diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 38221-8.txt | 23209 | ||||
| -rw-r--r-- | 38221-8.zip | bin | 0 -> 478922 bytes | |||
| -rw-r--r-- | 38221-h.zip | bin | 0 -> 484639 bytes | |||
| -rw-r--r-- | 38221-h/38221-h.htm | 23360 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 |
7 files changed, 46585 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/38221-8.txt b/38221-8.txt new file mode 100644 index 0000000..2b159c7 --- /dev/null +++ b/38221-8.txt @@ -0,0 +1,23209 @@ +The Project Gutenberg eBook, Hedelmällisyys, by Émile Zola, Translated by +V. A. Marjanen + + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + + + + +Title: Hedelmällisyys + Romaani + + +Author: Émile Zola + + + +Release Date: December 4, 2011 [eBook #38221] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + + +***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK HEDELMäLLISYYS*** + + +E-text prepared by Tapio Riikonen + + + +HEDELMÄLLISYYS + +Romaani + +Kirj. + +EMILE ZOLA + +Suom. V. A. Marjanen + +ENSIMÄINEN OSA + + + + + + +Kuopiossa 1905, +Osakeyhtiö Kuopion Uudessa Kirjapainossa. + + + + + + +ENSIMÄINEN KIRJA + + + + +I + + +Pienessä talossa metsän rinteessä, jossa he olivat asuneet kohta +kuukauden, oli Mathieullä sinä aamuna kiire ehtiäkseen kello seitsemän +junaan, jolla hän joka päivä meni Janvillestä Pariisiin. Kello oli jo +puoli seitsemän, ja heidän talostaan oli runsaasti kaksi kilometriä +Janvilleen. Sitten tuli kolmen neljännestunnin matka ja vielä vähintäin +kolme neljännestä meni käydessä pohjoiselta rautatieasemalta de +Grenellen bulevardille, niin että hän ei ennättänyt konttooriinsa +tehtaalle ennenkuin noin puoli yhdeksän seutuvilla. + +Hän oli jo suudellut lapsia, jotka onneksi nukkuivat, sillä he eivät +koskaan tahtoneet päästää häntä menemään, vaan kietoivat pienet kätensä +hänen kaulaansa, nauroivat ja suutelivat häntä. Kun hän nyt äkkiä tuli +makuuhuoneesen, oli hänen vaimonsa Marianne vielä vuoteessa, mutta +hereillä ja puoleksi istuvassa asennossa. Marianne oli vetänyt uutimen +syrjään; koko säteilevä toukokuun aamun valaistus tulvasi sisään ja +verhosi hänen neljänkolmatta vuotiaan terveen ja kukoistavan ihanuutensa +iloiseen päivänpaisteesen. Mathieu, joka oli kolmea vuotta vanhempi, +jumaloitsi vaimoaan. + +"Minulla on kiire, lemmikki, minä pelkään myöhästyväni junasta. -- Niin, +koeta nyt tulla toimeen; sinullahan on vielä kolmekymmentä souta?" + +Marianne nauroi, ja hän oli ihastuttava paljaine käsivarsineen ja +komeine hajallaan olevine hiuksineen. Ainaista rahanpuutetta, joka oli +heidän uudessa taloudessaan, kesti hän iloisella mielellä. Hän oli +mennyt naimisiin seitsentoista vuotiaana, Mathieu kahdenkymmenen, ja +heillä oli jo neljä lasta. + +"Meillähän on viimeinen päivä tänään, ja sinä saat illalla palkkasi. +Huomenna minä maksan pikkuvelat Janvillessä. Ainoastaan Lepailleurin +laskut --maidosta ja munista -- ovat ikäviä, he näyttävät aina siltä +kuin luulisivat, että heitä tahdotaan pettää. Kolmekymmentä souta, +rakkaani! Sillä me elämme hyvästi." + +Hän yhä hymyili ja ojensi Mathieutä kohden jäntevät, valkeat +käsivartensa tavalliseen jäähyväisten ottoon. + +"Mene nyt, koska sinulla on kiire. Minä tulen sinua odottamaan illalla +pienen sillan luokse." + +"Ei, ei, minä tahdon, että sinä menet maata. Sinähän tiedät, ett'en minä +voi olla Janvillessä ennenkuin puoli kaksitoista, ja silloinkin täytyy +minun ehtiä junaan neljännestä yli kymmenen. Oh, tällaista päivää! Minun +on täytynyt luvata Morangereille syödä aamiaista heidän luonaan, ja +illalla pitää Beauchêne päivälliset eräälle ostajalleen ja minun täytyy +olla mukana. Mene sinä vaan maata ja nuku kuin kiltti lapsi, kunnes minä +tulen." + +Marianne pudisti hymyillen päätään, mutta ei luvannut mitään. + +"Älä unohda mennä isännän luokse sanomaan, että lasten kamarin katto +vuotaa", muistutti hän. "Vaikka tuo monia miljoonia omistava herrasväki +Séguin du Hordel vuokraa meille tällaisen harakanpesän kuudesta sadasta +frankista, niin emmehän sentään tahdo kastua läpitse kuin paljaan +taivaan alla." + +"No, tuonhan minä varmaankin olisin unohtanut. Mutta nyt minä menen +heidän luokseen, sen lupaan." + +Ja Mathieu kietoi käsivartensa Mariannen vyötäisten ympäri, +jäähyväishetki piteni, sillä hän ei tahtonutkaan lähteä. Marianne +nauroi taas ja vastasi hänen suuteloihinsa. Heidän rakkautensa oli +tervettä, voimakasta ja iloista, he olivat kasvaneet toisiinsa kaikista +olemuksensa juurista, he olivat yksi ruumis ja yksi sielu. + +"Kas niin, lemmikki, mene nyt. Äläkä unohda sanoa Constancelle, että +ennenkuin hän muuttaa maalle, pitää hänen tulla tänne Mauricen kanssa." + +"Kyllä, kyllä minä sanon siitä hänelle. Hyvästi nyt iltaan asti, +lemmikki." + +Mutta Mathieu tuli vielä takaisin, likisti Mariannen lujasti rintaansa +vasten ja painoi hänen huulilleen pitkän suutelon, johon tämä lämpimästi +vastasi. Ja sitten kiirehti hän pois. + +Tavallisesti käytti hän omnibusta, kun hän tuli pohjoiselle +rautatienasemalle. Mutta niinä päivinä, kun talossa oli vaan +kolmekymmentä souta, kulki hän pelottomasti jalan. Se oli muuten hyvin +kaunis tie: Lafayetten katu, ooppera, place de la Concorde, Cours la +Reine ja sitten Alman silta ja quai d'Orsay. + +Beauchênen tehtaat olivat aivan quai d'Orsayn päässä, Fédérationin kadun +ja Grenellen bulevardin välissä. Siinä oli suuri nelikulmainen tontti, +jonka yhdessä kulmassa oli kaunis kivinen asuintalo, minkä Léon +Beauchêne, nykyisen omistajan Alexandren isä oli rakentanut. Balkongilta +näkyi Seinen tuolla puolen Passyn kukkula korkeine viheriän +kasvullisuuden verhoamine taloineen ja oikealla puolella kohosivat +Trocadéropalatsin korkeat tornit. Féderationkadun puolella oli vielä +puutarha ja pieni talo, se vaatimaton asumus, johonka Léon Beauchêne oli +tyytynyt sinä ankaran työn sankarillisena aikana, jolloin hän oli +laskenut perustuksen rikkaudelleen. Tehtaat ulkohuoneineen -- kokonainen +rykelmä harmaita rakennuksia, joitten keskestä kohosi kaksi mahdottoman +suurta savupiippua -- olivat valloittaneet tontin etäisemmän osan ja sen +osan, joka oli Grenellen bulevardin varrella, missä kaikki loppui +korkeaan, ikkunoita vailla olevaan muuriin. Tämä suuri ja hyvin tunnettu +konepaja rakensi etupäässä maanviljelyskaluja alkaen mitä suurimmista +koneista pieniin, nerokkaisiin työkapineihin, joitten valmistamiseen +vaaditaan erityistä taitoa. Ja paitsi satoja joka päivä työssä olevia +miehiä, oli siellä työpaja viidellekymmenelle naiselle, jotka +kiilloittivat. + +Käytävä tehtaisiin ja konttooriin oli Féderationkadun puolella, ja +siellä oli leveä portti, josta nähtiin suuri piha, jota peitti aina +mustana oleva kivitys, ja höyryävä vesi usein lorisi ojanteissa. Paksu +savu hulmahteli pitkistä savupiipuista, sähiseviä höyrypilviä tuli ulos +katoista, ja kumea jyrinä pani maan tärisemään todistaen, kuinka +tarmokkaasti ja herkeämättä siellä sisällä työskenneltiin. + +Keskirakennuksen kello oli kahdeksan ja kolmekymmentäviisi minuuttia, +kun Mathieu meni yli pihan piirustuskonttooriinsa. Kahdeksan vuotta oli +hän jo ollut työssä tässä tehtaassa, johon hän oli tullut yhdeksäntoista +vuotiaana piirustusapulaiseksi sadan frankin kuukauspalkalla +suoritettuaan sitä ennen loistavat erikoistutkinnot. Hänen isänsä, +Pierre Froment, jolla vaimonsa Marien kanssa oli ollut neljä poikaa, +Jean, Mathieu, Marc ja Luc, tahtoi antaa heidän noudattaa kutsumustaan, +mutta oli kuitenkin antanut jokaisen oppia jonkun ammatin. Léon +Beauchêne, liikkeen perustaja, oli ollut jo kuolleena vuoden ajan, ja +hänen poikansa Alexandre oli äskettäin astunut sijalle ja nainut +Constance Meunierin, hyvin rikkaan tapettitehtailijan tyttären +Maraiskorttelista, kun Mathieu sai paikan tehtaassa nuoren isännän +luona, joka oli tuskin viittä vuotta häntä vanhempi. Ja siellä oppi hän +tuntemaan Alexandren köyhän serkun, kuusitoistavuotiaan Mariannen, jonka +kanssa hän vuoden kuluttua meni naimisiin. + +Kaksitoista vuotiaasta asti oli Marianne ollut riippuvainen sedästään +Léon Beauchênestä. Eräs hänen veljensä Felix Beauchêne, +seikkailuhaluinen ja levoton sielu, oli, koetettuaan ensin turhaan eri +aloja, lähtenyt vaimonsa ja tyttärensä kanssa Algériin etsimään +onneansa. Hänen maanviljelyksensä siellä oli kukoistava, kun +ryövärielämä äkkiä alkoi uudelleen; mies ja vaimo murhattiin, ja pikku +tytön, joka pelastui kuin ihmeen kautta, täytyi etsiä turvaa setänsä +luota, joka oli hyvin hyvä hänelle niinä kahtena vuotena, mitkä hän +vielä eli. Mutta Alexandre oli sellainen toveri, että hänen kanssaan ei +aina ollut hyvä tulla toimeen, ja vielä suuremmalla syyllä voi sanoa +samaa Sérafinestä, ilkeästä ja turmeltuneesta tytöstä, joka onneksi +kuitenkin jätti häpeällisellä tavalla talon melkein heti tullessaan +kahdeksantoista vuotiaaksi: hän pakeni erään vapaaherra de Lowiczin +kanssa, oikean vapaaherran, vaikka olikin petturi ja väärentäjä, ja +tälle täytyi antaa Sérafine vaimoksi ja kolmesataatuhatta frankia +myötäjäisiksi. Sittenkuin Alexandre isänsä kuoleman jälkeen nai +Constancen, joka toi puolen miljoonaa pesään, tunsi Marianne itsensä +vielä vieraammaksi ja yksinäisemmäksi tuon uuden sukulaisensa rinnalla, +joka oli laiha, kuiva ja vallanhimoinen olento, ja joka tykkänään +vallitsi talossa. Mutta Mathieu oli siellä, ja tarvittiin ainoastaan +muutamia kuukausia, kun jo syttyi noiden kahden nuoren välillä vahva, +terve ja kaunis rakkaus, ei tuollainen sähköisku, joka heittää kaksi +rakastavaista toistensa syliin ilman sitä kunnioituksen tunnetta, sitä +hellyyttä, sitä uskoa, sitä molemminpuolista varmuutta onnesta toistensa +omistamiseen nähden, jotka juuri luovat eroittamattoman avioliiton. Ja +ilomielin menivät he naimisiin omistamatta soutakaan, ilman muuta +pääomaa kuin tyhjentymätön rakkaus. Mathieun palkka kohotettiin kahteen +sataan frankiin kuukaudessa, ja hänen uusi sukulaisensa Alexandre antoi +ymmärtää, että he voisivat tulla liikekumppaneiksi joskus +tulevaisuudessa. + +Mathieu Froment tuli vähitellen sellaiseksi, että ilman häntä ei voitu +tulla toimeen. Nuorella isännällä, Alexandre Beauchênellä, oli ollut +ankara pula. Myötäjäiset, jotka isän oli täytynyt maksaa saadakseen +Sérafinen naimisiin, ja muut suuret menot, joita tuo uhmaileva ja +turmeltunut olento sai aikaan, olivat pakoittaneet hänen vähentämään +liikepääomaansa. Kuolemansa jälkeisenä päivänä huomattiin, että isä oli +tehnyt itsensä syylliseksi tuohon tavalliseen ajattelemattomuuteen, +ett'ei ollut tehnyt testamenttia. Sérafine oli nyt voitonhimoisena +ryhtynyt vastustamaan veljensä etuja, vaatinut pesästä omaa osaansa ja +tahtonut pakoittaa hänen myymään konepaja. Omaisuus olisi siten tullut +hajoitetuksi, liike paloitelluksi ja hävitetyksi. Beauchêne vapisi +vieläkin pelosta ja vihasta, ja hän oli iloinen siitä, että hänen +lopultakin oli onnistunut ryöstää aseet sisarensa käsistä maksamalla +tälle puhtaassa rahassa perintöosansa, ja pikemmin runsaammalla mitalla +kuin Sérafinen todellisuudessa olisi tullut saada. Mutta hänen kassaansa +oli tullut ammottava lovi, ja tätä täyttääkseen nai hän Constancen, +ruman tytön, jonka persoonassa ei ollut mitään viehättäväisyyttä niin +aistilliselle sielulle kuin hän, sillä Constance oli niin laiha ja +kuiva, että hän oli kutsunut häntä "luurangoksi", ennenkuin sai tyytyä +kohtaloonsa ja mennä naimisiin hänen puolen miljoonansa kanssa. +Viidessä, kuudessa vuodessa oli kaikki saatu ennalleen, tehtaan +valmistusmäärä oli kohonnut kaksinkertaiseksi, ja liike oli loistava. Ja +Mathieu, josta oli tullut yksi uutterimmista ja välttämättömimmistä +auttajista, oli vihdoin tullut ensimäiseksi piirustajaksi saaden palkkaa +neljätuhatta frankia vuodessa. + +Morange, ensimäinen kassanhoitaja, jonka konttoori oli aivan vieressä, +pisti sisään päänsä kuultuaan Mathieun istahtavan piirustuspöytänsä +ääreen. + +"Kuulkaa nyt, rakas Froment, älkää unohtako, että teidän pitää syödä +aamiaista meillä." + +"En, en, rakas Morange, sehän on päätetty asia. Minä noudan teidät kello +kaksitoista." + +Ja Mathieu rupesi tarkkaan tutkimaan erään höyrypuimakoneen piirustusta, +erästä tavattoman yksinkertaista ja voimakasta keksintöään, jota hän +viime aikoina oli valmistellut ja jota erään Beausen suurviljelijän, +herra Firon-Badinierin piti tulla katsomaan iltapäivällä. + +Mutta nyt aukeni isännän työhuoneen ovi, ja Beauchêne tuli näkyviin. Hän +oli pitkä, punahko mies ja hänellä oli matala otsa sekä suuret, ruskeat, +ulkonevat silmät. Hänellä oli vielä suuri nenä, paksut huulet, musta, +hyvin hoidettu täysparta ja samanlaiset hiukset, jotka olivat +huolellisesti kammatut päälaelle salatakseen sitä, että hän jo +kolmenkymmenen kahden vuotiaana alkoi tulla kaljupääksi. Hänellä oli jo +palamassa suuri sikaari, ja hänen vahva äänensä, hänen heläjävä +iloisuutensa, hänen meluava toimeliaisuutensa todisti tuota +nautinnonhimoisen egoistin kukoistavaa terveyttä, egoistin, jonka +mielestä rahat, toisten työn kautta kymmenkertaiseksi kohonnut pääoma, +oli ainoa kaikkea hallitseva voima. + +"Se on valmis, eikö niin? Herra Firon-Badinier on kirjoittanut vielä +kerran, että hän tulee kello kolme. Ja meidän pitää mennä hänen kanssaan +illalla johonkin kahvilaan, teidän ja minun, sillä sellaisia miehiä ei +saa tekemään tilausta, ell'ei heitä pehmitä hyvällä viinillä. Tänne +Constancen luokse emme ole tervetulleet; ja minä kutsun hänet mieluimmin +ulos. Oletteko puhunut siitä Mariannelle?" + +"Olen kyllä. Hän tietää, ett'en minä palaa kotiin ennenkuin sillä +junalla, joka lähtee neljännestä vailla yksitoista." + +Beauchêne heittäytyi nojatuoliin. + +"Oh, miten väsynyt minä olen! Minä olin eilen päivällisillä enkä päässyt +maata ennen yhtä. Ja kaikki työ, joka minua odotti täällä aamulla! Tässä +tarvitaan todellakin rautainen terveys." + +Hän oli tähän asti osoittanut olevansa kunnon työmies, todella lahjakas, +erinomaisen tarmokas ja kestävä. Hän oli sitäpaitse ilmaissut hyvän +aistin edullisten kauppojen tekoon. Ennen muita oli hän ensimmäisenä +aamulla tehtaassa, näki kaikki, arvasi kaikki edeltäpäin, täytti koko +tehtaan meluavalla ahkeruudellaan saadakseen sen joka vuosi tuottamaan +kaksi kertaa enemmän. Mutta viime aikoina oli hän alkanut yhä enemmän +väsyä. Hän oli aina huvitellut suuresti, maustanut vahvasti työelämänsä +sekä salaisilla että julkisesti hyväksytyillä nautinnoilla, ja nyt eräät +hurjastelut väsyttivät hänet läpeensä. + +Hän katseli Mathieutä. + +"Te näytätte vahvalta, te. Mitenkä te elätte, koska ette koskaan näytä +väsyneeltä?" + +Tuo nuori mies, joka seisoi siinä piirustuspöytänsä ääressä, näytti +todellakin terveeltä ja voimakkaalta kuin nuori tammi. Hän oli pitkä ja +hoikka, ja hänellä oli Fromentein korkea ja leveä, tornimainen otsa. +Hänen paksut hiuksensa olivat lyhyiksi leikatut, parta suippeneva ja +hieman kihara. Erityisesti herättivät hänen kasvoissaan huomiota silmät, +jotka olivat syvät ja kirkkaat, samalla kertaa eloisat ja miettivät ja +melkein aina hymyilevät. Hän oli ajatuksen ja toimen mies, hyvin +teeskentelemätön ja iloinen sekä myöskin erittäin hyvänluontoinen. + +"Minäkö!" vastasi hän nauraen. "Minä olen järkevä, minä." + +Mutta Beauchêne vastusti. + +"Eipähän, järkevä ette todellakaan ole! Sellainen mies ei ole järkevä, +jolla jo kahdenkymmenen seitsemän ikäisenä on neljä lasta. Ja siunatuksi +aluksi kaksoiset Blaise ja Denis! Ja sitten Ambroise ja pikku Rose! En +tahdo mainitakaan sitä pikku tyttöä, joka kuoli syntyissään. Ei, ei! Se +olen minä, joka olen järkevä, minä, jolla vaan on yksi lapsi ja joka +voin hillitä itseni kuin viisas ja varova mies ainakin." + +Se oli hänen tavallista pilaansa, mutta pohjalla oli todellinen +suuttumus tuohon nuoreen pariin, joka ei ollenkaan ajatellut +taloudellista tilaansa, ja serkku Mariannen hedelmällisyyteen, jota hän +väitti häpeälliseksi. + +Mathieu naurahti vastaamatta, sillä hän oli tottunut noihin +hyökkäyksiin, jotka eivät voineet järkyttää hänen tyyneyttään. Silloin +tuli sisään eräs työmies, ukko Moineaud, niinkuin häntä kutsuttiin, +vaikka hän vasta oli tuskin neljänkymmenen kolmen vuoden vanha, lyhyt +ja tanakka mies, jolla oli pyöreä pää, härän niska ja kasvot sekä kädet +karkeat enemmän kuin neljännesvuosisadan työstä. Hän oli viilaaja ja +tuli kysymään isännältä neuvoa eräässä yksityiskohdassa puimakoneen +kokoonpanossa. Mutta tämä ei antanut hänen selvittää asiaansa, hänet oli +vallannut kokonaan vastenmielisyys liian suuria perheitä kohtaan. + +"Ja kuinka monta lasta on teillä, Moineaud?" + +"Seitsemän, herra Beauchêne," vastasi työmies hieman hämillään. "Ja +kolme on kuollut." + +"Niitä olisi siis kaikkiaan ollut kymmenen. Kas se on kaunista! Ettehän +te voi muuta kuin nähdä nälkää!" + +Moineaudkin veti suunsa hymyyn; oikeana, suruttomana Pariisin työmiehenä +ei hänellä ollut muuta huvitusta kuin kujeilla eukkonsa kanssa saatuaan +miestä väkevämpää suuhunsa. Pienokaisia tuli ilman että hän edes tiesi +siitä, ja hän pitikin niistä niin kauvan kuin ne eivät olleet lentäneet +pois pesästään. Ja sitten ne tekivät myös työtä ja hankkivat vähän rahaa +taloon. Ja hän puolusteli itseään leikillisillä sanoilla, jotka hänestä +todellisuudessa tuntuivat aivan tosilta ja oikeilta. + +"Niin, katsokaahan, herra Beauchêne, en se ole minä, joka niitä +maailmaan hankin, vaan eukkoni." + +Kaikki kolme nauroivat, ja kun työmies vihdoinkin oli selvittänyt +esiintyneen vaikeuden, seurasi kumpikin häntä arvostellakseen itse +asiaa. He aikoivat juuri kääntyä käytävään, kun isäntä, joka näki oven +naisten työhuoneesen olevan avoinna, tahtoi käydä sen kautta +katsoakseen, kuten tavallista, mitä siellä tehtiin. Se oli suuri ja +pitkä sali, jossa mustiin puuvillaröijyihin puetut kiillottajat istuivat +kahdessa rivissä pienten työpenkkiensä ääressä, hankasivat koneenosia +hohkakivellä ja painoivat niitä hiomakiviä vastaan. Melkein kaikki +olivat nuoria, muutamat kauniitakin, mutta useimmilla oli jokapäiväiset +ja yksinkertaiset kasvot. Ja eläimellinen haju yhtyi vanhentuneen öljyn +hajuun. + +Järjestyssääntö määräsi työn aikana olemaan aivan hiljaa. Kaikki +loruilivat. Mutta kun isäntä tuli näkyviin, syntyi hiljaisuus. Oli +ainoastaan yksi, joka oli selin eikä nähnyt mitään ja hän jatkoi +vihaisena väittelyään erään toisen kanssa. He olivat kaksi sisarusta, +ukko Moineaudin tyttäriä: Euphrasie, nuorempi, hän joka riiteli, +seitsentoista vuotias laiha tyttö, jolla oli värittömät hiukset, pitkät, +kapeat ja terävät kasvot, ei mikään kaunotar ja ilkeäluonteisen +näköinen; ja vanhempi Norine, tuskin yhdeksäntoista vuotias, kaunis +tyttö, vaaleaverinen hänkin, mutta hänellä oli maidonvalkea iho ja +täyteläiset olkapäät, käsivarret ja lanteet, iloa herättävä, +päivänpaisteinen olento vallattomine hiuksineen ja mustine silmineen ja +pariisilaisen grisettin terveellä, kiihoittavalla kauneudella +varustettu. + +Norine antoi aivan vahingoniloisena Euphrasien jatkaa; hän riiteli aina +ja oli iloinen löytäissään Norinessa vikoja. Beauchênen täytyi tulla +väliin. Hän esiintyi tavallisesti hyvin ankarana naisten työhuoneessa; +hän oli tähän asti noudattanut sitä periaatetta, että isäntä on mennyttä +kalua, jos hän unohtaa itsensä niin, että rupeaa laskemaan leikkiä +työläisnaisten kanssa. Huolimatta vahvasta aistillisuudestaan, jonka +hänen väitettiin päästävän valloilleen kodin ulkopuolella, ei hänestä ja +hänen työläisnaisistaan kerrottu pienintäkään juttua. + +"Kas niin, Euphrasie, ettekö te ole hiljaa? Se on sopimatonta. Te saatte +sakkoa kaksikymmentä souta, ja jos minä kuulen teidän vielä kerran, +saatte olla työtönnä kahdeksan päivää." + +Tuo nuori tyttö kääntyi pelästyneenä ympäri ja puoleksi tukahtuneena +kiukusta katsoi hän uhkaavasti sisartaan, joka muka olisi voinut +varoittaa. Mutta sisar vaan hymyili ja katsoi isäntää kasvoihin aivan +kuin vakuutettuna siitä, ett'ei hänen tarvitse mitään pelätä. Heidän +katseensa kohtasivat ja kiintyivät pariksi sekunniksi toisiinsa, sitten +kääntyi Beauchêne kaikkien työläisnaisten puoleen ja sanoi posket +hehkuvina ja suuttuneen näköisenä: + +"Niin pian kuin ylijohtajatar kääntää selkänsä, lörpöttelette te kuin +harakat. Mutta olkaa varuillanne, taikka saatte minun kanssani +tekemistä!" + +Ukko Moineaud oli kuunnellut aivan tyyneenä, niinkuin hän ei olisikaan +ollut noiden kahden työläisnaisen isä, toisen, jota isäntä torui, ja +toisen, joka oli häntä veitikkamaisesti katsonut silmiin. Kiertokulkua +jatkettiin; nuo kolme miestä jättivät naisosaston hiljaisuuden +vallitessa; kuultiin ainoastaan pienten hiomokivien hankausta. + +Kun vaikeus puimakoneen kokoonpanossa oli autettu ja työmiehet saaneet +käyttöohjeensa, meni Beauchêne omiin huoneisiinsa ja otti mukaansa +Mathieun, joka tahtoi Constancelle viedä Mariannen lähettämät kutsut. +Galleria eroitti konetehtaan nokiset rakennukset komeasta +asuinrakennuksesta. Constance oli pienessä, keltasella silkillä +verhotussa vierashuoneessa, josta hän paljon piti; hän istui sohvan +ääressä, ja sohvalla lepäsi pitkällään heidän ainoa, jumaloittu +poikansa, seitsenvuotias Maurice. + +"Onko hän sairas?" kysyi Mathieu. + +Poika näytti vankalta; hän oli hyvin isänsä näköinen, ainoastaan +kasvojen alaosa oli karkeampi. Mutta hän oli vaalea; silmälaudat olivat +raskaat ja hieman punertavat. Ja äiti, "tuo luuranko", pieni, +tummaverinen nainen, ilman hipiää, kellertävä ja kuihtunut jo +kahdenkymmenen kuuden vuotiaana katseli poikaansa itsekkään ylpeästi. + +"Eikä, hän ei ole koskaan sairas", vastasi Constance. "Mutta hän +valittaa jalkojaan. Sentähden annan minä hänen maata, ja eilen illalla +kirjoitin minä tohtori Boutanille ja pyysin häntä tänne aamupäivällä." + +"Äh", huudahti Beauchêne nauraen, "kaikki naiset ovat samanlaisia! +Poika, joka on vahva kuin karhu! Ja sepä olisi ihmeellistä, ell'ei +tuosta vekkulista tulisi vahva mies!" + +Nyt tuli tohtori Boutan sisään. Hän oli lihava, lyhytvartaloinen, +neljännellä kymmenellä oleva herra, jonka silmät olivat viisaat, kasvot +paksut ja sileiksi ajetut, mutta kasvojen ilme todisti hyvää sydäntä. +Hän tutki heti pojan, tunnusteli hänen valtimoaan ja kuunteli rintaa. +Sitten sanoi hän hyväntahtoisella äänellä mutta vakavan näköisenä: + +"Eihän tässä mikään hätänä. Poika vaan kasvaa, se tulee siitä. Hän on +tullut hieman kalpeaksi oltuaan talven Pariisissa, mutta muutamain +kuukausien raitis maaseutuilma tekee hänet taas reippaaksi." + +"No sitähän minäkin olen sanonut!" huudahti Beauchêne. + +Constance oli pitänyt poikansa kättä omassaan, ja nyt asettautui poika +taas maata sulkien väsyneen näköisenä silmänsä, mutta äiti hymyili +iloisesti. Huolimatta epäedullisesta ulkonäöstään voi Constance olla +hyvinkin viehättävä, kun hän vaan viitsi. Tohtori oli istunut, sillä hän +pakisi mielellään jonkun hetken, kun sattui olemaan tuttujen luona. +Lasten ja naisten lääkärinä ollessaan oli hän kuin luotu rippi-isäksi; +hän tiesi kaikki salaisuudet ja oli kaikkialla kuin jäsen perheessä. Se +oli juuri hän, joka oli auttamassa, kun Constance synnytti ainoan, +hemmoitellun poikansa, ja Mariannea oli hän ollut auttamassa kaikkien +neljän lapsen syntyessä. + +Mathieu seisoi ja odotti voidakseen tuoda esiin kutsunsa. + +"Jos te matkustatte pian maaseudulle", sanoi hän, "niin tulkaa ensin +tervehtimään meitä jonakin sunnuntaina Janvilleen. Minun vaimoni tulee +niin iloiseksi, kun saa nähdä teidät ja näyttää teille, miten me siellä +elämme." + +Hän laski leikkiä ja kertoili, mitenkä alastonta tuossa kaukaisessa +huvilassa oli, jossa he asuivat, ja mainitsi, että heillä on vasta +tusina lautasia ja viisi munakuppia. Mutta Beauchêne tunsi paikan, sillä +hänen oli tapana metsästää niillä paikoin joka talvi, ja hän oli yksi +niistä, joilla oli metsästysoikeus noissa suurissa metsissä, jotka +omistaja oli vuokrannut pois. + +"Séguin on minun ystäväni, kuten tiedätte. Minä olen syönyt aamiaista +teidän pienessä huvilassanne. Sehän on harakan pesä!" + +Constance, jonka suu meni hymyyn ajatellessaan sellaista köyhyyttä, +muisti mitä rouva Séguin eli Valentine, joksi hän häntä kutsui, oli +puhunut tuon entisen metsästyspaviljongin rappeutuneesta tilasta. +Tohtori, joka oli hymyillen kuulustellut keskustelua, lausui nyt: + +"Rouva Séguin on minun potilaitani. Viimeisen lapsivuoteensa aikana +neuvoin minä häntä muuttamaan tuohon paviljonkiin. Siellä on mainion +hyvä ilma, ja siellä pitäisi syntyä lapsia kuin sieniä sateella." + +Beauchêne purskahti raikkaasen nauruun ja rupesi tapansa mukaan +laskemaan leikkiä. + +"Varokaa, rakas Mathieu! Koska teille syntyy viides?" + +"Oh", sanoi Constance loukkaantuneen näköisenä, "sehän olisi todellista +hullutusta. Minä toivon, että Marianne lopettaa nyt jo. Muuten ei teille +todellakaan voisi sellaista anteeksi antaa." + +Mathieu ymmärsi sangen hyvin, mitä nuo molemmat tarkoittivat. He tekivät +pilkkaa Mariannesta ja hänestä, he säälivät ja olivat suuttuneet heihin +eivätkä ymmärtäneet, mitenkä joku voi omasta ehdostaan saattaa itsensä +tukaliin oloihin. Heidän viimeisen lapsensa, pikku Rosen syntyminen oli +jo enentänyt heidän menojaan siihen määrään, että heidän oli täytynyt +muuttaa maaseudulle viheliäiseen hökkeliin. Ja he tekisivät ehkä vielä +sen ennen kuulumattoman tyhmyyden, että hankkisivat itselleen vielä +yhden lapsen lisäksi, he, joilla ei mitään ollut ja joiden täytyi +pysytellä elämän varjopuolella! + +"Ja muuten", jatkoi tuo valhekaino Constance, "olisi se todellakin hyvin +sopimatonta. Kun minä näen ihmisten elävän suurten lapsilaumain kanssa, +tuntuu se minusta niin vastenmieliseltä kuin näkisin juoppoperheitä. +Niitä voi täydellisesti verrata toisiinsa, mutta lapsirikkaat perheet +ovat vielä inhoittavampia." + +Beauchêne puhkesi taas nauruun, vaikka hän tässä suhteessa olikin toista +mielipidettä. Mutta Mathieu ei tästä hämmästynyt. Marianne ja Constance +eivät ole koskaan voineet sopia yhteen, he olivat kaikissa suhteissa +liian erinkaltaiset, ja Mathieu otti iloisella mielellä hyökkäykset +vastaan, hän varoi suuttumasta, jotta voisi välttää riitaa. + +"Olette oikeassa", sanoi hän, "se olisi hullutusta. Mutta jos viides +tulee, niin ei häntä juuri voi käskeä kääntymään takaisinkaan." + +"Mutta onhan sivuteitä!" huudahti Beauchêne. + +"Sivuteitä", toisti tohtori Boutan, joka oli isällisen näköisenä +kuulostellut keskustelua, "minä en tiedä yhtään sivutietä, joka ei olisi +rikoksellinen ja vaarallinen." + +Beauchêne innostui. Kysymys syntyväisyydestä ja nykyisestä väen +puutteesta oli yksi niitä kysymyksiä, joita hän luuli täydellisesti +ymmärtävänsä, ja josta hän mielellään puheli kaunopuheliaasti. Ensin +vastusti hän Boutania, jonka hän tiesi lämpimästi puolustavan +suurilukuisia perheitä, laski leikkiä hänestä ja sanoi, että +lapsivuodelääkärillä ei tässä kysymyksessä voi olla omaa hyötyä +tarkoittamatonta mielipidettä. Sitten veti hän esiin kaikki, mitä tiesi +Malthuksesta, syntyväisyyden maantieteellisestä ja elintarpeitten +matemaattisesta edistymisestä, maan liikakansoittumisesta ja yleisestä +nälänhädästä vähemmässä kuin kahdessa vuosisadassa. Se oli köyhäin oma +vika, jos he kuolivat nälkään; hehän voivat hillitä itseään eikä saattaa +maailmaan useampia lapsia kuin voivat elättää. Rikkaat, joita väärin +syytetään syypäiksi yhteiskunnallisiin onnettomuuksiin, eivät mitenkään +voi olla hädän aikaan saattajina, vaan päinvastoin, he olivat ainoat, +jotka olivat ymmärtäväisiä: rajoittaessaan perheensä lukumäärää +menettelivät he kuin hyvät kansalaiset. Hän iloitsi ja vakuutti, että +hän ei voi syyttää itseään mistään, että hänen yhä kasvava +varallisuutensa ei vaivannut hänen omaatuntoaan; köyhäin oma syy oli, +jos he tahtoivat jäädä köyhiksi! + +Turhaan vastasi tohtori, että Malthuksen otaksumat olivat nyt todistetut +vääriksi, että hänen laskunsa perustuivat otaksuttuun vaan ei +todelliseen kansan lisääntymiseen; turhaan todisti hän, että nykyinen +taloudellinen pula, rikkauden epätasainen jako ja kapitalistinen +hallitusmuoto olivat inhoittavana ja ainoana syynä hätään, ja että kun +työ tulisi oikeudenmukaisesti jaetuksi, voisi hedelmällinen maa helposti +elättää kymmenen kertaa suuremman ja onnellisen ihmiskunnan; mutta +Beauchêne kieltäytyi kuulemasta häntä, kääriytyi ilomielin +itsekkäisyytensä vaippaan, selitti, että kaikki tuo ei koske häntä, että +hänellä ei rikkaudestaan ole omantunnon vaivoja ja että ne, jotka +tahtoivat tulla rikkaiksi, voisivat seurata hänen esimerkkiään. + +"Se on siis Ranskan loogillisesti välttämätön perikato", sanoi Boutan +pahoilla mielin. "Kansan enentymisnumero Englannissa, Saksassa ja +Venäjällä nousee alituiseen, jotavastoin se meillä laskee hirveää +vauhtia. Me olemme jo lukumääräämme nähden hyvin alhaisella kannalla +Europassa, ja lukumäärä on meidän aikana enemmän kuin koskaan sama kuin +valta. On laskettu, että tarvitaan keskimäärin neljä lasta joka +perheesen, jotta asukasluku voisi kasvaa ja enentää kansan voimaa. +Teillä on vaan yksi lapsi, te olette huono isänmaan ystävä." + +Beauchêne joutui haltioihinsa. + +"Minäkö huono isänmaan ystävä! Minä, joka työskentelen itseni +kuoliaaksi, joka myyn koneita ulkomaillekin! Niin, tosin minä näen +ympärilläni perheitä, meidän tuttavia, jotka voivat kustantaa itselleen +neljä lasta, ja minä tunnustan, että samat perheet olisivat hyvin +moitittavia, ell'ei heillä olisi niin monta, mutta minä, rakas +ystäväni, minä en sitä voi! Tehän tiedätte, että minulle minun +asemassani se on mahdotonta!" + +Ja sadannen kerran esitti hän syynsä, kertoi, kuinka liike oli ollut +hajoamaisillaan, tuhoutumaisillaan sentähden, että hän oli siksi +onneton, että hänellä oli sisar. Sérafine oli käyttäytynyt +inhoittavasti: ensin myötäjäiset sitten perinnönjako, jota hän oli +vaatinut isän kuoleman jälkeen, ja miten tehdas oli pelastettu siten, +että uhrattiin melkoinen summa, joka taas esti liikettä tulemasta +kukoistavaan tilaan. Ja nyt luulee joku, että hän toimisi yhtä tyhmästi +kuin isänsäkin, että hän antautuisi sellaiseen vaaraan, että hankkisi +pikku Mauricelleen veljen tai sisaren, niin että hän taas puolestaan +joutuisi samaan kiroukseen ja perintö jaettaisiin! Ei, ei, hän ei +koskaan toimisi siihen suuntaan, että jako tulisi kysymykseen, koska +laki on niin huonosti laadittu. Hän tahtoi, että Maurice tulisi yksin +tämän omaisuuden herraksi, jonka hän itse oli perinyt isältään ja +jättäisi kymmenkertaisena pojalleen. Hänen unelmansa oli, että Maurice +kerran tulisi sellaisen äärettömän omaisuuden omistajaksi, joka meidän +päivinämme on vallan ainoa ja varma perustus. + +Constance, joka ei ollut päästänyt vaalean poikansa kättä, katsoi häntä +intohimoisella ylpeydellä, tuolla teollisuudenharjoittajan ja +rahapohatan ylpeydellä, joka on yhtä suuri ja yhtä taisteluun valmis +kuin vanhan aatelin sukuylpeys. + +"Ole rauhassa, rakkaani, sinä et saa veljeä etkä sisarta, siitä me +olemme yksimieliset, ja jos isäsi unohtaisi itsensä, olisi äitisi +kuitenkin varuillaan." + +Nämät sanat palauttivat Beauchênen koko meluavan iloisuuden. Hän tiesi +että hänen vaimonsa on vielä itsepintaisempi kuin hän itse ja vielä +järkähtämättömämpi päätöksessään perheen suuruuden rajoittamisen +suhteen. + +Hän kumartui suutelemaan poikaansa. + +"Kuulepas, Maurice, äiti on ihan oikeassa, me emme lähetä haikaraa +noutamaan lisää." + +Hän kääntyi sitten Boutanin puoleen ja sanoi: + +"Niinkuin tiedätte, tohtori, on naisilla omat pienet keinonsa." + +"Niin, sen pahempi", vastasi tämä hiljaa. "Minä hoidin äsken erästä, +joka kuoli sellaisten keinojen tähden." + +Beauchêne nauroi, mutta Constance loukkaantui eikä ollut ymmärtävinään. +Ja Mathieu, joka ei ollut sekaantunut puheesen, seisoi siinä hyvin +totisena, sillä tuo suvunlisäämiskysymys tuntui hänestä peloittavalta, +se oli tärkein kaikista kysymyksistä, kysymys, joka ratkaisi ihmiskunnan +ja maailman kohtalon. Ei mitään edistystä ole tapahtunut ilman suurta +kansan enentymistä. Että kansat ovat edistyneet, että sivistys on +kasvanut, se riippuu siitä, että ne ovat tulleet moninkertaisiksi ja +levinneet sitten kaikkiin maan osiin. Ja vastainen kehitys, totuus ja +oikeus, eivätköhän nekin tule pakoitetuiksi esiin enemmistön ainaisen +pakoituksen ja köyhäin vallankumouksellisen hedelmällisyyden kautta. +Kaikki tämä oli vielä jotenkin hämärää hänelle, hän tunsi häpeevänsä +sitä, että hänellä jo oli neljä lasta, ja hän oli hämmentynyt niistä +näennäisesti viisaista neuvoista, joita Beauchênet olivat hänelle +antaneet. Mutta hänen luottamuksensa elämään taisteli vastaan ja samoin +hänen vakaumuksensa, että mahdollisimman suuri elämä luo mahdollisimman +suuren onnen. Ja työkapineena oleminen oli iloa, ja iloista oli olla +työmiehenä, joka on runsaalla mitalla täyttänyt velvollisuutensa. + +"Marianne ja minä saamme siis odottaa teitä sunnuntaina?" + +Mutta hän ei saanut vielä vastausta, eräs palvelija tuli ilmoittamaan, +että joku nainen lapsi sylissä tahtoi puhua rouvan kanssa. Kun Beauchêne +tunsi Moineaudin vaimon, antoi hän tämän tulla sisälle. Boutan, joka jo +oli noussut lähteäkseen, jäi kuitenkin jälelle uteliaan näköisenä. + +Moineaudin vaimo oli lyhyt ja vanttera kuten miehensäkin, noin +neljänkymmenen vuotias, ennen aikaansa vanhentunut, harmahtavat kasvot, +vaaleat silmät, harvat ja värittömät hiukset ja veltto suu, josta jo +puuttui monta hammasta. Monet lapsivuoteet olivat tehneet hänet +muodottomaksi, eikä hän paljon välittänyt siitä, miltä hän näytti. + +"No, mitä te tahdotte?" kysyi Constance ystävällisesti. + +Mutta Moineaudin vaimo oli arka ja häpeissään niin monen ihmisen läsnä +olosta, joita hän ei ollut odottanut tapaavansa täällä. Hän oli vaiti; +hän oli toivonut saavansa puhua kahdenkesken rouvan kanssa. + +"Onko tuo teidän viimeisenne?" kysyi Beauchêne katsellen kalpeata, +heikkoa lasta, joka oli hänen sylissään. + +"On, herra, tämä on minun pieni Alfredini; hän on kymmenen kuukauden +vanha, ja minun täytyi vieroittaa hänet, sillä minulla ei ollut mitään +antamista hänelle. Ennen tätä on meillä ollut kymmenen, joista kolme on +kuollut. Minun vanhin poikani Eugene on sotamiehenä tuolla Tonkinissa, +kaukana herran nimessä. Molemmat suuret tyttöni, Norine ja Euphrasie +ovat tehtaassa. Kolme on meillä kotona, Victor, joka on viidentoista +vuotias, Cécile ja Irma, jotka ovat kymmenen ja seitsemän vuoden. Sitten +se loppui, ja minä luulin, ett'en enää saisi useampia. Minä olin niin +iloinen. Mutta sitten syntyi tämä poika... Voitteko ajatella, +neljänkymmenen vanhalle! Herramme näyttää hylänneen minun ja mies +parkani." + +Beauchêne oli huvitettu jostakin, joka johtui hänen mieleensä. + +"Tiedättekö, mitä miehenne sanoo? Hän sanoo että se olette te eikä hän, +joka niitä hankkii maailmaan." + +"Vai niin, hän hupsii hän. Hänellä ei juuri ole mitään vaivaa niistä, +mutta kyllä minä mieluimmin tahtoisin niistä päästä. Alussa olin minä +aivan kauhuissani, mutta Herra Jumala, siihen täytyi tyytyä, enkä minä +luonnollisesti tahtonut, että mieheni olisi mennyt toisten naisten +luokse. Muuten ei hän ole paha, hän tekee työtä, eikä juo liian paljon, +ja kun miehellä ei ole muutakaan hupia, niin olisi se synti, että hänen +vaimonsa olisi vastaan..." + +Nyt yhtyi tohtori Boutan puheesen ja teki kysymyksen rauhallisella +tavallaan: + +"Ettekö te sitten tiedä, että voidaan käyttää erityisiä +varovaisuuskeinoja?" + +"Mutta katsokaas, herra, se ei ole aina niin helppoa. Kun mies tulee +kotiinsa hieman iloisena ja on juonut lasin tovereinsa kanssa, niin ei +hän aina tiedä, mitä hän tekee." + +Mutta tohtori rupesi nyt kuulustelemaan Moineaudin vaimoa katsomatta +ollenkaan Beauchênea. Mutta hänen pienet silmänsä kiiluivat viekkaasti, +ja selvää oli, että häntä huvitti taas ottaa esille Beauchênen puheet +liian suurta hedelmällisyyttä vastaan. Hän oli suuttuvinaan ja +nuhtelevinaan Moineaudin vaimoa hänen kymmenen lapsensa tähden -- +onnettomia raukkoja, kanuunanruokaa tai prostitutsioonin uhreja -- ja +antoi hänen ymmärtää, että se oli hänen oma vikansa, että hän oli köyhä, +sillä jos tahtoo edistyä, ei saa hankkia itselleen kokonaista +lapsilaumaa. Naisparka vastasi surullisesti, että tohtorilla oli oikein, +mutta hän ei ollut koskaan ajatellutkaan pääsevänsä ylös, Moineaud tiesi +hyvin, että hänestä ei koskaan voi tulla ministeriä, ja silloin ei sillä +ollut niin väliä, oliko yksi lapsi enemmän tai vähemmän, ja vieläpä oli +siitä apuakin, että on useampia, kun lapset tulevat niin vanhoiksi, että +voivat tehdä työtä. + +Beauchêne oli ollut hiljaa ja kävellyt pitkäveteisesti edestakaisin. +Mieliala tuli hieman painostavaksi, ja Constance kiirehti uudistamaan +kysymyksensä: + +"Mitä voin minä tehdä hyväksenne?" + +"Herra Jumala, rouva, se on niin ikävää ... se on eräs asia, jota +Moineaud ei ole tohtinut pyytää herra Beauchêneltä. Minä ajattelin, että +tapaan teidät yksinänne ja että voin pyytää teitä puhumaan puolestamme. +Me olisimme teille niin sydämestämme kiitolliset, jos te olisitte hyvä +ja ottaisitte meidän pienen Victorimme tehtaasen." + +"Mutta hänhän on vasta viidentoista", sanoi Beauchêne. "Saatte odottaa, +kunnes hän tulee kuudentoista. Laki on ankara." + +"Niin on, mutta sitähän voitaisiin kiertää hieman. Siitä olisi niin hyvä +lisäansio meille." + +"Ei, se on mahdotonta." + +Moineaudin vaimolle tuli suuret kyyneleet silmiin. Ja Mathieu, joka oli +hyvin osaaottavasti kuunnellut, tuli hyvin liikutetuksi. Oi, noita +työnorjaparkoja, jotka tulevat myymään itsensä, ennenkuin ovat tarpeeksi +voimakkaat kestämään raatamista! Työmies, joka tahtoo valehdella ja +jonka nälkä pakoittaa nousemaan sitä lakia vastaan, joka häntä suojelee! + +Kun Moineaudin vaimo oli epätoivossaan mennyt pois, jatkoi tohtori +puhettaan lasten ja naisten työstä. Kun nainen on saapa ensimäisen +lapsensa, ei hän enään voi jäädä tehtaasen; raskaudentila ja imettäminen +pakoittavat hänet jäämään kotiinsa, ell'ei hän tahdo saada itselleen +tautia, joka voi tulla tuhoavaksi sekä hänelle itselle että +pienokaiselle. Ja mitä lapsiin tulee, niin ovat ne usein verettömiä, +vieläpä viallisia puhumattakaan siitä, että heidän käyttämisensä työssä +pienellä palkalla on syynä työpalkkain alenemiseen. Sitten tuli hän +köyhyyden peloittavaisuuteen, lapsirikkauteen alempain kansanluokkain +keskuudessa, joilla ei ole mitään menetettävää eikä mitään pyrintöjä. +Eikö se ole tuo inhoittava hedelmällisyys, joka synnyttää nälkäisiä ja +kapinallisia loppumattomiin? + +"Minä ymmärrän", sanoi Beauchêne lopulta kuitenkin suuttumatta ja +keskeyttämällä äkkiä kävelynsä, jonka hän uudestaan oli alkanut. "Te +tahdotte minut saada puhumaan itseäni vastaan, viekoitella minua +tunnustamaan, että hyväksyn Moineaudin seitsemän lasta ja tarvitsen +niitä, jotavastoin minä itse järkähtämättömällä päätökselläni pitää +ainoastaan yhden pojan silvon perheen välttääkseni omaisuuteni +silpomista. Ranska on yhden lapsen maa, joksi sitä nykyään kutsutaan, +eikö niin? Mutta, rakas ystäväni, tämä kysymys on niin monimutkainen ja +pääasiassa on minulla aivan oikein." + +Hän tahtoi selvitellä kantaansa, löi rintaansa, vakuutti, että hän on +vapaamielinen, kansanvaltainen ja valmis vaatimaan kaikkia todellisia +parannuksia. Hän tunnusti mielellään, että lapsia pitää siittää, että +armeija tarvitsi sotamiehiä ja tehtaat työmiehiä. Mutta hän vetosi myös +ylempäin kansanluokkain velvollisuuteen olla varovaisia, hän puheli kuin +rikas mies, konservatiivi, joka istuu liikkumatta sen rikkauden päällä, +jonka hän on hankkinut. + +Ja Mathieu ymmärsi vihdoin tuon raa'an totuuden: kapitaalin on pakko +hankkia olentoja, jotka vaipuvat kurjuuteen, sen täytyy tahtoen tai +tahtomattaan kiihoittaa palkkaa nauttivia kansanluokkia +hedelmällisyyteen saadakseen vakuuden siitä, että se tulee yhä saamaan +voittoja. Laki on sellainen, että aina täytyy olla liian paljon lapsia, +jotta kapitaalille olisi tarpeeksi halpaa työväkeä. Keinottelut +palkannauttijoilla riistävät sitäpaitse työltä kaiken aateluuden, ja +sitä pidetään pahimpana onnettomuutena, vaikka se todellisuudessa on +kallein kaikesta hyvästä. Sellainen on tuo kaikki tuhoava syöpä. Maissa, +joissa vallitsee valtiollinen tasa-arvoisuus ja taloudellinen +eriarvoisuus, vaikuttaa kapitalistinen järjestelmä samalla kertaa +pidättäväisesti ja kiihoittavaisesti hedelmällisyyteen ja kärjistyttää +yhä enemmän omaisuuden oikeudetonta jakoa: toisella puolen ovat rikkaat, +joilla on ainoastaan yksi poika ja jotka itsepintaisesti pitävät kiinni +omaisuudestaan, mikä yhä lisääntyy; toisella puolen köyhät, joitten +säännötön hedelmällisyys yhä enemmän ja enemmän kuluttaa niitä vähiä +varoja, joita heillä on. Jos työtä kerran aletaan pitää kunniassa, jos +rikkaudet oikeudenmukaisesti jaettaisiin, niin silloin saavutettaisiin +tasapaino. Muuten on vallankumous seurauksena, ja siitä johtuu ja +pahentuu joka hetki se tyytymättömyys, ne täristykset, jotka uhkaavat +vanhoja hajoamistilassa olevia yhteiskuntia. + +Mutta Beauchêne ilmaisi nyt riemuiten suurenmoista puolueettomuutta, +tunnusti väkiluvun arveluttavasti vähenevän, selitti syytkin tähän: +juoppous, militarismi, äsken syntyneitten kuolevaisuus ja paljon muita +seikkoja. Sitten ehdotteli hän parannuskeinoja, verojen alentamista, +taksoitusperusteita, joihin hän tuskin luotti itsekään, suurempaa +vapautta testamentin laadinnassa, muutoksia avioliittolainsäädännössä ja +äpärälapsille oikeutta saada elatus isältään. + +Boutan keskeytti hänet vihdoin: + +"Kaikki nuo keinot ovat hedelmättömiä. Tähän tarvitaan tapojen, moraalin +ja kauneuden aatteiden muuttumista! Se, että Ranskan kansa vähenee, se +riippuu siitä, että se tahtoo vähetä. Siis täytyy sen laata tahtomasta +vähetä. Mutta kuinka suuri työ siinä on! Sehän on samaa kuin loisi +uudestaan kokonaisen maailman!" + +Mathieu huudahti iloisesti: + +"No hyvä, silloin luomme me sen uudestaan, minä puolestani olen jo +alkanut!" + +Constance hymyili pakollisesti ja vastasi nyt vihdoinkin hänen +kutsuunsa: hän tahtoisi koettaa, mutta hän pelkäsi, ett'ei hän voi tulla +sunnuntaipäivänä Janvilleen. Ennenkuin Boutan meni, taputti hän poskelle +Mauricea, joka oli nukkunut keskustelun aikana ja avasi nyt raskaat +silmäluomensa. Ja Beauchêne lopetti keskustelun leikillisesti: + +"Niin, Maurice, nyt se on päätetty ... mamma lähettää huomenna hakemaan +haikaraa, ja sinä saat pienen sisaren." + +Mutta poika rupesi itkemään. + +"Ei, ei, minä en tahdo!" + +Kylmä ja jäykkä Constance teki kiihkoisan liikkeen, sulki Mauricen +syliinsä ja suuteli häntä hiuksiin. + +"Ei, ei, rakkaani! Näethän sinä, että isä laskee leikkiä. Ei koskaan, ei +koskaan, sen minä lupaan sinulle!" + +Beauchêne saatti tohtoria ulos. Hän jatkoi yhä leikin laskuaan, iloisena +elämästä, tyytyväisenä itseensä ja muihin ja varmana siitä, että voi +asettaa asiansa niin, ett'eivät hänen huvituksensa ja etunsa tule +kärsimään. + +"Hyvästi tohtori. Olemmehan me hyviä ystäviä? Muuten, jos tahtoo lapsen, +niin onhan aina aikaa sen hankkimiseen." + +"Ei aina!" vastasi Boutan mennessään. + +Sanat tulivat terävinä ja leikkaavina kuin kirveenisku. Ja äiti, joka +oli ottanut pojan syliinsä, asetti hänet lattialle ja käski mennä +leikkimään. + +Tunti sen jälkeen, muutamia minuutteja yli kahdentoista, meni Mathieu, +joka oli viivähtänyt tehtaissa, noutamaan Morangea, kuten oli luvannut, +ja hän sai päähänsä oikaista naisten työhuoneen kautta. Ja täällä, +suuressa ja tyhjässä ja hiljaisessa salissa näki hän odottamattoman +näyn, joka häntä hämmästytti. Norine, joka jonkun tekosyyn nojalla oli +jäänyt viimeiseksi, lepäsi silmät puoleksi ummessa Beauchênen sylissä, +joka intohimoisesti suuteli häntä huulille. Sitten kuiskailivat he +keskenään, sopivat luultavasti kohtaamisajasta. Kun he näkivät Mathieun, +jäivät he seisomaan hämmästyneinä. Ja tämä itse kiirehti pois häpeissään +siitä salaisuudesta, jonka hän oli keksinyt. + + + + +II + + +Morange, ensimäinen kassanhoitaja, oli kolmenkymmenen kahdeksan vuotias +mies, kaljupäinen, ja harmahtava ja hänellä oli komea, tumma, +viuhkamainen parta, josta hän oli hyvin ylpeä. Pyöreäin, kirkkaitten +silmäinsä, suoran nenänsä ja hienopiirteisen, hieman leveän suunsa +tähden oli häntä nuorena pidetty kauniina miehenä, ja hän oli hyvin +huolellinen pukunsa suhteen, kulki aina korkeassa hatussa ja oli tarkka +kuin hieno ja turhamainen virkamies. + +"Tehän ette ole nähnyt meidän uutta asuntoa", sanoi hän Mathieulle. "Se +on hyvin hupainen, sen saatte nähdä. Makuuhuone meille ja toinen +Reinelle, ja ainoastaan pari askelta tehtaalle. Minä ennätän sinne +täsmälleen neljässä minuutissa." + +Hän oli erään kauppakonttoorin apulaisen poika. Isä oli kuollut +pulpeettinsa ääreen neljänkymmenen vuoden pituisen paikallaan istuvan +elämänsä jälkeen. Ja hän oli mennyt naimisiin Valérie Duchemin kanssa, +joka myöskin oli konttoorimiehen lapsi ja jonka isälle oli tapahtunut +sellainen onnettomuus, että hän oli vaimonsa kanssa saanut neljä +tytärtä, mikä seikka oli tehnyt heidän perhe-elämänsä oikeaksi +helvetiksi, ainaiseksi pitkäksi, tuskalliseksi ja häpeälliseksi +rahapulaksi. Vanhimman, Valérien, kauniin ja kunnianhimoisen tytön, oli +onnistunut ilman myötäjäisiä saada miehekseen tämän rehellisen ja +toimeliaan Morangen, ja siitä ajasta asti oli hän tuuditellut itsensä +sellaiseen unelmaan, että hän on kiivennyt askeleen ylöspäin +arvoluokassa ja pääsee irti tuosta konttoristijoukosta, joka häntä +inhoitti, ja tekee pojastaan asianajajan tai lääkärin. Onnettomuudeksi +oli odotettu lapsi tyttö, ja hän tuli aivan kauhuun ajatellessaan, että +hän ehkä saa jonakin päivänä neljä tyttöä niskaansa niinkuin äitinsäkin. +Hänen unelmansa saivat nyt toisen muodon, hän päätti tyytyä pikku +Reineensä ja kiihoittaa miestään pyrkimään niin ylös kuin suinkin, jotta +Reinelle voitaisiin antaa suuret myötäjäiset ja hän itse pääsisi Reinen +vanavedessä purjehtimaan noihin hienompiin seurapiireihin, joihin hän +niin palavasti ikävöitsi. Morange, joka oli pohjaltaan heikko ja +hellämielinen sekä jumaloitsi vaimoaan, oli vihdoinkin ottanut vaimonsa +kunnianhimon omakseen, hän taisteli alituiseen päästäkseen nousemaan +nopeasti ja hautoili mielessään ylpeitä valloitussuunnitelmia. Hän oli +ollut Beauchênen palveluksessa kahdeksan vuotta, oli vielä ainoastaan +viidentuhannen palkalla, ja puolisot olivat ihan epätoivoissaan, sillä +kassanhoitaja ei pääsisi koskaan ylenemään, jos hän jäisi sinne. + +"Katsoppas tuonne", sanoi hän, kun he olivat kulkeneet kappaleen +Grenellen bulevardia, "se on tuossa uudessa talossa tuolla kulmassa. +Eikö se näytä komealta!" + +Mathieu näki edessään yhden noista muodinmukaisista palkongeilla ja +veistoksilla varustetuista taloista, joka pisti erityisesti silmään +tämän korttelin pienten, köyhäin talojen rinnalla. + +"Sehän on oikea palatsi!" huudahti hän ilahuttaakseen Morangea, joka +siitä kovasti ylpistyi. + +"Saattepa nähdä, millaiset portaat, rakas ystäväni. Me olemme +viidennessä kerroksessa. Mutta se ei tee mitään, kun on sellaiset +portaat, ei ollenkaan tiedä, että edes on niitä kulkemassa." + +Hän vei vieraansa vestibyliin, joka oli kuin temppeli. Seinät hohtivat, +lattialla oli matot ja ikkunat olivat maalatut. Viidennessä kerroksessa, +jossa hän aukasi oven avaimellaan, toisti hän ihastuneena: + +"Saattepa nähdä, saattepa nähdä." + +Mutta Valérie ja Reine olivat luultavasti odottamassa, sillä he tulivat +heti vastaan. Valérie näytti vielä nytkin kolmenkymmenen kahden +vuotiaana hyvin nuorelta ja kauniilta, suloinen tummaverinen nainen, +jolla oli pyöreät, hymyilevät kasvot komeain hiusten ympäröiminä, vähän +liian suuret rinnat, mutta ihailtavat olkapäät, joista Morange hyvin +paljon ylpeili, kun hän esiintyi avokaulaisessa puvussa. Reine, joka nyt +oli kahdentoista, oli äitinsä elävä kuva, samat hymyilevät kasvot, +hieman pitemmät ehkä, ja somat sileät mustat hiukset. + +"Oh, miten ystävällinen olitte, kun noudatitte meidän kutsua!" sanoi +Valérie iloisesti puristaessaan Mathieun molempia käsiä. "Mutta niin +ikävää, kun rouva Froment ei voinut seurata mukana! -- Reine, ota +vastaan herra Fromentin hattu!" + +Ja sitten jatkoi hän: + +"Meillä on, niinkuin näette, hyvin valoisa eteinen. Ehkä tahdotte nähdä +huoneustoamme sillä aikaa kuin munat kiehuvat? Sitten se olisi tehty, ja +sitten te ainakin tietäisitte, missä syötte aamiaista." + +Tämä sanottiin rakastettavalla tavalla, ja Morange itse nauroi niin +hyväntahtoisesti, että Mathieu mielellään antoi heidän tyydyttää +turhamaisuutensa. Ensin sali, nurkkahuone, jossa oli harmahtavat, +kultakukalliset tapeetit ja komeat, valkeaksi lakeeratut huonekalut +Ludvig XV:nen mallia, joitten joukossa palissanderipiaano muodosti +suuren, mustan paikan. Sitten Grenellen bulevardin puolella Reinen +vaaleansininen huone, jossa oli amerikalaisesta kuusesta tehty pikku +tytön huoneen kalusto. Avioparin pieni makuuhuone oli huoneuston +toisessa päässä, ja sitä eroitti salista ruokasali; siinä olivat +tapeetit ja kalusto keltaset, ja sen täyttivät melkein kokonaan sänky, +peilikaappi ja toalettipiironki. Ruokasalissa upeili vanha klassillinen +tammi; häikäisevän valkoisen pöytäliinan yläpuolella kimalteli vahvasti +hopeoittu kattolamppu kuin ilotulitus. + +"Tämä on ihastuttavaa!" sanoi Mathieu, ollakseen kohtelias. "Tämä on +erinomaisen komeaa!" + +Isä, äiti ja tytär eivät väsyneet kulettamasta häntä ympäriinsä ja +selittämästä hänelle kaikkea. Mikä eniten häntä kummastutti, se oli, +että hän luuli nähneensä tämän kaiken jo ennen. Ja nyt muisti hän ... +Moranget olivat, luultavasti itsekään tietämättä, koettaneet syvässä +kunnioituksessaan ja salaisessa kateudessaan jäljitellä Beauchênen +kotia. Ollen aina rahapulassa voivat he ainoastaan ostaa halpahintaista +tavaraa, ja silloin täytyi heidän säästää mitä tarkimmin muissa +asioissa, mutta he ylpeilivät siitä, he luulivat, että he lähestyivät +kadehdittavaa yläluokkaa koettamalla matkia sitä. + +"Ja lopuksi on meillä tämä" ... sanoi Morange avatessaan palkongille +menevän ruokasalin oven. + +Palkonki kulki koko huoneuston pituuden. Tältä korkeudelta oli näköala +todellakin kaunis: Seine etäämpänä ja Passyn kukkulat, jotka näkyivät +kattojen yli, sama näkyala kuin Beauchênen talosta, mutta laveampi. + +Siitä huomautti Valentinekin. + +"Eikö tämä ole suurenmoista? Se on todellakin toista kuin nuo pari, +kolme puuta, jotka nähdään kadulta." + +Palvelijatar toi sisään munat, istuttiin pöytään, ja Morange kertoi +riemumielellä, että kaikki tämä maksoi hänelle kuusitoista sataa +frankia. Se oli melkein kuin ilmaiseksi, vaikka tuo rahasumma teki +äärettömän suuren loven hänen kukkaroonsa. Mathieun, joka ymmärsi, että +hän oli pääasiallisesti kutsuttu sentähden, että hänelle voitaisiin +näyttää tätä uutta huoneustoa, täytyi vetää suunsa hymyyn, niin +ihastuksissaan näyttivät nuo rehelliset ihmiset olevan saadessaan +rehennellä hänen edessään. Kun hänellä itsellä ei ollut pienintäkään +kunnianhimoa eikä ollenkaan kadehtinut sitä loistoa, jota hän näki +toisilla, vaan oli täydellisesti tyytyväinen saadessaan elää +yksinkertaista elämää Mariannen ja lasten kanssa, ihmetteli hän +ainoastaan tätä perhettä, jota vaivasi halu loistella ja tulla +rikkaaksi, hän ei tuntenut mitään vastenmielisyyttä, hän hymyili, mutta +hän oli kuitenkin hieman surullinenkin. + +Valériellä oli kaunis leninki keveästä kankaasta, jossa oli pieniä +keltaisia kukkia; tytär Reine, jonka hän mielellään puki keikailevampaan +pukuun, oli puettuna siniseen musliiniin. Ja aamiainenkin oli liiaksi +rikas: munia, kalaa, kotletteja ja sparrista. He rupesivat heti puhumaan +Janvillestä. + +"Vai niin, teidän lapsenne voivat hyvin? Oi, miten suloisia ne ovat! Ja +te viihdytte maalla? Se on omituista; minä luulisin ikävystyväni siellä, +siellä on niin vähän huvitusta. Luonnollisesti tulemme me ilolla +tervehtimään teitä, koska rouva Froment on niin hyvä ja tahtoo nähdä +meitä." + +Mutta keskustelu kääntyi kuin vastustamattoman voiman pakosta takaisin +Beauchêneihin. Se oli omituinen mielipide Morangeilla, he elivät +ainaisessa ihailussa, johon kuitenkin oli sekaantunut hiljaista +arvostelua. Valérie, joka oli hyvin ylpeä siitä, että sai olla mukana +Constancen vastaanotoissa lauvantaisin ja talven kuluessa oli tullut +kutsutuksi kaksi kertaa hänen luokseen päivällisille, oli myöskin +ottanut "päivänsä", tiistain, antoi pieniä iltamia ja köyhdytti itsensä +leivoksien hankkimisella. Hän puhui myöskin syvällä kunnioituksella +rouva Séguin du Hordelista ja komeasta talosta d'Antin kadun varrella, +jonne hän, kiitos siitä Constancen, oli tullut kutsutuksi tanssiaisiin. +Ja hän oli vielä enemmän ihastunut siihen ystävyyteen, jolla häntä +kohteli Beauchênen sisar Sérafine, jota hän ei koskaan kutsunut muulla +nimellä kuin rouva paroonitar de Lowicz. + +"Hän on ollut täällä minun vastaanotossani kerran, hän on niin iloinen +ja hyvä! Tehän olette ennen ollut tuttavuudessa hänen kanssaan? Hänen +naimisensa jälkeen, kun hän sopi veljensä kanssa, tuon ikävän +perintöriidan jälkeen? Siinä on toki yksi, joka ei ole liiaksi ihastunut +rouva Beauchêneen!" + +Valérie alkoi taas puhua Constancesta, luuli, että pikku Mauricella, +kuinka suuri ja paksu hän olikaan, oli sairaalloinen ulkonäkö, ja +ajatelkaa, mikä kauhea isku se olisi vanhemmille, jos he kadottaisivat +tuon ainoan poikansa! Heiltä on hyvin väärin, ett'eivät hanki hänelle +pientä veljeä. Mutta sitten antoi hän ymmärtää, että oli saanut +luottamusta osakseen, ja tiesi, että rouva oli yhtä haluton siihen kuin +miehensäkin. Hän iski silmää, Reinen tähden, joka viattomasti katseli +lautastaan. + +"Mutta tehän näytätte noudattavan samaa politiikkaa", sanoi Mathieu +nauraen. + +"Oh", huudahti Morange, "miten voitte te verrata meitä köyhiä raukkoja +Beauchênen herrasväkeen, jotka ovat niin rikkaita! Jos he antaisivat +minulle rikkautensa ja asemansa, niin pitäisin mielelläni tusinan +lapsia!" + +"Ja muuten", sanoi Valérie tuntien pöyristystä, "jos me saisimme tytön +lisää... Kiitoksia paljon! Mutta jos me olisimme varmat, että saamme +pojan! Vaan minä pelkään liian paljon! Minä luulen, että olen +samanlainen kuin äitinikin, joka sai neljä tytärtä. Ette voi +kuvitellakaan ... se on hirveää." + +Hän sulki silmänsä ja oli näkevinään onnettoman kotinsa, neljä +pelästynyttä, laihtunutta tyttöstä, jotka saivat kuukausia odottaa +kenkiä, leninkejä ja hattuja ja jotka kasvoivat vanhoiksi piioiksi +hirveästi odotellen kosijoita, joita ei tullut. Tytöillehän täytyy antaa +myötäjäiset. + +"Ei, ei", jatkoi hän, "me olemme siksi viisaat, ett'emme tahdo pahentaa +tilaamme. Kun täytyy ajatella taloutensa varmistamista, niin silloin on +synti hankkia itselleen suurta lapsijoukkoa. Minä en salaakaan sitä, +että olen hyvin kunnianhimoinen mieheni puolesta; jos hän seuraa minun +neuvojani, kohoaa hän korkeaan asemaan, ja minua kauhistuttaa sellainen +ajatuskin, että minä sulkisin häneltä tien tyttöjoukolla. Ei, minä +toivon, että voimme antaa Reinelle runsaat myötäjäiset, kun itse tulemme +rikkaiksi." + +Morange oli liikutettu, hän tarttui vaimonsa käteen ja suuteli sitä. Hän +oli tuon heikon miehen tahto, hän oli istuttanut kunnianhimonsa +mieheensä, ja mies rakasti häntä siitä syystä paljon enemmän. + +"Minulla on kunnon vaimo, rakas Fromentini. Hänellä on päätä ja +sydäntä." + +Kun Valérie jatkoi tuumainsa kehittämistä ja puhui siitä kauniista +huoneustosta, joka hänellä tulisi olemaan, vastaanotoista, niistä +kahdesta kuukaudesta, jotka hän viettäisi jossain kylpypaikassa kuten +Beauchênetkin, katseli Mathieu häntä mietteisiinsä vaipuneena. Tämä oli +toista kuin Moineaud, joka tiesi, ett'ei hänestä koskaan tule +ministeriä. Morange ehkä uneksi, että hänen vaimonsa tekee hänet +ministeriksi jonakuna päivänä. Kansanvaltaisessa maassa tahtoo ja voi +jokainen vähäpätöinen porvari kohota, ja siellä on kilpajuoksua, +jokainen tulee julkean hävittömäksi, sysää tieltään toiset päästäkseen +sitä pikemmin askeleen ylöspäin. Tällainen yleinen ylöspäin kohoaminen +on ainoastaan mahdollista sellaisessa maassa, jossa vallitsee +valtiollinen tasa-arvoisuus ja taloudellinen epätasaisuus, sillä siellä +on jokaisella sama oikeus onneen, vaaditaan vaan, että se valloitetaan +sydämettömän itsekkäisyyden taistelussa, jos nimittäin ihminen janoaa +yliluokan viekottelevain huvien nauttimista. Kansa ei voi elää +onnellisena kansanvaltaisen hallitusmuodon ollessa vallalla, ell'eivät +tavat ole yksinkertaiset ja yhteiskunnalliset ehdot jotenkin yhtäläiset. +Muuten syntyy ankara kilpajuoksu valtion virkain saamisesta, +ruumiillista työtä halveksitaan, loisteliaisuus tulee välttämättömäksi, +kilpaillaan rikkaudesta ja vallasta, jotta voitaisiin tyydyttää ahnasta +nautinnonhimoa. Se oli niinkuin Valérie sanoi. Ei tahdota rasittaa +itseään lapsilla, tahdotaan pitää kädet ja jalat vapaina tällaisessa +sodassa, jotta voitaisiin helpommin kavuta toisten ylitse. + +Mathieu ajatteli myöskin matkimishalua, joka saa aikaan sen, että +varattomat köyhdyttävät itseään vielä enemmän matkimalla varakkaampia. +Mitä tuskaa on tuon jäljitellyn loisteliaisuuden takana, joka on niin +kallista, vaikka se olisi mukailtuakin! Kaikenlaisia hyödyttömiä +tarpeita luodaan, ja se hidastuttaa tuotantokykyä. Ei ole enään +sopivaista sanoa, että leipää puuttuu, kun tahdotaan kuvata köyhyyttä. +Se mikä puuttuu, se on ylellisyys; jos siitä täytyy luopua, niin +luulevat ihmiset olevansa kuolemaisillaan nälkään. + +Kun jälkiruoka oli tarjottu ja palvelijatar mennyt pois, tuli Morange +hyvän aamiaisensa vaikutuksesta avomieliseksi; hän katseli vaimoaan, +iski silmää ja katsoi vierastaan. + +"Hänhän on luotettava ystävä, hänelle voi puhua kaikki." + +Ja kun Valérie oli pään nyökäyksellä ilmaissut suostumuksensa, jatkoi +Morange hymyillen: + +"Niin, ystäväni, mahdollista on, että minä pian katoan tehtaasta. Se ei +ole päätetty, mutta minä ajattelen joka tapauksessa sitä. Minä olen sitä +jo ajatellut useamman kuukauden, sillä ainoastaan viiden tuhannen +frankin ansio kahdeksan vuoden työn perästä ja varsinkin tieto siitä, +että ei juuri koskaan voi saada paljoa enempää, voi saattaa epätoivoon." + +"Se on hirmuista", keskeytti Valérie, "yhtä hyvin voi heti lyödä päänsä +seinään." + +"Sellaisissa oloissa on parasta katsoa muita aloja, vai kuinka? Tehän +muistatte Michaudin, sen nuoren miehen, joka oli minun alaisiani +tehtaassa kuusi vuotta sitten, muuten hyvin lahjakas mies. Siitä on nyt +tuskin kuusi vuotta kun hän jätti meidät ja sai paikan Crédit +nationalissa, ja tiedättekö, mitä hän nyt ansaitsee? Kaksitoista tuhatta +frankia ... ajatelkaahan vaan, kaksitoista tuhatta frankia!" + +Tämä numero kajahti kuin torven töräys. Aviopuolisojen silmät +pyörähtelivät innosta, ja tytönkin posket tulivat kuumiksi. + +"Eräänä päivänä maaliskuussa kohtasin minä sattumalta Michaudin; hän +kertoi kaiken tuon minulle ja oli hyvin ystävällinen. Hän tarjoutui +hankkimaan minulle paikan siellä ja suosittelemaan minua parhaan kykynsä +mukaan. Mutta se on uhkapeliä; minun täytyy alussa tyytyä kolmeen +tuhanteen kuuteen sataan päästäkseni vähitellen hyvin korkealle +palkalle. Kolme tuhatta kuusi sataa! Mitenkä voi elää muutamia aikoja +kolmella tuhannella kuudella sadalla varsinkin nyt, kun tämä huoneusto +on lisännyt meidän menojamme niin suuresti?" + +Ja Valérie keskeytti kiivaasti: + +"Se, joka ei yritä, ei myöskään mitään saa! Sen sanon minä hänelle +ehtimiseen. Minä tahdon luonnollisesti, että pitää olla varovainen, en +sallisi hänen koskaan tekevän sellaisia tyhmyyksiä, jotka +vahingoittaisivat hänen tulevaisuuttaan. Mutta eihän hän voi lahota +sellaisella paikalla, joka ei ole hänen arvonsa mukainen." + +"Te olette siis jo tehnyt päätöksen?" kysyi Mathieu. + +"Olen", sanoi Morange, "minun vaimoni on tehnyt kaikki suunnitelmat, ja +me olemme tehneet päätöksemme ... ell'ei mitään odottamatonta tapahdu. +Muuten ei Crédit nationalissa tule yhtään paikkaa avoimeksi, ennenkuin +lokakuussa. Mutta, rakas ystävä, älkää sanoko tästä sanaakaan +kenellekään, me emme tahdo tulla eripuraisuuteen Beauchêneitten kanssa." + +Hän katsoi kelloaan, sillä kun hän oli hyvin säännöllinen, ei hän +tahtonut tulla liian myöhään konttooriinsa, jossa hänen piti olla puoli +kaksi. Ja palvelijatarta käskettiin kiirehtimään kahvia pöytään. Se +juotiin kuumana, mutta silloin ilmoitettiin vieras, joka saattoi perheen +unohtamaan kaiken muun. + +"Oo", huudahti Valérie ja nousi nopeasti ja punastuen ihastuksestaan, +"rouva paroonitar de Lowicz!" + +Sérafine, joka nyt oli kahdenkymmenen yhdeksän, oli pitkä, kaunis, soma, +punahiuksinen nainen, jolla sitäpaitse oli komea vartalo. Hänen punaiset +huulensa hymyilivät riemuitsevasti, ja hänen ruskeissa, suurissa, +kullansädehtivissä silmissään paloi sammumaton irstaisuuden liekki. + +"Älkää mitenkään häiriytykö minun tähteni, ystäväni. Palvelijattarenne +tahtoi välttämättömästi tuoda minut saliin, mutta minä tulin mieluimmin +tänne, sillä minulla on hieman kiire. Minä tulin noutamaan teidän pikku, +kiltti Reineä ottaakseni hänet mukaani illatsuun Circuksessa." + +Ja uusi ihastuksen räjähdys tärisytti ilmaa. Tyttö istui siinä +mielipuolena ilosta, ja äiti rehenteli ylpeydestä sekä puhui +lakkaamatta. + +"Oo, rouva paroonitar, te yllätätte meidät, te hemmoittelette +pienokaisen pilalle. Mutta eihän hän ole puettukaan vielä, ja meidän +täytyy pyytää teidän odottamaan silmänräpäyksen. Kas niin, tule nyt +heti, niin minä autan sinua. Kymmenen minuuttia, sen minä lupaan, +ainoastaan kymmenen minuuttia!" + +Sérafine jäi yksikseen molempain herrain kanssa. Hän oli kummastunut +nähdessään Mathieun; nyt meni hän iloisena Mathieun luokse ja puristi +hänen kättänsä kuin vanha ystävä. + +"Mitenkä te voitte?" + +"Kiitos, erittäin hyvin." + +Kun Sérafine istui Mathieun viereen liikahti Mathieu vasten tahtoaan +vetääkseen tuolinsa taaksepäin; hän näytti suuttuneelta tästä +kohtauksesta. + +Hän oli ollut hyvä tuttu Sérafinen kanssa siihen aikaan, jolloin hän oli +tullut Beauchénen palvelukseen. Sérafine oli hillitsemätön nautinnon +ihminen, hermostunut nainen ilman omaatuntoa ja moraalia, rohkea ja +tarmokas, tykkänään antautunut hekuman palvelukseen. Hän oli kasvanut +tehtaan hälyssä ja pauhussa yhdessä perin itsekkään veljensä Alexandren +ja serkkunsa, hyvän, terveen, viisaan Mariannen kanssa. Aina +lapsuudestaan asti oli hän ollut utelias maistamaan kaikkia kiellettyjä +hedelmiä. Väitettiin, että hän oli viidentoista vuotiaana antanut erään +tuntemattoman miehen vietellä itsensä. Sitten tuli tuo omituinen juttu +hänen naimisestaan parooni de Lowiczin kanssa, lurjuksen, mutta kauniin +kuin jumala, jonka kanssa hän pakeni. Vuoden kuluttua synnytti hän +kuolleen lapsen, keskosen, johon hänen sanottiin olevan itse syypää. +Ahnas kun oli, oli hän perinnönjaossa isänsä jälkeen joutunut +eripuraisuuteen miehensä kanssa ja ajanut tämän ulos portista, jonka +jälkeen parooni matkusti Berliiniin ja murhattiin eräässä pelihuoneessa. +Iloissaan siitä, että oli päässyt miehestään, nautti Sérafine +häikäilemättä vapauttaan nuorena leskenä. Hän oli mukana kaikissa +huveissa, kaikissa juhlissa, ja monia tarinoita kuiskailtiin hänen +satunnaisista yhteyksistään, siitä julkeudesta, jolla hän pyrki +tarkoitustensa perille saadakseen heti valtoihinsa sen miehen, johon hän +oli iskenyt silmänsä, ja hänen kohtuuttomista uhreistaan vapaan +rakkauden alttarille; mutta koska hän oli säilyttänyt ulkonaisen arvonsa +eikä koskaan joutunut julkisiin häväistyksiin rakastajainsa tähden, +otettiin hän yhä vastaan kaikkialla, rikas, kaunis ja pidetty kun oli. + +"Tehän asutte maalla?" kysyi hän ja kääntyi taas Mathieun puoleen. + +"Niin, kuukauden päivät." + +"Constance on siitä kertonut minulle. Minä tapasin hänen äskettäin rouva +Séguinin luona. Me olemme, kuten tiedätte, hyviä ystäviä nyt, kun minä +annan veljelleni hyviä neuvoja." + +Hänen kälynsä Constance inhosi häntä, ja Sérafine laski siitä mielellään +leikkiä tavallisella reippaudellaan, hän joka julkisesti nauroi +kaikelle. + +"Voitteko ajatella, siellä puhuttiin tohtori Gaudesta, tuosta +kuuluisasta kirurgista, jolla on jyrkkä keino, millä hän estää rouvia +saamasta lapsia. Minä luulin, että Constance pyytäisi hänen osoitettaan, +mutta hän ei uskaltanut." + +Nyt yhtyi keskusteluun Morange: + +"Tohtori Gaude, vai niin, eräs vaimoni ystävä on puhunut hänestä. Hän +kuuluu tekevän erinomaisia leikkauksia, oikeita ihmetöitä. Hän avaa +hyvin häikäilemättä vatsan niinkuin kaapin, ottaa siitä pois, mitä hän +tahtoo, ompelee kiinni taas, ja potilas tulee terveeksi edes tietämättä +mitä hänelle on tehty. Sehän on suurenmoista!" + +Hän puhui lähemmistä yksityiskohdista, kertoi tohtori Gauden klinikasta +Marboeufissa, jonne kansaa virtaili näkemään leikkauksia niinkuin +mennään teaatteriin. Tohtori, joka ei halveksinut mammonaa vaan oli +päinvastoin hyvin rahanahne saatuaan rikkaita potilaita käsiinsä, +tavoitteli myöskin kunniaa mitä vaarallisimpain kokeitten +onnistumisessa, kokeitten, joitten alaisiksi tulivat klinikan köyhät +vaimot. Sanomalehdet puhuivat hänestä ehtimiseen, hän antoi +sanomalehtien puhua laveasti niistä varattomista naisista, joita hän oli +leikellyt, ja tämä kiihoitti rikkaita naisiakin yrittämään. Muuten oli +hän iloinen pessimisti, hän kuohitsi naisen kuin kaniinin, ja tämän teki +hän tinkimättä omantuntonsa kanssa: muutamia onnettomia ihmislapsia +vähemmän, eikö se ollut pelkkä voitto? + +Sérafine puhkesi nauruun, kun hän näki Mathieun hämmästyneen ja +suuttuneen katseen; hänen valkeat sudenhampaansa salamoitsivat veristen +huulten välissä. + +"Niin, ystäväni, tuo mies ei ole lähestulkoonkaan samanlainen kuin +teidän tohtorinne Boutan, joka neuvoo kaikkien naispotilaittensa +synnyttämään lapsia. Se on hänen yleinen lääkkeensä kaikkia tauteja +vastaan. Se minua vaan kummastuttaa, että Constance pitää tuota tohtori +Haikaraa lääkärinään, hän, joka pelkää aina tulevansa raskaaksi. Ja +siinä hän onkin oikeassa. Hyi, miten rumaa se on!" + +Morange yhtyi kohteliaasti hänen nauruunsa osoittaakseen, että hän oli +samaa mieltä. Mutta Valérie ei tullut takaisin Reinen kanssa, hän tuli +kärsimättömäksi ja tuskaantui siitä, että hänen vaimonsa antoi +paroonittaren odottaa. Hän pyysi lupaa saada mennä katsomaan; hän +ajatteli, että hän ehkä voi auttaa tytön pukemisessa. + +Kun Sérafine jäi kahdestaan Mathieun kanssa, iski hän suuret, tuliset +kullansädehtivät silmänsä häneen. Hän ei nauranut enään niinkuin ennen, +hänen rohkeat kasvonsa loistivat jonkinlaisesta pilkallisesta himosta +kajastuen hiusten punertavaan väriin. Syntyi sangen pitkä äänettömyys +aivankuin hän olisi tahtonut saattaa Mathieun hämmennyksiin ja voittaa +hänet. + +"Kiltti Marianne voi ehkä hyvin?" + +"Kyllä, kiitos." + +"Ja lapset varttuvat?" + +"Niin tekevät." + +"Te olette siis onnellinen kuin hyvä perheenisä siellä kaukaisessa +nurkassanne?" + +"Täydellisesti onnellinen." + +Sérafine vaikeni taas, mutta katsoi yhä Mathieutä yhä kiihoittavammin ja +päivänpaisteisena, hurmaavana kuin seireeni, jonka polttavat silmät +myrkyttävät miesten sydämet. Vihdoin sanoi hän pitkäveteisesti: + +"Meidän välimme on siis aivan loppu?" + +Mathieu osoitti liikkeellä, että se oli aivan loppu. Heidän historiansa +oli nyt jo vanha. Mathieu oli yhdeksäntoista vuotias ja oli äsken tullut +Beauchênen palvelukseen, kun Sérafine, joka oli naimisissa ja +yhdenkolmatta vuotias, oli äkkiä eräänä iltana ollessaan ilman seuraa +heittäytynyt hänen syliinsä. Mathieu oli heikkona hetkenään antanut +yllättää itsensä. Muutamia kuukausia myöhemmin, ennenkuin hän oli nainut +Mariannen, oli hän rikkonut nämät välit. + +"Loppuko, aivanko loppu?" kysyi Sérafine taas taisteluun vaativalla ja +hymyilevällä katseella. + +Hän oli todellakin vastustamattoman viehättävä. Ei koskaan Mathieu ollut +nähnyt häntä niin kauniina, niin leimuavan himoisena saada heti +tyydyttää oikkunsa. Hän tarjosi itseään voittajan varmuudella, ilman +häveliäisyyden jälkeäkään, hänhän oli vapaa ja tiesi varmaan, että hän +voi antaa yhtä paljon ja enemmänkin kuin ottaa vastaan. Kaiken tämän +alla oli kuitenkin saatanallinen halu kiusata Mathieutä, ottaa mies +toiselta naiselta, pieneltä, tuhmalta sukulaiselta ja pakoittaa tämä +sukulainen itkemään. + +Kun Mathieu ei nytkään vastannut edes liikkeellä, ei hän siitäkään +suuttunut, vaan näyttäytyi yhä vastustamattomammalta seireeniltä. + +"Minä pidän enemmän tästä, älä vastaakaan, älä sanokaan, että kaikki on +loppu. Minun puoleltani, rakas ystäväni, ei se koskaan lopu. Se voi +tapahtua, kun te tahdotte, ymmärrättekö, illalla, huomenna, tai minä +päivänä tahansa teitä haluttaa tulla naputtamaan oveani. Tehän tiedätte, +missä minä asun, eikö totta? Minä odotan teitä." + +Punertava pilvenhattara peitti Mathieun kasvot. Hän sulki silmänsä, +jotta ei näkisi Sérafinea, joka nojasi hänen puoleensa hehkuvana ja +tuoksuava. Ja pimeydessä silmäluomiensa takana näki hän Sérafinen +huoneuston, jossa hän oli käynyt vieraisilla Mariannen kanssa, alemman +kerroksen eräässä talossa Marignanin kadun varrella. Erityinen ovi vei +siellä hiljaisiin huoneisiin, jotka olivat verhotut äänen +tukahduttamiseksi paksuilla matoilla ja oviverhoilla. Palvelusväkenä oli +naisia, jotka veivät vieraan sanaakaan sanomatta sisään ja katosivat +kuin varjot. Nuoren parin oli Sérafine siellä ottanut vastaan pienessä +salissa, jossa ei näyttänyt olevan ainoatakaan ikkunaa ja jossa +kandelabrien kymmenen kynttilää paloi keskellä päivää. Mathieu tunsi +vielä monen vuoden kuluttua sen läpitse tunkevan, lämpimän tuoksun, joka +siellä oli huumannut hänen aistimensa. + +"Minä odotan sinua", kuiskasi Sérafine huulet aivan lähellä Mathieun +huulia. + +Kun Mathieu vavahdellen vetäytyi taaksepäin suutuksissaan siitä, että +hän näytteli sellaisen miehen osaa, joka hylkää viehättävän naisen, +luuli Sérafine, että hän aikoi vielä kerran kieltäytyä, ja hän pani +äkkiä pienen, lämpimän kätensä Mathieun huulille. + +"Hiljaa, he tulevat. Ja minä en tarvitse mitään tohtori Gaudea, kuten +tiedät." + +Herra ja rouva Morange tulivat nyt vihdoinkin takaisin Reinen kanssa. +Äitinsä oli polttamalla kähertänyt hänen hiuksensa. Reine oli todellakin +ihastuttava heleässä, valkeilla pitseillä reunustetussa +silkkileningissään ja samasta kankaasta tehdyssä suuressa hatussaan. +Hänen iloisia, pyöreitä kasvojaan peitti iho niin heleä ja hieno kuin +ruusunlehti. + +"Ah, sinä pieni keruubi!" huudahti Sérafine imarrellakseen vanhempia. +"Hän vielä kerran ryöstetään minulta..." + +Ja hän syleili Reineä ihastuksissaan ja oli olevinaan ikävissään siitä, +että hänellä itsellä ei ollut lapsia. + +"Niin, siitä tulee niin surumieliseksi, kun näkee tuollaisen pienen +aarteen. Jos voitaisiin olla varmat siitä, että Herramme antaisi +jollekin noin ihastuttavan, pienen lapsen, niin kellään ei todellakaan +olisi mitään sitä vastaan. No niin, mutta minähän voin varastaa hänet +teiltä enkä anna enään häntä takaisin." + +Herrasväki Morange nauroi tyytyväisenä. Mathieu, joka tunsi Sérafinen +erittäin hyvin, kuunteli kummastuneena. Kuinka monta kertaa oli hän +heidän lyhyen yhdyselämänsä aikana kiivaalla äänellä puhunut hänen +kanssaan lapsista, joita aina pitäisi pelätä. Ne ovat ainaisena uhkana, +ne turmelevat ja vähentävät nautinnon, ne antavat ihmisen maksaa hetken +huvin pitkäaikaisella kärsimyksellä ja loppumattomalla huolella. + +Sitäpaitse turmelevat ne naisen kauneuden, tekevät hänet ennen aikaansa +vanhaksi ja miesten inhoamaksi. Luonto on aivan hullu, kun se on antanut +rakkauden maksaa äiteyden ankaran veron. Aina siitä asti kuin +raskaudentila, joka onneksi oli päättynyt keskosen synnyttämiseen -- oli +antanut hänelle varoituksen, jota hän vieläkin kauhistuu, oli hän valmis +rikokseen päästäkseen lapsia synnyttämästä. + +Hän tunsi Mathieun kummastuneen katseen, se huvitti häntä ja hän lausui +pilkallisella äänellä: + +"Eikö totta, ystäväni, minähän sanoin teille äsken, että tultuani +leskeksi lohdutan itseäni miten parhain taidan siitä, että olen tuomittu +ainaiseksi lapsettomaksi." + +Mathieu tunsi taas polttavan punan kasvoillaan, ja hän ymmärsi, mitä +Sérafine tarkoitti, minkälaisia inhoittavia hedelmättömiä nautintoja hän +lupasi hänelle. + +Reine katseli Sérafinea ihastuneena ja hurmaantuneena tuon kauniin +naisen ystävyydestä. Hän heittäytyi Sérafinen syliin ja huudahti +tyydytetystä turhamaisuudesta värähtelevällä äänellä. + +"Oi, rouvani, kuinka minä pidän teistä!" + +Aina portaille asti saattoi Morangen herrasväki paroonitar de Lowiczia, +eivätkä he keksineet sanoja, joilla olisivat voineet ilmaista +kiitollisuutensa tuolle heidän itsensä tavoittamalle ylellisyydelle, +joka oli tullut noutamaan heidän tyttärensä. + +Kun he olivat sulkeneet eteisen oven, hyökkäsi Valérie palkongille +huudahtaen: + +"Mennään katsomaan, kun he menevät!" + +Morange, joka ei enään ajatellut konttooriaan, asettui hänen viereensä, +huusi Mathieutä ja sai tämänkin nojautumaan kaidepuun ylitse. Siellä +alhaalla oli sirot viktoriavaunut, joita ajoi liikkumatta kuskipukilla +istuva komea kuski. Tämä näky sai aviopuolisot haltioihinsa +ihastuksesta. Ja kun Sérafine astui vaunuihin sekä antoi tytön istua +viereensä, eivät he voineet olla ääneensä nauramatta. + +"Miten kaunis hän on, miten hän on onnellinen!" + +Tässä silmänräpäyksessä tunsi Reine, että häntä katsottiin. Hän katsoi +ylöspäin, hymyili ja tervehti. Ja Sérafine teki samoin, kun hevonen +ravasi pois ja kääntyi kadun kulmassa. + +Nyt tuli viimeinen purkaus: + +"Katsokaa häntä, katsokaa häntä!" huudahti Valérie. "Miten lapsellinen +hän on! Kahdentoista vuotiaana on hän vielä yhtä viaton kuin äsken +syntynyt lapsi. Minä en koskaan voi uskoa häntä kenellekään. Eikö hän +näytä pieneltä herttuattarelta, jolla ei koskaan ole ollut omia +ajopeliään?" + +Morangessa heräsivät taas tulevan onnen unelmat. + +"Minä toivon, että hän saa yhden lapsen, kun me hänet naitamme. Kun minä +kerran tulen Crédit nationaliin, niin kaikki toiveesi täyttyvät." + +Sitten kääntyi hän Mathieun puoleen: + +"Eikö olisi rikoksellisesti tehty meiltä, jos me hankkisimme yhden +lapsen lisää? Meitä on jo kolme, ja rahan ansaitsemiseen vaaditaan niin +paljon työtä ja vaivaa"... + + + + +III + + +Mathieu, joka tahtoi lähteä työstään aikaisemmin ehtiäkseen talonisännän +luokse, ennenkuin lähti päivälliselle ravintolaan -- kuten hän +Mariannelle oli luvannut -- sai iltapäivällä niin paljon tekemistä +tehtaassa, että hän näki tuskin vilaustakaan Beauchêneesta. + +Ja se oli helpoituskin hänelle, sillä häntä hävetti se salaisuus, jonka +hän sattumalta oli keksinyt, hän pelkäsi saattavansa Beauchênen +häpeemään. Mutta niinä parina kertana kun he vaihtoivat jonkun sanan +keskenään, ei hänen päällikkönsä näkynyt edes muistavan, että hänellä +olisi mitään hävettävää. Hän ei koskaan muulloin ollut näyttänyt niin +toimintahaluiselta. Aamullinen väsymys oli paennut, hän nauroi ja puhui +kovalla äänellä aivankuin mies, joka ei pelkää työtä ja joka pitää +elämää hupaisena. + +Mathieu, joka tavallisesti ei lähtenyt ennen kello kuutta, meni nyt +kello puoli kuusi Morangen luokse nostamaan kuupalkkaansa. Se nousi +kolmeensataan viiteenkymmeneen frankiin. Mutta kun hän oli tammikuussa +ottanut etukäteen viisisataa frankia, josta hän kuussa maksoi takaisin +viisikymmentä, sai hän ainoastaan kolmesataa. Hän laski viisitoista +louisdoriaan ja pani ne iloisella mielellä taskuunsa, mikä sai +kassanhoitajan tekemään erään kysymyksen. + +"Niin, nämä rahat tulevat todellakin kreivin aikaan; vaimollani ei +aamulla ollut kuin kolmekymmentä souta." + +Kello oli jo yli kuuden, kun Mathieu tuli siihen komeaan taloon d'Antin +kadun varrella, jossa Séguin de Hordel asui. + +Séguinin iso-isä oli ollut yksinkertainen Janvillen talonpoika. Hänen +oma isänsä, joka oli ollut armeijan muonavarain hankkija, oli koonnut +melkoisen omaisuuden. Ja itse eli hän, nousukkaan poika kun oli, rikkaan +ja komean laiskurin elämää, oli jäsen suurimmissa klubeissa, piti +hevosia, oli rakastavinaan taidetta ja kirjallisuutta ja kannatti +rikkaana sekä vapaamielisenä dilettanttina repäisevimpiä mielipiteitä. + +Hän oli nainut hyvin vanhaa aatelia olevan köyhän tytön, Valentine de +Vaugeladen, vähäverisen, ahdasmielisen naisen, joka äidin palavasta +uskoninnosta huolimatta ainoastaan tavan vuoksi noudatti kirkollisia +tapoja ja himoitsi maailmallisia huvituksia. Itse Séguinkin kävi +kirkossa naimisensa jälkeen, koska sitä pidettiin hyviin tapoihin +kuuluvana. + +Hänen isoisällään, talonpojalla, oli ollut kymmenen lasta, isä, armeijan +muonavarainhankkija oli tyytynyt kuuteen, ja kun hän itse oli saanut +kaksi, pojan ja tytön, selitti hän, että sellainen saisi loppua nyt, +koska nytkin jo oli tarpeeksi väärin, että oli hankittu maailmaan kaksi +olentoa, jotka eivät sitä olleet pyytäneet. + +Séguin omisti muun muassa Janvillen tuolla puolen suuren maatilan, jossa +oli viisisataa hehtaaria metsää ja korpea ja jonka hänen isänsä oli +ostanut vetäytyessään pois liike-elämästä ja koottuaan äärettömän suuren +omaisuuden. Hänen alituinen toivonsa oli ollut päästä riemuretkessä +takaisin synnyinseudulleen, josta hän oli lähtenyt köyhänä, ja hän aikoi +juuri rakentaa ruhtinaallisen linnan suureen puistoon, kun kuolema +tempasi hänet pois. + +Séguin, joka oli saanut melkein kaikki nämät alueet perintöosakseen, +tyytyi myymään metsästysmaita; hän oli muodostanut viidensadan frankin +osakkeita, joista hänen ystävänsä kilpailivat ja jotka tuottivat hänelle +erittäin hyvän koron. Paitsi metsiä ei siellä ollut mitään muuta kuin +viljelemätöntä maata, lampia, hiekkaharjuja, kivikkoja, ja yleisenä +mielipiteenä paikkakunnalla oli, ett'ei yksikään maanviljelijä voi +koskaan saada näistä maista mitään. Ainoastaan armeijan +muonavarainhankkija olisi voinut unelmoida tuosta romantisesta puistosta +ruhtinaallisen linnan ympärillä. Se oli myöskin hän, joka oli hankkinut +itselleen oikeuden lisätä arvonimen "de Hordel" omaan nimeensä sen +torninraunion mukaan, joka oli hänen tilallaan. + +Beauchênen kautta, joka oli yksi metsästysosakkeitten omistaja, +oli Mathieu oppinut tuntemaan Séguinen ja löytänyt vanhan +metsästyspaviljongin metsänlaidassa, tuon yksinäisen, rauhallisen +harakanpesän, jota hän rakasti siihen määrään, että oli vuokrannut sen +ja muuttanut sinne omaisineen. Valentinekin oli ollut niin rakastettava, +että oli siellä käynyt heidän muuttaessaan heitä tervehtimässä, ja hän +oli ylistellyt paikan runollisuutta ja nauranut sitä, ett'ei hän edes +itse tiedä, mitä hän omistaa. + +Asian oikea laita oli kuitenkin se, ett'ei hän olisi voinut asua siellä +tuntiakaan. Hänen miehensä oli johdattanut hänet kirjalliseen, +taiteelliseen ja hienon maailman Pariisiin, juoksi hänen kanssaan +ehtimiseen kirjallisissa salongeissa, ateliereissä ja näyttelyissä, +teaattereissa ja huvittelupaikoissa, sanalla sanoen kaikissa niissä +sulatusuuneissa, joissa heikot sydämet ja aivot poltetaan. Séguinilla, +joka niin mielellään tahtoi olla muita etevämpi, oli kuitenkin ikävä ja +hän viihtyi ainoastaan hevostensa kanssa huolimatta siitä, että hän +vaati tunnustusta rakastavansa kirjallisuutta ja tulevaisuuden +filosofiaa, huolimatta taidekokoelmistaan, huonekaluistaan, savi- ja +tina-astioistaan ja ennen kaikkea kirjoistaan, joista hän niin ylpeili. + +Ja hän muodosteli vaimonsa itsensä mukaan, turmeli hänet omasta +ehdostaan huikentelevilla mielipiteillään, mustasi hänet +toverielämällään sellaisten henkilöitten kanssa, joitten kanssa hän +luuli olevan reipasta ja muodinmukaista seurustella. Tuo pieni, hurskas +hanhi, joka oli uskottu hänen huostaansa, oli siis jo valmiina +mitä suurimpiin hullutuksiin; hän piti vielä tapana käydä +herranehtoollisella, mutta ylisti syntiä ja totutti itsensä päivä +päivältä yhä enemmän harha-askeleen ottamisen ajatukseen. Tämä kaikki +voi hyvin helposti johtaa suureen onnettomuuteen, sillä Séguin oli siksi +tyhmä, että hän oli usein raaka ja pilkallinen vaimoaan kohtaan, ja tämä +loukkasi vaimoa niin, että hän tuli kylmäksi ja uneksi tulevansa +toisella tavalla rakastetuksi, hellemmin ja lempeämmin. + +Kun Mathieu tuli taloon, jonka komeasti koristetussa +renessanssifasaadissa oli kahdeksan ikkunaa joka kerroksessa, hymyili +hän ja ajatteli: + +"Täällähän asuu aviopari, joka ei odota kolmeasataa frankiaan +kuukaudessa kolmekymmentä souta taskussa." + +Vestibyyli oli äärettömän komea, pronssia ja marmoria. Oikealla oli +kolme salia ja ruokasali, vasemmalla biljaardi, tupakkahuone ja +talvipuutarha. Ensi kerroksessa oli keskellä Séguinin työhuone, suuri ja +korkea huone, joka täytti talon koko keskiosan; hänen makuuhuoneensa oli +oikealla, vaimon ja lasten vasemmalla. Toisessa kerroksessa oli kaksi +huoneustoa varattu lapsia varten, kun ne olivat kasvaneet suuriksi. + +Eräs palvelija, joka tunsi Mathieun, vei hänet heti herran työhuoneesen, +jossa käski Mathieun odottamaan; hänen herransa puki päälleen. Hetkisen +luuli tulija, että hän oli yksikseen, ja hän katseli tuota suurta +huonetta, silmäili korkeaa ikkunaa vanhanaikaisine lasimaalauksineen, +samettisia, hopealla kirjailtuja oviverhoja, tammista kirjakaappia, +jossa oli rivittäin komeita kirjoja, pöytiä, joilla oli kallisarvoisia +kulta-, lasi-, pronssi- ja marmoritaideteoksia, niitten joukossa myöskin +uudenaikainen kokoelma tinasia esineitä. Kaikkialla oli itämaalaisia +mattoja, matalia, mukavia tuoleja, ja yksinäisiä nurkkia, joita korkeat +lehväkasvit verhosivat ja joissa voi parittain olla häiritsemättä. + +"Ei, mutta oletteko te täällä, herra Froment!" sanoi äkkiä ääni, joka +tuli tinaesineillä lastatun pöydän luota. + +"Ah", sanoi Mathieu hetken epäiltyään, "herra Charles Santerre!" + +Se oli jo toinen kerta, kun Mathieu tapasi Santerren tässä huoneessa. +Charles Santerrella, kuuluisalla ja salongeissa huomatulla +romaanikirjailijalla, oli kaunis otsa, hellät, ruskeat silmät, ja liian +punainen ja suuri suu, jota verhosi assyyrialaisella tavalla leikattu ja +käherretty parta. Hän oli kohonnut naisten avulla, joita hän hakkaili +muka tutkiakseen heitä; hän käytti heitä niin paljon kuin voi huvikseen +ja edukseen. Hänen sanottiin muuten olevan hyvin nöyrä, kohtelias ja +orjamaisesti rakastunut naisiin niin kauvan kuin hän ei ollut saanut +heitä valtaansa; sitten käänsi hän heille röyhkeästi selkänsä, kun he +eivät enään olleet hänelle miksikään hyödyksi. Poikamiehenä +periaatteensa ja suunnitelmiensa mukaan, asettui hän toisten pesiin ja +omaksui hienon maailman paheet; hänen kirjallisena erikoisalanaan oli +aviorikokset ja hän kertoili ainoastaan rikoksellisesta, liian +hienostuneesta rakkaudesta, tuosta hedelmättömästä rakkaudesta, joka ei +hanki lapsia maailmaan. Hänellä ei alussa ollut mitään suuria toiveita +kirjoistaan, kirjaileminen oli hänestä ainoastaan hupainen ja tuottelias +ammatti, jonka hän oli itselleen valinnut. Menestyksensä viekoittelemana +oli hän sitten kuulustellut turhamaisuutensa ääntä, joka hänelle +vakuutti, että hän oli kirjailija. Ja hän esiintyi nyt kuolevan maailman +salonkielämän kertoilijana, hän saarnasi mitä veltostuneinta pessimismiä +ja sellaista molemminpuolista pidättäväisyyttä, joka ihmiskunnan +loppumisessa näki sen onnen. + +"Séguin tulee pian", sanoi hän mitä rakastettavimmalla äänellä. "Minä +olen saanut päähäni viedä hänet ja hänen vaimonsa kanssani syömään +päivällistä ravintolaan, ja sitten me menemme erääsen pieneen +premiäriin, jossa syntyy mellakoita ja tappelu." + +Nyt vasta huomasi Mathieu, että hän oli jo pukeutunut hännystakkiin. He +pakisivat hetkisen, Santerre näytti erästä uutta tinaesinettä, pientä, +alastonta naista, laihaa ja pitkää, joka makasi vatsallaan pää hiuksien +peittämänä; mestariteos, sanoi hän, koko kärsivä ihmiskunta, yksinäisen +naisen avuttomuus, kun hän vihdoinkin on irtaantunut miehestä. Se oli +Santerre, joka tultuaan ystäväksi taloon kylvi sinne kirjallista ja +taiteellista mielettömyyttään, mikä teki yksinkertaisen ja luonnollisen +jokapäiväisen elämän yhä onnommaksi. + +Nyt tuli Séguin sisään. Hän oli yhtä vanha kuin Santerre, mutta pitempi +ja solakampi, hyvin vaaleaverinen, kotkannenä, harmaat silmät, ohuet +huulet ja pienet viikset. Hänkin oli hännystakissa. + +"Niin, rakas ystäväni", sanoi hän ollen hieman sammaltavinaan +puhuessaan, "Valentine tahtoo välttämättömästi ottaa toisen leningin. +Meidän täytyy olla kärsivällisiä, meillähän on vielä tunti aikaa." + +Kun hän huomasi Mathieun, pyysi hän ylen kohteliaasti, mutta ylhäisellä +äänenpainolla anteeksi. Ja kun tämä, jota Séguin kutsui "rakkaaksi +vuokralaisekseen" oli maininnut käyntinsä syyn, repeämän sinkkikatossa +viime sateen jälkeen, suostui hän heti siihen, että Janvillen levyseppä +saa tulla juottamaan sen kiinni. Mutta kun hän uusista selityksistä +ymmärsi, että koko katto täytyi laittaa uudestaan, niin huono se oli, +jätti hän heti kohteliaan puhetapansa, vastusti ja sanoi, että hän ei +voi sellaiseen korjaukseen uhrata rahasummaa, joka on paljoa suurempi +vuotuista vuokraa, kuuttasataa frankia. + +"Juottamiseen", sanoi hän, "siihen minä suostun. Minä kirjoitan +levysepälle." + +Ja päästäkseen erilleen tästä aineesta sanoi hän: + +"Odottakaahan hieman, herra Froment! Minä näytän teille erään +mestariteoksen, teille, jolla on niin hyvä arvostelukyky." + +Hän piti todellakin Mathieutä jossakin määrin arvossa, sillä hän tiesi, +että Mathieullä oli nopea, aina työskentelevä ajatus. Mathieu hymyili ja +suostui hänen pyyntöönsä päätettyään itsekseen, ett'ei hän jätä taloa, +ennenkuin on saanut lupaan uuden katon. Séguin otti esiin korukansiin +sidotun kirjan, jonka hän uskonnollisella hartaudella antoi Mathieulle. +Valkeassa nahkakannessa oli suuri hopealilja, jonka yläpuolella taas oli +nippu suuria violetinvärisiä ohdakkeita. Ja kirjan nimi: "Katoomaton +Kauneus" oli ylhäällä eräässä kulmassa niinkuin taivaassa. + +"Aate ja värit ovat ihailtavat", sanoi Mathieu, joka todellakin oli +ihastunut. "Nykyään sidotaan kirjat sellaisiksi, että ne ovat todellisia +pieniä mestariteoksia." + +Hän katseli kirjan nimilehteä. + +"Tämähän on herra Santerren viimeinen romaani!" + +Séguin katseli hymyillen kirjailijaa, joka oli tullut lähemmäksi. Ja +kun hän näki Santerren katselevan kirjaa äärettömän ihastuneena, sanoi +hän: + +"Rakas ystäväni, kirjansitojani toi sen minulle tänä aamuna, ja minä +odotin juuri tilaisuutta saadakseni hämmästyttää teitä sillä. Se on +helmi minun kokoelmissani. Mitä sanotte tästä aatteesta? Lilja, joka +merkitsee voittavaa puhtautta, ja ohdakkeet, rauniotaimet, jotka +merkitsevät vihdoinkin kuolleen, täydellisen onnen valloittaman maailman +hedelmättömyyttä ... nehän kuvaavat koko teidän teoksenne sisällystä." + +"Kyllä, kyllä. Tehän imartelette minua, te teette minut itserakkaaksi." + +Mathieu oli lukenut tämän romaanin, hän oli lainannut sen rouva +Beauchêneelta, jotta hänen vaimonsa Marianne saisi tutustua kirjaan, +josta koko maailma puhui. Ja se oli suututtanut Mathieutä tavallista +enemmän. Tällä kertaa oli Santerre jättänyt tavallisen poikamiehen +asunnon, jossa hänen maailman naisensa harjoittivat luvatonta rakkautta +viiden ja seitsemän välillä; hän oli nyt tahtonut kohota puhtaasen +taiteesen, hämärään, lyyrilliseen symbolismiin. Hän kertoi siinä hienon +jutun kreivitär Anne-Mariesta, joka oli välttääkseen karkean aistillista +miestään paennut Bretagneen nuoren taivaallisia näkyjä näkevän +taiteilijan Norbertin luokse, joka oli ottanut näkyjensä mukaan +kuvitellakseen nunnaluostarin kappelin. Kolmekymmentä vuotta kesti hänen +ihanteellinen taidemaalauksensa, ja se oli kuin seurustelua enkelien +kanssa. Kirja oli ainoastaan kertomus näistä kolmestakymmenestä +vuodesta, mitenkä hän näinä kolmenakymmenenä vuotena eli Anne-Marien +sylissä, pyhissä, salaperäisissä ja hedelmättömissä hyväilyissä, niin +ett'ei ryppykään rumentanut Anne-Marien naisellista kauneutta; +Anne-Marie oli näitten kolmenkymmenen hedelmättömyyden vuoden jälkeen +yhtä nuori, yhtä terve kuin silloin, kun he ensi kerran olivat toisensa +tavanneet rakkaudessa. Saadakseen piirteet selvemmiksi oli Santerre +ottanut mukaan muutamia läheisessä pikkukaupungissa asuvia +sivuhenkilöitä, porvarinaisia, vaimoja ja äitejä, joiden lopuksi tuli +fyysillinen ja moraalinen heikontuminen. + +Tämän hedelmättömän rakkauden tyhmässä ja rikoksellisessa teoriassa +suututti Mathieutä ennen kaikkea se, että neitsyydelle annettiin siinä +kaikki fyysillinen kauneus ja koko siveellinen aateluus. Hän ei voinut +olla sanomatta kirjan tekijälle: + +"Se on hyvin huvittava ja merkillinen kirja. Mutta mitenkä sitten +kävisi, jos Norbert ja Anne-Marie saisivat lapsen? Jos Anne-Marie tulisi +raskaaksi?" + +Santerre keskeytti hänet ällistyneenä ja loukkaantuneena. + +"Raskaaksiko? Ei yksikään nainen tule raskaaksi, jos häntä vaan rakastaa +maailmaa kokenut mies." + +"Tiedättekö, mikä minua suututtaa?" huudahti Séguin, joka puoleksi +makasi leposohvallaan. "Se on tuo tuhma syytös katolilaisuutta vastaan, +että se muka saarnaisi juuri tuota ihmiskunnan lisääntymistä, joka on +niin ilettävää ja häpeällistä. Syytös on väärä, ja sen olette te hyvin +hyvästi todistanut kirjassanne. Te olette sanonut ratkaisevan sanan, ja +hyvänä katolilaisena kiitän minä teitä siitä." + +"Niin olenkin", sanoi Santerre ja istahti leposohvaan. "Uudesta +testamentista saadaan turhaan etsiä Mooseksen kirjain lausetta: +'Lisääntykää ja täyttäkää maa.' Jeesuksella ei ole isänmaata, ei +omaisuutta, ei ammattia, ei perhettä, ei vaimoa eikä lapsia. Hän on +persoonalliseksi muuttunut hedelmättömyys. Ensimäiset kristityt +lahkokunnatkin inhosivat avioliittoa. Hurskasten mielestä oli nainen +ainoastaan saastainen olento, kiusauksen ja turmeluksen henki. Ehdoton +puhtaus tuli täydelliseksi: hedelmätön, mietiskelevä, yksinäinen egoisti +teki työtä ja eli ainoastaan oman yksityisen pelastuksensa tähden. Ja +neitsy on naisihanne, vieläpä äiteydenkin ihanne. Vasta paljon myöhemmin +katolilaisuus perusti avioliiton siveelliseksi suojeluskeinoksi, himojen +rajoittajaksi, koska ei mies eikä nainen voi olla enkeli. Sitä +siedetään, se on välttämätön pahe, erityisillä ehdoilla sallittu +asiaintila, sillä kristityt eivät ole niin sankarillisia, että voisivat +elää täydellisinä pyhimyksinä. Mutta meidän päivinämme samoin kuin +kahdeksantoista sataa vuotta sitten ei uskovainen, armon saanut mies +koske naiseen, vaan tuomitsee hänet ja pitää itsestään erillään. +Ainoastaan neitsy Maarian liljat levittävät tuoksuaan taivaassa." + +Laskiko hän leikkiä? Hänen äänessään tuntui kuin pidätettyä naurua, jota +ei Séguin kuitenkaan tuntunut kuulevan. Hän vaan yhtyi Santerren +mielipiteesen ja sanoi: + +"Aivan totta! Kauneus voittaa aina, ja teidän kirjanne kertoo juuri +unohtumattomasta kauneudesta: koskemattomasta neitseestä, jota ei mikään +ole saastuttanut ja jolle alhaiset sikiämistoiminnat ovat kaikkea +merkitystä vailla. Ei voi inhotta katsella kaduilla noita likaisia, +kuihtuneita, rumentuneita naisia, joitten perässä kulkee kokonainen +rivi lapsia kuin kananpojat kanan jälessä. Kansan terveellä +talonpoikaisjärjelläkin on selvä käsitys tästä asiasta; heistä tehdään +pilkkaa, kun kulkevat sivuitse, heitä nauretaan ja halveksitaan." + +Mathieu, joka ei ollut istunut, huomautti nyt: + +"Mutta kauneuden ihanne vaihtelee. Te pidätte naisen hedelmättömyyttä +kauniina ja ihailette hänen pitkää solakkaa vartaloaan. Mutta koko +renessansin aikana pidettiin kauniina tervettä, vahvaa naista, jolla oli +leveät lantiot ja voimakkaasti kehittyneet rinnat. Rubensin, Tizianin ja +vieläpä Raphaelinkin maalauksissa on nainen vahvajäseninen, ja neitsyt +Maaria on kuvattu todelliseksi äidiksi. Ja huomatkaa, että vaaditaan +ainoastaan, että kauneuden ihanne muuttuu, niin silloin pienen perheen +sijalle, joka nyt on niin suuressa arvossa, tulee suurilukuinen perhe ja +ainoastaan sitä sanotaan silloin kauniiksi. Minun mielestäni on se ainoa +keino kansan väkiluvun suurta vähenemistä, tuota yhteiskunnallista +onnettomuutta vastaan, jonka tähden nyt niin paljon surraan." + +Séguin ja Santerre katsoivat toisiaan hymyillen ja surkuttelevan +näköisinä. + +"Onko kansan väheneminen yhteiskunnan onnettomuus?" sanoi Séguin. +"Voitteko te, joka olette niin ymmärtävä, itsekään uskoa sitä? Mutta +ajatelkaahan toki hieman asiaa!" + +"Siinä taas yksi tuon onnettoman optimismin uhreja!" lisäsi Santerre. +"Muistakaa ennen kaikkea, että luonto toimii sokeasti, ja joka ei sen +toimintaa korjaile, hän joutuu sen uhriksi!" + +He puhuivat toinen toisensa jälkeen, usein molemmat yht'aikaa. He +kiihtyivät ja innostuivat pimeitten mielikuvitustensa vaikutuksesta. +Ennen kaikkea mitään edistystä ei ole olemassakaan. Ajateltakoon +ainoastaan edellisen vuosisadan loppua, jolloin Condorcet ennusti uutta +kultaista aikakautta, yleistä yhdenvertaisuutta, rauhaa yksityisten ja +valtioitten välillä, mitkä jalot mielikuvitukset saivat kaikkein sydämet +sykkimään, tulevaisuuden ihanne avasi taivaan portit kaikille toiveille: +ja sadan vuoden kuluttua, mikä pettymys, sillä nykyisen vuosisadan loppu +näkee tieteitten, vapauden ja oikeuden tekevän konkurssin ja vaipuvan +veriinsä ja likaan tulevan vuosisadan kynnyksellä! Ja muuten, eikö +kokeilemisista jo ole päästy? Tuon kauvan etsityn kultaisen aikakauden +ovat pakanat ajatelleet olleen ennen ajan alkua, kristityt odottavat +sitä ajan loputtua ja meidän aikamme sosialistit luulevat sen olevan +tulevaisuudessa. Siinä on kolme surkuteltavaa pettymystä; yksi ehdoton +onni on ainoastaan ollut olemassa ja se oli tyhjyys. Heidän +katolilaisuutensa sai heidät tosin hieman miettimään, ennenkuin +lopettivat maailman yhdellä iskulla, mutta he pitivät luvallisena +rajoittaa sitä. Schopenhauer ja vieläpä Hartmannkin tuntuivat muuten +heistä vanhanaikuisilta. He lähestyivät Nietzscheä, he haaveilivat +ylimyksellistä parasta, eeterimäisempää ravintoa, hienostuneita +ajatuksia, kauneimpia naisia, ja nämät kaikki loisivat täydellisen +ihmisen, yli-ihmisen, joka voisi nauttia kymmenkertaisesti. He joutuivat +kyllä moneen ristiriitaiseen ajatukseen, mutta siitä he eivät +välittäneet, vaan ajattelivat ainoastaan "kauneudessa olemista", +niinkuin he sanoivat. + +Malthus oli heidän miehensä samoin kuin Beauchênenkin ainoastaan siitä +syystä, että hänen hypoteesinsä vapautti rikkaat kaikista omantunnon +vaivoista syyttämällä köyhiä itsiä syyllisiksi köyhyyteensä. Mutta +vaikka Malthus olikin tehnyt kieltäymyksen laiksi, ei hän kuitenkaan +ollut hyväksynyt eräitä seikkoja, ja näytti siltä, että he eivät +ymmärtäneetkään häntä, koska he saarnasivat hedelmätöntä rakkauttaan, +joka oli samalla kertaa hienostunutta ja hirveää hurjastelua. + +"Kuten tiedätte", sanoi Santerre sangen rauhallisesti, "on Saksassa +tehty ehdotus, että joka vuosi kuohittaisiin määrätty luku köyhiä +lapsia. Se olisi yksi keino, millä johonkin määrään voitaisiin estää +kansan hullumaista hedelmällisyyttä." + +Tämä kirjallinen pessimismi ei voinut tehdä mitään vaikutusta +Mathieuhön; hän laski siitä mielellään leikkiä ja huomasi samalla, mikä +vaarallinen vaikutus sillä oli tapoihin, tuolla kirjallisuudella, joka +saarnasi vihaa elämää vastaan ja kiihkoisaa rakkautta, jonka tuloksena +olisi ihmiskunnan kuoleminen. Hän tiesi, että juuri tämä talo, jossa hän +nyt oli, oli saastutettu tuolla muotitaudilla, levottoman ja kärsivän +aikakauden elämään kyllästymisellä, aikakauden, joka huvikseen leikkii +kuolemalla. Kumpi noista kahdesta miehestä, jotka saastuttivat toinen +toistaan, valehteli enimmin? Jokainen todellinen pessimisti on +sisällisesti sairas ja veltostunut. Mathieu, joka uskonnollisella +hartaudella kunnioitti hedelmällisyyttä oli ja jäi vakuutetuksi siitä, +että kansa, joka ei enään luota elämään, on sairas. Ja kuitenkin epäili +hän väliin suurilukuisten perheitten hyötyä taloudelliselta ja +valtiolliselta kannalta katsottuna, hän ajatteli, eikö kymmenentuhatta +onnellista tuota enemmän kuin satatuhatta onnetonta maallensa kunniaa ja +iloa. + +"Hyvä herrani", huudahti Santerre jatkaen hyökkäystään, "ettehän te voi +kieltää, että sivistyneimmät ja lahjakkaimmat ovat vähemmän +hedelmälliset. Niin pian kuin miehen aivot laajenevat, vähenee hänen +kykynsä lisätä ihmiskuntaa. Niitä lapsilaumoja, joista te niin paljon +pidätte, nähdään nyt ainoastaan köyhyyden ja taitamattomuuden +rikkaläjissä. Ja te olette luultavasti mielipiteiltänne tasavaltalainen? +No hyvä, nyt on todistettu, että yksinvalta lisää ihmisten lukumäärää, +jotavastoin vapaus lisää ihmisten kelvollisuutta." + +Tuollaiset ajatukset ne todellakin saivat Mathieun väliin horjumaan. +Olikohan hän siis väärässä uskoessaan ihmiskunnan loppumattomaan +laajenemiseen? Oliko se väärin, että hän näki kauneutta ja onnea +kaikenlaisessa mahdollisessa elämässä? Tähän hän kuitenkin vastasi: + +"On väitteitä, jotka ovat vaan suhteellisesti tosia. Malthuksen +hypoteesi on todistettu käytännössä vääräksi. Jos maapallo tulisi aivan +täyteen asukkaita, jos elintarpeet alkaisivat loppua, niin silloin +tehtäisiin kemian avulla elintarpeita epäorgaanisista aineista. +Kaikki tuo on muuten niin kaukainen mahdollisuus, että mitään +olettamuslaskelmia ei voi tukea tieteellisesti todistetuilla asioilla. +Ranskaa ei tuo vaara kuitenkaan ole uhkaamassa, sillä me vähenemme. +Ranska, joka muinoin oli neljäsosa Europaa, on nyt vaan kahdeksasosa. +Vuosisadan tai kahden kuluttua on Pariisi kuollut vanha Athena ja vanha +Rooma, ja me olemme alentuneet nykyisen Kreikan tasalle. Pariisi +_tahtoo_ kuolla." + +Santerre huomautti tähän innostuneena: + +"Ei, ei suinkaan! Pariisi tahtoo hyvin yksinkertaisesti jäädä +pysyväiseksi, ja sitä tahtoo se sentähden, että se on sivistynein ja +älykkäin kaupunki maailmassa. Ettekö ymmärrä, että sivistys hankkiessaan +uusia nautintoja ja sievistäissään sieluja avaamalla niille uusia +toiminta-aloja suosii yksityistä sukukunnan kustannuksella? Mitä enemmän +kansat sivistyvät, sitä vähemmin syntyy lapsia. Me, jotka kulemme +kansojen etunenässä, me olemme vasta tulleet siihen kehitysasteesen, +jossa eräänlainen pidättäväisyys vapauttaa maan tarpeettomasta ja +vahingollisesta liikakansoittumisesta. Me annamme sivistyneelle +maailmalle esimerkin korkeasta sivistyksestämme ja suuresta +ymmärtäväisyydestämme, jota koko maailma epäilemättä tulee seuraamaan +sitä mukaa kuin kansat vuoronsa perään kohoovat meidän täydellisyytemme +tasalle." + +"Aivan oikein", lausui Séguin. "Jos meillä onkin toisarvoisia syitä +kansanpuutteesen, ei niillä kuitenkaan ole sitä merkitystä kuin on +väitetty, ja niitä voidaan hyvin helposti vastustaa. Tuo ilmiö on +yleinen, kaikki kansat ovat saman lain alaisia, ne pienenevät +lukumääränsä suhteen niin pian kuin tulevat sivistyneimmiksi. Tuo ilmiö +tavataan jo Japanissa, ja Kiinankin väkiluvunlisääntyminen lakkaa niin +pian kuin Europa on räjähyttänyt auki sen portit." + +Mathieu muuttui vakavaksi, hän oli alkanut kuulostella mielenkiinnolla +noitten kahden salonkikavaljeerin keskustelua, kun he olivat ruvenneet +puhumaan asioista järjellisesti. Nyt ei ollut enään kysymys tuosta +verettömästä, vetelästä ja sukupuolettomasta neitsyeestä, jossa he +näkivät inhimillisen kauneuden ihanteen. Nyt oli näyttämölle ilmaantunut +elävä ihmiskunnan historia. Ja hän sanoi, mitä ajatteli: + +"Te ette siis pelkää 'keltaista vaaraa', aasialaisten barbarein +hirmuista liikettä, joka kerran ehkä peittää Europan, mullertaa sen +perinpohjin ja hedelmöittää sen uudestaan? Historia on aina alkanut +uudet ajanjaksonsa siten, liike muuttuu valtamereltä toiselle, raa'at +kansakunnat hyökkäävät maihin ja antavat heikontuneille kansakunnille +uutta verta. Ja joka kerta nousee sivistys uuteen kukkaan entistään +suuremmalla voimalla ja vapaudella. Mitenkä ovat Babylon, Ninive, +Memphis muuttuneet sorakummuiksi kansoineen, jotka näyttävät nyt +sukupuuttoon hävinneiltä? Mistä se tulee, että Atena ja Rooma +taistelevat vielä tänä päivänä kuoleman kanssa eivätkä voi uudestaan +syntyä tuhastaan vanhan kunniansa loistoon? Miksi on Pariisiin +komeudestaan huolimatta painettu kuoleman leima, Pariisiin, joka on +pääkaupunkina sellaisessa Ranskassa, jonka miehuus vähenee? Te voitte +sanoa mitä tahansa, te voitte lausua, että se niinkuin maailman vanhat +pääkaupungit kuolee liiallisesta kulttuurista, sivistyksestä ja +intelligensistä; mutta se on joka tapauksessa kuolema, pakovesi, joka on +siirtävä loiston ja vallan jollekin toiselle kansalle. Tasapaino on +petollista, ei mikään voi jäädä pysyväiseksi, se, joka ei enään kasva, +vähenee ja katoaa. Ja jos Pariisi tahtoo kuolla, niin se myös kuolee, ja +isänmaa kuolee sen mukana." + +"Niin, Herra Jumala", sanoi Santerre salonkipessimistin äänellä, "jos se +tahtoo kuolla, niin kuolkoon mielellään minun puolestani. Minä +puolestani olen vakavasti päättänyt vielä auttaakin sitä kuolemaan." + +"Ei yhtään lapsia, sehän on selvästi oikein ja viisaasti", sanoi Séguin, +jonka täytyi puolustautua siitä, että hänellä oli kaksi. + +Mutta Mathieu jatkoi aivan kuin hän ei olisi kuullut tätä: + +"Minä tunnen Spencerin lain, ja minä uskon, että sen teoriiakin on +oikein. Tosiasia on, että sivistys on hedelmällisyyden pidätin, niin +että voi ajatella sarjan yhteiskunnallisia kehitysasteita, joitten +aikana väkiluku vaihdellen lisääntyy ja vähentyy ja jotka johtavat +lopulliseen tasapainoon juuri hyvinvoinnin ja sivistyksen perustuksella, +kun maailma on tullut täydellisesti asutuksi ja sivistetyksi. Mutta kuka +voi edeltäpäin nähdä ne tiet, joita täytyy kulkea, ne onnettomuudet ja +kärsimykset, joita vastaan täytyy taistella? Kansat tulevat uudestaan +katoamaan, toiset tulevat niitten tilalle, ja kuinka monta tuhatta +vuotta kulunee, ennenkuin saavutaan lopulliseen tasapainoon, ja rauha ja +totuus lopulta saa voiton? Järki epäröitsee ja vapisee, sydän kouristuu +tuskasta." + +Syntyi hiljaisuus. Hän seisoi siinä kuohuksissaan horjuen uskossaan +elämän hyviin voimiin; hän ei tiennyt enään, kellä oli oikein, +hänelläkö, joka näki kaikki niin yksinkertaisena, tai noilla molemmilla +pessimisteillä, jotka myrkyttivät ja sekoittivat kaiken. + +Nyt tuli sisään Valentine hymyillen ja noilla miesmäisillä liikkeillä, +joita hänen oli ollut niin vaikea omaksua. + +"Kuulkaa nyt, pojat, te ette saa olla suuttuneita minuun. Célestehän ei +saa mitään toimeen." + +Hän oli viidenkolmatta vuotias, pieni, laiha ja hyvin vilkas sekä näytti +emansipeeratulta tytöntyllykältä. Hän oli vaaleaverinen, ja hänellä oli +hienot piirteet, siniset nauruun halukkaat silmät; kaunis ei hän ollut, +mutta hupainen ja viehättävä. Mies oli vienyt hänen mukanaan epäiltäviin +paikkoihin, hän oli lopulta tullut ystävällisiin suhteisiin niitten +kirjailijain ja taiteilijain kanssa, jotka kävivät heidän kotonaan, ja +hän ei osoittanut olevansa viimeinen jäsen Vaugeladen suvussa, ennenkuin +häntä oli liian karkeasti loukattu; silloin tuli hän äkkiä jääkylmäksi +ja halveksivaksi. + +"Vai niin, se olette te, herra Froment", sanoi hän rakastettavasti +mennen Mathieutä vastaan ja puristaen arkailematta hänen kättään. +"Mitenkä rouva Froment jaksaa? Lapsethan ovat terveitä ja pulskia kuin +tavallista?" + +Mutta Séguin, joka katseli hänen pukuaan, valkeata valkaisemattomilla +pitseillä reunustettua silkkileninkiä, sai nyt tuollaisen +raakuudenkohtauksen, joka väliin esiintyi äkkiä hänen teeskennellystä +kohteliaisuudestaan huolimatta kuin pistoolin laukaus. + +"Ja pukeutuaksesi tuohon rääsyyn olet sinä antanut meidän odottaa! Et +sinä ole koskaan näyttänyt retaleemmalta kuin nyt!" + +Ja Valentine, joka luuli olevansa ihastuttava! Hän suoristi itsensä, +jottei puhkeisi itkuun, ja hänen pikkutytön kasvoilleen ilmaantui ylpeä, +kostonhimoinen uhma. Hän käänsi hitaasti silmänsä ystävään, joka istui +siinä katsellen häntä ihailevilla silmäyksillä ja kietoi hänet kuin +orjallisen alamaisiin hyväilyihin. + +"Te olette hurmaava", sanoi Santerre, "ja teidän leninkinne on oikea +mestariteos!" + +Séguin nauroi ja teki pilaa Santerresta hänen matelemisensa tähden +naisten edessä. Valentine, jota tuo kohteliaisuus oli lepyttänyt, sai +taas suruttoman mielialansa takaisin ja sanoi, että mies voi saada +hyvillä sanoilla hänen suostumaan mihin tahansa. Nyt syntyi pieni +keskustelu, niin peittelemätön ja vallaton, että Mathieu ihan hämmästyi +eikä tiennyt, mitä hänen pitäisi tehdä. Hän olisi mieluimmin tahtonut +poistua, mutta hän oli päättänyt odottaa, kunnes oli saanut isännältä +lupauksen tuohon katonkorjaukseen. + +"Kun on vaan kysymys sanoista, suvaitsen minä mitä leikkikaluja +tahansa", sanoi Séguin. "Mutta anna olla vaan ottamatta itsellesi +rakastajaa, sillä silloin minä tapan sinun kuin kärpäsen." + +Hän olikin hyvin mustasukkainen. + +Valentine oli nyt lepytetty, teki rauhan miehensä kanssa ja lisäsi +sitten hyväntahtoisella äänellä: + +"Kas niin, ole nyt vielä hetkinen kärsivällinen. Minä olen sanonut +Célestinelle, että hän noutaisi lapset, niin että voimme lausua heille +jäähyväiset, ennenkuin menemme." + +Mathieu, joka tahtoi käyttää edukseen tätä uutta asiain käännettä, +koetti nyt palata omaan asiaansa. Mutta Valentine oli jo puhumisen +vauhdissa, hän sanoi, että päivällistä syötäisiin kernaimmin jossakin +hyvin huonomaineisessa ravintolassa, kysyi, oliko siinä kappaleessa +törkeyksiä, joka eilen vihellettiin ulos pääharjoituksissa ja jota he +nyt menivät katsomaan. Hän tuntui olevan noitten molempain herrain +oppivainen oppilas, liioitteli heidän hurjimpiakin ihanteitaan, näytti +suurelta pessimistiltä, jota herrain itse täytyi nauraa, ja meni +äärimmäisyyksiin asti kirjallisuutta ja taidetta koskevissa +kysymyksissä. Wagneria oli pidetty liian suuressa arvossa, hän oli nyt +jo vanhanaikuinen, Valentine tahtoi johdotonta musiikkia, puhaltavan +tuulen vapaata harmoniaa. Mitä moraaliin tulee, niin siinä oli Valentine +peloittava: hän oli imenyt itseensä kaikki Ibsenin sankarittarien +hengen, hän jumaloitsi nyt naista, jolla on puhdas, kenenkään +saavuttamaton kauneus, hän arveli, että Anne-Marie, Santerren viimeinen +luoma, oli liian paljon aineellinen sentähden, että kirjailija oli +eräässä huonoimmin onnistuneessa paikassa sanonut, että Norbertin +suutelot jättivät vaikutuksen hänen huulilleen. Santerre kielsi +sanoneensa niin, ja Valentine otti kirjan ja haki sen paikan. + +"Niin, mutta minä olen estänyt hänen saamasta lapsia", sanoi kirjailija +epätoivoissaan. + +"Sellaista me kaikki estämme", huudahti Valentine, "se ei ole mitään +sankarimaista, se on poroporvarillista. Vaikuttaakseen ylentävästi +pitäisi Anne-Marien olla saastaton marmoripatsas, eikä Norbertin +suutelot saa jättää minkäänlaista vaikutusta hänen huulilleen." + +Mutta nyt tuli Valentine keskeytetyksi; kamarineito Céleste, pitkä +tummaverinen tyttö, jolla oli hevosen profiili ja voimakkaat piirteet, +tuli sisään molempain lasten kanssa. Gaston oli viiden vuotias ja Lucie +kolmen, molemmat eeterisiä ja kalpeita kuin ruusut, jotka ovat kasvaneet +varjossa. He olivat vaaleaverisiä kuten äitinsäkin, poika hieman +punahtava, ja tytöllä oli värittömät hiukset sekä äidin siniset silmät; +kummallakin oli isän kapeat pitkähköt kasvot. He olivat käherretyt, +keikarimaisesti puetut, ja muistuttivat hentoja eläviä nukkeja. +Vanhemmat tunsivat turhamaisuutensa tyydytetyksi ja tahtoivat, että +pienokaiset nyt näyttelisivät osansa. + +"No, ettekö te tervehdä?" + +Lapset, jotka eivät olleet arkoja ja jo tottuneita seuraelämään, +katsoivat vieraita suoraan kasvoihin. He eivät ollenkaan pitäneet +kiirettä, mutta se oli luonnollista laiskuutta; he eivät pitäneet +tottelevaisuudesta. Kuitenkin antoivat he suudella itseään. + +"Hyvää iltaa, setä Santerre!" + +He eivät tienneet, pitikö heidän tervehtiä Mathieutä. Isän täytyi +muistuttaa heille hänen nimeään, vaikka he olivat nähneet hänet pari +kertaa ennen. + +"Hyvää iltaa, herra Froment!" + +Valentine otti heidät syliinsä, nosti heidät ylös ja tukehuttaa heidät +hyväilyillään. Hän jumaloitsi lapsiaan, mutta kun hän oli laskenut +heidät lattialle, unohti hän ne taas. + +"Menetkö sinä nyt taas pois, mamma?" kysyi pikku poikanen. + +"Menen, rakkaani. Sinähän tiedät, että papoilla ja mammoilla on paljon +tehtävää." + +"Täytyykö meidän sitte syödä päivällistä yksinämme?" + +Valentine ei vastannut, vaan kääntyi kamarineitoon, joka oli odottanut +käskyjä. + +"Te ymmärrätte, Céleste, te ette saa jättää heitä hetkeksikään, ja ennen +kaikkea he eivät saa mennä keittiöön. Minä en voi koskaan tulla kotiin +löytämättä heitä keittiöstä. Se on sietämätöntä. Anna heidän syödä +päivällistä kello puoli kahdeksan ja mennä sänkyyn kello yhdeksältä. Ja +sitten pitää heidän nukkuman!" + +Tuo pitkä, hevosprofiilillä varustettu tyttö kuunteli näyttäen +kunnioittavan tottelevaiselta, mutta hänen tukahutettu hymynsä ilmaisi, +että hän tiesi aivan hyvin, mitä lapsille tehdään, kun vanhemmat eivät +ole kotona. + +"Neiti Lucie voi pahoin", sanoi hän. "Hän on oksentanut taas." + +"Taasko!" huudahti isä suuttuneena. "Minä en kuule puhuttavankaan +muusta, nehän oksentavat ehtimiseen! Ja aina silloin, kun meidän pitäisi +mennä ulos. Se on surkeata, rakas ystäväni, sinun pitäisi pitää huolta +siitä, ett'ei meidän lapsillamme olisi niin huonot vatsat." + +Äiti teki kärsimättömän liikkeen, aivan kuin hän olisi tahtonut sanoa, +ett'ei hän sille mitään voi. Pienokaisten vatsa oli todellakin aina +epäkunnossa. Heillä oli ollut kaikenlaisia lastentauteja ja olivat aina +taipuvaiset kuumeeseen ja vilustukseen. He näyttivät hiljaisilta ja +pelokkailta, kuten kaikki palvelijain huostaan uskotut lapset. + +"Onko se tosi, että sinä olet ollut pahoinvoipa, pikku Lucieni?" kysyi +Valentine kumartuen tyttösen puoleen. "Mutta onko se ohitse nyt? Ei, ei, +ei se mitään ollut, vai kuinka? Suutele minua, rakkaani, ja sano +kiltisti hyvää yötä papalle, niin ett'ei hänen tarvitse olla vihoissaan, +kun hän lähtee." + +Valentine nousi suoraksi tyyntyneenä jo, ja kun hän näki, että Mathieu +katseli häntä, sanoi hän: + +"Ah noita pieniä, rakkaita olentoja, kuinka paljon huolta niistä on! +Mutta niitä pitää joka tapauksessa jumaloida, kuten näette, vaikka +ajatteleekin, että heidän oman onnensa tähden olisi parempi, jos he +eivät olisi koskaan syntyneet... Minä olen joka tapauksessa täyttänyt +velvollisuutemme isänmaata kohtaan; jospa kaikilla naisilla olisi poika +ja tyttö niinkuin minulla!" + +Kun Mathieu näki, että hän laski leikkiä, vastasi hänkin leikillisesti: + +"Ei, rouvani, ette te ole täyttänyt velvollisuuttanne, teillä täytyy +olla neljä, jotta isänmaa nousisi kukoistukseensa. Teidän lääkärinne, +tohtori Boutan, sanoo aina, kun hän auttaa synnyttävää vaimoa, jolla ei +vielä ole neljää: 'Ei vieläkään ole summa täysi.'" + +"Neljä!" huudahti Séguin ja suuttui taaskin. "Jos me saisimme kolmannen, +pitäisin minä itseäni rikoksellisena. Minä voin vakuuttaa, että me +teemme kaikkemme, ett'emme saisi useampia lapsia." + +"Te luulette ehkä", sanoi Valentine leikillisesti, "että minä olen jo +liian vanha voidakseni menettää sen vähän terveyttä kuin minulla on +jälellä? Minä en tahdo, että minun mieheni alkaa inhota minua." + +"Puhukaa tuosta tohtori Boutanille kerran vielä", vastasi Mathieu. "Minä +en tiedä mitään. Hän väittää, että se, joka tekee naiset ennen aikaansa +vanhoiksi ja kuluneiksi, ei ole raskaudentila, vaan ne keinot, joilla he +koettavat sitä välttää." + +Nämät sanat otettiin vastaan kokonaisella tulvalla kevytmielisiä +viittauksia, jotka olivat hyvin tavallisia tässä talossa, ja koko ajan +juorusivat vaimon veitikkamaiset silmäniskut mieheensä, että mies oli +muuttanut hänet kurtisaaniksi. + +"Jaa, ne ovat keinoja ne!" huudahti Santerre, joka rohkeasti yhtyi +puheesen Valentinen puolesta. "Oi, miten minua huvittaa heidän sotansa +ehkäisykeinoja vastaan! Eräs pikkukaupungin lääkäri sai päähänsä +kirjoittaa kirjan tuollaisia ehkäisykeinoja vastaan. Seuraus oli, että +hän hyvin yksinkertaisesti opetti ne talonpojille, jotka eivät sitä +ennen olleet edes tietäneet, mitä niillä tehdään. Sen jälkeen on +syntyneitten luku vähentynyt puolella sillä paikkakunnalla." + +Céleste ei liikahtanutkaan paikaltaan; lapset kuulustelivat keskustelua +ymmärtämättä siitä mitään. Ja Santerren jutun aikaan saaman naurun +aikana lähtivät Séguinit vihdoin menemään Santerren seuraamina. Vasta +alhaalla vestibyylissä sai Mathieu isännältään lupauksen, että tämä +kirjoittaisi Janvillen levysepälle ja tehtäisiin aivan uusi katto, koska +huoneisiin satoi vettä. + +Landoovaunut oli portin edessä. Ja kun aviopari oli istunut ystävänsä +kanssa vaunuihin, sattui Mathieu vilkasemaan ylös. Eräässä ikkunassa +näki hän Célesten molempain lasten keskellä; hän tahtoi nähtävästi +päästä varmuuteen siitä, että herra ja rouva lähtivät kunnollisesti. +Mathieun mieleen johtui Reinen lähtö Morangelta. Mutta Lucie ja Gaston +seisoivat liikkumattomina, yrmeän näköisinä, eikä kumpikaan vanhemmista +ajatellutkaan katsoa ylös. + + + + +IV + + +Kun Mathieu tuli kello puoli kahdeksan ravintolaan place de la +Madelainen varrella, oli siellä jo Beauchêne ja hänen ostajansa herra +Firon-Badinier ja he joivat juuri lasillisen madeiraa. Päivällisistä +tuli erinomaiset, valittuja herkkuja ja parhaita viinejä tulvanaan. +Mutta enemmän kuin noitten molempain hyvä ruokahalu kummastutti +Mathieutä isäntänsä viisas menettelytapa, hänen leikillinen +liikeneronsa, joka tuli esiin hänen juodessaan ja purressaan ruokaa; jo +paistin aikana oli ostaja tilannut ei ainoastaan tuon uuden puimakoneen +vaan myöskin leikkuukoneen. Hänen piti lähteä kotiinsa Evreuxiin +yhdeksän ja kaksikymmentä junalle, ja kun kello löi yhdeksän, onnistui +Beauchênen, jolla nyt oli hyvin tärkeätä päästä erilleen hänestä, +saamaan hänen ottamaan ajuri Saint-Lazaren asemalle, vaikka sinne oli +ainoastaan muutamia askelia. + +Kun Beauchêne jäi Mathieun kanssa kahden käytävälle, otti hän päästään +hatun ja vilvoitteli hetkisen polttavan kuumaa päätään toukokuun illan +ihanassa ilmassa. + +"Oh, nyt se on tehty!" sanoi hän nauraen. "Mutta helposti se ei käynyt. +Minun täytyi tuottaa sisään mitä kalliimpia viinejä saadakseni tuon +tyhmeliinin sinne, minne hänet tahdoin. Ja sen lisäksi olin minä +suuresti levoton, että hän ei menekään vaan pakoittaa minun lyömään +laimiin kohtaukseni." + +Nämät sanat, jotka pääsivät häneltä, puolihumalassa kun oli, näyttävät +tehneen hänen äkkiä avomieliseksi. Hän pani hatun päähänsä ja sytytti +uuden sikaarin, tarttui sitten Mathieun käsivarteen ja kulki hänen +kanssaan hiljalleen eteenpäin kansaa täynnä olevalla ja tulta +sädehtivällä bulevardilla. + +"Meillä on hyvää aikaa, minua ei odoteta ennen kello puoli kymmentä, ja +täältä on vaan pari askelta sinne. Tahdotteko sikaarin? Ei, tehän ette +polta koskaan." + +"En koskaan." + +"Niin, ystäväni, olisi tyhmästi esiintyä salaperäisenä teitä kohtaan, +sillä te näitte minut aamupäivällä. Ja se, mikä minulle tapahtui, oli +tyhmästi, sen tunnustan minä mielelläni, minä tiedän aivan hyvin, ett'ei +se ole sopivaa eikä viisasta, että isäntä pitää työläisnaistaan +jalkavaimonaan. Sillä on aina huonot seuraukset, se on sillä tavalla +kuin liike kukistetaan, ja tähän asti olen minä ollut kylliksi +varuillani koskemasta yhteenkään niistä, sen voin minä teille vakuuttaa. +Mutta tuo pitkä vaaleanverinen tyttö on sytyttänyt tulen vereeni; hän +näyttää väliin paljaan ihonsa sieltä ja täältä, ja sitten on hänellä +sellainen tapa nauraa kuin häntä kutitettaisiin." + +Se oli ensi kerran, kun hän uskoi Mathieulle jotakin tähän alaan +kuuluvaa; hän oli tavallisesti rehellinen sanoissaan aivan kuin muutamat +juopot puhuvat vastenmielisesti viinistä. Aina siitä asti kuin Mathieu +naimisensa kautta Mariannen kanssa tuli hänen sukulaisekseen, tiesi hän, +että Mathieu on niin vakava ja uskollinen vaimolleen, että hän +luultavasti olisi hyvin vastenmielinen kuuntelija. Mutta nyt oli hän +uhallakin uskaltanut, hänellä oli oma uskottunsa rakkausseikkailuissaan, +eikä hän päästänyt Mathieutä, hän kuiskasi salaisuutensa hänen korvaan +hieman käheällä äänellä, aivan kuin koko bulevardi olisi voinut kuulla +sen. + +"Se sattui luonnollisesti vasten tahtoani. Tyttö liikuskeli ympärilläni, +heitteli koukkuja eteeni. Minä ajattelin: 'Sinä poltat hiilesi hukkaan, +tyttöseni, kaduilla on tarpeeksi paljon muita, joita minä voin käyttää, +jos siihen halua on!' Mutta siitä huolimatta tartuin minä koukkuun tänä +aamuna, ja nyt on hetkisen kuluttua kaikki valmista, sillä hän on +suostunut kohtaamaan minua illalla eräässä pienessä asumuksessa, joka on +minun hallussani. Se on tyhmyyttä, mutta sitä ei voi auttaa ... +ihminenhän ei ole puusta. Kun minä alan himoita jotakin naista, tulen +aivan hulluksi. Vaaleaveriset eivät muuten juuri ole minun +likööreitäni. Mutta tätä voi olla hauska katsella lähempää. Mitä te +hänestä ajattelette? Hän on varmaan hupaisa." + +Sitten lisäsi hän aivan kuin olisi unohtanut jonkun tärkeän asian: + +"Se on tiettyä ... tyttö on jo ollut mukana vähän yhdessä ja toisessa. +Minä olen tiedustellut; kun hän oli kuudentoista vuotias, oli hän +kiemailuissa viinikaupanapulaisen kanssa, joka oli Moineaudin +vuokralaisena. Viattomuudet eivät sovi minun makuuni, ja muuten ei pidä +antautua tekemisiin sellaisten kanssa, se on liian vaarallista." + +Mathieu, joka kuulusteli hieman häpeissään, kysyi: + +"No, mutta teidän vaimonne?" + +Beauchêne pysähtyi äkkiä käytävälle ja tuli hieman noloksi. + +"Vaimoniko? Mitä te sillä tarkoitatte? Hän on luonnollisesti kotona, hän +menee maata ja odottaa minua tultuaan vakuutetuksi, että pikku Maurice +nukkuu hyvin. Vaimoni on kunniallinen nainen; mitä hänestä muuta voisi +sanoa?" + +Hän jatkoi kävelyä, tuli yhä hellämielisemmäksi ja avomielisemmäksi +ruuan ja viinin vaikutuksesta. + +"Kas niin, emmehän me ole lapsia, me olemme vanhoja miehiä, tuhannen +vietävä, ja elämä on nyt kerran sellaista kuin se on. Minun vaimoni! Ei +ole ainoatakaan ihmistä maailmassa, jota minä kunnioittaisin niinkuin +häntä. Kun minä menin naimisiin hänen kanssaan niin ikävinä +liikeaikoina, te muistatte, en minä rakastanut häntä, kuten tiedätte, en +ainakaan aistillisesti, te ymmärrätte. Minun kunnioitukseni häntä +kohtaan ei alennu, vaikka minä huomaan, että hän on minun makuuni +verraten aivan liian laiha, ja sen hän on itsekin nähnyt, hän on +koettanut kaikkea mahdollista tullakseen lihavammaksi, mikä muuten on +aivan epäonnistunut. Mutta eihän kukaan mene naimisiin naisen kanssa +tehdäkseen hänestä itselleen rakastajattaren. Minä tunnen häntä kohtaan +samaa syvää kunnioitusta kuin jokainen perheenisä tuntee poikansa äitiä +kohtaan. Kotia ei niinkään tehdä epäpuhtaaksi, ja vaikka minä en olekaan +mikään uskollinen aviomies, on minulla kuitenkin se puolustuksenani, +ett'en minä ole koskaan tahtonut kuulua niihin, jotka turmelevat +vaimonsa. Minä luulen, että se on todistus minun kunnioituksestani häntä +kohtaan, että minä tyydytän eläimellisen himoni kodin ulkopuolella." + +Hän hymyili aivan kuin hän olisi mielestään puhunut hyvin +hienotunteisesti. + +"Ja tunteeko Constance nämä kauniit periaatteet?" kysyi Mathieu. +"Hyväksyykö hän ne, antaako hän teidän käydä kodin ulkopuolella, +niinkuin sanotte?" + +"Ei, ei, älkää viekoitelko minua puhumaan tyhmyyksiä. Päinvastoin, +Constance oli hyvin mustasukkainen avioliittomme ensi aikoina. Oi, +kuinka monenlaisia juttuja minun on täytynyt ladella hänelle päästäkseni +ulos iltasin! Muuten olin minä ihan pulassa siihen aikaan, hän saatti +minut ihan epätoivoon, niin ikävä hän oli, tuo kiltti, kunnon ihminen. +Sitten otti hän järkensä vangiksi, minä luulin havainneeni, että hän +jotenkin tyytyi välttämättömyyteen ja katsoi väliin läpi sormiensakin. +Eräänä iltana yllätti hän minut melkein yhdessä erään ystävättärensä +kanssa, ja hänellä on niin paljon hienotunteisuutta, ett'ei ole sanonut +sanaakaan siitä. Se loukkaa kuitenkin häntä, jos minä hakkailen hänen +ystävättäriään, katunymfejä taas, noita tuntemattomia ... ne eivät +luonnollisesti koske häneen niin läheltä. Esimerkiksi tämä tyttö tänä +iltana, mitä Constance hänestä välittää? Minä en rakasta tuota +tyllykkää, minä otan hänet ja päästän hänet taas pois, ja kaikki tämä +tapahtuu niin kaukana vaimostani niin syvällä hänen alapuolellaan, että +se ei voi vaikuttaa häneen. Mutta Constancellakin on hänen virheensä, +jos minä tahdon olla avomielinen. Minä olen luonnollisesti samaa +mielipidettä kuin hänkin siinä, että me tyydymme yksistään pikku +Mauriceen. Mutta te kuulitte hänet aamulla, hän on suorastaan +peloittava. Te ette voi ajatellakaan, millaisia varovaisuuskeinoja hän +käyttää, se on oikein inhoittavaa." + +Hän pureskeli sikaariaan ja hengästyi yhä sitä enemmän mitä +arkaluontoisempiin asioihin hänen luottamuksensa alkoi mennä. Hän ei +arkaillut kertoa mistään alkoovisalaisuuksistaan, hän puhui niistä +pienimpiin yksityisseikkoihin asti. + +"Katsokaapas kahdenneljättä vuotias mies, joka on tuomittu tyytymään +aviolliseen perheruokaan, kyllästyy pian siihen, jos hänellä on verta +suonissaan; ja minä tyytyisin kuitenkin tuohon perheruokaan, jos se +olisi vahvaa ja ravitsevaa ja jos sitä saisi niin paljon kuin haluttaa. +Mutta voitteko ajatella, tässä eräänä yönä..." + +Ja hän jatkoi juttuaan kuiskaamalla ja nauroi surkuttelevasti vaimoaan, +joka luuli, että sen seikan piti olla juuri niin. + +"Minä en ole paha, ja minä joutuisin epätoivoon, jos tietäisin, että +olen suututtanut häntä. Minua ilahuttaa se, että hän alkaa tulla +ymmärtäväiseksi ja katsoo sormiensa läpitse. Kun tämä vaan tapahtuu +kodin ulkopuolella, niinkuin sen pitääkin, ja ei tule liian kalliiksi, +niin en voi ymmärtää, että se tekee hänelle mitään vahinkoa. Eräällä +ystävälläni on aivan merkillinen vaimo, niin, kunnollisin vaimo kuin +minä tunnen, ja hän sanoo itsestään miehelleen: 'Mene sinä vaan, +ystäväni, sinä palaat silloin tyynempänä ja rakastettavampana.' Eikö se +ole hyvin ajateltu? Tuo vaimo iskee aivan naulan kantaan! Kun minäkin +olen tyydyttänyt tarpeeni, tulen minä kotiin iloisena kuin pelimanni, +tuon mukanani pienen lahjan vaimolleni, ja koko talossa kestää yleinen +ilo kolme päivää. Sehän on puhdasta voittoa kaikille, ja muutenhan se on +paras keino estää perheen lisääntymistä." + +Viimeinen väite tuntui hänestä hyvin sattuvalta, ja hän nauroi niin, +että kyyneleet tulivat silmiin, niin tyytyväinen hän oli itseensä. + +"Mutta", sanoi Mathieu, "eikö ole vaarassa saada lapsia niitten naisten +kanssa, joitten luona te käytte kodin ulkopuolella?" + +"Oh, sellaiset huvitusten papittaret eivät saa koskaan lapsia, se on +tunnettu asia. Muuten heillehän maksetaan, he voivat itse vastata +arvanheitostaan ja tyytyä ammatin vaaroihin. Ja mitenkä voi tietää, +ovatko he tulleet raskaiksi, koska heitä ei koskaan sen jälkeen tapaa?" + +Ilman omantunnon vaivoja ja sen enempää miettimättä yön huvituksia +seisahtui hän nyt Gaumartin kadun kulmaan. Se oli eräästä talosta tämän +kadun varrella, pihan puolelta, josta hän oli vuokrannut itselleen +huoneen tällaisia seikkailuja varten, ja portinvartijan vaimo siivosi +huoneen. Ja koska häntä ei hävettänyt työläisnaisensa, oli hän hyvin +yksinkertaisesti määrännyt kohtauksen tuon kauniin tytön kanssa +käytävällä portin edessä. + +Jo etäältä tunsi Mathieu Norinen, joka seisoi katulyhdyn alla vaaleassa +leningissä; hänen kauniit hiuksensa, jotka aaltoilivat pyöreän hatun +alla, loistivat kuin punainen kulta kaasuvalossa. + +Beauchêne sädehti ihastuksesta, hän puristi voimakkaasti nuoren miehen +kättä ja sanoi iloisia huvituksia tarkoittavalla katsannolla: + +"Me tapaamme huomenna, ystäväni. Hyvää yötä!" + +Hän kumartui eteenpäin ja kuiskasi: + +"Tyttö on viekas kuin apina. Hän on sanonut isälleen menevänsä +teaatteriin erään ystävättärensä kanssa. Näin ollen ei hänen tarvitse +olla kotona ennen kello yhtä yöllä." + +Mathieu seisoi yksin katukäytävällä. Isännän viimeiset sanat, ennenkuin +hän katosi Norinen kanssa, muistuttivat häntä Moineaudista; hän oli +näkevinään tuon työn karkaiseman miehen seisovan välinpitämättömänä +tehtaan naisosastossa, kun hänen tyttärensä Euphrasie sai varoituksen ja +toinen, tuo pitkä, vaaleaverinen tyttö nauroi vahingonilosta. + +Kun köyhän lapset ovat kasvaneet kanuunanruuaksi tai prostitutsioonin +uhreiksi, ei raskaan elämän tylsistyttämä isä tuskin kysykään, mihin he +ovat joutuneet, kun he kerran ovat lähteneet pesästä. + +Kello oli äskettäin lyönyt puoli kymmenen, Mathieullä oli vielä enemmän +kuin tunti aikaa, ennenkuin hänen tarvitsi mennä pohjoiselle +rautatieasemalle. Eikä hän kiirehtinytkään, vaan kulki hiljalleen pitkin +bulevardia. Hän oli syönyt ja juonut liian paljon, ne tiedot, jotka +hänelle oli uskottu, surisivat vielä hänen korvissaan ja tekivät hänet +melkein päihtyneeksi. Hänen kätensä polttivat, ja hehkuvia pilviä +leijaili hänen kasvoillaan. Ja mikä lauhkea ilta näillä sähkövalosta +säteilevillä bulevardeilla, joilla kuumeen tapaisella kiireellä liikkui +kansanjoukkoja! Se oli kuin virta tulisesti sykkivää elämää, joka +aaltoili vastaan ottamaan yötä, ja hän antoi ihmisvirran viedä itsensä +mukana, tuon ihmisvirran, jonka kuumeiset himot verhosivat hänet +tuliseen hengitykseensä. + +Kiihtyneissä ajatuksissaan eli hän uudestaan tämän päivän, jonka hän oli +alkanut Beauchênen luona aamulla. Siellä mies ja vaimo sopivat keskenään +kuin viisaasti laskevat kanssarikokselliset, että heillä tulee olemaan +ainoastaan yksi poika, ja sillä aikaa makasi tuo pieni Maurice niin +kalpeana sohvalla kuin vahasta tehty Jeesuksen kuva. Ja nyt oli hän +näkevinään Constancen menevän maata hyvin porvarillisesti peitettyään +ensin makaavan poikansa, ja valvovan sitten kylmässä aviovuoteessa +siihen myöhäiseen kellonlyöntiin, jolloin hänen miehensä tuli kotiin. +Mies otti raa'asti vahinkonsa takaisin toisella taholla, antautui +vaaraan saada toisen kanssa sen lapsen, jota hänen vaimonsa ei tahtonut. +Ei sopinut saattaa konepajaa sellaiseen vaaraan, että olisi ollut pakko +jakaa se jonakin päivänä, Mauricen täytyi yksin saada periä +kymmenkertaiseksi paisuneet miljoonat, hänestä piti tulla +teollisuusruhtinas. Siellä käytettiin ehkäisykeinoja ilman minkäänlaisia +arveluita, ainoastaan taloudellisista syistä. Kun mies meni toisten +naisten luokse, katsoi vaimo läpi sormiensa. Tällä tavalla rikas +porvariluokka, joka oli syntynyt vanhan aatelin jälkeen, oli omaksi +edukseen pannut taas voimaan poistetun esikoisoikeuden pitämällä +itsepintaisesti kiinni siitä periaatteestaan, että se ei tahdo hankkia +maailmaan muuta kuin yhden pojan. + +Sanomalehtien myyjäin huudot, kun he kaupitsivat erästä iltalehteä ja +Crédit nationalin obligatsioonilistoja, vetivät nyt Mathieun ajatukset +puoleensa. Hän oli nyt äkkiä näkevinään Moranget pienessä +ruokasalissaan, hän kuuli heidän uneksivan tulevista suurista +rikkauksistaan, kun kassanhoitaja vaan ensin olisi päässyt johonkin +noista suurista pankeista, joitten kautta kelvolliset miehet voivat +kohota korkeimmillekin paikoille. Tuota avioparia vaivasi kunnianhimo, +ja he kauhistuivat sitä ajatustakin, että heidän tyttärensä voisi joutua +naimisiin köyhän, mitättömän virkamiehen kanssa; he olivat sen +vastustamattoman kuumetaudin saastuttamat, joka sellaisessa +kansanvaltaisessa maassa, jossa on vallalla valtiollinen tasa-arvoisuus +ja taloudellinen eriarvoisuus, herättää kaikissa halun kohota askeleen, +päästä korkeampaan luokkaan. Toisten loisteliaisuus herätti heissä +kateutta, he velkaantuivat voidakseen pienessä määrässä apinoida +yliluokan loistoa, ja he sallivat tuon järjettömän ylpeyden saastuttaa +syntyperäistä rehellisyyttään ja hyväsydämisyyttään. Ja nyt oli hän +näkevinään tämän avioparin menevän aikaisin vuoteesensa, sillä hän tunsi +Morangen porvarilliset tavat ja Valérien kitsauden: hän säästi +arkipäivinä paloöljyäkin voidakseen esiintyä sunnuntaisin ulkona +komeasti ja ylhäisesti; Mathieu oli näkevinään heidät vuoteessa, tulen +sammutettuna, ja he itse hellässä syleilyssä, mutta kuoleman tuskassa +lapsen tähden, tuon pelätyn lapsen, jonka syntyminen viivyttäisi tai +estäisi heidät siitä loistavasta asemasta, johon he niin innokkaasti +pyrkivät. Aina ja alituiseen täytyi heidän käyttää keinojaan, eivätkä +sittenkään olleet koskaan varmat siitä, ett'eivät ole olleet +varomattomia, he laskevat päiviä ja odottavat sitä päivää, joka saattaa +heidät vihdoin täydellisesti varmoiksi. + +Ei Reinekään voinut nukkua pienessä huoneessaan huoneuston toisessa +päässä, hän oli vielä hyvin hermostunut ja kiihtynyt sen illatsun +jälkeen, johon paroonitar de Lowicz oli hänet kutsunut, hän uneksi jo +siitä rikkaasta miehestä, jonka vanhemmat olivat hänelle luvanneet, jos +hän vaan ei saa pientä veljeä tai sisarta. + +Kansanjoukko sulki Mathieun tien, ja hän huomasi olevansa sen teaatterin +ulkopuolella, jossa oli premiääri tänä iltana. Se oli ilveilyteaatteri, +joka salli maalata "tähtensä", pitkän punatukkaisen tytön kaksi kertaa +luonnollista kokoa suurempana ilmoituslehteen. Se oli omituista +symbolismia: hedelmättömän erotiikan paljas ja litistynyt impi, suuri +lilja, rahvaanomainen ja raaka, joka kokosi ohitse meneviä +kansanjoukkoja luokseen. Mathieu kuuli rivoja puheita, hän muisti, että +Séguinit ovat tässä teaatterissa yhdessä Santerren kanssa katsomassa +tätä kappaletta, joka oli niin hullun rivo, että tuo paljoakaan +arkailematon yleisö oli eilen pääharjoituksissa vähällä särkeä +penkitkin. Kotona d'Antinkadun varrella oli Céleste juuri vienyt +Gastonin ja Lucien maata ja kiirehtinyt sitten keittiöön, jossa hänen +ystävänsä, rouva Menoux, eräs lyhyttavarakauppias samasta korttelista, +odotti häntä. Gaston nukkui, sillä hän oli juonut sekoittamatonta +viiniä. Lucie, jolla taas oli ollut vatsanvaivoja, vapisi pelosta eikä +tohtinut nousta huutamaan Célesteä, koska tämä kohteli häntä +kovakouraisesti, jos Lucie häntä häiritsi. + +Ja kun Séguinit palaavat kahden aikaan aamulla tarjottuaan Santerrelle +tusinan ostroneja, toisivat he mukanaan tuulahduksen seksuaalista +kiihtymystä tuosta siveettömästä, tulikuumasta teaatterista ja +yöravintolasta, jossa he olivat olleet tungoksessa yhdessä porttojen +kanssa, he menisivät vuoteesensa kaikki aistimet myllerryksissä ja +muodin myrkyttäminä ja aivot pimitettyinä hassumaisen ja keinotekoisen +kirjallisuuden luonnottomuuksista. Heidän "ehkäisykeinonsa" saivat siis +hienostuneen paheen ja väärän pessimismin sivumaun. Ihmiskunnan +lisääminen oli rikoksellista; siis minkälaisia hedelmättömiä +hurjasteluja tahansa, mutta ei lapsia! Ja sillä aikaa meni Santerre +hyvin rauhallisesti kotiinsa, pani yksin maata; hän odotti hetkeään ja +johti tanssia, hän oli mies, joka säästi itseään. + +Ja mikä nyt enin hämmästytti Mathieutä tämän päivän tapahtumista, se oli +nuo keinot kaikkialla, nuo "ehkäisykeinot", joita kaikki ihmiset, joita +hän aamusta asti oli tavannut, käyttivät. Koko hänen ympäristönsä, +kaikki hänen tuttavansa, kieltäytyivät lisäämästä sukuaan, käyttivät +erityisiä keinoja, jotta eivät tulisi hankkineeksi lapsia maailmaan, ja +näitä käyttivät he vapaaehtoisesti, kestävästi, itsekkäistä syistä, oman +etunsa tai huvinsa tähden. Hän huomasi selvästi kolme vapaaehtoisen +pakon synnyttämää luokkaa, ja näissä luokissa saman pidättäväisyyden +vaikka eri syistä. Ja vaikka hän tunsi tuon aivan hyvin, oli hänestä +kuitenkin hämmästyttävää nähdä niitten luokittuvan niin selvästi ja +varmasti, ja se järkytti samalla kaikkea, johon hän tähän asti oli +uskonut, ja samalla alkoi hän epäillä elämää, velvollisuutta ja onnea +sellaisina kuin hän ne oli aamulla käsittänyt. + +Hän seisahti ja hengitti syvään, tahtoi taas päästä itsensä herraksi, +tahtoi karkoittaa tuon huumauksen, jonka hän tunsi kasvavan sisässään. +Hän oli mennyt oopperan ohitse ja tuli nyt Carrefour Drouotille; eikö +hänen kuumeensa johtunut juuri näistä yön peittämistä hehkuvista +bulevardeista. Ravintolain yksityishuoneet olivat vielä valoisat, +kahvilat lähettivät tulvinaan valovirtoja kaduille, ja niitten +katukäytävät olivat vieraita tungokseen asti täynnä. Koko Pariisi näytti +päättäneen tulla tänne nauttimaan illan ihanuudesta, ja siellä käveltiin +niin tiheissä joukoissa, että ruumiit ehtimiseen sattuivat toisiinsa ja +lämpimät hengähdykset sekaantuivat. Pari seisahtui myymälän ikkunain +säteileviä juveelia katsomaan. Porvariperheet tunkeilivat sähkölampuista +muodostettujen loistavain kaarten alla päästäkseen varieteihin näkemään +puolirivouksia ja paljaita ruumiin piirteitä. Sadottain kulki siellä +langenneita naisia odotellen, että heitä puhuteltaisiin, tai hätyyttivät +lopulta itse herroja, kuiskailivat ja nauroivat kehoittavasti. Mutta +miehet halveksivat heitä, he hakivat seikkailuja, väijyivät jotakin +eksynyttä, kunniallista naista, pientä porvarivaimoa tai työläisnaista, +joka lopulta antaa vietellä itsensä, metsästivät vaalea- tai +tummahiuksista ja kuiskailivat tulisia sanoja naisten niskan takana. +Parikuntia -- aviossa olevia tai olemattomia --jo vanhoja puolisoja, +satunnaisia rakastavia ajoi avonaisissa vaunuissa tiellä alkooveihin, +mies vaiteliaana, nainen puoleksi makaavana, uneksivin katsein. Ja koko +tämä ihmisvirta, joka virtasi korkeitten valoa sädehtiväin talojen +välissä vaunujen pyöräin jymistessä ja äänten kaikuessa, katoisi pian +yhteiseen mereen, yöhön, joka heitä odotti, alkooviin, syleilyyn, johon +he kaikki pian nukkuvat. + +Mathieu läksi taas liikkeelle, hän seurasi virtaa vapisten kuin muutkin +siitä kuumeesta, joka oli johtunut päivän kiihtymyksestä, tavoista ja +yhteiskunnallisesta elämästä. Eivät ainoastaan Beauchênet, Moranget ja +Séguinit käyttäneet "keinoja": koko Pariisi teki aivan kuin hekin. +Hedelmättömyys kohotettiin laiksi ja se levisi bulevardeille, kaduille +ja kortteleihin tuossa äärettömässä kaupungissa. Heti pimeän tullessa +olivat Pariisin hehkuvat, olemassa olon taistelusta kuumentuneet kadut +ainoastaan kivinen maa, poltettu maaperä, jossa kylvö kuivui, kun se +ensin oli kylvetty umpimähkään ja vihasta satoon. Vapaaehtoista +hedelmättömyyttä saarnattiin kaikkialla riemuitsevalla julkeudella. +Väkiviinanhöyryjä henki kahviloista ja ravintoloista, ne veivät miesten +voimat, tekivät naiset hermostuneiksi ja myrkyttivät lapset äitinsä +kohdussa. Kaikkien noitten prostitueerattujen virkana, jotka täyttivät +katukäytävät, oli ihmiselämän hävittäminen, he olivat mestareita +keksimään kaikkia mahdollisia keinoja vainotakseen ja murhatakseen +elämänituja, musertamaan ne kuin sellaiset vahingolliset eläimet, jotka +hävittäisivät olemassaolon, jos saisivat nähdä päivänvalon. Ja tässä +Pariisissa, joka joka ilta oli matkalla hedelmättömiin syleilyihinsä, +täällä opetukset juurtuivat maaperään: nuo hermostumiseen asti +sivistyneet avioparit, jotka kerskailivat repäisevimmillä +mielipiteillään ja kieltäytyivät lisääntymästä; suurteollisuuden ja +liikemaailman avioparit, jotka pitivät kirjaa yöllisistä syleilyistään +ja olivat hyvin tuskissaan siitä, että tulot ja menot vaan pysyivät +samoina; sivistysammatteihin kuuluvat avioparit sekä keskiluokka, +pikkukauppiaat, alemmat virkamiehet, asianajajat, lääkärit, jotka kaikki +tekivät ehkäisykeinonsa kaksinkertaisiksi aina sen mukaan mitä +kiivaammaksi taistelu tuli rahasta ja hienon maailman arvonannosta; +vieläpä työmiesperheetkin turmeltuivat ylempäin esimerkistä, ne tulivat +päivästä päivään taitavammiksi uhraamaan hekuman alttarilla hankkimatta +lapsia maailmaan. Hetken kuluttua, kun kello lyö kaksitoista, valtaa +koko Pariisin lapsen saamisen kauhu. Jos nyt olisi voitu äkkiä avata +kaikki alkoovit, arvossa pidettyjen samoin kuin muittenkin, olisi ne +huomattu melkein kaikki hedelmättömiksi, kiitos siitä hurjasteluille, +kunnianhimolle, turhamielisyydelle, ja tämä oikeuskäsitteiden hämminki +muutti alhaiset laskelmat kauniiksi tunteiksi, itsekkäisyyden viisaaksi +pidättäväisyydeksi, arkamaisuuden elämän vaatimuksiin nähden +yhteiskunnalliseksi kunniantunnoksi. Pariisi tahtoi kuolla, ääretön +määrä elämän siementä joutui hukkaan yhtenä yönä, kylvö lankesi +kivistöön, jossa mitään ei kasvanut. Pariisi oli huonosti viljelty +pelto, joka ei antanut sitä suurta ja voimakasta satoa, jonka se olisi +kyennyt kasvamaan. + +Mathieu muisti nyt erään vieraan valloittajan sanat, joka eräänä iltana +taistelun jälkeen oli kuolleita täynnä olevalla taistelukentällä +lausunut, että Pariisi voi yhtenä yönä korvata nämät kaikki. Mutta +eiköhän Pariisi enään tahtonut täyttää niitä aukkoja, joita luodit +olivat tehneet? Sillä välin kuin aseellinen rauha nielee satoja +miljoonia, menettää Ranska joka vuosi suuria taisteluja sillä, että se +ei siitä niitä satoja tuhansia lapsia, joita sen pitäisi hankkia +maailmaan. Ja hän ajatteli kasarmien lavitsoja, joilla neljäsataa +tuhatta nuorta miestä makasi, yksinäisinä ja ympäristönsä turmelemana, +tuottamatta mitään hyötyä, tuo voimakkain nuoriso, rodun kukka, sillä +välin kuin vielä suurempi joukko myötäjäisiä vailla olevia tyttöjä +kylmillä vuoteillaan odottaa miestä, jota ei tule, tai joka tulee liian +myöhään, jo kuluneena ja rampeutuneena, kykenemättömänä hankkimaan +itselleen lapsirikasta perhettä. + +Ohimot kuumina katsoi Mathieu taas ympärilleen. Hän oli tullut Carrefour +Montmartrelle, jossa bulevardein hyökyaallot korkeimpina pauhaavat ja +ovat vaarallisimmat. Siellä oli tungos niin suuri, että hänen täytyi +odottaa hetkisen, ennenkuin hän voi päästä Fauborg-Montmartre kadulle ja +sieltä pohjoiselle rautatienasemalle. Hän joutui keskelle tiivistä, +elävää ainejoukkoa, keskelle niitä naismarkkinoita, joita siellä +pidettiin. Ei koskaan ennen häntä ollut siihen määrään ahdistanut se +ajatus, mikä ääretön määrä siemenhiukkasia oli pakko kylvää maailmaan, +jotta yksi ainoa itäisi ja kantaisi hedelmän. Miljaardeina virtasivat +siemenet ja munat maailman suonissa, niin vuolaana virtana, että se +tunki koko elimellisen aineen läpitse. Varuillaan oleva, tyhjentymätön, +rikas luonto näkyy tienneen, että eläväin olentojen kylvön täytyy olla +tulvamaisen suuren, jotta se riittäisi. Aurinko kuivaa siemenen, +liikanainen kosteus sen mädättää. Myrsky vie mukanaan kokonaisia särkkiä +kalan mätiä, kiskoo alas linnunpesät ja hävittää kaiken, mikä yhtenä +keväänä on munittu. Joka askeleellaan murskaa ihminen kokonaisia +maailmoja, estää äärettömän pienten olentojen lukemattomien +yhteiskuntain kehityksen. Se on olentojen kauheata tuhlausta, ainoastaan +verrattava siitinpölyn suunnattomiin pilviin, jotka lentävät ilmassa +auringon hedelmöitsevässä valossa. Ja jokainen tuhottu olemassaolo tulee +taas eläväksi, virkoaa uudestaan, synnyttää uuden virran olentoja, +loppumattomiin asti. Mutta ainoastaan ihminen rakastaa tuhoamista, +suunnittelee ja panee sellaisia toimeen itsekkäitten päämaaliensa +vuoksi, ja oman huvinsa tähden. Yksistään ihminen koettaa vähentää +luomistyötä oman etunsa tähden, silpoa sitä ja vieläpä estää sen +kehittymistäkin; hän rajoittaa jälkeläistensä lukumäärän lisätäkseen +omia nautintojaan. Myrsky vie mennessään hiekalle lasketun mädin, +rajuilma katkoo oksat ja heittää linnunpesät maahan, mutta se on +ainoastaan ihminen, joka vapaaehtoisesti turmelee ja saastuttaa +ihmiskylvön. Tuo on sekä rikoksellista että tuhmaa. Millainen +suurenmoinen unelma se olisi, jos koko tuo syntymätön ihmiskunta +otettaisiin vastaan maailmaan ja se saisi täällä tehdä hyötyä, +kansoittaa suuren maapallon, jossa kokonaisia maanosia on vielä melkein +erämaina! Voiko koskaan syntyä liian paljon elämää? Eikö korkein +mahdollinen määrä elämää ole sama kuin suurin mahdollinen valta, rikkaus +ja onni? Koko maapallo on sen hedelmöitsemä, sen syli paisuu ja +vavahtelee kuin raskaana olevan naisen. Usko kaikkeen syntyvään, +kasvavaan, toivo kaikkiin luomisvoimiin, jotka vapaasti työskentelevät +ihmiskunnan onnellisen ja vakavan kehityksen hyväksi, ja tuo +intohimoinen rakkaus elämään ... niistä syntyy panteistin halu, että +kaikki siemenet säilytettäisiin ja hedelmöitettäisiin, ja hän alistuu +kuolemaan ainoastaan sentähden, että se on ainoastaan ylösnousemusta, +kuohunta-aine, uusi elämä, elämä kaiken muun uhallakin. + +Mutta himon täyttämä kuumuus, joka lehahti Mathieun kasvoille, toi taas +äkkiä hänen mielikuvitukseensa Sérafinen kuvan. Hänellä oli sama +polttava tunne silmissä ja huulilla, jotka Mathieu oli tuntenut silloin +kuin tuo väkevältä tuoksuava nainen oli kumartunut hänen puoleensa. +Mathieu oli epäilemättä tuonut mukanaan tuon aistillisen vaikutuksen, +sillä hänen illan kuluessa yhä kasvava levottomuutensa, Beauchênen +uskomain salaisuuksien kiihoittavaisuus ja ne epäilykset, joita +hedelmättömiin nautinnoihinsa kiirehtivä kansanjoukko sai aikaan +hänessä, loihtivat nyt esiin Sérafinen kuvan, asettivat tuon kuvan hänen +eteensä nauravana, houkuttelevana, kiihoittavana. Ei koskaan ennen +ollut hän taistellut sydämessään sellaista taistelua tai ollut niin +epätietoisena siitä, mikä oli totta ja oikeaa niinä hyökkäysten aikoina, +joita hänen järkeään vastaan oli tehty aamusta alkaen; ja hän seisoi +siinä voimatonna kansanjoukon hehkuvain viettelysten keskellä, tässä +Pariisissa, joka uhrasi itsekkäille nautinnoilleen. Eikö Beauchêneilla, +Morangeilla ja Sérafinellä ollut oikein saarnatessaan oppiaan +hedelmättömästä hekumastaan? Kaikki muut seurasivat heidän esimerkkiään, +koko tämä äärettömän suuri kaupunki tahtoi olla hedelmätön. Sepä juuri +häntä hermostutti ja teki horjuvaksi, hän pelkäsi, että hän oli tähän +asti pettänyt itseään. Se ett'ei tee sitä, mitä koko maailma teki, se +oli ehkä itserakasta itsekkäisyyttä. Ja hän oli näkevinään edessään +Sérafinen komeine, punaisine hiuksineen ja tuoksuavine käsivarsineen, +Sérafinen, joka lupasi hänelle tuntemattomia nautintoja, vaarattomia ja +omaatuntoa loukkaamattomia. + +Hän tunsi taskussaan ne kolmesataa frankia, jotka hän oli palkastaan +nostanut. Kolmesataa frankia kokonaiseksi kuukaudeksi, kun hän jo +ennestään oli hieman velassa, siinä oli tuskin niin paljon, että se +riitti nauhan ostamiseen Mariannelle ja hieman namusia lapsille. +Beauchênet ja Séguinit olivat rikkaita, ja hänestä oli katkeraa +nautintoa ajatella heidän rikkauttaan. Hän oli näkevinään pauhaavan +tehtaan, joka mustine rakennuksineen peitti mahtavan tonttimaan; +kokonainen lauma työmiehiä teki isännän omaisuuden kymmenkertaiseksi, ja +hänen ainoa poikansa kasvoi äidin valvovain silmäin suojassa +unelmoittuun hallitsijavaltaan. Hän näki tuon ylellisen talon d'Antin +kadun varrella, sen vestibyylin, sen komeat portaat, taideteoksia täynnä +olevan salin alakerrassa, kaiken tuon hienouden, koko tuon suurenmoisen +elämän, jota tämä hieno aviopari eli, myötäjäiset, jotka he antaisivat +tyttärelleen, ja sen korkean aseman, jonka he ostaisivat pojalleen. +Mathieu itse sitävastoin, joka seisoi siinä kädet tyhjänä ja jolla ei +mitään omaisuutta ollut, ei edes kiveä ojan reunalla, hän ei +luultavasti tulisi saamaankaan mitään, ei työmiehistä kihisevää tehdasta +eikä komeafasaadista taloa. Ja hän oli kevytmielinen, toiset olivat +viisaita; hänellä ei ollut ajattelevaisuutta köyhyydessään, jota hän +omasta ehdostaan pahensi suurella lapsijoukollaan, aivankuin olisi +asettanut päämaalikseen kuolla vaivaishuoneessa; nuo toiset taas, jotka +jaksavat olla niin ylellisiä, että voisivat elättää suuren lapsijoukon, +noudattivat päinvastoin kylmällä järjellä tehtyjä suunnitelmiaan, +pelkäsivät elämän aikaan saamista ja tahtoivat jättää jälkeensä +ainoastaan rikkaita perillisiä. Näillä ihmisillä, joilla oli kaikkea, +mitä hän ei koskaan tulisi saamaan, näillä oli selvästi oikeus +puolellaan, jotavastoin hän itse alkoi halveksia itseään ja tunsi +itsensä neuvottomaksi ja pelkäsi, että hän tähän asti oli ollut +ainoastaan hullumaisen itsensä pettämisen uhri. + +Sérafinen kuva tuli takaisin selvempänä ja vastustamattoman +kiihoittavana. Hänen kanssaan tohtisi Mathieu käyttää ehkäisykeinoja ja +olla varovainen. Hän alkoi vavahdella nähdessään valosta säteilevän +pohjoisen rautatienaseman ja siellä kuumeentapaisesti häärivän +ihmisjoukon. Tuolla kaukana odotti häntä Marianne, ehkä vielä lisäksi +yksi lapsi, viides, pelkkä mielettömyys, vapaaehtoinen ja hyvin ansaittu +perikato. Koska hänellä jo oli neljä, sanoisi itse Boutankin, että +"lukumäärä on täysi." Minkätähden hän itsepintaisesti jatkaisi +erehdystään? Miksi hän ei jo tänä iltana tee samoinkuin Beauchêne, joka +oli viisas mies? Sillä aikaa kun tämän vaimo odotti kotona, oli hän itse +yhdessä Norinen kanssa, eikä hänen tarvinnut pelätä seurauksia. Huvin +uskonto oli varmaankin ainoa oikea. Ja Sérafine tuli hänen mielestään +kuin tämän hehkuvan kaupungin lihalliseksi esikuvaksi, tämän kaupungin, +joka hyökkäsi hedelmättömän yönsä syliin, vastustamattomaan +viettelykseen ainoastaan oman itsensä huvin vuoksi. + +Hän ei enään vastustanut, hän palasi samaa tietä kuin oli tullutkin, +meni uudestaan bulevardeille. Hänet valtasi äkkiä mieletön himo tuohon +naiseen. Hän hehkui ja paloi ajatellessaan oppivansa nuo perkeleelliset +ehkäisykeinot ja huumaantuvansa hänen hedelmättömään syleilyynsä. +Sérafine kohosi hänen eteensä ankarana ja majesteetillisena velhona, +joka tunsi rajuimpain nautintojen salaisuudet, joka juovutti ja +valloitti miehet punaisilla hiuksillaan ja pelkällä ruumiinsa tuoksulla. +Ja tämä nainen odotti häntä minä iltana tahansa, hän oli tarjonnut +itseään tyynellä julkeudellaan, Mathieun tarvitsi ainoastaan mennä +naputtamaan tuon Marignanin kadun varrella olevan hiljaisen talon ovea. +Hän muisti äkkiä tuon pienen salin, jossa ei ollut näkyviä ikkunoita, +syvän ja salaperäisen kuin haudan; hän oli nähnyt sen ainoastaan kerran, +kahden keskellä kirkasta päivää palavan kandelabrin valossa. Tämä muisto +lisäsi vielä enemmän hänen vimmaansa ja kiihoitti häntä vielä enemmän. +Hän kiirehti askeliaan. Sitten heräsivät toiset vanhemmat muistot, +heidän kohtauksensa varhaisempana aikana, jotka hän eilen oli melkein +unohtanut ja jotka äkkiä hänen kuumeisessa tilassaan muuttuivat +kiihoittaviksi viettelyksiksi, niin että hänen villityt aistimensa +vaativat ne heti uudestaan elettäviksi. Ja samalla kuin hän antautui +kiusauksen valtaan, keksi hän kertomuksen huomista päivää vasten, hän +sanoisi vaimolleen, että hän viivähti Beauchêneen päivällisillä ja tuli +liian myöhään junalle. + +Vaunuja oli kokoontunut liian paljon yhteen, ja tämä esti hänen +kulkunsa. Hän katsoi ympärilleen ja huomasi tulleensa takaisin +bulevardeille. Hänen ympärillään virtaili vieläkin ihmisjoukkoja, jotka +kiertelivät sinne tänne yhä kasvavassa huvien himossa. Mathieun ohimot +jyskivät yhä, hän kuuli korvissaan sanat: tee niinkuin muutkin, käytä +ehkäisykeinoja kuten muutkin sen sijaan, että siität yhä useampia +lapsia. Mutta epäilys valtasi hänet hänen seisoessaan siinä +liikkumattomana katukäytävällä kärsimättömästi katsellen tuota +loppumatonta vaunuriviä. Se ei loppunut koskaan, se oli kuin este, joka +sai hänen himonsa kylmenemään samalla kuin se sulki tien. Ja äkkiä tuli +hänen mieleensä toinen kuva, Marianne hymyilevänä ja luottavana, jonka +hellyys odotti häntä tuolla kaukana maaseudun raittiissa loppumattomassa +rauhassa. Miksi eivät he kumpikin voineet olla ymmärtäväisiä, sanoa +hyvää yötä toisilleen kuin toverit ja luopua viidennestä lapsesta, joka +olisi viepä heidät taloudelliseen perikatoon? Mathieu vannoi itsekseen, +ett'ei hän hanki useampia lapsia, hän kääntyi ja alkoi melkein +juoksujalkaa palata asemalle peläten samalla tulevansa liian myöhään +junalle. Hän ei tahtonut enään nähdä Pariisin hehkuvan ympärillään, ja +hän saapui hyvään aikaan erääsen rautatienvaunuun, ja koko matkan istui +hän pää avoimessa ikkunassa ja antoi raittiin yötuulen puhaltaa pois +tuon sairaalloisen himon, jonka hän vielä tunsi polttavan suonissaan. + + + + +V + + +Kuuton yötaivas oli täynnä suuria kirkkaita tähtiä, ja näitten alla +lepäsi laaja maaseutu pehmeässä, sinertävässä hohteessa. Jo kello +kaksikymmentä minuuttia yli yhdentoista seisoi Marianne Yeusen pienellä +sillalla, puolimatkassa Chantebledin, metsästyspaviljongin, jossa +puolisot asuivat, ja Janvillen aseman välillä. Lapset nukkuivat, ja hän +oli käskenyt Zoén, erään talonpoikaistytön, joka oli heillä apulaisena, +vartioida heitä, ja tämä istui nyt kutomassa lampun valossa, joka näytti +etäälle kipunalta metsän laidassa. + +Marianne meni melkein joka ilta sillalle Mathieutä vastaan, kun hän tuli +kotiin seitsemän junalla. Väliin otti hän molemmat vanhemmat lapset, +kaksoset, mukaansa, vaikka heidän pienet jalkansa eivät voineet astella +niin nopeasti paluumatkalla pitkää hyvin jyrkkää mäkeä ylös. Tänä +iltana ei hän myöhäisestä ajasta huolimatta ollut voinut olla menemättä +rakasta miestään vastaan, koska yö oli niin jumalallisen kaunis. Hän ei +mennyt koskaan tuota siltaa edemmäksi, joka oli rakennettu sinne pienen +joen ylitse. Siellä istui hän leveällä ja matalalla kaidepuulla, mistä +näkyi koko kenttä aina Janvillen taloihin asti, joitten välissä kulki +rautatie, niin että hän voi jo kaukaa nähdä odotetun lemmikkinsä tulon +polulla, joka kiemurteli peltojen välillä. + +Korkean, kullalta säteilevän taivaan alla istui hän yksin tavallisella +paikallaan. Levottomasti katseli hän pientä valonkipunaa, joka paloi +tuolla kaukana metsänlaidassa rauhallisessa huoneessa, missä +palvelustyttö valvoi lasten unta. Sitten siirtyi hänen katseensa +sivulle, kaukaiseen taivaanrantaan, yli tämän suuren alueen, joka kuului +Séguinille. Vanha, rappeutunut metsästyspaviljonki oli näitten suurten +metsäin laidassa, joitten nummet ja viidakot ulottuivat aina Mareuilsiin +ja Lillebonnen talonpoikaiskyliin asti tuolla etäisyydessä. Ja siinä ei +vielä ollut kaikki; länsipuolella tätä ylänköä oli enemmän kuin sata +hehtaaria nevoja, näreitä kasvavia suomaita, suuria viljelemättömiä +alueita, joilla talvella sorsia metsästettiin, ja kolmas osa näitä +maita, äärettömiä, yhtä hedelmättömiä alueita, hiekkanummia, kivikoita, +alentui hiljalleen aina rautatiepenkereesen asti. Se oli maa-alue, jota +ei pidetty viljelykseen kelpaavana, sillä harvat palaset hyvää maata +olivat siellä mitään tuottamatta ja vaikeapääsyiset sekä toisistaan +erillään. Mutta koko seudulla oli ihanan yksinäisyyden ja villeyden +leima, joka teki vaikutuksen kaikkiin terveaistisiin ihmisiin, jotka +rakastavat väärentämätöntä luontoa, eikä kukaan voinut ajatellakaan +mitään viehättävämpää kuin tämä maisema syvässä rauhassaan ja tällaisena +ihanana, tuoksuavana yönä. + +Marianne, joka jo oli harhaillut ympäriinsä metsän poluilla, tutkinut +pensaikot ja sammalikot ja kiivennyt kiviset mäet, antoi nyt katseensa +viivähtää taivaanrannalla, jossa hän keksi ne paikat, jotka hän oli +nähnyt ja joita rakasti, vaikkapa ne nyt olivatkin varjon peitossa. +Huuhkaja antoi metsästä kuulua lempeän, säännöllisen huutonsa, ja +eräästä kaukaisesta suosta oikealta kuului niin etäinen sammakkojen +kurnutus, että se melkein tuntui ilman vavahdukselta. Toisaalta, +Pariisista päin kuului kumea, yhä kasvava jyminä, joka vähitellen +tukahdutti kaikki pimeyden äänet. Marianne oli kuullut sen, ja lopuksi +ei hän kuullut mitään muuta kuin sitä. Se oli juna, jonka jyminän hän +niin hyvin tunsi, sillä hänhän kuunteli sitä joka ilta. Kun se oli +lähtenyt Monvalin asemalta, viimeiseltä ennen Janvilleä, alkoi sen +jyrinä kuulua, mutta vielä niin heikosti, että täytyi olla tottunut +korva, jos mieli eroittaa sitä muista äänistä. Hän kuuli sen heti, ja +seurasi sitä sitten käänteestä käänteesen. Ja koskaan ennen ei hän ollut +voinut seurata sitä niin tarkkaan kuin tänä iltana, ihanan yön syvässä +rauhallisuudessa. Juna oli lähtenyt Monvalista, se kulki sitten ohi +tiilitehtaan, kiiti nyt yli Saint-Georgen niittyjen. Kahden minuutin +perästä olisi se Janvillessä. Äkkiä tuli tällä puolen Mesnil-Rougen +poppelien näkyviin junan valkea tulisilmä lähellä maan pintaa, veturin +hengitys tuli selvemmäksi; tällä suunnalla levisi tuo pimeä kenttä +loppumattomiin tähtitaivaan alla, joka alaosastaan oli tulenpunainen +kuin etäinen tulipalo, yöllisen Pariisin valo, joka paloi ja savusi +pimeässä kuin tulivuoren aukko. + +Hän oli noussut ylös. Juna pysähtyi Janvillessä, sitten alkoi jyrinä +taas, hiljeni ja kuoli Vieux-Bourgissa päin. Muuten ei hän kuullutkaan +sitä enään, hänen silmänsä ja korvansa olivat nyt tielle, jonka hän +eroitti valkeana nauhana viljapeltojen välissä, noitten suurien, +vehreitten kenttäin, jotka olivat muuttuneet mustiksi. Hänen miehensä +tarvitsi tuskin kymmentä minuuttia kulkeakseen sen kilometrin, joka oli +aseman ja tämän pienen sillan välillä. Hän näki Mathieun kaukaa, tunsi +hänet heti kun hän oli tullut ulos asematalosta. Mutta tänä yönä kuuli +hän selvästi hänen askeleensa kovalla tiellä ja jo ennenkuin hän näki +pimeän, kapean varjon tulevan eteenpäin valoisalla tiellä. Ja sitten +tapasi Mathieu Mariannen seisomassa täällä alla tähtitaivaan +hymyilevänä, voimakkaana, kukoistavana, olennon, jolla oli solakka +vartalo ja voimakkaat lanteet. Hänen ihonsa näytti vielä enemmän +maidonvaalealta komeain mustain hiusten tähden, jotka olivat suuressa +solmussa ja jättivät hänen pyöreän kaulansa vapaaksi, ja hänen suurten, +mustien, hellien silmiensä tähden, joissa asui hyvän, hurskaan +jumalattaren pyhä rauhallisuus. Hänen suora otsansa, nenänsä, suunsa, +leuan puhtaat, lujat piirteet, poskien mehevä tuoreus, pienet +ihastuttavat korvat, sanalla sanoen koko nuo kasvot rakkauden ja +hyvyyden leimaamina todistivat terveyttä, iloa täytetyistä +velvollisuuksista ja varmuutta hyvin elämisen mahdollisuudesta elämää +rakastamalla. + +"Mitä minä näen, oletko sinä täällä?" huudahti Mathieu tultuaan hänen +luokseen. "Minähän pyysin sinua olemaan lähtemättä ulos näin myöhään. +Etkö sinä pelkää kulkea yksinäsi tiellä?" + +Marianne purskahti nauruun. + +"Pelkääkö? Yöhän on niin ihana! Muuten ... etkö sinä pidä siitä, että +minä tulen tänne saadakseni tervehtiä sinua kymmentä minuuttia +aikaisemmin?" + +Mathieu tuli kyyneliin asti liikutetuksi hänen kaunistelemattomista +sanoistaan. Kaikki saastaisuus ja häpeällisyys, jota hän oli nähnyt +Pariisissa herätti hänessä inhoa. Hän sulki Mariannen hellästi syliinsä, +ja he suutelivat sydämellisesti nukkuvan yön syvässä rauhassa. Kun tulee +Pariisin polttavalta asfaltilta, joka on kuivanut päivän kiivaista +taisteluista ja illan hedelmättömästä kiimasta sähkölamppujen +tulipalovalaistuksessa, niin ihanan levolliselta silloin tuntui tämä +hiljaisuus, tämä hiljaisuus, tämä pehmeän paratiisillinen selkeys, tämä +kentän ääretön suuruus varjon virkistämänä ja unelmoivana +tuotteliaisuudestaan huomispäivän auringon loisteessa. Ja mitä +terveyttä, mitä onnea henkäilikään tämä aina synnyttävä luonto, joka +nukkui yökasteessa herätäkseen riemuitsevana ja aina nuorentuneena sen +elämän virran kautta, joka uhkuilee maantien tomussakin! + +Mathieu antoi Mariannen istahtaa tämän pienen sillan matalalle ja +leveälle kaidepuulle, piti häntä yhä rintaansa vastaan painettuna, se +oli hellyyden purkaus, jota ei kumpikaan voinut vastustaa, koska +kaikkialta heitä siihen kehoitettiin, tähdet, vesi, metsä ja loppumaton +kenttä. + +"Oi, Jumalani!" kuiskasi Mathieu. "Näin ihana yö! Miten suloinen se on, +ja miten hauskaa on elämä!" + +Ja hetkisen ihanan hiljaisuuden perästä, jonka aikana kumpikin oli +kuullut toistensa sydämen sykkivän, kertoi Mathieu päivästään. Marianne +kyseli hellällä osanotolla, ja hän vastaili onnellisena siitä, ett'ei +hänen tarvinnut valehdella. + +"Ei, Beauchênet eivät voi tulla tänne sunnuntaina. Constance ei ole +juuri koskaan, kuten tiedät, pitänyt meistä. Heidän pienen Mauricensa +jalka on kipeänä, tohtori Boutan oli siellä, ja siellä puheltiin taas +lapsikysymyksestä. Minä kerron sitten sinulle siitä. Mutta Moranget +tulevat. Et voi ajatellakaan miten hupaista heillä oli, kun saivat +näyttää minulle uuden huoneustonsa. Niin hulluja kuin nuo kiltit ihmiset +ovatkin päästäkseen 'kohoamaan', niin pelkään minä kuitenkin, että he +tekevät suuren tyhmyyden. Ah, se on tosi, minä olen ollut isäntämme +luona. Hän suostui lopultakin -- vaikka ei ilman vaikeuksia -- siihen, +että saamme kokonaan uuden katon. Oi, millainen se oli tuo Séguinin +talo! Minä olin ihan hämmästyksissäni tultuani sieltä... Niin, kaiken +tämän saat kuulla samalla kuin muutkin." + +Marianne ei muuten ollut utelias tai liiaksi puhelias, hän odotti aivan +tyyneesti miehensä luottamusta ja ajatteli ainoastaan miestään, itseään +ja lapsiaan. + +"Olethan sinä nostanut palkkasi?" kysyi hän. + +"Olen, olen, ole rauhassa siitä." + +"Oh, minähän olen levollinen, nuo pikkuvelathan ne vaan tässä minua +kiusaavat." + +Sitten kysyi hän: + +"No, oliko teidän päivällisenne hauska? Minä pelkäsin, että Beauchêne +viivyttelee, niin että sinä myöhästyt junasta." + +Mathieu tunsi punastuvansa, häntä vaivasi, sydäntänsä ahdisti, mutta hän +vastasi, että päivällinen oli ollut hauska. Päästäkseen tästä +puheenaineesta kysyi hän sitten leikillisellä äänellä: + +"No, lemmikki, mitä suurtöitä sinä olet tehnyt kolmellakymmenellä +soullasi?" + +"Kolmellakymmenellä soullaniko?" vastasi Marianne iloisesti. "Oh, +minähän olin aivan rikas, me kaikki viisi olemme eläneet kuin prinssit, +ja kuitenkin on minulla vielä kuusi souta jälellä." + +Marianne kertoi nyt päivästään, mitä hän oli tehnyt ja puhunut, miten +lapset olivat käyttäytyneet, pienimmätkin yksityisseikat heistä ja +taloudesta. Muuten olivat kaikki päivät toistensa kaltaiset; joka aamu +valmistautui hän samalla ilolla elämään aivan samanlaista elämää. + +"Mutta tänään on meillä ollut vieraita. Rouva Lepailleur, myllärin vaimo +tuolla, tuli sanomaan, että hänellä on oivallisia kananpoikia myytävänä. +Kun me olemme hänelle velkaa kaksitoista frankia munista ja maidosta, +niin luulen minä, että hän oikeastaan tuli tiedustelemaan, enkö minä +pian aijo maksaa hänelle. Minä sanoin hänelle, että käyn hänen luonaan +huomenna." + +Samalla viittasi hän pimeyteen erästä suurta, mustaa rakennusta, joka +oli pienen matkaa Yeusen yläjuoksussa. Se oli mylly, kuten sitä +kutsuttiin Janvillessä, vanha vesimylly, jota vielä käytettiin. Kolme +sukupolvea Lepailleurin suvusta oli asunut siellä. Viimeinen, François +Lepailleur, nuori mies, joka luuli olevansa hyväpäinen, oli +sotilasaikanaan kadottanut työhalunsa ja tullut kotiin rykmentistään +siinä mielessä, että hän ei rikastu myllyllään yhtä vähän kuin hänen +isänsä tai isoisänsäkään. Hän oli tullut siihen ajatukseen, että hän nai +maanviljelijä Victoire Cornun vanhimman tyttären, joka sai +myötäjäisikseen muutamia peltosarkoja Yeusen rannoilla. Nuori pari eli +erinomaisen hyvin tämän maatilkun tuotteista ja niistä vähistä +viljoista, joita seudun talonpojat jauhattivat myllyssä. He olisivat +varmaankin tulleet rikkaiksi, jos tuo vanha mylly olisi antanut sijaa +uudenaikaiselle, ja jos pellot, sen sijaan että ne nyt imettiin kuiviksi +vanhaan tapaan, olisivat tulleet sivistyneen ja uusiaatteisen miehen +käsiin. Mutta Lepailleur ei ainoastaan tuntenut vastenmielisyyttä +työhön, vaan hän halveksi myöskin maata. Hän oli oikea esikuva +sellaisesta talonpojasta, joka on kyllästynyt vanhaan rakastajattareen, +jota hänen isänsä ovat rakastaneet liiankin paljon, ja jota hän +lopullisesti on alkanut vihata niitten suunnattomain vaivain +tähden, joita isillä on ollut saadakseen hänet hedelmälliseksi, +vaikka rakastajatar ei koskaan ole tehnyt heitä rikkaiksi eikä +onnellisiksi. Lepailleur ei enään luottanut häneen, hän syytti häntä +hedelmättömyydestä, hän väitti, että rakastajatar oli kulunut, ilkeä, +että hän oli vanhan lehmän kaltainen, joka lähetetään teurastajalle. Ja +kaikki oli Lepailleurin väitteen mukaan ylösalaisin: maa söi siemenen, +ilmasuhteet olivat huonot, vuodenajat eivät enään tulleet säännöllisessä +järjestyksessä, ilkeämieliset voimat olivat asettaneet kaikki niin +hullusti kuin mahdollista vahingoittaakseen talonpoikia, jotka yhä vielä +olivat niin tyhmiä, että uhrasivat maalle kaiken voimansa, verensä ja +hikensä. + +"Voitko ajatella", sanoi Marianne, "rouva Lepailleurillä oli pikku +Antonin, kolmen vuotias pienokaisensa mukanaan, ja kun minä kysyin, +koska ne muut syntyvät, pahastui hän ja sanoi, että ne muut voivat hyvin +mielellään jäädä sinne, missä ovat. Nuori, neljänkolmatta vuotias vaimo +seitsemänkolmatta vuotiaan miehen kanssa! Ovatko siis talonpojatkin jo +tulleet niin pitkälle? Minä luulin, että he olisivat vielä pitäneet +kiinni tuosta vanhasta tavasta, että synnyttävät niin monta lasta kuin +mahdollista." + +Nämät sanat herättivät eloon kaikki Mathieun ajatukset ja epäilyt. Hän +oli hetkisen vaiti. + +"Mainitsiko rouva Lepailleur syynsä sitten?" + +"Oh, tuo hevosmainen, mustasilmäinen rouva on varmaan ainoastaan hanhi, +joka ihailee miestään sentähden, että hän on tapellut Afrikassa ja lukee +sanomalehtiä. Minä en voinut saada häneltä muuta vastausta kuin sen, +että 'lapset maksavat enemmän kuin tuottavat'. Mutta hänen miehellään on +varmaan mielipiteitä. Sinähän olet nähnyt hänet? Pitkä, sorea mies, yhtä +laiha ja punatukkainen kuin vaimonsakin, kasvot kulmikkaat ja silmät +vihreät. Hän näyttää aina vihaiselta. Minä käsitin asian niin, että hän +ei tahdo useampia lapsia, koska hän on suuttunut appeensa, jolla on +kolme tytärtä ja yksi poika, jotka tietysti vähentävät vaimon perintöä. +Ja koska hänen oma isänsä ei ole tullut rikkaaksi myllärinammatilla, +niin syyttelee hän aamusta iltaan myllyään ja sanoo ehtimiseen, että hän +ei todellakaan tule estämään Antoninia elämästä iloisia päiviä +Pariisissa, jos hän saa hyvän paikan siellä." + +Mathieu tapasi taas maaseudun väestön keskuudessa samat syyt perheen +lukumäärän rajoittamiseen kuin Beauchênella ja Morangellakin: +perinnönjaon pelko ja halu kohota kukonaskeleen, joita täällä vielä +lisäsi ruumiillisen työn halveksiminen ja kaupunkien ylellisyyden jano. +Koska maa petti heidän toiveensa, niin mitä hyödytti sen viljeleminen, +kun kumminkin voi olla varma siitä, ett'ei se tee miestään rikkaaksi. +Hän aikoi selittää tämän vaimolleen, mutta tyytyi vaan sanomaan: + +"Hän tekee väärin valitellessaan, hänellä on kaksi lehmää ja hevonen, ja +kun töillä on kiire, on hänellä varaa palkata apuväkeä. Meillä oli +aamulla kolmekymmentä souta eikä yhtään myllyä, ei pienintäkään täplää +maata. Minun mielestäni hänen myllynsä on hyvä, minä kadehdin häntä joka +päivä sentähden kulkiessani sillan ylitse. Voitko kuvitella meitä itseä +mylläriperheenä? Me olisimme silloin sekä rikkaat että onnelliset." + +He nauroivat. He istuivat vielä hetkisen ja katselivat myllyä Yeusen +rannalla. Pieni virta juoksi loristen molempain rantain piilipuitten ja +poppelien välillä. Tammien keskellä näkyi suuri suojus, jossa +myllynratas oli, ja muurivihreän, kaprifoliumin ja villiviiniköynnösten +verhoamat läheiset rakennukset muodostivat kappaleen romantista luontoa. +Ja varsinkin yöllä, kun mylly lepäsi pimeydessä, ei voinut ajatellakaan +runollisempaa ja hempeämpää taulua. + +"Mutta katso", sanoi Mathieu hiljaisella äänellä, "tuolla piilipuitten +alla on jotakin, tuolla veden rajassa. Minä kuulin jotakin liikkuvan +siellä." + +"Kyllä minä tiedän", sanoi Marianne iloisesti, "siellä on varmaankin se +nuori pari, joka muutti neljätoista päivää sitten tuohon pieneen taloon +tuolla alhaalla ... rouva Angelin, Constancen koulukumppani." + +Angelinin puolisot, jotka olivat tulleet heidän naapureikseen, +kiinnittivät nyt huomiota puoleensa: rouva oli Mariannen ikäinen, pitkä, +tumma, kaunishiuksinen ja kaunissilmäinen, laiska, aina iloinen, +ihastunut huvituksiin; mies oli Mathieun ikäinen, kaunis, kiinteästi +rakastunut, ilomielinen, komeavartaloinen ja isoviiksinen. He olivat +menneet naimisiin lemmenhurmauksessa, heillä ei yhteensä ollut kuin +kymmenentuhatta frankia korkoja, mutta mies, joka maalasi viuhkoja, +olisi voinut tehdä tämän summan kaksinkertaiseksi, ell'ei rakkaus +vaimoonsa olisi tehnyt häntäkin laiskanpuoleiseksi. He olivat nyt +keväällä muuttaneet autioon Janvilleen saadakseen rakastaa toisiaan +vapaasti ja intohimoisesti luonnon helmassa. Heidät nähtiin kaikkialla +metsissä sylikkäin kävelevän, he etsivät tuntemattomia oleskelupaikkoja, +lehtiverhon peittämiä nurmikkoja. Varsinkin iltasin harhailivat he +ympäriinsä tuolla kentällä, pensasaitojen takapuolella ja pitkin Yeusen +lehvikkäitä rantoja onnellisina saadessaan olla hyvin kauvan lorisevan +veden ääressä, piilipuitten suojassa. + +"Siinä on myöskin yksi pari, joka ei tahdo lapsia", sanoi Marianne. +"Rouva sanoi minulle, että hän on päättänyt olla saamatta lasta ennen +kolmeakymmentä ikävuottaan, jotta voisi nauttia vähän elämästä miehensä +kanssa ja pääsisi uhraamasta aikaansa äidinvelvollisuuksiin. Ja mies +tuntuu olevan vielä halukkaampi säilyttämään hänet yksistään itseään +varten siihen ikään asti; hän pelkää, että rouvansa ruumis rumenee ja +että hän ei voi olla rakastajattaren asemassa raskauden ja imettämisen +aikana. Kun rouva tulee kolmenkymmenen vuotiaaksi, silloin hankkivat he +pojan, kauniin kuin päivä." + +"Jos voivat", lisäsi Marianne, kun Mathieu ei mitään vastannut. + +Mathieu oli vaipunut ajatuksiinsa. Voiko koskaan tietää, mikä on +viisainta? Eikö se ollut ihailtavaa tämä rakkaus, joka elää aivan +itsekseen keskellä luonnon helmaa? Hän muisti sen päätöksensä, jonka hän +oli tehnyt Pariisissa, että hän nimittäin ei hanki useampia lapsia +maailmaan. + +"No niin", mutisi hän vihdoin, "jokainen elää, miten häntä haluttaa. +Mutta me häiritsemme heitä, parasta on mennä kotiin ja maata." + +He kulkivat hitaasti ylöspäin kapeaa tietä, joka vei Chanteblediin. +Edessään näkivät he kuin majakan kaukaisena tulena valon lampusta, joka +paloi ikkunalla metsästyspaviljongissa. He eivät puhuneet enään mitään, +luonnon majesteetillinen hiljaisuus oli vallannut heidät lähestyessään +rauhaisaa kotoaan, jossa heidän lapsensa nukkuivat. + +Kun he tulivat sisään sulki Mathieu oven salpaan, sitten nousivat he +portaita ylös niin hiljaa kuin suinkin. Oikealla alakerrassa oli sali ja +ruokasali, vasemmalla keittiö ja aitta. Yläkerrassa oli neljä +makuuhuonetta. Heidän hyvin yksinkertaiset huonekalunsa, jotka he olivat +mukanaan tuoneet Pariisista, hukkuivat näihin huoneisiin, jotka olivat +liian suuret. Mutta he eivät olleet turhamaisia, he nauroivat kaikelle, +ja koko heidän ylellisyytensä oli siinä, että he olivat verhonneet +ikkunansa musliiniverhoilla, joitten punertava valaistus tuntui antavan +huoneille hienouden leiman. + +"Zoé on varmaankin nukkunut", sanoi Marianne, kun hän ei kuullut +minkäänlaista ääntä. + +Ja niin oli todellakin laita; tyttö, joka oli istahtanut makuuhuoneesen +kutoakseen sukkaa lampun valossa, joka ei saanut häiritä lasten unta, +oli nukkunut syvään uneen. Ja ovesta, joka oli selkiselällään, tulvasi +unen syvä rauha. + +Zoé täytyi varovasti herättää, koettaa saada häntä olemaan anteeksi +pyytämättä ja lähettää vuoteesensa puoliunisena, varoittamalla, että hän +liikkuisi hiljaan. Mathieu oli jo ottanut lampun ja mennyt lasten +huoneesen katsomaan ja suutelemaan lapsia. He heräsivät harvoin. Hän +asetti lampun kamiinin reunalle ja katseli juuri seisaaltaan kolmea +pientä sänkyä, kun Marianne tuli sisään. Suoraan eteenpäin seinän +vieressä olevassa sängyssä makasivat Blaise ja Denis, kaksoset, kaksi +pulskaa kuusi vuotiasta poikaa, jotka tavallisesti nukkuivat sylittäin. +Seinän viereisessä sängyssä vastapäätä nukkui Ambroise yksin, +harvinaisen kaunis, pieni keruubi, joka pian oli neljän vuoden vanha. Ja +kehdossa nukkui kolme kuukautta sitten vieroitettu neiti Rose näyttäen +pientä puolialastonta ruumistaan. Äidin täytyi peittää hänet uudestaan, +sillä hän oli temponut peitteen pois itsepintaisilla, pienillä +kätösillään. Sillä aikaa auttoi isä Ambroisen tyynyä, joka oli mennyt +vinoon. Molemmat menivät sisään ja tulivat ulos äänettömästi, hellillä +liikkeillä, kumartuivat noitten sievien, nukkuvain kasvojen ylitse, +tullakseen varmoiksi, että lapset nukkuivat tyynesti ja hyvin. He +suutelivat heitä ja viivähtivät siellä vielä hetken, sillä heistä tuntui +kuin Blaise ja Denis olisivat liikahtaneet. Vihdoin vei äiti ulos +lampun, ja he läksivät sieltä varpaillaan kumpikin. Kun Marianne pani +lampun pöydälle makuuhuoneessa, jonka ovi oli auki lasten huoneesen, +sanoi hän tavallisella äänellään: + +"Minä en tahtonut säikähdyttää sinua tuolla alhaalla sanomalla sitä, +mutta minä olen ollut levoton Rosen tähden tänään; hän ei ole ollut +oikein terve, enkä minä ole tyyntynyt hänen suhteensa ennenkuin vasta +illalla." + +Kun hän näki Mathieun säpsähtävän ja kalpenevan lisäsi hän: + +"Oh, eihän se mitään ole; minä en olisi tullut ulos, jos se olisi +vakavaa laatua. Mutta koskaan ei voi olla levollinen tuollaisten pienten +olentojen suhteen. Kas niin, pane nyt maata, kello on jo yli +kahdentoista." + +Marianne alkoi aivan rauhallisesti riisua päältään ajattelemattakaan +avointa ikkunaa; hänen ei tarvinnut peljätä muita silmiä kuin tähtien. +Kun hän oli riisunut leningin, alushameen ja kureliivin, seisahtui hän +hetkiseksi peilin eteen järjestääkseen hiuksiaan yöksi, ja pian riippui +hänen tuuheat hiuksensa raskaana palmikkona aina polviin asti. + +Mathieu ei näyttänyt kuulleen, mitä hän oli sanonut. Sen sijaan, että +olisi riisuutunut kuin Mariannekin, istahti hän pöydän ääreen lampun +valoon. Hän tyhjensi taskunsa, otti esiin lompakkonsa, jossa oli nuo +kolme sadan frankin seteliä. Kun hän oli laskenut ne, sanoi hän purevan +leikillisellä äänellä: + +"Niitä on todellakin ainoastaan kolme; ne eivät ole saaneet penikoita +matkalla. Tässä saat ne yhdessä kirjekuoressa. Saat vaihtaa ne huomenna +ja maksaa velkamme." + +Nämät sanat herättivät hänessä erään ajatuksen. Hän otti lyijykynän ja +kirjoitti muutamia numeroita muistikirjansa tyhjälle lehdelle. + +"Siis kaksitoista frankia munista ja maidosta Lepailleurille. Paljonko +sinä olet velkaa teurastajalle?" + +Marianne istahti hänen eteensä ja otti sukat jalastaan. "Kirjoita +kaksikymmentä frankia teurastajan osalle." + +"Ja ryytikauppias, leipuri?" + +"En tiedä ihan varmaan, kirjoita kolmekymmentä frankia. Sitten ei ole +enään mitään." + +Mathieu laski yhteen. + +"Se on yhteensä kuusikymmentä kaksi frankia. Kuusikymmentä kaksi frankia +pois kolmesta sadasta, jää kaksisataa kolmekymmentä kahdeksan frankia +jälelle. Ajattelehan, kuinka rikkaita me olemme, me saamme hauskan +kuukauden neljän elätettävän lapsen kanssa, varsinkin jos pikku Rose +sairastuu!" + +Marianne seisoi nyt siinä ainoastaan paita päällä ihastuttavan kauniit +jalat lattialla, ja hän teki paljailla käsivarsillaan suloisen kutsuvan +liikkeen katsellen samalla kummastuneena miestään, kuullessaan hänen +puhuvan sillä tavalla, mutta naurahti samalla luottavasti. + +"Mikä sinua tänä iltana vaivaa, ystäväni? Sinä teet surullisia laskuja, +sinä, joka aina odotat huomista päivää kuin ihmettä ja varmana, että +pitää ainoastaan rakastaa elämää, jos tahtoo elää onnellisena. Sinähän +tiedät, että minä puolestani en tunne rikkaampaa ja tyytyväisempää +naista kuin minä itse olen. Tule maata, ja kun sammutat lampun ensin, +niin sitten tulee onni." + +Hän laski leikkiä ja hyppäsi keveästi vuoteesen; sitten lepäsi hän +siellä pää korkealla tyynyllä ja kädet peitteellä hellästi kutsuvassa +asennossa. Mutta Mathieu pudisti päätään ja hän alkoi taas elää +päiväänsä uudestaan, mutta nyt sanatulvassa. + +"Ei, katsohan, rakkaani, lopulta koskee sydämeeni, kun tulen meidän +köyhyyteemme nähtyäni sellaista rikkautta ja ylellisyyttä muilla. +Sinähän tiedät, miten vähän kateellinen ja kunnianhimoinen minä olen ja +miten vähän minä välitän kohoamisesta ja rikkaaksi tulemisestani. Mutta +minä en voi sitä auttaa; on hetkiä, jolloin minä kärsin sinun ja lasten +tähden, kun minä tahtoisin ansaita teille omaisuuden, ainakin pelastaa +teidät uhkaavasta köyhyydestä. Oh, mitenkä tuo Beauchêne konetehtaineen +ja pikku Mauricineen, jota he kasvattavat kuin kruununperillistä, +selvästi antaa minun ymmärtää, että me tulemme kuolemaan nälkään, me +kaksi ja neljä lastamme! Ja vieläpä nuo Morange-raukatkin, jotka puhuvat +antavansa tyttärelleen kuninkaalliset myötäjäiset, halveksivat kaikessa +ystävyydessä meitä loistaessaan siellä uuden asuntonsa väärennetyssä +ylellisyydessä ja unelmoidessaan tointa, josta olisi kahdentoista +tuhannen tulot. Ja Séguinit, olisit nähnyt, mitenkä he levittivät +miljoonansa minun eteeni, musersivat minut, surkuttelivat ja tekivät +pilaa minusta suuren perheeni tähden, he, jotka itse ovat olleet niin +viisaita, että ovat hankkineet itselleen ainoastaan pojan ja tytön. +Niin, vieläpä nuo tuolla Lepailleurin myllyssä ilkkuvat meille, sillä +sinä voit olla varma siitä, että kun tuo nainen tuli tänne Antonininsa +kanssa ja sanoi sinulle, että hän ei koskaan tulisi saamaan useampia +lapsia, niin oli se siksi, että hän pelkäsi, ett'ei saa meiltä velkaansa +sentähden, että meillä on neljä. Niin paljon ainakin on varmaa, että me +emme saa koskaan konepajaa, ei taloa eikä edes myllyä yhtä vähän kuin +minä koskaan tulen ansaitsemaan kahtatoista tuhatta frankia. Toisilla on +kaikkea, ja meillä ei ole mitään, se on ainakin totinen tosi. Ja minäkö +näyttäisin iloista naamaa huonossa pelissä niinkuin sinä, rakkaani, +minäkö olisin kärsivällinen ja iloinen, jos minulla ei olisi paha +omatunto ja minun täytyisi sanoa itselleni, että tämä yhä paheneva +olotila, jossa me olemme, on omaa työtämme. Niin, niin, me olemme +käyttäytyneet ajattelemattomasti ja tyhmästi." + +Hänen puhuessaan kummasteli Marianne yhä enemmän. Hän nousi istumaan +sängyssä ja katseli miestään suurilla silmillään. + +"Mikä sinua vaivaa, mitenkä on laitasi tänä iltana, ystäväni?" kysyi +hän. "Sinä, joka olet niin kiltti ja vaatimaton etkä koskaan puhu +rahoista ja viihdyt niin hyvin meidän pienissä oloissamme, sinähän +puhut nyt aivan kuin sukulaisemme Beauchêne. Sinulla on varmaankin ollut +ikävä päivä Pariisissa; tule maata ja unohda surulliset ajatuksesi." + +Mathieu nousi vihdoin ja alkoi riisuutua, mutta hampaittensa välistä +puhui hän vielä: + +"Kyllä, kyllä minä tulen maata, mutta tosiasia joka tapauksessa on, että +me asumme harakanpesässä ja että lapset kastuisivat, jos yöllä sataisi. +Mitenkä minä silloin voin olla vertailematta? Lapsi raukat! Minä olen +kuin muutkin isät, minä tahtoisin, että he voisivat hyvin!" + +Hän aikoi mennä vuoteesensa; silloin kuuli hän valittavaa ääntä +viereisestä huoneesta ja seisahti keskelle lattiata. Kun hän oli +kuunnellut hetken, otti hän lampun mennäkseen katsomaan pienokaisia +avojaloin ja paitasillaan. Kun hän tuli takaisin parin minuutin +kuluttua, näki hän vaimonsa istuvan sängyssä kaula ojona kuunnellen ja +valmiina tulemaan hänen luokseen pienimmänkin kutsun saatuaan. + +"Ei se mitään ole", kuiskasi Mathieu, aivankuin lapset olisivat voineet +kuulla häntä. "Rose oli potkinut peitteen pois. He makaavat kaikki kuin +pienet enkelit." + +Kun hän oli laskenut lampun pöydälle, kysyi hän: + +"Sammutanko minä?" + +Mutta kun hän taas meni ikkunan luokse sulkeakseen sen, esti Marianne +hänet. + +"Ei, ei, anna sen olla auki. On niin vilposta ja ihanaa. Sulkekaamme se +sitten hetken kuluttua, ennenkuin nukumme." + +Ja todellakaan ei voinut ajatella mitään kauniimpaa kuin tämä +ihmeenihana kevätyö, joka virtasi sisään yön rauhan ja kentän suloisen +tuoksun kanssa. Kuului ainoastaan nukkuvan, ijankaikkisesti +hedelmällisen maan syvät hengähdykset. Mutta tänä lepohetkenäkin +kuohuili elämä, leveni yöllisten himojen virtana, joka sai kasvit, +metsät ja joet vapisemaan rakkaudesta unessaankin. Nyt kun lamppu oli +sammutettu, näkyi pimeästä huoneesta palavain tähtien välähdykset, +näkyi suuri kappale taivasta, johon Pariisin tulivuoren aukko yhä +lähetti punaiselta hohtavan heijastuksensa. + +Mathieu kietoi kätensä Mariannen ympäri, painoi häntä hellästi rintaansa +vasten ja kuiskasi liikutetulla äänellä: + +"Rakkaani, sinun pitää muistaa, että minä ajattelen ainoastaan teitä, +lapsia ja sinua. Mutta nuo toiset, rikkaat, ovat siksi viisaita, +ett'eivät he rasita itseään suurella perheellä, ja me köyhät raukat, me +hankimme paljon lapsia, toisen toisensa perään laskematta niitä. Kun +ajattelee vähän, niin näkee, että se on hyvin ajattelematonta, vieläpä +hulluuttakin. Meidän pikku Rosemme syntyminen antoi meille armoniskun, +se pakoitti meidät muuttamaan tänne maalle; ennen piisasivat tulomme, +eikä meillä ollut yhtään velkoja. Mitä sinä tästä ajattelet?" + +Marianne ei liikahtanut, hän ei irroittanut käsivarsiaan, jotka olivat +hyväillen kierretyt Mathieun ympäri. Mutta levoton odotus oli saanut +hänen sydämensä sykinnän hiljenemään. + +"Minä en ajattele mitään, rakkaani. En ole koskaan ajatellut sitä." + +"Voitko ajatella itseäsi taaskin raskaana?" jatkoi Mathieu. "Voitko +ajatella itsellesi viidettä lasta? Sinä päivänä olisi ihmisillä oikeus +tehdä pilkkaa meistä ja minä sanon, että se on meidän oma vikamme, jos +meillä on asiat huonosti. Minä en voi saada sitä päästäni, ja tänään +olen minä päättänyt, että nyt siitä täytyy tulla loppu, meidän täytyy +laittaa niin, ett'emme saa viidettä lasta. Mikä on sinun ajatuksesi, +rakkaani?" + +Tällä kertaa irroitti Marianne luultavasti itsekään siitä tietämättä +käsivarsiansa hieman, ja Mathieullä oli se tunne, että hänen ihonsa +vapisi hieman hänen omaa ihoaan vasten. Mariannea vilutti ja hänellä oli +halu itkeä. + +"Minä ajattelen, että sinä olet luultavasti oikeassa. Mitä voin minä +tehdä. Sinä olet määrääjä, tehkäämme vaan niinkuin sinä tahdot." + +Mutta se ei ollut enään rakastajatar, puoliso, jota hän syleili, vaan +joku toinen, passiivinen olento, joka alistui elämään ainoastaan hänen +huvikseen, ja ennen kaikkea tuntui Mathieustä, että Marianne ei +ymmärtänyt häntä, vaan ihmetteli hämmästyneenä, minkätähden hän oli +sanonut kaiken tämän. + +"Enhän minä vaan suututtane sinua, lemmikki?" sanoi Mathieu sitten +äänellä, jonka piti olla leikillinen. "Muuten joudumme me hienojen +ihmisten luokkaan, kaikki ihmiset, joita minä olen tänään puhutellut, +tekevät samalla tavalla. Sinä olet ja jäät joka tapauksessa minun +rakkaaksi pikku vaimokseni." + +Hän veti Mariannen lujemmin luokseen, syleili häntä kovemmin ja etsi +hänen huuliaan omilla huulillaan. Ja Marianne sopersi alakuloisena ja +tietämättömällä uhmalla: + +"Aivan niin, minä tiedän sen kyllä ... niinkuin tahdot, sinähän saat +vastata tulevaisuudesta." + +Ja kyyneliin puhkesi Marianne, painoi kasvonsa Mathieun rintaa vastaan +tukahuttaakseen itkuaan ja kyyneliään, suuria, haaleita kyyneleitä, +jotka Mathieu tunsi valuvan. Mathieu hämmästyi ja hänet valtasi +vastenmielisyys tuota surua vastaan, jonka syytä Marianne ei voinut +sanoa. Ja tyytymättömyytensä suuntasi hän itseään vastaan. + +"Älä itke, lemmikki. Minä olen tyhmä, raaka ja paha, minä kun voin puhua +sinulle tuolla tavalla, kun sinä niin hellästi minua syleilet. Ajattele +asiaa, ja puhutaan siitä sitten. Äläkä ole suutuksissasi, vaan nuku nyt +rauhassa minun olkapäälläni aivankuin niinä iltoina, jolloin meidän +rakkautemme on hehkunut oikein lämpimänä." + +Se oli vanha tapa, Mathieu piti Mariannen päätä olkapäällään, kunnes +hänen säännöllinen hengityksensä osoitti, että hän oli nukkunut, ja +vasta sitten laski hän hiljaa vaimonsa pään tyynylle herättämättä häntä. + +"Kas niin, nyt sinun on hyvä, nuku nyt... Minä en enään kiusaa sinua." + +Marianne ei itkenyt enään, hän ei sanonut mitään maatessaan siinä pää +Mathieun olkapäällä ja painautuneena häneen. Ja Mathieu toivoi, että +Marianne voisi nukkua tällä tavalla samalla kuin hän itse avoimin silmin +mietiskeli ja katseli taivasta ja kiiluvia tähtiä. + +Se tulenvalo, jota Pariisi levitti taivaanrannan yläpuolelle, muistutti +häntä taasen tuosta hehkuvasta illasta Pariisissa, josta hän oli tullut +niin kiihtyneenä. Nyt erkani Beauchêne Norinesta ja palasi hyvin +reippaana aviovuoteesensa. Miksi ei hän ollut kertoessaan Mariannelle +päiväntapahtumista tohtinut mainita Beauchênesta ja Norinesta? Hän tunsi +selvästi, miten saastainen ja häpeällinen seikka se oli. Sitten tuli +hänen mieleensä inhoittava muisto siitä halpamaisesta teosta, jonka hän +oli itse vähällä tehdä, kun hän aikoi viettää yönsä Sérafinen luona. Hän +olisi nyt siellä. Tämä ajatus, joka tuli hänen mieleensä juuri nyt, kun +hänen rakas vaimonsa oli nukkumaisillaan hänen olkapäällään, tuli +hänestä sietämättömäksi kuin omantunnon vaiva. Eikö se ollut juuri tuo +sairaalloinen, nopeasti ohimenevä himo, joka oli tahrannut hänet, +pimittänyt hänen järkensä ja saattanut hänen aistimensa häiriöön? Hänen +oli täytynyt tulla myrkytetyksi, koska hän ei enään tuntenut itseään ja +hänellä oli ollut tahtoa ja tunteita sellaisia, joita hän ennen ei +koskaan ollut tuntenut. Hän hämmästyi itse niitä puheita, joita hän oli +pitänyt vaimolleen, sillä pelkkä ajatus sanoa siten, olisi hänet eilen +saattanut raivoon. + +Marianne ei nukkunut tavallisella tyynellä, luottavalla tavallaan. Hän +piti ummessa silmiään ja makasi liikkumattomana, mutta Mathieu aavisti, +että hän oli loukkaantunut ja onneton ja että hän ei ymmärtänyt, että +mitenkä Mathieu voi rakastaa häntä niin vähän. Taloudelliset arvelut +olivat jo poistuneet Mathieun mielestä, hänen täytyi jännittää +ajatustaan, jotta muistaisi Beauchênein ja Morangein puheet. Mutta ne +periaatteet, joista hän oli kuullut puhuttavan Séguinin luona, ne häntä +vielä kiusasivat, sillä hän ei voinut kieltää tosiasioita: +sivistyneimmät olivat ehdottomasti vähemmän hedelmällisiä, lapsia ei +heidän keskuudessaan syntynyt niin runsaasti kuin köyhyyden +rikkaläjissä. Mutta tämä oli ainoastaan yhteiskunnallinen sattuma, ja se +riippui sen yhteiskunnan olosuhteista, jossa se ilmaantui. Köyhyys +riippui ihmisten väärinteosta eikä maan kitsaudesta, maan, joka voisi +elättää kymmenen kertaa enemmän ihmisiä, niin pian kuin kysymys työn +oikeudenmukaisesta jaosta on ratkaistu. Jos se on totta, että parempi +on, että maan päällä asuu kymmenen tuhatta onnellista kuin sata tuhatta +onnetonta, niin miksi eivät sitten nämä sata tuhatta onnetonta +työskentele tullakseen yhtä onnellisiksi kuin nuo kymmenen tuhatta +etuoikeutettua, joitten itsekästä hyvinvointia tahdottiin varmentaa +luontoa silpomalla? Ja se oli kuin vapautus, kun hän taas tunsi tuon +vakaan vakaumuksensa, että hedelmällisyys oli luonut sivistyksen, että +se oli liika kansoitus, onneaan tavoittelevain onnettomien myllerrys, +joka oli ajanut kansoja eteenpäin askel askeleelta, kunnes ne olivat +saavuttaneet totuuden ja oikeuden. Täytyy olla liian paljon ihmisiä, +jotta kehitys voi tulla täydelliseksi, ihmiskunnan täytyy levitä yli +maailman, kansoittaa sen, lahjoittaa sille rauhan, imeä siitä itseensä +kaiken terveen elämän, jota se on tulvillaan. Koska hedelmällisyys luo +sivistyksen, ja tämä jälkimmäinen taas järjestää edellisen, on +ajateltavissa, että pysyväinen tasapaino saadaan aikaan sinä päivänä, +jolloin olisi olemassa ainoastaan yksi kansa kokonaan kansoitetulla +maapallolla. Mutta siihen päästäksemme, tuhanten ja taas tuhanten +vuosien perästä, on se hyvä työ, ett'ei anneta ainoankaan siemenjyvän +mennä hukkaan, että ne kaikki uskotaan maan huostaan, jotta ihmissato +kasvaisi niin runsaana kuin mahdollista, sillä jokainen uusi ihminenhän +on voimaa ja toiveita. + +Hiljaiset kevätyön äänet, joita Mathieu kuuli avoimesta ikkunasta, +tuntuivat hänestä nyt ikuisen hedelmällisyyden kehoituksilta. Kaikki +iti, kaikki kasvoi ja puhkesi kukkaan tänä rakkauden vuodenaikana. +Rajaton taivaan avaruus, kimaltelevat tähdet, kaikki saarnasi +vetovoiman suurta lakia. Maa lepäsi alapuolella pimeässä kuin nainen +puolisonsa sylissä. Ei koskaan ennen ollut hän niin selvästi tuntenut +sitä, että eläin- ja kasvimaailmassa elämä taistelee kuolemaa vastaan, +mutta ainoastaan ihminen suosii kuolemaa sen itsensä takia. Tässä +ihanassa kevätmaisemassa, jossa kaikki värähteli hedelmällisyyden +kiihkosta, oli ainoastaan kaksi rakastavaa, jotka omasta tahdostaan +olivat hedelmättömiä, jotka syleilivät toisiaan tuolla Yeusen rannalla +piilipuitten alla koko runoilijain ylistämän hedelmättömän rakkauden +voimalla. + +Nyt poistuivat Mathieun mielestä kaikki ajatukset ja epäilyt. Hän tunsi +Mariannen keveän hengityksen kaulaansa vastaan, ja se vuodatti +vähitellen tulta hänen suoniinsa. Mutta vielä lepäsi Marianne +tenhottomana, kasvojen ilme jäykkänä, silmät ummessa voimatta kuitenkaan +nukkua. Mathieu sulki hänet taas kiihkeästi syliinsä. + +"Rakas vaimoni, minä olen epäillyt meitä itseämme ... et sinä enkä minä +voi nukkua, ennenkuin sinä olet antanut minulle anteeksi." + +Marianne hymyili jo lohdutettuna ja antautui sen hellyyden valtaan, +jonka voitokkaan liekin hän oli tuntenut syttyvän Mathieussä. + +"Oh, minä en ole ollenkaan epäillyt... Minä tiesin kyllä, että sinä +palaat taas minun luokseni." + +Ja nyt seurasi pitkä lemmensuudelma hellyyttä täynnä olevan ja +hedelmällisen kevätyön pakoituksesta, joka virtasi sisään ikkunasta +kimaltelevine tähtineen, rakkautta täynnä olevine virtoineen, metsineen +ja maineen. Koko luonto tahtoi vielä kerran, että uuden olennon täytyy +saada elämä. + +Mutta Marianne esti Mathieun käden liikkeellä, nousi istualleen ja +kuunteli taas lastenkamariin. + +"Kuule!" + +Molemmat kumartuivat eteenpäin ja kuuntelivat henkeään pidätellen. + +"Heräävätköhän ne!" + +"Minä olin kuulevinani niitten liikahtelevan." + +Mutta kun mitään ei kuulunut, kun ainoastaan viattomuuden syvä, +hiljainen rauha virtasi läheisestä huoneesta, hymyili Marianne taasen, +hieman ivallisesti. + +"Meidän neljä, pientä onnetonta lapsiraukkaamme! He eivät siis merkitse +mitään, tahdotko sinä vielä viidennen, yhden onnettoman raukan vielä +lisäksi?" + +Mutta Mathieu sulki hänen suunsa tulisella suutelolla. + +"Ole hiljaa, minä olen pöllö ... oh, nuo toiset, naurakoot he vaan meitä +ja halveksikoot. Sinä olet oikeassa, me olemme kaikista viisaimmat +kuitenkin." + + + + + + +TOINEN KIRJA + + + + +I + + +Mathieu nousi äänettömästi kapeasta rautasängystään suuren sängyn +vieressä, jossa Marianne makasi. Hän katseli Mariannea ja näki, että +tämä makasi silmät auki ja hymyillen. + +"Vai niin, sinä olet hereillä. Minä en tohtinut liikkuakaan, ett'en +olisi herättänyt sinua. Kello on lähes yhdeksän." + +Se oli Pariisissa, eräänä sunnuntaina keskellä tammikuuta. Marianne oli +ollut raskaana jo seitsemän ja puoli kuukautta. Joulukuun ensimmäisinä +neljänätoista päivänä oli Chantebledissä ollut mitä kurjin ilma: +jääkylmää sadetta, sitten lunta ja sietämätön kylmyys. Hieman epäiltyään +oli Mathieu lopulta ottanut vastaan Beauchênen ystävällisen tarjouksen +tulla asumaan vanhaan, vaatimattomaan paviljonkiin Féderation kadun +varrella, jossa tehtaan perustaja oli asunut, ennenkuin hän rakensi +itselleen komean talon toisen kadun varrelle. Vanha työnjohtaja, joka +oli asunut näissä vanhoilla, yksinkertaisilla huonekaluilla +varustetuissa huoneissa, oli kuollut äskettäin. Ja tämä nuori aviopari +oli kuukausi sitten asettunut tänne asumaan, he pitivät viisaimpana +odottaa synnytyshetkeä Pariisissa ja palata sitten takaisin +Chanteblediin viettämään siellä parantumisaikaa huhtikuun ensimäisinä +kauniina päivinä. + +"Odota", sanoi Mathieu. "Minä päästän päivän sisälle." + +Hän veti uutimet syrjään. Tuota puolipimeää huonetta valaisi nyt +talviauringon leveä valonsäde. + +"Ah, aurinko, aurinko! Ihana ilma! Ja sunnuntai! Iltapäivällähän saan +minä mennä vähän kävelemään sinun ja lasten kanssa!" + +Marianne kutsui Mathieun takaisin, tarttui hänen käsiinsä, kun hän oli +istahtanut sängyn laidalle, ja sanoi: + +"En minäkään ole pitkään aikaan nukkunut, mutta minä en tahtonut +liikkua, vaan tahdoin antaa sinun nukkua kylliksesi sunnuntaina. +Emmeköhän me ole hyvin kilttejä, me molemmat, jotka emme halua herättää +toisiamme, vaan makaamme silmät auki!" + +"Se ilahutti minua niin sanomattomasti, että sinä lepäsit. Nyt +sunnuntaina on minulla vaan yksi ilo nimittäin saada olla makuuhuoneessa +koko aamun ja viettää sitten koko päivän sinun ja lasten kanssa." + +Mutta sitten huudahti Mathieu hämmästyneellä ja katuvaisella äänellä: + +"Ai... Minähän en ole suudellut sinua!" + +Marianne kohottautui hieman, nojaten kyynäspäillään tyynyihin, ja +Mathieu sulki hänet kiihkoisena syliinsä. Silloin huudahti Marianne +hieman valittavalla äänellä: + +"Ole varovainen, rakkaani!" + +Nyt joutui Mathieu aivan suunniltaan. + +"Minä tein pahaa sinulle! Minä tein sinulle pahaa. Oh, mikä pöllöpää +minä olenkin, kun olen niin kovakourainen! Rakas, rakas Marianneni, sinä +joka olet minulle niin pyhä, jota minä en tahtoisi koskea muuten kuin +hyväillessäni ja jonka kärsimykset minä ihastuksella ottaisin itse +kärsiäkseni! Minä tahtoisin, että minulla olisi kädet kuin +keijukaisella, kädet sellaiset, joita sinä et edes tuntisi ja jotka +muuttaisivat sinun kipusi iloksi ... ja kuitenkin teen minä pahaa +sinulle." + +Mariannen täytyi lohdutella häntä. + +"Älähän nyt, sinä tyhmeliini, ethän sinä minulle pahaa tehnyt +ollenkaan! Minä vaan pelkäsin. Näethän sinä, että minä nauran." + +Mathieu katseli häntä ja hän näytti verrattoman kauniilta. Kirkkaassa +auringonvalossa, joka levisi yli vuoteen, uhkui Marianne terveydestä, +voimasta ja toivosta. Ei koskaan ennen ollut hänen tummat, paksut +hiuksensa lainehtineet niin tuuheina niskasta, ei koskaan ennen olleet +hänen suuret silmänsä hymyilleet niin veitikkamaisesti ja iloisesti. Ja +suurine, helline kasvoineen oli hän Hedelmällisyys itse, +hyväntekeväisyyden jumalatar valkeine ihoineen, täydellisine ruumiin +muotoineen, ja jaloa majesteettisyyttä uhkuva. + +Kunnioituksen tunne valtasi Mathieun, sellainen kuin hän olisi seisonut +sen temppelin ovella, missä Jumala asui. + +"Kuinka sinä olet kaunis, kuinka sinä olet hyvä ja kuinka minä sinua +rakastan, kallis vaimoni!" + +Mathieu piti häntä hetken syleilyssä kultaisessa auringon paisteessa, +joka virtasi huoneesen. Sitten järjesteli hän Mariannen tyynyjä, peitti +hänet eikä tahtonut sallia hänen nousta ylös, ennenkuin hän itse oli +siivonnut huoneen. Hän laskutti omat lakanansa ja kääri kokoon patjansa +ja pani kiini rautatelineet, jotka hän sitten peitti vaatteella. Turhaan +pyysi Marianne saada olla mukana ja sanoi, että Zoé, palvelustyttö, +jonka he olivat ottaneet maalta mukaansa, voisi aivan hyvin tehdä tuon. +Mathieu oli itsepäinen, sanoi, että palvelustyttö ärsytti häntä ja että +hän mieluimmin tahtoi hoitaa Mariannea yksin ja tehdä kaikki tehtävät +hänen läheisyydessään. Se oli Mathieu, joka oli keksinyt sen, että hän +makaa rautasängyssä, jotta Mariannella olisi mukavampi suuressa +sängyssä. Ja nyt hoiti hän taloutta, piti kateellisesti +makuuhuoneen ovea sulettuna voidakseen yksin antautua tykkönään +vaimonsa hoitelemiseen, ja hän oli onnellinen tehdessään mitä +yksinkertaisimpiakin töitä, eikä luullut koskaan voivansa tehdä +tarpeeksi vaimonsa hyväksi. + +"Minä pyydän, että sinä makaat vielä vähän aikaa, koska lapset antavat +meidän olla rauhassa. Se vahvistaa sinua." + +Häntä puistutti, hän tunsi, että huoneessa ei ollut tarpeeksi lämmin, ja +hän oli suutuksissaan siitä, ett'ei ollut muistanut tehdä tulta. Eräässä +nurkassa oli puita ja lastuja, millä sytyttää tulen. + +"Tämä on hullua, minä annan sinun palella, tämän minun olisi pitänyt +tehdä kaikkein ensin." + +Hän oli laskeutunut polvilleen kamiinin eteen, mutta Marianne sanoi: + +"Kas, olipa sekin ajatus! Anna olla, huuda tänne Zoé!" + +"Ei, ei, hän ei osaa lämmittää, minua huvittaa tehdä tuli." + +Ja hän nauroi iloissaan, kun suuri tuli syttyi ja teki huoneen kaksi +kertaa hupaisemmaksi. Nyt on täällä oikea paratiisi. Mutta hän oli +tuskin ennättänyt pestä itsensä ja pukea vaatteet ylleen, kun puuseinää +vastaan sängyn takapuolella hyökättiin pikku nyrkeillä. + +"Vai niin, nyt ovat ne vekkulit heränneet!" sanoi hän iloisesti. "No +niin, tänään on sunnuntai, antaa heidän tulla." + +Viereisessä huoneessa oli syntynyt elämää ja liikettä kuin suuressa +linnunpesässä. Sieltä kuului viserrystä ja hälinää ja väliin naurun +remahduksia. Sitten kumeita jysäyksiä, luultavasti tyynyistä, jotka +lensivät ilmassa, ja kaksi pientä nyrkkiä hakkaili yhä vaan seinään. + +"Niin, niin", sanoi äiti hymyillen, "sano heille, että saavat tulla +sisään. Muuten hakkaavat he reijän seinään." + +Mathieu rupesi nyt puolestaan takomaan seinää nyrkillään. Silloin kuului +voitonulina ja riemukkaita ilohuutoja seinän toiselta puolen. Ja tuskin +oli isä ennättänyt aukaista oven, kun jo kuului askelten ääntä ja +ahdinkoa käytävässä. Kaikilla neljällä oli pitkät yöpaidat, jotka +ulottuivat aina heidän pieniin kantapäihinsä asti, ja he ryntäsivät +sisään nauraen, hiukset hajallaan, posket punaisina ja silmät ilosta +kimaltelevina. Viisivuotias Ambroise kulki etunenässä, sillä hän oli +rohkein ja puuhaavin. Perässä tulivat molemmat kaksoset Blaise ja Denis +maltillisempina ja hyvin ylpeinä seitsemästä ikävuodestaan, varsinkin +jälkimmäinen, joka opetti muita lukemaan, jotavastoin edellinen, joka +oli ujo ja hieman arka, oli uneksijana heidän joukossaan. He taluttivat +keskellään neiti Rosea, tyttöä kaunista kuin pieni enkeli; häntä +vedettiin milloin oikealle milloin vasemmalle, mutta tuo pikku +kaksivuotias seisoi kuitenkin aina urhoollisesti omilla jaloillaan. + +"Kuulepas, mamma", huudahti Ambroise, "minun on vähän vilu! Annapas +minullekin hieman tilaa!" + +Hyppäyksellä oli hän sängyssä, ryömi peitteen alle ja niin liki äitiään, +ett'ei hänestä näkynyt muuta kuin pienet hymyilevät kasvot ja kiharat +hiukset. Mutta kun molemmat vanhimmat lapset näkivät tämän, päästivät he +sotahuudon, hyökkäsivät vuorostaan esiin ja valloittivat rynnäköllä +piiritetyn kaupungin. + +"Väisty syrjään! Väisty vähän! Saanko minä maata sinun selkääsi vasten, +mamma? Olkapäälläsi, mamma!" + +Ainoastaan pikku Rose seisoi vielä lattialla, ja hän oli menehtyä +mielipahasta. Hän oli turhaan yrittänyt valloittaa linnoitusta, mutta +oli pudonnut takaisin istualleen. + +"Minä myös, mamma! Minä myös!" + +Häntä täytyi auttaa, kun hän tarttui kiinni ja koetti molemmin käsin +nostaa itseään ylös; äiti otti hänet syliinsä, ja niin sai hän parhaan +paikan. Ensin pelästyi Mathieu ja luuli, että tuo valloittajajoukko voi +tehdä mammaparalle hirmuisesti pahaa. Mutta Marianne rauhoitti häntä ja +nauroi yhtä äänekkäästi kuin lapsetkin. Ei, ei, he eivät tehneet pahaa, +päinvastoin, he tekivät hänet niin onnellisiksi hyväilyillään. Ja +Mathieu katseli tuota kaunista taulua ilolla ja ihmettelyllä. Oh, sitä +kaunista ja kilttiä Haikaramammaa, niinkuin Marianne väliin kutsui +leikillä itseään, Rose rinnoillaan, Ambroise puoleksi piilossa toisella +sivulla ja Blaise ja Denis kummankin olkapään takana! Sehän oli koko +parvi linnunpoikia; pieniä punaisia nokkia, jotka kurottautuivat esiin +kaikkialta, silkinhienoja hiuksia pörhöllään kuin höyhenet, ja hän itse +lepäsi siinä niin valkeana ja terveenä ja kukoistavana kaikessa +hedelmällisyydessään, uhkuen elämää, joka taas asusti hänessä, valmiina +tulemaan taaskin äidiksi. + +"Täällä on niin lämmintä ja hauskaa", sanoi Ambroise, joka piti hyvästä +olosta. + +Pikkuvanha Denis alkoi selvitellä, minkätähden he olivat sillä tavalla +melunneet. + +"Blaise sanoi, että hän oli nähnyt hämähäkin. Ja siitä hän pelästyi." + +Hänen veljensä keskeytti hänet harmistuneena. + +"Se ei ole totta. Minä näin hämähäkin, ja sitten heitin minä tyynyn +tappaakseni sen sillä." + +"Minä myös! Minä myös!" sanoi Rose ollen menehtymäisillään naurusta. +"Minä tein näin tyynyllä ... piu ... pau..." + +Kaikki nauroivat ja pitivät sitä hyvin hauskana. Asia oli oikeastaan +niin, että he olivat tapelleet tyynyillä sillä tekosyyllä, että +tahtoivat tappaa hämähäkin, jonka Blaise yksin väitti nähneensä, ja mikä +sai asian epäiltäväksi. Ja kaikki tuossa linnunpesässä, sekä emo että +pojat, olivat niin kukoistavan terveitä ja punertavia kylpiessään +kirkkaassa auringon paisteessa, että isä ei voinut vastustaa hellää +viettiään, joka vaati hänet sulkemaan heidät kaikki syliinsä samalla +kertaa ja suutelemaan jokaista, mihin vaan sattui. Tämä sai aikaan uuden +huudon ja naurun räjähdyksen. + +"Oi, niin hauskaa, niin hauskaa!" + +"Ei", sanoi äiti, onnistuttuaan vihdoinkin pääsemään vapaaksi, "nyt minä +nousen ylös. Minulle ei tee hyvää, että tässä makaan ja laiskottelen. Ja +muuten, lasten täytyy pestä itsensä ja pukea päälleen." + +Loimuavan tulen ääressä pestiin ja puettiin vaatteet ylle. Kello oli +lähes kymmenen, kun perhe enemmän kuin tunnin myöhästyttyään tuli +ruokasaliin, jossa tuli paloi uunissa ja ensi aamiaisen lämmin maito +höyrysi pöydällä. Alakerroksessa oli ruokasali ja vierashuone eteisestä +oikealle, vasemmalla oli työhuone ja keittiö. Ja ruokasali, jonka +ikkunat olivat Féderationkatua päin, oli nyt täynnä aamuauringon iloa. + +Lapset istuivat jo pöydässä nenät lautasten lähellä, kun ovikelloa +soitettiin ja tohtori Boutan astuu sisään. Nyt syntyi uusi purkaus +meluavaa iloisuutta, sillä tohtorin hyväntahtoiset, pyöreät kasvot +olivat pienokaisille rakkaat. Hän oli auttanut heidät kaikki maailmaan, +ja he kohtelivat häntä kuin vanhaa toveria, jota kohtaan saa olla hieman +vapaampi. He aikoivat hyökätä häntä vastaan, kun äiti esti heidät +sanallaan: + +"Hiljaa nyt, antakaa tohtorin olla rauhassa!" + +Sitten lisäsi hän iloisesti: + +"Hyvää päivää, tohtori. Kiitos tästä ihanasta auringonpaisteesta, sillä +te olette varmaankin sen tilannut, jotta minä pääsisin iltapäivällä +kävelemään." + +"Niin olenkin. Minä pistäydyin varta vasten tänne katsomaan, miten tämä +määräykseni teihin vaikuttaa." + +Iloisen näköisenä otti Boutan tuolin ja istahti pöydän ääreen. Mathieu, +joka oli antanut ystävällisesti hänelle kättä, sanoi, että he olivat +maanneet tavallista kauemmin. + +"Se on erittäin hyvä, että rouva lepää ja liikuskelee ulkona niin paljon +kuin mahdollista. Häneltä ei muuten näy puuttuvan ruokahalua. Kun minä +tapaan potilaani pöydän ääressä, en minä silloin ole lääkäri vaan +ystävä." + +Marianne uhkaili häntä leikillisesti sormellaan. + +"Lopuksi teette te minut liian vahvaksi, tohtori, ja minä oikein häpeän +terveyttäni. Te pakoitatte minut tunnustamaan taudinoireita, joista minä +en puhu ollakseni herättämättä levottomuutta. Yöllä esimerkiksi voin +minä hirveän pahoin useamman tunnin, tuntui siltä kuin sisukseni olisi +revitty rikki." + +"Mitä sinä sanot?" kysyi Mathieu aivan kalpeana. "Oletko sinä voinut +pahoin minun nukkuissani?" + +"Mitä se sinuun kuuluu, sinä tyhmeliini", vastasi Marianne hymyillen +kuin ennenkin, "kun minä nyt kuitenkin istun tässä ja syön kuin susi?" + +Tohtori tuli vakavaksi ja pudisti päätään. + +"Älkää valitelko, rouvani, te olette vaan saanut kohtuullisen osanne +välttämättömistä kärsimyksistä. Te kuulutte minun voimakkaisiin ja +kestäviin potilaihini, ja minä olen harvoin nähnyt niin onnellista +raskaudentilaa kuin teidän. Mutta näyttää olevan mahdotonta välttää +tuskia." + +"Oi", huudahti Marianne, "minulla ei ole mitään tuskain tuntemista +vastaan; minä vaan vähän kiusoitan teitä." + +Ja alennetulla äänellä ja lämpimällä tavalla jatkoi hän: + +"Kärsiminen ... sekin on ihanaa. Voisinko minä rakastaa niin paljon, +ellen kärsisi?" + +Lasten lusikkain helinä esti hänen äänensä kuulumasta enään. +Keskustelussa syntyi väliaika, ja sitten jatkoi tohtori: + +"Minä olen kuullut, että te aijotte mennä aamiaiselle Séguinein luokse +ensi torstaina. Ja se pieni vaimoparka, hänen raskautensa, sehän on +aivan hirveä!" + +Muutamilla eleillä kuvaili hän koko tuon murhenäytelmän; hämmästyksen, +jonka tämä odottamaton raskaus oli herättänyt näissä puolisoissa, jotka +olivat luulleet käyttävänsä mitä tehokkaimpia suojeluskeinoja, vaimon +epätoivon, miehen mustasukkaisuuden purkaukset ja heidän hienostuneen +nautintoelämänsä, jota elettiin eripuraisuudenkin aikana, ja sen +surullisen tilan, jossa vaimo nyt oli makaillen leposohvalla, +jotavastoin mies oli uudestaan antautunut poikamiehen elämään. + +"Niin menemme", vastasi Marianne, "hän oli niin itsepäinen, että me emme +voineet kieltäytyä. Se on luullakseni joku oikku, hän tahtoo puhua +minun kanssani saadakseen tietää, miksi minä olen niin vahva, että voin +olla jalkeilla." + +Boutan hymyili. + +"Te olette molemmat samalla asteella, hän niinkuin tekin odottaa +synnytystä noin maaliskuun ensi päivän vaiheilla. Koettakaa te järjestää +asianne torstaiksi, sillä minä en voi olla teidän molempain luona +yht'aikaa." + +"Ja Constance Beauchêne", kysyi Mathieu leikillisesti, "eikö hänkin ole +samassa tilassa? Silloin se olisi ihan täydellistä." + +"Ei, ei, hän ei ole siinä tilassa. Hänhän on vannonut, ett'ei hän enään +koskaan tule siihen tilaan, ja hän laittaa myös niin, että hän pitää +sanansa. Käyköön hänen vaan hyvin." + +Hän nousi lähteäkseen, mutta silloin tapahtui salahyökkäys, jota oli jo +aikaisemmin valmistettu. Aavistamatta vähääkään olivat lapset jättäneet +tuolinsa ja alkaneet hyökkäyksensä vaihdettuaan ensin salaisia +silmäyksiä keskenään. Yht'äkkiä oli tuon hyvänluontoisen tohtorin +olkapäillä molemmat vanhimmat lapset, nuorempi kietoi kätensä hänen +vyötäisilleen ja pikku tyttö kapusi hänen syliinsä. + +"Hys, hys, hys! Nyt leikitään rautatietä!" + +He tyrkkivät häntä, repelivät häntä ja nauroivat pitkiä skaaloja huilun +äänellä. Pahastuneena kiirehti isä ja äiti hänen avukseen, mutta hän +rauhoitti heitä. + +"Antakaa heidän olla, pikku lemmikkien! Koska ystävämme Beauchêne +väittää, että se on minun vikani, että he ovat tulleet maailmaan, niin +täytyyhän minun heitä kärsiä. Kaikkein paras teidän lapsissanne on se, +että he ovat yhtä terveet kuin heidän äitinsäkin. Siinä kaikki, mitä +heiltä nykyään voi vaatia." + +Kun hän oli suudellut heitä ja laskenut sitten takaisin lattialle, otti +hän Mariannen molemmat kädet omiinsa ja sanoi, että kaikki on niinkuin +pitääkin ja että hän voi levollisena lähteä taas pois; Mariannen pitäisi +vaan jatkaa niinkuin hän oli alkanutkin. Ja kun Mathieu saattoi häntä +etehiseen, kuultiin heidän siellä laskevan leikkiä ja nauravan. + +Heti toisen aamiaisen jälkeen tahtoi Mathieu, että mentäisiin ulos +kävelemään, jotta Marianne saisi nauttia päivän paisteesta. Lapset oli +puettu jo ennenkuin istuttiin pöytään, ja kello oli vasta vähän yli +yhden kun perhe jo kääntyi Féderationkadun kulmasta. + +Tämä Grenellen osa, Marskentän ja korttelin tiheimmin asuttujen katujen +välillä, on aivan erikoisen muotoinen, kiitos siitä suurille +asumattomille tonteille, pitkille, melkein autioille kaduille, jotka +leikkaavat suorassa kulmassa toisiaan ja joitten varsille on tehtaitten +loppumattoman pitkiä muureja. Varsinkin työaikana ei täällä ole mitään +liikettä, suurten savupiippujen nähdään ainoastaan syöksevän paksua +savua ja vallitsevan suurten rakennusten kattoja, ja jos joku portti on +auki, nähdään suuri pihamaa täynnä katkuja ja savunhajua ja käryjä. Ei +kuulu muuta ääntä kuin höyrypillien kirkuna, koneitten kumea jyske ja +rautalevyjen äkilliset helähdykset, kun niitä puretaan vaunuista +kivitetylle pihalle. + +Mutta sunnuntaisin ovat tehtaat tyhjät, ja kuoleman hiljaisuus vallitsee +tässä korttelissa. Väitetään, että Grenellen asukkaat ovat huonoimpia, +köyhimpiä ja laiskimpia koko Pariisissa, lauma julkeita tehtaantyttöjä +ja prostitueerattuja, joita läheinen sotakoulu viekottelee sinne ja +jotka tuovat tullessaan muuta roskaväkeä. Aivan kuin vastakohtana +nähdään Seinen toisella puolen Passyn hymyilevä, herrasmainen +kaupunginosa, hienot ylimykselliset korttelit Invaliidihotellin +ympärillä ja Faubourg Saint-Germainissa ja niitten takana komeat kadut, +niin että Beauchênen konepaja, joka oli poikkikadun varrella, käänsi +selkänsä köyhyydelle ja kasvonsa kohden koko maailman rikkautta ja iloa. + +Mathieu piti näistä kauniilla puilla istutetuista kaduista, jotka joka +taholta toivat Marskentälle ja Invaliidipuistoon suuria virtoja +päivänpaistetta ja raitista ilmaa. Ei Pariisissa ole ainoatakaan +rauhallisempaa paikkaa, jossa voisi kävellä häiritsemättä ja antautua +unelmiensa valtaan. Mutta erittäinkin oli hän ihastunut Orsaykatuun, +joka alkaa Backadulta, kaupungin keskeltä, kulkee Palais-Bourbonin +ohitse, yli esplanaadin ja Marskentän ja loppuu vasta Grenellen +bulevardille mustien tehtaitten keskessä. Joki virtaa majesteetillisen +ihanana eteenpäin ja katu leviää kaikkein kauneimpain puitten +reunustamana. + +Sinne tahtoi Mathieu viedä rakkaan sairaansa ja pienokaisensa. Mutta se +ei ollut mikään helppo tehtävä, ja siinä täytyi panna kaiken tarmonsa +liikkeelle. Varsinkin oltiin levottomia Rosen pienten jalkain tähden. +Tämä pieni tyttö uskottiin Ambroiselle, joka, vaikka olikin nuorin +poika, oli jo vahva ja toimelias. Nämät molemmat olivat jonon +etunenässä. Sitten tulivat Blaise ja Denis, kaksoset. Isä ja äiti +muodostivat jälkijoukon; tuo näytti kaikki kävelyllä olevalta +kasvatuslaitokselta. Kaikki kävi mainiosti, eteenpäin kulettiin +luonnollisesti kilpikonnan vauhdilla ja nautittiin lempeästä +päivänpaisteesta. + +Oli ihana, kirkas talvi-iltapäivä, hyvin kylmä varjossa, mutta mihin +aurinko heitti valovyönsä, siellä oli kaikki kullattua ja kaikki sai +siellä pehmeät piirteet. + +Paljon kansaa oli ulkona, noita tavallisia, pyhäpukuisia, käveleviä +Pariisin porvareita, joita pieninkin auringonsäde houkuttelee laumottain +ulos. Rose tuli hyvin reippaaksi ja iloiseksi, hän kohotteli niskaansa +ja tahtoi näyttää kaikille näille ihmisille, että hän oli jo suuri +tyttö. Kulettiin yli Marskentän, eikä hän vielä ajatellutkaan antaa +kantaa itseään. Nuo kolme poikaa marssi urheina kuuran peittämillä +katukäytävillä. Siinä oli komea joukkio. + +Mutta Marianne, joka kulki Mathieun käsivarteen nojaten, horjui hieman. +Hänellä oli yllä vihreä verkaleninki, joka oli tehty avaranpuoleiseksi, +ja se peitti osaksi hänen ruumiinpiirteensä. Mutta hän oli jo hyvin +muodoton, ja hän tiesi, että se näkyi, ja hän hymyili kävellessään siinä +niin hyvin kun taisi hiljaan ja horjuvilla askelilla. Hän oli +liikuttavan suloinen, hänessä oli hymyilevää arvokkaisuutta, +kärsimykset olivat tehneet hänet huomiota herättäväksi. Muutamat +kävelijät kääntyivät ympäri hänen kauneutensa hurmaamina ja seurasivat +häntä silmillään. Yhä useampi huomasi hänet, tyrkkäsivät toisiaan +käsivarsillaan ja osoittivat häntä. Se mikä teki aseman huonommaksi, oli +lapsijoukko hänen edessään. Jo neljä lasta, kokonainen lauma, ja viides +tulossa! Se tuntui hassulta ja sai ihmiset nauramaan. Muutamat +suuttuivatkin ja arvelivat, että kun tuollaista ajattelemattomuutta +pannaan näytteille keskellä katua, niin oli se vaan huonona esimerkkinä. +Perheen takapuolella kuultiin siis ihmettelyn, pilkan ja säälin +huudahduksia. Pikku rouva parka, niin nuori ja kaunis, ja hänellä on +pian viisi lasta! Ja kuitenkaan ei mieskään näyttänyt liiaksi vahvalta. +Mathieu ja Marianne ymmärsivät tuon erittäin hyvin, he vaan hymyilivät, +he asettivat kainostelematta kadulle näytteeksi iloisen +hedelmällisyytensä siinä varmassa vakaumuksessa, että se todisti +terveyttä, voimaa ja kauneutta. + +Mutta kun he tulivat suurten lehdistä paljaitten puitten luokse, täytyi +heidän panna Rose vähäksi aikaa istumaan penkille, johon aurinko onneksi +vielä paistoi. Ei ollut enään lämmin, aurinko teki laskua, ja täytyi +kiirehtiä hieman, jotta ennätettäisiin kotiin. Ihanata oli joka +tapauksessa tässä raittiissa kylmyydessä korkean taivaan alla, jonka +pehmeä kullanväri nyt alkoi muuttua tummemmaksi. Poikien korot kapisivat +nyt vielä urheammin, ja pikku tyttö, jolla oli hauskaa, ei itkenyt. + +Kello oli kolme, kun vanhemmat raittiin ilman virkistäminä ja kävelyynsä +ihastuneina lapsilauma edellänsä kääntyivät Féderationkadun kulmasta. +Sielläkin pysähtyivät ihmiset nähdessään heidän menevän ohitse, mutta he +olivat nähtävästi hyväntahtoisia ihmisiä, sillä he hymyilivät nähdessään +nuo kauniit lapset ja heittelivät veitikkamaisia silmäyksiä pappaan ja +mammaan, jotka olivat tehneet hyvää työtä. + +Kun Marianne saapui kotiin, oli hän hieman väsynyt ja heittäytyi +leposohvalle salissa, johon Mathieu oli, ennenkuin he läksivät ulos, +käskenyt Zoén sytyttää suuren takkavalkean heidän palaamistaan varten. +Ja lapset, jotka nyt väsymyksensä tähden olivat hyvin alallansa, +istuivat pienen pöydän ääressä ja kuuntelivat, kun Denis luki ääneensä +erästä satua; silloin tuli vieraita. Se oli Constance, joka oli ollut +ajelemassa Mauricen kanssa ja sai nyt päähänsä käydä katsomassa +Mariannea, jonka hän tapasi korkeintaan joka kolmas päivä, vaikka heidän +asuntojensa välillä oli ainoastaan puutarha. + +"Voitteko pahemmin, rakas ystävä?" kysyi hän jo ovessa, kun näki +Mariannen makaavan. + +"En, en ollenkaan. Minä olen päinvastoin ollut ulkona ja kävellyt kaksi +tuntia, ja nyt minä lepuutan itseäni." + +Mathieu oli asettanut esiin nojatuolin rikkaalle ja turhamaiselle +sukulaiselleen, joka muuten koetti olla hyvin ystävällinen heille. Hän +pyysi nyt anteeksi, ett'ei voi tulla useammin, hänen aikansa oli niin +täpärällä kotonaan. Maurice piti kiinni hänen hameestaan ja katseli +etäämpää noita neljää lasta, jotka myöskin puolestaan katselivat häntä. + +"No, Maurice, etkö sinä mene tervehtimään pieniä sukulaisiasi?" + +Mauricen täytyi lähteä heidän luokseen. Mutta kaikki nuo viisi +kainostelivat. He kohtasivat vaan harvoin toisensa, he eivät vielä +olleet päässeet toistensa tukkaan, ja nuo neljä Chantebledin villiä +arastelivat hieman tuota hyvätapaista pariisilaista. + +"Ovatko kaikki pienokaisenne terveet?" jatkoi Constance, jonka terävä +silmä vertaili omaa poikaansa noihin kolmeen toiseen poikaan. "Ambroise +on kasvanut, ja molemmat vanhemmat pojat näyttävät myös reippailta." + +Hänen tarkastelunsa ei nähtävästi päättynyt Mauricen eduksi, joka oli +kalpea kuin vaha, vaikka hän oli pitkä ja näytti vahvalta, sillä +Constance nauroi teeskentelevästi sanoessaan: + +"Minä puolestani kadehdin teidän pikku Roseanne, hänhän on oikea pieni +kalleus." + +Mathieu nauroi ja vastasi ajattelemattomasti, jota hän kuitenkin katui: + +"Oh, sellainen kateus on pian autettu. Tuollaisia jalokiviä saadaan +ostaa torilta halpaan hintaan." + +"Halpaan hintaan", kertasi Constance vakavalla äänellä, "niin, se on +teidän mielipiteenne vaan ei minun. Eri ihmisillä on erillainen käsitys +onnesta ja onnettomuudesta." + +Hänen pilkallisesti moittiva ja halveksiva katseensa täydensi ajatuksen. +Se siirtyi noista neljästä kukoistavasta lapsesta tuohon taas raskaana +olevaan naiseen, tuohon muodottomaan ruumiisen, josta uusi elämä oli +taas pian puhkeava esiin. Se loukkasi ja suututti häntä kuin joku +sopimaton ja epäsiveellinen asia, se oli hyökkäys kaikkea sitä vastaan, +mitä hän kunnioitti: säädyllisyyttä, järkevyyttä ja järjestystä. Kun hän +oli kuullut puhuttavan tästä uudesta raskaudentilasta, ei hän ollut +salannut tyytymättömyyttään, ja nyt tahtoi hän mielellään vaieta siitä, +mutta silloin ei saanut häntäkään luokata, laskea leikkiä hänen +vapaaehtoisesta hedelmättömyydestään. Jos hänellä itsellä ei ollut +tytärtä, niin oli se siksi, että hän ei sellaista tahtonut. + +Marianne, joka oli vetänyt suunsa hymyyn miehensä puhuessa, kiirehti nyt +rakentamaan rauhaa ja vaihtamaan puheenainetta. + +"Miksi ei Alexandre tullut teidän kanssa tänne? Hän ei ole ollut täällä +kahdeksaan päivään." + +"Minähän sanoin jo sinulle", keskeytti Mathieu vilkkaasti, "että hän +meni metsästämään eilen illalla. Hän on varmaankin nukkunut Puymoreaussa +Chantebledin tuolla puolen ennättääkseen metsään päivän koittaessa, eikä +hän varmaankaan tule takaisin ennenkuin huomenna." + +"Niin, se on totta, nyt minä muistan sen. Kaunis ilma, nyt on hauska +kuljeskella metsässä." + +Se oli myöskin vaarallinen puheenaine, ja Marianne katui, että hän oli +siihen ryhtynyt, sillä koskaan ei varmuudella tiedetty, missä Beauchêne +oli, kun hän sanoi olevansa metsällä. Aikainen metsästys aamulla oli +hyvä tekosyy, kun tahtoi olla yön poissa, ja hän turvautui tähän +tekosyyhyn niin usein, että Constance varmaankin ymmärsi, mitenkä asian +laita oli. Mutta tässä onnellisessa kodissa, jossa mies oli aina kotona +ja hoiteli vaimoaan, kun hän oli tullut raskaaksi, täällä tahtoi hän +näyttää tyyneltä ja mieheensä luottavalta. + +"Se olen minä, joka pakoitan häntä hankkimaan itselleen ruumiillista +liikettä. Hänessä on hyvin paljon verta, hän tarvitsee raitista ilmaa, +metsästäminen on hänelle terveellistä." + +Nyt soitettiin, ja sisään tuli uusi vieras; se oli Valérie ja hänen +tyttärensä Reine. Valérie punastui nähdessään rouva Beauchênen, niin +suuren vaikutuksen teki tuo rikas ja hieno nainen häneen. Mutta kun +isäntäväki nousi ottamaan vastaan uutta vierastansa, nousi Constancekin +ja sanoi, että hän, paha kyllä, ei ennätä viipyä kauemmin. Eräs +ystävätär odotti luultavasti häntä kotona. + +"Antakaahan meidän pitää ainakin Maurice täällä", sanoi Mathieu. "Nyt on +Reinekin täällä, kaikki kuusi saavat leikkiä keskenään, ja minä saatan +pojan kotiin, kun lapset ovat saaneet vähän virvoituksekseen." + +Maurice oli taas kätkeytynyt äitinsä taakse. Äiti kielsi. + +"Ei, ei, hänellä on määrätty ravintojärjestys, enkä minä suvaitse +koskaan, että hän nauttii mitään kylässä. Hyvästi nyt, minun täytyy +mennä, minä tahdoin vaan sivumennen poiketa sisään katsomaan, mitenkä te +voitte." + +Hän läksi poikansa kanssa, ja Valérie sai osakseen ainoastaan +ystävällisen, suojelevan kädenpuristuksen, vaan ei sanaakaan, ja tätä +Valérie sitten piti hienouden huippuna. Reine oli hymyillyt Mauricelle, +jota hän tunsi vähän. Hän olikin sinä iltana hurmaava sinisessä +puvussaan ja niin äitinsä kaltainen, että häntä olisi voinut pitää +äitinsä nuorempana sisarena. + +Marianne kutsui hänet ihastuneena luokseen. + +"Tule suutelemaan minua ... oh, miten tämä nuori nainen on kasvanut! +Kuinka vanha hän on?" + +"Pian kolmentoista", vastasi Valérie. + +Hän istui tuolille, jonka Constance oli jättänyt, ja Mathieu huomasi, +että hän näytti murheelliselta. Sitte kuin hänkin oli sanonut tulleensa +katsomaan, kuinka he voivat, ja onnitellut äitiä ja lapsia kukoistavasta +ulkonäöstä, vaikeni hän, ja hänen kasvoilleen tuli taaskin salaisen +levottomuuden leima, jotavastoin Marianne kiitti häntä ja lausui ilonsa +siitä, että kaikki ihmiset olivat niin hyviä eivätkä unohtaneet häntä. +Mathieu sai nyt päähänsä jättää heidät kahdestaan. + +"Pikku Reine, seuraa lapsia ruokasaliin. Otetaan pieni välipala. Tule +nyt, niin mennään kattamaan pöytää." + +Sitä lausetta tervehdittiin meluavalla ilolla. Satukirja oli unohdettu, +pöytä vedettiin sivulle, ja nuo kolme poikaa vetivät Reinen mukanaan, +jotavastoin Rose, joka tuli viimeiseksi ja oli kaatunut suulleen, +seurasi heitä huutaen ja hyppien kuin kissanpoika. + +Kun Valérie jäi kahdestaan Mariannen kanssa, huokasi hän. + +"Ah, rakas ystäväni, miten onnellisia te olette, kun voitte noin elää +kauniin lapsilaumanne keskuudessa. Se on onni, joka on minulta +kielletty." + +Marianne katseli häntä hyvin kummissaan. + +"Mitenkä niin? Minä ajattelen niin, että teilläkin on teidän vapautenne, +ja me olemme muuten jotenkin samassa asemassa, te ja minä..." + +"En suinkaan, paras ystäväni, en suinkaan. Teillä on yksinkertaiset +tavat, teidän elämänne ei ole sillä tavalla järjestetty kuin minun. Me +olemme järjestäneet kaikki itseämme ja Reineä varten erityisessä +tarkoituksessa, ja se olisi onnettomuus, jos meidän nyt täytyisi muuttaa +kaikki." + +Sitten lisäsi hän äkkinäisen epätoivon valtaamana: + +"Jos minä olisin raskaana niinkuin te, jos minä olisin varma siitä ... +oi, silloin en tietäisi, mitä tekisin, minä tulisin hulluksi!" + +Hän purskahti itkuun ja peitti vapisevilla käsillään kasvonsa. + +Marianne kummastui yhä enemmän, otti hänen kätensä omiinsa ja koetti +viihdyttää häntä ystävällisillä sanoilla. Lopultakin sai hän tietää +totuuden, sai tietää, että Valériellä oli ollut kolme kuukautta syytä +luulla olevansa raskaana. Ensin oli hän koettanut rauhoittaa itseään, +mutta nyt olivat hänen epäluulonsa muuttuneet varmuudeksi, ja hän eli +tappavassa levottomuudessa. Sekä hän itse että miehensä olivat aivan +hämmästyksissään tämän odottamattoman raskauden tähden, sillä he olivat +niin varmat siitä, että olivat olleet mahdollisimman tarkasti +varuillaan. Morange, hänen rakas miesparkansa, joka jumaloitsi häntä, +olisi mieluimmin uhrannut sielunsa ja ruumiinsakin kuin tehnyt hänen +tahtoaan vastaan tässä asiassa. Ja itse oli Valérie aina ollut +varuillaan. Se oli siis käsittämätöntä, sitä ei olisi koskaan voinut +aavistaakaan, että mitään tällaista tapahtuisi avioliitossa, jossa +molemmilla puolisoilla oli niin yhteen sopivat mielipiteet. + +"No niin, koska onnettomuus kerran on tapahtunut", sanoi Marianne, "niin +saatte tyytyä siihen. Pieni poika on teille kylläkin tervetullut!" + +"Ei, se on mahdotonta, se on mahdotonta!" huudahti Valérie vihan ja +epätoivon valtaamana. "Me emme voi elää koko ikäämme samoissa köyhissä +oloissa. Teidän miehenne on varmaankin puhunut teille siitä, mitä +hänelle luottamuksella olemme kertoneet. Michaudin kehoituksesta, jolla +on nyt hyvä paikka Crédit Nationalissa, oli mieheni päättänyt jättää +Beauchênen tehtaan, jossa hänellä ei ole mitään tulevaisuutta, ja mennä +samaan pankkiin ja yletä siellä. Mutta aluksi täytyy hänen tyytyä +vaatimattomaan toimeen, josta on palkkaa kolme tuhatta kuusisataa, +vaikka hän ansaitsee Beauchênella viisi tuhatta. Mitenkä luulette +meidän nyt tohtivan uskaltaa sitä, mitenkä luulette meidän nyt voivan +tyytyä kolmeensataan frankiin kuukaudessa, kun raskaudentila on +tiedossamme, synnytys ja uusi lapsi elätettävänä ja kasvatettavana? +Kaikki meidän suunnitelmamme olivat valmiit, mutta nyt tämä onneton +lapsi särkee ne kaikki ja tuomitsee meidät elämään köyhyydessä koko +ikämme." + +"No, kaikenlaisia murheita!" sanoi Marianne hymyillen. + +"Ne ovat aivan tosia! Sattuu tilaisuus, se lyödään laimiin, ja kaikki on +mennyttä. Jos ei minun mieheni jätä tehdasta, kun onni häntä viittaa +luokseen, on hän ijankaikkisesti sidottu tehtaasen, ja silloin ovat myös +meidän kaikki unelmat Reinen myötäjäisistä ja mukavasta elämästä +mennyttä, niin koko meidän kunnianhimomme. Ettekö te sitä ymmärrä te, +joka muuten olette niin ymmärtäväinen!" + +"Kyllä, kyllä, minä ymmärrän sen ... mutta minä olen niin tottumaton +noin moniin suunnitelmiin, että minulla on vaikeata löytää oikeata +niistä. Te kummastutatte minua, ja te suututattekin. Lapsia syntyy, ne +täytyy ottaa vastaan, nehän ovat ilona ja rikkautena. Minusta se on niin +luonnollista ja yksinkertaista." + +Valérie pani vastaan ja puhkesi itkuun. + +"Sanokaa se minun miesparalleni! Hän on aivan epätoivoissaan ja +häpeissään eikä hän koskaan näyttäydy enään ihmisille. Tiedättekö, missä +hän on tänään, kun on sunnuntai? Hän istuu kotona ja tekee työtä, hän +ansaitsee muutamia souta palkkansa lisäksi. Mutta jos niin tarvitaan, +niin minulla on tahtoa sekä häntä että itseäni varten. Hän on niin +heikko ja hyvä." + +Äkkiä näkyivät hänen hiljaiset vielä lausumattomat ajatuksensa +kiihdyttäneen häntä. Hän väänsi käsiään nyyhkien ja katkonaisesti +puhuen: + +"Ei, ei, se ei ole mahdollista; minä en ole raskaana, minä en voi olla +raskaana! Ei, ei, se ei saa tapahtua, minä en tahdo sitä!" + +Ja hänellä oli sellainen tuska, että Marianne luopui koko keskustelusta +ja kietoi hänet syliinsä lievittääkseen hänen kärsimyksiään, ja tämän +teki hän siitäkin syystä, että hän pelkäsi Valérien itkun kuuluvan +toiseen huoneesen, jossa lapset melusivat ja nauroivat. Ja kun hän oli +pyyhkinyt Valérien silmät kuiviksi, vei hän hänetkin sinne sisälle. + +"Pöytään! Pöytään!" huusivat pojat ja polkivat lattiata. + +Pöydälle oli välipala katettu, ja Reinen avulla oli Mathieu asettanut +sille neljä maljaa, jotka sisälsivät leivoksia ja sylttyä. Pojat +tahtoivat myöskin olla apuna, mutta silloin kävi kaikki hitaammin, ja +Rose puolestaan oli särkemäisillään kaikki. Mutta heillä oli niin +hauskaa, ja Reine oli niin kaunis emäntänä! Hän purskahti nauruun -- +sillä hän tiesi luultavasti jo yhtä ja toista -- kun Ambroise sanoi, +että hän on hänen rouvansa ja Rose heidän pieni lapsensa. Marianne käski +Ambroisen olla hiljaa, kun hän näki, että Valérie alkoi taaskin niellä +kyyneleitään. Sitten nautittiin virvokkeita, lapset yhä kasvavalla +ruokahalulla. + +Kello oli ainoastaan yhdeksän illalla, ja lapset nukkuivat jo makeasti, +kun Mathieu ja Marianne menivät omaan huoneesensa. Mathieu tahtoi, että +Marianne menisi heti vuoteesensa, hän peitti vaimonsa ja järjesteli +tyynyjä hänen päänsä alla. Sitten istui Mathieu hänen vuoteensa ääreen +ja luki ääneensä kello kymmeneen asti, sillä siihen aikaan piti +Mariannen juoda juomansa, jonka Mathieu tahtoi joka ilta itse valmistaa. +Kun Marianne oli juonut kupista, sanoi Mathieu hänelle hyvää yötä, +suuteli häntä sitten molemmille poskille ja he laskivat leikkiä Mathieun +kunnioittavasta käytöstavasta ja kutsuivat toisiaan sanoilla "herrani" +ja "rouvani". Mathieun pieni vuode oli kunnossa, hän riisui vaatteet +yltään, sammutti lampun ja kehoitti Mariannea nukkumaan. Mutta itse +makasi hän siinä korvat jännityksessä voimatta nukkua, hän odotti +saavansa kuulla Mariannen tasaisen hengityksen todistuksena siitä, että +hän oli nukkunut. Monet kerrat nousi hän ylös, hoiteli vaimoaan ja +antoi hänen unelleen aivankuin uskonnollisen kunnioituksen. Se oli +uskonnollista palvelusta, paljoa korkeampaa ja todellisempaa kuin +Jumalan Äidin palvelus: hän palveli rakastettua, kirkastettua, +majesteetillistä ja kärsivää äitiä, joka kärsii tuskia sentähden, että +elämä aina kukoistaisi. + + + + +II + + +Torstaina, kun Fromentein piti syödä aamiaista tuossa komeassa talossa +Antin kadun varrella, soitti Valentine kello kymmenen kamaripiikaansa +Célesteä tullakseen puetuksi ja saadakseen kauniin asennon +leposohvallaan pienessä salissa toisessa kerroksessa. Hän oli pyytänyt +Mariannen tulemaan aikaiseen, sillä hän tahtoi pakista hieman, hän tunsi +vastustamattoman halun puhua naisen kanssa, joka oli samassa asemassa +kuin hänkin, ja siitä sairaalloisesta tuskasta, jota hän kärsi. + +Hän pyysi peiliä, katsoi siihen ja ravisti surullisesti päätään, sillä +niin ruma luuli hän olevansa, kun kasvonsa olivat pilkuissa ja ruumiin +piirteet rumentuneet niin, että riikinkukonsininen silkkipluusi voi +tuskin niitä peittää. + +"Onko herra kotona?" kysyi hän. + +Hän oli nähnyt miehensä toissapäivänä viimeiseksi. Hän syytti +liikehommiaan, söi usein aamiaista ja päivällistä ulkona ja vältti +vaimonsa huonetta aamusin sillä tekosyyllä, että hän ei muka tahtonut +häiritä. + +"Ei, herra meni ulos yhdeksän aikaan, ja minä olen varma siitä, ett'ei +hän ole vielä palannut." + +"Se on hyvä. Kun herra ja rouva Froment tulevat, niin pyytäkää heidän +tulemaan tänne sisään." + +Hän otti väsyneesti kirjan ja odotti. + +Niinkuin tohtori Boutan oli Mathieulle ja Mariannelle huomauttanut, oli +Valentinen odottamaton raskaus syynä ainaisiin perhemyrskyihin. Alussa +oli Séguin käyttäytynyt raa'asti ja sanonut, että se ei voinut olla +hänen lapsensa, hän oli vakuutettu siitä, että hän oli ottanut huomioon +mitä tarkimmat varovaisuuskeinot, ja syytti vaimoaan suoraan siitä, että +hänellä oli rakastaja. Vimmattu ja moukkamainen mustasukkaisuus sai +vallan tässä miehessä, ja se ilmeni raa'oissa sanoissa ja uhkauksissa, +tuossa skeptikossa, joka teeskenteli mitä hienoimman pessimismin +välinpitämättömyyttä. + +Perheessä syntyi hirmuisia näytelmiä. Loppuun itkenyt vaimo vaati, että +kysyttäisiin tohtori Boutanin mielipidettä. Kun tohtori oli yksityisesti +kuulustellut Séguiniä ja selittänyt hänelle, että hänen tarkat +varovaisuuskeinonsa eivät olleet riittävät sekä maininnut kaksikymmentä +tapausta, jolloin samoissa olosuhteissa oli syntynyt raskaudentila, tuli +hän vihdoinkin vakuutetuksi asiasta; hän tuntui tosin horjuvan hetkisen, +mutta jatkoi inhoittavia syytöksiään niin pian kuin tohtori oli mennyt. +Hän sadatteli tohtoria ja oli erittäin suuttunut siitä terävästä +opetuksesta, jonka hän oli saanut varovaisuuskeinojen suhteen, sillä +juuri noista rikoksellisista keinoista johtui kaikki paha, se surullinen +tila, jossa aviopuolisot nyt olivat: jos mies ei niitä olisi käyttänyt, +ei hänen olisi ehkä koskaan tarvinnut hautoa sitä ajatusta, että hän ei +ehkä ole lapsen isä. Tuo hyvä tohtori, joka piti varovaisuuskeinoja +syynä kaikkiin onnettomuuksiin, ei tietysti jättänyt musertamatta häntä +kaikilla niitten seurauksilla: kansan lukumäärän väheneminen, +ihmiskunnan huononeminen, perheen turmeltuminen ja häviäminen, miehen +suuri halu huvituksiin ja liikeasiain hoitoon ja naisen turmeltuminen ja +halu aviorikoksiin. Ja se katkeroitti aina Séguinin mieltä, ja vielä +sitäkin enemmän, kun sellaiset ajatukset tuomitsivat kaiken sen, mihin +hän tähän asti oli uskonut ja mitä tahtonut. + +Puolisot jatkoivat kuitenkin hienoa elämäänsä; vaimo ei tunnustanut +raskauttaan, kuristi itsensä niin, että hän oli tukehtumaisillaan, +tanssi tanssiaisissa ja söi samppanjaillallisia teaatterin jälkeen; mies +piti salassa mustasukkaisuuden kohtauksensa, ja oli pilkallisella +välinpitämättömyydellä viettävinään tavallista elämäänsä. Vaimo, joka ei +vielä voinut syyttää itseään mistään, tahtoi muuten pitää miehensä +enemmän ylpeydestä kuin rakkaudesta, sillä, niinkuin hän väliin sanoi +miehelleen -- tämä teki kaikkensa maailmassa saadakseen hänen hankkimaan +itselleen sen rakastajan, josta häntä jo syytettiin, ja jos hän kärsi +tuskia kureliivissään, jos hän joka ilta oli vaarassa saada keskosen, +niin oli se sentähden, että hänen täytyi taistella sitä mahdollisuutta +vastaan, että hänestä kerran tulee hylätty vaimo. Mutta eräänä yönä kun +hän tuli kotiin premiääristä, sai hän ankaran kohtauksen ja siitä asti +täytyi hänen pysyä huoneessaan, ja nyt se oli jo auttamatonta, tästä +syntyi vaikea raskaudentila, joka sai hänelle alituisia kärsimyksiä. + +Aviopuolisojen välinen suhde tuli vielä pahemmaksi, ja kaikki, mitä +Valentine oli pelännyt, tapahtui nyt. Séguin oli hirveän pahalla päällä +eikä voinut riitelemättä tulla vaimonsa läheisyyteen. Jo tuon sairaan, +muodottoman naisen näkökin sai hänet suuttumaan. Hän vietti elämäänsä +ulkona, otti takaisin poikamiestapansa. Pelihimo, joka asui salaa +hänessä, syttyi ilmituleen kuin huonosti sammutettu tulipalo. Hän vietti +koko yöt klubissa. Ja sitten joutui hän naisten kynsiin, kurjain +olentojen, jotka eivät tehneet sitä tyhmyyttä, että olisivat tulleet +raskaiksi, vaan olivat yhä kauniita ja haluttuja. Ja kun hän tuli kotiin +ja joutui taas raa'an mustasukkaisuutensa valtaan, olisi hän voinut +tappaa tuon viheliäisen, sairaan vaimon, jonka ruumiin muoto tuntui +pilkkaavan ja loukkaavan häntä. + +Neljännestä yli yhdentoista tuli Céleste sisään. + +"Onko siellä herra?" kysyi Valentine nopeasti ja pani kirjan pois. + +"Ei, siellä on vieraat, joita rouva on odottanut, herra ja rouva +Froment." + +"Käske heidän tulla sisään. Sano minulle heti, kun herra tulee." + +Ja kun Mathieu ja Marianne tulivat sisään, nousi hän istualleen, ojensi +heille rakastettavasti molemmat kätensä ja sanoi: + +"Te annatte ehkä anteeksi, rouvani, että minä olin niin itsepäinen ja +välttämättömästi tahdoin teidät tänne, mutta niinkuin näette, en minä +voinut tulla teidän luoksenne, ja meidän hyvä lääkärimme Boutan oli +sanonut, että te olette niin reipas ja terve. Mitenkä rakastettavia te +olette, kun tulitte meidän pienelle aamiaiselle! Minulla oli niin palava +halu saada tavata teitä ja puhua hieman teidän kanssanne. Istukaa tähän +viereeni." + +Mathieu katseli häntä kummastuneena siitä, että hän oli niin keltanen ja +surkastunut, ja samalla tarkasteli hän Mariannea hämmästyneenä hänen +terveestä ulkonäöstään ja kirkkaista, hymyilevistä silmistään. + +"Minunhan velvollisuuteni on kiittää teitä kutsustanne", vastasi +Marianne ystävällisesti. "Liikunta on minulle hyvin hyödyllistä, ja +minulle tuotti erityistä huvia se, että sain tulla tänne. Oh, jos te +tahtoisitte, voisitte kulkea yhtä hyvin kuin minäkin, siihen tarvitsee +vaan rohkeutta." + +Nyt oli kiinteä keskustelu käynnissä heidän keskensä ja Mathieu otti +pöydällä olevan kirjan, jotta he eivät häntä arkailisi, vaan luulisivat, +että hän ei kuule mitään. He tapasivat toisensa vaan harvoin, heillä ei +ollut mitään yhteistä, ei mielipidettä eikä tapoja, mutta se, että he +molemmat olivat samassa tilassa, se lähensi heitä. Ja varsinkin +Valentine oli hyvin halukas kuulemaan ja tulemaan lohdutetuksi! -- Ensin +puhui hän tohtori Boutanista, tahtoi uudestaan kuulla sen, että tämä +lääkäri ei koskaan epäonnistu synnytyksissä ja ett'ei ole ainoatakaan +niin taitavaa ja kätevää lapsivuodelääkäriä kuin hän. Marianne huomautti +tähän kummastuneena, että Valentinen pitäisi itse tuntea hänet, koska +oli ollut jo kaksi kertaa tekemisissä hänen kanssaan. Niin kyllä, mutta +se rauhoitti Valentineä, kun hän kuuli muittenkin vahvistavan todeksi +hänen ansionsa. Sitten teki Valentine mahdottoman paljon kysymyksiä, +meni yksityisseikkoihin, tahtoi, että Marianne kertoisi, miltä hänestä +tuntuu, mistä ja millä tavalla tuntui kipeältä, mitä hän söi, ja miten +nukkui, sanalla sanoen hän tahtoi tietää kaikki Mariannen tunteet ja +ajatukset ja kaiken, mikä oli yhteydessä raskauden kanssa. Marianne +noudatti hyväntahtoisesti hänen mieltänsä, ilahuttaakseen ja +lohduttaakseen häntä kertoi Marianne hyvin tyynesti toiveistaan, että +kaikki kävisi hyvin ja että lapsesta tulisi poika. Mutta Valentine +purskahti äkkiä itkuun. + +"Minä sitävastoin ... minä kuolen, siitä minä olen varma." + +Se oli hänen omituinen päähänpistonsa, että hän pian kuolee, vaikka hän +ei tohtinut sanoa sitä kaikille. Kun hänen hermostonsa oli perin +turmeltunut, tuntui hänestä jokapäiväiseltä piinalta ajatella tuota +onnetonta lasta, joka ensin oli hävittänyt hänen perheellisen onnensa ja +veisi nyt vielä hänen henkensä. + +"Kuollako!" huudahti Marianne iloisesti. "Ei sitä niinkään kuolla! +Muuten väitetään, että ne naiset, joilla on tuollaisia synkkiä +ajatuksia, ne suoriutuvat tavallista helpoimmin synnytyksissä." + +Mathieu, joka veti suunsa hienoon hymyyn kuultuaan tuon hyväntahtoisen +valheen, vakuutti empimättä sen todeksi, ja tämä lohdutti jossakin +määrin tuota onnetonta olentoa, joka janosi lohduttavia sanoja ja tahtoi +aina kuulla -- vaikka petollisiakin --vakuutuksia siitä, että kaikki käy +hyvin. Nyt tuli Céleste sisään ja vastasi emäntänsä kysyvään katseesen: + +"Ei, se ei ole herra... Se oli eräs nainen minun kotipuoleltani, josta +minä olen puhunut. Sophie Couteau eli Couteauska, joksi häntä kutsutaan +tuolla Rougemontissa ja jonka ammattina on imettäjäin hankkiminen +Pariisiin." + +Valentine, joka ensin aikoi vihaisesti ajaa kamarineitinsä ulos, koska +häntä suututti se, että häntä häirittiin, rauhottui nyt. + +"Mitä sitten?" + +"Niin, rouva, hän on nyt täällä. Jos te tahdotte antaa hänelle +luottamuksenne, valitsee hän sieltä kotipuolesta oikein hyvän imettäjän +ja tuo hänet tänne sovittuna päivänä." + +Couteauska, joka seisoi puoleksi avoimen oven takana, rohkeni nyt +kutsumatta astua sisään. + +Hän oli pieni, laiha ja vilkas talonpoikaisnainen, joka oli tullut +käytökseltään jotenkin vapaaksi --kiitos siitä hänen tiheille Pariisin +matkoilleen. Hänen pitkulaiset kasvonsa, joissa loisti pienet, vilkkaat +silmät, eivät olleet vastenmieliset, mutta niitä rumensivat ohuet huulet +ja viekkauden ja ahneuden piirteet. Hän oli puettu mustaan +villaleninkiin ja hänellä oli mustat käsineet, musta myssy, jossa oli +keltanen nauha ja hän näytti sellaiselta kunnialliselta +talonpoikaisvaimolta, joita aina näkee kirkoissamme. + +"Oletteko te ollut imettäjänä?" kysyi Valentine tarkastellessaan häntä. + +"Olen, rouvani, kymmenen vuotta sitten, kun minä olin kahdenkymmenen +vuotias. Sitten menin minä naimisiin, ja kun minä huomasin, että +imettäjänä olemisesta ei rikastuta, aloin minä hankkia paikkoja +imettäjille." + +Hän hymyili viekkaasti aivankuin olisi tahtonut sanoa, että herrasväen +lypsylehmänä oleminen on paljasta humpuukia. Mutta hän pelkäsi myös +sanoneensa liian paljon. + +"Niin, hyvä Jumala, niille, jotka maksavat työstä, niille annetaan niin +paljon kuin voidaan. Tohtori oli sanonut minulle, että minä en koskaan +enään voisi saada voimakasta maitoa, ja mielukkaimmin kuin olisin +antanut lapsiparoille huonoa ravintoa, tahdoin minä olla heille hyödyksi +toisella tavalla." + +"Ja nyt te hankitte imettäjiä Pariisin paikanvälityskonttooreihin?" + +"Niin, kaksi kertaa kuukaudessa, useammalle konttoorille, mutta +varsinkin Broquettelle Requepinekadun varrella. Se on kunniallinen +liike, jossa ei ketään petetä. Jos te tahdotte, niin minä valitsen +teille parhaimman, mitä minulla on, niin sanoakseni kerman. Minä +ymmärrän niitä asioita, siitä saatte olla varma." + +Kun Céleste näki, että hänen emäntänsä ei voinut tehdä päätöstä, luuli +hän olevansa oikeutettu ryhtymään asiaan; sitäpaitsi tahtoi hän +mielellään kertoa, minkätähden Couteauska oli tullut juuri tänä päivänä. + +"Kun hän menee kotiinsa, ottaa hän melkein joka päivä mukaansa +sylilapsen, joka kuuluu joko jollekin imettäjälle tai herrasväelle, +joilla ei ole varaa palkata imettäjää, ja jättää sen siellä kotipuolessa +jollekin kasvatusäidille. Ja nyt tuli hän äsken tervehtimään minua, +ennenkuin menee noutamaan rouva Menouxin lasta ... hän sai lapsen +yöllä." + +Valentine huudahti vilkkaasti: + +"Mitä, onko rouva Menoux saanut lapsen, ja siitä te ette ole maininnut +minulle! No, mitenkä se onnistui?" + +Rouva Menoux oli naimisissa entisen aliupseerin, komean miehen kanssa, +joka ansaitsi sataviisikymmentä frankia kuukaudessa vahtimestarin +toimesta eräässä museossa. Hän rakasti paljon miestään, ja oli ruvennut +harjoittamaan pientä sekatavarakauppaa, jolla hän ansaitsi melkein yhtä +paljon kuin miehensäkin, niin että he elivät sangen hyvin. + +Céleste, joka senkin seitsemät kerrat oli saanut nuhteita siitä, että +hän aina oli puhelemassa tuossa pienessä myymälässä, näytti hyvin +ylpeältä siitä, että häneltä noin vaan kysellään. + +"Niin, se kävi erinomaisen hyvin. Oikein kaunis synnytys ... komea, +pieni poika. Minä tunnustan, että minä juoksin aamulla sitä katsomaan. +Se oli anteeksi annettavaa uteliaisuutta, vai kuinka?" + +Kun Valentine yhä ahdisteli häntä kysymyksillään, kertoi hän lähempiä +yksityisseikkoja. + +"Rouva Menoux oli muuten hyvissä käsissä. Minä olin neuvonut hänelle +rouva Rouchen, kätilön Rocherkadun varrelta, sillä eräs minun +ystävättäreni, jota hän oli auttanut synnytyksessä, oli puhunut niin +paljon hyvää hänestä. Luonnollisesti ei häntä voi verrata rouva +Bourdieuhön, jolla on niin hieno liike Miromesnilkadun varrella, mutta +sen sijaan on hän halvempi, ja kun työ kerran on tehty, niin samapa se +sitten on. Rouva Rouche on ainakin näppärä toimissaan, ja sen lisäksi on +hän niin hyvä ja ystävällinen." + +Hän vaikeni äkkiä nähdessään, että Mathieu tarkasteli häntä. Mitä hän +olikaan puhunut, koska tuo herra katseli häntä niin terävästi? Hän tuli +araksi ja katsoi salaa keskiruumiiseensa. + +Hän oli itse ollut raskaana jo kuusi kuukautta ja nyöritti itseään +oikein hirveästi siitä pelosta, että menettää paikkansa. Hän oli niissä +asioissa ollut jo kerran ennenkin, heti tultuaan Pariisiin, kun hän oli +pitänyt yhteyttä isäntänsä pojan kanssa, ja rouva Rouche oli auttanut +hänet synnyttämään kuolleen lapsen, joka juuri oli tämän rouvan +erikoisala. + +Tällä kertaa oli eräs ryytikauppias hänen tulevan lapsensa isä, mutta +Céleste ei itse tahtonut tietää siitä mitään, ja hän oli aivan +raivoissaan tyhmyydestään, hän, joka nykyään oli oppinut käyttämään +kaikenlaisia ehkäsykeinoja. Kuitenkin oli hän vakaasti päättänyt, että +lapsen täytyy tälläkin kertaa olla kuolleena syntynyt, ja hän oli jo +antanut valmistavia viittauksia siihen suuntaan, että hän pyytää +kuukauden loman ja menee kotiin sairaan äitinsä luokse Rougemontiin, +ollakseen läsnä hänen viimeisenä hetkenään. + +"Niin," sanoi hän näytellen viattomuutta, "minä sanon vaan mitä olen +kuullut. Minä en itse luonnollisesti tiedä mitään." + +Tuo pitkä, tumma tyttö hevosnaamoineen ja uhkaavine katseineen ei ollut +se, johon Mathieu olisi voinut luottaa: hänestä tuntui, että Céleste +tunsi aivan liian hyvin kaikki, mikä koskee kätilöitä. Hän katseli yhä +hymyillen Célesteä, ja Céleste ymmärsi nyt selvästi, mitä Mathieu +hänestä ajatteli. + +"Mutta miksi ei rouva Menoux sitten pidä itse lastaan?" kysyi Marianne. + +Couteauska katsoi salaa synkästi tuohon raskaasen rouvaan, jonka olisi +parasta antaa toisten hoitaa omia asioitaan, vaikka hän ei itse +tahtoisikaan tehdä kauppoja. + +"Oh, sehän on mahdotonta!" huudahti Céleste ihastuneena siitä, että +keskustelu kääntyi toiseen suuntaan. "Mitenkä rouva Menoux voisi pitää +lasta luonaan, sillä puotihan on pieni koppi. Sen takana on vaan pieni +kamari, jossa he molemmat syövät ja makaavat, ja sen ikkunat ovat päin +pientä pihaa, jossa ei ole ilmaa eikä valoa, lapsi ei voisi elää siellä +viikkoakaan. Eikä hänellä olisi aikaakaan hoitaa poikaansa, sillä hän on +koko päivän tiskin takana, hänellä ei koskaan ole ollut piikaa ja hänen +on pakko saada ruoka valmiiksi siksi kuin mies tulee museosta. Mutta jos +hän voisi, olisi hän niin onnellinen lapsensa kanssa. Ne ihmiset ovat +niin hyviä ja helliä toisilleen..." + +"Se on totta," sanoi Marianne alakuloisesti, "on köyhiä äitejä, joita +minä surkuttelen koko sydämestäni. Se, josta te puhutte, voi hyvin, ja +kuitenkin on hän pakoitettu noin julmaan tekoon! Minä en voisi elääkään, +jos minun lapseni vietäisiin tuntemattomille seuduille ja annettaisiin +vieraan naisen huostaan." + +Couteauska piti tätä persoonallisena hyökkäyksenä. Hän oli olevinaan +hyväsydäminen ihminen, hellä pienokaisille, joitten epäröivät äidit hän +vietteli luokseen. + +"Ah, Rougemont on kaunis paikka. Eikä se ole kaukana Bayeuxistä, niin +että me emme ole mitään villejä. Siellä on ilma raitis, ja sairaita +tulee sinne paranemaan. Ja ne lapset, jotka meille uskotaan, ne me +hoidamme oikein hyvin, siitä saatte olla varma. Se on sydämetön, joka ei +rakasta noita pikku enkeleitä." + +Mutta hän vaikeni huomattuaan, miten Mathieu katseli häntä. Huolimatta +talonpoikaisesta ulkonäöstään oli hän hyvin hoksaavainen ja ymmärsi, +että hänen äänensä oli tuntunut väärennetyltä. Mitähän sitä muuten +tarvitsikaan kertoa samaa tavallista juttua kotipaikastaan, koska tuo +rouva tahtoi imettäjää omaan kotiinsa? Ja hän jatkoi: + +"Se on siis päätetty, rouvani, minä tuon teille parhaan kuin minulla on, +oikean helmen." + +Valentine, joka näytti yhä vaan ajattelevan rouva Menouxin helppoa +synnytystä ja oli tullut vähän tyynemmäksi, kiitos siitä tälle hyvälle +enteelle, sai nyt voimia vastata: + +"Ei, ei, minä en tahdo tehdä sitoumusta etukäteen. Minä lähetän jonkun +katsomaan niitä imettäjiä, joita te hankitte konttooreihin, ehkä +löydämme niistä jonkun, joka sopii meille." + +Sitten ei hän enään ollut huomaavinaankaan tuota naista, vaan lähetti +hänet pois käden liikkeellä ja jatkoi sitten keskustelua Mariannen +kanssa. + +"Aijotteko te itse imettää sitä lasta, jota te odotatte?" + +"Aijon kyllä, samoin kuin muitakin. Minun miehelläni ja minulla on, +niinkuin tiedätte, omat mielipiteemme tässä kysymyksessä. Se ei tuntuisi +oikein omalta lapselta, jos vieras nainen antaisi sille ensimäisen +hoidon." + +Couteauska seisoi liikkumatta paikallaan suuttuneena siitä, että hän oli +vaivannut itseään turhaan, ja että hän nyt ei saanut sitä lahjaa, jonka +hän muuten olisi saanut palveluksestaan. Ja hän purki koko vihansa +siihen kieroon katseesen, jonka hän uudestaan heitti tuohon raskaasen +vaimoon, joka imetti itse: tuo lienee oikeata roskaväkeä, koska hänellä +ei ole varaa palkata imettäjääkään. Mutta sittekuin hän oli katsahtanut +Célesteen, niiasi hän nöyrästi jäähyväisiksi ja katosi kamarineidin +kanssa. + +Nyt tuli Séguin sisään, hyvin hienona, kuten tavallista; hän toi ulkoa +mukanaan heijastuksen siitä ilosta, jota hän ei löytänyt kotonaan. + +"Pyydän anteeksi, minä luulen, että olen antanut odottaa itseäni. +Minulla on ollut niin paljon juoksemista, vierailuja, joita en voinut +jättää toistaiseksi. Tehän näytätte oikein kukkealta, rouva Froment! +Minua huvittaa tavata teitä, paras herra Froment." + +Hän unohti vaimonsa, jota hän ei ollut nähnyt sittekuin toissapäivänä. +Vasta hetken kuluttua meni hän hänen luokseen, kun hän ensin oli +huomannut sen moittivan katseen, jolla tämä häntä katseli. Ja hän +kumartui ja suuteli vaimoaan keveästi hiuksille. + +"Oletko sinä nukkunut hyvin?" + +"Olen, kiitos." + +Valentine oli lähellä puhjeta hermostuneesen itkuun, mutta hänen +onnistui kuitenkin hillitä itsensä vierasten läsnä ollessa. Muuten tuli +nyt palvelija ja ilmoitti, että pöytä on katettu. + +Lyhyillä askelilla ja nojautuen Mariannen käsivarteen meni Valentine +pöytään. Se oli katettu suuren työhuoneen kulmaan, jonka ikkuna oli +Antinkadulle päin. Hän pyysi surullisella hymyllä anteeksi sitä, että +hän ei ottanut Mathieun käsivartta, pyysi herrain menemään edellä ja +antamaan naisten tulla toimeen, miten parahiten taitavat. Ja pöytä oli +asetettu niin, että sen alla oli hyvä suoristaa jalkansa. + +Kun Mathieu näki, että pöytä oli katettu neljälle, ei hän voinut olla +tekemättä kysymystä, joka hänellä jo ennenkin oli ollut huulilla. + +"Minä en ole vielä nähnyt teidän lapsianne. Eiväthän ne vaan ole +sairaana?" + +"Ei, Jumalan kiitos," vastasi Valentine. "Sitä tässä nyt vielä +puuttuisi. Edellä puolenpäivän tulee heidän opettajattarensa ja he +työskentelevät kello kahteentoista." + +Mathieu, jonka katse kohtasi Mariannen katseen, rohkeni nyt kysyä: + +"Eivätkö he saa syödä aamiaista teidän kanssanne?" + +"Ei, se ei tule koskaan kysymykseenkään!" huudahti Séguin suuttuneen +näköisenä. "Lapset ovat aivan sietämättömät, kun on vieraita. Ja te +ette voi ajatellakaan, miten huonosti he ovat kasvatetut." + +Syntyi painostava hiljaisuus, kun palvelija tarjosi omelettejä. + +"Kyllä te saatte nähdä heidät," sanoi Valentine sitten hiljaisesti. +"Minä annan tulla heidän sisään jälkiruuan aikana." + +Aamiainen oli mitä hienoin. Omelettien jälkeen tarjottiin paistettua +lohta ja ravuista ja rantakurpista valmistettua pasteijaa. Viineinä oli +jääkylmää samppanjaa ja valkeata ja punaista bordeaux-viiniä. + +Kun Mathieu huomautti, että nämä eivät ole sellaisia ruokalajeja, joita +tohtori Boutan hyväksyisi, kohotti Séguin olkapäitään. + +"Äh, tohtorilla ei ole mitään hyvää pöytää vastaan. Hän on muuten aivan +sietämätön teoriioineen. Eihän sitä silloin tiedä koskaan, mikä on +hyödyllistä mikä vahingollista." + +Hän oli jo jättänyt sen hymyilevän muodon, mikä hänellä tullessaan oli. +Kaikki ikävyydet, jotka olivat tulleet vaimon raskauden takia, +valtasivat hänet heti, kun hän astui kynnyksen yli; hän ei voinut olla +kotona tuntiakaan tulematta katkeraksi, ärtyiseksi, melkein raa'aksi. +Hänen raakuutensa ja julmuutensa tulivat nyt esiin entistäkin useammin +sentähden, että häntä harmitti alituiseen se, että hänen jokapäiväisen +elämänsä oli täytynyt muuttua. Se, että hän vietti yönsä pelipöydän +ääressä tai rakastajattariensa luona, se oli luonnollisesti hänen +vaimonsa vika, koska hän oli "mahdoton," kuten Séguin lausui. Ja hän +vihasi vaimoaan sentähden, ja hän näytti oikein nauttivan siitä, että +sai kiusata vaimoaan, kun hän tuli kotiin poikamieshurjasteluistaan, +valitti kotona kaikkea, väitti, että siellä tulee elämä yhä huonommaksi, +oikeaksi helvetiksi. + +Aamiainen tuntui väliin hyvin kiusalliselta. Pari kolme kertaa vaihtoi +isäntäväki sanoja teräviä kuin puukonkärki. Ja aivan suotta, ruuan +tähden ja huoneessa olevan ilman tähden. Välinpitämätön kuuntelija ei +olisi havainnut tuossa mitään pahaa, mutta haava oli myrkytetty, +Valentinelle tulivat kyynelet silmiin, ja Séguin nauroi pilkallisella +tavallaan, hän, tuo urheilija, kirjallisuuden ja taiteitten harrastaja, +joka piti kunnianaan olla pessimisti ja selitti, että maailma ei ole +edes sen pommin arvoinen, jolla se räjäytetään ilmaan. Mutta liian +pureva sananvaihto sai Valentinen sellaiseen harmiin, että Séguinin +täytyi pyytää anteeksi, sillä hän pelkäsi vaimoaan, kun Vaugeladein veri +kuohahti hänessä; silloin musersi Valentine miehensä halveksumisellaan +ja antoi tämän ymmärtää, että hän vielä jonakin päivänä kostaa. Ja taas +puhalsi jääkylmä viima pöydällä oleviin kukkiin. + +Kun Valentine ja Marianne taas palasivat vanhaan puheenaineesensa, +heidän omaan tilaansa, heidän pelkoonsa ja toiveihinsa, päästi Séguin +katkeruutensa valloilleen kertomalla Mathieulle, mitä vastuksia hänellä +oli suurista Chantebledin alueistaan. Metsänriista tuli siellä yhä +harvinaisemmaksi, hänellä oli vaikeuksia saada metsästysosakkeet +kaupaksi, ja tilan tulot vähenivät vuosi vuodelta. Hän ei ollenkaan +salannut sitä, että hän suurella ilolla luopuisi Chantebledistä; mutta +mistä saisi hän ostajan noille vähän tuottaville metsille, noille +suunnattomille, hedelmättömille maille, soille ja kivikoille? Mathieu +kuunteli tarkkaavasti, sillä häntä oli pitkillä kävelymatkoillaan +kesällä alkanut viehättää tuo maatila. + +"Luuletteko todellakin, että niitä maita ei voida viljellä? On synti +antaa kaiken tuon maan olla joutilaana." + +"Viljelläkö!" huudahti Séguin. "Sen ihmeen minä tahtoisin nähdä. Sieltä +ei kukaan saisi sadokseen muuta kuin kiviä ja sammakoita." + +Nyt oltiin jälkiruuassa, ja Marianne muistutti Valentineä hänen +lupauksestaan kutsua lapset; hän sanoi niin suuresti haluavansa nähdä +heitä: silloin sattui eräs seikka, joka sai aikaan sen, että lapset +unohtuivat taaskin. + +Palvelija tuli talon rouvan luokse ja kysyi häneltä matalalla äänellä: + +"Herra Santerre kysyy, jos armollinen rouva ottaa vastaan." + +Valentine huudahti iloisesta hämmästyksestä. + +"Vai niin, hän muistaa nyt vihdoinkin meidät. Käskekää hänen tulla +sisään!" + +Kun Santerre tuli ja suuteli Valentinen kättä epäiltyään ensin hieman, +nähdessään katetun pöydän ja vielä aamiaisella olevat vieraat, ja +Valentine sanoi hänelle uupuneella äänellä: + +"No, ette siis ole vielä kuollut, ystäväni? Me emme ole nähneet teitä +neljääntoista päivään. Ei, ei, ei mitään anteeksi pyyntöjä. Sehän on +aivan luonnollista, että kaikki ihmiset kääntävät minulle selkänsä." + +Séguin nauroi taaskin ilkkuvaisesti, likistäessään tuon nuoren miehen +kättä, sillä hänkin otti osaa moitteesen. Asia oli siten, että kun +Santerre oli nähnyt viettelysuunnitelmansa tulleen rikotuiksi tuon +odottamattoman raskauden takia, piti hän sopivampana rajoittaa +vierailujaan. Samoin kuin Séguin piti hänkin luultavasti Valentinea +hyvin vähän viehättävänä, ja hänen seuransa hävetti. Santerre oli siitä +syystä tehnyt sen järkevän päätöksen, että hän seuraa asiain kulkua ja +jättää ratkaisevan hyökkäyksensä tuonnemmaksi. Mutta niinä harvoina +kertoina, jolloin hän tuli, oli hän sitä hellempi ja rakastettavampi; +hän tiesi, että Valentine on hänelle kiitollinen siitä, sillä Séguinin +raakuus vaivasi häntä. + +"Ah, rouvani, se on arkuudesta, kun minä olen poissa, minä pelkään +häiritseväni teitä! Muuten te ehkä tiedätte, että erästä näytelmääni +harjoitellaan juuri, ja koko minun aikani menee siihen." + +Hän lausui muuten Valentinelle kohteliaisuuksia äänellä, joka todisti +mitä suurinta ihailua. + +"Te olette ihastuttava tuossa puserossa, joka tekisi jokaisen muun +naisen rumaksi. Niin, ihastuttava, minä sanon sen vieläkin kerran, enkä +minä ole koskaan nähnyt teitä noin kukkeana." + +Séguin piti tuota pilkkana ja ihastui ylenmäärin. Mustasukkaisuudestaan +huolimatta ei hän luonnollisesti ollut koskaan ajatellut sitä, että +Santerre voisi olla tai tulla hänen vaimonsa rakastajaksi, jonka hän +itse melkein heitti Santerren syliin pakoittamalla heidät arveluttavaan +toveruuteen, jossa vallaton puhetapa tuli hänen oman osanottonsa tähden +vielä enemmän kevytmieliseksi. Kun Séguin vimmoissaan huusi, että lapsi +ei ole hänen, ajatteli hän heti mitä häpeällisimpiä asioita, syytti +vaimoaan siitä, että tämä muka oli pitänyt yhteyttä palvelijan tai +jonkun tuntemattoman miehen kanssa kadulta. Santerre sitävastoin oli +vaan hyvä ystävä, jonka hän eräänä päivänä oli tuonut mukanaan vaimonsa +luokse, kun tämä oli kylvyssä, näyttääkseen Santerrelle, miten hauskalta +Valentine näytti vedessä. + +"Oh, hän tekee pilaa sinusta!" sanoi Séguin. + +Mutta Valentine oli kiittänyt Santerrea erinomaisen tyytyväisellä +silmäyksellä. Ja tämän kohteliaisuuden olisi Valentine kylläkin +muistava. + +Kun Santerre oli likistänyt Mathieun kättä, kumarsi hän Mariannalle, +jonka talon rouva oli esittänyt hänelle. Tämä raskas nainen numero +kaksi, nämä molemmat hyvästi kuritetut rouvat vastapäätä toisiaan, ja +aviomiehet heidän keskellään, näytti hänestä sanomattoman hassumaiselta, +ja hän salasi pilkallisen hymynsä kaksinkertaisen kohteliaisuuden taakse +ja pyysi anteeksi, että hän oli tullut liian aikaiseen, kun vielä +istuttiin pöydässä. Kun Séguin nyt suuttui pitkäveteisestä tarjoilusta, +sanoi hänen vaimonsa, että se oli juuri Séguin, joka oli viivyttänyt +kaikkea antamalla odottaa itseään. Uusi riita oli puhkeamaisillaan. + +Kahvia ja likööreitä tarjoiltiin toisessa huoneessa, kun palvelija oli +ensin nopeasti tyhjentänyt ruokapöydän. Valentine heittäytyi taas +väsyneen näköisenä sohvalle ja pyysi vieraitten ottamaan itse, koska hän +itse ei voinut täyttää velvollisuuksiaan. Mutta Marianne tarjoutui heti +suorittamaan hänen tehtävänsä, ja tarjoili kahvia iloisen ja tyytyväisen +näköisenä aivan hyvillään siitä, että sai hieman seistä, kuten hän +sanoi. Sitten kaatoi hän konjakkia laseihin, ja herrat saivat luvan +tupakoida. + +"Oh, rakas ystäväni," sanoi Santerre äkkiä kääntyen Séguinin puoleen, +"te ette voi aavistaakaan, kuinka ihmeteltäviä leikkauksia minä olen +näinä päivinä nähnyt tehtävän tohtori Gauden klinikassa." + +Mutta uuden vieraan tulo keskeytti hänen puheensa. Paroonitar de Lowicz +kysyi, miten rouva jaksaa. Ja kun hän käskettiin tulla sisään, juoksi +hän Valentinen luokse, suuteli häntä ja huudahti: + +"En tahtonut häiritä teitä, hyvä ystäväni, mutta minä olen joka +tapauksessa hyvin iloinen saadessani tavata teidät ja sanoa teille, että +surkuttelen teitä koko sydämestäni." + +Hän oli muuten tavannut täällä pelkästään tuttuja ja hän likisti +jokaisen kättä. Mathieustä tuntui, että se kädenpuristus, jonka hän oli +saanut, tuntui erityisen merkitsevältä ja lujalta ja sitä seurasi tuo +terävä pilkallinen hymy, jolla Sérafine oli vainonnut häntä aina siitä +asti kuin Mathieu kieltäytyi rupeemasta hänen rakastajakseen. Ja hänen +kasvoilleen tuli selvästi sama pureva pilkallisuus kuin Santerrenkin, +kun hän oli silmäillyt noita molempia raskaita naisia, jotka istuivat +siinä vastapäätä toisiaan. Tämä näky näytti huvittavan häntä suuresti +hänen seistessään siinä pitkänä ja solakkana kiihoittavassa, tulisessa +ihanuudessaan. Ei koskaan ennen ollut hän elänyt niin hillitsemättömistä +nautinnoista rikasta elämää kuin nyt, hän ei huolinut mistään muusta +kuin ainoastaan siitä, että hän voisi säilyttää asemansa yhtenä Pariisin +enimmän liehakoittuna naisena. + +Hän lausui kohteliaisuuksia serkulleen Mariannalle. + +"Nythän te ehkä olette iloinen, rakas ystäväni, viides on jo melkein +valmis, niin että saatte ruveta ajattelemaan kuudetta. Ei, minä +vakuutan, minä en laske leikkiä. Minä voin niin hyvin käsittää sen, että +tahdotte tusinan täyteen, kun kerran pidätte lapsista." + +"Tusinan," sanoi Marianne tyynellä hymyllään, "se on juuri se +lukumäärä, johon minä olen päättänyt tulla." + +"Oi, Jumalani!" huusi Valentine kimeällä äänellä. "Minä puolestani +vannon, ett'en saa ainoatakaan enään, ellen jo kuole tämän lapsen +tähden!" + +Séguin, joka yhä vaan myhäili pilkallisesti, palasi paroonittaren tulon +kautta keskeytyneesen puheluunsa Santerren kanssa. + +"Te sanotte, että olette nähnyt niin kauniita leikkauksia tehtävän +tohtori Gauden klinikassa." + +Mutta paroonitar takertui vilkkaasti heidän puheesensa. + +"Tohtori Gaude! Tunnetteko te hänen? Ah, kertokaa hänestä hieman. +Kaikkialla kuulen minä häntä ylistettävän ihmeelliseksi mieheksi." + +Romaanikirjailija hymyili kohteliaasti. + +"Ihmeellinen on oikea sana. Minulla oli pakko tehdä muutamia +muistiinpanoja psykoloogisia tutkimuksiani varten, ja sentähden sain +minä olla mukana seitsemässä leikkauksessa. Tiedättehän te muuten, että +niissä tilaisuuksissa käydään paljon, sinne mennään kuin teaatteriin, +minä tapasin siellä koko sen Pariisin, joka käy premiääreissä, vieläpä +muutamia naisiakin. Gaude ottaa käsiteltäväkseen naisen, kaksi ja kolme +naista; ja sellaisella mestaruudella, että sille tekisi mieli taputtaa +käsiään, ottaa hän vilauksessa naisesta ulos kaikki, eikä siitä ole +koskaan mitään vaarallisia seurauksia, väittää hän. Se on +hämmästyttävää." + +Sérafinen kasvot hehkuivat intohimoisesta ihailusta. Hän kääntyi +Valentineen, joka myöskin kuunteli ahnaasti. + +"Eikö totta, rakas ystäväni, tuosta saa halun mennä sinne, niin että +pääsee teidän tilastanne. Ihmetohtori, siksi olen monen kuullut häntä +nimittävän. Ja hän kuuluu olevan kaunis mies, aina iloinen ja vilkas. +_Hän_ on mies, hän!" + +"Mutta," kysyi Mathieu, joka kauhulla oli kuulustellut keskustelua, +"ovatko ne sairaita, ne naiset, joita hän leikkelee?" + +"Ovat tietysti," vastasi Santerre, jonka pilkallinen iloisuus kohosi +tämän kysymyksen johdosta, "ainakin hän itse sanoo niin." + +Séguin oli tähän asti tyytynyt hymyilemään ilkeästi ja vaihtamaan +merkitseviä silmäyksiä kirjailijan kanssa. Heidän kirjallinen +ihmisvihansa, heidän ikävöimisensä ihmiskunnan kuolemaa oli Gaudessa +saanut liittolaisen, joka oli alkanut ajaa asiaa käytännöllisesti. Eikä +hän voinut hillitä haluaan hämmästyttää hieman tuota vieraanaan olevaa +nuorta avioparia. + +"Leikelköön hän heitä kaikkia, olkoot he sitten terveitä tai sairaita! +Sitä pikemmin tulee loppu!" + +Ainoastaan Sérafine nauroi. Hänen sanansa herättivät inhoa Mariannessa, +joka istui siinä kiusallisessa mielentilassa katsellen Santerreä, jonka +viimeisen romaanin hän oli lukenut. Se oli rakkaudenjuttu, joka hänestä +oli tuntunut hullumaiselta, siihen määrään hienosti ja oudosti siinä +ilmeni viha lapseen. Kuolema lapsille! niin kuului sotahuuto näissä +hienoissa seurapiireissä, jotka itsekäs nautinnonhimo oli turmellut ja +ylhäinen hulluus vallannut. Yhdellä silmäyksellä ilmoitti hän +Mathieulle, että hän oli väsynyt, että hän tahtoi kotiin, tahtoi kävellä +sinne nojaten Mathieun käsivarteen ja kulkien hitaasti eteenpäin +päivänpaistamilla kaduilla. Myöskin Mathieutä kiusasi noitten +hullutuksien kuuleminen. Oliko se rangaistus liikanaisesta +sivistyksestä, tuo järjetön raivo elämää vastaan, tuo halu sen +hävittämiseen? Hän tunsi inhoa ja hän antoi vaimolleen viittauksen, että +otettaisiin jäähyväiset. + +"Joko te nyt menette?" huudahti Valentine. "Minä en tahdo estää teitä, +jos te tunnette itsenne väsyneeksi." + +Kun Marianne pyysi Valentinen tervehtimään lapsiaan hänen puolestansa, +sanoi hän: + +"Se on totta, te ette ole tavannut heitä! Ei, ei, odottakaa, minä +tahdon, että itse saatte tervehtiä heitä." + +Kun Céleste tuli soiton kuultuaan sisään, sanoi hän että Gaston ja Lucie +olivat äskettäin menneet ulos opettajattarensa kanssa. Syntyi uusi +myrsky, Séguin kysyi vimmoissaan vaimoltaan, miten opettajatar oli +tohtinut mennä ulos lasten kanssa siitä ilmoittamatta. Kun heitä +tahdottiin nähdä, eivät he olleet kotona! He näyttivät kuuluvan +palveluskuntaan, ja palvelijat ne nyt taloa hallitsevat. + +"Oi, Jumalani," sanoi Marianne, kun hän vihdoinkin oli kadulla ja pani +käsivartensa Mathieun käsivarteen, "ne ovat hulluja tuossa talossa!" + +"Niin ovat," vastasi Mathieu, "ne ovat hulluja, ja ennen kaikkea +onnettomia." + + + + +III + + +Muutamia päiviä tämän jälkeen, kun Mathieu oli eräänä aamuna viivähtänyt +vaimonsa luona ja meni vasta yhdeksän aikaan kiireesti konttooriinsa, +kohtasi hän puutarhassa sivurakennuksen ja tehtaan pihamaan välissä +Constancen ja Mauricen, jotka turkiksiin puettuina läksivät kävelemään +kauniissa talviaamun viileydessä. + +Beauchêne, joka avopäin saattoi heitä portille, huusi iloisesti: + +"Anna junkkerin marssia vahvasti! Hänen täytyy saada paljon raitista +ilmaa. Se on hänelle hyödyllistä, se ja ruoka, joka tekee hänestä +miehen." + +Mathieu oli seisahtanut. + +"Onko hän ollut sairaana taas?" + +"Ei," vastasi äiti nopeasti ja hänkin iloisella äänellä, ehkä sentähden, +että hänellä tietämättäänkin oli halu salata muutamia arveluitaan. +"Mutta tohtori tahtoo että hänen pitää liikkua, ja nyt on niin kaunis +ilma, että olemme lähteneet tänään kävelylle. Tässä purevassa +kylmyydessä on ilma niin raitista." + +"Älä kule sivukatuja," huusi Beauchêne, "mene Invaliidihotelliin päin. +Hän saa, totta vie, oppia kävelemään, kun hänestä tulee sotilas." + +Ja kun hän astui Mathieun kanssa tehdasrakennukseen, jatkoi hän +itsetietoisella, riemuitsevalla äänellä: + +"Poika on, niinkuin tiedätte, vahva kuin karhu. Mutta naiset ovat aina +levottomia. Minä sitävastoin olen aivan tyyni." + +Hän lisäsi kaikuvasti nauraen: + +"Kun on vaan yksi, niin sen tahtoo pitää." + +Tunti myöhemmin syntyi naisosastossa vimmattu riita noitten molempain +sisarusten Norinen ja Euphrasien välillä, ja se sai aikaan yleisen +häiriön. Norine, joka jo oli ollut kuusi kuukautta raskaana, oli tähän +asti voinut salata raskautensa nyörittämällä itseään; hän pelkäsi +saavansa selkään isältään ja olevansa pakoitettu jättämään työpaikkansa. +Mutta sisar Euphrasie, joka makasi yhdessä hänen kanssaan, tiesi +tietysti salaisuuden, ja ilkeä ja pahansisuinen kun oli, ei hän voinut +olla antamatta pahansuopia viittauksia, jotka saivat toisen vapisemaan +kauhusta, että hänen salaisuutensa perille päästään. Aamut ja illat itki +tuo kaunis tyttö kokonaisia kyynelvirtoja tyhmyytensä tähden, että oli +antanut sellaisen miehen maata itsensä, joka hylkäsi hänet ja jonka +edessä hän ei tohtinut hiiskahtaakaan, ja siitä syystä, että hän oli +ilkeän ja sydämettömän sisarensa vallassa. Ja se häpeä, jota hän niin +pelkäsi, mutta joka kuitenkin oli välttämätön, tapahtui tänä aamuna +erään pikkuasian tähden. + +Tuossa suuressa salissa surisivat pienet pyörät ja kiillottajattaret +olivat kumartuneet työnsä ääreen, kun pari kovaa ääntä sai heidän +nostamaan päänsä. Aluksi oli Euphrasie puoliääneen syytellyt Norinea +siitä, että tämä muka oli ottanut häneltä palan santapaperia. + +"Se oli tässä, ja minä näin itse, miten sinä ojensit kätesi. Ei se voi +olla kukaan muu kuin sinä, joka sen olet ottanut." + +Norine ei vastannut, hän kohotti vaan olkapäitään. Hän ei ollut ottanut +mitään. Toinen tuli yhä enemmän vimmoihinsa ja korotti ääntään. + +"Eilen otit sinä minun öljyni. Sinä viet minulta kaikki, sinä olet oikea +varas!" + +Lähinnä istuvat alkoivat virnistellä; he olivat tottuneet noitten +sisarusten riitaan, joka huvitti kaikkia. Vanhempi menetti nyt malttinsa +ja sanoi: + +"Sinä ärsytät niin, että toinen voi saada sappitaudin! Se ei ole minun +vikani, että sinä aina olet pahalla päällä siitä syystä, että olet laiha +kuin hohkanärhi. Mitä minä olisin tehnyt sinun santapaperillasi?" + +Eupharasie tuli haavoitetuksi sydänjuuriin asti ja kalpeaksi kuin +palttina. Hänen laihuutensa ja rumuutensa -- varsinkin kukoistavan ja +täyteläisen vanhemman sisaren rinnalla -- oli hänen ainainen verta +vuotava haavansa. Hän oli vimmoissaan ja antoi kaiken pamahtaa ulos: + +"Minun santapaperillaniko! Niin, jossa sinä sillä hankaat vatsaasi, niin +ehkä se ei kasva suuremmaksi." + +Koko tehdas kajahteli naurusta ja pilkallisista huudoista. Norinekin oli +tullut kuolonkalpeaksi. Kas niin, nyt se oli tehty, nyt kaikki ihmiset +saivat tietää hänen raskautensa. Ja nuorempaa sisartaan sai hän kiittää +tästä auttamattomasta onnettomuudesta, jota hän jo viikkokaudet oli +pelännyt. Hän menetti kaiken kylmäverisyytensä ja antoi sisarelleen +korvapuustin. Euphrasie hyökkäsi heti hänen päälleen ja kynsi hänen +kasvojaan kuin kiukkuinen kissa. Ja nyt syntyi peloittava tappelu, +molemmat sisaret kierivät toistensa päällä lattialla, ja siitä tuli +sellainen hälinä, että Beauchêne, Mathieu ja Morange, joitten +konttoorihuoneet olivat lähellä, tulivat juosten sisään. + +Muutamat työläisnaiset huusivat: + +"Jos se on totta, että hän on raskaana, niin tappaa tuo toinen nyt hänen +lapsensa." + +Mutta useimmilla oli hauskaa katsella tappelua, ja sen sijaan että +olisivat menneet välittämään, yhtyivät he myöskin sättimään tuota +onnetonta halpamielisessä ylpeydessään siitä, ett'eivät olleet samassa +tilassa. + +"Tapelkoot he vaan, se on heidän oma asiansa. Totta tosiaan on hän +raskaana, se näkyy kyllä, ja se on oikein hänelle." + +Nuo kolme miestä syöksyi esiin, sysäsivät syrjään uteliaat naiset ja +tahtoivat eroittaa tappelijat. Mutta kiihtymys oli niin suuri, ett'ei +edes isännän läsnä ololla ollut mitään vaikutusta. Häntä ei edes +nähtykään, ja meteli yltyi. Tullakseen kuulluksi, täytyi hänen huutaa +koko bassoäänensä voimalla: + +"Mitä pirua tämä on? Kirottu hameväki, ettekö te lopeta tätä meteliä, +taikka minä ajan teidät ulos portista joka ainoan!" + +Mathieu ja Morange olivat jo tarttuneet tappelijoihin ja koettivat +eroittaa heitä. Mutta se oli Beauchênen jyrisevä ääni, joka äkkiä sai +hiljaisuuden palaamaan. Pelästyneinä, masentuneina vetäytyivät naiset +syrjään ja asettuivat hiljaan paikoilleen pöytäin ääreen. Norine ja +Euphrasie nousivat läähättäen ylös hiukset pörrössä, vaatteet revittyinä +ja vielä niin raivonsa sokaisemina, että he tuskin tunsivat muita +huoneessa olijoita. + +"Oletteko te aivan hulluja?" jatkoi Beauchêne isännän äänellä. "Onko +koskaan ennen nähty kahden sisaren tappelevan kuin hampuusit? Ja täällä +tehtaalla, keskellä työaikaa! Mikä teidän on? Mitä on tapahtunut?" + +Ukko Moineaud, jonka joku palvelushaluinen ihminen oli noutanut +katsomaan, miten hänen tyttärensä tappelevat, tuli nyt sisään, ja hän +näytti yhtä hitaalta, välinpitämättömältä ja väsyneeltä kuin ennenkin. +Mutta kukaan ei häntä nähnyt, ja raivostunut Euphrasie, jonka selkä oli +häntä päin, huusi suoraan päin Norinen kasvoja. + +"Niin, minä sanon, että sinä olet ottanut minun santapaperini, ja sen +sinä oletkin tehnyt, ja minä en valehtele, kun sanon, että sinä +tarvitset sen erinomaisen hyvin hieroaksesi sillä vatsaasi, jotta se ei +kasvaisi." + +Naiset rupesivat taas virnistelemään. Sitten syntyi hiljaisuus. Norine +raskaana! Tämä äkillinen tieto herätti epäilyksiä Mathieussä ja hän +katsoi Beauchêneen. Mutta tämän kasvojen ilmekään ei muuttunut, vaikka +hän oli hyvin suutuksissaan siitä, että asia tuli ilmi näin +aavistamattomissa olosuhteissa. Hän esiintyi nyt hyvin arvokkaan +näköisenä, ja Euphrasie jatkoi sisarensa solvaamista: + +"Ethän sinä vaan kieltäne, että olet raskaana, mokoma luuska. Minä olen +sen tiennyt kauvan, minä. Ethän vaan aikone kieltää sitä? Katsokaa tänne +vaan!" + +Hän tarttui äkkiarvaamatta Norinen pitkään työmekkoon, joka tähän asti +oli auttanut häntä vyötäistensä salaamisessa; hän pisti kätensä +repeämään, joka oli syntynyt tappelun aikana, ja repi kankaan rikki, +niin että näkyi tuon vietellyn tyttöparan vatsa, jonka hän itse oli +nähnyt suureksi surukseen kasvavan päivä päivältä ja jota hän olisi +tahtonut lyödä nyrkeillään. Nyt oli kieltäminen mahdotonta, leningin +ha'at olivat irtaantuneet ja vatsa tuli paisuvana esiin. Norine peitti +käsillä kasvonsa ja purskahti itkuun. + +"Se on häpeä, häpeä, jota ei voi kärsiä!" sanoi Beauchêne ja korotti yhä +ääntään. "Euphrasie, minä käsken teidän vaikenemaan, minä en tahdo +kuulla sanaakaan enään!" + +Hän tapaili hieman sanoja, sillä hän pelkäsi ehkä kuitenkin vähän, että +tuo raivostunut tyttö tunsi asianlaidan ja voisi kertoa ääneensä koko +jutun, kun hän oli noin suuttunut. Mutta vanhempi sisar epäili liian +paljon nuorempaansa eikä ollut uskonut hänelle salaisuuksiaan. Beauchêne +ymmärsi tämän, kun tuon tyttöparan itkevä silmäys sattui häneen, +silmäys sellainen, joka lupasi mitä tahansa, kun Beauchêne ei vaan +tykkönään hylkäisi häntä. Ja Beauchêne voi taas esiintyä isännän +järkähtämättömällä ulkonäöllä Euphrasien jatkaessa kimakalla äänellään: + +"Niin, herra Beauchêne, nyt ei minulla ole enemmän sanomista. Minä en +voinut enään vaieta siitä, mitä tiesin, ja minä annan palttua sille, +vaikka isä saisikin tästä tiedon!" + +Isä oli hänen takanaan ja oli kuullut koko jutun. Sellainen onnettomuus, +että hän oli tuotukin tänne! Hän oli sellainen mies, joka ei rakastanut +riitoja, hän oli jo suuttunut kaikkiin niihin vastuksiin, joita köyhän +kansan täytyy kärsiä, ja hänellä oli tapana sanoa, että vaikka hän +kuinkakin teki työtä ja raatoi, ei hän sittekään voi pitää elämän +huonoja puolia erillään itsestään. Hän oli lopulta tyytynyt +välttämättömyyteen, hänhän tiesi, että lapset usein turmeltuvat, ja hän +oli hankkinut itselleen vähän lepoa katsomalla läpi sormiensa. Mutta nyt +ne pakoittivat hänen suuttumaan! Ja kun hän ymmärsi, että hän oli nähty, +käyttäytyi hän erittäin hyvin, sillä hän oli todellakin katkeroittunut +siitä, että hän oli tullut häväistyksi niin monen ihmisen läsnä ollessa. +Nyrkki pystyssä hyökkäsi hän Norinea vastaan ja sanoi vihasta +värähtelevällä äänellä: + +"Se on siis totta, sinä et sitä kiellä? Viheliäinen, minä tapan sinut!" + +Mathieu ja Morange tulivat väliin ja hillitsivät isää, joka huusi: + +"Hänen täytyy mennä tiehensä ja heti paikalla, muuten tapahtuu tässä +onnettomuus! Ja hän ei saa koskaan enään jalallaan astua meidän +kynnyksen yli; jos minä tapaan hänen kotona illalla, heitän minä hänet +ikkunasta ulos." + +Norine pakeni kauhistuneena tuota isällistä kirousta. Hän kiinnitti +kauniit hiuksensa ja kietoutui mekkonsa repaleihin sekä oli hyppäyksellä +oven luona ja katosi sitten. Jäätävä äänettömyys vallitsi tehtaassa. + +Beauchêne tuli nyt sovinnollisemmalle päälle. + +"Kas niin, rakas Moineaud, rauhoittukaa nyt, olkaa lujana nyt. Tällaisen +häväistyksen jälkeen en minä luonnollisesti voi pitää Norinea työssä, +jonka muuten raskautensakin tähden olisi pakko jättää tehdas. Mutta te +tiedätte, kuinka suuressa arvossa me kaikki pidämme teitä. Mitä tahansa +onkaan tapahtunut, niin te olette kuitenkin kunnian mies ja kunnon +työmies." + +Moineaud näytti hyvin liikutetulta. + +"Olkoonpa niinkin, herra Beauchêne. Mutta helppoa ei kuitenkaan ole +sulattaa tuollaista häpeää." + +Mutta isäntä piti puolensa. + +"Äh, eihän se teidän vikanne ole. Kas niin, antakaa minulle nyt +kätenne." + +Ja Beauchêne puristi kättä Moineaudin kanssa, joka lähti sitten pois +hyvin tyytyväisenä ja kyyneliin asti liikutettuna. Euphrasie oli +riemulla mennyt paikalleen työpöytänsä ääreen. Kaikki naiset, joilla oli +syytä luulla, että he pienimmästäkin uppiniskaisuudesta tulevat +eroitetuiksi, istuivat kumartuneina hiomakiviensä ääressä ääntäkään +päästämättä. + +Mathieu oli hyvin liikutettu; hän piti ajatuksensa omana hyvänään, mutta +hänen mieleensä tuli joukko kysymyksiä, joihin hän ei tohtinut vastata. +Hän oli yhä kasvavalla kummastuksella seurannut Beauchêneen käytöstä, +kun tämä palasi takaisin majesteetillisenä palautettuaan järjestyksen. +Kun hän palatessaan omaan konttooriinsa meni Morangen työhuoneen +läpitse, hämmästyi hän nähdessään Morangen vaipuneena nojatuoliinsa +epätoivon leima kasvoillaan ja melkein itkien. + +"No, mikä teidän on, ystäväni?" + +Tuossa kauheassa metelissä naisten työhuoneessa ei Morange ollut +lausunut sanaakaan, mutta hänen kalpeutensa ja vapisevat kätensä olivat +todistaneet, miten järisyttävästi asia vaikutti häneen. + +"Oh, rakas ystäväni", vastasi hän, "ette voi aavistaakaan, minkälaisen +vaikutuksen nuo raskausjutut tekevät minuun. Minä voin tuskin +seisoakaan." + +Mathieu muisti nyt sen, mitä Valérie oli sanonut Mariannelle. Hän tunsi +syvää surkuttelua tuota miesparkaa kohtaan, jonka onni oli mennyttä +sentähden, että häntä uhkasi uusi lapsi, ja vaikka Mathieu kummasteli +sitä, että joku voi kärsiä noin iloisten toiveitten tähden, päätti hän +kuitenkin koettaa lohdutella. + +"Niin, minä tiedän, vaimoni on kertonut minulle sen uutisen. Te ette +siis enään ole epätiedossa, asia lienee jo päivän selvä?" + +"On, ystäväni, täydellisesti päivän selvä. Se on meidän perikatomme. +Mitenkä minä nyt voin jättää paikkani ja etsiä onneani Crédit +nationalissa niin pienellä alkupalkalla? Nyt olemme ijankaikkisesti +suossa, kuten vaimoni sanoo. Hän itkee yöt ja päivät. Kun minä erosin +hänestä aamulla, hän ihan kylpi kyynelissä, ja se teki niin pahaa +minuun. Minä puolestani olisin kyllä tyytynyt kohtalooni, mutta hän on +tartuttanut minuun kunnianhimonsa, ja minä kärsin siitä, etten voi +hankkia hänelle sitä loistoa ja niitä huveja, joita hän niin haluaa. Ja +sitten on meillä pikku Reinemme! Mitenkä me voimme antaa hänelle +myötäjäiset ja miten me voimme nyt hankkia hänelle miehen, tuolle +kiltille pikku tytölle, joka ansaitsisi prinssin? Minä en voi nukkuakaan +öisin, minä mietiskelen alituiseen, mitä vaimoni sanoo, ja minä tuskin +tiedän, elänkö minä vai olenko kuollut." + +Tuo hellämielinen ja heikkotahtoinen miesparka teki epätoivoisen +liikkeen. + +"No, kaikki kääntyy lopulta hyväksi", sanoi Mathieu. "Te tulette vielä +jumaloitsemaan sitä pikku lasta." + +"Ei, ei, älkää sanoko niin!" huudahti Morange kauhistuneena. "Jos +Valérie olisi kuullut tuon, olisi hän pitänyt teidän sanojanne huonona +enteenä. Hän ei millään ehdolla tahdo, että lapsi tulee maailmaan." + +Morange alensi äänensä, aivankuin joku olisi voinut kuulustella, ja +jatkoi pöyristyksellä: + +"Tiedättekö, minä en voi tuntea itseäni levolliseksi. Valérie on siihen +määrään suunniltaan, että hän voi saada aikaan onnettomuuksia." + +Mutta sitten hän pysähtyi ja pelkäsi, että oli sanonut liikoja. Nuo +aviopuolisot olivat yöllä keskustelleet asiasta kylpien kyynelissä ja +väliin ankarasti kiivastuen. Morange ei ollut koko päivänä voinut saada +mielestään tuota kauheata ajatusta. + +"Mitä te tarkoitatte?" kysyi Mathieu. + +"En mitään ... naisten hullutuksia. Niin, rakas ystäväni, te näette nyt +edessänne maailman onnettomimman ihmisen. Minä kadehdin +kivenhakkaajaakin tien vieressä." + +Kaksi suurta kyyneltä virtasi hänen poskilleen. Syntyi tuskallinen +hiljaisuus. Sitten tyyntyi Morange ja alkoi puhua Norinesta. + +"Ja tuo tyttö sitten ... mihin hän lapsen kanssa joutuu? Se on kirottua, +että juuri ne, jotka eivät tahdo lapsia, saavat niitä. Nyt hän on aivan +avuton: ei rahaa, ei ruokaa, ei työtä eikä ketään, joka häntä auttaisi, +ja lapsi on syntymässä. Minä olisin voinut itkeä äsken, kun näin hänen +tilansa. Ja Beauchêne ajaa hänet ulos portista. Maailmassa ei ole +ollenkaan oikeutta." + +Mathieu luuli, että Morange epäili jotakin. + +"Ehkä lapsen isä auttaa tyttöä?" + +"Luuletteko niin?" vastasi kassanhoitaja hymyillen surullisesti, joka +ilmaisi paljon. "Minä en tahdo mitään sanoa, minulla ei ole mitään +tekemistä sen jutun kanssa. Mutta ihmisellä on luonnollisesti silmät, ja +hän näkee paljon sellaista, jota hän tahtoisi mieluimmin päästä +näkemästä. Tuo on kaikki vastenmielistä. Vika on luonnossa, joka on +järjestänyt kaikki niin hullusti, että heti tulee lapsi, jos ei voida +olla ilman hetken nautintoa. Se turmelee koko elämän." + +Ja surullisen alistumisen liikkeellä ryhtyi Morange taas työhönsä, ja +Mathieu läksi vihdoinkin omaan huoneesensa. + +Iltapäivällä, kun hän oli palannut aamiaiselta ja istui tarkastelemassa +erään kylvökoneen piirustusta, kuuli hän selkänsä takaa pienen +yskäyksen. Siellä oli pieni noin kahdentoista vuotias tyttö, joka oli +tullut sisään ja sulkenut oven aivan äänettömästi; tyttö oli ehkä +seisonut kauvankin, ennenkuin hän tohti puhutella Mathieutä. + +"Kuka sinä olet? Mitä sinä minusta tahdot?" + +Tyttö ei arastellut vaan hymyili ainoastaan. + +"Mamma käski minun tulla tänne sanomaan, että jos te olisitte niin hyvä +ja tulisitte hetkiseksi tuonne alas." + +"Kuka sinä olet?" + +"Cécile." + +"Cécile Moineaud?" + +"Niin." + +Mathieu ymmärsi. Nyt oli luultavasti kysymyksessä tuo ikävä Norinen +juttu. + +"Missä äitisi odottaa minua?" + +"Hän odottaa eräällä kadulla, tuolla takapuolella ... Ja hän käski minun +sanoa, että jos te ette tule, niin seuraa siitä suuri onnettomuus vähän +jokaiselle." + +Mathieu katseli tuota liian aikaiseen kasvanutta tyttöä, jolla oli +värittömät hiukset, alistuvaiset kasvot, jotka jo olivat tulleet +piirteiltään yhtä veltoiksi kuin äidinkin. Säälin tunne valtasi hänet, +ja hän käski tytön kulkea edellä, ja tyttö hiipikin käytävään, kulki +portaita alas hiljaan ja luontevasti kuin kärppä, yhtä varovasti kuin +hän oli tullut sisäänkin. Tehtaan portilla huomasi Mathieu toisen tytön, +korkeintaan kahdeksan vuotiaan, joka odotti siellä ja joka alkoi sitten +kävellä heidän edellään vaihdettuaan salaisesti silmäyksiä Cécilen +kanssa. + +"Kuka hän on?" + +"Hän on minun pikku siskoni Irma." + +"Minkätähden hän seisoi portilla? Miksi ette tulleet yhdessä sisään?" + +"Niin, hän seisoi siellä katsomassa, ett'ei meitä vakoiltaisi. Me +tunnemme kyllä tehtaan, ja mamma tietää, ett'emme me ole tyhmiä." + +Hän juoksi Irman luokse, joka oli pieni, kaunis tyttö, vaaleanverinen +kuin Norinekin, mutta hoikempi ja ulkonäöltään sairaalloinen, ja sanoi +sitten Mathieulle: + +"Se ei ole hyvä, että ihmiset näkevät meidät yhdessä. Seuratkaa te vaan +meitä." + +Ja Mathieu teki niin. He kulkivat viisikymmentä askelta hänen edellään +suruttoman näköisinä, aivankuin olisivat olleet ulkona muuten +kuleksimassa. Ja kuitenkaan ei nyt ollut minkään turhan kuleksimisen +ilma, sillä aurinko oli peittynyt pilviin, jääkylmä tuuli puhalteli +pitkillä, autioilla kaduilla, joilta ohut jääkuori kohosi ilmaan +pieniksi pilviksi musertuneena. Ankaran kylminä talvi-ilmoina oli tässä +työmieskorttelissa synkkyyden leima. Loppumattomain pitkäin, harmaitten +muurien takaa kuului ainoastaan höyrykoneitten säännöllinen huounta, +joka tuntui korahduksilta. Eräässä kadunkulmassa seisoi äiti ja tytär, +aivankuin vartioimassa, ett'ei kukaan lähestyisi, ja siinä odottivat he +katukäytävällä jäätävässä tuulessa, joka heitä pieksi, ja molemmat +vapisivat kylmästä; äidin päässä oli musta myssy ja nuoremmalla oli +villaliina solmittuna päähän. + +Kun Norine näki Mathieun, purskahti hän itkuun. Hänen muuten niin maidon +valkoiset ja julkean iloiset kasvonsa olivat nyt aivan itkeytyneet. Hän +liioitteli ehkä hieman epätoivoaan tullakseen paremmin huomatuksi. + +"Ah, herrani", sanoi äiti kimakalla äänellä, "miten hyvä te olitte, kun +tulitte! Te olette meidän ainoa toivomme." + +Ennenkuin hän alkoi selittää asiaansa, kääntyi hän pikkutyttöihin Irmaan +ja Cécileen, jotka jo olivat asettuneet ison siskon viereen kuullakseen, +mistä aijotaan puhua; heidän uteliaisuutensa oli hyvin kiihtynyt tästä +asiasta. + +"Menkää, te kaksi, ja asettukaa kumpikin kadullenne pitämään vahtia, ja +sanokaa sitten minulle, kun näette jonkun tulevan." + +Mutta pikkutytöt eivät liikahtaneet paikaltaankaan, eikä äiti välittänyt +heistä sen enempää. He jäivät seisomaan siihen silmät suurina ja +heristetyin korvin. + +"Te tiedätte, mikä onnettomuus meille on tapahtunut", sanoi äiti. +"Meillä oli kyllä tarpeeksi murhetta ennenkin! Herra Jumala, mihinkähän +me nyt joudumme?" + +Hänkin puhkesi itkuun, ja hän itki niin, ett'ei voinut puhua. +Mathieustä, joka oli ollut enemmän kuin vuoden näkemättä häntä, tuntui, +että hän oli vanhentunut; vaikka hän oli vasta neljänkymmenen vuotias, +oli hän jo vanha vaimo, kulunut ainaisen raskautensa tähden, joitten +aikana hän raatoi kuin tavallisesti muulloinkin, ja kun hän sitten tuli +terveeksi, ei hän koskaan saanut tilaisuutta hoitaa itse itseään. Tuo +ennen aikaansa vanhentunut olento alistui tosin kohtaloonsa, mutta hän +puhui mielellään laveasti onnettomuuksistaan, ja hetkiseksi unohti hän +vanhimman tyttärensä luetellakseen kaikki ne onnettomuudet, jotka olivat +kohdanneet heitä viimeisenä puolena vuotena. + +"Sehän on ymmärrettävää, Victor sai vihdoinkin työtä tehtaassa tultuaan +kuudentoista vuoden vanhaksi. Se oli suuri helpotus, sillä kun perheessä +on kahdeksan lasta, niin on hyvä, kun yksi alkaa taas ansaita itse +elatuksensa. Mutta niitä on vielä kuitenkin kolme, jotka eivät tee +mitään, nämät kaksi pikku tyttöä ja minun nuorin lapseni, pikku Alfred, +jota ilman minä olisin hyvin hyvästi voinut tulla toimeen. Sitäpaitsi on +hän hyvin kivulloinen, kerran hän jo oli kuolemaisillaan, ja se olisi +ehkä ollut parasta hänelle itselle ja meille. Eikä Irmakaan ole terve, +ja rahaa menee niin paljon lääkkeisiin. Minä en nyt tahdo puhuakaan +siitä, että Herramme otti luokseen meidän vanhimman poikamme Eugenen, +joka oli sotamiehenä siirtomaissa. Tehän näitte hänen tehtaassa, +ennenkuin hän alkoi sotapalveluksensa. Näinä päivinä saimme me tiedon +hallitukselta, että hän oli kuollut punatautiin. Mitä hyötyä on lasten +synnyttämisestä, kun ne kuitenkin tapetaan ilman että me saamme edes +kertaakaan enään nähdä heitä tässä elämässä, emmekä edes tiedä, minne +heidät on haudattu!" + +Norinen nyyhkytys muistutti häntä nykyisestä asemasta. + +"Niin, niin, kyllä minä pian puhun sinusta. --Mutta nyt on lasten saanti +onneksi loppunut minulta. Minä olen niitä saanut tarpeeksi monta, ja +minulla oli se suuri onni odotettavana, että tulen vanhaksi ennen +aikaani." + +Tuuli ulvoi, ja oli niin kylmä, että Mathieu tunsi kuuraa viiksissään. +Hän tahtoi päästä heti asiaan. + +"Teidän pikkutyttönne vilustuvat. Mitä te minusta tahdotte?" + +"Oh, herrani, se on kysymys Norinen onnettomuudesta, te tiedätte. Sitä +nyt vaan vielä puuttui, että tämänkin onnettomuuden piti tapahtua. Hän +on kertonut minulle kaikki, minä olen ainoa, johon hän voi luottaa, ja +mitä se hyödyttäisi, jos minä rupeaisin rettelöimään hänen kanssaan? +Mihin hän nyt joutuu, kun Moineaud on ajanut hänen ulos, ja uhkaa lyödä +hänen kuoliaaksi, jos vielä kerran näkee. Moineaud ei ole paha, mutta +onhan se luonnollista, ett'ei hän voi kärsiä sellaista häpeää koko +maailman edessä. Hankitaan maailmaan lapsia edes mitään +ajattelemattakaan, ne kasvavat ja niitä rakastetaan, sitä ei voi auttaa; +ja se menestyy kyllä poikain kanssa, he ovat kuin taivaan linnut, lennä +minne tahdot ja tee mitä mielesi tekee, kun voit päästä ulos pesästä; +mutta tytöt, se on liian surullista, kun huomaa, että he alkavat +turmeltua. Moineaudin kanssa ei ole leikkimistä, hän sanoo, että hän +särkee kaikki, ja se onkin hyvin luonnollista." + +Mathieu nyykäytti päätään. Se oli vanha juttu lapsirikkaissa +työmiesperheissä: pohjaltaan hyvä isä ei juuri paljon välitä +lapsilaumastaan; äiti, jolla on liian paljon tekemistä, ei voi pitää +heitä silmällä; lapset joutuvat harhateille, vanhemmat vihastuvat, kun +rikos on tehty, perhe hajoaa, ja puute ja viheliäisyys tulee kaiken +lopuksi. + +Kärsimättömänä siitä, että äiti puheli niin kauvan muuta ilmoittamatta +asiaansa alkoi Norine itkeä kuuluvasti ja kuiskasi hänelle +nyyhkytystensä väliaikana. + +"Sano, että minä olen kertonut kaikki." + +"Niin, herra. Norine on sanonut, että te olette ainoa, joka voitte tehdä +jotakin meidän hyväksemme, koska te näitte hänen yhdessä sinä iltana +hänen lapsensa isän kanssa ja voitte siis todistaa, että tyttö ei +valehtele. Te ymmärrätte kyllä, miksi Moineaud ei voi sekaantua tähän +asiaan. Me emme sano koskaan hänelle viettelijän nimeä, ja jos hän +jonakin päivänä saisi sen tietää, niin pyytäisin ja rukoilisin minä +ennen kaikkea, että hän olisi niinkuin ei tietäisi mitään; hän on monta +herran vuotta ollut tehtaassa, ja se olisi surkeata, jos hän olisi +pakoitettu lähtemään sieltä. Te näette siis, ettemme me tahdo saada +melua aikaan. En minä enkä tyttäreni aijo kertoa tätä asiaa, siitä emme +me mitään hyötyisi. Mutta eihän Norinekaan voi jäädä paljaan taivaan +alle, hänen lapsensa isällä ei voi olla sydäntä jättää häntä ilman +hoitoa ja suojaa. Ja nyt me pyydämme teitä, herrani, olemaan niin hyvä +ja puhumaan hänen kanssaan, pyytämään häneltä sitä apua, jota hän ei voi +kieltää kulkukoiraltakaan, jonka hän tapaa kadulla tällaisessa ilmassa." + +Hänen kaikki jäsenensä vapisivat, hänen, naisraukan, joka oli niin +kurjan elämänsä orjuuttama ja nöyryyttämä, että hän ihan kauhistui omaa +rohkeuttaan, kun oli rohjennut syyttää mahtavaa miestä, josta koko hänen +perheensä onni riippui. Äkkiä huomasi hän nuo molemmat pikkutytöt, jotka +olivat innokkaasti kuunnelleet, ja laukasi koko suuttumuksensa heihin. + +"Mitä teillä täällä on tekemistä? Minähän käskin teidän mennä pitämään +vahtia kadulle. Kas niin, menkää nyt tiehenne! Lapset eivät saa koskaan +kuulustella, kun suuret ihmiset puhuvat." + +Mutta pikkutytöt eivät tahtoneet lähteä. Heillä oli hyvin hauskaa, he +eivät olleet edes lähtevinään, ja äiti unohti heidät taas. + +Mathieu oli liikutettu, mutta hän epäili samalla. Hän tiesi liiankin +hyvin jo edeltäpäin, mitä Beauchêne hänelle vastaisi. Ja sitten alkoi +hän miettiä syitä selittääkseen, minkätähden hän ei voi sekaantua +asiaan. + +"Te luulette liian suureksi minun vaikutusvaltaani. Minä pelkään, etten +voi tehdä mitään..." + +Mutta Norine ei antanut hänen puhua loppuun. Hän näki, että hänen täytyi +nyt itse ryhtyä asiaan. Hän ei enää itkenyt vaan tuli vähitellen hyvin +vilkkaaksi. + +"Mamma ei sano ollenkaan sitä, mitä hänen pitäisi. Se en ole minä, joka +olen kiemaillut tuon herran edessä ... te tiedätte. Hän se on juossut +minun perässäni, hän ei hellittänyt, ennenkuin minä suostuin hänen +tahtoonsa. Ja nyt hän hylkää minun, niinkuin ei edes minua tuntisi! Jos +minä olisin paha, saisin hänelle aikaan paljon mieliharmia. Minä +vakuutan, että minä, ennenkuin tulin niin tyhmäksi, että suostuin hänen +tahtoonsa..." + +Hän aikoi valehdella ja väittää, että hän oli silloin neitsyt, kun +Beauchêne sai hänen valtaansa. Mutta hän näki luultavasti Mathieun +katseesta, että tämä tunsi asian oikean laidan, ja hän piti viisaimpana +olla puhumatta siitä asiasta sen enempää äidin läsnä ollessa, koska hän +ei pitänyt tarpeellisena, että äiti saa tietää hänen ensimäisestä +harha-askeleestaan. Mutta se oli kauniitten, nuorten työläisnaisten +tavallinen historia. He ovat saaneet kasvatuksensa tehtaassa ja kadulla, +jo kahdentoista ijässä tietävät he vähän yhtä ja toista, mutta ovat +varuillaan tietäessään, minkä arvoisia he ovat. Norine, joka oli hyvin +huomaavainen näennäisestä välinpitämättömyydestään huolimatta, oli +kauvan odottanut sopivaa tilaisuutta, jossa voisi ansaita. Sitten oli +hän eräänä kauniina päivänä lahjoittanut itsensä, niinkuin niin moni +muukin, ilman edestä eräälle toverilleen, joka hylkäsi hänet samana +iltana. + +Tätä tyhmyyttään oli hän sitten tahtonut korvata heittäytymällä rikkaan +isäntänsä syliin; hänkin puolestaan tahtoi nousta askeleen, nauttia +kaikkein hienoimpia nautintoja ja sitä ylellisyyttä, joka veti hänen +silmänsä puoleensa hienojen kaupunginosain myymäläin ikkunoissa. Mutta +hän oli oppinut tuntemaan Beauchênen muusta huolimattomaksi, itsekkääksi +nautinnon ihmiseksi, niin että hän tunsi pettyneensä ja mitä +häpeällisimmällä tavalla ryöstetyksi; itse oli hän antanut kaikki, +terveen kauneutensa, elokkaan nuoruutensa, ja vastalahjaksi oli hän +saanut tuskin muuta kuin tämän onnettoman lapsen, tuon luonnollisen +seurauksen, jota tytöt hämmästyvät kuin salamaa kirkkaalta taivaalta. + +"Sanalla sanoen", jatkoi Norine epätoivoisena, "hän ei voi sanoa, että +lapsi ei ole hänen. Se olisi liian karkea valhe. Hänen tarvitsee vaan +laskea kuukaudet, ja asia on päivän selvä. Minä olen tehnyt omat laskuni +ja voin todistaa hänelle kaikki milloin tahansa. Tehän tiedätte, että +minä en voi valehdella näin tärkeässä asiassa. Minä vakuutan, että minä +en ole ollut tuttavuudessa muitten kuin hänen kanssaan, hän on lapsen +isä, niin totta kuin mamma seisoo tuossa kuulemassa. Minä vannon sen, ja +minä voisin vieläkin tehdä saman valan pää mestauspölkyllä. Sanokaa se +hänelle, herrani, sanokaa se hänelle, ja sitten saamme nähdä, onko +hänellä sydäntä jättää minua paljaan taivaan alle." + +Hän puhui niin vakuuttavalla ja luonnollisella äänellä, että Mathieu +pääsi varmuuteen asiasta. Varmaankaan ei hän valehdellut. Nyt itki äiti +nyyhkyttäen nopeasti, ja yleinen liikutus valtasi pikkutytötkin ja hekin +alkoivat itkeä tillittää. Tuo kaikki teki syvän vaikutuksen Mathieuhön +ja hän myöntyi. + +"No niin, minä koetan, mutta minä en voi luvata, että onnistun. Minä +ilmoitan sitten teille, mitä olen saanut aikaan." + +Äiti ja tytär olivat tarttuneet hänen käsiinsä ja tahtoivat suudella +niitä. Päätettiin, että Norine on yönsä erään ystävättärensä luona, +kunnes hänen kohtalonsa on ratkaistu. Ja tuolla autiolla kadulla, johon +kuului ainoastaan läheisten tehtaitten läähättävät hengähdykset, tuimeni +jääkylmä tuuli ja pieksi lumihiekalla noita neljää raukkaa, jotka +värähtelivät vilusta ohuissa vaatteissaan. He lähtivät nyt matkaansa +itkettynein kasvoin, ja kylmä oli kangistanut heidän sormensa; oli +aivankuin talven myrsky olisi heidät lakaissut mukaansa. Ja Mathieu +näki heidän katoovan, noitten itkeväin tyttöjen, jotka painautuivat +lähelle nyyhkivää äitiään. + +Palatessaan tehtaalle katui Mathieu, että hän oli luvannut mitään, sillä +hän pelkäsi herättäneensä turhia toiveita noissa ihmisparoissa. Mitenkä +hän nyt menettelisi, mitä hän nyt tekisi? Kohtalo määräsi kuitenkin +niin, että hän tapasi työhuoneessaan Beauchênen, joka odotti häntä +siellä saadakseen tietoja eräästä konepiirustuksesta. + +"Missä te olette ollut, ystäväni? Minä olen antanut etsiä teitä +kaikkialta." + +Mathieu mietti tekosyytä, mutta sitten juolahti hänen mieleensä, että +hän käyttää tilaisuutta hyväkseen ja kertoo koko totuuden. Hän sanoi, +että pikkutytöt olivat olleet häntä noutamassa, ja kertoi keskustelusta, +jossa hän oli ollut Norinen ja hänen äitinsä kanssa. + +"Niin, rakas Alexandreni, te ette saa suuttua minuun siitä, että olen +sekaantunut tähän asiaan! Asianhaarat näyttivät minusta tarpeeksi +vakavilta, niin että minä olen heittäytynyt niitten tuottamiin +harmeihin. Muuten en minä olisi puhunut teille tästä mitään, ellette te +olisi uskonut salaisuuksianne minulle." + +Beauchêne oli kuunnellut yhä kasvavalla vihalla ja oli kasvoiltaan +tulipunainen. Hän oli tukehtumaisillaan ja pani kätensä nyrkkiin, +aivankuin olisi tahtonut särkeä kaikki, mitä eteen sattui. Mutta sitten +oli hän tulevinaan äärettömän hauskalle päälle, ja purskahti +halveksivaan nauruun, joka tuntui kuitenkin teeskennellyltä. + +"Mutta, rakas ystäväni, tämähän on hyvin yksinkertaisesti +kiristysyritys! Mikä tyhmä juttu tämä on, johon te nyt olette +sekaantunut? Minä en todellakaan olisi uskonut, että te olette niin +lapsellinen, ja teidät on narrattu näyttelemään tosin hyvin kaunista +osaa. Vai niin, äiti ja vieläpä pikkusiskotkin lähtevät minua vastaan +sotaretkelle? Se on enemmän kuin naurettavaa. Ja he ovat luonnollisesti +pyytäneet teitä ilmoittamaan minulle ultimaattuminsa? Minun täytyy +tunnustaa lapsi, muuten hankkivat he minulle mieliharmia. Oh, se on +todellakin suurenmoista!" + +Hän käveli edestakaisin, nauroi ja puhui kovalla äänellä, mutta +todellisuudessa oli hän hyvin suuttunut ja häpeissään siitä, että niin +naurettava onnettomuus voi sattua hänelle, joka oli niin viisas ja +varovainen. Äkkiä seisahtui hän ja tarttui Mathieun takinkaulukseen. + +"Se on huonoa pilaa! Sanokaa minulle te, joka yleensä ette ole tyhmä, +tunnustaisitteko te itsenne isäksi? Tyttö, jolla viime vuonna oli eräs +kapakkapalvelija rakastajana ja joka sen jälkeen on varmaankin ollut +yhdessä ja toisessa seikkailussa. Minähän otin hänen kadulta ... sieltä +löytää sadottain sellaisia tyttöjä." + +Kun Mathieu tahtoi keskeyttää hänet ja lausua vakaumuksensa, että +tyttöparka ei ollut valehdellut, ei Beauchêne antanut hänelle +suunvuoroa. + +"Ei, ei, olkaa hiljaa ja kuunnelkaa minua! Minä olen varma -- te +ymmärrätte, _varma_ -- siitä, että olen noudattanut kaikkia +varovaisuuskeinoja. Ja sellaisissa minä olen koko mestari. Se olisi +todellakin onnettomuus, jos minä onnistuisin välttämään kaikki +tuollaiset onnettomuudet vaimoni suhteen, ja olisin nyt yhdessä +rakastajattareni kanssa käyttäytynyt kuin kokematon poika. Kunniani +kautta, tuo pieni maailman kansalainen saa etsiä muualta isää +itselleen." + +Hän ei näyttänyt kuitenkaan olevan järkähtämättömän varma, sillä hän +alkoi laajaperäisesti laskea aikaa. Hän sekaantui ja puhui ristiin. +Lapsi ei missään tapauksessa ollut voinut tulla siitetyksi ensi iltana, +kun hän oli uskonut Mathieulle salaisuutensa Caumartinkadun kulmassa, +ennenkuin hän meni tapaamaan naistaan. Mutta hän oli sen jälkeen +tavannut Norinen usein, kolme neljä kuukautta oli hän ollut vimmatusti +rakastunut häneen, aina siihen asti, kun hän huomasi, että Norine oli +raskaana, jolloin hän alkoi kyllästyä ja alkoi tuntea, että Norine oli +menettänyt purjeensa ja mastonsa ja tullut sietämättömäksi; ehkä oli +Beauchênellä myös kiire rikkomaan välinsä hänen kanssaan päästäkseen +kaikesta vastuunalaisuudesta. Ja nyt ei hän enää voinut ymmärtääkään +sitä, että hän koskaan olisi pitänyt Norinesta. + +Tuo turhamainen ja isäntävaltaansa käyttävä työnantaja ilmaisi +luonteensa seuraavalla omaatuntoa vailla olevaa miestä todistavalla +lauseella: + +"Huvitteleminen työläisnaisen kanssa ... se olkoon luvallista, vaikka +sekin jo on tyhmyyttä; mutta siittää lapsi hänen kanssaan, ei, se on +liiaksi hullumaista, ja silloin kadottaisivat he kaikki kunnioituksen +minua kohtaan, ja se olisi kaunista, se!" + +Hän oli kuitenkin lopettanut kiivaat vakuutuksensa, ja levotonna siitä, +että Mathieu vaikeni odotellen, että hänen ensi kiivautensa menisi +ohitse voidakseen sitten sitä voimakkaammin puhua Norinen puolesta, +heittäytyi hän tuoliin ähkyen ja murahdellen. + +"Muuten, jos se olisikin totta ... niin, minä tunnustan, että olen +käyttäytynyt varomattomasti, kun tulee iloisilta päivällisiltä, niin ei +sitä aina niin tarkalleen tiedä, mitä tekee. Mutta ei siinä ole +tarpeeksi aihetta siihen, että tuo kevytmielinen likka nyt tyrkyttää +minulle lastaan. Lastaan! Se on hänen oma asiansa, sellainen kuuluu +ammatin vaarallisuuksiin. Kuka minulle takaa sen, ett'ei hänellä samaan +aikaan ollut kaksi tai kolme rakastajaa viikossa? Mitenkä tuollaista +sekavaa vyyhteä voi millään tavalla selvittää? Hän ei varmaan itsekään +tiedä, keltä hän on saanut tuon kauniin lahjan. Kun minä, hyväntahtoinen +hupsu, olin silloin hänen käsissään ja hänellä on aihetta sekoittaa +minut asiaan, sommittelee hän tuollaisen pikku historian. Rikas mies, +isäntä, joka pelkää häväistysjuttuja, hänet voi oikein kyniä. Rahan +kiristystä, ystäväni, ei mitään muuta!" + +Syntyi hiljaisuus. Mathieu oli nyt vuorostaan alkanut kävellä +edestakaisin konttoorissa, jossa suuri kakluuni levitti paljon lämpöä. +Hän ajatteli vielä, ennenkuin sanoi mitään. Tärisevän lattian alta +kuului työskentelevän tehtaan keskeymätön jyminä. Vihdoin sanoi hän +sanottavansa yksinkertaisesti ja suoraan. Hän oli vakuutettuna siitä, +että Norine ei valehdellut, ja inhoittavan julmaa oli olla antamatta +tyttöparalle apua. Ja vaikka lapsi ei olisikaan Beauchênen, oli Norine +kuitenkin ollut hänen rakastajattarensa, eikä Beauchêne voi kieltäytyä +auttamasta häntä nyt, kun hän oli niin hylätyssä ja surullisessa +tilassa. + +"Te olette olevinanne pahempi kuin olette. Minä olen vakuutettu siitä, +että te ajattelette asiaa ja teette, mitä tehtävä on. Tuhannen vietävä, +sellaisen gentlemannin kuin te täytynee kai käyttäytyä kunniakkaasti!" + +"Mutta jos minä teen jotakin hänen hyväkseen", huudahti Beauchêne, +"silloin kaikki ihmiset sanovat, että lapsi on minun. Silloin vasta minä +saan mieliharmia." + +Taaskin syntyi hiljaisuus; kuului ainoastaan viheltävä höyryputken ääni +tehtaan takaosasta, kun sitä myöten päästettiin höyryä ulos. Hieman +aprikoittuaan jatkoi Beauchêne: + +"Uhkaako hän nostaa melua? Hetken aikaa minä jo pelkäsin, että hän menee +juoruamaan vaimolleni. Se olisi saakelin kiusallista!" + +Mathieu esti hymynsä. Hän ymmärsi voittaneensa pelin: + +"Niin, sellaista ei voi tarkoin tietää. Ilkeämielinen hän ei ole. Mutta +kun nainen ahdistetaan äärimmäisyyksiin asti, on hän valmis tekemään +mitä suurimpia tuhmuuksia. Muuten ei hän ole ollenkaan esittänyt mitään +vaatimuksia, hän ei edes sanonut minulle, mitä hän toivoi, vaan +ainoastaan sen, ett'ei hän voi jäädä seisomaan paljaan taivaan alle +tällaisessa ilmassa, koska isä on ajanut hänet pois kotoa. Jos te +tahdotte kuulla minun neuvoani, niin pitäisi hän minun mielestäni viedä +jo huomenna asumaan jonkun kätilön luokse. Hänellä on seitsemäs +kuukausi, hänen puolestaan pitäisi siis maksaa neljän tai viiden +kuukauden vuokra, viisisataa frankia pyöreissä luvuissa. Se olisi hyvin +kunniallisesti tehty." + +Beauchêne nousi nopeasti ja meni ikkunan luokse; sitten tuli hän +takaisin. + +"Minä en ole kovasydäminen -- te tunnette minut, eikö totta? -- ja nuo +viisisataa frankia ei tee minua keppikerjäläiseksi. Kun minä suutuin, +tapahtui se siitä syystä, että pelkkä ajatuskin, että minua petetään, +sai minun vimmoihini. Mutta kun on kysymyksessä laupeudentyö, niin ... +Herra Jumala, tehkää vaan, niinkuin tahdotte. Mutta yhdellä ehdolla: +Minä en sekaannu mihinkään, minä en edes tahdo tietää, miten te olette +sen asian järjestänyt. Valitkaa kätilö, viekää nainen asumaan, minne +tahdotte, minä maksan laskut. Ja siitä asiasta ei nyt sitten puhuta enää +mitään." + +Hän huokasi pitkään helpotuksesta, hän oli pelännyt tätä ikävää asiaa, +joka oli kiusannut häntä enemmän kuin hän tahtoo tunnustaakaan. Ja hän +tuli taas olosuhteitten herraksi ja itseensä tyytyväiseksi, mieheksi, +joka on varma siitä, että hän suoriutuu voittajana kaikista elämän +taisteluista. Hän laski jo leikkiäkin: hän ei ollenkaan ollut vihoissaan +tuohon Norineen, hän ei koskaan ennen ollut nähnyt tyttöä, jolla oli +niin silkinhieno iho kuin hänellä, oikea ruusunnuppu; Norine oli tehnyt +kaikkein pahimmin itseään kohtaan, sillä tuo lapsi oli jo turmellut +hänen ihonsa, tehnyt hänen sellaiseksi, että häntä oli mahdoton tuntea. +Sitten tahtoi hän todistaa, että tuo juttu ei ollut järkäyttänyt hänen +tasapainoaan: hän keskusteli koneenpiirustuksesta, josta hän oli +tahtonut pyytää selvitystä, hän osoitti terävää käsityskykyä omissa +asioissaan. + +Hän meni tiehensä, mutta palasi takaisin ja lausui puoleksi avoimesta +ovesta: + +"Älkää millään muotoa unohtako minun ehtoani. Minä en edes tahdo tietää, +saako hän lapsen. Tehkää sen kanssa mitä tahdotte, mutta älkää koskaan +puhuko minulle siitä mitään." + +Samana iltana syntyi kauhea hämminki Beauchênen kotona. Juuri kuin +aijottiin mennä pöytään, kaatui pikku Maurice pyörtyneenä lattialle. +Pyörtymyskohtaus kesti neljänneksen tuntia, ja pelästyneet vanhemmat +huusivat kilpaa, riitelivät ja syyttelivät toisiaan siitä, että poika +oli pakoitettu aamulla menemään ulos ankaraan kylmyyteen; hän oli +varmaankin vilustunut tuolla hassumaisella kävelyretkellä, ainakin +sanoivat he niin viihdyttääkseen levottomuuttaan. Constance, joka piti +poikaa sylissään, luuli hänen kuolevan. Ensi kerran tuli hänen mieleensä +tuo kauhea ajatus. Se leikkasi hänen äidinsydäntään. Mutta myöskin +hänessä asuva kunnianhimoinen nainen, joka uneksi omaisuuden +kasvamisesta kymmenkertaiseksi tämän pojan kautta, kärsi hirveästi. Jos +hän menettäisi Mauricen, ei hänellä olisi yhtään lasta. Ja miksi ei +hänellä ole toista tämän lisäksi? Mikä se sellainen järjetön itsepäisyys +oli, ett'ei ole tahdottu toista lisäksi? Katumus iski salamana häneen. +Mutta Maurice heräsi nyt tajuntaansa, hän söikin erinomaisen hyvällä +ruokahalulla. Beauchêne kohotti heti olkapäitään ja laski leikkiä +naisten käsittämättömästä pelokkaisuudesta. + +Ja sitä seuraavina päivinä ei Constancekaan enää ajatellut, mitä oli +tapahtunut. + + + + +IV + + +Kun Mathieun seuraavana päivänä piti ryhtyä arkaluontoiseen tehtäväänsä, +muisti hän ne molemmat kätilöt, joitten nimen kamarineiti Céleste oli +maininnut aamiaisen aikana Séguinin luona. Aluksi hän ei välittänyt +rouva Rouchesta, josta tuo tyttö oli niin omituisin sanoin maininnut -- +hän oli niin "palvelukseen halukas" ja teki "vilauksessa" tehtävänsä. +Mutta hän tahtoi saada tietoja rouva Bourdieusta, kätilöstä, joka oli +vuokrannut kokonaisen pienen talon Miromesnilkadun varrelta ja otti +vastaan täysihoitolaisia. Hän oli muistavinaan, että tämä jälkimäinen +oli auttanut rouva Morangea Reinen syntyessä, ja tästä sai hän sen +ajatuksen, että hän kyselee ensin Morangelta. + +Morange istui jo konttoorissaan työpöytänsä ääressä ja näkyi ujostuvan +jo ensi kysymyksestä. + +"Niin, se oli eräs ystävätär, joka neuvoi vaimolleni rouva Bourdieun. +Mutta minkätähden te sitä kysytte?" + +Hän katseli Mathieutä levottomasti, aivankuin nimi Bourdieu olisi kuin +salama iskenyt hänen muitten ajatustensa joukkoon. Vai levittikö se ehkä +äkkinäistä valoa erääseen kiusoittavaan ajatukseen, josta ei vielä oltu +tehty lopullista päätöstä? Morange istui hetken kalpeana ja vapisevin +huulin. + +Sitten pääsi häneltä vastahakoisesti tunnustus, kun hän ensin oli +muutamista Mathieun sanoista ymmärtänyt, että asia koski Norinea. + +"Minun vaimoni puhui juuri aamulla rouva Bourdieusta. Minä tuskin +tiedän, kuinka se tuli puheeksi. Siitä on kauvan, kuten tiedätte, emmekä +me voi antaa mitään varmoja tietoja. Mutta hän suoritti tehtävänsä +erittäin hyvin, ja nyt luulen minä, että häntä pidetään hyvinkin +taitavana. Kuulustelkaa vaan häntä, minä luulen, että hän on sopiva +henkilö." + +Mathieu seurasi tätä neuvoa. Mutta kun hän sai kuulla, että täysihoito +rouva Bourdieun luona oli kallis, voitti hän vastenmielisyytensä ja meni +ensin Rocherkadun varrelle saadakseen suoranaisia tietoja rouva +Rouchesta. Jo talon ulkonäkökin peloitti häntä: musta vanhanaikuinen +talo siinä paikassa, jossa katu kallistuu jyrkkää mäkeä alas, pimeä ja +haiseva porttikäytävä, joka vei pieneen pihaan, minkä puolella oli +kätilön likainen, pieni huoneusto. Sieltä haiskahti nenään kloakki-ilma +ja rikoksellisuus. Portin päällä oli keltainen kyltti, jossa oli rouva +Rouchen nimi. + +Kun Mathieu soitti, vei eräs palvelijatar, jolla oli likainen esiliina, +hänet pieneen vierashuoneeseen, jonka ilma oli myrkyttynyt keittiön +hajusta, ja täällä otti hänet vastaan kolmenkymmenenviiden tai kuuden +vuotias nainen, mustiin puettu, laiha olento, jolla oli lyijynharmaa +iho, ohuet, värittömät hiukset ja suuri nenä, joka otti suuren tilan +kasvoissa. Pitkäveteinen, hiljennetty puhetapa, varovaiset, kissamaiset +liikkeet, ainainen hapan hymy saivat aikaan sen vaikutuksen, että hän +oli pelättävä nainen joka voi peukaloaan äänettömästi painamalla +passittaa vielä syntymättömän ihmisen pois tästä maailmasta. Hän sanoi +muuten itse, että hän ottaa vastaan sellaisia hoitolaisia, joilla on +jälellä kahdeksan päivää synnytykseen, sillä hänen taloutensa oli +järjestetty siihen tarkoitukseen, ja tuo lopetti kaikki keskustelut. +Mathieu pakeni pois tuntien inhoa ja ahdistusta. + +Se pieni kolmikerroksinen talo, jossa rouva Bourdieun liike oli, La +Boëtie- ja de Penthièvrekatujen kulmassa, näytti ainakin hauskalta +valkoisine musliiniverhoineen ikkunoissa. Hieno osoitekilpi ilmoitti, +että siellä asui ensi luokan kätilö, ja naisia otettiin täysihoitoon. +Alakerrassa oleva myymälä oli eräällä rohdoskauppiaalla, jonka +tuoksuavat yrttiniput levittivät lemuaan käytävään. Ovi kadun puolelle +oli aina sulettu, kuten yksityisasunnoissa, ja komea käytävä vei hyvin +suurelle pihalle, jota ympäröitsivät korkeat kasarmimuurit. Siellä oli +hyvin hauskaa, ja erityisesti huomautettiin, että rumpujen ja torvien +äänet kuuluivat tukahutettuina seinäin läpitse, niin ett'ei niistä ollut +haittaa. + +Ensi kerroksessa, jonka käytävä jakoi kahtia, oli sali, rouva Bourdieun +työhuone ja makuuhuone, yhteinen ruokasali ja keittiö. Toisessa ja +kolmannessa kerroksessa olivat hoidokkaiden huoneet, kaikkiaan +kaksitoista, toisissa kolme ja neljä vuodetta, toisissa taas ainoastaan +yksi, mutta silloin olivat ne luonnollisesti kalliimmat. Siellä vallitsi +rouva Bourdieu, kahdenneljättä vuotias, kaunis tummaverinen nainen, +hieman lyhyt ja paksu, mutta hänellä oli iloiset kasvot, jotka paljon +edistivät hänen laitoksensa hyvää nimeä. Väitettiin kyllä, ett'ei olisi +tarvinnut paljoakaan etsiä nurkista, kun jo olisi löytynyt jotakin, +mutta ne olivat varmaankin kadehtijat, jotka noin puhuivat. Liian +likaisia juttuja ei hänestä vielä ollut kiertämässä. Vaivaishoito +lähetti hänelle lapsivuodenaisia, kun ei ollut tilaa sairashuoneissa. Ja +se tuntui olevan varma takuu laitoksen kunniallisuudesta; ja sinne oli +saapunut myöskin paljon arvossa pidettyjä ja hienoja potilaita. + +Mathieun täytyi tinkiä, sillä rouva Bourdieu pyysi alussa kaksisataa +frankia kuukaudessa, ja kun hän yhä piti puoliaan oli rouva +suuttumaisillaan ja puhui ylpeällä äänellä, vaikka hän muuten oli hyvin +hyväluontoinen. + +"Mitenkä tuo riittäisi? Kukaan meistä ei kokoa itselleen omaisuutta. +Meidän täytyy käydä kaksi vuotta lapsenpäästölaitoksessa saadaksemme +diploomin, ja se maksaa meille tuhannen frankia vuodessa. Ja kalliiksi +tulee tällaisen liikkeen perustaminen, ja täytyy oikein nähdä nälkää, +ennenkuin ennättää saada potilaita, ja tästä syystä joutuu niin moni +meistä turmioon. Ja vieläpä sittenkin, kun on onnistunut --Jumala +tietäköön, millaisilla ponnistuksilla -- saattaa sellainen liike kuin +minun aina mieliharmeja; ei koskaan lepoa, ainainen vastuunalaisuus, +uhkauksia pienimmästäkin varomattomuudesta, pienimmästäkin erehdyksestä +leikkauksissa tai koneitten käyttämisessä. Sen lisäksi poliisin +vakoilut, tarkastajain odottamattomat käynnit, ääretön joukko +varovaisuuskeinoja, joita täytyy ottaa huomioon ja joita te ette edes +aavistakaan." + +Hän ei voinut olla hymyilemättä, kun Mathieu liikkeellä antoi ymmärtää, +että hän tunsi nuo kaikki ja että kätilöt pelkäsivät aina poliisia. + +"Ei, luonnollisesti, kaikki asiathan pitää olla järjestyksessä. Mutta +tänne tulkoot he mielellään, he eivät koskaan löydä minua luvattomissa +hommissa. Kolmestakymmenestä vuoteestani on minulla aina enemmän kuin +viisikolmatta kaikkein kansanluokkain naisten hallussa. Kun he vaan +alistuvat järjestyssääntöihin ja maksavat hoidostaan, en minä edes kysy, +mistä he tulevat. Ei nimeä eikä osoitetta, ammattisalaisuus kieltää +minun ilmaisemasta sellaistakaan, mitä sattumalta olen huomannut. He +ovat vapaat, heidän ei tarvitse pelätä mitään, ja jos me sovimme siitä +naisesta, josta te puhutte, tarvitsee teidän ainoastaan tuoda hän tänne +määrättynä päivänä, ja hän löytää minun luonani varmimman ja +terveellisimmän pakopaikan." + +Suurella tottumuksellaan oli rouva Bourdieu varmaankin päässyt ensi +silmäyksellä tämän asian perille: joku raskas naimaton nainen, josta +herra tahtoo kunniallisella tavalla päästä erilleen. Se oli aina hyvää +affääriä. Kun hän sai tietää, että oli kysymys naisen sijoittamisesta +sinne neljäksi kuukaudeksi, tuli hän taipuvaisemmaksi ja lupasi vihdoin +kuudella sadalla frankilla sillä ehdolla, että nainen makaisi +sellaisessa huoneessa, jossa on kolme sänkyä, yhdessä kahden muun +kanssa. + +Kaikki päätettiin valmiiksi, ja potilas saapui samana iltana. + +"Teidän nimenne on Norine, tyttöseni, siinä kaikki, mitä minun tarvitsee +tietää. Minä sijoitan teidät heti, kun olette saanut kapineenne +huoneesen. Te olette kaunis kuin pikku enkeli, ja minä olen jo varma +siitä, että meistä tulee hyvät ystävät." + +Vasta viiden päivän perästä tuli Mathieu tervehtimään Norinea ja +kuulemaan, miten hän viihtyi rouva Bourdieun luona. Kun hän ajatteli +vaimoaan, omaa rakasta Marianneansa, jonka iloista raskaudentilaa hän +hellästi jumaloitsi, tunsi hän ääretöntä surua noita häpeällisiä, +päivänvaloa pelkääviä ja halveksittuja raskaudentiloja kohtaan, kaikkia +noita onnettomia naisia kohtaan, joille äidiksi tuleminen on katkera +koetus. Ajatus siitä alennuksesta, siitä liasta, niistä rikoksista, +joihin äiteys voi vajottaa naisen, vaivasi häntä kuin joku saasta, eikä +hän koskaan ennen ollut tuntenut sydämensä sillä tavalla vuotavan verta +osanotosta kärsivää ihmiskuntaa kohtaan. + +Hänen oli taaskin täytynyt riidellä Beauchênen kanssa, joka oli pannut +vastaan kuultuaan, että viisisataa frankia ei riittänyt. Lopulta oli +hänen onnistunut saada Beauchêne ostamaan vähän liinavaatteita Norinelle +ja antamaan taskurahaakin, kymmenen frankia kuukaudessa. Ja hän aikoi +nyt antaa tuolle tyttöparalle ensimäisen kympin. + +Kello oli juuri lyönyt yhdeksän, kun Mathieu saapui Miromesnilkadulle. +Eräs palvelijatar, joka oli mennyt ylös ilmoittamaan Norinelle, tuli +alas ja sanoi, että Norine oli vielä vuoteessaan, mutta että herra voisi +hyvinkin mennä sinne, sillä "rouva" oli nykyään yksin huoneessaan. Hän +antoi Mathieun nousta portaita ylös, aukasi erään oven kolmannessa +kerroksessa ja sanoi: + +"Rouva, täällä on herra." + +Kun Norine tunsi Mathieun, nauroi hän veitikkamaisella tavallaan. + +"Katsokaahan, hän luulee teitä lapsen isäksi! Synti on, ett'ei niin ole +laita ... tehän olette niin hyvä." + +Hänen kauniit, vaaleat hiuksensa olivat hyvin kammatut ja solmitut +niskaan, hän oli pukeutunut yönuttuun ja istui sängyssä kaksi tyynyä +selän takana, komeana ja valkeana kuin kiltti ja hyvin kasvatettu tyttö. +Hän veti häveliäisyydestä peitettä ylemmäksi, joka todisti, että hänellä +lankeemuksestaan huolimatta oli vielä hyvin paljon viattomuutta jälellä. + +"Oletteko te sairas?" kysyi Mathieu. + +"Enpä tietenkään, minä vaan huvittelen. Täällä on sallittu makaileminen; +sentähden minä laiskottelen. Tämä on uutta minulle, jonka täytyi nousta +ylös kello kuusi pahimmassakin Jumalan ilmassa ja mennä tehtaasen. +Täällä on lämmitetty, niinkuin näette, ja katsokaa minun huonettani, +minä asun kuin prinsessa." + +Mathieu vilkasi ympärilleen. Se oli hyvin suuri huone, ja vaaleanharmaat +kukalliset tapetit peittivät seiniä. Noista kolmesta sängystä oli kaksi +vieretysten ja kolmas, jonka luona oli yöpöytä ja tuoli, oli vähän +erillään. Siellä oli vielä piironki, kaappi, yksinkertaisia huonekaluja +kuin köyhässä hotellissa. Mutta molemmat ikkunat, jotka olivat päin +korkeita, harmaita kasarmin seiniä, päästivät tällä hetkellä sisään +kirkasta päivänvaloa, jonka säteet puhkasivat itselleen tien kahden +lähimpänä olevan talon välistä. + +"Niin, eihän tämä huone ikävä ole", sanoi Mathieu. + +Hän kääntyi nyt seinän luona olevaan sänkyyn päin ja vaikeni nähdessään +sen luona pitkän, mustan olennon, jota hän ei ennen ollut huomannut. Se +oli melkein vanhapiika, kuiva, laiha, karkeapiirteinen, silmät sammuneet +ja huulet vaaleat. Hänellä ei ollut lantioita eikä rintoja ja näytti +kahdesta laudasta tehdyltä. Hän kiinnitti juuri pientä kapsäkkiä, joka +oli sängyssä matkalaukun vieressä. + +Kun hän meni ovea kohden näkemättäkään edes vierasta, pysäytti Norine +hänet. + +"Vai niin, onko kaikki valmista nyt, menettekö te alas maksamaan?" + +Hän näkyi miettivän hieman, ennenkuin ymmärsi; sitten sanoi hän murtaen +vahvasti englanninkielellä: + +"Yes, maksama." + +"Mutta ettekö tule vielä ylös jäähyväisille?" + +"Yes, yes." + +Kun hän oli mennyt, kertoi Norine, että hänen nimensä oli Amy, että hän +ymmärsi vähän ranskaa, mutta osasi puhua ainoastaan muutaman sanan. Ja +hän olisi kertonut koko jutun, ellei Mathieu olisi istunut hänen +viereensä ja keskeyttänyt. + +"No, minä näen, että kaikki on hyvin, ja te olette tyytyväinen." + +"Oi, luonnollisesti, hyvin tyytyväinen. Ei minulla ole koskaan ollut +näin hyvä olla, eikä minua koskaan ole niin hoideltu aamusta iltaan. +Minä en toivo mitään muuta enemmän kuin että tätä kestäisi niin kauvan +kuin mahdollista." + +Hän purskahti nauruun eikä edes ajatellutkaan enää lasta, jota hän +kantoi sydämensä alle. Mathieu koetti turhaan herättää hänessä +äidinrakkautta, hän kysyi, mitä Norine tämän jälkeen rupeisi tekemään, +mitä hän aikoi. Mutta Norine ei edes ymmärtänyt kysymystä, vaan luuli, +että Mathieu puhui hänelle lapsen isästä, ja hän kohotti olkapäitään ja +sanoi antavansa palttua hänelle eikä hän koskaan ole ollut niin tyhmä, +että olisi luottanut hänen apuunsa. Äiti oli käynyt tervehtimässä +Norinea hänen ollessaan toista päivää täällä. Mutta tämäkään käynti ei +ollut herättänyt toiveita, Norine ei voinut toivoa mitään kotoaan, he +olivat sellaisessa köyhyydessä. Kaunis tyttö ei ole koskaan neuvoton. +Hän oikasi itsensä valkeassa vuoteessaan iloisena siitä, että tunsi +itsensä, nuoreksi ja kukoistavaksi ja jo tuon haalean laiskuuden +saastuttamana ja vahvasti päättäneenä, että hän, jos se vaan on +mahdollista, makaa koko ikänsä aamusin, sillä hän luuli nyt oppineensa +tuntemaan tämän elämän ihanan viehätyksen. + +Sitten puhui hän ylen ylpeänä, miten hieno ja kunniallinen tämä talo +oli, aivankuin talo olisi heijastanut loistonsa häneenkin. + +"Täällä ei koskaan kuule riitaa eikä karkeita sanoja. Kaikki ihmiset +ovat niin hyviä. Tämä on varmaan kunnollisin talo koko korttelissa, ja +vaikka kuinka nuuskittaisiin nurkissa, niin ei täältä löydetä mitään +likaista. Tosin ei tänne oteta vastaan yksinomaan prinsessoja, mutta jos +osaa käyttäytyä, niin saman tekevähän se on, kuka täällä on." + +Ja hän tahtoi mainita esimerkin. + +"Tuossa kolmannessa sängyssä tuolla on pieni kahdeksantoista vuotias +palvelustyttö. Hän on sanonut oikean nimensä, hän on Victoire Boquelet, +eikä hän edes salaakaan historiaansa. Kun hän tuli maakylästään, sai hän +paikan Pariisissa erään koronkiskurin luona, jonka poika, pitkä +kaksikymmenvuotias retkale, kävi häntä keittiössä tervehtimässä. Hän oli +kokematon maalaistyttö eikä hän edes voinut aavistaakaan, miten tuo +poika oli saanut tahtonsa täytetyksi. Pojan äiti ajoi luonnollisesti +heti tytön pois. Tuo tyttöparka löydettiin sitten kadulta, ja +vaivaishoito lähetti hänet tänne. Mutta minä voin vakuuttaa, että hän +on niin hyvä ja työteliäs, sellainen kelpo tyttö, että hän omasta +tilastaan huolimatta hoitelee erästä nuorta raskasta naista, joka asuu +yksityisessä huoneessa tässä vieressä. Se on sallittua täällä, että +köyhät saavat auttaa rikkaita. Ja se toinen nuori nainen, joka on +ilmoittanut nimekseen ainoastaan Rosine... niin siinäkin on kokonainen +historia, jonka Victoire on saanut kuulla ..." + +Ovi aukeni, hänen puheensa keskeytyi ja hän huudahti: + +"Mutta tuossahan tulee Victoire!" + +Mathieu näki edessään pienen, kalpean tytön, joka tuskin näytti vielä +viidentoista vuotiaaltakaan. Hänellä oli tuuheat, punertavat hiukset, +pystynenä, pienet silmät ja pieni suu. Hän näytti vielä olevan +häpeissään onnettomuutensa tähden ja katseli ihmisiä, aivankuin olisi +tahtonut pyytää jotakin selitystä. Tuon olentoparan takana oli Mathieu +näkevinään tuhansia onnettomia tyttöjä, joita maaseutu lähettää +Pariisiin ja joitten historia on aina sama, pitkä jono palvelustyttöjä, +jotka tulevat raskaiksi ja ajetaan pois porvarillisen siveysopin +nimessä. Mitähän tuostakin tulee? Kuinka monta eri paikkaa hän vielä saa +ja menettää ja kuinka monta raskautta odotti häntä? + +"Eihän Amy lie vielä mennyt?" kysyi hän. "Minä tahdon sanoa hänelle +jäähyväiset." + +Kun hän näki kapsäkin, joka vielä oli sängyn vieressä, ja Norine oli +esittänyt hänelle Mathieun uskottuna ystävänä, alkoivat molemmat puhua +englannittaresta ja mitä he hänestä tiesivät. Mitään varmaa hänestä ei +voinut sanoa, hän puhui kieltä, jota oli mahdoton ymmärtää, ja oli sen +lisäksi vielä niin vähäpuheinen, että hänen suhteistaan tiedettiin +tuskin mitään. Mutta hän oli kuitenkin ollut jo kolme vuotta sitten +täällä ja synnyttänyt ensimäisen lapsensa. Ja nyt toisella kerralla +samoin kuin ensimäiselläkin oli hän saapunut aivan odottamatta, +kahdeksan päivää ennen synnytystä; kun hän sitten oli ollut vuoteessa +kolme viikkoa ja eronnut lapsestaan lähettämällä sen löytölasten kotiin, +palasi hän takaisin isänmaahansa, nousi vakavana samaan höyrylaivaan, +joka oli tuonutkin hänen tänne. Ja jokaisessa synnytyksessään säästi hän +vähän käyttämällä meno- ja paluupilettiä. + +"Se on hyvin mukavaa", sanoi Norine. "Meidän luokse saapunee joukottain +sellaisia naisia ulkomailta. Kun muna on munittu Pariisissa, ei +kenenkään ole helppo löytää sen kuoria. Minä luulen, että tämä on joku +nunna ... niin, luonnollisesti ei sellainen nunna joita meillä on +Ranskassa, vaan joku sellaisista naisista, jotka elävät yhdessä jossakin +laitoksessa, jonkinlainen laupeudensisar. Hänen nenänsä on ehtimiseen +jossakin hartauskirjassa." + +"Joka tapauksessa", sanoi Victoire, "on hän hyvin hieno; luonnollisesti +ei kaunis, mutta hyvin kohtelias eikä ollenkaan juoruava." + +He vaikenivat, sillä Amy tuli sisään. Mathieu katseli häntä uteliaasti. +Miten omituista, että tuo pitkä, kuiva, karkea olento, joka näytti +olevan luotu kaikkea muuta kuin rakkautta varten, tuli säännöllisesti +Ranskaan synnyttämään lapsen höyrylaivan kahden kulkuvuoron välillä! Ja +mikä flegmaattinen sydämettömyys, ei mitään mielenliikutusta lähtiessä, +ei ajatustakaan lapsesta, jonka hän on jättänyt omiin oloihinsa! Hän ei +heittänyt silmäystäkään tähän huoneesen, jossa hän oli kärsinyt, ja hän +oli juuri ottamaisillaan keveät matkakapineensa, kun nuo molemmat +toiset, jotka olivat enemmän liikutettuja kuin hän, tahtoivat ottaa +häneltä jäähyväiset. + +"Voikaa hyvin", sanoi Norine, "ja onnellista matkaa!" + +Englannitar antoi poskensa suudeltavaksi ja suuteli sitten itse tuota +kaunista tyttöä hiuksille rehellisen levottomuuden katseella. + +"Yes, voi hyvin ... te myös." + +"Älkää unohtako meitä ja tulkaa pian takaisin!" lisäsi Victoire +ajattelemattomasti, kun englannitar oli antanut hänelle pari kunnon +paukkusuuteloa. + +Nyt hymyili Amy heikosti vastaamatta sanaakaan. Sitten meni hän ulos +tyynesti ja päättävän näköisenä katsomatta edes ympärilleen, ja pieni +palvelustyttö seurasi mukana ja huudahti: + +"Miten tyhmä minä olen! Minunhan piti sanoman teille, että Rosine tahtoo +jättää teille jäähyväiset. Tulkaa minun kanssani!" + +Kun Norine jäi kahdestaan Mathieun kanssa, veti hän viehättävällä +häveliäisyydellä ylemmäksi peitteen, joka oli valunut alas syleilyssä, +ja jatkoi kertomustaan: + +"Neiti Rosinen jutun olen kuullut Victoirelta, eikä se todellakaan ole +liiaksi hauska. Hän on hyvin rikkaan jalokivikauppiaan tytär. Me emme +luonnollisesti tiedä nimeä, emmekä missä osassa Pariisia hänen isänsä +myymälä on. Hän on äskettäin täyttänyt kahdeksantoista vuotta, ja +hänellä on veli, joka on viidentoista vuotias; isä on neljänkymmenen +neljän. Minkätähden minä mainitsin heidän ikänsä, sen saatte pian +tietää. Niin, jalokivikauppias tuli leskeksi, ja tiedättekö, miten hän +käyttäytyi korvatakseen vaimonsa? Kaksi kuukautta hautajaisten jälkeen +tulee hän eräänä iltana tyttärensä Rosinen luokse ja jakoi häikäilemättä +vuoteen hänen kanssaan. Se on jo kuitenkin liikaa. Köyhän kansan +keskuudessa se ei ole tavatonta, minä tiedän monta tyttöä Grenellen +korttelissa, joille on käynyt samoin. Mutta parempain ihmisten +keskuudessa, joilla on varaa kustantaa itselleen kuinka monta +rakastajatarta tahansa! Ja mikä minua enimmän inhoittaa, ei ole se, että +isät sellaista pyytävät, vaan se, että tyttäret tuollaiseen suostuvat. +Mutta neiti Rosine on niin kiltti ja hyvänluontoinen, niin ett'ei hän +tahtonut tehdä pappansa tahtoa vastaan. Niin, nyt he ovat kuitenkin +saaneet kaunista aikaan. Täällä istuu tytär kuin vankikopissa, ei kukaan +tule häntä tervehtimään, ja te voitte hyvin ymmärtää, että lapsi häviää +tietämättömiin. Kas se on kaunista!" + +Hän keskeytti puheensa siitä syystä, että joku puhui vilkkaasti oven +takana. Hän pani sormensa huulilleen kuultuaan, että se oli neiti +Rosine, joka saattoi Amyä. Ja sitten kuiskasi hän: + +"Tahdotteko nähdä hänet?" + +Ennenkuin Mathieu oli ennättänyt vastata, huusi Norine Rosinea. Nyt näki +Mathieu hämmästyksekseen ihanan, tummaihoisen lapsen, joka oli +madonnamaisen kaunis, mustat sileäksi kammatut hiukset ja viattomat, +siniset silmät. Hänen katseessaan ilmeni lapsellinen kummastus ja +lempeä, neitseellinen puhtaus. Hän tuntui olevan tiedoton tilastaan, +vaikka hänellä oli seitsemäs kuukausi kulumassa, kuten Norinellakin. +Mikä surullinen äiteys häväistyksineen ja rikoksellisuuksineen! Se oli +rakkauden ja elämän saastuttamista, ja sukurutsauksen hedelmän on pakko +poistua tieltä kuin kummituksen! + +Norine tahtoi välttämättömästi, että Rosine istuisi hänen viereensä: + +"Istukaa tässä hetkinen. Tämä on eräs sukulainen, joka on minun luonani. +Tehän tiedätte, miten te minua ilahutatte." + +Mathieutä kummastutti se toveruus, joka niin äkkiä oli syntynyt näitten +eri kansanluokkain naisten kesken. Vieläpä Rosinen ja Victoiren, +herrasneidin ja palvelustytön välillä vallitsi selvästi huomattava +luottamus, ja kiitos siitä heidän yhteiselle kohtalolleen. Kaikki +säätyeroitus oli poissa, he olivat vaan naisia, tavallisesti nimettömiä, +jotka olivat kaikilta tahoilta kokoontuneet tänne, yhdenarvoisia +onnettomuudessaan ja harhateillään. Niistä kolmesta, jotka nyt olivat +sisällä, liehakoitsi nähtävästi kaksi tuota kolmatta alamaisella +kunnioituksella, mutta tämä, joka oli saanut hienon kasvatuksen ja +soitti pianoa, kohteli heitä mielellään ystävättärinä, pakisi +tuntikaudet heidän kanssaan ja uskoi heille salaisuutensakin. + +He unohtivat nyt tykkänään Mathieun ja rupesivat puhumaan, mitä talossa +oli tapahtunut. + +"Te tiedätte ehkä", sanoi Victoire, "että rouva Charlotte, tuo hieno +nainen viereisessä huoneessa, on tänä yönä synnyttänyt lapsen." + +"Olisihan se ollut kuuro, joka ei sitä olisi kuullut", huomautti Norine. + +Neiti Rosine näytti viattomalta. + +"Minä en ole mitään kuullut." + +"Niin, meidän huoneemme on hänen ja teidän huoneenne välissä", selitti +Victoire. "Mutta omituisinta on, että rouva Charlotte lähtee heti pois. +Hänelle on käyty noutamassa mukavat ajopelit." + +Nuo molemmat toiset kauhistuivat. Tahtoiko hän tappaa itsensä! Hänen +synnytyksensä oli ollut niin vaikea, ja nyt nousi hän jo ylös, vielä +verta vuotavana, otti hevosen ja ajoi kotiin! Siitähän täytyy +välttämättömästi olla seurauksena tulehdus. Oliko hän hullu? + +"Ei, hän ei voi menetellä toisin", sanoi Victoire, "ell'ei hän tahdo +saada aikaan mitä pahinta onnettomuutta. Voittehan te ymmärtää, että tuo +ihmisparka tahtoisi mieluimmin maata levossa ja rauhassa vuoteessaan. +Mutta tehän muistatte tämän asian ... te, neiti Rosine, tunnette sen +hyvin, sillä hän oli niin ihastunut teihin ja on teille kertonut kaikki +asiansa." + +Rosinen täytyi todellakin tunnustaa, että hän tiesi jotakin. Se oli +surullinen tarina, jota Mathieu kuulusteli verta vuotavalla sydämellä. +Rouva Charlotten oikea nimi oli rouva Houry, vaikka siitä ei oltu ihan +varma. Hän oli pitkä, tummaverinen, hienopiirteinen ja hänellä oli +kauniit, lempeät silmät ja hyväntahtoinen suloinen piirre suun +yläpuolella. Varmaa ainakin oli, että hän oli naimisissa erään +kauppamatkustajan kanssa, joka osteli Persiassa ja Indiassa mattoja, +koruompeluja ja draperioita eräälle suurelle kauppahuoneelle. Miehen +sanottiin olevan raaka, mustasukkainen ja kohtelevan vaimoparkaansa +raa'asti pienimmästäkin syystä. Vaimo oli etsinyt lohdutusta hankkimalla +itselleen rakastajan, aivan nuoren miehen, vähäpätöisen konttoristin, +jonka lempeä, hyväilevä käytös sai hänet ylen onnelliseksi. Mutta sitten +tuli hän raskaaksi. Ensin alussa ei se häntä paljon surettanut, sillä +hänen miehensä oli matkustanut pois koko vuodeksi; hän oli tehnyt +suunnitelmansa; kun mies tulee takaisin, silloin hän jo on synnyttänyt +ja parantunut. Kun hän pelkäsi, että raskaus näkyisi, jätti hän kauniin +asuntonsa de Rennes-kadun varrella ja muutti maaseudulle. Siellä sai hän +pari kuukautta ennen odotettua synnytystä mieheltään kirjeen, jossa tämä +ilmoitti tulevansa kotiin aikaisemmin kuin oli ensin aikonut. Voipi +ajatella, missä tuskassa tuo naisparka nyt oli. Hän laski uudestaan ja +menetti mielenmalttinsa kauhistuneena niistä seikoista, joita hän ei +enään varmaan muistanut. Kun hän lopulta tuli siihen luuloon, että hänen +synnyttämiseensä on enään noin neljätoista päivää, sulkeutui hän mitä +suurimmassa salaisuudessa rouva Bourdieun luokse, ja siellä hänen +tuskansa tuli vieläkin suuremmaksi saatuaan toisessa kirjeessä tietää, +että hänen miehensä nousee maihin Marseillessa saman kuun viideskolmatta +päivä. Silloin oli kuudestoista, ja jälellä oli enään ainoastaan +yhdeksän päivää. Hän laski ensin päivät ja sitten tunnit. Ennättäneekö +hän vähän aikasemmin, vai tapahtuneeko se liian myöhään? Nyt oli +kysymyksessä hänen pelastuksensa tai kukistumisensa, eikä hän voinut +itse asialle mitään. Yöt päivät itki hän, ja pelko kasvoi yhä +suuremmaksi. Kätilön pieninkin sana sai hänet vapisemaan, ja hänen +kauhistuneet kasvonsa todistivat joka hetki hänen levottomuuttaan. Ei +koskaan ole yksikään nainen saanut niin kalliisti maksaa sitä että hän +on ollut hetken rakastettuna. Vihdoinkin viidennenkolmatta päivän +aamuna, kun hänen tuskansa oli kohonnut huippuunsa, alkoivat poltteet, +ja kauheista tuskistaan huolimatta suuteli hän rouva Bourdieun käsiä. +Tuskat kestivät kuitenkin koko päivän ja melkein koko seuraavan yön; hän +olisi ollut mennyttä kalua, ell'ei hänen miehensä olisi täytynyt olla +yötä Marseillessa. Mies ei tulisi nyt, ennenkuin seuraavana iltana. +Synnytys tapahtui kello viisi aamulla ja hänellä oli ainoastaan päivä +aikaa mennäkseen kotiin ja vuoteesensa sillä tekosyyllä, että hän oli +äkkiä sairastunut. Mutta mikä kauhea parantumisen aika ja mitä +mielenlujuutta vaadittiinkaan tuolta puolikuolleelta naiselta, joka +palasi kotiinsa verta vuotaen ja sortuneena! + +"Avatkaa ovi", pyysi Norine, "minä tahdon nähdä, kun hän menee +sivuitse." + +Victoire aukasi oven käytävään. Viereisestä huoneesta oli hetken aikaa +kuulunut kopinata. Pian tuli esiin rouva Charlotte kahden naisen +tukemana, jotka melkein kantoivat häntä. Hän horjui ja näytti kuin olisi +ollut humalassa. Hänen kauniit, lempeät silmänsä ilmaisivat ainoastaan +surua ja epätoivoa. Mutta kun hän näki oven olevan auki, tahtoi hän +pysähtyä; hän huusi Rosinea hiljaisella äänellä ja heikosti hymyillen. + +"Tulkaa, lapseni, minä tahtoisin niin mielelläni jättää teille +jäähyväiset. Minulla ei juuri ole paljon voimia, mutta ehkä se sentään +menestyy... Jääkää hyvästi, pikku ystäväni, ja te muut myös. Minä toivon +teille parempaa onnea!" + +Hän vietiin pois, ja katosi silmistä. + +"Hän sai pojan", sanoi Victoire. "Hänellä ei koskaan ole ollut lasta, ja +hän on aina sitä niin toivonut. Mutta nyt on hän surrut niin katkerasti +sitä, että poika kuoli pari tuntia syntymisensä jälkeen." + +"Se oli suuri onni hänelle", sanoi Norine. + +"Niin olikin", myönsi Rosine. "Sellaisessa asemassa ei lapsesta ole +mitään iloa." + +Mathieu oli kuulustellut hyvin liikutettuna. Hän oli sitten aina +näkevinään tuon haamun, joka oli mennyt ohitse, tuon tuntemattoman +marttyyrin, joka salaisesti oli tullut äidiksi. Ja hän näki myös nuo +kolme muuta: Amyn, englannittaren, joka niin välinpitämättömästi oli +purkanut kuormansa vieraalla maalla, Victoiren, tahdottoman orjattaren, +joka oli joutunut ensimäisen isäntänsä uhriksi: ensimäinen lapsi +huomenna ja sitten toisia toistensa perään lisäksi; Rosinen, +hyvänluontoisen, lempeän, hienosti kasvatetun kanssarikoksellisen +sukurutsausjutussa, joka lapsellisella hymyllä kantoi sydämensä alla +kummitusta, joka oli tuhottava, jotta hän sitten voisi tulla jonkun +kunnialliseksi vaimoksi. Missä helvetissä hän oli, missä kauheuksien, +vääryyden ja kärsimysten pesässä? Ja tämä yksityinen lapsenpäästölaitos +oli hienoin ja kunniallisin tässä kaupunginosassa! Ja välttämätöntä oli, +että yhteiskunnallisella viheliäisyydellä on tällaisia pakopaikkoja, +salaisia kätköjä, jonne raskaat naiset voivat sulkeutua. Se oli +välttämätön likakanava, jota ilman ei voitaisi estää sikiön ulosajoa ja +lapsenmurhia. Jumalallinen äiteys teki haaksirikon tässä loassa, ihana +elämänsynty laski tässä likavesijohtoon. Tätä paikkaa olisi pitänyt +kunnioittaa uskonnollisella kunnioituksella, mutta se oli ainoastaan +täynnä häväistystä, siellä äiti tuli halveksituksi, saastutetuksi, +hyljätyksi, lapsi kirotuksi, inhotuksi ja kielletyksi. Koko se ikuinen +siemenvirta, joka juoksi maailman suonissa, koko idulla oleva +ihmiskunta, joka saa vaimojen sylit paisumaan kuin maa keväällä, muuttui +epäpuhtaaksi sadoksi, jo etukäteen turmelluksi ja häpeällä leimatuksi. +Niin paljon hukattua voimaa, terveyttä ja kauneutta! Nyt surkutteli hän +heitä kaikkia, noita tuntemattomia, raskaita naisparkoja, niitä jotka +köyhyys heitti kadulle, ja niitä, joitten täytyi salata itsensä, +rikoksellisia, jotka esiintyivät väärillä nimillä ja synnyttivät +salaisuudessa lapsia, jotka olivat jo edeltäpäin tuomitut samoihin +salaisiin kärsimyksiin, joissa he olivat syntyneetkin. Mutta eivätkö ne +joka tapauksessa olleet ihmiselämää, eikö pitäisi pitää hyvänään kaikkia +uusia, pieniä oksia suuressakin metsässä? Eivätkö voimakkaimmat tammet +usein olleet kasvaneet esteissä, orjantappurain ja kivien välistä? + +Kun Norine taaskin jäi kahdestaan Mathieun kanssa, pyysi hän Mathieun +puhumaan rouvalle ja toimittamaan, että hän saa kahvia toiseen +aamiaiseensa. Hänhän sai kymmenen frankia kuukaudessa taskurahoiksi, ja +voi sen maksaa itse. Ja sitten pyysi hän Mathieun lähtemään, ja Mathieu +lupasi häntä odottaa alhaalla salissa niin kauvan kuin hän puki +päälleen. + +Mathieu eksyi ensin tuolla alhaalla, aukasi oven ruokasaliin, suureen +huoneesen, jossa oli pitkä pöytä ja joka oli täynnä läheisestä +keittiöstä tulevaa pesuveden hajua. Vastapäätä olevassa odotussalissa, +jossa oli vaaleentuneella kankaalla päällystetyt mahonkiset huonekalut, +istui kaksi naista puhelemassa, ja he sanoivat hänelle, että rouva +Bourdieu oli töissään. Mathieu istahti suureen nojatuoliin, otti +taskustaan sanomalehden ja aikoi lukea. Mutta noitten naisten keskustelu +herätti huomiota, ja hän kuunteli sitä. Toinen heistä oli nähtävästi +talon hoidokkaita, kellastunut ja turmeltunut vaikeasta +raskaudentilasta. Toinen taas, joka myös odotti synnytyshetkeään, oli +nähtävästi äsken sopinut kätilön kanssa siitä, että hän muuttaa taloon +seuraavana päivänä. Hän kyseli paljon, tahtoi tietää, oliko täällä hyvä +olla, millainen oli ruoka ja hoito. + +"Oh, teillä tulee täällä olemaan hyvä olla, teillä varsinkin, jolla on +vähän rahaa", vastasi toinen. "Minun on vaivaishoito lähettänyt tänne, +ja minulla olisi luonnollisesti sata kertaa parempi täällä kuin kotona, +ell'en olisi niin levoton omaisteni vuoksi. Minulla, kuten sanottu, on +jo kolme lasta, ja Jumala tiesi, miten niitä hoidetaan, sillä mieheni ei +ole juuri hyvänluontoinen. Joka kerta kun minä olen lapsivuoteessa +tapahtuu samalla tavalla: mieheni laiskottelee työssään, hän juo, hän +kuleksii kaikkialla, niin että minä en ole koskaan varma löytäväni häntä +kotona, kun palaan takaisin. Se tuntuu aivankuin lapseni olisi heitetty +kadulle. Voitte olla varma siitä, että minä en harmittele, kun minulla +on täällä kaikkea, mitä tarvitsen, lämmintä ja hyvää ruokaa, jotavastoin +lapsiraukkani saavat ehkä kärsiä vilua ja nähdä nälkää. Onhan tämäkin +jotakin, synnyttää taas uusi lapsi lisäksi, se lisää vaan meidän +kaikkein kurjuutta." + +"Niin kyllä, niin kyllä", vastasi toinen, joka oli tuskin +kuunnellutkaan, vaan ajatteli ainoastaan omia asioitaan. "Minun mieheni +on konttoorissa, ja minä tulen tänne päästäkseni kaikesta vaivasta +siellä kotona; meillä on niin ahdas ja epämukava asunto. Muuten on +minulla vaan pieni kaksivuotias tyttö, joka on maaseudulla imettäjänsä +luona. Meidän täytyy ottaa hänet kotiin ja lähettää äsken syntynyt hänen +sijalleen. Herra Jumala, kuinka paljon kustannuksia!" + +Mutta nyt heidän puhelunsa keskeytettiin. Mustiin puettu, hunnutettu +nainen tuli sisään talon palvelustytön kanssa, joka pyysi häntä +odottamaan. Mathieu aikoi nousta ylös. Hän käänsi selkänsä naista +kohden, mutta peilissä tunsikin hän rouva Morangen. Hän oli kahden +vaiheilla, mutta rouva Morangen paksu huntu vaikutti sen, että hän +istahti taaskin nojatuoliin, aivankuin lukemiseen vaipuneena. Rouva +Morange ei nähnyt häntä, mutta peilissä seurasi Mathieu hänen +pienimpiäkin liikkeitään. + +"Vaikka täällä on kalliimpaa", jatkoi konttoristin vaimo, "tulin minä +kuitenkin tänne, koska olin päättänyt, ett'en koskaan enään käytä sitä +kätilöä, joka kirvoitti minut pikku tytöstäni. Minä olin nähnyt liian +paljon hänen luonaan, ja niin likaista ja niin paljon vastuksia!" + +"Kuka hän sitten oli?" kysyivät toiset. + +"Oh, ilkeä lurjus, jonka pitäisi olla linnassa. Ette voi kuvitellakaan, +millainen pesä se oli, viheliäisiä koppeja huoneina, sänkyjä sellaisia, +että ne oksennuttavat ja sellainen hoito ja ruoka! Eikä ole ainoatakaan +ryövärein luolaa, jossa olisi tehty niin paljon rikoksia. Se on +käsittämätöntä, ett'ei poliisi iske häneen. Minä olen kuullut tytöiltä, +jotka ovat päähoidokkaita siinä talossa, että kun menee sinne, niin saa +olla varma synnyttävänsä kuolleen lapsen. Kuolleina syntyneet ovat sen +talon erikoisala. Raha maksetaan etukäteen. Ja se noita harjoittaa myös +sikiön ulos ajamista suuressa määrässä. Kun minä olin hänen luonaan, oli +siellä kolme hienoa naista, joita hän kaiveli rautapuikolla." + +Mathieu huomasi nyt, että Valérie seisoi liikkumatta ja kuunteli +innokkaasti. Hän ei kääntänyt edes päätään noihin keskustelijoihin päin, +mutta hänen silmänsä loistivat kuin kuumetautisen hunnun alla. + +"Täällä ei teidän tarvitse nähdä mitään sellaista", huomautti +työläisnainen. "Rouva Bourdieu ei tahdo saattaa itselleen ikävyyksiä." + +Toinen alensi äänensä. + +"Minä olen joka tapauksessa kuullut, että hän oli pahassa pulassa ... +erään kreivittären tähden, jonka eräs ylhäinen henkilö toi tänne. Ja se +oli aivan äskettäin." + +"Mahdollisesti, jos on kysymyksessä rikkaat. Kaikki kätilöt tekevät +sellaista. Mutta rouva Bourdieun liike on joka tapauksessa arvossa +pidetty." + +Syntyi taas hiljaisuus. Sitten jatkoi hän palaamatta äskeiseen: + +"Jos minä olisin edes voinut tehdä työtä viimeisiin hetkiin asti. Mutta +tällä kertaa olen minä niin heikko, että minun on täytynyt olla pois +työstä jo kaksi viikkoa. Ja minä en tosiaan saa hemmotella itseäni, +minun täytyy lähteä täältä niin pian kuin voin, jos olen terve tai en. +Pienokaiset odottavat minua kotona. Tiedättekö, te saatte minun ihan +katumaan, ett'en ole mennyt tuon teidän ilkeän lurjuksenne luokse. Mikä +hänen nimensä on?" + +"Hän on rouva Rouche, jonka kaikki sen korttelin piiat ja nartut +tuntevat erittäin hyvin. Hänen pesänsä on kauimpana Rocherkadun +varrella, haiseva luola, jonne minä en enään uskaltaisi mennä keskellä +päivääkään, nyt kun tiedän, millaisia julmuuksia siellä tehdään." + +He vaikenivat ja menivät matkaansa. Rouva Bourdieu seisoi työhuoneensa +ovella. Ja kun Mathieu ei noussut ylös, vaan istui unohdettuna suuren +nojatuolin korkean selkälaudan takana, meni Valérie kätilön luokse. Hän +oli nähnyt Valérien palavin silmin kuuntelevan noitten kahden naisen +viimeisiä sanoja. Nyt antoi Mathieu sanomalehtensä vaipua polvilleen ja +vaipui synkkiin ajatuksiin: hän ei voinut saada mielestään noita +naisasioita, häntä hirvitti kaikki se kauheus, joka asuskeli pimeydessä. +Kuinka kauvan olikaan hän istunut siinä? Sitä hän ei tiennyt, mutta +kahden naisen ääni herätti hänet mietteistään. + +Siinä oli rouva Bourdieu, joka saattoi Valériea ulos. Hän hymyili +äidillisellä tavalla, mutta Valérie näytti itkeneen, ja hänen kasvonsa +hehkuivat tuskasta ja häpeästä. + +"Te olette ymmärtämätön, rakas lapseni, te puhutte tyhmyyksiä, joita +minä en tahdo kuulla. Menkää nyt heti kotiinne ja olkaa järkevä." + +Kun Valérie oli poistunut sanaakaan sanomatta, äkkäsi rouva Bourdieu +Mathieun, joka oli noussut seisomaan. Hän muuttui äkkiä vakavaksi, hän +oli luultavasti tyytymätön siihen, että oli puhunut liian kovalla +äänellä. Mutta nyt tuli Norinekin sisään, ja silloin syntyi iloinen +keskustelu, sillä kätilö myönsi mielellään, että hän erityisesti piti +kauniista tytöistä. Kauneus on ainakin ymmärrettävä syy lankeemukseen, +sanoi hän. Norine sai luvan saada kahvia aamiaisensa lisäksi, koska hän +tarjoutui sen itse maksamaan. Ja kun Mathieu oli luvannut Norinelle, +että hän tulee taaskin tervehtämään, läksi hän pois. + +"Ottakaa mukaanne appelsiineja ensi kerralla!" huusi kaunis Norine +portailta, punaposkisena ja onnellisena. + +Kun Mathieu kulki Boëtiekatua, seisahtui hän äkkiä. Tämän kadun kulmassa +näki hän Valérien, joka seisoi käytävällä puhumassa erään herran kanssa: +se oli Morange, hänen miehensä. Mathieu oli aivan varma siitä, että +Morange oli seurannut vaimoaan ja odottanut häntä kadulla, kun hän kävi +kätilön luona, ja nyt seisoivat he siinä, hämmentyneinä, epäröiden ja +neuvottomina ja keskustelivat asiastaan. He eivät edes huomanneet, että +ohitsekulkijat heitä tyrkkivät; he olivat sekä kuurot että sokeat sen +vaaran tähden, joka heitä uhkasi, ja antoivat kohtalon heitellä itseään +kuin tahdottomia esineitä. Heidän tuskansa oli silminnähtävä, he +taistelivat jotakin kauheata sisällistä taistelua. Senkin seitsemän +kertaa muuttivat he paikkaansa, tulivat ja menivät, polkivat kuumeisina +maata, pysähtyivät sitten taas ja alkoivat hiljaa keskustella. Kerran +tunsi Mathieu ääretöntä helpotusta ja luuli, että he olivat pelastuneet, +sillä he kääntyivät pois La Boëtiekadulta ja lähtivät Grenelleä kohden +alakuloisina ja alistuneen näköisinä. Mutta sitten he pysähtyivät taas +ja vaihtoivat muutamia epätoivon sanoja. Ja nyt sai Mathieu surukseen +nähdä heidän taaskin kääntyvän takaisin, kulkevan La Boëtiekatua +Rocherkadulle. + +Mathieu oli seurannut heitä yhtä vapisevana ja häpeissään kuin he +itsekin. Hän tiesi, mihin he menivät, mutta hän tahtoi päästä +varmuuteen. Kolmekymmentä askeletta tuosta likaisesta, vanhasta talosta, +juuri siinä, jossa Rocherkadun mäki alkaa, pysähtyi hän ja kätkeytyi +erääsen porttikäytävään, sillä hän tiesi, että nuo aviopuolisot +katselevat epäluuloisina ympärilleen, aivankuin pahantekijät. Ja niin +tapahtuikin: kun Moranget tulivat tuohon mustaan ja haisevaan +porttikäytävän luo, menivät he ensin ohitse ja vilkaisivat vaan +keltaiseen osoitekilpeen; sitten kääntyivät he takaisin ja tulivat +vakuutetuiksi siitä, että kukaan ei heitä nähnyt. Nyt eivät he enään +epäröineet, he menivät sisään, vaimo edellä ja mies perässä, sillä vaimo +tahtoi nähtävästi saada miehensä mukaansa. Tuo vanha, rappeutunut talo, +joka haisi laskuojalta ja murhilta, näkyi nielleen heidät. + +Mathieu oli näkevinään heidän kulkevan porttikäytävän läpitse, menevän +yli ummehtuneen pihan, palvelustytön, jolla oli likainen esiliina, +päästävän heidän sisälle ja rouva Rouchen, jolla oli suuri nenä ja aina +hymyili happamesti, ottavan heidän vastaan pienessä vierashuoneessa. Ja +affääristä keskusteltiin ja sovittiin. Tässä ei ollut enään kysymyksessä +salainen äiteys, häpeällinen synnytys, joka oli saanut Mathieun sydämen +vuotamaan verta rouva Bourdieun luona; tässä oli kysymyksessä +halpamainen, ilkeä murha, tuo inhoittava sikiön ulos ajo, joka tuhoaa +elämän sen omassa lähteessä. Vietellyt tytöt, jotka eivät tiedä +viettelijänsä nimeä, palvelustytöt, joille lapsi on mahdottomana +rasituksena, naidut naiset, jotka eivät tahdo tulla äideiksi, he kaikki +menivät miehen suostumuksella tai ilman sitä kaikessa salaisuudessa +tuohon rikoksien pesään. Sikiön ulosajajan rautapuikko teki tehtävänsä +hiljaisuudessa, ja tuhansia elämänalkuja virtasi sieltä ulos yhdessä +katuojan lian kanssa. + +Sillä aikaa kuin elämänalkujen virta kasvoi ja paisui kirkkaassa +auringon valossa ja nesteet kuohuivat lakkaamatta, musersivat rouva +Rochen pienet, luisevat kädet elämänsiemenet tuossa pimeässä hökkelissä, +joka haisi rasvalta ja vereltä. Rikoksellisempaa saastaisuutta, +likaisempaa maan ikuisen hedelmällisyyden loukkaamista ei voi +ajatellakaan. + + + + +V + + +Maaliskuun toisena päivänä, päivän koitteessa, tunsi Marianne ensimäiset +synnytystuskat. Ensin ei hän tahtonut herättää Mathieutä, joka nukkui +rautasängyssä hänen vieressään. Mutta kun hän seitsemän aikaan kuuli +Mathieun liikkuvan, piti hän viisaampana ilmoittaa hänelle asiasta. +Mathieu oli noussut suudellakseen Mariannen kättä, joka oli peitteen +ulkopuolella. + +"Niin, niin, rakkaani, ole nyt hyvin hellä minulle ... minä luulen, että +se tapahtuu tänään." + +He olivat jo odottaneet kolme päivää ja kummastelivat hieman sen +viipymistä. Sekunnissa oli Mathieu jalkeilla ja kysyi innossaan: + +"Onko sinulla tuskia?" + +Marianne hymyili rauhoittaakseen häntä. + +"Eipä juuri paljon vielä. Vähän alkaa olla. Aukase ikkuna ja pane kaikki +kuntoon, saammepa sitten nähdä." + +Kun Mathieu veti syrjään ikkunaverhot, täyttyi huone iloisella auringon +valolla. Avaralla, vaaleansinisellä aamutaivaalla ei ollut +pilvenhattaraakaan. Suloisen lämmin kevätilma virtasi sisään, ja erään +naapurin puutarhassa näkyi jo joukko suuria nupulla olevia syreenipuita. + +"Katsohan, katsohan, rakkaani, mitenkä kaunista ulkona on. Oi, mikä +onni! Hän syntyy auringon valossa, se pieni rakas olento!" + +Ennenkuin Mathieu puki päälleen, istahti hän Mariannen vuoteen laidalle, +katseli häntä tarkkaan ja suuteli silmille. + +"Katso minuun, että minä saisin sen oikein tietää ... vielä ei sinulla +liene liian paha olla, eihän sinulla vielä lie liian suuret tuskat?" + +Marianne hymyili yhä, vaikka hän juuri tällä hetkellä taisteli ankaraa, +viiltävää kipua vastaan. + +"Ei, minä vakuutan sen sinulle! Se menee kyllä aivan hyvästi. Pitää vaan +pysyä järjellisenä, sehän on vaikea hetki. Anna minulle nyt oikein pitkä +suutelo, niin että minä saan rohkeutta, äläkä sinä minua surkuttele, +sillä silloin sinä saat minun itkemään." + +Vasten tahtoaankin tuli hänelle kyyneleet silmiin hänen yhä +hymyillessään. Mathieu sulki hänet intohimoisesti syliinsä. + +"Ah, minun rakastettu vaimoni, sinä olet oikeassa, meidän täytyy olla +iloisia ja toivoa. Minä antaisin sinulle kaiken vereni saadakseni kärsiä +yhdessä sinun kanssasi. Olkoon ainakin minun rakkauteni sinulle tukena +ja voimain antajana!" + +Ja syvästi liikutettuina suutelivat he toisiaan, ja näytti siltä kuin +tämä hellyydenpuuskaus olisi vaikuttanut lieventävästi, sillä Marianne +ei enään tuntenut tuskia; se oli yksi noita rauhallisia hetkiä, joita on +lopullisen ratkaisun edellä. Marianne alkoi melkein luulla, että hän oli +erehtynyt. Ja kun Mathieu oli saanut kaikki kuntoon, kehoitti Marianne +häntä menemään konttooriinsa, kuten tavallista. Mutta Mathieu +kieltäytyi; hän tahtoi lähettää sanan, että hän ei voi tulla. Sillä +aikaa kuin Mathieu pani vuoteensa kokoon ja puki päälleen, keskustelivat +he niistä toimenpiteistä, joihin nyt olisi ryhdyttävä. Palvelustytön +pitäisi heti mennä noutamaan sairaanhoitajatar, jonka kanssa oli sovittu +jo neljätoista päivää sitten. Mutta ensin piti hänen pukea lapset, +joitten iloinen melu kuului viereisestä huoneesta. Edeltäpäin oli jo +päätetty, että kun synnytyspäivä lähestyy, lähetettäisiin nuo neljä +mellakoitsijaa viettämään päivänsä Beauchênen luokse; Constance oli +kohteliaasti sanonut, että hänen pikku Mauricensa tahtoisi sinä päivänä +tarjota heille aamiaista. Suurin suru oli siitä, että tohtori Boutan oli +vielä eilen illalla ollut rouva Séguinin luona, jolla oli neljäkolmatta +tuntia ollut kauheita tuskia, voimatta sittenkään synnyttää. Näiden +molempain rouvain pelko oli siis oikeutettu, heidän synnytyksensä +tapahtui samana päivänä. Mikä ikävä sattuma, jos tohtori ei voi jättää +Valentine parkaa, josta he eivät olleet saaneet hyviä tietoja vielä +eilen yhdentoista aikaan, jolloin he olivat menneet maata. + +"Minä menen sinne", sanoi Mathieu. "Siellä minä saan tietää, pitkällekö +on tultu, ja sitten otan minä Boutanin mukaani." + +Kun kello löi kahdeksan, oli kaikki järjestyksessä. Sairaanhoitajatar +oli jo tullut ja puuhaili alkuvalmistuksissa. Lapset oli puettu ja +odottivat, että he vietäisiin pikku ystävänsä Mauricen luokse puutarhan +tuolle puolen. Kun Rose oli suudellut äitiään, purskahti hän itkuun +itsekään tietämättä mistä syystä, ja tahtoi jäädä kotiin, mutta Blaise, +Denis ja Ambroise ottivat hänet mukaansa, sanoivat, että Rose on tyhmä +ja että he antavat mamman mennä yksinään torille, jos nyt on se päivä, +jolloin hän tahtoo ostaa heille pienen veljen, jonka tuloa oli +ennustettu. Ja he rupesivat taas leikkimään ja meluamaan salissa; +silloin soitettiin ovikelloa. + +"Siellä on ehkä tohtori!" huudahti Mathieu, joka oli jäänyt Mariannen +luokse ja kiirehti nyt alas. + +Mutta etehisessä tapasikin hän Morangen ja hänen tyttärensä Reinen. +Ensin ei Mathieu voinut eroittaa Morangen kasvoja, hän vaan kummasteli +tätä varhaista vierastelua, joka oli niin odottamatonta, että hän ei +voinut salata kummastustaan. + +"Mitä minä näen, oletteko se te, rakas ystäväni?" + +Kassanhoitajan ääni oli aivan muuttunut, murtunut ja kauhusta vapiseva. + +"Olen, minä se olen. Teidän täytyy tehdä minulle eräs palvelus!" + +Kun hän kuuli lasten olevan salissa, tyrkkäsi hän Reinen sinne. + +"Mene sinä, rakkaani, leikkimään sinne pienten ystäväisi kanssa. Minä +tulen sitten noutamaan sinua." + +Kun hän tuli takaisin sulettuaan oven, näki Mathieu, että hänen kasvonsa +olivat vääristyneet kauheasta tuskasta nyt, kun hänen ei enään tarvinnut +hillitä itseään tyttönsä tähden. + +"Herra Jumala, mitä on tapahtunut?" + +Morange tukahutti nyyhkytyksensä, mutta vapisi niin, että hän tuskin voi +puhua. + +"Se on vaan sitä, että minun vaimoni on kuolemaisillaan. Hän ei ole +kotona. Minä kerron teille kaikki. Reine luulee, että hän on +matkustanut, ja minä olen sanonut olevani pakoitettu menemään noutamaan +häntä. Minä pyydän teiltä, pitäkää Reine täällä niin kauvan kuin se on +välttämätöntä. Mutta ei sillä hyvä, minulla on hevonen tuolla ulkona, +teidän täytyy heti tulla minun mukaani." + +Syvästä säälistään huolimatta teki Mathieu kieltävän liikkeen. + +"Se on mahdotonta, ei tänään. Vaimoni on lapsivuoteessa." + +Morange tuijotti hämmästyneenä häneen, aivankuin uusi onnettomuus olisi +häntä kohdannut. Sitten vavahti hän, ja vihlovan katkerasti vääristyi +hänen suunsa. + +"Aivan oikein, teidän vaimonne oli raskaana, ja hän synnyttää lapsensa, +niin se on luonnollista. Minä voin käsittää, että te tahdotte olla läsnä +tuossa onnellisessa tapahtumassa. Mutta se ei mitään tee, teidän täytyy +tulla minun kanssani, minä olen varma siitä, että te seuraatte minua, +minä olen aivan liiaksi onneton. Minä vakuutan, että minä en voi +yksinäni palata takaisin sinne, minne minä nyt vien teidät, minä en voi, +minä en jaksa, minulla täytyy olla joku mukanani ... oh, minä rukoilen +teitä, minä vaadin teitä tulemaan!" + +Noissa värähtelevissä ja änkytetyissä sanoissa oli niin paljon kauhua ja +tuskaa, että ne liikuttivat syvästi Mathieun mieltä. Hän ymmärsi, että +tuo heikko ja hellämielinen miesparka oli nyt menettänyt kaikki +voimansa, että hän oli avuton kuin hukkuva lapsi. + +"Odottakaa", sanoi Mathieu sitten, "minä käyn kuulustamassa, jos voin +seurata teitä." + +Hän kiirehti ylös ja kertoi Mariannelle, että Morangelle on täytynyt +tapahtua jonkun onnettomuuden ja että kassanhoitaja oli tuolla alhaalla +ja vannotti häntä tulemaan hetkeksi auttamaan. + +Marianne sanoi heti, että Mathieun ei pitäisi kieltäytyä, varsinkin kun +tuskat eivät nyt vaivanneet. Hän, Marianne, oli ehkä erehtynyt. Ja nyt +tuli Mariannen päähän eräs ajatus: koska Morangella oli hevonen, voisi +Mathieu ensin käydä Séguinillä, ilmoittaa asia tohtori Boutanille ja +lähettää hän tänne, jos hän oli vapaa; sitten voisi hän rauhallisesti +tehdä ystävälleen pyydetyn palveluksen. + +"Sinä olet oikeassa, sinä olet kunnon nainen", sanoi Mathieu ja suuteli +häntä taaskin suulle. "Minä lähetän Boutanin luoksesi ja tulen takaisin +niin pian kuin mahdollista." + +Hän meni sitten alas saliin, otti jäähyväiset lapsiltaan ja Reineltä, +joka ei näyttänyt aavistavan mitään ja iloitsi sydämessään aamiaisesta, +jonka hänenkin piti saada syödä Beauchênen luona. Sitten kutsui hän +palvelustytön ja tahtoi, että tämä veisi heti lapset sinne. Kun hän +sitten oli saattanut heitä puutarhan läpitse, katsoi hän heidän +jälkeensä, kunnes he olivat tulleet Beauchênen portille. + +Sillä aikaa oli Morange kävellyt edestakaisin alhaalla eteisessä +menehtyneenä tuskasta ja levottomuudesta. + +"Tuletteko te nyt? Kiirehtikää Jumalan tähden!" + +Ajopeleissä vaipui hän selkänojaa vasten murtuneena, sortuneena, silmät +kiinni ja käsi kasvoilla. Ennenkuin Mathieu nousi ajopeleihin, oli hän +kysynyt, eikö voitaisi ajaa d'Antinkatua, ja kun hän sai vastauksen, +että se oli juuri tien varrella, sanoi hän ajurille Séguinin osoitteen. +Siellä sai hän kamarineidiltä tietää, että rouva oli vihdoinkin +synnyttänyt, mutta että kaikki ei näyttänyt olevan lopussa vielä. Hän +tyyntyi kuitenkin, kun Boutan lähetti hänelle ulos terveisensä, että hän +on rouva Fromentin luona tunnin kuluttua. + +Kun Mathieu nyt taas nousi vaunuihin, kääntyi ajuri taaksepäin ja kysyi, +minne nyt ajettaisiin. + +"Ajuri kysyy osoitetta." + +"Osoitetta ... niin, se totta. Rocherkatu, mäen alapuolella. Siellä on +eräs halkokauppa." + +Mathieu ymmärsi. Hän oli nähnyt paikan, hän tiesi kaikki. Ja kun Morange +oli tullut melkein mielettömänä sisään ja sanonut, että hänen vaimonsa +oli kuolemaisillaan, oli hän tuntenut rikoksellisuuden kylmän +hengähdyksen. Se oli rouva Rouchen luona, siellä oli Valérie +kuolonkamppailussa. + +Morange tunsi luultavasti, että hänen täytyy antaa jokin selitys. Hän +lopetti pitkän hiljaisuutensa, ja kuumeellinen into valtasi hänet. Mutta +alussa ei hän voinut tunnustaa totuutta, hän yritti valehdella. + +"Valérie oli mennyt erään kätilön luokse antaakseen tarkastaa itsensä. +Tarkastuksen aikana sai hän niin ankaran verenvuodon, että verta ei +voitu pysähdyttää." + +"Ettekö lähettänyt noutamaan lääkäriä?" + +Tämä kysymys sai hänet hämille. Hän epäröitsi vastatessaan: + +"Lääkäriäkö ... kyllä. Lääkäri olisi ehkä voinut pelastaa hänet. Mutta +he sanoivat, ett'ei siitä ole apua." + +Ja sitten tuli tunnustus esiin nyyhkytysten katkomana: + +"He pitivät kiinni minusta, sulkivat minut huoneesen, estivät minun +hakemasta lääkäriä. Minä olisin voinut särkeä kaikki ja hypätä ulos +ikkunasta, kun näin veren koskena kohisevan ja ymmärsin, että +vaimoparkani oli mennyttä. Jos te tietäisitte, mitä he sanoivat minulle! +Että minä olen hullu ja että me joutuisimme vankilaan kaikki. Valériekin +suuttui minuun. Ne toiset panivat kätensä minun suulleni tukehuttaakseen +huutoni, vakuuttivat, että ei ole mitään hätää ja että veritulva +tukettaisiin ... oi niitä viheliäisiä!" + +Hän tunnusti kaikki, kertoi rautapuikosta, joka, vaikka tottunut käsi +oli sitä käyttämässä, oli leikannut liian syvään, niin että kätilö ei +voinut estää verenvuotoa. Kymmenen aikaan oli ollut vähän toiveita. +Mutta puolenyön aikana oli Valérie mennyt tajuttomaksi. + +"Ajatelkaahan, me olimme olleet siellä kello seitsemästä asti illalla, +sillä tuo nainen tahtoi, että se tapahtuisi pimeän tultua, hänen ei +tarvinnut nähdä, kynttilä oli kylliksi, ja se aika sopi hänelle +parahiten monesta syystä. Kello kaksi yöllä olin minä vielä tuossa +hirveässä huoneessa, jossa me olimme päättäneet, että Valérien pitäisi +olla viisi kuusi päivää saadakseen voimansa takaisin. Mutta hän ei ollut +vielä silloin tajussaan, hän makasi siellä pyörtyneenä, kalpeana, +jääkylmänä eikä hänessä ollut muuta elonmerkkiä kuin muutamia heikkoja +hengähdyksiä. Mitä minun nyt olisi ollut tehtävä? Kotona oli Reine +varmaankin puolikuolleena pelosta, sillä minä olin sanonut saattavani +vaan hänen äitiänsä asemalle ja tulevani pian takaisin. He ajoivat +sitten minut ulos ja sanoivat, että minua ehkä kohtaa iloinen +hämmästys, kun minä tulen takaisin aamulla; minä tuskin tiedän itsekään, +miten tulin kotiin ja minä ajattelin teitä, minä en voinut palata +yksinäni sinne. Jumalani, missähän tilassa me kohtaamme minun +vaimoparkani?" + +Hän oli ollut hyvin kärsimätön siitä, että hevonen ei kule tarpeeksi +nopeasti, mutta nyt alkoi häntä hirvittää se ajatuskin, että hän +lähestyi paikkaa ja voi pian tietää kaikki. Hän katseli katuvaisin +silmäyksin ympärilleen. + +"Ah, ystäväni, älkää minua tuomitko! Jos te tietäisitte, miten minä +kärsin!" + +Mathieu, joka ei voinut saada sanaakaan suustaan, tarttui +hänen käteensä, likisti sitä ja piti omassaan. Tämä todistus +osanottavaisuudesta ja anteeksi annosta liikutti tuota miesparkaa +kyyneliin asti. + +"Kiitos, kiitos!" + +Mutta nyt seisahtuivat vaunut, ja Mathieu käski ajurin odottaa. Morange +ryntäsi huoneesen, ja hänen seuraajansa täytyi kiirehtiä ennättääkseen +hänen mukanaan. + +Hän soitti rajusti, ja palvelustyttö tuli avaamaan. Mutta kun hän tunsi +Morangen ja näki, että hänellä oli ystävä mukanaan, ei hän tahtonut +päästää heitä kauemmaksi kuin tuohon pieneen eteiseen. + +"Odottakaa tässä..." + +Mutta kun Morange tuuppasi hänet syrjään, huudahti hän: + +"Minä olen saanut käskyn ... te ette saa tulla sisään. Antakaa minun +ilmoittaa ensin rouvalle!" + +Morange ei vastannut, hän ei sanonut sanaakaan, tuuppasi tytön sivulle +ja meni hänen ohitsensa. Mathieu seurasi häntä, ja palvelustyttö juoksi +emäntänsä luokse. + +Morange kääntyi käytävässä ja löysi heti oven. Hän aukasi sen vapisevin +käsin. Mikä kauhea näky, kun he astuivat sisään! Tuossa inhoittavassa, +likaisessa kopissa, lavitsalla, joka vielä oli keskellä lattiata, makasi +Valérie kylmänä ja kankeana, kuolleena jo kuusi tuntia. Hänen kauniit +kasvonsa olivat valkeat kuin vaha ja niitä ympäröitsi tuuheat, komeat +mustat hiukset; näytti siltä kuin jokainen veripisara hänen ruumiistaan +olisi juossut ulos. Hänen pyöreät, terveet, rakastettavan iloiset +kasvonsa, jotka aina olivat sädehtineet sellaista elämän iloa, sellaista +rakkautta loisteliaisuuteen ja huvituksiin, olivat muuttuneet +hämmästyttävän vakaviksi, ne ilmaisivat katkeraa kaipuuta kaikkeen +siihen, minkä hänen nyt oli täytynyt jättää noin murheellisella tavalla. +Peite oli valunut syrjään ja paljastunut oli osa hänen kauniista +olkapäistään, joista hänen miehensä oli ollut niin ylpeä, kun hän +esiintyi avokaulaisessa puvussa. Oikea käsi, valkoisempi, pienempi ja +hienompi kuolemassa kuin elämässä, lepäsi peitteellä. Hän oli kuollut, +ja hän oli yksinään ilman valvovaa ystävää ja ilman yhtäkään +vahakynttilää. + +Morange tuijotti häneen. Hän näytti silmät sulettuina nukkuvan ikuista +untaan. Mutta Morange ei pettynyt, hän ei nähnyt enään rinnan +kohoilevan, huulet olivat yhteen puristetut ja aivan valkeat. Tuo +jäätävä kauhu, kun näkee kuolleen noin hylättynä, yksinään kuin +murhattu, kuristi hänen sydäntään, niin että hän seisoi siinä aivan +tylsistyneenä. Hän tarttui Valérien käteen, tunsi, että se oli kylmä ja +huokasi sitten niin, että se tuntui korahdukselta. Sitten laskeutui hän +polvilleen, pani poskensa tuota marmorikättä vastaan sanomatta +sanaakaan, päästämättä nyyhkäystäkään, aivankuin hän olisi tahtonut +jäädyttää itsensä tuossa kuolon kylmyydessä, tunkeutua siihen yhdessä +vaimonsa kanssa. Ja niin oli hän liikkumatta polvillaan. + +Ei Mathieukään liikahtanut; häntä kauhisti tämä raukkamainen loppu, tämä +tuho inhoittavassa lätäkössä, johonka nuo aviopuolisot olivat uponneet. +Tuo kamala hiljaisuus jatkui, mutta vihdoin kuuli Mathieu keveätä ääntä +aivankuin varovainen kissa olisi lähestynyt. Avoimesta ovesta tuli +sisään rouva Rouche ja lähestyi heitä lempeällä ja tyynellä tavallaan, +maltillisena kuin ainakin. Hänen tunnusteleva nenänsä keksi heti tuon +herran, joka oli eräänä päivänä käynyt hänen luonaan hakemassa sijaa +eräälle naiselle. Hän ei nähtävästi pelännyt Mathieutä, sillä hän +säilytti rohkean levollisuutensa, joka niin suuresti kummastutti +Mathieutä. Sääli tuntuu ainoastaan vallanneen hänen tuota miesparkaa +kohtaan, joka oli vaipunut lattialle polvilleen kuolleen vaimonsa +viereen. Hänen rakastettava katseensa sanoi: "Mikä onnettomuus, miten +voimattomia me olemme elämän säälimättömissä vaiheissa!" Kun Mathieu +tahtoi nostaa Morangen ylös ja puhua hänelle lohdutuksen sanoja, esti +rouva sen ja kuiskasi: + +"Ei, ei, antakaa hänen olla, se tekee hänelle hyvää. Tulkaa, herrani, +minä haluan puhua kanssanne." + +Ja hän vei Mathieun kanssaan. Mutta käytävään kuului tukahutettua +kirkunaa, jossakin kaukana huudettiin häntä. Ja yhä vaan yhtä tyynenä +aukasi hän erään oven, laski Mathieun sinne sisään ja sanoi: + +"Olkaa hyvä ja odottakaa minua." + +Se oli kätilön vastaanottohuone, pieni huone, jossa oli kuluneet +shaggihuonekalut ja pieni kirjoituspöytä, ja siellä istui nuori nainen +-- joka äskettäin oli synnyttänyt lapsen, se näkyi hänen kalpeudestaan +-- ja ompeli välinpitämättömän näköisenä, puoleksi maaten nojatuolissa. + +Kun hän katsoi työstään, tunsi Mathieu ihmeekseen Célesten, rouva +Séguinin kamarineidin. Tyttökin hätkähti hämmästyneenä tästä +kohtauksesta ja huudahti: + +"Ah, herra Froment! Älkää sanoko rouvalle, että olette nähnyt minun +täällä." + +Mathieu muisti nyt, että Céleste oli kolme viikkoa sitten saanut +Valentinelta luvan olla muutamia päiviä Rougemontissa kuolemaisillaan +olevan äitinsä luona. Céleste kirjoitti kirjeitä säännöllisesti. Hänen +emäntänsä oli kirjoittanut ja vaatinut Célesten tulemaan takaisin +synnytyshetkeksi, mutta kamarineiti oli vastannut, että hänen äitinsä +oli viimeisillään eikä häntä voi jättää koska hänen joka hetki voidaan +odottaa kuolevan. Ja nyt löysi Mathieu saman tytön rouva Rouchen luota, +jossa hän korkeintaan viikko sitten oli synnyttänyt lapsen. + +"Niin, se oli todellakin siten, että minä olin raskaana. Minä näin kyllä +eräänä päivänä, että te huomasitte sen. Ainoastaan miehet voivat nähdä +sellaista. Rouvalla ei ole koskaan ollut pienintäkään epäilystä, niin +hyvin olen minä osannut sen salata. Mutta minä en tahdo menettää +paikkaani, ja sentähden sanoin minä, että äiti on sairaana. Minulla on +eräs ystävätär, rouva Couteau, joka ottaa vastaan kirjeet siellä ja +panee taas minun vastaukseni postiin. Valehteleminen ei ole kaunista, +mutta mihinkähän köyhä tyttö joutuisi, kun hän tulee onnettomaksi +halpamaisen miehen kautta, joka ei pidä lupauksiaan?" + +Mutta sitä ei Céleste sanonut, että tämä oli jo toinen kerta kuin hän +oli tällaisessa tilassa ja että tällä kertaa ei ollutkaan luonnistanut +niin hyvin kuin edellisellä. Viime vuonna, melkein päivälleen vuosi +sitten, oli rouva Rouche kirvoittanut hänen kuolleena syntyneestä +lapsesta, joka oli tämän rouvan erikoisala. Mutta tällä kertaa oli lapsi +tullut maailmaan elävänä, vaikka se oli vaan seitsemän kuukauden vanha +sikiö. Kaikki oli näyttänyt niin lupaavalta, mutta elämä tekee usein +tuollaisia omituisia poikkeuksia. Ja koska tämän talon säännöt kielsivät +lapsenmurhan, niin oli täytynyt kääntyä Couteauskan puoleen, joka oli +viimeinen turva sellaisissa tapauksissa, hauta, jonne lasten ruumiit +sikin sokin heitettiin. Hän oli tullut noutamaan lapsen seuraavana +päivänä syntymisen jälkeen viedäkseen sen sinne "täysihoitoon." Nyt tuo +lapsi oli luultavasti kuollut. + +"Tehän ymmärrätte, minä en voi hankkia itselleni sellaista hoitoa kuin +hienot naiset. Lääkärit sanovat, että täytyy maata ainakin kolme +viikkoa, jotta voimat palaisivat. Minä makasin kuusi päivää, ja tänään +nousin ylös ryhtyäkseni taas maanantaina palvelukseeni. Tällä aikaa olen +minä täällä pieneksi hyödyksi, kuten näette paikkaan rouva Rouchen +vaatteita, sillä hän on niin hyvä minua kohtaan. Tehän lupaatte, +ett'ette paljasta minun salaisuuttani?" + +Mathieu ilmaisi suostumuksensa pään nyökähdyksellä. Hän tarkasteli +Célesteä, tuota rumaa, tuskin viidenkolmatta vuotiasta tyttöä, jolla oli +hevosmaiset kasvot, ja hän oli näkevinään tuon tytön tulevan raskaaksi +kerta toisensa perään ja hautaavan kuolleena syntyneet lapsensa maahan. +Hän herätti Mathieussä samalla kertaa inhoa ja sääliä. + +"Anteeksi, että kysyn mutta voitteko te, herrani, sanoa minulle, onko +rouva jo saanut lapsensa?" + +Mathieu vastasi, että rouva Séguin oli jo synnyttänyt, mutta että +hänellä oli ollut kovia tuskia neljäkolmatta tuntia. + +"Niin, se ei minua kummastutakaan, rouvahan on niin heikko. Mutta minä +olen iloinen joka tapauksessa. Kiitos, herrani." + +Nyt tuli rouva Rouche sisään ja sulki sitten hiljalleen oven. Talossa +oli taaskin hiljaista. Rouva istahti kirjoituspöytänsä ääreen, aina yhtä +hyväntahtoisen näköisenä, ja pyysi kohteliaasti Mathieunkin istumaan. +Sitten kehoitti hän Célesten jäämään paikoilleen; Céleste oli ystävätär, +luotettava tyttö, joka mielellään sai kuulla, mitä hän aikoi sanoa. + +"Minulla ei ole edes kunniaa tietää teidän nimeänne, herrani, mutta minä +huomasin heti, että edessäni on hieno ja ymmärtäväinen mies, joka tuntee +elämää. Sentähden tahdon minä sanoa teille suoraan, että ystävänne +epätoivo saattaa minun hieman levottomaksi ... niin, ainoastaan hänen +itsensä tähden. Ette voi ajatellakaan, miten mieletön hän oli yöllä. Jos +hän tulee yhtä hulluksi taaskin, pelkään minä, että hän ryhtyy tekoihin, +joitten vaaralliset seuraukset te varmaankin ymmärrätte. Se isku, joka +häntä on nyt kohdannut, on kauhea, se on liikuttanut minuakin, enkä minä +ole voinut nukkua vähääkään tuon tapauksen jälkeen. Mutta te ymmärrätte, +se ei häntä auta, että hän tarpeettomasti huutelee tätä kaikkialla. +Minä vakuutan, että minä tässä tapauksessa ajattelen enemmän häntä kuin +itseäni, sillä ... no niin, minä selviydyn kyllä aina." + +Mathieu ymmärsi sen erittäin hyvin. Jos Morange on niin tyhmä, että hän +joillakin varomattomilla sanoilla ilmaisee rikoksen, tulisi hän itse +ensimäiseksi poliisin kynsiin. + +"Mutta täytyy kunnioittaa ystäväparkani hirmuista surua", vastasi +Mathieu kylmästi. "Minun ei tarvinne kehoittaa häntä pysymään järkevänä, +sillä hän on varmaankin itse jo ajatellut kaikkine yksityiskohtineen, +mitkä tämän hirveän työn seuraukset ovat." + +Syntyi taas hiljaisuus. Rouva Rouche katseli Mathieutä levollisen +näköisenä eikä voinut olla hymyilemättä. + +"Minä näen kyllä, että te pidätte minua rikoksellisena, murhaajana. Oh, +jos te olisitte ollut täällä, kun tuo miesparka tuli tänne rouvansa +kanssa! He itkivät kuin lapset, he lankesivat polvilleen eteeni, kun +minä ensin kieltäydyin. Ja mitkä kiitokset, mitkä lupaukset ikuisesta +kiitollisuuden tunnosta, kun minä lopulta suostuin! Se ei onnistunut, +minä erehdyin luultavasti jonkun elimen tavallisuudesta poikkeavan +muodon tähden, ja seurauksena siitä oli suuri onnettomuus. Ei kukaan voi +olla epätoivoisempi ja vaaranalaisempi kuin minä. Luuletteko te, ett'ei +minullakin ole minun suruni ja murheeni? Minä annan naitujen naisten +aivan mielelläni pysyä kotonaan, jos he eivät tahdo joutua vaaraan, +vaikka he tarjoisivat minulle koko omaisuutensa!" + +Hän tuli haltioihinsa, koko hänen pieni persoonallisuutensa vapisi +kiihkosta. + +"Sen, mitä minä olen tehnyt, sitä samaa tekevät kaikki kätilöt, niin, +vieläpä kaikki lääkäritkin! Ja mitenkä voisi joku meidän ammattiin +kuuluva olla tekemättä sitä, kun hän kuulee sellaisia surkeita juttuja, +joita joka päivä saamme kuulla. Oh, herrani, jos minä voisin piiloittaa +teidät tähän huoneeseen, jos te kuulisitte kaikkein niitten onnettomain +naisten puheet, jotka käyvät täällä minulta apua pyytämässä, niin +varmaankin teidän mielipiteenne muuttuisi. Pieni, kauppiaan vaimoraukka +tulee tänne puolikuoliaana, hänen miehensä on potkaissut häntä vatsaan, +hän itkee aivankuin häntä olisi ruoskittu ja sanoo, että hän ei tahdo +lasta; ettekö luule, että minä teen oikein ottaessani hänen sikiönsä +ulos? Viime viikolla tuli tänne eräs palvelustyttö maalta, hän oli +tullut jalkaisin aina Beaucesta asti, hänellä oli seitsemäs kuukausi, +joka paikasta hän ajettiin pois, lapset heittelivät häntä kivillä, hänen +täytyi maata heinäsuovissa ja varastaa ruokansa koirilta; ettekö tekin +luule, että se oli laupeudentyö, kun hän tuli kirvoitetuksi heti, niin +ett'ei hänen tarvinnut enää kantaa onnetonta kuormaansa? Maaseudulta +tulee niitä joukottain, porvarein rouvia, työläisnaisia ja kaikki +vannovat, että he tappavat lapsensa, ellen minä vapauta heitä siitä. Ja +kaikkein pariisittarien huulilla on samat uhkaukset, monilla köyhillä +tytöillä mutta myöskin monilla rikkailla ja arvossa pidetyillä naisilla. +Kaikki ... kaikki, kuuletteko te ... kaikki ovat he valmiit mitä +julmimpiin tekoihin, he uhkaavat myrkyttää itsensä väkevillä lääkkeillä, +he tahtovat pudottaa itsensä portaista alas saadakseen keskosen, +kirvoittaa itse itsensä, kuristaa lapsensa tai panna se kadulle. Mitähän +minun nyt on tekeminen? Luuletteko te, ett'ei jo ole löydetty tarpeeksi +monta lapsen ruumista likaviemäreistä? Eikö lastenmurhat tulisi kahta +lukuisammiksi, jos me kieltäytyisimme? Ja jos ei otettaisikaan huomioon +sitä, että se on laupeudentyö, jonka me teemme noille naisparoille, niin +on se kuitenkin tarpeellinen varaventtiili, viisas ehkäisykeino, jonka +avulla vältetään monet murhenäytelmät ja rikokset. Kun minä puhun +sivistyneen miehen kanssa, niinkuin te, niin minä en salaa +mielipidettäni, joka on hyvin järkähtämätön. On olemassa kolme +menettelytapaa. Toimitaan niin, että potilas synnyttää kuolleen lapsen, +jota minä pidän täysin oikeutettuna menettelytapana, sillä naisellahan +on oikeus antaa elämä tai olla antamatta. Sitten sikiön ulosajaminen, +joka on minunkin silmissäni ikävä menettelytapa, jonka oikeutuksesta +mielipiteet eivät ole vakaantuneet ja johon voi ryhtyä ainoastaan +erikoistapauksissa, puhumattakaan niistä vaaroista, joita siinä on. Ja +vihdoin lapsenmurha, todellinen rikos, jota minä en ollenkaan hyväksy. +Minä vakuutan teille, ett'ei ainoatakaan lasta, joka on syntynyt +elävänä, ole murhattu minun luonani. Äiti ja imettäjä tehkööt sen kanssa +sitten, mitä tahtovat, se ei minuun kuulu." + +Hän riemuitsi, hän vannoi kunniansa kautta käsi kohotettuna ja piti +Mathieun kauhistunutta hiljaisuutta surullisena myöntyväisyytenä +sellaisen miehen puolelta, jolla ei ollut tähän mitään vastattavana. Ja +kun Mathieu liikahti, aivankuin olisi tahtonut paeta tästä helvetistä, +sanoi hän vilkkaasti: + +"Vielä sana, herrani. Tuossa talossa, tuolla vastapäätä, erään rikkaan +pankkiirin luona oli talvella palvelustyttö, pieni, ihastuttava, +vaaleanverinen tyttö. Hän tuli raskaaksi, ja hän saapui minun luokseni, +mutta niin myöhään, että minun periaatteitteni mukaan ei sopinut enään +käydä asiaan käsiksi. Ja sitten arvelin minä, että hän asuu liian +lähellä; se on vaarallista panettelun tähden. Kaksi kuukautta kului. +Eräänä aamuna kello kuusi tuli saman talon keittäjä kauhistuneena +noutamaan minua, me hiivimme takatietä seitsemänteen kerrokseen, jossa +hän asui yhdessä tuon pienen palvelustytön kanssa. Ja tiedättekö, mitä +minä näin toisessa sängyssä? Tuon onnettoman tytön ympärillä oli +kokonainen meri verta, hän oli kuollut, ja kädet olivat vielä +suonenvedontapaisesti lapsen kaulan ympärillä, jonka hän oli kuristanut. +Omituisinta oli, että keittäjä, jonka sänky oli vaan parin kyynärän +päässä, ei ollut kuullut mitään, ei valituksia eikä huutoja. Hän ei +tiennyt mitään mistään, ennenkuin heräsi. Voitteko kuvitella +mielessänne, miten se lapsiraukka taisteli kipujaan vastaan, tukahutti +huutonsa, odotti lastaan voidakseen sen sitten kuristaa omilla +vapisevilla käsillään. Ja antaa sitten kaiken verensä virrata pois ja +nukkuu kuolon uneen yhdessä tuon pienen olennon kanssa, jota hänen +jäykistyneet sormensa eivät päästäneet irti! Minä sanoin luonnollisesti +keittäjälle, että minulla ei ollut tässä mitään tekemistä, ja minä +lähetin hänen noutamaan lääkäriä, jotta saataisiin kuolemantodistus. +Mutta uskokaa minua tai olkaa uskomatta, varma vaan on, että minä en ole +koskaan voinut unohtaa sitä tapausta. Minulla on oikein omantunnon +vaivoja siitä, että en auttanut tätä tyttöä. Ja nyt tahdon minä kysyä +teiltä, että jos minä olisin ajanut ulos hänen sikiönsä, niin +tuomitsisitteko te sen teon, enkö minä silloin olisi tehnyt +laupeudentyön?" + +"Luonnollisesti!" huudahti Mathieu, joka oli innokkaasti kuunnellut +kertomusta. + +Mathieu tunsi sydämensä tulevan jääkylmäksi. Kauhistus oli kohonnut +korkeimmilleen, suuremmaksi se ei voinut enään tulla. Hänen mieleensä +johtui, mitä hän oli nähnyt rouva Bourdieun luona, rikoksellisen ja +salaisen äiteyden, vieteltyjä palvelustyttöjä, avioliitonrikkojia, +sukurutsauksen uhreja, jotka tulivat synnyttämään lapsensa +salaisuudessa, tuntemattomia, raukkoja, jotka kulkivat pimeitä kohtaloja +kohden. Täällä, rouva Rouchen luona oli hän naamioidun rikoksellisuuden +silmäin edessä, sikiön, joka kuristettiin, ennenkuin se oli saanut +hengen, synnytettiin kuolleena eli ajetaan ennen aikaansa ulos ja kuolee +ensi hengähdyksellään. Ja kaikkialla kukoistivat lastenmurhat, +kaikkialla kuristettiin lapset, leikattiin paloiksi, käärittiin +sanomalehtipaperiin ja pantiin porttikäytäviin. Avioliittojen lukumäärä +ei ollut alentunut, mutta syntyneitten luku oli alentunut enemmän kuin +neljäsosalla, ja kaikki tämän suurkaupungin lokaviemärit kulettivat +mukanaan lapsenruumiita. Ja kauheinta oli, että tämä nainen, tämä +viheliäinen murhaaja, puhui levollisesti, näytti olevan vakuutettu +työnsä välttämättömyydestä, lausui totuuksia, jotka liikuttivat +Mathieutä. Ne olivat yhteiskunnalliset epäkohdat, rakkauden +luonnottomuus, lakien vääryydet, jotka pakoittivat äidit lapsenmurhiin. +Jumalallinen tunne, elämän kuolematon liekki saastutettiin ja pelkkä +kiima teki ainoastaan sattumalta naiset raskaiksi. Lapsen ensi vavahdus +äidin kohdussa muuttui kauhistukseksi, pelättiin antaa henkeä lapselle, +joka sai erehdystä kiittää olemassa olostaan, tunnettiin tarve +tappamiseen niinkuin rikkaruoho ensi idussaan. Itsekkäisyys kohotti +äänensä: ei yhtään lapsia, ei mitään, mikä estää ahneutemme tai +kunnianhimomme tähden laatimiamme suunnitelmia! Kuolema huomiselle +elämälle, kun me vaan saamme nauttia tänään! Koko kuoleman kanssa +kamppaileva yhteiskunta kohotti tämän häpeällisen huudon, joka julisti +kansakunnan pikaista loppua. Ja Mathieu, joka yhdeksän kuukautta sitten +oli luullut Pariisin niin huonosti kylvetyksi, sinä iltana, jona hän oli +itse vähällä kuulla kiusaajan ääntä ja lähteä kielletyille teille, hän +havaitsi nyt, mitkä pahansuovat ja rikokselliset kädet korjasivat sadon. +Monet siemenet joutuivat luonnollisesti hukkaan, heitettiin kaikkein +polettavaksi, kuivuivat ja paloivat, ja niin paljon haaskautui +viljeltäessä, niin monta tainta annettiin välinpitämättömyydestä +turmeltua. Mutta ei siinä kyllin, julmat kädet jatkoivat hävitystyötä, +kun sato tuli näkyviin. Tuo oli vapaaehtoista sikiön ulosajoa, kaikkein +kuoleman voimain taistelua elämää ja järkähtämätöntä luontoa vastaan, +joka luo äärettömän paljon siementä totuuden ja oikeuden äärettömän +suurta satoa varten. + +Mathieu nousi nyt. + +"Minä sanon vielä kerran, ett'en minä sekaannu siihen, mitä täällä on +tapahtunut. Mutta eikö ole kovin vaarallista pitää tuota kuollutta +naista täällä?" + +Rouva Rouche hymyili melkein huomaamattomasti. + +"Kyllä, meitä vartioidaan hyvin ankarasti. Onneksi on minulla ystäviä +kaikkialla. Minä olen lähettänyt ilmoittamaan kuolemantapauksesta, +lääkäri tulee pian ja kirjoittaa todistuksen keskosen synnyttämisestä." + +Rouva Rouchekin oli noussut seisomaan, ja hänellä oli taaskin tuo +lempeä, rehellinen kasvojenilme, ja näytti siltä kuin hän olisi +surkutellut kaikkea sitä saastaista, jota tässä maailmassa on. Ja taas +muuttui hän hyvin kainon näköiseksi, kun Céleste alkoi: + +"Niin, herrani, se on todellakin totta, kaikki mitä hän tahtoo, se +täytetään. Hän on parhain ihminen maailmassa, tekisi mieli antaa hakata +itsensä palasiksi hänen tähtensä. -- Hyvästi, herrani, ja muistakaa, +mitä olette luvannut." + +Ennenkuin Mathieu läksi, tahtoi hän vielä kerran nähdä Morangen ja +koettaa, jos mahdollista, saada hänet mukaansa. Morange istui itkien +kuolleen vaimonsa vieressä, ja hän oli niin menehtynyt, ett'ei hän enään +voinut tuntea tuskiaankaan. Kun Mathieu oli lausunut ensimäiset sanat, +esti tuo onneton hänet puhumasta ja sanoi itse matalalla, tukahtuneella +äänellä, aivankuin olisi pelännyt herättää vaimonsa, joka nukkui siinä +ikuista untaan: + +"Ei, ystäväni, älkää puhuko mitään, se on tarpeetonta. Minä tiedän, +minkä rikoksen olen tehnyt, enkä minä anna sitä koskaan itselleni +anteeksi. Se, että hän nyt makaa tuossa, se on seurauksena siitä, että +minä suostuin tuumaan. Ja kuitenkin minä häntä rakastin, en ole koskaan +tahtonut muuta kuin hänen onneaan, koko minun heikkouteni on siinä, että +olen rakastanut häntä liian paljon. Mutta minähän olin mies, ja kun hän +ajatteli tyhmyyksiä, olisi minun pitänyt olla viisas ja sanoa hänelle, +että se on rikos, josta me varmaankin vielä saamme rangaistuksen. Ah, +kuinka hyvin minä ymmärrän tämän ja annan hänelle anteeksi! Minä olen +mennyttä miestä, minä olen hylky ja minä inhoon itse itseäni." + +Koko hänen vähäpätöisyytensä ja koko hänen hellyytensä tuli esiin +nyyhkytyksissä tunnustaessaan heikkouttaan. Ja hän jatkoi samalla +soinnuttomalla tukahtuneella äänellä: + +"Vaimoni tahtoi olla iloinen, rikas, onnellinen. Se oli luonnollistakin, +kun hän oli niin lahjakas ja kaunis! Minulla oli vaan yksi ilo, minä +tahdoin vaan tyydyttää hänen taipumuksiaan, täyttää hänen toiveitaan. Te +olette nähnyt meidän uuden asumuksemme; se oli maksanut meille liian +paljon. Sitten tuli tuo juttu Crédit Nationalista, jossa minä toivoin +pian voivani hankkia omaisuuden. Kun minä näin, miten haltioihinsa hän +joutui siitä ajatuksestakin, että hän lisää kuormaani uudella lapsella, +tulin minä yhtä hulluksi kuin hänkin, minä luulin vihdoin, että ainoa +pelastus on tuon lapsen laittaminen pois tieltä. Ja nyt makaa vaimoni +tuossa! Se oli poika, ja me olimme niin sydämestämme toivoneet poikaa, +me teimme sen, minkä olimme päättäneet ja juuri sentähden, että olimme +varmat siitä, että se on tyttö, jolle meidän sitten olisi pakko hankkia +myötäjäiset! Ja nyt on se pieni poika kuollut, ja minä olen heidät +molemmat tappanut. Minä en tahtonut antaa lapsen elää, ja lapsi vei +äidin mukanaan." + +Hänen kumea äänensä, joka muistutti kaukaista hautauskellon soittoa, +viilsi Mathieun sydäntä. Hän mietiskeli turhaan lohdutuksen sanoja ja +alkoi sitten puhua Reinestä. + +"Reine, aivan oikein, minä pidän paljon hänestä. Hän on niin äitinsä +kaltainen. Pidättehän te hänen luonanne huomiseen asti? Älkää puhuko +hänelle tästä mitään, antakaa hänen leikkiä, minä tahdon itse kertoa +hänelle onnettomuudesta. Ja nyt pyydän minä, älkää kiusatko minua, +antakaa minun olla täällä. Minä lupaan teille, että olen järkevä, minä +istun tässä tyynesti ja vartioitsen häntä. Minulta ei kuulla ääntäkään, +minä en häiritse ketään." + +Hänen äänensä katkesi, hän voi ainoastaan sopertaa muutamia epäröiviä +sanoja istuissaan siinä ja katsellessaan mennyttä elämäänsä. + +"Hän, jolla oli niin paljon elämäniloa, temmattiin pois näin äkkiä! +Eilen tähän aikaan voi hän kävellä ja puhua, minä tahdoin ostaa hänelle +hatun, jonka hän oli nähnyt... Jumalani, minähän olin yhtä syyllinen +kuin hänkin, miksei Valérie ottanut minua mukaansa!" + +Mathieun täytyi suostua jättämään hänet rauhaan nähdessään hänen istuvan +siinä niin masennettuna ja levollisena. Hän meni ulos, juoksi +vaunuihin, jotka olivat häntä odottaneet. Oi, mikä helpoitus nähdä taas +päivänpaiste, kansaa kuhisevat kadut, hengittää raitista ilmaa, joka +virtasi sisään vaunujen molemmista avatuista ikkunoista! Kun hän tuli +pois tuosta myrkyllisestä varjosta, hengitti hän syvään laveaa +avaruutta, joka säteili tervettä iloa. Hän oli näkevinään Mariannen +kuvan lohduttavana lupauksena elämän pikaisesta voitosta, korvauksena +kaikesta häpeällisyydestä ja vääryydestä. Hänen rakastettu vaimonsa! Hän +oli rohkea ja tervejärkinen, häntä elähytti ikuinen toivo! Hän voisi +tuskaisena aikana voittaa voiton rakkauden ja hedelmällisyyden hyväksi, +hän voisi tehdä työtä tulevaisuuden sukukunnan hyväksi! Mathieu joutui +epätoivoon vaunujen hitauden tähden, hän himoitsi takaisin pieneen, +päivänpaisteiseen ja tuoksuavaan kotiinsa ollakseen mukana elämän +runoelmassa, ollakseen todistajana uuden, pienen olennon syntymässä, +kaikessa tuossa kärsimyksessä ja kaikessa ilossa, elämän ikuisessa +korkeassa voimassa! + +Kun hän tuli kotiin, hämmästyi hän nähdessään tämän pienen talon +päivänpaisteisen ilon. Ylemmässä eteisessä oli ruusuvihko, joka oli +tuotu Mariannen huoneesta ja joka täytti koko porraskäytävän +tuoksullaan. Kun hän tuli huoneesen, loisti se lumivalkeana kaikista +niistä liinavaatteista, joita oli levitetty auringon valaisemain +huonekalujen päälle. Puoliavoimesta ikkunasta virtasi sisään aikainen +kevät. + +Mutta hän huomasi heti että vartioimassa oleva nainen oli yksin. + +"Eikö tohtori Boutan ole vielä tullut?" + +"Ei, täällä ei ole ollut ainoatakaan ihmistä. Rouva on hyvin sairas." + +Mathieu oli mennyt Mariannen luokse, joka makasi siinä hyvin kalpeana, +silmät ummessa, ja näytti taistelevan kovaa taistelua. Mathieu oli +pahoillaan, kertoi, että siitä on pian kaksi tuntia kuin tohtori oli +luvannut tulla heti. + +"Ja minä, rakkaani, minä kun olen jättänyt sinun niin yksiksesi! Minä +luulin, että Boutan on luonasi. Rouva Séguin oli synnyttänyt, tohtorin +olisi pitänyt olla täällä." + +Marianne oli hitaasti aukaissut silmänsä ja koettanut hymyillä. Mutta +hän ei voinut puhua heti, vihdoin sanoi hän kuitenkin heikolla, +läähättävällä äänellä: + +"Miksi sinä suutut? Jos hän ei tule, niin on se siitä syystä, että +jotakin on tapahtunut. Mitä hän muuten voisi tehdä minulle! Tässä täytyy +vaan odottaa." + +Mutta nyt sai hän niin ankaran kohtauksen, että koko hänen ruumiinsa +vapisi ja vääristyi, ja sydäntäsärkevä valitushuuto pääsi hänen +huuliltaan. Suuret kyyneleet valuivat hänen poskilleen. + +"Oi, rakkaani, rakkaani", sanoi Mathieu ja purskahti itkuun myöskin hän, +"onko se mahdollista, että sinä kärsit noin hirveästi! Minä kun toivoin, +että kaikki kävisi helposti! Viime kerralla ei sinulla ollut noin +vaikeita tuskia." + +Marianne tyyntyi ja hymyili taas. + +"Viime kerralla luulin minä repeytyväni palasiksi, sinä et sitä muista. +Mutta älä ole levoton, sinähän tiedät, että minä alistun ilolla +kaikkeen. Istu tähän viereeni äläkä puhu enään mitään. Pieninkin ääni +pahentaa minun kipujani." + +Mathieu lankesi polvilleen, tarttui Mariannen käteen, joka oli vuoteen +laidalla, ja painoi poskeaan sitä vastaan, aivankuin hän olisi +kosketuksen kautta tahtonut tulla yhdeksi Mariannen kanssa ja jakaa +hänen kärsimyksensä. Eräs muisto sukelsi äkkiä esiin, Morange oli tehnyt +samoin, hän oli pannut polttavan poskensa kuolleen Valérien jääkylmää +kättä vasten. Mutta kaikki tuon onnettoman miehen kuumeinen palo ei +saanut marmorikättä lämpenemään, jotavastoin Mathieu tunsi, että hän +tämän kosketuksen kautta otti tuskan kanssa taistelevalta vaimoltaan +pienen osan hänen kärsimyksiään. Hän kärsi yhdessä vaimonsa kanssa, hän +kuuli pienimmänkin kivun aallon, joka vyöryi hänen jäsenissään, hän +lievitti tuota ankaraa työtä, elämän luomista. Ne hellät huolet, joilla +hän oli vaalinut vaimoaan raskauden aikana ja palvellut häntä kuin aina +saapuvilla oleva palvelija, hänen intonsa säästää vaimoaan +pienimmältäkin murheelta, lahjoittaa hänelle iloa alkavaksi päiväksi ja +toivoa tulevaksi, olivat hänen silmissään liian pieni osa siinä +välttämättömässä työssä, jota vaadittiin heidän yhteisen +tarkoitusperänsä toteuttamiseksi, uuden olennon luomiseksi. Kun on isä +ja kunniantuntoa rinnassa, kun tahtoo, että lapsi on oleva terve ja +voimakas, silloin pitää rakastaa raskaana olevaa äitiä niinkuin on +rakastanut lempivää vaimoa silloin kuin uusi elämänkipinä sytytettiin +pyhällä hehkulla, äärettömällä intohimolla, joka sulattaa molemmat +aviopuolisot yhdeksi. Ja Mathieun suurin huoli oli nyt, kun hän näki +vaimonsa kärsivän, se, että hän olisi tahtonut olla hänelle lohdutuksena +ja tukena, ottaa häneltä puolet kärsimyksistä, niinkuin hän oli jakanut +hänen kanssaan onnenkin. + +Mathieulle tuli nyt pitkä ja tuskallinen odotuksen aika. Minuutit +kuluivat, sitten tunti, kaksi tuntia. Vielä ei näkynyt tohtori Boutania. +Palvelustyttö, joka lähetettiin Séguinille tuli takaisin sellaisilla +terveisillä, että tohtori tulee pian perässä. He odottivat yhä. Marianne +oli pakoittanut Mathieun istumaan, mutta salli hänen yhä pitää kättään. +Molemmat olivat vaiti, kalpeina samasta tuskasta, vaihtoivat ainoastaan +silloin tällöin pari hellän levottomuuden sanaa. + +Soitettiin ja Mathieu hyökkäsi alas. Kun hän näki tohtori Boutanin +portaitten alapäässä, huudahti hän: + +"Ah, tohtori, tohtori...!" + +"Älkää nuhdelko minua, rakas ystäväni. Te ette voi aavistaakaan, mitä +levottomuutta minun on täytynyt kärsiä. Se pieni rouvaparka on ollut +pari kertaa kuolemaisillaan minun käsiini. Vihdoinkin päättyi synnytys; +silloin oli hän vähällä saada suonenvedon. Se oli juuri sitä, jota minä +jo alussa olin pelännyt. Mutta, Jumalan kiitos, nyt minä luulen, että +hänellä ei ole enään hätää." + +Hän riisui hattunsa ja päällystakkinsa ruokasaliin. + +"Ja miten voi naisella muuten ollakaan muu kuin vaikea synnytys, kun hän +vielä seitsemäntenä kuukautena nyörittää itseään niin, että on vähällä +tukehtua, ottaa osaa seuraelämään, käy teaattereissa, syö ja juo mitä +tahansa noudattamatta vähääkään varovaisuutta! Sen lisäksi on hän +arveluttavan hermostunut, ja hänellä on paljon perhesuruja. +Vähemmästäkin voisi kuolla. Mutta kaikki tämä ei teitä huvita. +Puhukaamme nyt teidän asioistanne." + +Kun hän tuli makuuhuoneesen, otti Marianne hänet vastaan samalla +nuhteella: + +"Ah, tohtori, tohtori...!" + +"Tässä minä olen, rakas rouvani. Minä vakuutan, ett'en voinut tulla +aikaisemmin. Muuten minä tunnustan, ett'en minä ollenkaan ollut levoton +teidän tähtenne, sillä minä tiedän, että te olette vahva ja voimakas." + +"Mutta minulla on hirmuiset tuskat." + +"Sitä parempi, niin pitää ollakin. Sitä nopeammin niistä myös tulee +loppu." + +Boutan laski leikkiä ja sanoi, että Mariannen pitäisi jo pian tottua +tuollaisiin pahoinvointeihin. Neljän, viiden tunnin tuskat, mitä se +merkitsi, kun kaikki kuitenkin käy hyvin eikä ole syytä pienimpäänkään +levottomuuteen? + +Kun hän oli ottanut suuren, valkean esiliinan eteensä ja oli tarkasti +tutkinut potilasta, huudahti hän ihmettelevällä äänellä: + +"Tämä on omituista, minä en ole koskaan nähnyt näin lupaavaa tapausta. +Tunnissa on piltti syntynyt. Sitä voi sanoa hyväksi työksi!" + +Sairaanhoitajan avulla pani hän nopeasti kaikki järjestykseen, +liinavaatteet ja muut. Jokaiseen Mariannen valitukseen vastasi hän +rohkaisevilla sanoilla ja kehoitti häntä itse avittamaan, jotta työ +joutuisi. Kun Marianne eräänä levollisena hetkenä kysyi, miten rouva +Séguinin laita oli, vastasi Boutan ainoastaan, että hän on saanut tytön, +miehensä suureksi harmiksi. Ja kun hän kysyi Mathieultä hänen käyntiään +Morangen luona, sai hän sen vastauksen, että Valérie on hyvin sairas. +Minkätähden olisivat he vaikeuttaneet hänen taisteluaan kertomalla +surullisia juttuja? Nyt alkoi viimeinen ponnistus, joka pusersi +Mariannesta pitkiä, sydäntäsärkeviä huutoja tasaisilla väliajoilla. Hän +heitti päänsä taaksepäin, sulki silmänsä, ja pahasti vääristyi koko +hänen ruumiinsa. Mathieu oli ihan mieletönnä eikä voinut olla alallaan. +Tämä ainainen valitus vihloi hänen omaa sydäntään, ja hänestä tuntui +kuin hänen omat jäsenensä olisi revitty kappaleiksi. Hän kumartui +sairaan puoleen, jonka suljetuista silmistä kyyneleet virtasivat, ja hän +suuteli noita itkeviä silmäparkoja, hän joi noita kyyneleitä. + +"Teidän pitäisi mennä tiehenne, ystäväni", sanoi tohtori vihdoin, "te +häiritsette minun työtäni." + +Palvelustyttö tuli ylös ja sanoi, että herra Beauchêne oli tuolla +alhaalla ja kysyi, mitenkä täällä jaksetaan. Mathieu, joka tunsi +olevansa vähällä purskahtaa itkuun, meni hetkeksi alas. + +"No, ystäväni, pitkällekö te olette tullut? Constance pyysi minun +tulemaan tänne kuulemaan sitä. Onko kaikki jo ohitse?" + +"Ei, ei vielä", vastasi murtunut miesparka. + +Toinen nauroi iloissaan siitä, että hän pääsi sellaisista kiusallisista +mielenliikutuksista. Hän ei ollut sammuttanut sikaariaan, ja hän näytti +yhtä tyytyväiseltä ja elonhaluiselta kuin tavallista. + +"Ja sitten tahdon minä sanoa, että teidän lapsillanne ei ole ikävä. Ne +vekkulit ovat syöneet kuin sudet, ja nyt he hyppivät ja meluavat ... +minä en ymmärrä, miten te voitte elää sellaisessa melussa. Me olemme +myös lähettäneet noutamaan kotiimme molemmat pienet Séguinit, mutta he +ovat vähän hiljaisempia, he pelkäävät likaavansa itsensä. Niitä on siis +seitsemän oman poikamme ja Reinen kanssa, joka jo on iso nainen. Ja se +on liian paljon sellaisille ihmisille, jotka itsepintaisesti tyytyvät +vaan yhteen." + +Tämä leikinlasku sai hänen iloisuutensa kaksinkertaiseksi. Mutta Reinen +nimi sai pöyristyksen kulkemaan Mathieun ruumiin läpitse. Hän oli +näkevinään Valérien makaavan kuolleena tuolla kaukana likaisella +lavitsalla, ja murtuneen Morangen istuvan hänen vieressään +vartioitsemassa. + +"Leikkiikö Reinekin?" kysyi hän. + +"Leikkii kuin pieni hupsu. Hän leikkii mammaa toisten kanssa. Mutta hän +ei tahdo kuin yhden babyn. Ne viisi muuta ovat palvelijoita. Mikä +ihastuttava pikku rouva hänestä tulee kolmen neljän vuoden perästä!" + +Hän vaikeni, huohotti ja lakkasi hetkeksi nauramasta. + +"Onnettomuudeksi meidän pikku Maurice tuli taas jaloistaan heikoksi +aamulla. Hän kasvaa liian nopeasti, se poika. Äidin täytyi panna hänet +maata leposohvalle noitten kuuden keskeen, ja voinette arvata, että hän +tuntee itsensä hieman alakuloiseksi siitä, ett'ei hän voi hyppiä ja +nauraa niinkuin ne muut. Pikku piltti parka!" + +Hän katsoi poispäin, ja hetkiseksi peitti pilvi hänen kasvonsa. Hän +tunsi ehkä saman salaperäisen, jääkylmän tuulahduksen, joka oli saanut +Constancen kauhistumaan eräänä iltana, kun hän näki poikansa pyörtyvän. +Mutta pian poistui pilvi, ja näytti siltä kuin hän tietämättään olisi +tehnyt vertauksen, sillä hän kysyi iloisesti: + +"A propos, se kaunis vaaleanverinen, eikö hän ole vielä valmis?" + +Mathieu kummastui, mutta ymmärsi vihdoin, että hän kysyi, eikö Norine jo +ole synnyttänyt lastaan. + +"Ei vielä, siihen on vielä kuukausi, niinkuin tiedätte." + +"Minäkö! Minä en tiedä mitään ja minun kysymykseni oli itse asiassa +tyhmä, sillä minä en tahdokaan mitään tietää. Kun te olette maksanut +kaikki, niin saatte sanoa hänelle vielä kerran, että minä en tahdo +tietää sen enempää hänestä enkä lapsesta." + +Nyt kuului sairaanhoitajattaren ääni ylhäältä portailta. + +"Herra! Herra! Tulkaa heti!" + +Beauchênekin kiirehti häntä. + +"Menkää, menkää, ystäväni. Minä odotan hieman saadakseni tietää, saanko +mies- vai naissukulaisen." + +Kun Mathieu tuli huoneesen, häikäsi hänen silmiään. Ikkunasta, jonka +verhot oli vedetty syrjään, virtasi sisään säkenöitsevä päivänpaiste. Ja +hän näki tohtorin valkeassa esiliinassaan auttavan lasta yli kynnyksen. +Ja hän kuuli Mariannen, rakastetun, lemmityn Mariannensa huudahtavan +äitien viimeisen huudon, joka vapisi ilosta, tuskasta ja toivosta, ja +melkein samassa silmänräpäyksessä vastasi siihen äsken syntyneen vieno +tervehdys päivän valolle. Se oli tehty, taaskin uusi olento jatkoi +olentojen ketjua sädehtivässä auringon valossa. + +"Se on poika", sanoi tohtori. + +Mathieu kumartui jo Mariannen puoleen, ja äärettömän suuren hellyyden ja +kiitollisuuden purkauksessa suuteli hän vaimonsa kauniita, vielä +kyyneleisiä silmiä. Mutta nyt hymyili Marianne kyyneleittensä lävitse. + +"Ah, minun rakas, rakas vaimoni, miten sinä olet ollut kiltti ja urhea, +ja miten minä sinua rakastankin!" + +"Niin, niin, minä olen niin onnellinen, ja nyt rakastan minä sinua vielä +enemmän kaiken sen rakkauden tähden, jota sinä olet minulle niin +ylenpaltisesti osoittanut." + +Tohtori Boutan kielsi Mariannen puhumasta ainoatakaan sanaa enää. Hän +oli aivan ihastunut tuohon kauniisen lapseen, mutta kun vanhemmat +pitävät toisistaan eivätkä käytä minkäänlaisia temppuja luontoa +pettääkseen ja elävät terveellisesti ja järjellisesti, välittämättä +maailman tyhmistä tavoista, niin silloinhan heidän täytyy saada kaikkein +komeimmat lapset, lausuili hän. + +Mathieu hyökkäsi portaille ja huusi: + +"Se on poika!" + +"Bravo", vastasi Beauchênen ivallinen ääni alhaalta, "nyt teillä on +neljä, tyttöä lukuun ottamatta. Minä toivotan onnea! Ja nyt minä menen +heti kotiin kertomaan tätä Constancelle." + +Oi, tuo taistelun ja voiton huone, jonne Mathieu nyt taas meni, se +sädehti kuin sädekehässä! Marianne vapisi vielä kestetyn kärsimyksensä +tähden, mutta mikä pyhä kärsimys, ja mikä ääretön tulevaisuuden toivo +täytti hänen nyt, suloinen, kaunis ilo siitä, että hän on antanut hengen +uudelle olennolle! Mitä sillä on väliä, vaikka kuolema tekikin +välttämätöntä työtään, mitä sillä oli väliä, että huonosti kylvetyn ja +huonosti viljellyn pellon vilja harveni siitä, että siemenet eivät +itäneet? Sato tulisi kuitenkin yhä rikkaammaksi, ja kiitos siitä +rakastavain jumalalliselle tuhlaamiselle, rakastavaisten, joita maailmaa +luova rakkaus kiihoitti. Ja korvaus tuli aina pian, elämä puhkesi +liekkiin kaikkialla kuin tulipalo, kuohui toisaalla, kun viikate +toisaalla niitti, ja nyt vietti se tässä huoneessa voitonjuhlaansa, +aivankuin korvatakseen muut rikokselliset ja salaiset raskaudet, muut +hirveät ja häpeälliset synnytykset. Yksi ainoa olento, joka syntyi, tuo +heikkoääninen, alaston raukka, oli arvaamaton aarre lisääntyneessä +elämässä, oli ikuisuuden vakaannuttaja. Ja niinkuin koko lämmin suviyö +oli tuoksuineen tulvannut sisään sinä iltana, jolloin hän siitettiin, +jotta koko luonto olisi saanut ottaa osaa hedelmöivään syleilyyn, samoin +virtasi tänään, synnyinhetkenä, hehkuva aurinko sisään, loi elämää ja +lauloi voitonhymnin ikuisesta elämästä ikuisen lemmen kautta. + + + + + + +KOLMAS KIRJA + + + + +I + + +"Etkö sinä kuule, mitä minä sanon, minä osaan aivan hyvin kylvettää +hänen ilman Zoén apuakin", huusi Mathieu suuttuneena. "Makaa sinä vaan +vuoteessasi ja nauti lepoa." + +"Mutta täytyyhän Zoén panna kylpyamme kuntoon ja kantaa siihen lämmintä +vettä", vastasi Marianne. + +Hän nauroi, ja Mathieun täytyi myöskin nauraa. + +Kaksi päivää sitten olivat he taas muuttaneet takaisin tähän pieneen +taloon, jonka he olivat vuokranneet Séguinilta, metsänlaidasta +Janvillessä. Heillä oli niin kiire päästä takaisin maalle, että Marianne +oli vasten tohtorin tahtoa ollut niin varomaton, että oli antanut tuoda +itsensä tänne ulos neljätoista päivää synnyttämisensä jälkeen. Mutta +maaliskuu oli tänä vuonna niin päivän paisteinen ja kevätmäinen, että +hän tunsi itsensä ainoastaan hieman väsyneeksi matkan jälkeen. Ja nyt +sunnuntaina, kun Mathieun ei tarvinnut mennä konttooriinsa ja iloitsi +siitä, että saa viettää koko päivän yhdessä vaimonsa kanssa, vaati hän, +että Marianne makaisi aina aamiaiseen asti, kello kahteentoista. + +"Minunhan täytyy vähän osata katsoa lasta", sanoi hän, "sillä aikaa kuin +sinä lepäät. Sinähän pidät häntä sylissäsi aamusta iltaan. Ja jos sinä +tietäisit, miten minä nautin siitä, että saan olla tässä huoneessa +yhdessä sinun ja pikkulemmikkimme kanssa!" + +Hän meni suutelemaan vaimoaan ja tämä vastasi hymyillen hänen +suuteloonsa. Sitten kumartui Marianne kehtoon päin, joka oli sängyn +vieressä. + +"Mutta nuori herra Gervais nukkuu kuin tukki. Katso häntä! Eihän sinulla +vaan voi olla sydäntä herättää häntä?" + +Molemmat katselivat nyt hetken, mitenkä hän nukkui. Marianne oli pannut +kätensä miehensä kaulalle, heidän hiuksensa ja hengityksensä sulivat +yhteen, ja he hymyilivät onnellisina kehdolle, jossa pieni, hento olento +lepäsi. Hän oli kaunis poika, ja puhtonen ja valkea, mutta täytyy olla +isä ja äiti voidakseen päätellä niin paljon tuosta tuskin valmiista +ihmisaineesta kehittymättömine piirteineen. Kun hän nimittäin aukasi +silmänsä, huusivat he vilkkaasti: + +"Hän näki minun!" + +"Niin näkikin. Ja minun myös, hän katseli minua, hän käänsi päätään." + +"Tuo pikku enkeli!" + +Se oli ainoastaan mielikuvitusta. Mutta nuo rakkaat, pienet kasvot +sanoivat heille niin paljon, jota ei kukaan muu olisi ymmärtänyt. He +löysivät itsensä ja toisensa niissä, he keksivät niin monta +yhdennäköisyyttä, että he voivat tuntikaudet keskustella siitä tärkeästä +kysymyksestä, kumman näköinen hän enimmän oli. Molemmat väittivät +itsepintaisesti että hän oli toisen elävä kuva. + +Herra Gervais rupesi luonnollisesti heti huutamaan, kun sai silmänsä +auki. Mutta Marianne oli taipumaton: ensin kylpy, sitten aamiainen. Zoé +kantoi ylös lämpimän veden ja pani sitten ikkunan luona, +päivänpaisteessa olevan kylpyammeen kuntoon. Ja Mathieu kylvetti lapsen, +pesi sitä kolme minuuttia hienolla pesusienellä, ja Marianne johti +sängystään työtä laskien leikkiä Mathieun liiallisesta varovaisuudesta; +näytti siltä kuin Mathieu olisi pidellyt pientä, äskensyntynyttä +jumalaa, jonka hän pelkäsi musertavansa sormiensa välissä. He yhä vaan +ihailivat häntä. Miten kaunis hän oli vedessä ruusunpunaisine ihoineen, +kimallellen auringon paistessa. Ja miten kiltti hän sitten oli, sillä +ihme oli nähdä hänen vaikenevan äkkiä ja olevan autuaallisen tyytyväinen +heti, kun tunsi hyväilevän, haalean veden kosketuksen. Ei koskaan ollut +kelläkään vanhemmilla ollut sellaista aarretta. + +"Nyt", sanoi Mathieu, kun Zoé oli auttanut häntä kuivaamaan pojan +hienolla liinavaatteella, "nyt me punnitsemme herra Gervaisin." + +Se oli vaikea tehtävä, joka tuli vielä vaikeammaksi sen +vastenmielisyyden tähden, jota pienokainen osoitti tätä tointa vastaan. +Hän tenäsi vastaan ja potkieli vaa'assa, niin että oli mahdotonta saada +vaaka suoraan ja määrätä ne grammat, jotka hän oli enentynyt painossa +viikon kuluessa. Äidin täytyi sekaantua asiaan. + +"Pane vaaka pöydälle minun sänkyni viereen ja anna pienokainen minulle +pyyhinliinassa. Sitten me vähennämme pois pyyhinliinan painon." + +Mutta nyt tapahtui tuo tavallinen aamuhyökkäys. Nuo neljä lasta, jotka +jo alkoivat itse saada päälleen vanhempain auttaessa nuorempia ja Zoén +ollessa saapuvilla, hyökkäsivät nyt sisään kuin villi hevoslauma. He +olivat jo kietoutuneet isän kaulaan; nyt tekivät he rynnäkön äidin +sänkyä vastaan tervehtiäkseen häntä; he ikäänkuin kivettyivät +ihmettelystä nähdessään Gervaisin vaa'assa. + +"Minkätähden hän nyt taas punnitaan?" kysyi Ambroise, nuorin pojista. + +Molemmat kaksoset, Blaise ja Denis, vastasivat yhteen ääneen: + +"Olethan sinä kuullut, että sentähden, että oltaisiin varmat siitä, että +mammaa ei ole petetty, vaan että he punnitsivat oikein, kun mamma osti +hänet torilta!" + +Mutta Rose, jonka jalat eivät vielä olleet oikein varmat, laahasi +itseään eteenpäin sängyn laitaa pitkin, tarttui vaakaan ja huusi +kimakalla äänellään: + +"Tahdon nähdä! Tahdon nähdä!" + +Hän oli vähällä vetää kumoon kaikki. Lapset täytyi heti viedä ulos, +sillä nyt he tahtoivat kaikki neljä olla mukana ja kurkoittivat pieniä +käsiään. + +"Rakkaani", sanoi isä, "tehkää minulle se palvelus, että menette ulos +leikkimään. Ottakaa hattunne, auringon tähden, ja pysykää ikkunan alla, +että kuulemme äänenne." + +Mariannen onnistui vihdoin saada vaaka seisomaan Gervaisin huudosta ja +potkimisesta huolimatta. Ja ajatelkaa, miten hauskaa, hänen painonsa oli +lisääntynyt seitsemällä grammalla! Tähän asti oli hänen painonsa ollut +aina melkein sama. Mutta nyt hän oli alkanut kasvaa! He olivat jo +näkevinään hänen kävelevän suurena ja voimakkaana. Äiti nousi istualleen +ja kapaloitsi hänet tottuneilla käsillään vastaten leikillisesti hänen +huutoonsa: + +"Niin, niin, minä tiedän, että meillä on hyvin nälkä ... ruoka on pian +valmis, liemiruoka on tulella, me annamme sitä pian, aivan lämpimänä." + +Marianne oli pannut komeat hiuksensa suureen solmuun, niin että hänen +valkea kaulansa paljastui, hän oli puettu ainoastaan kauniisen valkeasta +flanellista tehtyyn aamuröijyyn, joka oli reunustettu pitseillä, ja +hänen paljaista käsivarsistaan näkyi ainoastaan pieni osa. Nojaten +selkäänsä kahteen tyynyyn nauroi hän yhä vaan ja otti sitten esiin +valkean rintansa, ja nälkäinen lapsi, joka ei vielä nähnyt, etsi sitä +käsin ja huulin. Kun hän oli löytänyt, mitä etsi, imi hän ahnaasti, +aivan kuin olisi tahtonut imeä koko äitinsä, kaiken hänen parhaimman +verensä. + +Marianne huudahti heikosti, vielä hymyillen. + +"Ai, tuota pikku peikkoa, se tekee minulle pahaa!" + +Kun Mathieu aikoi vetää eteen ikkunanverhon väittäen, että he saavat +liian paljon auringonvaloa, sanoi Marianne: + +"Ei, ei, anna meidän pitää aurinko! Se ei meitä häiritse, se täyttää +meidän suonemme keväällä!" + +Hän tuli takaisin ja vaipui äännetönnä ihailemaan tuota kaunista +näytelmää. Se oli terve, kaunis elämä itse, joka kukki siinä kirkkaassa +auringon valossa; hän näki ikuisen elämän pyhimmän symboolin: lapsen +äitinsä rinnoilla. Se oli raskaustilan jatkoa, äiti uhrasi itsensä vielä +monina pitkinä kuukausina, täydensi uuden ihmisolennon luomista, aukasi +sen elämän lähteen, joka virtasi hänen sisästään koko maailmaan. Hän oli +kivulla synnyttänyt lapsensa painaakseen sitä sitten rintaansa vasten, +uutta lempeää asuinpaikkaa vasten, jossa oli lämpöä ja ruokaa. Ei mikään +ole sen luonnollisempaa ja välttämättömämpää. Molempain heidän +kauneutensa ja terveytensä tähden antoi hän ravintoa annettuaan ensin +hengen. Se ilo, se ääretön toivo, joka heistä sädehti, oli ainoastaan +tuo luonnollinen majesteettisyys kaikissa niissä, jotka kasvavat +terveellisesti ja loogillisesti ja tekevät ihmissadon rikkaammaksi. + +Zoé, joka oli siivonnut huoneen ja vienyt kylpyammeen ulos, tuli nyt +taas ylös suuri sireenivihko vaasissa ja ilmoitti, että herra ja rouva +Angelin olivat alhaalla ja kysyivät, miten rouva jaksaa. + +"Käske heidän tulla tänne ylös", sanoi Marianne iloisesti. "Minä voin +kyllä ottaa vastaan heidät." + +Angelinit olivat se rakastunut pari, joka asui pienessä talossa +Janvillessä ja teki pitkiä kävelymatkoja yksinäisillä teillä ja +poluilla. Rouva oli ihastuttavan kaunis, pitkä, tummaihoinen, +kaunisvartaloinen ja näytti aina iloiselta ja elämänhaluiselta. Mies oli +vaaleaverinen ja hartiakas ja näytti musketööriltä. Paitsi niitä +kymmentätuhatta, jonka he saivat korkoina ja joka teki mahdolliseksi +heidän suruttoman elämänsä, ansaitsi mies vielä vähän rahaa maalaamalla +viuhkoihin ruusuja ja kauniitten naisten kuvia. Heidän elämänsä oli +tähän asti ollut alituista lemmenkuherrusta. Viime kesän loppupuolella +olivat he tulleet ystävällisiin väleihin Fromentein kanssa, jotka he +tapasivat joka päivä. + +"Eikö ole nenäkästä, jos me nyt tulemme sisälle?" huusi Angelin +sointuvalla äänellä alhaalta. + +Kun rouva Angelin oli vilkastuneena kävelymatkastaan kevätauringossa +suudellut Mariannea, pyysi hän anteeksi varhaista vierailuaan. + +"Ajatelkaahan, vasta eilen illalla saimme me tietää, että te olette jo +täällä. Emme me odottaneet teitä ennenkuin kahdeksan päivän kuluttua. +Kun me kulimme tästä sivuitse, emme voineet vastustaa halua pistäytyä +sisälle kuulemaan, miten voitte ... annattehan te anteeksi, eikö totta?" + +Vastausta odottamatta jatkoi hän taas kuin auringonvalosta juopunut +leivonen: + +"Vai niin, tuossa hän on, tuo pieni, uusi herra. Poika, eikö niin? Ja +kaikki on käynyt hyvin, sen minä näen. Teidän käy aina hyvin. Oi, miten +pieni hän on vielä ja suloinen! Katsohan, Robert, miten soma hän on, kun +hän imee. Oikea pieni nukke, oo, miten hauska hän on! Häntä on oikein +hupainen katsella." + +Kun mies näki, että hänen vaimonsa oli niin huvitettu, tuli hänkin +lapsen luokse ja yhtyi ihailuun ollakseen vaimolleen mieliksi. + +"Oh, hän on todellakin sievä. Minä olen nähnyt toisia, jotka ovat +inhoittavia, aina laihoja ja punasinertäviä ja näyttävät kynityiltä +kananpojilta. Kun pikkulapset ovat valkeita ja täyteläisiä, niin niitä +on hauska katsella." + +"Mutta tehän voitte saada samanlaisen, kun vaan tahdotte", huudahti +Mathieu nauraen. "Te kun olette molemmat niin terveitä..." + +"Ei, ei, siitähän ei voi koskaan olla varma. Ja muuten Claire ei tahdo +lasta, ennenkuin hän on tullut kolmenkymmenen vanhaksi. Meillä on vielä +viisi vuotta jälellä elääksemme toisiamme varten. Kun Claire täyttää +kolmekymmentä, niin saammepa sitten nähdä." + +Rouva Angelin oli kuitenkin hyvin ihastunut ja katseli yhä lasta, +aivankuin hänen olisi ruvennut tekemään mieli uutta leikkikalua; +luultavasti heräsi äidintunne myös äkkiä hänessä. Hän ei ollut paha, +päinvastoin oli hänellä hyvä sydän, vaikka hän näytti ajattelevan +ainoastaan itseään ja rakkauttaan. + +"Oi, Robert", sanoi hän, "jos mulla kuitenkin olisi yksi!" + +"Vai niin, minä en enään ole kylliksi sinulle", vastasi mies +leikillisesti. "Sinähän tiedät, että me yhdeksän kuukauden raskauden ja +viidentoista kuukauden imetyksen aikana emme sitten voisi edes suudella +toisiamme. Se on kaksi vuotta ilman pienintäkään hyväilyä." + +Mathieu nauroi. + +"Se on hieman liioiteltu. Mutta parasta on joka tapauksessa kieltäytyä +siitä." + +"Kuulethan, Claire, kieltäytyä! Mikä sietämätön sana! Mutta jos minä en +voi, jos minä menen toisten luo?" + +Molemmat naiset punastuivat, mutta eivät närkästyneet tuosta +tavallisesta leikistä tämän mieluisan puheenaineen suhteen. Eikö heille +voitu antaa sitä suurta, suloista hellyydentodistusta, että oltaisiin +uskollisia ja odoteltaisiin? Mennä toisten luo, sehän on inhoittavaa, +vastenmielistä! + +"Antaa hänen pakista", sanoi rouva Angelin. "Hän rakastaa minua liian +paljon, hän ei edes tiedä, onko muita naisia olemassakaan." + +Mutta hän alkoi kuitenkin tuntea jonkinlaista mustasukkaista +levottomuutta. Ja kun hän katseli Mariannea, ei hän voinut tehdä +ääneensä sitä kysymystä, että eikö raskaudentila pilaa hänen kauneuttaan +ja vieroita miestä hänestä. Tämä iloinen, terve nainen lapsi rinnoillaan +tässä valkeassa, päivänpaisteisessa vuoteessa ... se oli hurmaava taulu. +Mutta oli miehiä, jotka inhosivat sellaista. Ja hänen hiljaiset +ajatuksensa puhkesivat vihdoin seuraaviin sanoihin: + +"Muuten voisinhan minä olla itse imettämättä lastani. Mehän voisimme +ottaa imettäjän." + +"Luonnollisesti", vastasi mies. "Minä en koskaan antaisi sinun imettää +itse, se olisi hulluutta." + +Hän katui heti raakaa lausettaan ja pyysi Mariannelta anteeksi. Mutta +hän lisäsi, että nykyään ei yksikään äiti tahdo itselleen sellaista +vaivaa, että imettäisi itse, jos hän vaan on vähänkin hyvissä varoissa. + +"Minä puolestani", sanoi Marianne tyynesti hymyillen, "vaikka saisin +sata tuhatta frankia korkoina, imettäisin sittenkin kaikki lapseni, +vaikka niitä olisi kokonainen tusina. Ennen kaikkea luulen, että minä +tulisin sairaaksi, ell'ei tämä pikku lemmikki vapauttaisi minua +runsaasta maidostani. Ja sitten minä kuvittelisin, ett'en ole täyttänyt +velvollisuuttani häntä kohtaan, minä tuntisin itseni syylliseksi hänen +pienimpäänkin pahoinvointiinsa, niin, tuntisin itseni rikokselliseksi +äidiksi, äidiksi, joka ei tahdo uhrata kaikkeansa lapsensa terveyden ja +hengen eteen." + +Hän käänsi kauniit, hellät silmänsä poikaan, sanomattomalla rakkaudella +katseli hän, miten poika imi ahnaasti, onnellisena silloinkin kuin tämä +väliin teki pahaa ja imi liian kovasti, ja sitten jatkoi hän +unelmoivalla äänellä: + +"Lapseni toisen luona, ei, ei koskaan, ei koskaan! Minä tulisin +mustasukkaiseksi, minä tahdon, että hän tykkönään muodostuu minusta, +syntyy minusta, ja täydentyy minusta. Hän ei silloin olisi minun +lapseni, jos toinen hänen valmiiksi loisi. Eikä tässä ole kysymyksessä +vaan hänen ruumiillinen terveytensä, minä puhun koko hänen +olemuksestaan, hänen järjestään, hänen sydämestään, jotka hänen täytyy +saada ainoastaan minun kauttani, minusta yksinään. Rakas, rakas lapseni! +Kun hän imee näin voimakkaasti, tunnen minä, että sulaudun tykkönään +häneen; se on nautintoa." + +Ja kun hän katsoi ylös, huomasi hän vuoteen päässä Mathieun, joka +liikutettuna katseli häntä. Ja sitten lisäsi hän iloisesti: + +"Sinäkin olet tässä lapsessa..." + +"Hän on oikeassa", sanoi Mathieu kääntyen noihin lempiviin +aviopuolisoihin, "minä toivoisin, että kaikki äidit olisivat kuulemassa +vaimoani ja että Ranskassa taas tulisi muotiin se, että äidit itse +lapsensa imettäisivät. Eikö se ole kauniinta maailmassa?" + +Angelinit nauroivat kohteliaisuudesta, mutta eivät näyttäneet +vakaantuneen asiasta. Ja sitten jättivät he hyvästi. + +"Yhdeksänkö kuukauden perästä siis?" kysyi Mathieu veitikkamaisesti. + +"Sanokaamme kahdeksantoista", vastasi mies, "niin meillä on yhdeksän +kuukautta ajattelemisen aikaa." + +Nyt kuului hirveä melu ikkunan alta. Ambroise oli heittänyt pallon, ja +se oli takertunut puuhun, Blaise ja Denis koettivat osata siihen +kivellä, Rose huusi ja hyppeli korkealle, ikäänkuin hän olisi toivonut +ylettyvänsä sinne käsillään. Angelinit pysähtyivät katselemaan. + +"Herra Jumala", sanoi Claire, "millaista sitten tulee, kun tusina on +täysi?" + +"Oh", sanoi Marianne, "talo tuntuisi minusta kuolleelta, ell'eivät he +huutaisi. -- Jääkää hyvästi, minä käyn tervehtimässä teitä niin pian +kuin saan lähteä ulos." + +Maaliskuu ja huhtikuu olivat ihania, ja tuossa pienessä, vihannuuteen +verhoutuneessa talossa vallitsi alituinen ilo. Varsinkin oli juhla +ylinnä sunnuntaisin, kun Mathieun ei tarvinnut mennä konttoriinsa. Muina +päivinä läksi hän aamusin ja palasi kello seitsemän, aina paljon työtä +mukanaan. Ja vaikka tämä ei häirinnytkään hänen hyvää mieltänsä, alkoi +hän kuitenkin tulla hieman levottomaksi tulevaisuuden suhteen. Hän ei +tähän asti ollut ollenkaan murehtinut niitten niukkojen olojen tähden, +jota hän omaisineen vietti. Hän ei ollut kunnianhimoinen eikä toivonut +rikkauksia; hän tiesi, ett'ei hänellä enempää kuin vaimollaankaan ollut +muuta käsitystä onnesta kuin saada suurimmassa yksinkertaisuudessa elää +terveellistä elämää, joka on täynnä rauhaa ja rakkautta. Mutta hän kysyi +väliin itseltään, mitenkä he ollenkaan voivat elää vaikka +vaatimattomastikin, jos perhe aina lisääntyisi. Mitä tekisi hän sitten, +jos he saisivat vielä useampia lapsia, miten hankkisi hän varoja, jos +uusi vesa toisi uusia tarpeita. Sitä mukaa kuin yhä useammat pienet suut +avautuvat ja pyytävät ruokaa, sitä mukaa täytyy raivata uusia uria, +hankkia elintarpeita, ell'ei tahdo tulla syylliseksi anteeksi +antamattomaan kevytmielisyyteen. Ihminen ei voi munia umpimähkään kuin +linnut ja jättää poikasiaan Jumalan huomaan tai toisten elätettäväksi. +Ja nämät ajatukset saivat yhä suuremman vallan hänessä Gervaisin +syntymän jälkeen, kun taloudellinen tila tuli niin huonoksi, että +Marianne ei tiennyt, miten hän tulee toimeen kuukauden lopulla, vaikka +hän teki ihmeitä säästäväisyydellään. Pienimpiäkin menoja täytyi +välttää, lapset eivät saaneet voita leivälleen ja heidän täytyi pitää +takkejaan, kunnes ne rikkinäisinä putosivat päältä. Ja he kasvoivat yhä +ja maksoivat vuosi vuodelta yhä enemmän. Kolme poikaa oli täytynyt panna +Janvillessä erääsen pikkukouluun, joka ei ollut varsin kallis. Mutta +ensi vuonnahan heidän piti alkeiskouluun, ja mistä ottaa rahat siihen? +Se oli paha probleemi ja aina kasvavana levottomuutena, joka hieman +synkistytti ihanaa kevättä. + +Pahinta oli, että Mathieu oli tullut vakuutetuksi siitä, että hän jää +ijäkseen piirustajaksi Beauchênen tehtaasen. Ja jos hänen palkkansa +jonakin päivänä tulisikin kaksinkertaiseksi, ei hän kuitenkaan voisi +seitsemällä kahdeksalla tuhannella frankilla toteuttaa unelmaansa +suurilukuisesta perheestä, joka kasvoi ylpeässä vapaudessaan kuin +runsaskasvuinen metsä ja joka ei voinut ketään muuta kuin hyvää, +yhteistä äitiä, maaemoa, kiittää voimastaan, terveydestään ja +kauneudestaan. Aina siitä asti kuin hän tuli takaisin Janvilleen, oli +maa eriskummallisella tavalla vietellyt häntä puoleensa, ja pitkillä +kävelymatkoillaan hautoili hän epämääräisiä ajatuksia, jotka yhä +laajenivat. Hän voi useita minuutteja seisoa liikkumatta viljapellon +ääressä, metsän laidassa, lammen rannalla, jonka vesi auringossa +kimalteli, orjantappurain keskellä kivikkomäellä. Silloin tuli hänen +mieleensä kaikenlaisia sekavia suunnitelmia, epämääräisiä unelmia, +jotka olivat niin omituisia, ett'ei hän niistä vielä puhunut +kenellekään, ei edes vaimolleen. Hänestä olisi ehkä tehty pilaa, hän oli +vielä siinä epämääräisessä kohdassa, jolloin keksijä tuntee keksintönsä +valmistuvan, ennenkuin aate vielä on saavuttanut määrättyä muotoaan. +Miksi ei hän kääntynyt maaemon puoleen, tuon ijankaikkisen imettäjän, +miks'ei hän kyntänyt ja kylvänyt näitä suunnattomia kenttiä, näitä +metsiä, kankaita, kivikoita, jotka olivat hänen ympärillään +hedelmättömiksi heitettyinä? Sehän oli oikeudenmukaista, että jokainen +ihminen hankki itselleen osansa rikkauksiin, loi itse elämänsä +välikappaleet; miksi ei hän sitten luonut jokaiselle uudelle lapselle +uutta hedelmällistä kenttää, joka sen elättäisi ilman että yhteisistä +varoista tarvitsisi ottaa lisää? Mutta nämät olivatkin vaan hänen +mietteitänsä, kaikki oli vielä vaan kauniina unelmana. + +Fromentit olivat olleet maalla enemmän kuin kuukauden, kun Marianne, +joka nyt oli aivan terve, meni eräänä iltana Yeusen sillalle lykäten +edellään pikku Gervaisin vaunuja odottamaan Mathieutä, jonka piti tulla +aikaisin kotiin. Hän tuli jo kuuden aikaan. Ja Marianne sai päähänsä, +että kulettaisiin kiertotietä, mentäisiin Lepailleurin myllylle, pienen +matkaa virtaa alas, ostamaan tuoreita munia. + +"Kernaasti minun puolestani", sanoi Mathieu. "Minä olen, kuten tiedät, +aivan ihastunut heidän vanhaan romantiseen myllyynsä. Se ei kuitenkaan +estäisi minua repimästä sitä ja rakentamasta uutta, uudenaikaista +myllylaitosta sijaan, jos se olisi minun." + +Pihalla, vanhan, runollisen, puoleksi muurivihreään peittyneen +rakennuksen edessä, jonka sammaltunut ratas lepäsi lumpeenkukkain +sylissä, tapasivat he Lepailleurin puolisot: mies punatukkainen, pitkä +ja laiha, vaimo yhtä punatukkainen ja laiha kuin miehensäkin, molemmat +nuoria ja jäykkäniskaisia. Poika, Antonin, istui maassa ja kaivoi pientä +kuoppaa pienillä käsillään. + +"Muniako?" sanoi Lepailleurin vaimo. "Kyllä meillä niitä on." + +Hän ei ollenkaan kiirehtinyt, vaan katseli Gervaisia, joka nukkuen +makasi vaunuissa. + +"Vai niin, tämä on viimeinen. Vahva ja kaunis pienokainen!" + +Mutta Lepailleur naurahti ja sanoi talonpojan varmuudella herrasmiestä +vastaan, joka elää ahtaissa oloissa: + +"Se on siis viides. Meillä, köyhillä ihmisillä, ei olisi varaa +sellaiseen." + +"Miksi ei?" kysyi Mathieu tyynesti. "Teillähän on tuo mylly ja teillä on +maata, jonka tuotanto voidaan tehdä kaksinkertaiseksi lastenne työllä." + +Nämät sanat olivat kuin ruoskan isku, joka sai Lepailleurin +haltioihinsa. Hän päästi taas koko harminsa valloilleen. Hänen vanha +myllyrähjänsä ei todellakaan ollut sellainen, että siitä olisi voinut +rikastua, ei hänen isänsä eikä isoisänsä olleet sillä mitään ansainneet. +Ja mitä tulee hänen maahansa, niin siinähän oli ne kauniit myötäjäiset, +jotka hänen vaimonsa oli tuonut mukanaan, maa sellainen, jossa ei +tahtonut mitään kasvaa ja jota sai turhaan hiellään kastella, se ei +tuottanut edes niin paljon että siitä olisi saanut takaisin rahansa +lannasta ja siemenistä! + +"Ennen kaikkea", huomautti Mathieu, "pitäisi teidän korjata myllyänne, +panna siihen uusi myllylaitos tai vielä parempi hyvä höyrykone." + +"Korjata mylly! Hankkia siihen höyrykone! Sehän olisi hullutusta! Mitä +se hyödyttäisi? Myllyhän seisoo jo joka toinen kuukausi, kun ihmiset +näillä seuduin ovat melkein tykkönään laanneet viljaa viljelemästä." + +"Muuten, jos maanne on tuottanut vähemmän kuin ennen", jatkoi Mathieu, +"niin on se siksi, että te viljelette sitä huonosti, vanhan tavan +mukaan, ajattelemattakaan koneita ja lannoitusta." + +"Nehän ovat juuri koneet, jotka ovat saattaneet meidät, pikkuviljelijät +vararikkoon! Oh, minä tunnen tuon, ja minä tahtoisin nähdä, mitenkä te +menettelisitte hoitaaksenne maata paremmin ja saadaksenne sen +tuottamaan, mitä se ei tahdo tuottaa!" + +Hän tuli oikein vihaiseksi ja puhkesi taas niihin moitteisiin, jotka +aiheutuivat hänen laiskuudestaan ja itsepäisyydestään. Hän oli +matkustellut, hän oli tapellut Afrikassa, ei kukaan voine sanoa, että +hän olisi sulkeutunut kuoreensa kuin kilpikonna. Mutta kun hän oli +palannut rykmentistä, oli häntä ruvennut maanviljelys inhoittamaan, kun +hän ymmärsi, ett'ei se koskaan voi antaa hänelle muuta kuin kovan +leipäpalasen. Maa oli mennyttä niinkuin meidän Herrammekin, talonpojat +eivät enään luottaneet siihen, niin vanhentunut tyhjiin imetty ja +laihtunut se oli. Aurinkokin oli joutunut harhateille, nyt oli lunta +heinäkuussa ja ukkosta joulukuussa, vuodenajat olivat aivan +sekaantuneet, ja se teki kaiken sadon mahdottomaksi. + +"Ei, maanviljelys on tykkönään mennyttä kalua. Maata, työtä, niitä ei +enään ole olemassa. Talonpoika, joka tekee orjantyötä, ei pian saa edes +juomavettään. Sentähden tahdon minäkin mieluummin hukuttaa itseni kuin +hankkia lasta lisään; tarpeetonta on hankkia useampia köyhiä +lapsiparkoja maailmaan, ja jos Antonin on yksin, jää hänelle ainakin +vähän, millä elää meidän kuolemamme jälkeen. Ja sen minä myös sanon, +ett'en koskaan pakoita Antoninia maanviljelijäksi. Jos hän tahtoo lukea, +jos hän tahtoo Pariisiin, niin minä sanon, että hän on oikeassa ja että +Pariisi on ainoa, joka kelpaa kunnon miehelle, joka tahtoo edistyä. Hän +myyköön siellä minun puolestani vaikka kimpsuja ja kampsuja ja +koettakoon siellä saada rahansa hedelmää tuottavaksi. Siellä se on kuin +lantit kasvavat, ja minä kadun vaan, ett'en itse tohtinut ryhtyä +sellaisiin puuhiin, kun vielä oli aika." + +Mathieu nauroi. Eikö se ollut merkillistä että hän, herrasmies, +ylioppilas, lukumies, ihaili palaamista takaisin maahan, kaiken työn +äidin luokse, jotavastoin tämä talonpoika ja talonpojan poika sätti ja +kirosi maata ja toivoi, että poikansa kääntäisi sille selkänsä? Siinä +oli vastakohtia, joilla on suuri merkitys, uusi esimerkki +maaseutuväestön tulvaamisesta kaupunkeihin, joka vuosi vuodelta yhä +kasvoi ja sai kansan vähäveriseksi ja heikoksi. + +"Te olette väärässä", sanoi Mathieu leikillisellä äänellä katkaistakseen +kären keskustelulta. "Älkää olko uskoton maaemolle, se on vanha +rakastajatar, joka voi kostaa. Teidän sijassanne pakoittaisin minä sen +kaksinkertaisella ahkeruudella antamaan niin paljon kuin suinkin. Maaemo +on nyt niinkuin ennenkin hedelmällinen puoliso, ja hän antaa yhä +vieläkin satakertaisen hedelmän, jos häntä syleilee hedelmällisellä +rakkaudella." + +Mutta Lepailleur vastusteli ja teki nyrkeillään liikkeitä. + +"Ei, minä olen suuttunut siihen lutkaan!" + +"Mikä minua enimmän kummastuttaa", jatkoi Mathieu, "on se, että ei +kukaan viisas ja urhea mies ole vielä ottanut viljelykseen tuota +äärettömän suurta Chantebledin tilaa, jonka vanha Séguin kerran aikoi +tehdä oikein suurenmoiseksi. Siinä on suuria, viljelemättömiä maita, +metsiä, jotka osaksi pitäisi hakata, kankaita, jotka olisi helppo tehdä +hedelmälliseksi. Mikä kaunis työala miehelle!" + +Lepailleur jäi suu ammollaan tuijottamaan. Mutta sitten ei hän enään +voinut olla nauramatta. + +"Ei, kuulkaa nyt, te olette hullu, herrani, antakaa anteeksi, että minä +sanon sen! Viljellä Chantebled, kyntää nuo kivikot, hautautua soihin! +Vaikka te uhraisitte siihen miljoonan, ette saisi siitä puoltakaan +tynnyriä kauroja. Se on kirottua maata, se oli samanlaista minun +iso-isäni isän aikana kuin nytkin, ja minun pojanpoikani poika tulee +näkemään sen aivan samanlaisena. Minä en ole utelias, mutta kyllä +minulla sentään olisi halu nähdä sellaisen mielipuolen, joka yrittäisi +tuota hullutusta. Hän keittäisi itselleen varmaankin hyvän sopan." + +"Niin, kuka tietää", sanoi Mathieu. "Rakkaus saa aikaan ihmeitä." + +Vaimo Lepailleur, joka oli mennyt noutamaan puolen tiu'ta munia, palasi +nyt miehensä luokse ja kuunteli ihastuneen näköisenä, miten hyvin hänen +miehensä osasi puhua tuolle hienolle herralle. Molemmat olivat he +täydellisesti yksimielisiä kiukussaan siitä, ett'eivät voi kasata kokoon +tukuttain rahoja ilman kovaa työtä, ja kunnianhimoisissa unelmissaan +saada nähdä poikansa herrasmiehenä, koska ainoastaan herrasmies voi +tulla rikkaaksi. Kun Marianne otti jäähyväiset pantuaan munat Gervaisin +vaunuun, osoitti rouva Lepailleur Antoninia, joka nyt oli saanut +kuoppansa valmiiksi ja syleskeli siihen. + +"Hänellä on hyvä pää, sen saatte uskoa, hän taitaa jo kirjaimet, ja me +panemme hänen pian kouluun. Jos hän vaan tulee isäänsä, niin hänestä +tulee vielä teräväpäinen mies, siitä saatte olla varma." + +Eräänä sunnuntaina muutamia päiviä tämän jälkeen, kun Mathieu oli +kävelemässä vaimonsa ja lastensa kanssa, välähti hänen mieleensä äkkiä +ajatus, joka ratkaisi koko heidän elämänsä. He olivat menneet +iltapäivällä ulos ja aikoivat nauttia virvoituksia luonnon helmassa. Kun +he olivat kulkeneet teitä ja polkuja, istahtivat he metsän reunaan +tammen suojaan. Siitä näkivät he koko seutukunnan, vanhasta +metsästyspaviljongista, jossa he asuivat, Janvillen kaukaiseen kylään; +oikealla oli korkea lammeista rikas ylämaa, josta leveitä, suuria ja +hedelmättömiä mäkiä aaltomaisina leveni kauaksi vasemmalle; niitten +takana huokuivat synkät metsät siellä täällä kenttien keskeyttäminä, +joitten ruohoa ei viikate koskaan ollut niittänyt. Ei ainoatakaan elävää +olentoa heidän ympärillään, ainoastaan turmelematon luonto +majesteetillisessa rauhassaan kylpien ihanan huhtikuun päivän +häikäisevässä auringonvalossa. Kaikki kokoontunut elämänmahla tuntui +leviävän yli koko maan; kokonainen meri maanalaista, tuntematonta elämää +joka värähteli suurissa puissa, runsaassa vihannuudessa ja mehukkaissa +rikkaruohoissa, jotka peittivät maan. Tyydyttämättömän rakkauden tuoksu, +voimakas ja tympeä, täytti ilman. + +"Älkää menkö liian kauvaksi", huusi Marianne lapsille. "Me istumme tässä +tammen alla ja rupeemme pian syömään." + +Blaise ja Denis juoksivat jo kilpaa Ambroisen kanssa, ja Rose huuteli +heitä tyytymättömänä ja tahtoi että he tulisivat poimimaan kukkia. He +olivat huumaantuneina raittiista ilmasta, heinäkasvit ulottuivat aina +heidän hiuksiinsa asti, ja he olivat kuin pieniä fauneja, jotka oli +päästetty valloilleen viidakkoon. Sitten tulivat he takaisin ja sitoivat +kukkavihkoja. Ja sitten taas hyökkäsivät he pois, ja suuret veljet +laskivat ravia pikku sisko selässä. + +Mutta koko tämän pitkän kävelyajan aikana oli Mathieu ollut hajamielinen +ja katsellut miettiväisenä ympäriinsä. Väliin kun Marianne häntä +puhutteli, ei hän kuullut; hän seisoi unelmiinsa vaipuneena +viljelemättömän kentän ja metsikön ääressä, lähteen rannalla, joka +lorisi eteenpäin ja katosi liejuun. Mutta kuitenkin näki Marianne, että +Mathieu ei ollut välinpitämätön eikä alakuloinen, sillä niin pian kuin +hän tuli vaimonsa luokse, nauroi hän hyväntahtoisella tavallaan. +Marianne ikäänkuin aavisti, että hän mietti jotakin tärkeätä, ja hän +odotti luottavasti, että miehensä itse alkaisi puhua siitä. + +Kun Mathieu seisoi ajatuksiinsa vaipuneena katselemassa laveita, +erivärisiä maisemia, huudahti Marianne: + +"Katsohan, katso tänne!" + +Hän oli pannut Gervaisin vaunun tammen alle korkeaan heinikköön, joka +peitti pyörät. Ja kun hän otti esiin hopeamaljan, jota oli aikomus +käyttää virvoituksia nauttiessa, huomasi hän, että poika kohotti päätään +ja seurasi silmillään hänen kättänsä, jossa auringon valaisema malja +salamoitsi. Hän teki uudestaan saman kokeen, ja lapsi seurasi taaskin +silmillään tähteä, jonka loisto oli ensi kerran hajoittanut pimeyden +hänen silmäinsä edestä. + +"Nyt ei voine kukaan sanoa, että se on vaan minun mielikuvitustani! Nyt +hän näkee, se on aivan varma! Minun pikku lemmikkini, minun kallis +aarteeni!" + +Hän kumartui pojan ylitse ja suuteli häntä iloisena hänen ensi +katseestaan. Ja sitten saivat he tuntea ensi hymyilyn ilon. + +"Katsohan!" sanoi nyt vuorostaan Mathieu, joka oli Mariannen vieressä +kumartunut lapsen ylitse. "Nyt hän hymyileekin! Ajattelehan, että niin +pian kuin nuo pikkuherrat alkavat nähdä, alkavat he myös nauraa!" + +Mariannekin purskahti nauruun. + +"Sinä olet oikeassa, hän nauraa! Oo, miten hän on hupainen, ja miten +iloinen minä olen!" + +Isä ja äiti nauroivat yhdessä hurmaantuneina lapsen vienosta tuskin +huomattavasta hymystä, joka muistutti kirkkaan lähteen hienoa väreilyä. + +Marianne huusi luokseen nuo neljä muuta lastaan, jotka hyppivät heidän +ympärillään nuoressa vihannuudessa. + +"Tulkaa nyt, lapset! Nyt on aika ruveta syömään." + +He tulivat juosten, ja pöytä katettiin hienolle nurmikolle. Kun Mathieu +oli noutanut vasun, joka riippui pienokaisen vaunun edessä, otti äiti +esiin voileivät ja alkoi jaella niitä. Syntyi syvä hiljaisuus, kaikki +neljä lasta söi yhä kasvavalla ruokahalulla, jota oli oikein hupaista +katsella. Mutta nyt kuului huuto, herra Gervais tuli kärsimättömäksi +siitä, ett'ei hänelle ensin annettu. + +"Niin, se on totta, minä unohdan sinun", sanoi Marianne iloisesti. "Sinä +saat osasi. Aukase suusi, rakkaani." + +Hän aukasi tyyneesti nappinsa ja otti esiin valkean, silkinhienon +rintansa, joka oli tulvillaan maitoa. Hän teki tämän auringon valossa, +joka kylvetti häntä kullallaan, noitten laveain kenttäin edessä, jotka +katselivat häntä kainostelematta, ajattelemattakaan alastomuuttaan, +sillä maakin oli alaston, kasvit ja puut olivat alastomia ja mahlaa +tulvillaan. Marianne istui korkeaan ruohoon ja hän melkein peittyi sen +runsauteen, mutta lapsi imi pitkin siemauksin, aivankuin lukemattomat +kasvitkin imivät elämää maasta. + +"Miten nälkä hänen on!" huudahti Marianne. "Etkö ole tekemättä pahaa +minulle, sinä pieni, ahnas sudenpenikka!" + +Mutta Mathieu seisoi vielä siinä huumaantuneena lapsen ensi hymystä, sen +ahnaasta nälästä ja maidosta, joka virtasi läpi koko luomakunnan +suonien. Ja luomisen halu valtasi hänet taas, eikä hän enään voinut olla +ilmaisematta sitä tulevaisuuden ajatusta, jota hän niin kauvan oli +hautonut. + +"Jo on aika, että minä ryhdyn työhön, minun täytyy perustaa +kuningaskunta, josta lapset saisivat tarpeeksi ruokaa kasvaakseen. +Heitäkin täytyy ajatella, jotka tulevaisuudessa syntyvät ja jotka +pakoittavat suurentamaan pöytää vuosi vuodelta. Tahdotko tietää, mitä +minä ajattelen?" + +Marianne nosti silmänsä, odotti ja hymyili. + +"Niin, sano vaan minulle salaisuutesi, jos aika on tullut. Minä +aavistin, että sinulla oli jotakin toiveita. Mutta minä en tahtonut +kysyä, minä odotin." + +Mathieu ei vastannut heti, äkkinäinen muisto sai hänet kiivastumaan. + +"Tuo Lepailleur on laiskuri ja tyhmeliini, vaikka hän tuntuu niin +teräväpäiseltä. Voiko ajatellakaan inhoittavampaa tyhmyyttä kuin +sellainen kuvittelu, että maa on menettänyt hedelmällisyytensä, että se +on vararikon partaalla, tuo ikuinen äiti tuo ikuinen elämä! Hän ei ole +äitipuoli muille kuin huonoille pojilleen, pahoille, itsepäisille, +typerille, jotka eivät osaa viljellä eikä rakastaa häntä. Mutta jos +tulee viisas poika, joka uskonnollisella tavalla häntä kunnioittaa, +antautuu tykkänään hänelle, ymmärtää käsitellä häntä kaikilla tieteen +uusimmilla keinoilla, kokemukseen nojautuen ... silloin saadaan nähdä +hänen värähtelevän elämästä, synnyttävän lakkaamatta, peittyvän +lukemattomilla sadoilla. Tällä seudulla väitetään, ett'ei Chantebled +tuota eikä voi tuottaa koskaan muita kuin orjantappuroita. No hyvä, +vielä tulee mies, joka muuttaa sen, luo siitä uuden maan, joka on rikas +ilosta ja runsaudesta!" + +Hän kääntyili, osoitti niitä eri paikkoja, joista hän puhui. + +"Tuolla takana on enemmän kuin kaksisataa hehtaaria näreikköä, joka +ulottuu aina Mareuihin ja Lillebonnen talonpoikaistaloihin asti. Niitten +välissä on hedelmällisiä, avoimia kenttiä, joista helposti voi tehdä +mitä parhaimpia laidunmaita, sillä siellä on paljon lähteitä. Mutta +varsinkin on täällä oikealla sellainen rikkaus lähteitä, että ne ovat +muuttaneet tuon suuren ylämaan melkein järvimäiseksi, jonka purojen +reunalla kasvaa kaislaa ja saraheinää. Jos tarmokas viljelijä kesyttää +tämän maan, vapauttaa sen liikanaisesta vedestä muutamilla helposti +kaivetuilla kanavilla, valloittaa hän äärettömän alan viljelykselle, ja +vilja kasvaisi siinä ennen kuulumattomalla voimalla. Eikä siinä kaikki; +edessämme on enemmän kuin kaksisataa hehtaaria, tuo hiljaan aleneva alue +Janvillen ja Vieux-Bourgin välillä, joka on veden puutteen, laihan ja +kivisen maanlaatunsa tähden melkein viljelemätön. Kaikki on hyvin +yksinkertaista; on vaan johdettava alas nuo vangitut ja suletut lähteet +tuolta ylhäältä, antaa niitten valua noille hedelmättömille alueille, +jotka sitten vähitellen muuttuvat hämmästyttävän hedelmällisiksi. Minä +olen nähnyt kaiken ja punninnut mielessäni kaikki. Tässä on alhaisemman +laskun mukaan viisisataa hehtaaria maata, josta rohkea valloittaja voisi +luoda kaikkein hedelmällisimmän maatilan. Se on kokonainen valtakunta, +kokonainen uusi maailma syntyy siten työnteolla virvoittavan veden ja +isämme auringon, koko elämän lähteen avulla." + +Marianne katseli häntä ihmetellen, ja Mathieu vavahteli itse sisäisestä +innostaan. Mutta Mariannea peloitti miehensä laajat suunnitelmat, eikä +hän voinut olla päästämättä levottomuuden huudahtusta: + +"Ei, ei, se on liian paljon, sinä pyydät mahdottomia. Mitenkä sinä voit +ajatellakaan, että me koskaan saisimme kaikkea tätä, että meidän +rikkautemme leviäisi yli koko tämän seudun? Ja mistähän me saisimme +pääomaa ja työvoimia tuollaiseen valloitukseen?" + +Mathieu seisoi hetken hiljaa ja palasi todellisuuteen. Sitten hymyili +hän. + +"Olet oikeassa, minä haaveilen, minä puhun hulluuksia. Vielä ei minun +kunnianhimoni ulotu niin pitkälle, että minä tahtoisin tulla +Chantebledin kuninkaaksi. Mutta se, mitä sinulle puhuin, se on joka +tapauksessa totta, ja mitä pahaa siinä on vaikka rakentelisikin +pilvenkorkuisia suunnitelmia saadakseen rohkeutta ja luottamusta? Minä +olen joka tapauksessa päättänyt koetella maanviljelystä -- niin, hyvin +vaatimattomalla tavalla, muutamilla hehtaareilla, jotka Séguin +varmaankin luovuttaa meille halpaan hintaan tämän pienen talon kanssa, +jossa me nyt asumme. Minä tiedän, että hän on läpeensä suuttunut tähän +maatilaan, jossa ainoastaan metsästys antaa hänelle hieman tuloja. +Sittepä saamme nähdä, onko maa antelias ja vastaako se minun +rakkauteeni. -- Kas niin, rakkaani, anna nyt elämää tuolle pienelle +ahmatille, ja te, pienet pilttini, syökää ja juokaa ja tulkaa +voimakkaiksi, maa kuuluu niille, jotka ovat terveitä ja joita on +paljon!" + +Blaise ja Denis vastasivat tähän kehoitukseen ottamalla uuden voileivän, +ja Rose tyhjensi vedellä sekoitetun viinipikarin, jonka Ambroise oli +antanut hänelle. Mutta Marianne erittäinkin oli ruumiilliseksi tullut +hedelmällisyys alastomine rintoineen, joita Gervais imi kaikin voimin. +Hän imi niin voimakkaasti, että se kuului, ja se tuntui lähteen heikolta +lorinalta, kun se pursuaa maasta ilmoille. Ympärillään tunsi Marianne +maitovirran tulvivan ja leviävän. Hän ei ollut ainoa, joka imetti, +huhtikuun mahla kuohui maassa, puissa, korkeassa ruohossa, jonka +peitossa hän istui. Allaan, ikuisesti synnyttävässä maassa, tunsi hän +tämän virran, joka nousi häneen, täytti hänen, antoi hänelle uutta +maitoa aina sen mukaan kuin se virtasi pois hänen rinnastaan. Se oli se +maitovirta, joka leviää maailmaan, ikuinen elämänvirta olentojen ikuista +satoa varten. Ja päivänpaisteinen, laulava, tuoksuava luonto kylpi siinä +ja katseli riemusta hymyillen tuota kaunista kuvaelmaa: äitiä, joka +alastomin rinnoin auringon valossa imetti lastaan. + + + + +II + + +Seuraavana päivänä oli Mathieu jo aamupäivällä ennättänyt suorittaa +välttämättömät työnsä ja sai sentähden päähänsä pistäytyä rouva +Bourdieun luona kuulemassa, miten Norine jaksaa. Hän tiesi, että Norine +oli synnyttänyt lapsensa neljätoista päivää sitten, ja hän tahtoi nyt +omin silmin nähdä, miten äiti ja lapsi jaksoivat, täyttääkseen sen +toimen, jonka Beauchêne oli hänelle antanut. Beauchêne ei kuitenkaan +ollut lausunut sen enempää sanaakaan koko asiasta, ja Mathieu ilmoitti +hänelle sentähden ainoastaan, että hän aikoi mennä pois iltapäivällä, +sanomatta kuitenkaan hänelle, minne hän aikoi. Mutta hän tiesi kyllä, +kuinka suuren helpoituksen isäntä tuntisi, kun hän lopultakin saisi +tietää, että näytelmä on näytelty, lapsi kadonnut ja äiti toisen +rakastajan sylissä. + +Kätilön luona Miromesnil-kadun varrella täytyi hänen mennä Norinen +huoneesen, sillä Norine makasi vielä, vaikka hän jo oli jotenkin terve +ja aikoi jättää tämän paikan ensi torstaina. Kummakseen näki Mathieu +sängyn luona olevassa kehdossa makaavan lapsen, jonka hän luuli Norinen +jo hylänneen. + +"No, vihdoinkin te tulette!" huudahti Norine iloisesti. "Minä aijoin +juuri kirjoittaa teille ennenkuin lähden täältä. Pieni sisareni olisi +tuonut kirjeen teille." + +Cécile oli nimittäin siellä, ja hänen mukanaan oli nuorin sisar Irma. +Heidän äitinsä, joka ei päässyt kotiaskareistaan, oli lähettänyt heidät +kysymään, miten sisar jaksaa, ja lähettänyt samalla kolme suurta +appelsiinia, jotka olivat nyt pöydällä. Molemmat pikku tytöt olivat +tulleet käyden ja olivat ihastuneet pitkään kävelymatkaansa ja kaikkiin +puotien ikkunoihin, jotka he olivat nähneet. Se hieno talo, jossa iso +sisar makasi vuoteessaan, huvitti heitä paljon, ja pieni elävä nukke, +joka makasi tuossa musliiniverhojen peittämässä kehdossa, herätti heissä +suurta uteliaisuutta. + +"Vai niin, se on siis tehty, oletteko nyt hyvissä voimissa?" kysyi +Mathieu. + +"Niin on, minä olen ollut vähän ylhäällä viitenä viime päivänä, ja pian +pitää minun lähteä täältä, sillä minulla on ollut täällä niin hyvä olla, +mutta nyt ovat makianleivän päivät lopussa. Eikö totta, Victoire, näin +pehmeää vuodetta ja näin hyvää ruokaa emme saa kadulta?" + +Mathieu tunsi Victoiren, tuon pienen palvelustytön, joka istui vuoteensa +vieressä liinavaatteita ompelemassa. Hän oli saanut lapsensa kahdeksan +päivää aikaisemmin kuin Norine, oli jo ylhäällä ja aikoi lähteä pois +huomenna. Nyt teki hän vähän työtä Rosinelle, sille rikkaalle, nuorelle +neidille, joka oli ollut sukurutsauksessa isänsä kanssa ja oli eilen +synnyttänyt lapsensa viereisessä huoneessa, joka oli kokonaan hänen +hallussaan. Kun Amy oli palannut takaisin kotimaahansa, ei Norine ja +Victoire olleet saaneet kolmatta toveria huoneesensa. + +Tuo pieni palvelija katsahti ylös ja herkesi työstään. + +"Ei, emme saa maata ja venytellä, emmekä saa lämmintä maitoamme vuoteen +ääreen aamusin. Mutta eihän tämäkään ole hauskaa katsella tuota korkeata +harmaata seinää tuossa vastapäätä. Eikä sitä voi koko ikäänsäkään elää +mitään tekemättä." + +Norine nauroi ja pudisti päätään; hän oli selvästi toista mielipidettä. +Nuo molemmat pikkusiskot häiritsivät häntä, ja hän tahtoi päästä heistä +erilleen. + +"Vai niin, pikku tyttöni, te sanotte, että isä on yhä vielä niin +suuttunut minuun, ett'en minä voi tulla kotiin?" + +"Ei suinkaan," sanoi Cécile, "ei hän juuri niin suuttunut ole, mutta hän +sanoo, että se olisi hänelle alentavaa, ja koko kortteli osoittelisi +häntä sormellaan. Ja sitten ärsyttelee Euphrasie häntä varsinkin nyt, +kun hän on joutunut kihloihin." + +"Onko Euphrasie kihloissa?" + +Norine näytti hyvin suuttuneelta varsinkin sitte, kun molemmat sisaret +olivat yhteen suuhun kertoneet, että sulhanen oli August Bénard, se +nuori, ilomielinen muurari, joka asui samassa talossa kuin hekin. Hän +oli ihastunut Euphrasieen, vaikka tämä ei näyttänyt juuri millenkään; +hän arveli ehkä myös, että Euphrasie oli reipas ja työteliäs tyttö. + +"Minä toivotan onnea heille molemmille. Puolen vuoden perästä antaa +Euphrasie hänelle selkään. Tervehtäkää mammaa ja sanokaa, että minä +annan palttua teille kaikille, ett'en minä tarvitse teistä ketään. En +minä vielä ole paljaan taivaan alla, minä voin kyllä hankkia itselleni +työtä, ja onhan aina joku, joka tahtoo minua auttaa. Älkää tulko kukaan +enää tänne, kuuletteko, minä tahdon mieluummin päästä teistä erilleni." + +Kahdeksan vuotias Irma, joka oli helläsydäminen, alkoi itkeä. + +"Minkätähden sinä sellaisia tyhmyyksiä puhut? Me emme ole tulleet tänne +tekemään sinulle kiusaa. Minä ajattelin juuri kysyä sinulta, onko tuo +pieni lapsi todellakin sinun ja saammeko me antaa sille suutelon, +ennenkuin menemme." + +Norine katui heti kiivauttaan. Hän kutsui heitä vielä kerran +pikkutytöikseen, suuteli heitä hellästi ja sanoi, että heidän täytyy nyt +lähteä, mutta saavat tulla takaisin tervehtimään häntä, jos se heitä +huvitti. + +"Tervehtikää ja sanokaa mammalle kiitokset appelsiineistä. Ja pojan te +saatte hyvin mielellänne nähdä, mutta älkää millään muotoa koskeko +häneen, sillä jos hän herää, nousee siitä sellainen huuto, että on +vähällä tulla kuuroksi." + +Kun molemmat pikkutytöt katselivat uteliaasti poikaa, käytti Mathieukin +tilaisuutta hyväkseen ja katsoi häntä. Hän oli pieni, vanttera ja kukkea +lapsi, leveäkasvoinen ja suuripiirteinen. Mathieun mielestä oli hän +ihmeellisesti Beauchênen näköinen. + +Nyt tuli sisään rouva Bourdieu erään naisen seurassa, jonka Mathieu +tunsi Sofie Couteauksi ja jonka hän oli tavannut Séguinillä, kun tämä +oli ollut siellä tarjoomassa imettäjää. Mutta rouva Couteau oli +näkevinään Mathieun ensi kerran; sopiva käytös kuului hänen ammattiinsa, +ja hän oli muuten luopunut koko uteliaisuudestaan tultuaan sekoitetuksi +niin moneen juttuun. Molemmat pikkutytöt jättivät nyt hyvästi ja +menivät. + +"No, pieni ystäväni", sanoi rouva Bourdieu, "oletteko jo ajatellut, mitä +teette tuolla pikku raukalla, joka nukkuu tuossa niin makeasti? Tässä on +nainen, josta minä olen puhunut! Hän tulee tänne Normandiestä joka +neljästoista päivä, hän tuo mukanaan imettäjiä Pariisiin ja vie mukanaan +äskensyntyneitä lapsia täysihoitoon siellä. Koska te ette tahdo imettää +itse, voitte kuitenkin olla hylkäämättä häntä ja antaa poika hänelle, +kunnes saatte varoja ottaaksenne hänet takaisin. Tai jos te olette +päättänyt tykkänään hylätä lapsenne, tahtoo hän tehdä meille sen +palveluksen, että vie lapsenne heti löytölastenkotiin." + +Norine oli tullut hyvin liikutetuksi, hänen päänsä laskeutui takaisin +tyynylle aaltoilevain vaaleain hiusten sekaan, ja hän näytti hyvin +tuskaantuneelta. + +"Herra Jumala, alatteko te kiusata minua taas?" + +Hän pani molemmat kätensä silmäin eteen, ikäänkuin päästäkseen +näkemästä. + +"Se on minun velvollisuuteni", sanoi kätilö matalalla äänellä +Mathieulle. "Meille on sanottu, että tekisimme kaikkemme saadaksemme +lapsenvuodenaisten -- varsinkin niitten, jotka ovat siinä asemassa kuin +tämä tyttö -- imettämään itse lapsiaan. Sen kautta tulee usein ei +ainoastaan lapsi vaan äiti itsekin pelastetuksi siitä synkästä +tulevaisuudesta, joka heitä muuten uhkaa. Vaikka äiti kuinkakin tahtoisi +päästä lapsestaan, annamme sen kuitenkin olla hänen luonaan niin kauvan +kuin mahdollista, me ruokimme sitä tutilla odotellessamme äidinrakkauden +heräävän. Yhdeksässä tapauksessa kymmenestä on äiti tullut voitetuksi +niin pian kuin hän on antanut rintaa pienokaiselleen ja pitää hänen +sitten aina luonaan. Se on sentähden kuin te tapaatte vielä lapsen +täällä." + +Mathieu meni Norinen luokse, joka yhä vielä makasi siinä kädet +kasvoilla. + +"Kas niin, tehän ette ole paha, te olette hyvä tyttö. Miksi ette anna +rintaa pienelle pojallenne, miksi ette itse tahdo pitää häntä?" + +Hän paljasti nyt kyynelettömät, polttavat kasvonsa. + +"Onko isä edes tullut tänne tiedustelemaan minun vointiani? Ei, minä en +voi rakastaa sellaisen miehen lasta, joka on menetellyt niin +häpeällisesti kanssani. Minä suutun ajatellessanikin, että se makaa +tuossa kehdossa." + +"Mutta eihän se poika parka sille mitään voi! Ja se on juuri hänet, kun +te tuomitsette, te rankaisette itseänne, sillä nyt, kun te olette +yksinänne, olisi poika ehkä suureksi lohdutukseksi teille." + +"Ei, ei, sanon minä! Minä en tahdo, minä en voi, niin nuori kuin olen, +pitää huolta lapsesta saamatta pienintäkään apua isältä. Jokainen +tietää, mihin itse kykenee, eikö totta? No hyvä, minä en ole niin urhea +enkä myöskään niin tyhmä ... en, en!" + +Mathieu vaikeni, sillä hän näki, ett'ei mikään voinut vaikuttaa siihen +vapaudenhaluun, joka Norinessa oli. Hän ilmaisi liikkeellä +alakuloisuutensa, mutta hän ei tuntenut vastenmielisyyttä eikä vihaa. +Norine oli nyt kerran sellainen, kaunis tyttö ja pää täynnä köyhien +ihmisten haluja. + +"No niin, sitten me pakoitamme teidän imettämään häntä", sanoi rouva +Bourdieu, joka tahtoi tehdä viimeisen ponnistuksensa. "Mutta pojan +hylkääminen ei ole kaunista. Miksi te ette usko häntä rouva Couteaulle? +Hän veisi pojan täysihoitoon, ja te voisitte ottaa hänen takaisin, kun +olette saanut työtä. Eihän se tulisi kalliiksi, isä sen kyllä maksaa." + +Nyt suuttui Norine oikein toden tiestä. + +"Hänkö maksaisi! Vai niin, kiitoksia paljon! Te ette tunne häntä. Ei +siltä, että se hänen rahoissaan olisi mitään, sillä hän on miljonääri. +Mutta hän ei mitään toivo niin paljon kuin että lapsi häviäisi, että se +vietäisiin johonkin loukkoon, ja jos hän olisi tohtinut, olisi hän +kehoittanut minua murhaamaan sen. Kysykää tuolta herralta, valehtelenko +minä! Näettehän, ett'ei hän sano mitään. Ja minunko pitäisi sitten +maksaa, minun, jolla ei ole soutakaan, ja olen jo ehkä huomenna +paljaalla kadulla ilman leipää! Ei, ei, minä en tahdo!" + +Hän purskahti itkuun. + +"Minä pyydän, antakaa minun olla rauhassa! Neljätoista päivää olette te +kiusannut minua tällä lapsella ja antanut sen olla tässä vieressäni +siinä luulossa, että minä vihdoinkin rupeisin sitä imettämään. Te tuotte +sen minun luokseni, panette sen syliini, että minä katselisin ja +suutelisin sitä. Ehtimiseen saatatte te sen itkemään, että minun +sydämeni heltyisi ja antaisin sille rintaa. Ettekö te ymmärrä, kun minä +käännän pois pääni, kun minä en tahdo suudella enkä edes nähdä häntä, +niin on se sentähden, että minä pelkään tulevani voitetuksi, että rupean +kuin hullu rakastamaan häntä, joka olisi suuri onnettomuus sekä hänelle +että minulle. Hänen on paljoa parempi olla yksinään. Minä pyydän, viekää +hän heti pois älkääkä kiusatko minua kauvemmin!" + +Hän vaipui takaisin tyynyille hiukset epäjärjestyksessä ja hartiat +paljaina, peitti kasvonsa ja nyyhki ääneensä. + +Couteauska seisoi hiljaa ja liikkumatta vuoteen ääressä ja odotti. Hän +näytti mustassa villaleningissään ja mustassa myssyssään, jota koristi +keltainen nauha, pyhäpukuun puetulta talonpoikaisnaiselta, ja hänen +kapeat, vilkkaat kasvonsa yrittivät näytellä hyväntahtoista osanottoa. +Vaikka tämä affääri näytti menneen myttyyn, rupesi hän kuitenkin +lukemaan vanhaa läksyään. + +"Teidän pikku poikanne saisi aivankuin oman kodin Rougemontissa. Siellä +on paras ilmanala koko departementissä, sinne tulee kansaa Bayeuxistakin +parannuksille. Ja nuo pienet lapset, jos tietäisitte, miten niitä siellä +lellitellään ja oikein pilataan hellyydellä! Kaikki asukkaat ajattelevat +vaan, mitenkä he saisivat luokseen pieniä pariisilaislapsia, ja he +rakastavat niitä ja antavat heidän olla kuin prinssit. Eikä se tulisi +kalliiksikaan, minulla on eräs ystävätär, jolla on jo kolme +kasvattilasta, ja koska hän luonnollisesti ruokkii heitä tutilla, niin +voisi hän ottaa neljäkin; hän ottaisi teidän lapsenne melkein kuin +kaupanpäälle. Eikö se miellytä teitä?" + +Mutta kun hän näki, että Norine vastasi ainoastaan kyynelillä, teki hän +jyrkän liikkeen aivan kuin nainen, joka ei tahdo tuhlata aikaansa. +Tavallisilla Pariisin matkoillaan kaksi kertaa kuukaudessa vei hän ensin +imettäjänsä välitystoimistoihin ja teki sitten kiertokulun kätilöitten +luokse kootakseen rintalapset, niin että hän voi matkustaa kotiin samana +iltana kahden kolmen naapurivaimon kanssa, jotka auttoivat häntä +viedessään kotiin "nuoria penikoita", joiksi hän heitä kutsui. Tänään +oli hänellä tavallista kiireempi, sillä rouva Bourdieu, joka käytti +häntä yhteen ja toiseen toimeen, oli käskenyt hänen viemään Norinen +lapsi heti löytölastenkotiin, ellei Norine anna viedä sitä Rougemontiin. + +"Siis", sanoi hän, kääntyen kätilön puoleen, "minä otan tuon toisen +naisen lapsen. Parasta on, että menen heti hänen luokseen, että saan +sopia asiasta. Sitten tulen minä noutamaan tätä, jonka vien pois +juoksujalassa, sillä minun junani lähtee kello kuusi!" + +Kun he olivat menneet Rosinen huoneesen, joka oli eilen synnyttänyt +lapsensa, ei kuulunut huoneen syvässä hiljaisuudessa muuta kuin Norinen +ankarat nyyhkytykset. Mathieu oli istunut kehdon viereen ja katseli +sanomattomalla säälillä tuota pientä olentoparkaa, joka yhä nukkui +tyytyväisesti. Victoire, tuo nuori palvelustyttö, joka oli koko ajan +istunut äänetönnä ommellen, alkoi nyt puhua sävyisällä tavallaan +vilkaisematta edes neulastaan: + +"Te teette aivan oikein siinä, ett'ette anna lastanne tuolle +lurjukselle. Vaikka häntä miten kohdeltaisiin löytölastenkodissa, on +hänellä kuitenkin aina parempi olo siellä kuin hänen luonaan. Siellä +hänellä on ainakin mahdollisuus elää. Juuri sentähden tahdoin minä, että +minun lapseni oli heti vietävä sinne. Minä olen kotoisin niiltä +seuduilta, Bervillestä, kuten tiedätte, puolen penikulman päästä +Rougemontista, ja minä tunnen tuon Couteauskan, meillä puhutaan kyllä +tarpeeksi hänestä. Niin, niin, kyllä siinä on kaunis nainen! Ensin hän +laittoi niin, että sai lapsen, päästäkseen siten imettäjäksi; mutta kun +hän huomasi, ett'ei hän omaa maitoaan myymällä voi tarpeeksi nylkeä +ihmisiä, alkoi hän myydä muitten maitoa. Se on kaunis ammatti, jonka +harjoittajalla ei saa olla sydäntä. Sitten oli hänellä onni päästä +naimisiin erään suurikasvuisen miehen kanssa, joka saa nyt tanssia hänen +pillinsä mukaan ja joka auttaa häntä. Hän hankkii myös imettäjiä ja vie +pois pikkulapsia, kun on kiire. Niillä kahdella on useampia murhia +omallatunnollaan kuin sellaisilla murhaajilla, jotka mestataan. +Bervillen pormestari sanoi, että Rougemont on koko departementin +häpeäpilkku. Rougemontin ja Bervillen välillä on aina ollut +vihamielisyyttä, se on tietty. Mutta se on varma ja tosiasia, että +Rougemontin asukkaat pitelevät aivan liian huolimattomasti +pariisilaislapsia. Kaikilla asukkailla siellä on sormensa mukana tässä +pelissä, koko kylällä ei ole muuta elinkeinoa, ja kaikki käy vaan siihen +suuntaan, että voitaisiin haudata niin monta kuin suinkin. Lapset eivät +todellakaan elä vanhoiksi siellä. Mitä enemmän niitä kuolee, sitä +parempi on ansio. Eipä siitä syystä ole ihmettelemistä, että Couteauska +koettaa viedä sinne lapsia niin paljon kuin suinkin." + +Hän kertoi kaiken tämän mitä uskottavimmalla äänellä, sillä hän oli +teeskentelemätön tyttö, eikä Pariisi ollut häntä opettanut vielä +valehtelemaan. + +"Ennen muinoin kuului sieltä vielä pahempaa. Minä olen kuullut isäni +kertovan, että hänen aikanaan veivät lastenkulettajat sinne neljä viisi +lasta kukin, oikeita taakkoja, jolloin lapset olivat nuorilla sidotut +kimpuiksi ja kannettiin kainalossa. Rautatien asemalla latoivat he nämät +kimput odotussalien penkeille. Eräänä päivänä unohti eräs Rougemontin +vaimo yhden lapsen asemalle, ja siitä nousi hirveä juttu, sillä lapsi +löydettiin sitten kuolleena. Ja junissa nähtiin joukottain noita +lapsiparkoja, jotka itkivät nälästä. Varsinkin talvella oli tuo ihan +inhoittavaa; lapset olivat vilunsinisiä ja vapisivat kylmästä, ja +repaleiset kapalovyöt tuskin voivat verhota heitä. Usein kuoli muutamia +heistä, ja pieni ruumis jätettiin sitten lähimmälle asemalle ja +haudattiin lähimpään kirkkomaahan. Voinette ajatella, missä tilassa ne +tulivat perille, jotka eivät matkalla kuolleet. Meillä hoidetaan sikoja +paljoa paremmin, sillä niitten ei anneta sillä tavalla matkustaa. Minun +isäni sanoi, että se voisi saada kivetkin itkemään. Mutta nyt on +tarkempi järjestys, lapsenkulettajat eivät saa viedä kuin yhden lapsen +kerrallaan. He kiertävät asetuksia, tietysti, ja ottavat mukaansa kaksi, +ja sitten heillä on muita naisia apuna, he käyttävät niitten apua, jotka +matkustavat kotiinsa. Couteauskalla esimerkiksi on paljon metkuja, +joilla hän vetää viranomaisia nenästä. Ja koko Rougemont katsoo +sormiensa läpitse, sillä on liian suuri etu siitä, että liike käy hyvin, +ja yhtä asiaa he vaan pelkäävät, sitä, että poliisi sekaantuu +liikkeenhoitoon. Se ei paljon auta, että hallitus lähettää joka kuukausi +tarkastajia, vaatii todistuksia ja suosituksia pormestarilta. Se ei +ollenkaan estä eukkoja lähettämästä niin monta pienokaista kuin suinkin +toiseen maailmaan. Eräs meidän Rougemontissa oleva sukulaisemme sanoi +kerran: 'Malivoireskalla oli onni, hän pääsi neljästä viime kuussa.'" + +Victoire vaikeni hetkiseksi pannessaan lankaa neulansilmään. Norine itki +yhä vaan. Mathieu kuunteli mykkänä kauhusta ja silmät luotuina nukkuvaan +lapseen. + +"Nyt ei tosin ole niin paljon juttuja liikkeellä Rougemontista kuin +ennen muinoin", jatkoi palvelustyttö, "mutta ainakin niin paljon, että +se pelättää hankkimasta lapsia maailmaan. Me tunnemme kolme tai neljä +kasvatusäitiä, jotka eivät ole suurenkaan arvoiset. Sarvesta saavat +lapset syödä aina, ja voitteko ajatella millaisia sarvia, ei niitä +koskaan puhdisteta, talvella ovat ne täynnä jäätynyttä maitoa ja kesällä +hapanta. Vimeuxskan mielestä tulee sarvi liian kalliiksi, ja hän elättää +kaikkia penikoitaan sopalla; sillä tavalla pääsee hän pikemmin niistä +eroon, niitten vatsat tulevat suuriksi, paisuvat, niin että näyttää kuin +ne olisivat repeämäisillään. Rouva Loiseaun luona on niin ilettävän +likaista, että siellä täytyy pitää nenästään kiinni, kun lähestyy sitä +nurkkaa, jossa pienokaiset makaavat vanhoilla rievuilla liassaan. +Gavettella taas menee eukko miehensä kanssa työhön, niin että neljän +kasvatuslapsen hoito on uskottu isoisälle, seitsenkymmenen vuotiaalle +saamattomalle ukolle, joka ei voi edes estää kanoja hakkaamasta +pienokaisilta silmiä päästä. Vielä huonompaa on Couchoixskan luona, +jolla ei ole ketään lasten hoitajaa, vaan hän sitoo ne kiinni kehtoihin, +jotta ne eivät pudottautuisi kuoliaaksi lattialle. Jos te käytte kylän +kaikissa taloissa, löydätte samaa kaikkialta. Ei ole ainoatakaan +perhettä, joka ei tekisi kauppoja tuolla markkinatavaralla. Meidän +seuduilla on kyliä, joissa tehdään pitsejä, toisia, joissa valmistetaan +juustoa tai omenaviiniä. Rougemontissa valmistetaan lasten ruumiita." + +Hän herkesi ompelemasta ja katseli Mathieutä kirkkailla silmillään. + +"Mutta hirvein kaikista on Couillardska, vanha varasnainen, joka on +ollut vankilassa puolen vuotta ja asettunut nyt asumaan kylän +ulkopuolelle metsänlaitaan. Ei ainoakaan lapsi ole koskaan päässyt +elävänä hänen kynsistään. Se on hänen erikoisalansa. Kun esimerkiksi +nähdään Couteauskan vievän lapsen hänelle, niin tiedetään heti, mitä se +merkitsee. Couteauska on varmaankin sopinut hänen kanssaan, että lapsen +pitää kuoleman. Vanhemmat maksavat kolme neljä sataa frankia sillä +ehdolla, että lapsi saa täysihoidon, kunnes hän on käynyt rippikoulun; +ja voitteko ajatella, että lapsi kuolee kahdeksassa päivässä; tarvitsee +ainoastaan jättää ikkuna sulkematta; niin teki eräs kasvatusäiti, jonka +minun isäni tunsi, eräänä talvena; kun hänellä oli puolen tusinaa +pienokaisia, avasi hän oven selkiselälleen ja meni sitten ulos +kävelemään. Tämän pojan tästä viereisestä huoneesta, jossa Couteauska +nyt on, vie hän varmaan Couillardskan luokse, sillä minä kuulin neiti +Rosen äskettäin sopineen hänen kanssaan neljästäsadasta frankista, joka +olisi maksettava yhdellä kertaa, eikä sitten enään tarvitsisi huolehtia +asiasta." + +Hänen täytyi nyt vaieta, sillä Couteauska tuli sisään noutamaan Norinen +lasta. Norine ei enään itkenyt, vaan kuunteli uteliaasti tuon pienen +palvelustytön juttuja. Mutta kun hän näki Couteauskan, heittäytyi hän +maata kasvot tyynyä vastaan, aivankuin hänellä ei olisi ollut voimia +nähdä, mitä nyt piti tapahtuman. Mathieu nousi; hänkin oli hyvin +liikutettu. + +"Se on siis päätetty; minä vien hänet mukanani", sanoi Couteauska. +"Rouva Bourdieu antoi minulle paperilapun, johon on kirjoitettu +syntymäpaikka ja päivä, jolloin hän on syntynyt. Nyt tahtoisin minä +tietää hänen ristimänimensä ... minkä nimen te tahdotte antaa hänelle?" + +Norine ei vastannut heti. Sitten sanoi hän puoleksi tukahtuneella +äänellä: + +"Alexandre." + +"Vai niin, Alexandre. Mutta parasta olisi, että te antaisitte hänelle +vielä toisen nimen, niin että voisitte tuntea hänen paremmin jonakuna +päivänä tulevaisuudessa, jos teillä on halua." + +Norinesta täytyi taaskin pusertaa vastausta. + +"Honoré." + +"Siis Alexandre Honoré. Viimeinen nimi on teidän oman nimenne mukaan, ja +ensimäinen on isän, eikö niin? Nyt minulla on kaikki, mitä tarvitsen. +Mutta kello on jo neljä, minä en mitenkään ehdi junaani, ellen ota +hevosta. Se on kaukana hornassa, Luxembourg-puiston tuolla puolen. +Hevoskyyti on kallista ... miten me siitä sovimme?" + +Hänen siinä inistessään saadakseen kiristetyksi tuolta tyttöparalta +muutamia lantteja, sai Mathieu päähänsä seurata itse häntä +löytölastenkotiin voidakseen sanoa Beauchénelle, että lapsi oli oikealla +tavalla otettu vastaan hänen läsnä ollessaan. Hän sanoi Couteauskalle +lähtevänsä mukaan, ottavansa hevosen ja kyyditsevänsä hänen lapsen +kanssa sinne. + +"No, sehän sopii hyvin, tulkaa sitten. On synti herättää tätä +pienokaista, hän nukkuu niin hyvin, mutta sen täytyy kuitenkin +tapahtua." + +Luisilla käsillään, jotka olivat tottuneet pitelemään tätä +kauppatavaraa, otti hän ylös lapsen, hieman kovakouraisesti; hän unohti +hyväntahtoisen ja lempeän käytöksensä, kun oli kysymyksessä viedä lapsi +kilpailijalle. Poika heräsi ja alkoi huutaa. + +"No, tuhannen vietävä, tästä ei tule hauskaa, jos hän tarjoo meille +soittoaan vaunuissa. Tulkaa, kiirehtikää!" + +Mutta Mathieu pysäytti hänet. + +"Ettekö tahdo suudella häntä, Norine?" + +Kun lapsi alkoi huutaa yhä kovemmin, painoi tyttöparka päänsä syvälle +tyynyyn ja sulki käsillä korvansa. + +"En, en, viekää pois hänet, viekää heti paikalla, älkää nyt taas ruvetko +kiusaamaan minua!" + +Hän painoi umpeen silmänsä ja torjui kädellään luotaan sen kuvan, jolla +häntä ahdistettiin. Kun hän tunsi, että Couteauska pani lapsen sänkyyn, +kävi vapistus hänen ruumiinsa lävitse, hän nousi istualleen ja suuteli +ilmaan sattuman varaan; suutelo sattui pieneen, valkeaan myssyyn. Norine +oli avannut itkettyneet silmänsä ainoastaan raolleen, hän näki tuon +pienen olennon epäselvänä haamuna, joka huusi ja potki. + +"Te otatte minulta hengen, viekää pois hän, viekää pois hän!" + +Vaunuissa vaikeni lapsi äkkiä; vaunujen keinuminen joko rauhoitti häntä +tai pelkäsi hän pyörien jyrinää. Couteauska, joka piteli lasta +polvillaan, oli alussa vaiti ja katseli päivänpaisteisia katukäytäviä, +ja Mathieu, joka tunsi tuon pienen olentoraukan jalat polveansa +vastassa, vaipui synkkiin mietteisiin. Mutta sitten aukasi Couteauska +suunsa. + +"Tuo tyttö teki hyvin väärin siinä, ett'ei uskonut lastaan minulle, minä +olisin antanut hänen hyviin käsiin ja hän olisi tullut paksuksi ja +lihavaksi kuin kirkonenkeli Rougemontissa. Mutta kaikki luulevat, että +me kiusaamme lapsia turhan voiton tähden. Jos hän nyt olisi antanut +minulle viisi frankia ja maksanut rautatiepiletin, niin olisiko se +vienyt häntä vararikkoon? Niin kaunis tyttö kuin hän, voi aina hankkia +rahaa. Minä tiedän, että meidän ammatissa on kyllä sellaisia, jotka +eivät ole niinkään rehellisiä, he pettävät ja vaativat välityspalkkiota +ja antavat sitten lapset täysihoitoon alhaisempaa maksua vastaan, he +varastavat sekä vanhemmilta että imettäjältä. Ei ole kunniallista tehdä +noista pienistä olennoista kauppatavaraa, aivankuin kananpojista ja +vihanneksista. Minä sitävastoin olen arvossa pidetty nainen, meidän +kylämme pormestarin suosittama, minulla on todistus siveellisestä +käytöksestäni, jonka voin näyttää vaikka koko maailmalle. Ja jos te +joskus tulette Rougemontiin, niin kysykää Sofie Couteauta; te saatte +silloin kuulla, että hän on työihminen, joka ei ole kellekään sounkaan +velkaa." + +Mathieu ei voinut olla häntä katselematta nähdäkseen miltä hän näytti +pitäessään sellaisia ylistyspuheita itsestään, aivankuin vastaukseksi +siihen, mitä Victoire oli kertonut; ehkä oli Couteauska +talonpoikaisnaisen viisaudella aavistanut, että häntä oli soimattu. Kun +hän tunsi, miten Mathieun läpitunkeva katse lävistäytyi hänen sieluunsa, +luuli hän ehkä, ett'ei hän ollut valehdellut tarpeeksi uskottavasti, +sillä nyt alkoi hän uudestaan, tuli sulavammaksi suultaan, ylisti +ainoastaan Rougemontin paratiisia, jossa lapsia hellittiin, hoidettiin +ja lelliteltiin kuin prinssejä. Kun hän näki, että herra ei vastannut, +vaikeni hän taas. Ei maksanut vaivaa valloittaa tuota herraa. +Ja vaunut vierivät eteenpäin. Vasta kun he olivat kulkeneet ohi +Luxembourg-puiston, sanoi Couteauska taas: + +"Tuo tyttö luulee ehkä, että hänen lapsellaan tulee olemaan parempi olo +löytölastenkodissa. Minä en tahdo sanoa mitään sen johtokunnasta, vaikka +siitä kyllä olisi paljonkin sanomista. Meillä on Rougemontissa ollut +monta kasvattilasta, jotka tuo johtokunta on lähettänyt sinne, ja minä +voin vakuuttaa, että ne eivät siellä paremmin kostu, vaan kuolevat yhtä +pian kuin muutkin. Mutta parasta on antaa ihmisten noudattaa tahtoaan. +Vaikka kyllä minä toivoisin, että te tietäisitte yhtä hyvin kuin +minäkin, mitä tuolla tehdään." + +Vaunut pysähtyivät nyt Defert-Rochereau-kadulla, ennenkuin tultiin +ulommaisille bulevardeille. Siinä oli suuri, harmaa talo, ikävän +virallisen näköinen, ja eräästä sivuovesta meni Couteauska sinne sisään +lapsi käsivarrella. Mathieu seurasi häntä. Mutta häntä ei haluttanut +seurata Couteauskaa konttooriin, jossa eräs nainen otti lapsia vastaan, +sillä hän pelkäsi kysymyksiä, aivankuin hänellä olisi osa tähän +rikoksellisuuteen. Hän piti parempana jäädä erääsen odotushuoneesen, +jonka seinämillä oli useampia erityisiä kammioita, joissa ne henkilöt, +jotka toivat sinne lapsia, saivat odottaa vuoroaan. + +Hän sai odottaa kaksikymmentä minuuttia, joka aika tuntui hänestä hyvin +pitkältä. Siellä tammella vuoratussa, synkässä huoneessa, joka haiskahti +sairashuoneelta, vallitsi kuolonhiljaisuus. Hän kuuli ainoastaan jonkun +äsken syntyneen lapsen kumeaa vikinää ja silloin tällöin tukahdutetun +nyyhkytyksen, luultavasti se oli joku äiti, joka istui odottamassa +jossakin kammiossa. Hänen mieleensä johtui nyt vanha löytölastenkoti, +jossa oli pyöreä, muuriin kiinnitetty kääntölaatikko. Äiti tuli hiipien +sinne, pani lapsen laatikkoon, veti kellonnauhasta ja pakeni. Hän oli +liian nuori, niin että hän ei itse ollut nähnyt tuota laitosta muualla +kuin melodraamassa Porte-Saint-Martinin teaatterissa. Mutta se johti +hänen mieleensä monet historiat vasuista ja pikkulapsista, joita tuotiin +sinne maaseudulta ja jotka ajomiehet panivat tuohon laatikkoon, +herttuattarien jälkeläisistä, jotka tuntemattomat miehet veivät tuonne +unholaan, kokonaisista riveistä työläisnaisia, jotka salaa karkoittivat +luotaan satunnaisen yhteyden hedelmät. Miten toisin olikaan nyt, +kääntölaatikko oli poissa, lasten sisään jättämisen täytyi tapahtua +julkisesti, kokonainen virkakunta oli toimessa kirjoittelemassa muistiin +päiviä ja nimiä, ja samalla oli se sitoutunut rikkomattomaan vaitioloon. +Hän tiesi kyllä, että muutamat väittivät kääntölaatikon poistamisen +enentäneen sikiön ulosajon ja lapsenmurhat kaksinkertaiseksi. Päivä +päivältä aletaan yhä enemmän hylätä se muinaisaikain mielipide, että +tosiasioihin on alistuttava, harha-askeleet on peitettävä kuin +välttämättömät likaviemärit, jotavastoin vapaan yhteiskunnan oikea +tehtävä on estää pahetta, ahdistaa sitä ja tukahuttaa se jo ituna. Ainoa +tapa hylättyjen lasten lukumäärän vähentämiseen on se, että opitaan +tuntemaan heidän äitinsä, lohdutetaan heitä, autetaan heitä ja annetaan +heille sellaisia välikappaleita, että voivat olla äiteinä. + +Mutta tänä hetkenä ei hän mietiskellyt, hänen sydämessään oli vallalla +säälin ja tuskan tunne ajatellessaan niitä rikoksia, sitä häpeää ja +surua, jonka näyttämönä oli se huone, jossa hän nyt oli. Nainen, joka +otti vastaan lapsia pienessä salaperäisessä konttoorissaan, oli +varmaankin kuullut mitä hirveimpiä tunnustuksia! Tämä oli siis +haaksirikkoisten satama, pimeä kuilu, joka nielasi onnettomain naisten +häpeällä merkityt elämän hedelmät! Ja kun hänen odotusaikansa yhä +piteni, näki hän kolme naista saapuvan. Yksi heistä oli varmaankin +työläisnainen, jolla oli kauniit, kalpeat kasvot, ja hänen villiytynyt +katseensa johti Mathieun mieleen erään sanomalehtiuutisen, jossa +kerrottiin, mitenkä eräs tyttö, joka oli jättänyt lapsensa löytölasten +kotiin, oli itse heittäytynyt sen jälkeen Seineen; toinen näytti +naidulta, naiselta, hän oli joku työmiehen vaimo, jolla oli liian paljon +lapsia, niin ett'ei voinut enään elättää tätä viimeistään; kolmas oli +luultavasti katutyttö, yksi sellaisista, jotka kuudessa vuodessa tuovat +sinne neljä lasta, aivankuin aamusin likavedet heitetään likaviemäriin. +Mathieu kuuli, että he päästettiin sisään eri kammioihin. + +Kun Couteauska vihdoin tuli takaisin tyhjin käsin, ei hän sanonut +sanaakaan, eikä Mathieukään kysynyt mitään. He nousivat ääneti +vaunuihin. Kun vaunut vierivät eteenpäin kansaa täynnä olevilla +kaduilla, purskahti Couteauska äkkiä nauramaan. Kun hänen aina +vaitioleva kumppaninsa ei kysynyt häneltä syytä tähän iloon, alkoi hän +itse vihdoin kovalla äänellä: + +"Te ette tiedä, minkätähden minä nauran. Te saitte vähän odottaa siellä +ulkona, ja se oli siitä syystä, että kun minä tulin konttoorista, +tapasin erään tuttavan, joka on siellä sairaanhoitajattarena. Niin, te +ette ehkä tiedä, että sairaanhoitajattaret vievät sieltä lapsia +kasvatusäideille maaseudulle. No niin. Minun ystävättäreni kertoi, että +hän matkustaa huomenna Rougemontiin kahden muun sairaanhoitajattaren +kanssa ja että hänellä luultavasti on silloin muitten lasten mukana +muassaan myös se lapsi, jonka minä äsken jätin sinne." + +Hän nauroi taaskin kuivaa nauruaan. + +"Eikö se ole naurettavaa? Äiti ei tahtonut antaa häntä minun mukaani +Rougemontiin, ja nyt tulee se kuitenkin sinne! On sellaisia seikkoja, +joitten kaikesta huolimatta _täytyy_ tapahtua." + +Mathieu ei vastannut. Mutta jääkylmä viima tunki hänen sydämeensä. Se on +totta, kohtalo on väliin taipumaton. Mitähän siitäkin lapsiraukasta +tulee? Odottiko häntä pikainen kuolema vaiko elämä köyhyydessä, +kärsimyksissä ja rikoksissa? + +Vaunut vierivät yhä eteenpäin, ja kuului ainoastaan pyörien kitisevä +rätinä. Kun Couteauska läksi vaunuista Miromesnilkadun varrella ja sai +nähdä, että kello jo oli puoli kuusi, alkoi hän kimittää, että hän +varmaankin myöhästyy junasta, sillä hänellä oli asioita suoritettavana +tuossa talossa ja sitten pitäisi hänen vielä noutaa se toinen lapsi. +Mathieullä, joka tahtoi pitää ajurin ajaakseen pohjoiselle +rautatienasemalle, ei ollut mitään sitä vastaan, että sai nähdä +lastenkulettajain lähdön. Ja hän rauhoitti Couteauskaa, käski hänen +kiirehtiä ja lupasi odottaa. Kun Couteauska vastasi, että hän tarvitsi +neljännestunnin aikaa, meni Mathieukin ylös tapaamaan Norinea. + +Kun hän tuli Norinen huoneesen, istui tyttö vuoteessaan syömässä +appelsiinejä, joita hänen sisarensa olivat tuoneet. Hän piti paljon +kaikesta hyvästä, hän eroitti huolellisesti lohkot erilleen ja imi mehun +raittiilla, terveellä suullaan, silmät puoliummessa, ahnaasti kuin +kissa, joka lipoo kielellään maitoa. Hän säpsähti, kun joku tuli niin +nopeasti sisään. Ja kun hän tunsi tulijan, hymyili hän hämmästyneenä. + +"Se on tehty", sanoi Mathieu. + +Norine ei vastannut heti, hän pyyhki sormensa nenäliinaan. Mutta +hänenhän täytyi sanoa jotakin. + +"Te ette sanonut, että tulette takaisin, enkä minä odottanut teitä. Vai +niin, se on siis tehty; no sen parempi. Minä vakuutan teille, ett'ei +ollut mahdollisuutta menetellä toisin." + +Sitten puhui hän muutostaan kätilön luota, kysyi, voisiko hän päästä +takaisin tehtaasen, ja sanoi menevänsä kuulemaan, jotta nähtäisiin, onko +isäntä siksi hävytön, että ajaa hänet pois. + +"Ei silti, että minä häntä tarvitsisin eli kaipaisin, sillä minä en +koskaan voisi kohdata pahempaa kitupiikkiä kuin hän." + +Puhelu alkoi käydä hitaanlaiseksi; Mathieu tuskin vastasikaan enään. +Silloin hyökkäsi Couteauska vihdoinkin sisään lapsi sylissä. + +"Nyt meidän täytyy kiirehtiä! Heidän tinkimisestään ei tule koskaan +loppua, he ovat aivan mielettömiä siitä tuskasta, että minä saisin muka +pari souta liikaa." + +Mutta Norine pysäytti hänet. + +"Se on neiti Rosinen lapsi ... ah, antakaa minun katsoa sitä!" + +Norine paljasti lapsen kasvot ja huudahti: + +"Oi, miten suuri ja kaunis hän on! Tuohan saisi mielellään elää!" + +"Kas niin se on aina", sanoi Couteauska filosoofisesti. "Kun lapsi on +oikein vasten tahtoa syntynyt, on hän aina terve ja voimakas." + +Norine ei voinut irroittaa silmiään hänestä. + +"Se on oikein synti, mitenkä voi olla sydäntä..." + +Mutta hän vaikeni ja lisäsi sitten: + +"Niin, se on sydäntä vihlovaa, kun täytyy jättää nuo enkelit!" + +"Hyvästi, voikaa hyvin", sanoi Couteauska. "Te saatte minun myöhästymään +junasta. Minulla on paluupiletit, toiset odottavat minua asemalla. +Siitäpä vasta tulisi kaunis soppa!" + +Hän hyökkäsi ulos, ja Mathieu seurasi hänen kintereillään. Kun +Couteauska oli istuutunut vaunuihin, ja ne lähtivät taas liikkeelle, +huudahti hän: + +"Uh ... No sepä oli hyvä ... Kuulitteko tuota Norinea? Hän ei itse +tahtonut antaa viittätoista frankia kuukaudessa, ja kuitenkin vaatii hän +nyt tuon hyvän neiti Rosinen puolesta, joka äsken antoi minulle +neljäsataa frankia, että hänen lapsensa on kasvatettava hyvin, kunnes +tämä on käynyt rippikoulun. Mutta onhan tämä myöskin komea poika. +Katsokaa häntä! Niin, kun rakkaus hankkii lapsia maailmaan, tekee se +aina tehtävänsä hyvin. Vahinko vaan, että kauneimmat lapset kuolevat +aikaisimmin." + +Mathieu katseli poikaa, siinä kun hän makasi talonpoikaisnaisen sylissä. +Lapsi oli puettu hienoon, pitseillä reunustettuun liinavaatteesen +aivankuin pieni, kuolemaan tuomittu prinssi, joka viedään +mestauslavalle. Ja hän muisti samalla tuon ilettävän jutun: isän, joka +viettelee tyttärensä kolme kuukautta äidin kuoleman jälkeen, +sukurutsauksen hedelmä synnytetään salaisuudessa ja annetaan sitten +kallista palkintoa vastaan kasvatusäidille, joka aivan rauhallisesti +riistää siltä hengen avaamalla ikkunan tai oven selkiselälleen. Tuo +pieni äskensyntynyt, joka kehittymättömistä piirteistään huolimatta nyt +jo oli kaunis kuin enkeli, oli hyvin kiltti eikä päästänyt ääntäkään. +Tämä kaikki oli inhoittavaa. + +Saint-Lazaren rautatienaseman edustalla hyppäsi Couteauska pois +vaunuista. + +"Kiitoksia, herrani, te olette ollut kovin hyväntahtoinen. Minä tahdon +mielelläni auttaa teidän tuttuja naisianne, jos te vaan tahdotte +suosittaa minua heille." + +Mathieu, joka myöskin oli lähtenyt vaunuista, näki nyt näyn, joka sai +hänet hetkeksi pysähtymään. Matkustajavilskeen ja kuormakärryjen +keskellä huomasi hän viisi talonpoikaisnaista jokaisella sylilapsi +sylissä; he kävelivät levottomina edestakaisin kuin pelästyneet +varikset. Kun he vihdoinkin näkivät Couteauskan, alkoivat he yhteen +suuhun rääkyä, ja kaikki viisi hyökkäsi ahnaasti hänen kimppuunsa. +Vaihdettuaan paljon haukkumasanoja ja selityksiä yhtyivät kaikki nuo +kuusi vihdoin yhteen ryhmään ja hyökkäsivät junaan hameitten ja +hatunnauhain liehuessa, lapset sylissä, aivankuin petolinnut, jotka +pelkäävät, ett'eivät ehdi raadolleen. He peittyivät savuun ja katosivat +höyrypillin kimakasti viheltäessä. + +Mathieu seisoi yksin kansanjoukossa. Tällä tavalla veivät petolinnut +joka vuosi Pariisista kaksikymmentätuhatta lasta, joita senjälkeen ei +kukaan saanut enään nähdä. Ei siinä kyllin, että ihmiskylvö turmeltiin, +heitettiin polttavaan kivistöön, ei siinä kyllin, että sikiön ulosajo ja +lastenmurhat saivat aikaan suuren mieshukan, vaan eläväkin sato +korjattiin huonosti, puolet siitä hävitettiin, muserrettiin, murhattiin. +Voitonhimoisia varasnaisia ja murhaajia saapui kaikilta ilmansuunnilta +ja he veivät pois niin paljon äskensyntynyttä, jokeltavaa elämää kuin +heidän syliinsä mahtui heittääkseen sen sitten kuoleman kitaan. He +vakoilivat porteilla ja vainuivat jo matkan päästä viattomain lasten +veren hajua. Lastivaunut jyrisivät matkoillaan rautatieasemille, niihin +tyhjennettiin kehdot, löytölastenkotien ja kasvatuslaitosten salit, +vaivaishoidon perustamat synnytyslaitokset, kätilöitten epäilyttävät +pesät. Kaikki nuo pienet kääröt heitettiin yhteen kasaan, vietiin pois, +jaettiin tuolla kaukana tullakseen sitten murhatuiksi. Se oli vimmattua +tuhoamista, viikate niitti alituisesti tähkäpäitä, ja elonaika kesti +läpi koko vuoden. Niinkuin nuo pienokaiset olivat tulleet huonosti +kylvetyiksi ja heistä huonosti sato kootuksi, samoin tullaan heitä +huonosti elättämään. Se oli suurenmoinen verilöyly, elinvoimaisimmat +lapset tapettiin sillä, että ne otettiin pois äideiltänsä, ainoalta +imettäjältä, jonka maito antoi elämää. + +Veri syöksi äkkiä Mathieun sydämeen, kun hän tuli ajatelleeksi +Mariannea, joka terveenä ja kukkeana odotti häntä Yeusen sillalle pikku +Gervais rinnoillaan. Ne numerot, joita Mathieu oli silmäillyt, tulivat +nyt äkkiä hänen mieleensä. Niissä departementeissä, joissa +lastenkasvatusta harjoitettiin ammattina, oli pikkulasten +kuolinprosentti viisikymmentä, paremmissa neljäkymmentä ja pahimmissa +seitsemänkymmentä. On laskettu, että noita lapsia on sadassa vuodessa +kuollut seitsemäntoista miljoonaa. Kuolevaisuuden keskimäärä oli jo +kauvan ollut sata ja satakaksikymmentätuhatta vuodessa. Pahimmat +ihmisteurastajahallitukset, suurimpain valloittajain verilöylyt eivät +ole saaneet aikaan sellaista ihmishukkaa. Se oli jättiläistaistelu, +jonka Ranska menetti joka vuosi, kuilu, joka nieli kaiken voiman, kaikki +toiveet. Välttämätön tulos tästä on kansan kukistuminen ja hullumainen +itsemurha. + +Kauhu valtasi Mathieun ja hän pakeni tuntien vastustamattoman halun +saada lohdutusta Mariannelta; hänessä oli rauhaa, viisautta ja +terveyttä. + + + + +III + + +Eräänä tuorstaina söi Mathieu aamiaista tohtori Boutanin luona pienessä +alakerroksessa Universitekadun varrella, Palais-Bourbonin tuolla puolla, +jossa hän oli asunut enemmän kuin kymmenen vuotta. Vastoin +periaatteitaan, jota hän usein itsekin nauroi, oli tuo hedelmällisyyden +innokas apostoli jäänyt poikamieheksi, ja hän selitti tämän asian +hyväntahtoisella ja leikillisellä tavallaan siten, että hänellä on näin +ollen enemmän aikaa kirvoittaa toisten vaimoja. Hänellä oli niin paljon +työtä, että hänellä ei ollut vapautta tuskin muulloin kuin +aamiaistunnilla, niin että jos joku ystävä tahtoi keskustella hänen +kanssaan vakavista asioista, kutsui hän tämän mielellään yksinkertaisen +poikamiehen pöytäänsä, jossa suurimmalla kiireellä nautittiin muna, +kotletti ja kuppi kahvia. + +Mathieu tahtoi kysyä häneltä neuvoa eräässä tärkeässä asiassa. Kaksi +viikkoa vielä mietittyään oli hän yhä sen ajatuksen vallassa, että hän +antautuu maanviljelykseen, koettaa kohottaa kaikkein halveksima +Chantebled oikeaan arvoonsa, ja se kiusasi häntä suuresti, ett'ei hän +voinut tehdä mitään päätöstä. Joka päivä kiihtyi hänessä vastustamaton +halu elämän synnyttämiseen; hän oli löytänyt elämänsä työn ja voi nyt +tuskin enään nukkuakaan, sillä niin halusi hän saada luoda terveyttä, +voimaa ja rikkautta. Mitä suuria toiveita täytyikään hänellä olla +uskaltaakseen ryhtyä työhön, joka näytti niin uhkarohkealta ja jonka +suuren, tulevaisen merkityksen ainoastaan hän itse tiesi! Ja kenen +kanssa voisi hän vapaasti keskustella tästä aineesta, kenelle voisi hän +kertoa viimeisiä epäilyjään? Kun hän tuli ajatelleeksi kysyä neuvoa +Boutanilta, pyysi hän ainoastaan keskustelua hänen kanssaan. Tohtori oli +se uskottu, jota hän tarvitsi, rohkea, ennakkoluuloton mies, joka +intohimoisesti rakasti elämää, jolla oli laaja käsityskyky, joka ei +pikkumaisesti takertuisi ensimäiseen käytännölliseen vaikeuteen. + +Heti kun he olivat istuneet pöytään, alkoi Mathieu ripittää itseään, +selvitti kaikki unelmansa, oman runoelmansa, kuten hän itse leikillään +sanoi. Tohtori kuunteli keskeyttämättä häntä, nähtävästi huvitettuna +asiasta. Kun häntä pyydettiin lausumaan mielipiteensä, sanoi hän: + +"Minä en voi antaa teille mitään käytännöllistä neuvoa, ystäväni, sillä +minä en ole koskaan istuttanut edes salaatintainta. Ja teidän +suunnitelmanne tuntuu minusta rohkealta, niin että jokainen ammattimies, +jolta te kysyisitte neuvoa, varmaankin kehoittaisi teitä mitä +painavimmilla sanoilla heittämään sikseen koko aikeen. Mutta te puhutte +tuosta asiasta sellaisella luottamuksella, sellaisella palavalla +rakkaudella, joka minunkin, kokemattoman, saa siihen varmuuteen, että te +onnistutte. Toiselta puolen hyväksytte te kaikki minun aatteeni; enemmän +kuin kymmenen vuotta olen minä ehtimiseen saarnannut sitä oppia, että +Ranskan, jos se tahtoo uudestaan lapsirikkaita perheitä, täytyy enemmän +rakastaa ja viljellä maata, paeta kaupungeista ja antautua terveelliseen +ja raittiisen maaelämään. Mitä minä voin muuta kuin hyväksyä teidän +mielipiteenne? Vieläpä minä epäilenkin teitä siitä, että olette tullut +tänne -- niinkuin muutkin, jotka pyytävät neuvoa -- yksinomaan siinä +uskossa, että löytäisitte minussa vastustajan." + +Molemmat nauroivat sydämellisesti. Kun Boutan oli kysynyt Mathieultä, +millä pääomalla hän alkaisi yrityksensä, vastasi tämä aivan +levollisesti, että hän ei aikonut tehdä velkoja, vaan alkaa hätätilassa +ainoastaan muutamilla hehtaareilla, niin varma oli hän työn +valloittavasta voimasta. Hänen päätarkoituksensa oli saada Séguin +luovuttamaan tuon vanhan metsästyspaviljongin ja muutamia hehtaaria +maata sen ympäriltä vuotuista lyhennysmaksua vastaan ja ilman, että +kaikkea pitäisi heti maksaa. Kun hän kyseli tohtorilta sitä seikkaa, +vastasi tämä: + +"Niin, minä luulen, että hän on hyvinkin taipuvainen, sillä minä tiedän, +että hän olisi iloinen voidessaan myydä. Tuo äärettömän suuri, +viljelemätön maatila rasittaa häntä suuresti nykyisen yhä kasvavan +rahapulansa aikana. -- Ja ystävämme Beauchêne, oletteko ilmoittanut +hänelle, että aijotte jättää paikkanne?" + +"En, en vielä. Ja minä pyydän teitä olemaan niin hyvä, ett'ette ilmaise +minun salaisuuttani: minä en tahdo sanoa hänelle mitään, ennenkuin +kaikki on valmista." + +He olivat jo juomassa kahvia, ja tohtori tarjoutui kyyditsemään Mathieun +tehtaalle, hän aikoi itsekin sinne, sillä rouva Beauchêne oli pyytänyt +häntä tulemaan jonakin päivänä tällä viikolla katsomaan Mauricea. +Pojalla, jonka jalat olivat aina kipeät, oli myöskin niin huono +ruuansulatus, että hänen täytyi noudattaa ankaran tarkkaa +ruokajärjestystä. + +"Kaikilla lapsilla, joita ei oma äiti ole imettänyt on huono vatsa", +jatkoi Boutan. "Sellaisesta ei teidän urhea vaimonne tiedä mitään, hän +voi antaa lastensa syödä mitä tahansa. Mutta Maurice parka tulee heti +sairaaksi, jos hän syö neljä karviaismarjaa kolmen asemesta. Minä +kyyditsen siis teidät konttooriinne. Mutta ensin täytyy minun ajaa +Roquépine-kadulle valitsemaan imettäjää. Siihen ei mene pitkää aikaa, +toivon minä. Kas niin, nyt lähdetään!" + +Vaunuissa kertoi hän, että hän käy rouva Séguinin tähden +imettäjätoimistossa. Siinä talossa ei ollut asiat hyvin. Heti +synnytyksen jälkeen oli Séguin lyhytaikaisessa hellyydessään vaimoaan +kohtaan tahtonut itse valita imettäjän Andréelle, äskensyntyneelle +tytölle. Hän väitti itse ymmärtävänsä hyvin sellaisia asioita, hän +tahtoi saada vahvan imettäjän, suuren ja karkeatekoisen, jolla on +mahtavat rinnat. Mutta lapsi oli kuihtunut jo kahden kuukauden ajan, ja +tohtori oli huomannut, että hän oli hyvin yksinkertaisesti kärsinyt +nälkää. Tuolla jättiläismäisellä imettäjällä ei ollut maitoa, tai +oikeammin sanottu, hänen maitonsa huomattiin tutkittaessa olevan liian +ohutta ja sitäkään ei riittänyt tarpeeksi. Imettäjän muuttaminen oli +vaikea asia. Sattui myrskyisiä kohtauksia, Séguin heitteli ja paukutteli +ovia ja huusi, että hän ei koskaan enää sekaannu mihinkään. + +"Minä olen siis saanut toimekseni uuden imettäjän valitsemisen", sanoi +Boutan. "Ja sillä on kiire, sillä minä olen hyvin levoton pikku Andrée +paran tähden. Sellaisia lapsia tulee oikein sääli." + +"Mutta miksi ei äiti itse imetä?" + +Tohtori kohotti olkapäitään. + +"Nyt pyydätte te liikoja. Mitenkä te voitte ajatellakaan, että rikas +pariisitar sellaisessa elämässä, jota hän viettää -- vastaanottoja, +päivällisiä, illatsuja, ainaisia vierailuja ja kaikenlaisia hienon +maailman velvollisuuksia -- voi alistua sellaiseen ikävään ja +pitkäaikaiseen velvollisuuteen, että imettäisi itse lapsensa? Se olisi +viidentoista kuukauden paasto. Minä en nyt tahdo puhuakaan rakastuneista +ja mustasukkaisista vaimoista, jotka, kun heidän on valittava lapsensa +ja miehensä välillä, valitsevat jälkimmäisen, säästävät itseään yksin +miestään varten siitä pelosta, että mies kääntää heille selkänsä. Pikku +rouva Séguin teeskentelee, kun hän näyttää surulliselta ja sanoo, että +hän olisi niin mielellään tahtonut imettää itse, mutta että hän ei voi +maidon puutteen tähden. Tosiasia on kuitenkin se, ett'ei hän ole koskaan +koettanutkaan ja että hänestä olisi tullut ensimäiselle lapselleen yhtä +hyvä imettäjä kuin kenestä muusta tahansa. Mutta nyt on hän tullut +kelvottomaksi sellaiseen ponnistukseen tyhmän, epäterveellisen elämänsä +kautta. Ja pahinta on, että äidit, jotka eivät itse imetä, tulevat +kolmannessa tai neljännessä polvessa todellakin kykenemättömäksi siihen, +rinnat menettävät kykynsä eroittaa maitoa. Siinä meidän tulevaisuutemme: +rotu, jossa on viheliäisiä, terveydeltään turmeltuneita naisia, jotka +ehkä voivat silloin tällöin synnyttää lapsen, mutta ovat tykkönään +mahdottomat imettämään." + +Mathieu muisti nyt, mitä hän oli nähnyt rouva Bourdieun luona ja +löytölastenkodissa. Hän kertoi mietteistään, ja Boutan kohotti +olkapäitään. Hän arveli, että vielä on äärettömän paljon työtä tehtävä +ihmiskunnan hyväksi. Yksityinen hyväntekeväisyys sai jo paljoa aikaan, +ja se oli hyvä, mutta ainoastaan uudet lait voivat pelastaa kansan: +naista pitäisi auttaa ja tukea aina raskauden ensimäisistä vaikeista +päivistä asti, hänet pitäisi vapauttaa raskaasta työstä ja häntä olisi +pidettävä pyhänä; sitten saisi hän synnyttää lapsensa levossa ja +rauhassa, vaikkapa salaisuudessakin, jos hän niin tahtoo, ja ilman, että +häneltä vaaditaan muuta kuin äitinä olemista; parantumisen aikana +pitäisi hänen ja lapsen saada hyvä hoito, samoin pitkällisenä +imetysaikana, aina siihen asti kuin hän taas voisi ruveta terveeksi ja +voimakkaaksi puolisoksi. Sitä varten pitäisi ryhtyä laveisin +toimenpiteisiin, perustaa suojakoteja turvattomille naisille, +parannuskoteja, laatia suojeluslakeja ja panna toimeen avustuskassoja +imettäviä äitejä varten. Kuolevaisuuden vastustamiseksi pikkulasten +keskuudessa oli ainoastaan yksi pätevä ja vaikuttava keino: ennättää sen +edelle. Ainoastaan estävillä keinoilla voisi lopettaa äskensyntyneitten +lasten hirveän uhraamisen, parantaa tuon aina ammottavan haavan kansan +kyljessä, joka heikontaa sitä, murhaa sen hiljalleen päivä päivältä. + +"Ja kaiken tämän", jatkoi tohtori, "voi yhdistää siihen yhteen +totuuteen, että äidin pitää itse imettää lapsensa. Meidän +kansanvaltaisessa yhteiskunnassamme tulee nainen heti raskaaksi +tultuaan pyhäksi. Hän on kaiken suuruuden, kaiken voiman ja kaiken +kauneuden symbooli. Hänen pitäisi olla meidän uskontomme. Kun me olemme +oppineet kunnioittamaan äitiä, niin silloin on ensin isänmaa ja sitten +ihmiskunta pelastettu. Sentähden tahtoisin minä, että lastaan imettävän +äidin kuva tulisi inhimillisen kauneuden korkeimmaksi ilmaisumuodoksi. +Mutta miten me saamme meidän pariisittaret, kaikki meidän ranskattaret +vakuutetuksi siitä, että naisen kauneus on siinä, että hän on äitinä +lapsi sylissään? Sinä päivänä, jolloin se tulee yhtä muodinmukaiseksi +kuin sileäksi kammatut hiukset ja kapeat hameet, olemme me maailman +mahtavin kansa!" + +Hän näytti aivan epätoivoiselta siitä, kun ei tietänyt, mitenkä voisi +muuttaa tavat, ja jatkoi sitten: + +"Minun mielestäni on äitien imettäminen tärkeintä kaikista. Jokainen +äiti, joka voi imettää eikä tee sitä, on rikoksellinen. Erityisissä +tapauksissa, kun äiti on aivan kykenemätön täyttämään velvollisuuttaan, +on meillä sarvi, joka, jos se pidetään puhtaana ja siihen käytetään +steriliseerattua maitoa, voi antaa erittäin hyvät tulokset. Mutta lasten +antaminen kasvatusäideille maaseudulle on melkein samaa kuin murhaisi +ne, ja imettäjän ottaminen on häpeällinen toimenpide, lukemattomien +onnettomuuksien, niin usein rikoksienkin lähde, sillä sen kautta +uhrataan tieten ja taiten sekä äidin että imettäjän lapsi." + +Vaunut pysähtyivät Roquépine-kadulle erään imettäjätoimiston eteen. + +"Minä voin lyödä vetoa siitä, että te ette koskaan ole ollut sisällä +imettäjätoimistossa, vaikka te olette viiden lapsen isä." + +"En, en koskaan." + +"Tulkaa nyt sitten mukaan. Ihmisen pitää tuntea kaikkea." + +Roquépinekadun imettäjätoimisto oli paras ja tunnetuin tässä osassa +kaupunkia. Sitä johti rouva Broquette, neljänkymmenen vuotias, vaaleahko +nainen, jolla oli arvokas ulkonäkö ja joka oli hieman rokonarpinen, +aina lujaan nyöritetty ja puettu kellervänruskeaan tahtisilkkileninkiin. +Mutta vaikka hän oli talon loistona ja arvona, oli mies kuitenkin sen +sieluna. Hän oli pieni viidennelläkymmenellä oleva mies, jolla oli +suipponenä ja vilkkaat silmät ja liikkuva kuin kärppä. Hänen toimenaan +oli järjestyksen ylläpitäminen toimistossa, imettäjäin valvominen ja +kasvattaminen, hän otti heidät vastaan, teroitti heille puhtautta, +opetti heitä hymyilemään ja olemaan rakastettavaisia, esti heidän liijan +paljoa syömästä. Hän oli jalkeilla aamusta iltaan, torui heitä ja piti +tyrannivaltansa alla koko tuon joukon likaisia, yksinkertaisia, usein +valehtelevia ja epärehellisiä naisia. Tuo vanha, ränsistynyt talo +kosteine pohjakerroksineen, jossa vieraat otettiin vastaan, ja molempine +yläkertoineen, joissa kummassakin oli kuusi makuuhuoneeksi järjestettyä +huonetta, oli oikeastaan jonkinlainen hotelli, jossa imettäjät makasivat +yönsä lastensa kanssa. Siellä kulki edestakaisin talonpoikaisnaisia, +jotka samana aamuna olivat saapuneet Pariisiin, laahasivat kapsäkkejään +ja kantelivat sylilapsiaan ja täyttivät huoneet, käytävät ja +vastaanottosalit melulla ja pahalla hajulla. Sitäpaitse oli talossa +neiti Broquette, Hermine, kalpea, viisitoista vuotias tyttö, +pitkäkasvuinen heilakka ja vähäverinen, joka sulavana neitsyytenä kulki +ympäriinsä tässä osaksi paljastettujen ihmisten kuhinassa, tässä enemmän +tai vähemmän maidokkaitten imettäjäin tungoksessa. + +Boutan, joka tunsi talon erittäin hyvin, astui sisään Mathieu +seurassaan. Oikealle eteisestä oli konttoori, jossa rouva Broquette +halukkaitten pyynnöstä näytteli imettäjiä, jotka oleskelivat seuraavassa +huoneessa sylilastensa kanssa. Konttoorissa oli vanhat empiremalliset +huonekalut, verhotut punaisella shagilla ja kullattu pöytäkello. +Eteisestä oikeaan, keittiön vieressä, oli yhteinen ruokasali, jossa oli +kaksi pitkää vahakankaalla päällystettyä pöytää ja muutamia repaleisia +olkituoleja. Jo ovessa pisti nenään inhoittava haju, pesuveden, +hapantuneen maidon, siivottomain lapsen riepujen ja kaikkein noitten +talonpoikaisnaisten likaisten alushameitten löyhkä. + +Mutta kun Boutan aukasi konttoorin oven, oli rouva Broquette juuri +näyttämässä eräälle siellä istuvalle vanhalle herralle kokonaista +imettäjälaumaa. Hän tunsi heti tohtorin ja teki anteeksi pyytävän +liikkeen. + +"Ei, ei, jatkakaa te vaan", sanoi tohtori. "Minulla ei ole kiirettä, me +voimme odottaa." + +Avoimesta ovesta näki Mathieu Herminen, talon tyttären, istuvan ikkunan +vieressä shagilla päällystetyssä nojatuolissa ja lukevan romaania, ja +äiti seisoi tuossa arvokkaan näköisenä ja ylisti tavaraansa vanhalle +herralle, joka ei näyttänyt voivan tehdä valintaansa. + +"Me menemme puutarhaan", sanoi tohtori nauraen. + +Ilmoituksissaan mainitsi tämä liike, että heillä on puutarhakin, raitis +ilma, vieläpä puukin, eli sanalla sanoen maaseutu. He aukasivat lasioven +ja näkivät puun luona penkillä vahvajäsenisen tytön, luultavasti äsken +saapuneen, ja tämä pyyhkieli lapsensa takapuolta sanomalehden palasella. +Tyttö itse näytti likaiselta, hän ei ollut vielä saavuttuaan ennättänyt +peseytyä. Eräässä nurkassa oli läjässä keittiöstä heitettyjä esineitä, +särkyneitä vateja, vanhoja rasvaisia ja ruostuneita talouskapineita. +Toisella puolen on imettäjiä varten varattu odotussali lasiovineen, ja +sieltäkin haisi ulos kloakki, kuivamaan asetettuja repaleita, jo +hapantuneita lastenriepuja. + +Mutta äkkiä hyökkäsi herra Broquette esiin, ei tiedetty mistä. Hän oli +nähnyt äsken Boutanin, hyvän kauppatuttavansa. + +"Vai niin, onko minun vaimoni muissa puuhissa. Minä en millään ehdolla +voi sallia teidän jäädä tänne. Tulkaahan kaikin mokomin minun kanssani." + +Hänen pienet kärpänsilmänsä olivat huomanneet tuon likaisen tytön, joka +oli pyyhkimässä lastaan, ja hän oli hyvin levoton siitä, että herrat +saavat noin paljon nähdä talon salaisuuksia. Tohtori oli juuri vienyt +toverinsa salin ikkunan eteen, josta oli kaikkea muuta kuin suloista +katsella mistään välittämättömiä imettäjiä. He aukasivat leninkinsä +napit, venyttelivät, haukottelivat istuessaan tuntikaudet pitkillä +penkeillä odotellen ostajaansa; lepuuttaakseen käsiään panivat he +lapsensa pöydälle, joka aina oli niitä täynnä; lattialla oli rasvasia +papereita, leivän palasia ja likaisia riepuja kaikkialla. Nuo molemmat +herrat tunsivat tarvetta oksentaa tuossa inhoittavassa lehmänavetassa. + +"Seuratkaahan kaikin mokomin minua, herra tohtori", sanoi Broquette +uudestaan. + +Mutta sitten väitti hän, että hänen täytyy talon arvon vuoksi nuhdella +tuota vahvajäsenistä tyttöä. Ja hän alkoi: + +"Kuulkaa nyt, likaliisa, ettekö voi pestä penikkaanne haalealla vedellä? +Miksi ette mennyt heti tuonne ylös puhdistamaan itseänne? Pitääkö minun +välttämättömästi kaataa ämpäri vettä niskaanne?" + +Hän ajoi pois tytön, joka pakeni pelästyneenä. Viedessään näitä molempia +herroja konttooriin, valitteli hän: + +"Oi, herra tohtori, jos te tietäisitte, kuinka vaikeata minun on saada +nuo tytöt edes pesemään kätensä! Me itse, jotka olemme niin puhtaita, +jotka ylpeilemme siitä, että meidän talomme pitää olla vaatimusten +mukainen! Jos täällä on ainoakin pölyn hiukkanen, niin ei se ole minun +vikani." + +Mutta kun tyttö tuli ylös, syntyi kauhea meteli yläkerroksissa. +Luultavasti sota ja tappelu. Niitä portaita virtasi alas karkeilla +haukkumasanoilla sekoitettu löyhkä. Vihdoin muuttui se sietämättömäksi. + +"Minä pyydän anteeksi", sanoi herra Broquette. "Vaimoni ottaa heti +teidät vastaan." + +Hän lensi portaita ylös ketterästi kuin kissa. Hänen ärjyvä äänensä +kuului ylhäältä. Sitten syntyi äkkiä kuolonhiljaisuus. Kuului ainoastaan +rouvan ääni, joka konttoorissa yhä vaan kehui tavaraansa. + +"Niin, ystäväni", sanoi Boutan Mathieulle, kun he kävelivät edestakaisin +eteisessä, "ulkopuoli ei juuri paljonkaan herätä huomiota. Minä +toivoisin voivani näyttää teille, millaisia nämät ihmiset ovat +sisäpuoleltaan. Ja kuitenkin on tämä liike yksi siedettävistä, +on muita paljon pahempia, joita poliisin täytyy väliin sulkea +liian suurten väärinkäytösten tähden. Luonnollisesti on olemassa +poliisimääräyksiä, jotka pakoittavat imettäjäin olemaan varustettuja +siveellisyystodistuksella ja muilla papereilla, jotka heidän täytyy ensi +päivänä näyttää prefektuurissa saadakseen sen suostumuksen. Mutta nuo +ovat ainoastaan näennäisiä varovaisuuskeinoja, joka ei estä imettäjäin +antamasta vääriä tietoja maitonsa vanhuudesta taikka lainaamasta +terveitä lapsia omain sairasten lastensa sijaan. Ette voi ajatellakaan +kaikkia niitä vaarallisia valheita, joita nuo naiset keksivät +ansaitakseen rahaa. Ja se onkin hyvin luonnollista; jo se seikka, että +he ovat valinneet imettäjän ammatin, asettaa heidät minun silmissäni +alemmaksi kaikkia muita ihmisiä. Sillä ei ole ainoatakaan muuta niin +surkuteltavaa ja alentavaa ammattia. Monet tytöt, jotka ennen ovat +olleet siveellisiä, hankkivat itselleen rakastajan aivan samalla tavalla +kuin lehmä viedään sonnin luokse, jotta saataisiin maitoa. Lapsi on +ammatti-imettäjän silmissä ainoastaan välttämätön sivuasia. Niin pian +kuin se on syntynyt, ja äitejä voidaan lypsää, ei lapsesta enään +välitetä, ja aivan samantekevää on, vaikka se kuoleekin. Tuo on +eläimellisen alentumisen huippu ja siveellisen käsityskannan hullumainen +puute. Ja ajatelkaa tämän häpeällisen kaupan surullisia seurauksia, +sillä vaikka se lapsi, jolle imettäjä myy maitonsa, usein kuolee tästä +maidosta, jota ei luonto ole sille määrännyt, niin sattuu melkein aina, +että imettäjän lapsi kuolee myöskin huolimattoman hoidon ja huonon +ravinnon tähden; siinä on siis kaksi uhria, ja molemmat äidit ovat +syylliset mitä halpamaisimpaan murhaan, noitten juuri äsken syntyneitten +olentoparkain murhaan, ja näitten olentojen kuoleminen ei koske +kehenkään, vaikka meidän pitäisi kaikkien siitä syystä huudahtaa +kauhusta. Niin, siinä on pohjaton kuilu, koko maa syöksee siihen ja se +nielee koko kansan, ell'ei laata maksamasta veriveroa tuolle hirviölle." + +Kun nuo molemmat miehet keskustellessaan pysähtyivät ruokasalin oven +eteen, joka oli auki, näkivät he siellä Couteauskan, joka istui +ruokailemassa kahden kauniin, siististi puetun talonpoikaisnaisen +kanssa. Aterian aika oli ohitse, ja kaikki kolme söi suurimmalla +kiireellä kylmää ruokaa ilman lautasia ja kahveleita. Couteauska oli +luultavasti äsken tuonut ja jättänyt konttooriin imettäjälaumansa, ja +söi nyt kiireesti jatkaakseen sitten kiertokulkuaan niitten kahden +kanssa, jotka hänellä oli jälellä. Ruokasalista, jossa oli +viinipilkuista tahraantunut pöytä ja tapetit rasvapilkkuja täynnä, +virtasi vastenmielinen, ummehtunut ilma. + +"Vai niin, te tunnette Couteauskan", huudahti Boutan, kun Mathieu oli +kertonut kohtauksistaan hänen kanssaan. "Sitten olette te jo tehnyt +tuttavuutta itse paholaisen äidin kanssa, pahimman noidan kanssa +kaikkein velhojen joukossa. Ja ajatelkaahan, että hän on meidän +kiitetyssä yhteiskunnassamme hyödyllinen hammasratas, ja minä tulen +luultavasti hyvin iloiseksi, jos voin valita yhden niistä imettäjistä, +joita hän on tuonut tänne!" + +Mutta nyt käski rouva Broquette rakastettavalla tavallaan heidän +tulemaan konttooriin. Oltuaan kauvan epätiedossa parhaimpien imettäjäin +suhteen, joita liikkeellä oli myytävänä, oli tuo vanha herra lähtenyt +pois valitsematta ketään; hän oli luvannut tulla toisen kerran. + +"Mutta on ihmisiä, jotka eivät tiedä, mitä tahtovat", selitti rouva +Broquette. "Mutta se ei ole minun vikani, minä pyydän tuhannesti +anteeksi, herra tohtori. Jos te tahdotte hyvän imettäjän, tulette kyllä +olemaan tyytyväinen, minä olen juuri saanut tuotetuksi aivan +erinomaisia. Minä näytän niitä teille." + +Hermine ei ollut edes viitsinyt nostaa silmiään romaanistaan. Hän istui +nojatuolissaan jatkaen lukuaan, vähäveriset kasvot ikävystyneen +näköisinä. Mathieu istahti hieman syrjään ja seurasi Boutania, joka +seisoi siinä katse terävänä kuin kenraalin, joka tarkastaa rykmenttiään. +Ja sitten alkoi joukkojen ohitse marssiminen. + +Rouva Broquette aukasi konttoorin ja ruokasalin välisen oven ja johti +arvokkaana ja tyyneesti esiin parhaat imettäjänsä, kolme kerrallaan, +jokaisella lapsensa sylissä. Tusinan verran kulki tarkastuspaikan +ohitse, lyhyitä ja paksuja, pitkiä hongankolistajia, tummaverisiä ja +sirohiuksisia, vaaleaverisiä, joilla oli valkea iho, rumia ja kauniita. +Mutta kaikkein huulilla oli sama yksinkertainen ja levoton hymy, +silmissä sama sellaisen orjattaren tuskallinen katse, joka pelkää, +ett'ei kukaan häntä osta. He koettivat kaupita itseään, koettivat +liehakoida kömpelöllä tavallaan, heidän kasvonsa loistivat niin pian +kuin luulivat ostajan tarttuneen koukkuun, mutta synkkenivät yhtä +nopeasti, ja he silmäilivät jurosti kilpailijattariaan heti kuin näytti +siltä, että nämät voittaisivat. He marssivat sisään rivissä kuin hanhet +ja palasivat takaisin samalla tavalla kolisevine jalkineineen, väsyneinä +ja pelokkaan näköisinä. Pienen tarkastelun jälkeen valitsi tohtori +noista kahdestatoista erilleen kolme. Sitten alkoi hän tutkia kutakin +heistä erikseen. + +"Näyttää siltä, että tohtori ymmärtää asiansa", sanoi rouva Broquette +kohteliaasti hymyillen. "Minulla ei usein ole sellaisia helmiä kuin +tämä. Hän on äskettäin tullut, muutenhan hän jo olisi viety täältä. +Hänestä voin mennä takuuseen kuin itsestäni, sillä minä olen jo ennen +hankkinut hänelle paikan." + +Hän oli noin kuudenkolmatta vuotias tyttö, tummaverinen, keskikokoinen, +jotenkin karkeatekoinen ja hänellä oli paksut, yksinkertaiset kasvot ja +ulkoneva alaleuka. Ja kun hän jo ennen oli ollut imettäjänä, osasi hän +käyttäytyä hyvin. + +"Vai niin, tämä lapsi ei ole teidän ensimäisenne." + +"Ei, se on kolmas." + +"Ettehän te ole naimisissa?" + +"En." + +Boutan näytti tyytyväiseltä, sillä vaikka tämä oli kuin kehoitus +kevytmielisyyteen, etsittiin naimattomia imettäjiä kuitenkin enemmän. He +ovat taipuvaisempia, rakastettavampia, myöskin halvempia pitää, ja +heidän selkänsä takana ei ole kokonaista perhettä tai miestä, josta +tulee ikävä rasitus. + +Kun tohtori oli selaillut hänen todistuksiaan, alkoi hän tarkan +tutkinnon. Hän katsoi imettäjän ikeniä ja tuli vakuutetuksi siitä, että +hänellä oli valkeat, terveet hampaat. Sitten tutki hän tarkkaan rinnat +ja maidon laatua sekä paljouden. Hän oli lypsänyt muutamia pisaroita +maitoa käteensä, maisti sitä ja meni sitä sitten katsomaan valoisampaan +paikkaan. + +"Hyvä on, hyvä on", sanoi hän tuontuostakin. + +Vihdoin kääntyi hän lapseen, jonka äiti oli pannut nojatuoliin ja makasi +siinä hiljaan silmät avoinna. Se oli poika, korkeintaan kolmen kuukauden +vanha, terve ja tukeva. Kun tohtori oli katsellut hänen jalkapohjiaan, +tarkasteli hän suun limakalvoa ja anus-reikää, sillä perinnöllistä +kuppatautia täytyy aina pelätä. Hän ei huomannut mitään tämän taudin +oireita. + +Hän katsoi nyt ylös ja kysyi: + +"Onko lapsi teidän omanne?" + +"Mistähän minä muualtakaan olisin sen saanut?" + +"Niitä voi lainatakin." + +Tarkastus oli loppunut. Hän ei lausunut päätöstään heti, hän katseli +vielä imettäjää hetken jonkinlaisella epäluulolla, vaikka tämä näyttikin +täyttävän hänen vaatimuksensa. + +"Onko teidän sukunne tervettä, eikö kukaan teidän sukulaisistanne ole +koskaan kuollut keuhkotautiin?" + +"Ei koskaan." + +"Niin, ettehän te luonnollisesti tunnustaisi sitä minulle. Sellainen +sarake pitäisi olla todistuskirjoissa. Oletteko te raitis, ettekö te +juo?" + +"Oo...!" + +Nyt suuttui imettäjä ja tohtorin täytyi lepytellä häntä. Mutta hänen +kasvonsa alkoivat loistaa suuresta ilosta, kun tohtori kohottaen +olkapäitään, joka merkitsi, että tällaisissa tapauksissa on aina vaara +tarjona, lausui: + +"No hyvä, se on päätetty, minä otan teidän. Jos voitte lähettää lapsenne +kotiin heti, saatte jo tänä iltana tulla uuteen paikkaanne. Mikä teidän +nimenne on?" + +"Marie Lebleu." + +Rouva Broquette ei ollut sekaantunut tohtorin tarkasteluihin, mutta hän +oli ollut koko ajan hyvin majesteetillisen näköinen, sillä olihan hän +talon osoitekilpi, vakuutus sen puhtaasta liikemoraalista. Hän kääntyi +nyt tyttärensä puoleen: + +"Hermine, mene katsomaan, onko rouva Couteau vielä täällä." + +Mutta koska tuo nuori nainen ei liikahtanutkaan paikaltaan, katsoi äiti +parhaaksi toimittaa itse asiansa. Hän tuli takaisin Couteauskan kanssa, +joka oli juuri ollut lähtemäisillään molempain kauniitten tyttöjensä +kanssa. Tytöt jäivät eteiseen odottamaan. + +Tohtori sopi raha-asioista, kahdeksankymmentä frankia kuukaudessa +imettäjälle, neljäkymmentäviisi frankia välitystoimistolle siihen +laskettuna maksu imettäjän asunnosta ja ruuasta, jonka uusi isäntäväki +sai vähentää imettäjän palkasta, mutta jota ei kuitenkaan tehty. Sitten +vielä kolmekymmentä frankia imettäjän lapsen kotiin lähettämisestä ja +juomarahat sille, joka lapsen vei. + +"Minä matkustan kotiin illalla", sanoi Couteauska, "ja minä otan +mielelläni pienokaisen mukaani. Antinkatu, sanoitte te? Minä tiedän, +minä tiedän, siinä talossa on minun kotipaikaltani kotoisin oleva +kamarineiti. Marie voi lähteä heti sinne. Kahden tunnin perästä, kun +olen toimittanut omat asiani, tulen minä noutamaan hänen lapsensa." + +Avonaisesta ovesta näki Boutan nyt nuo molemmat talonpoikaistytöt, jotka +nauroivat ja tyrkkivät toisiaan kyynäspäillään. + +"Noita ette te ole näyttänyt minulle. He näyttävät sieviltä. Ovatko he +imettäjiä?" + +"Imettäjiäkö, eivät ole!" vastasi Couteauska ja hymyili. "He ovat +tyttöjä, joille minä olen luvannut hankkia paikan." + +Kun hän oli tullut sisään, oli hän katsonut kieroon Mathieutä, jota hän +muuten ei näyttänyt tuntevan. Mathieu istui yhä nojatuolissaan ja +katseli tuota kaupan olevaa karjantarkastusta, kuunteli sitten äänetönnä +tinkimistä äidin kanssa, joka myi itsensä, ja hän tunsi vähitellen +sydämensä täyttyvän vastenmielisyyden ja säälin tunteilla. Häntä +vapisutti, kun Couteauska kääntyi tuohon kauniisen lapseen ja puheli +vievänsä sen mukanaan. Hän oli näkevinään Couteauskan Saint-Lazaren +rautatienasemalla lentää koluuttavan matkaansa kuin petolintu noitten +viiden muun kanssa, joista jokaisella oli mukanaan äskensyntynyt lapsi. +Ja nyt alkoi rosvous taas, yhä enemmän varastettiin elämää ja toivoa +suuresta Pariisista, uusi kuolonsaattue lähti matkaan, ja nyt oli kaksi +lasta hengenvaarassa, imettäjän ja äidin. + +Kun Boutan ja Mathieu poistuivat, kohtasivat he Couteauskan ja herra +Broquetten eteisessä vilkkaassa keskustelussa. Jälkimäinen oli vielä +kiihoittunut suukopusta, jota hän oli pitänyt teurastajan kanssa, sillä +hän oli aina hävytön ruokavarainsa hankkijoille ja antoi imettäjäinsä +syödä kelvotonta tavaraa, jota hän oli saanut polkuhinnasta. Samoin +säästi hän rahaa puhtauden kustannuksella; kaikki, mikä ei näkynyt, sai +olla kuinka likaista tahansa. Ja nyt kuiskutteli hän Couteauskan kanssa +ja katseli syrjäsilmin noita kahta kaunista tyttöä, jotka yhä +tirskuivat. Hänelläkin oli luultavasti joku ajatus, joku hyvä paikka +tytöille tarjottavana. + +"Kaikenlaisia ammatteja!" sanoi tohtori, kun he nousivat vaunuihin. + +Kun he tulivat konetehtaalle, kohtasivat he konetehtaan portin edessä +Morangen ja hänen tyttärensä Reinen, molemmat surupukuun puettuina. +Päivää jälkeen Valérien hautajaisten oli kassanhoitaja taas ryhtynyt +työhönsä tylsällä mielellä, joka melkein oli unohduksen kaltaista. Nyt +näkyi selvästi, että hän oli luopunut kunnianhimoisista unelmistaan, +aikomuksestaan jättää paikkansa koetellakseen onneaan toisaalla. Mutta +hän ei voinut jättää asuntoaan, joka nyt oli hänelle liian suuri ja +kallis: hänen vaimonsa oli asunut siellä, sentähden tahtoi hänkin asua +siellä; hän tahtoi säilyttää kaiken ylellisyytensä, antaa sen lahjaksi +tyttärelleen. Hänen sydämensä koko heikkous ja hellyys kohdistui tähän +lapseen. Hän katseli tuntikaudet tyttöä silmät kyynelissä. Hänellä oli +nyt uusi intohimo, hänen ainoa unelmansa oli antaa tyttärelleen suuret +myötäjäiset, tulla onnelliseksi tuon lapsen kautta, jos hän enään muuten +voi tulla onnelliseksi: hän tuli ahnaaksi, säästi kaikkea, mikä ei +koskenut tytärtä, päätti itsekseen hankkia sivutöitä lisätäkseen +myötäjäisiä. Ilman Reineä olisi hän kuollut ikävään ja yksinäisyyteensä. + +"Niin", vastasi Reine erääsen Boutanin tekemään kysymykseen, "minä +saatan pappa parkaa tänne ollakseni oikein varma siitä, että hän kävelee +vähän, ennenkuin ryhtyy työhönsä. Muulloin istuu hän huoneesensa +sulkeutuneena eikä liiku paikaltaan." + +Kotonaan eli Morange todellakin surun ja omantunnon vaivojen murtamana, +sulkeutuneena huoneesensa, jossa oli kokoelma eri aikoina otettuja +valokuvia hänen vaimostaan, tusina muotokuvia, jotka hän oli ripustanut +seinille. + +"Tänään on niin kaunis ilma, herra Morange", sanoi Boutan, "siinä teitte +oikein, että tulitte ulos kävelemään." + +Tuo miesparka katsoi kummastuneena ylöspäin ja katseli sitten aurinkoa, +aivankuin hän ei olisi sitä koskaan ennen nähnyt. + +"Niin, se on totta, nyt on kaunis ilma. Ja sen lisäksi on Reinelle hyvin +terveellistä käydä ulkona hieman." + +Hän katseli hellästi tuota kaunista tyttöä, jolle surupuku sopi niin +mainiosti. Morange pelkäsi aina, että Reine ikävystyy niinä pitkinä +tunteina, joiksi hän jätti hänen yksinään palvelustytön kanssa. +Yksinäisyys oli hänelle itselleen niin kiusoittavaa, se oli aivan täynnä +muistoja vaimovainajastaan, jonka tähden hän itki ja jonka kuolemasta +hän syytteli itseään. + +"Pappa ei tahdo uskoa, että minun ijälläni ei koskaan ole ikävää", sanoi +tuo nuori tyttö iloisesti. "Siitä asti kuin äitiparkani kuoli, on minun +täytynyt olla pikku emäntänä. Ja muuten tulee paroonitar noutamaan minua +väliin." + +Hän huudahti nähdessään vaunujen pysähtyvän katukäytävän viereen. Erään +naisen pää pistäytyi ulos vaunujen ikkunasta ja Reine tunsi hänen. + +"Mutta katsokaapa, pappa, tuossahan paroonitar onkin. Hän on varmaankin +ollut meillä, ja Clara on sanonut hänelle, että minä olen saattamassa +sinua tänne." + +Niin juuri oli tapahtunutkin. Morange vei kiireesti Reinen vaunujen +luokse; Sérafine ei astunut uloskaan. Ja kun hänen tyttärensä oli +iloisesti hypännyt vaunuihin, jäi Morange siihen vielä hetkeksi +seisomaan ja kiitti lämpimin sanoin onnellisena siitä, että hänen rakas +tyttärensä sai huvitella. Kun hän oli nähnyt vaunujen vierivän pois, +lähti hän konttooriinsa, äkkiä vanhentuneena ja kokoon kyyristyneenä, +aivankuin suru olisi taas alkanut painaa hänen hartioitaan ja murtanut +hänet siihen määrään, ett'ei hän enään muistanut näitä kahta muuta +herraa eikä edes jättänyt jäähyväisiä heille. + +"Miesparka!" supatti Mathieu. + +Samassa viittasi Beauchêne eräästä ikkunasta Mathieulle, että hän tulisi +yhdessä tohtorin kanssa sinne ylös. He tapasivat Constancen ja Mauricen +pienessä vierashuoneessa, jossa Beauchênekin poltti lopun sikaariaan. +Boutan kysyi heti pojan vointia, sillä lapsen jalat olivat +paljoa paremmat, mutta vatsa epäkunnossa, pieninkin poikkeus +ruokajärjestyksestä sai aikaan ikäviä häiriöitä ruuansulatuksessa. +Sillä aikaa kuin Constance, joka oli hyvin levoton, vaikka hän ei +tahtonut sitä tunnustaa, kyseli tohtorilta lakkaamatta ja kuunteli +hartaudella hänen vastauksiaan, otti Beauchêne Mathieun syrjään. + +"Kuulkaa nyt, miksi ette ole kertonut minulle, että kaikki on ohitse +siellä?" + +Hänen kasvonsa olivat punaiset ja hän nauroi puhallellen paksuja +savupilviä. + +"Se kaunis vaaleanverinen tyttö ... minä tapasin hänen eilen." + +Mathieu vastasi tyynesti, että hän ei ole aikonutkaan tehdä tiliä +toimistaan, ennenkuin häneltä kysyttiin, sillä hän ei ensiksi tahtonut +ottaa puheeksi tätä arkaa asiaa. Rahat, jotka hän oli saanut, olivat +riittäneet, maksamatta oli enään vaan muutamia laskuja. Ja hän alkoi +kertoa yksityisseikkoja, mutta silloin keskeytti Beauchêne hänen: + +"Tiedättekö, mitä on tapahtunut? Hän on ollut niin julkea, että on +tullut tänne pyytämään työtä, ei minulta luonnollisesti, vaan +naisosaston johtajalta. Minä olin onneksi aavistanut sitä ja antanut +määräykseni, ja johtaja oli vastannut hänelle, että hän ei voi ottaa +Norinea takaisin järjestyksen tähden tehtaassa. Hänen sisarensa +Euphrasie, joka menee ensi viikolla naimisiin, on vielä jälellä. +Voittehan aavistaa, että siitä tulee uusi tappelu heidän välillään. Ja +muuten ... hänen paikkansa ei enään ole täällä minun luonani, ei +tuhannen vietävä olekaan!" + +Hän meni ja otti konjakkilasinsa kamiinin päältä, tyhjensi sen, tuli +takaisin ja sanoi iloisella äänellä: + +"Hän on aivan liian kaunis työtä tekemään." + +Mathieu vaikeni tämän lauseen kuultuaan. Hän tiesi, että Norine, jolla +ei juuri ollut haluakaan vanhaan elämäänsä, riitoihin ja eripuraisuuteen +siellä kotona, oli viettänyt yönsä erään ystävättärensä luona, joka asui +yhdessä rakastajansa kanssa. Koeteltuaan turhaan päästä takaisin +Beauchênen konetehtaasen, oli hän kuulustellut työtä parista muusta +paikasta, mutta erityisemmällä innolla ei hän sentään työtä etsinyt. +Niinä laiskuuden kuukausina, jotka hän oli viettänyt rouva Bourdieun +luona, oli hän alkanut tuntea vastenmielisyyttä tehdaselämään. Nyt +olivat hänen kätensä valkeat ja pehmeät, hänellä ei ollut suurempaa +toivoa kuin saada olla elättinaisena, elää helpolla ostetuissa huveissa, +ja se oli ollut aina lapsuudesta alkain hänen unelmansa. + +"Niin, kuten sanottu", jatkoi Beauchêne, "minä olen kohdannut hänen +komeasti puettuna, käsikoukussa erään pitkän parrakkaan herran kanssa, +joka oli niellä hänen silmillään. Se on siis sitä myöten valmista. +Voitte ajatella, millainen helpotus se oli minulle!" + +Hän henkäsi syvään, aivankuin sentnerinpaino olisi poistunut hänen +sydämeltään. Tämän ikävän seikkailun jälkeen oli hän ensin koetellut +onneaan erään naidun naisen kanssa, mutta lopettanut sitten suhteensa +tämän kanssa pelosta, että joutuu uuteen apajaan, ja nyt oli hän +palannut takaisin katutyttöihin, muuten samoihin, joitten kanssa hän +hänen luonnollaan oikein viihtyi. + +"Tuo loppu tälle asialle oli jo edeltäpäin tietty. Muistakaa, mitä minä +aina olen sanonut. Norine oli luotu juuri tähän ammattiin eikä mihinkään +muuhun. Tuollaiset tytöt ajattelevat ensin säästää itseään jollekin +prinssille, joka maksaisi heille hyvin kalliin palkkion; sitten he +antautuvat ensimäiselle kahvilapalvelijalle ja koettavat tämän jälkeen +iskeä kiinni johonkin hyväntahtoiseen ja herkkäuskoiseen 'parempaan +herraan', jos sellaisia vielä on olemassa. Ja kun se temppu ei onnistu, +ottavat he heti uuden rakastajan ja sitten toisen ... loppumattomiin. +Hm, sellaisista en minä pidä! Onnellista matkaa ja paljon hauskuutta!" + +Hän aikoi mennä takaisin vaimonsa ja lääkärin luokse, mutta muisti +sitten erään asian, ja kysyi matalalla äänellä: + +"Siis ... lapsi?" + +Kun Mathieu kertoi, että hän oli itse seurannut poikaa löytölasten +kotiin tullakseen vakuutetuksi siitä, että hän otettiin sinne, likisti +Beauchêne voimakkaasti hänen kättään ja sanoi: + +"Mainiota! Kiitos, rakas ystäväni. Nyt minä olen levollinen." + +Hyräillen palasi hän Constancen luokse, joka yhä vielä keskusteli +tohtorin kanssa. Pikku Maurice seisoi nojautuen äitinsä polveen, ja äiti +katseli häntä mustasukkaisella hellyydellä, sellaisilla tunteilla, joita +tuntee äiti, joka huolehtii ainoan poikansa terveyttä ja toivoo, että +pojasta kerran tulee yksi teollisuusruhtinaista. Mutta äkkiä huudahti +hän: + +"Se olisi siis minun vikani! Luuletteko te todellakin, herra tohtori, +että ne lapset, joita äitinsä on imettänyt, tulevat aina voimakkaimmiksi +ja voivat paremmin vastustaa kaikkia lastentauteja?" + +"Se on aivan varma." + +Beauchêne pureskeli sikariaan, kohotti olkapäitään ja purskahti täyttä +kurkkua nauramaan: + +"Lorua! Poika elää sata vuotta, talonpoikaisihminen, joka imetti häntä, +oli oikea nais Herkules. Se on siis päätetty, tohtori, te aijotte +pakoittaa kamarit säätämään lain pakollisesta imetyksestä?" + +Boutankin nauroi. + +"Niin, kernaasti minä puolestani sen tekisin." + +Beauchênen tuli nyt oikein hauska, hän kuvaili, mitä muutoksia sellainen +laki tulisi aikaan saamaan yhteiselämässä ja tavoissa, seuraelämä +lakkaisi, salongit sulettaisiin yleisen imetyksen tähden, ei ainoakaan +naisen vartalo pysyisi sellaisena, että sitä voisi näyttää kauvemmaksi +kuin kolmenkymmenen vuoden ikään, miesten täytyisi perustaa yhtiöitä, +hankkia itselleen haaremi, josta he sitten voisivat vuokrata +ylimääräisiä vaimoja, kun heidän omat vaimonsa sulkeutuvat huoneisinsa +imettämään. + +"Te aijotte siis panna toimeen vallankumouksen, vai kuinka?" + +"Niin juuri, vallankumouksen", sanoi tohtori hiljaisella äänellä. "Eikä +se jääkään tulematta." + + + + +IV + + +Mathieu oli nyt ajatellut loppuun suuren suunnitelmansa, hän oli +päättänyt ruveta viljelemään Chanteblediä ja herättää sen maaperästä +nukkuvan hedelmällisyyden. + +Eräänä aamuna ilmoitti hän Beauchênelle, että hän aikoi jättää paikkansa +kuukauden loputtua. Hänellä oli edellisenä päivänä ollut pitkä +keskustelu Séguinin kanssa ja hän oli saanut varman tiedon siitä, että +Séguin luovuttaa vanhan metsästyspaviljonginsa ja kaksikymmentä +hehtaaria maata sen ympärillä hyvin huokeilla ehdoilla. Niinkuin Mathieu +oli luullut tietävänsä, oli Séguin hyvin sekavissa taloudellisissa +asioissa; hänen sanottiin menettäneen suuria rahasummia pelissä, uhrasi +paljon rahaa rakastajattariinsa ja vietti hillitsemätöntä elämää aina +siitä asti kuin hänen perheellinen onnensa oli tullut häirityksi, ja hän +valitteli yhä niitä naurettavan pieniä tuloja, jotka hänellä oli +Chantebledin äärettömän suurista, viljelemättömistä maista. Hän ajatteli +aina sen myymistä, mutta kelle, mistä hän löytäisi sellaisen miehen, +joka haluaisi ostaa rämeitä, hiekkakankaita ja pensaikkoja? Hän ihastui +suuresti siitä kaupasta, jota Mathieu hänelle ehdotti, ja toivoi, että +jos koetus onnistuu, voisi hän lopulta myydä koko tilan. Hän suostui +vuotuiseen vähittäismaksuun, ilman nyt heti tapahtuvaa rahamaksua, ja +ensimäinenkin maksu saisi olla kaksi vuotta maksamatta. He päättivät +kuitenkin yhtyä vielä kerran keskustelemaan yksityisseikoista, ennenkuin +tekevät välikirjan. Ja eräänä maanantaina kymmenen aikaan lähti Mathieu +Antinkadun taloon päättämään kauppaa. + +Samana päivänä kahdeksan aikaan tuli silityshuoneesen Célesten luokse, +jossa tämä tavallisesti oleskeli, rouva Menoux, pikkutavarain myyjä, +jonka synnytys oli niin suuresti herättänyt rouva Séguinin huomiota. Hän +ei voinut päästä pienestä myymälästään muulloin kuin näin varhain +aamulla, ja silloin antoi hän portinvartijan tyttären katsoa sitä. Hän +odotti, kunnes miehensä oli mennyt museoonsa, kiirehti sitten +toimittamaan omat asiansa ja palasi myymäläpahaseensa ansaitakseen +muutaman soun tervetulleeksi lisäksi miehensä vahtimestaripalkkaan. Hän +oli tullut vielä paremmaksi ystäväksi Célesten kanssa sittenkuin +Couteauska oli vienyt hänen pikku Pierrensä Rougemontiin täysihoitoon +erään imettäjän luokse mahdollisimman huokeilla ehdoilla, +kolmellakymmenellä frankilla kuukaudessa. Couteauska oli tarjoutunut +nostamaankin nämät rahat Pariisin matkoillaan säästääkseen äidiltä +postissa lähettämisen vaivat, ja samalla voisi äiti saada uusimpia +tietoja lapsestaan. Jos Couteauska viipyi vaikka päivänkin yli määrätyn +ajan, tuli rouva Menoux levottomaksi ja riensi Célesten luokse, jonka +kanssa hän muuten pakisi mielellään hetkisen, sillä hän oli kotoisin +samoilta seuduilta, jossa Pierre nyt oli. + +"Annattehan anteeksi, että minä tulen näin varhain, mutta te olette +sanonut, että rouva ei tarvitse teitä, ennenkuin yhdeksän aikaan. Ja te +ymmärrätte, minä en ole kuullut mitään sieltä kaukaa. Minä arvelin, että +jos joku ehkä on kirjoittanut teille." + +Rouva Menoux oli pieni, laiha, vaaleaihoinen, ja hänellä oli kalpeat +kasvot. Tästä johtui ehkä hänen intohimoinen rakkautensa +jättiläismäiseen mieheensä, joka olisi voinut musertaa hänet sormiensa +välissä. Hän olisi voinut tehdä työtä niin, että olisi kuollut, kun vaan +hänen miehensä aina saisi kahvinsa ja konjakkinsa ruuan jälkeen. + +"Se on joka tapauksessa kovin ikävää, että meidän on täytynyt lähettää +Pierremme sinne kauvaksi. Minä, joka en koskaan saa nähdä miestäni +päivällä, ja nyt minulla on poika, enkä minä saa nähdä häntä ollenkaan! +Mutta täytyyhän sitä elää niinkin. Mitenkä minä olisin voinut pitää +lasta puotipahasessani, jossa minä aamusta iltaan asti en saa olla +minuuttiakaan yksinäni? Minä en voi muuta kuin itkeä sitä, ett'en saanut +itse imettää häntä, ja kun mieheni tulee kotiin, olemme me kuin hupsut, +me emme voi puhua mistään muusta kuin tuosta lapsesta. Vai niin, te +sanotte, että Rougemont on niin terveellinen paikka ja ett'ei siellä +koskaan ole kulkutauteja?" + +Mutta tässä tuli hän keskeytetyksi, sillä toinen varhainen vieras tuli +sisään, ja rouva Menoux huudahti: + +"Ah, rouva Couteau! Kuinka hauskaa on tavata teitä ja miten viisaasti +minä tein siinä, että tulin tänne!" + +Couteauska kertoi, että hän oli tullut yöjunalla imettäjälauman kanssa +ja että hän oli heti lähtenyt asioilleen, kun oli saanut heidät +Roquepinekadun varrella olevaan taloon. + +"Minä aijoin juuri käydä rouvan luona pistäydyttyäni ensin täällä +katsomassa Célesteä. Mutta koska te olette täällä, niin voimmehan me +tehdä tilimme tältä kuukaudelta täälläkin, jos teitä haluttaa." + +Rouva Menoux katseli häntä tuskallisesti. + +"Minun pikku Pierreni, miten hän voi?" + +"Ei huonosti. Hän ei ole, kuten tiedätte, niinkään vahva, eikä voi +sanoa, että hän on paksukaan kuin kirkkoenkeli. Mutta hän on niin +suloinen, ja hänellä on niin kauniit, kalpeat kasvot. Kyllä niitä on +suurempia lapsia, mutta on myös pienempiä." + +Hän puhui hitaasti ja tavoitteli sanoja pelottaakseen äitiä saattamatta +häntä kuitenkaan epätoivoon. Se oli hänen tavallinen tapansa voidakseen +sen kautta viekoitella tuskaantuneilta äideiltä niin paljon rahaa kuin +mahdollista. Tällä kertaa luuli hän voivansa mennä niin pitkälle, että +antoi lapselle pienen taudinkin. + +"Mutta minun täytyy sanoa teille -- sillä minä en voi valehdella, ja +minun velvollisuutenihan on olla rehellinen, -- että hän on ollut +sairas, se rakas pienokainen, eikä hän ole oikein terve vieläkään." + +Rouva Menoux kalpeni ja pani kätensä ristiin. + +"Jumalani, hän kuolee!" + +"Ei, ei suinkaan, minähän sanoin, että hän on vähän parempi jo. Häneltä +ei totisesti puutu hoitoa, näkisitte vaan, miten rouva Loiseau häntä +hellii! Kun lapset ovat kilttejä, alkavat heistä pian kaikki pitää. Koko +talon väki hemmoittelee häntä, ja hänen tähtensä uhrataan vaikka mitä. +Tohtorikin on ollut hänen luonaan, ja hän on saanut lääkkeitäkin. Mutta +kaikki maksaa rahaa, luonnollisesti." + +Sanat tulivat hänen suustaan kuin vasaran iskut. Antamatta pelästyneen +äidin tointua jatkoi hän. + +"Tahdotteko, että nyt teemme tilit?" + +Rouva Menoux, joka oli menossa maksamaan erästä velkaa, oli iloinen +siitä, että hänellä oli rahaa mukanaan. Mentiin noutamaan paperia, jolle +voitaisiin kirjoittaa laskut. Ensin kuukausimaksu, kolmekymmentä +frankia; sitten kaksi lääkärinkäyntiä, kuusi frankia, ja lääkkeitten +kanssa kymmenen frankia. + +"Se on totta. Hän on sairaana ollessaan tahrannut niin paljon +liinavaatteita, että teidän pitäisi panna kolme frankia lisäksi pesusta. +Se ei olisi muuta kuin oikein, ja sitten on vielä muita pienempiä +menoja, sokurista, munista ... niin että jos minä olisin teidän +sijassanne, sanoisin minä viisi frankia ollakseni oikein hyvä äiti. +Neljäkymmentä viisi frankia kaikkiaan, vai kuinka?" + +Huolimatta kiihtyneestä mielentilastaan oli rouva Menouxilla kuitenkin +sellainen tunne, että häntä petettiin, että hänen tuskaansa käytettiin +väärin häntä itseä vastaan. Hän teki hämmästystä ja vastenmielisyyttä +osoittavan liikkeen ajatellessaan niin suurta rahanmenoa, sillä jokainen +ropo oli ankaralla työllä ansaittava. Hänen täytyi myydä paljon neuloja +ja lankaa, ennenkuin hän sai kokoon sellaisen summan! Hänen sisällinen +taistelunsa säästäväisyyden välttämättömyyden ja äidinrakkauden välillä +olisi voinut liikuttaa kivikovaakin sydäntä. + +"Sehän on puolen kuukauden maksu lisäksi!" + +Couteauska muuttui heti raakamaiseksi. + +"Entä sitten? Ei se minun vikani ole. Eihän voi antaa lapsenne +kuollakaan. Eihän se ole teidän tahtonne, luulen minä. Mutta +välttämättömät menot täytyy maksaa. Ja jos te ette enään luota minuun, +niin sanokaa se suoraan; lähettäkää sitten rahanne postissa, se on +yksinkertaista, ja minulle se on oikea helpotus, minä olen aina liian +hyväntahtoinen, minä uhraan aina aikaani ja vaivojani toisten +hyväksi..." + +Kun rouva Menoux nyt myöntyi, syntyi toinen vaikeus. Hänellä oli +mukanaan ainoastaan kultaa, kaksi louisdooria ja kymmenen frankin raha. +Nuo kolme rahaa kiilsivät pöydällä. Couteauska ei voinut silmiään +irroittaa niistä. + +"Minä en voi antaa teille takaisin viittä frankia, minulla ei ole +soutakaan pikkurahaa mukanani. Voitko sinä särkeä Céleste?" + +Hän teki tämän kysymyksen sellaisella äänellä ja sellaisella katseella, +että toinen sen heti ymmärsi. + +"Minulla ei ole soutakaan." + +Syntyi hiljaisuus. Ja sitten alistui rouva Menoux verta vuotavalla +sydämellä kohtaloonsa. + +"Pitäkää te sitten itse ne viisi frankia, rouva Couteau, koska teillä on +niin paljon vaivaa. Ja olkoot kaikki nämät rahat annetut onnellisella +hetkellä ... tulkoon poikaparkani suureksi, komeaksi mieheksi kuin +isänsäkin!" + +"Sellainen hänestä tuleekin, sen takaan minä!" huudahti Couteauska +ihastuneena. "Sellaiset pienet pahoinvoinnit eivät merkitse mitään, ne +ovat päinvastoin tarpeellisia. Minä olen totisesti nähnyt pienokaisia +minun päivinäni, ja muistakaa, että minä olen sen sanonut: teidän +pojastanne tulee aikanaan kunnon mies." + +Kun rouva Menoux lähti, oli Couteauska ennättänyt häntä niin paljon +imarrella ja tehdä hänelle niin paljon lupauksia, että hän tunsi +sydämensä aivan keveäksi eikä katunut tätä suurta rahanmenoa; ja hän +uneksi jo sitä päivää, jolloin hänen Pierrensä tulee takaisin +punaposkisena ja kukoistavana ja väkevänä kuin karhu. + +Kun hän oli sulkenut oven, alkoi Céleste leveästi nauraa. + +"Millaisia juttuja sinä taoit hänen päähänsä! Minä voin lyödä vetoa +siitä, että hänen pojallaan ei ole ollut edes nuhaakaan?" + +Couteauska muuttui ensin hyvin arvokkaan näköiseksi. + +"Sano vaan minun puolestani, että minä valehtelen. Lapsi ei voi hyvin, +sen minä voin vakuuttaa." + +Kamarineidin iloisuus kohosi kaksinkertaiseksi. + +"Oh, miten hassunnäköinen sinä olet, kun tuollaista muotoa näyttelet +minulle! Minähän tunnen sinut niin hyvin, minä tiedän, mitä se +merkitsee, kun nenäsi liikkuu." + +"Poika on hyvin heikonlainen." + +"No, _sen_ minä uskon. Mutta kyllä minä mielelläni tahtoisin nähdä +lääkärin reseptin ja munat ja sokurin. Mutta olkoon menneeksi minun +puolestani! Mitä minulla on tekemistä rouva Menouxin asiain kanssa? +Hänellä on hänen asiansa ja minulla minun omani. Minä suon mielelläni +sinun ansaitsevan niin paljon kuin voit." + +Mutta Couteauska vaihtoi puheenainetta ja kysyi, eikö Célestellä olisi +mitään väkevää tarjottavana, sillä hänen vatsansa oli aina epäkunnossa +yömatkojen jälkeen. Céleste nauroi ja otti kaapin alta avatun +malagapullon ja keksilaatikon. Siellä oli hänen piilopaikkansa, ja sinne +pani hän kaikki, mitä sai keittiöstä varastetuksi. Kun Couteauska sanoi +olevansa levoton siitä, että rouva mahdollisesti tulee, teki Céleste +halveksivan liikkeen. Vai rouva! Eikö mitä! Hän oli nenä kiinni +maljoissaan ja pulloissaan. Eikä hän totisesti huutaisi Célesteä, +ennenkuin oli tehnyt kaikki temppunsa pysyäkseen nuorena ja kauniina. + +"Ainoastaan lapsia täytyy meidän pelätä, Gastonia ja Lucieä; ne +painajaiset ovat aina kintereillä, sillä vanhemmat eivät juuri paljon +heistä välitä, vaan antavat heidän aamusta iltaan leikkiä täällä ja +keittiössä. Minä en tohdi sulkea tuota oveakaan, silloin he potkivat +sitä ja takovat nyrkeillään." + +Kun Céleste varmuuden vuoksi oli silmännyt käytävään ja he olivat +istuneet pöydän ääreen, tulivat he pian vilkkaiksi ja avasivat +kainostelematta sydämensä toisilleen. Céleste maisteli malagaansa ja +kyseli uutisia kotipaikoiltaan, eikä Couteauska enään valehdellut, hän +kertoi alastoman totuuden pureskellessaan keksiään. Vimeuxskan luona oli +Célesten viimeinen lapsi kuollut neljätoista päivää saapumisensa jälkeen +Rougemontiin, sama lapsi, jota rouva Rouchen ei onnistunut saada +kuolleena syntymään, ja Vimeuxit, jotka olivat vähän sukua +kamarineidille, lähettivät paljon terveisiä ja pyysivät ilmoittamaan, +että heidän tyttärensä oli kihloissa. Gavettella oli ukko, joka hoiti +lapsia, kaatunut lapsi sylissä tuleen perheen ollessa ulkotöissä, mutta +heidät oli temmattu pois, ja ainoastaan pienokainen oli polttanut +itseään. Rouva Cauchois pelkäsi ikävyyksiä, sillä hänen luonaan oli +kuollut neljä yht'aikaa siitä syystä, että ikkuna oli erehdyksestä +jäänyt yöksi auki; kaikki neljä olivat pieniä pariisilaisia, kaksi oli +lähettänyt sinne vaivaishoitohallitus ja kaksi oli tuotu rouva +Bourdieun, kätilön, luota. Lapsia oli kuollut paljon sitten uudenvuoden. +Melkein yhtä paljon hautajaisia kuin tuotuja lapsiakin. Pormestarikin +oli alkanut puhella, että lapsia kuolee liian paljon ja että kunta tulee +lopulta huonoon maineesen. Ja se oli aivan varma, että poliisi jonakin +kauniina päivänä tulee Couillardskan luokse, ell'ei hän laita niin, että +hänellä silloin tällöin on ainakin yksi elossa. + +"Oh, sitä Couillardskaa! Voitko ajatellakaan, minä jätin hänelle erään +pikku enkelin, erään neidin pojan; tytöllä oli ollut joitakin vehkeitä +oman isänsä kanssa. Neljäsataa frankia ripillepääsypäivään asti. Hän eli +viisi päivää! Se on todellakin liian vähän eletty. Oi, miten minä +suutuin! Minä kysyin Couillardskalta, tahtooko hän häväistä minua. Hyvä +sydämeni tulee vielä minun onnettomuudekseni. Minä en voi vastustaa, kun +joku pyytää minun palvelustani, ja Jumala sen itse tietää, että minä +pidän lapsista! Minähän olen aina elänyt heidän kanssaan. Ja jos sinä +saisit vielä yhden..." + +"En, kiitoksia paljon!" huudahti Céleste tuntien vastenmielisyyttä. +"Minä olen kaksi kertaa joutunut kiinni, nyt olen varovaisempi." + +"Se onkin vaan otaksuma. Jos sinä saisit vielä yhden, niin sanoisin +minä: 'Älä lähetä sitä Couillardskan luokse, se olisi Herramme +kiusaamista.' Mehän olemme rehellisiä ihmisiä, sinä ja minä, ja minä +pesen käteni, sillä vaikka minä vienkin niitä pikku enkeleitä sinne, +niin enhän minä ole heidän kasvatusäitinsä. Kun omatunto on puhdas, +silloin voi nukkua hyvin." + +"Niin voikin, se on varma", myönsi Céleste tunteellisella ja +vakuuttavalla äänenpainolla. + +Ja juodessaan malagaansa eivät he enään ajatelleet tuota hirveätä +Rougemontia, jonka kirkkomaa oli täynnä pieniä Pariisin lapsia. Mutta +nyt kuului käytävästä juoksuaskeleita, ja kamarineiti hyökkäsi ovelle +estääkseen Gastonin ja Lucien tulemasta sisään. + +"Menkää matkaanne! Minä en huoli teitä tänne; teidän mammanne on +kieltänyt sen!" + +Sitten tuli hän raivostuneena takaisin. + +"Minä en voi tehdä mitään, ett'eivät nuo aina ole hameeni liepeissä! +Olkoot siellä imettäjän kanssa...!" + +"Apropos", sanoi Couteauska, "oletko kuullut, että Marie Lebleun +penikkakin on kuollut?" + +"Olen, hän puhui siitä, että hänelle on kirjoitettu tuosta kuolemasta. +Mutta hän pyysi, ett'en minä kertoisi sitä rouvalle, sillä rouva ei +siitä pitäisi. Oikeastaan antaa hän palttua koko asialle, pääasia on, +että hänellä on nyt maitoa. Mutta jos hänen lapsensa on kuollut, niin +ei ole rouvankaan paljoa parempi." + +Couteauska heristi korviaan. + +"Vai niin, eikö asiat ole hyvin?" + +"Eipä tietenkään! Ei silti, että maidossa olisi vikaa, sitä hänellä on +enemmän kuin tarvitseekaan. Mutta sellaista äkäpussia kuin hän, ei ole +vielä koskaan nähty, aina on hän kiukkuinen ja hävytön, paukuttelee ovia +ja uhkaa särkeä kaikki, jos häntä vähänkin vastustaa. Ja sitten juo hän +kuin sika!" + +Couteauskan silmät kiiluivat ja hän nyökäytti päätään aivankuin olisi +tahtonut sanoa, että hän tiesi sen jo edeltäpäin ja odotti juuri +kuulevansa tällaisia juttuja. Siinä osassa Normandiaa, jossa Rougemont +on, joivat kaikki naiset enemmän tai vähemmän, pikkutytöillä oli pienet +konjakkipullonsa mukanaan vasuissa, kun he menivät kouluun. Mutta Marie +Lebleu kuului niihin, joitten oli tapana kellistyä pöydän alle, ja +viimeisen raskautensa aikana oli hän ollut ainaisessa humalassa. + +"Minä tunnen hänen, rakkaani, hän on mahdoton. Mutta lääkäri, joka hänen +valitsi, ei koskaan kysy minun mielipidettäni. Muuten ei se minua +liikutakaan, minä tuon hänen Pariisiin, vien lapsen kotiin, ja siinä +kaikki. Herrasväet saavat tulla toimeen, miten parhain taitavat." + +Céleste ei voinut olla nauramatta. + +"Oh, sinä et voi uskoa, millaista sikamaista elämää hän täällä viettää! +Hän tappelee tovereittensa kansa, hän on iskenyt kuskia karafiinillä +päähän, hän on lyönyt säpäleiksi rouvalta erään suuren vaasin, ja kaikki +ihmiset ovat ainaisessa pelossa siitä, että hän panee vielä toimeen +jonkun suuren onnettomuuden. Ja jos tietäisit, mitkä metkut hänellä on +saadakseen väkijuomia. Sillä herrasväki on luonnollisesti huomannut, +että hän juo, ja kaikki väkijuomat on pantu lukkojen taakse. Mutta +tiedätkö, minkä tempun hän on nyt keksinyt? Viime viikolla joi hän +kokonaisen pullon mikstuuraa ja tuli niin, niin kipeäksi! Toinen kerta +huomattiin hänen olevan toalettihuoneessa eaudecolognepulloa +ryyppimässä. Nyt luulen minä, että hän voitelee sisikuntaansa sillä +väkiviinalla, jota hänen pitäisi käyttää teekeittiöön. Tuollaisesta voi +nauraa itsensä kuoliaaksi!" + +Hän nauraa kitkatti ajatellessaan kaikkia niitä ikävyyksiä, joita hänen +herrasväellään oli, ja hänen iloisuutensa tarttui Couteauskaankin. Mutta +äkkiä lakkasi Couteauska nauramasta ja sanoi: + +"Hän tulee siis ajettavaksi pois paikastaan?" + +"Niin tulee, eikä siihen kauvan viivykään. Jos he olisivat uskaltaneet, +olisivat he tehneet sen jo aikoja sitten." + +Nyt soitettiin, ja Céleste kirosi. + +"Kas niin, tuhat tulimaista, nyt soittaa rouva minua, että menisin häntä +hieromaan. Sitä ei saa olla edes minuuttiakaan rauhassa." + +Mutta Couteauska, joka vainuili hyvää kauppaa, nousi ylös ja +valmistautui lähtemään. + +"Ei, mene sinä vaan toimiisi. Minä juoksen noutamaan erään imettäjän, +jonka toin mukanani aamulla, tytön, josta voin vastata niinkuin +itsestäni. Tunnin kuluttua olen täällä taas hänen kanssaan, ja sinä saat +vähän juomarahaa, jos autat minua hankkimaan hänelle paikan." + +Hän lähti, mutta kamarineiti piilotti verkalleen malagapullon ja +keksilaatikon kaapin alle ja antoi rouvan soittaa toistamiseen. -- + +Samana päivänä kello yhdeksän aikaan piti Séguinin yhdessä vaimonsa ja +Santerren kanssa mennä Mantesiin syömään aamiaista ja koettelemaan +sähköautomobiiliä, jonka hän oli antanut valmistaa itselleen. Hän oli +innolla antautunut tähän urheiluun, vähemmän kuitenkin harrastuksesta +kuin halusta seurata aina uusimpia muoteja. Neljännestä ennen määrättyä +aikaa oli hän jo tuossa kaikellaisilla harvinaisuuksilla täytetyssä +suuressa salongissa, jota hän käytti kirjoitushuoneenaan, puettuna +tilaisuutta varten tehtyyn pukuun, samettihousuihin ja takkiin, +keltasiin kenkiin ja pieni nahkahattu päässä. Hän laski leikkiä +Santerren kanssa, kun tämä tuli tavallisessa vaaleanharmaassa +kävelypuvussa. + +Valentinen parantumisen jälkeen oli romaaninkirjoittaja taas tullut +jokapäiväiseksi vieraaksi talossa. Ei mikään häirinnyt nyt iloista +mielialaa siellä, hänen ei nyt enään tarvinnut nähdä täällä raskaan +naisen ikäviä oikkuja, hän voi uudestaan alkaa keskeytyneen romaaninsa +ja oli varma voitostaan. Valentine itse, joka nyt oli päässyt kauheasta +kuolemanpelostaan ja vapautunut äidinvelvollisuuksistaan, joita hän piti +pahimpana onnettomuutena, tunsi itse ääretöntä helpotusta ja sen lisäksi +tarvetta saada menetetty aika takaisin heittäytymällä seuraelämän +kuohuviin huveihin. Taas oli hän solakka ja kaunis, taas oli hän saanut +takaisin nuorekkuutensa ja hieman poikamaisen näkönsä. Hän ei koskaan +ennen ollut niin huvinhaluinen kuin nyt: oli kuin vastustamaton voima +olisi pakoittanut hänet jättämään lapsensa palvelusväen huostaan, +lyömään laimiin yhä enemmän kotinsa ja taloutensa ja elämään ulkoelämää, +varsinkin kuin hänen miehensä teki samalla tavalla ja sen lisäksi +kiusasi häntä aina väliin kohtuuttomilla syytöksillään ja raa'alla +mustasukkaisuudellaan. Heidän perheellinen onnensa oli pirstaleina, +siteet puolisojen välillä melkein kuin katkenneet, ja Santerre oli tässä +kaikessa mukana ja auttoikin hävitystyötä, mies sieti häntä ja +tämän kanssa hän laverteli pessimistisestä filosofiastaan ja +kirjallisuudestaan odotellen, että vaimo heittäytyisi hänen syliinsä. + +Hän huudahti ihastuksesta, kun Valentine vihdoinkin tuli näkyviin +lievässä urheilupuvussaan ja pieni, soma herrainlakki päässä. Mutta hän +poistui taas luvaten tulla heti takaisin niin pian kuin oli suudellut +pikku Andréetaan ja antanut imettäjälle viimeiset ohjeet. + +"Kiirehdi!" huusi Séguin hänen jälkeensä. "Sinä olet sietämätön, sinä et +tule koskaan valmiiksi!" + +Nyt ilmoitettiin Mathieu, ja Séguin otti hänen vastaan valittaen, että +hän ei voi mitään keskustella kaupasta tänään. Mutta ennenkuin hän +määräsi toisen päivän, pani hän muistiinsa erään uuden ehdon, jota +ostaja halusi, nimittäin sen, että ostajalla olisi yksinomainen oikeus +vastaisuudessa erityisillä ehdoilla ostaa koko maatila pala palalta ja +määrättyjen väliaikain kuluttua. Séguin lupasi ajatella asiaa; silloin +keskeytyi keskustelu äkkinäisen melun tähden, kovaa ääntä kuului +etäältä, juoksemista, jalan poljentaa ja ovien paiskimista. + +"Mikä nyt on?" huudahti Séguin ja kääntyi ympäri. + +Ovi aukeni, ja Valentine tuli sisään purppuranpunaisena pelosta, ja +vihasta ja pieni ruikuttava ja potkiva Andréensa sylissä. + +"Rakkaani, älä itke, hän ei koskaan enään tee sinulle pahaa ... kas +niin, eihän se vaarallista ollut, ole hiljaa nyt!" + +Hän laski tyttärensä nojatuoliin, jossa lapsi heti rauhoittui. Hän oli +ihana tyttö, mutta vielä niin hento ja pieni ollakseen nelikuukautinen, +että hänen pienet, kalpeat kasvonsa tuntuivat kuin ne olisivat +muodostuneet ainoastaan kahdesta suuresta, kauniista silmästä. + +"No, mitä siellä nyt oli?" kysyi Séguin kummissaan. + +"Minä yllätin äsken Marien juovuksissa kuin rantajätkä ja makaamassa +kehdon päällä, niin että hän oli tukehduttamaisillaan lapsen. Parin +minuutin kuluttua olisi lapsi jo kuollut. Juovuksissa kello kymmenen +aamulla, mitenkä sellaista voi enään ymmärtääkään? Minä olen kyllä +huomannut, että hän juo, minä olen pannut kaikki väkijuomat lukon taakse +ja toivoin voivani pitää hänet, sillä hänen maitonsa on erinomaisen +hyvää. Mutta tiedättekö, mitä hän on juonut? Denatureerattua väkiviinaa, +pullo oli hänen vieressään." + +"No, mitä hän sanoi sitten?" + +"Hän tahtoi hyvin yksinkertaisesti lyödä minua. Kun minä pudistelin +häntä käsivarresta, lensi hän silmilleni aivan vimmattuna ja haukkui +minua raa'oilla sanoilla. Minä pakenin heti lapsen kanssa, ja hän +sulkeutui makuuhuoneesen, jossa hän nyt särkee huonekaluja. Kuulkaa!" + +Etäältä kuului todellakin jyskinää ja särkyväin esineitten ääniä. + +"No, entä sitten?" kysyi Séguin vihdoin terävästi. + +"Niin, ystäväni, mitä sinä tahdot minun sanomaan? Tuo nainen on +villipeto, enhän minä voi antaa hänen tappaa Andréeta. Minä otin lapsen +häneltä, enkä minä luonnollisesti voi antaa sitä hänelle takaisin. Ja +minä myönnän, ett'en minä aijo koskaan mennä hänen huoneesensa. Sinun +täytyy ajaa hänet pois ja maksaa hänelle palkka käteen." + +"Minunko?" huudahti Séguin. + +Hän alkoi kävellä edestakaisin ja kiihoitti mieltänsä yhä katkerammaksi. + +"Minä alan suuttua kaikkiin noihin idioottimaisiin juttuihin. Kiitos +siitä sinun raskaudellesi, sinun synnyttämisellesi ja sinun +imettäjillesi, että meidän kotimme on nyt tullut aivan sietämättömäksi; +vihdoin täällä ruvetaan tappelemaan aamusta iltaan. Sillä, jonka minä +otin vaivakseni valita, ei ollut hyvää maitoa, sanoit sinä. Ja tämä juo +itsensä juovuksiin ja on vähällä tukehduttaa lapsen. Kolmas luultavasti +tekee meidän aivan hulluiksi ja nielee sitten meidät nahkoinemme ja +karvoinemme ... ei, ei, se on jo liian paljo, minä en sellaista tahdo!" + +Valentine oli tyyntynyt ja vastasi uhmoittelevalla äänellä: + +"Mitä? Mitä sinä et tahdo? Se on hulluutta! Meillä on lapsi, ja siis +täytyy meillä myös olla imettäjä. Jos minä olisin tahtonut imettää, +olisit sinä itse ensimäisenä sanonut, että se on hulluutta. Jos sinä +saisit nähdä minun alituiseen lapsi sylissä, pitäisit sinä koko +kotionnen menneenä. Muuten minä en tahdo enkä voi imettää. Täytyy siis +tapahtua niinkuin sinä sanot, meidän pitää ottaa kolmas imettäjä ja se +juuri heti, ensimäinen, joka tulee." + +Séguin pysähtyi äkkiä Andréen eteen, joka pelästyi tuota mustaa, pitkää +olentoa ja rupesi huutamaan. Hän ei ehkä nähnyt lasta, sokeana kun oli +vihasta, eikä hän myöskään nähnyt Gastonia ja Lucieta, jotka melua +kuultuaan olivat tulleet sisään ja jääneet kuin kiinni naulittuina +seisomaan oven suuhun; ja kun ei kukaan tullut ajatelleeksi, että heidät +olisi pitänyt viedä ulos, jäivät he siihen seisomaan ja saivat kuulla ja +nähdä kaikki. + +"Vaunut odottaa meitä tuolla alhaalla", sanoi Séguin äänellä, jota hän +koetti tehdä tyyneeksi. "Mennään nyt heti." + +Valentine katsoi kummastuneena häntä. + +"Kas niin, ole järkevä. Enhän minä voi jättää lasta, kun minulla ei ole +ketään, jonka huostaan sen uskoisin!" + +"Vaunut odottaa tuolla alhaalla", toisti Séguin tulisesti. "Tule heti!" + +Kun vaimo nyt ainoastaan kohotti olkapäitään, tuli Séguin vimmaan. Siinä +oli taas yksi noita kohtauksia, jolloin hän käyttäytyi aivan +hävyttömästi vieraittenkin läsnä ollessa, ja paljasti sen myrkyllisen +haavan, joka häntä vaivasi, tuon aiheettoman mustasukkaisuuden, jonka +oli saanut aikaan heidän keinotekoinen ja nurinkurinen avioelämänsä. Hän +olisi voinut musertaa tuon itkevän lapsen syyllisenä kaikkeen, joka esti +hänen huvittelusuunnitelmiaan ja sen huvin, joka häntä nyt odotti ja +joka hänen silmissään sai äärettömän suuren merkityksen. Oli toki hyvä, +että nyt oli läsnä toinen mies, ystävä, joka kuunteli häntä. + +"Vai niin, sinä et tahdo tulla mukaan? Mitä tekemistä minun on sinun +tyttäresi kanssa? Ymmärräthän sinä, että kun minä olen tunnustavinani +hänen, niin tapahtuu se siitä syystä, että saisin rauhan taloon. Mutta +minä tiedän, mitä tiedän, eikö niin. Ja sinä tiedät myöskin, koska +ainoastaan me kaksi voimme sen tietää. Niin, minä muistan kyllä, miten +asiat ovat olleet... Minä olen aivan varma siitä, että minä en ole tuon +lapsen isä. Sinä olet portto, lapsesi on äpärä, ja todellakin +hassumaista olisi, jos minä välittäisin lapsesta, jonka sinä olet +hankkinut Jumala tiesi, kenen avulla. Te kaksi ette tyydy, ennenkuin +olette ajaneet minun talostani. Sinä et siis tahdo tulla mukaan? Hyvästi +sitten! Sitten lähden minä yksin." + +Ja Séguin syöksi matkaansa kuin raketti sanomatta sanaakaan Santerrelle, +joka seisoi siinä ääneti, ja muistamattakaan Mathieutä, joka oli +vastausta odottamassa. Mathieu, joka oli aivan hämmästynyt siitä, mitä +hänen vasten tahtoaan sallittiin kuulla, ei ollut tahtonut mennä pois, +ett'ei olisi näyttänyt siltä, että hän paheksuu tätä kohtausta. Hän +käänsi päänsä poispäin ja katseli, joko pikku Andréeta, joka yhä huusi, +tai molempia toisia lapsia, Gastonia ja Lucieta, jotka kauhusta mykkinä +painautuivat toisiaan vastaan sen tuolin takana, jolla heidän sisarensa +makasi ja vikisi. + +Valentine vaipui tuolille nyyhkien ja kaikki hänen jäsenensä vapisivat. + +"Oi, miten hän minua kohtelee, tuo viheliäinen! Ja minä, joka olen ollut +kuolemaisillani ja kärsinyt niin paljon tämän onnettoman lapsen tähden, +joka todellakin on hänen, sen vannon minä Jumalan kasvojen edessä! Ei, +ei, se on loppu nyt, ei koskaan enään saa hän koskea minuun edes +sormellaan! Ennen minä kuolen kuin antaudun enään mihinkään näin +kauheaan." + +Santerre oli tähän asti pysyttäytynyt syrjässä ja näkyi odottavan. Hän +lähestyi nyt äänetönnä Valentineä, rohkeni hellällä säälillä tarttua +hänen käteensä ja sanoi puoliääneen: + +"Kas niin, rakas Valentine, rauhoittukaa ... tehän tiedätte, että ette +ole yksinänne, että on olemassa joku, joka ei teitä koskaan hylkää, +Jumalan tähden, rauhoittukaa, älkää itkekö enään! Se leikkaa minun +sydäntäni." + +Santerre tekeytyi näin lempeäksi ja helläksi juuri sentähden, että +Séguin oli ollut raaka; hän tiesi, millaista palsamia hellyys on +naiselle, jota on kovasti kohdeltu. Hänen rohkea kätensä tarttui jo +Valentinen ranteesen ja hänen viiksiensä käret koskettelivat jo +käherrettyjä suortuvia Valentinen ohimoilla. Hän kumartui vielä enemmän +eteenpäin ja alensi äänensä kuiskaukseksi. Kuului ainoastaan muutama +sana. + +"Te teette väärin siinä, että olette suuttunut. Älkää välittäkö hänen +tyhmyyksistään. Hän on moukka..." + +Sana moukka lausuttiin kaksi kertaa jonkinlaisella pilkallisella +säälillä ja Valentine ymmärsi varmaankin häntä, sillä hän hymyili hieman +kyynelten välistä, jotka nyt lakkasivat virtaamasta, ja kuiskasi: + +"Niin, niin, kyllä minä sen tiedän ... te olette niin hyvä, kiitos. Ja +te olette oikeassa, minä olisin todellakin tyhmä ... mitä tahansa, kun +vaan saan hituisenkin onnea!" + +Mathieu näki selvästi, mitenkä Valentine hitaasti irroitti ranteensa +likistettyään ensin Santerren kättä. Valentine otti lohdutuksen vastaan, +tähän asti aina eteenpäin lykätty rendezvous oli nyt päätetty asia. Tuo +oli luonnollista kehitystä, se oli sellaisen vaimon välttämätön loppu, +jonka miehensä oli turmellut, ja äidin, joka kieltäytyi imettämisen +velvollisuudesta. Andréen huuto sai kuitenkin Valentinen kauhistuen +hyppäämään ylös. Jos tuo pieni olentoparka oli niin heikko ja voimaton +sentähden, että häntä ei ollut ruokittu oman äitinsä maidolla, niin +uhkasi turmelus ja lankeemus äitiäkin siitä syystä, että hän kieltäytyi +imettämästä ja pitämästä lasta rinnoillaan kuin varmasti suojelevaa +kilpeä. Terveys ja elämä molemmilla toistensa kautta, tai onnettomuus +kummallekin. Valentine älysi nyt selvästi vaaran, sillä hän irtautui +Santerrestä ja kiirehti lapsensa luokse viihdyttääkseen sitä +hyväilyillään ja käyttääkseen sitä suojeluksenaan sitä tyhmyyttä +vastaan, jonka hän tunsi olevansa tekemäisillään. Ja miten kiusoittavaa! +Tuolla seisoivat molemmat toiset lapset näkemässä ja kuulemassa! Kun +hän huomasi, että Mathieukin oli vielä odottamassa, purskahti hän taas +itkuun, koetti selvitellä asiaa ja meni niinkin pitkälle, että alkoi +puolustaa miestään. + +"Antakaa hänelle anteeksi, on hetkiä, jolloin ei hän tiedä, mitä puhuu. +Jumalani, mihin minä nyt joudun tämän lapsen kanssa? Minähän en voi itse +imettää sitä! Eikö se ole hirmuista, että ihminen on niin kiihtynyt, +ett'ei tiedä mitä pitäisi tehdä? Jumalani, mihin minä nyt joudun?" + +Hämmentyneenä ja aavistaen, että Valentine liukui häneltä pois +pitäessään pientä tyttöään sylissään, koetti Santerre valloittaa hänet +takaisin mielittelevillä sanoillaan. Mutta Valentine ei kuulustellut +häntä, ja Santerre aikoi lykätä ratkaisevan taistelun toiseen aikaan; +silloin tuotti eräs odottamaton tapaus hänelle voiton. + +Céleste, joka oli tullut hiljaan sisään, seisoi siinä odottamassa, että +rouva puhuttelisi häntä. + +"Eräs ystävätär on tullut tervehtimään minua, rouva tuntee hänen. Sophie +Couteau, hän, joka on minun kotipaikoiltani kotoisin, ja hänellä on eräs +imettäjä mukanaan..." + +"Imettäjäkö?" + +"Niin, ja oikein hyvä sittenkin..." + +Kun Céleste näki, miten hänen emäntänsä ihastui päästessään niin äkkiä +murheistaan, tuli hän hyvin suulaaksi. + +"Eihän rouvan pidä väsyttää itseään kantamalla pienokaista, eihän rouva +ole siihen tottunut. Jos rouva sallii, niin minä menen noutamaan +imettäjän tänne." + +Valentine antoi hänelle lapsen ja huokasi helpotuksesta. Taivas ei ollut +siis hylännyt häntä! Mutta hän ei tahtonut ensin ottaa vastaan +imettäjää, hän pelkäsi, että toinen tulee humalaisena huoneestaan ja +kohtaa uuden, ja silloin voi hän ruveta pieksämään heitä kaikkia ja +saada aikaan hirmuisen metelin. Sitten tahtoi hän välttämättömästi, että +Santerre ja Mathieu lähtevät mukaan, varsinkin Mathieu, jolla pitäisi +olla kokemusta. Ainoastaan Lucien ja Gastonin kielsi hän jyrkästi +tulemasta mukaan. + +"Jääkää te tänne leikkimään; me toiset menemme, mutta hiljaa ja +varpaillanne, ett'ei Marie aavistaisi mitään." + +Silityshuoneessa antoi Valentine tarkasti sulkea ovet. Siellä oli +Couteauska ja vahvajäntereinen, siististi puettu viidenkolmatta vuotias +tyttö, jolla oli terveen näköinen lapsi sylissä. Hän niiasi sievästi, +joka todisti, että hän oli ennen palvellut hienoa herrasväkeä ja että +hän osasi käyttäytyä. Mutta Valentine oli hyvin hämmentynyt ja katseli +imettäjää sekä tämän lasta epäluulolla; hänhän oli niin kokematon, hänen +molempia vanhimpia lapsiaan oli imetetty makuuhuoneen viereisessä +huoneessa, eikä hän ollut koskaan sekaantunut mihinkään. Santerre seisoi +sivulla, mutta Valentine vetosi hyvin usein Mathieuhön, joka kuitenkin +vakuutti, ett'ei hän mitään ymmärtänyt. Couteuska katseli kieroon tätä +herraa, jonka hän tapasi kaikkialla, ja alkoi sitten puhua. + +"Rouva voi täydellisesti luottaa minuun. Minä olen kerran ennen ottanut +vapauden tarjota rouvalle palvelustani, ja jos rouva silloin olisi +noudattanut minun tahtoani, niin olisi säästynyt monelta ikävyydeltä. +Mitä Marie Lebleuhön tulee, niin olisin minä voinut antaa rouvalle +varmoja tietoja hänestä silloin kuin minä tulin noutamaan hänen lastaan. +Mutta koska rouvan lääkäri oli valinnut hänen, niin enhän minä voinut +silloin mitään puhua. Hyvää maitoa hänellä kyllin on, mutta hänellä on +myös hyvä kieli, joka ei ole koskaan kuivana. Jos rouva nyt tahtoo +luottaa minuun..." + +Hän ylisti loppumattomasti kunniallista ammattiaan ja kehui +kauppatavaransa ansioita. + +"Minä vakuutan, että rouva voi ottaa Catichen vaikka silmät ummessa. Hän +on paras, minkä voitte saada, koko Pariisista ei voi saada sen parempaa. +Katsokaahan vaan, miten vahvatekoinen hän on, ja lapsi sitten, noin +terve ja reipas! Hän on tosin naimisissa ja hänellä on pieni nelivuotias +tyttö miehensä kanssa kotona, mutta eihän kunniallisena naisena oleminen +ole mikään rikos. Muuten tunnen minä hänen ja voin mennä hänestä +takuusen. Jos ei rouva ole tyytyväinen, niin minä maksan rahat +takaisin." + +Valentine näytti väsyneeltä ja suostui heti. Hän myöntyi vielä maksamaan +sata frankia kuukaudessa, koska Catiche oli naimisissa. Muuten selitti +Couteauska, ett'ei Valentinen nyt tarvinnut maksaa mitään +imettäjätoimistoon; se oli neljänkymmenen viiden frankin säästö, ell'ei +hän tahtonut antaa Couteauskalle mitään vaivoistaan. Ja sitten tuli +kolmekymmentä frankia lapsen kotiin lähettämisestä. Valentine lupasi +anteliaasti maksaa kaksinkertaisesti. Ja sitten oli kaikki sitä myöten +valmista, ja Valentine tunsi sydämensä hyvin keveäksi; silloin tuli hän +ajatelleeksi toista imettäjää, joka oli sulkeutunut huoneesensa. Mitenkä +hän saataisiin sieltä pois ja Catiche sijaan? + +"Mitä minä kuulen?" huudahti Couteauska. "Pelkäättekö te Marie Lebleutä? +Hänen on parasta pysyä aisoissaan, jos hän toivoo minun hankkivan +itselleen toisen paikan. Minä puhuttelen häntä minä!" + +Céleste, joka oli asettanut Andréen viltilleen imettäjän lapsen viereen, +jonka oli täytynyt panna sinne, kun äidin rintoja tarkastettiin, otti +viedäkseen Sophie Couteaun Marien huoneesen. Siellä vallitsi nyt +kuolonhiljaisuus, ja Couteauskan tarvitsi sanoa ainoastaan nimensä, kun +hän heti pääsi sisään. Muutaman minuutin ajan kuului ainoastaan hänen +karkea äänensä. Kun hän tuli ulos, lohdutti hän Valentineä, joka oli +mennyt ovelle kuuntelemaan. + +"Voitte luottaa siihen, että minä tein hänen vesiselväksi! Maksakaa +hänelle nyt kuupalkkansa. Hän kokoilee parhaillaan tavaroitaan ja lähtee +heti." + +He palasivat silityshuoneesen, Valentine maksoi ja antoi Couteauskalle +vielä viisi frankia tästä pienestä palveluksesta. Mutta nyt tuli vielä +toinen vaikeus, Couteauska ei voinut tulla takaisin noutamaan illalla +Catichen lasta, ja mitenkä hän voisi kulettaa lasta mukanaan koko +päivän? + +"No niin", sanoi hän, "minä otan kuitenkin lapsen, minä voin jättää sen +toimistoon siksi aikaa kuin olen ulkona toimissani. He saavat siellä +ruokkia lasta sarvesta, hänenhän täytyy tottua siihen." + +"Luonnollisesti", sanoi äiti levollisesti. + +Kun Couteauskan piti lähteä ja hän kääntyi ympäri ottaakseen +pienokaisen, teki hän liikkeen, aivan kuin olisi epätiedossa, kumman hän +noista toistensa vieressä makaavista lapsista ottaa. + +"No hiisi", mutisi hän, "näitten suhteen ei sentään voi erehtyä." + +Kaikki nauroivat, ja Couteauska otti pienokaisen väärillä sormillaan ja +kantoi hänen pois. Taaskin yksi lapsi uhrattiin petolinnuille. + +Mathieu oli ainoa, joka ei nauranut. Hän muisti äkkiä keskustelunsa +Boutanin kanssa: koko imettämisjärjestelmän turmelevaisuuden, +häpeällisen kaupanteon, noitten molempain äitien tunnottomuuden, jotka +pelasivat lapsensa elämä panoksena: laiskan äidin, joka osti toisen +maidon, ja toisen, joka myi omansa. Pöyristystä tuntien katseli hän +tuota vielä noin tervettä lasta, joka vietiin pois, ja tuota +kuihtunutta, joka jäi jälelle. Mikä kohtalo odotti sitä yhteiskuntaa, +joka oli siihen määrään turmeltunut ja huonosti järjestetty, että se +uhrasi noista toisen tai ehkä molemmat? Hän tunsi inhoa kaikkea ja +kaikkia kohtaan. + +Mutta Valentine vei molemmat herrat takaisin salonkiin ja oli jo niin +täydellisesti rauhoittunut, että hänen katupoikamainen suruttomuutensa +oli palannut takaisin ja samoin hänen himonsa meluaviin huvituksiin. Kun +Mathieu jätti hyvästit, kuuli hän Santerren riemumielin sanovan +pitäessään hetkisen Valentinen kättä omassaan: + +"Huomennako?" + +"Niin, huomenna!" huudahti Valentine tavalla sellaisella kuin hän olisi +ilman epäilyksiä antaunut Santerrelle. + +Kahdeksan päivää tämän jälkeen oli Catiche jo vastaansanomaton +hallitsijatar talossa. Andrée oli tullut värikkäämmäksi, hänen painonsa +oli joka päivä lisääntynyt, ja tämän tuloksen nähtyään alistuivat +kaikki, ja imettäjän valta tuli rajattomaksi. Siihen määrään pelättiin +uuden imettäjän hankkimista, että jo edeltäpäin päätettiin olla +huomaamatta nykyisen mahdollisia vikoja. Hän oli kolmas, neljäs imettäjä +olisi ollut lapsen kuolema; hänet täytyi siis pitää mihin hintaan +tahansa. Hänellä ei muuten näyttänytkään olevan mitään pahoja tapoja; +hän oli sävyisä ja viisas talonpoikaisnainen, joka ymmärsi hallita +isäntäväkeään ja nylkeä heiltä niin paljon kuin suinkin. Hän osoitti +ihmeteltävää taitavuutta pannessaan Séguinin talon valtansa alle. Alussa +oli kaikki mennä hullusti, sillä hän kohtasi kilpailijattaren, Célesten, +joka työskenteli saman tarkoitusperän saavuttamiseksi ja samalla +uutteruudella. Mutta he olivat molemmat niin viisaita, että rupesivat +lopuksi hyviksi ystäviksi. Heillä oli eri alansa, ja he sopivat siitä, +että kaivavat yhdensuuntaisia maanalaisia miinoja. Sitten auttoivat he +toisiaan, jakoivat vallan keskenään ja nielivät kahdestaan saaliin. + +Catiche oli valtaistuimellaan, toiset palvelijat häntä palvelivat ja +isäntäväki makasi hänen jalkainsa juuressa. Catichelle säästettiin +parhaat palat, hänellä oli omat viininsä, oma leipänsä, kaikki +herkullisimmat ruuat, joita löydettiin. Hän oli laiska, röyhkeä ja +rakasti hyviä ruokia sekä makasi ja venytteli kaiket päivät ja antoi +toisten tanssia pillinsä mukaan. Hänen tahtoaan noudatettiin kaikessa, +jotta hän ei suuttuisi, mikä olisi vaikuttanut pahasti hänen maitoonsa. +Heti kun hän tunsi pienintäkin pahoinvointia, oli koko talo epätoivossa. +Eräänä yönä kun hänellä oli vatsatauti, juostiin ja telefoonattiin +kaikille lähiseudun lääkäreille. Hänen ainoa vikansa oli se, että hän +oli hieman pitkäkynsinen; sattui niin, että hän otti saatavissa olevia +liinavaatteita, mutta rouva ei tahtonut tietää siitä mitään. Ja sitten +kaikki runsaat lahjat, joita hänelle annettiin, jotta hän aina olisi +hyvällä mielellä. Paitsi sääntöjenmukaista lahjaa, kun lapsi sai +ensimäisen hampaansa, otettiin kaikki mahdolliset tilaisuudet vaarin, ja +hän sai milloin sormuksen, milloin rintasoljen, milloin korvarenkaat. +Hän oli korein imettäjä koko Champs-Elyséessä, puettu komeaan +turkiksilla vuorattuun päällystakkiin ja hänellä oli kalliita myssyjä, +jotka olivat reunustetut pitkillä auringon valossa loistavilla +nauhoilla. Ja hän kiristi myös lahjoja miehellensä ja pikkutytöllensä +siellä maaseudulla. Joka viikko lähetti hän sinne paketin pikatavarana. +Sinä päivänä, jolloin hän sai tietää, että hänen lapsensa, jonka +Couteauska oli vienyt kotiin, oli kuollut vilustuksesta, annettiin +hänelle viisikymmentä frankia, aivankuin maksuksi lapsesta. Sitten tuli +hänen miehensä tervehtimään häntä, ja nyt tultiin niin levottomiksi +siitä, että puolisojen välillä mahdollisesti tapahtuisi helliä +kohtauksia, että mies lähetettiin heti pois taskut täynnä. Ja kun pikku +Andrée tuli päivä päivältä kukoistavammaksi, oli Catiche nyt valtansa +kukkuloilla, hän taivutti koko talon tyrannimaisen valtikkansa alle. + +Sinä päivänä, jolloin Mathieu tuli allekirjoittamaan kauppakirjaa, jonka +kautta hän sai tuon vanhan metsästyspaviljongin ja kaksikymmentä +hehtaaria maata sekä oikeuden vastaisuudessa erityisillä ehdoilla +lunastaa muutkin osat tästä maatilasta, oli Séguin valmiina lähtemään +Havreen, jossa eräs ystävä, rikas englantilainen, odotti häntä +huvijahtineen; heidän piti tekemän kuukauden kestävän purjehdusmatkan +Espanjan rannikolle. Väitettiin, että herroilla oli naisia mukanaan. + +"Niin", sanoi Séguin ajatellen suuria tappioitaan pelissä, "minä jätän +Pariisin, jossa minulla nykyään ei ole menestystä. Onnea nyt vaan, hyvä +herra Froment! Te tiedätte, miten huvitettu minä olen teidän +aikeistanne." + +Mathieu meni Champs-Elyséetä pitkin, hänellä oli kiire kotiin Mariannen +luokse ja hän oli nyt hyvin kiihtynyt sen päättävän askeleen johdosta, +jonka hän oli ottanut; silloin näki hän omituisen näyn eräässä etäisessä +lehtokäytävässä. Siellä oli katetut vaunut, joitten ikkunassa hän tunsi +Santerren profiilin. Eräs hunnutettu nainen nousi nopeasti vaunuihin. +Mathieu kääntyi katsomaan; eiköhän se ollut Valentine? Oli, aivan +varmaan ... mutta sitten laskettiin verho ikkunan eteen, ja vaunut +katosivat. + +Suuressa puistokäytävässä näki hän myöskin tuttavia: ensin Gastonin ja +Lucien, jotka näyttivät happamilta ja olivat väsyneet leikkiin; heitä +piti huolimattomasti silmällä Céleste, joka parhaillaan kuhersi erään +samasta korttelista olevan puotipalvelijan kanssa. Etäämpänä käveli +Catiche pikku Andréen kanssa; hän kulki pyylevänä ja majesteetillisenä, +koreaksi puettuna kuin kauppana olevan imetyksen ylpeä jumalatar, ja +antoi pitkäin, purppuranpunaisten nauhainsa liehua auringon paisteessa. + + + + +V + + +Sinä päivänä, jolloin kuokka ja lapiot alkoivat työnsä, tuli Marianne +Gervais sylissään ja istahti työpaikan ääreen tuntien onnellista +liikutusta tästä uskon ja toivon työstä, jonka Mathieu niin rohkeasti +oli alkanut. Se oli päivänpaisteinen, lämmin päivä keskellä kesäkuuta, +taivas oli korkea ja kirkas ja näytti hyvin kehoittavalta ja +rohkaisevalta. Koska lapsilla oli lupa koulusta, leikkivät he +ruohostossa; sieltä kuului pikku Rosen kimakka ääni, kun hän juoksi +kilpaa kolmen veljensä kanssa. + +"Tahdotko sinä kaivaa ensimäisen lapiollisen?" kysyi Mathieu iloisena. + +Mutta Marianne viittasi sylilapseensa. + +"En, minulla on minun työni. Tee sinä itse se, sinä, joka olet isä." + +Mathieu seisoi siinä kaksi miestä apunaan ja valmiina ryhtymään itse +raskaasen ruumiilliseen työhön toteuttaakseen sen ajatuksen, jota hän +oli niin kauvan hautonut. Hän oli asettanut asiansa niin, että hän voi +elää kokonaisen vuoden oman työnsä hyväksi, viljellä maataan ja odottaa +ensimäistä satoa. Jos maa kieltäytyy palkitsemasta hänen työtään, +riippuu hänen elämänsä tästä tulevasta sadosta. Mutta hän luotti lujasti +tulevaisuuteen ja oli varma voittavansa rakkautensa ja tahdonvoimansa +avulla. Tämä luova voima oli herännyt hänessä viimeisen lapsen syntymän +jälkeen, ja se oli kehittymistään kehittynyt. Kun häntä syytettiin +itsepäisyydestä hullumaisten suurten suunnitelmain tähden +Chantebledissä, vastasi hän hymyillen, että hänestä kyllä lopultakin +tulee tahtomisen taidon professori. Työnteko, luominen, siinä hänen +elämänsä. Ja eräänä päivänä oli hän selittänyt Mariannelle, minkätähden +he kaksi tahtoivat ja hankkivat niin paljon lapsia. Se oli heidän +tahtonsa ja toimintavoimansa ilmaus, joka on suunnattu suurimpaan +päämäärään, elämän raja-aituuksien laajentamiseen ja elämän +kruunaamiseen voitolla. + +"Siis ... nyt se on tehty!" huudahti hän innostuneesti. "Ja olkoon maa +meidän hyvänä äitinämme!" + +Hän oli kaivanut ensimäisen lapiollisen. Se tapahtui vanhan +metsästyspaviljongin vasemmalla puolella, tuon suuren, suoperäisen +ylängön kulmassa, jossa lähteensilmät kaikkialla kuohuivat ja jossa +ainoastaan saraheinää kasvoi. Nyt oli ainoastaan muutamain hehtaarien +kuivaaminen kysymyksessä, kanavoida nämät vesistöt ja johtaa vesi +kuiville hiekkamaille, jotka ulottuivat aina rautatiehen asti. Tarkan +tutkimuksensa kautta oli hän huomannut, että nämät työt ovat helposti +tehdyt maaperän laadun tähden. Se oli hänen varsinainen keksintönsä, ja +hänen varma vakuutuksensa oli se, että ylämaassa on rikas multakerros, +joka tulee äärettömän hedelmälliseksi niin pian kuin aura on sitä +saanut kosketella. + +Mutta Gervais, jonka raittiissa ilmassa oli tullut nälkä, alkoi huutaa. +Hän oli nyt kolmen ja puolen kuukauden, tukeva poika, joka piti tarkkaa +huolta ruoka-ajastaan. Hän kasvoi kuin nuori puu metsässä, oli terve ja +voimakas, hänen pienet kätensä eivät laskeneet irti sitä, mitä hän +niihin kerran oli saanut, hänellä oli kirkkaat silmät, jotka +kimaltelivat ilosta ja itkusta, mutta ennen kaikkea aina avoinna oleva +linnunsuu, joka oikein karjui, jos äiti antoi hänen odottaa. + +"Niin, kyllä minä tiedän, että sinä olet mukana ... ole hyvä ja anna +meidän pitää korvamme eheinä." Ja Marianne aukasi leninkinsä ja antoi +hänelle rintaa. Nyt kuului ainoastaan kuin kissan kehräämistä, ravitseva +lähde oli alkanut taas pulputa, maito lorisi, ja tuntui siltä kuin olisi +kuullut sen leviävän lapsen valkeisiin, tukeviin jäseniin sillä aikaa +kuin Mathieu yhä kaivoi ojaansa noitten kahden miehen avulla, urheain +työmiesten, jotka taisivat ammattinsa. + +Hän ojensi itsensä suoraksi, pyyhki otsaansa ja sanoi suoralla +tavallaan: + +"Tässä on vaan uusi ammatti opittavana. Muutaman kuukauden perästä olen +minä jo talonpoika. Katsohan tätä suota, jossa tuo vehreä kasvullisuus +kasvaa. Lähde joka sitä elättää ja tekee sen likaiseksi lätäköksi, on +tuolla ruohikossa. Ja kun me olemme saaneet kaivetuksi ojan viertomaan +reunaan, saat nähdä, miten suo kuivaa ja lähteensuoni johtaa +virvoittavan vetensä tuonne kauvaksi." + +"Niin", sanoi Marianne, "hedelmöitköön se kaikki nämät kiviperäiset +maat, sillä ei ole mitään niin synkkää kuin kuoliaana oleva maa. Mitenkä +se ihastuneekaan, kun se saa juoda janonsa sammuksiin ja alkaa taas +elämänsä?" + +Hän keskeytti äkkiä puheensa ja torui nauraen Gervaisia: + +"Kuulkaa nyt, nuori herrani, älkää imekö niin kovasti! Odottakaa, kunnes +se tulee itsestään, sillä pitäisihän teidän tietää se hyvin, että kaikki +on teidän omaisuuttanne." + +Molempain miesten lapiot kilahtelivat, oja piteni nopeasti lihavassa +mullassa, pian on vesi virtaava lähellä olevain hiekkamaitten +kuivettuneisiin suoniin ja hedelmöitsevä ne. Maito virtasi yhä loristen +kuin ikuisen elämän tyhjentymätön lähde. Se virtasi virtaamistaan, loi +lihaa, ajatuksia, työtä ja voimaa. Se oli pian virtaava kilpaa +vapautetun lähteen veden kanssa, kun tämä ojaansa pitkin juoksi +auringonpolttaman maan ylitse, ja se olisi oleva sama virta, sama +paisuva vuoksi, joka lahjoitti elämää koko maalle, se ravitsevan maidon +suuri joki, joka juoksee maailman suonissa ja luo lakkaamatta, synnyttää +uutta nuoruutta ja terveyttä joka keväänä. + +Ja sitten tuli sato neljä kuukautta tämän jälkeen, kun Mathieu ja hänen +renkinsä olivat lopettaneet syyskyntönsä. Marianne oli taaskin mukana, +ja se oli niin lämmin ja ihana syyspäivä, että hän voi istua alas ja +antaa rintaa pikku Gervaisille. Hän oli jo kahdeksan kuukauden, oikea +herra. Hän kasvoi joka päivä silmin nähtävästi äitinsä lämpimällä +rinnalla, josta hän joi elämää. Hän riippui vielä siitä kiinni niinkuin +siemen kuoressaan, kunnes kasvi on sen kypsyttänyt. Ensimäisenä +marraskuun kylmänä päivänä, talven alussa, jolloin talvi tuudittaa +siemenet uneen vaoissansa, painoi Gervais pienet, vilustuneet kasvonsa +lämmintä rintaa vasten ja imi hiljempaan, aivankuin elämänvirta olisi +kadonnut ja paennut maan sisään. + +"Vai niin", sanoi Marianne, "nuoren herran on vilu, on jo aika, että hän +menee talvikortteeriinsa." + +Siemenpussi vyöllään lähestyi Mathieu heitä kylväen viljan siemeniä +suurilla tasaisilla liikkeillä. Hän oli kuullut, mitä Marianne oli +sanonut, ja pysähtyi vastaamaan: + +"Hänen pitää imeä ja nukkua, kunnes aurinko tulee takaisin. Silloin +tulee hänestä mies ensi elonleikkuun ajaksi." + +Hän viittasi laveaa kenttää, jota hän kylvi molempain renkiensä avulla. + +"Tämä kaikki nousee idulle ja kypsyy, kun meidän Gervais opettelee +puhumaan ja kävelemään. Katsohan nyt meidän valloittamaamme maata!" + +Hän oli hyvästä syystäkin ylpeä siitä. Nyt oli neljä viisi hehtaaria +ylämaasta vapautettu seisovasta vedestä, kynnetty ja ojitettu, ja tämä +maa-alue muodosti tumman lihavamultaisen neliön, ja ojat, jotka sitä +leikkelivät, johtivat vettä läheisille viertomaille. Ennenkuin näitä +kuivia alueita ruvettiin viljelemään, täytyi kosteuden ensin tunkea +niitten läpitse ja hedelmöittää ne. Siinä oli tulevain vuosien työt, +koko maatilan läpitse täytyi elämän vähitellen tunkeutua. Mutta ensi +aluksi oli vaan herätettävä henkiin muutamia hehtaaria, jotta voitaisiin +maksaa ensimäiset kustannukset ja elää odotuksen aikana. + +"Pian on ilta", sanoi Mathieu, "meidän täytyy kiirehtiä." + +Mathieu jatkoi matkaansa, kylvi viljan siemeniä suurilla, tasaisilla +kädenliikkeillä. Kun Marianne katseli häntä, sai pikku Rose myöskin +päähänsä ruveta kylvämään. -- Hän seurasi isäänsä, otti käteensä multaa +ja kylvi sitä ilmaan. Tämän huomasivat hänen veljensä, ensin tulivat +juosten paikalle Blaise ja Denis, Ambroise liittyi heihin, ja kaikki +kylvivät, minkä jaksoivat. He nauroivat sydämensä pohjasta ja +kiertelivät isänsä ympärillä. Hetkisen näytti siltä kuin Mathieu olisi +samoilla liikkeillä, joilla hän uskoi odotetun viljan siemenet maalle, +kylvänyt myös noita rakastettuja lapsia, tehnyt heidän lukumääränsä +moninkertaiseksi ajattelematta sitä, että kokonainen kylväjäin heimo, +joka syntyisi hänestä, oli kerran kansoittava maailman. + +Mutta nyt näki Marianne äkkiä hämmästyksekseen edessään Angelinit, tuon +rakastavan avioparin, joka oli hyvin hiljaan lähestynyt polkua pitkin. +Ennenkuin he sulkeutuivat koko talveksi pieneen taloonsa Janvillessä, +harhailivat he rakkauksineen kaikkialla autioilla teillä, joita +viimeiset kellastuneet lehdet peittivät. Kun he siten harhailivat +ympäriinsä, toisiinsa painautuneina, oli heillä niin paljon tekemistä +toisistaan, että he eivät edes nähneet mitään luonnon muutoksia, ja kun +he nyt katsoivat ylös ja heräsivät unelmistaan, kummastuivat he tätä +uutta peltoa, näitä uusia teitä, joista he kuitenkin olivat kuulleet +puhuttavan. Mathieu tuntui heistä omituiselta mieheltä, jonka, sen +sijaan että rakasti maata ja tahtoi sitä hedelmöittää, olisi pitänyt +tyytyä ihastuttavaan vaimoonsa. Muuten oli tämä kaikki niin vierasta +heille... + +He pakisivat, olivat olevinaan ihastuksissaan saavutetuista tuloksista, +mutta tämän tekivät he syystä, että näyttäisivät rakastettavilta. He +tahtoivat, että kaikki ihmiset olisivat tyytyväisiä ja onnellisia +niinkuin he itsekin. Tähän asti oli heidän elämänsä ollut loppumatonta +lemmenjuhlaa. Vaimo antautui kokonaan sen autuaallisen tunteen valtaan, +jota hän tunsi ollessaan lemmitty, ja mies oli rakastettu, terve, rikas, +maalaili ainoastaan silloin tällöin huvin vuoksi muutamiin viuhkoihin +kukkia ja kauniitten naisten kuvia. + +Rouva Angelin, joka seisoi tukien itseään miehensä käsivarteen ja nojasi +hellästi päätään hänen olkapäähänsä, näkyi katselevan Mathieutä ja +vaipuneen unelmiinsa. Mathieu kylvi yhä, ja rouva Angelin liikutettuna +leikkivästä lapsilaumasta, noista iloisista olennoista, jotka pyörivät +kylväjän ympärillä niin, että näytti siltä kuin hän olisi niitä +kylvänyt, sanoi äkkiä pidätetyllä äänellä: + +"Minulta on äskettäin kuollut täti, ja hän kuoli aivan varmaan siitä +surusta, ett'ei hänellä ollut lapsia. Hän oli naimisissa suuren vahvan +miehen kanssa ja itse hän oli kookas, vahvaruumiinen ja hyvin kaunis, ja +minä muistan hänen epätoivonsa, johon hän joutui tavatessaan pieniä, +vähäpätöisiä naisia, joilla oli monta lasta. Mies oli koonnut suuren +omaisuuden, heillä oli kaikkea, rahaa, terveyttä ja paljon ystäviä. +Mutta he eivät mistään näistä eduista välittäneet, he elivät alituisessa +surussa, eivät toivoneet mitään muuta kuin sitä ainoata iloa, jota +heillä ei ollut, poikia tai tyttöjä jotka loisivat elämää heidän +tyhjään, synkkään kotiinsa. Ette voi ajatellakaan, mitä kaikkea he +koettivat, lääkäreitä, kylpymatkoja, lääkkeitä, enemmän kuin +viidentoista vuoden taistelu ilman lepoa ja rauhaa; vihdoin häpesivät +turhia koetuksiaan, toimivat ainoastaan salaisesti, aivan kuin olisi +ollut kysymyksessä jokin rikos. Mutta onnettomuudessaankin olivat he +niin hienotunteisia, että eivät syytelleet toisiaan, he elivät kuin +kaksi kovanonnen koettelemaa ihmistä ... minä olen kuullut kerrottavan +eräästä toisesta avioliitosta, joka oli tullut oikeaksi helvetiksi, +jossa ei mies eikä vaimo tahtonut tunnustaa sitä häpeää, että olivat +hedelmättömät. Ah, rakas tätiparkani, olen vieläkin näkevinäni hänen, +aina surullisena ja kyyneleitään pidättävänä, varsinkin uudenvuoden +päivänä, kun me, hänen pienet sisaren tyttärensä, tulimme hänelle +toivottamaan onnellista uutta vuotta. Nyt hänen elämänsä on sammunut, +aivan kuin poistumattoman omantunnon vaivan kalvamana, ja minä luulen, +että hänen vanha miesparkansa seuraa pian häntä, niin yksinäisenä ja +erillään elelee hän nyt." + +Syntyi hiljaisuus, ja lempeä surumielinen vavahdus kävi läpi harmaan +marraskuun ilman. + +"Mutta", huomautti Marianne, "minä luulin, että te itse ette tahdo +lapsia." + +"Kuka sen on sanonut? Minä en tahdo lasta nyt, sillä kaikella on +aikansa. Meidän ijällämme saanee hieman nauttia rakkauden ilostakin. +Mutta kun me olemme tulleet vakaantuneesen ikään, niin saattepa nähdä +sitten. Me tahdomme, neljä lasta; kaksi poikaa ja kaksi tyttöä." + +Hänen iloinen naurunsa kuoli uuteen hiljaisuuteen, jonka aikana oli kuin +olisi kuullut nukkuvan maan hengityksen. + +"Mutta jos te olette viivytelleet liian kauvan", sanoi Marianne, "jos se +on jo myöhäistä?" + +Rouva Angelin katsoi häntä hämmästyneenä. Sitten puhkesi hän taas +nauramaan. + +"Mitä te sanotte? Ettäkö me emme voisi saada lapsia? Jos te tietäisitte, +miten hassulta tuo ajatus kuuluu!" + +Hän punastui ja kääntyi mieheensä. + +"Kas niin, rakkaani, nyt saat sinä puolustaa itseäsi ... emmekö saa +lapsia?" + +"Se on aivan niinkuin te sanoitte", huudahti Angelin, "että tuolla +pellolla, jota teidän miehenne kylvää, ei tule kasvamaan ainoatakaan +tähkää." + +Nyt tuli Mathieu takaisin molempain renkiensä seuraamana, ja hän +heitteli yhä siemeniä, uskoi ne maalle voimakkaalla liikkeellä, +aivankuin olisi tahtonut syleillä koko näköalaa. Viikkoja saisi siemen +nukkua, eikä tuo hiljainen, maanalainen työ kehity sadoksi, ennenkuin +kesäauringon paisteessa. Se oli välttämätöntä lepoa maanalaisessa +aarrekammiossa, jossa tyhjentymätön voimanlähde antaa ravintoa +elimistöjen äärettömälle joukolle. Ja Gervaiskin oli puoleksi nukkunut +Mariannen rinnoille, hän imi vielä, mutta niin hitaasti ja äänettömästi, +että maidon lorina kuului tuskin enemmän kuin siemenjyvän putoaminen +maahan, jossa sitä sitten oli ravitseva se ijankaikkisesti elävä virta, +joka juoksee maailman suonissa. + +Kaksi kuukautta kului, ja nyt oltiin tammikuussa. Silloin tulivat Séguin +ja Beauchêne eräänä kylmänä päivänä aivan odottamatta Fromentein luokse; +he olivat olleet metsästämässä sorsia ylängön vielä kuivaamattomilla +soilla. Se oli sunnuntai, koko perhe oli kokoontunut suureen keittiöön, +jossa mahtava takkatuli leimusi. Ikkunasta näkyi lavea maisema, valkeana +kuurasta, jäykistyneenä, nukkuvana kristallinkirkkaassa puvussaan kuin +kuollut, odottaen kevään herätystä. Ja Gervaiskin nukkui valkeassa +kehdossaan. + +Perhe oli mitä iloisimman mielialan vallassa syönyt aamiaisensa ja nyt, +ennenkuin pimeä tuli, oli nuo neljä lasta kokoontunut hauskasti +leikkimään ikkunan edessä olevan pöydän ääreen. Molemmat kaksoset, +Blaise ja Denis, rakensivat Ambroisen avulla kokonaisen kylän +pahvinpaloista ja kummista, taloja, kirkon, raatihuoneen ja koulun. Ja +Rose, joka oli kielletty käyttämästä saksia, sai ainoastaan työskennellä +kummilla, mutta sillä tahrasikin hän itsensä aina hiuksiin asti. Mutta +syvässä hiljaisuudessa, jota ainoastaan keskeytti leikkiväin lasten +nauru, istuivat isä ja äiti tulen edessä ja nauttivat sunnuntain lepoa +viikon raskaan työn jälkeen. He elivät täällä mitä suurimmassa +yksinkertaisuudessa kuin talonpoikaisväki ilman ylellisyyttä ilman muita +huveja kuin yhdessä olon ilo. Ei minkäänlainen rikkaus ja valta olisi +voinut korvata tätä suloista lepoa sunnuntain iltapäivällä perheen +keskuudessa, ja viimeksi syntynyt nukkui niin raskaasti, että tuskin +kuului hänen hengitystäänkään. + +Beauchêne ja Séguin hyökkäsivät sisään perin väsyneinä onnistumattomasta +metsästyksestä ja kädet kontassa. Kun heitä oli tervehditty kummastuksen +huudahduksilla, kirosivat he tyhmää päähänpistoaan, joka oli saanut +heidät lähtemään Pariisista tällaisella ilmalla. + +"Ajatelkaahan", sanoi Beauchêne Mathieulle, "me emme ole nähneet +ainoatakaan sorsaa. Ilma on luultavasti liian kylmä niillekin. Ettekä te +voi aavistaakaan, miten pureva on tuuli tuolla ylämaassa, kaikkien +noitten soitten, kuuraisten näreitten keskuudessa. Me olemme heittäneet +hiiteen metsästyksen. Antakaa meille nyt lasi lämmintä viiniä, ja me +palaamme sitten heti Pariisiin." + +Séguin, joka oli vieläkin happamamman näköinen, virkistyi tulen ääressä, +ja sillä aikaan kuin Marianne kiirehti lämmittämään viiniä, puheli hän +noista kynnetyistä pelloista, jotka hän oli äsken nähnyt. Mutta lumen +alta, joka niitä peitti, ei hän mitään nähnyt, eikä mitään aavistanut, +hän oli levoton kauppansa tähden, josta näkyi olevan noin huono tulos, +ja hän pelkäsi jo, ett'ei saa maksuakaan. Ja hän otti itselleen +vapauden olla hieman pilkallinenkin. + +"Kuulkaa nyt, ystäväni, minä pelkään, että te olette tuhlannut turhaan +aikaanne ja työtänne tuolla ylhäällä. Minä näin kaikki sivumennen, eikä +siellä näyttänyt juuri lupaavalta. Mitenkä te voitte toivoakaan saavanne +satoa maasta, jossa sadat vuodet on kasvanut ainoastaan saraheinää?" + +"Pitää olla kärsivällinen", vastasi Mathieu tyynesti. "Tulkaa takaisin +kesäkuussa katsomaan." + +Beauchêne keskeytti heidät. + +"Minä luulen, että joku juna lähtee kello neljä. Meidän täytyy +kiirehtiä, sillä olisihan ikävää, jos me myöhästyisimme, eikö niin +Séguin?" + +Hän iski merkitsevästi silmää Séguinille; noilla oli luultavasti +mielessä joku alhainen teko, noilla aviomiehillä, jotka tahtoivat +käyttää hyväkseen sitä vapautta, minkä metsästyspäivä heille soi. Kun he +olivat juoneet ja lämminneet, sanoi Beauchêne: + +"Rakas ystäväni, se on hämmästyttävää, miten te voitte elää tässä +yksinäisyydessä keskellä talvea. Täällähän on niin ikävää, että kuolee. +Minulla ei ole mitään työn tekoa vastaan, mutta, tuhannen vietävä, +pitäähän sitä huvitellakin." + +"Me huvittelemme äärettömästi", sanoi Mathieu osoittaen +talonpoikaiskeittiötään, joka sulki sisäänsä heidän suloisen +perhe-elämänsä. + +Nuo molemmat herrat seurasivat silmillään hänen viittaustaan, katselivat +näitä seiniä, joilla talouskapineita riippui, vaatimattomia huonekaluja +ja pöytää, jonka ääressä lapset jatkoivat leikkiään tervehdittyään ensin +hajamielisesti vieraita. Ne huvitukset, jotka täällä kohtasivat heidän +silmäänsä, olivat luultavasti heistä aivan käsittämättömiä, sillä he +pudistivat päätään ja nielasivat pilkallisen hymynsä. Se oli heidän +mielestään hyvin omituista elämää, ja täällä asui ihmisiä, joilla oli +kummallinen makuaisti. + +"Tulkaa katsomaan minun pientä Gervaistani", sanoi Marianne hellästi. +"Hän nukkuu, älkää häntä sentään herättäkö." + +Kohteliaisuudesta kumartuivat nuo molemmat herrat kehdon puoleen ja +ihmettelivät, että kymmenen kuukauden vanha lapsi voi olla noin suuri. +Hän oli myös hyvin kiltti. Mutta jos hän olisi herännyt, olisi hän +saattanut kaikki päästään pyörälle. He menivät takaisin tulen luokse ja +ajattelivat ainoastaan lähtöään, nyt kun heille oli tullut vähän +lämpimämpi. + +"Vai niin", sanoi Mathieu, "ettekö tahdo jäädä syömään päivällistä +kanssani?" + +"Ei, kiitos, se ei ollenkaan tule kysymykseen!" vastasivat molemmat +samalla kertaa. + +Lieventääkseen tuossa vastauksessa ilmenevää epäkohteliaisuutta, lupasi +Beauchêne käyttää hyväkseen kutsua toisella kertaa, kun tulee lämpimämpi +ilma. + +"Meillä on tärkeitä asioita toimitettavana Pariisissa. Mutta minä +lupaan, että kun tulee kaunis ja lämmin ilma, tulemme me tänne ja +viivymme koko päivän rouvaimme ja lastemme kanssa. Silloin saatte +näyttää meille, mitä olette täällä saanut aikaan, ja me saamme silloin +nähdä, oletteko te ollut oikeassa. Jääkää hyvästi, rakas ystäväni!" + +Kun molemmat herrat olivat poistuneet ja hiljaisuus oli taas tullut, +istuivat Mathieu ja Marianne entisellä paikallaan leimuavan tulen +lämmössä, lapset rakensivat kylänsä valmiiksi, ja Gervais nukkui yhä +sitkeästi. Olivatko he nähneet unta? Mikä äkillinen tuulenpuuska +Pariisin liasta ja kärsimyksistä olikaan tunkeutunut heidän syrjäiseen, +rauhalliseen sopukkaansa? Ulkona oli maisema lumen ja jään +jäykistyttämä. Ainoastaan takkatuli lauloi toivosta ja heräämisestä. +Istuttuaan hetken aikaa unelmiinsa vaipuneena alkoi Mathieu äkkiä puhua, +aivankuin hän vihdoinkin olisi löytänyt lopullisen selityksen, +vastauksen kaikkiin niihin vakaviin kysymyksiin, jotka olivat kauvan +olleet hänen mielessään. + +"Nuo ihmiset eivät rakasta, he eivät kykene rakastamaan! Rikkauteen, +valtaan, kunnianhimoon, huvituksiin -- niin, sellaisiin he kykenevät, +mutta ei rakastamaan. Nuo aviomiehet, jotka pettävät vaimojaan, eivät +rakasta edes jalkavaimojaan. He eivät ole koskaan tunteneet sitä suurta +intohimoa, joka on maailman sielu, se soihtu, joka sytyttää ikuisen +elämän. Ja se selittää kaikki. Se, jossa ei ole tuota intohimoa, +rakkautta, se on ilman rohkeuttakin ja ilman voimaa. Ainoastaan +rakkauden avulla voidaan luoda. Mitenkä voidaan vaatiakaan, että meidän +aikamme ihmiset olisivat kelvolliset pitämään suuria perheitä, kun +heissä ei ole rakkautta, joka yksin ilman kehnoja tekosyitä täyttää +elämää luovan tarkoituksensa? He valehtelevat ja käyttävät +ehkäisykeinoja sentähden, että eivät rakasta. Sitten saavat he kärsiä, +mitä pahin henkinen ja ruumiillinen turmio kohtaa heitä sentähden, että +he eivät rakasta. Lopputuloksena on pelkkä viheliäisyys, sen +yhteiskunnan häviö, jonka saumat natisevat päivä päivältä yhä enemmän. +Kas siinä se totuus, jota minä olen etsinyt! Se on intohimo, se on +rakkaus, joka pelastaa. Se, joka rakastaa, synnyttää, luo, se on +vallankumouksen ritari, ihmisten kasvattaja sitä maailmaa varten, joka +tuleva on." + +Ei koskaan hän ollut selvemmin kuin nyt huomannut, että heidän +avioliittonsa, että hän ja hänen vaimonsa olivat aivan toisenlaiset. Se +oli nyt selvinnyt hänelle niin selkeäksi, että hän tuli tehneeksi +vertauksia, ja heidän yksinkertainen, kaikesta ahnaasta rahanhimosta +vapaa elämänsä, heidän kaiken loisteliaisuuden ja maailman turhuuksien +halveksimisensa, heidän yhteiset pyrintönsä elämän sulostuttamiseksi, +koko tämä elämä, joka oli heidän ilonaan ja voimanaan, johtui ikuisesta +voimanlähteestä, rakkaudesta, jonka jumalallinen intohimo oli heissä +sytyttänyt. Jos he voittaisivat, jos he jonakin päivänä jättäisivät +jälkeensä täydellisesti valmistuneen työn, jossa olisi terveyden ja +voiman leima, olisivat he voittaneet ainoastaan sentähden, että heillä +oli ollut voimaa, rohkeutta hankkia ympärilleen useita vesoja, jotka he +olivat hankkineet tuekseen ja valloituksiaan vasten. Se oli +jumalallinen intohimo, joka kuumassa ilmavirrassa puhalteli heidän +päälleen. Mutta Marianne sanoi hellästi hymyillen ja hieman nuhtelevalla +äänenpainolla. + +"Hiljaa, hiljaa, sinä herätät Gervaisin. Sitten vasta, kun hän ei +tarvitse enään minua..." + +He istuivat siinä ja likistivät lujasti toistensa käsiä, ja suloinen +hiljaisuus vallitsi. Ilta tuli, ja lapset pöytänsä äärestä huudahtivat +ihastuksesta, sillä nyt oli heidän kylänsä valmis ja havunoksia oli +siinä puina. Ja aviopuolisojen liikutetut katseet harhailivat ulos +ikkunasta kuuran kristallipeitteen alla nukkuvaan satoon, ja palasivat +sitten viimeksi syntyneen kehtoon, jossa myöskin toivo uinaili. -- + +Ja taas kului kuukausia, Gervais oli täyttänyt ensimäisen vuotensa ja +aikainen kevät kiirehti maan heräämistä. Eräänä aamupäivänä, kun +Marianne ja lapset lähtivät kävelemään Mathieun luokse ylämaalle, +hämmästyivät he nähdessään, mitenkä nuo avarat suomaasta valloitetut +alueet olivat muuttuneet. Siinä oli nyt tiheästä voimakkaasti kasvavasta +viljasta kudottu äärettömän suuri, viheriä samettimatto, joka vivahti +smaragdilta. Siitä näkyi tulevan ihana sato. Ja lempeänä, kauniina, +sädehtivänä huhtikuun aamuna, jolloin talven unesta herännyt maa +vavahteli uudesta nuoruudestaan, riemuitsi perhe tästä raittiudesta, +tästä itävästä hedelmällisyydestä, joka näkyi tahtovan kruunata +menestyksellä kaikki heidän toiveensa. Ja heidän ihastuksensa lisääntyi +vielä enemmän, kun he äkkiä huomasivat, että pikku Gervaiskin oli +vapautunut ensimäisestä siteestään, herännyt voimakkaampaan, +itsetietoisempaan elämään. Kun hän potkieli pienissä vaunuissaan ja äiti +nosti hänet alas, lähti hän omin voimin liikkeelle, otti neljä horjuvaa +askelta eteenpäin ja tarttui sitten molemmilla pienillä käsillään kiinni +isän jalkoihin. Siitä syntyi riemu: + +"Hän kävelee, hän kävelee!" + +Ah, näitä elämän sopertavia ääniä, näitä pienten olentojen ensimäisiä +siiveniskuja, ensi katsetta, ensi hymyä, ensi askelta, miten vanhempain +sydämet niistä riemuitsevat! Elämä tekee tehtäväänsä, isä ja äiti +katselivat ihailusta ja liikutuksesta mykkinä tuota pientä vesaa, johon +uusia lehtiä on kasvanut. + +"Odotahan", sanoi Marianne, "hänen pitää kävellä takaisin minun +luokseni. Gervais! Gervais!" + +Ja epäiltyään hieman, tehtyään ensin turhan yrityksen lähti poika +uudestaan liikkeelle, käveli neljä askelta takaisin kädet ojossa ja +huitoen ilmaa. + +"Gervais! Gervais!" huusi nyt Mathieu vuorostaan. + +Poika kääntyi, ja kymmenen kertaa annettiin hänen kulkea sama matka +yleisen riemun vallitessa, ja hän oli kaikkein mielestä niin kiltti ja +hauska, että oltiin melkein kuolemaisillaan naurusta. + +Kun Marianne näki, että nuo neljä muuta alkoivat pelkästä ihastuksesta +tyrkkiä häntä ja leikkiä liian kovakouraisesti, otti hän lapsen pois. Ja +vielä kerran tällä paikalla, kätkeytyneenä lapsensa kanssa nuoreen +ruohostoon, antoi Marianne hänelle rintaa, lapsi oli ansainnut tämän +juhla-aterian, sanoi hän hymyillen, vaikka sen aika ei oikeastaan vielä +ollut. Muuten oli Gervais aina valmis tähän, hän painoi suursyöjän +innolla kasvonsa äidin rintoihin, kuului ainoastaan maidon heikko +lorina, kun se taas alkoi virrata maailman suonissa antaakseen ravintoa +tulevalle sadolle. + +Peltojen välissä kulki kapea, kivinen ajotie, joka vei erääsen läheiseen +kylään. Sitä pitkin kulki nyt rämisevät rattaat, joissa eräs talonpoika +oli ajamassa. Hän oli niin vaipunut äsken viljellyn pellon +katselemiseen, että oli vähällä ajaa kivikkoon, ell'ei hänen vaimonsa, +joka istui hänen vieressään, olisi tarttunut ohjaksiin. Hevonen pysähtyi +ja mies huudahti pilkallisella äänellä: + +"Vai niin, tässäkö nyt on teidän suurtyönne, herra Froment?" + +Mathieu ja Marianne tunsivat Lepailleurit, myllyn isäntäväen. He +tiesivät aivan hyvin, miten Janvillessä surkuteltiin heidän hullumaista +yritystään kasvattaa viljaa ylängön suomaissa. Ja varsinkin Lepailleurit +tekivät pilkkaa tuosta pariisilaisesta, joka oli herrasmies ja jolla oli +hyvä paikka, mutta oli kuitenkin niin tyhmä, että rupesi talonpojaksi ja +uhrasi pienet penninsä maahan, tuohon lutkaan, joka oli vielä nielevä +hänet itse ja lapsensa sekä rahansa antamatta takaisin vakallistakaan +jauhoja. Hän oli hämmästynyt nähdessään pellot. Hän ei ollut käynyt +täällä pitkään aikaan, hän ei olisi voinut koskaan uskoa, että vilja +voisi kasvaa täällä niin tiheään, hän oli tuhannet kerrat sanonut, että +ei ainoakaan jyvä tulisi itämään tässä laihassa maassa. Mutta vaikka hän +kihisi vihasta siitä syystä, että hänen ennustuksensa olivat tuolla +tavalla joutuneet häpeään, oli hän kuitenkin itsepäinen, ei tahtonut +myöntää olleensa väärässä, vaan näytti pilkallisen epäilevältä. + +"Vai niin, te luulette, että tuo tulee kasvamaan? Niin, sitä ei voi +kieltää, ett'ei siinä siemen olisi itänyt. Mutta saammepa nähdä, +kypsyykö vilja myös." + +Mathieu hymyili tyyneesti ja toivehikkaasti. + +"Niin, kun te olette oppinut tuntemaan maan", jatkoi Lepailleur, joka +välttämättömästi tahtoi myrkyttää Mathieun ilon, "niin saatte nähdä, +että se on samanlainen kuin tuo saatanan naisväki, josta ei koskaan +tiedä, saako siitä iloa vai harmia. Minä olen nähnyt viljapeltoja, jotka +ovat näyttäneet suuremmoisilta ja lupaavilta, mutta ei tarvittu kuin +huono sää, myrsky ja väliin ei mitään, pieni oikku vaan, niin kaikki oli +mennyttä. Mutta te olette vielä liian nuori maanviljelijä, te tulette +kyllä vahingosta viisaaksi." + +Hänen vaimonsa, joka kuunteli miehen puhetta, nyökäytti hyväksyvästi +päätään ja sanoi sitten Mariannalle: + +"Minun mieheni ei sano tätä teidän rohkeuttanne masentaakseen. Maan +laita on sama kuin lastenkin, toiset elävät, toiset kuolevat, toiset +tuottavat iloa, toiset surua. Mutta jos tarkkaan lasketaan, niin aina +saa antaa enemmän kuin saa takaisin, ja lopulta tulee kuitenkin +petetyksi. Saattepa nähdä sen." + +Vastaamatta sanaakaan katsoi Marianne luottavasti Mathieuhön, ollen +kuitenkin hieman hämillään noista ilkeämielisistä ennustuksista. Ja +Mathieu, joka silmänräpäyksen ajaksi suuttui kaiken tuon +tietämättömyyden ja kateuden tähden, vastasi leikillisesti: + +"Niin, saammepa nähdä. Kun teidän pojastanne Antoninistä tulee prefekti +ja minun kaksitoista tytärtäni on vaan talonpoikaistyttöjä, niin kutsun +minä teidät heidän häihinsä, sillä juuri teidän myllynne on täytynyt +rakentaa uudelleen ja panna siihen komea höyrymyllylaitos, jotta se +voisi jauhaa minun peltojeni viljan, tuolla oikealla ja vasemmalla, +kaikkialla!" + +Hänen kätensä tekivät samalla niin laajoja liikkeitä, että mylläri +melkein suuttui, sillä hän ei pitänyt siitä, että hänestä tehtiin pilaa. +Hän iski ruoskallaan hevosta ja rattaat lähtivät eteenpäin kivistä +tietä. + +"Vasta leikattu vilja ei kelpaa jauhettavaksi. Hyvästi, ja onnea +yrityksillenne!" + +"Kiitos!" + +Sillä aikaa kuin lapset juoksivat etsien orvokkeja ruohostosta, istahti +Mathieu hetkeksi Mariannen viereen, joka oli hieman levoton, se näkyi +päältäkin. Mathieu ei sanonut hänelle mitään, sillä hän tiesi vaimonsa +olevan kylliksi voimakas ja luottavainen, niin että hän voi itsekin +voittaa sen pelon, jonka nuo uhkaukset olivat hänessä herättäneet. +Mathieu istahti hänen viereensä niin lähelle häntä kuin suinkin, niin +että he koskettelivat toisiaan ja hymyillen katseli hän häntä. Marianne +rauhoittui heti ja hymyili hänkin, ja pikku Gervais, joka ei vielä +voinut loukkaantua ilkeistä sanoista, imi imemistään kehräten +tyytyväisenä kuin kissanpoika. Maito virtasi keskeymättä, vahvisti +pieniä jäseniä, jotka päivä päivältä tulivat voimakkaammiksi, levisi yli +maan, täytti maailman, ravitsi yhä kasvavaa elämää, joka puhkesi +ikuiseen kukkaan. Eikö tämä ollut uskon ja toivon vastaus +kuolemanuhkauksiin, tämä riemulaulu elämän voitosta, kauniista +lapsista, jotka aina tulevat kasvamaan auringonpaisteessa, ihanista +laihoista, joitten viheriät aallot tulevat aina kohoomaan maasta joka +kevät? Huomenna, elonleikkuun suurena päivänä, on vilja kystä, ja lapset +miehiä. + +Kolme kuukautta tämän jälkeen täyttivät Beauchênet ja Séguinit +lupauksensa viettää sunnuntain iltapäivän Chantebledissä. He olivat +saaneet Morangenkin tulemaan mukaan Reinen kanssa; he olivat +hiljaisuudessa päättäneet viekotella hänet päiväksi siitä synkästä +yksinäisyydestä, jossa hän eli. Heti kuin seurue oli saapunut +rautatienasemalta, lähdettiin ylängölle, sillä kaikki olivat uteliaat +näkemään noita paljon puhuttuja peltoja; Mathieun aate muuttua +talonpojaksi tuntui heistä kaikista eriskummalliselta ja +käsittämättömältä. Mathieu itse nauroi sydämensä pohjasta, ja sen voiton +hän ainakin voitti, että sai nähdä kaikki suuresti kummastuneina, kun +hän heille näytti vainion, joka leveni loppumattomiin sinisen taivaan +alla, vihreän viljameren, johon jo oli tullut raskaita tähkäpäitä ja +joka aaltoili pienimmästäkin tuulen hengähdyksestä. Vuosisatojen +kuluessa kokoontunut multa oli ravinnut viljan mehukkailla nesteillään +ja synnyttänyt tämän ensimäisen, eriskummallisen laihon, aivankuin +ylistääkseen sitä ijankaikkista elämänlähdettä, joka uinuu maan sisässä. +Maito oli tulvinut, vilja kasvoi kaikkialla äärettömän runsaana ja +voimakkaasti, todistaen ihmisen työstä ja maailman hyvyydestä ja +kiinteydestä. Ei koskaan ole komeampaa viljapeltoa nähty loistavan +ihanammassa auringonvalossa. Constance ja Valentine olivat +välinpitämättömät katsellessaan kaikkea tätä ruohoa, ja heillä oli pää +täynnä muita asioita, ja samoin Morange, joka sammuneilla silmillään +katseli näkemättä kuitenkaan mitään. Mutta Beauchêne ja Séguin olivat +hämmästyksissään, kun he muistivat käyntiänsä täällä tammikuussa, kun +jäätynyt maa vielä lepäsi salaperäisessä unessaan. He eivät olleet +aavistaneet mitään, he olivat hämillään tämän maan ihmeellisen +heräämisen tähden, tämän valloittavan hedelmällisyyden tähden, joka oli +muuttanut suoperäisen, villin ylämaan elävän rikkauden kentäksi. Ja +varsinkin Séguin ilmaisi mitä kauneimmilla sanoilla ihailunsa nyt, kun +hän oli varma siitä, että hän saa maksunsa ja toivoi jo, että Mathieu +ostaisi uuden alueen tästä maatilasta. + +Kun oli palattu vanhalle metsästyspaviljongille, joka nyt oli muuttunut +pieneksi talonpoikaistaloksi, ja istuttu puutarhaan, tuli puhe lapsista. +Marianne oli juuri eilen vieroittanut Gervaisin; illalla oli hän +viimeisen kerran saanut rintaa, ja hän oli mukana kaikkein näiden +vierasten joukossa vielä vähän epävarmana jaloiltaan, mutta hän kulki +kuitenkin urhean näköisenä toisen luota toisen luokse, vaikka hän usein +kaatuikin selälleen tai kasvoilleen. Hän oli iloluontoinen lapsi, joka +ei koskaan itkenyt, luultavasti sentähden, että hän oli terve. Hänen +suuret, kirkkaat silmänsä hymyilivät, hän ojensi ystävällisesti pienet +kätensä, ja hän oli vaaleaihoinen, ja tavattoman iso ollakseen +viidentoistavuotias. Hänkin oli saanut osansa maitovirrasta, hän oli +hedelmällisen maan mehevä sikiö, maan, jonka ravitseva äidillinen lähde +oli hedelmöittänyt. Constance ja Valentine ihailivat häntä, ja Marianne +sysäsi hänet aina leikillisesti luotaan, kun hänen pienet kätensä +tavoittelivat äitinsä rintoja. + +"Ei, herrani, siitä on nyt tullut loppu. Nyt ei koskaan anneta enään +muuta kuin soppaa." + +"Miten kauheata tuo vieroitus on!" sanoi Constance. "Onko hän antanut +sinun nukkua yöllä?" + +"On, hänellä on järkevät tavat, hän ei koskaan imenyt yöllä. Mutta +aamusin hän alkoi huutaa. Näettehän, että hän on jo sangen rauhallinen. +Minulla ei hänestä ollut suurempaa vaivaa kuin muistakaan." + +Beauchêne seisoi siinä polttaen tyytyväisen näköisenä tuota ainaista +sikaariaan, ja Constance vetosi häneen. + +"Teillä on todellakin ollut onni, sillä muistatko sinä, ystäväni, kuinka +Maurice katkeroitti meidän elämämme, kun imettäjä muutti pois. Me emme +saaneet nukkua kolmeen yöhön. Minä luulen, Jumala minua armahtakoon, +että se on juuri yksi syy, minkätähden emme me ole tahtoneet enemmän +lapsia." + +Hän nauroi, ja Beauchêne huudahti: + +"Katsopas pikku Mauriceasi, kun hän leikkii, ja sano sitten vasta, että +hän on sairas!" + +"Ei, minä en sanokaan sitä enään, ystäväni, nyt hän on hyvin terve. +Muuten en minä koskaan ole ollut levoton hänen tähtensä, sillä minä +tiedän, että hän on hyvin terve." + +Puutarhassa leikkivät parhaillaan nuo kahdeksan lasta; talon omat, joita +oli neljä, ja sitäpaitse Gaston ja Lucie Séguin sekä Reine ja Maurice. +Viimeksi mainittu näytti nyt todellakin pysyvän vakavasti jaloillaan, +mutta hän näytti yhä kalpealta. Hänen äitinsä katseli ihastuksella, +miten hän juoksi, ja tunsi itsensä niin onnelliseksi ylpeissä +unelmissaan, että hän tuli rakastettavaksi noille köyhille +sukulaisilleenkin, jotka muuttonsa kautta "moukanmaalle" olivat +ainaiseksi poistuneet hänen seurapiiristään. Hänen mielestään heitä ei +enään ollut olemassakaan. + +"Niin", sanoi Beauchêne, "harvoin minun tehtaassani tehdään tuollaisia +pieniä korukaluja, mutta kun joskus niin tapahtuu, ovat ne vahvaa +työtä ... eikö totta, Mathieu?" + +Mutta hän katui kuitenkin heti tätä pilaansa, ja hän säpsähti hieman +nähdessään entisen piirustajansa katseen, kirkkaan katseen, jonka +syvyydessä hän näki vilahduksen Norinen pojasta, tuosta tuntemattomain +kohtaloiden haltuun heitetystä pikku olennosta. Leikkiväin lasten huudot +tunkivat läpi hiljaisuuden, ja kirkkaassa auringon valossa kulki kuin +jono varjoja, pieniä onnettomuuteen uhrattuja olentoja kätilöitten +taloista, yleisistä löytölasten kodeista, äskensyntyneitä, jotka oli +koottu yhteen ja viety sitten kaikkiin ilmansuuntiin ja olivat ehkä +kuolleet huonoon hoitoon ja nälkään. Siinä jonossa näkyi olevan kaikki, +mitä ihmissadosta oli ehdointahdoin hävitetty. + +Mathieu ei voinut lausua sanaakaan vastaukseksi. Ja hän kauhistui vielä +enemmän huomattuaan Morangen, joka istui kokoon vaipuneena tuolillaan +ja silmät kyynelissä katseli pikku Gervaisia, kun hän nauroi ja hyppi +ympäriinsä. Eikö hänkin, Morange, ollut nähnyt kuoleman kulkevan +ohitsensa taluttaen kädestä sitä pientä poikaa, jota he olivat +kieltäytyneet ottamasta vastaan, heidän ennen niin toivottua poikaansa, +joka oli mennyt pois, ennenkuin oli nähnyt päivänvalonkaan? Nämät +surulliset haamut johdattivat hänen muistiinsa inhoittavan kopin ja +murhatun äidin, hän oli näkevinään vaimonsa makaavan tuolla verissään +päivänpaisteisessa puutarhassa, jossa kaikuivat lasten iloiset äänet. + +"Miten teidän Reine on sievä!" sanoi Mathieu karkoittaakseen Morangen +surulliset ajatukset. "Katsokaa, miten hän juoksee, aivankuin +pikkutyttö, vaikka hän on jo valmis naimisiin." + +Morange kohotti hitaasti päätään ja katseli tytärtään, ja hänen vielä +kyyneleisissä silmissään kimalteli epäjumalallisen rakkauden hymy. Mitä +enemmän hän kasvoi, tuumi Morange, sitä enemmän hän tuli äitinsä +näköiseksi, ja hän oli kiintynyt tyttäreensä sellaisella rakkaudella, +joka voitti kaikki muut hänen tunteensa ja hänen itsekkäät pyrintönsä. +Hänellä ei maailmassa ollut muuta päämäärää kuin tehdä tyttärensä +onnelliseksi ja rikkaaksi. Se oli hänestä kuin hyvitys, ainoa ilo, jota +hän vielä toivoi. Mutta samalla tunsi hän kuin mustasukkaisuutta +ajatellessaan, että joku mies tulee ja ottaa joskus Reinen häneltä, ja +sitten jää hän yksikseen pimeyteen vaimovainajansa haamun kanssa. + +"Oh", sanoi hän, "naimisiin ei hän vielä ole valmis, hän on vasta +neljäntoista vuotias." + +Kaikki ihmettelivät, häntä olisi voinut luulla kahdeksantoista +vuotiaaksi, sillä hän oli niin kehittynyt. Ja todellakin tuntui siltä +kuin hänen paksut, mustat hiuksensa ja valkea ihonsa olisi tuoksunut +liian aikaista erotiikkaa. + +"Muuten", jatkoi isä hyvillään, "on hänellä jo ollut sulhanenkin. +Paroonitar de Lowicz tulee, kuten tiedätte, noutamaan väliin häntä +vaunuillaan, ja hän on sanonut, että eräs ulkomaalainen, jolla on monta +miljoonaa, on tulisesti rakastunut Reineen. Mutta hän saa odottaa. Minä +tahdon pitää vielä tyttäreni viisi kuusi vuotta." + +Hän ei enään itkenyt, hän naurahtikin itsekkään tyytyväisesti +huomaamatta sitä, että kaikki näyttivät olevan häpeissään, kun hän +mainitsi Sérafinen nimen, vieläpä Beauchênekin, joka piti sisartaan +häpeää tuottavana ja sopimattomana seuralaisena nuorelle tytölle. + +Marianne, joka ei tahtonut, että keskustelu olisi katkennut, teki +kysymyksiä Valentinelle, ja Gervaisin oli vihdoinkin onnistunut kavuta +hänen polvilleen. + +"Miksi ette ottanut pikku Andréetä mukaanne? Minä olisin niin mielelläni +tahtonut nähdä hänen, ja hän olisi saanut leikkiä tämän pikku herran +kanssa, joka ei koskaan anna minun olla paria minuuttiakaan rauhassa." + +Mutta Séguin ei antanut vaimolleen aikaa vastata. + +"Kiitoksia vaan, mutta silloin en minä olisi tullut mukaan. Siinä on +kylliksi, että meillä on kaksi kuletettavana. Se kirottu tytöntyllykkä +huutaa ehtimiseen siitä asti kuin imettäjä meni matkaansa." + +Valentine myönsi, että Andrée todellakin oli hieman haitallinen. Hän oli +vieroitettu alkuviikosta, ja sitten kuin Catiche oli pitänyt enemmän +kuin vuoden ajan koko taloa tyrannillisen valtikkansa alla, oli hän taas +pois muuttonsa kautta saattanut sen anarkistiseen häiriöön. Oh, sitä +Catichea! Hän oli totta tosiaan tullut heille kalliiksi, hän oli +karkoitettu melkein väkivallalla aivankuin kuningatar, jonka täytyy +luopua vallastaan, ja hänelle täytyi antaa mukaansa lahjoja itselleen, +miehelleen, tyttärelleen ja tuttavilleen siellä maakylässä. Eikä nyt +ollut apua siitäkään, että oli hankittu erityinen lapsentyttö, Andrée +huusi aamusta iltaan, ja sitten vielä oli huomattu, että Catiche oli +vienyt mukanaan suuren joukon liinavaatteita ja turmellut siihen määrään +muut palvelijat, että täytyi tehdä talossa puhdasta jälkeä. Se hirveä +vastus, mikä imettäjistä oli, sen täytyi todellakin peloittaa ihmisiä +siihen määrään, ett'eivät hanki lapsia maailmaan. + +"Oh", sanoi Marianne, "jos lapset vaan ovat terveinä, niin kyllä kaiken +muun unohtaa." + +"Ettehän te vaan arvelle, ett'ei Andrée ole terve?" huudahti Séguin +kiivaasti. "Catiche teki hänen todellakin hyvin reippaaksi, mutta sitten +minä en tiedä, mikä häneen on tullut, hän on pelkkänä luuna ja nahkana." + +Kun hänen vaimonsa tahtoi väittää vastaan, suuttui hän. + +"Vai niin, valehtelenko minä? Toistenkin lasten nokka on kalpea. Sinä et +nähtävästi pidä tarpeeksi huolta heistä. Hylkytavaraksi kutsuu Santerre +heitä." + +Santerre oli yhä se, johon hän luotti, ja Valentine tyytyi vaan +kohottamaan olkapäitään, jotavastoin muut joutuivat hieman hämilleen ja +alkoivat katsella Gastonia ja Lucieta, jotka todellakin hengästyivät +pikemmin kuin muut lapset ja jäivät kilpajuoksussa jälelle. + +Constance kääntyi nyt Valentinen puoleen. + +"Eikö meidän hyvä tohtori Boutan ole sanonut teille, että koko +onnettomuus on siinä, ett'ette ole itse imettänyt heitä? Minun antaa hän +aina sen kuulla." + +Kun hän lausui Boutanin nimen, syntyi siitä yleinen virnistely. Boutan! +Hän oli yhtä kiivas kuin kaikki muutkin erikoislääkärit. Séguin nauroi +pilkallisesti, Beauchêne laski leikkiä pakollisesta imetyksestä, jonka +kamarit tulevat muka säätämään. Ainoastaan Mathieu ja Marianne +vaikenivat. + +"Meidän leikinlaskumme ei luonnollisesti tarkoita sinua", sanoi +Constance Mariannelle. "Teidän lapsenne ovat muuten tukevia, kukaan ei +voi muuta sanoa." + +Marianne teki liikkeen aivankuin olisi tahtonut sanoa, että hänestä +itsestä kyllä saisi tehdä pilaa, hänellä ei ollut mitään yleisen +iloisuuden lisäämistä vastaan. Mutta nyt huomasi hän, että Gervais oli +ottanut tilaisuudesta vaarin, kun hänen huomionsa oli muualle +kiinnitetty, ja kaiveli hänen rintojaan etsien kadotettua +paratiisiansa. Hän nosti lapsen maahan ja huudahti nauraen: + +"Ei, kiitoksia paljon, herrani! Minähän olen sanonut sinulle, että se on +loppu nyt. Sinähän näet, että meistä tehtäisiin pilaa." + +Mathieu katseli liikutettuna Marianneaan. Hän tuli siis takaisin +miehensä luokse täytettyään velvollisuutensa ja täydennettyään lapsen +luomisen ravitsemalla häntä elämänsä mehuilla. Se oli puoliso, joka +Mariannessa taaskin heräsi, uusi kevät, uusi levännyt maa, joka +uudestaan vavahteli hedelmällisyydestään. Ei koskaan ennen ollut hän +nähnyt Marianneansa niin kauniina kuin nyt onnellisen äiteytensä +riemuhetkenä, hän oli kuin sen maitovirran jumalalliseksi tekemä, joka +hänestä oli virrannut ja joka virtasi maailman suonissa. Ja kun hän +katseli vaimoaan tässä kunnian sädekehässä, terveitten ja kukoistavain +lastensa keskellä aivankuin hyvä jumalatar, aina hedelmällisenä, tuntui +hänestä, että hän jumalallisella tavalla rakasti häntä, tahtoi omistaa +hänet yhä suuremmassa intohimossa, kuolemattoman auringon +sammumattomassa liekissä. Jumalallinen intohimo puhalsi kuin kuuma +tuuli, luonnon hehkuva sielu, joka aaltoilee vedessä ja leijailee +tuulessa ja joka hetki synnyttää miljaardeja olentoja. Ehkä hurmasi +häntä ainoastaan vaimonsa hiusten tuskin huomattava tuoksu aivan kuin +kaukaisen taivaan hekuma. Ehkä oli tämä ainoastaan yhden ainoan katseen +vaihto, joka valtasi kokonaisuudessaan toisen ihmisen. Suloinen hurmaus +täytti heidät molemmat, he unohtivat koko muun maailman, kaikki nämät +ihmiset, jotka olivat heidän ympärillään. He tunsivat ainoastaan +vastustamattoman tarpeen sanoa, että he rakastivat toisiaan, että se +aika oli taas tullut, jolloin rakkaus puhkesi kukkaansa. Hän kuroitti +vaimolleen suutansa, vaimo kuroitti suutaan miehelleen, ja he suutelivat +toisiaan. + +"No, te ette kainostele, te", huudahti Beauchêne iloisesti. "Mikä teihin +nyt tuli?" + +"Tahdotteko te, että meidän pitäisi poistua?" lisäsi Séguin. + +Ja Valentine nauroi kuin hupsu, ja valhekaino Constance näytti häpeävän, +mutta Morange lausui ikävöivällä äänellä ja silmät taaskin kyynelissä: + +"Ah, kuinka oikeassa te olette!" + +Hämmästyneinä siitä, mitä olivat tehneet, sillä heidän tarkoituksensa ei +ollut tehdä siten, tuijottivat Mathieu ja Marianne hetkisen ällistyneinä +toisiaan. Sitten purskahtivat he hyväntahtoiseen nauruun ja pyysivät +iloisesti anteeksi. Rakastakaa, kun voitte rakastaa! Se on terveyttä, se +on kaiken hyvän tahtomista, se on kaiken taitamista! + +"Siis ... kuudes!" sanoi Beauchêne pilkallisesti. + +Gervais oli horjuvin askelin mennyt pois kolmen suuren veljensä ja +suuren siskonsa luokse, jotka johtivat muitten lasten rynnäkköjuoksua +päivänpaisteisessa puutarhassa. + +"Luonnollisesti ... kuudes!" sanoi Mathieu ja Marianne nyökäytti +päätään. + +Ja tehden kädellään suuren liikkeen, joka tarkoitti tuota laajaa kenttää +tuolla etäämpänä tuulessa aaltoilevine viljoineen, sanoi hän: + +"Niin kuudes ... koska meillä nyt on, millä hänen elätämme!" + +Se oli tarmokkaan ja lujaluontoisen miehen huudahdus, miehen, joka oli +päättänyt, ett'ei hän koskaan enään hanki lasta maailmaan, ell'ei hän +samalla hanki hänen osaansa elintarpeita. Se oli oikeus ja kohtuus, +ajatteli hän, hän oli saanut takaisin omantunnon rauhansa tehtyään sen +päätöksen, ett'ei hän koskaan hanki loisväkeä maailmaan. Sitä myöten +kuin perhe kasvoi, sitä myöten piti peltojenkin kasvaa, valloittaa +uusia, hedelmällisiä alueita soista, näreiköistä ja kivistöistä. Maa ja +nainen täydentävät yhdessä luomistyön, voittavat hävityksen voimat, +synnyttävät aina yhä enemmän elämää, enemmän voimaa, enemmän toivoa. + +(_Ensimäisen osan loppu._) + + + + + + + +HEDELMÄLLISYYS + +Romaani + + +Kirj. + +EMILE ZOLA + + +Suomennos + + +TOINEN OSA + + + +Kuopiossa 1906, +Osakeyhtiö Kuopion Uudessa Kirjapainossa. + + + + + + +NELJÄS KIRJA + + + + +I + + +Kului neljä vuotta. Näinä neljänä vuotena sai Marianne ja Mathieu vielä +kaksi lasta, tytön ensimäisen vuoden ja pojan kolmannen vuoden kuluttua. +Joka kerta kuin perhe lisääntyi, kasvoi myöskin Chantebledin viljelty +alue, ensi kerralla kahdellakymmenellä hehtaarilla peltomaata, joka +valloitettiin ylängön rämeistä, toisella kerralla suurella metsämaalla +ja nummella, jota sille johdettu vesi alkoi hedelmöittää. Se oli elämän +vastustamatonta valloitusretkeä, hedelmällisyys levisi auringon valossa +yhä laajemmalle, työ loi vastuksista, ja vaikeuksista huolimatta yhä +uutta, korvasi vauriot, vuodatti joka hetki maailman suoniin yhä enemmän +voimaa ja terveyttä. + +Sinä päivänä, jolloin Mathieu tuli Séguinin luokse päättämään metsämaan +ja nummen kauppaa, kohtasi hän siellä Sérafinen. Tyytyväisenä siitä, +että sai täsmälleen määrättynä päivänä maksun, ja iloissaan siitä, että +voi pala palalta myydä tuon viljelemättömän alueen, joka oli hänelle +ollut raskaana taakkana, allekirjoitti Séguin mielellään jokaisen uuden +kauppakirjan. Sinä päivänä tahtoi hän tarjota Mathieulle päivällistäkin. +Mutta Mathieullä oli kiire takaisin Chanteblediin, jossa elonleikkuu +häntä odotti. Kun hän sanoi aikovansa ottaa hevosen, jotta ei +myöhästyisi junasta, lausui Sérafine, joka tähän asti oli ollut ääneti: + +"Minun vaununi on tuolla alhaalla, ja minä aijon juuri sinnepäin. Saanko +minä kyyditä teitä sinne?" + +Mathieun katse kohtasi Sérafinen katseen, mutta hän ei tahtonut +saattaa itseään naurun alaiseksi osoittamalla pelkäävänsä Sérafineä +vielä niin monen vuoden kuluttua, ja sitäpaitsi oli hän varma +haavoittumattomuudestaan. + +"Kyllä, kiitos ystävällisestä tarjouksestanne." + +Kun nuo silkillä vuoratut vaunut läksivät liikkeelle, esiintyi Sérafine +hyvin rakastettavasti, suorasti ja avomielisesti. + +"Oi, ystäväni, miten iloiseksi te teette minun, kun suostuitte tulemaan +yhdessä minun kanssani. Aina on näyttänyt siltä kuin te välttäisitte +minua ja pelkäisitte alituiseen, että minä heittäytyisin teidän +syliinne. Minua halutti kyllä jonkun aikaa uudistaa se suhde, josta +minulle jäi niin suloiset muistot. Mutta, Herra Jumala, siitähän on jo +niin pitkä aika, ja te teette aivan oikein siinä, ett'ette tahdo saattaa +omaa elämäänne epäsointuun. Minä vakuutan, että minun ainoa toivoni on +saada olla teidän ystävättärenänne, ja minä tahdon lisätä, että te +olette ainoa mies, jota varten minä olen säilyttänyt paikan sydämessäni. +Minua ilahuttaisi suuresti, jos voisin uskoa salaisuuteni teille, sanoa +teille sen, mitä en muille sano, en miehille enkä myöskään naisille. Jos +te olette hyvä, niin olemme me avomielisiä ystäviä, ja se tekee minulle +niin hyvää." + +Hän oli todellakin liikutettu. Tämä mies, joka häntä halveksi oltuaan +ensin hänen rakastajanaan; mistä se tuli, että sama mies teki hänen +sydämensä niin helläksi, tuon naisen, joka oli muuten niin julma +miehille, joka metsästi miehiä kuluttaakseen heidän voimansa ja +heittääkseen heidät sitten pois? Nyt puheli tämä nainen aivan +toverillisesti ja tunsi tähän asti aavistamatonta hupia siitä, että sai +tunnustaa kaikki ja keventää sydäntään. + +"Minä en ole enää, rakas ystäväni, onnellinen, niinkuin luullaan, minä +elän nyt ainaisessa levottomuudessa. Ette te, eikä kukaan muukaan tiedä, +että minä olin vähällä saada lapsen. Sattuma kuitenkin pelasti minun, +minä sain kahden kuukauden vanhan keskosen. Mutta nyt minua uhkaa koska +tahansa sama vaara. Te, joka olette vakaantunut mies, kehoittaisitte +minua luonnollisesti menemään naimisiin ja synnyttämään lapsia. Mutta +siihen minusta ei ole, minä olen vaan rakkauden papitar ja jotenkin +vaativainen luonteeltani, sen voin minä tunnustaa teille, joka tiedätte +sen ennestäänkin." + +Surumielisyydestään huolimatta nauroi Sérafine taaskin, ja hänen +silmänsä alkoivat taas hehkua intohimoa valkean otsan ja tuuhean +tulenvärisen tukan alla. Hänen eroottiset tarpeensa olivat todellakin +kasvaneet mitä vanhemmaksi hän tuli. Hän tunnusti ylpeydellä olevansa +viidenneljättä vuotias; hän oli vielä hurmaavan kaunis täyteläisine +vartaloineen ja marmorinvalkeine rintoineen. Hän ei surrut +vanhentumistaan, mutta hän kärsi ainoastaan siitä, ett'ei tiennyt, miten +hän voisi vapaasti tyydyttää himonsa tarvitsematta pelätä seurauksia. +Tähän asti oli hän voittamattomalla taitavuudella ymmärtänyt säilyttää +hienon asemansa rikkaana leskenä, joka mielellään otettiin kaikkialla +vastaan ja joka voi vaihtaa rakastajaa kerran kuukaudessa, pitää +kahtakin yht'aikaa ja vieläpä koko tusinankin, kun hän vaan ei näyttänyt +sitä julkisesti ja säilytti hyvästi pienen hermeettisesti suletun +asuntonsa salaisuudet. Ihmiset kuiskailivat keskenään, että hän väliin +iltasin, kuten vanhan Rooman himokkaat keisarinnat, pukeutui +palvelustytöksi, kuljeskeli epäillyttäväin kaupunginosain kaduilla ja +etsi raakoja rakastajia. Raskauden vaarat kasvoivat luonnollisesti +näissä seikkailuissa, yhdessä villien miesten kanssa, jotka väliin +olivat humalassakin. + +Mathieu kummasteli ensin vähän osakseen saamaansa luottamusta, mutta +sitten valtasi hänen jonkinlainen säälintunne aivankuin sairasta ihmistä +kohtaan. + +"Mutta tehän olitte niin varma ehkäisykeinoistanne!" sanoi hän vähän +pilkallisesti. + +"Varma niistä ei voi koskaan olla." + +Hän unohti olevansa nainen, he olivat nyt ainoastaan kaksi miestä, jotka +keskustelivat kainostelematta, ja Sérafine jatkoi ujostelemattomalla +rohkeudella: + +"Muuten minä inhoon ja halveksin noita ehkäisykeinoja. Voiko mitään +tyhmempää ajatellakaan? Ne silpovat, häpäisevät, murhaavat koko +rakkauden. Minä en koskaan suostuisi niitä käyttämään, ell'en pelkäisi +häpeää ja levollisuuteni menettämistä. Se seikka tekee minun yhtä +raukkamaiseksi kuin muutkin." + +Hänen ihanteensa oli saada rankaisematta, ilman pakkoa ja pelkoa +tyydyttää himonsa ja riemuita siitä, että on voittanut luonnon. + +Kun hän puhui keskosensa synnyttämisestä mainitsematta, että sikiön +ulosajaminen oli ollut tämän yhteydessä, alkoi Mathieu aavistaa asian +oikean laidan. + +"Pahinta on, että tuo keskonen on saanut minun aivan epäkuntoon. Minun +on täytynyt etsiä lääkärin apua, ja onneksi olen minä samasta +korttelista, jossa itse asun, löytänyt hyväntapaisen nuoren miehen, +vielä aivan tuntemattoman lääkärin, mutta minä käännyin mieluimmin hänen +kuin suurten kuuluisain lääkärien puoleen, sillä hänen kanssaan olen +minä vapaampi ja varmempi siitä, että asiani eivät tule maailman +tietoon, sillä kukaan ei pane huomiota siihen, että hän käy luonani. Hän +on hoitanut minua lähes kolme kuukautta eikä hän ole juuri +rauhoittavakaan, sillä hän väittää, että minä voin tulla raskaaksi +pienimmästäkin syystä, koska muka minussa on jotakin joutunut pois +paikoiltaan. Voittekohan te kuvitellakaan, millaisessa levottomuudessa +minä tästä syystä aina elän? Minä tohdin tuskin suudellakaan enään +miestä. Lääkärini on puhunut leikkauksesta, mutta minä pelkään niin +hirveästi..." + +Mathieu teki kummastusta osoittavan liikkeen. + +"Oletteko te niin sairas?" + +Sérafine ymmärsi puhuneensa liian paljon ja tuli nyt murheellisen +näköiseksi. + +"Olenhan minä, minä olen aivan epäkunnossa, senhän jo äsken sanoin. +Väliin on minulla kauheita tuskia. Ja kun minun lääkärini nyt on +ruvennut puhumaan leikkauksesta, niin on se siksi, että hän epäilee +minussa olevan jonkun vakavan taudin, en tiedä minkä. Muuten on hän +kirurgi ja hän seuraisi varmaankin minua tuon kuuluisan tohtori Gauden +luokse, jotta tämä tutkisi minun ja tekisi leikkauksen, jos on tarvis. +Mutta tuo ajatuskin jo kauhistaa minua, ja minä luulen, että minä en +koskaan saa mistään sitä rohkeutta." + +Hänen leimuavat silmänsä muuttuivat pelokkaiksi ajatellessaan veistä. +Hänen sydämessään kävi ankara taistelu tämän pelon ja unelmoidun +vaarattomuuden välillä. + +Mathieu katseli häntä eikä epäillyt enään. + +"Minä luulen tietäväni", sanoi hän, "että sellaiset leikkaukset ovat +hyvin vaarallisia. Niihin ei saa ryhtyä kuin viime tingassa, kun henki +on kysymyksessä. Muuten tulevat ne onnettomat, joita on leikelty, +hirveästi petetyiksi." + +"Oh", huudahti Sérafine, "ymmärtänettehän te, että jos minä annan silpoa +itseäni, niin teen sen ainoastaan sentähden, että se on aivan +välttämätöntä. Ja minä olen luonnollisesti tiedustellut tarkemmin asiaa. +Gaude tekee pian leikkauksen Moineaudin toisessa tyttäressä, tehän +tiedätte, sen ukko Moineaudin tyttäressä, joka on vielä työssä veljeni +tehtaassa. Jos se minua haluttaa, niin menen sitten tervehtimään tätä +naista perehtyäkseni siten tarkemmin asiaan." + +"Moineaudin tyttäressäkö", kysyi Mathieu kummastuneena. "Se ei voi olla +kukaan muu kuin Euphrasie, joka meni naimisiin tuskin neljääkään vuotta +sitten ja on jo saanut kolme lasta, niistä yhdet kaksoset. Ollakseni +pieneksi avuksi näille ihmisparoille, olen minä juuri ottanut luokseni +Cécilen, yhden nuoremmista sisaruksista, joka on äsken täyttänyt +kuusitoista; mutta minä pelkään, että hän ei voi suorittaa tehtäviään, +sillä pieninkin ponnistus saa hänet vuoteen omaksi. Kansan tyttäret ovat +meidän päivinämme yhtä hermostuneita kuin herttuattaretkin. On +vanhempia, joilla ei ole onnea lapsistaan, ja se surettaa minua, sillä +ottamatta ollenkaan huomioon onnettomia yhteiskunnallisia oloja käytätte +te tätä seikkaa aseena minua vastaan, te, jotka tahdotte rajoittaa tai +paremmin hävittää perheen." + +Sérafine unohti kärsimyksensä ja purskahti nauruun. + +"Joko me nyt olemme rautatienasemalla? Ja minulla kun olisi ollut niin +paljon puhuttavaa teidän kanssanne! -- Niin, ette voi aavistaakaan, +miten iloinen minä olen, kun olen saanut tehdyksi rauhan teidän +kanssanne! Mitenkä tyhmää se oli, kun te näytitte pelkäävän minua, +aivankuin ette olisi uskonut minun voivan olla teille ainoastaan +ystävänä. Minä vakuutan, että tämä ystävänä olo tuottaa minulle +todellista lepoa, ja minä olen iloissani siitä, että minulla nyt on +uskottu, jolle voin puhua kaikki. Kas niin, puristakaamme nyt +rehellisesti toistemme käsiä kuin kaksi miestä!" + +He löivät kättä, ja Mathieu jäi katsomaan vaunujen jälkeen kummastellen +Sérafinen tarvetta avata hänelle sydämensä. Sérafine oli ehkä arvellut +olevan hauskaa riisuutua henkisessä suhteessa alasti entisen +rakastajansa silmäin edessä. -- + +Mainfroy, Sérafinen lääkäri, oli kolmenkymmenen vuotias korkeakasvuinen +mies ja hyvin säännöllinen elämäntavoissaan. Hänen kasvonsa olivat +kapeat ja vakavan näköiset. Hän oli ruvennut hankkimaan itselleen +sellaisia naispotilaita, jotka tuottavat muutamille keskinkertaisille ja +tuntemattomille lääkäreille sangen suuret tulot. Hänen periaatteensa oli +se, että hän aina näyttäytyi hyvin huolestuneelta pienimmänkin +pahoinvoinnin suhteen ja pani suuren painon mitättömämpiinkin +hermotaudin oireisiin. Hän kuunteli väsymättä potilaittensa valituksia +ja määräili runsaasti lääkkeitä. Hän ei koskaan tehnyt sitä tyhmyyttä, +että olisi antautunut lempiseikkailuihin minkään potilaansa kanssa, +sillä nainen, joka tulee lääkärinsä rakastajattareksi, on potilas, joka +ei koskaan maksa. Siihen perustui hänen valtansa Sérafinen ylitse; +Sérafine kuunteli tuota kylmäluonteista Adonista, joka taas puolestaan +ei tahtonut ymmärtää Sérafineä. Sattumalta oli Sérafinen kamarineiti +käynyt kutsumassa juuri häntä emäntänsä luokse eräänä yönä, kun tämä +kärsi keskosen synnyttämisen seurauksista, ja tohtori oli tutkittuaan +heti huomannut, että tässä oli kysymyksessä se, että oli koetettu +ulosajaa sikiö. Mutta hän ei sanonut siitä mitään, hän peloitteli +Sérafineä ollen epäilevinään Sérafinessä häiriöitä, jotka tekisivät +hänen onnettomaksi koko elinajakseen, jos ne vaan muuttuisivat +kroonillisiksi. Ja Sérafine antautuikin lopulta tykkänään hänen käsiinsä +ja hän oli levoton nähdessään tohtorin pudistavan päätään ja +peloittavilla sanoilla kuvailevan kaikenlaisia hirveitä tauteja. Tämä +tohtori tahtoi muuten näyttäytyä täydellisesti kunniallisena lääkärinä, +ei parempana eikä huonompana kuin muutkaan, mutta se ei estänyt häntä +olemasta työn hankkijana eräille kuuluisille kirurgeille, kalastamasta +heille potilaita ja kantamasta tästä työstä palkkansa aivan +häikäilemättä. Mitä sen jälkeen tapahtui, se ei kuulunut hänelle. Hän +oli ainoastaan ollut välittäjänä, ja sitten oli suuren leikkausmestarin +ja tiedemiehen asiana toimia. + +Lähes vuoden ajan näyttelivät Mainfroy ja Sérafine pitkällistä ilveilyä, +jolloin kumpikin kuvitteli mielessään pettäneensä toistaan. Ei kumpikaan +heistä olisi voinut sanoa, kumpi oli ensin puhunut mahdollisesta +leikkauksesta. Tohtori tuli melkein säännöllisesti joka viikko. Sérafine +kutsui häntä, jos hän viivähti, pakoitti hänen jatkamaan käsittelyään, +liioitteli tautiaan ja puheli hirveistä kärsimyksistään. He olivat +vähitellen ruvenneet puhumaan tästä leikkauksesta, jonka piti muka +vapauttaman Sérafinen kaikista kivuistaan. Tohtori oli kauvan +ravistellut päätään, sillä hän tahtoi mielellään venytellä aikaa ja +pitää tämän potilaan, joka maksoi niin hyvin. Mutta lopulta alkoi hän +ehkä pelätä, että Sérafine liukuu hänen kynsistään, tulee +riippumattomaksi hänen välityksestään ja menee itse sitä vapautta +kohden, josta hän uneksi. Hän oli ymmärtänyt Sérafinen erittäin hyvin ja +hän epäili, että Sérafinen tuskat olivat niinkään suuret. Mutta hän oli +itse olevinaan epätoivossa Sérafinen paranemisen suhteen ja sanoi, että +siihen kuluu vielä useita kuukausia. Muuten ei muka koskaan voinut olla +varma sellaisten tautien suhteen; ehkä oli tässä monimutkainen tapaus, +josta hän ei voinut päästä selville. Tohtori Gauden nimeä alettiin +mainita yhä useammin heidän keskusteluissaan, ja leikkaus hyväksyttiin +periaatteelliselta kannalta. Mutta päivät kuluivat, sillä Sérafine +pelkäsi oikein todellisuudessa muun muassa myöskin leikkauksen +seurauksia. Joka kerta kuin tohtori kävi hänen luonaan, teki hän yhä +innokkaimpia ja rohkeimpia kysymyksiä. Ystävättäret olivat peloittaneet +Sérafineä ja kertoneet, että nainen leikkauksen jälkeen ei enään ole +nainen, vaan kylmä olento, joka ei kykene tuntemaan mitään intohimoja. +Se oli levottomuus tästä, joka sai hänen horjumaan. Hän tahtoi hyvin +mielellään tulla kykenemättömäksi synnyttämään lapsia, ja senpätähden +hän juuri oli valmis antautumaan veitsen silvottavaksi, mutta jos se +samalla kertaa kuolettaisi nautinnon tunteen, jonka hän innokkaasti +tahtoi säilyttää vapautettuna siitä seuraavista velvollisuuksista, niin +oli se huono kauppa, ja hän kuolisi silloin häpeästä ja raivosta. Mutta +tohtori nauroi ja kohotti olkapäitään, kutsui noita varoituksia tyhmäksi +lörpöttelyksi ja vakuutti, että leikatut naiset tulevat yhdeksässä +tapauksessa kymmenestä uudestaan nuoriksi, terveiksi ja kukoistaviksi +aina viidenkymmenen vuoden ikään, niin, heidän intohimonsa tulivat +tulisemmiksikin kuin ennen. + +Sérafinen kuumeiset kasvot sädehtivät. + +"No niin, pitäneehän minun sitten taipua, vaikka pelkäänkin. Sillä +kauheatahan on ajatellakin elämistä kuolettavasti sairastuneena. Tehän +voitte seurata minua Gauden luokse, ja minä annan hänen käsitellä +itseäni, koska te sanotte hänen tekevän ihmeitä." + +"Niin tekee", vastasi Mainfroy, "kaikki sanomalehdet puhuvat hänen +viimeksi leikkaamastaan potilaasta. Viime kuukausina on hänellä ollut +suurenmoinen menestys. Niinkuin tiedätte, on hän pelastanut tuon +työläisnaisen hengen, Euphrasien, josta minä olen kertonut. Nyt on +Euphrasie muuttanut takaisin kotiinsa ja hän on terveempi kuin koskaan +ennen. Teidän laitanne tuntuu olevan melkein sama kuin hänenkin." + +"Niin", huudahti Sérafine, "minähän olin päättänyt mennä tervehtimään +häntä ja puhumaan hänen kanssaan. Viipykää vielä hetki, ennenkuin +pyydätte tohtori Gauden ottamaan minut vastaan." + +Euphrasie Moineaud asui miehensä tuon nuoren ja iloluontoisen muurari +Auguste Bénardin kanssa Carolinekadun varrella Grenellessä; heillä oli +suuri huone, jota käytettiin samalla kertaa keittiönä, ruokasalina ja +makuuhuoneena. Siinä oli myöskin pieni, pimeä seimi, jota myöhemmin, kun +he neljässä vuodessa olivat saaneet kolme lasta, käytettiin hyödyksi +siten, että molempain vanhempain lasten, kaksosten vuode sijoitettiin +sinne. Nuorimman lapsen kehtoa pitivät vanhemmat vuoteensa vieressä. Ja +Euphrasie, jonka oli täytynyt jäädä pois tehtaasta, koska hänellä oli +liian paljon tekemistä omassa kodissaan, teki siellä ihmeitä puhtauden +harrastuksellaan ja hallitsi itsevaltiaana kuningattarena kaikkein +pelkäämänä ja tottelemana. Viimeisen lapsivuoteensa jälkeen oli hän +kuitenkin saanut kuin halvauksen tautinsa johdosta. Hän oli luultavasti +ryhtynyt työhön liian aikaiseen. Kauvan taisteli hän tautiaan vastaan, +mutta lopultakin täytyi hänen mennä sairashuoneesen, ja nyt oli hän +palannut Gauden klinikasta leikattuna ja parannettuna, kuten väitettiin. +Neljätoista päivää olivat sanomalehdet jo puhuneet tuon kuuluisan +kirurgin viimeisestä ihmetyöstä, kertoneet liikuttavia juttuja tuosta +nuoresta naidusta työläisnaisesta, jolla oli ollut hirveä tauti, mutta +oli nyt pelastunut varmasta kuolemasta, ja miehensä ja lapsensa olivat +saaneet hänen takaisin terveempänä ja voimakkaampana kuin hän koskaan +ennen oli ollut. Se oli ollut Gauden mestarinäyte ja ratkaiseva +todistus kaikille niille naisille, jotka tahtoivat uskaltaa antautua +leikkauksen alaiseksi. + +Samana aamupäivänä kuin Sérafine tuli Bénardille saamaan tietoja, tapasi +hän koko perheen. Bénard, jonka työpaikka oli lähellä, oli kotona +syömässä aamiaista; Euphrasie lakaisi lattiata ja torui aina väliin +kolmea lastaan, jotka aina roskasivat. Eukko Moineaud, joka pikimiltään +oli tullut tervehtimään tytärtään, istui tuolilla kädet esiliinan alla; +hän näytti yhtä säälittävältä kuin ennenkin ja viime vuosina oli hän +vanhentunut paljon. + +"Kun minä sain kuulla, että te olette parantunut", sanoi Sérafine, "niin +tahdon minä ennen kaikkea toivottaa teille onnea; minähän olen nähnyt +teidät tehtaassa silloin kuin te olitte hyvin nuori; ja kun minulla on +eräs ystävätär, jolla on melkein sama tauti kuin teilläkin, niin tahdon +minä myös kysellä teiltä hieman." + +Nuo köyhät ihmiset olivat aivan ihmeissään tästä odottamattomasta +vierailusta. He tunsivat paroonittaren, työläisnaisten keskuudessa oli +kierrellyt juttuja hänen satumaisista rikkauksistaan ja hänen +omituisesta elämästään. Mutta kun Sérafine oli suvainnut istuutua, +istahti muurarikin pöytänsä ääreen lopettaakseen ateriansa, jotavastoin +akka Moineaud istahti vanhalle paikalleen ja vaipui tylsään +äänettömyyteen. + +"Niin, totta se on, että leikkaus onnistui erinomaisen hyvin", kertoi +Euphrasie, joka seisoi luutaansa nojautuneena. "Minä en ensin tahtonut +mennä sairashuoneesen, sillä tohtori Boutan, joka usein on hoitanut +meitä ilmaiseksi, sanoi, että minä voin helposti tulla terveeksi +kotonakin, kun minulla vaan on paljon kärsimystä ja olen varovainen. +Mutta hän sanoi, että minä en saa tehdä työtä, ja mitenkä minä voisin +olla työtä tekemättä, kun minulla on mies ja lapsia? Ja eräänä päivänä, +kun minulla oli vaikeat tuskat, tein minä päätökseni." + +"Tapahtuiko leikkaus heti?" kysyi Sérafine. + +"Eihän toki, siitä ei edes ollut puhettakaan silloin. Ensi kerran kun he +siitä puhuivat, suutuin minä ja tahdoin lähteä pois, minä luulin, että +he silpovat minun niin, että mieheni alkaa minua inhota. Mutta herrat +nauroivat ja lopuksi he sanoivat, että jos minä mieluimmin tahdon +kuolla, niin on se minun oma asiani. Kahdeksan päivän kuluessa he +alinomaa sanoivat minulle, että minä varmaan kuolen kuukauden perästä. +Ymmärrättehän, ett'ei ole niinkään hauska elää tuollaisissa ajatuksissa, +ja kun minä kysyin, mitä he aikoivat minulle tehdä, eivät he vastanneet +mitään tai puhuivat asiasta kuin jostakin turhanpäiväisyydestä, +jollaista tehdään joka päivä ja joka ei edes satu. Ette voi +aavistaakaan, kuinka monta naista käy tuon kiirastulen lävitse, niitä +vietiin kolme neljä joka päivä sairashuoneesta leikkaushuoneesen, ja kun +he kannettiin takaisin, sanottiin, että he olivat parantuneet. Ja niin +päätin minäkin antautua leikattavaksi, ja nyt olen minä oikein iloinen, +että tein sen päätöksen." + +"Joka tapauksessa", keskeytti Bénard, "olisi heidän pitänyt ilmoittaa +sinun miehellesi, mitä he aikoivat sinulle tehdä. Etkä sinä tiennyt +siitä itsekään, sinähän aivan hämmästyit, kun sait tietää, kuinka paljon +he olivat leikanneet pois..." + +Euphrasie suuttui ja viittasi miehelleen, että tämä vaikenisi. + +"Tietysti olivat he puhuneet siitä minulle! Niin, tietysti ei kuitenkaan +aivan selvästi. Mutta minähän kuulin, miten toisten laita oli, ja minä +käsitin hyvin, että..." + +"Mutta joka tapauksessa olisi heidän pitänyt sanoa sinulle, ett'et sinä +enään koskaan voisi synnyttää lapsia." + +"Vaiti! Sinähän teet minun uudestaan sairaaksi. Eikö kolmessa lapsessa +ole tarpeeksi? Luuletko sinä, että meillä pitäisi niitä olla kokonainen +liuta niinkuin mammaparalla? Kolme lasta, eikö siinä ole tarpeeksi +köyhille ihmisille?" + +"On kyllä", huudahti Sérafine iloisesti, "kolmessakin on jo liikaa. No, +tuottaako leikkaus paljon tuskaa?" + +"Sitä ei tunnekaan, kun on nukutettu. Kun herää, niin silloin ei ole +juuri hauska olla, mutta kyllä sen sentään voi kestää." + +"Ja oletteko te nyt terve?" + +"Olen, niin he ainakin sanovat. Ennen oli minulla alituisesti tuskia, +niin että minun täytyi huutaa. Nyt tunnen minä niitä ainoastaan vähän +silloin tällöin, mutta he ovat sanoneet, että minä en tule tuntemaan +niitä sitten enään, kun olen täydellisesti parantunut." + +Ikävintä oli se, ett'ei Euphrasie voinut saada takaisin voimiaan. Koko +päivä meni siivoukseen, aina oli hänellä luuta kädessä; hänen +puhtaudenharrastuksensa oli tullut ainaiseksi kiusaksi hänen miehelleen, +joka ei saanut koskaan sylkeäkään ja jonka täytyi riisua jalkineensa jo +oven suussa. Ja sitten pesi Euphrasie vielä kolme lastansa, niin pian +kuin he olivat vähänkin lianneet itsensä. Mutta palattuaan kotiin +sairashuoneesta, väsyi hän aina pian ja hänen oli pakko istua tuolille; +hän oli suruissaan ja kiukuissaan siitä, ett'ei hän koskaan enään +kelvannut mihinkään. + +"Kymmenen minuutin työskentelyn jälkeen olen minä aivan väsynyt", jatkoi +hän. "Mutta tässä täytyy vaan koettaa kärsiä, koska he ovat luvanneet, +että minä tulen vielä voimakkaammaksi kuin ennen." + +Nämät sivuasiat eivät juuri huvittaneet Sérafineä, joka ainoastaan +ajatteli yhtä asiaa, vaikka hän ei vielä ollut voinut saada kysymystään +sopivaan muotoon. Vihdoin rohkaisi hän itsensä ja katsoen julkeasti +Bénardin silmiin sanoi hän: + +"Aviomiehet ovat kylläkin taipuvaisia, kun on kysymyksessä se, ett'ei +enään saada lapsia, mutta niin pian kuin vaimot eivät enään tahdo ottaa +vastaan heidän hyväilyjään, tulevat he tyytymättömiksi ja etsivät +korvausta kodin ulkopuolelta." + +Muurari ymmärsi hänen ja vastasi nauraa hohottaen: + +"Niin, mitä siihen tulee, niin ei ainakaan minulla ole valittamisen +syytä." + +Sérafine ihastui tästä selityksestä, hän tiesi nyt, mitä tahtoikin +tietää, ja aikoi lähteä. Nyt alkoi akka Moineaud, joka tähän asti oli +istunut hiljaa ja puoliunisena seuraamatta ollenkaan keskustelua, purkaa +itsestään tulvanaan sanoja. + +"Niin, se on totta, sinun äitiparallasi on ollut kokonainen liuta +lapsia. Mutta niistä ei meille ole ollut paljoakaan onnea, ei minulle +eikä miehellenikään. Hän yhä vaan raataa ja tekee työtä yksinään +tehtaassa nyt, kun Victorista tuli sotamies -- ja hänkin kuolee ehkä +jossakin kaukana niinkuin Eugènekin. Kolmesta pojastamme on ainoastaan +nuorin kotona, tuo Alfred veitikka, joka on poissa koulusta niin usein +kuin hän voi, lurjustelee kaduilla aamusta iltaan ja on jo seitsemän +vuoden vanhana turmeltuneempi kuin ennen oltiin viidentoista vuotiaina. +Ja neljästä tytöstämme on ainoastaan Irma jälellä, ja hän on vielä liian +nuori mennäkseen naimisiin, ja minä pelkään, että hän saa huonon lopun, +sillä hänellä ei ole halua työhön. Sinä olet ollut kuoleman kynsissä. +Nyt on Cécilen vuoro tulla sairashuoneesen. Ja mitä onnettomaan Norineen +tulee..." + +Hän ravisti surullisena päätään ja jatkoi valitusvirsiään. Hänen +miehensä oli nyt viisikolmatta vuotta seisonut ja polkenut maata samalla +paikalla kuin sirkushevonen, ja lapsistaan ei hänellä ole ollut mitään +iloa. Ja lapsiparat, jotka olivat lentäneet pesästään, heille ei +todellakaan ollut sattunut parempaa onnea kuin isälle ja äidillekään; +hekin olivat nyt alkaneet hankkia lapsia maailmaan, he myös, eikä +näistäkään lapsista tulisi onnellisia. Kun hän nyt taaskin mainitsi +liikutetulla äänenpainolla Norinen, keskeytti Euphrasie hänen äkkiä. + +"Minähän olen kieltänyt sinun, mamma, mainitsemasta hänen nimeään minun +läsnä ollessani! Se on häpeällistä, ja jos minä tapaan hänen, saa hän +korvapuustin. Hän lienee taaskin saanut lapsen, ja minä ihmettelen, +mihin hän on sen pannut. Jos sinun laiska Irmasi tulee jonakin päivänä +vikuriksi, niin se on Norinen esimerkki, joka hänen on vietellyt." + +Koko hänen hehkuva vihansa vanhempaa sisartaan, tuota täyteläistä, +kaunista, huvinhaluista tyttöä kohtaan heräsi tuossa laihassa, kuivassa +talousihmisessä, joka musersi koko ympäristönsä hyveillään. Ei äiti eikä +mies tohtinut sanoa enään sanaakaan peläten saavansa aikaan taudin +pahennuksen suututtamalla häntä. + +"Ettekö te sanonut, että teidän tyttärenne Cécilekin on viety +sairashuoneesen?" kysyi Sérafine taaskin uteliaana. + +"On, sen pahempi. Herra Froment oli niin hyvä, että otti hänen +palvelukseensa maalle. Mutta sitten tuli hän sairaaksi, ja hän sanoo, +että hänellä on kuin tulppa kurkussa, joka tahtoo hänen tukahuttaa, ja +hänestä tuntuu kuin hänellä vielä olisi terävä naula päässä. Ja sitten +meni tauti vyötäisiin ja reisiin, ja nyt hän huutaa, kun liikuttaa +jäsentäänkin, ja kysymyksessä on nyt tehdä hänessä sama leikkaus kuin +Euphrasiessäkin." + +"Seitsentoista vuotias tyttö, se on joka tapauksessa synti", sanoi +Bénard, joka nyt oli laannut syömästä ja nousi ylös. + +"Ei hän ole hienommasta aineesta tehty kuin minäkään", huudahti sisar +yrmeästi, "ja miksi ei hän sitten saisi alistua siihen, mikä on +välttämätöntä? Tahtoisiko hän sitten mieluimmin kuolla?" + +"Ei, kaksi minun tytöistäni, se on liian paljon", sopersi akka Moineaud +ja vaipui sitten taas tylsään mietiskelyyn. + +Sérafine kiitti tiedonannoista, heitti hyvästit ja antoi joka lapselle +frankin torttujen ostamiseen, josta teosta hän sai koko perheen +siunauksen. + +Seuraavana päivänä antoi hän Mainfroyn toimeksi tiedustella Cécilen +tilaa; hän ei tahtonut päättää mitään, ennenkuin oli saanut tietää +tulokset tästä uudesta leikkauksesta. Kun Mainfroy oli hankkinut +varmuuden siitä, että Cécile todellakin oli Gauden klinikassa, odotti +Sérafine, kunnes hän oli leikattu, ja antoi sitten lääkärinsä toimeksi +hankkia itselleen pääsy tervehtimään Cécileä parannushuoneessa. Tämä oli +kaikki jännittävää kuin sensatsiooninäytelmä. + +Sairashuoneessa oli Gaude kaikkivaltias hallitsija. Hän oli ensi luokan +kirurgi, ihmeen hyvälahjainen, ilomielinen ja häikäilemätön, ja hän oli +verrattoman ripeä ja päättävä toimissaan. Hän oli ylpeä taidostaan, jota +hän käytti epäröimättä hyväkseen, mutta taipumaton alhaisiin, +rikoksellisiin suunnitelmiin, ja vaikka hän käytti asiamiehiä ja nylki +rikkaita potilaitaan, halusi hän kuitenkin enemmän kunniaa ja mainetta +kuin rahoja. Hän toimi julkisesti, ja hän olisi voinut kutsua vaikka +koko Pariisin leikkauspöytänsä ääreen. Maalattujen ja painettujen +muotokuvain kautta oli hän tullut yleisesti tunnetuksi, ja niissä +esitettiin hän aina työpuvussaan, hihat ylös kierrettyinä, valkea +esiliina edessä, ja ylpeänä kuin jumala, joka on herrana elämän ja +kuoleman ylitse. Ei kukaan voinut niin taitavasti kuin hän leikata auki +vatsaa, tutkia sitä ja ommella taas kiinni. Väliin leikkasi hän sen auki +toistamiseen nähdäkseen paremmin. Hänen käyttämänsä antiseptisen +menettelytavan tähden muuttui leikkaus lastenleikiksi, mitättömäksi +asiaksi, johon hän voi ryhtyä pelkästään huvinkin vuoksi. Kaikki naiset, +jotka tulivat hänen klinikkaansa, leikkasi hän. Vaikka hän olisikin +tullut tutkimuksessaan väärään tulokseen, leikkasi hän kuitenkin heistä +jotakin. Koko Pariisissa puhuttiin hänen mestaritöistään, siitä +ihmeellisestä taitavuudesta, jonka hän oli saavuttanut kokeillessaan +tuhansilla köyhillä naisilla ja joka teki hänen nyt kaikkein +miljoonanaisten epäjumalaksi. + +Kun Sérafine astui Mainfroyn kanssa suureen valkeaan saliin, jossa oli +valkeita sänkyjä ja niissä valkeita naisia, näki hän hämmästyksekseen +Mathieun Cécilen luona, jossa oli tehty leikkaus useita päiviä sitten. +Mathieu oli tullut tervehtimään Cécileä osanotosta hänen surulliseen +kohtaloonsa. Ja hiljaa seisoi hän tuon itkevän tytön vuoteen ääressä. +Hän oli seitsemäntoista vuotias, hentorakenteinen, ja hänen piirteensä +olivat vielä kehittymättömät. Hänen laihat, kalpeat, kärsimyksistä ja +suruista laihtuneet kasvonsa lepäsivät tyynyllä vaaleain hajalla olevain +hiusten ympäröiminä. Hän itki, itki katkerasti, aivankuin hänen +sydämensä olisi ollut pakahtumaisillaan. + +"Mikä hänen on?" kysyi Sérafine. "Eikö leikkaus ole onnistunut? Onko +hänellä tuskia?" + +"Leikkaus on onnistunut hyvin", vastasi Mathieu. "Se kuuluu olleen oikea +mestarityö, jolle ympärillä olevat olisivat voineet taputtaa käsiään. Ja +hän sanoi äsken, ett'ei hänellä ole ollenkaan tuskaa." + +"Mutta miksi hän sitten itkee noin katkerasti?" + +Mathieu oli hetken vaiti. Sitten lausui hän surkuttelevalla äänellä: + +"Hänelle ilmoitettiin äsken, että jos hän menee naimisiin, ei hän voi +koskaan saada lasta." + +Sérafine katseli hämmästyneenä Cécileä. + +"Senkötähden? Onko hänen mielensä siitä syystä niin paha?" + +Mutta Mathieu kääntyi vakavana Sérafinen puoleen nähdessään, että tämä +koetti pidätellä hymyään. + +"Niin, näkyy löytyvän sairaita ja köyhiä tyttöparkoja, jotka surevat +ajatellessaan, ett'eivät koskaan voi saada lasta." + +Sérafine meni vuoteen ääreen ja tahtoi lievittää hänen suruaan, estää +hänen kyyneleensä virtaamasta voidakseen itse tehdä muutamia kysymyksiä. +Tuo nuori tyttö vastasikin lopulta koettaen tukahuttaa nyyhkytyksiään. + +"Ettekö tunne enää mitään tuskia, pikku ystäväni?" + +"En." + +"No tuntuiko kipeältä leikkauksen aikana?" + +"Ei, sitä en voi sanoa, minä en tiedä..." + +Ja hän purskahti taas itkuun vielä valtavampaan kuin ennen. Sana +leikkaus muistutti häntä taaskin siitä, ett'ei hän koskaan voisi saada +lasta, ei koskaan, ei koskaan! Hän tiesi kaikki rakkaudesta ja +äiteydestä, hän, tämä katutyttö, joka oli säilyttänyt puhtautensa, +vaikka hän oli ollut niin paljon lian kanssa tekemisissä. Ja se oli +äiteyden suru, joka valitteli tuossa neitseessä, äärettömän epätoivon +parkaisu, joka puhkaisi melkein tiedottomasti itselleen tien +kyynelvirran kautta, mikä ei kuitenkaan voinut sitä vaimentaa. + +Nyt syntyi salissa iloista hälinää. Gaude näyttäytyi säännöllisten +kiertokulkujensa väliaikana, ja hän teki väliin siten todistaakseen +totteleville uhreilleen isällistä huolenpitoaan. Hänen mukanaan oli +ainoastaan yksi alilääkäri nimeltä Sarraille, vahvajäseninen nuorimies, +jolla oli viekkaat silmät ja yksinkertaiset kasvot. Gaude itse +sitävastoin oli pitkä, kaunis, vaaleanverinen mies, joka säteili +intelligenssia ja voimaa, hyvin juhlallisen näköinen ja ystävällinen +kuin kansanmieleinen ruhtinas. Kun hän näki, että yksi hänen naisistaan, +se, jota hän kutsui "pieneksi helmekseen", itki noin katkerasti, tuli +hän esiin kysymään syytä. Kun hän oli saanut tietää sen, hymyili hän +rakastettavasti ja anteeksiantavasti. + +"Te kyllä tulette lohdutetuksi, pikku helmeni. Tämä on sellaista, johon +hyvin helposti tyytyy, sen saatte tulevaisuudessa nähdä." + +Hän oli itse naimaton ja eli ihmiskuntaa halveksuvassa aviottomuudessa. +Mitä vähemmän ihmisiä hankitaan maailmaan, sitä parempi. Aina oli +sittenkin tarpeeksi tyhmeliinejä ja lurjuksia. Ja paljon puhuttiin hänen +lempiseikkailuistaan leikkaamiensa naisten kanssa, hänellä oli +kokonainen haaremi hedelmättömiä naisia, jotka antautuivat tekemisiin +hänen kanssaan varmana siitä, että se ei ollut heille vaarallista. + +Mainfroy vei hänen hetkeksi syrjään ja esitteli sitten paroonitar de +Lowiczin. He alkoivat vaihtaa hymyilyjä ja kohteliaita lauseparsia, jo +ensi näkemällä ymmärsi kumpikin toisensa, ja käynti tämän kuuluisan +kirurgin luona määrättiin joksikin päiväksi ensi viikolla. Kun Gaude +lähti, likisti hän vaatimattoman virkaveljensä Mainfroyn kättä +erityisen lujasti, ja kauppa oli valmis. Cécile yhä itki kasvot tyynyyn +painettuina. Hän ei vastannut, hän ei kuullut, kun häntä puhuteltiin. + +"Minä näen, että te olette tehnyt päätöksenne" sanoi Mathieu +Sérafinelle, kun hän saattoi häntä ulos. "Se on vakava asia." + +"En voi auttaa sitä, minulla on liian vaikeat tuskat", vastasi Sérafine +tyyneesti. "Muuten en minä voi päästä tuosta omituisesta +mielipiteestäni, ja siitä täytyy tulla loppu." + +Neljätoista päivää tämän jälkeen tehtiin Sérafinessä leikkaus eräässä +pensionaatissa, jota nunnat pitivät de Lillen kadun varrella. Se oli +eräänlainen puutarhain ympäröimä luostari, ja siellä Gaude +liljanvalkeassa luostarielämässä käsitteli "ylhäisiä naisiaan". Hänellä +ei ollut muuta apumiestä kuin Sarraille, joka häränkorvineen, lyhyine +kauloineen, liehupartoineen ja sileine hiuksineen ei juuri ollut naisten +mieleinen, mutta Gaude tiesi, että hänellä Sarraillessa on uskollinen +koira, innokas kätyri, joka alistuu mihin tekoihin tahansa, kun hän vaan +pääsee eteenpäin. Ja leikkaus oli luonnollisesti ihmeteltävä, +näppäryyden mestarinäyte, joka tuntui melkein ylenluonnolliselta. +Sérafine, joka oli terve ja vahva, kesti leikkauksen sangen helposti, +parani nopeasti ja näyttäytyi taaskin seuraelämässä riemuitsevana, +terveyttä uhkuvana, aivan kuin vuoristomatkan tai kylpykauden jälkeen. +Mathieu, joka nyt tapasi hänen kerran, näki hänen hehkuvan ja sädehtivän +julkeaa iloa ja voitonriemua siitä, että hän vihdoinkin oli hedelmätön, +että hän pelotta voi antautua kelle tahansa. + +Eräänä aamupäivänä kun Mathieu oli aamiaisella Boutanin luona, puhelivat +he tästä asiasta. Tohtori tunsi tarkalleen kaikki nämä jutut ja lausuili +alussa surullisella mutta sitten yhä vihaisemmalla äänellä: + +"Gaude on ensi luokan kirurgi, ja minä uskon mielelläni, että hän toimii +ainoastaan suuresta harrastuksesta taitoonsa. Mutta jos te tietäisitte, +millaisiin väärinkäytöksiin muut ryhtyvät, nuo muut, jotka vetoovat +hänen esimerkkiinsä, ja tekevät hirveitä vahinkoja isänmaalle ja +ihmiskunnalle! Sellainen naisten silpominen on aivan yksinkertaisesti +rikoksellista, jos se nimittäin ei ole ehdottomasti välttämätöntä hengen +pelastamiseksi. Kahdestakymmenestä naisesta, jotka meidän päivinämme +leikataan, voisi vähintään viisitoista parantaa huolellisella hoidolla. +Katsokaa esimerkiksi molempia Moineaudin tyttäriä: minä olen käynyt +Euphrasien luona, häntä vaivasi epäilemättä ainoastaan kroonillinen +tulehdus, tosin hyvin kipuja tuottava, mutta jonka olisi voinut parantaa +ankaran tarkalla hoidolla, ja mitä tulee Cécileen, jota minä myöskin +olen hoidellut, niin hän on hermosairas, hän kärsi nähtävästi vaikeata +neuralgiaa. Kalvetustautisten ja hermoheikkoisten leikkeleminen on +hulluutta, sellainen teko ansaitsisi kuritushuonevankeutta! Kaikkialla, +kaikkien yhteiskuntaluokkien keskuudessa ansaitaan rahaa tuolla +kauhealla teollisuudella, hedelmättömyyden luomisella. Mitäkö se +merkitsee, jos on yksi nainen vähemmän, yksi puoliso tai äiti? Mutta +tiedättekö, kuinka pitkälle jo on menty? Sairashuoneissa kuohitaan kaksi +tai kolme tuhatta joka vuosi. Tämä luku on vähintäin kaksinkertainen +yksityisissä klinikoissa, joissa ei ole pelättäviä todistajia eikä +minkäänlaista tarkastusta. Yksistään Pariisissa on leikkausten lukumäärä +viitenätoista vuotena noussut kolmeenkymmeneen tai neljäänkymmeneen +tuhanteen. Koko Ranskassa lasketaan sen nousevan viiteen sataan +tuhanteen, siis puoli miljoonaa naista, joitten äiteyden kukka on +kitketty pois kuin rikkaruoho. Puoli miljoonaa ... suuri Jumala ... +puoli miljoonaa hyödyttömiä, kummituksen tapaisia olentoja!" + +Hän lausui nuo sanat vihaisella äänellä ja hän lopetti puheensa tuskaa +tuottavan halveksumisen tunteilla: + +"Pahinta on, että tuo kaikki on ainoastaan valhetta, petosta ja +varkautta. Heidän virallinen, kopeileva tilastotieteensä valhettelee. He +pettävät tulevia potilaitaan, he varastavat heiltä, sillä he eivät +melkein koskaan voi täyttää niitä toiveita, joita ovat herättäneet. Koko +tämä kuohitsemismuoti perustuu suureen petokseen, sillä ei siinä ole +kylliksi, että itse leikkaus onnistuu, vaan pitäisi myöskin pitää +silmällä leikattuja, tiedustella, mitä heistä tulee, millaiset ovat +lopulliset tulokset yksilölliseltä ja yhteiskunnalliselta näkökannalta +katsottuina. Ja mitkä kauheat pettymykset, mihinkä surun, viheliäisyyden +ja turmeluksen kuiluun uhrit syöksyvät! Lopputuloksena on ainoastaan se, +että menetetään äärettömän paljon ihmiselämää. Naisten silpoojain veitsi +on kymmenenä vuotena tehnyt keskuudessamme suurempia tuhoja kuin +preussilaisten luodit onnettomuusvuonna." -- -- -- + +Chantebledissä Mathieu ja Marianne yhä viljelivät, loivat ja hankkivat +lapsia. Niinä neljänä vuotena, jotka taas olivat kuluneet, olivat he +suoriutuneet voittajina elämän ikuisessa taistelussa kuolemaa vastaan, +ja kiitos siitä perheen ainaiselle kasvamiselle ja hedelmälliselle +maalle, joka heitä elätti ja antoi heille iloa ja voimaa. Jumalallinen +intohimo puhalteli heihin kuin kuuma tuuli teki heidät hedelmällisiksi, +antoi heille voimaa rakastaa, kykyä olemaan hyvinä ja terveinä, ja muun +teki heidän tahdonlujuutensa, heidän tyyni kestävyytensä +välttämättömässä, luovassa ja maailmaa järjestävässä työskentelyssään. +Mutta kahtena ensi vuonna eivät he saaneet voittoa ilman alituista +taistelua. Tuli kaksi ankaraa talvea lumineen ja pakkasineen; kun +maaliskuun tuulet puhaltelivat, satoi rakeita ja rankka sade löi viljan +lakoon. Tapahtui niin kuin Lepailleur oli kateellisesti nauraen +ennustanut: näytti siltä kuin maa olisi ollut äitipuoli, kiittämätön +heidän työstään ja välinpitämätön heidän tappioistaan. Nämä kaksi vuotta +voivat he tulla toimeen ainoastaan niitten kahdenkymmenen hehtaarin +avulla, jotka he äskettäin olivat ostaneet Séguinilta ylämäen +itäpuolelta, uuden suomaasta valloitetun peltomaan avulla, jonka +ensimäinen sato hallasta huolimatta tuli äärettömän runsaaksi. Heidän +maatilansa kasvoi nopeasti, ja kun se nyt oli laajentunut, voi se +kestää onnettomuudetkin. Heillä oli myöskin perheensä keskuudessa ollut +suuria suruja, nuo viisi lasta tuottivat yhä enemmän huolta ja paljon +vaivaa. Samoin kuin maan oli lastenkin tähden joka päivä taistelua, +huolia, pelkoja ja jokapäiväistä pelastustyötä. Gervais, nuorin poika, +oli vähällä kuolla tulirokkoon. Myöskin Rose sai heidät pahanpäiväisesti +pelästymään, hän kun putosi puusta; onneksi oli tästä seurauksena +ainoastaan pieni nyrjähdys. Mutta kolme muuta, Blaise, Denis ja Ambroise +olivat terveitä kuin nuoret tammet. Ja kun Marianne synnytti kuudennen +lapsensa, tytön, joka sai tuon iloisen nimen Claire, otti Mathieukin +ilolla vastaan tämän heidän rakkautensa uuden lahjan ihastuneena tästä +vallan ja rikkauden uudesta lisäyksestä. + +Kahden seuraavan vuoden kuluessa jatkuivat alituiset taistelut +vaihdellen ilon ja surun välillä, ja samaan voittoon johtivat ne. +Marianne sai vieläkin lapsen, Mathieu valloitti uutta maata. Aina paljon +työtä ja suuria voittoja elämälle. Nyt täytyi laajentaa peltoja nummeen +päin, noille hiekkasille ja kivisille viertomaille, joilla vuosisatoihin +ei ollut mitään kasvanut. Ylämaan vesi, joka johdettiin näille +viljelemättömille alueille, teki ne vähitellen hedelmällisiksi ja peitti +ne yhä lisääntyvällä kasvullisuudella. Alussa he toiveissaan +pettyivät ja he melkein pelkäsivät jo tappiota, niin että heidän +kärsivällisyytensä ja tahdonlujuutensa tuli kovaan koettelemukseen. +Mutta näittenkin alueitten sadot tulivat runsaiksi, ja ostetuissa +metsäpalstoissa ryhdyttiin viisaihin, voittoa tuottaviin hakkauksiin, +niin että he alkoivat ajatella vastaisuudessa viljellä avarat, aukeat +paikat niitten sisällä, joilla tähän asti oli kasvanut ainoastaan +ohdaketta. Lapset kasvoivat sen mukaan kuin maatila laajeni. Kolme +vanhinta poikaa oli täytynyt lähettää Pariisiin alkeiskouluun; he +lähtivät aina ensimäisellä junalla ja palasivat illalla. Kolme muuta +lasta, Gervais, Rose ja Claire, kasvoivat vielä täydellisessä +vapaudessaan. Heistä oli ainoastaan pikkuhuolia: he voivat pahoin, joka +tauti parannettiin hyväilyllä, he itkivät, mutta auringon säde kuivasi +heidän kyyneleensä. Mutta kun seitsemäs lapsi syntyi, silloin oli +Mariannella ankara taistelu, niin että Mathieu hetken aikaa pelkäsi +kadottavansa hänen. Ainoastaan hänen vahva ruumiinrakennuksensa pelasti +hänen. Kun hän taas oli terve ja Mathieu näki hänen istuvan hymyilevänä +urhea, pieni Grégoire sylissään, niin suuteli hän innokkaasti +puolisoaan; hän oli taaskin saanut voiton kaikista suruista ja +kärsimyksistä. Taaskin lapsi, taaskin enemmän rikkautta ja valtaa, uutta +voimaa, jota oli lahjoitettu maailmalle, uusi sarka, joka oli kylvetty +tulevaisuutta varten. + +Heillä oli yhä vaan sama suuri ja jalo elämäntehtävä; hedelmällisyys +laajeni naisen ja maan kautta, se voitti kuoleman, toi uusia elinehtoja +jokaiselle uudelle lapselle, loi alituisesti yhä enemmän elämää ja yhä +enemmän toivoa. + + + + +II + + +Taaskin kului kaksi vuotta. Näinä kahtena vuotena saivat Mathieu ja +Marianne vielä yhden lapsen, tytön, ja tällä kertaa lisääntyi yhdessä +perheen kanssa myöskin Chantebledin alue kolmellakymmenellä hehtaarilla +uutta metsää, ja kolmekymmentä hehtaaria uutta nummea viertomaalla sai +maatilan rajat ulottumaan aina Monvalin kylän luokse, rautatien varteen. +Kun tuo vanha metsästyspaviljonki ei nyt enään ollut riittävä, täytyi +rakentaa lisää, tehdä asuntohuoneita, latoja, talleja ja navetoita +palvelusväkeä ja karjaa varten, joitten lukumäärä lisääntyi joka kerta, +kun uutta maata hankittiin. Se oli vastustamatonta elämän valloitusta, +hedelmällisyys leveni päivänpaisteessa, työ loi ehtimiseen esteistä ja +suruista huolimatta, korvasi tappiot, vuodatti joka hetki maailman +suoniin enemmän voimaa, terveyttä ja iloa. + +Mathieun täytyi matkustaa Pariisiin useammin kuin hän olisi tahtonut +Séguinin kanssa tehtyjen kauppojen tähden tai myymään ja ostamaan +kaikenlaista tavaraa. Eräänä polttavan kuumana elokuun aamupäivänä tuli +hän konepajaan katsomaan uudenaikaista leikkuukonetta. Hän ei tavannut +Constancea eikä Mauricea, he olivat matkustaneet pois yhdessä Beauchênen +kanssa, jonka piti jätettyään heidät johonkin merikylpypaikkaan +Houlgaten seuduilla palata takaisin maanantaina. Kun hän oli nähnyt +koneen, jonka suunnittelu ei häntä miellyttänyt, meni hän tervehtimään +Morangea, joka yhä vaan oli kesät ja talvet sulkeutuneena konttooriinsa. + +"Se on hyvin rakastettavaa, että aina käytte tervehtimässä minua, kun +tulette tänne ylös. Meidän ystävyytemmehän ei ole eilispäivän lapsia." + +"Ei, ja te tiedätte, että minä suuresti pidän teistä." + +Morange oli rauhoittunut, palannut elämään, hän hymyilikin nyt aivankuin +vanhaan, hyvään aikaan. Vaimonsa hirveä kuolema oli tehnyt hänen +ainoastaan yhä heikommaksi, tunteellisemmaksi ja hellämielisemmäksi. +Ainoastaan Reine oli voinut saada aikaan tämän ihmetyön, hän oli nyt +isänsä koko onni, ja hänessä löysi isä joka päivä yhä enemmän +rakastamansa vainajan luonnetta ja piirteitä. Kaksikymmenvuotias Reine +oli ilmielävä Valérie sellaisena kuin tämä oli ollut mennessään +naimisiin Morangen kanssa. Tuo kauhea näky -- verinen ruumis lavitsalla +-- oli kadonnut, ja sen sijaan oli tullut tämä päivänpaisteinen, +uudestaan syntynyt ilo, joka täytti koko talon. Morange ei enään +säpsähtänyt pienimmästäkin äänestä, hänen omantunnon vaivoistaan oli +jälellä ainoastaan raskaus sydämessä, nukkuva suru, jota kauhu ei enään +herättänyt. Hän rakasti Reineä hulluuteen asti menevällä kiihkolla ja +kaikilla rakkauden eri lajeilla. Hän tuli uudestaan nuoreksi, hänestä +tuntui kuin hän olisi ollut vasta eilen sulhasena, hän eli uudestaan +rakastamansa naisen kanssa, joka oli lahjoitettu hänelle nuorena +neitseenä. Ja kaiken tämän kiihkonsa tuhlasi hän pyhälle olennolle, +saavuttamattomalle jumaluudelle, jota hän polvillaan voi rukoilla. + +"Tulkaa aamiaiselle minun kanssani, niin olette hyvin kiltti", sanoi +hän. "Te ette tiedäkään, että minä olen eilisestä alkaen leski." + +"Leskikö?" + +"Niin, Reine on matkustanut kolmeksi viikoksi erääseen linnaan +Loiretissa. Paroonitar de Lowicz pyysi niin itsepintaisesti minulta +saada Reine mukaansa maalle erään tutun perheen luokse. Minä suostuin +lopulta, kun näin, miten tämä rakas lapsi halusi kuljeskelemaan metsissä +ja niityillä. Ajatelkaahan, minä ja hän emme ole koskaan ollut +Versaillesia kauempana! Mutta kyllä minulla oli suuri halu kieltää." + +Mathieu hymyili. + +"Oh, ettehän te voi vastustaa mitään, jota teidän tyttärenne tahtoo." + +Se olikin totta. Niinkuin Valérie oli muinoin hallinnut itsevaltaisesti +kodissa, samoin oli Reinekin nyt tullut siksi kaikkivaltiaaksi tahdoksi, +jota hän kuunteli. + +"Ja hän tulee kihlattuna takaisin", sanoi Mathieu hieman pilkallisesti. + +Nyt hermostui Morange. + +"Ei, minä toivon, että hän ei sitä tee, minä olen puhellut paroonittaren +kanssa. Reine on vielä lapsi eikä hänellä ole vielä niitä myötäjäisiä, +jotka minä olen hänelle tahtonut antaa, jotta hän saisi sellaisen +miehen, jonka hän ansaitsee. Mutta minä teen työtä noitten myötäjäisten +tähden, ja jonakin päivänä saamme sitten nähdä. Ei, ei, hän pitää liian +paljon minusta, hän ei saata minulle sitä surua, että menee naimisiin +minun suostumuksettani. Ja hän tietää, että se päivä ei ole vielä +tullut, että se olisi nyt minulle kuolemaksi, ell'en minä voisi +toteuttaa unelmaani ja luoda koko sitä onnea, jota toivoin vaimoparkani +eläessä ja jonka rakas tyttäreni nyt lahjoittaa minulle. Ja jos te +tietäisitte, miten onnellisia me olemme pienessä asunnossamme! Minun +täytyy luonnollisesti jättää hänen koko päiväksi yksikseen, mutta +näkisittepä meidän ilomme, kun me taas illalla tapaamme toisemme. Hän on +niin lapsellinen ja viaton, hänen ei tarvitse vielä mennä naimisiin; +siihen ei ole kiirettä." + +Hän hymyili taas ja jatkoi: + +"No, tehän tulette siis aamiaiselle minun kanssani. Me puhumme sitten +Reinestä, minä kerron pieniä salaisuuksiani, mitä minä suunnittelen ja +valmistelen, ja sitten näytän minä teille hänen viimeisen valokuvansa, +joka ei vielä ole edes kahdeksan päivän vanha. Olisi niin hauskaa, jos +te pitäisitte minulle seuraa, kun hän on poissa. Me panemme kukkavihon +hänen paikalleen pöydässä. Niin, se on siis päätetty; te tulette +noutamaan minua täältä kello kaksitoista." + +Mutta Mathieu ei voinut valmistaa hänelle tätä iloa. + +"Ei, se on mahdotonta, minulla on tänään liiankin paljon juoksemista. +Mutta ylihuomenna täytyy minun taaskin tulla Pariisiin. Jos se päivä +sopii teille, niin lupaan minä silloin syödä aamiaista teidän +kanssanne." + +He päättivät niin ja likistivät toistensa kättä, ja Mathieu toimitti +asiansa ja söi sitten aamiaista pienessä ravintolassa de Clichyn kadun +varrella, jolla suunnalla hänellä oli ollut asioita. Kulkiessaan alas +Amsterdam katua erään Gaumartin kadun varrella asuvan pankkiirin luokse, +jolle hänellä oli asiaa, johtui hänen mieleensä kulkea Londreskadulta +oikotietä Tivolin käytävän kautta, autiota, katettua kujaa myöten, jota +tuskin muut jalankulkijatkaan käyttävät kuin tämän korttelin asukkaat; +itse ei hän muistanut vuosikausiin kulkeneensa sitä. Hän katseli +uteliaana ympärilleen tässä vanhan Pariisin unohdetussa sopukassa, tässä +kosteassa kujassa, joka on pimeä auringonpaisteisinakin päivinä, hän +silmäili noita köyhiä, ummehtuneita taloja, joissa oli pieniä, hämärän +verhoomia myymälöitä. + +Silloin sattui hänen silmiinsä odottamaton näky. Komeat, katetut vaunut +olivat siinä odottamassa pyörät katuojassa, ja inhoittavimmasta talosta +tuli ulos kaksi naista, jotka astuivat vaunuihin ja katosivat. Hunnuista +huolimatta tunsi Mathieu Sérafinen ja Reinen. Hän epäili hetken, oliko +se todellakin Sérafine, sillä hän ei ollut nähnyt Sérafineä moniin +kuukausiin ja nyt näytti hän omituisesti muuttuneelta; mutta hän ei +voinut erehtyä Reinen suhteen, jonka kauniit kasvot olivat olleet häneen +päin kääntyneinä ilman että tyttö kuitenkaan tunsi häntä. Sérafinen +vaunut olivat jo sekaantuneet Saint-Lazarekadulla viliseväin vaunujen +joukkoon, mutta Mathieu seisoi vielä kuin kiinni naulittuna samassa +paikassa. Mitä? Tuo kaunis tyttö, jonka isänsä luuli olevan jossakin +linnassa lähellä Orléansia, ei siis ollutkaan lähtenyt Pariisista! Ja +tänne, tuohon inhoittavaan pesään oli paroonitar kulettanut hänet +salaisesti sen sijaan, että olisi kävellyt hänen kanssaan suuressa +puistossa satavuotisten puitten siimeksessä! Mathieu tunsi +hengenahdistusta ja aavisti jotakin kauheata. Hän katseli tuota +rappeutunutta kaksikerroksista taloa, joka näytti hyvin epäilyttävältä. +Uteliaisuus voitti vihdoin, hän hiipi pimeään, likaiseen eteiseen ja +tuli sitten pihalle, joka oli vihertävä kuin kaivon pohja; siellä ei +ollut portinvartijaa, jonka puoleen olisi voinut kääntyä. Ei ainoatakaan +elävää olentoa, ei ääntäkään kuulunut. Hän kääntyi takaisin yhtä +viisaana kuin sisään mennessäänkin; silloin näki hän eräällä ovella +messinkilevyn, johon oli kaiverrettu kirjoitus: Tohtori Sarraillen +klinikka. Nyt ymmärsi hän. Hän muisti tohtori Gauden apulaisen, jolla +oli härän kuono, ja muutamia tohtori Boutanin lausumia sanoja, joka +tunsi miehen. Mitähän tämä kaikki merkitsi? Ehkä jotakin tautia, jota +tahdottiin pitää salassa, tai ehkä täällä oli suurimmassa salaisuudessa +pidetty joku neuvottelu? Ja Mathieu läksi sieltä tuntien pöyristystä +eikä tahtonut päästää epäluulojaan valtaan, mutta äkkiä hämmästytti +häntä hirveä yhdennäköisyys: sama vastenmielinen näky täällä Tivolin +kujassa Sarraillen luona kuin rouva Rouchen luonakin Rocherkadun +varrella, samallainen haiseva eteinen, samallainen likainen pihamaa, +sama rikoksien ja häpeän leima. Oi, miten hauskaa oli päästä lämpimän +elokuun auringon paisteesen Pariisin leveille kaduille, joilla oli +työniloa ja elämän halua! + +Tässä oli aivan loogillinen juttu siitä johtuvine välttämättömine +seurauksineen. Reine, joka koko lapsuutensa ajan oli ahminut sisäänsä +rahan ja huvitusten himoa, oli kasvanut ylellistä elämää varten, joka +kuitenkin yhä odotutti itseään ja kiihoitti hänen halujaan +äärimmäisyyksiin asti. Niin kauvan kuin äiti eli, ei Reine kuullut hänen +puhuvan mistään muusta kuin komeista puvuista, vaunuista, ainaisista +juhlista, ja sitten kuin hän jäi yksikseen isänsä kanssa, oli hän yhä +himoinnut samain kunnianhimoisten unelmain toteutumista. Pahimmaksi tuli +asia silloin kun häntä ei enään valvottu, kun hän päiväkaudet oli +yksikseen piikatytön kanssa. Hän väsyi pian pianoon ja kirjoihin, +oleskeli balkongilla tähystellen hänelle luvattua prinssiä, jonka piti +tulla kullalla kuormitettuna vapauttamaan hänet vaatimattomasta +elämästään ja lahjoittamaan hänelle ihanan elämän huvituksissa, joita +hänen vanhempansa olivat luvanneet hänelle. Kaiken muun suhteen oli hän +välinpitämätön, hän vaati, että hänen unensa heti toteutuisi, ja hänen +ennen aikaansa herännyt aistillisuutensa vaati täyttämistä. Ja Sérafine +oli ainoa, joka koetti häntä huvittaa, hän vei hänet Boulognen metsään +ja teaatteriin huvitettuna itsekin tuon lapsen yksinkertaisesta ilosta, +tuon lapsen, jossa hän aavisti olevan samaa hehkuvaa nautinnonhimoa kuin +itsessäänkin. Ja kun Reine sitten kasvoi naiseksi, tulivat hänen ja +Sérafinen välit vieläkin ystävällisemmiksi, he unohtivat eroituksen +ijässä, ja lopulta ei heidän välillään enään ollut mitään salattavaa +toisiltaan. Huvitus oli kummankin uskontona. Paroonitar, jolla oli +suuri kokemus, antoi nuoremmalle ystävättärelleen hyviä neuvoja, miten +häväistysjuttuja on vältettävä, mitenkä hieno yhteiskunnallinen asema +voidaan säilyttää loukkaamattomana, mitenkä voidaan olla koskaan +paljastamatta elintapojaan, ja ennen kaikkea, mitenkä voidaan välttää +lapsen synnyttämistä, joka oli auttamaton onnettomuus. Melkein vuoden +ajan kävi tämä nuori tyttö usein viiden ja seitsemän välillä juomassa +teetä ystävättärensä salaperäisessä asunnossa Marignonkadun varrella, ja +siellä tapasi hän rakastettavia kavaljeereja ilman että sattui tuota +niin pelättyä onnettomuudentapausta. + +Mutta välttämättömyys oli lähestymässä. Eräänä päivänä selvisi Reinelle, +että hän oli raskaana. Hän oli näkevinään isänsä muserrettuna tämän +häpeän tähden, itkevänä ja kuolevana. Ei mikään hyvityskään ollut +mahdollista, sillä miehellä oli jo vaimo ja lapsia, hän oli korkea +virkamies, joka mielellään kävi ulkona salaisissa seikkailuissa. Kun +Reine kyynelissä kylpien ripitti itsensä ystävättärelleen Sérafinelle, +suuttui tämä niin, että oli vähällä lyödä häntä. Mutta pelko siitä, että +joutuu itse häpeään ja menettää hienon naamarinsa, palautti taas +Sérafinen julkean kylmäverisyyden. Hän suuteli ja lohdutteli tyttöparkaa +ja vakuutteli, ett'ei hän jätä Reineä, vaan tahtoo auttaa hänet pulasta +onnellisesti ja hyvin. Sérafine ajatteli heti sikiön ulosajoa, hän +odotti muutamia päiviä, puhui sitten Reinen kanssa asiasta, mutta sai +aikaan ainoastaan uuden kauhun purkauksen ja hysteeristä itkua. Reine +oli kauvan uskonut, että hänen äitinsä oli kuollut keskosen +synnyttämisen tähden, niinkuin oli kerrottu, ja vasta Sérafinen +varomattomuuden tähden heidän kerran luottavasti keskustellessaan +keskenään sai hän tietää totuuden; taikauskoinen kauhu valtasi nyt +Reinen ja hän väitti kuolevansa samalla tavalla kuin äitinsäkin, jos +antautuisi saman käsittelyn alaiseksi. Sérafine tuli itsekin lopulta +siihen mielipiteesen, että kätilö on liian vaarallinen liittolainen, +johonka ei ole luottamista. Toinen rohkeampi tuuma syntyi hänen +ajatuksissaan; Reinen pitäisi käyttää tilaisuutta hyväkseen ja antaa +leikata itsensä samoin kuin hänkin oli tehnyt, sillä se pelastaisi hänen +samalla nykyisestä tilastaan ja vapauttaisi hänen ainaisesti tulemasta +äidiksi. Hän puhui tästä Reinelle ensin varovin sanoin, kertoili, mitä +hän oli kuullut eri kirurgeista, jotka olivat erehtyneet luullessaan +olevansa tekemisissä kasvannaisen kanssa, mutta leikkauksessa ovatkin +huomanneet sen sikiöksi. Eiköhän voitaisi kääntyä jonkun puoleen näistä +lääkäreistä? Leikkauksestahan ei olisi mitään vaaraa, siitä oli Sérafine +itse ilmielävänä esimerkkinä. Ja kun hän näki, että Reine oli +epätiedossa, alkoi Sérafine puhua hänen isästään, huomautti, että Reine +asiain näin ollen voisi jäädä isänsä luokse, koska isää niin suuresti +vaivasi se ajatus, että Reine joskus menisi naimisiin ja Reine itse piti +vapaata, siteistä ja velvollisuuksista vapaata elämää parempana. Eikö +olisi ihanata saada rakastaa hetkellisen oikun vaatimuksesta, antautua +mille miehelle tahansa tahtoisi, aina varmana siitä, ett'ei koskaan tule +äidiksi? Reine olisi silloin elämänsä itsevaltainen hallitsijatar ja hän +saisi tyhjentää pohjaan ilon pikarin ilman pelkoa ja omantunnon vaivoja. +Hänen tarvitsisi ainoastaan salata iloisen elämänsä, joka olisikin +täydellisesti luvallista ja helposti näyteltyä ilveilyä helläsydämiselle +ja heikolle Morangelle, joka muuten vietti koko päivät konttoorissaan. +Ja kun Sérafine näki, että Reine oli rauhoittunut ja tehnyt päätöksensä, +suuteli hän häntä intohimoisesti ja oli ihastunut nuoren, kauniin +proselyyttinsä tähden, jota hän nyt kutsui rakkaaksi tytökseen. + +Nyt piti vaan etsiä kirurgi, joka toimittaisi leikkauksen. Sérafine ei +hetkeäkään ajatellut Gaudea, hän oli liian suuri mies, hän ei +luonnollisesti tohtisi ryhtyä näin uhkarohkeaan juttuun. Mutta pian +löysi Sérafine oikean miehen, Sarraillen, Gauden oppilaan, joka oli +ollut avustamassa häntä itseäänkin leikattaessa. Hän tunsi tämän miehen +erittäin hyvin, hän oli ollut parantumisaikanaan hänen uskottunsa, hän +tiesi, että Sarraille oli vimmoissaan rumuutensa, karkeain piirteittensä +ja liuhupartansa tähden, jotka estivät hänen koskaan saamasta +naispotilaitten suosiota. Hän oli köyhän talonpojan ainoa poika, hänen +oli lukiessaan lääketiedettä Pariisissa täytynyt elää kuin isännätön +koira etsien luunpalastaan ja yönsä vietti hän yksinkertaisessa työssään +voidakseen suorittaa tutkintonsa. Vaikka Gaude, joka osasi antaa arvon +hänen uutteruudelleen, suojasi häntä, oli hän kuitenkin nyt lopetettuaan +palveluksensa sairashuoneessa aivan turvaton. Ollen ilman praktiikkia, +joka olisi voinut saada osakseen julkisen tunnustuksen, oli hän +pelastuakseen nälkään nääntymästä avannut tämän epäilyttävän klinikan +Tivolin kujassa, ja siellä eli hän niistä muruista, jotka putoilivat +toisten pöydiltä, vaarallisista sairaustapauksista, jotka jätettiin +hänen huostaansa. Pahinta oli se, että häntä poltti tarve päästä +nopeasti kohoamaan, hän etsi aina tilaisuutta tähän, uneksi maailman ja +sen nautintojen valloittamista, vaikka se olisikin maksanut hänen +henkensä. Hän oli siis juuri sellainen mies, jota Sérafine etsi. +Sérafine oli katsonut tarpeelliseksi kertoa Sarraillelle keksimänsä +jutun, sillä olihan tarpeetonta panna Sarraillen omaatuntoa liian kovaan +koettelemukseen tekemällä hänen julkisesti kanssarikokselliseksi. Reine +oli muka Sérafinen sisarentytär, jonka vanhempansa olivat lähettäneet +maaseudulta kysymään neuvoa omituisen säryn suhteen, joka hänellä oli +vatsanpohjassa, vaikka hän näyttikin terveeltä. Sérafine tarjosi +Sarraillelle tuhannen frankia, ja ensi tarkastuksen jälkeen selitti +tohtori, että hänessä oli kasvannainen. He tapasivat toisensa usein, +Reinellä oli olevinaan aina vaikeammat tuskat, ja hän parkasi +pienimmästäkin kosketuksesta. Lopuksi päätettiin panna toimeen leikkaus, +joka muka oli ainoa tepsivä keino. Päätettiin, että sairas leikattaisiin +itse Tivolin kujanteen klinikassa, ja siellä saisi hän sitten olla +parantumassa kaksi tai kolme viikkoa. Ja senjälkeen oli Sérafine +keksinyt jutun kutsuista erääsen linnaan Loiretissa, ja sinä päivänä, +jolloin Mathieu oli nähnyt heidän tulevan Sarraillen luota, olivat he +käyneet siellä huomispäivän valmistuksia varten. Samana iltana kuin +Reine sitten saapui paroonittaren kotiin, kirjoitti hän isälleen hellän +kirjeen, joka oli täynnä iloisia pikkujuttuja, ja erään palvelukseen +halukkaan henkilön piti panna tämä kirje postiin kysymyksessä olevan +linnan läheisessä kylässä. + +Kun Mathieu kaksi päivää tämän jälkeen tuli lupauksensa mukaan syömään +aamiaista Morangen luokse hänen asunnossaan Grenellen bulevardin +varrella, tapasi hän Morangen iloisena kuin lapsi. + +"Vai niin, te tulette täsmällisesti, mutta nyt saatte odottaa hieman, +sillä palvelijatar on myöhästynyt. Tulkaa sisään saliin!" + +Se oli yhä vaan sama sali kullalla kukitettuine tapetteineen, valkeaksi +kiilloitettuine huonekaluineen à la Ludvig XIV, ja siellä oli vielä tuo +musta piano samalla paikalla, johon Valérie oli antanut asettaa sen +monta vuotta sitten. Tomua oli paksulta kaikkialla, huomasi, että se oli +tarpeeton huone, jota ei koskaan käytetty. + +"Tämä asunto on luonnollisesti liian suuri meille kahdelle", sanoi +Morange. "Mutta muuttaminenkin olisi koskenut kipeästi sydämeen. Ja +sitten on meillä omat pienet tapamme. Reine asuu makuuhuoneessa. Tulkaa +katsomaan, miten kauniisti hän on kaikki järjestänyt. Minä näytän teille +parin vaaseja, jotka olen antanut hänelle." + +Tuo vaaleansininen makuuhuonekaan ei ollut muuttunut. Molemmat +emaljeeratusta kristallista tehdyt vaasit olivat hyvin kauniit. Siellä +oli muuten joukko kaikenlaisia hienoja esineitä, lahjoja, joita isä oli +antanut tyttärelleen. Morange kulki varpaillaan kuin pyhätössä, puhui +hiljaan, hartaalla äänenpainolla. Sitten vei hän salaperäisen näköisenä +Mathieun asumuksen toiseen päähän, jossa hänen oma huoneensa oli ja +sekin vaimon kuoleman jälkeen muuttumattomassa kunnossa. Mutta +kamiinihylly, pöydät ja seinät olivat täynnä valokuvia, siellä olivat +kaikki vaimovainajan valokuvat, jotka hän oli saanut kokoon +haalituiksi, sekä lukemattomia tyttären valokuvia, joita oli otettu joka +seitsemäs kuukausi tytön lapsuudesta asti. + +"Tulkaa, niin saatte nähdä... Minähän lupasin näyttää teille Reinen +viimeisen valokuvan." + +Ja hän antoi Mathieun asettua eräänlaisen pienen pyhimyskappelin eteen, +joka oli rakennettu pöydälle. Kaikkein kauniimmat valokuvat olivat siinä +järjestetyt sopusointuisasti kahden muun ympärille, jotka olivat +keskipisteenä: tyttären viimeinen valokuva ja äidin samanikäisenä otettu +valokuva toistensa vieressä kauniina ja hymyilevinä kuin kaksoispari. + +Kyyneleet olivat tulleet Morangen silmiin. Hän änkytti liikutuksesta: + +"Mitä te tästä sanotte? Eikö siinä ole minun rakas, kauvan itketty +Valérieni, jonka pikku Reineni on lahjoittanut minulle takaisin? Minä +vakuutan teille, että he ovat sama nainen. Nyt te itsekin näette, että +minä en näe unta, vaan että toinen on toisen ylösnousemus, samat silmät, +sama suu, samat hiukset. Ja miten kaunis hän sitten on! Minä seison +tässä tuntikaudet, hän on minun jumalani." + +Mathieu, joka itsekin oli tullut liikutetuksi nähdessään tuollaista +hartautta, kauhistui ajatellessaan näitä molempia naisia, joista toinen +oli kuollut ja toista uhkasi salaperäinen, hirveä kohtalo, jonka Mathieu +oli toissapäivästä asti tietänyt. Mutta nyt tuli palvelijatar sanomaan, +että pöytä oli katettu, ja Morange pyysi Mathieun lähtemään ruokasaliin, +jossa Morange välttämättömästi tahtoi, että balkongin ovi olisi auki, +jotta voitaisiin nauttia kauniista näköalasta. Pöytä oli katettu +ainoastaan kahdelle, mutta Reinen tavallisella paikalla oli vihko +valkeita ruusuja. + +"Istukaa Reinen oikealle puolelle", sanoi Morange hyväntahtoisesti +nauraen. "Meitä on joka tapauksessa kolme." + +Hän oli mitä herttaisimmalla mielellä aina jälkiruokaan asti. Hummerin +jälkeen tarjosi palvelustyttö kotletteja ja sitten latvusherneitä. Ja +Morange, joka muuten aina oli vaitelias, oli nyt erinomaisen puhelias, +aivankuin hän olisi tahtonut saada vieraansa vakuutetuksi siitä, että +hän oli viisas ja varovainen mies, jonka kohtalo kaikesta huolimatta +kuitenkin vielä kerran palkitseisi. Hän puhui taaskin vaimonsa vanhoista +suunnitelmista, selitti, että hän oli tehnyt aivan oikein siinä, ett'ei +ole hankkinut useampia lapsia huolehdittavakseen, ja mainitsi, että +hänen suurin onnensa oli yksinomaan pikku Reinensä ajatteleminen. Jos +hän nyt olisi voinut alkaa alusta elämänsä, niin ei hän olisi tahtonut +ketään muuta kuin Reinen. Jos ei tuo kauhea onnettomuus olisi niin +kauvan pitänyt hänen voimiaan lamassa, olisi hän mennyt Crédit +Nationaliin ja ollut nyt ehkä miljoonain omistaja. Mutta vieläkään ei +kaikki toivo ollut lopussa ja juuri sentähden, että hänellä nyt oli +ainoastaan yksi tytär; ja hän puheli suunnitelmistaan, myötäjäisistä, +joita hän kokosi tyttärelleen, loistavasta avioliitosta, johon hän +koetti saada tyttärensä, korkeasta yhteiskunnallisesta asemasta, jonka +hän voittaisi itselleen, korkeammista piireistä, jonne hän lopulta +itsekin pääsisi Reinen kautta, ell'ei Reine pitäisi parempana olla +naimisiin menemättä; siitä tulisi paratiisi heille molemmille, sillä tuo +salainen suunnitelma, että hän pitäisi Reinen yksinään itseään varten, +oli hänessä synnyttänyt kunnianhimoisia tunteita, jotka hän nyt ilmaisi. +Hän totteli tytärtään kaikessa, hän tunsi, että tyttären ajatukset +liitelivät korkealla, kuten äidinkin, ne himoitsivat ylellistä elämää, +huvituksia, juhlia, ja Morange oli saanut nyt päähänsä ryhtyä +pörssikeinotteluihin, voittaa jossakin onnellisessa kaupassa ja vetäytyä +sitten syrjään, ostaa omat vaunut ja oman huvilan maaseudulta. +Tyhmemmätkin miehet kuin hän olivat saavuttaneet sillä tavalla onnensa. +Hän odotti ainoastaan onnellista sattumaa. + +"Te saatte sanoa mitä tahansa, rakas ystäväni, mutta yhden lapsen +omistaminen on oikea tie menestykseen. Yksi ainoa rakastettu olento ja +vapaat kädet omaisuuden ansaitsemiseen." + +Kun palvelijatar tarjosi kahvia, huudahti hän iloisesti: + +"Se on totta, minä en ole kertonut teille, että Reine on jo kirjoittanut +minulle niin iloisen ja lemmekkään kirjeen, jossa hän laveasti kertoo +tulostaan sinne ja pitkästä kävelymatkasta, jolla hän oli samana +päivänä. Minä sain sen aamulla." + +Morangen kaivaessa taskujaan tunsi Mathieu taaskin samaa hirveätä +tunnetta kuin hetki sitten. Hän oli toissapäivästä asti koettanut päästä +siitä ja koettanut jollakin hyvällä tavalla selvitellä itselleen tuota +kohtausta Tivolin kujanteessa. Iloinen aamiainen yhdessä tämän kunnon +miehen kanssa oli vihdoin karkoittanut hänen pahat aavistuksensa. Mutta +tämä valhe, tämä Pariisissa ilmeisesti kirjoitettu kirje herätti taas +hänessä levottomuutta ja surkuttelua tuota rakastavaa ja onnellista isää +kohtaan, jonka tytär oli kulkemassa surullista kohtaloaan kohden. + +"Pikku lemmikkini!" sanoi Morange lukiessaan osia Reinen kirjeestä, "he +ovat olleet hänelle hyvin ystävällisiä, hän asuu komeassa huoneessa, +jossa on punaiset huonekalut ja sänky niin suuri, että hän aivan katoaa +siihen. Hänellä on kirjaillut lakanat, tiedättekö, ja parfyymipulloja +toilettipöydällä sekä mattoja kaikkialla. Siellä on äärettömän rikas +perhe ja se on ylhäistä sukua, niinkuin paroonitar on sanonut. Rakas +lapseni ja hänen ystävättärensä tekivät heti pitkän kävelymatkan +puistossa, jossa on mitä ihanimpia kukkia, puistokäytäviä, satavuotisia +puita, korkeita kuin kirkonholvi. Siellä on suuria lampia, joissa ui +joutsenia, ansareita, joissa on harvinaisia, tuoksuavia kasveja. Minä en +ole juuri turhamainen, kuten tiedätte, mutta minua ilahuttaa joka +tapauksessa, että tyttäreni on vieraana sellaisessa linnassa. Niin, +huvitelkoon hän vaan, pikku lemmikkini, ja olkoon iloinen ja +onnellinen!" + +Hän unohti kahvin juomisen. Äkkiä aukeni ovi, ja paroonitar tuli aivan +odottamatta sisään. Syntyi äänettömyys. + +Morange katseli häntä suu ammollaan ymmärtämättä mitään. + +"Mitä minä näen? Oletteko te täällä? Onko Reinekin kotona, onko hän +palannut takaisin?" + +Hän nousi koneellisesti ja katsoi eteiseen siinä luulossa, että hänen +tyttärensä oli jäänyt sinne riisumaan hattuaan. Sitten tuli hän takaisin +ja kysyi taas: + +"Onko Reine palannut takaisin? Missä hän on?" + +Sérafine oli hyvin kalpea eikä kiirehtinyt vastaamaan, mutta hän näytti +päättäväiseltä ja seisoi siinä pää pystyssä valmiina uhmailemaan +suurimpiakin vaaroja ja voittamaan ne. Hän tervehti Mathieutä +jääkylmällä kädellään, mutta se ei vapissut, ja hän tuntui tyytyväiseltä +nähdessään Mathieun täällä. Vihdoin sanoi hän tyyneesti: + +"Niin, minä tulen hänen kanssaan takaisin. Hän tuli äkkiä +pahoinvointiseksi, ja minä katsoin viisaimmaksi tuoda hänet takaisin +Pariisiin." + +"Vai niin", oli kaikki mitä Morange vastasi hämmästyneellä +äänenpainolla. + +"Hän on hieman väsynyt matkan jälkeen, hän odottaa teitä." + +Morange katseli yhä Sérafineä silmät hareillaan eikä näkynyt huomaavan +tuota kertomusta valheelliseksi, hän ei edes ajatellut kysyä, miksi ei +hänen tytärtään, jos hän kerran oli sairas, tuotu kotiin. + +"Te tulette siis noutamaan minua?" + +"Niin tulen, kiirehtikää." + +"Minä otan vaan hattuni ja sanon palvelustytölle, että hän panee huoneen +kuntoon." + +Hän katosi hetkeksi eikä ollut vielä liiaksi peloissaan; hän ajatteli +ainoastaan hattunsa ja hansikkaittensa löytämistä, jotta häntä ei +tarvitsisi odottaa. + +Sérafine katsoi Morangen jälkeen, ja kun hän oli poistunut, muuttui +Sérafine amatsooniksi, joka vetää henkeään sitä ankaraa taistelua +varten, jota hän odottaa. Hänen kullalta kimaltavissa silmissään paloi +synkkä tuli. Hänen ja Mathieun katseet kohtasivat toisensa, ja he +katselivat vaieten toisiaan. Mathieu oli kalpeampi kuin Sérafine, ja +hirveä epäluulo sai hänen vapisemaan. + +"Mitä on tapahtunut?" kysyi Mathieu vihdoin. + +"Hirveä onnettomuus, ystäväni. Hänen tyttärensä on kuollut." + +Mathieu tukahutti äänensä ja pani kauhistuksissaan kätensä ristiin. + +"Kuollutko! Kuollut siellä Sarraillen luona, tuossa hirvittävässä +pesässä!" + +Sérafine säpsähti ja oli vähällä päästää hämmästyksen ja pelon +huudahduksen. + +"Tiedättekö _te_ sen? Kuka sen on sanonut teille, kuka meidät on +pettänyt?" + +Mutta hän tyyntyi pian, suoristi taaskin vartalonsa ja tunnusti kaikki +nopeasti ja hiljennetyllä äänellä: + +"Te saatte nähdä, että minä en ole arkalasta. Minä en hiivi pakoon, ja +näettehän te sen, että juuri minä olen tullut noutamaan isää. Kun Reine +tuli raskaaksi, niin se olin juuri minä, jonka päähän tuli ensin se +ajatus, että Reinen pitäisi antaa leikata itsensä päästäkseen tuosta +lapsesta ... ja muistakin. Miks'ei se olisi hänelle onnistunut, koska +minäkin siitä niin hyvin suoriuduin? Ja kaikki oli seurauksena +hullumaisesta ja aivan odottamattomasta seikasta, yhdestä valtimon +sulkijasta, jonka ponsi katkesi yöllä sairaanhoitajattaren nukkuessa, +niin että tuo tyttöparka löydettiin aamulla makaamassa kuolleena +kokonainen meri verta ympärillään. Hän oli niin kaunis ja +elämänhaluinen! Minä pidin paljon, paljon hänestä..." + +Sérafinen ääni petti ja hänen täytyi vaieta, ja suuret kyyneleet +sammuttivat hänen silmistään kullan kimalluksen. Mathieu ei ollut +koskaan nähnyt hänen itkevän sillä tavalla, ja nämät kyyneleet lisäsivät +vielä enemmän hänen hämminkiään. + +"Minä painoin äsken viimeisen suudelman hänen kalpeille huulilleen ja +kylmille poskilleen", jatkoi Sérafine, "ja sitten käskin minä heti ajaa +tänne. Mutta tästä täytyy tulla loppu, tuon miesparan täytyy saada +tietää kaikki, ja minä tiedän sen hyvin, ett'ei kukaan muu voi sitä +tehdä kuin minä. Minä uhoittelen sitä vaaraa. Mutta koska te olette +täällä, niin voitte seurata mukana. Morange pitää teistä, eikä ole +haitaksi, vaikka meitä on kaksi. Meidän täytyy jo matkalla sinne +valmistaa häntä vastaan ottamaan tämä ankara isku." + +Hän vaikeni, sillä Morange tuli sisään. Hän huomasi luultavasti, että +Mathieu ja Sérafine kuiskuttelivat, ja siitä syystä katseli hän heitä +epäluuloisesti. Hänen äänensä tuntui levottomalta, kun hän yhä vielä +hansikkaitaan etsiessään kysyi: + +"Hänen pahoinvointinsa ei liene niinkään vaarallista, vai kuinka?" + +"Ei", vastasi Sérafine, joka ei vielä tohtinut antaa hänelle ensimäistä +iskua. + +"Teidän olisi pitänyt tuoda hän rautatienasemalta tänne. Se olisi ollut +yksinkertaisempaa." + +"Niin olisi, mutta hän ei sitä tahtonut, hän pelkäsi säikähdyttävänsä +teitä. Jos te nyt olette valmis, niin lähdetään." + +Morange lähti raskain askelin portaita alas sanomatta enään sanaakaan. +Mutta hänen aivonsa työskentelivät, ja hänen mieleensä johtui +kaikenlaisia seikkoja. Hänhän oli ollut aamupäivällä konttoorissaan, ja +Reine olisi kyllä silloin voinut tulla kotiin ja mennä vaikka +vuoteeseenkin; hänen ei siis olisi tarvinnut pelätä säikähdyttävänsä +isäänsä. Morangen levottomuus kasvoi niin suureksi, että hän ei tohtinut +enään mitään kysyäkään. Mutta kun hän näki, että Mathieukin nousi +vaunuihin, kalpeni hän vielä enemmän eikä voinut olla huudahtamatta: + +"Tuletteko tekin mukaan? Minkätähden?" + +"Ei, hän ei tule mukaan", vastasi paroonitar kiireesti. "Me jätämme +hänen matkan varrelle, hänellä on asiaa samalle taholle." + +Morange ei voinut istua hiljaan, hänen levottomuutensa kasvoi +kasvamistaan. Kun vaunut jo lähestyivät siltaa, ajatteli Sérafine, että +Morange luonnollisesti huomaisi, ett'ei pysähdytäkään hänen +asunnolleen, vaan jatketaan matkaa Antinkatua pitkin. Nyt täytyi +Sérafinen ruveta kertomaan jotakin, hän puhui taas Reinen sairaudesta ja +antoi ymmärtää, että tämä rakas lapsi oli vaarallisesti sairastunut, +mikä teki leikkauksen välttämättömäksi. Morange kuunteli ja katseli +tuskallisena Sérafineä. Kun vaunut vierivät Champs-Elyséen poikki, +huomasi Morange, että häntä ei vietykään paroonittaren luokse, ja +silloin tunkeutui hänen rinnastaan sydäntäsärkevä huokaus; nyt ymmärsi +hän, että hänen tyttärensä oli jo leikattu, koska leikkauksesta kerran +oli puhuttu. Mathieu tarttui Morangen vapiseviin käsiin ja itki yhdessä +hänen kanssaan, mutta Sérafine alkoi ripittää itseään, kertoi, että +leikkaus todellakin oli jo toimitettu ja että oli keksitty tämä juttu +kutsuista maaseudulle, jotta isälle ei tuotettaisi tuskaa. Hän väitti, +että leikkaus varmaan onnistuu hyvin, ja sitten tahtoi hän, ennenkuin +antaisi Morangelle viimeisen iskun, myöntää hänelle hieman armon aikaa +käskien ajamaan vielä jonkun matkaa. Mutta Morange ei rauhoittunut, hän +katseli ulos kummastakin vaunun ikkunasta, aivan kuin häkkiin sulettu +eläin, hän tahtoi nähdä, mihin tuntemattomaan, peloittavaan paikkaan +häntä vietiin. Kun vaunut olivat kulkeneet Boétie- ja Pépinèrekadun, +tunsi hän äkkiä jyrkästi kaltevan Rocherkadun mustine taloineen. Ja nyt +oli kuin salama olisi leimahtanut, totuus oli kaikessa hirmuisuudessaan +hänen silmäinsä edessä, hän oli näkevinään kuolleen vaimonsa makaamassa +likaisella, verisellä lavitsalla. + +"Tyttäreni on kuollut, tyttäreni on kuollut, he ovat tappaneet hänen!" + +Ja vaunut vierivät muitten vaunujen ja jalankulkijain välitse, +kääntyivät sitten Tivolin ummehtuneelle, melkein ihmisistä tyhjälle, +likaiselle ja mustalle kujanteelle. Morange pyristeli ja huitoi +raivokkaasti ympärilleen, Mathieun täytyi pidellä kiinni hänen +käsistään, mutta Sérafine, jolla oli pettämätön mielenmalttinsa jälellä, +käski hänen olemaan vaiti ja oli valmis peittämään kädellään hänen +suunsa, jos hän jatkaa vaikerruksiaan. Mitä Morange tahtoi tehdä? Sitä +ei hän itsekään tiennyt, mutta hän halusi huutaa, hypätä pois vaunuista +ja juosta tietämättä itsekään minne. Ja kun vaunut pysähtyivät ja pyörät +joutuivat katuojaan tuon viheliäisen talon edustalla, lakkasi Morange +äkkiä riehumasta, hän antautui seuralaistensa valtaan, ja he auttoivat +hänen ulos sekä veivät mukanaan kuin tahdottoman esineen. Mutta +pimeässä, haisevassa porttikäytävässä, jonka kylmyys verhosi hänen +hartiansa kuin käärinliina, heräsi taas tuo hirveä muisto kauhealla +voimalla: tässä oli sama porttikäytävä repeytyneine ja homehtuneine +seinineen, ja sitten seurasi sama vihertävä, ummehtunut piha, joka +muistutti kaivon pohjaa. Kaikki tuli esiin uudestaan, tuo kauhea +näytelmä näyteltiin toisen kerran ja vielä hirveämpänä. + +Sarraille seisoi pienessä vastaanottohuoneessaan ja odotteli kasvot +ankaran ja päättäväisen näköisinä. Morange katsoi hupsumaisella ilmeellä +ympärilleen, hänen hampaansa vapisivat ja hän kysyi: + +"Missä hän on? Näyttäkää hän minulle, minä tahdon nähdä hänen." + +Turhaan koetti Sérafine rauhoittaa häntä kauniilla sanoilla voittaakseen +aikaa vielä jonkun minuutin ja toivossa saada lieventää viimeistä iskua, +sitä näkyä, joka odotti Morangea. Mutta Morange työnsi muut syrjään, +alkoi taaskin soperrella samoja sanoja kävellen pitkin huonetta +itsepäisenä kuin eläin, joka etsii ulospääsyä. + +"Näyttäkää hän minulle, minä tahdon nähdä hänen. Missä hän on?" + +Kun Sarraille aikoi puhutella ja valmistella häntä, äkkäsi Morange äkkiä +hänen ja kävi nyrkit pystyssä häntä vastaan lyödäkseen häntä. + +"Vai niin, te olette lääkäri, te olette se, joka olette murhannut +hänen!" + +Nyt syntyi hirmuinen meteli: Morange huitoi käsillään, lateli +haukkumasanoja, uhkauksia, kaikkea, mitä kielelle sattui, antoi täyden +vallan sellaiselle rajulle surulle, jota tuntee ihminen, jonka sydän on +revitty rinnasta. Tohtori oli alussa hyvin arvokkaan näköinen ja +malttavainen, mutta vihdoin muuttui hänkin, kiljui, että häntä on +petetty, että hänen ei tarvitse vastata mistään, koska tuo nuori nainen +oli sellaista ilveilyä harjoittanut hänen kanssaan. Vaaralliset sanat +tulivat lausutuiksi, tohtori kertoi kaikki, raskaudesta, teeskennellystä +taudista, ja mainitsi siitä vaikeasta asemasta, johonka Reine oli +saattanut hänen antamalla leikata kasvannaista, vaikka hän hyvin +yksinkertaisesti oli raskaana. Hän oli antanut viedä itsensä harhaan, +mutta hänen opettajallaankin oli samanlaisia erehdyksiä +omallatunnollaan. Ei kukaan ole erehtymätön. Kun Morange kutsui häntä +valehtelijaksi ja murhaajaksi ja karjui, että hän vie sellaisen lääkärin +oikeuden tuomittavaksi, lausui Sarraille, että hänellä ei ole mitään +sitä vastaan, sillä silloin saa hän tilaisuuden kertoa koko jutun. Tuo +onneton isä horjui ja vaipui vihdoin tuolille hirmuisen todellisuuden +musertamana. Hänen tyttärensä raskaana, rikoksellinen, samalla kertaa +uhri ja kanssarikoksellinen! Tuntui kuin koko maailma olisi musertanut +hänen alleen. Hän nyyhkytti ja huitoi kuin hullu ympärilleen aivan kuin +olisi koettanut suojella itseään kukistuneen maailman palasilta. + +"Te olette murhaaja! Te olette murhaajia kaikki! Teidän pitää joutua +kuritushuoneesen, teidän kaikkien!" + +Sérafine, joka istui Morangen vieressä, tahtoi taaskin tarttua hänen +käteensä ja taisteli urhoollisesti saadakseen hänen asettumaan. + +"Ei, ei, te olette murhaaja! Ja teidän täytyy tulla tuomituksi +kuritushuoneesen, teidän ennen muita!" + +Mutta Sérafine ei kuulustellut häntä, vaan puhui yhä, kertoi kauniita +asioita, muistutti, miten hän aina oli pitänyt paljon Reinestä ja miten +hän aina oli koettanut tehdä tämän tytön onnelliseksi. + +"Ei, ei, te juuri olette murhannut hänen! Kuritushuoneesen, +kuritushuoneesen te kaikki!" + +Sairaille oli sillä välin vienyt Mathieun syrjään, sillä hän vainusi +hänestä todistajaa, jos asia alkaisi kallistua huonoon suuntaan. + +"Minä olen itseni suhteen täydellisesti levollinen", sanoi hän, "ja +paroonitar de Lowicz on parhaana suojanani, sillä hän on valehdellut, +hän myöskin, kertomalla jutun sisarentyttärestään, jonka vanhemmat muka +olivat lähettäneet, maaseudulta hänen luokseen. Haastettakoon minä vaan +oikeuteen, minä olen valmis vastaamaan puolestani. Erinomainen, +täydellisesti onnistunut leikkaus, jota opettajani Gaudekin olisi +kadehtinut." + +Mutta hän oli kalpea, hänen häränkuononsa vavahteli hermostuneesti, ja +hänen suurista, harmaista silmistään leimusi katkeruuden tuli kohtaloa +vastaan. Hän oli ryhtynyt tähän vaaralliseen yritykseen toivossa, että +hän sitten aina voi luottaa paroonittaren suojelukseen, ja nyt pakoittaa +hullumainen sattuma hänen ehkä vastaamaan teostaan tuomioistuimen +edessä! Hän ei edes ollut varma saavansa sitä tuhatta frankia, jonka tuo +nainen oli hänelle luvannut, sillä hän tunsi hänen kitsautensa, ja +ainoastaan pienen ystävättärensä tähden olisi hän sen maksanut. +Sarraille oli kärsinyt auttamattoman tappion, ja hän raivosi +voimattomuutensa tähden silloin kuin oli kysymyksessä onnen väkisin +ottaminen. + +Mathieu palasi Sérafinen luokse, joka yhä oli jaellut Morangelle hyviä +neuvojaan ja lohduttavia sanojaan. Hän otti päälleen osan +vastuunalaisuutta ja puhui ikuisista omantunnon vaivoistaan. Mutta +kaikki tuo pitää tulla haudatuksi lapsiparan kanssa, hänen haudallaan ei +saa kasvaa muuta kuin kauniita viattomia kukkia. Ja vähitellen alistui +Morange, sana "murhaaja", jota hän hullun itsepäisyydellä oli +toistellut, tuli yhä harvemmin hänen huulilleen ja nyt kuului se vaan +pelkkänä kuiskauksena, jonka kyyneleet tukahduttivat. Hänen tyttärensä +asia tuomioistuimen käsiteltäväksi, hänen ruumiinsa leikeltäväksi, hänen +harha-askeleensa koko maailman tietoon, sanomalehtien kertomukset hänen +rikoksestaan, niitten kuvaukset tästä inhoittavasta pesästä, josta isä +hänen sitten oli löytänyt ... ei, ei sitä hän ei voi tahtoa, tuo nainen +oli oikeassa. Hänen kykenemättömyytensä kostamaan tyttärensä puolesta +vei häneltä viimeisetkin voimat, hänen kaikki jäsenensä olivat niin +veltot kuin olisi hän saanut kovasti selkäänsä, hänen päänsä oli tyhjä, +ja hänen sydäntään paleli. Hän pani kätensä ristiin ja kerjäsi ja +rukoili kuin pilattu lapsi, kuin tunnon vaivoja kärsivä rikoksellinen, +joka rukoilee armahdusta. + +"Minä en tee kellekään ihmiselle mitään pahaa, mutta älkää tekään tehkö +pahaa minulle. Näyttäkää hän minulle, antakaa minun nähdä hänet!" + +Sérafine, joka nyt vihdoinkin oli voittanut, tahtoi nousta ylös. Mutta +Mathieun täytyi auttaa häntä, sillä hän oli niin väsynyt. Kylmä hiki +virtasi hänestä, ja hetkeksi täytyi hänen nojata Mathieun käsivarteen. +Mathieutä kummastutti se, että Sérafine näytti niin vanhalta; tuntui +siltä kuin ne kuihtumisen oireet, jotka Mathieu jo oli huomannut, +olisivat äkkiä voittaneet ja peittäneet hänen kasvonsa tuhansilla +rypyillä. + +Morange ojensi vapisevan kätensä ja toisti lapsellisen valitusvirtensä: + +"Minä pyydän, antakaa minun nähdä hänet ... minä en kellekään tee mitään +pahaa, minä istun aivan hiljaan hänen vieressään." + +Sarraille täytti vihdoin hänen tahtonsa, koska hän nyt näytti +kohtaloonsa alistuvaisemmalta. Tartuttiin kiinni hänen käsivarsiinsa ja +hän talutettiin tuohon kauhistuttavaan huoneesen pienen käytävän päässä. +Mathieu ja Sérafine seurasivat häntä sinne sisään, ja tohtori seisahtui +avoimen oven luokse. + +Tässä oli nyt samanlainen kauhun huone, jollaisessa sama mies kahdeksan +vuotta sitten oli tavannut kuolleen vaimonsa. Samanlaiset pölyiset +ikkunat päästivät sisään samanlaista vihertävää valoa pihalta, +samanlaiset rasvaiset hotellihuonekalut olivat vieretysten neljän seinän +vieressä, joitten punakukkaiset tapeetit olivat kosteudesta irtaantuneet +irralleen. Ja likaiselta lavitsalta löysi nyt isä tyttärensä, pienen +Reinensä, epäjumalansa, jonka palvelus oli ollut koko hänen elämänsä +sisältönä. Lapsen vahankalpeat kasvot pistivät jyrkästi silmiin mustien +hiuksien keskeltä. Hänen pyöreät kasvonsa, jotka hänen elämänsä aikana +olivat ilmaisseet niin paljon iloa ja nautinnonhalua, olivat kuolemassa +muuttuneet hirveän vakaviksi, ja ne ilmaisivat epätoivoista kaipuuta +kaikkeen siihen, minkä hänen nyt oli noin hirmuisella tavalla +jättäminen. Hän oli kuollut ja yksinään, ilman ainoatakaan elävää +olentoa luonaan, ilman vahakynttilääkään. Lakana oli vedetty leukaan +asti, ja pois oli pesty verikin, joka oli tunkeutunut läpi patjain ja +vuotanut lattialle. Ja tuo suuri, kostea, punainen täplä lattialla oli +todistajana hirveästä näytelmästä. + +Horjuen, surusta humalaisena oli Morange seisahtanut. Valériekö vai +Reine, kumpi heistä? Hän tiesi, että äiti oli noussut tyttäressään ylös +kuolleista, että he molemmat eivät koskaan olleet muu kuin sama nainen, +ja tämä oli nyt tullut todistetuksi sillä, että tytär oli saanut saman +lopun kuin äitikin. Hetkeksi oli äidin kauneus puhjennut kukkaan +kirkkaassa päivänpaisteessa, mutta nyt astui hän taas kuolon +valtakuntaan samasta kauheasta portista. Kaksi kertaa oli hän murhattu. +Ja Morange, tuo onneton, sai kärsiä sellaisen kidutuksen, jota yksikään +mies ei ennen häntä ole kestänyt, sillä kaksi kertaa oli hän menettänyt +rakastamansa naisen, kaksi kertaa oli hän saanut nähdä saman hirmuisen +häpeän, tämän rikoksien ja häväistyksien hirmumyrskyn, joka kiskoi +sydämen hänen rinnastaan. + +Hän lankesi polvilleen ja itki hillitsemättömän katkerasti, ja kun +Mathieu tahtoi häntä nostaa ylös, mutisi hän tuskin kuuluvasti: + +"Ei, ei, antakaa minun olla, kaikki on mennyttä. He ovat jättäneet +minun, toinen ensin, toinen sitten, ja minä yksin olen syypää kaikkeen. +Minä valehtelin Reinelle sanoessani, että hänen äitinsä oli matkoilla, +ja nyt valehteli hän minulle, että hän muka olisi ollut kutsuttu tuohon +linnaan vieraaksi. Jos minä kahdeksan vuotta sitten olisin vastustanut +Valérie raukkani tyhmää ajatusta, jos minä en toimettomuudellani olisi +auttanut, kun hän murhattiin, niin ei Reine parkani olisi tänään +joutunut saman kauhean kohtalon alaiseksi. Se on minun vikani, se olen +minä, yksinään minä, joka olen tappanut heidät. He eivät tienneet itse +mitään, nuo naisparat, ja eikö minun olisi silloin pitänyt suojella +heitä, neuvoa heitä ja tehdä heidät onnellisiksi? Mutta minä olen +tappanut heidät, minä se olen murhaaja!" + +Hän nieli nyyhkytyksiään, koko hänen ruumiinsa vapisi, ja kuoleman +kylmyys jäykistytti hänen jäsenensä. + +"Ja minä viheliäinen hullu, liian suurella rakkaudellani olen minä +tappanut heidät! He olivat niin kauniit, heillä oli niin paljon syitä +päästäkseen rikkaiksi, iloisiksi, onnellisiksi! He olivat valloittaneet +koko sydämeni, minä elin ainoastaan heitä varten ja heidän kauttaan. Kun +Valérie meni pois, tuli Reine minun tahdokseni, minä aloin uudestaan +uneksia samoja kunnianhimoisia unelmia, joita hänen äitinsäkin oli +uneksinut, ja ajattelin ainoastaan, miten voisin ne toteuttaa tyttäreni +suhteen, johonka koko hellyyteni oli suunnattuna. Ja minä olen tappanut +heidät, tämä kaksinkertainen rikos oli seurauksena siitä minun +hulluudestani, että tahdoin kohota uhraamalla ensin sen olentoparan, +joka poistettiin väkivallalla tieltä ja vei äidin mukanaan, ja sitten +tyttäreni, joka esimerkin turmelemana ja saman intohimon saastuttamana +eli ja hengitti samaa verivirtaa. Oh, kun minä ajattelen, että vielä +tunti sitten voin sanoa itseäni onnelliseksi siitä syystä, että minulla +muka on vaan tämä tytär, että minulla on ainoastaan hän +rakastettavanani! Millainen typerä elämän ja rakkauden pilkka! Ja nyt +hän on kuollut, hän niinkuin äitinsäkin, ja minä olen aivan yksin, +minulla ei ole ketään rakastettavanani, ei ketään, joka minua +rakastaisi. Ei vaimoa eikä tytärtä, ei toivoa, ei tahtoa, yksin olen, +yksin ikuisesti!" + +Hän vaipui lattialle, tyhjänä, velttona kuin riepu, ja tuskin oli +hänellä voimia likistää Mathieun molempia käsiä ja kuiskata: + +"Ei, ei, älkää sanoko mitään. Te yksin olette oikeassa. Minä olen ajanut +luotani elämän, ja elämä on lopulta vienyt minulta kaikki." -- + + * * * * * + +Mutta Chantebledissä Mathieu ja Marianne yhä viljelivät, loivat ja +synnyttivät. Niinä kahtena vuotena, jotka nyt olivat taas kuluneet, +olivat he voitokkaita elämän ikuisessa taistelussa kuolemaa vastaan, ja +kiitos siitä perheen ainaiselle lisääntymiselle ja hedelmälliselle +maalle, joka oli heidän elämänsä, heidän ilonsa ja heidän voimansa. +Jumalallinen intohimo teki heidät hedelmällisiksi heidän +kykeneväisyydessään rakastamaan, olemaan hyviä, elämään terveellisesti, +ja heidän tarmonsa teki muun, heidän työhalunsa, heidän tyyni +kestäväisyytensä niissä välttämättömissä töissä, jotka luovat ja +järjestävät maailman. Mutta ilman ainaista taistelua eivät he voittoa +saaneet näinä kahtenakaan vuotena. He olivat vieläkin valloitusretkensä +vaikeassa alussa, he saivat usein itkeä ja tuntea tuskia. Kun ahdas +metsästyspaviljonki ei enään riittänyt, tuli heille suuria murheita, +koska oli saatava aivan uusi maalaistalo rakennuksineen ja +ulkohuoneineen. Kustannukset olivat melkoiset, ja usein uhkailivat +laihot olla maksamatta käsityöläisten laskuja. Ja sitä mukaan kuin +maanviljelys kasvoi tarvittiin lisään karjaakin, hevosia, palvelusväkeä, +lukuisa väestö, jonka silmällä pitäminen sai heidät usein nääntymään +työtaakan alle, niin kauvan kuin eivät vanhimmat lapset vielä kyenneet +ottamaan kannettavakseen osaa taakasta. Mathieu oli ottanut +maanviljelyksen johdon ja paransi viljelystä ehtimiseen uhraten sille +kaiken ajatus- ja työvoimansa saadakseen maan antamaan itsestään kaiken +sen elämän, joka sen povessa uinuili. Marianne hoiti navettaa, +maitokamaria, kanalaa ja osoitti samalla olevansa ensi luokan +kirjanpitäjä; hän maksoi kaikki maksettavat ja keräsi kaikki saatavat. +Ja kaikista murheista, vastoinkäymisistä ja välttämättömistä +erehdyksistä huolimatta, palkitsi onni kuitenkin menestyksellä heidän +ponnistuksensa. + +Maatila laajeni taaskin kolmellakymmenellä hehtaarilla hiekkamaata aina +Monvalin kylään asti, ja ylämaalla lisääntyi metsä kolmellakymmenellä +uudella hehtaarilla Mareuiliin päin. Mathieun taistelu tuli vaikeammaksi +ja ankarammaksi näitä hedelmättömiä mäkiä vastaan, aina sen mukaan kuin +hänen toiminta-alansa laajeni, mutta hänen onnistui kuitenkin tehdä ne +vuosi vuodelta hedelmällisemmiksi, ja kiitos siitä vedelle, jolla hän +niitä kaikilta puolin kasteli. Ylämaalle oli hän laittanut leveitä teitä +äsken hankkimiensa metsäin kautta, hän tahtoi saada liikeyhteyttä ja +toteuttaa suunnitelmansa, joka oli sellainen, että hän käyttäisi +metsässä olevia aukeita paikkoja laidunmaina, jonne hän laskisi +karjansa, kunnes voisi ryhtyä suuremmassa määrässä karjanhoitoon. +Taistelu riehui siis kaikilla suunnilla, ja voiton mahdollisuudet +lisääntyivät yhä enemmän, sillä jos toisen pellon viljasta ei tullut +satoa, korvautui vahinko siten, että toinen antoi sitä suuremman tulon. +Sama oli lasten laita, jotka kasvoivat yhä talon tilusten laajetessa; +ne, jotka olivat hitaampikasvuisia, näyttivät ikäänkuin kiihoittavan +toisten edistymistä. Molemmat kaksoset, Blaise ja Denis, jotka jo olivat +neljäntoista vuotiaita, saivat alituiseen palkkioita koulussa ja +saattoivat häpeään kahta vuotta nuoremman Ambroisen, joka oli liian +vilkas ja ajatteli sentähden usein kaikkea muuta kuin läksyjään. Neljä +muuta lasta, Gervais, Rose ja Claire sekä nuorin, Grégoire, olivat liian +pieniä lähetettäviksi joka päivä Pariisiin, ja he viettivät reipasta +ulkoelämää saamatta kuitenkaan liian paljon naarmuja ja sinimarjoja. Ja +kun Marianne näiden kahden vuoden lopulla synnytti kahdeksannen +lapsensa, pikku Louisen, ei hänen henkensä ollut vaarassa, niinkuin +Grégoiren syntyessä, mutta hän toipui hyvin hitaasti, sillä hän oli +noussut vuoteesta liian aikaiseen pyykinpesun tähden. Kun Mathieu näki +hänen taas jalkeilla pienoinen sylissään, vietti hän taaskin riemun +hetken kaikista suruista ja huolista huolimatta. Taaskin lapsi, taaskin +enemmän rikkautta ja valtaa, uutta voimaa maailmalle, uusi sarka +kylvetty tulevaisuutta varten. + +Hedelmällisyyden suuri ja hyvä työ levisi yhä maan ja naisen kautta, +voittaen kuoleman voimat, loi uusia elinehtoja jokaiselle uudelle +lapselle taistelun ja työn avulla ja synnytti alituisesti enemmän elämää +ja toivoa. + + + + +III + + +Kului taaskin kaksi vuotta. Mathieu ja Marianne saivat vieläkin lapsen, +tytön. Ja samalla kertaa kuin perhe lisääntyi, kasvoi myöskin Chantebled +ylämaan länsipuolella kaikella sillä rämeiköllä, joka ei vielä ollut +tullut kesytetyksi. Mutta tämä puoli maatilaa oli nyt valmiina, enemmän +kuin sata hehtaaria maata, jossa tähän asti oli kasvanut ainoastaan +saraheinää ja ruokoa, oli viljelty ja kantoi runsaita satoja. Ja +kanavoittu vesi johdettiin alas hiekkaisille viertomaille, ja siitä ne +muuttuivat hedelmällisiksi. Se oli elämän vastustamatonta valloitusta, +hedelmällisyys levisi päivänpaisteessa, työ loi ehtimiseen kaikista +esteistä huolimatta, korvasi vahingot ja vuodatti joka hetki maailman +suoniin yhä enemmän voimaa, terveyttä ja iloa. + +Nyt oli se Séguin, joka kehoitti Mathieutä hankkimaan itselleen uuden +maakappaleen, hän koetti oikein houkuttelemalla saada Mathieun ottamaan +yhdellä kertaa kaiken jälellä olevan maan, metsät ja nummet, lähes +kaksisataa hehtaaria. Hän oli aina rahapulassa, hän tarjosi erityisiä +etuja ja lupasi halvemmalla hinnalla. Mutta Mathieu oli varovainen eikä +ottanut tarjousta vastaan, hän oli siksi viisas, ett'ei tahtonut luopua +alussa tekemästään suunnitelmasta, jonka mukaan hän viljeli ainoastaan +asteettain, tarpeen mukaan. Ja koko nummen ostamisessa itäpuolella +rautatien varrella oli eräs vaikeus: siellä oli muutaman hehtaarin +suuruinen maa-ala, joka leikkasi nummen keskeltä kahtia ja joka kuului +Lepailleurille. Lepailleur ei kuitenkaan ollut koskaan käyttänyt tätä +maata hyödykseen. Kun Mathieun nyt oli valittava uusi maa-ala itselleen, +valitsi hän länsipuolella sen alueen, joka oli vielä ostamatta tuosta +ylhäällä olevasta suomaasta; hän tahtoisi vastaisuudessa, lausui hän, +keskustella nummimaan ostosta, kun mylläri ensin olisi luovuttanut +alueensa. Mathieu tiesi muuten, että mylläri kadehti ja inhosi häntä +siihen määrään, aina siitä asti kuin hänen viljelysyrityksensä olivat +alkaneet kukoistaa, että hän ei voinut ajatella yrittääkään tuon alueen +ostamista ja oli varma siitä, että keskusteluista ei tulisi mitään. +Séguin taas väitti, että hän kyllä saa tuon miehen järkiinsä, häntä +huvitti ajatus saada tuo maa-alue ilmaiseksikin, kun hän vaan ryhtyisi +asiaan. Mutta Mathieu oli itsepäinen ja tahtoi ensin keskustella +Lepailleurin kanssa, ennenkuin hän allekirjoittaa kontrahdin nummimaan +ostosta. + +Kului muutamia viikkoja. Sinä päivänä, jolloin Mathieu tuli Antinkadun +varrella olevaan taloon kauppakirjaa tekemään, ei hän tavannut Séguinia, +vaikka tämä oli kirjeessä ilmoittanut olevansa kotona. Palvelija, joka +vei hänen toisessa kerroksessa olevaan suureen saliin, sanoi, että herra +tulee varmaankin pian kotiin. Mathieu katseli ympärilleen hämmästyneenä +siitä huolimattomasta siivosta, joka oli tässä loistavassa huoneessa ja +jota hän ennen oli ihaillut, siinä kun oli komeita huonekaluja, +harvinaisia taideteollisuuskokoelmia, tinaesineitä ja kirjoja. Nämä +aarteet olivat tosin vielä jälellä, mutta ne olivat pölyssä ja oman +onnensa huomaan heitettyinä. Ahdasmielinen Séguin, joka ajatteli +ainoastaan, mitenkä hän voisi tulla huomatuksi, eikä voinut kauvankaan +pysyä kiinni samassa oikussaan, oli luopunut taiteentuntijan rollista, +joka ei häntä paljon huvittanut, ja oli nyt palannut ainoaan, +todelliseen, kiihkoonsa: hevosiin. Kilpa-ajohevoset täydensivät nyt +hänen rappiotilansa, jonka alkusyynä oli ollut peli ja rakastajattaret. +Lopullinen perikato lähestyi kuitenkin yhä enemmän, ja tuosta +salonkifilosoofista, joka oli ollut lukemattomissa keskusteluissa +Santerren kanssa kirjallisuudesta ja yhteiskuntaopista, oli nyt jälellä +ainoastaan ytimetön pessimisti, joka itse oli tuhonnut itsensä ja jonka +viha elämään oli vähitellen tullut todelliseksi oltuaan ensin ainoastaan +teeskenneltyä. + +Mathieun tarkastellessa huonetta astui sisään pitkäkasvuinen, +vaaleanverinen, kaunis tyttö, joka oli puettu yksinkertaiseen, mustaan +silkkileninkiin, mikä teki hänen miellyttävän arvokkaaksi. + +"Minä luulin lasten olevan täällä." + +Hän hymyili vieraalle ja alkoi järjestellä papereita Séguinin +kirjoituspöydällä sellaisen emännän arvokkaisuudella, joka tahtoo päästä +oikeuksiinsa ja olla ylikomentajana. + +Mathieu tunsi hänen, sillä hän oli nähnyt tämän tytön viime vuoden +kuluessa ottavan talossa komennon, jotavastoin Valentinen +vastenmielisyys talouden hoitoon kasvoi kasvamistaan. Hänen nimensä oli +Nora ja hän oli saksalainen, kotiopettajatar, musiikkiopettajatar, ja +Valentine oli ottanut hänen oikeastaan hoitamaan lapsia, sittenkun +hänen oli täytynyt eroittaa palveluksestaan Céleste, joka +varovaisuuskeinoistaan huolimatta oli taaskin tullut raskaaksi. Muuten +se oikeastaan olikin Séguin joka oli hankkinut Noran, helmen, jonka hän +oli varastanut eräältä perheen ystävättäreltä, kuten hän iloisesti +sanoi. Ja pian kävi selville, että Nora olikin Séguinin jalkavaimo ja +että Séguin oli nähtävästi ottanut hänen kotiinsa ainoastaan sentähden, +että voisi tavata häntä sitä useammin ja ennen kaikkea voidakseen +paremmin vartioida häntä, sillä Séguin oli hänen suhteensa hyvin +mustasukkainen. Tuo kaunis tyttö, jolla oli aistillinen suu ja +lapsellisen julkeat silmät, näkyi luodunkin herättämään levottomuutta ja +epäluottamusta. + +"Te odotatte herra Séguinia", sanoi hän vihdoin. "Minä tiedän, että hän +on kutsunut teidät tänne; hän tulee varmaankin pian kotiin." + +Mathieu, joka oli tarkastellut tyttöä, tahtoi tehdä kokeen. + +"Hän on ehkä mennyt ulos vaimonsa kanssa", sanoi Mathieu. "Hehän käyvät +usein yhdessä kaupungilla..." + +"Hekö!" huudahti tyttö nauraen, mikä oli hyvin sopimatonta +kotiopettajattarelle. "Teille on kerrottu väärin, herrani. Heillä ei +koskaan ole sama matka. Minä luulen, että rouva on kirkossa, ellei hän +ole jossakin muualla." + +Julkeana ja pilkallisen näköisenä alkoi hän taaskin kävellä huoneessa +järjestellen esineitä, ja ehtimiseen antoi hän hameittensa kosketella +Mathieutä; hänessä näytti asuvan vaistomainen tarve tarjota itseään +heti, kun hän vaan oli tullut kahden kesken jonkun herran kanssa. + +"Oh, millainen talo!" jatkoi hän matalalla äänellä, aivankuin olisi +puhunut itsekseen. "Näin vähän täällä välitetään herraparasta! Parasta +olisi, ett'ei rouva olisi aamusta iltaan niin paljon muissa hommissa." + +Valentine muissa hommissa! Voidakseen käsittää näitten sanain +pilkallisuuden, täytyi tietää -- niinkuin Mathieu tiesikin -- että +Valentine oli puoli vuotta sitten parantanut Santerren kanssa välinsä, +jotka lähes kolme vuotta olivat olleet särkyneinä. Nyt tahtoi Valentine +ottaa Santerren vastaan kotonaankin, hän sulkeutui koko iltapäiväksi +Santerren kanssa pieneen salonkiinsa, ja nähtävästi tarkoitti +kotiopettajatar juuri tätä sanoissaan, että rouva on "muissa hommissa." +Santerre oli valloittanut Valentinen sinä aikana, jolloin hän piti tätä +tarpeellisena saadakseen menestystä romaanikirjailijana, mutta kun +Valentine tuli tarpeettomaksi ja vieläpä haitalliseksikin, oli Santerre +lopettanut raa'alla ja häikäilemättömällä tavalla kaikki suhteet hänen +kanssaan. Epätoivoisena tästä välien rikkoontumisesta oli Valentine +sitten alkanut kummastuttaa ystävättäriään uskonnollisella hartaudellaan +ja hänestä tuli yhtä ahkera kirkonkävijä kuin hän oli ennenkin ollut +ollessaan kotona äitinsä luona ankaran uskonnollisessa Vaugeladen +perheessä. Kun hän oli luopunut siitä vapaasta käytöstavasta, jota +hän oli noudattanut miehensä ystäväin keskuudessa, vaipui hän +liioiteltuun ahdasmielisyyteen. Samoin kuin Wagnerin musiikki oli +roomalaiskatoolilaisuuskin vanhanaikuista ja vanhentunutta; hän odotti +uutta verenhimoista Antikristusta, joka pesisi pois maailman synnit. +Tosin väitettiin, että hän oli koettanut saada itselleen toista +rakastajaa, mutta sitä ei voitu todistaa. Séguin, joka piti uskontoa +yksinomaan muotiasiana, oli hetkiseksi lähestynyt häntä ja mennyt +sovinnollisuudessaan niin pitkälle, että hän seurasi vaimoaan +kirkkoonkin. Mutta alkooviriidat alkoivat sitten melkein heti, vielä +kiivaampina kuin ennen, ja nyt tuli kaikki sovinto mahdottomaksi. +Sittenkuin Nora oli saanut Séguinin valtaansa, oli Séguin palauttaakseen +rauhan kodissaan saanut päähänsä tuoda taaskin perheesensä entisen +ystävänsä Santerren, jota hän yhä kohtasi klubissa. Tämä kävi päinsä +hyvin luonnollisesti ja yksinkertaisesti. Romaanikirjailija tiesi, että +hänellä oli ollut niin suuri apu naisista kuin hän suinkin voi toivoa ja +että hänen nyt täytyi joko mennä naimisiin tai tehdä vuoteensa toisen +miehen pesään. Mutta hän hylkäsi vieläkin avioliiton sekä +periaatteittensa että persoonallisen vastenmielisyytensä tähden. Hän oli +niinkuin Séguinkin neljänkymmenen yhden vuotias, Valentine lähenteli +kolmeakymmentä kuutta; eikö nyt ollut se ikä, jolloin etsitään lepoa ja +jolloin on viisainta ajatella yhtä niistä kestävimmistä ja lujimmista +siteistä, joita maailma sallii? Niin Valentine kuin muutkin. Santerrehan +tunsi Valentinen, joka oli rikas, joka otettiin mielellään vastaan +hienoimmissakin seurapiireissä, sen lisäksi vielä nykyään uskonnollinen, +ja täytti siis kaikki toivottavat vaatimukset. Ja sillä välin kuin +taloudellinen perikato talossa alkoi tulla yhä uhkaavammaksi, olivat +olot siellä järjestyneet seuraavalla tavalla: mies ja kotiopettajatar, +vaimo ja miehen hyvä ystävä; nuo kolme lasta kasvoivat Jumalan +kaitselmuksen alaisina ilman pienintäkään huolenpitoa. + +Äkkiä kuului kimakkaa huutoa, ja Andrée hyökkäsi sisään Gastonin takaa +ajamana. + +"Nono! Nono! Hän tahtoo tukistaa minua!" + +Hänellä oli mitä ihanimmat, vaaleat hiukset, jotka liehuivat pienten +kasvojen ympärillä; veli, joka oli neljäntoista vuotias, siis neljä +vuotta vanhempi siskoaan, oli hoikka ja laiha kuin isänsäkin, ja hänellä +oli kylmät, siniset silmät kalpeissa kasvoissaan. Hän sai vihdoin kiinni +sisarensa ja tukisti häntä kaikesta voimastaan. + +"Oi, miten paha hän on, estä häntä, Nono!" huusi tyttö itkien ja tarttui +kotiopettajattaren hameisiin. + +Mutta Nora tyrkkäsi hänen luotaan ja torui: + +"Hiljaa, Andrée! Aina te tappelette! Tämä on sietämätöntä." + +"Minä en sanonut hänelle mitään, minä istuin lukemassa", selitti pikku +tyttö itkien. "Silloin tuli hän ja otti minulta kirjan ja tuli minun +päälleni..." + +"Hän on tyhmä, hän ei tahdo koskaan leikkiä", vastasi Gaston ja nauroi +ilkkuvasti. "Se on sinun omaksi hyödyksesi kun minä sinua hiuksista +vedän, sillä siten tulevat ne pitemmiksi." + +Kotiopettajatar yhtyi hänen nauruunsa, ja hänen mielestään tämä oli +hyvin hauskaa. Hänen mielestään Gaston oli aina oikeassa, ja hän antoi +pojan itsevaltaisesti hallita molempia sisariaan, sekä myöntyi siihenkin +leikkiin, jota tämä hänen itsensä kanssa harjoitti hypäten esimerkiksi +hänen olkapäilleen tai pannen kylmän kätensä hänen niskaansa. + +Mathieu oli kummissaan, vieläpä hieman suuttunutkin. Silloin tuli sisään +tohtori Boutan. Pikku Andrée, joka piti tohtorista hänen iloisen +hyväsydämisyytensä tähden, juoksi jo rauhoittuneena häntä vastaan ja +tarjosi poskensa suudeltavaksi. + +"Hyvää päivää, lapseni. Minä odotan äitiäsi, joka lähetti minulle +aamulla sähkösanoman, mutta ei liene vielä itse tullut kotiin. Minä olen +muuten tullut liian aikaiseen. Vai niin, rakas Mathieu, tekin olette +täällä." + +"Niin olen. Minä odotan herra Séguinia." + +He löivät kättä sydämellisesti. Sitten katsahti tohtori Noraan ja kysyi, +oliko rouva Séguin pahoinvointinen, koska hän oli kutsunut häntä +luokseen sähkösanomalla. Nora vastasi kylmästi, että hän ei tiedä. Kun +tohtori nyt kysyi Lucietä, jota hän ei nähnyt, vastasi Nora vihdoin: + +"Lucie makaa." + +"Makaako hän? Sittenhän se onkin hän, joka on sairaana?" + +"Ei, hän ei ole sairas." + +Boutan tarkasteli taas Noraa viisailla silmillään, jotka näyttivät +tahtovan tunkeutua tuon tytön sydämeen. Hän ei kuitenkaan kysynyt +enempää. + +"Hyvä on, minä odotan." + +Nora lähti vihdoinkin matkaansa ja vei mukanaan Gastonin ja Andréen, +jonka hän hieman yrmeästi tyrkkäsi edelleen. Nora oli hieman +hämmästyksissään tuosta tutkivasta katseesta, joka lakkaamatta seurasi +häntä, kunnes hän sai oven kiinni. + +Boutan oli kääntynyt Mathieun päin. Hetken seisoivat he ääneti ja +katsoivat toisiaan. Kumpikin tunsi olosuhteet ja kumpikin pudisti +päätään. + +"Mitä te sanotte tuosta naisesta?" kysyi tohtori vihdoin hiljaan. "Minua +hän pelottaa. Oletteko tarkastanut hänen suutaan ja silmiään, jotka +muuten ovat kauniit? Minä en koskaan ennen ole noin selvästi nähnyt +rikoksellisuuden leimaa noin hurmaavilla kasvoilla. Mutta toivokaamme, +että minä olen erehtynyt!" + +Taas syntyi hiljaisuus; tohtorikin teki kierroksen huoneessa, ja kun hän +palasi Mathieun luokse, huomautti hän viittauksella sitä +siivottomuutta, joka vallitsi kaikkialla. + +"Se oli välttämätön seuraus, ja tekin olette seurannut tätä +rappeutumista sen koko kehityskautena, eikö totta? Minä tiedän kyllä, +että minua nauretaan, että minua kutsutaan intoilijaksi, ja väitetään, +että kaikki erikoislääkärit ovat samanlaisia. Mutta jos minä olen +itsepäinen, niin olen minä sitä sentähden, että olen vakuutettu olevani +oikeassa. Mitä näihin Séguineihin tulee, niin on aivan selvää, että koko +onnettomuus johtuu avioliitossa käytetyistä ehkäisykeinoista, kun mies +ja vaimo ovat turmelleet ja kiihoittaneet toisiaan siinä +itsepäisyydessään, ett'eivät tahdo lapsia. He ovat kuitenkin +varomattomuutensa tähden saaneet yhden, ja sitten tulee mies aivan +hulluksi mustasukkaisuudesta, rääkkää vaimoaan, hylkää hänen ja jättää +alttiiksi lankeemukselle ja turmelukselle. Molemminpuolinen aviorikos on +loogillisena seurauksena sellaisten luonteitten kesken siitä syystä, +että he lakkaamatta ärsyttävät toisiaan ja myrkyttävät toistensa elämän +kiihoittavissa huvitteluissaan. Nyt on ero täydellinen, perhesiteet +katkenneet, herran rakastajatar ja rouvan rakastaja ovat asettuneet +perhelieden ääreen, ja nyt he kaikki neljä käyttävät inhoittavia +ehkäisykeinojaan. Minä tunnustan, että tuollainen saa minut +raivostumaan, ja minä puhun tästä vaan sydäntäni keventääkseni enkä +sanoakseni mitään uutta." + +Hän oli suuttunut, hän, joka muuten oli niin lempeä. Hänen hillitty +äänensä tuli tavattoman teräväksi ja innokkaaksi: + +"Puhutaan paljon meidän muodinmukaisesta hermostumisestamme, meidän +heikontumisestamme, meidän heikoista lapsistamme, jotka syntyvät +maailmaan sairaista, epänormaalisista, hysteerisistä naisista. Mutta +paitsi muita pienempiä ja tärkeitä syitä ovat avioliitossa käytetyt +ehkäisykeinot se suuri syy, joka myrkyttää elämän ja terveyden. Juuri ne +syöksevät meidät tähän ennenaikaiseen turmelukseen ja tuhoavat lopuksi +meidät tykkänään. Petetty luonto kostaa sillä, että se saa aikaan +sisällisiä häiriöitä ja tauteja. Monta sellaista naista, jotka ovat +tulleet sairaiksi, kiihkomielisiksi ja turmeltuneiksi näitten salaisten +keinojen kautta, olen minä nähnyt tulevan terveiksi raskauden jälkeen. +Mitä enemmän näitä keinoja käytetään, sitä enemmän heikontuu ja huononee +kansa, ja meitä uhkaa uudenaikainen hermosairaus, ruumiillinen ja +henkinen vararikko. Katsokaa meidän naisia ja verratkaa heitä +muinaisajan tukevaan naisväkeen. Meidän sukupuolettomia, vapisevia, +helposti pelästyviä naisia luomme me itse ehkäisykeinojemme avulla, +taiteemme ja kirjallisuutemme avulla, perheitten lapsien lukumäärän +rajoittamisyrityksillämme ja rahanhimon voimalla. Ja sanokaa minulle, +oletteko koskaan nähnyt selvempää esimerkkiä yhteiskunnan +kukistumisesta? Täällä näytellään nyt juuri aikamme suurinta +murhenäytelmää, turmeltumista elämään kyllästymisen ja tahallisen ja +järjestelmällisen hedelmättömyyden kautta. Mitä kannattaa eläminen, +koska jokainen syntyvä olento on onneton raukka? Ah noita lapsiraukkoja, +niitä minä enimmin surkuttelen, enkä minä voi tulla tänne tuntematta +sydämeni kouristuvan." + +Boutan jatkoi sitten hiljaisemmin, lausui, että hän sydämestään rakasti +pikku Andréeta, joka oli niin hellämielinen ja toisenlainen kuin muut, +niin että äiti väliin leikillään syytti hänen imettäjäänsä +Catichea, joka muka oli tehnyt hänet omaksi lapsekseen tyhmällä +talonpoikaismaidollaan, joka näkyi siitäkin, että hän tuli niin vähän +sukuunsa, oli aina tyyni ja iloinen eikä koskaan kiihoittunut, vaikka +veli häntä ehtimiseen ärsytteli. Gastonista sitävastoin ei tohtori +pitänyt, sillä hän oli ahdasmielinen, raaka, itsevaltainen ja itserakas. +Mutta kaikkein enin pani hän huomiota Lucieen, joka nyt oli kahdentoista +vuotias, kalpea, hoikka tyttö, jolla oli vaaleahkot hiukset ja +uneksivat, vaaleansiniset silmät. Hän oli tavattoman aikaiseen +kehittynyt, ja hänen oli vallannut kauhistus ja vastenmielisyys siihen +verivirtaan, joka teki hänet naiseksi. Tohtori oli huomannut hänessä +mitä omituisempia oireita, yhä kasvavan vastenmielisyyden lihallisiin +aistintoihin, jonkinlaisen aikaiseen kypsyneen mystisismin, joka sai +hänen haaveilemaan enkeleistä, puhtaista neitseistä ja eetterisestä +viattomuudesta. Kaikki elämä -- muurahaispesä, mehiläiskeko, linnunpesä, +jossa oli pieniä, alastomia poikasia -- vaivasi häntä, inhoitti häntä +siihen määrään, että hän väliin suorastaan oksenti. Ja tohtori sanoi, +että hän oli pessimistisien vanhempainsa oikea lapsi, vanhempain, jotka +kauhistuivat elokasta ja lämmintä hedelmällisyyttä. + +Nyt hyökkäsi Valentine sisään kuin tuulispää. Hän tuli aina kaikkialle +liian myöhään ja oli aina pää pyörällä jonkun odottamattoman asian +tähden. Hän oli yhtä laiha ja elokas kuin ennenkin, ja vaaleat hiukset +olivat vielä kuin sädekehänä hänen hienojen, kuoppaisten kasvojensa +ympärillä. + +"Hyvää päivää, herra Froment, hyvää päivää, tohtori Boutan. Pyydän +anteeksi, että olen antanut teidän odottaa. Minä menin Madeleinekirkkoon +kuulemaan abbé Levasseurin saarnan alkua ja aijoin poistua hetken +kuluttua -- minähän olin pyytänyt teitä tänne --, mutta sitten minä +aivan unohdin teidän, abbé puhui niin kauniisti, että hän sai minut +kokonaan valtaansa." + +Hän oli vielä aivan haltioissaan ja hänen katseensa oli puoliksi +sammunut. Hänen mielestään oli abbé kuitenkin ollut liian maltillinen, +hän oli vertaillut nykyajan aatteita toisiinsa ja ollut sitä mieltä, +että sovinto uskonnon ja tieteen välillä on mahdollista. + +"Eikö teillä ole minkäänlaista hermotautia?" + +"Minullako? Ei! En minä ole pyytänyt teitä tänne itseni vaan Lucien +tähden, joka on suurena surun aiheena. Minä en ymmärrä häntä. Voitteko +ajatellakaan sellaista, että hän kieltäytyi aamulla nousemasta ylös +vuoteestaan. Kun minä sain kuulla sen, menin itse hänen luokseen; ensin +ei hän vastannutkaan vaan kääntyi seinään päin. Sitten sanoi hän +vähintäin parikymmentä kertaa, että hän tahtoo mennä luostariin; mitään +parempaa selitystä ei hän antanut, vaan oli vaalea kuin palttina ja +tuijotti eteensä. Mikä teidän mielipiteenne on näitten uusien oikkujen +suhteen?" + +"Onko yöllä tai eilen illalla tapahtunut jotakin?" kysyi tohtori. + +"Yölläkö, ei, ei mitään, ei ainakaan minun tietääkseni. Ei eilen illalla +myöskään. Minä olin yksin kotona enkä käynyt ulkona; ystävämme Santerre +tuli tänne aikaiseen ja joi kupin teetä, minä menin hänen kanssaan +pieneen salonkiini sanottuamme ensin lapsille hyvää yötä päästäksemme +kuulemasta heidän meluaan. He menivät levolle tavalliseen aikaan." + +"Nukkuiko Lucie hyvin, eikö hän valitellut?" + +"Sitä minä en tiedä. Hänellä ei näytä olevan kärsimyksiä. Minä en luule, +että hän on sairas, sillä voittehan ymmärtää, että minä en olisi nyt +mennyt iltapäivällä ulos, jos olisin ollut vähänkin levoton hänen +suhteensa. Mutta minä tahdoin joka tapauksessa kysyä neuvoa teiltä, +sillä tämä on joka tapauksessa hyvin kiusallista, tuo hänen +itsepäisyytensä, ett'ei hän tahdo nousta ylös. Mennään nyt hänen +huoneesensa, ja torukaa häntä ankarasti, tohtori, laittakaa niin, että +hän heti nousee ylös!" + +Séguin oli juuri tullut sisään. Hän oli kuullut vaimonsa viimeiset +sanat, hän likisti vaan hiljaan Boutanin kättä, jotavastoin Valentine +lähti huoneesta tohtorin kanssa. Sitten pyysi Séguin anteeksi +Mathieultä. + +"Anteeksi, rakas herra Froment, että olen antanut teidän odottaa. Minun +yksi hevosistani on kipeä, eräs erinomainen juoksija, josta minä toivon +paljon. Niin, kaikki menee päin mäntyä... Puhukaamme nyt keskinäisistä +asioistamme. Niittenkään suhteen ei minulla ole ollut onnea." + +Hän alkoi sättiä Lepailleuria, joka maastaan oli vaatinut niin suurta +hintaa, että kaikki keskustelut siitä tulivat mahdottomiksi. Mylläri ei +muuten ollut voinut salata kiukkuaan Mathieun voiton johdosta: suurten, +viljelemättömäin alueitten tähden, joilla ohdakkeet olivat vuosisatoja +esteettömästi kasvaneet, mutta jotka nyt tuottivat runsaita satoja. Hän +oli ollut aivan raivostunut maahan, tuohon sydämettömään äitipuoleen, +joka oli niin ankara hänelle, talonpojan pojalle, ja niin hyväntahtoinen +tuota herrasmiestä kohtaan, joka oli pudonnut sinne taivaasta +kääntääkseen ylösalaisin koko paikkakunnan. Hän oli virnistellyt ja +sanonut, että nuo orjantappurapensaat ovat nyt kullan arvoisia, koska +kerran löytyi loitsijoita, jotka voivat loihtia viljaa kivistä. + +"Niinkuin tiedätte, olen minä itse ottanut vaivakseni matkustaa hänen +luokseen. Hän on itse kerran tullut minun luokseni tarjoomaan kaupaksi +maatilkkuaan, mutta silloin en minä luonnollisesti tahtonut ostaa sitä, +sillä minä halusin jo silloin myydä koko maatilani. Eikä hän tietysti +jättänyt minuakaan pilkkaamatta ja muistutti minulle, miten tyhmästi +minä silloin olin menetellyt. Minun teki oikein mieleni antaa hänelle +korvapuustin. -- Vai niin, hänellä on nyt pieni tyttö?" + +"Niin on, pikku Thérèse", vastasi Mathieu ja hymyili, sillä hän oli jo +edeltäpäin ollut varma keskustelujen tuloksesta. "Se onnettomuus, +niinkuin hän sanoo, kohtasi häntä viime vuonna. Hän on siitä vieläkin +hyvin suuttunut; ensin oli hän hävytön vaimolleen, sitten koko +yhteiskunnalle, kaikille pyhimyksille ja itse meidän Herrallemmekin. Hän +on itserakas ja kostonhimoinen mies." + +"Niin, ja minä loukkasin häntä myöskin siten, ett'en alkanut ihailla +hänen poikaansa, Antoninia, joka lienee teräväpäisimpiä oppilaita +Janvillen koulussa." + +Mathieu hymyili yhä. + +"No, sitten en minä ihmettelekään, että ette onnistunut. Eräänä päivänä +kun minä neuvoin vanhempia lähettämään Antonin maanviljelyskouluun, +luulin minä, että he alkavat piestä minua. Heidän unelmansa on tehdä +hänestä herrasmies." + +Lyhyesti, siitä kaupasta ei siis tullut mitään, ja Séguinin täytyi +tyytyä tähän eikä hän voinut myydä Mathieulle muuta kuin viimeisen +suomaan ylämaan länsipuolelta. Kauppakirja oli muuten valmis, ja se +allekirjoitettiin nyt. Vielä oli Séguinilla jälellä kaksi maapalstaa, +toinen lähes sadan hehtaarin suuruinen metsä Lillebonnen luona, ja +toinen alue, joka oli nummimaata ja ulottui aina Vieux-Bourgiin ja jonka +Lepailleurin sarka eroitti Mathieun jo ostamasta maasta. + +"Minä olisin antanut teille paremmilla ehdoilla, ja se olisi ollut +teille todellinen voitto", sanoi Séguin, joka oli vaikeassa rahapulassa. +"Mutta te olette viisas mies, minä tiedän, ett'en voi saada teitä +tekemään vastoin alkuperäisiä suunnitelmianne, jos te kerran olette +päättänyt odottaa. Onnea nyt vaan! Teidän onnenne on minunkin onneni." + +He olivat aina olleet mitä parhaimmissa suhteissa, ja he kättelivät +juuri, kun ovi aukeni ilman että kukaan palvelija olisi ottanut +vaivakseen ilmoittaa uutta tulijaa. + +"Ei, mutta oletteko te täällä?" sanoi talon herra aivan tyyneesti. "Minä +luulin teidän olevan ystävänne Maindronin pääharjoituksissa." + +Santerre astui sisään hieman väsähtänyt hymy huulillaan. Hän oli +melkoisesti lihonnut, menestys oli lannoittanut häntä, mutta hänen +kauniit, ruskeat silmänsä olivat vielä hyväilevän näköiset, ja hänen +hyvin hoidettu partansa peitti hänen pahan suunsa. Hän oli ensimäinen, +joka oli vainunnut alkooviromaanin pikaista kuperikeikkaa, ja hän oli +tullut uskonnolliseksi samaan aikaan kuin Valentinekin, hän kirjoitteli +nyt kääntymysjuttuja, romaaneja, joissa uudenaikainen katoolilainen +suunta sai aina voiton. Se oli muuten ainoastaan lisännyt hänen +halveksumistaan ihmiskuntaa kohtaan. + +"Maindronin näytelmä!" vastasi hän. "Ette voi aavistaakaan, miten +inhoittava se on! Taaskin aviorikos, sellainen alkaa lopulta todellakin +inhoittaa. On käsittämätöntä, ett'ei yleisö, jonka täytyy tuollaisia +katsella, tee kapinaa. Meidän viheliäiset psykoloogimme, jotka niin +surkuteltavalla naamalla seuraavat vanhaa yhteiskuntaa hautaan, ovat +tosiaankin onnistuneet turmella sen perinpohjin, koska se noin makaa +liejussa ja kamppailee kuoleman kanssa. Minä puolestani olen sama, mikä +aina olen ollut. Kidutus on ainoa, joka voi kuolettaa himon. Jumala on +tuhoava maailman, ja siinä on ihmiskunnan ainoa onni..." + +Kun hän huomasi, että Mathieu katseli hämmästyneenä häntä, muisti hän +luultavasti vanhan rollinsa romaanikirjailijana, joka oli puettu +hännystakkiin valkea liina kaulassa ja joka johti tanssia ja saattoi +hautaan valtaansa saamansa hienon maailman, ja sentähden lopetti hän nyt +äkkiä puheensa ja lisäsi: + +"Minä pakenin teaatterista. Nyt on kaunis ilma, minulla on vaunut tuolla +alhaalla, tuletteko mukaan pastellimaalarein näyttelyyn?" + +"Ei, rakas ystäväni, en minä tule", sanoi Séguin huolettomalla +äänenpainolla, "minä en tiedä mitään ikävämpää kuin pastellimaalarit. +Tiedustelkaa, onko Valentine vapaa tulemaan." + +Ja kädenliikkeellä, joka seurasi näitä sanoja, lahjoitti hän pois +vaimonsa. Kymmenet kerrat oli hän ollut tappamaisillaan Valentinen +järjettömän mustasukkaisuutensa tähden ja oli syyttänyt häntä mitä +inhoittavimmista aviorikoksista. Mutta hän oli aivan epäloogillisesti +sietänyt aina Santerreä. Häntä ei otettu laskuihin, tai jos aviomies oli +kauvan ollut tietämätön heidän keskinäisistä suhteistaan, oli hän +sittemmin tyytynyt asiaan, joka jo oli tapahtunut. Ja varsinkin nyt, kun +hän oli saanut sen hyvän ajatuksen päähänsä, että hän antaa rakastajan +takertua kiinni kotiinsa voidakseen sitten itse elää mielensä mukaan, +salli hän Santerren tulla ja mennä koska tahansa, lähteä Valentinen +kanssa ulos ja palata taas takaisin; kaikki kolme elivät he kuin hyvät +toverit, laskivat leikkiä ja keskustelivat kuin ennenkin ja olivat yhtä +hienoja pessimistejä. + +"En minäkään pidä pastellimaalareista, mutta pääasia on saada +iltapäivänsä kulumaan. Maindron on perin väsyttänyt minun ensimäisellä +näytöksellään. Oi, Jumalani, miten jotkut päivät voivat olla ikäviä!" + +"Meneväthän nekin mukiin, jos ne eivät ole muuta kuin ikäviä. Mutta +Sirius on sairas, ja koko tallini on ylösalaisin. Minä en onnistu +missään. Parasta olisi paneutua kuolemaan." + +"Mitä? Onko Sirius sairas? Rakas ystävä! Jos tahdotte, niin kuollaan +yhdessä. Minä haukottelen itseni kuoliaaksi." + +"Ja minä syljeskelen ja oksennan henkeni ulos. Oh, miten inhoittavaa +tämä elämä on!" + +Syntyi hiljaisuus, ja sitten alkoi Séguin taas pitkäveteisellä äänellä: + +"Onko tänään tapahtunut useampia onnettomuuksia?" + +"Ei. Eivät savupiiputkaan ole vielä kaatuneet ja pudonneet päähäni. +Mutta kyllä sekin pian tapahtuu." + +"Toivokaamme sitä. Ja tuo vanha lutka maa, jossa kihisee inhoittavan +paljon olentoja, pyörii yhä vaan. Sirius sairas ... siinä +onnettomuuksien huippu!" + +Mathieu oli perin ikävystynyt ja nousi lähteäkseen. Silloin toi eräs +palvelija terveisiä rouvalta, että herra tulisi heti neiti Lucien +luokse; tyttö tahtoi yhä itsepintaisesti maata vuoteessaan. Ja Séguin +laski yhä hidasta pilaansa ja pyysi molempia herroja tulemaan mukaan +auttamaan häntä koettaessaan saada tuota pientä naista aikanaan +vakuutetuksi miesten kaikkivallasta. + +Lucien huoneessa tapahtui omituista. Tuo pieni tyttö makasi selällään ja +piti suonenvedontapaisesti peitettä leukansa kohdalla aivankuin +tehdäkseen siten vastarintaa, estääkseen kenenkään nostamasta häntä +tuosta sängystä, jossa hän välttämättömästi tahtoi maata. Hänen pienet, +kalpeat kasvonsa olivat ainoastaan näkyvissä, ja niitä ympäröitsivät +vaaleahkot hiukset; hänen vaaleansiniset silmänsä tuijottivat +itsepintaisesti kattoon todistaen hurjaa päättäväisyyttä. Kun hän näki +äitinsä ja tohtori Boutanin tulevan sisään, ilmaisi hänen synkkä +katseensa kiduttavaa kärsimystä, mutta hän ei liikahtanutkaan, hänen +keveä hengityksensä ei kohottanut peitettäkään, ja useita minuutteja +makasi hän siinä jäykistynein kasvoin eikä vastannut mitään. + +"Te olette siis sairas, rakas lapseni? Äitinne on sanonut, ett'ette te +tahtonut nousta ylös aamulla. Mikä paikka teillä on kipeänä?" + +Mutta hän makasi kuin kuollut liikahtamatta ja lausumatta sanaakaan. + +"Kas niin, te teette hyvin pahasti siinä, että teette vanhempanne +levottomiksi ettekä anna minun auttaa itseänne. Olkaa nyt hyvä ja +sanokaa, mikä teidän on. Onko tauti vatsassa?" + +Hän makasi kuin kuollut liikuttamatta huuliaan tai sormiaan. + +"Minä luulin todellakin, että te olette järkevämpi kuin olette. Te +pahoitatte meidän kaikkein mielen. Minunhan täytyy tietää, mikä teidän +on, voidakseni parantaa teidät." + +Kun tohtori nyt oli tarttuvinaan Lucien toiseen käteen irroittaakseen +sen peitteestä, vapisi tyttö ja piti niin lujasti peitettä kaulansa +ympärillä, että tohtorin täytyi luopua yrityksestään koetella hänen +valtimoaan, sillä väkivaltaa ei hän tahtonut käyttää. + +Valentine, joka oli seisonut vieressä hiljaa odotellen, suuttui nyt. + +"Sinä käytät väärin meidän kärsivällisyyttämme, tämä on mielettömyyttä, +minun täytyy kutsua tänne isäsi, niin että hän saa rangaista sinua. Aina +aamusta asti olet sinä virunut vuoteessasi, etkä edes tahdo sanoa +meille, mitä on tapahtunut. Puhu nyt ainakin, kerro, mikä sinun on, niin +että tietäisimme, mitä meidän on tehtävä. Onko sinulla jotakin +valittamisen syytä? Mitä sinulle on sanottu tai tehty?" + +Kun Lucie taas muuttui kuolon kankeaksi, lähetti äiti tohtorin +kehoituksesta noutamaan Noraa, kotiopettajatarta, jotta häntä voitaisiin +kuulustella. Kun tuo pitkäkasvuinen, vaaleaverinen tyttö tuli sisään, +oli tohtori huomaavinaan lapsessa saman vapistuksen kuin silloinkin, kun +hän itse oli tahtonut koskettaa häneen, ja samaa ikävöimistä saada +hautautua, kadota pois ainaiseksi. + +Nora asettui vuoteen jalkapäähän ja vastaili tyyneesti, itsekin +tietämättään julkeasti hymyillen tohtorin kysymyksiin. + +"Minä en tiedä mitään, herrani. Minä en luonnollisesti vie lapsia +vuoteeseen. Neiti Lucie näytti aivan terveeltä illalla. Hän meni +luultavasti nukkumaan tavalliseen aikaan sanottuaan pienessä salongissa +hyvää yötä äidilleen, jolla oli vieraita. Minä menin sitten, kuten +tavallista, hetkeksi hänen huoneesensa sanomaan hänelle hyvää yötä. +Mihin kysymykseen minun pitäisi nyt vastata? Minä en tiedä." + +Puhuessaan katseli hän yhä tyttöä ja hymyili tahtomattaan, aivankuin +olisi muistanut jonkun hauskan asian. Mutta se oli liiaksi, lapsi +purskahti katkeraan itkuun, kun hän lakkasi tuijottamasta kattoon ja +huomasi nuo terävät, pilkalliset silmät, joitten katse oli häneen +kiinnitettynä. + +"Antakaa minun olla, älkää puhutelko minua, älkää katselko minua! Minä +tahdon mennä luostariin! Minä tahdon mennä luostariin!" + +Se oli sama huudahdus, jonka tuo liiaksi aikaiseen kehittynyt tyttö oli +aamulla inhosta huudahtanut. Hän kertasi sen nyt ehtimiseen yhä +kasvavalla kiihkolla. Ja hänen itsepäisyytensä olla enään ylös +nousematta, olla kenellekään näyttämättä edes kättensä ihoa, sisälsi sen +lujan päätöksen, että hän menee hautaan, kuolee koko maailmalta. Hän +toivoi, että vuodeverhot vedettäisiin eteen, jotta ei päivänvalo koskaan +enään näkisi häntä, hän olisi tahtonut olla yksinään, ikuisesti +unohdetussa haudassa, päästäkseen erilleen kauhustaan kaikkeen +aistillisuuteen, inhostaan elämään ja kaikkeen elolliseen. + +"Minä tahdon mennä luostariin! Minä tahdon mennä luostariin!" + +Valentine, joka luuli hänen menettäneen järkensä, lähetti nyt kutsumaan +Séguinia. Ja odotellessaan miestään alkoi hän taas puhella lapselleen +äidillisellä ja arvokkaalla äänellä: + +"Sinä saatat minun todellakin epätoivoon. Sinun ijälläsi ei puhuta +luostariin menosta, aivankuin ei perhe-elämässä olisi saanut kokea muuta +kuin suruja ja kärsimyksiä. Minä olen mielestäni tehnyt aina +velvollisuuteni, minä en onneksi voi syyttää itseäni mistään. Sinä +tunnet tarpeeksi minun syvän uskonnollisuuteni, minä olen kasvattanut +sinun sellaisessa kunnioituksessa uskontoon, että voin täydestä syystä +sanoa sinulle, että sinä teet syntiä Jumalaa vastaan sekoittamalla hänet +sairaan lapsen oikkuihin. Joka ei ole tottelevainen, se ei mene +luostariin, eikä Jumala tahdo tietää tytöstä, joka tekee syntiä äitiään +vastaan, vaikka hän ei äidiltään ole koskaan saanut muita kuin hyviä +esimerkkejä." + +Lucien silmät kääntyivät nyt äitiin ja sitä mukaa kuin tämä puhui, +laajenivat lapsiparan viattomat silmät kauhusta, ne ilmaisivat mitä +katkerinta kipua, sellaista lapsen sielun tuskaa, jota tuntee, kun +kunnioitus ja hellyys äitiä kohtaan on saanut surman iskun. + +Nyt tuli Séguin sisään Santerren ja Mathieun kanssa. Kun Valentine teki +selvää asioista ja vetosi Séguinin isälliseen arvokkaisuuteen, hymyili +tämä vaan, aivankuin olisi tahtonut sanoa: "Entä sitten? Sinä, rakas +ystäväni, olet kasvattanut heidät niin huonosti, että heillä nyt on noin +tyhmiä oikkuja." Kun äiti oli lopettanut, kääntyi Séguin lääkäriin, joka +liikkeellä ilmaisi olevansa voimaton, sillä tyttö ei tahtonut antaa +tutkia itseään. Silloin teki Santerre yrityksen lyödä asia leikiksi, +jotta päästäisiin tästä pulasta. + +"Onko kaikki totta, mitä mammasi on kertonut, rakas Lucieni? Ei, ei, hän +erehtyy, eikö totta? Sinä olet hyvin, hyvin kiltti ja tottelevainen. Kas +niin, nyt annan minä sinulle suutelon, ja sitten on kaikki hyvin taas. +Minä puhun sinun puolestasi papallesi ja mammallesi, he kyllä antavat +sinulle anteeksi." + +Hän läheni nauraen tyttöä kasvot eteenpäin kumarrettuina. Mutta kun +Lucie näki nuo miehen kasvot, nuo suuret loistavat silmät ja partaan +puoleksi peittyneen lihavan suun, tuli hän ihan mielettömäksi kauhusta. + +"Älkää tulko tänne, minä en tahdo ... ei, älkää suudelko minua ... _te_ +ette saa suudella minua!" + +Santerre ei ollut häntä kuulevinaankaan, hän oli vaan leikillisesti +kietovinaan kätensä tytön ympärille. + +"Miksi en minä saisi suudella sinua, Lucette? Minähän suutelen sinua +joka päivä." + +"Ei, minä en tahdo ... päästäkää minut, olkaa armelias! Ei, ei, te ette +saa, ei koskaan enään!" + +Ja kun Santerre tahtoi kuitenkin saada tahtonsa perille Lucien +vastalauseista huolimatta, nousi tyttö istualleen vuoteessansa, +heittäytyi sitten takaperin ja vältti siten Santerren suuta, aivankuin +se olisi ollut tulikuumasta raudasta tehty. + +Ja kun hän tunsi, että Santerre kuitenkin tulisi suutelemaan häntä, +alkoi hän kertoella siitä häpeällisestä salaisuudesta, joka aamusta +alkaen oli jäätänyt häntä, ryöstänyt häneltä puhelahjan ja vienyt kaiken +halun elämään. + +"Älkää suudelko minua! Ei koskaan, ei koskaan enään! Minä näin teidän +eilen illalla pienessä salongissa yhdessä mamman kanssa... +Saastaisuutta! Saastaisuutta!" + +Santerre kalpeni ja vetäytyi taaksepäin. Tuntui siltä kuin nyt syntynyt +hiljaisuus olisi levittänyt kuoleman kylmyyttä huoneesen. Kaikki olivat +hämmästyksissään ja odottivat, ei kukaan yrittänytkään estää tyttöä +lausumasta noita välttämättömiä ja musertavia sanoja. + +Lucie jatkoi epätoivoisena ja mieletönnä: + +"Nono tuli noutamaan minua juuri kuin minä olin nukkumaisillani, ja +sanoi näyttävänsä minulle jotakin hauskaa. Hän on lävistänyt suuren +reijän oveen, ja siitä hän huvikseen katselee iltasin. Minä luulin, että +Gaston tekee jotakin tyhmyyksiä Andréelle, ja minä seurasin häntä +varpaillani ja olin vaan paitasillani. Mutta mitä minä näin, mitä minä +näin ... oi, minä olen niin onneton, viekää minut luostariin, viekää +minut luostariin!" + +Hän heittäytyi taas pitkälleen vuoteessaan, veti peitteen kasvojensakin +eteen, aivankuin olisi tahtonut hautautua sen sisään, kääntyi seinään +päin eikä tahtonut kuulla eikä nähdä mitään enään. Ja kun ne pitkät +vavahdukset, jotka vielä liikuttivat hänen ruumistaan, loppuivat, näytti +hän kuolleelta. + +Kuultuaan tämän julkisen paljastuksen sellaisesta suusta, oli veri +noussut Séguinin päähän, ja hänet valtasi taas sama raaka +mustasukkaisuus, joka sai hänen väliin ajattelemaan murhaa. Hän oli jo +kääntynyt Valentineä kohden niin uhkaavan näköisenä, että Mathieu +valmistautui käymään heidän väliinsä. Mutta hän sai sitten itsensä heti +hillityksi, ja hän hymyili pilkallisesti nähdessään Noran seisovan +vuoteen jalkapuolessa hieman kalpeana ja kummastuneena siitä, että lapsi +oli tohtinut kertoa tapahtumasta, mutta yhä vaan itseensä luottavana ja +julkeana. Ainoastaan Valentine tohti ilmaista suuttumuksensa ja inhonsa, +ja hänen äänessään kajahteli vielä hieman vanhan Vaugeladen suvun +ylpeys. + +Hän meni kotiopettajattaren luo ja sanoi tälle vasten kasvoja: + +"Teidän käytöksenne on inhoittavaa. Pahin portto saastaisimmassa +bordellissa ei olisi voinut saada päähänsä niin häpeällistä ajatusta, +niin tyhmää ja niin halpamaista, että hän saastuttaisi lapsen mielen, +hävittäisi kaiken kunnioituksen, kaiken hellyyden äidin ja tyttären +väliltä. Te olette joko hullu tai viheliäisin olento maailmassa. Menkää +matkaanne, minä ajan teidät pois talosta." + +Séguin, joka ei vielä ollut avannut suutaan, suvaitsi nyt vasta ryhtyä +asiaan ja esiintyä isäntänä. + +"Ei, anteeksi, rakas ystäväni, minä en tahdo, että Nora jättää meidät. +Älkäämme me kääntäkö taloa ylösalaisin ja muuttako tapojamme, joihin +olemme tottuneet, joka kerta kuin hupsumainen Lucie näkee yöllä +mielettömiä unia. Antakaa hänelle lakseeraavaa lääkettä, tohtori, ja +sitten hyvä vesisuihku päälle. Mutta ennen kaikkea, ei enään mitään +näkyjä, ei mitään hulluja juttuja, taikka minä suutun." + +Kun Mathieu taas tuli kadulle tohtorin kanssa, joka oli Lucielle +määrännyt jotakin hermoja viihdyttävää lääkettä, kättelivät he pitkään +ja sanaakaan sanomatta toisiaan. Astuissaan vaunuihinsa sanoi Boutan: + +"Onko kaikki valmista nyt? Siinä on nyt se onnettomuus, jota minä olen +odottanut! Yhteiskunta kuolee vihasta säännölliseen ja terveelliseen +elämään. Mitä inhoittavimmat kauheudet jouduttavat sen lopullista +perikatoa, kaksitoista vuotiaat tytöt tulevat hysteerisiksi, ja ennen +aikaansa valtaa heidät inho kaikkea hedelmällisyyttä vastaan ja he +ikävöivät lihansa kuolettamista varten luostariin! Niin, kyllä tämä on +kaunista ... nuo viheliäiset ihmiset tahtovat välttämättömästi tehdä +lopun maailmasta!" -- + +Mutta Chantebledissä Mathieu ja Marianne yhä loivat, laskivat perustusta +ja synnyttivät. Niinä kahtena vuotena, jotka nyt olivat kuluneet, olivat +he taaskin voittaneet elämän ikuisessa taistelussa kuolemaa vastaan, ja +kiitos siitä perheen lisääntymiselle ja hedelmälliselle maalle, joka oli +koko heidän elämänsä, heidän ilonsa ja heidän voimansa. Jumalallinen +intohimo puhalsi heihin kuin hehkuva tuuli ja teki heidät +hedelmällisiksi, antoi heille voimaa rakastamaan, olemaan hyviä ja +terveitä, ja heidän tarmonsa sai aikaan muun, heidän työvoimansa, tuo +tyyni kestävyys välttämättömyyksissä, maailmaa luovassa ja maailmaa +järjestävässä työssä. Mutta näinä kahtena vuotena eivät he saaneet +voittoa ilman taisteluja. Mitä enemmän maatila kasvoi, sitä suuremman +pääoman vaati se. Ne velat, joita heidän alussa oli tekeminen, olivat +nyt kuitenkin maksetut. Kaiken puuhan etupäässä oli patriarka, jonka +tarkoitus oli panna perheensä tulevaisuus maaomaisuuden perustukselle, +niin ett'ei hänellä olisi muita apulaisia tai yhtiömiehiä kuin omat +lapsensa. Jokaiselle heistä hankki hän oman maakappaleen; hän antoi +pienelle kansalleen isänmaan. Vastaisuudessa tuli kaikkein juuret -- +kaikki, mitkä kiinnittävät ja ottavat ravintoa -- olemaan siellä, vaikka +useat hajaantuisivatkin, menisivät maailmaan, eri yhteiskunnallisiin +asemiin. Ja kuinka suuri laajennus olikaan tuo viimeinen alue suomaata, +joka teki mahdolliseksi koko ylängön viljelemisen, enemmän kuin sata +hehtaaria! Jos vieläkin lapsi syntyisi, olisi hänelläkin osansa, viljaa +kasvaisi heidän jokapäiväiseksi leiväkseen. Ja kun työt oli loppuun +suoritettu, viimeiset vesistöt kanavoidut, maa kesytetty ja kynnetty, +näytti kaikki seuraavana keväänä ihmeelliseltä, koko tuo laaja maa-alue +oli vihreä ja lupasi hyvän sadon. Siinä oli korvaus kaikista ensimäisen +vaivalloisen ajan kyynelistä ja murheista. + +Marianne ei ollut ainoastaan kunnon emäntä, joka hoiti kirjanpitoa ja +sisällisiä asioita. Hän oli yhä vielä rakastettu ja rakastettava +puoliso, äiti, joka synnytettyään lapsen maailmaan ja imetettyään sen +täydellisesti valmiiksi tuli sen opettajattareksi ja kasvattajaksi, +antoi sille intelligensinsä ja sydämensä. Marianne, joka oli niin viisas +ja ilomielinen, piti kunnian asianaan saada lapsensa tottelemaan oman +lempeytensä ja rakastettavaisuutensa avulla. Siihen vaadittiin +ainoastaan, että lapset pitivät hänestä, ja häntä toteltiin ja +kunnioitettiin, koska hän oli kaunis, hyvä ja rakastettu. Eikä hänen +tehtävänsä ollutkaan helppo. Samoin kuin muissakin asioissa menetteli +hän tässäkin hyvin järjellisesti, käytti vanhempia nuorempain +kaitsijoina, antoi jokaiselle määrätyn osansa lempeästä vallasta, +suoriutui voittaen pahimmistakin vaikeuksista antamalla totuuden ja +oikeuden vallita kaikkialla. Vanhimmat lapset, Blaise ja Denis, jotka jo +olivat kuudentoista vuotiaita, ja lähes neljäntoista vuotias Ambroise +olivat hieman eronneet hänestä, he olivat nyt enimmäkseen isän kanssa. +Mutta nuo viisi muuta lasta muodostivat yhä vielä lauman hänen +ympärilleen, uusi lapsi korvasi aina sen, joka oli lentänyt pois, kun +siivet olivat kasvaneet. + +Ja kun Marianne näitten kahden vuoden kuluttua synnytti yhdeksännen +lapsensa, oli tämä taaskin tyttö, Madeleine. Synnytys tapahtui helposti, +mutta kymmenen kuukautta sitä ennen oli hän liikanaisen työn tähden +saanut keskosen. Ja kun Mathieu näki hänen siinä hymyilevänä, pieni, +rakas Madeleine sylissään, suuteli hän kiihkeästi vaimoaan; taaskin oli +heillä riemun hetki kaikkien surujen jälkeen. + +Ja yhä vaan laajeni tuo suuri ja hyvä työ, hedelmällisyyden työ, maan ja +naisen avulla, voittaen kuoleman, luoden elinehtoja jokaiselle uudelle +lapselle, synnyttäen alituiseen yhä enemmän elämää, enemmän toivoa. + + + + +IV + + +Kului kaksi vuotta. Ja näitten kahden vuoden kuluessa saivat Mathieu ja +Marianne vielä lapsen, tyttären. Samalla kertaa kuin perhe lisääntyi, +kasvoi myöskin Chantebled, tällä kertaa kaikilla tähän asti ostetuilla +metsäpalstoilla ylämaan itäpuolella, aina kaukaiseen Mareuiliin ja +Lillebonneen asti. Nyt oli koko pohjoinen osa tästä maatilasta ostettu, +verkko teitä yhdisti lähes kaksi sataa hehtaaria metsää, jonka sisässä +oli aukeita, avaroita alueita. Nämät puitten aitaamat, luonnolliset +laidunmaat, joille tuli vettä läheisistä lähteistä, tekivät +mahdolliseksi karjan lisäämisen kolminkertaiseksi ja ryhtymisen +suurempaan karjanhoitoon. Se oli elämän vastustamatonta valloitusretkeä, +hedelmällisyys leveni päivänpaisteessa, työ loi ehtimiseen uutta +vastuksista ja suruista huolimatta, korvasi vahingot, vuodatti +alituisesti maailman suoniin enemmän voimaa, terveyttä ja iloa. + +Aina siitä asti kuin Fromentit olivat muuttuneet valloittajiksi, +perustelivat pientä kuningaskuntaansa ja loivat itselleen vakavinta +kaikista rikkauksista, maaomaisuutta, eivät Beauchênet enään tehneet +pilaa heidän hullumaisesta aatteestaan muuttaa maaseudulle ja ruveta +maanviljelyksen harrastajiksi, vaan he kohtelivat heitä nyt kuin +rikkaita sukulaisia ja kävivät väliin heitä tervehtimässä; he näyttivät +silloin ihailevan tätä suurta toimeliasta talonpoikaistaloa meluavine +hyvinvointineen. + +Eräänä kertana taas täällä käydessään tapasi Constance vanhan +koulukumppaninsa, rouva Angelinin, joka muuten ei ollut koskaan oikein +poistunut hänen näköpiiristään. Tämä nuori pari, joka kymmenen vuotta +sitten oli rakkauksineen kuljeskellut kaikilla Janvillen yksinäisillä +poluilla ja vaihtanut ahnaita suuteloita jokaisen pensaan takana, oli +vihdoin ostanut itselleen pienen talon kylän ulkopuolelta, ja siellä +viettivät he joka vuosi vuoden kauniimman ajan. Mutta he eivät enään +olleet yhtä lempeän suruttomia kuin ennen; rouva Angelin oli lähes +kolmenkymmenen kuuden, he olivat pysyneet kiinni vanhassa lupauksessaan, +että kun rouva tulee kolmenkymmenen vuotiaaksi, lakkaavat he käyttämästä +ehkäisykeinojaan ja niinä kuutena vuotena, joina he nyt olivat +odotelleet lasta, ei tämä lapsi tahtonutkaan syntyä. Vaikka he kuinkakin +sydämellisesti sitä toivoivat, olivat heidän syleilynsä kuitenkin +hedelmättömiä; näytti siltä kuin hedelmättömyys olisi ollut seurauksena +heidän pitkällisestä, itsekkäästä nautinnonhimostaan. Yhä kasvava +surumielisyys sai talossa vallan: mies, tuo kaunis musketööri, oli jo +harmahtava, ja hänen näkönsä oli heikontunut niin, että hän tuskin näki +maalata viuhkojaan; vaimo, joka ennen oli nauranut niin iloisesti, oli +nyt kauhuissaan tuon uhkaavan sokeuden tähden, ja se hiljaisuus ja +synkkä varjo, joka vähitellen levisi taloon, jääti häntä. + +Nyt kun tuttavuus oli uusittu, meni rouva Angelin väliin käydessään +asioilla Pariisissa kello neljän aikaan juomaan kupin teetä Constancen +luokse, ja siellä odotti hän Janvilleen menevän junan lähtöä. Kun he +eräänä päivänä olivat kahdestaan, purskahti rouva Angelin itkemään ja +uskoi Constancelle kaikki heidän surunsa. + +"Ah, rakas ystäväni, te ette voi aavistaakaan, miten me kärsimme. Se, +jolla on lapsi, ei voi ymmärtääkään millaisessa tuskassa ovat +lapsettomat puolisot siitä syystä, että he niin sydämestään haluaisivat +lasta. Minun miesparkani pitää vielä minusta, mutta minä näen sen kyllä, +että hän on vakuutettuna siitä, että se on minun vikani, ja se koskee +niin minun sydämeeni, että minä voin tuntikaudet istua ja itkeä. Minunko +vikani! Kukahan tohtii koskaan sanoa, kenen vika se on, miehen vaiko +naisen? Mutta sitä minä en koskaan sano hänelle, sillä silloin tulisi +hän aivan hurjaksi. Näkisittepä vaan, miten yksinäisinä me molemmat +olemme autiossa kodissamme, varsinkin siitä asti kuin hänen näkönsä +heikontuminen on alkanut vaikuttaa hänen luonteesensa. Oh, me antaisimme +kaiken veremme, jos meillä vaan olisi lapsi, joka meluaisi ja pitäisi +sydämemme lämpimänä nyt, kun elämä meissä ja meidän ympäristössämme on +jäykistynyt." + +Constance katseli häntä kummastuneena. + +"Mitä minä kuulen, rakas ystäväni, ettekö te voi saada lasta, te, joka +tuskin olette vielä kolmenkymmenen kuuden vanha? Minä olen aina luullut, +että lapsen voi saada milloin tahansa, kun vaan on terve ja voimakas +niinkuin te. Muuten, onhan tuollaista vastaan keinoja, niitähän on aina +ilmoituksia sanomalehdissä..." + +Rouva Angelin alkoi taaskin katkerasti itkeä. + +"Tehän pakoitatte minun puhumaan kaikki. Minä olen, sen pahempi, ollut +kolme vuotta erityisen käsittelyn alaisena; puolen vuotta olen minä +luottanut erääseen kätilöön Miromesnilkadun varrella, ja se, että te +saatte niin usein tavata minua näin kesällä, se on siitä syystä, että +minä käyn tuon kätilön luona. Hänellä on aina lupauksia, mutta niistä ei +sen valmiimpaa tule. Tänään oli hän avomielisempi ja näkyi menettäneen +toivonsa, ja sentähden minä en voinut pidättää kyyneleitäni. Antakaa +minulle anteeksi!" + +Ja sitten jatkoi hän kiihkoissaan kädet ristissä: + +"Jumalani, ajatelkaa että on olemassa onnellisiakin naisia, naisia, +joilla on niin monta lasta kuin he vaan itse haluavat ... teidän +sukulaisellanne rouva Fromentilla esimerkiksi! Ja kuinka hänestä on +tehty pilaa ja häntä moitittu, minä itse en suinkaan vähimmin! Mutta nyt +pyydän minä häneltä sitä anteeksi, se on lopultakin kaunista ja +suurenmoista tuo ainainen lasten synnyttäminen maailmaan, tyynesti ja +ylpeästi. Minä kadehdin häntä siihen määrään, että tahtoisin mennä +varastamaan yhden hänen lapsistaan, jotka nousevat idulle hänestä yhtä +luonnollisesti kuin hedelmä voimakkaasta puusta. Jumalani, onko tämä +sentähden, että me olemme odottaneet liian kauvan? Onko se meidän +molempain vika, että me olemme antaneet oksan kuivettua estämällä sen +kantamasta hedelmää vuoden mahla-aikana?" + +Constance muuttui vakavaksi ja pudisti päätään kuullessaan Mariannen +nimen. Hän ei vieläkään hyväksynyt Mariannea hänen monien, häpeällisten +raskauksiensa tähden, joita vielä varmaankin seuraisi katumus. + +"Ei, ei, rakas ystäväni, älkää menkö päinvastaiseen liiallisuuteen. +Lapsi, niin, varmaankaan ei ole ainoatakaan naista, joka ei toivoisi +lasta. Mutta tuollainen lauma ... ei, ei, se on häpeällistä, se on +hullutusta. Nyt, kun Marianne on rikas, voi hän luonnollisesti vastata, +että hänellä on oikeus olla siitä välittämättä. Minä myönnän, että se on +jonkunlainen puolustus. Mutta minä pidän kuitenkin joka tapauksessa +kiinni mielipiteestäni, ja saattepa nähdä, että Marianne jonakin päivänä +saa hirmuisen rangaistuksen." + +Mutta kun rouva Angelin oli mennyt, ei Constance voinut olla +ajattelematta sitä, mitä hän oli puhunut. Hän kummasteli sitä, että +heidän ijällään ei voinut saada lasta, vaikka he sitä halusivat. Ja +mistä tuli se kylmä väre, jonka Constance nyt tunsi kulkevan läpi +ruumiinsa? Mikä tulevaisuuden aavistus se oli, joka oli saanut hänen +sydämensä arimmat kielet väräjämään? Se oli ainoastaan hämärä, muodon +vaisto, eikä hän olisi sitä huomannutkaan, ell'ei hän kerta ennenkin +olisi tuntenut omituista tuskaa siitä, ett'ei hänellä ole toista poikaa, +nimittäin sinä päivänä, jolloin onneton Morange oli jäänyt tyttärensä +surullisen kuoleman kautta yksinään maailmaan. Siitä asti oli Morange +elänyt jonkinlaista unielämää ja hänen aikansa kului kaikki virkansa +täsmälliseen täyttämiseen. Hän ei puhunut juuri koskaan; hyvin +säännöllisesti ja hiljaisena oli hän palannut takaisin kassanhoitajan +tehtäviin; hän oli hyvin keskinkertainen ihminen, jonka kohtalona on +alituiseen seista samassa paikassa, eikä hän koskaan pääsisi pois +konetehtaalta, jossa hänen palkkansa nyt nousi kahdeksaan tuhanteen +frankiin. Tuskin tiedettiinkään, mihin hän käytti tuon summan, joka oli +hyvin suuri noin yksinäiselle, säännölliseen ja vaatimattomaan elämään +tottuneelle miehelle, jolla ei ollut muuta ylellisyyttä kuin hänen hyvin +avara asuntonsa, jonne hän itsepintaisesti sulkeutui ja eli luokse +pääsemättömässä yksinäisyydessään. Tämän miehen lohduttamaton suru se +juuri oli tehnyt Constanceen niin syvän vaikutuksen, että hän oli +ensimäisinä päivinä itkenyt Morangen kovaa kohtaloa, hän, jolta muuten +eivät kyyneleet helposti vuotaneet. Constance tuli varmaankin +tietämättään vertailleeksi itseään häneen, ajatus toisesta lapsesta, +joka hänellä lienee ollut ennenkin, sukelsi nyt esiin tänä liikutuksen +hetkenä, jolloin hänen äidinsydämensä vapisi synkistä aavistuksista, +jollaisia hän ei ennen ollut kokenut. Hänen poikansa Maurice oli +kasvamisajallaan ollut heikko, mutta nyt hän oli kaunis yhdeksäntoista +vuotias nuorukainen, yhä kalpea, mutta vahvan näköinen; hän oli +äskettäin suorittanut sangen hyvällä menestyksellä ylioppilastutkinnon, +hän auttoi nyt jo isäänsä liikkeen hoidossa, ja hänen äitinsä, joka +jumaloitsi häntä, ei ollut koskaan ennen toivonut hänestä niin paljon +kuin nyt, sillä hän näki mielikuvituksissaan poikansa liikkeen +päämiehenä, joka yhä suurentaisi perheen rikkautta ja tulisi kuninkaaksi +rahan ja vallan maailmassa. + +Constancen rakkaus poikaansa, tulevaisuuden sankariin, kasvoi varsinkin +siitä lähtien kuin pojan isä vajosi päivä päivältä yhä syvemmälle ja +tuli vaimonsa inhon ja halveksumisen esineeksi. Siinä oli täydellisesti +loogillinen turmelukseen vajoaminen, jota Constance ei kyennyt estämään, +vaan jota hän päinvastoin edisti. Beauchêne oli neljänkymmenen kahden +vuotias, hän joi liiaksi, söi liiaksi, poltti tupakkaa liiaksi. Hän +lihoi ja pöhöttyi, huulet olivat veltot ja silmälaudat raskaat, ei +huolehtinut ulkoasustaan niinkuin ennen ja alentui alhaiseen pilantekoon +ja nauraa hohotti raakojen ihmisten tavalla. Mutta erittäinkin kotinsa +ulkopuolella käyttäytyi hän halpamaisesti; siellä antautui hän roskaväen +hurjisteluihin, joihin hänellä aina oli ollut halua. Nyt kun hänestä +kotona ei paljoakaan välitetty, haki hän korvausta mitä julkeimpain +katutyttöjen seurasta. Hän katosi kotoaan, oli poissa koko öitä, +valehteli sitten kömpelösti tai ei edes välittänyt ryhtyä siihenkään +vaivaan. Miten olisi Constance voinut vastustaa tätä, hän, joka +ainoastaan harvoin voi antautua ottamaan vastaan miehensä vastenmielisiä +hyväilyjä, ja tähänkin alistui hän ainoastaan siitä syystä, ett'ei ero +heidän välillään tulisi täydelliseksi. Hän tunsi itsensä voimattomaksi +ja hän antoi miehelleen vihdoin täyden vapauden, vaikka hän tiesikin +erittäin hyvin miehensä raaoista huvitteluista. Ja pahinta Constancen +mielestä oli tuo henkinen ja ruumiillinen rappeutuminen, joka ilmeni +tuossa vahvassa miehessä epäsiveellisen elämän seurauksena ja jätti +jälkiään liikkeeseenkin, joka myöskin oli rappeutumassa. Entinen +työteliäs, tarmokas ja kestävä isäntä tuli hitaaksi, menetti aistinsa +edullisten kauppain tekoon eikä hänellä ollut enään voimia suuriin +yrityksiin. Hän makasi aamut sängyssään, jätti kolme neljä päivää +perätysten käymättä tehtaassa, antoi epäjärjestyksen ja +huolimattomuuden kasvaa siihen määrään, että ennen niin iloisilta +näyttäneet kirjat osoittivat nyt joka vuosi tulojen vähenemistä. +Tällainen oli tuon itsekkään, nautintoja rakastavan miehen loppu, +miehen, joka aina oli puolustanut sitä mielipidettä, että raha, toisten +työn kautta kymmenkertaiseksi kasvanut pääoma, oli ainoa valta, jota +ansaitsi tavoitella, mutta joka valta nyt oikeutetulla ironialla saattoi +liika suurien rahojen ja nautintojen avulla miehensä vitkalleen +lähestyvään perikatoon ja ruumiillisen veltostumisen tilaan. + +Ja vielä oli Constancea kohtaava viimeinen isku, joka saattoi hänen +inhoomaan miestään. Eräs nimetön kirje, erään palveluksesta eroitetun +palvelijan halpamaisen kostonhimon hedelmä, ilmaisi hänelle Beauchênen +rakkausjutun Norinen kanssa, tehdasnaisen, joka oli tullut Beauchênesta +raskaaksi ja synnyttänyt sitten salaisuudessa pojan, joka heti oli +kadonnut tietämättömiin. Vaikka tästä oli jo kulunut kymmenen vuotta, ei +Constance voinut ajatellakaan tätä likaista asiaa ilman että koko hänen +sisällinen ihmisensä nousi sitä vastaan. Mihin tämä lapsi oli pantu? +Elikö se vielä? Ja jos, niin millaisessa rikkaläjässä? Constance oli +hyvin kuohuissaan tästä kohtalon sallimasta äiteydestä, jonka miehensä +oli varastanut häneltä itseltä ja jota hän hämmästyksekseen tunsi +kadehtivansa, sillä olihan hän itsekin itsepintaisesti kieltäytynyt +siitä. Hänestä tuntui, että mitä enemmän vastenmielisyys ja inho eroitti +häntä miehestään, sitä enemmän kasvoi hänessä äidin sydän, johon +yhdistyi mustasukkainen hellyyden tunne, rakkauden leimuava rovio, +kieltäytymistä ja kiihkoa, joita hän ei koskaan ollut puolisona +tuntenut. Hän omisti nyt koko elämänsä rakkaalle Mauricelleen, hän teki +pojan jumalakseen, uhrasi hänen tähtensä oikeutetun vihansakin. Hän oli +päättänyt, että poika ei saa kärsiä isänsä kunnottomuuden tähden, ja +poika oli suurena syynä siihen ylhäiseen käytöstapaan, jota äiti +erinomaisella mielenlujuudella noudatti; hän näytti olevan tietämätön +kaikesta, ei koskaan moittinut miestään ja oli maailman silmissä tätä +kohtaan sama kunnioitettava vaimo kuin ennenkin. Vieläpä ollessaan +kahdenkesken miehensä kanssa vaikeni hän ja vältteli selvittelyjä ja +riitoja. Tämä porvarillisesti siveellinen ja kunniallinen nainen ei +ajatellutkaan rakastajaa eikä kostoa, vaan päinvastoin viha miehensä +hurjisteluihin näytti kiinnittäneen hänen yhä lujemmin kotilieden +ääreen, jossa hän turvautui poikaansa ja tuli tämän kautta suojelluksi +yhtä paljon kuin ankarain periaatteittensakin kautta. Loukattuna, +salaten vastenmielisyytensä ja inhonsa odotti hän poikansa iloista +tulevaisuutta: hän olisi puhdistava ja pelastava talon. Äidillä oli +palava usko hänen voimaansa, ja hän hämmästyi ja tuli aivan +levottomaksi, kun tuo ihmeellinen, selittämätön vapistus väliin kulki +äkkiä läpi koko hänen ruumiinsa ja sai aikaan ikäänkuin omantunnon +vaivoja vanhain rikosten tähden, joita hän ei muistanut. + +Se oli Constance, joka taaskin otti puheeksi ne asiat, joista rouva +Angelin oli kertonut. Hän näytti hyvin uteliaalta ja osanottavaiselta. +Kun tämä hedelmätön naisparka, joka kärsi siitä, että hänellä ei ollut +lasta, tunnusti, että jokainen käynti kätilön luona oli vaan uusi +pettymys, niin näytti Constance tahtovan lohduttaa häntä ja teki hänelle +erään ehdotuksen. + +"Sallitteko te, rakas ystäväni, minun tulla jonakin päivänä teidän +mukananne? Hän voi ehkä sanoa minulle sen, mitä hän ei tohdi sanoa +teille." + +Rouva Angelin teki hämmästyneenä hitaan ja kieltävän liikkeen. + +"Mitä hyötyä siitä olisi? Te ette saa tietää enemmän kuin minäkään. +Minusta olisi ikävää, jos te turhaan kuluttaisitte aikaanne." + +"Eikö mitä! Te saatte täydellisesti määrätä minun aikani, kun on +kysymyksessä näin vakava asia. Enkä minä kielläkään, että olen hieman +halukas keskustelemaan tuon kätilön kanssa; tehän olette kertoneet +minulle niin merkillisiä asioita..." + +He päättivät vihdoin mennä yhdessä ja määräsivät tätä tarkoitusta +varten ensi tuorstain iltapäivän. Silloin lähtevät he yhdessä rouva +Bourdieun luokse Miromesnilkadun varrelle. + +Samana tuorstaina oli Mathieu matkustanut Pariisiin katsomaan Beauchênen +luokse erästä puimakonetta. Kulkiessaan kello kahden aikaan Boëtiekatua +pitkin, kohtasi hän Cécile Moineaudin, joka kantoi pientä pakettia. +Cécile oli kahdennellakymmenennellä ensimäisellä ikävuodellaan ja vielä +laiha, kalpea ja voimaton leikkauksen jälkeen, mutta hänellä ei enään +ollut tuskia. Aina siitä asti kuin hän oli ollut muutamia kuukausia +heidän luonaan maalla, tunsi Mathieu myötätuntoisuutta häntä kohtaan, ja +tämä myötätuntoisuus oli yhä kasvanut siitä lämpimästä säälistä, jota +hän oli tuntenut nähdessään Cécilen epätoivon siitä syystä, ett'ei hän +koskaan voi tulla äidiksi. Kun Cécile oli päässyt pois sairashuoneesta, +otti Mathieu turvatakseen häntä ja hankki hänelle keveää työtä eräältä +tehtailijalta, jonka hän tunsi. Cécile sai liisteröidä kartonkeja, ainoa +työ, jota hän voi tehdä aina väsyvillä käsillään. Kun hän ei enään ollut +nainen, näytti hän lapselta, joka oli pysähtynyt kasvussaan. Hän voi +ansaita kartonkityöllään aina kahteen frankiin asti päivässä. Koska +hänellä oli hyvin vaikea olo kotonaan vanhempainsa luona ja hänen joka +ilta täytyi antaa neljäkymmentä soutaan heille, halusi hän nyt omaa +kotia ja uneksi voivansa säästää niin paljon, että voi vuokrata kamarin, +jossa hän voisi olla rauhassa ja päästä epäystävällisestä kohtelusta. +Mathieu oli päättänyt hämmästyttää häntä jonakin päivänä antamalla +hänelle sen pienen rahasumman, jota hän tarvitsi. + +"Mihin te menette?" kysyi Mathieu. + +Hän hämmästyi hieman ja vastasi sitten vältellen: + +"Minulla on asiaa Miromesnilkadun varrelle." + +Mutta sitten tuli hän ajatelleeksi, miten hyvä ja auttavainen Mathieu +oli ollut, ja hän puhui kaikki. Norine parka oli äskettäin saanut +kolmannen lapsensa rouva Bourdieun luona. Se oli taaskin surullinen +juttu. Eräs herra oli elättänyt häntä ja vuokrannut hänelle hienon +huoneen, sekä ostanut siihen Norinelle omat huonekalut, mutta kun tämä +herra sitten oli hylännyt hänet, oli hänen täytynyt myydä omaisuutensa, +ja niitten viimeisten kahdensadan frankin avulla, jotka hänellä oli +vielä jälellä, oli hän mennyt täysihoitoon rouva Bourdieun luokse, sillä +hän pelkäsi lapsenpäästölaitosta, ja siellä oli hän nyt synnyttänyt +lapsensa. Mutta kun hänen nyt taas piti jättää kätilö, oli hän aivan +turvatonna. Se ei ollut ollenkaan hauskaa, kun hän jo oli lähes +kolmenkymmenen yhden vanha. + +"Hän ei ole koskaan ollut paha minulle", jatkoi Cécile. "Minä olen +käynyt väliin häntä tervehtimässä, sillä minä olen niin pahoillani hänen +tähtensä. Tänään vien minä hänelle vähän suklaata. Oh, ette voi +ajatellakaan, miten kaunis hänen pieni poikansa on!" + +Hänen silmänsä loistivat, ja koko hänen pienet, kalpeat kasvonsa +loistivat hellyydestä. Oli oikein ihmeellistä, että leikkausveitsi oli +tehnyt tämän Grenellen korttelista olevan katulapsen hienosti +tunteelliseksi ihmiseksi, neitseelliseksi lapseksi, jossa sykki äidin +sydän, ja niin hennoksi, että hän tuntui voivan musertua pienimmästäkin +äänestä, joka oli liian voimakas. Näytti siltä kuin äidillinen vaisto +olisi kehittynyt hänessä korkeimpaan määräänsä siitä asti kuin hän itse +ei enään voinut tulla äidiksi. + +"Mutta onnetonta on, että Norine tahtoo päästä hänestäkin niinkuin +kahdesta edellisestä lapsestaankin! Tämä poika on kuitenkin huutanut +niin paljon, että Norinen täytyi lopultakin antaa hänelle rintaa. Mutta +sen on hän vaan tehnyt tilapäisesti, sanoo hän, sillä hän ei voi nähdä +poikansa kuolevan nälkään. Minusta on se liikuttavaa, että vaikka +ihminen kerran on äiti, ei hän tahdo pitää lastansa. Ja minä olin +suunnitellut kaikki niin hyvin. Niinkuin tiedätte, aijon minä muuttaa +pois vanhempaini luota. Minä vuokraisin jotenkin suuren huoneen, +ottaisin sisareni ja hänen poikansa luokseni ja opettaisin sisareni +leikkaamaan ja liisteröimään kartonkeja; silloin eläisimme me +onnellisina me kaikki kolme. Ajatelkaahan, miten iloisesti me tekisimme +työtä tietäessämme, että olemme vapaat ja että meitä ei pakoiteta +tekoihin, jotka ovat meille vastenmielisiä!" + +"No, eikö Norine ollut suostuvainen?" kysyi Mathieu. + +"Hän sanoi minulle, että minä olen hullu, ja siinä hän lienee +oikeassakin, sillä eihän minulla ole soutakaan, millä vuokraisin +huoneen. Oh, jospa vaan tietäisitte, miten se minun mieltäni pahoittaa!" + +Mathieu taisteli liikutustaan vastaan ja sanoi tyynesti: + +"Yhden huoneenhan nyt aina voi vuokrata. Te kyllä kohtaatte jonkun +ystävän, joka teitä auttaa. Mutta sitä minä epäilen, että voitte saada +sisarenne pitämään lapsensa; minä tunnen hänen mielipiteensä siinä +asiassa. Sehän olisi oikein ihmetyö, jos onnistuisitte." + +Cécile katseli kiinteästi Mathieutä. Hän se oli ystävä. Täyttyisikö +Cécilen unelma? Vihdoin rohkaisi hän itsensä ja sanoi: + +"Ah, te olette niin hyvä meitä kohtaan ... jos te tahtoisitte tehdä +minulle sen suuren ilon ja tulla minun kanssani Norinen luokse. Te yksin +voitte puhella hänen kanssaan ja saada hänen mielensä kääntymään. Mutta +kulkekaamme hitaasti, sillä minä olen niin iloinen, että voin tuskin +hengittää!" + +Mathieu oli alkanut astella hänen rinnallaan, he kääntyivät +Miromesnilkadulle, ja Mathieunkin sydän tykytti heidän mennessään +kätilön portaita ylös. Jo kymmenen vuotta! Kaikki, mitä Mathieu oli +saanut nähdä täällä, muisti hän nyt niin selvästi kuin olisi ollut +täällä eilen, sillä talo ei ollut muuttunut, ja hän oli tuntevinaan +samat rasvapilkutkin seinissä ja portaissa. + +Tuolla toisen kerroksen huoneessa sai Mathieu vielä selvemmin sen +vaikutuksen, että hän oli käynyt täällä eilen. Huone oli aivan entisen +näköinen, ja siinä oli samat harmaat tapetit ja sieltä täältä haalitut +huonekalut. Kolme rautasänkyä oli aivan samoissa paikoissaan kuin +ennenkin, kaksi vieretysten ja kolmas niistä erillään. Yhdessä sängyssä +oli pieni, kiinnitetty kapsäkki ja matkalaukku, joita hän ei ensin +huomannut, mutta jotka täydensivät yhdennäköisyyden. Ja +päivänpaisteisten ikkunain ulkopuolelta, korkean, harmaan muurin takaa +kaikuivat samat torventoitotukset läheisestä kasarmirakennuksesta. + +Norine istui puettuna sänkynsä laidalla ja antoi rintaa lapselleen. + +"Tekö se olette, herra Froment?" huudahti hän tunnettuaan Mathieun. "Te +olitte oikein hyvä, kun seurasitte Cécileä tänne. Herra Jumala, mitä +kaikkea on tapahtunutkaan siitä, kun viimeksi tapasimme toisemme!" + +Mathieu katseli häntä, ja Norine tuntui hänestä hyvin vanhentuneelta ja +lakastuneelta, mutta hän näytti kuitenkin vielä sangen hyvännäköiseltä, +vaikka olikin lihonnut hieman liiaksi ja oli huolettomammin puettu kuin +ennen. + +Cécile meni suoraan asiaan. + +"Tässä on suklaata. -- Minä tapasin herra Fromentin kadulla, ja hän on +niin kiltti, häntä huvittaa minun ajatukseni, että me vuokraisimme +yhdessä huoneen, jossa sinä ja minä sitten tekisimme yhdessä työtä. Minä +pyysin hänen tulemaan tänne puhumaan vähän sinun kanssasi ja koettamaan +taivuttaa sinua pitämään lapsesi. Niinkuin näet, ei meidän aikomuksemme +ole viekoitella sinua, koska minä puhun suoraan asiasta." + +Norine pahastui ja alkoi vastustella. + +"No, joko me taas siinä ollaan? Ei, minä en tahdo, että te minua +kiusaatte, minä olen muutenkin jo tarpeeksi onneton..." + +Mathieu ryhtyi nyt asiaan ja muistutti, että rakastajatarelämä kadottaa +loistoaikansa hänen ijällään, että hän vaipuu yhä syvemmälle, jos hän +vielä heittäytyy katuelämään. Ja Mathieu näki, että Norine oli tässä +suhteessa aivan yhtä mieltä hänen kanssaan. Norine alkoi katkerin sanoin +kertoella kevytmielisestä elämästään, aivankuin hän olisi nyt vaan +odottanut miehiltä viheliäisyyttä, valheita ja pahoinpitelyä. Siinä oli +taas se ankara todellisuus, joissa Pariisin työläisnaisten unelmat +tekevät haaksirikon; he ovat turmeltuneita jo tehtaissa ollessaan, +koettavat myydä itsensä kalliisen hintaan saadakseen sitä +loisteliaisuutta, jota he näkevät rikkaitten kaupunginosain myymäläin +ikkunoissa, ja sitten joutuvat he kadulle, kun eivät ole voineet +kiristää miehiltä muuta palkkiota kauneudestaan kuin pettyneitä toiveita +ja lapsiraukkoja, jotka he sysäävät luotaan raivoissaan siitä, että he +ovat tulleet petetyiksi. Norine oli nyt kuohuksissa katkeruudesta, ilman +leipää, ilman minkäänlaista ammattitaitoa, ilman nuoruutta ja ilman +toivoa. Mutta mitä voisi hän tehdä? Kun kerran on joutunut allikkoon, +niin täytyyhän sinne jäädä. + +"Niin kyllä, minä olen todellakin suuttunut tähän kirottuun elämään, +jota ensin nuorena ollessaan luulee niin hauskaksi, mutta jossa ei edes +saada tarpeeksi ruokaakaan, puhumattakaan muusta likaisuudesta. Nyt on +aivan kuin kivi olisi kaulassani. Muuten ei tästä elämästä voi päästä +erilleen, se odottaa minua, ja minä palaan sen syliin takaisin ja elän +sitä, kunnes löytävät minun jostakin nurkasta ja vievät kuolemaan +sairashuoneesen." + +Nämät sanat lausui hän rajulla kiihkolla, niinkuin nainen, joka äkkiä +näkee kovan kohtalon edessään, mutta ei voi sitä välttää. + +"Parasta on, että poika kulkee omia teitään ja minä omiani. Siten emme +me ole haitaksi toisillemme." + +Hänen äänensä alkoi nyt vapista liikutuksesta, ja hänen surulliset +kasvonsa muuttuivat sanomattoman lempeiksi. Mathieu kummasteli tätä, hän +aavisti, että Norinessa liikkui tunteita, joista hän ei puhunut, ja +sentähden kiirehti Mathieu vastaamaan: + +"Jos poikanne saa lähteä omia teitään, on pojallanne lyhin tie +kuolemaan, nyt kun te olette itse ruvennut imettämään häntä." + +Norine suuttui taaskin. + +"Onko se minun syyni? Minä kieltäydyin antamasta hänelle rintaa. Te +tunnette minun mielipiteeni tämän asian suhteen. Minä suutuin, minä olin +vähällä lyödä rouva Bourdieutä, kun hän väkivallalla pani lapsen +syliini. Ja sitten huusi poika vielä niin hirveästi nälkänsä vuoksi, tuo +lapsiparka, hän näytti niin pahastuvan minun kiellostani, että minä +hellyin antamaan hänen imeä ainoastaan vähän, mutta sillä vakaalla +aikomuksella, että seuraavana päivänä en sitä enää tee. Mutta seuraavana +päivänä huusi poika taas, ja minun täytyi vasten tahtoanikin antaa hänen +imeä. Ja tämä kaikki tekee minun entistään onnettomammaksi, sillä nyt +lähestyy pian se päivä, jolloin minun täytyy luopua tästä lapsesta +niinkuin edellisistäkin." + +Kyyneleet tulivat hänelle silmiin. Siinä oli taas sama vanha juttu +aviottomasta äidistä, joka lopulta saadaan imettämään lastaan muutaman +päivän ajan siinä toivossa, että hän kiintyisi siihen eikä voisi siitä +enään erota. Tämä tehdään varsinaisesti lapsen pelastamisen tähden, +sillä ei ole ainoatakaan niin hyvää imettäjää kuin oma äiti. Norine oli +vaistomaisesti aavistanut tätä paulaa, hän vastusteli, huomautti aivan +oikein, että ei kannata alkaa sellaista työtä, koska se kuitenkin +myöhemmin täytyy lopettaa. Mutta niin pian kuin hän oli myöntynyt, oli +hän kiinni, se hellyyden ja toivojen virta, joka täytti hänen sydämensä, +voitti hänen itsekkäisyytensä. Tuo pikku raukka ei ollut kovinkaan +raskas sinä aamuna, jolloin hän sai ensi kerran imeä Norinea. Sittemmin +oli hän punnittu joka aamu, ja seinään naulattuun paperiin oli merkitty +eri painomäärät. Alussa ei tämä juuri ollenkaan huvittanut Norinea, ja +hän silmäsi numeroita välinpitämättömästi. Mutta sitä mukaan kuin +numerot suurenivat ja osoittivat selvästi, että lapsi kehittyi, alkoi +Norine enemmän välittää niistä. Äkkiä aleni paino lapsen pahoinvoinnin +tähden, ja siitä asti oli äiti levottomasti odottanut punnitsemisen +tulosta, ja kun paino taaskin lisääntyi, naureskeli hän ihastuksesta: +tämän painon, tämän kootun voiman sai lapsi hänestä, hänen maidostaan, +hänen lihastaan ja verestään. Hän, Norine, täydensi luomistyötä, +äidillinen sydän puhkesi vihdoinkin kukkaan hänessä. + +"Jos te tahdotte riistää lapselta hengen, niin ei teidän tarvitse muuta +kuin kieltäytyä imettämästä häntä", sanoi Mathieu. "Katsokaahan, miten +ahnaasti hän syö, tuo pikku enkeli!" + +Hän imikin kaikin voimin. Norine purskahti itkemään. + +"Herra Jumala, rupeatteko te nyt taas kiusaamaan minua? Luuletteko te, +että minä nyt luovun ilolla hänestä? Te pakoitatte minun puhumaan +asioista, joitten tähden sitten saan koko yön itkeä ajatellessani niitä. +Minä en koskaan ole ollut paha, sen te tiedätte, eikö totta? Kun tätä +lasta tullaan noutamaan minulta, tuntuu siltä kuin minulta +kiskaistaisiin sydän rinnasta. Oletteko tyytyväiset nyt, te kaksi, kun +olen sanonut tämän teille? Mitä iloa teillä nyt on siitä, että olette +saattaneet minun näin murheelliseksi, koska yksikään ihminen ei +kuitenkaan voi tehdä mitään, vaan lapsi täytyy joka tapauksessa heittää +maailmaan, ja minä joudun katuojaan ja makaan siellä, kunnes luuta tulee +ja lakaisee minun pois!" + +Cécilekin itki, hän suuteli sisartaan, suuteli lasta ja rupesi taas +laveasti puhelemaan unelmastaan, miten onnellisiksi he kolme tulisivat +suuressa kauniissa huoneessa, jossa he saisivat nauttia kaikkia +paratiisin iloja. Pieniä kartonginpalasia ei olisi niinkään vaikea +leikellä ja liisteröidä. Kun Norine olisi oppinut taidon, voisi hän ehkä +ansaita kolme frankia, koska hän oli niin voimakas ja kunnollinen. Viisi +frankia heille yhteensä, eikö se jo ollut koko omaisuus? He voisivat +kasvattaa lapsen ja päästä kaikista ikävyyksistä. + +Norine, joka väsyi yhä enemmän, antoi houkutella itseään eikä enään +vastustanut. + +"Te saatte pian minun myöntymään, minä en nyt tiedä sitä enkä tätä, +tehkää te, niinkuin tahdotte. Niin, kyllä siitä on minulle suuri ilo, +jos saisin pitää pikku lemmikkini!" + +Cécile taputti ihastuksissaan käsiään, ja Mathieu sanoi liikutetulla +äänellä: + +"Te pelastatte hänen ja hän pelastaa teidän." + +Mutta samassa tuli huoneesen pitkä, synkkä olento, kuiva ja laiha +nainen, jolla oli yrmeät kasvot, laimeat silmät ja vaaleat huulet. +Missähän Mathieu oli ennen nähnyt tuon hongankolistajan, jolla ei ollut +rintoja eikä lantioita? Äkkiä tunsi hän hämmästyksekseen tuon naisen, se +oli Amy, englannitar, jonka Mathieu nyt näki aivan samanlaisena kuin +kymmenen vuotta sitten. Hän näytti olevan saman ikäinen kuin silloinkin, +samanlainen puku, samanlaisen hitaan välinpitämätön: hän ei edes tainnut +sen maan kieltä, johon hän tuli synnyttämään lapsensa. Ja nyt tunsi +Mathieu myös tuon pienen, kiinnitetyn kapsäkin ja matkalaukun tuolla +sängyssä. Neljännen kerran oli hän synnyttänyt lapsen tässä talossa, ja +nyt neljäntenä kertana oli hän samoin kuin ensimmäisenäkin tullut sinne +aivan aavistamatta, kahdeksan päivää ennen synnytystä. Maattuaan kolme +viikkoa vuoteessa ja toimitettuaan lapsensa löytölastenkotiin, palasi +hän aivan tyyneenä takaisin kotimaahansa, astui samaan höyrylaivaan, +jolla hän oli tullutkin. + +Kun hänen piti lähteä matkakapineittensa kanssa, pidätti Norine hänet. + +"Vai niin, te olette suorittanut asianne tuolla alhaalla ja aijotte nyt +jättää meidät? Suudelkaa ensin minun pientä poikaani..." + +Englannitar suuteli sivumennen äsken syntyneen paljasta, lämmintä +päälakea. + +"Onnellista matkaa!" sanoi Norine. + +"Yes ... hyvästi, hyvästi." + +Hän meni matkaansa eikä heittänyt silmäystäkään tähän huoneesen, jossa +hän oli kärsinyt. Ja Mathieu ihmetteli nyt niinkuin ennenkin tätä +pitkää naista, joka niin vähän näytti luodulta rakkautta varten ja joka +niin säännöllisesti teki matkoja Ranskaan synnyttääkseen lapsen +höyrylaivan kahden matkavuoron välillä. Kukahan oli isä? Ja mitenkä +sydämettömän välinpitämättömältä tuo nainen näytti kotimatkalle +lähtiessään, hän ei edes ajatellutkaan hylättyä lastaan! + +"Hän tulee synnyttämään puolen tusinaa", sanoi Norine, kun Amy oli +poistunut. "Eikä hän opi ranskaakaan näillä lapsivuodematkoillaan; minä +olen turhaan kysellyt häneltä, mikä toimi hänellä on Englannissa, mutta +en ole voinut saada edes neljää sanaa vastaukseksi. Jos hän on +luostarinainen, kuten hän sanoo, niin todistaa se vaan, että kaikkialla +voi elää rosvomaisesti. Hänen pitäisi todellakin imettää itse lastaan, +jotta hänen ei tarvitsisi tehdä niin usein näitä höyrylaivamatkoja!" + +Norine laski leikkiä nyt, hän oli iloinen ja onnellinen, sillä suuri +paino oli pudonnut hänen sydämeltään. Ja hän tahtoi välttämättömästi +tulla alas lapsi sylissä, saattaa sisartaan ja heidän yhteistä +ystäväänsä edes portaita alas. -- + +Puolen tuntia olivat Constance ja rouva Angelin olleet huoneesen +sulkeutuneina rouva Bourdieun kanssa ja heillä oli hänen kanssaan vakava +keskustelu. Edellinen oli välttänyt esittelemistä, hän näytteli +ainoastaan apuaan tarjoovan ystävättären osaa, joka lähtee mukaan, kun +arkaluontoiset asiat ovat kysymyksessä. Mutta tavallisella tarkalla +aistillaan vainusi kätilö tulevaa potilasta tuossa uteliaassa naisessa, +joka teki niin useita merkillisiä kysymyksiä. Siellä oli äsken ollut +kiusallinen kahakka, kun kätilö väsyneenä rouva Angelinin itsepäisyyteen +ja nähden, ett'ei hän voi kauvemmin pitää tätä rouvaa petollisissa +toiveissa, oli päättänyt sanoa, että minkäänlainen käsittely ei enään +häntä auta. Tuo naisparka oli sitten hedelmättömyytensä tähden ollut +sulaa kyyneliksi, jotavastoin Constance teki muistutuksia ja pyysi +selityksiä hämmästyneenä siitä, että sellaista voi tapahtua heidän +ijällään. Silloin oli rouva Bourdieu alkanut ylistellä taitoaan ja +kertonut merkillisiä tapauksia, maininnut nimeltään kaksi naista, jotka, +vaikka olivatkin täyttäneet viisikymmentä vuotta, olivat hänen +käsittelynsä kautta tulleet raskaiksi. Jumalan kiitos, useimmissa +tapauksissa oli mahdollisuus auttaa, hän onnistui tavallisesti +kahdeksassa tapauksessa kymmenestä, ja ainoastaan erinomaisen +harvinaisissa tapauksissa voi hän katsoa itsensä voitetuksi. Rouva +Angelin itki vieläkin katkerammin ajatellessaan, että hän kuului tuohon +kirottujen pieneen laumaan. Constance koetti turhaan lohdutella häntä ja +tunsi itse sydämensä hyvin keventyneeksi tästä keskustelusta. Lapsia voi +siis saada vielä viidenkymmenen vanhana, hänellä oli siis vielä kymmenen +vuotta jälellä sen tapauksen varalta, että hän muuttaisi mielipiteitään. +Ja hän koetti antaa salaa kätilölle viittauksia, jotta tämä +armeliaisuudesta yhä pitäisi hänen ystävättäressään toivoa vireillä. + +Kun naiset nousivat ylös ja rouva Bourdieu läksi heitä saattamaan ulos, +tahtoi hän Constancen toivomuksesta sivellä rouva Angelinia hieman +jäniksenkäpälällä ja sanoi: + +"Te olette vahvarakenteinen, rouvani, teidän olisi pitänyt voida saada +vaikka tusinoittain lapsia. Te olette tosiaankin saanut odottaa liian +kauvan, mutta minä olin väärässä äsken, ei koskaan pidä heittää toivoa. +Minä olen nyt tullut ajatelleeksi, että sähkö ehkä vaikuttaisi teissä +hyvää. Tulkaa pian takaisin taas!" + +Mathieu ja Cécile seisoivat vielä portailla vilkkaassa keskustelussa +Norinen kanssa, jonka pieni poika oli nukkunut kuin Jeesuslapsi äitinsä +rinnoille. He puhuivat juuri huoneen vuokraamisesta, ja silloin tulivat +Constance ja rouva Angelin esiin. He hämmästyivät siihen määrään +tavatessaan Mathieun tuossa kahden tytön seurassa, että he eivät edes +olleet näkevinään häntä. Mutta äkkiä tunsi Constance Norinen; hän tiesi, +että Mathieu oli kymmenen vuotta sitten hänen miehensä asiain kanssa +tekemisissä. Koko hänen sisällinen ihmisensä kuohahteli +vastenmielisyydestä ja hupsumaisia ajatuksia tuli hänen mieleensä. Mitä +oli Mathieun tekemistä tässä talossa? Kenenkä oli lapsi, jota tuo tyttö +piti sylissään? Toinen lapsi tuli esiin menneisyydestä, hän oli +näkevinään sen kapalossa niinkuin tämänkin, hän sekoitti ne keskenään, +eikä enään lopulta tiennyt, oliko tämä, jonka hän nyt näki edessään, +sama menneisyyden lapsi. Ja koko hänen ilonsa rouva Bourdieun +toivehikkaista sanoista oli poissa, hän meni vihasta raivokkaana ulos, +häpeissään, aivankuin kaikkein niitten ikävyyksien saastuttamana ja +uhkaamana, jotka hän viime aikoina oli tuntenut ympärillään, voimatta +itsekään saada selville, mistä tuo jääkylmä tuuli puhalsi. + +Mathieu, joka huomasi, ett'ei Norine eikä Cécile ollut tuntenut +hunnutettua rouva Beauchênea, puheli yhä tyyneesti edelliselle, että hän +hankkii hänelle kehdon, liinavaatteita ja vakinaisen apurahan +löytölastenkodista, koska hän tahtoo pitää lapsen luonaan ja imettää +itse sitä. Sitten hankkisi hän vielä Norinelle kasvatusapua +kolmekymmentä frankia kuukaudessa, ainakin yhden vuoden aikana. Siitä +olisi sisaruksille hyvä apu varsinkin alussa. Kun hän vielä sanoi itse +ostavansa huonekalut siihen huoneesen, jonka he nyt olivat päättäneet +vuokrata, tahtoi Norine suudella häntä. + +"Se suutelo ainakin tulee sydämestä. Oh, se on melkein kuin pesisi +itsensä puhtaaksi noista muista, kun on tekemisissä sellaisen miehen +kanssa kuin te olette. Suutele häntä sinäkin, pikku poika parkani, se +tuottaa hänelle onnea!" + +Mathieun piti nyt mennä Beauchênen tehtaasen. Boëtiekadulla tuli hän +ajatelleeksi ottaa vaunut ja viedä Cécile kotiinsa vanhempainsa luokse, +koska hänen muutenkin piti mennä sinnepäin. Mutta Cécile sanoi, että +hänen ensin pitäisi mennä sisarensa Euphrasien luokse Carolinekadun +varrella. Ja koska tämä katu oli läheisyydessä, antoi Mathieu hänen +kuitenkin nousta vaunuihin ja sanoi jättävänsä hänen sisarensa +portille. + +Vaunuissa oli Cécile niin haltioissaan, niin onnellinen nähdessään +unelmansa vihdoinkin toteutuvan, että hän ei tiennyt miten kiittää +Mathieutä. Kyyneleet tulivat hänen silmiinsä, hän nauroi ja itki samalla +kertaa. + +"Mutta älkää te uskoko, herra Froment, että minä olen paha tyttö, vaikka +minä näytänkin näin iloiselta, kun pääsen pois vanhempaini luota. Pappa +tekee vielä tehtaassa työtä niin paljon kuin hän voi, vaikka hän ei +juuri paljokaan siitä ansaitse. Mamma työskentelee myös kotona niin +paljon kuin hän jaksaa, vaikka ei hänelläkään paljoa voimia ole. Sitten +kuin Victor tuli kotiin sotapalveluksesta, meni hän naimisiin ja hänellä +on lapsia; niin, minä luulen, että hänellä on niitä useampia kuin hän +voi elättää, sillä rykmentissä näkyy hän menettäneen halun työhön. +Vikkelin kaikista meistä on tuo laiska Irma, minun nuorin sisareni, joka +näyttää niin hienolta, ehkä sentähden että hän on aina sairas. Te +muistatte ehkä, että mamma pelkäsi hänen joutuvan harhateille niinkuin +Norinekin. Mutta sellaisesta ei koskaan ole ollut puhettakaan, hän yksin +on löytänyt onnensa, hän on kihloissa erään postivirkamiehen kanssa, +jonka pään hän on pannut aivan pyörälle ja joka ei ole saanut edes +suudella hänen sormen päitäänkään. Minä ja Alfred olemme siis ainoastaan +kotona. Hän ... niin, hän on oikea rosvo. Minä sanon suoraan, mitä +ajattelen. Näinä päivinä varastikin hän, ja meillä oli täysi syy saada +hänet pois poliisin kynsistä. Ja mamma pitää niin paljon hänestä, että +antaa hänen ottaa kaikki, mitä minä ansaitsen. Ei, minä olen saanut +kaikesta tästä tarpeekseni, varsinkin kun minä pelkään Alfredia, sillä +hän uhkaa lyödä minua ja tappaa; hän tietää sen hyvin, että minä olen +leikkauksen jälkeen vähällä pyörtyä pienimmästäkin metelistä. Ja koska +ei isä eikä äiti tarvitse minua, niin onhan anteeksi annettavaa, että +tahdon elää itsekseni rauhassa. Eikö totta, herra Froment, onhan se +minun oikeuteni?" + +Sitten puhui hän sisarestaan Euphrasiesta. + +"Ja rakas sisareni, jos te tietäisitte, millaiseksi hän on tullut +leikkauksen jälkeen! Minulla puolestani ei ole mitään valittamisen syytä +paitsi se hirmuinen asia, ett'en voi koskaan saada lasta. Minähän voin +kävellä ja seisoa ja olen hyvin voimakas, eikä vatsassakaan ole enään +mitään kipua, mutta kyllä minä tunnen vieläkin tuon naulan niskassani ja +solmun kurkussani, joka uhkaa tukehuttaa minut. Sellaista voi kuitenkin +sietää, ja se on koko paratiisi sen viheliäisyyden rinnalla, johon +Euphrasie parka on joutunut. Ette voi aavistaakaan, millaisena rauniona +hän nyt on, koko hänen perhe-elämänsä on turmeltu, hänen miehensä asuu +samassa huoneessa kuin hänkin, yhdessä erään toisen naisen kanssa, joka +laittaa ruuan ja hoitaa lapset. Euphrasie itse on tullut kaksikymmentä +vuotta vanhemmaksi, hän on vetelä kuin riepu, ei jaksa edes lakaista +lattiata. Oh, se on oikein kauheata!" + +Kun vaunut pysähtyivät Carolinekadulla, sanoi hän: + +"Ettekö tahdo tulla ylös tervehtimään häntä? Voisitte sanoa hänelle +jonkun ystävällisen sanan. Se olisi niin hupaista minuunkin nähden, +sillä minulla on hänelle ikävää asiaa. Minä luulin että hän voisi tehdä +muutamia pieniä kartonkeja niinkuin minäkin, niin että hän saisi +ansaituksi edes muutaman soun, mutta nyt hänellä on ollut työ enemmän +kuin kuukauden, ja kun hän ei voi saada sitä valmiiksi, niin täytyyhän +minun ottaa se pois häneltä." + +Mathieu suostui. Tuolla kamarissa kohtasi häntä sitten sydäntä särkevin +näytelmä kuin hän koskaan ennen oli nähnyt. + +Keskellä tuota ainoata huonetta, jossa perhe sekä söi että nukkui, istui +Euphrasie olkituolissa, ja hän näytti pieneltä viidenkymmenen vuotiaalta +akalta, vaikka hän vasta oli tuskin kolmenkymmenen vanha; hän oli niin +laihtunut ja kuihtunut, että hän näytti hedelmältä, josta äkkiä on +puserrettu pois mehu ja joka on jäänyt puuhun kuivamaan. Hänen hampaansa +olivat pudonneet pois, ja hänen vielä jälellä olevat haituvansa olivat +harmaat. Mutta tuossa ennenaikaisessa vanhuksessa veti erittäinkin +huomiota puoleensa uskomaton voimain puute ja se, että häneltä puuttui +melkein tykkänään tahto ja työhalu. Hän taisi istua tylsänä ja +toimetonna koko päivät voimatta nostaa sormeaankaan. + +Kun Cécile oli sanonut hänelle, että tänne oli tullut herra Froment, +entinen ensimäinen piirustaja tehtaassa, niin ei hän edes näyttänyt +tuntevan Mathieutä. Kun sisar oli sitten lausunut asiansa ja pyytänyt +takaisin työtä, jonka hän oli antanut Euphrasielle, vastasi tämä +ääretöntä väsymystä todistavalla liikkeellä: + +"Niin, herra Jumala, kaikkein noitten pienten pahvipalasten yhteen +liisteröimisessä on hirmuinen työ. Minä en jaksa, minä tulen siitä +työstä läpimäräksi." + +Paksu nainen, joka seisoi siinä tekemässä voileipää lapsille, yhtyi nyt +puheeseen sanoen arvonsa tuntevalla äänellä: + +"Ottakaa vaan pois työ, neiti Cécile. Hän ei voi saada sitä valmiiksi. +Pahvipalat tulevat lopulta likaisiksi, ja silloin ei niitä ehkä enään +oteta takaisin." + +Hän oli rouva Joseph, neljänkymmenen vuotias leski, joka oli apuihmisenä +tässä korttelissa ja jonka Auguste Bénard, Euphrasien mies, oli pyytänyt +tulemaan luokseen, ensin pariksi tunniksi aamupäivällä hoitamaan kotia, +koska ei hänen oma vaimonsa enään jaksanut vetää edes sukkia lasten +jalkaan, laittamaan ruokaa ja lakaisemaan lattiata. Ensi päivinä oli +Euphrasie vimmatusti vastustanut sitä, että vieras nainen tulee hänen +kotiinsa, hän taisteli, tuli raivoihinsa, melkein sairaaksi siitä, +ett'ei itse kyennyt tyydyttämään puhdistushaluaan. Mutta sitä myöten +kuin hänen ruumiinsa veltostui, oli hänen täytynyt tyytyä siihen, että +vieras vähitellen otti hänen paikkansa. Ja niinkuin usein tapahtuu +köyhissä perheissä, joissa on pakko tyydyttää tarpeet suorinta tietä, +niin oli rouva Joseph tässäkin perheessä saanut ensin Euphrasien paikan +lasten suhteen ja sitten miehen. Sairas oli satunnaisen kiihoituksen +kautta tullut sellaiseksi, että hän ei enään voinut olla vaimona +miehellensä, ei sittenkään, vaikka hirmuinen mustasukkaisuus antoi +hänelle hieman voimia. Ensin oli ollut suuria meteleitä, mutta +vähitellen oli tuo silvottu naisparka muuttunut änkyttäväksi, +vapisevaksi ja alistuvaksi pieneksi akaksi, joka oli melkein kuin +lakaistu pois maailmasta. Silloin oli hän vapaaehtoisesti luopunut +aviovuoteesta ja paennut pieneen, pimeään seimeesen pelokkaana ja +toivossa saada hautautua sinne kuin haavoitettu eläin. Ett'ei Bénard +eikä rouva Joseph olleet pahanluontoisia, sitä todistaa parahiten se, +että he pitivät luonaan Euphrasien, tuon hyödyttömän, tiellä olevan +olennon, jonka moni muu olisi jo heittänyt kadulle. + +"Istutteko te nyt taas keskellä lattiata?" sanoi paksu nainen, joka +ketterästi liikkui edestakaisin ja oli joka kerta pakoitettu väistämään +tuolia. "Omituista on, ett'ette te voi istua johonkin nurkkaan! Auguste +tulee kotiin kello neljä saamaan välipalaa, eikä hän ole tyytyväinen, +ell'ei hänen juustonsa ja viinilasinsa ole silloin pöydällä." + +Levotonna ja vastaamatta sanaakaan nousi Euphrasie horjuen ylös, ja +hänestä oli suurin vaiva maailmassa siirtää tuolinsa vähän tuonnemmaksi. +Sitten istui hän taas ja painui kuolemaan asti väsyneenä tuoliinsa. + +Juuri kuin rouva Joseph oli saanut juuston pöydälle, tuli sisään Bénard, +jonka työpaikka oli aivan läheisyydessä. Hän oli yhä vaan sama iloinen +sielu, hän alkoi laskea leikkiä kälynsä kanssa ja oli hyvin kohtelias +Mathieulle, jota hän kiitti siitä, että tämä otti osaa hänen +vaimoparkansa kohtaloon. + +"Herra Jumala, eihän se hänen oma vikansa ole, sen sanon minä hänelle +usein. Vika on niitten, jotka leikkasivat hänet sanomatta siitä mitään +minulle. Vuoden ajan me melkein uskoimme, että hän oli parantunut, ja +nyt te näette, mikä hänestä on tullut. Pitäisi kieltää turmelemasta +naista tuolla tavalla, varsinkin kun hänellä on mies ja lapsia eikä hän +voi elää koroillaan. Tiedättehän te, mitä he ovat Cécilelle tehneet. Ja +sitten vielä yksi, jonka he ovat tehneet kauniiksi, eräs paroonitar, +jonka te kyllä tunnette. Hän oli äsken katsomassa täällä. Minä en +tahtonut häntä tunteakaan, ajatelkaahan, niin kaunis nainen, ja nyt hän +näyttää aivan hirveältä, hän näyttää jo sadan vuoden vanhalta! Ne miehet +pitäisi tuomita linnaan kaikesta pahasta, minkä he ovat tehneet meille, +sen sanon minä." + +Kun hän aikoi istua pöydän ääreen, sattui hän tyrkkäämään Euphrasien +tuolia. + +"Oletko sinä siinä taas? Minkätähden sinä aina olet tiellä? Kas niin, +väistypäs nyt hieman." + +Bénard ei ollut niinkään pelättävän näköinen. Mutta Euphrasie rupesi +kuitenkin vapisemaan lapsellisesta pelosta, aivankuin häntä olisi uhattu +kurittaa. Nyt sai hän voimia laahata tuolinsa aina siihen pimeään +nurkkaan asti, jossa hän tavallisesti makasi. Ovi tähän seimeen oli +auki, hän pakeni sinne sisään, istui sinne pimeyteen, ja sieltä näytti +hän ainoastaan pieneltä, epäselvältä haamulta, vanhalta isoäidiltä, joka +vielä saisi monta, monta vuotta odottaa kuolemaansa. + +Mathieu tunsi sydämensä kutistuvan, kun hän näki tuon vanhuksille +omituisen pelon, tuon vapisevan tottelevaisuuden naisessa, jonka hän +muisti ilkeäsisuisena, ankarana ja kovana, aina riidassa vanhemman +sisarensa ja sitten miehensä kanssa. Miestään oli hän kauvan pitänyt +kurissa. Ja nyt hän itse vapisi, kun miehensä hiemankin oli huonolla +päällä. Hän ei ollut enään nainen, vaan pelkkä riepu. Ja tämä leikattu +nainen oli vieläkin lääketieteellisissä aikakauskirjoissa mainittuna +yhtenä Gauden mestarinäytteen esineenä, tohtori kerskaili yhä vieläkin +tästä kunniallisesta työmiehen vaimosta, jonka hän muka oli pelastanut +varmasta kuolemasta ja lahjoittanut entistään terveempänä ja +voimallisempana takaisin miehelleen ja lapsilleen! Boutan oli oikeassa, +hän oli ensin tahtonut odottaa tuollaisten kuuluisain leikkauksien +todellista tulosta, ennenkuin hän niistä lausuu mielipiteensä! + +Cécile oli liikuttavalla hellyydellä suudellut noita kolmea lasta, jotka +kasvoivat Jumalan huostaan heitettyinä tässä onnettomassa kodissa. +Kyyneleet tulivat hänen silmiinsä, ja kun rouva Joseph oli antanut +hänelle työn takaisin, pakeni hän pois vieden Mathieun mukanaan. Kun he +olivat tulleet kadulle, sanoi Cécile: + +"Kiitos, herra Froment, nyt minä menen kotiin! Minähän sanoin jo teille, +että meidän elämämme tulee paratiisilliseksi siinä rauhallisessa +kamarissa, josta minä olen puhunut." -- + +Mathieu meni suoraan tehtaasen, mutta ei saanut siellä tarkkoja tietoja +puimakoneesta, jonka hän oli tilannut useita kuukausia sitten. Hänelle +sanottiin, että isännän poika, herra Maurice oli mennyt ulos +liikeasioissa eikä kukaan voi antaa pyydettyjä vastauksia, varsinkin kun +itse Beauchêneta ei ole näkynyt koko viikkoon. Vihdoin sai hän tietää, +että jälkimäinen, joka oli äsken tullut kotiin eräältä matkalta, oli +luultavasti rouvansa luona. Hän päätti sentähden mennä Beauchênen +kotiin, ei niin paljon puimakoneen tähden, vaan toisen asian tähden, +joka oli lähempänä hänen sydäntään: oli nimittäin puheltu siitä, että +toinen hänen kaksosistaan, Blaise, saisi paikan tässä liikkeessä. Tämä +yhdeksäntoista vuotias nuori mies, joka juuri oli lopettanut lukunsa, +aikoi mennä naimisiin erään nuoren varattoman tytön, Marthe Desvignesin +kanssa, johon hän oli lapsuudestaan asti ollut rakastunut. Pojan +vanhemmat eivät olleet tahtoneet vastustaa tätä rakkautta, sillä he +löysivät hänessä oman, entisen suruttomuutensa. Mutta jotta poika voisi +mennä naimisiin, täytyi hänelle ensin saada paikka. Ja Denisen, toisen +kaksosen jatkaessa opinnoitaan erikoiskoulussa, oli Beauchêne tarjonnut +paikkaa Blaiselle iloisena siitä, että voi täten antaa "kitsaille +sukulaisilleen", joiksi hän heitä kutsui, todistuksen kunnioituksestaan. + +Kun Mathieu vietiin Constancen keltaiseen salonkiin, oli tämä siellä +juomassa teetä rouva Angelinin kanssa. He olivat juuri äsken palanneet +kätilön luota. Beauchênen odottamaton palaaminen oli varmaankin +vaikuttanut häiritsevästi heidän keskusteluihinsa. Beauchêne oli ollut +tekevinään pienen matkan ja tuli nyt kotiin käytyään yöllisillä +tervehdyksillä satunnaisten ystävättäriensä luona, ja hän väsytti +molemmat naiset kovalla äänellä puhutuilla valheillaan sekä oli vielä +hieman hutikassa, sopersi puhuessaan, ja hänen silmälautansa olivat +punaiset. + +"Hyvää päivää, rakas ystäväni", huudahti hän, "minä kerron juuri näille +naisille olostani Amiensissa. Sieltä saa erinomaista ankkapasteijia." + +Kun Mathieu puhui hänen kanssaan Blaisesta, alkoi Beauchêne vakuutella +ystävyyttään; asia oli päätetty, tuo nuori mies voi tulla koska tahansa, +hän voisi ensin työskennellä Morangen johdolla, niin että hän saisi +yleissilmäyksen liikkeen käynnistä. Beauchêne puhkuili, syljeskeli, +haisi tupakalta, väkijuomilta ja myskiltä, joita hajuja hän aina toi +mukanaan kotiin porttojensa luota. Vaimo hymyili hänelle kuten +tavallista vieraiden läsnä ollessa, mutta kun rouva Angelin käänsi pois +päänsä, oli Constancen katse täynnä inhoa. + +Beauchênen puhellessa liian paljon ja tunnustaessa, että hän ei tiedä, +miten puimakoneen laita on, näki Mathieu, että Constance kuunteli +levotonna. Se, että Blaise tulisi liikkeesen, oli jo saanut hänen +vakaviin ajatuksiin; nyt vaivasi häntä miehensä tietämättömyys töitten +kulusta, ja sitten sukelsi taas esiin Norinen kuva, Constance pelkäsi, +että herrat taaskin olivat jonkinlaisessa salaliitossa. Mathieu huomasi +hänen ajatuksensa ja rupesi nyt puhumaan Gauden leikkauksien kauniista +tuloksista, hän kertoi kohtauksestaan Cécilen kanssa sekä käynnistään +Euphrasien luona. Naiset kauhistuivat, mutta Beauchêne näkyi suuresti +nauttivan noista arkaluontoisista yksityisseikoista, joista hän pakoitti +rakkaan sukulaisensa kertomaan. Äkkiä huudahti Constance helpotuksesta: + +"Oh, tuolla on Maurice!" + +Siellä tuli sisään hänen poikansa, jumala, hänen kaiken hellyytensä ja +ylpeytensä esine, kruununprinssi, josta huomenna tulisi kuningas, joka +pelastaisi uhatun kuningaskunnan ja antaisi hänen istua sivullaan +kimaltelevassa sädekehässä. Hänen mielestään oli poika kaunis, iso, +vahva, voittamaton kuin satujen ritari. Kun Maurice kertoi, että hän oli +edullisella tavalla sopinut eräästä ikävästä kaupasta, johon hänen +isänsä oli taitamattomasti sekaantunut, oli Constance jo näkevinään +hänen korvaavan tappiot ja voittavan voittoja. Ja hänen riemunsa tuli +täydelliseksi kun hän kuuli Mauricen lupaavan, että puimakone on valmis +lopulla viikkoa. + +"Sinun pitäisi juoda kuppi teetä, rakkaani. Sinä väsytät liiaksi +aivojasi, ja tee tekisi sinulle hyvää." + +Maurice suostui ja lisäsi sitten iloisesti: + +"Tiedätkö, eräs omnibus oli äsken ajaa minun päälleni Rivolikadulla." + +Constance tuli kalman kalpeaksi ja hänen täytyi panna kuppi kädestään. +Suuri Jumala, voisiko satunnainen tapaus murskata hänen onnensa? Taaskin +tunsi hän luissaan ja ytimissään saman jääkylmän, salaperäisen +pöyristyksen... + +"Hupsu", sanoi Beauchêne, "sehän oli poika, joka näytti omnibukselle +pitkän nenän, koska hän nyt on tässä kertomassa asiasta. Maurice parka, +sinulla on kovin omituinen äiti. Mutta minä tiedän, kuinka vankaksi olen +tehnyt sinut, ja minä olen levollinen sinun puolestasi, kuten näet." + +Rouva Angelin ja Mathieu istuivat samassa vaunussa kotimatkallaan +Janvilleen; he olivat kahdestaan. Rouva Angelin purskahti ilman mitään +näkyvää syytä itkuun, pyysi sitten anteeksi ja sanoi uneksivalla +äänellä: + +"Kun ihmisellä kerran on lapsi ja hän menettää sen, niin senhän täytyy +olla hirmuisen surullista. Mutta hänellä on kuitenkin ollut lapsi, joka +on kasvanut, joka on vuosikaudet tuottanut verratonta, sanomatonta +onnea. Mutta kun lasta ei ole koskaan ... oi, sellaista kärsimystä, +sellaista surua! Ennen mitä tahansa kuin tällaista tyhjyyttä!" + +Chantebledissa Mathieu ja Marianne yhä rakensivat, loivat ja synnyttivät +lapsia. Ja niinä kahtena vuotena, jotka nyt taas olivat kuluneet, +voittivat he elämän taistelussa kuolemaa vastaan perheen alituisen +lisääntymisen ja viljavan maan avulla, joka oli koko heidän elämänsä, +heidän ilonsa ja voimansa. Intohimo puhalteli kuin kuuma tuuli, tämä +jumalallinen intohimo teki heidät hedelmällisiksi, sillä he osasivat +rakastaa, he osasivat olla hyviä ja terveitä, ja heidän tarmonsa sai +aikaan muun, heidän toimeliaisuutensa, heidän tyyni kestäväisyytensä +siinä välttämättömässä työssä, joka luo ja järjestää maailman. Mutta +näinäkään kahtena vuotena eivät he ilman ainaista taistelua voittoa +voittaneet. Mutta voitto tuli yhä suuremmaksi ja varmemmaksi aina sen +mukaan kuin valloitettu alue laajeni. Ensi ajan pienet murheet olivat +kadonneet, nyt oli vaan ohjattava kaikkea ymmärryksellä ja oikealla +tavalla. Pohjoisessa, ylämaalla, Mareuilin ja Lillebonnen +talonpoikaistalojen välillä oli kaikki maa ostettu, siellä ei ollut +kantoakaan, joka ei olisi kuulunut heille; siellä oli noin kahden sadan +hehtaarin suuruinen metsä, joka muodosti aaltoilevain viljapeltojen +lisäksi satavuotisia puita kasvavan puiston. Mathieun mielestä ei sitä +ole jätettävä käyttämättä hyödyksi ja pidettävä ainoastaan koristuksena; +hän yhdisti sentähden aukinaiset kentät toisiinsa teillä ja päästi sinne +karjansa, ja karjanhoito menestyi erinomaisesti. Elämän arkki siellä +kohisi, se lisääntyi sadoilla elukoilla, jotka pian etsivät majansa +mahtavain puitten siimeksessä. Nyt sai syntyä kuinka monta lasta +tahansa, maito kohisi koskina, lukemattomat elukat vaatettaisivat ja +elättäisivät heidät. Kypsien viljapeltojen vieressä suhisivat synkät +metsät vavahdellen siitä ikuisesta kylvöstä, joka nousi idulle sen +siimeksessä sädehtivän auringon alla. Ja ostamatta oli ainoastaan yksi +maakappale, viimeiset nummet itäpuolella, ja silloin olisi kuningaskunta +täydellinen. Siinä oli palkka entisistä kyynelistä, ensimäisen vaikean +ajan hivuttavista murheista. + +Sillä välin kuin Mathieu täydensi valloitustaan, oli Mariannella ilo +naittaa ensimäisen lapsensa, ja hän itse oli raskaana ja lähellä +synnytystään. Niinkuin maa, oli hänkin hedelmällinen, vieläpä hedelmäin +kypsymisen aikanakin, jolloin hänestä itäneet vesat vuorostaan alkoivat +tehdä siementä. Yhdeksäntoista vuotiaan Blaisen naiminen hurmaavan, +kahdeksantoista vuotiaan tytön kanssa -- heidän rakkautensa, raitis kuin +toukokuun aamu, oli herännyt Chantebledin kukkaisilla metsäteillä heidän +ollessaan kahdentoista vuotiaita -- muodostui ääretöntä toivoa täynnä +olevaksi rakkaaksi juhlaksi. Kahdeksan muuta lasta oli läsnä: suuret +veljekset, Denis, Ambroise ja Gervais, jotka olivat lopettamaisillaan +lukunsa, Rose, vanhin neljäntoista vuotias sisar, josta näkyi tulevan +kukoistava kaunotar, Claire, joka vielä oli lapsi, Grégoire, joka juuri +oli alkanut koulunsa, ja molemmat nuorimmat lapset, Louise ja Madeleine. +Lähikylistä kokoontui sinne kansaa katsomaan tuota iloista siskoparvea, +joka seurasi isoa veljeään pormestarin luokse. Siinä oli kaunis kulkue, +kukkia, keväänraittiita kasvoja, onnea, joka liikutti kaikkein sydämiä. +Väliin kun Fromentin perhe läksi johonkin kylään markkinoille, oli +teillä sellaista liikettä, ratsain, vaunuilla, polkupyörillä ja lisäksi +vielä kaikuvaa naurua ja liehuvia hiuksia, että kansa pysähtyi katsomaan +tätä kaunista näytelmää ja sanoi: "Nyt tulee sotajoukko!" aivankuin +kaikki olisivat arvelleet, että heitä ei voi kukaan vastustaa, että koko +seutu kuului valloittajan oikeudella heille, koskapa heitä syntyi aina +yksi lisää joka vuosi. Ja näitten kahden viimeisen vuoden kuluttua +synnyttikin Marianne taas tyttären, ja tämä hänen kymmenes lapsensa +kastettiin Margueriteksi. Ja kun Mathieu näki hänen parantumisensa +jälkeen hymyilevänä ja pieni tyttösensä sylissään, suuteli hän +innokkaasti häntä tuntien voitonriemua kaikkien huolien ja tuskien +jälkeen. Taaskin lapsi, taaskin enemmän rikkautta ja valtaa, uutta +voimaa maailmaan, uusi sarka kynnetty huomista varten. + +Hedelmällisyyden suuri ja hyvä työ levisi yhä, kiitos siitä maalle ja +naiselle, voittaen kuoleman, luoden elinehtoja jokaiselle uudelle +lapselle, taistellen, tehden työtä, yhä synnyttäen enemmän elämää ja +enemmän toivoa. + + + + +V + + +Oli kulunut kaksi vuotta. Näitten kahden vuoden kuluessa saivat Mathieu +ja Marianne vielä lapsen, pojan. Samalla kertaa kuin perhe lisääntyi, +laajeni myöskin Chantebled kaikilla niillä nummimailla, jotka olivat +itäpuolella, aina Vieux-Bourgin kylään asti. Mutta nyt olikin viimeinen +pala ostettu, koko maatilan valloitus oli vihdoinkin loppuun saatettu: +noitten useitten satojen ennen viljelemättömäin maitten, jotka Séguinin +isä ensin oli ostanut rakentaakseen sinne ruhtinaallisen linnan. Nyt +olivat nämät maat päästä päähän hedelmälliset, ihmisten loppumattomat +ponnistukset olivat synnyttäneet sinne ennen aavistamattoman +hedelmällisyyden, ja ainoastaan Lepailleurin pieni alue, jota tämä ei +suostunut myymään, oli kivisenä ja surumielisenä, kuivana kohtana tällä +viheriällä kentällä. Elämä tunki voitonrikkaana eteenpäin, +hedelmällisyys laajeni päivänpaisteessa, työ loi ehtimiseen kaikista +esteistä huolimatta, korvasi tappiot ja vuodatti joka hetki maailman +suoniin enemmän voimaa, terveyttä ja iloa. + +Blaise, jolla nyt oli pieni, kymmenen kuukauden vanha tyttö, oli viime +talvesta asti asunut konetehtaan piirissä, samassa sivurakennuksessa, +jossa hänen äitinsä oli synnyttänyt Gervaisin maailmaan. Charlotte, +hänen vaimonsa, oli hurmannut Beauchênen perheen vaaleanverevällä, +nuorekkaalla kauneudellaan, niin että Constance itse oli ehdottanut, +että he rupeisivat niin läheisiksi naapuruksiksi. Rouva Desvignes oli +todellakin kasvattanut molemmat tyttärensä Charlotten ja Marthen hyvin +viehättäviksi naisiksi. Kun hänen miehensä oli kuollut jättäen hänet +huonoihin varoihin, oli hän muuttanut takaisin kotiseudulleen Janvilleen +ja antautunut siellä tykkönään tyttäriensä opettamiseen. Koska hän +tiesi, että he olivat melkein ilman myötäjäisiä, oli hän antanut heille +mitä huolellisimman kasvatuksen siinä toivossa, että tämä auttaisi heitä +pääsemään naimisiin, mikä todellakin oli jo toteutunut toiseen tyttäreen +nähden. Ystävälliset suhteet oli solmittu hänen ja Fromentin perheen +välillä, lapset leikkivät yhdessä, ja se lapsellinen rakkausromaani, +joka johti Blaisen ja Charlotten avioliittoon, oli alkanut näistä +leikeistä. Kun Charlotte oli kahdeksantoista vuotiaana mennyt naimisiin, +oli hänen neljäntoista vuotias sisarensa tullut Rose Fromentin +erkanemattomaksi ystävättäreksi, ja Rose oli yhtä kaunis kuin Marthekin +ja yhtä tummaverinen kuin Marthe vaaleanverinen. Charlotte oli hyvin +taitava pienten muotokuvain maalaamisessa -- hätäkeino, jos joutuu +köyhyyteen, sanoi hänen äitinsä -- ja hän oli maalannut kauniin +medaljongin Constancesta, ja se ystävällisyys, jolla Constance kohteli +häntä, oli suureksi osaksi seurauksena hyvästä kasvatuksesta, jonka +Charlotte oli saanut. + +Blaise, joka oli perinyt Fromentien luomishalun ja työinnon, oli pian +tullut hyväksi avuksi Mauricelle sittenkuin tämä -- oltuaan pienen aikaa +Morangen opissa -- oli ryhtynyt liikehommiin. Maurice, jota +hurjisteleva isänsä aina vähemmässä määrässä auttoi, oli vaatinut, että +nuori pari saisi asua sivurakennuksessa, jotta hän voisi milloin tahansa +tavata Blaisen, ja äiti, joka kaikessa teki poikansa tahdon mukaan, oli +kunnioittavasti alistunut noudattamaan hänen toiveitaan. Constancella +oli rajaton luottamus poikansa suurenmoisiin lahjoihin. Huolimatta +sairaalloisuudestaan nuorempana oli tämä poika kuitenkin suoriutunut +erittäin hyvin opinnoissaan, sillä vaikka hänellä tosin oli hieman hidas +ajatuksen juoksu, oli hän sen sijaan hyvin ahkera. Hän puhui vähän, ja +sentähden kuvitteli äiti häntä itseensä sulkeutuneeksi neroksi, jonka +teot vihdoin saavat maailman hämmästymään. Ja kun Maurice oli +viidentoista vuotias, sanoi Constance häntä katsellen ja ihailevalla +äänellä: "Oi, miten hyvä pää hänellä on!" Ja Blaise otettiin +luonnollisesti liikkeesen ainoastaan välttämättömäksi sijaiseksi, +halvaksi palvelijaksi, kädeksi, joka täyttää kaikkitietävän ja +kaikkivaltiaan isännän tahdon. Maurice oli nyt niin vahva, niin huomiota +herättävä, ja hän yritti kohottaa liikettä siitä rappiotilasta, johon +isä sen oli saattanut; hän oli tulossa tuoksi jumalalliseksi "ainoaksi +pojaksi", josta Constance oli uneksinut ja jota hän itsekkäässä +suuruudessaan oli niin monta vuotta valmistellut! + +Mutta sitten tuli salaman isku. Blaise ei ollut ilman epäröimistä +suostunut muuttamaan tuohon sivurakennukseen, sillä hän tiesi, että +häntä aijottiin käyttää tottelevaisena hammasrattaana. Mutta kun hänen +tyttärensä oli syntynyt, teki hän rohkean päätöksen ja ryhtyi taisteluun +aivankuin isänsäkin ajatellen, että ehkä hänellekin tulee suurilukuinen +perhe. Eräänä aamupäivänä, kun hän meni saamaan määräyksiä Mauricelta, +sai hän itse Constancelta tietää, että tämä oli estänyt poikansa +nousemasta vuoteesta, koska hän oli väsynyt unettoman yön jälkeen. +Constance ei kuitenkaan näyttänyt liiaksi levottomalta, sillä olihan +Maurice vaan hieman väsynyt, sillä molemmat nuoret miehet olivat viime +viikkoina tehneet työtä kuin orjat saadakseen suoritetuksi erään suuren +tilauksen, joka sai aikaan paljon puuhaa koko tehtaassa. Toiselta puolen +oli Maurice ollut niin varomaton, että oli jäänyt illalla erääsen +vetoiseen suojukseen, jossa koeteltiin uutta konetta. Illalla tuli +häneen ankara kuume, ja heti lähetettiin noutamaan tohtori Boutania. +Levotonna taudin nopeasta kiihtymyksestä, tahtoi Boutan pitää seuraavana +päivänä lääkärien neuvottelun, kaksi muuta lääkäriä saapui paikalle, ja +heidän mielipiteensä oli sama kuin Boutaninkin. Mauricella oli ankara +keuhkokuume. Beauchêne oli poissa matkoillaan kuten tavallista. +Huolimatta lääkärien vakavista kasvoista ja omasta yhä kasvavasta +levottomuudestaan, toivoi Constance kuitenkin itsepintaisesti, että +hänen poikansa, sankari, jumala, joka oli hänelle välttämätön omaa +elämäänsä varten, ei ole vaarallisesti sairastunut eikä +kuolinvuoteessaan. Mutta kaksi päivää tämän jälkeen kuoli Maurice +äitinsä syliin, samana yönä, jolloin sähkösanomalla kutsuttu Beauchêne +saapui. Tämä kaikki oli kuitenkin vaan voimattoman veren viimeinen +heikkoneminen, veren, joka oli heikonnettu jo lähteessään, +keskinkertaisilla luonnonlahjoilla varustetun ihmisen äkkinäinen +katoaminen, ihmisen, joka terveestä ulkonäöstään huolimatta oli jo +lapsesta asti ollut sairas. Mutta millainen isku tämä oli äidille, +millainen isälle, joitten kaikki suunnitelmat nyt menivät myttyyn! Ainoa +perillinen, teollisuuden ruhtinas, josta he itsepintaisessa +itsekkäisyydessään olivat niin paljon uneksineet, meni pois kuin varjo, +ja heidän kätensä syleilivät tyhjyyttä. He olivat lapsettomat. + +Blaise oli yhdessä vanhempain kanssa Mauricen vuoteen pääpuolessa, kun +tämä kello kahden aikaan aamulla kuoli, ja niin pian kuin hän voi sen +tehdä, sähköitti hän kuolemasta Chanteblediin. Jo kello yhdeksän tuli +Marianne kalpeana ja liikutettuna pihalle ja huusi Mathieutä. + +"Maurice on kuollut! Herra Jumala, ainoa lapsi ... ihmisparat!" + +He olivat molemmat syvästi liikutettuja, he olivat tuskin tietäneet +hänen olevan sairaanakaan. + +"Minä menen pukeutumaan", sanoi Mathieu, "ja sitten matkustan minä +kymmenen junalla Pariisiin. Minun täytyy osoittaa heille +osanottavaisuuttani." + +Marianne päätti seurata mukana, vaikka hänellä oli kahdeksas kuukausi +menemässä. Häntä olisi vaivannut, ell'ei hän olisi voinut osoittaa +sukulaisilleen osanottavaisuuttaan; hehän olivat joka tapauksessa olleet +hyviä Blaiselle ja hänen nuorelle rouvalleen. Ja tämä onnettomuus teki +todellakin surullisen vaikutuksen Marianneen. Kun aviopuolisot olivat +sijoittuneet junaan, äkkäsivät he Lepailleurin puolisot ja heidän +poikansa Antonin, jotka matkustivat samassa vaunussa. + +Mylläri luuli, että Fromentit matkustaisivat johonkin juhlatilaisuuteen, +koska he matkustivat noin yhdessä, mutta kun hän sai tietää, että +kysymyksessä oli surun ilmaisu, sanoi hän: + +"No, sittenhän se on ihan päinvastoin. Mutta joka tapauksessa on hauskaa +päästä täältä ihmisten joukkoon..." + +Aina siitä asti kuin Mathieun oli onnistunut saada koko suunnaton +maatila viljelykseen, kohteli Lepailleur tätä herrasmiestä +jonkinlaisella kunnioituksella. Mutta vaikka hän ei voinutkaan kieltää +saavutettuja tuloksia, ei hän kuitenkaan antanut perään, hän näkyi +virnistelevän nyt salaisesti ja odottavan jonkinlaista maanjäristystä, +joka saisi hänen ennustuksensa toteutumaan. Hän ei tahtonut myöntää +olleensa väärässä, hän sanoi aina tietävänsä jotakin ja että vielä +jonakin kauniina päivänä saadaan nähdä maanviljelijän ammatin olevan +viheliäisintä kaikista ammateista, sittekuin maa, se lutka, oli niin +tyhjiin imetty, ett'ei se enää tahtonut antaa mitään itsestään. Muuten +saihan hän kostaa sillä, että piti omanaan tuon laihan, viljelemättömän +maapalstan, aivankuin vastalauseena sen ympärillä olevia viljamaita +vastaan. Tieto tästä teki hänen pilkalliseksikin. + +"Niin", sanoi hän kerskuvalla äänellä, "me matkustamme myös +Pariisiin ... me saatamme tätä nuorta herraa sinne." + +Hän osoitti poikaansa Antoninia, punatukkaista kahdeksantoista vuotiasta +nuorukaista, jolla oli isänsä pitkulaiset kasvot, vaikka veltommat, ja +leuka muutamain harvain, värittömäin partakarvain peittämä. Hän oli +puettu kuin kaupungin herra: silinterihattu päässä, käsineet ja sininen +kaulaliina. Saatuaan Janvillen ihmettelemään koulussa saavuttamaansa +edistystä, oli hän nyt alkanut ilmaista sellaista vastenmielisyyttä +kaikkeen ruumiilliseen työhön, että isä oli päättänyt tehdä hänestä +pariisilaisen, kuten hän sanoi. + +"Vai niin, te olette nyt siis tehnyt päätöksenne", sanoi Mathieu, joka +tunsi asiat. + +"Niin, minkätähden minä pakoittaisin hänen orjan työhön otsansa hiessä +ilman pienintäkään toivoa koskaan rikkaaksi pääsemisestä? Ei isäni enkä +minäkään ole koskaan voinut säästää soutakaan tuon kirotun myllyn +käyttämisestä. Ja meidän viheliäisillä pelloillamme on enemmän kiviä +kuin viljaa. Ja koska hän nyt on lukumies, niin onhan parasta, että hän +saa pitää tahtonsa ja koetella onneaan Pariisissa. Ainoastaan +kaupungissa voi edistyä." + +Rouva Lepailleur, joka ei voinut irroittaa silmiään pojastaan ja ihaili +tätä nyt yhtä paljon kuin hän ennen oli ihaillut miestään, sanoi nyt +vuorostaan autuaallisen näköisenä: + +"Niin, hän on saanut apulaisen paikan asianajaja Rousseletin luona. Me +olemme vuokranneet hänelle pienen huoneen, minä olen pitänyt huolta +huonekaluista ja liinavaatteista, ja tänään on suuri päivä, sillä +illalla panee hän ensi kerran maata siellä, sittenkuin me kaikki kolme +ensin olemme syöneet päivällistä jossakin hienossa ravintolassa. Oi, +miten iloinen minä olen, kun hän nyt pääsee alkuun!" + +"Ja hänestä tulee ehkä vielä ministeri", sanoi Mathieu hymyillen. "Kuka +tietää? Kaikki on mahdollista." + +Siinä näkyi taas maaseutuväestön tavallinen tulviminen kaupunkiin, +heidän kuumeentapainen kiihkonsa saada äkkiä kootuksi itselleen +rikkautta; itse vanhemmatkin riemuitsivat lähdöstä ja saattoivat +karkuria kappaleen matkaa ylpeässä innossaan saada hänen kauttaan kohota +askeleen. Tämä riemukulku sai hymyilemään Chantebledin omistajan, +herrasmiehen, joka päinvastoin oli muuttunut talonpojaksi: myllärin +poika meni Pariisiin, jotavastoin hän itse oli palannut maan, kaiken +voiman ja kaiken uudestisyntymisen äidin turviin. + +Antonin purskahti nauruun. + +"Ministerikö! Ei, se virka ei minua juuri puoleensa viekoittele, se on +liian vaikea. Mieluimmin tahdon minä ansaita miljoonan saadakseni sitten +levätä." + +Lepailleurit nauroivat ääneensä tuolle suurelle sukkeluudelle. Oh, se +poika menee vielä pitkälle, se on varma! + +Marianne, joka oli istunut ääneti ja ajatellut surutaloa, jonne hän +aikoi mennä, tahtoi kuitenkin sanoa pari sanaa hänkin ja kysyi +sentähden, minkätähden ei pikku Thérèse saanut olla mukana juhlassa. +Lepailleur vastasi yrmeästi, että hän ei ollenkaan tahdo vaivaa +kuusivuotisesta penikasta, joka ei vielä ole edes oppinut ihmisten +tapoja. Tuo tyttö olisi mielellään saanut jäädä sinne, missä hän oli, +sillä hän oli saanut koko talon ylösalaisin. Kun Marianne oli toista +mieltä ja sanoi, että hän harvoin on nähnyt niin iloista ja +hyvälahjaista pikku tyttöä, vastasi rouva Lepailleur hiljaisella +äänellä: + +"No niin, kyllä hänellä päätä on, mutta tyttöjä ei voi kuitenkaan +missään tapauksessa lähettää Pariisiin, ne täytyy vaan naittaa, ja siitä +on paljon suruja ja se maksaa paljon rahaa. Mutta älkäämme puhuko siitä +nyt, sillä tänään on ilon päivä!" + +Pariisin pohjoisella rautatienasemalla nieli kansan joukko Lepailleurit, +ja he katosivat. + +Kun vaunut olivat pysähtyneet Orsaykadulle Beauchênen talon +ulkopuolella, huomasivat Mathieu ja Marianne Séguinin vaunut +jalkakäytävän vieressä. Lucie ja Andrée istuivat vaaleissa puvuissa +vaunujen ikkunan ääressä odottamassa. Kun Fromentit lähestyivät porttia, +näkivät he Valentinen tulevan ulos kiirehtivän näköisenä. Mutta kun hän +oli tuntenut Fromentit, muuttuivat hänen kasvonsa surullisen näköisiksi +ja hän lausui: + +"Mikä kauhea onnettomuus ... ainoa lapsi!" + +Ja sitten tuli sanoja tulvimalla. + +"Te olette niinkuin minäkin kiirehtineet tänne, se on luonnollista. +Ajatelkaahan, minä sain hetki sitten sattumalta tietää onnettomuudesta. +Ja sellainen onni sitten, tyttäreni olivat jo puetut ja minä pukeuduin +parhaallaan mennäkseni vihkiäisiin ... ystävämme Santerren orpana menee +naimisiin erään diplomaatin kanssa. Tätä tilaisuutta varten olin +varannut koko aamupäiväni. Vaikka vihkiminen toimitetaan neljännestä yli +yhdentoista, en minä epäillytkään, vaan ajoin tänne, ennenkuin lähdemme +kirkkoon ja minä kävin luonnollisesti yksin sisällä, minun tyttäreni +istuvat vaunuissa odottamassa. Me tulemme vähän liian myöhään +vihkiäisiin. Saatte nähdä ... nuo surulliset vanhemmat ruumiin vieressä, +joka vielä on sängyssä ... kaikki on hyvin kauniisti järjestetty ... se +on sydäntäsärkevää." + +Mathieu katseli häntä ja ihmetteli, ett'ei hän ollut enemmän +vanhentunut; näytti siltä kuin hän olisi kuivannut kiihdyttävän elämänsä +liekissä. Mathieu oli kuullut puhuttavan siitä hajoomistilasta, missä +hänen kotinsa nyt oli. Séguin eli nyt julkisesti yhdessä Noran, entisen +opettajattaren kanssa, joka oli katsonut parhaaksi, että Séguin varusti +hänelle oman pienen kodin, ja siellä asui hän nyt siitä asti kuin elämä +Antinkadun varrella oli tullut häirityksi. Rakastajattarensa luona oli +Séguin päättänyt ottaa vastaan Mathieunkin, kun tämä tulisi +allekirjoittamaan kauppakirjaa koko Chantebledistä. Ja siitä asti kuin +Gaston oli ruvennut kadetiksi Saint-Cyrin sotakouluun, oli Valentinella +kotona suuressa talossaan ainoastaan molemmat tyttärensä, ja hävitys +tuli siellä yhä täydellisemmäksi. + +"Parasta on", sanoi Valentine, "että Gaston pyytää lomaa ollakseen läsnä +hautajaisissa, sillä minä en ole varma, onko hänen isänsä silloin +Pariisissa. Ystävämme Santerre lähtee myöskin huomenna pienelle +matkalle. Eivät ainoastaan kuolleet lähde pois; se on hirveätä, miten +paljon eläviäkin ihmisiä katoo. Eikö totta, rouvani, että elämä on hyvin +surullista?" + +Hänen kasvonsa vavahtelivat. Monta kuukautta oli hän jo huomannut, että +välit rikkoutuvat, sillä Santerre oli ollut viekkaissa valmisteluissa, +hän hautoi salaista suunnitelmaa, jota Valentine ei vielä tuntenut. +Mutta sitten teki hän syvää uskonnollisuutta ilmaisevan liikkeen ja +sanoi: + +"Me olemme Jumalan hallussa." + +Marianne, joka hymyili molemmille vaunuissa istuville tytöille, vaihtoi +puheenainetta. + +"Mitenkä he ovat kasvaneet ja voimistuneet! Andrée on hurmaava. Kuinka +vanha on Lucie? Hän on varmaankin pian naimisiin kelvollinen." + +"Vielä mitä!" huudahti Valentine. "Hyvä on, ett'ei hän kuullut teitä, +sillä silloin olisi hän sulannut kyyneleiksi. Hän on seitsentoista +vuotias, mutta ymmärrykseltään on hän vasta kahdentoista. Tiedättekö, +aamulla itki hän ja kieltäytyi tulemasta näihin vihkiäisiin, hän sanoi, +että hän tulee sellaisesta sairaaksi. Hän puhuu aina päätöksestään mennä +luostariin. Kolmentoista vuotias Andrée on paljon enemmän naismainen. +Mutta hän on yksinkertainen kuin pieni karitsa. Väliin hän ihan +hermostuttaa minua." + +Hän nousi vaunuihin ja pusersi juuri Mariannen kättä jäähyväisiksi, kun +hän huomasi Mariannen olevan raskaana. + +"Oh, miten ajattelematon minä olen, minähän en edes kysy, kuinka te +voitte. Teillä on kahdeksas kuukausi, eikö ole? Ja siitä tulee teille +yhdestoista lapsi. Se on hirmuista, hirmuista! Mutta koska se on +välttämätöntä teidän terveydellenne, niin... Ah, noita ihmisparkoja +tuolla, heidän kotinsa tulee todellakin sitä ikävämmäksi!" + +Kun vaunut olivat vierineet pois, tulivat Mathieu ja Marianne +ajatelleeksi käydä sivurakennuksessa, ennenkuin menevät Beauchênen +luokse, sillä voisivathan heidän lapsensa siellä antaa heille joitakin +tietoja. Mutta ei Blaise eikä Charlotte ollut kotona. He tapasivat +ainoastaan palvelijattaren, joka hoiti Bertheä, pikku tytärtä. Hän ei +ollut nähnyt herraa sittenkuin eilen, herra oli ollut tuolla ylhäällä +ruumiin luona. Rouva oli myöskin aamulla mennyt sinne, ja hän oli +antanut määräyksen, että Berthe on tuotava sinne kahdentoista aikaan +saamaan rintaa, niin että hänen ei itse tarvitsisi tulla alas. Mariannen +kummasteleviin kysymyksiin vastasi palvelijatar: + +"Rouva otti mukaansa värilaatikon. Minä luulen, että hän maalaa +muotokuvan nuoresta herrasta, joka on kuollut." + +Kun Mathieu ja Marianne kulkivat tehtaan pihamaan ylitse, ahdisti heitä +se haudan hiljaisuus, joka nyt vallitsi tässä suuressa työn kaupungissa, +missä muulloin oli niin paljon pauhinaa. Kuolema oli äkkiä tehnyt +vaikutuksensa sinnekin, ja kaikki toiminta oli kerrassaan pysähtynyt, +koneet olivat kylminä ja mykkinä, työpajat hiljaisina ja autioina. Ei +ääntäkään, ei ihmissieluakaan, ei höyrypilveäkään, joka muuten oli kuin +tämän talon hengitystä. Kaikki oli kuollutta isännän kuoltua. Ja heidän +ahdistuksensa lisääntyi vielä enemmän, kun he tulivat suureen +rakennukseen; kaikkialla oli autiota, portailla synkkä hiljaisuus, ja +tuolla ylhäällä olivat kaikki ovet avoinna aivankuin asumattomassa, +aikoja sitten hylätyssä talossa. Eteisessä eivät he tavanneet +ainoatakaan palvelijaa. Salonki näytti tyhjältä ja pimeältä, kirjaillut +musliiniuutimet peittivät tykkänään ikkunoita, nojatuolit olivat +asetetut puoliympyrään aivankuin vastaanottopäivinä, jolloin odotettiin +paljon vieraita. Vihdoin kohtasivat he ihmisolennon, tumman miehen, joka +käveli hitaasti edestakaisin huoneessa. Se oli Morange, joka oli +saapunut tänne saatuaan kuulla kauhean uutisen. Hän näytti luulevan +olevansa kotonaan, hän oli tullut aivan tylsäksi ja päästään pyörälle +ainoan pojan kuolemasta, se muistutti häntä luultavasti oman tyttärensä +hirveästä kuolemasta. Hänen haavansa olivat auenneet, hänen kasvonsa +olivat tuhkanharmaat, hän tallusteli ehtimiseen edestakaisin, unehtui +sinne, otti kaiken surun omakseen. + +Mutta kun hän näki tulijat, lausui hänkin samat sanat, jotka olivat +kaikkein huulilla: + +"Tällainen hirveä onnettomuus ... ainoa lapsi!" + +Hän likisti heidän käsiään, hän kuiskaili, puheli, että surun murtama +rouva Beauchêne oli hetkeksi poistunut, ja Beauchêne ja Blaise olivat +joissakin puuhissa tuolla alhaalla. Sitten alkoi hän taas kävellä +edestakaisin aivankuin houruinhuonelainen kopissaan ja viittasi +seuraavaan huoneesen, jonka ovet olivat auki. + +"Hän makaa tuolla, sängyssä, jossa hän kuoli." + +Se oli Mauricen makuuhuone. Paksut uutimet oli laskettu alas, jotta +olisi tullut pimeä. Vuoteen vieressä paloi vahakynttilöitä, jotka +levittivät lempeää valoansa vainajan kalpeille, vakaville kasvoille. Hän +ei ollut muuttunut, ainoastaan laihempi. Kädet olivat ristissä, ja +niitten välissä ristiinnaulitun kuva. Ruusuja oli siroteltu peitteelle. +Niiden tuoksu yhteydessä palaneen vahan hajun kanssa oli tukahduttava. +Huone oli muuten hiljainen ja pimeä, ainoastaan vuode oli valaistu, eikä +ilman löyhähdyskään pannut vahakynttiläin korkeita, suoria liekkejä +värähtelemään. + +Kun Mathieu ja Marianne olivat tulleet sisään, huomasivat he erään +verhon takana miniänsä Charlotten, joka istui siellä piirustuslauta +polvillaan ja piirusti pienen lampun valossa vainajan ruusujen keskellä +lepäävää päätä. Charlotte oli noudattanut vainajan äidin palavaa +toivomusta, vaikka tämä olikin kolkkoa työtä kaksikymmen vuotiaalle +nuorelle rouvalle. Hän oli istunut siellä jo kolme tuntia ja +työskennellyt ahkerasti, sillä hän tahtoi suorittaa hyvin tehtävänsä. +Kun Mathieu ja Marianne lähestyivät, ei hän tahtonut puhutella heitä +vaan kumarsi ainoastaan keveästi päätään. Mutta hänen poskensa +muuttuivat värikkäimmiksi, hänen silmänsä leimusivat, ja kun Mathieu ja +Marianne palasivat takaisin salonkiin katseltuaan hetken surullisina +vainajaa, jatkoi hän työtään, yksinään kuolleen kanssa, ruusujen ja +palavain vahakynttiläin keskessä. + +Salongissa käveli Morange yhä vaan edestakaisin kuin eksyksiin joutunut +varjo. Marianne, joka ei saanut väsyttää itseään istahti oven luokse. Ei +kukaan lausunut sanaakaan, he odottivat vaan surullisina pimeäin +huoneitten tukahduttavassa hiljaisuudessa. Kymmenen minuutin kuluttua +tuli uusia vieraita, eräs herra ja nainen, joita he eivät ensin +tunteneet. Morange kumarsi heille tylsän näköisenä. Kun nainen ei +päästänyt herran kättä, vaan johti häntä kuin sokeaa huonekalujen +välitse, jotta hän ei kompastuisi niihin, huomasivatkin he ne +Angelineiksi. Nämät olivat talvella myyneet Janvillessä olevan talonsa +ja muuttaneet Pariisiin, kun heille ensin oli tapahtunut uusi +onnettomuus; he olivat nimittäin menettäneet melkein kaiken pienen +omaisuutensa erään suuren liikkeen vararikossa. Rouva oli hakenut +itselleen paikkaa ja päässyt yleisen lastenkodin tarkastajaksi, jolloin +hänen oli käytävä niitten äitien luona, jotka saivat avustusta, pitää +silmällä heidän lapsiaan ja laatia kertomukset niistä; ja kaikkien +näitten pienokaisten kaitseminen oli, niinkuin hän itse surullisesti +hymyillen sanoi, jonkinlaisena lohdutuksena hänelle, jonka +hedelmättömyyttä ei nyt enään voinut epäillä. Kipeäsilmäisen miehen oli +täytynyt laata kaikesta työnteosta, hän eli nyt ainoastaan surrakseen +mennyttä elämäänsä. + +Lyhyillä askelilla, aivankuin olisi johtanut lasta, talutti rouva +Angelin miehensä Mariannen luokse ja pani hänen istumaan nojatuoliin +Mariannen viereen. Angelinilla oli vielä jälellä reipas musketöörin +käytös, mutta hänen kasvoillaan asui levottomuus, ja neljänkymmenen +neljän vuotiaana oli hän jo harmaahapsinen. Ja minkälainen muisto oli +tämä niille, jotka muistivat tuon nuoren, kauniin avioparin, joka +surutonna retkeili Janvillen metsäpoluilla vapaine rakkauksineen! + +Pitäessään Mariannen käsiä omissaan ei rouva Angelinkaan löytänyt muita +sanoja kuin nuo synkät: + +"Mikä kauhea onnettomuus ... ainoa lapsi!" + +Ja kyyneleet täyttivät hänen silmänsä eikä hän voinut istua, ennenkuin +oli ollut hetken sisällä vainajan ruumiin luona. Kun hän tuli takaisin, +tukahutti hän nenäliinalla itkuaan ja vaipui sitten nojatuoliin +Mariannen ja miehensä väliin, joka istui siinä liikkumatta silmäparat +jäykkinä. Ja sitten syntyi taas tässä kuolleessa talossa hiljaisuus, +eikä sinne kuulunut enään hälinää sammuneesta, autiosta ja jääkylmästä +tehtaastakaan. + +Vihdoin tuli Beauchêne Blaisen seurassa sisään. Hän näytti kymmentä +vuotta vanhemmalta sen iskun johdosta, joka häntä oli kohdannut. Näytti +siltä kuin taivas olisi äkkiä sortunut hänen päälleen. Ylpeässä +itsekkäisyydessään ja huviensa pyörteessä ei hän ollut hetkeäkään +ajatellut sellaisen sortumisen mahdollisuutta. Hän ei ollut koskaan +tahtonut kuulla puhuttavankaan siitä, että Maurice oli sairaalloinen, +sellainen ajatus oli kuin murhayritys hänen omaa terveyttään vastaan, +hänen omaa varmaa vakaumustaan vastaan siitä, että hän voi olla +ainoastaan voimakkaan lapsen isä. Hän luuli, ett'ei onnettomuus voi +häntä voittaa. Ja ensi isku oli näyttänyt kuitenkin hänen olevan heikon +kuin nainen, säännötön elämä ja sielunvoimain vähitellen tapahtunut +tylsistyminen oli heikontanut hänen ja vienyt häneltä kaiken +vastustusvoiman. Hän oli poikansa ruumiin ääressä itkenyt kuin lapsi +kaikkein kunnianhimoisten unelmainsa ja tyhjiin rauenneitten +suunnitelmainsa perikatoa. Salama oli iskenyt alas, ja nyt oli kaikki +mennyttä. Yksi ainoa hetki oli riistänyt häneltä elämän, koko maailma +tuli mustaksi ja autioksi. Ja nyt oli hän kuin pelon lamauttama, hänen +paksut kasvonsa olivat turvonneet itkusta ja hänen silmälautansa raskaat +ja punaiset. + +Kun hän huomasi Fromentit, meni hän horjuen heitä vastaan, kädet +syleilyyn valmiina, ja itku oli tukahduttamaisillaan hänen äänensä. + +"Ah, ystäväni, mikä kauhea onnettomuus! Enkä minä ollut edes +paikallakaan! Kun minä tulin kotiin, oli hän tajuttomassa tilassa, hän +ei enään tuntenut minua. Mitenkä tämä on mahdollista? Niin terve ja +voimakas poika! Minä luulen uneksivani ja luulen, että hän vielä nousee +ylös ja lähtee tehtaasen minun kanssani." + +Mathieu ja Marianne syleilivät häntä ja surkuttelivat hänen suurta +onnettomuuttaan. Äsken kotiutuneena hurjasteluistaan, ehkä vielä +juopuneena, oli häntä vastassa tämä kauhea suru. Hänen kyynelten +kostuttama partansa haisi vielä tupakansavulta ja myskiltä. + +Sitten syleili hän Angelineja, joita hän tuskin tunsikaan. + +"Ah, ystäväni, tällainen kauhea isku, tällainen kauhea isku!" + +Blaisekin tuli esiin tervehtimään vanhempiaan. Vaikka hän oli valvonut +koko yön, olivat hänen silmänsä kirkkaat ja hänen kasvonsa nuoruuden +kukkeat. Mutta kyyneleitä vieri hänen poskilleen, sillä yhteinen, +jokapäiväinen työ oli liittänyt hänet Mauriceen. + +Ja taaskin syntyi hiljaisuus. Morange käveli yhä edestakaisin kuin +unissakulkija, eikä hänellä näyttänyt olevan aavistustakaan siitä, mitä +hänen ympärillään tapahtui. Beauchêne katosi ja tuli pian takaisin +kirjoitettu lista kädessä. Hän käveli ensin vähän aikaa edestakaisin, +mutta istahti sitten kirjoituspöydän ääreen, joka oli tuotu pois +Mauricen huoneesta. Hän oli niin vähän tottunut suruun, että hän +vaistomaisesti tunsi tarvetta päästä muihin ajatuksiin; sentähden alkoi +hän selailla osoitekalenteria kirjoittaakseen kutsumuskortteja. Mutta +hänen silmänsä hämärtyivät, ja hän kutsui luokseen Blaisen, joka nyt +tuli salonkiin käytyään katsomassa vaimonsa piirustamista. Nuori mies +asettui kirjoituspöydän viereen ja saneli nimiä matalalla äänellä, ja +sitten kuului tässä syvässä hiljaisuudessa ainoastaan tuota +säännöllistä, yksitoikkoista nimien lausuntaa. + +Minuutit kuluivat vitkaan. Vieraat odottivat yhä Constancea. +Ruumishuoneesen aukesi tapeettiovi, ja äänettömästi tuli Constance sinne +sisään kenenkään tietämättä, että hän oli tullutkaan sinne. Hän oli kuin +aave, joka tuli pimeydestä vahakynttiläin keveään valoon. Hän ei ollut +vielä voinut itkeä, hänen kasvonsa olivat kalpeat, vääristyneet, +jäykistyneet kylmästä raivosta. Hän ei alistunut kohtalon iskun alle, +päinvastoin tuntui siltä kuin hän olisi uhmaillut, hänen pieni +vartalonsa näytti kasvaneen. Mutta häntä ei ollut suru yllättänyt +valmistautumattomana: hän oli heti tuntenut odottaneensa sitä, vaikka +hän vielä minuuttia ennen kuolemantapausta ei ollut tahtonut uskoa sitä. +Se oli ollut kuukausmäärät salassa hänen sydämensä syvyydessä, ja nyt +oli tuo salaperäinen aavistus äkkiä muuttunut hirveäksi todellisuudeksi. +Hän ymmärsi noita kuiskailevia sisällisiä ääniä, tuon jääkylmän +puistutuksen, tuon synkän ja levottoman kaipuun sen johdosta, että +hänellä ei enään ollut lasta. Uhkaus oli toteutunut, järkähtämätön +kohtalo oli tahtonut, että tämä ainoa poika, tämä uhatun liikkeen +pelastaja, tuleva raharuhtinas, jonka vallan äidin ylpeys olisi jakanut +hänen kanssaan, lakaistiin pois kuin kuihtunut lehti. Maa aukeni äidin +jalkain alla, ja hän syöksyi syvyyteen. Pahinta oli se, ett'ei hän +voinut itkeä, raivo oli polttanut hänen kyyneleensä, hänen hellä +äidinsydämensä oli kuin myrkytetty siitä asti kuin hän oli menettänyt +lapsensa. + +Hän lähestyi Charlottea, asettui hänen taakseen ja katseli kuolleen +poikansa profiilia kukkien keskellä. Mutta vielä ei hän itkenyt. Hän +katseli kuolinvuodetta, täytti silmänsä tällä surullisella näyllä, +siirsi sitten silmänsä takaisin paperille aivankuin katsoakseen, paljoko +hänellä vielä oli jälellä rakastamastaan pojasta, muutamia liituviivoja +sittenkuin maa huomenna ottaa hänet ainiaaksi helmaansa. Charlotte tunsi +Constancen selkänsä takana, hän säpsähti ja käänsi päätään. Charlotte +oli pelästynyt eikä lausunut sanaakaan. Yhden ainoan silmäyksen he vaan +vaihtoivat. Mitenkä sydäntäsärkevää lieneekään ollut äidistä nähdä +näitten hautajaisvalmistelujen keskellä, tämän vainajan kasvojen edessä, +nuo hellät, terveet, kukoistavat kasvot, jotka näyttivät nuorelta, +säteilevältä tulevaisuuden tähdeltä kultaisten suortuvain keskellä. + +Nyt kuuli Constance muutamia sanoja, jotka kuiskattiin salongissa aivan +oven vieressä ja jotka selvästi kuuluivat tänne. Hän seisoi yhä +liikkumattomana Charlotten selän takana, ja Charlotte oli taaskin +alkanut jatkaa työtään. Constance kuunteli jännitettynä, mutta ei +näyttäytynyt vielä, vaikka hän jo oli nähnyt Mariannen ja rouva +Angelinin, jotka istuivat oven suussa, melkein oviverhojen poimuissa. + +"Ah", sanoi rouva Angelin, "sillä äitiparalla oli kuin joku aavistus. +Minä näin, että hän oli hyvin levoton, kun minä uskoin hänelle +surulliset salaisuuteni. Minun toivoni on rauennut. Ja kun kuolema nyt +on täyttänyt tehtävänsä tässä talossa, ovat hänenkin toiveensa +rauenneet." + +Syntyi hiljaisuus. Sitten sai uusi ajatusten yhteys rouva Angelinin +kysymään: + +"Ja teille tulee taas perheen lisäys ensi kuussa? Se on siis +yhdestoista, ja molempain keskosten kanssa olisi se kolmastoista. +Yksitoista lasta; tuo luku ei ole tasainen, te saatte kyllä täyden +tusinan." + +Hän unohti olevansa surutalossa, ja vieno hymyily väreili hänen +huulillaan, aivankuin tuollainen hedelmällisyys olisi riistänyt aseet +hänen salaiselta kateudeltaan. + +Mutta Marianne ei ollut samaa mieltä. + +"Ei, kahdettatoista ei enään tule. Ajatelkaa sitäkin, että minä olen +neljänkymmenen yhden vuotias. Minun aikani on jo laata, minä olen +näytelmäni näytellyt. Nyt on minun poikaini ja tyttärieni vuoro saada +lapsia." + +Constance tunsi uuden raivon puuskauksen, joka poltti hänen +kyyneleensä. Jos hän katsoi hieman sivullensa, voi hän nähdä tämän +kymmenen elossa olevan lapsen äidin, joka pian synnyttäisi +yhdennentoista ja esiintyi tässä kuolon majassa syli tulvillaan vielä +syntymätöntä elämää. Hän oli yhä vaan nuori ja hänessä kukoisti ilo, +terveys ja ääretön toivo. Ja nyt kun Constance itse oli menettänyt +ainoan poikansa, istui tuo toinen aivan kuolinvuoteen läheisyydessä, tuo +loppumattomain satojen jumalatar, ijankaikkisesta hedelmällisyydestä +tulvillaan. + +"Muuten unohdatte te", sanoi Marianne hymyillen, "että minä jo olen +isoäiti. Katsokaa tuonne! Se on perääntymismerkki minulle..." + +Hän viittasi Charlotten palvelijattareen, joka käskyn mukaan toi tänne +pikku Berthen, jotta rouvan ei tarvitsisi tulla alas antamaan hänelle +rintaa. Tyttö ei uskaltanut mennä kaikkein noitten surevain joukkoon, +vaan jäi salongin ovelle. Mutta lapsi huitoili pienillä pulleilla +käsillään ja nauroi. Ja Charlotte, joka kuuli hänen tulleen, nousi +nopeasti, kulki keveillä askelilla läpi salongin viedäkseen pienokaisen +mukanaan saliin saamaan rintaa. + +"Miten kaunis tuo lapsi on!" sanoi rouva Angelin. "Tuollaiset pikku +olennot ovat kuin kukkia, he levittävät ympärilleen valoa ja terveyttä, +missä ikinä he näyttäytyvätkään." + +Constance oli kuin salaman iskun musertama. Puolipimeässä, jossa +vahakynttiläin valot loistivat kuin tähdet, kuoleman ja raskaan ruusujen +tuoksun turmelemassa ilmassa, oli lapsi kuin raikas tuulahdus keväästä +ja elämästä. Siinä oli uusi lisä hedelmällisten äitien voitoille: lapsen +lapsi, Marianne hedelmällisenä lapsensa kautta. Marianne oli hymyillen +sanonut olevansa isoäiti. Mutta hän tuli kaksi kertaa kauniimmaksi, +kaksi kertaa majesteetillisemmaksi sen virran kautta, joka oli tulvinut +hänestä ja joka leviäisi loppumattomiin asti. Ja kirveen isku kajahti +vieläkin kolkommalta Constancen sydämessä; puu oli juuresta hakattu +poikki, ainoa vesa leikattu, hänestä ei enään mitään nousisi idulle. + +Vielä hetken seisoi hän yksinään tässä hävityksessä, tässä huoneessa, +jossa olivat hänen poikansa jäännökset. Sitten päätti hän mennä +salonkiin. Kaikki nousivat ylös tuon jääkylmän haamun edessä, he +suutelivat häntä ja heitä puistatti kosketus hänen jääkylmiin poskiinsa, +joita ei mikään veri lämmittänyt. Kaikkein mielet valtasi syvä sääli, +niin kauhistuttava oli Constancen tyyneys. He tavoittelivat +lohduttelevia sanoja, mutta Constance esti heidät siitä pienellä, +jyrkällä huomautuksella. + +"Kaikki on mennyttä", sanoi hän. "Entä sitten? Mikä on mennyttä, se on +mennyttä." + +Rouva Angelin itki, ja Angelinkin kuivaili kankeita, sumuisia +silmäparkojaan. Marianne ja Mathieu pitivät Constancen käsiä omissaan ja +itkivät. Mutta Constance oli kivettynyt niinkuin ennenkin, hän ei voinut +itkeä, hän ei huolinut lohdutuksesta ja puheli vaan yksitoikkoisesti: + +"Se on mennyttä, ei kukaan voi antaa häntä minulle takaisin, eikö niin? +Minun elämälläni ei enään ole mitään arvoa, kaikki on mennyttä, +mennyttä!" + +Mutta hänen täytyi pysyä maltillisena, sillä vielä oli odotettavissa +paljon vieraita. Mutta vielä oli hän saapa pistoksen sydämeensä. +Beauchêne, joka Constancen sisään tullessa oli ruvennut uudestaan +itkemään, ei nähnyt nyt itse kirjoittaa. Hänen kätensä vapisi, hänen +täytyi nousta ylös kirjoituspöydän äärestä, heittäytyi nojatuoliin ja +sanoi Blaiselle: + +"Istu tuohon ja jatka!" + +Ja Constance näki Blaisen istahtavan poikansa kirjoituspöydän ääreen, +ottavan hänen poikansa paikan, kastavan kynänsä mustepulloon ja +kirjoittavan samoin kuin hän oli niin usein nähnyt Mauricenkin +kirjoittavan, aivan kuin Maurice itse. Tämä Blaise, Fromentin vanhin +poika. Vainaja parka ei ollut vielä haudattu, ja jo tuli yksi +Fromenteista hänen paikalleen aivankuin mehukas kasvillisuus valloittaa +lähellään olevan aution kentän. Ja Constance tunsi tämän elämän virran +vieläkin uhkaavammaksi, sillä se lainehti hänen ympärillään ja tahtoi +valtaansa kaiken: isoäidit olivat vielä raskaina, miniät jo imettivät, +pojat valloittelivat hallitsijattomia kuningaskuntia. Ja hän oli +yksinään, hänellä ei ollut muuta kuin kelvoton, turmeltunut miehensä, ja +tuo puolihupsu Morange, joka tuolla käveli edestakaisin, oli täydellinen +kuva hänen viheliäisyydestään, sillä Morangekin oli eroitettu ainoasta +tyttärestään. Ei ääntäkään kuulunut tyhjästä, kylmästä tehtaasta; +tehdaskin oli kuollut. + +Kahden päivän perästä oli suuret hautajaiset. Tehtaan viisisataa +työmiestä oli mukana saattamassa vainajaa viimeiseen leposijaansa, ja +kaikenlaista ylhäisöä oli muodostamassa surusaaton. Suurta huomiota +herätti se, että eräs vanha työmies, Moineaud, tehtaan vanhin, kantoi +paarivaatetta; sitä pidettiin hyvin liikuttavana, vaikka tuo kunnon mies +laahasi jalkoja perässään ja näytti tylsältä ja menehtyneeltä mustissa +vaatteissaan. Kun tultiin haudalle, puhutteli Mathieutä eräs vanha +nainen, joka oli tullut ulos eräästä surusaattueen vaunuista. + +"Minä näen, ystäväni, että te ette tunne minua." + +Mathieu teki liikkeen aivankuin olisi anteeksi pyytänyt. Se oli +Sérafine, yhä pitkä ja hoikka, mutta niin kuihtunut ja vanhentunut, että +hän näytti satavuotiaalta, satujen vanhalta vallastaan eroitetulta +kuningattarelta. Mathieu ei olisi koskaan voinut odottaakaan niin nopeaa +rappeutumista; Sérafinen ylpeä, punahiuksinen kauneus oli näyttänyt +voivan uhoitella aikaa. + +"Ah, ystäväni", sanoi Sérafine, "minä olen kuolleempi kuin tuo vainaja, +joka nyt haudataan. Tulkaa jonakin päivänä minun luokseni kotiin +pakisemaan hieman. Te olette ainoa mies, ainoa uskottu, jolle voin +kertoa kaikki." + +Arkku laskettiin alas, nuorat kitisivät, ja sitten kuului kumea, pieni +sysähdys, viimeinen. Beauchêne, joka nojautui erääsen sukulaiseensa, +katseli tätä sammunein katsein. Constance, jolla oli ollut kolkkoa +rohkeutta seurata mukana, oli nyt aivan itkettynyt ja pyörtyi. Hän +kannettiin pois, vietiin tyhjään kotiinsa, ikuisesti tyhjään kotiin, +joka muistutti sellaisia loihdittuja maita, joissa ei mitään kasva. Maa +oli ottanut omansa takaisin. + +Mutta Chantebledissä Mathieu ja Marianne yhä rakensivat, loivat ja +synnyttivät lapsia. Ja niinä kahtena vuotena, jotka nyt olivat kuluneet, +olivat he voitokkaita elämän ikuisessa taistelussa kuolemaa vastaan, ja +nyt oli heidän voittonsa täydellinen. Séguin oli pala palalta +luovuttanut koko maatilan, ja Mathieu oli sen kuningas, kiitos siitä +viisaille keinoille, joita hän oli sen valloituksessa käyttänyt. Se +rikkaus, jota laiskuri oli halveksinut ja tuhlannut, joutui ahkeran +työmiehen käteen. Ainoastaan Lepailleurin pieni, viljelemätön osa oli +siellä todistamassa tästä ihmetyöstä, inhimillisestä työstä, joka oli +saanut nämä hiekkaiset ja saviset erämaat hedelmällisiksi ja joitten +sadot tästälähin elättivät kokonaisen pienen, onnellisen kansan. + +Ja Mathieun lopettaessa valloitustaan oli Mariannella onni näiden kahden +vuoden kuluessa nähdä poikansa Blaisen tyttären syntyvän, ja hän itse +oli vielä raskaana, synnyttämässä vielä yhden lapsen maailmaan. Mahtavan +puun oksat alkoivat jakautua tullakseen sitten loppumattomiin asti +monilukuisiksi, aivankuin kuninkaallinen tammi, joka varjollaan peittää +suuren alan maata. Lastenlapset, lastenlasten lapset, koko tuo polvesta +polveen yhä laajeneva perhe alkoi pitkän jononsa. Ja varovaisella ja +hellällä kädellään kokosi Marianne vielä ympärilleen nuo yksitoista +ensimäisestä pesäkunnasta, molemmista vanhemmista, kaksosista Blaisesta +ja Denisestä, jotka jo olivat yhdenkolmatta vuotiaita, viimeksi +syntyneesen, hentoon, tuskin vielä elävään olentoon asti, jonka ahnaat +huulet imivät hänestä melkein verenkin. He näyttivät pihamaalla +valloilleen päästetyiltä varsoilta, jotka eri tavalla laukkasivat +toistensa perässä. Marianne tiesi kyllä, että hän ei voi heitä aina +pitää ympärillään, mutta hän oli onnellinen, jos kaksi tai kolmekin +jäisi kotiin, ja hänen täytyi ehkä tyytyä siihen, että nuorimmat, jotka +eivät voineet saada paikkaa kotona, lähtisivät valloittamaan maata +lähiseudulta. Maa-alueen laajentaminen oli välttämätöntä, vaikkakin +Blaise oli asunut jo pari vuotta kaupungissa, konetehtaan luona, ja +hänen veljensä olivat jo valloittamassa muita aloja. Koska heitä oli +monta, niin tulisivat he voimakkaiksi; maailma kuului heille. Heidän +vanhempansakin olivat tunteneet itsensä jokaisen uuden lapsen syntyessä +voimakkaammiksi. Kukin lapsi oli lähentänyt heitä toisiinsa. Se, että he +suurista murheista huolimatta olivat aina voittaneet, se oli seuraus +heidän rakkaudestaan, heidän työstään, heidän sydämensä ja tahtonsa +ainaisesta kehityksestä. Hedelmällisyys on suuri valloittaja, se +synnyttää rauhallisia sankareita, jotka panevat maan valtansa alle ja +kansoittavat sen. Ja kun Marianne näitten kahden vuoden kuluttua oli +synnyttänyt yhdennentoista lapsensa, pojan, joka sai nimekseen Nicolas, +suuteli Mathieu vaimoaan kiihkeämmin kuin tavallista iloiten kaikkien +surujen ja murheitten voitosta. Taaskin lapsi, taaskin enemmän rikkautta +ja valtaa, uutta voimaa maailmaan, uusi sarka kylvetty huomispäivää +varten. + +Ja yhä vaan sama suuri ja hyvä työ, hedelmällisyyden työ, laajeni maan +ja naisen kautta, voittaen kuoleman, luoden uusia elinehtoja jokaiselle +uudelle lapselle, rakastaen, tahtoen, taistellen, tehden +kärsimyksissäänkin työtä, synnyttäen alituiseen yhä enemmän elämää ja +yhä enemmän toivoa. + + + + + + +VIIDES KIRJA + + + + +I + + +Suuresta surusta huolimatta palasi elämä taas säännölliseen uraansa +konetehtaalle. Häntä kohdanneen hirmuisen iskun musertamana Beauchêne +pysytteli ensimäiset viikot kotonaan, hän oli kuin mennyttä miestä, +ilman intohimoja. Hän näytti parantaneen itsensä, hän ei enään +valehdellut, hän ei enään ollut ehtimiseen olevinaan matkoilla +saadakseen sammuttaa vuosi vuodelta yhä enemmän kasvavaa haluaan +törkeihin rakkausseikkailuihin. Hän oli uudestaan ryhtynyt töihin, hän +hoiti yksityisasioitaan, meni joka aamu työpajoihin Blaisen kanssa, joka +oli hänen ahkerana ja tarmokkaana sijaisenaan ja joka yhä useammin sai +vaikeimmat työt tehdäkseen. Mutta perheen ystäviä kummastutti ennen +kaikkea se, että puolisot olivat lähestyneet toisiaan. Constance hoiteli +hellästi miestään, ja Beauchêne oli alituisesti vaimonsa seurassa; he +elivät mitä suurimmassa sovussa maailmalta suletussa, aivankuin mustiin +verhotussa talossaan, jossa ainoastaan sukulaisia otettiin vastaan. + +Mauricen kuoleman jälkeen oli Constance mielestään kuin verta vuotava ja +hänestä tuntui siltä kuin joku ruumiin osa olisi leikattu pois. Hän +tunsi jonkunlaista häpyä siitä, että häneltä muka oli sahattu joku jäsen +pois. Hänen suruunsa oli myöskin sekoittunut loukattua ylpeyttä siitä, +että hän ei enään ollut äiti, ett'ei hänen rinnallaan enään ollut +kruununprinssiä, joka perisi valtakunnan. Ja hän oli itse +yksipintaisesti tahtonut synnyttää ainoastaan tämän yhden pojan, jotta +poika yksin saisi periä koko omaisuuden ja tulisi kaikkivaltiaaksi +hallitsijaksi! Mutta häpeemätön kuolema oli varastanut häneltä pojan, +talo ja tehtaat tuntuivat kuuluvan Constancelle vähemmän kuin ennen ja +varsinkin nyt, kun Blaise oli muuttanut sinne vaimoineen ja lapsineen, +valloittavien Fromentien koko hedelmällisyyden kera. Constance ei voinut +antaa itselleen anteeksi sitä, että hän oli ottanut heidät vastaan; +hänessä paloi halu varjella itseään, herättää kuolleista poikansa, +synnyttää uuden pojan, joka valloittaisi takaisin omaisuutensa, +paikkansa, kuninkaallisuutensa. Hän oli petetty ja ryöstetty äiti, eikä +hän voisi tyydyttää hehkuvaa rakkauden janoaan, ell'ei hän uudestaan +tule äidiksi. Sydämensä, ylpeytensä, kunnianhimonsa tähden täytyi +hänellä olla lapsi. Se oli juuri sentähden kuin hän melkein tietämättään +oli lähestynyt miestään. + +Ja uusi kuherruskuukausi alkoi tässä hiljaisessa talossa, jossa kaikki +olivat mustiin puettuina. Constance oli ainoastaan vähän yli +neljänkymmenen. Beauchêne, joka oli kuusi vuotta vanhempi, piti itseään +pohjaltaan oikein terveenä miehenä, joka muka kyllä voisi hankkia +itselleen lukuisasti perillisiä. He nähtiin aina yhdessä. Kuusi +kuukautta elivät he säännöllistä ja yksimielistä kotielämää. Mutta +toivottua lasta ei tullut. Vielä kului puolen vuotta, mutta nyt näytti +siltä kuin vanha sopu olisi rikkoutunut; kotirauhaa häiritsivät torat, +vihanpurkaukset, ja Beauchêne alkoi taaskin käydä ulkona tuuleutumassa, +niinkuin hän sanoi, ja Constance istui yksin kotona hermostuneena ja +itketyin silmin. + +Eräänä päivänä kun Mathieu oli käynyt tervehtimässä miniäänsä Charlottea +ja jäi puutarhaan leikkimään pikku Berthen kanssa, joka oli kiivennyt +hänen polvilleen, näki hän hämmästyksekseen Constancen tulevan alas; hän +oli luultavasti nähnyt ikkunasta Mathieun. Hän vei Mathieun mukaansa +jollakin tekosyyllä ja piti häntä neljännestunnin luonaan voimatta +puhua mitään. Äkkiä sanoi hän sitten: + +"Rakas Mathieuni, antakaa anteeksi, että puhun asiasta, joka ei voi olla +muuta kuin kiusallista teille. Mieheni sai viisitoista vuotta sitten +lapsen erään tehtaassa olleen työläisnaisen kanssa. Minä tiedän myös, +että te siihen aikaan teitte miehelleni palveluksen ja otitte tytön ja +hänen lapsensa hoitoonne ... pojan, eikö niin?" + +Hän jäi odottamaan vastausta. Mutta Mathieu, joka oli hämmästyksissään +nähdessään hänen niin hyvin tietävän kaikki eikä ymmärtänyt, miksi +Constance näin monen vuoden kuluttua tiedustelee häneltä tuota ikävää +juttua, teki ainoastaan hämmästystä osoittavan liikkeen. + +"Oh", sanoi Constance, "minä en nuhtele teitä, minä olen vakuutettu +siitä, että te toimitte ainoastaan hyvässä tarkoituksessa ja +ystävällisistä syistä, että te pelkäsitte jonkinlaista häväistystä, joka +olisi kohdannut minuakin. Muuten enhän minä tahdo luonnollisesti soimata +niin vanhasta uskottomuudesta. Minä toivoisin vaan saavani selityksiä. +Minä olen kauvan ollut käyttämättä hyväkseni niitä ilmiantoja, jotka +ovat vieneet minun asian jälille. Mutta nyt en enään voi olla +ajattelematta tätä, ja luonnollista on sentähden, että käännyn teidän +puoleenne, sillä minä en siitä ole koskaan puhunut sanaakaan miehelleni, +en tahdo häiritä kotirauhaa koettamalla saada häntä tunnustukseen. Mutta +minä päätin ryhtyä asiaan sinä päivänä, jolloin kävin rouva Angelinin +kanssa kätilön luona Miromesnilkadun varrella ja näin teidän yhdessä +tuon tytön kanssa, jolla taaskin oli lapsi käsivarrella. Te olette siis +tavannut tytön, te luultavasti tiedätte, minkälaiseksi hän on tullut, +elääkö hänen ensimäinen lapsensa, ja jos elää, niin missä hän on ja mitä +hän toimii." + +Mathieu ei vastannut vielä. Constancen kuumeinen into teki hänen +varovaiseksi, sai hänen ajattelemaan syytä tähän merkilliseen +avomielisyyteen, jota tuolla ylpeällä ja harvapuheisella naisella +harvoin oli. Mitähän lienee tapahtunut? Minkätähden koetti hän saada +Mathieultä selvityksiä, joitten tuloksista hän ei ollut varma. Ja kun +Constance yhä katseli Mathieutä läpitunkevin silmäyksin, koetti tämä +etsiä joitakuita ystävällisiä asiasta pois johtavia sanoja. + +"Te saatte minun hämmästymään. Muuten en minä tiedä mitään, mikä teitä +huvittaisi. Mitähän hyötyä olisi noitten vanhain asiain uusimisesta? +Unohtakaa, mitä olette kuullut, te, joka aina olette niin viisas ja +ymmärtäväinen..." + +Mutta Constance keskeytti hänen puheensa, tarttui hänen käsiinsä, piti +niitä omissaan ja pusersi lujasti. + +"Minä vakuutan, ett'ei kenelläkään ole mitään peljättävää minun +puoleltani, ei miehelläni, ei tuolla tytöllä eikä lapsella. Asia kiusaa +minua muuten kauheasti, minä kärsin siitä, ett'en saa tietää mitään, ja +minä luulen että rauhottuisin, jos saisin tietää kaikki. Minä kysyn tätä +itse tähteni, oman rauhani tähden. Oh, jos minä kertoisin teille...!" + +Mathieu alkoi aavistaa jotakin, Constancen ei tarvinnut sanoa hänelle +kaikkea. Sovinto puolisojen kesken oli jo kaikkein tiedossa, heti +Mauricen kuoleman jälkeen oli Mathieu ymmärtänyt, että heidän harras +toivomuksensa oli saada uusi poika. Vuosi oli kulunut ilman, että poikaa +oli kuulunut. Mathieu oli voinut seurata heidän yhä kasvavaa +pettymystään ja vihaansa ja hän ymmärsi, että nyt oli sopu loppu. Ja nyt +sai Mathieu nähdä vanhentuneen vaimon mustasukkaisuuden, mitenkä tämä +vaimo ei voinut olla ajattelematta lasta, jota hänen miehensä ei voinut +nyt hankkia hänelle, vaan jonka hän on hankkinut tuolle tytölle. +Constance tiesi, että Norine oli yhtä kaunis ja kukoistava kuin hän itse +oli kuiva ja keltainen ja ennen aikaansa kuihtunut, mutta loukatusta +naisellisesta turhamielisyydestä ei hän ollut lausunut sanaakaan, +ainoastaan äiti kärsi hänessä, se oli lasta, jota hän niin katkerasti +kadehti kilpailijaltaan. Hän ei voinut poistaa sitä muististaan, se +tuli aina kuin pilkkana, kuin loukkauksena hänen mieleensä joka kerta +kuin hän havaitsi odottaneensa turhaan omaa lasta ja toivonsa joutuneen +häpeään. Kuukausi kuukaudelta alkoi hän yhä himokkaammin ajatella tuon +toisen lasta, hän tahtoi sen, hän ajatteli, missä lapsi lienee, mikä +hänestä on tullut, onko hän terve ja isänsä näköinen. + +"Minä vakuutan teille, rakas Mathieu", sanoi hän, "että te teette minulle +hyvän palveluksen, jos vastaatte kysymyksiini. Elääkö hän? Sanokaa +minulle vaan, elääkö hän. Mutta älkää koettakokaan pettää minua. Jos hän +olisi kuollut, luulisin minä tulevani levollisemmaksi. Ja kuitenkaan en +minä toivo hänelle mitään pahaa, sen tietää Jumala." + +Mathieu tuli vihdoin liikutetuksi ja kertoi todenmukaisesti koko asian. + +"Koska te pyydätte minulta noita tietoja oman rauhanne tähden ja kaikki +jää meidän keskemme, niin ett'ei se vaikuta pahaa teidän avioliittoonne, +niin en minä luule siinä mitään pahaa olevan, vaikka puhunkin teille, +mitä tiedän, ja siitä ei ole paljon puhumista. Minä olin itse läsnä, kun +poika jätettiin löytölastenkotiin. Siitä asti ei lapsen äiti ole koskaan +tiedustellut häntä eikä myöskään kuullut hänestä mitään. Minun ei +tarvinne sanoakaan, että teidän miehennekään ei tiedä tuon lapsen +kohtaloista mitään, eikä hän ole koskaan tahtonut kuulla puhuttavankaan +siitä. Elääkö poika vielä? Missä hän on? Niihin kysymyksiin en minä voi +vastata. Siihen tarvitaan laajoja tiedusteluja. Mutta minun mielipiteeni +mukaan on hyvin mahdollista, että hän on kuollut, sillä kuolevaisuus on +suuri sellaisten pikkulasten joukossa." + +Constance katseli terävästi Mathieutä. + +"Puhuttehan te totta, ettehän vaan salaa mitään?" + +Kun Mathieu oli puolustanut itseään tuollaista epäluuloa vastaan, jatkoi +Constance: + +"Niin, minä uskon teitä. Te luulette siis, että hän on kuollut? Ah, +kaikki nuo lapset kuolevat, vaikka on tuhansittain naisia, jotka +olisivat onnellisia voidessaan pelastaa yhdenkin ja saada yhdenkin +heistä? Mutta jos asian laita ei olekaan siten, on se kuitenkin +selvitystä. Kiitos." + +Seuraavina kuukausina tapasi Mathieu useat kerrat Constancen yksinään, +mutta hän ei koskaan palannut tähän asiaan. Hän näytti koettavan unohtaa +kaikki. Mutta Mathieu aavisti kuitenkin, että sama ajatus yhä vaivasi +häntä, eikä ollut vaikea arvata, että puolisojen väliset suhteet olivat +tulleet sitä huonommiksi mitä enemmän toivo lapsen saamisesta katosi, +ainoa seikka, joka oli lähentänyt heitä toisiinsa. Maailman silmissä +olivat he vieläkin olevinaan hyviä ystäviä, mutta tosiasiat todistivat, +että eripuraisuus tuli joka viikko yhä suuremmaksi. Beauchêne oli +melkein tykkänään alkanut seurata taaskin vanhoja tapojaan. Constance +taisteli kaikesta huolimatta niitä vastaan, koetti pidätellä häntä +kotona, eikä tahtonut antaa perään. Voisiko se olla mahdollista, että he +olivat hedelmättömät niinkuin Angelinitkin? Täyttyisivätkö kaikki +Constancen aavistukset? Tulisiko hänen kotinsa olemaan yhtä hirmuisen +tyhjä kuin hänen ystävättärensäkin. Ajatus heidän voimattomuudestaan +saattoi Constancen vimmoihinsa. Itse ei hänessä ollut muka vikaa, mutta +hänen miehensä oli elänyt niin kuluttavaa elämää ... ja nyt +alkoivat alkooviriidat uudestaan, he syyttelivät toisiaan tästä +hedelmättömyydestä, joka sai heidät epätoivoon. + +Beauchêne sanoi, että sellainen vika voidaan auttaa. Mutta keltä kysyä +neuvoa? Kun hän mainitsi Boutanin nimen, vastusti Constance tätä ensin, +sillä hän pelkäsi Boutanin riemuitsevan voitostaan, hänen, jolla oli +omat mielipiteensä ja joita hän oli niin kauvan puolustanut. Sitten hän +kuitenkin antoi myöten häveliäisyydestä, koska hän ei muka tahtonut +antaa muitten lääkärien tarkastaa itseään kuin sen, joka hänet jo tunsi. + +Boutan oli sitä mieltä, että vika oli Constancessa. Hän oli usein +nähnyt samanlaisia tapauksia. Ne olivat avioliitossa käytetyt +ehkäisykeinot, jotka turmelivat elimet ja saivat aikaan kroonillisia, +sisällisiä häiriöitä. Tohtori epäili jotakin tällaista varsinkin sitten, +kun hän oli hoitanut Constancea vatsanpohjatulehduksessa. Ja +hedelmättömyyden täytyi olla parantamattomana seurauksena tästä. + +Kun Boutan taaskin oli tarkastanut Constancen, vakaantui hän +mielipiteessään, vaikkakaan hän ei voinut selvittää vakaumustaan muuten +kuin hyvin mahdollisena hypoteesina, sillä nämät elämän lähteet ovat +niin hämärät, että niitä on mahdotonta selvästi nähdä. Constancen täytyi +nyt antautua erityisen käsittelyn alaiseksi kaksi kertaa viikossa, ja +tuskallisessa jännityksessä odotti hän, mutta pettyi aina. + +Vihdoin muutti Constance luottamuksensa tähän lääkäriin, jonka tiede ei +voinut tehdä häntä äidiksi. Hänen mielestään Boutan oli liiaksi +varovainen ja käytti liian lieviä keinoja. Ja hän päätti koettaa toista +keinoa, hän antautui rouva Bourdieun käsiin, joka oli luvannut varmasti +parantaa hänet. Nyt alkoi uusi lääkitsemistapa, uusi odotus. Constance +kävi useita kuukausia Miromesnilkadun varrella ja antautui tuskia +tuottavan käsittelyn alaiseksi. Mutta tuloksia ei kuulunut, niin kauvan +narrattu luonto kieltäytyi tekemästä häntä uudestaan hedelmälliseksi, +hän vaipui taaskin epätoivoonsa ja kärsi helvetintuskia ollen aina +toivon ja toivottomuuden välillä. Hän oli menettämäisillään järkensä, +hän juoksi puoskaroitsijain luona, haki sanomalehdistä ilmoituksia jos +jonkinlaisista keinoista, osoitteita huijareista, jotka saivat hyviä +tuloja hedelmättömistä äideistä, kun toiset heistä taas pettivät liian +hedelmällisiä. Eräänä iltana meni hän rouva Rouchen luokse, joka paitsi +erikoisalaansa -- kuolleina syntyneitä -- ylvästeli myöskin +pettämättömästä lääkkeestään kroonillista hedelmättömyyttä vastaan ja +joka siis hankki ja tappoi lapsia aina kauppatuttavansa toivomuksen +mukaan. Tämä häveliäs rouva, joka ei tahtonut antaa edes lääkärinsä +tarkastaa itseään, kävi nyt puoskarien klinikoissa, pyysi ehtimiseen +tarkastamaan itseään, ja olisi riisuutunut alastomaksi vaikka keskellä +toria, jos hän olisi ollut varma siitä, että hän jollakin merkillisellä +tavalla voi tulla raskaaksi. Ja kun hän oli koettanut kaikkea, +kylpypaikkoja ja hartaudenharjoituksia ja lahjoittanut vahakynttilöitä +pyhälle neitsyeelle, ei hän vieläkään tahtonut tunnustaa itseään +voitetuksi, vaan odotti yhä itsepintaisesti ihmeen tapahtuvaksi. + +Kaksi vuotta oli Constance sillä tavalla taistellut; silloin syttyi +taaskin hänessä toivo. Hän oli saanut luottamusta Sérafineltä, joka oli +lähennellyt sukulaisiaan ja oli nyt usein niin sairas, niin väsynyt ja +vanhentunut, että hän mielukkaimmin jäi toisten luokse kuin istui +yksinään kotonaan. Kun Constance oli kuullut hänen purevalla +katkeruudella kertoilevan tuon kuuluisan kirurgin Gauden leikkauksista, +oli hän tullut ajatelleeksi, että mies, joka voi tehdä sellaisia +ihmetöitä, kun on kysymyksessä lapsen syntymisen estäminen, voi myöskin +taikasormillaan saada lapset syntymään. Miksi ei hän voisi kysyä Gauden +neuvoa? Mutta kun hän pyysi Sérafineä mukaansa tuon suuren leikkelijän +luokse, kieltäytyi tämä vihaisesti ja sanoi, että hän repisi silmät +tuolta naisten turmelijalta, jos hän vaan vielä kerrankin näkisi hänen. +Constance näytti luopuvan ajatuksestaan, mutta hän odotti ainoastaan, +että saisi rohkeutta panna omin voimin tuumansa täytäntöön. + +Eräänä päivänä, kun Sérafine tuli Beauchênelta, kohtasi hän Mathieun ja +pyysi tätä tulemaan kanssaan kotiinsa. Hän tunsi tarvetta ripittää +itsensä Mathieulle, joka kaksikymmentä vuotta sitten oli ollut hänen +ystävänsä. + +"Ah, ystäväni, minä en enään kuulu eläväin ihmisten joukkoon, suokaa +anteeksi, että minä olen näin menehtynyt", sanoi hän viedessään Mathieun +asuntoonsa Marignankadun varrella, jossa muinoin oli vallinnut niin +ylellinen loisteliaisuus. + +Mathieu hämmästyi. Sérafine ei nähtävästi ottanut täällä enään vastaan +salaperäisiä vieraitaan, joita varten koko asunto näytti olleen +sisustettu. Kaikkialla oli pölyä ja kylmää; se oli kuin kuoleman +asuinsija. + +"Istukaa, mihin teitä haluttaa", jatkoi Sérafine. "Minulla ei ole enään +kotia, minun elämäni kuluu täällä taistelussa katumusta ja katkeruutta +vastaan." + +Hän riisui hattunsa, käsineensä ja huntunsa. Mathieu ihan kauhistui +katsellessaan häntä läheltä. Hän muisti Sérafinen muutamia vuosia +sitten, viidenneljättä vuotiaana, punatukkaisena, ylpeänä kaunottarena, +jolla oli korkea vartalo, hiukset kuin päivänpaiste, kaula ja rinta +loistavan valkeat. Mitenkä oli mahdollista, että hän oli voinut vanheta +noin nopeasti, hänhän oli pelkkä luuranko siitä kauniista naisesta, +jonka Mathieu oli tuntenut. Hän oli nyt satavuotias. + +"Niin, te katselette minua, te ette voi uskoa tätä. Minä itsekin pelkään +itseäni, kun katson kuvaani peilistä. Sentähden olenkin minä peittänyt +kaikki peilit täällä, minua pöyristyttää ajatellessanikin näkeväni oman +haamuni." + +Mathieu oli istunut matalalle tuolille, ja Sérafine tuli istumaan hänen +viereensä sekä otti ystävällisesti Mathieun kädet laihain sormiensa +väliin. + +"Nythän te ette pelänne, että minä aikoisin vietellä teitä? Minä olen +liiaksi vanha, ja nyt voin minä kertoa teille kaikki. Niin, tehän +tunnette minun elämäkertani. Minä en ollut syntynyt äidiksi enkä +vaimoksi. Minä en koskaan surrut miestäni, hän oli hullu ja vaarallinen +ihminen. Tultuani leskeksi oli minulla oikeus elää, miten minua halutti, +eikö niin? Minua ei voida syyttää mistään julkisen pahennuksen aikaan +saamisesta, minä olen säilyttänyt arvoni, minä olen tehnyt, mitä minua +on haluttanut, sulettujen ovien takana. Kaunis nainen, joka nauttii +täysin siemauksin rakkautta, sellainen minä olen tahtonut olla, siihen +päämäärään pyrin kaikin voimin ja siihen tähtäsivät kaikki polttavat +himoni. Ja minä valehtelin teille silloin kuin sanoin olevani sairas +voidakseni jollakin tavalla selittää syyn leikkaukseen, jota minä olin +alistuvaisesti odottavinani. Muuten ette te antanut minun pettää +itseänne, se näkyi selvästi. Niin, minä tunnustan, että minä tyydytin +hullun haluni saada itse määrätä huvitukseni, rakastaa milloin ja kuinka +paljon hyvänsä tahdoin ilman että tyhmä pelko lapsen synnyttämisestä +olisi minua estänyt. Ja minä annoin leikata itseni tullakseni +erillaiseksi kuin muut ihmiset, sellaiseksi, joka ei ole luonnon laeista +riippuvainen, yläpuolella muita olevaksi, jumalattareksi, joka on lakien +ulkopuolella. Ja vaikka minä olen tullut turmelluksi, tekisin saman +tempun vielä huomennakin, minä en voisi vastustaa himoani saada vielä +kerran esteettömästi nauttia täysin siemauksin." + +Tämän yliluonnollisen huudahduksen päästettyään ojentautui hän ylpeästi +tuolillaan. Hän kertoi nyt riemuhetkistään leikkauksen jälkeen, jolloin +kaikki hänen intohimonsa olivat kiihtyneet, tulleet kymmenkertaisiksi. +Luonto oli voitettu, hän voi vaaratta käyttää kuinka monta rakastajaa +tahansa. Sitten oli rappeutuminen alkanut hitaasti, ennenaikainen +vanhuus, jonka oireet tulivat näkyviin yksi kerrallaan. Hän ei enään +ollut nainen, ja näytti siltä, että samalla kertaa kuin hän oli +menettänyt sukupuolensa, oli hän myöskin menettänyt suloutensa naisena. +Koska hän ei enään voinut olla puolisona eikä äitinä, ei hän tarvinnut +puolisojen ja äitien valloittavaa kauneuttakaan. Hänen hiuksensa +putoilivat pois, hänen hampaansa tulivat keltasiksi ja irtaantuivat. Hän +tuli myös yhä likinäköisemmäksi ja tunsi sietämätöntä, melkein alituista +suhinaa korvissaan. Mutta ennen kaikkea kauhistutti häntä tuo ennen +kuulumaton laihtuminen: hän kuihtui, muuttui luuksi ja nahaksi, hänen +keltainen, ryppyinen ihonsa oli kova ja karkea kuin perkamentti. + +"Ah, tässä, mikä näkyy, ei ole kaikki, ystäväni ... katsokaa tänne!" + +Ja molemmilla käsillään aukasi hän leninkinsä. Kaula ja rinta tulivat +paljaiksi, siinä oli rauniot hänen turmeltuneesta kauneudestaan, joka +muinoin oli ollut niin huikaiseva, niin tuoksuava ja lämmin, ja nyt +kurttuinen, kuiva kuin liiaksi kypsynyt hedelmä, joka putoaa puusta ja +turmeltuu. Hän oli ainaiseksi mahdoton rakkauteen. Ja hänen molemmat +kätensä vapisivat häpeästä ja kiukusta, kun hän taas pani kiinni +leninkiään peittääkseen ennenaikuisen vanhuutensa kuin häpeällisen +mätähaavan. + +"Niin, ystäväni, mitä minä nyt teen? Minä en edes voi käyttää käsiäni, +enkä tiedä mitä tekisin. Minulla on vaan yksi halu, halu saada nukkua +aina, ilman unennäköjä. Mutta heti kun nukun, näen mitä kauheimpia unia. +Minä kulutan päiväni niinkuin yönikin muuttelemalla tuolilta tuolille, +ainaisessa vihan vimmassa, joka tekee elämäni sietämättömäksi. Eikä +tässä vielä ole kaikki. Vanhuuteni, ruumiini raukenemisen, sen minä +kyllä voisin kestää. Jos tuo Gaude olisi ainoastaan edistänyt ryppyjen +saantia, voisin minä antaa hänelle anteeksi ja lohduttaa itseäni sillä, +että kaikesta täytyy maksaa. Mutta se tekee minun hulluksi, että hän on +tappanut himoni, ainoan, mikä antoi elämälleni jotakin arvoa. Siinä on +tapahtunut rikos, ja se on hirmuisempaa kuin kaikki kidutukset." + +Sérafine oli noussut ylös ja käveli Mathieun edessä puhuen yhä +rohkeammin, sellaisen kärsimyksen raatelemana, että hänen hävytön +rippinsä tuntui melkein villiltä suuruudelta. Kaikessa tässä piilevä +julma pilkka, pilkatun luonnon kosto, ajatus että hän oli murhannut +nautinnon antaessaan leikellä naista, täytti hänen silmittömällä +raivolla. Hän, hillitsemätön rakkauden bacchantinna, jolla ei ollut +omaatuntoa eikä siveyttä, tällainenkö olisi hänen loppunsa? Hän oli +kuulevinaan äänen, joka huusi hänelle: "Ei lapsia, mutta ei myöskään +aistillista nautintoa!" Ja tätä menetettyä autuutta rukoilee hän nyt +ikuisiksi ajoiksi laihtuneena olentona, joka kävelee tyytymättömänä +edestakaisin tässä pienessä salongissa, jossa hän ennen on tyhjentänyt +pohjaan kuohuvia nautinnon maljoja. + +Hän pysähtyi äkkiä Mathieun eteen. + +"Minä menetän lopulta järkeni. Väitetään, että meitä on Pariisissa +enemmän kuin kaksikymmentä tuhatta leikattua naista. Kaunis joukko! Minä +toivoisin tuntevani heidät kaikki, niin silloin ottasin minä heidät +mukaani Gauden luokse, ja siitä syntyisi hauska keskustelu!" + +Sitten vaipui hän taaskin sohvaan Mathieun viereen. + +"Oh, sitä Gaudea! Olenko minä kertonut teille, että Constance on +pyytänyt minua tulemaan mukanaan hänen luokseen siinä toivossa, että +Gaude saisi hänen synnyttämään lapsen? Constance parka, hän on +varmaankin yhtä hullu kuin minäkin, sillä niin hurjasti pitää hän kiinni +siitä ajatuksesta, että hänen pitää saada toinen poika Mauricen sijaan. +Hän on puhunut salaisuuksiaan minulle, hän kertoo minulle ennen +kuulumattomia asioita, minä en koskaan ole ollut hurjemmissa +seikkailuissa Pariisissa kuin hän, en edes hulluimpana aikanani. Äidiksi +tulemisen himon täytyy todellakin olla yhtä voimakas ja kuluttava kuin +tuo toinenkin himo, minun himoni. Mutta joka tapauksessa minä kärsin +enemmän. Lapsi! Se voidaan aina korvata, otettakoon pieni koira. Mutta +ilman ruumiin tarpeitten tyydyttämistä ei voi elää. Se olen minä, joka +kärsin pahimpia tuskia, minun kärsimykseni ovat ainoat, jotka todellakin +_ovat_ jotakin!" + +Hän purskahti itkuun. Mathieu tarttui hänen käsiinsä ja koetti lohduttaa +häntä. Mutta hän oli itse liikutettu, sillä hän ei ollut koskaan ennen +kuullut hätähuutoa, joka olisi tullut niin sydämen syvyydestä. Häntä +pöyristytti katsellessaan tätä epätoivoista olentoa, joka oli tahtonut +tulla hedelmättömäksi ja jonka elämä oli sen kautta turmeltunut. + +He olivat vielä syventyneinä keskusteluunsa, kun saapui odottamaton +vieras. Se oli Constance, joka tuli suoraan Gauden luota. Hänellä ei +koskaan ollut tapana näyttäytyä Marignankadun varrella tähän aikaan +päivästä. Mutta kirurgin sanat olivat sattuneet hänen sydämeensä, ja kun +hän tuli ulos hänen luotaan tunsi hän sellaista tarvetta sydämensä +keventämiseen, että hän oli melkein mieletönnä kiirehtinyt tänne. + +Jo oven suussa huudahti hän Mathieun läsnä oloa ihmettelemättä: + +"Ah, rakas ystäväni, minä pelkäsin ett'en tapaa sinua. Tiedätkö, mitä +hän sanoi minulle tuo sinun Gaudesi? 'Minulla ei ole varastossa lapsia.' +Ja sitten se viheliäinen vielä nauroi!" + +"Senhän minä sanoin sinulle jo edeltäpäin", keskeytti Sérafine. "Hän on +tehnyt sinusta pilkkaa, siitä minä olen varma. Lapsia varastossa ... no +eipä todellakaan ... hänen toimenaanhan on niitten tappaminen!" + +Constance oli vaipunut sohvaan samalle paikalle, jonka hänen kälynsä oli +jättänyt. Hän kertoi nyt koko käyntinsä Gauden luona, sanoi, että hän +lopulta oli kuitenkin saanut Gauden tarkastamaan itseään. Ja hänen +epätoivonsa oli tullut äärettömän suureksi, kun Gaude oli hyvin raa'asti +sanonut, ett'ei hän koskaan voi saada lasta. Hän oli siis tuomittu. +Puoskarit voivat siis ainoastaan viekotella häneltä rahaa ja ajaa hänen +päänsä täyteen valheita. + +"Kun minä tulin ulos hänen luotansa", jatkoi Constance, "luulin minä +pyörtyväni. Mutta hän teki joka tapauksessa oikein sanomalla minulle +puhtaan totuuden. Nyt minä tiedän, mitä minun pitää tekemän; kaikki on +mennyttä, ainaiseksi mennyttä!" + +Ja nyt oli hänen vuoronsa itkeä. Hän itki menetettyä äidiniloaan samassa +paikassa, jossa Sérafine oli itkenyt menetettyä nautintoaan, ja Mathieu +näki heidän lepäävän toistensa sylissä, häveliään porvarinaisen ja +porton, äidin ja rakastajattaren, saman epätoivon valtaamina. + +Kun Constance jätti kälynsä pyysi hän saada nojata Mathieun käsivarteen. +Hän oli lähettänyt vaununsa kotiin, hänen oli vaikea hengittää, ja hän +tahtoi mieluimmin kävellä. Mathieu ymmärsi heti, missä salaisessa +tarkoituksessa Constance oli pyytänyt hänen seuraansa. + +"Rakas Mathieuni", sanoi hän äkkiä, kun he olivat tulleet autiolle +sivukadulle, "antakaa anteeksi, että minä palaan takaisin erääseen +ikävään asiaan, mutta minä kärsin liian paljon, tämä viimeinen isku oli +minulle kuin surmanisku. Minun mieheni lasta, sitä lasta, joka hänellä +oli tuon tytön kanssa, en minä voi olla ajattelematta. Tahdotteko te +tehdä minulle suuren palveluksen? Ruvetkaa tiedustelemaan häntä, +hankkikaa tieto, elääkö lapsi, vai onko hän kuollut. Kun minä saan sen +tietää, luulen rauhoittuvani." + +Mathieu aikoi vastata, että vaikka tämä lapsi löytyisikin, ei se +kuitenkaan voisi korvata sitä lasta, jota Constance ei voinut synnyttää +ja joka seikka saattoi hänet epätoivoon. Mathieu ymmärsi, mitenkä +Constance kärsi siitä, että Blaise oli ottanut Mauricen paikan +liikkeessä, ja varsinkin nyt, kun Beauchêne taaskin oli alkanut elää +siveetöntä elämäänsä ja antoi päivä päivältä yhä suuremman vallan +Blaiselle. Ja tämä nuori aviopari oli vielä hedelmällinen, Charlotte oli +äsken saanut toisen lapsen, pojan, ja tässä oli siis valloittavan +hedelmällisyyden uusi pesäpaikka, ja se uhkasi nyt sitäkin enemmän, kun +Constance itse oli hedelmätön, kun hän ei koskaan voinut saada +perillistä, kruununprinssiä, joka sulkisi tien vierailta valloittajilta! +Käsittämättä tarkalleen Constancen tunteita arveli Mathieu, että tämä +tahtoo tutkia häntä, nähdä, oliko Mathieu poikansa Blaisen selän takana +johtamassa salaliittoa. Jos niin olisi ollut laita, olisi Mathieu ehkä +tullut levottomaksi ja kieltäytynyt tiedusteluista. Tämä seikka sai +hänen tekemään päätöksensä. + +"Minä olen teidän palveluksessanne, jos te toivotte voivanne saada +hieman rauhaa näistä tiedusteluista. Ja jos poika elää, niin tuonko minä +hänen teidän luoksenne?" + +"Ei, ei, sitä minä en tahdo!" + +Sitten lisäsi hän avuttomalla äänellä: + +"Minä en itsekään tiedä, mitä tahdon ... minä kärsin niin, että +tahtoisin kuolla." + +Constancella ei todellakaan ollut mitään määrättyä suunnitelmaa. +Ajatteliko hän poikaa mahdollisesti perijäksi? Menisikö hän vihassaan +vierasta valloittajaa vastaan niin pitkälle, että hän ottaisi äpärän +siipiensä suojaan? Jos lapsi ei ollutkaan hänen oma poikansa, niin +olihan hän hänen miehensä poika. Ajatus, että valtakunta on +pelastettava, tehdas annettava oikeutetulle perilliselle, antoi hänelle +ehkä voimia asettua ennakkoluulojen ja taikauskon yläpuolelle. Mutta +vielä oli kaikki hänen mietteensä hajanaisia, hänessä asui sellaisen +äidin halu, jolta on viety oma lapsi ja joka tahtoo anastaa sen sijaan +vieraan lapsen. + +"Kerronko minä Beauchênelle tiedusteluistani?" kysyi Mathieu. + +"Tehkää miten tahdotte. Mutta kyllä se sittenkin olisi parasta." + +Samana iltana rikkoi Constance välinsä miehensä kanssa. Hän ajoi +miehensä makuuhuoneesta. Koska hän näki miehensä kykenemättömäksi +johtamaan liikettä eikä enään odottanut saavansa lasta hänen kanssaan, +olisi hän voinut sylkeä hänelle vasten kasvoja kaiken sen halveksumisen, +kaiken sen inhon, jota hän vuosikaudet oli tuntenut hänen hyväilyistään. +Ajatus päästä vapaaksi tuosta miehestä, ajatus, että tuo mies ei koskaan +enään saisi koskea häneen, oli niin voimakas, että Constance soi +itselleen hetken kostonhimoista nautintoa sanomalla miehelleen, mitenkä +inhoittavalta tämä aina oli tuntunut hurjasteluista tuomine hajuineen. +Ja Beauchêne pelästyi, hän vietti yönsä poissa kotoa, sillä niin +pelottavalta tuntui hänestä Constance, tuo hento, mustaihoinen olento +huutaissaan, että hän ei enään huoli miehestään, että tämä sai +mielellään palata takaisin likaansa, pysyä siellä niin kauvan kuin +halutti, hukuttaa itsensä tuohon likaisuuteen. Siinä oli taas +välttämätön, loogillinen seuraus heidän avioliitossa käyttämistään +ehkäisykeinoista: mies koettaa tyydyttää himojaan kodin ulkopuolella, +hänen järkensä ja työkykynsä heikkonee vähitellen, ja hän vaipuu +raakoihin nautintoihin; ainoan pojan kuoleman jälkeen katkeavat kaikki +kotielämän siteet, äiti on hedelmätön, hän ajaa pois miehensä, jonka +loppu on henkinen ja ruumiillinen rappeutuminen. Mutta elämä kulkee +säännöllistä uraansa. + + + + +II + + +Kun Mathieu tahtoi alkaa salaiset tiedustelunsa, oli hänen ensimäinen +ajatuksensa -- ennenkuin hän kysyi Beauchênenkaan mieltä -- mennä heti +tiedustelemaan löytölasten kodista. Jos lapsi oli kuollut, niinkuin hän +luuli, niin asia päättyisi siihen. Onneksi muisti hän pienimmätkin +yksityisseikat, lapsen nimen Alexandre Honoré, päivän, jolloin poika +vietiin löytölastenkotiin, ja kaikki muut pikkuseikat sinä päivänä, +jolloin hän oli kuletellut Couteauskaa vaunuissaan. Kun laitoksen +johtaja oli ottanut hänen vastaan ja hän oli maininnut tiedustelujensa +tarkoituksen, sai hän ihmeekseen heti selvän ja varman vastauksen: +Alexandre Honoré, joka oli annettu hoidettavaksi vaimo Loiseaun luokse +Rougemontiin, oli ollut samassa paikassa, kunnes täytti kaksitoista +vuotta, ja oli kolme vuotta sitten annettu oppiin vaunujentekijä +Montoirin luokse Saint-Pierressä, eräässä läheisessä kylässä. Poika siis +eli, hän oli nyt viidentoista vuotias; siinä kaikki, Mathieu ei voinut +saada lähempiä tietoja hänen terveydestään eikä luonteestaan. + +Kun Mathieu tuli kadulle, muisti hän Couteauskan sanoneen kuulleensa +eräältä hoitajattarelta, että lapsi lähetetään Rougemontiin. Mathieu oli +aina ajatellut ottaneensa osaa niin monen äskensyntyneen kohtaloihin ja +luuli olevansa pienten pariisilaislasten hautausmaalla. Sentähden +hämmästyikin hän suuresti kuulleensa Alexandre Honorén pelastuneen +murhaajain käsistä, ja sentähden tuli hän samalla levottomaksi peläten +jotakin pahempaa onnettomuutta. Mutta koska lapsi eli ja hän tiesi, +missä se oli, alkoi hän epäröidä ja piti tarpeellisena ilmoittaa +Beauchênelle asiasta, ennenkuin menee tiedusteluissaan pitemmälle. Tämä +olikin arka asia, hänen mielestään ei ollut sopivata toimia lapsen isän +tietämättä. + +Ennenkuin hän meni kotiinsa Chanteblediin lähti hän konetehtaasen, jossa +hänellä olikin onni tavata isäntä, jonka Blaisen poissa olon takia +täytyi olla kirjoituspöytänsä ääressä. Hän oli siis huonolla tuulella, +haukotteli ja ähkyi sekä oli melkein puolinukuksissa. Kello löi kolme, +mutta hän väitti, ett'ei hän voi sulattaa ruokaa, koska ei päässyt +aamiaisen jälkeen kävelemään. Asian laita oli oikeastaan siten, että hän +välien säryttyä vaimonsa kanssa oli kaiket iltapäivät erään kahvilatytön +seurassa, jolle hän oli vuokrannut asunnon. + +"Niin", huokasi hän venytellen itseään, "minun vereni on sakeata. Minun +täytyy liikkua, muuten minä kuolen." + +Mutta kun Mathieu sanoi käyntinsä tarkoituksen, silloin hän heräsi. +Ensin ei hän tosin ymmärtänyt mitään, sillä asia tuntui hänestä niin +omituiselta ja tyhmältä. + +"Mitä te sanotte? Onko minun vaimoni puhunut teille tuosta pojasta? Onko +hän saanut sellaisen ajatuksen päähänsä, että poikaa pitäisi etsiä?" + +Hänen paksut, verekkäät kasvonsa tulivat veltoiksi, hän oli niin +kiukkuinen, että änkytti puhuessaan. Mutta kun hän sai kuulla, että +Constance oli antanut Mathieulle varman ja määrätyn tehtävän, silloin +tapahtui räjähdys. + +"Vaimoni on hullu! Hän on tukkihullu, sanon minä! Onko koskaan ennen +kuultu puhuttavankaan tuollaisesta päähänpistosta? Joka päivä minua +kiusataan uudella hulluudella!" + +Mathieu lopetti hyvin tyynesti puheensa. + +"Minä tulen nyt löytölastenkodista, jossa sain tietää, että poika elää. +Minulla on hänen osoitteensa. Mitä minä nyt teen?" + +Mutta nyt oli mitta täysi. Beauchêne oli aivan vimmoissaan, hän teki +liikkeitä nyrkeillään. + +"No, tämäpä on hauskaa! Mikä tuhannen vietävä on hänen tarkoituksensa, +kun hän tuolla lapsella kiusaa minua? Poikahan ei ole hänen, niin eikö +hän voi antaa minun ja pojan olla rauhassa? Minun lasteni kanssa ei +muilla kuin minulla ole mitään tekemistä. Ja sitten minä kysyn, onko se +sopivaista, että vaimoni antaa teidän juosta minun lapsieni perässä? +Ettehän te vaan aijo viedä poikaa vaimoni luokse, toivon minä? Mitä me +tekisimme tuolla talonpoikaispojalla, jossa on ehkä kaikki paheet? +Voitteko te kuvitella mielessännekään häntä meidän kodissamme? Vaimoni +on hullu, sanon minä, rutihullu!" + +Ja hän alkoi vimmoissaan kävellä edestakaisin. Sitten seisahtui hän +äkkiä. + +"Rakas ystäväni, tehkää minulle se palvelus, että sanotte vaimolleni +pojan kuolleen." + +Mutta nyt hän kalpeni ja astui askeleen taaksepäin. Constance seisoi +oven luona ja oli kuullut kaikki. Jonkun aikaa oli Constance jo tuolla +tavalla kävellyt hiljalleen konttoorihuoneustoissa, ilmaantui äkkiä +milloin missäkin, aivankuin olisi pitänyt salaista tarkastusta. Hän +seisoi hetken äänetönnä, sitten kysyi hän edes katsomattakaan mieheensä: + +"Hän elää, eikö niin?" + +Mathieu ei voinut sanoa muuta kuin totuuden. Hän vastasi pään +nyökähdyksellä. Beauchêne teki epätoivoissaan viimeisen ponnistuksensa. + +"Kas niin, rakas ystävä, ole nyt järkevä. Minä sanoin juuri äsken, +ett'emme edes tiedä, millainen tuo poika onkaan. Ethän sinä tahtone +ainoastaan huvin vuoksi turmella koko elämäämme." + +Mutta Constance oli järkähtämättömän kylmä ja katseli miestään ankarin +silmäyksin. Sitten käänsi hän selkänsä miehelleen ja pyysi saada tietää +pojan sekä vaunujentekijän ja kylän nimen. + +"Siis Alexandre Honoré, vaunujentekijä Montoirin luona Saint-Pierressä +lähellä Rougemontia. No hyvä, ystäväni, tehkää minulle se palvelus, että +jatkatte tiedustelujanne, hankkikaa minulle luotettavat tiedot pojan +tavoista ja luonteesta. Olkaa varovainen, älkää mainitko nimiä. Minä +kiitän jo etukäteen teitä siitä, mitä teette hyväkseni!" + +Ja hän meni pitemmittä selityksittä matkaansa, mainitsematta edes +miehelleen suunnitelmistaan; ehkä ei hän vielä itsekään ollut niistä +selvillä. Beauchêne oli tyyntynyt vaimonsa musertavan halveksumisen +edessä. Minkätähden häiritsisi hän itsekästä nautintoelämäänsä +koettelemalla vastustaa hullumaista vaimoaan? Hänenhän tarvitsi vaan +ottaa hattunsa ja lähteä tavallisiin huvituksiinsa. Hän kohotti +olkapäitään. + +"No niin, etsiköön hän vaan pojan, sellaista tyhmyyttä en minä ainakaan +olisi tehnyt. Totelkaa häntä, rakas ystäväni, jatkakaa tiedustelujanne, +tehkää hänelle mieliksi. Ehkä minä saan sitten olla rauhassa. Minä olen +todellakin saanut tarpeekseni ... hyvästi! Minä menen matkaani." + +Mathieun ensi ajatus oli nyt kääntyä Couteauskan puoleen, jos hän vaan +voisi löytää tuon vaimon. Vaikeneminen kuului Couteauskan ammattiin, kun +hänelle maksoi, vaikeni hän. Jo seuraavana päivänä aikoi hän mennä +kuulustelemaan rouva Bourdieun luokse; mutta sitten tuli hän +ajatelleeksi toista tietä, joka hänestä tuntui varmemmalta. Siitä asti +kuin hän oli ostanut Chantebledin kokonaisuudessaan, ei hän ollut nähnyt +pitkiin aikoihin Séguinejä, mutta nyt oli hän erityisistä syistä taas +solminut siteet heidän kanssaan, ja ihmeekseen oli hän Valentinen luona +nähnyt ennen eroitetun kamarineidin Célesten, joka muutamia kuukausia +sitten oli päässyt armoihin. Hän päätti nyt Célesten kautta kääntyä +suoraan Couteauskan puoleen. + +Onnellinen kohtalo oli taas solminut välit Séguinien ja Fromentein +välillä. Ambroise, joka oli syntynyt kaksosten jälkeen ja oli pian +yhdenkolmatta vuotias, oli kouluopintojensa jälkeen kahdeksantoista +vuotiaana saanut paikan Séguinin sedän Thomas du Hordelin luona, joka +oli Pariisin rikkaimpia tukkukauppiaita. Tämä vanha mies, joka vielä +nuoruuden innolla hoiti liikettään, oli alkanut suuresti pitää +erinomaisen lahjakkaasta Ambroisesta, jolla oli oikea liikemiehen äly. +Ukolla oli ollut ainoastaan kaksi tytärtä, joista toinen oli kuollut +aikaiseen, ja toinen oli joutunut naimisiin erään hullumaisen miehen +kanssa, joka ampui luodin otsaansa ja jätti jälkeensä lesken, myöskin +mielenvikaisena. Tämä selittää sen hellän, isällisen huolen, jota Du +Hordel piti Ambroisesta, tuosta ihmelapsesta, kauniimmasta Fromentin +lapsista, nuorukaisesta, jolla oli valkea iho, suuret, mustat silmät, +tummat, luonnostaan kiharat hiukset ja täydellisesti komea vartalo. +Mutta ennen kaikkea viehätti häntä tuon nuoren miehen yritteliäisyys, +se, että hän kuin leikillä vaan puhui neljää eri kieltä, näköjään aivan +suunnaton kyky, jolla hän joskus oli johtava kauppahuonetta, joka olisi +tekemisissä kaikkein viiden maanosan kanssa. Aivan nuorena oli Ambroise +jo sisarustensa joukossa ollut rohkein, vastustamattomin valloittaja. +Toiset olivat ehkä parempia kuin hän, mutta hän oli kaikkivaltias. Hänen +sydämellinen rakkautensa ja neronsa oli muutamain kuukausien kuluessa +valloittanut vanhan Du Hordelinkin, aivan kuin hän vastaisuudessa tulisi +valloittamaan kaikki, jotka hän luulisi tarvitsevan edistystään varten. +Hänen voimansa oli toiminnassa, keveässä suloudessa ja lujassa +työkyvyssään. + +Samaan aikaan lähentelivät Séguin ja hänen setänsä toisiaan. Setä ei +ollut kertaakaan tullut veljenpoikansa kotiin Antinkadun varrella siitä +asti kuin elämä siellä oli käynyt niin eripuraiseksi. Muuten oli tämä +näennäinen ystävyys seurauksena eräästä häpeällisestä asiasta, joka +kuitenkin saatiin salatuksi. Velkaisena ja Noran hylkäämänä, joka +vainusi vararikkoa, oli Séguin joutunut vielä ahnaampien porttojen +käsiin, ja hän oli vihdoin kilpa-ajoissa tehnyt sen epähienon teon, jota +kunnialliset ihmiset kutsuvat varkaudeksi. Du Hordel, jolle asiasta +ilmoitettiin, sekaantui heti siihen ja maksoi hirmuista häväistystä +välttääkseen, ja häneen vaikutti siihen määrään veljenpoikansa muinoin +niin varakkaassa talossa vallitseva sekasorto, että hänelle tuli ankarat +omantunnon vaivat; hän tunsi itsensä hieman vastuunalaiseksi siitä, mitä +siellä oli tapahtunut, siitä syystä, että itsekkäisyydessään ja jott'ei +hänen rauhansa tulisi häirityksi, oli päättänyt pysyä sieltä poissa. +Mutta erittäinkin oli Andrée, hurmaava, lähes kahdeksantoista vuotias +tyttö valloittanut väkirynnäköllä hänen sydämensä; yksistään Andrée +olisi voinut pitää hänet siellä, sillä siihen määrin tuli hän +murheelliseksi nähdessään miten tätä tyttöä lyötiin laimiin. Isä eli +enimmäkseen kodin ulkopuolella. Äiti, Valentine, oli äskettäin saanut +kärsiä paljon, sillä lopullinen välien rikkoutuminen Santerren kanssa, +joka oli kyllästynyt avioliiton ikävyyksiin saamatta nauttia sen etuja +ja joka nyt oli mennyt naimisiin vanhan, hyvin rikkaan naisen kanssa. +Tämä oli luonnollinen seuraus tuon viekkaan naisten valloittajan ja +pessimistin tavoista, hänen, joka teki kultaa ihmisten tyhmyydestä. +Valentine, joka oli neljänkymmenen kolmen vuotias ja pelkäsi, ett'ei +häntä enään kukaan rakastaisi, oli tullut vieläkin uskonnollisemmaksi ja +hän näytti melkein heti löytäneen lohdutuksen hiljaisten, uskonnollisten +miesten seurassa. Nyt oli hänkin koko päivät poissa, hänen sanottiin +olevan vanhan kreivi de Navarèden uskollinen auttaja, ja kreivi oli +katolilaisuutta levittävän yhdistyksen puheenjohtajana. Gaston, joka +kolme kuukautta sitten oli päässyt Saint-Cyristä, oli nyt korkeammassa +sotilaskoulussa Fointainebleaussa, ja hän oli siihen määrään innostunut +sotilasuraan, että hän jo puheli jäämisestään poikamieheksi, koska +upseerilla ei muka saa olla muunlaista rakkautta eikä muunlaista +puolisoa kuin miekkansa. Lucie oli vihdoinkin yhdeksäntoista vuotiaana +muuttanut erääseen ursuliittein luostariin, jossa hän ottaisi nunnan +hunnun ihastuneena siitä, että saa uhrata Jumalalle ruumiinsa ja elää +hedelmättömänä sekä sukupuolettomana. Ja tässä suuressa, tyhjässä +talossa, jonka isä, äiti, veli ja sisar olivat jättäneet ei ollut +jälellä muita kuin lempeä ja rakastettava Andrée, ja hän oli niin +yksinään ja niin onneton perheolojen tähden, että setä Du Hordel oli +säälivässä hellyydessään saanut päähänsä ajatuksen naittaa hänen ja +Ambroisen. + +Célesten paluu kiirehti vaan asiaa. Kahdeksan vuotta oli kulunut siitä +kuin Valentinen oli täytynyt eroittaa tämän kolmannen kerran raskaana +olevan kamarineitinsä, jonka nyt ei onnistunut salata ruumiinsa muotoa. +Näinä kahdeksana vuotena oli Céleste koetellut kaikenlaisia epäiltäviä +ammatteja, joista hän ei puhellut. Muun muassa oli hän kerran ollut +erään bordellin johtajattarena, jota hän piti yhdessä Couteauskan +kanssa, joka imettäjäinsä keralla toi sinne nuoria, kauniita ja +alistuvia talonpoikaistyttöjä Normandiasta. Mutta kun tämä liike oli +vetänyt puoleensa poliisin huomion, oli Célesten täytynyt hypätä ulos +ikkunasta ja paeta. Sitten oli hänen elämässään puolentoista vuoden +aukko, jonka hän näytti viettäneen täydellisessä salaisuudessa. Vihdoin +löydettiin hän Rougemontista sairaana ja köyhänä; hän meni +vaivaishuoneesen voidakseen elää, mutta parani vähitellen ja pääsi +taaskin arvoon kirkkoherran avulla; kirkkoherran oli Céleste +valloittanut erinomaisella jumalaapelkääväisyydellään. Siellä hän +luultavasti laati suunnitelmansa päästä takaisin Séguinin palvelukseen; +ehkä oli hän saanut tietää, mitä Séguinin perheessä tapahtui, +Couteauskan kautta, joka yhä seurusteli rouva Menouxin kanssa, +puotirouvan, joka asui läheisyydessä. Seuraavana päivänä kuin Valentinen +ja Santerren välit olivat rikkoontuneet, oli Valentine vihansa vimmassa +ajanut pois kaikki palvelijansa, ja silloin tuli hänen luokseen +Céleste, joka nyt näytti niin katuvaiselta ja vakavalta, että se +vaikutti suuresti Valentineen. Kun Valentine muistutti hänelle +harha-askeleestaan, vakuutti hän itkien, että hän ei koskaan enään siten +tee, sillä hän kävi nykyään ripillä ja herranehtoollisella, ja +Rougemontin kirkkoherra oli antanut hänelle todistuksen suuresta +hurskaudesta ja siveellisistä tavoista. Tämä todistus vaikutti +Valentineen, joka ymmärsi, kuinka suureksi avuksi tämä tyttö voisi olla, +sillä hän oli itse suuttunut kaikkiin taloushommiin. Céleste olikin +suunnitellut saavansa tätä tietä vallan käsiinsä. Kahden kuukauden +kuluttua oli hän saanut Lucien tekemään päätöksen luostariin +menemisestään kiihoittamalla tytön muutenkin liiallisia +hartaudenharjoituksia. Gaston näyttäytyi ainoastaan niinä päivinä, +jolloin hänellä oli vapautta, Andrée oli siis yksin kotona, ja hänen +läsnä olonsa esti vielä sitä suurta ryöstöä, josta Céleste oli +uneksinut. Kamarineidistä tuli siis se, joka innokkaimmin puuhasi neidin +avioliiton hyväksi. + +Ambroise oli muuten jo valloittanut Andréen, hän, joka valloitti kaikki. +Andrée oli jo vuoden ajan tavannut Ambroisea setä Du Hordelin luona, +ennenkuin setä sai päähänsä naittaa heidät. Tyttö oli hyvin hiljainen, +pieni karitsa, joksi äitinsä häntä sanoi. Tämä kaunis, nuori mies, joka +oli niin hellä häntä kohtaan, oli aina hänen ajatuksissaan, hän oli +tytön ainoana toivona, kun hylätty asemansa häntä liian paljon rasitti. +Hän tiesi, että perhesiteet olivat katkenneet, hän tunsi elävänsä +häpeällisissä ja epäilyttävissä olosuhteissa, jotka vahingoittivat +häntä. Kun hänen setänsä oli varovaisesti kysellyt hänen mielipiteitään +Ambroisesta, oli hän heittäytynyt sedän syliin ja itkenyt kyyneleitä, +jotka paljastivat hänen tunteensa. Valentine ihmetteli alussa tuollaista +ehdotusta: Fromentin poikako? Fromentit olivat vieneet heiltä +Chantebledin, tahtoivatko he nyt vielä viedä heiltä tyttärenkin? Mutta +hän ei voinut keksiä syytä kieltoonkaan, sillä järkkyihän talon +taloudellinen perustus. Hän ei muuten ollut koskaan pitänyt +Andréestä, ja syytteli hänen imettäjäänsä Catichea, joka muka oli +talonpoikaismaidollaan tehnyt tytön omakseen. Tuo pieni, hiljainen +karitsa ei voinut olla Séguinejä. Céleste oli puolustavinaan tyttöä, +mutta ärsytti sillä sitä enemmän äitiä tytärtään vastaan ja herätti +äidissä halun päästä irti tyttärestään avioliiton avulla, niin että hän +itse voisi sitten häiritsemättä omistaa elämänsä toisiin tarkoituksiin. +Du Hordel puhui asiasta Mathieulle, joka suostui tuumaan, ja sitten oli +jälellä enään Séguinin suostumuksen hankkiminen, ennenkuin Fromentit +virallisesti pyysivät Andréen kättä pojalleen. Mutta helppoa ei ollut +tavata Séguinia sopivassa mielentilassa. Kului viikkoja, täytyi +rauhoitella Ambroisea, joka oli hyvin rakastunut ja aavisti luultavasti +sitä kuningaskuntaa, jonka tuo hellä, vaatimaton morsian oli tuopa +hiljaisuudessa mukanaan hameensa poimuissa. + +Eräänä päivänä kun Mathieu kulki Antinkadun ohitse, sai hän päähänsä +mennä sisään tiedustelemaan, oliko Séguin palannut Italiasta, jonne hän +aivan odottamatta oli matkustanut. Hän kohtasi Célesten yksinään ja +päätti nyt käyttää tilaisuutta hyväkseen tiedustellakseen Couteauskaa. +Ensin puheli hän hetken muista asioista, mutta kysyi sitten Célesten +ystävätärtä; hän väitti erään tuttavansa tarvitsevan hyvää imettäjää. + +"Sopii mainiosti", vastasi kamarineiti kohteliaasti, "Sophie Couteau tuo +juuri tänään kotiin rouva Menouxin lapsen. Kello on pian neljä, ja +siihen aikaan pitäisi hänen tulla. Tunnettehan te rouva Menouxin, kolmas +myymälä ensimäisellä kadulla, vasemmalla." + +Hän pyysi anteeksi, ett'ei voi tulla saattamaan Mathieutä sinne. + +"Minä olen yksin talossa. Herraa ei ole vielä kuulunut. Keskiviikkosin +on rouvalla johtokunnan kokous hoitolassaan, ja neiti Andrée on äsken +mennyt ulos setänsä kanssa." + +Mathieu lähti kiireesti rouva Menouxin luokse. Jo kaukaa näki hän tuon +rouvan puotinsa ovella. Hän oli vuosien kuluessa yhä enemmän kutistunut, +neljänkymmenen vuotiaana näytti hän pieneltä tytöltä, niin oli hän hento +ja laihtunut. Hiljainen työinto oli aivankuin kärventänyt hänet, +kaksikymmentä vuotta oli hän uskollisesti myynyt kahdella soulla lankaa +ja kolmella soulla neuloja voimatta kuitenkaan säästää mitään, mutta +ihastuneena siitä, että voi joka kuukausi lisätä pienet ansionsa +miehensä palkkaan saadakseen hankituksi miehelleen hyvää ruokaa. Miehen +luuvalo pakoittaa luultavasti hänen erkanemaan museosta; mitenkä he +silloin voisivat elää miehen pienellä eläkkeellä, ell'ei hän jatka +kauppaansa? Ja sitten oli heillä vielä ollut onnettomuutta; heidän +ensimäinen lapsensa oli kuollut, ja toisen täytyi heidän nyt ottaa +kotiin kasvatusäidin luota. Ja nyt seisoi rouva Menoux myymälänsä ovella +tuskallisesti odotellen ja katsellen kadun kulmaan päin. + +"Ei, rouva Couteau ei ole vielä tullut, mutta minä odotan hänen +saapuvaksi minä hetkenä tahansa. Olkaa hyvä ja käykää sisään..." + +Mathieu ei tahtonut istua siellä olevalle ainoalle tuolille, jolloin +olisi sulkeutunut tie ostajilta. Lasiseinän takaa näkyi pimeä, pieni +huone, jossa puolisot asuivat, joka oli samalla kertaa keittiönä, +ruokasalina ja makuuhuoneena ja jonka ikkuna oli päin pientä, kosteata +pihamaata. + +"Niinkuin näette, herrani, ei meillä ole juuri paljon tilaa. Mutta emme +tästä maksakaan enempää kuin kahdeksansataa frankia, ja mistähän me +voisimme saada minkäänlaista myymälää siihen hintaan? Muuten on minulla +tässä korttelissa ostajia, jotka ovat kaksikymmentä vuotta tehneet +kauppoja minun kanssani. Minä puolestani en valita, minä en ota suurta +sijaa, eikä mieheni tule kotiin, ennenkuin iltasin, ja silloin istuu hän +tuolla nojatuolissa poltellen piippuaan, niin että hänellä on jotenkin +siedettävä olo. Minä hoitelen sitten vielä häntä niin hyvin kuin voin. +Mutta lapsen kanssa tulee elämä aivan mahdottomaksi." + +Ja kyyneleet tulivat hänen silmiinsä, kun hän muisti ensimäistä +poikaansa Pierreä. + +"Siitä on nyt kymmenen vuotta. Minä olen vielä näkevinäni rouva Couteaun +tulevan tänne pienokaisen kanssa, niinkuin hän pian tulee toisen +lapsenikin kanssa. He olivat paljon puhuneet Rougemontin raittiista +ilmasta ja lasten terveellisestä elämästä siellä sekä minun pikku +poikani punaisista poskista, niin että minä annoin hänen jäädä sinne, +kunnes hän oli täyttänyt viisi vuotta, ja minä olin ihan epätoivossa, +kun en voinut saada häntä kotiin. Oi, miten paljon lahjoja ja rahaa minä +annoin kasvatusäidille, sitä te ette voi aavistaakaan, se oli viedä +minun häviöön. Ja parasta kaikesta oli, että minun täytyi ottaa hänen +vihdoin kotiin, ja silloin oli hän niin laiha, kalpea ja pieni niinkuin +ei hän koskaan koko elämässään olisi saanut leivän palaakaan. Kaksi +kuukautta tämän jälkeen kuoli hän minun syliini. Isä tuli sen jälkeen +sairaaksi, ja ell'emme olisi niin paljon pitäneet toisistamme, luulen +minä, että me molemmat olisimme hukuttaneet itsemme." + +Hän meni taaskin myymälän oven eteen kyyneleet silmissä ja katseli +kadulle, mutta sitten tuli hän takaisin näkemättä mitään. + +"Voittehan arvata, mitenkä me ihastuimme, kun minä kaksi vuotta sitten +eli täytettyäni seitsemänneljättä, sain vieläkin pojan. Me olimme +hulluina ilosta, aivankuin äsken naineet. Mutta millaista vaivaa ja +rasitusta siitä oli! Meidän täytyi lähettää hänetkin maaseudulle, sillä +täällä me emme häntä voineet pitää. Vaikka me olimme vannoneet, että +emme lähettäisi häntä Rougemontiin, mutta sitten päätimme me, että sen +paikan me tunnemme eikä hänellä olisi pahempi olo siellä kuin +muuallakaan. Minä annoin siis hänen täysihoitoon rouva Vimeuxille, minä +en tahtonut kuulla puhuttavankaan Loiseauskasta, joka oli antanut +minulle takaisin Pierreni sellaisessa tilassa. Ja kun hän tuli kolmen +vuotiaaksi, en minä tahtonut enään kuulustella kauniita sanoja ja +lupauksia, vaan tahdoin hänen takaisin kotiin, vaikka minä en oikein +tiedä, mitä hänellä täällä teen. Nyt olen minä jo tunnin odottanut +häntä, ja minä oikein pelkään, että jotakin on tapahtunut..." + +Hän ei voinut jäädä myymälään, hän asettui ovelle kaula eteenpäin +ojennettuna ja silmät kohden kadunkulmaa. Äkkiä huudahti hän: + +"Ah, tuolla he ovat!" + +Kiirehtimättä ja happamen näköisenä tuli Couteauska sisään ja laski +nukkuvan lapsen rouva Menouxin syliin. + +"Hän on oikein raskas, tuo teidän Georges", sanoi hän. "Nyt ette voi +sanoa, että saatte tämän takaisin pelkkänä luuna ja nahkana." + +Ilosta vapisten oli äidin täytynyt istuutua pienokainen sylissään, hän +suuteli poikaa, tutki häntä, oli halukas näkemään, oliko lapsi terve ja +tuleeko hän elämään. Pojalla oli paksut, hieman kalpeat kasvot ja hän +näytti hyvin vahvalta. Mutta kun äiti oli riisunut häneltä vaatteet +levottomuudesta vapisevilla käsillään, tuntui hänestä, että pojalla oli +hoikat jalat ja käsivarret mutta liiaksi suuri vatsa. + +"Ja siitä te olette tyytymätön!" huudahti Couteauska. "Toinen oli liian +laiha, ja tämä liian lihava. Äidit eivät ole koskaan tyytyväisiä." + +Mathieu oli ensi silmäyksellä nähnyt, että tässä oli yksi niitä lapsia, +joita säästäväisyydestä ruokitaan vedellä ja leivällä tai sopalla ja +joilla luonnollisesti on huono vatsa. Hän muisti nyt kaikki, mitä hän +oli kuullut tuosta kauheasta Rougemontista, jossa huonolla hoidolla +murhattiin joukottain lapsia, avattiin ovet ja ikkunat auki, jotta +kehdoissa makaavat pienokaiset sitä pikemmin tekisivät tilaa Pariisista +tuotaville uusille lapsille. Mutta kaikki eivät kuitenkaan kuolleet, ja +tässäkin oli yksi, joka oli tullut sieltä elävänä takaisin. Mutta vaikka +ne palasivatkin elävinä, toivat useimmat kuitenkin sieltä mukanaan +kuoleman siemenen, ja siinä oli uusi hekatombiuhri yhteiskunnallisen +itsekkyyden alttarilla. + +"Ei, minä en jaksa enään, minun täytyy istua", sanoi Couteauska ja +istahti kapealle penkille tiskin taakse. "Oh, millainen virka! Ja aina +me otetaan epäystävällisesti vastaan, aivankuin olisimme sydämettömiä, +rosvoavia velhoja!" + +Hänkin oli kuihtunut ja hänen parkitut kasvonsa näyttivät linnunnokalta. +Hänen silmänsä olivat kuitenkin yhtä vilkkaat kuin ennenkin, mutta +niissä oli ilkeä, pahansuova ilme. Häntä ei luultavasti ollut onni +seurannut, sillä hän valitteli yhä ammattiaan, vanhempain kitsautta, +viranomaisten vaatimuksia, sitä sotaa, jota kaikkialla käytiin +imettäjäin hankkijoita vastaan. Se oli viheliäistä virkaa, ja sen, joka +vielä viidenviidettä vanhana jaksaisi olla siinä, sen täytyi olla meidän +Herramme hylkäämä, vaikka hän ei olisi saanut soutakaan säästöön. + +"Vaikka minä raataisin itseni kuoliaaksi, en minä sittenkään saisi muuta +palkkaa kuin hävyttömyyksiä ja pienen maksun. Ajatelkaa, miten väärin se +on! Minä tuon teille poikanne takaisin paksuna ja hyötyisän näköisenä, +mutta ette te ole sittenkään tyytyväinen. Tästä voi todellakin ikävystyä +omantunnon vaatimusten mukaisena olemiseen." + +Hänen ruikutustensa tarkoitus oli ehkä viekoitella rouva Menouxilta +mahdollisimman suurta lahjaa. Lapsi heräsi horrosunestaan ja alkoi itkeä +täyttä kurkkua. Sille annettiin vähän lämmintä maitoa. Ja kun asiat oli +selvitetty, muuttui Couteauska leppeämmäksi, sillä hän sai kymmenen +frankia juomarahoiksi. + +Kun hänen piti ottaman jäähyväiset, osoitti rouva Menoux Mathieutä ja +sanoi: + +"Tuo herra odottaa teitä ... hänellä on teille asiaa." + +Couteauska tunsi erittäin hyvin Mathieun, vaikka hän ei ollut useaan +vuoteen nähnyt häntä. Ja hän sanoi: + +"Jos herra tahtoo sanoa, mistä on kysymys, niin olen minä tykkönään +teidän palveluksessanne." + +"Minä saatan teitä", sanoi Mathieu. "Saamme sitten matkalla puhua." + +"Sitä parempi; minulla onkin vähän kiire." + +Kun he tulivat kadulle, päätti Mathieu olla käyttämättä viekkautta. +Parasta oli sanoa asia Couteauskalle suoraan ja maksaa sitten hänelle, +jotta hän ei puhuisi siitä muille mitään. Couteauska ymmärsi jo ensi +sanoista Mathieun. Hän muisti hyvin Norinen lapsen, vaikka hän oli +tusinoittain vienyt lapsia löytölastenkotiin; mutta hän muisti nyt hyvin +erityiset yksityisseikat, että Mathieu oli kyydinnyt häntä ja asiat, +joista he olivat puhuneet. Hän oli muuten nähnyt saman lapsen viisi +päivää tämän jälkeen Rougemontissa, jonne hänen hyvä ystävänsä +sairaanhoitajatar oli vienyt sen täysihoitoon rouva Loiseaun luokse. Sen +jälkeen ei hän ollut ajatellut poikaa, hän luuli, että lapsi oli kuollut +niinkuin niin monet muutkin. Ja kun hän nyt kuuli puhuttavan +Saint-Pierren kylästä, vaunujentekijä Montoirista ja viidentoista +vuotiaasta Alexandre Honorésta, niin näytti hän aivan hämmästyneeltä. + +"Ei, te erehdytte varmaankin, herrani. Minä tunnen Montoirin +Saint-Pierressä. Hänellä on todellakin luonaan eräs löytölastenkodin +lapsi, joka on samanikäinen. Mutta hän on tullut rouva Cauchoisin luota +ja hän on pitkä ja punatukkainen ja nimeltään Richard. Hän vietiin +löytölastenkotiin muutamia päiviä aikaisemmin kuin tuo toinen. Minä +tiedän, kuka hänen äitinsä on, hän on se englannitar, Amy, joka asui +rouva Bourdieun luona ja on yksi hänen päävieraitaan. Tuo punatukkainen +poika ei ole teidän Norinenne poika. Alexandre Honoré oli tumma +verinen." + +"No, sitten on vaunuintekijällä toinenkin oppipoika", sanoi Mathieu. +"Minun tietoni ovat tarkat, ne ovat kotoisin virallisista lähteistä." + +Couteauska antoi heti myöten. + +"Mahdollista on, että Montoirilla on kaksi oppipoikaa. Hänellä on hyvä +liike, ja kun en minä ole käynyt moneen vuoteen Saint-Pierressä, en voi +mitään varmuudella sanoa. Mitä te tahdotte minun tekemään?" + +Mathieu antoi hänelle toimeksi hankkia täydelliset tiedot pojasta, hänen +terveydentilastaan, käytöksestään ja onko koulun opettaja ja hänen +isäntänsä olleet aina tyytyväisiä häneen. Mutta ennen kaikkea piti +Couteauskan tiedustella näitä asioita siten, ett'ei kukaan aavista +mitään, ei poika eikä hänen tuttavansa. + +"Se on hyvin helposti tehty, herrani. Minä ymmärrän varsin hyvin teitä, +ja parasta on, että minä suullisesti ilmoitan teille tiedustelujeni +tulokset, ja sen minä teen neljäntoista päivän kuluttua, jolloin taaskin +käyn Pariisissa. Jos tahdotte, niin voitte neljäntoista päivän kuluttua +tästä päivästä kello kaksi tavata minun Broquetten konttoorissa +Roquépinekadun varrella. Siellä olen minä kuin lapsi talossa, eikä +kukaan sivullinen voi meitä kuulla." + +Muutaman päivän kuluttua kun Mathieu oli tervehtimässä poikaansa +Blaisea, sai Constance nähdä hänen. Hän huusi Mathieun luokseen ja teki +niin suoria kysymyksiä, että Mathieun täytyi kertoa hänelle, kuinka +pitkälle hän oli tullut niissä tiedusteluissa, jotka Constance oli hänen +toimekseen antanut. Kun hän sai tietää, että Mathieu oli päättänyt +kohdata Sophie Couteaun seuraavan viikon keskiviikkona, sanoi hän +päättävällä äänellä: + +"Tulkaa noutamaan minua. Minä tahdon itse kysellä asiasta tuolta +naiselta. Minun täytyy saada tietää totuus." + +Broquetten liike Roquépinekadun varrella oli viidentoista vuoden +kuluttua aivan entisensä näköinen ainoastaan sillä eroituksella, että +rouva Broquette oli kuollut ja hänen tyttärensä Hermine oli tullut hänen +sijalleen. Ensin tuntui se melkoiselta tappiolta, että liikettä +koristava kilpi, tuo majesteetillinen, vaaleanverinen rouva oli poissa, +mutta pian huomattiin, että pitkä, vähäverinen, romaaneja lukenut +Hermine, joka raukean näköisenä ja äitelän neitseellisenä oli kasvanut +noitten maitoa tihkuvien imettäjäin keskuudessa, oli kyllin arvokas +edustamaan liikettä ja herätti luottamusta. Vaikka hän jo oli +kolmenkymmenen vuotias, ei hän vieläkään ollut joutunut naimisiin; +näytti siltä kuin hän itse olisi tuntenut vastenmielisyyttä avioliittoa +kohtaan nähtyään niin paljon korkearintaisia naisia kirkuvat penikat +sylissä. Isä, herra Broquette, oli huolimatta kuudestakymmenestä +viidestä ikävuodestaan yhä vieläkin liikkeen sieluna; hän piti yllä +sisällistä poliisitarkastusta, opetti uusia imettäjiä kuin rekryyttejä, +pisti nenänsä ja sormensa kaikkialle, kulki ehtimiseen portaita ylös ja +alas. + +Couteauska odotti porttikäytävässä Mathieutä. Kun hän sai nähdä +Constancen, jota hän ei tuntenut, näytti hän kummastuneelta. Kuka tuo +nainen oli, mitä hänellä oli tekemistä tämän asian suhteen? Mutta hän +sammutti kuitenkin heti sen pienen uteliaisuuden, joka oli loistanut +hänen silmistään. Ja sillä aikaa kuin Hermine istui konttoorissa ja +antoi välinpitämättömän arvokkaan näköisenä imettäjälaumansa kulkea +kahden herran ohitse, vei Couteauska molemmat vieraat ruokasaliin, joka +sattumalta oli vapaa. + +"Anteeksi, herrasväkeni, täällä ei ole nurkkaakaan tyhjänä, koko talo on +täpötäynnä väkeä." + +Sitten silmäili hän tarkasti terävillä silmillään Mathieutä ja +Constancea; hän katsoi edullisemmaksi odottaa, että häneltä +kysyttäisiin, koska uusi henkilö oli otettu osalliseksi salaisuuteen. + +"Voitte puhua vapaasti. Oletteko tiedustellut niitä seikkoja, joita minä +pyysin teitä tiedustelemaan?" + +"Olen, herrani. Olen tehnyt kaikki ja luullakseni hyvin." + +"Sanokaa meille sitten tulos. Minä sanon teille vielä kerran, että te +voitte puhua vapaasti tämän naisen läsnä ollessa." + +"No, minulla ei ole paljon kertomista. Te olitte aivan oikeassa, +vaunujentekijä Montoirilla Saint-Pierressä oli kaksi oppipoikaa, ja +toinen niistä oli todellakin sen kauniin vaaleanverisen naisen poika. +Hän on ollut kaksi kuukautta siellä opissa, hän oli ennen koetellut +kolmea, neljää muuta ammattia, ja sentähden en minä tuntenut häntä. +Mutta hän ei voi pysyä missään, ja nyt on hän kolme viikkoa sitten +lähtenyt sieltäkin..." + +Constance ei voinut olla levottomuudesta huudahtamatta. + +"Onko hän lähtenyt sieltä?" + +"On, hän on mennyt karkuun, ja hän on aivan varmasti jättänyt ainiaaksi +sen paikkakunnan, sillä hän vei mukanaan kolme sataa frankia, jotka +olivat hänen isäntänsä Montoirin rahoja." + +Hän lausui tämän terävällä äänellä aivankuin olisi tahtonut antaa +puukonpiston. Vaikka hän ei ymmärtänyt Constancen äkillistä kalpenemista +ja ankaraa epätoivoa, näytti se kuitenkin tuottavan hänelle julmaa +nautintoa. + +"Oletteko varma, että nämät tietonne ovat tosia?" sanoi Constance. "Ne +ovat ehkä kylän juoruja." + +"Kylän juorujako? Ei, kun minä otan toimittaakseni jonkun asian, teen +minä sen perusteellisesti. Minä olen puhutellut poliisia. Poliisit ovat +nuuskineet koko paikkakunnan, ja aivan varmaa on, että Alexandre Honoré +ei jättänyt osoitettaan, kun hän läksi pois nuo kolme sataa frankia +taskussaan." + +Se oli salaman isku Constancelle. Tämä poika, jonka hän luuli +löytäneensä ja johonka hän perusti monet salaiset kostonsuunnitelmansa, +hän irtaantui nyt hänestä ja katosi pimeyteen. Kohtalo vainosi häntä +ankarasti; tämä oli auttamaton tappio. + +"Oletteko te kääntynyt ainoastaan poliisin puoleen?" kysyi Constance +taas. "Teidän tehtävänänne oli kysyä kaikilta ihmisiltä..." + +"Sen minä olen tehnytkin. Minä olen puhutellut koulunopettajaa ja toista +isäntää, jota hän myöskin on palvellut. Kaikki ovat he sanoneet minulle, +että hän ei ollut hyvä poika; koulunopettaja muistelee häntä +valehtelijana ja tappelupukarina. Ja nyt hän on myöskin varas; se vielä +puuttui. Minä en voi sanoa mitään muuta, sillä totuuttahan te tahdoitte +tietää." + +Ja hän antoi kielensä luistaa nähdessään, miten tuo toinen nainen kärsi. +Ja jokainen hänen syytöksensä oli kuin puukonpisto Constancen sydämeen; +hänestä tuntui siltä kuin hänen miehensä lapsi olisi nyt, kun hän itse +oli hedelmätön, tullut hänen omaksi lihakseen ja verekseen. Lopulta ei +hän enään tahtonut kuulla enempää. + +"Kiitos. Poika ei ole enään Rougemontissa, ja sitä minä juuri tahdoin +tietää." + +Couteauska kääntyi nyt Mathieun puoleen; hän tahtoi antaa Mathieulle +tietoja niitten rahain edestä, joita hän oli saanut. + +"Minä puhuttelin myös toista oppipoikaa, sen englannittaren pitkää, +punatukkaista poikaa Richardia, josta minä olen teille puhunut. Hän on +myöskin sellainen, että minä en tahtoisi antaa hänelle herranehtoollista +ilman rippiä. Mutta hän ei tiedä, mihin toverinsa on mennyt. Poliisi +luulee, että Alexandre on Pariisissa." + +Mathieu kiitti ja antoi hänelle viidenkymmenen frankin setelin, joka +teki hänen mykäksi ja alistuvaksi, "äänettömäksi kuin hauta", niinkuin +hänellä oli aina tapa sanoa. Ja kun nyt tuli sisään kolme imettäjää, +jotka alkoivat levitellä ruokavarojaan pöydälle, ja kun samalla +keittiöstä kuului, kuinka vimmatusti herra Broquette hakkasi käsillään +neljättä opettaakseen tätä pysymään erillään liasta, niin alkoi +Constance kiirehtiä seuralaistaan lähtemään. Mutta ennenkuin hän nousi +vaunuihinsa, seisahtui hän käytävälle ja näytti miettivän viimeksi +kuulemiaan sanoja. + +"Kuulittehan te, että se onneton poika on ehkä Pariisissa." + +Hän vaikeni taaskin, näkyi miettivän, epäröivän, mutta lopulta teki hän +päätöksensä ja lausui vavahtelevalla äänellä: + +"Ja pojan äiti, te tiedätte, missä hän asuu. Ettekö te ole sanonut, +ystäväni, että te olette pitänyt vähän huolta hänestä?" + +"Olen." + +"Kuulkaa nyt sitten ... ja ennen kaikkea älkää hämmästykö, älkää +surkutelkokaan minua, sillä minä kärsin todellakin hirveästi. Minä +ajattelen, että jos poika on Pariisissa, niin on hän ehkä äitinsä luona, +tai tietää äiti, missä poika on. Ei, ei, älkää sanoko minulle, että se +on mahdotonta. Kaikki on mahdollista." + +Kummastuneena siitä, että näki Constancen tuolla tavalla olevan +mielikuvitustensa ohjaamana, vaikka hän muuten oli niin tyyni, ei +Mathieu tahtonut kiihoittaa häntä enempää, vaan lupasi tiedustella. +Mutta ei Constance vieläkään noussut vaunuihinsa, vaan katseli +katukäytävää. Ja kun hän vihdoin nosti silmänsä ylös, katseli hän +Mathieutä alakuloisin ja rukoilevin katsein sekä lausui nöyrällä +äänellä: + +"Tiedättekö, mitä meidän pitäisi tehdä? Antakaa minulle anteeksi. Te +voitte minulle tehdä palveluksen, jota minä en koskaan unohda. Jos minä +saisin tietää sen heti, niin se rauhoittaisi minua vähän... Niin, +mennään heti sen tytön luokse. Oi, minä en luonnollisesti tule sisään, +te menette sisään yksin, ja minä istun sillä aikaa vaunuissani kadun +kulmassa. Ehkä saatte te tietää jotakin." + +Se oli hulluutta. Ensin tuumi Mathieu näyttää toteen, että se oli +hulluutta. Mutta kun hän katseli Constancea, näki hän, että tällä oli +hirmuiset tuskat, ja silloin suostui hän sanallakaan vastustamatta ja +ilmaisten vaan hyväntahtoisella viittauksella suostumuksensa. + +Se suuri huone, jossa Norine ja Cécile asuivat yhdessä, oli Grenellessä, +Fédérationkadun päässä lähellä Marskenttää. He olivat asuneet siinä +lähes kuusi vuotta ja alussa oli heillä siellä ollut paljon kurjuutta ja +murheita. Mutta lapsi, joka oli heillä pelastettavana ja kasvatettavana, +oli pelastanut heidät itse. Norinen uinuva äidinsydän oli hereillä siitä +asti kuin hän oli alkanut itse imettää pienokaistaan, ja omituista oli +nähdä, että Cécilekin, joka oli epätoivoissaan siitä, että hänen itse +aina täytyi olla hedelmättömänä neitseenä, oli rakastunut poikaan ja +piti tätä kuin omanaan. Lapsella oli kaksi äitiä, jotka eivät muuta +ajatelleet kuin häntä. Vaikka Norine oli ensi kuukausina pitänyt +sietämättömänä istumisen koko päivät pieniä kartonginpalasia liimaamassa +ja usein ajatellut pakoakin, oli kuitenkin kaksi pientä käsivartta, +jotka kietoutuivat hänen kaulansa ympäri, pidättäneet hänet kotona. Nyt +oli hän tyyni, ymmärtäväinen, työnhaluinen, ja hän oli tullut hyvin +taitavaksi tässä keveässä työssä, jota Cécile oli hänelle opettanut. Ja +he elivät yhdessä mitä suurimmassa sovussa ja ilossa, ilman miehistä +seuraa, aivankuin luostarissa, ja aamusta iltaan istuivat he vastapäätä +toisiaan pienen pöydän ääressä, ja heidän välissään oli lapsi, heidän +onnensa, heidän elämänsä. + +Rouva Angelin oli tullut näitten sisarusten hyväksi ystäväksi. Yleisen +köyhäinhoidon tarkastajana oli hän saanut osalleen erään korttelin +Grenellessä, ja Norine oli niitten joukossa, joita hänen oli +tarkastettava. Hän oli alkanut pitää noista "kahdesta äidistä", joiksi +hän heitä kutsui, ja hän oli saanut toimeen, että lapsi sai kolme vuotta +pitää kuukautiset apurahansa kolmekymmentä frankia. Sitten oli hän +hankkinut pojalle kouluapua puhumattakaan ainaisista lahjoista, joita +hänellä oli mukanaan nimittäin erilaisia esineitä, liinavaatteita ja +vieläpä melkoisia summia rahaakin, joita kaikkia hän kokosi +ihmisystävällisiltä ihmisiltä ja jakeli niille äideille, jotka parahiten +ansaitsivat apua. Hän tuli vieläkin väliin tervehtimään heitä, istui +mielellään hetken tässä rauhallisessa työhuoneessa, jonka aurinkona oli +lapsen nauru ja leikit. Siellä tunsi hän olevansa kaukana maailmasta, +siellä kärsi hän vähimmin omain toiveittensa raukenemisesta. Ja Norine +suuteli hänen kättään ja sanoi, että ilman häntä ei kumpikaan äiti voisi +elää. + +Kun Mathieu tuli, otettiin hän ilohuudolla vastaan. Hänkin oli yksi +ystävistä, pelastaja; sehän oli hän, joka oli vuokrannut ja kalustanut +tämän suuren huoneen. Huone oli hyvin siisti ja kaunis, siinä oli +valkeat uutimet molemmissa suurissa ikkunoissa, joista iltapäivän +aurinko tulvi sisään. Norine ja Cécile istuivat pöytänsä ääressä työtä +tekemässä; pienokainen, joka oli tullut kotiin koulusta, istui korkealla +tuolilla heidän keskessänsä ja työskenteli vakavan näköisenä saksilla +siinä luulossa, että hän oli avuksi. + +"Ah, oletteko se te! Miten hauskaa oli, että tulitte meitä tervehtimään! +Täällä ei viiteen päivään ole käynyt ainoatakaan ihmistä. Mutta me emme +valita, me viihdymme niin hyvin yksinäisyydessä. Irma halveksii meitä +päästyään naimisiin postivirkamiehensä kanssa. Euphrasie ei pääse +portaistaankaan alas. Victor asuu kaukana kaikessa kunniassa ja +rehellisyydessä vaimonsa kanssa. Ja mitä tuohon lurjukseen Alfrediin +tulee, niin ei hän tule koskaan muulloin tänne paitsi katsomaan, voisiko +täältä jotakin varastaa. Mamma oli muutamia päiviä sitten täällä ja +kertoi, että pappa oli edellisenä iltana vähällä kuolla eräässä +tehtaalla tapahtuneessa onnettomuudessa. Mamma parka, hän on niin +loppuun kulunut, että hän tuskin jaksaa enään kävellä." + +Sillä aikaa kuin tytöt puhuivat yhteen ääneen katseli Mathieu Norinea, +joka säännöllisessä ja rauhallisessa elämässään oli alkanut uudestaan +kukoistaa ja muistutti nyt kuudenneljättä vanhana auringon kultaamaa +täysikypsää hedelmää. Cécilekin, joka yhä oli hento kuin pieni tyttö, +näytti terveemmältä kuin ennen. + +Cécile huudahti äkkiä kauhistuksesta. + +"Hän on loukannut itsensä!" + +Hän otti sakset pojalta, joka istui siinä veripisara sormessa ja +naureskeli. + +"Herra Jumala", huudahti Norine aivan kalpeana, "minä luulin jo, että +hän oli leikannut poikki koko kätensä." + +Mathieu ajatteli, maksoiko hänen ollenkaan vaivaa puhua asiastaan. Mutta +sitten arveli hän, että olisi hyvä ainakin valmistella Norinea, ja hän +menetteli varovasti eikä kertonut yhdellä kertaa koko totuutta. Kun hän +oli ottanut puheeksi Alexandre Honorén, sanoi hän Norinelle, että poika +eli. + +Norine katseli häntä hämmästyneenä. + +"Hän elää! Minkätähden te sitä minulle sanotte? Oli niin rauhallista, +kun en tiennyt mitään siitä!" + +"Niin kyllä, mutta parasta on, että saatte sen tietää. Väitetäänpä +muuten, että hän on Pariisissakin, ja minä ajattelin, että hän +mahdollisesti on käynyt täällä teitä tervehtimässä." + +Norine menetti nyt tykkänään mielenmalttinsa. + +"Ettäkö hän olisi käynyt tervehtimässä minua! Ei, ei ollenkaan... Ja +luuletteko te, että hän tulee? Ei, sitä minä en tahdo, minä tulisin +siitä aivan onnettomaksi. Viidentoista vuotias poika, joka tulee noin +odottamattomasti, jota minä en tunne ja jota en rakasta! Ei, ei, estäkää +hän tulemasta, minä en sitä salli, minä en sitä salli!" + +Ja hän oli sulaa kyyneleihin, hän syleili pienokaistaan, joka istui +hänen vieressään, ja painoi häntä rintaansa vasten, aivankuin olisi +tahtonut puolustaa häntä toiselta, tuolta tuntemattomalta, vieraalta, +jonka ylösnousemus uhkasi viedä osan hänen paikastaan. + +"Ei, ei, minulla on vaan yksi lapsi, minä en pidä kenestäkään muusta +niin paljon kuin hänestä, minä en tahdo nähdä sitä toiste, en koskaan, +en koskaan!" + +Cécile nousi ylös hyvin liikutettuna ja koetti saada häntä järkiinsä. +Mutta jos hän kuitenkin tulisi, niin miten voisivat he ajaa hänen pois? +Cécile itsekin itki jo heidän onnensa menoa, vaikka häntä säälittikin +hylätty poika. Mathieun täytyi rauhoittaa heitä ja sanoa, että hän piti +Alexandre Honorén tuloa hyvin epävarmana. Sanomatta koko totuutta kertoi +hän pojan katoamisesta ja huomautti, että poika tuskin tietääkään +äitinsä nimeä. Ja kun Mathieu poistui, olivat molemmat sisaret jo +rauhoittuneet, he liimailivat taaskin kartonkejaan, hymyilivät pojalle +ja olivat antaneet hänelle taaskin sakset ukkojen leikkelemistä varten. + +Constance istui vaunuissaan kadunkulmassa ja katseli kärsimättömästi +ulos ikkunasta. + +"No?" kysyi hän vilkkaasti, kun Mathieu oli tullut hänen luokseen. + +"Äiti ei tiedä mitään, hän ei ole nähnyt poikaa; sen minä tiesin jo +edeltäpäin." + +Constancen pää kohosi kuin viimeistä iskua vastaan ottamaan, ja hänen +kasvonsa vääristyivät. + +"Olette oikeassa, sen voi tietää jo edeltäpäin. Mutta ihminen toivoo +aina." + +Hän teki liikkeen aivankuin olisi ollut perin väsynyt. + +"Nyt on kaikki mennyttä, kaikki toiveeni ovat murskana, viimeinen +unelmani on rauennut." + +Mathieu tarttui hänen käteensä ja odotti, että Constance mainitsisi +jonkun osoitteen, jotta hän saisi ilmoittaa sen ajurille. Mutta +Constance oli aivan pyörällä päästään eikä näyttänyt itsekään tietävän, +minne hän käskisi ajaa. Kun hän sitten kysyi Mathieultä, tahtoiko tämä +ajaa jonnekin, vastasi Mathieu aikovansa Séguinille. Ja luultavasti +yksinäisyyden pelosta sai Constance päähänsä käydä myöskin tervehtimässä +Valentineä, jota hän ei ollut pitkiin aikoihin nähnyt. + +"Tulkaa vaunuihin, niin ajamme yhdessä Antinkadulle." + +Vaunut vierivät pois, ja nyt syntyi kolkko hiljaisuus, sillä +kummallakaan ei ollut sanaakaan sanottavana toisilleen. Kun he olivat +saapuneet perille, sanoi Constance katkeralla äänellä: + +"Viekää tämä iloinen viesti minun miehelleni, sanokaa hänelle, että +lapsi on kadonnut. Oi, kuinka suuri helpoitus se on hänelle!" + +Mathieu toivoi tapaavansa koko Séguinin perheen koossa. Kahdeksan päivää +sitten oli Séguin vihdoinkin tullut takaisin, mistä, sitä ei kukaan +tietänyt. Virallinen kosinta oli voinut tapahtua, sillä Séguin oli +ollut hyvin myöntyväinen, kun setä Du Hordel oli asiasta puhunut +hänelle. Olipa heti määrätty hääpäiväkin, vaikka se oli lykätty +toukokuuhun, koska Fromentit silloin naittivat vanhimman tyttärensäkin +Rosen; noista Chantebledin kaksoishäistä oli tuleva hupaisa juhla. +Sulhasmiehenä sai Ambroise nyt käydä tervehtimässä morsiantaan joka +iltapäivä viiden aikaan. Juuri siitä syystä toivoi Mathieu koko perheen +olevan koolla. + +Mutta kun Constance kysyi Valentineä, ilmoitti palvelija, että rouva on +poissa, ja kun Mathieu kysyi Séguiniä, sai hän sen vastauksen, että +tämäkään ei ole kotona. Ketään muita ei ollut kotona kuin neiti Andrée +ja hänen sulhasensa. Molemmat vieraat läksivät siitä syystä heti sisään. + +"Mitenkä teidät jätetään aivan yksin?" huudahti Mathieu nähdessään +nuorten istuvan vieretysten pienellä sohvalla suuressa salongissa +toisessa kerroksessa. + +"Niin, me olemme aivan yksin koko talossa", vastasi Andrée +sydämellisesti hymyillen. "Eikä meillä mitään sitä vastaan olekaan." + +He olivat ihastuttavat istuissaan siinä toisiinsa nojaten, Andrée +lempeänä ja sirona, Ambroise miehekkään kauniina. He istuivat siinä +käsikoukussa aivankuin olisivat aikoneet lähteä yhdessä pitkälle +matkalle. + +"Céleste lienee ainakin kotona?" + +"Ei, ei Célestekään. Hän on kadonnut, me emme tiedä, missä hän on." + +He nauroivat ja olivat iloisia kuin vapaat ja laulavat linnut metsän +viileässä yksinäisyydessä. + +"No mutta mitä te sitten teette täällä aivan yksinänne?" + +"Oh, eihän meillä ikävä ole, meillä on niin paljon tekemistä. Ennen +kaikkea puhelemme me. Ja sitten katselemme me toisiamme. Ja siihen kuluu +aikaa, sillä koskaan ei saa tarpeekseen katselluksi!" + +Constance ihaili noita nuoria, mutta hänen sydämensä vuoti verta. Ah, +miten paljon suloa, terveyttä ja toivoa! Hänen kotonaan oli +hedelmättömyyden erämaantuuli polttanut ja hävittänyt kaikki, mutta +noitten Fromentien hedelmällinen suku näytti aina lisääntyvän ja +laajenevan. Sitte siinä oli taas uusi valloitus, kun nuo molemmat nuoret +saivat rakastaa toisiaan vapaasti ja olla kahdestaan tässä komeassa +talossa, jossa he pian olisivat haltijoina. + +"Ettekö te myös naita vanhinta tytärtänne?" kysyi Constance. + +"Naitan", vastasi Mathieu iloisesti, "toukokuussa tulee Chantebledissä +suuri juhla! Ja teidän täytyy kaikkein tulla silloin sinne." + +Niin se on, monilukuiset ovat yhdessä vahvoja, elämä voittaa. Chantebled +oli valloitettu Séguinilta, Ambroise oli pian tuleva heidän taloonsa, +konetehdas oli puoleksi Blaisen käsissä. + +"Me tulemme", vastasi Constance vapisten. "Ja seuratkoon hyvä onnenne +teitä edeskinpäin, sitä minä toivon." + + + + +III + + +Iloissaan kaksoishäistä, joista oli tuleva kuin Chantebledin kunniakas +vihkiäisjuhla, oli Rose saanut päähänsä koota sinne koko suvun kymmenen +päivää ennen häitä. Aamulla tahtoi hän sulhasensa ja koko perheen +seurassa mennä Janvillen rautatienasemalle noutamaan toista paria, +Ambroisea ja Andréeta, jotka sitten riemusaatossa tuotaisiin kotiin, +missä aamiainen odottaisi. Siitä tulisi pääharjoitus sanoi Rose +suloisesti nauraen, silloin keskusteltaisiin ja laadittaisiin ohjelma +suurta päivää varten. Ja hän oli niin ihastunut tuumaansa ja odotti +siitä niin suurta iloa, että Mathieu ja Marianne suostuivat. + +Rosen avioliitto oli kuin perheen onnen kruununa. Hän oli tyttäristä +kauniin, hänellä oli tummat hiukset, kultainen hipiä, pyöreät ja +kukoistavat kasvot, iloiset silmät ja suloinen suu. Hänen lempeytensä +oli aina yhtä tasaista, hänen naurunsa aina yhtä heläjävä; hän oli tämän +suuren, eloisan talon sielu, sen hyvä hengetär, sen voitonlaulu. Mutta +hänen puolison valintansa oli ennen kaikkea todistanut, miten viisas ja +hellä hän oli, hän, tuo aina iloluontoinen tyttö, joka lauloi aamusta +iltaan. Kahdeksan vuotta sitten oli Mathieu ottanut palvelukseensa erään +lähellä asuvan maanviljelijän pojan, Frédéric Berthaudin, joka oli +kunnollinen nuori mies ja suuresti huvitettu Chantebledin +uudisviljelyksistä, sai täältä oppia ja oli muuten toimelias ja +ymmärtäväinen. Mutta hänellä ei ollut omaisuutta. Rose, joka oli +kasvanut yhdessä hänen kanssaan, tiesi, että hän oli hänen isänsä paras +apumies, ja kun hän sotapalveluksen suoritettuaan oli palannut takaisin +Chanteblediin, oli Rose aivan yksinkertaisesti viekoitellut hänet +kosimaan, sillä hän tunsi pojan rakkauden. Rose määräsi siis itse +kohtalonsa, hän oli vakaasti päättänyt olla jättämättä vanhempiaan vaan +jäädä tänne maaseudulle, jossa hänen onnensa juuret olivat. Ei Mathieu +eikä Marianne hämmästyneet tätä päätöstä. Kyyneliin asti liikutettuina +olivat he hyväksyneet tämän valinnan, joka suureksi osaksi oli viisas ja +perustui rakkauteen heitä itseään kohtaan. Perhesiteet tulivat täten yhä +vahvemmiksi, ilo kodissa kasvoi yhä suuremmaksi. + +Kaikki oli siis päätetty. Oli sovittu siitä, että Ambroise lähtisi +sunnuntaina kymmenen junalla Janvilleen yhdessä Andréen ja hänen +äitinsä, rouva Séguinin kanssa. Kahdeksan aikaan aamulla oli Rosella +pieni taistelu taisteltavana saadakseen koko perheen marssimaan +rautatienasemalle kihlattuja vastaan ottamaan. + +"Kas niin, lapseni, se on hullutusta", sanoi Marianne hiljaa. "Jonkunhan +täytyy jäädä kotiin. Minä pidän Nicolaksen kotona, viiden vuoden vanhain +lasten ei tarvitse juoksennella maanteillä. Ja Gervaisin ja Clairen +pidän minä myöskin kotona. Toiset saat hyvin mielelläsi ottaa isäsi +kanssa mukaan." + +Mutta Rose piti puoliaan eikä tahtonut luopua aatteestaan, joka huvitti +häntä niin paljon. + +"Ei, ei, mamma, sinun täytyy tulla mukaan, kaikkein täytyy tulla. Etkö +sinä ymmärrä, että Ambroise ja Andrée ovat kuin satujen ruhtinaallinen +parikunta naapurivaltakunnasta? Veljeni Ambroise on kihloissa +ulkomaalaisen prinsessan kanssa, ja hän tulee tänne näyttämään +morsiantaan. Jotta _meidän_ valtakunta tulisi arvokkaalla tavalla +edustetuksi lähden minä ja Frédéric heitä vastaan koko hovin kanssa. Te +olette hoviväkeä, ja teidän täytyy tulla mukaan. Ajattele, kuinka komea +kulkue siitä tulee, kun me kaikki sitten lähdemme asemalta kotiin!" + +Marianne ei voinut muuta kuin nauraa ja suostua. + +"Tässä on marssisuunnitelma", jatkoi Rose. "Minä olen järjestänyt +kaikki. Frédéric ja minä menemme polkupyörällä, se on nykyaikaista. +Meidän seurassamme kulkee myöskin polkupyörillä minun hovineitini, minun +pikku siskoni, Louise, Madeleine ja Marguerite; siitä tulee vilkasta +liikettä minun ympärilläni. Me voimme myöskin ottaa mukaamme Grégoiren, +kolmentoista vuotiaan hovipojan, joka saa myöskin ajaa polkupyörällä ja +päättää meidän ylhäisyyttemme kulkueen. Kaikki muu hoviväki pakataan +suuriin perhevaunuihin, joihin mahtuu kahdeksan. Sinä, hänen +majesteettinsa kuningatar, saat ottaa nuorimman pikku prinssisi +Nicolaksen polvillesi. Papalla ei ole valtakunnan päämiehenä muuta +kannettavana kuin kuninkaallinen arvonsa; Gervais, nuori seitsentoista +vuotias atleetti saa ajaa, ja hänen vieressään ajopukilla istuu Claire, +kukoistava, viidentoista vuotias kuninkaallinen neiti. Mitä molempiin +vanhimpiin tulee, noihin kuuluisiin kaksosiin, prinssi Blaiseen ja +prinssi Denisiin, niin me käymme heitä noutamassa Janvillessä rouva +Desvignesin luota, jossa he odottavat meitä." + +Ja hän tanssi ja nauroi ja taputti käsiään. + +"Siitä tulee suurenmoinen juhlakulkue, luulen minä!" + +Hänellä oli sellainen kiire, että hän antoi joukon lähteä aivan liian +aikaiseen, niin että Janvillessä oltiin jo kello puoli kymmenen. Mutta +siellä piti tavattaman muut perheen jäsenet. + +Se talo, jonne rouva Desvignes oli miehensä kuoleman jälkeen muuttanut +ja asunut siellä jo kaksitoista vuotta, omistaen aikansa yksinomaan +tyttäriensä kasvatukseen, oli tien varrella ja ensimäinen kylään +tullessa. Kahdeksan päivää aikaisemmin oli hänen vanhin tyttärensä +Charlotte, Blaisen vaimo, tullut sinne molempain lastensa Berthen ja +Christophen kanssa, jotka tarvitsivat raitista ilmaa, ja illalla oli +Blaise itse saapunut heidän luokseen. Hän oli jättänyt tehtaan oman +onnensa nojaan maanantaihin asti ja oli hyvin iloissaan saadessaan +viettää sunnuntain yhdessä perheensä kanssa. Siitä oli suuri ilo +nuoremmalle sisarelle Marthelle, kun iso sisar oli tullut asumaan +muutamiksi viikoiksi vanhaan pesäänsä ja tuonut mukanaan pienet +lapsensa, joita varten oli tuotu kaksi kehtoa hänen vanhaan +tyttöhuoneesensa. Leikittiin ja naurettiin kuin ennenkin, ja kiltti +rouva Desvignes ei ajatellut muuta kuin täyttää suunnitelmansa ja +naittaa Marthenkin. Yhteen aikaan oli todellakin näyttänyt siltä kuin +Chanteblediin olisi saatu kaksien häiden asemasta kolmet. Denis, joka +käytyään läpitse opistonsa oli antautunut uusiin teknillisiin +tutkimuksiin, oli tavannut melkein joka sunnuntai Marthen, joka oli +samanikäinen kuin Rosekin -- nuo toisistaan erkanemattomat --, ja tämä +nuori tyttö, joka oli vaaleanverinen ja soma kuin Charlottekin, mutta +käytännöllisempi, oli erinomaisine luonnonlahjoineen tehnyt niin suuren +vaikutuksen Denisiin, että hän oli päättänyt mennä naimisiin tytön +kanssa, vaikka tällä ei ollut myötäjäisiäkään. Mutta he olivat molemmat +niin tyynet ja viisaat, että eivät kiirehtineet; varsinkin Denis ei +tahtonut sitoa nuoren naisen kohtaloa itseensä, ennenkuin hän voi +tarjota tälle naiselle turvatun aseman. Ja sentähden olivat he omasta +ehdostaan lykänneet yhdistymisensä tuonnemmaksi ja hymyillen +vastustaneet Rosen kiihkeitä kehoituksia, sillä Rose oli tullut aivan +haltioihinsa ajatellessaan kolminkertaisia häitä. Denis kävi kuitenkin +yhä tervehtimässä rouva Desvignesin luona, joka otti hänen vastaan kuin +oman pojan. Tänään oli Denis lähtenyt Chantebledistä kello seitsemän +valloittaakseen Blaisen vuoteessaan, kuten hän sanoi; hän oli siis +myöskin tavattavana Janvillessä. + +Janvillen suuri kansanjuhla sattui juuri täksi sunnuntaiksi, toukokuun +toiseksi päiväksi. Suuri tori rautatienaseman edustalla oli täynnä +puuhevosia, karuselleja, markkinakojuja ja ampumaratoja. Yöllä oli +sadekuuro lakaissut taivaan pilvistä puhtaaksi, se oli kirkkaan sininen +ja siltä loisti sädehtivä aurinko, niin että päivä oli liian lämmin +tähän vuodenaikaan verraten. Siellä oli myöskin jo kansaa, kaikki +paikkakunnan tyhjäntoimittajat, joukottain lähiseudun lapsia ja +talonpoikia, jotka olivat tulleet katsomaan markkinain komeutta. Ja +tämän väkijoukon keskitse täytyi Fromentin perheen raivata tiensä, ensin +polkupyöräilijäin, sitten vaunujen, ja lopuksi sen hännän, joka oli +liittynyt kulkueeseen kylän ulkosyrjästä. + +"Me herätämme huomiota", sanoi Rose hypäten alas polkupyörältään. + +Se olikin totta. Ensi vuosina oli koko Janville ollut kylmäkiskoinen +Fromenteja, tuota herrasväkeä kohtaan, joka oli tullut Jumala tiesi +mistä, ja oli niin hävytön, että tahtoi viljellä viljaa siellä, missä +ennen oli ollut ainoastaan kiviä. Sitten oli Fromentein merkillinen ja +ihmeellinen voitto loukannut heidän itserakkauttaan ja kiihoittanut +heidän vihaansa yhä enemmän. Mutta kaikki kuluu, menestystä ei voi +vihata, ne, jotka tulevat rikkaiksi, ne ovat aina lopulta oikeassa. Ja +nyt hymyili Janville hyväntahtoisesti tälle lapsirikkaalle perheelle, +joka oli lisääntynyt heidän keskuudessaan, ja unohti, että jokainen +tässä perheessä syntynyt lapsi oli aikanaan ollut häväistysjuttujen +aiheena kylässä. Mitenkä muuten olisi voinutkaan vastustaa tämän perheen +raitista iloa, kun koko perhe, niinkuin tänä juhlapäivänäkin, tuli esiin +kokonaisena laumana, joka otti haltuun kaikki tiet, kadut ja torit? Isä +ja äiti, yksitoista lasta, joista kuusi poikaa ja viisi tyttöä, ja sen +lisäksi vielä kaksi lastenlasta eli yhteensä viisitoista. Molemmat +vanhimmat, kaksoset, olivat neljänkolmatta vuoden vanhoja ja vielä niin +yhdennäköiset, että ihmiset vieläkin sekoittivat heidät toisiinsa, +vaikka he eivät enään olleetkaan niin täydellisesti yhdennäköiset kuin +kehdossa ollessaan, sillä eroittaakseen heitä toisistaan täytyi silloin +avata heidän silmänsä; Blaisella oli nimittäin harmaat ja Denisillä +mustat silmät. Nuorin lapsi, Nicolas, oli ainoastaan vuoden vanha, ja +hän oli pieni, pikkuvanha vekkuli, jonka jyrkkä miesmäisyys näytti +huvittavalta. Vanhimpain lasten ja nuorimman välillä olivat nuo +kahdeksan muuta kuin askeleet portaissa, aina kahden vuoden eroituksella +ijässä: Ambroise, vastustamaton sulhasmies, joka juuri oli alkanut +valloittajaretkensä; elämänhaluinen Rose, joka myöskin oli tulemassa +vaimoksi ja äidiksi; Gervais, jolla oli tarmokas otsa ja jättiläismäiset +jäntereet ja josta oli tuleva järjellisen maanviljelyksen esitaistelija; +hiljainen, työnhaluinen Claire, jolla ei ollut kauneutta, mutta oli +luonteeltaan eheä ja innostunut taloustoimiin; Grégoire, vallaton +koulupoika, joka aina tiesi, mitä hän tahtoi, ja enimmäkseen kuleskeli +seikkailuja etsimässä; vihdoin nuorimmat tyttäret, hyvänluonteinen, +vahvarakenteinen Louise, hieno, uneksiva Madeleine ja Marguerite, jolla +oli kaikkein vähimmin kauneutta mutta hellin sydän. Ja kun nämät +yksitoista tulivat yhteen riviin isän ja äidin taakse ja jonon +lopettivat Berthe ja Christophe, toisen sukupolven ensimäiset vesat, +niin oli siinä koko paljon väkeä. Ja niiltäkin, jotka happamen näköisinä +katselivat ihmeellistä muutosta Chantebledissä, oli hauskaa nähdä +Chantebledin asukkaat noin yhdessä ja täyttävän koko kylän. Sillä he +toivat mukanaan sellaisen terveyden, ilon ja voiman tuulahduksen, että +tuntui siltä kuin maa itse tulvivassa elämänvimmassaan olisi +synnyttänyt heidät ikuiseksi tulevaisuuden toivoksi. + +"Ne, joita on enemmän kuin meitä, astukoot esiin, että saamme laskea!" +sanoi Rose iloisesti. + +"Olepas nyt hiljaa!" sanoi Marianne, joka nyt oli tullut vaunuista ja +pannut Nicolaksen maahan. "Sinähän saat ihmiset suuttumaan meihin!" + +"Suuttumaanko? Nehän ihailevat meitä. Miten hassua se on, mamma, ett'et +sinä ole ylpeämpi itsestäsi ja meistä!" + +"Minä olen siihen määrin ylpeä, että pelkään nöyryyttäväni muita." + +Kaikki nauroivat, Mathieukin oli ylpeä, vaikka hän pysyi hyväntahtoisen +tyynenä ollessaan näin julkisesti "pyhän joukkonsa" keskuudessa, joksi +hän leikillä kutsui poikiaan ja tyttäriään. + +"Muuten on meillä nyt vaan ystäviä", sanoi hän. "Kaikki pitävät meistä." + +"Kaikkiko!" mutisi Rose. "Katsokaahan Lepailleureja tuolla tombolan +luona!" + +Lepailleurit olivat todellakin siellä, isä, äiti, Antonin ja Thérèse. +Jotta ei heidän tarvitsisi nähdä Fromenteja olivat he olevinaan hyvin +huvitettuja arpajaisista, joissa oli voittoina kauniita +porsliiniesineitä. He muuten eivät enään tervehtineetkään Fromenteja, +voimattomassa vimmassaan toisten suuren menestyksen tähden olivat he +käyttäneet pientä riitaa hyväkseen ja luopuneet tuttavuudesta. +Lepailleur piti Chantebledin viljelemistä persoonallisena +loukkauksenaan, sillä hän ei ollut unohtanut monia pilkkasanojaan noista +nummimaista, joista ei muka koskaan pitänyt saada muuta kuin kiviä. Ja +kun hän oli tarkasti katsellut porsliiniesineitä, teki hänen mielensä +ruveta hävyttömäksi, hän kääntyi sentähden ympäri ja katseli Fromentin +perhettä, joka oli tullut liian aikaiseen ja käyskenteli väkijoukossa +odotellen junan tuloa. + +Myllärin mieli oli tullut vieläkin vihaisemmaksi siitä syystä, että +hänen poikansa Antonin oli kaksi kuukautta sitten palannut Janvilleen. +Tämä nuori mies, joka kerran oli lähtenyt valloittamaan Pariisia, oli +neljä vuotta ollut kirjurin apulaisena asianajaja Rousseletin luona, +mutta osottautunut olevan hidas ymmärrykseltään ja hyvin laiska. Hän ei +ollut edistynyt muualla kuin paheitten tiellä; ensin sortui hän +kahvilain viettelyihin ja sitten vieri hän kaltevaa pintaa yhä alemmaksi +juoppouteen, peliin ja irstasten naisten syliin. Hänen valloituksensa +rajoittuivat niihin alhaisiin huvituksiin, joista hän kotonaan oli +uneksinut ja joita hän nyt oli ahnaasti nauttinut. Kaikki hänen rahansa +olivat kuluneet niihin ja kaikki ne rahat, jotka hän oli viekotellut +äidiltään, joka sokeasti uskoi häneen kuin itse meidän Herraamme. +Vihdoin murtui hänen terveytensä, hän tuli laihaksi ja keltaiseksi sekä +menetti hiuksensa kolmenkolmatta vanhana. Äiti pelästyi ja otti hänen +kotiin, sanoi ihmisille, että poikansa teki liian paljon työtä, eikä hän +voi sallia tuon nuoren miehen raatavan itseään kuoliaaksi. Myöhemmin +saatiin tietää, että asianajaja Rousselet oli aivan yksinkertaisesti +ajanut hänet pois. Mutta tämä viheliäinen palaaminen kotilieden ääreen +sai Lepailleurin kuitenkin tyytymättömäksi, sillä hän alkoi ymmärtää, +mitenkä asian oikea laita oli. Ja vaikka hän ei vielä julkisesti +ilmaissutkaan suuttumustaan, niin oli se siitä syystä, että hän oli +liiaksi ylpeä myöntämään pettymystään ja epäluottamustaan Antoninin +suurenmoiseen tulevaisuuteen. Mutta seinien sisällä kosti hän tämän +kaiken vaimolleen ja syyti tälle vasten silmiä joukottain haukkumasanoja +varsinkin siitä asti kuin hän oli huomannut vaimon lähettelevän rahaa +pojalle. Vaimo kuitenkin uhoitteli miestään, hän ihaili poikaansa +niinkuin ennen pojan isää, uhrasi isän pojan tähden, sillä jälkimäisen +suurempi oppi sai hänet nyt vielä hämmästyneemmäksi. Perheessä vallitsi +siis epäsopu, se oli seurauksena juuri heidän halustaan tehdä pojastaan +herrasmies, pariisilainen. Antonin puolestaan virnisteli kaikelle, +kohotteli olkapäitään, käveli päivänpaisteessa inhoittavaa tautia +sairastavana ja odotti aikaa, jolloin hän tulisi tarpeeksi vahvaksi +voidakseen palata takaisin paheittensa helmaan. + +Kun Fromentit kulkivat ohitse, niin oli hauska nähdä Lepailleurein +keikuttavan päätään ja nielevän heidät katseillaan. Isä irvisti +pilkallisesti ja äiti heitti pöyhkeästi päätään. Poika seisoi siinä +kädet taskuissa ja näytti paljaspäisenä ja köyryselkäisenä hyvin +surkuteltavalta sekä oman itsensä rauniolta. Kaikki kolme ajattelivat +sanoa jotakin epämiellyttävää; samassa tarjoutui heille tilaisuus. + +"Missä Thérèse on?" huudahti Lepailleur äkkiä. "Hän oli äsken tässä, +mihin hän nyt on joutunut. Minä en salli hänen menevän pois luotani, kun +kaikki nuo ihmiset tulevat..." + +Thérèse oli todellakin kadonnut. Hän oli äsken täyttänyt yhdeksän vuotta +ja oli kaunis kuin keruubi, hänen vallattomat hiuksensa olivat vaaleat +ja silmänsä mustat ja säteilevät. Mutta hän oli hirveän rajuluontoinen +ja itsepäinen, voi olla tuntikaudet kateissa ja harhaili silloin +metsissä etsimässä lintuja, kukkia ja hedelmiä. Ja siihen, että äiti nyt +pelästyi ja läksi etsimään tytärtään, kun Fromentit kulkivat ohitse, oli +syynä se, että hän oli edellisellä viikolla keksinyt erään hävyttömän +seikan. Thérèse halusi polkupyörää varsinkin nyt kun hänen vanhempansa +olivat sen jyrkästi kieltäneet ja sanoneet, että sellaiset koneet +sopivat herrasväelle vaan ei kunnollisille tytöille. Eräänä iltapäivänä +kun Thérèse tavallisuuden mukaan oli ulkona, tuli hänen äitinsä kotiin +torilta ja näki eräässä syrjäisessä kujassa tyttärensä pikku Grégoire +Fromentin kanssa, joka oli samanlainen huimapää kuin Thérèsekin ja +kohtasi Thérèsen usein sellaisissa paikoissa, jotka ainoastaan lapset +tunsivat. He nähtiin aina yhdessä metsissä ja joen rantamilla. Ja sinä +päivänä oli Grégoire pannut Thérèsen istumaan polkupyörälleen, piteli +häntä tukevasti vyötäristä, juoksi vieressä ja opetti tyttöä ajamaan +polkupyörällä. Tuo pieni lurjus antoi oikean oppitunnin pienelle +lutkalleen, joka oli siihen hyvin ihastunut. Mutta sellainen lasten +leikki voi päättyä sangen huonosti. Ja Thérèse olikin saanut muutamia +kipenöitseviä korvapuusteja, kun hän illalla tuli kotiin. + +"Mihin se kirotun penikka on mennyt?" kirkui rouva Lepailleur. "Häntä ei +voi hetkeksikään päästää silmistään, sillä heti hän karkaa!" + +Antonin, joka oli mennyt katsomaan kojun taakse, tuli laahustaen +takaisin, kädet yhä taskuissa ja virnisteli: + +"Katso tuonne, mamma. Siellä on jotenkin..." + +Ja kojun takana näki äiti Thérèsen ja Grégoiren taaskin yhdessä. +Grégoire piteli toisella kädellään polkupyörää, jonka rakennetta hän +luultavasti selitti tytölle; tyttö seisoi ihastuksesta henkeään +pidätellen ja katseli himoitsevin silmin konetta. Thérèse ei voinut +vastustaa kiusausta, ja Grégoire nosti pienillä käsillään ja nauraen +hänen polkupyörälle; silloin kuului äidin uhkaava ääni: + +"Kirottu lutka, mitä sinulla siellä taas on tekeillä? Tuletko sieltä +heti, tai minä annan sinulle, että sen vielä muistat!" + +Mathieu, joka myöskin oli huomannut lasten vehkeet, huusi ankaralla +äänellä Grégoirelle: + +"Pane koneesi muitten viereen ja muista, että minä olen kieltänyt sinua! +Älä tee sitä toista kertaa!" + +Se oli sodanjulistus. Lepailleur karjui hävyttömiä uhkauksia ja karkeita +sanoja, jotka voittivat posetiivinkin äänen. Ja molemmat perheet +erkanivat toisistaan ja sekaantuivat pyhäpukuisen kansan joukkoon. + +"Herra Jumala, eikö se juna koskaan tule?" sanoi Rose joka iloisessa +kärsimättömyydessään kääntyi joka hetki ympäri ja katsoi torin syrjään +pienen asemarakennuksen tornikelloa. "Vielä kymmenen minuuttia; mitä +meidän pitää tekemän?" + +Hän oli pysähtynyt erään miehen eteen, joka kadun kulmassa myi rapuja; +siinä oli kokonainen korillinen eläviä rapuja hänen jalkainsa juuressa. +Ne olivat varmaankin kotoisin Yeusen lähteistä, puolen peninkulman +päästä; ne eivät olleet suuria, mutta hyvänmakuisia, Rose tunsi tuon +lajin erittäin hyvin, sillä hän oli itse pyytänyt samanlaisia purosta. +Ja hänen päähänsä tuli uusi ajatus. + +"Mamma, ostetaan koko korillinen... Ymmärräthän, tervetuliaisjuhlaksi, +siinä olisi meidän lahjamme sille kuninkaalliselle parille, jota me +odotamme. Kukaan ei saa sanoa, ett'ei meidän majesteettimme tekisi +parastaan, kun odotetaan naapurimajesteetteja. Minä keitän ne itse, kun +saavumme kotiin, ja saattepa nähdä, että ne maistuvat herkullisilta!" + +Hänen kanssaan laskettiin leikkiä, eivätkä vanhemmat voineet kieltää +tätä huvia tuolta suurelta lapselta, joka onnellisuudessaan piti kaikkea +leikkinä ja jonka mielestä elämä oli yhtä ainoata juhlaa. Hän tahtoi nyt +itse laskea ravut, ja siitä tuli suuri puuha, sillä kun ne nipistivät +häntä, huusi hän ja päästi ne irti, ja kaatoi vihdoin koko korin ja +ravut alkoivat lähteä pakoon. Pojat ja tytöt ajamaan niitä takaa, tuli +ankara takaa-ajo, ja perheen vanhemmatkin jäsenet yhtyivät leikkiin. Ja +hauskaa ja virkistävää oli kuulla heidän nauravan, nähdä heidän kaikesta +sydämestään innostuvan tähän metsästykseen, sekä suurten että pienten, +koko tuon iloisen joukon, Janvillen kerääntyvän heidän ympärilleen ja +ottavan suurimmalla hyväntahtoisuudella osaa heidän huviinsa. + +Mutta äkkiä kuului höyryveturin puuskutus etäältä. + +"Oi, Jumalani, tuolla he tulevat!" huusi Rose hämmästyneenä. "Pian, +pian! Meiltä jää muuten vastaanotto!" + +Nyt tuli kiire, mies sai maksunsa, ja tuskin ennätettiin saada kansi +korin päälle ja se viedyksi vaunuihin. Ja sitten lähti koko perhe +juoksemaan, täytti koko pienen asemarakennuksen ja asettui hyvään +järjestykseen junasillalle. + +"Ei, ei, ei niin", sanoi Rose muutellen heidän seisontapaikkojaan. "Te +ette seuraa arvojärjestystä. Kuningatar puolisonsa kuninkaan viereen, +sitten prinssit pituutensa mukaan. Frédéric asettuu minun viereeni. Me +olemme kihlatut. Ja minä luonnollisesti pidän tervehdyspuheen." + +Juna pysähtyi. Kun Ambroise ja Andrée tulivat vaunusta, hämmästyivät he +ensin nähdessään kaikki rivissä ja juhlallisen näköisinä odottavan +heitä. Mutta kun Rose oli pitänyt heille pienen, komeilevan puheen ja +sanonut morsianta pitkämatkaiseksi prinsessaksi, jota hän oli itse +tullut tervehtimään isänsä valtakunnan rajalle, niin purskahtivat nuoret +nauruun, yhdistyivät leikkiin vastaamalla samalla tavalla. Rautatien +virkamiehet seisoivat siinä suu ammollaan ja kuuntelivat. Tämä oli +sanomattoman hauskaa, ja kaikki olivat ihastuksissaan oikein +lapsellisena olemiseen. + +Mutta nyt huudahti Marianne kummastuneena. + +"Mitä? Eikö rouva Séguin ole mukana? Ja hän kun lupasi niin varmaan..." + +Ambroisella ja Andréella ei todellakaan ollut muita kuin Céleste +seurassaan. Céleste selitti asian: + +"Rouva käski minun tuoda terveisiä ja sanoa, että hän on aivan +epätoivoissaan. Vielä eilen toivoi hän saavansa olla mukana. Mutta eilen +illalla tuli hänen vieraakseen herra Navaréde joka pitää tänään +esitelmän laitoksessa, ja rouvan oli luonnollisesti mahdotonta jäädä +pois sitä kuulemasta. Hän käski sentähden minun saattamaan nuoret tänne, +ja nyt olen minä tehnyt tehtäväni, he ovat turvallisessa satamassa." + +Oikeastaan ei kukaan kaivannut Valentinea, sillä hän oli aina +maaseudulla ollessaan pahalla päällä. Mathieu lausui kuitenkin muutamia +kohteliaita sanoja: + +"Olkaa hyvä ja sanokaa hänelle, että meillä on hyvin ikävä ilman +häntä... Eespäin nyt!" + +Mutta Céleste puuttui puheesen: + +"Anteeksi, herrani, minä en voi jäädä tänne. En, sillä rouva käski minun +kaikin mokomin tulla takaisin, minun täytyy auttaa häntä pukeumisessa. +Ja muuten on hänen ikävä yksinään. Eikö kello kymmenen ja kymmenen +minuuttia lähde juna Pariisiin? Sillä minä matkustan. Minä tulen +takaisin kello kahdeksan illalla noutamaan neitiä. Hyvästi siihen asti!" + +He jättivät kamarineidin pieneen, tyhjään odotussaliin ja menivät +torille, jossa vaunut ja polkupyörät odottelivat. + +"Kas niin, nyt me olemme täysilukuiset", sanoi Rose. "Nyt alkaa +varsinainen juhla. Antakaa minun nyt järjestää juhlakulkue kotiin, +isäimme linnaan." + +"Minä pelkään, että sinun juhlakulkueesi tulee läpimäräksi", sanoi +Marianne. "Tuolla sataa!" + +Äsken niin kirkkaalle taivaalle oli noussut musta pilvi lännestäpäin, ja +myrskytuuli kiidätteli sitä. Se oli kuin jatkoa yölliseen myrskyyn. + +"Satakoon! Siitä me emme välitä!" vastasi tuo nuori tyttö ylpeästi. +"Tänne ei sade tohdi tulla, ennenkuin me olemme kotona." + +Hän sijoitti leikillisen arvokkaana kaikki siihen arvojärjestykseen, +jonka hän kahdeksan päivää sitten oli keksinyt. Kulkue lähti liikkeelle, +kulki läpi Janvillen, jossa kaikki akat katselivat sitä porteistaan +hymyillen, tuli sitten valkealle maantielle, raivasi tiensä läpi +hedelmällisten kenttäin ja sai liikkeelle leivosparvia, joitten iloinen +laulu täytti ilman. Se oli todellakin suurenmoista. + +Rose ja Frédéric ajoivat etunenässä, alkoivat majesteetillisina +hääkulkueen. Heidän jälessään tuli kolme morsiusneitiä, Louise, +Madeleine ja Marguerite polkupyörillä, jotka olivat heidän suuruudelleen +sopivia; he olivat ihastuttavia urheilulakeissaan, heidän hiuksensa +liehuivat hajallaan ja he olivat kuin joutsenparvi, joka lentää lähellä +maata ja tuo hyviä uutisia. Mutta hovipoika Grégoire, joka aina oli kuin +tuli tappuroissa, ei käyttäytynyt oikein hyvin, hän unohti väliin +asemansa siihen määrään että tahtoi ajaa ruhtinaallisen parikunnan +ohitse, joka kulki etunenässä, ja tästä sai hän ankaria nuhteita, kunnes +vihdoin oppi tuntemaan velvollisuutensa ja tyytyi vaatimattomaan +paikkaansa rivissä. Mutta kun nuo kolme morsiusneitiä nyt alkoivat +laulaa Cendrillonin laulua hänen ollessaan matkalla prinssin linnaan, +suvaitsi ruhtinaallinen pari pitää tätä tilaisuuteen hyvin sopivana, +vaikka se olikin etikettiä vastaan. Rose, Frédéric ja vieläpä +Grégoirekin yhtyivät vihdoin lauluun. + +Jonkun matkan päässä tulivat vanhat, täyteen ahdatut perhevaunut. +Juhlamenojen ohjelman mukaan oli Gervais niitä ajamassa, ja hänen +vieressään vasemmalla puolella istui Claire. Molemmat väkevät hevoset +juoksivat tavallista, hyväntahtoista juoksuaan välittämättä ruoskasta, +jonka Gervais antoi iloisesti paukahdella heidän korviensa lähettyvillä +ottaakseen siten hänkin osaa musiikiin. Vaunujen kuudella istumasijalla +oli seitsemän henkilöä, joitten joukossa kolme lasta, mutta he +tarvitsivat ainoastaan pienen tilan, sillä ne olivat niin pieniä. Ennen +kaikkea kunnioitettiin kihlattuja, Ambroisea ja Andréeta, tällä +juhlallisella vastaanotolla; he istuivat vastapäätä toisiaan. Sitten -- +myöskin toisiaan vastapäätä -- maan korkeat hallitsijat, Mathieu ja +Marianne, jolla jälkimmäisellä oli sylissään pikku Nicolas, nuorin +prinssi, joka kirkui ihastuksesta kuin pieni aasi. Jälellä olevilla +sijoilla istuivat korkean herrasväen lastenlapset, neiti Berthe ja herra +Christophe, jotka vielä olivat liian nuoret kulkeakseen jalan näin +pitkää matkaa. Ja suurella komeudella vierivät vaunut eteenpäin, vaikka +sateen pelosta oli jo vedetty verhoksi korkeat, valkeat liinauutimet, +niin että vaunut etäänpää näyttivät myllärin kuormalta. + +Vaunujen jälkeen tuli pieni joukko jalan: Blaise ja Denis, rouva +Desvignes ja hänen molemmat tyttärensä, Charlotte ja Marthe. He olivat +itsepäisesti kieltäytyneet ottamasta vaunuja, sillä heidän mielestään +oli hauskempaa kulkea jalan nuo kaksi kilometriä, Janvillen ja +Chantebledin välin. Jos tulisi sade, niin voisivathan he jonnekin päästä +suojaan. Rose oli muuten sanonut, että tämä oli erittäin hyvä, sillä +tarvitsivathan he jalkaisin kulkevan seurueenkin, jotta juhlakulkue +näyttäisi oikein komealta; nämät viisi olivat suurena kansanjoukkona, +joka saattoi hallitsijoitaan eläköötä huutaen. Taikka voivat he myös +olla välttämättömänä sotilassaattueena, joka torjuisi kaikkein +vihamielisten naapuriruhtinaitten hyökkäykset. Onnettomuudeksi ei rouva +Desvignes voinut kävellä nopeasti, jotenka jälkijoukko jäi niin paljon +jälelle, että se pian näytti pieneltä, mitättömältä ryhmältä +etäisyydessä. + +Mutta tästä ei Rose välittänyt; pettymykset tekivät hänen iloisuutensa +vaan kaksinkertaisiksi. Tien ensimäisessä mutkassa kääntyi hän katsomaan +taakseen, ja kun hän näki jälkijoukkonsa enemmän kuin kolmensadan metrin +etäisyydessä, huudahti hän ihmetellen: + +"Mutta katsohan, Frédéric, mikä ääretön joukko meitä on! Paljon tilaa +tarvitsemme me! Ja se suurenee yhä, eikä koko kenttäkään sitten enään +meille riitä!" + +Ja kun morsiusneidit ja hovipoika alkoivat tehdä pilaa hänestä, sanoi +hän: + +"Ei, kuulkaahan nyt, teillä täytyy olla kunnioitusta tätä joukkoa +kohtaan --! Laskekaa, niin saatte nähdä! Meitä on kuusi etujoukossa, +eikö niin? Vaunuissa on yhdeksän, se on yhteensä viisitoista. Lisätkää +tähän jälkijoukko, jossa on viisi, niin siitä tulee yhteensä +kaksikymmentä. Oletteko kuullut puhuttavankaan sellaisesta perheestä? +Kaniinit, jotka näkevät meidän kulkevan ohitsensa, ovat mykkänä +hämmästyksestä ja nöyryytyksestään." + +Ja sitten nauroi hän taas, ja kaikki alkoivat yhdessä laulaa +Cendrillonin laulua matkasta prinssin linnaan. + +Yeusen sillalla alkoivat ensimäiset suuret sadepisarat tipahdella. +Mustansinervä pilvi kulki taivaalla huimaa vauhtia. Pisaroita alkoi +tulla yhä tiheämmin ja yhä ne suurenivat, ja vihdoin syöksyi sade +taivaasta virtana, aivankuin ääretön sulku olisi siellä ylhäällä avattu. +Eteensä ei voinut nähdä kahdenkymmenenkään metrin päähän. Parissa +minuutissa oli maantie muuttunut järveksi. + +Juhlasaattue joutui hirveään epäjärjestykseen. Vasta jälestäpäin +saatiin kuulla kerrottavan jälkijoukon kohtalosta; sade oli kohdannut +sen erään talonpoikaistalon lähellä, ja levollisesti ja rauhallisesti +oli se mennyt sinne sisälle. Ne, jotka istuivat vaunuissa, vetivät +verhot suojakseen ja pysäyttivät vaunut erään puun alle, jotta hevoset +eivät pelästyisi sadekuuroa. He huusivat polkupyöräilijöille, jotka yhä +jatkoivat matkaansa, että nämät pysähtyisivät eivätkä menisi sellaiseen +sateesen, mutta veden kohina voitti heidän äänensä. Pikkutytöt ja +hovipoika etsivät kuitenkin koneilleen ja itselleen suojaa korkean +pensaikon takana, mutta kihlatut jatkoivat vimmatulla vauhdilla +matkaansa. + +Frédéric, joka näistä kahdesta oli ymmärtäväisempi, sanoi: + +"Tämä ei ole järjellistä. Pysähdytään niinkuin muutkin." + +Mutta kiihoittunut Rose, joka ei näyttänyt välittävänkään sateesta, +vastasi: + +"Nythän me jo olemme läpimärät. Jos me pysähdymme, niin voimme vilustua. +Eteenpäin vaan! Kolmessa minuutissa olemme kotona, ja silloin saamme me +nauraa niille muille hidastelijoille, kun he saapuvat neljännestuntia +myöhemmin..." + +He olivat kulkeneet Yeusen sillan ylitse, he lensivät rinnatusten +eteenpäin, vaikka tie oli jyrkkää viimeisen kilometrin matkalla +poppelein välissä. + +"Minä vakuutan sinulle, että me teemme tyhmästi", sanoi Frédéric. "Minä +saan vielä nuhteita ja syystä kyllä." + +"Niin, mutta minulla on hauskaa!" huudahti Rose. "Tämä kylpy +polkupyörällä on hupaista! Sinä voit pysähtyä, ellet rakasta minua niin +paljon, että seuraisit mukanani!" + +Ja hän seurasi Rosea, ajoi aivan tyttönsä vieressä, koetti vähän suojata +häntä vinosti lankeavaa sadetta vastaan. Ja vimmattua vauhtia kulkivat +he, heidän kyynärpäänsä melkein koskivat toisiinsa, ja näytti siltä kuin +taivaasta syöksyvä vinha sade olisi ajanut heitä eteenpäin. Oli kuin +ukkosen siivet olisivat kannatelleet heitä. Juuri kuin he hyppäsivät +kotinsa pihalle polkupyöriltään, taukosi sade äkkiä, ja taivas muuttui +taas siniseksi. + +Rose nauroi sydämellisesti, hän oli kasvoiltaan hyvin punastunut ja +hengästynyt sekä siihen määrään märkä, että vesi valui virtana hänen +vaatteistaan, hiuksistaan ja käsistään; hän näytti lähteenhaltijalta, +joka on kaatanut päälleen vesiastiansa. + +"Kas niin, nyt on juhla täydellinen! Mutta me saavuimme joka tapauksessa +ensimmäisinä perille!" + +Ja Rose juoksi huoneesensa kampaamaan hiuksiaan ja muuttamaan pukuaan. +Mutta hän ei tahtonut muuttaa liinavaatteitaan, sillä hänellä oli niin +kiire keittiöön saamaan vettä tulelle rapujen keittämistä varten. Hän +tahtoi saada tämän tehdyksi, ennenkuin koko perhe saapuisi kotiin. Hän +kulki edestakaisin, pani puita tuleen, täytti koko keittiön iloisella +toimeliaisuudellaan ja oli iloinen siitä, että sai näyttää taitavuuttaan +emäntänä. Hänen sulhasensakin oli tullut sinne ja seurasi hänen toimiaan +ihailevin katsein. + +Kun muut perheen jäsenet saapuivat, ne, jotka olivat olleet vaunuissa, +ja ne, jotka jalan olivat kulkeneet, syntyi vielä enemmän vilkkautta, +sillä vanhemmat olivat hyvin suutuksissaan siitä syystä, että olivat +saaneet olla kovin levottomia tuosta kilpa-ajosta sateessa. + +"Tuo oli hyvin järjetöntä, Rose", sanoi Marianne. "Olethan sinä ainakin +muuttanut liinavaatteesi?" + +"Olen kyllä ... missä ravut ovat?" + +Mathieu puolestaan torui Frédériciä. + +"Te olisitte voineet taittaa niskanne; eikä ole juuri hyödyllistä saada +tuollaista kylmää kylpyä kun on läpimärkä. Sinun olisi pitänyt estää +Rosea." + +"Rose tahtoi välttämättömästi jatkaa matkaa, ja kun hän tahtoo jotakin, +ei minulla ole voimaa vastustaa." + +Mutta nyt teki Rose iloisesti lopun nuhdesaarnasta. + +"Kas niin, nuhteita on jo tullut tarpeeksi, minä käyttäydyin tyhmästi. +Eikö kukaan tahdo sanoa minulle yhtään kohteliaisuutta ruuan laittamisen +suhteen? Onko kukaan ennen huomannut rapujen tulevan noin hyviltä, kun +ne ovat tulella?" + +Aamiainen oli erinomaisen hauska. Koska heitä oli kymmenen ja he +tahtoivat pitää juhla-aterian pääharjoituksen, niin oli pöytä katettu +suureen saliin, tavallisen ruokasalin viereen. Sen seinät olivat vielä +aivan paljaat, mutta koko aterian aikana puhuttiin vaan siitä, mitenkä +se olisi koristeltava kukilla ja köynnöksillä. Jälkiruokaa syödessä +annettiin tuoda saliin tikapuutkin, jotta seinille voitaisiin piirtää +koristussuunnitelma. + +Rose, joka tähän asti oli ollut hyvin puhelias, oli äkkiä muuttunut +aivan harvasanaiseksi. Hän oli kuitenkin syönyt hyvällä ruokahalulla. +Mutta hänen kasvonsa olivat vahankalpeat ja hiukset vielä märät. Ja kun +hän aikoi kiivetä tikapuita ylös, horjahti hän ja pyörtyi. Hän pantiin +nojatuoliin, ja kaikki häärivät hänen ympärillään. Useita minuutteja oli +hän tajuttomassa tilassa. Kun hän sitten tuli tajuntaansa, istui hän +hetken äänetönnä eikä näyttänyt ymmärtävän, mitä oli tapahtunut. Mathieu +ja Marianne olivat levottomia ja kyselivät häneltä paljon. Hän oli +nähtävästi vilustunut, siinä oli kaunis seuraus järjettömästä +kilpajuoksusta. Mutta tuo nuori tyttö tointui kuitenkin ja hymyili, ja +hän sanoi, ett'ei hän mistään paikasta ole sairas, hän oli vaan äkkiä +tuntenut ahdistusta rinnassaan, mutta nyt se oli ohitse ja hän hengitti +helpommin. Hän jaksoi taas nousta, hän lausui mielipiteensä salin +koristamisesta, kaikki rauhottuivat lopulta, ja iltapäivä kului +piirustusten ja suunnitelmain tekemisessä. Kukaan ei syönyt paljon +päivällistä, sillä siksi paljon oli rapuja syöty. Kello yhdeksän aikaan +kun Céleste tuli noutamaan Andréeta, erosivat kaikki. Ambroise palasi +samana iltana Pariisiin. Blaisen ja Denisen piti matkustaa seuraavana +aamuna seitsemän junalla. Rose saattoi rouva Desvignesia ja hänen +tyttäriään maantielle ja jätti iloisena heille hyvästit vielä pyörällä +päästään ajatellessaan sitä iloista tapahtumaa, joka ensi kerralla +kokoisi perheen. + +Ei Mathieu eikä Marianne mennyt heti maata. He eivät puhuneet mitään, +mutta heistä tuntui, että Rose oli niin omituinen ja hänen silmänsä +kuumeesta loistavat. Hän oli taaskin ollut kaatumaisillaan tullessaan +sisään ja vanhemmat saivat hänen käymään vuoteesensa, vaikka hän +valitteli vähän ainoastaan sitä, että hänen oli vaikea hengittää. Kun +hän oli mennyt huoneesensa, joka oli vanhempain huoneen vieressä, jäivät +vanhemmat odottamaan ja äiti meni sisään katsomaan, että hän peittäisi +itsensä kunnollisesti ja nukkuisi rauhallisesti; isä istui lampun +ääressä ja odotteli levottoman näköisenä. Vihdoin nukkui Rose, ja +vanhemmat jättivät hänen ovensa puoleksi auki ja puhelivat keskenään +hiljaisella äänellä rauhoittaakseen toinen toistaan; eihän se lie ollut +vaarallista, se kyllä menee ohitse, jos hän saa nukkua hyvin. Ja +vanhemmatkin menivät nukkumaan, syntyi hiljaisuus, koko talo nukkui +kukon ensi lauluun asti. Mutta kello neljän aikaan ennen päivän +sarastusta heräsivät vanhemmat puoleksi tukahdettuun ääneen, joka huusi: +"Mamma! Mamma!" He juoksivat vuoteestaan ja etsivät kynttilää. Rose oli +saanut uuden, ankaran kohtauksen. Muutaman minuutin kuluttua näytti hän +tulleen paremmaksi, ja levottomuudestaan huolimatta eivät vanhemmat +tahtoneet herättää ketään, vaan päättivät odottaa päivään asti. Suurinta +levottomuutta herätti se seikka, että Rosen kasvot olivat melkein +tuntemattomat, turvonneet ja vääristyneet, aivankuin joku pimeyden voima +olisi vaihtanut hänet, varastanut hänet yöllä vanhemmiltaan. Hän oli +nukkunut väsyneen näköisenä, ja vanhemmat eivät olleet liikahtaneetkaan +paikaltaan, jotta eivät häiritseisi hänen lepoaan, he valvoivat ja +odottivat, kuuntelivat elämää, joka sitä mukaa heräsi heidän +ympärillään mitä valoisammaksi aamu tuli. Kello löi viisi, kuusi. Kun +Mathieu näki Denisen alhaalla pihalla, juoksi hänkin alas ja pyysi +poikaansa menemään heti kun saapuu Pariisiin tohtori Boutanin luokse ja +kehoittamaan Boutania hetkeäkään hukkaamatta tulemaan Chanteblediin. Ja +kun poika oli mennyt, palasi hän Mariannen luokse, mutta ei vieläkään +herättänyt muita. Silloin sai Rose kolmannen kohtauksen, ja se oli +salaman isku. + +Rose oli noussut istumaan, huitoi käsillään ja ähkyi: + +"Mamma! Mamma!" + +Elämä leimahti liekkiin viimeisen kerran, ja aivankuin uhotellakseen +kuolemaa juoksi tyttö sängystään, tahtoi kävellä, pääsikin ikkunan +ääreen, johon nouseva aurinko lähetti kultaisia säteitään. Hetken nojasi +hän ikkunaan, jalat paljaina, hiukset hajallaan, ja hiukset peittivät +hänen paljaat hartiansa kuin kuninkaallinen mantteli. Ei koskaan ennen +ollut hän näyttänyt niin kauniilta, niin voimaa ja lempeä uhkuvalta. + +"Ah, miten minä kärsin! Kaikki on mennyttä, minä kuolen!" + +Isä syöksi esiin, äiti tuki häntä, kietoi molemmat kätensä hänen +ympärilleen aivankuin suojellakseen häntä lävistämättömällä haarniskalla +kaikista vaaroista. + +"Ole vaiti, onneton lapsi! Ei se mitään ole, pian se on ohitse. Tule +maata, minä pyydän! Vanha ystäväsi Boutan on matkalla tänne; huomenna +olet sinä taaskin terve." + +"En, en, minä kuolen, kaikki on mennyttä!" + +Ja hän kaatui heidän syliinsä, he ennättivät ainoastaan panna hänet +maata. Ja näytti siltä kuin salama olisi iskenyt alas, hän kuoli +sanaakaan sanomatta, silmäystäkään heittämättä, muutamassa hetkessä +veren tukkeutumisesta keuhkoissa. + +Siinä oli se sokea viikate, joka yhdellä iskulla niittää pois koko +kevään. Se oli raakamaista, se oli niin odottamatonta, että vanhempain +hämmästys oli alussa suurempi kuin heidän epätoivonsa. Mariannen ja +Mathieun huudoista säikähtyneinä hyökkäsivät kaikki sisään, melu täytti +koko talon, ja sitten se vaipui kuoleman hiljaisuuteen, aivankuin kaikki +työ ja elämä olisi loppunut. Kaikki olivat kauhistuksissaan, murtuneita. +Ja äkkiä, kun kaikki olivat kuin kivettyneinä, kuului Frédéricin +parkaisu. Hän oli mieletön, hän tahtoi ottaa hengen itseltään, hän +sanoi, että hän oli murhannut Rosen, sillä hänen olisi pitänyt estää +tytön tulemasta kotiin rankkasateessa. Häntä täytyi pidellä kiinni, +viedä pois Chantebledistä, jotta ei uutta onnettomuutta tapahtuisi. +Hänen äkkinäinen raivoutensa oli musertanut kaikkein sydämet, nyt +virtasivat kyyneleet, vanhempain ja sisarusten sydäntäsärkevä valitus +täytti koko Chantebledin, jossa nyt ensi kerran kuolema oli käynyt +vieraana. + +Suuri Jumala, Rose tuossa kuolinvuoteellaan, valkeana, kylmänä, +kuolleena! Hän, tuo kauniin, iloisin, rakastettavin! Hän, jota kaikki +muut ihailivat ja josta he ylpeilevät! Ja tämä kaikki pitkän elämän ja +pysyväisen onnen toivojen keskellä, kymmenen päivää ennen häitä, suuren +ja kauniin ilopäivän jälkeisenä yönä, sen päivän jälkeen, jolloin hän +oli niin iloisesti laskenut leikkiä ja nauranut! Kaikki olivat vieläkin +näkevinään hänen elämänhaluisena ja rakastettavana, lapsellisten +temppujen keksijänä, keskellä ruhtinaallista juhlakulkuettaan! Pian +pidettävät kaksoishäät olisivat olleet aivankuin perheen pitkällisen +onnen ja ilon kukkaan puhkeaminen. Heillä oli tähänkin asti ollut +surunsa ja väliin oli itkettykin, mutta silloin oli aina liitytty +lähemmäksi toisiaan ja lohduteltu toinen toistaan; vielä ei ollut ketään +puuttunut illalla niistä hellistä, viimeisistä syleilyistä, jotka +parantavat kaikesta. Ja nyt oli paras mennyt pois, kuolema oli tullut +heille sanomaan, että kenenkään onni ei ole täydellinen ett'eivät +vahvimmat ja onnellisimmatkaan koskaan saa nähdä kaikkein toiveittensa +toteutuvan. Elämä ei voi olla olemassa ilman kuolemaa. He saivat nyt +osansa ihmiskunnan kurjuudesta, ja se oli sitä suurempi, mitä enemmän +elämää he olivat varanneet itseään varten, he, jotka olivat luoneet niin +paljon elääkseen samalla paljon. Kun kaikki nousee ihmisen ympärillä +idulle ja kasvaa, kun hän on antanut hedelmällisyyden ilman esteitä +virrata, niin silloin saa hän hirmuisen muistutuksen siitä ikuisesta, +pimeästä kuilusta, johonka koko maailma on joutuva, ja tämän +muistutuksen saa hän sinä päivänä jolloin onnettomuus iskee hänen +kimppuunsa, kaivaa ensimäisen haudan ja vie mukanaan rakastetun olennon. +Toiveet, jotka tuntuivat olevan äärettömän monet ja suuret, musertuvat +pirstaleiksi, ja ihminen jää hämmästyneenä ajattelemaan sitä, +minkätähden kukaan ei saa elää ja rakastaa ijankaikkisesti. + +Oi, miten hirmuisilta tuntuivat ne kaksi päivää, jotka seurasivat tätä! +Koko talo oli kuin kuollut, ei kuulunut muuta ääntä kuin elukkain +hengitys; koko yhteen kokoontunut perhe oli menehtynyt itkusta ja +tuskallisesta odotuksesta niin kauvan kuin vainajaparka lepäsi tuolla +kukkain alla. Illalla ennen hautausta tuotiin ruumis saliin, jossa +kerran oli niin iloisina nautittu aamiaista ja keskusteltu, mitenkä sama +sali olisi koristettava kaksoishäitten suurta juhlaa varten. Nyt siellä +viimeistä yötä valvottiin ruumiin ääressä, siellä ei ollut lehtiä, ei +köynnöksiä, ainoastaan neljä palavaa vahakynttilää ja joukko valkeita +ruusuja, jotka samana aamuna oli tuotu sinne. Ei isä eikä äiti tahtonut +tänä viimeisenä yönä mennä levolle. He istuivat vieretysten lapsensa +luona, jonka maa oli pian ottava takaisin. He olivat näkevinään Rosensa +aivan pienenä, kuudentoista kuukauden vanhana, heidän ensi aikoja +asuessaan Chantebledin metsästyspaviljongissa, kun hän äsken oli +vieroitettu ja he nousivat öisin vuoteestaan peittelemään häntä. He +olivat näkevinään hänen sitten Pariisissa, mutta vielä aivan pienenä, +tulevan laahustaen aamusin heidän luokseen ja tahtovan kiivetä heidän +vuoteesensa, valloittaakseen heidät väkirynnäköllä ja nauraen +ihastuksesta. He olivat näkevinään hänen suurena ja täysikasvuisena, +päivä päivältä kauniimpana, mitä enemmän Chantebled laajeni, aivankuin +yhä hedelmällisemmäksi käynyt maa olisi antanut terveytensä ja mehunsa +hänen kauneutensa lisäämiseksi. Ja nyt ei häntä enään ollut olemassa, ja +kun he ajattelivat, ett'eivät koskaan enään saa nähdä häntä, etsivät +heidän kätensä toisiaan, likistivät epätoivoisina toisiaan, ja heistä +tuntui siltä kuin koko heidän elämänsä, kaikki heidän tulevat päivänsä +olisivat vierähtäneet pimeyden kuiluun. Nyt oli aukko murrettu, +seuraisiko heidän muu onnensa mukana? Heidän kymmenen muuta lastaan +olivat tosin koossa, mustapukuisina ja kyyneleet silmissä nukkuvan +siskonsa ympärillä, mutta ei isä eikä äiti nähnyt heitä eikä heidän +lukuaan laskenut. Ja tähän suureen, paljaaseen, vahakynttiläin himmeästi +valaisemaan huoneesen lähetti aamuaurinko säteensä, valaisi ruumiin +ääressä valvovia, koko perheen viimeistä hyvästijättöä. + +Ja päivällä sitten kulki hautaussaatto eteenpäin valkeata tietä +poppelein varjossa, samaa tietä, jota Rose oli ajanut pyörällään myrskyn +siivillä. Kaikki sukulaiset ja ystävät olivat tulleet saapuville, koko +seudun väestö tahtoi näyttää osanottoaan tämän surullisen +kuolemantapauksen johdosta. Kaikki lähimmät saattoivat vainajaa +kirkkomaalle, vieläpä äiti ja sisaretkin olivat sanoneet, että he eivät +tahdo erota rakkaasta vainajasta, ennenkuin haudan reunalla. Tällä +kertaa oli saattue todellakin suuri, mutta Mathieu ja Marianne eivät +tunteneet ketään. Seuraavana päivänä muistelivat he nähneensä Morangen, +mutta eivät olleet aivan varmat siitä, että se todellakin oli Morange, +tuo äänetön herra, joka oli likistänyt heidän käsiään ja itkenyt. +Mathieu oli myöskin muistavinaan, että Constance oli kirkkomaalla tullut +hänen luokseen ja sanonut muutamia sanoja riemuitsevan vahingonilon +salama silmissään. + +Mitä hän oli sanonut? Sitä hän ei tiennyt. Luonnollisesti muutamia hyvin +sopivia sanoja, aivankuin murheellisen sukulaisensa suru olisi ollut +hänen omansa. Mutta Mathieu muisti suureksi tuskakseen toisia sanoja, +joita hän oli lausunut sinä päivänä, jona hän oli luvannut tulla +kaksoishäihin ja jolloin hän katkeralla äänellä oli toivonut, että +Chantebledin hyvä onni jatkuisi. Nyt he siis olivat muserretut, nuo +onnelliset ja hedelmälliset Fromentit! Heidän hyvä onnensa oli ehkä +ainaiseksi lopussa! Ja ankara väristys puistatti Mathieun ruumista, +hänen luottamuksensa tulevaisuuteen oli alkanut horjua, häntä peloitti, +että onni ja hedelmällisyys loppuvat ja virtaavat pois nyt avatusta +aukosta. + + + + +IV + + +Vuosi tämän jälkeen antoivat Ambroise ja Andrée kastaa ensimäisen +lapsensa, pojan, joka sai nimekseen Léonce. He olivat antaneet vihkiä +itsensä kuusi viikkoa Rosen kuoleman jälkeen kaikessa hiljaisuudessa. Ja +tämä lapsen kaste oli ensimäinen tilaisuus, jolloin Mathieu ja Marianne +tulivat muitten ihmisten joukkoon; he olivat vielä surupuvussa ja olivat +tuskin vieläkään tointuneet saamastaan hirveästä iskusta. Muuten oli +sovittu siitä, että kasteen jälkeen syötäisiin yksinkertainen aamiainen +nuoren parin luona ja jokainen menisi sitten kotiinsa. Koko perhe ei +ollut voinut saapua tähän tilaisuuteen, ainoastaan isoisä ja isoäiti, +molemmat vanhimmat lapset, Blaise ja Denis, jälkimmäinen vaimonsa +kanssa. Beauchêne, mieskummi, oli valinnut rouva Séguinin naiskummiksi, +sillä Constance parkaa värisytti Mauricen kuoleman jälkeen ajatuskin +pieneen lapseen koskemisesta. Hän oli kuitenkin myöntynyt tulemaan +aamiaiselle, joihin ei Séguin voinut ottaa osaa. Ja sillä tavalla tuli +heitä olemaan kuitenkin kymmenen, juuri riittävä määrä täyttämään +pienen ruokasalin siinä pienessä asunnossa, jonka nuoret olivat +vuokranneet Boëtiekadun varrelta. + +Silloin oli hyvin kaunis aamupäivä. Mathieu ja Marianne, jotka eivät +olleet tahtoneet edes tässä iloisessa tilaisuudessa esiintyä ilman +surupukua, tulivat vihdoinkin iloisemmiksi pienokaisen kehdon ääressä. +Alkutalvesta oli uusi onnettomuus kohdannut perhettä. Blaisen pikku +Christophe oli kuollut kurkkumätään. Mutta jonkinlaiseksi korvaukseksi +tästä oli Charlotte taaskin raskaana jo neljättä kuukautta, ja ensi ajan +suru oli vaihtunut vapisevaan odotukseen. Tämä pieni asumus oli kuin +Andréen vaaleanverisen sulon parfymeeraama, kuin päivänpaisteinen +Ambroisen voitoniloisesta rakastettavaisuudesta; siinä oli kaunis +aviopari, he rakastivat toisiaan, ja käsi kädessä läksivät he +valloittamaan maailmaa. Aamiaista elähytti sitäpaitsi Beauchênen vahva +ruokahalu ja hänen raikuva naurunsa. Hän oli hyvin ihastunut naiskummiin +Valentineen, hän laski leikkiä, oli hänelle ylenmäärin kohtelias ja +Valentine oli tästä kovin mielissään. Vaikka Valentine oli +neljänkymmenen viiden vuotias, näytti hän kuitenkin vielä nuorelta +tytöltä. Ainoastaan Constance oli ja pysyi vakavana, hänen ohuet +huulensa vetäytyivät vaan harvoin pakolliseen hymyyn, mutta silloin +tällöin peitti hirveän kärsimyksen varjo hänen kuivettuneet kasvonsa +hänen katsoessaan ympärilleen tässä iloisessa pöydässä, jossa uusi +tulevaisuuden toivo vastustamattomalla voimalla tahtoi tunkeutua esiin +viimeisestä surusta huolimatta. Kello kymmenen aikaan nousi Blaise ylös. +Hän ei tahtonut antaa Beauchênen juoda enempää Chartreuseä. + +"Hän on oikeassa, hyvät ystävät", sanoi Beauchêne vihdoin +myöntyväisesti. "Täällä teidän luonanne on hyvin hauskaa, mutta meidän +täytyy välttämättömästi mennä tehtaasen. Ja me otamme teiltä mukaamme +Denisin, me tarvitsemme välttämättömästi hänen laveita tietojaan eräässä +suunnittelussa. Niin, sellaisia me olemme. Velvollisuus ennen kaikkea +muuta!" + +Constancekin oli noussut. + +"Vaunut ovat tuolla alhaalla; otatko sinä ne?" + +"En, me kävelemme, se selvittää ajatuksia." + +Oli pilvessä, ja Ambroise, joka oli mennyt ikkunan ääreen, sanoi: + +"Te kastutte." + +"Äh, sade on ollut tulemaisillaan aamusta asti; me ennätämme kyllä +tehtaasen." + +Päätettiin, että Constance ottaa Charlotten vaunuihinsa ja kyyditsee +hänen pieneen sivurakennukseensa. Valentinellä ei ollut kiirettä; +hänellä oli vaan pari askeletta Antinkadulle. Marianne ja Mathieu olivat +taipuneet Andréen helliin pyyntöihin ja päättäneet syödä täällä +päivällistäkin sekä palata vasta illalla viimeisellä junalla +Chanteblediin. Se oli juhlan huippu, nuoret aviokumppanit olivat +ihastuksissaan, tanssivat ja taputtivat käsiään. + +Mutta toisten lähtiessä sattui pieni seikka, jolle paljon naurettiin, +sillä niin iloisia oltiin vielä runsaan aamiaisen vaikutuksesta. +Constance kääntyi Denisin puoleen ja sanoi aivan tyyneesti: + +"Blaise, ystäväni, anna minulle boani, minä olen varmaankin jättänyt sen +eteiseen." + +Kaikki nauroivat hänen erehdystään, mutta hän ei itse ymmärtänyt naurun +syytä. Ja samalla levollisella äänellä kiitti hän sitten Denistä +saatuaan boan. + +"Kiitos, Blaise, se oli kiltisti tehty." + +Mutta nyt tapahtui kokonainen naururäjähdys, sillä niin hassulta näytti +hänen varmuutensa. Mitä se on? Mitä he niin nauravat? Vihdoin alkoi hän +aavistaa erehdystään ja katseli tarkemmin tuota nuorta miestä. + +"Niin oikein, sehän ei ollutkaan Blaise vaan Denis. Minä erehdyn aina +heidän suhteensa, varsinkin kun he pitävät samanlaista partaa." + +Lieventääkseen naurussa mahdollisesti ilmaantunutta loukkaavaisuutta +muistutti Marianne suvussa kerrottua kaskua, että kun pojat olivat +pienet ja makasivat yhdessä, herätti hän heidät voidakseen silmien +väristä eroittaa heidät. Sitten olivat Beauchêne ja Valentine vielä +hänelle avullisena Constancen rauhoittamisessa, he kertoilivat, mitenkä +uskomattoman monta kertaa noitten kaksosten suhteen oli erehdytty, sillä +erityisinä päivinä ja erityisessä valaistuksessa olivat he aivan +samannäköiset. Sitten erottiin mitä hauskimmalla mielellä, ja +jäähyväisiksi vaihdettiin suuteloja ja kädenpuristuksia. + +Vaunuissa ei Constance sanonut monta sanaa Charlottelle, hän valitteli +ankaraa päänsärkyä, joka oli vielä pahentunut liian pitkän aamiaisen +aikana. Ja hän istui väsyneen näköisenä, silmät puoleksi ummessa ja +ajatteli. Heti Rosen kuoleman jälkeen, ja kun vielä Christophekin oli +mennyt pois ja siten repinyt Fromentien sydänhaavan yhä suuremmaksi, oli +hän tuntenut aivankuin uuden toivon heräävän. Hän oli kuumeinen, veri +nousi usein hänen päähänsä; olikohan se ehkä hänen hedelmällisyytensä, +hänen äiteytensä, joka palasi takaisin? Eikö usein tapahdu niin, että +lehtensä varistaneet puut kauniina syksypäivinä peittyvät uusiin lehtiin +ja kukkiin? Ja hurmaava ilo valtasi hänen mielensä. Gaude oli +epäilemättä erehtynyt. Constance tunsi elämän sykkivän suonissaan, hän +seurasi innokkaasti tätä veressään tapahtuvaa muutosta, tätä kuumuutta, +tätä selittämätöntä levottomuutta, jota hän luuli uudeksi kevääksi. +Mutta sitten tuli hänelle ankarat kärsimykset, täytyi noutaa Boutan, ja +silloin tapahtui viimeinen onnettomuus, silloin sai hän viimeisen +kirveeniskun: Boutan sanoi, että ennenaikainen vanhuus oli alkanut +neljänkymmenen kuuden vuoden ijässä, ja vielä antoi hän ymmärtää, että +avioliitossa käytetyt ehkäisykeinot olivat luultavasti jouduttaneet +sitä. Nyt oli siis elämän puu täydellisesti kuollut, mitään ei enään +kasvaisi kuihtuneesta oksasta. + +Kaksi kuukautta oli Constance ollut salaisesti raivoissaan siitä, että +hän ei enään ollut nainen. Aamupäivällä ristiäisissä ja nyt vaunuissa +tämän raskaan, nuoren rouvan vieressä oli hänen vielä salassa pidetty +vanhuutensa myrkyttänyt hänen naurunsa, tehnyt hänen katkeraksi ja +ilkeäksi ja taipuvaiseksi millaisiin alentaviin tekoihin tahansa. Lapsi, +jonka hän oli menettänyt, lapsi, jota hän ei enään voinut saada, kauvan +levossa ja rauhassa tyydytetty, mutta nyt petetty ja turhaan riutuva +äidinrakkaus, kaikki tämä sai hänessä aikaan sairalloisen taipumuksen +pahuuteen, halun hirveään kostoon, jota hän ei tohtinut itsekään +ajatella. Hän syytti koko maailmaa, onnea ja ihmisiä, jotka muka ovat +liitossa musertaakseen hänet. Hänen oma miehensä oli kehnoin ja tyhmin +kaikista pettureista, sillä hän petti vaimoansa antamalla joka päivä +aina uuden osan liikkeestä Blaisen haltuun, jonka vaimo heti synnytti +uuden lapsen, kun oli menettänyt poikansa. Häntä suututti nähdä miestään +noin iloisena ja onnellisena saatuaan vapauden antautua raakojen +huvitustensa valtaan kodin ulkopuolella. Sillä Beauchêne oli vielä +voittajan näköinen ja sanoi itse, että hän oli entisensä kaltainen, ja +se olikin totta, sillä vaikka entinen tarmokas isäntä oli muuttunut +vanhaksi tyttöjen takaa ajajaksi, joka oli edistynyt hyvän matkaa tiellä +aivojen pehmenemiseen, oli hän kuitenkin yhä sama itsekäs sielu, joka +koetti nauttia elämästään niin paljon kuin suinkin. Hän vieri kaltevaa +pintaa eteenpäin, hän otti Blaisen pojakseen ainoastaan siitä +ihastuksesta, että oli tavannut ymmärtävän ja työnhaluisen nuoren +miehen, joka säästi häneltä ne huolet, jotka olivat hänen väsyneelle +ruumiilleen tulleet liian rasittaviksi, ja ansaitsi samalla tarpeeksi +rahaa hänen huvejaan varten. Constance tiesi, että oli kysymyksessä +ehdotus liikekumppanuudesta, hänen miehensä oli varmaankin jo saanut +suuren summan tukkiakseen niitä salaisia aukkoja, jotka olivat syntyneet +hänen tyhmäin yritystensä ja häpeällisten velkainsa tähden. Ja vaunujen +vieriessä eteenpäin myrkytti hän silmät ummessa mieltään kaikilla näillä +ajatuksilla. Hän olisi voinut karjua raivosta ja repiä silmät päästä +tuolta naiselta, tuolta Charlottelta, rakastetulta vaimolta, +hedelmälliseltä äidiltä, joka istui hänen rinnallaan. + +Sitten tuli hän ajatelleeksi Denistä. Mitä hänellä oli tekemistä +tehtaassa? Tulisiko hänkin varastamaan? Kuitenkin tiesi Constance, että +vaikka Denisillä ei vielä ollutkaan mitään paikkaa oli hän kuitenkin +kieltäytynyt rupeemasta veljensä avustajaksi, koska hänen mielestään ei +siellä ollut sijaa kahdelle. Muuten oli hänellä hyvin laveat tiedot +mekaniikissa, hän tahtoi päästä jonkun suuren konetehtaan johtajaksi; +hänen tietojensa tähden kysyttiin halukkaasti hänen neuvojaan, kun oli +kysymyksessä piirustusten teko jotakin uutta maanviljelyskonetta varten. +Mutta häntä ei siis tarvinnut ottaa lukuun, hän oli täällä ainoastaan +tilapäisenä vieraana, joka ehkä jo huomenna muuttaa Ranskan toiseen +päähän. Mutta Blaisea ei Constance voinut olla ajattelematta, tuo ajatus +kiusasi häntä aina, ja äkkiä tuli hänen mieleensä, että jos hän kiirehti +kotiin, ennenkuin herrat olivat ennättäneet saapua perille, voisi hän +ehkä tavata Morangen yksinään konttoorissa ja saada häneltä tietoja +monesta asiasta. Hän, kassanhoitaja, tunsi ehkä yhtiövälikirjan, vaikka +se olisikin vasta ehdotuksena. Ja hän innostui, paloi halusta päästä +perille ja oli varma siitä, että saavuttaa Morangen luottamuksen, sillä +hän luuli voivansa menetellä tuon miehen kanssa mielensä mukaan. + +Kun vaunut kulkivat yli Jenan sillan, katsoi hän ikkunasta ulos. + +"Jumalani, miten hitaasti me kulemme! Jos alkaisi sataa, lieventyisi +ehkä minun päänsärkynikin!" + +Hän ajatteli, että hyvän sadekuuron kautta hän saisi enemmän aikaa, ja +se pakoittaisi herrat etsimään suojaa jossakin porttikäytävässä. Ja kun +he olivat tulleet tehtaalle, pysäytti hän vaunut kyyditsemättä edes +seuraajaansa sivurakennukseen. + +"Tehän annatte anteeksi, eikö niin? Teidän on tarvis vaan kulkea nurkan +ympäri." + +Charlotte hymyili, ja kun he olivat tulleet ulos vaunuista, piti hän +hetken Constancen kättä kädessään. + +"Tuhansia kiitoksia. Te olette liian kohtelias. Olkaa hyvä ja +ilmoittakaa miehelleni, että olette saattanut minun turvalliseen +satamaan, hän nimittäin tulee hyvin helposti levottomaksi siitä syystä, +että minä nyt taas olen tällaisessa tilassa." + +Constancenkin täytyi hymyillä ja luvata toimittaa asia. + +"Hyvästi sitten ... ja kiitoksia." + +"Hyvästi!" + +Siitä oli jo kahdeksantoista vuotta kuin Morange oli kadottanut +vaimonsa, ja hänen tyttärensä Reine oli ollut kuolleena yhdeksän vuotta. +Mutta hänestä itsestä tuntui kuin kaikki olisi tapahtunut eilen. Hän oli +yhä mustiin puettu, eli yksinään, sulkeutui asuntoonsa, ei puhunut +muulloin kuin silloin kun se oli välttämätöntä. Mutta yhä oli hän sama +velvollisuuksilleen uskollinen työmies, turhamaisuuteen asti +säännöllinen ja huolellinen, hän istui kuin kiinni naulattuna samaan +konttoorituoliinsa, johon hän pian kolmekymmentä vuotta oli joka aamu +istahtanut, sillä hänen molemmat vaimonsa, joiksi hän vaimoaan ja +tytärtään kutsui, olivat vieneet muassaan hänen tarmonsa ja +kunnianhimonsa, kaikki hänen unelmansa rikkaudesta ja loistosta. Hän, +joka nyt oli yksin maailmassa, tahtoi mielukkaimmin kuolla vanhassa, +huomaamattomassa asemassaan, jossa ollen hän joka aamu alkoi yhä +uudestaan yksitoikkoiset työnsä aivankuin karusellihevonen, joka +pyörittää pyöräänsä. Mutta ihmiset epäilivät, että hän asunnossaan +Grenellen bulevardin varrella, jonka hän itsepintaisesti vuokrasi +vuodesta vuoteen, vietti salaperäistä ja hupsun elämää. Palvelijatar oli +saanut määräyksen, ett'ei ketään saa päästää sisään, mutta mitään muuta +ei hän tiennyt. Ruokasalin ja salongin oli hän jättänyt palvelijattaren +huostaan, mutta ei sallinut hänen tulla makuuhuoneesen eikä Reinen +kamariin; sinne ei päässyt kukaan muu kuin hän itse. Hän sulkeutui +näihin huoneisiin siivotakseen niitä, mutta kukaan ei tiennyt, miten hän +tämän työn suoritti. Ne olivat kuin pelättäviä pyhättöjä, joitten +ainoana pappina hän itse oli. Palvelijatar oli turhaan yrittänyt silmätä +näihin huoneisiin; kun Morange niissä vietti vapaapäiviään, kuunteli +palvelijatar turhaan oven takana; hän ei nähnyt mitään, hän ei kuullut +mitään. Ei yksikään sielu olisi voinut sanoa, mitä pyhäinjäännöksiä +nämät kappelit sisälsivät tai millä uskonnollisilla menoilla Morange +niitä palveli. Toisena aiheena ihmettelyyn oli hänen kitsautensa, joka +kasvoi yhä enemmän; hänen ainoat menonsa olivat kuusitoista sataa +frankia vuokraan, palvelijattaren palkka ja ne muutamat sout päivässä, +jotka kuluivat ruokaan ja joita palvelijattaren oli yhä vaikeampi saada +kiristetyksi häneltä. Morangen palkka nousi nyt kahdeksaan tuhanteen +frankiin, eikä hän tarvinnut elantoonsa siitä puoltakaan. Mihinkä hänen +suuret säästönsä joutuivat? Mihinkä salaiseen paikkaan hän ne pani? +Minkä salaisen himon tai minkä hullumaisen unelman toteuttamiseksi hän +niitä säästi? Hän oli hyvin hiljainen, hyvin sorean näköinen, hänen +aivan valkea partansa oli erittäin hyvin hoidettu ja hän tuli +konttoriinsa hieno hymy huulilla ilman että mikään ilmaisi tuossa +säännöllisessä, turhantarkassa miehessä sisällistä häviötä, kaikkea sitä +tuhkaa ja huonosti sammutettuja kekäleitä, jotka tulipalo oli jälkeensä +jättänyt. + +Jonkinlainen suhde oli vähitellen muodostunut Constancen ja Morangen +välillä. Kun Constance oli nähnyt hänen tyttärensä kuoleman jälkeen +palaavan murtuneena takaisin konttooriinsa, oli hän alkanut tuntea syvää +sääliä tuota miesparkaa kohtaan, ja itsekään tietämättään oli tähän +sääliin sekoittunut suuri määrä levottomuutta hänen oman itsensä +suhteen. Hänen oma Mauricensa oli elävä viisi vuotta kauvemmin, mutta +Constance tunsi jo silloin tuskaa, hän ei voinut vapistuksetta kohdata +Morangea; sillä hän oli se mies, joka oli menettänyt ainoan lapsensa. +Suuri Jumala, oliko sellainen onnettomuus siis mahdollinen? Kun hän +sitten itse oli saanut tutustua tähän hirmuiseen, parantumattomaan +suruun, oli hän lähestynyt onnettomuusveljeään ja kohdellut häntä +sellaisella hyväntahtoisuudella, jollaista ei riittänyt kenellekään +muulle. Väliin kutsui Constance hänen iltasin luokseen, ja he puhelivat +keskenään olivatpa väliin äänettöminäkin ja yhdistivät ainoastaan +yhteisen surunsa hiljaisuuteensa. Myöhemmin oli Constance käyttänyt tätä +ystävyyttä hyväkseen siten, että hän sen kautta onki tietoja liikkeen +asioista, joista Beauchêne vältti keskustelua. Ja varsinkin siitä asti +kuin hän oli alkanut epäillä miehensä hoitavan tehdasta huonosti, +tekevän tyhmyyksiä ja saattavan itsensä velkaan, oli hän koettanut saada +kassanhoitajan uskotukseen, vieläpä vakoilijakseenkin, joka auttaisi +häntä niin paljon kuin mahdollista johdon saamisessa omiin käsiinsä. +Sentähden oli hänellä niin kiire kotiin tänään, hän tahtoi olla yksinään +Morangen kanssa ja viekoitella häneltä tietoja isännän poissa ollessa. + +Hän ennätti tuskin riisua hattuaan ja käsineitään. Hän tapasi Morangen +konttoorissaan köyristyneenä kuten tavallista kassakirjain ylitse. + +"Joko ristiäiset ovat päättyneet?" kysyi Morange kummastuneena. + +"Ovat. Tai toisin sanoen minä tulin kotiin, kun minulla oli niin hirveä +päänsärky. Toiset jäivät vielä sinne. Kun me nyt olemme yksinämme, niin +ajattelin minä, että minulle tekisi hyvää saada vähän puhella teidän +kanssanne, ystäväni. Ah, minä en ole onnellinen!" + +Hän vaipui tuolille ja kyyneleet, jotka toisten onni oli synnyttänyt, +olivat nyt tukehduttaa hänet. Morange pelästyi ja aikoi mennä noutamaan +kamarineitiä sen tapauksen varalta, että Constance pyörtyisi. Mutta +Constance esti sen. + +"Minulla ei ole muita kuin te, ystäväni. Kaikki ihmiset hylkäävät minun, +kaikki ihmiset ovat minua vastaan. Minä tiedän sen, ne saattavat minun +vararikkoon, ne valmistavat minulle perikatoa, aivankuin minä en vielä +olisi menettänyt kaikkea menettäissäni lapseni. Ja koska te olette +ainoa, joka minulla on jälellä, ja te ymmärrätte minun suruni te, joka +olette kadottanut tyttärenne, niin täytyy teidän olla minun puolellani! +Sanokaa minulle totuus. Silloin voin minä ainakin puolustaa itseäni." + +Kun Morange kuuli Constancen puhuvan tyttärestään, alkoi hänkin itkeä. +Ja nyt voi Constance tehdä kysymyksiä, Morange oli vastaava, sanova +kaikki, sillä hänellä ei ollut voimia silloin, kun Constance muistutti +heidän yhteisestä surustaan. Hän kertoi siis Constancelle, että Blaise +ja Beauchêne todellakin rupeisivat liikekumppaneiksi tai ainakin oli +jotakin sentapaista tekeillä. Beauchêne oli salaisiin menoihinsa ottanut +kassasta melkoisia summia; kysymyksessä oli luultavasti joku +kiristysjuttu, erään pienen tytön äiti uhkasi häntä kuritushuoneella. +Beauchênen oli täytynyt uskoa salaisuutensa Blaiselle ja antanut hänelle +toimeksi hankkia jonkun lainanantajan; silloin oli tuo nuori mies +lainannut itse hänelle rahat, jotka varmaankin olivat hänen isänsä, +Mathieu Fromentin, joka oli iloissaan siitä, että sai panna liikkeesen +rahoja poikansa nimeen. Asian järjestämistä varten oli nyt päätetty +jakaa liikkeen varat kuuteen osaan ja antaa näistä yksi Blaiselle +maksuksi rahoistaan. Blaisesta oli siis tuleva liikkeen kuudennen osan +omistaja, ell'ei Beauchêne määrätyn ajan kuluessa ostaisi tätä kuudetta +osaa takaisin. Mutta suurin vaara oli siinä, että Beauchêne, sen sijaan +että koettaisi päästä velattomaksi, joutuisi kiusaukseen myydä muutkin +osat, yhden kerrallaan, sillä hän oli todellakin kaltevalla pinnalla. + +Constance oli kuulustellut kalmankalpeana ja vapisten. + +"Onko kauppakirja allekirjoitettu?" + +"Ei, ei vielä. Mutta paperit ovat valmiit, ne allekirjoitetaan minä +päivänä tahansa. Se on muuten järjellistä ja aivan välttämätöntä asiain +järjestämiseksi." + +Mutta nähtävästi ei Constance ollut samaa mieltä, koko hänen sisäinen +ihmisensä nousi tätä vastaan, ja hän koetti keksiä esteitä ja sivuteitä +tämän häpeän välttämiseksi. + +"Jumalani, mitä minun pitää tekemän? Mihinkä minä nyt ryhtyisin?" + +Ja suutuksissaan siitä, ett'ei hän keksinyt mitään keinoa, että hän +huomasi itsensä voimattomaksi, pääsi häneltä huudahdus: + +"Oh, sitä viheliäistä Blaisea!" + +Tuo hyväntahtoinen Morange tuli hyvin liikutetuksi. Hän ei ollut vielä +ymmärtänyt mitään. Hän koetti rauhoittaa Constancea, sanoi, että Blaise +oli kunnon mies, että hän tässä asiassa oli menetellyt moitteettomasti, +koettanut estää häväistystä, vieläpä osoittautunut olevansa hyvin omaa +etuaan katsomaton. Tyytyväisenä siitä, että oli saanut tietää, mitä +tahtoi, ja haluten päästä pois, ennenkuin herrat saapuisivat, nousi hän +tuoliltaan; kassanhoitajakin nousi ylös ja saattoi Constancea +galleriaan, jonka kautta hänen täytyi kulkea päästäkseen omiin +huoneisiinsa. + +"Minä panen kunniasanani panttiin siitä, että tuolla nuorella miehellä +ei ole ollut mitään alhaisia tarkoituksia. Kaikki paperit käyvät minun +kätteni kautta, kukaan muu ei tiedä asioita paremmin kuin minä. Ja jos +minä olisin epäillyt jotakin salajuonta, niin olisin siitä ilmoittanut +teille, joka olette ollut niin hyvä minua kohtaan." + +Mutta Constance ei kuunnellut, vaan koetti päästä erilleen Morangesta. +Samassa puhkesi kauvan odotettu sade, ja vesipisarat pieksivät +raivokkaasti ikkunoita. Taivas oli tullut niin mustaksi, että oli +melkein pimeä, vaikka kello oli vasta tuskin neljääkään. Ja Constance +tuli ajatelleeksi: tällaisessa rankkasateessa täytyy noitten kolmen +herran ottaa vaunut. Hän kiirehti askeliaan, ja kassanhoitaja yhä +seurasi häntä. + +"Minä tahdon mainita teille yhden esimerkin", jatkoi Morange. "Kun oli +kysymyksessä välikirjan laatiminen..." + +Äkkiä vaikeni hän, huudahti käheällä äänellä, pysähdytti Constancen +tuuppaamalla hänen kauhistuttavalla liikkeellä taaksepäin. + +"Varokaa!" + +Syvyyden kuilu oli ammollaan heidän edessään. Gallerian päässä, +ennenkuin tultiin käytävään, joka yhdisti konttoorihuoneuston +asuinhuoneisiin, oli höyryn voimalla käypä hissi, josta laskettiin alas +erityisiä koneosia alahuoneisiin. Muuten ei sitä käytetty joka päivä. +Siinä oleva suuri luukku oli tavallisesti sulettuna, ja kun hissi oli +käynnissä, oli siellä aina erityinen vahti pitämässä vaaria, ett'ei +kukaan olisi kulkenut tätä tietä ja pudonnut luukusta alas. + +"Varokaa! Varokaa!" huusi Morange uudestaan kauhusta aivan mieletönnä. + +Hissin kori oli alhaalla, mittaamaton syvyys ammoitti heidän edessään. +Ei kaidepuita, ei mitään, mikä olisi voinut heitä varoittaa tai estää +tekemästä kauhean kuperkeikan. Sade pieksi yhä ikkunoita, pimeys +käytävässä tuli täydelliseksi, niin että heidän täytyi kulkea +umpimähkään eivätkä nähneet muutamia kyynäriäkään eteensä. Askel vielä, +ja he olisivat vaipuneet syvyyteen. Se oli oikein ihme, että +kassanhoitaja oli aavistanut tämän ammottavan kuilun olemassa oloa. + +Constance, joka ei vielä ymmärtänyt mitään, tahtoi päästä irti +Morangesta, joka oli tarttunut häneen. + +"No, ettekö te näe...?" huudahti Morange. + +Hän kumartui eteenpäin, pakoitti Constancenkin kumartumaan aukon ylitse. +Kuilu ulottui läpi kahden kerroksen aina alas kellarikerrokseen asti +aivankuin pimeyden kaivo. Sen pohjalla paloi lyhty, aivankuin se olisi +vielä selvemmin tahtonut näyttää kuinka syvä, kuinka kauhea syvyys oli. +He vetäytyivät taaksepäin ja kalpenivat. + +Mutta nyt suuttui Morange. + +"Tämä on hulluutta! Mitä he tekevät? Miksi eivät he tottele +ohjesääntöjä? Täällä pitäisi aina olla yhden miehen, erityisen miehen, +joka ei saa jättää paikkaansa, ennenkuin hissi on paikoillaan. Missä +hän on? Mitä hän tekee?" + +Hän meni uudestaan aukon suulle ja huusi vimmatusti: + +"Bonnard!" + +Ei kukaan vastannut, kuilu oli pohjaton, musta ja tyhjä. Tämä +äänettömyys sai hänen raivoon. + +"Bonnard! Bonnard!" + +Ei vieläkään vastausta, ei äännähdystäkään, ainoastaan pimeyden kostea +hengähdys nousi sieltä ylös kuin haudasta. + +Silloin teki hän päätöksen. + +"Minä menen alas, sillä minun täytyy löytää Bonnard. Ajatelkaa, jos me +olisimme pudonneet tuonne! Ei, tätä ei saa sallia. Hänen täytyy sulkea +luukku tai tulla paikoilleen tänne. Mitä hän tekee? Missä hän lienee?" + +Morange oli jo pienen matkan kulkenut alas kierreportaita, jotka veivät +kaikkein kerrosten läpitse hissin vierestä; silloin huusi hän etäisyyden +hieman vaimentamalla äänellä: + +"Jumalan tähden, rouva, odottakaa minua, jääkää sinne ja varoittakaa, +jos joku tulee!" + +Constance oli yksin. Sade pieksi yhä ikkunanruutuja, mutta sitä mukaa +tuli ilma yhä valoisammaksi mitä enemmän tuuli ennätti hajoitella +pilviä. Äkkiä ilmaantui Blaise käytävän toiseen päähän ja tähän +hämäryyteen. Hän oli äsken saapunut kotiin, hän jätti hetkeksi toiset +mennäkseen alas tehtaasen pyytämään erästä tietoa, jota hän tarvitsi. +Hajamielisenä, mieli tykkänään työssä, joka nyt taas oli valloittanut +hänen ajatuksensa, kulki hän vakavin askelin ja pää hieman kumarassa. +Kun Constance näki hänen, tunsi hän ainoastaan vihan kiehuvan +sydämessään, ja se oli yhä kiihtynyt niistä tiedoista, joita hän oli +äsken saanut kuulla välikirjasta, joka allekirjoitettaisiin ehkä jo +huomenna ja murskaisi hänen toiveensa. Blaise oli vihollinen, jonka +Constance olisi sisällisen pakoituksen vaikutuksesta tahtonut ajaa +talostaan ja tuhota kuin petollisen ja valheellisen vallananastajan. + +Hän lähestyi. Constance seisoi pimeässä varjossa seinän vieressä, niin +että Blaise ei voinut nähdä häntä. Mutta mitä lähemmäksi hän tuli, sitä +selvemmin näki Constance hänen harmaassa valaistuksessa. Ja äkkiä +hämmästyi hän ja loistavan selväksi kävi hänelle se tosiasia, että +Blaise kulki aukkoa kohden huomaamatta sitä, että hän syöksyisi siitä +alas, ell'ei Constance häntä estäisi. Aivan äsken oli Constance itse +niinkuin hänkin, tullut tuolta, hän olisi pudonnut alas, ell'ei ystävän +käsi olisi häntä pidättänyt, ja hän tunsi vieläkin hirveän vapistuksen +ruumiissaan, hän näki yhä tuon mustan, ammoittavan kidan ja siellä +pohjalla pienen lyhdyn. Ja hänen kauhistuksensa sai määrätyn muodon, +maa, joka katoaa jalkain alta, putoominen, huuto, ruumis verisenä +riepuna. + +Hän lähestyi. Mutta sellainen oli mahdotonta. Constance pidättäisi +hänen, siihen tarvittiin vaan pieni käden liike. Kun Blaise saapuu hänen +luokseen, niin silloin ennättää hän kyllä ojentaa kätensä. Mutta eräästä +hänen sydämensä mustasta kolkasta kohosi selvä, kylmä ääni, joka lausui +muutamia lyhyitä sanoja, jotka hän kuuli aivankuin torvi olisi +toitottanut ne hänen korviinsa. Jos Blaise kuolee, niin ei hän koskaan +saisi tehdasta. Constancen, joka oli epätoivoissaan siitä, ett'ei voinut +sitä estää, piti ainoastaan antaa kohtalon ratkaista asian. Ääni lausui +uudestaan kimakan terävästi samat sanat. Sitten olisi kaikki hyvin. +Sitten olisi jälellä ainoastaan murskautunut, tieltä pois saatettu mies, +pimeä, veren tahraama kuilu; ja enempää ei Constance nähnyt, enempää ei +hän ajatellut, ei välittänyt seurauksista. Mitä tapahtuisi huomenna? +Sitä ei hän tahtonut tietää, huomenna ei edes tapahtuisikaan mitään. +Ainoastaan tätä raakaa, välitöntä työtä vaati ääni hänen tekemään. Kun +Blaise on kuollut, olisi kaikki mennyttä, hän ei voisi koskaan saada +tehdasta. + +Hän lähestyi. Kauhea, sisällinen taistelu raivosi Constancen sydämessä. +Kauvanko se kesti? Päiviäkö vai vuosia? Luultavasti tuskin kauvemmin +kuin muutamia sekunteja. Hän oli itse yhä varmana siitä, että hän +pidättää Blaisen, että hän voittaa hirmuisen ajatuksensa, kun se hetki +on lähestynyt, jolloin hän voi tehdä pelastavan liikkeen. Mutta ajatus +voitti hänet itse, se muuttui fyysilliseksi tarpeeksi, janoksi, näläksi. +Hän janosi sitä, hän kärsi siitä, syntyi sellainen hiljaisuus, joka +siittää rikoksia, saa ihmisen ryöväämään ja murhaamaan ohitsekulkijan +kadunkulmassa. Hänestä tuntui, että ell'ei hän saa tyydyttää haluansa, +maksaa se hänen oman henkensä. Palava halu, villi himo saada tappaa tuo +mies valtasi hänet sitä enemmän, mitä lähemmäksi Blaise tuli. Hän näki +nyt paremmin Blaisen, ja se kiihoitti häntä yhä enemmän. Blaisen otsa, +hänen silmänsä, hänen suunsa kiusasivat sanomattomasti Constancea. Vielä +askel, vielä yksi, ja Blaise olisi hänen edessään. Vielä askel ja +Constance ojentaisi kätensä ja olisi valmis pidättämään häntä. + +Hän lähestyi. Mitä nyt tapahtui? Kun Blaise oli Constancen luona ja niin +hajamielisenä, että hän kosketti Constancea ilman että hän kuitenkaan +huomasi siinä ketään, muuttui Constance kiveksi. Hänen kätensä olivat +jääkylmät, hän ei voinut kohottaa niitä, ne olivat liian raskaat. +Jäätävä väristys kävi läpi hänen ruumiinsa, vaikka hän oli kuumeessa. +Käskevä, sisällinen ääni esti hänen tahtomasta ja tekemästä mitään. +Blaise kuolisi, hän ei saisi tehdasta. Constance oli jäykkänä, hän +painautui seinää vastaan, hän ei hengittänyt eikä pidättänyt Blaisea. +Hän kuuli Blaisen keveän hengityksen, hän näki Blaisen profiilin ja +sitten hänen niskansa. Hän oli kulkenut ohitse. Vielä askel, vielä yksi. +Jos Constance olisi huutanut varoitushuudon, olisi hän vielä viimeisessä +silmänräpäyksessä voinut muuttaa kohtalon. Hän luuli, että se olikin +hänen tarkoituksensa, mutta hän puri hampaansa yhteen niin että ne +olivat murtumaisillaan rikki. Vielä askel, ja maa katosi, ja sitten +kuuli Constance kauhean huudon, tunsi ilmanlöyhähdyksen, kun Blaise +putosi, ja sitten kumean jysähdyksen tuolta alhaalta pimeydestä. + +Constance ei liikahtanut. Hetken seisoi hän kivettyneenä, kuunteli, +odotteli. Mutta syvyydestä ei kuulunut mitään, siellä vallitsi vaan syvä +hiljaisuus. Hän kuuli sateen pieksevän uudella vimmalla ikkunoita. +Silloin pakeni hän, palasi salonkiinsa. Siellä tuli hän taas tajuunsa ja +tutkisteli itseään. Oliko hän tahtonut tätä kauheaa onnettomuutta? Ei, +hänen tahtonsa oli ollut kuin halvattuna, kykenemätön toimimaan. Kaikki +oli tapahtunut hänen ulkopuolellaan, hänen poissa ollessaan. Tämä ajatus +rauhoitti häntä. Hän iski siihen kiinni, ajatteli sen yhä uudestaan. +Niin, niin, niinhän se oli, hän oli ollut poissa. Hän näki koko +elämänsä, jossa ei ollut harha-askelta eikä huonoa tekoa. Hän ei ollut +koskaan tehnyt syntiä, tähän päivään asti ei mikään tahallinen huono +teko ollut hänen omallatunnollaan. Hän oli rehellinen nainen, hän oli +kunnioitettava miehensä hurjasteluista huolimattakin. Aina poikansa +kuolemasta asti oli hänen elämänsä ollut raskaan ristin kantamista. Ja +ainoastaan Mauricen muisto herätti hänet hetkeksi tunnottomasta +tilastaan, niin että kyyneleet tulivat hänen silmiinsä; siinä oli syy +hänen hulluuteensa, selitys rikokseen, jota hän itse turhaan itsestään +etsiskeli. Ja taas valtasivat houreet hänen: hänen oma poikansa oli +kuollut, toinen isäntänä hänen sijallaan, koko tuo sairaalloinen halu +pitää ainoastaan yhden lapsen, koko tämä myrkyttävä, kiehuva raivo pojan +kukistumisen johdosta valtaistuimelta ... oh, nämät seikat tekivät hänen +teoistaan vastaamattomaksi, ajoivat hänen mielettömyyteen ja murhaan. +Olivatko nämät tunteet jo vaikuttaneet hänen aivoihinsa? Yksi ainoa +veriaalto on kylliksi pimittämään omantunnon. Mutta hän ajatteli +itsepintaisesti olleensa sieltä poissa, hän nieli kyyneleensä ja pysyi +jääkylmänä. Ei minkäänlaisia omantunnon vaivoja kuulunut. Työ oli tehty, +ja se oli paras, mikä oli tapahtunut. Sen oli täytynyt tapahtua. +Constance ei ollut tuupannut Blaisea, hän oli itsestään syöksynyt +syvyyteen. Ja vaikka hän ei olisi seisonutkaan siellä, olisi Blaise +sittenkin pudonnut. Siis, koska hän ei ollut siellä, koska hänen +sydämensä ja aivonsa eivät olleet mukana teossa, niin se ei kuulunut +häneen. Ja hän kuuli alituisesti saman vapauttavan, voitosta +riemuitsevan äänen huutavan: Blaise oli kuollut, hän ei voi saada +tehdasta. + +Constance seisoi keskellä salongin lattiata ja kuunteli. Miksi hän ei +kuullut mitään? Mitenkä hitaita ihmiset ovat, kun eivät mene nostamaan +häntä ylös! Se melu, jota hän odotti, se yhä kasvava kauhistus, joka +kuuluisi tehtaasta, raskaat askeleet, karkeat äänet, kaikki ne saivat +hänen pidättämään henkeään ja vapisemaan pienimmästäkin äänestä. Mutta +hiljaisuus oli loppumaton, hän kuuli ainoastaan äänettömyyttä. Minuutit +kuluivat, ja Constance nautti salongin lempeästä hiljaisuudesta. Se oli +kuin porvarillisen kunniallisuuden ja loisteliaan arvokkaisuuden +pesäpaikka, jossa Constance tunsi olevansa turvassa ja pelastettuna. +Hyvin tutut esineet, hajusuolapullo, jossa oli opaali, paperiveitsi, +jonka pää oli oksideeratusta hopeasta, rauhoittivat hänet tykkänään. Hän +näki ne, kummastui, tuli liikutetuksi nähdessään ne, aivankuin ne +olisivat saaneet uuden merkityksen. Sitten pöyristytti häntä, hän +huomasi kätensä jääkylmiksi. Hän hieroi niitä hiljaan, hän tahtoi saada +ne lämpimiksi. Minkätähden tunsi hän itsensä niin väsyneeksi? Hänestä +tuntui kuin hän olisi tullut pitkältä matkalta, että hän oli kärsinyt +jonkun onnettomuuden, että häntä oli lyöty, että hän oli aivan ruhjottu. +Ja kun väsymys yhä enemmän valtasi ja lamautti hänen, ei hän toivonut +mitään, hän ainoastaan kummasteli itsekään tietämättään mitä. Kuitenkin +oli hän taas alkanut kuulustella, ja hän tuli siihen päätökseen, että +jos tämä kauhea hiljaisuus jatkuu, istahtaisi hän, sulkisi silmänsä ja +nukkuisi. Ja hän luuli nyt hyvin kaukaa kuulevansa pientä melua, heikkoa +kuin tuulahdus. + +Mitä se oli? Ei vielä mitään! Ehkä oli hän vaan uneksinut kaikkia näitä +kauheuksia, miehestä, joka lähestyi, ammoittavasta syvyydestä, hirveästä +parkaisusta. Ehkä ei ollutkaan mitään tapahtunut, koska hän ei mitään +kuullut. Mutta nyt kuuli hän taas tuon kaukaisen melun, ja nyt se +lähestyi. Se ei ollut mikään kansanjoukko, luultavasti vaan yksinäinen +mies, joka käveli kadulla. Mutta ei, ääni kuului tehtaasta, nyt sen +kuuli aivan selvästi, ensin kapusi se portaita ylös, sitten lähestyi se +käytävää. Askeleet tulivat nopeammiksi, Constance kuuli läähättävää +hengitystä, ja nyt ymmärsi hän, että kauhea hetki oli tullut. Ovi aukeni +vimmatun nopeasti. + +Morange tuli sisään. Hän oli yksin, liikutettu, kuolonkalpea ja änkytti +puhuessaan. + +"Hän hengittää vielä, mutta pääkallo on murskana; hän on mennyttä." + +"Mitä?" kysyi Constance. "Mitä on tapahtunut?" + +Morange katseli häntä suu ammollaan. Hän oli juossut tänne ylös +saadakseen Constancelta selityksen. Sillä hän ei itse ymmärtänyt +vähääkään, mitenkä tämä onnettomuus oli saattanut tapahtua. Constancen +näennäinen tietämättömyys ja levollisuus lisäsi vielä Morangen +hämminkiä. + +"Mutta", huudahti hän sitten, "minähän jätin teidän hissin luokse." + +"Aivan oikein. Te lähditte alas, ja minä tulin suoraan tänne." + +"Mutta ennenkuin minä tulin alas", jatkoi Morange epätoivon kiihkolla, +"pyysin minä teidän odottamaan minua siellä, vartioitsemaan aukkoa, +jotta kukaan ei putoisi siitä alas." + +"Ei, te ette sanonut mitään, tai en ainakaan minä kuullut enkä +ymmärtänyt mitään." + +Morange katseli kauhistuksissaan Constancea suoraan silmiin. Tuo nainen +valehteli aivan varmaan. Vaikka hän olikin tyyni, kuuli Morange hänen +äänensä värähtelevän. Ja äkkiä muisti hän heidän keskustelunsa, ne +kysymykset, joihin Constance oli pyytänyt vastausta, hänen vihansa sitä +miestä kohtaan, joka nyt oli löydetty verissään syvyyden pohjalta. +Jäädyttävässä kauhistuksessaan ei tuo mies parka voinut lausua kuin pari +sanaa: + +"No hyvä, rouvani, Blaise parka tuli, kun te olitte mennyt pois, ja +musersi pääkallonsa." + +Constance näytteli erinomaisen taitavasti osaansa, hän löi kätensä +yhteen ja huusi kauhua ilmaisevalla äänellä: + +"Jumalani! Mikä hirveä onnettomuus!" + +Mutta nyt täyttyi talo melusta. Salongin ovi oli auki, ja kuului +lähestyviä askeleita, suriseva kansanjoukko tuli yhä lähemmäksi. +Portailta kuului käskyjen jakamista, rintain läähätystä, raskas, +varovaisesti kannettu taakka lähestyi yhä. + +"He kantavat hänen siis tänne!" sanoi Constance kalveten, ja tämä +epähuomiosta lähtenyt huuto olisi ollut kylliksi saattamaan +kassanhoitajan varmuuteen. "He kantavat hänen tänne!" + +Mutta se ei ollut Morange, joka vastasi, hän oli aivankuin kivettynyt +tästä kirveeniskusta. Beauchêne näyttäytyi ovessa kalpeana, kasvot +vääristyneinä, sillä niin kauhistunut hän oli tästä kuoleman +äkkinäisestä tervehdyksillä käynnistä. + +"Rakas ystäväni, Morange on ehkä kertonut sinulle tästä hirveästä +tapahtumasta, Denis oli onneksi saapuvilla. Ja juuri kuin me aijoimme +kantaa onnettoman kotiinsa sivurakennukseen, vastusti Denis sitä ja +sanoi, että me tappaisimme Charlotten, jos me veisimme sinne hänen +kuolevan miehensä -- hänhän on raskaana. Silloin ei meillä ollut +muutakaan tekemistä kuin kantaa hänet tänne ylös." + +Hän meni taaskin eteiseen ja siellä kuultiin hänen vapisevalla äänellä +antavan komentosanoja. + +"Hiljaa, hiljaa ... varokaa käsipuita..." Tämä kamala kulkue tuli +salonkiin. Ruhjoutunut Blaise lepäsi paareilla, matrassi allaan. +Kalmankalpea Denis seurasi mukana ja kannatti tyynyä, jolla hänen +veljensä pää lepäsi suletuin silmin ja verinaarmu otsassa; neljä miestä, +tehtaan työmiehiä, kantoi paareja. Heidän karkeat jalkineensa +turmelivat mattoa, hienoja huonekaluja sysättiin syrjään, jotta olisi +saatu sijaa tälle surulliselle taakalle. + +Beauchêne, joka yhä komensi liikkeitä, sai nyt päähänsä erään ajatuksen. + +"Ei, ei, älkää laskeko häntä sinne. Viereisessä huoneessa on sänky, +nostetaan hän varovasti matrassin kanssa ylös ja pannaan sitten kaikki +sänkyyn." + +Se oli Mauricen huone, se oli sama sänky, jossa Maurice oli kuollut ja +jonka Constance äidillisestä kunnioituksesta poikansa muistoa kohtaan, +oli säilyttänyt koskematta: hän oli pyhittänyt koko huoneen poikansa +muistolle, ja se oli samassa kunnossa kuin Mauricen kuollessa. Mutta +mitä hän nyt sanoisi? Mitenkä voisi hän estää tuon Blaisen kuolemasta +samassa sängyssä hänen itsensä murhaamana? + +Tämä pyhyyden saastutus, jota kostava kohtalo vaati, täytti Constancen +ristiriitaisilla tunteilla, ne pieksivät häntä ja pakoittivat hänen +olemaan ylhäällä, vaikka hän tunsi kaiken mustuvan silmissään ja lattian +pakenevan jalkainsa alta. Ja hän osoitti nyt ihmeteltävää voimaa ja +tahdonlujuutta. Kun haavoitettu vietiin hänen ohitsensa, suoristui hänen +pieni, laiha ruumiinsa ja näytti kasvavan. Hän katseli Blaisea, hänen +keltaiset kasvonsa olivat melkein liikkumattomat, ainoastaan vasen +suupieli värähteli hieman. Mutta siinä olikin kaikki, sitten hillitsi +hän taas ihmeteltävän hyvin itsensä, hän puhui ja teki ainoastaan mikä +oli välttämättömintä, ei tehnyt liian paljon, ja hän näytti ainoastaan +olevan säikähtynyt onnettomuuden äkkinäisyydestä. + +Mutta sisällä huoneessa oli Blaise autettu Mauricen sänkyyn, ja kantajat +poistuivat. Heti onnettomuuden tapahduttua oli sanottu ukko +Moineaudille, että hän ottaisi ajurin ja menisi kiireesti noutamaan +tohtori Boutania sekä jonkun haavurin, jos hän tapaisi sellaisen +matkallaan. + +"Minun mielestäni on hänen parempi maata täällä sängyssä kuin tuolla +alhaalla", sanoi Beauchêne koneellisesti seisoessaan vuoteen ääressä. +"Hän hengittää yhä vielä. Katsokaa, nyt esimerkiksi! Nyt se näkyi hyvin +selvästi. Kuka tietää? Boutan voi ehkä pelastaa hänen." + +Mutta Denis ei turhia haaveillut. Hän oli tarttunut veljensä kylmään +käteen, ja hän tunsi sen tulevan yhä veltommaksi. Vielä seisoi hän +silmänräpäyksen liikahtamatta ja kumartuneena sängyn ylitse, vielä oli +hänessä se häipyvä toivo, että hänen syleilynsä veisi kuolevaan vähän +hänen omasta sydänverestään. Eikö tämä veri ollut kaksoisveljeksillä +yhteistä? Puoli hänestä itsestä oli nyt kuoleva. Tuolla alhaalla oli hän +ainoastaan huudahtanut kauhusta, vaan sen jälkeen ei hän ollut puhunut +mitään. Mutta nyt alkoi hän äkkiä puhua: + +"Meidän täytyy mennä Ambroisen luokse ilmoittamaan asiasta minun +vanhemmilleni. Koska hän hengittää vielä, niin ennättävät he ehkä tänne +vielä jäähyväisille." + +"Tahdotko sinä, että minä menen heitä noutamaan?" kysyi Beauchêne. + +"Ei, kiitos, minä aijoin ensin pyytää teiltä sitä palvelusta, mutta +sitten muutin mieltä, ei kukaan muu kuin minä voi puhua tästä hirveästä +onnettomuudesta mammalle. Älkää puhuko myöskään mitään Charlottelle. +Saammepa sitten nähdä, kun minä tulen takaisin. Ja odottakoon kuolema +niin kauvan, että minä vielä kohtaisin veliparkani hengissä!" + +Hän kumartui, hän suuteli liikkumatonta Blaisea, joka vielä hengitti +keveästi. Sitten suuteli hän myös hehkuvalla kiihkolla hänen kättään ja +lähti. + +Constance hankki itselleen tointa, hän huusi kamarineitiään, hän tahtoi +haaleaa vettä pestäkseen kuolevan verisen otsan. Takin ottamista hänen +päältään ei voinut ajatella, tyydyttiin vaan lääkäriä odotellessa +puhdistamaan häntä niin hyvin kuin voitiin. Ja näitten valmistusten +aikana alkoi Beauchêne taaskin puhua onnettomuuden tapauksesta, hän ei +voinut muuta ajatellakaan, hän oli aivan suunniltaan. + +"Mitenkä tätä voi ymmärtää? Kohtalo on väliin hyvin oikullinen. Remmi +liukuu paikaltaan tuolla alhaalla, kone ei voi nostaa hissiä, Bonnard +suuttuu ylhäällä ja huutaa, ja vihaisena siitä, ett'ei kukaan vastaa, +päättää hän mennä alas. Sitten tulee Morange, hän suuttuu myöskin +vuorostaan siitä, että on saanut turhaan huutaa Bonnardia saamatta +vastausta. Ja vihdoin tulee Blaise ... ja putoo. Bonnard parka! Hän +itkee, hän tahtoi tappaa itsensä nähtyään, mitä hän on saanut aikaan." + +Mutta sitten keskeytti hän äkkiä puheensa ja kysyi Constancelta: + +"Mutta sano minulle, missä sinä olit? Morange sanoo, että hän oli +jättänyt sinun hissin luokse." + +Constance seisoi miehensä edessä ikkunan valossa. Hänen vasen +suupielensä värähteli vaan hieman. + +"Minäkö? Minähän lähdin heti tänne. Sen tietää Morange aivan hyvin." + +Morangen oli täytynyt istua tuolille. Voimatta olla avuksikaan oli hän +ääneti ja odotti loppua. Mutta kun hän kuuli Constancen noin +kylmäverisesti valehtelevan, katseli hän häntä. Sillä tuo nainen oli +murhaaja, sitä ei hän enään epäillytkään. Ja samassa hetkessä tunsi hän +tarvetta sanoa sen, huutaa sen koko maailmalle. + +"Mutta Morangehan sanoo, että hän oli pyytänyt sinun olemaan paikoillasi +eikä menemään minnekään", jatkoi Beauchêne. + +"Missään tapauksessa en minä ole kuullut sanaakaan siitä", vastasi +Constance kylmästi. "Jos hän olisi pyytänyt minulta sellaista, niin +kuinka minä silloin olisin voinut liikahtaakaan paikastani?" + +Ja hän kääntyi kassanhoitajaan sekä katsoi häntä rohkeasti silmiin. + +"Ajatelkaa asiaa, Morange. Te juoksitte alas kuin hullu, ette sanonut +minulle mitään, ja minä jatkoin matkaani." + +Morange pelästyi hänen teräksenkovaa katsettaan. Nyt palasi takaisin +koko hänen heikkoutensa, hänen lempeän ja taipuvan sydämensä arkuus. +Voiko hän syyttää Constancea näin hirveästä rikoksesta. Hän oli +näkevinään syytöksensä sietämättömät seuraukset. Muuten hän tuskin +itsekään tiesi, miten asian laita oli, hänen pehmeä pääparkansa oli +aivan pyörällä. Hän änkkäsi: + +"Se voi olla mahdollista, minä vaan luulin sanoneeni sen teille. Niinhän +se sitten lienee, koska se ei muuten voi olla." + +Hän tuli taas äänettömäksi ja hänen liikkeensä ilmaisi sanomatonta +väsymystä. Hän alistui olemaan kanssarikoksellinen. Kerran tunsi hän +halun nousta ylös ja mennä katsomaan, hengittikö Blaise vielä. Mutta hän +ei tohtinut. Huoneessa oli syntynyt täydellinen hiljaisuus. + +Oi, mikä epätoivo, mikä tuska seurasi mukana niissä vaunuissa, joissa +Denis toi tänne Mathieun ja Mariannen! Aluksi oli Denis ainoastaan +puhunut heille hyvin ankarasta onnettomuudentapauksesta. Mutta sitä +mukaan kuin vaunut olivat vierineet eteenpäin oli hän menettänyt +kylmäverisyytensä, hän itki ja tunnusti kaikki vastatessaan heidän +epätoivoisiin kysymyksiinsä. Ja kun he vihdoin saapuivat tehtaasen, niin +eivät he enään voineet epäilläkään, että heidän poikansa oli kuollut. +Kaikki työt oli siellä keskeytetty, he muistivat käyntiään täällä +Mauricen kuoleman jälkeen. Täällä vallitsi nyt sama äänettömyys, sama +haudan hiljaisuus. Koko meluisa elämä oli äkkiä vaiennut, koneet olivat +kylmät ja mykät, työpajat pimeät ja autiot. Ei ääntäkään kuulunut, ei +yhtään sielua näkynyt, ei ainoatakaan höyryn puhkausta, joka oli kuin +tämän talon hengitys. Kun päällikkö oli kuollut, oli tehdaskin kuollut. +Heidän kauhunsa lisääntyi tullessaan asuinrakennukseen ja nähdessään sen +hiljaisena ja autiona, kaikki ovet avoinna kuin talossa, jonka asukkaat +olivat aikoja sitten hylänneet. Eteisessä ei ollut ainoatakaan +palvelijaa. Sama kalman näytelmä kohtasi heidät, mutta tällä kertaa +löytäisivät he oman poikansa samasta sängystä ja samasta huoneesta +jääkylmänä, kalpeana ja hengettömänä. + +Blaise oli juuri äsken kuollut. Boutan seisoi hänen päänaluksensa +vieressä ja piti kiinni kuolleen kädestä, jonka viimeinen valtasuonen +tykähdys kuoli. Ja kun hän näki Mathieun ja Mariannen tulevan sisään, +voi hän ainoastaan kuiskata suuret kyyneleet silmissään: + +"Ystäväparkani, suudelkaa häntä, te voitte ehkä tuntea vielä vähän hänen +viimeistä hengähdystään." + +Ja surun murtamat vanhemmat hyökkäsivät vuoteen ääreen, suutelivat noita +huulia, joilta äsken oli lähtenyt elämän viimeinen värähtelevä +leyhähdys, ja he itkivät, he nyyhkyttivät surunsa ilmoille. Heidän +Blaisensa oli kuollut. Niinkuin Rose vuosi sitten, oli hänkin kuollut +äkkiä juhlapäivänä. Heidän huonosti parantunut sydänhaavansa, revittiin +taas auki. Heidän pitkällisessä onnessaan oli tämä toinen, hirveä +muistutus ihmiskunnan kurjuudesta, toinen kirveenisku, joka kohtasi tätä +järkevää ja onnellista perhettä keskellä sen kukoistusaikaa. Ja heidän +pelkonsa lisääntyi, eivätkä he vieläkään olleet saaneet maksetuksi +onnettomuudelle kertynyttä velkaansa? Aina siitä asti kuin heidän +Rosensa peitettiin kukkiin, olivat he tunteneet pelkoa siitä, että +saavat vielä nähdä onnen ja hedelmällisyyden loppuvan ja kuihtuvan, nyt +kun aukko kerran oli murrettu. Ja tästä verisestä aukosta oli nyt heidän +Blaisensa temmattu pois hirmuisella tavalla aivankuin kateellisen +kohtalon vihan murskaamana. Ja huomenna tulisi ehkä jonkun muun lapsen +vuoro. + +Mathieu ja Marianne olivat kauvan polvillaan sängyn vieressä ja itkivät. +Constance oli vähän etäämpänä äänetönnä, mutta osanottavaisen näköisenä. +Aivankuin vastustaakseen kuolemanpelkoaan oli Beauchêne istahtanut +Mauricen pienen kirjoituspöydän ääreen, jota pidettiin muistona +salongissa, ja koetti kirjoittaa työväelle ilmoitusta, että tehtaat +pidetään sulettuina hautajaisten jälkeiseen päivään asti. Hän koetti +turhaan ajatella sanoja, mutta silloin äkkäsi hän Denisin, joka tuli +ruumishuoneesta itkettyään kaikki kyyneleensä ja suudeltuaan kaikesta +sydämestään veljensä otsaa. + +"Istukaa ja jatkakaa!" + +Constancekin kuuli nämät sanat. Samat sanat oli hänen miehensä lausunut +silloin, kun Blaise istahti saman pöydän ääreen ja kun Maurice paran +ruumis vielä oli tuolla viereisessä huoneessa. Ja kun hän näki Denisin +istahtavan tämän pöydän ääreen ja kirjoittavan, hätkähti hän kauhusta. +Eikö siinä nyt ollut kuolleista ylös noussut Blaise? Tänään viimeksi +noilla iloisilla aamiaisilla oli hän erehtynyt kaksoisten suhteen, ja +nyt tuli Blaise takaisin, otti entisen paikkansa, ottaa vielä +tehtaankin, vaikka hän oli tappanut hänen. Constance oli pettynyt, siitä +ei ollut apua, että hän oli kuollut, hän veisi sittenkin tehtaan. Hän +oli tappanut yhden Fromenteista, mutta paikalla ilmaantui uusi. Kun yksi +kuoli, täytti toinen aukon. Ja hänen rikoksensa näytti nyt niin +hyödyttömältä, niin tyhmältä, että hän jäi suu ammollaan seisomaan, +hiukset nousivat pystyyn hänen päässään, ja hän hikoili kauhusta sekä +vetäytyi taaksepäin kuni kummituksen tieltä. + +"Siinä on tiedonanto työväelle", sanoi Beauchêne. "Me naulaamme sen +porttiin." + +Constance tahtoi olla urhoollinen, hän meni miehensä luokse ja sanoi: + +"Tee se itse. Minkätähden vaivaat Blaisea tällaisessa tilaisuudessa?" + +Hän oli sanonut Blaisea, ja jäätävä kylmyys valtasi hänet taas. Hän oli +kuulevinaan itsensä lausuvan siellä eteisessä: "Blaise, minne minä olen +pannut boani?" Ja Denis oli sitten tuonut hänelle sen. Mitä hyötyä oli +Blaisen tappamisesta, koska oli Denis? Kun kuoleman viikate niittää pois +yhden elämän sotilaista, astuu aina toinen riviin syntyneeseen tyhjään +paikkaan. + +Mutta vielä odotti häntä viimeinen tappio. Morangen kävellessä tylsän +näköisenä edestakaisin, tulivat Mathieu ja Marianne ulos. + +"Minä menen alas", sanoi Marianne värähtelevällä äänellä ja koettaen +kuivata kyyneliään ja seisoa pystyssä. "Minä tahdon puhutella +Charlottea, valmistella häntä. Minä yksin keksin oikeat sanat, jotta hän +ei kuolisi, hän ja se lapsi, joka hänellä on sydämensä alla." + +Mutta täynnä levottomuutta pidätteli Mathieu häntä koettaen säästää +häneltä tämän uuden koettelemuksen. + +"Ei, minä pyydän. Denis saa mennä alas, tai menen minä itse." + +Leppeän yksipäisenä meni Marianne yhä portaita kohden. + +"Minä vakuutan sinulle, että ainoastaan minä voin sanoa sen. Minulla on +kyllä voimia siihen." + +Mutta äkkiä horjahti Marianne ja pyörtyi. Hänet täytyi panna salongin +sohvalle. Kun hän taas virkosi, oli hän kalpea, kasvot vääristyneet, ja +hänelle tuli ankara oksennuskohtaus. + +Kun Mathieu näki, että Constance soitti kamarineitiään lähettääkseen +tämän noutamaan pientä kotiapteekkiansa, tunnusti hän asian oikean +laidan, josta puolisot eivät vielä olleet muille puhuneet. + +"Hän on neljättä kuukautta raskaana, yhtä kauvan kuin Charlottekin. +Tässä ijässään, kolmenviidettä vanhana, on hän siitä hieman häpeissään, +emmekä me ole asiasta puhuneet kenellekään. Ah, rakas, kunnon vaimoni, +hän tahtoi säästää poikansa vaimolta liian ankaran iskun, kun hän ei nyt +vaan itse murtuisi sen alle!" + +Suuri Jumala, raskaana! Se oli surmanisku Constancelle. Siis, jos hän +nyt tappaisi Denisinkin, tulisi uusi Froment, joka astuisi kuolleen +sijaan! Ja yhä uusi ja uusi, loppumattomiin! Se oli voiman ja +ehtymättömän elämän myllerrystä, jota vastaan taistelu oli mahdotonta. +Ja hämmästyksissään siitä, että äsken murrettu aukko tuolla tavalla tuli +korjatuksi, tunsi hän oman hedelmällisyytensä viheliäisen +voimattomuuden. Hän oli voitettu, taikauskoinen kauhu valtasi hänet, +tuntui siltä kuin tämän rajattoman hedelmällisyyden voitollinen virta +olisi lakaissut pois hänen itsensä. + + + + +V + + +Neljätoista kuukautta tämän jälkeen oli Chantebledissä juhla. Denis, +joka konetehtaalla oli tullut Blaisen jälkeläiseksi, nai Marthe +Desvignesin. Ja tämä oli ensimäinen hymy perheen katkerassa surussa, ja +se oli kuin kirkas, lempeä kevään aurinko ankaran talven jälkeen. +Mathieu ja Marianne tunsivat iloista ja hellää liikutusta elämän +ainaisesta kukkaan puhkeamisesta. Siitä oli jo enemmän kuin kaksi vuotta +kuin Rose oli uinunut Janvillen pienessä kirkkomaassa, ja enemmän kuin +vuosi siitä kuin Blaisekin oli sinne viety. Ja rakkaitten vainajain +muiston piti nyt myöskin olla läsnä juhlassa, tämän muiston piti tulla +vainajille varatuille paikoille aivankuin he itse olisivat yhdessä +päättäneet, että aika häitten pitoon oli tullut, niin että heidän +kaipuunsa ei enään saisi himmentää kaikkein yhteistä onnea. + +Denisin tulo konetehtaasen oli tapahtunut aivan yksinkertaisesti. Kun +hän ei ollut tullut sinne heti suoritettuaan kolmivuotisen oppikurssin +teknillisessä koulussa, niin oli se sentähden, että tämä paikka oli +hänen veljellään. Mutta kaikki hänen opintonsa tekivät hänen veljensä +jälkeläiseksi, hänen piti vaan muuttaa sivurakennukseen, josta Charlotte +oli muuttanut pois kauhuissaan onnettomuudesta ja asettunut asumaan +Chanteblediin. Denisin tulon kautta liikkeesen voitiin nyt helposti +järjestää Beauchênen rahalaina, joka maksettaisiin kuudennella osalla +tehtaasta. Koska Fromentin perhe oli antanut rahat, niin astui toinen +veli vaan toisen sijalle, allekirjoitti sen välikirjan, jonka toisen +piti allekirjoittaa. Sen lisäksi sitoutui hän itsestään maksamaan +eläkettä Charlottelle, veljen leskelle. Kaikki tämä oli suoritettu +kahdeksassa päivässä ilman riitoja; se oli loogillinen seuraus asiain +kulusta. Constance ei edes ollut voinut keksiä mitään tekosyitä, sillä +hänen miehensä sai hänen vaikenemaan sanomalla: "No mitä minun sitten +pitäisi tekemän? Minulla täytyy olla joku apumies, ja se voi yhtä hyvin +olla Denis kuin joku vieraskin, ja muuten ostan minä vuoden kuluessa +hänen osansa takaisin, ja ajan hänen ulos portista, jos hän minua +suututtaa!" Ja Constance vaikeni, jotta ei olisi tullut olleeksi hävytön +miehelleen, ja hän oli epätoivossaan tuntiessaan talon seinien pala +palalta kukistuvan. + +Nyt katsoi Denis ajan tulleeksi, että hän voi mennä naimisiin Marthensa +kanssa. Tämä Charlotten nuorempi sisar, Rosen eroittamaton ystävä, oli +jo odottanut kolme vuotta ollen aina päivänpaisteisen hymyilevä ja +hellän viisas. Yleistä kummastusta herätti se seikka, että niin hyvillä +tulevaisuuden toiveilla varustettu nuori mies itsepintaisesti päätti +mennä naimisiin tytön kanssa, jolla ei ollut soutakaan. Mutta Mathieu ja +Marianne hymyilivät ja hyväksyivät tämän avioliiton, sillä he tunsivat +poikansa hyvät periaatteet. Hän ei tahtonut rikasta tyttöä, joka olisi +maksanut hänelle enemmän kuin myötäjäiset, hän oli iloinen siitä, että +oli löytänyt kauniin, terveen, ymmärtäväisen ja käytännöllisen naisen, +josta oli tuleva hänelle seuralainen ja apu, lohdutus kaikissa elämän +vaiheissa. Hän ei valmistaisi miehelleen ikäviä hämmästyksiä, sillä +Denis oli tutkinut häntä: hän oli rakastettava, viisas ja +hyvänluontoinen, jotka luovat kodin pysyväisen onnen. Myöskin Denis oli +hyvänluontoinen ja ymmärtäväinen, sanoivat ihmiset, ja Marthe tiesi sen, +hän oli iloinen saadessaan kulkea läpi elämänsä tien tämän nuoren miehen +rinnalla varmana siitä, että he vaeltaisivat yhdessä tässä elämässä, +vakavin askelin maltillisen ja järjellisen rakkauden kirkkaassa +päivänpaisteessa. + +Päivää ennen häitä tehtiin Chantebledissä suuria valmistuksia. Surun +vuoksi oli vieraiksi kutsuttu ainoastaan Séguinit ja Beauchênet, jotka +olivat sukulaisia. Aamiainen valmistettaisiin ainoastaan +kahdellekymmenelle henkilölle. Mutta jokainen tahtoi olla hellällä +tavalla kohtelias aivankuin solmiakseen perhesiteet vielä lujemmiksi. +Aamiaispöydästä puhuttiin paljon, mihin se pantaisiin ja miten se +koristettaisiin. Nämät ensimäiset heinäkuun päivät olivat aurinkoiset ja +niin lämpimät, että heti päätettiin kattaa pöytä ulos puitten +siimekseen. Vanhan metsästyspaviljongin edustalle, jossa vanhemmat +olivat ensin asuneet muuttaessaan Janvilleen, oli ihana paikka. Se oli +kuin perheen pesäpaikka, se liesi jonka äärestä se sitten oli levinnyt +yli koko seudun. Tämän paviljongin, joka jo oli ollut menemäisillään +raunioiksi, oli Mathieu äsken antanut korjata ja laajentaa siinä +mielessä, että hän vetäytyy sinne Mariannen kanssa ja pitää luonaan +ainoastaan Charlotten ja hänen poikansa. Hän aikoi nimittäin pian antaa +maanviljelyksen poikansa Gervaisin huostaan ja tunsi itsensä +onnelliseksi, kun sai aikaiseen ruveta elämään patriarkana, kuninkaana, +joka on luopunut kruunustaan, mutta jonka viisaita neuvoja vielä +toteltaisiin. Vanhan, villiytyneen puutarhan asemasta oli siellä nyt +tuores nurmi, joita ihanat puut ympäröivät, jalavat ja pyökkipuut, jotka +olivat kuin soreavartaloisia ja hyväntahtoisia ystäviä. Mathieu oli itse +istuttanut nämät puut, hän oli nähnyt niitten kasvavan, ne olivat kuin +hänen omaa lihaansa ja vertansa. Mutta hänen rakkain lapsensa oli +voimakas, pian kahdenkymmenen vuotias tammi keskellä nurmea, ja sen oli +hän Mariannen avulla istuttanut silloin, kun hän laski perustuksen +Chantebledin maatilalle. Heidän työnsä oli itänyt, yhdessä tammen oksain +kanssa oli se levinnyt yhä laajemmalle aivankuin heidän vaivainsa hiki +ja veri olisi joka kevät muodostunut kasvavaksi mahlavirraksi. Ja tämän +tammen vieressä, joka siis kuului heidän voimakkaasen perheesensä, oli +myöskin suihkulähde, johon kanavoittu ylänkömaa antoi vetensä ja jonka +heikko, kristallinkirkas ääni sai mielet iloisiksi. + +Siellä pidettiin siis neuvottelua häitten edellisenä päivänä. Mathieu ja +Marianne olivat tulleet ensin katsomaan, millaisiin valmistuksiin olisi +ryhdyttävä, ja he tapasivat siellä Charlotten, joka istui albumi +polvella ja piirteli rivakasti tuota suurta tammea. + +"Mitä siitä tulee, yllätyskö?" + +Charlotte hymyili hieman hämillään. + +"Niin, yllätys, saattepa nähdä." + +Sitten tunnusti hän maalanneensa neljätoista päivää pieniä akvarelleja +hääaamiaisten ruokalistoihin. Hänellä oli hieno ja kaunis ajatus: hän ei +ollut maalannut muuta kuin leikkiviä lapsia, lasten kasvoja, kaikki +perheen lapset, ja vanhain valokuvain avulla oli hän osannut maalata +kunkin muotoisekseen. Tuo suuri tammi oli oleva pohjana kahden viimeksi +syntyneen, pikku Benjaminin ja pikku Guillaumen kuvalle. + +Iloisina ja liikutettuina katselivat Mathieu ja Marianne kaikkia noita +ruusuisia kasvoja, jotka he aivan hyvästi tunsivat. Siinä olivat +molemmat kaksoset kehdossa sylitysten, siinä Rose, tuo rakas vainaja +pienessä yöpuvussaan, siinä Ambroise ja Gervais alastomina ja painimassa +ruohostossa, siinä Grégoire, siinä Nicolas, joka kiipesi puuhun hakemaan +harakanpesää, siinä Claire, siinä kolme muuta heidän tytärtään, Louise, +Madeleine ja Marguerite taloustoimissa tai ajamassa kanoja tai +ratsastamassa satulatta. Mutta enimmin liikutti Mariannen mieltä hänen +kuopuksensa, Benjamin, jonka Charlotte oli piirustanut tammen alle +makaamassa samassa pienessä vaunussa kuin hänen oma poikansakin, aivan +yhdenikäinen Guillaume. + +"Setä ja veljenpoika", sanoi Mathieu leikillisesti. "Mutta setä on joka +tapauksessa arvokkaamman näköinen, hän on viikkoa vanhempi." + +Marianne hymyili kyyneleet silmissä, ja akvarelli vapisi hieman hänen +käsissään. + +"Rakkaat lemmikkini! Rakas poikani, rakas pojanpoikani! Nuo rakkaat +pikku olennot ovat taaskin tehneet minut äidiksi ja isoäidiksi! Ah, nuo +kaksi ovat meidän lohdutuksemme, he ovat parantaneet haavat, heitä +saamme me kiittää siitä, että meidän toivomme ja rohkeutemme on +uudestaan herännyt." + +Ja se olikin totta. Minkälainen suru olikaan ollut niinä ensimäisinä +aikoina, jolloin Charlotte jätti tehtaan ja pakeni Chanteblediin! Ollen +niinkuin Mariannekin neljättä kuukautta raskaana, oli hän ollut +kuolemaisillaan sen surullisen onnettomuuden johdosta, joka vei +Blaiselta hengen. Hänen suurin lohdutuksensa oli nähdä, että hänen pikku +Berthensä, joka Pariisissa oli heikonlainen, oli saanut poskillensa +punaa Chantebledin raittiissa ilmassa. Hän oli muuten määritellyt +elämänsä tehtävän, hän tahtoi vanheta täällä, tässä rauhaisessa, +vieraanvaraisessa talossa, antautua kokonaan molemmille lapsilleen, ja +hän oli onnellinen siitä avusta ja turvasta, jota hän sai helliltä +appivanhemmiltaan. Hän oli aina ollut hieman itseensä sulkeutunut ja +haaveksiva, hänellä oli ainoastaan tarve rakastaa ja olla rakastettu. +Hän alkoi vähitellen elää uudestaan muutettuaan appivanhempainsa kanssa +tuohon vanhaan paviljonkiin, jonka Mathieu oli varustanut heitä ja +itseään sekä vaimoaan varten. Hän alkoi taas tehdä työtäkin, hän tahtoi +toimia jotakin, ja hän maalaili pienoiskuvia, joita eräs Pariisin +taidekauppias osti häneltä. Mutta kaikkein surujen lohdutuksena ja +lääkkeenä oli ennen kaikkea hänen pieni Guillaumensa, hänen +miesvainajansa lahja, lapsi, joka oli kuin kuolleista herännyt isänsä. +Ja samoin oli Mariannen laita, kun hänen Benjamininsa syntyi, uusi +poika, joka korvasi menetetyn ja täytti tyhjän sijan hänen sydämessään. +Molempain äitien oli äärettömän hauskaa saada yhdessä imettää molempia +lohduttajiaan. He unohtivat itsensä heidän tähtensä, näkivät heidän +rinnatusten kasvavan, antoivat heille rintaa samana tuntina aivankuin +eivät olisi tahtoneet eroittaa heitä. Vaikka toinen äideistä oli melkein +kaksi kertaa vanhempi kuin toinen, tuli heistä kuitenkin kuin +sisarukset. Ja heidän suruunsa tuli valoa, he voivat nauraakin, kun +heidän pienet enkelinsä nauroivat, ja liikuttavaa oli nähdä isoäidin ja +miniän kumartuneina saman kehdon ylitse. + +"Ole varovainen, kätke akvarellisi", sanoi Mathieu. "Tuolla tulevat +Gervais ja Claire." + +Yhdeksäntoista vuotias Gervais oli jättiläinen, perheen suurikasvuisin +ja väkevin poika, jolla oli mustat, kiharat hiukset, kirkkaat silmät ja +suuripiirteiset, täyteläiset kasvot. Hän oli isän suosikki, +hedelmällisen maan poika, jonka isä oli kasvattanut rakkauteen maatilaa +ja järkevää maanviljelystä kohtaan, niin että hän kerran voisi jatkaa +alotettua viljelystyötä. Hän oli antanut pojalle jo osan töistä, hän +odotti ainoastaan hänen naimistaan antaakseen sitten koko +maanviljelyksen hänelle. Hän olisi mielellään tahtonut antaa pojalleen +avuksi Clairen, sittenkuin tämä olisi joutunut naimisiin kunnollisen ja +tarmokkaan miehen kanssa, joka ottaisi osalleen osan tehtävistä. Kaksi +toisilleen sopivaa miestä ei ollut liiaksi niin suuren tilan hoitoon. +Aina siitä asti kuin Marianne oli taaskin alkanut imettää, hoiti +seitsentoista vuotias Claire hänen toimiaan; hänkin oli kelpo tyttö, ei +kaunis, mutta erinomaisen terve ja voimakas. Hän hoiti etupäässä +sisätehtäviä ja kirjanpitoa, oli ankaran taloudellinen, josta syystä +perheen muut tuhlaavammat jäsenet tekivät usein hänestä pilaa. + +"Tähänkö se pöytä sitten pannaan?" sanoi Gervais. "Silloin täytyy minun +antaa niittää tästä ruoho." + +Claire puolestaan ajatteli vieraitten lukumäärää ja aamiaispöydän +rakentamista, joka oli hänen huolenaan. Ja kun Gervais oli kutsunut +Frédéricin niittämään ruohoa, jatkoivat kaikki kolme keskustelua siitä, +mitä olisi tehtävä. + +Rosen kuoleman jälkeen ei ollut Frédéric, hänen sulhasensa, voinut +jättää taloa, hän oli taaskin ryhtynyt työskentelemään yhdessä Gervaisin +kanssa, jonka tarmokkaaksi ja ymmärtäväiseksi toveriksi hän oli tullut. +Viimeisinä kuukausina olivat Mathieu ja Marianne huomanneet, että hän +oli hyvin paljon yhdessä Clairen kanssa aivankuin hän olisi tahtonut +menetettyään vanhemman sisaren saada korvausta nuoremmasta, joka tosin +ei ollut yhtä kaunis, mutta kunnon emännän alku. Ensin tämä seikka oli +murehduttanut heitä, sillä kuinka voivat he unohtaa rakkaan Rosen. Mutta +sitten tulivat he liikutetuiksi ajatellessaan, että perhesiteet tulevat +vahvemmiksi, jos Frédéric ei anna sydäntänsä muille, vaan he itse saavat +pitää hänen. Ja he ummistivat silmänsä, hymyilivät ja ajattelivat, että +Frédéric oli juuri sellainen mies ja auttaja, jonka Gervais tarvitsi. + +Mutta juuri kuin pöydän kattamiskysymys oli ratkaistu, alkoivat tammen +alla hameet ja irralleen päästetyt hiukset liehua päivänpaisteessa. + +"Kuulkaahan", huusi Louise, "ei ole yhtään ruusuja!" + +"Ei ole", yhtyi puheesen Madeleine, "ei ainoatakaan valkeaa ruusua!" + +"Ja me olemme etsineet kaikista ruusupensaista", sanoi Marguerite. "Ei +ainoatakaan valkeata ruusua, ainoastaan punaisia!" + +Kolmetoista, yksitoista ja yhdeksän vuotta. Vahvarakenteinen ja iloinen +Louise näytti jo pieneltä naiselta. Hento, sievä Madeleine istui +tuntikaudet uneksivana pianon ääressä. Marguerite, jolla oli liian iso +nenä ja liian leveä suu, mutta komeat kultaiset hiukset, otti talvisin +käsiinsä palelevia lintuja lämmittääkseen niitä. Ja kaikki kolme, jotka +olivat olleet keittiöpuutarhassa, jossa oli sekä kukkia että +vihanneksia, tulivat juosten ja epätoivossa turhasta etsinnästään. Ei +ainoatakaan valkeaa ruusua häihin, se oli mitä suurinta kurjuutta! Mitä +nyt morsiamelle annettaisiin? Mitä pantaisiin pöydälle? + +Kolmen tytön jälessä tuli viidentoista vuotias Grégoire pilkallisen +näköisenä ja kädet taskuissa. Hän oli perheen kiusanhenki, aina valmis +keksimään ilkeitä juonia. Hänen terävä nenänsä ja ohuet huulensa +todistivat samalla kertaa tahdonlujuutta ja nopeaa ymmärrystä. Häntä +näytti huvittavan sisarten alakuloisuus, hän unohti omat asiansa ja +huusi kiusoittaakseen heitä: + +"Minä tiedän, missä on valkeita ruusuja, ja ne ovatkin hyvin kauniita!" + +"Missä sitten?" kysyi Mathieu. + +"Myllyn luona. Siellä on kolme suurta ruusupensasta, jotka ovat aivan +täynnä valkeita ruusuja, ruusuja suuria kuin kaalinpäät." + +Sitten punastui hän ja joutui hämilleen, kun isänsä katseli häntä +ankaran näköisenä ja sanoi: + +"Mitä minä kuulen? Oletko sinä taaskin ollut myllyn luona? Minähän olen +sen sinulta ankarasti kieltänyt. Ja sinun on taaskin täytynyt olla +siellä, kun tiedät, että siellä on valkeita ruusuja." + +"En minä ole ollut, minä olen vaan katsonut muurin ylitse." + +"Sinä olet ollut muurin päällä, sitä vielä puuttui. Sinä tahdot siis +hankkia minulle ikävyyksiä Lepailleurein, noitten tyhmien ja ilkeäin +ihmisten puolelta. Sinulla on todellakin paholainen ruumiissasi." + +Mutta sitä ei Grégoire sanonut, että hän oli siellä tavannut pienen, +kolmentoista vuotiaan myllärin tyttären Thérèsen, tuon pikkusen +vaaleanverisen tytön, joka näytti niin hauskalta punasine poskineen ja +jauhon tahraamine kasvoineen. Heidän leikkinsä olivat muuten vielä hyvin +lapsellisia ja viattomia. Mutta siellä oli päärynäpuun alla ihana +paikka, jossa voi puhella ja nauraa ja pitää oikein hauskaa. + +"Kuuletko", sanoi Mathieu, "minä en salli sinun käydä siellä leikkimässä +Thérèsen kanssa. Se rakas lapsi on hyvin kiltti. Mutta se on talo, jonne +sinä et saa mennä. Nyt he jo tappelevatkin keskenään, sen minä olen +kuullut." + +Se oli totta. Kun Antonin oli luullut parantuneensa siitä inhoittavasta +taudista, josta Janvillen juorukellot olivat niin paljon puhuneet, oli +hän alkanut ikävöidä Pariisiin, ja hän oli tehnyt kaikkensa päästäkseen +sinne takaisin ja voidakseen alkaa uudestaan laiskan ja hurjastelevan +elämänsä. Alussa oli Lepailleur tätä ankarasti vastustanut. Mutta mitä +tekisi hän kotonakaan tuolla lurjuksella, jonka hän oli itse opettanut +vihaamaan maata ja puolimädännyttä myllyä? Muuten oli äiti häntä +vastaan; äiti ihaili vielä sokeasti poikaansa ja hänen suurta +sivistystään ja oli aivan varma siitä, että poika tällä kertaa saa hyvän +paikan. Ja isän oli täytynyt myöntyä; Antonin juhli nyt viimeisetkin +voimansa Pariisissa, jossa hän oli konttoristina eräällä kauppiaalla +Mailkadun varrella. Mutta kotiriidat tulivat pahaa pahemmiksi, varsinkin +kun Lepailleur epäili vaimoaan siitä, että tämä varastelee voidakseen +lähettää rahaa pojalleen. Yeusen sillalle voi väliin kuulla kirouksia ja +korvapuustien läimähdyksiä. Sielläkin oli tuhlattu voimaa ja turmeltu +perheonni. + +Mathieu jatkoi vihaisella äänellä: + +"Noilla ihmisillä on kaikki, mitä he tarvitsevat ollakseen onnelliset! +Mitenkä kukaan voi olla niin tyhmä, että välttämättömästi tahtoo saada +asiansa noin pahoinpäin. Heidän toivonsa, että heillä olisi ainoastaan +yksi poika, jotta voisivat kerskailla tehneensä hänet herrasmieheksi, on +toteutunut kauniisti ja he ovat ihastuksissaan siitä nyt. Se on +samanlaista kuin hänen vihansa maahan, hänen tyhmä tapansa viljellä +sitä, hänen itsepäisyytensä siinä, että antaa nummet, joita hän ei tahdo +myydä, olla viljelemättöminä; voiko tyhmempää ajatellakaan. Ja mylly +sitten, jonka hän tyhmyydessään ja laiskuudessaan antaa mennä +raunioiksi! Ennen oli hänellä ainakin yksi syy, hän sanoi, että kun +viljaa tuskin viljelläänkään paikkakunnalla, ei talonpojilla ollut +mitään jauhattamista. Mutta nyt on runsaasti viljaa; meidänkin tähtemme +voisi hän nyt hajoittaa vanhan myllynsä ja rakentaa sen sijaan +kunnollisen höyrymyllyn. Ah, olisinpa minä hänen sijassansa, niin olisi +siellä nyt jo aivan uusi höyrymylly, ja se olisi yhdistettynä Janvillen +rautatien asemaan haararadalla, joka ei tulisi kovinkaan kalliiksi." + +Grégoire kuunteli ja oli ihastuksissaan siitä, että tuuli oli kääntynyt +toisaalle, ja kun Marianne näki kolmen tyttärensä mielipahan siitä, +ett'ei ollut valkeita ruusuja, lohdutti hän heitä: + +"Huomen aamulla poimimme me pöytään vähemmin punaiset ruusut, vaaleat, +ja siitä tulee oikein kaunista." + +Silloin rauhoittui Mathieukin ja sanoi iloisella äänellä: + +"Poimikaa myös punaiset ruusut, kaikkein punaisimmat. Ne ovat elämän +verta." + +Marianne ja Charlotte puhelivat vielä valmistuksista; silloin kuului +taaskin pienten jalkain askelia ruohostossa. Seitsenvuotias Nicolas tuli +taluttaen veljensä tytärtä Bertheä, pientä, kuuden vuotiasta naista. He +sopivat erittäin hyvin yhteen. Tänään olivat he olleet talosilla sisällä +huoneessa Benjaminin ja Guillaumen kehdon ääressä; nämät molemmat pienet +pojat olivat olleet heidän lapsinaan. Mutta kun pienokaiset heräsivät, +huusivat he nälästä. Silloin olivat Nicolas ja Berthe pelästyneet ja +juosseet noutamaan äitejä. + +"Mamma!" huusi Nicolas. "Benjamin odottaa sinua. Hänen on jano." + +"Mamma, mamma!" sanoi Berthe. "Guillaumen on jano, tule pian, hänen on +kiire!" + +Marianne ja Charlotte nauroivat. Huomiset häät oli saanut heidän +unohtamaan pienet, rakkaat lemmikkinsä, ja he kiirehtivät sisään, sillä +nyt olikin aika antaa pienokaisille rintaa. + +Oi, millaiseksi helläksi ja sydämelliseksi juhlaksi muuttui huomispäivän +häät! Heitä oli pöydässä suuren tammen alla nurmella ainoastaan +yksikolmatta henkeä, ja heidän ympärillään olivat suojaavat puut, niin +että he olivat kuin lehtimajassa. Koko perhe oli koossa, ensin kaikki +Chantebledissä asuvat, sitten Denis, jota saatiin harvemmin nähdä, sillä +hänellä oli paljon työtä tehtaassa, sekä Ambroise ja hänen vaimonsa +Andrée, joilla oli mukanaan pikku Léonce; hekin kävivät täällä harvoin, +sillä Pariisin toimelias elämä kahlehti heitä. Oli iloista nähdä näitten +pesästään lentäneitten lintujen palaavan pesäänsä takaisin, nähdä heidät +kokoontuvan täysilukuisina, vaikka elämä heidät aina hajoittaa. Muuten +ei siellä ollut muita kuin Beauchêne ja Constance, Séguin ja Valentine +sekä luonnollisesti myöskin morsiamen äiti, rouva Desvignes. Kolme +pienokaista istui erityisen pöydän ääressä. Léonce, joka oli +viidentoista kuukauden vanha ja oli äsken vieroitettu sekä molemmat +rintalapset Benjamin ja Guillaume; ja jotta hekin voisivat olla mukana +juhlassa, oli heidän kehtonsa sijoitettu erikoiseen paikkaan. +Tilaisuudessa oli siis läsnä kaksikymmentäneljä henkilöä eli kaksi +tusinaa. Ruusuilla koristeltu pöytä tuoksuili viileässä varjossa ja +kesän aurinko lähetti lehtien välistä sille runsaan kultasateen. Ihana +heinäkuun taivas peitti koko seudun sinertävällä teltalla, joka ulottui +taivaanrannasta taivaanrantaan, ja Marthen valkea leninki, suurten ja +pienten tyttöjen vaaleat puvut ja nuoruuden ruusut poskilla olivat tämän +vihannoivan, onnellisen sopukan kukkakoristeina. Syötiin mitä +rattoisamman mielialan vallitessa ja juotiin morsiusparin ja kaikkein +läsnä olevain malja. + +Sillä aikaa kuin palvelijattaret korjasivat ruokia pöydältä, tahtoi +Séguin, joka oli olevinaan huvitettu hevossiitoksesta, että Mathieu +näyttäisi hänelle tallinsa. Séguin ei ollut koko aamiaisten aikana +puhunut muusta kuin hevosista, hän tahtoi ennen kaikkea nähdä muutamia +työhevosia, joita isäntä oli kehunut hyvin väkeviksi. Ja hän kehoitti +Beauchênen tulemaan mukaan. Constance ja Valentine, joilla ei ollut +muutakaan tekemistä, lähtivät heidän mukanaan ja jättivät muut puun +alle. + +Navetta ja talli olivat oikealla puolella. Mutta sinne täytyi mennä +pihan kautta, josta näkyi koko maatila. Pihalle seisahduttiin äkkiä +ihailemaan, sillä niin suurelta näytti tämä täydelliseksi kehittynyt +viljelys auringon valossa. He olivat nähneet tämän maan ainoastaan +pensaikkona, kuivaneena, hedelmättömänä, ja nyt saivat he nähdä sen +aaltoilevana viljamerenä. Tuolla ylhäällä, soisessa ylämaassa, oli +sellainen hedelmällisyys vallalla sinne vuosisatojen kuluessa +kokoontuneen ruokamullan vuoksi, ett'ei siellä vielä ollut tarvinnut +käyttää lanta-aineita. Oikealla ja vasemmalla olivat entiset +hiekkanummet, mutta ne olivat nyt viheriät ja niitten hedelmällisyys +lisääntyi ehtimiseen runsaasta kastelusta. Etäällä olevat metsätkin, +jotka olivat hyvästi hoidetut ja saivat tarpeeksi ilmaa +aukkopaikoistaan, näyttivät kuohuvan mahlasta aivankuin kymmenkertainen +elämä niitten ympärillä olisi lisännyt niitten omaa elinvoimaa. + +Syntyi pitkällöinen hiljaisuus. Séguin sanoi ainoastaan kuivasti +nauraen, ja hänen naurunsa oli hänen oman köyhtymisensä tähden muuttunut +katkeraksi: + +"Te olette tehnyt hyvän kaupan. Tätä minä en olisi koskaan uskonut." + +Sitten jatkoivat he matkaansa. Mutta tallissa ja navetassa tuntui +elinvoima yhä suuremmalta. Täällä oli niin paljon kaikenlaisia +kotieläimiä, että arkki tuli joka vuosi ahtaaksi, ja oli pakko laittaa +uusia hakoja ja uusia rakennuksia. Täälläkin näkyivät ehtymättömän, +valloittavan hedelmällisyyden rikkaudet. + +Tallissa ihaili Séguin suuresti väkeviä työhevosia. Sitten alkoi hän +puhua hevossiitoksesta käyttäen paljon ammattitermejä, hän kertoili +eräästä ystävästään, joka erityisen ristisiitoksen avulla saavutti +erinomaisia tuloksia. Ja viitaten siihen aineesen, josta heillä usein +oli ollut puhetta, sanoi hän: + +"Niin, kun on kysymys eläimistä, hyväksyn minä sen periaatteen, että +'lisääntykää ja täyttäkää maa'." + +Valentine ja Constance olivat ääneti ja tunsivat vastenmielisyyttä koko +tätä elämän mehukasta kuohumista vastaan; kun he sitten hitaasti +kävelivät takaisin samaa tietä kuin olivat tulleetkin, alkoi Séguin +moittia nykyistä vuosisataa ja ryhtyi suorastaan puhumaan vanhoista +periaatteistaan. Ehkä joku salaperäinen, kateellinen viha pakoitti hänen +panemaan vastalauseensa tätä elämän riemulaulua vastaan, joka +kaikkialla kaikui hänen ympärillään. Kansan väheneminen, niin, se ei +tapahtunut kylliksi nopeaan. Tuo Pariisi, joka tahtoi kuolla, vaati +tähän tarkoitukseen todellakin riittävästi aikaa. Mutta hän huomasi +kuitenkin muutamia hyviäkin merkkejä, sillä taantumus oli vallalla +kaikkialla, tieteellisellä alalla, politiikassa vieläpä kirjallisuuden +ja taiteenkin alalla. Vapaus oli kuollut. Kansanvaltaisuus oli +kiihoittanut kunnianhimoa, ja sytyttänyt luokkataistelun vallasta, ja +tästä johtuisi yhteiskunnan pikainen perikato. Ainoastaan roskaväki, +köyhät ja alempiarvoiset, hankkivat nyt enään lapsia maailmaan. Mitä +taas tuli valiojoukkoon, sivistyneisiin ja rikkaisiin, niin saivat he +yhä harvemmin lapsia, niin että ennen lopullista häviötä voi toivoa +olevan jotenkin siedettävän sivistyksen, jolloin löytyisi pieni, valittu +seura, muutamia harvoja miehiä ja naisia, jotka ovat ennättäneet +hienostumisen äärimmäiselle rajalle ja elävät ainoastaan hyvistä +tuoksuista. Mutta itse oli hän varma siitä, ett'ei koskaan näe tätä +aikakautta, se tulee liian hitaasti. + +"Jos ainakin kristinusko palaisi alkuperäiseen muotoonsa ja tuomitsisi +naisen saastaiseksi, perkeleelliseksi ja onnettomuutta tuottavaksi, niin +silloin voisi elää hurskasta elämää erämaissa ja silloin loppuisi +maailma paljoa pikemmin. Mutta varsinkin suututtaa minua poliitillinen +katoolilaisuus, joka saadakseen itse elää sallii avioliittoa ja +kehoittaa ihmisiä sillä tavalla tuohon häpeälliseen rikokseen, lasten +siittämiseen. Ja vaikka minä itse olen tehnyt syntiä, vaikka minä itse +olen saattanut onnettomia olentoja maailmaan, on minulla Jumalan kiitos +kuitenkin se ihana usko, että lapseni sovittavat minun vikani jäämällä +itse hedelmättömiksi. Gaston sanoo, ett'ei hän mene ikinä naimisiin, +että upseerilla ei saa olla muuta morsianta kuin miekkansa, ja Lucien +puolesta olen minä rauhassa siitä asti kuin hän rupesi nunnaksi P. +Ursulan luostariin. Minun sukuni on kuollut ja se on minun iloni." + +Mathieu kuunteli hymyillen. Hän tunsi tuon kirjallisen pessimismin. +Ennen olivat sellaiset puheet --sivistyksen taistelusta syntyväisyyttä +vastaan, sivistyneitten verrattain pienestä hedelmällisyydestä -- +saaneet hänen horjumaan. Mutta siitä asti kuin hän oli alkanut taistella +omaistensa puolesta, oli itse työn ilo muuttunut hänen uskonnokseen ja +varmuudeksi siitä, että hän oli oikeassa. Ja nyt sanoikin hän vaan +hieman ilkkuvalla äänellä: + +"Entäs Andrée sitten ja hänen pieni Léoncensa?" + +"Äh, Andrée...!" vastasi Séguin ja teki liikkeen aivankuin Andréeta ei +otettaisi lukuun, aivankuin hän ei olisi hänen tyttärensä. + +Valentine seisahtui ja katseli pitkään miestään. Siitä asti kuin he +olivat kumpikin eläneet omaa elämäänsä eikä heillä ollut mitään +yhteistä, ei Valentine enään alistunut kärsimään hänen järjetöntä +raakuuttaan ja hänen vanhaa mustasukkaisuuttaan. Ja heidän nykyisissä +vaikeissa taloudellisissa oloissaan oli Valentinella keinoja, joilla hän +voi pitää miestään kurissa: miehensä pelko eräitten liikeasiainsa +suhteen. + +"Niin", myönsi Séguin, "meillähän on kyllä Andrée, mutta tyttöjä ei +oteta lukuun." + +He lähtivät taas liikkeelle. Beauchêne, joka tähän asti oli vaan +puhkaillut ja pureksinut sikaariaan, varsinkin kun hänen omat surulliset +asiansa vaativat jonkinlaista varovaisuutta, kun tästä seikasta oli +kysymys, ei voinut enään olla ääneti, hän unohti kaikki ja alkoi puhua +lapsellisella varmuudella: + +"Minulla ei ole Séguinin mielipiteitä. Mutta hän lausuu joka tapauksessa +hyvin sattuvia mielipiteitä. Ette voi aavistaakaan, miten tuo +syntyväisyyskysymys huvittaa minua. Minä voin sanoa tuntevani tämän +kysymyksen perinpohjin. Selvää on, että Mathieu oli oikeassa, ei kellään +ole oikeutta saattaa lapsia maailmaan kuinka paljon tahansa, ell'ei voi +niitä elättää. Jos köyhät kuolevat nälkään, niin on se heidän oma +asiansa eikä meidän, sillä emmehän me hanki lapsia heidän vaimoilleen." + +Ja hän nauraa hohotti sekä luki ulkoa vanhan, tavallisen esitelmänsä +tästä kysymyksestä. Ainoastaan johtavilla kansanluokilla oli ymmärrystä +olla pidättäväisiä. Mikään maa ei voi tuottaa elatusvaroja enempää kuin +määrätyn määrän, ja asukasluvun täytyy siis myöskin olla rajoitettu. Ja +kaikki kurjuus oli seurauksena siitä, että köyhillä oli liian paljon +lapsia. Syytetään omaisuuden epätasaista jakoa, mutta hulluutta on +toivoa sellaista pilventakaista yhteiskuntaa, jossa ei enään olisi +isäntiä vaan ainoastaan veljiä, tasa-arvoisia työmiehiä, jotka +jakaisivat keskenään yhteisen onnen aivankuin nimipäiväkakun. Vika oli +aivan varmaan köyhäin ajattelemattomuudessa, mutta samalla hän raa'an +avomielisesti antoi työnantajille oikeuden käyttää hyväkseen tätä liian +suurta syntyväisyyttä, jotta saataisiin halvempaan hintaan työmiehiä. + +Hänen puheensa viehätti häntä siihen määrään, että hän aivan unohti +puhuvansa omista asioistaan. + +"Ihmiset sanovat, ett'emme me ole isänmaan ystäviä siitä syystä, kun +meillä ei ole kokonaista laumaa nälkiintyneitä penikoita perässämme. +Mutta tuollainen puhe on yksinkertaista; jokainen palvelee omalla +tavallaan isänmaataan. Köyhät antavat isänmaalle sotamiehiä, me taas +rahaa, teollisuutemme ja kauppamme tuloksia. Muuten jokainenhan itse +parahiten tietää, mikä hänelle parahiten sopii. Kaunis voitto olisi +isänmaalle siitä, että me tekisimme itsemme varattomiksi hankkimalla +lapsia, jotka estäisivät rikastumisemme ja hävittäisivät kuolemamme +jälkeen työmme hedelmät jakamalla ne! Nykyisten lakien ja tapojen +ollessa voimassa ei voi eheästä omaisuudesta puhuakaan, ell'ei ole +ainoastaan yksi poika. Niin, siinä juuri on ainoa viisas ja mahdollinen +tie onneen!" + +Syntyi tuskallinen hiljaisuus, kaikki olivat ääneti ja hämillään. +Beauchêne ylvästeli, luuli saaneen muut uskomaan ajatuksiaan. + +"Minä esimerkiksi..." + +Constance keskeytti hänet. Hän oli ensin kulkenut pää kumarassa miehensä +saarnatessa, sillä hän tunsi häpeävänsä ja hänen tappionsa tuntui +vieläkin musertavammalta. Nyt kohotti hän päänsä, ja hänen kasvojaan +pitkin vieri alas kaksi suurta kyyneltä. + +"Alexandre!" + +"Mitä nyt, rakas ystäväni?" + +Beauchêne ei vielä ymmärtänyt. Mutta kun hän näki Constancen itkevän, +joutui hänkin hämilleen. Hän katsahti toisiin, mutta tahtoi kuitenkin +sanoa viimeisen sanan. + +"Niin kyllä, meidän poikaparkamme ... mutta yksityiset tapaukset eivät +kumoa sääntöä, periaate on aina periaate." + +Taas syntyi painostava hiljaisuus; muuten oli seurue jo saapunut +nurmelle, johon muut perheen jäsenet olivat jääneet. Mathieun mieleen +oli johtunut Morange, joka myöskin oli kutsuttu häihin, mutta joka oli +kieltäytynyt, aivankuin olisi pelännyt toisten iloa; ehkä ei hän +tahtonut senkään tähden matkustaa, että pelkäsi vieraitten tunkeutuvan +pyhättöönsä. Olisiko Morangekin pysynyt vanhoissa periaatteissaan, +olisiko hänkin puolustanut yksilapsijärjestelmää, tuota inhoittavaa +itsekästä ajatusta, joka oli vienyt häneltä vaimon ja tyttären? Mathieu +oli näkevinään Morangen kalpeat kasvot ja pystyiset silmät, joista +mielipuolisuus tirkisteli. Mutta tuo pöyristyttävä näkö katosi, nurmikko +näkyi taas iloisessa päivänpaisteessa ja puitten ympäröimänä muodosti se +sellaisen terveyden, onnen ja riemuitsevan kauneuden taulun, että +Mathieu katkaisi kolkon äänettömyyden ja huudahti melkein itsekään sitä +tahtomatta: + +"Katsokaa, katsokaa! Eikö tuo ole virkistävää, eikö tuo ole ihanaa, +kaikki nuo rakastavat naiset ja lapset keskellä vihannuutta! Tämä +pitäisi maalata, jotta ihmiset saisivat siitä oppia, miten elämä on +tervettä ja ihanaa!" + +Sillä aikaa kuin Beauchênet ja Séguinit olivat tallissa, ei nurmikolla +oltu aikaa turhaan kulutettu. Ensin oli jaettu ruokalistat, joille +Charlotte oli maalannut hienoja akvarelleja. Ja palvelijattarien +korjatessa ruokia pöydältä, oli Grégoirella ollut suuri onni, hän oli +antanut morsiamelle suurista, ihanista valkeista ruusuista tehdyn +kukkavihon, joka tähän asti oli ollut piilossa pensastossa. Hän oli +luultavasti odottanut sitä, että isä poistuisi. Ne olivat myllyn +ruusuja, hän oli luultavasti ryöstänyt ruusut yhdessä Thérèsen kanssa +siellä olevista ruusupensaista. Marianne, joka ymmärsi, kuinka suuren +rikoksen hän oli tehnyt, aikoi torua. Mutta todellakin olivat ne +komeita, valkeita ruusuja ja niinkuin Grégoire oli sanonutkin, suuria +kuin kaalinpäät. + +"Ne ovat liian kauniita", sanoi poika sitten varmalla äänenpainolla, +"pappa ei sano niistä mitään." + +Benjamin ja Guillaume, jotka olivat heränneet, huusivat nälästä. Oli +aivankuin joku olisi sanonut, nyt on heidän vuoronsa. Koska toiset +olivat syöneet aamiaista suuren pöydän ääressä niin hyvällä +ruokahalulla, niin oli aivan oikeuden mukaista, että ruokaa tarjoiltiin +myöskin pienen pöydän vieraille. Ja koska nyt oltiin perheen kesken, +niin voi se tapahtua aivan luonnollisesti, häikäilemättä. Marianne +istahti suuren tammen siimekseen, otti Benjaminin polvilleen, aukasi +leninkinsä rinnan ja antoi pojan imeä; hänen oikealle puolelleen istahti +Charlotte ja noudatti yhtä häikäilemättä hänen esimerkkiään. Vasemmalle +puolen istahti Andrée pikku Léonce sylissään; poika oli tosin jo +vieroitettu kahdeksan päivää sitten, mutta hän viihtyi niin hyvin +lämpimällä rinnalla, josta hän tähän asti oli elänyt. Puhuttiin +imettämisestä. Ambroise kertoi, että hänen vaimonsa oli ollut +vakuutettuna siitä, että hän ei voi imettää, että hänellä ei olisi +maitoa; jos Ambroise ei olisi kehoittanut, ei hän edes olisi +yrittänytkään. Mutta maitoa oli ollut, ja hän oli aivan mainiosti +imettänyt. Siihen vaadittiin vaan hyvää tahtoa. + +"Se on totta", sanoi Andrée nauraen. "Minua imettäminen ihan +kauhistutti, kaikki minun ystävättäreni sanoivat, että se on mahdotonta. +Ensin tuntui se minusta vaikealta, mutta nyt minä olen niin iloinen +siitä, että tein sen!" + +Ja hän antoi Léoncelle perinpohjaisen suutelon. Nyt lausui morsian, +Marthe, epähuomiosta muutamia sanoja, jotka herättivät yleisen riemun. + +"Kuuletko sinä, mamma! Minä en ole niin voimakas kuin sisareni +Charlotte, joka jo imettää kolmatta lastaan. Mutta se ei tee mitään, +minä tulen kuitenkin imettämään." + +Parhaan naurun aikana, joka tuli sitäkin iloisemmaksi, kun nähtiin, +miten Marthe punastui, tulivat Beauchênet ja Séguinit takaisin Mathieun +kanssa. He pysähtyivät tuon kauniin näytelmän hurmaamina. Suurten +puitten piirittäminä, patriarkallisen tammen alla, istui koko perhe +aivankuin saman maan synnyttämänä kuin puutkin, siinä istui perhe +rehevässä ruohostossa iloitsevana, voimakkaana ja kauniina. Gervais ja +Claire, jotka aina puuhailivat jotakin, olivat Frédéricille avuliaina +palvelijattarien kiirehtimisessä, sillä he eivät näyttäneet koskaan +saavan ruokia pöydältä ja kahvia esille. Nuo kolme pikku tyttöä ja +heidän hovipoikansa Grégoire keksivät uuden koristuksen kahvipöytää +varten, ja he olivat kaikki neljä peittyneinä kukkiin, veripunaisiin ja +vaaleisiin ruusuihin. Muutamia askelia taampana keskustelivat keskenään +vastanaineet, Denis ja Marthe, ja rouva Desvignes kuunteli ääneti heitä +ja hymyili sanomattoman lempeästi. Keskessä istui Marianne ja antoi +rintaa kahdennelletoista lapselleen, hän oli vielä kukoistavan nuori, +hymyili Benjaminille, joka imi ahnaasti, ja samoin hymyili hän tämän +edelliselle lapselle, Nicolakselle, joka istui hänen toisella +polvellaan, sillä poika tahtoi mustasukkaisena pitää tämän paikan +itseään varten. Mariannen molempain poikain vaimot näyttivät olevan +uusia painoksia hänestä itsestä, Andrée vasemmalla puolella leikitellen +Léoncen ja Ambroisen kanssa, Charlotte oikealla puolen molempain +lastensa kanssa, Guillaume rinnalla ja Berthe puoleksi hänen hameittensa +peitossa. Usko elämään oli siellä puhjennut äärettömän onnen ja +rikkauden kukkaan, siinä esiintyi iloisen hedelmällisyyden +jumalallisuus. + +Séguin kääntyi Marianneen ja sanoi leikillisesti: + +"Tuo pieni herra on siis neljästoista, jota te imetätte?" + +Marianne purskahti nauruun. + +"Älkää tehkö pilaa! Minullahan on ollut kaksi kertaa keskoset. Minä olen +imettänyt kahtatoista, se on oikea luku." + +Beauchêne, joka taas oli saanut takaisin varmuutensa, lausui: + +"Siis tusinaa! Se on järjetöntä!" + +"Samaa mieltä olen minäkin", sanoi Mathieu nauraen. "Ell'ei se ole aivan +järjetöntäkään, niin on se ainakin säännötöntä. Kun vaimoni ja minä +olemme yksinämme, niin tunnustamme me toisillemme, että olemme menneet +hieman liian pitkälle. Me emme kuitenkaan tahdo, että kaikkein pitäisi +seurata meidän esimerkkiämme ... emme suinkaan! Mutta meidän aikanamme +voi aivan hyvin mennä kohtuuden rajain ulkopuolelle. Liian paljon on +tuskin tarpeeksikaan. Niin, me olemme näyttäneet liiankin hyvää +esimerkkiä, mutta maatamme voisi onnitella siitä, jos meidän hulluutemme +joskus muuttuisi tarttuvaksi. Ainoastaan yhtä asiaa täytyy tässä pelätä, +ja se on sitä, että ihmiset ovat liian viisaita ja ajattelevia." + +Marianne kuunteli yhä hymyillen, mutta kyyneleet tulivat hänen +silmiinsä. Hellä surumielisyys valtasi hänen mielensä, hänen sydämensä +vielä verestävä haava oli auennut nähdessään tänä ilonhetkenä kaikki +lapsensa kokoontuneina ympärilleen. + +"Niin", mutisi hän, "niitä olisi kaikkiaan kaksitoista, mutta minulla on +vaan kymmenen. Kaksi uinuu jo nurmen alla, ja he odottavat meitä." + +Tässä äidin muistutuksessa tuosta pienestä, rauhallisesta Janvillen +hautausmaasta ja perhehaudasta, jossa kaikki lapset toivoivat kerran +saavansa vieretysten levätä, niin siinä ei ollut mitään peloittavaa, se +oli kuin suloinen lupaus hääilon vallitessa. Molempain vainajain rakas +muisto eli vielä, ja kaikki muuttuivat hellän vakaviksi keskellä +iloaankin, vaikka haava jo oli parantunutkin. Sillä eihän voinut +ajatellakaan elämää ilman kuolemaa. Jokaisen täytyisi suorittaa elämänsä +työ, ja kun päivätyö on loppu, niin saa hän yhdistyä vanhempiin +ikuisessa unessa, joka tekee kaikki ihmiset veljiksi. + +Mutta kun Mathieu kuuli Beauchênen ja Séguinin laskevan leikkiä, tuli +kokonainen sanavirta hänen huulilleen, hän olisi tahtonut vastata, tehdä +puolestaan pilkkaa heidän vääristä periaatteistaan, joita he +tappioistaan huolimatta vieläkin rohkenivat puolustaa. Heidän pelkonsa +siitä, että maa tulisi liian tiheään asutuksi, että liian suuri paljous +elämää saisi aikaan nälänhädän, eikö se ollut hullutusta? Piti +ainoastaan tehdä niinkuin hänkin oli tehnyt, piti hankkia välttämättömät +elintarpeet joka kerta kuin hankittiin uusi lapsikin maailmaan; hänen +teki mielensä näyttää Chanteblediä, omaa työalaansa, jossa vilja +lainehti päivänpaisteessa sitä mukaa kuin lapsia syntyi. Hänen lapsiaan +ei ainakaan saisi syyttää siitä, että he syövät toisten osuuden, koska +jokainen heistä on syntynyt oma leipä mukanaan. Miljoonia uusia ihmisiä +voisi syntyä, maa oli suuri, enemmän kuin kaksi kolmatta osaa oli vielä +viljelemättä, kylvämättä, siinä oli vielä ääretön hedelmällisyys, +joka riittäisi äärettömän suurelle ihmiskunnalle. Ja eikö kaikki +sivistys, kaikki edistykset olleet syntyneet kansanjoukkojen +pakoituksesta? Ainoastaan köyhien ajattelemattomuus oli pakoittanut +vallankumoukselliset kansanainekset valloittamaan totuuden, oikeuden ja +onnen. Ihmisvirta pusertaa joka päivä esiin enemmän hyvyyttä, enemmän +oikeutta, rikkauksien loogillisen jaon oikeudenmukaisten lakien mukaan, +jotka järjestävät yleisen työn. Ja jos oli totta, että sivistys on liian +suuren syntyväisyyden estäjä, niin tämä seikka juuri antaa aihetta +toivomaan lopullista tasapainoa kaukana tulevaisuudessa, jolloin +täydellisesti asutussa maassa elämä on tarpeeksi vakaantunut, jotta +ihmiset voivat elää jumalallisessa koskemattomuudessa. Mutta tämä koski +vaan tulevaisuutta; nykyhetken velvollisuus oli luoda kansat uusiksi, +suurentaa alituisesti niitä ja odottaa ihmiskunnan veljesliiton +solmiamista. Siinä suhteessa oli hän itse ja Marianne antaneet hyvän +esimerkin, he olivat antaneet esimerkin, mitenkä ajatusten tavoista, +siveydestä ja kauneudesta pitäisi muuttua. + +Mathieu aukasi jo suunsa. Mutta äkkiä huomasi hän, miten tarpeetonta +keskustelu on tuon ihailtavan taulun ääressä, jossa äitiä ympäröitsevät +kaikki hänen kukoistavat, voimakkaat lapsensa, ja hän itse vielä imettää +yhtä heistä sen suuren tammen alla, jonka hän itse on istuttanut. Hän +työskenteli yhä suuressa elämän tehtävässään, joka oli jatkamista ja +luomista rajattomiin asti. Hän oli itse korkein kauneus. + +Ja Mathieu voi keksiä ainoastaan yhden asian, joka oli hyödyllinen ja +tyydyttävä, ja se oli se, että hän suuteli koko hääjoukon läsnä ollessa +kelpo tavalla vaimoaan. + +"Rakas vaimoni, sinä olet kaunein ja sinä olet myös paras. Jospa kaikki +tekisivät niinkuin sinä!" + +Marianne vastasi tunteellisesti hänen suuteloihinsa, ja nyt puhkesi +ilmoille iloisen naurun myrsky. He olivat kaksi sankaria, jotka olivat +viettäneet elämänsä suuremmoisissa sankaritöissä, ja siitä saivat he +kiittää uskoaan elämään, toimeliaisuuttaan ja kykyään rakastamaan. Ja +vihdoinkin ymmärsi Constancekin tämän, hän ymmärsi hedelmällisyyden +valloittavan voiman, hän näki jo Fromentit herroina tehtaassa Denisin +kautta, herroina Séguinin talossa Ambroisen kautta, herroina koko +paikkakunnalla muitten lastensa kautta. Niin se on, monilukuiset +voittavat. Ja sen hellyyden hivuttamana, jota hän ei enään voisi saada +tyydytetyksi, tappionsa katkeruuden runtelemana, mutta toivoen vielä +jotakin hirveätä kostoa, kääntyi hän poispäin salatakseen kahta suurta, +katkeraa kyyneltä, hän, joka muuten ei koskaan itkenyt. + +Benjamin ja Guillaume imivät yhä. Jos olisi naurettu vähemmän, niin +olisi kuultu maidon lorina tuossa pienessä mahlan mahtavan virran +putkessa, ja tämä mahla sai maan paisumaan ja korkeat puut vavahtelemaan +heinäkuun auringon voimakkaassa paisteessa. Joka taholta kokosi +hedelmällinen elämä joukottain siemeniä, se loi, siitti, elätti. Ja +elämän ikuisen työn tähden juoksi ikuinen maitovirta läpi maailman. + + + + + + +KUUDES KIRJA + + + + +I + + +Eräänä sunnuntain aamuna istuivat Norine ja Cécile pyhäpäivästä +huolimatta kumpikin omalla puolellaan pientä yhteistä pöytäänsä ja he +liimailivat kartonkejaan, sillä joulukiireet olivat jo alkaneet. Silloin +saapui eräs vieras, joka sai tytöt kalpenemaan hämmästyksestä ja +kauhusta. + +Tähän asti oli heidän elämänsä kulunut huomaamattomassa rauhassa, eikä +heillä ollut muita huolia kuin miten saisivat tulonsa ja menonsa +sopimaan yhteen ja säästetyksi vuokrarahat. Kahdeksan vuotta olivat he +asuneet Fédérationkadun varrella, lähellä Marskenttää, suuressa, +valoisassa huoneessa, jonka somuudesta he kovin ylpeilivät. Norinen +poika oli kasvanut molempain äitiensä turvissa ja molemmat he olivat +yhtä hellät hänelle; vihdoin alkoi poika sekaantua äiti Norinen ja äiti +Cécilen suhteen, hän tuskin tiesi, kumpi heistä oli hänen äitinsä. Ja +nämät äidit elivät ja tekivät työtä ainoastaan tätä poikaa varten. +Norine oli vielä neljänkymmenen ijässä kaunis, hänen myöhään herännyt +äidinrakkautensa oli pelastanut hänet, ja Cécile näytti kolmenkymmenen +vuotiaana vielä pieneltä tytöltä ja hän rakasti Norinen poikaa sillä +intohimoisella hellyydellä, jota hän ei voinut uhrata omalle lapselleen. + +Kello kymmenen aikaan naputettiin kaksi kertaa kovasti ovelle. Kun he +avasivat oven, tuli sisään lyhyenläntä, noin kahdeksantoista vuotias +nuorukainen. Hän oli tummaverinen, kasvot leveät, leuat suuret ja silmät +vaalean harmaat. Hänen yllään oli vanha, repaleinen takki ja päässä +musta lakki, joka paljosta käyttämisestä oli muuttunut ruskeanväriseksi. + +"Anteeksi", sanoi hän, "asuvatko tässä sisaret Moineaud, jotka ovat +kartongityöntekijöitä?" + +Norine, joka seisoi siinä ja katseli häntä, tunsi äkkiä +vastenmielisyyttä tuota poikaa kohtaan. Hänen sydäntänsä kouristi, +aivankuin häntä olisi uhattu. Hän oli varmaankin joskus ennen nähnyt nuo +kasvot, mutta hän ei muistanut milloin. Tuntui siltä kuin joku vanha +vaara olisi palannut takaisin uhkaavampana kuin ennen ja kuin koko hänen +elämänsä olisi vaarassa. + +"Kyllä he täällä asuvat", vastasi hän. + +Tuo nuori mies ei näyttänyt pitävän kiirettä, hän katseli ympärilleen +huoneessa. Hän oli luultavasti odottanut näkevänsä täällä suurempaa +varallisuutta, sillä hänen kasvoinsa ilme muuttui nyt hieman. Sitten +sattui hänen katseensa pikku poikaan, joka oli lukemassa ja vilkaisi nyt +vieraasen. Ja vieras päätti tarkastelunsa vilkaisemalla sivumennen +tuohon toiseen naiseen, joka seisoi siinä pienenä ja hentona ja katseli +levottoman näköisenä tulijaa. + +"Tämän huoneen pitikin olla neljännessä kerroksessa vasemmalla", sanoi +hän. "Mutta minä pelkäsin kuitenkin eksyväni, sillä asiaani en minä voi +sanoa kelle tahansa. Ei ole helppoa ilmaista sitä, ja minä olenkin sitä +paljon ajatellut, ennenkuin päätin tulla tänne." + +Hän venytteli sanojaan, katseli herkeämättä Norinea tultuaan +vakuutetuksi siitä, että tuo toinen nainen oli liian nuori ollakseen se, +jota hän etsi. Se yhä kasvava tuska, josta vieras näki Norinen +vavahtelevan, Norinen selvästi näkyvä muistinsa jännittäminen, sai +vieraan yhä pitkittämään kidutustaan. Vihdoin teki hän päätöksensä: + +"Minä olen se lapsi, joka annettiin täysihoitoon Rougemontiin, minun +nimeni on Alexandre Honoré." + +Hänen ei tarvinnut sanoa muuta. Norinen koko ruumis alkoi vavahdella, +hän pani kätensä ristiin ja kalpeni. Suuri Jumala, Beauchêne! Hän oli +niin Beauchênen näköinen -- petolinnun silmät, suuri leuka --että Norine +ihmetteli, ett'ei hän heti ensi näkemältä ollut huutanut hänen nimeään. +Ja Norinen polvet tulivat voimattomiksi, hänen täytyi istuutua. + +"Te olette siis se, jota etsin", sanoi Alexandre aivan levollisesti. + +Kun Norine yhä vapisi voimatta lausua sanaakaan, ja kauhu ja epätoivo +kuristivat häntä kurkusta, tunsi Alexandre tarvetta ruveta hieman +lohduttelemaan. + +"Älkää noin pelästykö, ei teidän tarvitse minun puoleltani pelätä +mitään, minun tarkoitukseni ei ollut tuottaa teille ikävyyksiä. Mutta +kun minä vihdoinkin sain tietää, missä te olette, tuntui minusta +hauskalta tutustua teihin, sehän on aivan luonnollista. Minä ajattelin, +että teistäkin olisi hauskaa nähdä minut. Ja muuten ovat asiat siten, +että minä en ole juuri varoissakaan. Siitä on pian kolme vuotta, kun +minä olin niin tyhmä, että palasin Pariisiin, jossa saan vaan kärsiä +nälkää. Niinä päivinä, jolloin en ole saanut aamiaista, on minua +haluttanut etsiä vanhempiani, jotka ovat heittäneet minun kadulle, mutta +jotka eivät kuitenkaan liene niin kovasydämisiä, että kieltävät +pojaltaan ruoka-aterian." + +Kyyneleet tulivat Norinen silmiin. Se oli kurjuuden huippu, että tuo +poika oli tullut takaisin, tuo pelkoa herättävä heittiö, joka syytti +häntä ja sanoi olevansa nälissään. Suuttuneena siitä, ett'ei voinut +viekoitella Norinelta muuta kuin kyyneleitä, kääntyi hän Cécileen: + +"Minä tiedän, että te olette hänen sisarensa. Sanokaa hänelle, että hän +tekee siinä tyhmästi, että noin pelkää. En minä aijo murhata häntä. On +hauskaa nähdä, miten iloinen hän on, kun saa taas nähdä minun. Minähän +en nosta mitään melua, minä en ole sanonut sanaakaan portinvartijalle +tuolla alhaalla, sen voin vaikka vannoa." + +Kun Cécile sanaakaan vastaamatta nousi ylös ja meni Norinen luokse, +alkoi Alexandre taaskin katsella poikaa, joka myöskin pelästyi +nähdessään molempain äitiensä surun. + +"Vai niin, tuo poika on minun veljeni?" + +Äkkiä asettui Norine hänen ja lapsen väliin. Hänestä tuntui kuin katto +olisi ollut romahtamaisillaan alas. Hän ei tahtonut olla +epäystävällinen, hän toivoi voivansa sanoa edes muutamia ystävällisiä +sanoja. Mutta hän menetti kuitenkin tykkänään mielenmalttinsa, hän +joutui aivan suunniltaan, koko hänen sydämensä kuohui uhkaa ja +vihamielisyyttä. + +"Minä en sitä ihmettelekään, että tulitte tänne ... mutta se on niin +ikävää ... enkä minä mitään sille voi! Näin monen vuoden kuluttua ... me +emme tunne toisiamme, eikä meillä ole mitään sanottavaa toisillemme. Ja +muuten, minä en ole rikas, sen te kyllä näette." + +Alexandre vilkasi vieläkin kerran huonetta. + +"Minä näen sen. Ja minun isäni ... ettekö voi sanoa minulle hänen +nimeään?" + +Norine hämmästyi ja kalpeni vielä enemmän, kun Alexandre jatkoi +puhettaan: + +"Sillä jos minun isälläni on rahoja, niin minä voin kyllä pakoittaa +hänen jakamaan ne kanssani. Minä näytän, ett'ei kenenkään pidä heittää +lastaan kadulle tällä tavalla." + +Norine näki äkkiä edessään koko menneisyyden, Beauchênen, tehtaan, ukko +Moineaudin, joka äskettäin oli jättänyt tehtaan, kivulloisena, +jotavastoin hänen poikansa Victor työskenteli siellä vielä. Ja hän tuli +vaistomaisesti varovaiseksi ajatellessaan, että jos hän lausuu +Beauchênen nimen, joutuisi koko hänen onnellinen elämänsä karille +niitten uusien olosuhteitten tähden, jotka silloin syntyisivät. Ja +Norinen pelko tuota epäiltävää heittiötä kohtaan, joka jo pitkän matkan +päähän haisi laiskuudelta ja paheilta, synnytti hänen päässään +ajatuksen. + +"Teidän isänne on monta Herran vuotta ollut kuolleena." + +Alexandre ei luultavasti tietänyt mitään, hän ei ollut kuullut asioista +mitään, sillä hän ei epäillyt Norinen sanoja, jotka lausuttiin niin +varmalla äänellä. Hän teki ainoastaan liikkeen, joka ilmaisi hänen +suuttumustaan siitä, että hänen toiveensa olivat rauenneet. + +"Sitten saan minä kuolla nälkään!" + +Norine toivoi ainoastaan, että hän lähtisi, että hän ei enään +läsnäolollaan kiusaisi häntä, sillä hänen verta vuotava sydän parkansa +oli täynnä omantunnon vaivoja, sääliä ja kauhua. Hän aukasi laatikon, +otti sieltä kymmenen frankia, joita säästääkseen hän oli tarvinnut kolme +kuukautta ja joilla hän oli aikonut ostaa joululahjan pojalleen. Hän +antoi nämät rahat Alexandrelle ja sanoi: + +"Kuulkaa, minä en voi tehdä mitään teidän hyväksenne. Meitä asuu kolme +tässä huoneessa, ja tuskalla voimme me ansaita jokapäiväisen leipämme. +Minua surettaa suuresti, kun kuulen teidän asianne olevan huonosti, +mutta te ette saa luottaa meidän apuumme. Tehkää niinkuin mekin, tehkää +työtä." + +Alexandre oli pannut rahat taskuunsa, hän jäi vieläkin seisomaan +paikalleen ja näytti uhkamieliseltä sekä sanoi, ett'ei hän sen tähden +ollut tullutkaan, hänellä oli kyllä sen verran ymmärrystä pääkallossaan. +Kun ihmiset olivat hyviä hänelle, oli hänkin vuorostaan hyvä muille. Ja +hän lausui vielä kerran, ett'ei hänen mielensä ollenkaan tehnyt panna +toimeen mitään häväistyksiä, koska hän oli hyvänluontoinen. Äiti, joka +jakoi osansa poikansa kanssa, oli täyttänyt velvollisuutensa, vaikka hän +vaan olisikin antanut ainoastaan kymmenen frankia. + +Kun hän vihdoinkin valmistautui lähtöön, sanoi hän: + +"Ettekö tahdo suudella minua?" + +Norine suuteli häntä kylmillä huulilla ja hänen sydämensä oli kuollut. +Hän tunsi kuin pientä vavahdusta poskillaan niistä voimakkaista +suuteloista, joilla Alexandre vastasi hänen suuteloihinsa. + +"Mehän tapaamme vielä toisemme, eikö totta? Vaikka me olemme köyhiä, +emmekä asu yhdessä, tiedämme me nyt kuitenkin, että vielä elämme. Ja +minä käyn kaiketi joskus täällä tervehtimässä teitä." + +Kun hän vihdoinkin oli mennyt, syntyi huoneessa pitkällinen äänettömyys; +hän oli jättänyt jälkeensä tuskallisen mielialan. Norine oli vaipunut +tuoliin aivankuin jonkun onnettomuuden runtelemana. Cécilenkin oli +täytynyt istuutua, sillä hän oli niin suunniltaan. Ja hän alkoikin ensin +puhua. + +"Sinä et kysynyt häneltä mitään, me emme tiedä mitään hänestä. Mistä hän +tulee, mitä hän toimii, mitä hän tahtoo? Ja ennen kaikkea, miten on hän +voinut löytää sinun? Se olisi ollut hyvin hauska tietää." + +"Minä en voi sitä nyt auttaa", vastasi Norine, "kun hän sanoi nimensä, +tulin minä aivan kankeaksi ja masennetuksi. Kyllä se todellakin oli hän, +tunsithan sinäkin hänessä hänen isänsä, eikö totta? Ja sinä olet +oikeassa, me emme tiedä mitään, ja me tunnemme nyt aina hänen +uhkauksensa, me saamme nyt elää ainaisessa pelossa, että katto romahtaa +päällemme." + +Hän purskahti taas itkuun, ja hän nyyhkytti niin, että voi tuskin saada +sanaa sanotuksi. + +"Kahdeksantoista vuotias poika, joka ilmestyy noin äkkiä ja odottamatta! +Ja minä en todellakaan pidä hänestä, minä en edes tunne häntä. Kun hän +suuteli minua, en minä tuntenut muuta kuin jääkylmyyttä, aivankuin +sydämeni olisi jäätynyt. Herra Jumala, miten onneton minä olen! Tämä +kaikki on niin rumaa, likaista ja kiusallista!" + +Kun pikku poika näki hänen itkevän, heittäysi hänkin pelästyneenä +äitinsä rinnoille ja itki. Ja Norine painoi häntä tulisesti rintaansa +vasten. + +"Poika parkani! Poika parkani! Kun sinä vaan et saisi kärsiä siitä, kun +kärsimykset eivät vaan kohtaisi sinua! Oi, se olisi julma rangaistus! +On todellakin parasta elää siivosti, jos tahtoo päästä vapaaksi +vastaisista ikävyyksistä!" + +Illalla olivat molemmat sisaret rauhoittuneet hieman, ja he päättivät +nyt kirjoittaa Mathieulle. Norine muisti, että Mathieu oli muutamia +vuosia sitten käynyt hänen luonaan kysymässä, oliko Alexandre käynyt +tervehtimässä heitä. Mathieu yksin tunsi asiat ja tiesi myös, mitä hän +kulloinkin tiedustelee. Niin pian kuin Mathieu oli saanut kirjeen, +kiirehti hän Fédérationkadun varrelle levottomana siitä, mitä tämä +vaikuttaisi Beauchênen asioihin, jotka päivä päivältä tulivat yhä +huonommiksi. Kun Mathieu oli tehnyt Norinelle joukon kysymyksiä, arvasi +hän, että Alexandre oli saanut Norinen osoitteen Couteauskalta, mutta +hän ei vielä ymmärtänyt asiain oikeaa laitaa, sillä hänen +tutkimuksissaan oli vielä paljon aukkoja. Muutamain kuukausien salaisten +tiedustelujen jälkeen ja puhuteltuaan rouva Menouxia, Célesteä ja rouva +Couteauta itseä, voi hän jotenkuten päästä selvyyteen. Syynä kaikkeen +oli varmaankin se tiedustelu, jonka Mathieu oli antanut Couteauskan +toimittaa Rougemontissa, ja kun tämä oli lähtenyt Saint-Pierren kylään +saamaan selvää pojasta, jonka piti olla vaunujentekijä Montoiren +oppipoikana. Couteauska oli lörpötellyt liian paljon varsinkin toiselle +oppipojalle, Richardille, joka myöskin oli löytölastenkodin lapsia ja +jolla oli niin huonot taipumukset, että hänkin oli karannut seitsemän +kuukauden perästä ja niinkuin Alexandrekin varastanut mestariaan. Sitten +kului useita vuosia ja heidän jäliltään eksyttiin. Mutta myöhempään +olivat nämät molemmat nuoret heittiöt luultavasti kohdanneet toisensa +Pariisin kaduilla, ja nyt oli tuo pitkä, punatukkainen kertonut +pienelle, tummaveriselle, että hänen vanhempansa olivat etsineet häntä +ja maininnut ehkä hänen äidistään sekoittaen kertomukseensa tiesi mitä +lörpötyksiä ja valheita. Mutta tämä ei riittänyt selittämään sitä, miten +nuorukainen oli saanut Norinen osoitteen, hänen oli täytynyt saada se +Couteauskalta, joka Célesten kautta tiesi yhtä ja toista, sillä +Broquetten liikkeestä oli Mathieu saanut tietää, että eräs lyhyenläntä, +lujaleukainen nuori mies oli käynyt kaksi kertaa siellä ja keskustellut +imettäjäin hankkijain kanssa. Monet seikat olivat vielä selvittämättä, +kaikki oli tapahtunut Pariisin loan pimeydessä ja liassa, ja sentähden +oli siihen epäterveellistä kajotakin. Mutta se seikka rauhoitti +Mathieutä, että vaikka nuorukainen löysi äitinsä, Norinen, ei kellään +ollut aavistustakaan isän, Beauchênen nimestä ja asemasta. + +Kun Mathieu tapasi Norinen, pelästytti hän tytön niillä muutamilla +selvityksillään, joita hän oli tilaisuudessa antamaan. + +"Minä rukoilen, minä rukoilen teitä, älkää salliko hänen enään palata! +Keksikää joku keino, estäkää hän tulemasta uudelleen ... hänen +näkemisensä on liian katkerata." + +Mathieu ei voinut luonnollisesti tehdä mitään. Kaikki hänen +ponnistuksensa kävivät siihen suuntaan, että Alexandre ei löytäisi +Beauchêneta. Kaikki se, mitä hän oli kuullut tuosta nuorukaisesta, oli +niin karkeaa ja sietämätöntä, että hän päätti säästää Constancelta sen +häväistyksen, ett'ei hän joudu tuon kiristäjän käsiin. Hän oli +näkevinään Constancen kauhun tuon lapsen tähden, jota hän oli niin +innokkaasti tiedustellut, hän häpesi Constancen puolesta ja hän katsoi +välttämättömäksi haudata ainaiseksi tämän salaisuuden. Mutta tämä ei +tapahtunut ilman pitkällistä sisäistä taistelua, sillä hänestä tuntui +myöskin kovalta hylätä tuo viheliäinen nuorukainen. Olikohan pelastus +vielä mahdollinen? Sitä hän tuskin luuli. Sillä kukahan tahtoisi ja +voisi ottaa huostaansa tuon pojan ja kasvattaa hänestä työn avulla +rehellisen ihmisen? Taaskin yksi ihminen mereen! Verta vuotavalla +sydämellä lausui hän tuomionsa tuon pojan suhteen, sillä hän epäili, +ett'ei ole mitään pelastuksen mahdollisuutta. + +"Minun neuvoni on se", sanoi hän Norinelle, "että te pidätte +toistaiseksi hänen isänsä nimen salassa. Saammepa sitten nähdä. Nyt +olisi siitä vaan ikävyyksiä kaikille ihmisille." + +Norine oli samaa mieltä: + +"Oh, älkää pelätkö. Minä olen jo sanonut hänelle, että hänen isänsä on +kuollut. Kaikki kohdistuisi minuun, ja minä tahtoisin niin mielelläni +olla rauhassa pienessä nurkassani yhdessä poikani kanssa!" + +Mathieu näytti murheelliselta, hänen oli vaikeata päättää jättää +nuorukainen kohtalonsa valtaan. + +"Minä voisin kyllä hankkia hänelle jotakin tointa, jos hän vaan tahtoisi +tehdä työtä. Vastaisuudessa voisin minä käyttää häntä työssä +maatilallanikin, kun minun ei vaan tarvitsisi pelätä, että hän turmelee +minun väkeni. Minä ryhdyn kuulustelemaan, minä tunnen erään +vaunujentekijän, joka varmaankin ottaisi hänen palvelukseensa, ja minä +kirjoitan teille, kun olen vaan saanut häneltä vastauksen, niin että te +voitte sanoa, minne Alexandren on parasta kääntyä, kun hän taas palaa +tänne." + +"Kun hän palaa tänne!" huudahti Norine epätoivoissaan. "Te luulette +siis, että hän palaa takaisin? Oi, Jumalani, silloin on onneni +mennyttä!" + +Alexandre tuli todellakin takaisin. Mutta kun Norine antoi hänelle +vaunujentekijän osoitteen, kohotti hän vaan olkapäätään ja virnisteli. +Hän tunsi Pariisin vaunujentekijät, he olivat kaikki nylkyreitä, +laiskureita, jotka antoivat köyhäparkain tehdä työtä puolestaan. Hän ei +ollut muuten päättänyt oppiaikaansa, hän kelpasi ainoastaan asioita +juoksemaan, hän tahtoi mieluimmin saada paikan jossakin suuressa +kauppaliikkeessä. Ja kun Mathieu oli hankkinut hänelle sellaisen paikan, +pysyi hän siinä ainoastaan neljätoista päivää ja katosi vihdoin vieden +mukanaan ne mytyt, jotka hänen oli määrä kantaa ostajille. Sitten oli +hänellä paikka erään leipurin luona, sitten muurarin, sitten hallissa, +mutta missään ei hän pysynyt; hän väsytti suojelijansa ja jätti aina +jälkeensä ikäviä asioita tämän selviteltäväksi. Hänen pelastamisestaan +täytyi luopua. Kun hän taas ilmestyi repaleisena, kalpeana ja +nälkiintyneenä, täytyi avunannon rajoittua siihen, että hän sai vähän +rahaa, jolla voi ostaa itselleen leipää ja takin. + +Norine eli nyt kuolettavassa tuskassa. Viikkokaudet voi Alexandre olla +kuin kuollut. Mutta siitä huolimatta hätkähti Norine pienimmästäkin +äänestä, jonka hän kuuli portailta. Hän tunsi aina, milloin Alexandre +oli läheisyydessä, ja kun hän sitten äkkiä tuli, tunsi Norine heti hänen +ovelle naputuksesta ja alkoi vapista, aivankuin hän olisi tullut +pieksämään häntä. Alexandre oli huomannut, mitenkä Norine häntä pelkäsi, +ja hän käytti tätä hyväksensä sekä viekoitteli äidiltään kaikkea, mitä +tällä oli laatikoissaan. Kun Norine oli antanut hänelle viisi frankia, +sen almun, minkä Mathieu oli tätä tarkoitusta varten jättänyt, ei tuo +nuorukainen tyytynyt siihen, vaan tahtoi itse tarkastella paikkoja. +Väliin oli hän aivan kuin vimmattu, kun hän tuli, kertoi hän, että +poliisi veisi hänen ennen iltaa, ell'ei hän saisi kymmentä frankia, +uhkasi särkeä kaikki huonekalut ja myydä pienen kellon. Ja silloin +täytyi Cécilen astua väliin ja ajaa hänet ulos, sillä tuo tyttö oli +hyvin rohkea, vaikka hän olikin pieni ja hento. Muutamain päiväin +kuluttua palasi Alexandre uudestaan ja hänellä oli uudet vaatimukset, +hän uhkasi kertoa kovalla äänellä portailta elämäkertansa, ell'ei +hänelle annettaisi kymmentä frankia. Eräänä päivänä kun hänen äitinsä +itki eikä hänellä ollut soutakaan, tahtoi poika ratkoa patjat ja väitti, +että Norine on niihin kätkenyt säästönsä. Molempain sisarusten elämä +muuttui helvetiksi. + +Mutta onnettomuudeksi joutui Alexandre Féderationkadun varrella +tuttavuuteen Alfredin, Norinen nuorimman veljen kanssa. Alfred oli +silloin kahdenkymmenen vuotias, kaksi vuotta nuorempi kuin +sisarenpoikansa, joksi hän leikillisesti kutsui Alexandrea; toista +pahempaa rosvon alkua ei ollut kuin Alfred, tämä kalpea, parraton +lurjus, jolla oli tirkistelevät silmät ja vino suu, tuo rikkaruoho, joka +oli saanut kasvaa villinä Pariisin liassa. Seitsenvuotiaana varasti hän +jo sisariltaan ja pieksi Cécileä lauvantain iltoina saadakseen hänen +pienistä, heikoista käsistään temmatuksi viikkopalkan. Akka Moineaud, +joka oli väsynyt ja vanha eikä voinut pitää vaaria pojastaan, ei ollut +saanut tätä koskaan käymään koulua tai oppimaan jotakin ammattia, ja +poika kiusasi häntä niin, että äiti itse vihdoinkin ajoi hänen kadulle +saadakseen olla rauhassa. Suuret veljet antoivat hänelle korvapuusteja, +isä oli työssä aamusta iltaan, laimiin lyöty lapsi kasvoi kodin +ulkopuolella paheitten ja rikoksien helmassa, samanikäisten poikain ja +tyttöjen suuressa joukossa, jotka turmelivat toinen toisensa. Hän oli +tämän köyhän perheen rikkaruoho, lika, joka kaadetaan likavesijohtoon, +turmeltunut hedelmä, joka turmelee muutkin. + +Niinkuin Alexandre eli hänkin ainoastaan siitä, mitä hän sattumalta sai +käsiinsä, ei tiedetty edes, missä hän vietti yönsäkään siitä ajasta +alkaen, jolloin akka Moineaud oli kuollut sairashuoneesen loppuun +kuluneena ja väsyneenä monen lapsen köyhyyteen synnyttämisestä. Hän oli +ainoastaan kuudenkymmenen vuotias, mutta hän oli jo köyryselkäinen kuin +satavuotias vanhus. Kaksi vuotta vanhemman Moineaudin jalka oli +viidenkymmenen vuotisen orjantyön jälkeen tullut halvatuksi, ja hänen +oli täytynyt jättää tehdas, ja nyt hajoitettiin koko heidän pieni +omaisuutensa kaikkiin ilmansuuntiin. Moineaudilla oli onneksi pieni +eläke, jonka sääliväinen Denis oli hankkinut hänelle. Mutta hän oli +tullut uudestaan lapseksi, pitkä orjanelämä oli tylsistyttänyt hänen; +hän joi pienet rahansa, hän ei voinut olla yksinään, hänen jalkansa +olivat halvautuneet, ja kädet vapisivat niin, että hän oli aikaan +saamaisillaan tulipalon sytyttäessään piippuaan; hän oli sentähden +joutunut molempain tytärtensä, Norinen ja Cécilen, luokse, sillä he +olivat ainoat perheen jäsenistä, jotka olivat niin hyväsydämisiä, että +ottivat vastaan hänen. He olivat vuokranneet hänelle pienen kamarin oman +huoneensa yläpuolelta, viidennestä kerroksesta, he hoitivat häntä, +hankkivat hänelle ruokaa hänen pienillä eläkerahoillaan ja panivat +hyvin paljon omistaan lisäksi. Tästä oli seurauksena, niinkuin he +leikillisesti sanoivat, että heillä nyt oli kaksi lasta, pieni ja vanha, +joka oli suurena rasituksena kahdelle naiselle, jotka ansaitsivat neljä +frankia päivässä kartonkityöllään. Kohtalon ivaa oli se, ett'ei ukko +Moineaud ollut löytänyt turvapaikkaa muitten kuin Norinen, sen tyttären +luona, jonka hän kerran oli ajanut ulos ja jota hän oli kironnut huonon +elämän tähden, tuon lutkan luona, joka oli häpäissyt hänen nimensä ja +jonka käsiä hän nyt suuteli, kun tämä sytytti hänen piippunsa, jotta hän +itse ei polttaisi nenäänsä. + +Mutta Moineaudin vanha, ränsistynyt pesä oli hävinnyt, koko perhe oli +hajonnut, lentänyt eri suunnille. Ainoastaan Irmalla oli hyvä olla, +sillä hän oli naimisissa postivirkamiehen kanssa; hän oli nyt hieno +nainen eikä hän enään ollut tuttavuudessa sisarustensa kanssa. Victor +oli tehtaassa alkanut samaa elämää kuin isäkin, hän toimi samoissa +orjantöissä kuin isäkin ja ponnisteli yhtä tylsästi ja itsepintaisesti. +Hän oli naimisissa ja hänellä oli jo kuusi lasta, hänen vaimollaan oli +edessä sama kohtalo kuin hänen äidilläänkin, ainaisia lapsivuoteita ja +voimia kuluttava työ taloudenhoidossa; molemmat tulisivat he päättämään +päivänsä raajarikkoina ja heidän lapsensa tulisivat lisäämään +nälkiintyneitten kirottua sukukuntaa. Euphrasieta kohtaan oli +välttämätön kohtalo vieläkin kovempi. Tämä leikattu naisparka ei ollut +niin onnellinen, että olisi saanut kuolla. Hänen oli vähitellen täytynyt +antautua kokonaan vuoteen omaksi, ja vuoteessaan makasi hän nyt +liikkumattomana, voimatta kohottaa sormeaankaan, mutta hän eli +kuitenkin, hän kuuli ja näki ja ymmärsi kaikki. Tästä avoimesta +haudastaan oli hän monet kuukaudet katsonut kotinsa häviötä. Hän oli +kuollut kapine, jota miehensä haukkui ja rouva Joseph kidutti; hänen +annettiin olla koko päivät ilman vettä, hänelle heiteltiin leivänsyrjiä +kuin sairaalle elukalle, jonka alle ei edes muuteta uusia olkia. Omasta +puolestaan oli hän alistuvainen, mutta pahinta oli se, että hänen kolme +lastaan lyötiin laimiin ja he saivat viettää kaduilla päiviään. Bénard, +hänen miehensä, oli ruvennut juomaan yhdessä rouva Josephin kanssa aina +siitä asti kuin koti oli tullut näin ikäväksi. Sitten tappelivat he, +ajoivat ulos lapset, ja nämät palasivat takaisin repaleisina ja taskut +täynnä varastettuja tavaroita. Kaksi kertaa oli Bénard kateissa +kahdeksan päivää. Kolmannella kerralla ei hän enään palannut takaisin. +Kun vuokra olisi ollut maksettava, lähti rouva Josephkin vuorostaan +erään toisen miehen kanssa. Nyt oli mitta täysi. Euphrasien täytyi antaa +kantaa itsensä la Salpetrièreen, ja kodittomat lapset joutuivat +katuojaan. Poikaa ei koskaan enään näkynyt; näytti siltä kuin joku +likaviemäri olisi niellyt hänen. Toinen kaksosista kuoli seuraavana +vuonna sairashuoneessa. Toinen heistä, Toinette, laiha ja sairaalloinen +vaaleanverinen tyttö, jolla oli silmät ja hampaat kuin sudella, asui +siltojen alla, kivilouhimoissa, oli jo kymmenen vanhana prostitueerattu +ja kuudentoista vuotiaana vanhentunut. Siinä oli taas Alfredin +historiasta uusi ja vielä inhoittavampi painos: hylätty tyttö, jonka +katuelämä turmelee ja joka vihdoin joutuu rikoksien helmaan. He olivat +kohdanneet toisensa, tämä eno ja sisarentytär, ja he elivät yhdessä +jossakin, ei kukaan tietänyt missä, ehkä Moulineauxin puolessa, sillä +siellä oli kalkkiuuneja. + +Eräänä päivänä sattui, että Alexandre kohtasi Norinen luona Alfredin, +joka tuli väliin sinne koettamaan viekoitella ukko Moineaudilta muutaman +soun. Molemmat nuoret rosvot lähtivät sieltä pois yhdessä ja tulivat +pian tuttaviksi. Tästä johtuivat he perustamaan kokonaisen rosvojoukon. +Alexandre eli yhdessä Richardin kanssa, ja Alfred vei heidän Toinetten +luokse. Heitä oli nyt neljä, ja Toinette rakastui Richardiin, nuoreen +jättiläiseen, jolle Alfred antoi tytön kuin hyvälle ystävälleen. Sitten +sai Toinette joka ilta korvapuusteja uudelta herraltaan, jos hän ei +tuonut mukanaan viittä frankia kotiin. Mutta Toinettesta maistuivat +korvapuustit hyviltä, vaikka hän muuten kovasta tyrkkäyksestäkin olisi +ollut valmis repimään ihmisiltä silmät päästä kuin vihainen kissa. Ja +heidän historiansa oli nyt se vanha tavallinen: nuo kolme lurjusta +pakoittivat tämän vielä alaikäisen tytön kerjäämään, ja itse he olivat +illalla väijymässä ja pelättivät myöhästyneet kävelijät antamaan +itselleen almuja; kun tyttö tuli suuremmaksi, alkoi hän elämänsä +prostitueerattuna, viekoitteli miehiä mukaansa lankun taakse ja jätti +heidät sitten ystäväinsä käsiteltäväksi, ell'eivät he maksaneet; sitten +alkoivat varkaudet, ensin pienet näpistelyt myymälöissä ja sen jälkeen +vakavammat toimenpiteet edeltäpäin tehtyjen suunnitelmain mukaan. Joukko +nukkui missä kulloinkin sattui, milloin inhoittavissa hotelleissa, +milloin rakentamattomilla tonteilla. Kesäsin kuleskelivat he päivät +läpeensä metsissä, odotellen yötä, jolloin Pariisi joutui heidän +ryöstöretkiensä uhriksi. Heitä nähtiin halleissa, ihmistungoksessa +bulevardeilla, epäilyttävissä kahviloissa, autioilla kaduilla, +kaikkialla, missä he vainusivat jotakin voittavansa. Kokonainen lauma +villejä laskettuna irti keskellä sivistyksen keskipistettä, parvi +tiikerinpoikasia, jotka retkeilivät metsissä ja tyydyttivät +vuosituhansien takaa perimänsä vaiston ryöstää ja murhata! + +Sellainen lapsi saa kiittää sattumaa elämästään, hän kasvaa ilman +hoitoa, ja joutuu kadulle. Siellä syntyy pian yhteiskunnallisen +turmeluksen inhoittava hapatusaine. Kaikki nuo katuojan lapset, jotka +kerjäävät, varastavat ja harjoittavat haureutta, muodostavat sen +lantakasan, josta rikos nousee idulle. He ovat hirmuisena ruton pesänä +Pariisin loan traagillisessa pimeässä kuilussa. Nämä ihmissiemenet, +jotka on heitetty kadulle, nousevat siksi kaiken pahuuden ja rikoksien +laihoksi, joka uhkaa särkeä yhteiskunnan kaikista liitoksistaan. + +Kun Norine sai Alexandren ja Alfredin suukovusta vähän vihiä tämän +rosvojoukon urotöistä, pelästyi hän niin, että pani varmuuslukon +oveensa. Ja pimeän tultua ei hän aukaissut ovea kenellekään, joka ei +sanonut nimeään. Pian kaksi vuotta oli jo kestänyt hänen +kidutusaikansa, hänen ainainen tuskallinen odotuksensa, että Alexandre +tulee. Alexandre oli kahdenkymmenen vuotias, hän puhui käskevällä +äänellä, uhkasi Norinea julmalla kostolla, kun hänen täytyi lähteä +tyhjin käsin. Eräänä päivänä tempasi hän, ilman että Cécile voi sitä +estää, kaapin oven auki, otti sieltä joukon liinavaatteita, nenäliinoja, +pyyhinliinoja ja lakanoita myydäkseen ne. Eikä kumpikaan sisar tohtinut +juosta hänen perässään portaille, he jäivät istumaan tuoleilleen +masentuneina ja itkien. + +Talvi tuli hyvin ankaraksi. Nämä molemmat ryöstetyt työläisnaiset +olisivat saaneet kärsiä nälkää ja vilua pienen poikansa kanssa -- jolla +kaikesta huolimatta piti kaikki olla hyvin -- ell'eivät he olisi saaneet +säännöllistä apua vanhalta ystävältään, rouva Angeliniltä. Hän oli yhä +vaan yksi yleisen köyhäinhoidon tarkastusrouvista, hänen toimenaan oli +valvoa naimattomain äitien lapsia Grenellen korttelissa. Mutta hän ei +ollut pitkään aikaan voinut saada virastoilta mitään apua Norinelle. Se, +että hän kuitenkin joka kuukausi voi antaa Norinelle kaksikymmentä +frankia, se tuli siitä, että ihmisystävälliset henkilöt uskoivat almunsa +hänen huostaansa, vielä melkoisen suuriakin summia, ja tämän tekivät he +siitä syystä, että tiesivät rouva Angelinin osaavan jakaa ne viisaasti +köyhille, joitten kanssa hänen toimensa toi hänet aina yhteyteen. Rouva +Angelinin viimeinen, suuri lohdutus yksinäisessä lapsettomassa +elämässään oli se, että hän voi antaa apua köyhille äideille, joitten +pienet lapset hymyilivät hänelle nähdessään hänen tulevan kädet täynnä +hyviä lahjoja. + +Eräänä päivänä, jolloin tuuli ja satoi ankarasti, jäi rouva Angelin +istumaan Norinen luokse. Kello oli tuskin kaksi, hän oli äskettäin +alkanut kiertokulkunsa, ja polvillaan oli hänellä pieni laukku, jossa +hänellä oli köyhille jaettavia kulta- ja hopearahoja. Ukko Moineaud +istui vastapäätä häntä imien piippuaan, ja rouva Angelin puheli +Moineaudille, mitenkä hän olisi mielellään tahtonut hankkia tälle +vanhukselle kuukautisen apurahan. + +"Mutta", sanoi hän, "jos te tietäisitte, miten suuressa kurjuudessa +köyhät ovat näinä talvikuukausina! Meidän on mahdotonta tehdä enemmän +heidän hyväkseen, me emme voi antaa kaikille. Te olette niitten +joukossa, joiden on hyvä olla. Mutta minä saan nähdä sellaisia, jotka +elävät kuin koirat ja joilla ei ole hiiliä, millä lämmittää, eikä +perunaakaan syötäväksi. Ja sellaisten kotien lapsiparat, he ovat +syöpäläisten vallassa, ilman jalkineita, ilman vaatteita, he kasvavat +vankilaa ja mestauslavaa varten, ell'eivät sitä ennen kuole +keuhkotautiin!" + +Häntä puistutti ja hän sulki silmänsä aivankuin olisi tahtonut päästä +näkemästä noita kurjuuden, häpeän ja rikoksien näytelmiä, joita hän +ehtimiseen näki kulkiessaan köyhäin äitien maailmassa. Hän palasi sieltä +takaisin kalpeana ja mykkänä, ei tohtinut kertoa kaikkea, kun hän oli +tunkeutunut inhimillisen kurjuuden kuilun pohjaan asti. Väliin ajatteli +hän, eikö joku kostava maanjäristys niele tätä Jumalan kiroomaa +kaupunkia. + +"Ah", huokasi hän, "he kärsivät niin hirveästi, että täytyy antaa +anteeksi heidän hairahduksensa." + +Moineaud kuunteli tylsän näköisenä ja ymmärtämättä. Hän otti vaikeasti +piipun suustaan, tämä liike vaati häneltä melkoista ponnistusta, +häneltä, joka viisikymmentä vuotta oli käsitellyt moukaria ja alasinta. + +"Kunniallinen ja siveellinen elämä on pääasia", sanoi hän värähtelevällä +äänellä. "Työ palkitsee tekijänsä." + +Mutta kun hän taas tahtoi panna piipun suuhunsa, ei hän voinutkaan sitä +tehdä. Hänen raskaitten työkapineitten lamauttama kätensä vapisi liian +paljon. Ja Norinen täytyi nousta auttamaan häntä. + +"Isä parka!" sanoi Cécile, joka ei ollut keskeyttänyt työtään, pahvin +leikkelemistä. "Mihin hänkin olisi joutunut, ell'emme me olisi ottaneet +häntä hoitoomme? Irma hattuineen ja silkkileninkeineen ei todellakaan +olisi tahtonut häntä luokseen." + +Norinen pieni poika oli sillä välin asettunut rouva Angelinin eteen, +sillä hän tiesi, että niinä päivinä kuin tuo kiltti rouva oli käynyt +heidän luonaan, sai hän jälkiruokaa päivälliseksi. Hän hymyili, ja hänen +kirkkaat silmänsä sädehtivät vallattomien, vaaleain suortuvain alta. Kun +rouva Angelin näki, miten huvitettuna poika odotteli, että hän avaisi +laukkunsa, tuli hän liikutetuksi. + +"Tule suutelemaan minua, pikku ystäväni!" + +Rouva Angelin ei tuntenut suloisempaa palkintoa kuin suutelot köyhäin +kotien lapsilta, joille hän tullessaan toi aina vähän iloa. Ja kyyneleet +täyttivät hänen silmänsä, kun pienokainen heittäytyi hänen kaulaansa, ja +lapsen äidille sanoi hän: + +"Älkää surko; on onnettomampiakin naisia kuin te. Minä tunnen erään, +joka, jos hän saisi omakseen tämän pikku lemmikin, mielellään eläisi +teidän köyhyydessänne, teidän kartonkityöllänne aamusta iltaan ja +suletussa elämässä tässä ainoassa huoneessa, jonka pienokainen täyttää +päivänpaisteellaan. Ah, Jumalani, jos te tahtoisitte, jos te voisitte +vaihtaa!" + +Hän vaikeni hetkeksi ja pelkäsi purskahtavansa itkuun. Se oli hänen +parantumaton surunsa, ett'ei heillä ollut lasta. Nämät aviopuolisot +vanhentuivat nyt katkerassa yksinäisyydessään. He asuivat kolmessa +pienessä huoneessa Lillekadun varrella, pihan puolella, ja elivät rouvan +palkasta, köyhäinavusta ja niistä pienistä omaisuutensa pirstaleista, +jotka olivat saaneet pelastetuiksi. Ennen niin iloinen viuhkojen +maalaaja oli nyt täydellisesti sokea; hän oli kuin kuollut kapine, jonka +hänen vaimonsa pani aamulla nojatuoliin ja löysi siitä illalla tultuaan +kotiin ainaisilta kiertoretkiltään köyhäin kaupungin osissa. Hän ei +voinut syödä eikä panna maata ilman vaimonsa apua, hän oli vaimonsa +lapsi, niinkuin hän itse lausui terävällä ivalla. Lapsiko? Rouva Angelin +oli siis vihdoinkin saanut lapsen, ja se oli hänen miehensä! Vanha, +viidenkymmenen vuotias lapsiparka, joka näytti kahdeksankymmenen +vuotiaalta, joka uneksi auringosta ikuisessa pimeässä yössään niinä +pitkinä hetkinä, jolloin hän istui yksinään. Eikä rouva Angelin +kadehtinut tuota köyhää työläisnaista ainoastaan pienen pojan tähden, +hän kadehti häntä myöskin ukon tähden, joka poltti piippua, tuon työn +invaliidin tähden, joka ainakin voi nähdä. + +"Älä kiusaa rouva Angelinia", sanoi Norine pojalleen, levottomana siitä, +että näki rouvan noin liikutettuna. "Mene leikkimään!" + +Mathieun kautta tunsi Norine osaksi rouva Angelinin olosuhteet. Hän +tunsi hyväntekijätärtään kohtaan sydämellistä kiitollisuutta, joka teki +hänen kainoksi ja kunnioittavaksi joka kerta kuin hän näki rouva +Angelinin tulevan aina mustiin puettuna, entisen kauneuden jälkiä +kasvoillaan ja ennen aikaansa surusta vanhentuneena. + +"Mene leikkimään, rakkaani. Sinä väsytät rouva Angelinin." + +"Väsyttääkö ... ei, ei suinkaan!" huudahti rouva Angelin ja hänen +onnistui nyt voittaa mielenliikutuksensa. "Hän päinvastoin ilahuttaa +minua. Suutele minua, suutele minua vielä kerran, kiltti poikani!" + +Sitten tuli hänelle kiire, ja hän oli oma itsensä taas. + +"Täällä minä istun näin kauvan, ja minulla kun on niin paljon +juoksemista ennen iltaa! Niin, tässä on nyt tämä, minkä minä voin antaa +teille..." + +Mutta juuri kuin hän otti kultarahaa pienestä laukustaan, lyötiin +nyrkillä oveen. Norine muuttui kalmankalpeaksi; hän oli tuntenut +Alexandren nyrkin iskun. Mitä hän nyt tekisi? Jos hän ei avaisi, +jatkaisi tuo rosvo jyskytystään ja panisi toimeen jonkun häväistyksen. +Hänen täytyi avata, eikä Alexandre ollut ollenkaan niin pelättävä kuin +hän oli luullut. Hämmästyneenä siitä, että näki vieraan naisen täällä, +ei Alexandre lausunut sanaakaan, hän hiipi vaan sisään ja asettui seinän +viereen. Rouva Angelin oli vaan vilkaissut tulijaan ja kääntynyt sitten +poispäin; hän ymmärsi, että nuorukainen, joka otettiin tällä tavalla +vastaan, oli ystävä tai sukulainen. Ja salaamatta ollenkaan asiataan +jatkoi hän: + +"Tässä on kaksikymmentä frankia, minä en voi antaa enempää. Mutta minä +lupaan, että koetan saada tämän summan kaksinkertaiseksi ensi kuussa. Se +on se kuukausi, jolloin vuokrat ovat maksettavat, ja minä olen siitä jo +muistuttanut ystäviäni, he antavat kyllä niin paljon kuin voivat. Mutta +tokkohan sittenkään saan tarpeeksi kokoon, tarvitsijoita on niin +paljon!" + +Hänellä oli yhä pieni laukkunsa avoimena polvillaan; Alexandre oli +niellä sen leimuavilla silmillään, hän arvosteli ajatuksissaan köyhäin +aarteen suuruutta, kultaa ja hopeaa, vieläpä tummaa vaskeakin. Ollen yhä +äänetönnä näki hän rouva Angelinin sulkevan laukkunsa, kietovan pienen +ketjun ranteensa ympäri ja nousevan tuoliltaan. + +"Me tapaamme siis toisemme ensi kuussa", sanoi hän. "Minä tulen aivan +varmaan viidentenä päivänä. Minä alan luultavasti teistä kiertokulkuni. +Mutta mahdollista on, että tulen hyvin myöhään, sillä silloin on minun +miesparkani nimipäivä. Niin, hyvästi nyt, olkaa hyvällä mielellä ja +tehkää ahkerasti työtä!" + +Norine ja Cécilekin olivat nousseet ylös saattaaksensa häntä ovelle. +Siellä he vielä kiittelivät häntä, ja lapsi suuteli vielä kerran kilttiä +rouvaa molemmille poskille. Sitten hengittivät molemmat pelästyneet +sisaret helpommin. Kaikki meni erittäin rauhallisesti, Alexandre oli +jotenkin vaatimaton tällä kertaa, sillä kun Cécile oli käynyt +vaihtamassa rahan, tyytyi hän ottamaan vaan yhden noista neljästä viiden +frankin setelistä, jotka Cécile toi mukanaan. Hän ei jäänyt pitkäksi +aikaa kiusaamaan heitä, kuten tavallista oli, hän meni heti matkaansa +rahoineen vihellellen erästä renttulaulua. + +Seuraavan kuun viidentenä päivänä, eräänä lauvantaina, oli talven +sateisin ja kylmin päivä. Tässä Fédérationkadun yksinäisessä osassa oli +asumaton tontti, jonka lankku eroitti kadusta, ja vuosien kuluessa oli +tämä lankku mädäntynyt kosteudesta. Siitä puuttui muutamia lautoja, +toisessa päässä oli aukko aitauksessa. Koko iltapäivän oli siellä +sateesta huolimatta laiha, nuori tyttö, joka oli aina silmiin asti +peitetty vanhalla, repaleisella saalilla, luultavasti kylmän tähden. Hän +odotteli varmaankin jotakin onnellista tilaisuutta, almua joltakin +säälivältä ohitse kulkijalta; hän kulki lankun sivua kuin väijyvä +petoeläin ja ehtimiseen olivat hänen laihat kasvonsa kääntyneet +Marskenttää kohden. + +Tunnit kuluivat, kello löi kolme, ja vaaleanharmaalla taivaalla ajelehti +niin mustia pilviä, että ne näyttivät lakaisevan pois tytön, heittävän +hänen pimeyteen kuin laivahylyn. Väliin katseli hän ylös ja näki +kiiltävine silmineen, miten taivas pimeni, ja näytti siltä kuin hän +olisi kiittänyt taivasta siitä, että tämä lähetti niin synkkiä varjoja +tähän autioon sopukkaan. Juuri kuin taaskin alkoi sataa, lähestyi +mustiin puettu nainen sateenvarjo suojanaan. Hän kulki nopeaan, vältti +vesilätäköitä ja hänellä oli nähtävästi kiire. + +Toinette tunsi luultavasti tulijan jo etäältä jostakin pettämättömästä +merkistä. Siellä tuli rouva Angelin, joka oli matkalla köyhäinsä luokse +pienen laukkunsa ketju ranteen ympärillä. Kun tyttö näki tämän ketjun +kiiltävän, tuli hän aivan varmaksi asiastaan ja vihelsi heikosti. Heti +alkoi kuulua huutoa ja valitusta eräästä pimeästä nurkasta tuolta +asumattomalta tontilta, ja tyttö itse alkoi itkeä ja huutaa apua. + +Rouva Angelin pysähtyi kummastuneena. + +"Mitä on tapahtunut, lapseni?" + +"Oi, rouva, veljeni on pudonnut tuolla ja taittanut jalkansa." + +"Pudonnutko? Mistä?" + +"Siellä on eräs suojus, jossa meillä on tapana nukkua, kun meillä ei ole +kotoa, ja estääkseen sateen tunkeutumasta sisään kiipesi hän tikapuille +ja taittoi sitten jalkansa." + +Tyttö nyyhki ja oli epätoivossa; kymmenen minuuttia oli hän seisonut jo +siinä, mutta kukaan ihminen ei tullut heitä auttamaan tässä rajuilmassa. +Sillä välin tulivat valitushuudot tuolla tonttimaalla äänekkäämmiksi ja +valittavammiksi. + +Rouva Angelin näytti vielä vähän epäilevän. + +"Sinun täytyy juosta noutamaan jotakin lääkäriä, tyttöparka. Minä en voi +mitenkään auttaa." + +"Kyllä te voitte, tulkaa mukaan! Minä en tiedä, missä lääkäri asuu. +Tulkaa, niin nostamme hänen ylös, minä en jaksa yksin, me voimme ainakin +saada hänen suojaan, niin ett'ei hänen päälleen sada." + +Nyt suostui rouva Angelin, sillä tytön ääni tuntui niin rehelliseltä. +Hänen ainaiset käyntinsä rikoksien pesissä olivat tehneet hänen +rohkeaksi. Hän pani sateenvarjonsa kiinni, tunkeutui sisään lankussa +olevasta reijästä ja seurasi tyttöä joka juoksi hänen edellään +repaleisessa saalissaan, avopäin ja ketteränä kuin kissa. + +"Antakaa minulle kätenne, rouva ... varokaa, tässä on vettä. Se on +tuolla. Kuuletteko, kuinka hän valittelee, veliparkani? Kas niin, nyt me +olemme perillä." + +Sitten kävi kaikki salaman nopeudella. Nuo kolme rosvoa, jotka olivat +olleet pimeässä piilossa, hyökkäsivät esiin, heittäytyivät rouva +Angelinin päälle sellaisella raivolla, että hän kaatui. Mutta Alfred, +joka oli arka, jätti rouvan kahden muun huostaan ja juoksi lankussa +olevalle reijälle vartioitsemaan yhdessä Toinetten kanssa. Alexandre, +joka piti käsillä mytyksi käärittyä nenäliinaansa, tunki sen rouva +Angelinin suuhun tukehuttaakseen hänen huutonsa. Heidän aikomuksensa oli +ainoastaan pelottaa häntä ja juosta sitten matkoihinsa laukun kanssa. +Mutta nenäliina oli luultavasti irtaantunut, ja rouva Angelin päästi +hirveän hätähuudon; samassa antoivat lankun aukossa olijat +hälyytysmerkin, luultavasti lähestyi joku. Tästä täytyi tulla loppu. +Alexandre solmi nenäliinan lujasti hänen kaulansa ympärille ja Richard +tukahutti nyrkin iskuilla hänen huutonsa. Murharaivo valtasi heidät, he +solmivat nenäliinan yhä lujempaan, laahasivat naisen lokaan, kunnes hän +ei enään liikahtanut. Kun vihellys taaskin kuului, ottivat he laukun, +jättivät ruumiin siihen nenäliina kaulan ympärillä, ja kaikki neljä +lähti juoksemaan Grenellen sillalle, jolta he heittivät laukun Seineen +ajettuaan ensin vaskilantit ja keltaiset ja valkeat rahat taskuihinsa. + +Kun Mathieu sai sanomalehdistä lukea murhan yksityiskohdista, valtasi +kauhu hänen mielensä, ja hän kiirehti Fédérationkadun varrelle. Murhattu +tunnettiin heti rouva Angeliniksi, murha, joka oli tehty asumattomalla +tontilla, muutamia askelia siitä talosta, jossa molemmat sisaret +asuivat, herätti hänessä hirveän aavistuksen. Hän tunsi heti +epäluulojensa varmistuvan, kun hänen oli täytynyt kolme kertaa naputtaa +ovea ja Cécile päästi hänen sisään vapisten koko ruumiiltaan. Norine oli +sairas ja vuoteessaan, kalpea kuin kuollut. Hän purskahti itkuun, kertoi +kauhun valtaamana Mathieulle koko jutun, rouva Angelinin käynnin, +Alexandren äkkinäisen tulon, kuinka Alexandre oli nähnyt laukun ja +kuullut lupauksen pikaisesta avusta, saanut tietää päivän ja hetken. +Muuten ei hän voinut edes olla epätiedossakaan asian suhteen, nenäliina, +joka oli ollut solmittuna uhrin kaulaan, oli hänen omansa, yksi niistä +nenäliinoista, jotka Alexandre oli häneltä varastanut, merkitty hänen +nimikirjaimillaan. Se oli ainoa johtolanka, ja se ilmaisi niin vähän, +että poliisin oli mahdotonta päästä oikeille jälille. + +Mathieu istui sängyn vieressä jääkylmänä kauhusta. Suuri Jumala, rouva +Angelin parka! Hän oli näkevinään tuon rouvan nuorena ja iloisena tuolla +Janvillessä kiertelevän metsäpoluilla miehensä kanssa, istuvan Yeusen +piilipuitten siimeksessä, joitten oksien alta heidän suutelonsa +kuuluivat lintujen viserrykseltä. Hän näki hänen myöhempään julmasti +rangaistuna sen periaatteensa takia, ett'ei hän tahdo lapsia ennenkuin +on tullut määrättyyn ikään, epätoivoissaan siitä yön pimeydestä, joka +oli peittänyt hänen miehensä silmät ja vienyt mukanaan sen vähäisen +onnen, mikä heillä vielä oli jälellä. Ja äkkiä oli hän näkevinään +sokeaparan sinä iltana, jolloin tämä oli odotellut vaimonsa kotiin tuloa +saadakseen ruokaa ja päästäkseen maata, tuon vanhan, äidittömän, orvoksi +jääneen lapsen, joka nyt istui yksin pimeydessään ilman muuta seuraa +kuin murhatun vaimonsa verinen haamu. Sellaiset edellytykset +päivänpaisteiseen elämään, sellainen kohtalo, ja sellainen kuolema! + +"Me teimme siinä oikein", mutisi Mathieu ajatellessaan Constancea, "kun +salasimme tuolta viheliäiseltä hänen isänsä nimen. Miten hirveätä! +Meidän täytyy kätkeä tämä salaisuus sydämemme syvimpään sopukkaan!" + +Norine vavahteli. + +"Älkää pelätkö! Minä kuolen mieluimmin kuin sanon hänelle sen." + +Kuukausia ja vuosia kului, mutta selville ei saatu, kuka oli murhannut +pientä laukkua kantavan naisen. Vuosikausia vavahteli Norine kuullessaan +jonkun vähän kovemmin naputtavan ovelle. Mutta Alexandre ei näyttäytynyt +enään, hän pelkäsi luultavasti Fédérationkatua, näytti siltä kuin +Pariisin pimeä, pohjattoman syvä valtameri olisi niellyt hänen. + + + + +II + + +Niinä kymmenenä vuotena, jotka nyt seurasivat, oli Fromentin perhe +komeassa kukassa Chantebledissä, joka yhä enemmin vaurastui. Sitä mukaan +kuin pojat ja tyttäret kasvoivat, solmittiin uusia avioliittoja, uusia +lapsia syntyi, tuleentui koko lupaava laiho, laajeni loppumattomiin tämä +valloituksiin voimakas suku. + +Ensin nai Gervais Caroline Boucherin, paikkakunnalla asuvan rikkaan +maanviljelijän tyttären, ilomielisen ja vahvarakenteisen vaaleanverisen +tytön, jolla oli kauniit piirteet, kelpo naisen, joka oli luotu +komentamaan kokonaista palvelijalaumaa. Käytyään läpi erään pensioonin +Pariisissa oli hän niin viisas, ett'ei hävennyt maata, hän rakasti sitä +yhtä paljon kuin ennenkin ja tahtoi siitä ammentaa elämänsä pysyväisen +onnen. Hänen myötäjäisissään oli niittypalsta Lillebonnen puolessa, ja +tämä lisäsi Chantebledin alueita kolmellakymmenellä hehtaarilla. Ja +ennen kaikkea toi hän mukanaan pesään iloisen mielensä, terveytensä ja +kunnollisuutensa taloustoimissa. + +Sitten toteentui Clairen kauvan aavistettu avioliitto Frédéric +Berthaudin kanssa. Hääpäivänä kun palattiin pormestarin luota ja +kulettiin sivu Janvillen pienen kirkkomaan, vuodatettiin liikutuksen +kyyneleitä; Rosen muisto, jota Frédéric oli rakastanut ja jonka kanssa +hänen piti mennä naimisiin, heräsi eloon kaikkein sydämissä. Mutta eikö +tuo vanha rakkaus ollut yhä lujempi side, sillä se oli sittemmin +kohdistunut nuorempaan sisareen kaikkein niitten vuosien kuluessa, joina +Frédéric oli ollut talon työssä? Hänellä itsellä ei ollut mitään +rikkautta, hänellä ei ollut muuta kuin luja uskollisuutensa, veljellinen +ystävyytensä, joka oli syntynyt Gervaisin ja hänen välilleen, kun he +vieretysten olivat tehneet työtä kuin kaksi väsymätöntä saman auran +eteen iestettyä härkää. Frédéricin sydämenlaatua ei voinut epäillä; +hänestä oli tullut välttämätön auttaja ja hänestä tulisi myös hyvä ja +luotettava aviomies. + +Nyt oli määrätty, kuka tulisi maatilan hoitajaksi. Mathieu oli +viidenkymmenen viiden vuoden vanhana luopunut kruunusta Gervaisin, maan +pojan, hyväksi, joksi hän tätä leikillään kutsui, sillä Gervais oli +täällä ensi kerran nähnyt päivänvalon eikä ollut koskaan luopunut +hänestä; hän oli ollut isänsä oikea käsi, hänen aivonsa, hänen +sydämensä. Frédéric vuorostaan tulisi Gervaisin ajatukseksi ja voimaksi, +hänen rakastavaksi auttajakseen yhteisessä työssä. He molemmat +jatkaisivat nyt isän työtä, täydentäisivät viljelysjärjestelmän, +antaisivat Denisin rakentaa Beauchênen tehtaassa uusia koneita, +ottaisivat maasta esiin koko sen voimakkaan laihon, minkä se voi antaa. +Samoin olivat molemmat vaimot jakaneet maailmansa; Claire oli +vahvemmalle ja vilkasliikkeisemmälle Carolinelle luovuttanut suoranaisen +peräänkatsonnan ja hoiti itse laajaa kirjanpitoa. Nämät molemmat +avioparit näyttivät olevan vasituisesti valitut saamaan aikaan +mahdollisimman suuren työn ilman että tarvitsi pelätä mitään +riitaisuuksia heidän välillään. + +Mutta vaikka Mathieu oli luopunut toimeenpanevasta vallasta, oli hän +kuitenkin vielä luova jumala, oraakeli, jota toteltiin ja jolta neuvoja +kysyttiin. Vanhassa paviljongissa, joka oli muutettu ja rakennettu +tilavaksi ja mukavaksi asunnoksi, asui hän hellässä sovussa Mariannensa +kanssa; he olivat kuin kaksi valtakunnan perustajaa, jotka suurella +kunnialla olivat vetäytyneet syrjään ja elivät nyt siitä ilosta, että +saivat nähdä lukuisan perheen puhkeavan kukkaan ympärillään. Ainoastaan +Denis ja Ambroise olivat jättäneet pesänsä ja raivanneet itselleen uran +Pariisissa. Kolme, pian naimakuntoista tytärtä, Louise, Madeleine ja +Marguerite olivat vielä kotona vanhempainsa luona, puhumattakaan +nuorimmista pojista, Grégoiresta, Nicolaksesta ja Benjaminista. Kaikki +nämät nuoret olivat kasvamassa, he olivat elämän ikkunan ääressä ja +odottivat vaan, että heidän vuoronsa tulisi koetella siipiensä +kantovoimaa. Siellä oli myöskin Blaisen leski Charlotte molempain +lastensa, Berthen ja Guillaumen kanssa; he asuivat yläkerrassa, jossa +äidillä oli maalausatelieerinsä. Hän oli rikas nyt, sillä hänen +osuutensa konetehtaasta kasvoi vuosi vuodelta, mutta hän maalaili yhä +tauluja taidekauppiaalle, siitä sai hän taskurahoja, sanoi hän +iloisesti, rahasumman, jonka hän antaisi lapsilleen lahjaksi heidän +hääpäivänään. Jo ajateltiin Berthen avioliittoa, hän olisi varmaankin +ensimäinen Mathieun ja Mariannen lapsenlapsista, joka menisi naimisiin, +ja he iloitsivat jo ajatellessaan tulevansa isoisän isäksi ja isoisän +äidiksi. + +Neljä vuotta tämän jälkeen lensi Grégoire pesästä. Siitä tuli kokonainen +näytelmä, jota vanhemmat muuten olivat jo tienneet odottaakin. Grégoire +oli aina ollut perheen kiusantekijä, pieni, lyhytkasvuinen nulikka, +jolla oli pilkalliset kasvot ja loistavat silmät. Lapsuutensa ajan oli +hän enimmäkseen kierrellyt Janvillen metsissä, ja sitten oli hän hyvin +keskinkertaisella ahkeruudella lueskellut Pariisissa, josta hän oli +tullut takaisin iloisena ja terveenä, mutta haluttomana mihinkään +ammattiin. Hän oli jo kahdenkymmenen neljän vuotias, mutta ei osannut +tuskin mitään muuta kuin metsästää, kalastaa, ja ratsastella +lähiseudulla; hän ei ollut tyhmempi eikä laiskempi kuin muutkaan, mutta +hän tahtoi itsepintaisesti elää oman mielensä mukaan. Pahinta oli se, +että koko Janville oli viime kuukausina puhunut siitä, että hän oli +taaskin solminut vanhat ystävyyssiteet Thérèse Lepailleurin kanssa ja +että heidät oli tavattu iltasin siimeksissä paikoissa piilipuitten alla +Yeusen rannalla. + +Eräänä aamuna otti Mathieu Grégoiren mukaansa mennäkseen katsomaan, +oliko Mareuilen puolessa viljalti peltopyitä. Kun he olivat tulleet +ylämaan metsään, sanoi Mathieu: + +"Tiedätkö, poikani, minä en ole tyytyväinen sinuun. Minä en voi +käsittää, mitenkä sinä voit elää toimettomana täällä meidän kanssamme, +jotka kaikki teemme työtä. Minä odotan lokakuuhun, koska sinä olet +luvannut siksi tehdä päätöksesi ja valita jonkun ammatin. Mutta mitä se +on kuin minulle kerrotaan sinun yhtymisistä Lepailleurin tyttären +kanssa? Tahdotko sinä saattaa meille mitä suurimpia ikävyyksiä?" + +Grégoire nauroi aivan huolettomasti. + +"Kas niin, pappa, älä nyt toru poikaasi siitä, että hän on hyvässä +ystävyydessä kauniin tytön kanssa. Muistahan, että minä annoin hänelle +ensimäiset oppitunnit polkupyörällä ajossa kymmenen vuotta sitten. Ja +muistelehan niitä kauniita ruusuja, joita hän auttoi minun varastamaan +Denisin häihin." + +Hän oikein nautti tämän lapsellisen rakkauden muistoista, heidän +retkeilyistään joen rannoilla, heidän marjakesteistään metsässä, jossa +oli hauskoja piilopaikkoja, joista kukaan muu ei tietänyt. Ja rakkaus +näytti taas leimahtaneen liekkiin, sillä hänen kasvonsa tulivat aivan +punaisiksi, ja hänen silmänsä loistivat puhuessaan näistä vanhoista +muistoista. + +"Mutta sitten vallitsi vuosikaudet verinen vihollisuus Thérèsen ja minun +välilläni sentähden, että minä eräänä iltana tullessamme kotiin +Vieux-Bourgin kansanjuhlasta tuuppasin hänen rapakkoon, niin että hän +likasi leninkinsä. Mutta keväällä me sovimme, kun sattumalta tapasimme +toisemme Monvalin metsikössä tuolla. Eihän se mikään rikos lie, vaikka +me väliin puhelemmekin keskenämme, kun tapaamme toisemme?" + +Mathieu tuli vieläkin levottomammaksi siitä lämmöstä, jolla poika +puolusteli itseään. + +"Rikos, ei suinkaan, jos te vaan puhelette joutavanpäiväisiä. Mutta +sanotaan, että teidät on nähty pimeän tultua pitävän toisianne +vyötäisistä, ja joku väittää nähneensä teidän makaavan Yeusen rannan +ruohostossa ja tutkivan tähtiä." + +Kun Grégoire nyt purskahti heleään, nuorekkaasen nauruun, jatkoi Mathieu +vakavammalla äänellä: + +"Kuulepas, poikaseni, minulla ei ole ollenkaan halua olla poikaini +poliisina. Mutta sitä minä en tahdo, että sinä hankit meille ikävyyksiä +noitten Lepailleurein puolelta. Sinä tunnet asiat, he olisivat hyvin +iloissaan, jos voisivat saattaa meille ikävyyksiä. Älä anna sentähden +heille mitään valittamisen syytä, anna heidän tyttärensä olla rauhassa." + +"Oh, minä olen kyllä varuillani", huudahti nuorukainen. "Tyttö parka! +Hän on jo saanut korvapuusteja, sillä ihmiset ovat jo sanoneet hänen +isälleen, että ovat nähneet hänen minun kanssani. Ja Lepailleur on +vastannut, että hän heittää tyttärensä ennen jokeen kuin antaa minulle." + +"Siinä näet! Voinko minä nyt luottaa siihen, että olet järkevä?" + +He kulkivat yli peltojen aina Mareuilin tielle. Oikealla oli peltopyyn +poikasia, joitten lento oli vielä hieman epävakava. Niitä tulisi olemaan +runsaasti. Kulkiessaan samaa tietä hitaasti takaisin olivat he ääneti. +Molemmat ajattelivat. + +"Minä en tahdo, että sinä minua väärin ymmärrät", alkoi Mathieu. "Älä +luule, että minä aijon estää sinun menemästä naimisiin mielesi mukaan ja +että minä välttämättömästi tahtoisin sinun ottamaan rikkaan tytön. +Meidän Blaise parkamme meni naimisiin tytön kanssa, jolla ei ollut +myötäjäisiä. Samoin teki Denis puhumattakaan Clairesta, joka sai mennä +naimisiin Frédéricin kanssa, joka ei ollut juuri paljoa muuta kuin minun +renkini. Minä en siis halveksu Thérèseä. Hän on muuten hyvin sievä, +luulen minä, yksi paikkakunnan kauniimmista tytöistä." + +"Niin, eikö se olekin totta, isä?" keskeytti Grégoire nopeasti. "Ja jos +sinä tietäisit, miten helläsydäminen ja kunnollinen hän sitten on! Hän +on kuin rehti mies. Eikä se auta, että he lyövät häntä, jos hän tahtoo +tehdä jotakin, niin tekee hän sen, enkä edes minä voi estää sitä." + +Mathieu tuskin kuulikaan hänen puhettaan. + +"Ei, en minä heidän myllyään halveksu", jatkoi hän mietteissään. "Sen +miehen, joka ei tahdo tuolla myllyllä ansaita kokonaista omaisuutta, +hänen täytyy olla niin itsepintaisen tyhmä kuin tuo Lepailleur. Siitä +asti kuin maanviljelys taas meidän esimerkkimme kautta on päässyt arvoon +tällä paikkakunnalla, olisi hän jo voinut koota kauniin pääoman, jos hän +vaan olisi hävittänyt vanhanaikuisen vesimyllynsä, jonka hän nyt antaa +itsestään mädätä. Minä tahtoisin sinne hyvän höyrykoneen ja sivuraiteen +Janvillen asemalle." + +Hän jatkoi aatteensa selvittelemistä, ja Grégoire kuunteli hymyillen +sekä näytti ottavan asian leikiksi. + +"Siis, isä", sanoi hän vihdoin, "koska sinä tahdot, että minä valitsen +jonkun ammatin, niin asia on selvä. Jos minä nain Thérèsen, niin minä +rupean mylläriksi." + +"Ei, ei", huudahti Mathieu hämmästyneenä, "minä vaan tässä muuten +pakisen. Sinä olet luvannut olla järkevä, poikani. Minä sanon sinulle +vielä kerran, että anna kaikkein meidän rauhan tähden Thérèse olla +rauhassa, sillä meillä ei ole muuta kuin ikävyyksiä odotettavana +Lepailleurein puolelta." + +He olivat saapuneet kotiin, ja keskustelu päättyi siihen. Illalla kertoi +Mathieu pojan tunnustuksen Mariannelle, joka tuli hyvin levottomaksi. +Mutta vielä kului kuukausi ilman vakavampia tapahtumia. + +Mutta eräänä aamuna hämmästyi Marianne nähdessään Grégoiren huoneen +tyhjänä. Hänellä oli tavallisesti tapana tulla aamusin tervehtimään +äitiään. Ehkä oli hän nyt noussut aikaiseen ylös ja mennyt kävelylle. +Mutta Mariannea pöyristytti vähän, kun muisti, miten liikutettuna +Grégoire oli eilen illalla kaksi kertaa syleillyt häntä ennen +maatapanoa. Äkkiä huomasi hän kamiinilla itselleen osoitetun kirjeen, +jossa Grégoire pyysi häneltä anteeksi sitä, että oli hänelle saattanut +suuren surun, ja pyysi häntä pyytämään puolestaan anteeksi myös isältä; +hän ei muuten antanut muita selityksiä kuin sanoi vaan, että hän oli +pakoitettu jättämään heidät joksikin ajaksi. Se oli kipeä isku tälle +tähän asti niin yksimieliselle perheelle, tämä heidän vallattomimman +lapsensa teko, sillä hän oli ensimäinen, joka särki perhesiteet +hulluuden puuskassaan. He aavistivat luonnollisesti heti, että hän ei +ollut lähtenyt yksinään. Charlotte muisti, että hän oli kuullut +Grégoiren menevän illalla alas, ennenkuin porttia oli ennätetty sulkea. +Hän oli varmaankin tavannut Thérèsen metsässä, ja olivat he lähteneet +Vieux-Bourgista, josta viimeinen juna menee Pariisiin kello kaksitoista +ja kaksikymmentäviisi. Ja niin asia todellakin oli; myöhempään +aamupäivällä saivat he tietää, että Lepailleur piti hirmuista meteliä +Thérèsen paon johdosta; hän oli heti ilmoittanut asian santarmeille ja +vaatinut, että hänen tyttärensä ja tämän viettelijä tuotaisiin +käsiraudoissa takaisin. Hänkin oli tyttärensä huoneesta löytänyt +kirjeen, rohkean kirjeen, jossa tytär sanoo, että koska isä on häntä +taaskin pidellyt pahoin edellisenä päivänä, oli hän ikävystynyt siihen +ja lähti vapaaehtoisesti pois vieden Grégoiren mukanaan, sillä +kahdenkolmatta vuotias tyttö on kylliksi vanha tietämään, mitä hän +tekee. Lepailleur oli vielä enimmän suuttunut siitä, että hän ei voinut +näyttää kenellekään tätä kirjettä, ei ainakaan vaimolleen, jonka kanssa +hän oli riidassa Antoninin tähden ja joka nyt nauroi pilkallisesti ja +väitti, että se oli isän syy, kun hän oli pakoittanut tuon lutkan, +Thérèsen, ottamaan tämän askeleen. Ja sitten pieksivät he toisiaan, ja +koko paikkakunta puhui kahdeksan päivää erään Chantebledin pojan paosta +myllärin tyttären kanssa, ja Mathieu ja Marianne olivat suuressa +tuskassa, sillä tämä ikävä tapaus koski sanomattomasti heihin. + +Viisi päivää myöhemmin, eräänä sunnuntaina, tuli asia vieläkin +pahemmaksi. Kun tiedusteluista ei ollut mitään hyötyä, lähti Lepailleur +aivan vimmoissaan Chanteblediin, mutta hän ei tullut sisälle, vaan jäi +seisomaan tielle ja lateli suustaan virtanaan karkeita haukkumasanoja. +Mathieu ei ollut kotona, ja Mariannella oli mitä suurin vaikeus saada +hillityksi Gervais ja Frédéric, jotka tahtoivat mennä häntä pieksemään. +Kun Mathieu iltasella tuli kotiin, suuttui hänkin suuresti. + +"Tätä on mahdotonta kauemmin kestää", sanoi hän vaimolleen, kun he +menivät maata. "Huomenna menen minä itse puhumaan tuon miehen kanssa. +Ainoastaan sillä tavalla me selviämme tästä jutusta, että annamme +noitten onnettomain lasten mennä naimisiin. Me suostumme siihen, eikö +niin? Ja hänelle on myöskin edullista suostuminen. Huomenna täytyy tämän +asian tulla selvitetyksi." + +Maanantaina kello kahden aikaan lähti Mathieu myllylle. Mutta siellä +odotti häntä uusi ennen aavistamaton yllätys. Vuosikaudet oli Lepailleur +ja hänen vaimonsa olleet kovassa riidassa Antoninin suhteen. Samalla +kuin isä yhä enemmän suuttui pojan laiskuuden ja raakain hurjastelujen +tähden Pariisissa, samalla oli äiti puolustanut poikaa sivistymättömän +naisen itsepintaisuudella, sillä hän uskoi sokeasti poikansa kauniita +kirjeitä ja oli vakuutettu siitä, että jos poika ei edisty maailmassa, +niin oli se siksi, että häneltä kiellettiin tarpeelliset rahat. +Likaisesta saituudestaan huolimatta varasteli äiti nyt yhä talousrahoja +ja levitti kyntensä ja oli valmis puremaan, jos hän tavattiin itse +työssä aikoessaan lähettää pojalle kaksikymmentä frankia. Joka kerta +syntyi tappelu, niin että ihmiset luulivat tuon vanhan myllyn hajoavan. +Sitten tuli Antonin sairaaksi. Lepailleur sanoi heti, että jos hän tulee +kotiin saastaine sairauksineen, niin heittää hän hänet jokeen ja myllyn +rattaasen. Mutta Antonin ei tahtonutkaan tulla kotiin, hän inhosi +maaseutua ja pelkäsi, että isä alkaa häntä taluttaa nauhasta kuin +koiraa. Ja äiti oli hankkinut hänelle asunnon Batignollessa, jossa +piirin lääkäri hoiteli häntä. Tätä kesti kolme kuukautta, äiti kävi +häntä tervehtimässä, joka neljästoista päivä. Torstaina oli hän viimeksi +ollut siellä, mutta sunnuntain iltana sai hän sähkösanoman, jossa häntä +kutsuttiin pojan luokse. Ja maanantain aamuna, samana päivänä, jolloin +Mathieu tuli, oli hän matkustanut Pariisiin riideltyään hirveästi +miehensä kanssa, joka oli kysynyt, koska heidän kelvoton poikansa aikoi +laata kiskomasta heidän pieniä säästöjään voimatta tehdä edes niin +paljon hyvää, että kääntäisi savikokkareen. + +Lepailleur oli yksin myllyllä ja mitä pahimmalla päällä. Hän olisi +voinut särkeä vasaralla auransa, pirstoa kirveellä myllynrattaan, hän +oli aivan mieletönnä vihasta ja janosi kostoa. Kun hän näki Mathieun +tulevan, tuli hän ihan raivoon, sillä hän luuli Mathieun tulleen +ilkkumaan hänelle. + +"Kas niin, naapuri", sanoi Mathieu ystävällisellä äänellä, "koettakaamme +nyt olla järkeviä, me molemmat. Minä käyn nyt teillä vieraana ... tehän +olitte minun luonani eilen. Mutta pahoista sanoista ei koskaan ole ollut +mitään hyötyä, ja koska onnettomuus nyt on tapahtunut, niin parasta on +korjata se niin pian kuin mahdollista. Koska te tahdotte, että me +pitäisimme häitä meidän pahoille lapsillemme?" + +Hämmästyneenä tuosta hyväntahtoisesta puhuttelutavasta ei Lepailleur +osannut heti vastatakaan. Hän oli kiljunut kaikille ihmisille, että hän +ei tahdo avioliittoa vaan mieluimmin oikeusjutun, jotta saisi kaikki +Fromentit vankilaan. Mutta kun hän nyt lähemmin ajatteli asiaa, niin ei +tainnut ollakaan hullummaksi saada tuon suuren maatilan omistajan poika +vävykseen. + +"Häitäkö!" sanoi hän. "Ei, parasta on, että heidän molempain kaulaan +sidotaan kivi ja he upotetaan! Kirotut lurjukset, minä tahdon nähdä +heidän sydänverensä!" + +Hän rauhoittui kuitenkin eikä näyttänyt ollenkaan vastustavan vakavaa +keskustelua. Samassa tuli eräs poika juosten Janvillestä. + +"Mitä sinä tahdot?" + +"Tässä on sähkösanoma herra Lepailleurille." + +"Anna tänne." + +Poika oli jo lähtenyt, mutta mylläri vaan katseli sähkösanomaa avaamatta +sitä. Hän näytti epäluuloiselta, sillä hän ei koskaan saanut sellaisia. +Mutta hänen täytyi vihdoinkin tehdä päätös ja lukea sähkösanoma. Siinä +oli ainoastaan kolme sanaa: "Sinun poikasi kuollut." Tässä +harvasanaisessa raa'assa tavassa, tässä nuijaniskussa, joka annettiin +arastelematta, tuntui äidin kylmäverinen raivo, hänen halunsa heti +musertaa kotona olevan miehensä, isän, jota hän syytti pojan kuolemasta +niinkuin hän oli syyttänyt häntä tyttären paostakin. Lepailleur horjahti +iskusta, hämmästyneenä tuijotti hän siniseen paperiin, luki sen +uudelleen ja ymmärsi vihdoin. Hänen kätensä alkoivat vapista ja hän +vannoi karkean valan. + +"Mitä perkelettä tämä nyt taas on? Nyt on poika kuollut, kaikki menee +päin helvettiä!" + +Sitten tulivat kyyneleet esiin. Hänen polvensa tutisivat, hän vaipui +tuolille ja luki sähkösanoman kerta toisensa perästä: "Sinun poikasi +kuollut ... sinun poikasi kuollut..." aivankuin hän olisi etsinyt +sellaista, jota sähkösanomassa ei ollut. Ehkä oli hän kuollut jo ennen +kuin äiti saapui sinne. Tai ehkä äiti oli saapunut vähää ennen kuin hän +kuoli. Hän sanoi parikymmentä kertaa, että äiti oli lähtenyt kello +kymmenen ja yhdentoista minuutin junalla, että hänen olisi pitänyt olla +Batignollessa kello puoli yksi, ja koska hän oli lähettänyt sähkösanoman +kello yksi ja kaksikymmentä minuuttia, niin oli hän pikemmin tavannut +poikansa kuolleena. + +"Tällainen kirottu sähkösanoma ei sano mitään, mutta kuitenkin tappaa se +ihmisen. Olisihan hän voinut lähettää edes jonkun tänne. Nyt täytyy +minun mennä sinne. Niin, tämä vielä puuttui, tässä on todellakin liian +paljon onnettomuuksia yhdelle ihmiselle!" + +Lepailleur lausui tämän niin katkeralla ja epätoivoisella äänellä, että +säälin tunne valtasi Mathieun. Hän oli äänetönnä odottanut; nyt tarjosi +hän palvelustaan ja lupasi lähteä yhdessä Lepailleurin kanssa Pariisiin. +Mutta samassa vetäytyi hän taaksepäin, mylläri nousi ylös raivokkaana +nähdessään hänen siellä, omassa kodissaan. + +"Vai niin, se on totta, tehän olette täällä ... mitä te sanoitte, ettäkö +me antaisimme nuo saatanan lapset mennä naimisiin? Niin, nyt te näette, +että minä olen valmis häiden viettoon! Minun poikani on kuollut, te +valitsette oikein sopivan päivän. Lähtekää heti tiehenne, taikka minä en +vastaa teoistani!" + +Hän pui nyrkkiään, hän joutui aivan mielettömäksi Mathieun läsnäolosta +nyt juuri, kun koko hänen elämänsä meni raunioiksi. Se oli hirmuista, +että tuo herrasmies, joka talonpojaksi muuttumalla oli hankkinut +itselleen omaisuuden, oli nyt juuri hänen luonaan, kun hänen Antoninsa +oli kuollut, se ainoa poika, jonka hän oli tahtonut tehdä +herrasmieheksi, jonka hän oli opettanut vihaamaan maata ja lähettänyt +Pariisiin turmeltumaan laiskuudessa ja paheissa. Hän oli vimmoissaan +siitä, että oli ollut väärässä, että maa, jota hän oli kutsunut vanhaksi +ja hedelmättömäksi rakastajattareksi, oli niin hellä, nuori ja +hedelmällinen tuolle miehelle, joka ymmärsi sitä rakastaa. Lepailleur, +joka oli tahtonut tyhmyydessään rajoittaa perheensä lukumäärää, oli nyt +raunioitten keskessä, hänen poikansa oli kuollut häpeällisellä +kuolemalla, hänen tyttärensä oli paennut hänen vastustajansa pojan +kanssa, hän oli nyt yksin autiossa myllyssään, jota hän myöskin oli +halveksinut ja joka vanhuudestaan luhistui kokoon. + +"Kuulkaa, mitä minä sanon! Vaikka Thérèse matelisi maassa minun jalkaini +juuressa, en minä sittenkään koskaan antaisi häntä teidän pojallenne, +sille ryövärille! Silloin pilkkaisi koko paikkakunta minua, ja te +söisitte puhtaaksi minunkin, niinkuin olette syönyt muutkin!" + +Hänellä oli luultavasti hämärä aavistus siitä, mikä häntä uhkasi. Kun +Antonin nyt oli kuollut, saisi siis Grégoire myllyn, jos hän menisi +naimisiin Thérèsen kanssa. Ja hän saisi nummimaan myöskin, tuon pienen +alueen, jonka Lepailleur niin ilkeällä vahingonilolla oli pidättänyt +itselleen ja jonka Mathieu niin mielellään olisi tahtonut saada, ja +Grégoire luovuttaisi sen varmaankin heti, kun hän pääsisi sen herraksi. +Se ajatus, että Chantebled vieläkin voisi laajentaa aluettaan hänen +omalla maallaan, sai hänen suunniltaan. + +"Minä panetan teidän poikanne vankilaan, ja teidät itse heitän minä +ulos, ell'ette itse lähde... Lähtekää pois, kuuletteko!" + +Mathieu kalpeni, mutta vetäytyi hitaasti taaksepäin tuon hullun edestä. +Hän meni matkaansa ja lausui tyynellä äänellä: + +"Te olette onneton ihminen. Minä annan teille anteeksi sentähden, että +teillä nyt on suuri suru. Muuten olen minä levollinen, se mikä on +viisasta, se tulee tapahtumaan ennemmin tai myöhemmin." + +Taaskin kului kuukausi. Eräänä sateisen lokakuun aamuna löydettiin rouva +Lepailleur hirttäytyneenä myllyn tallista. Oli niitäkin ihmisiä +Janvillessä, jotka sanoivat, että Lepailleur itse oli hirttänyt hänen. +Tosiasia ainakin oli, että rouva Lepailleur aina Antoninin kuolemasta +asti oli ollut synkkämielinen. Toiselta puolen oli heidän perhe-elämänsä +sietämätöntä, mies ja vaimo syyttivät aina toisiaan pojan kuolemasta ja +tyttären paosta ja raivosivat toisiaan vastaan kuin kaksi samaan häkkiin +sulettua petoeläintä. Sitä vaan ihmeteltiin, että niin saita nainen oli +tahtonut jättää tämän maailman voimatta ottaa omaisuuttaan mukaansa. +Niin pian kuin Thérèse sai tietää, että äiti oli kuollut, palasi hän +heti takaisin ja otti hänen paikkansa isänsä luona; hän ei tahtonut, +että isänsä olisi yksinään kaksinkertaisessa surussaan. Ensi aika oli +hänelle hirveä tuon raa'an ihmisen kanssa, jonka onnettomuudet olivat +saattaneet äärimmäiseen kiihtymystilaan. Mutta Thérèse oli tarmokas ja +päättäväinen tyttö. Muutamain viikkojen kuluttua oli hän jo saanut +isänsä suostumaan hänen avioliittoonsa Grégoiren kanssa, ainoaan +järkevään asian ratkaisuun, niinkuin Mathieu oli sanonut. Se oli suuri +helpotus Chantebledin asukkaille, sillä tuo pahantapainen poika ei +rohjennut näyttäytyä siellä. Oltiin tietävinään, että molemmat nuoret +olivat asuneet jossakin Pariisin etäisessä kolkassa, epäiltiinpä +sitäkin, että vapaamielinen Ambroise oli auttanut heitä rahoilla. Ja +vaikka Lepailleur antoikin vihaisen näköisenä ja pelosta jäädä yksin +kolkkoon kotiinsa suostumuksensa avioliittoon, olivat Mathieu ja +Marianne ihastuneina tästä seikasta, joka teki lopun epävarmasta +asemasta, joka heistä oli tuntunut niin kiusalliselta. + +Mutta pian nähtiin, että Grégoire, joka häitten jälkeen oli Thérèsen +toivomuksesta muuttanut myllylle, sopi paljon paremmin yhteen appensa +kanssa kuin oli odotettu. Ja varsinkin oli asian laita niin erään riidan +jälkeen, jolloin Lepailleur oli tahtonut saada hänen vannomaan, ett'ei +hän koskaan appensa kuoleman jälkeen luovuttaisi Chantebledin väelle, +veljilleen tai sisarilleen, nummimaata, jonka Lepailleur oli tähän asti +itsepintaisesti pitänyt viljelemättä. Grégoire ei tehnyt tuota valaa, +mutta hän sanoi iloisesti, ett'ei hän ole niin tyhmä, että antaisi pois +parhaimman osan vaimonsa myötäjäisistä, sillä hän aikoi viljellä nuo +nummet ja muuttaa ne kolmessa neljässä vuodessa paikkakunnan +hedelmällisimmiksi pelloiksi. Mikä oli kerran hänen, se ei kuulunut +muille, ja saataisiinpa nähdä, eikö hän voi puolustaa pientä +kuningaskuntaansa. Samoin oli myllyn laita, jonka vanhaa koneistoa hän +vaan aluksi paranteli, sillä hän ei tahtonut liian paljon loukata +myllärin vanhoja ennakkoluuloja; höyrykoneen hankkimisen ja sivuradan +rakentamisen Janvillen asemalle antoi hän olla toistaiseksi, mutta +kaikki nämä Mathieun aatteet olivat itäneet hänen nuoressa ja +tarmokkaassa mielessään. Grégoire oli nyt kuin uusi ihminen, ja +nuoruutensa tavoista ei hänellä ollut jälellä muuta kuin se rohkeus, +jolla hän ryhtyi uusiin yrityksiin. Ja hänellä oli voimakas liittolainen +vaalean verevässä Thérèsessään, ja heidän rakkautensa kukoisti raittiina +vanhassa, romantisessa, muurivihreän peittämässä myllyssä, jonka +hajoittamisaikaa he vaan odottivat korvatakseen sen uudella, komealla +höyrymyllyllä, jossa olisi jättiläismäiset kivet. + +Tätä seuraavina vuosina saivat Mathieu ja Marianne sanoa jäähyväiset +useimmille lapsilleen. Nyt tuli Louisen, Madeleinen ja Margueriten vuoro +lentää pesästään. Kaikki kolme menivät naimisiin oman seudun miesten +kanssa. Louise, joka oli ilomielinen, pitkähiuksinen, mustanverevä tyttö +ja jolla oli suuret hymyilevät silmät meni naimisiin Janvillen notario +Mazaudin, pienen, tyynimielisen, ajattelevan herran kanssa, joka +ainoastaan silloin tällöin ilmaisi hiljaisella naurulla tyytyväisyytensä +siitä, että oli joutunut naimisiin niin iloisen, nuoren naisen kanssa. +Madeleine, hento nuori kaunotar, jolla oli suuret musikaalliset lahjat, +meni rakkauden pakotuksesta naimisiin jo siihen aikaan tunnetun +arkkitehdin Herbetten, kauniin, sorean nuoren miehen kanssa, jolla oli +huvila lähellä Monvalia, jossa hän lepäili suurten Pariisissa +suorittamainsa töitten jälkeen. Marguerite, vähimmin kaunis noista +kolmesta, niin, hän oli oikeastaan ruma, mutta suuren hyvyytensä tähden +rakastettava, tuli tohtori Chambouvetin vaimoksi. Tohtori oli +leikillinen ja hyväsydäminen mies, hän asui Vieux-Bourgissa, jossa hän +oli ottanut halttuunsa isänsä klinikan, suuren valkean talon, joka oli +muutettu köyhäin sairaalaksi. Kun nämät kolme tytärtä olivat joutuneet +naimisiin, oli ainoastaan jälellä pesässä, joka nyt kävi yhä +tyhjemmäksi, molemmat nuorimmat pojat, Nicolas ja Benjamin. + +Mutta sitä myöten kuin lapset olivat lentäneet pois, oli heistä syntynyt +toisia pieniä lapsia maailmaan. Denis, joka nyt oli kaikkivaltiaana +konetehtaassa, oli kahdeksana vuotena saanut kolme lasta, kaksi poikaa, +Lucienin ja Paulin, ja yhden tyttären, Hortensen. Valloitusretkellään +ylhäisemmässä liikemaailmassa oli Ambroisella ollut aikaa hankkia +Léoncelle pienen veljen, Charlesin, ja kaksi pientä sisarta, Paulinen ja +Sophien. Gervaisilla kotona Chantebledissä oli jo kaksi poikaa, Leon ja +Henri, ja Claire oli ennättänyt saada kolme lasta, yhden pojan, +Josephin, ja kaksi tyttöä, Lucien ja Angèlen. Grégoirellakin oli +myllyllä tukeva poika, Robert. Viimeksi naineista oli Louisella +kaksivuotias tyttö, Colette, ja Madeleinellä kuuden kuukauden vanha +poika, Hilaire; Marguerite oli raskaana, ja hänen lapsensa nimeksi +tulisi Sébastien, jos se olisi poika, mutta Christine, jos se olisi +tyttö. Kaikkialle levitti perheonni haarojaan, runko haaraantui, +haaroihin tuli uusia oksia joka vuodenaika, ja Mathieu ei ollut vielä +kuudenkymmenen ja Marianne oli viidenkymmenen seitsemän ja molemmat +olivat terveitä ja raittiita ja elivät ainaisessa ilossa siitä, että +näkivät jälkeläistensä lisääntyvän loppumattomiin, valloittavan kaiken +maan ympäriltään, niinkuin yhdestä ainoasta puusta voi kasvaa kokonainen +metsä. + +Mutta suuri ilojuhla oli Chantebledissä silloin, kun maailmaan tuli +yhdeksän kuukautta pojantyttären Berthen häitten jälkeen pieni tyttö, +Angeline, Mathieun ja Mariannen ensimäinen lastenlasten lapsi. Tämä +pienokainen oli aina kaivatun Blaisen ilmielävä kuva, hän oli +syntymästään asti siihen määrään isoisänsä näköinen, että Charlotte, +joka jo neljänkymmenen kahden vanhana oli tullut isoäidiksi, ei voinut +olla itkemättä. Rouva Desvignes oli kuollut puoli vuotta aikaisemmin, +hän oli vaipunut ikuiseen uneensa hiljaa niinkuin oli elänytkin +täytettyään tehtävänsä, kasvatettuaan ja naitettuaan molemmat lapsensa. +Kuitenkin oli hän ennen kuolemaansa löytänyt tyttärensä tyttärelle +odotetun aviopuolison, Philippe Havardin, nuoren insinöörin, joka +äskettäin oli nimitetty alajohtajaksi erääsen valtion konetehtaasen +lähellä Mareuilia. Ja Berthe synnytti lapsensa Chantebledissä, ja koko +perhe kokoontui sinne ensimäisenä päivänä kuin hän oli ylhäällä, +juhlimaan isoisän isän ja isoisän äidin kunniaksi. + +"Niin", sanoi Marianne iloisesti seisoessaan siinä kehdon ääressä, +"vaikka linnut lentävätkin pois, niin syntyy aina uusia, eikä koskaan +tule tyhjyyttä!" + +"Ei koskaan, ei koskaan!" sanoi Mathieu liikutettuna ja ylpeänä. "Me +emme koskaan jää yksin!" + +Mutta eräät jäähyväiset maksoivat heille paljon kyyneleitä. Nicolas, +nuorinta lähin poika, oli lähes kahdenkymmenen vuoden vanha, hän oli +elämänsä käännekohdassa eikä ollut vielä päättänyt, minkä alan hän +valitseisi. Hän oli tummanverinen, vahvarakenteinen nuorukainen, jolla +oli avonaiset ja hymyilevät kasvot. Lapsena oli hän pitänyt paljon +kertomuksista seikkailuista vieraissa maissa, hän oli erinomaisen rohkea +ja kestävä, hän tuli ihastuneena kotiin ainaisilta partioretkiltään, +rakot jalassa, mutta ei koskaan valitellut. Sen lisäksi oli hänellä +hyvin kehittynyt järjestämisaisti, ja kaikki hänen kapineensa olivat +aina tarkassa järjestyksessä hänen laatikoissaan. Myöhemmin kun hän oli +kasvanut suuremmaksi, tuli hän miettiväiseksi, aivankuin olisi hän +turhaan koettanut etsiä tilaisuutta, mitenkä voisi käyttää hyväkseen +haluansa uusien maanosien keksimiseen ja keksiä elämälleen vankka +järjestys. Koska hän oli yksi runsaslukuisen perheen nuoremmista, niin +ei hän löytänyt tahdonvoimalleen tarpeellista toimialaa. Hänen veljensä +ja sisarensa olivat jo ottaneet haltuunsa kaiken lähellä olevan maan, +eikä hän tiennyt, mistä hän löytäisi työmaansa, jota hän voisi viljellä +ja saada siitä jokapäiväisen leipänsä. Hänen heleä naurunsa toi vielä +iloa kotiin, eikä hän vaivannut isäänsä eikä äitiään murehtimalla +kohtalostaan, sillä hän tunsi itsellään olevan voimia tekemään itse +päätöksensä. + +Nicolaksella ei ollut mitään sijaa Chantebledissä, sillä siellä oli +kaikki Gervaisin ja Clairen hallussa. Tehtaassa hallitsi Denis, eikä +mikään oikeuttanut nuorempaa veljeä saamaan siitä osaansa. Grégoire oli +äsken asettunut myllyyn, ja hänen valtakuntansa oli vielä niin pieni, +ett'ei hän voinut jakaa sitä. Ambroise tarjoutui ottamaan hänen luokseen +muutamiksi kuukausiksi, jotta hän saisi yleissilmäyksen korkeammasta +liike-elämästä. Ambroise oli tullut äärettömän rikkaaksi, kun setä Du +Hordel oli kuollut ja jättänyt hänelle liikkeensä, jonka affääreitä sen +uusi omistaja vuosi vuodelta laajensi, niin että ne ulottuivat kaikkiin +maihin. Ja vaikka Nicolaksen oli vaikea hengittää Ambroisen +suunnattomassa liikkeessä, johonka kaukaisten maitten rikkaudet +kokoontuivat, tuli hän kuitenkin siellä selville kutsumuksestaan, +sisäinen ääni kutsui häntä noihin äärettömiin, vielä hedelmättömiin +maihin kyntämään, kansoittamaan ja kylvämään sinne tulevaisuuden satoja. + +Kahteen kuukauteen ei Nicolas sanonut mitään siitä päätöksestä, joka oli +hänessä kypsymäisillään. Hän oli vähäpuheinen niinkuin kaikki +lujatahtoiset ihmiset, jotka ajattelevat ennenkuin toimivat. Hänen +täytyi matkustaa, koska kotona ei ollut hänelle sijaa eikä +päivänpaistetta, mutta yksinään matkustaminen, eikö se ollut +matkustamista epätäydellisenä, hedelmättömänä tuohon sankarilliseen +työhön, kansoittamaan ja viljelemään uutta maata? Hän tunsi Janvillessä +erään yhdeksäntoista vuotiaan tytön, Lisbeth Moreaun, jonka kukkiva +terveys ja toimeliaisuus oli viehättänyt häntä. Niinkuin Nicolas oli +tyttökin tukehtumaisillaan siihen ahtaasen kolkkaan, jonne kohtalo oli +hänen sulkenut, ja hän halusi päästä hengittämään ilmaa. Hän oli isätön +ja äiditön, eräs täti, jolla oli pieni kauppa kylässä, oli ottanut hänen +kasvatikseen, ja rakkaudesta kasvatusäitiinsä oli tyttö tähän asti +elänyt pimeässä myymälässä. Mutta täti oli nyt kuollut ja jättänyt +hänelle jälkeensä kymmenen tuhatta frankia perinnöksi. Hänen unelmansa +oli myydä kaikki ja matkustaa sitten kauvaksi pois saadakseen vihdoinkin +elää. Nicolas ja Lisbeth sanoivat toisilleen eräänä lokakuun iltana +sellaista, jota he eivät tähän asti olleet sanoneet kellekään ihmiselle. +Päättävästi puristivat he toistensa kättä, he solmivat koko elinajan +kestävän liiton, päättivät alkaa ankaran elämän uudessa maailmassa, +jossa he perustaisivat uuden perheen. Se oli kihlaus, joka oli täynnä +innostavaa toivoa ja luottamusta tulevaisuuteen. + +Nyt vasta kun kaikki oli päätetty, puhui Nicolas, ilmoitti vanhemmilleen +aikomastaan matkasta. Se tapahtui eräänä lauhkeana mutta talven ensi +kylmästä värähtelevänä syysiltana. Mathieu ja Marianne tunsivat +sydämessään suurta ahdistusta, kun he alkoivat ymmärtää häntä. Tällä +kertaa ei linnunpoikanen lentänyt vanhempainsa pesästä rakentamaan omaa +pesäänsä toiseen puuhun yhteisessä metsässä, hän lensi yli meren, +ainaiseksi, eikä ollut toivoakaan, että hän joskus tulisi takaisin. +Toiset lapsensa saisivat vanhemmat nähdä, mutta tämä jättäisi ikuiset +jäähyväiset. Heidän suostumuksensa olisi siis katkera uhraus, se vero, +jonka elämä heiltä vaati. Elämän voitto vaati tätä palasta heidän +lihastaan, tämän liian lukuisan perheen ylijäämän, perheen, joka kuohui +reunojensa ylitse, leveni, asutti maailman. Ja mitä he nyt vastaisivat, +kuinka voisivat he kieltää? Se poika, joka ei ollut saanut mitään osaa, +poistui, sehän oli täydellisesti loogillista ja viisasta. Isänmaan +ulkopuolella on suuria, vielä asumattomia maita, ja ne siemenet, jotka +kulkevat tuulen siivillä, eivät tiedä mistään rajoista. Perheen +yläpuolella on koko ihmiskunta, yksi ainoa veljeskansa, kun aika on +täytetty, kun koko maailma on yhtenä ainoana totuuden ja oikeuden +kaupunkina. Mutta huolimatta näistä runoilijain ja ennustajain unelmista +oli Nicolaksella toisia, puhtaasti käytännöllisiä syitä, joita hän +rohkeasti ja innokkaasti selvitteli. Hän ei tahtonut olla mikään loinen, +hän lähti valloittamaan toista maata, joka hänelle antaisi elatuksen, +koska isänmaa oli tullut liian pieneksi eikä siinä ollut yhtään sarkaa +häntä varten. Muuten vei hän isänmaan mukanaan, isänmaansa tahtoi hän +suurentaa tuolla kaukana, enentää loppumattomiin asti sen rikkauksia ja +voimia. Vanha, salaperäinen, mutta nyt uudestaan löydetty Afrika +houkutteli häntä luokseen. Ensin matkustaisi hän Senegaliin, sitten +lähtisi hän luultavasti Sudaniin, itse sen viljelemättömän maan +sydämeen, jonne hän uneksi perustavansa uuden Ranskan, suuren +siirtolaisvaltakunnan, joka nuorentaisi vanhentuneen rodun ja antaisi +sille osansa maata. Siellä tahtoi hän laajaperäisten viljelysten kautta +luoda itselleen valtakunnan, perustaa yhdessä Lisbethin kanssa uuden +Fromentein hallitsijasuvun, uuden Chantebledin, jonka auringon hehku +tekisi kymmenen kertaa hedelmällisemmäksi ja jonka hänen jälkeläisensä +kansoittaisivat. Ja hän puhui tästä niin iloisen rohkeasti, että +Mathieun ja Mariannen lopulta täytyi hymyillä kyyneltensä lomassa, +vaikka heidän sydämensä vuoti verta. + +"Mene, poikani, me emme voi pidättää sinua. Mene sinne, minne elämä +sinua kutsuu ja siellä tulet sinä elämään mahdollisimman suuressa +ilossa, terveydessä ja voimassa. Sillä sinä siität siellä vielä enemmän +terveyttä, iloa ja voimaa, joka on alkuaan meistä ja josta me +ylpeilemme. Olet oikeassa, me emme itke, sinun lähtösi tulee +juhlahetkeksi, sillä perhe ei erkane eri osiin, se vaan leviää yli +kaiken maailman." + +Mutta Lisbethin ja Nicolaksen häitten jälkeen, sinä päivänä, jolloin +heidän piti jättää jäähyväiset Chantebledin asukkaille, tulikin suuri +suru. Perhe oli kokoontunut syömään viimeistä ateriaansa yhdessä, ja +kun nuoren seikkailuhaluisen parin piti erkaneman vanhasta +synnyinmaastaan, niin silloin itkettiin, vaikka olikin päätetty olla +urhoollisia. He lähtivät pois vähillä matkakapineilla, mutta he olivat +toiveita täynnä, paitsi myötäjäisiä, kymmentätuhatta frankia oli heillä +vielä kymmenen tuhatta tullakseen niillä alussa toimeen. Rohkeudella ja +työllä tulisivat he loppuun suorittamaan valloituksensa! + +Benjaminiin, nuorimpaan poikaan, vaikutti eronhetki erittäin suuresti. +Hän ei ollut vielä kahdentoista vuotias, mutta kaunis hienorakenteinen +poika, jota vanhempansa liiaksi hemmoittelivat, sillä he luulivat hänen +olevan sairaalloisen. Hänen tahtoivat he välttämättömästi pitää itseään +varten, hän oli niin rakastettava lempeine, kirkkaine silmineen ja +kauniine kiharoine hiuksineen. Hän kasvoi unelmoiden ja jumaloittuna +äitinsä polvilla. + +"Odota, että saan vielä kerran sinua suudella, Nicolas! Koska sinä tulet +takaisin?" + +"En koskaan, pikku Benjaminini." + +"Etkö koskaan, etkö koskaan ... oh, sehän on liian pitkä aika! Tule, +tule joskus takaisin, jotta saan sinua vielä kerran suudella!" + +"En koskaan", lausui Nicolas toisen kerran ja hänkin kalpeni, "en +koskaan!" + +Ja hän nosti pojan syliinsä, ja heidän kyyneleensä virtasivat. Silloin +oli kaikilla tuska, kirveenisku, ikuisen eron hirveä hetki. + +"Jää hyvästi, pikku veli ... hyvästi, hyvästi kaikki!" + +Sillä aikaa kuin Mathieu lausui valloittajalle viimeiset +onnentoivotuksensa matkalle, pakeni Benjamin äitinsä helmaan kyynelistä +sokeana. Ja Marianne syleili kiihkoisesti häntä aivankuin olisi +pelännyt, että hänkin matkustaisi. Sillä nythän oli enään ainoastaan +Benjamin jälellä pesässä. + + + + +III + + +Constance oli nyt kaksitoista vuotta vallinnut itsevaltiaana +loisteliaassa kodissaan ja odottanut siellä kohtaloaan. Ja sillä välin +musertui hänen elämänsä ja toimensa yhä enemmän. + +Näinä kahtenatoista vuotena oli Beauchêne ehtimiseen vierinyt eteenpäin +kaltevaa pintaansa. Hän oli nyt viimeisellä kehitysasteellaan. Hän oli +tullut niin pitkälle, ett'ei hän enään asunut kotonaankaan, vaan niitten +porttojen luona, jotka häntä kadulla metsästivät. Viimeiseksi piti hän +näistä parhaimpana erästä tätiä ja tämän sisarentytärtä, hän muutti +asumaan heidän luokseen, heidän sylissään kulutti hän viimeiset +elinvoimansa ollen vielä kuudenkymmenen viiden vuotiaana hyvin ahnas, +vaan samalla kuin viheliäinen riepu, joka odotti häpeällistä +kuolemaansa. Ja hänen rikkautensa oli tuskin riittänytkään tekemään +häntä tuoksi inhoittavaksi raunioksi, mitä vanhemmaksi hän tuli, sitä +runsaammin hän jakeli rahoja, epäilyttävät seikkailut nielivät +äärettömiä summia, ja estääkseen niitten julkisuuteen tulemista +tarvittiin taas rahaa. Hän oli köyhä, hän sai ainoastaan pienen osan +liikkeen voitosta, mutta liike itse oli kukoistavassa tilassa. + +Ja tästä kärsi enimmin Constancen parantumaton pöyhkeys. Kun Beauchêne +oli menettänyt poikansa, oli hän samalla myös menettänyt kaiken +harrastuksensa kotiaan kohtaan. Mitä hyödytti ponnisteleminen kodin +hyväksi, kun kerran ei ollut perillistä, joka olisi voinut ottaa sen +vastaan hänen kädestään ja parantaa liikkeen? Hän oli sentähden antanut +liikkeensä pala palalta Denisille, jonka hän siten vähitellen antoi +tulla yksin herraksi. Denisellä oli alussa ollut ainoastaan kuudes osa, +ja Beauchêne oli pidättänyt itselleen oikeuden lunastaa tämän osan +määrätyn ajan kuluessa. Mutta kaukana siitä, että olisi lunastanut +määrättynä aikana osansa takaisin, oli hänen täytynyt luovuttaa tuolle +nuorelle miehelle uuden osan voidakseen päästä veloista, joita hän ei +voinut julkisesti tunnustaa. Se oli tullut kuin tavaksi, joka toinen +vuosi luovutti hän aina kuudennen osan, niin että nyt hänellä ei enään +ollut edes kokonaista osaa, vaan ainoastaan osa viimeisestä osakkeesta, +joka tuskin oli sadan tuhannen frankin arvoinen. Ja tämäkin oli hänellä +vaan paperilla, sillä Denis oli ainoastaan sentähden tunnustanut hänelle +tämän osakkeen, että hän sillä tekosyyllä voi maksaa entiselle +isännälleen korkoa, ja tämän summan hän itse joka kuukausi jakoi kahtia +antaen siitä puolen Beauchênelle, ja toisen puolen Constancelle. + +Viime mainittu tunsi perinpohjin olosuhteet. Hän tiesi, että konetehdas +kuuluisi noitten inhoittavien Fromentein pojalle niin pian kuin hän vaan +saisi päähänsä ajaa pois sen entinen omistaja, jota ei koskaan enään +näkynyt tehtaassa. Välikirjassa oli kuitenkin pykälä, joka myönsi +Beauchênelle oikeuden ostaa takaisin kaikki osakkeet niin kauvan kuin +välikirjaa ei oltu rikottu. Oliko se tämä mieletön toivo, usko +ihmetyöhön ja taivaasta tulevaan pelastajaan, joka antoi hänelle niin +paljon voimia kohtalonsa odottamiseen? Näitten kahdentoista vuoden turha +odotus ja alituisesti murskaantuneet toiveet eivät edes näyttäneet +vähentäneen hänen varmaa uskoansa siihen, että hän vielä kerran pääsee +voitolle. Chantebledissä, nähdessään Mathieun ja Mariannen voiton, oli +hän tosin vuodattanut kyyneleitä, mutta hän oli rohkaissut itsensä, hän +eli nyt jonkun odottamattoman tapauksen toivossa, joka vihdoinkin +todistaisi hänen hedelmättömyytensä oikeutetuksi. Hän ei olisi osannut +tarkalleen sanoa, mitä hän toivoi, hän tahtoi itsepintaisesti elää, +kunnes onnettomuus olisi kohdannut tuota liian lukuisaa Fromentein +perhettä ja antanut sitte hänelle itselle korvauksen menetetystä +pojastaan, rappiolle joutuneesta miehestään, ja kaikesta siitä +kammoittavasta, mitä hän oli saanut aikaan ja mitä hän nyt katkerasti +suri. Hänen sydämensä vuoti verta, mutta hänen ylpeytensä nousi +vimmattuun uhmailuun, hän ei tahtonut myöntää olleensa väärässä. Ja niin +odotteli hän kohtalon kostoa ylellisessä talossaan, joka oli käynyt +hänelle liian suureksi nyt, kun hän oli yksinään. Hänen oli täytynyt +rajoittaa elintapojaan, hän asui ainoastaan toisen kerroksen huoneissa +vanhan palvelijattarensa kanssa, ainoan, joka hänellä oli jälellä koko +palvelijakunnastaan. Hän oli aina mustiin puettu, aivankuin olisi +alituisesti surrut Mauriceaan, mutta kulki aina pää pystyssä ja oli +ylpeän vähäpuheinen, ei koskaan valitellut, vaikka katkeruus kalvoi +hänen terveyttään; hänellä oli sydänvika, niin että hän väliin ei +tahtonut voida hengittääkään, mutta hän salasi sairautensa. Kun vanha +palvelijatar kerran meni noutamaan tohtori Boutania, oli hän vähällä +tulla pois ajetuksi talosta; Constance ei vastannut lääkärin +kysymyksiin, hän ei sallinut tämän hoitaa itseään, hän oli varma +kestävänsä niin kauvan kuin hänen toiveensa täyttyvät. Mutta mikä tuska +hänellä oli, kun hänelle tuli tukehduskohtauksensa ollessaan aivan yksin +tyhjässä talossaan, ilman poikaa, ilman miestä, eikä voinut huutaa +avukseen ketään, sillä hän tiesi, ett'ei kukaan tulisi auttamaan! Ja kun +kohtaus oli ohitse, oli hänellä lannistumaton voima tointua siitä, hän +ajatteli itsekseen, että ainoastaan hänen läsnäolonsa esti Denistä +tulemasta isännäksi ja hallitsemasta yksinään, ett'ei tuo Froment +missään tapauksessa saisi taloa eikä pääsisi voittajaksi niin kauvan +kuin hän eli, niin kauvan kuin katto ei ollut pudonnut hänen päähänsä. + +Yksinäisyydessäänkin piti Constance liikettä silmällä, joka päivä otti +hän selvän, mitä oli tapahtunut. Hyväntahtoinen Morange, jonka hän oli +tehnyt uskotukseen, antoi empimättä hänelle nämät tiedot joka ilta, kun +hän konttoorityönsä jälkeen meni vähäksi aikaa pakisemaan hänen +kanssaan. Hän oli Morangelta saanut tietää kaikki, vähittäin myydyistä +osakkeista, että Denis oli hiljalleen tullut koko liikkeen haltijaksi, +että Beauchêne ja hän itse elivät tästä lähin uuden omistajan +armeliaisuudesta. Constance oli järjestänyt vakoilunsa siten, että +vanha kassanhoitaja vasten tahtoaankin hankki hänelle tietoja Denisistä +ja hänen yksityiselämästään, kaikesta, mitä he tekivät taikka sanoivat +vaatimattomassa sivurakennuksessaan, jossa tämä nuori parikunta yhä asui +osoittamatta mitään kiirettä muuttaa suureen, komeaan rakennukseen. He +eivät näyttäneet edes huomaavan, miten ahdasta heillä oli pienessä +sivurakennuksessa, jota vastoin Constance asui yksinään avarassa +isäntäväen rakennuksessa, johon hän melkein hukkui. Ja hän tuli +raivoihinsa katsellessaan Denisin ja hänen perheensä huomaavaisuutta, +sitä tyyneyttä, jolla he odottivat hänen kuolemaansa; Constance ei ollut +kyennyt ärsyttämään heitä, hänen täytyi olla heille kiitollinen +suruttomasta elämästään ja suudella heidän lapsiaan, kun nämät toivat +hänelle kukkia. + +Niin kului kuukausia ja vuosia, ja Morange tapasi Constancen melkein +joka ilta samassa pienessä, hiljaisessa salongissa, puettuna samaan, +mustaan leninkiin ja jäykistyneenä itsepintaisesta odotuksesta. Tuota +kohtalon kostoa ei koskaan kuulunut, mutta silti ei hän näyttänyt olevan +epätoivossa voiton suhteen. Päinvastoin, ja vaikka erityiset tapaukset +ehtimiseen todistivat hänen olleen väärässä, tuli hänen selkänsä yhä +suoremmaksi, hän uhoitteli kohtaloa ja häntä kannatti varmuus siitä, +että kohtalo lopuksi kuitenkin asettuu hänen puolelleen. Hän oli yhä +järkähtämätön, hän yhä odotti ihmetyötä. + +Aina iltasin kun Morange tuli, alkoi keskustelu samalla tavalla. + +"Eikö mitään uutta eilisestä, rakas rouva Beauchêne?" + +"Ei, ystäväni, ei mitään." + +"No niin, pääasia on, että on terve. Silloin voi aina odottaa parempia +päiviä." + +"Oh, joka tapauksessa niitä voi odottaa." + +Mutta eräänä iltana näitten kahdentoista vuoden loppupuolella, tunsi +Morange ilman täällä sisällä muuttuneen, vavahtelevan hiljaisesta +ilosta. + +"Eikö mitään uutta eilisestä, rakas rouva Beauchêne?" + +"On, ystäväni, nyt on tapahtunut jotakin uutta." + +"Jotain iloistako, toivon minä, jotakin hyvää, jota te olette +odottanut?" + +"Niin kyllä, jotakin sellaista, jota minä olen odottanut! Jos vaan osaa +odottaa, niin tapahtuu aina se, mitä tahtoo." + +Morange katseli häntä kummastuneena, melkein levotonna siitä, että näki +hänen niin muuttuneen. Hänen silmänsä loistivat ja liikkeensä olivat +eloisat. Mikähän vihdoin täyttynyt toivo oli elähyttänyt häntä noin +näiden pitkäin aikain kuluttua, jolloin hän oli ollut kuin surusta +kivettynyt? Constance hymyili, hän hengitti keveästi, ja se raskas +paino, joka häntä niin kauvan oli rasittanut, oli nyt poistunut. Ja kun +Morange kysyi häneltä syytä tuohon iloon, vastasi hän: + +"Ystäväni, minä en tahdo sanoa sitä vielä. Minä teen ehkä väärin +iloitessani, sillä kaikki on vielä niin hämärää ja epävarmaa. Mutta eräs +henkilö ilmoitti minulle äskettäin asioita, ja minun täytyy saada niistä +varmuus ... sekä ajatella ennen kaikkea. Sitten uskon minä salaisuuteni +teille, sen te kyllä tiedätte, sillä teillehän minä sanon kaikki, ja +sitäpaitsi tulen minä tällä kertaa varmaan tarvitsemaan teidän apuanne. +Odottakaa levossa ja rauhassa; jonakin iltana tulette te minun luokseni +päivälliselle, ja silloin on meillä koko ilta aikaa puhella keskenämme +kenenkään häiritsemättä. Ah, Jumalani, jos tämä olisi totta, jos tämä +olisi ihmetyö!" + +Kului lähes kolme viikkoa, eikä Morange saanut tietää mitään. Hän näki, +että Constance oli hyvin miettiväinen ja levoton, mutta hän ei kysynyt +mitään, ja Constance eli yhä yksinäistä koneellista elämäänsä. Morange +oli äsken täyttänyt kuusikymmentä yhdeksän; siitä oli nyt kolmekymmentä +vuotta kuin hänen vaimonsa oli kuollut ja enemmän kuin kaksikymmentä +vuotta siitä kuin hänen tyttärensä Reine oli seurannut äitiään, ja +Morange itse jatkoi pikkumaisuuteen asti tarkkaa konttoorielämäänsä, +vaikka kaikki hänen ympärillään oli luhistunut kokoon. Ei yksikään +ihminen ollut kärsinyt niin paljon kuin hän, nähdessään sellaisia +murhenäytelmiä, kokenut sellaisia omantunnon vaivoja, mutta hän tuli yhä +vaan pienillä, tasaisilla askelillaan, hän kesti loppumattomiin asti +pienissä, vaatimattomissa oloissaan, hän oli kuin unohdettu ja mennyt +kalu, jonka tuska oli säilyttänyt itseään varten. Mutta kuitenkin oli +hänessä täytynyt syntyä levottomuutta herättäviä, sisäisiä repeämiä. Hän +sai päähänsä mitä omituisimpia aatoksia. Hän oli eroittanut +palvelijattarensa, hän osti itse ruokansa, keitti sen ja toi pöydälle; +ei yksikään ihminen ollut kymmeneen vuoteen käynyt hänen asunnossaan, +epäiltiin, että se oli mitä siivottomimmassa ja huolimattomimmassa +kunnossa, ja isäntä oli turhaan puhunut korjauksista saamatta kuitenkaan +Morangea suostumaan tai pääsemättä itse sisään. Vaikka tuo vanha ja nyt +aivan valkohiuksinen ja valkopartainen kassanhoitaja yhä oli itse +puolestaan pikkumaisuuteen asti siisti, kulki hän kuitenkin kuluneessa +takissa, jota hänen varmaankin piti laittaa joka ilta. Hänen saituutensa +tuli niin mielettömäksi, ett'ei hän kuluttanut rahaa pienimmällä +tavallakaan muuhun kuin yksinkertaiseen leipäänsä, jota hän osti joka +neljäs päivä; hän söi kuivaa ruokaa, jotta sitä kuluisi vähemmin. Se +herätti yleistä ihmettelyä, ja tuskin kului viikkoakaan, ett'ei ihmiset +kysyneet hänen portinvartijaltaan, että mitä tuollainen noin +säännöllinen herra, jolla oli kahdeksantuhatta frankia vuodessa, teki +rahoillaan. Ja sitten alettiin laskea, kuinka paljon rahaa hänellä +mahdollisesti oli kätkössä asunnossaan, ehkä tuhansia frankeja. + +Mutta sitten syntyi vielä pahempi aukko hänen järkeensä: kaksi eri +kertaa pelastettiin hän varmasta kuolemasta. Eräänä päivänä kun Denis +oli kotimatkalla, näki hän kassanhoitajan Grenellen sillalla nojaavan +niin pitkälle kaidepuun ylitse, että hän varmaan olisi pudonnut, ell'ei +Denis olisi tarttunut kiinni hänen takkiinsa. Nyt alkoi hän viattoman +näköisenä nauraa ja syytti pyörtymyskohtausta. Erään toisen kerran +tempasi Victor Moineaud hänen pois käynnissä olevan koneen luota juuri +kuin hän hypnotiseeratun näköisenä oli antamaisillaan hammasrattaitten +tarttua kiinni itseensä. Hän hymyili taaskin ja tunnusti, että oli +tehnyt tyhmästi mennessään niin lähelle pyöriä. Häntä täytyi vartioida, +sillä hän ei nähtävästi aina tiennyt, mitä teki. Monivuotisten +palvelustensa tähden piti Denis häntä kuitenkin yhä ensimäisenä +kassanhoitajana; ja omituisinta oli, ett'ei hän koskaan ollut hoitanut +näitä toimiaan paremmin kuin nyt; hän oli itsepäisen tarkka, kun oli +kysymyksessä saada selville joistakin sentimetreistä, jotka eivät +tahtoneet sopia kirjanpitoon, ja ihmeteltävällä tarkkuudella suoritti +hän suurimmatkin yhteenlaskut. Järkähtämättömän tyyneen näköisenä +aivankuin mikään sisällinen myrsky ei olisi vahingoittanut häntä, jatkoi +hän koneellista elämäänsä; hän oli ehkä rutihullu, vaikka kukaan ei +siitä tietänyt. + +Mutta viime vuosina oli uusi olento alkanut vaikuttaa Morangeen. Vaikka +hän oli Constancen uskottu ja tämä oli tyrannisella tahdollaan tehnyt +hänen orjakseen, oli hän kuitenkin alkanut vähitellen pitää Denisin +pienestä tyttärestä, Hortensesta. Sitä mukaan kuin hän oli nähnyt tämän +tytön kasvavan, oli hän alkanut kuvitella mielessään, että oli löytänyt +Reinen, kauvan itketyn oman tyttärensä. Hortense oli äsken täyttänyt +yhdeksän vuotta, ja joka kerta kuin Morange tapasi hänen tuli hän +liikutetuksi, ja hänen mielihartautensa lisääntyi yhä, mutta se oli +hyvin liikuttavaa, koska se kokonaan oli mielikuvitusta, sillä nämät +lapset eivät vähimmälläkään tavalla olleet toistensa näköiset, toinen +oli ollut hyvin tummaverinen, tämä oli melkein vaaleanverinen. +Huolimatta suunnattomasta saituudestaan antoi hän kaikissa mahdollisissa +tilaisuuksissa Hortenselle nukkeja ja makeisia. Ja tämä hellyys valtasi +hänen siihen määrään, että Constance siitä loukkaantui. Constance +antoikin hänen ymmärtää, että se, joka ei ole täydellisesti hänen +kanssaan, on häntä vastaan. Morange oli alistuvinaan, mutta suuteli nyt +Hortensea salaisuudessa, ja vastustus kiihoitti yhä enemmän hänen +mielihartauttaan tyttöön. Ja melkein jokapäiväisessä seurustelussaan +Constancen kanssa pelkäsi Morange nyt ainoastaan Constancen kättä, +joka aina oli taivuttanut hänen niskansa. Heitä yhdisti salainen +side, se vanha hirmuinen juttu, josta ei kukaan muu tiennyt, +kanssarikoksellisuus, josta he eivät koskaan puhuneet, mutta joka +yhdisti heidät. Morange oli heikko ja hyväntahtoinen raukka, joka oli +antanut kesyttää itsensä kuin kotieläin. Tuon hirveän päivän jälkeen oli +hän muuten saanut tietää paljon, hän tunsi kaikki talon salaisuudet. Hän +oli ollut siinä niin monta vuotta, kävellyt kaikkialla lyhyillä +äänettömillä askelillaan, kuullut ja nähnyt kaikki, keksinyt siellä +kaikki. Ja tämä hullu, joka tiesi niin paljo ja joka kulki vapaana tämän +synkän näyttämön harhakäytävissä, tunsi väliin ilmiliekkiin leimahtavaa +uhmaa siitä syystä, että hänen täytyi menetellä salaisesti saadakseen +suudella Hortensea, ja hänen sydämensä asettui vastarintaan ja hän oli +vähällä suuttua, jos tähän hänen mielihartauteensa koskettiin. + +Äkkiä eräänä iltana pyysi Constance hänen jäämään päivällisille. Morange +aavisti, että nyt oli tullut hetki, jolloin hän saisi tietää +salaisuuden, ja nyt näki hän Constancen vavahtelevan innosta ja +heittävän päätään kuin voitonvarma amatsooni. Ruokapöydässä ei Constance +kosketellut tätä vakavaa asiaa, vaikka vanha palvelijatar oli jättänyt +heidät yksin asetettuaan yhdellä kertaa koko vaatimattoman aterian +pöydälle. Hän puhui vaan tehtaasta, Denisistä ja Marthesta, jonka +suhteen hän teki huomautuksiaan, hän teki senkin virheen, että sanoi +Hortensen olevan huonosti kasvatetun, ruman ja sietämättömän. +Kassanhoitaja kuulusteli tätä arkamaisesti, ei tohtinut sanoa vastaan, +vaikka koko hänen sisäinen ihmisensä kuohahteli. + +"Saammepa nähdä, miten käy, kun jokainen tulee oikealle paikalleen", +sanoi hän lopulta. + +Hän odotti, kunnes olivat palanneet takaisin pieneen salonkiin, hän ei +sanonut mitään, ennenkuin he istuivat sulettujen ovien takana, +takkatulen ääressä, talvi-illan syvässä hiljaisuudessa. + +"Ystäväni, niinkuin olen sanonut, tarvitsen minä pian teidän apuanne. +Teidän pitää toimittaa tehtaasen eräs nuori mies, josta minä paljon +pidän. Teidän pitää ottaa hänet konttooriinnekin, jos tahdotte tehdä +minulle sen palveluksen." + +Morange istui häntä vastapäätä toisella puolen kamiinia ja katseli +kummastuneena häntä. + +"Minä en ole määrääjä; kääntykää isännän puoleen, hän tekee varmaan +kaikki, mitä te tahdotte." + +"Mutta minä en tahdo tulla Denisille kiitollisuuden velkaan. Eikä se +sovi minun ohjelmaanikaan. Teidän pitää suositteleman tätä nuorta +miestä, teidän pitää ottaa hän apulaiseksenne, opettaa häntä ... onhan +teillä valta hankkia paikka konttoristille? Muuten se on minun +järkähtämätön tahtonikin." + +Constance puhui kuin itsevaltias hallitsijatar, ja Morange taivutti +selkänsä; tämä mies ei ollut koskaan tottunut muuhun kuin tottelemaan, +ensin vaimoaan, sitten tytärtään ja vihdoin tätä vanhaa +valtaistuimeltaan syöstyä kuningatarta, joka sorti häntä siitä uhmasta +huolimatta, joka jo jonkun aikaa oli salaisesti kuohunut hänessä. Ja hän +uskalsi nyt tehdä muutamia kysymyksiä. + +"Luonnollisesti voin minä hankkia hänelle paikan. Kuka se nuori mies +on?" + +Constance ei vastannut heti. Hän kumartui tulen puoleen, aivankuin olisi +tahtonut kohentaa sitä, mutta todellisuudessa sentähden, että hän tahtoi +ajatella. Mitä hyötyä siitä olisi, että heti sanoisi kaikki? Jonakin +päivänä täytyisi hänen kuitenkin sanoa kaikki Morangelle, jos mieli +saada häntä kokonaan puolelleen. Mutta sillä ei ollut kiirettä, ja hän +luuli menettelevänsä diplomaattisesti, kun hän ainoastaan valmisteli +asiaa. + +"Hän on eräs nuori mies, jonka kohtalo on muutamien muistojen tähden +minulle kallis. Te ehkä muistatte erään tytön, joka oli täällä työssä -- +oh, siitä on hyvin kauvan, vähintäin kolmekymmentä vuotta -- Norine +Moineaudin, ukko Moineaudin tyttären?" + +Morange kohotti äkkiä päänsä ja katseli Constancea silmät selällään, +äkkinäinen salama oli valaissut hänen muistiaan. Ennenkuin hän oli +ehtinyt punnitsemaan sanojaan, antoi hän hämmästyksissään kielensä +vapaasti lausua: + +"Alexandre Honoré, Norinen poika, Rougemontin lapsi!" + +Hämmästyneenä päästi Constance hiilihangon ja katseli läpitunkevasti +Morangea. + +"Vai niin, te tiedätte...! Mitä te sitten tiedätte? Teidän täytyy se +sanoa minulle, älkää salatko minulta mitään, teidän täytyy sanoa kaikki, +kuuletteko te!" + +Mitäkö hän tiesi? Herra Jumala, hänhän tiesi kaikki. Hän puhui kauvan ja +pitkäveteisesti kuin unissaan. Hän oli nähnyt kaikki, saanut tietää +kaikki, Norinen raskauden, rahoista, jotka Beauchêne oli maksanut, jotta +tyttö olisi saanut synnyttää lapsensa rouva Bourdieun luona, pojan +viemisen löytölastenkotiin ja sitten Rougemontiin, josta hän oli +myöhemmin lähtenyt karkuun varastettuaan kolme sataa frankia. Hän tiesi +senkin, että tämä nuori rosvo oli sitten viettänyt mitä inhoittavinta +elämää Pariisissa. + +"Mutta kuka on kertonut teille kaiken tämän? Miten te tiedätte tämän +kaiken?" huudahti Constance kiivaasti. + +Morange teki liikkeen aivankuin olisi tahtonut viitata heitä ympäröivään +ilmaan, koko taloon. Hän ei edes oikein muistanutkaan, kuka hänelle oli +nämät sanonut; mutta hän tiesi ne kuitenkin. + +"Ymmärrättehän te, että kun on ollut kolmekymmentä vuotta samassa +paikassa, niin saa tietää paljon. Minä tiedän kaikki." + +Constance hätkähti ja vaikeni. Morange istui siinä ja tuijotti tuleen. +Constance ajatteli, että parasta oli niinkuin oli. Koska Morange tiesi +kaikki, oli hänen nyt vaan käyttäminen tuota miestä tottelevana +välikappaleenaan. + +"Alexandre Honoré, Rougemontin lapsi... Niin, sen pojan olen minä +vihdoin löytänyt. Tiedättekö te myös, että minä kaksitoista vuotta +sitten annoin tiedustella häntä, vaikka ei siitä ollut mitään hyötyä?" + +Morange nyökäytti päätään, ja Constance jatkoi puhettaan, mainitsi, että +hän aikoja sitten oli luopunut vanhasta ohjelmastaan, mutta silloin oli +hän sattumalta keksinyt pojan. + +"Niin, se tapahtui äkkiä kuin salaman leimaus. Se oli sen päivän aamuna, +jolloin te näitte minun niin liikutettuna. Minun kälyni Sérafine, joka +ei käy minua tervehtimässä edes neljää kertaa vuodessa, tuli kello +kymmenen aikaan suureksi ihmeeksi luokseni. Hän on tullut niin +omituiseksi, kuten tiedätte, ja ensin en minä edes kuulustellut hänen +juttujaan, kun hän kertoili eräästä nuoresta miehestä, jonka huono seura +oli turmellut ja jonka täytyisi pelastaa. Mutta mitenkä minä hämmästyin, +kun hän puheli suoraa kieltä ja mainitsi minulle, mitä hän sattumalta +oli keksinyt... Niin, kohtalo valvoo aina ja auttaa lopulta!" + +Se olikin todella kummallinen tapaus. Viime vuosina oli Sérafine +vajonnut yhä syvemmälle ja oli raivoissaan liian aikaisen vanhuutensa +tähden. Ollen aina himokas saavuttamaan menetettyjä nautintojaan oli hän +taaskin alkanut harhailla pitkin Pariisia ja tullut tekemisiin pahimman +roskaväen kanssa. Hänen seikkailuistaan puhuttiin mitä merkillisimpiä +juttuja. Erään tuttavansa naisen kautta oli hän antanut valita itsensä +jäseneksi erääsen yhdistykseen, jonka tarkoituksena oli auttaa ja +parantaa rikoksellisia nuorukaisia, kun he palasivat vankilasta. Hän oli +ottanut muutamia asuntoonsakin Marignankadun varrelle ja elänyt kuin +mieletön heidän kanssaan ikkunain ollessa peitettyinä ja ovien +sulettuina. Eräänä iltana oli muuan nuori ystävä tuonut hänen luokseen +Alexandren, joka jo oli kolmenkymmenen kahden vuotias pitkä nuorukainen +ja oli äskettäin ollut kymmenen vuotta vankeudessa. Hän oli kuukauden +päivät vallinnut Sérafinen kodissa, mutta kerran oli hän avomielisyyden +puuskassaan kertonut Sérafinelle elämänsä tarinan, puhunut +Rougemontista, maininnut äidistään Norinesta, kuvaillut turhia +yrityksiään löytää isäänsä, jonka piti olla äärettömän rikas herra. +Sérafine oli äkkiä ymmärtänyt kaikki, hän huomasi tuon yhdennäköisyyden +Beauchênen kanssa, joka nyt häntä kummastutti, ja tämä yhtymys oli +huvittanut häntä kokonaisen päivän, tempaissut hänen irti +tylsyydentilastaan aivankuin ihan uutena ja kaikkea muuta kuin +jokapäiväisenä ihmisenä. Poika parka, Sérafine ei voinut pitää häntä, +hän ei ollut sanonut pojalle mitään hämmästyttävästä keksinnöstään, +sillä hän pelkäsi ikävyyksiä. Mutta kun hän tunsi Constancen tiedustelut +muutamia vuosia sitten, oli hän nyt tullut kertomaan Constancelle +asiasta. + +"Hän itse ei siis tiedä vielä mitään", lausui Constance kertomuksensa +lopulla. "Kälyni lähettää hänen minun luokseni, aivankuin minä olisin +joku kälyni ystävätär, joka hankkii hänelle hyvän paikan. Hän ei halunne +nykyään mitään muuta kuin saada tehdä työtä. Jos hän on rikkonut, niin +onhan hänellä niin paljon syitä, jotka lieventävät hänen rikostaan! +Muuten, niin pian kuin minä saan hänen käsiini, niin vastaan minä +hänestä; sen jälkeen ei hän tule tekemään mitään muuta kuin sitä, mitä +minä tahdon." + +Vaikka Sérafine ei ollut maininnut omasta osastaan tässä jutussa, tunsi +Constance hänen kuitenkin siksi hyvin, että tiesi, mistä liasta +Alexandre nyt tuli. Constance oli Sérafinelta kuullut ainoastaan sen +valheen, jonka Alexandre oli keksinyt siitä kuuden vuotisesta +vankeusrangaistuksesta, jonka hänen muka oli täytynyt kärsiä erään +naisen, rakastajattarensa tähden, joka todellisuudessa oli syyllinen, +mutta jonka salaisuuksia Alexandre ei tahtonut paljastaa. Mutta nämät +olivat ainoastaan tunnetut vuodet niistä kahdestatoista, joina hän oli +ollut kateissa, ja hyvällä syyllä voi luulla, että hän oli tehnyt mitä +pahimpia häpeällisiä tekoja, koko joukon tuntemattomia rikoksia niinä +vuosina, jolloin kukaan ei tiennyt hänestä mitään. Vankeusvuodet +näyttivät muuten olleen hänelle hyödyllisenä lepoaikana, ne olivat +tehneet hänen tyynemmäksi, hienommaksi, ja hän oli nyt päättänyt olla +enää heittäytymättä hunningolle. Kun hän oli saanut siistimmän puvun ja +Sérafine oli hänelle neuvonut hieman tapoja, oli hänestä tullut +jotakuinkin sievännäköinen nuori mies. + +Morange käänsi silmänsä hehkuvista hiilistä, joihin hän oli tuijottanut. + +"Mitä te hänelle aiotte tehdä? Onko hänellä mitään tietoja? Onko hänellä +edes jonkunlainen käsiala?" + +"Hänen käsialansa on hyvä. Luonnollisesti ei hän paljon tiedä. Sentähden +minä juuri annan hänen teidän huostaanne. Teidän täytyy höylätä häntä ja +antaa hänelle yleiskatsaus kaikesta. Vuoden tai kahden perästä täytyy +hänen tuntea tehdas yhtä hyvin kuin sen omistaja, se on minun tahtoni." + +Nämät viimeiset sanat olivat täydellisesti selittäväiset, ja ne +herättivät kassanhoitajan terveen järjen. Alkavasta hulluudestaan +huolimatta oli hän vielä kelpo numeromies, joka ajatteli selvästi ja +järkevästi. + +"No niin, rakas rouvani, koska te tahdotte, että minun pitää teitä +auttaa, niin täytyy teidän uskoa kaikki minulle ja sanoa, mihin +tarkoitukseen te aijotte käyttää tuota nuorta miestä täällä. Ettehän te +vaan toivone hänen kauttaan voivanne saada liikettä takaisin, ostaa +kaikki osakkeet ja tulla vielä kerran yksinvaltiattareksi täällä?" + +Pettämättömällä logiikalla todisti Morange nyt tuon unelman +mahdottomuuden, luetteli numeroita, mainitsi sen melkoisen +kokonaissumman, joka olisi tarvittu Denisin osien lunastamiseen. + +"Muuten en minä ymmärrä, minkätähden te mieluimmin otatte juuri tuon +nuoren miehen ettekä jotakuta muuta. Hänellä ei ole minkäänlaisia +laillisia oikeuksia, senhän teidän pitäisi nähdä, rouvani! Hän ei voi +täällä olla muu kuin vieras, ja siinä tapauksessa tahdon minä +mielukkaimmin sivistyneen ja rehellisen miehen, joka tuntee koneitten +rakennusta." + +Constance oli taaskin alkanut kohennella tulta. Kun hän vihdoin katsoi +ylös sanoi hän matalalla, kiihkoisalla äänellä katsoen Morangea suoraan +kasvoihin: + +"Alexandre on mieheni poika, hän on siis myös perillinen. Vieras hän ei +ole, vaan tuo toinen, Denis, Fromentein poika, joka on varastanut +omaisuutemme. Te raatelette sydäntäni, ystäväni, ja kaikki vereni vuotaa +ulos yhdessä sen kanssa, mitä te nyt pakoitatte minun sanomaan." + +Se oli hänen poroporvarillinen katsantokantansa, että perinnön piti +ennen joutua äpäräpojan kuin vieraan käsiin. Vaimona ja äitinä suri hän, +sen hän tunnusti, mutta hän uhrasi itsensä ja hän ajaisi pois vieraan, +vaikka se maksaisi hänen henkensä. Ja eikö hänen miehensä poika +tavallaan ollut hänen omansa, koska hän oli saman miehen poika, joka oli +ollut Constancen oman pojan, vainajan, isänä? Muuten tekisi Constance +äpärän pojakseen ja pakoittaisi tämän elämään häntä itseä varten. + +"Tahdotteko te tietää, mihin minä aijon käyttää häntä tässä talossa? +Sitä en minä vielä itsekkään tiedä. Luonnollisesti en minä huomenna saa +niitä satoja tuhansia frankeja, jotka tarvitaan. Mahdollista on, +ett'emme koskaan saa näitä rahoja. Mutta miksi emme voisi koettaa, miksi +emme taistelisi? Ja vaikka me olemmekin voitetut, niin se on juuri +pahinta tuolle voittajalle. Sillä minä lupaan teille, että jos tämä +nuori mies tahtoo totella minua, tulee hänestä se räjähdyskone, se miina +tehtaan alle, joka vielä räjähyttää koko tehtaan ilmaan." + +Hän teki liikkeen aivankuin olisi tahtonut lakaista pois kaikki. Hänen +sekamielisistä, vihaan perustuvista suunnitelmistaan oli tämä varmaankin +viimeinen, jonka hän oli koettava saada toteutumaan, jos muut +suunnitelmat kukistuisivatkin. Morangea pöyristytti, kun hän kuuli +Constancen sanovan kiivaalla äänellä: + +"Kaksitoista vuotta olen minä odottanut, että kohtalo ryhtyisi käsiksi +asiaan, ja nyt se on ryhtynyt! Minä tahdon mieluimmin uhrata henkeni +kuin jättää tätä viimeistä mahdollisuutta käyttämättä hyväkseni!" + +Hän oli vannonut kukistavansa Denisin, kun kohtalo vaan häntä auttaisi, +ja vanha kassanhoitaja näki jo edessään onnettomuuden, viattomat lapset +saisivat kärsiä onnettomuudesta samalla kertaa kuin heidän isänsäkin, +joka olisi väärin, ja tämä seikka täytti hänen hellän sydämensä uhmalla. +Antaisiko hän tämän uuden onnettomuuden tapahtua ja olisiko hän +kertomatta muille, mitä tiesi? Se toinen rikos, tuo ensimäinen, +hirmuinen, josta he eivät keskenään puhelleet, muistui nyt varmaankin +hänen mieleensä, sai tänä kauhun hetkenä hänen silmänsä kankeasti +tuijottamaan, ja Constancen itsenkin valtasi kauhu nähdessään Morangen +katseen ja hän koetti omalla katseellaan kukistaa Morangen. Ja kun he +herkeämättä tuijottivat toisiinsa, olivat he taaskin näkevinään tuon +ammoittavan kuilun tuolla käytävässä ja sieltä tuleva kylmä ilma +jäädytti heitä. Mutta tälläkin kertaa tuli Morange voitetuksi, hän ei +sanonut enään mitään, tuo heikko raukka, hän alistui taaskin naisen +lujan tahdon alaiseksi. + +"Se on siis päätetty, ystäväni", sanoi Constance leppeämmällä äänellä, +"te otatte Alexandren aluksi kirjoitusapulaiseksenne. Te saatte tutustua +häneen täällä, tässä huoneessa, jonakin iltapäivänä kello viisi kun on +tullut pimeä, sillä minä en tahdo, että ihmiset saavat tietää minun +välittävän tämän nuorukaisen kohtalosta. Ylihuomenna, jos se sopii +teille." + +"Ylihuomenna, niinkuin tahdotte." + +Seuraavana päivänä oli Morange niin omituinen, että portinvartija +ilmoitti miehelleen epäilevänsä jotakin; heidän vuokralaistaan kohtaisi +varmaankin joku onnettomuus, sillä hän oli tullut alas sukkajalassa +noutamaan vettä, näyttänyt niin omituiselta ja puhellut itsekseen. Sinä +päivänä tapahtui myös se ennen kuulumaton seikka, että hän tuli tuntia +myöhemmin konttooriinsa; ei kukaan tehtaassa voinut muistaa, että +sellaista olisi ennen tapahtunut. Niinkuin hirmumyrskyn ajamana oli hän +mennyt suoraan Grenellen sillalle, jossa Denis kerran oli pelastanut +hänen veden viekoittelulta. Salaperäinen voima oli hänen vienyt samalle +paikalle, ja siinä seisoi hän nyt nojaten samaan kaidepuuhun ja tuijotti +alas virtaavaan veteen. Eilisestä olivat samat sanat hänen kielellään, +sanat, joita hän ei voinut olla itsekseen ehtimiseen toistamatta: +"Antaisiko hän tämän uuden rikoksen tulla täytetyksi huutamatta +maailmalle, mitä hän tiesi?" Ne olivat varmaankin nämät sanat, joita hän +ei voinut saada mielestään ja jotka olivat saaneet hänen aamulla +unohtamaan tohvelinsa ja tehneet hänen äsken niin pyörälle päästään, +että hän oli tullut liian myöhään konttoriinsa eikä ollut tahtonut +tuntea taloakaan. Ja kun hän nyt taas oli kumartuneena tämän veden +ylitse, niin tuli se siitä, että hänellä oli tajuton halu tehdä loppu +kaikesta ja päästä vapaaksi noista sanoista, jotka kiusasivat häntä. +Tuolla veden pohjassa vaikenisivat sanat, hän ei lausuilisi niitä enään, +ne eivät enään koettaisi pakoittaa häntä tekoon, johonka hänellä ei +ollut voimia. Vesi houkutteli niin lempeästi häntä luokseen, olisi niin +ihanaa päästä erilleen taisteluista, antautua kohtalonsa valtaan... + +Morange nojautui vielä syvemmälle ja tunsi jo virran kohinan tarttuvan +itseensä. Silloin huusi nuori ja iloinen ääni hänen takanaan: + +"Mitä te katselette, herra Morange? Onko siellä suuria kaloja?" + +Se oli Hortense, joka kamarineidin seurassa oli menossa Anteuiliin +leikkimään toveriensa kanssa. Ja kun kassanhoitaja hämmästyneenä kääntyi +katsomaan taakseen, jäi hän hetkeksi seisomaan vapisten ja kyyneleet +silmissä tämän pikku enkelin eteen, joka oli estänyt häntä tahtoessaan +lähteä pitkälle matkalleen. + +"Oletteko se te, lemmikkini! Ei, eihän siellä suuria kaloja ole. Minä +luulen, että ne ovat pohjalla, sillä vesi on niin kylmää talvella. +Lähdettekö pois? Tehän olette hyvin hieno turkiksilla reunustetussa +takissanne!" + +Tyttö nauroi, hän kuunteli ihastuneena näitä lempeitä sanoja, ja vanhan +ystävän ääni vapisi mielihartaudesta. + +"Minä olen niin iloinen, siellä leikitään teaatteria. On niin hauskaa +olla iloinen!" + +Hän sanoi tämän aivan samalla tavalla kuin Reinekin oli sen sanonut, ja +Morange olisi voinut langeta polvilleen ja suudella hänen jalkojaan, +aivankuin tyttö olisi ollut epäjumalan kuva. + +"Ah, teidän täytyy olla aina iloinen. Te olette aivan liian kaunis, nyt +minä suutelen teitä." + +"Suudelkaa vaan, herra Morange. Tiedättekö, nukke, jonka annoitte +minulle, on saanut nimekseen Margot, ett'ekä te voi aavistaakaan, miten +kiltti ja tottelevainen se on. Tulkaa joskus tervehtimään sitä!" + +Morange suuteli Hortensea, ja kalpeassa talvi-ilman valaistuksessa +katseli hän sitten tytön jälkeen sydän polttavana ja valmiina +marttyyriksi. Ei, sehän olisi liian halpamaista ... tuon tytön täytyy +olla aina iloinen. Ja hitaasti lähti hän sillalta, sanat palasivat +takaisin hänen mieleensä ja nyt ne olivat terävät ja vaativat vastausta. +"Antaisiko hän tämän uuden rikoksen tapahtua ilmoittamatta, mitä hän +tiesi?" Ei, ei, se oli mahdotonta, hänen pitäisi toimia. Mutta kaikki +oli vielä kuin sumussa, miten hän puhuisi, miten hän toimisi? Ja kun hän +saapui konttooriin, rikkoi hän neljänkymmenen vuotiset tapansa +rupeamalla kirjoittamaan pitkää kirjettä sen sijaan, että olisi +aloittanut heti yhteenlaskunsa. Tämä kirje, joka oli osoitettu +Mathieulle, kertoi koko jutun, Alexandren ilmaantumisen, Constancen +suunnitelmat ja sen palveluksen, jonka hän itse oli luvannut +Constancelle. Kaikki tämä tuli hänen kynästään kuin rippi, jolla hän +kevensi sydäntään, mutta hän ei maininnut itsellään olevan mitään osaa +tässä oikeudenharjoitustyössä, joka tuntui liian raskaalta hänen +hartioilleen. Sittenkuin Mathieu olisi saanut tiedon, olisi heitä kaksi, +ja silloin olisi heillä tahtoakin. Ja hän pyysi lopuksi Mathieun +saapumaan huomenna, ei ennen kello kuutta, sillä hän tahtoi oppia +tuntemaan Alexandren, hän tahtoi nähdä, miten keskustelut päättyvät ja +mitä Constance häneltä vaatii. + +Yö ja seuraava päivä olivat hänelle hyvin vaikeat. Portinvartijatar +kertoi myöhemmin, että neljännessä kerroksessa asuva vuokralainen oli +kuullut Morangen koko yön kävelevän edestakaisin. Hän oli paukutellut +ovia ja siirrellyt huonekaluja aivankuin olisi aikonut muuttaa. Hän +luuli myös kuulleensa huutoja, nyyhkytyksiä ja hullun puhelua; tuntui +aivan siltä kuin hän olisi puhellut haamuille, palvellut vainajia +jollakin salaperäisellä tavalla. Ja päivän kuluessa nähtiin hänessä +konttoorissa levottomuutta herättäviä oireita. Vähintäin kymmenen kertaa +meni hän ilman minkäänlaista syytä alas, jäi seisomaan käynnissä olevain +koneitten luokse, meni sitten taas laskutöihinsä hämmästyneenä siitä, +ett'ei löytänyt sitä, jota hän niin tuskallisilla ponnistuksilla etsi. +Kello neljän aikaan kun tuli pimeä, havaitsivat hänen apulaisensa, että +hän lopetti työnsä. Hän odotti ja katseli kelloa. Ja kun kello löi +viisi, tarkisti hän vielä kerran erään yhteenlaskun; sitten nousi hän +ylös ja lähti jättäen kassakirjan auki aivankuin hän heti olisi aikonut +palata takaisin jatkaakseen yhteenlaskuaan. + +Morange meni galleriaan, johon yhdistyi se käytävä, joka yhdisti tehtaat +ja asuinrakennuksen. Tähän aikaan oli koko laitos valaistu, sähkölamput +levittivät valoaan, niin että oli valoisa kuin kirkkaalla päivällä, ja +seinät vavahtelivat koneitten käynnistä. Ennenkuin hän tuli käytävään, +äkkäsi hän äkkiä hissin, tuon hirveän syvyyden kuilun, johonka Blaise +oli syöksynyt neljätoista vuotta sitten. Tämän onnettomuuden jälkeen +oli aukko ympäröitty aitauksella, jossa oli veräjä, niin että kukaan ei +voinut pudota alas, ell'ei hän itse avannut veräjää heittäytyäkseen +alas. Hissi oli alhaalla ja veräjä sulettuna, ja vastustamattoman voiman +kulettamana meni Morange eteenpäin ja katsoi kauhistuneena syvyyteen. +Hän oli näkevinään koko murhenäytelmän, murskautuneen ruumiin tuolla +alhaalla, hän tunsi saman kauhun jäätävän itseään kuin silloinkin. Miksi +ei hän tekisi loppua kaikesta, koska hän kärsi niin hirveästi, koska hän +ei voinut enään nukkuakaan ja koska hän oli luvannut molemmille +vainajilleen tulevansa perässä? Viimeksi toissapäivänä oli hän +nojatessaan sillan kaidepuuhun tuntenut melkein vastustamattoman halun +saada kuolla. Jos hän silloin olisi menettänyt tasapainonsa, olisi hän +nyt vapaa ja hän saisi vihdoinkin maata haudan rauhassa molempain +vaimojensa välissä. Äkkiä tuntui hänestä kuin kysymyksen ratkaisu olisi +kuiskattu hänelle alhaalta syvyydestä; alkavassa hulluudessaan oli hän +kuulevinaan äänen, Blaisen äänen huutavan syvyydestä: "Tulkaa sen toisen +kanssa! Tulkaa sen toisen kanssa!" Hän hätkähti ja suoristi vartalonsa, +vastaus hänen epäröimiseensä oli tullut äkkiä kuin salaman leimahdus. Se +oli ainoa ja viisas ratkaisu, se selvitti kaikki. Se tuntui hänestä niin +yksinkertaiselta, että hän kummasteli, miksi hän oli saanut ajatella +sitä niin kauvan. Tästä hetkestä asti sai tuo heikko ja hellämielinen +miesparka rautaisen tahdon, ylenluonnollisen rohkeuden, jota oli +kannattamassa mitä selvin ajatuskyky ja hienoin viekkaus. + +Ensin valmisteli hän kaikki, lykkäsi puskurin eteen, jotta hissiä ei +saataisi ylös hänen poissa ollessaan, tarkasti myöskin, että +kaidepuitten veräjän voi avata ja sulkea helposti. Hän käveli kevein +askelin ja katseli varovasti ympärilleen; hän ei tahtonut, että joku +olisi kuullut tai nähnyt häntä. Sitten sammutti hän kaikki kolme +sähkölamppua, jotta galleria muuttui aivan pimeäksi. Alhaalta, +ammottavasta luukusta, tunki yhä ylös hälinä työpajoista. Nyt vasta kun +kaikki oli valmista, kääntyi hän käytävään mennäkseen pieneen +salonkiin. + +Constance odotti häntä siellä yhdessä Alexandren kanssa. Hän oli antanut +Alexandren tulla puolta tuntia aikaisemmin, hän tahtoi ripittää tätä +nuorukaista, mutta ei antanut hänen vielä aavistaa, minkä aseman hän +aikoi hänelle tässä talossa. Hän piti tarpeettomana antautua heti tämän +pojan valtaan ja oli sentähden sanonut tahtovansa sukulaisensa, +paroonitar de Lowiczin suosituksesta hankkia hänelle paikan. Mutta +hillityllä innolla tarkasteli ja tutki hän poikaa ja oli ihastunut +nähdessään tämän olevan vahva ja tarmokas, kasvot ankarat ja niissä pari +peloittavaa silmää, jotka ennustivat kostajaa. Sittenkuin Constance +olisi täydentänyt hänen kasvatuksensa, tulisi hänestä erittäin hyvä +välikappale. Alexandre ei ymmärtänyt varmasti mitään, mutta hän vainusi +jotakin, hän tunsi, että hänen kohtalonsa ratkaistiin, hän odotti +saalista kuin nuori susi, joka on olevinaan kesy voidakseen sitten +levossa ja rauhassa syödä koko lammaslauman. + +Kun Morange tuli sisään, huomasi hän ainoastaan yhden asian, Alexandren +yhtäläisyyden Beauchênen kanssa, tuon äärettömän suuren yhtäläisyyden, +joka oli äsken niin suuresti vaikuttanut Constanceen ja saanut hänen +kauhusta jäykistymään. Morangesta tuntui siltä kuin olisi hän +päähänpistollaan tuominnut vanhan isäntänsä kuolemaan. + +"Minä olen odottanut teitä, ystäväni; te tulette liian myöhään, te, joka +muuten olette niin täsmällinen." + +"Minulla oli siellä pieni työ, jonka tahdoin saada loppuun." + +Mutta Constance laski leikkiä, hän oli hyvällä päällä. Ja nyt meni hän +heti asiaan. + +"Tässä on herra, josta olen puhunut. Te saatte aluksi ottaa hänet +huostaanne ja antaa hänelle harjaannusta, vaikka hän ei alussa voisikaan +tehdä muuta kuin käydä asioilla. Se on siis päätetty, eikö niin?" + +"Minä otan hänen huostaani, luottakaa minuun." + +Constance lähetti luotaan Alexandren sanoen, että tämä voi alkaa +virkansa seuraavana aamuna. Silloin tarjoutui Morange kohteliaasti +näyttämään hänelle konttooriansa ja vielä avoinna olevia työpajoja. + +"Siten saa hän yleissilmäyksen huoneustoista ja voi huomenna aamulla +tulla suoraan minun luokseni." + +Constance näytti aivan ihastuneelta kassanhoitajan kohteliaisuudesta. + +"Se oli kaunis ajatus, ystäväni, tuhansia kiitoksia siitä. Hyvästi nyt, +nuori herrani, me pidämme huolta teidän tulevaisuudestanne, jos te +olette ymmärtäväinen itse." + +Mutta nyt tuli hän aivan kankeaksi kauhusta, sillä nyt tapahtui aivan +omituista ja mieletöntä... Morange oli antanut Alexandren mennä edellä +ja sitten kääntyi hän itse Constanceen sekä lausui matalalla, +tutunomaisella äänellä, kasvot aivan lähellä Constancen kasvoja ja +virnistellen kuin hullu: + +"Ha ha! Blaise on tuolla alhaalla syvyydessä! Hän puhuu, hän on puhunut +minulle! Ha ha! Kuperikeikka! Tahdotko nähdä kuperikeikan? Sinä saat +nähdä vielä yhden kuperikeikan, vielä yhden kuperikeikan!" + +Ja sitten katosi hän Alexandren kanssa. Constance oli kuulostellut häntä +hämmästyneenä. Se oli niin odottamatonta, niin hullumaista, että hän ei +ollut aluksi ymmärtänyt mitään. Mutta sitten ... millainen salaman +välähdys! Morange oli puhunut tuosta murhasta, siitä, josta hän ei ollut +muulloin koskaan puhunut ja joka oli neljätoista vuotta ollut kuin +haudattuna, ja nyt heitti hän sen Constancelle vasten kasvoja hullun +tavalla nauraen. Mistä tuli tuo katkeruus miesparkaan, mistä tuo hämärä +uhkaus, jonka Constance tunsi häilyvän päänsä päällä kuin jääkylmän +ilmavedon tuolta syvyyden kuilusta? Hän tuli kalman kalpeaksi, hän sai +hämärän aavistuksen jonkinlaisesta hirveästä kohtalon kostosta, saman +kohtalon, jota hän vielä äsken luuli voivansa hallita. Niin se oli. Hän +oli olevinaan neljätoista vuotta sitten samassa salongissa, hän seisoi +siinä jäykistyneenä, kuunnellen kaikkia ääniä, jotka tulivat tehtaasta, +odotellen putoamisen kumeata jysähdystä niin kuin hän neljätoista vuotta +sitten, sinä iltana, oli odottanut kuullakseen sen toisen murskaantuvan. + +Morange näytti kuitenkin Alexandrelle tietä, kulki lyhyin, kevein +askelin ja puheli hyväntahtoisesti hänen kanssaan. + +"Pyydän anteeksi, että menen edellä, mutta minun täytyy näyttää teille +tietä. Tällaisessa talossa on niin paljon sokkeloita, portaita, käytäviä +ja muita loppumattomiin. Nyt kääntyy käytävä vasemmalle, niinkuin +näette." + +Kun he olivat tulleet galleriaan, oli siellä pilkkosen pimeä, ja Morange +huudahti aivan luonnolliselta tuntuvalla suuttuneella äänellä: + +"Kas niin, koskaan ei täällä ole mitään järjestystä! He eivät ole +sytyttäneet tulia, ja nappi on tuolla etäällä. Minä tiedän onneksi, +mihin asetan jalkani, minä, joka olen kulkenut täällä neljäkymmentä +vuotta. Olkaa varovainen, seuratkaa vaan minua!" + +Hän sanoi nyt Alexandrelle joka askeleen, mitenkä se oli astuttava, hän +neuvoi kohteliaalla tavalla äänen ollenkaan värähtelemättä. + +"Älkää päästäkö minun kättäni, kääntykää vasemmalle. Nyt menemme vaan +suoraan eteenpäin. Mutta odottakaa ... täällä on aitaus ja veräjä ... +nyt olemme sillä kohdalla, kuuletteko, minä aukasen veräjän ... +seuratkaa minua, minä näytän tietä." + +Morange otti vielä askeleen pimeyteen, tyhjään ilmaan. Ääntäkään +päästämättä alkoi hän pudota. Alexandre, joka seurasi hänen +kinterillään, jotta ei eksyisi, tunsi kauhukseen lattian katoovan +jalkainsa alta. Mutta hän ei voinut peräytyä, hän otti täyden askeleen, +kiljahti ja putosi. Molemmat ruumiit olivat sitten siellä +murskautuneina. Morange hengitti vielä muutamia sekunteja. Mutta +Alexandre makasi siinä pääkallo halenneena ja aivoainetta ympärillään +samalla paikalla, josta Blaise oli löydetty. + +Nyt syntyi suuri hälinä kun löydettiin nuo molemmat ruumiit eikä voitu +selittää onnettomuuden syytä. Morange vei salaisuutensa mukanaan +hautaan, selityksen siihen julmaan oikeudenkäyttöön, jota hän oli +harjoittanut, ehkä rangaistakseen siten Constancea, ehkä hyvittääkseen +sen vanhan rikoksen, jolloin Denisiltä vietiin hänen kaksoisveljensä; +nyt oli hän saanut korvauksen pienessä tyttäressään Hortensessa, jonka +piti elää onnellisena Margotinsa, kauniin, tottelevaisen nukkensa +kanssa. Morangella ei varmaan itsellä ollut mitään selvää käsitystä +korkeammasta, kostavasta oikeudesta, jonka hirmumyrsky vei mukanaan +ihmishenkiä. Hän ei ollut ymmärtänyt, vaan ainoastaan toiminut. Mutta +tehtaassa oli ainoastaan yksi ajatus, kaikki sanoivat, että hän oli +hullu, että hän yksin oli syynä onnettomuuteen, varsinkin kun ei muuten +voitu selittää lamppujen sammuttamista, veräjän aukasemista eikä +kuperikeikkaa tuonne syvyyteen. + +Että hän oli ollut mielipuoli, se tuli aivan selväksi seuraavina +päivinä, kun hänen portinvartijattarensa kertoili hänen omituisesta +käytöksestään ja varsinkin kun poliisikomissarius tuli pitämään hänen +asunnossaan tarkastusta. Hän oli hullu, hän oli rutihullu. Ensiksikin ei +kukaan olisi voinut mielessäänkään kuvitella niin huonossa kunnossa +olevaa asuntoa, keittiö näytti tallilta, salongissa olevat huonekalut +olivat pölystä harmaat ja salissa olisi voinut luulla ryövärijoukon +mellastelleen: huonekalut oli ladottu toistensa päälle ikkunain eteen, +niin että siellä vallitsi nokimusta pimeys, ja minkätähden hän oli näin +tehnyt, sitä ei kukaan voinut tietää. Ainoastaan Reinen huoneessa oli +siistiä ja puhdasta kuin pyhätössä, huonekalut olivat niin kiiltävät +kuin olisi hän niitä hankannut joka päivä. Mutta kaikkein selvimmin tuli +hänen mielipuolisuutensa näkyviin makuuhuoneen suhteen, joka oli +muutettu museoksi. Seinät olivat täynnä hänen vaimonsa ja tyttärensä +valokuvia. Ikkunaa vastapäätä olevalla pöydällä oli se pieni +tabernaakeli, jota hän kerran oli näyttänyt Mathieulle; Valérien ja +Reinen valokuvat, molemmat kahdenkymmenen ijässä otetut, olivat +keskipisteenä, ja niitten ympärillä mahdottoman paljon muita valokuvia +Valériestä ja Reinestä lapsina, nuorina tyttöinä, naisina, kaikissa +asemissa ja kaikenlaisissa puvuissa. Ja pöydällä oli kuin uhrialttarilla +yli sata tuhatta frankia, korkea kasa kullassa, hopeassa ja vieläpä +vaskessakin; siinä olivat kaikki rahat, jotka hän likaisessa +saituudessaan oli säästänyt vuosien kuluessa. Nyt vihdoinkin tiedettiin, +mihin hänen säästönsä olivat joutuneet; hän oli antanut ne molemmille +vaimoilleen, jotka yhä olivat olleet hänen tahtonaan, hänen rakkautenaan +ja hänen kunnianhimonaan. Omantunnon vaivassa siitä, että hän oli +uneksuessaan tekevänsä heidät rikkaiksi tappanutkin heidät, lahjoitteli +hän nyt heille näitä rahoja, jotka he niin mielellään olisivat tahtoneet +saada ja joita he hehkuvalla halulla olisivat käyttäneet hyväkseen. Hän +oli ansainnut ne ainoastaan heidän tähtensä, hän toi heille kaikki, ei +ottanut soutaakaan omia huvejaan varten, hän koetti innolla lepyttää ja +ilahuttaa heidän haamujaan. Koko kortteli puhui kauvan tuosta vanhasta, +hullusta herrasta, joka oli ollut melkein nälkään kuolemaisillaan +sellaisen pöydälle kootun aarteen, vaimonsa ja tyttärensä valokuvilla +uhratun rahan ääressä. + +Kun Mathieu kello kuuden aikaan tuli tehtaasen, sattui hän keskelle +onnettomuudesta pelästyneitä ihmisiä. Jo aamulla oli Morangen kirje +saattanut hänet levottomaksi omituisen kertomuksensa tähden löydetystä +Alexandresta, jonka Constance tahtoi tuoda taloon, ja vaikka kirje oli +hyvin selvä ja ymmärrettävä, oli siinä kuitenkin aukkoja, jotka +pelästyttivät häntä. Hän oli lukenut sen kolmasti ja ruvennut aina +lukiessaan tuskallisesti arvailemaan, sillä koko juttu tuntui hänestä +hämärältä uhkaukselta. Ja kun hän nyt saapui yhtymäpaikkaan, tulikin hän +noitten kahden verisen ruumiin eteen, jotka Victor Moineaud oli äsken +kantanut esiin ja asettanut vieretysten. Kauhusta jäykistyneenä kuunteli +hän poikaansa Denistä, joka innokkaasti kertoili tapahtuneesta +onnettomuudesta, mitenkä molemmat murskautuneet ruumiit oli löydetty +toistensa päältä, tuo vanha kassanhoitaja ja tuo nuori mies, jota ei +kukaan tuntenut. Mathieu ymmärsi heti, että se oli Alexandre, mutta hän +vaikeni, hän ei tahtonut antaa luottamustaan kenellekään, ei edes +pojalleen, sillä kaikki hänen hirveät otaksumisensa olivat vielä niin +häilyvät. Yhä kasvavalla levottomuudella kuunteli hän kerrottavan niistä +muutamista tosiasioista, jotka tunnettiin, gallerian lamppujen +sammuttamisesta, aina suletusta aituuksen veräjästä, jonka ainoastaan +voi aukaista se, joka tunsi lukon salaisuudet. Kun Victor Moineaud nyt +huomautti, että vanhus oli varmaankin pudonnut ensin, koska nuorukaisen +toinen jalka oli hänen mahansa päällä, tuli Mathieu ajatelleeksi, mitä +oli tapahtunut neljätoista vuotta sitten, hän muisti, miten ukko +Moineaud oli nostanut ylös Blaisen samasta paikasta, josta poika nyt toi +Morangen ja Alexandren. Blaise! Uusi ajatus tuli hänen mieleensä, hirveä +epäluulo häikäsi häntä siinä pimeydessä, jossa hänen epäluulonsa +koettivat löytää itselleen tietä. Hän antoi Denisin hoitaa asioita +täällä ja meni itse Constancen luokse. + +Mutta kun Mathieun piti kääntyä käytävään, pysähtyi hän hissin luokse. +Se oli tässä, kun Morange neljätoista vuotta sitten oli tavannut luukun +avonaisena ja rientänyt alas ilmoittamaan siitä, jotavastoin Constance +väitti menneensä aivan levollisena omiin huoneisiinsa juuri kuin Blaise +tuli pimeästä galleriasta ja syöksyi syvyyteen. Kaikki olivat vihdoin +pitäneet tätä selitystä oikeana, mutta Mathieu tunsi nyt, miten +valheellinen se oli, hän muisti katseita, sanoja, kysymyksiä, joihin ei +vastattu, ja hän saavutti äkkiä varmuuden, varmuuden, joka syntyi +kaikesta siitä, mitä hän ei tähän asti ollut ymmärtänyt, mutta mikä nyt +sai hirveän merkityksen. + +Constance seisoi yhä keskellä pientä salonkiaan levottomana, +liikkumattomana ja kalpeana kuin vaha. Sama odotus kuin neljätoista +vuotta sitten oli alkanut ja hän oli niin tuskan ja jännityksen +valtaama, että jaksoi tuskin hengittää. Vielä ei hän ollut kuullut +mitään tehtaasta, ei hälinää, ei ääntä, ei askeltakaan. Eikö tämä kauhea +pelko ollutkaan muuta kuin mielikuvitusta? Mutta Morange oli +pilkallisesti nauranut hänelle vasten kasvoja, ja hän oli ymmärtänyt. +Nyt ei hän enään kuullut tehdastyön paukkinaa ja melua, koneet olivat +pysähtyneet. Äkkiä lakkasi hänen sydämensä sykkimästä, sillä hän kuuli +jonkun lähestyvän. Ja sisään tuli Mathieu. + +Constance vetäytyi taaksepäin aivankuin olisi nähnyt kummituksen. Hän, +Mathieu, suuri Jumala! Minkätähden juuri hän? Mitenkä hän voi olla +täällä? Kaikista onnettomuuden sanansaattajista odotti hän vähimmin +Mathieutä. Jos hänen kuollut poikansa olisi tullut, niin ei Constance +olisi niin paljon pelästynyt kuin nyt isän nähdessään. + +Hän ei voinut lausua sanaakaan, ja Mathieu sanoi ainoastaan: + +"He ovat pudonneet alas, he ovat kuolleet molemmat, kuolleet kuin +Blaise." + +Constance ei vieläkään sanonut mitään, hän katseli Mathieutä, he +seisoivat hetken ja katsoivat toisiaan silmiin. Ja Constancen katse +sanoi Mathieulle kaikki, hän näki edessään koko murhan. + +"Viheliäinen, kuinka syvälle te olette langennut! Ja kuinka paljon verta +on teidän omallatunnollanne!" + +Constance koetti viimeisen kerran suoristaa vartaloaan, hän tahtoi vielä +riemuita voitostaan, huutaa, että hän itse oli tehnyt nämät murhat ja +menetellyt siinä oikein. Mutta sitten kukisti Mathieu hänen rohkeutensa +viimeisellä paljastuksellaan. + +"Te ette siis tiedä, että tuo viheliäinen Alexandre oli yksi niistä, +jotka murhasivat rouva Angelinin, teidän ystävänne, sen naisparan, joka +ryöstettiin ja kuristettiin eräänä talvi-iltana. Minä olen säälistä +salannut sen teiltä. Hän olisi kuritushuoneessa, jos minä olisin +puhunut. Ja jos minä puhuisin tänään, niin tulisitte tekin sinne." + +Se oli surmanisku. Constance ei lausunut sanaakaan, hän kaatui selälleen +matolle kuin poikki hakattu puu. Nyt oli tappio täydellinen, se kohtalo, +jota hän oli odottanut, kääntyi häntä itseä vastaan ja kaatoi hänen. +Hänen ajatuksensa, että pitää olla ainoastaan yksi lapsi, oli vähitellen +turmellut hänet, ja nyt oli hän petetty, ryöstetty äiti, jonka +lohduttamattoman äidinsydämen villeys oli ajanut murhaan. Ja hän makasi +nyt siinä suorana, laihana ja kuihtuneena, sen hellyyden myrkyttämänä, +jota hän ei ollut saanut tyydyttää. + +Mathieu soitti, vanha palvelijatar tuli sisään, auttoi häntä nostamaan +Constancea sänkyyn ja riisui sitten vaatteet hänen yltään. Constance +makasi kuin kuollut, hän oli nähtävästi saanut tukehduskohtauksen, ja +Mathieu lähti ulos noutamaan Boutania, jonka hän onneksi tapasikin heti, +sillä tohtori oli äsken tullut kotiin päivälliselle. Boutan, joka pian +oli seitsemänkymmenen kahden vuotias, oli laannut hoitamasta virkaansa, +hän meni ainoastaan joskus hyvin vanhain potilaittensa luokse. Hän tutki +sairaan ja teki epätoivoa osoittavan liikkeen, jolla oli niin suuri +merkitys, että Mathieu tuli yhä levottomammaksi ja koetti löytää +Beauchênen, jotta edes hän olisi läsnä vaimonsa kuollessa. Kun hän kysyi +vanhalta palvelijattarelta, kohotti tämä vaan olkapäitään, hän ei +tietänyt, missä herra oli, herra ei sanonut koskaan, missä hän oleskeli. +Mutta lopulta pelästyi palvelijatarkin, hän teki nopean päätöksen, +riensi noitten naisten, tädin ja sisarentyttären luokse, joitten +osoitteen hän varsin hyvin tiesi, sillä hänen emäntänsä oli itse +lähettänyt hänet sinne useat kerrat, kun hänen oli välttämätöntä puhua +miehensä kanssa; mutta siellä sanottiin palvelijattarelle, että naiset +olivat eilen matkustaneet Nizzaan kahdeksaksi päiväksi yhdessä herran +kanssa, ja kun hän ei tahtonut palata takaisin ilman jotakin perheen +jäsentä, sai hän päähänsä mennä herran sisaren, paroonitar de Lowiczin +luokse, ja hänet toi hän mukanaan vaunuissaan melkein väkivallalla. + +Boutan oli turhaan tehnyt kaikki voitavansa. Kun Constance aukasi +silmänsä, katseli hän lääkäriä kankeasti, tunsi luultavasti hänen, mutta +ummisti taaskin silmänsä. Hän kieltäytyi itsepintaisesti vastaamasta. +Hän kuuli kyllä kaikki, hän ei voinut olla tiedotonna siitä että ihmisiä +oli hänen ympärillään ja että häntä koetettiin auttaa, mutta hän ei +tahtonut tietää heidän huolenpidostaan, hän tahtoi olla kuollut eikä +halunnut osoittaa elonmerkkejä. Eivät auenneet enään hänen silmälautansa +eikä huulensa, hän oli jo tämän maailman ulkopuolella, voitettu +kamppaili kuolonkamppaustaan mykkänä. + +Sinä iltana oli Sérafine hyvin omituinen. Hän haisi eeteriltä, sillä nyt +oli hän alkanut juopotellakin. Kun hän sai kuulla onnettomuudesta, +Morangen ja Alexandren kuolemasta, joka oli saanut aikaan sydäntaudin +Constancella, virnisteli hän kuin mieletön ja sanoi pakollisesti +nauraen: + +"Oh, sepä oli hauskaa!" + +Hän istahti kuitenkin nojatuoliin riisumatta hattuaan ja käsineitään. +Siinä istui hän ja katseli sairasta avoimin silmin, noilla ruskeilla, +kullankimaltavilla silmillään, ainoilla, jotka hänessä vielä olivat +elokkaat kauneuden täydellisen rappeutumisen jälkeen. Hän oli +kuudenkymmenen kahden, mutta näytti satavuotiaalta, hänen julkeat +kasvonsa olivat kuin sadekuuron rikki repimät, hänen päivänpaisteiset +hiuksensa olivat sammuneet tuhkasateesta. Ja vielä keskiyön aikana istui +hän paikallaan kuolevan vieressä, jota hän ei edes näyttänyt +näkevänkään, hän unohti itsensäkin kuin kuollut esine, hän ei tiennyt, +miksi hän oli tuotukaan tänne. + +Ei Mathieu eikä Boutan ollut tahtonut lähteä pois, he olivat päättäneet +valvoa koko yön, jotta Constancen ei tarvitsisi jäädä yksin vanhan +palvelijattarensa kanssa hänen miehensä ollessa Nizzassa tädin ja +sisarentyttären kanssa. Keskiyön aikana kun he keskustelivat matalalla +äänellä, kuulivat he kummakseen Sérafinen äkkiä aukasevan suunsa kolmen +pitkän tunnin vaitiolon jälkeen. + +"Tiedättekö, hän on kuollut." + +Kuka oli kuollut? He ymmärsivät vihdoin, että hän puhui Gaudesta. Tämä +kuuluisa kirurgi oli todellakin löydetty kuolleena työhuoneensa +sohvalta, ja kuoleman syytä ei varmuudella tiedetty. Mitä omituisimpia +juttuja kerrottiin siitä. Mathieu muisti Sérafinen hirveät +mielikuvitukset sinä päivänä, jolloin hän oli vapaasti päästänyt +kiukkunsa valloilleen siitä syystä, että oli leikkaajan veitsen kautta +menettänyt sukupuolensa: "Oh, jos me jonakin iltana menisimme hänen +luokseen, me kaikki, jotka hän on kuohinnut, ja jos me vuorostamme +kuohitsemme hänet!" Heitä oli tuhansia ja taas tuhansia, Sérafine oli +näkevinään heidät kaikki ympärillään ja takanaan, kokonainen sotajoukko +hedelmättömistä naisista, jotka olisivat kiihkeillä huudoillaan saaneet +vastaanottohuoneen seinät hajalleen. Kun Sérafine näki Mathieun +katselevan hämmästyneenä, jatkoi hän lyhyesti, hullun tavalla nauraen: + +"Hän on kuollut, me olimme siellä kaikki." + +Se oli hullutusta, epäiltävää, mahdotonta, mutta oliko se sittenkin +totta vai valetta? Tuntui kuin jääkylmä tuuli olisi puhaltanut Mathieun +ohitse, tuulahdus siitä tuntemattomuudesta, jota ihminen ei tunne eikä +saa koskaan tuntea. + +Boutan kuiskasi Mathieun korvaan: + +"Kahdeksan päivän perästä on hän tukkihullu ja sulettu hulluinhuoneen +koppiin." + +Kahdeksan päivän perästä oli paroonitar de Lowicz puettu pakkoröijyyn. +Hän eristettiin, kukaan ei saanut käydä hänen luonaan, sillä hän puhui +ruokottomia sanoja ja teki siveettömiä liikkeitä. + +Mathieu ja Boutan valvoivat Constancen luona päivänkoittoon asti. Hän ei +avannut silmiään eikä huuliaan. Kun aurinko nousi, kääntyi hän seinään +päin ja kuoli. + + + + +IV + + +Taas kului vuosia, ja Mathieu oli jo kuudenkymmenen kahdeksan ja +Marianne kuudenkymmenen viiden vanha, kun viimeinen taistelu, +tuskallisin heidän elämässään oli lähellä saattaa heidät hautaan +epätoivoisina ja ilman lohdutusta. + +Marianne oli eräänä iltana mennyt vuoteesensa surusta ja tuskasta +sairaana. Hirveät eripuraisuudet olivat häirinneet rauhaa ja sopua +perheen keskuudessa. Onneton riita oli syntynyt myllyn, jossa Grégoire +hallitsi, ja Chantebledin välillä, jota hallitsivat Gervais ja Claire, +ja Ambroise, joka oli otettu välittäjäksi, oli konttooristaan Pariisissa +vielä kiihdyttänyt liekkiä ja ratkaissut asian liikekannalta katsoen +huolimatta intohimoista, jotka se sai valloilleen. Se tapahtui juuri +palattuaan kotiin keskustelusta Ambroisen kanssa, kun Mariannen oli +täytynyt mennä vuoteesensa sydän haavoitettuna ja pelokkaana +tulevaisuuden suhteen. Ambroise oli hänen ottanut vastaan melkein +raa'asti, hän palasi kotiin tuntien katkeruudekseen itsensä omien +kiittämättömien poikainsa raatelemaksi, jotka riitelivät ja tappelivat +keskenään. Hän ei voinut nousta ylös, mutta hän pyysi, ett'ei Mathieu +puhuisi asiasta mitään, hän ei tarvinnut lääkäriä, hän vakuutti, ett'ei +hänellä ole tuskia, että hän ei ollut sairas. Hän hipui, sen hän tunsi, +hän poistui joka päivä hieman kauemmaksi miehestään, hänen suuri surunsa +vei hänet yhä loitommaksi. Oliko tämä mahdollista? Kaikki nämät +rakastavat ja rakkaat lapset, jotka olivat hyväilyissä kasvaneet heidän +sylissään, jotka olivat tulleet heidän voittonsa iloksi ja ylpeydeksi, +kaikki nuo lapset, heidän rakkautensa hedelmät, tuo "pyhä joukko", joka +oli ympäröinyt heidät, oli nyt hajallaan, he raatelivat toisiaan +itsepintaisella kiivaudella! Ne olivat siis oikeassa, jotka sanoivat, +että mitä enemmän perhe kasvaa, sitä suuremmaksi tulee kiittämättömyyden +laiho. Ja kuinka paljon totuutta olikin tuossa vanhassa sananlaskussa, +että ketään ei pidä sanoa onnelliseksi, ennenkuin hän on kuollut! + +"Oh", sanoi Mathieu istuessaan vuoteen ääressä ja pitäessään Mariannen +kuumeista kättä omassaan, "kun on saanut taistella näin paljon, kun on +voittanut näin monta voittoa, ja kuitenkin saa kärsiä haaksirikon +viimeisen surun tähden, katkerimman kaikista. Sitä täytyy todellakin +taistella viimeiseen hengenvetoonsa asti, ja onni voitetaan ainoastaan +kärsimyksillä ja kyynelillä. Meidän täytyy uudelleen toivoa, meidän +täytyy taistella uusi taistelu ja voittaa ja elää!" + +Marianne oli menettänyt kaikki voimansa, hän oli kuin tappion kärsinyt. + +"Ei, minulla ei ole tarmoa, minä olen voitettu. Ulkonaiset haavat ovat +aina parantuneet. Mutta tämän haavan on tehnyt minun oma vereni, tämä on +sisäistä verenvuotoa, joka tukehuttaa minut. Nyt viimeisenä päivänä +nähdään, että meidän ilomme, meidän terveytemme, meidän voimamme on +ollut valhetta." + +Mathieu kauhistui tätä uhkaavaa onnettomuutta, hän lähti ulos ja itki +viereisessä huoneessa, hän luuli Mariannen kuolevan ja jäävänsä itse +yksin. + +Myllyn ja maatilan välillä oli syntynyt tämä onneton riita Lepailleurin +nummimaan johdosta, joka oli Chantebledin maitten välissä. Vanhaa, +romantista, muurivihreää kasvavaa myllyä, jossa oli sammalta kasvava +ratas, ei ollut enään moniin vuosiin ollut olemassa. Grégoire oli tehnyt +täyttä totta isänsä aatteesta, hän oli hajottanut vanhan myllyn ja +rakentanut sen sijaan suuren höyrymyllyn, joka oli sivuradalla +yhteydessä Janvillen rautatienaseman kanssa. Itse oli hän hankkimassa +itselleen kauniin omaisuuden siitä asti kuin hän oli saanut +jauhatettavakseen paikkakunnan viljan, ja hän oli melkoisesti +tasaantunut, hän oli nyt vahvaruumiinen noin neljänkymmenen vuoden +ikäinen herra, ja hänen nuoruuden vilkkaudestaan ei ollut jälellä muuta +kuin kiivas luonne, jonka purkauksia ei kukaan muu voinut lieventää +kuin hänen hyvänluontoinen ja ymmärtäväinen vaimonsa Thérèse. Monet +kerrat oli hän ollut vähällä joutua riitaan appensa Lepailleurin kanssa, +joka ylpeili seitsemästäkymmenestä vuodestaan. Vanha mylläri ei ollut +voinut estää uuden myllyn rakentamista, vaikka hän oli ennustanut siitä +varmaa perikatoa, mutta nyt teki hän pilkkaa ahkerasti työskentelevästä +höyrymyllystä julmistuneena siitä, että hän taaskin oli ollut väärässä. +Hän oli voitettu toisen kerran: ei siinä kyllin, että Chantebledin +runsaat sadot olivat saattaneet hänen ennustuksensa tuosta lutkasta, +maasta, häpeään, nyt alkoi myöskin hänen halveksimansa mylly uudestaan +elää, siitä tuli jättiläinen, joka jauhoi suuria rikkauksia hänen +vävylleen. Pahinta oli se, että hän tahtoi yhä itsepintaisesti elää +nähdäkseen ainaisia tappioitaan ja tunnustamatta koskaan tulleensa +voitetuksi. Yksi ainoa ilo oli hänellä jälellä, se lupaus, jonka +Grégoire oli antanut hänelle, että nimittäin nummimaata ei luovuteta, ja +tämän lupauksen oli Grégoire myöskin pitänyt. Mutta sitäpaitse oli +Lepailleur houkutellut häneltä lupauksen, että tuota maata ei koskaan +viljeltäisi. Tuon laihan nummimaan katseleminen, joka oli kuin +hedelmättömyys itse mehukkaitten ja viheriöitseväin peltojen vieressä, +ilahutti häntä hänen kateellisuudessaan, ja se oli kuin +vastalause ympärillä olevaa hedelmällisyyttä vastaan. Ja siellä +orjantappurapensaitten ja kivien keskessä nähtiin hän usein kävelevän +kuin vanha kuningas tyytyväisenä tähän alastomuuteen, ja sieltä etsi hän +luultavasti myöskin tekosyitä riitoihin, sillä se oli juuri hän, joka +kerran tällaisella kävelyretkellään keksi sen, että Chantebled oli +anastanut osan tuota nummimaata, ja tästä johtui se, että Fromentein +perheen pitkällinen onni uhkasi muuttua. + +Grégoire oli liikeasiain suhteen hyvin ankara, hänen päähänsäkään ei +juolahtanut, että hän luopuisi jostakin oikeudestaan. Kun appensa tuli +ja kertoi hänelle, että Chantebledin asukkaat olivat hävyttömästi kyllä +kyntäneet enemmän kuin kolme hehtaaria hänen maataan luultavasti +tarkoituksella jatkaa tätä kaunista rosvousta, tahtoi Grégoire heti +päästä asiasta selville, sillä hän ei sallinut, että tultiin liian +lähelle hänen oikeuksiaan. Onnettomuudeksi ei voitu löytää rajamerkkejä. +Mathieu voi sentähden väittää, että erehdys oli tapahtunut vasten tahtoa +taikka että rajan yli ei oltu menty. Mutta Lepailleur vakuutteli +vihaisena päinvastoin, hän veti kepillä rajaviivan ja vannoi, että se +oli oikein, korkeintaan voisi se erota kymmenen sentimetriä oikeasta +rajaviivasta. Ja eripuraisuus syntyi eräässä keskustelussa molempain +veljien, Gervaisin ja Grégoiren välillä, jolloin jälkimäinen lausui +anteeksi antamattomia sanoja. Seuraavana päivänä tuli riita julkiseksi, +sillä Grégoire veti asian oikeuteen. Gervais vastasi tähän sillä +uhkauksella, ett'ei hän lähetä jyvääkään jauhettavaksi myllyyn, ja tämä +oli vaarallinen vastaisku, sillä Chantebled oli ollut uuden höyrymyllyn +paras käyttäjä. Asema tuli päivä päivältä yhä pahemmaksi, sovinto oli +pian aivan mahdoton varsinkin kun Ambroise, jota oli pyydetty +sovittajaksi, ryhtyi liian kiivaasti asiaan ja saattoi molemmat +riitapuolet tyytymättömiksi. Veljesviha laajeni, heitä oli nyt kolme +veljeä sodassa toisiaan vastaan. Tulisiko koko perhe tämän hävitysraivon +saastuttamaksi elettyään niin monta vuotta terveellisessä, järjellisessä +ja hellässä sovussa? + +Mathieu koetti luonnollisesti myöskin välittää. Mutta jo ensi sanat +lausuttuaan tunsi hän, että jos hän epäonnistuisi, jos hänen isällistä +arvoaan ei tunnustettaisi, tulisi eripuraisuus täydelliseksi. Hän +odotti; omasta puolestaan ei hän ollut luopunut taistelusta, mutta hän +odotti sopivaa aikaa. Jokainen eripuraisuuden päivä lisäsi hänen +levottomuuttaan. Koko hänen työtään, koko hänen luomaansa pientä kansaa, +sitä pientä valtakuntaa, jonka hän oli perustanut, uhkasi äkillinen +perikato. Sellainen laitos voi elää ainoastaan rakkauden avulla, sama +rakkaus, joka sen oli luonut, voi yksin tehdä sen pysyväiseksi, ja se +kukistuu, niin pian kuin veljellisen yhteistunteen siteet katkeavat. Sen +sijaan että jättäisi jälkeensä elämäntyönsä sen ollessa täydessä +kukoistuksessa, näkisi hän sen nyt raastettuna, tahrattuna ja kuolleena, +ennenkuin hän itse olisi kuollut. + +Eräänä iltana, synkkänä hämäränhetkenä syyskuun viimeisinä päivinä, +antoi Marianne lykätä leposohvansa ikkunan ääreen; ainoastaan Charlotte +hoiti häntä, hänen luonaan ei ollut tässä nyt liiankin suuressa +asunnossa, joka oli tullut vanhan metsästyspaviljongin sijaan, ketään +muita kuin nuorin poikansa Benjamin. Siitä asti kuin sisällinen sota oli +alkanut raivota perheessä, oli hän sulkenut ovensa, hän tahtoi avata ne +ainoastaan kaikille sovintoon suostuville lapsilleen, jos he jonakin +päivänä tahtoisivat tulla sopimaan hänen luokseen. Mutta hän epäili +saavansa nauttia tätä ainoata lääkettä, joka olisi antanut hänelle uuden +elämän. Kun Mathieu nyt istui hänen vieressään pitäen hänen kättään +omassaan, eivät he alussa puhuneet mitään, he katselivat vaan avointa +kenttää, maatilan alueita, jotka etäämpänä peittyivät sumuun, myllyä +tuolla Yeusen rannalla korkeine savuavine piippuineen, ja Pariisia +taivaanrannan tuolla puolla, kellertävänpunaista valoa kuin äärettömän +suuren ahjon valo. + +Hetket kuluivat. Mathieu oli iltapäivällä tehnyt pitkän kävelyretken +Mareuiliin ja Lillebonneen haihduttaakseen surujaan. Vihdoin lausui hän +matalalla äänellä aivankuin olisi puhunut itsekseen: + +"Ei koskaan ole kyntö ollut niin helppoa kuin tänä vuonna. Tuolla +ylämaassa on maan laatu uuden viljelysjärjestyksen kautta yhä +parantunut, ja myöskin näillä viertomailla on hiekkamaa tullut paljon +voimakkaammaksi sen uuden kastelutavan avulla, jonka Gervais on +keksinyt. Siitä asti kuin maatila on tullut hänen ja Clairen käsiin, on +maatilan arvo tullut melkein kaksinkertaiseksi. Siinä on ainainen +kukoistus, työn voitolla ei ole rajojakaan." + +"Mitä siitä on hyötyä, ell'ei rakkautta enään ole?" mutisi Marianne. + +"Sitten", jatkoi Mathieu hetken vaiti oltuaan, "menin minä Yeusen +rannoille ja näin etäältä, että Grégoire on saanut uuden koneensa, jonka +Denis on hänelle rakentanut. Sitä purettiin juuri pihalle vaunuista. Se +antaa myllynkiville sellaisen nopeuden, että hyvästi kolmas osa voimasta +säästyy. Kun on tällaiset työkapineet, niin maa voi synnyttää kokonaisia +viljameriä lukemattomille ihmisille, kaikki saavat leipää. Tuo kone +enentää syvällä ja tasaisella hengityksellään yhä vaan rikkautta." + +"Mitä siitä on hyötyä, jos ihmiset vihaavat toisiaan?" sanoi Marianne +taaskin. + +Silloin vaikeni Mathieukin. Mutta maata mennessään sanoi hän vaimolleen, +että hän oli kävelyretkellään päättänyt lähteä seuraavana päivänä +Pariisiin; ja kun hän näki vaimonsa kummastelevan tätä, mainitsi hän +eräästä vanhasta saamisesta, jonka hän panisi uloshakuun. Oli mahdotonta +sallia Mariannen makaavan ja kuolevan tuolla tavalla, hän tahtoi toimia, +tehdä viimeisen koetuksen riidan sovittamiseksi. + +Kun Mathieu kymmenen aikaan seuraavana päivänä saapui Pariisiin, antoi +hän ajaa itsensä pohjoiselta rautatienasemalta suoraan Grenellen +konetehtaalle. Hän tahtoi ennen kaikkea tavata Denisin, joka ei tähän +asti ollut ollenkaan ottanut riitaan osaa. Denis oli aikoja sitten, heti +Constancen kuoltua muuttanut isoon rakennukseen vaimonsa ja kolmen +lapsensa kanssa. Tämä muutto loistavaan palatsiin, josta isäntä +hallitsi, oli kuin liikkeen täydellisen omistusoikeuden saavuttaminen. +Beauchêne olisi voinut elää vielä ehkä montakin vuotta, mutta hän oli +luopunut osuudestaan elinkautista eläkettä vastaan. Vihdoin eräänä +iltana saatiin tietää, että hän oli kuollut sydämenhalvaukseen noitten +naisten, tädin ja sisarentyttären luona syötyään liian vahvan aamiaisen. +Se oli suvun viimeinen jäännös, joka siten lakaistiin likaviemäriin. + +"Mistä nyt tuuli puhaltaa?" huudahti Denis iloisesti nähtyään isänsä. +"Tuletko syömään aamiaista? Minä olen vielä kesäleski, vasta maanantaina +matkustan minä noutamaan Marthea ja lapsia Dieppestä, jossa heillä on +ollut ihana syyskuu." + +Mutta hän tuli levottomaksi saatuaan tietää, että äiti on vaarallisesti +sairaana. + +"Mammako sairaana, ja vielä vaarallisestikin! Mitä sinä sanot? Minä +luulin, että hän on vaan väsynyt, että hän on vaan lievästi +pahoinvointinen. Kas niin pappa, miten asiat ovat? Teillä on +salaisuuksia, teillä on ehkä joku suru?" + +Ja hän kuunteli sitten Mathieun täydellistä selontekoa. Hän tuli hyvin +liikutetuksi, aivankuin olisi äkännyt jonkun uhkaavan vaaran. Ja +vihaisella äänellä sanoi hän sitten: + +"Kas niin, veljeni ovat saaneet kaunista aikaan riidallaan! Minä tiesin +kyllä, että he eivät sopineet, minä olen kuullut yksityisseikkoja, jotka +ovat suututtaneet minua, mutta en minä koskaan voinut luulla, että sinä +ja mamma otatte asian niin pahaksenne, että sulkeudutte huoneesenne +kuolemaan. Tästä täytyy tulla toinen ääni kelloon. Minä puhun heti +Ambroiselle asiasta. Mennään syömään aamiaista hänen luokseen, ja sitten +tehdään tästä loppu!" + +Hänellä oli annettavana muutamia käskyjä, Mathieu meni pihalle +odottamaan häntä. Niinä kymmenenä minuuttina, jonka ajan hän siinä +käveli edestakaisin, muistuivat entiset ajat hänen mieleensä. Yli tämän +pihan oli hän kulkenut joka aamu ollessaan ensimäisenä piirustajana ja +tullessaan Janvillestä kolmekymmentä souta taskussa aamiaista varten. +Täällä oli nyt kaikki jotenkin entisensä kaltaista, suuri keskusrakennus +kelloineen, työpajat, liiteri, pienoinen kaupunki harmaita rakennuksia, +joitten yläpuolelle kohosi kaksi suurta, aina savuavaa savupiippua. +Hänen poikansa oli yhä laajentanut tätä työn kaupunkia rakennuksilla +Fédérationkadun ja Grenellen bulevardin puolelle. Sivukadun puolella oli +yhä vielä se suuri herrasrakennus, josta Constance oli niin ylpeillyt, +jossa hän oli elänyt loistavasti kuin teollisuuden kuningatar pienessä, +keltaisessa salongissaan. Kahdeksan sataa työmiestä oli siinä työssä, +maa järisi ainaisesta kiireestä, liike oli tullut yhdeksi Pariisin +etevimmistä ja siinä tehtiin kaikki suuremmat maanviljelyskoneet. Ja +hänen pojallaan oli ollut onni päästä vastustamattomaksi hallitsijaksi +koneteollisuuden alalla, hänen poikansa vaimo hallitsi tuolla pienessä, +keltaisessa salongissa kauniitten, terveitten lastensa kanssa. + +Kun Mathieu liikutettuna silmäsi oikealla puolen olevaan +sivurakennukseen, jossa hän oli asunut Mariannen kanssa ja jossa Gervais +oli syntynyt, meni vanha työmies hänen ohitsensa tervehtien häntä. + +"Hyvää päivää, herra Froment!" + +Mathieu tunsi Victor Moineaudin, joka jo oli viidenkymmenen viiden +vuoden vanha, ja vanhentuneempi ja työstä enemmän kulunut kuin hänen +isänsä siihen aikaan, jolloin akka Moineaud oli tullut tarjoomaan +hirviölle poikansa vielä liiaksi hentoa lihaa. Victor Moineaud oli +tullut tehtaasen kuudentoista vanhana ja nyt oli hänkin ollut alasimen +ääressä lähes neljäkymmentä vuotta. Vääryyttä tekevä kohtalo uudistui, +vetojuhdan oli yhä vedettävä raskasta kuormaansa, nyt oli pojan vuoro +seurata isänsä jälkiä, tylsistyä ja tulla jauhetuksi muruiksi kurjuuden +ja vääryyden polkumyllyssä. + +"Hyvää päivää, Victor! Oletteko terve ja hyvissä voimissa?" + +"Ah, herra Froment, minä en ole enään nuori. Minun täytyy ajatella +itselleni luolaa jonnekin, kun se ei vaan ole omnibuksen alla!" + +Hän viittasi tällä ukko Moineaudin kuolemaan; eräs omnibus oli nimittäin +ajanut ukon ylitse Grenellenkadulla, jolloin ukon molemmat jalat olivat +katkenneet ja pääkallo halennut. + +"Muuten", jatkoi hän, "voi yhtä hyvin kuolla sillä tavalla kuin jollakin +muullakin. Siten se käy nopeamminkin. Isällä oli se onni, että Norine ja +Cécile pitivät hänestä huolta. Muussa tapauksessa ei omnibus olisi +ajanut hänen ylitsensä, ei, hän olisi silloin saanut kuolla nälkään." + +"Voivatko Norine ja Cécile hyvin?" kysyi Mathieu. + +"Voivat, herra Froment, ainakin minun tietääkseni ... ymmärrättehän, +ett'emme me tapaa toisiamme juuri usein. Koko joukosta ovat he ja minä +ainoastaan jälellä, sillä minä en ota lukuun Irmaa, hän on unohtanut +meidät siitä asti kuin tuli niin hienoksi. Euphrasie on kuollut, joka +onkin hyvä, Alfred lurjus on hävinnyt, ja se tuntui oikein +helpoitukselta, sillä minä pelkäsin hänen joutuvan vielä +kuritushuoneesen. Norinesta ja Cécilestä on aina hauska kuulla jotakin. +Norine on vanhempi kuin minä, hän lienee pian kuudenkymmenen vuotias. +Mutta hän on aina ollut kunnon tyttö, ja hänellä lienee iloa pojastaan. +Molemmat sisaret tekevät vielä työtä, Cécile elää, vaikka hän näyttää +niin hennolta, että hänen luulisi voivan puhaltamalla tappaa. Heillä on +hyvin hauskaa noilla kahdella äidillä ja yhdellä pojalla, josta he ovat +kasvattaneet kunnon miehen." + +Mathieu nyökäytti päätään. Sitten sanoi hän. + +"Mutta teillä, Victor, on myöskin ollut poikia ja tyttöjä, joilla nyt +vuorostaan lienee lapsia." + +Vanha työmies viittasi etäisyyteen. + +"Minulla on ollut kahdeksan elossa, yksi enemmän kuin isälläni. Ja +kaikki ovat joutuneet maailmalle; täytyyhän sitä elää. Useimmilla heistä +ei ole liian lihava olo ... eipä vainkaan! Ja kysymys on vaan siitä, +että kun minä en enään jaksa tehdä työtä, niin ottaako joku minun +lapsistani minun luoksensa, niinkuin Norine ja Cécile ottivat minun +isäni. Mutta, Herra Jumala, eiväthän tuollaiset köyhät penikat voi juuri +hyviksikään tulla, sitä ei voine kukaan vaatiakaan." + +Hän oli hetken vaiti ja jatkoi sitten matkaansa tehtaasen selkä +väsyneenä, kädet heiluen ja kourat työn parkitsemina. + +"Hyvästi, herra Froment." + +"Hyvästi, Victor." + +Kun Denis oli jakanut käskynsä, tuli hän isänsä luokse. Hän esitti, että +mentäisiin jalan Antinkadulle ja tiellä ilmoitti hän, että he varmasti +tapaavat Ambroisen yksin, sillä hänen vaimonsa ja neljä lastaan olivat +vielä Dieppessä, jossa kälykset Andrée ja Marthe olivat viettäneet +kesänsä yhdessä. + +Ambroisen omaisuus oli kymmenessä vuodessa tullut kymmenkertaiseksi. Hän +oli tuskin vielä neljänkymmenen viiden, mutta silti oli hän jo +määräävänä Pariisin markkinoilla. Kun hän setä Du Hordellin kuoleman +jälkeen oli tullut liikkeen ainoaksi omistajaksi, oli hän +toimeliaisuutensa kautta laajentanut sitä ja muuttanut sen koko maailman +konttooriksi, jonka kautta kaikki maapallon tavarat kulkivat. Hänen +toiminnallaan ei ollut rajoja, varsinkin siirtomaista koetti hän saada +kaikki ne ihmeelliset rikkaudet, mitä niissä voi olla, ja tämän teki hän +riemuitsevalla rohkeudella, niin varmalla katseella, että hänen +rohkeimmatkin sotasuunnitelmansa aina johtivat voittoon. Tämän +äärettömän toimeliaan kauppiaan täytyi luonnollisesti niellä Séguinit, +jotka olivat toimettomia, saamattomia ja hedelmättömiä. Ja kun tämä +perhe oli vararikossa, pesä hajoitettuna, niin oli hän ottanut siitä +oman osansa, talon Antinkadun varrelta. Séguin itse ei muuten ollut +asunut siinä moniin vuosiin, hän oli saanut sen omituisen päähänpiston, +että asui klubilla sen jälkeen kuin hän oli saanut eron vaimostaan. +Kaksi lapsista oli poissa, Gaston, joka nyt oli majurina eräässä +kaukaisessa paikassa, ja Lucie, joka oli nunnana ursuliittein +luostarissa. Kun Valentine jäi yksin eikä enään voinut elää samalla +tavalla kuin ennen, oli hänkin vuorostaan jättänyt talon ja vuokrannut +itselleen asunnon Malesherben bulevardin varrelta, ja siellä eli hän nyt +jumalaapelkääväisenä, vanhana maailman naisena, oli puheenjohtajana +"Lastenseimessä" ja yksinomaan tekemisissä muitten ihmisten lasten +kanssa, vaikka hän ei ollut ymmärtänyt hoitaa omiaan. Ambroisen oli +ainoastaan tarvinnut muuttaa tähän taloon, joka oli siihen määrään +veloista kiinnitetty, että Séguinin kuoltua perilliset, Valentine, +Gaston ja Lucie, varmaankin jäisivät Ambroiselle velkaan. + +Kuinka monta muistoa tuli mieleen täälläkin, tässä ruhtinaallisen +komeassa palatsissa, jonne Mathieu saapui Denisin kanssa! Täällä samoin +kuin konetehtaallakin oli hän käynyt taloudellisen ahdinkonsa aikana, +jolloin hän köyhänä vuokralaisena oli tullut pyytämään katon +korjaamista, jotta sen läpitse ei sataisi niitten neljän lapsen päälle, +jotka hän rikoksellisessa ajattelemattomuudessaan oli hankkinut. Talo +oli yhä hyvin komea, Ambroise oli toimittanut siinä perinpohjaisia +korjauksia ja antanut sille loisteliaisemman näön kuin sillä ennen oli +ollut. Talvella kajahteli se juhlain äänistä tai hänen neljän lapsensa +naurusta. Eikä Mathieu nyt tullut tervehtimään laiskuri Séguinia, +laiskuuden apostolia, hän tuli tervehtimään omaa poikaansa Ambroisea, +jolla oli tarmokas, luova luonne, ja jonka elämä itse oli auttanut +voittoon ja pannut hallitsemaan voitetun taloa. + +Ambroise oli lähtenyt ulos, eikä hänen pitänyt palata, ennenkuin +aamiaiseksi. Mathieu ja Denis odottivat häntä, ja kun edellinen kulki +läpi pienen eteisen ollen utelias näkemään uutta sisustusta, pidätti +hänet siellä ihmeekseen eräs nainen, joka oli siellä istumassa ja +odottelemassa ja jota hän ei heti ollut huomannut. + +"Minä näen, että herra Froment ei tunne minua." + +Mathieu teki kieltävän liikkeen. Nainen oli lihavahko, varmaankin yli +kuudenkymmenen, mutta hyvin säilynyt, hymyilevä, ja pitkulaiset, +täyteläät kasvot kunnianarvoisten, valkeain hiusten ympäröimät. Hän +näytti varakkaalta, pyhäpukuiselta maalaisrouvalta. + +"Céleste ... rouva Séguinin entinen kamarineiti!" + +Nyt tunsi Mathieu hänen hyvin ja hän koetti salata hämmästystään siitä, +että Célesten kohtalo oli ollut noin onnellinen. Hän oli luullut +Célesten olevan jonkun likaviemärin pohjalla. Iloisena ja tyytyväisen +näköisenä puhui Céleste onnestaan. + +"Oh, minulla on hyvä elämä. Minä muutin kotiseudulleni Rougemontiin, ja +siellä jouduin minä naimisiin erään entisen meriupseerin kanssa, jolla +on hyvä eläke lukuun ottamatta sitä omaisuutta, jonka hän peri +ensimäiseltä vaimoltaan. Ja kun hänellä on kaksi isoa poikaa, otin minä +vapauden suositella nuorempaa herra Ambroiselle, jotta hän antaisi +pojalle paikan konttoorissaan, ja hän oli niin hyvä, että teki sen. Ja +nyt kun minä ensikertaa käyn Pariisissa, otin minä tilaisuudesta vaarin +ja tulin kiittämään häntä." + +Mutta Céleste ei kertonut siitä, miten hän oli päässyt naimisiin ent. +meriupseerin kanssa. Hän oli ensin tullut hänen palvelijattarekseen, +sitten hänen rakastajattarekseen ja vihdoin hänen lailliseksi +vaimokseen, kun mies oli kadottanut ensimäisen vaimonsa, jonka loppua +Céleste oli kiirehtinyt. Mutta hän teki miehensä yleensä hyvin +onnelliseksi, toimittipa pois hänen rasittavat poikansakin, ja kiitos +siitä niille hienoille tuttavuuksille, joita hänellä oli Pariisissa. Hän +hymyili liikutettuna, kun ne muistot taas tulivat hänen mieleensä. + +"Ette voi aavistaakaan, herra Froment, miten iloiseksi minä tulin +nähdessäni teidän äsken menevän ohitseni. Ah, ei se ollut eilispäivänä +kun minä sain nähdä teidät ensi kerran! Muistatteko te vielä Sophie +Couteaun? Hän voi erittäin hyvin, hän myös, hän ja hänen miehensä ovat +ostaneet oman talon, ja siinä elävät he nyt levossa ja rauhassa +vanhoista säästöistään. Hän ei ole enään nuori, mutta hän on haudannut +monta ja hän tulee vielä hautaamaan useampia. Rouva Menoux esimerkiksi, +muistattehan te rouva Menouxin? Siinä oli yksi, jolla ei koskaan ollut +onnea! Hän menetti ainoan lapsensa ja hän menetti pitkän miehensä, jota +hän jumaloitsi, ja sen jälkeen ei hän itse elänyt kauempaa kuin puolen +vuotta. Minä ajattelin kerran ottaa hänet mukaani Rougemontiin, jossa +ilma on niin terveellinen. Siellä on meillä yhdeksänkymmenen vuotiaita! +Sophie Couteau esimerkiksi, hän tulee elämään niin kauvan kuin hän +tahtoo. Niin, se on suloinen paikka, oikea paratiisi!" + +Mathieu oli näkevinään inhoittavan, verisen Rougemontin, jossa +rauhallinen kirkkomaa oli keskellä tasaista kenttää ja se täynnä pieniä +pariisilaislapsia. + +"Eikö teillä ole lapsia avioliitossanne?" kysyi Mathieu, kun hän tahtoi +sanoa jotakin, mutta ei oikein tiennyt, mitä sanoisi. + +Céleste nauroi ja näytti hampaansa, jotka vielä olivat valkeat. + +"Ei, herra Froment, nyt minä jo olen vanha. Ja muuten on sellaisia +tekoja, joita ei toistamiseen tehdä. A propos, rouva Bourdieu, kätilö, +jonka te tunsitte, hän kuoli meidän luonamme, talossa, jossa hän on +asunut hyvin kauvan. Hänellä oli parempi onni kuin sillä toisella, rouva +Rouchella, joka tosin oli erinomaisen hyvänluontoinen ja kiltti, mutta +liiaksi palveluksiin taipuvainen. Te olette ehkä lukenut sanomalehdistä +häntä vastaan nostetusta oikeusjutusta, hän tuomittiin vankeuteen, hän +ja eräs lääkäri, joku Saraille, jostakin todellakin inhoittavasta +teosta, jossa he yhdessä olivat olleet osallisina." + +Rouva Rouche! Saraille! Niin, Mathieu oli lukenut oikeudenkäynnistä +noita molempia villipetoja vastaan, jotka luonnollisesti olivat +vihdoinkin tutustuneet toisiinsa. Minkä kaiun herättivät nämät nimet +menneistä ajoista! Ne muistuttivat hänelle kahta muuta nimeä, Valérie +Morangea ja Reine Morangea! Jo tehtaan pihalla oli hän ollut näkevinään +Morangen haamun, tuon täsmällisen, vaatimattoman ja hellämielisen +kassanhoitajan, jonka onnettomuus oli tehnyt hulluksi, aikansa +hillitsemättömän nautinnonhimon uhrin, mitättömän raukan, joka oli +saanut julmasti kärsiä toisten rikoksista. Ja Mathieu oli myöskin +näkevinään Sérafinen haamun, kasvot tuskallisesti vääntyneinä +hedelmättömästä himosta, jota hän ei voinut tyydyttää ja joka oli tullut +hänen kuolemakseen. + +"Niin, suokaa anteeksi, herra Froment, että minä olen viivyttänyt teitä. +Oli niin äärettömän hauskaa tavata taas teitä." + +Mathieu katseli häntä vielä kerran ja sanoi anteeksiantavana kuin oikea +optimisti: + +"Niin, hyvää jatkoa sitten, koska te nyt olette tyytyväinen. Onni tietää +kyllä, mitä se tekee." + +Mutta Mathieu tunsi ahdistusta ajatellessaan luonnon vääryyksiä. Hän +ajatteli Marianneaan, jota oli kohdannut suuri suru poikainsa +jumalattoman riidan tähden. Ja kun Ambroise nyt tuli kotiin ja suuteli +iloisesti häntä, otettuaan ensin vastaan Célesten kiitokset, valtasi +suuri tuska hänen mielensä tänä tärkeänä hetkenä, joka ratkaisisi koko +perheen onnen. + +Asiasta suoriuduttiin kuitenkin pian. Denis, joka ensin oli tarjoutunut +isänsä kanssa aamiaiselle, ryhtyi heti empimättä suoraan asiaan. + +"Me emme ole täällä ainoastaan sen huvin vuoksi, että saamme olla +aamiaisella kanssasi. Mamma on sairas, tiedätkö siitä?" + +"Sairasko?" sanoi Ambroise. "Eihän toki vaarallisesti?" + +"On, hyvin vaarallisesti. Ja tiedätkö, että hän on sairas aina siitä +päivästä asti, jolloin hän oli täällä puhumassa Grégoiren ja Gervaisin +riidasta ja jolloin sinä lienet ollut melkein raaka häntä kohtaan." + +"Minäkö raaka? Me puhuimme liikeasioista, minä vastasin hänelle ehkä +kuin liikemies, jotenkin suoraan." + +Hän kääntyi Mathieuhen päin, joka seisoi siinä odotellen ääneti ja +kalpeana. + +"Onko se totta, isä, että mamma on sairas ja sinä olet levoton?" + +Kun isä vastasi myöntävästi nyökäyttämällä päätään, tuli Ambroise yhtä +liikutetuksi kuin Deniskin. + +"Tämä juttuhan tulee aivan hullumaiseksi lopulta! Minun mielestäni on +Grégoire oikeassa. Mutta siitä minä en nyt välitä, heidän täytyy +syleillä toisiaan, jos se voi säästää mamma paralta yhden ainoankin +minuutin kärsimykset. Mutta miksi te olettekin sulkeutuneet huoneesenne, +miksi ette ole ilmoittaneet suruanne? Silloin olisivat he ajatelleet +asiaa ja tulleet järkiinsä." + +Äkkiä syleili hän isäänsä sillä reippaalla päättäväisyydellä, joka oli +hänen voimanaan liikemiehenä. + +"Muuten olet sinä aina ymmärtävin, sinä tiedät ja näet jo edeltäpäin. +Vaikka Grégoirella olisikin täysi oikeus alkaa oikeudenkäynnin Gervaisia +vastaan, olisi hän tyhmä, jos hän sen tekisi, sillä paljon korkeammalla +tätä yksityistä etua on kaikkein yhteinen etu, perheen etu, joka on +siinä, että olemme sovinnossa, että vedämme yhtä köyttä, että meihin ei +tohdita koskea, jos tahdomme olla voittamattomat. Tämä on siis hyvin +yksinkertaista. Syödään nopeasti aamiainen ja lähdetään sitten junaan, +Denis ja minä saatamme sinua Chanteblediin. Illaksi täytyy rauhan olla +valmis. Minä otan sen huolekseni." + +Mathieu oli iloisesti vastannut hänen syleilyynsä ihastuneena siitä, +että hän vihdoinkin tunsi itsensä pojissaan. Ja sillä aikaa kuin pöytää +katettiin, menivät he kaikki katsomaan talvipuutarhaa, jonka Ambroise +oli antanut laajentaa talven juhlia varten. Häntä huvitti laittaa +palatsinsa ruhtinaallisen komeaksi. Aamiaisen aikana pyysi hän anteeksi, +että otti heidät vastaan poikamiehen tavalla, vaikka ruoka olikin +herkullista; Andréen ja lasten poissa ollessa piti hän keittäjän +kotonaan, sillä hän inhosi ulkona syömistä. + +"Minulla taas", sanoi Denis, "on koko talo sulettuna; kun Berthe ja koko +joukko on Dieppessä, syön minä ravintolassa." + +"Niin, sinä olet ymmärtäväinen mies, sinä", vastasi Ambroise huolettoman +suorasanaisesti; "minä sitä vastoin olen nautinnonhaluinen. Juokaa nyt +kahvi yhtä menoa, niin sitten lähdemme matkaan." + +He saapuivat kahden junalla Janvilleen. Heidän aikomuksensa oli ensin +mennä Chanteblediin, jotta Ambroise ja Denis ennen kaikkea saisivat +puhua Gervaisin kanssa, jolla oli taipuvaisempi tunne ja jonka he +luulivat voivansa ensiksi taivuttaa sovintoon. Sitten piti heidän mennä +Grégoiren luokse lukemaan hänelle lakia ja asettamaan hänelle ennen +sovitut rauhanehdot. Mutta mitä enemmän he lähestyivät taloa, sitä +vaikeammalta näytti heidän tehtävänsä. Asia ei suinkaan onnistuisi niin +hyvin kuin he olivat luulleet. Ja he valmistautuivat ankaraan +taisteluun. + +"Jos me heti menisimme tervehtimään mammaa", ehdotti Denis. "Hänen +syleilynsä antaisi meille rohkeutta." + +Ambroisen mielestä oli tämä hyvä ajatus. + +"Niin, menkäämme hänen luokseen. Mamma antaa aina hyviä neuvoja. Hänellä +on ehkä joku suunnitelma valmiina." + +He menivät toiseen kerrokseen, siihen suureen huoneesen, johon Marianne +oli sulkeutunut. Mutta siellä kohtasi heitä hämmästys, Marianne istui +leposohvallaan ikkunan ääressä, hänen edessään istui Grégoire pitäen +kiinni hänen molemmista käsistään, ja Gervais ja Claire seisoivat +toisella puolella hymyillen. + +"Mitä tämä on?" huudahti Ambroise kummastuneena. "Asia on sovittu!" + +"Ja me kun olimme epätoivossa sen suhteen!" sanoi Denis tehden +hämmästystä osoittavan liikkeen. + +Mathieu oli yhtä hämmästynyt kuin hekin, ja ihastuksissaan selitti hän +nyt koko tuumansa nähdessään, mitenkä molempain veljien tulo herätti +ihmettelyä. + +"Minä lähdin aamulla noutamaan heitä, ja nyt tulin tänne heidän kanssaan +sovittaaksemme kaikki yleisessä syleilyssä." + +Nyt syntyi iloinen nauru. Suuret veljet tulivat liian myöhään! Heidän +viisauttaan ja diplomatiaansa ei oltu tarvittu. Heillä oli itsellä tästä +hyvin hauskaa, heistä tuntui helpoitukselta, kun olivat voittaneet ilman +taistelua. + +Mariannen silmät olivat kosteat, ja hän oli ylen onnellinen, niin +onnellinen, että hän näytti aivan terveeltä, ja hän vastasi Mathieulle: + +"Niinkuin näet, ystäväni, se on nyt tehty. Minä en vielä muuta tiedä. +Grégoire tuli tänne, hän suuteli minua ja tahtoi, että minä heti +lähettäisin kutsumaan Gervaisin ja Clairen. Sitten sanoi hän omasta +alotteestaan heille, että he ovat hulluja kaikki kolme, kun saattoivat +minun niin surulliseksi, ja että heidän pitäisi sopia. Sitten syleilivät +he toisiaan. Se on nyt tehty ... siitä on nyt suoriuduttu." + +Grégoire keskeytti iloisesti: + +"Ei, odota hieman, minulla on aivan liian kaunis osa ollut näyteltäväni +sinun kertomuksesi mukaan, minun täytyy itse sanoa totuuden. Se en ollut +minä, joka alussa tahdoin sovintoa, se oli vaimoni, se oli Thérèse. +Hänellä on niin hyvä sydän, ja samalla on hän itsepäinen kuin muuli, +niin että kun hän on päättänyt jotakin, on minun lopuksi kuitenkin pakko +suostua siihen. Eilen illalla riitelimme me, sillä hän oli saanut +tietää, en tiedä millä tavalla, että mamma oli surusta sairaana, ja se +suretti häntä, hän koetti minun saada uskomaan, että koko meidän +riitamme oli tyhmyyttä ja että se vahingoitti meitä kaikkia. Aamulla +alkoi hän luonnollisesti taaskin saman virren, ja hän sai nyt minun +uskomaan sen, varsinkin kun en ollut voinut nukkua vaan olin maannut ja +ajatellut mamma parkaa, joka oli sairaana meidän tähtemme. Mutta nyt oli +vielä jälellä saada ukko Lepailleur suostumaan tuumaan. Tämän otti +suorittaakseen Thérèse, ja hän on keksinyt jonkun keinon, josta oli +seurauksena se, että ukko nyt luulee voittaneensa suuren voiton. Thérèse +on saanut hänen vihdoinkin suostumaan tuon onnettoman nummimaan +myymiseen teille, niin mielettömään hintaan, että hän voi toitottaa +kaduilla ja kujilla voittoaan." + +Grégoire kääntyi sisaruksiin ja sanoi leikillisellä äänellä: + +"Ja nyt pyydän minä teitä, Gervais ja Claire, että te annatte rosvota +itseänne. On kysymys koko perheen rauhasta. Tehkää apelleni se viimeinen +ilo, että hän saa uskoa olleensa itse aina oikeassa ja että me emme +koskaan ole olleet muuta kuin hölmöjä!" + +"Mielellämme, hän saa rahaa niin paljon kuin tahtoo", vastasi Gervais +nauraen. "Tuo maa-alue on muuten häpeäpilkkuna koko maatilalle, se on +kuin kivinen ja ohdakkeinen mätähaava. Me olemme aina toivoneet +saavamme nähdä Chantebledin ilman tuota häpeäpilkkua ja laihon siinä +huojuvan päivänpaisteessa. Chantebledillä on varaa maksaa kunniastaan." + +Kauppa tehtiin valmiiksi, mylly ottaisi taaskin kiviensä välissä +jauhaakseen uudella pellolla lisääntyneen Chantebledin viljan. Ja mamma +tulisi terveeksi, ja se oli elämän iloinen voima, rakkauden tarve, joka +perheelle tarpeellinen yhteistunne, joka oli herättänyt veljesrakkauden +pojissa, jotka olivat olleet siksi tuhmat, että olivat hetkeksi +menettäneet valtansa raatelemalla toisiaan. + +Ilo siitä, että kaikki nyt olivat koossa -- neljä, suurta veljeä ja +vanhin sisar Claire -- sopineina ja voittamattomina, lisääntyi vielä +enemmän, kun Charlotte tuli paikalle kolmen muun tyttären, Louisen, +Madeleinen ja Margueriten kanssa, jotka miestensä kanssa asuivat +paikkakunnalla. Louise oli saanut tietää, että äiti oli sairaana, ja hän +oli ottanut molemmat sisarensa mukaansa, niin että he kaikki yhdessä +sitten lähtisivät tiedustelemaan, miten äiti voi. Ja mikä iloinen nauru +nyt syntyi, kun koko joukko tuli sisään! + +"Koko pataljoona!" huudahti Ambroise iloisesti. "Perhe on täysilukuinen, +oikea ministerein kokous! Nyt sinä näet, mamma, että sinun täytyy tulla +terveeksi, koko hovisi on jalkaisi juuressa ja kieltää yksimielisesti +sinun saamasta edes päänsärkyä!" + +Mutta kun Benjaminkin nyt tuli sisään, tuli nauru kaksinkertaiseksi. + +"Tule, poikani, tule sinäkin suutelemaan minua", sanoi Marianne +hellästi. "Suuret laskevat leikkiä sinusta, koska olet pesäkunnan +viimeinen. Jos minä sinua hemmoittelen, niin koskee se vaan meitä kahta, +eikö niin? Sano sinä heille, että olet ollut koko aamupäivän minun +luonani ja että minä tahdoin, että sinä lähtisit kävelemään." + +Benjamin hymyili hiljaa ja hieman surullisen näköisenä. + +"Minä olin tuolla alhaalla, mamma, minä näin heidän kaikkein tulevan +ylös, enkä minä tahtonut tulla tänne, ennenkuin sovinto oli saatu +aikaan." + +Hän oli yhdenkolmatta, hänellä oli hienot, kauniit kasvot, suuret, +ruskeat silmät, pitkät, kiharat hiukset ja hieman kihara parta. Vaikka +hän ei koskaan ollut sairas, väitti äiti, että hän oli heikko, ja +hemmoitteli häntä paljon. Muuten jumaloivat kaikki häntä hänen hellän, +suloisen luonteensa tähden. Hän oli kasvanut jonkinlaisten unelmain +vallassa, täynnä ikävöimistä, jota hän ei voinut selvittää, aina +harrastaen jotakin tuntematonta, jotakin sellaista, jota hänellä ei +ollut. Ja vaikka vanhemmat näkivät, että hän ei pitänyt mistään +ammatista, eikä hänellä edes näyttänyt olevan halua mennä naimisiin, +eivät he siitä pahastuneet, he päinvastoin tekivät sellaisen salaisen +suunnitelman, että pitävät hänen itseään vasten, tämän kuopuksen, tämän +elämän myöhäisen, hyvän ja kauniin lahjan. Olivathan he antaneet pois +kaikki muut lapsensa. Eikö heille nyt annettaisi anteeksi tätä rakkauden +itsekkäisyyttä, että he pitäisivät yhden itseään varten, yksinomaan +itseään varten, tämän, joka ei menisi naimisiin, joka ei toimisi mitään, +joka olisi tullut maailmaan ainoastaan sitä suloista tarkoitusta varten, +että hän rakastaisi heitä ja olisi itse rakastettu? Se oli heidän +vanhuutensa unelma, se palkinto, jota he pyysivät elämältä. + +"Kuulepas Benjamin", sanoi Ambroise äkkiä, "sinä joka olet huvitettu +meidän kunnon Nicolaksesta, tahdotko kuulla uutisia hänestä? Minä sain +toissapäivänä häneltä kirjeen. On oikein, että minä vähän kerron +hänestä, sillä hän on ainoa tästä pesäkunnasta, joka ei voi olla täällä +läsnä." + +Benjamin innostui heti. + +"Vai niin, onko hän kirjoittanut? Mitä hän sanoo, mitä hän toimii nyt?" + +Benjamin ei ollut koskaan voinut unohtaa Nicolaksen matkaa Senegaliin. +Hän ei ollut silloin vielä edes kahdentoista vuotias, ja siitä oli nyt +kulunut pian yhdeksän vuotta; mutta hän oli aina näkevinään nuo +ikuisiksi ajoiksi otetut jäähyväiset, kun nuori lintupari oli lähtenyt +lentoon pesästään äärettömään avaruuteen. + +"Minulla on, niinkuin tiedätte", alkoi Ambroise, "liikeyhteyksiä +Nicolaksen kanssa. Oh, jos meillä siirtomaissamme olisi muutamia +sellaisia sivistyneitä ja kunnon miehiä kuin hän, niin saisimme me pian +kaikki ne aarteet, jotka nyt ovat hajallaan ja hyödyttöminä noissa +koskemattomissa maissa. Minä puolestani saan omaisuuteni +kymmenkertaiseksi täyttämällä latoni niillä. Meidän Nicolas oli siis +asettunut asumaan Senegaliin Lisbethinsä kanssa, juuri sellaisen vaimon +kanssa, joka sopi hänelle. Muutamalla tuhannella frankilla, jotka heillä +oli, ryhtyivät he harjoittamaan kauppaa, ja se menestyi hyvin. Mutta +minä ymmärsin hyvin, että työala siellä oli liian ahdas, että nuori pari +uneksi vapaampaa toiminta-alaa, vielä koskemattomain maitten +viljelemistä. Ja nyt ilmoittaa Nicolas minulle aivan äkkiä, että hän +lähtee Sudaniin, Nigervirran laaksoon, joka on aivan äsken avattu +uutisasukkaille. Hän ottaa mukaansa vaimonsa ja neljä lastaan, he +lähtevät onneensa luottaen liikkeelle kuin valloittajat, kuin rohkeat +erämaan kävijät haluten perustaa uutta maailmaa. Ensin minä vähän +hämmästyin, sillä se on oikein hulluutta. Mutta hän on jokatapauksessa +reipas, tuo meidän Nicolas, ja minä ihailen kunnon veljemme tarmoa ja +lujaa itseensä luottamusta, koska hän menee tuolla tavalla +tuntemattomaan maahan sillä tyynellä varmuudella, että hän panee sen +valtansa alle ja kansoittaa sen." + +Syntyi hiljaisuus; tuntui siltä kuin ilmanvirtaus olisi puhaltanut +heidän ohitsensa tuosta salaperäisestä, ihmisjalan astumattomasta +kaukaisesta maasta. Ja koko perhe seurasi ajatuksissaan poikaa, yhtä +heidän omaisistaan, joka vetäytyi erämaihin kansoittaakseen ne. + +"Oh", mutisi Benjamin ja hänen kauniit silmänsä tuijottivat kankeasti +kauvas etäisyyteen, "miten onnellinen hän on, kun saa nähdä toisia +virtoja, toisia metsiä, toisia aurinkoja!" + +Mutta Marianne tunsi väristystä. + +"Ei, ei, poikani, ei ole muita virtoja kuin Yeuse, ei muita metsiä kuin +meidän Lillebonnemetsät, ei muuta aurinkoa kuin meidän aurinkomme täällä +Chantebledissä. Tule vielä kerran suutelemaan minua, suudelkaamme vielä +kerran toisiamme, ja sitten tulen minä terveeksi, emmekä me koskaan, +emme koskaan erkane toisistamme!" + +Se oli suuri päivä, voiton päivä, sillä perhe oli saanut ratkaisevan +voiton voittamalla eripuraisuuden. Nyt oli perhe voittamaton. + +Hämärän hetkenä samana iltana istuivat Mathieu ja Marianne niinkuin +edellisenäkin iltana käsi kädessä ikkunan ääressä, josta he näkivät +alueittensa leviävän taivaanrantaan asti, missä Pariisin jättiläisahjo +syöksi keltaisenpunervaa valoaan ilmaan. Mutta tämä ilta ei ollut +edellisten kaltainen, nyt olivat he ylen onnelliset, täynnä ääretöntä +toivoa! + +"Tunnetko itsesi terveemmäksi nyt? Tunnetko voimain palaavan ja sydämen +sykkivän rauhallisesti?" + +"Ah, ystäväni, minä tunnen itseni aivan terveeksi, suru oli ainoa +sairauteni. Huomenna minä olen voimakas taas!" + +Mathieu vaipui syviin ajatuksiin katsellessaan valloituksiaan, kaikkea +tätä maata, joka ulottui tuonne kauvas auringon laskuun. Ja taas +johtuivat muistot mieleen, hän muisti aamun enemmän kuin neljäkymmentä +vuotta sitten, jolloin hän oli jättänyt Mariannen ja lapset +kolmellakymmenellä soulla vanhaan metsästyspaviljonkiin metsänlaidassa, +jonne he säästäväisyydestä olivat muuttaneet asumaan. Heillä oli +velkoja, he olivat jumalallisen iloiset ja suruttomat neljän aina +nälkäisen lapsensa kanssa, tuon poika- ja tyttövirran kanssa, jonka he +luottamuksessa elämään antoivat vapaasti pulputa esiin lähteestään. +Sitten muisti hän kotiin tulonsa eräänä iltana kuukausipalkkansa +kolmesataa frankia taskussaan, ne laskelmat, joita hän sitten oli +tehnyt kehnossa levottomuudessaan ja kaiken sen itsekkäisyyden +saastuttamana, jota hän oli hengittänyt Pariisissa. Beauchêne, jolla oli +ollut konetehdas ja pieni Mauricensa, ainoa poika, jota kasvatettiin +tulevaksi teollisuusruhtinaaksi, oli ennustanut, että hän kuolisi +vaimonsa ja lapsijoukkonsa kanssa kurjuuteen. Ja Séguinit, heidän +silloiset isäntänsä, olivat levitelleet miljoonansa hänen eteensä, +kerskailleet komeasta palatsistaan, surkutelleet ja pilkanneet häntä, +nuo ihmiset, jotka viisaudessaan olivat ymmärtäneet rajoittaa lastensa +lukumäärän yhteen poikaan ja yhteen tyttöön. Vieläpä Morange parkakin +oli puhellut, miten hän hankkii kuninkaalliset myötäjäiset tyttärelleen +Reinelle, he olivat uneksineet kahdestatoista tuhannesta frankista ja +halveksivat sydämensä pohjasta lapsirikkaita perheitä, jotka muka olivat +itse syypäät köyhyyteensä. Niin, vieläpä Lepailleuritkin, myllyn +isäntäväki, epäilivät tuota herrasmiestä, joka oli heille velkaa +kaksitoista frankia munista ja maidosta, ja he ajattelivat, tokko hän +voikaan maksaa velkaansa, koska hän on niin hullu, että hankkii +itselleen noin paljon lapsia. Niin, se on totta, hän tunnusti +rikollisuutensa, hän sanoi silloin, että hän ei koskaan saisi +konetehdasta, ei taloa ei myllyä eikä edes sellaista paikkaa, josta +olisi kaksitoista tuhatta tuloja. Toisilla oli kaikkea, hänellä ei +mitään. Nuo toiset, rikkaat, olivat siksi viisaat, ett'eivät hankkineet +lapsia rasituksekseen, ja hän, köyhä, hankki lapsia elätettäväkseen +toisensa jälkeen lukumäärää laskematta. Se oli hulluutta. Ja vihdoin +tuli hänen mieleensä suloinen muisto, rakkauden ja toivon kuuma virta, +joka kaikkein näitten tyhmien ajatusten jälkeen oli ajanut hänet +Mariannen syliin ja saanut hänen hankkimaan vieläkin yhden lapsen +maailmaan. + +Mutta neljänkymmenen vuoden kuluessa oli tämä hänen hulluutensa +muuttunut viisaudeksi. Hän oli voittanut jumalallisen suruttomuutensa +avulla, köyhä oli voittanut rikkaat; tarmokas kylväjä, joka täysin +kourin oli kylvänyt kylvöään, oli saanut korjata runsaat sadot. Ja +tänään oli hän saanut uuden vakuutuksen voitostaan. Beauchênen +konetehtaan oli hän saanut poikansa Denisin kautta, hän oli näkevinään +sen edessään kuin työn kaupungin, jossa on jyskiviä koneita ja jossa +miljoonia taottiin. Séguinin talon oli hän myöskin saanut poikansa +Ambroisen kautta ja vielä entistäänkin komeampana, koristettuna kaupan +tuottamalla saaliilla kaikista maailman osista. Lepailleurin myllyn oli +hän saanut poikansa Grégoiren kautta kymmenen kertaa kukoistavammassa +kunnossa kuin ennen, ja onnen viimeinen lahja on se, että se itse +kruunaa voittajan työn. Surullinen, verraton rangaistus oli vienyt pois +Morangen säälittävän perheen, hulluuden ja veren hirmumyrsky oli vienyt +sen muassaan. Ja muut yhteiskunnan loisolennot olivat kulkevinaan +hänen ohitsensa ja tulivat lakaistuiksi lokaviemäriin: Sérafine, +Moineaudit ... ja hän itse, Mathieu, oli ainoa, joka kykeni seisomaan +paikallaan, hän ja Marianne, tässä Chantebledissä, jonka he olivat +valloittaneet Séguineiltä ja jossa heidän lapsensa Gervais ja Claire nyt +hallitsivat ja jatkoivat heidän hallitsijasukuaan. Se oli heidän +valtakuntansa, pellot ulettuivat niin kauvaksi kuin voi nähdä illan +auringon valossa, se oli heidän työnsä tulos tämä kaikki elämä, jonka he +olivat luoneet tahdon lujuudellaan ja rakkauden ja toiminnan kyvyllään. + +"Katsohan, katsohan", sanoi Mathieu tehden suuremmoisen liikkeen, +"kaikki tämä on syntynyt meistä ja meidän täytyy rakastaa toisiamme ja +olla yhä onnellisemmat, jotta kaikki tämä eläisi." + +"Ah", vastasi Marianne iloisesti, "nyt se elää ikuisesti, koska me +olemme sopineet ja voittaneet voiton." + +Voiton! Lukuisan perheen luonnollisen ja välttämättömän voiton! +Lukumääränsä tähden olivat he lopulta panneet kaikki valtansa alle, +valloittaneet kaikki. Hedelmällisyys oli kaikkivaltias, voittamaton +valloittaja. Ja tämä valloitus oli tapahtunut itsestään, he eivät olleet +suunnitelleet eivätkä järjestelleet sitä, se oli ainoastaan seuraus +heidän pitkän elämäntyönsä täytetyistä velvollisuuksista. Ja käsi +kädessä seisoivat he työnsä edessä kuin ihailtavat sankarit, ylpeinä +siitä, että olivat olleet hyvinä ja voimakkaina, synnyttäneet paljon +lapsia, luoneet paljon, lahjoittaneet maailmalle paljon iloa, terveyttä +ja toivoa sen ikuisten taistelujen ja ikuisten kyynelten keskessä. + + + + +V + + +Mathieu ja Marianne elivät vielä enemmän kuin kaksikymmentä vuotta, ja +Mathieu oli yhdeksänkymmenen ja Marianne kahdeksankymmenen seitsemän +vuoden vanha, kun heidän kolme vanhinta poikaansa, Denis, Ambroise ja +Gervais, jotka yhä olivat heidän rinnallaan, päättivät viettää heidän +timanttihäitään, heidän seitsemättäkymmentä hääpäiväänsä, juhlalla, +jolloin kaikki perheen jäsenet kokoontuisivat Chanteblediin. + +Mutta se ei ollut helppo tehtävä. Kun he tekivät kaikista luettelon, +huomasivat he, että Mathieustä ja Mariannesta polveutui sata +viisikymmentäkahdeksan lasta, lastenlasta, lastenlastenlasta lukuun +ottamatta muutamia pieniä neljännen polven äsken syntyneitä. Jos tähän +vielä lisättiin kaikki miehet ja vaimot, jotka ulkopuolelta olivat +naimisen kautta tulleet perheen jäseniksi, niin nousi lukumäärä kolmeen +sataan. Mistä saataisiin sellainen huone, johon voitaisiin rakentaa se +patriarkaallinen aamiainen, jota he uneksivat? Juhlapäivä oli kesäkuun +toinen, ja kevät oli sinä vuonna verrattoman hempeä ja kaunis. He +päättivät siis, että aamiainen syötäisiin ulkona, että pöytä +asetettaisiin vanhan paviljongin edustalle, keskelle suurta nurmikkoa, +jonka komeat jalavat ja pyökkipuut muodostivat äärettömäksi +lehtimajaksi. Siellä saataisiin olla rauhassa, hyväntahtoisen maan +helmassa, sen jättiläistammen suojassa, jonka molemmat vanhukset olivat +istuttaneet ja joitten lukuisat jälkeläiset nyt juhlisivat heidän +hedelmällisyytensä kunniaksi. + +Juhlaa valmisteltiin mitä iloisimman ja rakastettavimman mielialan +vallitessa. Kaikki tahtoivat olla mukana, kaikki valmistautuivat +juhlaan, valkeahapsisesta ukosta sellaisiin pikku poikiin asti, jotka +vielä imivät peukaloaan. Korkea, sinervä taivas ja sädehtivä aurinko +otti osaa juhlaan, samoin koko maatila lirisevine lähteineen ja +kukkivine kenttineen, jotka lupasivat runsasta satoa. Tuo mahdottoman +suuri, hevosenkengän muotoon laitettu pöytä oli komea, ja se oli +asetettu keskelle nurmea, sillä loistivat hopeat ja lumivalkeat +pöytäliinat ja puitten lehtien välitse lähetti aurinko sille kultaansa. +Kunnianarvoisan, vanhan parikunnan piti istuman keskellä, tammen alla. +Oli päätetty olla eroittamatta muita parejakaan, sillä kaunista ja +liikuttavaa olisi nähdä heidät istuvan vieretysten ikänsä mukaan +järjestettyinä. Mitä nuoriin poikiin ja tyttöihin tuli, niin +annettaisiin heidän sijoittua mielensä mukaan. + +Aina aamusta asti oli vieraita virrannut, hajaantunut perhe kokoontui +kaikista ilmansuunnista takaisin yhteiseen pesäänsä. Mutta kuolema oli +valitettavasti jo niittänyt viljaansa, monet eivät enään voineet tulla. +Vuosi vuodelta kasvoi niitten luku, jotka lepäsivät Janvillen pienessä, +kukilla koristetussa hautausmaassa. Rosen ja Blaisen viereen, jotka +olivat menneet ensiksi, olivat toiset asettuneet ikuiseen lepoonsa ja +vieneet joka kerta mukanaan säikeen perheen sydämestä. Kaikkein ensin +oli Charlotte, joka kauvan oli ollut sairaalloinen, mennyt pois; sen +jälkeen oli Claire seurannut hänen esimerkkiään ja jättänyt miehensä +Frédéricin hoitamaan taloa yhdessä Gervaisin kanssa, joka myöskin tuli +leskeksi seuraavana vuonna. Sitten olivat vanhukset menettäneet poikansa +Grégoiren, jonka leski Thérèse yhä hoiti myllyä lukuisain perillistensä +kanssa. Sitten oli taas kuollut yksi heidän tyttäristään, +hyvänluonteinen Marguerite, tohtori Chambonnetin vaimo, kuollut siitä +syystä, että oli ottanut luokseen kaksi köyhää, kurkkumätää sairastavaa +lasta. Muita tappioita voitiin tuskin laskeakaan, vaimoja ja miehiä, +jotka naimisen kautta olivat tulleet perheen jäseniksi, ja varsinkin +lapsia, kokonainen lauma lapsia, jotka kuolema oli korjannut ja jotka +tekivät sureville vanhemmilleen sen turpeen, minkä alla lepäsivät, +pyhäksi paikaksi. + +Mutta vaikka rakastetut vainajat nukkuivat syvässä hiljaisuudessaan, oli +kuitenkin tänään iloista elämää Chantebledin teillä. Useampia syntyi +kuin kuoli, kokonainen kukkaislaiho olentoja näkyi nousseen idulle +jokaisesta haudasta. He tulivat kaikilta tahoilta kuin joutsenet +keväällä, he tulivat tervehtimään vanhaa pesäänsä ja täyttivät sinervän +taivaan avaruuden jälleennäkemisen riemulla. Rautatienaseman edessä +nousi ehtimiseen vaunuihin uusia parikuntia suurten lapsilaumainsa, +ehtimiseen kasvavain vaaleahiuksisten päitten virran kanssa. +Lumivalkeahiuksiset iso-isäin isät toivat sinne aivan pieniä lapsia, +jotka tuskin osasivat kävellä. Joukossa oli vanhoja, kauniita akkoja, +joita kukoistavat, nuoret tytöt auttoivat vaunuista. Kaikki nämät olivat +sukulaisia, isiä, äitejä, veljiä, sisaria, appivanhempia, kälyjä, setiä, +tätejä, serkkuja, oikea rykelmä sukulaisia aina neljänteen polveen. Yksi +ainoa perhe, yksi ainoa pieni kansa kokoontuneena samassa iloisessa +tarkoituksessa, viettämään kunnianarvoisten vanhusten timanttihäitä. +Yksistään pariisilaiset, Denis ja Ambroise ynnä heidän jälkeläisensä +täyttivät yksitoista vaunua. Tulo oli kestänyt kaksi tuntia, ja piha oli +täynnä iloisia joukkoja, jotka puhelivat ja nauroivat kirkkaan kesäkuun +auringon loistossa. + +Mutta Mathieu ja Marianne eivät olleet vielä näyttäytyneet. Ambroise, +joka oikeastaan oli juhlan järjestäjä, oli ottanut heiltä lupauksen, +että he pysyvät huoneessaan kuin hallitsijat, eivätkä näyttäydy +kansalleen, ennenkuin hän tulee noutamaan heitä. Hän tahtoi, että he +tulisivat juhlallisesti näyttämölle. Kun hän vihdoinkin teki päätöksen +koko kansan ollessa odottamassa, esti hänen veljensä Benjamin hänen +kynnyksellä. Koko tämän joukon, koko tämän heimon keskuudessa, joka oli +niin äärettömästi lisääntynyt, oli Benjamin ainoa hedelmätön. Vaikka hän +oli neljänkymmenen kolmen, oli hän vielä ilman vaimoa ja lapsia, hän oli +ei ainoastaan kodin iloa varten, hän oli isänsä toveri ja äitinsä +innokas ihailija, sillä molemmat olivat siksi hellän itsekkäät, että +olivat pitäneet hänet itseään varten. Ensin eivät he olleet tahtoneet +estää häntä menemästä naimisiin, mutta kun he näkivät, että hän itse oli +epätiedossa ja menetettyään sen ainoan naisen, jota hän rakasti, hylkäsi +lopullisesti kaikki naimatarjoukset, oli tämä tuottanut vanhemmille +suurta, salaista iloa. Mutta myöhemmin oli siitä tullut heille +omantunnon vaivoja, vaikka he olivatkin onnellisia saadessaan nauttia +hänen läsnäolostaan kuin maahan haudatusta aarteesta, josta he +vanhuudessaan riemuitsivat. Eikö heidän Benjamininsa kärsinyt siitä, +että hän oli noin vankeudessa heidän huvinsa vuoksi, neljän seinän +välissä? Hän oli aina ollut haaveilija, hänen kauniit silmänsä näyttivät +aina etsivän jotakin näköpiirin tuolta puolen, täydellisen onnen +salaperäistä maata. Ja nyt kun hän ei enään ollut nuori, lisääntyi hänen +levottomuutensa, oli kuin hän salaisuudessa olisi surrut sitä, ett'ei +saa kokea tuntematonta, ennenkuin menee hautaan hyödyttömänä ja onnea +vailla. + +Mutta Benjamin väistyi syrjään ja Ambroise toimitti asiansa. Mathieu ja +Marianne astuivat ulos kukkivalle nurmikolle päivänpaisteesen. He +otettiin vastaan eläköön-huudoilla ja kättentaputuksilla, koko +suurilukuinen joukko huusi yhteen ääneen: + +"Eläköön isämme! Eläköön äitimme! Pitkää, pitkää ikää isälle ja +äidille!" + +Yhdeksänkymmenen vanhana oli Mathieu vielä hyvin suora ja sorea mustassa +takissaan, hän oli kuin sulhanen, paljain päin, ja hänen päätään +peittivät tiheät, valkeat hiukset, jotka hän oli antanut kasvaa; ne +olivat kuin uusi kevät tuolle vanhalle, voimakkaalle puulle. Hänen +kasvonsa olivat ehkä kuivettuneet, menneet ryppyihin, vanhuuden +kuluttamat, mutta hänellä oli vielä jälellä nuoruutensa silmät, +hymyilevät, suuret ja kirkkaat silmänsä, jotka vielä todistivat, että +hän oli ajatuksen ja toimen mies, luonnollinen, iloinen ja hyvä ihminen. +Ja kahdeksankymmenen seitsemän vuotias Marianne valkeassa +morsiuspuvussaan oli myöskin vielä hyvin suora ja kaunis. Kasvot olivat +tulleet lempeimmiksi ja niitä ympäröitsi sädekehän tavoin silkinhienot, +valkeat hiukset; hän oli kuin yksi noita pyhiä marmorikuvia, joitten +piirteet aika on kuluttanut voimatta kuitenkaan ryöstää niiltä tyyneen +elämänvoiman leimaa, kuin joku hedelmällinen Cybele, joka oli löydetty +voimakkaine piirteineen särkymättä ja joka taas eli päivänpaisteessa, +suuret, mustat silmät hyväntahtoisen hellinä. + +Käsi kädessä, rinnatusten kuin hyvät aviopuolisot, jotka olivat tulleet +hyvin kaukaa, sillä seitsemänkymmentä vuotta olivat he koskaan +erkanematta kulkeneet toistensa vieressä, hymyilivät Mathieu ja Marianne +iloisesti, mutta silmät kosteina, kansalleen, tuolle lukuisalle +perheelle, jonka heidän rakkautensa oli synnyttänyt ja joka yhä huusi +heille: + +"Eläköön isämme! Eläköön äitimme! Pitkää, pitkää ikää isälle, ja +äidille!" + +Nyt oli heille annettava kukkavihko. Pieni, viisivuotias, vaaleaverinen +tyttö, Rose, oli saanut tämän tehtäväkseen. Hänet oli valittu sentähden, +että hän oli vanhin neljännen polven lapsista. Hän oli Angelinen tytär, +joka taas oli Berthen tytär ja tämä Charlotten ja Blaisen tytär. Ja kun +vanhukset näkivät hänen astuvan esiin suurta kukkavihkoa kantaen, +suureni heidän liikutuksensa, vanhat muistot tulivat heidän mieleensä ja +kyyneltensä välitse hymyillen sanoivat he: + +"Ah, meidän pikku Rosemme! Meidän Blaisemme, meidän Charlottemme!" + +He elivät taas koko menneisyyden. Tämä tyttö oli saanut nimekseen Rose +muistoksi siitä toisesta, niin syvästi surrusta Rosesta, ensimäisestä, +joka oli kuollut. Blaise oli sitten vuorostaan viety kirkkomaahan, ja +häntä oli sinne seurannut Charlotte. Berthe, heidän tyttärensä, oli +mennyt naimisiin Philippe Havardin kanssa ja tullut Angelinen äidiksi, +joka taas oli mennyt naimisiin Georges Delmasin kanssa ja tullut Rosen +äidiksi. Lapsen takana seisoivat Berthe ja Philippe Havard, Angeline ja +Georges Delmas. Näitä kaikkia ihmisiä edusti Rose, kuolleita ja eläviä, +pitkää, kukoistavaa sukupolvea, paljon iloa ja paljon surua, kokonaista +virtaa elämää, joka virtasi tuosta pienestä, vaaleanverisestä enkelistä, +jonka silmät olivat vaaleansiniset ja joista tulevaisuus säteili. + +"Ah, meidän Rosemme, meidän Rosemme!" + +Mutta Rose oli astunut esiin kantaen molemmin käsin suurta +kukkavihkoaan. Neljätoista päivää oli hän opetellut hyvin kaunista +värssyä. Viimeksi oli hän aamulla lukenut sen sujuvasti äidilleen. Mutta +kun hän nyt oli kaikkein näitten ihmisten keskellä, tuli hän niin +haltioihinsa, ett'ei hän muistanut sanaakaan enään. Se ei häntä +kuitenkaan häirinnyt. Hän oli pieni, rohkea, nuori nainen. +Kainostelematta antoi hän kukkavihkonsa, heittäytyi Mathieun ja +Mariannen syliin ja huusi kimakalla äänellään: + +"Isoisä ja isoäiti, nyt on teidän hääpäivänne, ja minä toivotan teille +paljon onnea!" + +Se oli hyvin tehty. Toiset arvelivat, että se oli parempikin kuin +värssy. Nyt syntyi uusi nauru, uusia kättentaputuksia, uusia +eläköön-huutoja. Sitten istuttiin heti pöytään. Mathieu ja Marianne +istuivat keskelle, suuren tammen alle. Heidän oikealla ja vasemmalla +puolellaan istuivat heidän lapsensa puolisojensa kanssa ja sitten +Benjamin yksinään. Sen jälkeen istuivat muut parikunnat ikänsä ja +sukupolvensa mukaisessa järjestyksessä. Naimattomat ja lapset valitsivat +paikkansa mielensä mukaan iloisen melun vallitessa. + +Oi, mikä kunniakas hetki Mathieulle ja Mariannelle! He näkivät olevansa +keskipisteenä apoteoksessa, jota he eivät olleet uneksineetkaan. Elämä +oli aivankuin palkitakseen heitä siitä, että olivat siihen luottaneet, +tahtonut jatkaa heidän elonpäiviään tavallisia rajoja ulommaksi, jotta +he omin silmin saisivat nähdä työnsä ihmeellisen kukoistuksen. Ja heidän +onnellinen ja kiitollinen sukunsa juhli heidän kunniakseen rakkaassa +paikassa. Nämät ympärillä olevat jalavat ja pyökkipuut olivat he itse +istuttaneet, he olivat nähneet niitten kasvavan päivästä päivään, ne +olivat kuin rauhallisimmat ja väkevimmät heidän lapsistaan. Varsinkin +tämä jättiläistammi oli heidän poikansa; samana päivänä, jolloin he +olivat perustaneet Chantebledin, olivat he yhdessä istuttaneet sen, +Mathieu oli kaivanut reijän, ja Marianne oli pidellyt nuorta taimea. Ja +nyt kun tämä tammi varjosti heitä äärettömän laajalle leviävine +lehtineen, oli se kuin koko perheen ylpeä tunnusmerkki. Niinkuin tammi +oli perhekin levinnyt äärettömiin, niinkuin tammi oli perhekin nyt +yksistään kokonainen metsä, joka oli syntynyt yhdestä ainoasta rungosta, +eli samasta mahlasta, täynnä lauluja, päivänpaistetta ja raittiita +tuulahduksia. Nojaten selkänsä tammen runkoon jakoivat Mathieu +ja Marianne keskenään sen kunnian, heidän kuninkaallinen +majesteetillisyytensä oli yhtä valtaava kuin tammenkin, he olivat +synnyttäneet yhtä monta olentoa kuin tammessa oli haaroja. Nuo kolme +sataa vierasta heidän oikealla ja vasemmalla puolellaan olivat +ainoastaan heidän itsensä jatkoa, samaa elämänpuuta, joka oli syntynyt +heidän rakkaudestaan ja oli vielä kaikilla säikeillään kiinni heissä, ja +kaikkialla, heidän ympärillään, tuli hedelmällisyyden virta heitä +vastaan, mihin tahansa he katsoivatkin, näkivät he kättensä työn, maan, +joka oli laajentunut ja tullut hedelmälliseksi sitä mukaan kuin he itse +olivat lisääntyneet. + +Ja kauniinta Mathieussä ja Mariannessa oli se, että he olivat +rakastaneet toisiaan seitsemänkymmentä vuotta ja rakastivat vielä +tänäänkin toisiaan niinkuin ensimäisenäkin päivänä. Seitsemänkymmentä +vuotta olivat he kulkeneet vieretysten ilman eripuraisuutta, ilman +uskottomuutta. He voivat tosin muistaa suuria murheita, mutta ne olivat +aina tulleet ulkoapäin. Jos he väliin olivat itkeneet, niin oli heitä +lohduttanut se, että olivat saaneet itkeä yhdessä. Valkoisten hiustensa +alla oli heillä vielä jälellä nuoruutensa usko, heidän sydämensä olivat +toisissaan, kumpikin oli antanut omansa eikä ollut ottanut sitä enään +takaisin. Heitä oli yhdistänyt katkeamaton rakkaudenside, oikea, +todellinen avioliitto, sellainen, joka antaa koko elämälle vakavuuden, +sillä mitään muuta onnea ei ole kuin ikuinen onni. Ja jokainen uusi +lapsi, joka heille oli syntynyt, oli yhä enemmän lähentänyt heitä +toisiinsa, se oli aina ollut uusi yhdysside heidän välillään, ja nyt +olivat he yksi. Kyynelistä ja esteistä huolimatta olivat he aina +voittaneet, ja kiitos siitä heidän pitkäaikaiselle sovulleen, heidän +yhteiselle uskollisuudelleen, heidän ainaiselle keväänraittiille +hellyydelleen, joka oli tehnyt heidät voittamattomiksi. Ja nyt päättivät +he kuin sankarit, kuin onnen valloittajat, käsi kädessä, puhtaina kuin +kristalli, valtaavina ja suurina, ja valtaavimmiksi ja suuremmiksi +tulivat he vielä korkean vanhuutensa kautta, tämän pitkän elämän, joka +oli täynnä yhtä ainoata rakkautta. + +Nyt alkoi vihdoinkin tarjoilu. Kaikki talon palvelijat olivat +auttamassa; ei oltu tahdottu nähdä ainoitakaan vieraita kasvoja. Melkein +kaikki olivat kasvaneet Chantebledissä, he melkein kuuluivat perheesen. +Sitten saisivat he oman pöytänsä ja saisivat vuorostaan viettää +timanttihäitä. Ja iloisen puhelun kaikuessa kannettiin esiin ensimäiset +vadit. + +Äkkiä keskeytyi tarjoilu, vaikka se juuri vasta oli alkanutkin. Syvä +hiljaisuus syntyi, jotakin odottamatonta oli tapahtunut. Keskelle +nurmea, hevoskenkäpöydän molempain haarain välissä lähestyi nuori mies, +jota kukaan ei tuntenut. Hän hymyili iloisesti, meni suoraan päämaaliaan +kohden eikä pysähtynyt, ennenkuin Mathieun ja Mariannen edessä. Sitten +sanoi hän voimakkaalla äänellä: + +"Hyvää päivää, isoisä! Hyvää päivää, isoäiti! Teidän pitää tuoda +lautanen lisää, sillä minäkin tulen juhlimaan teidän kunniaksenne." + +Läsnäolijat istuivat hiljaan suuresti kummastellen. Kuka oli tämä nuori +mies, jota ei kukaan ollut koskaan nähnyt? Hän ei luonnollisesti voi +kuulua perheesen, sillä silloinhan tiedettäisiin hänen nimensä ja +tunnettaisiin hänen kasvonsa. Mutta minkätähden hän sitten tervehti +vanhuksia noilla kunnianarvoisilla nimillä isoisä ja isoäiti? Yhä +kasvava kummastus kasvoi varsinkin hänen suuresta yhtäläisyydestään +Mathieun kanssa. Hän oli aivan varmaan joku Froment; hänellä oli suvun +kirkkaat silmät ja korkea, suora otsa. Hän oli uusi painos Mathieustä +nuoruutensa päivinä, sellaisena kuin hän oli kuvattu perheen keskuudessa +kunnioituksella säilytetyssä valokuvassa, jolloin Mathieu oli ollut +seitsemänkolmatta vuotias ja alkanut valloittaa Chantebledia. + +Mathieu nousi vapisten, mutta Marianne hymyili, sillä hän oli ymmärtänyt +asian ennenkuin muut. + +"Kuka olet sinä, poikani, joka kutsut minua isoisäksi ja olet näköiseni +kuin veljeni?" + +"Minä olen Dominique, teidän poikanne Nicolaksen vanhin poika. Isäni +elää yhdessä äitini Lisbethin kanssa suuressa, vapaassa maassa, uudessa +Ranskassa." + +"Miten vanha sinä olet?" + +"Minä tulen seitsemänkolmatta vanhaksi elokuussa, jolloin hyvän +jättiläisen Nigerin vesi palaa takaisin ja kostuttaa äärettömät +peltomme." + +"Sano meille, oletko naimisissa, onko sinulla lapsia?" + +"Minä olen ottanut vaimokseni erään ranskattaren, joka on syntynyt +Senegalissa, ja meidän tiilitalossamme, jonka minä olen rakentanut, +kasvaa jo neljä lasta Sudanin hehkuvan auringon alla." + +"Sano meille vielä, onko sinulla veljiä, onko sinulla sisaria?" + +"Isälläni Nicolaksella on äitini Lisbethin kanssa ollut kahdeksantoista +lasta, joista kaksi on kuollut. Meitä on nyt kuusitoista, yhdeksän +poikaa ja seitsemän tytärtä." + +Mathieu nauroi tyytyväisenä, kun hän kuuli, että hänen poikansa Nicolas +oli viidenkymmenen vanhana ankara työmies elämän palveluksessa ja että +hän oli työskennellyt paremminkin kuin Mathieu itse. Hän katseli +Mariannea, joka myöskin nauroi ihastuksesta. + +"Siis, poikani, koska sinä olet poikani Nicolaksen poika, niin tule +syleilemään meitä ja viettämään meidän timanttihäitämme. Me asetamme +sinulle lautasen, sinä olet omassa kodissasi." + +Dominique kulki pitkin askelin pitkin pöytää. Hän syleili ja suuteli +molempia vanhuksia, jotka olivat heikot iloisesta liikutuksesta ja +hämmästyksestä tämän uuden lapsen tähden, joka sellaisena päivänä oli +kuin taivaasta tullut heidän luokseen ja joka toi heille tietoja +toisesta perheestä, toisesta kansakunnasta, joka oli alkuaan heistä ja +joka nyt lisääntyi kuumien maitten hehkussa. + +Tästä hämmästyksestä saivat he kiittää Ambroisea, joka heti selitti sen +teaatterinäytännön, jonka hän oli pannut toimeen. Kahdeksan päivää oli +hän salannut Dominiquea talossaan. Sudanista oli Dominiquen lähettänyt +isänsä sopimaan Ambroisen kanssa muutamista ulosvientikysymyksistä +ja ennen kaikkea tilaamaan Denisin konetehtaasta joukon +maanviljelyskoneita, jotka olisivat rakennettavat maan laadun +vaatimusten mukaan siellä. Siis ainoastaan Denis tiesi salaisuuden. Ja +kun kaikki vieraat näkivät Dominiquen vanhusten sylissä, kun he saivat +kuulla jutun kokonaisuudessaan, niin silloin syntyi uusi meluavan ilon +purkaus, ja he olivat vähällä tukahuttaa rakkailla syleilyillään +sisarperheen lähettilään, Fromentein toisen hallitsijasuvun prinssin +uuden Ranskan ihmeellisestä maasta. + +Mathieu antoi määräyksen: + +"Tuokaa hänelle lautanen meidän kahden eteen. Hän saa yksin istua meidän +kahden eteen. Hän saa yksin istua meidän edessämme mahtavan valtakunnan +lähettiläänä. Ajatelkaa, että hän paitsi isäänsä ja äitiänsä edustaa +yhdeksää veljeä ja seitsemää sisarta ja sen lisäksi neljää omaa +lastansa. Kas niin, poikani, istu ... ja nyt saa meille tarjota ruokaa!" + +Koko hääaterian aikana vallitsi iloinen ja liikuttava mieliala suuren +tammen siimeksessä. Suloinen viileys nousi ruohostosta, näytti siltä +kuin luontokin olisi hyväilyillään tahtonut ottaa osaa juhlaan. +Ehtimiseen naurettiin, ja vanhuksetkin olivat kuin leikkivät lapset. +Valkeitten, mustain tai vaaleain hiusten alta loistivat kasvot. Ja mikä +mainio ruokahalu! Millä iloisella hälinällä otettiin vastaan eri +ruokalajit! Hyvä viini pääsi myöskin kunniaansa, ja siten tahdottiin +osoittaa kiitollisuutta elämälle, joka oli suonut molemmille +patriarkoille sen ilon, että olivat saaneet nähdä kaikki kokoontuneina +ympärilleen näin juhlallisesta syystä. Jälkiruokain aikana pidettiin +puheita ja kohotettiin uusia eläköönhuutoja. Mutta puhelun aikana +tultiin ehtimiseen aterian alkuun. Lähettilään läsnäolo, kaikki, mitä +hän ei vielä ollut sanonut, koko se satu, jonka hänen arveltiin voivan +kertoa, se juuri jännitti pöytävieraitten uteliaisuutta. Ja niin pian +kuin kahvia tarjoiltiin, risteili hänelle ehtimiseen kysymyksiä, ja +hänen täytyi puhua. + +"Niin, mitä minä sitten puhuisin?" vastasi hän nauraen Ambroisen +kysymykseen, joka tahtoi tietää, mitä hän piti Chantebledistä, jonka +peltoja Ambroise oli aamun kuluessa näytellyt hänelle. "Minä pelkään, +ett'en voi olla kohtelias maata enkä teidän työtänne kohtaan, jos puhun +suoraan. Maanviljelys täällä on taidetta, ihmeteltävää tahdonvoimaa, +tiedon ja hyvän järjestyksen yhteisvaikutusta, jotta maasta voitaisiin +saada ne sadot, joita se vielä voi antaa. Te teette paljon työtä, te +teette ihmeitä. Mutta Herra Jumala, miten teidän valtakuntanne on pieni! +Miten te voitte elää täällä tuuppimatta kyynäspäillänne naapurejanne? Te +olette pakkautuneet tänne suuriin kerroksiin, niin että jokainen ei voi +saada raitista ilmaa edes hengittääkseen. Ja teidän laveat peltonne, ne +eivät ole muuta kuin pieniä maapalstoja, joilla teidän harvalukuiset +elukkanne näyttävät kuin eksyneiltä muurahaisilta. Oh, näkisittepä vaan +minun mittaamattoman Nigerini, ne äärettömät alangot, joita sen vesi +kostuttaa, meidän äärettömät kenttämme siellä kaukana, joilla ei ole +muuta rajaa kuin kaukainen taivaanranta!" + +Benjamin oli kuunnellut häntä paikaltaan ja vavissut jännitetystä +uteliaisuudesta. Aina siitä asti kuin tuo suurten vesien ja toisen +auringon poika oli ollut heidän joukossansa, ei hän ollut kääntänyt +silmiään hänestä, ja hänen haaveileviin silmiinsä syttyi innon hehku. +Kun hän kuuli Dominiquen puhuvan, ei hän voinut vastustaa tuntematonta +kutsumusta, hän jätti paikkansa, käveli ympäriinsä ja istui vihdoin +Dominiquen viereen. + +"Niger, mittaamattomat alueet ... kerro meille niitten äärettömyydestä." + +"Niger, se hyvä jättiläinen, on kaikkein meidän isä siellä. Minä olin +tuskin kahdeksan vuotias, kun minun vanhempani jättivät Senegalin +epäviisaan rohkeuden ja mielettömän toivon vallassa; he olivat saaneet +päähänsä matkustaa Sudaniin kuin sen valloittajat. Monta päivämatkaa on +yli kallioitten, viidakkojen ja virtojen Saint-Louisin ja meidän +nykyisen maatilamme välillä Diennén tuolla puolella. Minä en muista +ensimäistä matkaani, minusta tuntuu, että olen syntynyt meidän hyvästä +Nigeristä itsestä ja hänen vetensä ihmeellisestä hedelmällisyydestä. Hän +on mittaamaton ja lempeä, hänellä on lukemattomia aaltoja, hän on meren +kaltainen, hän on niin leveä, ett'ei yksikään silta ylety hänen +ylitsensä, ja hän ulottuu toisesta taivaanrannasta toiseen. Hänessä on +saaristoja, käsivarsia, jotka kasvavat ruohoa ja ovat laidunmaina, +suuria syvyyksiä, joissa kokonaisia sotajoukkoja jättiläiskaloja +uiskentelee. Hänellä on myrskynsä, tulikuumat päivänsä, jolloin hänen +vetensä on auringon polttavassa syleilyssä, hänellä on ihanat, +ruusunväriset, äärettömän hempeät tähtiyönsä. Ja hän on kantaisä, +perustaja, hedelmöitsijä, hän on luonut Sudanin, lahjoittanut sille +lukemattomia aarteita, hän on puolustanut sitä lähellä olevia erämaita +vastaan ja muodostanut sen hedelmällisestä mudastaan. Joka vuosi, +säännöllisesti palaavilla ajoilla, nousee hän äyräittensä ylitse, +täyttää tulvallaan laakson kuin valtameri ja jättää sen sitten +hedelmöitettynä äärettömän runsaskasvuiselle kasvillisuudelle. Niinkuin +Niilikin on hänkin voittanut hiekan, hän on lukemattomien ihmispolvien +isä, hän on se jumala, joka on luonut vielä tuntemattoman maailman, joka +on tulevaisuudessa tekevä vanhan Europan rikkaaksi. Ja Nigerlaakso, +hyvän jättiläisen suunnaton tytär, oi, mikä äärettömyys, mikä vapaa +lentopaikka on sen rajattomuudessa! Tasanko leviää, muuttaa +taivaanrannan taaksepäin kohtaamatta esteitä ja rajoja. Tasankoa ja yhä +tasankoa, kenttiä, joitten jatkona on alituiseen toiset kentät, suoria +vakoja niin kauvaksi kuin voi nähdä ja joitten päähän aura ei saavu +moneen kuukauteen. Sieltä saadaan elatusta suurelle kansalle silloin, +kun siellä harjoitetaan maanviljelystä voiman ja tiedon avulla, sillä +tämä valtakunta on vielä koskematon ja sellainen, joksi virta on sen +tehnyt tuhansia vuosia sitten. Huomenna kuuluu tämä valtakunta sille +maanviljelijälle, joka on tohtinut valloittaa sen ja hankkia itselleen +alueen niin suuren kuin hän voi uneksia ja työllään hallussaan pitää, +jota ei enään laskettaisi hehtaarittain vaan penikulmittain ja jossa +ikuiset laihot aaltoilisivat. Ja mikä ilo on hengittää yhdellä +siemauksella koko tuota avaruutta, mikä terveellinen ja hyvä olo, kun ei +enään olla toistensa päälle tungettuina, kun tuntee itsensä vapaaksi, +mahtavaksi, niin suuren maa-alueen herraksi kuin on tahtonut omakseen +saada sen auringon alla, joka loistaa kaikille!" + +Benjamin ei väsynyt kuuntelemasta ja kysymästä. + +"Mitenkä te olette olonne järjestäneet siellä? Miten te siellä elätte? +Millaiset tavat ja työt teillä on?" + +Dominique nauroi, sillä hän tiesi hyvin, että hän saisi kaikki nuo +tuntemattomat sukulaisensa hämmästymään, nuo sukulaiset, jotka uteliaina +piirittivät häntä ja seurasivat hänen huultensa liikkeitä. Vieläpä +lapsetkin kerääntyivät hänen ympärilleen, aivankuin hän olisi kertonut +kaunista satua. + +"Oh, me elämme tasavallassa, me olemme yhteiskunta, jonka jokaisen +jäsenen täytyy tehdä työtä yhteishyvän eteen. Perheessä on kaikkiin +ammatteihin kuuluvia työmiehiä. Isä on erittäin taitava muurari, sillä +hän rakensi talot, kun me saavuimme sinne. Hän on laittanut itse +tiilensäkin, sillä Diennén luona on hyvää savea. Meidän tilamme on siis +nyt kuin pieni kylä, jokainen nainut lapsi saa oman talonsa. Muuten emme +me ole ainoastaan maanviljelijöitä, me olemme myös kalastajia ja +metsästäjiä. Meillä on veneemme, Niger on äärettömän kalarikas, sieltä +saadaan ihmeen hyviä saaliita. Metsästys voisi myös elättää perheen, +sillä metsässä on riistaa, peltokanoja, helmikanoja puhumattakaan +flamingoista, pelikaaneista ja haikaroista ja tuhansista muista +eläimistä, jotka eivät kelpaa syötäväksi. Mustat leijonat käyvät väliin +meitä tervehtimässä, kotkat lentävät hitaasti päittemme päällä, +virtahevot kolmen ja neljän eläimen suuruisissa joukoissa leikkivät +kömpelön viehättävinä hämärän aikana virrassa kuin kylpevät +neekerilapset. Mutta me olemme etupäässä maanviljelijöitä, kenttien +kuninkaita, kun Niger on vetäytynyt takaisin hedelmöittyään ne. Meidän +alueellamme ei ole rajoja, se ulettuu niin kauvas kuin vaan voimme +työskennellä. Näkisittepä vaan maata viljeleviä alkuasukkaita, he eivät +edes kynnä, heidän alkuperäisinä työkaluinaan ovat kepit, joilla he +raappivat maata ennenkuin kylvävät! Ei tarvita ajatusta, ei vaivannäköä, +maa on lihavaa, aurinko polttaa, sato on aina hyvä. Ja kun me käytämme +auraa, kun me vähän huolehdimme maasta, joka paisuu elämästä, niin +ihmeen suuria satoja saamme me, liiankin paljon viljaa, joka särkisi +teidän latonne! Kun me saamme maanviljelyskoneet, jotka olemme teiltä +tilanneet, niin tarvitaan kokonaisia laivastoja kulettamaan sitä viljaa, +jota me emme tarvitse. Kun virta on vetäytynyt äyräittensä sisään, +viljellään riisiä, josta väliin saadaan kaksikin satoa. Sitten +viljellään hirssiä ja pistasia, ja niistä saadaan viljaa, kun voimme +ruveta suurviljelykseen. Meillä on äärettömän suuria puuvillaistutuksia. +Me viljelemme myös maniokia ja indigoa, meillä on keittiöpuutarhoja, +joissa kasvaa sipulia, ryytikasveja, kurbitseja ja kurkkuja. Minä en +puhukaan villeistä kasveista, kummipuista, jota meillä on kokonaisia +metsiä, voipuusta, jauhopuusta, silkkipuusta, jotka kaikki kasvavat +meidän maallamme aivankuin orjantappurapensaat teidän maanteittenne +vieressä. Sitäpaitsi me vielä harjoitamme karjanhoitoa, meillä on +karjalaumoja, jotka yhä suurenevat ja joitten lukumäärää me emme edes +tunne. Meillä on vuohia ja pitkävillaisia lampaita tuhansittain, meidän +hevosemme laukkaavat vapaasti suurissa aitauksissa, jotka ovat kuin +suuri kaupunki, meidän puhvelit valloittavat puolen penikulmaa rannasta, +kun ne auringon laskiessa menevät juomaan Nigeristä. Mutta ennen kaikkea +olemme me vapaita ihmisiä, iloisia ihmisiä, jotka teemme työtä siitä +ilosta, että saamme elää ilman kahleita, ja meidän palkkanamme on se +tieto, että tekomme on suurenmoinen, ihana ja hyvä, koska me olemme +luoneet uuden Ranskan, tulevaisuuden kaikkivaltiaan Ranskan." + +Hän oli nyt päässyt vauhtiin, häneltä ei enään tarvinnut kysellä, hän +tyhjensi kaiken suuren ja kauniin, jota hänen sydämensä oli täynnä. Hän +kertoi Diennéstä, vanhasta pääkaupungista muistomerkkeineen ja +asukkaineen, jotka johtavat alkunsa Egyptistä. Hän puhui neljästä muusta +keskipisteestä, Bammakusta, Niaminasta, Segusta ja Sansandingistä, +suurista kylistä, joista joskus tulisi suuria kaupunkeja. Hän kuvaili +varsinkin Timbuktua, tuota komeaa, niin kauvan tuntematonta, tarujen +hämärässä ollutta kaupunkia kultineen, norsunluineen, kauniine +naisineen, joka heijastaa saavuttamattomine nautintoineen erämaan +ahnaasta hiekasta. Hän mainitsi Timbuktua Saharan ja Sudanin portiksi, +rajakaupungiksi, jossa elämä loppuu, minne kameeli tulee lastattuna +aseilla, tavaroilla ja välttämättömällä suolalla, jossa Nigerin alukset +purkavat kalliin norsunluunsa, kultansa, jota keräillään maan pinnalta, +kameelikurjensulkansa, kumminsa, viljansa, kaikki tämän hedelmällisen +laakson rikkaudet. Hän kuvaili lopuksi Timbuktua meidän päivinämme, +rappeutuneena ja köyhänä, tuota muinaisajan rikasta ja loistavaa +kaupunkia, joka nyt tuntuu olevan raunioina ja kätkevän rappeutuneitten +seinäinsä sisälle ne jäännökset aarteista, jotka sillä vielä on jälellä, +mutta josta kerran vielä on tuleva kunniakas ja komea kaupunki kaiken +runsauden lähteen Sudanin ja Saharan, Europaan johtavan tien välissä. Ja +tämä tapahtuu silloin, kun Ranska on avannut tien, yhdistänyt tämän +uuden valtakunnan maakunnat, perustanut tämän äärettömän suuren, uuden +Ranskan, jonka rinnalla vanha emämaa on ainoastaan pieni pala aivoja, +aivoja, jotka ohjaavat kaikki. + +"Se on unelmani", huudahti hän, "se on jättiläistyö, jonka tulevaisuus +on loppuun suorittava. Algeria yhdistettynä Timbuktun kanssa Saharan +rautatiellä, sähkövetureilla, jotka vievät vanhan Europan yli +äärettömäin hiekka-aavikkojen! Timbuktu yhdistettynä Senegaliin Nigerin +höyrylaivoilla, toisilla rautateillä, jotka leikkelevät kaikkialla tätä +mahtavaa valtakuntaa. Uusi, suunnaton Ranska kerran perustettuna on +valmis elättämään ne sata miljoonaa asukasta, jotka siellä joskus +asuvat! Kaikkea tätä ei luonnollisesti voi tehdä yhtenä päivänä. Saharan +rautatietä ei ole vielä rakennettu, siellä on 2,500 kilometriä paljasta +erämaata, jota ei mikään yhtiö juuri mielellään tahdo ottaa haltuunsa, +ja siellä täytyy aluksi olla sivistystä, löydettävien kaivoksien yhä +kasvavine tuotantoineen täytyy hankkia emämaalle tähän tarkoitukseen +rahoja. Ja sitten asukkaat siellä ... ne ovat suurimmaksi osaksi +hyvänluontoisia neekereitä, mutta muutamat heimot ovat verenhimoisia ja +varastelevia, ja uskonnollinen fanatismi kiihoittaa vielä heidän +villeyttään, mikä lisää meidän vaikeuksiamme ... tuo peloittava +Islami-kysymys, joka saattaa meidät haaksirikkoon, ellei sitä ole saatu +sitä ennen ratkaistuksi. Ainoastaan elämä, monien vuosien elämä, voi +luoda uuden kansan, saada sen luonteen sopusointuun uuden maan kanssa, +sulattaa yhteen sen eri ainekset, antaa sille normaaliset olot, +sopusuhtaisen voiman. Mutta jo tänäkin päivänä on Ranska syntynyt tuolla +kaukana, siellä on syntynyt rajaton valtakunta, ja se tarvitsee meidän +vertamme, ja meidän täytyy uhrata se tämän Ranskan edestä, jotta se +kansoittuisi, jotta se voisi saada esiin äärettömät rikkautensa maasta, +jotta siitä tulisi koko maailman suurin, vahvin ja mahtavin valtakunta." + +Benjamin hurmaantui, hän vavahteli, kun hän vihdoinkin näki tuon +kaukaisen maan paljastuvan eteensä, ja hänen silmänsä peittyivät +kyynelistä. Ah, sitä terveellistä, jaloa elämää, koko tuota työtä, tuota +elämän päämäärää, jonka hän tähän asti oli nähnyt ainoastaan +hajanaisissa unelmissaan! Hän kysyi: + +"Onko siellä paljon ranskalaisia uudisasukasperheitä, samanlaisia kuin +teidänkin?" + +Dominique purskahti nauruun. + +"Ei, meidän vanhoilla asuinpaikoillamme Senegalissa on tosin muutamia +uudisasukasperheitä, mutta Nigerin laaksossa, Diennén tuolla puolla, +olemme me luullakseni ainoat. Me olemme tienraivaajia, hurjapäinen +etujoukko, sangviinisia hupsuja, jotka rohkenemme kaikkea. Ja se on +jossakin määrin ansiokastakin, sillä tavallisista viisaista ihmisistä +tuntuu meidän elämämme kuin uhmaukselta tervettä järkeä vastaan. +Voitteko ajatella ranskalaista perhettä, joka asuu villien keskuudessa +ja jolla ei ole muuta suojaa kuin pieni linnoitus lähiseudulla, ja +siellä yksi valkoinen upseeri komentaa tusinaa mustaa sotilasta ja on +väliin itsekin pakoitettu ampumaan laukauksia? Voitteko ajatella +sellaista ranskalaista uudisasuntoa maassa, jonka jonkun heimopäällikön +uskonvimma voi panna tuleen minä hetkenä tahansa? Se on taivaasen asti +huutavaa hulluutta, mutta se juuri on meidän ihastuksemme, se juuri +tekee meidät iloisiksi, terveiksi ja voitonylpeiksi. Me raivaamme tietä, +me näytämme esimerkkiä. Me olemme vieneet mukanamme sinne vanhan, +rakkaan Ranskamme, me olemme valloittaneet itsellemme tuosta +viljelemättömästä maasta alueen, josta tulee maakunta, me olemme +perustaneet kylän, joka sadan vuoden kuluttua on suuri kaupunki. +Siirtomaissa ovat ranskalaiset kaikkein hedelmällisin rotu, vaikka he +näyttävät tulleen hedelmättömiksi omassa maassaan. Ja me lisäännymme me, +me täytämme maan! Tulkaa siis sinne kaikki, koska te täällä olette liian +ahtaalle sullottuina, koska teillä ei ole tarpeeksi ilmaa ahtailla +alueillanne ja teidän liian kuumissa, myrkytetyissä kaupungeissanne! +Siellä on sijaa kaikille, uutta maata, raitista ilmaa, jota ei vielä +kukaan ole hengittänyt, sellainen työ tehtävänä, joka tekee teidät +kaikki sankareiksi, voimakkaiksi, elämänhaluisiksi ihmisiksi. Tulkaa +minun kanssani, minä otan mukaani miehiä ja naisia, te saatte valloittaa +itsellenne uusia maakuntia, te saatte perustaa uusia kaupunkeja suuren, +suunnattoman Ranskan kaikkivaltaa varten!" + +Hän oli niin reipas, niin kaunis, niin voimakas, että kaikki +pöytävieraat tervehtivät häntä vielä kerran hyvä-huudoilla. He eivät +luonnollisesti seuraisi häntä, sillä kaikki nämät puolisot olivat jo +rakentaneet pesänsä, ja kaikki nämät nuoret olivat kaikilla juurillaan +liian vahvasti kiinni vanhassa maassa. Mutta kaunis satu oli se kaikille +suurille ja pienille lapsille, heissä tämä kertomus jo ehkä huomenna +herättäisi halun kunniakkaisiin töihin kaukaisissa maissa. Siemenet +olivat kylvetyt, niistä voisi kasvaa satumaisen suuri sato. + +Ja Benjamin oli ainoa, joka keskellä innon purkauksia huudahti niin +kovaan, että voitti muitten äänet: + +"Minä, minä tahdon elää ... ota minut mukaasi, ota minut mukaasi!" + +Mutta nyt sanoi Dominique lopuksi: + +"Niin, isoisä, sitä minä en ole vielä sanonut, että isäni on antanut +maatilamme nimeksi Chantebled. Hän on usein kertonut meille, miten te +kaukonäköisellä rohkeudella perustitte tänne maatilanne, miten koko +maailma teki teistä pilkkaa, kohotti olkapäitään ja sanoi, että te +olitte hulluja. Minun isäni on saman pilkan esineenä, saman +halveksivaisen säälin esineenä, sillä ihmiset odottavat, että Niger +jonakin päivänä vie meidän kylämme, ell'ei joku kuleksiva neekeriheimo +ole sitä ennen tappanut ja syönyt meitä. Mutta minä olen aivan +rauhallinen, me tulemme voittamaan niinkuin tekin olette voittaneet, +sillä hulluus, joka ilmenee työhalussa, onkin jumalallista viisautta. +Siellä syntyy uusi Fromentein valtakunta, uusi, ääretön Chantebled, +jossa te molemmat, isoisä ja isoäiti, olette patriarkkoja, joita +kunnioitetaan kuin jumalia. Minä juon maljanne, isoisä, minä juon +maljanne tulevan troopillisen kansanne puolesta!" + +Mathieu oli noussut seisomaan ja hän sanoi kovalla äänellä, mutta +suuresti liikutettuna: + +"Maljasi, poikani! Poikani Nicolaksen malja, hänen vaimonsa Lisbethin ja +kaikkein niitten malja, jotka ovat syntyneet heidän rakkaudestaan! +Kaikkein jälkeläisten, nykyisten ja tulevaisten malja!" + + * * * * * + +Nyt vaati elämä Mathieultä ja Mariannelta viimeisen rohkeuden. Kuukausi +tämän jälkeen, kun Dominique oli aikeissa palata Sudaniin, sanoi +Benjamin eräänä iltana heille, kuinka suurta ja vastustamatonta +kutsumusta hän tuntee noihin kaukaisiin maihin. + +"Rakastettu isäni, jumaloittu äitini, antakaa minun matkustaa Dominiquen +kanssa. Minä olen taistellut, minä inhoon itse itseäni siitä syystä, +että voin jättää teidät teidän ijällänne. Mutta minä kärsin liian +paljon, minun sydämeni pakahtuu odotuksesta, ja minä kuolen +häpeällisestä työttömyydestä, ell'en saa matkustaa." + +He kuuntelivat sydän murtuneena tätä puhetta. Nämät sanat eivät olleet +odottamattomia, he olivat odottaneet niitä timanttihäistään asti. Ja he +vapisivat, he tunsivat, ett'eivät voi kieltää, sillä he tiesivät +menetelleensä väärin siinä, että olivat pitäneet viimeistä lastaan +kotona pesässään, vaikka muut olivat saaneet lähteä lentoon. Oi, tuota +ahnasta elämää, joka ei suonut heille tätä iloa, joka vaati +heiltä heidän salatun aarteensakin, josta he mustasukkaisessa +itsekkäisyydessään eivät olleet tahtoneet luopua ennenkuin haudan +reunalla! + +Syntyi pitkällöinen hiljaisuus; vihdoin vastasi Mathieu tukahutetulla +äänellä: + +"Poikani, minä en voi pidättää sinua täällä. Mene sitten sinne, minne +elämä sinua kutsuu. Jos minä tietäisin, että kuolen illalla, pyytäisin +sinua odottamaan huomiseen." + +Ja Marianne sanoi lempeästi: + +"Miksi emme voi kuolla heti? Silloin ei meillä olisi tätä viimeistä +kärsimystä, ja sinä veisit vaan mukanasi meidän muistomme." + +Vielä kerran olivat he näkevinään edessään Janvillen rauhallisen +kirkkomaan, jossa heidän rakkaansa jo uinuivat ja jossa he itse pian +saisivat yhtyä heihin. Ei ollut katkeruutta tässä ajatuksessa, ja he +toivoivat tulevansa viedyiksi sinne samana päivänä, sillä he eivät +voineet ajatella elämää ilman toisiaan. Ja muuten eivätköhän he +jatkaneet elämää lastensa kautta, eivätköhän he olleet ijankaikkisesti +yhdistetyt toisiinsa ja kuolemattomia jälkeläisissään? + +"Rakas isäni, jumaloitu äitini", sanoi Benjamin vielä, "minä se kuolen +huomenna, ell'en saa matkustaa. Teidän kuolemanne odottaminen, suuri +Jumala, eikö se olisi samaa kuin sen toivominen? Teidän täytyy elää +vielä kauvan, ja minä tahdon myös elää." + +Taas syntyi hiljaisuus, sitten sanoivat Mathieu ja Marianne yhteen +ääneen: + +"Matkusta sitten, lapseni. Se on oikein, ihmisen täytyy elää." + +Mutta suuri oli tuska viimeisenä päivänä, kun heidän täytyi eritä tästä +viimeisestä lihasta, kaikesta, mikä heistä itsestä oli jälellä, +antaakseen tämän viimeisen lahjansa elämälle! Nyt uudistui Nicolaksen +hyvästijättö, taaskin lensi lapsi pesästä, meni avaruuteen +hedelmöittääkseen tuntemattomia, kaukaisia maita. + +"Ei koskaan enään!" huudahti Mathieu itkien. + +Ja Marianne toisti nyyhkyttäen sydämensä syvyydestä asti: + +"Ei koskaan enään, ei koskaan enään!" + +Benjaminin lähdön jälkeen tunsivat Mathieu ja Marianne taaskin sen +suuren ilon, sen pohjattoman rikkaan, tyynen vakaumuksen, että heidän +elämänsä tehtävä oli täytetty. Heillä ei ollut enään mitään itseään +varten, ainoastaan sen onnen tunto, että olivat antaneet kaikki +elämälle. Lapsia rakastavina ja hymyillen riemuitsivat nämät pian +satavuotiaat vanhukset heimonsa rehevästä kukoistuksesta. Yli merien oli +maito virrannut, Ranskan vanhasta maasta neitseellisen Afrikan +äärettömille kentille, tulevaisuuden nuoreen, jättiläissuureen Ranskaan. +Chantebled oli valloitettu isänmaan halveksitusta kolkasta, toinen +Chantebled loi itselleen kuningaskunnan kaukana, laajoissa erämaissa, +jotka elämän oli vielä tehtävä hedelmällisiksi. Se oli ihmiskunnan +vaellusta, sen levenemistä yli maailman, sen kulkua äärettömyyttä +kohden. + +(_Toisen osan loppu_.) + + + +***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK HEDELMäLLISYYS*** + + +******* This file should be named 38221-8.txt or 38221-8.zip ******* + + +This and all associated files of various formats will be found in: +http://www.gutenberg.org/dirs/3/8/2/2/38221 + + + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +http://www.gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at http://www.gutenberg.org/fundraising/pglaf. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at http://www.gutenberg.org/about/contact + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit http://www.gutenberg.org/fundraising/donate + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including checks, online payments and credit card donations. +To donate, please visit: +http://www.gutenberg.org/fundraising/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + http://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. + diff --git a/38221-8.zip b/38221-8.zip Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..111c2b4 --- /dev/null +++ b/38221-8.zip diff --git a/38221-h.zip b/38221-h.zip Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..2c06067 --- /dev/null +++ b/38221-h.zip diff --git a/38221-h/38221-h.htm b/38221-h/38221-h.htm new file mode 100644 index 0000000..f99ccb3 --- /dev/null +++ b/38221-h/38221-h.htm @@ -0,0 +1,23360 @@ +<!DOCTYPE html PUBLIC "-//W3C//DTD XHTML 1.0 Strict//EN" + "http://www.w3.org/TR/xhtml1/DTD/xhtml1-strict.dtd"> +<html xmlns="http://www.w3.org/1999/xhtml"> +<head> +<meta http-equiv="Content-Type" content="text/html; charset=ISO-8859-1" /> +<title>The Project Gutenberg eBook of Hedelmällisyys, by Émile Zola</title> + <style type="text/css"> + +body { + margin-left: 10%; + margin-right: 10%; +} + + h1,h2,h3,h4 { + text-align: center; /* all headings centered */ + clear: both; +} + +p { + margin-top: .75em; + text-align: left; + margin-bottom: .75em; +} + +.p6 {margin-top: 6em;} + +hr.chapter { + width: 33%; + margin-top:2em; + margin-bottom:4em; + margin-left: auto; + margin-right: auto; + clear: both; +} + +hr.tb {width: 45%;} + +hr.r45 {width: 45%; margin-top: 2em; margin-bottom: 4em;} + + hr.full { width: 100%; + margin-top: 3em; + margin-bottom: 0em; + margin-left: auto; + margin-right: auto; + height: 4px; + border-width: 4px 0 0 0; /* remove all borders except the top one */ + border-style: solid; + border-color: #000000; + clear: both; } + pre {font-size: 85%;} + </style> +</head> +<body> +<h1>The Project Gutenberg eBook, Hedelmällisyys, by Émile Zola, Translated by +V. A. Marjanen</h1> +<pre> +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at <a href = "http://www.gutenberg.org">www.gutenberg.org</a></pre> +<p>Title: Hedelmällisyys</p> +<p> Romaani</p> +<p>Author: Émile Zola</p> +<p>Release Date: December 4, 2011 [eBook #38221]</p> +<p>Language: Finnish</p> +<p>Character set encoding: ISO-8859-1</p> +<p>***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK HEDELMäLLISYYS***</p> +<p> </p> +<h3>E-text prepared by Tapio Riikonen</h3> +<p> </p> +<hr class="full" /> +<p> </p> +<p> </p> +<p> </p> + +<h1>HEDELMÄLLISYYS</h1> + +<h3>Romaani</h3> + + +<p> </p> +<h3>Kirj.</h3> + +<h2>EMILE ZOLA</h2> + + +<p> </p> +<h4>Suom. V. A. Marjanen</h4> + +<p> </p> +<p> </p> +<h4>Kuopiossa 1905,<br /> +Osakeyhtiö Kuopion Uudessa Kirjapainossa.</h4><p> </p> +<p> </p> + +<hr class="r45" /> +<h2>ENSIMÄINEN OSA</h2> +<hr class="r45" /> + + + + + + +<h2>ENSIMÄINEN KIRJA</h2> + +<hr class="chapter" /> + + + + +<h3>I</h3> + + +<p>Pienessä talossa metsän rinteessä, jossa he olivat asuneet kohta +kuukauden, oli Mathieulla sinä aamuna kiire ehtiäkseen kello seitsemän +junaan, jolla hän joka päivä meni Janvillestä Pariisiin. Kello oli jo +puoli seitsemän, ja heidän talostaan oli runsaasti kaksi kilometriä +Janvilleen. Sitten tuli kolmen neljännestunnin matka ja vielä vähintäin +kolme neljännestä meni käydessä pohjoiselta rautatieasemalta de +Grenellen bulevardille, niin että hän ei ennättänyt konttooriinsa +tehtaalle ennenkuin noin puoli yhdeksän seutuvilla.</p> + +<p>Hän oli jo suudellut lapsia, jotka onneksi nukkuivat, sillä he eivät +koskaan tahtoneet päästää häntä menemään, vaan kietoivat pienet kätensä +hänen kaulaansa, nauroivat ja suutelivat häntä. Kun hän nyt äkkiä tuli +makuuhuoneesen, oli hänen vaimonsa Marianne vielä vuoteessa, mutta +hereillä ja puoleksi istuvassa asennossa. Marianne oli vetänyt uutimen +syrjään; koko säteilevä toukokuun aamun valaistus tulvasi sisään ja +verhosi hänen neljänkolmatta vuotiaan terveen ja kukoistavan ihanuutensa +iloiseen päivänpaisteesen. Mathieu, joka oli kolmea vuotta vanhempi, +jumaloitsi vaimoaan.</p> + +<p>"Minulla on kiire, lemmikki, minä pelkään myöhästyväni junasta. — Niin, +koeta nyt tulla toimeen; sinullahan on vielä kolmekymmentä souta?"</p> + +<p>Marianne nauroi, ja hän oli ihastuttava paljaine käsivarsineen ja +komeine hajallaan olevine hiuksineen. Ainaista rahanpuutetta, joka oli +heidän uudessa taloudessaan, kesti hän iloisella mielellä. Hän oli +mennyt naimisiin seitsentoista vuotiaana, Mathieu kahdenkymmenen, ja +heillä oli jo neljä lasta.</p> + +<p>"Meillähän on viimeinen päivä tänään, ja sinä saat illalla palkkasi. +Huomenna minä maksan pikkuvelat Janvillessä. Ainoastaan Lepailleurin +laskut —maidosta ja munista — ovat ikäviä, he näyttävät aina siltä +kuin luulisivat, että heitä tahdotaan pettää. Kolmekymmentä souta, +rakkaani! Sillä me elämme hyvästi."</p> + +<p>Hän yhä hymyili ja ojensi Mathieutä kohden jäntevät, valkeat +käsivartensa tavalliseen jäähyväisten ottoon.</p> + +<p>"Mene nyt, koska sinulla on kiire. Minä tulen sinua odottamaan illalla +pienen sillan luokse."</p> + +<p>"Ei, ei, minä tahdon, että sinä menet maata. Sinähän tiedät, ett'en minä +voi olla Janvillessä ennenkuin puoli kaksitoista, ja silloinkin täytyy +minun ehtiä junaan neljännestä yli kymmenen. Oh, tällaista päivää! Minun +on täytynyt luvata Morangereille syödä aamiaista heidän luonaan, ja +illalla pitää Beauchêne päivälliset eräälle ostajalleen ja minun täytyy +olla mukana. Mene sinä vaan maata ja nuku kuin kiltti lapsi, kunnes minä +tulen."</p> + +<p>Marianne pudisti hymyillen päätään, mutta ei luvannut mitään.</p> + +<p>"Älä unohda mennä isännän luokse sanomaan, että lasten kamarin katto +vuotaa", muistutti hän. "Vaikka tuo monia miljoonia omistava herrasväki +Séguin du Hordel vuokraa meille tällaisen harakanpesän kuudesta sadasta +frankista, niin emmehän sentään tahdo kastua läpitse kuin paljaan +taivaan alla."</p> + +<p>"No, tuonhan minä varmaankin olisin unohtanut. Mutta nyt minä menen +heidän luokseen, sen lupaan."</p> + +<p>Ja Mathieu kietoi käsivartensa Mariannen vyötäisten ympäri, +jäähyväishetki piteni, sillä hän ei tahtonutkaan lähteä. Marianne +nauroi taas ja vastasi hänen suuteloihinsa. Heidän rakkautensa oli +tervettä, voimakasta ja iloista, he olivat kasvaneet toisiinsa kaikista +olemuksensa juurista, he olivat yksi ruumis ja yksi sielu.</p> + +<p>"Kas niin, lemmikki, mene nyt. Äläkä unohda sanoa Constancelle, että +ennenkuin hän muuttaa maalle, pitää hänen tulla tänne Mauricen kanssa."</p> + +<p>"Kyllä, kyllä minä sanon siitä hänelle. Hyvästi nyt iltaan asti, +lemmikki."</p> + +<p>Mutta Mathieu tuli vielä takaisin, likisti Mariannen lujasti rintaansa +vasten ja painoi hänen huulilleen pitkän suutelon, johon tämä lämpimästi +vastasi. Ja sitten kiirehti hän pois.</p> + +<p>Tavallisesti käytti hän omnibusta, kun hän tuli pohjoiselle +rautatienasemalle. Mutta niinä päivinä, kun talossa oli vaan +kolmekymmentä souta, kulki hän pelottomasti jalan. Se oli muuten hyvin +kaunis tie: Lafayetten katu, ooppera, place de la Concorde, Cours la +Reine ja sitten Alman silta ja quai d'Orsay.</p> + +<p>Beauchênen tehtaat olivat aivan quai d'Orsayn päässä, Fédérationin kadun +ja Grenellen bulevardin välissä. Siinä oli suuri nelikulmainen tontti, +jonka yhdessä kulmassa oli kaunis kivinen asuintalo, minkä Léon +Beauchêne, nykyisen omistajan Alexandren isä oli rakentanut. Balkongilta +näkyi Seinen tuolla puolen Passyn kukkula korkeine viheriän +kasvullisuuden verhoamine taloineen ja oikealla puolella kohosivat +Trocadéropalatsin korkeat tornit. Fédérationkadun puolella oli vielä +puutarha ja pieni talo, se vaatimaton asumus, johonka Léon Beauchêne oli +tyytynyt sinä ankaran työn sankarillisena aikana, jolloin hän oli +laskenut perustuksen rikkaudelleen. Tehtaat ulkohuoneineen — kokonainen +rykelmä harmaita rakennuksia, joitten keskestä kohosi kaksi mahdottoman +suurta savupiippua — olivat valloittaneet tontin etäisemmän osan ja sen +osan, joka oli Grenellen bulevardin varrella, missä kaikki loppui +korkeaan, ikkunoita vailla olevaan muuriin. Tämä suuri ja hyvin tunnettu +konepaja rakensi etupäässä maanviljelyskaluja alkaen mitä suurimmista +koneista pieniin, nerokkaisiin työkapineihin, joitten valmistamiseen +vaaditaan erityistä taitoa. Ja paitsi satoja joka päivä työssä olevia +miehiä, oli siellä työpaja viidellekymmenelle naiselle, jotka +kiilloittivat.</p> + +<p>Käytävä tehtaisiin ja konttooriin oli Fédérationkadun puolella, ja +siellä oli leveä portti, josta nähtiin suuri piha, jota peitti aina +mustana oleva kivitys, ja höyryävä vesi usein lorisi ojanteissa. Paksu +savu hulmahteli pitkistä savupiipuista, sähiseviä höyrypilviä tuli ulos +katoista, ja kumea jyrinä pani maan tärisemään todistaen, kuinka +tarmokkaasti ja herkeämättä siellä sisällä työskenneltiin.</p> + +<p>Keskirakennuksen kello oli kahdeksan ja kolmekymmentäviisi minuuttia, +kun Mathieu meni yli pihan piirustuskonttooriinsa. Kahdeksan vuotta oli +hän jo ollut työssä tässä tehtaassa, johon hän oli tullut yhdeksäntoista +vuotiaana piirustusapulaiseksi sadan frankin kuukauspalkalla +suoritettuaan sitä ennen loistavat erikoistutkinnot. Hänen isänsä, +Pierre Froment, jolla vaimonsa Marien kanssa oli ollut neljä poikaa, +Jean, Mathieu, Marc ja Luc, tahtoi antaa heidän noudattaa kutsumustaan, +mutta oli kuitenkin antanut jokaisen oppia jonkun ammatin. Léon +Beauchêne, liikkeen perustaja, oli ollut jo kuolleena vuoden ajan, ja +hänen poikansa Alexandre oli äskettäin astunut sijalle ja nainut +Constance Meunierin, hyvin rikkaan tapettitehtailijan tyttären +Maraiskorttelista, kun Mathieu sai paikan tehtaassa nuoren isännän +luona, joka oli tuskin viittä vuotta häntä vanhempi. Ja siellä oppi hän +tuntemaan Alexandren köyhän serkun, kuusitoistavuotiaan Mariannen, jonka +kanssa hän vuoden kuluttua meni naimisiin.</p> + +<p>Kaksitoista vuotiaasta asti oli Marianne ollut riippuvainen sedästään +Léon Beauchênestä. Eräs hänen veljensä Felix Beauchêne, +seikkailuhaluinen ja levoton sielu, oli, koetettuaan ensin turhaan eri +aloja, lähtenyt vaimonsa ja tyttärensä kanssa Algériin etsimään +onneansa. Hänen maanviljelyksensä siellä oli kukoistava, kun +ryövärielämä äkkiä alkoi uudelleen; mies ja vaimo murhattiin, ja pikku +tytön, joka pelastui kuin ihmeen kautta, täytyi etsiä turvaa setänsä +luota, joka oli hyvin hyvä hänelle niinä kahtena vuotena, mitkä hän +vielä eli. Mutta Alexandre oli sellainen toveri, että hänen kanssaan ei +aina ollut hyvä tulla toimeen, ja vielä suuremmalla syyllä voi sanoa +samaa Sérafinestä, ilkeästä ja turmeltuneesta tytöstä, joka onneksi +kuitenkin jätti häpeällisellä tavalla talon melkein heti tullessaan +kahdeksantoista vuotiaaksi: hän pakeni erään vapaaherra de Lowiczin +kanssa, oikean vapaaherran, vaikka olikin petturi ja väärentäjä, ja +tälle täytyi antaa Sérafine vaimoksi ja kolmesataatuhatta frankia +myötäjäisiksi. Sittenkuin Alexandre isänsä kuoleman jälkeen nai +Constancen, joka toi puolen miljoonaa pesään, tunsi Marianne itsensä +vielä vieraammaksi ja yksinäisemmäksi tuon uuden sukulaisensa rinnalla, +joka oli laiha, kuiva ja vallanhimoinen olento, ja joka tykkänään +vallitsi talossa. Mutta Mathieu oli siellä, ja tarvittiin ainoastaan +muutamia kuukausia, kun jo syttyi noiden kahden nuoren välillä vahva, +terve ja kaunis rakkaus, ei tuollainen sähköisku, joka heittää kaksi +rakastavaista toistensa syliin ilman sitä kunnioituksen tunnetta, sitä +hellyyttä, sitä uskoa, sitä molemminpuolista varmuutta onnesta toistensa +omistamiseen nähden, jotka juuri luovat eroittamattoman avioliiton. Ja +ilomielin menivät he naimisiin omistamatta soutakaan, ilman muuta +pääomaa kuin tyhjentymätön rakkaus. Mathieun palkka kohotettiin kahteen +sataan frankiin kuukaudessa, ja hänen uusi sukulaisensa Alexandre antoi +ymmärtää, että he voisivat tulla liikekumppaneiksi joskus +tulevaisuudessa.</p> + +<p>Mathieu Froment tuli vähitellen sellaiseksi, että ilman häntä ei voitu +tulla toimeen. Nuorella isännällä, Alexandre Beauchênellä, oli ollut +ankara pula. Myötäjäiset, jotka isän oli täytynyt maksaa saadakseen +Sérafinen naimisiin, ja muut suuret menot, joita tuo uhmaileva ja +turmeltunut olento sai aikaan, olivat pakoittaneet hänen vähentämään +liikepääomaansa. Kuolemansa jälkeisenä päivänä huomattiin, että isä oli +tehnyt itsensä syylliseksi tuohon tavalliseen ajattelemattomuuteen, +ett'ei ollut tehnyt testamenttia. Sérafine oli nyt voitonhimoisena +ryhtynyt vastustamaan veljensä etuja, vaatinut pesästä omaa osaansa ja +tahtonut pakoittaa hänen myymään konepaja. Omaisuus olisi siten tullut +hajoitetuksi, liike paloitelluksi ja hävitetyksi. Beauchêne vapisi +vieläkin pelosta ja vihasta, ja hän oli iloinen siitä, että hänen +lopultakin oli onnistunut ryöstää aseet sisarensa käsistä maksamalla +tälle puhtaassa rahassa perintöosansa, ja pikemmin runsaammalla mitalla +kuin Sérafinen todellisuudessa olisi tullut saada. Mutta hänen kassaansa +oli tullut ammottava lovi, ja tätä täyttääkseen nai hän Constancen, +ruman tytön, jonka persoonassa ei ollut mitään viehättäväisyyttä niin +aistilliselle sielulle kuin hän, sillä Constance oli niin laiha ja +kuiva, että hän oli kutsunut häntä "luurangoksi", ennenkuin sai tyytyä +kohtaloonsa ja mennä naimisiin hänen puolen miljoonansa kanssa. +Viidessä, kuudessa vuodessa oli kaikki saatu ennalleen, tehtaan +valmistusmäärä oli kohonnut kaksinkertaiseksi, ja liike oli loistava. Ja +Mathieu, josta oli tullut yksi uutterimmista ja välttämättömimmistä +auttajista, oli vihdoin tullut ensimäiseksi piirustajaksi saaden palkkaa +neljätuhatta frankia vuodessa.</p> + +<p>Morange, ensimäinen kassanhoitaja, jonka konttoori oli aivan vieressä, +pisti sisään päänsä kuultuaan Mathieun istahtavan piirustuspöytänsä +ääreen.</p> + +<p>"Kuulkaa nyt, rakas Froment, älkää unohtako, että teidän pitää syödä +aamiaista meillä."</p> + +<p>"En, en, rakas Morange, sehän on päätetty asia. Minä noudan teidät kello +kaksitoista."</p> + +<p>Ja Mathieu rupesi tarkkaan tutkimaan erään höyrypuimakoneen piirustusta, +erästä tavattoman yksinkertaista ja voimakasta keksintöään, jota hän +viime aikoina oli valmistellut ja jota erään Beausen suurviljelijän, +herra Firon-Badinierin piti tulla katsomaan iltapäivällä.</p> + +<p>Mutta nyt aukeni isännän työhuoneen ovi, ja Beauchêne tuli näkyviin. Hän +oli pitkä, punahko mies ja hänellä oli matala otsa sekä suuret, ruskeat, +ulkonevat silmät. Hänellä oli vielä suuri nenä, paksut huulet, musta, +hyvin hoidettu täysparta ja samanlaiset hiukset, jotka olivat +huolellisesti kammatut päälaelle salatakseen sitä, että hän jo +kolmenkymmenen kahden vuotiaana alkoi tulla kaljupääksi. Hänellä oli jo +palamassa suuri sikaari, ja hänen vahva äänensä, hänen heläjävä +iloisuutensa, hänen meluava toimeliaisuutensa todisti tuota +nautinnonhimoisen egoistin kukoistavaa terveyttä, egoistin, jonka +mielestä rahat, toisten työn kautta kymmenkertaiseksi kohonnut pääoma, +oli ainoa kaikkea hallitseva voima.</p> + +<p>"Se on valmis, eikö niin? Herra Firon-Badinier on kirjoittanut vielä +kerran, että hän tulee kello kolme. Ja meidän pitää mennä hänen kanssaan +illalla johonkin kahvilaan, teidän ja minun, sillä sellaisia miehiä ei +saa tekemään tilausta, ell'ei heitä pehmitä hyvällä viinillä. Tänne +Constancen luokse emme ole tervetulleet; ja minä kutsun hänet mieluimmin +ulos. Oletteko puhunut siitä Mariannelle?"</p> + +<p>"Olen kyllä. Hän tietää, ett'en minä palaa kotiin ennenkuin sillä +junalla, joka lähtee neljännestä vailla yksitoista."</p> + +<p>Beauchêne heittäytyi nojatuoliin.</p> + +<p>"Oh, miten väsynyt minä olen! Minä olin eilen päivällisillä enkä päässyt +maata ennen yhtä. Ja kaikki työ, joka minua odotti täällä aamulla! Tässä +tarvitaan todellakin rautainen terveys."</p> + +<p>Hän oli tähän asti osoittanut olevansa kunnon työmies, todella lahjakas, +erinomaisen tarmokas ja kestävä. Hän oli sitäpaitse ilmaissut hyvän +aistin edullisten kauppojen tekoon. Ennen muita oli hän ensimmäisenä +aamulla tehtaassa, näki kaikki, arvasi kaikki edeltäpäin, täytti koko +tehtaan meluavalla ahkeruudellaan saadakseen sen joka vuosi tuottamaan +kaksi kertaa enemmän. Mutta viime aikoina oli hän alkanut yhä enemmän +väsyä. Hän oli aina huvitellut suuresti, maustanut vahvasti työelämänsä +sekä salaisilla että julkisesti hyväksytyillä nautinnoilla, ja nyt eräät +hurjastelut väsyttivät hänet läpeensä.</p> + +<p>Hän katseli Mathieutä.</p> + +<p>"Te näytätte vahvalta, te. Mitenkä te elätte, koska ette koskaan näytä +väsyneeltä?"</p> + +<p>Tuo nuori mies, joka seisoi siinä piirustuspöytänsä ääressä, näytti +todellakin terveeltä ja voimakkaalta kuin nuori tammi. Hän oli pitkä ja +hoikka, ja hänellä oli Fromentein korkea ja leveä, tornimainen otsa. +Hänen paksut hiuksensa olivat lyhyiksi leikatut, parta suippeneva ja +hieman kihara. Erityisesti herättivät hänen kasvoissaan huomiota silmät, +jotka olivat syvät ja kirkkaat, samalla kertaa eloisat ja miettivät ja +melkein aina hymyilevät. Hän oli ajatuksen ja toimen mies, hyvin +teeskentelemätön ja iloinen sekä myöskin erittäin hyvänluontoinen.</p> + +<p>"Minäkö!" vastasi hän nauraen. "Minä olen järkevä, minä."</p> + +<p>Mutta Beauchêne vastusti.</p> + +<p>"Eipähän, järkevä ette todellakaan ole! Sellainen mies ei ole järkevä, +jolla jo kahdenkymmenen seitsemän ikäisenä on neljä lasta. Ja siunatuksi +aluksi kaksoiset Blaise ja Denis! Ja sitten Ambroise ja pikku Rose! En +tahdo mainitakaan sitä pikku tyttöä, joka kuoli syntyissään. Ei, ei! Se +olen minä, joka olen järkevä, minä, jolla vaan on yksi lapsi ja joka +voin hillitä itseni kuin viisas ja varova mies ainakin."</p> + +<p>Se oli hänen tavallista pilaansa, mutta pohjalla oli todellinen +suuttumus tuohon nuoreen pariin, joka ei ollenkaan ajatellut +taloudellista tilaansa, ja serkku Mariannen hedelmällisyyteen, jota hän +väitti häpeälliseksi.</p> + +<p>Mathieu naurahti vastaamatta, sillä hän oli tottunut noihin +hyökkäyksiin, jotka eivät voineet järkyttää hänen tyyneyttään. Silloin +tuli sisään eräs työmies, ukko Moineaud, niinkuin häntä kutsuttiin, +vaikka hän vasta oli tuskin neljänkymmenen kolmen vuoden vanha, lyhyt +ja tanakka mies, jolla oli pyöreä pää, härän niska ja kasvot sekä kädet +karkeat enemmän kuin neljännesvuosisadan työstä. Hän oli viilaaja ja +tuli kysymään isännältä neuvoa eräässä yksityiskohdassa puimakoneen +kokoonpanossa. Mutta tämä ei antanut hänen selvittää asiaansa, hänet oli +vallannut kokonaan vastenmielisyys liian suuria perheitä kohtaan.</p> + +<p>"Ja kuinka monta lasta on teillä, Moineaud?"</p> + +<p>"Seitsemän, herra Beauchêne," vastasi työmies hieman hämillään. "Ja +kolme on kuollut."</p> + +<p>"Niitä olisi siis kaikkiaan ollut kymmenen. Kas se on kaunista! Ettehän +te voi muuta kuin nähdä nälkää!"</p> + +<p>Moineaudkin veti suunsa hymyyn; oikeana, suruttomana Pariisin työmiehenä +ei hänellä ollut muuta huvitusta kuin kujeilla eukkonsa kanssa saatuaan +miestä väkevämpää suuhunsa. Pienokaisia tuli ilman että hän edes tiesi +siitä, ja hän pitikin niistä niin kauvan kuin ne eivät olleet lentäneet +pois pesästään. Ja sitten ne tekivät myös työtä ja hankkivat vähän rahaa +taloon. Ja hän puolusteli itseään leikillisillä sanoilla, jotka hänestä +todellisuudessa tuntuivat aivan tosilta ja oikeilta.</p> + +<p>"Niin, katsokaahan, herra Beauchêne, en se ole minä, joka niitä +maailmaan hankin, vaan eukkoni."</p> + +<p>Kaikki kolme nauroivat, ja kun työmies vihdoinkin oli selvittänyt +esiintyneen vaikeuden, seurasi kumpikin häntä arvostellakseen itse +asiaa. He aikoivat juuri kääntyä käytävään, kun isäntä, joka näki oven +naisten työhuoneesen olevan avoinna, tahtoi käydä sen kautta +katsoakseen, kuten tavallista, mitä siellä tehtiin. Se oli suuri ja +pitkä sali, jossa mustiin puuvillaröijyihin puetut kiillottajat istuivat +kahdessa rivissä pienten työpenkkiensä ääressä, hankasivat koneenosia +hohkakivellä ja painoivat niitä hiomakiviä vastaan. Melkein kaikki +olivat nuoria, muutamat kauniitakin, mutta useimmilla oli jokapäiväiset +ja yksinkertaiset kasvot. Ja eläimellinen haju yhtyi vanhentuneen öljyn +hajuun.</p> + +<p>Järjestyssääntö määräsi työn aikana olemaan aivan hiljaa. Kaikki +loruilivat. Mutta kun isäntä tuli näkyviin, syntyi hiljaisuus. Oli +ainoastaan yksi, joka oli selin eikä nähnyt mitään ja hän jatkoi +vihaisena väittelyään erään toisen kanssa. He olivat kaksi sisarusta, +ukko Moineaudin tyttäriä: Euphrasie, nuorempi, hän joka riiteli, +seitsentoista vuotias laiha tyttö, jolla oli värittömät hiukset, pitkät, +kapeat ja terävät kasvot, ei mikään kaunotar ja ilkeäluonteisen +näköinen; ja vanhempi Norine, tuskin yhdeksäntoista vuotias, kaunis +tyttö, vaaleaverinen hänkin, mutta hänellä oli maidonvalkea iho ja +täyteläiset olkapäät, käsivarret ja lanteet, iloa herättävä, +päivänpaisteinen olento vallattomine hiuksineen ja mustine silmineen ja +pariisilaisen grisettin terveellä, kiihoittavalla kauneudella +varustettu.</p> + +<p>Norine antoi aivan vahingoniloisena Euphrasien jatkaa; hän riiteli aina +ja oli iloinen löytäissään Norinessa vikoja. Beauchênen täytyi tulla +väliin. Hän esiintyi tavallisesti hyvin ankarana naisten työhuoneessa; +hän oli tähän asti noudattanut sitä periaatetta, että isäntä on mennyttä +kalua, jos hän unohtaa itsensä niin, että rupeaa laskemaan leikkiä +työläisnaisten kanssa. Huolimatta vahvasta aistillisuudestaan, jonka +hänen väitettiin päästävän valloilleen kodin ulkopuolella, ei hänestä ja +hänen työläisnaisistaan kerrottu pienintäkään juttua.</p> + +<p>"Kas niin, Euphrasie, ettekö te ole hiljaa? Se on sopimatonta. Te saatte +sakkoa kaksikymmentä souta, ja jos minä kuulen teidän vielä kerran, +saatte olla työtönnä kahdeksan päivää."</p> + +<p>Tuo nuori tyttö kääntyi pelästyneenä ympäri ja puoleksi tukahtuneena +kiukusta katsoi hän uhkaavasti sisartaan, joka muka olisi voinut +varoittaa. Mutta sisar vaan hymyili ja katsoi isäntää kasvoihin aivan +kuin vakuutettuna siitä, ett'ei hänen tarvitse mitään pelätä. Heidän +katseensa kohtasivat ja kiintyivät pariksi sekunniksi toisiinsa, sitten +kääntyi Beauchêne kaikkien työläisnaisten puoleen ja sanoi posket +hehkuvina ja suuttuneen näköisenä:</p> + +<p>"Niin pian kuin ylijohtajatar kääntää selkänsä, lörpöttelette te kuin +harakat. Mutta olkaa varuillanne, taikka saatte minun kanssani +tekemistä!"</p> + +<p>Ukko Moineaud oli kuunnellut aivan tyyneenä, niinkuin hän ei olisikaan +ollut noiden kahden työläisnaisen isä, toisen, jota isäntä torui, ja +toisen, joka oli häntä veitikkamaisesti katsonut silmiin. Kiertokulkua +jatkettiin; nuo kolme miestä jättivät naisosaston hiljaisuuden +vallitessa; kuultiin ainoastaan pienten hiomokivien hankausta.</p> + +<p>Kun vaikeus puimakoneen kokoonpanossa oli autettu ja työmiehet saaneet +käyttöohjeensa, meni Beauchêne omiin huoneisiinsa ja otti mukaansa +Mathieun, joka tahtoi Constancelle viedä Mariannen lähettämät kutsut. +Galleria eroitti konetehtaan nokiset rakennukset komeasta +asuinrakennuksesta. Constance oli pienessä, keltasella silkillä +verhotussa vierashuoneessa, josta hän paljon piti; hän istui sohvan +ääressä, ja sohvalla lepäsi pitkällään heidän ainoa, jumaloittu +poikansa, seitsenvuotias Maurice.</p> + +<p>"Onko hän sairas?" kysyi Mathieu.</p> + +<p>Poika näytti vankalta; hän oli hyvin isänsä näköinen, ainoastaan +kasvojen alaosa oli karkeampi. Mutta hän oli vaalea; silmälaudat olivat +raskaat ja hieman punertavat. Ja äiti, "tuo luuranko", pieni, +tummaverinen nainen, ilman hipiää, kellertävä ja kuihtunut jo +kahdenkymmenen kuuden vuotiaana katseli poikaansa itsekkään ylpeästi.</p> + +<p>"Eikä, hän ei ole koskaan sairas", vastasi Constance. "Mutta hän +valittaa jalkojaan. Sentähden annan minä hänen maata, ja eilen illalla +kirjoitin minä tohtori Boutanille ja pyysin häntä tänne aamupäivällä."</p> + +<p>"Äh", huudahti Beauchêne nauraen, "kaikki naiset ovat samanlaisia! +Poika, joka on vahva kuin karhu! Ja sepä olisi ihmeellistä, ell'ei +tuosta vekkulista tulisi vahva mies!"</p> + +<p>Nyt tuli tohtori Boutan sisään. Hän oli lihava, lyhytvartaloinen, +neljännellä kymmenellä oleva herra, jonka silmät olivat viisaat, kasvot +paksut ja sileiksi ajetut, mutta kasvojen ilme todisti hyvää sydäntä. +Hän tutki heti pojan, tunnusteli hänen valtimoaan ja kuunteli rintaa. +Sitten sanoi hän hyväntahtoisella äänellä mutta vakavan näköisenä:</p> + +<p>"Eihän tässä mikään hätänä. Poika vaan kasvaa, se tulee siitä. Hän on +tullut hieman kalpeaksi oltuaan talven Pariisissa, mutta muutamain +kuukausien raitis maaseutuilma tekee hänet taas reippaaksi."</p> + +<p>"No sitähän minäkin olen sanonut!" huudahti Beauchêne.</p> + +<p>Constance oli pitänyt poikansa kättä omassaan, ja nyt asettautui poika +taas maata sulkien väsyneen näköisenä silmänsä, mutta äiti hymyili +iloisesti. Huolimatta epäedullisesta ulkonäöstään voi Constance olla +hyvinkin viehättävä, kun hän vaan viitsi. Tohtori oli istunut, sillä hän +pakisi mielellään jonkun hetken, kun sattui olemaan tuttujen luona. +Lasten ja naisten lääkärinä ollessaan oli hän kuin luotu rippi-isäksi; +hän tiesi kaikki salaisuudet ja oli kaikkialla kuin jäsen perheessä. Se +oli juuri hän, joka oli auttamassa, kun Constance synnytti ainoan, +hemmoitellun poikansa, ja Mariannea oli hän ollut auttamassa kaikkien +neljän lapsen syntyessä.</p> + +<p>Mathieu seisoi ja odotti voidakseen tuoda esiin kutsunsa.</p> + +<p>"Jos te matkustatte pian maaseudulle", sanoi hän, "niin tulkaa ensin +tervehtimään meitä jonakin sunnuntaina Janvilleen. Minun vaimoni tulee +niin iloiseksi, kun saa nähdä teidät ja näyttää teille, miten me siellä +elämme."</p> + +<p>Hän laski leikkiä ja kertoili, mitenkä alastonta tuossa kaukaisessa +huvilassa oli, jossa he asuivat, ja mainitsi, että heillä on vasta +tusina lautasia ja viisi munakuppia. Mutta Beauchêne tunsi paikan, sillä +hänen oli tapana metsästää niillä paikoin joka talvi, ja hän oli yksi +niistä, joilla oli metsästysoikeus noissa suurissa metsissä, jotka +omistaja oli vuokrannut pois.</p> + +<p>"Séguin on minun ystäväni, kuten tiedätte. Minä olen syönyt aamiaista +teidän pienessä huvilassanne. Sehän on harakan pesä!"</p> + +<p>Constance, jonka suu meni hymyyn ajatellessaan sellaista köyhyyttä, +muisti mitä rouva Séguin eli Valentine, joksi hän häntä kutsui, oli +puhunut tuon entisen metsästyspaviljongin rappeutuneesta tilasta. +Tohtori, joka oli hymyillen kuulustellut keskustelua, lausui nyt:</p> + +<p>"Rouva Séguin on minun potilaitani. Viimeisen lapsivuoteensa aikana +neuvoin minä häntä muuttamaan tuohon paviljonkiin. Siellä on mainion +hyvä ilma, ja siellä pitäisi syntyä lapsia kuin sieniä sateella."</p> + +<p>Beauchêne purskahti raikkaasen nauruun ja rupesi tapansa mukaan +laskemaan leikkiä.</p> + +<p>"Varokaa, rakas Mathieu! Koska teille syntyy viides?"</p> + +<p>"Oh", sanoi Constance loukkaantuneen näköisenä, "sehän olisi todellista +hullutusta. Minä toivon, että Marianne lopettaa nyt jo. Muuten ei teille +todellakaan voisi sellaista anteeksi antaa."</p> + +<p>Mathieu ymmärsi sangen hyvin, mitä nuo molemmat tarkoittivat. He tekivät +pilkkaa Mariannesta ja hänestä, he säälivät ja olivat suuttuneet heihin +eivätkä ymmärtäneet, mitenkä joku voi omasta ehdostaan saattaa itsensä +tukaliin oloihin. Heidän viimeisen lapsensa, pikku Rosen syntyminen oli +jo enentänyt heidän menojaan siihen määrään, että heidän oli täytynyt +muuttaa maaseudulle viheliäiseen hökkeliin. Ja he tekisivät ehkä vielä +sen ennen kuulumattoman tyhmyyden, että hankkisivat itselleen vielä +yhden lapsen lisäksi, he, joilla ei mitään ollut ja joiden täytyi +pysytellä elämän varjopuolella!</p> + +<p>"Ja muuten", jatkoi tuo valhekaino Constance, "olisi se todellakin hyvin +sopimatonta. Kun minä näen ihmisten elävän suurten lapsilaumain kanssa, +tuntuu se minusta niin vastenmieliseltä kuin näkisin juoppoperheitä. +Niitä voi täydellisesti verrata toisiinsa, mutta lapsirikkaat perheet +ovat vielä inhoittavampia."</p> + +<p>Beauchêne puhkesi taas nauruun, vaikka hän tässä suhteessa olikin toista +mielipidettä. Mutta Mathieu ei tästä hämmästynyt. Marianne ja Constance +eivät ole koskaan voineet sopia yhteen, he olivat kaikissa suhteissa +liian erinkaltaiset, ja Mathieu otti iloisella mielellä hyökkäykset +vastaan, hän varoi suuttumasta, jotta voisi välttää riitaa.</p> + +<p>"Olette oikeassa", sanoi hän, "se olisi hullutusta. Mutta jos viides +tulee, niin ei häntä juuri voi käskeä kääntymään takaisinkaan."</p> + +<p>"Mutta onhan sivuteitä!" huudahti Beauchêne.</p> + +<p>"Sivuteitä", toisti tohtori Boutan, joka oli isällisen näköisenä +kuulostellut keskustelua, "minä en tiedä yhtään sivutietä, joka ei olisi +rikoksellinen ja vaarallinen."</p> + +<p>Beauchêne innostui. Kysymys syntyväisyydestä ja nykyisestä väen +puutteesta oli yksi niitä kysymyksiä, joita hän luuli täydellisesti +ymmärtävänsä, ja josta hän mielellään puheli kaunopuheliaasti. Ensin +vastusti hän Boutania, jonka hän tiesi lämpimästi puolustavan +suurilukuisia perheitä, laski leikkiä hänestä ja sanoi, että +lapsivuodelääkärillä ei tässä kysymyksessä voi olla omaa hyötyä +tarkoittamatonta mielipidettä. Sitten veti hän esiin kaikki, mitä tiesi +Malthuksesta, syntyväisyyden maantieteellisestä ja elintarpeitten +matemaattisesta edistymisestä, maan liikakansoittumisesta ja yleisestä +nälänhädästä vähemmässä kuin kahdessa vuosisadassa. Se oli köyhäin oma +vika, jos he kuolivat nälkään; hehän voivat hillitä itseään eikä saattaa +maailmaan useampia lapsia kuin voivat elättää. Rikkaat, joita väärin +syytetään syypäiksi yhteiskunnallisiin onnettomuuksiin, eivät mitenkään +voi olla hädän aikaan saattajina, vaan päinvastoin, he olivat ainoat, +jotka olivat ymmärtäväisiä: rajoittaessaan perheensä lukumäärää +menettelivät he kuin hyvät kansalaiset. Hän iloitsi ja vakuutti, että +hän ei voi syyttää itseään mistään, että hänen yhä kasvava +varallisuutensa ei vaivannut hänen omaatuntoaan; köyhäin oma syy oli, +jos he tahtoivat jäädä köyhiksi!</p> + +<p>Turhaan vastasi tohtori, että Malthuksen otaksumat olivat nyt todistetut +vääriksi, että hänen laskunsa perustuivat otaksuttuun vaan ei +todelliseen kansan lisääntymiseen; turhaan todisti hän, että nykyinen +taloudellinen pula, rikkauden epätasainen jako ja kapitalistinen +hallitusmuoto olivat inhoittavana ja ainoana syynä hätään, ja että kun +työ tulisi oikeudenmukaisesti jaetuksi, voisi hedelmällinen maa helposti +elättää kymmenen kertaa suuremman ja onnellisen ihmiskunnan; mutta +Beauchêne kieltäytyi kuulemasta häntä, kääriytyi ilomielin +itsekkäisyytensä vaippaan, selitti, että kaikki tuo ei koske häntä, että +hänellä ei rikkaudestaan ole omantunnon vaivoja ja että ne, jotka +tahtoivat tulla rikkaiksi, voisivat seurata hänen esimerkkiään.</p> + +<p>"Se on siis Ranskan loogillisesti välttämätön perikato", sanoi Boutan +pahoilla mielin. "Kansan enentymisnumero Englannissa, Saksassa ja +Venäjällä nousee alituiseen, jotavastoin se meillä laskee hirveää +vauhtia. Me olemme jo lukumääräämme nähden hyvin alhaisella kannalla +Europassa, ja lukumäärä on meidän aikana enemmän kuin koskaan sama kuin +valta. On laskettu, että tarvitaan keskimäärin neljä lasta joka +perheesen, jotta asukasluku voisi kasvaa ja enentää kansan voimaa. +Teillä on vaan yksi lapsi, te olette huono isänmaan ystävä."</p> + +<p>Beauchêne joutui haltioihinsa.</p> + +<p>"Minäkö huono isänmaan ystävä! Minä, joka työskentelen itseni +kuoliaaksi, joka myyn koneita ulkomaillekin! Niin, tosin minä näen +ympärilläni perheitä, meidän tuttavia, jotka voivat kustantaa itselleen +neljä lasta, ja minä tunnustan, että samat perheet olisivat hyvin +moitittavia, ell'ei heillä olisi niin monta, mutta minä, rakas +ystäväni, minä en sitä voi! Tehän tiedätte, että minulle minun +asemassani se on mahdotonta!"</p> + +<p>Ja sadannen kerran esitti hän syynsä, kertoi, kuinka liike oli ollut +hajoamaisillaan, tuhoutumaisillaan sentähden, että hän oli siksi +onneton, että hänellä oli sisar. Sérafine oli käyttäytynyt +inhoittavasti: ensin myötäjäiset sitten perinnönjako, jota hän oli +vaatinut isän kuoleman jälkeen, ja miten tehdas oli pelastettu siten, +että uhrattiin melkoinen summa, joka taas esti liikettä tulemasta +kukoistavaan tilaan. Ja nyt luulee joku, että hän toimisi yhtä tyhmästi +kuin isänsäkin, että hän antautuisi sellaiseen vaaraan, että hankkisi +pikku Mauricelleen veljen tai sisaren, niin että hän taas puolestaan +joutuisi samaan kiroukseen ja perintö jaettaisiin! Ei, ei, hän ei +koskaan toimisi siihen suuntaan, että jako tulisi kysymykseen, koska +laki on niin huonosti laadittu. Hän tahtoi, että Maurice tulisi yksin +tämän omaisuuden herraksi, jonka hän itse oli perinyt isältään ja +jättäisi kymmenkertaisena pojalleen. Hänen unelmansa oli, että Maurice +kerran tulisi sellaisen äärettömän omaisuuden omistajaksi, joka meidän +päivinämme on vallan ainoa ja varma perustus.</p> + +<p>Constance, joka ei ollut päästänyt vaalean poikansa kättä, katsoi häntä +intohimoisella ylpeydellä, tuolla teollisuudenharjoittajan ja +rahapohatan ylpeydellä, joka on yhtä suuri ja yhtä taisteluun valmis +kuin vanhan aatelin sukuylpeys.</p> + +<p>"Ole rauhassa, rakkaani, sinä et saa veljeä etkä sisarta, siitä me +olemme yksimieliset, ja jos isäsi unohtaisi itsensä, olisi äitisi +kuitenkin varuillaan."</p> + +<p>Nämät sanat palauttivat Beauchênen koko meluavan iloisuuden. Hän tiesi +että hänen vaimonsa on vielä itsepintaisempi kuin hän itse ja vielä +järkähtämättömämpi päätöksessään perheen suuruuden rajoittamisen +suhteen.</p> + +<p>Hän kumartui suutelemaan poikaansa.</p> + +<p>"Kuulepas, Maurice, äiti on ihan oikeassa, me emme lähetä haikaraa +noutamaan lisää."</p> + +<p>Hän kääntyi sitten Boutanin puoleen ja sanoi:</p> + +<p>"Niinkuin tiedätte, tohtori, on naisilla omat pienet keinonsa."</p> + +<p>"Niin, sen pahempi", vastasi tämä hiljaa. "Minä hoidin äsken erästä, +joka kuoli sellaisten keinojen tähden."</p> + +<p>Beauchêne nauroi, mutta Constance loukkaantui eikä ollut ymmärtävinään. +Ja Mathieu, joka ei ollut sekaantunut puheesen, seisoi siinä hyvin +totisena, sillä tuo suvunlisäämiskysymys tuntui hänestä peloittavalta, +se oli tärkein kaikista kysymyksistä, kysymys, joka ratkaisi ihmiskunnan +ja maailman kohtalon. Ei mitään edistystä ole tapahtunut ilman suurta +kansan enentymistä. Että kansat ovat edistyneet, että sivistys on +kasvanut, se riippuu siitä, että ne ovat tulleet moninkertaisiksi ja +levinneet sitten kaikkiin maan osiin. Ja vastainen kehitys, totuus ja +oikeus, eivätköhän nekin tule pakoitetuiksi esiin enemmistön ainaisen +pakoituksen ja köyhäin vallankumouksellisen hedelmällisyyden kautta. +Kaikki tämä oli vielä jotenkin hämärää hänelle, hän tunsi häpeevänsä +sitä, että hänellä jo oli neljä lasta, ja hän oli hämmentynyt niistä +näennäisesti viisaista neuvoista, joita Beauchênet olivat hänelle +antaneet. Mutta hänen luottamuksensa elämään taisteli vastaan ja samoin +hänen vakaumuksensa, että mahdollisimman suuri elämä luo mahdollisimman +suuren onnen. Ja työkapineena oleminen oli iloa, ja iloista oli olla +työmiehenä, joka on runsaalla mitalla täyttänyt velvollisuutensa.</p> + +<p>"Marianne ja minä saamme siis odottaa teitä sunnuntaina?"</p> + +<p>Mutta hän ei saanut vielä vastausta, eräs palvelija tuli ilmoittamaan, +että joku nainen lapsi sylissä tahtoi puhua rouvan kanssa. Kun Beauchêne +tunsi Moineaudin vaimon, antoi hän tämän tulla sisälle. Boutan, joka jo +oli noussut lähteäkseen, jäi kuitenkin jälelle uteliaan näköisenä.</p> + +<p>Moineaudin vaimo oli lyhyt ja vanttera kuten miehensäkin, noin +neljänkymmenen vuotias, ennen aikaansa vanhentunut, harmahtavat kasvot, +vaaleat silmät, harvat ja värittömät hiukset ja veltto suu, josta jo +puuttui monta hammasta. Monet lapsivuoteet olivat tehneet hänet +muodottomaksi, eikä hän paljon välittänyt siitä, miltä hän näytti.</p> + +<p>"No, mitä te tahdotte?" kysyi Constance ystävällisesti.</p> + +<p>Mutta Moineaudin vaimo oli arka ja häpeissään niin monen ihmisen läsnä +olosta, joita hän ei ollut odottanut tapaavansa täällä. Hän oli vaiti; +hän oli toivonut saavansa puhua kahdenkesken rouvan kanssa.</p> + +<p>"Onko tuo teidän viimeisenne?" kysyi Beauchêne katsellen kalpeata, +heikkoa lasta, joka oli hänen sylissään.</p> + +<p>"On, herra, tämä on minun pieni Alfredini; hän on kymmenen kuukauden +vanha, ja minun täytyi vieroittaa hänet, sillä minulla ei ollut mitään +antamista hänelle. Ennen tätä on meillä ollut kymmenen, joista kolme on +kuollut. Minun vanhin poikani Eugene on sotamiehenä tuolla Tonkinissa, +kaukana herran nimessä. Molemmat suuret tyttöni, Norine ja Euphrasie +ovat tehtaassa. Kolme on meillä kotona, Victor, joka on viidentoista +vuotias, Cécile ja Irma, jotka ovat kymmenen ja seitsemän vuoden. Sitten +se loppui, ja minä luulin, ett'en enää saisi useampia. Minä olin niin +iloinen. Mutta sitten syntyi tämä poika... Voitteko ajatella, +neljänkymmenen vanhalle! Herramme näyttää hylänneen minun ja mies +parkani."</p> + +<p>Beauchêne oli huvitettu jostakin, joka johtui hänen mieleensä.</p> + +<p>"Tiedättekö, mitä miehenne sanoo? Hän sanoo että se olette te eikä hän, +joka niitä hankkii maailmaan."</p> + +<p>"Vai niin, hän hupsii hän. Hänellä ei juuri ole mitään vaivaa niistä, +mutta kyllä minä mieluimmin tahtoisin niistä päästä. Alussa olin minä +aivan kauhuissani, mutta Herra Jumala, siihen täytyi tyytyä, enkä minä +luonnollisesti tahtonut, että mieheni olisi mennyt toisten naisten +luokse. Muuten ei hän ole paha, hän tekee työtä, eikä juo liian paljon, +ja kun miehellä ei ole muutakaan hupia, niin olisi se synti, että hänen +vaimonsa olisi vastaan..."</p> + +<p>Nyt yhtyi tohtori Boutan puheesen ja teki kysymyksen rauhallisella +tavallaan:</p> + +<p>"Ettekö te sitten tiedä, että voidaan käyttää erityisiä +varovaisuuskeinoja?"</p> + +<p>"Mutta katsokaas, herra, se ei ole aina niin helppoa. Kun mies tulee +kotiinsa hieman iloisena ja on juonut lasin tovereinsa kanssa, niin ei +hän aina tiedä, mitä hän tekee."</p> + +<p>Mutta tohtori rupesi nyt kuulustelemaan Moineaudin vaimoa katsomatta +ollenkaan Beauchênea. Mutta hänen pienet silmänsä kiiluivat viekkaasti, +ja selvää oli, että häntä huvitti taas ottaa esille Beauchênen puheet +liian suurta hedelmällisyyttä vastaan. Hän oli suuttuvinaan ja +nuhtelevinaan Moineaudin vaimoa hänen kymmenen lapsensa tähden — +onnettomia raukkoja, kanuunanruokaa tai prostitutsioonin uhreja — ja +antoi hänen ymmärtää, että se oli hänen oma vikansa, että hän oli köyhä, +sillä jos tahtoo edistyä, ei saa hankkia itselleen kokonaista +lapsilaumaa. Naisparka vastasi surullisesti, että tohtorilla oli oikein, +mutta hän ei ollut koskaan ajatellutkaan pääsevänsä ylös, Moineaud tiesi +hyvin, että hänestä ei koskaan voi tulla ministeriä, ja silloin ei sillä +ollut niin väliä, oliko yksi lapsi enemmän tai vähemmän, ja vieläpä oli +siitä apuakin, että on useampia, kun lapset tulevat niin vanhoiksi, että +voivat tehdä työtä.</p> + +<p>Beauchêne oli ollut hiljaa ja kävellyt pitkäveteisesti edestakaisin. +Mieliala tuli hieman painostavaksi, ja Constance kiirehti uudistamaan +kysymyksensä:</p> + +<p>"Mitä voin minä tehdä hyväksenne?"</p> + +<p>"Herra Jumala, rouva, se on niin ikävää ... se on eräs asia, jota +Moineaud ei ole tohtinut pyytää herra Beauchêneltä. Minä ajattelin, että +tapaan teidät yksinänne ja että voin pyytää teitä puhumaan puolestamme. +Me olisimme teille niin sydämestämme kiitolliset, jos te olisitte hyvä +ja ottaisitte meidän pienen Victorimme tehtaasen."</p> + +<p>"Mutta hänhän on vasta viidentoista", sanoi Beauchêne. "Saatte odottaa, +kunnes hän tulee kuudentoista. Laki on ankara."</p> + +<p>"Niin on, mutta sitähän voitaisiin kiertää hieman. Siitä olisi niin hyvä +lisäansio meille."</p> + +<p>"Ei, se on mahdotonta."</p> + +<p>Moineaudin vaimolle tuli suuret kyyneleet silmiin. Ja Mathieu, joka oli +hyvin osaaottavasti kuunnellut, tuli hyvin liikutetuksi. Oi, noita +työnorjaparkoja, jotka tulevat myymään itsensä, ennenkuin ovat tarpeeksi +voimakkaat kestämään raatamista! Työmies, joka tahtoo valehdella ja +jonka nälkä pakoittaa nousemaan sitä lakia vastaan, joka häntä suojelee!</p> + +<p>Kun Moineaudin vaimo oli epätoivossaan mennyt pois, jatkoi tohtori +puhettaan lasten ja naisten työstä. Kun nainen on saapa ensimäisen +lapsensa, ei hän enään voi jäädä tehtaasen; raskaudentila ja imettäminen +pakoittavat hänet jäämään kotiinsa, ell'ei hän tahdo saada itselleen +tautia, joka voi tulla tuhoavaksi sekä hänelle itselle että +pienokaiselle. Ja mitä lapsiin tulee, niin ovat ne usein verettömiä, +vieläpä viallisia puhumattakaan siitä, että heidän käyttämisensä työssä +pienellä palkalla on syynä työpalkkain alenemiseen. Sitten tuli hän +köyhyyden peloittavaisuuteen, lapsirikkauteen alempain kansanluokkain +keskuudessa, joilla ei ole mitään menetettävää eikä mitään pyrintöjä. +Eikö se ole tuo inhoittava hedelmällisyys, joka synnyttää nälkäisiä ja +kapinallisia loppumattomiin?</p> + +<p>"Minä ymmärrän", sanoi Beauchêne lopulta kuitenkin suuttumatta ja +keskeyttämällä äkkiä kävelynsä, jonka hän uudestaan oli alkanut. "Te +tahdotte minut saada puhumaan itseäni vastaan, viekoitella minua +tunnustamaan, että hyväksyn Moineaudin seitsemän lasta ja tarvitsen +niitä, jotavastoin minä itse järkähtämättömällä päätökselläni pitää +ainoastaan yhden pojan silvon perheen välttääkseni omaisuuteni +silpomista. Ranska on yhden lapsen maa, joksi sitä nykyään kutsutaan, +eikö niin? Mutta, rakas ystäväni, tämä kysymys on niin monimutkainen ja +pääasiassa on minulla aivan oikein."</p> + +<p>Hän tahtoi selvitellä kantaansa, löi rintaansa, vakuutti, että hän on +vapaamielinen, kansanvaltainen ja valmis vaatimaan kaikkia todellisia +parannuksia. Hän tunnusti mielellään, että lapsia pitää siittää, että +armeija tarvitsi sotamiehiä ja tehtaat työmiehiä. Mutta hän vetosi myös +ylempäin kansanluokkain velvollisuuteen olla varovaisia, hän puheli kuin +rikas mies, konservatiivi, joka istuu liikkumatta sen rikkauden päällä, +jonka hän on hankkinut.</p> + +<p>Ja Mathieu ymmärsi vihdoin tuon raa'an totuuden: kapitaalin on pakko +hankkia olentoja, jotka vaipuvat kurjuuteen, sen täytyy tahtoen tai +tahtomattaan kiihoittaa palkkaa nauttivia kansanluokkia +hedelmällisyyteen saadakseen vakuuden siitä, että se tulee yhä saamaan +voittoja. Laki on sellainen, että aina täytyy olla liian paljon lapsia, +jotta kapitaalille olisi tarpeeksi halpaa työväkeä. Keinottelut +palkannauttijoilla riistävät sitäpaitse työltä kaiken aateluuden, ja +sitä pidetään pahimpana onnettomuutena, vaikka se todellisuudessa on +kallein kaikesta hyvästä. Sellainen on tuo kaikki tuhoava syöpä. Maissa, +joissa vallitsee valtiollinen tasa-arvoisuus ja taloudellinen +eriarvoisuus, vaikuttaa kapitalistinen järjestelmä samalla kertaa +pidättäväisesti ja kiihoittavaisesti hedelmällisyyteen ja kärjistyttää +yhä enemmän omaisuuden oikeudetonta jakoa: toisella puolen ovat rikkaat, +joilla on ainoastaan yksi poika ja jotka itsepintaisesti pitävät kiinni +omaisuudestaan, mikä yhä lisääntyy; toisella puolen köyhät, joitten +säännötön hedelmällisyys yhä enemmän ja enemmän kuluttaa niitä vähiä +varoja, joita heillä on. Jos työtä kerran aletaan pitää kunniassa, jos +rikkaudet oikeudenmukaisesti jaettaisiin, niin silloin saavutettaisiin +tasapaino. Muuten on vallankumous seurauksena, ja siitä johtuu ja +pahentuu joka hetki se tyytymättömyys, ne täristykset, jotka uhkaavat +vanhoja hajoamistilassa olevia yhteiskuntia.</p> + +<p>Mutta Beauchêne ilmaisi nyt riemuiten suurenmoista puolueettomuutta, +tunnusti väkiluvun arveluttavasti vähenevän, selitti syytkin tähän: +juoppous, militarismi, äsken syntyneitten kuolevaisuus ja paljon muita +seikkoja. Sitten ehdotteli hän parannuskeinoja, verojen alentamista, +taksoitusperusteita, joihin hän tuskin luotti itsekään, suurempaa +vapautta testamentin laadinnassa, muutoksia avioliittolainsäädännössä ja +äpärälapsille oikeutta saada elatus isältään.</p> + +<p>Boutan keskeytti hänet vihdoin:</p> + +<p>"Kaikki nuo keinot ovat hedelmättömiä. Tähän tarvitaan tapojen, moraalin +ja kauneuden aatteiden muuttumista! Se, että Ranskan kansa vähenee, se +riippuu siitä, että se tahtoo vähetä. Siis täytyy sen laata tahtomasta +vähetä. Mutta kuinka suuri työ siinä on! Sehän on samaa kuin loisi +uudestaan kokonaisen maailman!"</p> + +<p>Mathieu huudahti iloisesti:</p> + +<p>"No hyvä, silloin luomme me sen uudestaan, minä puolestani olen jo +alkanut!"</p> + +<p>Constance hymyili pakollisesti ja vastasi nyt vihdoinkin hänen +kutsuunsa: hän tahtoisi koettaa, mutta hän pelkäsi, ett'ei hän voi tulla +sunnuntaipäivänä Janvilleen. Ennenkuin Boutan meni, taputti hän poskelle +Mauricea, joka oli nukkunut keskustelun aikana ja avasi nyt raskaat +silmäluomensa. Ja Beauchêne lopetti keskustelun leikillisesti:</p> + +<p>"Niin, Maurice, nyt se on päätetty ... mamma lähettää huomenna hakemaan +haikaraa, ja sinä saat pienen sisaren."</p> + +<p>Mutta poika rupesi itkemään.</p> + +<p>"Ei, ei, minä en tahdo!"</p> + +<p>Kylmä ja jäykkä Constance teki kiihkoisan liikkeen, sulki Mauricen +syliinsä ja suuteli häntä hiuksiin.</p> + +<p>"Ei, ei, rakkaani! Näethän sinä, että isä laskee leikkiä. Ei koskaan, ei +koskaan, sen minä lupaan sinulle!"</p> + +<p>Beauchêne saatti tohtoria ulos. Hän jatkoi yhä leikin laskuaan, iloisena +elämästä, tyytyväisenä itseensä ja muihin ja varmana siitä, että voi +asettaa asiansa niin, ett'eivät hänen huvituksensa ja etunsa tule +kärsimään.</p> + +<p>"Hyvästi tohtori. Olemmehan me hyviä ystäviä? Muuten, jos tahtoo lapsen, +niin onhan aina aikaa sen hankkimiseen."</p> + +<p>"Ei aina!" vastasi Boutan mennessään.</p> + +<p>Sanat tulivat terävinä ja leikkaavina kuin kirveenisku. Ja äiti, joka +oli ottanut pojan syliinsä, asetti hänet lattialle ja käski mennä +leikkimään.</p> + +<p>Tunti sen jälkeen, muutamia minuutteja yli kahdentoista, meni Mathieu, +joka oli viivähtänyt tehtaissa, noutamaan Morangea, kuten oli luvannut, +ja hän sai päähänsä oikaista naisten työhuoneen kautta. Ja täällä, +suuressa ja tyhjässä ja hiljaisessa salissa näki hän odottamattoman +näyn, joka häntä hämmästytti. Norine, joka jonkun tekosyyn nojalla oli +jäänyt viimeiseksi, lepäsi silmät puoleksi ummessa Beauchênen sylissä, +joka intohimoisesti suuteli häntä huulille. Sitten kuiskailivat he +keskenään, sopivat luultavasti kohtaamisajasta. Kun he näkivät Mathieun, +jäivät he seisomaan hämmästyneinä. Ja tämä itse kiirehti pois häpeissään +siitä salaisuudesta, jonka hän oli keksinyt.</p> + +<hr class="chapter" /> + + + + +<h3>II</h3> + + +<p>Morange, ensimäinen kassanhoitaja, oli kolmenkymmenen kahdeksan vuotias +mies, kaljupäinen, ja harmahtava ja hänellä oli komea, tumma, +viuhkamainen parta, josta hän oli hyvin ylpeä. Pyöreäin, kirkkaitten +silmäinsä, suoran nenänsä ja hienopiirteisen, hieman leveän suunsa +tähden oli häntä nuorena pidetty kauniina miehenä, ja hän oli hyvin +huolellinen pukunsa suhteen, kulki aina korkeassa hatussa ja oli tarkka +kuin hieno ja turhamainen virkamies.</p> + +<p>"Tehän ette ole nähnyt meidän uutta asuntoa", sanoi hän Mathieulle. "Se +on hyvin hupainen, sen saatte nähdä. Makuuhuone meille ja toinen +Reinelle, ja ainoastaan pari askelta tehtaalle. Minä ennätän sinne +täsmälleen neljässä minuutissa."</p> + +<p>Hän oli erään kauppakonttoorin apulaisen poika. Isä oli kuollut +pulpeettinsa ääreen neljänkymmenen vuoden pituisen paikallaan istuvan +elämänsä jälkeen. Ja hän oli mennyt naimisiin Valérie Duchemin kanssa, +joka myöskin oli konttoorimiehen lapsi ja jonka isälle oli tapahtunut +sellainen onnettomuus, että hän oli vaimonsa kanssa saanut neljä +tytärtä, mikä seikka oli tehnyt heidän perhe-elämänsä oikeaksi +helvetiksi, ainaiseksi pitkäksi, tuskalliseksi ja häpeälliseksi +rahapulaksi. Vanhimman, Valérien, kauniin ja kunnianhimoisen tytön, oli +onnistunut ilman myötäjäisiä saada miehekseen tämän rehellisen ja +toimeliaan Morangen, ja siitä ajasta asti oli hän tuuditellut itsensä +sellaiseen unelmaan, että hän on kiivennyt askeleen ylöspäin +arvoluokassa ja pääsee irti tuosta konttoristijoukosta, joka häntä +inhoitti, ja tekee pojastaan asianajajan tai lääkärin. Onnettomuudeksi +oli odotettu lapsi tyttö, ja hän tuli aivan kauhuun ajatellessaan, että +hän ehkä saa jonakin päivänä neljä tyttöä niskaansa niinkuin äitinsäkin. +Hänen unelmansa saivat nyt toisen muodon, hän päätti tyytyä pikku +Reineensä ja kiihoittaa miestään pyrkimään niin ylös kuin suinkin, jotta +Reinelle voitaisiin antaa suuret myötäjäiset ja hän itse pääsisi Reinen +vanavedessä purjehtimaan noihin hienompiin seurapiireihin, joihin hän +niin palavasti ikävöitsi. Morange, joka oli pohjaltaan heikko ja +hellämielinen sekä jumaloitsi vaimoaan, oli vihdoinkin ottanut vaimonsa +kunnianhimon omakseen, hän taisteli alituiseen päästäkseen nousemaan +nopeasti ja hautoili mielessään ylpeitä valloitussuunnitelmia. Hän oli +ollut Beauchênen palveluksessa kahdeksan vuotta, oli vielä ainoastaan +viidentuhannen palkalla, ja puolisot olivat ihan epätoivoissaan, sillä +kassanhoitaja ei pääsisi koskaan ylenemään, jos hän jäisi sinne.</p> + +<p>"Katsoppas tuonne", sanoi hän, kun he olivat kulkeneet kappaleen +Grenellen bulevardia, "se on tuossa uudessa talossa tuolla kulmassa. +Eikö se näytä komealta!"</p> + +<p>Mathieu näki edessään yhden noista muodinmukaisista palkongeilla ja +veistoksilla varustetuista taloista, joka pisti erityisesti silmään +tämän korttelin pienten, köyhäin talojen rinnalla.</p> + +<p>"Sehän on oikea palatsi!" huudahti hän ilahuttaakseen Morangea, joka +siitä kovasti ylpistyi.</p> + +<p>"Saattepa nähdä, millaiset portaat, rakas ystäväni. Me olemme +viidennessä kerroksessa. Mutta se ei tee mitään, kun on sellaiset +portaat, ei ollenkaan tiedä, että edes on niitä kulkemassa."</p> + +<p>Hän vei vieraansa vestibyliin, joka oli kuin temppeli. Seinät hohtivat, +lattialla oli matot ja ikkunat olivat maalatut. Viidennessä kerroksessa, +jossa hän aukasi oven avaimellaan, toisti hän ihastuneena:</p> + +<p>"Saattepa nähdä, saattepa nähdä."</p> + +<p>Mutta Valérie ja Reine olivat luultavasti odottamassa, sillä he tulivat +heti vastaan. Valérie näytti vielä nytkin kolmenkymmenen kahden +vuotiaana hyvin nuorelta ja kauniilta, suloinen tummaverinen nainen, +jolla oli pyöreät, hymyilevät kasvot komeain hiusten ympäröiminä, vähän +liian suuret rinnat, mutta ihailtavat olkapäät, joista Morange hyvin +paljon ylpeili, kun hän esiintyi avokaulaisessa puvussa. Reine, joka nyt +oli kahdentoista, oli äitinsä elävä kuva, samat hymyilevät kasvot, +hieman pitemmät ehkä, ja somat sileät mustat hiukset.</p> + +<p>"Oh, miten ystävällinen olitte, kun noudatitte meidän kutsua!" sanoi +Valérie iloisesti puristaessaan Mathieun molempia käsiä. "Mutta niin +ikävää, kun rouva Froment ei voinut seurata mukana! — Reine, ota +vastaan herra Fromentin hattu!"</p> + +<p>Ja sitten jatkoi hän:</p> + +<p>"Meillä on, niinkuin näette, hyvin valoisa eteinen. Ehkä tahdotte nähdä +huoneustoamme sillä aikaa kuin munat kiehuvat? Sitten se olisi tehty, ja +sitten te ainakin tietäisitte, missä syötte aamiaista."</p> + +<p>Tämä sanottiin rakastettavalla tavalla, ja Morange itse nauroi niin +hyväntahtoisesti, että Mathieu mielellään antoi heidän tyydyttää +turhamaisuutensa. Ensin sali, nurkkahuone, jossa oli harmahtavat, +kultakukalliset tapeetit ja komeat, valkeaksi lakeeratut huonekalut +Ludvig XV:nen mallia, joitten joukossa palissanderipiaano muodosti +suuren, mustan paikan. Sitten Grenellen bulevardin puolella Reinen +vaaleansininen huone, jossa oli amerikalaisesta kuusesta tehty pikku +tytön huoneen kalusto. Avioparin pieni makuuhuone oli huoneuston +toisessa päässä, ja sitä eroitti salista ruokasali; siinä olivat +tapeetit ja kalusto keltaset, ja sen täyttivät melkein kokonaan sänky, +peilikaappi ja toalettipiironki. Ruokasalissa upeili vanha klassillinen +tammi; häikäisevän valkoisen pöytäliinan yläpuolella kimalteli vahvasti +hopeoittu kattolamppu kuin ilotulitus.</p> + +<p>"Tämä on ihastuttavaa!" sanoi Mathieu, ollakseen kohtelias. "Tämä on +erinomaisen komeaa!"</p> + +<p>Isä, äiti ja tytär eivät väsyneet kulettamasta häntä ympäriinsä ja +selittämästä hänelle kaikkea. Mikä eniten häntä kummastutti, se oli, +että hän luuli nähneensä tämän kaiken jo ennen. Ja nyt muisti hän ... +Moranget olivat, luultavasti itsekään tietämättä, koettaneet syvässä +kunnioituksessaan ja salaisessa kateudessaan jäljitellä Beauchênen +kotia. Ollen aina rahapulassa voivat he ainoastaan ostaa halpahintaista +tavaraa, ja silloin täytyi heidän säästää mitä tarkimmin muissa +asioissa, mutta he ylpeilivät siitä, he luulivat, että he lähestyivät +kadehdittavaa yläluokkaa koettamalla matkia sitä.</p> + +<p>"Ja lopuksi on meillä tämä" ... sanoi Morange avatessaan palkongille +menevän ruokasalin oven.</p> + +<p>Palkonki kulki koko huoneuston pituuden. Tältä korkeudelta oli näköala +todellakin kaunis: Seine etäämpänä ja Passyn kukkulat, jotka näkyivät +kattojen yli, sama näkyala kuin Beauchênen talosta, mutta laveampi.</p> + +<p>Siitä huomautti Valentinekin.</p> + +<p>"Eikö tämä ole suurenmoista? Se on todellakin toista kuin nuo pari, +kolme puuta, jotka nähdään kadulta."</p> + +<p>Palvelijatar toi sisään munat, istuttiin pöytään, ja Morange kertoi +riemumielellä, että kaikki tämä maksoi hänelle kuusitoista sataa +frankia. Se oli melkein kuin ilmaiseksi, vaikka tuo rahasumma teki +äärettömän suuren loven hänen kukkaroonsa. Mathieun, joka ymmärsi, että +hän oli pääasiallisesti kutsuttu sentähden, että hänelle voitaisiin +näyttää tätä uutta huoneustoa, täytyi vetää suunsa hymyyn, niin +ihastuksissaan näyttivät nuo rehelliset ihmiset olevan saadessaan +rehennellä hänen edessään. Kun hänellä itsellä ei ollut pienintäkään +kunnianhimoa eikä ollenkaan kadehtinut sitä loistoa, jota hän näki +toisilla, vaan oli täydellisesti tyytyväinen saadessaan elää +yksinkertaista elämää Mariannen ja lasten kanssa, ihmetteli hän +ainoastaan tätä perhettä, jota vaivasi halu loistella ja tulla +rikkaaksi, hän ei tuntenut mitään vastenmielisyyttä, hän hymyili, mutta +hän oli kuitenkin hieman surullinenkin.</p> + +<p>Valériellä oli kaunis leninki keveästä kankaasta, jossa oli pieniä +keltaisia kukkia; tytär Reine, jonka hän mielellään puki keikailevampaan +pukuun, oli puettuna siniseen musliiniin. Ja aamiainenkin oli liiaksi +rikas: munia, kalaa, kotletteja ja sparrista. He rupesivat heti puhumaan +Janvillestä.</p> + +<p>"Vai niin, teidän lapsenne voivat hyvin? Oi, miten suloisia ne ovat! Ja +te viihdytte maalla? Se on omituista; minä luulisin ikävystyväni siellä, +siellä on niin vähän huvitusta. Luonnollisesti tulemme me ilolla +tervehtimään teitä, koska rouva Froment on niin hyvä ja tahtoo nähdä +meitä."</p> + +<p>Mutta keskustelu kääntyi kuin vastustamattoman voiman pakosta takaisin +Beauchêneihin. Se oli omituinen mielipide Morangeilla, he elivät +ainaisessa ihailussa, johon kuitenkin oli sekaantunut hiljaista +arvostelua. Valérie, joka oli hyvin ylpeä siitä, että sai olla mukana +Constancen vastaanotoissa lauvantaisin ja talven kuluessa oli tullut +kutsutuksi kaksi kertaa hänen luokseen päivällisille, oli myöskin +ottanut "päivänsä", tiistain, antoi pieniä iltamia ja köyhdytti itsensä +leivoksien hankkimisella. Hän puhui myöskin syvällä kunnioituksella +rouva Séguin du Hordelista ja komeasta talosta d'Antin kadun varrella, +jonne hän, kiitos siitä Constancen, oli tullut kutsutuksi tanssiaisiin. +Ja hän oli vielä enemmän ihastunut siihen ystävyyteen, jolla häntä +kohteli Beauchênen sisar Sérafine, jota hän ei koskaan kutsunut muulla +nimellä kuin rouva paroonitar de Lowicz.</p> + +<p>"Hän on ollut täällä minun vastaanotossani kerran, hän on niin iloinen +ja hyvä! Tehän olette ennen ollut tuttavuudessa hänen kanssaan? Hänen +naimisensa jälkeen, kun hän sopi veljensä kanssa, tuon ikävän +perintöriidan jälkeen? Siinä on toki yksi, joka ei ole liiaksi ihastunut +rouva Beauchêneen!"</p> + +<p>Valérie alkoi taas puhua Constancesta, luuli, että pikku Mauricella, +kuinka suuri ja paksu hän olikaan, oli sairaalloinen ulkonäkö, ja +ajatelkaa, mikä kauhea isku se olisi vanhemmille, jos he kadottaisivat +tuon ainoan poikansa! Heiltä on hyvin väärin, ett'eivät hanki hänelle +pientä veljeä. Mutta sitten antoi hän ymmärtää, että oli saanut +luottamusta osakseen, ja tiesi, että rouva oli yhtä haluton siihen kuin +miehensäkin. Hän iski silmää, Reinen tähden, joka viattomasti katseli +lautastaan.</p> + +<p>"Mutta tehän näytätte noudattavan samaa politiikkaa", sanoi Mathieu +nauraen.</p> + +<p>"Oh", huudahti Morange, "miten voitte te verrata meitä köyhiä raukkoja +Beauchênen herrasväkeen, jotka ovat niin rikkaita! Jos he antaisivat +minulle rikkautensa ja asemansa, niin pitäisin mielelläni tusinan +lapsia!"</p> + +<p>"Ja muuten", sanoi Valérie tuntien pöyristystä, "jos me saisimme tytön +lisää... Kiitoksia paljon! Mutta jos me olisimme varmat, että saamme +pojan! Vaan minä pelkään liian paljon! Minä luulen, että olen +samanlainen kuin äitinikin, joka sai neljä tytärtä. Ette voi +kuvitellakaan ... se on hirveää."</p> + +<p>Hän sulki silmänsä ja oli näkevinään onnettoman kotinsa, neljä +pelästynyttä, laihtunutta tyttöstä, jotka saivat kuukausia odottaa +kenkiä, leninkejä ja hattuja ja jotka kasvoivat vanhoiksi piioiksi +hirveästi odotellen kosijoita, joita ei tullut. Tytöillehän täytyy antaa +myötäjäiset.</p> + +<p>"Ei, ei", jatkoi hän, "me olemme siksi viisaat, ett'emme tahdo pahentaa +tilaamme. Kun täytyy ajatella taloutensa varmistamista, niin silloin on +synti hankkia itselleen suurta lapsijoukkoa. Minä en salaakaan sitä, +että olen hyvin kunnianhimoinen mieheni puolesta; jos hän seuraa minun +neuvojani, kohoaa hän korkeaan asemaan, ja minua kauhistuttaa sellainen +ajatuskin, että minä sulkisin häneltä tien tyttöjoukolla. Ei, minä +toivon, että voimme antaa Reinelle runsaat myötäjäiset, kun itse tulemme +rikkaiksi."</p> + +<p>Morange oli liikutettu, hän tarttui vaimonsa käteen ja suuteli sitä. Hän +oli tuon heikon miehen tahto, hän oli istuttanut kunnianhimonsa +mieheensä, ja mies rakasti häntä siitä syystä paljon enemmän.</p> + +<p>"Minulla on kunnon vaimo, rakas Fromentini. Hänellä on päätä ja +sydäntä."</p> + +<p>Kun Valérie jatkoi tuumainsa kehittämistä ja puhui siitä kauniista +huoneustosta, joka hänellä tulisi olemaan, vastaanotoista, niistä +kahdesta kuukaudesta, jotka hän viettäisi jossain kylpypaikassa kuten +Beauchênetkin, katseli Mathieu häntä mietteisiinsä vaipuneena. Tämä oli +toista kuin Moineaud, joka tiesi, ett'ei hänestä koskaan tule +ministeriä. Morange ehkä uneksi, että hänen vaimonsa tekee hänet +ministeriksi jonakuna päivänä. Kansanvaltaisessa maassa tahtoo ja voi +jokainen vähäpätöinen porvari kohota, ja siellä on kilpajuoksua, +jokainen tulee julkean hävittömäksi, sysää tieltään toiset päästäkseen +sitä pikemmin askeleen ylöspäin. Tällainen yleinen ylöspäin kohoaminen +on ainoastaan mahdollista sellaisessa maassa, jossa vallitsee +valtiollinen tasa-arvoisuus ja taloudellinen epätasaisuus, sillä siellä +on jokaisella sama oikeus onneen, vaaditaan vaan, että se valloitetaan +sydämettömän itsekkäisyyden taistelussa, jos nimittäin ihminen janoaa +yliluokan viekottelevain huvien nauttimista. Kansa ei voi elää +onnellisena kansanvaltaisen hallitusmuodon ollessa vallalla, ell'eivät +tavat ole yksinkertaiset ja yhteiskunnalliset ehdot jotenkin yhtäläiset. +Muuten syntyy ankara kilpajuoksu valtion virkain saamisesta, +ruumiillista työtä halveksitaan, loisteliaisuus tulee välttämättömäksi, +kilpaillaan rikkaudesta ja vallasta, jotta voitaisiin tyydyttää ahnasta +nautinnonhimoa. Se oli niinkuin Valérie sanoi. Ei tahdota rasittaa +itseään lapsilla, tahdotaan pitää kädet ja jalat vapaina tällaisessa +sodassa, jotta voitaisiin helpommin kavuta toisten ylitse.</p> + +<p>Mathieu ajatteli myöskin matkimishalua, joka saa aikaan sen, että +varattomat köyhdyttävät itseään vielä enemmän matkimalla varakkaampia. +Mitä tuskaa on tuon jäljitellyn loisteliaisuuden takana, joka on niin +kallista, vaikka se olisi mukailtuakin! Kaikenlaisia hyödyttömiä +tarpeita luodaan, ja se hidastuttaa tuotantokykyä. Ei ole enään +sopivaista sanoa, että leipää puuttuu, kun tahdotaan kuvata köyhyyttä. +Se mikä puuttuu, se on ylellisyys; jos siitä täytyy luopua, niin +luulevat ihmiset olevansa kuolemaisillaan nälkään.</p> + +<p>Kun jälkiruoka oli tarjottu ja palvelijatar mennyt pois, tuli Morange +hyvän aamiaisensa vaikutuksesta avomieliseksi; hän katseli vaimoaan, +iski silmää ja katsoi vierastaan.</p> + +<p>"Hänhän on luotettava ystävä, hänelle voi puhua kaikki."</p> + +<p>Ja kun Valérie oli pään nyökäyksellä ilmaissut suostumuksensa, jatkoi +Morange hymyillen:</p> + +<p>"Niin, ystäväni, mahdollista on, että minä pian katoan tehtaasta. Se ei +ole päätetty, mutta minä ajattelen joka tapauksessa sitä. Minä olen sitä +jo ajatellut useamman kuukauden, sillä ainoastaan viiden tuhannen +frankin ansio kahdeksan vuoden työn perästä ja varsinkin tieto siitä, +että ei juuri koskaan voi saada paljoa enempää, voi saattaa epätoivoon."</p> + +<p>"Se on hirmuista", keskeytti Valérie, "yhtä hyvin voi heti lyödä päänsä +seinään."</p> + +<p>"Sellaisissa oloissa on parasta katsoa muita aloja, vai kuinka? Tehän +muistatte Michaudin, sen nuoren miehen, joka oli minun alaisiani +tehtaassa kuusi vuotta sitten, muuten hyvin lahjakas mies. Siitä on nyt +tuskin kuusi vuotta kun hän jätti meidät ja sai paikan Crédit +nationalissa, ja tiedättekö, mitä hän nyt ansaitsee? Kaksitoista tuhatta +frankia ... ajatelkaahan vaan, kaksitoista tuhatta frankia!"</p> + +<p>Tämä numero kajahti kuin torven töräys. Aviopuolisojen silmät +pyörähtelivät innosta, ja tytönkin posket tulivat kuumiksi.</p> + +<p>"Eräänä päivänä maaliskuussa kohtasin minä sattumalta Michaudin; hän +kertoi kaiken tuon minulle ja oli hyvin ystävällinen. Hän tarjoutui +hankkimaan minulle paikan siellä ja suosittelemaan minua parhaan kykynsä +mukaan. Mutta se on uhkapeliä; minun täytyy alussa tyytyä kolmeen +tuhanteen kuuteen sataan päästäkseni vähitellen hyvin korkealle +palkalle. Kolme tuhatta kuusi sataa! Mitenkä voi elää muutamia aikoja +kolmella tuhannella kuudella sadalla varsinkin nyt, kun tämä huoneusto +on lisännyt meidän menojamme niin suuresti?"</p> + +<p>Ja Valérie keskeytti kiivaasti:</p> + +<p>"Se, joka ei yritä, ei myöskään mitään saa! Sen sanon minä hänelle +ehtimiseen. Minä tahdon luonnollisesti, että pitää olla varovainen, en +sallisi hänen koskaan tekevän sellaisia tyhmyyksiä, jotka +vahingoittaisivat hänen tulevaisuuttaan. Mutta eihän hän voi lahota +sellaisella paikalla, joka ei ole hänen arvonsa mukainen."</p> + +<p>"Te olette siis jo tehnyt päätöksen?" kysyi Mathieu.</p> + +<p>"Olen", sanoi Morange, "minun vaimoni on tehnyt kaikki suunnitelmat, ja +me olemme tehneet päätöksemme ... ell'ei mitään odottamatonta tapahdu. +Muuten ei Crédit nationalissa tule yhtään paikkaa avoimeksi, ennenkuin +lokakuussa. Mutta, rakas ystävä, älkää sanoko tästä sanaakaan +kenellekään, me emme tahdo tulla eripuraisuuteen Beauchêneitten kanssa."</p> + +<p>Hän katsoi kelloaan, sillä kun hän oli hyvin säännöllinen, ei hän +tahtonut tulla liian myöhään konttooriinsa, jossa hänen piti olla puoli +kaksi. Ja palvelijatarta käskettiin kiirehtimään kahvia pöytään. Se +juotiin kuumana, mutta silloin ilmoitettiin vieras, joka saattoi perheen +unohtamaan kaiken muun.</p> + +<p>"Oo", huudahti Valérie ja nousi nopeasti ja punastuen ihastuksestaan, +"rouva paroonitar de Lowicz!"</p> + +<p>Sérafine, joka nyt oli kahdenkymmenen yhdeksän, oli pitkä, kaunis, soma, +punahiuksinen nainen, jolla sitäpaitse oli komea vartalo. Hänen punaiset +huulensa hymyilivät riemuitsevasti, ja hänen ruskeissa, suurissa, +kullansädehtivissä silmissään paloi sammumaton irstaisuuden liekki.</p> + +<p>"Älkää mitenkään häiriytykö minun tähteni, ystäväni. Palvelijattarenne +tahtoi välttämättömästi tuoda minut saliin, mutta minä tulin mieluimmin +tänne, sillä minulla on hieman kiire. Minä tulin noutamaan teidän pikku, +kiltti Reineä ottaakseni hänet mukaani illatsuun Circuksessa."</p> + +<p>Ja uusi ihastuksen räjähdys tärisytti ilmaa. Tyttö istui siinä +mielipuolena ilosta, ja äiti rehenteli ylpeydestä sekä puhui +lakkaamatta.</p> + +<p>"Oo, rouva paroonitar, te yllätätte meidät, te hemmoittelette +pienokaisen pilalle. Mutta eihän hän ole puettukaan vielä, ja meidän +täytyy pyytää teidän odottamaan silmänräpäyksen. Kas niin, tule nyt +heti, niin minä autan sinua. Kymmenen minuuttia, sen minä lupaan, +ainoastaan kymmenen minuuttia!"</p> + +<p>Sérafine jäi yksikseen molempain herrain kanssa. Hän oli kummastunut +nähdessään Mathieun; nyt meni hän iloisena Mathieun luokse ja puristi +hänen kättänsä kuin vanha ystävä.</p> + +<p>"Mitenkä te voitte?"</p> + +<p>"Kiitos, erittäin hyvin."</p> + +<p>Kun Sérafine istui Mathieun viereen liikahti Mathieu vasten tahtoaan +vetääkseen tuolinsa taaksepäin; hän näytti suuttuneelta tästä +kohtauksesta.</p> + +<p>Hän oli ollut hyvä tuttu Sérafinen kanssa siihen aikaan, jolloin hän oli +tullut Beauchénen palvelukseen. Sérafine oli hillitsemätön nautinnon +ihminen, hermostunut nainen ilman omaatuntoa ja moraalia, rohkea ja +tarmokas, tykkänään antautunut hekuman palvelukseen. Hän oli kasvanut +tehtaan hälyssä ja pauhussa yhdessä perin itsekkään veljensä Alexandren +ja serkkunsa, hyvän, terveen, viisaan Mariannen kanssa. Aina +lapsuudestaan asti oli hän ollut utelias maistamaan kaikkia kiellettyjä +hedelmiä. Väitettiin, että hän oli viidentoista vuotiaana antanut erään +tuntemattoman miehen vietellä itsensä. Sitten tuli tuo omituinen juttu +hänen naimisestaan parooni de Lowiczin kanssa, lurjuksen, mutta kauniin +kuin jumala, jonka kanssa hän pakeni. Vuoden kuluttua synnytti hän +kuolleen lapsen, keskosen, johon hänen sanottiin olevan itse syypää. +Ahnas kun oli, oli hän perinnönjaossa isänsä jälkeen joutunut +eripuraisuuteen miehensä kanssa ja ajanut tämän ulos portista, jonka +jälkeen parooni matkusti Berliiniin ja murhattiin eräässä pelihuoneessa. +Iloissaan siitä, että oli päässyt miehestään, nautti Sérafine +häikäilemättä vapauttaan nuorena leskenä. Hän oli mukana kaikissa +huveissa, kaikissa juhlissa, ja monia tarinoita kuiskailtiin hänen +satunnaisista yhteyksistään, siitä julkeudesta, jolla hän pyrki +tarkoitustensa perille saadakseen heti valtoihinsa sen miehen, johon hän +oli iskenyt silmänsä, ja hänen kohtuuttomista uhreistaan vapaan +rakkauden alttarille; mutta koska hän oli säilyttänyt ulkonaisen arvonsa +eikä koskaan joutunut julkisiin häväistyksiin rakastajainsa tähden, +otettiin hän yhä vastaan kaikkialla, rikas, kaunis ja pidetty kun oli.</p> + +<p>"Tehän asutte maalla?" kysyi hän ja kääntyi taas Mathieun puoleen.</p> + +<p>"Niin, kuukauden päivät."</p> + +<p>"Constance on siitä kertonut minulle. Minä tapasin hänen äskettäin rouva +Séguinin luona. Me olemme, kuten tiedätte, hyviä ystäviä nyt, kun minä +annan veljelleni hyviä neuvoja."</p> + +<p>Hänen kälynsä Constance inhosi häntä, ja Sérafine laski siitä mielellään +leikkiä tavallisella reippaudellaan, hän joka julkisesti nauroi +kaikelle.</p> + +<p>"Voitteko ajatella, siellä puhuttiin tohtori Gaudesta, tuosta +kuuluisasta kirurgista, jolla on jyrkkä keino, millä hän estää rouvia +saamasta lapsia. Minä luulin, että Constance pyytäisi hänen osoitettaan, +mutta hän ei uskaltanut."</p> + +<p>Nyt yhtyi keskusteluun Morange:</p> + +<p>"Tohtori Gaude, vai niin, eräs vaimoni ystävä on puhunut hänestä. Hän +kuuluu tekevän erinomaisia leikkauksia, oikeita ihmetöitä. Hän avaa +hyvin häikäilemättä vatsan niinkuin kaapin, ottaa siitä pois, mitä hän +tahtoo, ompelee kiinni taas, ja potilas tulee terveeksi edes tietämättä +mitä hänelle on tehty. Sehän on suurenmoista!"</p> + +<p>Hän puhui lähemmistä yksityiskohdista, kertoi tohtori Gauden klinikasta +Marboeufissa, jonne kansaa virtaili näkemään leikkauksia niinkuin +mennään teaatteriin. Tohtori, joka ei halveksinut mammonaa vaan oli +päinvastoin hyvin rahanahne saatuaan rikkaita potilaita käsiinsä, +tavoitteli myöskin kunniaa mitä vaarallisimpain kokeitten +onnistumisessa, kokeitten, joitten alaisiksi tulivat klinikan köyhät +vaimot. Sanomalehdet puhuivat hänestä ehtimiseen, hän antoi +sanomalehtien puhua laveasti niistä varattomista naisista, joita hän oli +leikellyt, ja tämä kiihoitti rikkaita naisiakin yrittämään. Muuten oli +hän iloinen pessimisti, hän kuohitsi naisen kuin kaniinin, ja tämän teki +hän tinkimättä omantuntonsa kanssa: muutamia onnettomia ihmislapsia +vähemmän, eikö se ollut pelkkä voitto?</p> + +<p>Sérafine puhkesi nauruun, kun hän näki Mathieun hämmästyneen ja +suuttuneen katseen; hänen valkeat sudenhampaansa salamoitsivat veristen +huulten välissä.</p> + +<p>"Niin, ystäväni, tuo mies ei ole lähestulkoonkaan samanlainen kuin +teidän tohtorinne Boutan, joka neuvoo kaikkien naispotilaittensa +synnyttämään lapsia. Se on hänen yleinen lääkkeensä kaikkia tauteja +vastaan. Se minua vaan kummastuttaa, että Constance pitää tuota tohtori +Haikaraa lääkärinään, hän, joka pelkää aina tulevansa raskaaksi. Ja +siinä hän onkin oikeassa. Hyi, miten rumaa se on!"</p> + +<p>Morange yhtyi kohteliaasti hänen nauruunsa osoittaakseen, että hän oli +samaa mieltä. Mutta Valérie ei tullut takaisin Reinen kanssa, hän tuli +kärsimättömäksi ja tuskaantui siitä, että hänen vaimonsa antoi +paroonittaren odottaa. Hän pyysi lupaa saada mennä katsomaan; hän +ajatteli, että hän ehkä voi auttaa tytön pukemisessa.</p> + +<p>Kun Sérafine jäi kahdestaan Mathieun kanssa, iski hän suuret, tuliset +kullansädehtivät silmänsä häneen. Hän ei nauranut enään niinkuin ennen, +hänen rohkeat kasvonsa loistivat jonkinlaisesta pilkallisesta himosta +kajastuen hiusten punertavaan väriin. Syntyi sangen pitkä äänettömyys +aivankuin hän olisi tahtonut saattaa Mathieun hämmennyksiin ja voittaa +hänet.</p> + +<p>"Kiltti Marianne voi ehkä hyvin?"</p> + +<p>"Kyllä, kiitos."</p> + +<p>"Ja lapset varttuvat?"</p> + +<p>"Niin tekevät."</p> + +<p>"Te olette siis onnellinen kuin hyvä perheenisä siellä kaukaisessa +nurkassanne?"</p> + +<p>"Täydellisesti onnellinen."</p> + +<p>Sérafine vaikeni taas, mutta katsoi yhä Mathieutä yhä kiihoittavammin ja +päivänpaisteisena, hurmaavana kuin seireeni, jonka polttavat silmät +myrkyttävät miesten sydämet. Vihdoin sanoi hän pitkäveteisesti:</p> + +<p>"Meidän välimme on siis aivan loppu?"</p> + +<p>Mathieu osoitti liikkeellä, että se oli aivan loppu. Heidän historiansa +oli nyt jo vanha. Mathieu oli yhdeksäntoista vuotias ja oli äsken tullut +Beauchênen palvelukseen, kun Sérafine, joka oli naimisissa ja +yhdenkolmatta vuotias, oli äkkiä eräänä iltana ollessaan ilman seuraa +heittäytynyt hänen syliinsä. Mathieu oli heikkona hetkenään antanut +yllättää itsensä. Muutamia kuukausia myöhemmin, ennenkuin hän oli nainut +Mariannen, oli hän rikkonut nämät välit.</p> + +<p>"Loppuko, aivanko loppu?" kysyi Sérafine taas taisteluun vaativalla ja +hymyilevällä katseella.</p> + +<p>Hän oli todellakin vastustamattoman viehättävä. Ei koskaan Mathieu ollut +nähnyt häntä niin kauniina, niin leimuavan himoisena saada heti +tyydyttää oikkunsa. Hän tarjosi itseään voittajan varmuudella, ilman +häveliäisyyden jälkeäkään, hänhän oli vapaa ja tiesi varmaan, että hän +voi antaa yhtä paljon ja enemmänkin kuin ottaa vastaan. Kaiken tämän +alla oli kuitenkin saatanallinen halu kiusata Mathieutä, ottaa mies +toiselta naiselta, pieneltä, tuhmalta sukulaiselta ja pakoittaa tämä +sukulainen itkemään.</p> + +<p>Kun Mathieu ei nytkään vastannut edes liikkeellä, ei hän siitäkään +suuttunut, vaan näyttäytyi yhä vastustamattomammalta seireeniltä.</p> + +<p>"Minä pidän enemmän tästä, älä vastaakaan, älä sanokaan, että kaikki on +loppu. Minun puoleltani, rakas ystäväni, ei se koskaan lopu. Se voi +tapahtua, kun te tahdotte, ymmärrättekö, illalla, huomenna, tai minä +päivänä tahansa teitä haluttaa tulla naputtamaan oveani. Tehän tiedätte, +missä minä asun, eikö totta? Minä odotan teitä."</p> + +<p>Punertava pilvenhattara peitti Mathieun kasvot. Hän sulki silmänsä, +jotta ei näkisi Sérafinea, joka nojasi hänen puoleensa hehkuvana ja +tuoksuava. Ja pimeydessä silmäluomiensa takana näki hän Sérafinen +huoneuston, jossa hän oli käynyt vieraisilla Mariannen kanssa, alemman +kerroksen eräässä talossa Marignanin kadun varrella. Erityinen ovi vei +siellä hiljaisiin huoneisiin, jotka olivat verhotut äänen +tukahduttamiseksi paksuilla matoilla ja oviverhoilla. Palvelusväkenä oli +naisia, jotka veivät vieraan sanaakaan sanomatta sisään ja katosivat +kuin varjot. Nuoren parin oli Sérafine siellä ottanut vastaan pienessä +salissa, jossa ei näyttänyt olevan ainoatakaan ikkunaa ja jossa +kandelabrien kymmenen kynttilää paloi keskellä päivää. Mathieu tunsi +vielä monen vuoden kuluttua sen läpitse tunkevan, lämpimän tuoksun, joka +siellä oli huumannut hänen aistimensa.</p> + +<p>"Minä odotan sinua", kuiskasi Sérafine huulet aivan lähellä Mathieun +huulia.</p> + +<p>Kun Mathieu vavahdellen vetäytyi taaksepäin suutuksissaan siitä, että +hän näytteli sellaisen miehen osaa, joka hylkää viehättävän naisen, +luuli Sérafine, että hän aikoi vielä kerran kieltäytyä, ja hän pani +äkkiä pienen, lämpimän kätensä Mathieun huulille.</p> + +<p>"Hiljaa, he tulevat. Ja minä en tarvitse mitään tohtori Gaudea, kuten +tiedät."</p> + +<p>Herra ja rouva Morange tulivat nyt vihdoinkin takaisin Reinen kanssa. +Äitinsä oli polttamalla kähertänyt hänen hiuksensa. Reine oli todellakin +ihastuttava heleässä, valkeilla pitseillä reunustetussa +silkkileningissään ja samasta kankaasta tehdyssä suuressa hatussaan. +Hänen iloisia, pyöreitä kasvojaan peitti iho niin heleä ja hieno kuin +ruusunlehti.</p> + +<p>"Ah, sinä pieni keruubi!" huudahti Sérafine imarrellakseen vanhempia. +"Hän vielä kerran ryöstetään minulta..."</p> + +<p>Ja hän syleili Reineä ihastuksissaan ja oli olevinaan ikävissään siitä, +että hänellä itsellä ei ollut lapsia.</p> + +<p>"Niin, siitä tulee niin surumieliseksi, kun näkee tuollaisen pienen +aarteen. Jos voitaisiin olla varmat siitä, että Herramme antaisi +jollekin noin ihastuttavan, pienen lapsen, niin kellään ei todellakaan +olisi mitään sitä vastaan. No niin, mutta minähän voin varastaa hänet +teiltä enkä anna enään häntä takaisin."</p> + +<p>Herrasväki Morange nauroi tyytyväisenä. Mathieu, joka tunsi Sérafinen +erittäin hyvin, kuunteli kummastuneena. Kuinka monta kertaa oli hän +heidän lyhyen yhdyselämänsä aikana kiivaalla äänellä puhunut hänen +kanssaan lapsista, joita aina pitäisi pelätä. Ne ovat ainaisena uhkana, +ne turmelevat ja vähentävät nautinnon, ne antavat ihmisen maksaa hetken +huvin pitkäaikaisella kärsimyksellä ja loppumattomalla huolella.</p> + +<p>Sitäpaitse turmelevat ne naisen kauneuden, tekevät hänet ennen aikaansa +vanhaksi ja miesten inhoamaksi. Luonto on aivan hullu, kun se on antanut +rakkauden maksaa äiteyden ankaran veron. Aina siitä asti kuin +raskaudentila, joka onneksi oli päättynyt keskosen synnyttämiseen — oli +antanut hänelle varoituksen, jota hän vieläkin kauhistuu, oli hän valmis +rikokseen päästäkseen lapsia synnyttämästä.</p> + +<p>Hän tunsi Mathieun kummastuneen katseen, se huvitti häntä ja hän lausui +pilkallisella äänellä:</p> + +<p>"Eikö totta, ystäväni, minähän sanoin teille äsken, että tultuani +leskeksi lohdutan itseäni miten parhain taidan siitä, että olen tuomittu +ainaiseksi lapsettomaksi."</p> + +<p>Mathieu tunsi taas polttavan punan kasvoillaan, ja hän ymmärsi, mitä +Sérafine tarkoitti, minkälaisia inhoittavia hedelmättömiä nautintoja hän +lupasi hänelle.</p> + +<p>Reine katseli Sérafinea ihastuneena ja hurmaantuneena tuon kauniin +naisen ystävyydestä. Hän heittäytyi Sérafinen syliin ja huudahti +tyydytetystä turhamaisuudesta värähtelevällä äänellä.</p> + +<p>"Oi, rouvani, kuinka minä pidän teistä!"</p> + +<p>Aina portaille asti saattoi Morangen herrasväki paroonitar de Lowiczia, +eivätkä he keksineet sanoja, joilla olisivat voineet ilmaista +kiitollisuutensa tuolle heidän itsensä tavoittamalle ylellisyydelle, +joka oli tullut noutamaan heidän tyttärensä.</p> + +<p>Kun he olivat sulkeneet eteisen oven, hyökkäsi Valérie palkongille +huudahtaen:</p> + +<p>"Mennään katsomaan, kun he menevät!"</p> + +<p>Morange, joka ei enään ajatellut konttooriaan, asettui hänen viereensä, +huusi Mathieutä ja sai tämänkin nojautumaan kaidepuun ylitse. Siellä +alhaalla oli sirot viktoriavaunut, joita ajoi liikkumatta kuskipukilla +istuva komea kuski. Tämä näky sai aviopuolisot haltioihinsa +ihastuksesta. Ja kun Sérafine astui vaunuihin sekä antoi tytön istua +viereensä, eivät he voineet olla ääneensä nauramatta.</p> + +<p>"Miten kaunis hän on, miten hän on onnellinen!"</p> + +<p>Tässä silmänräpäyksessä tunsi Reine, että häntä katsottiin. Hän katsoi +ylöspäin, hymyili ja tervehti. Ja Sérafine teki samoin, kun hevonen +ravasi pois ja kääntyi kadun kulmassa.</p> + +<p>Nyt tuli viimeinen purkaus:</p> + +<p>"Katsokaa häntä, katsokaa häntä!" huudahti Valérie. "Miten lapsellinen +hän on! Kahdentoista vuotiaana on hän vielä yhtä viaton kuin äsken +syntynyt lapsi. Minä en koskaan voi uskoa häntä kenellekään. Eikö hän +näytä pieneltä herttuattarelta, jolla ei koskaan ole ollut omia +ajopeliään?"</p> + +<p>Morangessa heräsivät taas tulevan onnen unelmat.</p> + +<p>"Minä toivon, että hän saa yhden lapsen, kun me hänet naitamme. Kun minä +kerran tulen Crédit nationaliin, niin kaikki toiveesi täyttyvät."</p> + +<p>Sitten kääntyi hän Mathieun puoleen:</p> + +<p>"Eikö olisi rikoksellisesti tehty meiltä, jos me hankkisimme yhden +lapsen lisää? Meitä on jo kolme, ja rahan ansaitsemiseen vaaditaan niin +paljon työtä ja vaivaa"...</p> + +<hr class="chapter" /> + + + + +<h3>III</h3> + + +<p>Mathieu, joka tahtoi lähteä työstään aikaisemmin ehtiäkseen talonisännän +luokse, ennenkuin lähti päivälliselle ravintolaan — kuten hän +Mariannelle oli luvannut — sai iltapäivällä niin paljon tekemistä +tehtaassa, että hän näki tuskin vilaustakaan Beauchêneesta.</p> + +<p>Ja se oli helpoituskin hänelle, sillä häntä hävetti se salaisuus, jonka +hän sattumalta oli keksinyt, hän pelkäsi saattavansa Beauchênen +häpeemään. Mutta niinä parina kertana kun he vaihtoivat jonkun sanan +keskenään, ei hänen päällikkönsä näkynyt edes muistavan, että hänellä +olisi mitään hävettävää. Hän ei koskaan muulloin ollut näyttänyt niin +toimintahaluiselta. Aamullinen väsymys oli paennut, hän nauroi ja puhui +kovalla äänellä aivankuin mies, joka ei pelkää työtä ja joka pitää +elämää hupaisena.</p> + +<p>Mathieu, joka tavallisesti ei lähtenyt ennen kello kuutta, meni nyt +kello puoli kuusi Morangen luokse nostamaan kuupalkkaansa. Se nousi +kolmeensataan viiteenkymmeneen frankiin. Mutta kun hän oli tammikuussa +ottanut etukäteen viisisataa frankia, josta hän kuussa maksoi takaisin +viisikymmentä, sai hän ainoastaan kolmesataa. Hän laski viisitoista +louisdoriaan ja pani ne iloisella mielellä taskuunsa, mikä sai +kassanhoitajan tekemään erään kysymyksen.</p> + +<p>"Niin, nämä rahat tulevat todellakin kreivin aikaan; vaimollani ei +aamulla ollut kuin kolmekymmentä souta."</p> + +<p>Kello oli jo yli kuuden, kun Mathieu tuli siihen komeaan taloon d'Antin +kadun varrella, jossa Séguin de Hordel asui.</p> + +<p>Séguinin iso-isä oli ollut yksinkertainen Janvillen talonpoika. Hänen +oma isänsä, joka oli ollut armeijan muonavarain hankkija, oli koonnut +melkoisen omaisuuden. Ja itse eli hän, nousukkaan poika kun oli, rikkaan +ja komean laiskurin elämää, oli jäsen suurimmissa klubeissa, piti +hevosia, oli rakastavinaan taidetta ja kirjallisuutta ja kannatti +rikkaana sekä vapaamielisenä dilettanttina repäisevimpiä mielipiteitä.</p> + +<p>Hän oli nainut hyvin vanhaa aatelia olevan köyhän tytön, Valentine de +Vaugeladen, vähäverisen, ahdasmielisen naisen, joka äidin palavasta +uskoninnosta huolimatta ainoastaan tavan vuoksi noudatti kirkollisia +tapoja ja himoitsi maailmallisia huvituksia. Itse Séguinkin kävi +kirkossa naimisensa jälkeen, koska sitä pidettiin hyviin tapoihin +kuuluvana.</p> + +<p>Hänen isoisällään, talonpojalla, oli ollut kymmenen lasta, isä, armeijan +muonavarainhankkija oli tyytynyt kuuteen, ja kun hän itse oli saanut +kaksi, pojan ja tytön, selitti hän, että sellainen saisi loppua nyt, +koska nytkin jo oli tarpeeksi väärin, että oli hankittu maailmaan kaksi +olentoa, jotka eivät sitä olleet pyytäneet.</p> + +<p>Séguin omisti muun muassa Janvillen tuolla puolen suuren maatilan, jossa +oli viisisataa hehtaaria metsää ja korpea ja jonka hänen isänsä oli +ostanut vetäytyessään pois liike-elämästä ja koottuaan äärettömän suuren +omaisuuden. Hänen alituinen toivonsa oli ollut päästä riemuretkessä +takaisin synnyinseudulleen, josta hän oli lähtenyt köyhänä, ja hän aikoi +juuri rakentaa ruhtinaallisen linnan suureen puistoon, kun kuolema +tempasi hänet pois.</p> + +<p>Séguin, joka oli saanut melkein kaikki nämät alueet perintöosakseen, +tyytyi myymään metsästysmaita; hän oli muodostanut viidensadan frankin +osakkeita, joista hänen ystävänsä kilpailivat ja jotka tuottivat hänelle +erittäin hyvän koron. Paitsi metsiä ei siellä ollut mitään muuta kuin +viljelemätöntä maata, lampia, hiekkaharjuja, kivikkoja, ja yleisenä +mielipiteenä paikkakunnalla oli, ett'ei yksikään maanviljelijä voi +koskaan saada näistä maista mitään. Ainoastaan armeijan +muonavarainhankkija olisi voinut unelmoida tuosta romantisesta puistosta +ruhtinaallisen linnan ympärillä. Se oli myöskin hän, joka oli hankkinut +itselleen oikeuden lisätä arvonimen "de Hordel" omaan nimeensä sen +torninraunion mukaan, joka oli hänen tilallaan.</p> + +<p>Beauchênen kautta, joka oli yksi metsästysosakkeitten omistaja, oli +Mathieu oppinut tuntemaan Séguinen ja löytänyt vanhan +metsästyspaviljongin metsänlaidassa, tuon yksinäisen, rauhallisen +harakanpesän, jota hän rakasti siihen määrään, että oli vuokrannut sen +ja muuttanut sinne omaisineen. Valentinekin oli ollut niin rakastettava, +että oli siellä käynyt heidän muuttaessaan heitä tervehtimässä, ja hän +oli ylistellyt paikan runollisuutta ja nauranut sitä, ett'ei hän edes +itse tiedä, mitä hän omistaa.</p> + +<p>Asian oikea laita oli kuitenkin se, ett'ei hän olisi voinut asua siellä +tuntiakaan. Hänen miehensä oli johdattanut hänet kirjalliseen, +taiteelliseen ja hienon maailman Pariisiin, juoksi hänen kanssaan +ehtimiseen kirjallisissa salongeissa, ateliereissä ja näyttelyissä, +teaattereissa ja huvittelupaikoissa, sanalla sanoen kaikissa niissä +sulatusuuneissa, joissa heikot sydämet ja aivot poltetaan. Séguinilla, +joka niin mielellään tahtoi olla muita etevämpi, oli kuitenkin ikävä ja +hän viihtyi ainoastaan hevostensa kanssa huolimatta siitä, että hän +vaati tunnustusta rakastavansa kirjallisuutta ja tulevaisuuden +filosofiaa, huolimatta taidekokoelmistaan, huonekaluistaan, savi- ja +tina-astioistaan ja ennen kaikkea kirjoistaan, joista hän niin ylpeili.</p> + +<p>Ja hän muodosteli vaimonsa itsensä mukaan, turmeli hänet omasta +ehdostaan huikentelevilla mielipiteillään, mustasi hänet +toverielämällään sellaisten henkilöitten kanssa, joitten kanssa hän +luuli olevan reipasta ja muodinmukaista seurustella. Tuo pieni, hurskas +hanhi, joka oli uskottu hänen huostaansa, oli siis jo valmiina mitä +suurimpiin hullutuksiin; hän piti vielä tapana käydä +herranehtoollisella, mutta ylisti syntiä ja totutti itsensä päivä +päivältä yhä enemmän harha-askeleen ottamisen ajatukseen. Tämä kaikki +voi hyvin helposti johtaa suureen onnettomuuteen, sillä Séguin oli siksi +tyhmä, että hän oli usein raaka ja pilkallinen vaimoaan kohtaan, ja tämä +loukkasi vaimoa niin, että hän tuli kylmäksi ja uneksi tulevansa +toisella tavalla rakastetuksi, hellemmin ja lempeämmin.</p> + +<p>Kun Mathieu tuli taloon, jonka komeasti koristetussa +renessanssifasaadissa oli kahdeksan ikkunaa joka kerroksessa, hymyili +hän ja ajatteli:</p> + +<p>"Täällähän asuu aviopari, joka ei odota kolmeasataa frankiaan +kuukaudessa kolmekymmentä souta taskussa."</p> + +<p>Vestibyyli oli äärettömän komea, pronssia ja marmoria. Oikealla oli +kolme salia ja ruokasali, vasemmalla biljaardi, tupakkahuone ja +talvipuutarha. Ensi kerroksessa oli keskellä Séguinin työhuone, suuri ja +korkea huone, joka täytti talon koko keskiosan; hänen makuuhuoneensa oli +oikealla, vaimon ja lasten vasemmalla. Toisessa kerroksessa oli kaksi +huoneustoa varattu lapsia varten, kun ne olivat kasvaneet suuriksi.</p> + +<p>Eräs palvelija, joka tunsi Mathieun, vei hänet heti herran työhuoneesen, +jossa käski Mathieun odottamaan; hänen herransa puki päälleen. Hetkisen +luuli tulija, että hän oli yksikseen, ja hän katseli tuota suurta +huonetta, silmäili korkeaa ikkunaa vanhanaikaisine lasimaalauksineen, +samettisia, hopealla kirjailtuja oviverhoja, tammista kirjakaappia, +jossa oli rivittäin komeita kirjoja, pöytiä, joilla oli kallisarvoisia +kulta-, lasi-, pronssi- ja marmoritaideteoksia, niitten joukossa myöskin +uudenaikainen kokoelma tinasia esineitä. Kaikkialla oli itämaalaisia +mattoja, matalia, mukavia tuoleja, ja yksinäisiä nurkkia, joita korkeat +lehväkasvit verhosivat ja joissa voi parittain olla häiritsemättä.</p> + +<p>"Ei, mutta oletteko te täällä, herra Froment!" sanoi äkkiä ääni, joka +tuli tinaesineillä lastatun pöydän luota.</p> + +<p>"Ah", sanoi Mathieu hetken epäiltyään, "herra Charles Santerre!"</p> + +<p>Se oli jo toinen kerta, kun Mathieu tapasi Santerren tässä huoneessa. +Charles Santerrella, kuuluisalla ja salongeissa huomatulla +romaanikirjailijalla, oli kaunis otsa, hellät, ruskeat silmät, ja liian +punainen ja suuri suu, jota verhosi assyyrialaisella tavalla leikattu ja +käherretty parta. Hän oli kohonnut naisten avulla, joita hän hakkaili +muka tutkiakseen heitä; hän käytti heitä niin paljon kuin voi huvikseen +ja edukseen. Hänen sanottiin muuten olevan hyvin nöyrä, kohtelias ja +orjamaisesti rakastunut naisiin niin kauvan kuin hän ei ollut saanut +heitä valtaansa; sitten käänsi hän heille röyhkeästi selkänsä, kun he +eivät enään olleet hänelle miksikään hyödyksi. Poikamiehenä +periaatteensa ja suunnitelmiensa mukaan, asettui hän toisten pesiin ja +omaksui hienon maailman paheet; hänen kirjallisena erikoisalanaan oli +aviorikokset ja hän kertoili ainoastaan rikoksellisesta, liian +hienostuneesta rakkaudesta, tuosta hedelmättömästä rakkaudesta, joka ei +hanki lapsia maailmaan. Hänellä ei alussa ollut mitään suuria toiveita +kirjoistaan, kirjaileminen oli hänestä ainoastaan hupainen ja tuottelias +ammatti, jonka hän oli itselleen valinnut. Menestyksensä viekoittelemana +oli hän sitten kuulustellut turhamaisuutensa ääntä, joka hänelle +vakuutti, että hän oli kirjailija. Ja hän esiintyi nyt kuolevan maailman +salonkielämän kertoilijana, hän saarnasi mitä veltostuneinta pessimismiä +ja sellaista molemminpuolista pidättäväisyyttä, joka ihmiskunnan +loppumisessa näki sen onnen.</p> + +<p>"Séguin tulee pian", sanoi hän mitä rakastettavimmalla äänellä. "Minä +olen saanut päähäni viedä hänet ja hänen vaimonsa kanssani syömään +päivällistä ravintolaan, ja sitten me menemme erääsen pieneen +premiäriin, jossa syntyy mellakoita ja tappelu."</p> + +<p>Nyt vasta huomasi Mathieu, että hän oli jo pukeutunut hännystakkiin. He +pakisivat hetkisen, Santerre näytti erästä uutta tinaesinettä, pientä, +alastonta naista, laihaa ja pitkää, joka makasi vatsallaan pää hiuksien +peittämänä; mestariteos, sanoi hän, koko kärsivä ihmiskunta, yksinäisen +naisen avuttomuus, kun hän vihdoinkin on irtaantunut miehestä. Se oli +Santerre, joka tultuaan ystäväksi taloon kylvi sinne kirjallista ja +taiteellista mielettömyyttään, mikä teki yksinkertaisen ja luonnollisen +jokapäiväisen elämän yhä onnommaksi.</p> + +<p>Nyt tuli Séguin sisään. Hän oli yhtä vanha kuin Santerre, mutta pitempi +ja solakampi, hyvin vaaleaverinen, kotkannenä, harmaat silmät, ohuet +huulet ja pienet viikset. Hänkin oli hännystakissa.</p> + +<p>"Niin, rakas ystäväni", sanoi hän ollen hieman sammaltavinaan +puhuessaan, "Valentine tahtoo välttämättömästi ottaa toisen leningin. +Meidän täytyy olla kärsivällisiä, meillähän on vielä tunti aikaa."</p> + +<p>Kun hän huomasi Mathieun, pyysi hän ylen kohteliaasti, mutta ylhäisellä +äänenpainolla anteeksi. Ja kun tämä, jota Séguin kutsui "rakkaaksi +vuokralaisekseen" oli maininnut käyntinsä syyn, repeämän sinkkikatossa +viime sateen jälkeen, suostui hän heti siihen, että Janvillen levyseppä +saa tulla juottamaan sen kiinni. Mutta kun hän uusista selityksistä +ymmärsi, että koko katto täytyi laittaa uudestaan, niin huono se oli, +jätti hän heti kohteliaan puhetapansa, vastusti ja sanoi, että hän ei +voi sellaiseen korjaukseen uhrata rahasummaa, joka on paljoa suurempi +vuotuista vuokraa, kuuttasataa frankia.</p> + +<p>"Juottamiseen", sanoi hän, "siihen minä suostun. Minä kirjoitan +levysepälle."</p> + +<p>Ja päästäkseen erilleen tästä aineesta sanoi hän:</p> + +<p>"Odottakaahan hieman, herra Froment! Minä näytän teille erään +mestariteoksen, teille, jolla on niin hyvä arvostelukyky."</p> + +<p>Hän piti todellakin Mathieutä jossakin määrin arvossa, sillä hän tiesi, +että Mathieullä oli nopea, aina työskentelevä ajatus. Mathieu hymyili ja +suostui hänen pyyntöönsä päätettyään itsekseen, ett'ei hän jätä taloa, +ennenkuin on saanut lupaan uuden katon. Séguin otti esiin korukansiin +sidotun kirjan, jonka hän uskonnollisella hartaudella antoi Mathieulle. +Valkeassa nahkakannessa oli suuri hopealilja, jonka yläpuolella taas oli +nippu suuria violetinvärisiä ohdakkeita. Ja kirjan nimi: "Katoomaton +Kauneus" oli ylhäällä eräässä kulmassa niinkuin taivaassa.</p> + +<p>"Aate ja värit ovat ihailtavat", sanoi Mathieu, joka todellakin oli +ihastunut. "Nykyään sidotaan kirjat sellaisiksi, että ne ovat todellisia +pieniä mestariteoksia."</p> + +<p>Hän katseli kirjan nimilehteä.</p> + +<p>"Tämähän on herra Santerren viimeinen romaani!"</p> + +<p>Séguin katseli hymyillen kirjailijaa, joka oli tullut lähemmäksi. Ja +kun hän näki Santerren katselevan kirjaa äärettömän ihastuneena, sanoi +hän:</p> + +<p>"Rakas ystäväni, kirjansitojani toi sen minulle tänä aamuna, ja minä +odotin juuri tilaisuutta saadakseni hämmästyttää teitä sillä. Se on +helmi minun kokoelmissani. Mitä sanotte tästä aatteesta? Lilja, joka +merkitsee voittavaa puhtautta, ja ohdakkeet, rauniotaimet, jotka +merkitsevät vihdoinkin kuolleen, täydellisen onnen valloittaman maailman +hedelmättömyyttä ... nehän kuvaavat koko teidän teoksenne sisällystä."</p> + +<p>"Kyllä, kyllä. Tehän imartelette minua, te teette minut itserakkaaksi."</p> + +<p>Mathieu oli lukenut tämän romaanin, hän oli lainannut sen rouva +Beauchêneelta, jotta hänen vaimonsa Marianne saisi tutustua kirjaan, +josta koko maailma puhui. Ja se oli suututtanut Mathieutä tavallista +enemmän. Tällä kertaa oli Santerre jättänyt tavallisen poikamiehen +asunnon, jossa hänen maailman naisensa harjoittivat luvatonta rakkautta +viiden ja seitsemän välillä; hän oli nyt tahtonut kohota puhtaasen +taiteesen, hämärään, lyyrilliseen symbolismiin. Hän kertoi siinä hienon +jutun kreivitär Anne-Mariesta, joka oli välttääkseen karkean aistillista +miestään paennut Bretagneen nuoren taivaallisia näkyjä näkevän +taiteilijan Norbertin luokse, joka oli ottanut näkyjensä mukaan +kuvitellakseen nunnaluostarin kappelin. Kolmekymmentä vuotta kesti hänen +ihanteellinen taidemaalauksensa, ja se oli kuin seurustelua enkelien +kanssa. Kirja oli ainoastaan kertomus näistä kolmestakymmenestä +vuodesta, mitenkä hän näinä kolmenakymmenenä vuotena eli Anne-Marien +sylissä, pyhissä, salaperäisissä ja hedelmättömissä hyväilyissä, niin +ett'ei ryppykään rumentanut Anne-Marien naisellista kauneutta; +Anne-Marie oli näitten kolmenkymmenen hedelmättömyyden vuoden jälkeen +yhtä nuori, yhtä terve kuin silloin, kun he ensi kerran olivat toisensa +tavanneet rakkaudessa. Saadakseen piirteet selvemmiksi oli Santerre +ottanut mukaan muutamia läheisessä pikkukaupungissa asuvia +sivuhenkilöitä, porvarinaisia, vaimoja ja äitejä, joiden lopuksi tuli +fyysillinen ja moraalinen heikontuminen.</p> + +<p>Tämän hedelmättömän rakkauden tyhmässä ja rikoksellisessa teoriassa +suututti Mathieutä ennen kaikkea se, että neitsyydelle annettiin siinä +kaikki fyysillinen kauneus ja koko siveellinen aateluus. Hän ei voinut +olla sanomatta kirjan tekijälle:</p> + +<p>"Se on hyvin huvittava ja merkillinen kirja. Mutta mitenkä sitten +kävisi, jos Norbert ja Anne-Marie saisivat lapsen? Jos Anne-Marie tulisi +raskaaksi?"</p> + +<p>Santerre keskeytti hänet ällistyneenä ja loukkaantuneena.</p> + +<p>"Raskaaksiko? Ei yksikään nainen tule raskaaksi, jos häntä vaan rakastaa +maailmaa kokenut mies."</p> + +<p>"Tiedättekö, mikä minua suututtaa?" huudahti Séguin, joka puoleksi +makasi leposohvallaan. "Se on tuo tuhma syytös katolilaisuutta vastaan, +että se muka saarnaisi juuri tuota ihmiskunnan lisääntymistä, joka on +niin ilettävää ja häpeällistä. Syytös on väärä, ja sen olette te hyvin +hyvästi todistanut kirjassanne. Te olette sanonut ratkaisevan sanan, ja +hyvänä katolilaisena kiitän minä teitä siitä."</p> + +<p>"Niin olenkin", sanoi Santerre ja istahti leposohvaan. "Uudesta +testamentista saadaan turhaan etsiä Mooseksen kirjain lausetta: +'Lisääntykää ja täyttäkää maa.' Jeesuksella ei ole isänmaata, ei +omaisuutta, ei ammattia, ei perhettä, ei vaimoa eikä lapsia. Hän on +persoonalliseksi muuttunut hedelmättömyys. Ensimäiset kristityt +lahkokunnatkin inhosivat avioliittoa. Hurskasten mielestä oli nainen +ainoastaan saastainen olento, kiusauksen ja turmeluksen henki. Ehdoton +puhtaus tuli täydelliseksi: hedelmätön, mietiskelevä, yksinäinen egoisti +teki työtä ja eli ainoastaan oman yksityisen pelastuksensa tähden. Ja +neitsy on naisihanne, vieläpä äiteydenkin ihanne. Vasta paljon myöhemmin +katolilaisuus perusti avioliiton siveelliseksi suojeluskeinoksi, himojen +rajoittajaksi, koska ei mies eikä nainen voi olla enkeli. Sitä +siedetään, se on välttämätön pahe, erityisillä ehdoilla sallittu +asiaintila, sillä kristityt eivät ole niin sankarillisia, että voisivat +elää täydellisinä pyhimyksinä. Mutta meidän päivinämme samoin kuin +kahdeksantoista sataa vuotta sitten ei uskovainen, armon saanut mies +koske naiseen, vaan tuomitsee hänet ja pitää itsestään erillään. +Ainoastaan neitsy Maarian liljat levittävät tuoksuaan taivaassa."</p> + +<p>Laskiko hän leikkiä? Hänen äänessään tuntui kuin pidätettyä naurua, jota +ei Séguin kuitenkaan tuntunut kuulevan. Hän vaan yhtyi Santerren +mielipiteesen ja sanoi:</p> + +<p>"Aivan totta! Kauneus voittaa aina, ja teidän kirjanne kertoo juuri +unohtumattomasta kauneudesta: koskemattomasta neitseestä, jota ei mikään +ole saastuttanut ja jolle alhaiset sikiämistoiminnat ovat kaikkea +merkitystä vailla. Ei voi inhotta katsella kaduilla noita likaisia, +kuihtuneita, rumentuneita naisia, joitten perässä kulkee kokonainen rivi +lapsia kuin kananpojat kanan jälessä. Kansan terveellä +talonpoikaisjärjelläkin on selvä käsitys tästä asiasta; heistä tehdään +pilkkaa, kun kulkevat sivuitse, heitä nauretaan ja halveksitaan."</p> + +<p>Mathieu, joka ei ollut istunut, huomautti nyt:</p> + +<p>"Mutta kauneuden ihanne vaihtelee. Te pidätte naisen hedelmättömyyttä +kauniina ja ihailette hänen pitkää solakkaa vartaloaan. Mutta koko +renessansin aikana pidettiin kauniina tervettä, vahvaa naista, jolla oli +leveät lantiot ja voimakkaasti kehittyneet rinnat. Rubensin, Tizianin ja +vieläpä Raphaelinkin maalauksissa on nainen vahvajäseninen, ja neitsyt +Maaria on kuvattu todelliseksi äidiksi. Ja huomatkaa, että vaaditaan +ainoastaan, että kauneuden ihanne muuttuu, niin silloin pienen perheen +sijalle, joka nyt on niin suuressa arvossa, tulee suurilukuinen perhe ja +ainoastaan sitä sanotaan silloin kauniiksi. Minun mielestäni on se ainoa +keino kansan väkiluvun suurta vähenemistä, tuota yhteiskunnallista +onnettomuutta vastaan, jonka tähden nyt niin paljon surraan."</p> + +<p>Séguin ja Santerre katsoivat toisiaan hymyillen ja surkuttelevan +näköisinä.</p> + +<p>"Onko kansan väheneminen yhteiskunnan onnettomuus?" sanoi Séguin. +"Voitteko te, joka olette niin ymmärtävä, itsekään uskoa sitä? Mutta +ajatelkaahan toki hieman asiaa!"</p> + +<p>"Siinä taas yksi tuon onnettoman optimismin uhreja!" lisäsi Santerre. +"Muistakaa ennen kaikkea, että luonto toimii sokeasti, ja joka ei sen +toimintaa korjaile, hän joutuu sen uhriksi!"</p> + +<p>He puhuivat toinen toisensa jälkeen, usein molemmat yht'aikaa. He +kiihtyivät ja innostuivat pimeitten mielikuvitustensa vaikutuksesta. +Ennen kaikkea mitään edistystä ei ole olemassakaan. Ajateltakoon +ainoastaan edellisen vuosisadan loppua, jolloin Condorcet ennusti uutta +kultaista aikakautta, yleistä yhdenvertaisuutta, rauhaa yksityisten ja +valtioitten välillä, mitkä jalot mielikuvitukset saivat kaikkein sydämet +sykkimään, tulevaisuuden ihanne avasi taivaan portit kaikille toiveille: +ja sadan vuoden kuluttua, mikä pettymys, sillä nykyisen vuosisadan loppu +näkee tieteitten, vapauden ja oikeuden tekevän konkurssin ja vaipuvan +veriinsä ja likaan tulevan vuosisadan kynnyksellä! Ja muuten, eikö +kokeilemisista jo ole päästy? Tuon kauvan etsityn kultaisen aikakauden +ovat pakanat ajatelleet olleen ennen ajan alkua, kristityt odottavat +sitä ajan loputtua ja meidän aikamme sosialistit luulevat sen olevan +tulevaisuudessa. Siinä on kolme surkuteltavaa pettymystä; yksi ehdoton +onni on ainoastaan ollut olemassa ja se oli tyhjyys. Heidän +katolilaisuutensa sai heidät tosin hieman miettimään, ennenkuin +lopettivat maailman yhdellä iskulla, mutta he pitivät luvallisena +rajoittaa sitä. Schopenhauer ja vieläpä Hartmannkin tuntuivat muuten +heistä vanhanaikuisilta. He lähestyivät Nietzscheä, he haaveilivat +ylimyksellistä parasta, eeterimäisempää ravintoa, hienostuneita +ajatuksia, kauneimpia naisia, ja nämät kaikki loisivat täydellisen +ihmisen, yli-ihmisen, joka voisi nauttia kymmenkertaisesti. He joutuivat +kyllä moneen ristiriitaiseen ajatukseen, mutta siitä he eivät +välittäneet, vaan ajattelivat ainoastaan "kauneudessa olemista", +niinkuin he sanoivat.</p> + +<p>Malthus oli heidän miehensä samoin kuin Beauchênenkin ainoastaan siitä +syystä, että hänen hypoteesinsä vapautti rikkaat kaikista omantunnon +vaivoista syyttämällä köyhiä itsiä syyllisiksi köyhyyteensä. Mutta +vaikka Malthus olikin tehnyt kieltäymyksen laiksi, ei hän kuitenkaan +ollut hyväksynyt eräitä seikkoja, ja näytti siltä, että he eivät +ymmärtäneetkään häntä, koska he saarnasivat hedelmätöntä rakkauttaan, +joka oli samalla kertaa hienostunutta ja hirveää hurjastelua.</p> + +<p>"Kuten tiedätte", sanoi Santerre sangen rauhallisesti, "on Saksassa +tehty ehdotus, että joka vuosi kuohittaisiin määrätty luku köyhiä +lapsia. Se olisi yksi keino, millä johonkin määrään voitaisiin estää +kansan hullumaista hedelmällisyyttä."</p> + +<p>Tämä kirjallinen pessimismi ei voinut tehdä mitään vaikutusta +Mathieuhön; hän laski siitä mielellään leikkiä ja huomasi samalla, mikä +vaarallinen vaikutus sillä oli tapoihin, tuolla kirjallisuudella, joka +saarnasi vihaa elämää vastaan ja kiihkoisaa rakkautta, jonka tuloksena +olisi ihmiskunnan kuoleminen. Hän tiesi, että juuri tämä talo, jossa hän +nyt oli, oli saastutettu tuolla muotitaudilla, levottoman ja kärsivän +aikakauden elämään kyllästymisellä, aikakauden, joka huvikseen leikkii +kuolemalla. Kumpi noista kahdesta miehestä, jotka saastuttivat toinen +toistaan, valehteli enimmin? Jokainen todellinen pessimisti on +sisällisesti sairas ja veltostunut. Mathieu, joka uskonnollisella +hartaudella kunnioitti hedelmällisyyttä oli ja jäi vakuutetuksi siitä, +että kansa, joka ei enään luota elämään, on sairas. Ja kuitenkin epäili +hän väliin suurilukuisten perheitten hyötyä taloudelliselta ja +valtiolliselta kannalta katsottuna, hän ajatteli, eikö kymmenentuhatta +onnellista tuota enemmän kuin satatuhatta onnetonta maallensa kunniaa ja +iloa.</p> + +<p>"Hyvä herrani", huudahti Santerre jatkaen hyökkäystään, "ettehän te voi +kieltää, että sivistyneimmät ja lahjakkaimmat ovat vähemmän +hedelmälliset. Niin pian kuin miehen aivot laajenevat, vähenee hänen +kykynsä lisätä ihmiskuntaa. Niitä lapsilaumoja, joista te niin paljon +pidätte, nähdään nyt ainoastaan köyhyyden ja taitamattomuuden +rikkaläjissä. Ja te olette luultavasti mielipiteiltänne tasavaltalainen? +No hyvä, nyt on todistettu, että yksinvalta lisää ihmisten lukumäärää, +jotavastoin vapaus lisää ihmisten kelvollisuutta."</p> + +<p>Tuollaiset ajatukset ne todellakin saivat Mathieun väliin horjumaan. +Olikohan hän siis väärässä uskoessaan ihmiskunnan loppumattomaan +laajenemiseen? Oliko se väärin, että hän näki kauneutta ja onnea +kaikenlaisessa mahdollisessa elämässä? Tähän hän kuitenkin vastasi:</p> + +<p>"On väitteitä, jotka ovat vaan suhteellisesti tosia. Malthuksen +hypoteesi on todistettu käytännössä vääräksi. Jos maapallo tulisi aivan +täyteen asukkaita, jos elintarpeet alkaisivat loppua, niin silloin +tehtäisiin kemian avulla elintarpeita epäorgaanisista aineista. Kaikki +tuo on muuten niin kaukainen mahdollisuus, että mitään +olettamuslaskelmia ei voi tukea tieteellisesti todistetuilla asioilla. +Ranskaa ei tuo vaara kuitenkaan ole uhkaamassa, sillä me vähenemme. +Ranska, joka muinoin oli neljäsosa Europaa, on nyt vaan kahdeksasosa. +Vuosisadan tai kahden kuluttua on Pariisi kuollut vanha Athena ja vanha +Rooma, ja me olemme alentuneet nykyisen Kreikan tasalle. Pariisi +<i>tahtoo</i> kuolla."</p> + +<p>Santerre huomautti tähän innostuneena:</p> + +<p>"Ei, ei suinkaan! Pariisi tahtoo hyvin yksinkertaisesti jäädä +pysyväiseksi, ja sitä tahtoo se sentähden, että se on sivistynein ja +älykkäin kaupunki maailmassa. Ettekö ymmärrä, että sivistys hankkiessaan +uusia nautintoja ja sievistäissään sieluja avaamalla niille uusia +toiminta-aloja suosii yksityistä sukukunnan kustannuksella? Mitä enemmän +kansat sivistyvät, sitä vähemmin syntyy lapsia. Me, jotka kulemme +kansojen etunenässä, me olemme vasta tulleet siihen kehitysasteesen, +jossa eräänlainen pidättäväisyys vapauttaa maan tarpeettomasta ja +vahingollisesta liikakansoittumisesta. Me annamme sivistyneelle +maailmalle esimerkin korkeasta sivistyksestämme ja suuresta +ymmärtäväisyydestämme, jota koko maailma epäilemättä tulee seuraamaan +sitä mukaa kuin kansat vuoronsa perään kohoovat meidän täydellisyytemme +tasalle."</p> + +<p>"Aivan oikein", lausui Séguin. "Jos meillä onkin toisarvoisia syitä +kansanpuutteesen, ei niillä kuitenkaan ole sitä merkitystä kuin on +väitetty, ja niitä voidaan hyvin helposti vastustaa. Tuo ilmiö on +yleinen, kaikki kansat ovat saman lain alaisia, ne pienenevät +lukumääränsä suhteen niin pian kuin tulevat sivistyneimmiksi. Tuo ilmiö +tavataan jo Japanissa, ja Kiinankin väkiluvunlisääntyminen lakkaa niin +pian kuin Europa on räjähyttänyt auki sen portit."</p> + +<p>Mathieu muuttui vakavaksi, hän oli alkanut kuulostella mielenkiinnolla +noitten kahden salonkikavaljeerin keskustelua, kun he olivat ruvenneet +puhumaan asioista järjellisesti. Nyt ei ollut enään kysymys tuosta +verettömästä, vetelästä ja sukupuolettomasta neitsyeestä, jossa he +näkivät inhimillisen kauneuden ihanteen. Nyt oli näyttämölle ilmaantunut +elävä ihmiskunnan historia. Ja hän sanoi, mitä ajatteli:</p> + +<p>"Te ette siis pelkää 'keltaista vaaraa', aasialaisten barbarein +hirmuista liikettä, joka kerran ehkä peittää Europan, mullertaa sen +perinpohjin ja hedelmöittää sen uudestaan? Historia on aina alkanut +uudet ajanjaksonsa siten, liike muuttuu valtamereltä toiselle, raa'at +kansakunnat hyökkäävät maihin ja antavat heikontuneille kansakunnille +uutta verta. Ja joka kerta nousee sivistys uuteen kukkaan entistään +suuremmalla voimalla ja vapaudella. Mitenkä ovat Babylon, Ninive, +Memphis muuttuneet sorakummuiksi kansoineen, jotka näyttävät nyt +sukupuuttoon hävinneiltä? Mistä se tulee, että Atena ja Rooma +taistelevat vielä tänä päivänä kuoleman kanssa eivätkä voi uudestaan +syntyä tuhastaan vanhan kunniansa loistoon? Miksi on Pariisiin +komeudestaan huolimatta painettu kuoleman leima, Pariisiin, joka on +pääkaupunkina sellaisessa Ranskassa, jonka miehuus vähenee? Te voitte +sanoa mitä tahansa, te voitte lausua, että se niinkuin maailman vanhat +pääkaupungit kuolee liiallisesta kulttuurista, sivistyksestä ja +intelligensistä; mutta se on joka tapauksessa kuolema, pakovesi, joka on +siirtävä loiston ja vallan jollekin toiselle kansalle. Tasapaino on +petollista, ei mikään voi jäädä pysyväiseksi, se, joka ei enään kasva, +vähenee ja katoaa. Ja jos Pariisi tahtoo kuolla, niin se myös kuolee, ja +isänmaa kuolee sen mukana."</p> + +<p>"Niin, Herra Jumala", sanoi Santerre salonkipessimistin äänellä, "jos se +tahtoo kuolla, niin kuolkoon mielellään minun puolestani. Minä +puolestani olen vakavasti päättänyt vielä auttaakin sitä kuolemaan."</p> + +<p>"Ei yhtään lapsia, sehän on selvästi oikein ja viisaasti", sanoi Séguin, +jonka täytyi puolustautua siitä, että hänellä oli kaksi.</p> + +<p>Mutta Mathieu jatkoi aivan kuin hän ei olisi kuullut tätä:</p> + +<p>"Minä tunnen Spencerin lain, ja minä uskon, että sen teoriiakin on +oikein. Tosiasia on, että sivistys on hedelmällisyyden pidätin, niin +että voi ajatella sarjan yhteiskunnallisia kehitysasteita, joitten +aikana väkiluku vaihdellen lisääntyy ja vähentyy ja jotka johtavat +lopulliseen tasapainoon juuri hyvinvoinnin ja sivistyksen perustuksella, +kun maailma on tullut täydellisesti asutuksi ja sivistetyksi. Mutta kuka +voi edeltäpäin nähdä ne tiet, joita täytyy kulkea, ne onnettomuudet ja +kärsimykset, joita vastaan täytyy taistella? Kansat tulevat uudestaan +katoamaan, toiset tulevat niitten tilalle, ja kuinka monta tuhatta +vuotta kulunee, ennenkuin saavutaan lopulliseen tasapainoon, ja rauha ja +totuus lopulta saa voiton? Järki epäröitsee ja vapisee, sydän kouristuu +tuskasta."</p> + +<p>Syntyi hiljaisuus. Hän seisoi siinä kuohuksissaan horjuen uskossaan +elämän hyviin voimiin; hän ei tiennyt enään, kellä oli oikein, +hänelläkö, joka näki kaikki niin yksinkertaisena, tai noilla molemmilla +pessimisteillä, jotka myrkyttivät ja sekoittivat kaiken.</p> + +<p>Nyt tuli sisään Valentine hymyillen ja noilla miesmäisillä liikkeillä, +joita hänen oli ollut niin vaikea omaksua.</p> + +<p>"Kuulkaa nyt, pojat, te ette saa olla suuttuneita minuun. Célestehän ei +saa mitään toimeen."</p> + +<p>Hän oli viidenkolmatta vuotias, pieni, laiha ja hyvin vilkas sekä näytti +emansipeeratulta tytöntyllykältä. Hän oli vaaleaverinen, ja hänellä oli +hienot piirteet, siniset nauruun halukkaat silmät; kaunis ei hän ollut, +mutta hupainen ja viehättävä. Mies oli vienyt hänen mukanaan epäiltäviin +paikkoihin, hän oli lopulta tullut ystävällisiin suhteisiin niitten +kirjailijain ja taiteilijain kanssa, jotka kävivät heidän kotonaan, ja +hän ei osoittanut olevansa viimeinen jäsen Vaugeladen suvussa, ennenkuin +häntä oli liian karkeasti loukattu; silloin tuli hän äkkiä jääkylmäksi +ja halveksivaksi.</p> + +<p>"Vai niin, se olette te, herra Froment", sanoi hän rakastettavasti +mennen Mathieutä vastaan ja puristaen arkailematta hänen kättään. +"Mitenkä rouva Froment jaksaa? Lapsethan ovat terveitä ja pulskia kuin +tavallista?"</p> + +<p>Mutta Séguin, joka katseli hänen pukuaan, valkeata valkaisemattomilla +pitseillä reunustettua silkkileninkiä, sai nyt tuollaisen +raakuudenkohtauksen, joka väliin esiintyi äkkiä hänen teeskennellystä +kohteliaisuudestaan huolimatta kuin pistoolin laukaus.</p> + +<p>"Ja pukeutuaksesi tuohon rääsyyn olet sinä antanut meidän odottaa! Et +sinä ole koskaan näyttänyt retaleemmalta kuin nyt!"</p> + +<p>Ja Valentine, joka luuli olevansa ihastuttava! Hän suoristi itsensä, +jottei puhkeisi itkuun, ja hänen pikkutytön kasvoilleen ilmaantui ylpeä, +kostonhimoinen uhma. Hän käänsi hitaasti silmänsä ystävään, joka istui +siinä katsellen häntä ihailevilla silmäyksillä ja kietoi hänet kuin +orjallisen alamaisiin hyväilyihin.</p> + +<p>"Te olette hurmaava", sanoi Santerre, "ja teidän leninkinne on oikea +mestariteos!"</p> + +<p>Séguin nauroi ja teki pilaa Santerresta hänen matelemisensa tähden +naisten edessä. Valentine, jota tuo kohteliaisuus oli lepyttänyt, sai +taas suruttoman mielialansa takaisin ja sanoi, että mies voi saada +hyvillä sanoilla hänen suostumaan mihin tahansa. Nyt syntyi pieni +keskustelu, niin peittelemätön ja vallaton, että Mathieu ihan hämmästyi +eikä tiennyt, mitä hänen pitäisi tehdä. Hän olisi mieluimmin tahtonut +poistua, mutta hän oli päättänyt odottaa, kunnes oli saanut isännältä +lupauksen tuohon katonkorjaukseen.</p> + +<p>"Kun on vaan kysymys sanoista, suvaitsen minä mitä leikkikaluja +tahansa", sanoi Séguin. "Mutta anna olla vaan ottamatta itsellesi +rakastajaa, sillä silloin minä tapan sinun kuin kärpäsen."</p> + +<p>Hän olikin hyvin mustasukkainen.</p> + +<p>Valentine oli nyt lepytetty, teki rauhan miehensä kanssa ja lisäsi +sitten hyväntahtoisella äänellä:</p> + +<p>"Kas niin, ole nyt vielä hetkinen kärsivällinen. Minä olen sanonut +Célestinelle, että hän noutaisi lapset, niin että voimme lausua heille +jäähyväiset, ennenkuin menemme."</p> + +<p>Mathieu, joka tahtoi käyttää edukseen tätä uutta asiain käännettä, +koetti nyt palata omaan asiaansa. Mutta Valentine oli jo puhumisen +vauhdissa, hän sanoi, että päivällistä syötäisiin kernaimmin jossakin +hyvin huonomaineisessa ravintolassa, kysyi, oliko siinä kappaleessa +törkeyksiä, joka eilen vihellettiin ulos pääharjoituksissa ja jota he +nyt menivät katsomaan. Hän tuntui olevan noitten molempain herrain +oppivainen oppilas, liioitteli heidän hurjimpiakin ihanteitaan, näytti +suurelta pessimistiltä, jota herrain itse täytyi nauraa, ja meni +äärimmäisyyksiin asti kirjallisuutta ja taidetta koskevissa +kysymyksissä. Wagneria oli pidetty liian suuressa arvossa, hän oli nyt +jo vanhanaikuinen, Valentine tahtoi johdotonta musiikkia, puhaltavan +tuulen vapaata harmoniaa. Mitä moraaliin tulee, niin siinä oli Valentine +peloittava: hän oli imenyt itseensä kaikki Ibsenin sankarittarien +hengen, hän jumaloitsi nyt naista, jolla on puhdas, kenenkään +saavuttamaton kauneus, hän arveli, että Anne-Marie, Santerren viimeinen +luoma, oli liian paljon aineellinen sentähden, että kirjailija oli +eräässä huonoimmin onnistuneessa paikassa sanonut, että Norbertin +suutelot jättivät vaikutuksen hänen huulilleen. Santerre kielsi +sanoneensa niin, ja Valentine otti kirjan ja haki sen paikan.</p> + +<p>"Niin, mutta minä olen estänyt hänen saamasta lapsia", sanoi kirjailija +epätoivoissaan.</p> + +<p>"Sellaista me kaikki estämme", huudahti Valentine, "se ei ole mitään +sankarimaista, se on poroporvarillista. Vaikuttaakseen ylentävästi +pitäisi Anne-Marien olla saastaton marmoripatsas, eikä Norbertin +suutelot saa jättää minkäänlaista vaikutusta hänen huulilleen."</p> + +<p>Mutta nyt tuli Valentine keskeytetyksi; kamarineito Céleste, pitkä +tummaverinen tyttö, jolla oli hevosen profiili ja voimakkaat piirteet, +tuli sisään molempain lasten kanssa. Gaston oli viiden vuotias ja Lucie +kolmen, molemmat eeterisiä ja kalpeita kuin ruusut, jotka ovat kasvaneet +varjossa. He olivat vaaleaverisiä kuten äitinsäkin, poika hieman +punahtava, ja tytöllä oli värittömät hiukset sekä äidin siniset silmät; +kummallakin oli isän kapeat pitkähköt kasvot. He olivat käherretyt, +keikarimaisesti puetut, ja muistuttivat hentoja eläviä nukkeja. +Vanhemmat tunsivat turhamaisuutensa tyydytetyksi ja tahtoivat, että +pienokaiset nyt näyttelisivät osansa.</p> + +<p>"No, ettekö te tervehdä?"</p> + +<p>Lapset, jotka eivät olleet arkoja ja jo tottuneita seuraelämään, +katsoivat vieraita suoraan kasvoihin. He eivät ollenkaan pitäneet +kiirettä, mutta se oli luonnollista laiskuutta; he eivät pitäneet +tottelevaisuudesta. Kuitenkin antoivat he suudella itseään.</p> + +<p>"Hyvää iltaa, setä Santerre!"</p> + +<p>He eivät tienneet, pitikö heidän tervehtiä Mathieutä. Isän täytyi +muistuttaa heille hänen nimeään, vaikka he olivat nähneet hänet pari +kertaa ennen.</p> + +<p>"Hyvää iltaa, herra Froment!"</p> + +<p>Valentine otti heidät syliinsä, nosti heidät ylös ja tukehuttaa heidät +hyväilyillään. Hän jumaloitsi lapsiaan, mutta kun hän oli laskenut +heidät lattialle, unohti hän ne taas.</p> + +<p>"Menetkö sinä nyt taas pois, mamma?" kysyi pikku poikanen.</p> + +<p>"Menen, rakkaani. Sinähän tiedät, että papoilla ja mammoilla on paljon +tehtävää."</p> + +<p>"Täytyykö meidän sitte syödä päivällistä yksinämme?"</p> + +<p>Valentine ei vastannut, vaan kääntyi kamarineitoon, joka oli odottanut +käskyjä.</p> + +<p>"Te ymmärrätte, Céleste, te ette saa jättää heitä hetkeksikään, ja ennen +kaikkea he eivät saa mennä keittiöön. Minä en voi koskaan tulla kotiin +löytämättä heitä keittiöstä. Se on sietämätöntä. Anna heidän syödä +päivällistä kello puoli kahdeksan ja mennä sänkyyn kello yhdeksältä. Ja +sitten pitää heidän nukkuman!"</p> + +<p>Tuo pitkä, hevosprofiilillä varustettu tyttö kuunteli näyttäen +kunnioittavan tottelevaiselta, mutta hänen tukahutettu hymynsä ilmaisi, +että hän tiesi aivan hyvin, mitä lapsille tehdään, kun vanhemmat eivät +ole kotona.</p> + +<p>"Neiti Lucie voi pahoin", sanoi hän. "Hän on oksentanut taas."</p> + +<p>"Taasko!" huudahti isä suuttuneena. "Minä en kuule puhuttavankaan +muusta, nehän oksentavat ehtimiseen! Ja aina silloin, kun meidän pitäisi +mennä ulos. Se on surkeata, rakas ystäväni, sinun pitäisi pitää huolta +siitä, ett'ei meidän lapsillamme olisi niin huonot vatsat."</p> + +<p>Äiti teki kärsimättömän liikkeen, aivan kuin hän olisi tahtonut sanoa, +ett'ei hän sille mitään voi. Pienokaisten vatsa oli todellakin aina +epäkunnossa. Heillä oli ollut kaikenlaisia lastentauteja ja olivat aina +taipuvaiset kuumeeseen ja vilustukseen. He näyttivät hiljaisilta ja +pelokkailta, kuten kaikki palvelijain huostaan uskotut lapset.</p> + +<p>"Onko se tosi, että sinä olet ollut pahoinvoipa, pikku Lucieni?" kysyi +Valentine kumartuen tyttösen puoleen. "Mutta onko se ohitse nyt? Ei, ei, +ei se mitään ollut, vai kuinka? Suutele minua, rakkaani, ja sano +kiltisti hyvää yötä papalle, niin ett'ei hänen tarvitse olla vihoissaan, +kun hän lähtee."</p> + +<p>Valentine nousi suoraksi tyyntyneenä jo, ja kun hän näki, että Mathieu +katseli häntä, sanoi hän:</p> + +<p>"Ah noita pieniä, rakkaita olentoja, kuinka paljon huolta niistä on! +Mutta niitä pitää joka tapauksessa jumaloida, kuten näette, vaikka +ajatteleekin, että heidän oman onnensa tähden olisi parempi, jos he +eivät olisi koskaan syntyneet... Minä olen joka tapauksessa täyttänyt +velvollisuutemme isänmaata kohtaan; jospa kaikilla naisilla olisi poika +ja tyttö niinkuin minulla!"</p> + +<p>Kun Mathieu näki, että hän laski leikkiä, vastasi hänkin leikillisesti:</p> + +<p>"Ei, rouvani, ette te ole täyttänyt velvollisuuttanne, teillä täytyy +olla neljä, jotta isänmaa nousisi kukoistukseensa. Teidän lääkärinne, +tohtori Boutan, sanoo aina, kun hän auttaa synnyttävää vaimoa, jolla ei +vielä ole neljää: 'Ei vieläkään ole summa täysi.'"</p> + +<p>"Neljä!" huudahti Séguin ja suuttui taaskin. "Jos me saisimme kolmannen, +pitäisin minä itseäni rikoksellisena. Minä voin vakuuttaa, että me +teemme kaikkemme, ett'emme saisi useampia lapsia."</p> + +<p>"Te luulette ehkä", sanoi Valentine leikillisesti, "että minä olen jo +liian vanha voidakseni menettää sen vähän terveyttä kuin minulla on +jälellä? Minä en tahdo, että minun mieheni alkaa inhota minua."</p> + +<p>"Puhukaa tuosta tohtori Boutanille kerran vielä", vastasi Mathieu. "Minä +en tiedä mitään. Hän väittää, että se, joka tekee naiset ennen aikaansa +vanhoiksi ja kuluneiksi, ei ole raskaudentila, vaan ne keinot, joilla he +koettavat sitä välttää."</p> + +<p>Nämät sanat otettiin vastaan kokonaisella tulvalla kevytmielisiä +viittauksia, jotka olivat hyvin tavallisia tässä talossa, ja koko ajan +juorusivat vaimon veitikkamaiset silmäniskut mieheensä, että mies oli +muuttanut hänet kurtisaaniksi.</p> + +<p>"Jaa, ne ovat keinoja ne!" huudahti Santerre, joka rohkeasti yhtyi +puheesen Valentinen puolesta. "Oi, miten minua huvittaa heidän sotansa +ehkäisykeinoja vastaan! Eräs pikkukaupungin lääkäri sai päähänsä +kirjoittaa kirjan tuollaisia ehkäisykeinoja vastaan. Seuraus oli, että +hän hyvin yksinkertaisesti opetti ne talonpojille, jotka eivät sitä +ennen olleet edes tietäneet, mitä niillä tehdään. Sen jälkeen on +syntyneitten luku vähentynyt puolella sillä paikkakunnalla."</p> + +<p>Céleste ei liikahtanutkaan paikaltaan; lapset kuulustelivat keskustelua +ymmärtämättä siitä mitään. Ja Santerren jutun aikaan saaman naurun +aikana lähtivät Séguinit vihdoin menemään Santerren seuraamina. Vasta +alhaalla vestibyylissä sai Mathieu isännältään lupauksen, että tämä +kirjoittaisi Janvillen levysepälle ja tehtäisiin aivan uusi katto, koska +huoneisiin satoi vettä.</p> + +<p>Landoovaunut oli portin edessä. Ja kun aviopari oli istunut ystävänsä +kanssa vaunuihin, sattui Mathieu vilkasemaan ylös. Eräässä ikkunassa +näki hän Célesten molempain lasten keskellä; hän tahtoi nähtävästi +päästä varmuuteen siitä, että herra ja rouva lähtivät kunnollisesti. +Mathieun mieleen johtui Reinen lähtö Morangelta. Mutta Lucie ja Gaston +seisoivat liikkumattomina, yrmeän näköisinä, eikä kumpikaan vanhemmista +ajatellutkaan katsoa ylös.</p> + +<hr class="chapter" /> + + + + +<h3>IV</h3> + + +<p>Kun Mathieu tuli kello puoli kahdeksan ravintolaan place de la +Madelainen varrella, oli siellä jo Beauchêne ja hänen ostajansa herra +Firon-Badinier ja he joivat juuri lasillisen madeiraa. Päivällisistä +tuli erinomaiset, valittuja herkkuja ja parhaita viinejä tulvanaan. +Mutta enemmän kuin noitten molempain hyvä ruokahalu kummastutti +Mathieutä isäntänsä viisas menettelytapa, hänen leikillinen +liikeneronsa, joka tuli esiin hänen juodessaan ja purressaan ruokaa; jo +paistin aikana oli ostaja tilannut ei ainoastaan tuon uuden puimakoneen +vaan myöskin leikkuukoneen. Hänen piti lähteä kotiinsa Evreuxiin +yhdeksän ja kaksikymmentä junalle, ja kun kello löi yhdeksän, onnistui +Beauchênen, jolla nyt oli hyvin tärkeätä päästä erilleen hänestä, +saamaan hänen ottamaan ajuri Saint-Lazaren asemalle, vaikka sinne oli +ainoastaan muutamia askelia.</p> + +<p>Kun Beauchêne jäi Mathieun kanssa kahden käytävälle, otti hän päästään +hatun ja vilvoitteli hetkisen polttavan kuumaa päätään toukokuun illan +ihanassa ilmassa.</p> + +<p>"Oh, nyt se on tehty!" sanoi hän nauraen. "Mutta helposti se ei käynyt. +Minun täytyi tuottaa sisään mitä kalliimpia viinejä saadakseni tuon +tyhmeliinin sinne, minne hänet tahdoin. Ja sen lisäksi olin minä +suuresti levoton, että hän ei menekään vaan pakoittaa minun lyömään +laimiin kohtaukseni."</p> + +<p>Nämät sanat, jotka pääsivät häneltä, puolihumalassa kun oli, näyttävät +tehneen hänen äkkiä avomieliseksi. Hän pani hatun päähänsä ja sytytti +uuden sikaarin, tarttui sitten Mathieun käsivarteen ja kulki hänen +kanssaan hiljalleen eteenpäin kansaa täynnä olevalla ja tulta +sädehtivällä bulevardilla.</p> + +<p>"Meillä on hyvää aikaa, minua ei odoteta ennen kello puoli kymmentä, ja +täältä on vaan pari askelta sinne. Tahdotteko sikaarin? Ei, tehän ette +polta koskaan."</p> + +<p>"En koskaan."</p> + +<p>"Niin, ystäväni, olisi tyhmästi esiintyä salaperäisenä teitä kohtaan, +sillä te näitte minut aamupäivällä. Ja se, mikä minulle tapahtui, oli +tyhmästi, sen tunnustan minä mielelläni, minä tiedän aivan hyvin, ett'ei +se ole sopivaa eikä viisasta, että isäntä pitää työläisnaistaan +jalkavaimonaan. Sillä on aina huonot seuraukset, se on sillä tavalla +kuin liike kukistetaan, ja tähän asti olen minä ollut kylliksi +varuillani koskemasta yhteenkään niistä, sen voin minä teille vakuuttaa. +Mutta tuo pitkä vaaleanverinen tyttö on sytyttänyt tulen vereeni; hän +näyttää väliin paljaan ihonsa sieltä ja täältä, ja sitten on hänellä +sellainen tapa nauraa kuin häntä kutitettaisiin."</p> + +<p>Se oli ensi kerran, kun hän uskoi Mathieulle jotakin tähän alaan +kuuluvaa; hän oli tavallisesti rehellinen sanoissaan aivan kuin muutamat +juopot puhuvat vastenmielisesti viinistä. Aina siitä asti kuin Mathieu +naimisensa kautta Mariannen kanssa tuli hänen sukulaisekseen, tiesi hän, +että Mathieu on niin vakava ja uskollinen vaimolleen, että hän +luultavasti olisi hyvin vastenmielinen kuuntelija. Mutta nyt oli hän +uhallakin uskaltanut, hänellä oli oma uskottunsa rakkausseikkailuissaan, +eikä hän päästänyt Mathieutä, hän kuiskasi salaisuutensa hänen korvaan +hieman käheällä äänellä, aivan kuin koko bulevardi olisi voinut kuulla +sen.</p> + +<p>"Se sattui luonnollisesti vasten tahtoani. Tyttö liikuskeli ympärilläni, +heitteli koukkuja eteeni. Minä ajattelin: 'Sinä poltat hiilesi hukkaan, +tyttöseni, kaduilla on tarpeeksi paljon muita, joita minä voin käyttää, +jos siihen halua on!' Mutta siitä huolimatta tartuin minä koukkuun tänä +aamuna, ja nyt on hetkisen kuluttua kaikki valmista, sillä hän on +suostunut kohtaamaan minua illalla eräässä pienessä asumuksessa, joka on +minun hallussani. Se on tyhmyyttä, mutta sitä ei voi auttaa ... +ihminenhän ei ole puusta. Kun minä alan himoita jotakin naista, tulen +aivan hulluksi. Vaaleaveriset eivät muuten juuri ole minun +likööreitäni. Mutta tätä voi olla hauska katsella lähempää. Mitä te +hänestä ajattelette? Hän on varmaan hupaisa."</p> + +<p>Sitten lisäsi hän aivan kuin olisi unohtanut jonkun tärkeän asian:</p> + +<p>"Se on tiettyä ... tyttö on jo ollut mukana vähän yhdessä ja toisessa. +Minä olen tiedustellut; kun hän oli kuudentoista vuotias, oli hän +kiemailuissa viinikaupanapulaisen kanssa, joka oli Moineaudin +vuokralaisena. Viattomuudet eivät sovi minun makuuni, ja muuten ei pidä +antautua tekemisiin sellaisten kanssa, se on liian vaarallista."</p> + +<p>Mathieu, joka kuulusteli hieman häpeissään, kysyi:</p> + +<p>"No, mutta teidän vaimonne?"</p> + +<p>Beauchêne pysähtyi äkkiä käytävälle ja tuli hieman noloksi.</p> + +<p>"Vaimoniko? Mitä te sillä tarkoitatte? Hän on luonnollisesti kotona, hän +menee maata ja odottaa minua tultuaan vakuutetuksi, että pikku Maurice +nukkuu hyvin. Vaimoni on kunniallinen nainen; mitä hänestä muuta voisi +sanoa?"</p> + +<p>Hän jatkoi kävelyä, tuli yhä hellämielisemmäksi ja avomielisemmäksi +ruuan ja viinin vaikutuksesta.</p> + +<p>"Kas niin, emmehän me ole lapsia, me olemme vanhoja miehiä, tuhannen +vietävä, ja elämä on nyt kerran sellaista kuin se on. Minun vaimoni! Ei +ole ainoatakaan ihmistä maailmassa, jota minä kunnioittaisin niinkuin +häntä. Kun minä menin naimisiin hänen kanssaan niin ikävinä +liikeaikoina, te muistatte, en minä rakastanut häntä, kuten tiedätte, en +ainakaan aistillisesti, te ymmärrätte. Minun kunnioitukseni häntä +kohtaan ei alennu, vaikka minä huomaan, että hän on minun makuuni +verraten aivan liian laiha, ja sen hän on itsekin nähnyt, hän on +koettanut kaikkea mahdollista tullakseen lihavammaksi, mikä muuten on +aivan epäonnistunut. Mutta eihän kukaan mene naimisiin naisen kanssa +tehdäkseen hänestä itselleen rakastajattaren. Minä tunnen häntä kohtaan +samaa syvää kunnioitusta kuin jokainen perheenisä tuntee poikansa äitiä +kohtaan. Kotia ei niinkään tehdä epäpuhtaaksi, ja vaikka minä en olekaan +mikään uskollinen aviomies, on minulla kuitenkin se puolustuksenani, +ett'en minä ole koskaan tahtonut kuulua niihin, jotka turmelevat +vaimonsa. Minä luulen, että se on todistus minun kunnioituksestani häntä +kohtaan, että minä tyydytän eläimellisen himoni kodin ulkopuolella."</p> + +<p>Hän hymyili aivan kuin hän olisi mielestään puhunut hyvin +hienotunteisesti.</p> + +<p>"Ja tunteeko Constance nämä kauniit periaatteet?" kysyi Mathieu. +"Hyväksyykö hän ne, antaako hän teidän käydä kodin ulkopuolella, +niinkuin sanotte?"</p> + +<p>"Ei, ei, älkää viekoitelko minua puhumaan tyhmyyksiä. Päinvastoin, +Constance oli hyvin mustasukkainen avioliittomme ensi aikoina. Oi, +kuinka monenlaisia juttuja minun on täytynyt ladella hänelle päästäkseni +ulos iltasin! Muuten olin minä ihan pulassa siihen aikaan, hän saatti +minut ihan epätoivoon, niin ikävä hän oli, tuo kiltti, kunnon ihminen. +Sitten otti hän järkensä vangiksi, minä luulin havainneeni, että hän +jotenkin tyytyi välttämättömyyteen ja katsoi väliin läpi sormiensakin. +Eräänä iltana yllätti hän minut melkein yhdessä erään ystävättärensä +kanssa, ja hänellä on niin paljon hienotunteisuutta, ett'ei ole sanonut +sanaakaan siitä. Se loukkaa kuitenkin häntä, jos minä hakkailen hänen +ystävättäriään, katunymfejä taas, noita tuntemattomia ... ne eivät +luonnollisesti koske häneen niin läheltä. Esimerkiksi tämä tyttö tänä +iltana, mitä Constance hänestä välittää? Minä en rakasta tuota +tyllykkää, minä otan hänet ja päästän hänet taas pois, ja kaikki tämä +tapahtuu niin kaukana vaimostani niin syvällä hänen alapuolellaan, että +se ei voi vaikuttaa häneen. Mutta Constancellakin on hänen virheensä, +jos minä tahdon olla avomielinen. Minä olen luonnollisesti samaa +mielipidettä kuin hänkin siinä, että me tyydymme yksistään pikku +Mauriceen. Mutta te kuulitte hänet aamulla, hän on suorastaan +peloittava. Te ette voi ajatellakaan, millaisia varovaisuuskeinoja hän +käyttää, se on oikein inhoittavaa."</p> + +<p>Hän pureskeli sikaariaan ja hengästyi yhä sitä enemmän mitä +arkaluontoisempiin asioihin hänen luottamuksensa alkoi mennä. Hän ei +arkaillut kertoa mistään alkoovisalaisuuksistaan, hän puhui niistä +pienimpiin yksityisseikkoihin asti.</p> + +<p>"Katsokaapas kahdenneljättä vuotias mies, joka on tuomittu tyytymään +aviolliseen perheruokaan, kyllästyy pian siihen, jos hänellä on verta +suonissaan; ja minä tyytyisin kuitenkin tuohon perheruokaan, jos se +olisi vahvaa ja ravitsevaa ja jos sitä saisi niin paljon kuin haluttaa. +Mutta voitteko ajatella, tässä eräänä yönä..."</p> + +<p>Ja hän jatkoi juttuaan kuiskaamalla ja nauroi surkuttelevasti vaimoaan, +joka luuli, että sen seikan piti olla juuri niin.</p> + +<p>"Minä en ole paha, ja minä joutuisin epätoivoon, jos tietäisin, että +olen suututtanut häntä. Minua ilahuttaa se, että hän alkaa tulla +ymmärtäväiseksi ja katsoo sormiensa läpitse. Kun tämä vaan tapahtuu +kodin ulkopuolella, niinkuin sen pitääkin, ja ei tule liian kalliiksi, +niin en voi ymmärtää, että se tekee hänelle mitään vahinkoa. Eräällä +ystävälläni on aivan merkillinen vaimo, niin, kunnollisin vaimo kuin +minä tunnen, ja hän sanoo itsestään miehelleen: 'Mene sinä vaan, +ystäväni, sinä palaat silloin tyynempänä ja rakastettavampana.' Eikö se +ole hyvin ajateltu? Tuo vaimo iskee aivan naulan kantaan! Kun minäkin +olen tyydyttänyt tarpeeni, tulen minä kotiin iloisena kuin pelimanni, +tuon mukanani pienen lahjan vaimolleni, ja koko talossa kestää yleinen +ilo kolme päivää. Sehän on puhdasta voittoa kaikille, ja muutenhan se on +paras keino estää perheen lisääntymistä."</p> + +<p>Viimeinen väite tuntui hänestä hyvin sattuvalta, ja hän nauroi niin, +että kyyneleet tulivat silmiin, niin tyytyväinen hän oli itseensä.</p> + +<p>"Mutta", sanoi Mathieu, "eikö ole vaarassa saada lapsia niitten naisten +kanssa, joitten luona te käytte kodin ulkopuolella?"</p> + +<p>"Oh, sellaiset huvitusten papittaret eivät saa koskaan lapsia, se on +tunnettu asia. Muuten heillehän maksetaan, he voivat itse vastata +arvanheitostaan ja tyytyä ammatin vaaroihin. Ja mitenkä voi tietää, +ovatko he tulleet raskaiksi, koska heitä ei koskaan sen jälkeen tapaa?"</p> + +<p>Ilman omantunnon vaivoja ja sen enempää miettimättä yön huvituksia +seisahtui hän nyt Gaumartin kadun kulmaan. Se oli eräästä talosta tämän +kadun varrella, pihan puolelta, josta hän oli vuokrannut itselleen +huoneen tällaisia seikkailuja varten, ja portinvartijan vaimo siivosi +huoneen. Ja koska häntä ei hävettänyt työläisnaisensa, oli hän hyvin +yksinkertaisesti määrännyt kohtauksen tuon kauniin tytön kanssa +käytävällä portin edessä.</p> + +<p>Jo etäältä tunsi Mathieu Norinen, joka seisoi katulyhdyn alla vaaleassa +leningissä; hänen kauniit hiuksensa, jotka aaltoilivat pyöreän hatun +alla, loistivat kuin punainen kulta kaasuvalossa.</p> + +<p>Beauchêne sädehti ihastuksesta, hän puristi voimakkaasti nuoren miehen +kättä ja sanoi iloisia huvituksia tarkoittavalla katsannolla:</p> + +<p>"Me tapaamme huomenna, ystäväni. Hyvää yötä!"</p> + +<p>Hän kumartui eteenpäin ja kuiskasi:</p> + +<p>"Tyttö on viekas kuin apina. Hän on sanonut isälleen menevänsä +teaatteriin erään ystävättärensä kanssa. Näin ollen ei hänen tarvitse +olla kotona ennen kello yhtä yöllä."</p> + +<p>Mathieu seisoi yksin katukäytävällä. Isännän viimeiset sanat, ennenkuin +hän katosi Norinen kanssa, muistuttivat häntä Moineaudista; hän oli +näkevinään tuon työn karkaiseman miehen seisovan välinpitämättömänä +tehtaan naisosastossa, kun hänen tyttärensä Euphrasie sai varoituksen ja +toinen, tuo pitkä, vaaleaverinen tyttö nauroi vahingonilosta.</p> + +<p>Kun köyhän lapset ovat kasvaneet kanuunanruuaksi tai prostitutsioonin +uhreiksi, ei raskaan elämän tylsistyttämä isä tuskin kysykään, mihin he +ovat joutuneet, kun he kerran ovat lähteneet pesästä.</p> + +<p>Kello oli äskettäin lyönyt puoli kymmenen, Mathieullä oli vielä enemmän +kuin tunti aikaa, ennenkuin hänen tarvitsi mennä pohjoiselle +rautatieasemalle. Eikä hän kiirehtinytkään, vaan kulki hiljalleen pitkin +bulevardia. Hän oli syönyt ja juonut liian paljon, ne tiedot, jotka +hänelle oli uskottu, surisivat vielä hänen korvissaan ja tekivät hänet +melkein päihtyneeksi. Hänen kätensä polttivat, ja hehkuvia pilviä +leijaili hänen kasvoillaan. Ja mikä lauhkea ilta näillä sähkövalosta +säteilevillä bulevardeilla, joilla kuumeen tapaisella kiireellä liikkui +kansanjoukkoja! Se oli kuin virta tulisesti sykkivää elämää, joka +aaltoili vastaan ottamaan yötä, ja hän antoi ihmisvirran viedä itsensä +mukana, tuon ihmisvirran, jonka kuumeiset himot verhosivat hänet +tuliseen hengitykseensä.</p> + +<p>Kiihtyneissä ajatuksissaan eli hän uudestaan tämän päivän, jonka hän oli +alkanut Beauchênen luona aamulla. Siellä mies ja vaimo sopivat keskenään +kuin viisaasti laskevat kanssarikokselliset, että heillä tulee olemaan +ainoastaan yksi poika, ja sillä aikaa makasi tuo pieni Maurice niin +kalpeana sohvalla kuin vahasta tehty Jeesuksen kuva. Ja nyt oli hän +näkevinään Constancen menevän maata hyvin porvarillisesti peitettyään +ensin makaavan poikansa, ja valvovan sitten kylmässä aviovuoteessa +siihen myöhäiseen kellonlyöntiin, jolloin hänen miehensä tuli kotiin. +Mies otti raa'asti vahinkonsa takaisin toisella taholla, antautui +vaaraan saada toisen kanssa sen lapsen, jota hänen vaimonsa ei tahtonut. +Ei sopinut saattaa konepajaa sellaiseen vaaraan, että olisi ollut pakko +jakaa se jonakin päivänä, Mauricen täytyi yksin saada periä +kymmenkertaiseksi paisuneet miljoonat, hänestä piti tulla +teollisuusruhtinas. Siellä käytettiin ehkäisykeinoja ilman minkäänlaisia +arveluita, ainoastaan taloudellisista syistä. Kun mies meni toisten +naisten luokse, katsoi vaimo läpi sormiensa. Tällä tavalla rikas +porvariluokka, joka oli syntynyt vanhan aatelin jälkeen, oli omaksi +edukseen pannut taas voimaan poistetun esikoisoikeuden pitämällä +itsepintaisesti kiinni siitä periaatteestaan, että se ei tahdo hankkia +maailmaan muuta kuin yhden pojan.</p> + +<p>Sanomalehtien myyjäin huudot, kun he kaupitsivat erästä iltalehteä ja +Crédit nationalin obligatsioonilistoja, vetivät nyt Mathieun ajatukset +puoleensa. Hän oli nyt äkkiä näkevinään Moranget pienessä +ruokasalissaan, hän kuuli heidän uneksivan tulevista suurista +rikkauksistaan, kun kassanhoitaja vaan ensin olisi päässyt johonkin +noista suurista pankeista, joitten kautta kelvolliset miehet voivat +kohota korkeimmillekin paikoille. Tuota avioparia vaivasi kunnianhimo, +ja he kauhistuivat sitä ajatustakin, että heidän tyttärensä voisi joutua +naimisiin köyhän, mitättömän virkamiehen kanssa; he olivat sen +vastustamattoman kuumetaudin saastuttamat, joka sellaisessa +kansanvaltaisessa maassa, jossa on vallalla valtiollinen tasa-arvoisuus +ja taloudellinen eriarvoisuus, herättää kaikissa halun kohota askeleen, +päästä korkeampaan luokkaan. Toisten loisteliaisuus herätti heissä +kateutta, he velkaantuivat voidakseen pienessä määrässä apinoida +yliluokan loistoa, ja he sallivat tuon järjettömän ylpeyden saastuttaa +syntyperäistä rehellisyyttään ja hyväsydämisyyttään. Ja nyt oli hän +näkevinään tämän avioparin menevän aikaisin vuoteesensa, sillä hän tunsi +Morangen porvarilliset tavat ja Valérien kitsauden: hän säästi +arkipäivinä paloöljyäkin voidakseen esiintyä sunnuntaisin ulkona +komeasti ja ylhäisesti; Mathieu oli näkevinään heidät vuoteessa, tulen +sammutettuna, ja he itse hellässä syleilyssä, mutta kuoleman tuskassa +lapsen tähden, tuon pelätyn lapsen, jonka syntyminen viivyttäisi tai +estäisi heidät siitä loistavasta asemasta, johon he niin innokkaasti +pyrkivät. Aina ja alituiseen täytyi heidän käyttää keinojaan, eivätkä +sittenkään olleet koskaan varmat siitä, ett'eivät ole olleet +varomattomia, he laskevat päiviä ja odottavat sitä päivää, joka saattaa +heidät vihdoin täydellisesti varmoiksi.</p> + +<p>Ei Reinekään voinut nukkua pienessä huoneessaan huoneuston toisessa +päässä, hän oli vielä hyvin hermostunut ja kiihtynyt sen illatsun +jälkeen, johon paroonitar de Lowicz oli hänet kutsunut, hän uneksi jo +siitä rikkaasta miehestä, jonka vanhemmat olivat hänelle luvanneet, jos +hän vaan ei saa pientä veljeä tai sisarta.</p> + +<p>Kansanjoukko sulki Mathieun tien, ja hän huomasi olevansa sen teaatterin +ulkopuolella, jossa oli premiääri tänä iltana. Se oli ilveilyteaatteri, +joka salli maalata "tähtensä", pitkän punatukkaisen tytön kaksi kertaa +luonnollista kokoa suurempana ilmoituslehteen. Se oli omituista +symbolismia: hedelmättömän erotiikan paljas ja litistynyt impi, suuri +lilja, rahvaanomainen ja raaka, joka kokosi ohitse meneviä +kansanjoukkoja luokseen. Mathieu kuuli rivoja puheita, hän muisti, että +Séguinit ovat tässä teaatterissa yhdessä Santerren kanssa katsomassa +tätä kappaletta, joka oli niin hullun rivo, että tuo paljoakaan +arkailematon yleisö oli eilen pääharjoituksissa vähällä särkeä +penkitkin. Kotona d'Antinkadun varrella oli Céleste juuri vienyt +Gastonin ja Lucien maata ja kiirehtinyt sitten keittiöön, jossa hänen +ystävänsä, rouva Menoux, eräs lyhyttavarakauppias samasta korttelista, +odotti häntä. Gaston nukkui, sillä hän oli juonut sekoittamatonta +viiniä. Lucie, jolla taas oli ollut vatsanvaivoja, vapisi pelosta eikä +tohtinut nousta huutamaan Célesteä, koska tämä kohteli häntä +kovakouraisesti, jos Lucie häntä häiritsi.</p> + +<p>Ja kun Séguinit palaavat kahden aikaan aamulla tarjottuaan Santerrelle +tusinan ostroneja, toisivat he mukanaan tuulahduksen seksuaalista +kiihtymystä tuosta siveettömästä, tulikuumasta teaatterista ja +yöravintolasta, jossa he olivat olleet tungoksessa yhdessä porttojen +kanssa, he menisivät vuoteesensa kaikki aistimet myllerryksissä ja +muodin myrkyttäminä ja aivot pimitettyinä hassumaisen ja keinotekoisen +kirjallisuuden luonnottomuuksista. Heidän "ehkäisykeinonsa" saivat siis +hienostuneen paheen ja väärän pessimismin sivumaun. Ihmiskunnan +lisääminen oli rikoksellista; siis minkälaisia hedelmättömiä +hurjasteluja tahansa, mutta ei lapsia! Ja sillä aikaa meni Santerre +hyvin rauhallisesti kotiinsa, pani yksin maata; hän odotti hetkeään ja +johti tanssia, hän oli mies, joka säästi itseään.</p> + +<p>Ja mikä nyt enin hämmästytti Mathieutä tämän päivän tapahtumista, se oli +nuo keinot kaikkialla, nuo "ehkäisykeinot", joita kaikki ihmiset, joita +hän aamusta asti oli tavannut, käyttivät. Koko hänen ympäristönsä, +kaikki hänen tuttavansa, kieltäytyivät lisäämästä sukuaan, käyttivät +erityisiä keinoja, jotta eivät tulisi hankkineeksi lapsia maailmaan, ja +näitä käyttivät he vapaaehtoisesti, kestävästi, itsekkäistä syistä, oman +etunsa tai huvinsa tähden. Hän huomasi selvästi kolme vapaaehtoisen +pakon synnyttämää luokkaa, ja näissä luokissa saman pidättäväisyyden +vaikka eri syistä. Ja vaikka hän tunsi tuon aivan hyvin, oli hänestä +kuitenkin hämmästyttävää nähdä niitten luokittuvan niin selvästi ja +varmasti, ja se järkytti samalla kaikkea, johon hän tähän asti oli +uskonut, ja samalla alkoi hän epäillä elämää, velvollisuutta ja onnea +sellaisina kuin hän ne oli aamulla käsittänyt.</p> + +<p>Hän seisahti ja hengitti syvään, tahtoi taas päästä itsensä herraksi, +tahtoi karkoittaa tuon huumauksen, jonka hän tunsi kasvavan sisässään. +Hän oli mennyt oopperan ohitse ja tuli nyt Carrefour Drouotille; eikö +hänen kuumeensa johtunut juuri näistä yön peittämistä hehkuvista +bulevardeista. Ravintolain yksityishuoneet olivat vielä valoisat, +kahvilat lähettivät tulvinaan valovirtoja kaduille, ja niitten +katukäytävät olivat vieraita tungokseen asti täynnä. Koko Pariisi näytti +päättäneen tulla tänne nauttimaan illan ihanuudesta, ja siellä käveltiin +niin tiheissä joukoissa, että ruumiit ehtimiseen sattuivat toisiinsa ja +lämpimät hengähdykset sekaantuivat. Pari seisahtui myymälän ikkunain +säteileviä juveelia katsomaan. Porvariperheet tunkeilivat sähkölampuista +muodostettujen loistavain kaarten alla päästäkseen varieteihin näkemään +puolirivouksia ja paljaita ruumiin piirteitä. Sadottain kulki siellä +langenneita naisia odotellen, että heitä puhuteltaisiin, tai hätyyttivät +lopulta itse herroja, kuiskailivat ja nauroivat kehoittavasti. Mutta +miehet halveksivat heitä, he hakivat seikkailuja, väijyivät jotakin +eksynyttä, kunniallista naista, pientä porvarivaimoa tai työläisnaista, +joka lopulta antaa vietellä itsensä, metsästivät vaalea- tai +tummahiuksista ja kuiskailivat tulisia sanoja naisten niskan takana. +Parikuntia — aviossa olevia tai olemattomia —jo vanhoja puolisoja, +satunnaisia rakastavia ajoi avonaisissa vaunuissa tiellä alkooveihin, +mies vaiteliaana, nainen puoleksi makaavana, uneksivin katsein. Ja koko +tämä ihmisvirta, joka virtasi korkeitten valoa sädehtiväin talojen +välissä vaunujen pyöräin jymistessä ja äänten kaikuessa, katoisi pian +yhteiseen mereen, yöhön, joka heitä odotti, alkooviin, syleilyyn, johon +he kaikki pian nukkuvat.</p> + +<p>Mathieu läksi taas liikkeelle, hän seurasi virtaa vapisten kuin muutkin +siitä kuumeesta, joka oli johtunut päivän kiihtymyksestä, tavoista ja +yhteiskunnallisesta elämästä. Eivät ainoastaan Beauchênet, Moranget ja +Séguinit käyttäneet "keinoja": koko Pariisi teki aivan kuin hekin. +Hedelmättömyys kohotettiin laiksi ja se levisi bulevardeille, kaduille +ja kortteleihin tuossa äärettömässä kaupungissa. Heti pimeän tullessa +olivat Pariisin hehkuvat, olemassa olon taistelusta kuumentuneet kadut +ainoastaan kivinen maa, poltettu maaperä, jossa kylvö kuivui, kun se +ensin oli kylvetty umpimähkään ja vihasta satoon. Vapaaehtoista +hedelmättömyyttä saarnattiin kaikkialla riemuitsevalla julkeudella. +Väkiviinanhöyryjä henki kahviloista ja ravintoloista, ne veivät miesten +voimat, tekivät naiset hermostuneiksi ja myrkyttivät lapset äitinsä +kohdussa. Kaikkien noitten prostitueerattujen virkana, jotka täyttivät +katukäytävät, oli ihmiselämän hävittäminen, he olivat mestareita +keksimään kaikkia mahdollisia keinoja vainotakseen ja murhatakseen +elämänituja, musertamaan ne kuin sellaiset vahingolliset eläimet, jotka +hävittäisivät olemassaolon, jos saisivat nähdä päivänvalon. Ja tässä +Pariisissa, joka joka ilta oli matkalla hedelmättömiin syleilyihinsä, +täällä opetukset juurtuivat maaperään: nuo hermostumiseen asti +sivistyneet avioparit, jotka kerskailivat repäisevimmillä +mielipiteillään ja kieltäytyivät lisääntymästä; suurteollisuuden ja +liikemaailman avioparit, jotka pitivät kirjaa yöllisistä syleilyistään +ja olivat hyvin tuskissaan siitä, että tulot ja menot vaan pysyivät +samoina; sivistysammatteihin kuuluvat avioparit sekä keskiluokka, +pikkukauppiaat, alemmat virkamiehet, asianajajat, lääkärit, jotka kaikki +tekivät ehkäisykeinonsa kaksinkertaisiksi aina sen mukaan mitä +kiivaammaksi taistelu tuli rahasta ja hienon maailman arvonannosta; +vieläpä työmiesperheetkin turmeltuivat ylempäin esimerkistä, ne tulivat +päivästä päivään taitavammiksi uhraamaan hekuman alttarilla hankkimatta +lapsia maailmaan. Hetken kuluttua, kun kello lyö kaksitoista, valtaa +koko Pariisin lapsen saamisen kauhu. Jos nyt olisi voitu äkkiä avata +kaikki alkoovit, arvossa pidettyjen samoin kuin muittenkin, olisi ne +huomattu melkein kaikki hedelmättömiksi, kiitos siitä hurjasteluille, +kunnianhimolle, turhamielisyydelle, ja tämä oikeuskäsitteiden hämminki +muutti alhaiset laskelmat kauniiksi tunteiksi, itsekkäisyyden viisaaksi +pidättäväisyydeksi, arkamaisuuden elämän vaatimuksiin nähden +yhteiskunnalliseksi kunniantunnoksi. Pariisi tahtoi kuolla, ääretön +määrä elämän siementä joutui hukkaan yhtenä yönä, kylvö lankesi +kivistöön, jossa mitään ei kasvanut. Pariisi oli huonosti viljelty +pelto, joka ei antanut sitä suurta ja voimakasta satoa, jonka se olisi +kyennyt kasvamaan.</p> + +<p>Mathieu muisti nyt erään vieraan valloittajan sanat, joka eräänä iltana +taistelun jälkeen oli kuolleita täynnä olevalla taistelukentällä +lausunut, että Pariisi voi yhtenä yönä korvata nämät kaikki. Mutta +eiköhän Pariisi enään tahtonut täyttää niitä aukkoja, joita luodit +olivat tehneet? Sillä välin kuin aseellinen rauha nielee satoja +miljoonia, menettää Ranska joka vuosi suuria taisteluja sillä, että se +ei siitä niitä satoja tuhansia lapsia, joita sen pitäisi hankkia +maailmaan. Ja hän ajatteli kasarmien lavitsoja, joilla neljäsataa +tuhatta nuorta miestä makasi, yksinäisinä ja ympäristönsä turmelemana, +tuottamatta mitään hyötyä, tuo voimakkain nuoriso, rodun kukka, sillä +välin kuin vielä suurempi joukko myötäjäisiä vailla olevia tyttöjä +kylmillä vuoteillaan odottaa miestä, jota ei tule, tai joka tulee liian +myöhään, jo kuluneena ja rampeutuneena, kykenemättömänä hankkimaan +itselleen lapsirikasta perhettä.</p> + +<p>Ohimot kuumina katsoi Mathieu taas ympärilleen. Hän oli tullut Carrefour +Montmartrelle, jossa bulevardein hyökyaallot korkeimpina pauhaavat ja +ovat vaarallisimmat. Siellä oli tungos niin suuri, että hänen täytyi +odottaa hetkisen, ennenkuin hän voi päästä Fauborg-Montmartre kadulle ja +sieltä pohjoiselle rautatienasemalle. Hän joutui keskelle tiivistä, +elävää ainejoukkoa, keskelle niitä naismarkkinoita, joita siellä +pidettiin. Ei koskaan ennen häntä ollut siihen määrään ahdistanut se +ajatus, mikä ääretön määrä siemenhiukkasia oli pakko kylvää maailmaan, +jotta yksi ainoa itäisi ja kantaisi hedelmän. Miljaardeina virtasivat +siemenet ja munat maailman suonissa, niin vuolaana virtana, että se +tunki koko elimellisen aineen läpitse. Varuillaan oleva, tyhjentymätön, +rikas luonto näkyy tienneen, että eläväin olentojen kylvön täytyy olla +tulvamaisen suuren, jotta se riittäisi. Aurinko kuivaa siemenen, +liikanainen kosteus sen mädättää. Myrsky vie mukanaan kokonaisia särkkiä +kalan mätiä, kiskoo alas linnunpesät ja hävittää kaiken, mikä yhtenä +keväänä on munittu. Joka askeleellaan murskaa ihminen kokonaisia +maailmoja, estää äärettömän pienten olentojen lukemattomien +yhteiskuntain kehityksen. Se on olentojen kauheata tuhlausta, ainoastaan +verrattava siitinpölyn suunnattomiin pilviin, jotka lentävät ilmassa +auringon hedelmöitsevässä valossa. Ja jokainen tuhottu olemassaolo tulee +taas eläväksi, virkoaa uudestaan, synnyttää uuden virran olentoja, +loppumattomiin asti. Mutta ainoastaan ihminen rakastaa tuhoamista, +suunnittelee ja panee sellaisia toimeen itsekkäitten päämaaliensa +vuoksi, ja oman huvinsa tähden. Yksistään ihminen koettaa vähentää +luomistyötä oman etunsa tähden, silpoa sitä ja vieläpä estää sen +kehittymistäkin; hän rajoittaa jälkeläistensä lukumäärän lisätäkseen +omia nautintojaan. Myrsky vie mennessään hiekalle lasketun mädin, +rajuilma katkoo oksat ja heittää linnunpesät maahan, mutta se on +ainoastaan ihminen, joka vapaaehtoisesti turmelee ja saastuttaa +ihmiskylvön. Tuo on sekä rikoksellista että tuhmaa. Millainen +suurenmoinen unelma se olisi, jos koko tuo syntymätön ihmiskunta +otettaisiin vastaan maailmaan ja se saisi täällä tehdä hyötyä, +kansoittaa suuren maapallon, jossa kokonaisia maanosia on vielä melkein +erämaina! Voiko koskaan syntyä liian paljon elämää? Eikö korkein +mahdollinen määrä elämää ole sama kuin suurin mahdollinen valta, rikkaus +ja onni? Koko maapallo on sen hedelmöitsemä, sen syli paisuu ja +vavahtelee kuin raskaana olevan naisen. Usko kaikkeen syntyvään, +kasvavaan, toivo kaikkiin luomisvoimiin, jotka vapaasti työskentelevät +ihmiskunnan onnellisen ja vakavan kehityksen hyväksi, ja tuo +intohimoinen rakkaus elämään ... niistä syntyy panteistin halu, että +kaikki siemenet säilytettäisiin ja hedelmöitettäisiin, ja hän alistuu +kuolemaan ainoastaan sentähden, että se on ainoastaan ylösnousemusta, +kuohunta-aine, uusi elämä, elämä kaiken muun uhallakin.</p> + +<p>Mutta himon täyttämä kuumuus, joka lehahti Mathieun kasvoille, toi taas +äkkiä hänen mielikuvitukseensa Sérafinen kuvan. Hänellä oli sama +polttava tunne silmissä ja huulilla, jotka Mathieu oli tuntenut silloin +kuin tuo väkevältä tuoksuava nainen oli kumartunut hänen puoleensa. +Mathieu oli epäilemättä tuonut mukanaan tuon aistillisen vaikutuksen, +sillä hänen illan kuluessa yhä kasvava levottomuutensa, Beauchênen +uskomain salaisuuksien kiihoittavaisuus ja ne epäilykset, joita +hedelmättömiin nautinnoihinsa kiirehtivä kansanjoukko sai aikaan +hänessä, loihtivat nyt esiin Sérafinen kuvan, asettivat tuon kuvan hänen +eteensä nauravana, houkuttelevana, kiihoittavana. Ei koskaan ennen +ollut hän taistellut sydämessään sellaista taistelua tai ollut niin +epätietoisena siitä, mikä oli totta ja oikeaa niinä hyökkäysten aikoina, +joita hänen järkeään vastaan oli tehty aamusta alkaen; ja hän seisoi +siinä voimatonna kansanjoukon hehkuvain viettelysten keskellä, tässä +Pariisissa, joka uhrasi itsekkäille nautinnoilleen. Eikö Beauchêneilla, +Morangeilla ja Sérafinellä ollut oikein saarnatessaan oppiaan +hedelmättömästä hekumastaan? Kaikki muut seurasivat heidän esimerkkiään, +koko tämä äärettömän suuri kaupunki tahtoi olla hedelmätön. Sepä juuri +häntä hermostutti ja teki horjuvaksi, hän pelkäsi, että hän oli tähän +asti pettänyt itseään. Se ett'ei tee sitä, mitä koko maailma teki, se +oli ehkä itserakasta itsekkäisyyttä. Ja hän oli näkevinään edessään +Sérafinen komeine, punaisine hiuksineen ja tuoksuavine käsivarsineen, +Sérafinen, joka lupasi hänelle tuntemattomia nautintoja, vaarattomia ja +omaatuntoa loukkaamattomia.</p> + +<p>Hän tunsi taskussaan ne kolmesataa frankia, jotka hän oli palkastaan +nostanut. Kolmesataa frankia kokonaiseksi kuukaudeksi, kun hän jo +ennestään oli hieman velassa, siinä oli tuskin niin paljon, että se +riitti nauhan ostamiseen Mariannelle ja hieman namusia lapsille. +Beauchênet ja Séguinit olivat rikkaita, ja hänestä oli katkeraa +nautintoa ajatella heidän rikkauttaan. Hän oli näkevinään pauhaavan +tehtaan, joka mustine rakennuksineen peitti mahtavan tonttimaan; +kokonainen lauma työmiehiä teki isännän omaisuuden kymmenkertaiseksi, ja +hänen ainoa poikansa kasvoi äidin valvovain silmäin suojassa +unelmoittuun hallitsijavaltaan. Hän näki tuon ylellisen talon d'Antin +kadun varrella, sen vestibyylin, sen komeat portaat, taideteoksia täynnä +olevan salin alakerrassa, kaiken tuon hienouden, koko tuon suurenmoisen +elämän, jota tämä hieno aviopari eli, myötäjäiset, jotka he antaisivat +tyttärelleen, ja sen korkean aseman, jonka he ostaisivat pojalleen. +Mathieu itse sitävastoin, joka seisoi siinä kädet tyhjänä ja jolla ei +mitään omaisuutta ollut, ei edes kiveä ojan reunalla, hän ei +luultavasti tulisi saamaankaan mitään, ei työmiehistä kihisevää tehdasta +eikä komeafasaadista taloa. Ja hän oli kevytmielinen, toiset olivat +viisaita; hänellä ei ollut ajattelevaisuutta köyhyydessään, jota hän +omasta ehdostaan pahensi suurella lapsijoukollaan, aivankuin olisi +asettanut päämaalikseen kuolla vaivaishuoneessa; nuo toiset taas, jotka +jaksavat olla niin ylellisiä, että voisivat elättää suuren lapsijoukon, +noudattivat päinvastoin kylmällä järjellä tehtyjä suunnitelmiaan, +pelkäsivät elämän aikaan saamista ja tahtoivat jättää jälkeensä +ainoastaan rikkaita perillisiä. Näillä ihmisillä, joilla oli kaikkea, +mitä hän ei koskaan tulisi saamaan, näillä oli selvästi oikeus +puolellaan, jotavastoin hän itse alkoi halveksia itseään ja tunsi +itsensä neuvottomaksi ja pelkäsi, että hän tähän asti oli ollut +ainoastaan hullumaisen itsensä pettämisen uhri.</p> + +<p>Sérafinen kuva tuli takaisin selvempänä ja vastustamattoman +kiihoittavana. Hänen kanssaan tohtisi Mathieu käyttää ehkäisykeinoja ja +olla varovainen. Hän alkoi vavahdella nähdessään valosta säteilevän +pohjoisen rautatienaseman ja siellä kuumeentapaisesti häärivän +ihmisjoukon. Tuolla kaukana odotti häntä Marianne, ehkä vielä lisäksi +yksi lapsi, viides, pelkkä mielettömyys, vapaaehtoinen ja hyvin ansaittu +perikato. Koska hänellä jo oli neljä, sanoisi itse Boutankin, että +"lukumäärä on täysi." Minkätähden hän itsepintaisesti jatkaisi +erehdystään? Miksi hän ei jo tänä iltana tee samoinkuin Beauchêne, joka +oli viisas mies? Sillä aikaa kun tämän vaimo odotti kotona, oli hän itse +yhdessä Norinen kanssa, eikä hänen tarvinnut pelätä seurauksia. Huvin +uskonto oli varmaankin ainoa oikea. Ja Sérafine tuli hänen mielestään +kuin tämän hehkuvan kaupungin lihalliseksi esikuvaksi, tämän kaupungin, +joka hyökkäsi hedelmättömän yönsä syliin, vastustamattomaan +viettelykseen ainoastaan oman itsensä huvin vuoksi.</p> + +<p>Hän ei enään vastustanut, hän palasi samaa tietä kuin oli tullutkin, +meni uudestaan bulevardeille. Hänet valtasi äkkiä mieletön himo tuohon +naiseen. Hän hehkui ja paloi ajatellessaan oppivansa nuo perkeleelliset +ehkäisykeinot ja huumaantuvansa hänen hedelmättömään syleilyynsä. +Sérafine kohosi hänen eteensä ankarana ja majesteetillisena velhona, +joka tunsi rajuimpain nautintojen salaisuudet, joka juovutti ja +valloitti miehet punaisilla hiuksillaan ja pelkällä ruumiinsa tuoksulla. +Ja tämä nainen odotti häntä minä iltana tahansa, hän oli tarjonnut +itseään tyynellä julkeudellaan, Mathieun tarvitsi ainoastaan mennä +naputtamaan tuon Marignanin kadun varrella olevan hiljaisen talon ovea. +Hän muisti äkkiä tuon pienen salin, jossa ei ollut näkyviä ikkunoita, +syvän ja salaperäisen kuin haudan; hän oli nähnyt sen ainoastaan kerran, +kahden keskellä kirkasta päivää palavan kandelabrin valossa. Tämä muisto +lisäsi vielä enemmän hänen vimmaansa ja kiihoitti häntä vielä enemmän. +Hän kiirehti askeliaan. Sitten heräsivät toiset vanhemmat muistot, +heidän kohtauksensa varhaisempana aikana, jotka hän eilen oli melkein +unohtanut ja jotka äkkiä hänen kuumeisessa tilassaan muuttuivat +kiihoittaviksi viettelyksiksi, niin että hänen villityt aistimensa +vaativat ne heti uudestaan elettäviksi. Ja samalla kuin hän antautui +kiusauksen valtaan, keksi hän kertomuksen huomista päivää vasten, hän +sanoisi vaimolleen, että hän viivähti Beauchêneen päivällisillä ja tuli +liian myöhään junalle.</p> + +<p>Vaunuja oli kokoontunut liian paljon yhteen, ja tämä esti hänen +kulkunsa. Hän katsoi ympärilleen ja huomasi tulleensa takaisin +bulevardeille. Hänen ympärillään virtaili vieläkin ihmisjoukkoja, jotka +kiertelivät sinne tänne yhä kasvavassa huvien himossa. Mathieun ohimot +jyskivät yhä, hän kuuli korvissaan sanat: tee niinkuin muutkin, käytä +ehkäisykeinoja kuten muutkin sen sijaan, että siität yhä useampia +lapsia. Mutta epäilys valtasi hänet hänen seisoessaan siinä +liikkumattomana katukäytävällä kärsimättömästi katsellen tuota +loppumatonta vaunuriviä. Se ei loppunut koskaan, se oli kuin este, joka +sai hänen himonsa kylmenemään samalla kuin se sulki tien. Ja äkkiä tuli +hänen mieleensä toinen kuva, Marianne hymyilevänä ja luottavana, jonka +hellyys odotti häntä tuolla kaukana maaseudun raittiissa loppumattomassa +rauhassa. Miksi eivät he kumpikin voineet olla ymmärtäväisiä, sanoa +hyvää yötä toisilleen kuin toverit ja luopua viidennestä lapsesta, joka +olisi viepä heidät taloudelliseen perikatoon? Mathieu vannoi itsekseen, +ett'ei hän hanki useampia lapsia, hän kääntyi ja alkoi melkein +juoksujalkaa palata asemalle peläten samalla tulevansa liian myöhään +junalle. Hän ei tahtonut enään nähdä Pariisin hehkuvan ympärillään, ja +hän saapui hyvään aikaan erääsen rautatienvaunuun, ja koko matkan istui +hän pää avoimessa ikkunassa ja antoi raittiin yötuulen puhaltaa pois +tuon sairaalloisen himon, jonka hän vielä tunsi polttavan suonissaan.</p> + +<hr class="chapter" /> + + + + +<h3>V</h3> + + +<p>Kuuton yötaivas oli täynnä suuria kirkkaita tähtiä, ja näitten alla +lepäsi laaja maaseutu pehmeässä, sinertävässä hohteessa. Jo kello +kaksikymmentä minuuttia yli yhdentoista seisoi Marianne Yeusen pienellä +sillalla, puolimatkassa Chantebledin, metsästyspaviljongin, jossa +puolisot asuivat, ja Janvillen aseman välillä. Lapset nukkuivat, ja hän +oli käskenyt Zoén, erään talonpoikaistytön, joka oli heillä apulaisena, +vartioida heitä, ja tämä istui nyt kutomassa lampun valossa, joka näytti +etäälle kipunalta metsän laidassa.</p> + +<p>Marianne meni melkein joka ilta sillalle Mathieutä vastaan, kun hän tuli +kotiin seitsemän junalla. Väliin otti hän molemmat vanhemmat lapset, +kaksoset, mukaansa, vaikka heidän pienet jalkansa eivät voineet astella +niin nopeasti paluumatkalla pitkää hyvin jyrkkää mäkeä ylös. Tänä +iltana ei hän myöhäisestä ajasta huolimatta ollut voinut olla menemättä +rakasta miestään vastaan, koska yö oli niin jumalallisen kaunis. Hän ei +mennyt koskaan tuota siltaa edemmäksi, joka oli rakennettu sinne pienen +joen ylitse. Siellä istui hän leveällä ja matalalla kaidepuulla, mistä +näkyi koko kenttä aina Janvillen taloihin asti, joitten välissä kulki +rautatie, niin että hän voi jo kaukaa nähdä odotetun lemmikkinsä tulon +polulla, joka kiemurteli peltojen välillä.</p> + +<p>Korkean, kullalta säteilevän taivaan alla istui hän yksin tavallisella +paikallaan. Levottomasti katseli hän pientä valonkipunaa, joka paloi +tuolla kaukana metsänlaidassa rauhallisessa huoneessa, missä +palvelustyttö valvoi lasten unta. Sitten siirtyi hänen katseensa +sivulle, kaukaiseen taivaanrantaan, yli tämän suuren alueen, joka kuului +Séguinille. Vanha, rappeutunut metsästyspaviljonki oli näitten suurten +metsäin laidassa, joitten nummet ja viidakot ulottuivat aina Mareuilsiin +ja Lillebonnen talonpoikaiskyliin asti tuolla etäisyydessä. Ja siinä ei +vielä ollut kaikki; länsipuolella tätä ylänköä oli enemmän kuin sata +hehtaaria nevoja, näreitä kasvavia suomaita, suuria viljelemättömiä +alueita, joilla talvella sorsia metsästettiin, ja kolmas osa näitä +maita, äärettömiä, yhtä hedelmättömiä alueita, hiekkanummia, kivikoita, +alentui hiljalleen aina rautatiepenkereesen asti. Se oli maa-alue, jota +ei pidetty viljelykseen kelpaavana, sillä harvat palaset hyvää maata +olivat siellä mitään tuottamatta ja vaikeapääsyiset sekä toisistaan +erillään. Mutta koko seudulla oli ihanan yksinäisyyden ja villeyden +leima, joka teki vaikutuksen kaikkiin terveaistisiin ihmisiin, jotka +rakastavat väärentämätöntä luontoa, eikä kukaan voinut ajatellakaan +mitään viehättävämpää kuin tämä maisema syvässä rauhassaan ja tällaisena +ihanana, tuoksuavana yönä.</p> + +<p>Marianne, joka jo oli harhaillut ympäriinsä metsän poluilla, tutkinut +pensaikot ja sammalikot ja kiivennyt kiviset mäet, antoi nyt katseensa +viivähtää taivaanrannalla, jossa hän keksi ne paikat, jotka hän oli +nähnyt ja joita rakasti, vaikkapa ne nyt olivatkin varjon peitossa. +Huuhkaja antoi metsästä kuulua lempeän, säännöllisen huutonsa, ja +eräästä kaukaisesta suosta oikealta kuului niin etäinen sammakkojen +kurnutus, että se melkein tuntui ilman vavahdukselta. Toisaalta, +Pariisista päin kuului kumea, yhä kasvava jyminä, joka vähitellen +tukahdutti kaikki pimeyden äänet. Marianne oli kuullut sen, ja lopuksi +ei hän kuullut mitään muuta kuin sitä. Se oli juna, jonka jyminän hän +niin hyvin tunsi, sillä hänhän kuunteli sitä joka ilta. Kun se oli +lähtenyt Monvalin asemalta, viimeiseltä ennen Janvilleä, alkoi sen +jyrinä kuulua, mutta vielä niin heikosti, että täytyi olla tottunut +korva, jos mieli eroittaa sitä muista äänistä. Hän kuuli sen heti, ja +seurasi sitä sitten käänteestä käänteesen. Ja koskaan ennen ei hän ollut +voinut seurata sitä niin tarkkaan kuin tänä iltana, ihanan yön syvässä +rauhallisuudessa. Juna oli lähtenyt Monvalista, se kulki sitten ohi +tiilitehtaan, kiiti nyt yli Saint-Georgen niittyjen. Kahden minuutin +perästä olisi se Janvillessä. Äkkiä tuli tällä puolen Mesnil-Rougen +poppelien näkyviin junan valkea tulisilmä lähellä maan pintaa, veturin +hengitys tuli selvemmäksi; tällä suunnalla levisi tuo pimeä kenttä +loppumattomiin tähtitaivaan alla, joka alaosastaan oli tulenpunainen +kuin etäinen tulipalo, yöllisen Pariisin valo, joka paloi ja savusi +pimeässä kuin tulivuoren aukko.</p> + +<p>Hän oli noussut ylös. Juna pysähtyi Janvillessä, sitten alkoi jyrinä +taas, hiljeni ja kuoli Vieux-Bourgissa päin. Muuten ei hän kuullutkaan +sitä enään, hänen silmänsä ja korvansa olivat nyt tielle, jonka hän +eroitti valkeana nauhana viljapeltojen välissä, noitten suurien, +vehreitten kenttäin, jotka olivat muuttuneet mustiksi. Hänen miehensä +tarvitsi tuskin kymmentä minuuttia kulkeakseen sen kilometrin, joka oli +aseman ja tämän pienen sillan välillä. Hän näki Mathieun kaukaa, tunsi +hänet heti kun hän oli tullut ulos asematalosta. Mutta tänä yönä kuuli +hän selvästi hänen askeleensa kovalla tiellä ja jo ennenkuin hän näki +pimeän, kapean varjon tulevan eteenpäin valoisalla tiellä. Ja sitten +tapasi Mathieu Mariannen seisomassa täällä alla tähtitaivaan +hymyilevänä, voimakkaana, kukoistavana, olennon, jolla oli solakka +vartalo ja voimakkaat lanteet. Hänen ihonsa näytti vielä enemmän +maidonvaalealta komeain mustain hiusten tähden, jotka olivat suuressa +solmussa ja jättivät hänen pyöreän kaulansa vapaaksi, ja hänen suurten, +mustien, hellien silmiensä tähden, joissa asui hyvän, hurskaan +jumalattaren pyhä rauhallisuus. Hänen suora otsansa, nenänsä, suunsa, +leuan puhtaat, lujat piirteet, poskien mehevä tuoreus, pienet +ihastuttavat korvat, sanalla sanoen koko nuo kasvot rakkauden ja +hyvyyden leimaamina todistivat terveyttä, iloa täytetyistä +velvollisuuksista ja varmuutta hyvin elämisen mahdollisuudesta elämää +rakastamalla.</p> + +<p>"Mitä minä näen, oletko sinä täällä?" huudahti Mathieu tultuaan hänen +luokseen. "Minähän pyysin sinua olemaan lähtemättä ulos näin myöhään. +Etkö sinä pelkää kulkea yksinäsi tiellä?"</p> + +<p>Marianne purskahti nauruun.</p> + +<p>"Pelkääkö? Yöhän on niin ihana! Muuten ... etkö sinä pidä siitä, että +minä tulen tänne saadakseni tervehtiä sinua kymmentä minuuttia +aikaisemmin?"</p> + +<p>Mathieu tuli kyyneliin asti liikutetuksi hänen kaunistelemattomista +sanoistaan. Kaikki saastaisuus ja häpeällisyys, jota hän oli nähnyt +Pariisissa herätti hänessä inhoa. Hän sulki Mariannen hellästi syliinsä, +ja he suutelivat sydämellisesti nukkuvan yön syvässä rauhassa. Kun tulee +Pariisin polttavalta asfaltilta, joka on kuivanut päivän kiivaista +taisteluista ja illan hedelmättömästä kiimasta sähkölamppujen +tulipalovalaistuksessa, niin ihanan levolliselta silloin tuntui tämä +hiljaisuus, tämä hiljaisuus, tämä pehmeän paratiisillinen selkeys, tämä +kentän ääretön suuruus varjon virkistämänä ja unelmoivana +tuotteliaisuudestaan huomispäivän auringon loisteessa. Ja mitä +terveyttä, mitä onnea henkäilikään tämä aina synnyttävä luonto, joka +nukkui yökasteessa herätäkseen riemuitsevana ja aina nuorentuneena sen +elämän virran kautta, joka uhkuilee maantien tomussakin!</p> + +<p>Mathieu antoi Mariannen istahtaa tämän pienen sillan matalalle ja +leveälle kaidepuulle, piti häntä yhä rintaansa vastaan painettuna, se +oli hellyyden purkaus, jota ei kumpikaan voinut vastustaa, koska +kaikkialta heitä siihen kehoitettiin, tähdet, vesi, metsä ja loppumaton +kenttä.</p> + +<p>"Oi, Jumalani!" kuiskasi Mathieu. "Näin ihana yö! Miten suloinen se on, +ja miten hauskaa on elämä!"</p> + +<p>Ja hetkisen ihanan hiljaisuuden perästä, jonka aikana kumpikin oli +kuullut toistensa sydämen sykkivän, kertoi Mathieu päivästään. Marianne +kyseli hellällä osanotolla, ja hän vastaili onnellisena siitä, ett'ei +hänen tarvinnut valehdella.</p> + +<p>"Ei, Beauchênet eivät voi tulla tänne sunnuntaina. Constance ei ole +juuri koskaan, kuten tiedät, pitänyt meistä. Heidän pienen Mauricensa +jalka on kipeänä, tohtori Boutan oli siellä, ja siellä puheltiin taas +lapsikysymyksestä. Minä kerron sitten sinulle siitä. Mutta Moranget +tulevat. Et voi ajatellakaan miten hupaista heillä oli, kun saivat +näyttää minulle uuden huoneustonsa. Niin hulluja kuin nuo kiltit ihmiset +ovatkin päästäkseen 'kohoamaan', niin pelkään minä kuitenkin, että he +tekevät suuren tyhmyyden. Ah, se on tosi, minä olen ollut isäntämme +luona. Hän suostui lopultakin — vaikka ei ilman vaikeuksia — siihen, +että saamme kokonaan uuden katon. Oi, millainen se oli tuo Séguinin +talo! Minä olin ihan hämmästyksissäni tultuani sieltä... Niin, kaiken +tämän saat kuulla samalla kuin muutkin."</p> + +<p>Marianne ei muuten ollut utelias tai liiaksi puhelias, hän odotti aivan +tyyneesti miehensä luottamusta ja ajatteli ainoastaan miestään, itseään +ja lapsiaan.</p> + +<p>"Olethan sinä nostanut palkkasi?" kysyi hän.</p> + +<p>"Olen, olen, ole rauhassa siitä."</p> + +<p>"Oh, minähän olen levollinen, nuo pikkuvelathan ne vaan tässä minua +kiusaavat."</p> + +<p>Sitten kysyi hän:</p> + +<p>"No, oliko teidän päivällisenne hauska? Minä pelkäsin, että Beauchêne +viivyttelee, niin että sinä myöhästyt junasta."</p> + +<p>Mathieu tunsi punastuvansa, häntä vaivasi, sydäntänsä ahdisti, mutta hän +vastasi, että päivällinen oli ollut hauska. Päästäkseen tästä +puheenaineesta kysyi hän sitten leikillisellä äänellä:</p> + +<p>"No, lemmikki, mitä suurtöitä sinä olet tehnyt kolmellakymmenellä +soullasi?"</p> + +<p>"Kolmellakymmenellä soullaniko?" vastasi Marianne iloisesti. "Oh, +minähän olin aivan rikas, me kaikki viisi olemme eläneet kuin prinssit, +ja kuitenkin on minulla vielä kuusi souta jälellä."</p> + +<p>Marianne kertoi nyt päivästään, mitä hän oli tehnyt ja puhunut, miten +lapset olivat käyttäytyneet, pienimmätkin yksityisseikat heistä ja +taloudesta. Muuten olivat kaikki päivät toistensa kaltaiset; joka aamu +valmistautui hän samalla ilolla elämään aivan samanlaista elämää.</p> + +<p>"Mutta tänään on meillä ollut vieraita. Rouva Lepailleur, myllärin vaimo +tuolla, tuli sanomaan, että hänellä on oivallisia kananpoikia myytävänä. +Kun me olemme hänelle velkaa kaksitoista frankia munista ja maidosta, +niin luulen minä, että hän oikeastaan tuli tiedustelemaan, enkö minä +pian aijo maksaa hänelle. Minä sanoin hänelle, että käyn hänen luonaan +huomenna."</p> + +<p>Samalla viittasi hän pimeyteen erästä suurta, mustaa rakennusta, joka +oli pienen matkaa Yeusen yläjuoksussa. Se oli mylly, kuten sitä +kutsuttiin Janvillessä, vanha vesimylly, jota vielä käytettiin. Kolme +sukupolvea Lepailleurin suvusta oli asunut siellä. Viimeinen, François +Lepailleur, nuori mies, joka luuli olevansa hyväpäinen, oli +sotilasaikanaan kadottanut työhalunsa ja tullut kotiin rykmentistään +siinä mielessä, että hän ei rikastu myllyllään yhtä vähän kuin hänen +isänsä tai isoisänsäkään. Hän oli tullut siihen ajatukseen, että hän nai +maanviljelijä Victoire Cornun vanhimman tyttären, joka sai +myötäjäisikseen muutamia peltosarkoja Yeusen rannoilla. Nuori pari eli +erinomaisen hyvin tämän maatilkun tuotteista ja niistä vähistä +viljoista, joita seudun talonpojat jauhattivat myllyssä. He olisivat +varmaankin tulleet rikkaiksi, jos tuo vanha mylly olisi antanut sijaa +uudenaikaiselle, ja jos pellot, sen sijaan että ne nyt imettiin kuiviksi +vanhaan tapaan, olisivat tulleet sivistyneen ja uusiaatteisen miehen +käsiin. Mutta Lepailleur ei ainoastaan tuntenut vastenmielisyyttä +työhön, vaan hän halveksi myöskin maata. Hän oli oikea esikuva +sellaisesta talonpojasta, joka on kyllästynyt vanhaan rakastajattareen, +jota hänen isänsä ovat rakastaneet liiankin paljon, ja jota hän +lopullisesti on alkanut vihata niitten suunnattomain vaivain tähden, +joita isillä on ollut saadakseen hänet hedelmälliseksi, vaikka +rakastajatar ei koskaan ole tehnyt heitä rikkaiksi eikä onnellisiksi. +Lepailleur ei enään luottanut häneen, hän syytti häntä +hedelmättömyydestä, hän väitti, että rakastajatar oli kulunut, ilkeä, +että hän oli vanhan lehmän kaltainen, joka lähetetään teurastajalle. Ja +kaikki oli Lepailleurin väitteen mukaan ylösalaisin: maa söi siemenen, +ilmasuhteet olivat huonot, vuodenajat eivät enään tulleet säännöllisessä +järjestyksessä, ilkeämieliset voimat olivat asettaneet kaikki niin +hullusti kuin mahdollista vahingoittaakseen talonpoikia, jotka yhä vielä +olivat niin tyhmiä, että uhrasivat maalle kaiken voimansa, verensä ja +hikensä.</p> + +<p>"Voitko ajatella", sanoi Marianne, "rouva Lepailleurillä oli pikku +Antonin, kolmen vuotias pienokaisensa mukanaan, ja kun minä kysyin, +koska ne muut syntyvät, pahastui hän ja sanoi, että ne muut voivat hyvin +mielellään jäädä sinne, missä ovat. Nuori, neljänkolmatta vuotias vaimo +seitsemänkolmatta vuotiaan miehen kanssa! Ovatko siis talonpojatkin jo +tulleet niin pitkälle? Minä luulin, että he olisivat vielä pitäneet +kiinni tuosta vanhasta tavasta, että synnyttävät niin monta lasta kuin +mahdollista."</p> + +<p>Nämät sanat herättivät eloon kaikki Mathieun ajatukset ja epäilyt. Hän +oli hetkisen vaiti.</p> + +<p>"Mainitsiko rouva Lepailleur syynsä sitten?"</p> + +<p>"Oh, tuo hevosmainen, mustasilmäinen rouva on varmaan ainoastaan hanhi, +joka ihailee miestään sentähden, että hän on tapellut Afrikassa ja lukee +sanomalehtiä. Minä en voinut saada häneltä muuta vastausta kuin sen, +että 'lapset maksavat enemmän kuin tuottavat'. Mutta hänen miehellään on +varmaan mielipiteitä. Sinähän olet nähnyt hänet? Pitkä, sorea mies, yhtä +laiha ja punatukkainen kuin vaimonsakin, kasvot kulmikkaat ja silmät +vihreät. Hän näyttää aina vihaiselta. Minä käsitin asian niin, että hän +ei tahdo useampia lapsia, koska hän on suuttunut appeensa, jolla on +kolme tytärtä ja yksi poika, jotka tietysti vähentävät vaimon perintöä. +Ja koska hänen oma isänsä ei ole tullut rikkaaksi myllärinammatilla, +niin syyttelee hän aamusta iltaan myllyään ja sanoo ehtimiseen, että hän +ei todellakaan tule estämään Antoninia elämästä iloisia päiviä +Pariisissa, jos hän saa hyvän paikan siellä."</p> + +<p>Mathieu tapasi taas maaseudun väestön keskuudessa samat syyt perheen +lukumäärän rajoittamiseen kuin Beauchênella ja Morangellakin: +perinnönjaon pelko ja halu kohota kukonaskeleen, joita täällä vielä +lisäsi ruumiillisen työn halveksiminen ja kaupunkien ylellisyyden jano. +Koska maa petti heidän toiveensa, niin mitä hyödytti sen viljeleminen, +kun kumminkin voi olla varma siitä, ett'ei se tee miestään rikkaaksi. +Hän aikoi selittää tämän vaimolleen, mutta tyytyi vaan sanomaan:</p> + +<p>"Hän tekee väärin valitellessaan, hänellä on kaksi lehmää ja hevonen, ja +kun töillä on kiire, on hänellä varaa palkata apuväkeä. Meillä oli +aamulla kolmekymmentä souta eikä yhtään myllyä, ei pienintäkään täplää +maata. Minun mielestäni hänen myllynsä on hyvä, minä kadehdin häntä joka +päivä sentähden kulkiessani sillan ylitse. Voitko kuvitella meitä itseä +mylläriperheenä? Me olisimme silloin sekä rikkaat että onnelliset."</p> + +<p>He nauroivat. He istuivat vielä hetkisen ja katselivat myllyä Yeusen +rannalla. Pieni virta juoksi loristen molempain rantain piilipuitten ja +poppelien välillä. Tammien keskellä näkyi suuri suojus, jossa +myllynratas oli, ja muurivihreän, kaprifoliumin ja villiviiniköynnösten +verhoamat läheiset rakennukset muodostivat kappaleen romantista luontoa. +Ja varsinkin yöllä, kun mylly lepäsi pimeydessä, ei voinut ajatellakaan +runollisempaa ja hempeämpää taulua.</p> + +<p>"Mutta katso", sanoi Mathieu hiljaisella äänellä, "tuolla piilipuitten +alla on jotakin, tuolla veden rajassa. Minä kuulin jotakin liikkuvan +siellä."</p> + +<p>"Kyllä minä tiedän", sanoi Marianne iloisesti, "siellä on varmaankin se +nuori pari, joka muutti neljätoista päivää sitten tuohon pieneen taloon +tuolla alhaalla ... rouva Angelin, Constancen koulukumppani."</p> + +<p>Angelinin puolisot, jotka olivat tulleet heidän naapureikseen, +kiinnittivät nyt huomiota puoleensa: rouva oli Mariannen ikäinen, pitkä, +tumma, kaunishiuksinen ja kaunissilmäinen, laiska, aina iloinen, +ihastunut huvituksiin; mies oli Mathieun ikäinen, kaunis, kiinteästi +rakastunut, ilomielinen, komeavartaloinen ja isoviiksinen. He olivat +menneet naimisiin lemmenhurmauksessa, heillä ei yhteensä ollut kuin +kymmenentuhatta frankia korkoja, mutta mies, joka maalasi viuhkoja, +olisi voinut tehdä tämän summan kaksinkertaiseksi, ell'ei rakkaus +vaimoonsa olisi tehnyt häntäkin laiskanpuoleiseksi. He olivat nyt +keväällä muuttaneet autioon Janvilleen saadakseen rakastaa toisiaan +vapaasti ja intohimoisesti luonnon helmassa. Heidät nähtiin kaikkialla +metsissä sylikkäin kävelevän, he etsivät tuntemattomia oleskelupaikkoja, +lehtiverhon peittämiä nurmikkoja. Varsinkin iltasin harhailivat he +ympäriinsä tuolla kentällä, pensasaitojen takapuolella ja pitkin Yeusen +lehvikkäitä rantoja onnellisina saadessaan olla hyvin kauvan lorisevan +veden ääressä, piilipuitten suojassa.</p> + +<p>"Siinä on myöskin yksi pari, joka ei tahdo lapsia", sanoi Marianne. +"Rouva sanoi minulle, että hän on päättänyt olla saamatta lasta ennen +kolmeakymmentä ikävuottaan, jotta voisi nauttia vähän elämästä miehensä +kanssa ja pääsisi uhraamasta aikaansa äidinvelvollisuuksiin. Ja mies +tuntuu olevan vielä halukkaampi säilyttämään hänet yksistään itseään +varten siihen ikään asti; hän pelkää, että rouvansa ruumis rumenee ja +että hän ei voi olla rakastajattaren asemassa raskauden ja imettämisen +aikana. Kun rouva tulee kolmenkymmenen vuotiaaksi, silloin hankkivat he +pojan, kauniin kuin päivä."</p> + +<p>"Jos voivat", lisäsi Marianne, kun Mathieu ei mitään vastannut.</p> + +<p>Mathieu oli vaipunut ajatuksiinsa. Voiko koskaan tietää, mikä on +viisainta? Eikö se ollut ihailtavaa tämä rakkaus, joka elää aivan +itsekseen keskellä luonnon helmaa? Hän muisti sen päätöksensä, jonka hän +oli tehnyt Pariisissa, että hän nimittäin ei hanki useampia lapsia +maailmaan.</p> + +<p>"No niin", mutisi hän vihdoin, "jokainen elää, miten häntä haluttaa. +Mutta me häiritsemme heitä, parasta on mennä kotiin ja maata."</p> + +<p>He kulkivat hitaasti ylöspäin kapeaa tietä, joka vei Chanteblediin. +Edessään näkivät he kuin majakan kaukaisena tulena valon lampusta, joka +paloi ikkunalla metsästyspaviljongissa. He eivät puhuneet enään mitään, +luonnon majesteetillinen hiljaisuus oli vallannut heidät lähestyessään +rauhaisaa kotoaan, jossa heidän lapsensa nukkuivat.</p> + +<p>Kun he tulivat sisään sulki Mathieu oven salpaan, sitten nousivat he +portaita ylös niin hiljaa kuin suinkin. Oikealla alakerrassa oli sali ja +ruokasali, vasemmalla keittiö ja aitta. Yläkerrassa oli neljä +makuuhuonetta. Heidän hyvin yksinkertaiset huonekalunsa, jotka he olivat +mukanaan tuoneet Pariisista, hukkuivat näihin huoneisiin, jotka olivat +liian suuret. Mutta he eivät olleet turhamaisia, he nauroivat kaikelle, +ja koko heidän ylellisyytensä oli siinä, että he olivat verhonneet +ikkunansa musliiniverhoilla, joitten punertava valaistus tuntui antavan +huoneille hienouden leiman.</p> + +<p>"Zoé on varmaankin nukkunut", sanoi Marianne, kun hän ei kuullut +minkäänlaista ääntä.</p> + +<p>Ja niin oli todellakin laita; tyttö, joka oli istahtanut makuuhuoneesen +kutoakseen sukkaa lampun valossa, joka ei saanut häiritä lasten unta, +oli nukkunut syvään uneen. Ja ovesta, joka oli selkiselällään, tulvasi +unen syvä rauha.</p> + +<p>Zoé täytyi varovasti herättää, koettaa saada häntä olemaan anteeksi +pyytämättä ja lähettää vuoteesensa puoliunisena, varoittamalla, että hän +liikkuisi hiljaan. Mathieu oli jo ottanut lampun ja mennyt lasten +huoneesen katsomaan ja suutelemaan lapsia. He heräsivät harvoin. Hän +asetti lampun kamiinin reunalle ja katseli juuri seisaaltaan kolmea +pientä sänkyä, kun Marianne tuli sisään. Suoraan eteenpäin seinän +vieressä olevassa sängyssä makasivat Blaise ja Denis, kaksoset, kaksi +pulskaa kuusi vuotiasta poikaa, jotka tavallisesti nukkuivat sylittäin. +Seinän viereisessä sängyssä vastapäätä nukkui Ambroise yksin, +harvinaisen kaunis, pieni keruubi, joka pian oli neljän vuoden vanha. Ja +kehdossa nukkui kolme kuukautta sitten vieroitettu neiti Rose näyttäen +pientä puolialastonta ruumistaan. Äidin täytyi peittää hänet uudestaan, +sillä hän oli temponut peitteen pois itsepintaisilla, pienillä +kätösillään. Sillä aikaa auttoi isä Ambroisen tyynyä, joka oli mennyt +vinoon. Molemmat menivät sisään ja tulivat ulos äänettömästi, hellillä +liikkeillä, kumartuivat noitten sievien, nukkuvain kasvojen ylitse, +tullakseen varmoiksi, että lapset nukkuivat tyynesti ja hyvin. He +suutelivat heitä ja viivähtivät siellä vielä hetken, sillä heistä tuntui +kuin Blaise ja Denis olisivat liikahtaneet. Vihdoin vei äiti ulos +lampun, ja he läksivät sieltä varpaillaan kumpikin. Kun Marianne pani +lampun pöydälle makuuhuoneessa, jonka ovi oli auki lasten huoneesen, +sanoi hän tavallisella äänellään:</p> + +<p>"Minä en tahtonut säikähdyttää sinua tuolla alhaalla sanomalla sitä, +mutta minä olen ollut levoton Rosen tähden tänään; hän ei ole ollut +oikein terve, enkä minä ole tyyntynyt hänen suhteensa ennenkuin vasta +illalla."</p> + +<p>Kun hän näki Mathieun säpsähtävän ja kalpenevan lisäsi hän:</p> + +<p>"Oh, eihän se mitään ole; minä en olisi tullut ulos, jos se olisi +vakavaa laatua. Mutta koskaan ei voi olla levollinen tuollaisten pienten +olentojen suhteen. Kas niin, pane nyt maata, kello on jo yli +kahdentoista."</p> + +<p>Marianne alkoi aivan rauhallisesti riisua päältään ajattelemattakaan +avointa ikkunaa; hänen ei tarvinnut peljätä muita silmiä kuin tähtien. +Kun hän oli riisunut leningin, alushameen ja kureliivin, seisahtui hän +hetkiseksi peilin eteen järjestääkseen hiuksiaan yöksi, ja pian riippui +hänen tuuheat hiuksensa raskaana palmikkona aina polviin asti.</p> + +<p>Mathieu ei näyttänyt kuulleen, mitä hän oli sanonut. Sen sijaan, että +olisi riisuutunut kuin Mariannekin, istahti hän pöydän ääreen lampun +valoon. Hän tyhjensi taskunsa, otti esiin lompakkonsa, jossa oli nuo +kolme sadan frankin seteliä. Kun hän oli laskenut ne, sanoi hän purevan +leikillisellä äänellä:</p> + +<p>"Niitä on todellakin ainoastaan kolme; ne eivät ole saaneet penikoita +matkalla. Tässä saat ne yhdessä kirjekuoressa. Saat vaihtaa ne huomenna +ja maksaa velkamme."</p> + +<p>Nämät sanat herättivät hänessä erään ajatuksen. Hän otti lyijykynän ja +kirjoitti muutamia numeroita muistikirjansa tyhjälle lehdelle.</p> + +<p>"Siis kaksitoista frankia munista ja maidosta Lepailleurille. Paljonko +sinä olet velkaa teurastajalle?"</p> + +<p>Marianne istahti hänen eteensä ja otti sukat jalastaan. "Kirjoita +kaksikymmentä frankia teurastajan osalle."</p> + +<p>"Ja ryytikauppias, leipuri?"</p> + +<p>"En tiedä ihan varmaan, kirjoita kolmekymmentä frankia. Sitten ei ole +enään mitään."</p> + +<p>Mathieu laski yhteen.</p> + +<p>"Se on yhteensä kuusikymmentä kaksi frankia. Kuusikymmentä kaksi frankia +pois kolmesta sadasta, jää kaksisataa kolmekymmentä kahdeksan frankia +jälelle. Ajattelehan, kuinka rikkaita me olemme, me saamme hauskan +kuukauden neljän elätettävän lapsen kanssa, varsinkin jos pikku Rose +sairastuu!"</p> + +<p>Marianne seisoi nyt siinä ainoastaan paita päällä ihastuttavan kauniit +jalat lattialla, ja hän teki paljailla käsivarsillaan suloisen kutsuvan +liikkeen katsellen samalla kummastuneena miestään, kuullessaan hänen +puhuvan sillä tavalla, mutta naurahti samalla luottavasti.</p> + +<p>"Mikä sinua tänä iltana vaivaa, ystäväni? Sinä teet surullisia laskuja, +sinä, joka aina odotat huomista päivää kuin ihmettä ja varmana, että +pitää ainoastaan rakastaa elämää, jos tahtoo elää onnellisena. Sinähän +tiedät, että minä puolestani en tunne rikkaampaa ja tyytyväisempää +naista kuin minä itse olen. Tule maata, ja kun sammutat lampun ensin, +niin sitten tulee onni."</p> + +<p>Hän laski leikkiä ja hyppäsi keveästi vuoteesen; sitten lepäsi hän +siellä pää korkealla tyynyllä ja kädet peitteellä hellästi kutsuvassa +asennossa. Mutta Mathieu pudisti päätään ja hän alkoi taas elää +päiväänsä uudestaan, mutta nyt sanatulvassa.</p> + +<p>"Ei, katsohan, rakkaani, lopulta koskee sydämeeni, kun tulen meidän +köyhyyteemme nähtyäni sellaista rikkautta ja ylellisyyttä muilla. +Sinähän tiedät, miten vähän kateellinen ja kunnianhimoinen minä olen ja +miten vähän minä välitän kohoamisesta ja rikkaaksi tulemisestani. Mutta +minä en voi sitä auttaa; on hetkiä, jolloin minä kärsin sinun ja lasten +tähden, kun minä tahtoisin ansaita teille omaisuuden, ainakin pelastaa +teidät uhkaavasta köyhyydestä. Oh, mitenkä tuo Beauchêne konetehtaineen +ja pikku Mauricineen, jota he kasvattavat kuin kruununperillistä, +selvästi antaa minun ymmärtää, että me tulemme kuolemaan nälkään, me +kaksi ja neljä lastamme! Ja vieläpä nuo Morange-raukatkin, jotka puhuvat +antavansa tyttärelleen kuninkaalliset myötäjäiset, halveksivat kaikessa +ystävyydessä meitä loistaessaan siellä uuden asuntonsa väärennetyssä +ylellisyydessä ja unelmoidessaan tointa, josta olisi kahdentoista +tuhannen tulot. Ja Séguinit, olisit nähnyt, mitenkä he levittivät +miljoonansa minun eteeni, musersivat minut, surkuttelivat ja tekivät +pilaa minusta suuren perheeni tähden, he, jotka itse ovat olleet niin +viisaita, että ovat hankkineet itselleen ainoastaan pojan ja tytön. +Niin, vieläpä nuo tuolla Lepailleurin myllyssä ilkkuvat meille, sillä +sinä voit olla varma siitä, että kun tuo nainen tuli tänne Antonininsa +kanssa ja sanoi sinulle, että hän ei koskaan tulisi saamaan useampia +lapsia, niin oli se siksi, että hän pelkäsi, ett'ei saa meiltä velkaansa +sentähden, että meillä on neljä. Niin paljon ainakin on varmaa, että me +emme saa koskaan konepajaa, ei taloa eikä edes myllyä yhtä vähän kuin +minä koskaan tulen ansaitsemaan kahtatoista tuhatta frankia. Toisilla on +kaikkea, ja meillä ei ole mitään, se on ainakin totinen tosi. Ja minäkö +näyttäisin iloista naamaa huonossa pelissä niinkuin sinä, rakkaani, +minäkö olisin kärsivällinen ja iloinen, jos minulla ei olisi paha +omatunto ja minun täytyisi sanoa itselleni, että tämä yhä paheneva +olotila, jossa me olemme, on omaa työtämme. Niin, niin, me olemme +käyttäytyneet ajattelemattomasti ja tyhmästi."</p> + +<p>Hänen puhuessaan kummasteli Marianne yhä enemmän. Hän nousi istumaan +sängyssä ja katseli miestään suurilla silmillään.</p> + +<p>"Mikä sinua vaivaa, mitenkä on laitasi tänä iltana, ystäväni?" kysyi +hän. "Sinä, joka olet niin kiltti ja vaatimaton etkä koskaan puhu +rahoista ja viihdyt niin hyvin meidän pienissä oloissamme, sinähän +puhut nyt aivan kuin sukulaisemme Beauchêne. Sinulla on varmaankin ollut +ikävä päivä Pariisissa; tule maata ja unohda surulliset ajatuksesi."</p> + +<p>Mathieu nousi vihdoin ja alkoi riisuutua, mutta hampaittensa välistä +puhui hän vielä:</p> + +<p>"Kyllä, kyllä minä tulen maata, mutta tosiasia joka tapauksessa on, että +me asumme harakanpesässä ja että lapset kastuisivat, jos yöllä sataisi. +Mitenkä minä silloin voin olla vertailematta? Lapsi raukat! Minä olen +kuin muutkin isät, minä tahtoisin, että he voisivat hyvin!"</p> + +<p>Hän aikoi mennä vuoteesensa; silloin kuuli hän valittavaa ääntä +viereisestä huoneesta ja seisahti keskelle lattiata. Kun hän oli +kuunnellut hetken, otti hän lampun mennäkseen katsomaan pienokaisia +avojaloin ja paitasillaan. Kun hän tuli takaisin parin minuutin +kuluttua, näki hän vaimonsa istuvan sängyssä kaula ojona kuunnellen ja +valmiina tulemaan hänen luokseen pienimmänkin kutsun saatuaan.</p> + +<p>"Ei se mitään ole", kuiskasi Mathieu, aivankuin lapset olisivat voineet +kuulla häntä. "Rose oli potkinut peitteen pois. He makaavat kaikki kuin +pienet enkelit."</p> + +<p>Kun hän oli laskenut lampun pöydälle, kysyi hän:</p> + +<p>"Sammutanko minä?"</p> + +<p>Mutta kun hän taas meni ikkunan luokse sulkeakseen sen, esti Marianne +hänet.</p> + +<p>"Ei, ei, anna sen olla auki. On niin vilposta ja ihanaa. Sulkekaamme se +sitten hetken kuluttua, ennenkuin nukumme."</p> + +<p>Ja todellakaan ei voinut ajatella mitään kauniimpaa kuin tämä +ihmeenihana kevätyö, joka virtasi sisään yön rauhan ja kentän suloisen +tuoksun kanssa. Kuului ainoastaan nukkuvan, ijankaikkisesti +hedelmällisen maan syvät hengähdykset. Mutta tänä lepohetkenäkin +kuohuili elämä, leveni yöllisten himojen virtana, joka sai kasvit, +metsät ja joet vapisemaan rakkaudesta unessaankin. Nyt kun lamppu oli +sammutettu, näkyi pimeästä huoneesta palavain tähtien välähdykset, +näkyi suuri kappale taivasta, johon Pariisin tulivuoren aukko yhä +lähetti punaiselta hohtavan heijastuksensa.</p> + +<p>Mathieu kietoi kätensä Mariannen ympäri, painoi häntä hellästi rintaansa +vasten ja kuiskasi liikutetulla äänellä:</p> + +<p>"Rakkaani, sinun pitää muistaa, että minä ajattelen ainoastaan teitä, +lapsia ja sinua. Mutta nuo toiset, rikkaat, ovat siksi viisaita, +ett'eivät he rasita itseään suurella perheellä, ja me köyhät raukat, me +hankimme paljon lapsia, toisen toisensa perään laskematta niitä. Kun +ajattelee vähän, niin näkee, että se on hyvin ajattelematonta, vieläpä +hulluuttakin. Meidän pikku Rosemme syntyminen antoi meille armoniskun, +se pakoitti meidät muuttamaan tänne maalle; ennen piisasivat tulomme, +eikä meillä ollut yhtään velkoja. Mitä sinä tästä ajattelet?"</p> + +<p>Marianne ei liikahtanut, hän ei irroittanut käsivarsiaan, jotka olivat +hyväillen kierretyt Mathieun ympäri. Mutta levoton odotus oli saanut +hänen sydämensä sykinnän hiljenemään.</p> + +<p>"Minä en ajattele mitään, rakkaani. En ole koskaan ajatellut sitä."</p> + +<p>"Voitko ajatella itseäsi taaskin raskaana?" jatkoi Mathieu. "Voitko +ajatella itsellesi viidettä lasta? Sinä päivänä olisi ihmisillä oikeus +tehdä pilkkaa meistä ja minä sanon, että se on meidän oma vikamme, jos +meillä on asiat huonosti. Minä en voi saada sitä päästäni, ja tänään +olen minä päättänyt, että nyt siitä täytyy tulla loppu, meidän täytyy +laittaa niin, ett'emme saa viidettä lasta. Mikä on sinun ajatuksesi, +rakkaani?"</p> + +<p>Tällä kertaa irroitti Marianne luultavasti itsekään siitä tietämättä +käsivarsiansa hieman, ja Mathieullä oli se tunne, että hänen ihonsa +vapisi hieman hänen omaa ihoaan vasten. Mariannea vilutti ja hänellä oli +halu itkeä.</p> + +<p>"Minä ajattelen, että sinä olet luultavasti oikeassa. Mitä voin minä +tehdä. Sinä olet määrääjä, tehkäämme vaan niinkuin sinä tahdot."</p> + +<p>Mutta se ei ollut enään rakastajatar, puoliso, jota hän syleili, vaan +joku toinen, passiivinen olento, joka alistui elämään ainoastaan hänen +huvikseen, ja ennen kaikkea tuntui Mathieustä, että Marianne ei +ymmärtänyt häntä, vaan ihmetteli hämmästyneenä, minkätähden hän oli +sanonut kaiken tämän.</p> + +<p>"Enhän minä vaan suututtane sinua, lemmikki?" sanoi Mathieu sitten +äänellä, jonka piti olla leikillinen. "Muuten joudumme me hienojen +ihmisten luokkaan, kaikki ihmiset, joita minä olen tänään puhutellut, +tekevät samalla tavalla. Sinä olet ja jäät joka tapauksessa minun +rakkaaksi pikku vaimokseni."</p> + +<p>Hän veti Mariannen lujemmin luokseen, syleili häntä kovemmin ja etsi +hänen huuliaan omilla huulillaan. Ja Marianne sopersi alakuloisena ja +tietämättömällä uhmalla:</p> + +<p>"Aivan niin, minä tiedän sen kyllä ... niinkuin tahdot, sinähän saat +vastata tulevaisuudesta."</p> + +<p>Ja kyyneliin puhkesi Marianne, painoi kasvonsa Mathieun rintaa vastaan +tukahuttaakseen itkuaan ja kyyneliään, suuria, haaleita kyyneleitä, +jotka Mathieu tunsi valuvan. Mathieu hämmästyi ja hänet valtasi +vastenmielisyys tuota surua vastaan, jonka syytä Marianne ei voinut +sanoa. Ja tyytymättömyytensä suuntasi hän itseään vastaan.</p> + +<p>"Älä itke, lemmikki. Minä olen tyhmä, raaka ja paha, minä kun voin puhua +sinulle tuolla tavalla, kun sinä niin hellästi minua syleilet. Ajattele +asiaa, ja puhutaan siitä sitten. Äläkä ole suutuksissasi, vaan nuku nyt +rauhassa minun olkapäälläni aivankuin niinä iltoina, jolloin meidän +rakkautemme on hehkunut oikein lämpimänä."</p> + +<p>Se oli vanha tapa, Mathieu piti Mariannen päätä olkapäällään, kunnes +hänen säännöllinen hengityksensä osoitti, että hän oli nukkunut, ja +vasta sitten laski hän hiljaa vaimonsa pään tyynylle herättämättä häntä.</p> + +<p>"Kas niin, nyt sinun on hyvä, nuku nyt... Minä en enään kiusaa sinua."</p> + +<p>Marianne ei itkenyt enään, hän ei sanonut mitään maatessaan siinä pää +Mathieun olkapäällä ja painautuneena häneen. Ja Mathieu toivoi, että +Marianne voisi nukkua tällä tavalla samalla kuin hän itse avoimin silmin +mietiskeli ja katseli taivasta ja kiiluvia tähtiä.</p> + +<p>Se tulenvalo, jota Pariisi levitti taivaanrannan yläpuolelle, muistutti +häntä taasen tuosta hehkuvasta illasta Pariisissa, josta hän oli tullut +niin kiihtyneenä. Nyt erkani Beauchêne Norinesta ja palasi hyvin +reippaana aviovuoteesensa. Miksi ei hän ollut kertoessaan Mariannelle +päiväntapahtumista tohtinut mainita Beauchênesta ja Norinesta? Hän tunsi +selvästi, miten saastainen ja häpeällinen seikka se oli. Sitten tuli +hänen mieleensä inhoittava muisto siitä halpamaisesta teosta, jonka hän +oli itse vähällä tehdä, kun hän aikoi viettää yönsä Sérafinen luona. Hän +olisi nyt siellä. Tämä ajatus, joka tuli hänen mieleensä juuri nyt, kun +hänen rakas vaimonsa oli nukkumaisillaan hänen olkapäällään, tuli +hänestä sietämättömäksi kuin omantunnon vaiva. Eikö se ollut juuri tuo +sairaalloinen, nopeasti ohimenevä himo, joka oli tahrannut hänet, +pimittänyt hänen järkensä ja saattanut hänen aistimensa häiriöön? Hänen +oli täytynyt tulla myrkytetyksi, koska hän ei enään tuntenut itseään ja +hänellä oli ollut tahtoa ja tunteita sellaisia, joita hän ennen ei +koskaan ollut tuntenut. Hän hämmästyi itse niitä puheita, joita hän oli +pitänyt vaimolleen, sillä pelkkä ajatus sanoa siten, olisi hänet eilen +saattanut raivoon.</p> + +<p>Marianne ei nukkunut tavallisella tyynellä, luottavalla tavallaan. Hän +piti ummessa silmiään ja makasi liikkumattomana, mutta Mathieu aavisti, +että hän oli loukkaantunut ja onneton ja että hän ei ymmärtänyt, että +mitenkä Mathieu voi rakastaa häntä niin vähän. Taloudelliset arvelut +olivat jo poistuneet Mathieun mielestä, hänen täytyi jännittää +ajatustaan, jotta muistaisi Beauchênein ja Morangein puheet. Mutta ne +periaatteet, joista hän oli kuullut puhuttavan Séguinin luona, ne häntä +vielä kiusasivat, sillä hän ei voinut kieltää tosiasioita: +sivistyneimmät olivat ehdottomasti vähemmän hedelmällisiä, lapsia ei +heidän keskuudessaan syntynyt niin runsaasti kuin köyhyyden +rikkaläjissä. Mutta tämä oli ainoastaan yhteiskunnallinen sattuma, ja se +riippui sen yhteiskunnan olosuhteista, jossa se ilmaantui. Köyhyys +riippui ihmisten väärinteosta eikä maan kitsaudesta, maan, joka voisi +elättää kymmenen kertaa enemmän ihmisiä, niin pian kuin kysymys työn +oikeudenmukaisesta jaosta on ratkaistu. Jos se on totta, että parempi +on, että maan päällä asuu kymmenen tuhatta onnellista kuin sata tuhatta +onnetonta, niin miksi eivät sitten nämä sata tuhatta onnetonta +työskentele tullakseen yhtä onnellisiksi kuin nuo kymmenen tuhatta +etuoikeutettua, joitten itsekästä hyvinvointia tahdottiin varmentaa +luontoa silpomalla? Ja se oli kuin vapautus, kun hän taas tunsi tuon +vakaan vakaumuksensa, että hedelmällisyys oli luonut sivistyksen, että +se oli liika kansoitus, onneaan tavoittelevain onnettomien myllerrys, +joka oli ajanut kansoja eteenpäin askel askeleelta, kunnes ne olivat +saavuttaneet totuuden ja oikeuden. Täytyy olla liian paljon ihmisiä, +jotta kehitys voi tulla täydelliseksi, ihmiskunnan täytyy levitä yli +maailman, kansoittaa sen, lahjoittaa sille rauhan, imeä siitä itseensä +kaiken terveen elämän, jota se on tulvillaan. Koska hedelmällisyys luo +sivistyksen, ja tämä jälkimmäinen taas järjestää edellisen, on +ajateltavissa, että pysyväinen tasapaino saadaan aikaan sinä päivänä, +jolloin olisi olemassa ainoastaan yksi kansa kokonaan kansoitetulla +maapallolla. Mutta siihen päästäksemme, tuhanten ja taas tuhanten +vuosien perästä, on se hyvä työ, ett'ei anneta ainoankaan siemenjyvän +mennä hukkaan, että ne kaikki uskotaan maan huostaan, jotta ihmissato +kasvaisi niin runsaana kuin mahdollista, sillä jokainen uusi ihminenhän +on voimaa ja toiveita.</p> + +<p>Hiljaiset kevätyön äänet, joita Mathieu kuuli avoimesta ikkunasta, +tuntuivat hänestä nyt ikuisen hedelmällisyyden kehoituksilta. Kaikki +iti, kaikki kasvoi ja puhkesi kukkaan tänä rakkauden vuodenaikana. +Rajaton taivaan avaruus, kimaltelevat tähdet, kaikki saarnasi +vetovoiman suurta lakia. Maa lepäsi alapuolella pimeässä kuin nainen +puolisonsa sylissä. Ei koskaan ennen ollut hän niin selvästi tuntenut +sitä, että eläin- ja kasvimaailmassa elämä taistelee kuolemaa vastaan, +mutta ainoastaan ihminen suosii kuolemaa sen itsensä takia. Tässä +ihanassa kevätmaisemassa, jossa kaikki värähteli hedelmällisyyden +kiihkosta, oli ainoastaan kaksi rakastavaa, jotka omasta tahdostaan +olivat hedelmättömiä, jotka syleilivät toisiaan tuolla Yeusen rannalla +piilipuitten alla koko runoilijain ylistämän hedelmättömän rakkauden +voimalla.</p> + +<p>Nyt poistuivat Mathieun mielestä kaikki ajatukset ja epäilyt. Hän tunsi +Mariannen keveän hengityksen kaulaansa vastaan, ja se vuodatti +vähitellen tulta hänen suoniinsa. Mutta vielä lepäsi Marianne +tenhottomana, kasvojen ilme jäykkänä, silmät ummessa voimatta kuitenkaan +nukkua. Mathieu sulki hänet taas kiihkeästi syliinsä.</p> + +<p>"Rakas vaimoni, minä olen epäillyt meitä itseämme ... et sinä enkä minä +voi nukkua, ennenkuin sinä olet antanut minulle anteeksi."</p> + +<p>Marianne hymyili jo lohdutettuna ja antautui sen hellyyden valtaan, +jonka voitokkaan liekin hän oli tuntenut syttyvän Mathieussä.</p> + +<p>"Oh, minä en ole ollenkaan epäillyt... Minä tiesin kyllä, että sinä +palaat taas minun luokseni."</p> + +<p>Ja nyt seurasi pitkä lemmensuudelma hellyyttä täynnä olevan ja +hedelmällisen kevätyön pakoituksesta, joka virtasi sisään ikkunasta +kimaltelevine tähtineen, rakkautta täynnä olevine virtoineen, metsineen +ja maineen. Koko luonto tahtoi vielä kerran, että uuden olennon täytyy +saada elämä.</p> + +<p>Mutta Marianne esti Mathieun käden liikkeellä, nousi istualleen ja +kuunteli taas lastenkamariin.</p> + +<p>"Kuule!"</p> + +<p>Molemmat kumartuivat eteenpäin ja kuuntelivat henkeään pidätellen.</p> + +<p>"Heräävätköhän ne!"</p> + +<p>"Minä olin kuulevinani niitten liikahtelevan."</p> + +<p>Mutta kun mitään ei kuulunut, kun ainoastaan viattomuuden syvä, +hiljainen rauha virtasi läheisestä huoneesta, hymyili Marianne taasen, +hieman ivallisesti.</p> + +<p>"Meidän neljä, pientä onnetonta lapsiraukkaamme! He eivät siis merkitse +mitään, tahdotko sinä vielä viidennen, yhden onnettoman raukan vielä +lisäksi?"</p> + +<p>Mutta Mathieu sulki hänen suunsa tulisella suutelolla.</p> + +<p>"Ole hiljaa, minä olen pöllö ... oh, nuo toiset, naurakoot he vaan meitä +ja halveksikoot. Sinä olet oikeassa, me olemme kaikista viisaimmat +kuitenkin."</p> + +<hr class="r45" /> + + + + + + +<h2>TOINEN KIRJA</h2> + +<hr class="chapter" /> + + + + +<h3>I</h3> + + +<p>Mathieu nousi äänettömästi kapeasta rautasängystään suuren sängyn +vieressä, jossa Marianne makasi. Hän katseli Mariannea ja näki, että +tämä makasi silmät auki ja hymyillen.</p> + +<p>"Vai niin, sinä olet hereillä. Minä en tohtinut liikkuakaan, ett'en +olisi herättänyt sinua. Kello on lähes yhdeksän."</p> + +<p>Se oli Pariisissa, eräänä sunnuntaina keskellä tammikuuta. Marianne oli +ollut raskaana jo seitsemän ja puoli kuukautta. Joulukuun ensimmäisinä +neljänätoista päivänä oli Chantebledissä ollut mitä kurjin ilma: +jääkylmää sadetta, sitten lunta ja sietämätön kylmyys. Hieman epäiltyään +oli Mathieu lopulta ottanut vastaan Beauchênen ystävällisen tarjouksen +tulla asumaan vanhaan, vaatimattomaan paviljonkiin Fédération kadun +varrella, jossa tehtaan perustaja oli asunut, ennenkuin hän rakensi +itselleen komean talon toisen kadun varrelle. Vanha työnjohtaja, joka +oli asunut näissä vanhoilla, yksinkertaisilla huonekaluilla +varustetuissa huoneissa, oli kuollut äskettäin. Ja tämä nuori aviopari +oli kuukausi sitten asettunut tänne asumaan, he pitivät viisaimpana +odottaa synnytyshetkeä Pariisissa ja palata sitten takaisin +Chanteblediin viettämään siellä parantumisaikaa huhtikuun ensimäisinä +kauniina päivinä.</p> + +<p>"Odota", sanoi Mathieu. "Minä päästän päivän sisälle."</p> + +<p>Hän veti uutimet syrjään. Tuota puolipimeää huonetta valaisi nyt +talviauringon leveä valonsäde.</p> + +<p>"Ah, aurinko, aurinko! Ihana ilma! Ja sunnuntai! Iltapäivällähän saan +minä mennä vähän kävelemään sinun ja lasten kanssa!"</p> + +<p>Marianne kutsui Mathieun takaisin, tarttui hänen käsiinsä, kun hän oli +istahtanut sängyn laidalle, ja sanoi:</p> + +<p>"En minäkään ole pitkään aikaan nukkunut, mutta minä en tahtonut +liikkua, vaan tahdoin antaa sinun nukkua kylliksesi sunnuntaina. +Emmeköhän me ole hyvin kilttejä, me molemmat, jotka emme halua herättää +toisiamme, vaan makaamme silmät auki!"</p> + +<p>"Se ilahutti minua niin sanomattomasti, että sinä lepäsit. Nyt +sunnuntaina on minulla vaan yksi ilo nimittäin saada olla makuuhuoneessa +koko aamun ja viettää sitten koko päivän sinun ja lasten kanssa."</p> + +<p>Mutta sitten huudahti Mathieu hämmästyneellä ja katuvaisella äänellä:</p> + +<p>"Ai... Minähän en ole suudellut sinua!"</p> + +<p>Marianne kohottautui hieman, nojaten kyynäspäillään tyynyihin, ja +Mathieu sulki hänet kiihkoisena syliinsä. Silloin huudahti Marianne +hieman valittavalla äänellä:</p> + +<p>"Ole varovainen, rakkaani!"</p> + +<p>Nyt joutui Mathieu aivan suunniltaan.</p> + +<p>"Minä tein pahaa sinulle! Minä tein sinulle pahaa. Oh, mikä pöllöpää +minä olenkin, kun olen niin kovakourainen! Rakas, rakas Marianneni, sinä +joka olet minulle niin pyhä, jota minä en tahtoisi koskea muuten kuin +hyväillessäni ja jonka kärsimykset minä ihastuksella ottaisin itse +kärsiäkseni! Minä tahtoisin, että minulla olisi kädet kuin +keijukaisella, kädet sellaiset, joita sinä et edes tuntisi ja jotka +muuttaisivat sinun kipusi iloksi ... ja kuitenkin teen minä pahaa +sinulle."</p> + +<p>Mariannen täytyi lohdutella häntä.</p> + +<p>"Älähän nyt, sinä tyhmeliini, ethän sinä minulle pahaa tehnyt +ollenkaan! Minä vaan pelkäsin. Näethän sinä, että minä nauran."</p> + +<p>Mathieu katseli häntä ja hän näytti verrattoman kauniilta. Kirkkaassa +auringonvalossa, joka levisi yli vuoteen, uhkui Marianne terveydestä, +voimasta ja toivosta. Ei koskaan ennen ollut hänen tummat, paksut +hiuksensa lainehtineet niin tuuheina niskasta, ei koskaan ennen olleet +hänen suuret silmänsä hymyilleet niin veitikkamaisesti ja iloisesti. Ja +suurine, helline kasvoineen oli hän Hedelmällisyys itse, +hyväntekeväisyyden jumalatar valkeine ihoineen, täydellisine ruumiin +muotoineen, ja jaloa majesteettisyyttä uhkuva.</p> + +<p>Kunnioituksen tunne valtasi Mathieun, sellainen kuin hän olisi seisonut +sen temppelin ovella, missä Jumala asui.</p> + +<p>"Kuinka sinä olet kaunis, kuinka sinä olet hyvä ja kuinka minä sinua +rakastan, kallis vaimoni!"</p> + +<p>Mathieu piti häntä hetken syleilyssä kultaisessa auringon paisteessa, +joka virtasi huoneesen. Sitten järjesteli hän Mariannen tyynyjä, peitti +hänet eikä tahtonut sallia hänen nousta ylös, ennenkuin hän itse oli +siivonnut huoneen. Hän laskutti omat lakanansa ja kääri kokoon patjansa +ja pani kiini rautatelineet, jotka hän sitten peitti vaatteella. Turhaan +pyysi Marianne saada olla mukana ja sanoi, että Zoé, palvelustyttö, +jonka he olivat ottaneet maalta mukaansa, voisi aivan hyvin tehdä tuon. +Mathieu oli itsepäinen, sanoi, että palvelustyttö ärsytti häntä ja että +hän mieluimmin tahtoi hoitaa Mariannea yksin ja tehdä kaikki tehtävät +hänen läheisyydessään. Se oli Mathieu, joka oli keksinyt sen, että hän +makaa rautasängyssä, jotta Mariannella olisi mukavampi suuressa +sängyssä. Ja nyt hoiti hän taloutta, piti kateellisesti makuuhuoneen +ovea sulettuna voidakseen yksin antautua tykkönään vaimonsa +hoitelemiseen, ja hän oli onnellinen tehdessään mitä +yksinkertaisimpiakin töitä, eikä luullut koskaan voivansa tehdä +tarpeeksi vaimonsa hyväksi.</p> + +<p>"Minä pyydän, että sinä makaat vielä vähän aikaa, koska lapset antavat +meidän olla rauhassa. Se vahvistaa sinua."</p> + +<p>Häntä puistutti, hän tunsi, että huoneessa ei ollut tarpeeksi lämmin, ja +hän oli suutuksissaan siitä, ett'ei ollut muistanut tehdä tulta. Eräässä +nurkassa oli puita ja lastuja, millä sytyttää tulen.</p> + +<p>"Tämä on hullua, minä annan sinun palella, tämän minun olisi pitänyt +tehdä kaikkein ensin."</p> + +<p>Hän oli laskeutunut polvilleen kamiinin eteen, mutta Marianne sanoi:</p> + +<p>"Kas, olipa sekin ajatus! Anna olla, huuda tänne Zoé!"</p> + +<p>"Ei, ei, hän ei osaa lämmittää, minua huvittaa tehdä tuli."</p> + +<p>Ja hän nauroi iloissaan, kun suuri tuli syttyi ja teki huoneen kaksi +kertaa hupaisemmaksi. Nyt on täällä oikea paratiisi. Mutta hän oli +tuskin ennättänyt pestä itsensä ja pukea vaatteet ylleen, kun puuseinää +vastaan sängyn takapuolella hyökättiin pikku nyrkeillä.</p> + +<p>"Vai niin, nyt ovat ne vekkulit heränneet!" sanoi hän iloisesti. "No +niin, tänään on sunnuntai, antaa heidän tulla."</p> + +<p>Viereisessä huoneessa oli syntynyt elämää ja liikettä kuin suuressa +linnunpesässä. Sieltä kuului viserrystä ja hälinää ja väliin naurun +remahduksia. Sitten kumeita jysäyksiä, luultavasti tyynyistä, jotka +lensivät ilmassa, ja kaksi pientä nyrkkiä hakkaili yhä vaan seinään.</p> + +<p>"Niin, niin", sanoi äiti hymyillen, "sano heille, että saavat tulla +sisään. Muuten hakkaavat he reijän seinään."</p> + +<p>Mathieu rupesi nyt puolestaan takomaan seinää nyrkillään. Silloin kuului +voitonulina ja riemukkaita ilohuutoja seinän toiselta puolen. Ja tuskin +oli isä ennättänyt aukaista oven, kun jo kuului askelten ääntä ja +ahdinkoa käytävässä. Kaikilla neljällä oli pitkät yöpaidat, jotka +ulottuivat aina heidän pieniin kantapäihinsä asti, ja he ryntäsivät +sisään nauraen, hiukset hajallaan, posket punaisina ja silmät ilosta +kimaltelevina. Viisivuotias Ambroise kulki etunenässä, sillä hän oli +rohkein ja puuhaavin. Perässä tulivat molemmat kaksoset Blaise ja Denis +maltillisempina ja hyvin ylpeinä seitsemästä ikävuodestaan, varsinkin +jälkimmäinen, joka opetti muita lukemaan, jotavastoin edellinen, joka +oli ujo ja hieman arka, oli uneksijana heidän joukossaan. He taluttivat +keskellään neiti Rosea, tyttöä kaunista kuin pieni enkeli; häntä +vedettiin milloin oikealle milloin vasemmalle, mutta tuo pikku +kaksivuotias seisoi kuitenkin aina urhoollisesti omilla jaloillaan.</p> + +<p>"Kuulepas, mamma", huudahti Ambroise, "minun on vähän vilu! Annapas +minullekin hieman tilaa!"</p> + +<p>Hyppäyksellä oli hän sängyssä, ryömi peitteen alle ja niin liki äitiään, +ett'ei hänestä näkynyt muuta kuin pienet hymyilevät kasvot ja kiharat +hiukset. Mutta kun molemmat vanhimmat lapset näkivät tämän, päästivät he +sotahuudon, hyökkäsivät vuorostaan esiin ja valloittivat rynnäköllä +piiritetyn kaupungin.</p> + +<p>"Väisty syrjään! Väisty vähän! Saanko minä maata sinun selkääsi vasten, +mamma? Olkapäälläsi, mamma!"</p> + +<p>Ainoastaan pikku Rose seisoi vielä lattialla, ja hän oli menehtyä +mielipahasta. Hän oli turhaan yrittänyt valloittaa linnoitusta, mutta +oli pudonnut takaisin istualleen.</p> + +<p>"Minä myös, mamma! Minä myös!"</p> + +<p>Häntä täytyi auttaa, kun hän tarttui kiinni ja koetti molemmin käsin +nostaa itseään ylös; äiti otti hänet syliinsä, ja niin sai hän parhaan +paikan. Ensin pelästyi Mathieu ja luuli, että tuo valloittajajoukko voi +tehdä mammaparalle hirmuisesti pahaa. Mutta Marianne rauhoitti häntä ja +nauroi yhtä äänekkäästi kuin lapsetkin. Ei, ei, he eivät tehneet pahaa, +päinvastoin, he tekivät hänet niin onnellisiksi hyväilyillään. Ja +Mathieu katseli tuota kaunista taulua ilolla ja ihmettelyllä. Oh, sitä +kaunista ja kilttiä Haikaramammaa, niinkuin Marianne väliin kutsui +leikillä itseään, Rose rinnoillaan, Ambroise puoleksi piilossa toisella +sivulla ja Blaise ja Denis kummankin olkapään takana! Sehän oli koko +parvi linnunpoikia; pieniä punaisia nokkia, jotka kurottautuivat esiin +kaikkialta, silkinhienoja hiuksia pörhöllään kuin höyhenet, ja hän itse +lepäsi siinä niin valkeana ja terveenä ja kukoistavana kaikessa +hedelmällisyydessään, uhkuen elämää, joka taas asusti hänessä, valmiina +tulemaan taaskin äidiksi.</p> + +<p>"Täällä on niin lämmintä ja hauskaa", sanoi Ambroise, joka piti hyvästä +olosta.</p> + +<p>Pikkuvanha Denis alkoi selvitellä, minkätähden he olivat sillä tavalla +melunneet.</p> + +<p>"Blaise sanoi, että hän oli nähnyt hämähäkin. Ja siitä hän pelästyi."</p> + +<p>Hänen veljensä keskeytti hänet harmistuneena.</p> + +<p>"Se ei ole totta. Minä näin hämähäkin, ja sitten heitin minä tyynyn +tappaakseni sen sillä."</p> + +<p>"Minä myös! Minä myös!" sanoi Rose ollen menehtymäisillään naurusta. +"Minä tein näin tyynyllä ... piu ... pau..."</p> + +<p>Kaikki nauroivat ja pitivät sitä hyvin hauskana. Asia oli oikeastaan +niin, että he olivat tapelleet tyynyillä sillä tekosyyllä, että +tahtoivat tappaa hämähäkin, jonka Blaise yksin väitti nähneensä, ja mikä +sai asian epäiltäväksi. Ja kaikki tuossa linnunpesässä, sekä emo että +pojat, olivat niin kukoistavan terveitä ja punertavia kylpiessään +kirkkaassa auringon paisteessa, että isä ei voinut vastustaa hellää +viettiään, joka vaati hänet sulkemaan heidät kaikki syliinsä samalla +kertaa ja suutelemaan jokaista, mihin vaan sattui. Tämä sai aikaan uuden +huudon ja naurun räjähdyksen.</p> + +<p>"Oi, niin hauskaa, niin hauskaa!"</p> + +<p>"Ei", sanoi äiti, onnistuttuaan vihdoinkin pääsemään vapaaksi, "nyt minä +nousen ylös. Minulle ei tee hyvää, että tässä makaan ja laiskottelen. Ja +muuten, lasten täytyy pestä itsensä ja pukea päälleen."</p> + +<p>Loimuavan tulen ääressä pestiin ja puettiin vaatteet ylle. Kello oli +lähes kymmenen, kun perhe enemmän kuin tunnin myöhästyttyään tuli +ruokasaliin, jossa tuli paloi uunissa ja ensi aamiaisen lämmin maito +höyrysi pöydällä. Alakerroksessa oli ruokasali ja vierashuone eteisestä +oikealle, vasemmalla oli työhuone ja keittiö. Ja ruokasali, jonka +ikkunat olivat Fédérationkatua päin, oli nyt täynnä aamuauringon iloa.</p> + +<p>Lapset istuivat jo pöydässä nenät lautasten lähellä, kun ovikelloa +soitettiin ja tohtori Boutan astuu sisään. Nyt syntyi uusi purkaus +meluavaa iloisuutta, sillä tohtorin hyväntahtoiset, pyöreät kasvot +olivat pienokaisille rakkaat. Hän oli auttanut heidät kaikki maailmaan, +ja he kohtelivat häntä kuin vanhaa toveria, jota kohtaan saa olla hieman +vapaampi. He aikoivat hyökätä häntä vastaan, kun äiti esti heidät +sanallaan:</p> + +<p>"Hiljaa nyt, antakaa tohtorin olla rauhassa!"</p> + +<p>Sitten lisäsi hän iloisesti:</p> + +<p>"Hyvää päivää, tohtori. Kiitos tästä ihanasta auringonpaisteesta, sillä +te olette varmaankin sen tilannut, jotta minä pääsisin iltapäivällä +kävelemään."</p> + +<p>"Niin olenkin. Minä pistäydyin varta vasten tänne katsomaan, miten tämä +määräykseni teihin vaikuttaa."</p> + +<p>Iloisen näköisenä otti Boutan tuolin ja istahti pöydän ääreen. Mathieu, +joka oli antanut ystävällisesti hänelle kättä, sanoi, että he olivat +maanneet tavallista kauemmin.</p> + +<p>"Se on erittäin hyvä, että rouva lepää ja liikuskelee ulkona niin paljon +kuin mahdollista. Häneltä ei muuten näy puuttuvan ruokahalua. Kun minä +tapaan potilaani pöydän ääressä, en minä silloin ole lääkäri vaan +ystävä."</p> + +<p>Marianne uhkaili häntä leikillisesti sormellaan.</p> + +<p>"Lopuksi teette te minut liian vahvaksi, tohtori, ja minä oikein häpeän +terveyttäni. Te pakoitatte minut tunnustamaan taudinoireita, joista minä +en puhu ollakseni herättämättä levottomuutta. Yöllä esimerkiksi voin +minä hirveän pahoin useamman tunnin, tuntui siltä kuin sisukseni olisi +revitty rikki."</p> + +<p>"Mitä sinä sanot?" kysyi Mathieu aivan kalpeana. "Oletko sinä voinut +pahoin minun nukkuissani?"</p> + +<p>"Mitä se sinuun kuuluu, sinä tyhmeliini", vastasi Marianne hymyillen +kuin ennenkin, "kun minä nyt kuitenkin istun tässä ja syön kuin susi?"</p> + +<p>Tohtori tuli vakavaksi ja pudisti päätään.</p> + +<p>"Älkää valitelko, rouvani, te olette vaan saanut kohtuullisen osanne +välttämättömistä kärsimyksistä. Te kuulutte minun voimakkaisiin ja +kestäviin potilaihini, ja minä olen harvoin nähnyt niin onnellista +raskaudentilaa kuin teidän. Mutta näyttää olevan mahdotonta välttää +tuskia."</p> + +<p>"Oi", huudahti Marianne, "minulla ei ole mitään tuskain tuntemista +vastaan; minä vaan vähän kiusoitan teitä."</p> + +<p>Ja alennetulla äänellä ja lämpimällä tavalla jatkoi hän:</p> + +<p>"Kärsiminen ... sekin on ihanaa. Voisinko minä rakastaa niin paljon, +ellen kärsisi?"</p> + +<p>Lasten lusikkain helinä esti hänen äänensä kuulumasta enään. +Keskustelussa syntyi väliaika, ja sitten jatkoi tohtori:</p> + +<p>"Minä olen kuullut, että te aijotte mennä aamiaiselle Séguinein luokse +ensi torstaina. Ja se pieni vaimoparka, hänen raskautensa, sehän on +aivan hirveä!"</p> + +<p>Muutamilla eleillä kuvaili hän koko tuon murhenäytelmän; hämmästyksen, +jonka tämä odottamaton raskaus oli herättänyt näissä puolisoissa, jotka +olivat luulleet käyttävänsä mitä tehokkaimpia suojeluskeinoja, vaimon +epätoivon, miehen mustasukkaisuuden purkaukset ja heidän hienostuneen +nautintoelämänsä, jota elettiin eripuraisuudenkin aikana, ja sen +surullisen tilan, jossa vaimo nyt oli makaillen leposohvalla, +jotavastoin mies oli uudestaan antautunut poikamiehen elämään.</p> + +<p>"Niin menemme", vastasi Marianne, "hän oli niin itsepäinen, että me emme +voineet kieltäytyä. Se on luullakseni joku oikku, hän tahtoo puhua +minun kanssani saadakseen tietää, miksi minä olen niin vahva, että voin +olla jalkeilla."</p> + +<p>Boutan hymyili.</p> + +<p>"Te olette molemmat samalla asteella, hän niinkuin tekin odottaa +synnytystä noin maaliskuun ensi päivän vaiheilla. Koettakaa te järjestää +asianne torstaiksi, sillä minä en voi olla teidän molempain luona +yht'aikaa."</p> + +<p>"Ja Constance Beauchêne", kysyi Mathieu leikillisesti, "eikö hänkin ole +samassa tilassa? Silloin se olisi ihan täydellistä."</p> + +<p>"Ei, ei, hän ei ole siinä tilassa. Hänhän on vannonut, ett'ei hän enään +koskaan tule siihen tilaan, ja hän laittaa myös niin, että hän pitää +sanansa. Käyköön hänen vaan hyvin."</p> + +<p>Hän nousi lähteäkseen, mutta silloin tapahtui salahyökkäys, jota oli jo +aikaisemmin valmistettu. Aavistamatta vähääkään olivat lapset jättäneet +tuolinsa ja alkaneet hyökkäyksensä vaihdettuaan ensin salaisia +silmäyksiä keskenään. Yht'äkkiä oli tuon hyvänluontoisen tohtorin +olkapäillä molemmat vanhimmat lapset, nuorempi kietoi kätensä hänen +vyötäisilleen ja pikku tyttö kapusi hänen syliinsä.</p> + +<p>"Hys, hys, hys! Nyt leikitään rautatietä!"</p> + +<p>He tyrkkivät häntä, repelivät häntä ja nauroivat pitkiä skaaloja huilun +äänellä. Pahastuneena kiirehti isä ja äiti hänen avukseen, mutta hän +rauhoitti heitä.</p> + +<p>"Antakaa heidän olla, pikku lemmikkien! Koska ystävämme Beauchêne +väittää, että se on minun vikani, että he ovat tulleet maailmaan, niin +täytyyhän minun heitä kärsiä. Kaikkein paras teidän lapsissanne on se, +että he ovat yhtä terveet kuin heidän äitinsäkin. Siinä kaikki, mitä +heiltä nykyään voi vaatia."</p> + +<p>Kun hän oli suudellut heitä ja laskenut sitten takaisin lattialle, otti +hän Mariannen molemmat kädet omiinsa ja sanoi, että kaikki on niinkuin +pitääkin ja että hän voi levollisena lähteä taas pois; Mariannen pitäisi +vaan jatkaa niinkuin hän oli alkanutkin. Ja kun Mathieu saattoi häntä +etehiseen, kuultiin heidän siellä laskevan leikkiä ja nauravan.</p> + +<p>Heti toisen aamiaisen jälkeen tahtoi Mathieu, että mentäisiin ulos +kävelemään, jotta Marianne saisi nauttia päivän paisteesta. Lapset oli +puettu jo ennenkuin istuttiin pöytään, ja kello oli vasta vähän yli +yhden kun perhe jo kääntyi Fédérationkadun kulmasta.</p> + +<p>Tämä Grenellen osa, Marskentän ja korttelin tiheimmin asuttujen katujen +välillä, on aivan erikoisen muotoinen, kiitos siitä suurille +asumattomille tonteille, pitkille, melkein autioille kaduille, jotka +leikkaavat suorassa kulmassa toisiaan ja joitten varsille on tehtaitten +loppumattoman pitkiä muureja. Varsinkin työaikana ei täällä ole mitään +liikettä, suurten savupiippujen nähdään ainoastaan syöksevän paksua +savua ja vallitsevan suurten rakennusten kattoja, ja jos joku portti on +auki, nähdään suuri pihamaa täynnä katkuja ja savunhajua ja käryjä. Ei +kuulu muuta ääntä kuin höyrypillien kirkuna, koneitten kumea jyske ja +rautalevyjen äkilliset helähdykset, kun niitä puretaan vaunuista +kivitetylle pihalle.</p> + +<p>Mutta sunnuntaisin ovat tehtaat tyhjät, ja kuoleman hiljaisuus vallitsee +tässä korttelissa. Väitetään, että Grenellen asukkaat ovat huonoimpia, +köyhimpiä ja laiskimpia koko Pariisissa, lauma julkeita tehtaantyttöjä +ja prostitueerattuja, joita läheinen sotakoulu viekottelee sinne ja +jotka tuovat tullessaan muuta roskaväkeä. Aivan kuin vastakohtana +nähdään Seinen toisella puolen Passyn hymyilevä, herrasmainen +kaupunginosa, hienot ylimykselliset korttelit Invaliidihotellin +ympärillä ja Faubourg Saint-Germainissa ja niitten takana komeat kadut, +niin että Beauchênen konepaja, joka oli poikkikadun varrella, käänsi +selkänsä köyhyydelle ja kasvonsa kohden koko maailman rikkautta ja iloa.</p> + +<p>Mathieu piti näistä kauniilla puilla istutetuista kaduista, jotka joka +taholta toivat Marskentälle ja Invaliidipuistoon suuria virtoja +päivänpaistetta ja raitista ilmaa. Ei Pariisissa ole ainoatakaan +rauhalli +sempaa paikkaa, jossa voisi kävellä häiritsemättä ja antautua +unelmiensa valtaan. Mutta erittäinkin oli hän ihastunut Orsaykatuun, +joka alkaa Backadulta, kaupungin keskeltä, kulkee Palais-Bourbonin +ohitse, yli esplanaadin ja Marskentän ja loppuu vasta Grenellen +bulevardille mustien tehtaitten keskessä. Joki virtaa majesteetillisen +ihanana eteenpäin ja katu leviää kaikkein kauneimpain puitten +reunustamana.</p> + +<p>Sinne tahtoi Mathieu viedä rakkaan sairaansa ja pienokaisensa. Mutta se +ei ollut mikään helppo tehtävä, ja siinä täytyi panna kaiken tarmonsa +liikkeelle. Varsinkin oltiin levottomia Rosen pienten jalkain tähden. +Tämä pieni tyttö uskottiin Ambroiselle, joka, vaikka olikin nuorin +poika, oli jo vahva ja toimelias. Nämät molemmat olivat jonon +etunenässä. Sitten tulivat Blaise ja Denis, kaksoset. Isä ja äiti +muodostivat jälkijoukon; tuo näytti kaikki kävelyllä olevalta +kasvatuslaitokselta. Kaikki kävi mainiosti, eteenpäin kulettiin +luonnollisesti kilpikonnan vauhdilla ja nautittiin lempeästä +päivänpaisteesta.</p> + +<p>Oli ihana, kirkas talvi-iltapäivä, hyvin kylmä varjossa, mutta mihin +aurinko heitti valovyönsä, siellä oli kaikki kullattua ja kaikki sai +siellä pehmeät piirteet.</p> + +<p>Paljon kansaa oli ulkona, noita tavallisia, pyhäpukuisia, käveleviä +Pariisin porvareita, joita pieninkin auringonsäde houkuttelee laumottain +ulos. Rose tuli hyvin reippaaksi ja iloiseksi, hän kohotteli niskaansa +ja tahtoi näyttää kaikille näille ihmisille, että hän oli jo suuri +tyttö. Kulettiin yli Marskentän, eikä hän vielä ajatellutkaan antaa +kantaa itseään. Nuo kolme poikaa marssi urheina kuuran peittämillä +katukäytävillä. Siinä oli komea joukkio.</p> + +<p>Mutta Marianne, joka kulki Mathieun käsivarteen nojaten, horjui hieman. +Hänellä oli yllä vihreä verkaleninki, joka oli tehty avaranpuoleiseksi, +ja se peitti osaksi hänen ruumiinpiirteensä. Mutta hän oli jo hyvin +muodoton, ja hän tiesi, että se näkyi, ja hän hymyili kävellessään siinä +niin hyvin kun taisi hiljaan ja horjuvilla askelilla. Hän oli +liikuttavan suloinen, hänessä oli hymyilevää arvokkaisuutta, +kärsimykset olivat tehneet hänet huomiota herättäväksi. Muutamat +kävelijät kääntyivät ympäri hänen kauneutensa hurmaamina ja seurasivat +häntä silmillään. Yhä useampi huomasi hänet, tyrkkäsivät toisiaan +käsivarsillaan ja osoittivat häntä. Se mikä teki aseman huonommaksi, oli +lapsijoukko hänen edessään. Jo neljä lasta, kokonainen lauma, ja viides +tulossa! Se tuntui hassulta ja sai ihmiset nauramaan. Muutamat +suuttuivatkin ja arvelivat, että kun tuollaista ajattelemattomuutta +pannaan näytteille keskellä katua, niin oli se vaan huonona esimerkkinä. +Perheen takapuolella kuultiin siis ihmettelyn, pilkan ja säälin +huudahduksia. Pikku rouva parka, niin nuori ja kaunis, ja hänellä on +pian viisi lasta! Ja kuitenkaan ei mieskään näyttänyt liiaksi vahvalta. +Mathieu ja Marianne ymmärsivät tuon erittäin hyvin, he vaan hymyilivät, +he asettivat kainostelematta kadulle näytteeksi iloisen +hedelmällisyytensä siinä varmassa vakaumuksessa, että se todisti +terveyttä, voimaa ja kauneutta.</p> + +<p>Mutta kun he tulivat suurten lehdistä paljaitten puitten luokse, täytyi +heidän panna Rose vähäksi aikaa istumaan penkille, johon aurinko onneksi +vielä paistoi. Ei ollut enään lämmin, aurinko teki laskua, ja täytyi +kiirehtiä hieman, jotta ennätettäisiin kotiin. Ihanata oli joka +tapauksessa tässä raittiissa kylmyydessä korkean taivaan alla, jonka +pehmeä kullanväri nyt alkoi muuttua tummemmaksi. Poikien korot kapisivat +nyt vielä urheammin, ja pikku tyttö, jolla oli hauskaa, ei itkenyt.</p> + +<p>Kello oli kolme, kun vanhemmat raittiin ilman virkistäminä ja kävelyynsä +ihastuneina lapsilauma edellänsä kääntyivät Fédérationkadun kulmasta. +Sielläkin pysähtyivät ihmiset nähdessään heidän menevän ohitse, mutta he +olivat nähtävästi hyväntahtoisia ihmisiä, sillä he hymyilivät nähdessään +nuo kauniit lapset ja heittelivät veitikkamaisia silmäyksiä pappaan ja +mammaan, jotka olivat tehneet hyvää työtä.</p> + +<p>Kun Marianne saapui kotiin, oli hän hieman väsynyt ja heittäytyi +leposohvalle salissa, johon Mathieu oli, ennenkuin he läksivät ulos, +käskenyt Zoén sytyttää suuren takkavalkean heidän palaamistaan varten. +Ja lapset, jotka nyt väsymyksensä tähden olivat hyvin alallansa, +istuivat pienen pöydän ääressä ja kuuntelivat, kun Denis luki ääneensä +erästä satua; silloin tuli vieraita. Se oli Constance, joka oli ollut +ajelemassa Mauricen kanssa ja sai nyt päähänsä käydä katsomassa +Mariannea, jonka hän tapasi korkeintaan joka kolmas päivä, vaikka heidän +asuntojensa välillä oli ainoastaan puutarha.</p> + +<p>"Voitteko pahemmin, rakas ystävä?" kysyi hän jo ovessa, kun näki +Mariannen makaavan.</p> + +<p>"En, en ollenkaan. Minä olen päinvastoin ollut ulkona ja kävellyt kaksi +tuntia, ja nyt minä lepuutan itseäni."</p> + +<p>Mathieu oli asettanut esiin nojatuolin rikkaalle ja turhamaiselle +sukulaiselleen, joka muuten koetti olla hyvin ystävällinen heille. Hän +pyysi nyt anteeksi, ett'ei voi tulla useammin, hänen aikansa oli niin +täpärällä kotonaan. Maurice piti kiinni hänen hameestaan ja katseli +etäämpää noita neljää lasta, jotka myöskin puolestaan katselivat häntä.</p> + +<p>"No, Maurice, etkö sinä mene tervehtimään pieniä sukulaisiasi?"</p> + +<p>Mauricen täytyi lähteä heidän luokseen. Mutta kaikki nuo viisi +kainostelivat. He kohtasivat vaan harvoin toisensa, he eivät vielä +olleet päässeet toistensa tukkaan, ja nuo neljä Chantebledin villiä +arastelivat hieman tuota hyvätapaista pariisilaista.</p> + +<p>"Ovatko kaikki pienokaisenne terveet?" jatkoi Constance, jonka terävä +silmä vertaili omaa poikaansa noihin kolmeen toiseen poikaan. "Ambroise +on kasvanut, ja molemmat vanhemmat pojat näyttävät myös reippailta."</p> + +<p>Hänen tarkastelunsa ei nähtävästi päättynyt Mauricen eduksi, joka oli +kalpea kuin vaha, vaikka hän oli pitkä ja näytti vahvalta, sillä +Constance nauroi teeskentelevästi sanoessaan:</p> + +<p>"Minä puolestani kadehdin teidän pikku Roseanne, hänhän on oikea pieni +kalleus."</p> + +<p>Mathieu nauroi ja vastasi ajattelemattomasti, jota hän kuitenkin katui:</p> + +<p>"Oh, sellainen kateus on pian autettu. Tuollaisia jalokiviä saadaan +ostaa torilta halpaan hintaan."</p> + +<p>"Halpaan hintaan", kertasi Constance vakavalla äänellä, "niin, se on +teidän mielipiteenne vaan ei minun. Eri ihmisillä on erillainen käsitys +onnesta ja onnettomuudesta."</p> + +<p>Hänen pilkallisesti moittiva ja halveksiva katseensa täydensi ajatuksen. +Se siirtyi noista neljästä kukoistavasta lapsesta tuohon taas raskaana +olevaan naiseen, tuohon muodottomaan ruumiisen, josta uusi elämä oli +taas pian puhkeava esiin. Se loukkasi ja suututti häntä kuin joku +sopimaton ja epäsiveellinen asia, se oli hyökkäys kaikkea sitä vastaan, +mitä hän kunnioitti: säädyllisyyttä, järkevyyttä ja järjestystä. Kun hän +oli kuullut puhuttavan tästä uudesta raskaudentilasta, ei hän ollut +salannut tyytymättömyyttään, ja nyt tahtoi hän mielellään vaieta siitä, +mutta silloin ei saanut häntäkään luokata, laskea leikkiä hänen +vapaaehtoisesta hedelmättömyydestään. Jos hänellä itsellä ei ollut +tytärtä, niin oli se siksi, että hän ei sellaista tahtonut.</p> + +<p>Marianne, joka oli vetänyt suunsa hymyyn miehensä puhuessa, kiirehti nyt +rakentamaan rauhaa ja vaihtamaan puheenainetta.</p> + +<p>"Miksi ei Alexandre tullut teidän kanssa tänne? Hän ei ole ollut täällä +kahdeksaan päivään."</p> + +<p>"Minähän sanoin jo sinulle", keskeytti Mathieu vilkkaasti, "että hän +meni metsästämään eilen illalla. Hän on varmaankin nukkunut Puymoreaussa +Chantebledin tuolla puolen ennättääkseen metsään päivän koittaessa, eikä +hän varmaankaan tule takaisin ennenkuin huomenna."</p> + +<p>"Niin, se on totta, nyt minä muistan sen. Kaunis ilma, nyt on hauska +kuljeskella metsässä."</p> + +<p>Se oli myöskin vaarallinen puheenaine, ja Marianne katui, että hän oli +siihen ryhtynyt, sillä koskaan ei varmuudella tiedetty, missä Beauchêne +oli, kun hän sanoi olevansa metsällä. Aikainen metsästys aamulla oli +hyvä tekosyy, kun tahtoi olla yön poissa, ja hän turvautui tähän +tekosyyhyn niin usein, että Constance varmaankin ymmärsi, mitenkä asian +laita oli. Mutta tässä onnellisessa kodissa, jossa mies oli aina kotona +ja hoiteli vaimoaan, kun hän oli tullut raskaaksi, täällä tahtoi hän +näyttää tyyneltä ja mieheensä luottavalta.</p> + +<p>"Se olen minä, joka pakoitan häntä hankkimaan itselleen ruumiillista +liikettä. Hänessä on hyvin paljon verta, hän tarvitsee raitista ilmaa, +metsästäminen on hänelle terveellistä."</p> + +<p>Nyt soitettiin, ja sisään tuli uusi vieras; se oli Valérie ja hänen +tyttärensä Reine. Valérie punastui nähdessään rouva Beauchênen, niin +suuren vaikutuksen teki tuo rikas ja hieno nainen häneen. Mutta kun +isäntäväki nousi ottamaan vastaan uutta vierastansa, nousi Constancekin +ja sanoi, että hän, paha kyllä, ei ennätä viipyä kauemmin. Eräs +ystävätär odotti luultavasti häntä kotona.</p> + +<p>"Antakaahan meidän pitää ainakin Maurice täällä", sanoi Mathieu. "Nyt on +Reinekin täällä, kaikki kuusi saavat leikkiä keskenään, ja minä saatan +pojan kotiin, kun lapset ovat saaneet vähän virvoituksekseen."</p> + +<p>Maurice oli taas kätkeytynyt äitinsä taakse. Äiti kielsi.</p> + +<p>"Ei, ei, hänellä on määrätty ravintojärjestys, enkä minä suvaitse +koskaan, että hän nauttii mitään kylässä. Hyvästi nyt, minun täytyy +mennä, minä tahdoin vaan sivumennen poiketa sisään katsomaan, mitenkä te +voitte."</p> + +<p>Hän läksi poikansa kanssa, ja Valérie sai osakseen ainoastaan +ystävällisen, suojelevan kädenpuristuksen, vaan ei sanaakaan, ja tätä +Valérie sitten piti hienouden huippuna. Reine oli hymyillyt Mauricelle, +jota hän tunsi vähän. Hän olikin sinä iltana hurmaava sinisessä +puvussaan ja niin äitinsä kaltainen, että häntä olisi voinut pitää +äitinsä nuorempana sisarena.</p> + +<p>Marianne kutsui hänet ihastuneena luokseen.</p> + +<p>"Tule suutelemaan minua ... oh, miten tämä nuori nainen on kasvanut! +Kuinka vanha hän on?"</p> + +<p>"Pian kolmentoista", vastasi Valérie.</p> + +<p>Hän istui tuolille, jonka Constance oli jättänyt, ja Mathieu huomasi, +että hän näytti murheelliselta. Sitte kuin hänkin oli sanonut tulleensa +katsomaan, kuinka he voivat, ja onnitellut äitiä ja lapsia kukoistavasta +ulkonäöstä, vaikeni hän, ja hänen kasvoilleen tuli taaskin salaisen +levottomuuden leima, jotavastoin Marianne kiitti häntä ja lausui ilonsa +siitä, että kaikki ihmiset olivat niin hyviä eivätkä unohtaneet häntä. +Mathieu sai nyt päähänsä jättää heidät kahdestaan.</p> + +<p>"Pikku Reine, seuraa lapsia ruokasaliin. Otetaan pieni välipala. Tule +nyt, niin mennään kattamaan pöytää."</p> + +<p>Sitä lausetta tervehdittiin meluavalla ilolla. Satukirja oli unohdettu, +pöytä vedettiin sivulle, ja nuo kolme poikaa vetivät Reinen mukanaan, +jotavastoin Rose, joka tuli viimeiseksi ja oli kaatunut suulleen, +seurasi heitä huutaen ja hyppien kuin kissanpoika.</p> + +<p>Kun Valérie jäi kahdestaan Mariannen kanssa, huokasi hän.</p> + +<p>"Ah, rakas ystäväni, miten onnellisia te olette, kun voitte noin elää +kauniin lapsilaumanne keskuudessa. Se on onni, joka on minulta +kielletty."</p> + +<p>Marianne katseli häntä hyvin kummissaan.</p> + +<p>"Mitenkä niin? Minä ajattelen niin, että teilläkin on teidän vapautenne, +ja me olemme muuten jotenkin samassa asemassa, te ja minä..."</p> + +<p>"En suinkaan, paras ystäväni, en suinkaan. Teillä on yksinkertaiset +tavat, teidän elämänne ei ole sillä tavalla järjestetty kuin minun. Me +olemme järjestäneet kaikki itseämme ja Reineä varten erityisessä +tarkoituksessa, ja se olisi onnettomuus, jos meidän nyt täytyisi muuttaa +kaikki."</p> + +<p>Sitten lisäsi hän äkkinäisen epätoivon valtaamana:</p> + +<p>"Jos minä olisin raskaana niinkuin te, jos minä olisin varma siitä ... +oi, silloin en tietäisi, mitä tekisin, minä tulisin hulluksi!"</p> + +<p>Hän purskahti itkuun ja peitti vapisevilla käsillään kasvonsa.</p> + +<p>Marianne kummastui yhä enemmän, otti hänen kätensä omiinsa ja koetti +viihdyttää häntä ystävällisillä sanoilla. Lopultakin sai hän tietää +totuuden, sai tietää, että Valériellä oli ollut kolme kuukautta syytä +luulla olevansa raskaana. Ensin oli hän koettanut rauhoittaa itseään, +mutta nyt olivat hänen epäluulonsa muuttuneet varmuudeksi, ja hän eli +tappavassa levottomuudessa. Sekä hän itse että miehensä olivat aivan +hämmästyksissään tämän odottamattoman raskauden tähden, sillä he olivat +niin varmat siitä, että olivat olleet mahdollisimman tarkasti +varuillaan. Morange, hänen rakas miesparkansa, joka jumaloitsi häntä, +olisi mieluimmin uhrannut sielunsa ja ruumiinsakin kuin tehnyt hänen +tahtoaan vastaan tässä asiassa. Ja itse oli Valérie aina ollut +varuillaan. Se oli siis käsittämätöntä, sitä ei olisi koskaan voinut +aavistaakaan, että mitään tällaista tapahtuisi avioliitossa, jossa +molemmilla puolisoilla oli niin yhteen sopivat mielipiteet.</p> + +<p>"No niin, koska onnettomuus kerran on tapahtunut", sanoi Marianne, "niin +saatte tyytyä siihen. Pieni poika on teille kylläkin tervetullut!"</p> + +<p>"Ei, se on mahdotonta, se on mahdotonta!" huudahti Valérie vihan ja +epätoivon valtaamana. "Me emme voi elää koko ikäämme samoissa köyhissä +oloissa. Teidän miehenne on varmaankin puhunut teille siitä, mitä +hänelle luottamuksella olemme kertoneet. Michaudin kehoituksesta, jolla +on nyt hyvä paikka Crédit Nationalissa, oli mieheni päättänyt jättää +Beauchênen tehtaan, jossa hänellä ei ole mitään tulevaisuutta, ja mennä +samaan pankkiin ja yletä siellä. Mutta aluksi täytyy hänen tyytyä +vaatimattomaan toimeen, josta on palkkaa kolme tuhatta kuusisataa, +vaikka hän ansaitsee Beauchênella viisi tuhatta. Mitenkä luulette +meidän nyt tohtivan uskaltaa sitä, mitenkä luulette meidän nyt voivan +tyytyä kolmeensataan frankiin kuukaudessa, kun raskaudentila on +tiedossamme, synnytys ja uusi lapsi elätettävänä ja kasvatettavana? +Kaikki meidän suunnitelmamme olivat valmiit, mutta nyt tämä onneton +lapsi särkee ne kaikki ja tuomitsee meidät elämään köyhyydessä koko +ikämme."</p> + +<p>"No, kaikenlaisia murheita!" sanoi Marianne hymyillen.</p> + +<p>"Ne ovat aivan tosia! Sattuu tilaisuus, se lyödään laimiin, ja kaikki on +mennyttä. Jos ei minun mieheni jätä tehdasta, kun onni häntä viittaa +luokseen, on hän ijankaikkisesti sidottu tehtaasen, ja silloin ovat myös +meidän kaikki unelmat Reinen myötäjäisistä ja mukavasta elämästä +mennyttä, niin koko meidän kunnianhimomme. Ettekö te sitä ymmärrä te, +joka muuten olette niin ymmärtäväinen!"</p> + +<p>"Kyllä, kyllä, minä ymmärrän sen ... mutta minä olen niin tottumaton +noin moniin suunnitelmiin, että minulla on vaikeata löytää oikeata +niistä. Te kummastutatte minua, ja te suututattekin. Lapsia syntyy, ne +täytyy ottaa vastaan, nehän ovat ilona ja rikkautena. Minusta se on niin +luonnollista ja yksinkertaista."</p> + +<p>Valérie pani vastaan ja puhkesi itkuun.</p> + +<p>"Sanokaa se minun miesparalleni! Hän on aivan epätoivoissaan ja +häpeissään eikä hän koskaan näyttäydy enään ihmisille. Tiedättekö, missä +hän on tänään, kun on sunnuntai? Hän istuu kotona ja tekee työtä, hän +ansaitsee muutamia souta palkkansa lisäksi. Mutta jos niin tarvitaan, +niin minulla on tahtoa sekä häntä että itseäni varten. Hän on niin +heikko ja hyvä."</p> + +<p>Äkkiä näkyivät hänen hiljaiset vielä lausumattomat ajatuksensa +kiihdyttäneen häntä. Hän väänsi käsiään nyyhkien ja katkonaisesti +puhuen:</p> + +<p>"Ei, ei, se ei ole mahdollista; minä en ole raskaana, minä en voi olla +raskaana! Ei, ei, se ei saa tapahtua, minä en tahdo sitä!"</p> + +<p>Ja hänellä oli sellainen tuska, että Marianne luopui koko keskustelusta +ja kietoi hänet syliinsä lievittääkseen hänen kärsimyksiään, ja tämän +teki hän siitäkin syystä, että hän pelkäsi Valérien itkun kuuluvan +toiseen huoneesen, jossa lapset melusivat ja nauroivat. Ja kun hän oli +pyyhkinyt Valérien silmät kuiviksi, vei hän hänetkin sinne sisälle.</p> + +<p>"Pöytään! Pöytään!" huusivat pojat ja polkivat lattiata.</p> + +<p>Pöydälle oli välipala katettu, ja Reinen avulla oli Mathieu asettanut +sille neljä maljaa, jotka sisälsivät leivoksia ja sylttyä. Pojat +tahtoivat myöskin olla apuna, mutta silloin kävi kaikki hitaammin, ja +Rose puolestaan oli särkemäisillään kaikki. Mutta heillä oli niin +hauskaa, ja Reine oli niin kaunis emäntänä! Hän purskahti nauruun — +sillä hän tiesi luultavasti jo yhtä ja toista — kun Ambroise sanoi, +että hän on hänen rouvansa ja Rose heidän pieni lapsensa. Marianne käski +Ambroisen olla hiljaa, kun hän näki, että Valérie alkoi taaskin niellä +kyyneleitään. Sitten nautittiin virvokkeita, lapset yhä kasvavalla +ruokahalulla.</p> + +<p>Kello oli ainoastaan yhdeksän illalla, ja lapset nukkuivat jo makeasti, +kun Mathieu ja Marianne menivät omaan huoneesensa. Mathieu tahtoi, että +Marianne menisi heti vuoteesensa, hän peitti vaimonsa ja järjesteli +tyynyjä hänen päänsä alla. Sitten istui Mathieu hänen vuoteensa ääreen +ja luki ääneensä kello kymmeneen asti, sillä siihen aikaan piti +Mariannen juoda juomansa, jonka Mathieu tahtoi joka ilta itse valmistaa. +Kun Marianne oli juonut kupista, sanoi Mathieu hänelle hyvää yötä, +suuteli häntä sitten molemmille poskille ja he laskivat leikkiä Mathieun +kunnioittavasta käytöstavasta ja kutsuivat toisiaan sanoilla "herrani" +ja "rouvani". Mathieun pieni vuode oli kunnossa, hän riisui vaatteet +yltään, sammutti lampun ja kehoitti Mariannea nukkumaan. Mutta itse +makasi hän siinä korvat jännityksessä voimatta nukkua, hän odotti +saavansa kuulla Mariannen tasaisen hengityksen todistuksena siitä, että +hän oli nukkunut. Monet kerrat nousi hän ylös, hoiteli vaimoaan ja +antoi hänen unelleen aivankuin uskonnollisen kunnioituksen. Se oli +uskonnollista palvelusta, paljoa korkeampaa ja todellisempaa kuin +Jumalan Äidin palvelus: hän palveli rakastettua, kirkastettua, +majesteetillistä ja kärsivää äitiä, joka kärsii tuskia sentähden, että +elämä aina kukoistaisi.</p> + +<hr class="chapter" /> + + + + +<h3>II</h3> + + +<p>Torstaina, kun Fromentein piti syödä aamiaista tuossa komeassa talossa +Antin kadun varrella, soitti Valentine kello kymmenen kamaripiikaansa +Célesteä tullakseen puetuksi ja saadakseen kauniin asennon +leposohvallaan pienessä salissa toisessa kerroksessa. Hän oli pyytänyt +Mariannen tulemaan aikaiseen, sillä hän tahtoi pakista hieman, hän tunsi +vastustamattoman halun puhua naisen kanssa, joka oli samassa asemassa +kuin hänkin, ja siitä sairaalloisesta tuskasta, jota hän kärsi.</p> + +<p>Hän pyysi peiliä, katsoi siihen ja ravisti surullisesti päätään, sillä +niin ruma luuli hän olevansa, kun kasvonsa olivat pilkuissa ja ruumiin +piirteet rumentuneet niin, että riikinkukonsininen silkkipluusi voi +tuskin niitä peittää.</p> + +<p>"Onko herra kotona?" kysyi hän.</p> + +<p>Hän oli nähnyt miehensä toissapäivänä viimeiseksi. Hän syytti +liikehommiaan, söi usein aamiaista ja päivällistä ulkona ja vältti +vaimonsa huonetta aamusin sillä tekosyyllä, että hän ei muka tahtonut +häiritä.</p> + +<p>"Ei, herra meni ulos yhdeksän aikaan, ja minä olen varma siitä, ett'ei +hän ole vielä palannut."</p> + +<p>"Se on hyvä. Kun herra ja rouva Froment tulevat, niin pyytäkää heidän +tulemaan tänne sisään."</p> + +<p>Hän otti väsyneesti kirjan ja odotti.</p> + +<p>Niinkuin tohtori Boutan oli Mathieulle ja Mariannelle huomauttanut, oli +Valentinen odottamaton raskaus syynä ainaisiin perhemyrskyihin. Alussa +oli Séguin käyttäytynyt raa'asti ja sanonut, että se ei voinut olla +hänen lapsensa, hän oli vakuutettu siitä, että hän oli ottanut huomioon +mitä tarkimmat varovaisuuskeinot, ja syytti vaimoaan suoraan siitä, että +hänellä oli rakastaja. Vimmattu ja moukkamainen mustasukkaisuus sai +vallan tässä miehessä, ja se ilmeni raa'oissa sanoissa ja uhkauksissa, +tuossa skeptikossa, joka teeskenteli mitä hienoimman pessimismin +välinpitämättömyyttä.</p> + +<p>Perheessä syntyi hirmuisia näytelmiä. Loppuun itkenyt vaimo vaati, että +kysyttäisiin tohtori Boutanin mielipidettä. Kun tohtori oli yksityisesti +kuulustellut Séguiniä ja selittänyt hänelle, että hänen tarkat +varovaisuuskeinonsa eivät olleet riittävät sekä maininnut kaksikymmentä +tapausta, jolloin samoissa olosuhteissa oli syntynyt raskaudentila, tuli +hän vihdoinkin vakuutetuksi asiasta; hän tuntui tosin horjuvan hetkisen, +mutta jatkoi inhoittavia syytöksiään niin pian kuin tohtori oli mennyt. +Hän sadatteli tohtoria ja oli erittäin suuttunut siitä terävästä +opetuksesta, jonka hän oli saanut varovaisuuskeinojen suhteen, sillä +juuri noista rikoksellisista keinoista johtui kaikki paha, se surullinen +tila, jossa aviopuolisot nyt olivat: jos mies ei niitä olisi käyttänyt, +ei hänen olisi ehkä koskaan tarvinnut hautoa sitä ajatusta, että hän ei +ehkä ole lapsen isä. Tuo hyvä tohtori, joka piti varovaisuuskeinoja +syynä kaikkiin onnettomuuksiin, ei tietysti jättänyt musertamatta häntä +kaikilla niitten seurauksilla: kansan lukumäärän väheneminen, +ihmiskunnan huononeminen, perheen turmeltuminen ja häviäminen, miehen +suuri halu huvituksiin ja liikeasiain hoitoon ja naisen turmeltuminen ja +halu aviorikoksiin. Ja se katkeroitti aina Séguinin mieltä, ja vielä +sitäkin enemmän, kun sellaiset ajatukset tuomitsivat kaiken sen, mihin +hän tähän asti oli uskonut ja mitä tahtonut.</p> + +<p>Puolisot jatkoivat kuitenkin hienoa elämäänsä; vaimo ei tunnustanut +raskauttaan, kuristi itsensä niin, että hän oli tukehtumaisillaan, +tanssi tanssiaisissa ja söi samppanjaillallisia teaatterin jälkeen; mies +piti salassa mustasukkaisuuden kohtauksensa, ja oli pilkallisella +välinpitämättömyydellä viettävinään tavallista elämäänsä. Vaimo, joka ei +vielä voinut syyttää itseään mistään, tahtoi muuten pitää miehensä +enemmän ylpeydestä kuin rakkaudesta, sillä, niinkuin hän väliin sanoi +miehelleen — tämä teki kaikkensa maailmassa saadakseen hänen hankkimaan +itselleen sen rakastajan, josta häntä jo syytettiin, ja jos hän kärsi +tuskia kureliivissään, jos hän joka ilta oli vaarassa saada keskosen, +niin oli se sentähden, että hänen täytyi taistella sitä mahdollisuutta +vastaan, että hänestä kerran tulee hylätty vaimo. Mutta eräänä yönä kun +hän tuli kotiin premiääristä, sai hän ankaran kohtauksen ja siitä asti +täytyi hänen pysyä huoneessaan, ja nyt se oli jo auttamatonta, tästä +syntyi vaikea raskaudentila, joka sai hänelle alituisia kärsimyksiä.</p> + +<p>Aviopuolisojen välinen suhde tuli vielä pahemmaksi, ja kaikki, mitä +Valentine oli pelännyt, tapahtui nyt. Séguin oli hirveän pahalla päällä +eikä voinut riitelemättä tulla vaimonsa läheisyyteen. Jo tuon sairaan, +muodottoman naisen näkökin sai hänet suuttumaan. Hän vietti elämäänsä +ulkona, otti takaisin poikamiestapansa. Pelihimo, joka asui salaa +hänessä, syttyi ilmituleen kuin huonosti sammutettu tulipalo. Hän vietti +koko yöt klubissa. Ja sitten joutui hän naisten kynsiin, kurjain +olentojen, jotka eivät tehneet sitä tyhmyyttä, että olisivat tulleet +raskaiksi, vaan olivat yhä kauniita ja haluttuja. Ja kun hän tuli kotiin +ja joutui taas raa'an mustasukkaisuutensa valtaan, olisi hän voinut +tappaa tuon viheliäisen, sairaan vaimon, jonka ruumiin muoto tuntui +pilkkaavan ja loukkaavan häntä.</p> + +<p>Neljännestä yli yhdentoista tuli Céleste sisään.</p> + +<p>"Onko siellä herra?" kysyi Valentine nopeasti ja pani kirjan pois.</p> + +<p>"Ei, siellä on vieraat, joita rouva on odottanut, herra ja rouva +Froment."</p> + +<p>"Käske heidän tulla sisään. Sano minulle heti, kun herra tulee."</p> + +<p>Ja kun Mathieu ja Marianne tulivat sisään, nousi hän istualleen, ojensi +heille rakastettavasti molemmat kätensä ja sanoi:</p> + +<p>"Te annatte ehkä anteeksi, rouvani, että minä olin niin itsepäinen ja +välttämättömästi tahdoin teidät tänne, mutta niinkuin näette, en minä +voinut tulla teidän luoksenne, ja meidän hyvä lääkärimme Boutan oli +sanonut, että te olette niin reipas ja terve. Mitenkä rakastettavia te +olette, kun tulitte meidän pienelle aamiaiselle! Minulla oli niin palava +halu saada tavata teitä ja puhua hieman teidän kanssanne. Istukaa tähän +viereeni."</p> + +<p>Mathieu katseli häntä kummastuneena siitä, että hän oli niin keltanen ja +surkastunut, ja samalla tarkasteli hän Mariannea hämmästyneenä hänen +terveestä ulkonäöstään ja kirkkaista, hymyilevistä silmistään.</p> + +<p>"Minunhan velvollisuuteni on kiittää teitä kutsustanne", vastasi +Marianne ystävällisesti. "Liikunta on minulle hyvin hyödyllistä, ja +minulle tuotti erityistä huvia se, että sain tulla tänne. Oh, jos te +tahtoisitte, voisitte kulkea yhtä hyvin kuin minäkin, siihen tarvitsee +vaan rohkeutta."</p> + +<p>Nyt oli kiinteä keskustelu käynnissä heidän keskensä ja Mathieu otti +pöydällä olevan kirjan, jotta he eivät häntä arkailisi, vaan luulisivat, +että hän ei kuule mitään. He tapasivat toisensa vaan harvoin, heillä ei +ollut mitään yhteistä, ei mielipidettä eikä tapoja, mutta se, että he +molemmat olivat samassa tilassa, se lähensi heitä. Ja varsinkin +Valentine oli hyvin halukas kuulemaan ja tulemaan lohdutetuksi! — Ensin +puhui hän tohtori Boutanista, tahtoi uudestaan kuulla sen, että tämä +lääkäri ei koskaan epäonnistu synnytyksissä ja ett'ei ole ainoatakaan +niin taitavaa ja kätevää lapsivuodelääkäriä kuin hän. Marianne huomautti +tähän kummastuneena, että Valentinen pitäisi itse tuntea hänet, koska +oli ollut jo kaksi kertaa tekemisissä hänen kanssaan. Niin kyllä, mutta +se rauhoitti Valentineä, kun hän kuuli muittenkin vahvistavan todeksi +hänen ansionsa. Sitten teki Valentine mahdottoman paljon kysymyksiä, +meni yksityisseikkoihin, tahtoi, että Marianne kertoisi, miltä hänestä +tuntuu, mistä ja millä tavalla tuntui kipeältä, mitä hän söi, ja miten +nukkui, sanalla sanoen hän tahtoi tietää kaikki Mariannen tunteet ja +ajatukset ja kaiken, mikä oli yhteydessä raskauden kanssa. Marianne +noudatti hyväntahtoisesti hänen mieltänsä, ilahuttaakseen ja +lohduttaakseen häntä kertoi Marianne hyvin tyynesti toiveistaan, että +kaikki kävisi hyvin ja että lapsesta tulisi poika. Mutta Valentine +purskahti äkkiä itkuun.</p> + +<p>"Minä sitävastoin ... minä kuolen, siitä minä olen varma."</p> + +<p>Se oli hänen omituinen päähänpistonsa, että hän pian kuolee, vaikka hän +ei tohtinut sanoa sitä kaikille. Kun hänen hermostonsa oli perin +turmeltunut, tuntui hänestä jokapäiväiseltä piinalta ajatella tuota +onnetonta lasta, joka ensin oli hävittänyt hänen perheellisen onnensa ja +veisi nyt vielä hänen henkensä.</p> + +<p>"Kuollako!" huudahti Marianne iloisesti. "Ei sitä niinkään kuolla! +Muuten väitetään, että ne naiset, joilla on tuollaisia synkkiä +ajatuksia, ne suoriutuvat tavallista helpoimmin synnytyksissä."</p> + +<p>Mathieu, joka veti suunsa hienoon hymyyn kuultuaan tuon hyväntahtoisen +valheen, vakuutti empimättä sen todeksi, ja tämä lohdutti jossakin +määrin tuota onnetonta olentoa, joka janosi lohduttavia sanoja ja tahtoi +aina kuulla — vaikka petollisiakin —vakuutuksia siitä, että kaikki käy +hyvin. Nyt tuli Céleste sisään ja vastasi emäntänsä kysyvään katseesen:</p> + +<p>"Ei, se ei ole herra... Se oli eräs nainen minun kotipuoleltani, josta +minä olen puhunut. Sophie Couteau eli Couteauska, joksi häntä kutsutaan +tuolla Rougemontissa ja jonka ammattina on imettäjäin hankkiminen +Pariisiin."</p> + +<p>Valentine, joka ensin aikoi vihaisesti ajaa kamarineitinsä ulos, koska +häntä suututti se, että häntä häirittiin, rauhottui nyt.</p> + +<p>"Mitä sitten?"</p> + +<p>"Niin, rouva, hän on nyt täällä. Jos te tahdotte antaa hänelle +luottamuksenne, valitsee hän sieltä kotipuolesta oikein hyvän imettäjän +ja tuo hänet tänne sovittuna päivänä."</p> + +<p>Couteauska, joka seisoi puoleksi avoimen oven takana, rohkeni nyt +kutsumatta astua sisään.</p> + +<p>Hän oli pieni, laiha ja vilkas talonpoikaisnainen, joka oli tullut +käytökseltään jotenkin vapaaksi —kiitos siitä hänen tiheille Pariisin +matkoilleen. Hänen pitkulaiset kasvonsa, joissa loisti pienet, vilkkaat +silmät, eivät olleet vastenmieliset, mutta niitä rumensivat ohuet huulet +ja viekkauden ja ahneuden piirteet. Hän oli puettu mustaan +villaleninkiin ja hänellä oli mustat käsineet, musta myssy, jossa oli +keltanen nauha ja hän näytti sellaiselta kunnialliselta +talonpoikaisvaimolta, joita aina näkee kirkoissamme.</p> + +<p>"Oletteko te ollut imettäjänä?" kysyi Valentine tarkastellessaan häntä.</p> + +<p>"Olen, rouvani, kymmenen vuotta sitten, kun minä olin kahdenkymmenen +vuotias. Sitten menin minä naimisiin, ja kun minä huomasin, että +imettäjänä olemisesta ei rikastuta, aloin minä hankkia paikkoja +imettäjille."</p> + +<p>Hän hymyili viekkaasti aivankuin olisi tahtonut sanoa, että herrasväen +lypsylehmänä oleminen on paljasta humpuukia. Mutta hän pelkäsi myös +sanoneensa liian paljon.</p> + +<p>"Niin, hyvä Jumala, niille, jotka maksavat työstä, niille annetaan niin +paljon kuin voidaan. Tohtori oli sanonut minulle, että minä en koskaan +enään voisi saada voimakasta maitoa, ja mielukkaimmin kuin olisin +antanut lapsiparoille huonoa ravintoa, tahdoin minä olla heille hyödyksi +toisella tavalla."</p> + +<p>"Ja nyt te hankitte imettäjiä Pariisin paikanvälityskonttooreihin?"</p> + +<p>"Niin, kaksi kertaa kuukaudessa, useammalle konttoorille, mutta +varsinkin Broquettelle Requepinekadun varrella. Se on kunniallinen +liike, jossa ei ketään petetä. Jos te tahdotte, niin minä valitsen +teille parhaimman, mitä minulla on, niin sanoakseni kerman. Minä +ymmärrän niitä asioita, siitä saatte olla varma."</p> + +<p>Kun Céleste näki, että hänen emäntänsä ei voinut tehdä päätöstä, luuli +hän olevansa oikeutettu ryhtymään asiaan; sitäpaitsi tahtoi hän +mielellään kertoa, minkätähden Couteauska oli tullut juuri tänä päivänä.</p> + +<p>"Kun hän menee kotiinsa, ottaa hän melkein joka päivä mukaansa +sylilapsen, joka kuuluu joko jollekin imettäjälle tai herrasväelle, +joilla ei ole varaa palkata imettäjää, ja jättää sen siellä kotipuolessa +jollekin kasvatusäidille. Ja nyt tuli hän äsken tervehtimään minua, +ennenkuin menee noutamaan rouva Menouxin lasta ... hän sai lapsen +yöllä."</p> + +<p>Valentine huudahti vilkkaasti:</p> + +<p>"Mitä, onko rouva Menoux saanut lapsen, ja siitä te ette ole maininnut +minulle! No, mitenkä se onnistui?"</p> + +<p>Rouva Menoux oli naimisissa entisen aliupseerin, komean miehen kanssa, +joka ansaitsi sataviisikymmentä frankia kuukaudessa vahtimestarin +toimesta eräässä museossa. Hän rakasti paljon miestään, ja oli ruvennut +harjoittamaan pientä sekatavarakauppaa, jolla hän ansaitsi melkein yhtä +paljon kuin miehensäkin, niin että he elivät sangen hyvin.</p> + +<p>Céleste, joka senkin seitsemät kerrat oli saanut nuhteita siitä, että +hän aina oli puhelemassa tuossa pienessä myymälässä, näytti hyvin +ylpeältä siitä, että häneltä noin vaan kysellään.</p> + +<p>"Niin, se kävi erinomaisen hyvin. Oikein kaunis synnytys ... komea, +pieni poika. Minä tunnustan, että minä juoksin aamulla sitä katsomaan. +Se oli anteeksi annettavaa uteliaisuutta, vai kuinka?"</p> + +<p>Kun Valentine yhä ahdisteli häntä kysymyksillään, kertoi hän lähempiä +yksityisseikkoja.</p> + +<p>"Rouva Menoux oli muuten hyvissä käsissä. Minä olin neuvonut hänelle +rouva Rouchen, kätilön Rocherkadun varrelta, sillä eräs minun +ystävättäreni, jota hän oli auttanut synnytyksessä, oli puhunut niin +paljon hyvää hänestä. Luonnollisesti ei häntä voi verrata rouva +Bourdieuhön, jolla on niin hieno liike Miromesnilkadun varrella, mutta +sen sijaan on hän halvempi, ja kun työ kerran on tehty, niin samapa se +sitten on. Rouva Rouche on ainakin näppärä toimissaan, ja sen lisäksi on +hän niin hyvä ja ystävällinen."</p> + +<p>Hän vaikeni äkkiä nähdessään, että Mathieu tarkasteli häntä. Mitä hän +olikaan puhunut, koska tuo herra katseli häntä niin terävästi? Hän tuli +araksi ja katsoi salaa keskiruumiiseensa.</p> + +<p>Hän oli itse ollut raskaana jo kuusi kuukautta ja nyöritti itseään +oikein hirveästi siitä pelosta, että menettää paikkansa. Hän oli niissä +asioissa ollut jo kerran ennenkin, heti tultuaan Pariisiin, kun hän oli +pitänyt yhteyttä isäntänsä pojan kanssa, ja rouva Rouche oli auttanut +hänet synnyttämään kuolleen lapsen, joka juuri oli tämän rouvan +erikoisala.</p> + +<p>Tällä kertaa oli eräs ryytikauppias hänen tulevan lapsensa isä, mutta +Céleste ei itse tahtonut tietää siitä mitään, ja hän oli aivan +raivoissaan tyhmyydestään, hän, joka nykyään oli oppinut käyttämään +kaikenlaisia ehkäsykeinoja. Kuitenkin oli hän vakaasti päättänyt, että +lapsen täytyy tälläkin kertaa olla kuolleena syntynyt, ja hän oli jo +antanut valmistavia viittauksia siihen suuntaan, että hän pyytää +kuukauden loman ja menee kotiin sairaan äitinsä luokse Rougemontiin, +ollakseen läsnä hänen viimeisenä hetkenään.</p> + +<p>"Niin," sanoi hän näytellen viattomuutta, "minä sanon vaan mitä olen +kuullut. Minä en itse luonnollisesti tiedä mitään."</p> + +<p>Tuo pitkä, tumma tyttö hevosnaamoineen ja uhkaavine katseineen ei ollut +se, johon Mathieu olisi voinut luottaa: hänestä tuntui, että Céleste +tunsi aivan liian hyvin kaikki, mikä koskee kätilöitä. Hän katseli yhä +hymyillen Célesteä, ja Céleste ymmärsi nyt selvästi, mitä Mathieu +hänestä ajatteli.</p> + +<p>"Mutta miksi ei rouva Menoux sitten pidä itse lastaan?" kysyi Marianne.</p> + +<p>Couteauska katsoi salaa synkästi tuohon raskaasen rouvaan, jonka olisi +parasta antaa toisten hoitaa omia asioitaan, vaikka hän ei itse +tahtoisikaan tehdä kauppoja.</p> + +<p>"Oh, sehän on mahdotonta!" huudahti Céleste ihastuneena siitä, että +keskustelu kääntyi toiseen suuntaan. "Mitenkä rouva Menoux voisi pitää +lasta luonaan, sillä puotihan on pieni koppi. Sen takana on vaan pieni +kamari, jossa he molemmat syövät ja makaavat, ja sen ikkunat ovat päin +pientä pihaa, jossa ei ole ilmaa eikä valoa, lapsi ei voisi elää siellä +viikkoakaan. Eikä hänellä olisi aikaakaan hoitaa poikaansa, sillä hän on +koko päivän tiskin takana, hänellä ei koskaan ole ollut piikaa ja hänen +on pakko saada ruoka valmiiksi siksi kuin mies tulee museosta. Mutta jos +hän voisi, olisi hän niin onnellinen lapsensa kanssa. Ne ihmiset ovat +niin hyviä ja helliä toisilleen..."</p> + +<p>"Se on totta," sanoi Marianne alakuloisesti, "on köyhiä äitejä, joita +minä surkuttelen koko sydämestäni. Se, josta te puhutte, voi hyvin, ja +kuitenkin on hän pakoitettu noin julmaan tekoon! Minä en voisi elääkään, +jos minun lapseni vietäisiin tuntemattomille seuduille ja annettaisiin +vieraan naisen huostaan."</p> + +<p>Couteauska piti tätä persoonallisena hyökkäyksenä. Hän oli olevinaan +hyväsydäminen ihminen, hellä pienokaisille, joitten epäröivät äidit hän +vietteli luokseen.</p> + +<p>"Ah, Rougemont on kaunis paikka. Eikä se ole kaukana Bayeuxistä, niin +että me emme ole mitään villejä. Siellä on ilma raitis, ja sairaita +tulee sinne paranemaan. Ja ne lapset, jotka meille uskotaan, ne me +hoidamme oikein hyvin, siitä saatte olla varma. Se on sydämetön, joka ei +rakasta noita pikku enkeleitä."</p> + +<p>Mutta hän vaikeni huomattuaan, miten Mathieu katseli häntä. Huolimatta +talonpoikaisesta ulkonäöstään oli hän hyvin hoksaavainen ja ymmärsi, +että hänen äänensä oli tuntunut väärennetyltä. Mitähän sitä muuten +tarvitsikaan kertoa samaa tavallista juttua kotipaikastaan, koska tuo +rouva tahtoi imettäjää omaan kotiinsa? Ja hän jatkoi:</p> + +<p>"Se on siis päätetty, rouvani, minä tuon teille parhaan kuin minulla on, +oikean helmen."</p> + +<p>Valentine, joka näytti yhä vaan ajattelevan rouva Menouxin helppoa +synnytystä ja oli tullut vähän tyynemmäksi, kiitos siitä tälle hyvälle +enteelle, sai nyt voimia vastata:</p> + +<p>"Ei, ei, minä en tahdo tehdä sitoumusta etukäteen. Minä lähetän jonkun +katsomaan niitä imettäjiä, joita te hankitte konttooreihin, ehkä +löydämme niistä jonkun, joka sopii meille."</p> + +<p>Sitten ei hän enään ollut huomaavinaankaan tuota naista, vaan lähetti +hänet pois käden liikkeellä ja jatkoi sitten keskustelua Mariannen +kanssa.</p> + +<p>"Aijotteko te itse imettää sitä lasta, jota te odotatte?"</p> + +<p>"Aijon kyllä, samoin kuin muitakin. Minun miehelläni ja minulla on, +niinkuin tiedätte, omat mielipiteemme tässä kysymyksessä. Se ei tuntuisi +oikein omalta lapselta, jos vieras nainen antaisi sille ensimäisen +hoidon."</p> + +<p>Couteauska seisoi liikkumatta paikallaan suuttuneena siitä, että hän oli +vaivannut itseään turhaan, ja että hän nyt ei saanut sitä lahjaa, jonka +hän muuten olisi saanut palveluksestaan. Ja hän purki koko vihansa +siihen kieroon katseesen, jonka hän uudestaan heitti tuohon raskaasen +vaimoon, joka imetti itse: tuo lienee oikeata roskaväkeä, koska hänellä +ei ole varaa palkata imettäjääkään. Mutta sittekuin hän oli katsahtanut +Célesteen, niiasi hän nöyrästi jäähyväisiksi ja katosi kamarineidin +kanssa.</p> + +<p>Nyt tuli Séguin sisään, hyvin hienona, kuten tavallista; hän toi ulkoa +mukanaan heijastuksen siitä ilosta, jota hän ei löytänyt kotonaan.</p> + +<p>"Pyydän anteeksi, minä luulen, että olen antanut odottaa itseäni. +Minulla on ollut niin paljon juoksemista, vierailuja, joita en voinut +jättää toistaiseksi. Tehän näytätte oikein kukkealta, rouva Froment! +Minua huvittaa tavata teitä, paras herra Froment."</p> + +<p>Hän unohti vaimonsa, jota hän ei ollut nähnyt sittekuin toissapäivänä. +Vasta hetken kuluttua meni hän hänen luokseen, kun hän ensin oli +huomannut sen moittivan katseen, jolla tämä häntä katseli. Ja hän +kumartui ja suuteli vaimoaan keveästi hiuksille.</p> + +<p>"Oletko sinä nukkunut hyvin?"</p> + +<p>"Olen, kiitos."</p> + +<p>Valentine oli lähellä puhjeta hermostuneesen itkuun, mutta hänen +onnistui kuitenkin hillitä itsensä vierasten läsnä ollessa. Muuten tuli +nyt palvelija ja ilmoitti, että pöytä on katettu.</p> + +<p>Lyhyillä askelilla ja nojautuen Mariannen käsivarteen meni Valentine +pöytään. Se oli katettu suuren työhuoneen kulmaan, jonka ikkuna oli +Antinkadulle päin. Hän pyysi surullisella hymyllä anteeksi sitä, että +hän ei ottanut Mathieun käsivartta, pyysi herrain menemään edellä ja +antamaan naisten tulla toimeen, miten parahiten taitavat. Ja pöytä oli +asetettu niin, että sen alla oli hyvä suoristaa jalkansa.</p> + +<p>Kun Mathieu näki, että pöytä oli katettu neljälle, ei hän voinut olla +tekemättä kysymystä, joka hänellä jo ennenkin oli ollut huulilla.</p> + +<p>"Minä en ole vielä nähnyt teidän lapsianne. Eiväthän ne vaan ole +sairaana?"</p> + +<p>"Ei, Jumalan kiitos," vastasi Valentine. "Sitä tässä nyt vielä +puuttuisi. Edellä puolenpäivän tulee heidän opettajattarensa ja he +työskentelevät kello kahteentoista."</p> + +<p>Mathieu, jonka katse kohtasi Mariannen katseen, rohkeni nyt kysyä:</p> + +<p>"Eivätkö he saa syödä aamiaista teidän kanssanne?"</p> + +<p>"Ei, se ei tule koskaan kysymykseenkään!" huudahti Séguin suuttuneen +näköisenä. "Lapset ovat aivan sietämättömät, kun on vieraita. Ja te +ette voi ajatellakaan, miten huonosti he ovat kasvatetut."</p> + +<p>Syntyi painostava hiljaisuus, kun palvelija tarjosi omelettejä.</p> + +<p>"Kyllä te saatte nähdä heidät," sanoi Valentine sitten hiljaisesti. +"Minä annan tulla heidän sisään jälkiruuan aikana."</p> + +<p>Aamiainen oli mitä hienoin. Omelettien jälkeen tarjottiin paistettua +lohta ja ravuista ja rantakurpista valmistettua pasteijaa. Viineinä oli +jääkylmää samppanjaa ja valkeata ja punaista bordeaux-viiniä.</p> + +<p>Kun Mathieu huomautti, että nämä eivät ole sellaisia ruokalajeja, joita +tohtori Boutan hyväksyisi, kohotti Séguin olkapäitään.</p> + +<p>"Äh, tohtorilla ei ole mitään hyvää pöytää vastaan. Hän on muuten aivan +sietämätön teoriioineen. Eihän sitä silloin tiedä koskaan, mikä on +hyödyllistä mikä vahingollista."</p> + +<p>Hän oli jo jättänyt sen hymyilevän muodon, mikä hänellä tullessaan oli. +Kaikki ikävyydet, jotka olivat tulleet vaimon raskauden takia, +valtasivat hänet heti, kun hän astui kynnyksen yli; hän ei voinut olla +kotona tuntiakaan tulematta katkeraksi, ärtyiseksi, melkein raa'aksi. +Hänen raakuutensa ja julmuutensa tulivat nyt esiin entistäkin useammin +sentähden, että häntä harmitti alituiseen se, että hänen jokapäiväisen +elämänsä oli täytynyt muuttua. Se, että hän vietti yönsä pelipöydän +ääressä tai rakastajattariensa luona, se oli luonnollisesti hänen +vaimonsa vika, koska hän oli "mahdoton," kuten Séguin lausui. Ja hän +vihasi vaimoaan sentähden, ja hän näytti oikein nauttivan siitä, että +sai kiusata vaimoaan, kun hän tuli kotiin poikamieshurjasteluistaan, +valitti kotona kaikkea, väitti, että siellä tulee elämä yhä huonommaksi, +oikeaksi helvetiksi.</p> + +<p>Aamiainen tuntui väliin hyvin kiusalliselta. Pari kolme kertaa vaihtoi +isäntäväki sanoja teräviä kuin puukonkärki. Ja aivan suotta, ruuan +tähden ja huoneessa olevan ilman tähden. Välinpitämätön kuuntelija ei +olisi havainnut tuossa mitään pahaa, mutta haava oli myrkytetty, +Valentinelle tulivat kyynelet silmiin, ja Séguin nauroi pilkallisella +tavallaan, hän, tuo urheilija, kirjallisuuden ja taiteitten harrastaja, +joka piti kunnianaan olla pessimisti ja selitti, että maailma ei ole +edes sen pommin arvoinen, jolla se räjäytetään ilmaan. Mutta liian +pureva sananvaihto sai Valentinen sellaiseen harmiin, että Séguinin +täytyi pyytää anteeksi, sillä hän pelkäsi vaimoaan, kun Vaugeladein veri +kuohahti hänessä; silloin musersi Valentine miehensä halveksumisellaan +ja antoi tämän ymmärtää, että hän vielä jonakin päivänä kostaa. Ja taas +puhalsi jääkylmä viima pöydällä oleviin kukkiin.</p> + +<p>Kun Valentine ja Marianne taas palasivat vanhaan puheenaineesensa, +heidän omaan tilaansa, heidän pelkoonsa ja toiveihinsa, päästi Séguin +katkeruutensa valloilleen kertomalla Mathieulle, mitä vastuksia hänellä +oli suurista Chantebledin alueistaan. Metsänriista tuli siellä yhä +harvinaisemmaksi, hänellä oli vaikeuksia saada metsästysosakkeet +kaupaksi, ja tilan tulot vähenivät vuosi vuodelta. Hän ei ollenkaan +salannut sitä, että hän suurella ilolla luopuisi Chantebledistä; mutta +mistä saisi hän ostajan noille vähän tuottaville metsille, noille +suunnattomille, hedelmättömille maille, soille ja kivikoille? Mathieu +kuunteli tarkkaavasti, sillä häntä oli pitkillä kävelymatkoillaan +kesällä alkanut viehättää tuo maatila.</p> + +<p>"Luuletteko todellakin, että niitä maita ei voida viljellä? On synti +antaa kaiken tuon maan olla joutilaana."</p> + +<p>"Viljelläkö!" huudahti Séguin. "Sen ihmeen minä tahtoisin nähdä. Sieltä +ei kukaan saisi sadokseen muuta kuin kiviä ja sammakoita."</p> + +<p>Nyt oltiin jälkiruuassa, ja Marianne muistutti Valentineä hänen +lupauksestaan kutsua lapset; hän sanoi niin suuresti haluavansa nähdä +heitä: silloin sattui eräs seikka, joka sai aikaan sen, että lapset +unohtuivat taaskin.</p> + +<p>Palvelija tuli talon rouvan luokse ja kysyi häneltä matalalla äänellä:</p> + +<p>"Herra Santerre kysyy, jos armollinen rouva ottaa vastaan."</p> + +<p>Valentine huudahti iloisesta hämmästyksestä.</p> + +<p>"Vai niin, hän muistaa nyt vihdoinkin meidät. Käskekää hänen tulla +sisään!"</p> + +<p>Kun Santerre tuli ja suuteli Valentinen kättä epäiltyään ensin hieman, +nähdessään katetun pöydän ja vielä aamiaisella olevat vieraat, ja +Valentine sanoi hänelle uupuneella äänellä:</p> + +<p>"No, ette siis ole vielä kuollut, ystäväni? Me emme ole nähneet teitä +neljääntoista päivään. Ei, ei, ei mitään anteeksi pyyntöjä. Sehän on +aivan luonnollista, että kaikki ihmiset kääntävät minulle selkänsä."</p> + +<p>Séguin nauroi taaskin ilkkuvaisesti, likistäessään tuon nuoren miehen +kättä, sillä hänkin otti osaa moitteesen. Asia oli siten, että kun +Santerre oli nähnyt viettelysuunnitelmansa tulleen rikotuiksi tuon +odottamattoman raskauden takia, piti hän sopivampana rajoittaa +vierailujaan. Samoin kuin Séguin piti hänkin luultavasti Valentinea +hyvin vähän viehättävänä, ja hänen seuransa hävetti. Santerre oli siitä +syystä tehnyt sen järkevän päätöksen, että hän seuraa asiain kulkua ja +jättää ratkaisevan hyökkäyksensä tuonnemmaksi. Mutta niinä harvoina +kertoina, jolloin hän tuli, oli hän sitä hellempi ja rakastettavampi; +hän tiesi, että Valentine on hänelle kiitollinen siitä, sillä Séguinin +raakuus vaivasi häntä.</p> + +<p>"Ah, rouvani, se on arkuudesta, kun minä olen poissa, minä pelkään +häiritseväni teitä! Muuten te ehkä tiedätte, että erästä näytelmääni +harjoitellaan juuri, ja koko minun aikani menee siihen."</p> + +<p>Hän lausui muuten Valentinelle kohteliaisuuksia äänellä, joka todisti +mitä suurinta ihailua.</p> + +<p>"Te olette ihastuttava tuossa puserossa, joka tekisi jokaisen muun +naisen rumaksi. Niin, ihastuttava, minä sanon sen vieläkin kerran, enkä +minä ole koskaan nähnyt teitä noin kukkeana."</p> + +<p>Séguin piti tuota pilkkana ja ihastui ylenmäärin. Mustasukkaisuudestaan +huolimatta ei hän luonnollisesti ollut koskaan ajatellut sitä, että +Santerre voisi olla tai tulla hänen vaimonsa rakastajaksi, jonka hän +itse melkein heitti Santerren syliin pakoittamalla heidät arveluttavaan +toveruuteen, jossa vallaton puhetapa tuli hänen oman osanottonsa tähden +vielä enemmän kevytmieliseksi. Kun Séguin vimmoissaan huusi, että lapsi +ei ole hänen, ajatteli hän heti mitä häpeällisimpiä asioita, syytti +vaimoaan siitä, että tämä muka oli pitänyt yhteyttä palvelijan tai +jonkun tuntemattoman miehen kanssa kadulta. Santerre sitävastoin oli +vaan hyvä ystävä, jonka hän eräänä päivänä oli tuonut mukanaan vaimonsa +luokse, kun tämä oli kylvyssä, näyttääkseen Santerrelle, miten hauskalta +Valentine näytti vedessä.</p> + +<p>"Oh, hän tekee pilaa sinusta!" sanoi Séguin.</p> + +<p>Mutta Valentine oli kiittänyt Santerrea erinomaisen tyytyväisellä +silmäyksellä. Ja tämän kohteliaisuuden olisi Valentine kylläkin +muistava.</p> + +<p>Kun Santerre oli likistänyt Mathieun kättä, kumarsi hän Mariannalle, +jonka talon rouva oli esittänyt hänelle. Tämä raskas nainen numero +kaksi, nämä molemmat hyvästi kuritetut rouvat vastapäätä toisiaan, ja +aviomiehet heidän keskellään, näytti hänestä sanomattoman hassumaiselta, +ja hän salasi pilkallisen hymynsä kaksinkertaisen kohteliaisuuden taakse +ja pyysi anteeksi, että hän oli tullut liian aikaiseen, kun vielä +istuttiin pöydässä. Kun Séguin nyt suuttui pitkäveteisestä tarjoilusta, +sanoi hänen vaimonsa, että se oli juuri Séguin, joka oli viivyttänyt +kaikkea antamalla odottaa itseään. Uusi riita oli puhkeamaisillaan.</p> + +<p>Kahvia ja likööreitä tarjoiltiin toisessa huoneessa, kun palvelija oli +ensin nopeasti tyhjentänyt ruokapöydän. Valentine heittäytyi taas +väsyneen näköisenä sohvalle ja pyysi vieraitten ottamaan itse, koska hän +itse ei voinut täyttää velvollisuuksiaan. Mutta Marianne tarjoutui heti +suorittamaan hänen tehtävänsä, ja tarjoili kahvia iloisen ja tyytyväisen +näköisenä aivan hyvillään siitä, että sai hieman seistä, kuten hän +sanoi. Sitten kaatoi hän konjakkia laseihin, ja herrat saivat luvan +tupakoida.</p> + +<p>"Oh, rakas ystäväni," sanoi Santerre äkkiä kääntyen Séguinin puoleen, +"te ette voi aavistaakaan, kuinka ihmeteltäviä leikkauksia minä olen +näinä päivinä nähnyt tehtävän tohtori Gauden klinikassa."</p> + +<p>Mutta uuden vieraan tulo keskeytti hänen puheensa. Paroonitar de Lowicz +kysyi, miten rouva jaksaa. Ja kun hän käskettiin tulla sisään, juoksi +hän Valentinen luokse, suuteli häntä ja huudahti:</p> + +<p>"En tahtonut häiritä teitä, hyvä ystäväni, mutta minä olen joka +tapauksessa hyvin iloinen saadessani tavata teidät ja sanoa teille, että +surkuttelen teitä koko sydämestäni."</p> + +<p>Hän oli muuten tavannut täällä pelkästään tuttuja ja hän likisti +jokaisen kättä. Mathieustä tuntui, että se kädenpuristus, jonka hän oli +saanut, tuntui erityisen merkitsevältä ja lujalta ja sitä seurasi tuo +terävä pilkallinen hymy, jolla Sérafine oli vainonnut häntä aina siitä +asti kuin Mathieu kieltäytyi rupeemasta hänen rakastajakseen. Ja hänen +kasvoilleen tuli selvästi sama pureva pilkallisuus kuin Santerrenkin, +kun hän oli silmäillyt noita molempia raskaita naisia, jotka istuivat +siinä vastapäätä toisiaan. Tämä näky näytti huvittavan häntä suuresti +hänen seistessään siinä pitkänä ja solakkana kiihoittavassa, tulisessa +ihanuudessaan. Ei koskaan ennen ollut hän elänyt niin hillitsemättömistä +nautinnoista rikasta elämää kuin nyt, hän ei huolinut mistään muusta +kuin ainoastaan siitä, että hän voisi säilyttää asemansa yhtenä Pariisin +enimmän liehakoittuna naisena.</p> + +<p>Hän lausui kohteliaisuuksia serkulleen Mariannalle.</p> + +<p>"Nythän te ehkä olette iloinen, rakas ystäväni, viides on jo melkein +valmis, niin että saatte ruveta ajattelemaan kuudetta. Ei, minä +vakuutan, minä en laske leikkiä. Minä voin niin hyvin käsittää sen, että +tahdotte tusinan täyteen, kun kerran pidätte lapsista."</p> + +<p>"Tusinan," sanoi Marianne tyynellä hymyllään, "se on juuri se +lukumäärä, johon minä olen päättänyt tulla."</p> + +<p>"Oi, Jumalani!" huusi Valentine kimeällä äänellä. "Minä puolestani +vannon, ett'en saa ainoatakaan enään, ellen jo kuole tämän lapsen +tähden!"</p> + +<p>Séguin, joka yhä vaan myhäili pilkallisesti, palasi paroonittaren tulon +kautta keskeytyneesen puheluunsa Santerren kanssa.</p> + +<p>"Te sanotte, että olette nähnyt niin kauniita leikkauksia tehtävän +tohtori Gauden klinikassa."</p> + +<p>Mutta paroonitar takertui vilkkaasti heidän puheesensa.</p> + +<p>"Tohtori Gaude! Tunnetteko te hänen? Ah, kertokaa hänestä hieman. +Kaikkialla kuulen minä häntä ylistettävän ihmeelliseksi mieheksi."</p> + +<p>Romaanikirjailija hymyili kohteliaasti.</p> + +<p>"Ihmeellinen on oikea sana. Minulla oli pakko tehdä muutamia +muistiinpanoja psykoloogisia tutkimuksiani varten, ja sentähden sain +minä olla mukana seitsemässä leikkauksessa. Tiedättehän te muuten, että +niissä tilaisuuksissa käydään paljon, sinne mennään kuin teaatteriin, +minä tapasin siellä koko sen Pariisin, joka käy premiääreissä, vieläpä +muutamia naisiakin. Gaude ottaa käsiteltäväkseen naisen, kaksi ja kolme +naista; ja sellaisella mestaruudella, että sille tekisi mieli taputtaa +käsiään, ottaa hän vilauksessa naisesta ulos kaikki, eikä siitä ole +koskaan mitään vaarallisia seurauksia, väittää hän. Se on +hämmästyttävää."</p> + +<p>Sérafinen kasvot hehkuivat intohimoisesta ihailusta. Hän kääntyi +Valentineen, joka myöskin kuunteli ahnaasti.</p> + +<p>"Eikö totta, rakas ystäväni, tuosta saa halun mennä sinne, niin että +pääsee teidän tilastanne. Ihmetohtori, siksi olen monen kuullut häntä +nimittävän. Ja hän kuuluu olevan kaunis mies, aina iloinen ja vilkas. +<i>Hän</i> on mies, hän!"</p> + +<p>"Mutta," kysyi Mathieu, joka kauhulla oli kuulustellut keskustelua, +"ovatko ne sairaita, ne naiset, joita hän leikkelee?"</p> + +<p>"Ovat tietysti," vastasi Santerre, jonka pilkallinen iloisuus kohosi +tämän kysymyksen johdosta, "ainakin hän itse sanoo niin."</p> + +<p>Séguin oli tähän asti tyytynyt hymyilemään ilkeästi ja vaihtamaan +merkitseviä silmäyksiä kirjailijan kanssa. Heidän kirjallinen +ihmisvihansa, heidän ikävöimisensä ihmiskunnan kuolemaa oli Gaudessa +saanut liittolaisen, joka oli alkanut ajaa asiaa käytännöllisesti. Eikä +hän voinut hillitä haluaan hämmästyttää hieman tuota vieraanaan olevaa +nuorta avioparia.</p> + +<p>"Leikelköön hän heitä kaikkia, olkoot he sitten terveitä tai sairaita! +Sitä pikemmin tulee loppu!"</p> + +<p>Ainoastaan Sérafine nauroi. Hänen sanansa herättivät inhoa Mariannessa, +joka istui siinä kiusallisessa mielentilassa katsellen Santerreä, jonka +viimeisen romaanin hän oli lukenut. Se oli rakkaudenjuttu, joka hänestä +oli tuntunut hullumaiselta, siihen määrään hienosti ja oudosti siinä +ilmeni viha lapseen. Kuolema lapsille! niin kuului sotahuuto näissä +hienoissa seurapiireissä, jotka itsekäs nautinnonhimo oli turmellut ja +ylhäinen hulluus vallannut. Yhdellä silmäyksellä ilmoitti hän +Mathieulle, että hän oli väsynyt, että hän tahtoi kotiin, tahtoi kävellä +sinne nojaten Mathieun käsivarteen ja kulkien hitaasti eteenpäin +päivänpaistamilla kaduilla. Myöskin Mathieutä kiusasi noitten +hullutuksien kuuleminen. Oliko se rangaistus liikanaisesta +sivistyksestä, tuo järjetön raivo elämää vastaan, tuo halu sen +hävittämiseen? Hän tunsi inhoa ja hän antoi vaimolleen viittauksen, että +otettaisiin jäähyväiset.</p> + +<p>"Joko te nyt menette?" huudahti Valentine. "Minä en tahdo estää teitä, +jos te tunnette itsenne väsyneeksi."</p> + +<p>Kun Marianne pyysi Valentinen tervehtimään lapsiaan hänen puolestansa, +sanoi hän:</p> + +<p>"Se on totta, te ette ole tavannut heitä! Ei, ei, odottakaa, minä +tahdon, että itse saatte tervehtiä heitä."</p> + +<p>Kun Céleste tuli soiton kuultuaan sisään, sanoi hän että Gaston ja Lucie +olivat äskettäin menneet ulos opettajattarensa kanssa. Syntyi uusi +myrsky, Séguin kysyi vimmoissaan vaimoltaan, miten opettajatar oli +tohtinut mennä ulos lasten kanssa siitä ilmoittamatta. Kun heitä +tahdottiin nähdä, eivät he olleet kotona! He näyttivät kuuluvan +palveluskuntaan, ja palvelijat ne nyt taloa hallitsevat.</p> + +<p>"Oi, Jumalani," sanoi Marianne, kun hän vihdoinkin oli kadulla ja pani +käsivartensa Mathieun käsivarteen, "ne ovat hulluja tuossa talossa!"</p> + +<p>"Niin ovat," vastasi Mathieu, "ne ovat hulluja, ja ennen kaikkea +onnettomia."</p> + +<hr class="chapter" /> + + + + +<h3>III</h3> + + +<p>Muutamia päiviä tämän jälkeen, kun Mathieu oli eräänä aamuna viivähtänyt +vaimonsa luona ja meni vasta yhdeksän aikaan kiireesti konttooriinsa, +kohtasi hän puutarhassa sivurakennuksen ja tehtaan pihamaan välissä +Constancen ja Mauricen, jotka turkiksiin puettuina läksivät kävelemään +kauniissa talviaamun viileydessä.</p> + +<p>Beauchêne, joka avopäin saattoi heitä portille, huusi iloisesti:</p> + +<p>"Anna junkkerin marssia vahvasti! Hänen täytyy saada paljon raitista +ilmaa. Se on hänelle hyödyllistä, se ja ruoka, joka tekee hänestä +miehen."</p> + +<p>Mathieu oli seisahtanut.</p> + +<p>"Onko hän ollut sairaana taas?"</p> + +<p>"Ei," vastasi äiti nopeasti ja hänkin iloisella äänellä, ehkä sentähden, +että hänellä tietämättäänkin oli halu salata muutamia arveluitaan. +"Mutta tohtori tahtoo että hänen pitää liikkua, ja nyt on niin kaunis +ilma, että olemme lähteneet tänään kävelylle. Tässä purevassa +kylmyydessä on ilma niin raitista."</p> + +<p>"Älä kule sivukatuja," huusi Beauchêne, "mene Invaliidihotelliin päin. +Hän saa, totta vie, oppia kävelemään, kun hänestä tulee sotilas."</p> + +<p>Ja kun hän astui Mathieun kanssa tehdasrakennukseen, jatkoi hän +itsetietoisella, riemuitsevalla äänellä:</p> + +<p>"Poika on, niinkuin tiedätte, vahva kuin karhu. Mutta naiset ovat aina +levottomia. Minä sitävastoin olen aivan tyyni."</p> + +<p>Hän lisäsi kaikuvasti nauraen:</p> + +<p>"Kun on vaan yksi, niin sen tahtoo pitää."</p> + +<p>Tunti myöhemmin syntyi naisosastossa vimmattu riita noitten molempain +sisarusten Norinen ja Euphrasien välillä, ja se sai aikaan yleisen +häiriön. Norine, joka jo oli ollut kuusi kuukautta raskaana, oli tähän +asti voinut salata raskautensa nyörittämällä itseään; hän pelkäsi +saavansa selkään isältään ja olevansa pakoitettu jättämään työpaikkansa. +Mutta sisar Euphrasie, joka makasi yhdessä hänen kanssaan, tiesi +tietysti salaisuuden, ja ilkeä ja pahansisuinen kun oli, ei hän voinut +olla antamatta pahansuopia viittauksia, jotka saivat toisen vapisemaan +kauhusta, että hänen salaisuutensa perille päästään. Aamut ja illat itki +tuo kaunis tyttö kokonaisia kyynelvirtoja tyhmyytensä tähden, että oli +antanut sellaisen miehen maata itsensä, joka hylkäsi hänet ja jonka +edessä hän ei tohtinut hiiskahtaakaan, ja siitä syystä, että hän oli +ilkeän ja sydämettömän sisarensa vallassa. Ja se häpeä, jota hän niin +pelkäsi, mutta joka kuitenkin oli välttämätön, tapahtui tänä aamuna +erään pikkuasian tähden.</p> + +<p>Tuossa suuressa salissa surisivat pienet pyörät ja kiillottajattaret +olivat kumartuneet työnsä ääreen, kun pari kovaa ääntä sai heidän +nostamaan päänsä. Aluksi oli Euphrasie puoliääneen syytellyt Norinea +siitä, että tämä muka oli ottanut häneltä palan santapaperia.</p> + +<p>"Se oli tässä, ja minä näin itse, miten sinä ojensit kätesi. Ei se voi +olla kukaan muu kuin sinä, joka sen olet ottanut."</p> + +<p>Norine ei vastannut, hän kohotti vaan olkapäitään. Hän ei ollut ottanut +mitään. Toinen tuli yhä enemmän vimmoihinsa ja korotti ääntään.</p> + +<p>"Eilen otit sinä minun öljyni. Sinä viet minulta kaikki, sinä olet oikea +varas!"</p> + +<p>Lähinnä istuvat alkoivat virnistellä; he olivat tottuneet noitten +sisarusten riitaan, joka huvitti kaikkia. Vanhempi menetti nyt malttinsa +ja sanoi:</p> + +<p>"Sinä ärsytät niin, että toinen voi saada sappitaudin! Se ei ole minun +vikani, että sinä aina olet pahalla päällä siitä syystä, että olet laiha +kuin hohkanärhi. Mitä minä olisin tehnyt sinun santapaperillasi?"</p> + +<p>Eupharasie tuli haavoitetuksi sydänjuuriin asti ja kalpeaksi kuin +palttina. Hänen laihuutensa ja rumuutensa — varsinkin kukoistavan ja +täyteläisen vanhemman sisaren rinnalla — oli hänen ainainen verta +vuotava haavansa. Hän oli vimmoissaan ja antoi kaiken pamahtaa ulos:</p> + +<p>"Minun santapaperillaniko! Niin, jossa sinä sillä hankaat vatsaasi, niin +ehkä se ei kasva suuremmaksi."</p> + +<p>Koko tehdas kajahteli naurusta ja pilkallisista huudoista. Norinekin oli +tullut kuolonkalpeaksi. Kas niin, nyt se oli tehty, nyt kaikki ihmiset +saivat tietää hänen raskautensa. Ja nuorempaa sisartaan sai hän kiittää +tästä auttamattomasta onnettomuudesta, jota hän jo viikkokaudet oli +pelännyt. Hän menetti kaiken kylmäverisyytensä ja antoi sisarelleen +korvapuustin. Euphrasie hyökkäsi heti hänen päälleen ja kynsi hänen +kasvojaan kuin kiukkuinen kissa. Ja nyt syntyi peloittava tappelu, +molemmat sisaret kierivät toistensa päällä lattialla, ja siitä tuli +sellainen hälinä, että Beauchêne, Mathieu ja Morange, joitten +konttoorihuoneet olivat lähellä, tulivat juosten sisään.</p> + +<p>Muutamat työläisnaiset huusivat:</p> + +<p>"Jos se on totta, että hän on raskaana, niin tappaa tuo toinen nyt hänen +lapsensa."</p> + +<p>Mutta useimmilla oli hauskaa katsella tappelua, ja sen sijaan että +olisivat menneet välittämään, yhtyivät he myöskin sättimään tuota +onnetonta halpamielisessä ylpeydessään siitä, ett'eivät olleet samassa +tilassa.</p> + +<p>"Tapelkoot he vaan, se on heidän oma asiansa. Totta tosiaan on hän +raskaana, se näkyy kyllä, ja se on oikein hänelle."</p> + +<p>Nuo kolme miestä syöksyi esiin, sysäsivät syrjään uteliaat naiset ja +tahtoivat eroittaa tappelijat. Mutta kiihtymys oli niin suuri, ett'ei +edes isännän läsnä ololla ollut mitään vaikutusta. Häntä ei edes +nähtykään, ja meteli yltyi. Tullakseen kuulluksi, täytyi hänen huutaa +koko bassoäänensä voimalla:</p> + +<p>"Mitä pirua tämä on? Kirottu hameväki, ettekö te lopeta tätä meteliä, +taikka minä ajan teidät ulos portista joka ainoan!"</p> + +<p>Mathieu ja Morange olivat jo tarttuneet tappelijoihin ja koettivat +eroittaa heitä. Mutta se oli Beauchênen jyrisevä ääni, joka äkkiä sai +hiljaisuuden palaamaan. Pelästyneinä, masentuneina vetäytyivät naiset +syrjään ja asettuivat hiljaan paikoilleen pöytäin ääreen. Norine ja +Euphrasie nousivat läähättäen ylös hiukset pörrössä, vaatteet revittyinä +ja vielä niin raivonsa sokaisemina, että he tuskin tunsivat muita +huoneessa olijoita.</p> + +<p>"Oletteko te aivan hulluja?" jatkoi Beauchêne isännän äänellä. "Onko +koskaan ennen nähty kahden sisaren tappelevan kuin hampuusit? Ja täällä +tehtaalla, keskellä työaikaa! Mikä teidän on? Mitä on tapahtunut?"</p> + +<p>Ukko Moineaud, jonka joku palvelushaluinen ihminen oli noutanut +katsomaan, miten hänen tyttärensä tappelevat, tuli nyt sisään, ja hän +näytti yhtä hitaalta, välinpitämättömältä ja väsyneeltä kuin ennenkin. +Mutta kukaan ei häntä nähnyt, ja raivostunut Euphrasie, jonka selkä oli +häntä päin, huusi suoraan päin Norinen kasvoja.</p> + +<p>"Niin, minä sanon, että sinä olet ottanut minun santapaperini, ja sen +sinä oletkin tehnyt, ja minä en valehtele, kun sanon, että sinä +tarvitset sen erinomaisen hyvin hieroaksesi sillä vatsaasi, jotta se ei +kasvaisi."</p> + +<p>Naiset rupesivat taas virnistelemään. Sitten syntyi hiljaisuus. Norine +raskaana! Tämä äkillinen tieto herätti epäilyksiä Mathieussä ja hän +katsoi Beauchêneen. Mutta tämän kasvojen ilmekään ei muuttunut, vaikka +hän oli hyvin suutuksissaan siitä, että asia tuli ilmi näin +aavistamattomissa olosuhteissa. Hän esiintyi nyt hyvin arvokkaan +näköisenä, ja Euphrasie jatkoi sisarensa solvaamista:</p> + +<p>"Ethän sinä vaan kieltäne, että olet raskaana, mokoma luuska. Minä olen +sen tiennyt kauvan, minä. Ethän vaan aikone kieltää sitä? Katsokaa tänne +vaan!"</p> + +<p>Hän tarttui äkkiarvaamatta Norinen pitkään työmekkoon, joka tähän asti +oli auttanut häntä vyötäistensä salaamisessa; hän pisti kätensä +repeämään, joka oli syntynyt tappelun aikana, ja repi kankaan rikki, +niin että näkyi tuon vietellyn tyttöparan vatsa, jonka hän itse oli +nähnyt suureksi surukseen kasvavan päivä päivältä ja jota hän olisi +tahtonut lyödä nyrkeillään. Nyt oli kieltäminen mahdotonta, leningin +ha'at olivat irtaantuneet ja vatsa tuli paisuvana esiin. Norine peitti +käsillä kasvonsa ja purskahti itkuun.</p> + +<p>"Se on häpeä, häpeä, jota ei voi kärsiä!" sanoi Beauchêne ja korotti yhä +ääntään. "Euphrasie, minä käsken teidän vaikenemaan, minä en tahdo +kuulla sanaakaan enään!"</p> + +<p>Hän tapaili hieman sanoja, sillä hän pelkäsi ehkä kuitenkin vähän, että +tuo raivostunut tyttö tunsi asianlaidan ja voisi kertoa ääneensä koko +jutun, kun hän oli noin suuttunut. Mutta vanhempi sisar epäili liian +paljon nuorempaansa eikä ollut uskonut hänelle salaisuuksiaan. Beauchêne +ymmärsi tämän, kun tuon tyttöparan itkevä silmäys sattui häneen, silmäys +sellainen, joka lupasi mitä tahansa, kun Beauchêne ei vaan tykkönään +hylkäisi häntä. Ja Beauchêne voi taas esiintyä isännän +järkähtämättömällä ulkonäöllä Euphrasien jatkaessa kimakalla äänellään:</p> + +<p>"Niin, herra Beauchêne, nyt ei minulla ole enemmän sanomista. Minä en +voinut enään vaieta siitä, mitä tiesin, ja minä annan palttua sille, +vaikka isä saisikin tästä tiedon!"</p> + +<p>Isä oli hänen takanaan ja oli kuullut koko jutun. Sellainen onnettomuus, +että hän oli tuotukin tänne! Hän oli sellainen mies, joka ei rakastanut +riitoja, hän oli jo suuttunut kaikkiin niihin vastuksiin, joita köyhän +kansan täytyy kärsiä, ja hänellä oli tapana sanoa, että vaikka hän +kuinkakin teki työtä ja raatoi, ei hän sittekään voi pitää elämän +huonoja puolia erillään itsestään. Hän oli lopulta tyytynyt +välttämättömyyteen, hänhän tiesi, että lapset usein turmeltuvat, ja hän +oli hankkinut itselleen vähän lepoa katsomalla läpi sormiensa. Mutta nyt +ne pakoittivat hänen suuttumaan! Ja kun hän ymmärsi, että hän oli nähty, +käyttäytyi hän erittäin hyvin, sillä hän oli todellakin katkeroittunut +siitä, että hän oli tullut häväistyksi niin monen ihmisen läsnä ollessa. +Nyrkki pystyssä hyökkäsi hän Norinea vastaan ja sanoi vihasta +värähtelevällä äänellä:</p> + +<p>"Se on siis totta, sinä et sitä kiellä? Viheliäinen, minä tapan sinut!"</p> + +<p>Mathieu ja Morange tulivat väliin ja hillitsivät isää, joka huusi:</p> + +<p>"Hänen täytyy mennä tiehensä ja heti paikalla, muuten tapahtuu tässä +onnettomuus! Ja hän ei saa koskaan enään jalallaan astua meidän +kynnyksen yli; jos minä tapaan hänen kotona illalla, heitän minä hänet +ikkunasta ulos."</p> + +<p>Norine pakeni kauhistuneena tuota isällistä kirousta. Hän kiinnitti +kauniit hiuksensa ja kietoutui mekkonsa repaleihin sekä oli hyppäyksellä +oven luona ja katosi sitten. Jäätävä äänettömyys vallitsi tehtaassa.</p> + +<p>Beauchêne tuli nyt sovinnollisemmalle päälle.</p> + +<p>"Kas niin, rakas Moineaud, rauhoittukaa nyt, olkaa lujana nyt. Tällaisen +häväistyksen jälkeen en minä luonnollisesti voi pitää Norinea työssä, +jonka muuten raskautensakin tähden olisi pakko jättää tehdas. Mutta te +tiedätte, kuinka suuressa arvossa me kaikki pidämme teitä. Mitä tahansa +onkaan tapahtunut, niin te olette kuitenkin kunnian mies ja kunnon +työmies."</p> + +<p>Moineaud näytti hyvin liikutetulta.</p> + +<p>"Olkoonpa niinkin, herra Beauchêne. Mutta helppoa ei kuitenkaan ole +sulattaa tuollaista häpeää."</p> + +<p>Mutta isäntä piti puolensa.</p> + +<p>"Äh, eihän se teidän vikanne ole. Kas niin, antakaa minulle nyt +kätenne."</p> + +<p>Ja Beauchêne puristi kättä Moineaudin kanssa, joka lähti sitten pois +hyvin tyytyväisenä ja kyyneliin asti liikutettuna. Euphrasie oli +riemulla mennyt paikalleen työpöytänsä ääreen. Kaikki naiset, joilla oli +syytä luulla, että he pienimmästäkin uppiniskaisuudesta tulevat +eroitetuiksi, istuivat kumartuneina hiomakiviensä ääressä ääntäkään +päästämättä.</p> + +<p>Mathieu oli hyvin liikutettu; hän piti ajatuksensa omana hyvänään, mutta +hänen mieleensä tuli joukko kysymyksiä, joihin hän ei tohtinut vastata. +Hän oli yhä kasvavalla kummastuksella seurannut Beauchêneen käytöstä, +kun tämä palasi takaisin majesteetillisenä palautettuaan järjestyksen. +Kun hän palatessaan omaan konttooriinsa meni Morangen työhuoneen +läpitse, hämmästyi hän nähdessään Morangen vaipuneena nojatuoliinsa +epätoivon leima kasvoillaan ja melkein itkien.</p> + +<p>"No, mikä teidän on, ystäväni?"</p> + +<p>Tuossa kauheassa metelissä naisten työhuoneessa ei Morange ollut +lausunut sanaakaan, mutta hänen kalpeutensa ja vapisevat kätensä olivat +todistaneet, miten järisyttävästi asia vaikutti häneen.</p> + +<p>"Oh, rakas ystäväni", vastasi hän, "ette voi aavistaakaan, minkälaisen +vaikutuksen nuo raskausjutut tekevät minuun. Minä voin tuskin +seisoakaan."</p> + +<p>Mathieu muisti nyt sen, mitä Valérie oli sanonut Mariannelle. Hän tunsi +syvää surkuttelua tuota miesparkaa kohtaan, jonka onni oli mennyttä +sentähden, että häntä uhkasi uusi lapsi, ja vaikka Mathieu kummasteli +sitä, että joku voi kärsiä noin iloisten toiveitten tähden, päätti hän +kuitenkin koettaa lohdutella.</p> + +<p>"Niin, minä tiedän, vaimoni on kertonut minulle sen uutisen. Te ette +siis enään ole epätiedossa, asia lienee jo päivän selvä?"</p> + +<p>"On, ystäväni, täydellisesti päivän selvä. Se on meidän perikatomme. +Mitenkä minä nyt voin jättää paikkani ja etsiä onneani Crédit +nationalissa niin pienellä alkupalkalla? Nyt olemme ijankaikkisesti +suossa, kuten vaimoni sanoo. Hän itkee yöt ja päivät. Kun minä erosin +hänestä aamulla, hän ihan kylpi kyynelissä, ja se teki niin pahaa +minuun. Minä puolestani olisin kyllä tyytynyt kohtalooni, mutta hän on +tartuttanut minuun kunnianhimonsa, ja minä kärsin siitä, etten voi +hankkia hänelle sitä loistoa ja niitä huveja, joita hän niin haluaa. Ja +sitten on meillä pikku Reinemme! Mitenkä me voimme antaa hänelle +myötäjäiset ja miten me voimme nyt hankkia hänelle miehen, tuolle +kiltille pikku tytölle, joka ansaitsisi prinssin? Minä en voi nukkuakaan +öisin, minä mietiskelen alituiseen, mitä vaimoni sanoo, ja minä tuskin +tiedän, elänkö minä vai olenko kuollut."</p> + +<p>Tuo hellämielinen ja heikkotahtoinen miesparka teki epätoivoisen +liikkeen.</p> + +<p>"No, kaikki kääntyy lopulta hyväksi", sanoi Mathieu. "Te tulette vielä +jumaloitsemaan sitä pikku lasta."</p> + +<p>"Ei, ei, älkää sanoko niin!" huudahti Morange kauhistuneena. "Jos +Valérie olisi kuullut tuon, olisi hän pitänyt teidän sanojanne huonona +enteenä. Hän ei millään ehdolla tahdo, että lapsi tulee maailmaan."</p> + +<p>Morange alensi äänensä, aivankuin joku olisi voinut kuulustella, ja +jatkoi pöyristyksellä:</p> + +<p>"Tiedättekö, minä en voi tuntea itseäni levolliseksi. Valérie on siihen +määrään suunniltaan, että hän voi saada aikaan onnettomuuksia."</p> + +<p>Mutta sitten hän pysähtyi ja pelkäsi, että oli sanonut liikoja. Nuo +aviopuolisot olivat yöllä keskustelleet asiasta kylpien kyynelissä ja +väliin ankarasti kiivastuen. Morange ei ollut koko päivänä voinut saada +mielestään tuota kauheata ajatusta.</p> + +<p>"Mitä te tarkoitatte?" kysyi Mathieu.</p> + +<p>"En mitään ... naisten hullutuksia. Niin, rakas ystäväni, te näette nyt +edessänne maailman onnettomimman ihmisen. Minä kadehdin +kivenhakkaajaakin tien vieressä."</p> + +<p>Kaksi suurta kyyneltä virtasi hänen poskilleen. Syntyi tuskallinen +hiljaisuus. Sitten tyyntyi Morange ja alkoi puhua Norinesta.</p> + +<p>"Ja tuo tyttö sitten ... mihin hän lapsen kanssa joutuu? Se on kirottua, +että juuri ne, jotka eivät tahdo lapsia, saavat niitä. Nyt hän on aivan +avuton: ei rahaa, ei ruokaa, ei työtä eikä ketään, joka häntä auttaisi, +ja lapsi on syntymässä. Minä olisin voinut itkeä äsken, kun näin hänen +tilansa. Ja Beauchêne ajaa hänet ulos portista. Maailmassa ei ole +ollenkaan oikeutta."</p> + +<p>Mathieu luuli, että Morange epäili jotakin.</p> + +<p>"Ehkä lapsen isä auttaa tyttöä?"</p> + +<p>"Luuletteko niin?" vastasi kassanhoitaja hymyillen surullisesti, joka +ilmaisi paljon. "Minä en tahdo mitään sanoa, minulla ei ole mitään +tekemistä sen jutun kanssa. Mutta ihmisellä on luonnollisesti silmät, ja +hän näkee paljon sellaista, jota hän tahtoisi mieluimmin päästä +näkemästä. Tuo on kaikki vastenmielistä. Vika on luonnossa, joka on +järjestänyt kaikki niin hullusti, että heti tulee lapsi, jos ei voida +olla ilman hetken nautintoa. Se turmelee koko elämän."</p> + +<p>Ja surullisen alistumisen liikkeellä ryhtyi Morange taas työhönsä, ja +Mathieu läksi vihdoinkin omaan huoneesensa.</p> + +<p>Iltapäivällä, kun hän oli palannut aamiaiselta ja istui tarkastelemassa +erään kylvökoneen piirustusta, kuuli hän selkänsä takaa pienen +yskäyksen. Siellä oli pieni noin kahdentoista vuotias tyttö, joka oli +tullut sisään ja sulkenut oven aivan äänettömästi; tyttö oli ehkä +seisonut kauvankin, ennenkuin hän tohti puhutella Mathieutä.</p> + +<p>"Kuka sinä olet? Mitä sinä minusta tahdot?"</p> + +<p>Tyttö ei arastellut vaan hymyili ainoastaan.</p> + +<p>"Mamma käski minun tulla tänne sanomaan, että jos te olisitte niin hyvä +ja tulisitte hetkiseksi tuonne alas."</p> + +<p>"Kuka sinä olet?"</p> + +<p>"Cécile."</p> + +<p>"Cécile Moineaud?"</p> + +<p>"Niin."</p> + +<p>Mathieu ymmärsi. Nyt oli luultavasti kysymyksessä tuo ikävä Norinen +juttu.</p> + +<p>"Missä äitisi odottaa minua?"</p> + +<p>"Hän odottaa eräällä kadulla, tuolla takapuolella ... Ja hän käski minun +sanoa, että jos te ette tule, niin seuraa siitä suuri onnettomuus vähän +jokaiselle."</p> + +<p>Mathieu katseli tuota liian aikaiseen kasvanutta tyttöä, jolla oli +värittömät hiukset, alistuvaiset kasvot, jotka jo olivat tulleet +piirteiltään yhtä veltoiksi kuin äidinkin. Säälin tunne valtasi hänet, +ja hän käski tytön kulkea edellä, ja tyttö hiipikin käytävään, kulki +portaita alas hiljaan ja luontevasti kuin kärppä, yhtä varovasti kuin +hän oli tullut sisäänkin. Tehtaan portilla huomasi Mathieu toisen tytön, +korkeintaan kahdeksan vuotiaan, joka odotti siellä ja joka alkoi sitten +kävellä heidän edellään vaihdettuaan salaisesti silmäyksiä Cécilen +kanssa.</p> + +<p>"Kuka hän on?"</p> + +<p>"Hän on minun pikku siskoni Irma."</p> + +<p>"Minkätähden hän seisoi portilla? Miksi ette tulleet yhdessä sisään?"</p> + +<p>"Niin, hän seisoi siellä katsomassa, ett'ei meitä vakoiltaisi. Me +tunnemme kyllä tehtaan, ja mamma tietää, ett'emme me ole tyhmiä."</p> + +<p>Hän juoksi Irman luokse, joka oli pieni, kaunis tyttö, vaaleanverinen +kuin Norinekin, mutta hoikempi ja ulkonäöltään sairaalloinen, ja sanoi +sitten Mathieulle:</p> + +<p>"Se ei ole hyvä, että ihmiset näkevät meidät yhdessä. Seuratkaa te vaan +meitä."</p> + +<p>Ja Mathieu teki niin. He kulkivat viisikymmentä askelta hänen edellään +suruttoman näköisinä, aivankuin olisivat olleet ulkona muuten +kuleksimassa. Ja kuitenkaan ei nyt ollut minkään turhan kuleksimisen +ilma, sillä aurinko oli peittynyt pilviin, jääkylmä tuuli puhalteli +pitkillä, autioilla kaduilla, joilta ohut jääkuori kohosi ilmaan +pieniksi pilviksi musertuneena. Ankaran kylminä talvi-ilmoina oli tässä +työmieskorttelissa synkkyyden leima. Loppumattomain pitkäin, harmaitten +muurien takaa kuului ainoastaan höyrykoneitten säännöllinen huounta, +joka tuntui korahduksilta. Eräässä kadunkulmassa seisoi äiti ja tytär, +aivankuin vartioimassa, ett'ei kukaan lähestyisi, ja siinä odottivat he +katukäytävällä jäätävässä tuulessa, joka heitä pieksi, ja molemmat +vapisivat kylmästä; äidin päässä oli musta myssy ja nuoremmalla oli +villaliina solmittuna päähän.</p> + +<p>Kun Norine näki Mathieun, purskahti hän itkuun. Hänen muuten niin maidon +valkoiset ja julkean iloiset kasvonsa olivat nyt aivan itkeytyneet. Hän +liioitteli ehkä hieman epätoivoaan tullakseen paremmin huomatuksi.</p> + +<p>"Ah, herrani", sanoi äiti kimakalla äänellä, "miten hyvä te olitte, kun +tulitte! Te olette meidän ainoa toivomme."</p> + +<p>Ennenkuin hän alkoi selittää asiaansa, kääntyi hän pikkutyttöihin Irmaan +ja Cécileen, jotka jo olivat asettuneet ison siskon viereen kuullakseen, +mistä aijotaan puhua; heidän uteliaisuutensa oli hyvin kiihtynyt tästä +asiasta.</p> + +<p>"Menkää, te kaksi, ja asettukaa kumpikin kadullenne pitämään vahtia, ja +sanokaa sitten minulle, kun näette jonkun tulevan."</p> + +<p>Mutta pikkutytöt eivät liikahtaneet paikaltaankaan, eikä äiti välittänyt +heistä sen enempää. He jäivät seisomaan siihen silmät suurina ja +heristetyin korvin.</p> + +<p>"Te tiedätte, mikä onnettomuus meille on tapahtunut", sanoi äiti. +"Meillä oli kyllä tarpeeksi murhetta ennenkin! Herra Jumala, mihinkähän +me nyt joudumme?"</p> + +<p>Hänkin puhkesi itkuun, ja hän itki niin, ett'ei voinut puhua. +Mathieustä, joka oli ollut enemmän kuin vuoden näkemättä häntä, tuntui, +että hän oli vanhentunut; vaikka hän oli vasta neljänkymmenen vuotias, +oli hän jo vanha vaimo, kulunut ainaisen raskautensa tähden, joitten +aikana hän raatoi kuin tavallisesti muulloinkin, ja kun hän sitten tuli +terveeksi, ei hän koskaan saanut tilaisuutta hoitaa itse itseään. Tuo +ennen aikaansa vanhentunut olento alistui tosin kohtaloonsa, mutta hän +puhui mielellään laveasti onnettomuuksistaan, ja hetkiseksi unohti hän +vanhimman tyttärensä luetellakseen kaikki ne onnettomuudet, jotka olivat +kohdanneet heitä viimeisenä puolena vuotena.</p> + +<p>"Sehän on ymmärrettävää, Victor sai vihdoinkin työtä tehtaassa tultuaan +kuudentoista vuoden vanhaksi. Se oli suuri helpotus, sillä kun perheessä +on kahdeksan lasta, niin on hyvä, kun yksi alkaa taas ansaita itse +elatuksensa. Mutta niitä on vielä kuitenkin kolme, jotka eivät tee +mitään, nämät kaksi pikku tyttöä ja minun nuorin lapseni, pikku Alfred, +jota ilman minä olisin hyvin hyvästi voinut tulla toimeen. Sitäpaitsi on +hän hyvin kivulloinen, kerran hän jo oli kuolemaisillaan, ja se olisi +ehkä ollut parasta hänelle itselle ja meille. Eikä Irmakaan ole terve, +ja rahaa menee niin paljon lääkkeisiin. Minä en nyt tahdo puhuakaan +siitä, että Herramme otti luokseen meidän vanhimman poikamme Eugenen, +joka oli sotamiehenä siirtomaissa. Tehän näitte hänen tehtaassa, +ennenkuin hän alkoi sotapalveluksensa. Näinä päivinä saimme me tiedon +hallitukselta, että hän oli kuollut punatautiin. Mitä hyötyä on lasten +synnyttämisestä, kun ne kuitenkin tapetaan ilman että me saamme edes +kertaakaan enään nähdä heitä tässä elämässä, emmekä edes tiedä, minne +heidät on haudattu!"</p> + +<p>Norinen nyyhkytys muistutti häntä nykyisestä asemasta.</p> + +<p>"Niin, niin, kyllä minä pian puhun sinusta. —Mutta nyt on lasten saanti +onneksi loppunut minulta. Minä olen niitä saanut tarpeeksi monta, ja +minulla oli se suuri onni odotettavana, että tulen vanhaksi ennen +aikaani."</p> + +<p>Tuuli ulvoi, ja oli niin kylmä, että Mathieu tunsi kuuraa viiksissään. +Hän tahtoi päästä heti asiaan.</p> + +<p>"Teidän pikkutyttönne vilustuvat. Mitä te minusta tahdotte?"</p> + +<p>"Oh, herrani, se on kysymys Norinen onnettomuudesta, te tiedätte. Sitä +nyt vaan vielä puuttui, että tämänkin onnettomuuden piti tapahtua. Hän +on kertonut minulle kaikki, minä olen ainoa, johon hän voi luottaa, ja +mitä se hyödyttäisi, jos minä rupeaisin rettelöimään hänen kanssaan? +Mihin hän nyt joutuu, kun Moineaud on ajanut hänen ulos, ja uhkaa lyödä +hänen kuoliaaksi, jos vielä kerran näkee. Moineaud ei ole paha, mutta +onhan se luonnollista, ett'ei hän voi kärsiä sellaista häpeää koko +maailman edessä. Hankitaan maailmaan lapsia edes mitään +ajattelemattakaan, ne kasvavat ja niitä rakastetaan, sitä ei voi auttaa; +ja se menestyy kyllä poikain kanssa, he ovat kuin taivaan linnut, lennä +minne tahdot ja tee mitä mielesi tekee, kun voit päästä ulos pesästä; +mutta tytöt, se on liian surullista, kun huomaa, että he alkavat +turmeltua. Moineaudin kanssa ei ole leikkimistä, hän sanoo, että hän +särkee kaikki, ja se onkin hyvin luonnollista."</p> + +<p>Mathieu nyykäytti päätään. Se oli vanha juttu lapsirikkaissa +työmiesperheissä: pohjaltaan hyvä isä ei juuri paljon välitä +lapsilaumastaan; äiti, jolla on liian paljon tekemistä, ei voi pitää +heitä silmällä; lapset joutuvat harhateille, vanhemmat vihastuvat, kun +rikos on tehty, perhe hajoaa, ja puute ja viheliäisyys tulee kaiken +lopuksi.</p> + +<p>Kärsimättömänä siitä, että äiti puheli niin kauvan muuta ilmoittamatta +asiaansa alkoi Norine itkeä kuuluvasti ja kuiskasi hänelle +nyyhkytystensä väliaikana.</p> + +<p>"Sano, että minä olen kertonut kaikki."</p> + +<p>"Niin, herra. Norine on sanonut, että te olette ainoa, joka voitte tehdä +jotakin meidän hyväksemme, koska te näitte hänen yhdessä sinä iltana +hänen lapsensa isän kanssa ja voitte siis todistaa, että tyttö ei +valehtele. Te ymmärrätte kyllä, miksi Moineaud ei voi sekaantua tähän +asiaan. Me emme sano koskaan hänelle viettelijän nimeä, ja jos hän +jonakin päivänä saisi sen tietää, niin pyytäisin ja rukoilisin minä +ennen kaikkea, että hän olisi niinkuin ei tietäisi mitään; hän on monta +herran vuotta ollut tehtaassa, ja se olisi surkeata, jos hän olisi +pakoitettu lähtemään sieltä. Te näette siis, ettemme me tahdo saada +melua aikaan. En minä enkä tyttäreni aijo kertoa tätä asiaa, siitä emme +me mitään hyötyisi. Mutta eihän Norinekaan voi jäädä paljaan taivaan +alle, hänen lapsensa isällä ei voi olla sydäntä jättää häntä ilman +hoitoa ja suojaa. Ja nyt me pyydämme teitä, herrani, olemaan niin hyvä +ja puhumaan hänen kanssaan, pyytämään häneltä sitä apua, jota hän ei voi +kieltää kulkukoiraltakaan, jonka hän tapaa kadulla tällaisessa ilmassa."</p> + +<p>Hänen kaikki jäsenensä vapisivat, hänen, naisraukan, joka oli niin +kurjan elämänsä orjuuttama ja nöyryyttämä, että hän ihan kauhistui omaa +rohkeuttaan, kun oli rohjennut syyttää mahtavaa miestä, josta koko hänen +perheensä onni riippui. Äkkiä huomasi hän nuo molemmat pikkutytöt, jotka +olivat innokkaasti kuunnelleet, ja laukasi koko suuttumuksensa heihin.</p> + +<p>"Mitä teillä täällä on tekemistä? Minähän käskin teidän mennä pitämään +vahtia kadulle. Kas niin, menkää nyt tiehenne! Lapset eivät saa koskaan +kuulustella, kun suuret ihmiset puhuvat."</p> + +<p>Mutta pikkutytöt eivät tahtoneet lähteä. Heillä oli hyvin hauskaa, he +eivät olleet edes lähtevinään, ja äiti unohti heidät taas.</p> + +<p>Mathieu oli liikutettu, mutta hän epäili samalla. Hän tiesi liiankin +hyvin jo edeltäpäin, mitä Beauchêne hänelle vastaisi. Ja sitten alkoi +hän miettiä syitä selittääkseen, minkätähden hän ei voi sekaantua +asiaan.</p> + +<p>"Te luulette liian suureksi minun vaikutusvaltaani. Minä pelkään, etten +voi tehdä mitään..."</p> + +<p>Mutta Norine ei antanut hänen puhua loppuun. Hän näki, että hänen täytyi +nyt itse ryhtyä asiaan. Hän ei enää itkenyt vaan tuli vähitellen hyvin +vilkkaaksi.</p> + +<p>"Mamma ei sano ollenkaan sitä, mitä hänen pitäisi. Se en ole minä, joka +olen kiemaillut tuon herran edessä ... te tiedätte. Hän se on juossut +minun perässäni, hän ei hellittänyt, ennenkuin minä suostuin hänen +tahtoonsa. Ja nyt hän hylkää minun, niinkuin ei edes minua tuntisi! Jos +minä olisin paha, saisin hänelle aikaan paljon mieliharmia. Minä +vakuutan, että minä, ennenkuin tulin niin tyhmäksi, että suostuin hänen +tahtoonsa..."</p> + +<p>Hän aikoi valehdella ja väittää, että hän oli silloin neitsyt, kun +Beauchêne sai hänen valtaansa. Mutta hän näki luultavasti Mathieun +katseesta, että tämä tunsi asian oikean laidan, ja hän piti viisaimpana +olla puhumatta siitä asiasta sen enempää äidin läsnä ollessa, koska hän +ei pitänyt tarpeellisena, että äiti saa tietää hänen ensimäisestä +harha-askeleestaan. Mutta se oli kauniitten, nuorten työläisnaisten +tavallinen historia. He ovat saaneet kasvatuksensa tehtaassa ja kadulla, +jo kahdentoista ijässä tietävät he vähän yhtä ja toista, mutta ovat +varuillaan tietäessään, minkä arvoisia he ovat. Norine, joka oli hyvin +huomaavainen näennäisestä välinpitämättömyydestään huolimatta, oli +kauvan odottanut sopivaa tilaisuutta, jossa voisi ansaita. Sitten oli +hän eräänä kauniina päivänä lahjoittanut itsensä, niinkuin niin moni +muukin, ilman edestä eräälle toverilleen, joka hylkäsi hänet samana +iltana.</p> + +<p>Tätä tyhmyyttään oli hän sitten tahtonut korvata heittäytymällä rikkaan +isäntänsä syliin; hänkin puolestaan tahtoi nousta askeleen, nauttia +kaikkein hienoimpia nautintoja ja sitä ylellisyyttä, joka veti hänen +silmänsä puoleensa hienojen kaupunginosain myymäläin ikkunoissa. Mutta +hän oli oppinut tuntemaan Beauchênen muusta huolimattomaksi, itsekkääksi +nautinnon ihmiseksi, niin että hän tunsi pettyneensä ja mitä +häpeällisimmällä tavalla ryöstetyksi; itse oli hän antanut kaikki, +terveen kauneutensa, elokkaan nuoruutensa, ja vastalahjaksi oli hän +saanut tuskin muuta kuin tämän onnettoman lapsen, tuon luonnollisen +seurauksen, jota tytöt hämmästyvät kuin salamaa kirkkaalta taivaalta.</p> + +<p>"Sanalla sanoen", jatkoi Norine epätoivoisena, "hän ei voi sanoa, että +lapsi ei ole hänen. Se olisi liian karkea valhe. Hänen tarvitsee vaan +laskea kuukaudet, ja asia on päivän selvä. Minä olen tehnyt omat laskuni +ja voin todistaa hänelle kaikki milloin tahansa. Tehän tiedätte, että +minä en voi valehdella näin tärkeässä asiassa. Minä vakuutan, että minä +en ole ollut tuttavuudessa muitten kuin hänen kanssaan, hän on lapsen +isä, niin totta kuin mamma seisoo tuossa kuulemassa. Minä vannon sen, ja +minä voisin vieläkin tehdä saman valan pää mestauspölkyllä. Sanokaa se +hänelle, herrani, sanokaa se hänelle, ja sitten saamme nähdä, onko +hänellä sydäntä jättää minua paljaan taivaan alle."</p> + +<p>Hän puhui niin vakuuttavalla ja luonnollisella äänellä, että Mathieu +pääsi varmuuteen asiasta. Varmaankaan ei hän valehdellut. Nyt itki äiti +nyyhkyttäen nopeasti, ja yleinen liikutus valtasi pikkutytötkin ja hekin +alkoivat itkeä tillittää. Tuo kaikki teki syvän vaikutuksen Mathieuhön +ja hän myöntyi.</p> + +<p>"No niin, minä koetan, mutta minä en voi luvata, että onnistun. Minä +ilmoitan sitten teille, mitä olen saanut aikaan."</p> + +<p>Äiti ja tytär olivat tarttuneet hänen käsiinsä ja tahtoivat suudella +niitä. Päätettiin, että Norine on yönsä erään ystävättärensä luona, +kunnes hänen kohtalonsa on ratkaistu. Ja tuolla autiolla kadulla, johon +kuului ainoastaan läheisten tehtaitten läähättävät hengähdykset, tuimeni +jääkylmä tuuli ja pieksi lumihiekalla noita neljää raukkaa, jotka +värähtelivät vilusta ohuissa vaatteissaan. He lähtivät nyt matkaansa +itkettynein kasvoin, ja kylmä oli kangistanut heidän sormensa; oli +aivankuin talven myrsky olisi heidät lakaissut mukaansa. Ja Mathieu +näki heidän katoovan, noitten itkeväin tyttöjen, jotka painautuivat +lähelle nyyhkivää äitiään.</p> + +<p>Palatessaan tehtaalle katui Mathieu, että hän oli luvannut mitään, sillä +hän pelkäsi herättäneensä turhia toiveita noissa ihmisparoissa. Mitenkä +hän nyt menettelisi, mitä hän nyt tekisi? Kohtalo määräsi kuitenkin +niin, että hän tapasi työhuoneessaan Beauchênen, joka odotti häntä +siellä saadakseen tietoja eräästä konepiirustuksesta.</p> + +<p>"Missä te olette ollut, ystäväni? Minä olen antanut etsiä teitä +kaikkialta."</p> + +<p>Mathieu mietti tekosyytä, mutta sitten juolahti hänen mieleensä, että +hän käyttää tilaisuutta hyväkseen ja kertoo koko totuuden. Hän sanoi, +että pikkutytöt olivat olleet häntä noutamassa, ja kertoi keskustelusta, +jossa hän oli ollut Norinen ja hänen äitinsä kanssa.</p> + +<p>"Niin, rakas Alexandreni, te ette saa suuttua minuun siitä, että olen +sekaantunut tähän asiaan! Asianhaarat näyttivät minusta tarpeeksi +vakavilta, niin että minä olen heittäytynyt niitten tuottamiin +harmeihin. Muuten en minä olisi puhunut teille tästä mitään, ellette te +olisi uskonut salaisuuksianne minulle."</p> + +<p>Beauchêne oli kuunnellut yhä kasvavalla vihalla ja oli kasvoiltaan +tulipunainen. Hän oli tukehtumaisillaan ja pani kätensä nyrkkiin, +aivankuin olisi tahtonut särkeä kaikki, mitä eteen sattui. Mutta sitten +oli hän tulevinaan äärettömän hauskalle päälle, ja purskahti +halveksivaan nauruun, joka tuntui kuitenkin teeskennellyltä.</p> + +<p>"Mutta, rakas ystäväni, tämähän on hyvin yksinkertaisesti +kiristysyritys! Mikä tyhmä juttu tämä on, johon te nyt olette +sekaantunut? Minä en todellakaan olisi uskonut, että te olette niin +lapsellinen, ja teidät on narrattu näyttelemään tosin hyvin kaunista +osaa. Vai niin, äiti ja vieläpä pikkusiskotkin lähtevät minua vastaan +sotaretkelle? Se on enemmän kuin naurettavaa. Ja he ovat luonnollisesti +pyytäneet teitä ilmoittamaan minulle ultimaattuminsa? Minun täytyy +tunnustaa lapsi, muuten hankkivat he minulle mieliharmia. Oh, se on +todellakin suurenmoista!"</p> + +<p>Hän käveli edestakaisin, nauroi ja puhui kovalla äänellä, mutta +todellisuudessa oli hän hyvin suuttunut ja häpeissään siitä, että niin +naurettava onnettomuus voi sattua hänelle, joka oli niin viisas ja +varovainen. Äkkiä seisahtui hän ja tarttui Mathieun takinkaulukseen.</p> + +<p>"Se on huonoa pilaa! Sanokaa minulle te, joka yleensä ette ole tyhmä, +tunnustaisitteko te itsenne isäksi? Tyttö, jolla viime vuonna oli eräs +kapakkapalvelija rakastajana ja joka sen jälkeen on varmaankin ollut +yhdessä ja toisessa seikkailussa. Minähän otin hänen kadulta ... sieltä +löytää sadottain sellaisia tyttöjä."</p> + +<p>Kun Mathieu tahtoi keskeyttää hänet ja lausua vakaumuksensa, että +tyttöparka ei ollut valehdellut, ei Beauchêne antanut hänelle +suunvuoroa.</p> + +<p>"Ei, ei, olkaa hiljaa ja kuunnelkaa minua! Minä olen varma — te +ymmärrätte, <i>varma</i> — siitä, että olen noudattanut kaikkia +varovaisuuskeinoja. Ja sellaisissa minä olen koko mestari. Se olisi +todellakin onnettomuus, jos minä onnistuisin välttämään kaikki +tuollaiset onnettomuudet vaimoni suhteen, ja olisin nyt yhdessä +rakastajattareni kanssa käyttäytynyt kuin kokematon poika. Kunniani +kautta, tuo pieni maailman kansalainen saa etsiä muualta isää +itselleen."</p> + +<p>Hän ei näyttänyt kuitenkaan olevan järkähtämättömän varma, sillä hän +alkoi laajaperäisesti laskea aikaa. Hän sekaantui ja puhui ristiin. +Lapsi ei missään tapauksessa ollut voinut tulla siitetyksi ensi iltana, +kun hän oli uskonut Mathieulle salaisuutensa Caumartinkadun kulmassa, +ennenkuin hän meni tapaamaan naistaan. Mutta hän oli sen jälkeen +tavannut Norinen usein, kolme neljä kuukautta oli hän ollut vimmatusti +rakastunut häneen, aina siihen asti, kun hän huomasi, että Norine oli +raskaana, jolloin hän alkoi kyllästyä ja alkoi tuntea, että Norine oli +menettänyt purjeensa ja mastonsa ja tullut sietämättömäksi; ehkä oli +Beauchênellä myös kiire rikkomaan välinsä hänen kanssaan päästäkseen +kaikesta vastuunalaisuudesta. Ja nyt ei hän enää voinut ymmärtääkään +sitä, että hän koskaan olisi pitänyt Norinesta.</p> + +<p>Tuo turhamainen ja isäntävaltaansa käyttävä työnantaja ilmaisi +luonteensa seuraavalla omaatuntoa vailla olevaa miestä todistavalla +lauseella:</p> + +<p>"Huvitteleminen työläisnaisen kanssa ... se olkoon luvallista, vaikka +sekin jo on tyhmyyttä; mutta siittää lapsi hänen kanssaan, ei, se on +liiaksi hullumaista, ja silloin kadottaisivat he kaikki kunnioituksen +minua kohtaan, ja se olisi kaunista, se!"</p> + +<p>Hän oli kuitenkin lopettanut kiivaat vakuutuksensa, ja levotonna siitä, +että Mathieu vaikeni odotellen, että hänen ensi kiivautensa menisi +ohitse voidakseen sitten sitä voimakkaammin puhua Norinen puolesta, +heittäytyi hän tuoliin ähkyen ja murahdellen.</p> + +<p>"Muuten, jos se olisikin totta ... niin, minä tunnustan, että olen +käyttäytynyt varomattomasti, kun tulee iloisilta päivällisiltä, niin ei +sitä aina niin tarkalleen tiedä, mitä tekee. Mutta ei siinä ole +tarpeeksi aihetta siihen, että tuo kevytmielinen likka nyt tyrkyttää +minulle lastaan. Lastaan! Se on hänen oma asiansa, sellainen kuuluu +ammatin vaarallisuuksiin. Kuka minulle takaa sen, ett'ei hänellä samaan +aikaan ollut kaksi tai kolme rakastajaa viikossa? Mitenkä tuollaista +sekavaa vyyhteä voi millään tavalla selvittää? Hän ei varmaan itsekään +tiedä, keltä hän on saanut tuon kauniin lahjan. Kun minä, hyväntahtoinen +hupsu, olin silloin hänen käsissään ja hänellä on aihetta sekoittaa +minut asiaan, sommittelee hän tuollaisen pikku historian. Rikas mies, +isäntä, joka pelkää häväistysjuttuja, hänet voi oikein kyniä. Rahan +kiristystä, ystäväni, ei mitään muuta!"</p> + +<p>Syntyi hiljaisuus. Mathieu oli nyt vuorostaan alkanut kävellä +edestakaisin konttoorissa, jossa suuri kakluuni levitti paljon lämpöä. +Hän ajatteli vielä, ennenkuin sanoi mitään. Tärisevän lattian alta +kuului työskentelevän tehtaan keskeymätön jyminä. Vihdoin sanoi hän +sanottavansa yksinkertaisesti ja suoraan. Hän oli vakuutettuna siitä, +että Norine ei valehdellut, ja inhoittavan julmaa oli olla antamatta +tyttöparalle apua. Ja vaikka lapsi ei olisikaan Beauchênen, oli Norine +kuitenkin ollut hänen rakastajattarensa, eikä Beauchêne voi kieltäytyä +auttamasta häntä nyt, kun hän oli niin hylätyssä ja surullisessa +tilassa.</p> + +<p>"Te olette olevinanne pahempi kuin olette. Minä olen vakuutettu siitä, +että te ajattelette asiaa ja teette, mitä tehtävä on. Tuhannen vietävä, +sellaisen gentlemannin kuin te täytynee kai käyttäytyä kunniakkaasti!"</p> + +<p>"Mutta jos minä teen jotakin hänen hyväkseen", huudahti Beauchêne, +"silloin kaikki ihmiset sanovat, että lapsi on minun. Silloin vasta minä +saan mieliharmia."</p> + +<p>Taaskin syntyi hiljaisuus; kuului ainoastaan viheltävä höyryputken ääni +tehtaan takaosasta, kun sitä myöten päästettiin höyryä ulos. Hieman +aprikoittuaan jatkoi Beauchêne:</p> + +<p>"Uhkaako hän nostaa melua? Hetken aikaa minä jo pelkäsin, että hän menee +juoruamaan vaimolleni. Se olisi saakelin kiusallista!"</p> + +<p>Mathieu esti hymynsä. Hän ymmärsi voittaneensa pelin:</p> + +<p>"Niin, sellaista ei voi tarkoin tietää. Ilkeämielinen hän ei ole. Mutta +kun nainen ahdistetaan äärimmäisyyksiin asti, on hän valmis tekemään +mitä suurimpia tuhmuuksia. Muuten ei hän ole ollenkaan esittänyt mitään +vaatimuksia, hän ei edes sanonut minulle, mitä hän toivoi, vaan +ainoastaan sen, ett'ei hän voi jäädä seisomaan paljaan taivaan alle +tällaisessa ilmassa, koska isä on ajanut hänet pois kotoa. Jos te +tahdotte kuulla minun neuvoani, niin pitäisi hän minun mielestäni viedä +jo huomenna asumaan jonkun kätilön luokse. Hänellä on seitsemäs +kuukausi, hänen puolestaan pitäisi siis maksaa neljän tai viiden +kuukauden vuokra, viisisataa frankia pyöreissä luvuissa. Se olisi hyvin +kunniallisesti tehty."</p> + +<p>Beauchêne nousi nopeasti ja meni ikkunan luokse; sitten tuli hän +takaisin.</p> + +<p>"Minä en ole kovasydäminen — te tunnette minut, eikö totta? — ja nuo +viisisataa frankia ei tee minua keppikerjäläiseksi. Kun minä suutuin, +tapahtui se siitä syystä, että pelkkä ajatuskin, että minua petetään, +sai minun vimmoihini. Mutta kun on kysymyksessä laupeudentyö, niin ... +Herra Jumala, tehkää vaan, niinkuin tahdotte. Mutta yhdellä ehdolla: +Minä en sekaannu mihinkään, minä en edes tahdo tietää, miten te olette +sen asian järjestänyt. Valitkaa kätilö, viekää nainen asumaan, minne +tahdotte, minä maksan laskut. Ja siitä asiasta ei nyt sitten puhuta enää +mitään."</p> + +<p>Hän huokasi pitkään helpotuksesta, hän oli pelännyt tätä ikävää asiaa, +joka oli kiusannut häntä enemmän kuin hän tahtoo tunnustaakaan. Ja hän +tuli taas olosuhteitten herraksi ja itseensä tyytyväiseksi, mieheksi, +joka on varma siitä, että hän suoriutuu voittajana kaikista elämän +taisteluista. Hän laski jo leikkiäkin: hän ei ollenkaan ollut vihoissaan +tuohon Norineen, hän ei koskaan ennen ollut nähnyt tyttöä, jolla oli +niin silkinhieno iho kuin hänellä, oikea ruusunnuppu; Norine oli tehnyt +kaikkein pahimmin itseään kohtaan, sillä tuo lapsi oli jo turmellut +hänen ihonsa, tehnyt hänen sellaiseksi, että häntä oli mahdoton tuntea. +Sitten tahtoi hän todistaa, että tuo juttu ei ollut järkäyttänyt hänen +tasapainoaan: hän keskusteli koneenpiirustuksesta, josta hän oli +tahtonut pyytää selvitystä, hän osoitti terävää käsityskykyä omissa +asioissaan.</p> + +<p>Hän meni tiehensä, mutta palasi takaisin ja lausui puoleksi avoimesta +ovesta:</p> + +<p>"Älkää millään muotoa unohtako minun ehtoani. Minä en edes tahdo tietää, +saako hän lapsen. Tehkää sen kanssa mitä tahdotte, mutta älkää koskaan +puhuko minulle siitä mitään."</p> + +<p>Samana iltana syntyi kauhea hämminki Beauchênen kotona. Juuri kuin +aijottiin mennä pöytään, kaatui pikku Maurice pyörtyneenä lattialle. +Pyörtymyskohtaus kesti neljänneksen tuntia, ja pelästyneet vanhemmat +huusivat kilpaa, riitelivät ja syyttelivät toisiaan siitä, että poika +oli pakoitettu aamulla menemään ulos ankaraan kylmyyteen; hän oli +varmaankin vilustunut tuolla hassumaisella kävelyretkellä, ainakin +sanoivat he niin viihdyttääkseen levottomuuttaan. Constance, joka piti +poikaa sylissään, luuli hänen kuolevan. Ensi kerran tuli hänen mieleensä +tuo kauhea ajatus. Se leikkasi hänen äidinsydäntään. Mutta myöskin +hänessä asuva kunnianhimoinen nainen, joka uneksi omaisuuden +kasvamisesta kymmenkertaiseksi tämän pojan kautta, kärsi hirveästi. Jos +hän menettäisi Mauricen, ei hänellä olisi yhtään lasta. Ja miksi ei +hänellä ole toista tämän lisäksi? Mikä se sellainen järjetön itsepäisyys +oli, ett'ei ole tahdottu toista lisäksi? Katumus iski salamana häneen. +Mutta Maurice heräsi nyt tajuntaansa, hän söikin erinomaisen hyvällä +ruokahalulla. Beauchêne kohotti heti olkapäitään ja laski leikkiä +naisten käsittämättömästä pelokkaisuudesta.</p> + +<p>Ja sitä seuraavina päivinä ei Constancekaan enää ajatellut, mitä oli +tapahtunut.</p> + +<hr class="chapter" /> + + + + +<h3>IV</h3> + + +<p>Kun Mathieun seuraavana päivänä piti ryhtyä arkaluontoiseen tehtäväänsä, +muisti hän ne molemmat kätilöt, joitten nimen kamarineiti Céleste oli +maininnut aamiaisen aikana Séguinin luona. Aluksi hän ei välittänyt +rouva Rouchesta, josta tuo tyttö oli niin omituisin sanoin maininnut — +hän oli niin "palvelukseen halukas" ja teki "vilauksessa" tehtävänsä. +Mutta hän tahtoi saada tietoja rouva Bourdieusta, kätilöstä, joka oli +vuokrannut kokonaisen pienen talon Miromesnilkadun varrelta ja otti +vastaan täysihoitolaisia. Hän oli muistavinaan, että tämä jälkimäinen +oli auttanut rouva Morangea Reinen syntyessä, ja tästä sai hän sen +ajatuksen, että hän kyselee ensin Morangelta.</p> + +<p>Morange istui jo konttoorissaan työpöytänsä ääressä ja näkyi ujostuvan +jo ensi kysymyksestä.</p> + +<p>"Niin, se oli eräs ystävätär, joka neuvoi vaimolleni rouva Bourdieun. +Mutta minkätähden te sitä kysytte?"</p> + +<p>Hän katseli Mathieutä levottomasti, aivankuin nimi Bourdieu olisi kuin +salama iskenyt hänen muitten ajatustensa joukkoon. Vai levittikö se ehkä +äkkinäistä valoa erääseen kiusoittavaan ajatukseen, josta ei vielä oltu +tehty lopullista päätöstä? Morange istui hetken kalpeana ja vapisevin +huulin.</p> + +<p>Sitten pääsi häneltä vastahakoisesti tunnustus, kun hän ensin oli +muutamista Mathieun sanoista ymmärtänyt, että asia koski Norinea.</p> + +<p>"Minun vaimoni puhui juuri aamulla rouva Bourdieusta. Minä tuskin +tiedän, kuinka se tuli puheeksi. Siitä on kauvan, kuten tiedätte, emmekä +me voi antaa mitään varmoja tietoja. Mutta hän suoritti tehtävänsä +erittäin hyvin, ja nyt luulen minä, että häntä pidetään hyvinkin +taitavana. Kuulustelkaa vaan häntä, minä luulen, että hän on sopiva +henkilö."</p> + +<p>Mathieu seurasi tätä neuvoa. Mutta kun hän sai kuulla, että täysihoito +rouva Bourdieun luona oli kallis, voitti hän vastenmielisyytensä ja meni +ensin Rocherkadun varrelle saadakseen suoranaisia tietoja rouva +Rouchesta. Jo talon ulkonäkökin peloitti häntä: musta vanhanaikuinen +talo siinä paikassa, jossa katu kallistuu jyrkkää mäkeä alas, pimeä ja +haiseva porttikäytävä, joka vei pieneen pihaan, minkä puolella oli +kätilön likainen, pieni huoneusto. Sieltä haiskahti nenään kloakki-ilma +ja rikoksellisuus. Portin päällä oli keltainen kyltti, jossa oli rouva +Rouchen nimi.</p> + +<p>Kun Mathieu soitti, vei eräs palvelijatar, jolla oli likainen esiliina, +hänet pieneen vierashuoneeseen, jonka ilma oli myrkyttynyt keittiön +hajusta, ja täällä otti hänet vastaan kolmenkymmenenviiden tai kuuden +vuotias nainen, mustiin puettu, laiha olento, jolla oli lyijynharmaa +iho, ohuet, värittömät hiukset ja suuri nenä, joka otti suuren tilan +kasvoissa. Pitkäveteinen, hiljennetty puhetapa, varovaiset, kissamaiset +liikkeet, ainainen hapan hymy saivat aikaan sen vaikutuksen, että hän +oli pelättävä nainen joka voi peukaloaan äänettömästi painamalla +passittaa vielä syntymättömän ihmisen pois tästä maailmasta. Hän sanoi +muuten itse, että hän ottaa vastaan sellaisia hoitolaisia, joilla on +jälellä kahdeksan päivää synnytykseen, sillä hänen taloutensa oli +järjestetty siihen tarkoitukseen, ja tuo lopetti kaikki keskustelut. +Mathieu pakeni pois tuntien inhoa ja ahdistusta.</p> + +<p>Se pieni kolmikerroksinen talo, jossa rouva Bourdieun liike oli, La +Boëtie- ja de Penthièvrekatujen kulmassa, näytti ainakin hauskalta +valkoisine musliiniverhoineen ikkunoissa. Hieno osoitekilpi ilmoitti, +että siellä asui ensi luokan kätilö, ja naisia otettiin täysihoitoon. +Alakerrassa oleva myymälä oli eräällä rohdoskauppiaalla, jonka +tuoksuavat yrttiniput levittivät lemuaan käytävään. Ovi kadun puolelle +oli aina sulettu, kuten yksityisasunnoissa, ja komea käytävä vei hyvin +suurelle pihalle, jota ympäröitsivät korkeat kasarmimuurit. Siellä oli +hyvin hauskaa, ja erityisesti huomautettiin, että rumpujen ja torvien +äänet kuuluivat tukahutettuina seinäin läpitse, niin ett'ei niistä ollut +haittaa.</p> + +<p>Ensi kerroksessa, jonka käytävä jakoi kahtia, oli sali, rouva Bourdieun +työhuone ja makuuhuone, yhteinen ruokasali ja keittiö. Toisessa ja +kolmannessa kerroksessa olivat hoidokkaiden huoneet, kaikkiaan +kaksitoista, toisissa kolme ja neljä vuodetta, toisissa taas ainoastaan +yksi, mutta silloin olivat ne luonnollisesti kalliimmat. Siellä vallitsi +rouva Bourdieu, kahdenneljättä vuotias, kaunis tummaverinen nainen, +hieman lyhyt ja paksu, mutta hänellä oli iloiset kasvot, jotka paljon +edistivät hänen laitoksensa hyvää nimeä. Väitettiin kyllä, ett'ei olisi +tarvinnut paljoakaan etsiä nurkista, kun jo olisi löytynyt jotakin, +mutta ne olivat varmaankin kadehtijat, jotka noin puhuivat. Liian +likaisia juttuja ei hänestä vielä ollut kiertämässä. Vaivaishoito +lähetti hänelle lapsivuodenaisia, kun ei ollut tilaa sairashuoneissa. Ja +se tuntui olevan varma takuu laitoksen kunniallisuudesta; ja sinne oli +saapunut myöskin paljon arvossa pidettyjä ja hienoja potilaita.</p> + +<p>Mathieun täytyi tinkiä, sillä rouva Bourdieu pyysi alussa kaksisataa +frankia kuukaudessa, ja kun hän yhä piti puoliaan oli rouva +suuttumaisillaan ja puhui ylpeällä äänellä, vaikka hän muuten oli hyvin +hyväluontoinen.</p> + +<p>"Mitenkä tuo riittäisi? Kukaan meistä ei kokoa itselleen omaisuutta. +Meidän täytyy käydä kaksi vuotta lapsenpäästölaitoksessa saadaksemme +diploomin, ja se maksaa meille tuhannen frankia vuodessa. Ja kalliiksi +tulee tällaisen liikkeen perustaminen, ja täytyy oikein nähdä nälkää, +ennenkuin ennättää saada potilaita, ja tästä syystä joutuu niin moni +meistä turmioon. Ja vieläpä sittenkin, kun on onnistunut —Jumala +tietäköön, millaisilla ponnistuksilla — saattaa sellainen liike kuin +minun aina mieliharmeja; ei koskaan lepoa, ainainen vastuunalaisuus, +uhkauksia pienimmästäkin varomattomuudesta, pienimmästäkin erehdyksestä +leikkauksissa tai koneitten käyttämisessä. Sen lisäksi poliisin +vakoilut, tarkastajain odottamattomat käynnit, ääretön joukko +varovaisuuskeinoja, joita täytyy ottaa huomioon ja joita te ette edes +aavistakaan."</p> + +<p>Hän ei voinut olla hymyilemättä, kun Mathieu liikkeellä antoi ymmärtää, +että hän tunsi nuo kaikki ja että kätilöt pelkäsivät aina poliisia.</p> + +<p>"Ei, luonnollisesti, kaikki asiathan pitää olla järjestyksessä. Mutta +tänne tulkoot he mielellään, he eivät koskaan löydä minua luvattomissa +hommissa. Kolmestakymmenestä vuoteestani on minulla aina enemmän kuin +viisikolmatta kaikkein kansanluokkain naisten hallussa. Kun he vaan +alistuvat järjestyssääntöihin ja maksavat hoidostaan, en minä edes kysy, +mistä he tulevat. Ei nimeä eikä osoitetta, ammattisalaisuus kieltää +minun ilmaisemasta sellaistakaan, mitä sattumalta olen huomannut. He +ovat vapaat, heidän ei tarvitse pelätä mitään, ja jos me sovimme siitä +naisesta, josta te puhutte, tarvitsee teidän ainoastaan tuoda hän tänne +määrättynä päivänä, ja hän löytää minun luonani varmimman ja +terveellisimmän pakopaikan."</p> + +<p>Suurella tottumuksellaan oli rouva Bourdieu varmaankin päässyt ensi +silmäyksellä tämän asian perille: joku raskas naimaton nainen, josta +herra tahtoo kunniallisella tavalla päästä erilleen. Se oli aina hyvää +affääriä. Kun hän sai tietää, että oli kysymys naisen sijoittamisesta +sinne neljäksi kuukaudeksi, tuli hän taipuvaisemmaksi ja lupasi vihdoin +kuudella sadalla frankilla sillä ehdolla, että nainen makaisi +sellaisessa huoneessa, jossa on kolme sänkyä, yhdessä kahden muun +kanssa.</p> + +<p>Kaikki päätettiin valmiiksi, ja potilas saapui samana iltana.</p> + +<p>"Teidän nimenne on Norine, tyttöseni, siinä kaikki, mitä minun tarvitsee +tietää. Minä sijoitan teidät heti, kun olette saanut kapineenne +huoneesen. Te olette kaunis kuin pikku enkeli, ja minä olen jo varma +siitä, että meistä tulee hyvät ystävät."</p> + +<p>Vasta viiden päivän perästä tuli Mathieu tervehtimään Norinea ja +kuulemaan, miten hän viihtyi rouva Bourdieun luona. Kun hän ajatteli +vaimoaan, omaa rakasta Marianneansa, jonka iloista raskaudentilaa hän +hellästi jumaloitsi, tunsi hän ääretöntä surua noita häpeällisiä, +päivänvaloa pelkääviä ja halveksittuja raskaudentiloja kohtaan, kaikkia +noita onnettomia naisia kohtaan, joille äidiksi tuleminen on katkera +koetus. Ajatus siitä alennuksesta, siitä liasta, niistä rikoksista, +joihin äiteys voi vajottaa naisen, vaivasi häntä kuin joku saasta, eikä +hän koskaan ennen ollut tuntenut sydämensä sillä tavalla vuotavan verta +osanotosta kärsivää ihmiskuntaa kohtaan.</p> + +<p>Hänen oli taaskin täytynyt riidellä Beauchênen kanssa, joka oli pannut +vastaan kuultuaan, että viisisataa frankia ei riittänyt. Lopulta oli +hänen onnistunut saada Beauchêne ostamaan vähän liinavaatteita Norinelle +ja antamaan taskurahaakin, kymmenen frankia kuukaudessa. Ja hän aikoi +nyt antaa tuolle tyttöparalle ensimäisen kympin.</p> + +<p>Kello oli juuri lyönyt yhdeksän, kun Mathieu saapui Miromesnilkadulle. +Eräs palvelijatar, joka oli mennyt ylös ilmoittamaan Norinelle, tuli +alas ja sanoi, että Norine oli vielä vuoteessaan, mutta että herra voisi +hyvinkin mennä sinne, sillä "rouva" oli nykyään yksin huoneessaan. Hän +antoi Mathieun nousta portaita ylös, aukasi erään oven kolmannessa +kerroksessa ja sanoi:</p> + +<p>"Rouva, täällä on herra."</p> + +<p>Kun Norine tunsi Mathieun, nauroi hän veitikkamaisella tavallaan.</p> + +<p>"Katsokaahan, hän luulee teitä lapsen isäksi! Synti on, ett'ei niin ole +laita ... tehän olette niin hyvä."</p> + +<p>Hänen kauniit, vaaleat hiuksensa olivat hyvin kammatut ja solmitut +niskaan, hän oli pukeutunut yönuttuun ja istui sängyssä kaksi tyynyä +selän takana, komeana ja valkeana kuin kiltti ja hyvin kasvatettu tyttö. +Hän veti häveliäisyydestä peitettä ylemmäksi, joka todisti, että hänellä +lankeemuksestaan huolimatta oli vielä hyvin paljon viattomuutta jälellä.</p> + +<p>"Oletteko te sairas?" kysyi Mathieu.</p> + +<p>"Enpä tietenkään, minä vaan huvittelen. Täällä on sallittu makaileminen; +sentähden minä laiskottelen. Tämä on uutta minulle, jonka täytyi nousta +ylös kello kuusi pahimmassakin Jumalan ilmassa ja mennä tehtaasen. +Täällä on lämmitetty, niinkuin näette, ja katsokaa minun huonettani, +minä asun kuin prinsessa."</p> + +<p>Mathieu vilkasi ympärilleen. Se oli hyvin suuri huone, ja vaaleanharmaat +kukalliset tapetit peittivät seiniä. Noista kolmesta sängystä oli kaksi +vieretysten ja kolmas, jonka luona oli yöpöytä ja tuoli, oli vähän +erillään. Siellä oli vielä piironki, kaappi, yksinkertaisia huonekaluja +kuin köyhässä hotellissa. Mutta molemmat ikkunat, jotka olivat päin +korkeita, harmaita kasarmin seiniä, päästivät tällä hetkellä sisään +kirkasta päivänvaloa, jonka säteet puhkasivat itselleen tien kahden +lähimpänä olevan talon välistä.</p> + +<p>"Niin, eihän tämä huone ikävä ole", sanoi Mathieu.</p> + +<p>Hän kääntyi nyt seinän luona olevaan sänkyyn päin ja vaikeni nähdessään +sen luona pitkän, mustan olennon, jota hän ei ennen ollut huomannut. Se +oli melkein vanhapiika, kuiva, laiha, karkeapiirteinen, silmät sammuneet +ja huulet vaaleat. Hänellä ei ollut lantioita eikä rintoja ja näytti +kahdesta laudasta tehdyltä. Hän kiinnitti juuri pientä kapsäkkiä, joka +oli sängyssä matkalaukun vieressä.</p> + +<p>Kun hän meni ovea kohden näkemättäkään edes vierasta, pysäytti Norine +hänet.</p> + +<p>"Vai niin, onko kaikki valmista nyt, menettekö te alas maksamaan?"</p> + +<p>Hän näkyi miettivän hieman, ennenkuin ymmärsi; sitten sanoi hän murtaen +vahvasti englanninkielellä:</p> + +<p>"Yes, maksama."</p> + +<p>"Mutta ettekö tule vielä ylös jäähyväisille?"</p> + +<p>"Yes, yes."</p> + +<p>Kun hän oli mennyt, kertoi Norine, että hänen nimensä oli Amy, että hän +ymmärsi vähän ranskaa, mutta osasi puhua ainoastaan muutaman sanan. Ja +hän olisi kertonut koko jutun, ellei Mathieu olisi istunut hänen +viereensä ja keskeyttänyt.</p> + +<p>"No, minä näen, että kaikki on hyvin, ja te olette tyytyväinen."</p> + +<p>"Oi, luonnollisesti, hyvin tyytyväinen. Ei minulla ole koskaan ollut +näin hyvä olla, eikä minua koskaan ole niin hoideltu aamusta iltaan. +Minä en toivo mitään muuta enemmän kuin että tätä kestäisi niin kauvan +kuin mahdollista."</p> + +<p>Hän purskahti nauruun eikä edes ajatellutkaan enää lasta, jota hän +kantoi sydämensä alle. Mathieu koetti turhaan herättää hänessä +äidinrakkautta, hän kysyi, mitä Norine tämän jälkeen rupeisi tekemään, +mitä hän aikoi. Mutta Norine ei edes ymmärtänyt kysymystä, vaan luuli, +että Mathieu puhui hänelle lapsen isästä, ja hän kohotti olkapäitään ja +sanoi antavansa palttua hänelle eikä hän koskaan ole ollut niin tyhmä, +että olisi luottanut hänen apuunsa. Äiti oli käynyt tervehtimässä +Norinea hänen ollessaan toista päivää täällä. Mutta tämäkään käynti ei +ollut herättänyt toiveita, Norine ei voinut toivoa mitään kotoaan, he +olivat sellaisessa köyhyydessä. Kaunis tyttö ei ole koskaan neuvoton. +Hän oikasi itsensä valkeassa vuoteessaan iloisena siitä, että tunsi +itsensä, nuoreksi ja kukoistavaksi ja jo tuon haalean laiskuuden +saastuttamana ja vahvasti päättäneenä, että hän, jos se vaan on +mahdollista, makaa koko ikänsä aamusin, sillä hän luuli nyt oppineensa +tuntemaan tämän elämän ihanan viehätyksen.</p> + +<p>Sitten puhui hän ylen ylpeänä, miten hieno ja kunniallinen tämä talo +oli, aivankuin talo olisi heijastanut loistonsa häneenkin.</p> + +<p>"Täällä ei koskaan kuule riitaa eikä karkeita sanoja. Kaikki ihmiset +ovat niin hyviä. Tämä on varmaan kunnollisin talo koko korttelissa, ja +vaikka kuinka nuuskittaisiin nurkissa, niin ei täältä löydetä mitään +likaista. Tosin ei tänne oteta vastaan yksinomaan prinsessoja, mutta jos +osaa käyttäytyä, niin saman tekevähän se on, kuka täällä on."</p> + +<p>Ja hän tahtoi mainita esimerkin.</p> + +<p>"Tuossa kolmannessa sängyssä tuolla on pieni kahdeksantoista vuotias +palvelustyttö. Hän on sanonut oikean nimensä, hän on Victoire Boquelet, +eikä hän edes salaakaan historiaansa. Kun hän tuli maakylästään, sai hän +paikan Pariisissa erään koronkiskurin luona, jonka poika, pitkä +kaksikymmenvuotias retkale, kävi häntä keittiössä tervehtimässä. Hän oli +kokematon maalaistyttö eikä hän edes voinut aavistaakaan, miten tuo +poika oli saanut tahtonsa täytetyksi. Pojan äiti ajoi luonnollisesti +heti tytön pois. Tuo tyttöparka löydettiin sitten kadulta, ja +vaivaishoito lähetti hänet tänne. Mutta minä voin vakuuttaa, että hän +on niin hyvä ja työteliäs, sellainen kelpo tyttö, että hän omasta +tilastaan huolimatta hoitelee erästä nuorta raskasta naista, joka asuu +yksityisessä huoneessa tässä vieressä. Se on sallittua täällä, että +köyhät saavat auttaa rikkaita. Ja se toinen nuori nainen, joka on +ilmoittanut nimekseen ainoastaan Rosine... niin siinäkin on kokonainen +historia, jonka Victoire on saanut kuulla ..."</p> + +<p>Ovi aukeni, hänen puheensa keskeytyi ja hän huudahti:</p> + +<p>"Mutta tuossahan tulee Victoire!"</p> + +<p>Mathieu näki edessään pienen, kalpean tytön, joka tuskin näytti vielä +viidentoista vuotiaaltakaan. Hänellä oli tuuheat, punertavat hiukset, +pystynenä, pienet silmät ja pieni suu. Hän näytti vielä olevan +häpeissään onnettomuutensa tähden ja katseli ihmisiä, aivankuin olisi +tahtonut pyytää jotakin selitystä. Tuon olentoparan takana oli Mathieu +näkevinään tuhansia onnettomia tyttöjä, joita maaseutu lähettää +Pariisiin ja joitten historia on aina sama, pitkä jono palvelustyttöjä, +jotka tulevat raskaiksi ja ajetaan pois porvarillisen siveysopin +nimessä. Mitähän tuostakin tulee? Kuinka monta eri paikkaa hän vielä saa +ja menettää ja kuinka monta raskautta odotti häntä?</p> + +<p>"Eihän Amy lie vielä mennyt?" kysyi hän. "Minä tahdon sanoa hänelle +jäähyväiset."</p> + +<p>Kun hän näki kapsäkin, joka vielä oli sängyn vieressä, ja Norine oli +esittänyt hänelle Mathieun uskottuna ystävänä, alkoivat molemmat puhua +englannittaresta ja mitä he hänestä tiesivät. Mitään varmaa hänestä ei +voinut sanoa, hän puhui kieltä, jota oli mahdoton ymmärtää, ja oli sen +lisäksi vielä niin vähäpuheinen, että hänen suhteistaan tiedettiin +tuskin mitään. Mutta hän oli kuitenkin ollut jo kolme vuotta sitten +täällä ja synnyttänyt ensimäisen lapsensa. Ja nyt toisella kerralla +samoin kuin ensimäiselläkin oli hän saapunut aivan odottamatta, +kahdeksan päivää ennen synnytystä; kun hän sitten oli ollut vuoteessa +kolme viikkoa ja eronnut lapsestaan lähettämällä sen löytölasten kotiin, +palasi hän takaisin isänmaahansa, nousi vakavana samaan höyrylaivaan, +joka oli tuonutkin hänen tänne. Ja jokaisessa synnytyksessään säästi hän +vähän käyttämällä meno- ja paluupilettiä.</p> + +<p>"Se on hyvin mukavaa", sanoi Norine. "Meidän luokse saapunee joukottain +sellaisia naisia ulkomailta. Kun muna on munittu Pariisissa, ei +kenenkään ole helppo löytää sen kuoria. Minä luulen, että tämä on joku +nunna ... niin, luonnollisesti ei sellainen nunna joita meillä on +Ranskassa, vaan joku sellaisista naisista, jotka elävät yhdessä jossakin +laitoksessa, jonkinlainen laupeudensisar. Hänen nenänsä on ehtimiseen +jossakin hartauskirjassa."</p> + +<p>"Joka tapauksessa", sanoi Victoire, "on hän hyvin hieno; luonnollisesti +ei kaunis, mutta hyvin kohtelias eikä ollenkaan juoruava."</p> + +<p>He vaikenivat, sillä Amy tuli sisään. Mathieu katseli häntä uteliaasti. +Miten omituista, että tuo pitkä, kuiva, karkea olento, joka näytti +olevan luotu kaikkea muuta kuin rakkautta varten, tuli säännöllisesti +Ranskaan synnyttämään lapsen höyrylaivan kahden kulkuvuoron välillä! Ja +mikä flegmaattinen sydämettömyys, ei mitään mielenliikutusta lähtiessä, +ei ajatustakaan lapsesta, jonka hän on jättänyt omiin oloihinsa! Hän ei +heittänyt silmäystäkään tähän huoneesen, jossa hän oli kärsinyt, ja hän +oli juuri ottamaisillaan keveät matkakapineensa, kun nuo molemmat +toiset, jotka olivat enemmän liikutettuja kuin hän, tahtoivat ottaa +häneltä jäähyväiset.</p> + +<p>"Voikaa hyvin", sanoi Norine, "ja onnellista matkaa!"</p> + +<p>Englannitar antoi poskensa suudeltavaksi ja suuteli sitten itse tuota +kaunista tyttöä hiuksille rehellisen levottomuuden katseella.</p> + +<p>"Yes, voi hyvin ... te myös."</p> + +<p>"Älkää unohtako meitä ja tulkaa pian takaisin!" lisäsi Victoire +ajattelemattomasti, kun englannitar oli antanut hänelle pari kunnon +paukkusuuteloa.</p> + +<p>Nyt hymyili Amy heikosti vastaamatta sanaakaan. Sitten meni hän ulos +tyynesti ja päättävän näköisenä katsomatta edes ympärilleen, ja pieni +palvelustyttö seurasi mukana ja huudahti:</p> + +<p>"Miten tyhmä minä olen! Minunhan piti sanoman teille, että Rosine tahtoo +jättää teille jäähyväiset. Tulkaa minun kanssani!"</p> + +<p>Kun Norine jäi kahdestaan Mathieun kanssa, veti hän viehättävällä +häveliäisyydellä ylemmäksi peitteen, joka oli valunut alas syleilyssä, +ja jatkoi kertomustaan:</p> + +<p>"Neiti Rosinen jutun olen kuullut Victoirelta, eikä se todellakaan ole +liiaksi hauska. Hän on hyvin rikkaan jalokivikauppiaan tytär. Me emme +luonnollisesti tiedä nimeä, emmekä missä osassa Pariisia hänen isänsä +myymälä on. Hän on äskettäin täyttänyt kahdeksantoista vuotta, ja +hänellä on veli, joka on viidentoista vuotias; isä on neljänkymmenen +neljän. Minkätähden minä mainitsin heidän ikänsä, sen saatte pian +tietää. Niin, jalokivikauppias tuli leskeksi, ja tiedättekö, miten hän +käyttäytyi korvatakseen vaimonsa? Kaksi kuukautta hautajaisten jälkeen +tulee hän eräänä iltana tyttärensä Rosinen luokse ja jakoi häikäilemättä +vuoteen hänen kanssaan. Se on jo kuitenkin liikaa. Köyhän kansan +keskuudessa se ei ole tavatonta, minä tiedän monta tyttöä Grenellen +korttelissa, joille on käynyt samoin. Mutta parempain ihmisten +keskuudessa, joilla on varaa kustantaa itselleen kuinka monta +rakastajatarta tahansa! Ja mikä minua enimmän inhoittaa, ei ole se, että +isät sellaista pyytävät, vaan se, että tyttäret tuollaiseen suostuvat. +Mutta neiti Rosine on niin kiltti ja hyvänluontoinen, niin ett'ei hän +tahtonut tehdä pappansa tahtoa vastaan. Niin, nyt he ovat kuitenkin +saaneet kaunista aikaan. Täällä istuu tytär kuin vankikopissa, ei kukaan +tule häntä tervehtimään, ja te voitte hyvin ymmärtää, että lapsi häviää +tietämättömiin. Kas se on kaunista!"</p> + +<p>Hän keskeytti puheensa siitä syystä, että joku puhui vilkkaasti oven +takana. Hän pani sormensa huulilleen kuultuaan, että se oli neiti +Rosine, joka saattoi Amyä. Ja sitten kuiskasi hän:</p> + +<p>"Tahdotteko nähdä hänet?"</p> + +<p>Ennenkuin Mathieu oli ennättänyt vastata, huusi Norine Rosinea. Nyt näki +Mathieu hämmästyksekseen ihanan, tummaihoisen lapsen, joka oli +madonnamaisen kaunis, mustat sileäksi kammatut hiukset ja viattomat, +siniset silmät. Hänen katseessaan ilmeni lapsellinen kummastus ja +lempeä, neitseellinen puhtaus. Hän tuntui olevan tiedoton tilastaan, +vaikka hänellä oli seitsemäs kuukausi kulumassa, kuten Norinellakin. +Mikä surullinen äiteys häväistyksineen ja rikoksellisuuksineen! Se oli +rakkauden ja elämän saastuttamista, ja sukurutsauksen hedelmän on pakko +poistua tieltä kuin kummituksen!</p> + +<p>Norine tahtoi välttämättömästi, että Rosine istuisi hänen viereensä:</p> + +<p>"Istukaa tässä hetkinen. Tämä on eräs sukulainen, joka on minun luonani. +Tehän tiedätte, miten te minua ilahutatte."</p> + +<p>Mathieutä kummastutti se toveruus, joka niin äkkiä oli syntynyt näitten +eri kansanluokkain naisten kesken. Vieläpä Rosinen ja Victoiren, +herrasneidin ja palvelustytön välillä vallitsi selvästi huomattava +luottamus, ja kiitos siitä heidän yhteiselle kohtalolleen. Kaikki +säätyeroitus oli poissa, he olivat vaan naisia, tavallisesti nimettömiä, +jotka olivat kaikilta tahoilta kokoontuneet tänne, yhdenarvoisia +onnettomuudessaan ja harhateillään. Niistä kolmesta, jotka nyt olivat +sisällä, liehakoitsi nähtävästi kaksi tuota kolmatta alamaisella +kunnioituksella, mutta tämä, joka oli saanut hienon kasvatuksen ja +soitti pianoa, kohteli heitä mielellään ystävättärinä, pakisi +tuntikaudet heidän kanssaan ja uskoi heille salaisuutensakin.</p> + +<p>He unohtivat nyt tykkänään Mathieun ja rupesivat puhumaan, mitä talossa +oli tapahtunut.</p> + +<p>"Te tiedätte ehkä", sanoi Victoire, "että rouva Charlotte, tuo hieno +nainen viereisessä huoneessa, on tänä yönä synnyttänyt lapsen."</p> + +<p>"Olisihan se ollut kuuro, joka ei sitä olisi kuullut", huomautti Norine.</p> + +<p>Neiti Rosine näytti viattomalta.</p> + +<p>"Minä en ole mitään kuullut."</p> + +<p>"Niin, meidän huoneemme on hänen ja teidän huoneenne välissä", selitti +Victoire. "Mutta omituisinta on, että rouva Charlotte lähtee heti pois. +Hänelle on käyty noutamassa mukavat ajopelit."</p> + +<p>Nuo molemmat toiset kauhistuivat. Tahtoiko hän tappaa itsensä! Hänen +synnytyksensä oli ollut niin vaikea, ja nyt nousi hän jo ylös, vielä +verta vuotavana, otti hevosen ja ajoi kotiin! Siitähän täytyy +välttämättömästi olla seurauksena tulehdus. Oliko hän hullu?</p> + +<p>"Ei, hän ei voi menetellä toisin", sanoi Victoire, "ell'ei hän tahdo +saada aikaan mitä pahinta onnettomuutta. Voittehan te ymmärtää, että tuo +ihmisparka tahtoisi mieluimmin maata levossa ja rauhassa vuoteessaan. +Mutta tehän muistatte tämän asian ... te, neiti Rosine, tunnette sen +hyvin, sillä hän oli niin ihastunut teihin ja on teille kertonut kaikki +asiansa."</p> + +<p>Rosinen täytyi todellakin tunnustaa, että hän tiesi jotakin. Se oli +surullinen tarina, jota Mathieu kuulusteli verta vuotavalla sydämellä. +Rouva Charlotten oikea nimi oli rouva Houry, vaikka siitä ei oltu ihan +varma. Hän oli pitkä, tummaverinen, hienopiirteinen ja hänellä oli +kauniit, lempeät silmät ja hyväntahtoinen suloinen piirre suun +yläpuolella. Varmaa ainakin oli, että hän oli naimisissa erään +kauppamatkustajan kanssa, joka osteli Persiassa ja Indiassa mattoja, +koruompeluja ja draperioita eräälle suurelle kauppahuoneelle. Miehen +sanottiin olevan raaka, mustasukkainen ja kohtelevan vaimoparkaansa +raa'asti pienimmästäkin syystä. Vaimo oli etsinyt lohdutusta hankkimalla +itselleen rakastajan, aivan nuoren miehen, vähäpätöisen konttoristin, +jonka lempeä, hyväilevä käytös sai hänet ylen onnelliseksi. Mutta sitten +tuli hän raskaaksi. Ensin alussa ei se häntä paljon surettanut, sillä +hänen miehensä oli matkustanut pois koko vuodeksi; hän oli tehnyt +suunnitelmansa; kun mies tulee takaisin, silloin hän jo on synnyttänyt +ja parantunut. Kun hän pelkäsi, että raskaus näkyisi, jätti hän kauniin +asuntonsa de Rennes-kadun varrella ja muutti maaseudulle. Siellä sai hän +pari kuukautta ennen odotettua synnytystä mieheltään kirjeen, jossa tämä +ilmoitti tulevansa kotiin aikaisemmin kuin oli ensin aikonut. Voipi +ajatella, missä tuskassa tuo naisparka nyt oli. Hän laski uudestaan ja +menetti mielenmalttinsa kauhistuneena niistä seikoista, joita hän ei +enään varmaan muistanut. Kun hän lopulta tuli siihen luuloon, että hänen +synnyttämiseensä on enään noin neljätoista päivää, sulkeutui hän mitä +suurimmassa salaisuudessa rouva Bourdieun luokse, ja siellä hänen +tuskansa tuli vieläkin suuremmaksi saatuaan toisessa kirjeessä tietää, +että hänen miehensä nousee maihin Marseillessa saman kuun viideskolmatta +päivä. Silloin oli kuudestoista, ja jälellä oli enään ainoastaan +yhdeksän päivää. Hän laski ensin päivät ja sitten tunnit. Ennättäneekö +hän vähän aikasemmin, vai tapahtuneeko se liian myöhään? Nyt oli +kysymyksessä hänen pelastuksensa tai kukistumisensa, eikä hän voinut +itse asialle mitään. Yöt päivät itki hän, ja pelko kasvoi yhä +suuremmaksi. Kätilön pieninkin sana sai hänet vapisemaan, ja hänen +kauhistuneet kasvonsa todistivat joka hetki hänen levottomuuttaan. Ei +koskaan ole yksikään nainen saanut niin kalliisti maksaa sitä että hän +on ollut hetken rakastettuna. Vihdoinkin viidennenkolmatta päivän +aamuna, kun hänen tuskansa oli kohonnut huippuunsa, alkoivat poltteet, +ja kauheista tuskistaan huolimatta suuteli hän rouva Bourdieun käsiä. +Tuskat kestivät kuitenkin koko päivän ja melkein koko seuraavan yön; hän +olisi ollut mennyttä kalua, ell'ei hänen miehensä olisi täytynyt olla +yötä Marseillessa. Mies ei tulisi nyt, ennenkuin seuraavana iltana. +Synnytys tapahtui kello viisi aamulla ja hänellä oli ainoastaan päivä +aikaa mennäkseen kotiin ja vuoteesensa sillä tekosyyllä, että hän oli +äkkiä sairastunut. Mutta mikä kauhea parantumisen aika ja mitä +mielenlujuutta vaadittiinkaan tuolta puolikuolleelta naiselta, joka +palasi kotiinsa verta vuotaen ja sortuneena!</p> + +<p>"Avatkaa ovi", pyysi Norine, "minä tahdon nähdä, kun hän menee +sivuitse."</p> + +<p>Victoire aukasi oven käytävään. Viereisestä huoneesta oli hetken aikaa +kuulunut kopinata. Pian tuli esiin rouva Charlotte kahden naisen +tukemana, jotka melkein kantoivat häntä. Hän horjui ja näytti kuin olisi +ollut humalassa. Hänen kauniit, lempeät silmänsä ilmaisivat ainoastaan +surua ja epätoivoa. Mutta kun hän näki oven olevan auki, tahtoi hän +pysähtyä; hän huusi Rosinea hiljaisella äänellä ja heikosti hymyillen.</p> + +<p>"Tulkaa, lapseni, minä tahtoisin niin mielelläni jättää teille +jäähyväiset. Minulla ei juuri ole paljon voimia, mutta ehkä se sentään +menestyy... Jääkää hyvästi, pikku ystäväni, ja te muut myös. Minä toivon +teille parempaa onnea!"</p> + +<p>Hän vietiin pois, ja katosi silmistä.</p> + +<p>"Hän sai pojan", sanoi Victoire. "Hänellä ei koskaan ole ollut lasta, ja +hän on aina sitä niin toivonut. Mutta nyt on hän surrut niin katkerasti +sitä, että poika kuoli pari tuntia syntymisensä jälkeen."</p> + +<p>"Se oli suuri onni hänelle", sanoi Norine.</p> + +<p>"Niin olikin", myönsi Rosine. "Sellaisessa asemassa ei lapsesta ole +mitään iloa."</p> + +<p>Mathieu oli kuulustellut hyvin liikutettuna. Hän oli sitten aina +näkevinään tuon haamun, joka oli mennyt ohitse, tuon tuntemattoman +marttyyrin, joka salaisesti oli tullut äidiksi. Ja hän näki myös nuo +kolme muuta: Amyn, englannittaren, joka niin välinpitämättömästi oli +purkanut kuormansa vieraalla maalla, Victoiren, tahdottoman orjattaren, +joka oli joutunut ensimäisen isäntänsä uhriksi: ensimäinen lapsi +huomenna ja sitten toisia toistensa perään lisäksi; Rosinen, +hyvänluontoisen, lempeän, hienosti kasvatetun kanssarikoksellisen +sukurutsausjutussa, joka lapsellisella hymyllä kantoi sydämensä alla +kummitusta, joka oli tuhottava, jotta hän sitten voisi tulla jonkun +kunnialliseksi vaimoksi. Missä helvetissä hän oli, missä kauheuksien, +vääryyden ja kärsimysten pesässä? Ja tämä yksityinen lapsenpäästölaitos +oli hienoin ja kunniallisin tässä kaupunginosassa! Ja välttämätöntä oli, +että yhteiskunnallisella viheliäisyydellä on tällaisia pakopaikkoja, +salaisia kätköjä, jonne raskaat naiset voivat sulkeutua. Se oli +välttämätön likakanava, jota ilman ei voitaisi estää sikiön ulosajoa ja +lapsenmurhia. Jumalallinen äiteys teki haaksirikon tässä loassa, ihana +elämänsynty laski tässä likavesijohtoon. Tätä paikkaa olisi pitänyt +kunnioittaa uskonnollisella kunnioituksella, mutta se oli ainoastaan +täynnä häväistystä, siellä äiti tuli halveksituksi, saastutetuksi, +hyljätyksi, lapsi kirotuksi, inhotuksi ja kielletyksi. Koko se ikuinen +siemenvirta, joka juoksi maailman suonissa, koko idulla oleva +ihmiskunta, joka saa vaimojen sylit paisumaan kuin maa keväällä, muuttui +epäpuhtaaksi sadoksi, jo etukäteen turmelluksi ja häpeällä leimatuksi. +Niin paljon hukattua voimaa, terveyttä ja kauneutta! Nyt surkutteli hän +heitä kaikkia, noita tuntemattomia, raskaita naisparkoja, niitä jotka +köyhyys heitti kadulle, ja niitä, joitten täytyi salata itsensä, +rikoksellisia, jotka esiintyivät väärillä nimillä ja synnyttivät +salaisuudessa lapsia, jotka olivat jo edeltäpäin tuomitut samoihin +salaisiin kärsimyksiin, joissa he olivat syntyneetkin. Mutta eivätkö ne +joka tapauksessa olleet ihmiselämää, eikö pitäisi pitää hyvänään kaikkia +uusia, pieniä oksia suuressakin metsässä? Eivätkö voimakkaimmat tammet +usein olleet kasvaneet esteissä, orjantappurain ja kivien välistä?</p> + +<p>Kun Norine taaskin jäi kahdestaan Mathieun kanssa, pyysi hän Mathieun +puhumaan rouvalle ja toimittamaan, että hän saa kahvia toiseen +aamiaiseensa. Hänhän sai kymmenen frankia kuukaudessa taskurahoiksi, ja +voi sen maksaa itse. Ja sitten pyysi hän Mathieun lähtemään, ja Mathieu +lupasi häntä odottaa alhaalla salissa niin kauvan kuin hän puki +päälleen.</p> + +<p>Mathieu eksyi ensin tuolla alhaalla, aukasi oven ruokasaliin, suureen +huoneesen, jossa oli pitkä pöytä ja joka oli täynnä läheisestä +keittiöstä tulevaa pesuveden hajua. Vastapäätä olevassa odotussalissa, +jossa oli vaaleentuneella kankaalla päällystetyt mahonkiset huonekalut, +istui kaksi naista puhelemassa, ja he sanoivat hänelle, että rouva +Bourdieu oli töissään. Mathieu istahti suureen nojatuoliin, otti +taskustaan sanomalehden ja aikoi lukea. Mutta noitten naisten keskustelu +herätti huomiota, ja hän kuunteli sitä. Toinen heistä oli nähtävästi +talon hoidokkaita, kellastunut ja turmeltunut vaikeasta +raskaudentilasta. Toinen taas, joka myös odotti synnytyshetkeään, oli +nähtävästi äsken sopinut kätilön kanssa siitä, että hän muuttaa taloon +seuraavana päivänä. Hän kyseli paljon, tahtoi tietää, oliko täällä hyvä +olla, millainen oli ruoka ja hoito.</p> + +<p>"Oh, teillä tulee täällä olemaan hyvä olla, teillä varsinkin, jolla on +vähän rahaa", vastasi toinen. "Minun on vaivaishoito lähettänyt tänne, +ja minulla olisi luonnollisesti sata kertaa parempi täällä kuin kotona, +ell'en olisi niin levoton omaisteni vuoksi. Minulla, kuten sanottu, on +jo kolme lasta, ja Jumala tiesi, miten niitä hoidetaan, sillä mieheni ei +ole juuri hyvänluontoinen. Joka kerta kun minä olen lapsivuoteessa +tapahtuu samalla tavalla: mieheni laiskottelee työssään, hän juo, hän +kuleksii kaikkialla, niin että minä en ole koskaan varma löytäväni häntä +kotona, kun palaan takaisin. Se tuntuu aivankuin lapseni olisi heitetty +kadulle. Voitte olla varma siitä, että minä en harmittele, kun minulla +on täällä kaikkea, mitä tarvitsen, lämmintä ja hyvää ruokaa, jotavastoin +lapsiraukkani saavat ehkä kärsiä vilua ja nähdä nälkää. Onhan tämäkin +jotakin, synnyttää taas uusi lapsi lisäksi, se lisää vaan meidän +kaikkein kurjuutta."</p> + +<p>"Niin kyllä, niin kyllä", vastasi toinen, joka oli tuskin +kuunnellutkaan, vaan ajatteli ainoastaan omia asioitaan. "Minun mieheni +on konttoorissa, ja minä tulen tänne päästäkseni kaikesta vaivasta +siellä kotona; meillä on niin ahdas ja epämukava asunto. Muuten on +minulla vaan pieni kaksivuotias tyttö, joka on maaseudulla imettäjänsä +luona. Meidän täytyy ottaa hänet kotiin ja lähettää äsken syntynyt hänen +sijalleen. Herra Jumala, kuinka paljon kustannuksia!"</p> + +<p>Mutta nyt heidän puhelunsa keskeytettiin. Mustiin puettu, hunnutettu +nainen tuli sisään talon palvelustytön kanssa, joka pyysi häntä +odottamaan. Mathieu aikoi nousta ylös. Hän käänsi selkänsä naista +kohden, mutta peilissä tunsikin hän rouva Morangen. Hän oli kahden +vaiheilla, mutta rouva Morangen paksu huntu vaikutti sen, että hän +istahti taaskin nojatuoliin, aivankuin lukemiseen vaipuneena. Rouva +Morange ei nähnyt häntä, mutta peilissä seurasi Mathieu hänen +pienimpiäkin liikkeitään.</p> + +<p>"Vaikka täällä on kalliimpaa", jatkoi konttoristin vaimo, "tulin minä +kuitenkin tänne, koska olin päättänyt, ett'en koskaan enään käytä sitä +kätilöä, joka kirvoitti minut pikku tytöstäni. Minä olin nähnyt liian +paljon hänen luonaan, ja niin likaista ja niin paljon vastuksia!"</p> + +<p>"Kuka hän sitten oli?" kysyivät toiset.</p> + +<p>"Oh, ilkeä lurjus, jonka pitäisi olla linnassa. Ette voi kuvitellakaan, +millainen pesä se oli, viheliäisiä koppeja huoneina, sänkyjä sellaisia, +että ne oksennuttavat ja sellainen hoito ja ruoka! Eikä ole ainoatakaan +ryövärein luolaa, jossa olisi tehty niin paljon rikoksia. Se on +käsittämätöntä, ett'ei poliisi iske häneen. Minä olen kuullut tytöiltä, +jotka ovat päähoidokkaita siinä talossa, että kun menee sinne, niin saa +olla varma synnyttävänsä kuolleen lapsen. Kuolleina syntyneet ovat sen +talon erikoisala. Raha maksetaan etukäteen. Ja se noita harjoittaa myös +sikiön ulos ajamista suuressa määrässä. Kun minä olin hänen luonaan, oli +siellä kolme hienoa naista, joita hän kaiveli rautapuikolla."</p> + +<p>Mathieu huomasi nyt, että Valérie seisoi liikkumatta ja kuunteli +innokkaasti. Hän ei kääntänyt edes päätään noihin keskustelijoihin päin, +mutta hänen silmänsä loistivat kuin kuumetautisen hunnun alla.</p> + +<p>"Täällä ei teidän tarvitse nähdä mitään sellaista", huomautti +työläisnainen. "Rouva Bourdieu ei tahdo saattaa itselleen ikävyyksiä."</p> + +<p>Toinen alensi äänensä.</p> + +<p>"Minä olen joka tapauksessa kuullut, että hän oli pahassa pulassa ... +erään kreivittären tähden, jonka eräs ylhäinen henkilö toi tänne. Ja se +oli aivan äskettäin."</p> + +<p>"Mahdollisesti, jos on kysymyksessä rikkaat. Kaikki kätilöt tekevät +sellaista. Mutta rouva Bourdieun liike on joka tapauksessa arvossa +pidetty."</p> + +<p>Syntyi taas hiljaisuus. Sitten jatkoi hän palaamatta äskeiseen:</p> + +<p>"Jos minä olisin edes voinut tehdä työtä viimeisiin hetkiin asti. Mutta +tällä kertaa olen minä niin heikko, että minun on täytynyt olla pois +työstä jo kaksi viikkoa. Ja minä en tosiaan saa hemmotella itseäni, +minun täytyy lähteä täältä niin pian kuin voin, jos olen terve tai en. +Pienokaiset odottavat minua kotona. Tiedättekö, te saatte minun ihan +katumaan, ett'en ole mennyt tuon teidän ilkeän lurjuksenne luokse. Mikä +hänen nimensä on?"</p> + +<p>"Hän on rouva Rouche, jonka kaikki sen korttelin piiat ja nartut +tuntevat erittäin hyvin. Hänen pesänsä on kauimpana Rocherkadun +varrella, haiseva luola, jonne minä en enään uskaltaisi mennä keskellä +päivääkään, nyt kun tiedän, millaisia julmuuksia siellä tehdään."</p> + +<p>He vaikenivat ja menivät matkaansa. Rouva Bourdieu seisoi työhuoneensa +ovella. Ja kun Mathieu ei noussut ylös, vaan istui unohdettuna suuren +nojatuolin korkean selkälaudan takana, meni Valérie kätilön luokse. Hän +oli nähnyt Valérien palavin silmin kuuntelevan noitten kahden naisen +viimeisiä sanoja. Nyt antoi Mathieu sanomalehtensä vaipua polvilleen ja +vaipui synkkiin ajatuksiin: hän ei voinut saada mielestään noita +naisasioita, häntä hirvitti kaikki se kauheus, joka asuskeli pimeydessä. +Kuinka kauvan olikaan hän istunut siinä? Sitä hän ei tiennyt, mutta +kahden naisen ääni herätti hänet mietteistään.</p> + +<p>Siinä oli rouva Bourdieu, joka saattoi Valériea ulos. Hän hymyili +äidillisellä tavalla, mutta Valérie näytti itkeneen, ja hänen kasvonsa +hehkuivat tuskasta ja häpeästä.</p> + +<p>"Te olette ymmärtämätön, rakas lapseni, te puhutte tyhmyyksiä, joita +minä en tahdo kuulla. Menkää nyt heti kotiinne ja olkaa järkevä."</p> + +<p>Kun Valérie oli poistunut sanaakaan sanomatta, äkkäsi rouva Bourdieu +Mathieun, joka oli noussut seisomaan. Hän muuttui äkkiä vakavaksi, hän +oli luultavasti tyytymätön siihen, että oli puhunut liian kovalla +äänellä. Mutta nyt tuli Norinekin sisään, ja silloin syntyi iloinen +keskustelu, sillä kätilö myönsi mielellään, että hän erityisesti piti +kauniista tytöistä. Kauneus on ainakin ymmärrettävä syy lankeemukseen, +sanoi hän. Norine sai luvan saada kahvia aamiaisensa lisäksi, koska hän +tarjoutui sen itse maksamaan. Ja kun Mathieu oli luvannut Norinelle, +että hän tulee taaskin tervehtämään, läksi hän pois.</p> + +<p>"Ottakaa mukaanne appelsiineja ensi kerralla!" huusi kaunis Norine +portailta, punaposkisena ja onnellisena.</p> + +<p>Kun Mathieu kulki Boëtiekatua, seisahtui hän äkkiä. Tämän kadun kulmassa +näki hän Valérien, joka seisoi käytävällä puhumassa erään herran kanssa: +se oli Morange, hänen miehensä. Mathieu oli aivan varma siitä, että +Morange oli seurannut vaimoaan ja odottanut häntä kadulla, kun hän kävi +kätilön luona, ja nyt seisoivat he siinä, hämmentyneinä, epäröiden ja +neuvottomina ja keskustelivat asiastaan. He eivät edes huomanneet, että +ohitsekulkijat heitä tyrkkivät; he olivat sekä kuurot että sokeat sen +vaaran tähden, joka heitä uhkasi, ja antoivat kohtalon heitellä itseään +kuin tahdottomia esineitä. Heidän tuskansa oli silminnähtävä, he +taistelivat jotakin kauheata sisällistä taistelua. Senkin seitsemän +kertaa muuttivat he paikkaansa, tulivat ja menivät, polkivat kuumeisina +maata, pysähtyivät sitten taas ja alkoivat hiljaa keskustella. Kerran +tunsi Mathieu ääretöntä helpotusta ja luuli, että he olivat pelastuneet, +sillä he kääntyivät pois La Boëtiekadulta ja lähtivät Grenelleä kohden +alakuloisina ja alistuneen näköisinä. Mutta sitten he pysähtyivät taas +ja vaihtoivat muutamia epätoivon sanoja. Ja nyt sai Mathieu surukseen +nähdä heidän taaskin kääntyvän takaisin, kulkevan La Boëtiekatua +Rocherkadulle.</p> + +<p>Mathieu oli seurannut heitä yhtä vapisevana ja häpeissään kuin he +itsekin. Hän tiesi, mihin he menivät, mutta hän tahtoi päästä +varmuuteen. Kolmekymmentä askeletta tuosta likaisesta, vanhasta talosta, +juuri siinä, jossa Rocherkadun mäki alkaa, pysähtyi hän ja kätkeytyi +erääsen porttikäytävään, sillä hän tiesi, että nuo aviopuolisot +katselevat epäluuloisina ympärilleen, aivankuin pahantekijät. Ja niin +tapahtuikin: kun Moranget tulivat tuohon mustaan ja haisevaan +porttikäytävän luo, menivät he ensin ohitse ja vilkaisivat vaan +keltaiseen osoitekilpeen; sitten kääntyivät he takaisin ja tulivat +vakuutetuiksi siitä, että kukaan ei heitä nähnyt. Nyt eivät he enään +epäröineet, he menivät sisään, vaimo edellä ja mies perässä, sillä vaimo +tahtoi nähtävästi saada miehensä mukaansa. Tuo vanha, rappeutunut talo, +joka haisi laskuojalta ja murhilta, näkyi nielleen heidät.</p> + +<p>Mathieu oli näkevinään heidän kulkevan porttikäytävän läpitse, menevän +yli ummehtuneen pihan, palvelustytön, jolla oli likainen esiliina, +päästävän heidän sisälle ja rouva Rouchen, jolla oli suuri nenä ja aina +hymyili happamesti, ottavan heidän vastaan pienessä vierashuoneessa. Ja +affääristä keskusteltiin ja sovittiin. Tässä ei ollut enään kysymyksessä +salainen äiteys, häpeällinen synnytys, joka oli saanut Mathieun sydämen +vuotamaan verta rouva Bourdieun luona; tässä oli kysymyksessä +halpamainen, ilkeä murha, tuo inhoittava sikiön ulos ajo, joka tuhoaa +elämän sen omassa lähteessä. Vietellyt tytöt, jotka eivät tiedä +viettelijänsä nimeä, palvelustytöt, joille lapsi on mahdottomana +rasituksena, naidut naiset, jotka eivät tahdo tulla äideiksi, he kaikki +menivät miehen suostumuksella tai ilman sitä kaikessa salaisuudessa +tuohon rikoksien pesään. Sikiön ulosajajan rautapuikko teki tehtävänsä +hiljaisuudessa, ja tuhansia elämänalkuja virtasi sieltä ulos yhdessä +katuojan lian kanssa.</p> + +<p>Sillä aikaa kuin elämänalkujen virta kasvoi ja paisui kirkkaassa +auringon valossa ja nesteet kuohuivat lakkaamatta, musersivat rouva +Rochen pienet, luisevat kädet elämänsiemenet tuossa pimeässä hökkelissä, +joka haisi rasvalta ja vereltä. Rikoksellisempaa saastaisuutta, +likaisempaa maan ikuisen hedelmällisyyden loukkaamista ei voi +ajatellakaan.</p> + +<hr class="chapter" /> + + + + +<h3>V</h3> + + +<p>Maaliskuun toisena päivänä, päivän koitteessa, tunsi Marianne ensimäiset +synnytystuskat. Ensin ei hän tahtonut herättää Mathieutä, joka nukkui +rautasängyssä hänen vieressään. Mutta kun hän seitsemän aikaan kuuli +Mathieun liikkuvan, piti hän viisaampana ilmoittaa hänelle asiasta. +Mathieu oli noussut suudellakseen Mariannen kättä, joka oli peitteen +ulkopuolella.</p> + +<p>"Niin, niin, rakkaani, ole nyt hyvin hellä minulle ... minä luulen, että +se tapahtuu tänään."</p> + +<p>He olivat jo odottaneet kolme päivää ja kummastelivat hieman sen +viipymistä. Sekunnissa oli Mathieu jalkeilla ja kysyi innossaan:</p> + +<p>"Onko sinulla tuskia?"</p> + +<p>Marianne hymyili rauhoittaakseen häntä.</p> + +<p>"Eipä juuri paljon vielä. Vähän alkaa olla. Aukase ikkuna ja pane kaikki +kuntoon, saammepa sitten nähdä."</p> + +<p>Kun Mathieu veti syrjään ikkunaverhot, täyttyi huone iloisella auringon +valolla. Avaralla, vaaleansinisellä aamutaivaalla ei ollut +pilvenhattaraakaan. Suloisen lämmin kevätilma virtasi sisään, ja erään +naapurin puutarhassa näkyi jo joukko suuria nupulla olevia syreenipuita.</p> + +<p>"Katsohan, katsohan, rakkaani, mitenkä kaunista ulkona on. Oi, mikä +onni! Hän syntyy auringon valossa, se pieni rakas olento!"</p> + +<p>Ennenkuin Mathieu puki päälleen, istahti hän Mariannen vuoteen laidalle, +katseli häntä tarkkaan ja suuteli silmille.</p> + +<p>"Katso minuun, että minä saisin sen oikein tietää ... vielä ei sinulla +liene liian paha olla, eihän sinulla vielä lie liian suuret tuskat?"</p> + +<p>Marianne hymyili yhä, vaikka hän juuri tällä hetkellä taisteli ankaraa, +viiltävää kipua vastaan.</p> + +<p>"Ei, minä vakuutan sen sinulle! Se menee kyllä aivan hyvästi. Pitää vaan +pysyä järjellisenä, sehän on vaikea hetki. Anna minulle nyt oikein pitkä +suutelo, niin että minä saan rohkeutta, äläkä sinä minua surkuttele, +sillä silloin sinä saat minun itkemään."</p> + +<p>Vasten tahtoaankin tuli hänelle kyyneleet silmiin hänen yhä +hymyillessään. Mathieu sulki hänet intohimoisesti syliinsä.</p> + +<p>"Ah, minun rakastettu vaimoni, sinä olet oikeassa, meidän täytyy olla +iloisia ja toivoa. Minä antaisin sinulle kaiken vereni saadakseni kärsiä +yhdessä sinun kanssasi. Olkoon ainakin minun rakkauteni sinulle tukena +ja voimain antajana!"</p> + +<p>Ja syvästi liikutettuina suutelivat he toisiaan, ja näytti siltä kuin +tämä hellyydenpuuskaus olisi vaikuttanut lieventävästi, sillä Marianne +ei enään tuntenut tuskia; se oli yksi noita rauhallisia hetkiä, joita on +lopullisen ratkaisun edellä. Marianne alkoi melkein luulla, että hän oli +erehtynyt. Ja kun Mathieu oli saanut kaikki kuntoon, kehoitti Marianne +häntä menemään konttooriinsa, kuten tavallista. Mutta Mathieu +kieltäytyi; hän tahtoi lähettää sanan, että hän ei voi tulla. Sillä +aikaa kuin Mathieu pani vuoteensa kokoon ja puki päälleen, keskustelivat +he niistä toimenpiteistä, joihin nyt olisi ryhdyttävä. Palvelustytön +pitäisi heti mennä noutamaan sairaanhoitajatar, jonka kanssa oli sovittu +jo neljätoista päivää sitten. Mutta ensin piti hänen pukea lapset, +joitten iloinen melu kuului viereisestä huoneesta. Edeltäpäin oli jo +päätetty, että kun synnytyspäivä lähestyy, lähetettäisiin nuo neljä +mellakoitsijaa viettämään päivänsä Beauchênen luokse; Constance oli +kohteliaasti sanonut, että hänen pikku Mauricensa tahtoisi sinä päivänä +tarjota heille aamiaista. Suurin suru oli siitä, että tohtori Boutan oli +vielä eilen illalla ollut rouva Séguinin luona, jolla oli neljäkolmatta +tuntia ollut kauheita tuskia, voimatta sittenkään synnyttää. Näiden +molempain rouvain pelko oli siis oikeutettu, heidän synnytyksensä +tapahtui samana päivänä. Mikä ikävä sattuma, jos tohtori ei voi jättää +Valentine parkaa, josta he eivät olleet saaneet hyviä tietoja vielä +eilen yhdentoista aikaan, jolloin he olivat menneet maata.</p> + +<p>"Minä menen sinne", sanoi Mathieu. "Siellä minä saan tietää, pitkällekö +on tultu, ja sitten otan minä Boutanin mukaani."</p> + +<p>Kun kello löi kahdeksan, oli kaikki järjestyksessä. Sairaanhoitajatar +oli jo tullut ja puuhaili alkuvalmistuksissa. Lapset oli puettu ja +odottivat, että he vietäisiin pikku ystävänsä Mauricen luokse puutarhan +tuolle puolen. Kun Rose oli suudellut äitiään, purskahti hän itkuun +itsekään tietämättä mistä syystä, ja tahtoi jäädä kotiin, mutta Blaise, +Denis ja Ambroise ottivat hänet mukaansa, sanoivat, että Rose on tyhmä +ja että he antavat mamman mennä yksinään torille, jos nyt on se päivä, +jolloin hän tahtoo ostaa heille pienen veljen, jonka tuloa oli +ennustettu. Ja he rupesivat taas leikkimään ja meluamaan salissa; +silloin soitettiin ovikelloa.</p> + +<p>"Siellä on ehkä tohtori!" huudahti Mathieu, joka oli jäänyt Mariannen +luokse ja kiirehti nyt alas.</p> + +<p>Mutta etehisessä tapasikin hän Morangen ja hänen tyttärensä Reinen. +Ensin ei Mathieu voinut eroittaa Morangen kasvoja, hän vaan kummasteli +tätä varhaista vierastelua, joka oli niin odottamatonta, että hän ei +voinut salata kummastustaan.</p> + +<p>"Mitä minä näen, oletteko se te, rakas ystäväni?"</p> + +<p>Kassanhoitajan ääni oli aivan muuttunut, murtunut ja kauhusta vapiseva.</p> + +<p>"Olen, minä se olen. Teidän täytyy tehdä minulle eräs palvelus!"</p> + +<p>Kun hän kuuli lasten olevan salissa, tyrkkäsi hän Reinen sinne.</p> + +<p>"Mene sinä, rakkaani, leikkimään sinne pienten ystäväisi kanssa. Minä +tulen sitten noutamaan sinua."</p> + +<p>Kun hän tuli takaisin sulettuaan oven, näki Mathieu, että hänen kasvonsa +olivat vääristyneet kauheasta tuskasta nyt, kun hänen ei enään tarvinnut +hillitä itseään tyttönsä tähden.</p> + +<p>"Herra Jumala, mitä on tapahtunut?"</p> + +<p>Morange tukahutti nyyhkytyksensä, mutta vapisi niin, että hän tuskin voi +puhua.</p> + +<p>"Se on vaan sitä, että minun vaimoni on kuolemaisillaan. Hän ei ole +kotona. Minä kerron teille kaikki. Reine luulee, että hän on +matkustanut, ja minä olen sanonut olevani pakoitettu menemään noutamaan +häntä. Minä pyydän teiltä, pitäkää Reine täällä niin kauvan kuin se on +välttämätöntä. Mutta ei sillä hyvä, minulla on hevonen tuolla ulkona, +teidän täytyy heti tulla minun mukaani."</p> + +<p>Syvästä säälistään huolimatta teki Mathieu kieltävän liikkeen.</p> + +<p>"Se on mahdotonta, ei tänään. Vaimoni on lapsivuoteessa."</p> + +<p>Morange tuijotti hämmästyneenä häneen, aivankuin uusi onnettomuus olisi +häntä kohdannut. Sitten vavahti hän, ja vihlovan katkerasti vääristyi +hänen suunsa.</p> + +<p>"Aivan oikein, teidän vaimonne oli raskaana, ja hän synnyttää lapsensa, +niin se on luonnollista. Minä voin käsittää, että te tahdotte olla läsnä +tuossa onnellisessa tapahtumassa. Mutta se ei mitään tee, teidän täytyy +tulla minun kanssani, minä olen varma siitä, että te seuraatte minua, +minä olen aivan liiaksi onneton. Minä vakuutan, että minä en voi +yksinäni palata takaisin sinne, minne minä nyt vien teidät, minä en voi, +minä en jaksa, minulla täytyy olla joku mukanani ... oh, minä rukoilen +teitä, minä vaadin teitä tulemaan!"</p> + +<p>Noissa värähtelevissä ja änkytetyissä sanoissa oli niin paljon kauhua ja +tuskaa, että ne liikuttivat syvästi Mathieun mieltä. Hän ymmärsi, että +tuo heikko ja hellämielinen miesparka oli nyt menettänyt kaikki +voimansa, että hän oli avuton kuin hukkuva lapsi.</p> + +<p>"Odottakaa", sanoi Mathieu sitten, "minä käyn kuulustamassa, jos voin +seurata teitä."</p> + +<p>Hän kiirehti ylös ja kertoi Mariannelle, että Morangelle on täytynyt +tapahtua jonkun onnettomuuden ja että kassanhoitaja oli tuolla alhaalla +ja vannotti häntä tulemaan hetkeksi auttamaan.</p> + +<p>Marianne sanoi heti, että Mathieun ei pitäisi kieltäytyä, varsinkin kun +tuskat eivät nyt vaivanneet. Hän, Marianne, oli ehkä erehtynyt. Ja nyt +tuli Mariannen päähän eräs ajatus: koska Morangella oli hevonen, voisi +Mathieu ensin käydä Séguinillä, ilmoittaa asia tohtori Boutanille ja +lähettää hän tänne, jos hän oli vapaa; sitten voisi hän rauhallisesti +tehdä ystävälleen pyydetyn palveluksen.</p> + +<p>"Sinä olet oikeassa, sinä olet kunnon nainen", sanoi Mathieu ja suuteli +häntä taaskin suulle. "Minä lähetän Boutanin luoksesi ja tulen takaisin +niin pian kuin mahdollista."</p> + +<p>Hän meni sitten alas saliin, otti jäähyväiset lapsiltaan ja Reineltä, +joka ei näyttänyt aavistavan mitään ja iloitsi sydämessään aamiaisesta, +jonka hänenkin piti saada syödä Beauchênen luona. Sitten kutsui hän +palvelustytön ja tahtoi, että tämä veisi heti lapset sinne. Kun hän +sitten oli saattanut heitä puutarhan läpitse, katsoi hän heidän +jälkeensä, kunnes he olivat tulleet Beauchênen portille.</p> + +<p>Sillä aikaa oli Morange kävellyt edestakaisin alhaalla eteisessä +menehtyneenä tuskasta ja levottomuudesta.</p> + +<p>"Tuletteko te nyt? Kiirehtikää Jumalan tähden!"</p> + +<p>Ajopeleissä vaipui hän selkänojaa vasten murtuneena, sortuneena, silmät +kiinni ja käsi kasvoilla. Ennenkuin Mathieu nousi ajopeleihin, oli hän +kysynyt, eikö voitaisi ajaa d'Antinkatua, ja kun hän sai vastauksen, +että se oli juuri tien varrella, sanoi hän ajurille Séguinin osoitteen. +Siellä sai hän kamarineidiltä tietää, että rouva oli vihdoinkin +synnyttänyt, mutta että kaikki ei näyttänyt olevan lopussa vielä. Hän +tyyntyi kuitenkin, kun Boutan lähetti hänelle ulos terveisensä, että hän +on rouva Fromentin luona tunnin kuluttua.</p> + +<p>Kun Mathieu nyt taas nousi vaunuihin, kääntyi ajuri taaksepäin ja kysyi, +minne nyt ajettaisiin.</p> + +<p>"Ajuri kysyy osoitetta."</p> + +<p>"Osoitetta ... niin, se totta. Rocherkatu, mäen alapuolella. Siellä on +eräs halkokauppa."</p> + +<p>Mathieu ymmärsi. Hän oli nähnyt paikan, hän tiesi kaikki. Ja kun Morange +oli tullut melkein mielettömänä sisään ja sanonut, että hänen vaimonsa +oli kuolemaisillaan, oli hän tuntenut rikoksellisuuden kylmän +hengähdyksen. Se oli rouva Rouchen luona, siellä oli Valérie +kuolonkamppailussa.</p> + +<p>Morange tunsi luultavasti, että hänen täytyy antaa jokin selitys. Hän +lopetti pitkän hiljaisuutensa, ja kuumeellinen into valtasi hänet. Mutta +alussa ei hän voinut tunnustaa totuutta, hän yritti valehdella.</p> + +<p>"Valérie oli mennyt erään kätilön luokse antaakseen tarkastaa itsensä. +Tarkastuksen aikana sai hän niin ankaran verenvuodon, että verta ei +voitu pysähdyttää."</p> + +<p>"Ettekö lähettänyt noutamaan lääkäriä?"</p> + +<p>Tämä kysymys sai hänet hämille. Hän epäröitsi vastatessaan:</p> + +<p>"Lääkäriäkö ... kyllä. Lääkäri olisi ehkä voinut pelastaa hänet. Mutta +he sanoivat, ett'ei siitä ole apua."</p> + +<p>Ja sitten tuli tunnustus esiin nyyhkytysten katkomana:</p> + +<p>"He pitivät kiinni minusta, sulkivat minut huoneesen, estivät minun +hakemasta lääkäriä. Minä olisin voinut särkeä kaikki ja hypätä ulos +ikkunasta, kun näin veren koskena kohisevan ja ymmärsin, että +vaimoparkani oli mennyttä. Jos te tietäisitte, mitä he sanoivat minulle! +Että minä olen hullu ja että me joutuisimme vankilaan kaikki. Valériekin +suuttui minuun. Ne toiset panivat kätensä minun suulleni tukehuttaakseen +huutoni, vakuuttivat, että ei ole mitään hätää ja että veritulva +tukettaisiin ... oi niitä viheliäisiä!"</p> + +<p>Hän tunnusti kaikki, kertoi rautapuikosta, joka, vaikka tottunut käsi +oli sitä käyttämässä, oli leikannut liian syvään, niin että kätilö ei +voinut estää verenvuotoa. Kymmenen aikaan oli ollut vähän toiveita. +Mutta puolenyön aikana oli Valérie mennyt tajuttomaksi.</p> + +<p>"Ajatelkaahan, me olimme olleet siellä kello seitsemästä asti illalla, +sillä tuo nainen tahtoi, että se tapahtuisi pimeän tultua, hänen ei +tarvinnut nähdä, kynttilä oli kylliksi, ja se aika sopi hänelle +parahiten monesta syystä. Kello kaksi yöllä olin minä vielä tuossa +hirveässä huoneessa, jossa me olimme päättäneet, että Valérien pitäisi +olla viisi kuusi päivää saadakseen voimansa takaisin. Mutta hän ei ollut +vielä silloin tajussaan, hän makasi siellä pyörtyneenä, kalpeana, +jääkylmänä eikä hänessä ollut muuta elonmerkkiä kuin muutamia heikkoja +hengähdyksiä. Mitä minun nyt olisi ollut tehtävä? Kotona oli Reine +varmaankin puolikuolleena pelosta, sillä minä olin sanonut saattavani +vaan hänen äitiänsä asemalle ja tulevani pian takaisin. He ajoivat +sitten minut ulos ja sanoivat, että minua ehkä kohtaa iloinen +hämmästys, kun minä tulen takaisin aamulla; minä tuskin tiedän itsekään, +miten tulin kotiin ja minä ajattelin teitä, minä en voinut palata +yksinäni sinne. Jumalani, missähän tilassa me kohtaamme minun +vaimoparkani?"</p> + +<p>Hän oli ollut hyvin kärsimätön siitä, että hevonen ei kule tarpeeksi +nopeasti, mutta nyt alkoi häntä hirvittää se ajatuskin, että hän +lähestyi paikkaa ja voi pian tietää kaikki. Hän katseli katuvaisin +silmäyksin ympärilleen.</p> + +<p>"Ah, ystäväni, älkää minua tuomitko! Jos te tietäisitte, miten minä +kärsin!"</p> + +<p>Mathieu, joka ei voinut saada sanaakaan suustaan, tarttui hänen +käteensä, likisti sitä ja piti omassaan. Tämä todistus +osanottavaisuudesta ja anteeksi annosta liikutti tuota miesparkaa +kyyneliin asti.</p> + +<p>"Kiitos, kiitos!"</p> + +<p>Mutta nyt seisahtuivat vaunut, ja Mathieu käski ajurin odottaa. Morange +ryntäsi huoneesen, ja hänen seuraajansa täytyi kiirehtiä ennättääkseen +hänen mukanaan.</p> + +<p>Hän soitti rajusti, ja palvelustyttö tuli avaamaan. Mutta kun hän tunsi +Morangen ja näki, että hänellä oli ystävä mukanaan, ei hän tahtonut +päästää heitä kauemmaksi kuin tuohon pieneen eteiseen.</p> + +<p>"Odottakaa tässä..."</p> + +<p>Mutta kun Morange tuuppasi hänet syrjään, huudahti hän:</p> + +<p>"Minä olen saanut käskyn ... te ette saa tulla sisään. Antakaa minun +ilmoittaa ensin rouvalle!"</p> + +<p>Morange ei vastannut, hän ei sanonut sanaakaan, tuuppasi tytön sivulle +ja meni hänen ohitsensa. Mathieu seurasi häntä, ja palvelustyttö juoksi +emäntänsä luokse.</p> + +<p>Morange kääntyi käytävässä ja löysi heti oven. Hän aukasi sen vapisevin +käsin. Mikä kauhea näky, kun he astuivat sisään! Tuossa inhoittavassa, +likaisessa kopissa, lavitsalla, joka vielä oli keskellä lattiata, makasi +Valérie kylmänä ja kankeana, kuolleena jo kuusi tuntia. Hänen kauniit +kasvonsa olivat valkeat kuin vaha ja niitä ympäröitsi tuuheat, komeat +mustat hiukset; näytti siltä kuin jokainen veripisara hänen ruumiistaan +olisi juossut ulos. Hänen pyöreät, terveet, rakastettavan iloiset +kasvonsa, jotka aina olivat sädehtineet sellaista elämän iloa, sellaista +rakkautta loisteliaisuuteen ja huvituksiin, olivat muuttuneet +hämmästyttävän vakaviksi, ne ilmaisivat katkeraa kaipuuta kaikkeen +siihen, minkä hänen nyt oli täytynyt jättää noin murheellisella tavalla. +Peite oli valunut syrjään ja paljastunut oli osa hänen kauniista +olkapäistään, joista hänen miehensä oli ollut niin ylpeä, kun hän +esiintyi avokaulaisessa puvussa. Oikea käsi, valkoisempi, pienempi ja +hienompi kuolemassa kuin elämässä, lepäsi peitteellä. Hän oli kuollut, +ja hän oli yksinään ilman valvovaa ystävää ja ilman yhtäkään +vahakynttilää.</p> + +<p>Morange tuijotti häneen. Hän näytti silmät sulettuina nukkuvan ikuista +untaan. Mutta Morange ei pettynyt, hän ei nähnyt enään rinnan +kohoilevan, huulet olivat yhteen puristetut ja aivan valkeat. Tuo +jäätävä kauhu, kun näkee kuolleen noin hylättynä, yksinään kuin +murhattu, kuristi hänen sydäntään, niin että hän seisoi siinä aivan +tylsistyneenä. Hän tarttui Valérien käteen, tunsi, että se oli kylmä ja +huokasi sitten niin, että se tuntui korahdukselta. Sitten laskeutui hän +polvilleen, pani poskensa tuota marmorikättä vastaan sanomatta +sanaakaan, päästämättä nyyhkäystäkään, aivankuin hän olisi tahtonut +jäädyttää itsensä tuossa kuolon kylmyydessä, tunkeutua siihen yhdessä +vaimonsa kanssa. Ja niin oli hän liikkumatta polvillaan.</p> + +<p>Ei Mathieukään liikahtanut; häntä kauhisti tämä raukkamainen loppu, tämä +tuho inhoittavassa lätäkössä, johonka nuo aviopuolisot olivat uponneet. +Tuo kamala hiljaisuus jatkui, mutta vihdoin kuuli Mathieu keveätä ääntä +aivankuin varovainen kissa olisi lähestynyt. Avoimesta ovesta tuli +sisään rouva Rouche ja lähestyi heitä lempeällä ja tyynellä tavallaan, +maltillisena kuin ainakin. Hänen tunnusteleva nenänsä keksi heti tuon +herran, joka oli eräänä päivänä käynyt hänen luonaan hakemassa sijaa +eräälle naiselle. Hän ei nähtävästi pelännyt Mathieutä, sillä hän +säilytti rohkean levollisuutensa, joka niin suuresti kummastutti +Mathieutä. Sääli tuntuu ainoastaan vallanneen hänen tuota miesparkaa +kohtaan, joka oli vaipunut lattialle polvilleen kuolleen vaimonsa +viereen. Hänen rakastettava katseensa sanoi: "Mikä onnettomuus, miten +voimattomia me olemme elämän säälimättömissä vaiheissa!" Kun Mathieu +tahtoi nostaa Morangen ylös ja puhua hänelle lohdutuksen sanoja, esti +rouva sen ja kuiskasi:</p> + +<p>"Ei, ei, antakaa hänen olla, se tekee hänelle hyvää. Tulkaa, herrani, +minä haluan puhua kanssanne."</p> + +<p>Ja hän vei Mathieun kanssaan. Mutta käytävään kuului tukahutettua +kirkunaa, jossakin kaukana huudettiin häntä. Ja yhä vaan yhtä tyynenä +aukasi hän erään oven, laski Mathieun sinne sisään ja sanoi:</p> + +<p>"Olkaa hyvä ja odottakaa minua."</p> + +<p>Se oli kätilön vastaanottohuone, pieni huone, jossa oli kuluneet +shaggihuonekalut ja pieni kirjoituspöytä, ja siellä istui nuori nainen +— joka äskettäin oli synnyttänyt lapsen, se näkyi hänen kalpeudestaan +— ja ompeli välinpitämättömän näköisenä, puoleksi maaten nojatuolissa.</p> + +<p>Kun hän katsoi työstään, tunsi Mathieu ihmeekseen Célesten, rouva +Séguinin kamarineidin. Tyttökin hätkähti hämmästyneenä tästä +kohtauksesta ja huudahti:</p> + +<p>"Ah, herra Froment! Älkää sanoko rouvalle, että olette nähnyt minun +täällä."</p> + +<p>Mathieu muisti nyt, että Céleste oli kolme viikkoa sitten saanut +Valentinelta luvan olla muutamia päiviä Rougemontissa kuolemaisillaan +olevan äitinsä luona. Céleste kirjoitti kirjeitä säännöllisesti. Hänen +emäntänsä oli kirjoittanut ja vaatinut Célesten tulemaan takaisin +synnytyshetkeksi, mutta kamarineiti oli vastannut, että hänen äitinsä +oli viimeisillään eikä häntä voi jättää koska hänen joka hetki voidaan +odottaa kuolevan. Ja nyt löysi Mathieu saman tytön rouva Rouchen luota, +jossa hän korkeintaan viikko sitten oli synnyttänyt lapsen.</p> + +<p>"Niin, se oli todellakin siten, että minä olin raskaana. Minä näin kyllä +eräänä päivänä, että te huomasitte sen. Ainoastaan miehet voivat nähdä +sellaista. Rouvalla ei ole koskaan ollut pienintäkään epäilystä, niin +hyvin olen minä osannut sen salata. Mutta minä en tahdo menettää +paikkaani, ja sentähden sanoin minä, että äiti on sairaana. Minulla on +eräs ystävätär, rouva Couteau, joka ottaa vastaan kirjeet siellä ja +panee taas minun vastaukseni postiin. Valehteleminen ei ole kaunista, +mutta mihinkähän köyhä tyttö joutuisi, kun hän tulee onnettomaksi +halpamaisen miehen kautta, joka ei pidä lupauksiaan?"</p> + +<p>Mutta sitä ei Céleste sanonut, että tämä oli jo toinen kerta kuin hän +oli tällaisessa tilassa ja että tällä kertaa ei ollutkaan luonnistanut +niin hyvin kuin edellisellä. Viime vuonna, melkein päivälleen vuosi +sitten, oli rouva Rouche kirvoittanut hänen kuolleena syntyneestä +lapsesta, joka oli tämän rouvan erikoisala. Mutta tällä kertaa oli lapsi +tullut maailmaan elävänä, vaikka se oli vaan seitsemän kuukauden vanha +sikiö. Kaikki oli näyttänyt niin lupaavalta, mutta elämä tekee usein +tuollaisia omituisia poikkeuksia. Ja koska tämän talon säännöt kielsivät +lapsenmurhan, niin oli täytynyt kääntyä Couteauskan puoleen, joka oli +viimeinen turva sellaisissa tapauksissa, hauta, jonne lasten ruumiit +sikin sokin heitettiin. Hän oli tullut noutamaan lapsen seuraavana +päivänä syntymisen jälkeen viedäkseen sen sinne "täysihoitoon." Nyt tuo +lapsi oli luultavasti kuollut.</p> + +<p>"Tehän ymmärrätte, minä en voi hankkia itselleni sellaista hoitoa kuin +hienot naiset. Lääkärit sanovat, että täytyy maata ainakin kolme +viikkoa, jotta voimat palaisivat. Minä makasin kuusi päivää, ja tänään +nousin ylös ryhtyäkseni taas maanantaina palvelukseeni. Tällä aikaa olen +minä täällä pieneksi hyödyksi, kuten näette paikkaan rouva Rouchen +vaatteita, sillä hän on niin hyvä minua kohtaan. Tehän lupaatte, +ett'ette paljasta minun salaisuuttani?"</p> + +<p>Mathieu ilmaisi suostumuksensa pään nyökähdyksellä. Hän tarkasteli +Célesteä, tuota rumaa, tuskin viidenkolmatta vuotiasta tyttöä, jolla oli +hevosmaiset kasvot, ja hän oli näkevinään tuon tytön tulevan raskaaksi +kerta toisensa perään ja hautaavan kuolleena syntyneet lapsensa maahan. +Hän herätti Mathieussä samalla kertaa inhoa ja sääliä.</p> + +<p>"Anteeksi, että kysyn mutta voitteko te, herrani, sanoa minulle, onko +rouva jo saanut lapsensa?"</p> + +<p>Mathieu vastasi, että rouva Séguin oli jo synnyttänyt, mutta että +hänellä oli ollut kovia tuskia neljäkolmatta tuntia.</p> + +<p>"Niin, se ei minua kummastutakaan, rouvahan on niin heikko. Mutta minä +olen iloinen joka tapauksessa. Kiitos, herrani."</p> + +<p>Nyt tuli rouva Rouche sisään ja sulki sitten hiljalleen oven. Talossa +oli taaskin hiljaista. Rouva istahti kirjoituspöytänsä ääreen, aina yhtä +hyväntahtoisen näköisenä, ja pyysi kohteliaasti Mathieunkin istumaan. +Sitten kehoitti hän Célesten jäämään paikoilleen; Céleste oli ystävätär, +luotettava tyttö, joka mielellään sai kuulla, mitä hän aikoi sanoa.</p> + +<p>"Minulla ei ole edes kunniaa tietää teidän nimeänne, herrani, mutta minä +huomasin heti, että edessäni on hieno ja ymmärtäväinen mies, joka tuntee +elämää. Sentähden tahdon minä sanoa teille suoraan, että ystävänne +epätoivo saattaa minun hieman levottomaksi ... niin, ainoastaan hänen +itsensä tähden. Ette voi ajatellakaan, miten mieletön hän oli yöllä. Jos +hän tulee yhtä hulluksi taaskin, pelkään minä, että hän ryhtyy tekoihin, +joitten vaaralliset seuraukset te varmaankin ymmärrätte. Se isku, joka +häntä on nyt kohdannut, on kauhea, se on liikuttanut minuakin, enkä minä +ole voinut nukkua vähääkään tuon tapauksen jälkeen. Mutta te ymmärrätte, +se ei häntä auta, että hän tarpeettomasti huutelee tätä kaikkialla. +Minä vakuutan, että minä tässä tapauksessa ajattelen enemmän häntä kuin +itseäni, sillä ... no niin, minä selviydyn kyllä aina."</p> + +<p>Mathieu ymmärsi sen erittäin hyvin. Jos Morange on niin tyhmä, että hän +joillakin varomattomilla sanoilla ilmaisee rikoksen, tulisi hän itse +ensimäiseksi poliisin kynsiin.</p> + +<p>"Mutta täytyy kunnioittaa ystäväparkani hirmuista surua", vastasi +Mathieu kylmästi. "Minun ei tarvinne kehoittaa häntä pysymään järkevänä, +sillä hän on varmaankin itse jo ajatellut kaikkine yksityiskohtineen, +mitkä tämän hirveän työn seuraukset ovat."</p> + +<p>Syntyi taas hiljaisuus. Rouva Rouche katseli Mathieutä levollisen +näköisenä eikä voinut olla hymyilemättä.</p> + +<p>"Minä näen kyllä, että te pidätte minua rikoksellisena, murhaajana. Oh, +jos te olisitte ollut täällä, kun tuo miesparka tuli tänne rouvansa +kanssa! He itkivät kuin lapset, he lankesivat polvilleen eteeni, kun +minä ensin kieltäydyin. Ja mitkä kiitokset, mitkä lupaukset ikuisesta +kiitollisuuden tunnosta, kun minä lopulta suostuin! Se ei onnistunut, +minä erehdyin luultavasti jonkun elimen tavallisuudesta poikkeavan +muodon tähden, ja seurauksena siitä oli suuri onnettomuus. Ei kukaan voi +olla epätoivoisempi ja vaaranalaisempi kuin minä. Luuletteko te, ett'ei +minullakin ole minun suruni ja murheeni? Minä annan naitujen naisten +aivan mielelläni pysyä kotonaan, jos he eivät tahdo joutua vaaraan, +vaikka he tarjoisivat minulle koko omaisuutensa!"</p> + +<p>Hän tuli haltioihinsa, koko hänen pieni persoonallisuutensa vapisi +kiihkosta.</p> + +<p>"Sen, mitä minä olen tehnyt, sitä samaa tekevät kaikki kätilöt, niin, +vieläpä kaikki lääkäritkin! Ja mitenkä voisi joku meidän ammattiin +kuuluva olla tekemättä sitä, kun hän kuulee sellaisia surkeita juttuja, +joita joka päivä saamme kuulla. Oh, herrani, jos minä voisin piiloittaa +teidät tähän huoneeseen, jos te kuulisitte kaikkein niitten onnettomain +naisten puheet, jotka käyvät täällä minulta apua pyytämässä, niin +varmaankin teidän mielipiteenne muuttuisi. Pieni, kauppiaan vaimoraukka +tulee tänne puolikuoliaana, hänen miehensä on potkaissut häntä vatsaan, +hän itkee aivankuin häntä olisi ruoskittu ja sanoo, että hän ei tahdo +lasta; ettekö luule, että minä teen oikein ottaessani hänen sikiönsä +ulos? Viime viikolla tuli tänne eräs palvelustyttö maalta, hän oli +tullut jalkaisin aina Beaucesta asti, hänellä oli seitsemäs kuukausi, +joka paikasta hän ajettiin pois, lapset heittelivät häntä kivillä, hänen +täytyi maata heinäsuovissa ja varastaa ruokansa koirilta; ettekö tekin +luule, että se oli laupeudentyö, kun hän tuli kirvoitetuksi heti, niin +ett'ei hänen tarvinnut enää kantaa onnetonta kuormaansa? Maaseudulta +tulee niitä joukottain, porvarein rouvia, työläisnaisia ja kaikki +vannovat, että he tappavat lapsensa, ellen minä vapauta heitä siitä. Ja +kaikkein pariisittarien huulilla on samat uhkaukset, monilla köyhillä +tytöillä mutta myöskin monilla rikkailla ja arvossa pidetyillä naisilla. +Kaikki ... kaikki, kuuletteko te ... kaikki ovat he valmiit mitä +julmimpiin tekoihin, he uhkaavat myrkyttää itsensä väkevillä lääkkeillä, +he tahtovat pudottaa itsensä portaista alas saadakseen keskosen, +kirvoittaa itse itsensä, kuristaa lapsensa tai panna se kadulle. Mitähän +minun nyt on tekeminen? Luuletteko te, ett'ei jo ole löydetty tarpeeksi +monta lapsen ruumista likaviemäreistä? Eikö lastenmurhat tulisi kahta +lukuisammiksi, jos me kieltäytyisimme? Ja jos ei otettaisikaan huomioon +sitä, että se on laupeudentyö, jonka me teemme noille naisparoille, niin +on se kuitenkin tarpeellinen varaventtiili, viisas ehkäisykeino, jonka +avulla vältetään monet murhenäytelmät ja rikokset. Kun minä puhun +sivistyneen miehen kanssa, niinkuin te, niin minä en salaa +mielipidettäni, joka on hyvin järkähtämätön. On olemassa kolme +menettelytapaa. Toimitaan niin, että potilas synnyttää kuolleen lapsen, +jota minä pidän täysin oikeutettuna menettelytapana, sillä naisellahan +on oikeus antaa elämä tai olla antamatta. Sitten sikiön ulosajaminen, +joka on minunkin silmissäni ikävä menettelytapa, jonka oikeutuksesta +mielipiteet eivät ole vakaantuneet ja johon voi ryhtyä ainoastaan +erikoistapauksissa, puhumattakaan niistä vaaroista, joita siinä on. Ja +vihdoin lapsenmurha, todellinen rikos, jota minä en ollenkaan hyväksy. +Minä vakuutan teille, ett'ei ainoatakaan lasta, joka on syntynyt +elävänä, ole murhattu minun luonani. Äiti ja imettäjä tehkööt sen kanssa +sitten, mitä tahtovat, se ei minuun kuulu."</p> + +<p>Hän riemuitsi, hän vannoi kunniansa kautta käsi kohotettuna ja piti +Mathieun kauhistunutta hiljaisuutta surullisena myöntyväisyytenä +sellaisen miehen puolelta, jolla ei ollut tähän mitään vastattavana. Ja +kun Mathieu liikahti, aivankuin olisi tahtonut paeta tästä helvetistä, +sanoi hän vilkkaasti:</p> + +<p>"Vielä sana, herrani. Tuossa talossa, tuolla vastapäätä, erään rikkaan +pankkiirin luona oli talvella palvelustyttö, pieni, ihastuttava, +vaaleanverinen tyttö. Hän tuli raskaaksi, ja hän saapui minun luokseni, +mutta niin myöhään, että minun periaatteitteni mukaan ei sopinut enään +käydä asiaan käsiksi. Ja sitten arvelin minä, että hän asuu liian +lähellä; se on vaarallista panettelun tähden. Kaksi kuukautta kului. +Eräänä aamuna kello kuusi tuli saman talon keittäjä kauhistuneena +noutamaan minua, me hiivimme takatietä seitsemänteen kerrokseen, jossa +hän asui yhdessä tuon pienen palvelustytön kanssa. Ja tiedättekö, mitä +minä näin toisessa sängyssä? Tuon onnettoman tytön ympärillä oli +kokonainen meri verta, hän oli kuollut, ja kädet olivat vielä +suonenvedontapaisesti lapsen kaulan ympärillä, jonka hän oli kuristanut. +Omituisinta oli, että keittäjä, jonka sänky oli vaan parin kyynärän +päässä, ei ollut kuullut mitään, ei valituksia eikä huutoja. Hän ei +tiennyt mitään mistään, ennenkuin heräsi. Voitteko kuvitella +mielessänne, miten se lapsiraukka taisteli kipujaan vastaan, tukahutti +huutonsa, odotti lastaan voidakseen sen sitten kuristaa omilla +vapisevilla käsillään. Ja antaa sitten kaiken verensä virrata pois ja +nukkuu kuolon uneen yhdessä tuon pienen olennon kanssa, jota hänen +jäykistyneet sormensa eivät päästäneet irti! Minä sanoin luonnollisesti +keittäjälle, että minulla ei ollut tässä mitään tekemistä, ja minä +lähetin hänen noutamaan lääkäriä, jotta saataisiin kuolemantodistus. +Mutta uskokaa minua tai olkaa uskomatta, varma vaan on, että minä en ole +koskaan voinut unohtaa sitä tapausta. Minulla on oikein omantunnon +vaivoja siitä, että en auttanut tätä tyttöä. Ja nyt tahdon minä kysyä +teiltä, että jos minä olisin ajanut ulos hänen sikiönsä, niin +tuomitsisitteko te sen teon, enkö minä silloin olisi tehnyt +laupeudentyön?"</p> + +<p>"Luonnollisesti!" huudahti Mathieu, joka oli innokkaasti kuunnellut +kertomusta.</p> + +<p>Mathieu tunsi sydämensä tulevan jääkylmäksi. Kauhistus oli kohonnut +korkeimmilleen, suuremmaksi se ei voinut enään tulla. Hänen mieleensä +johtui, mitä hän oli nähnyt rouva Bourdieun luona, rikoksellisen ja +salaisen äiteyden, vieteltyjä palvelustyttöjä, avioliitonrikkojia, +sukurutsauksen uhreja, jotka tulivat synnyttämään lapsensa +salaisuudessa, tuntemattomia, raukkoja, jotka kulkivat pimeitä kohtaloja +kohden. Täällä, rouva Rouchen luona oli hän naamioidun rikoksellisuuden +silmäin edessä, sikiön, joka kuristettiin, ennenkuin se oli saanut +hengen, synnytettiin kuolleena eli ajetaan ennen aikaansa ulos ja kuolee +ensi hengähdyksellään. Ja kaikkialla kukoistivat lastenmurhat, +kaikkialla kuristettiin lapset, leikattiin paloiksi, käärittiin +sanomalehtipaperiin ja pantiin porttikäytäviin. Avioliittojen lukumäärä +ei ollut alentunut, mutta syntyneitten luku oli alentunut enemmän kuin +neljäsosalla, ja kaikki tämän suurkaupungin lokaviemärit kulettivat +mukanaan lapsenruumiita. Ja kauheinta oli, että tämä nainen, tämä +viheliäinen murhaaja, puhui levollisesti, näytti olevan vakuutettu +työnsä välttämättömyydestä, lausui totuuksia, jotka liikuttivat +Mathieutä. Ne olivat yhteiskunnalliset epäkohdat, rakkauden +luonnottomuus, lakien vääryydet, jotka pakoittivat äidit lapsenmurhiin. +Jumalallinen tunne, elämän kuolematon liekki saastutettiin ja pelkkä +kiima teki ainoastaan sattumalta naiset raskaiksi. Lapsen ensi vavahdus +äidin kohdussa muuttui kauhistukseksi, pelättiin antaa henkeä lapselle, +joka sai erehdystä kiittää olemassa olostaan, tunnettiin tarve +tappamiseen niinkuin rikkaruoho ensi idussaan. Itsekkäisyys kohotti +äänensä: ei yhtään lapsia, ei mitään, mikä estää ahneutemme tai +kunnianhimomme tähden laatimiamme suunnitelmia! Kuolema huomiselle +elämälle, kun me vaan saamme nauttia tänään! Koko kuoleman kanssa +kamppaileva yhteiskunta kohotti tämän häpeällisen huudon, joka julisti +kansakunnan pikaista loppua. Ja Mathieu, joka yhdeksän kuukautta sitten +oli luullut Pariisin niin huonosti kylvetyksi, sinä iltana, jona hän oli +itse vähällä kuulla kiusaajan ääntä ja lähteä kielletyille teille, hän +havaitsi nyt, mitkä pahansuovat ja rikokselliset kädet korjasivat sadon. +Monet siemenet joutuivat luonnollisesti hukkaan, heitettiin kaikkein +polettavaksi, kuivuivat ja paloivat, ja niin paljon haaskautui +viljeltäessä, niin monta tainta annettiin välinpitämättömyydestä +turmeltua. Mutta ei siinä kyllin, julmat kädet jatkoivat hävitystyötä, +kun sato tuli näkyviin. Tuo oli vapaaehtoista sikiön ulosajoa, kaikkein +kuoleman voimain taistelua elämää ja järkähtämätöntä luontoa vastaan, +joka luo äärettömän paljon siementä totuuden ja oikeuden äärettömän +suurta satoa varten.</p> + +<p>Mathieu nousi nyt.</p> + +<p>"Minä sanon vielä kerran, ett'en minä sekaannu siihen, mitä täällä on +tapahtunut. Mutta eikö ole kovin vaarallista pitää tuota kuollutta +naista täällä?"</p> + +<p>Rouva Rouche hymyili melkein huomaamattomasti.</p> + +<p>"Kyllä, meitä vartioidaan hyvin ankarasti. Onneksi on minulla ystäviä +kaikkialla. Minä olen lähettänyt ilmoittamaan kuolemantapauksesta, +lääkäri tulee pian ja kirjoittaa todistuksen keskosen synnyttämisestä."</p> + +<p>Rouva Rouchekin oli noussut seisomaan, ja hänellä oli taaskin tuo +lempeä, rehellinen kasvojenilme, ja näytti siltä kuin hän olisi +surkutellut kaikkea sitä saastaista, jota tässä maailmassa on. Ja taas +muuttui hän hyvin kainon näköiseksi, kun Céleste alkoi:</p> + +<p>"Niin, herrani, se on todellakin totta, kaikki mitä hän tahtoo, se +täytetään. Hän on parhain ihminen maailmassa, tekisi mieli antaa hakata +itsensä palasiksi hänen tähtensä. — Hyvästi, herrani, ja muistakaa, +mitä olette luvannut."</p> + +<p>Ennenkuin Mathieu läksi, tahtoi hän vielä kerran nähdä Morangen ja +koettaa, jos mahdollista, saada hänet mukaansa. Morange istui itkien +kuolleen vaimonsa vieressä, ja hän oli niin menehtynyt, ett'ei hän enään +voinut tuntea tuskiaankaan. Kun Mathieu oli lausunut ensimäiset sanat, +esti tuo onneton hänet puhumasta ja sanoi itse matalalla, tukahtuneella +äänellä, aivankuin olisi pelännyt herättää vaimonsa, joka nukkui siinä +ikuista untaan:</p> + +<p>"Ei, ystäväni, älkää puhuko mitään, se on tarpeetonta. Minä tiedän, +minkä rikoksen olen tehnyt, enkä minä anna sitä koskaan itselleni +anteeksi. Se, että hän nyt makaa tuossa, se on seurauksena siitä, että +minä suostuin tuumaan. Ja kuitenkin minä häntä rakastin, en ole koskaan +tahtonut muuta kuin hänen onneaan, koko minun heikkouteni on siinä, että +olen rakastanut häntä liian paljon. Mutta minähän olin mies, ja kun hän +ajatteli tyhmyyksiä, olisi minun pitänyt olla viisas ja sanoa hänelle, +että se on rikos, josta me varmaankin vielä saamme rangaistuksen. Ah, +kuinka hyvin minä ymmärrän tämän ja annan hänelle anteeksi! Minä olen +mennyttä miestä, minä olen hylky ja minä inhoon itse itseäni."</p> + +<p>Koko hänen vähäpätöisyytensä ja koko hänen hellyytensä tuli esiin +nyyhkytyksissä tunnustaessaan heikkouttaan. Ja hän jatkoi samalla +soinnuttomalla tukahtuneella äänellä:</p> + +<p>"Vaimoni tahtoi olla iloinen, rikas, onnellinen. Se oli luonnollistakin, +kun hän oli niin lahjakas ja kaunis! Minulla oli vaan yksi ilo, minä +tahdoin vaan tyydyttää hänen taipumuksiaan, täyttää hänen toiveitaan. Te +olette nähnyt meidän uuden asumuksemme; se oli maksanut meille liian +paljon. Sitten tuli tuo juttu Crédit Nationalista, jossa minä toivoin +pian voivani hankkia omaisuuden. Kun minä näin, miten haltioihinsa hän +joutui siitä ajatuksestakin, että hän lisää kuormaani uudella lapsella, +tulin minä yhtä hulluksi kuin hänkin, minä luulin vihdoin, että ainoa +pelastus on tuon lapsen laittaminen pois tieltä. Ja nyt makaa vaimoni +tuossa! Se oli poika, ja me olimme niin sydämestämme toivoneet poikaa, +me teimme sen, minkä olimme päättäneet ja juuri sentähden, että olimme +varmat siitä, että se on tyttö, jolle meidän sitten olisi pakko hankkia +myötäjäiset! Ja nyt on se pieni poika kuollut, ja minä olen heidät +molemmat tappanut. Minä en tahtonut antaa lapsen elää, ja lapsi vei +äidin mukanaan."</p> + +<p>Hänen kumea äänensä, joka muistutti kaukaista hautauskellon soittoa, +viilsi Mathieun sydäntä. Hän mietiskeli turhaan lohdutuksen sanoja ja +alkoi sitten puhua Reinestä.</p> + +<p>"Reine, aivan oikein, minä pidän paljon hänestä. Hän on niin äitinsä +kaltainen. Pidättehän te hänen luonanne huomiseen asti? Älkää puhuko +hänelle tästä mitään, antakaa hänen leikkiä, minä tahdon itse kertoa +hänelle onnettomuudesta. Ja nyt pyydän minä, älkää kiusatko minua, +antakaa minun olla täällä. Minä lupaan teille, että olen järkevä, minä +istun tässä tyynesti ja vartioitsen häntä. Minulta ei kuulla ääntäkään, +minä en häiritse ketään."</p> + +<p>Hänen äänensä katkesi, hän voi ainoastaan sopertaa muutamia epäröiviä +sanoja istuissaan siinä ja katsellessaan mennyttä elämäänsä.</p> + +<p>"Hän, jolla oli niin paljon elämäniloa, temmattiin pois näin äkkiä! +Eilen tähän aikaan voi hän kävellä ja puhua, minä tahdoin ostaa hänelle +hatun, jonka hän oli nähnyt... Jumalani, minähän olin yhtä syyllinen +kuin hänkin, miksei Valérie ottanut minua mukaansa!"</p> + +<p>Mathieun täytyi suostua jättämään hänet rauhaan nähdessään hänen istuvan +siinä niin masennettuna ja levollisena. Hän meni ulos, juoksi +vaunuihin, jotka olivat häntä odottaneet. Oi, mikä helpoitus nähdä taas +päivänpaiste, kansaa kuhisevat kadut, hengittää raitista ilmaa, joka +virtasi sisään vaunujen molemmista avatuista ikkunoista! Kun hän tuli +pois tuosta myrkyllisestä varjosta, hengitti hän syvään laveaa +avaruutta, joka säteili tervettä iloa. Hän oli näkevinään Mariannen +kuvan lohduttavana lupauksena elämän pikaisesta voitosta, korvauksena +kaikesta häpeällisyydestä ja vääryydestä. Hänen rakastettu vaimonsa! Hän +oli rohkea ja tervejärkinen, häntä elähytti ikuinen toivo! Hän voisi +tuskaisena aikana voittaa voiton rakkauden ja hedelmällisyyden hyväksi, +hän voisi tehdä työtä tulevaisuuden sukukunnan hyväksi! Mathieu joutui +epätoivoon vaunujen hitauden tähden, hän himoitsi takaisin pieneen, +päivänpaisteiseen ja tuoksuavaan kotiinsa ollakseen mukana elämän +runoelmassa, ollakseen todistajana uuden, pienen olennon syntymässä, +kaikessa tuossa kärsimyksessä ja kaikessa ilossa, elämän ikuisessa +korkeassa voimassa!</p> + +<p>Kun hän tuli kotiin, hämmästyi hän nähdessään tämän pienen talon +päivänpaisteisen ilon. Ylemmässä eteisessä oli ruusuvihko, joka oli +tuotu Mariannen huoneesta ja joka täytti koko porraskäytävän +tuoksullaan. Kun hän tuli huoneesen, loisti se lumivalkeana kaikista +niistä liinavaatteista, joita oli levitetty auringon valaisemain +huonekalujen päälle. Puoliavoimesta ikkunasta virtasi sisään aikainen +kevät.</p> + +<p>Mutta hän huomasi heti että vartioimassa oleva nainen oli yksin.</p> + +<p>"Eikö tohtori Boutan ole vielä tullut?"</p> + +<p>"Ei, täällä ei ole ollut ainoatakaan ihmistä. Rouva on hyvin sairas."</p> + +<p>Mathieu oli mennyt Mariannen luokse, joka makasi siinä hyvin kalpeana, +silmät ummessa, ja näytti taistelevan kovaa taistelua. Mathieu oli +pahoillaan, kertoi, että siitä on pian kaksi tuntia kuin tohtori oli +luvannut tulla heti.</p> + +<p>"Ja minä, rakkaani, minä kun olen jättänyt sinun niin yksiksesi! Minä +luulin, että Boutan on luonasi. Rouva Séguin oli synnyttänyt, tohtorin +olisi pitänyt olla täällä."</p> + +<p>Marianne oli hitaasti aukaissut silmänsä ja koettanut hymyillä. Mutta +hän ei voinut puhua heti, vihdoin sanoi hän kuitenkin heikolla, +läähättävällä äänellä:</p> + +<p>"Miksi sinä suutut? Jos hän ei tule, niin on se siitä syystä, että +jotakin on tapahtunut. Mitä hän muuten voisi tehdä minulle! Tässä täytyy +vaan odottaa."</p> + +<p>Mutta nyt sai hän niin ankaran kohtauksen, että koko hänen ruumiinsa +vapisi ja vääristyi, ja sydäntäsärkevä valitushuuto pääsi hänen +huuliltaan. Suuret kyyneleet valuivat hänen poskilleen.</p> + +<p>"Oi, rakkaani, rakkaani", sanoi Mathieu ja purskahti itkuun myöskin hän, +"onko se mahdollista, että sinä kärsit noin hirveästi! Minä kun toivoin, +että kaikki kävisi helposti! Viime kerralla ei sinulla ollut noin +vaikeita tuskia."</p> + +<p>Marianne tyyntyi ja hymyili taas.</p> + +<p>"Viime kerralla luulin minä repeytyväni palasiksi, sinä et sitä muista. +Mutta älä ole levoton, sinähän tiedät, että minä alistun ilolla +kaikkeen. Istu tähän viereeni äläkä puhu enään mitään. Pieninkin ääni +pahentaa minun kipujani."</p> + +<p>Mathieu lankesi polvilleen, tarttui Mariannen käteen, joka oli vuoteen +laidalla, ja painoi poskeaan sitä vastaan, aivankuin hän olisi +kosketuksen kautta tahtonut tulla yhdeksi Mariannen kanssa ja jakaa +hänen kärsimyksensä. Eräs muisto sukelsi äkkiä esiin, Morange oli tehnyt +samoin, hän oli pannut polttavan poskensa kuolleen Valérien jääkylmää +kättä vasten. Mutta kaikki tuon onnettoman miehen kuumeinen palo ei +saanut marmorikättä lämpenemään, jotavastoin Mathieu tunsi, että hän +tämän kosketuksen kautta otti tuskan kanssa taistelevalta vaimoltaan +pienen osan hänen kärsimyksiään. Hän kärsi yhdessä vaimonsa kanssa, hän +kuuli pienimmänkin kivun aallon, joka vyöryi hänen jäsenissään, hän +lievitti tuota ankaraa työtä, elämän luomista. Ne hellät huolet, joilla +hän oli vaalinut vaimoaan raskauden aikana ja palvellut häntä kuin aina +saapuvilla oleva palvelija, hänen intonsa säästää vaimoaan +pienimmältäkin murheelta, lahjoittaa hänelle iloa alkavaksi päiväksi ja +toivoa tulevaksi, olivat hänen silmissään liian pieni osa siinä +välttämättömässä työssä, jota vaadittiin heidän yhteisen +tarkoitusperänsä toteuttamiseksi, uuden olennon luomiseksi. Kun on isä +ja kunniantuntoa rinnassa, kun tahtoo, että lapsi on oleva terve ja +voimakas, silloin pitää rakastaa raskaana olevaa äitiä niinkuin on +rakastanut lempivää vaimoa silloin kuin uusi elämänkipinä sytytettiin +pyhällä hehkulla, äärettömällä intohimolla, joka sulattaa molemmat +aviopuolisot yhdeksi. Ja Mathieun suurin huoli oli nyt, kun hän näki +vaimonsa kärsivän, se, että hän olisi tahtonut olla hänelle lohdutuksena +ja tukena, ottaa häneltä puolet kärsimyksistä, niinkuin hän oli jakanut +hänen kanssaan onnenkin.</p> + +<p>Mathieulle tuli nyt pitkä ja tuskallinen odotuksen aika. Minuutit +kuluivat, sitten tunti, kaksi tuntia. Vielä ei näkynyt tohtori Boutania. +Palvelustyttö, joka lähetettiin Séguinille tuli takaisin sellaisilla +terveisillä, että tohtori tulee pian perässä. He odottivat yhä. Marianne +oli pakoittanut Mathieun istumaan, mutta salli hänen yhä pitää kättään. +Molemmat olivat vaiti, kalpeina samasta tuskasta, vaihtoivat ainoastaan +silloin tällöin pari hellän levottomuuden sanaa.</p> + +<p>Soitettiin ja Mathieu hyökkäsi alas. Kun hän näki tohtori Boutanin +portaitten alapäässä, huudahti hän:</p> + +<p>"Ah, tohtori, tohtori...!"</p> + +<p>"Älkää nuhdelko minua, rakas ystäväni. Te ette voi aavistaakaan, mitä +levottomuutta minun on täytynyt kärsiä. Se pieni rouvaparka on ollut +pari kertaa kuolemaisillaan minun käsiini. Vihdoinkin päättyi synnytys; +silloin oli hän vähällä saada suonenvedon. Se oli juuri sitä, jota minä +jo alussa olin pelännyt. Mutta, Jumalan kiitos, nyt minä luulen, että +hänellä ei ole enään hätää."</p> + +<p>Hän riisui hattunsa ja päällystakkinsa ruokasaliin.</p> + +<p>"Ja miten voi naisella muuten ollakaan muu kuin vaikea synnytys, kun hän +vielä seitsemäntenä kuukautena nyörittää itseään niin, että on vähällä +tukehtua, ottaa osaa seuraelämään, käy teaattereissa, syö ja juo mitä +tahansa noudattamatta vähääkään varovaisuutta! Sen lisäksi on hän +arveluttavan hermostunut, ja hänellä on paljon perhesuruja. +Vähemmästäkin voisi kuolla. Mutta kaikki tämä ei teitä huvita. +Puhukaamme nyt teidän asioistanne."</p> + +<p>Kun hän tuli makuuhuoneesen, otti Marianne hänet vastaan samalla +nuhteella:</p> + +<p>"Ah, tohtori, tohtori...!"</p> + +<p>"Tässä minä olen, rakas rouvani. Minä vakuutan, ett'en voinut tulla +aikaisemmin. Muuten minä tunnustan, ett'en minä ollenkaan ollut levoton +teidän tähtenne, sillä minä tiedän, että te olette vahva ja voimakas."</p> + +<p>"Mutta minulla on hirmuiset tuskat."</p> + +<p>"Sitä parempi, niin pitää ollakin. Sitä nopeammin niistä myös tulee +loppu."</p> + +<p>Boutan laski leikkiä ja sanoi, että Mariannen pitäisi jo pian tottua +tuollaisiin pahoinvointeihin. Neljän, viiden tunnin tuskat, mitä se +merkitsi, kun kaikki kuitenkin käy hyvin eikä ole syytä pienimpäänkään +levottomuuteen?</p> + +<p>Kun hän oli ottanut suuren, valkean esiliinan eteensä ja oli tarkasti +tutkinut potilasta, huudahti hän ihmettelevällä äänellä:</p> + +<p>"Tämä on omituista, minä en ole koskaan nähnyt näin lupaavaa tapausta. +Tunnissa on piltti syntynyt. Sitä voi sanoa hyväksi työksi!"</p> + +<p>Sairaanhoitajan avulla pani hän nopeasti kaikki järjestykseen, +liinavaatteet ja muut. Jokaiseen Mariannen valitukseen vastasi hän +rohkaisevilla sanoilla ja kehoitti häntä itse avittamaan, jotta työ +joutuisi. Kun Marianne eräänä levollisena hetkenä kysyi, miten rouva +Séguinin laita oli, vastasi Boutan ainoastaan, että hän on saanut tytön, +miehensä suureksi harmiksi. Ja kun hän kysyi Mathieultä hänen käyntiään +Morangen luona, sai hän sen vastauksen, että Valérie on hyvin sairas. +Minkätähden olisivat he vaikeuttaneet hänen taisteluaan kertomalla +surullisia juttuja? Nyt alkoi viimeinen ponnistus, joka pusersi +Mariannesta pitkiä, sydäntäsärkeviä huutoja tasaisilla väliajoilla. Hän +heitti päänsä taaksepäin, sulki silmänsä, ja pahasti vääristyi koko +hänen ruumiinsa. Mathieu oli ihan mieletönnä eikä voinut olla alallaan. +Tämä ainainen valitus vihloi hänen omaa sydäntään, ja hänestä tuntui +kuin hänen omat jäsenensä olisi revitty kappaleiksi. Hän kumartui +sairaan puoleen, jonka suljetuista silmistä kyyneleet virtasivat, ja hän +suuteli noita itkeviä silmäparkoja, hän joi noita kyyneleitä.</p> + +<p>"Teidän pitäisi mennä tiehenne, ystäväni", sanoi tohtori vihdoin, "te +häiritsette minun työtäni."</p> + +<p>Palvelustyttö tuli ylös ja sanoi, että herra Beauchêne oli tuolla +alhaalla ja kysyi, mitenkä täällä jaksetaan. Mathieu, joka tunsi +olevansa vähällä purskahtaa itkuun, meni hetkeksi alas.</p> + +<p>"No, ystäväni, pitkällekö te olette tullut? Constance pyysi minun +tulemaan tänne kuulemaan sitä. Onko kaikki jo ohitse?"</p> + +<p>"Ei, ei vielä", vastasi murtunut miesparka.</p> + +<p>Toinen nauroi iloissaan siitä, että hän pääsi sellaisista kiusallisista +mielenliikutuksista. Hän ei ollut sammuttanut sikaariaan, ja hän näytti +yhtä tyytyväiseltä ja elonhaluiselta kuin tavallista.</p> + +<p>"Ja sitten tahdon minä sanoa, että teidän lapsillanne ei ole ikävä. Ne +vekkulit ovat syöneet kuin sudet, ja nyt he hyppivät ja meluavat ... +minä en ymmärrä, miten te voitte elää sellaisessa melussa. Me olemme +myös lähettäneet noutamaan kotiimme molemmat pienet Séguinit, mutta he +ovat vähän hiljaisempia, he pelkäävät likaavansa itsensä. Niitä on siis +seitsemän oman poikamme ja Reinen kanssa, joka jo on iso nainen. Ja se +on liian paljon sellaisille ihmisille, jotka itsepintaisesti tyytyvät +vaan yhteen."</p> + +<p>Tämä leikinlasku sai hänen iloisuutensa kaksinkertaiseksi. Mutta Reinen +nimi sai pöyristyksen kulkemaan Mathieun ruumiin läpitse. Hän oli +näkevinään Valérien makaavan kuolleena tuolla kaukana likaisella +lavitsalla, ja murtuneen Morangen istuvan hänen vieressään +vartioitsemassa.</p> + +<p>"Leikkiikö Reinekin?" kysyi hän.</p> + +<p>"Leikkii kuin pieni hupsu. Hän leikkii mammaa toisten kanssa. Mutta hän +ei tahdo kuin yhden babyn. Ne viisi muuta ovat palvelijoita. Mikä +ihastuttava pikku rouva hänestä tulee kolmen neljän vuoden perästä!"</p> + +<p>Hän vaikeni, huohotti ja lakkasi hetkeksi nauramasta.</p> + +<p>"Onnettomuudeksi meidän pikku Maurice tuli taas jaloistaan heikoksi +aamulla. Hän kasvaa liian nopeasti, se poika. Äidin täytyi panna hänet +maata leposohvalle noitten kuuden keskeen, ja voinette arvata, että hän +tuntee itsensä hieman alakuloiseksi siitä, ett'ei hän voi hyppiä ja +nauraa niinkuin ne muut. Pikku piltti parka!"</p> + +<p>Hän katsoi poispäin, ja hetkiseksi peitti pilvi hänen kasvonsa. Hän +tunsi ehkä saman salaperäisen, jääkylmän tuulahduksen, joka oli saanut +Constancen kauhistumaan eräänä iltana, kun hän näki poikansa pyörtyvän. +Mutta pian poistui pilvi, ja näytti siltä kuin hän tietämättään olisi +tehnyt vertauksen, sillä hän kysyi iloisesti:</p> + +<p>"A propos, se kaunis vaaleanverinen, eikö hän ole vielä valmis?"</p> + +<p>Mathieu kummastui, mutta ymmärsi vihdoin, että hän kysyi, eikö Norine jo +ole synnyttänyt lastaan.</p> + +<p>"Ei vielä, siihen on vielä kuukausi, niinkuin tiedätte."</p> + +<p>"Minäkö! Minä en tiedä mitään ja minun kysymykseni oli itse asiassa +tyhmä, sillä minä en tahdokaan mitään tietää. Kun te olette maksanut +kaikki, niin saatte sanoa hänelle vielä kerran, että minä en tahdo +tietää sen enempää hänestä enkä lapsesta."</p> + +<p>Nyt kuului sairaanhoitajattaren ääni ylhäältä portailta.</p> + +<p>"Herra! Herra! Tulkaa heti!"</p> + +<p>Beauchênekin kiirehti häntä.</p> + +<p>"Menkää, menkää, ystäväni. Minä odotan hieman saadakseni tietää, saanko +mies- vai naissukulaisen."</p> + +<p>Kun Mathieu tuli huoneesen, häikäsi hänen silmiään. Ikkunasta, jonka +verhot oli vedetty syrjään, virtasi sisään säkenöitsevä päivänpaiste. Ja +hän näki tohtorin valkeassa esiliinassaan auttavan lasta yli kynnyksen. +Ja hän kuuli Mariannen, rakastetun, lemmityn Mariannensa huudahtavan +äitien viimeisen huudon, joka vapisi ilosta, tuskasta ja toivosta, ja +melkein samassa silmänräpäyksessä vastasi siihen äsken syntyneen vieno +tervehdys päivän valolle. Se oli tehty, taaskin uusi olento jatkoi +olentojen ketjua sädehtivässä auringon valossa.</p> + +<p>"Se on poika", sanoi tohtori.</p> + +<p>Mathieu kumartui jo Mariannen puoleen, ja äärettömän suuren hellyyden ja +kiitollisuuden purkauksessa suuteli hän vaimonsa kauniita, vielä +kyyneleisiä silmiä. Mutta nyt hymyili Marianne kyyneleittensä lävitse.</p> + +<p>"Ah, minun rakas, rakas vaimoni, miten sinä olet ollut kiltti ja urhea, +ja miten minä sinua rakastankin!"</p> + +<p>"Niin, niin, minä olen niin onnellinen, ja nyt rakastan minä sinua vielä +enemmän kaiken sen rakkauden tähden, jota sinä olet minulle niin +ylenpaltisesti osoittanut."</p> + +<p>Tohtori Boutan kielsi Mariannen puhumasta ainoatakaan sanaa enää. Hän +oli aivan ihastunut tuohon kauniisen lapseen, mutta kun vanhemmat +pitävät toisistaan eivätkä käytä minkäänlaisia temppuja luontoa +pettääkseen ja elävät terveellisesti ja järjellisesti, välittämättä +maailman tyhmistä tavoista, niin silloinhan heidän täytyy saada kaikkein +komeimmat lapset, lausuili hän.</p> + +<p>Mathieu hyökkäsi portaille ja huusi:</p> + +<p>"Se on poika!"</p> + +<p>"Bravo", vastasi Beauchênen ivallinen ääni alhaalta, "nyt teillä on +neljä, tyttöä lukuun ottamatta. Minä toivotan onnea! Ja nyt minä menen +heti kotiin kertomaan tätä Constancelle."</p> + +<p>Oi, tuo taistelun ja voiton huone, jonne Mathieu nyt taas meni, se +sädehti kuin sädekehässä! Marianne vapisi vielä kestetyn kärsimyksensä +tähden, mutta mikä pyhä kärsimys, ja mikä ääretön tulevaisuuden toivo +täytti hänen nyt, suloinen, kaunis ilo siitä, että hän on antanut hengen +uudelle olennolle! Mitä sillä on väliä, vaikka kuolema tekikin +välttämätöntä työtään, mitä sillä oli väliä, että huonosti kylvetyn ja +huonosti viljellyn pellon vilja harveni siitä, että siemenet eivät +itäneet? Sato tulisi kuitenkin yhä rikkaammaksi, ja kiitos siitä +rakastavain jumalalliselle tuhlaamiselle, rakastavaisten, joita maailmaa +luova rakkaus kiihoitti. Ja korvaus tuli aina pian, elämä puhkesi +liekkiin kaikkialla kuin tulipalo, kuohui toisaalla, kun viikate +toisaalla niitti, ja nyt vietti se tässä huoneessa voitonjuhlaansa, +aivankuin korvatakseen muut rikokselliset ja salaiset raskaudet, muut +hirveät ja häpeälliset synnytykset. Yksi ainoa olento, joka syntyi, tuo +heikkoääninen, alaston raukka, oli arvaamaton aarre lisääntyneessä +elämässä, oli ikuisuuden vakaannuttaja. Ja niinkuin koko lämmin suviyö +oli tuoksuineen tulvannut sisään sinä iltana, jolloin hän siitettiin, +jotta koko luonto olisi saanut ottaa osaa hedelmöivään syleilyyn, samoin +virtasi tänään, synnyinhetkenä, hehkuva aurinko sisään, loi elämää ja +lauloi voitonhymnin ikuisesta elämästä ikuisen lemmen kautta.</p> + +<hr class="r45" /> + + + + + + +<h2>KOLMAS KIRJA</h2> + +<hr class="chapter" /> + + + + +<h3>I</h3> + + +<p>"Etkö sinä kuule, mitä minä sanon, minä osaan aivan hyvin kylvettää +hänen ilman Zoén apuakin", huusi Mathieu suuttuneena. "Makaa sinä vaan +vuoteessasi ja nauti lepoa."</p> + +<p>"Mutta täytyyhän Zoén panna kylpyamme kuntoon ja kantaa siihen lämmintä +vettä", vastasi Marianne.</p> + +<p>Hän nauroi, ja Mathieun täytyi myöskin nauraa.</p> + +<p>Kaksi päivää sitten olivat he taas muuttaneet takaisin tähän pieneen +taloon, jonka he olivat vuokranneet Séguinilta, metsänlaidasta +Janvillessä. Heillä oli niin kiire päästä takaisin maalle, että Marianne +oli vasten tohtorin tahtoa ollut niin varomaton, että oli antanut tuoda +itsensä tänne ulos neljätoista päivää synnyttämisensä jälkeen. Mutta +maaliskuu oli tänä vuonna niin päivän paisteinen ja kevätmäinen, että +hän tunsi itsensä ainoastaan hieman väsyneeksi matkan jälkeen. Ja nyt +sunnuntaina, kun Mathieun ei tarvinnut mennä konttooriinsa ja iloitsi +siitä, että saa viettää koko päivän yhdessä vaimonsa kanssa, vaati hän, +että Marianne makaisi aina aamiaiseen asti, kello kahteentoista.</p> + +<p>"Minunhan täytyy vähän osata katsoa lasta", sanoi hän, "sillä aikaa kuin +sinä lepäät. Sinähän pidät häntä sylissäsi aamusta iltaan. Ja jos sinä +tietäisit, miten minä nautin siitä, että saan olla tässä huoneessa +yhdessä sinun ja pikkulemmikkimme kanssa!"</p> + +<p>Hän meni suutelemaan vaimoaan ja tämä vastasi hymyillen hänen +suuteloonsa. Sitten kumartui Marianne kehtoon päin, joka oli sängyn +vieressä.</p> + +<p>"Mutta nuori herra Gervais nukkuu kuin tukki. Katso häntä! Eihän sinulla +vaan voi olla sydäntä herättää häntä?"</p> + +<p>Molemmat katselivat nyt hetken, mitenkä hän nukkui. Marianne oli pannut +kätensä miehensä kaulalle, heidän hiuksensa ja hengityksensä sulivat +yhteen, ja he hymyilivät onnellisina kehdolle, jossa pieni, hento olento +lepäsi. Hän oli kaunis poika, ja puhtonen ja valkea, mutta täytyy olla +isä ja äiti voidakseen päätellä niin paljon tuosta tuskin valmiista +ihmisaineesta kehittymättömine piirteineen. Kun hän nimittäin aukasi +silmänsä, huusivat he vilkkaasti:</p> + +<p>"Hän näki minun!"</p> + +<p>"Niin näkikin. Ja minun myös, hän katseli minua, hän käänsi päätään."</p> + +<p>"Tuo pikku enkeli!"</p> + +<p>Se oli ainoastaan mielikuvitusta. Mutta nuo rakkaat, pienet kasvot +sanoivat heille niin paljon, jota ei kukaan muu olisi ymmärtänyt. He +löysivät itsensä ja toisensa niissä, he keksivät niin monta +yhdennäköisyyttä, että he voivat tuntikaudet keskustella siitä tärkeästä +kysymyksestä, kumman näköinen hän enimmän oli. Molemmat väittivät +itsepintaisesti että hän oli toisen elävä kuva.</p> + +<p>Herra Gervais rupesi luonnollisesti heti huutamaan, kun sai silmänsä +auki. Mutta Marianne oli taipumaton: ensin kylpy, sitten aamiainen. Zoé +kantoi ylös lämpimän veden ja pani sitten ikkunan luona, +päivänpaisteessa olevan kylpyammeen kuntoon. Ja Mathieu kylvetti lapsen, +pesi sitä kolme minuuttia hienolla pesusienellä, ja Marianne johti +sängystään työtä laskien leikkiä Mathieun liiallisesta varovaisuudesta; +näytti siltä kuin Mathieu olisi pidellyt pientä, äskensyntynyttä +jumalaa, jonka hän pelkäsi musertavansa sormiensa välissä. He yhä vaan +ihailivat häntä. Miten kaunis hän oli vedessä ruusunpunaisine ihoineen, +kimallellen auringon paistessa. Ja miten kiltti hän sitten oli, sillä +ihme oli nähdä hänen vaikenevan äkkiä ja olevan autuaallisen tyytyväinen +heti, kun tunsi hyväilevän, haalean veden kosketuksen. Ei koskaan ollut +kelläkään vanhemmilla ollut sellaista aarretta.</p> + +<p>"Nyt", sanoi Mathieu, kun Zoé oli auttanut häntä kuivaamaan pojan +hienolla liinavaatteella, "nyt me punnitsemme herra Gervaisin."</p> + +<p>Se oli vaikea tehtävä, joka tuli vielä vaikeammaksi sen +vastenmielisyyden tähden, jota pienokainen osoitti tätä tointa vastaan. +Hän tenäsi vastaan ja potkieli vaa'assa, niin että oli mahdotonta saada +vaaka suoraan ja määrätä ne grammat, jotka hän oli enentynyt painossa +viikon kuluessa. Äidin täytyi sekaantua asiaan.</p> + +<p>"Pane vaaka pöydälle minun sänkyni viereen ja anna pienokainen minulle +pyyhinliinassa. Sitten me vähennämme pois pyyhinliinan painon."</p> + +<p>Mutta nyt tapahtui tuo tavallinen aamuhyökkäys. Nuo neljä lasta, jotka +jo alkoivat itse saada päälleen vanhempain auttaessa nuorempia ja Zoén +ollessa saapuvilla, hyökkäsivät nyt sisään kuin villi hevoslauma. He +olivat jo kietoutuneet isän kaulaan; nyt tekivät he rynnäkön äidin +sänkyä vastaan tervehtiäkseen häntä; he ikäänkuin kivettyivät +ihmettelystä nähdessään Gervaisin vaa'assa.</p> + +<p>"Minkätähden hän nyt taas punnitaan?" kysyi Ambroise, nuorin pojista.</p> + +<p>Molemmat kaksoset, Blaise ja Denis, vastasivat yhteen ääneen:</p> + +<p>"Olethan sinä kuullut, että sentähden, että oltaisiin varmat siitä, että +mammaa ei ole petetty, vaan että he punnitsivat oikein, kun mamma osti +hänet torilta!"</p> + +<p>Mutta Rose, jonka jalat eivät vielä olleet oikein varmat, laahasi +itseään eteenpäin sängyn laitaa pitkin, tarttui vaakaan ja huusi +kimakalla äänellään:</p> + +<p>"Tahdon nähdä! Tahdon nähdä!"</p> + +<p>Hän oli vähällä vetää kumoon kaikki. Lapset täytyi heti viedä ulos, +sillä nyt he tahtoivat kaikki neljä olla mukana ja kurkoittivat pieniä +käsiään.</p> + +<p>"Rakkaani", sanoi isä, "tehkää minulle se palvelus, että menette ulos +leikkimään. Ottakaa hattunne, auringon tähden, ja pysykää ikkunan alla, +että kuulemme äänenne."</p> + +<p>Mariannen onnistui vihdoin saada vaaka seisomaan Gervaisin huudosta ja +potkimisesta huolimatta. Ja ajatelkaa, miten hauskaa, hänen painonsa oli +lisääntynyt seitsemällä grammalla! Tähän asti oli hänen painonsa ollut +aina melkein sama. Mutta nyt hän oli alkanut kasvaa! He olivat jo +näkevinään hänen kävelevän suurena ja voimakkaana. Äiti nousi istualleen +ja kapaloitsi hänet tottuneilla käsillään vastaten leikillisesti hänen +huutoonsa:</p> + +<p>"Niin, niin, minä tiedän, että meillä on hyvin nälkä ... ruoka on pian +valmis, liemiruoka on tulella, me annamme sitä pian, aivan lämpimänä."</p> + +<p>Marianne oli pannut komeat hiuksensa suureen solmuun, niin että hänen +valkea kaulansa paljastui, hän oli puettu ainoastaan kauniisen valkeasta +flanellista tehtyyn aamuröijyyn, joka oli reunustettu pitseillä, ja +hänen paljaista käsivarsistaan näkyi ainoastaan pieni osa. Nojaten +selkäänsä kahteen tyynyyn nauroi hän yhä vaan ja otti sitten esiin +valkean rintansa, ja nälkäinen lapsi, joka ei vielä nähnyt, etsi sitä +käsin ja huulin. Kun hän oli löytänyt, mitä etsi, imi hän ahnaasti, +aivan kuin olisi tahtonut imeä koko äitinsä, kaiken hänen parhaimman +verensä.</p> + +<p>Marianne huudahti heikosti, vielä hymyillen.</p> + +<p>"Ai, tuota pikku peikkoa, se tekee minulle pahaa!"</p> + +<p>Kun Mathieu aikoi vetää eteen ikkunanverhon väittäen, että he saavat +liian paljon auringonvaloa, sanoi Marianne:</p> + +<p>"Ei, ei, anna meidän pitää aurinko! Se ei meitä häiritse, se täyttää +meidän suonemme keväällä!"</p> + +<p>Hän tuli takaisin ja vaipui äännetönnä ihailemaan tuota kaunista +näytelmää. Se oli terve, kaunis elämä itse, joka kukki siinä kirkkaassa +auringon valossa; hän näki ikuisen elämän pyhimmän symboolin: lapsen +äitinsä rinnoilla. Se oli raskaustilan jatkoa, äiti uhrasi itsensä vielä +monina pitkinä kuukausina, täydensi uuden ihmisolennon luomista, aukasi +sen elämän lähteen, joka virtasi hänen sisästään koko maailmaan. Hän oli +kivulla synnyttänyt lapsensa painaakseen sitä sitten rintaansa vasten, +uutta lempeää asuinpaikkaa vasten, jossa oli lämpöä ja ruokaa. Ei mikään +ole sen luonnollisempaa ja välttämättömämpää. Molempain heidän +kauneutensa ja terveytensä tähden antoi hän ravintoa annettuaan ensin +hengen. Se ilo, se ääretön toivo, joka heistä sädehti, oli ainoastaan +tuo luonnollinen majesteettisyys kaikissa niissä, jotka kasvavat +terveellisesti ja loogillisesti ja tekevät ihmissadon rikkaammaksi.</p> + +<p>Zoé, joka oli siivonnut huoneen ja vienyt kylpyammeen ulos, tuli nyt +taas ylös suuri sireenivihko vaasissa ja ilmoitti, että herra ja rouva +Angelin olivat alhaalla ja kysyivät, miten rouva jaksaa.</p> + +<p>"Käske heidän tulla tänne ylös", sanoi Marianne iloisesti. "Minä voin +kyllä ottaa vastaan heidät."</p> + +<p>Angelinit olivat se rakastunut pari, joka asui pienessä talossa +Janvillessä ja teki pitkiä kävelymatkoja yksinäisillä teillä ja +poluilla. Rouva oli ihastuttavan kaunis, pitkä, tummaihoinen, +kaunisvartaloinen ja näytti aina iloiselta ja elämänhaluiselta. Mies oli +vaaleaverinen ja hartiakas ja näytti musketööriltä. Paitsi niitä +kymmentätuhatta, jonka he saivat korkoina ja joka teki mahdolliseksi +heidän suruttoman elämänsä, ansaitsi mies vielä vähän rahaa maalaamalla +viuhkoihin ruusuja ja kauniitten naisten kuvia. Heidän elämänsä oli +tähän asti ollut alituista lemmenkuherrusta. Viime kesän loppupuolella +olivat he tulleet ystävällisiin väleihin Fromentein kanssa, jotka he +tapasivat joka päivä.</p> + +<p>"Eikö ole nenäkästä, jos me nyt tulemme sisälle?" huusi Angelin +sointuvalla äänellä alhaalta.</p> + +<p>Kun rouva Angelin oli vilkastuneena kävelymatkastaan kevätauringossa +suudellut Mariannea, pyysi hän anteeksi varhaista vierailuaan.</p> + +<p>"Ajatelkaahan, vasta eilen illalla saimme me tietää, että te olette jo +täällä. Emme me odottaneet teitä ennenkuin kahdeksan päivän kuluttua. +Kun me kulimme tästä sivuitse, emme voineet vastustaa halua pistäytyä +sisälle kuulemaan, miten voitte ... annattehan te anteeksi, eikö totta?"</p> + +<p>Vastausta odottamatta jatkoi hän taas kuin auringonvalosta juopunut +leivonen:</p> + +<p>"Vai niin, tuossa hän on, tuo pieni, uusi herra. Poika, eikö niin? Ja +kaikki on käynyt hyvin, sen minä näen. Teidän käy aina hyvin. Oi, miten +pieni hän on vielä ja suloinen! Katsohan, Robert, miten soma hän on, kun +hän imee. Oikea pieni nukke, oo, miten hauska hän on! Häntä on oikein +hupainen katsella."</p> + +<p>Kun mies näki, että hänen vaimonsa oli niin huvitettu, tuli hänkin +lapsen luokse ja yhtyi ihailuun ollakseen vaimolleen mieliksi.</p> + +<p>"Oh, hän on todellakin sievä. Minä olen nähnyt toisia, jotka ovat +inhoittavia, aina laihoja ja punasinertäviä ja näyttävät kynityiltä +kananpojilta. Kun pikkulapset ovat valkeita ja täyteläisiä, niin niitä +on hauska katsella."</p> + +<p>"Mutta tehän voitte saada samanlaisen, kun vaan tahdotte", huudahti +Mathieu nauraen. "Te kun olette molemmat niin terveitä..."</p> + +<p>"Ei, ei, siitähän ei voi koskaan olla varma. Ja muuten Claire ei tahdo +lasta, ennenkuin hän on tullut kolmenkymmenen vanhaksi. Meillä on vielä +viisi vuotta jälellä elääksemme toisiamme varten. Kun Claire täyttää +kolmekymmentä, niin saammepa sitten nähdä."</p> + +<p>Rouva Angelin oli kuitenkin hyvin ihastunut ja katseli yhä lasta, +aivankuin hänen olisi ruvennut tekemään mieli uutta leikkikalua; +luultavasti heräsi äidintunne myös äkkiä hänessä. Hän ei ollut paha, +päinvastoin oli hänellä hyvä sydän, vaikka hän näytti ajattelevan +ainoastaan itseään ja rakkauttaan.</p> + +<p>"Oi, Robert", sanoi hän, "jos mulla kuitenkin olisi yksi!"</p> + +<p>"Vai niin, minä en enään ole kylliksi sinulle", vastasi mies +leikillisesti. "Sinähän tiedät, että me yhdeksän kuukauden raskauden ja +viidentoista kuukauden imetyksen aikana emme sitten voisi edes suudella +toisiamme. Se on kaksi vuotta ilman pienintäkään hyväilyä."</p> + +<p>Mathieu nauroi.</p> + +<p>"Se on hieman liioiteltu. Mutta parasta on joka tapauksessa kieltäytyä +siitä."</p> + +<p>"Kuulethan, Claire, kieltäytyä! Mikä sietämätön sana! Mutta jos minä en +voi, jos minä menen toisten luo?"</p> + +<p>Molemmat naiset punastuivat, mutta eivät närkästyneet tuosta +tavallisesta leikistä tämän mieluisan puheenaineen suhteen. Eikö heille +voitu antaa sitä suurta, suloista hellyydentodistusta, että oltaisiin +uskollisia ja odoteltaisiin? Mennä toisten luo, sehän on inhoittavaa, +vastenmielistä!</p> + +<p>"Antaa hänen pakista", sanoi rouva Angelin. "Hän rakastaa minua liian +paljon, hän ei edes tiedä, onko muita naisia olemassakaan."</p> + +<p>Mutta hän alkoi kuitenkin tuntea jonkinlaista mustasukkaista +levottomuutta. Ja kun hän katseli Mariannea, ei hän voinut tehdä +ääneensä sitä kysymystä, että eikö raskaudentila pilaa hänen kauneuttaan +ja vieroita miestä hänestä. Tämä iloinen, terve nainen lapsi rinnoillaan +tässä valkeassa, päivänpaisteisessa vuoteessa ... se oli hurmaava taulu. +Mutta oli miehiä, jotka inhosivat sellaista. Ja hänen hiljaiset +ajatuksensa puhkesivat vihdoin seuraaviin sanoihin:</p> + +<p>"Muuten voisinhan minä olla itse imettämättä lastani. Mehän voisimme +ottaa imettäjän."</p> + +<p>"Luonnollisesti", vastasi mies. "Minä en koskaan antaisi sinun imettää +itse, se olisi hulluutta."</p> + +<p>Hän katui heti raakaa lausettaan ja pyysi Mariannelta anteeksi. Mutta +hän lisäsi, että nykyään ei yksikään äiti tahdo itselleen sellaista +vaivaa, että imettäisi itse, jos hän vaan on vähänkin hyvissä varoissa.</p> + +<p>"Minä puolestani", sanoi Marianne tyynesti hymyillen, "vaikka saisin +sata tuhatta frankia korkoina, imettäisin sittenkin kaikki lapseni, +vaikka niitä olisi kokonainen tusina. Ennen kaikkea luulen, että minä +tulisin sairaaksi, ell'ei tämä pikku lemmikki vapauttaisi minua +runsaasta maidostani. Ja sitten minä kuvittelisin, ett'en ole täyttänyt +velvollisuuttani häntä kohtaan, minä tuntisin itseni syylliseksi hänen +pienimpäänkin pahoinvointiinsa, niin, tuntisin itseni rikokselliseksi +äidiksi, äidiksi, joka ei tahdo uhrata kaikkeansa lapsensa terveyden ja +hengen eteen."</p> + +<p>Hän käänsi kauniit, hellät silmänsä poikaan, sanomattomalla rakkaudella +katseli hän, miten poika imi ahnaasti, onnellisena silloinkin kuin tämä +väliin teki pahaa ja imi liian kovasti, ja sitten jatkoi hän +unelmoivalla äänellä:</p> + +<p>"Lapseni toisen luona, ei, ei koskaan, ei koskaan! Minä tulisin +mustasukkaiseksi, minä tahdon, että hän tykkönään muodostuu minusta, +syntyy minusta, ja täydentyy minusta. Hän ei silloin olisi minun +lapseni, jos toinen hänen valmiiksi loisi. Eikä tässä ole kysymyksessä +vaan hänen ruumiillinen terveytensä, minä puhun koko hänen +olemuksestaan, hänen järjestään, hänen sydämestään, jotka hänen täytyy +saada ainoastaan minun kauttani, minusta yksinään. Rakas, rakas lapseni! +Kun hän imee näin voimakkaasti, tunnen minä, että sulaudun tykkönään +häneen; se on nautintoa."</p> + +<p>Ja kun hän katsoi ylös, huomasi hän vuoteen päässä Mathieun, joka +liikutettuna katseli häntä. Ja sitten lisäsi hän iloisesti:</p> + +<p>"Sinäkin olet tässä lapsessa..."</p> + +<p>"Hän on oikeassa", sanoi Mathieu kääntyen noihin lempiviin +aviopuolisoihin, "minä toivoisin, että kaikki äidit olisivat kuulemassa +vaimoani ja että Ranskassa taas tulisi muotiin se, että äidit itse +lapsensa imettäisivät. Eikö se ole kauniinta maailmassa?"</p> + +<p>Angelinit nauroivat kohteliaisuudesta, mutta eivät näyttäneet +vakaantuneen asiasta. Ja sitten jättivät he hyvästi.</p> + +<p>"Yhdeksänkö kuukauden perästä siis?" kysyi Mathieu veitikkamaisesti.</p> + +<p>"Sanokaamme kahdeksantoista", vastasi mies, "niin meillä on yhdeksän +kuukautta ajattelemisen aikaa."</p> + +<p>Nyt kuului hirveä melu ikkunan alta. Ambroise oli heittänyt pallon, ja +se oli takertunut puuhun, Blaise ja Denis koettivat osata siihen +kivellä, Rose huusi ja hyppeli korkealle, ikäänkuin hän olisi toivonut +ylettyvänsä sinne käsillään. Angelinit pysähtyivät katselemaan.</p> + +<p>"Herra Jumala", sanoi Claire, "millaista sitten tulee, kun tusina on +täysi?"</p> + +<p>"Oh", sanoi Marianne, "talo tuntuisi minusta kuolleelta, ell'eivät he +huutaisi. — Jääkää hyvästi, minä käyn tervehtimässä teitä niin pian +kuin saan lähteä ulos."</p> + +<p>Maaliskuu ja huhtikuu olivat ihania, ja tuossa pienessä, vihannuuteen +verhoutuneessa talossa vallitsi alituinen ilo. Varsinkin oli juhla +ylinnä sunnuntaisin, kun Mathieun ei tarvinnut mennä konttoriinsa. Muina +päivinä läksi hän aamusin ja palasi kello seitsemän, aina paljon työtä +mukanaan. Ja vaikka tämä ei häirinnytkään hänen hyvää mieltänsä, alkoi +hän kuitenkin tulla hieman levottomaksi tulevaisuuden suhteen. Hän ei +tähän asti ollut ollenkaan murehtinut niitten niukkojen olojen tähden, +jota hän omaisineen vietti. Hän ei ollut kunnianhimoinen eikä toivonut +rikkauksia; hän tiesi, ett'ei hänellä enempää kuin vaimollaankaan ollut +muuta käsitystä onnesta kuin saada suurimmassa yksinkertaisuudessa elää +terveellistä elämää, joka on täynnä rauhaa ja rakkautta. Mutta hän kysyi +väliin itseltään, mitenkä he ollenkaan voivat elää vaikka +vaatimattomastikin, jos perhe aina lisääntyisi. Mitä tekisi hän sitten, +jos he saisivat vielä useampia lapsia, miten hankkisi hän varoja, jos +uusi vesa toisi uusia tarpeita. Sitä mukaa kuin yhä useammat pienet suut +avautuvat ja pyytävät ruokaa, sitä mukaa täytyy raivata uusia uria, +hankkia elintarpeita, ell'ei tahdo tulla syylliseksi anteeksi +antamattomaan kevytmielisyyteen. Ihminen ei voi munia umpimähkään kuin +linnut ja jättää poikasiaan Jumalan huomaan tai toisten elätettäväksi. +Ja nämät ajatukset saivat yhä suuremman vallan hänessä Gervaisin +syntymän jälkeen, kun taloudellinen tila tuli niin huonoksi, että +Marianne ei tiennyt, miten hän tulee toimeen kuukauden lopulla, vaikka +hän teki ihmeitä säästäväisyydellään. Pienimpiäkin menoja täytyi +välttää, lapset eivät saaneet voita leivälleen ja heidän täytyi pitää +takkejaan, kunnes ne rikkinäisinä putosivat päältä. Ja he kasvoivat yhä +ja maksoivat vuosi vuodelta yhä enemmän. Kolme poikaa oli täytynyt panna +Janvillessä erääsen pikkukouluun, joka ei ollut varsin kallis. Mutta +ensi vuonnahan heidän piti alkeiskouluun, ja mistä ottaa rahat siihen? +Se oli paha probleemi ja aina kasvavana levottomuutena, joka hieman +synkistytti ihanaa kevättä.</p> + +<p>Pahinta oli, että Mathieu oli tullut vakuutetuksi siitä, että hän jää +ijäkseen piirustajaksi Beauchênen tehtaasen. Ja jos hänen palkkansa +jonakin päivänä tulisikin kaksinkertaiseksi, ei hän kuitenkaan voisi +seitsemällä kahdeksalla tuhannella frankilla toteuttaa unelmaansa +suurilukuisesta perheestä, joka kasvoi ylpeässä vapaudessaan kuin +runsaskasvuinen metsä ja joka ei voinut ketään muuta kuin hyvää, +yhteistä äitiä, maaemoa, kiittää voimastaan, terveydestään ja +kauneudestaan. Aina siitä asti kuin hän tuli takaisin Janvilleen, oli +maa eriskummallisella tavalla vietellyt häntä puoleensa, ja pitkillä +kävelymatkoillaan hautoili hän epämääräisiä ajatuksia, jotka yhä +laajenivat. Hän voi useita minuutteja seisoa liikkumatta viljapellon +ääressä, metsän laidassa, lammen rannalla, jonka vesi auringossa +kimalteli, orjantappurain keskellä kivikkomäellä. Silloin tuli hänen +mieleensä kaikenlaisia sekavia suunnitelmia, epämääräisiä unelmia, +jotka olivat niin omituisia, ett'ei hän niistä vielä puhunut +kenellekään, ei edes vaimolleen. Hänestä olisi ehkä tehty pilaa, hän oli +vielä siinä epämääräisessä kohdassa, jolloin keksijä tuntee keksintönsä +valmistuvan, ennenkuin aate vielä on saavuttanut määrättyä muotoaan. +Miksi ei hän kääntynyt maaemon puoleen, tuon ijankaikkisen imettäjän, +miks'ei hän kyntänyt ja kylvänyt näitä suunnattomia kenttiä, näitä +metsiä, kankaita, kivikoita, jotka olivat hänen ympärillään +hedelmättömiksi heitettyinä? Sehän oli oikeudenmukaista, että jokainen +ihminen hankki itselleen osansa rikkauksiin, loi itse elämänsä +välikappaleet; miksi ei hän sitten luonut jokaiselle uudelle lapselle +uutta hedelmällistä kenttää, joka sen elättäisi ilman että yhteisistä +varoista tarvitsisi ottaa lisää? Mutta nämät olivatkin vaan hänen +mietteitänsä, kaikki oli vielä vaan kauniina unelmana.</p> + +<p>Fromentit olivat olleet maalla enemmän kuin kuukauden, kun Marianne, +joka nyt oli aivan terve, meni eräänä iltana Yeusen sillalle lykäten +edellään pikku Gervaisin vaunuja odottamaan Mathieutä, jonka piti tulla +aikaisin kotiin. Hän tuli jo kuuden aikaan. Ja Marianne sai päähänsä, +että kulettaisiin kiertotietä, mentäisiin Lepailleurin myllylle, pienen +matkaa virtaa alas, ostamaan tuoreita munia.</p> + +<p>"Kernaasti minun puolestani", sanoi Mathieu. "Minä olen, kuten tiedät, +aivan ihastunut heidän vanhaan romantiseen myllyynsä. Se ei kuitenkaan +estäisi minua repimästä sitä ja rakentamasta uutta, uudenaikaista +myllylaitosta sijaan, jos se olisi minun."</p> + +<p>Pihalla, vanhan, runollisen, puoleksi muurivihreään peittyneen +rakennuksen edessä, jonka sammaltunut ratas lepäsi lumpeenkukkain +sylissä, tapasivat he Lepailleurin puolisot: mies punatukkainen, pitkä +ja laiha, vaimo yhtä punatukkainen ja laiha kuin miehensäkin, molemmat +nuoria ja jäykkäniskaisia. Poika, Antonin, istui maassa ja kaivoi pientä +kuoppaa pienillä käsillään.</p> + +<p>"Muniako?" sanoi Lepailleurin vaimo. "Kyllä meillä niitä on."</p> + +<p>Hän ei ollenkaan kiirehtinyt, vaan katseli Gervaisia, joka nukkuen +makasi vaunuissa.</p> + +<p>"Vai niin, tämä on viimeinen. Vahva ja kaunis pienokainen!"</p> + +<p>Mutta Lepailleur naurahti ja sanoi talonpojan varmuudella herrasmiestä +vastaan, joka elää ahtaissa oloissa:</p> + +<p>"Se on siis viides. Meillä, köyhillä ihmisillä, ei olisi varaa +sellaiseen."</p> + +<p>"Miksi ei?" kysyi Mathieu tyynesti. "Teillähän on tuo mylly ja teillä on +maata, jonka tuotanto voidaan tehdä kaksinkertaiseksi lastenne työllä."</p> + +<p>Nämät sanat olivat kuin ruoskan isku, joka sai Lepailleurin +haltioihinsa. Hän päästi taas koko harminsa valloilleen. Hänen vanha +myllyrähjänsä ei todellakaan ollut sellainen, että siitä olisi voinut +rikastua, ei hänen isänsä eikä isoisänsä olleet sillä mitään ansainneet. +Ja mitä tulee hänen maahansa, niin siinähän oli ne kauniit myötäjäiset, +jotka hänen vaimonsa oli tuonut mukanaan, maa sellainen, jossa ei +tahtonut mitään kasvaa ja jota sai turhaan hiellään kastella, se ei +tuottanut edes niin paljon että siitä olisi saanut takaisin rahansa +lannasta ja siemenistä!</p> + +<p>"Ennen kaikkea", huomautti Mathieu, "pitäisi teidän korjata myllyänne, +panna siihen uusi myllylaitos tai vielä parempi hyvä höyrykone."</p> + +<p>"Korjata mylly! Hankkia siihen höyrykone! Sehän olisi hullutusta! Mitä +se hyödyttäisi? Myllyhän seisoo jo joka toinen kuukausi, kun ihmiset +näillä seuduin ovat melkein tykkönään laanneet viljaa viljelemästä."</p> + +<p>"Muuten, jos maanne on tuottanut vähemmän kuin ennen", jatkoi Mathieu, +"niin on se siksi, että te viljelette sitä huonosti, vanhan tavan +mukaan, ajattelemattakaan koneita ja lannoitusta."</p> + +<p>"Nehän ovat juuri koneet, jotka ovat saattaneet meidät, pikkuviljelijät +vararikkoon! Oh, minä tunnen tuon, ja minä tahtoisin nähdä, mitenkä te +menettelisitte hoitaaksenne maata paremmin ja saadaksenne sen +tuottamaan, mitä se ei tahdo tuottaa!"</p> + +<p>Hän tuli oikein vihaiseksi ja puhkesi taas niihin moitteisiin, jotka +aiheutuivat hänen laiskuudestaan ja itsepäisyydestään. Hän oli +matkustellut, hän oli tapellut Afrikassa, ei kukaan voine sanoa, että +hän olisi sulkeutunut kuoreensa kuin kilpikonna. Mutta kun hän oli +palannut rykmentistä, oli häntä ruvennut maanviljelys inhoittamaan, kun +hän ymmärsi, ett'ei se koskaan voi antaa hänelle muuta kuin kovan +leipäpalasen. Maa oli mennyttä niinkuin meidän Herrammekin, talonpojat +eivät enään luottaneet siihen, niin vanhentunut tyhjiin imetty ja +laihtunut se oli. Aurinkokin oli joutunut harhateille, nyt oli lunta +heinäkuussa ja ukkosta joulukuussa, vuodenajat olivat aivan +sekaantuneet, ja se teki kaiken sadon mahdottomaksi.</p> + +<p>"Ei, maanviljelys on tykkönään mennyttä kalua. Maata, työtä, niitä ei +enään ole olemassa. Talonpoika, joka tekee orjantyötä, ei pian saa edes +juomavettään. Sentähden tahdon minäkin mieluummin hukuttaa itseni kuin +hankkia lasta lisään; tarpeetonta on hankkia useampia köyhiä +lapsiparkoja maailmaan, ja jos Antonin on yksin, jää hänelle ainakin +vähän, millä elää meidän kuolemamme jälkeen. Ja sen minä myös sanon, +ett'en koskaan pakoita Antoninia maanviljelijäksi. Jos hän tahtoo lukea, +jos hän tahtoo Pariisiin, niin minä sanon, että hän on oikeassa ja että +Pariisi on ainoa, joka kelpaa kunnon miehelle, joka tahtoo edistyä. Hän +myyköön siellä minun puolestani vaikka kimpsuja ja kampsuja ja +koettakoon siellä saada rahansa hedelmää tuottavaksi. Siellä se on kuin +lantit kasvavat, ja minä kadun vaan, ett'en itse tohtinut ryhtyä +sellaisiin puuhiin, kun vielä oli aika."</p> + +<p>Mathieu nauroi. Eikö se ollut merkillistä että hän, herrasmies, +ylioppilas, lukumies, ihaili palaamista takaisin maahan, kaiken työn +äidin luokse, jotavastoin tämä talonpoika ja talonpojan poika sätti ja +kirosi maata ja toivoi, että poikansa kääntäisi sille selkänsä? Siinä +oli vastakohtia, joilla on suuri merkitys, uusi esimerkki +maaseutuväestön tulvaamisesta kaupunkeihin, joka vuosi vuodelta yhä +kasvoi ja sai kansan vähäveriseksi ja heikoksi.</p> + +<p>"Te olette väärässä", sanoi Mathieu leikillisellä äänellä katkaistakseen +kären keskustelulta. "Älkää olko uskoton maaemolle, se on vanha +rakastajatar, joka voi kostaa. Teidän sijassanne pakoittaisin minä sen +kaksinkertaisella ahkeruudella antamaan niin paljon kuin suinkin. Maaemo +on nyt niinkuin ennenkin hedelmällinen puoliso, ja hän antaa yhä +vieläkin satakertaisen hedelmän, jos häntä syleilee hedelmällisellä +rakkaudella."</p> + +<p>Mutta Lepailleur vastusteli ja teki nyrkeillään liikkeitä.</p> + +<p>"Ei, minä olen suuttunut siihen lutkaan!"</p> + +<p>"Mikä minua enimmän kummastuttaa", jatkoi Mathieu, "on se, että ei +kukaan viisas ja urhea mies ole vielä ottanut viljelykseen tuota +äärettömän suurta Chantebledin tilaa, jonka vanha Séguin kerran aikoi +tehdä oikein suurenmoiseksi. Siinä on suuria, viljelemättömiä maita, +metsiä, jotka osaksi pitäisi hakata, kankaita, jotka olisi helppo tehdä +hedelmälliseksi. Mikä kaunis työala miehelle!"</p> + +<p>Lepailleur jäi suu ammollaan tuijottamaan. Mutta sitten ei hän enään +voinut olla nauramatta.</p> + +<p>"Ei, kuulkaa nyt, te olette hullu, herrani, antakaa anteeksi, että minä +sanon sen! Viljellä Chantebled, kyntää nuo kivikot, hautautua soihin! +Vaikka te uhraisitte siihen miljoonan, ette saisi siitä puoltakaan +tynnyriä kauroja. Se on kirottua maata, se oli samanlaista minun +iso-isäni isän aikana kuin nytkin, ja minun pojanpoikani poika tulee +näkemään sen aivan samanlaisena. Minä en ole utelias, mutta kyllä +minulla sentään olisi halu nähdä sellaisen mielipuolen, joka yrittäisi +tuota hullutusta. Hän keittäisi itselleen varmaankin hyvän sopan."</p> + +<p>"Niin, kuka tietää", sanoi Mathieu. "Rakkaus saa aikaan ihmeitä."</p> + +<p>Vaimo Lepailleur, joka oli mennyt noutamaan puolen tiu'ta munia, palasi +nyt miehensä luokse ja kuunteli ihastuneen näköisenä, miten hyvin hänen +miehensä osasi puhua tuolle hienolle herralle. Molemmat olivat he +täydellisesti yksimielisiä kiukussaan siitä, ett'eivät voi kasata kokoon +tukuttain rahoja ilman kovaa työtä, ja kunnianhimoisissa unelmissaan +saada nähdä poikansa herrasmiehenä, koska ainoastaan herrasmies voi +tulla rikkaaksi. Kun Marianne otti jäähyväiset pantuaan munat Gervaisin +vaunuun, osoitti rouva Lepailleur Antoninia, joka nyt oli saanut +kuoppansa valmiiksi ja syleskeli siihen.</p> + +<p>"Hänellä on hyvä pää, sen saatte uskoa, hän taitaa jo kirjaimet, ja me +panemme hänen pian kouluun. Jos hän vaan tulee isäänsä, niin hänestä +tulee vielä teräväpäinen mies, siitä saatte olla varma."</p> + +<p>Eräänä sunnuntaina muutamia päiviä tämän jälkeen, kun Mathieu oli +kävelemässä vaimonsa ja lastensa kanssa, välähti hänen mieleensä äkkiä +ajatus, joka ratkaisi koko heidän elämänsä. He olivat menneet +iltapäivällä ulos ja aikoivat nauttia virvoituksia luonnon helmassa. Kun +he olivat kulkeneet teitä ja polkuja, istahtivat he metsän reunaan +tammen suojaan. Siitä näkivät he koko seutukunnan, vanhasta +metsästyspaviljongista, jossa he asuivat, Janvillen kaukaiseen kylään; +oikealla oli korkea lammeista rikas ylämaa, josta leveitä, suuria ja +hedelmättömiä mäkiä aaltomaisina leveni kauaksi vasemmalle; niitten +takana huokuivat synkät metsät siellä täällä kenttien keskeyttäminä, +joitten ruohoa ei viikate koskaan ollut niittänyt. Ei ainoatakaan elävää +olentoa heidän ympärillään, ainoastaan turmelematon luonto +majesteetillisessa rauhassaan kylpien ihanan huhtikuun päivän +häikäisevässä auringonvalossa. Kaikki kokoontunut elämänmahla tuntui +leviävän yli koko maan; kokonainen meri maanalaista, tuntematonta elämää +joka värähteli suurissa puissa, runsaassa vihannuudessa ja mehukkaissa +rikkaruohoissa, jotka peittivät maan. Tyydyttämättömän rakkauden tuoksu, +voimakas ja tympeä, täytti ilman.</p> + +<p>"Älkää menkö liian kauvaksi", huusi Marianne lapsille. "Me istumme tässä +tammen alla ja rupeemme pian syömään."</p> + +<p>Blaise ja Denis juoksivat jo kilpaa Ambroisen kanssa, ja Rose huuteli +heitä tyytymättömänä ja tahtoi että he tulisivat poimimaan kukkia. He +olivat huumaantuneina raittiista ilmasta, heinäkasvit ulottuivat aina +heidän hiuksiinsa asti, ja he olivat kuin pieniä fauneja, jotka oli +päästetty valloilleen viidakkoon. Sitten tulivat he takaisin ja sitoivat +kukkavihkoja. Ja sitten taas hyökkäsivät he pois, ja suuret veljet +laskivat ravia pikku sisko selässä.</p> + +<p>Mutta koko tämän pitkän kävelyajan aikana oli Mathieu ollut hajamielinen +ja katsellut miettiväisenä ympäriinsä. Väliin kun Marianne häntä +puhutteli, ei hän kuullut; hän seisoi unelmiinsa vaipuneena +viljelemättömän kentän ja metsikön ääressä, lähteen rannalla, joka +lorisi eteenpäin ja katosi liejuun. Mutta kuitenkin näki Marianne, että +Mathieu ei ollut välinpitämätön eikä alakuloinen, sillä niin pian kuin +hän tuli vaimonsa luokse, nauroi hän hyväntahtoisella tavallaan. +Marianne ikäänkuin aavisti, että hän mietti jotakin tärkeätä, ja hän +odotti luottavasti, että miehensä itse alkaisi puhua siitä.</p> + +<p>Kun Mathieu seisoi ajatuksiinsa vaipuneena katselemassa laveita, +erivärisiä maisemia, huudahti Marianne:</p> + +<p>"Katsohan, katso tänne!"</p> + +<p>Hän oli pannut Gervaisin vaunun tammen alle korkeaan heinikköön, joka +peitti pyörät. Ja kun hän otti esiin hopeamaljan, jota oli aikomus +käyttää virvoituksia nauttiessa, huomasi hän, että poika kohotti päätään +ja seurasi silmillään hänen kättänsä, jossa auringon valaisema malja +salamoitsi. Hän teki uudestaan saman kokeen, ja lapsi seurasi taaskin +silmillään tähteä, jonka loisto oli ensi kerran hajoittanut pimeyden +hänen silmäinsä edestä.</p> + +<p>"Nyt ei voine kukaan sanoa, että se on vaan minun mielikuvitustani! Nyt +hän näkee, se on aivan varma! Minun pikku lemmikkini, minun kallis +aarteeni!"</p> + +<p>Hän kumartui pojan ylitse ja suuteli häntä iloisena hänen ensi +katseestaan. Ja sitten saivat he tuntea ensi hymyilyn ilon.</p> + +<p>"Katsohan!" sanoi nyt vuorostaan Mathieu, joka oli Mariannen vieressä +kumartunut lapsen ylitse. "Nyt hän hymyileekin! Ajattelehan, että niin +pian kuin nuo pikkuherrat alkavat nähdä, alkavat he myös nauraa!"</p> + +<p>Mariannekin purskahti nauruun.</p> + +<p>"Sinä olet oikeassa, hän nauraa! Oo, miten hän on hupainen, ja miten +iloinen minä olen!"</p> + +<p>Isä ja äiti nauroivat yhdessä hurmaantuneina lapsen vienosta tuskin +huomattavasta hymystä, joka muistutti kirkkaan lähteen hienoa väreilyä.</p> + +<p>Marianne huusi luokseen nuo neljä muuta lastaan, jotka hyppivät heidän +ympärillään nuoressa vihannuudessa.</p> + +<p>"Tulkaa nyt, lapset! Nyt on aika ruveta syömään."</p> + +<p>He tulivat juosten, ja pöytä katettiin hienolle nurmikolle. Kun Mathieu +oli noutanut vasun, joka riippui pienokaisen vaunun edessä, otti äiti +esiin voileivät ja alkoi jaella niitä. Syntyi syvä hiljaisuus, kaikki +neljä lasta söi yhä kasvavalla ruokahalulla, jota oli oikein hupaista +katsella. Mutta nyt kuului huuto, herra Gervais tuli kärsimättömäksi +siitä, ett'ei hänelle ensin annettu.</p> + +<p>"Niin, se on totta, minä unohdan sinun", sanoi Marianne iloisesti. "Sinä +saat osasi. Aukase suusi, rakkaani."</p> + +<p>Hän aukasi tyyneesti nappinsa ja otti esiin valkean, silkinhienon +rintansa, joka oli tulvillaan maitoa. Hän teki tämän auringon valossa, +joka kylvetti häntä kullallaan, noitten laveain kenttäin edessä, jotka +katselivat häntä kainostelematta, ajattelemattakaan alastomuuttaan, +sillä maakin oli alaston, kasvit ja puut olivat alastomia ja mahlaa +tulvillaan. Marianne istui korkeaan ruohoon ja hän melkein peittyi sen +runsauteen, mutta lapsi imi pitkin siemauksin, aivankuin lukemattomat +kasvitkin imivät elämää maasta.</p> + +<p>"Miten nälkä hänen on!" huudahti Marianne. "Etkö ole tekemättä pahaa +minulle, sinä pieni, ahnas sudenpenikka!"</p> + +<p>Mutta Mathieu seisoi vielä siinä huumaantuneena lapsen ensi hymystä, sen +ahnaasta nälästä ja maidosta, joka virtasi läpi koko luomakunnan +suonien. Ja luomisen halu valtasi hänet taas, eikä hän enään voinut olla +ilmaisematta sitä tulevaisuuden ajatusta, jota hän niin kauvan oli +hautonut.</p> + +<p>"Jo on aika, että minä ryhdyn työhön, minun täytyy perustaa +kuningaskunta, josta lapset saisivat tarpeeksi ruokaa kasvaakseen. +Heitäkin täytyy ajatella, jotka tulevaisuudessa syntyvät ja jotka +pakoittavat suurentamaan pöytää vuosi vuodelta. Tahdotko tietää, mitä +minä ajattelen?"</p> + +<p>Marianne nosti silmänsä, odotti ja hymyili.</p> + +<p>"Niin, sano vaan minulle salaisuutesi, jos aika on tullut. Minä +aavistin, että sinulla oli jotakin toiveita. Mutta minä en tahtonut +kysyä, minä odotin."</p> + +<p>Mathieu ei vastannut heti, äkkinäinen muisto sai hänet kiivastumaan.</p> + +<p>"Tuo Lepailleur on laiskuri ja tyhmeliini, vaikka hän tuntuu niin +teräväpäiseltä. Voiko ajatellakaan inhoittavampaa tyhmyyttä kuin +sellainen kuvittelu, että maa on menettänyt hedelmällisyytensä, että se +on vararikon partaalla, tuo ikuinen äiti tuo ikuinen elämä! Hän ei ole +äitipuoli muille kuin huonoille pojilleen, pahoille, itsepäisille, +typerille, jotka eivät osaa viljellä eikä rakastaa häntä. Mutta jos +tulee viisas poika, joka uskonnollisella tavalla häntä kunnioittaa, +antautuu tykkänään hänelle, ymmärtää käsitellä häntä kaikilla tieteen +uusimmilla keinoilla, kokemukseen nojautuen ... silloin saadaan nähdä +hänen värähtelevän elämästä, synnyttävän lakkaamatta, peittyvän +lukemattomilla sadoilla. Tällä seudulla väitetään, ett'ei Chantebled +tuota eikä voi tuottaa koskaan muita kuin orjantappuroita. No hyvä, +vielä tulee mies, joka muuttaa sen, luo siitä uuden maan, joka on rikas +ilosta ja runsaudesta!"</p> + +<p>Hän kääntyili, osoitti niitä eri paikkoja, joista hän puhui.</p> + +<p>"Tuolla takana on enemmän kuin kaksisataa hehtaaria näreikköä, joka +ulottuu aina Mareuihin ja Lillebonnen talonpoikaistaloihin asti. Niitten +välissä on hedelmällisiä, avoimia kenttiä, joista helposti voi tehdä +mitä parhaimpia laidunmaita, sillä siellä on paljon lähteitä. Mutta +varsinkin on täällä oikealla sellainen rikkaus lähteitä, että ne ovat +muuttaneet tuon suuren ylämaan melkein järvimäiseksi, jonka purojen +reunalla kasvaa kaislaa ja saraheinää. Jos tarmokas viljelijä kesyttää +tämän maan, vapauttaa sen liikanaisesta vedestä muutamilla helposti +kaivetuilla kanavilla, valloittaa hän äärettömän alan viljelykselle, ja +vilja kasvaisi siinä ennen kuulumattomalla voimalla. Eikä siinä kaikki; +edessämme on enemmän kuin kaksisataa hehtaaria, tuo hiljaan aleneva alue +Janvillen ja Vieux-Bourgin välillä, joka on veden puutteen, laihan ja +kivisen maanlaatunsa tähden melkein viljelemätön. Kaikki on hyvin +yksinkertaista; on vaan johdettava alas nuo vangitut ja suletut lähteet +tuolta ylhäältä, antaa niitten valua noille hedelmättömille alueille, +jotka sitten vähitellen muuttuvat hämmästyttävän hedelmällisiksi. Minä +olen nähnyt kaiken ja punninnut mielessäni kaikki. Tässä on alhaisemman +laskun mukaan viisisataa hehtaaria maata, josta rohkea valloittaja voisi +luoda kaikkein hedelmällisimmän maatilan. Se on kokonainen valtakunta, +kokonainen uusi maailma syntyy siten työnteolla virvoittavan veden ja +isämme auringon, koko elämän lähteen avulla."</p> + +<p>Marianne katseli häntä ihmetellen, ja Mathieu vavahteli itse sisäisestä +innostaan. Mutta Mariannea peloitti miehensä laajat suunnitelmat, eikä +hän voinut olla päästämättä levottomuuden huudahtusta:</p> + +<p>"Ei, ei, se on liian paljon, sinä pyydät mahdottomia. Mitenkä sinä voit +ajatellakaan, että me koskaan saisimme kaikkea tätä, että meidän +rikkautemme leviäisi yli koko tämän seudun? Ja mistähän me saisimme +pääomaa ja työvoimia tuollaiseen valloitukseen?"</p> + +<p>Mathieu seisoi hetken hiljaa ja palasi todellisuuteen. Sitten hymyili +hän.</p> + +<p>"Olet oikeassa, minä haaveilen, minä puhun hulluuksia. Vielä ei minun +kunnianhimoni ulotu niin pitkälle, että minä tahtoisin tulla +Chantebledin kuninkaaksi. Mutta se, mitä sinulle puhuin, se on joka +tapauksessa totta, ja mitä pahaa siinä on vaikka rakentelisikin +pilvenkorkuisia suunnitelmia saadakseen rohkeutta ja luottamusta? Minä +olen joka tapauksessa päättänyt koetella maanviljelystä — niin, hyvin +vaatimattomalla tavalla, muutamilla hehtaareilla, jotka Séguin +varmaankin luovuttaa meille halpaan hintaan tämän pienen talon kanssa, +jossa me nyt asumme. Minä tiedän, että hän on läpeensä suuttunut tähän +maatilaan, jossa ainoastaan metsästys antaa hänelle hieman tuloja. +Sittepä saamme nähdä, onko maa antelias ja vastaako se minun +rakkauteeni. — Kas niin, rakkaani, anna nyt elämää tuolle pienelle +ahmatille, ja te, pienet pilttini, syökää ja juokaa ja tulkaa +voimakkaiksi, maa kuuluu niille, jotka ovat terveitä ja joita on +paljon!"</p> + +<p>Blaise ja Denis vastasivat tähän kehoitukseen ottamalla uuden voileivän, +ja Rose tyhjensi vedellä sekoitetun viinipikarin, jonka Ambroise oli +antanut hänelle. Mutta Marianne erittäinkin oli ruumiilliseksi tullut +hedelmällisyys alastomine rintoineen, joita Gervais imi kaikin voimin. +Hän imi niin voimakkaasti, että se kuului, ja se tuntui lähteen heikolta +lorinalta, kun se pursuaa maasta ilmoille. Ympärillään tunsi Marianne +maitovirran tulvivan ja leviävän. Hän ei ollut ainoa, joka imetti, +huhtikuun mahla kuohui maassa, puissa, korkeassa ruohossa, jonka +peitossa hän istui. Allaan, ikuisesti synnyttävässä maassa, tunsi hän +tämän virran, joka nousi häneen, täytti hänen, antoi hänelle uutta +maitoa aina sen mukaan kuin se virtasi pois hänen rinnastaan. Se oli se +maitovirta, joka leviää maailmaan, ikuinen elämänvirta olentojen ikuista +satoa varten. Ja päivänpaisteinen, laulava, tuoksuava luonto kylpi siinä +ja katseli riemusta hymyillen tuota kaunista kuvaelmaa: äitiä, joka +alastomin rinnoin auringon valossa imetti lastaan.</p> + +<hr class="chapter" /> + + + + +<h3>II</h3> + + +<p>Seuraavana päivänä oli Mathieu jo aamupäivällä ennättänyt suorittaa +välttämättömät työnsä ja sai sentähden päähänsä pistäytyä rouva +Bourdieun luona kuulemassa, miten Norine jaksaa. Hän tiesi, että Norine +oli synnyttänyt lapsensa neljätoista päivää sitten, ja hän tahtoi nyt +omin silmin nähdä, miten äiti ja lapsi jaksoivat, täyttääkseen sen +toimen, jonka Beauchêne oli hänelle antanut. Beauchêne ei kuitenkaan +ollut lausunut sen enempää sanaakaan koko asiasta, ja Mathieu ilmoitti +hänelle sentähden ainoastaan, että hän aikoi mennä pois iltapäivällä, +sanomatta kuitenkaan hänelle, minne hän aikoi. Mutta hän tiesi kyllä, +kuinka suuren helpoituksen isäntä tuntisi, kun hän lopultakin saisi +tietää, että näytelmä on näytelty, lapsi kadonnut ja äiti toisen +rakastajan sylissä.</p> + +<p>Kätilön luona Miromesnil-kadun varrella täytyi hänen mennä Norinen +huoneesen, sillä Norine makasi vielä, vaikka hän jo oli jotenkin terve +ja aikoi jättää tämän paikan ensi torstaina. Kummakseen näki Mathieu +sängyn luona olevassa kehdossa makaavan lapsen, jonka hän luuli Norinen +jo hylänneen.</p> + +<p>"No, vihdoinkin te tulette!" huudahti Norine iloisesti. "Minä aijoin +juuri kirjoittaa teille ennenkuin lähden täältä. Pieni sisareni olisi +tuonut kirjeen teille."</p> + +<p>Cécile oli nimittäin siellä, ja hänen mukanaan oli nuorin sisar Irma. +Heidän äitinsä, joka ei päässyt kotiaskareistaan, oli lähettänyt heidät +kysymään, miten sisar jaksaa, ja lähettänyt samalla kolme suurta +appelsiinia, jotka olivat nyt pöydällä. Molemmat pikku tytöt olivat +tulleet käyden ja olivat ihastuneet pitkään kävelymatkaansa ja kaikkiin +puotien ikkunoihin, jotka he olivat nähneet. Se hieno talo, jossa iso +sisar makasi vuoteessaan, huvitti heitä paljon, ja pieni elävä nukke, +joka makasi tuossa musliiniverhojen peittämässä kehdossa, herätti heissä +suurta uteliaisuutta.</p> + +<p>"Vai niin, se on siis tehty, oletteko nyt hyvissä voimissa?" kysyi +Mathieu.</p> + +<p>"Niin on, minä olen ollut vähän ylhäällä viitenä viime päivänä, ja pian +pitää minun lähteä täältä, sillä minulla on ollut täällä niin hyvä olla, +mutta nyt ovat makianleivän päivät lopussa. Eikö totta, Victoire, näin +pehmeää vuodetta ja näin hyvää ruokaa emme saa kadulta?"</p> + +<p>Mathieu tunsi Victoiren, tuon pienen palvelustytön, joka istui vuoteensa +vieressä liinavaatteita ompelemassa. Hän oli saanut lapsensa kahdeksan +päivää aikaisemmin kuin Norine, oli jo ylhäällä ja aikoi lähteä pois +huomenna. Nyt teki hän vähän työtä Rosinelle, sille rikkaalle, nuorelle +neidille, joka oli ollut sukurutsauksessa isänsä kanssa ja oli eilen +synnyttänyt lapsensa viereisessä huoneessa, joka oli kokonaan hänen +hallussaan. Kun Amy oli palannut takaisin kotimaahansa, ei Norine ja +Victoire olleet saaneet kolmatta toveria huoneesensa.</p> + +<p>Tuo pieni palvelija katsahti ylös ja herkesi työstään.</p> + +<p>"Ei, emme saa maata ja venytellä, emmekä saa lämmintä maitoamme vuoteen +ääreen aamusin. Mutta eihän tämäkään ole hauskaa katsella tuota korkeata +harmaata seinää tuossa vastapäätä. Eikä sitä voi koko ikäänsäkään elää +mitään tekemättä."</p> + +<p>Norine nauroi ja pudisti päätään; hän oli selvästi toista mielipidettä. +Nuo molemmat pikkusiskot häiritsivät häntä, ja hän tahtoi päästä heistä +erilleen.</p> + +<p>"Vai niin, pikku tyttöni, te sanotte, että isä on yhä vielä niin +suuttunut minuun, ett'en minä voi tulla kotiin?"</p> + +<p>"Ei suinkaan," sanoi Cécile, "ei hän juuri niin suuttunut ole, mutta hän +sanoo, että se olisi hänelle alentavaa, ja koko kortteli osoittelisi +häntä sormellaan. Ja sitten ärsyttelee Euphrasie häntä varsinkin nyt, +kun hän on joutunut kihloihin."</p> + +<p>"Onko Euphrasie kihloissa?"</p> + +<p>Norine näytti hyvin suuttuneelta varsinkin sitte, kun molemmat sisaret +olivat yhteen suuhun kertoneet, että sulhanen oli August Bénard, se +nuori, ilomielinen muurari, joka asui samassa talossa kuin hekin. Hän +oli ihastunut Euphrasieen, vaikka tämä ei näyttänyt juuri millenkään; +hän arveli ehkä myös, että Euphrasie oli reipas ja työteliäs tyttö.</p> + +<p>"Minä toivotan onnea heille molemmille. Puolen vuoden perästä antaa +Euphrasie hänelle selkään. Tervehtäkää mammaa ja sanokaa, että minä +annan palttua teille kaikille, ett'en minä tarvitse teistä ketään. En +minä vielä ole paljaan taivaan alla, minä voin kyllä hankkia itselleni +työtä, ja onhan aina joku, joka tahtoo minua auttaa. Älkää tulko kukaan +enää tänne, kuuletteko, minä tahdon mieluummin päästä teistä erilleni."</p> + +<p>Kahdeksan vuotias Irma, joka oli helläsydäminen, alkoi itkeä.</p> + +<p>"Minkätähden sinä sellaisia tyhmyyksiä puhut? Me emme ole tulleet tänne +tekemään sinulle kiusaa. Minä ajattelin juuri kysyä sinulta, onko tuo +pieni lapsi todellakin sinun ja saammeko me antaa sille suutelon, +ennenkuin menemme."</p> + +<p>Norine katui heti kiivauttaan. Hän kutsui heitä vielä kerran +pikkutytöikseen, suuteli heitä hellästi ja sanoi, että heidän täytyy nyt +lähteä, mutta saavat tulla takaisin tervehtimään häntä, jos se heitä +huvitti.</p> + +<p>"Tervehtikää ja sanokaa mammalle kiitokset appelsiineistä. Ja pojan te +saatte hyvin mielellänne nähdä, mutta älkää millään muotoa koskeko +häneen, sillä jos hän herää, nousee siitä sellainen huuto, että on +vähällä tulla kuuroksi."</p> + +<p>Kun molemmat pikkutytöt katselivat uteliaasti poikaa, käytti Mathieukin +tilaisuutta hyväkseen ja katsoi häntä. Hän oli pieni, vanttera ja kukkea +lapsi, leveäkasvoinen ja suuripiirteinen. Mathieun mielestä oli hän +ihmeellisesti Beauchênen näköinen.</p> + +<p>Nyt tuli sisään rouva Bourdieu erään naisen seurassa, jonka Mathieu +tunsi Sofie Couteauksi ja jonka hän oli tavannut Séguinillä, kun tämä +oli ollut siellä tarjoomassa imettäjää. Mutta rouva Couteau oli +näkevinään Mathieun ensi kerran; sopiva käytös kuului hänen ammattiinsa, +ja hän oli muuten luopunut koko uteliaisuudestaan tultuaan sekoitetuksi +niin moneen juttuun. Molemmat pikkutytöt jättivät nyt hyvästi ja +menivät.</p> + +<p>"No, pieni ystäväni", sanoi rouva Bourdieu, "oletteko jo ajatellut, mitä +teette tuolla pikku raukalla, joka nukkuu tuossa niin makeasti? Tässä on +nainen, josta minä olen puhunut! Hän tulee tänne Normandiestä joka +neljästoista päivä, hän tuo mukanaan imettäjiä Pariisiin ja vie mukanaan +äskensyntyneitä lapsia täysihoitoon siellä. Koska te ette tahdo imettää +itse, voitte kuitenkin olla hylkäämättä häntä ja antaa poika hänelle, +kunnes saatte varoja ottaaksenne hänet takaisin. Tai jos te olette +päättänyt tykkänään hylätä lapsenne, tahtoo hän tehdä meille sen +palveluksen, että vie lapsenne heti löytölastenkotiin."</p> + +<p>Norine oli tullut hyvin liikutetuksi, hänen päänsä laskeutui takaisin +tyynylle aaltoilevain vaaleain hiusten sekaan, ja hän näytti hyvin +tuskaantuneelta.</p> + +<p>"Herra Jumala, alatteko te kiusata minua taas?"</p> + +<p>Hän pani molemmat kätensä silmäin eteen, ikäänkuin päästäkseen +näkemästä.</p> + +<p>"Se on minun velvollisuuteni", sanoi kätilö matalalla äänellä +Mathieulle. "Meille on sanottu, että tekisimme kaikkemme saadaksemme +lapsenvuodenaisten — varsinkin niitten, jotka ovat siinä asemassa kuin +tämä tyttö — imettämään itse lapsiaan. Sen kautta tulee usein ei +ainoastaan lapsi vaan äiti itsekin pelastetuksi siitä synkästä +tulevaisuudesta, joka heitä muuten uhkaa. Vaikka äiti kuinkakin tahtoisi +päästä lapsestaan, annamme sen kuitenkin olla hänen luonaan niin kauvan +kuin mahdollista, me ruokimme sitä tutilla odotellessamme äidinrakkauden +heräävän. Yhdeksässä tapauksessa kymmenestä on äiti tullut voitetuksi +niin pian kuin hän on antanut rintaa pienokaiselleen ja pitää hänen +sitten aina luonaan. Se on sentähden kuin te tapaatte vielä lapsen +täällä."</p> + +<p>Mathieu meni Norinen luokse, joka yhä vielä makasi siinä kädet +kasvoilla.</p> + +<p>"Kas niin, tehän ette ole paha, te olette hyvä tyttö. Miksi ette anna +rintaa pienelle pojallenne, miksi ette itse tahdo pitää häntä?"</p> + +<p>Hän paljasti nyt kyynelettömät, polttavat kasvonsa.</p> + +<p>"Onko isä edes tullut tänne tiedustelemaan minun vointiani? Ei, minä en +voi rakastaa sellaisen miehen lasta, joka on menetellyt niin +häpeällisesti kanssani. Minä suutun ajatellessanikin, että se makaa +tuossa kehdossa."</p> + +<p>"Mutta eihän se poika parka sille mitään voi! Ja se on juuri hänet, kun +te tuomitsette, te rankaisette itseänne, sillä nyt, kun te olette +yksinänne, olisi poika ehkä suureksi lohdutukseksi teille."</p> + +<p>"Ei, ei, sanon minä! Minä en tahdo, minä en voi, niin nuori kuin olen, +pitää huolta lapsesta saamatta pienintäkään apua isältä. Jokainen +tietää, mihin itse kykenee, eikö totta? No hyvä, minä en ole niin urhea +enkä myöskään niin tyhmä ... en, en!"</p> + +<p>Mathieu vaikeni, sillä hän näki, ett'ei mikään voinut vaikuttaa siihen +vapaudenhaluun, joka Norinessa oli. Hän ilmaisi liikkeellä +alakuloisuutensa, mutta hän ei tuntenut vastenmielisyyttä eikä vihaa. +Norine oli nyt kerran sellainen, kaunis tyttö ja pää täynnä köyhien +ihmisten haluja.</p> + +<p>"No niin, sitten me pakoitamme teidän imettämään häntä", sanoi rouva +Bourdieu, joka tahtoi tehdä viimeisen ponnistuksensa. "Mutta pojan +hylkääminen ei ole kaunista. Miksi te ette usko häntä rouva Couteaulle? +Hän veisi pojan täysihoitoon, ja te voisitte ottaa hänen takaisin, kun +olette saanut työtä. Eihän se tulisi kalliiksi, isä sen kyllä maksaa."</p> + +<p>Nyt suuttui Norine oikein toden tiestä.</p> + +<p>"Hänkö maksaisi! Vai niin, kiitoksia paljon! Te ette tunne häntä. Ei +siltä, että se hänen rahoissaan olisi mitään, sillä hän on miljonääri. +Mutta hän ei mitään toivo niin paljon kuin että lapsi häviäisi, että se +vietäisiin johonkin loukkoon, ja jos hän olisi tohtinut, olisi hän +kehoittanut minua murhaamaan sen. Kysykää tuolta herralta, valehtelenko +minä! Näettehän, ett'ei hän sano mitään. Ja minunko pitäisi sitten +maksaa, minun, jolla ei ole soutakaan, ja olen jo ehkä huomenna +paljaalla kadulla ilman leipää! Ei, ei, minä en tahdo!"</p> + +<p>Hän purskahti itkuun.</p> + +<p>"Minä pyydän, antakaa minun olla rauhassa! Neljätoista päivää olette te +kiusannut minua tällä lapsella ja antanut sen olla tässä vieressäni +siinä luulossa, että minä vihdoinkin rupeisin sitä imettämään. Te tuotte +sen minun luokseni, panette sen syliini, että minä katselisin ja +suutelisin sitä. Ehtimiseen saatatte te sen itkemään, että minun +sydämeni heltyisi ja antaisin sille rintaa. Ettekö te ymmärrä, kun minä +käännän pois pääni, kun minä en tahdo suudella enkä edes nähdä häntä, +niin on se sentähden, että minä pelkään tulevani voitetuksi, että rupean +kuin hullu rakastamaan häntä, joka olisi suuri onnettomuus sekä hänelle +että minulle. Hänen on paljoa parempi olla yksinään. Minä pyydän, viekää +hän heti pois älkääkä kiusatko minua kauvemmin!"</p> + +<p>Hän vaipui takaisin tyynyille hiukset epäjärjestyksessä ja hartiat +paljaina, peitti kasvonsa ja nyyhki ääneensä.</p> + +<p>Couteauska seisoi hiljaa ja liikkumatta vuoteen ääressä ja odotti. Hän +näytti mustassa villaleningissään ja mustassa myssyssään, jota koristi +keltainen nauha, pyhäpukuun puetulta talonpoikaisnaiselta, ja hänen +kapeat, vilkkaat kasvonsa yrittivät näytellä hyväntahtoista osanottoa. +Vaikka tämä affääri näytti menneen myttyyn, rupesi hän kuitenkin +lukemaan vanhaa läksyään.</p> + +<p>"Teidän pikku poikanne saisi aivankuin oman kodin Rougemontissa. Siellä +on paras ilmanala koko departementissä, sinne tulee kansaa Bayeuxistakin +parannuksille. Ja nuo pienet lapset, jos tietäisitte, miten niitä siellä +lellitellään ja oikein pilataan hellyydellä! Kaikki asukkaat ajattelevat +vaan, mitenkä he saisivat luokseen pieniä pariisilaislapsia, ja he +rakastavat niitä ja antavat heidän olla kuin prinssit. Eikä se tulisi +kalliiksikaan, minulla on eräs ystävätär, jolla on jo kolme +kasvattilasta, ja koska hän luonnollisesti ruokkii heitä tutilla, niin +voisi hän ottaa neljäkin; hän ottaisi teidän lapsenne melkein kuin +kaupanpäälle. Eikö se miellytä teitä?"</p> + +<p>Mutta kun hän näki, että Norine vastasi ainoastaan kyynelillä, teki hän +jyrkän liikkeen aivan kuin nainen, joka ei tahdo tuhlata aikaansa. +Tavallisilla Pariisin matkoillaan kaksi kertaa kuukaudessa vei hän ensin +imettäjänsä välitystoimistoihin ja teki sitten kiertokulun kätilöitten +luokse kootakseen rintalapset, niin että hän voi matkustaa kotiin samana +iltana kahden kolmen naapurivaimon kanssa, jotka auttoivat häntä +viedessään kotiin "nuoria penikoita", joiksi hän heitä kutsui. Tänään +oli hänellä tavallista kiireempi, sillä rouva Bourdieu, joka käytti +häntä yhteen ja toiseen toimeen, oli käskenyt hänen viemään Norinen +lapsi heti löytölastenkotiin, ellei Norine anna viedä sitä Rougemontiin.</p> + +<p>"Siis", sanoi hän, kääntyen kätilön puoleen, "minä otan tuon toisen +naisen lapsen. Parasta on, että menen heti hänen luokseen, että saan +sopia asiasta. Sitten tulen minä noutamaan tätä, jonka vien pois +juoksujalassa, sillä minun junani lähtee kello kuusi!"</p> + +<p>Kun he olivat menneet Rosinen huoneesen, joka oli eilen synnyttänyt +lapsensa, ei kuulunut huoneen syvässä hiljaisuudessa muuta kuin Norinen +ankarat nyyhkytykset. Mathieu oli istunut kehdon viereen ja katseli +sanomattomalla säälillä tuota pientä olentoparkaa, joka yhä nukkui +tyytyväisesti. Victoire, tuo nuori palvelustyttö, joka oli koko ajan +istunut äänetönnä ommellen, alkoi nyt puhua sävyisällä tavallaan +vilkaisematta edes neulastaan:</p> + +<p>"Te teette aivan oikein siinä, ett'ette anna lastanne tuolle +lurjukselle. Vaikka häntä miten kohdeltaisiin löytölastenkodissa, on +hänellä kuitenkin aina parempi olo siellä kuin hänen luonaan. Siellä +hänellä on ainakin mahdollisuus elää. Juuri sentähden tahdoin minä, että +minun lapseni oli heti vietävä sinne. Minä olen kotoisin niiltä +seuduilta, Bervillestä, kuten tiedätte, puolen penikulman päästä +Rougemontista, ja minä tunnen tuon Couteauskan, meillä puhutaan kyllä +tarpeeksi hänestä. Niin, niin, kyllä siinä on kaunis nainen! Ensin hän +laittoi niin, että sai lapsen, päästäkseen siten imettäjäksi; mutta kun +hän huomasi, ett'ei hän omaa maitoaan myymällä voi tarpeeksi nylkeä +ihmisiä, alkoi hän myydä muitten maitoa. Se on kaunis ammatti, jonka +harjoittajalla ei saa olla sydäntä. Sitten oli hänellä onni päästä +naimisiin erään suurikasvuisen miehen kanssa, joka saa nyt tanssia hänen +pillinsä mukaan ja joka auttaa häntä. Hän hankkii myös imettäjiä ja vie +pois pikkulapsia, kun on kiire. Niillä kahdella on useampia murhia +omallatunnollaan kuin sellaisilla murhaajilla, jotka mestataan. +Bervillen pormestari sanoi, että Rougemont on koko departementin +häpeäpilkku. Rougemontin ja Bervillen välillä on aina ollut +vihamielisyyttä, se on tietty. Mutta se on varma ja tosiasia, että +Rougemontin asukkaat pitelevät aivan liian huolimattomasti +pariisilaislapsia. Kaikilla asukkailla siellä on sormensa mukana tässä +pelissä, koko kylällä ei ole muuta elinkeinoa, ja kaikki käy vaan siihen +suuntaan, että voitaisiin haudata niin monta kuin suinkin. Lapset eivät +todellakaan elä vanhoiksi siellä. Mitä enemmän niitä kuolee, sitä +parempi on ansio. Eipä siitä syystä ole ihmettelemistä, että Couteauska +koettaa viedä sinne lapsia niin paljon kuin suinkin."</p> + +<p>Hän kertoi kaiken tämän mitä uskottavimmalla äänellä, sillä hän oli +teeskentelemätön tyttö, eikä Pariisi ollut häntä opettanut vielä +valehtelemaan.</p> + +<p>"Ennen muinoin kuului sieltä vielä pahempaa. Minä olen kuullut isäni +kertovan, että hänen aikanaan veivät lastenkulettajat sinne neljä viisi +lasta kukin, oikeita taakkoja, jolloin lapset olivat nuorilla sidotut +kimpuiksi ja kannettiin kainalossa. Rautatien asemalla latoivat he nämät +kimput odotussalien penkeille. Eräänä päivänä unohti eräs Rougemontin +vaimo yhden lapsen asemalle, ja siitä nousi hirveä juttu, sillä lapsi +löydettiin sitten kuolleena. Ja junissa nähtiin joukottain noita +lapsiparkoja, jotka itkivät nälästä. Varsinkin talvella oli tuo ihan +inhoittavaa; lapset olivat vilunsinisiä ja vapisivat kylmästä, ja +repaleiset kapalovyöt tuskin voivat verhota heitä. Usein kuoli muutamia +heistä, ja pieni ruumis jätettiin sitten lähimmälle asemalle ja +haudattiin lähimpään kirkkomaahan. Voinette ajatella, missä tilassa ne +tulivat perille, jotka eivät matkalla kuolleet. Meillä hoidetaan sikoja +paljoa paremmin, sillä niitten ei anneta sillä tavalla matkustaa. Minun +isäni sanoi, että se voisi saada kivetkin itkemään. Mutta nyt on +tarkempi järjestys, lapsenkulettajat eivät saa viedä kuin yhden lapsen +kerrallaan. He kiertävät asetuksia, tietysti, ja ottavat mukaansa kaksi, +ja sitten heillä on muita naisia apuna, he käyttävät niitten apua, jotka +matkustavat kotiinsa. Couteauskalla esimerkiksi on paljon metkuja, +joilla hän vetää viranomaisia nenästä. Ja koko Rougemont katsoo +sormiensa läpitse, sillä on liian suuri etu siitä, että liike käy hyvin, +ja yhtä asiaa he vaan pelkäävät, sitä, että poliisi sekaantuu +liikkeenhoitoon. Se ei paljon auta, että hallitus lähettää joka kuukausi +tarkastajia, vaatii todistuksia ja suosituksia pormestarilta. Se ei +ollenkaan estä eukkoja lähettämästä niin monta pienokaista kuin suinkin +toiseen maailmaan. Eräs meidän Rougemontissa oleva sukulaisemme sanoi +kerran: 'Malivoireskalla oli onni, hän pääsi neljästä viime kuussa.'"</p> + +<p>Victoire vaikeni hetkiseksi pannessaan lankaa neulansilmään. Norine itki +yhä vaan. Mathieu kuunteli mykkänä kauhusta ja silmät luotuina nukkuvaan +lapseen.</p> + +<p>"Nyt ei tosin ole niin paljon juttuja liikkeellä Rougemontista kuin +ennen muinoin", jatkoi palvelustyttö, "mutta ainakin niin paljon, että +se pelättää hankkimasta lapsia maailmaan. Me tunnemme kolme tai neljä +kasvatusäitiä, jotka eivät ole suurenkaan arvoiset. Sarvesta saavat +lapset syödä aina, ja voitteko ajatella millaisia sarvia, ei niitä +koskaan puhdisteta, talvella ovat ne täynnä jäätynyttä maitoa ja kesällä +hapanta. Vimeuxskan mielestä tulee sarvi liian kalliiksi, ja hän elättää +kaikkia penikoitaan sopalla; sillä tavalla pääsee hän pikemmin niistä +eroon, niitten vatsat tulevat suuriksi, paisuvat, niin että näyttää kuin +ne olisivat repeämäisillään. Rouva Loiseaun luona on niin ilettävän +likaista, että siellä täytyy pitää nenästään kiinni, kun lähestyy sitä +nurkkaa, jossa pienokaiset makaavat vanhoilla rievuilla liassaan. +Gavettella taas menee eukko miehensä kanssa työhön, niin että neljän +kasvatuslapsen hoito on uskottu isoisälle, seitsenkymmenen vuotiaalle +saamattomalle ukolle, joka ei voi edes estää kanoja hakkaamasta +pienokaisilta silmiä päästä. Vielä huonompaa on Couchoixskan luona, +jolla ei ole ketään lasten hoitajaa, vaan hän sitoo ne kiinni kehtoihin, +jotta ne eivät pudottautuisi kuoliaaksi lattialle. Jos te käytte kylän +kaikissa taloissa, löydätte samaa kaikkialta. Ei ole ainoatakaan +perhettä, joka ei tekisi kauppoja tuolla markkinatavaralla. Meidän +seuduilla on kyliä, joissa tehdään pitsejä, toisia, joissa valmistetaan +juustoa tai omenaviiniä. Rougemontissa valmistetaan lasten ruumiita."</p> + +<p>Hän herkesi ompelemasta ja katseli Mathieutä kirkkailla silmillään.</p> + +<p>"Mutta hirvein kaikista on Couillardska, vanha varasnainen, joka on +ollut vankilassa puolen vuotta ja asettunut nyt asumaan kylän +ulkopuolelle metsänlaitaan. Ei ainoakaan lapsi ole koskaan päässyt +elävänä hänen kynsistään. Se on hänen erikoisalansa. Kun esimerkiksi +nähdään Couteauskan vievän lapsen hänelle, niin tiedetään heti, mitä se +merkitsee. Couteauska on varmaankin sopinut hänen kanssaan, että lapsen +pitää kuoleman. Vanhemmat maksavat kolme neljä sataa frankia sillä +ehdolla, että lapsi saa täysihoidon, kunnes hän on käynyt rippikoulun; +ja voitteko ajatella, että lapsi kuolee kahdeksassa päivässä; tarvitsee +ainoastaan jättää ikkuna sulkematta; niin teki eräs kasvatusäiti, jonka +minun isäni tunsi, eräänä talvena; kun hänellä oli puolen tusinaa +pienokaisia, avasi hän oven selkiselälleen ja meni sitten ulos +kävelemään. Tämän pojan tästä viereisestä huoneesta, jossa Couteauska +nyt on, vie hän varmaan Couillardskan luokse, sillä minä kuulin neiti +Rosen äskettäin sopineen hänen kanssaan neljästäsadasta frankista, joka +olisi maksettava yhdellä kertaa, eikä sitten enään tarvitsisi huolehtia +asiasta."</p> + +<p>Hänen täytyi nyt vaieta, sillä Couteauska tuli sisään noutamaan Norinen +lasta. Norine ei enään itkenyt, vaan kuunteli uteliaasti tuon pienen +palvelustytön juttuja. Mutta kun hän näki Couteauskan, heittäytyi hän +maata kasvot tyynyä vastaan, aivankuin hänellä ei olisi ollut voimia +nähdä, mitä nyt piti tapahtuman. Mathieu nousi; hänkin oli hyvin +liikutettu.</p> + +<p>"Se on siis päätetty; minä vien hänet mukanani", sanoi Couteauska. +"Rouva Bourdieu antoi minulle paperilapun, johon on kirjoitettu +syntymäpaikka ja päivä, jolloin hän on syntynyt. Nyt tahtoisin minä +tietää hänen ristimänimensä ... minkä nimen te tahdotte antaa hänelle?"</p> + +<p>Norine ei vastannut heti. Sitten sanoi hän puoleksi tukahtuneella +äänellä:</p> + +<p>"Alexandre."</p> + +<p>"Vai niin, Alexandre. Mutta parasta olisi, että te antaisitte hänelle +vielä toisen nimen, niin että voisitte tuntea hänen paremmin jonakuna +päivänä tulevaisuudessa, jos teillä on halua."</p> + +<p>Norinesta täytyi taaskin pusertaa vastausta.</p> + +<p>"Honoré."</p> + +<p>"Siis Alexandre Honoré. Viimeinen nimi on teidän oman nimenne mukaan, ja +ensimäinen on isän, eikö niin? Nyt minulla on kaikki, mitä tarvitsen. +Mutta kello on jo neljä, minä en mitenkään ehdi junaani, ellen ota +hevosta. Se on kaukana hornassa, Luxembourg-puiston tuolla puolen. +Hevoskyyti on kallista ... miten me siitä sovimme?"</p> + +<p>Hänen siinä inistessään saadakseen kiristetyksi tuolta tyttöparalta +muutamia lantteja, sai Mathieu päähänsä seurata itse häntä +löytölastenkotiin voidakseen sanoa Beauchénelle, että lapsi oli oikealla +tavalla otettu vastaan hänen läsnä ollessaan. Hän sanoi Couteauskalle +lähtevänsä mukaan, ottavansa hevosen ja kyyditsevänsä hänen lapsen +kanssa sinne.</p> + +<p>"No, sehän sopii hyvin, tulkaa sitten. On synti herättää tätä +pienokaista, hän nukkuu niin hyvin, mutta sen täytyy kuitenkin +tapahtua."</p> + +<p>Luisilla käsillään, jotka olivat tottuneet pitelemään tätä +kauppatavaraa, otti hän ylös lapsen, hieman kovakouraisesti; hän unohti +hyväntahtoisen ja lempeän käytöksensä, kun oli kysymyksessä viedä lapsi +kilpailijalle. Poika heräsi ja alkoi huutaa.</p> + +<p>"No, tuhannen vietävä, tästä ei tule hauskaa, jos hän tarjoo meille +soittoaan vaunuissa. Tulkaa, kiirehtikää!"</p> + +<p>Mutta Mathieu pysäytti hänet.</p> + +<p>"Ettekö tahdo suudella häntä, Norine?"</p> + +<p>Kun lapsi alkoi huutaa yhä kovemmin, painoi tyttöparka päänsä syvälle +tyynyyn ja sulki käsillä korvansa.</p> + +<p>"En, en, viekää pois hänet, viekää heti paikalla, älkää nyt taas ruvetko +kiusaamaan minua!"</p> + +<p>Hän painoi umpeen silmänsä ja torjui kädellään luotaan sen kuvan, jolla +häntä ahdistettiin. Kun hän tunsi, että Couteauska pani lapsen sänkyyn, +kävi vapistus hänen ruumiinsa lävitse, hän nousi istualleen ja suuteli +ilmaan sattuman varaan; suutelo sattui pieneen, valkeaan myssyyn. Norine +oli avannut itkettyneet silmänsä ainoastaan raolleen, hän näki tuon +pienen olennon epäselvänä haamuna, joka huusi ja potki.</p> + +<p>"Te otatte minulta hengen, viekää pois hän, viekää pois hän!"</p> + +<p>Vaunuissa vaikeni lapsi äkkiä; vaunujen keinuminen joko rauhoitti häntä +tai pelkäsi hän pyörien jyrinää. Couteauska, joka piteli lasta +polvillaan, oli alussa vaiti ja katseli päivänpaisteisia katukäytäviä, +ja Mathieu, joka tunsi tuon pienen olentoraukan jalat polveansa +vastassa, vaipui synkkiin mietteisiin. Mutta sitten aukasi Couteauska +suunsa.</p> + +<p>"Tuo tyttö teki hyvin väärin siinä, ett'ei uskonut lastaan minulle, minä +olisin antanut hänen hyviin käsiin ja hän olisi tullut paksuksi ja +lihavaksi kuin kirkonenkeli Rougemontissa. Mutta kaikki luulevat, että +me kiusaamme lapsia turhan voiton tähden. Jos hän nyt olisi antanut +minulle viisi frankia ja maksanut rautatiepiletin, niin olisiko se +vienyt häntä vararikkoon? Niin kaunis tyttö kuin hän, voi aina hankkia +rahaa. Minä tiedän, että meidän ammatissa on kyllä sellaisia, jotka +eivät ole niinkään rehellisiä, he pettävät ja vaativat välityspalkkiota +ja antavat sitten lapset täysihoitoon alhaisempaa maksua vastaan, he +varastavat sekä vanhemmilta että imettäjältä. Ei ole kunniallista tehdä +noista pienistä olennoista kauppatavaraa, aivankuin kananpojista ja +vihanneksista. Minä sitävastoin olen arvossa pidetty nainen, meidän +kylämme pormestarin suosittama, minulla on todistus siveellisestä +käytöksestäni, jonka voin näyttää vaikka koko maailmalle. Ja jos te +joskus tulette Rougemontiin, niin kysykää Sofie Couteauta; te saatte +silloin kuulla, että hän on työihminen, joka ei ole kellekään sounkaan +velkaa."</p> + +<p>Mathieu ei voinut olla häntä katselematta nähdäkseen miltä hän näytti +pitäessään sellaisia ylistyspuheita itsestään, aivankuin vastaukseksi +siihen, mitä Victoire oli kertonut; ehkä oli Couteauska +talonpoikaisnaisen viisaudella aavistanut, että häntä oli soimattu. Kun +hän tunsi, miten Mathieun läpitunkeva katse lävistäytyi hänen sieluunsa, +luuli hän ehkä, ett'ei hän ollut valehdellut tarpeeksi uskottavasti, +sillä nyt alkoi hän uudestaan, tuli sulavammaksi suultaan, ylisti +ainoastaan Rougemontin paratiisia, jossa lapsia hellittiin, hoidettiin +ja lelliteltiin kuin prinssejä. Kun hän näki, että herra ei vastannut, +vaikeni hän taas. Ei maksanut vaivaa valloittaa tuota herraa. Ja vaunut +vierivät eteenpäin. Vasta kun he olivat kulkeneet ohi +Luxembourg-puiston, sanoi Couteauska taas:</p> + +<p>"Tuo tyttö luulee ehkä, että hänen lapsellaan tulee olemaan parempi olo +löytölastenkodissa. Minä en tahdo sanoa mitään sen johtokunnasta, vaikka +siitä kyllä olisi paljonkin sanomista. Meillä on Rougemontissa ollut +monta kasvattilasta, jotka tuo johtokunta on lähettänyt sinne, ja minä +voin vakuuttaa, että ne eivät siellä paremmin kostu, vaan kuolevat yhtä +pian kuin muutkin. Mutta parasta on antaa ihmisten noudattaa tahtoaan. +Vaikka kyllä minä toivoisin, että te tietäisitte yhtä hyvin kuin +minäkin, mitä tuolla tehdään."</p> + +<p>Vaunut pysähtyivät nyt Defert-Rochereau-kadulla, ennenkuin tultiin +ulommaisille bulevardeille. Siinä oli suuri, harmaa talo, ikävän +virallisen näköinen, ja eräästä sivuovesta meni Couteauska sinne sisään +lapsi käsivarrella. Mathieu seurasi häntä. Mutta häntä ei haluttanut +seurata Couteauskaa konttooriin, jossa eräs nainen otti lapsia vastaan, +sillä hän pelkäsi kysymyksiä, aivankuin hänellä olisi osa tähän +rikoksellisuuteen. Hän piti parempana jäädä erääsen odotushuoneesen, +jonka seinämillä oli useampia erityisiä kammioita, joissa ne henkilöt, +jotka toivat sinne lapsia, saivat odottaa vuoroaan.</p> + +<p>Hän sai odottaa kaksikymmentä minuuttia, joka aika tuntui hänestä hyvin +pitkältä. Siellä tammella vuoratussa, synkässä huoneessa, joka haiskahti +sairashuoneelta, vallitsi kuolonhiljaisuus. Hän kuuli ainoastaan jonkun +äsken syntyneen lapsen kumeaa vikinää ja silloin tällöin tukahdutetun +nyyhkytyksen, luultavasti se oli joku äiti, joka istui odottamassa +jossakin kammiossa. Hänen mieleensä johtui nyt vanha löytölastenkoti, +jossa oli pyöreä, muuriin kiinnitetty kääntölaatikko. Äiti tuli hiipien +sinne, pani lapsen laatikkoon, veti kellonnauhasta ja pakeni. Hän oli +liian nuori, niin että hän ei itse ollut nähnyt tuota laitosta muualla +kuin melodraamassa Porte-Saint-Martinin teaatterissa. Mutta se johti +hänen mieleensä monet historiat vasuista ja pikkulapsista, joita tuotiin +sinne maaseudulta ja jotka ajomiehet panivat tuohon laatikkoon, +herttuattarien jälkeläisistä, jotka tuntemattomat miehet veivät tuonne +unholaan, kokonaisista riveistä työläisnaisia, jotka salaa karkoittivat +luotaan satunnaisen yhteyden hedelmät. Miten toisin olikaan nyt, +kääntölaatikko oli poissa, lasten sisään jättämisen täytyi tapahtua +julkisesti, kokonainen virkakunta oli toimessa kirjoittelemassa muistiin +päiviä ja nimiä, ja samalla oli se sitoutunut rikkomattomaan vaitioloon. +Hän tiesi kyllä, että muutamat väittivät kääntölaatikon poistamisen +enentäneen sikiön ulosajon ja lapsenmurhat kaksinkertaiseksi. Päivä +päivältä aletaan yhä enemmän hylätä se muinaisaikain mielipide, että +tosiasioihin on alistuttava, harha-askeleet on peitettävä kuin +välttämättömät likaviemärit, jotavastoin vapaan yhteiskunnan oikea +tehtävä on estää pahetta, ahdistaa sitä ja tukahuttaa se jo ituna. Ainoa +tapa hylättyjen lasten lukumäärän vähentämiseen on se, että opitaan +tuntemaan heidän äitinsä, lohdutetaan heitä, autetaan heitä ja annetaan +heille sellaisia välikappaleita, että voivat olla äiteinä.</p> + +<p>Mutta tänä hetkenä ei hän mietiskellyt, hänen sydämessään oli vallalla +säälin ja tuskan tunne ajatellessaan niitä rikoksia, sitä häpeää ja +surua, jonka näyttämönä oli se huone, jossa hän nyt oli. Nainen, joka +otti vastaan lapsia pienessä salaperäisessä konttoorissaan, oli +varmaankin kuullut mitä hirveimpiä tunnustuksia! Tämä oli siis +haaksirikkoisten satama, pimeä kuilu, joka nielasi onnettomain naisten +häpeällä merkityt elämän hedelmät! Ja kun hänen odotusaikansa yhä +piteni, näki hän kolme naista saapuvan. Yksi heistä oli varmaankin +työläisnainen, jolla oli kauniit, kalpeat kasvot, ja hänen villiytynyt +katseensa johti Mathieun mieleen erään sanomalehtiuutisen, jossa +kerrottiin, mitenkä eräs tyttö, joka oli jättänyt lapsensa löytölasten +kotiin, oli itse heittäytynyt sen jälkeen Seineen; toinen näytti +naidulta, naiselta, hän oli joku työmiehen vaimo, jolla oli liian paljon +lapsia, niin ett'ei voinut enään elättää tätä viimeistään; kolmas oli +luultavasti katutyttö, yksi sellaisista, jotka kuudessa vuodessa tuovat +sinne neljä lasta, aivankuin aamusin likavedet heitetään likaviemäriin. +Mathieu kuuli, että he päästettiin sisään eri kammioihin.</p> + +<p>Kun Couteauska vihdoin tuli takaisin tyhjin käsin, ei hän sanonut +sanaakaan, eikä Mathieukään kysynyt mitään. He nousivat ääneti +vaunuihin. Kun vaunut vierivät eteenpäin kansaa täynnä olevilla +kaduilla, purskahti Couteauska äkkiä nauramaan. Kun hänen aina +vaitioleva kumppaninsa ei kysynyt häneltä syytä tähän iloon, alkoi hän +itse vihdoin kovalla äänellä:</p> + +<p>"Te ette tiedä, minkätähden minä nauran. Te saitte vähän odottaa siellä +ulkona, ja se oli siitä syystä, että kun minä tulin konttoorista, +tapasin erään tuttavan, joka on siellä sairaanhoitajattarena. Niin, te +ette ehkä tiedä, että sairaanhoitajattaret vievät sieltä lapsia +kasvatusäideille maaseudulle. No niin. Minun ystävättäreni kertoi, että +hän matkustaa huomenna Rougemontiin kahden muun sairaanhoitajattaren +kanssa ja että hänellä luultavasti on silloin muitten lasten mukana +muassaan myös se lapsi, jonka minä äsken jätin sinne."</p> + +<p>Hän nauroi taaskin kuivaa nauruaan.</p> + +<p>"Eikö se ole naurettavaa? Äiti ei tahtonut antaa häntä minun mukaani +Rougemontiin, ja nyt tulee se kuitenkin sinne! On sellaisia seikkoja, +joitten kaikesta huolimatta <i>täytyy</i> tapahtua."</p> + +<p>Mathieu ei vastannut. Mutta jääkylmä viima tunki hänen sydämeensä. Se on +totta, kohtalo on väliin taipumaton. Mitähän siitäkin lapsiraukasta +tulee? Odottiko häntä pikainen kuolema vaiko elämä köyhyydessä, +kärsimyksissä ja rikoksissa?</p> + +<p>Vaunut vierivät yhä eteenpäin, ja kuului ainoastaan pyörien kitisevä +rätinä. Kun Couteauska läksi vaunuista Miromesnilkadun varrella ja sai +nähdä, että kello jo oli puoli kuusi, alkoi hän kimittää, että hän +varmaankin myöhästyy junasta, sillä hänellä oli asioita suoritettavana +tuossa talossa ja sitten pitäisi hänen vielä noutaa se toinen lapsi. +Mathieullä, joka tahtoi pitää ajurin ajaakseen pohjoiselle +rautatienasemalle, ei ollut mitään sitä vastaan, että sai nähdä +lastenkulettajain lähdön. Ja hän rauhoitti Couteauskaa, käski hänen +kiirehtiä ja lupasi odottaa. Kun Couteauska vastasi, että hän tarvitsi +neljännestunnin aikaa, meni Mathieukin ylös tapaamaan Norinea.</p> + +<p>Kun hän tuli Norinen huoneesen, istui tyttö vuoteessaan syömässä +appelsiinejä, joita hänen sisarensa olivat tuoneet. Hän piti paljon +kaikesta hyvästä, hän eroitti huolellisesti lohkot erilleen ja imi mehun +raittiilla, terveellä suullaan, silmät puoliummessa, ahnaasti kuin +kissa, joka lipoo kielellään maitoa. Hän säpsähti, kun joku tuli niin +nopeasti sisään. Ja kun hän tunsi tulijan, hymyili hän hämmästyneenä.</p> + +<p>"Se on tehty", sanoi Mathieu.</p> + +<p>Norine ei vastannut heti, hän pyyhki sormensa nenäliinaan. Mutta +hänenhän täytyi sanoa jotakin.</p> + +<p>"Te ette sanonut, että tulette takaisin, enkä minä odottanut teitä. Vai +niin, se on siis tehty; no sen parempi. Minä vakuutan teille, ett'ei +ollut mahdollisuutta menetellä toisin."</p> + +<p>Sitten puhui hän muutostaan kätilön luota, kysyi, voisiko hän päästä +takaisin tehtaasen, ja sanoi menevänsä kuulemaan, jotta nähtäisiin, onko +isäntä siksi hävytön, että ajaa hänet pois.</p> + +<p>"Ei silti, että minä häntä tarvitsisin eli kaipaisin, sillä minä en +koskaan voisi kohdata pahempaa kitupiikkiä kuin hän."</p> + +<p>Puhelu alkoi käydä hitaanlaiseksi; Mathieu tuskin vastasikaan enään. +Silloin hyökkäsi Couteauska vihdoinkin sisään lapsi sylissä.</p> + +<p>"Nyt meidän täytyy kiirehtiä! Heidän tinkimisestään ei tule koskaan +loppua, he ovat aivan mielettömiä siitä tuskasta, että minä saisin muka +pari souta liikaa."</p> + +<p>Mutta Norine pysäytti hänet.</p> + +<p>"Se on neiti Rosinen lapsi ... ah, antakaa minun katsoa sitä!"</p> + +<p>Norine paljasti lapsen kasvot ja huudahti:</p> + +<p>"Oi, miten suuri ja kaunis hän on! Tuohan saisi mielellään elää!"</p> + +<p>"Kas niin se on aina", sanoi Couteauska filosoofisesti. "Kun lapsi on +oikein vasten tahtoa syntynyt, on hän aina terve ja voimakas."</p> + +<p>Norine ei voinut irroittaa silmiään hänestä.</p> + +<p>"Se on oikein synti, mitenkä voi olla sydäntä..."</p> + +<p>Mutta hän vaikeni ja lisäsi sitten:</p> + +<p>"Niin, se on sydäntä vihlovaa, kun täytyy jättää nuo enkelit!"</p> + +<p>"Hyvästi, voikaa hyvin", sanoi Couteauska. "Te saatte minun myöhästymään +junasta. Minulla on paluupiletit, toiset odottavat minua asemalla. +Siitäpä vasta tulisi kaunis soppa!"</p> + +<p>Hän hyökkäsi ulos, ja Mathieu seurasi hänen kintereillään. Kun +Couteauska oli istuutunut vaunuihin, ja ne lähtivät taas liikkeelle, +huudahti hän:</p> + +<p>"Uh ... No sepä oli hyvä ... Kuulitteko tuota Norinea? Hän ei itse +tahtonut antaa viittätoista frankia kuukaudessa, ja kuitenkin vaatii hän +nyt tuon hyvän neiti Rosinen puolesta, joka äsken antoi minulle +neljäsataa frankia, että hänen lapsensa on kasvatettava hyvin, kunnes +tämä on käynyt rippikoulun. Mutta onhan tämä myöskin komea poika. +Katsokaa häntä! Niin, kun rakkaus hankkii lapsia maailmaan, tekee se +aina tehtävänsä hyvin. Vahinko vaan, että kauneimmat lapset kuolevat +aikaisimmin."</p> + +<p>Mathieu katseli poikaa, siinä kun hän makasi talonpoikaisnaisen sylissä. +Lapsi oli puettu hienoon, pitseillä reunustettuun liinavaatteesen +aivankuin pieni, kuolemaan tuomittu prinssi, joka viedään +mestauslavalle. Ja hän muisti samalla tuon ilettävän jutun: isän, joka +viettelee tyttärensä kolme kuukautta äidin kuoleman jälkeen, +sukurutsauksen hedelmä synnytetään salaisuudessa ja annetaan sitten +kallista palkintoa vastaan kasvatusäidille, joka aivan rauhallisesti +riistää siltä hengen avaamalla ikkunan tai oven selkiselälleen. Tuo +pieni äskensyntynyt, joka kehittymättömistä piirteistään huolimatta nyt +jo oli kaunis kuin enkeli, oli hyvin kiltti eikä päästänyt ääntäkään. +Tämä kaikki oli inhoittavaa.</p> + +<p>Saint-Lazaren rautatienaseman edustalla hyppäsi Couteauska pois +vaunuista.</p> + +<p>"Kiitoksia, herrani, te olette ollut kovin hyväntahtoinen. Minä tahdon +mielelläni auttaa teidän tuttuja naisianne, jos te vaan tahdotte +suosittaa minua heille."</p> + +<p>Mathieu, joka myöskin oli lähtenyt vaunuista, näki nyt näyn, joka sai +hänet hetkeksi pysähtymään. Matkustajavilskeen ja kuormakärryjen +keskellä huomasi hän viisi talonpoikaisnaista jokaisella sylilapsi +sylissä; he kävelivät levottomina edestakaisin kuin pelästyneet +varikset. Kun he vihdoinkin näkivät Couteauskan, alkoivat he yhteen +suuhun rääkyä, ja kaikki viisi hyökkäsi ahnaasti hänen kimppuunsa. +Vaihdettuaan paljon haukkumasanoja ja selityksiä yhtyivät kaikki nuo +kuusi vihdoin yhteen ryhmään ja hyökkäsivät junaan hameitten ja +hatunnauhain liehuessa, lapset sylissä, aivankuin petolinnut, jotka +pelkäävät, ett'eivät ehdi raadolleen. He peittyivät savuun ja katosivat +höyrypillin kimakasti viheltäessä.</p> + +<p>Mathieu seisoi yksin kansanjoukossa. Tällä tavalla veivät petolinnut +joka vuosi Pariisista kaksikymmentätuhatta lasta, joita senjälkeen ei +kukaan saanut enään nähdä. Ei siinä kyllin, että ihmiskylvö turmeltiin, +heitettiin polttavaan kivistöön, ei siinä kyllin, että sikiön ulosajo ja +lastenmurhat saivat aikaan suuren mieshukan, vaan eläväkin sato +korjattiin huonosti, puolet siitä hävitettiin, muserrettiin, murhattiin. +Voitonhimoisia varasnaisia ja murhaajia saapui kaikilta ilmansuunnilta +ja he veivät pois niin paljon äskensyntynyttä, jokeltavaa elämää kuin +heidän syliinsä mahtui heittääkseen sen sitten kuoleman kitaan. He +vakoilivat porteilla ja vainuivat jo matkan päästä viattomain lasten +veren hajua. Lastivaunut jyrisivät matkoillaan rautatieasemille, niihin +tyhjennettiin kehdot, löytölastenkotien ja kasvatuslaitosten salit, +vaivaishoidon perustamat synnytyslaitokset, kätilöitten epäilyttävät +pesät. Kaikki nuo pienet kääröt heitettiin yhteen kasaan, vietiin pois, +jaettiin tuolla kaukana tullakseen sitten murhatuiksi. Se oli vimmattua +tuhoamista, viikate niitti alituisesti tähkäpäitä, ja elonaika kesti +läpi koko vuoden. Niinkuin nuo pienokaiset olivat tulleet huonosti +kylvetyiksi ja heistä huonosti sato kootuksi, samoin tullaan heitä +huonosti elättämään. Se oli suurenmoinen verilöyly, elinvoimaisimmat +lapset tapettiin sillä, että ne otettiin pois äideiltänsä, ainoalta +imettäjältä, jonka maito antoi elämää.</p> + +<p>Veri syöksi äkkiä Mathieun sydämeen, kun hän tuli ajatelleeksi +Mariannea, joka terveenä ja kukkeana odotti häntä Yeusen sillalle pikku +Gervais rinnoillaan. Ne numerot, joita Mathieu oli silmäillyt, tulivat +nyt äkkiä hänen mieleensä. Niissä departementeissä, joissa +lastenkasvatusta harjoitettiin ammattina, oli pikkulasten +kuolinprosentti viisikymmentä, paremmissa neljäkymmentä ja pahimmissa +seitsemänkymmentä. On laskettu, että noita lapsia on sadassa vuodessa +kuollut seitsemäntoista miljoonaa. Kuolevaisuuden keskimäärä oli jo +kauvan ollut sata ja satakaksikymmentätuhatta vuodessa. Pahimmat +ihmisteurastajahallitukset, suurimpain valloittajain verilöylyt eivät +ole saaneet aikaan sellaista ihmishukkaa. Se oli jättiläistaistelu, +jonka Ranska menetti joka vuosi, kuilu, joka nieli kaiken voiman, kaikki +toiveet. Välttämätön tulos tästä on kansan kukistuminen ja hullumainen +itsemurha.</p> + +<p>Kauhu valtasi Mathieun ja hän pakeni tuntien vastustamattoman halun +saada lohdutusta Mariannelta; hänessä oli rauhaa, viisautta ja +terveyttä.</p> + +<hr class="chapter" /> + + + + +<h3>III</h3> + + +<p>Eräänä tuorstaina söi Mathieu aamiaista tohtori Boutanin luona pienessä +alakerroksessa Universitekadun varrella, Palais-Bourbonin tuolla puolla, +jossa hän oli asunut enemmän kuin kymmenen vuotta. Vastoin +periaatteitaan, jota hän usein itsekin nauroi, oli tuo hedelmällisyyden +innokas apostoli jäänyt poikamieheksi, ja hän selitti tämän asian +hyväntahtoisella ja leikillisellä tavallaan siten, että hänellä on näin +ollen enemmän aikaa kirvoittaa toisten vaimoja. Hänellä oli niin paljon +työtä, että hänellä ei ollut vapautta tuskin muulloin kuin +aamiaistunnilla, niin että jos joku ystävä tahtoi keskustella hänen +kanssaan vakavista asioista, kutsui hän tämän mielellään yksinkertaisen +poikamiehen pöytäänsä, jossa suurimmalla kiireellä nautittiin muna, +kotletti ja kuppi kahvia.</p> + +<p>Mathieu tahtoi kysyä häneltä neuvoa eräässä tärkeässä asiassa. Kaksi +viikkoa vielä mietittyään oli hän yhä sen ajatuksen vallassa, että hän +antautuu maanviljelykseen, koettaa kohottaa kaikkein halveksima +Chantebled oikeaan arvoonsa, ja se kiusasi häntä suuresti, ett'ei hän +voinut tehdä mitään päätöstä. Joka päivä kiihtyi hänessä vastustamaton +halu elämän synnyttämiseen; hän oli löytänyt elämänsä työn ja voi nyt +tuskin enään nukkuakaan, sillä niin halusi hän saada luoda terveyttä, +voimaa ja rikkautta. Mitä suuria toiveita täytyikään hänellä olla +uskaltaakseen ryhtyä työhön, joka näytti niin uhkarohkealta ja jonka +suuren, tulevaisen merkityksen ainoastaan hän itse tiesi! Ja kenen +kanssa voisi hän vapaasti keskustella tästä aineesta, kenelle voisi hän +kertoa viimeisiä epäilyjään? Kun hän tuli ajatelleeksi kysyä neuvoa +Boutanilta, pyysi hän ainoastaan keskustelua hänen kanssaan. Tohtori oli +se uskottu, jota hän tarvitsi, rohkea, ennakkoluuloton mies, joka +intohimoisesti rakasti elämää, jolla oli laaja käsityskyky, joka ei +pikkumaisesti takertuisi ensimäiseen käytännölliseen vaikeuteen.</p> + +<p>Heti kun he olivat istuneet pöytään, alkoi Mathieu ripittää itseään, +selvitti kaikki unelmansa, oman runoelmansa, kuten hän itse leikillään +sanoi. Tohtori kuunteli keskeyttämättä häntä, nähtävästi huvitettuna +asiasta. Kun häntä pyydettiin lausumaan mielipiteensä, sanoi hän:</p> + +<p>"Minä en voi antaa teille mitään käytännöllistä neuvoa, ystäväni, sillä +minä en ole koskaan istuttanut edes salaatintainta. Ja teidän +suunnitelmanne tuntuu minusta rohkealta, niin että jokainen ammattimies, +jolta te kysyisitte neuvoa, varmaankin kehoittaisi teitä mitä +painavimmilla sanoilla heittämään sikseen koko aikeen. Mutta te puhutte +tuosta asiasta sellaisella luottamuksella, sellaisella palavalla +rakkaudella, joka minunkin, kokemattoman, saa siihen varmuuteen, että te +onnistutte. Toiselta puolen hyväksytte te kaikki minun aatteeni; enemmän +kuin kymmenen vuotta olen minä ehtimiseen saarnannut sitä oppia, että +Ranskan, jos se tahtoo uudestaan lapsirikkaita perheitä, täytyy enemmän +rakastaa ja viljellä maata, paeta kaupungeista ja antautua terveelliseen +ja raittiisen maaelämään. Mitä minä voin muuta kuin hyväksyä teidän +mielipiteenne? Vieläpä minä epäilenkin teitä siitä, että olette tullut +tänne — niinkuin muutkin, jotka pyytävät neuvoa — yksinomaan siinä +uskossa, että löytäisitte minussa vastustajan."</p> + +<p>Molemmat nauroivat sydämellisesti. Kun Boutan oli kysynyt Mathieultä, +millä pääomalla hän alkaisi yrityksensä, vastasi tämä aivan +levollisesti, että hän ei aikonut tehdä velkoja, vaan alkaa hätätilassa +ainoastaan muutamilla hehtaareilla, niin varma oli hän työn +valloittavasta voimasta. Hänen päätarkoituksensa oli saada Séguin +luovuttamaan tuon vanhan metsästyspaviljongin ja muutamia hehtaaria +maata sen ympäriltä vuotuista lyhennysmaksua vastaan ja ilman, että +kaikkea pitäisi heti maksaa. Kun hän kyseli tohtorilta sitä seikkaa, +vastasi tämä:</p> + +<p>"Niin, minä luulen, että hän on hyvinkin taipuvainen, sillä minä tiedän, +että hän olisi iloinen voidessaan myydä. Tuo äärettömän suuri, +viljelemätön maatila rasittaa häntä suuresti nykyisen yhä kasvavan +rahapulansa aikana. — Ja ystävämme Beauchêne, oletteko ilmoittanut +hänelle, että aijotte jättää paikkanne?"</p> + +<p>"En, en vielä. Ja minä pyydän teitä olemaan niin hyvä, ett'ette ilmaise +minun salaisuuttani: minä en tahdo sanoa hänelle mitään, ennenkuin +kaikki on valmista."</p> + +<p>He olivat jo juomassa kahvia, ja tohtori tarjoutui kyyditsemään Mathieun +tehtaalle, hän aikoi itsekin sinne, sillä rouva Beauchêne oli pyytänyt +häntä tulemaan jonakin päivänä tällä viikolla katsomaan Mauricea. +Pojalla, jonka jalat olivat aina kipeät, oli myöskin niin huono +ruuansulatus, että hänen täytyi noudattaa ankaran tarkkaa +ruokajärjestystä.</p> + +<p>"Kaikilla lapsilla, joita ei oma äiti ole imettänyt on huono vatsa", +jatkoi Boutan. "Sellaisesta ei teidän urhea vaimonne tiedä mitään, hän +voi antaa lastensa syödä mitä tahansa. Mutta Maurice parka tulee heti +sairaaksi, jos hän syö neljä karviaismarjaa kolmen asemesta. Minä +kyyditsen siis teidät konttooriinne. Mutta ensin täytyy minun ajaa +Roquépine-kadulle valitsemaan imettäjää. Siihen ei mene pitkää aikaa, +toivon minä. Kas niin, nyt lähdetään!"</p> + +<p>Vaunuissa kertoi hän, että hän käy rouva Séguinin tähden +imettäjätoimistossa. Siinä talossa ei ollut asiat hyvin. Heti +synnytyksen jälkeen oli Séguin lyhytaikaisessa hellyydessään vaimoaan +kohtaan tahtonut itse valita imettäjän Andréelle, äskensyntyneelle +tytölle. Hän väitti itse ymmärtävänsä hyvin sellaisia asioita, hän +tahtoi saada vahvan imettäjän, suuren ja karkeatekoisen, jolla on +mahtavat rinnat. Mutta lapsi oli kuihtunut jo kahden kuukauden ajan, ja +tohtori oli huomannut, että hän oli hyvin yksinkertaisesti kärsinyt +nälkää. Tuolla jättiläismäisellä imettäjällä ei ollut maitoa, tai +oikeammin sanottu, hänen maitonsa huomattiin tutkittaessa olevan liian +ohutta ja sitäkään ei riittänyt tarpeeksi. Imettäjän muuttaminen oli +vaikea asia. Sattui myrskyisiä kohtauksia, Séguin heitteli ja paukutteli +ovia ja huusi, että hän ei koskaan enää sekaannu mihinkään.</p> + +<p>"Minä olen siis saanut toimekseni uuden imettäjän valitsemisen", sanoi +Boutan. "Ja sillä on kiire, sillä minä olen hyvin levoton pikku Andrée +paran tähden. Sellaisia lapsia tulee oikein sääli."</p> + +<p>"Mutta miksi ei äiti itse imetä?"</p> + +<p>Tohtori kohotti olkapäitään.</p> + +<p>"Nyt pyydätte te liikoja. Mitenkä te voitte ajatellakaan, että rikas +pariisitar sellaisessa elämässä, jota hän viettää — vastaanottoja, +päivällisiä, illatsuja, ainaisia vierailuja ja kaikenlaisia hienon +maailman velvollisuuksia — voi alistua sellaiseen ikävään ja +pitkäaikaiseen velvollisuuteen, että imettäisi itse lapsensa? Se olisi +viidentoista kuukauden paasto. Minä en nyt tahdo puhuakaan rakastuneista +ja mustasukkaisista vaimoista, jotka, kun heidän on valittava lapsensa +ja miehensä välillä, valitsevat jälkimmäisen, säästävät itseään yksin +miestään varten siitä pelosta, että mies kääntää heille selkänsä. Pikku +rouva Séguin teeskentelee, kun hän näyttää surulliselta ja sanoo, että +hän olisi niin mielellään tahtonut imettää itse, mutta että hän ei voi +maidon puutteen tähden. Tosiasia on kuitenkin se, ett'ei hän ole koskaan +koettanutkaan ja että hänestä olisi tullut ensimäiselle lapselleen yhtä +hyvä imettäjä kuin kenestä muusta tahansa. Mutta nyt on hän tullut +kelvottomaksi sellaiseen ponnistukseen tyhmän, epäterveellisen elämänsä +kautta. Ja pahinta on, että äidit, jotka eivät itse imetä, tulevat +kolmannessa tai neljännessä polvessa todellakin kykenemättömäksi siihen, +rinnat menettävät kykynsä eroittaa maitoa. Siinä meidän tulevaisuutemme: +rotu, jossa on viheliäisiä, terveydeltään turmeltuneita naisia, jotka +ehkä voivat silloin tällöin synnyttää lapsen, mutta ovat tykkönään +mahdottomat imettämään."</p> + +<p>Mathieu muisti nyt, mitä hän oli nähnyt rouva Bourdieun luona ja +löytölastenkodissa. Hän kertoi mietteistään, ja Boutan kohotti +olkapäitään. Hän arveli, että vielä on äärettömän paljon työtä tehtävä +ihmiskunnan hyväksi. Yksityinen hyväntekeväisyys sai jo paljoa aikaan, +ja se oli hyvä, mutta ainoastaan uudet lait voivat pelastaa kansan: +naista pitäisi auttaa ja tukea aina raskauden ensimäisistä vaikeista +päivistä asti, hänet pitäisi vapauttaa raskaasta työstä ja häntä olisi +pidettävä pyhänä; sitten saisi hän synnyttää lapsensa levossa ja +rauhassa, vaikkapa salaisuudessakin, jos hän niin tahtoo, ja ilman, että +häneltä vaaditaan muuta kuin äitinä olemista; parantumisen aikana +pitäisi hänen ja lapsen saada hyvä hoito, samoin pitkällisenä +imetysaikana, aina siihen asti kuin hän taas voisi ruveta terveeksi ja +voimakkaaksi puolisoksi. Sitä varten pitäisi ryhtyä laveisin +toimenpiteisiin, perustaa suojakoteja turvattomille naisille, +parannuskoteja, laatia suojeluslakeja ja panna toimeen avustuskassoja +imettäviä äitejä varten. Kuolevaisuuden vastustamiseksi pikkulasten +keskuudessa oli ainoastaan yksi pätevä ja vaikuttava keino: ennättää sen +edelle. Ainoastaan estävillä keinoilla voisi lopettaa äskensyntyneitten +lasten hirveän uhraamisen, parantaa tuon aina ammottavan haavan kansan +kyljessä, joka heikontaa sitä, murhaa sen hiljalleen päivä päivältä.</p> + +<p>"Ja kaiken tämän", jatkoi tohtori, "voi yhdistää siihen yhteen +totuuteen, että äidin pitää itse imettää lapsensa. Meidän +kansanvaltaisessa yhteiskunnassamme tulee nainen heti raskaaksi +tultuaan pyhäksi. Hän on kaiken suuruuden, kaiken voiman ja kaiken +kauneuden symbooli. Hänen pitäisi olla meidän uskontomme. Kun me olemme +oppineet kunnioittamaan äitiä, niin silloin on ensin isänmaa ja sitten +ihmiskunta pelastettu. Sentähden tahtoisin minä, että lastaan imettävän +äidin kuva tulisi inhimillisen kauneuden korkeimmaksi ilmaisumuodoksi. +Mutta miten me saamme meidän pariisittaret, kaikki meidän ranskattaret +vakuutetuksi siitä, että naisen kauneus on siinä, että hän on äitinä +lapsi sylissään? Sinä päivänä, jolloin se tulee yhtä muodinmukaiseksi +kuin sileäksi kammatut hiukset ja kapeat hameet, olemme me maailman +mahtavin kansa!"</p> + +<p>Hän näytti aivan epätoivoiselta siitä, kun ei tietänyt, mitenkä voisi +muuttaa tavat, ja jatkoi sitten:</p> + +<p>"Minun mielestäni on äitien imettäminen tärkeintä kaikista. Jokainen +äiti, joka voi imettää eikä tee sitä, on rikoksellinen. Erityisissä +tapauksissa, kun äiti on aivan kykenemätön täyttämään velvollisuuttaan, +on meillä sarvi, joka, jos se pidetään puhtaana ja siihen käytetään +steriliseerattua maitoa, voi antaa erittäin hyvät tulokset. Mutta lasten +antaminen kasvatusäideille maaseudulle on melkein samaa kuin murhaisi +ne, ja imettäjän ottaminen on häpeällinen toimenpide, lukemattomien +onnettomuuksien, niin usein rikoksienkin lähde, sillä sen kautta +uhrataan tieten ja taiten sekä äidin että imettäjän lapsi."</p> + +<p>Vaunut pysähtyivät Roquépine-kadulle erään imettäjätoimiston eteen.</p> + +<p>"Minä voin lyödä vetoa siitä, että te ette koskaan ole ollut sisällä +imettäjätoimistossa, vaikka te olette viiden lapsen isä."</p> + +<p>"En, en koskaan."</p> + +<p>"Tulkaa nyt sitten mukaan. Ihmisen pitää tuntea kaikkea."</p> + +<p>Roquépinekadun imettäjätoimisto oli paras ja tunnetuin tässä osassa +kaupunkia. Sitä johti rouva Broquette, neljänkymmenen vuotias, vaaleahko +nainen, jolla oli arvokas ulkonäkö ja joka oli hieman rokonarpinen, +aina lujaan nyöritetty ja puettu kellervänruskeaan tahtisilkkileninkiin. +Mutta vaikka hän oli talon loistona ja arvona, oli mies kuitenkin sen +sieluna. Hän oli pieni viidennelläkymmenellä oleva mies, jolla oli +suipponenä ja vilkkaat silmät ja liikkuva kuin kärppä. Hänen toimenaan +oli järjestyksen ylläpitäminen toimistossa, imettäjäin valvominen ja +kasvattaminen, hän otti heidät vastaan, teroitti heille puhtautta, +opetti heitä hymyilemään ja olemaan rakastettavaisia, esti heidän liijan +paljoa syömästä. Hän oli jalkeilla aamusta iltaan, torui heitä ja piti +tyrannivaltansa alla koko tuon joukon likaisia, yksinkertaisia, usein +valehtelevia ja epärehellisiä naisia. Tuo vanha, ränsistynyt talo +kosteine pohjakerroksineen, jossa vieraat otettiin vastaan, ja molempine +yläkertoineen, joissa kummassakin oli kuusi makuuhuoneeksi järjestettyä +huonetta, oli oikeastaan jonkinlainen hotelli, jossa imettäjät makasivat +yönsä lastensa kanssa. Siellä kulki edestakaisin talonpoikaisnaisia, +jotka samana aamuna olivat saapuneet Pariisiin, laahasivat kapsäkkejään +ja kantelivat sylilapsiaan ja täyttivät huoneet, käytävät ja +vastaanottosalit melulla ja pahalla hajulla. Sitäpaitse oli talossa +neiti Broquette, Hermine, kalpea, viisitoista vuotias tyttö, +pitkäkasvuinen heilakka ja vähäverinen, joka sulavana neitsyytenä kulki +ympäriinsä tässä osaksi paljastettujen ihmisten kuhinassa, tässä enemmän +tai vähemmän maidokkaitten imettäjäin tungoksessa.</p> + +<p>Boutan, joka tunsi talon erittäin hyvin, astui sisään Mathieu +seurassaan. Oikealle eteisestä oli konttoori, jossa rouva Broquette +halukkaitten pyynnöstä näytteli imettäjiä, jotka oleskelivat seuraavassa +huoneessa sylilastensa kanssa. Konttoorissa oli vanhat empiremalliset +huonekalut, verhotut punaisella shagilla ja kullattu pöytäkello. +Eteisestä oikeaan, keittiön vieressä, oli yhteinen ruokasali, jossa oli +kaksi pitkää vahakankaalla päällystettyä pöytää ja muutamia repaleisia +olkituoleja. Jo ovessa pisti nenään inhoittava haju, pesuveden, +hapantuneen maidon, siivottomain lapsen riepujen ja kaikkein noitten +talonpoikaisnaisten likaisten alushameitten löyhkä.</p> + +<p>Mutta kun Boutan aukasi konttoorin oven, oli rouva Broquette juuri +näyttämässä eräälle siellä istuvalle vanhalle herralle kokonaista +imettäjälaumaa. Hän tunsi heti tohtorin ja teki anteeksi pyytävän +liikkeen.</p> + +<p>"Ei, ei, jatkakaa te vaan", sanoi tohtori. "Minulla ei ole kiirettä, me +voimme odottaa."</p> + +<p>Avoimesta ovesta näki Mathieu Herminen, talon tyttären, istuvan ikkunan +vieressä shagilla päällystetyssä nojatuolissa ja lukevan romaania, ja +äiti seisoi tuossa arvokkaan näköisenä ja ylisti tavaraansa vanhalle +herralle, joka ei näyttänyt voivan tehdä valintaansa.</p> + +<p>"Me menemme puutarhaan", sanoi tohtori nauraen.</p> + +<p>Ilmoituksissaan mainitsi tämä liike, että heillä on puutarhakin, raitis +ilma, vieläpä puukin, eli sanalla sanoen maaseutu. He aukasivat lasioven +ja näkivät puun luona penkillä vahvajäsenisen tytön, luultavasti äsken +saapuneen, ja tämä pyyhkieli lapsensa takapuolta sanomalehden palasella. +Tyttö itse näytti likaiselta, hän ei ollut vielä saavuttuaan ennättänyt +peseytyä. Eräässä nurkassa oli läjässä keittiöstä heitettyjä esineitä, +särkyneitä vateja, vanhoja rasvaisia ja ruostuneita talouskapineita. +Toisella puolen on imettäjiä varten varattu odotussali lasiovineen, ja +sieltäkin haisi ulos kloakki, kuivamaan asetettuja repaleita, jo +hapantuneita lastenriepuja.</p> + +<p>Mutta äkkiä hyökkäsi herra Broquette esiin, ei tiedetty mistä. Hän oli +nähnyt äsken Boutanin, hyvän kauppatuttavansa.</p> + +<p>"Vai niin, onko minun vaimoni muissa puuhissa. Minä en millään ehdolla +voi sallia teidän jäädä tänne. Tulkaahan kaikin mokomin minun kanssani."</p> + +<p>Hänen pienet kärpänsilmänsä olivat huomanneet tuon likaisen tytön, joka +oli pyyhkimässä lastaan, ja hän oli hyvin levoton siitä, että herrat +saavat noin paljon nähdä talon salaisuuksia. Tohtori oli juuri vienyt +toverinsa salin ikkunan eteen, josta oli kaikkea muuta kuin suloista +katsella mistään välittämättömiä imettäjiä. He aukasivat leninkinsä +napit, venyttelivät, haukottelivat istuessaan tuntikaudet pitkillä +penkeillä odotellen ostajaansa; lepuuttaakseen käsiään panivat he +lapsensa pöydälle, joka aina oli niitä täynnä; lattialla oli rasvasia +papereita, leivän palasia ja likaisia riepuja kaikkialla. Nuo molemmat +herrat tunsivat tarvetta oksentaa tuossa inhoittavassa lehmänavetassa.</p> + +<p>"Seuratkaahan kaikin mokomin minua, herra tohtori", sanoi Broquette +uudestaan.</p> + +<p>Mutta sitten väitti hän, että hänen täytyy talon arvon vuoksi nuhdella +tuota vahvajäsenistä tyttöä. Ja hän alkoi:</p> + +<p>"Kuulkaa nyt, likaliisa, ettekö voi pestä penikkaanne haalealla vedellä? +Miksi ette mennyt heti tuonne ylös puhdistamaan itseänne? Pitääkö minun +välttämättömästi kaataa ämpäri vettä niskaanne?"</p> + +<p>Hän ajoi pois tytön, joka pakeni pelästyneenä. Viedessään näitä molempia +herroja konttooriin, valitteli hän:</p> + +<p>"Oi, herra tohtori, jos te tietäisitte, kuinka vaikeata minun on saada +nuo tytöt edes pesemään kätensä! Me itse, jotka olemme niin puhtaita, +jotka ylpeilemme siitä, että meidän talomme pitää olla vaatimusten +mukainen! Jos täällä on ainoakin pölyn hiukkanen, niin ei se ole minun +vikani."</p> + +<p>Mutta kun tyttö tuli ylös, syntyi kauhea meteli yläkerroksissa. +Luultavasti sota ja tappelu. Niitä portaita virtasi alas karkeilla +haukkumasanoilla sekoitettu löyhkä. Vihdoin muuttui se sietämättömäksi.</p> + +<p>"Minä pyydän anteeksi", sanoi herra Broquette. "Vaimoni ottaa heti +teidät vastaan."</p> + +<p>Hän lensi portaita ylös ketterästi kuin kissa. Hänen ärjyvä äänensä +kuului ylhäältä. Sitten syntyi äkkiä kuolonhiljaisuus. Kuului ainoastaan +rouvan ääni, joka konttoorissa yhä vaan kehui tavaraansa.</p> + +<p>"Niin, ystäväni", sanoi Boutan Mathieulle, kun he kävelivät edestakaisin +eteisessä, "ulkopuoli ei juuri paljonkaan herätä huomiota. Minä +toivoisin voivani näyttää teille, millaisia nämät ihmiset ovat +sisäpuoleltaan. Ja kuitenkin on tämä liike yksi siedettävistä, on muita +paljon pahempia, joita poliisin täytyy väliin sulkea liian suurten +väärinkäytösten tähden. Luonnollisesti on olemassa poliisimääräyksiä, +jotka pakoittavat imettäjäin olemaan varustettuja +siveellisyystodistuksella ja muilla papereilla, jotka heidän täytyy ensi +päivänä näyttää prefektuurissa saadakseen sen suostumuksen. Mutta nuo +ovat ainoastaan näennäisiä varovaisuuskeinoja, joka ei estä imettäjäin +antamasta vääriä tietoja maitonsa vanhuudesta taikka lainaamasta +terveitä lapsia omain sairasten lastensa sijaan. Ette voi ajatellakaan +kaikkia niitä vaarallisia valheita, joita nuo naiset keksivät +ansaitakseen rahaa. Ja se onkin hyvin luonnollista; jo se seikka, että +he ovat valinneet imettäjän ammatin, asettaa heidät minun silmissäni +alemmaksi kaikkia muita ihmisiä. Sillä ei ole ainoatakaan muuta niin +surkuteltavaa ja alentavaa ammattia. Monet tytöt, jotka ennen ovat +olleet siveellisiä, hankkivat itselleen rakastajan aivan samalla tavalla +kuin lehmä viedään sonnin luokse, jotta saataisiin maitoa. Lapsi on +ammatti-imettäjän silmissä ainoastaan välttämätön sivuasia. Niin pian +kuin se on syntynyt, ja äitejä voidaan lypsää, ei lapsesta enään +välitetä, ja aivan samantekevää on, vaikka se kuoleekin. Tuo on +eläimellisen alentumisen huippu ja siveellisen käsityskannan hullumainen +puute. Ja ajatelkaa tämän häpeällisen kaupan surullisia seurauksia, +sillä vaikka se lapsi, jolle imettäjä myy maitonsa, usein kuolee tästä +maidosta, jota ei luonto ole sille määrännyt, niin sattuu melkein aina, +että imettäjän lapsi kuolee myöskin huolimattoman hoidon ja huonon +ravinnon tähden; siinä on siis kaksi uhria, ja molemmat äidit ovat +syylliset mitä halpamaisimpaan murhaan, noitten juuri äsken syntyneitten +olentoparkain murhaan, ja näitten olentojen kuoleminen ei koske +kehenkään, vaikka meidän pitäisi kaikkien siitä syystä huudahtaa +kauhusta. Niin, siinä on pohjaton kuilu, koko maa syöksee siihen ja se +nielee koko kansan, ell'ei laata maksamasta veriveroa tuolle hirviölle."</p> + +<p>Kun nuo molemmat miehet keskustellessaan pysähtyivät ruokasalin oven +eteen, joka oli auki, näkivät he siellä Couteauskan, joka istui +ruokailemassa kahden kauniin, siististi puetun talonpoikaisnaisen +kanssa. Aterian aika oli ohitse, ja kaikki kolme söi suurimmalla +kiireellä kylmää ruokaa ilman lautasia ja kahveleita. Couteauska oli +luultavasti äsken tuonut ja jättänyt konttooriin imettäjälaumansa, ja +söi nyt kiireesti jatkaakseen sitten kiertokulkuaan niitten kahden +kanssa, jotka hänellä oli jälellä. Ruokasalista, jossa oli +viinipilkuista tahraantunut pöytä ja tapetit rasvapilkkuja täynnä, +virtasi vastenmielinen, ummehtunut ilma.</p> + +<p>"Vai niin, te tunnette Couteauskan", huudahti Boutan, kun Mathieu oli +kertonut kohtauksistaan hänen kanssaan. "Sitten olette te jo tehnyt +tuttavuutta itse paholaisen äidin kanssa, pahimman noidan kanssa +kaikkein velhojen joukossa. Ja ajatelkaahan, että hän on meidän +kiitetyssä yhteiskunnassamme hyödyllinen hammasratas, ja minä tulen +luultavasti hyvin iloiseksi, jos voin valita yhden niistä imettäjistä, +joita hän on tuonut tänne!"</p> + +<p>Mutta nyt käski rouva Broquette rakastettavalla tavallaan heidän +tulemaan konttooriin. Oltuaan kauvan epätiedossa parhaimpien imettäjäin +suhteen, joita liikkeellä oli myytävänä, oli tuo vanha herra lähtenyt +pois valitsematta ketään; hän oli luvannut tulla toisen kerran.</p> + +<p>"Mutta on ihmisiä, jotka eivät tiedä, mitä tahtovat", selitti rouva +Broquette. "Mutta se ei ole minun vikani, minä pyydän tuhannesti +anteeksi, herra tohtori. Jos te tahdotte hyvän imettäjän, tulette kyllä +olemaan tyytyväinen, minä olen juuri saanut tuotetuksi aivan +erinomaisia. Minä näytän niitä teille."</p> + +<p>Hermine ei ollut edes viitsinyt nostaa silmiään romaanistaan. Hän istui +nojatuolissaan jatkaen lukuaan, vähäveriset kasvot ikävystyneen +näköisinä. Mathieu istahti hieman syrjään ja seurasi Boutania, joka +seisoi siinä katse terävänä kuin kenraalin, joka tarkastaa rykmenttiään. +Ja sitten alkoi joukkojen ohitse marssiminen.</p> + +<p>Rouva Broquette aukasi konttoorin ja ruokasalin välisen oven ja johti +arvokkaana ja tyyneesti esiin parhaat imettäjänsä, kolme kerrallaan, +jokaisella lapsensa sylissä. Tusinan verran kulki tarkastuspaikan +ohitse, lyhyitä ja paksuja, pitkiä hongankolistajia, tummaverisiä ja +sirohiuksisia, vaaleaverisiä, joilla oli valkea iho, rumia ja kauniita. +Mutta kaikkein huulilla oli sama yksinkertainen ja levoton hymy, +silmissä sama sellaisen orjattaren tuskallinen katse, joka pelkää, +ett'ei kukaan häntä osta. He koettivat kaupita itseään, koettivat +liehakoida kömpelöllä tavallaan, heidän kasvonsa loistivat niin pian +kuin luulivat ostajan tarttuneen koukkuun, mutta synkkenivät yhtä +nopeasti, ja he silmäilivät jurosti kilpailijattariaan heti kuin näytti +siltä, että nämät voittaisivat. He marssivat sisään rivissä kuin hanhet +ja palasivat takaisin samalla tavalla kolisevine jalkineineen, väsyneinä +ja pelokkaan näköisinä. Pienen tarkastelun jälkeen valitsi tohtori +noista kahdestatoista erilleen kolme. Sitten alkoi hän tutkia kutakin +heistä erikseen.</p> + +<p>"Näyttää siltä, että tohtori ymmärtää asiansa", sanoi rouva Broquette +kohteliaasti hymyillen. "Minulla ei usein ole sellaisia helmiä kuin +tämä. Hän on äskettäin tullut, muutenhan hän jo olisi viety täältä. +Hänestä voin mennä takuuseen kuin itsestäni, sillä minä olen jo ennen +hankkinut hänelle paikan."</p> + +<p>Hän oli noin kuudenkolmatta vuotias tyttö, tummaverinen, keskikokoinen, +jotenkin karkeatekoinen ja hänellä oli paksut, yksinkertaiset kasvot ja +ulkoneva alaleuka. Ja kun hän jo ennen oli ollut imettäjänä, osasi hän +käyttäytyä hyvin.</p> + +<p>"Vai niin, tämä lapsi ei ole teidän ensimäisenne."</p> + +<p>"Ei, se on kolmas."</p> + +<p>"Ettehän te ole naimisissa?"</p> + +<p>"En."</p> + +<p>Boutan näytti tyytyväiseltä, sillä vaikka tämä oli kuin kehoitus +kevytmielisyyteen, etsittiin naimattomia imettäjiä kuitenkin enemmän. He +ovat taipuvaisempia, rakastettavampia, myöskin halvempia pitää, ja +heidän selkänsä takana ei ole kokonaista perhettä tai miestä, josta +tulee ikävä rasitus.</p> + +<p>Kun tohtori oli selaillut hänen todistuksiaan, alkoi hän tarkan +tutkinnon. Hän katsoi imettäjän ikeniä ja tuli vakuutetuksi siitä, että +hänellä oli valkeat, terveet hampaat. Sitten tutki hän tarkkaan rinnat +ja maidon laatua sekä paljouden. Hän oli lypsänyt muutamia pisaroita +maitoa käteensä, maisti sitä ja meni sitä sitten katsomaan valoisampaan +paikkaan.</p> + +<p>"Hyvä on, hyvä on", sanoi hän tuontuostakin.</p> + +<p>Vihdoin kääntyi hän lapseen, jonka äiti oli pannut nojatuoliin ja makasi +siinä hiljaan silmät avoinna. Se oli poika, korkeintaan kolmen kuukauden +vanha, terve ja tukeva. Kun tohtori oli katsellut hänen jalkapohjiaan, +tarkasteli hän suun limakalvoa ja anus-reikää, sillä perinnöllistä +kuppatautia täytyy aina pelätä. Hän ei huomannut mitään tämän taudin +oireita.</p> + +<p>Hän katsoi nyt ylös ja kysyi:</p> + +<p>"Onko lapsi teidän omanne?"</p> + +<p>"Mistähän minä muualtakaan olisin sen saanut?"</p> + +<p>"Niitä voi lainatakin."</p> + +<p>Tarkastus oli loppunut. Hän ei lausunut päätöstään heti, hän katseli +vielä imettäjää hetken jonkinlaisella epäluulolla, vaikka tämä näyttikin +täyttävän hänen vaatimuksensa.</p> + +<p>"Onko teidän sukunne tervettä, eikö kukaan teidän sukulaisistanne ole +koskaan kuollut keuhkotautiin?"</p> + +<p>"Ei koskaan."</p> + +<p>"Niin, ettehän te luonnollisesti tunnustaisi sitä minulle. Sellainen +sarake pitäisi olla todistuskirjoissa. Oletteko te raitis, ettekö te +juo?"</p> + +<p>"Oo...!"</p> + +<p>Nyt suuttui imettäjä ja tohtorin täytyi lepytellä häntä. Mutta hänen +kasvonsa alkoivat loistaa suuresta ilosta, kun tohtori kohottaen +olkapäitään, joka merkitsi, että tällaisissa tapauksissa on aina vaara +tarjona, lausui:</p> + +<p>"No hyvä, se on päätetty, minä otan teidän. Jos voitte lähettää lapsenne +kotiin heti, saatte jo tänä iltana tulla uuteen paikkaanne. Mikä teidän +nimenne on?"</p> + +<p>"Marie Lebleu."</p> + +<p>Rouva Broquette ei ollut sekaantunut tohtorin tarkasteluihin, mutta hän +oli ollut koko ajan hyvin majesteetillisen näköinen, sillä olihan hän +talon osoitekilpi, vakuutus sen puhtaasta liikemoraalista. Hän kääntyi +nyt tyttärensä puoleen:</p> + +<p>"Hermine, mene katsomaan, onko rouva Couteau vielä täällä."</p> + +<p>Mutta koska tuo nuori nainen ei liikahtanutkaan paikaltaan, katsoi äiti +parhaaksi toimittaa itse asiansa. Hän tuli takaisin Couteauskan kanssa, +joka oli juuri ollut lähtemäisillään molempain kauniitten tyttöjensä +kanssa. Tytöt jäivät eteiseen odottamaan.</p> + +<p>Tohtori sopi raha-asioista, kahdeksankymmentä frankia kuukaudessa +imettäjälle, neljäkymmentäviisi frankia välitystoimistolle siihen +laskettuna maksu imettäjän asunnosta ja ruuasta, jonka uusi isäntäväki +sai vähentää imettäjän palkasta, mutta jota ei kuitenkaan tehty. Sitten +vielä kolmekymmentä frankia imettäjän lapsen kotiin lähettämisestä ja +juomarahat sille, joka lapsen vei.</p> + +<p>"Minä matkustan kotiin illalla", sanoi Couteauska, "ja minä otan +mielelläni pienokaisen mukaani. Antinkatu, sanoitte te? Minä tiedän, +minä tiedän, siinä talossa on minun kotipaikaltani kotoisin oleva +kamarineiti. Marie voi lähteä heti sinne. Kahden tunnin perästä, kun +olen toimittanut omat asiani, tulen minä noutamaan hänen lapsensa."</p> + +<p>Avonaisesta ovesta näki Boutan nyt nuo molemmat talonpoikaistytöt, jotka +nauroivat ja tyrkkivät toisiaan kyynäspäillään.</p> + +<p>"Noita ette te ole näyttänyt minulle. He näyttävät sieviltä. Ovatko he +imettäjiä?"</p> + +<p>"Imettäjiäkö, eivät ole!" vastasi Couteauska ja hymyili. "He ovat +tyttöjä, joille minä olen luvannut hankkia paikan."</p> + +<p>Kun hän oli tullut sisään, oli hän katsonut kieroon Mathieutä, jota hän +muuten ei näyttänyt tuntevan. Mathieu istui yhä nojatuolissaan ja +katseli tuota kaupan olevaa karjantarkastusta, kuunteli sitten äänetönnä +tinkimistä äidin kanssa, joka myi itsensä, ja hän tunsi vähitellen +sydämensä täyttyvän vastenmielisyyden ja säälin tunteilla. Häntä +vapisutti, kun Couteauska kääntyi tuohon kauniisen lapseen ja puheli +vievänsä sen mukanaan. Hän oli näkevinään Couteauskan Saint-Lazaren +rautatienasemalla lentää koluuttavan matkaansa kuin petolintu noitten +viiden muun kanssa, joista jokaisella oli mukanaan äskensyntynyt lapsi. +Ja nyt alkoi rosvous taas, yhä enemmän varastettiin elämää ja toivoa +suuresta Pariisista, uusi kuolonsaattue lähti matkaan, ja nyt oli kaksi +lasta hengenvaarassa, imettäjän ja äidin.</p> + +<p>Kun Boutan ja Mathieu poistuivat, kohtasivat he Couteauskan ja herra +Broquetten eteisessä vilkkaassa keskustelussa. Jälkimäinen oli vielä +kiihoittunut suukopusta, jota hän oli pitänyt teurastajan kanssa, sillä +hän oli aina hävytön ruokavarainsa hankkijoille ja antoi imettäjäinsä +syödä kelvotonta tavaraa, jota hän oli saanut polkuhinnasta. Samoin +säästi hän rahaa puhtauden kustannuksella; kaikki, mikä ei näkynyt, sai +olla kuinka likaista tahansa. Ja nyt kuiskutteli hän Couteauskan kanssa +ja katseli syrjäsilmin noita kahta kaunista tyttöä, jotka yhä +tirskuivat. Hänelläkin oli luultavasti joku ajatus, joku hyvä paikka +tytöille tarjottavana.</p> + +<p>"Kaikenlaisia ammatteja!" sanoi tohtori, kun he nousivat vaunuihin.</p> + +<p>Kun he tulivat konetehtaalle, kohtasivat he konetehtaan portin edessä +Morangen ja hänen tyttärensä Reinen, molemmat surupukuun puettuina. +Päivää jälkeen Valérien hautajaisten oli kassanhoitaja taas ryhtynyt +työhönsä tylsällä mielellä, joka melkein oli unohduksen kaltaista. Nyt +näkyi selvästi, että hän oli luopunut kunnianhimoisista unelmistaan, +aikomuksestaan jättää paikkansa koetellakseen onneaan toisaalla. Mutta +hän ei voinut jättää asuntoaan, joka nyt oli hänelle liian suuri ja +kallis: hänen vaimonsa oli asunut siellä, sentähden tahtoi hänkin asua +siellä; hän tahtoi säilyttää kaiken ylellisyytensä, antaa sen lahjaksi +tyttärelleen. Hänen sydämensä koko heikkous ja hellyys kohdistui tähän +lapseen. Hän katseli tuntikaudet tyttöä silmät kyynelissä. Hänellä oli +nyt uusi intohimo, hänen ainoa unelmansa oli antaa tyttärelleen suuret +myötäjäiset, tulla onnelliseksi tuon lapsen kautta, jos hän enään muuten +voi tulla onnelliseksi: hän tuli ahnaaksi, säästi kaikkea, mikä ei +koskenut tytärtä, päätti itsekseen hankkia sivutöitä lisätäkseen +myötäjäisiä. Ilman Reineä olisi hän kuollut ikävään ja yksinäisyyteensä.</p> + +<p>"Niin", vastasi Reine erääsen Boutanin tekemään kysymykseen, "minä +saatan pappa parkaa tänne ollakseni oikein varma siitä, että hän kävelee +vähän, ennenkuin ryhtyy työhönsä. Muulloin istuu hän huoneesensa +sulkeutuneena eikä liiku paikaltaan."</p> + +<p>Kotonaan eli Morange todellakin surun ja omantunnon vaivojen murtamana, +sulkeutuneena huoneesensa, jossa oli kokoelma eri aikoina otettuja +valokuvia hänen vaimostaan, tusina muotokuvia, jotka hän oli ripustanut +seinille.</p> + +<p>"Tänään on niin kaunis ilma, herra Morange", sanoi Boutan, "siinä teitte +oikein, että tulitte ulos kävelemään."</p> + +<p>Tuo miesparka katsoi kummastuneena ylöspäin ja katseli sitten aurinkoa, +aivankuin hän ei olisi sitä koskaan ennen nähnyt.</p> + +<p>"Niin, se on totta, nyt on kaunis ilma. Ja sen lisäksi on Reinelle hyvin +terveellistä käydä ulkona hieman."</p> + +<p>Hän katseli hellästi tuota kaunista tyttöä, jolle surupuku sopi niin +mainiosti. Morange pelkäsi aina, että Reine ikävystyy niinä pitkinä +tunteina, joiksi hän jätti hänen yksinään palvelustytön kanssa. +Yksinäisyys oli hänelle itselleen niin kiusoittavaa, se oli aivan täynnä +muistoja vaimovainajastaan, jonka tähden hän itki ja jonka kuolemasta +hän syytteli itseään.</p> + +<p>"Pappa ei tahdo uskoa, että minun ijälläni ei koskaan ole ikävää", sanoi +tuo nuori tyttö iloisesti. "Siitä asti kuin äitiparkani kuoli, on minun +täytynyt olla pikku emäntänä. Ja muuten tulee paroonitar noutamaan minua +väliin."</p> + +<p>Hän huudahti nähdessään vaunujen pysähtyvän katukäytävän viereen. Erään +naisen pää pistäytyi ulos vaunujen ikkunasta ja Reine tunsi hänen.</p> + +<p>"Mutta katsokaapa, pappa, tuossahan paroonitar onkin. Hän on varmaankin +ollut meillä, ja Clara on sanonut hänelle, että minä olen saattamassa +sinua tänne."</p> + +<p>Niin juuri oli tapahtunutkin. Morange vei kiireesti Reinen vaunujen +luokse; Sérafine ei astunut uloskaan. Ja kun hänen tyttärensä oli +iloisesti hypännyt vaunuihin, jäi Morange siihen vielä hetkeksi +seisomaan ja kiitti lämpimin sanoin onnellisena siitä, että hänen rakas +tyttärensä sai huvitella. Kun hän oli nähnyt vaunujen vierivän pois, +lähti hän konttooriinsa, äkkiä vanhentuneena ja kokoon kyyristyneenä, +aivankuin suru olisi taas alkanut painaa hänen hartioitaan ja murtanut +hänet siihen määrään, ett'ei hän enään muistanut näitä kahta muuta +herraa eikä edes jättänyt jäähyväisiä heille.</p> + +<p>"Miesparka!" supatti Mathieu.</p> + +<p>Samassa viittasi Beauchêne eräästä ikkunasta Mathieulle, että hän tulisi +yhdessä tohtorin kanssa sinne ylös. He tapasivat Constancen ja Mauricen +pienessä vierashuoneessa, jossa Beauchênekin poltti lopun sikaariaan. +Boutan kysyi heti pojan vointia, sillä lapsen jalat olivat paljoa +paremmat, mutta vatsa epäkunnossa, pieninkin poikkeus +ruokajärjestyksestä sai aikaan ikäviä häiriöitä ruuansulatuksessa. +Sillä aikaa kuin Constance, joka oli hyvin levoton, vaikka hän ei +tahtonut sitä tunnustaa, kyseli tohtorilta lakkaamatta ja kuunteli +hartaudella hänen vastauksiaan, otti Beauchêne Mathieun syrjään.</p> + +<p>"Kuulkaa nyt, miksi ette ole kertonut minulle, että kaikki on ohitse +siellä?"</p> + +<p>Hänen kasvonsa olivat punaiset ja hän nauroi puhallellen paksuja +savupilviä.</p> + +<p>"Se kaunis vaaleanverinen tyttö ... minä tapasin hänen eilen."</p> + +<p>Mathieu vastasi tyynesti, että hän ei ole aikonutkaan tehdä tiliä +toimistaan, ennenkuin häneltä kysyttiin, sillä hän ei ensiksi tahtonut +ottaa puheeksi tätä arkaa asiaa. Rahat, jotka hän oli saanut, olivat +riittäneet, maksamatta oli enään vaan muutamia laskuja. Ja hän alkoi +kertoa yksityisseikkoja, mutta silloin keskeytti Beauchêne hänen:</p> + +<p>"Tiedättekö, mitä on tapahtunut? Hän on ollut niin julkea, että on +tullut tänne pyytämään työtä, ei minulta luonnollisesti, vaan +naisosaston johtajalta. Minä olin onneksi aavistanut sitä ja antanut +määräykseni, ja johtaja oli vastannut hänelle, että hän ei voi ottaa +Norinea takaisin järjestyksen tähden tehtaassa. Hänen sisarensa +Euphrasie, joka menee ensi viikolla naimisiin, on vielä jälellä. +Voittehan aavistaa, että siitä tulee uusi tappelu heidän välillään. Ja +muuten ... hänen paikkansa ei enään ole täällä minun luonani, ei +tuhannen vietävä olekaan!"</p> + +<p>Hän meni ja otti konjakkilasinsa kamiinin päältä, tyhjensi sen, tuli +takaisin ja sanoi iloisella äänellä:</p> + +<p>"Hän on aivan liian kaunis työtä tekemään."</p> + +<p>Mathieu vaikeni tämän lauseen kuultuaan. Hän tiesi, että Norine, jolla +ei juuri ollut haluakaan vanhaan elämäänsä, riitoihin ja eripuraisuuteen +siellä kotona, oli viettänyt yönsä erään ystävättärensä luona, joka asui +yhdessä rakastajansa kanssa. Koeteltuaan turhaan päästä takaisin +Beauchênen konetehtaasen, oli hän kuulustellut työtä parista muusta +paikasta, mutta erityisemmällä innolla ei hän sentään työtä etsinyt. +Niinä laiskuuden kuukausina, jotka hän oli viettänyt rouva Bourdieun +luona, oli hän alkanut tuntea vastenmielisyyttä tehdaselämään. Nyt +olivat hänen kätensä valkeat ja pehmeät, hänellä ei ollut suurempaa +toivoa kuin saada olla elättinaisena, elää helpolla ostetuissa huveissa, +ja se oli ollut aina lapsuudesta alkain hänen unelmansa.</p> + +<p>"Niin, kuten sanottu", jatkoi Beauchêne, "minä olen kohdannut hänen +komeasti puettuna, käsikoukussa erään pitkän parrakkaan herran kanssa, +joka oli niellä hänen silmillään. Se on siis sitä myöten valmista. +Voitte ajatella, millainen helpotus se oli minulle!"</p> + +<p>Hän henkäsi syvään, aivankuin sentnerinpaino olisi poistunut hänen +sydämeltään. Tämän ikävän seikkailun jälkeen oli hän ensin koetellut +onneaan erään naidun naisen kanssa, mutta lopettanut sitten suhteensa +tämän kanssa pelosta, että joutuu uuteen apajaan, ja nyt oli hän +palannut takaisin katutyttöihin, muuten samoihin, joitten kanssa hän +hänen luonnollaan oikein viihtyi.</p> + +<p>"Tuo loppu tälle asialle oli jo edeltäpäin tietty. Muistakaa, mitä minä +aina olen sanonut. Norine oli luotu juuri tähän ammattiin eikä mihinkään +muuhun. Tuollaiset tytöt ajattelevat ensin säästää itseään jollekin +prinssille, joka maksaisi heille hyvin kalliin palkkion; sitten he +antautuvat ensimäiselle kahvilapalvelijalle ja koettavat tämän jälkeen +iskeä kiinni johonkin hyväntahtoiseen ja herkkäuskoiseen 'parempaan +herraan', jos sellaisia vielä on olemassa. Ja kun se temppu ei onnistu, +ottavat he heti uuden rakastajan ja sitten toisen ... loppumattomiin. +Hm, sellaisista en minä pidä! Onnellista matkaa ja paljon hauskuutta!"</p> + +<p>Hän aikoi mennä takaisin vaimonsa ja lääkärin luokse, mutta muisti +sitten erään asian, ja kysyi matalalla äänellä:</p> + +<p>"Siis ... lapsi?"</p> + +<p>Kun Mathieu kertoi, että hän oli itse seurannut poikaa löytölasten +kotiin tullakseen vakuutetuksi siitä, että hän otettiin sinne, likisti +Beauchêne voimakkaasti hänen kättään ja sanoi:</p> + +<p>"Mainiota! Kiitos, rakas ystäväni. Nyt minä olen levollinen."</p> + +<p>Hyräillen palasi hän Constancen luokse, joka yhä vielä keskusteli +tohtorin kanssa. Pikku Maurice seisoi nojautuen äitinsä polveen, ja äiti +katseli häntä mustasukkaisella hellyydellä, sellaisilla tunteilla, joita +tuntee äiti, joka huolehtii ainoan poikansa terveyttä ja toivoo, että +pojasta kerran tulee yksi teollisuusruhtinaista. Mutta äkkiä huudahti +hän:</p> + +<p>"Se olisi siis minun vikani! Luuletteko te todellakin, herra tohtori, +että ne lapset, joita äitinsä on imettänyt, tulevat aina voimakkaimmiksi +ja voivat paremmin vastustaa kaikkia lastentauteja?"</p> + +<p>"Se on aivan varma."</p> + +<p>Beauchêne pureskeli sikariaan, kohotti olkapäitään ja purskahti täyttä +kurkkua nauramaan:</p> + +<p>"Lorua! Poika elää sata vuotta, talonpoikaisihminen, joka imetti häntä, +oli oikea nais Herkules. Se on siis päätetty, tohtori, te aijotte +pakoittaa kamarit säätämään lain pakollisesta imetyksestä?"</p> + +<p>Boutankin nauroi.</p> + +<p>"Niin, kernaasti minä puolestani sen tekisin."</p> + +<p>Beauchênen tuli nyt oikein hauska, hän kuvaili, mitä muutoksia sellainen +laki tulisi aikaan saamaan yhteiselämässä ja tavoissa, seuraelämä +lakkaisi, salongit sulettaisiin yleisen imetyksen tähden, ei ainoakaan +naisen vartalo pysyisi sellaisena, että sitä voisi näyttää kauvemmaksi +kuin kolmenkymmenen vuoden ikään, miesten täytyisi perustaa yhtiöitä, +hankkia itselleen haaremi, josta he sitten voisivat vuokrata +ylimääräisiä vaimoja, kun heidän omat vaimonsa sulkeutuvat huoneisinsa +imettämään.</p> + +<p>"Te aijotte siis panna toimeen vallankumouksen, vai kuinka?"</p> + +<p>"Niin juuri, vallankumouksen", sanoi tohtori hiljaisella äänellä. "Eikä +se jääkään tulematta."</p> + +<hr class="chapter" /> + + + + +<h3>IV</h3> + + +<p>Mathieu oli nyt ajatellut loppuun suuren suunnitelmansa, hän oli +päättänyt ruveta viljelemään Chanteblediä ja herättää sen maaperästä +nukkuvan hedelmällisyyden.</p> + +<p>Eräänä aamuna ilmoitti hän Beauchênelle, että hän aikoi jättää paikkansa +kuukauden loputtua. Hänellä oli edellisenä päivänä ollut pitkä +keskustelu Séguinin kanssa ja hän oli saanut varman tiedon siitä, että +Séguin luovuttaa vanhan metsästyspaviljonginsa ja kaksikymmentä +hehtaaria maata sen ympärillä hyvin huokeilla ehdoilla. Niinkuin Mathieu +oli luullut tietävänsä, oli Séguin hyvin sekavissa taloudellisissa +asioissa; hänen sanottiin menettäneen suuria rahasummia pelissä, uhrasi +paljon rahaa rakastajattariinsa ja vietti hillitsemätöntä elämää aina +siitä asti kuin hänen perheellinen onnensa oli tullut häirityksi, ja hän +valitteli yhä niitä naurettavan pieniä tuloja, jotka hänellä oli +Chantebledin äärettömän suurista, viljelemättömistä maista. Hän ajatteli +aina sen myymistä, mutta kelle, mistä hän löytäisi sellaisen miehen, +joka haluaisi ostaa rämeitä, hiekkakankaita ja pensaikkoja? Hän ihastui +suuresti siitä kaupasta, jota Mathieu hänelle ehdotti, ja toivoi, että +jos koetus onnistuu, voisi hän lopulta myydä koko tilan. Hän suostui +vuotuiseen vähittäismaksuun, ilman nyt heti tapahtuvaa rahamaksua, ja +ensimäinenkin maksu saisi olla kaksi vuotta maksamatta. He päättivät +kuitenkin yhtyä vielä kerran keskustelemaan yksityisseikoista, ennenkuin +tekevät välikirjan. Ja eräänä maanantaina kymmenen aikaan lähti Mathieu +Antinkadun taloon päättämään kauppaa.</p> + +<p>Samana päivänä kahdeksan aikaan tuli silityshuoneesen Célesten luokse, +jossa tämä tavallisesti oleskeli, rouva Menoux, pikkutavarain myyjä, +jonka synnytys oli niin suuresti herättänyt rouva Séguinin huomiota. Hän +ei voinut päästä pienestä myymälästään muulloin kuin näin varhain +aamulla, ja silloin antoi hän portinvartijan tyttären katsoa sitä. Hän +odotti, kunnes miehensä oli mennyt museoonsa, kiirehti sitten +toimittamaan omat asiansa ja palasi myymäläpahaseensa ansaitakseen +muutaman soun tervetulleeksi lisäksi miehensä vahtimestaripalkkaan. Hän +oli tullut vielä paremmaksi ystäväksi Célesten kanssa sittenkuin +Couteauska oli vienyt hänen pikku Pierrensä Rougemontiin täysihoitoon +erään imettäjän luokse mahdollisimman huokeilla ehdoilla, +kolmellakymmenellä frankilla kuukaudessa. Couteauska oli tarjoutunut +nostamaankin nämät rahat Pariisin matkoillaan säästääkseen äidiltä +postissa lähettämisen vaivat, ja samalla voisi äiti saada uusimpia +tietoja lapsestaan. Jos Couteauska viipyi vaikka päivänkin yli määrätyn +ajan, tuli rouva Menoux levottomaksi ja riensi Célesten luokse, jonka +kanssa hän muuten pakisi mielellään hetkisen, sillä hän oli kotoisin +samoilta seuduilta, jossa Pierre nyt oli.</p> + +<p>"Annattehan anteeksi, että minä tulen näin varhain, mutta te olette +sanonut, että rouva ei tarvitse teitä, ennenkuin yhdeksän aikaan. Ja te +ymmärrätte, minä en ole kuullut mitään sieltä kaukaa. Minä arvelin, että +jos joku ehkä on kirjoittanut teille."</p> + +<p>Rouva Menoux oli pieni, laiha, vaaleaihoinen, ja hänellä oli kalpeat +kasvot. Tästä johtui ehkä hänen intohimoinen rakkautensa +jättiläismäiseen mieheensä, joka olisi voinut musertaa hänet sormiensa +välissä. Hän olisi voinut tehdä työtä niin, että olisi kuollut, kun vaan +hänen miehensä aina saisi kahvinsa ja konjakkinsa ruuan jälkeen.</p> + +<p>"Se on joka tapauksessa kovin ikävää, että meidän on täytynyt lähettää +Pierremme sinne kauvaksi. Minä, joka en koskaan saa nähdä miestäni +päivällä, ja nyt minulla on poika, enkä minä saa nähdä häntä ollenkaan! +Mutta täytyyhän sitä elää niinkin. Mitenkä minä olisin voinut pitää +lasta puotipahasessani, jossa minä aamusta iltaan asti en saa olla +minuuttiakaan yksinäni? Minä en voi muuta kuin itkeä sitä, ett'en saanut +itse imettää häntä, ja kun mieheni tulee kotiin, olemme me kuin hupsut, +me emme voi puhua mistään muusta kuin tuosta lapsesta. Vai niin, te +sanotte, että Rougemont on niin terveellinen paikka ja ett'ei siellä +koskaan ole kulkutauteja?"</p> + +<p>Mutta tässä tuli hän keskeytetyksi, sillä toinen varhainen vieras tuli +sisään, ja rouva Menoux huudahti:</p> + +<p>"Ah, rouva Couteau! Kuinka hauskaa on tavata teitä ja miten viisaasti +minä tein siinä, että tulin tänne!"</p> + +<p>Couteauska kertoi, että hän oli tullut yöjunalla imettäjälauman kanssa +ja että hän oli heti lähtenyt asioilleen, kun oli saanut heidät +Roquepinekadun varrella olevaan taloon.</p> + +<p>"Minä aijoin juuri käydä rouvan luona pistäydyttyäni ensin täällä +katsomassa Célesteä. Mutta koska te olette täällä, niin voimmehan me +tehdä tilimme tältä kuukaudelta täälläkin, jos teitä haluttaa."</p> + +<p>Rouva Menoux katseli häntä tuskallisesti.</p> + +<p>"Minun pikku Pierreni, miten hän voi?"</p> + +<p>"Ei huonosti. Hän ei ole, kuten tiedätte, niinkään vahva, eikä voi +sanoa, että hän on paksukaan kuin kirkkoenkeli. Mutta hän on niin +suloinen, ja hänellä on niin kauniit, kalpeat kasvot. Kyllä niitä on +suurempia lapsia, mutta on myös pienempiä."</p> + +<p>Hän puhui hitaasti ja tavoitteli sanoja pelottaakseen äitiä saattamatta +häntä kuitenkaan epätoivoon. Se oli hänen tavallinen tapansa voidakseen +sen kautta viekoitella tuskaantuneilta äideiltä niin paljon rahaa kuin +mahdollista. Tällä kertaa luuli hän voivansa mennä niin pitkälle, että +antoi lapselle pienen taudinkin.</p> + +<p>"Mutta minun täytyy sanoa teille — sillä minä en voi valehdella, ja +minun velvollisuutenihan on olla rehellinen, — että hän on ollut +sairas, se rakas pienokainen, eikä hän ole oikein terve vieläkään."</p> + +<p>Rouva Menoux kalpeni ja pani kätensä ristiin.</p> + +<p>"Jumalani, hän kuolee!"</p> + +<p>"Ei, ei suinkaan, minähän sanoin, että hän on vähän parempi jo. Häneltä +ei totisesti puutu hoitoa, näkisitte vaan, miten rouva Loiseau häntä +hellii! Kun lapset ovat kilttejä, alkavat heistä pian kaikki pitää. Koko +talon väki hemmoittelee häntä, ja hänen tähtensä uhrataan vaikka mitä. +Tohtorikin on ollut hänen luonaan, ja hän on saanut lääkkeitäkin. Mutta +kaikki maksaa rahaa, luonnollisesti."</p> + +<p>Sanat tulivat hänen suustaan kuin vasaran iskut. Antamatta pelästyneen +äidin tointua jatkoi hän.</p> + +<p>"Tahdotteko, että nyt teemme tilit?"</p> + +<p>Rouva Menoux, joka oli menossa maksamaan erästä velkaa, oli iloinen +siitä, että hänellä oli rahaa mukanaan. Mentiin noutamaan paperia, jolle +voitaisiin kirjoittaa laskut. Ensin kuukausimaksu, kolmekymmentä +frankia; sitten kaksi lääkärinkäyntiä, kuusi frankia, ja lääkkeitten +kanssa kymmenen frankia.</p> + +<p>"Se on totta. Hän on sairaana ollessaan tahrannut niin paljon +liinavaatteita, että teidän pitäisi panna kolme frankia lisäksi pesusta. +Se ei olisi muuta kuin oikein, ja sitten on vielä muita pienempiä +menoja, sokurista, munista ... niin että jos minä olisin teidän +sijassanne, sanoisin minä viisi frankia ollakseni oikein hyvä äiti. +Neljäkymmentä viisi frankia kaikkiaan, vai kuinka?"</p> + +<p>Huolimatta kiihtyneestä mielentilastaan oli rouva Menouxilla kuitenkin +sellainen tunne, että häntä petettiin, että hänen tuskaansa käytettiin +väärin häntä itseä vastaan. Hän teki hämmästystä ja vastenmielisyyttä +osoittavan liikkeen ajatellessaan niin suurta rahanmenoa, sillä jokainen +ropo oli ankaralla työllä ansaittava. Hänen täytyi myydä paljon neuloja +ja lankaa, ennenkuin hän sai kokoon sellaisen summan! Hänen sisällinen +taistelunsa säästäväisyyden välttämättömyyden ja äidinrakkauden välillä +olisi voinut liikuttaa kivikovaakin sydäntä.</p> + +<p>"Sehän on puolen kuukauden maksu lisäksi!"</p> + +<p>Couteauska muuttui heti raakamaiseksi.</p> + +<p>"Entä sitten? Ei se minun vikani ole. Eihän voi antaa lapsenne +kuollakaan. Eihän se ole teidän tahtonne, luulen minä. Mutta +välttämättömät menot täytyy maksaa. Ja jos te ette enään luota minuun, +niin sanokaa se suoraan; lähettäkää sitten rahanne postissa, se on +yksinkertaista, ja minulle se on oikea helpotus, minä olen aina liian +hyväntahtoinen, minä uhraan aina aikaani ja vaivojani toisten +hyväksi..."</p> + +<p>Kun rouva Menoux nyt myöntyi, syntyi toinen vaikeus. Hänellä oli +mukanaan ainoastaan kultaa, kaksi louisdooria ja kymmenen frankin raha. +Nuo kolme rahaa kiilsivät pöydällä. Couteauska ei voinut silmiään +irroittaa niistä.</p> + +<p>"Minä en voi antaa teille takaisin viittä frankia, minulla ei ole +soutakaan pikkurahaa mukanani. Voitko sinä särkeä Céleste?"</p> + +<p>Hän teki tämän kysymyksen sellaisella äänellä ja sellaisella katseella, +että toinen sen heti ymmärsi.</p> + +<p>"Minulla ei ole soutakaan."</p> + +<p>Syntyi hiljaisuus. Ja sitten alistui rouva Menoux verta vuotavalla +sydämellä kohtaloonsa.</p> + +<p>"Pitäkää te sitten itse ne viisi frankia, rouva Couteau, koska teillä on +niin paljon vaivaa. Ja olkoot kaikki nämät rahat annetut onnellisella +hetkellä ... tulkoon poikaparkani suureksi, komeaksi mieheksi kuin +isänsäkin!"</p> + +<p>"Sellainen hänestä tuleekin, sen takaan minä!" huudahti Couteauska +ihastuneena. "Sellaiset pienet pahoinvoinnit eivät merkitse mitään, ne +ovat päinvastoin tarpeellisia. Minä olen totisesti nähnyt pienokaisia +minun päivinäni, ja muistakaa, että minä olen sen sanonut: teidän +pojastanne tulee aikanaan kunnon mies."</p> + +<p>Kun rouva Menoux lähti, oli Couteauska ennättänyt häntä niin paljon +imarrella ja tehdä hänelle niin paljon lupauksia, että hän tunsi +sydämensä aivan keveäksi eikä katunut tätä suurta rahanmenoa; ja hän +uneksi jo sitä päivää, jolloin hänen Pierrensä tulee takaisin +punaposkisena ja kukoistavana ja väkevänä kuin karhu.</p> + +<p>Kun hän oli sulkenut oven, alkoi Céleste leveästi nauraa.</p> + +<p>"Millaisia juttuja sinä taoit hänen päähänsä! Minä voin lyödä vetoa +siitä, että hänen pojallaan ei ole ollut edes nuhaakaan?"</p> + +<p>Couteauska muuttui ensin hyvin arvokkaan näköiseksi.</p> + +<p>"Sano vaan minun puolestani, että minä valehtelen. Lapsi ei voi hyvin, +sen minä voin vakuuttaa."</p> + +<p>Kamarineidin iloisuus kohosi kaksinkertaiseksi.</p> + +<p>"Oh, miten hassunnäköinen sinä olet, kun tuollaista muotoa näyttelet +minulle! Minähän tunnen sinut niin hyvin, minä tiedän, mitä se +merkitsee, kun nenäsi liikkuu."</p> + +<p>"Poika on hyvin heikonlainen."</p> + +<p>"No, <i>sen</i> minä uskon. Mutta kyllä minä mielelläni tahtoisin nähdä +lääkärin reseptin ja munat ja sokurin. Mutta olkoon menneeksi minun +puolestani! Mitä minulla on tekemistä rouva Menouxin asiain kanssa? +Hänellä on hänen asiansa ja minulla minun omani. Minä suon mielelläni +sinun ansaitsevan niin paljon kuin voit."</p> + +<p>Mutta Couteauska vaihtoi puheenainetta ja kysyi, eikö Célestellä olisi +mitään väkevää tarjottavana, sillä hänen vatsansa oli aina epäkunnossa +yömatkojen jälkeen. Céleste nauroi ja otti kaapin alta avatun +malagapullon ja keksilaatikon. Siellä oli hänen piilopaikkansa, ja sinne +pani hän kaikki, mitä sai keittiöstä varastetuksi. Kun Couteauska sanoi +olevansa levoton siitä, että rouva mahdollisesti tulee, teki Céleste +halveksivan liikkeen. Vai rouva! Eikö mitä! Hän oli nenä kiinni +maljoissaan ja pulloissaan. Eikä hän totisesti huutaisi Célesteä, +ennenkuin oli tehnyt kaikki temppunsa pysyäkseen nuorena ja kauniina.</p> + +<p>"Ainoastaan lapsia täytyy meidän pelätä, Gastonia ja Lucieä; ne +painajaiset ovat aina kintereillä, sillä vanhemmat eivät juuri paljon +heistä välitä, vaan antavat heidän aamusta iltaan leikkiä täällä ja +keittiössä. Minä en tohdi sulkea tuota oveakaan, silloin he potkivat +sitä ja takovat nyrkeillään."</p> + +<p>Kun Céleste varmuuden vuoksi oli silmännyt käytävään ja he olivat +istuneet pöydän ääreen, tulivat he pian vilkkaiksi ja avasivat +kainostelematta sydämensä toisilleen. Céleste maisteli malagaansa ja +kyseli uutisia kotipaikoiltaan, eikä Couteauska enään valehdellut, hän +kertoi alastoman totuuden pureskellessaan keksiään. Vimeuxskan luona oli +Célesten viimeinen lapsi kuollut neljätoista päivää saapumisensa jälkeen +Rougemontiin, sama lapsi, jota rouva Rouchen ei onnistunut saada +kuolleena syntymään, ja Vimeuxit, jotka olivat vähän sukua +kamarineidille, lähettivät paljon terveisiä ja pyysivät ilmoittamaan, +että heidän tyttärensä oli kihloissa. Gavettella oli ukko, joka hoiti +lapsia, kaatunut lapsi sylissä tuleen perheen ollessa ulkotöissä, mutta +heidät oli temmattu pois, ja ainoastaan pienokainen oli polttanut +itseään. Rouva Cauchois pelkäsi ikävyyksiä, sillä hänen luonaan oli +kuollut neljä yht'aikaa siitä syystä, että ikkuna oli erehdyksestä +jäänyt yöksi auki; kaikki neljä olivat pieniä pariisilaisia, kaksi oli +lähettänyt sinne vaivaishoitohallitus ja kaksi oli tuotu rouva +Bourdieun, kätilön, luota. Lapsia oli kuollut paljon sitten uudenvuoden. +Melkein yhtä paljon hautajaisia kuin tuotuja lapsiakin. Pormestarikin +oli alkanut puhella, että lapsia kuolee liian paljon ja että kunta tulee +lopulta huonoon maineesen. Ja se oli aivan varma, että poliisi jonakin +kauniina päivänä tulee Couillardskan luokse, ell'ei hän laita niin, että +hänellä silloin tällöin on ainakin yksi elossa.</p> + +<p>"Oh, sitä Couillardskaa! Voitko ajatellakaan, minä jätin hänelle erään +pikku enkelin, erään neidin pojan; tytöllä oli ollut joitakin vehkeitä +oman isänsä kanssa. Neljäsataa frankia ripillepääsypäivään asti. Hän eli +viisi päivää! Se on todellakin liian vähän eletty. Oi, miten minä +suutuin! Minä kysyin Couillardskalta, tahtooko hän häväistä minua. Hyvä +sydämeni tulee vielä minun onnettomuudekseni. Minä en voi vastustaa, kun +joku pyytää minun palvelustani, ja Jumala sen itse tietää, että minä +pidän lapsista! Minähän olen aina elänyt heidän kanssaan. Ja jos sinä +saisit vielä yhden..."</p> + +<p>"En, kiitoksia paljon!" huudahti Céleste tuntien vastenmielisyyttä. +"Minä olen kaksi kertaa joutunut kiinni, nyt olen varovaisempi."</p> + +<p>"Se onkin vaan otaksuma. Jos sinä saisit vielä yhden, niin sanoisin +minä: 'Älä lähetä sitä Couillardskan luokse, se olisi Herramme +kiusaamista.' Mehän olemme rehellisiä ihmisiä, sinä ja minä, ja minä +pesen käteni, sillä vaikka minä vienkin niitä pikku enkeleitä sinne, +niin enhän minä ole heidän kasvatusäitinsä. Kun omatunto on puhdas, +silloin voi nukkua hyvin."</p> + +<p>"Niin voikin, se on varma", myönsi Céleste tunteellisella ja +vakuuttavalla äänenpainolla.</p> + +<p>Ja juodessaan malagaansa eivät he enään ajatelleet tuota hirveätä +Rougemontia, jonka kirkkomaa oli täynnä pieniä Pariisin lapsia. Mutta +nyt kuului käytävästä juoksuaskeleita, ja kamarineiti hyökkäsi ovelle +estääkseen Gastonin ja Lucien tulemasta sisään.</p> + +<p>"Menkää matkaanne! Minä en huoli teitä tänne; teidän mammanne on +kieltänyt sen!"</p> + +<p>Sitten tuli hän raivostuneena takaisin.</p> + +<p>"Minä en voi tehdä mitään, ett'eivät nuo aina ole hameeni liepeissä! +Olkoot siellä imettäjän kanssa...!"</p> + +<p>"Apropos", sanoi Couteauska, "oletko kuullut, että Marie Lebleun +penikkakin on kuollut?"</p> + +<p>"Olen, hän puhui siitä, että hänelle on kirjoitettu tuosta kuolemasta. +Mutta hän pyysi, ett'en minä kertoisi sitä rouvalle, sillä rouva ei +siitä pitäisi. Oikeastaan antaa hän palttua koko asialle, pääasia on, +että hänellä on nyt maitoa. Mutta jos hänen lapsensa on kuollut, niin +ei ole rouvankaan paljoa parempi."</p> + +<p>Couteauska heristi korviaan.</p> + +<p>"Vai niin, eikö asiat ole hyvin?"</p> + +<p>"Eipä tietenkään! Ei silti, että maidossa olisi vikaa, sitä hänellä on +enemmän kuin tarvitseekaan. Mutta sellaista äkäpussia kuin hän, ei ole +vielä koskaan nähty, aina on hän kiukkuinen ja hävytön, paukuttelee ovia +ja uhkaa särkeä kaikki, jos häntä vähänkin vastustaa. Ja sitten juo hän +kuin sika!"</p> + +<p>Couteauskan silmät kiiluivat ja hän nyökäytti päätään aivankuin olisi +tahtonut sanoa, että hän tiesi sen jo edeltäpäin ja odotti juuri +kuulevansa tällaisia juttuja. Siinä osassa Normandiaa, jossa Rougemont +on, joivat kaikki naiset enemmän tai vähemmän, pikkutytöillä oli pienet +konjakkipullonsa mukanaan vasuissa, kun he menivät kouluun. Mutta Marie +Lebleu kuului niihin, joitten oli tapana kellistyä pöydän alle, ja +viimeisen raskautensa aikana oli hän ollut ainaisessa humalassa.</p> + +<p>"Minä tunnen hänen, rakkaani, hän on mahdoton. Mutta lääkäri, joka hänen +valitsi, ei koskaan kysy minun mielipidettäni. Muuten ei se minua +liikutakaan, minä tuon hänen Pariisiin, vien lapsen kotiin, ja siinä +kaikki. Herrasväet saavat tulla toimeen, miten parhain taitavat."</p> + +<p>Céleste ei voinut olla nauramatta.</p> + +<p>"Oh, sinä et voi uskoa, millaista sikamaista elämää hän täällä viettää! +Hän tappelee tovereittensa kansa, hän on iskenyt kuskia karafiinillä +päähän, hän on lyönyt säpäleiksi rouvalta erään suuren vaasin, ja kaikki +ihmiset ovat ainaisessa pelossa siitä, että hän panee vielä toimeen +jonkun suuren onnettomuuden. Ja jos tietäisit, mitkä metkut hänellä on +saadakseen väkijuomia. Sillä herrasväki on luonnollisesti huomannut, +että hän juo, ja kaikki väkijuomat on pantu lukkojen taakse. Mutta +tiedätkö, minkä tempun hän on nyt keksinyt? Viime viikolla joi hän +kokonaisen pullon mikstuuraa ja tuli niin, niin kipeäksi! Toinen kerta +huomattiin hänen olevan toalettihuoneessa eaudecolognepulloa +ryyppimässä. Nyt luulen minä, että hän voitelee sisikuntaansa sillä +väkiviinalla, jota hänen pitäisi käyttää teekeittiöön. Tuollaisesta voi +nauraa itsensä kuoliaaksi!"</p> + +<p>Hän nauraa kitkatti ajatellessaan kaikkia niitä ikävyyksiä, joita hänen +herrasväellään oli, ja hänen iloisuutensa tarttui Couteauskaankin. Mutta +äkkiä lakkasi Couteauska nauramasta ja sanoi:</p> + +<p>"Hän tulee siis ajettavaksi pois paikastaan?"</p> + +<p>"Niin tulee, eikä siihen kauvan viivykään. Jos he olisivat uskaltaneet, +olisivat he tehneet sen jo aikoja sitten."</p> + +<p>Nyt soitettiin, ja Céleste kirosi.</p> + +<p>"Kas niin, tuhat tulimaista, nyt soittaa rouva minua, että menisin häntä +hieromaan. Sitä ei saa olla edes minuuttiakaan rauhassa."</p> + +<p>Mutta Couteauska, joka vainuili hyvää kauppaa, nousi ylös ja +valmistautui lähtemään.</p> + +<p>"Ei, mene sinä vaan toimiisi. Minä juoksen noutamaan erään imettäjän, +jonka toin mukanani aamulla, tytön, josta voin vastata niinkuin +itsestäni. Tunnin kuluttua olen täällä taas hänen kanssaan, ja sinä saat +vähän juomarahaa, jos autat minua hankkimaan hänelle paikan."</p> + +<p>Hän lähti, mutta kamarineiti piilotti verkalleen malagapullon ja +keksilaatikon kaapin alle ja antoi rouvan soittaa toistamiseen. —</p> + +<p>Samana päivänä kello yhdeksän aikaan piti Séguinin yhdessä vaimonsa ja +Santerren kanssa mennä Mantesiin syömään aamiaista ja koettelemaan +sähköautomobiiliä, jonka hän oli antanut valmistaa itselleen. Hän oli +innolla antautunut tähän urheiluun, vähemmän kuitenkin harrastuksesta +kuin halusta seurata aina uusimpia muoteja. Neljännestä ennen määrättyä +aikaa oli hän jo tuossa kaikellaisilla harvinaisuuksilla täytetyssä +suuressa salongissa, jota hän käytti kirjoitushuoneenaan, puettuna +tilaisuutta varten tehtyyn pukuun, samettihousuihin ja takkiin, +keltasiin kenkiin ja pieni nahkahattu päässä. Hän laski leikkiä +Santerren kanssa, kun tämä tuli tavallisessa vaaleanharmaassa +kävelypuvussa.</p> + +<p>Valentinen parantumisen jälkeen oli romaaninkirjoittaja taas tullut +jokapäiväiseksi vieraaksi talossa. Ei mikään häirinnyt nyt iloista +mielialaa siellä, hänen ei nyt enään tarvinnut nähdä täällä raskaan +naisen ikäviä oikkuja, hän voi uudestaan alkaa keskeytyneen romaaninsa +ja oli varma voitostaan. Valentine itse, joka nyt oli päässyt kauheasta +kuolemanpelostaan ja vapautunut äidinvelvollisuuksistaan, joita hän piti +pahimpana onnettomuutena, tunsi itse ääretöntä helpotusta ja sen lisäksi +tarvetta saada menetetty aika takaisin heittäytymällä seuraelämän +kuohuviin huveihin. Taas oli hän solakka ja kaunis, taas oli hän saanut +takaisin nuorekkuutensa ja hieman poikamaisen näkönsä. Hän ei koskaan +ennen ollut niin huvinhaluinen kuin nyt: oli kuin vastustamaton voima +olisi pakoittanut hänet jättämään lapsensa palvelusväen huostaan, +lyömään laimiin yhä enemmän kotinsa ja taloutensa ja elämään ulkoelämää, +varsinkin kuin hänen miehensä teki samalla tavalla ja sen lisäksi +kiusasi häntä aina väliin kohtuuttomilla syytöksillään ja raa'alla +mustasukkaisuudellaan. Heidän perheellinen onnensa oli pirstaleina, +siteet puolisojen välillä melkein kuin katkenneet, ja Santerre oli tässä +kaikessa mukana ja auttoikin hävitystyötä, mies sieti häntä ja tämän +kanssa hän laverteli pessimistisestä filosofiastaan ja +kirjallisuudestaan odotellen, että vaimo heittäytyisi hänen syliinsä.</p> + +<p>Hän huudahti ihastuksesta, kun Valentine vihdoinkin tuli näkyviin +lievässä urheilupuvussaan ja pieni, soma herrainlakki päässä. Mutta hän +poistui taas luvaten tulla heti takaisin niin pian kuin oli suudellut +pikku Andréetaan ja antanut imettäjälle viimeiset ohjeet.</p> + +<p>"Kiirehdi!" huusi Séguin hänen jälkeensä. "Sinä olet sietämätön, sinä et +tule koskaan valmiiksi!"</p> + +<p>Nyt ilmoitettiin Mathieu, ja Séguin otti hänen vastaan valittaen, että +hän ei voi mitään keskustella kaupasta tänään. Mutta ennenkuin hän +määräsi toisen päivän, pani hän muistiinsa erään uuden ehdon, jota +ostaja halusi, nimittäin sen, että ostajalla olisi yksinomainen oikeus +vastaisuudessa erityisillä ehdoilla ostaa koko maatila pala palalta ja +määrättyjen väliaikain kuluttua. Séguin lupasi ajatella asiaa; silloin +keskeytyi keskustelu äkkinäisen melun tähden, kovaa ääntä kuului +etäältä, juoksemista, jalan poljentaa ja ovien paiskimista.</p> + +<p>"Mikä nyt on?" huudahti Séguin ja kääntyi ympäri.</p> + +<p>Ovi aukeni, ja Valentine tuli sisään purppuranpunaisena pelosta, ja +vihasta ja pieni ruikuttava ja potkiva Andréensa sylissä.</p> + +<p>"Rakkaani, älä itke, hän ei koskaan enään tee sinulle pahaa ... kas +niin, eihän se vaarallista ollut, ole hiljaa nyt!"</p> + +<p>Hän laski tyttärensä nojatuoliin, jossa lapsi heti rauhoittui. Hän oli +ihana tyttö, mutta vielä niin hento ja pieni ollakseen nelikuukautinen, +että hänen pienet, kalpeat kasvonsa tuntuivat kuin ne olisivat +muodostuneet ainoastaan kahdesta suuresta, kauniista silmästä.</p> + +<p>"No, mitä siellä nyt oli?" kysyi Séguin kummissaan.</p> + +<p>"Minä yllätin äsken Marien juovuksissa kuin rantajätkä ja makaamassa +kehdon päällä, niin että hän oli tukehduttamaisillaan lapsen. Parin +minuutin kuluttua olisi lapsi jo kuollut. Juovuksissa kello kymmenen +aamulla, mitenkä sellaista voi enään ymmärtääkään? Minä olen kyllä +huomannut, että hän juo, minä olen pannut kaikki väkijuomat lukon taakse +ja toivoin voivani pitää hänet, sillä hänen maitonsa on erinomaisen +hyvää. Mutta tiedättekö, mitä hän on juonut? Denatureerattua väkiviinaa, +pullo oli hänen vieressään."</p> + +<p>"No, mitä hän sanoi sitten?"</p> + +<p>"Hän tahtoi hyvin yksinkertaisesti lyödä minua. Kun minä pudistelin +häntä käsivarresta, lensi hän silmilleni aivan vimmattuna ja haukkui +minua raa'oilla sanoilla. Minä pakenin heti lapsen kanssa, ja hän +sulkeutui makuuhuoneesen, jossa hän nyt särkee huonekaluja. Kuulkaa!"</p> + +<p>Etäältä kuului todellakin jyskinää ja särkyväin esineitten ääniä.</p> + +<p>"No, entä sitten?" kysyi Séguin vihdoin terävästi.</p> + +<p>"Niin, ystäväni, mitä sinä tahdot minun sanomaan? Tuo nainen on +villipeto, enhän minä voi antaa hänen tappaa Andréeta. Minä otin lapsen +häneltä, enkä minä luonnollisesti voi antaa sitä hänelle takaisin. Ja +minä myönnän, ett'en minä aijo koskaan mennä hänen huoneesensa. Sinun +täytyy ajaa hänet pois ja maksaa hänelle palkka käteen."</p> + +<p>"Minunko?" huudahti Séguin.</p> + +<p>Hän alkoi kävellä edestakaisin ja kiihoitti mieltänsä yhä katkerammaksi.</p> + +<p>"Minä alan suuttua kaikkiin noihin idioottimaisiin juttuihin. Kiitos +siitä sinun raskaudellesi, sinun synnyttämisellesi ja sinun +imettäjillesi, että meidän kotimme on nyt tullut aivan sietämättömäksi; +vihdoin täällä ruvetaan tappelemaan aamusta iltaan. Sillä, jonka minä +otin vaivakseni valita, ei ollut hyvää maitoa, sanoit sinä. Ja tämä juo +itsensä juovuksiin ja on vähällä tukehduttaa lapsen. Kolmas luultavasti +tekee meidän aivan hulluiksi ja nielee sitten meidät nahkoinemme ja +karvoinemme ... ei, ei, se on jo liian paljo, minä en sellaista tahdo!"</p> + +<p>Valentine oli tyyntynyt ja vastasi uhmoittelevalla äänellä:</p> + +<p>"Mitä? Mitä sinä et tahdo? Se on hulluutta! Meillä on lapsi, ja siis +täytyy meillä myös olla imettäjä. Jos minä olisin tahtonut imettää, +olisit sinä itse ensimäisenä sanonut, että se on hulluutta. Jos sinä +saisit nähdä minun alituiseen lapsi sylissä, pitäisit sinä koko +kotionnen menneenä. Muuten minä en tahdo enkä voi imettää. Täytyy siis +tapahtua niinkuin sinä sanot, meidän pitää ottaa kolmas imettäjä ja se +juuri heti, ensimäinen, joka tulee."</p> + +<p>Séguin pysähtyi äkkiä Andréen eteen, joka pelästyi tuota mustaa, pitkää +olentoa ja rupesi huutamaan. Hän ei ehkä nähnyt lasta, sokeana kun oli +vihasta, eikä hän myöskään nähnyt Gastonia ja Lucieta, jotka melua +kuultuaan olivat tulleet sisään ja jääneet kuin kiinni naulittuina +seisomaan oven suuhun; ja kun ei kukaan tullut ajatelleeksi, että heidät +olisi pitänyt viedä ulos, jäivät he siihen seisomaan ja saivat kuulla ja +nähdä kaikki.</p> + +<p>"Vaunut odottaa meitä tuolla alhaalla", sanoi Séguin äänellä, jota hän +koetti tehdä tyyneeksi. "Mennään nyt heti."</p> + +<p>Valentine katsoi kummastuneena häntä.</p> + +<p>"Kas niin, ole järkevä. Enhän minä voi jättää lasta, kun minulla ei ole +ketään, jonka huostaan sen uskoisin!"</p> + +<p>"Vaunut odottaa tuolla alhaalla", toisti Séguin tulisesti. "Tule heti!"</p> + +<p>Kun vaimo nyt ainoastaan kohotti olkapäitään, tuli Séguin vimmaan. Siinä +oli taas yksi noita kohtauksia, jolloin hän käyttäytyi aivan +hävyttömästi vieraittenkin läsnä ollessa, ja paljasti sen myrkyllisen +haavan, joka häntä vaivasi, tuon aiheettoman mustasukkaisuuden, jonka +oli saanut aikaan heidän keinotekoinen ja nurinkurinen avioelämänsä. Hän +olisi voinut musertaa tuon itkevän lapsen syyllisenä kaikkeen, joka esti +hänen huvittelusuunnitelmiaan ja sen huvin, joka häntä nyt odotti ja +joka hänen silmissään sai äärettömän suuren merkityksen. Oli toki hyvä, +että nyt oli läsnä toinen mies, ystävä, joka kuunteli häntä.</p> + +<p>"Vai niin, sinä et tahdo tulla mukaan? Mitä tekemistä minun on sinun +tyttäresi kanssa? Ymmärräthän sinä, että kun minä olen tunnustavinani +hänen, niin tapahtuu se siitä syystä, että saisin rauhan taloon. Mutta +minä tiedän, mitä tiedän, eikö niin. Ja sinä tiedät myöskin, koska +ainoastaan me kaksi voimme sen tietää. Niin, minä muistan kyllä, miten +asiat ovat olleet... Minä olen aivan varma siitä, että minä en ole tuon +lapsen isä. Sinä olet portto, lapsesi on äpärä, ja todellakin +hassumaista olisi, jos minä välittäisin lapsesta, jonka sinä olet +hankkinut Jumala tiesi, kenen avulla. Te kaksi ette tyydy, ennenkuin +olette ajaneet minun talostani. Sinä et siis tahdo tulla mukaan? Hyvästi +sitten! Sitten lähden minä yksin."</p> + +<p>Ja Séguin syöksi matkaansa kuin raketti sanomatta sanaakaan Santerrelle, +joka seisoi siinä ääneti, ja muistamattakaan Mathieutä, joka oli +vastausta odottamassa. Mathieu, joka oli aivan hämmästynyt siitä, mitä +hänen vasten tahtoaan sallittiin kuulla, ei ollut tahtonut mennä pois, +ett'ei olisi näyttänyt siltä, että hän paheksuu tätä kohtausta. Hän +käänsi päänsä poispäin ja katseli, joko pikku Andréeta, joka yhä huusi, +tai molempia toisia lapsia, Gastonia ja Lucieta, jotka kauhusta mykkinä +painautuivat toisiaan vastaan sen tuolin takana, jolla heidän sisarensa +makasi ja vikisi.</p> + +<p>Valentine vaipui tuolille nyyhkien ja kaikki hänen jäsenensä vapisivat.</p> + +<p>"Oi, miten hän minua kohtelee, tuo viheliäinen! Ja minä, joka olen ollut +kuolemaisillani ja kärsinyt niin paljon tämän onnettoman lapsen tähden, +joka todellakin on hänen, sen vannon minä Jumalan kasvojen edessä! Ei, +ei, se on loppu nyt, ei koskaan enään saa hän koskea minuun edes +sormellaan! Ennen minä kuolen kuin antaudun enään mihinkään näin +kauheaan."</p> + +<p>Santerre oli tähän asti pysyttäytynyt syrjässä ja näkyi odottavan. Hän +lähestyi nyt äänetönnä Valentineä, rohkeni hellällä säälillä tarttua +hänen käteensä ja sanoi puoliääneen:</p> + +<p>"Kas niin, rakas Valentine, rauhoittukaa ... tehän tiedätte, että ette +ole yksinänne, että on olemassa joku, joka ei teitä koskaan hylkää, +Jumalan tähden, rauhoittukaa, älkää itkekö enään! Se leikkaa minun +sydäntäni."</p> + +<p>Santerre tekeytyi näin lempeäksi ja helläksi juuri sentähden, että +Séguin oli ollut raaka; hän tiesi, millaista palsamia hellyys on +naiselle, jota on kovasti kohdeltu. Hänen rohkea kätensä tarttui jo +Valentinen ranteesen ja hänen viiksiensä käret koskettelivat jo +käherrettyjä suortuvia Valentinen ohimoilla. Hän kumartui vielä enemmän +eteenpäin ja alensi äänensä kuiskaukseksi. Kuului ainoastaan muutama +sana.</p> + +<p>"Te teette väärin siinä, että olette suuttunut. Älkää välittäkö hänen +tyhmyyksistään. Hän on moukka..."</p> + +<p>Sana moukka lausuttiin kaksi kertaa jonkinlaisella pilkallisella +säälillä ja Valentine ymmärsi varmaankin häntä, sillä hän hymyili hieman +kyynelten välistä, jotka nyt lakkasivat virtaamasta, ja kuiskasi:</p> + +<p>"Niin, niin, kyllä minä sen tiedän ... te olette niin hyvä, kiitos. Ja +te olette oikeassa, minä olisin todellakin tyhmä ... mitä tahansa, kun +vaan saan hituisenkin onnea!"</p> + +<p>Mathieu näki selvästi, mitenkä Valentine hitaasti irroitti ranteensa +likistettyään ensin Santerren kättä. Valentine otti lohdutuksen vastaan, +tähän asti aina eteenpäin lykätty rendezvous oli nyt päätetty asia. Tuo +oli luonnollista kehitystä, se oli sellaisen vaimon välttämätön loppu, +jonka miehensä oli turmellut, ja äidin, joka kieltäytyi imettämisen +velvollisuudesta. Andréen huuto sai kuitenkin Valentinen kauhistuen +hyppäämään ylös. Jos tuo pieni olentoparka oli niin heikko ja voimaton +sentähden, että häntä ei ollut ruokittu oman äitinsä maidolla, niin +uhkasi turmelus ja lankeemus äitiäkin siitä syystä, että hän kieltäytyi +imettämästä ja pitämästä lasta rinnoillaan kuin varmasti suojelevaa +kilpeä. Terveys ja elämä molemmilla toistensa kautta, tai onnettomuus +kummallekin. Valentine älysi nyt selvästi vaaran, sillä hän irtautui +Santerrestä ja kiirehti lapsensa luokse viihdyttääkseen sitä +hyväilyillään ja käyttääkseen sitä suojeluksenaan sitä tyhmyyttä +vastaan, jonka hän tunsi olevansa tekemäisillään. Ja miten kiusoittavaa! +Tuolla seisoivat molemmat toiset lapset näkemässä ja kuulemassa! Kun +hän huomasi, että Mathieukin oli vielä odottamassa, purskahti hän taas +itkuun, koetti selvitellä asiaa ja meni niinkin pitkälle, että alkoi +puolustaa miestään.</p> + +<p>"Antakaa hänelle anteeksi, on hetkiä, jolloin ei hän tiedä, mitä puhuu. +Jumalani, mihin minä nyt joudun tämän lapsen kanssa? Minähän en voi itse +imettää sitä! Eikö se ole hirmuista, että ihminen on niin kiihtynyt, +ett'ei tiedä mitä pitäisi tehdä? Jumalani, mihin minä nyt joudun?"</p> + +<p>Hämmentyneenä ja aavistaen, että Valentine liukui häneltä pois +pitäessään pientä tyttöään sylissään, koetti Santerre valloittaa hänet +takaisin mielittelevillä sanoillaan. Mutta Valentine ei kuulustellut +häntä, ja Santerre aikoi lykätä ratkaisevan taistelun toiseen aikaan; +silloin tuotti eräs odottamaton tapaus hänelle voiton.</p> + +<p>Céleste, joka oli tullut hiljaan sisään, seisoi siinä odottamassa, että +rouva puhuttelisi häntä.</p> + +<p>"Eräs ystävätär on tullut tervehtimään minua, rouva tuntee hänen. Sophie +Couteau, hän, joka on minun kotipaikoiltani kotoisin, ja hänellä on eräs +imettäjä mukanaan..."</p> + +<p>"Imettäjäkö?"</p> + +<p>"Niin, ja oikein hyvä sittenkin..."</p> + +<p>Kun Céleste näki, miten hänen emäntänsä ihastui päästessään niin äkkiä +murheistaan, tuli hän hyvin suulaaksi.</p> + +<p>"Eihän rouvan pidä väsyttää itseään kantamalla pienokaista, eihän rouva +ole siihen tottunut. Jos rouva sallii, niin minä menen noutamaan +imettäjän tänne."</p> + +<p>Valentine antoi hänelle lapsen ja huokasi helpotuksesta. Taivas ei ollut +siis hylännyt häntä! Mutta hän ei tahtonut ensin ottaa vastaan +imettäjää, hän pelkäsi, että toinen tulee humalaisena huoneestaan ja +kohtaa uuden, ja silloin voi hän ruveta pieksämään heitä kaikkia ja +saada aikaan hirmuisen metelin. Sitten tahtoi hän välttämättömästi, että +Santerre ja Mathieu lähtevät mukaan, varsinkin Mathieu, jolla pitäisi +olla kokemusta. Ainoastaan Lucien ja Gastonin kielsi hän jyrkästi +tulemasta mukaan.</p> + +<p>"Jääkää te tänne leikkimään; me toiset menemme, mutta hiljaa ja +varpaillanne, ett'ei Marie aavistaisi mitään."</p> + +<p>Silityshuoneessa antoi Valentine tarkasti sulkea ovet. Siellä oli +Couteauska ja vahvajäntereinen, siististi puettu viidenkolmatta vuotias +tyttö, jolla oli terveen näköinen lapsi sylissä. Hän niiasi sievästi, +joka todisti, että hän oli ennen palvellut hienoa herrasväkeä ja että +hän osasi käyttäytyä. Mutta Valentine oli hyvin hämmentynyt ja katseli +imettäjää sekä tämän lasta epäluulolla; hänhän oli niin kokematon, hänen +molempia vanhimpia lapsiaan oli imetetty makuuhuoneen viereisessä +huoneessa, eikä hän ollut koskaan sekaantunut mihinkään. Santerre seisoi +sivulla, mutta Valentine vetosi hyvin usein Mathieuhön, joka kuitenkin +vakuutti, ett'ei hän mitään ymmärtänyt. Couteuska katseli kieroon tätä +herraa, jonka hän tapasi kaikkialla, ja alkoi sitten puhua.</p> + +<p>"Rouva voi täydellisesti luottaa minuun. Minä olen kerran ennen ottanut +vapauden tarjota rouvalle palvelustani, ja jos rouva silloin olisi +noudattanut minun tahtoani, niin olisi säästynyt monelta ikävyydeltä. +Mitä Marie Lebleuhön tulee, niin olisin minä voinut antaa rouvalle +varmoja tietoja hänestä silloin kuin minä tulin noutamaan hänen lastaan. +Mutta koska rouvan lääkäri oli valinnut hänen, niin enhän minä voinut +silloin mitään puhua. Hyvää maitoa hänellä kyllin on, mutta hänellä on +myös hyvä kieli, joka ei ole koskaan kuivana. Jos rouva nyt tahtoo +luottaa minuun..."</p> + +<p>Hän ylisti loppumattomasti kunniallista ammattiaan ja kehui +kauppatavaransa ansioita.</p> + +<p>"Minä vakuutan, että rouva voi ottaa Catichen vaikka silmät ummessa. Hän +on paras, minkä voitte saada, koko Pariisista ei voi saada sen parempaa. +Katsokaahan vaan, miten vahvatekoinen hän on, ja lapsi sitten, noin +terve ja reipas! Hän on tosin naimisissa ja hänellä on pieni nelivuotias +tyttö miehensä kanssa kotona, mutta eihän kunniallisena naisena oleminen +ole mikään rikos. Muuten tunnen minä hänen ja voin mennä hänestä +takuusen. Jos ei rouva ole tyytyväinen, niin minä maksan rahat +takaisin."</p> + +<p>Valentine näytti väsyneeltä ja suostui heti. Hän myöntyi vielä maksamaan +sata frankia kuukaudessa, koska Catiche oli naimisissa. Muuten selitti +Couteauska, ett'ei Valentinen nyt tarvinnut maksaa mitään +imettäjätoimistoon; se oli neljänkymmenen viiden frankin säästö, ell'ei +hän tahtonut antaa Couteauskalle mitään vaivoistaan. Ja sitten tuli +kolmekymmentä frankia lapsen kotiin lähettämisestä. Valentine lupasi +anteliaasti maksaa kaksinkertaisesti. Ja sitten oli kaikki sitä myöten +valmista, ja Valentine tunsi sydämensä hyvin keveäksi; silloin tuli hän +ajatelleeksi toista imettäjää, joka oli sulkeutunut huoneesensa. Mitenkä +hän saataisiin sieltä pois ja Catiche sijaan?</p> + +<p>"Mitä minä kuulen?" huudahti Couteauska. "Pelkäättekö te Marie Lebleutä? +Hänen on parasta pysyä aisoissaan, jos hän toivoo minun hankkivan +itselleen toisen paikan. Minä puhuttelen häntä minä!"</p> + +<p>Céleste, joka oli asettanut Andréen viltilleen imettäjän lapsen viereen, +jonka oli täytynyt panna sinne, kun äidin rintoja tarkastettiin, otti +viedäkseen Sophie Couteaun Marien huoneesen. Siellä vallitsi nyt +kuolonhiljaisuus, ja Couteauskan tarvitsi sanoa ainoastaan nimensä, kun +hän heti pääsi sisään. Muutaman minuutin ajan kuului ainoastaan hänen +karkea äänensä. Kun hän tuli ulos, lohdutti hän Valentineä, joka oli +mennyt ovelle kuuntelemaan.</p> + +<p>"Voitte luottaa siihen, että minä tein hänen vesiselväksi! Maksakaa +hänelle nyt kuupalkkansa. Hän kokoilee parhaillaan tavaroitaan ja lähtee +heti."</p> + +<p>He palasivat silityshuoneesen, Valentine maksoi ja antoi Couteauskalle +vielä viisi frankia tästä pienestä palveluksesta. Mutta nyt tuli vielä +toinen vaikeus, Couteauska ei voinut tulla takaisin noutamaan illalla +Catichen lasta, ja mitenkä hän voisi kulettaa lasta mukanaan koko +päivän?</p> + +<p>"No niin", sanoi hän, "minä otan kuitenkin lapsen, minä voin jättää sen +toimistoon siksi aikaa kuin olen ulkona toimissani. He saavat siellä +ruokkia lasta sarvesta, hänenhän täytyy tottua siihen."</p> + +<p>"Luonnollisesti", sanoi äiti levollisesti.</p> + +<p>Kun Couteauskan piti lähteä ja hän kääntyi ympäri ottaakseen +pienokaisen, teki hän liikkeen, aivan kuin olisi epätiedossa, kumman hän +noista toistensa vieressä makaavista lapsista ottaa.</p> + +<p>"No hiisi", mutisi hän, "näitten suhteen ei sentään voi erehtyä."</p> + +<p>Kaikki nauroivat, ja Couteauska otti pienokaisen väärillä sormillaan ja +kantoi hänen pois. Taaskin yksi lapsi uhrattiin petolinnuille.</p> + +<p>Mathieu oli ainoa, joka ei nauranut. Hän muisti äkkiä keskustelunsa +Boutanin kanssa: koko imettämisjärjestelmän turmelevaisuuden, +häpeällisen kaupanteon, noitten molempain äitien tunnottomuuden, jotka +pelasivat lapsensa elämä panoksena: laiskan äidin, joka osti toisen +maidon, ja toisen, joka myi omansa. Pöyristystä tuntien katseli hän +tuota vielä noin tervettä lasta, joka vietiin pois, ja tuota +kuihtunutta, joka jäi jälelle. Mikä kohtalo odotti sitä yhteiskuntaa, +joka oli siihen määrään turmeltunut ja huonosti järjestetty, että se +uhrasi noista toisen tai ehkä molemmat? Hän tunsi inhoa kaikkea ja +kaikkia kohtaan.</p> + +<p>Mutta Valentine vei molemmat herrat takaisin salonkiin ja oli jo niin +täydellisesti rauhoittunut, että hänen katupoikamainen suruttomuutensa +oli palannut takaisin ja samoin hänen himonsa meluaviin huvituksiin. Kun +Mathieu jätti hyvästit, kuuli hän Santerren riemumielin sanovan +pitäessään hetkisen Valentinen kättä omassaan:</p> + +<p>"Huomennako?"</p> + +<p>"Niin, huomenna!" huudahti Valentine tavalla sellaisella kuin hän olisi +ilman epäilyksiä antaunut Santerrelle.</p> + +<p>Kahdeksan päivää tämän jälkeen oli Catiche jo vastaansanomaton +hallitsijatar talossa. Andrée oli tullut värikkäämmäksi, hänen painonsa +oli joka päivä lisääntynyt, ja tämän tuloksen nähtyään alistuivat +kaikki, ja imettäjän valta tuli rajattomaksi. Siihen määrään pelättiin +uuden imettäjän hankkimista, että jo edeltäpäin päätettiin olla +huomaamatta nykyisen mahdollisia vikoja. Hän oli kolmas, neljäs imettäjä +olisi ollut lapsen kuolema; hänet täytyi siis pitää mihin hintaan +tahansa. Hänellä ei muuten näyttänytkään olevan mitään pahoja tapoja; +hän oli sävyisä ja viisas talonpoikaisnainen, joka ymmärsi hallita +isäntäväkeään ja nylkeä heiltä niin paljon kuin suinkin. Hän osoitti +ihmeteltävää taitavuutta pannessaan Séguinin talon valtansa alle. Alussa +oli kaikki mennä hullusti, sillä hän kohtasi kilpailijattaren, Célesten, +joka työskenteli saman tarkoitusperän saavuttamiseksi ja samalla +uutteruudella. Mutta he olivat molemmat niin viisaita, että rupesivat +lopuksi hyviksi ystäviksi. Heillä oli eri alansa, ja he sopivat siitä, +että kaivavat yhdensuuntaisia maanalaisia miinoja. Sitten auttoivat he +toisiaan, jakoivat vallan keskenään ja nielivät kahdestaan saaliin.</p> + +<p>Catiche oli valtaistuimellaan, toiset palvelijat häntä palvelivat ja +isäntäväki makasi hänen jalkainsa juuressa. Catichelle säästettiin +parhaat palat, hänellä oli omat viininsä, oma leipänsä, kaikki +herkullisimmat ruuat, joita löydettiin. Hän oli laiska, röyhkeä ja +rakasti hyviä ruokia sekä makasi ja venytteli kaiket päivät ja antoi +toisten tanssia pillinsä mukaan. Hänen tahtoaan noudatettiin kaikessa, +jotta hän ei suuttuisi, mikä olisi vaikuttanut pahasti hänen maitoonsa. +Heti kun hän tunsi pienintäkin pahoinvointia, oli koko talo epätoivossa. +Eräänä yönä kun hänellä oli vatsatauti, juostiin ja telefoonattiin +kaikille lähiseudun lääkäreille. Hänen ainoa vikansa oli se, että hän +oli hieman pitkäkynsinen; sattui niin, että hän otti saatavissa olevia +liinavaatteita, mutta rouva ei tahtonut tietää siitä mitään. Ja sitten +kaikki runsaat lahjat, joita hänelle annettiin, jotta hän aina olisi +hyvällä mielellä. Paitsi sääntöjenmukaista lahjaa, kun lapsi sai +ensimäisen hampaansa, otettiin kaikki mahdolliset tilaisuudet vaarin, ja +hän sai milloin sormuksen, milloin rintasoljen, milloin korvarenkaat. +Hän oli korein imettäjä koko Champs-Elyséessä, puettu komeaan +turkiksilla vuorattuun päällystakkiin ja hänellä oli kalliita myssyjä, +jotka olivat reunustetut pitkillä auringon valossa loistavilla +nauhoilla. Ja hän kiristi myös lahjoja miehellensä ja pikkutytöllensä +siellä maaseudulla. Joka viikko lähetti hän sinne paketin pikatavarana. +Sinä päivänä, jolloin hän sai tietää, että hänen lapsensa, jonka +Couteauska oli vienyt kotiin, oli kuollut vilustuksesta, annettiin +hänelle viisikymmentä frankia, aivankuin maksuksi lapsesta. Sitten tuli +hänen miehensä tervehtimään häntä, ja nyt tultiin niin levottomiksi +siitä, että puolisojen välillä mahdollisesti tapahtuisi helliä +kohtauksia, että mies lähetettiin heti pois taskut täynnä. Ja kun pikku +Andrée tuli päivä päivältä kukoistavammaksi, oli Catiche nyt valtansa +kukkuloilla, hän taivutti koko talon tyrannimaisen valtikkansa alle.</p> + +<p>Sinä päivänä, jolloin Mathieu tuli allekirjoittamaan kauppakirjaa, jonka +kautta hän sai tuon vanhan metsästyspaviljongin ja kaksikymmentä +hehtaaria maata sekä oikeuden vastaisuudessa erityisillä ehdoilla +lunastaa muutkin osat tästä maatilasta, oli Séguin valmiina lähtemään +Havreen, jossa eräs ystävä, rikas englantilainen, odotti häntä +huvijahtineen; heidän piti tekemän kuukauden kestävän purjehdusmatkan +Espanjan rannikolle. Väitettiin, että herroilla oli naisia mukanaan.</p> + +<p>"Niin", sanoi Séguin ajatellen suuria tappioitaan pelissä, "minä jätän +Pariisin, jossa minulla nykyään ei ole menestystä. Onnea nyt vaan, hyvä +herra Froment! Te tiedätte, miten huvitettu minä olen teidän +aikeistanne."</p> + +<p>Mathieu meni Champs-Elyséetä pitkin, hänellä oli kiire kotiin Mariannen +luokse ja hän oli nyt hyvin kiihtynyt sen päättävän askeleen johdosta, +jonka hän oli ottanut; silloin näki hän omituisen näyn eräässä etäisessä +lehtokäytävässä. Siellä oli katetut vaunut, joitten ikkunassa hän tunsi +Santerren profiilin. Eräs hunnutettu nainen nousi nopeasti vaunuihin. +Mathieu kääntyi katsomaan; eiköhän se ollut Valentine? Oli, aivan +varmaan ... mutta sitten laskettiin verho ikkunan eteen, ja vaunut +katosivat.</p> + +<p>Suuressa puistokäytävässä näki hän myöskin tuttavia: ensin Gastonin ja +Lucien, jotka näyttivät happamilta ja olivat väsyneet leikkiin; heitä +piti huolimattomasti silmällä Céleste, joka parhaillaan kuhersi erään +samasta korttelista olevan puotipalvelijan kanssa. Etäämpänä käveli +Catiche pikku Andréen kanssa; hän kulki pyylevänä ja majesteetillisenä, +koreaksi puettuna kuin kauppana olevan imetyksen ylpeä jumalatar, ja +antoi pitkäin, purppuranpunaisten nauhainsa liehua auringon paisteessa.</p> + +<hr class="chapter" /> + + + + +<h3>V</h3> + + +<p>Sinä päivänä, jolloin kuokka ja lapiot alkoivat työnsä, tuli Marianne +Gervais sylissään ja istahti työpaikan ääreen tuntien onnellista +liikutusta tästä uskon ja toivon työstä, jonka Mathieu niin rohkeasti +oli alkanut. Se oli päivänpaisteinen, lämmin päivä keskellä kesäkuuta, +taivas oli korkea ja kirkas ja näytti hyvin kehoittavalta ja +rohkaisevalta. Koska lapsilla oli lupa koulusta, leikkivät he +ruohostossa; sieltä kuului pikku Rosen kimakka ääni, kun hän juoksi +kilpaa kolmen veljensä kanssa.</p> + +<p>"Tahdotko sinä kaivaa ensimäisen lapiollisen?" kysyi Mathieu iloisena.</p> + +<p>Mutta Marianne viittasi sylilapseensa.</p> + +<p>"En, minulla on minun työni. Tee sinä itse se, sinä, joka olet isä."</p> + +<p>Mathieu seisoi siinä kaksi miestä apunaan ja valmiina ryhtymään itse +raskaasen ruumiilliseen työhön toteuttaakseen sen ajatuksen, jota hän +oli niin kauvan hautonut. Hän oli asettanut asiansa niin, että hän voi +elää kokonaisen vuoden oman työnsä hyväksi, viljellä maataan ja odottaa +ensimäistä satoa. Jos maa kieltäytyy palkitsemasta hänen työtään, +riippuu hänen elämänsä tästä tulevasta sadosta. Mutta hän luotti lujasti +tulevaisuuteen ja oli varma voittavansa rakkautensa ja tahdonvoimansa +avulla. Tämä luova voima oli herännyt hänessä viimeisen lapsen syntymän +jälkeen, ja se oli kehittymistään kehittynyt. Kun häntä syytettiin +itsepäisyydestä hullumaisten suurten suunnitelmain tähden +Chantebledissä, vastasi hän hymyillen, että hänestä kyllä lopultakin +tulee tahtomisen taidon professori. Työnteko, luominen, siinä hänen +elämänsä. Ja eräänä päivänä oli hän selittänyt Mariannelle, minkätähden +he kaksi tahtoivat ja hankkivat niin paljon lapsia. Se oli heidän +tahtonsa ja toimintavoimansa ilmaus, joka on suunnattu suurimpaan +päämäärään, elämän raja-aituuksien laajentamiseen ja elämän +kruunaamiseen voitolla.</p> + +<p>"Siis ... nyt se on tehty!" huudahti hän innostuneesti. "Ja olkoon maa +meidän hyvänä äitinämme!"</p> + +<p>Hän oli kaivanut ensimäisen lapiollisen. Se tapahtui vanhan +metsästyspaviljongin vasemmalla puolella, tuon suuren, suoperäisen +ylängön kulmassa, jossa lähteensilmät kaikkialla kuohuivat ja jossa +ainoastaan saraheinää kasvoi. Nyt oli ainoastaan muutamain hehtaarien +kuivaaminen kysymyksessä, kanavoida nämät vesistöt ja johtaa vesi +kuiville hiekkamaille, jotka ulottuivat aina rautatiehen asti. Tarkan +tutkimuksensa kautta oli hän huomannut, että nämät työt ovat helposti +tehdyt maaperän laadun tähden. Se oli hänen varsinainen keksintönsä, ja +hänen varma vakuutuksensa oli se, että ylämaassa on rikas multakerros, +joka tulee äärettömän hedelmälliseksi niin pian kuin aura on sitä +saanut kosketella.</p> + +<p>Mutta Gervais, jonka raittiissa ilmassa oli tullut nälkä, alkoi huutaa. +Hän oli nyt kolmen ja puolen kuukauden, tukeva poika, joka piti tarkkaa +huolta ruoka-ajastaan. Hän kasvoi kuin nuori puu metsässä, oli terve ja +voimakas, hänen pienet kätensä eivät laskeneet irti sitä, mitä hän +niihin kerran oli saanut, hänellä oli kirkkaat silmät, jotka +kimaltelivat ilosta ja itkusta, mutta ennen kaikkea aina avoinna oleva +linnunsuu, joka oikein karjui, jos äiti antoi hänen odottaa.</p> + +<p>"Niin, kyllä minä tiedän, että sinä olet mukana ... ole hyvä ja anna +meidän pitää korvamme eheinä." Ja Marianne aukasi leninkinsä ja antoi +hänelle rintaa. Nyt kuului ainoastaan kuin kissan kehräämistä, ravitseva +lähde oli alkanut taas pulputa, maito lorisi, ja tuntui siltä kuin olisi +kuullut sen leviävän lapsen valkeisiin, tukeviin jäseniin sillä aikaa +kuin Mathieu yhä kaivoi ojaansa noitten kahden miehen avulla, urheain +työmiesten, jotka taisivat ammattinsa.</p> + +<p>Hän ojensi itsensä suoraksi, pyyhki otsaansa ja sanoi suoralla +tavallaan:</p> + +<p>"Tässä on vaan uusi ammatti opittavana. Muutaman kuukauden perästä olen +minä jo talonpoika. Katsohan tätä suota, jossa tuo vehreä kasvullisuus +kasvaa. Lähde joka sitä elättää ja tekee sen likaiseksi lätäköksi, on +tuolla ruohikossa. Ja kun me olemme saaneet kaivetuksi ojan viertomaan +reunaan, saat nähdä, miten suo kuivaa ja lähteensuoni johtaa +virvoittavan vetensä tuonne kauvaksi."</p> + +<p>"Niin", sanoi Marianne, "hedelmöitköön se kaikki nämät kiviperäiset +maat, sillä ei ole mitään niin synkkää kuin kuoliaana oleva maa. Mitenkä +se ihastuneekaan, kun se saa juoda janonsa sammuksiin ja alkaa taas +elämänsä?"</p> + +<p>Hän keskeytti äkkiä puheensa ja torui nauraen Gervaisia:</p> + +<p>"Kuulkaa nyt, nuori herrani, älkää imekö niin kovasti! Odottakaa, kunnes +se tulee itsestään, sillä pitäisihän teidän tietää se hyvin, että kaikki +on teidän omaisuuttanne."</p> + +<p>Molempain miesten lapiot kilahtelivat, oja piteni nopeasti lihavassa +mullassa, pian on vesi virtaava lähellä olevain hiekkamaitten +kuivettuneisiin suoniin ja hedelmöitsevä ne. Maito virtasi yhä loristen +kuin ikuisen elämän tyhjentymätön lähde. Se virtasi virtaamistaan, loi +lihaa, ajatuksia, työtä ja voimaa. Se oli pian virtaava kilpaa +vapautetun lähteen veden kanssa, kun tämä ojaansa pitkin juoksi +auringonpolttaman maan ylitse, ja se olisi oleva sama virta, sama +paisuva vuoksi, joka lahjoitti elämää koko maalle, se ravitsevan maidon +suuri joki, joka juoksee maailman suonissa ja luo lakkaamatta, synnyttää +uutta nuoruutta ja terveyttä joka keväänä.</p> + +<p>Ja sitten tuli sato neljä kuukautta tämän jälkeen, kun Mathieu ja hänen +renkinsä olivat lopettaneet syyskyntönsä. Marianne oli taaskin mukana, +ja se oli niin lämmin ja ihana syyspäivä, että hän voi istua alas ja +antaa rintaa pikku Gervaisille. Hän oli jo kahdeksan kuukauden, oikea +herra. Hän kasvoi joka päivä silmin nähtävästi äitinsä lämpimällä +rinnalla, josta hän joi elämää. Hän riippui vielä siitä kiinni niinkuin +siemen kuoressaan, kunnes kasvi on sen kypsyttänyt. Ensimäisenä +marraskuun kylmänä päivänä, talven alussa, jolloin talvi tuudittaa +siemenet uneen vaoissansa, painoi Gervais pienet, vilustuneet kasvonsa +lämmintä rintaa vasten ja imi hiljempaan, aivankuin elämänvirta olisi +kadonnut ja paennut maan sisään.</p> + +<p>"Vai niin", sanoi Marianne, "nuoren herran on vilu, on jo aika, että hän +menee talvikortteeriinsa."</p> + +<p>Siemenpussi vyöllään lähestyi Mathieu heitä kylväen viljan siemeniä +suurilla tasaisilla liikkeillä. Hän oli kuullut, mitä Marianne oli +sanonut, ja pysähtyi vastaamaan:</p> + +<p>"Hänen pitää imeä ja nukkua, kunnes aurinko tulee takaisin. Silloin +tulee hänestä mies ensi elonleikkuun ajaksi."</p> + +<p>Hän viittasi laveaa kenttää, jota hän kylvi molempain renkiensä avulla.</p> + +<p>"Tämä kaikki nousee idulle ja kypsyy, kun meidän Gervais opettelee +puhumaan ja kävelemään. Katsohan nyt meidän valloittamaamme maata!"</p> + +<p>Hän oli hyvästä syystäkin ylpeä siitä. Nyt oli neljä viisi hehtaaria +ylämaasta vapautettu seisovasta vedestä, kynnetty ja ojitettu, ja tämä +maa-alue muodosti tumman lihavamultaisen neliön, ja ojat, jotka sitä +leikkelivät, johtivat vettä läheisille viertomaille. Ennenkuin näitä +kuivia alueita ruvettiin viljelemään, täytyi kosteuden ensin tunkea +niitten läpitse ja hedelmöittää ne. Siinä oli tulevain vuosien työt, +koko maatilan läpitse täytyi elämän vähitellen tunkeutua. Mutta ensi +aluksi oli vaan herätettävä henkiin muutamia hehtaaria, jotta voitaisiin +maksaa ensimäiset kustannukset ja elää odotuksen aikana.</p> + +<p>"Pian on ilta", sanoi Mathieu, "meidän täytyy kiirehtiä."</p> + +<p>Mathieu jatkoi matkaansa, kylvi viljan siemeniä suurilla, tasaisilla +kädenliikkeillä. Kun Marianne katseli häntä, sai pikku Rose myöskin +päähänsä ruveta kylvämään. — Hän seurasi isäänsä, otti käteensä multaa +ja kylvi sitä ilmaan. Tämän huomasivat hänen veljensä, ensin tulivat +juosten paikalle Blaise ja Denis, Ambroise liittyi heihin, ja kaikki +kylvivät, minkä jaksoivat. He nauroivat sydämensä pohjasta ja +kiertelivät isänsä ympärillä. Hetkisen näytti siltä kuin Mathieu olisi +samoilla liikkeillä, joilla hän uskoi odotetun viljan siemenet maalle, +kylvänyt myös noita rakastettuja lapsia, tehnyt heidän lukumääränsä +moninkertaiseksi ajattelematta sitä, että kokonainen kylväjäin heimo, +joka syntyisi hänestä, oli kerran kansoittava maailman.</p> + +<p>Mutta nyt näki Marianne äkkiä hämmästyksekseen edessään Angelinit, tuon +rakastavan avioparin, joka oli hyvin hiljaan lähestynyt polkua pitkin. +Ennenkuin he sulkeutuivat koko talveksi pieneen taloonsa Janvillessä, +harhailivat he rakkauksineen kaikkialla autioilla teillä, joita +viimeiset kellastuneet lehdet peittivät. Kun he siten harhailivat +ympäriinsä, toisiinsa painautuneina, oli heillä niin paljon tekemistä +toisistaan, että he eivät edes nähneet mitään luonnon muutoksia, ja kun +he nyt katsoivat ylös ja heräsivät unelmistaan, kummastuivat he tätä +uutta peltoa, näitä uusia teitä, joista he kuitenkin olivat kuulleet +puhuttavan. Mathieu tuntui heistä omituiselta mieheltä, jonka, sen +sijaan että rakasti maata ja tahtoi sitä hedelmöittää, olisi pitänyt +tyytyä ihastuttavaan vaimoonsa. Muuten oli tämä kaikki niin vierasta +heille...</p> + +<p>He pakisivat, olivat olevinaan ihastuksissaan saavutetuista tuloksista, +mutta tämän tekivät he syystä, että näyttäisivät rakastettavilta. He +tahtoivat, että kaikki ihmiset olisivat tyytyväisiä ja onnellisia +niinkuin he itsekin. Tähän asti oli heidän elämänsä ollut loppumatonta +lemmenjuhlaa. Vaimo antautui kokonaan sen autuaallisen tunteen valtaan, +jota hän tunsi ollessaan lemmitty, ja mies oli rakastettu, terve, rikas, +maalaili ainoastaan silloin tällöin huvin vuoksi muutamiin viuhkoihin +kukkia ja kauniitten naisten kuvia.</p> + +<p>Rouva Angelin, joka seisoi tukien itseään miehensä käsivarteen ja nojasi +hellästi päätään hänen olkapäähänsä, näkyi katselevan Mathieutä ja +vaipuneen unelmiinsa. Mathieu kylvi yhä, ja rouva Angelin liikutettuna +leikkivästä lapsilaumasta, noista iloisista olennoista, jotka pyörivät +kylväjän ympärillä niin, että näytti siltä kuin hän olisi niitä +kylvänyt, sanoi äkkiä pidätetyllä äänellä:</p> + +<p>"Minulta on äskettäin kuollut täti, ja hän kuoli aivan varmaan siitä +surusta, ett'ei hänellä ollut lapsia. Hän oli naimisissa suuren vahvan +miehen kanssa ja itse hän oli kookas, vahvaruumiinen ja hyvin kaunis, ja +minä muistan hänen epätoivonsa, johon hän joutui tavatessaan pieniä, +vähäpätöisiä naisia, joilla oli monta lasta. Mies oli koonnut suuren +omaisuuden, heillä oli kaikkea, rahaa, terveyttä ja paljon ystäviä. +Mutta he eivät mistään näistä eduista välittäneet, he elivät alituisessa +surussa, eivät toivoneet mitään muuta kuin sitä ainoata iloa, jota +heillä ei ollut, poikia tai tyttöjä jotka loisivat elämää heidän +tyhjään, synkkään kotiinsa. Ette voi ajatellakaan, mitä kaikkea he +koettivat, lääkäreitä, kylpymatkoja, lääkkeitä, enemmän kuin +viidentoista vuoden taistelu ilman lepoa ja rauhaa; vihdoin häpesivät +turhia koetuksiaan, toimivat ainoastaan salaisesti, aivan kuin olisi +ollut kysymyksessä jokin rikos. Mutta onnettomuudessaankin olivat he +niin hienotunteisia, että eivät syytelleet toisiaan, he elivät kuin +kaksi kovanonnen koettelemaa ihmistä ... minä olen kuullut kerrottavan +eräästä toisesta avioliitosta, joka oli tullut oikeaksi helvetiksi, +jossa ei mies eikä vaimo tahtonut tunnustaa sitä häpeää, että olivat +hedelmättömät. Ah, rakas tätiparkani, olen vieläkin näkevinäni hänen, +aina surullisena ja kyyneleitään pidättävänä, varsinkin uudenvuoden +päivänä, kun me, hänen pienet sisaren tyttärensä, tulimme hänelle +toivottamaan onnellista uutta vuotta. Nyt hänen elämänsä on sammunut, +aivan kuin poistumattoman omantunnon vaivan kalvamana, ja minä luulen, +että hänen vanha miesparkansa seuraa pian häntä, niin yksinäisenä ja +erillään elelee hän nyt."</p> + +<p>Syntyi hiljaisuus, ja lempeä surumielinen vavahdus kävi läpi harmaan +marraskuun ilman.</p> + +<p>"Mutta", huomautti Marianne, "minä luulin, että te itse ette tahdo +lapsia."</p> + +<p>"Kuka sen on sanonut? Minä en tahdo lasta nyt, sillä kaikella on +aikansa. Meidän ijällämme saanee hieman nauttia rakkauden ilostakin. +Mutta kun me olemme tulleet vakaantuneesen ikään, niin saattepa nähdä +sitten. Me tahdomme, neljä lasta; kaksi poikaa ja kaksi tyttöä."</p> + +<p>Hänen iloinen naurunsa kuoli uuteen hiljaisuuteen, jonka aikana oli kuin +olisi kuullut nukkuvan maan hengityksen.</p> + +<p>"Mutta jos te olette viivytelleet liian kauvan", sanoi Marianne, "jos se +on jo myöhäistä?"</p> + +<p>Rouva Angelin katsoi häntä hämmästyneenä. Sitten puhkesi hän taas +nauramaan.</p> + +<p>"Mitä te sanotte? Ettäkö me emme voisi saada lapsia? Jos te tietäisitte, +miten hassulta tuo ajatus kuuluu!"</p> + +<p>Hän punastui ja kääntyi mieheensä.</p> + +<p>"Kas niin, rakkaani, nyt saat sinä puolustaa itseäsi ... emmekö saa +lapsia?"</p> + +<p>"Se on aivan niinkuin te sanoitte", huudahti Angelin, "että tuolla +pellolla, jota teidän miehenne kylvää, ei tule kasvamaan ainoatakaan +tähkää."</p> + +<p>Nyt tuli Mathieu takaisin molempain renkiensä seuraamana, ja hän +heitteli yhä siemeniä, uskoi ne maalle voimakkaalla liikkeellä, +aivankuin olisi tahtonut syleillä koko näköalaa. Viikkoja saisi siemen +nukkua, eikä tuo hiljainen, maanalainen työ kehity sadoksi, ennenkuin +kesäauringon paisteessa. Se oli välttämätöntä lepoa maanalaisessa +aarrekammiossa, jossa tyhjentymätön voimanlähde antaa ravintoa +elimistöjen äärettömälle joukolle. Ja Gervaiskin oli puoleksi nukkunut +Mariannen rinnoille, hän imi vielä, mutta niin hitaasti ja äänettömästi, +että maidon lorina kuului tuskin enemmän kuin siemenjyvän putoaminen +maahan, jossa sitä sitten oli ravitseva se ijankaikkisesti elävä virta, +joka juoksee maailman suonissa.</p> + +<p>Kaksi kuukautta kului, ja nyt oltiin tammikuussa. Silloin tulivat Séguin +ja Beauchêne eräänä kylmänä päivänä aivan odottamatta Fromentein luokse; +he olivat olleet metsästämässä sorsia ylängön vielä kuivaamattomilla +soilla. Se oli sunnuntai, koko perhe oli kokoontunut suureen keittiöön, +jossa mahtava takkatuli leimusi. Ikkunasta näkyi lavea maisema, valkeana +kuurasta, jäykistyneenä, nukkuvana kristallinkirkkaassa puvussaan kuin +kuollut, odottaen kevään herätystä. Ja Gervaiskin nukkui valkeassa +kehdossaan.</p> + +<p>Perhe oli mitä iloisimman mielialan vallassa syönyt aamiaisensa ja nyt, +ennenkuin pimeä tuli, oli nuo neljä lasta kokoontunut hauskasti +leikkimään ikkunan edessä olevan pöydän ääreen. Molemmat kaksoset, +Blaise ja Denis, rakensivat Ambroisen avulla kokonaisen kylän +pahvinpaloista ja kummista, taloja, kirkon, raatihuoneen ja koulun. Ja +Rose, joka oli kielletty käyttämästä saksia, sai ainoastaan työskennellä +kummilla, mutta sillä tahrasikin hän itsensä aina hiuksiin asti. Mutta +syvässä hiljaisuudessa, jota ainoastaan keskeytti leikkiväin lasten +nauru, istuivat isä ja äiti tulen edessä ja nauttivat sunnuntain lepoa +viikon raskaan työn jälkeen. He elivät täällä mitä suurimmassa +yksinkertaisuudessa kuin talonpoikaisväki ilman ylellisyyttä ilman muita +huveja kuin yhdessä olon ilo. Ei minkäänlainen rikkaus ja valta olisi +voinut korvata tätä suloista lepoa sunnuntain iltapäivällä perheen +keskuudessa, ja viimeksi syntynyt nukkui niin raskaasti, että tuskin +kuului hänen hengitystäänkään.</p> + +<p>Beauchêne ja Séguin hyökkäsivät sisään perin väsyneinä onnistumattomasta +metsästyksestä ja kädet kontassa. Kun heitä oli tervehditty kummastuksen +huudahduksilla, kirosivat he tyhmää päähänpistoaan, joka oli saanut +heidät lähtemään Pariisista tällaisella ilmalla.</p> + +<p>"Ajatelkaahan", sanoi Beauchêne Mathieulle, "me emme ole nähneet +ainoatakaan sorsaa. Ilma on luultavasti liian kylmä niillekin. Ettekä te +voi aavistaakaan, miten pureva on tuuli tuolla ylämaassa, kaikkien +noitten soitten, kuuraisten näreitten keskuudessa. Me olemme heittäneet +hiiteen metsästyksen. Antakaa meille nyt lasi lämmintä viiniä, ja me +palaamme sitten heti Pariisiin."</p> + +<p>Séguin, joka oli vieläkin happamamman näköinen, virkistyi tulen ääressä, +ja sillä aikaan kuin Marianne kiirehti lämmittämään viiniä, puheli hän +noista kynnetyistä pelloista, jotka hän oli äsken nähnyt. Mutta lumen +alta, joka niitä peitti, ei hän mitään nähnyt, eikä mitään aavistanut, +hän oli levoton kauppansa tähden, josta näkyi olevan noin huono tulos, +ja hän pelkäsi jo, ett'ei saa maksuakaan. Ja hän otti itselleen +vapauden olla hieman pilkallinenkin.</p> + +<p>"Kuulkaa nyt, ystäväni, minä pelkään, että te olette tuhlannut turhaan +aikaanne ja työtänne tuolla ylhäällä. Minä näin kaikki sivumennen, eikä +siellä näyttänyt juuri lupaavalta. Mitenkä te voitte toivoakaan saavanne +satoa maasta, jossa sadat vuodet on kasvanut ainoastaan saraheinää?"</p> + +<p>"Pitää olla kärsivällinen", vastasi Mathieu tyynesti. "Tulkaa takaisin +kesäkuussa katsomaan."</p> + +<p>Beauchêne keskeytti heidät.</p> + +<p>"Minä luulen, että joku juna lähtee kello neljä. Meidän täytyy +kiirehtiä, sillä olisihan ikävää, jos me myöhästyisimme, eikö niin +Séguin?"</p> + +<p>Hän iski merkitsevästi silmää Séguinille; noilla oli luultavasti +mielessä joku alhainen teko, noilla aviomiehillä, jotka tahtoivat +käyttää hyväkseen sitä vapautta, minkä metsästyspäivä heille soi. Kun he +olivat juoneet ja lämminneet, sanoi Beauchêne:</p> + +<p>"Rakas ystäväni, se on hämmästyttävää, miten te voitte elää tässä +yksinäisyydessä keskellä talvea. Täällähän on niin ikävää, että kuolee. +Minulla ei ole mitään työn tekoa vastaan, mutta, tuhannen vietävä, +pitäähän sitä huvitellakin."</p> + +<p>"Me huvittelemme äärettömästi", sanoi Mathieu osoittaen +talonpoikaiskeittiötään, joka sulki sisäänsä heidän suloisen +perhe-elämänsä.</p> + +<p>Nuo molemmat herrat seurasivat silmillään hänen viittaustaan, katselivat +näitä seiniä, joilla talouskapineita riippui, vaatimattomia huonekaluja +ja pöytää, jonka ääressä lapset jatkoivat leikkiään tervehdittyään ensin +hajamielisesti vieraita. Ne huvitukset, jotka täällä kohtasivat heidän +silmäänsä, olivat luultavasti heistä aivan käsittämättömiä, sillä he +pudistivat päätään ja nielasivat pilkallisen hymynsä. Se oli heidän +mielestään hyvin omituista elämää, ja täällä asui ihmisiä, joilla oli +kummallinen makuaisti.</p> + +<p>"Tulkaa katsomaan minun pientä Gervaistani", sanoi Marianne hellästi. +"Hän nukkuu, älkää häntä sentään herättäkö."</p> + +<p>Kohteliaisuudesta kumartuivat nuo molemmat herrat kehdon puoleen ja +ihmettelivät, että kymmenen kuukauden vanha lapsi voi olla noin suuri. +Hän oli myös hyvin kiltti. Mutta jos hän olisi herännyt, olisi hän +saattanut kaikki päästään pyörälle. He menivät takaisin tulen luokse ja +ajattelivat ainoastaan lähtöään, nyt kun heille oli tullut vähän +lämpimämpi.</p> + +<p>"Vai niin", sanoi Mathieu, "ettekö tahdo jäädä syömään päivällistä +kanssani?"</p> + +<p>"Ei, kiitos, se ei ollenkaan tule kysymykseen!" vastasivat molemmat +samalla kertaa.</p> + +<p>Lieventääkseen tuossa vastauksessa ilmenevää epäkohteliaisuutta, lupasi +Beauchêne käyttää hyväkseen kutsua toisella kertaa, kun tulee lämpimämpi +ilma.</p> + +<p>"Meillä on tärkeitä asioita toimitettavana Pariisissa. Mutta minä +lupaan, että kun tulee kaunis ja lämmin ilma, tulemme me tänne ja +viivymme koko päivän rouvaimme ja lastemme kanssa. Silloin saatte +näyttää meille, mitä olette täällä saanut aikaan, ja me saamme silloin +nähdä, oletteko te ollut oikeassa. Jääkää hyvästi, rakas ystäväni!"</p> + +<p>Kun molemmat herrat olivat poistuneet ja hiljaisuus oli taas tullut, +istuivat Mathieu ja Marianne entisellä paikallaan leimuavan tulen +lämmössä, lapset rakensivat kylänsä valmiiksi, ja Gervais nukkui yhä +sitkeästi. Olivatko he nähneet unta? Mikä äkillinen tuulenpuuska +Pariisin liasta ja kärsimyksistä olikaan tunkeutunut heidän syrjäiseen, +rauhalliseen sopukkaansa? Ulkona oli maisema lumen ja jään +jäykistyttämä. Ainoastaan takkatuli lauloi toivosta ja heräämisestä. +Istuttuaan hetken aikaa unelmiinsa vaipuneena alkoi Mathieu äkkiä puhua, +aivankuin hän vihdoinkin olisi löytänyt lopullisen selityksen, +vastauksen kaikkiin niihin vakaviin kysymyksiin, jotka olivat kauvan +olleet hänen mielessään.</p> + +<p>"Nuo ihmiset eivät rakasta, he eivät kykene rakastamaan! Rikkauteen, +valtaan, kunnianhimoon, huvituksiin — niin, sellaisiin he kykenevät, +mutta ei rakastamaan. Nuo aviomiehet, jotka pettävät vaimojaan, eivät +rakasta edes jalkavaimojaan. He eivät ole koskaan tunteneet sitä suurta +intohimoa, joka on maailman sielu, se soihtu, joka sytyttää ikuisen +elämän. Ja se selittää kaikki. Se, jossa ei ole tuota intohimoa, +rakkautta, se on ilman rohkeuttakin ja ilman voimaa. Ainoastaan +rakkauden avulla voidaan luoda. Mitenkä voidaan vaatiakaan, että meidän +aikamme ihmiset olisivat kelvolliset pitämään suuria perheitä, kun +heissä ei ole rakkautta, joka yksin ilman kehnoja tekosyitä täyttää +elämää luovan tarkoituksensa? He valehtelevat ja käyttävät +ehkäisykeinoja sentähden, että eivät rakasta. Sitten saavat he kärsiä, +mitä pahin henkinen ja ruumiillinen turmio kohtaa heitä sentähden, että +he eivät rakasta. Lopputuloksena on pelkkä viheliäisyys, sen +yhteiskunnan häviö, jonka saumat natisevat päivä päivältä yhä enemmän. +Kas siinä se totuus, jota minä olen etsinyt! Se on intohimo, se on +rakkaus, joka pelastaa. Se, joka rakastaa, synnyttää, luo, se on +vallankumouksen ritari, ihmisten kasvattaja sitä maailmaa varten, joka +tuleva on."</p> + +<p>Ei koskaan hän ollut selvemmin kuin nyt huomannut, että heidän +avioliittonsa, että hän ja hänen vaimonsa olivat aivan toisenlaiset. Se +oli nyt selvinnyt hänelle niin selkeäksi, että hän tuli tehneeksi +vertauksia, ja heidän yksinkertainen, kaikesta ahnaasta rahanhimosta +vapaa elämänsä, heidän kaiken loisteliaisuuden ja maailman turhuuksien +halveksimisensa, heidän yhteiset pyrintönsä elämän sulostuttamiseksi, +koko tämä elämä, joka oli heidän ilonaan ja voimanaan, johtui ikuisesta +voimanlähteestä, rakkaudesta, jonka jumalallinen intohimo oli heissä +sytyttänyt. Jos he voittaisivat, jos he jonakin päivänä jättäisivät +jälkeensä täydellisesti valmistuneen työn, jossa olisi terveyden ja +voiman leima, olisivat he voittaneet ainoastaan sentähden, että heillä +oli ollut voimaa, rohkeutta hankkia ympärilleen useita vesoja, jotka he +olivat hankkineet tuekseen ja valloituksiaan vasten. Se oli +jumalallinen intohimo, joka kuumassa ilmavirrassa puhalteli heidän +päälleen. Mutta Marianne sanoi hellästi hymyillen ja hieman nuhtelevalla +äänenpainolla.</p> + +<p>"Hiljaa, hiljaa, sinä herätät Gervaisin. Sitten vasta, kun hän ei +tarvitse enään minua..."</p> + +<p>He istuivat siinä ja likistivät lujasti toistensa käsiä, ja suloinen +hiljaisuus vallitsi. Ilta tuli, ja lapset pöytänsä äärestä huudahtivat +ihastuksesta, sillä nyt oli heidän kylänsä valmis ja havunoksia oli +siinä puina. Ja aviopuolisojen liikutetut katseet harhailivat ulos +ikkunasta kuuran kristallipeitteen alla nukkuvaan satoon, ja palasivat +sitten viimeksi syntyneen kehtoon, jossa myöskin toivo uinaili. —</p> + +<p>Ja taas kului kuukausia, Gervais oli täyttänyt ensimäisen vuotensa ja +aikainen kevät kiirehti maan heräämistä. Eräänä aamupäivänä, kun +Marianne ja lapset lähtivät kävelemään Mathieun luokse ylämaalle, +hämmästyivät he nähdessään, mitenkä nuo avarat suomaasta valloitetut +alueet olivat muuttuneet. Siinä oli nyt tiheästä voimakkaasti kasvavasta +viljasta kudottu äärettömän suuri, viheriä samettimatto, joka vivahti +smaragdilta. Siitä näkyi tulevan ihana sato. Ja lempeänä, kauniina, +sädehtivänä huhtikuun aamuna, jolloin talven unesta herännyt maa +vavahteli uudesta nuoruudestaan, riemuitsi perhe tästä raittiudesta, +tästä itävästä hedelmällisyydestä, joka näkyi tahtovan kruunata +menestyksellä kaikki heidän toiveensa. Ja heidän ihastuksensa lisääntyi +vielä enemmän, kun he äkkiä huomasivat, että pikku Gervaiskin oli +vapautunut ensimäisestä siteestään, herännyt voimakkaampaan, +itsetietoisempaan elämään. Kun hän potkieli pienissä vaunuissaan ja äiti +nosti hänet alas, lähti hän omin voimin liikkeelle, otti neljä horjuvaa +askelta eteenpäin ja tarttui sitten molemmilla pienillä käsillään kiinni +isän jalkoihin. Siitä syntyi riemu:</p> + +<p>"Hän kävelee, hän kävelee!"</p> + +<p>Ah, näitä elämän sopertavia ääniä, näitä pienten olentojen ensimäisiä +siiveniskuja, ensi katsetta, ensi hymyä, ensi askelta, miten vanhempain +sydämet niistä riemuitsevat! Elämä tekee tehtäväänsä, isä ja äiti +katselivat ihailusta ja liikutuksesta mykkinä tuota pientä vesaa, johon +uusia lehtiä on kasvanut.</p> + +<p>"Odotahan", sanoi Marianne, "hänen pitää kävellä takaisin minun +luokseni. Gervais! Gervais!"</p> + +<p>Ja epäiltyään hieman, tehtyään ensin turhan yrityksen lähti poika +uudestaan liikkeelle, käveli neljä askelta takaisin kädet ojossa ja +huitoen ilmaa.</p> + +<p>"Gervais! Gervais!" huusi nyt Mathieu vuorostaan.</p> + +<p>Poika kääntyi, ja kymmenen kertaa annettiin hänen kulkea sama matka +yleisen riemun vallitessa, ja hän oli kaikkein mielestä niin kiltti ja +hauska, että oltiin melkein kuolemaisillaan naurusta.</p> + +<p>Kun Marianne näki, että nuo neljä muuta alkoivat pelkästä ihastuksesta +tyrkkiä häntä ja leikkiä liian kovakouraisesti, otti hän lapsen pois. Ja +vielä kerran tällä paikalla, kätkeytyneenä lapsensa kanssa nuoreen +ruohostoon, antoi Marianne hänelle rintaa, lapsi oli ansainnut tämän +juhla-aterian, sanoi hän hymyillen, vaikka sen aika ei oikeastaan vielä +ollut. Muuten oli Gervais aina valmis tähän, hän painoi suursyöjän +innolla kasvonsa äidin rintoihin, kuului ainoastaan maidon heikko +lorina, kun se taas alkoi virrata maailman suonissa antaakseen ravintoa +tulevalle sadolle.</p> + +<p>Peltojen välissä kulki kapea, kivinen ajotie, joka vei erääsen läheiseen +kylään. Sitä pitkin kulki nyt rämisevät rattaat, joissa eräs talonpoika +oli ajamassa. Hän oli niin vaipunut äsken viljellyn pellon +katselemiseen, että oli vähällä ajaa kivikkoon, ell'ei hänen vaimonsa, +joka istui hänen vieressään, olisi tarttunut ohjaksiin. Hevonen pysähtyi +ja mies huudahti pilkallisella äänellä:</p> + +<p>"Vai niin, tässäkö nyt on teidän suurtyönne, herra Froment?"</p> + +<p>Mathieu ja Marianne tunsivat Lepailleurit, myllyn isäntäväen. He +tiesivät aivan hyvin, miten Janvillessä surkuteltiin heidän hullumaista +yritystään kasvattaa viljaa ylängön suomaissa. Ja varsinkin Lepailleurit +tekivät pilkkaa tuosta pariisilaisesta, joka oli herrasmies ja jolla oli +hyvä paikka, mutta oli kuitenkin niin tyhmä, että rupesi talonpojaksi ja +uhrasi pienet penninsä maahan, tuohon lutkaan, joka oli vielä nielevä +hänet itse ja lapsensa sekä rahansa antamatta takaisin vakallistakaan +jauhoja. Hän oli hämmästynyt nähdessään pellot. Hän ei ollut käynyt +täällä pitkään aikaan, hän ei olisi voinut koskaan uskoa, että vilja +voisi kasvaa täällä niin tiheään, hän oli tuhannet kerrat sanonut, että +ei ainoakaan jyvä tulisi itämään tässä laihassa maassa. Mutta vaikka hän +kihisi vihasta siitä syystä, että hänen ennustuksensa olivat tuolla +tavalla joutuneet häpeään, oli hän kuitenkin itsepäinen, ei tahtonut +myöntää olleensa väärässä, vaan näytti pilkallisen epäilevältä.</p> + +<p>"Vai niin, te luulette, että tuo tulee kasvamaan? Niin, sitä ei voi +kieltää, ett'ei siinä siemen olisi itänyt. Mutta saammepa nähdä, +kypsyykö vilja myös."</p> + +<p>Mathieu hymyili tyyneesti ja toivehikkaasti.</p> + +<p>"Niin, kun te olette oppinut tuntemaan maan", jatkoi Lepailleur, joka +välttämättömästi tahtoi myrkyttää Mathieun ilon, "niin saatte nähdä, +että se on samanlainen kuin tuo saatanan naisväki, josta ei koskaan +tiedä, saako siitä iloa vai harmia. Minä olen nähnyt viljapeltoja, jotka +ovat näyttäneet suuremmoisilta ja lupaavilta, mutta ei tarvittu kuin +huono sää, myrsky ja väliin ei mitään, pieni oikku vaan, niin kaikki oli +mennyttä. Mutta te olette vielä liian nuori maanviljelijä, te tulette +kyllä vahingosta viisaaksi."</p> + +<p>Hänen vaimonsa, joka kuunteli miehen puhetta, nyökäytti hyväksyvästi +päätään ja sanoi sitten Mariannalle:</p> + +<p>"Minun mieheni ei sano tätä teidän rohkeuttanne masentaakseen. Maan +laita on sama kuin lastenkin, toiset elävät, toiset kuolevat, toiset +tuottavat iloa, toiset surua. Mutta jos tarkkaan lasketaan, niin aina +saa antaa enemmän kuin saa takaisin, ja lopulta tulee kuitenkin +petetyksi. Saattepa nähdä sen."</p> + +<p>Vastaamatta sanaakaan katsoi Marianne luottavasti Mathieuhön, ollen +kuitenkin hieman hämillään noista ilkeämielisistä ennustuksista. Ja +Mathieu, joka silmänräpäyksen ajaksi suuttui kaiken tuon +tietämättömyyden ja kateuden tähden, vastasi leikillisesti:</p> + +<p>"Niin, saammepa nähdä. Kun teidän pojastanne Antoninistä tulee prefekti +ja minun kaksitoista tytärtäni on vaan talonpoikaistyttöjä, niin kutsun +minä teidät heidän häihinsä, sillä juuri teidän myllynne on täytynyt +rakentaa uudelleen ja panna siihen komea höyrymyllylaitos, jotta se +voisi jauhaa minun peltojeni viljan, tuolla oikealla ja vasemmalla, +kaikkialla!"</p> + +<p>Hänen kätensä tekivät samalla niin laajoja liikkeitä, että mylläri +melkein suuttui, sillä hän ei pitänyt siitä, että hänestä tehtiin pilaa. +Hän iski ruoskallaan hevosta ja rattaat lähtivät eteenpäin kivistä +tietä.</p> + +<p>"Vasta leikattu vilja ei kelpaa jauhettavaksi. Hyvästi, ja onnea +yrityksillenne!"</p> + +<p>"Kiitos!"</p> + +<p>Sillä aikaa kuin lapset juoksivat etsien orvokkeja ruohostosta, istahti +Mathieu hetkeksi Mariannen viereen, joka oli hieman levoton, se näkyi +päältäkin. Mathieu ei sanonut hänelle mitään, sillä hän tiesi vaimonsa +olevan kylliksi voimakas ja luottavainen, niin että hän voi itsekin +voittaa sen pelon, jonka nuo uhkaukset olivat hänessä herättäneet. +Mathieu istahti hänen viereensä niin lähelle häntä kuin suinkin, niin +että he koskettelivat toisiaan ja hymyillen katseli hän häntä. Marianne +rauhoittui heti ja hymyili hänkin, ja pikku Gervais, joka ei vielä +voinut loukkaantua ilkeistä sanoista, imi imemistään kehräten +tyytyväisenä kuin kissanpoika. Maito virtasi keskeymättä, vahvisti +pieniä jäseniä, jotka päivä päivältä tulivat voimakkaammiksi, levisi yli +maan, täytti maailman, ravitsi yhä kasvavaa elämää, joka puhkesi +ikuiseen kukkaan. Eikö tämä ollut uskon ja toivon vastaus +kuolemanuhkauksiin, tämä riemulaulu elämän voitosta, kauniista +lapsista, jotka aina tulevat kasvamaan auringonpaisteessa, ihanista +laihoista, joitten viheriät aallot tulevat aina kohoomaan maasta joka +kevät? Huomenna, elonleikkuun suurena päivänä, on vilja kystä, ja lapset +miehiä.</p> + +<p>Kolme kuukautta tämän jälkeen täyttivät Beauchênet ja Séguinit +lupauksensa viettää sunnuntain iltapäivän Chantebledissä. He olivat +saaneet Morangenkin tulemaan mukaan Reinen kanssa; he olivat +hiljaisuudessa päättäneet viekotella hänet päiväksi siitä synkästä +yksinäisyydestä, jossa hän eli. Heti kuin seurue oli saapunut +rautatienasemalta, lähdettiin ylängölle, sillä kaikki olivat uteliaat +näkemään noita paljon puhuttuja peltoja; Mathieun aate muuttua +talonpojaksi tuntui heistä kaikista eriskummalliselta ja +käsittämättömältä. Mathieu itse nauroi sydämensä pohjasta, ja sen voiton +hän ainakin voitti, että sai nähdä kaikki suuresti kummastuneina, kun +hän heille näytti vainion, joka leveni loppumattomiin sinisen taivaan +alla, vihreän viljameren, johon jo oli tullut raskaita tähkäpäitä ja +joka aaltoili pienimmästäkin tuulen hengähdyksestä. Vuosisatojen +kuluessa kokoontunut multa oli ravinnut viljan mehukkailla nesteillään +ja synnyttänyt tämän ensimäisen, eriskummallisen laihon, aivankuin +ylistääkseen sitä ijankaikkista elämänlähdettä, joka uinuu maan sisässä. +Maito oli tulvinut, vilja kasvoi kaikkialla äärettömän runsaana ja +voimakkaasti, todistaen ihmisen työstä ja maailman hyvyydestä ja +kiinteydestä. Ei koskaan ole komeampaa viljapeltoa nähty loistavan +ihanammassa auringonvalossa. Constance ja Valentine olivat +välinpitämättömät katsellessaan kaikkea tätä ruohoa, ja heillä oli pää +täynnä muita asioita, ja samoin Morange, joka sammuneilla silmillään +katseli näkemättä kuitenkaan mitään. Mutta Beauchêne ja Séguin olivat +hämmästyksissään, kun he muistivat käyntiänsä täällä tammikuussa, kun +jäätynyt maa vielä lepäsi salaperäisessä unessaan. He eivät olleet +aavistaneet mitään, he olivat hämillään tämän maan ihmeellisen +heräämisen tähden, tämän valloittavan hedelmällisyyden tähden, joka oli +muuttanut suoperäisen, villin ylämaan elävän rikkauden kentäksi. Ja +varsinkin Séguin ilmaisi mitä kauneimmilla sanoilla ihailunsa nyt, kun +hän oli varma siitä, että hän saa maksunsa ja toivoi jo, että Mathieu +ostaisi uuden alueen tästä maatilasta.</p> + +<p>Kun oli palattu vanhalle metsästyspaviljongille, joka nyt oli muuttunut +pieneksi talonpoikaistaloksi, ja istuttu puutarhaan, tuli puhe lapsista. +Marianne oli juuri eilen vieroittanut Gervaisin; illalla oli hän +viimeisen kerran saanut rintaa, ja hän oli mukana kaikkein näiden +vierasten joukossa vielä vähän epävarmana jaloiltaan, mutta hän kulki +kuitenkin urhean näköisenä toisen luota toisen luokse, vaikka hän usein +kaatuikin selälleen tai kasvoilleen. Hän oli iloluontoinen lapsi, joka +ei koskaan itkenyt, luultavasti sentähden, että hän oli terve. Hänen +suuret, kirkkaat silmänsä hymyilivät, hän ojensi ystävällisesti pienet +kätensä, ja hän oli vaaleaihoinen, ja tavattoman iso ollakseen +viidentoistavuotias. Hänkin oli saanut osansa maitovirrasta, hän oli +hedelmällisen maan mehevä sikiö, maan, jonka ravitseva äidillinen lähde +oli hedelmöittänyt. Constance ja Valentine ihailivat häntä, ja Marianne +sysäsi hänet aina leikillisesti luotaan, kun hänen pienet kätensä +tavoittelivat äitinsä rintoja.</p> + +<p>"Ei, herrani, siitä on nyt tullut loppu. Nyt ei koskaan anneta enään +muuta kuin soppaa."</p> + +<p>"Miten kauheata tuo vieroitus on!" sanoi Constance. "Onko hän antanut +sinun nukkua yöllä?"</p> + +<p>"On, hänellä on järkevät tavat, hän ei koskaan imenyt yöllä. Mutta +aamusin hän alkoi huutaa. Näettehän, että hän on jo sangen rauhallinen. +Minulla ei hänestä ollut suurempaa vaivaa kuin muistakaan."</p> + +<p>Beauchêne seisoi siinä polttaen tyytyväisen näköisenä tuota ainaista +sikaariaan, ja Constance vetosi häneen.</p> + +<p>"Teillä on todellakin ollut onni, sillä muistatko sinä, ystäväni, kuinka +Maurice katkeroitti meidän elämämme, kun imettäjä muutti pois. Me emme +saaneet nukkua kolmeen yöhön. Minä luulen, Jumala minua armahtakoon, +että se on juuri yksi syy, minkätähden emme me ole tahtoneet enemmän +lapsia."</p> + +<p>Hän nauroi, ja Beauchêne huudahti:</p> + +<p>"Katsopas pikku Mauriceasi, kun hän leikkii, ja sano sitten vasta, että +hän on sairas!"</p> + +<p>"Ei, minä en sanokaan sitä enään, ystäväni, nyt hän on hyvin terve. +Muuten en minä koskaan ole ollut levoton hänen tähtensä, sillä minä +tiedän, että hän on hyvin terve."</p> + +<p>Puutarhassa leikkivät parhaillaan nuo kahdeksan lasta; talon omat, joita +oli neljä, ja sitäpaitse Gaston ja Lucie Séguin sekä Reine ja Maurice. +Viimeksi mainittu näytti nyt todellakin pysyvän vakavasti jaloillaan, +mutta hän näytti yhä kalpealta. Hänen äitinsä katseli ihastuksella, +miten hän juoksi, ja tunsi itsensä niin onnelliseksi ylpeissä +unelmissaan, että hän tuli rakastettavaksi noille köyhille +sukulaisilleenkin, jotka muuttonsa kautta "moukanmaalle" olivat +ainaiseksi poistuneet hänen seurapiiristään. Hänen mielestään heitä ei +enään ollut olemassakaan.</p> + +<p>"Niin", sanoi Beauchêne, "harvoin minun tehtaassani tehdään tuollaisia +pieniä korukaluja, mutta kun joskus niin tapahtuu, ovat ne vahvaa työtä +... eikö totta, Mathieu?"</p> + +<p>Mutta hän katui kuitenkin heti tätä pilaansa, ja hän säpsähti hieman +nähdessään entisen piirustajansa katseen, kirkkaan katseen, jonka +syvyydessä hän näki vilahduksen Norinen pojasta, tuosta tuntemattomain +kohtaloiden haltuun heitetystä pikku olennosta. Leikkiväin lasten huudot +tunkivat läpi hiljaisuuden, ja kirkkaassa auringon valossa kulki kuin +jono varjoja, pieniä onnettomuuteen uhrattuja olentoja kätilöitten +taloista, yleisistä löytölasten kodeista, äskensyntyneitä, jotka oli +koottu yhteen ja viety sitten kaikkiin ilmansuuntiin ja olivat ehkä +kuolleet huonoon hoitoon ja nälkään. Siinä jonossa näkyi olevan kaikki, +mitä ihmissadosta oli ehdointahdoin hävitetty.</p> + +<p>Mathieu ei voinut lausua sanaakaan vastaukseksi. Ja hän kauhistui vielä +enemmän huomattuaan Morangen, joka istui kokoon vaipuneena tuolillaan +ja silmät kyynelissä katseli pikku Gervaisia, kun hän nauroi ja hyppi +ympäriinsä. Eikö hänkin, Morange, ollut nähnyt kuoleman kulkevan +ohitsensa taluttaen kädestä sitä pientä poikaa, jota he olivat +kieltäytyneet ottamasta vastaan, heidän ennen niin toivottua poikaansa, +joka oli mennyt pois, ennenkuin oli nähnyt päivänvalonkaan? Nämät +surulliset haamut johdattivat hänen muistiinsa inhoittavan kopin ja +murhatun äidin, hän oli näkevinään vaimonsa makaavan tuolla verissään +päivänpaisteisessa puutarhassa, jossa kaikuivat lasten iloiset äänet.</p> + +<p>"Miten teidän Reine on sievä!" sanoi Mathieu karkoittaakseen Morangen +surulliset ajatukset. "Katsokaa, miten hän juoksee, aivankuin +pikkutyttö, vaikka hän on jo valmis naimisiin."</p> + +<p>Morange kohotti hitaasti päätään ja katseli tytärtään, ja hänen vielä +kyyneleisissä silmissään kimalteli epäjumalallisen rakkauden hymy. Mitä +enemmän hän kasvoi, tuumi Morange, sitä enemmän hän tuli äitinsä +näköiseksi, ja hän oli kiintynyt tyttäreensä sellaisella rakkaudella, +joka voitti kaikki muut hänen tunteensa ja hänen itsekkäät pyrintönsä. +Hänellä ei maailmassa ollut muuta päämäärää kuin tehdä tyttärensä +onnelliseksi ja rikkaaksi. Se oli hänestä kuin hyvitys, ainoa ilo, jota +hän vielä toivoi. Mutta samalla tunsi hän kuin mustasukkaisuutta +ajatellessaan, että joku mies tulee ja ottaa joskus Reinen häneltä, ja +sitten jää hän yksikseen pimeyteen vaimovainajansa haamun kanssa.</p> + +<p>"Oh", sanoi hän, "naimisiin ei hän vielä ole valmis, hän on vasta +neljäntoista vuotias."</p> + +<p>Kaikki ihmettelivät, häntä olisi voinut luulla kahdeksantoista +vuotiaaksi, sillä hän oli niin kehittynyt. Ja todellakin tuntui siltä +kuin hänen paksut, mustat hiuksensa ja valkea ihonsa olisi tuoksunut +liian aikaista erotiikkaa.</p> + +<p>"Muuten", jatkoi isä hyvillään, "on hänellä jo ollut sulhanenkin. +Paroonitar de Lowicz tulee, kuten tiedätte, noutamaan väliin häntä +vaunuillaan, ja hän on sanonut, että eräs ulkomaalainen, jolla on monta +miljoonaa, on tulisesti rakastunut Reineen. Mutta hän saa odottaa. Minä +tahdon pitää vielä tyttäreni viisi kuusi vuotta."</p> + +<p>Hän ei enään itkenyt, hän naurahtikin itsekkään tyytyväisesti +huomaamatta sitä, että kaikki näyttivät olevan häpeissään, kun hän +mainitsi Sérafinen nimen, vieläpä Beauchênekin, joka piti sisartaan +häpeää tuottavana ja sopimattomana seuralaisena nuorelle tytölle.</p> + +<p>Marianne, joka ei tahtonut, että keskustelu olisi katkennut, teki +kysymyksiä Valentinelle, ja Gervaisin oli vihdoinkin onnistunut kavuta +hänen polvilleen.</p> + +<p>"Miksi ette ottanut pikku Andréetä mukaanne? Minä olisin niin mielelläni +tahtonut nähdä hänen, ja hän olisi saanut leikkiä tämän pikku herran +kanssa, joka ei koskaan anna minun olla paria minuuttiakaan rauhassa."</p> + +<p>Mutta Séguin ei antanut vaimolleen aikaa vastata.</p> + +<p>"Kiitoksia vaan, mutta silloin en minä olisi tullut mukaan. Siinä on +kylliksi, että meillä on kaksi kuletettavana. Se kirottu tytöntyllykkä +huutaa ehtimiseen siitä asti kuin imettäjä meni matkaansa."</p> + +<p>Valentine myönsi, että Andrée todellakin oli hieman haitallinen. Hän oli +vieroitettu alkuviikosta, ja sitten kuin Catiche oli pitänyt enemmän +kuin vuoden ajan koko taloa tyrannillisen valtikkansa alla, oli hän taas +pois muuttonsa kautta saattanut sen anarkistiseen häiriöön. Oh, sitä +Catichea! Hän oli totta tosiaan tullut heille kalliiksi, hän oli +karkoitettu melkein väkivallalla aivankuin kuningatar, jonka täytyy +luopua vallastaan, ja hänelle täytyi antaa mukaansa lahjoja itselleen, +miehelleen, tyttärelleen ja tuttavilleen siellä maakylässä. Eikä nyt +ollut apua siitäkään, että oli hankittu erityinen lapsentyttö, Andrée +huusi aamusta iltaan, ja sitten vielä oli huomattu, että Catiche oli +vienyt mukanaan suuren joukon liinavaatteita ja turmellut siihen määrään +muut palvelijat, että täytyi tehdä talossa puhdasta jälkeä. Se hirveä +vastus, mikä imettäjistä oli, sen täytyi todellakin peloittaa ihmisiä +siihen määrään, ett'eivät hanki lapsia maailmaan.</p> + +<p>"Oh", sanoi Marianne, "jos lapset vaan ovat terveinä, niin kyllä kaiken +muun unohtaa."</p> + +<p>"Ettehän te vaan arvelle, ett'ei Andrée ole terve?" huudahti Séguin +kiivaasti. "Catiche teki hänen todellakin hyvin reippaaksi, mutta sitten +minä en tiedä, mikä häneen on tullut, hän on pelkkänä luuna ja nahkana."</p> + +<p>Kun hänen vaimonsa tahtoi väittää vastaan, suuttui hän.</p> + +<p>"Vai niin, valehtelenko minä? Toistenkin lasten nokka on kalpea. Sinä et +nähtävästi pidä tarpeeksi huolta heistä. Hylkytavaraksi kutsuu Santerre +heitä."</p> + +<p>Santerre oli yhä se, johon hän luotti, ja Valentine tyytyi vaan +kohottamaan olkapäitään, jotavastoin muut joutuivat hieman hämilleen ja +alkoivat katsella Gastonia ja Lucieta, jotka todellakin hengästyivät +pikemmin kuin muut lapset ja jäivät kilpajuoksussa jälelle.</p> + +<p>Constance kääntyi nyt Valentinen puoleen.</p> + +<p>"Eikö meidän hyvä tohtori Boutan ole sanonut teille, että koko +onnettomuus on siinä, ett'ette ole itse imettänyt heitä? Minun antaa hän +aina sen kuulla."</p> + +<p>Kun hän lausui Boutanin nimen, syntyi siitä yleinen virnistely. Boutan! +Hän oli yhtä kiivas kuin kaikki muutkin erikoislääkärit. Séguin nauroi +pilkallisesti, Beauchêne laski leikkiä pakollisesta imetyksestä, jonka +kamarit tulevat muka säätämään. Ainoastaan Mathieu ja Marianne +vaikenivat.</p> + +<p>"Meidän leikinlaskumme ei luonnollisesti tarkoita sinua", sanoi +Constance Mariannelle. "Teidän lapsenne ovat muuten tukevia, kukaan ei +voi muuta sanoa."</p> + +<p>Marianne teki liikkeen aivankuin olisi tahtonut sanoa, että hänestä +itsestä kyllä saisi tehdä pilaa, hänellä ei ollut mitään yleisen +iloisuuden lisäämistä vastaan. Mutta nyt huomasi hän, että Gervais oli +ottanut tilaisuudesta vaarin, kun hänen huomionsa oli muualle +kiinnitetty, ja kaiveli hänen rintojaan etsien kadotettua +paratiisiansa. Hän nosti lapsen maahan ja huudahti nauraen:</p> + +<p>"Ei, kiitoksia paljon, herrani! Minähän olen sanonut sinulle, että se on +loppu nyt. Sinähän näet, että meistä tehtäisiin pilaa."</p> + +<p>Mathieu katseli liikutettuna Marianneaan. Hän tuli siis takaisin +miehensä luokse täytettyään velvollisuutensa ja täydennettyään lapsen +luomisen ravitsemalla häntä elämänsä mehuilla. Se oli puoliso, joka +Mariannessa taaskin heräsi, uusi kevät, uusi levännyt maa, joka +uudestaan vavahteli hedelmällisyydestään. Ei koskaan ennen ollut hän +nähnyt Marianneansa niin kauniina kuin nyt onnellisen äiteytensä +riemuhetkenä, hän oli kuin sen maitovirran jumalalliseksi tekemä, joka +hänestä oli virrannut ja joka virtasi maailman suonissa. Ja kun hän +katseli vaimoaan tässä kunnian sädekehässä, terveitten ja kukoistavain +lastensa keskellä aivankuin hyvä jumalatar, aina hedelmällisenä, tuntui +hänestä, että hän jumalallisella tavalla rakasti häntä, tahtoi omistaa +hänet yhä suuremmassa intohimossa, kuolemattoman auringon +sammumattomassa liekissä. Jumalallinen intohimo puhalsi kuin kuuma +tuuli, luonnon hehkuva sielu, joka aaltoilee vedessä ja leijailee +tuulessa ja joka hetki synnyttää miljaardeja olentoja. Ehkä hurmasi +häntä ainoastaan vaimonsa hiusten tuskin huomattava tuoksu aivan kuin +kaukaisen taivaan hekuma. Ehkä oli tämä ainoastaan yhden ainoan katseen +vaihto, joka valtasi kokonaisuudessaan toisen ihmisen. Suloinen hurmaus +täytti heidät molemmat, he unohtivat koko muun maailman, kaikki nämät +ihmiset, jotka olivat heidän ympärillään. He tunsivat ainoastaan +vastustamattoman tarpeen sanoa, että he rakastivat toisiaan, että se +aika oli taas tullut, jolloin rakkaus puhkesi kukkaansa. Hän kuroitti +vaimolleen suutansa, vaimo kuroitti suutaan miehelleen, ja he suutelivat +toisiaan.</p> + +<p>"No, te ette kainostele, te", huudahti Beauchêne iloisesti. "Mikä teihin +nyt tuli?"</p> + +<p>"Tahdotteko te, että meidän pitäisi poistua?" lisäsi Séguin.</p> + +<p>Ja Valentine nauroi kuin hupsu, ja valhekaino Constance näytti häpeävän, +mutta Morange lausui ikävöivällä äänellä ja silmät taaskin kyynelissä:</p> + +<p>"Ah, kuinka oikeassa te olette!"</p> + +<p>Hämmästyneinä siitä, mitä olivat tehneet, sillä heidän tarkoituksensa ei +ollut tehdä siten, tuijottivat Mathieu ja Marianne hetkisen ällistyneinä +toisiaan. Sitten purskahtivat he hyväntahtoiseen nauruun ja pyysivät +iloisesti anteeksi. Rakastakaa, kun voitte rakastaa! Se on terveyttä, se +on kaiken hyvän tahtomista, se on kaiken taitamista!</p> + +<p>"Siis ... kuudes!" sanoi Beauchêne pilkallisesti.</p> + +<p>Gervais oli horjuvin askelin mennyt pois kolmen suuren veljensä ja +suuren siskonsa luokse, jotka johtivat muitten lasten rynnäkköjuoksua +päivänpaisteisessa puutarhassa.</p> + +<p>"Luonnollisesti ... kuudes!" sanoi Mathieu ja Marianne nyökäytti +päätään.</p> + +<p>Ja tehden kädellään suuren liikkeen, joka tarkoitti tuota laajaa kenttää +tuolla etäämpänä tuulessa aaltoilevine viljoineen, sanoi hän:</p> + +<p>"Niin kuudes ... koska meillä nyt on, millä hänen elätämme!"</p> + +<p>Se oli tarmokkaan ja lujaluontoisen miehen huudahdus, miehen, joka oli +päättänyt, ett'ei hän koskaan enään hanki lasta maailmaan, ell'ei hän +samalla hanki hänen osaansa elintarpeita. Se oli oikeus ja kohtuus, +ajatteli hän, hän oli saanut takaisin omantunnon rauhansa tehtyään sen +päätöksen, ett'ei hän koskaan hanki loisväkeä maailmaan. Sitä myöten +kuin perhe kasvoi, sitä myöten piti peltojenkin kasvaa, valloittaa +uusia, hedelmällisiä alueita soista, näreiköistä ja kivistöistä. Maa ja +nainen täydentävät yhdessä luomistyön, voittavat hävityksen voimat, +synnyttävät aina yhä enemmän elämää, enemmän voimaa, enemmän toivoa.</p> + +<p>(<i>Ensimäisen osan loppu.</i>)</p> + +<p class="p6"> </p> + + + + +<h1>HEDELMÄLLISYYS</h1> + +<h3>Romaani</h3> + + +<p> </p> +<h3>Kirj.</h3> + +<h2>EMILE ZOLA</h2> + + +<p> </p> +<h4>Suomennos.</h4> + +<p> </p> +<p> </p> +<h4>Kuopiossa 1906,<br /> +Osakeyhtiö Kuopion Uudessa Kirjapainossa.</h4> + +<p> </p> +<p> </p> + +<hr class="r45" /> +<h2>TOINEN OSA</h2> +<hr class="r45" /> + + + + + + +<h2>NELJÄS KIRJA</h2> + +<hr class="chapter" /> + + + + +<h3>I</h3> + + +<p>Kului neljä vuotta. Näinä neljänä vuotena sai Marianne ja Mathieu vielä +kaksi lasta, tytön ensimäisen vuoden ja pojan kolmannen vuoden kuluttua. +Joka kerta kuin perhe lisääntyi, kasvoi myöskin Chantebledin viljelty +alue, ensi kerralla kahdellakymmenellä hehtaarilla peltomaata, joka +valloitettiin ylängön rämeistä, toisella kerralla suurella metsämaalla +ja nummella, jota sille johdettu vesi alkoi hedelmöittää. Se oli elämän +vastustamatonta valloitusretkeä, hedelmällisyys levisi auringon valossa +yhä laajemmalle, työ loi vastuksista, ja vaikeuksista huolimatta yhä +uutta, korvasi vauriot, vuodatti joka hetki maailman suoniin yhä enemmän +voimaa ja terveyttä.</p> + +<p>Sinä päivänä, jolloin Mathieu tuli Séguinin luokse päättämään metsämaan +ja nummen kauppaa, kohtasi hän siellä Sérafinen. Tyytyväisenä siitä, +että sai täsmälleen määrättynä päivänä maksun, ja iloissaan siitä, että +voi pala palalta myydä tuon viljelemättömän alueen, joka oli hänelle +ollut raskaana taakkana, allekirjoitti Séguin mielellään jokaisen uuden +kauppakirjan. Sinä päivänä tahtoi hän tarjota Mathieulle päivällistäkin. +Mutta Mathieullä oli kiire takaisin Chanteblediin, jossa elonleikkuu +häntä odotti. Kun hän sanoi aikovansa ottaa hevosen, jotta ei +myöhästyisi junasta, lausui Sérafine, joka tähän asti oli ollut ääneti:</p> + +<p>"Minun vaununi on tuolla alhaalla, ja minä aijon juuri sinnepäin. Saanko +minä kyyditä teitä sinne?"</p> + +<p>Mathieun katse kohtasi Sérafinen katseen, mutta hän ei tahtonut saattaa +itseään naurun alaiseksi osoittamalla pelkäävänsä Sérafineä vielä niin +monen vuoden kuluttua, ja sitäpaitsi oli hän varma +haavoittumattomuudestaan.</p> + +<p>"Kyllä, kiitos ystävällisestä tarjouksestanne."</p> + +<p>Kun nuo silkillä vuoratut vaunut läksivät liikkeelle, esiintyi Sérafine +hyvin rakastettavasti, suorasti ja avomielisesti.</p> + +<p>"Oi, ystäväni, miten iloiseksi te teette minun, kun suostuitte tulemaan +yhdessä minun kanssani. Aina on näyttänyt siltä kuin te välttäisitte +minua ja pelkäisitte alituiseen, että minä heittäytyisin teidän +syliinne. Minua halutti kyllä jonkun aikaa uudistaa se suhde, josta +minulle jäi niin suloiset muistot. Mutta, Herra Jumala, siitähän on jo +niin pitkä aika, ja te teette aivan oikein siinä, ett'ette tahdo saattaa +omaa elämäänne epäsointuun. Minä vakuutan, että minun ainoa toivoni on +saada olla teidän ystävättärenänne, ja minä tahdon lisätä, että te +olette ainoa mies, jota varten minä olen säilyttänyt paikan sydämessäni. +Minua ilahuttaisi suuresti, jos voisin uskoa salaisuuteni teille, sanoa +teille sen, mitä en muille sano, en miehille enkä myöskään naisille. Jos +te olette hyvä, niin olemme me avomielisiä ystäviä, ja se tekee minulle +niin hyvää."</p> + +<p>Hän oli todellakin liikutettu. Tämä mies, joka häntä halveksi oltuaan +ensin hänen rakastajanaan; mistä se tuli, että sama mies teki hänen +sydämensä niin helläksi, tuon naisen, joka oli muuten niin julma +miehille, joka metsästi miehiä kuluttaakseen heidän voimansa ja +heittääkseen heidät sitten pois? Nyt puheli tämä nainen aivan +toverillisesti ja tunsi tähän asti aavistamatonta hupia siitä, että sai +tunnustaa kaikki ja keventää sydäntään.</p> + +<p>"Minä en ole enää, rakas ystäväni, onnellinen, niinkuin luullaan, minä +elän nyt ainaisessa levottomuudessa. Ette te, eikä kukaan muukaan tiedä, +että minä olin vähällä saada lapsen. Sattuma kuitenkin pelasti minun, +minä sain kahden kuukauden vanhan keskosen. Mutta nyt minua uhkaa koska +tahansa sama vaara. Te, joka olette vakaantunut mies, kehoittaisitte +minua luonnollisesti menemään naimisiin ja synnyttämään lapsia. Mutta +siihen minusta ei ole, minä olen vaan rakkauden papitar ja jotenkin +vaativainen luonteeltani, sen voin minä tunnustaa teille, joka tiedätte +sen ennestäänkin."</p> + +<p>Surumielisyydestään huolimatta nauroi Sérafine taaskin, ja hänen +silmänsä alkoivat taas hehkua intohimoa valkean otsan ja tuuhean +tulenvärisen tukan alla. Hänen eroottiset tarpeensa olivat todellakin +kasvaneet mitä vanhemmaksi hän tuli. Hän tunnusti ylpeydellä olevansa +viidenneljättä vuotias; hän oli vielä hurmaavan kaunis täyteläisine +vartaloineen ja marmorinvalkeine rintoineen. Hän ei surrut +vanhentumistaan, mutta hän kärsi ainoastaan siitä, ett'ei tiennyt, miten +hän voisi vapaasti tyydyttää himonsa tarvitsematta pelätä seurauksia. +Tähän asti oli hän voittamattomalla taitavuudella ymmärtänyt säilyttää +hienon asemansa rikkaana leskenä, joka mielellään otettiin kaikkialla +vastaan ja joka voi vaihtaa rakastajaa kerran kuukaudessa, pitää +kahtakin yht'aikaa ja vieläpä koko tusinankin, kun hän vaan ei näyttänyt +sitä julkisesti ja säilytti hyvästi pienen hermeettisesti suletun +asuntonsa salaisuudet. Ihmiset kuiskailivat keskenään, että hän väliin +iltasin, kuten vanhan Rooman himokkaat keisarinnat, pukeutui +palvelustytöksi, kuljeskeli epäillyttäväin kaupunginosain kaduilla ja +etsi raakoja rakastajia. Raskauden vaarat kasvoivat luonnollisesti +näissä seikkailuissa, yhdessä villien miesten kanssa, jotka väliin +olivat humalassakin.</p> + +<p>Mathieu kummasteli ensin vähän osakseen saamaansa luottamusta, mutta +sitten valtasi hänen jonkinlainen säälintunne aivankuin sairasta ihmistä +kohtaan.</p> + +<p>"Mutta tehän olitte niin varma ehkäisykeinoistanne!" sanoi hän vähän +pilkallisesti.</p> + +<p>"Varma niistä ei voi koskaan olla."</p> + +<p>Hän unohti olevansa nainen, he olivat nyt ainoastaan kaksi miestä, jotka +keskustelivat kainostelematta, ja Sérafine jatkoi ujostelemattomalla +rohkeudella:</p> + +<p>"Muuten minä inhoon ja halveksin noita ehkäisykeinoja. Voiko mitään +tyhmempää ajatellakaan? Ne silpovat, häpäisevät, murhaavat koko +rakkauden. Minä en koskaan suostuisi niitä käyttämään, ell'en pelkäisi +häpeää ja levollisuuteni menettämistä. Se seikka tekee minun yhtä +raukkamaiseksi kuin muutkin."</p> + +<p>Hänen ihanteensa oli saada rankaisematta, ilman pakkoa ja pelkoa +tyydyttää himonsa ja riemuita siitä, että on voittanut luonnon.</p> + +<p>Kun hän puhui keskosensa synnyttämisestä mainitsematta, että sikiön +ulosajaminen oli ollut tämän yhteydessä, alkoi Mathieu aavistaa asian +oikean laidan.</p> + +<p>"Pahinta on, että tuo keskonen on saanut minun aivan epäkuntoon. Minun +on täytynyt etsiä lääkärin apua, ja onneksi olen minä samasta +korttelista, jossa itse asun, löytänyt hyväntapaisen nuoren miehen, +vielä aivan tuntemattoman lääkärin, mutta minä käännyin mieluimmin hänen +kuin suurten kuuluisain lääkärien puoleen, sillä hänen kanssaan olen +minä vapaampi ja varmempi siitä, että asiani eivät tule maailman +tietoon, sillä kukaan ei pane huomiota siihen, että hän käy luonani. Hän +on hoitanut minua lähes kolme kuukautta eikä hän ole juuri +rauhoittavakaan, sillä hän väittää, että minä voin tulla raskaaksi +pienimmästäkin syystä, koska muka minussa on jotakin joutunut pois +paikoiltaan. Voittekohan te kuvitellakaan, millaisessa levottomuudessa +minä tästä syystä aina elän? Minä tohdin tuskin suudellakaan enään +miestä. Lääkärini on puhunut leikkauksesta, mutta minä pelkään niin +hirveästi..."</p> + +<p>Mathieu teki kummastusta osoittavan liikkeen.</p> + +<p>"Oletteko te niin sairas?"</p> + +<p>Sérafine ymmärsi puhuneensa liian paljon ja tuli nyt murheellisen +näköiseksi.</p> + +<p>"Olenhan minä, minä olen aivan epäkunnossa, senhän jo äsken sanoin. +Väliin on minulla kauheita tuskia. Ja kun minun lääkärini nyt on +ruvennut puhumaan leikkauksesta, niin on se siksi, että hän epäilee +minussa olevan jonkun vakavan taudin, en tiedä minkä. Muuten on hän +kirurgi ja hän seuraisi varmaankin minua tuon kuuluisan tohtori Gauden +luokse, jotta tämä tutkisi minun ja tekisi leikkauksen, jos on tarvis. +Mutta tuo ajatuskin jo kauhistaa minua, ja minä luulen, että minä en +koskaan saa mistään sitä rohkeutta."</p> + +<p>Hänen leimuavat silmänsä muuttuivat pelokkaiksi ajatellessaan veistä. +Hänen sydämessään kävi ankara taistelu tämän pelon ja unelmoidun +vaarattomuuden välillä.</p> + +<p>Mathieu katseli häntä eikä epäillyt enään.</p> + +<p>"Minä luulen tietäväni", sanoi hän, "että sellaiset leikkaukset ovat +hyvin vaarallisia. Niihin ei saa ryhtyä kuin viime tingassa, kun henki +on kysymyksessä. Muuten tulevat ne onnettomat, joita on leikelty, +hirveästi petetyiksi."</p> + +<p>"Oh", huudahti Sérafine, "ymmärtänettehän te, että jos minä annan silpoa +itseäni, niin teen sen ainoastaan sentähden, että se on aivan +välttämätöntä. Ja minä olen luonnollisesti tiedustellut tarkemmin asiaa. +Gaude tekee pian leikkauksen Moineaudin toisessa tyttäressä, tehän +tiedätte, sen ukko Moineaudin tyttäressä, joka on vielä työssä veljeni +tehtaassa. Jos se minua haluttaa, niin menen sitten tervehtimään tätä +naista perehtyäkseni siten tarkemmin asiaan."</p> + +<p>"Moineaudin tyttäressäkö", kysyi Mathieu kummastuneena. "Se ei voi olla +kukaan muu kuin Euphrasie, joka meni naimisiin tuskin neljääkään vuotta +sitten ja on jo saanut kolme lasta, niistä yhdet kaksoset. Ollakseni +pieneksi avuksi näille ihmisparoille, olen minä juuri ottanut luokseni +Cécilen, yhden nuoremmista sisaruksista, joka on äsken täyttänyt +kuusitoista; mutta minä pelkään, että hän ei voi suorittaa tehtäviään, +sillä pieninkin ponnistus saa hänet vuoteen omaksi. Kansan tyttäret ovat +meidän päivinämme yhtä hermostuneita kuin herttuattaretkin. On +vanhempia, joilla ei ole onnea lapsistaan, ja se surettaa minua, sillä +ottamatta ollenkaan huomioon onnettomia yhteiskunnallisia oloja käytätte +te tätä seikkaa aseena minua vastaan, te, jotka tahdotte rajoittaa tai +paremmin hävittää perheen."</p> + +<p>Sérafine unohti kärsimyksensä ja purskahti nauruun.</p> + +<p>"Joko me nyt olemme rautatienasemalla? Ja minulla kun olisi ollut niin +paljon puhuttavaa teidän kanssanne! — Niin, ette voi aavistaakaan, +miten iloinen minä olen, kun olen saanut tehdyksi rauhan teidän +kanssanne! Mitenkä tyhmää se oli, kun te näytitte pelkäävän minua, +aivankuin ette olisi uskonut minun voivan olla teille ainoastaan +ystävänä. Minä vakuutan, että tämä ystävänä olo tuottaa minulle +todellista lepoa, ja minä olen iloissani siitä, että minulla nyt on +uskottu, jolle voin puhua kaikki. Kas niin, puristakaamme nyt +rehellisesti toistemme käsiä kuin kaksi miestä!"</p> + +<p>He löivät kättä, ja Mathieu jäi katsomaan vaunujen jälkeen kummastellen +Sérafinen tarvetta avata hänelle sydämensä. Sérafine oli ehkä arvellut +olevan hauskaa riisuutua henkisessä suhteessa alasti entisen +rakastajansa silmäin edessä. —</p> + +<p>Mainfroy, Sérafinen lääkäri, oli kolmenkymmenen vuotias korkeakasvuinen +mies ja hyvin säännöllinen elämäntavoissaan. Hänen kasvonsa olivat +kapeat ja vakavan näköiset. Hän oli ruvennut hankkimaan itselleen +sellaisia naispotilaita, jotka tuottavat muutamille keskinkertaisille ja +tuntemattomille lääkäreille sangen suuret tulot. Hänen periaatteensa oli +se, että hän aina näyttäytyi hyvin huolestuneelta pienimmänkin +pahoinvoinnin suhteen ja pani suuren painon mitättömämpiinkin +hermotaudin oireisiin. Hän kuunteli väsymättä potilaittensa valituksia +ja määräili runsaasti lääkkeitä. Hän ei koskaan tehnyt sitä tyhmyyttä, +että olisi antautunut lempiseikkailuihin minkään potilaansa kanssa, +sillä nainen, joka tulee lääkärinsä rakastajattareksi, on potilas, joka +ei koskaan maksa. Siihen perustui hänen valtansa Sérafinen ylitse; +Sérafine kuunteli tuota kylmäluonteista Adonista, joka taas puolestaan +ei tahtonut ymmärtää Sérafineä. Sattumalta oli Sérafinen kamarineiti +käynyt kutsumassa juuri häntä emäntänsä luokse eräänä yönä, kun tämä +kärsi keskosen synnyttämisen seurauksista, ja tohtori oli tutkittuaan +heti huomannut, että tässä oli kysymyksessä se, että oli koetettu +ulosajaa sikiö. Mutta hän ei sanonut siitä mitään, hän peloitteli +Sérafineä ollen epäilevinään Sérafinessä häiriöitä, jotka tekisivät +hänen onnettomaksi koko elinajakseen, jos ne vaan muuttuisivat +kroonillisiksi. Ja Sérafine antautuikin lopulta tykkänään hänen käsiinsä +ja hän oli levoton nähdessään tohtorin pudistavan päätään ja +peloittavilla sanoilla kuvailevan kaikenlaisia hirveitä tauteja. Tämä +tohtori tahtoi muuten näyttäytyä täydellisesti kunniallisena lääkärinä, +ei parempana eikä huonompana kuin muutkaan, mutta se ei estänyt häntä +olemasta työn hankkijana eräille kuuluisille kirurgeille, kalastamasta +heille potilaita ja kantamasta tästä työstä palkkansa aivan +häikäilemättä. Mitä sen jälkeen tapahtui, se ei kuulunut hänelle. Hän +oli ainoastaan ollut välittäjänä, ja sitten oli suuren leikkausmestarin +ja tiedemiehen asiana toimia.</p> + +<p>Lähes vuoden ajan näyttelivät Mainfroy ja Sérafine pitkällistä ilveilyä, +jolloin kumpikin kuvitteli mielessään pettäneensä toistaan. Ei kumpikaan +heistä olisi voinut sanoa, kumpi oli ensin puhunut mahdollisesta +leikkauksesta. Tohtori tuli melkein säännöllisesti joka viikko. Sérafine +kutsui häntä, jos hän viivähti, pakoitti hänen jatkamaan käsittelyään, +liioitteli tautiaan ja puheli hirveistä kärsimyksistään. He olivat +vähitellen ruvenneet puhumaan tästä leikkauksesta, jonka piti muka +vapauttaman Sérafinen kaikista kivuistaan. Tohtori oli kauvan +ravistellut päätään, sillä hän tahtoi mielellään venytellä aikaa ja +pitää tämän potilaan, joka maksoi niin hyvin. Mutta lopulta alkoi hän +ehkä pelätä, että Sérafine liukuu hänen kynsistään, tulee +riippumattomaksi hänen välityksestään ja menee itse sitä vapautta +kohden, josta hän uneksi. Hän oli ymmärtänyt Sérafinen erittäin hyvin ja +hän epäili, että Sérafinen tuskat olivat niinkään suuret. Mutta hän oli +itse olevinaan epätoivossa Sérafinen paranemisen suhteen ja sanoi, että +siihen kuluu vielä useita kuukausia. Muuten ei muka koskaan voinut olla +varma sellaisten tautien suhteen; ehkä oli tässä monimutkainen tapaus, +josta hän ei voinut päästä selville. Tohtori Gauden nimeä alettiin +mainita yhä useammin heidän keskusteluissaan, ja leikkaus hyväksyttiin +periaatteelliselta kannalta. Mutta päivät kuluivat, sillä Sérafine +pelkäsi oikein todellisuudessa muun muassa myöskin leikkauksen +seurauksia. Joka kerta kuin tohtori kävi hänen luonaan, teki hän yhä +innokkaimpia ja rohkeimpia kysymyksiä. Ystävättäret olivat peloittaneet +Sérafineä ja kertoneet, että nainen leikkauksen jälkeen ei enään ole +nainen, vaan kylmä olento, joka ei kykene tuntemaan mitään intohimoja. +Se oli levottomuus tästä, joka sai hänen horjumaan. Hän tahtoi hyvin +mielellään tulla kykenemättömäksi synnyttämään lapsia, ja senpätähden +hän juuri oli valmis antautumaan veitsen silvottavaksi, mutta jos se +samalla kertaa kuolettaisi nautinnon tunteen, jonka hän innokkaasti +tahtoi säilyttää vapautettuna siitä seuraavista velvollisuuksista, niin +oli se huono kauppa, ja hän kuolisi silloin häpeästä ja raivosta. Mutta +tohtori nauroi ja kohotti olkapäitään, kutsui noita varoituksia tyhmäksi +lörpöttelyksi ja vakuutti, että leikatut naiset tulevat yhdeksässä +tapauksessa kymmenestä uudestaan nuoriksi, terveiksi ja kukoistaviksi +aina viidenkymmenen vuoden ikään, niin, heidän intohimonsa tulivat +tulisemmiksikin kuin ennen.</p> + +<p>Sérafinen kuumeiset kasvot sädehtivät.</p> + +<p>"No niin, pitäneehän minun sitten taipua, vaikka pelkäänkin. Sillä +kauheatahan on ajatellakin elämistä kuolettavasti sairastuneena. Tehän +voitte seurata minua Gauden luokse, ja minä annan hänen käsitellä +itseäni, koska te sanotte hänen tekevän ihmeitä."</p> + +<p>"Niin tekee", vastasi Mainfroy, "kaikki sanomalehdet puhuvat hänen +viimeksi leikkaamastaan potilaasta. Viime kuukausina on hänellä ollut +suurenmoinen menestys. Niinkuin tiedätte, on hän pelastanut tuon +työläisnaisen hengen, Euphrasien, josta minä olen kertonut. Nyt on +Euphrasie muuttanut takaisin kotiinsa ja hän on terveempi kuin koskaan +ennen. Teidän laitanne tuntuu olevan melkein sama kuin hänenkin."</p> + +<p>"Niin", huudahti Sérafine, "minähän olin päättänyt mennä tervehtimään +häntä ja puhumaan hänen kanssaan. Viipykää vielä hetki, ennenkuin +pyydätte tohtori Gauden ottamaan minut vastaan."</p> + +<p>Euphrasie Moineaud asui miehensä tuon nuoren ja iloluontoisen muurari +Auguste Bénardin kanssa Carolinekadun varrella Grenellessä; heillä oli +suuri huone, jota käytettiin samalla kertaa keittiönä, ruokasalina ja +makuuhuoneena. Siinä oli myöskin pieni, pimeä seimi, jota myöhemmin, kun +he neljässä vuodessa olivat saaneet kolme lasta, käytettiin hyödyksi +siten, että molempain vanhempain lasten, kaksosten vuode sijoitettiin +sinne. Nuorimman lapsen kehtoa pitivät vanhemmat vuoteensa vieressä. Ja +Euphrasie, jonka oli täytynyt jäädä pois tehtaasta, koska hänellä oli +liian paljon tekemistä omassa kodissaan, teki siellä ihmeitä puhtauden +harrastuksellaan ja hallitsi itsevaltiaana kuningattarena kaikkein +pelkäämänä ja tottelemana. Viimeisen lapsivuoteensa jälkeen oli hän +kuitenkin saanut kuin halvauksen tautinsa johdosta. Hän oli luultavasti +ryhtynyt työhön liian aikaiseen. Kauvan taisteli hän tautiaan vastaan, +mutta lopultakin täytyi hänen mennä sairashuoneesen, ja nyt oli hän +palannut Gauden klinikasta leikattuna ja parannettuna, kuten väitettiin. +Neljätoista päivää olivat sanomalehdet jo puhuneet tuon kuuluisan +kirurgin viimeisestä ihmetyöstä, kertoneet liikuttavia juttuja tuosta +nuoresta naidusta työläisnaisesta, jolla oli ollut hirveä tauti, mutta +oli nyt pelastunut varmasta kuolemasta, ja miehensä ja lapsensa olivat +saaneet hänen takaisin terveempänä ja voimakkaampana kuin hän koskaan +ennen oli ollut. Se oli ollut Gauden mestarinäyte ja ratkaiseva +todistus kaikille niille naisille, jotka tahtoivat uskaltaa antautua +leikkauksen alaiseksi.</p> + +<p>Samana aamupäivänä kuin Sérafine tuli Bénardille saamaan tietoja, tapasi +hän koko perheen. Bénard, jonka työpaikka oli lähellä, oli kotona +syömässä aamiaista; Euphrasie lakaisi lattiata ja torui aina väliin +kolmea lastaan, jotka aina roskasivat. Eukko Moineaud, joka pikimiltään +oli tullut tervehtimään tytärtään, istui tuolilla kädet esiliinan alla; +hän näytti yhtä säälittävältä kuin ennenkin ja viime vuosina oli hän +vanhentunut paljon.</p> + +<p>"Kun minä sain kuulla, että te olette parantunut", sanoi Sérafine, "niin +tahdon minä ennen kaikkea toivottaa teille onnea; minähän olen nähnyt +teidät tehtaassa silloin kuin te olitte hyvin nuori; ja kun minulla on +eräs ystävätär, jolla on melkein sama tauti kuin teilläkin, niin tahdon +minä myös kysellä teiltä hieman."</p> + +<p>Nuo köyhät ihmiset olivat aivan ihmeissään tästä odottamattomasta +vierailusta. He tunsivat paroonittaren, työläisnaisten keskuudessa oli +kierrellyt juttuja hänen satumaisista rikkauksistaan ja hänen +omituisesta elämästään. Mutta kun Sérafine oli suvainnut istuutua, +istahti muurarikin pöytänsä ääreen lopettaakseen ateriansa, jotavastoin +akka Moineaud istahti vanhalle paikalleen ja vaipui tylsään +äänettömyyteen.</p> + +<p>"Niin, totta se on, että leikkaus onnistui erinomaisen hyvin", kertoi +Euphrasie, joka seisoi luutaansa nojautuneena. "Minä en ensin tahtonut +mennä sairashuoneesen, sillä tohtori Boutan, joka usein on hoitanut +meitä ilmaiseksi, sanoi, että minä voin helposti tulla terveeksi +kotonakin, kun minulla vaan on paljon kärsimystä ja olen varovainen. +Mutta hän sanoi, että minä en saa tehdä työtä, ja mitenkä minä voisin +olla työtä tekemättä, kun minulla on mies ja lapsia? Ja eräänä päivänä, +kun minulla oli vaikeat tuskat, tein minä päätökseni."</p> + +<p>"Tapahtuiko leikkaus heti?" kysyi Sérafine.</p> + +<p>"Eihän toki, siitä ei edes ollut puhettakaan silloin. Ensi kerran kun he +siitä puhuivat, suutuin minä ja tahdoin lähteä pois, minä luulin, että +he silpovat minun niin, että mieheni alkaa minua inhota. Mutta herrat +nauroivat ja lopuksi he sanoivat, että jos minä mieluimmin tahdon +kuolla, niin on se minun oma asiani. Kahdeksan päivän kuluessa he +alinomaa sanoivat minulle, että minä varmaan kuolen kuukauden perästä. +Ymmärrättehän, ett'ei ole niinkään hauska elää tuollaisissa ajatuksissa, +ja kun minä kysyin, mitä he aikoivat minulle tehdä, eivät he vastanneet +mitään tai puhuivat asiasta kuin jostakin turhanpäiväisyydestä, +jollaista tehdään joka päivä ja joka ei edes satu. Ette voi +aavistaakaan, kuinka monta naista käy tuon kiirastulen lävitse, niitä +vietiin kolme neljä joka päivä sairashuoneesta leikkaushuoneesen, ja kun +he kannettiin takaisin, sanottiin, että he olivat parantuneet. Ja niin +päätin minäkin antautua leikattavaksi, ja nyt olen minä oikein iloinen, +että tein sen päätöksen."</p> + +<p>"Joka tapauksessa", keskeytti Bénard, "olisi heidän pitänyt ilmoittaa +sinun miehellesi, mitä he aikoivat sinulle tehdä. Etkä sinä tiennyt +siitä itsekään, sinähän aivan hämmästyit, kun sait tietää, kuinka paljon +he olivat leikanneet pois..."</p> + +<p>Euphrasie suuttui ja viittasi miehelleen, että tämä vaikenisi.</p> + +<p>"Tietysti olivat he puhuneet siitä minulle! Niin, tietysti ei kuitenkaan +aivan selvästi. Mutta minähän kuulin, miten toisten laita oli, ja minä +käsitin hyvin, että..."</p> + +<p>"Mutta joka tapauksessa olisi heidän pitänyt sanoa sinulle, ett'et sinä +enään koskaan voisi synnyttää lapsia."</p> + +<p>"Vaiti! Sinähän teet minun uudestaan sairaaksi. Eikö kolmessa lapsessa +ole tarpeeksi? Luuletko sinä, että meillä pitäisi niitä olla kokonainen +liuta niinkuin mammaparalla? Kolme lasta, eikö siinä ole tarpeeksi +köyhille ihmisille?"</p> + +<p>"On kyllä", huudahti Sérafine iloisesti, "kolmessakin on jo liikaa. No, +tuottaako leikkaus paljon tuskaa?"</p> + +<p>"Sitä ei tunnekaan, kun on nukutettu. Kun herää, niin silloin ei ole +juuri hauska olla, mutta kyllä sen sentään voi kestää."</p> + +<p>"Ja oletteko te nyt terve?"</p> + +<p>"Olen, niin he ainakin sanovat. Ennen oli minulla alituisesti tuskia, +niin että minun täytyi huutaa. Nyt tunnen minä niitä ainoastaan vähän +silloin tällöin, mutta he ovat sanoneet, että minä en tule tuntemaan +niitä sitten enään, kun olen täydellisesti parantunut."</p> + +<p>Ikävintä oli se, ett'ei Euphrasie voinut saada takaisin voimiaan. Koko +päivä meni siivoukseen, aina oli hänellä luuta kädessä; hänen +puhtaudenharrastuksensa oli tullut ainaiseksi kiusaksi hänen miehelleen, +joka ei saanut koskaan sylkeäkään ja jonka täytyi riisua jalkineensa jo +oven suussa. Ja sitten pesi Euphrasie vielä kolme lastansa, niin pian +kuin he olivat vähänkin lianneet itsensä. Mutta palattuaan kotiin +sairashuoneesta, väsyi hän aina pian ja hänen oli pakko istua tuolille; +hän oli suruissaan ja kiukuissaan siitä, ett'ei hän koskaan enään +kelvannut mihinkään.</p> + +<p>"Kymmenen minuutin työskentelyn jälkeen olen minä aivan väsynyt", jatkoi +hän. "Mutta tässä täytyy vaan koettaa kärsiä, koska he ovat luvanneet, +että minä tulen vielä voimakkaammaksi kuin ennen."</p> + +<p>Nämät sivuasiat eivät juuri huvittaneet Sérafineä, joka ainoastaan +ajatteli yhtä asiaa, vaikka hän ei vielä ollut voinut saada kysymystään +sopivaan muotoon. Vihdoin rohkaisi hän itsensä ja katsoen julkeasti +Bénardin silmiin sanoi hän:</p> + +<p>"Aviomiehet ovat kylläkin taipuvaisia, kun on kysymyksessä se, ett'ei +enään saada lapsia, mutta niin pian kuin vaimot eivät enään tahdo ottaa +vastaan heidän hyväilyjään, tulevat he tyytymättömiksi ja etsivät +korvausta kodin ulkopuolelta."</p> + +<p>Muurari ymmärsi hänen ja vastasi nauraa hohottaen:</p> + +<p>"Niin, mitä siihen tulee, niin ei ainakaan minulla ole valittamisen +syytä."</p> + +<p>Sérafine ihastui tästä selityksestä, hän tiesi nyt, mitä tahtoikin +tietää, ja aikoi lähteä. Nyt alkoi akka Moineaud, joka tähän asti oli +istunut hiljaa ja puoliunisena seuraamatta ollenkaan keskustelua, purkaa +itsestään tulvanaan sanoja.</p> + +<p>"Niin, se on totta, sinun äitiparallasi on ollut kokonainen liuta +lapsia. Mutta niistä ei meille ole ollut paljoakaan onnea, ei minulle +eikä miehellenikään. Hän yhä vaan raataa ja tekee työtä yksinään +tehtaassa nyt, kun Victorista tuli sotamies — ja hänkin kuolee ehkä +jossakin kaukana niinkuin Eugènekin. Kolmesta pojastamme on ainoastaan +nuorin kotona, tuo Alfred veitikka, joka on poissa koulusta niin usein +kuin hän voi, lurjustelee kaduilla aamusta iltaan ja on jo seitsemän +vuoden vanhana turmeltuneempi kuin ennen oltiin viidentoista vuotiaina. +Ja neljästä tytöstämme on ainoastaan Irma jälellä, ja hän on vielä liian +nuori mennäkseen naimisiin, ja minä pelkään, että hän saa huonon lopun, +sillä hänellä ei ole halua työhön. Sinä olet ollut kuoleman kynsissä. +Nyt on Cécilen vuoro tulla sairashuoneesen. Ja mitä onnettomaan Norineen +tulee..."</p> + +<p>Hän ravisti surullisena päätään ja jatkoi valitusvirsiään. Hänen +miehensä oli nyt viisikolmatta vuotta seisonut ja polkenut maata samalla +paikalla kuin sirkushevonen, ja lapsistaan ei hänellä ole ollut mitään +iloa. Ja lapsiparat, jotka olivat lentäneet pesästään, heille ei +todellakaan ollut sattunut parempaa onnea kuin isälle ja äidillekään; +hekin olivat nyt alkaneet hankkia lapsia maailmaan, he myös, eikä +näistäkään lapsista tulisi onnellisia. Kun hän nyt taaskin mainitsi +liikutetulla äänenpainolla Norinen, keskeytti Euphrasie hänen äkkiä.</p> + +<p>"Minähän olen kieltänyt sinun, mamma, mainitsemasta hänen nimeään minun +läsnä ollessani! Se on häpeällistä, ja jos minä tapaan hänen, saa hän +korvapuustin. Hän lienee taaskin saanut lapsen, ja minä ihmettelen, +mihin hän on sen pannut. Jos sinun laiska Irmasi tulee jonakin päivänä +vikuriksi, niin se on Norinen esimerkki, joka hänen on vietellyt."</p> + +<p>Koko hänen hehkuva vihansa vanhempaa sisartaan, tuota täyteläistä, +kaunista, huvinhaluista tyttöä kohtaan heräsi tuossa laihassa, kuivassa +talousihmisessä, joka musersi koko ympäristönsä hyveillään. Ei äiti eikä +mies tohtinut sanoa enään sanaakaan peläten saavansa aikaan taudin +pahennuksen suututtamalla häntä.</p> + +<p>"Ettekö te sanonut, että teidän tyttärenne Cécilekin on viety +sairashuoneesen?" kysyi Sérafine taaskin uteliaana.</p> + +<p>"On, sen pahempi. Herra Froment oli niin hyvä, että otti hänen +palvelukseensa maalle. Mutta sitten tuli hän sairaaksi, ja hän sanoo, +että hänellä on kuin tulppa kurkussa, joka tahtoo hänen tukahuttaa, ja +hänestä tuntuu kuin hänellä vielä olisi terävä naula päässä. Ja sitten +meni tauti vyötäisiin ja reisiin, ja nyt hän huutaa, kun liikuttaa +jäsentäänkin, ja kysymyksessä on nyt tehdä hänessä sama leikkaus kuin +Euphrasiessäkin."</p> + +<p>"Seitsentoista vuotias tyttö, se on joka tapauksessa synti", sanoi +Bénard, joka nyt oli laannut syömästä ja nousi ylös.</p> + +<p>"Ei hän ole hienommasta aineesta tehty kuin minäkään", huudahti sisar +yrmeästi, "ja miksi ei hän sitten saisi alistua siihen, mikä on +välttämätöntä? Tahtoisiko hän sitten mieluimmin kuolla?"</p> + +<p>"Ei, kaksi minun tytöistäni, se on liian paljon", sopersi akka Moineaud +ja vaipui sitten taas tylsään mietiskelyyn.</p> + +<p>Sérafine kiitti tiedonannoista, heitti hyvästit ja antoi joka lapselle +frankin torttujen ostamiseen, josta teosta hän sai koko perheen +siunauksen.</p> + +<p>Seuraavana päivänä antoi hän Mainfroyn toimeksi tiedustella Cécilen +tilaa; hän ei tahtonut päättää mitään, ennenkuin oli saanut tietää +tulokset tästä uudesta leikkauksesta. Kun Mainfroy oli hankkinut +varmuuden siitä, että Cécile todellakin oli Gauden klinikassa, odotti +Sérafine, kunnes hän oli leikattu, ja antoi sitten lääkärinsä toimeksi +hankkia itselleen pääsy tervehtimään Cécileä parannushuoneessa. Tämä oli +kaikki jännittävää kuin sensatsiooninäytelmä.</p> + +<p>Sairashuoneessa oli Gaude kaikkivaltias hallitsija. Hän oli ensi luokan +kirurgi, ihmeen hyvälahjainen, ilomielinen ja häikäilemätön, ja hän oli +verrattoman ripeä ja päättävä toimissaan. Hän oli ylpeä taidostaan, jota +hän käytti epäröimättä hyväkseen, mutta taipumaton alhaisiin, +rikoksellisiin suunnitelmiin, ja vaikka hän käytti asiamiehiä ja nylki +rikkaita potilaitaan, halusi hän kuitenkin enemmän kunniaa ja mainetta +kuin rahoja. Hän toimi julkisesti, ja hän olisi voinut kutsua vaikka +koko Pariisin leikkauspöytänsä ääreen. Maalattujen ja painettujen +muotokuvain kautta oli hän tullut yleisesti tunnetuksi, ja niissä +esitettiin hän aina työpuvussaan, hihat ylös kierrettyinä, valkea +esiliina edessä, ja ylpeänä kuin jumala, joka on herrana elämän ja +kuoleman ylitse. Ei kukaan voinut niin taitavasti kuin hän leikata auki +vatsaa, tutkia sitä ja ommella taas kiinni. Väliin leikkasi hän sen auki +toistamiseen nähdäkseen paremmin. Hänen käyttämänsä antiseptisen +menettelytavan tähden muuttui leikkaus lastenleikiksi, mitättömäksi +asiaksi, johon hän voi ryhtyä pelkästään huvinkin vuoksi. Kaikki naiset, +jotka tulivat hänen klinikkaansa, leikkasi hän. Vaikka hän olisikin +tullut tutkimuksessaan väärään tulokseen, leikkasi hän kuitenkin heistä +jotakin. Koko Pariisissa puhuttiin hänen mestaritöistään, siitä +ihmeellisestä taitavuudesta, jonka hän oli saavuttanut kokeillessaan +tuhansilla köyhillä naisilla ja joka teki hänen nyt kaikkein +miljoonanaisten epäjumalaksi.</p> + +<p>Kun Sérafine astui Mainfroyn kanssa suureen valkeaan saliin, jossa oli +valkeita sänkyjä ja niissä valkeita naisia, näki hän hämmästyksekseen +Mathieun Cécilen luona, jossa oli tehty leikkaus useita päiviä sitten. +Mathieu oli tullut tervehtimään Cécileä osanotosta hänen surulliseen +kohtaloonsa. Ja hiljaa seisoi hän tuon itkevän tytön vuoteen ääressä. +Hän oli seitsemäntoista vuotias, hentorakenteinen, ja hänen piirteensä +olivat vielä kehittymättömät. Hänen laihat, kalpeat, kärsimyksistä ja +suruista laihtuneet kasvonsa lepäsivät tyynyllä vaaleain hajalla olevain +hiusten ympäröiminä. Hän itki, itki katkerasti, aivankuin hänen +sydämensä olisi ollut pakahtumaisillaan.</p> + +<p>"Mikä hänen on?" kysyi Sérafine. "Eikö leikkaus ole onnistunut? Onko +hänellä tuskia?"</p> + +<p>"Leikkaus on onnistunut hyvin", vastasi Mathieu. "Se kuuluu olleen oikea +mestarityö, jolle ympärillä olevat olisivat voineet taputtaa käsiään. Ja +hän sanoi äsken, ett'ei hänellä ole ollenkaan tuskaa."</p> + +<p>"Mutta miksi hän sitten itkee noin katkerasti?"</p> + +<p>Mathieu oli hetken vaiti. Sitten lausui hän surkuttelevalla äänellä:</p> + +<p>"Hänelle ilmoitettiin äsken, että jos hän menee naimisiin, ei hän voi +koskaan saada lasta."</p> + +<p>Sérafine katseli hämmästyneenä Cécileä.</p> + +<p>"Senkötähden? Onko hänen mielensä siitä syystä niin paha?"</p> + +<p>Mutta Mathieu kääntyi vakavana Sérafinen puoleen nähdessään, että tämä +koetti pidätellä hymyään.</p> + +<p>"Niin, näkyy löytyvän sairaita ja köyhiä tyttöparkoja, jotka surevat +ajatellessaan, ett'eivät koskaan voi saada lasta."</p> + +<p>Sérafine meni vuoteen ääreen ja tahtoi lievittää hänen suruaan, estää +hänen kyyneleensä virtaamasta voidakseen itse tehdä muutamia kysymyksiä. +Tuo nuori tyttö vastasikin lopulta koettaen tukahuttaa nyyhkytyksiään.</p> + +<p>"Ettekö tunne enää mitään tuskia, pikku ystäväni?"</p> + +<p>"En."</p> + +<p>"No tuntuiko kipeältä leikkauksen aikana?"</p> + +<p>"Ei, sitä en voi sanoa, minä en tiedä..."</p> + +<p>Ja hän purskahti taas itkuun vielä valtavampaan kuin ennen. Sana +leikkaus muistutti häntä taaskin siitä, ett'ei hän koskaan voisi saada +lasta, ei koskaan, ei koskaan! Hän tiesi kaikki rakkaudesta ja +äiteydestä, hän, tämä katutyttö, joka oli säilyttänyt puhtautensa, +vaikka hän oli ollut niin paljon lian kanssa tekemisissä. Ja se oli +äiteyden suru, joka valitteli tuossa neitseessä, äärettömän epätoivon +parkaisu, joka puhkaisi melkein tiedottomasti itselleen tien +kyynelvirran kautta, mikä ei kuitenkaan voinut sitä vaimentaa.</p> + +<p>Nyt syntyi salissa iloista hälinää. Gaude näyttäytyi säännöllisten +kiertokulkujensa väliaikana, ja hän teki väliin siten todistaakseen +totteleville uhreilleen isällistä huolenpitoaan. Hänen mukanaan oli +ainoastaan yksi alilääkäri nimeltä Sarraille, vahvajäseninen nuorimies, +jolla oli viekkaat silmät ja yksinkertaiset kasvot. Gaude itse +sitävastoin oli pitkä, kaunis, vaaleanverinen mies, joka säteili +intelligenssia ja voimaa, hyvin juhlallisen näköinen ja ystävällinen +kuin kansanmieleinen ruhtinas. Kun hän näki, että yksi hänen naisistaan, +se, jota hän kutsui "pieneksi helmekseen", itki noin katkerasti, tuli +hän esiin kysymään syytä. Kun hän oli saanut tietää sen, hymyili hän +rakastettavasti ja anteeksiantavasti.</p> + +<p>"Te kyllä tulette lohdutetuksi, pikku helmeni. Tämä on sellaista, johon +hyvin helposti tyytyy, sen saatte tulevaisuudessa nähdä."</p> + +<p>Hän oli itse naimaton ja eli ihmiskuntaa halveksuvassa aviottomuudessa. +Mitä vähemmän ihmisiä hankitaan maailmaan, sitä parempi. Aina oli +sittenkin tarpeeksi tyhmeliinejä ja lurjuksia. Ja paljon puhuttiin hänen +lempiseikkailuistaan leikkaamiensa naisten kanssa, hänellä oli +kokonainen haaremi hedelmättömiä naisia, jotka antautuivat tekemisiin +hänen kanssaan varmana siitä, että se ei ollut heille vaarallista.</p> + +<p>Mainfroy vei hänen hetkeksi syrjään ja esitteli sitten paroonitar de +Lowiczin. He alkoivat vaihtaa hymyilyjä ja kohteliaita lauseparsia, jo +ensi näkemällä ymmärsi kumpikin toisensa, ja käynti tämän kuuluisan +kirurgin luona määrättiin joksikin päiväksi ensi viikolla. Kun Gaude +lähti, likisti hän vaatimattoman virkaveljensä Mainfroyn kättä +erityisen lujasti, ja kauppa oli valmis. Cécile yhä itki kasvot tyynyyn +painettuina. Hän ei vastannut, hän ei kuullut, kun häntä puhuteltiin.</p> + +<p>"Minä näen, että te olette tehnyt päätöksenne" sanoi Mathieu +Sérafinelle, kun hän saattoi häntä ulos. "Se on vakava asia."</p> + +<p>"En voi auttaa sitä, minulla on liian vaikeat tuskat", vastasi Sérafine +tyyneesti. "Muuten en minä voi päästä tuosta omituisesta +mielipiteestäni, ja siitä täytyy tulla loppu."</p> + +<p>Neljätoista päivää tämän jälkeen tehtiin Sérafinessä leikkaus eräässä +pensionaatissa, jota nunnat pitivät de Lillen kadun varrella. Se oli +eräänlainen puutarhain ympäröimä luostari, ja siellä Gaude +liljanvalkeassa luostarielämässä käsitteli "ylhäisiä naisiaan". Hänellä +ei ollut muuta apumiestä kuin Sarraille, joka häränkorvineen, lyhyine +kauloineen, liehupartoineen ja sileine hiuksineen ei juuri ollut naisten +mieleinen, mutta Gaude tiesi, että hänellä Sarraillessa on uskollinen +koira, innokas kätyri, joka alistuu mihin tekoihin tahansa, kun hän vaan +pääsee eteenpäin. Ja leikkaus oli luonnollisesti ihmeteltävä, +näppäryyden mestarinäyte, joka tuntui melkein ylenluonnolliselta. +Sérafine, joka oli terve ja vahva, kesti leikkauksen sangen helposti, +parani nopeasti ja näyttäytyi taaskin seuraelämässä riemuitsevana, +terveyttä uhkuvana, aivan kuin vuoristomatkan tai kylpykauden jälkeen. +Mathieu, joka nyt tapasi hänen kerran, näki hänen hehkuvan ja sädehtivän +julkeaa iloa ja voitonriemua siitä, että hän vihdoinkin oli hedelmätön, +että hän pelotta voi antautua kelle tahansa.</p> + +<p>Eräänä aamupäivänä kun Mathieu oli aamiaisella Boutanin luona, puhelivat +he tästä asiasta. Tohtori tunsi tarkalleen kaikki nämä jutut ja lausuili +alussa surullisella mutta sitten yhä vihaisemmalla äänellä:</p> + +<p>"Gaude on ensi luokan kirurgi, ja minä uskon mielelläni, että hän toimii +ainoastaan suuresta harrastuksesta taitoonsa. Mutta jos te tietäisitte, +millaisiin väärinkäytöksiin muut ryhtyvät, nuo muut, jotka vetoovat +hänen esimerkkiinsä, ja tekevät hirveitä vahinkoja isänmaalle ja +ihmiskunnalle! Sellainen naisten silpominen on aivan yksinkertaisesti +rikoksellista, jos se nimittäin ei ole ehdottomasti välttämätöntä hengen +pelastamiseksi. Kahdestakymmenestä naisesta, jotka meidän päivinämme +leikataan, voisi vähintään viisitoista parantaa huolellisella hoidolla. +Katsokaa esimerkiksi molempia Moineaudin tyttäriä: minä olen käynyt +Euphrasien luona, häntä vaivasi epäilemättä ainoastaan kroonillinen +tulehdus, tosin hyvin kipuja tuottava, mutta jonka olisi voinut parantaa +ankaran tarkalla hoidolla, ja mitä tulee Cécileen, jota minä myöskin +olen hoidellut, niin hän on hermosairas, hän kärsi nähtävästi vaikeata +neuralgiaa. Kalvetustautisten ja hermoheikkoisten leikkeleminen on +hulluutta, sellainen teko ansaitsisi kuritushuonevankeutta! Kaikkialla, +kaikkien yhteiskuntaluokkien keskuudessa ansaitaan rahaa tuolla +kauhealla teollisuudella, hedelmättömyyden luomisella. Mitäkö se +merkitsee, jos on yksi nainen vähemmän, yksi puoliso tai äiti? Mutta +tiedättekö, kuinka pitkälle jo on menty? Sairashuoneissa kuohitaan kaksi +tai kolme tuhatta joka vuosi. Tämä luku on vähintäin kaksinkertainen +yksityisissä klinikoissa, joissa ei ole pelättäviä todistajia eikä +minkäänlaista tarkastusta. Yksistään Pariisissa on leikkausten lukumäärä +viitenätoista vuotena noussut kolmeenkymmeneen tai neljäänkymmeneen +tuhanteen. Koko Ranskassa lasketaan sen nousevan viiteen sataan +tuhanteen, siis puoli miljoonaa naista, joitten äiteyden kukka on +kitketty pois kuin rikkaruoho. Puoli miljoonaa ... suuri Jumala ... +puoli miljoonaa hyödyttömiä, kummituksen tapaisia olentoja!"</p> + +<p>Hän lausui nuo sanat vihaisella äänellä ja hän lopetti puheensa tuskaa +tuottavan halveksumisen tunteilla:</p> + +<p>"Pahinta on, että tuo kaikki on ainoastaan valhetta, petosta ja +varkautta. Heidän virallinen, kopeileva tilastotieteensä valhettelee. He +pettävät tulevia potilaitaan, he varastavat heiltä, sillä he eivät +melkein koskaan voi täyttää niitä toiveita, joita ovat herättäneet. Koko +tämä kuohitsemismuoti perustuu suureen petokseen, sillä ei siinä ole +kylliksi, että itse leikkaus onnistuu, vaan pitäisi myöskin pitää +silmällä leikattuja, tiedustella, mitä heistä tulee, millaiset ovat +lopulliset tulokset yksilölliseltä ja yhteiskunnalliselta näkökannalta +katsottuina. Ja mitkä kauheat pettymykset, mihinkä surun, viheliäisyyden +ja turmeluksen kuiluun uhrit syöksyvät! Lopputuloksena on ainoastaan se, +että menetetään äärettömän paljon ihmiselämää. Naisten silpoojain veitsi +on kymmenenä vuotena tehnyt keskuudessamme suurempia tuhoja kuin +preussilaisten luodit onnettomuusvuonna." — — —</p> + +<p>Chantebledissä Mathieu ja Marianne yhä viljelivät, loivat ja hankkivat +lapsia. Niinä neljänä vuotena, jotka taas olivat kuluneet, olivat he +suoriutuneet voittajina elämän ikuisessa taistelussa kuolemaa vastaan, +ja kiitos siitä perheen ainaiselle kasvamiselle ja hedelmälliselle +maalle, joka heitä elätti ja antoi heille iloa ja voimaa. Jumalallinen +intohimo puhalteli heihin kuin kuuma tuuli teki heidät hedelmällisiksi, +antoi heille voimaa rakastaa, kykyä olemaan hyvinä ja terveinä, ja muun +teki heidän tahdonlujuutensa, heidän tyyni kestävyytensä +välttämättömässä, luovassa ja maailmaa järjestävässä työskentelyssään. +Mutta kahtena ensi vuonna eivät he saaneet voittoa ilman alituista +taistelua. Tuli kaksi ankaraa talvea lumineen ja pakkasineen; kun +maaliskuun tuulet puhaltelivat, satoi rakeita ja rankka sade löi viljan +lakoon. Tapahtui niin kuin Lepailleur oli kateellisesti nauraen +ennustanut: näytti siltä kuin maa olisi ollut äitipuoli, kiittämätön +heidän työstään ja välinpitämätön heidän tappioistaan. Nämä kaksi vuotta +voivat he tulla toimeen ainoastaan niitten kahdenkymmenen hehtaarin +avulla, jotka he äskettäin olivat ostaneet Séguinilta ylämäen +itäpuolelta, uuden suomaasta valloitetun peltomaan avulla, jonka +ensimäinen sato hallasta huolimatta tuli äärettömän runsaaksi. Heidän +maatilansa kasvoi nopeasti, ja kun se nyt oli laajentunut, voi se +kestää onnettomuudetkin. Heillä oli myöskin perheensä keskuudessa ollut +suuria suruja, nuo viisi lasta tuottivat yhä enemmän huolta ja paljon +vaivaa. Samoin kuin maan oli lastenkin tähden joka päivä taistelua, +huolia, pelkoja ja jokapäiväistä pelastustyötä. Gervais, nuorin poika, +oli vähällä kuolla tulirokkoon. Myöskin Rose sai heidät pahanpäiväisesti +pelästymään, hän kun putosi puusta; onneksi oli tästä seurauksena +ainoastaan pieni nyrjähdys. Mutta kolme muuta, Blaise, Denis ja Ambroise +olivat terveitä kuin nuoret tammet. Ja kun Marianne synnytti kuudennen +lapsensa, tytön, joka sai tuon iloisen nimen Claire, otti Mathieukin +ilolla vastaan tämän heidän rakkautensa uuden lahjan ihastuneena tästä +vallan ja rikkauden uudesta lisäyksestä.</p> + +<p>Kahden seuraavan vuoden kuluessa jatkuivat alituiset taistelut +vaihdellen ilon ja surun välillä, ja samaan voittoon johtivat ne. +Marianne sai vieläkin lapsen, Mathieu valloitti uutta maata. Aina paljon +työtä ja suuria voittoja elämälle. Nyt täytyi laajentaa peltoja nummeen +päin, noille hiekkasille ja kivisille viertomaille, joilla vuosisatoihin +ei ollut mitään kasvanut. Ylämaan vesi, joka johdettiin näille +viljelemättömille alueille, teki ne vähitellen hedelmällisiksi ja peitti +ne yhä lisääntyvällä kasvullisuudella. Alussa he toiveissaan pettyivät +ja he melkein pelkäsivät jo tappiota, niin että heidän +kärsivällisyytensä ja tahdonlujuutensa tuli kovaan koettelemukseen. +Mutta näittenkin alueitten sadot tulivat runsaiksi, ja ostetuissa +metsäpalstoissa ryhdyttiin viisaihin, voittoa tuottaviin hakkauksiin, +niin että he alkoivat ajatella vastaisuudessa viljellä avarat, aukeat +paikat niitten sisällä, joilla tähän asti oli kasvanut ainoastaan +ohdaketta. Lapset kasvoivat sen mukaan kuin maatila laajeni. Kolme +vanhinta poikaa oli täytynyt lähettää Pariisiin alkeiskouluun; he +lähtivät aina ensimäisellä junalla ja palasivat illalla. Kolme muuta +lasta, Gervais, Rose ja Claire, kasvoivat vielä täydellisessä +vapaudessaan. Heistä oli ainoastaan pikkuhuolia: he voivat pahoin, joka +tauti parannettiin hyväilyllä, he itkivät, mutta auringon säde kuivasi +heidän kyyneleensä. Mutta kun seitsemäs lapsi syntyi, silloin oli +Mariannella ankara taistelu, niin että Mathieu hetken aikaa pelkäsi +kadottavansa hänen. Ainoastaan hänen vahva ruumiinrakennuksensa pelasti +hänen. Kun hän taas oli terve ja Mathieu näki hänen istuvan hymyilevänä +urhea, pieni Grégoire sylissään, niin suuteli hän innokkaasti +puolisoaan; hän oli taaskin saanut voiton kaikista suruista ja +kärsimyksistä. Taaskin lapsi, taaskin enemmän rikkautta ja valtaa, uutta +voimaa, jota oli lahjoitettu maailmalle, uusi sarka, joka oli kylvetty +tulevaisuutta varten.</p> + +<p>Heillä oli yhä vaan sama suuri ja jalo elämäntehtävä; hedelmällisyys +laajeni naisen ja maan kautta, se voitti kuoleman, toi uusia elinehtoja +jokaiselle uudelle lapselle, loi alituisesti yhä enemmän elämää ja yhä +enemmän toivoa.</p> + +<hr class="chapter" /> + + + + +<h3>II</h3> + + +<p>Taaskin kului kaksi vuotta. Näinä kahtena vuotena saivat Mathieu ja +Marianne vielä yhden lapsen, tytön, ja tällä kertaa lisääntyi yhdessä +perheen kanssa myöskin Chantebledin alue kolmellakymmenellä hehtaarilla +uutta metsää, ja kolmekymmentä hehtaaria uutta nummea viertomaalla sai +maatilan rajat ulottumaan aina Monvalin kylän luokse, rautatien varteen. +Kun tuo vanha metsästyspaviljonki ei nyt enään ollut riittävä, täytyi +rakentaa lisää, tehdä asuntohuoneita, latoja, talleja ja navetoita +palvelusväkeä ja karjaa varten, joitten lukumäärä lisääntyi joka kerta, +kun uutta maata hankittiin. Se oli vastustamatonta elämän valloitusta, +hedelmällisyys leveni päivänpaisteessa, työ loi ehtimiseen esteistä ja +suruista huolimatta, korvasi tappiot, vuodatti joka hetki maailman +suoniin enemmän voimaa, terveyttä ja iloa.</p> + +<p>Mathieun täytyi matkustaa Pariisiin useammin kuin hän olisi tahtonut +Séguinin kanssa tehtyjen kauppojen tähden tai myymään ja ostamaan +kaikenlaista tavaraa. Eräänä polttavan kuumana elokuun aamupäivänä tuli +hän konepajaan katsomaan uudenaikaista leikkuukonetta. Hän ei tavannut +Constancea eikä Mauricea, he olivat matkustaneet pois yhdessä Beauchênen +kanssa, jonka piti jätettyään heidät johonkin merikylpypaikkaan +Houlgaten seuduilla palata takaisin maanantaina. Kun hän oli nähnyt +koneen, jonka suunnittelu ei häntä miellyttänyt, meni hän tervehtimään +Morangea, joka yhä vaan oli kesät ja talvet sulkeutuneena konttooriinsa.</p> + +<p>"Se on hyvin rakastettavaa, että aina käytte tervehtimässä minua, kun +tulette tänne ylös. Meidän ystävyytemmehän ei ole eilispäivän lapsia."</p> + +<p>"Ei, ja te tiedätte, että minä suuresti pidän teistä."</p> + +<p>Morange oli rauhoittunut, palannut elämään, hän hymyilikin nyt aivankuin +vanhaan, hyvään aikaan. Vaimonsa hirveä kuolema oli tehnyt hänen +ainoastaan yhä heikommaksi, tunteellisemmaksi ja hellämielisemmäksi. +Ainoastaan Reine oli voinut saada aikaan tämän ihmetyön, hän oli nyt +isänsä koko onni, ja hänessä löysi isä joka päivä yhä enemmän +rakastamansa vainajan luonnetta ja piirteitä. Kaksikymmenvuotias Reine +oli ilmielävä Valérie sellaisena kuin tämä oli ollut mennessään +naimisiin Morangen kanssa. Tuo kauhea näky — verinen ruumis lavitsalla +— oli kadonnut, ja sen sijaan oli tullut tämä päivänpaisteinen, +uudestaan syntynyt ilo, joka täytti koko talon. Morange ei enään +säpsähtänyt pienimmästäkin äänestä, hänen omantunnon vaivoistaan oli +jälellä ainoastaan raskaus sydämessä, nukkuva suru, jota kauhu ei enään +herättänyt. Hän rakasti Reineä hulluuteen asti menevällä kiihkolla ja +kaikilla rakkauden eri lajeilla. Hän tuli uudestaan nuoreksi, hänestä +tuntui kuin hän olisi ollut vasta eilen sulhasena, hän eli uudestaan +rakastamansa naisen kanssa, joka oli lahjoitettu hänelle nuorena +neitseenä. Ja kaiken tämän kiihkonsa tuhlasi hän pyhälle olennolle, +saavuttamattomalle jumaluudelle, jota hän polvillaan voi rukoilla.</p> + +<p>"Tulkaa aamiaiselle minun kanssani, niin olette hyvin kiltti", sanoi +hän. "Te ette tiedäkään, että minä olen eilisestä alkaen leski."</p> + +<p>"Leskikö?"</p> + +<p>"Niin, Reine on matkustanut kolmeksi viikoksi erääseen linnaan +Loiretissa. Paroonitar de Lowicz pyysi niin itsepintaisesti minulta +saada Reine mukaansa maalle erään tutun perheen luokse. Minä suostuin +lopulta, kun näin, miten tämä rakas lapsi halusi kuljeskelemaan metsissä +ja niityillä. Ajatelkaahan, minä ja hän emme ole koskaan ollut +Versaillesia kauempana! Mutta kyllä minulla oli suuri halu kieltää."</p> + +<p>Mathieu hymyili.</p> + +<p>"Oh, ettehän te voi vastustaa mitään, jota teidän tyttärenne tahtoo."</p> + +<p>Se olikin totta. Niinkuin Valérie oli muinoin hallinnut itsevaltaisesti +kodissa, samoin oli Reinekin nyt tullut siksi kaikkivaltiaaksi tahdoksi, +jota hän kuunteli.</p> + +<p>"Ja hän tulee kihlattuna takaisin", sanoi Mathieu hieman pilkallisesti.</p> + +<p>Nyt hermostui Morange.</p> + +<p>"Ei, minä toivon, että hän ei sitä tee, minä olen puhellut paroonittaren +kanssa. Reine on vielä lapsi eikä hänellä ole vielä niitä myötäjäisiä, +jotka minä olen hänelle tahtonut antaa, jotta hän saisi sellaisen +miehen, jonka hän ansaitsee. Mutta minä teen työtä noitten myötäjäisten +tähden, ja jonakin päivänä saamme sitten nähdä. Ei, ei, hän pitää liian +paljon minusta, hän ei saata minulle sitä surua, että menee naimisiin +minun suostumuksettani. Ja hän tietää, että se päivä ei ole vielä +tullut, että se olisi nyt minulle kuolemaksi, ell'en minä voisi +toteuttaa unelmaani ja luoda koko sitä onnea, jota toivoin vaimoparkani +eläessä ja jonka rakas tyttäreni nyt lahjoittaa minulle. Ja jos te +tietäisitte, miten onnellisia me olemme pienessä asunnossamme! Minun +täytyy luonnollisesti jättää hänen koko päiväksi yksikseen, mutta +näkisittepä meidän ilomme, kun me taas illalla tapaamme toisemme. Hän on +niin lapsellinen ja viaton, hänen ei tarvitse vielä mennä naimisiin; +siihen ei ole kiirettä."</p> + +<p>Hän hymyili taas ja jatkoi:</p> + +<p>"No, tehän tulette siis aamiaiselle minun kanssani. Me puhumme sitten +Reinestä, minä kerron pieniä salaisuuksiani, mitä minä suunnittelen ja +valmistelen, ja sitten näytän minä teille hänen viimeisen valokuvansa, +joka ei vielä ole edes kahdeksan päivän vanha. Olisi niin hauskaa, jos +te pitäisitte minulle seuraa, kun hän on poissa. Me panemme kukkavihon +hänen paikalleen pöydässä. Niin, se on siis päätetty; te tulette +noutamaan minua täältä kello kaksitoista."</p> + +<p>Mutta Mathieu ei voinut valmistaa hänelle tätä iloa.</p> + +<p>"Ei, se on mahdotonta, minulla on tänään liiankin paljon juoksemista. +Mutta ylihuomenna täytyy minun taaskin tulla Pariisiin. Jos se päivä +sopii teille, niin lupaan minä silloin syödä aamiaista teidän +kanssanne."</p> + +<p>He päättivät niin ja likistivät toistensa kättä, ja Mathieu toimitti +asiansa ja söi sitten aamiaista pienessä ravintolassa de Clichyn kadun +varrella, jolla suunnalla hänellä oli ollut asioita. Kulkiessaan alas +Amsterdam katua erään Gaumartin kadun varrella asuvan pankkiirin luokse, +jolle hänellä oli asiaa, johtui hänen mieleensä kulkea Londreskadulta +oikotietä Tivolin käytävän kautta, autiota, katettua kujaa myöten, jota +tuskin muut jalankulkijatkaan käyttävät kuin tämän korttelin asukkaat; +itse ei hän muistanut vuosikausiin kulkeneensa sitä. Hän katseli +uteliaana ympärilleen tässä vanhan Pariisin unohdetussa sopukassa, tässä +kosteassa kujassa, joka on pimeä auringonpaisteisinakin päivinä, hän +silmäili noita köyhiä, ummehtuneita taloja, joissa oli pieniä, hämärän +verhoomia myymälöitä.</p> + +<p>Silloin sattui hänen silmiinsä odottamaton näky. Komeat, katetut vaunut +olivat siinä odottamassa pyörät katuojassa, ja inhoittavimmasta talosta +tuli ulos kaksi naista, jotka astuivat vaunuihin ja katosivat. Hunnuista +huolimatta tunsi Mathieu Sérafinen ja Reinen. Hän epäili hetken, oliko +se todellakin Sérafine, sillä hän ei ollut nähnyt Sérafineä moniin +kuukausiin ja nyt näytti hän omituisesti muuttuneelta; mutta hän ei +voinut erehtyä Reinen suhteen, jonka kauniit kasvot olivat olleet häneen +päin kääntyneinä ilman että tyttö kuitenkaan tunsi häntä. Sérafinen +vaunut olivat jo sekaantuneet Saint-Lazarekadulla viliseväin vaunujen +joukkoon, mutta Mathieu seisoi vielä kuin kiinni naulittuna samassa +paikassa. Mitä? Tuo kaunis tyttö, jonka isänsä luuli olevan jossakin +linnassa lähellä Orléansia, ei siis ollutkaan lähtenyt Pariisista! Ja +tänne, tuohon inhoittavaan pesään oli paroonitar kulettanut hänet +salaisesti sen sijaan, että olisi kävellyt hänen kanssaan suuressa +puistossa satavuotisten puitten siimeksessä! Mathieu tunsi +hengenahdistusta ja aavisti jotakin kauheata. Hän katseli tuota +rappeutunutta kaksikerroksista taloa, joka näytti hyvin epäilyttävältä. +Uteliaisuus voitti vihdoin, hän hiipi pimeään, likaiseen eteiseen ja +tuli sitten pihalle, joka oli vihertävä kuin kaivon pohja; siellä ei +ollut portinvartijaa, jonka puoleen olisi voinut kääntyä. Ei ainoatakaan +elävää olentoa, ei ääntäkään kuulunut. Hän kääntyi takaisin yhtä +viisaana kuin sisään mennessäänkin; silloin näki hän eräällä ovella +messinkilevyn, johon oli kaiverrettu kirjoitus: Tohtori Sarraillen +klinikka. Nyt ymmärsi hän. Hän muisti tohtori Gauden apulaisen, jolla +oli härän kuono, ja muutamia tohtori Boutanin lausumia sanoja, joka +tunsi miehen. Mitähän tämä kaikki merkitsi? Ehkä jotakin tautia, jota +tahdottiin pitää salassa, tai ehkä täällä oli suurimmassa salaisuudessa +pidetty joku neuvottelu? Ja Mathieu läksi sieltä tuntien pöyristystä +eikä tahtonut päästää epäluulojaan valtaan, mutta äkkiä hämmästytti +häntä hirveä yhdennäköisyys: sama vastenmielinen näky täällä Tivolin +kujassa Sarraillen luona kuin rouva Rouchen luonakin Rocherkadun +varrella, samallainen haiseva eteinen, samallainen likainen pihamaa, +sama rikoksien ja häpeän leima. Oi, miten hauskaa oli päästä lämpimän +elokuun auringon paisteesen Pariisin leveille kaduille, joilla oli +työniloa ja elämän halua!</p> + +<p>Tässä oli aivan loogillinen juttu siitä johtuvine välttämättömine +seurauksineen. Reine, joka koko lapsuutensa ajan oli ahminut sisäänsä +rahan ja huvitusten himoa, oli kasvanut ylellistä elämää varten, joka +kuitenkin yhä odotutti itseään ja kiihoitti hänen halujaan +äärimmäisyyksiin asti. Niin kauvan kuin äiti eli, ei Reine kuullut hänen +puhuvan mistään muusta kuin komeista puvuista, vaunuista, ainaisista +juhlista, ja sitten kuin hän jäi yksikseen isänsä kanssa, oli hän yhä +himoinnut samain kunnianhimoisten unelmain toteutumista. Pahimmaksi tuli +asia silloin kun häntä ei enään valvottu, kun hän päiväkaudet oli +yksikseen piikatytön kanssa. Hän väsyi pian pianoon ja kirjoihin, +oleskeli balkongilla tähystellen hänelle luvattua prinssiä, jonka piti +tulla kullalla kuormitettuna vapauttamaan hänet vaatimattomasta +elämästään ja lahjoittamaan hänelle ihanan elämän huvituksissa, joita +hänen vanhempansa olivat luvanneet hänelle. Kaiken muun suhteen oli hän +välinpitämätön, hän vaati, että hänen unensa heti toteutuisi, ja hänen +ennen aikaansa herännyt aistillisuutensa vaati täyttämistä. Ja Sérafine +oli ainoa, joka koetti häntä huvittaa, hän vei hänet Boulognen metsään +ja teaatteriin huvitettuna itsekin tuon lapsen yksinkertaisesta ilosta, +tuon lapsen, jossa hän aavisti olevan samaa hehkuvaa nautinnonhimoa kuin +itsessäänkin. Ja kun Reine sitten kasvoi naiseksi, tulivat hänen ja +Sérafinen välit vieläkin ystävällisemmiksi, he unohtivat eroituksen +ijässä, ja lopulta ei heidän välillään enään ollut mitään salattavaa +toisiltaan. Huvitus oli kummankin uskontona. Paroonitar, jolla oli +suuri kokemus, antoi nuoremmalle ystävättärelleen hyviä neuvoja, miten +häväistysjuttuja on vältettävä, mitenkä hieno yhteiskunnallinen asema +voidaan säilyttää loukkaamattomana, mitenkä voidaan olla koskaan +paljastamatta elintapojaan, ja ennen kaikkea, mitenkä voidaan välttää +lapsen synnyttämistä, joka oli auttamaton onnettomuus. Melkein vuoden +ajan kävi tämä nuori tyttö usein viiden ja seitsemän välillä juomassa +teetä ystävättärensä salaperäisessä asunnossa Marignonkadun varrella, ja +siellä tapasi hän rakastettavia kavaljeereja ilman että sattui tuota +niin pelättyä onnettomuudentapausta.</p> + +<p>Mutta välttämättömyys oli lähestymässä. Eräänä päivänä selvisi Reinelle, +että hän oli raskaana. Hän oli näkevinään isänsä muserrettuna tämän +häpeän tähden, itkevänä ja kuolevana. Ei mikään hyvityskään ollut +mahdollista, sillä miehellä oli jo vaimo ja lapsia, hän oli korkea +virkamies, joka mielellään kävi ulkona salaisissa seikkailuissa. Kun +Reine kyynelissä kylpien ripitti itsensä ystävättärelleen Sérafinelle, +suuttui tämä niin, että oli vähällä lyödä häntä. Mutta pelko siitä, että +joutuu itse häpeään ja menettää hienon naamarinsa, palautti taas +Sérafinen julkean kylmäverisyyden. Hän suuteli ja lohdutteli tyttöparkaa +ja vakuutteli, ett'ei hän jätä Reineä, vaan tahtoo auttaa hänet pulasta +onnellisesti ja hyvin. Sérafine ajatteli heti sikiön ulosajoa, hän +odotti muutamia päiviä, puhui sitten Reinen kanssa asiasta, mutta sai +aikaan ainoastaan uuden kauhun purkauksen ja hysteeristä itkua. Reine +oli kauvan uskonut, että hänen äitinsä oli kuollut keskosen +synnyttämisen tähden, niinkuin oli kerrottu, ja vasta Sérafinen +varomattomuuden tähden heidän kerran luottavasti keskustellessaan +keskenään sai hän tietää totuuden; taikauskoinen kauhu valtasi nyt +Reinen ja hän väitti kuolevansa samalla tavalla kuin äitinsäkin, jos +antautuisi saman käsittelyn alaiseksi. Sérafine tuli itsekin lopulta +siihen mielipiteesen, että kätilö on liian vaarallinen liittolainen, +johonka ei ole luottamista. Toinen rohkeampi tuuma syntyi hänen +ajatuksissaan; Reinen pitäisi käyttää tilaisuutta hyväkseen ja antaa +leikata itsensä samoin kuin hänkin oli tehnyt, sillä se pelastaisi hänen +samalla nykyisestä tilastaan ja vapauttaisi hänen ainaisesti tulemasta +äidiksi. Hän puhui tästä Reinelle ensin varovin sanoin, kertoili, mitä +hän oli kuullut eri kirurgeista, jotka olivat erehtyneet luullessaan +olevansa tekemisissä kasvannaisen kanssa, mutta leikkauksessa ovatkin +huomanneet sen sikiöksi. Eiköhän voitaisi kääntyä jonkun puoleen näistä +lääkäreistä? Leikkauksestahan ei olisi mitään vaaraa, siitä oli Sérafine +itse ilmielävänä esimerkkinä. Ja kun hän näki, että Reine oli +epätiedossa, alkoi Sérafine puhua hänen isästään, huomautti, että Reine +asiain näin ollen voisi jäädä isänsä luokse, koska isää niin suuresti +vaivasi se ajatus, että Reine joskus menisi naimisiin ja Reine itse piti +vapaata, siteistä ja velvollisuuksista vapaata elämää parempana. Eikö +olisi ihanata saada rakastaa hetkellisen oikun vaatimuksesta, antautua +mille miehelle tahansa tahtoisi, aina varmana siitä, ett'ei koskaan tule +äidiksi? Reine olisi silloin elämänsä itsevaltainen hallitsijatar ja hän +saisi tyhjentää pohjaan ilon pikarin ilman pelkoa ja omantunnon vaivoja. +Hänen tarvitsisi ainoastaan salata iloisen elämänsä, joka olisikin +täydellisesti luvallista ja helposti näyteltyä ilveilyä helläsydämiselle +ja heikolle Morangelle, joka muuten vietti koko päivät konttoorissaan. +Ja kun Sérafine näki, että Reine oli rauhoittunut ja tehnyt päätöksensä, +suuteli hän häntä intohimoisesti ja oli ihastunut nuoren, kauniin +proselyyttinsä tähden, jota hän nyt kutsui rakkaaksi tytökseen.</p> + +<p>Nyt piti vaan etsiä kirurgi, joka toimittaisi leikkauksen. Sérafine ei +hetkeäkään ajatellut Gaudea, hän oli liian suuri mies, hän ei +luonnollisesti tohtisi ryhtyä näin uhkarohkeaan juttuun. Mutta pian +löysi Sérafine oikean miehen, Sarraillen, Gauden oppilaan, joka oli +ollut avustamassa häntä itseäänkin leikattaessa. Hän tunsi tämän miehen +erittäin hyvin, hän oli ollut parantumisaikanaan hänen uskottunsa, hän +tiesi, että Sarraille oli vimmoissaan rumuutensa, karkeain piirteittensä +ja liuhupartansa tähden, jotka estivät hänen koskaan saamasta +naispotilaitten suosiota. Hän oli köyhän talonpojan ainoa poika, hänen +oli lukiessaan lääketiedettä Pariisissa täytynyt elää kuin isännätön +koira etsien luunpalastaan ja yönsä vietti hän yksinkertaisessa työssään +voidakseen suorittaa tutkintonsa. Vaikka Gaude, joka osasi antaa arvon +hänen uutteruudelleen, suojasi häntä, oli hän kuitenkin nyt lopetettuaan +palveluksensa sairashuoneessa aivan turvaton. Ollen ilman praktiikkia, +joka olisi voinut saada osakseen julkisen tunnustuksen, oli hän +pelastuakseen nälkään nääntymästä avannut tämän epäilyttävän klinikan +Tivolin kujassa, ja siellä eli hän niistä muruista, jotka putoilivat +toisten pöydiltä, vaarallisista sairaustapauksista, jotka jätettiin +hänen huostaansa. Pahinta oli se, että häntä poltti tarve päästä +nopeasti kohoamaan, hän etsi aina tilaisuutta tähän, uneksi maailman ja +sen nautintojen valloittamista, vaikka se olisikin maksanut hänen +henkensä. Hän oli siis juuri sellainen mies, jota Sérafine etsi. +Sérafine oli katsonut tarpeelliseksi kertoa Sarraillelle keksimänsä +jutun, sillä olihan tarpeetonta panna Sarraillen omaatuntoa liian kovaan +koettelemukseen tekemällä hänen julkisesti kanssarikokselliseksi. Reine +oli muka Sérafinen sisarentytär, jonka vanhempansa olivat lähettäneet +maaseudulta kysymään neuvoa omituisen säryn suhteen, joka hänellä oli +vatsanpohjassa, vaikka hän näyttikin terveeltä. Sérafine tarjosi +Sarraillelle tuhannen frankia, ja ensi tarkastuksen jälkeen selitti +tohtori, että hänessä oli kasvannainen. He tapasivat toisensa usein, +Reinellä oli olevinaan aina vaikeammat tuskat, ja hän parkasi +pienimmästäkin kosketuksesta. Lopuksi päätettiin panna toimeen leikkaus, +joka muka oli ainoa tepsivä keino. Päätettiin, että sairas leikattaisiin +itse Tivolin kujanteen klinikassa, ja siellä saisi hän sitten olla +parantumassa kaksi tai kolme viikkoa. Ja senjälkeen oli Sérafine +keksinyt jutun kutsuista erääsen linnaan Loiretissa, ja sinä päivänä, +jolloin Mathieu oli nähnyt heidän tulevan Sarraillen luota, olivat he +käyneet siellä huomispäivän valmistuksia varten. Samana iltana kuin +Reine sitten saapui paroonittaren kotiin, kirjoitti hän isälleen hellän +kirjeen, joka oli täynnä iloisia pikkujuttuja, ja erään palvelukseen +halukkaan henkilön piti panna tämä kirje postiin kysymyksessä olevan +linnan läheisessä kylässä.</p> + +<p>Kun Mathieu kaksi päivää tämän jälkeen tuli lupauksensa mukaan syömään +aamiaista Morangen luokse hänen asunnossaan Grenellen bulevardin +varrella, tapasi hän Morangen iloisena kuin lapsi.</p> + +<p>"Vai niin, te tulette täsmällisesti, mutta nyt saatte odottaa hieman, +sillä palvelijatar on myöhästynyt. Tulkaa sisään saliin!"</p> + +<p>Se oli yhä vaan sama sali kullalla kukitettuine tapetteineen, valkeaksi +kiilloitettuine huonekaluineen à la Ludvig XIV, ja siellä oli vielä tuo +musta piano samalla paikalla, johon Valérie oli antanut asettaa sen +monta vuotta sitten. Tomua oli paksulta kaikkialla, huomasi, että se oli +tarpeeton huone, jota ei koskaan käytetty.</p> + +<p>"Tämä asunto on luonnollisesti liian suuri meille kahdelle", sanoi +Morange. "Mutta muuttaminenkin olisi koskenut kipeästi sydämeen. Ja +sitten on meillä omat pienet tapamme. Reine asuu makuuhuoneessa. Tulkaa +katsomaan, miten kauniisti hän on kaikki järjestänyt. Minä näytän teille +parin vaaseja, jotka olen antanut hänelle."</p> + +<p>Tuo vaaleansininen makuuhuonekaan ei ollut muuttunut. Molemmat +emaljeeratusta kristallista tehdyt vaasit olivat hyvin kauniit. Siellä +oli muuten joukko kaikenlaisia hienoja esineitä, lahjoja, joita isä oli +antanut tyttärelleen. Morange kulki varpaillaan kuin pyhätössä, puhui +hiljaan, hartaalla äänenpainolla. Sitten vei hän salaperäisen näköisenä +Mathieun asumuksen toiseen päähän, jossa hänen oma huoneensa oli ja +sekin vaimon kuoleman jälkeen muuttumattomassa kunnossa. Mutta +kamiinihylly, pöydät ja seinät olivat täynnä valokuvia, siellä olivat +kaikki vaimovainajan valokuvat, jotka hän oli saanut kokoon +haalituiksi, sekä lukemattomia tyttären valokuvia, joita oli otettu joka +seitsemäs kuukausi tytön lapsuudesta asti.</p> + +<p>"Tulkaa, niin saatte nähdä... Minähän lupasin näyttää teille Reinen +viimeisen valokuvan."</p> + +<p>Ja hän antoi Mathieun asettua eräänlaisen pienen pyhimyskappelin eteen, +joka oli rakennettu pöydälle. Kaikkein kauniimmat valokuvat olivat siinä +järjestetyt sopusointuisasti kahden muun ympärille, jotka olivat +keskipisteenä: tyttären viimeinen valokuva ja äidin samanikäisenä otettu +valokuva toistensa vieressä kauniina ja hymyilevinä kuin kaksoispari.</p> + +<p>Kyyneleet olivat tulleet Morangen silmiin. Hän änkytti liikutuksesta:</p> + +<p>"Mitä te tästä sanotte? Eikö siinä ole minun rakas, kauvan itketty +Valérieni, jonka pikku Reineni on lahjoittanut minulle takaisin? Minä +vakuutan teille, että he ovat sama nainen. Nyt te itsekin näette, että +minä en näe unta, vaan että toinen on toisen ylösnousemus, samat silmät, +sama suu, samat hiukset. Ja miten kaunis hän sitten on! Minä seison +tässä tuntikaudet, hän on minun jumalani."</p> + +<p>Mathieu, joka itsekin oli tullut liikutetuksi nähdessään tuollaista +hartautta, kauhistui ajatellessaan näitä molempia naisia, joista toinen +oli kuollut ja toista uhkasi salaperäinen, hirveä kohtalo, jonka Mathieu +oli toissapäivästä asti tietänyt. Mutta nyt tuli palvelijatar sanomaan, +että pöytä oli katettu, ja Morange pyysi Mathieun lähtemään ruokasaliin, +jossa Morange välttämättömästi tahtoi, että balkongin ovi olisi auki, +jotta voitaisiin nauttia kauniista näköalasta. Pöytä oli katettu +ainoastaan kahdelle, mutta Reinen tavallisella paikalla oli vihko +valkeita ruusuja.</p> + +<p>"Istukaa Reinen oikealle puolelle", sanoi Morange hyväntahtoisesti +nauraen. "Meitä on joka tapauksessa kolme."</p> + +<p>Hän oli mitä herttaisimmalla mielellä aina jälkiruokaan asti. Hummerin +jälkeen tarjosi palvelustyttö kotletteja ja sitten latvusherneitä. Ja +Morange, joka muuten aina oli vaitelias, oli nyt erinomaisen puhelias, +aivankuin hän olisi tahtonut saada vieraansa vakuutetuksi siitä, että +hän oli viisas ja varovainen mies, jonka kohtalo kaikesta huolimatta +kuitenkin vielä kerran palkitseisi. Hän puhui taaskin vaimonsa vanhoista +suunnitelmista, selitti, että hän oli tehnyt aivan oikein siinä, ett'ei +ole hankkinut useampia lapsia huolehdittavakseen, ja mainitsi, että +hänen suurin onnensa oli yksinomaan pikku Reinensä ajatteleminen. Jos +hän nyt olisi voinut alkaa alusta elämänsä, niin ei hän olisi tahtonut +ketään muuta kuin Reinen. Jos ei tuo kauhea onnettomuus olisi niin +kauvan pitänyt hänen voimiaan lamassa, olisi hän mennyt Crédit +Nationaliin ja ollut nyt ehkä miljoonain omistaja. Mutta vieläkään ei +kaikki toivo ollut lopussa ja juuri sentähden, että hänellä nyt oli +ainoastaan yksi tytär; ja hän puheli suunnitelmistaan, myötäjäisistä, +joita hän kokosi tyttärelleen, loistavasta avioliitosta, johon hän +koetti saada tyttärensä, korkeasta yhteiskunnallisesta asemasta, jonka +hän voittaisi itselleen, korkeammista piireistä, jonne hän lopulta +itsekin pääsisi Reinen kautta, ell'ei Reine pitäisi parempana olla +naimisiin menemättä; siitä tulisi paratiisi heille molemmille, sillä tuo +salainen suunnitelma, että hän pitäisi Reinen yksinään itseään varten, +oli hänessä synnyttänyt kunnianhimoisia tunteita, jotka hän nyt ilmaisi. +Hän totteli tytärtään kaikessa, hän tunsi, että tyttären ajatukset +liitelivät korkealla, kuten äidinkin, ne himoitsivat ylellistä elämää, +huvituksia, juhlia, ja Morange oli saanut nyt päähänsä ryhtyä +pörssikeinotteluihin, voittaa jossakin onnellisessa kaupassa ja vetäytyä +sitten syrjään, ostaa omat vaunut ja oman huvilan maaseudulta. +Tyhmemmätkin miehet kuin hän olivat saavuttaneet sillä tavalla onnensa. +Hän odotti ainoastaan onnellista sattumaa.</p> + +<p>"Te saatte sanoa mitä tahansa, rakas ystäväni, mutta yhden lapsen +omistaminen on oikea tie menestykseen. Yksi ainoa rakastettu olento ja +vapaat kädet omaisuuden ansaitsemiseen."</p> + +<p>Kun palvelijatar tarjosi kahvia, huudahti hän iloisesti:</p> + +<p>"Se on totta, minä en ole kertonut teille, että Reine on jo kirjoittanut +minulle niin iloisen ja lemmekkään kirjeen, jossa hän laveasti kertoo +tulostaan sinne ja pitkästä kävelymatkasta, jolla hän oli samana +päivänä. Minä sain sen aamulla."</p> + +<p>Morangen kaivaessa taskujaan tunsi Mathieu taaskin samaa hirveätä +tunnetta kuin hetki sitten. Hän oli toissapäivästä asti koettanut päästä +siitä ja koettanut jollakin hyvällä tavalla selvitellä itselleen tuota +kohtausta Tivolin kujanteessa. Iloinen aamiainen yhdessä tämän kunnon +miehen kanssa oli vihdoin karkoittanut hänen pahat aavistuksensa. Mutta +tämä valhe, tämä Pariisissa ilmeisesti kirjoitettu kirje herätti taas +hänessä levottomuutta ja surkuttelua tuota rakastavaa ja onnellista isää +kohtaan, jonka tytär oli kulkemassa surullista kohtaloaan kohden.</p> + +<p>"Pikku lemmikkini!" sanoi Morange lukiessaan osia Reinen kirjeestä, "he +ovat olleet hänelle hyvin ystävällisiä, hän asuu komeassa huoneessa, +jossa on punaiset huonekalut ja sänky niin suuri, että hän aivan katoaa +siihen. Hänellä on kirjaillut lakanat, tiedättekö, ja parfyymipulloja +toilettipöydällä sekä mattoja kaikkialla. Siellä on äärettömän rikas +perhe ja se on ylhäistä sukua, niinkuin paroonitar on sanonut. Rakas +lapseni ja hänen ystävättärensä tekivät heti pitkän kävelymatkan +puistossa, jossa on mitä ihanimpia kukkia, puistokäytäviä, satavuotisia +puita, korkeita kuin kirkonholvi. Siellä on suuria lampia, joissa ui +joutsenia, ansareita, joissa on harvinaisia, tuoksuavia kasveja. Minä en +ole juuri turhamainen, kuten tiedätte, mutta minua ilahuttaa joka +tapauksessa, että tyttäreni on vieraana sellaisessa linnassa. Niin, +huvitelkoon hän vaan, pikku lemmikkini, ja olkoon iloinen ja +onnellinen!"</p> + +<p>Hän unohti kahvin juomisen. Äkkiä aukeni ovi, ja paroonitar tuli aivan +odottamatta sisään. Syntyi äänettömyys.</p> + +<p>Morange katseli häntä suu ammollaan ymmärtämättä mitään.</p> + +<p>"Mitä minä näen? Oletteko te täällä? Onko Reinekin kotona, onko hän +palannut takaisin?"</p> + +<p>Hän nousi koneellisesti ja katsoi eteiseen siinä luulossa, että hänen +tyttärensä oli jäänyt sinne riisumaan hattuaan. Sitten tuli hän takaisin +ja kysyi taas:</p> + +<p>"Onko Reine palannut takaisin? Missä hän on?"</p> + +<p>Sérafine oli hyvin kalpea eikä kiirehtinyt vastaamaan, mutta hän näytti +päättäväiseltä ja seisoi siinä pää pystyssä valmiina uhmailemaan +suurimpiakin vaaroja ja voittamaan ne. Hän tervehti Mathieutä +jääkylmällä kädellään, mutta se ei vapissut, ja hän tuntui tyytyväiseltä +nähdessään Mathieun täällä. Vihdoin sanoi hän tyyneesti:</p> + +<p>"Niin, minä tulen hänen kanssaan takaisin. Hän tuli äkkiä +pahoinvointiseksi, ja minä katsoin viisaimmaksi tuoda hänet takaisin +Pariisiin."</p> + +<p>"Vai niin", oli kaikki mitä Morange vastasi hämmästyneellä +äänenpainolla.</p> + +<p>"Hän on hieman väsynyt matkan jälkeen, hän odottaa teitä."</p> + +<p>Morange katseli yhä Sérafineä silmät hareillaan eikä näkynyt huomaavan +tuota kertomusta valheelliseksi, hän ei edes ajatellut kysyä, miksi ei +hänen tytärtään, jos hän kerran oli sairas, tuotu kotiin.</p> + +<p>"Te tulette siis noutamaan minua?"</p> + +<p>"Niin tulen, kiirehtikää."</p> + +<p>"Minä otan vaan hattuni ja sanon palvelustytölle, että hän panee huoneen +kuntoon."</p> + +<p>Hän katosi hetkeksi eikä ollut vielä liiaksi peloissaan; hän ajatteli +ainoastaan hattunsa ja hansikkaittensa löytämistä, jotta häntä ei +tarvitsisi odottaa.</p> + +<p>Sérafine katsoi Morangen jälkeen, ja kun hän oli poistunut, muuttui +Sérafine amatsooniksi, joka vetää henkeään sitä ankaraa taistelua +varten, jota hän odottaa. Hänen kullalta kimaltavissa silmissään paloi +synkkä tuli. Hänen ja Mathieun katseet kohtasivat toisensa, ja he +katselivat vaieten toisiaan. Mathieu oli kalpeampi kuin Sérafine, ja +hirveä epäluulo sai hänen vapisemaan.</p> + +<p>"Mitä on tapahtunut?" kysyi Mathieu vihdoin.</p> + +<p>"Hirveä onnettomuus, ystäväni. Hänen tyttärensä on kuollut."</p> + +<p>Mathieu tukahutti äänensä ja pani kauhistuksissaan kätensä ristiin.</p> + +<p>"Kuollutko! Kuollut siellä Sarraillen luona, tuossa hirvittävässä +pesässä!"</p> + +<p>Sérafine säpsähti ja oli vähällä päästää hämmästyksen ja pelon +huudahduksen.</p> + +<p>"Tiedättekö <i>te</i> sen? Kuka sen on sanonut teille, kuka meidät on +pettänyt?"</p> + +<p>Mutta hän tyyntyi pian, suoristi taaskin vartalonsa ja tunnusti kaikki +nopeasti ja hiljennetyllä äänellä:</p> + +<p>"Te saatte nähdä, että minä en ole arkalasta. Minä en hiivi pakoon, ja +näettehän te sen, että juuri minä olen tullut noutamaan isää. Kun Reine +tuli raskaaksi, niin se olin juuri minä, jonka päähän tuli ensin se +ajatus, että Reinen pitäisi antaa leikata itsensä päästäkseen tuosta +lapsesta ... ja muistakin. Miks'ei se olisi hänelle onnistunut, koska +minäkin siitä niin hyvin suoriuduin? Ja kaikki oli seurauksena +hullumaisesta ja aivan odottamattomasta seikasta, yhdestä valtimon +sulkijasta, jonka ponsi katkesi yöllä sairaanhoitajattaren nukkuessa, +niin että tuo tyttöparka löydettiin aamulla makaamassa kuolleena +kokonainen meri verta ympärillään. Hän oli niin kaunis ja +elämänhaluinen! Minä pidin paljon, paljon hänestä..."</p> + +<p>Sérafinen ääni petti ja hänen täytyi vaieta, ja suuret kyyneleet +sammuttivat hänen silmistään kullan kimalluksen. Mathieu ei ollut +koskaan nähnyt hänen itkevän sillä tavalla, ja nämät kyyneleet lisäsivät +vielä enemmän hänen hämminkiään.</p> + +<p>"Minä painoin äsken viimeisen suudelman hänen kalpeille huulilleen ja +kylmille poskilleen", jatkoi Sérafine, "ja sitten käskin minä heti ajaa +tänne. Mutta tästä täytyy tulla loppu, tuon miesparan täytyy saada +tietää kaikki, ja minä tiedän sen hyvin, ett'ei kukaan muu voi sitä +tehdä kuin minä. Minä uhoittelen sitä vaaraa. Mutta koska te olette +täällä, niin voitte seurata mukana. Morange pitää teistä, eikä ole +haitaksi, vaikka meitä on kaksi. Meidän täytyy jo matkalla sinne +valmistaa häntä vastaan ottamaan tämä ankara isku."</p> + +<p>Hän vaikeni, sillä Morange tuli sisään. Hän huomasi luultavasti, että +Mathieu ja Sérafine kuiskuttelivat, ja siitä syystä katseli hän heitä +epäluuloisesti. Hänen äänensä tuntui levottomalta, kun hän yhä vielä +hansikkaitaan etsiessään kysyi:</p> + +<p>"Hänen pahoinvointinsa ei liene niinkään vaarallista, vai kuinka?"</p> + +<p>"Ei", vastasi Sérafine, joka ei vielä tohtinut antaa hänelle ensimäistä +iskua.</p> + +<p>"Teidän olisi pitänyt tuoda hän rautatienasemalta tänne. Se olisi ollut +yksinkertaisempaa."</p> + +<p>"Niin olisi, mutta hän ei sitä tahtonut, hän pelkäsi säikähdyttävänsä +teitä. Jos te nyt olette valmis, niin lähdetään."</p> + +<p>Morange lähti raskain askelin portaita alas sanomatta enään sanaakaan. +Mutta hänen aivonsa työskentelivät, ja hänen mieleensä johtui +kaikenlaisia seikkoja. Hänhän oli ollut aamupäivällä konttoorissaan, ja +Reine olisi kyllä silloin voinut tulla kotiin ja mennä vaikka +vuoteeseenkin; hänen ei siis olisi tarvinnut pelätä säikähdyttävänsä +isäänsä. Morangen levottomuus kasvoi niin suureksi, että hän ei tohtinut +enään mitään kysyäkään. Mutta kun hän näki, että Mathieukin nousi +vaunuihin, kalpeni hän vielä enemmän eikä voinut olla huudahtamatta:</p> + +<p>"Tuletteko tekin mukaan? Minkätähden?"</p> + +<p>"Ei, hän ei tule mukaan", vastasi paroonitar kiireesti. "Me jätämme +hänen matkan varrelle, hänellä on asiaa samalle taholle."</p> + +<p>Morange ei voinut istua hiljaan, hänen levottomuutensa kasvoi +kasvamistaan. Kun vaunut jo lähestyivät siltaa, ajatteli Sérafine, että +Morange luonnollisesti huomaisi, ett'ei pysähdytäkään hänen +asunnolleen, vaan jatketaan matkaa Antinkatua pitkin. Nyt täytyi +Sérafinen ruveta kertomaan jotakin, hän puhui taas Reinen sairaudesta ja +antoi ymmärtää, että tämä rakas lapsi oli vaarallisesti sairastunut, +mikä teki leikkauksen välttämättömäksi. Morange kuunteli ja katseli +tuskallisena Sérafineä. Kun vaunut vierivät Champs-Elyséen poikki, +huomasi Morange, että häntä ei vietykään paroonittaren luokse, ja +silloin tunkeutui hänen rinnastaan sydäntäsärkevä huokaus; nyt ymmärsi +hän, että hänen tyttärensä oli jo leikattu, koska leikkauksesta kerran +oli puhuttu. Mathieu tarttui Morangen vapiseviin käsiin ja itki yhdessä +hänen kanssaan, mutta Sérafine alkoi ripittää itseään, kertoi, että +leikkaus todellakin oli jo toimitettu ja että oli keksitty tämä juttu +kutsuista maaseudulle, jotta isälle ei tuotettaisi tuskaa. Hän väitti, +että leikkaus varmaan onnistuu hyvin, ja sitten tahtoi hän, ennenkuin +antaisi Morangelle viimeisen iskun, myöntää hänelle hieman armon aikaa +käskien ajamaan vielä jonkun matkaa. Mutta Morange ei rauhoittunut, hän +katseli ulos kummastakin vaunun ikkunasta, aivan kuin häkkiin sulettu +eläin, hän tahtoi nähdä, mihin tuntemattomaan, peloittavaan paikkaan +häntä vietiin. Kun vaunut olivat kulkeneet Boétie- ja Pépinèrekadun, +tunsi hän äkkiä jyrkästi kaltevan Rocherkadun mustine taloineen. Ja nyt +oli kuin salama olisi leimahtanut, totuus oli kaikessa hirmuisuudessaan +hänen silmäinsä edessä, hän oli näkevinään kuolleen vaimonsa makaamassa +likaisella, verisellä lavitsalla.</p> + +<p>"Tyttäreni on kuollut, tyttäreni on kuollut, he ovat tappaneet hänen!"</p> + +<p>Ja vaunut vierivät muitten vaunujen ja jalankulkijain välitse, +kääntyivät sitten Tivolin ummehtuneelle, melkein ihmisistä tyhjälle, +likaiselle ja mustalle kujanteelle. Morange pyristeli ja huitoi +raivokkaasti ympärilleen, Mathieun täytyi pidellä kiinni hänen +käsistään, mutta Sérafine, jolla oli pettämätön mielenmalttinsa jälellä, +käski hänen olemaan vaiti ja oli valmis peittämään kädellään hänen +suunsa, jos hän jatkaa vaikerruksiaan. Mitä Morange tahtoi tehdä? Sitä +ei hän itsekään tiennyt, mutta hän halusi huutaa, hypätä pois vaunuista +ja juosta tietämättä itsekään minne. Ja kun vaunut pysähtyivät ja pyörät +joutuivat katuojaan tuon viheliäisen talon edustalla, lakkasi Morange +äkkiä riehumasta, hän antautui seuralaistensa valtaan, ja he auttoivat +hänen ulos sekä veivät mukanaan kuin tahdottoman esineen. Mutta +pimeässä, haisevassa porttikäytävässä, jonka kylmyys verhosi hänen +hartiansa kuin käärinliina, heräsi taas tuo hirveä muisto kauhealla +voimalla: tässä oli sama porttikäytävä repeytyneine ja homehtuneine +seinineen, ja sitten seurasi sama vihertävä, ummehtunut piha, joka +muistutti kaivon pohjaa. Kaikki tuli esiin uudestaan, tuo kauhea +näytelmä näyteltiin toisen kerran ja vielä hirveämpänä.</p> + +<p>Sarraille seisoi pienessä vastaanottohuoneessaan ja odotteli kasvot +ankaran ja päättäväisen näköisinä. Morange katsoi hupsumaisella ilmeellä +ympärilleen, hänen hampaansa vapisivat ja hän kysyi:</p> + +<p>"Missä hän on? Näyttäkää hän minulle, minä tahdon nähdä hänen."</p> + +<p>Turhaan koetti Sérafine rauhoittaa häntä kauniilla sanoilla voittaakseen +aikaa vielä jonkun minuutin ja toivossa saada lieventää viimeistä iskua, +sitä näkyä, joka odotti Morangea. Mutta Morange työnsi muut syrjään, +alkoi taaskin soperrella samoja sanoja kävellen pitkin huonetta +itsepäisenä kuin eläin, joka etsii ulospääsyä.</p> + +<p>"Näyttäkää hän minulle, minä tahdon nähdä hänen. Missä hän on?"</p> + +<p>Kun Sarraille aikoi puhutella ja valmistella häntä, äkkäsi Morange äkkiä +hänen ja kävi nyrkit pystyssä häntä vastaan lyödäkseen häntä.</p> + +<p>"Vai niin, te olette lääkäri, te olette se, joka olette murhannut +hänen!"</p> + +<p>Nyt syntyi hirmuinen meteli: Morange huitoi käsillään, lateli +haukkumasanoja, uhkauksia, kaikkea, mitä kielelle sattui, antoi täyden +vallan sellaiselle rajulle surulle, jota tuntee ihminen, jonka sydän on +revitty rinnasta. Tohtori oli alussa hyvin arvokkaan näköinen ja +malttavainen, mutta vihdoin muuttui hänkin, kiljui, että häntä on +petetty, että hänen ei tarvitse vastata mistään, koska tuo nuori nainen +oli sellaista ilveilyä harjoittanut hänen kanssaan. Vaaralliset sanat +tulivat lausutuiksi, tohtori kertoi kaikki, raskaudesta, teeskennellystä +taudista, ja mainitsi siitä vaikeasta asemasta, johonka Reine oli +saattanut hänen antamalla leikata kasvannaista, vaikka hän hyvin +yksinkertaisesti oli raskaana. Hän oli antanut viedä itsensä harhaan, +mutta hänen opettajallaankin oli samanlaisia erehdyksiä +omallatunnollaan. Ei kukaan ole erehtymätön. Kun Morange kutsui häntä +valehtelijaksi ja murhaajaksi ja karjui, että hän vie sellaisen lääkärin +oikeuden tuomittavaksi, lausui Sarraille, että hänellä ei ole mitään +sitä vastaan, sillä silloin saa hän tilaisuuden kertoa koko jutun. Tuo +onneton isä horjui ja vaipui vihdoin tuolille hirmuisen todellisuuden +musertamana. Hänen tyttärensä raskaana, rikoksellinen, samalla kertaa +uhri ja kanssarikoksellinen! Tuntui kuin koko maailma olisi musertanut +hänen alleen. Hän nyyhkytti ja huitoi kuin hullu ympärilleen aivan kuin +olisi koettanut suojella itseään kukistuneen maailman palasilta.</p> + +<p>"Te olette murhaaja! Te olette murhaajia kaikki! Teidän pitää joutua +kuritushuoneesen, teidän kaikkien!"</p> + +<p>Sérafine, joka istui Morangen vieressä, tahtoi taaskin tarttua hänen +käteensä ja taisteli urhoollisesti saadakseen hänen asettumaan.</p> + +<p>"Ei, ei, te olette murhaaja! Ja teidän täytyy tulla tuomituksi +kuritushuoneesen, teidän ennen muita!"</p> + +<p>Mutta Sérafine ei kuulustellut häntä, vaan puhui yhä, kertoi kauniita +asioita, muistutti, miten hän aina oli pitänyt paljon Reinestä ja miten +hän aina oli koettanut tehdä tämän tytön onnelliseksi.</p> + +<p>"Ei, ei, te juuri olette murhannut hänen! Kuritushuoneesen, +kuritushuoneesen te kaikki!"</p> + +<p>Sairaille oli sillä välin vienyt Mathieun syrjään, sillä hän vainusi +hänestä todistajaa, jos asia alkaisi kallistua huonoon suuntaan.</p> + +<p>"Minä olen itseni suhteen täydellisesti levollinen", sanoi hän, "ja +paroonitar de Lowicz on parhaana suojanani, sillä hän on valehdellut, +hän myöskin, kertomalla jutun sisarentyttärestään, jonka vanhemmat muka +olivat lähettäneet, maaseudulta hänen luokseen. Haastettakoon minä vaan +oikeuteen, minä olen valmis vastaamaan puolestani. Erinomainen, +täydellisesti onnistunut leikkaus, jota opettajani Gaudekin olisi +kadehtinut."</p> + +<p>Mutta hän oli kalpea, hänen häränkuononsa vavahteli hermostuneesti, ja +hänen suurista, harmaista silmistään leimusi katkeruuden tuli kohtaloa +vastaan. Hän oli ryhtynyt tähän vaaralliseen yritykseen toivossa, että +hän sitten aina voi luottaa paroonittaren suojelukseen, ja nyt pakoittaa +hullumainen sattuma hänen ehkä vastaamaan teostaan tuomioistuimen +edessä! Hän ei edes ollut varma saavansa sitä tuhatta frankia, jonka tuo +nainen oli hänelle luvannut, sillä hän tunsi hänen kitsautensa, ja +ainoastaan pienen ystävättärensä tähden olisi hän sen maksanut. +Sarraille oli kärsinyt auttamattoman tappion, ja hän raivosi +voimattomuutensa tähden silloin kuin oli kysymyksessä onnen väkisin +ottaminen.</p> + +<p>Mathieu palasi Sérafinen luokse, joka yhä oli jaellut Morangelle hyviä +neuvojaan ja lohduttavia sanojaan. Hän otti päälleen osan +vastuunalaisuutta ja puhui ikuisista omantunnon vaivoistaan. Mutta +kaikki tuo pitää tulla haudatuksi lapsiparan kanssa, hänen haudallaan ei +saa kasvaa muuta kuin kauniita viattomia kukkia. Ja vähitellen alistui +Morange, sana "murhaaja", jota hän hullun itsepäisyydellä oli +toistellut, tuli yhä harvemmin hänen huulilleen ja nyt kuului se vaan +pelkkänä kuiskauksena, jonka kyyneleet tukahduttivat. Hänen tyttärensä +asia tuomioistuimen käsiteltäväksi, hänen ruumiinsa leikeltäväksi, hänen +harha-askeleensa koko maailman tietoon, sanomalehtien kertomukset hänen +rikoksestaan, niitten kuvaukset tästä inhoittavasta pesästä, josta isä +hänen sitten oli löytänyt ... ei, ei sitä hän ei voi tahtoa, tuo nainen +oli oikeassa. Hänen kykenemättömyytensä kostamaan tyttärensä puolesta +vei häneltä viimeisetkin voimat, hänen kaikki jäsenensä olivat niin +veltot kuin olisi hän saanut kovasti selkäänsä, hänen päänsä oli tyhjä, +ja hänen sydäntään paleli. Hän pani kätensä ristiin ja kerjäsi ja +rukoili kuin pilattu lapsi, kuin tunnon vaivoja kärsivä rikoksellinen, +joka rukoilee armahdusta.</p> + +<p>"Minä en tee kellekään ihmiselle mitään pahaa, mutta älkää tekään tehkö +pahaa minulle. Näyttäkää hän minulle, antakaa minun nähdä hänet!"</p> + +<p>Sérafine, joka nyt vihdoinkin oli voittanut, tahtoi nousta ylös. Mutta +Mathieun täytyi auttaa häntä, sillä hän oli niin väsynyt. Kylmä hiki +virtasi hänestä, ja hetkeksi täytyi hänen nojata Mathieun käsivarteen. +Mathieutä kummastutti se, että Sérafine näytti niin vanhalta; tuntui +siltä kuin ne kuihtumisen oireet, jotka Mathieu jo oli huomannut, +olisivat äkkiä voittaneet ja peittäneet hänen kasvonsa tuhansilla +rypyillä.</p> + +<p>Morange ojensi vapisevan kätensä ja toisti lapsellisen valitusvirtensä:</p> + +<p>"Minä pyydän, antakaa minun nähdä hänet ... minä en kellekään tee mitään +pahaa, minä istun aivan hiljaan hänen vieressään."</p> + +<p>Sarraille täytti vihdoin hänen tahtonsa, koska hän nyt näytti +kohtaloonsa alistuvaisemmalta. Tartuttiin kiinni hänen käsivarsiinsa ja +hän talutettiin tuohon kauhistuttavaan huoneesen pienen käytävän päässä. +Mathieu ja Sérafine seurasivat häntä sinne sisään, ja tohtori seisahtui +avoimen oven luokse.</p> + +<p>Tässä oli nyt samanlainen kauhun huone, jollaisessa sama mies kahdeksan +vuotta sitten oli tavannut kuolleen vaimonsa. Samanlaiset pölyiset +ikkunat päästivät sisään samanlaista vihertävää valoa pihalta, +samanlaiset rasvaiset hotellihuonekalut olivat vieretysten neljän seinän +vieressä, joitten punakukkaiset tapeetit olivat kosteudesta irtaantuneet +irralleen. Ja likaiselta lavitsalta löysi nyt isä tyttärensä, pienen +Reinensä, epäjumalansa, jonka palvelus oli ollut koko hänen elämänsä +sisältönä. Lapsen vahankalpeat kasvot pistivät jyrkästi silmiin mustien +hiuksien keskeltä. Hänen pyöreät kasvonsa, jotka hänen elämänsä aikana +olivat ilmaisseet niin paljon iloa ja nautinnonhalua, olivat kuolemassa +muuttuneet hirveän vakaviksi, ja ne ilmaisivat epätoivoista kaipuuta +kaikkeen siihen, minkä hänen nyt oli noin hirmuisella tavalla +jättäminen. Hän oli kuollut ja yksinään, ilman ainoatakaan elävää +olentoa luonaan, ilman vahakynttilääkään. Lakana oli vedetty leukaan +asti, ja pois oli pesty verikin, joka oli tunkeutunut läpi patjain ja +vuotanut lattialle. Ja tuo suuri, kostea, punainen täplä lattialla oli +todistajana hirveästä näytelmästä.</p> + +<p>Horjuen, surusta humalaisena oli Morange seisahtanut. Valériekö vai +Reine, kumpi heistä? Hän tiesi, että äiti oli noussut tyttäressään ylös +kuolleista, että he molemmat eivät koskaan olleet muu kuin sama nainen, +ja tämä oli nyt tullut todistetuksi sillä, että tytär oli saanut saman +lopun kuin äitikin. Hetkeksi oli äidin kauneus puhjennut kukkaan +kirkkaassa päivänpaisteessa, mutta nyt astui hän taas kuolon +valtakuntaan samasta kauheasta portista. Kaksi kertaa oli hän murhattu. +Ja Morange, tuo onneton, sai kärsiä sellaisen kidutuksen, jota yksikään +mies ei ennen häntä ole kestänyt, sillä kaksi kertaa oli hän menettänyt +rakastamansa naisen, kaksi kertaa oli hän saanut nähdä saman hirmuisen +häpeän, tämän rikoksien ja häväistyksien hirmumyrskyn, joka kiskoi +sydämen hänen rinnastaan.</p> + +<p>Hän lankesi polvilleen ja itki hillitsemättömän katkerasti, ja kun +Mathieu tahtoi häntä nostaa ylös, mutisi hän tuskin kuuluvasti:</p> + +<p>"Ei, ei, antakaa minun olla, kaikki on mennyttä. He ovat jättäneet +minun, toinen ensin, toinen sitten, ja minä yksin olen syypää kaikkeen. +Minä valehtelin Reinelle sanoessani, että hänen äitinsä oli matkoilla, +ja nyt valehteli hän minulle, että hän muka olisi ollut kutsuttu tuohon +linnaan vieraaksi. Jos minä kahdeksan vuotta sitten olisin vastustanut +Valérie raukkani tyhmää ajatusta, jos minä en toimettomuudellani olisi +auttanut, kun hän murhattiin, niin ei Reine parkani olisi tänään +joutunut saman kauhean kohtalon alaiseksi. Se on minun vikani, se olen +minä, yksinään minä, joka olen tappanut heidät. He eivät tienneet itse +mitään, nuo naisparat, ja eikö minun olisi silloin pitänyt suojella +heitä, neuvoa heitä ja tehdä heidät onnellisiksi? Mutta minä olen +tappanut heidät, minä se olen murhaaja!"</p> + +<p>Hän nieli nyyhkytyksiään, koko hänen ruumiinsa vapisi, ja kuoleman +kylmyys jäykistytti hänen jäsenensä.</p> + +<p>"Ja minä viheliäinen hullu, liian suurella rakkaudellani olen minä +tappanut heidät! He olivat niin kauniit, heillä oli niin paljon syitä +päästäkseen rikkaiksi, iloisiksi, onnellisiksi! He olivat valloittaneet +koko sydämeni, minä elin ainoastaan heitä varten ja heidän kauttaan. Kun +Valérie meni pois, tuli Reine minun tahdokseni, minä aloin uudestaan +uneksia samoja kunnianhimoisia unelmia, joita hänen äitinsäkin oli +uneksinut, ja ajattelin ainoastaan, miten voisin ne toteuttaa tyttäreni +suhteen, johonka koko hellyyteni oli suunnattuna. Ja minä olen tappanut +heidät, tämä kaksinkertainen rikos oli seurauksena siitä minun +hulluudestani, että tahdoin kohota uhraamalla ensin sen olentoparan, +joka poistettiin väkivallalla tieltä ja vei äidin mukanaan, ja sitten +tyttäreni, joka esimerkin turmelemana ja saman intohimon saastuttamana +eli ja hengitti samaa verivirtaa. Oh, kun minä ajattelen, että vielä +tunti sitten voin sanoa itseäni onnelliseksi siitä syystä, että minulla +muka on vaan tämä tytär, että minulla on ainoastaan hän +rakastettavanani! Millainen typerä elämän ja rakkauden pilkka! Ja nyt +hän on kuollut, hän niinkuin äitinsäkin, ja minä olen aivan yksin, +minulla ei ole ketään rakastettavanani, ei ketään, joka minua +rakastaisi. Ei vaimoa eikä tytärtä, ei toivoa, ei tahtoa, yksin olen, +yksin ikuisesti!"</p> + +<p>Hän vaipui lattialle, tyhjänä, velttona kuin riepu, ja tuskin oli +hänellä voimia likistää Mathieun molempia käsiä ja kuiskata:</p> + +<p>"Ei, ei, älkää sanoko mitään. Te yksin olette oikeassa. Minä olen ajanut +luotani elämän, ja elämä on lopulta vienyt minulta kaikki." —</p> + +<hr class="tb" /> + +<p>Mutta Chantebledissä Mathieu ja Marianne yhä viljelivät, loivat ja +synnyttivät. Niinä kahtena vuotena, jotka nyt olivat taas kuluneet, +olivat he voitokkaita elämän ikuisessa taistelussa kuolemaa vastaan, ja +kiitos siitä perheen ainaiselle lisääntymiselle ja hedelmälliselle +maalle, joka oli heidän elämänsä, heidän ilonsa ja heidän voimansa. +Jumalallinen intohimo teki heidät hedelmällisiksi heidän +kykeneväisyydessään rakastamaan, olemaan hyviä, elämään terveellisesti, +ja heidän tarmonsa teki muun, heidän työhalunsa, heidän tyyni +kestäväisyytensä niissä välttämättömissä töissä, jotka luovat ja +järjestävät maailman. Mutta ilman ainaista taistelua eivät he voittoa +saaneet näinä kahtenakaan vuotena. He olivat vieläkin valloitusretkensä +vaikeassa alussa, he saivat usein itkeä ja tuntea tuskia. Kun ahdas +metsästyspaviljonki ei enään riittänyt, tuli heille suuria murheita, +koska oli saatava aivan uusi maalaistalo rakennuksineen ja +ulkohuoneineen. Kustannukset olivat melkoiset, ja usein uhkailivat +laihot olla maksamatta käsityöläisten laskuja. Ja sitä mukaan kuin +maanviljelys kasvoi tarvittiin lisään karjaakin, hevosia, palvelusväkeä, +lukuisa väestö, jonka silmällä pitäminen sai heidät usein nääntymään +työtaakan alle, niin kauvan kuin eivät vanhimmat lapset vielä kyenneet +ottamaan kannettavakseen osaa taakasta. Mathieu oli ottanut +maanviljelyksen johdon ja paransi viljelystä ehtimiseen uhraten sille +kaiken ajatus- ja työvoimansa saadakseen maan antamaan itsestään kaiken +sen elämän, joka sen povessa uinuili. Marianne hoiti navettaa, +maitokamaria, kanalaa ja osoitti samalla olevansa ensi luokan +kirjanpitäjä; hän maksoi kaikki maksettavat ja keräsi kaikki saatavat. +Ja kaikista murheista, vastoinkäymisistä ja välttämättömistä +erehdyksistä huolimatta, palkitsi onni kuitenkin menestyksellä heidän +ponnistuksensa.</p> + +<p>Maatila laajeni taaskin kolmellakymmenellä hehtaarilla hiekkamaata aina +Monvalin kylään asti, ja ylämaalla lisääntyi metsä kolmellakymmenellä +uudella hehtaarilla Mareuiliin päin. Mathieun taistelu tuli vaikeammaksi +ja ankarammaksi näitä hedelmättömiä mäkiä vastaan, aina sen mukaan kuin +hänen toiminta-alansa laajeni, mutta hänen onnistui kuitenkin tehdä ne +vuosi vuodelta hedelmällisemmiksi, ja kiitos siitä vedelle, jolla hän +niitä kaikilta puolin kasteli. Ylämaalle oli hän laittanut leveitä teitä +äsken hankkimiensa metsäin kautta, hän tahtoi saada liikeyhteyttä ja +toteuttaa suunnitelmansa, joka oli sellainen, että hän käyttäisi +metsässä olevia aukeita paikkoja laidunmaina, jonne hän laskisi +karjansa, kunnes voisi ryhtyä suuremmassa määrässä karjanhoitoon. +Taistelu riehui siis kaikilla suunnilla, ja voiton mahdollisuudet +lisääntyivät yhä enemmän, sillä jos toisen pellon viljasta ei tullut +satoa, korvautui vahinko siten, että toinen antoi sitä suuremman tulon. +Sama oli lasten laita, jotka kasvoivat yhä talon tilusten laajetessa; +ne, jotka olivat hitaampikasvuisia, näyttivät ikäänkuin kiihoittavan +toisten edistymistä. Molemmat kaksoset, Blaise ja Denis, jotka jo olivat +neljäntoista vuotiaita, saivat alituiseen palkkioita koulussa ja +saattoivat häpeään kahta vuotta nuoremman Ambroisen, joka oli liian +vilkas ja ajatteli sentähden usein kaikkea muuta kuin läksyjään. Neljä +muuta lasta, Gervais, Rose ja Claire sekä nuorin, Grégoire, olivat liian +pieniä lähetettäviksi joka päivä Pariisiin, ja he viettivät reipasta +ulkoelämää saamatta kuitenkaan liian paljon naarmuja ja sinimarjoja. Ja +kun Marianne näiden kahden vuoden lopulla synnytti kahdeksannen +lapsensa, pikku Louisen, ei hänen henkensä ollut vaarassa, niinkuin +Grégoiren syntyessä, mutta hän toipui hyvin hitaasti, sillä hän oli +noussut vuoteesta liian aikaiseen pyykinpesun tähden. Kun Mathieu näki +hänen taas jalkeilla pienoinen sylissään, vietti hän taaskin riemun +hetken kaikista suruista ja huolista huolimatta. Taaskin lapsi, taaskin +enemmän rikkautta ja valtaa, uutta voimaa maailmalle, uusi sarka +kylvetty tulevaisuutta varten.</p> + +<p>Hedelmällisyyden suuri ja hyvä työ levisi yhä maan ja naisen kautta, +voittaen kuoleman voimat, loi uusia elinehtoja jokaiselle uudelle +lapselle taistelun ja työn avulla ja synnytti alituisesti enemmän elämää +ja toivoa.</p> + +<hr class="chapter" /> + + + + +<h3>III</h3> + + +<p>Kului taaskin kaksi vuotta. Mathieu ja Marianne saivat vieläkin lapsen, +tytön. Ja samalla kertaa kuin perhe lisääntyi, kasvoi myöskin Chantebled +ylämaan länsipuolella kaikella sillä rämeiköllä, joka ei vielä ollut +tullut kesytetyksi. Mutta tämä puoli maatilaa oli nyt valmiina, enemmän +kuin sata hehtaaria maata, jossa tähän asti oli kasvanut ainoastaan +saraheinää ja ruokoa, oli viljelty ja kantoi runsaita satoja. Ja +kanavoittu vesi johdettiin alas hiekkaisille viertomaille, ja siitä ne +muuttuivat hedelmällisiksi. Se oli elämän vastustamatonta valloitusta, +hedelmällisyys levisi päivänpaisteessa, työ loi ehtimiseen kaikista +esteistä huolimatta, korvasi vahingot ja vuodatti joka hetki maailman +suoniin yhä enemmän voimaa, terveyttä ja iloa.</p> + +<p>Nyt oli se Séguin, joka kehoitti Mathieutä hankkimaan itselleen uuden +maakappaleen, hän koetti oikein houkuttelemalla saada Mathieun ottamaan +yhdellä kertaa kaiken jälellä olevan maan, metsät ja nummet, lähes +kaksisataa hehtaaria. Hän oli aina rahapulassa, hän tarjosi erityisiä +etuja ja lupasi halvemmalla hinnalla. Mutta Mathieu oli varovainen eikä +ottanut tarjousta vastaan, hän oli siksi viisas, ett'ei tahtonut luopua +alussa tekemästään suunnitelmasta, jonka mukaan hän viljeli ainoastaan +asteettain, tarpeen mukaan. Ja koko nummen ostamisessa itäpuolella +rautatien varrella oli eräs vaikeus: siellä oli muutaman hehtaarin +suuruinen maa-ala, joka leikkasi nummen keskeltä kahtia ja joka kuului +Lepailleurille. Lepailleur ei kuitenkaan ollut koskaan käyttänyt tätä +maata hyödykseen. Kun Mathieun nyt oli valittava uusi maa-ala itselleen, +valitsi hän länsipuolella sen alueen, joka oli vielä ostamatta tuosta +ylhäällä olevasta suomaasta; hän tahtoisi vastaisuudessa, lausui hän, +keskustella nummimaan ostosta, kun mylläri ensin olisi luovuttanut +alueensa. Mathieu tiesi muuten, että mylläri kadehti ja inhosi häntä +siihen määrään, aina siitä asti kuin hänen viljelysyrityksensä olivat +alkaneet kukoistaa, että hän ei voinut ajatella yrittääkään tuon alueen +ostamista ja oli varma siitä, että keskusteluista ei tulisi mitään. +Séguin taas väitti, että hän kyllä saa tuon miehen järkiinsä, häntä +huvitti ajatus saada tuo maa-alue ilmaiseksikin, kun hän vaan ryhtyisi +asiaan. Mutta Mathieu oli itsepäinen ja tahtoi ensin keskustella +Lepailleurin kanssa, ennenkuin hän allekirjoittaa kontrahdin nummimaan +ostosta.</p> + +<p>Kului muutamia viikkoja. Sinä päivänä, jolloin Mathieu tuli Antinkadun +varrella olevaan taloon kauppakirjaa tekemään, ei hän tavannut Séguinia, +vaikka tämä oli kirjeessä ilmoittanut olevansa kotona. Palvelija, joka +vei hänen toisessa kerroksessa olevaan suureen saliin, sanoi, että herra +tulee varmaankin pian kotiin. Mathieu katseli ympärilleen hämmästyneenä +siitä huolimattomasta siivosta, joka oli tässä loistavassa huoneessa ja +jota hän ennen oli ihaillut, siinä kun oli komeita huonekaluja, +harvinaisia taideteollisuuskokoelmia, tinaesineitä ja kirjoja. Nämä +aarteet olivat tosin vielä jälellä, mutta ne olivat pölyssä ja oman +onnensa huomaan heitettyinä. Ahdasmielinen Séguin, joka ajatteli +ainoastaan, mitenkä hän voisi tulla huomatuksi, eikä voinut kauvankaan +pysyä kiinni samassa oikussaan, oli luopunut taiteentuntijan rollista, +joka ei häntä paljon huvittanut, ja oli nyt palannut ainoaan, +todelliseen, kiihkoonsa: hevosiin. Kilpa-ajohevoset täydensivät nyt +hänen rappiotilansa, jonka alkusyynä oli ollut peli ja rakastajattaret. +Lopullinen perikato lähestyi kuitenkin yhä enemmän, ja tuosta +salonkifilosoofista, joka oli ollut lukemattomissa keskusteluissa +Santerren kanssa kirjallisuudesta ja yhteiskuntaopista, oli nyt jälellä +ainoastaan ytimetön pessimisti, joka itse oli tuhonnut itsensä ja jonka +viha elämään oli vähitellen tullut todelliseksi oltuaan ensin ainoastaan +teeskenneltyä.</p> + +<p>Mathieun tarkastellessa huonetta astui sisään pitkäkasvuinen, +vaaleanverinen, kaunis tyttö, joka oli puettu yksinkertaiseen, mustaan +silkkileninkiin, mikä teki hänen miellyttävän arvokkaaksi.</p> + +<p>"Minä luulin lasten olevan täällä."</p> + +<p>Hän hymyili vieraalle ja alkoi järjestellä papereita Séguinin +kirjoituspöydällä sellaisen emännän arvokkaisuudella, joka tahtoo päästä +oikeuksiinsa ja olla ylikomentajana.</p> + +<p>Mathieu tunsi hänen, sillä hän oli nähnyt tämän tytön viime vuoden +kuluessa ottavan talossa komennon, jotavastoin Valentinen +vastenmielisyys talouden hoitoon kasvoi kasvamistaan. Hänen nimensä oli +Nora ja hän oli saksalainen, kotiopettajatar, musiikkiopettajatar, ja +Valentine oli ottanut hänen oikeastaan hoitamaan lapsia, sittenkun +hänen oli täytynyt eroittaa palveluksestaan Céleste, joka +varovaisuuskeinoistaan huolimatta oli taaskin tullut raskaaksi. Muuten +se oikeastaan olikin Séguin joka oli hankkinut Noran, helmen, jonka hän +oli varastanut eräältä perheen ystävättäreltä, kuten hän iloisesti +sanoi. Ja pian kävi selville, että Nora olikin Séguinin jalkavaimo ja +että Séguin oli nähtävästi ottanut hänen kotiinsa ainoastaan sentähden, +että voisi tavata häntä sitä useammin ja ennen kaikkea voidakseen +paremmin vartioida häntä, sillä Séguin oli hänen suhteensa hyvin +mustasukkainen. Tuo kaunis tyttö, jolla oli aistillinen suu ja +lapsellisen julkeat silmät, näkyi luodunkin herättämään levottomuutta ja +epäluottamusta.</p> + +<p>"Te odotatte herra Séguinia", sanoi hän vihdoin. "Minä tiedän, että hän +on kutsunut teidät tänne; hän tulee varmaankin pian kotiin."</p> + +<p>Mathieu, joka oli tarkastellut tyttöä, tahtoi tehdä kokeen.</p> + +<p>"Hän on ehkä mennyt ulos vaimonsa kanssa", sanoi Mathieu. "Hehän käyvät +usein yhdessä kaupungilla..."</p> + +<p>"Hekö!" huudahti tyttö nauraen, mikä oli hyvin sopimatonta +kotiopettajattarelle. "Teille on kerrottu väärin, herrani. Heillä ei +koskaan ole sama matka. Minä luulen, että rouva on kirkossa, ellei hän +ole jossakin muualla."</p> + +<p>Julkeana ja pilkallisen näköisenä alkoi hän taaskin kävellä huoneessa +järjestellen esineitä, ja ehtimiseen antoi hän hameittensa kosketella +Mathieutä; hänessä näytti asuvan vaistomainen tarve tarjota itseään +heti, kun hän vaan oli tullut kahden kesken jonkun herran kanssa.</p> + +<p>"Oh, millainen talo!" jatkoi hän matalalla äänellä, aivankuin olisi +puhunut itsekseen. "Näin vähän täällä välitetään herraparasta! Parasta +olisi, ett'ei rouva olisi aamusta iltaan niin paljon muissa hommissa."</p> + +<p>Valentine muissa hommissa! Voidakseen käsittää näitten sanain +pilkallisuuden, täytyi tietää — niinkuin Mathieu tiesikin — että +Valentine oli puoli vuotta sitten parantanut Santerren kanssa välinsä, +jotka lähes kolme vuotta olivat olleet särkyneinä. Nyt tahtoi Valentine +ottaa Santerren vastaan kotonaankin, hän sulkeutui koko iltapäiväksi +Santerren kanssa pieneen salonkiinsa, ja nähtävästi tarkoitti +kotiopettajatar juuri tätä sanoissaan, että rouva on "muissa hommissa." +Santerre oli valloittanut Valentinen sinä aikana, jolloin hän piti tätä +tarpeellisena saadakseen menestystä romaanikirjailijana, mutta kun +Valentine tuli tarpeettomaksi ja vieläpä haitalliseksikin, oli Santerre +lopettanut raa'alla ja häikäilemättömällä tavalla kaikki suhteet hänen +kanssaan. Epätoivoisena tästä välien rikkoontumisesta oli Valentine +sitten alkanut kummastuttaa ystävättäriään uskonnollisella hartaudellaan +ja hänestä tuli yhtä ahkera kirkonkävijä kuin hän oli ennenkin ollut +ollessaan kotona äitinsä luona ankaran uskonnollisessa Vaugeladen +perheessä. Kun hän oli luopunut siitä vapaasta käytöstavasta, jota hän +oli noudattanut miehensä ystäväin keskuudessa, vaipui hän liioiteltuun +ahdasmielisyyteen. Samoin kuin Wagnerin musiikki oli +roomalaiskatoolilaisuuskin vanhanaikuista ja vanhentunutta; hän odotti +uutta verenhimoista Antikristusta, joka pesisi pois maailman synnit. +Tosin väitettiin, että hän oli koettanut saada itselleen toista +rakastajaa, mutta sitä ei voitu todistaa. Séguin, joka piti uskontoa +yksinomaan muotiasiana, oli hetkiseksi lähestynyt häntä ja mennyt +sovinnollisuudessaan niin pitkälle, että hän seurasi vaimoaan +kirkkoonkin. Mutta alkooviriidat alkoivat sitten melkein heti, vielä +kiivaampina kuin ennen, ja nyt tuli kaikki sovinto mahdottomaksi. +Sittenkuin Nora oli saanut Séguinin valtaansa, oli Séguin palauttaakseen +rauhan kodissaan saanut päähänsä tuoda taaskin perheesensä entisen +ystävänsä Santerren, jota hän yhä kohtasi klubissa. Tämä kävi päinsä +hyvin luonnollisesti ja yksinkertaisesti. Romaanikirjailija tiesi, että +hänellä oli ollut niin suuri apu naisista kuin hän suinkin voi toivoa ja +että hänen nyt täytyi joko mennä naimisiin tai tehdä vuoteensa toisen +miehen pesään. Mutta hän hylkäsi vieläkin avioliiton sekä +periaatteittensa että persoonallisen vastenmielisyytensä tähden. Hän oli +niinkuin Séguinkin neljänkymmenen yhden vuotias, Valentine lähenteli +kolmeakymmentä kuutta; eikö nyt ollut se ikä, jolloin etsitään lepoa ja +jolloin on viisainta ajatella yhtä niistä kestävimmistä ja lujimmista +siteistä, joita maailma sallii? Niin Valentine kuin muutkin. Santerrehan +tunsi Valentinen, joka oli rikas, joka otettiin mielellään vastaan +hienoimmissakin seurapiireissä, sen lisäksi vielä nykyään uskonnollinen, +ja täytti siis kaikki toivottavat vaatimukset. Ja sillä välin kuin +taloudellinen perikato talossa alkoi tulla yhä uhkaavammaksi, olivat +olot siellä järjestyneet seuraavalla tavalla: mies ja kotiopettajatar, +vaimo ja miehen hyvä ystävä; nuo kolme lasta kasvoivat Jumalan +kaitselmuksen alaisina ilman pienintäkään huolenpitoa.</p> + +<p>Äkkiä kuului kimakkaa huutoa, ja Andrée hyökkäsi sisään Gastonin takaa +ajamana.</p> + +<p>"Nono! Nono! Hän tahtoo tukistaa minua!"</p> + +<p>Hänellä oli mitä ihanimmat, vaaleat hiukset, jotka liehuivat pienten +kasvojen ympärillä; veli, joka oli neljäntoista vuotias, siis neljä +vuotta vanhempi siskoaan, oli hoikka ja laiha kuin isänsäkin, ja hänellä +oli kylmät, siniset silmät kalpeissa kasvoissaan. Hän sai vihdoin kiinni +sisarensa ja tukisti häntä kaikesta voimastaan.</p> + +<p>"Oi, miten paha hän on, estä häntä, Nono!" huusi tyttö itkien ja tarttui +kotiopettajattaren hameisiin.</p> + +<p>Mutta Nora tyrkkäsi hänen luotaan ja torui:</p> + +<p>"Hiljaa, Andrée! Aina te tappelette! Tämä on sietämätöntä."</p> + +<p>"Minä en sanonut hänelle mitään, minä istuin lukemassa", selitti pikku +tyttö itkien. "Silloin tuli hän ja otti minulta kirjan ja tuli minun +päälleni..."</p> + +<p>"Hän on tyhmä, hän ei tahdo koskaan leikkiä", vastasi Gaston ja nauroi +ilkkuvasti. "Se on sinun omaksi hyödyksesi kun minä sinua hiuksista +vedän, sillä siten tulevat ne pitemmiksi."</p> + +<p>Kotiopettajatar yhtyi hänen nauruunsa, ja hänen mielestään tämä oli +hyvin hauskaa. Hänen mielestään Gaston oli aina oikeassa, ja hän antoi +pojan itsevaltaisesti hallita molempia sisariaan, sekä myöntyi siihenkin +leikkiin, jota tämä hänen itsensä kanssa harjoitti hypäten esimerkiksi +hänen olkapäilleen tai pannen kylmän kätensä hänen niskaansa.</p> + +<p>Mathieu oli kummissaan, vieläpä hieman suuttunutkin. Silloin tuli sisään +tohtori Boutan. Pikku Andrée, joka piti tohtorista hänen iloisen +hyväsydämisyytensä tähden, juoksi jo rauhoittuneena häntä vastaan ja +tarjosi poskensa suudeltavaksi.</p> + +<p>"Hyvää päivää, lapseni. Minä odotan äitiäsi, joka lähetti minulle +aamulla sähkösanoman, mutta ei liene vielä itse tullut kotiin. Minä olen +muuten tullut liian aikaiseen. Vai niin, rakas Mathieu, tekin olette +täällä."</p> + +<p>"Niin olen. Minä odotan herra Séguinia."</p> + +<p>He löivät kättä sydämellisesti. Sitten katsahti tohtori Noraan ja kysyi, +oliko rouva Séguin pahoinvointinen, koska hän oli kutsunut häntä +luokseen sähkösanomalla. Nora vastasi kylmästi, että hän ei tiedä. Kun +tohtori nyt kysyi Lucietä, jota hän ei nähnyt, vastasi Nora vihdoin:</p> + +<p>"Lucie makaa."</p> + +<p>"Makaako hän? Sittenhän se onkin hän, joka on sairaana?"</p> + +<p>"Ei, hän ei ole sairas."</p> + +<p>Boutan tarkasteli taas Noraa viisailla silmillään, jotka näyttivät +tahtovan tunkeutua tuon tytön sydämeen. Hän ei kuitenkaan kysynyt +enempää.</p> + +<p>"Hyvä on, minä odotan."</p> + +<p>Nora lähti vihdoinkin matkaansa ja vei mukanaan Gastonin ja Andréen, +jonka hän hieman yrmeästi tyrkkäsi edelleen. Nora oli hieman +hämmästyksissään tuosta tutkivasta katseesta, joka lakkaamatta seurasi +häntä, kunnes hän sai oven kiinni.</p> + +<p>Boutan oli kääntynyt Mathieun päin. Hetken seisoivat he ääneti ja +katsoivat toisiaan. Kumpikin tunsi olosuhteet ja kumpikin pudisti +päätään.</p> + +<p>"Mitä te sanotte tuosta naisesta?" kysyi tohtori vihdoin hiljaan. "Minua +hän pelottaa. Oletteko tarkastanut hänen suutaan ja silmiään, jotka +muuten ovat kauniit? Minä en koskaan ennen ole noin selvästi nähnyt +rikoksellisuuden leimaa noin hurmaavilla kasvoilla. Mutta toivokaamme, +että minä olen erehtynyt!"</p> + +<p>Taas syntyi hiljaisuus; tohtorikin teki kierroksen huoneessa, ja kun hän +palasi Mathieun luokse, huomautti hän viittauksella sitä +siivottomuutta, joka vallitsi kaikkialla.</p> + +<p>"Se oli välttämätön seuraus, ja tekin olette seurannut tätä +rappeutumista sen koko kehityskautena, eikö totta? Minä tiedän kyllä, +että minua nauretaan, että minua kutsutaan intoilijaksi, ja väitetään, +että kaikki erikoislääkärit ovat samanlaisia. Mutta jos minä olen +itsepäinen, niin olen minä sitä sentähden, että olen vakuutettu olevani +oikeassa. Mitä näihin Séguineihin tulee, niin on aivan selvää, että koko +onnettomuus johtuu avioliitossa käytetyistä ehkäisykeinoista, kun mies +ja vaimo ovat turmelleet ja kiihoittaneet toisiaan siinä +itsepäisyydessään, ett'eivät tahdo lapsia. He ovat kuitenkin +varomattomuutensa tähden saaneet yhden, ja sitten tulee mies aivan +hulluksi mustasukkaisuudesta, rääkkää vaimoaan, hylkää hänen ja jättää +alttiiksi lankeemukselle ja turmelukselle. Molemminpuolinen aviorikos on +loogillisena seurauksena sellaisten luonteitten kesken siitä syystä, +että he lakkaamatta ärsyttävät toisiaan ja myrkyttävät toistensa elämän +kiihoittavissa huvitteluissaan. Nyt on ero täydellinen, perhesiteet +katkenneet, herran rakastajatar ja rouvan rakastaja ovat asettuneet +perhelieden ääreen, ja nyt he kaikki neljä käyttävät inhoittavia +ehkäisykeinojaan. Minä tunnustan, että tuollainen saa minut +raivostumaan, ja minä puhun tästä vaan sydäntäni keventääkseni enkä +sanoakseni mitään uutta."</p> + +<p>Hän oli suuttunut, hän, joka muuten oli niin lempeä. Hänen hillitty +äänensä tuli tavattoman teräväksi ja innokkaaksi:</p> + +<p>"Puhutaan paljon meidän muodinmukaisesta hermostumisestamme, meidän +heikontumisestamme, meidän heikoista lapsistamme, jotka syntyvät +maailmaan sairaista, epänormaalisista, hysteerisistä naisista. Mutta +paitsi muita pienempiä ja tärkeitä syitä ovat avioliitossa käytetyt +ehkäisykeinot se suuri syy, joka myrkyttää elämän ja terveyden. Juuri ne +syöksevät meidät tähän ennenaikaiseen turmelukseen ja tuhoavat lopuksi +meidät tykkänään. Petetty luonto kostaa sillä, että se saa aikaan +sisällisiä häiriöitä ja tauteja. Monta sellaista naista, jotka ovat +tulleet sairaiksi, kiihkomielisiksi ja turmeltuneiksi näitten salaisten +keinojen kautta, olen minä nähnyt tulevan terveiksi raskauden jälkeen. +Mitä enemmän näitä keinoja käytetään, sitä enemmän heikontuu ja huononee +kansa, ja meitä uhkaa uudenaikainen hermosairaus, ruumiillinen ja +henkinen vararikko. Katsokaa meidän naisia ja verratkaa heitä +muinaisajan tukevaan naisväkeen. Meidän sukupuolettomia, vapisevia, +helposti pelästyviä naisia luomme me itse ehkäisykeinojemme avulla, +taiteemme ja kirjallisuutemme avulla, perheitten lapsien lukumäärän +rajoittamisyrityksillämme ja rahanhimon voimalla. Ja sanokaa minulle, +oletteko koskaan nähnyt selvempää esimerkkiä yhteiskunnan +kukistumisesta? Täällä näytellään nyt juuri aikamme suurinta +murhenäytelmää, turmeltumista elämään kyllästymisen ja tahallisen ja +järjestelmällisen hedelmättömyyden kautta. Mitä kannattaa eläminen, +koska jokainen syntyvä olento on onneton raukka? Ah noita lapsiraukkoja, +niitä minä enimmin surkuttelen, enkä minä voi tulla tänne tuntematta +sydämeni kouristuvan."</p> + +<p>Boutan jatkoi sitten hiljaisemmin, lausui, että hän sydämestään rakasti +pikku Andréeta, joka oli niin hellämielinen ja toisenlainen kuin muut, +niin että äiti väliin leikillään syytti hänen imettäjäänsä Catichea, +joka muka oli tehnyt hänet omaksi lapsekseen tyhmällä +talonpoikaismaidollaan, joka näkyi siitäkin, että hän tuli niin vähän +sukuunsa, oli aina tyyni ja iloinen eikä koskaan kiihoittunut, vaikka +veli häntä ehtimiseen ärsytteli. Gastonista sitävastoin ei tohtori +pitänyt, sillä hän oli ahdasmielinen, raaka, itsevaltainen ja itserakas. +Mutta kaikkein enin pani hän huomiota Lucieen, joka nyt oli kahdentoista +vuotias, kalpea, hoikka tyttö, jolla oli vaaleahkot hiukset ja +uneksivat, vaaleansiniset silmät. Hän oli tavattoman aikaiseen +kehittynyt, ja hänen oli vallannut kauhistus ja vastenmielisyys siihen +verivirtaan, joka teki hänet naiseksi. Tohtori oli huomannut hänessä +mitä omituisempia oireita, yhä kasvavan vastenmielisyyden lihallisiin +aistintoihin, jonkinlaisen aikaiseen kypsyneen mystisismin, joka sai +hänen haaveilemaan enkeleistä, puhtaista neitseistä ja eetterisestä +viattomuudesta. Kaikki elämä — muurahaispesä, mehiläiskeko, linnunpesä, +jossa oli pieniä, alastomia poikasia — vaivasi häntä, inhoitti häntä +siihen määrään, että hän väliin suorastaan oksenti. Ja tohtori sanoi, +että hän oli pessimistisien vanhempainsa oikea lapsi, vanhempain, jotka +kauhistuivat elokasta ja lämmintä hedelmällisyyttä.</p> + +<p>Nyt hyökkäsi Valentine sisään kuin tuulispää. Hän tuli aina kaikkialle +liian myöhään ja oli aina pää pyörällä jonkun odottamattoman asian +tähden. Hän oli yhtä laiha ja elokas kuin ennenkin, ja vaaleat hiukset +olivat vielä kuin sädekehänä hänen hienojen, kuoppaisten kasvojensa +ympärillä.</p> + +<p>"Hyvää päivää, herra Froment, hyvää päivää, tohtori Boutan. Pyydän +anteeksi, että olen antanut teidän odottaa. Minä menin Madeleinekirkkoon +kuulemaan abbé Levasseurin saarnan alkua ja aijoin poistua hetken +kuluttua — minähän olin pyytänyt teitä tänne —, mutta sitten minä +aivan unohdin teidän, abbé puhui niin kauniisti, että hän sai minut +kokonaan valtaansa."</p> + +<p>Hän oli vielä aivan haltioissaan ja hänen katseensa oli puoliksi +sammunut. Hänen mielestään oli abbé kuitenkin ollut liian maltillinen, +hän oli vertaillut nykyajan aatteita toisiinsa ja ollut sitä mieltä, +että sovinto uskonnon ja tieteen välillä on mahdollista.</p> + +<p>"Eikö teillä ole minkäänlaista hermotautia?"</p> + +<p>"Minullako? Ei! En minä ole pyytänyt teitä tänne itseni vaan Lucien +tähden, joka on suurena surun aiheena. Minä en ymmärrä häntä. Voitteko +ajatellakaan sellaista, että hän kieltäytyi aamulla nousemasta ylös +vuoteestaan. Kun minä sain kuulla sen, menin itse hänen luokseen; ensin +ei hän vastannutkaan vaan kääntyi seinään päin. Sitten sanoi hän +vähintäin parikymmentä kertaa, että hän tahtoo mennä luostariin; mitään +parempaa selitystä ei hän antanut, vaan oli vaalea kuin palttina ja +tuijotti eteensä. Mikä teidän mielipiteenne on näitten uusien oikkujen +suhteen?"</p> + +<p>"Onko yöllä tai eilen illalla tapahtunut jotakin?" kysyi tohtori.</p> + +<p>"Yölläkö, ei, ei mitään, ei ainakaan minun tietääkseni. Ei eilen illalla +myöskään. Minä olin yksin kotona enkä käynyt ulkona; ystävämme Santerre +tuli tänne aikaiseen ja joi kupin teetä, minä menin hänen kanssaan +pieneen salonkiini sanottuamme ensin lapsille hyvää yötä päästäksemme +kuulemasta heidän meluaan. He menivät levolle tavalliseen aikaan."</p> + +<p>"Nukkuiko Lucie hyvin, eikö hän valitellut?"</p> + +<p>"Sitä minä en tiedä. Hänellä ei näytä olevan kärsimyksiä. Minä en luule, +että hän on sairas, sillä voittehan ymmärtää, että minä en olisi nyt +mennyt iltapäivällä ulos, jos olisin ollut vähänkin levoton hänen +suhteensa. Mutta minä tahdoin joka tapauksessa kysyä neuvoa teiltä, +sillä tämä on joka tapauksessa hyvin kiusallista, tuo hänen +itsepäisyytensä, ett'ei hän tahdo nousta ylös. Mennään nyt hänen +huoneesensa, ja torukaa häntä ankarasti, tohtori, laittakaa niin, että +hän heti nousee ylös!"</p> + +<p>Séguin oli juuri tullut sisään. Hän oli kuullut vaimonsa viimeiset +sanat, hän likisti vaan hiljaan Boutanin kättä, jotavastoin Valentine +lähti huoneesta tohtorin kanssa. Sitten pyysi Séguin anteeksi +Mathieultä.</p> + +<p>"Anteeksi, rakas herra Froment, että olen antanut teidän odottaa. Minun +yksi hevosistani on kipeä, eräs erinomainen juoksija, josta minä toivon +paljon. Niin, kaikki menee päin mäntyä... Puhukaamme nyt keskinäisistä +asioistamme. Niittenkään suhteen ei minulla ole ollut onnea."</p> + +<p>Hän alkoi sättiä Lepailleuria, joka maastaan oli vaatinut niin suurta +hintaa, että kaikki keskustelut siitä tulivat mahdottomiksi. Mylläri ei +muuten ollut voinut salata kiukkuaan Mathieun voiton johdosta: suurten, +viljelemättömäin alueitten tähden, joilla ohdakkeet olivat vuosisatoja +esteettömästi kasvaneet, mutta jotka nyt tuottivat runsaita satoja. Hän +oli ollut aivan raivostunut maahan, tuohon sydämettömään äitipuoleen, +joka oli niin ankara hänelle, talonpojan pojalle, ja niin hyväntahtoinen +tuota herrasmiestä kohtaan, joka oli pudonnut sinne taivaasta +kääntääkseen ylösalaisin koko paikkakunnan. Hän oli virnistellyt ja +sanonut, että nuo orjantappurapensaat ovat nyt kullan arvoisia, koska +kerran löytyi loitsijoita, jotka voivat loihtia viljaa kivistä.</p> + +<p>"Niinkuin tiedätte, olen minä itse ottanut vaivakseni matkustaa hänen +luokseen. Hän on itse kerran tullut minun luokseni tarjoomaan kaupaksi +maatilkkuaan, mutta silloin en minä luonnollisesti tahtonut ostaa sitä, +sillä minä halusin jo silloin myydä koko maatilani. Eikä hän tietysti +jättänyt minuakaan pilkkaamatta ja muistutti minulle, miten tyhmästi +minä silloin olin menetellyt. Minun teki oikein mieleni antaa hänelle +korvapuustin. — Vai niin, hänellä on nyt pieni tyttö?"</p> + +<p>"Niin on, pikku Thérèse", vastasi Mathieu ja hymyili, sillä hän oli jo +edeltäpäin ollut varma keskustelujen tuloksesta. "Se onnettomuus, +niinkuin hän sanoo, kohtasi häntä viime vuonna. Hän on siitä vieläkin +hyvin suuttunut; ensin oli hän hävytön vaimolleen, sitten koko +yhteiskunnalle, kaikille pyhimyksille ja itse meidän Herrallemmekin. Hän +on itserakas ja kostonhimoinen mies."</p> + +<p>"Niin, ja minä loukkasin häntä myöskin siten, ett'en alkanut ihailla +hänen poikaansa, Antoninia, joka lienee teräväpäisimpiä oppilaita +Janvillen koulussa."</p> + +<p>Mathieu hymyili yhä.</p> + +<p>"No, sitten en minä ihmettelekään, että ette onnistunut. Eräänä päivänä +kun minä neuvoin vanhempia lähettämään Antonin maanviljelyskouluun, +luulin minä, että he alkavat piestä minua. Heidän unelmansa on tehdä +hänestä herrasmies."</p> + +<p>Lyhyesti, siitä kaupasta ei siis tullut mitään, ja Séguinin täytyi +tyytyä tähän eikä hän voinut myydä Mathieulle muuta kuin viimeisen +suomaan ylämaan länsipuolelta. Kauppakirja oli muuten valmis, ja se +allekirjoitettiin nyt. Vielä oli Séguinilla jälellä kaksi maapalstaa, +toinen lähes sadan hehtaarin suuruinen metsä Lillebonnen luona, ja +toinen alue, joka oli nummimaata ja ulottui aina Vieux-Bourgiin ja jonka +Lepailleurin sarka eroitti Mathieun jo ostamasta maasta.</p> + +<p>"Minä olisin antanut teille paremmilla ehdoilla, ja se olisi ollut +teille todellinen voitto", sanoi Séguin, joka oli vaikeassa rahapulassa. +"Mutta te olette viisas mies, minä tiedän, ett'en voi saada teitä +tekemään vastoin alkuperäisiä suunnitelmianne, jos te kerran olette +päättänyt odottaa. Onnea nyt vaan! Teidän onnenne on minunkin onneni."</p> + +<p>He olivat aina olleet mitä parhaimmissa suhteissa, ja he kättelivät +juuri, kun ovi aukeni ilman että kukaan palvelija olisi ottanut +vaivakseen ilmoittaa uutta tulijaa.</p> + +<p>"Ei, mutta oletteko te täällä?" sanoi talon herra aivan tyyneesti. "Minä +luulin teidän olevan ystävänne Maindronin pääharjoituksissa."</p> + +<p>Santerre astui sisään hieman väsähtänyt hymy huulillaan. Hän oli +melkoisesti lihonnut, menestys oli lannoittanut häntä, mutta hänen +kauniit, ruskeat silmänsä olivat vielä hyväilevän näköiset, ja hänen +hyvin hoidettu partansa peitti hänen pahan suunsa. Hän oli ensimäinen, +joka oli vainunnut alkooviromaanin pikaista kuperikeikkaa, ja hän oli +tullut uskonnolliseksi samaan aikaan kuin Valentinekin, hän kirjoitteli +nyt kääntymysjuttuja, romaaneja, joissa uudenaikainen katoolilainen +suunta sai aina voiton. Se oli muuten ainoastaan lisännyt hänen +halveksumistaan ihmiskuntaa kohtaan.</p> + +<p>"Maindronin näytelmä!" vastasi hän. "Ette voi aavistaakaan, miten +inhoittava se on! Taaskin aviorikos, sellainen alkaa lopulta todellakin +inhoittaa. On käsittämätöntä, ett'ei yleisö, jonka täytyy tuollaisia +katsella, tee kapinaa. Meidän viheliäiset psykoloogimme, jotka niin +surkuteltavalla naamalla seuraavat vanhaa yhteiskuntaa hautaan, ovat +tosiaankin onnistuneet turmella sen perinpohjin, koska se noin makaa +liejussa ja kamppailee kuoleman kanssa. Minä puolestani olen sama, mikä +aina olen ollut. Kidutus on ainoa, joka voi kuolettaa himon. Jumala on +tuhoava maailman, ja siinä on ihmiskunnan ainoa onni..."</p> + +<p>Kun hän huomasi, että Mathieu katseli hämmästyneenä häntä, muisti hän +luultavasti vanhan rollinsa romaanikirjailijana, joka oli puettu +hännystakkiin valkea liina kaulassa ja joka johti tanssia ja saattoi +hautaan valtaansa saamansa hienon maailman, ja sentähden lopetti hän nyt +äkkiä puheensa ja lisäsi:</p> + +<p>"Minä pakenin teaatterista. Nyt on kaunis ilma, minulla on vaunut tuolla +alhaalla, tuletteko mukaan pastellimaalarein näyttelyyn?"</p> + +<p>"Ei, rakas ystäväni, en minä tule", sanoi Séguin huolettomalla +äänenpainolla, "minä en tiedä mitään ikävämpää kuin pastellimaalarit. +Tiedustelkaa, onko Valentine vapaa tulemaan."</p> + +<p>Ja kädenliikkeellä, joka seurasi näitä sanoja, lahjoitti hän pois +vaimonsa. Kymmenet kerrat oli hän ollut tappamaisillaan Valentinen +järjettömän mustasukkaisuutensa tähden ja oli syyttänyt häntä mitä +inhoittavimmista aviorikoksista. Mutta hän oli aivan epäloogillisesti +sietänyt aina Santerreä. Häntä ei otettu laskuihin, tai jos aviomies oli +kauvan ollut tietämätön heidän keskinäisistä suhteistaan, oli hän +sittemmin tyytynyt asiaan, joka jo oli tapahtunut. Ja varsinkin nyt, kun +hän oli saanut sen hyvän ajatuksen päähänsä, että hän antaa rakastajan +takertua kiinni kotiinsa voidakseen sitten itse elää mielensä mukaan, +salli hän Santerren tulla ja mennä koska tahansa, lähteä Valentinen +kanssa ulos ja palata taas takaisin; kaikki kolme elivät he kuin hyvät +toverit, laskivat leikkiä ja keskustelivat kuin ennenkin ja olivat yhtä +hienoja pessimistejä.</p> + +<p>"En minäkään pidä pastellimaalareista, mutta pääasia on saada +iltapäivänsä kulumaan. Maindron on perin väsyttänyt minun ensimäisellä +näytöksellään. Oi, Jumalani, miten jotkut päivät voivat olla ikäviä!"</p> + +<p>"Meneväthän nekin mukiin, jos ne eivät ole muuta kuin ikäviä. Mutta +Sirius on sairas, ja koko tallini on ylösalaisin. Minä en onnistu +missään. Parasta olisi paneutua kuolemaan."</p> + +<p>"Mitä? Onko Sirius sairas? Rakas ystävä! Jos tahdotte, niin kuollaan +yhdessä. Minä haukottelen itseni kuoliaaksi."</p> + +<p>"Ja minä syljeskelen ja oksennan henkeni ulos. Oh, miten inhoittavaa +tämä elämä on!"</p> + +<p>Syntyi hiljaisuus, ja sitten alkoi Séguin taas pitkäveteisellä äänellä:</p> + +<p>"Onko tänään tapahtunut useampia onnettomuuksia?"</p> + +<p>"Ei. Eivät savupiiputkaan ole vielä kaatuneet ja pudonneet päähäni. +Mutta kyllä sekin pian tapahtuu."</p> + +<p>"Toivokaamme sitä. Ja tuo vanha lutka maa, jossa kihisee inhoittavan +paljon olentoja, pyörii yhä vaan. Sirius sairas ... siinä +onnettomuuksien huippu!"</p> + +<p>Mathieu oli perin ikävystynyt ja nousi lähteäkseen. Silloin toi eräs +palvelija terveisiä rouvalta, että herra tulisi heti neiti Lucien +luokse; tyttö tahtoi yhä itsepintaisesti maata vuoteessaan. Ja Séguin +laski yhä hidasta pilaansa ja pyysi molempia herroja tulemaan mukaan +auttamaan häntä koettaessaan saada tuota pientä naista aikanaan +vakuutetuksi miesten kaikkivallasta.</p> + +<p>Lucien huoneessa tapahtui omituista. Tuo pieni tyttö makasi selällään ja +piti suonenvedontapaisesti peitettä leukansa kohdalla aivankuin +tehdäkseen siten vastarintaa, estääkseen kenenkään nostamasta häntä +tuosta sängystä, jossa hän välttämättömästi tahtoi maata. Hänen pienet, +kalpeat kasvonsa olivat ainoastaan näkyvissä, ja niitä ympäröitsivät +vaaleahkot hiukset; hänen vaaleansiniset silmänsä tuijottivat +itsepintaisesti kattoon todistaen hurjaa päättäväisyyttä. Kun hän näki +äitinsä ja tohtori Boutanin tulevan sisään, ilmaisi hänen synkkä +katseensa kiduttavaa kärsimystä, mutta hän ei liikahtanutkaan, hänen +keveä hengityksensä ei kohottanut peitettäkään, ja useita minuutteja +makasi hän siinä jäykistynein kasvoin eikä vastannut mitään.</p> + +<p>"Te olette siis sairas, rakas lapseni? Äitinne on sanonut, ett'ette te +tahtonut nousta ylös aamulla. Mikä paikka teillä on kipeänä?"</p> + +<p>Mutta hän makasi kuin kuollut liikahtamatta ja lausumatta sanaakaan.</p> + +<p>"Kas niin, te teette hyvin pahasti siinä, että teette vanhempanne +levottomiksi ettekä anna minun auttaa itseänne. Olkaa nyt hyvä ja +sanokaa, mikä teidän on. Onko tauti vatsassa?"</p> + +<p>Hän makasi kuin kuollut liikuttamatta huuliaan tai sormiaan.</p> + +<p>"Minä luulin todellakin, että te olette järkevämpi kuin olette. Te +pahoitatte meidän kaikkein mielen. Minunhan täytyy tietää, mikä teidän +on, voidakseni parantaa teidät."</p> + +<p>Kun tohtori nyt oli tarttuvinaan Lucien toiseen käteen irroittaakseen +sen peitteestä, vapisi tyttö ja piti niin lujasti peitettä kaulansa +ympärillä, että tohtorin täytyi luopua yrityksestään koetella hänen +valtimoaan, sillä väkivaltaa ei hän tahtonut käyttää.</p> + +<p>Valentine, joka oli seisonut vieressä hiljaa odotellen, suuttui nyt.</p> + +<p>"Sinä käytät väärin meidän kärsivällisyyttämme, tämä on mielettömyyttä, +minun täytyy kutsua tänne isäsi, niin että hän saa rangaista sinua. Aina +aamusta asti olet sinä virunut vuoteessasi, etkä edes tahdo sanoa +meille, mitä on tapahtunut. Puhu nyt ainakin, kerro, mikä sinun on, niin +että tietäisimme, mitä meidän on tehtävä. Onko sinulla jotakin +valittamisen syytä? Mitä sinulle on sanottu tai tehty?"</p> + +<p>Kun Lucie taas muuttui kuolon kankeaksi, lähetti äiti tohtorin +kehoituksesta noutamaan Noraa, kotiopettajatarta, jotta häntä voitaisiin +kuulustella. Kun tuo pitkäkasvuinen, vaaleaverinen tyttö tuli sisään, +oli tohtori huomaavinaan lapsessa saman vapistuksen kuin silloinkin, kun +hän itse oli tahtonut koskettaa häneen, ja samaa ikävöimistä saada +hautautua, kadota pois ainaiseksi.</p> + +<p>Nora asettui vuoteen jalkapäähän ja vastaili tyyneesti, itsekin +tietämättään julkeasti hymyillen tohtorin kysymyksiin.</p> + +<p>"Minä en tiedä mitään, herrani. Minä en luonnollisesti vie lapsia +vuoteeseen. Neiti Lucie näytti aivan terveeltä illalla. Hän meni +luultavasti nukkumaan tavalliseen aikaan sanottuaan pienessä salongissa +hyvää yötä äidilleen, jolla oli vieraita. Minä menin sitten, kuten +tavallista, hetkeksi hänen huoneesensa sanomaan hänelle hyvää yötä. +Mihin kysymykseen minun pitäisi nyt vastata? Minä en tiedä."</p> + +<p>Puhuessaan katseli hän yhä tyttöä ja hymyili tahtomattaan, aivankuin +olisi muistanut jonkun hauskan asian. Mutta se oli liiaksi, lapsi +purskahti katkeraan itkuun, kun hän lakkasi tuijottamasta kattoon ja +huomasi nuo terävät, pilkalliset silmät, joitten katse oli häneen +kiinnitettynä.</p> + +<p>"Antakaa minun olla, älkää puhutelko minua, älkää katselko minua! Minä +tahdon mennä luostariin! Minä tahdon mennä luostariin!"</p> + +<p>Se oli sama huudahdus, jonka tuo liiaksi aikaiseen kehittynyt tyttö oli +aamulla inhosta huudahtanut. Hän kertasi sen nyt ehtimiseen yhä +kasvavalla kiihkolla. Ja hänen itsepäisyytensä olla enään ylös +nousematta, olla kenellekään näyttämättä edes kättensä ihoa, sisälsi sen +lujan päätöksen, että hän menee hautaan, kuolee koko maailmalta. Hän +toivoi, että vuodeverhot vedettäisiin eteen, jotta ei päivänvalo koskaan +enään näkisi häntä, hän olisi tahtonut olla yksinään, ikuisesti +unohdetussa haudassa, päästäkseen erilleen kauhustaan kaikkeen +aistillisuuteen, inhostaan elämään ja kaikkeen elolliseen.</p> + +<p>"Minä tahdon mennä luostariin! Minä tahdon mennä luostariin!"</p> + +<p>Valentine, joka luuli hänen menettäneen järkensä, lähetti nyt kutsumaan +Séguinia. Ja odotellessaan miestään alkoi hän taas puhella lapselleen +äidillisellä ja arvokkaalla äänellä:</p> + +<p>"Sinä saatat minun todellakin epätoivoon. Sinun ijälläsi ei puhuta +luostariin menosta, aivankuin ei perhe-elämässä olisi saanut kokea muuta +kuin suruja ja kärsimyksiä. Minä olen mielestäni tehnyt aina +velvollisuuteni, minä en onneksi voi syyttää itseäni mistään. Sinä +tunnet tarpeeksi minun syvän uskonnollisuuteni, minä olen kasvattanut +sinun sellaisessa kunnioituksessa uskontoon, että voin täydestä syystä +sanoa sinulle, että sinä teet syntiä Jumalaa vastaan sekoittamalla hänet +sairaan lapsen oikkuihin. Joka ei ole tottelevainen, se ei mene +luostariin, eikä Jumala tahdo tietää tytöstä, joka tekee syntiä äitiään +vastaan, vaikka hän ei äidiltään ole koskaan saanut muita kuin hyviä +esimerkkejä."</p> + +<p>Lucien silmät kääntyivät nyt äitiin ja sitä mukaa kuin tämä puhui, +laajenivat lapsiparan viattomat silmät kauhusta, ne ilmaisivat mitä +katkerinta kipua, sellaista lapsen sielun tuskaa, jota tuntee, kun +kunnioitus ja hellyys äitiä kohtaan on saanut surman iskun.</p> + +<p>Nyt tuli Séguin sisään Santerren ja Mathieun kanssa. Kun Valentine teki +selvää asioista ja vetosi Séguinin isälliseen arvokkaisuuteen, hymyili +tämä vaan, aivankuin olisi tahtonut sanoa: "Entä sitten? Sinä, rakas +ystäväni, olet kasvattanut heidät niin huonosti, että heillä nyt on noin +tyhmiä oikkuja." Kun äiti oli lopettanut, kääntyi Séguin lääkäriin, joka +liikkeellä ilmaisi olevansa voimaton, sillä tyttö ei tahtonut antaa +tutkia itseään. Silloin teki Santerre yrityksen lyödä asia leikiksi, +jotta päästäisiin tästä pulasta.</p> + +<p>"Onko kaikki totta, mitä mammasi on kertonut, rakas Lucieni? Ei, ei, hän +erehtyy, eikö totta? Sinä olet hyvin, hyvin kiltti ja tottelevainen. Kas +niin, nyt annan minä sinulle suutelon, ja sitten on kaikki hyvin taas. +Minä puhun sinun puolestasi papallesi ja mammallesi, he kyllä antavat +sinulle anteeksi."</p> + +<p>Hän läheni nauraen tyttöä kasvot eteenpäin kumarrettuina. Mutta kun +Lucie näki nuo miehen kasvot, nuo suuret loistavat silmät ja partaan +puoleksi peittyneen lihavan suun, tuli hän ihan mielettömäksi kauhusta.</p> + +<p>"Älkää tulko tänne, minä en tahdo ... ei, älkää suudelko minua ... <i>te</i> +ette saa suudella minua!"</p> + +<p>Santerre ei ollut häntä kuulevinaankaan, hän oli vaan leikillisesti +kietovinaan kätensä tytön ympärille.</p> + +<p>"Miksi en minä saisi suudella sinua, Lucette? Minähän suutelen sinua +joka päivä."</p> + +<p>"Ei, minä en tahdo ... päästäkää minut, olkaa armelias! Ei, ei, te ette +saa, ei koskaan enään!"</p> + +<p>Ja kun Santerre tahtoi kuitenkin saada tahtonsa perille Lucien +vastalauseista huolimatta, nousi tyttö istualleen vuoteessansa, +heittäytyi sitten takaperin ja vältti siten Santerren suuta, aivankuin +se olisi ollut tulikuumasta raudasta tehty.</p> + +<p>Ja kun hän tunsi, että Santerre kuitenkin tulisi suutelemaan häntä, +alkoi hän kertoella siitä häpeällisestä salaisuudesta, joka aamusta +alkaen oli jäätänyt häntä, ryöstänyt häneltä puhelahjan ja vienyt kaiken +halun elämään.</p> + +<p>"Älkää suudelko minua! Ei koskaan, ei koskaan enään! Minä näin teidän +eilen illalla pienessä salongissa yhdessä mamman kanssa... +Saastaisuutta! Saastaisuutta!"</p> + +<p>Santerre kalpeni ja vetäytyi taaksepäin. Tuntui siltä kuin nyt syntynyt +hiljaisuus olisi levittänyt kuoleman kylmyyttä huoneesen. Kaikki olivat +hämmästyksissään ja odottivat, ei kukaan yrittänytkään estää tyttöä +lausumasta noita välttämättömiä ja musertavia sanoja.</p> + +<p>Lucie jatkoi epätoivoisena ja mieletönnä:</p> + +<p>"Nono tuli noutamaan minua juuri kuin minä olin nukkumaisillani, ja +sanoi näyttävänsä minulle jotakin hauskaa. Hän on lävistänyt suuren +reijän oveen, ja siitä hän huvikseen katselee iltasin. Minä luulin, että +Gaston tekee jotakin tyhmyyksiä Andréelle, ja minä seurasin häntä +varpaillani ja olin vaan paitasillani. Mutta mitä minä näin, mitä minä +näin ... oi, minä olen niin onneton, viekää minut luostariin, viekää +minut luostariin!"</p> + +<p>Hän heittäytyi taas pitkälleen vuoteessaan, veti peitteen kasvojensakin +eteen, aivankuin olisi tahtonut hautautua sen sisään, kääntyi seinään +päin eikä tahtonut kuulla eikä nähdä mitään enään. Ja kun ne pitkät +vavahdukset, jotka vielä liikuttivat hänen ruumistaan, loppuivat, näytti +hän kuolleelta.</p> + +<p>Kuultuaan tämän julkisen paljastuksen sellaisesta suusta, oli veri +noussut Séguinin päähän, ja hänet valtasi taas sama raaka +mustasukkaisuus, joka sai hänen väliin ajattelemaan murhaa. Hän oli jo +kääntynyt Valentineä kohden niin uhkaavan näköisenä, että Mathieu +valmistautui käymään heidän väliinsä. Mutta hän sai sitten itsensä heti +hillityksi, ja hän hymyili pilkallisesti nähdessään Noran seisovan +vuoteen jalkapuolessa hieman kalpeana ja kummastuneena siitä, että lapsi +oli tohtinut kertoa tapahtumasta, mutta yhä vaan itseensä luottavana ja +julkeana. Ainoastaan Valentine tohti ilmaista suuttumuksensa ja inhonsa, +ja hänen äänessään kajahteli vielä hieman vanhan Vaugeladen suvun +ylpeys.</p> + +<p>Hän meni kotiopettajattaren luo ja sanoi tälle vasten kasvoja:</p> + +<p>"Teidän käytöksenne on inhoittavaa. Pahin portto saastaisimmassa +bordellissa ei olisi voinut saada päähänsä niin häpeällistä ajatusta, +niin tyhmää ja niin halpamaista, että hän saastuttaisi lapsen mielen, +hävittäisi kaiken kunnioituksen, kaiken hellyyden äidin ja tyttären +väliltä. Te olette joko hullu tai viheliäisin olento maailmassa. Menkää +matkaanne, minä ajan teidät pois talosta."</p> + +<p>Séguin, joka ei vielä ollut avannut suutaan, suvaitsi nyt vasta ryhtyä +asiaan ja esiintyä isäntänä.</p> + +<p>"Ei, anteeksi, rakas ystäväni, minä en tahdo, että Nora jättää meidät. +Älkäämme me kääntäkö taloa ylösalaisin ja muuttako tapojamme, joihin +olemme tottuneet, joka kerta kuin hupsumainen Lucie näkee yöllä +mielettömiä unia. Antakaa hänelle lakseeraavaa lääkettä, tohtori, ja +sitten hyvä vesisuihku päälle. Mutta ennen kaikkea, ei enään mitään +näkyjä, ei mitään hulluja juttuja, taikka minä suutun."</p> + +<p>Kun Mathieu taas tuli kadulle tohtorin kanssa, joka oli Lucielle +määrännyt jotakin hermoja viihdyttävää lääkettä, kättelivät he pitkään +ja sanaakaan sanomatta toisiaan. Astuissaan vaunuihinsa sanoi Boutan:</p> + +<p>"Onko kaikki valmista nyt? Siinä on nyt se onnettomuus, jota minä olen +odottanut! Yhteiskunta kuolee vihasta säännölliseen ja terveelliseen +elämään. Mitä inhoittavimmat kauheudet jouduttavat sen lopullista +perikatoa, kaksitoista vuotiaat tytöt tulevat hysteerisiksi, ja ennen +aikaansa valtaa heidät inho kaikkea hedelmällisyyttä vastaan ja he +ikävöivät lihansa kuolettamista varten luostariin! Niin, kyllä tämä on +kaunista ... nuo viheliäiset ihmiset tahtovat välttämättömästi tehdä +lopun maailmasta!" —</p> + +<p>Mutta Chantebledissä Mathieu ja Marianne yhä loivat, laskivat perustusta +ja synnyttivät. Niinä kahtena vuotena, jotka nyt olivat kuluneet, olivat +he taaskin voittaneet elämän ikuisessa taistelussa kuolemaa vastaan, ja +kiitos siitä perheen lisääntymiselle ja hedelmälliselle maalle, joka oli +koko heidän elämänsä, heidän ilonsa ja heidän voimansa. Jumalallinen +intohimo puhalsi heihin kuin hehkuva tuuli ja teki heidät +hedelmällisiksi, antoi heille voimaa rakastamaan, olemaan hyviä ja +terveitä, ja heidän tarmonsa sai aikaan muun, heidän työvoimansa, tuo +tyyni kestävyys välttämättömyyksissä, maailmaa luovassa ja maailmaa +järjestävässä työssä. Mutta näinä kahtena vuotena eivät he saaneet +voittoa ilman taisteluja. Mitä enemmän maatila kasvoi, sitä suuremman +pääoman vaati se. Ne velat, joita heidän alussa oli tekeminen, olivat +nyt kuitenkin maksetut. Kaiken puuhan etupäässä oli patriarka, jonka +tarkoitus oli panna perheensä tulevaisuus maaomaisuuden perustukselle, +niin ett'ei hänellä olisi muita apulaisia tai yhtiömiehiä kuin omat +lapsensa. Jokaiselle heistä hankki hän oman maakappaleen; hän antoi +pienelle kansalleen isänmaan. Vastaisuudessa tuli kaikkein juuret — +kaikki, mitkä kiinnittävät ja ottavat ravintoa — olemaan siellä, vaikka +useat hajaantuisivatkin, menisivät maailmaan, eri yhteiskunnallisiin +asemiin. Ja kuinka suuri laajennus olikaan tuo viimeinen alue suomaata, +joka teki mahdolliseksi koko ylängön viljelemisen, enemmän kuin sata +hehtaaria! Jos vieläkin lapsi syntyisi, olisi hänelläkin osansa, viljaa +kasvaisi heidän jokapäiväiseksi leiväkseen. Ja kun työt oli loppuun +suoritettu, viimeiset vesistöt kanavoidut, maa kesytetty ja kynnetty, +näytti kaikki seuraavana keväänä ihmeelliseltä, koko tuo laaja maa-alue +oli vihreä ja lupasi hyvän sadon. Siinä oli korvaus kaikista ensimäisen +vaivalloisen ajan kyynelistä ja murheista.</p> + +<p>Marianne ei ollut ainoastaan kunnon emäntä, joka hoiti kirjanpitoa ja +sisällisiä asioita. Hän oli yhä vielä rakastettu ja rakastettava +puoliso, äiti, joka synnytettyään lapsen maailmaan ja imetettyään sen +täydellisesti valmiiksi tuli sen opettajattareksi ja kasvattajaksi, +antoi sille intelligensinsä ja sydämensä. Marianne, joka oli niin viisas +ja ilomielinen, piti kunnian asianaan saada lapsensa tottelemaan oman +lempeytensä ja rakastettavaisuutensa avulla. Siihen vaadittiin +ainoastaan, että lapset pitivät hänestä, ja häntä toteltiin ja +kunnioitettiin, koska hän oli kaunis, hyvä ja rakastettu. Eikä hänen +tehtävänsä ollutkaan helppo. Samoin kuin muissakin asioissa menetteli +hän tässäkin hyvin järjellisesti, käytti vanhempia nuorempain +kaitsijoina, antoi jokaiselle määrätyn osansa lempeästä vallasta, +suoriutui voittaen pahimmistakin vaikeuksista antamalla totuuden ja +oikeuden vallita kaikkialla. Vanhimmat lapset, Blaise ja Denis, jotka jo +olivat kuudentoista vuotiaita, ja lähes neljäntoista vuotias Ambroise +olivat hieman eronneet hänestä, he olivat nyt enimmäkseen isän kanssa. +Mutta nuo viisi muuta lasta muodostivat yhä vielä lauman hänen +ympärilleen, uusi lapsi korvasi aina sen, joka oli lentänyt pois, kun +siivet olivat kasvaneet.</p> + +<p>Ja kun Marianne näitten kahden vuoden kuluttua synnytti yhdeksännen +lapsensa, oli tämä taaskin tyttö, Madeleine. Synnytys tapahtui helposti, +mutta kymmenen kuukautta sitä ennen oli hän liikanaisen työn tähden +saanut keskosen. Ja kun Mathieu näki hänen siinä hymyilevänä, pieni, +rakas Madeleine sylissään, suuteli hän kiihkeästi vaimoaan; taaskin oli +heillä riemun hetki kaikkien surujen jälkeen.</p> + +<p>Ja yhä vaan laajeni tuo suuri ja hyvä työ, hedelmällisyyden työ, maan ja +naisen avulla, voittaen kuoleman, luoden elinehtoja jokaiselle uudelle +lapselle, synnyttäen alituiseen yhä enemmän elämää, enemmän toivoa.</p> + +<hr class="chapter" /> + + + + +<h3>IV</h3> + + +<p>Kului kaksi vuotta. Ja näitten kahden vuoden kuluessa saivat Mathieu ja +Marianne vielä lapsen, tyttären. Samalla kertaa kuin perhe lisääntyi, +kasvoi myöskin Chantebled, tällä kertaa kaikilla tähän asti ostetuilla +metsäpalstoilla ylämaan itäpuolella, aina kaukaiseen Mareuiliin ja +Lillebonneen asti. Nyt oli koko pohjoinen osa tästä maatilasta ostettu, +verkko teitä yhdisti lähes kaksi sataa hehtaaria metsää, jonka sisässä +oli aukeita, avaroita alueita. Nämät puitten aitaamat, luonnolliset +laidunmaat, joille tuli vettä läheisistä lähteistä, tekivät +mahdolliseksi karjan lisäämisen kolminkertaiseksi ja ryhtymisen +suurempaan karjanhoitoon. Se oli elämän vastustamatonta valloitusretkeä, +hedelmällisyys leveni päivänpaisteessa, työ loi ehtimiseen uutta +vastuksista ja suruista huolimatta, korvasi vahingot, vuodatti +alituisesti maailman suoniin enemmän voimaa, terveyttä ja iloa.</p> + +<p>Aina siitä asti kuin Fromentit olivat muuttuneet valloittajiksi, +perustelivat pientä kuningaskuntaansa ja loivat itselleen vakavinta +kaikista rikkauksista, maaomaisuutta, eivät Beauchênet enään tehneet +pilaa heidän hullumaisesta aatteestaan muuttaa maaseudulle ja ruveta +maanviljelyksen harrastajiksi, vaan he kohtelivat heitä nyt kuin +rikkaita sukulaisia ja kävivät väliin heitä tervehtimässä; he näyttivät +silloin ihailevan tätä suurta toimeliasta talonpoikaistaloa meluavine +hyvinvointineen.</p> + +<p>Eräänä kertana taas täällä käydessään tapasi Constance vanhan +koulukumppaninsa, rouva Angelinin, joka muuten ei ollut koskaan oikein +poistunut hänen näköpiiristään. Tämä nuori pari, joka kymmenen vuotta +sitten oli rakkauksineen kuljeskellut kaikilla Janvillen yksinäisillä +poluilla ja vaihtanut ahnaita suuteloita jokaisen pensaan takana, oli +vihdoin ostanut itselleen pienen talon kylän ulkopuolelta, ja siellä +viettivät he joka vuosi vuoden kauniimman ajan. Mutta he eivät enään +olleet yhtä lempeän suruttomia kuin ennen; rouva Angelin oli lähes +kolmenkymmenen kuuden, he olivat pysyneet kiinni vanhassa lupauksessaan, +että kun rouva tulee kolmenkymmenen vuotiaaksi, lakkaavat he käyttämästä +ehkäisykeinojaan ja niinä kuutena vuotena, joina he nyt olivat +odotelleet lasta, ei tämä lapsi tahtonutkaan syntyä. Vaikka he kuinkakin +sydämellisesti sitä toivoivat, olivat heidän syleilynsä kuitenkin +hedelmättömiä; näytti siltä kuin hedelmättömyys olisi ollut seurauksena +heidän pitkällisestä, itsekkäästä nautinnonhimostaan. Yhä kasvava +surumielisyys sai talossa vallan: mies, tuo kaunis musketööri, oli jo +harmahtava, ja hänen näkönsä oli heikontunut niin, että hän tuskin näki +maalata viuhkojaan; vaimo, joka ennen oli nauranut niin iloisesti, oli +nyt kauhuissaan tuon uhkaavan sokeuden tähden, ja se hiljaisuus ja +synkkä varjo, joka vähitellen levisi taloon, jääti häntä.</p> + +<p>Nyt kun tuttavuus oli uusittu, meni rouva Angelin väliin käydessään +asioilla Pariisissa kello neljän aikaan juomaan kupin teetä Constancen +luokse, ja siellä odotti hän Janvilleen menevän junan lähtöä. Kun he +eräänä päivänä olivat kahdestaan, purskahti rouva Angelin itkemään ja +uskoi Constancelle kaikki heidän surunsa.</p> + +<p>"Ah, rakas ystäväni, te ette voi aavistaakaan, miten me kärsimme. Se, +jolla on lapsi, ei voi ymmärtääkään millaisessa tuskassa ovat +lapsettomat puolisot siitä syystä, että he niin sydämestään haluaisivat +lasta. Minun miesparkani pitää vielä minusta, mutta minä näen sen kyllä, +että hän on vakuutettuna siitä, että se on minun vikani, ja se koskee +niin minun sydämeeni, että minä voin tuntikaudet istua ja itkeä. Minunko +vikani! Kukahan tohtii koskaan sanoa, kenen vika se on, miehen vaiko +naisen? Mutta sitä minä en koskaan sano hänelle, sillä silloin tulisi +hän aivan hurjaksi. Näkisittepä vaan, miten yksinäisinä me molemmat +olemme autiossa kodissamme, varsinkin siitä asti kuin hänen näkönsä +heikontuminen on alkanut vaikuttaa hänen luonteesensa. Oh, me antaisimme +kaiken veremme, jos meillä vaan olisi lapsi, joka meluaisi ja pitäisi +sydämemme lämpimänä nyt, kun elämä meissä ja meidän ympäristössämme on +jäykistynyt."</p> + +<p>Constance katseli häntä kummastuneena.</p> + +<p>"Mitä minä kuulen, rakas ystäväni, ettekö te voi saada lasta, te, joka +tuskin olette vielä kolmenkymmenen kuuden vanha? Minä olen aina luullut, +että lapsen voi saada milloin tahansa, kun vaan on terve ja voimakas +niinkuin te. Muuten, onhan tuollaista vastaan keinoja, niitähän on aina +ilmoituksia sanomalehdissä..."</p> + +<p>Rouva Angelin alkoi taaskin katkerasti itkeä.</p> + +<p>"Tehän pakoitatte minun puhumaan kaikki. Minä olen, sen pahempi, ollut +kolme vuotta erityisen käsittelyn alaisena; puolen vuotta olen minä +luottanut erääseen kätilöön Miromesnilkadun varrella, ja se, että te +saatte niin usein tavata minua näin kesällä, se on siitä syystä, että +minä käyn tuon kätilön luona. Hänellä on aina lupauksia, mutta niistä ei +sen valmiimpaa tule. Tänään oli hän avomielisempi ja näkyi menettäneen +toivonsa, ja sentähden minä en voinut pidättää kyyneleitäni. Antakaa +minulle anteeksi!"</p> + +<p>Ja sitten jatkoi hän kiihkoissaan kädet ristissä:</p> + +<p>"Jumalani, ajatelkaa että on olemassa onnellisiakin naisia, naisia, +joilla on niin monta lasta kuin he vaan itse haluavat ... teidän +sukulaisellanne rouva Fromentilla esimerkiksi! Ja kuinka hänestä on +tehty pilaa ja häntä moitittu, minä itse en suinkaan vähimmin! Mutta nyt +pyydän minä häneltä sitä anteeksi, se on lopultakin kaunista ja +suurenmoista tuo ainainen lasten synnyttäminen maailmaan, tyynesti ja +ylpeästi. Minä kadehdin häntä siihen määrään, että tahtoisin mennä +varastamaan yhden hänen lapsistaan, jotka nousevat idulle hänestä yhtä +luonnollisesti kuin hedelmä voimakkaasta puusta. Jumalani, onko tämä +sentähden, että me olemme odottaneet liian kauvan? Onko se meidän +molempain vika, että me olemme antaneet oksan kuivettua estämällä sen +kantamasta hedelmää vuoden mahla-aikana?"</p> + +<p>Constance muuttui vakavaksi ja pudisti päätään kuullessaan Mariannen +nimen. Hän ei vieläkään hyväksynyt Mariannea hänen monien, häpeällisten +raskauksiensa tähden, joita vielä varmaankin seuraisi katumus.</p> + +<p>"Ei, ei, rakas ystäväni, älkää menkö päinvastaiseen liiallisuuteen. +Lapsi, niin, varmaankaan ei ole ainoatakaan naista, joka ei toivoisi +lasta. Mutta tuollainen lauma ... ei, ei, se on häpeällistä, se on +hullutusta. Nyt, kun Marianne on rikas, voi hän luonnollisesti vastata, +että hänellä on oikeus olla siitä välittämättä. Minä myönnän, että se on +jonkunlainen puolustus. Mutta minä pidän kuitenkin joka tapauksessa +kiinni mielipiteestäni, ja saattepa nähdä, että Marianne jonakin päivänä +saa hirmuisen rangaistuksen."</p> + +<p>Mutta kun rouva Angelin oli mennyt, ei Constance voinut olla +ajattelematta sitä, mitä hän oli puhunut. Hän kummasteli sitä, että +heidän ijällään ei voinut saada lasta, vaikka he sitä halusivat. Ja +mistä tuli se kylmä väre, jonka Constance nyt tunsi kulkevan läpi +ruumiinsa? Mikä tulevaisuuden aavistus se oli, joka oli saanut hänen +sydämensä arimmat kielet väräjämään? Se oli ainoastaan hämärä, muodon +vaisto, eikä hän olisi sitä huomannutkaan, ell'ei hän kerta ennenkin +olisi tuntenut omituista tuskaa siitä, ett'ei hänellä ole toista poikaa, +nimittäin sinä päivänä, jolloin onneton Morange oli jäänyt tyttärensä +surullisen kuoleman kautta yksinään maailmaan. Siitä asti oli Morange +elänyt jonkinlaista unielämää ja hänen aikansa kului kaikki virkansa +täsmälliseen täyttämiseen. Hän ei puhunut juuri koskaan; hyvin +säännöllisesti ja hiljaisena oli hän palannut takaisin kassanhoitajan +tehtäviin; hän oli hyvin keskinkertainen ihminen, jonka kohtalona on +alituiseen seista samassa paikassa, eikä hän koskaan pääsisi pois +konetehtaalta, jossa hänen palkkansa nyt nousi kahdeksaan tuhanteen +frankiin. Tuskin tiedettiinkään, mihin hän käytti tuon summan, joka oli +hyvin suuri noin yksinäiselle, säännölliseen ja vaatimattomaan elämään +tottuneelle miehelle, jolla ei ollut muuta ylellisyyttä kuin hänen hyvin +avara asuntonsa, jonne hän itsepintaisesti sulkeutui ja eli luokse +pääsemättömässä yksinäisyydessään. Tämän miehen lohduttamaton suru se +juuri oli tehnyt Constanceen niin syvän vaikutuksen, että hän oli +ensimäisinä päivinä itkenyt Morangen kovaa kohtaloa, hän, jolta muuten +eivät kyyneleet helposti vuotaneet. Constance tuli varmaankin +tietämättään vertailleeksi itseään häneen, ajatus toisesta lapsesta, +joka hänellä lienee ollut ennenkin, sukelsi nyt esiin tänä liikutuksen +hetkenä, jolloin hänen äidinsydämensä vapisi synkistä aavistuksista, +jollaisia hän ei ennen ollut kokenut. Hänen poikansa Maurice oli +kasvamisajallaan ollut heikko, mutta nyt hän oli kaunis yhdeksäntoista +vuotias nuorukainen, yhä kalpea, mutta vahvan näköinen; hän oli +äskettäin suorittanut sangen hyvällä menestyksellä ylioppilastutkinnon, +hän auttoi nyt jo isäänsä liikkeen hoidossa, ja hänen äitinsä, joka +jumaloitsi häntä, ei ollut koskaan ennen toivonut hänestä niin paljon +kuin nyt, sillä hän näki mielikuvituksissaan poikansa liikkeen +päämiehenä, joka yhä suurentaisi perheen rikkautta ja tulisi kuninkaaksi +rahan ja vallan maailmassa.</p> + +<p>Constancen rakkaus poikaansa, tulevaisuuden sankariin, kasvoi varsinkin +siitä lähtien kuin pojan isä vajosi päivä päivältä yhä syvemmälle ja +tuli vaimonsa inhon ja halveksumisen esineeksi. Siinä oli täydellisesti +loogillinen turmelukseen vajoaminen, jota Constance ei kyennyt estämään, +vaan jota hän päinvastoin edisti. Beauchêne oli neljänkymmenen kahden +vuotias, hän joi liiaksi, söi liiaksi, poltti tupakkaa liiaksi. Hän +lihoi ja pöhöttyi, huulet olivat veltot ja silmälaudat raskaat, ei +huolehtinut ulkoasustaan niinkuin ennen ja alentui alhaiseen pilantekoon +ja nauraa hohotti raakojen ihmisten tavalla. Mutta erittäinkin kotinsa +ulkopuolella käyttäytyi hän halpamaisesti; siellä antautui hän roskaväen +hurjisteluihin, joihin hänellä aina oli ollut halua. Nyt kun hänestä +kotona ei paljoakaan välitetty, haki hän korvausta mitä julkeimpain +katutyttöjen seurasta. Hän katosi kotoaan, oli poissa koko öitä, +valehteli sitten kömpelösti tai ei edes välittänyt ryhtyä siihenkään +vaivaan. Miten olisi Constance voinut vastustaa tätä, hän, joka +ainoastaan harvoin voi antautua ottamaan vastaan miehensä vastenmielisiä +hyväilyjä, ja tähänkin alistui hän ainoastaan siitä syystä, ett'ei ero +heidän välillään tulisi täydelliseksi. Hän tunsi itsensä voimattomaksi +ja hän antoi miehelleen vihdoin täyden vapauden, vaikka hän tiesikin +erittäin hyvin miehensä raaoista huvitteluista. Ja pahinta Constancen +mielestä oli tuo henkinen ja ruumiillinen rappeutuminen, joka ilmeni +tuossa vahvassa miehessä epäsiveellisen elämän seurauksena ja jätti +jälkiään liikkeeseenkin, joka myöskin oli rappeutumassa. Entinen +työteliäs, tarmokas ja kestävä isäntä tuli hitaaksi, menetti aistinsa +edullisten kauppain tekoon eikä hänellä ollut enään voimia suuriin +yrityksiin. Hän makasi aamut sängyssään, jätti kolme neljä päivää +perätysten käymättä tehtaassa, antoi epäjärjestyksen ja +huolimattomuuden kasvaa siihen määrään, että ennen niin iloisilta +näyttäneet kirjat osoittivat nyt joka vuosi tulojen vähenemistä. +Tällainen oli tuon itsekkään, nautintoja rakastavan miehen loppu, +miehen, joka aina oli puolustanut sitä mielipidettä, että raha, toisten +työn kautta kymmenkertaiseksi kasvanut pääoma, oli ainoa valta, jota +ansaitsi tavoitella, mutta joka valta nyt oikeutetulla ironialla saattoi +liika suurien rahojen ja nautintojen avulla miehensä vitkalleen +lähestyvään perikatoon ja ruumiillisen veltostumisen tilaan.</p> + +<p>Ja vielä oli Constancea kohtaava viimeinen isku, joka saattoi hänen +inhoomaan miestään. Eräs nimetön kirje, erään palveluksesta eroitetun +palvelijan halpamaisen kostonhimon hedelmä, ilmaisi hänelle Beauchênen +rakkausjutun Norinen kanssa, tehdasnaisen, joka oli tullut Beauchênesta +raskaaksi ja synnyttänyt sitten salaisuudessa pojan, joka heti oli +kadonnut tietämättömiin. Vaikka tästä oli jo kulunut kymmenen vuotta, ei +Constance voinut ajatellakaan tätä likaista asiaa ilman että koko hänen +sisällinen ihmisensä nousi sitä vastaan. Mihin tämä lapsi oli pantu? +Elikö se vielä? Ja jos, niin millaisessa rikkaläjässä? Constance oli +hyvin kuohuissaan tästä kohtalon sallimasta äiteydestä, jonka miehensä +oli varastanut häneltä itseltä ja jota hän hämmästyksekseen tunsi +kadehtivansa, sillä olihan hän itsekin itsepintaisesti kieltäytynyt +siitä. Hänestä tuntui, että mitä enemmän vastenmielisyys ja inho eroitti +häntä miehestään, sitä enemmän kasvoi hänessä äidin sydän, johon +yhdistyi mustasukkainen hellyyden tunne, rakkauden leimuava rovio, +kieltäytymistä ja kiihkoa, joita hän ei koskaan ollut puolisona +tuntenut. Hän omisti nyt koko elämänsä rakkaalle Mauricelleen, hän teki +pojan jumalakseen, uhrasi hänen tähtensä oikeutetun vihansakin. Hän oli +päättänyt, että poika ei saa kärsiä isänsä kunnottomuuden tähden, ja +poika oli suurena syynä siihen ylhäiseen käytöstapaan, jota äiti +erinomaisella mielenlujuudella noudatti; hän näytti olevan tietämätön +kaikesta, ei koskaan moittinut miestään ja oli maailman silmissä tätä +kohtaan sama kunnioitettava vaimo kuin ennenkin. Vieläpä ollessaan +kahdenkesken miehensä kanssa vaikeni hän ja vältteli selvittelyjä ja +riitoja. Tämä porvarillisesti siveellinen ja kunniallinen nainen ei +ajatellutkaan rakastajaa eikä kostoa, vaan päinvastoin viha miehensä +hurjisteluihin näytti kiinnittäneen hänen yhä lujemmin kotilieden +ääreen, jossa hän turvautui poikaansa ja tuli tämän kautta suojelluksi +yhtä paljon kuin ankarain periaatteittensakin kautta. Loukattuna, +salaten vastenmielisyytensä ja inhonsa odotti hän poikansa iloista +tulevaisuutta: hän olisi puhdistava ja pelastava talon. Äidillä oli +palava usko hänen voimaansa, ja hän hämmästyi ja tuli aivan +levottomaksi, kun tuo ihmeellinen, selittämätön vapistus väliin kulki +äkkiä läpi koko hänen ruumiinsa ja sai aikaan ikäänkuin omantunnon +vaivoja vanhain rikosten tähden, joita hän ei muistanut.</p> + +<p>Se oli Constance, joka taaskin otti puheeksi ne asiat, joista rouva +Angelin oli kertonut. Hän näytti hyvin uteliaalta ja osanottavaiselta. +Kun tämä hedelmätön naisparka, joka kärsi siitä, että hänellä ei ollut +lasta, tunnusti, että jokainen käynti kätilön luona oli vaan uusi +pettymys, niin näytti Constance tahtovan lohduttaa häntä ja teki hänelle +erään ehdotuksen.</p> + +<p>"Sallitteko te, rakas ystäväni, minun tulla jonakin päivänä teidän +mukananne? Hän voi ehkä sanoa minulle sen, mitä hän ei tohdi sanoa +teille."</p> + +<p>Rouva Angelin teki hämmästyneenä hitaan ja kieltävän liikkeen.</p> + +<p>"Mitä hyötyä siitä olisi? Te ette saa tietää enemmän kuin minäkään. +Minusta olisi ikävää, jos te turhaan kuluttaisitte aikaanne."</p> + +<p>"Eikö mitä! Te saatte täydellisesti määrätä minun aikani, kun on +kysymyksessä näin vakava asia. Enkä minä kielläkään, että olen hieman +halukas keskustelemaan tuon kätilön kanssa; tehän olette kertoneet +minulle niin merkillisiä asioita..."</p> + +<p>He päättivät vihdoin mennä yhdessä ja määräsivät tätä tarkoitusta +varten ensi tuorstain iltapäivän. Silloin lähtevät he yhdessä rouva +Bourdieun luokse Miromesnilkadun varrelle.</p> + +<p>Samana tuorstaina oli Mathieu matkustanut Pariisiin katsomaan Beauchênen +luokse erästä puimakonetta. Kulkiessaan kello kahden aikaan Boëtiekatua +pitkin, kohtasi hän Cécile Moineaudin, joka kantoi pientä pakettia. +Cécile oli kahdennellakymmenennellä ensimäisellä ikävuodellaan ja vielä +laiha, kalpea ja voimaton leikkauksen jälkeen, mutta hänellä ei enään +ollut tuskia. Aina siitä asti kuin hän oli ollut muutamia kuukausia +heidän luonaan maalla, tunsi Mathieu myötätuntoisuutta häntä kohtaan, ja +tämä myötätuntoisuus oli yhä kasvanut siitä lämpimästä säälistä, jota +hän oli tuntenut nähdessään Cécilen epätoivon siitä syystä, ett'ei hän +koskaan voi tulla äidiksi. Kun Cécile oli päässyt pois sairashuoneesta, +otti Mathieu turvatakseen häntä ja hankki hänelle keveää työtä eräältä +tehtailijalta, jonka hän tunsi. Cécile sai liisteröidä kartonkeja, ainoa +työ, jota hän voi tehdä aina väsyvillä käsillään. Kun hän ei enään ollut +nainen, näytti hän lapselta, joka oli pysähtynyt kasvussaan. Hän voi +ansaita kartonkityöllään aina kahteen frankiin asti päivässä. Koska +hänellä oli hyvin vaikea olo kotonaan vanhempainsa luona ja hänen joka +ilta täytyi antaa neljäkymmentä soutaan heille, halusi hän nyt omaa +kotia ja uneksi voivansa säästää niin paljon, että voi vuokrata kamarin, +jossa hän voisi olla rauhassa ja päästä epäystävällisestä kohtelusta. +Mathieu oli päättänyt hämmästyttää häntä jonakin päivänä antamalla +hänelle sen pienen rahasumman, jota hän tarvitsi.</p> + +<p>"Mihin te menette?" kysyi Mathieu.</p> + +<p>Hän hämmästyi hieman ja vastasi sitten vältellen:</p> + +<p>"Minulla on asiaa Miromesnilkadun varrelle."</p> + +<p>Mutta sitten tuli hän ajatelleeksi, miten hyvä ja auttavainen Mathieu +oli ollut, ja hän puhui kaikki. Norine parka oli äskettäin saanut +kolmannen lapsensa rouva Bourdieun luona. Se oli taaskin surullinen +juttu. Eräs herra oli elättänyt häntä ja vuokrannut hänelle hienon +huoneen, sekä ostanut siihen Norinelle omat huonekalut, mutta kun tämä +herra sitten oli hylännyt hänet, oli hänen täytynyt myydä omaisuutensa, +ja niitten viimeisten kahdensadan frankin avulla, jotka hänellä oli +vielä jälellä, oli hän mennyt täysihoitoon rouva Bourdieun luokse, sillä +hän pelkäsi lapsenpäästölaitosta, ja siellä oli hän nyt synnyttänyt +lapsensa. Mutta kun hänen nyt taas piti jättää kätilö, oli hän aivan +turvatonna. Se ei ollut ollenkaan hauskaa, kun hän jo oli lähes +kolmenkymmenen yhden vanha.</p> + +<p>"Hän ei ole koskaan ollut paha minulle", jatkoi Cécile. "Minä olen +käynyt väliin häntä tervehtimässä, sillä minä olen niin pahoillani hänen +tähtensä. Tänään vien minä hänelle vähän suklaata. Oh, ette voi +ajatellakaan, miten kaunis hänen pieni poikansa on!"</p> + +<p>Hänen silmänsä loistivat, ja koko hänen pienet, kalpeat kasvonsa +loistivat hellyydestä. Oli oikein ihmeellistä, että leikkausveitsi oli +tehnyt tämän Grenellen korttelista olevan katulapsen hienosti +tunteelliseksi ihmiseksi, neitseelliseksi lapseksi, jossa sykki äidin +sydän, ja niin hennoksi, että hän tuntui voivan musertua pienimmästäkin +äänestä, joka oli liian voimakas. Näytti siltä kuin äidillinen vaisto +olisi kehittynyt hänessä korkeimpaan määräänsä siitä asti kuin hän itse +ei enään voinut tulla äidiksi.</p> + +<p>"Mutta onnetonta on, että Norine tahtoo päästä hänestäkin niinkuin +kahdesta edellisestä lapsestaankin! Tämä poika on kuitenkin huutanut +niin paljon, että Norinen täytyi lopultakin antaa hänelle rintaa. Mutta +sen on hän vaan tehnyt tilapäisesti, sanoo hän, sillä hän ei voi nähdä +poikansa kuolevan nälkään. Minusta on se liikuttavaa, että vaikka +ihminen kerran on äiti, ei hän tahdo pitää lastansa. Ja minä olin +suunnitellut kaikki niin hyvin. Niinkuin tiedätte, aijon minä muuttaa +pois vanhempaini luota. Minä vuokraisin jotenkin suuren huoneen, +ottaisin sisareni ja hänen poikansa luokseni ja opettaisin sisareni +leikkaamaan ja liisteröimään kartonkeja; silloin eläisimme me +onnellisina me kaikki kolme. Ajatelkaahan, miten iloisesti me tekisimme +työtä tietäessämme, että olemme vapaat ja että meitä ei pakoiteta +tekoihin, jotka ovat meille vastenmielisiä!"</p> + +<p>"No, eikö Norine ollut suostuvainen?" kysyi Mathieu.</p> + +<p>"Hän sanoi minulle, että minä olen hullu, ja siinä hän lienee +oikeassakin, sillä eihän minulla ole soutakaan, millä vuokraisin +huoneen. Oh, jospa vaan tietäisitte, miten se minun mieltäni pahoittaa!"</p> + +<p>Mathieu taisteli liikutustaan vastaan ja sanoi tyynesti:</p> + +<p>"Yhden huoneenhan nyt aina voi vuokrata. Te kyllä kohtaatte jonkun +ystävän, joka teitä auttaa. Mutta sitä minä epäilen, että voitte saada +sisarenne pitämään lapsensa; minä tunnen hänen mielipiteensä siinä +asiassa. Sehän olisi oikein ihmetyö, jos onnistuisitte."</p> + +<p>Cécile katseli kiinteästi Mathieutä. Hän se oli ystävä. Täyttyisikö +Cécilen unelma? Vihdoin rohkaisi hän itsensä ja sanoi:</p> + +<p>"Ah, te olette niin hyvä meitä kohtaan ... jos te tahtoisitte tehdä +minulle sen suuren ilon ja tulla minun kanssani Norinen luokse. Te yksin +voitte puhella hänen kanssaan ja saada hänen mielensä kääntymään. Mutta +kulkekaamme hitaasti, sillä minä olen niin iloinen, että voin tuskin +hengittää!"</p> + +<p>Mathieu oli alkanut astella hänen rinnallaan, he kääntyivät +Miromesnilkadulle, ja Mathieunkin sydän tykytti heidän mennessään +kätilön portaita ylös. Jo kymmenen vuotta! Kaikki, mitä Mathieu oli +saanut nähdä täällä, muisti hän nyt niin selvästi kuin olisi ollut +täällä eilen, sillä talo ei ollut muuttunut, ja hän oli tuntevinaan +samat rasvapilkutkin seinissä ja portaissa.</p> + +<p>Tuolla toisen kerroksen huoneessa sai Mathieu vielä selvemmin sen +vaikutuksen, että hän oli käynyt täällä eilen. Huone oli aivan entisen +näköinen, ja siinä oli samat harmaat tapetit ja sieltä täältä haalitut +huonekalut. Kolme rautasänkyä oli aivan samoissa paikoissaan kuin +ennenkin, kaksi vieretysten ja kolmas niistä erillään. Yhdessä sängyssä +oli pieni, kiinnitetty kapsäkki ja matkalaukku, joita hän ei ensin +huomannut, mutta jotka täydensivät yhdennäköisyyden. Ja +päivänpaisteisten ikkunain ulkopuolelta, korkean, harmaan muurin takaa +kaikuivat samat torventoitotukset läheisestä kasarmirakennuksesta.</p> + +<p>Norine istui puettuna sänkynsä laidalla ja antoi rintaa lapselleen.</p> + +<p>"Tekö se olette, herra Froment?" huudahti hän tunnettuaan Mathieun. "Te +olitte oikein hyvä, kun seurasitte Cécileä tänne. Herra Jumala, mitä +kaikkea on tapahtunutkaan siitä, kun viimeksi tapasimme toisemme!"</p> + +<p>Mathieu katseli häntä, ja Norine tuntui hänestä hyvin vanhentuneelta ja +lakastuneelta, mutta hän näytti kuitenkin vielä sangen hyvännäköiseltä, +vaikka olikin lihonnut hieman liiaksi ja oli huolettomammin puettu kuin +ennen.</p> + +<p>Cécile meni suoraan asiaan.</p> + +<p>"Tässä on suklaata. — Minä tapasin herra Fromentin kadulla, ja hän on +niin kiltti, häntä huvittaa minun ajatukseni, että me vuokraisimme +yhdessä huoneen, jossa sinä ja minä sitten tekisimme yhdessä työtä. Minä +pyysin hänen tulemaan tänne puhumaan vähän sinun kanssasi ja koettamaan +taivuttaa sinua pitämään lapsesi. Niinkuin näet, ei meidän aikomuksemme +ole viekoitella sinua, koska minä puhun suoraan asiasta."</p> + +<p>Norine pahastui ja alkoi vastustella.</p> + +<p>"No, joko me taas siinä ollaan? Ei, minä en tahdo, että te minua +kiusaatte, minä olen muutenkin jo tarpeeksi onneton..."</p> + +<p>Mathieu ryhtyi nyt asiaan ja muistutti, että rakastajatarelämä kadottaa +loistoaikansa hänen ijällään, että hän vaipuu yhä syvemmälle, jos hän +vielä heittäytyy katuelämään. Ja Mathieu näki, että Norine oli tässä +suhteessa aivan yhtä mieltä hänen kanssaan. Norine alkoi katkerin sanoin +kertoella kevytmielisestä elämästään, aivankuin hän olisi nyt vaan +odottanut miehiltä viheliäisyyttä, valheita ja pahoinpitelyä. Siinä oli +taas se ankara todellisuus, joissa Pariisin työläisnaisten unelmat +tekevät haaksirikon; he ovat turmeltuneita jo tehtaissa ollessaan, +koettavat myydä itsensä kalliisen hintaan saadakseen sitä +loisteliaisuutta, jota he näkevät rikkaitten kaupunginosain myymäläin +ikkunoissa, ja sitten joutuvat he kadulle, kun eivät ole voineet +kiristää miehiltä muuta palkkiota kauneudestaan kuin pettyneitä toiveita +ja lapsiraukkoja, jotka he sysäävät luotaan raivoissaan siitä, että he +ovat tulleet petetyiksi. Norine oli nyt kuohuksissa katkeruudesta, ilman +leipää, ilman minkäänlaista ammattitaitoa, ilman nuoruutta ja ilman +toivoa. Mutta mitä voisi hän tehdä? Kun kerran on joutunut allikkoon, +niin täytyyhän sinne jäädä.</p> + +<p>"Niin kyllä, minä olen todellakin suuttunut tähän kirottuun elämään, +jota ensin nuorena ollessaan luulee niin hauskaksi, mutta jossa ei edes +saada tarpeeksi ruokaakaan, puhumattakaan muusta likaisuudesta. Nyt on +aivan kuin kivi olisi kaulassani. Muuten ei tästä elämästä voi päästä +erilleen, se odottaa minua, ja minä palaan sen syliin takaisin ja elän +sitä, kunnes löytävät minun jostakin nurkasta ja vievät kuolemaan +sairashuoneesen."</p> + +<p>Nämät sanat lausui hän rajulla kiihkolla, niinkuin nainen, joka äkkiä +näkee kovan kohtalon edessään, mutta ei voi sitä välttää.</p> + +<p>"Parasta on, että poika kulkee omia teitään ja minä omiani. Siten emme +me ole haitaksi toisillemme."</p> + +<p>Hänen äänensä alkoi nyt vapista liikutuksesta, ja hänen surulliset +kasvonsa muuttuivat sanomattoman lempeiksi. Mathieu kummasteli tätä, hän +aavisti, että Norinessa liikkui tunteita, joista hän ei puhunut, ja +sentähden kiirehti Mathieu vastaamaan:</p> + +<p>"Jos poikanne saa lähteä omia teitään, on pojallanne lyhin tie +kuolemaan, nyt kun te olette itse ruvennut imettämään häntä."</p> + +<p>Norine suuttui taaskin.</p> + +<p>"Onko se minun syyni? Minä kieltäydyin antamasta hänelle rintaa. Te +tunnette minun mielipiteeni tämän asian suhteen. Minä suutuin, minä olin +vähällä lyödä rouva Bourdieutä, kun hän väkivallalla pani lapsen +syliini. Ja sitten huusi poika vielä niin hirveästi nälkänsä vuoksi, tuo +lapsiparka, hän näytti niin pahastuvan minun kiellostani, että minä +hellyin antamaan hänen imeä ainoastaan vähän, mutta sillä vakaalla +aikomuksella, että seuraavana päivänä en sitä enää tee. Mutta seuraavana +päivänä huusi poika taas, ja minun täytyi vasten tahtoanikin antaa hänen +imeä. Ja tämä kaikki tekee minun entistään onnettomammaksi, sillä nyt +lähestyy pian se päivä, jolloin minun täytyy luopua tästä lapsesta +niinkuin edellisistäkin."</p> + +<p>Kyyneleet tulivat hänelle silmiin. Siinä oli taas sama vanha juttu +aviottomasta äidistä, joka lopulta saadaan imettämään lastaan muutaman +päivän ajan siinä toivossa, että hän kiintyisi siihen eikä voisi siitä +enään erota. Tämä tehdään varsinaisesti lapsen pelastamisen tähden, +sillä ei ole ainoatakaan niin hyvää imettäjää kuin oma äiti. Norine oli +vaistomaisesti aavistanut tätä paulaa, hän vastusteli, huomautti aivan +oikein, että ei kannata alkaa sellaista työtä, koska se kuitenkin +myöhemmin täytyy lopettaa. Mutta niin pian kuin hän oli myöntynyt, oli +hän kiinni, se hellyyden ja toivojen virta, joka täytti hänen sydämensä, +voitti hänen itsekkäisyytensä. Tuo pikku raukka ei ollut kovinkaan +raskas sinä aamuna, jolloin hän sai ensi kerran imeä Norinea. Sittemmin +oli hän punnittu joka aamu, ja seinään naulattuun paperiin oli merkitty +eri painomäärät. Alussa ei tämä juuri ollenkaan huvittanut Norinea, ja +hän silmäsi numeroita välinpitämättömästi. Mutta sitä mukaan kuin +numerot suurenivat ja osoittivat selvästi, että lapsi kehittyi, alkoi +Norine enemmän välittää niistä. Äkkiä aleni paino lapsen pahoinvoinnin +tähden, ja siitä asti oli äiti levottomasti odottanut punnitsemisen +tulosta, ja kun paino taaskin lisääntyi, naureskeli hän ihastuksesta: +tämän painon, tämän kootun voiman sai lapsi hänestä, hänen maidostaan, +hänen lihastaan ja verestään. Hän, Norine, täydensi luomistyötä, +äidillinen sydän puhkesi vihdoinkin kukkaan hänessä.</p> + +<p>"Jos te tahdotte riistää lapselta hengen, niin ei teidän tarvitse muuta +kuin kieltäytyä imettämästä häntä", sanoi Mathieu. "Katsokaahan, miten +ahnaasti hän syö, tuo pikku enkeli!"</p> + +<p>Hän imikin kaikin voimin. Norine purskahti itkemään.</p> + +<p>"Herra Jumala, rupeatteko te nyt taas kiusaamaan minua? Luuletteko te, +että minä nyt luovun ilolla hänestä? Te pakoitatte minun puhumaan +asioista, joitten tähden sitten saan koko yön itkeä ajatellessani niitä. +Minä en koskaan ole ollut paha, sen te tiedätte, eikö totta? Kun tätä +lasta tullaan noutamaan minulta, tuntuu siltä kuin minulta +kiskaistaisiin sydän rinnasta. Oletteko tyytyväiset nyt, te kaksi, kun +olen sanonut tämän teille? Mitä iloa teillä nyt on siitä, että olette +saattaneet minun näin murheelliseksi, koska yksikään ihminen ei +kuitenkaan voi tehdä mitään, vaan lapsi täytyy joka tapauksessa heittää +maailmaan, ja minä joudun katuojaan ja makaan siellä, kunnes luuta tulee +ja lakaisee minun pois!"</p> + +<p>Cécilekin itki, hän suuteli sisartaan, suuteli lasta ja rupesi taas +laveasti puhelemaan unelmastaan, miten onnellisiksi he kolme tulisivat +suuressa kauniissa huoneessa, jossa he saisivat nauttia kaikkia +paratiisin iloja. Pieniä kartonginpalasia ei olisi niinkään vaikea +leikellä ja liisteröidä. Kun Norine olisi oppinut taidon, voisi hän ehkä +ansaita kolme frankia, koska hän oli niin voimakas ja kunnollinen. Viisi +frankia heille yhteensä, eikö se jo ollut koko omaisuus? He voisivat +kasvattaa lapsen ja päästä kaikista ikävyyksistä.</p> + +<p>Norine, joka väsyi yhä enemmän, antoi houkutella itseään eikä enään +vastustanut.</p> + +<p>"Te saatte pian minun myöntymään, minä en nyt tiedä sitä enkä tätä, +tehkää te, niinkuin tahdotte. Niin, kyllä siitä on minulle suuri ilo, +jos saisin pitää pikku lemmikkini!"</p> + +<p>Cécile taputti ihastuksissaan käsiään, ja Mathieu sanoi liikutetulla +äänellä:</p> + +<p>"Te pelastatte hänen ja hän pelastaa teidän."</p> + +<p>Mutta samassa tuli huoneesen pitkä, synkkä olento, kuiva ja laiha +nainen, jolla oli yrmeät kasvot, laimeat silmät ja vaaleat huulet. +Missähän Mathieu oli ennen nähnyt tuon hongankolistajan, jolla ei ollut +rintoja eikä lantioita? Äkkiä tunsi hän hämmästyksekseen tuon naisen, se +oli Amy, englannitar, jonka Mathieu nyt näki aivan samanlaisena kuin +kymmenen vuotta sitten. Hän näytti olevan saman ikäinen kuin silloinkin, +samanlainen puku, samanlaisen hitaan välinpitämätön: hän ei edes tainnut +sen maan kieltä, johon hän tuli synnyttämään lapsensa. Ja nyt tunsi +Mathieu myös tuon pienen, kiinnitetyn kapsäkin ja matkalaukun tuolla +sängyssä. Neljännen kerran oli hän synnyttänyt lapsen tässä talossa, ja +nyt neljäntenä kertana oli hän samoin kuin ensimmäisenäkin tullut sinne +aivan aavistamatta, kahdeksan päivää ennen synnytystä. Maattuaan kolme +viikkoa vuoteessa ja toimitettuaan lapsensa löytölastenkotiin, palasi +hän aivan tyyneenä takaisin kotimaahansa, astui samaan höyrylaivaan, +jolla hän oli tullutkin.</p> + +<p>Kun hänen piti lähteä matkakapineittensa kanssa, pidätti Norine hänet.</p> + +<p>"Vai niin, te olette suorittanut asianne tuolla alhaalla ja aijotte nyt +jättää meidät? Suudelkaa ensin minun pientä poikaani..."</p> + +<p>Englannitar suuteli sivumennen äsken syntyneen paljasta, lämmintä +päälakea.</p> + +<p>"Onnellista matkaa!" sanoi Norine.</p> + +<p>"Yes ... hyvästi, hyvästi."</p> + +<p>Hän meni matkaansa eikä heittänyt silmäystäkään tähän huoneesen, jossa +hän oli kärsinyt. Ja Mathieu ihmetteli nyt niinkuin ennenkin tätä +pitkää naista, joka niin vähän näytti luodulta rakkautta varten ja joka +niin säännöllisesti teki matkoja Ranskaan synnyttääkseen lapsen +höyrylaivan kahden matkavuoron välillä. Kukahan oli isä? Ja mitenkä +sydämettömän välinpitämättömältä tuo nainen näytti kotimatkalle +lähtiessään, hän ei edes ajatellutkaan hylättyä lastaan!</p> + +<p>"Hän tulee synnyttämään puolen tusinaa", sanoi Norine, kun Amy oli +poistunut. "Eikä hän opi ranskaakaan näillä lapsivuodematkoillaan; minä +olen turhaan kysellyt häneltä, mikä toimi hänellä on Englannissa, mutta +en ole voinut saada edes neljää sanaa vastaukseksi. Jos hän on +luostarinainen, kuten hän sanoo, niin todistaa se vaan, että kaikkialla +voi elää rosvomaisesti. Hänen pitäisi todellakin imettää itse lastaan, +jotta hänen ei tarvitsisi tehdä niin usein näitä höyrylaivamatkoja!"</p> + +<p>Norine laski leikkiä nyt, hän oli iloinen ja onnellinen, sillä suuri +paino oli pudonnut hänen sydämeltään. Ja hän tahtoi välttämättömästi +tulla alas lapsi sylissä, saattaa sisartaan ja heidän yhteistä +ystäväänsä edes portaita alas. —</p> + +<p>Puolen tuntia olivat Constance ja rouva Angelin olleet huoneesen +sulkeutuneina rouva Bourdieun kanssa ja heillä oli hänen kanssaan vakava +keskustelu. Edellinen oli välttänyt esittelemistä, hän näytteli +ainoastaan apuaan tarjoovan ystävättären osaa, joka lähtee mukaan, kun +arkaluontoiset asiat ovat kysymyksessä. Mutta tavallisella tarkalla +aistillaan vainusi kätilö tulevaa potilasta tuossa uteliaassa naisessa, +joka teki niin useita merkillisiä kysymyksiä. Siellä oli äsken ollut +kiusallinen kahakka, kun kätilö väsyneenä rouva Angelinin itsepäisyyteen +ja nähden, ett'ei hän voi kauvemmin pitää tätä rouvaa petollisissa +toiveissa, oli päättänyt sanoa, että minkäänlainen käsittely ei enään +häntä auta. Tuo naisparka oli sitten hedelmättömyytensä tähden ollut +sulaa kyyneliksi, jotavastoin Constance teki muistutuksia ja pyysi +selityksiä hämmästyneenä siitä, että sellaista voi tapahtua heidän +ijällään. Silloin oli rouva Bourdieu alkanut ylistellä taitoaan ja +kertonut merkillisiä tapauksia, maininnut nimeltään kaksi naista, jotka, +vaikka olivatkin täyttäneet viisikymmentä vuotta, olivat hänen +käsittelynsä kautta tulleet raskaiksi. Jumalan kiitos, useimmissa +tapauksissa oli mahdollisuus auttaa, hän onnistui tavallisesti +kahdeksassa tapauksessa kymmenestä, ja ainoastaan erinomaisen +harvinaisissa tapauksissa voi hän katsoa itsensä voitetuksi. Rouva +Angelin itki vieläkin katkerammin ajatellessaan, että hän kuului tuohon +kirottujen pieneen laumaan. Constance koetti turhaan lohdutella häntä ja +tunsi itse sydämensä hyvin keventyneeksi tästä keskustelusta. Lapsia voi +siis saada vielä viidenkymmenen vanhana, hänellä oli siis vielä kymmenen +vuotta jälellä sen tapauksen varalta, että hän muuttaisi mielipiteitään. +Ja hän koetti antaa salaa kätilölle viittauksia, jotta tämä +armeliaisuudesta yhä pitäisi hänen ystävättäressään toivoa vireillä.</p> + +<p>Kun naiset nousivat ylös ja rouva Bourdieu läksi heitä saattamaan ulos, +tahtoi hän Constancen toivomuksesta sivellä rouva Angelinia hieman +jäniksenkäpälällä ja sanoi:</p> + +<p>"Te olette vahvarakenteinen, rouvani, teidän olisi pitänyt voida saada +vaikka tusinoittain lapsia. Te olette tosiaankin saanut odottaa liian +kauvan, mutta minä olin väärässä äsken, ei koskaan pidä heittää toivoa. +Minä olen nyt tullut ajatelleeksi, että sähkö ehkä vaikuttaisi teissä +hyvää. Tulkaa pian takaisin taas!"</p> + +<p>Mathieu ja Cécile seisoivat vielä portailla vilkkaassa keskustelussa +Norinen kanssa, jonka pieni poika oli nukkunut kuin Jeesuslapsi äitinsä +rinnoille. He puhuivat juuri huoneen vuokraamisesta, ja silloin tulivat +Constance ja rouva Angelin esiin. He hämmästyivät siihen määrään +tavatessaan Mathieun tuossa kahden tytön seurassa, että he eivät edes +olleet näkevinään häntä. Mutta äkkiä tunsi Constance Norinen; hän tiesi, +että Mathieu oli kymmenen vuotta sitten hänen miehensä asiain kanssa +tekemisissä. Koko hänen sisällinen ihmisensä kuohahteli +vastenmielisyydestä ja hupsumaisia ajatuksia tuli hänen mieleensä. Mitä +oli Mathieun tekemistä tässä talossa? Kenenkä oli lapsi, jota tuo tyttö +piti sylissään? Toinen lapsi tuli esiin menneisyydestä, hän oli +näkevinään sen kapalossa niinkuin tämänkin, hän sekoitti ne keskenään, +eikä enään lopulta tiennyt, oliko tämä, jonka hän nyt näki edessään, +sama menneisyyden lapsi. Ja koko hänen ilonsa rouva Bourdieun +toivehikkaista sanoista oli poissa, hän meni vihasta raivokkaana ulos, +häpeissään, aivankuin kaikkein niitten ikävyyksien saastuttamana ja +uhkaamana, jotka hän viime aikoina oli tuntenut ympärillään, voimatta +itsekään saada selville, mistä tuo jääkylmä tuuli puhalsi.</p> + +<p>Mathieu, joka huomasi, ett'ei Norine eikä Cécile ollut tuntenut +hunnutettua rouva Beauchênea, puheli yhä tyyneesti edelliselle, että hän +hankkii hänelle kehdon, liinavaatteita ja vakinaisen apurahan +löytölastenkodista, koska hän tahtoo pitää lapsen luonaan ja imettää +itse sitä. Sitten hankkisi hän vielä Norinelle kasvatusapua +kolmekymmentä frankia kuukaudessa, ainakin yhden vuoden aikana. Siitä +olisi sisaruksille hyvä apu varsinkin alussa. Kun hän vielä sanoi itse +ostavansa huonekalut siihen huoneesen, jonka he nyt olivat päättäneet +vuokrata, tahtoi Norine suudella häntä.</p> + +<p>"Se suutelo ainakin tulee sydämestä. Oh, se on melkein kuin pesisi +itsensä puhtaaksi noista muista, kun on tekemisissä sellaisen miehen +kanssa kuin te olette. Suutele häntä sinäkin, pikku poika parkani, se +tuottaa hänelle onnea!"</p> + +<p>Mathieun piti nyt mennä Beauchênen tehtaasen. Boëtiekadulla tuli hän +ajatelleeksi ottaa vaunut ja viedä Cécile kotiinsa vanhempainsa luokse, +koska hänen muutenkin piti mennä sinnepäin. Mutta Cécile sanoi, että +hänen ensin pitäisi mennä sisarensa Euphrasien luokse Carolinekadun +varrella. Ja koska tämä katu oli läheisyydessä, antoi Mathieu hänen +kuitenkin nousta vaunuihin ja sanoi jättävänsä hänen sisarensa +portille.</p> + +<p>Vaunuissa oli Cécile niin haltioissaan, niin onnellinen nähdessään +unelmansa vihdoinkin toteutuvan, että hän ei tiennyt miten kiittää +Mathieutä. Kyyneleet tulivat hänen silmiinsä, hän nauroi ja itki samalla +kertaa.</p> + +<p>"Mutta älkää te uskoko, herra Froment, että minä olen paha tyttö, vaikka +minä näytänkin näin iloiselta, kun pääsen pois vanhempaini luota. Pappa +tekee vielä tehtaassa työtä niin paljon kuin hän voi, vaikka hän ei +juuri paljokaan siitä ansaitse. Mamma työskentelee myös kotona niin +paljon kuin hän jaksaa, vaikka ei hänelläkään paljoa voimia ole. Sitten +kuin Victor tuli kotiin sotapalveluksesta, meni hän naimisiin ja hänellä +on lapsia; niin, minä luulen, että hänellä on niitä useampia kuin hän +voi elättää, sillä rykmentissä näkyy hän menettäneen halun työhön. +Vikkelin kaikista meistä on tuo laiska Irma, minun nuorin sisareni, joka +näyttää niin hienolta, ehkä sentähden että hän on aina sairas. Te +muistatte ehkä, että mamma pelkäsi hänen joutuvan harhateille niinkuin +Norinekin. Mutta sellaisesta ei koskaan ole ollut puhettakaan, hän yksin +on löytänyt onnensa, hän on kihloissa erään postivirkamiehen kanssa, +jonka pään hän on pannut aivan pyörälle ja joka ei ole saanut edes +suudella hänen sormen päitäänkään. Minä ja Alfred olemme siis ainoastaan +kotona. Hän ... niin, hän on oikea rosvo. Minä sanon suoraan, mitä +ajattelen. Näinä päivinä varastikin hän, ja meillä oli täysi syy saada +hänet pois poliisin kynsistä. Ja mamma pitää niin paljon hänestä, että +antaa hänen ottaa kaikki, mitä minä ansaitsen. Ei, minä olen saanut +kaikesta tästä tarpeekseni, varsinkin kun minä pelkään Alfredia, sillä +hän uhkaa lyödä minua ja tappaa; hän tietää sen hyvin, että minä olen +leikkauksen jälkeen vähällä pyörtyä pienimmästäkin metelistä. Ja koska +ei isä eikä äiti tarvitse minua, niin onhan anteeksi annettavaa, että +tahdon elää itsekseni rauhassa. Eikö totta, herra Froment, onhan se +minun oikeuteni?"</p> + +<p>Sitten puhui hän sisarestaan Euphrasiesta.</p> + +<p>"Ja rakas sisareni, jos te tietäisitte, millaiseksi hän on tullut +leikkauksen jälkeen! Minulla puolestani ei ole mitään valittamisen syytä +paitsi se hirmuinen asia, ett'en voi koskaan saada lasta. Minähän voin +kävellä ja seisoa ja olen hyvin voimakas, eikä vatsassakaan ole enään +mitään kipua, mutta kyllä minä tunnen vieläkin tuon naulan niskassani ja +solmun kurkussani, joka uhkaa tukehuttaa minut. Sellaista voi kuitenkin +sietää, ja se on koko paratiisi sen viheliäisyyden rinnalla, johon +Euphrasie parka on joutunut. Ette voi aavistaakaan, millaisena rauniona +hän nyt on, koko hänen perhe-elämänsä on turmeltu, hänen miehensä asuu +samassa huoneessa kuin hänkin, yhdessä erään toisen naisen kanssa, joka +laittaa ruuan ja hoitaa lapset. Euphrasie itse on tullut kaksikymmentä +vuotta vanhemmaksi, hän on vetelä kuin riepu, ei jaksa edes lakaista +lattiata. Oh, se on oikein kauheata!"</p> + +<p>Kun vaunut pysähtyivät Carolinekadulla, sanoi hän:</p> + +<p>"Ettekö tahdo tulla ylös tervehtimään häntä? Voisitte sanoa hänelle +jonkun ystävällisen sanan. Se olisi niin hupaista minuunkin nähden, +sillä minulla on hänelle ikävää asiaa. Minä luulin että hän voisi tehdä +muutamia pieniä kartonkeja niinkuin minäkin, niin että hän saisi +ansaituksi edes muutaman soun, mutta nyt hänellä on ollut työ enemmän +kuin kuukauden, ja kun hän ei voi saada sitä valmiiksi, niin täytyyhän +minun ottaa se pois häneltä."</p> + +<p>Mathieu suostui. Tuolla kamarissa kohtasi häntä sitten sydäntä särkevin +näytelmä kuin hän koskaan ennen oli nähnyt.</p> + +<p>Keskellä tuota ainoata huonetta, jossa perhe sekä söi että nukkui, istui +Euphrasie olkituolissa, ja hän näytti pieneltä viidenkymmenen vuotiaalta +akalta, vaikka hän vasta oli tuskin kolmenkymmenen vanha; hän oli niin +laihtunut ja kuihtunut, että hän näytti hedelmältä, josta äkkiä on +puserrettu pois mehu ja joka on jäänyt puuhun kuivamaan. Hänen hampaansa +olivat pudonneet pois, ja hänen vielä jälellä olevat haituvansa olivat +harmaat. Mutta tuossa ennenaikaisessa vanhuksessa veti erittäinkin +huomiota puoleensa uskomaton voimain puute ja se, että häneltä puuttui +melkein tykkänään tahto ja työhalu. Hän taisi istua tylsänä ja +toimetonna koko päivät voimatta nostaa sormeaankaan.</p> + +<p>Kun Cécile oli sanonut hänelle, että tänne oli tullut herra Froment, +entinen ensimäinen piirustaja tehtaassa, niin ei hän edes näyttänyt +tuntevan Mathieutä. Kun sisar oli sitten lausunut asiansa ja pyytänyt +takaisin työtä, jonka hän oli antanut Euphrasielle, vastasi tämä +ääretöntä väsymystä todistavalla liikkeellä:</p> + +<p>"Niin, herra Jumala, kaikkein noitten pienten pahvipalasten yhteen +liisteröimisessä on hirmuinen työ. Minä en jaksa, minä tulen siitä +työstä läpimäräksi."</p> + +<p>Paksu nainen, joka seisoi siinä tekemässä voileipää lapsille, yhtyi nyt +puheeseen sanoen arvonsa tuntevalla äänellä:</p> + +<p>"Ottakaa vaan pois työ, neiti Cécile. Hän ei voi saada sitä valmiiksi. +Pahvipalat tulevat lopulta likaisiksi, ja silloin ei niitä ehkä enään +oteta takaisin."</p> + +<p>Hän oli rouva Joseph, neljänkymmenen vuotias leski, joka oli apuihmisenä +tässä korttelissa ja jonka Auguste Bénard, Euphrasien mies, oli pyytänyt +tulemaan luokseen, ensin pariksi tunniksi aamupäivällä hoitamaan kotia, +koska ei hänen oma vaimonsa enään jaksanut vetää edes sukkia lasten +jalkaan, laittamaan ruokaa ja lakaisemaan lattiata. Ensi päivinä oli +Euphrasie vimmatusti vastustanut sitä, että vieras nainen tulee hänen +kotiinsa, hän taisteli, tuli raivoihinsa, melkein sairaaksi siitä, +ett'ei itse kyennyt tyydyttämään puhdistushaluaan. Mutta sitä myöten +kuin hänen ruumiinsa veltostui, oli hänen täytynyt tyytyä siihen, että +vieras vähitellen otti hänen paikkansa. Ja niinkuin usein tapahtuu +köyhissä perheissä, joissa on pakko tyydyttää tarpeet suorinta tietä, +niin oli rouva Joseph tässäkin perheessä saanut ensin Euphrasien paikan +lasten suhteen ja sitten miehen. Sairas oli satunnaisen kiihoituksen +kautta tullut sellaiseksi, että hän ei enään voinut olla vaimona +miehellensä, ei sittenkään, vaikka hirmuinen mustasukkaisuus antoi +hänelle hieman voimia. Ensin oli ollut suuria meteleitä, mutta +vähitellen oli tuo silvottu naisparka muuttunut änkyttäväksi, +vapisevaksi ja alistuvaksi pieneksi akaksi, joka oli melkein kuin +lakaistu pois maailmasta. Silloin oli hän vapaaehtoisesti luopunut +aviovuoteesta ja paennut pieneen, pimeään seimeesen pelokkaana ja +toivossa saada hautautua sinne kuin haavoitettu eläin. Ett'ei Bénard +eikä rouva Joseph olleet pahanluontoisia, sitä todistaa parahiten se, +että he pitivät luonaan Euphrasien, tuon hyödyttömän, tiellä olevan +olennon, jonka moni muu olisi jo heittänyt kadulle.</p> + +<p>"Istutteko te nyt taas keskellä lattiata?" sanoi paksu nainen, joka +ketterästi liikkui edestakaisin ja oli joka kerta pakoitettu väistämään +tuolia. "Omituista on, ett'ette te voi istua johonkin nurkkaan! Auguste +tulee kotiin kello neljä saamaan välipalaa, eikä hän ole tyytyväinen, +ell'ei hänen juustonsa ja viinilasinsa ole silloin pöydällä."</p> + +<p>Levotonna ja vastaamatta sanaakaan nousi Euphrasie horjuen ylös, ja +hänestä oli suurin vaiva maailmassa siirtää tuolinsa vähän tuonnemmaksi. +Sitten istui hän taas ja painui kuolemaan asti väsyneenä tuoliinsa.</p> + +<p>Juuri kuin rouva Joseph oli saanut juuston pöydälle, tuli sisään Bénard, +jonka työpaikka oli aivan läheisyydessä. Hän oli yhä vaan sama iloinen +sielu, hän alkoi laskea leikkiä kälynsä kanssa ja oli hyvin kohtelias +Mathieulle, jota hän kiitti siitä, että tämä otti osaa hänen +vaimoparkansa kohtaloon.</p> + +<p>"Herra Jumala, eihän se hänen oma vikansa ole, sen sanon minä hänelle +usein. Vika on niitten, jotka leikkasivat hänet sanomatta siitä mitään +minulle. Vuoden ajan me melkein uskoimme, että hän oli parantunut, ja +nyt te näette, mikä hänestä on tullut. Pitäisi kieltää turmelemasta +naista tuolla tavalla, varsinkin kun hänellä on mies ja lapsia eikä hän +voi elää koroillaan. Tiedättehän te, mitä he ovat Cécilelle tehneet. Ja +sitten vielä yksi, jonka he ovat tehneet kauniiksi, eräs paroonitar, +jonka te kyllä tunnette. Hän oli äsken katsomassa täällä. Minä en +tahtonut häntä tunteakaan, ajatelkaahan, niin kaunis nainen, ja nyt hän +näyttää aivan hirveältä, hän näyttää jo sadan vuoden vanhalta! Ne miehet +pitäisi tuomita linnaan kaikesta pahasta, minkä he ovat tehneet meille, +sen sanon minä."</p> + +<p>Kun hän aikoi istua pöydän ääreen, sattui hän tyrkkäämään Euphrasien +tuolia.</p> + +<p>"Oletko sinä siinä taas? Minkätähden sinä aina olet tiellä? Kas niin, +väistypäs nyt hieman."</p> + +<p>Bénard ei ollut niinkään pelättävän näköinen. Mutta Euphrasie rupesi +kuitenkin vapisemaan lapsellisesta pelosta, aivankuin häntä olisi uhattu +kurittaa. Nyt sai hän voimia laahata tuolinsa aina siihen pimeään +nurkkaan asti, jossa hän tavallisesti makasi. Ovi tähän seimeen oli +auki, hän pakeni sinne sisään, istui sinne pimeyteen, ja sieltä näytti +hän ainoastaan pieneltä, epäselvältä haamulta, vanhalta isoäidiltä, joka +vielä saisi monta, monta vuotta odottaa kuolemaansa.</p> + +<p>Mathieu tunsi sydämensä kutistuvan, kun hän näki tuon vanhuksille +omituisen pelon, tuon vapisevan tottelevaisuuden naisessa, jonka hän +muisti ilkeäsisuisena, ankarana ja kovana, aina riidassa vanhemman +sisarensa ja sitten miehensä kanssa. Miestään oli hän kauvan pitänyt +kurissa. Ja nyt hän itse vapisi, kun miehensä hiemankin oli huonolla +päällä. Hän ei ollut enään nainen, vaan pelkkä riepu. Ja tämä leikattu +nainen oli vieläkin lääketieteellisissä aikakauskirjoissa mainittuna +yhtenä Gauden mestarinäytteen esineenä, tohtori kerskaili yhä vieläkin +tästä kunniallisesta työmiehen vaimosta, jonka hän muka oli pelastanut +varmasta kuolemasta ja lahjoittanut entistään terveempänä ja +voimallisempana takaisin miehelleen ja lapsilleen! Boutan oli oikeassa, +hän oli ensin tahtonut odottaa tuollaisten kuuluisain leikkauksien +todellista tulosta, ennenkuin hän niistä lausuu mielipiteensä!</p> + +<p>Cécile oli liikuttavalla hellyydellä suudellut noita kolmea lasta, jotka +kasvoivat Jumalan huostaan heitettyinä tässä onnettomassa kodissa. +Kyyneleet tulivat hänen silmiinsä, ja kun rouva Joseph oli antanut +hänelle työn takaisin, pakeni hän pois vieden Mathieun mukanaan. Kun he +olivat tulleet kadulle, sanoi Cécile:</p> + +<p>"Kiitos, herra Froment, nyt minä menen kotiin! Minähän sanoin jo teille, +että meidän elämämme tulee paratiisilliseksi siinä rauhallisessa +kamarissa, josta minä olen puhunut." —</p> + +<p>Mathieu meni suoraan tehtaasen, mutta ei saanut siellä tarkkoja tietoja +puimakoneesta, jonka hän oli tilannut useita kuukausia sitten. Hänelle +sanottiin, että isännän poika, herra Maurice oli mennyt ulos +liikeasioissa eikä kukaan voi antaa pyydettyjä vastauksia, varsinkin kun +itse Beauchêneta ei ole näkynyt koko viikkoon. Vihdoin sai hän tietää, +että jälkimäinen, joka oli äsken tullut kotiin eräältä matkalta, oli +luultavasti rouvansa luona. Hän päätti sentähden mennä Beauchênen +kotiin, ei niin paljon puimakoneen tähden, vaan toisen asian tähden, +joka oli lähempänä hänen sydäntään: oli nimittäin puheltu siitä, että +toinen hänen kaksosistaan, Blaise, saisi paikan tässä liikkeessä. Tämä +yhdeksäntoista vuotias nuori mies, joka juuri oli lopettanut lukunsa, +aikoi mennä naimisiin erään nuoren varattoman tytön, Marthe Desvignesin +kanssa, johon hän oli lapsuudestaan asti ollut rakastunut. Pojan +vanhemmat eivät olleet tahtoneet vastustaa tätä rakkautta, sillä he +löysivät hänessä oman, entisen suruttomuutensa. Mutta jotta poika voisi +mennä naimisiin, täytyi hänelle ensin saada paikka. Ja Denisen, toisen +kaksosen jatkaessa opinnoitaan erikoiskoulussa, oli Beauchêne tarjonnut +paikkaa Blaiselle iloisena siitä, että voi täten antaa "kitsaille +sukulaisilleen", joiksi hän heitä kutsui, todistuksen kunnioituksestaan.</p> + +<p>Kun Mathieu vietiin Constancen keltaiseen salonkiin, oli tämä siellä +juomassa teetä rouva Angelinin kanssa. He olivat juuri äsken palanneet +kätilön luota. Beauchênen odottamaton palaaminen oli varmaankin +vaikuttanut häiritsevästi heidän keskusteluihinsa. Beauchêne oli ollut +tekevinään pienen matkan ja tuli nyt kotiin käytyään yöllisillä +tervehdyksillä satunnaisten ystävättäriensä luona, ja hän väsytti +molemmat naiset kovalla äänellä puhutuilla valheillaan sekä oli vielä +hieman hutikassa, sopersi puhuessaan, ja hänen silmälautansa olivat +punaiset.</p> + +<p>"Hyvää päivää, rakas ystäväni", huudahti hän, "minä kerron juuri näille +naisille olostani Amiensissa. Sieltä saa erinomaista ankkapasteijia."</p> + +<p>Kun Mathieu puhui hänen kanssaan Blaisesta, alkoi Beauchêne vakuutella +ystävyyttään; asia oli päätetty, tuo nuori mies voi tulla koska tahansa, +hän voisi ensin työskennellä Morangen johdolla, niin että hän saisi +yleissilmäyksen liikkeen käynnistä. Beauchêne puhkuili, syljeskeli, +haisi tupakalta, väkijuomilta ja myskiltä, joita hajuja hän aina toi +mukanaan kotiin porttojensa luota. Vaimo hymyili hänelle kuten +tavallista vieraiden läsnä ollessa, mutta kun rouva Angelin käänsi pois +päänsä, oli Constancen katse täynnä inhoa.</p> + +<p>Beauchênen puhellessa liian paljon ja tunnustaessa, että hän ei tiedä, +miten puimakoneen laita on, näki Mathieu, että Constance kuunteli +levotonna. Se, että Blaise tulisi liikkeesen, oli jo saanut hänen +vakaviin ajatuksiin; nyt vaivasi häntä miehensä tietämättömyys töitten +kulusta, ja sitten sukelsi taas esiin Norinen kuva, Constance pelkäsi, +että herrat taaskin olivat jonkinlaisessa salaliitossa. Mathieu huomasi +hänen ajatuksensa ja rupesi nyt puhumaan Gauden leikkauksien kauniista +tuloksista, hän kertoi kohtauksestaan Cécilen kanssa sekä käynnistään +Euphrasien luona. Naiset kauhistuivat, mutta Beauchêne näkyi suuresti +nauttivan noista arkaluontoisista yksityisseikoista, joista hän pakoitti +rakkaan sukulaisensa kertomaan. Äkkiä huudahti Constance helpotuksesta:</p> + +<p>"Oh, tuolla on Maurice!"</p> + +<p>Siellä tuli sisään hänen poikansa, jumala, hänen kaiken hellyytensä ja +ylpeytensä esine, kruununprinssi, josta huomenna tulisi kuningas, joka +pelastaisi uhatun kuningaskunnan ja antaisi hänen istua sivullaan +kimaltelevassa sädekehässä. Hänen mielestään oli poika kaunis, iso, +vahva, voittamaton kuin satujen ritari. Kun Maurice kertoi, että hän oli +edullisella tavalla sopinut eräästä ikävästä kaupasta, johon hänen +isänsä oli taitamattomasti sekaantunut, oli Constance jo näkevinään +hänen korvaavan tappiot ja voittavan voittoja. Ja hänen riemunsa tuli +täydelliseksi kun hän kuuli Mauricen lupaavan, että puimakone on valmis +lopulla viikkoa.</p> + +<p>"Sinun pitäisi juoda kuppi teetä, rakkaani. Sinä väsytät liiaksi +aivojasi, ja tee tekisi sinulle hyvää."</p> + +<p>Maurice suostui ja lisäsi sitten iloisesti:</p> + +<p>"Tiedätkö, eräs omnibus oli äsken ajaa minun päälleni Rivolikadulla."</p> + +<p>Constance tuli kalman kalpeaksi ja hänen täytyi panna kuppi kädestään. +Suuri Jumala, voisiko satunnainen tapaus murskata hänen onnensa? Taaskin +tunsi hän luissaan ja ytimissään saman jääkylmän, salaperäisen +pöyristyksen...</p> + +<p>"Hupsu", sanoi Beauchêne, "sehän oli poika, joka näytti omnibukselle +pitkän nenän, koska hän nyt on tässä kertomassa asiasta. Maurice parka, +sinulla on kovin omituinen äiti. Mutta minä tiedän, kuinka vankaksi olen +tehnyt sinut, ja minä olen levollinen sinun puolestasi, kuten näet."</p> + +<p>Rouva Angelin ja Mathieu istuivat samassa vaunussa kotimatkallaan +Janvilleen; he olivat kahdestaan. Rouva Angelin purskahti ilman mitään +näkyvää syytä itkuun, pyysi sitten anteeksi ja sanoi uneksivalla +äänellä:</p> + +<p>"Kun ihmisellä kerran on lapsi ja hän menettää sen, niin senhän täytyy +olla hirmuisen surullista. Mutta hänellä on kuitenkin ollut lapsi, joka +on kasvanut, joka on vuosikaudet tuottanut verratonta, sanomatonta +onnea. Mutta kun lasta ei ole koskaan ... oi, sellaista kärsimystä, +sellaista surua! Ennen mitä tahansa kuin tällaista tyhjyyttä!"</p> + +<p>Chantebledissa Mathieu ja Marianne yhä rakensivat, loivat ja synnyttivät +lapsia. Ja niinä kahtena vuotena, jotka nyt taas olivat kuluneet, +voittivat he elämän taistelussa kuolemaa vastaan perheen alituisen +lisääntymisen ja viljavan maan avulla, joka oli koko heidän elämänsä, +heidän ilonsa ja voimansa. Intohimo puhalteli kuin kuuma tuuli, tämä +jumalallinen intohimo teki heidät hedelmällisiksi, sillä he osasivat +rakastaa, he osasivat olla hyviä ja terveitä, ja heidän tarmonsa sai +aikaan muun, heidän toimeliaisuutensa, heidän tyyni kestäväisyytensä +siinä välttämättömässä työssä, joka luo ja järjestää maailman. Mutta +näinäkään kahtena vuotena eivät he ilman ainaista taistelua voittoa +voittaneet. Mutta voitto tuli yhä suuremmaksi ja varmemmaksi aina sen +mukaan kuin valloitettu alue laajeni. Ensi ajan pienet murheet olivat +kadonneet, nyt oli vaan ohjattava kaikkea ymmärryksellä ja oikealla +tavalla. Pohjoisessa, ylämaalla, Mareuilin ja Lillebonnen +talonpoikaistalojen välillä oli kaikki maa ostettu, siellä ei ollut +kantoakaan, joka ei olisi kuulunut heille; siellä oli noin kahden sadan +hehtaarin suuruinen metsä, joka muodosti aaltoilevain viljapeltojen +lisäksi satavuotisia puita kasvavan puiston. Mathieun mielestä ei sitä +ole jätettävä käyttämättä hyödyksi ja pidettävä ainoastaan koristuksena; +hän yhdisti sentähden aukinaiset kentät toisiinsa teillä ja päästi sinne +karjansa, ja karjanhoito menestyi erinomaisesti. Elämän arkki siellä +kohisi, se lisääntyi sadoilla elukoilla, jotka pian etsivät majansa +mahtavain puitten siimeksessä. Nyt sai syntyä kuinka monta lasta +tahansa, maito kohisi koskina, lukemattomat elukat vaatettaisivat ja +elättäisivät heidät. Kypsien viljapeltojen vieressä suhisivat synkät +metsät vavahdellen siitä ikuisesta kylvöstä, joka nousi idulle sen +siimeksessä sädehtivän auringon alla. Ja ostamatta oli ainoastaan yksi +maakappale, viimeiset nummet itäpuolella, ja silloin olisi kuningaskunta +täydellinen. Siinä oli palkka entisistä kyynelistä, ensimäisen vaikean +ajan hivuttavista murheista.</p> + +<p>Sillä välin kuin Mathieu täydensi valloitustaan, oli Mariannella ilo +naittaa ensimäisen lapsensa, ja hän itse oli raskaana ja lähellä +synnytystään. Niinkuin maa, oli hänkin hedelmällinen, vieläpä hedelmäin +kypsymisen aikanakin, jolloin hänestä itäneet vesat vuorostaan alkoivat +tehdä siementä. Yhdeksäntoista vuotiaan Blaisen naiminen hurmaavan, +kahdeksantoista vuotiaan tytön kanssa — heidän rakkautensa, raitis kuin +toukokuun aamu, oli herännyt Chantebledin kukkaisilla metsäteillä heidän +ollessaan kahdentoista vuotiaita — muodostui ääretöntä toivoa täynnä +olevaksi rakkaaksi juhlaksi. Kahdeksan muuta lasta oli läsnä: suuret +veljekset, Denis, Ambroise ja Gervais, jotka olivat lopettamaisillaan +lukunsa, Rose, vanhin neljäntoista vuotias sisar, josta näkyi tulevan +kukoistava kaunotar, Claire, joka vielä oli lapsi, Grégoire, joka juuri +oli alkanut koulunsa, ja molemmat nuorimmat lapset, Louise ja Madeleine. +Lähikylistä kokoontui sinne kansaa katsomaan tuota iloista siskoparvea, +joka seurasi isoa veljeään pormestarin luokse. Siinä oli kaunis kulkue, +kukkia, keväänraittiita kasvoja, onnea, joka liikutti kaikkein sydämiä. +Väliin kun Fromentin perhe läksi johonkin kylään markkinoille, oli +teillä sellaista liikettä, ratsain, vaunuilla, polkupyörillä ja lisäksi +vielä kaikuvaa naurua ja liehuvia hiuksia, että kansa pysähtyi katsomaan +tätä kaunista näytelmää ja sanoi: "Nyt tulee sotajoukko!" aivankuin +kaikki olisivat arvelleet, että heitä ei voi kukaan vastustaa, että koko +seutu kuului valloittajan oikeudella heille, koskapa heitä syntyi aina +yksi lisää joka vuosi. Ja näitten kahden viimeisen vuoden kuluttua +synnyttikin Marianne taas tyttären, ja tämä hänen kymmenes lapsensa +kastettiin Margueriteksi. Ja kun Mathieu näki hänen parantumisensa +jälkeen hymyilevänä ja pieni tyttösensä sylissään, suuteli hän +innokkaasti häntä tuntien voitonriemua kaikkien huolien ja tuskien +jälkeen. Taaskin lapsi, taaskin enemmän rikkautta ja valtaa, uutta +voimaa maailmaan, uusi sarka kynnetty huomista varten.</p> + +<p>Hedelmällisyyden suuri ja hyvä työ levisi yhä, kiitos siitä maalle ja +naiselle, voittaen kuoleman, luoden elinehtoja jokaiselle uudelle +lapselle, taistellen, tehden työtä, yhä synnyttäen enemmän elämää ja +enemmän toivoa.</p> + +<hr class="chapter" /> + + + + +<h3>V</h3> + + +<p>Oli kulunut kaksi vuotta. Näitten kahden vuoden kuluessa saivat Mathieu +ja Marianne vielä lapsen, pojan. Samalla kertaa kuin perhe lisääntyi, +laajeni myöskin Chantebled kaikilla niillä nummimailla, jotka olivat +itäpuolella, aina Vieux-Bourgin kylään asti. Mutta nyt olikin viimeinen +pala ostettu, koko maatilan valloitus oli vihdoinkin loppuun saatettu: +noitten useitten satojen ennen viljelemättömäin maitten, jotka Séguinin +isä ensin oli ostanut rakentaakseen sinne ruhtinaallisen linnan. Nyt +olivat nämät maat päästä päähän hedelmälliset, ihmisten loppumattomat +ponnistukset olivat synnyttäneet sinne ennen aavistamattoman +hedelmällisyyden, ja ainoastaan Lepailleurin pieni alue, jota tämä ei +suostunut myymään, oli kivisenä ja surumielisenä, kuivana kohtana tällä +viheriällä kentällä. Elämä tunki voitonrikkaana eteenpäin, +hedelmällisyys laajeni päivänpaisteessa, työ loi ehtimiseen kaikista +esteistä huolimatta, korvasi tappiot ja vuodatti joka hetki maailman +suoniin enemmän voimaa, terveyttä ja iloa.</p> + +<p>Blaise, jolla nyt oli pieni, kymmenen kuukauden vanha tyttö, oli viime +talvesta asti asunut konetehtaan piirissä, samassa sivurakennuksessa, +jossa hänen äitinsä oli synnyttänyt Gervaisin maailmaan. Charlotte, +hänen vaimonsa, oli hurmannut Beauchênen perheen vaaleanverevällä, +nuorekkaalla kauneudellaan, niin että Constance itse oli ehdottanut, +että he rupeisivat niin läheisiksi naapuruksiksi. Rouva Desvignes oli +todellakin kasvattanut molemmat tyttärensä Charlotten ja Marthen hyvin +viehättäviksi naisiksi. Kun hänen miehensä oli kuollut jättäen hänet +huonoihin varoihin, oli hän muuttanut takaisin kotiseudulleen Janvilleen +ja antautunut siellä tykkönään tyttäriensä opettamiseen. Koska hän +tiesi, että he olivat melkein ilman myötäjäisiä, oli hän antanut heille +mitä huolellisimman kasvatuksen siinä toivossa, että tämä auttaisi heitä +pääsemään naimisiin, mikä todellakin oli jo toteutunut toiseen tyttäreen +nähden. Ystävälliset suhteet oli solmittu hänen ja Fromentin perheen +välillä, lapset leikkivät yhdessä, ja se lapsellinen rakkausromaani, +joka johti Blaisen ja Charlotten avioliittoon, oli alkanut näistä +leikeistä. Kun Charlotte oli kahdeksantoista vuotiaana mennyt naimisiin, +oli hänen neljäntoista vuotias sisarensa tullut Rose Fromentin +erkanemattomaksi ystävättäreksi, ja Rose oli yhtä kaunis kuin Marthekin +ja yhtä tummaverinen kuin Marthe vaaleanverinen. Charlotte oli hyvin +taitava pienten muotokuvain maalaamisessa — hätäkeino, jos joutuu +köyhyyteen, sanoi hänen äitinsä — ja hän oli maalannut kauniin +medaljongin Constancesta, ja se ystävällisyys, jolla Constance kohteli +häntä, oli suureksi osaksi seurauksena hyvästä kasvatuksesta, jonka +Charlotte oli saanut.</p> + +<p>Blaise, joka oli perinyt Fromentien luomishalun ja työinnon, oli pian +tullut hyväksi avuksi Mauricelle sittenkuin tämä — oltuaan pienen aikaa +Morangen opissa — oli ryhtynyt liikehommiin. Maurice, jota +hurjisteleva isänsä aina vähemmässä määrässä auttoi, oli vaatinut, että +nuori pari saisi asua sivurakennuksessa, jotta hän voisi milloin tahansa +tavata Blaisen, ja äiti, joka kaikessa teki poikansa tahdon mukaan, oli +kunnioittavasti alistunut noudattamaan hänen toiveitaan. Constancella +oli rajaton luottamus poikansa suurenmoisiin lahjoihin. Huolimatta +sairaalloisuudestaan nuorempana oli tämä poika kuitenkin suoriutunut +erittäin hyvin opinnoissaan, sillä vaikka hänellä tosin oli hieman hidas +ajatuksen juoksu, oli hän sen sijaan hyvin ahkera. Hän puhui vähän, ja +sentähden kuvitteli äiti häntä itseensä sulkeutuneeksi neroksi, jonka +teot vihdoin saavat maailman hämmästymään. Ja kun Maurice oli +viidentoista vuotias, sanoi Constance häntä katsellen ja ihailevalla +äänellä: "Oi, miten hyvä pää hänellä on!" Ja Blaise otettiin +luonnollisesti liikkeesen ainoastaan välttämättömäksi sijaiseksi, +halvaksi palvelijaksi, kädeksi, joka täyttää kaikkitietävän ja +kaikkivaltiaan isännän tahdon. Maurice oli nyt niin vahva, niin huomiota +herättävä, ja hän yritti kohottaa liikettä siitä rappiotilasta, johon +isä sen oli saattanut; hän oli tulossa tuoksi jumalalliseksi "ainoaksi +pojaksi", josta Constance oli uneksinut ja jota hän itsekkäässä +suuruudessaan oli niin monta vuotta valmistellut!</p> + +<p>Mutta sitten tuli salaman isku. Blaise ei ollut ilman epäröimistä +suostunut muuttamaan tuohon sivurakennukseen, sillä hän tiesi, että +häntä aijottiin käyttää tottelevaisena hammasrattaana. Mutta kun hänen +tyttärensä oli syntynyt, teki hän rohkean päätöksen ja ryhtyi taisteluun +aivankuin isänsäkin ajatellen, että ehkä hänellekin tulee suurilukuinen +perhe. Eräänä aamupäivänä, kun hän meni saamaan määräyksiä Mauricelta, +sai hän itse Constancelta tietää, että tämä oli estänyt poikansa +nousemasta vuoteesta, koska hän oli väsynyt unettoman yön jälkeen. +Constance ei kuitenkaan näyttänyt liiaksi levottomalta, sillä olihan +Maurice vaan hieman väsynyt, sillä molemmat nuoret miehet olivat viime +viikkoina tehneet työtä kuin orjat saadakseen suoritetuksi erään suuren +tilauksen, joka sai aikaan paljon puuhaa koko tehtaassa. Toiselta puolen +oli Maurice ollut niin varomaton, että oli jäänyt illalla erääsen +vetoiseen suojukseen, jossa koeteltiin uutta konetta. Illalla tuli +häneen ankara kuume, ja heti lähetettiin noutamaan tohtori Boutania. +Levotonna taudin nopeasta kiihtymyksestä, tahtoi Boutan pitää seuraavana +päivänä lääkärien neuvottelun, kaksi muuta lääkäriä saapui paikalle, ja +heidän mielipiteensä oli sama kuin Boutaninkin. Mauricella oli ankara +keuhkokuume. Beauchêne oli poissa matkoillaan kuten tavallista. +Huolimatta lääkärien vakavista kasvoista ja omasta yhä kasvavasta +levottomuudestaan, toivoi Constance kuitenkin itsepintaisesti, että +hänen poikansa, sankari, jumala, joka oli hänelle välttämätön omaa +elämäänsä varten, ei ole vaarallisesti sairastunut eikä +kuolinvuoteessaan. Mutta kaksi päivää tämän jälkeen kuoli Maurice +äitinsä syliin, samana yönä, jolloin sähkösanomalla kutsuttu Beauchêne +saapui. Tämä kaikki oli kuitenkin vaan voimattoman veren viimeinen +heikkoneminen, veren, joka oli heikonnettu jo lähteessään, +keskinkertaisilla luonnonlahjoilla varustetun ihmisen äkkinäinen +katoaminen, ihmisen, joka terveestä ulkonäöstään huolimatta oli jo +lapsesta asti ollut sairas. Mutta millainen isku tämä oli äidille, +millainen isälle, joitten kaikki suunnitelmat nyt menivät myttyyn! Ainoa +perillinen, teollisuuden ruhtinas, josta he itsepintaisessa +itsekkäisyydessään olivat niin paljon uneksineet, meni pois kuin varjo, +ja heidän kätensä syleilivät tyhjyyttä. He olivat lapsettomat.</p> + +<p>Blaise oli yhdessä vanhempain kanssa Mauricen vuoteen pääpuolessa, kun +tämä kello kahden aikaan aamulla kuoli, ja niin pian kuin hän voi sen +tehdä, sähköitti hän kuolemasta Chanteblediin. Jo kello yhdeksän tuli +Marianne kalpeana ja liikutettuna pihalle ja huusi Mathieutä.</p> + +<p>"Maurice on kuollut! Herra Jumala, ainoa lapsi ... ihmisparat!"</p> + +<p>He olivat molemmat syvästi liikutettuja, he olivat tuskin tietäneet +hänen olevan sairaanakaan.</p> + +<p>"Minä menen pukeutumaan", sanoi Mathieu, "ja sitten matkustan minä +kymmenen junalla Pariisiin. Minun täytyy osoittaa heille +osanottavaisuuttani."</p> + +<p>Marianne päätti seurata mukana, vaikka hänellä oli kahdeksas kuukausi +menemässä. Häntä olisi vaivannut, ell'ei hän olisi voinut osoittaa +sukulaisilleen osanottavaisuuttaan; hehän olivat joka tapauksessa olleet +hyviä Blaiselle ja hänen nuorelle rouvalleen. Ja tämä onnettomuus teki +todellakin surullisen vaikutuksen Marianneen. Kun aviopuolisot olivat +sijoittuneet junaan, äkkäsivät he Lepailleurin puolisot ja heidän +poikansa Antonin, jotka matkustivat samassa vaunussa.</p> + +<p>Mylläri luuli, että Fromentit matkustaisivat johonkin juhlatilaisuuteen, +koska he matkustivat noin yhdessä, mutta kun hän sai tietää, että +kysymyksessä oli surun ilmaisu, sanoi hän:</p> + +<p>"No, sittenhän se on ihan päinvastoin. Mutta joka tapauksessa on hauskaa +päästä täältä ihmisten joukkoon..."</p> + +<p>Aina siitä asti kuin Mathieun oli onnistunut saada koko suunnaton +maatila viljelykseen, kohteli Lepailleur tätä herrasmiestä +jonkinlaisella kunnioituksella. Mutta vaikka hän ei voinutkaan kieltää +saavutettuja tuloksia, ei hän kuitenkaan antanut perään, hän näkyi +virnistelevän nyt salaisesti ja odottavan jonkinlaista maanjäristystä, +joka saisi hänen ennustuksensa toteutumaan. Hän ei tahtonut myöntää +olleensa väärässä, hän sanoi aina tietävänsä jotakin ja että vielä +jonakin kauniina päivänä saadaan nähdä maanviljelijän ammatin olevan +viheliäisintä kaikista ammateista, sittekuin maa, se lutka, oli niin +tyhjiin imetty, ett'ei se enää tahtonut antaa mitään itsestään. Muuten +saihan hän kostaa sillä, että piti omanaan tuon laihan, viljelemättömän +maapalstan, aivankuin vastalauseena sen ympärillä olevia viljamaita +vastaan. Tieto tästä teki hänen pilkalliseksikin.</p> + +<p>"Niin", sanoi hän kerskuvalla äänellä, "me matkustamme myös Pariisiin +... me saatamme tätä nuorta herraa sinne."</p> + +<p>Hän osoitti poikaansa Antoninia, punatukkaista kahdeksantoista vuotiasta +nuorukaista, jolla oli isänsä pitkulaiset kasvot, vaikka veltommat, ja +leuka muutamain harvain, värittömäin partakarvain peittämä. Hän oli +puettu kuin kaupungin herra: silinterihattu päässä, käsineet ja sininen +kaulaliina. Saatuaan Janvillen ihmettelemään koulussa saavuttamaansa +edistystä, oli hän nyt alkanut ilmaista sellaista vastenmielisyyttä +kaikkeen ruumiilliseen työhön, että isä oli päättänyt tehdä hänestä +pariisilaisen, kuten hän sanoi.</p> + +<p>"Vai niin, te olette nyt siis tehnyt päätöksenne", sanoi Mathieu, joka +tunsi asiat.</p> + +<p>"Niin, minkätähden minä pakoittaisin hänen orjan työhön otsansa hiessä +ilman pienintäkään toivoa koskaan rikkaaksi pääsemisestä? Ei isäni enkä +minäkään ole koskaan voinut säästää soutakaan tuon kirotun myllyn +käyttämisestä. Ja meidän viheliäisillä pelloillamme on enemmän kiviä +kuin viljaa. Ja koska hän nyt on lukumies, niin onhan parasta, että hän +saa pitää tahtonsa ja koetella onneaan Pariisissa. Ainoastaan +kaupungissa voi edistyä."</p> + +<p>Rouva Lepailleur, joka ei voinut irroittaa silmiään pojastaan ja ihaili +tätä nyt yhtä paljon kuin hän ennen oli ihaillut miestään, sanoi nyt +vuorostaan autuaallisen näköisenä:</p> + +<p>"Niin, hän on saanut apulaisen paikan asianajaja Rousseletin luona. Me +olemme vuokranneet hänelle pienen huoneen, minä olen pitänyt huolta +huonekaluista ja liinavaatteista, ja tänään on suuri päivä, sillä +illalla panee hän ensi kerran maata siellä, sittenkuin me kaikki kolme +ensin olemme syöneet päivällistä jossakin hienossa ravintolassa. Oi, +miten iloinen minä olen, kun hän nyt pääsee alkuun!"</p> + +<p>"Ja hänestä tulee ehkä vielä ministeri", sanoi Mathieu hymyillen. "Kuka +tietää? Kaikki on mahdollista."</p> + +<p>Siinä näkyi taas maaseutuväestön tavallinen tulviminen kaupunkiin, +heidän kuumeentapainen kiihkonsa saada äkkiä kootuksi itselleen +rikkautta; itse vanhemmatkin riemuitsivat lähdöstä ja saattoivat +karkuria kappaleen matkaa ylpeässä innossaan saada hänen kauttaan kohota +askeleen. Tämä riemukulku sai hymyilemään Chantebledin omistajan, +herrasmiehen, joka päinvastoin oli muuttunut talonpojaksi: myllärin +poika meni Pariisiin, jotavastoin hän itse oli palannut maan, kaiken +voiman ja kaiken uudestisyntymisen äidin turviin.</p> + +<p>Antonin purskahti nauruun.</p> + +<p>"Ministerikö! Ei, se virka ei minua juuri puoleensa viekoittele, se on +liian vaikea. Mieluimmin tahdon minä ansaita miljoonan saadakseni sitten +levätä."</p> + +<p>Lepailleurit nauroivat ääneensä tuolle suurelle sukkeluudelle. Oh, se +poika menee vielä pitkälle, se on varma!</p> + +<p>Marianne, joka oli istunut ääneti ja ajatellut surutaloa, jonne hän +aikoi mennä, tahtoi kuitenkin sanoa pari sanaa hänkin ja kysyi +sentähden, minkätähden ei pikku Thérèse saanut olla mukana juhlassa. +Lepailleur vastasi yrmeästi, että hän ei ollenkaan tahdo vaivaa +kuusivuotisesta penikasta, joka ei vielä ole edes oppinut ihmisten +tapoja. Tuo tyttö olisi mielellään saanut jäädä sinne, missä hän oli, +sillä hän oli saanut koko talon ylösalaisin. Kun Marianne oli toista +mieltä ja sanoi, että hän harvoin on nähnyt niin iloista ja +hyvälahjaista pikku tyttöä, vastasi rouva Lepailleur hiljaisella +äänellä:</p> + +<p>"No niin, kyllä hänellä päätä on, mutta tyttöjä ei voi kuitenkaan +missään tapauksessa lähettää Pariisiin, ne täytyy vaan naittaa, ja siitä +on paljon suruja ja se maksaa paljon rahaa. Mutta älkäämme puhuko siitä +nyt, sillä tänään on ilon päivä!"</p> + +<p>Pariisin pohjoisella rautatienasemalla nieli kansan joukko Lepailleurit, +ja he katosivat.</p> + +<p>Kun vaunut olivat pysähtyneet Orsaykadulle Beauchênen talon +ulkopuolella, huomasivat Mathieu ja Marianne Séguinin vaunut +jalkakäytävän vieressä. Lucie ja Andrée istuivat vaaleissa puvuissa +vaunujen ikkunan ääressä odottamassa. Kun Fromentit lähestyivät porttia, +näkivät he Valentinen tulevan ulos kiirehtivän näköisenä. Mutta kun hän +oli tuntenut Fromentit, muuttuivat hänen kasvonsa surullisen näköisiksi +ja hän lausui:</p> + +<p>"Mikä kauhea onnettomuus ... ainoa lapsi!"</p> + +<p>Ja sitten tuli sanoja tulvimalla.</p> + +<p>"Te olette niinkuin minäkin kiirehtineet tänne, se on luonnollista. +Ajatelkaahan, minä sain hetki sitten sattumalta tietää onnettomuudesta. +Ja sellainen onni sitten, tyttäreni olivat jo puetut ja minä pukeuduin +parhaallaan mennäkseni vihkiäisiin ... ystävämme Santerren orpana menee +naimisiin erään diplomaatin kanssa. Tätä tilaisuutta varten olin +varannut koko aamupäiväni. Vaikka vihkiminen toimitetaan neljännestä yli +yhdentoista, en minä epäillytkään, vaan ajoin tänne, ennenkuin lähdemme +kirkkoon ja minä kävin luonnollisesti yksin sisällä, minun tyttäreni +istuvat vaunuissa odottamassa. Me tulemme vähän liian myöhään +vihkiäisiin. Saatte nähdä ... nuo surulliset vanhemmat ruumiin vieressä, +joka vielä on sängyssä ... kaikki on hyvin kauniisti järjestetty ... se +on sydäntäsärkevää."</p> + +<p>Mathieu katseli häntä ja ihmetteli, ett'ei hän ollut enemmän +vanhentunut; näytti siltä kuin hän olisi kuivannut kiihdyttävän elämänsä +liekissä. Mathieu oli kuullut puhuttavan siitä hajoomistilasta, missä +hänen kotinsa nyt oli. Séguin eli nyt julkisesti yhdessä Noran, entisen +opettajattaren kanssa, joka oli katsonut parhaaksi, että Séguin varusti +hänelle oman pienen kodin, ja siellä asui hän nyt siitä asti kuin elämä +Antinkadun varrella oli tullut häirityksi. Rakastajattarensa luona oli +Séguin päättänyt ottaa vastaan Mathieunkin, kun tämä tulisi +allekirjoittamaan kauppakirjaa koko Chantebledistä. Ja siitä asti kuin +Gaston oli ruvennut kadetiksi Saint-Cyrin sotakouluun, oli Valentinella +kotona suuressa talossaan ainoastaan molemmat tyttärensä, ja hävitys +tuli siellä yhä täydellisemmäksi.</p> + +<p>"Parasta on", sanoi Valentine, "että Gaston pyytää lomaa ollakseen läsnä +hautajaisissa, sillä minä en ole varma, onko hänen isänsä silloin +Pariisissa. Ystävämme Santerre lähtee myöskin huomenna pienelle +matkalle. Eivät ainoastaan kuolleet lähde pois; se on hirveätä, miten +paljon eläviäkin ihmisiä katoo. Eikö totta, rouvani, että elämä on hyvin +surullista?"</p> + +<p>Hänen kasvonsa vavahtelivat. Monta kuukautta oli hän jo huomannut, että +välit rikkoutuvat, sillä Santerre oli ollut viekkaissa valmisteluissa, +hän hautoi salaista suunnitelmaa, jota Valentine ei vielä tuntenut. +Mutta sitten teki hän syvää uskonnollisuutta ilmaisevan liikkeen ja +sanoi:</p> + +<p>"Me olemme Jumalan hallussa."</p> + +<p>Marianne, joka hymyili molemmille vaunuissa istuville tytöille, vaihtoi +puheenainetta.</p> + +<p>"Mitenkä he ovat kasvaneet ja voimistuneet! Andrée on hurmaava. Kuinka +vanha on Lucie? Hän on varmaankin pian naimisiin kelvollinen."</p> + +<p>"Vielä mitä!" huudahti Valentine. "Hyvä on, ett'ei hän kuullut teitä, +sillä silloin olisi hän sulannut kyyneleiksi. Hän on seitsentoista +vuotias, mutta ymmärrykseltään on hän vasta kahdentoista. Tiedättekö, +aamulla itki hän ja kieltäytyi tulemasta näihin vihkiäisiin, hän sanoi, +että hän tulee sellaisesta sairaaksi. Hän puhuu aina päätöksestään mennä +luostariin. Kolmentoista vuotias Andrée on paljon enemmän naismainen. +Mutta hän on yksinkertainen kuin pieni karitsa. Väliin hän ihan +hermostuttaa minua."</p> + +<p>Hän nousi vaunuihin ja pusersi juuri Mariannen kättä jäähyväisiksi, kun +hän huomasi Mariannen olevan raskaana.</p> + +<p>"Oh, miten ajattelematon minä olen, minähän en edes kysy, kuinka te +voitte. Teillä on kahdeksas kuukausi, eikö ole? Ja siitä tulee teille +yhdestoista lapsi. Se on hirmuista, hirmuista! Mutta koska se on +välttämätöntä teidän terveydellenne, niin... Ah, noita ihmisparkoja +tuolla, heidän kotinsa tulee todellakin sitä ikävämmäksi!"</p> + +<p>Kun vaunut olivat vierineet pois, tulivat Mathieu ja Marianne +ajatelleeksi käydä sivurakennuksessa, ennenkuin menevät Beauchênen +luokse, sillä voisivathan heidän lapsensa siellä antaa heille joitakin +tietoja. Mutta ei Blaise eikä Charlotte ollut kotona. He tapasivat +ainoastaan palvelijattaren, joka hoiti Bertheä, pikku tytärtä. Hän ei +ollut nähnyt herraa sittenkuin eilen, herra oli ollut tuolla ylhäällä +ruumiin luona. Rouva oli myöskin aamulla mennyt sinne, ja hän oli +antanut määräyksen, että Berthe on tuotava sinne kahdentoista aikaan +saamaan rintaa, niin että hänen ei itse tarvitsisi tulla alas. Mariannen +kummasteleviin kysymyksiin vastasi palvelijatar:</p> + +<p>"Rouva otti mukaansa värilaatikon. Minä luulen, että hän maalaa +muotokuvan nuoresta herrasta, joka on kuollut."</p> + +<p>Kun Mathieu ja Marianne kulkivat tehtaan pihamaan ylitse, ahdisti heitä +se haudan hiljaisuus, joka nyt vallitsi tässä suuressa työn kaupungissa, +missä muulloin oli niin paljon pauhinaa. Kuolema oli äkkiä tehnyt +vaikutuksensa sinnekin, ja kaikki toiminta oli kerrassaan pysähtynyt, +koneet olivat kylminä ja mykkinä, työpajat hiljaisina ja autioina. Ei +ääntäkään, ei ihmissieluakaan, ei höyrypilveäkään, joka muuten oli kuin +tämän talon hengitystä. Kaikki oli kuollutta isännän kuoltua. Ja heidän +ahdistuksensa lisääntyi vielä enemmän, kun he tulivat suureen +rakennukseen; kaikkialla oli autiota, portailla synkkä hiljaisuus, ja +tuolla ylhäällä olivat kaikki ovet avoinna aivankuin asumattomassa, +aikoja sitten hylätyssä talossa. Eteisessä eivät he tavanneet +ainoatakaan palvelijaa. Salonki näytti tyhjältä ja pimeältä, kirjaillut +musliiniuutimet peittivät tykkänään ikkunoita, nojatuolit olivat +asetetut puoliympyrään aivankuin vastaanottopäivinä, jolloin odotettiin +paljon vieraita. Vihdoin kohtasivat he ihmisolennon, tumman miehen, joka +käveli hitaasti edestakaisin huoneessa. Se oli Morange, joka oli +saapunut tänne saatuaan kuulla kauhean uutisen. Hän näytti luulevan +olevansa kotonaan, hän oli tullut aivan tylsäksi ja päästään pyörälle +ainoan pojan kuolemasta, se muistutti häntä luultavasti oman tyttärensä +hirveästä kuolemasta. Hänen haavansa olivat auenneet, hänen kasvonsa +olivat tuhkanharmaat, hän tallusteli ehtimiseen edestakaisin, unehtui +sinne, otti kaiken surun omakseen.</p> + +<p>Mutta kun hän näki tulijat, lausui hänkin samat sanat, jotka olivat +kaikkein huulilla:</p> + +<p>"Tällainen hirveä onnettomuus ... ainoa lapsi!"</p> + +<p>Hän likisti heidän käsiään, hän kuiskaili, puheli, että surun murtama +rouva Beauchêne oli hetkeksi poistunut, ja Beauchêne ja Blaise olivat +joissakin puuhissa tuolla alhaalla. Sitten alkoi hän taas kävellä +edestakaisin aivankuin houruinhuonelainen kopissaan ja viittasi +seuraavaan huoneesen, jonka ovet olivat auki.</p> + +<p>"Hän makaa tuolla, sängyssä, jossa hän kuoli."</p> + +<p>Se oli Mauricen makuuhuone. Paksut uutimet oli laskettu alas, jotta +olisi tullut pimeä. Vuoteen vieressä paloi vahakynttilöitä, jotka +levittivät lempeää valoansa vainajan kalpeille, vakaville kasvoille. Hän +ei ollut muuttunut, ainoastaan laihempi. Kädet olivat ristissä, ja +niitten välissä ristiinnaulitun kuva. Ruusuja oli siroteltu peitteelle. +Niiden tuoksu yhteydessä palaneen vahan hajun kanssa oli tukahduttava. +Huone oli muuten hiljainen ja pimeä, ainoastaan vuode oli valaistu, eikä +ilman löyhähdyskään pannut vahakynttiläin korkeita, suoria liekkejä +värähtelemään.</p> + +<p>Kun Mathieu ja Marianne olivat tulleet sisään, huomasivat he erään +verhon takana miniänsä Charlotten, joka istui siellä piirustuslauta +polvillaan ja piirusti pienen lampun valossa vainajan ruusujen keskellä +lepäävää päätä. Charlotte oli noudattanut vainajan äidin palavaa +toivomusta, vaikka tämä olikin kolkkoa työtä kaksikymmen vuotiaalle +nuorelle rouvalle. Hän oli istunu siellä jo kolme tuntia ja +työskennellyt ahkerasti, sillä hän tahtoi suorittaa hyvin tehtävänsä. +Kun Mathieu ja Marianne lähestyivät, ei hän tahtonut puhutella heitä +vaan kumarsi ainoastaan keveästi päätään. Mutta hänen poskensa +muuttuivat värikkäimmiksi, hänen silmänsä leimusivat, ja kun Mathieu ja +Marianne palasivat takaisin salonkiin katseltuaan hetken surullisina +vainajaa, jatkoi hän työtään, yksinään kuolleen kanssa, ruusujen ja +palavain vahakynttiläin keskessä.</p> + +<p>Salongissa käveli Morange yhä vaan edestakaisin kuin eksyksiin joutunut +varjo. Marianne, joka ei saanut väsyttää itseään istahti oven luokse. Ei +kukaan lausunut sanaakaan, he odottivat vaan surullisina pimeäin +huoneitten tukahduttavassa hiljaisuudessa. Kymmenen minuutin kuluttua +tuli uusia vieraita, eräs herra ja nainen, joita he eivät ensin +tunteneet. Morange kumarsi heille tylsän näköisenä. Kun nainen ei +päästänyt herran kättä, vaan johti häntä kuin sokeaa huonekalujen +välitse, jotta hän ei kompastuisi niihin, huomasivatkin he ne +Angelineiksi. Nämät olivat talvella myyneet Janvillessä olevan talonsa +ja muuttaneet Pariisiin, kun heille ensin oli tapahtunut uusi +onnettomuus; he olivat nimittäin menettäneet melkein kaiken pienen +omaisuutensa erään suuren liikkeen vararikossa. Rouva oli hakenut +itselleen paikkaa ja päässyt yleisen lastenkodin tarkastajaksi, jolloin +hänen oli käytävä niitten äitien luona, jotka saivat avustusta, pitää +silmällä heidän lapsiaan ja laatia kertomukset niistä; ja kaikkien +näitten pienokaisten kaitseminen oli, niinkuin hän itse surullisesti +hymyillen sanoi, jonkinlaisena lohdutuksena hänelle, jonka +hedelmättömyyttä ei nyt enään voinut epäillä. Kipeäsilmäisen miehen oli +täytynyt laata kaikesta työnteosta, hän eli nyt ainoastaan surrakseen +mennyttä elämäänsä.</p> + +<p>Lyhyillä askelilla, aivankuin olisi johtanut lasta, talutti rouva +Angelin miehensä Mariannen luokse ja pani hänen istumaan nojatuoliin +Mariannen viereen. Angelinilla oli vielä jälellä reipas musketöörin +käytös, mutta hänen kasvoillaan asui levottomuus, ja neljänkymmenen +neljän vuotiaana oli hän jo harmaahapsinen. Ja minkälainen muisto oli +tämä niille, jotka muistivat tuon nuoren, kauniin avioparin, joka +surutonna retkeili Janvillen metsäpoluilla vapaine rakkauksineen!</p> + +<p>Pitäessään Mariannen käsiä omissaan ei rouva Angelinkaan löytänyt muita +sanoja kuin nuo synkät:</p> + +<p>"Mikä kauhea onnettomuus ... ainoa lapsi!"</p> + +<p>Ja kyyneleet täyttivät hänen silmänsä eikä hän voinut istua, ennenkuin +oli ollut hetken sisällä vainajan ruumiin luona. Kun hän tuli takaisin, +tukahutti hän nenäliinalla itkuaan ja vaipui sitten nojatuoliin +Mariannen ja miehensä väliin, joka istui siinä liikkumatta silmäparat +jäykkinä. Ja sitten syntyi taas tässä kuolleessa talossa hiljaisuus, +eikä sinne kuulunut enään hälinää sammuneesta, autiosta ja jääkylmästä +tehtaastakaan.</p> + +<p>Vihdoin tuli Beauchêne Blaisen seurassa sisään. Hän näytti kymmentä +vuotta vanhemmalta sen iskun johdosta, joka häntä oli kohdannut. Näytti +siltä kuin taivas olisi äkkiä sortunut hänen päälleen. Ylpeässä +itsekkäisyydessään ja huviensa pyörteessä ei hän ollut hetkeäkään +ajatellut sellaisen sortumisen mahdollisuutta. Hän ei ollut koskaan +tahtonut kuulla puhuttavankaan siitä, että Maurice oli sairaalloinen, +sellainen ajatus oli kuin murhayritys hänen omaa terveyttään vastaan, +hänen omaa varmaa vakaumustaan vastaan siitä, että hän voi olla +ainoastaan voimakkaan lapsen isä. Hän luuli, ett'ei onnettomuus voi +häntä voittaa. Ja ensi isku oli näyttänyt kuitenkin hänen olevan heikon +kuin nainen, säännötön elämä ja sielunvoimain vähitellen tapahtunut +tylsistyminen oli heikontanut hänen ja vienyt häneltä kaiken +vastustusvoiman. Hän oli poikansa ruumiin ääressä itkenyt kuin lapsi +kaikkein kunnianhimoisten unelmainsa ja tyhjiin rauenneitten +suunnitelmainsa perikatoa. Salama oli iskenyt alas, ja nyt oli kaikki +mennyttä. Yksi ainoa hetki oli riistänyt häneltä elämän, koko maailma +tuli mustaksi ja autioksi. Ja nyt oli hän kuin pelon lamauttama, hänen +paksut kasvonsa olivat turvonneet itkusta ja hänen silmälautansa raskaat +ja punaiset.</p> + +<p>Kun hän huomasi Fromentit, meni hän horjuen heitä vastaan, kädet +syleilyyn valmiina, ja itku oli tukahduttamaisillaan hänen äänensä.</p> + +<p>"Ah, ystäväni, mikä kauhea onnettomuus! Enkä minä ollut edes +paikallakaan! Kun minä tulin kotiin, oli hän tajuttomassa tilassa, hän +ei enään tuntenut minua. Mitenkä tämä on mahdollista? Niin terve ja +voimakas poika! Minä luulen uneksivani ja luulen, että hän vielä nousee +ylös ja lähtee tehtaasen minun kanssani."</p> + +<p>Mathieu ja Marianne syleilivät häntä ja surkuttelivat hänen suurta +onnettomuuttaan. Äsken kotiutuneena hurjasteluistaan, ehkä vielä +juopuneena, oli häntä vastassa tämä kauhea suru. Hänen kyynelten +kostuttama partansa haisi vielä tupakansavulta ja myskiltä.</p> + +<p>Sitten syleili hän Angelineja, joita hän tuskin tunsikaan.</p> + +<p>"Ah, ystäväni, tällainen kauhea isku, tällainen kauhea isku!"</p> + +<p>Blaisekin tuli esiin tervehtimään vanhempiaan. Vaikka hän oli valvonut +koko yön, olivat hänen silmänsä kirkkaat ja hänen kasvonsa nuoruuden +kukkeat. Mutta kyyneleitä vieri hänen poskilleen, sillä yhteinen, +jokapäiväinen työ oli liittänyt hänet Mauriceen.</p> + +<p>Ja taaskin syntyi hiljaisuus. Morange käveli yhä edestakaisin kuin +unissakulkija, eikä hänellä näyttänyt olevan aavistustakaan siitä, mitä +hänen ympärillään tapahtui. Beauchêne katosi ja tuli pian takaisin +kirjoitettu lista kädessä. Hän käveli ensin vähän aikaa edestakaisin, +mutta istahti sitten kirjoituspöydän ääreen, joka oli tuotu pois +Mauricen huoneesta. Hän oli niin vähän tottunut suruun, että hän +vaistomaisesti tunsi tarvetta päästä muihin ajatuksiin; sentähden alkoi +hän selailla osoitekalenteria kirjoittaakseen kutsumuskortteja. Mutta +hänen silmänsä hämärtyivät, ja hän kutsui luokseen Blaisen, joka nyt +tuli salonkiin käytyään katsomassa vaimonsa piirustamista. Nuori mies +asettui kirjoituspöydän viereen ja saneli nimiä matalalla äänellä, ja +sitten kuului tässä syvässä hiljaisuudessa ainoastaan tuota +säännöllistä, yksitoikkoista nimien lausuntaa.</p> + +<p>Minuutit kuluivat vitkaan. Vieraat odottivat yhä Constancea. +Ruumishuoneesen aukesi tapeettiovi, ja äänettömästi tuli Constance sinne +sisään kenenkään tietämättä, että hän oli tullutkaan sinne. Hän oli kuin +aave, joka tuli pimeydestä vahakynttiläin keveään valoon. Hän ei ollut +vielä voinut itkeä, hänen kasvonsa olivat kalpeat, vääristyneet, +jäykistyneet kylmästä raivosta. Hän ei alistunut kohtalon iskun alle, +päinvastoin tuntui siltä kuin hän olisi uhmaillut, hänen pieni +vartalonsa näytti kasvaneen. Mutta häntä ei ollut suru yllättänyt +valmistautumattomana: hän oli heti tuntenut odottaneensa sitä, vaikka +hän vielä minuuttia ennen kuolemantapausta ei ollut tahtonut uskoa sitä. +Se oli ollut kuukausmäärät salassa hänen sydämensä syvyydessä, ja nyt +oli tuo salaperäinen aavistus äkkiä muuttunut hirveäksi todellisuudeksi. +Hän ymmärsi noita kuiskailevia sisällisiä ääniä, tuon jääkylmän +puistutuksen, tuon synkän ja levottoman kaipuun sen johdosta, että +hänellä ei enään ollut lasta. Uhkaus oli toteutunut, järkähtämätön +kohtalo oli tahtonut, että tämä ainoa poika, tämä uhatun liikkeen +pelastaja, tuleva raharuhtinas, jonka vallan äidin ylpeys olisi jakanut +hänen kanssaan, lakaistiin pois kuin kuihtunut lehti. Maa aukeni äidin +jalkain alla, ja hän syöksyi syvyyteen. Pahinta oli se, ett'ei hän +voinut itkeä, raivo oli polttanut hänen kyyneleensä, hänen hellä +äidinsydämensä oli kuin myrkytetty siitä asti kuin hän oli menettänyt +lapsensa.</p> + +<p>Hän lähestyi Charlottea, asettui hänen taakseen ja katseli kuolleen +poikansa profiilia kukkien keskellä. Mutta vielä ei hän itkenyt. Hän +katseli kuolinvuodetta, täytti silmänsä tällä surullisella näyllä, +siirsi sitten silmänsä takaisin paperille aivankuin katsoakseen, paljoko +hänellä vielä oli jälellä rakastamastaan pojasta, muutamia liituviivoja +sittenkuin maa huomenna ottaa hänet ainiaaksi helmaansa. Charlotte tunsi +Constancen selkänsä takana, hän säpsähti ja käänsi päätään. Charlotte +oli pelästynyt eikä lausunut sanaakaan. Yhden ainoan silmäyksen he vaan +vaihtoivat. Mitenkä sydäntäsärkevää lieneekään ollut äidistä nähdä +näitten hautajaisvalmistelujen keskellä, tämän vainajan kasvojen edessä, +nuo hellät, terveet, kukoistavat kasvot, jotka näyttivät nuorelta, +säteilevältä tulevaisuuden tähdeltä kultaisten suortuvain keskellä.</p> + +<p>Nyt kuuli Constance muutamia sanoja, jotka kuiskattiin salongissa aivan +oven vieressä ja jotka selvästi kuuluivat tänne. Hän seisoi yhä +liikkumattomana Charlotten selän takana, ja Charlotte oli taaskin +alkanut jatkaa työtään. Constance kuunteli jännitettynä, mutta ei +näyttäytynyt vielä, vaikka hän jo oli nähnyt Mariannen ja rouva +Angelinin, jotka istuivat oven suussa, melkein oviverhojen poimuissa.</p> + +<p>"Ah", sanoi rouva Angelin, "sillä äitiparalla oli kuin joku aavistus. +Minä näin, että hän oli hyvin levoton, kun minä uskoin hänelle +surulliset salaisuuteni. Minun toivoni on rauennut. Ja kun kuolema nyt +on täyttänyt tehtävänsä tässä talossa, ovat hänenkin toiveensa +rauenneet."</p> + +<p>Syntyi hiljaisuus. Sitten sai uusi ajatusten yhteys rouva Angelinin +kysymään:</p> + +<p>"Ja teille tulee taas perheen lisäys ensi kuussa? Se on siis +yhdestoista, ja molempain keskosten kanssa olisi se kolmastoista. +Yksitoista lasta; tuo luku ei ole tasainen, te saatte kyllä täyden +tusinan."</p> + +<p>Hän unohti olevansa surutalossa, ja vieno hymyily väreili hänen +huulillaan, aivankuin tuollainen hedelmällisyys olisi riistänyt aseet +hänen salaiselta kateudeltaan.</p> + +<p>Mutta Marianne ei ollut samaa mieltä.</p> + +<p>"Ei, kahdettatoista ei enään tule. Ajatelkaa sitäkin, että minä olen +neljänkymmenen yhden vuotias. Minun aikani on jo laata, minä olen +näytelmäni näytellyt. Nyt on minun poikaini ja tyttärieni vuoro saada +lapsia."</p> + +<p>Constance tunsi uuden raivon puuskauksen, joka poltti hänen +kyyneleensä. Jos hän katsoi hieman sivullensa, voi hän nähdä tämän +kymmenen elossa olevan lapsen äidin, joka pian synnyttäisi +yhdennentoista ja esiintyi tässä kuolon majassa syli tulvillaan vielä +syntymätöntä elämää. Hän oli yhä vaan nuori ja hänessä kukoisti ilo, +terveys ja ääretön toivo. Ja nyt kun Constance itse oli menettänyt +ainoan poikansa, istui tuo toinen aivan kuolinvuoteen läheisyydessä, tuo +loppumattomain satojen jumalatar, ijankaikkisesta hedelmällisyydestä +tulvillaan.</p> + +<p>"Muuten unohdatte te", sanoi Marianne hymyillen, "että minä jo olen +isoäiti. Katsokaa tuonne! Se on perääntymismerkki minulle..."</p> + +<p>Hän viittasi Charlotten palvelijattareen, joka käskyn mukaan toi tänne +pikku Berthen, jotta rouvan ei tarvitsisi tulla alas antamaan hänelle +rintaa. Tyttö ei uskaltanut mennä kaikkein noitten surevain joukkoon, +vaan jäi salongin ovelle. Mutta lapsi huitoili pienillä pulleilla +käsillään ja nauroi. Ja Charlotte, joka kuuli hänen tulleen, nousi +nopeasti, kulki keveillä askelilla läpi salongin viedäkseen pienokaisen +mukanaan saliin saamaan rintaa.</p> + +<p>"Miten kaunis tuo lapsi on!" sanoi rouva Angelin. "Tuollaiset pikku +olennot ovat kuin kukkia, he levittävät ympärilleen valoa ja terveyttä, +missä ikinä he näyttäytyvätkään."</p> + +<p>Constance oli kuin salaman iskun musertama. Puolipimeässä, jossa +vahakynttiläin valot loistivat kuin tähdet, kuoleman ja raskaan ruusujen +tuoksun turmelemassa ilmassa, oli lapsi kuin raikas tuulahdus keväästä +ja elämästä. Siinä oli uusi lisä hedelmällisten äitien voitoille: lapsen +lapsi, Marianne hedelmällisenä lapsensa kautta. Marianne oli hymyillen +sanonut olevansa isoäiti. Mutta hän tuli kaksi kertaa kauniimmaksi, +kaksi kertaa majesteetillisemmaksi sen virran kautta, joka oli tulvinut +hänestä ja joka leviäisi loppumattomiin asti. Ja kirveen isku kajahti +vieläkin kolkommalta Constancen sydämessä; puu oli juuresta hakattu +poikki, ainoa vesa leikattu, hänestä ei enään mitään nousisi idulle.</p> + +<p>Vielä hetken seisoi hän yksinään tässä hävityksessä, tässä huoneessa, +jossa olivat hänen poikansa jäännökset. Sitten päätti hän mennä +salonkiin. Kaikki nousivat ylös tuon jääkylmän haamun edessä, he +suutelivat häntä ja heitä puistatti kosketus hänen jääkylmiin poskiinsa, +joita ei mikään veri lämmittänyt. Kaikkein mielet valtasi syvä sääli, +niin kauhistuttava oli Constancen tyyneys. He tavoittelivat +lohduttelevia sanoja, mutta Constance esti heidät siitä pienellä, +jyrkällä huomautuksella.</p> + +<p>"Kaikki on mennyttä", sanoi hän. "Entä sitten? Mikä on mennyttä, se on +mennyttä."</p> + +<p>Rouva Angelin itki, ja Angelinkin kuivaili kankeita, sumuisia +silmäparkojaan. Marianne ja Mathieu pitivät Constancen käsiä omissaan ja +itkivät. Mutta Constance oli kivettynyt niinkuin ennenkin, hän ei voinut +itkeä, hän ei huolinut lohdutuksesta ja puheli vaan yksitoikkoisesti:</p> + +<p>"Se on mennyttä, ei kukaan voi antaa häntä minulle takaisin, eikö niin? +Minun elämälläni ei enään ole mitään arvoa, kaikki on mennyttä, +mennyttä!"</p> + +<p>Mutta hänen täytyi pysyä maltillisena, sillä vielä oli odotettavissa +paljon vieraita. Mutta vielä oli hän saapa pistoksen sydämeensä. +Beauchêne, joka Constancen sisään tullessa oli ruvennut uudestaan +itkemään, ei nähnyt nyt itse kirjoittaa. Hänen kätensä vapisi, hänen +täytyi nousta ylös kirjoituspöydän äärestä, heittäytyi nojatuoliin ja +sanoi Blaiselle:</p> + +<p>"Istu tuohon ja jatka!"</p> + +<p>Ja Constance näki Blaisen istahtavan poikansa kirjoituspöydän ääreen, +ottavan hänen poikansa paikan, kastavan kynänsä mustepulloon ja +kirjoittavan samoin kuin hän oli niin usein nähnyt Mauricenkin +kirjoittavan, aivan kuin Maurice itse. Tämä Blaise, Fromentin vanhin +poika. Vainaja parka ei ollut vielä haudattu, ja jo tuli yksi +Fromenteista hänen paikalleen aivankuin mehukas kasvillisuus valloittaa +lähellään olevan aution kentän. Ja Constance tunsi tämän elämän virran +vieläkin uhkaavammaksi, sillä se lainehti hänen ympärillään ja tahtoi +valtaansa kaiken: isoäidit olivat vielä raskaina, miniät jo imettivät, +pojat valloittelivat hallitsijattomia kuningaskuntia. Ja hän oli +yksinään, hänellä ei ollut muuta kuin kelvoton, turmeltunut miehensä, ja +tuo puolihupsu Morange, joka tuolla käveli edestakaisin, oli täydellinen +kuva hänen viheliäisyydestään, sillä Morangekin oli eroitettu ainoasta +tyttärestään. Ei ääntäkään kuulunut tyhjästä, kylmästä tehtaasta; +tehdaskin oli kuollut.</p> + +<p>Kahden päivän perästä oli suuret hautajaiset. Tehtaan viisisataa +työmiestä oli mukana saattamassa vainajaa viimeiseen leposijaansa, ja +kaikenlaista ylhäisöä oli muodostamassa surusaaton. Suurta huomiota +herätti se, että eräs vanha työmies, Moineaud, tehtaan vanhin, kantoi +paarivaatetta; sitä pidettiin hyvin liikuttavana, vaikka tuo kunnon mies +laahasi jalkoja perässään ja näytti tylsältä ja menehtyneeltä mustissa +vaatteissaan. Kun tultiin haudalle, puhutteli Mathieutä eräs vanha +nainen, joka oli tullut ulos eräästä surusaattueen vaunuista.</p> + +<p>"Minä näen, ystäväni, että te ette tunne minua."</p> + +<p>Mathieu teki liikkeen aivankuin olisi anteeksi pyytänyt. Se oli +Sérafine, yhä pitkä ja hoikka, mutta niin kuihtunut ja vanhentunut, että +hän näytti satavuotiaalta, satujen vanhalta vallastaan eroitetulta +kuningattarelta. Mathieu ei olisi koskaan voinut odottaakaan niin nopeaa +rappeutumista; Sérafinen ylpeä, punahiuksinen kauneus oli näyttänyt +voivan uhoitella aikaa.</p> + +<p>"Ah, ystäväni", sanoi Sérafine, "minä olen kuolleempi kuin tuo vainaja, +joka nyt haudataan. Tulkaa jonakin päivänä minun luokseni kotiin +pakisemaan hieman. Te olette ainoa mies, ainoa uskottu, jolle voin +kertoa kaikki."</p> + +<p>Arkku laskettiin alas, nuorat kitisivät, ja sitten kuului kumea, pieni +sysähdys, viimeinen. Beauchêne, joka nojautui erääsen sukulaiseensa, +katseli tätä sammunein katsein. Constance, jolla oli ollut kolkkoa +rohkeutta seurata mukana, oli nyt aivan itkettynyt ja pyörtyi. Hän +kannettiin pois, vietiin tyhjään kotiinsa, ikuisesti tyhjään kotiin, +joka muistutti sellaisia loihdittuja maita, joissa ei mitään kasva. Maa +oli ottanut omansa takaisin.</p> + +<p>Mutta Chantebledissä Mathieu ja Marianne yhä rakensivat, loivat ja +synnyttivät lapsia. Ja niinä kahtena vuotena, jotka nyt olivat kuluneet, +olivat he voitokkaita elämän ikuisessa taistelussa kuolemaa vastaan, ja +nyt oli heidän voittonsa täydellinen. Séguin oli pala palalta +luovuttanut koko maatilan, ja Mathieu oli sen kuningas, kiitos siitä +viisaille keinoille, joita hän oli sen valloituksessa käyttänyt. Se +rikkaus, jota laiskuri oli halveksinut ja tuhlannut, joutui ahkeran +työmiehen käteen. Ainoastaan Lepailleurin pieni, viljelemätön osa oli +siellä todistamassa tästä ihmetyöstä, inhimillisestä työstä, joka oli +saanut nämä hiekkaiset ja saviset erämaat hedelmällisiksi ja joitten +sadot tästälähin elättivät kokonaisen pienen, onnellisen kansan.</p> + +<p>Ja Mathieun lopettaessa valloitustaan oli Mariannella onni näiden kahden +vuoden kuluessa nähdä poikansa Blaisen tyttären syntyvän, ja hän itse +oli vielä raskaana, synnyttämässä vielä yhden lapsen maailmaan. Mahtavan +puun oksat alkoivat jakautua tullakseen sitten loppumattomiin asti +monilukuisiksi, aivankuin kuninkaallinen tammi, joka varjollaan peittää +suuren alan maata. Lastenlapset, lastenlasten lapset, koko tuo polvesta +polveen yhä laajeneva perhe alkoi pitkän jononsa. Ja varovaisella ja +hellällä kädellään kokosi Marianne vielä ympärilleen nuo yksitoista +ensimäisestä pesäkunnasta, molemmista vanhemmista, kaksosista Blaisesta +ja Denisestä, jotka jo olivat yhdenkolmatta vuotiaita, viimeksi +syntyneesen, hentoon, tuskin vielä elävään olentoon asti, jonka ahnaat +huulet imivät hänestä melkein verenkin. He näyttivät pihamaalla +valloilleen päästetyiltä varsoilta, jotka eri tavalla laukkasivat +toistensa perässä. Marianne tiesi kyllä, että hän ei voi heitä aina +pitää ympärillään, mutta hän oli onnellinen, jos kaksi tai kolmekin +jäisi kotiin, ja hänen täytyi ehkä tyytyä siihen, että nuorimmat, jotka +eivät voineet saada paikkaa kotona, lähtisivät valloittamaan maata +lähiseudulta. Maa-alueen laajentaminen oli välttämätöntä, vaikkakin +Blaise oli asunut jo pari vuotta kaupungissa, konetehtaan luona, ja +hänen veljensä olivat jo valloittamassa muita aloja. Koska heitä oli +monta, niin tulisivat he voimakkaiksi; maailma kuului heille. Heidän +vanhempansakin olivat tunteneet itsensä jokaisen uuden lapsen syntyessä +voimakkaammiksi. Kukin lapsi oli lähentänyt heitä toisiinsa. Se, että he +suurista murheista huolimatta olivat aina voittaneet, se oli seuraus +heidän rakkaudestaan, heidän työstään, heidän sydämensä ja tahtonsa +ainaisesta kehityksestä. Hedelmällisyys on suuri valloittaja, se +synnyttää rauhallisia sankareita, jotka panevat maan valtansa alle ja +kansoittavat sen. Ja kun Marianne näitten kahden vuoden kuluttua oli +synnyttänyt yhdennentoista lapsensa, pojan, joka sai nimekseen Nicolas, +suuteli Mathieu vaimoaan kiihkeämmin kuin tavallista iloiten kaikkien +surujen ja murheitten voitosta. Taaskin lapsi, taaskin enemmän rikkautta +ja valtaa, uutta voimaa maailmaan, uusi sarka kylvetty huomispäivää +varten.</p> + +<p>Ja yhä vaan sama suuri ja hyvä työ, hedelmällisyyden työ, laajeni maan +ja naisen kautta, voittaen kuoleman, luoden uusia elinehtoja jokaiselle +uudelle lapselle, rakastaen, tahtoen, taistellen, tehden +kärsimyksissäänkin työtä, synnyttäen alituiseen yhä enemmän elämää ja +yhä enemmän toivoa.</p> + +<hr class="r45" /> + + + + + + +<h2>VIIDES KIRJA</h2> + +<hr class="chapter" /> + + + + +<h3>I</h3> + + +<p>Suuresta surusta huolimatta palasi elämä taas säännölliseen uraansa +konetehtaalle. Häntä kohdanneen hirmuisen iskun musertamana Beauchêne +pysytteli ensimäiset viikot kotonaan, hän oli kuin mennyttä miestä, +ilman intohimoja. Hän näytti parantaneen itsensä, hän ei enään +valehdellut, hän ei enään ollut ehtimiseen olevinaan matkoilla +saadakseen sammuttaa vuosi vuodelta yhä enemmän kasvavaa haluaan +törkeihin rakkausseikkailuihin. Hän oli uudestaan ryhtynyt töihin, hän +hoiti yksityisasioitaan, meni joka aamu työpajoihin Blaisen kanssa, joka +oli hänen ahkerana ja tarmokkaana sijaisenaan ja joka yhä useammin sai +vaikeimmat työt tehdäkseen. Mutta perheen ystäviä kummastutti ennen +kaikkea se, että puolisot olivat lähestyneet toisiaan. Constance hoiteli +hellästi miestään, ja Beauchêne oli alituisesti vaimonsa seurassa; he +elivät mitä suurimmassa sovussa maailmalta suletussa, aivankuin mustiin +verhotussa talossaan, jossa ainoastaan sukulaisia otettiin vastaan.</p> + +<p>Mauricen kuoleman jälkeen oli Constance mielestään kuin verta vuotava ja +hänestä tuntui siltä kuin joku ruumiin osa olisi leikattu pois. Hän +tunsi jonkunlaista häpyä siitä, että häneltä muka oli sahattu joku jäsen +pois. Hänen suruunsa oli myöskin sekoittunut loukattua ylpeyttä siitä, +että hän ei enään ollut äiti, ett'ei hänen rinnallaan enään ollut +kruununprinssiä, joka perisi valtakunnan. Ja hän oli itse +yksipintaisesti tahtonut synnyttää ainoastaan tämän yhden pojan, jotta +poika yksin saisi periä koko omaisuuden ja tulisi kaikkivaltiaaksi +hallitsijaksi! Mutta häpeemätön kuolema oli varastanut häneltä pojan, +talo ja tehtaat tuntuivat kuuluvan Constancelle vähemmän kuin ennen ja +varsinkin nyt, kun Blaise oli muuttanut sinne vaimoineen ja lapsineen, +valloittavien Fromentien koko hedelmällisyyden kera. Constance ei voinut +antaa itselleen anteeksi sitä, että hän oli ottanut heidät vastaan; +hänessä paloi halu varjella itseään, herättää kuolleista poikansa, +synnyttää uuden pojan, joka valloittaisi takaisin omaisuutensa, +paikkansa, kuninkaallisuutensa. Hän oli petetty ja ryöstetty äiti, eikä +hän voisi tyydyttää hehkuvaa rakkauden janoaan, ell'ei hän uudestaan +tule äidiksi. Sydämensä, ylpeytensä, kunnianhimonsa tähden täytyi +hänellä olla lapsi. Se oli juuri sentähden kuin hän melkein tietämättään +oli lähestynyt miestään.</p> + +<p>Ja uusi kuherruskuukausi alkoi tässä hiljaisessa talossa, jossa kaikki +olivat mustiin puettuina. Constance oli ainoastaan vähän yli +neljänkymmenen. Beauchêne, joka oli kuusi vuotta vanhempi, piti itseään +pohjaltaan oikein terveenä miehenä, joka muka kyllä voisi hankkia +itselleen lukuisasti perillisiä. He nähtiin aina yhdessä. Kuusi +kuukautta elivät he säännöllistä ja yksimielistä kotielämää. Mutta +toivottua lasta ei tullut. Vielä kului puolen vuotta, mutta nyt näytti +siltä kuin vanha sopu olisi rikkoutunut; kotirauhaa häiritsivät torat, +vihanpurkaukset, ja Beauchêne alkoi taaskin käydä ulkona tuuleutumassa, +niinkuin hän sanoi, ja Constance istui yksin kotona hermostuneena ja +itketyin silmin.</p> + +<p>Eräänä päivänä kun Mathieu oli käynyt tervehtimässä miniäänsä Charlottea +ja jäi puutarhaan leikkimään pikku Berthen kanssa, joka oli kiivennyt +hänen polvilleen, näki hän hämmästyksekseen Constancen tulevan alas; hän +oli luultavasti nähnyt ikkunasta Mathieun. Hän vei Mathieun mukaansa +jollakin tekosyyllä ja piti häntä neljännestunnin luonaan voimatta +puhua mitään. Äkkiä sanoi hän sitten:</p> + +<p>"Rakas Mathieuni, antakaa anteeksi, että puhun asiasta, joka ei voi olla +muuta kuin kiusallista teille. Mieheni sai viisitoista vuotta sitten +lapsen erään tehtaassa olleen työläisnaisen kanssa. Minä tiedän myös, +että te siihen aikaan teitte miehelleni palveluksen ja otitte tytön ja +hänen lapsensa hoitoonne ... pojan, eikö niin?"</p> + +<p>Hän jäi odottamaan vastausta. Mutta Mathieu, joka oli hämmästyksissään +nähdessään hänen niin hyvin tietävän kaikki eikä ymmärtänyt, miksi +Constance näin monen vuoden kuluttua tiedustelee häneltä tuota ikävää +juttua, teki ainoastaan hämmästystä osoittavan liikkeen.</p> + +<p>"Oh", sanoi Constance, "minä en nuhtele teitä, minä olen vakuutettu +siitä, että te toimitte ainoastaan hyvässä tarkoituksessa ja +ystävällisistä syistä, että te pelkäsitte jonkinlaista häväistystä, joka +olisi kohdannut minuakin. Muuten enhän minä tahdo luonnollisesti soimata +niin vanhasta uskottomuudesta. Minä toivoisin vaan saavani selityksiä. +Minä olen kauvan ollut käyttämättä hyväkseni niitä ilmiantoja, jotka +ovat vieneet minun asian jälille. Mutta nyt en enään voi olla +ajattelematta tätä, ja luonnollista on sentähden, että käännyn teidän +puoleenne, sillä minä en siitä ole koskaan puhunut sanaakaan miehelleni, +en tahdo häiritä kotirauhaa koettamalla saada häntä tunnustukseen. Mutta +minä päätin ryhtyä asiaan sinä päivänä, jolloin kävin rouva Angelinin +kanssa kätilön luona Miromesnilkadun varrella ja näin teidän yhdessä +tuon tytön kanssa, jolla taaskin oli lapsi käsivarrella. Te olette siis +tavannut tytön, te luultavasti tiedätte, minkälaiseksi hän on tullut, +elääkö hänen ensimäinen lapsensa, ja jos elää, niin missä hän on ja mitä +hän toimii."</p> + +<p>Mathieu ei vastannut vielä. Constancen kuumeinen into teki hänen +varovaiseksi, sai hänen ajattelemaan syytä tähän merkilliseen +avomielisyyteen, jota tuolla ylpeällä ja harvapuheisella naisella +harvoin oli. Mitähän lienee tapahtunut? Minkätähden koetti hän saada +Mathieultä selvityksiä, joitten tuloksista hän ei ollut varma. Ja kun +Constance yhä katseli Mathieutä läpitunkevin silmäyksin, koetti tämä +etsiä joitakuita ystävällisiä asiasta pois johtavia sanoja.</p> + +<p>"Te saatte minun hämmästymään. Muuten en minä tiedä mitään, mikä teitä +huvittaisi. Mitähän hyötyä olisi noitten vanhain asiain uusimisesta? +Unohtakaa, mitä olette kuullut, te, joka aina olette niin viisas ja +ymmärtäväinen..."</p> + +<p>Mutta Constance keskeytti hänen puheensa, tarttui hänen käsiinsä, piti +niitä omissaan ja pusersi lujasti.</p> + +<p>"Minä vakuutan, ett'ei kenelläkään ole mitään peljättävää minun +puoleltani, ei miehelläni, ei tuolla tytöllä eikä lapsella. Asia kiusaa +minua muuten kauheasti, minä kärsin siitä, ett'en saa tietää mitään, ja +minä luulen että rauhottuisin, jos saisin tietää kaikki. Minä kysyn tätä +itse tähteni, oman rauhani tähden. Oh, jos minä kertoisin teille...!"</p> + +<p>Mathieu alkoi aavistaa jotakin, Constancen ei tarvinnut sanoa hänelle +kaikkea. Sovinto puolisojen kesken oli jo kaikkein tiedossa, heti +Mauricen kuoleman jälkeen oli Mathieu ymmärtänyt, että heidän harras +toivomuksensa oli saada uusi poika. Vuosi oli kulunut ilman, että poikaa +oli kuulunut. Mathieu oli voinut seurata heidän yhä kasvavaa +pettymystään ja vihaansa ja hän ymmärsi, että nyt oli sopu loppu. Ja nyt +sai Mathieu nähdä vanhentuneen vaimon mustasukkaisuuden, mitenkä tämä +vaimo ei voinut olla ajattelematta lasta, jota hänen miehensä ei voinut +nyt hankkia hänelle, vaan jonka hän on hankkinut tuolle tytölle. +Constance tiesi, että Norine oli yhtä kaunis ja kukoistava kuin hän itse +oli kuiva ja keltainen ja ennen aikaansa kuihtunut, mutta loukatusta +naisellisesta turhamielisyydestä ei hän ollut lausunut sanaakaan, +ainoastaan äiti kärsi hänessä, se oli lasta, jota hän niin katkerasti +kadehti kilpailijaltaan. Hän ei voinut poistaa sitä muististaan, se +tuli aina kuin pilkkana, kuin loukkauksena hänen mieleensä joka kerta +kuin hän havaitsi odottaneensa turhaan omaa lasta ja toivonsa joutuneen +häpeään. Kuukausi kuukaudelta alkoi hän yhä himokkaammin ajatella tuon +toisen lasta, hän tahtoi sen, hän ajatteli, missä lapsi lienee, mikä +hänestä on tullut, onko hän terve ja isänsä näköinen.</p> + +<p>"Minä vakuutan teille, rakas Mathieu", sanoi hän, "että te teette minulle +hyvän palveluksen, jos vastaatte kysymyksiini. Elääkö hän? Sanokaa +minulle vaan, elääkö hän. Mutta älkää koettakokaan pettää minua. Jos hän +olisi kuollut, luulisin minä tulevani levollisemmaksi. Ja kuitenkaan en +minä toivo hänelle mitään pahaa, sen tietää Jumala."</p> + +<p>Mathieu tuli vihdoin liikutetuksi ja kertoi todenmukaisesti koko asian.</p> + +<p>"Koska te pyydätte minulta noita tietoja oman rauhanne tähden ja kaikki +jää meidän keskemme, niin ett'ei se vaikuta pahaa teidän avioliittoonne, +niin en minä luule siinä mitään pahaa olevan, vaikka puhunkin teille, +mitä tiedän, ja siitä ei ole paljon puhumista. Minä olin itse läsnä, kun +poika jätettiin löytölastenkotiin. Siitä asti ei lapsen äiti ole koskaan +tiedustellut häntä eikä myöskään kuullut hänestä mitään. Minun ei +tarvinne sanoakaan, että teidän miehennekään ei tiedä tuon lapsen +kohtaloista mitään, eikä hän ole koskaan tahtonut kuulla puhuttavankaan +siitä. Elääkö poika vielä? Missä hän on? Niihin kysymyksiin en minä voi +vastata. Siihen tarvitaan laajoja tiedusteluja. Mutta minun mielipiteeni +mukaan on hyvin mahdollista, että hän on kuollut, sillä kuolevaisuus on +suuri sellaisten pikkulasten joukossa."</p> + +<p>Constance katseli terävästi Mathieutä.</p> + +<p>"Puhuttehan te totta, ettehän vaan salaa mitään?"</p> + +<p>Kun Mathieu oli puolustanut itseään tuollaista epäluuloa vastaan, jatkoi +Constance:</p> + +<p>"Niin, minä uskon teitä. Te luulette siis, että hän on kuollut? Ah, +kaikki nuo lapset kuolevat, vaikka on tuhansittain naisia, jotka +olisivat onnellisia voidessaan pelastaa yhdenkin ja saada yhdenkin +heistä? Mutta jos asian laita ei olekaan siten, on se kuitenkin +selvitystä. Kiitos."</p> + +<p>Seuraavina kuukausina tapasi Mathieu useat kerrat Constancen yksinään, +mutta hän ei koskaan palannut tähän asiaan. Hän näytti koettavan unohtaa +kaikki. Mutta Mathieu aavisti kuitenkin, että sama ajatus yhä vaivasi +häntä, eikä ollut vaikea arvata, että puolisojen väliset suhteet olivat +tulleet sitä huonommiksi mitä enemmän toivo lapsen saamisesta katosi, +ainoa seikka, joka oli lähentänyt heitä toisiinsa. Maailman silmissä +olivat he vieläkin olevinaan hyviä ystäviä, mutta tosiasiat todistivat, +että eripuraisuus tuli joka viikko yhä suuremmaksi. Beauchêne oli +melkein tykkänään alkanut seurata taaskin vanhoja tapojaan. Constance +taisteli kaikesta huolimatta niitä vastaan, koetti pidätellä häntä +kotona, eikä tahtonut antaa perään. Voisiko se olla mahdollista, että he +olivat hedelmättömät niinkuin Angelinitkin? Täyttyisivätkö kaikki +Constancen aavistukset? Tulisiko hänen kotinsa olemaan yhtä hirmuisen +tyhjä kuin hänen ystävättärensäkin. Ajatus heidän voimattomuudestaan +saattoi Constancen vimmoihinsa. Itse ei hänessä ollut muka vikaa, mutta +hänen miehensä oli elänyt niin kuluttavaa elämää ... ja nyt alkoivat +alkooviriidat uudestaan, he syyttelivät toisiaan tästä +hedelmättömyydestä, joka sai heidät epätoivoon.</p> + +<p>Beauchêne sanoi, että sellainen vika voidaan auttaa. Mutta keltä kysyä +neuvoa? Kun hän mainitsi Boutanin nimen, vastusti Constance tätä ensin, +sillä hän pelkäsi Boutanin riemuitsevan voitostaan, hänen, jolla oli +omat mielipiteensä ja joita hän oli niin kauvan puolustanut. Sitten hän +kuitenkin antoi myöten häveliäisyydestä, koska hän ei muka tahtonut +antaa muitten lääkärien tarkastaa itseään kuin sen, joka hänet jo tunsi.</p> + +<p>Boutan oli sitä mieltä, että vika oli Constancessa. Hän oli usein +nähnyt samanlaisia tapauksia. Ne olivat avioliitossa käytetyt +ehkäisykeinot, jotka turmelivat elimet ja saivat aikaan kroonillisia, +sisällisiä häiriöitä. Tohtori epäili jotakin tällaista varsinkin sitten, +kun hän oli hoitanut Constancea vatsanpohjatulehduksessa. Ja +hedelmättömyyden täytyi olla parantamattomana seurauksena tästä.</p> + +<p>Kun Boutan taaskin oli tarkastanut Constancen, vakaantui hän +mielipiteessään, vaikkakaan hän ei voinut selvittää vakaumustaan muuten +kuin hyvin mahdollisena hypoteesina, sillä nämät elämän lähteet ovat +niin hämärät, että niitä on mahdotonta selvästi nähdä. Constancen täytyi +nyt antautua erityisen käsittelyn alaiseksi kaksi kertaa viikossa, ja +tuskallisessa jännityksessä odotti hän, mutta pettyi aina.</p> + +<p>Vihdoin muutti Constance luottamuksensa tähän lääkäriin, jonka tiede ei +voinut tehdä häntä äidiksi. Hänen mielestään Boutan oli liiaksi +varovainen ja käytti liian lieviä keinoja. Ja hän päätti koettaa toista +keinoa, hän antautui rouva Bourdieun käsiin, joka oli luvannut varmasti +parantaa hänet. Nyt alkoi uusi lääkitsemistapa, uusi odotus. Constance +kävi useita kuukausia Miromesnilkadun varrella ja antautui tuskia +tuottavan käsittelyn alaiseksi. Mutta tuloksia ei kuulunut, niin kauvan +narrattu luonto kieltäytyi tekemästä häntä uudestaan hedelmälliseksi, +hän vaipui taaskin epätoivoonsa ja kärsi helvetintuskia ollen aina +toivon ja toivottomuuden välillä. Hän oli menettämäisillään järkensä, +hän juoksi puoskaroitsijain luona, haki sanomalehdistä ilmoituksia jos +jonkinlaisista keinoista, osoitteita huijareista, jotka saivat hyviä +tuloja hedelmättömistä äideistä, kun toiset heistä taas pettivät liian +hedelmällisiä. Eräänä iltana meni hän rouva Rouchen luokse, joka paitsi +erikoisalaansa — kuolleina syntyneitä — ylvästeli myöskin +pettämättömästä lääkkeestään kroonillista hedelmättömyyttä vastaan ja +joka siis hankki ja tappoi lapsia aina kauppatuttavansa toivomuksen +mukaan. Tämä häveliäs rouva, joka ei tahtonut antaa edes lääkärinsä +tarkastaa itseään, kävi nyt puoskarien klinikoissa, pyysi ehtimiseen +tarkastamaan itseään, ja olisi riisuutunut alastomaksi vaikka keskellä +toria, jos hän olisi ollut varma siitä, että hän jollakin merkillisellä +tavalla voi tulla raskaaksi. Ja kun hän oli koettanut kaikkea, +kylpypaikkoja ja hartaudenharjoituksia ja lahjoittanut vahakynttilöitä +pyhälle neitsyeelle, ei hän vieläkään tahtonut tunnustaa itseään +voitetuksi, vaan odotti yhä itsepintaisesti ihmeen tapahtuvaksi.</p> + +<p>Kaksi vuotta oli Constance sillä tavalla taistellut; silloin syttyi +taaskin hänessä toivo. Hän oli saanut luottamusta Sérafineltä, joka oli +lähennellyt sukulaisiaan ja oli nyt usein niin sairas, niin väsynyt ja +vanhentunut, että hän mielukkaimmin jäi toisten luokse kuin istui +yksinään kotonaan. Kun Constance oli kuullut hänen purevalla +katkeruudella kertoilevan tuon kuuluisan kirurgin Gauden leikkauksista, +oli hän tullut ajatelleeksi, että mies, joka voi tehdä sellaisia +ihmetöitä, kun on kysymyksessä lapsen syntymisen estäminen, voi myöskin +taikasormillaan saada lapset syntymään. Miksi ei hän voisi kysyä Gauden +neuvoa? Mutta kun hän pyysi Sérafineä mukaansa tuon suuren leikkelijän +luokse, kieltäytyi tämä vihaisesti ja sanoi, että hän repisi silmät +tuolta naisten turmelijalta, jos hän vaan vielä kerrankin näkisi hänen. +Constance näytti luopuvan ajatuksestaan, mutta hän odotti ainoastaan, +että saisi rohkeutta panna omin voimin tuumansa täytäntöön.</p> + +<p>Eräänä päivänä, kun Sérafine tuli Beauchênelta, kohtasi hän Mathieun ja +pyysi tätä tulemaan kanssaan kotiinsa. Hän tunsi tarvetta ripittää +itsensä Mathieulle, joka kaksikymmentä vuotta sitten oli ollut hänen +ystävänsä.</p> + +<p>"Ah, ystäväni, minä en enään kuulu eläväin ihmisten joukkoon, suokaa +anteeksi, että minä olen näin menehtynyt", sanoi hän viedessään Mathieun +asuntoonsa Marignankadun varrella, jossa muinoin oli vallinnut niin +ylellinen loisteliaisuus.</p> + +<p>Mathieu hämmästyi. Sérafine ei nähtävästi ottanut täällä enään vastaan +salaperäisiä vieraitaan, joita varten koko asunto näytti olleen +sisustettu. Kaikkialla oli pölyä ja kylmää; se oli kuin kuoleman +asuinsija.</p> + +<p>"Istukaa, mihin teitä haluttaa", jatkoi Sérafine. "Minulla ei ole enään +kotia, minun elämäni kuluu täällä taistelussa katumusta ja katkeruutta +vastaan."</p> + +<p>Hän riisui hattunsa, käsineensä ja huntunsa. Mathieu ihan kauhistui +katsellessaan häntä läheltä. Hän muisti Sérafinen muutamia vuosia +sitten, viidenneljättä vuotiaana, punatukkaisena, ylpeänä kaunottarena, +jolla oli korkea vartalo, hiukset kuin päivänpaiste, kaula ja rinta +loistavan valkeat. Mitenkä oli mahdollista, että hän oli voinut vanheta +noin nopeasti, hänhän oli pelkkä luuranko siitä kauniista naisesta, +jonka Mathieu oli tuntenut. Hän oli nyt satavuotias.</p> + +<p>"Niin, te katselette minua, te ette voi uskoa tätä. Minä itsekin pelkään +itseäni, kun katson kuvaani peilistä. Sentähden olenkin minä peittänyt +kaikki peilit täällä, minua pöyristyttää ajatellessanikin näkeväni oman +haamuni."</p> + +<p>Mathieu oli istunut matalalle tuolille, ja Sérafine tuli istumaan hänen +viereensä sekä otti ystävällisesti Mathieun kädet laihain sormiensa +väliin.</p> + +<p>"Nythän te ette pelänne, että minä aikoisin vietellä teitä? Minä olen +liiaksi vanha, ja nyt voin minä kertoa teille kaikki. Niin, tehän +tunnette minun elämäkertani. Minä en ollut syntynyt äidiksi enkä +vaimoksi. Minä en koskaan surrut miestäni, hän oli hullu ja vaarallinen +ihminen. Tultuani leskeksi oli minulla oikeus elää, miten minua halutti, +eikö niin? Minua ei voida syyttää mistään julkisen pahennuksen aikaan +saamisesta, minä olen säilyttänyt arvoni, minä olen tehnyt, mitä minua +on haluttanut, sulettujen ovien takana. Kaunis nainen, joka nauttii +täysin siemauksin rakkautta, sellainen minä olen tahtonut olla, siihen +päämäärään pyrin kaikin voimin ja siihen tähtäsivät kaikki polttavat +himoni. Ja minä valehtelin teille silloin kuin sanoin olevani sairas +voidakseni jollakin tavalla selittää syyn leikkaukseen, jota minä olin +alistuvaisesti odottavinani. Muuten ette te antanut minun pettää +itseänne, se näkyi selvästi. Niin, minä tunnustan, että minä tyydytin +hullun haluni saada itse määrätä huvitukseni, rakastaa milloin ja kuinka +paljon hyvänsä tahdoin ilman että tyhmä pelko lapsen synnyttämisestä +olisi minua estänyt. Ja minä annoin leikata itseni tullakseni +erillaiseksi kuin muut ihmiset, sellaiseksi, joka ei ole luonnon laeista +riippuvainen, yläpuolella muita olevaksi, jumalattareksi, joka on lakien +ulkopuolella. Ja vaikka minä olen tullut turmelluksi, tekisin saman +tempun vielä huomennakin, minä en voisi vastustaa himoani saada vielä +kerran esteettömästi nauttia täysin siemauksin."</p> + +<p>Tämän yliluonnollisen huudahduksen päästettyään ojentautui hän ylpeästi +tuolillaan. Hän kertoi nyt riemuhetkistään leikkauksen jälkeen, jolloin +kaikki hänen intohimonsa olivat kiihtyneet, tulleet kymmenkertaisiksi. +Luonto oli voitettu, hän voi vaaratta käyttää kuinka monta rakastajaa +tahansa. Sitten oli rappeutuminen alkanut hitaasti, ennenaikainen +vanhuus, jonka oireet tulivat näkyviin yksi kerrallaan. Hän ei enään +ollut nainen, ja näytti siltä, että samalla kertaa kuin hän oli +menettänyt sukupuolensa, oli hän myöskin menettänyt suloutensa naisena. +Koska hän ei enään voinut olla puolisona eikä äitinä, ei hän tarvinnut +puolisojen ja äitien valloittavaa kauneuttakaan. Hänen hiuksensa +putoilivat pois, hänen hampaansa tulivat keltasiksi ja irtaantuivat. Hän +tuli myös yhä likinäköisemmäksi ja tunsi sietämätöntä, melkein alituista +suhinaa korvissaan. Mutta ennen kaikkea kauhistutti häntä tuo ennen +kuulumaton laihtuminen: hän kuihtui, muuttui luuksi ja nahaksi, hänen +keltainen, ryppyinen ihonsa oli kova ja karkea kuin perkamentti.</p> + +<p>"Ah, tässä, mikä näkyy, ei ole kaikki, ystäväni ... katsokaa tänne!"</p> + +<p>Ja molemmilla käsillään aukasi hän leninkinsä. Kaula ja rinta tulivat +paljaiksi, siinä oli rauniot hänen turmeltuneesta kauneudestaan, joka +muinoin oli ollut niin huikaiseva, niin tuoksuava ja lämmin, ja nyt +kurttuinen, kuiva kuin liiaksi kypsynyt hedelmä, joka putoaa puusta ja +turmeltuu. Hän oli ainaiseksi mahdoton rakkauteen. Ja hänen molemmat +kätensä vapisivat häpeästä ja kiukusta, kun hän taas pani kiinni +leninkiään peittääkseen ennenaikuisen vanhuutensa kuin häpeällisen +mätähaavan.</p> + +<p>"Niin, ystäväni, mitä minä nyt teen? Minä en edes voi käyttää käsiäni, +enkä tiedä mitä tekisin. Minulla on vaan yksi halu, halu saada nukkua +aina, ilman unennäköjä. Mutta heti kun nukun, näen mitä kauheimpia unia. +Minä kulutan päiväni niinkuin yönikin muuttelemalla tuolilta tuolille, +ainaisessa vihan vimmassa, joka tekee elämäni sietämättömäksi. Eikä +tässä vielä ole kaikki. Vanhuuteni, ruumiini raukenemisen, sen minä +kyllä voisin kestää. Jos tuo Gaude olisi ainoastaan edistänyt ryppyjen +saantia, voisin minä antaa hänelle anteeksi ja lohduttaa itseäni sillä, +että kaikesta täytyy maksaa. Mutta se tekee minun hulluksi, että hän on +tappanut himoni, ainoan, mikä antoi elämälleni jotakin arvoa. Siinä on +tapahtunut rikos, ja se on hirmuisempaa kuin kaikki kidutukset."</p> + +<p>Sérafine oli noussut ylös ja käveli Mathieun edessä puhuen yhä +rohkeammin, sellaisen kärsimyksen raatelemana, että hänen hävytön +rippinsä tuntui melkein villiltä suuruudelta. Kaikessa tässä piilevä +julma pilkka, pilkatun luonnon kosto, ajatus että hän oli murhannut +nautinnon antaessaan leikellä naista, täytti hänen silmittömällä +raivolla. Hän, hillitsemätön rakkauden bacchantinna, jolla ei ollut +omaatuntoa eikä siveyttä, tällainenkö olisi hänen loppunsa? Hän oli +kuulevinaan äänen, joka huusi hänelle: "Ei lapsia, mutta ei myöskään +aistillista nautintoa!" Ja tätä menetettyä autuutta rukoilee hän nyt +ikuisiksi ajoiksi laihtuneena olentona, joka kävelee tyytymättömänä +edestakaisin tässä pienessä salongissa, jossa hän ennen on tyhjentänyt +pohjaan kuohuvia nautinnon maljoja.</p> + +<p>Hän pysähtyi äkkiä Mathieun eteen.</p> + +<p>"Minä menetän lopulta järkeni. Väitetään, että meitä on Pariisissa +enemmän kuin kaksikymmentä tuhatta leikattua naista. Kaunis joukko! Minä +toivoisin tuntevani heidät kaikki, niin silloin ottasin minä heidät +mukaani Gauden luokse, ja siitä syntyisi hauska keskustelu!"</p> + +<p>Sitten vaipui hän taaskin sohvaan Mathieun viereen.</p> + +<p>"Oh, sitä Gaudea! Olenko minä kertonut teille, että Constance on +pyytänyt minua tulemaan mukanaan hänen luokseen siinä toivossa, että +Gaude saisi hänen synnyttämään lapsen? Constance parka, hän on +varmaankin yhtä hullu kuin minäkin, sillä niin hurjasti pitää hän kiinni +siitä ajatuksesta, että hänen pitää saada toinen poika Mauricen sijaan. +Hän on puhunut salaisuuksiaan minulle, hän kertoo minulle ennen +kuulumattomia asioita, minä en koskaan ole ollut hurjemmissa +seikkailuissa Pariisissa kuin hän, en edes hulluimpana aikanani. Äidiksi +tulemisen himon täytyy todellakin olla yhtä voimakas ja kuluttava kuin +tuo toinenkin himo, minun himoni. Mutta joka tapauksessa minä kärsin +enemmän. Lapsi! Se voidaan aina korvata, otettakoon pieni koira. Mutta +ilman ruumiin tarpeitten tyydyttämistä ei voi elää. Se olen minä, joka +kärsin pahimpia tuskia, minun kärsimykseni ovat ainoat, jotka todellakin +<i>ovat</i> jotakin!"</p> + +<p>Hän purskahti itkuun. Mathieu tarttui hänen käsiinsä ja koetti lohduttaa +häntä. Mutta hän oli itse liikutettu, sillä hän ei ollut koskaan ennen +kuullut hätähuutoa, joka olisi tullut niin sydämen syvyydestä. Häntä +pöyristytti katsellessaan tätä epätoivoista olentoa, joka oli tahtonut +tulla hedelmättömäksi ja jonka elämä oli sen kautta turmeltunut.</p> + +<p>He olivat vielä syventyneinä keskusteluunsa, kun saapui odottamaton +vieras. Se oli Constance, joka tuli suoraan Gauden luota. Hänellä ei +koskaan ollut tapana näyttäytyä Marignankadun varrella tähän aikaan +päivästä. Mutta kirurgin sanat olivat sattuneet hänen sydämeensä, ja kun +hän tuli ulos hänen luotaan tunsi hän sellaista tarvetta sydämensä +keventämiseen, että hän oli melkein mieletönnä kiirehtinyt tänne.</p> + +<p>Jo oven suussa huudahti hän Mathieun läsnä oloa ihmettelemättä:</p> + +<p>"Ah, rakas ystäväni, minä pelkäsin ett'en tapaa sinua. Tiedätkö, mitä +hän sanoi minulle tuo sinun Gaudesi? 'Minulla ei ole varastossa lapsia.' +Ja sitten se viheliäinen vielä nauroi!"</p> + +<p>"Senhän minä sanoin sinulle jo edeltäpäin", keskeytti Sérafine. "Hän on +tehnyt sinusta pilkkaa, siitä minä olen varma. Lapsia varastossa ... no +eipä todellakaan ... hänen toimenaanhan on niitten tappaminen!"</p> + +<p>Constance oli vaipunut sohvaan samalle paikalle, jonka hänen kälynsä oli +jättänyt. Hän kertoi nyt koko käyntinsä Gauden luona, sanoi, että hän +lopulta oli kuitenkin saanut Gauden tarkastamaan itseään. Ja hänen +epätoivonsa oli tullut äärettömän suureksi, kun Gaude oli hyvin raa'asti +sanonut, ett'ei hän koskaan voi saada lasta. Hän oli siis tuomittu. +Puoskarit voivat siis ainoastaan viekotella häneltä rahaa ja ajaa hänen +päänsä täyteen valheita.</p> + +<p>"Kun minä tulin ulos hänen luotansa", jatkoi Constance, "luulin minä +pyörtyväni. Mutta hän teki joka tapauksessa oikein sanomalla minulle +puhtaan totuuden. Nyt minä tiedän, mitä minun pitää tekemän; kaikki on +mennyttä, ainaiseksi mennyttä!"</p> + +<p>Ja nyt oli hänen vuoronsa itkeä. Hän itki menetettyä äidiniloaan samassa +paikassa, jossa Sérafine oli itkenyt menetettyä nautintoaan, ja Mathieu +näki heidän lepäävän toistensa sylissä, häveliään porvarinaisen ja +porton, äidin ja rakastajattaren, saman epätoivon valtaamina.</p> + +<p>Kun Constance jätti kälynsä pyysi hän saada nojata Mathieun käsivarteen. +Hän oli lähettänyt vaununsa kotiin, hänen oli vaikea hengittää, ja hän +tahtoi mieluimmin kävellä. Mathieu ymmärsi heti, missä salaisessa +tarkoituksessa Constance oli pyytänyt hänen seuraansa.</p> + +<p>"Rakas Mathieuni", sanoi hän äkkiä, kun he olivat tulleet autiolle +sivukadulle, "antakaa anteeksi, että minä palaan takaisin erääseen +ikävään asiaan, mutta minä kärsin liian paljon, tämä viimeinen isku oli +minulle kuin surmanisku. Minun mieheni lasta, sitä lasta, joka hänellä +oli tuon tytön kanssa, en minä voi olla ajattelematta. Tahdotteko te +tehdä minulle suuren palveluksen? Ruvetkaa tiedustelemaan häntä, +hankkikaa tieto, elääkö lapsi, vai onko hän kuollut. Kun minä saan sen +tietää, luulen rauhoittuvani."</p> + +<p>Mathieu aikoi vastata, että vaikka tämä lapsi löytyisikin, ei se +kuitenkaan voisi korvata sitä lasta, jota Constance ei voinut synnyttää +ja joka seikka saattoi hänet epätoivoon. Mathieu ymmärsi, mitenkä +Constance kärsi siitä, että Blaise oli ottanut Mauricen paikan +liikkeessä, ja varsinkin nyt, kun Beauchêne taaskin oli alkanut elää +siveetöntä elämäänsä ja antoi päivä päivältä yhä suuremman vallan +Blaiselle. Ja tämä nuori aviopari oli vielä hedelmällinen, Charlotte oli +äsken saanut toisen lapsen, pojan, ja tässä oli siis valloittavan +hedelmällisyyden uusi pesäpaikka, ja se uhkasi nyt sitäkin enemmän, kun +Constance itse oli hedelmätön, kun hän ei koskaan voinut saada +perillistä, kruununprinssiä, joka sulkisi tien vierailta valloittajilta! +Käsittämättä tarkalleen Constancen tunteita arveli Mathieu, että tämä +tahtoo tutkia häntä, nähdä, oliko Mathieu poikansa Blaisen selän takana +johtamassa salaliittoa. Jos niin olisi ollut laita, olisi Mathieu ehkä +tullut levottomaksi ja kieltäytynyt tiedusteluista. Tämä seikka sai +hänen tekemään päätöksensä.</p> + +<p>"Minä olen teidän palveluksessanne, jos te toivotte voivanne saada +hieman rauhaa näistä tiedusteluista. Ja jos poika elää, niin tuonko minä +hänen teidän luoksenne?"</p> + +<p>"Ei, ei, sitä minä en tahdo!"</p> + +<p>Sitten lisäsi hän avuttomalla äänellä:</p> + +<p>"Minä en itsekään tiedä, mitä tahdon ... minä kärsin niin, että +tahtoisin kuolla."</p> + +<p>Constancella ei todellakaan ollut mitään määrättyä suunnitelmaa. +Ajatteliko hän poikaa mahdollisesti perijäksi? Menisikö hän vihassaan +vierasta valloittajaa vastaan niin pitkälle, että hän ottaisi äpärän +siipiensä suojaan? Jos lapsi ei ollutkaan hänen oma poikansa, niin +olihan hän hänen miehensä poika. Ajatus, että valtakunta on +pelastettava, tehdas annettava oikeutetulle perilliselle, antoi hänelle +ehkä voimia asettua ennakkoluulojen ja taikauskon yläpuolelle. Mutta +vielä oli kaikki hänen mietteensä hajanaisia, hänessä asui sellaisen +äidin halu, jolta on viety oma lapsi ja joka tahtoo anastaa sen sijaan +vieraan lapsen.</p> + +<p>"Kerronko minä Beauchênelle tiedusteluistani?" kysyi Mathieu.</p> + +<p>"Tehkää miten tahdotte. Mutta kyllä se sittenkin olisi parasta."</p> + +<p>Samana iltana rikkoi Constance välinsä miehensä kanssa. Hän ajoi +miehensä makuuhuoneesta. Koska hän näki miehensä kykenemättömäksi +johtamaan liikettä eikä enään odottanut saavansa lasta hänen kanssaan, +olisi hän voinut sylkeä hänelle vasten kasvoja kaiken sen halveksumisen, +kaiken sen inhon, jota hän vuosikaudet oli tuntenut hänen hyväilyistään. +Ajatus päästä vapaaksi tuosta miehestä, ajatus, että tuo mies ei koskaan +enään saisi koskea häneen, oli niin voimakas, että Constance soi +itselleen hetken kostonhimoista nautintoa sanomalla miehelleen, mitenkä +inhoittavalta tämä aina oli tuntunut hurjasteluista tuomine hajuineen. +Ja Beauchêne pelästyi, hän vietti yönsä poissa kotoa, sillä niin +pelottavalta tuntui hänestä Constance, tuo hento, mustaihoinen olento +huutaissaan, että hän ei enään huoli miehestään, että tämä sai +mielellään palata takaisin likaansa, pysyä siellä niin kauvan kuin +halutti, hukuttaa itsensä tuohon likaisuuteen. Siinä oli taas +välttämätön, loogillinen seuraus heidän avioliitossa käyttämistään +ehkäisykeinoista: mies koettaa tyydyttää himojaan kodin ulkopuolella, +hänen järkensä ja työkykynsä heikkonee vähitellen, ja hän vaipuu +raakoihin nautintoihin; ainoan pojan kuoleman jälkeen katkeavat kaikki +kotielämän siteet, äiti on hedelmätön, hän ajaa pois miehensä, jonka +loppu on henkinen ja ruumiillinen rappeutuminen. Mutta elämä kulkee +säännöllistä uraansa.</p> + +<hr class="chapter" /> + + + + +<h3>II</h3> + + +<p>Kun Mathieu tahtoi alkaa salaiset tiedustelunsa, oli hänen ensimäinen +ajatuksensa — ennenkuin hän kysyi Beauchênenkaan mieltä — mennä heti +tiedustelemaan löytölasten kodista. Jos lapsi oli kuollut, niinkuin hän +luuli, niin asia päättyisi siihen. Onneksi muisti hän pienimmätkin +yksityisseikat, lapsen nimen Alexandre Honoré, päivän, jolloin poika +vietiin löytölastenkotiin, ja kaikki muut pikkuseikat sinä päivänä, +jolloin hän oli kuletellut Couteauskaa vaunuissaan. Kun laitoksen +johtaja oli ottanut hänen vastaan ja hän oli maininnut tiedustelujensa +tarkoituksen, sai hän ihmeekseen heti selvän ja varman vastauksen: +Alexandre Honoré, joka oli annettu hoidettavaksi vaimo Loiseaun luokse +Rougemontiin, oli ollut samassa paikassa, kunnes täytti kaksitoista +vuotta, ja oli kolme vuotta sitten annettu oppiin vaunujentekijä +Montoirin luokse Saint-Pierressä, eräässä läheisessä kylässä. Poika siis +eli, hän oli nyt viidentoista vuotias; siinä kaikki, Mathieu ei voinut +saada lähempiä tietoja hänen terveydestään eikä luonteestaan.</p> + +<p>Kun Mathieu tuli kadulle, muisti hän Couteauskan sanoneen kuulleensa +eräältä hoitajattarelta, että lapsi lähetetään Rougemontiin. Mathieu oli +aina ajatellut ottaneensa osaa niin monen äskensyntyneen kohtaloihin ja +luuli olevansa pienten pariisilaislasten hautausmaalla. Sentähden +hämmästyikin hän suuresti kuulleensa Alexandre Honorén pelastuneen +murhaajain käsistä, ja sentähden tuli hän samalla levottomaksi peläten +jotakin pahempaa onnettomuutta. Mutta koska lapsi eli ja hän tiesi, +missä se oli, alkoi hän epäröidä ja piti tarpeellisena ilmoittaa +Beauchênelle asiasta, ennenkuin menee tiedusteluissaan pitemmälle. Tämä +olikin arka asia, hänen mielestään ei ollut sopivata toimia lapsen isän +tietämättä.</p> + +<p>Ennenkuin hän meni kotiinsa Chanteblediin lähti hän konetehtaasen, jossa +hänellä olikin onni tavata isäntä, jonka Blaisen poissa olon takia +täytyi olla kirjoituspöytänsä ääressä. Hän oli siis huonolla tuulella, +haukotteli ja ähkyi sekä oli melkein puolinukuksissa. Kello löi kolme, +mutta hän väitti, ett'ei hän voi sulattaa ruokaa, koska ei päässyt +aamiaisen jälkeen kävelemään. Asian laita oli oikeastaan siten, että hän +välien säryttyä vaimonsa kanssa oli kaiket iltapäivät erään kahvilatytön +seurassa, jolle hän oli vuokrannut asunnon.</p> + +<p>"Niin", huokasi hän venytellen itseään, "minun vereni on sakeata. Minun +täytyy liikkua, muuten minä kuolen."</p> + +<p>Mutta kun Mathieu sanoi käyntinsä tarkoituksen, silloin hän heräsi. +Ensin ei hän tosin ymmärtänyt mitään, sillä asia tuntui hänestä niin +omituiselta ja tyhmältä.</p> + +<p>"Mitä te sanotte? Onko minun vaimoni puhunut teille tuosta pojasta? Onko +hän saanut sellaisen ajatuksen päähänsä, että poikaa pitäisi etsiä?"</p> + +<p>Hänen paksut, verekkäät kasvonsa tulivat veltoiksi, hän oli niin +kiukkuinen, että änkytti puhuessaan. Mutta kun hän sai kuulla, että +Constance oli antanut Mathieulle varman ja määrätyn tehtävän, silloin +tapahtui räjähdys.</p> + +<p>"Vaimoni on hullu! Hän on tukkihullu, sanon minä! Onko koskaan ennen +kuultu puhuttavankaan tuollaisesta päähänpistosta? Joka päivä minua +kiusataan uudella hulluudella!"</p> + +<p>Mathieu lopetti hyvin tyynesti puheensa.</p> + +<p>"Minä tulen nyt löytölastenkodista, jossa sain tietää, että poika elää. +Minulla on hänen osoitteensa. Mitä minä nyt teen?"</p> + +<p>Mutta nyt oli mitta täysi. Beauchêne oli aivan vimmoissaan, hän teki +liikkeitä nyrkeillään.</p> + +<p>"No, tämäpä on hauskaa! Mikä tuhannen vietävä on hänen tarkoituksensa, +kun hän tuolla lapsella kiusaa minua? Poikahan ei ole hänen, niin eikö +hän voi antaa minun ja pojan olla rauhassa? Minun lasteni kanssa ei +muilla kuin minulla ole mitään tekemistä. Ja sitten minä kysyn, onko se +sopivaista, että vaimoni antaa teidän juosta minun lapsieni perässä? +Ettehän te vaan aijo viedä poikaa vaimoni luokse, toivon minä? Mitä me +tekisimme tuolla talonpoikaispojalla, jossa on ehkä kaikki paheet? +Voitteko te kuvitella mielessännekään häntä meidän kodissamme? Vaimoni +on hullu, sanon minä, rutihullu!"</p> + +<p>Ja hän alkoi vimmoissaan kävellä edestakaisin. Sitten seisahtui hän +äkkiä.</p> + +<p>"Rakas ystäväni, tehkää minulle se palvelus, että sanotte vaimolleni +pojan kuolleen."</p> + +<p>Mutta nyt hän kalpeni ja astui askeleen taaksepäin. Constance seisoi +oven luona ja oli kuullut kaikki. Jonkun aikaa oli Constance jo tuolla +tavalla kävellyt hiljalleen konttoorihuoneustoissa, ilmaantui äkkiä +milloin missäkin, aivankuin olisi pitänyt salaista tarkastusta. Hän +seisoi hetken äänetönnä, sitten kysyi hän edes katsomattakaan mieheensä:</p> + +<p>"Hän elää, eikö niin?"</p> + +<p>Mathieu ei voinut sanoa muuta kuin totuuden. Hän vastasi pään +nyökähdyksellä. Beauchêne teki epätoivoissaan viimeisen ponnistuksensa.</p> + +<p>"Kas niin, rakas ystävä, ole nyt järkevä. Minä sanoin juuri äsken, +ett'emme edes tiedä, millainen tuo poika onkaan. Ethän sinä tahtone +ainoastaan huvin vuoksi turmella koko elämäämme."</p> + +<p>Mutta Constance oli järkähtämättömän kylmä ja katseli miestään ankarin +silmäyksin. Sitten käänsi hän selkänsä miehelleen ja pyysi saada tietää +pojan sekä vaunujentekijän ja kylän nimen.</p> + +<p>"Siis Alexandre Honoré, vaunujentekijä Montoirin luona Saint-Pierressä +lähellä Rougemontia. No hyvä, ystäväni, tehkää minulle se palvelus, että +jatkatte tiedustelujanne, hankkikaa minulle luotettavat tiedot pojan +tavoista ja luonteesta. Olkaa varovainen, älkää mainitko nimiä. Minä +kiitän jo etukäteen teitä siitä, mitä teette hyväkseni!"</p> + +<p>Ja hän meni pitemmittä selityksittä matkaansa, mainitsematta edes +miehelleen suunnitelmistaan; ehkä ei hän vielä itsekään ollut niistä +selvillä. Beauchêne oli tyyntynyt vaimonsa musertavan halveksumisen +edessä. Minkätähden häiritsisi hän itsekästä nautintoelämäänsä +koettelemalla vastustaa hullumaista vaimoaan? Hänenhän tarvitsi vaan +ottaa hattunsa ja lähteä tavallisiin huvituksiinsa. Hän kohotti +olkapäitään.</p> + +<p>"No niin, etsiköön hän vaan pojan, sellaista tyhmyyttä en minä ainakaan +olisi tehnyt. Totelkaa häntä, rakas ystäväni, jatkakaa tiedustelujanne, +tehkää hänelle mieliksi. Ehkä minä saan sitten olla rauhassa. Minä olen +todellakin saanut tarpeekseni ... hyvästi! Minä menen matkaani."</p> + +<p>Mathieun ensi ajatus oli nyt kääntyä Couteauskan puoleen, jos hän vaan +voisi löytää tuon vaimon. Vaikeneminen kuului Couteauskan ammattiin, kun +hänelle maksoi, vaikeni hän. Jo seuraavana päivänä aikoi hän mennä +kuulustelemaan rouva Bourdieun luokse; mutta sitten tuli hän +ajatelleeksi toista tietä, joka hänestä tuntui varmemmalta. Siitä asti +kuin hän oli ostanut Chantebledin kokonaisuudessaan, ei hän ollut nähnyt +pitkiin aikoihin Séguinejä, mutta nyt oli hän erityisistä syistä taas +solminut siteet heidän kanssaan, ja ihmeekseen oli hän Valentinen luona +nähnyt ennen eroitetun kamarineidin Célesten, joka muutamia kuukausia +sitten oli päässyt armoihin. Hän päätti nyt Célesten kautta kääntyä +suoraan Couteauskan puoleen.</p> + +<p>Onnellinen kohtalo oli taas solminut välit Séguinien ja Fromentein +välillä. Ambroise, joka oli syntynyt kaksosten jälkeen ja oli pian +yhdenkolmatta vuotias, oli kouluopintojensa jälkeen kahdeksantoista +vuotiaana saanut paikan Séguinin sedän Thomas du Hordelin luona, joka +oli Pariisin rikkaimpia tukkukauppiaita. Tämä vanha mies, joka vielä +nuoruuden innolla hoiti liikettään, oli alkanut suuresti pitää +erinomaisen lahjakkaasta Ambroisesta, jolla oli oikea liikemiehen äly. +Ukolla oli ollut ainoastaan kaksi tytärtä, joista toinen oli kuollut +aikaiseen, ja toinen oli joutunut naimisiin erään hullumaisen miehen +kanssa, joka ampui luodin otsaansa ja jätti jälkeensä lesken, myöskin +mielenvikaisena. Tämä selittää sen hellän, isällisen huolen, jota Du +Hordel piti Ambroisesta, tuosta ihmelapsesta, kauniimmasta Fromentin +lapsista, nuorukaisesta, jolla oli valkea iho, suuret, mustat silmät, +tummat, luonnostaan kiharat hiukset ja täydellisesti komea vartalo. +Mutta ennen kaikkea viehätti häntä tuon nuoren miehen yritteliäisyys, +se, että hän kuin leikillä vaan puhui neljää eri kieltä, näköjään aivan +suunnaton kyky, jolla hän joskus oli johtava kauppahuonetta, joka olisi +tekemisissä kaikkein viiden maanosan kanssa. Aivan nuorena oli Ambroise +jo sisarustensa joukossa ollut rohkein, vastustamattomin valloittaja. +Toiset olivat ehkä parempia kuin hän, mutta hän oli kaikkivaltias. Hänen +sydämellinen rakkautensa ja neronsa oli muutamain kuukausien kuluessa +valloittanut vanhan Du Hordelinkin, aivan kuin hän vastaisuudessa tulisi +valloittamaan kaikki, jotka hän luulisi tarvitsevan edistystään varten. +Hänen voimansa oli toiminnassa, keveässä suloudessa ja lujassa +työkyvyssään.</p> + +<p>Samaan aikaan lähentelivät Séguin ja hänen setänsä toisiaan. Setä ei +ollut kertaakaan tullut veljenpoikansa kotiin Antinkadun varrella siitä +asti kuin elämä siellä oli käynyt niin eripuraiseksi. Muuten oli tämä +näennäinen ystävyys seurauksena eräästä häpeällisestä asiasta, joka +kuitenkin saatiin salatuksi. Velkaisena ja Noran hylkäämänä, joka +vainusi vararikkoa, oli Séguin joutunut vielä ahnaampien porttojen +käsiin, ja hän oli vihdoin kilpa-ajoissa tehnyt sen epähienon teon, jota +kunnialliset ihmiset kutsuvat varkaudeksi. Du Hordel, jolle asiasta +ilmoitettiin, sekaantui heti siihen ja maksoi hirmuista häväistystä +välttääkseen, ja häneen vaikutti siihen määrään veljenpoikansa muinoin +niin varakkaassa talossa vallitseva sekasorto, että hänelle tuli ankarat +omantunnon vaivat; hän tunsi itsensä hieman vastuunalaiseksi siitä, mitä +siellä oli tapahtunut, siitä syystä, että itsekkäisyydessään ja jott'ei +hänen rauhansa tulisi häirityksi, oli päättänyt pysyä sieltä poissa. +Mutta erittäinkin oli Andrée, hurmaava, lähes kahdeksantoista vuotias +tyttö valloittanut väkirynnäköllä hänen sydämensä; yksistään Andrée +olisi voinut pitää hänet siellä, sillä siihen määrin tuli hän +murheelliseksi nähdessään miten tätä tyttöä lyötiin laimiin. Isä eli +enimmäkseen kodin ulkopuolella. Äiti, Valentine, oli äskettäin saanut +kärsiä paljon, sillä lopullinen välien rikkoutuminen Santerren kanssa, +joka oli kyllästynyt avioliiton ikävyyksiin saamatta nauttia sen etuja +ja joka nyt oli mennyt naimisiin vanhan, hyvin rikkaan naisen kanssa. +Tämä oli luonnollinen seuraus tuon viekkaan naisten valloittajan ja +pessimistin tavoista, hänen, joka teki kultaa ihmisten tyhmyydestä. +Valentine, joka oli neljänkymmenen kolmen vuotias ja pelkäsi, ett'ei +häntä enään kukaan rakastaisi, oli tullut vieläkin uskonnollisemmaksi ja +hän näytti melkein heti löytäneen lohdutuksen hiljaisten, uskonnollisten +miesten seurassa. Nyt oli hänkin koko päivät poissa, hänen sanottiin +olevan vanhan kreivi de Navarèden uskollinen auttaja, ja kreivi oli +katolilaisuutta levittävän yhdistyksen puheenjohtajana. Gaston, joka +kolme kuukautta sitten oli päässyt Saint-Cyristä, oli nyt korkeammassa +sotilaskoulussa Fointainebleaussa, ja hän oli siihen määrään innostunut +sotilasuraan, että hän jo puheli jäämisestään poikamieheksi, koska +upseerilla ei muka saa olla muunlaista rakkautta eikä muunlaista +puolisoa kuin miekkansa. Lucie oli vihdoinkin yhdeksäntoista vuotiaana +muuttanut erääseen ursuliittein luostariin, jossa hän ottaisi nunnan +hunnun ihastuneena siitä, että saa uhrata Jumalalle ruumiinsa ja elää +hedelmättömänä sekä sukupuolettomana. Ja tässä suuressa, tyhjässä +talossa, jonka isä, äiti, veli ja sisar olivat jättäneet ei ollut +jälellä muita kuin lempeä ja rakastettava Andrée, ja hän oli niin +yksinään ja niin onneton perheolojen tähden, että setä Du Hordel oli +säälivässä hellyydessään saanut päähänsä ajatuksen naittaa hänen ja +Ambroisen.</p> + +<p>Célesten paluu kiirehti vaan asiaa. Kahdeksan vuotta oli kulunut siitä +kuin Valentinen oli täytynyt eroittaa tämän kolmannen kerran raskaana +olevan kamarineitinsä, jonka nyt ei onnistunut salata ruumiinsa muotoa. +Näinä kahdeksana vuotena oli Céleste koetellut kaikenlaisia epäiltäviä +ammatteja, joista hän ei puhellut. Muun muassa oli hän kerran ollut +erään bordellin johtajattarena, jota hän piti yhdessä Couteauskan +kanssa, joka imettäjäinsä keralla toi sinne nuoria, kauniita ja +alistuvia talonpoikaistyttöjä Normandiasta. Mutta kun tämä liike oli +vetänyt puoleensa poliisin huomion, oli Célesten täytynyt hypätä ulos +ikkunasta ja paeta. Sitten oli hänen elämässään puolentoista vuoden +aukko, jonka hän näytti viettäneen täydellisessä salaisuudessa. Vihdoin +löydettiin hän Rougemontista sairaana ja köyhänä; hän meni +vaivaishuoneesen voidakseen elää, mutta parani vähitellen ja pääsi +taaskin arvoon kirkkoherran avulla; kirkkoherran oli Céleste +valloittanut erinomaisella jumalaapelkääväisyydellään. Siellä hän +luultavasti laati suunnitelmansa päästä takaisin Séguinin palvelukseen; +ehkä oli hän saanut tietää, mitä Séguinin perheessä tapahtui, +Couteauskan kautta, joka yhä seurusteli rouva Menouxin kanssa, +puotirouvan, joka asui läheisyydessä. Seuraavana päivänä kuin Valentinen +ja Santerren välit olivat rikkoontuneet, oli Valentine vihansa vimmassa +ajanut pois kaikki palvelijansa, ja silloin tuli hänen luokseen Céleste, +joka nyt näytti niin katuvaiselta ja vakavalta, että se vaikutti +suuresti Valentineen. Kun Valentine muistutti hänelle +harha-askeleestaan, vakuutti hän itkien, että hän ei koskaan enään siten +tee, sillä hän kävi nykyään ripillä ja herranehtoollisella, ja +Rougemontin kirkkoherra oli antanut hänelle todistuksen suuresta +hurskaudesta ja siveellisistä tavoista. Tämä todistus vaikutti +Valentineen, joka ymmärsi, kuinka suureksi avuksi tämä tyttö voisi olla, +sillä hän oli itse suuttunut kaikkiin taloushommiin. Céleste olikin +suunnitellut saavansa tätä tietä vallan käsiinsä. Kahden kuukauden +kuluttua oli hän saanut Lucien tekemään päätöksen luostariin +menemisestään kiihoittamalla tytön muutenkin liiallisia +hartaudenharjoituksia. Gaston näyttäytyi ainoastaan niinä päivinä, +jolloin hänellä oli vapautta, Andrée oli siis yksin kotona, ja hänen +läsnä olonsa esti vielä sitä suurta ryöstöä, josta Céleste oli +uneksinut. Kamarineidistä tuli siis se, joka innokkaimmin puuhasi neidin +avioliiton hyväksi.</p> + +<p>Ambroise oli muuten jo valloittanut Andréen, hän, joka valloitti kaikki. +Andrée oli jo vuoden ajan tavannut Ambroisea setä Du Hordelin luona, +ennenkuin setä sai päähänsä naittaa heidät. Tyttö oli hyvin hiljainen, +pieni karitsa, joksi äitinsä häntä sanoi. Tämä kaunis, nuori mies, joka +oli niin hellä häntä kohtaan, oli aina hänen ajatuksissaan, hän oli +tytön ainoana toivona, kun hylätty asemansa häntä liian paljon rasitti. +Hän tiesi, että perhesiteet olivat katkenneet, hän tunsi elävänsä +häpeällisissä ja epäilyttävissä olosuhteissa, jotka vahingoittivat +häntä. Kun hänen setänsä oli varovaisesti kysellyt hänen mielipiteitään +Ambroisesta, oli hän heittäytynyt sedän syliin ja itkenyt kyyneleitä, +jotka paljastivat hänen tunteensa. Valentine ihmetteli alussa tuollaista +ehdotusta: Fromentin poikako? Fromentit olivat vieneet heiltä +Chantebledin, tahtoivatko he nyt vielä viedä heiltä tyttärenkin? Mutta +hän ei voinut keksiä syytä kieltoonkaan, sillä järkkyihän talon +taloudellinen perustus. Hän ei muuten ollut koskaan pitänyt Andréestä, +ja syytteli hänen imettäjäänsä Catichea, joka muka oli +talonpoikaismaidollaan tehnyt tytön omakseen. Tuo pieni, hiljainen +karitsa ei voinut olla Séguinejä. Céleste oli puolustavinaan tyttöä, +mutta ärsytti sillä sitä enemmän äitiä tytärtään vastaan ja herätti +äidissä halun päästä irti tyttärestään avioliiton avulla, niin että hän +itse voisi sitten häiritsemättä omistaa elämänsä toisiin tarkoituksiin. +Du Hordel puhui asiasta Mathieulle, joka suostui tuumaan, ja sitten oli +jälellä enään Séguinin suostumuksen hankkiminen, ennenkuin Fromentit +virallisesti pyysivät Andréen kättä pojalleen. Mutta helppoa ei ollut +tavata Séguinia sopivassa mielentilassa. Kului viikkoja, täytyi +rauhoitella Ambroisea, joka oli hyvin rakastunut ja aavisti luultavasti +sitä kuningaskuntaa, jonka tuo hellä, vaatimaton morsian oli tuopa +hiljaisuudessa mukanaan hameensa poimuissa.</p> + +<p>Eräänä päivänä kun Mathieu kulki Antinkadun ohitse, sai hän päähänsä +mennä sisään tiedustelemaan, oliko Séguin palannut Italiasta, jonne hän +aivan odottamatta oli matkustanut. Hän kohtasi Célesten yksinään ja +päätti nyt käyttää tilaisuutta hyväkseen tiedustellakseen Couteauskaa. +Ensin puheli hän hetken muista asioista, mutta kysyi sitten Célesten +ystävätärtä; hän väitti erään tuttavansa tarvitsevan hyvää imettäjää.</p> + +<p>"Sopii mainiosti", vastasi kamarineiti kohteliaasti, "Sophie Couteau tuo +juuri tänään kotiin rouva Menouxin lapsen. Kello on pian neljä, ja +siihen aikaan pitäisi hänen tulla. Tunnettehan te rouva Menouxin, kolmas +myymälä ensimäisellä kadulla, vasemmalla."</p> + +<p>Hän pyysi anteeksi, ett'ei voi tulla saattamaan Mathieutä sinne.</p> + +<p>"Minä olen yksin talossa. Herraa ei ole vielä kuulunut. Keskiviikkosin +on rouvalla johtokunnan kokous hoitolassaan, ja neiti Andrée on äsken +mennyt ulos setänsä kanssa."</p> + +<p>Mathieu lähti kiireesti rouva Menouxin luokse. Jo kaukaa näki hän tuon +rouvan puotinsa ovella. Hän oli vuosien kuluessa yhä enemmän kutistunut, +neljänkymmenen vuotiaana näytti hän pieneltä tytöltä, niin oli hän hento +ja laihtunut. Hiljainen työinto oli aivankuin kärventänyt hänet, +kaksikymmentä vuotta oli hän uskollisesti myynyt kahdella soulla lankaa +ja kolmella soulla neuloja voimatta kuitenkaan säästää mitään, mutta +ihastuneena siitä, että voi joka kuukausi lisätä pienet ansionsa +miehensä palkkaan saadakseen hankituksi miehelleen hyvää ruokaa. Miehen +luuvalo pakoittaa luultavasti hänen erkanemaan museosta; mitenkä he +silloin voisivat elää miehen pienellä eläkkeellä, ell'ei hän jatka +kauppaansa? Ja sitten oli heillä vielä ollut onnettomuutta; heidän +ensimäinen lapsensa oli kuollut, ja toisen täytyi heidän nyt ottaa +kotiin kasvatusäidin luota. Ja nyt seisoi rouva Menoux myymälänsä ovella +tuskallisesti odotellen ja katsellen kadun kulmaan päin.</p> + +<p>"Ei, rouva Couteau ei ole vielä tullut, mutta minä odotan hänen +saapuvaksi minä hetkenä tahansa. Olkaa hyvä ja käykää sisään..."</p> + +<p>Mathieu ei tahtonut istua siellä olevalle ainoalle tuolille, jolloin +olisi sulkeutunut tie ostajilta. Lasiseinän takaa näkyi pimeä, pieni +huone, jossa puolisot asuivat, joka oli samalla kertaa keittiönä, +ruokasalina ja makuuhuoneena ja jonka ikkuna oli päin pientä, kosteata +pihamaata.</p> + +<p>"Niinkuin näette, herrani, ei meillä ole juuri paljon tilaa. Mutta emme +tästä maksakaan enempää kuin kahdeksansataa frankia, ja mistähän me +voisimme saada minkäänlaista myymälää siihen hintaan? Muuten on minulla +tässä korttelissa ostajia, jotka ovat kaksikymmentä vuotta tehneet +kauppoja minun kanssani. Minä puolestani en valita, minä en ota suurta +sijaa, eikä mieheni tule kotiin, ennenkuin iltasin, ja silloin istuu hän +tuolla nojatuolissa poltellen piippuaan, niin että hänellä on jotenkin +siedettävä olo. Minä hoitelen sitten vielä häntä niin hyvin kuin voin. +Mutta lapsen kanssa tulee elämä aivan mahdottomaksi."</p> + +<p>Ja kyyneleet tulivat hänen silmiinsä, kun hän muisti ensimäistä +poikaansa Pierreä.</p> + +<p>"Siitä on nyt kymmenen vuotta. Minä olen vielä näkevinäni rouva Couteaun +tulevan tänne pienokaisen kanssa, niinkuin hän pian tulee toisen +lapsenikin kanssa. He olivat paljon puhuneet Rougemontin raittiista +ilmasta ja lasten terveellisestä elämästä siellä sekä minun pikku +poikani punaisista poskista, niin että minä annoin hänen jäädä sinne, +kunnes hän oli täyttänyt viisi vuotta, ja minä olin ihan epätoivossa, +kun en voinut saada häntä kotiin. Oi, miten paljon lahjoja ja rahaa minä +annoin kasvatusäidille, sitä te ette voi aavistaakaan, se oli viedä +minun häviöön. Ja parasta kaikesta oli, että minun täytyi ottaa hänen +vihdoin kotiin, ja silloin oli hän niin laiha, kalpea ja pieni niinkuin +ei hän koskaan koko elämässään olisi saanut leivän palaakaan. Kaksi +kuukautta tämän jälkeen kuoli hän minun syliini. Isä tuli sen jälkeen +sairaaksi, ja ell'emme olisi niin paljon pitäneet toisistamme, luulen +minä, että me molemmat olisimme hukuttaneet itsemme."</p> + +<p>Hän meni taaskin myymälän oven eteen kyyneleet silmissä ja katseli +kadulle, mutta sitten tuli hän takaisin näkemättä mitään.</p> + +<p>"Voittehan arvata, mitenkä me ihastuimme, kun minä kaksi vuotta sitten +eli täytettyäni seitsemänneljättä, sain vieläkin pojan. Me olimme +hulluina ilosta, aivankuin äsken naineet. Mutta millaista vaivaa ja +rasitusta siitä oli! Meidän täytyi lähettää hänetkin maaseudulle, sillä +täällä me emme häntä voineet pitää. Vaikka me olimme vannoneet, että +emme lähettäisi häntä Rougemontiin, mutta sitten päätimme me, että sen +paikan me tunnemme eikä hänellä olisi pahempi olo siellä kuin +muuallakaan. Minä annoin siis hänen täysihoitoon rouva Vimeuxille, minä +en tahtonut kuulla puhuttavankaan Loiseauskasta, joka oli antanut +minulle takaisin Pierreni sellaisessa tilassa. Ja kun hän tuli kolmen +vuotiaaksi, en minä tahtonut enään kuulustella kauniita sanoja ja +lupauksia, vaan tahdoin hänen takaisin kotiin, vaikka minä en oikein +tiedä, mitä hänellä täällä teen. Nyt olen minä jo tunnin odottanut +häntä, ja minä oikein pelkään, että jotakin on tapahtunut..."</p> + +<p>Hän ei voinut jäädä myymälään, hän asettui ovelle kaula eteenpäin +ojennettuna ja silmät kohden kadunkulmaa. Äkkiä huudahti hän:</p> + +<p>"Ah, tuolla he ovat!"</p> + +<p>Kiirehtimättä ja happamen näköisenä tuli Couteauska sisään ja laski +nukkuvan lapsen rouva Menouxin syliin.</p> + +<p>"Hän on oikein raskas, tuo teidän Georges", sanoi hän. "Nyt ette voi +sanoa, että saatte tämän takaisin pelkkänä luuna ja nahkana."</p> + +<p>Ilosta vapisten oli äidin täytynyt istuutua pienokainen sylissään, hän +suuteli poikaa, tutki häntä, oli halukas näkemään, oliko lapsi terve ja +tuleeko hän elämään. Pojalla oli paksut, hieman kalpeat kasvot ja hän +näytti hyvin vahvalta. Mutta kun äiti oli riisunut häneltä vaatteet +levottomuudesta vapisevilla käsillään, tuntui hänestä, että pojalla oli +hoikat jalat ja käsivarret mutta liiaksi suuri vatsa.</p> + +<p>"Ja siitä te olette tyytymätön!" huudahti Couteauska. "Toinen oli liian +laiha, ja tämä liian lihava. Äidit eivät ole koskaan tyytyväisiä."</p> + +<p>Mathieu oli ensi silmäyksellä nähnyt, että tässä oli yksi niitä lapsia, +joita säästäväisyydestä ruokitaan vedellä ja leivällä tai sopalla ja +joilla luonnollisesti on huono vatsa. Hän muisti nyt kaikki, mitä hän +oli kuullut tuosta kauheasta Rougemontista, jossa huonolla hoidolla +murhattiin joukottain lapsia, avattiin ovet ja ikkunat auki, jotta +kehdoissa makaavat pienokaiset sitä pikemmin tekisivät tilaa Pariisista +tuotaville uusille lapsille. Mutta kaikki eivät kuitenkaan kuolleet, ja +tässäkin oli yksi, joka oli tullut sieltä elävänä takaisin. Mutta vaikka +ne palasivatkin elävinä, toivat useimmat kuitenkin sieltä mukanaan +kuoleman siemenen, ja siinä oli uusi hekatombiuhri yhteiskunnallisen +itsekkyyden alttarilla.</p> + +<p>"Ei, minä en jaksa enään, minun täytyy istua", sanoi Couteauska ja +istahti kapealle penkille tiskin taakse. "Oh, millainen virka! Ja aina +me otetaan epäystävällisesti vastaan, aivankuin olisimme sydämettömiä, +rosvoavia velhoja!"</p> + +<p>Hänkin oli kuihtunut ja hänen parkitut kasvonsa näyttivät linnunnokalta. +Hänen silmänsä olivat kuitenkin yhtä vilkkaat kuin ennenkin, mutta +niissä oli ilkeä, pahansuova ilme. Häntä ei luultavasti ollut onni +seurannut, sillä hän valitteli yhä ammattiaan, vanhempain kitsautta, +viranomaisten vaatimuksia, sitä sotaa, jota kaikkialla käytiin +imettäjäin hankkijoita vastaan. Se oli viheliäistä virkaa, ja sen, joka +vielä viidenviidettä vanhana jaksaisi olla siinä, sen täytyi olla meidän +Herramme hylkäämä, vaikka hän ei olisi saanut soutakaan säästöön.</p> + +<p>"Vaikka minä raataisin itseni kuoliaaksi, en minä sittenkään saisi muuta +palkkaa kuin hävyttömyyksiä ja pienen maksun. Ajatelkaa, miten väärin se +on! Minä tuon teille poikanne takaisin paksuna ja hyötyisän näköisenä, +mutta ette te ole sittenkään tyytyväinen. Tästä voi todellakin ikävystyä +omantunnon vaatimusten mukaisena olemiseen."</p> + +<p>Hänen ruikutustensa tarkoitus oli ehkä viekoitella rouva Menouxilta +mahdollisimman suurta lahjaa. Lapsi heräsi horrosunestaan ja alkoi itkeä +täyttä kurkkua. Sille annettiin vähän lämmintä maitoa. Ja kun asiat oli +selvitetty, muuttui Couteauska leppeämmäksi, sillä hän sai kymmenen +frankia juomarahoiksi.</p> + +<p>Kun hänen piti ottaman jäähyväiset, osoitti rouva Menoux Mathieutä ja +sanoi:</p> + +<p>"Tuo herra odottaa teitä ... hänellä on teille asiaa."</p> + +<p>Couteauska tunsi erittäin hyvin Mathieun, vaikka hän ei ollut useaan +vuoteen nähnyt häntä. Ja hän sanoi:</p> + +<p>"Jos herra tahtoo sanoa, mistä on kysymys, niin olen minä tykkönään +teidän palveluksessanne."</p> + +<p>"Minä saatan teitä", sanoi Mathieu. "Saamme sitten matkalla puhua."</p> + +<p>"Sitä parempi; minulla onkin vähän kiire."</p> + +<p>Kun he tulivat kadulle, päätti Mathieu olla käyttämättä viekkautta. +Parasta oli sanoa asia Couteauskalle suoraan ja maksaa sitten hänelle, +jotta hän ei puhuisi siitä muille mitään. Couteauska ymmärsi jo ensi +sanoista Mathieun. Hän muisti hyvin Norinen lapsen, vaikka hän oli +tusinoittain vienyt lapsia löytölastenkotiin; mutta hän muisti nyt hyvin +erityiset yksityisseikat, että Mathieu oli kyydinnyt häntä ja asiat, +joista he olivat puhuneet. Hän oli muuten nähnyt saman lapsen viisi +päivää tämän jälkeen Rougemontissa, jonne hänen hyvä ystävänsä +sairaanhoitajatar oli vienyt sen täysihoitoon rouva Loiseaun luokse. Sen +jälkeen ei hän ollut ajatellut poikaa, hän luuli, että lapsi oli kuollut +niinkuin niin monet muutkin. Ja kun hän nyt kuuli puhuttavan +Saint-Pierren kylästä, vaunujentekijä Montoirista ja viidentoista +vuotiaasta Alexandre Honorésta, niin näytti hän aivan hämmästyneeltä.</p> + +<p>"Ei, te erehdytte varmaankin, herrani. Minä tunnen Montoirin +Saint-Pierressä. Hänellä on todellakin luonaan eräs löytölastenkodin +lapsi, joka on samanikäinen. Mutta hän on tullut rouva Cauchoisin luota +ja hän on pitkä ja punatukkainen ja nimeltään Richard. Hän vietiin +löytölastenkotiin muutamia päiviä aikaisemmin kuin tuo toinen. Minä +tiedän, kuka hänen äitinsä on, hän on se englannitar, Amy, joka asui +rouva Bourdieun luona ja on yksi hänen päävieraitaan. Tuo punatukkainen +poika ei ole teidän Norinenne poika. Alexandre Honoré oli tumma +verinen."</p> + +<p>"No, sitten on vaunuintekijällä toinenkin oppipoika", sanoi Mathieu. +"Minun tietoni ovat tarkat, ne ovat kotoisin virallisista lähteistä."</p> + +<p>Couteauska antoi heti myöten.</p> + +<p>"Mahdollista on, että Montoirilla on kaksi oppipoikaa. Hänellä on hyvä +liike, ja kun en minä ole käynyt moneen vuoteen Saint-Pierressä, en voi +mitään varmuudella sanoa. Mitä te tahdotte minun tekemään?"</p> + +<p>Mathieu antoi hänelle toimeksi hankkia täydelliset tiedot pojasta, hänen +terveydentilastaan, käytöksestään ja onko koulun opettaja ja hänen +isäntänsä olleet aina tyytyväisiä häneen. Mutta ennen kaikkea piti +Couteauskan tiedustella näitä asioita siten, ett'ei kukaan aavista +mitään, ei poika eikä hänen tuttavansa.</p> + +<p>"Se on hyvin helposti tehty, herrani. Minä ymmärrän varsin hyvin teitä, +ja parasta on, että minä suullisesti ilmoitan teille tiedustelujeni +tulokset, ja sen minä teen neljäntoista päivän kuluttua, jolloin taaskin +käyn Pariisissa. Jos tahdotte, niin voitte neljäntoista päivän kuluttua +tästä päivästä kello kaksi tavata minun Broquetten konttoorissa +Roquépinekadun varrella. Siellä olen minä kuin lapsi talossa, eikä +kukaan sivullinen voi meitä kuulla."</p> + +<p>Muutaman päivän kuluttua kun Mathieu oli tervehtimässä poikaansa +Blaisea, sai Constance nähdä hänen. Hän huusi Mathieun luokseen ja teki +niin suoria kysymyksiä, että Mathieun täytyi kertoa hänelle, kuinka +pitkälle hän oli tullut niissä tiedusteluissa, jotka Constance oli hänen +toimekseen antanut. Kun hän sai tietää, että Mathieu oli päättänyt +kohdata Sophie Couteaun seuraavan viikon keskiviikkona, sanoi hän +päättävällä äänellä:</p> + +<p>"Tulkaa noutamaan minua. Minä tahdon itse kysellä asiasta tuolta +naiselta. Minun täytyy saada tietää totuus."</p> + +<p>Broquetten liike Roquépinekadun varrella oli viidentoista vuoden +kuluttua aivan entisensä näköinen ainoastaan sillä eroituksella, että +rouva Broquette oli kuollut ja hänen tyttärensä Hermine oli tullut hänen +sijalleen. Ensin tuntui se melkoiselta tappiolta, että liikettä +koristava kilpi, tuo majesteetillinen, vaaleanverinen rouva oli poissa, +mutta pian huomattiin, että pitkä, vähäverinen, romaaneja lukenut +Hermine, joka raukean näköisenä ja äitelän neitseellisenä oli kasvanut +noitten maitoa tihkuvien imettäjäin keskuudessa, oli kyllin arvokas +edustamaan liikettä ja herätti luottamusta. Vaikka hän jo oli +kolmenkymmenen vuotias, ei hän vieläkään ollut joutunut naimisiin; +näytti siltä kuin hän itse olisi tuntenut vastenmielisyyttä avioliittoa +kohtaan nähtyään niin paljon korkearintaisia naisia kirkuvat penikat +sylissä. Isä, herra Broquette, oli huolimatta kuudestakymmenestä +viidestä ikävuodestaan yhä vieläkin liikkeen sieluna; hän piti yllä +sisällistä poliisitarkastusta, opetti uusia imettäjiä kuin rekryyttejä, +pisti nenänsä ja sormensa kaikkialle, kulki ehtimiseen portaita ylös ja +alas.</p> + +<p>Couteauska odotti porttikäytävässä Mathieutä. Kun hän sai nähdä +Constancen, jota hän ei tuntenut, näytti hän kummastuneelta. Kuka tuo +nainen oli, mitä hänellä oli tekemistä tämän asian suhteen? Mutta hän +sammutti kuitenkin heti sen pienen uteliaisuuden, joka oli loistanut +hänen silmistään. Ja sillä aikaa kuin Hermine istui konttoorissa ja +antoi välinpitämättömän arvokkaan näköisenä imettäjälaumansa kulkea +kahden herran ohitse, vei Couteauska molemmat vieraat ruokasaliin, joka +sattumalta oli vapaa.</p> + +<p>"Anteeksi, herrasväkeni, täällä ei ole nurkkaakaan tyhjänä, koko talo on +täpötäynnä väkeä."</p> + +<p>Sitten silmäili hän tarkasti terävillä silmillään Mathieutä ja +Constancea; hän katsoi edullisemmaksi odottaa, että häneltä +kysyttäisiin, koska uusi henkilö oli otettu osalliseksi salaisuuteen.</p> + +<p>"Voitte puhua vapaasti. Oletteko tiedustellut niitä seikkoja, joita minä +pyysin teitä tiedustelemaan?"</p> + +<p>"Olen, herrani. Olen tehnyt kaikki ja luullakseni hyvin."</p> + +<p>"Sanokaa meille sitten tulos. Minä sanon teille vielä kerran, että te +voitte puhua vapaasti tämän naisen läsnä ollessa."</p> + +<p>"No, minulla ei ole paljon kertomista. Te olitte aivan oikeassa, +vaunujentekijä Montoirilla Saint-Pierressä oli kaksi oppipoikaa, ja +toinen niistä oli todellakin sen kauniin vaaleanverisen naisen poika. +Hän on ollut kaksi kuukautta siellä opissa, hän oli ennen koetellut +kolmea, neljää muuta ammattia, ja sentähden en minä tuntenut häntä. +Mutta hän ei voi pysyä missään, ja nyt on hän kolme viikkoa sitten +lähtenyt sieltäkin..."</p> + +<p>Constance ei voinut olla levottomuudesta huudahtamatta.</p> + +<p>"Onko hän lähtenyt sieltä?"</p> + +<p>"On, hän on mennyt karkuun, ja hän on aivan varmasti jättänyt ainiaaksi +sen paikkakunnan, sillä hän vei mukanaan kolme sataa frankia, jotka +olivat hänen isäntänsä Montoirin rahoja."</p> + +<p>Hän lausui tämän terävällä äänellä aivankuin olisi tahtonut antaa +puukonpiston. Vaikka hän ei ymmärtänyt Constancen äkillistä kalpenemista +ja ankaraa epätoivoa, näytti se kuitenkin tuottavan hänelle julmaa +nautintoa.</p> + +<p>"Oletteko varma, että nämät tietonne ovat tosia?" sanoi Constance. "Ne +ovat ehkä kylän juoruja."</p> + +<p>"Kylän juorujako? Ei, kun minä otan toimittaakseni jonkun asian, teen +minä sen perusteellisesti. Minä olen puhutellut poliisia. Poliisit ovat +nuuskineet koko paikkakunnan, ja aivan varmaa on, että Alexandre Honoré +ei jättänyt osoitettaan, kun hän läksi pois nuo kolme sataa frankia +taskussaan."</p> + +<p>Se oli salaman isku Constancelle. Tämä poika, jonka hän luuli +löytäneensä ja johonka hän perusti monet salaiset kostonsuunnitelmansa, +hän irtaantui nyt hänestä ja katosi pimeyteen. Kohtalo vainosi häntä +ankarasti; tämä oli auttamaton tappio.</p> + +<p>"Oletteko te kääntynyt ainoastaan poliisin puoleen?" kysyi Constance +taas. "Teidän tehtävänänne oli kysyä kaikilta ihmisiltä..."</p> + +<p>"Sen minä olen tehnytkin. Minä olen puhutellut koulunopettajaa ja toista +isäntää, jota hän myöskin on palvellut. Kaikki ovat he sanoneet minulle, +että hän ei ollut hyvä poika; koulunopettaja muistelee häntä +valehtelijana ja tappelupukarina. Ja nyt hän on myöskin varas; se vielä +puuttui. Minä en voi sanoa mitään muuta, sillä totuuttahan te tahdoitte +tietää."</p> + +<p>Ja hän antoi kielensä luistaa nähdessään, miten tuo toinen nainen kärsi. +Ja jokainen hänen syytöksensä oli kuin puukonpisto Constancen sydämeen; +hänestä tuntui siltä kuin hänen miehensä lapsi olisi nyt, kun hän itse +oli hedelmätön, tullut hänen omaksi lihakseen ja verekseen. Lopulta ei +hän enään tahtonut kuulla enempää.</p> + +<p>"Kiitos. Poika ei ole enään Rougemontissa, ja sitä minä juuri tahdoin +tietää."</p> + +<p>Couteauska kääntyi nyt Mathieun puoleen; hän tahtoi antaa Mathieulle +tietoja niitten rahain edestä, joita hän oli saanut.</p> + +<p>"Minä puhuttelin myös toista oppipoikaa, sen englannittaren pitkää, +punatukkaista poikaa Richardia, josta minä olen teille puhunut. Hän on +myöskin sellainen, että minä en tahtoisi antaa hänelle herranehtoollista +ilman rippiä. Mutta hän ei tiedä, mihin toverinsa on mennyt. Poliisi +luulee, että Alexandre on Pariisissa."</p> + +<p>Mathieu kiitti ja antoi hänelle viidenkymmenen frankin setelin, joka +teki hänen mykäksi ja alistuvaksi, "äänettömäksi kuin hauta", niinkuin +hänellä oli aina tapa sanoa. Ja kun nyt tuli sisään kolme imettäjää, +jotka alkoivat levitellä ruokavarojaan pöydälle, ja kun samalla +keittiöstä kuului, kuinka vimmatusti herra Broquette hakkasi käsillään +neljättä opettaakseen tätä pysymään erillään liasta, niin alkoi +Constance kiirehtiä seuralaistaan lähtemään. Mutta ennenkuin hän nousi +vaunuihinsa, seisahtui hän käytävälle ja näytti miettivän viimeksi +kuulemiaan sanoja.</p> + +<p>"Kuulittehan te, että se onneton poika on ehkä Pariisissa."</p> + +<p>Hän vaikeni taaskin, näkyi miettivän, epäröivän, mutta lopulta teki hän +päätöksensä ja lausui vavahtelevalla äänellä:</p> + +<p>"Ja pojan äiti, te tiedätte, missä hän asuu. Ettekö te ole sanonut, +ystäväni, että te olette pitänyt vähän huolta hänestä?"</p> + +<p>"Olen."</p> + +<p>"Kuulkaa nyt sitten ... ja ennen kaikkea älkää hämmästykö, älkää +surkutelkokaan minua, sillä minä kärsin todellakin hirveästi. Minä +ajattelen, että jos poika on Pariisissa, niin on hän ehkä äitinsä luona, +tai tietää äiti, missä poika on. Ei, ei, älkää sanoko minulle, että se +on mahdotonta. Kaikki on mahdollista."</p> + +<p>Kummastuneena siitä, että näki Constancen tuolla tavalla olevan +mielikuvitustensa ohjaamana, vaikka hän muuten oli niin tyyni, ei +Mathieu tahtonut kiihoittaa häntä enempää, vaan lupasi tiedustella. +Mutta ei Constance vieläkään noussut vaunuihinsa, vaan katseli +katukäytävää. Ja kun hän vihdoin nosti silmänsä ylös, katseli hän +Mathieutä alakuloisin ja rukoilevin katsein sekä lausui nöyrällä +äänellä:</p> + +<p>"Tiedättekö, mitä meidän pitäisi tehdä? Antakaa minulle anteeksi. Te +voitte minulle tehdä palveluksen, jota minä en koskaan unohda. Jos minä +saisin tietää sen heti, niin se rauhoittaisi minua vähän... Niin, +mennään heti sen tytön luokse. Oi, minä en luonnollisesti tule sisään, +te menette sisään yksin, ja minä istun sillä aikaa vaunuissani kadun +kulmassa. Ehkä saatte te tietää jotakin."</p> + +<p>Se oli hulluutta. Ensin tuumi Mathieu näyttää toteen, että se oli +hulluutta. Mutta kun hän katseli Constancea, näki hän, että tällä oli +hirmuiset tuskat, ja silloin suostui hän sanallakaan vastustamatta ja +ilmaisten vaan hyväntahtoisella viittauksella suostumuksensa.</p> + +<p>Se suuri huone, jossa Norine ja Cécile asuivat yhdessä, oli Grenellessä, +Fédérationkadun päässä lähellä Marskenttää. He olivat asuneet siinä +lähes kuusi vuotta ja alussa oli heillä siellä ollut paljon kurjuutta ja +murheita. Mutta lapsi, joka oli heillä pelastettavana ja kasvatettavana, +oli pelastanut heidät itse. Norinen uinuva äidinsydän oli hereillä siitä +asti kuin hän oli alkanut itse imettää pienokaistaan, ja omituista oli +nähdä, että Cécilekin, joka oli epätoivoissaan siitä, että hänen itse +aina täytyi olla hedelmättömänä neitseenä, oli rakastunut poikaan ja +piti tätä kuin omanaan. Lapsella oli kaksi äitiä, jotka eivät muuta +ajatelleet kuin häntä. Vaikka Norine oli ensi kuukausina pitänyt +sietämättömänä istumisen koko päivät pieniä kartonginpalasia liimaamassa +ja usein ajatellut pakoakin, oli kuitenkin kaksi pientä käsivartta, +jotka kietoutuivat hänen kaulansa ympäri, pidättäneet hänet kotona. Nyt +oli hän tyyni, ymmärtäväinen, työnhaluinen, ja hän oli tullut hyvin +taitavaksi tässä keveässä työssä, jota Cécile oli hänelle opettanut. Ja +he elivät yhdessä mitä suurimmassa sovussa ja ilossa, ilman miehistä +seuraa, aivankuin luostarissa, ja aamusta iltaan istuivat he vastapäätä +toisiaan pienen pöydän ääressä, ja heidän välissään oli lapsi, heidän +onnensa, heidän elämänsä.</p> + +<p>Rouva Angelin oli tullut näitten sisarusten hyväksi ystäväksi. Yleisen +köyhäinhoidon tarkastajana oli hän saanut osalleen erään korttelin +Grenellessä, ja Norine oli niitten joukossa, joita hänen oli +tarkastettava. Hän oli alkanut pitää noista "kahdesta äidistä", joiksi +hän heitä kutsui, ja hän oli saanut toimeen, että lapsi sai kolme vuotta +pitää kuukautiset apurahansa kolmekymmentä frankia. Sitten oli hän +hankkinut pojalle kouluapua puhumattakaan ainaisista lahjoista, joita +hänellä oli mukanaan nimittäin erilaisia esineitä, liinavaatteita ja +vieläpä melkoisia summia rahaakin, joita kaikkia hän kokosi +ihmisystävällisiltä ihmisiltä ja jakeli niille äideille, jotka parahiten +ansaitsivat apua. Hän tuli vieläkin väliin tervehtimään heitä, istui +mielellään hetken tässä rauhallisessa työhuoneessa, jonka aurinkona oli +lapsen nauru ja leikit. Siellä tunsi hän olevansa kaukana maailmasta, +siellä kärsi hän vähimmin omain toiveittensa raukenemisesta. Ja Norine +suuteli hänen kättään ja sanoi, että ilman häntä ei kumpikaan äiti voisi +elää.</p> + +<p>Kun Mathieu tuli, otettiin hän ilohuudolla vastaan. Hänkin oli yksi +ystävistä, pelastaja; sehän oli hän, joka oli vuokrannut ja kalustanut +tämän suuren huoneen. Huone oli hyvin siisti ja kaunis, siinä oli +valkeat uutimet molemmissa suurissa ikkunoissa, joista iltapäivän +aurinko tulvi sisään. Norine ja Cécile istuivat pöytänsä ääressä työtä +tekemässä; pienokainen, joka oli tullut kotiin koulusta, istui korkealla +tuolilla heidän keskessänsä ja työskenteli vakavan näköisenä saksilla +siinä luulossa, että hän oli avuksi.</p> + +<p>"Ah, oletteko se te! Miten hauskaa oli, että tulitte meitä tervehtimään! +Täällä ei viiteen päivään ole käynyt ainoatakaan ihmistä. Mutta me emme +valita, me viihdymme niin hyvin yksinäisyydessä. Irma halveksii meitä +päästyään naimisiin postivirkamiehensä kanssa. Euphrasie ei pääse +portaistaankaan alas. Victor asuu kaukana kaikessa kunniassa ja +rehellisyydessä vaimonsa kanssa. Ja mitä tuohon lurjukseen Alfrediin +tulee, niin ei hän tule koskaan muulloin tänne paitsi katsomaan, voisiko +täältä jotakin varastaa. Mamma oli muutamia päiviä sitten täällä ja +kertoi, että pappa oli edellisenä iltana vähällä kuolla eräässä +tehtaalla tapahtuneessa onnettomuudessa. Mamma parka, hän on niin +loppuun kulunut, että hän tuskin jaksaa enään kävellä."</p> + +<p>Sillä aikaa kuin tytöt puhuivat yhteen ääneen katseli Mathieu Norinea, +joka säännöllisessä ja rauhallisessa elämässään oli alkanut uudestaan +kukoistaa ja muistutti nyt kuudenneljättä vanhana auringon kultaamaa +täysikypsää hedelmää. Cécilekin, joka yhä oli hento kuin pieni tyttö, +näytti terveemmältä kuin ennen.</p> + +<p>Cécile huudahti äkkiä kauhistuksesta.</p> + +<p>"Hän on loukannut itsensä!"</p> + +<p>Hän otti sakset pojalta, joka istui siinä veripisara sormessa ja +naureskeli.</p> + +<p>"Herra Jumala", huudahti Norine aivan kalpeana, "minä luulin jo, että +hän oli leikannut poikki koko kätensä."</p> + +<p>Mathieu ajatteli, maksoiko hänen ollenkaan vaivaa puhua asiastaan. Mutta +sitten arveli hän, että olisi hyvä ainakin valmistella Norinea, ja hän +menetteli varovasti eikä kertonut yhdellä kertaa koko totuutta. Kun hän +oli ottanut puheeksi Alexandre Honorén, sanoi hän Norinelle, että poika +eli.</p> + +<p>Norine katseli häntä hämmästyneenä.</p> + +<p>"Hän elää! Minkätähden te sitä minulle sanotte? Oli niin rauhallista, +kun en tiennyt mitään siitä!"</p> + +<p>"Niin kyllä, mutta parasta on, että saatte sen tietää. Väitetäänpä +muuten, että hän on Pariisissakin, ja minä ajattelin, että hän +mahdollisesti on käynyt täällä teitä tervehtimässä."</p> + +<p>Norine menetti nyt tykkänään mielenmalttinsa.</p> + +<p>"Ettäkö hän olisi käynyt tervehtimässä minua! Ei, ei ollenkaan... Ja +luuletteko te, että hän tulee? Ei, sitä minä en tahdo, minä tulisin +siitä aivan onnettomaksi. Viidentoista vuotias poika, joka tulee noin +odottamattomasti, jota minä en tunne ja jota en rakasta! Ei, ei, estäkää +hän tulemasta, minä en sitä salli, minä en sitä salli!"</p> + +<p>Ja hän oli sulaa kyyneleihin, hän syleili pienokaistaan, joka istui +hänen vieressään, ja painoi häntä rintaansa vasten, aivankuin olisi +tahtonut puolustaa häntä toiselta, tuolta tuntemattomalta, vieraalta, +jonka ylösnousemus uhkasi viedä osan hänen paikastaan.</p> + +<p>"Ei, ei, minulla on vaan yksi lapsi, minä en pidä kenestäkään muusta +niin paljon kuin hänestä, minä en tahdo nähdä sitä toiste, en koskaan, +en koskaan!"</p> + +<p>Cécile nousi ylös hyvin liikutettuna ja koetti saada häntä järkiinsä. +Mutta jos hän kuitenkin tulisi, niin miten voisivat he ajaa hänen pois? +Cécile itsekin itki jo heidän onnensa menoa, vaikka häntä säälittikin +hylätty poika. Mathieun täytyi rauhoittaa heitä ja sanoa, että hän piti +Alexandre Honorén tuloa hyvin epävarmana. Sanomatta koko totuutta kertoi +hän pojan katoamisesta ja huomautti, että poika tuskin tietääkään +äitinsä nimeä. Ja kun Mathieu poistui, olivat molemmat sisaret jo +rauhoittuneet, he liimailivat taaskin kartonkejaan, hymyilivät pojalle +ja olivat antaneet hänelle taaskin sakset ukkojen leikkelemistä varten.</p> + +<p>Constance istui vaunuissaan kadunkulmassa ja katseli kärsimättömästi +ulos ikkunasta.</p> + +<p>"No?" kysyi hän vilkkaasti, kun Mathieu oli tullut hänen luokseen.</p> + +<p>"Äiti ei tiedä mitään, hän ei ole nähnyt poikaa; sen minä tiesin jo +edeltäpäin."</p> + +<p>Constancen pää kohosi kuin viimeistä iskua vastaan ottamaan, ja hänen +kasvonsa vääristyivät.</p> + +<p>"Olette oikeassa, sen voi tietää jo edeltäpäin. Mutta ihminen toivoo +aina."</p> + +<p>Hän teki liikkeen aivankuin olisi ollut perin väsynyt.</p> + +<p>"Nyt on kaikki mennyttä, kaikki toiveeni ovat murskana, viimeinen +unelmani on rauennut."</p> + +<p>Mathieu tarttui hänen käteensä ja odotti, että Constance mainitsisi +jonkun osoitteen, jotta hän saisi ilmoittaa sen ajurille. Mutta +Constance oli aivan pyörällä päästään eikä näyttänyt itsekään tietävän, +minne hän käskisi ajaa. Kun hän sitten kysyi Mathieultä, tahtoiko tämä +ajaa jonnekin, vastasi Mathieu aikovansa Séguinille. Ja luultavasti +yksinäisyyden pelosta sai Constance päähänsä käydä myöskin tervehtimässä +Valentineä, jota hän ei ollut pitkiin aikoihin nähnyt.</p> + +<p>"Tulkaa vaunuihin, niin ajamme yhdessä Antinkadulle."</p> + +<p>Vaunut vierivät pois, ja nyt syntyi kolkko hiljaisuus, sillä +kummallakaan ei ollut sanaakaan sanottavana toisilleen. Kun he olivat +saapuneet perille, sanoi Constance katkeralla äänellä:</p> + +<p>"Viekää tämä iloinen viesti minun miehelleni, sanokaa hänelle, että +lapsi on kadonnut. Oi, kuinka suuri helpoitus se on hänelle!"</p> + +<p>Mathieu toivoi tapaavansa koko Séguinin perheen koossa. Kahdeksan päivää +sitten oli Séguin vihdoinkin tullut takaisin, mistä, sitä ei kukaan +tietänyt. Virallinen kosinta oli voinut tapahtua, sillä Séguin oli +ollut hyvin myöntyväinen, kun setä Du Hordel oli asiasta puhunut +hänelle. Olipa heti määrätty hääpäiväkin, vaikka se oli lykätty +toukokuuhun, koska Fromentit silloin naittivat vanhimman tyttärensäkin +Rosen; noista Chantebledin kaksoishäistä oli tuleva hupaisa juhla. +Sulhasmiehenä sai Ambroise nyt käydä tervehtimässä morsiantaan joka +iltapäivä viiden aikaan. Juuri siitä syystä toivoi Mathieu koko perheen +olevan koolla.</p> + +<p>Mutta kun Constance kysyi Valentineä, ilmoitti palvelija, että rouva on +poissa, ja kun Mathieu kysyi Séguiniä, sai hän sen vastauksen, että +tämäkään ei ole kotona. Ketään muita ei ollut kotona kuin neiti Andrée +ja hänen sulhasensa. Molemmat vieraat läksivät siitä syystä heti sisään.</p> + +<p>"Mitenkä teidät jätetään aivan yksin?" huudahti Mathieu nähdessään +nuorten istuvan vieretysten pienellä sohvalla suuressa salongissa +toisessa kerroksessa.</p> + +<p>"Niin, me olemme aivan yksin koko talossa", vastasi Andrée +sydämellisesti hymyillen. "Eikä meillä mitään sitä vastaan olekaan."</p> + +<p>He olivat ihastuttavat istuissaan siinä toisiinsa nojaten, Andrée +lempeänä ja sirona, Ambroise miehekkään kauniina. He istuivat siinä +käsikoukussa aivankuin olisivat aikoneet lähteä yhdessä pitkälle +matkalle.</p> + +<p>"Céleste lienee ainakin kotona?"</p> + +<p>"Ei, ei Célestekään. Hän on kadonnut, me emme tiedä, missä hän on."</p> + +<p>He nauroivat ja olivat iloisia kuin vapaat ja laulavat linnut metsän +viileässä yksinäisyydessä.</p> + +<p>"No mutta mitä te sitten teette täällä aivan yksinänne?"</p> + +<p>"Oh, eihän meillä ikävä ole, meillä on niin paljon tekemistä. Ennen +kaikkea puhelemme me. Ja sitten katselemme me toisiamme. Ja siihen kuluu +aikaa, sillä koskaan ei saa tarpeekseen katselluksi!"</p> + +<p>Constance ihaili noita nuoria, mutta hänen sydämensä vuoti verta. Ah, +miten paljon suloa, terveyttä ja toivoa! Hänen kotonaan oli +hedelmättömyyden erämaantuuli polttanut ja hävittänyt kaikki, mutta +noitten Fromentien hedelmällinen suku näytti aina lisääntyvän ja +laajenevan. Sitte siinä oli taas uusi valloitus, kun nuo molemmat nuoret +saivat rakastaa toisiaan vapaasti ja olla kahdestaan tässä komeassa +talossa, jossa he pian olisivat haltijoina.</p> + +<p>"Ettekö te myös naita vanhinta tytärtänne?" kysyi Constance.</p> + +<p>"Naitan", vastasi Mathieu iloisesti, "toukokuussa tulee Chantebledissä +suuri juhla! Ja teidän täytyy kaikkein tulla silloin sinne."</p> + +<p>Niin se on, monilukuiset ovat yhdessä vahvoja, elämä voittaa. Chantebled +oli valloitettu Séguinilta, Ambroise oli pian tuleva heidän taloonsa, +konetehdas oli puoleksi Blaisen käsissä.</p> + +<p>"Me tulemme", vastasi Constance vapisten. "Ja seuratkoon hyvä onnenne +teitä edeskinpäin, sitä minä toivon."</p> + +<hr class="chapter" /> + + + + +<h3>III</h3> + + +<p>Iloissaan kaksoishäistä, joista oli tuleva kuin Chantebledin kunniakas +vihkiäisjuhla, oli Rose saanut päähänsä koota sinne koko suvun kymmenen +päivää ennen häitä. Aamulla tahtoi hän sulhasensa ja koko perheen +seurassa mennä Janvillen rautatienasemalle noutamaan toista paria, +Ambroisea ja Andréeta, jotka sitten riemusaatossa tuotaisiin kotiin, +missä aamiainen odottaisi. Siitä tulisi pääharjoitus sanoi Rose +suloisesti nauraen, silloin keskusteltaisiin ja laadittaisiin ohjelma +suurta päivää varten. Ja hän oli niin ihastunut tuumaansa ja odotti +siitä niin suurta iloa, että Mathieu ja Marianne suostuivat.</p> + +<p>Rosen avioliitto oli kuin perheen onnen kruununa. Hän oli tyttäristä +kauniin, hänellä oli tummat hiukset, kultainen hipiä, pyöreät ja +kukoistavat kasvot, iloiset silmät ja suloinen suu. Hänen lempeytensä +oli aina yhtä tasaista, hänen naurunsa aina yhtä heläjävä; hän oli tämän +suuren, eloisan talon sielu, sen hyvä hengetär, sen voitonlaulu. Mutta +hänen puolison valintansa oli ennen kaikkea todistanut, miten viisas ja +hellä hän oli, hän, tuo aina iloluontoinen tyttö, joka lauloi aamusta +iltaan. Kahdeksan vuotta sitten oli Mathieu ottanut palvelukseensa erään +lähellä asuvan maanviljelijän pojan, Frédéric Berthaudin, joka oli +kunnollinen nuori mies ja suuresti huvitettu Chantebledin +uudisviljelyksistä, sai täältä oppia ja oli muuten toimelias ja +ymmärtäväinen. Mutta hänellä ei ollut omaisuutta. Rose, joka oli +kasvanut yhdessä hänen kanssaan, tiesi, että hän oli hänen isänsä paras +apumies, ja kun hän sotapalveluksen suoritettuaan oli palannut takaisin +Chanteblediin, oli Rose aivan yksinkertaisesti viekoitellut hänet +kosimaan, sillä hän tunsi pojan rakkauden. Rose määräsi siis itse +kohtalonsa, hän oli vakaasti päättänyt olla jättämättä vanhempiaan vaan +jäädä tänne maaseudulle, jossa hänen onnensa juuret olivat. Ei Mathieu +eikä Marianne hämmästyneet tätä päätöstä. Kyyneliin asti liikutettuina +olivat he hyväksyneet tämän valinnan, joka suureksi osaksi oli viisas ja +perustui rakkauteen heitä itseään kohtaan. Perhesiteet tulivat täten yhä +vahvemmiksi, ilo kodissa kasvoi yhä suuremmaksi.</p> + +<p>Kaikki oli siis päätetty. Oli sovittu siitä, että Ambroise lähtisi +sunnuntaina kymmenen junalla Janvilleen yhdessä Andréen ja hänen +äitinsä, rouva Séguinin kanssa. Kahdeksan aikaan aamulla oli Rosella +pieni taistelu taisteltavana saadakseen koko perheen marssimaan +rautatienasemalle kihlattuja vastaan ottamaan.</p> + +<p>"Kas niin, lapseni, se on hullutusta", sanoi Marianne hiljaa. "Jonkunhan +täytyy jäädä kotiin. Minä pidän Nicolaksen kotona, viiden vuoden vanhain +lasten ei tarvitse juoksennella maanteillä. Ja Gervaisin ja Clairen +pidän minä myöskin kotona. Toiset saat hyvin mielelläsi ottaa isäsi +kanssa mukaan."</p> + +<p>Mutta Rose piti puoliaan eikä tahtonut luopua aatteestaan, joka huvitti +häntä niin paljon.</p> + +<p>"Ei, ei, mamma, sinun täytyy tulla mukaan, kaikkein täytyy tulla. Etkö +sinä ymmärrä, että Ambroise ja Andrée ovat kuin satujen ruhtinaallinen +parikunta naapurivaltakunnasta? Veljeni Ambroise on kihloissa +ulkomaalaisen prinsessan kanssa, ja hän tulee tänne näyttämään +morsiantaan. Jotta <i>meidän</i> valtakunta tulisi arvokkaalla tavalla +edustetuksi lähden minä ja Frédéric heitä vastaan koko hovin kanssa. Te +olette hoviväkeä, ja teidän täytyy tulla mukaan. Ajattele, kuinka komea +kulkue siitä tulee, kun me kaikki sitten lähdemme asemalta kotiin!"</p> + +<p>Marianne ei voinut muuta kuin nauraa ja suostua.</p> + +<p>"Tässä on marssisuunnitelma", jatkoi Rose. "Minä olen järjestänyt +kaikki. Frédéric ja minä menemme polkupyörällä, se on nykyaikaista. +Meidän seurassamme kulkee myöskin polkupyörillä minun hovineitini, minun +pikku siskoni, Louise, Madeleine ja Marguerite; siitä tulee vilkasta +liikettä minun ympärilläni. Me voimme myöskin ottaa mukaamme Grégoiren, +kolmentoista vuotiaan hovipojan, joka saa myöskin ajaa polkupyörällä ja +päättää meidän ylhäisyyttemme kulkueen. Kaikki muu hoviväki pakataan +suuriin perhevaunuihin, joihin mahtuu kahdeksan. Sinä, hänen +majesteettinsa kuningatar, saat ottaa nuorimman pikku prinssisi +Nicolaksen polvillesi. Papalla ei ole valtakunnan päämiehenä muuta +kannettavana kuin kuninkaallinen arvonsa; Gervais, nuori seitsentoista +vuotias atleetti saa ajaa, ja hänen vieressään ajopukilla istuu Claire, +kukoistava, viidentoista vuotias kuninkaallinen neiti. Mitä molempiin +vanhimpiin tulee, noihin kuuluisiin kaksosiin, prinssi Blaiseen ja +prinssi Denisiin, niin me käymme heitä noutamassa Janvillessä rouva +Desvignesin luota, jossa he odottavat meitä."</p> + +<p>Ja hän tanssi ja nauroi ja taputti käsiään.</p> + +<p>"Siitä tulee suurenmoinen juhlakulkue, luulen minä!"</p> + +<p>Hänellä oli sellainen kiire, että hän antoi joukon lähteä aivan liian +aikaiseen, niin että Janvillessä oltiin jo kello puoli kymmenen. Mutta +siellä piti tavattaman muut perheen jäsenet.</p> + +<p>Se talo, jonne rouva Desvignes oli miehensä kuoleman jälkeen muuttanut +ja asunut siellä jo kaksitoista vuotta, omistaen aikansa yksinomaan +tyttäriensä kasvatukseen, oli tien varrella ja ensimäinen kylään +tullessa. Kahdeksan päivää aikaisemmin oli hänen vanhin tyttärensä +Charlotte, Blaisen vaimo, tullut sinne molempain lastensa Berthen ja +Christophen kanssa, jotka tarvitsivat raitista ilmaa, ja illalla oli +Blaise itse saapunut heidän luokseen. Hän oli jättänyt tehtaan oman +onnensa nojaan maanantaihin asti ja oli hyvin iloissaan saadessaan +viettää sunnuntain yhdessä perheensä kanssa. Siitä oli suuri ilo +nuoremmalle sisarelle Marthelle, kun iso sisar oli tullut asumaan +muutamiksi viikoiksi vanhaan pesäänsä ja tuonut mukanaan pienet +lapsensa, joita varten oli tuotu kaksi kehtoa hänen vanhaan +tyttöhuoneesensa. Leikittiin ja naurettiin kuin ennenkin, ja kiltti +rouva Desvignes ei ajatellut muuta kuin täyttää suunnitelmansa ja +naittaa Marthenkin. Yhteen aikaan oli todellakin näyttänyt siltä kuin +Chanteblediin olisi saatu kaksien häiden asemasta kolmet. Denis, joka +käytyään läpitse opistonsa oli antautunut uusiin teknillisiin +tutkimuksiin, oli tavannut melkein joka sunnuntai Marthen, joka oli +samanikäinen kuin Rosekin — nuo toisistaan erkanemattomat —, ja tämä +nuori tyttö, joka oli vaaleanverinen ja soma kuin Charlottekin, mutta +käytännöllisempi, oli erinomaisine luonnonlahjoineen tehnyt niin suuren +vaikutuksen Denisiin, että hän oli päättänyt mennä naimisiin tytön +kanssa, vaikka tällä ei ollut myötäjäisiäkään. Mutta he olivat molemmat +niin tyynet ja viisaat, että eivät kiirehtineet; varsinkin Denis ei +tahtonut sitoa nuoren naisen kohtaloa itseensä, ennenkuin hän voi +tarjota tälle naiselle turvatun aseman. Ja sentähden olivat he omasta +ehdostaan lykänneet yhdistymisensä tuonnemmaksi ja hymyillen +vastustaneet Rosen kiihkeitä kehoituksia, sillä Rose oli tullut aivan +haltioihinsa ajatellessaan kolminkertaisia häitä. Denis kävi kuitenkin +yhä tervehtimässä rouva Desvignesin luona, joka otti hänen vastaan kuin +oman pojan. Tänään oli Denis lähtenyt Chantebledistä kello seitsemän +valloittaakseen Blaisen vuoteessaan, kuten hän sanoi; hän oli siis +myöskin tavattavana Janvillessä.</p> + +<p>Janvillen suuri kansanjuhla sattui juuri täksi sunnuntaiksi, toukokuun +toiseksi päiväksi. Suuri tori rautatienaseman edustalla oli täynnä +puuhevosia, karuselleja, markkinakojuja ja ampumaratoja. Yöllä oli +sadekuuro lakaissut taivaan pilvistä puhtaaksi, se oli kirkkaan sininen +ja siltä loisti sädehtivä aurinko, niin että päivä oli liian lämmin +tähän vuodenaikaan verraten. Siellä oli myöskin jo kansaa, kaikki +paikkakunnan tyhjäntoimittajat, joukottain lähiseudun lapsia ja +talonpoikia, jotka olivat tulleet katsomaan markkinain komeutta. Ja +tämän väkijoukon keskitse täytyi Fromentin perheen raivata tiensä, ensin +polkupyöräilijäin, sitten vaunujen, ja lopuksi sen hännän, joka oli +liittynyt kulkueeseen kylän ulkosyrjästä.</p> + +<p>"Me herätämme huomiota", sanoi Rose hypäten alas polkupyörältään.</p> + +<p>Se olikin totta. Ensi vuosina oli koko Janville ollut kylmäkiskoinen +Fromenteja, tuota herrasväkeä kohtaan, joka oli tullut Jumala tiesi +mistä, ja oli niin hävytön, että tahtoi viljellä viljaa siellä, missä +ennen oli ollut ainoastaan kiviä. Sitten oli Fromentein merkillinen ja +ihmeellinen voitto loukannut heidän itserakkauttaan ja kiihoittanut +heidän vihaansa yhä enemmän. Mutta kaikki kuluu, menestystä ei voi +vihata, ne, jotka tulevat rikkaiksi, ne ovat aina lopulta oikeassa. Ja +nyt hymyili Janville hyväntahtoisesti tälle lapsirikkaalle perheelle, +joka oli lisääntynyt heidän keskuudessaan, ja unohti, että jokainen +tässä perheessä syntynyt lapsi oli aikanaan ollut häväistysjuttujen +aiheena kylässä. Mitenkä muuten olisi voinutkaan vastustaa tämän perheen +raitista iloa, kun koko perhe, niinkuin tänä juhlapäivänäkin, tuli esiin +kokonaisena laumana, joka otti haltuun kaikki tiet, kadut ja torit? Isä +ja äiti, yksitoista lasta, joista kuusi poikaa ja viisi tyttöä, ja sen +lisäksi vielä kaksi lastenlasta eli yhteensä viisitoista. Molemmat +vanhimmat, kaksoset, olivat neljänkolmatta vuoden vanhoja ja vielä niin +yhdennäköiset, että ihmiset vieläkin sekoittivat heidät toisiinsa, +vaikka he eivät enään olleetkaan niin täydellisesti yhdennäköiset kuin +kehdossa ollessaan, sillä eroittaakseen heitä toisistaan täytyi silloin +avata heidän silmänsä; Blaisella oli nimittäin harmaat ja Denisillä +mustat silmät. Nuorin lapsi, Nicolas, oli ainoastaan vuoden vanha, ja +hän oli pieni, pikkuvanha vekkuli, jonka jyrkkä miesmäisyys näytti +huvittavalta. Vanhimpain lasten ja nuorimman välillä olivat nuo +kahdeksan muuta kuin askeleet portaissa, aina kahden vuoden eroituksella +ijässä: Ambroise, vastustamaton sulhasmies, joka juuri oli alkanut +valloittajaretkensä; elämänhaluinen Rose, joka myöskin oli tulemassa +vaimoksi ja äidiksi; Gervais, jolla oli tarmokas otsa ja jättiläismäiset +jäntereet ja josta oli tuleva järjellisen maanviljelyksen esitaistelija; +hiljainen, työnhaluinen Claire, jolla ei ollut kauneutta, mutta oli +luonteeltaan eheä ja innostunut taloustoimiin; Grégoire, vallaton +koulupoika, joka aina tiesi, mitä hän tahtoi, ja enimmäkseen kuleskeli +seikkailuja etsimässä; vihdoin nuorimmat tyttäret, hyvänluonteinen, +vahvarakenteinen Louise, hieno, uneksiva Madeleine ja Marguerite, jolla +oli kaikkein vähimmin kauneutta mutta hellin sydän. Ja kun nämät +yksitoista tulivat yhteen riviin isän ja äidin taakse ja jonon +lopettivat Berthe ja Christophe, toisen sukupolven ensimäiset vesat, +niin oli siinä koko paljon väkeä. Ja niiltäkin, jotka happamen näköisinä +katselivat ihmeellistä muutosta Chantebledissä, oli hauskaa nähdä +Chantebledin asukkaat noin yhdessä ja täyttävän koko kylän. Sillä he +toivat mukanaan sellaisen terveyden, ilon ja voiman tuulahduksen, että +tuntui siltä kuin maa itse tulvivassa elämänvimmassaan olisi +synnyttänyt heidät ikuiseksi tulevaisuuden toivoksi.</p> + +<p>"Ne, joita on enemmän kuin meitä, astukoot esiin, että saamme laskea!" +sanoi Rose iloisesti.</p> + +<p>"Olepas nyt hiljaa!" sanoi Marianne, joka nyt oli tullut vaunuista ja +pannut Nicolaksen maahan. "Sinähän saat ihmiset suuttumaan meihin!"</p> + +<p>"Suuttumaanko? Nehän ihailevat meitä. Miten hassua se on, mamma, ett'et +sinä ole ylpeämpi itsestäsi ja meistä!"</p> + +<p>"Minä olen siihen määrin ylpeä, että pelkään nöyryyttäväni muita."</p> + +<p>Kaikki nauroivat, Mathieukin oli ylpeä, vaikka hän pysyi hyväntahtoisen +tyynenä ollessaan näin julkisesti "pyhän joukkonsa" keskuudessa, joksi +hän leikillä kutsui poikiaan ja tyttäriään.</p> + +<p>"Muuten on meillä nyt vaan ystäviä", sanoi hän. "Kaikki pitävät meistä."</p> + +<p>"Kaikkiko!" mutisi Rose. "Katsokaahan Lepailleureja tuolla tombolan +luona!"</p> + +<p>Lepailleurit olivat todellakin siellä, isä, äiti, Antonin ja Thérèse. +Jotta ei heidän tarvitsisi nähdä Fromenteja olivat he olevinaan hyvin +huvitettuja arpajaisista, joissa oli voittoina kauniita +porsliiniesineitä. He muuten eivät enään tervehtineetkään Fromenteja, +voimattomassa vimmassaan toisten suuren menestyksen tähden olivat he +käyttäneet pientä riitaa hyväkseen ja luopuneet tuttavuudesta. +Lepailleur piti Chantebledin viljelemistä persoonallisena +loukkauksenaan, sillä hän ei ollut unohtanut monia pilkkasanojaan noista +nummimaista, joista ei muka koskaan pitänyt saada muuta kuin kiviä. Ja +kun hän oli tarkasti katsellut porsliiniesineitä, teki hänen mielensä +ruveta hävyttömäksi, hän kääntyi sentähden ympäri ja katseli Fromentin +perhettä, joka oli tullut liian aikaiseen ja käyskenteli väkijoukossa +odotellen junan tuloa.</p> + +<p>Myllärin mieli oli tullut vieläkin vihaisemmaksi siitä syystä, että +hänen poikansa Antonin oli kaksi kuukautta sitten palannut Janvilleen. +Tämä nuori mies, joka kerran oli lähtenyt valloittamaan Pariisia, oli +neljä vuotta ollut kirjurin apulaisena asianajaja Rousseletin luona, +mutta osottautunut olevan hidas ymmärrykseltään ja hyvin laiska. Hän ei +ollut edistynyt muualla kuin paheitten tiellä; ensin sortui hän +kahvilain viettelyihin ja sitten vieri hän kaltevaa pintaa yhä alemmaksi +juoppouteen, peliin ja irstasten naisten syliin. Hänen valloituksensa +rajoittuivat niihin alhaisiin huvituksiin, joista hän kotonaan oli +uneksinut ja joita hän nyt oli ahnaasti nauttinut. Kaikki hänen rahansa +olivat kuluneet niihin ja kaikki ne rahat, jotka hän oli viekotellut +äidiltään, joka sokeasti uskoi häneen kuin itse meidän Herraamme. +Vihdoin murtui hänen terveytensä, hän tuli laihaksi ja keltaiseksi sekä +menetti hiuksensa kolmenkolmatta vanhana. Äiti pelästyi ja otti hänen +kotiin, sanoi ihmisille, että poikansa teki liian paljon työtä, eikä hän +voi sallia tuon nuoren miehen raatavan itseään kuoliaaksi. Myöhemmin +saatiin tietää, että asianajaja Rousselet oli aivan yksinkertaisesti +ajanut hänet pois. Mutta tämä viheliäinen palaaminen kotilieden ääreen +sai Lepailleurin kuitenkin tyytymättömäksi, sillä hän alkoi ymmärtää, +mitenkä asian oikea laita oli. Ja vaikka hän ei vielä julkisesti +ilmaissutkaan suuttumustaan, niin oli se siitä syystä, että hän oli +liiaksi ylpeä myöntämään pettymystään ja epäluottamustaan Antoninin +suurenmoiseen tulevaisuuteen. Mutta seinien sisällä kosti hän tämän +kaiken vaimolleen ja syyti tälle vasten silmiä joukottain haukkumasanoja +varsinkin siitä asti kuin hän oli huomannut vaimon lähettelevän rahaa +pojalle. Vaimo kuitenkin uhoitteli miestään, hän ihaili poikaansa +niinkuin ennen pojan isää, uhrasi isän pojan tähden, sillä jälkimäisen +suurempi oppi sai hänet nyt vielä hämmästyneemmäksi. Perheessä vallitsi +siis epäsopu, se oli seurauksena juuri heidän halustaan tehdä pojastaan +herrasmies, pariisilainen. Antonin puolestaan virnisteli kaikelle, +kohotteli olkapäitään, käveli päivänpaisteessa inhoittavaa tautia +sairastavana ja odotti aikaa, jolloin hän tulisi tarpeeksi vahvaksi +voidakseen palata takaisin paheittensa helmaan.</p> + +<p>Kun Fromentit kulkivat ohitse, niin oli hauska nähdä Lepailleurein +keikuttavan päätään ja nielevän heidät katseillaan. Isä irvisti +pilkallisesti ja äiti heitti pöyhkeästi päätään. Poika seisoi siinä +kädet taskuissa ja näytti paljaspäisenä ja köyryselkäisenä hyvin +surkuteltavalta sekä oman itsensä rauniolta. Kaikki kolme ajattelivat +sanoa jotakin epämiellyttävää; samassa tarjoutui heille tilaisuus.</p> + +<p>"Missä Thérèse on?" huudahti Lepailleur äkkiä. "Hän oli äsken tässä, +mihin hän nyt on joutunut. Minä en salli hänen menevän pois luotani, kun +kaikki nuo ihmiset tulevat..."</p> + +<p>Thérèse oli todellakin kadonnut. Hän oli äsken täyttänyt yhdeksän vuotta +ja oli kaunis kuin keruubi, hänen vallattomat hiuksensa olivat vaaleat +ja silmänsä mustat ja säteilevät. Mutta hän oli hirveän rajuluontoinen +ja itsepäinen, voi olla tuntikaudet kateissa ja harhaili silloin +metsissä etsimässä lintuja, kukkia ja hedelmiä. Ja siihen, että äiti nyt +pelästyi ja läksi etsimään tytärtään, kun Fromentit kulkivat ohitse, oli +syynä se, että hän oli edellisellä viikolla keksinyt erään hävyttömän +seikan. Thérèse halusi polkupyörää varsinkin nyt kun hänen vanhempansa +olivat sen jyrkästi kieltäneet ja sanoneet, että sellaiset koneet +sopivat herrasväelle vaan ei kunnollisille tytöille. Eräänä iltapäivänä +kun Thérèse tavallisuuden mukaan oli ulkona, tuli hänen äitinsä kotiin +torilta ja näki eräässä syrjäisessä kujassa tyttärensä pikku Grégoire +Fromentin kanssa, joka oli samanlainen huimapää kuin Thérèsekin ja +kohtasi Thérèsen usein sellaisissa paikoissa, jotka ainoastaan lapset +tunsivat. He nähtiin aina yhdessä metsissä ja joen rantamilla. Ja sinä +päivänä oli Grégoire pannut Thérèsen istumaan polkupyörälleen, piteli +häntä tukevasti vyötäristä, juoksi vieressä ja opetti tyttöä ajamaan +polkupyörällä. Tuo pieni lurjus antoi oikean oppitunnin pienelle +lutkalleen, joka oli siihen hyvin ihastunut. Mutta sellainen lasten +leikki voi päättyä sangen huonosti. Ja Thérèse olikin saanut muutamia +kipenöitseviä korvapuusteja, kun hän illalla tuli kotiin.</p> + +<p>"Mihin se kirotun penikka on mennyt?" kirkui rouva Lepailleur. "Häntä ei +voi hetkeksikään päästää silmistään, sillä heti hän karkaa!"</p> + +<p>Antonin, joka oli mennyt katsomaan kojun taakse, tuli laahustaen +takaisin, kädet yhä taskuissa ja virnisteli:</p> + +<p>"Katso tuonne, mamma. Siellä on jotenkin..."</p> + +<p>Ja kojun takana näki äiti Thérèsen ja Grégoiren taaskin yhdessä. +Grégoire piteli toisella kädellään polkupyörää, jonka rakennetta hän +luultavasti selitti tytölle; tyttö seisoi ihastuksesta henkeään +pidätellen ja katseli himoitsevin silmin konetta. Thérèse ei voinut +vastustaa kiusausta, ja Grégoire nosti pienillä käsillään ja nauraen +hänen polkupyörälle; silloin kuului äidin uhkaava ääni:</p> + +<p>"Kirottu lutka, mitä sinulla siellä taas on tekeillä? Tuletko sieltä +heti, tai minä annan sinulle, että sen vielä muistat!"</p> + +<p>Mathieu, joka myöskin oli huomannut lasten vehkeet, huusi ankaralla +äänellä Grégoirelle:</p> + +<p>"Pane koneesi muitten viereen ja muista, että minä olen kieltänyt sinua! +Älä tee sitä toista kertaa!"</p> + +<p>Se oli sodanjulistus. Lepailleur karjui hävyttömiä uhkauksia ja karkeita +sanoja, jotka voittivat posetiivinkin äänen. Ja molemmat perheet +erkanivat toisistaan ja sekaantuivat pyhäpukuisen kansan joukkoon.</p> + +<p>"Herra Jumala, eikö se juna koskaan tule?" sanoi Rose joka iloisessa +kärsimättömyydessään kääntyi joka hetki ympäri ja katsoi torin syrjään +pienen asemarakennuksen tornikelloa. "Vielä kymmenen minuuttia; mitä +meidän pitää tekemän?"</p> + +<p>Hän oli pysähtynyt erään miehen eteen, joka kadun kulmassa myi rapuja; +siinä oli kokonainen korillinen eläviä rapuja hänen jalkainsa juuressa. +Ne olivat varmaankin kotoisin Yeusen lähteistä, puolen peninkulman +päästä; ne eivät olleet suuria, mutta hyvänmakuisia, Rose tunsi tuon +lajin erittäin hyvin, sillä hän oli itse pyytänyt samanlaisia purosta. +Ja hänen päähänsä tuli uusi ajatus.</p> + +<p>"Mamma, ostetaan koko korillinen... Ymmärräthän, tervetuliaisjuhlaksi, +siinä olisi meidän lahjamme sille kuninkaalliselle parille, jota me +odotamme. Kukaan ei saa sanoa, ett'ei meidän majesteettimme tekisi +parastaan, kun odotetaan naapurimajesteetteja. Minä keitän ne itse, kun +saavumme kotiin, ja saattepa nähdä, että ne maistuvat herkullisilta!"</p> + +<p>Hänen kanssaan laskettiin leikkiä, eivätkä vanhemmat voineet kieltää +tätä huvia tuolta suurelta lapselta, joka onnellisuudessaan piti kaikkea +leikkinä ja jonka mielestä elämä oli yhtä ainoata juhlaa. Hän tahtoi nyt +itse laskea ravut, ja siitä tuli suuri puuha, sillä kun ne nipistivät +häntä, huusi hän ja päästi ne irti, ja kaatoi vihdoin koko korin ja +ravut alkoivat lähteä pakoon. Pojat ja tytöt ajamaan niitä takaa, tuli +ankara takaa-ajo, ja perheen vanhemmatkin jäsenet yhtyivät leikkiin. Ja +hauskaa ja virkistävää oli kuulla heidän nauravan, nähdä heidän kaikesta +sydämestään innostuvan tähän metsästykseen, sekä suurten että pienten, +koko tuon iloisen joukon, Janvillen kerääntyvän heidän ympärilleen ja +ottavan suurimmalla hyväntahtoisuudella osaa heidän huviinsa.</p> + +<p>Mutta äkkiä kuului höyryveturin puuskutus etäältä.</p> + +<p>"Oi, Jumalani, tuolla he tulevat!" huusi Rose hämmästyneenä. "Pian, +pian! Meiltä jää muuten vastaanotto!"</p> + +<p>Nyt tuli kiire, mies sai maksunsa, ja tuskin ennätettiin saada kansi +korin päälle ja se viedyksi vaunuihin. Ja sitten lähti koko perhe +juoksemaan, täytti koko pienen asemarakennuksen ja asettui hyvään +järjestykseen junasillalle.</p> + +<p>"Ei, ei, ei niin", sanoi Rose muutellen heidän seisontapaikkojaan. "Te +ette seuraa arvojärjestystä. Kuningatar puolisonsa kuninkaan viereen, +sitten prinssit pituutensa mukaan. Frédéric asettuu minun viereeni. Me +olemme kihlatut. Ja minä luonnollisesti pidän tervehdyspuheen."</p> + +<p>Juna pysähtyi. Kun Ambroise ja Andrée tulivat vaunusta, hämmästyivät he +ensin nähdessään kaikki rivissä ja juhlallisen näköisinä odottavan +heitä. Mutta kun Rose oli pitänyt heille pienen, komeilevan puheen ja +sanonut morsianta pitkämatkaiseksi prinsessaksi, jota hän oli itse +tullut tervehtimään isänsä valtakunnan rajalle, niin purskahtivat nuoret +nauruun, yhdistyivät leikkiin vastaamalla samalla tavalla. Rautatien +virkamiehet seisoivat siinä suu ammollaan ja kuuntelivat. Tämä oli +sanomattoman hauskaa, ja kaikki olivat ihastuksissaan oikein +lapsellisena olemiseen.</p> + +<p>Mutta nyt huudahti Marianne kummastuneena.</p> + +<p>"Mitä? Eikö rouva Séguin ole mukana? Ja hän kun lupasi niin varmaan..."</p> + +<p>Ambroisella ja Andréella ei todellakaan ollut muita kuin Céleste +seurassaan. Céleste selitti asian:</p> + +<p>"Rouva käski minun tuoda terveisiä ja sanoa, että hän on aivan +epätoivoissaan. Vielä eilen toivoi hän saavansa olla mukana. Mutta eilen +illalla tuli hänen vieraakseen herra Navaréde joka pitää tänään +esitelmän laitoksessa, ja rouvan oli luonnollisesti mahdotonta jäädä +pois sitä kuulemasta. Hän käski sentähden minun saattamaan nuoret tänne, +ja nyt olen minä tehnyt tehtäväni, he ovat turvallisessa satamassa."</p> + +<p>Oikeastaan ei kukaan kaivannut Valentinea, sillä hän oli aina +maaseudulla ollessaan pahalla päällä. Mathieu lausui kuitenkin muutamia +kohteliaita sanoja:</p> + +<p>"Olkaa hyvä ja sanokaa hänelle, että meillä on hyvin ikävä ilman +häntä... Eespäin nyt!"</p> + +<p>Mutta Céleste puuttui puheesen:</p> + +<p>"Anteeksi, herrani, minä en voi jäädä tänne. En, sillä rouva käski minun +kaikin mokomin tulla takaisin, minun täytyy auttaa häntä pukeumisessa. +Ja muuten on hänen ikävä yksinään. Eikö kello kymmenen ja kymmenen +minuuttia lähde juna Pariisiin? Sillä minä matkustan. Minä tulen +takaisin kello kahdeksan illalla noutamaan neitiä. Hyvästi siihen asti!"</p> + +<p>He jättivät kamarineidin pieneen, tyhjään odotussaliin ja menivät +torille, jossa vaunut ja polkupyörät odottelivat.</p> + +<p>"Kas niin, nyt me olemme täysilukuiset", sanoi Rose. "Nyt alkaa +varsinainen juhla. Antakaa minun nyt järjestää juhlakulkue kotiin, +isäimme linnaan."</p> + +<p>"Minä pelkään, että sinun juhlakulkueesi tulee läpimäräksi", sanoi +Marianne. "Tuolla sataa!"</p> + +<p>Äsken niin kirkkaalle taivaalle oli noussut musta pilvi lännestäpäin, ja +myrskytuuli kiidätteli sitä. Se oli kuin jatkoa yölliseen myrskyyn.</p> + +<p>"Satakoon! Siitä me emme välitä!" vastasi tuo nuori tyttö ylpeästi. +"Tänne ei sade tohdi tulla, ennenkuin me olemme kotona."</p> + +<p>Hän sijoitti leikillisen arvokkaana kaikki siihen arvojärjestykseen, +jonka hän kahdeksan päivää sitten oli keksinyt. Kulkue lähti liikkeelle, +kulki läpi Janvillen, jossa kaikki akat katselivat sitä porteistaan +hymyillen, tuli sitten valkealle maantielle, raivasi tiensä läpi +hedelmällisten kenttäin ja sai liikkeelle leivosparvia, joitten iloinen +laulu täytti ilman. Se oli todellakin suurenmoista.</p> + +<p>Rose ja Frédéric ajoivat etunenässä, alkoivat majesteetillisina +hääkulkueen. Heidän jälessään tuli kolme morsiusneitiä, Louise, +Madeleine ja Marguerite polkupyörillä, jotka olivat heidän suuruudelleen +sopivia; he olivat ihastuttavia urheilulakeissaan, heidän hiuksensa +liehuivat hajallaan ja he olivat kuin joutsenparvi, joka lentää lähellä +maata ja tuo hyviä uutisia. Mutta hovipoika Grégoire, joka aina oli kuin +tuli tappuroissa, ei käyttäytynyt oikein hyvin, hän unohti väliin +asemansa siihen määrään että tahtoi ajaa ruhtinaallisen parikunnan +ohitse, joka kulki etunenässä, ja tästä sai hän ankaria nuhteita, kunnes +vihdoin oppi tuntemaan velvollisuutensa ja tyytyi vaatimattomaan +paikkaansa rivissä. Mutta kun nuo kolme morsiusneitiä nyt alkoivat +laulaa Cendrillonin laulua hänen ollessaan matkalla prinssin linnaan, +suvaitsi ruhtinaallinen pari pitää tätä tilaisuuteen hyvin sopivana, +vaikka se olikin etikettiä vastaan. Rose, Frédéric ja vieläpä +Grégoirekin yhtyivät vihdoin lauluun.</p> + +<p>Jonkun matkan päässä tulivat vanhat, täyteen ahdatut perhevaunut. +Juhlamenojen ohjelman mukaan oli Gervais niitä ajamassa, ja hänen +vieressään vasemmalla puolella istui Claire. Molemmat väkevät hevoset +juoksivat tavallista, hyväntahtoista juoksuaan välittämättä ruoskasta, +jonka Gervais antoi iloisesti paukahdella heidän korviensa lähettyvillä +ottaakseen siten hänkin osaa musiikiin. Vaunujen kuudella istumasijalla +oli seitsemän henkilöä, joitten joukossa kolme lasta, mutta he +tarvitsivat ainoastaan pienen tilan, sillä ne olivat niin pieniä. Ennen +kaikkea kunnioitettiin kihlattuja, Ambroisea ja Andréeta, tällä +juhlallisella vastaanotolla; he istuivat vastapäätä toisiaan. Sitten — +myöskin toisiaan vastapäätä — maan korkeat hallitsijat, Mathieu ja +Marianne, jolla jälkimmäisellä oli sylissään pikku Nicolas, nuorin +prinssi, joka kirkui ihastuksesta kuin pieni aasi. Jälellä olevilla +sijoilla istuivat korkean herrasväen lastenlapset, neiti Berthe ja herra +Christophe, jotka vielä olivat liian nuoret kulkeakseen jalan näin +pitkää matkaa. Ja suurella komeudella vierivät vaunut eteenpäin, vaikka +sateen pelosta oli jo vedetty verhoksi korkeat, valkeat liinauutimet, +niin että vaunut etäänpää näyttivät myllärin kuormalta.</p> + +<p>Vaunujen jälkeen tuli pieni joukko jalan: Blaise ja Denis, rouva +Desvignes ja hänen molemmat tyttärensä, Charlotte ja Marthe. He olivat +itsepäisesti kieltäytyneet ottamasta vaunuja, sillä heidän mielestään +oli hauskempaa kulkea jalan nuo kaksi kilometriä, Janvillen ja +Chantebledin välin. Jos tulisi sade, niin voisivathan he jonnekin päästä +suojaan. Rose oli muuten sanonut, että tämä oli erittäin hyvä, sillä +tarvitsivathan he jalkaisin kulkevan seurueenkin, jotta juhlakulkue +näyttäisi oikein komealta; nämät viisi olivat suurena kansanjoukkona, +joka saattoi hallitsijoitaan eläköötä huutaen. Taikka voivat he myös +olla välttämättömänä sotilassaattueena, joka torjuisi kaikkein +vihamielisten naapuriruhtinaitten hyökkäykset. Onnettomuudeksi ei rouva +Desvignes voinut kävellä nopeasti, jotenka jälkijoukko jäi niin paljon +jälelle, että se pian näytti pieneltä, mitättömältä ryhmältä +etäisyydessä.</p> + +<p>Mutta tästä ei Rose välittänyt; pettymykset tekivät hänen iloisuutensa +vaan kaksinkertaisiksi. Tien ensimäisessä mutkassa kääntyi hän katsomaan +taakseen, ja kun hän näki jälkijoukkonsa enemmän kuin kolmensadan metrin +etäisyydessä, huudahti hän ihmetellen:</p> + +<p>"Mutta katsohan, Frédéric, mikä ääretön joukko meitä on! Paljon tilaa +tarvitsemme me! Ja se suurenee yhä, eikä koko kenttäkään sitten enään +meille riitä!"</p> + +<p>Ja kun morsiusneidit ja hovipoika alkoivat tehdä pilaa hänestä, sanoi +hän:</p> + +<p>"Ei, kuulkaahan nyt, teillä täytyy olla kunnioitusta tätä joukkoa +kohtaan —! Laskekaa, niin saatte nähdä! Meitä on kuusi etujoukossa, +eikö niin? Vaunuissa on yhdeksän, se on yhteensä viisitoista. Lisätkää +tähän jälkijoukko, jossa on viisi, niin siitä tulee yhteensä +kaksikymmentä. Oletteko kuullut puhuttavankaan sellaisesta perheestä? +Kaniinit, jotka näkevät meidän kulkevan ohitsensa, ovat mykkänä +hämmästyksestä ja nöyryytyksestään."</p> + +<p>Ja sitten nauroi hän taas, ja kaikki alkoivat yhdessä laulaa +Cendrillonin laulua matkasta prinssin linnaan.</p> + +<p>Yeusen sillalla alkoivat ensimäiset suuret sadepisarat tipahdella. +Mustansinervä pilvi kulki taivaalla huimaa vauhtia. Pisaroita alkoi +tulla yhä tiheämmin ja yhä ne suurenivat, ja vihdoin syöksyi sade +taivaasta virtana, aivankuin ääretön sulku olisi siellä ylhäällä avattu. +Eteensä ei voinut nähdä kahdenkymmenenkään metrin päähän. Parissa +minuutissa oli maantie muuttunut järveksi.</p> + +<p>Juhlasaattue joutui hirveään epäjärjestykseen. Vasta jälestäpäin +saatiin kuulla kerrottavan jälkijoukon kohtalosta; sade oli kohdannut +sen erään talonpoikaistalon lähellä, ja levollisesti ja rauhallisesti +oli se mennyt sinne sisälle. Ne, jotka istuivat vaunuissa, vetivät +verhot suojakseen ja pysäyttivät vaunut erään puun alle, jotta hevoset +eivät pelästyisi sadekuuroa. He huusivat polkupyöräilijöille, jotka yhä +jatkoivat matkaansa, että nämät pysähtyisivät eivätkä menisi sellaiseen +sateesen, mutta veden kohina voitti heidän äänensä. Pikkutytöt ja +hovipoika etsivät kuitenkin koneilleen ja itselleen suojaa korkean +pensaikon takana, mutta kihlatut jatkoivat vimmatulla vauhdilla +matkaansa.</p> + +<p>Frédéric, joka näistä kahdesta oli ymmärtäväisempi, sanoi:</p> + +<p>"Tämä ei ole järjellistä. Pysähdytään niinkuin muutkin."</p> + +<p>Mutta kiihoittunut Rose, joka ei näyttänyt välittävänkään sateesta, +vastasi:</p> + +<p>"Nythän me jo olemme läpimärät. Jos me pysähdymme, niin voimme vilustua. +Eteenpäin vaan! Kolmessa minuutissa olemme kotona, ja silloin saamme me +nauraa niille muille hidastelijoille, kun he saapuvat neljännestuntia +myöhemmin..."</p> + +<p>He olivat kulkeneet Yeusen sillan ylitse, he lensivät rinnatusten +eteenpäin, vaikka tie oli jyrkkää viimeisen kilometrin matkalla +poppelein välissä.</p> + +<p>"Minä vakuutan sinulle, että me teemme tyhmästi", sanoi Frédéric. "Minä +saan vielä nuhteita ja syystä kyllä."</p> + +<p>"Niin, mutta minulla on hauskaa!" huudahti Rose. "Tämä kylpy +polkupyörällä on hupaista! Sinä voit pysähtyä, ellet rakasta minua niin +paljon, että seuraisit mukanani!"</p> + +<p>Ja hän seurasi Rosea, ajoi aivan tyttönsä vieressä, koetti vähän suojata +häntä vinosti lankeavaa sadetta vastaan. Ja vimmattua vauhtia kulkivat +he, heidän kyynärpäänsä melkein koskivat toisiinsa, ja näytti siltä kuin +taivaasta syöksyvä vinha sade olisi ajanut heitä eteenpäin. Oli kuin +ukkosen siivet olisivat kannatelleet heitä. Juuri kuin he hyppäsivät +kotinsa pihalle polkupyöriltään, taukosi sade äkkiä, ja taivas muuttui +taas siniseksi.</p> + +<p>Rose nauroi sydämellisesti, hän oli kasvoiltaan hyvin punastunut ja +hengästynyt sekä siihen määrään märkä, että vesi valui virtana hänen +vaatteistaan, hiuksistaan ja käsistään; hän näytti lähteenhaltijalta, +joka on kaatanut päälleen vesiastiansa.</p> + +<p>"Kas niin, nyt on juhla täydellinen! Mutta me saavuimme joka tapauksessa +ensimmäisinä perille!"</p> + +<p>Ja Rose juoksi huoneesensa kampaamaan hiuksiaan ja muuttamaan pukuaan. +Mutta hän ei tahtonut muuttaa liinavaatteitaan, sillä hänellä oli niin +kiire keittiöön saamaan vettä tulelle rapujen keittämistä varten. Hän +tahtoi saada tämän tehdyksi, ennenkuin koko perhe saapuisi kotiin. Hän +kulki edestakaisin, pani puita tuleen, täytti koko keittiön iloisella +toimeliaisuudellaan ja oli iloinen siitä, että sai näyttää taitavuuttaan +emäntänä. Hänen sulhasensakin oli tullut sinne ja seurasi hänen toimiaan +ihailevin katsein.</p> + +<p>Kun muut perheen jäsenet saapuivat, ne, jotka olivat olleet vaunuissa, +ja ne, jotka jalan olivat kulkeneet, syntyi vielä enemmän vilkkautta, +sillä vanhemmat olivat hyvin suutuksissaan siitä syystä, että olivat +saaneet olla kovin levottomia tuosta kilpa-ajosta sateessa.</p> + +<p>"Tuo oli hyvin järjetöntä, Rose", sanoi Marianne. "Olethan sinä ainakin +muuttanut liinavaatteesi?"</p> + +<p>"Olen kyllä ... missä ravut ovat?"</p> + +<p>Mathieu puolestaan torui Frédériciä.</p> + +<p>"Te olisitte voineet taittaa niskanne; eikä ole juuri hyödyllistä saada +tuollaista kylmää kylpyä kun on läpimärkä. Sinun olisi pitänyt estää +Rosea."</p> + +<p>"Rose tahtoi välttämättömästi jatkaa matkaa, ja kun hän tahtoo jotakin, +ei minulla ole voimaa vastustaa."</p> + +<p>Mutta nyt teki Rose iloisesti lopun nuhdesaarnasta.</p> + +<p>"Kas niin, nuhteita on jo tullut tarpeeksi, minä käyttäydyin tyhmästi. +Eikö kukaan tahdo sanoa minulle yhtään kohteliaisuutta ruuan laittamisen +suhteen? Onko kukaan ennen huomannut rapujen tulevan noin hyviltä, kun +ne ovat tulella?"</p> + +<p>Aamiainen oli erinomaisen hauska. Koska heitä oli kymmenen ja he +tahtoivat pitää juhla-aterian pääharjoituksen, niin oli pöytä katettu +suureen saliin, tavallisen ruokasalin viereen. Sen seinät olivat vielä +aivan paljaat, mutta koko aterian aikana puhuttiin vaan siitä, mitenkä +se olisi koristeltava kukilla ja köynnöksillä. Jälkiruokaa syödessä +annettiin tuoda saliin tikapuutkin, jotta seinille voitaisiin piirtää +koristussuunnitelma.</p> + +<p>Rose, joka tähän asti oli ollut hyvin puhelias, oli äkkiä muuttunut +aivan harvasanaiseksi. Hän oli kuitenkin syönyt hyvällä ruokahalulla. +Mutta hänen kasvonsa olivat vahankalpeat ja hiukset vielä märät. Ja kun +hän aikoi kiivetä tikapuita ylös, horjahti hän ja pyörtyi. Hän pantiin +nojatuoliin, ja kaikki häärivät hänen ympärillään. Useita minuutteja oli +hän tajuttomassa tilassa. Kun hän sitten tuli tajuntaansa, istui hän +hetken äänetönnä eikä näyttänyt ymmärtävän, mitä oli tapahtunut. Mathieu +ja Marianne olivat levottomia ja kyselivät häneltä paljon. Hän oli +nähtävästi vilustunut, siinä oli kaunis seuraus järjettömästä +kilpajuoksusta. Mutta tuo nuori tyttö tointui kuitenkin ja hymyili, ja +hän sanoi, ett'ei hän mistään paikasta ole sairas, hän oli vaan äkkiä +tuntenut ahdistusta rinnassaan, mutta nyt se oli ohitse ja hän hengitti +helpommin. Hän jaksoi taas nousta, hän lausui mielipiteensä salin +koristamisesta, kaikki rauhottuivat lopulta, ja iltapäivä kului +piirustusten ja suunnitelmain tekemisessä. Kukaan ei syönyt paljon +päivällistä, sillä siksi paljon oli rapuja syöty. Kello yhdeksän aikaan +kun Céleste tuli noutamaan Andréeta, erosivat kaikki. Ambroise palasi +samana iltana Pariisiin. Blaisen ja Denisen piti matkustaa seuraavana +aamuna seitsemän junalla. Rose saattoi rouva Desvignesia ja hänen +tyttäriään maantielle ja jätti iloisena heille hyvästit vielä pyörällä +päästään ajatellessaan sitä iloista tapahtumaa, joka ensi kerralla +kokoisi perheen.</p> + +<p>Ei Mathieu eikä Marianne mennyt heti maata. He eivät puhuneet mitään, +mutta heistä tuntui, että Rose oli niin omituinen ja hänen silmänsä +kuumeesta loistavat. Hän oli taaskin ollut kaatumaisillaan tullessaan +sisään ja vanhemmat saivat hänen käymään vuoteesensa, vaikka hän +valitteli vähän ainoastaan sitä, että hänen oli vaikea hengittää. Kun +hän oli mennyt huoneesensa, joka oli vanhempain huoneen vieressä, jäivät +vanhemmat odottamaan ja äiti meni sisään katsomaan, että hän peittäisi +itsensä kunnollisesti ja nukkuisi rauhallisesti; isä istui lampun +ääressä ja odotteli levottoman näköisenä. Vihdoin nukkui Rose, ja +vanhemmat jättivät hänen ovensa puoleksi auki ja puhelivat keskenään +hiljaisella äänellä rauhoittaakseen toinen toistaan; eihän se lie ollut +vaarallista, se kyllä menee ohitse, jos hän saa nukkua hyvin. Ja +vanhemmatkin menivät nukkumaan, syntyi hiljaisuus, koko talo nukkui +kukon ensi lauluun asti. Mutta kello neljän aikaan ennen päivän +sarastusta heräsivät vanhemmat puoleksi tukahdettuun ääneen, joka huusi: +"Mamma! Mamma!" He juoksivat vuoteestaan ja etsivät kynttilää. Rose oli +saanut uuden, ankaran kohtauksen. Muutaman minuutin kuluttua näytti hän +tulleen paremmaksi, ja levottomuudestaan huolimatta eivät vanhemmat +tahtoneet herättää ketään, vaan päättivät odottaa päivään asti. Suurinta +levottomuutta herätti se seikka, että Rosen kasvot olivat melkein +tuntemattomat, turvonneet ja vääristyneet, aivankuin joku pimeyden voima +olisi vaihtanut hänet, varastanut hänet yöllä vanhemmiltaan. Hän oli +nukkunut väsyneen näköisenä, ja vanhemmat eivät olleet liikahtaneetkaan +paikaltaan, jotta eivät häiritseisi hänen lepoaan, he valvoivat ja +odottivat, kuuntelivat elämää, joka sitä mukaa heräsi heidän +ympärillään mitä valoisammaksi aamu tuli. Kello löi viisi, kuusi. Kun +Mathieu näki Denisen alhaalla pihalla, juoksi hänkin alas ja pyysi +poikaansa menemään heti kun saapuu Pariisiin tohtori Boutanin luokse ja +kehoittamaan Boutania hetkeäkään hukkaamatta tulemaan Chanteblediin. Ja +kun poika oli mennyt, palasi hän Mariannen luokse, mutta ei vieläkään +herättänyt muita. Silloin sai Rose kolmannen kohtauksen, ja se oli +salaman isku.</p> + +<p>Rose oli noussut istumaan, huitoi käsillään ja ähkyi:</p> + +<p>"Mamma! Mamma!"</p> + +<p>Elämä leimahti liekkiin viimeisen kerran, ja aivankuin uhotellakseen +kuolemaa juoksi tyttö sängystään, tahtoi kävellä, pääsikin ikkunan +ääreen, johon nouseva aurinko lähetti kultaisia säteitään. Hetken nojasi +hän ikkunaan, jalat paljaina, hiukset hajallaan, ja hiukset peittivät +hänen paljaat hartiansa kuin kuninkaallinen mantteli. Ei koskaan ennen +ollut hän näyttänyt niin kauniilta, niin voimaa ja lempeä uhkuvalta.</p> + +<p>"Ah, miten minä kärsin! Kaikki on mennyttä, minä kuolen!"</p> + +<p>Isä syöksi esiin, äiti tuki häntä, kietoi molemmat kätensä hänen +ympärilleen aivankuin suojellakseen häntä lävistämättömällä haarniskalla +kaikista vaaroista.</p> + +<p>"Ole vaiti, onneton lapsi! Ei se mitään ole, pian se on ohitse. Tule +maata, minä pyydän! Vanha ystäväsi Boutan on matkalla tänne; huomenna +olet sinä taaskin terve."</p> + +<p>"En, en, minä kuolen, kaikki on mennyttä!"</p> + +<p>Ja hän kaatui heidän syliinsä, he ennättivät ainoastaan panna hänet +maata. Ja näytti siltä kuin salama olisi iskenyt alas, hän kuoli +sanaakaan sanomatta, silmäystäkään heittämättä, muutamassa hetkessä +veren tukkeutumisesta keuhkoissa.</p> + +<p>Siinä oli se sokea viikate, joka yhdellä iskulla niittää pois koko +kevään. Se oli raakamaista, se oli niin odottamatonta, että vanhempain +hämmästys oli alussa suurempi kuin heidän epätoivonsa. Mariannen ja +Mathieun huudoista säikähtyneinä hyökkäsivät kaikki sisään, melu täytti +koko talon, ja sitten se vaipui kuoleman hiljaisuuteen, aivankuin kaikki +työ ja elämä olisi loppunut. Kaikki olivat kauhistuksissaan, murtuneita. +Ja äkkiä, kun kaikki olivat kuin kivettyneinä, kuului Frédéricin +parkaisu. Hän oli mieletön, hän tahtoi ottaa hengen itseltään, hän +sanoi, että hän oli murhannut Rosen, sillä hänen olisi pitänyt estää +tytön tulemasta kotiin rankkasateessa. Häntä täytyi pidellä kiinni, +viedä pois Chantebledistä, jotta ei uutta onnettomuutta tapahtuisi. +Hänen äkkinäinen raivoutensa oli musertanut kaikkein sydämet, nyt +virtasivat kyyneleet, vanhempain ja sisarusten sydäntäsärkevä valitus +täytti koko Chantebledin, jossa nyt ensi kerran kuolema oli käynyt +vieraana.</p> + +<p>Suuri Jumala, Rose tuossa kuolinvuoteellaan, valkeana, kylmänä, +kuolleena! Hän, tuo kauniin, iloisin, rakastettavin! Hän, jota kaikki +muut ihailivat ja josta he ylpeilevät! Ja tämä kaikki pitkän elämän ja +pysyväisen onnen toivojen keskellä, kymmenen päivää ennen häitä, suuren +ja kauniin ilopäivän jälkeisenä yönä, sen päivän jälkeen, jolloin hän +oli niin iloisesti laskenut leikkiä ja nauranut! Kaikki olivat vieläkin +näkevinään hänen elämänhaluisena ja rakastettavana, lapsellisten +temppujen keksijänä, keskellä ruhtinaallista juhlakulkuettaan! Pian +pidettävät kaksoishäät olisivat olleet aivankuin perheen pitkällisen +onnen ja ilon kukkaan puhkeaminen. Heillä oli tähänkin asti ollut +surunsa ja väliin oli itkettykin, mutta silloin oli aina liitytty +lähemmäksi toisiaan ja lohduteltu toinen toistaan; vielä ei ollut ketään +puuttunut illalla niistä hellistä, viimeisistä syleilyistä, jotka +parantavat kaikesta. Ja nyt oli paras mennyt pois, kuolema oli tullut +heille sanomaan, että kenenkään onni ei ole täydellinen ett'eivät +vahvimmat ja onnellisimmatkaan koskaan saa nähdä kaikkein toiveittensa +toteutuvan. Elämä ei voi olla olemassa ilman kuolemaa. He saivat nyt +osansa ihmiskunnan kurjuudesta, ja se oli sitä suurempi, mitä enemmän +elämää he olivat varanneet itseään varten, he, jotka olivat luoneet niin +paljon elääkseen samalla paljon. Kun kaikki nousee ihmisen ympärillä +idulle ja kasvaa, kun hän on antanut hedelmällisyyden ilman esteitä +virrata, niin silloin saa hän hirmuisen muistutuksen siitä ikuisesta, +pimeästä kuilusta, johonka koko maailma on joutuva, ja tämän +muistutuksen saa hän sinä päivänä jolloin onnettomuus iskee hänen +kimppuunsa, kaivaa ensimäisen haudan ja vie mukanaan rakastetun olennon. +Toiveet, jotka tuntuivat olevan äärettömän monet ja suuret, musertuvat +pirstaleiksi, ja ihminen jää hämmästyneenä ajattelemaan sitä, +minkätähden kukaan ei saa elää ja rakastaa ijankaikkisesti.</p> + +<p>Oi, miten hirmuisilta tuntuivat ne kaksi päivää, jotka seurasivat tätä! +Koko talo oli kuin kuollut, ei kuulunut muuta ääntä kuin elukkain +hengitys; koko yhteen kokoontunut perhe oli menehtynyt itkusta ja +tuskallisesta odotuksesta niin kauvan kuin vainajaparka lepäsi tuolla +kukkain alla. Illalla ennen hautausta tuotiin ruumis saliin, jossa +kerran oli niin iloisina nautittu aamiaista ja keskusteltu, mitenkä sama +sali olisi koristettava kaksoishäitten suurta juhlaa varten. Nyt siellä +viimeistä yötä valvottiin ruumiin ääressä, siellä ei ollut lehtiä, ei +köynnöksiä, ainoastaan neljä palavaa vahakynttilää ja joukko valkeita +ruusuja, jotka samana aamuna oli tuotu sinne. Ei isä eikä äiti tahtonut +tänä viimeisenä yönä mennä levolle. He istuivat vieretysten lapsensa +luona, jonka maa oli pian ottava takaisin. He olivat näkevinään Rosensa +aivan pienenä, kuudentoista kuukauden vanhana, heidän ensi aikoja +asuessaan Chantebledin metsästyspaviljongissa, kun hän äsken oli +vieroitettu ja he nousivat öisin vuoteestaan peittelemään häntä. He +olivat näkevinään hänen sitten Pariisissa, mutta vielä aivan pienenä, +tulevan laahustaen aamusin heidän luokseen ja tahtovan kiivetä heidän +vuoteesensa, valloittaakseen heidät väkirynnäköllä ja nauraen +ihastuksesta. He olivat näkevinään hänen suurena ja täysikasvuisena, +päivä päivältä kauniimpana, mitä enemmän Chantebled laajeni, aivankuin +yhä hedelmällisemmäksi käynyt maa olisi antanut terveytensä ja mehunsa +hänen kauneutensa lisäämiseksi. Ja nyt ei häntä enään ollut olemassa, ja +kun he ajattelivat, ett'eivät koskaan enään saa nähdä häntä, etsivät +heidän kätensä toisiaan, likistivät epätoivoisina toisiaan, ja heistä +tuntui siltä kuin koko heidän elämänsä, kaikki heidän tulevat päivänsä +olisivat vierähtäneet pimeyden kuiluun. Nyt oli aukko murrettu, +seuraisiko heidän muu onnensa mukana? Heidän kymmenen muuta lastaan +olivat tosin koossa, mustapukuisina ja kyyneleet silmissä nukkuvan +siskonsa ympärillä, mutta ei isä eikä äiti nähnyt heitä eikä heidän +lukuaan laskenut. Ja tähän suureen, paljaaseen, vahakynttiläin himmeästi +valaisemaan huoneesen lähetti aamuaurinko säteensä, valaisi ruumiin +ääressä valvovia, koko perheen viimeistä hyvästijättöä.</p> + +<p>Ja päivällä sitten kulki hautaussaatto eteenpäin valkeata tietä +poppelein varjossa, samaa tietä, jota Rose oli ajanut pyörällään myrskyn +siivillä. Kaikki sukulaiset ja ystävät olivat tulleet saapuville, koko +seudun väestö tahtoi näyttää osanottoaan tämän surullisen +kuolemantapauksen johdosta. Kaikki lähimmät saattoivat vainajaa +kirkkomaalle, vieläpä äiti ja sisaretkin olivat sanoneet, että he eivät +tahdo erota rakkaasta vainajasta, ennenkuin haudan reunalla. Tällä +kertaa oli saattue todellakin suuri, mutta Mathieu ja Marianne eivät +tunteneet ketään. Seuraavana päivänä muistelivat he nähneensä Morangen, +mutta eivät olleet aivan varmat siitä, että se todellakin oli Morange, +tuo äänetön herra, joka oli likistänyt heidän käsiään ja itkenyt. +Mathieu oli myöskin muistavinaan, että Constance oli kirkkomaalla tullut +hänen luokseen ja sanonut muutamia sanoja riemuitsevan vahingonilon +salama silmissään.</p> + +<p>Mitä hän oli sanonut? Sitä hän ei tiennyt. Luonnollisesti muutamia hyvin +sopivia sanoja, aivankuin murheellisen sukulaisensa suru olisi ollut +hänen omansa. Mutta Mathieu muisti suureksi tuskakseen toisia sanoja, +joita hän oli lausunut sinä päivänä, jona hän oli luvannut tulla +kaksoishäihin ja jolloin hän katkeralla äänellä oli toivonut, että +Chantebledin hyvä onni jatkuisi. Nyt he siis olivat muserretut, nuo +onnelliset ja hedelmälliset Fromentit! Heidän hyvä onnensa oli ehkä +ainaiseksi lopussa! Ja ankara väristys puistatti Mathieun ruumista, +hänen luottamuksensa tulevaisuuteen oli alkanut horjua, häntä peloitti, +että onni ja hedelmällisyys loppuvat ja virtaavat pois nyt avatusta +aukosta.</p> + +<hr class="chapter" /> + + + + +<h3>IV</h3> + + +<p>Vuosi tämän jälkeen antoivat Ambroise ja Andrée kastaa ensimäisen +lapsensa, pojan, joka sai nimekseen Léonce. He olivat antaneet vihkiä +itsensä kuusi viikkoa Rosen kuoleman jälkeen kaikessa hiljaisuudessa. Ja +tämä lapsen kaste oli ensimäinen tilaisuus, jolloin Mathieu ja Marianne +tulivat muitten ihmisten joukkoon; he olivat vielä surupuvussa ja olivat +tuskin vieläkään tointuneet saamastaan hirveästä iskusta. Muuten oli +sovittu siitä, että kasteen jälkeen syötäisiin yksinkertainen aamiainen +nuoren parin luona ja jokainen menisi sitten kotiinsa. Koko perhe ei +ollut voinut saapua tähän tilaisuuteen, ainoastaan isoisä ja isoäiti, +molemmat vanhimmat lapset, Blaise ja Denis, jälkimmäinen vaimonsa +kanssa. Beauchêne, mieskummi, oli valinnut rouva Séguinin naiskummiksi, +sillä Constance parkaa värisytti Mauricen kuoleman jälkeen ajatuskin +pieneen lapseen koskemisesta. Hän oli kuitenkin myöntynyt tulemaan +aamiaiselle, joihin ei Séguin voinut ottaa osaa. Ja sillä tavalla tuli +heitä olemaan kuitenkin kymmenen, juuri riittävä määrä täyttämään +pienen ruokasalin siinä pienessä asunnossa, jonka nuoret olivat +vuokranneet Boëtiekadun varrelta.</p> + +<p>Silloin oli hyvin kaunis aamupäivä. Mathieu ja Marianne, jotka eivät +olleet tahtoneet edes tässä iloisessa tilaisuudessa esiintyä ilman +surupukua, tulivat vihdoinkin iloisemmiksi pienokaisen kehdon ääressä. +Alkutalvesta oli uusi onnettomuus kohdannut perhettä. Blaisen pikku +Christophe oli kuollut kurkkumätään. Mutta jonkinlaiseksi korvaukseksi +tästä oli Charlotte taaskin raskaana jo neljättä kuukautta, ja ensi ajan +suru oli vaihtunut vapisevaan odotukseen. Tämä pieni asumus oli kuin +Andréen vaaleanverisen sulon parfymeeraama, kuin päivänpaisteinen +Ambroisen voitoniloisesta rakastettavaisuudesta; siinä oli kaunis +aviopari, he rakastivat toisiaan, ja käsi kädessä läksivät he +valloittamaan maailmaa. Aamiaista elähytti sitäpaitsi Beauchênen vahva +ruokahalu ja hänen raikuva naurunsa. Hän oli hyvin ihastunut naiskummiin +Valentineen, hän laski leikkiä, oli hänelle ylenmäärin kohtelias ja +Valentine oli tästä kovin mielissään. Vaikka Valentine oli +neljänkymmenen viiden vuotias, näytti hän kuitenkin vielä nuorelta +tytöltä. Ainoastaan Constance oli ja pysyi vakavana, hänen ohuet +huulensa vetäytyivät vaan harvoin pakolliseen hymyyn, mutta silloin +tällöin peitti hirveän kärsimyksen varjo hänen kuivettuneet kasvonsa +hänen katsoessaan ympärilleen tässä iloisessa pöydässä, jossa uusi +tulevaisuuden toivo vastustamattomalla voimalla tahtoi tunkeutua esiin +viimeisestä surusta huolimatta. Kello kymmenen aikaan nousi Blaise ylös. +Hän ei tahtonut antaa Beauchênen juoda enempää Chartreuseä.</p> + +<p>"Hän on oikeassa, hyvät ystävät", sanoi Beauchêne vihdoin +myöntyväisesti. "Täällä teidän luonanne on hyvin hauskaa, mutta meidän +täytyy välttämättömästi mennä tehtaasen. Ja me otamme teiltä mukaamme +Denisin, me tarvitsemme välttämättömästi hänen laveita tietojaan eräässä +suunnittelussa. Niin, sellaisia me olemme. Velvollisuus ennen kaikkea +muuta!"</p> + +<p>Constancekin oli noussut.</p> + +<p>"Vaunut ovat tuolla alhaalla; otatko sinä ne?"</p> + +<p>"En, me kävelemme, se selvittää ajatuksia."</p> + +<p>Oli pilvessä, ja Ambroise, joka oli mennyt ikkunan ääreen, sanoi:</p> + +<p>"Te kastutte."</p> + +<p>"Äh, sade on ollut tulemaisillaan aamusta asti; me ennätämme kyllä +tehtaasen."</p> + +<p>Päätettiin, että Constance ottaa Charlotten vaunuihinsa ja kyyditsee +hänen pieneen sivurakennukseensa. Valentinellä ei ollut kiirettä; +hänellä oli vaan pari askeletta Antinkadulle. Marianne ja Mathieu olivat +taipuneet Andréen helliin pyyntöihin ja päättäneet syödä täällä +päivällistäkin sekä palata vasta illalla viimeisellä junalla +Chanteblediin. Se oli juhlan huippu, nuoret aviokumppanit olivat +ihastuksissaan, tanssivat ja taputtivat käsiään.</p> + +<p>Mutta toisten lähtiessä sattui pieni seikka, jolle paljon naurettiin, +sillä niin iloisia oltiin vielä runsaan aamiaisen vaikutuksesta. +Constance kääntyi Denisin puoleen ja sanoi aivan tyyneesti:</p> + +<p>"Blaise, ystäväni, anna minulle boani, minä olen varmaankin jättänyt sen +eteiseen."</p> + +<p>Kaikki nauroivat hänen erehdystään, mutta hän ei itse ymmärtänyt naurun +syytä. Ja samalla levollisella äänellä kiitti hän sitten Denistä +saatuaan boan.</p> + +<p>"Kiitos, Blaise, se oli kiltisti tehty."</p> + +<p>Mutta nyt tapahtui kokonainen naururäjähdys, sillä niin hassulta näytti +hänen varmuutensa. Mitä se on? Mitä he niin nauravat? Vihdoin alkoi hän +aavistaa erehdystään ja katseli tarkemmin tuota nuorta miestä.</p> + +<p>"Niin oikein, sehän ei ollutkaan Blaise vaan Denis. Minä erehdyn aina +heidän suhteensa, varsinkin kun he pitävät samanlaista partaa."</p> + +<p>Lieventääkseen naurussa mahdollisesti ilmaantunutta loukkaavaisuutta +muistutti Marianne suvussa kerrottua kaskua, että kun pojat olivat +pienet ja makasivat yhdessä, herätti hän heidät voidakseen silmien +väristä eroittaa heidät. Sitten olivat Beauchêne ja Valentine vielä +hänelle avullisena Constancen rauhoittamisessa, he kertoilivat, mitenkä +uskomattoman monta kertaa noitten kaksosten suhteen oli erehdytty, sillä +erityisinä päivinä ja erityisessä valaistuksessa olivat he aivan +samannäköiset. Sitten erottiin mitä hauskimmalla mielellä, ja +jäähyväisiksi vaihdettiin suuteloja ja kädenpuristuksia.</p> + +<p>Vaunuissa ei Constance sanonut monta sanaa Charlottelle, hän valitteli +ankaraa päänsärkyä, joka oli vielä pahentunut liian pitkän aamiaisen +aikana. Ja hän istui väsyneen näköisenä, silmät puoleksi ummessa ja +ajatteli. Heti Rosen kuoleman jälkeen, ja kun vielä Christophekin oli +mennyt pois ja siten repinyt Fromentien sydänhaavan yhä suuremmaksi, oli +hän tuntenut aivankuin uuden toivon heräävän. Hän oli kuumeinen, veri +nousi usein hänen päähänsä; olikohan se ehkä hänen hedelmällisyytensä, +hänen äiteytensä, joka palasi takaisin? Eikö usein tapahdu niin, että +lehtensä varistaneet puut kauniina syksypäivinä peittyvät uusiin lehtiin +ja kukkiin? Ja hurmaava ilo valtasi hänen mielensä. Gaude oli +epäilemättä erehtynyt. Constance tunsi elämän sykkivän suonissaan, hän +seurasi innokkaasti tätä veressään tapahtuvaa muutosta, tätä kuumuutta, +tätä selittämätöntä levottomuutta, jota hän luuli uudeksi kevääksi. +Mutta sitten tuli hänelle ankarat kärsimykset, täytyi noutaa Boutan, ja +silloin tapahtui viimeinen onnettomuus, silloin sai hän viimeisen +kirveeniskun: Boutan sanoi, että ennenaikainen vanhuus oli alkanut +neljänkymmenen kuuden vuoden ijässä, ja vielä antoi hän ymmärtää, että +avioliitossa käytetyt ehkäisykeinot olivat luultavasti jouduttaneet +sitä. Nyt oli siis elämän puu täydellisesti kuollut, mitään ei enään +kasvaisi kuihtuneesta oksasta.</p> + +<p>Kaksi kuukautta oli Constance ollut salaisesti raivoissaan siitä, että +hän ei enään ollut nainen. Aamupäivällä ristiäisissä ja nyt vaunuissa +tämän raskaan, nuoren rouvan vieressä oli hänen vielä salassa pidetty +vanhuutensa myrkyttänyt hänen naurunsa, tehnyt hänen katkeraksi ja +ilkeäksi ja taipuvaiseksi millaisiin alentaviin tekoihin tahansa. Lapsi, +jonka hän oli menettänyt, lapsi, jota hän ei enään voinut saada, kauvan +levossa ja rauhassa tyydytetty, mutta nyt petetty ja turhaan riutuva +äidinrakkaus, kaikki tämä sai hänessä aikaan sairalloisen taipumuksen +pahuuteen, halun hirveään kostoon, jota hän ei tohtinut itsekään +ajatella. Hän syytti koko maailmaa, onnea ja ihmisiä, jotka muka ovat +liitossa musertaakseen hänet. Hänen oma miehensä oli kehnoin ja tyhmin +kaikista pettureista, sillä hän petti vaimoansa antamalla joka päivä +aina uuden osan liikkeestä Blaisen haltuun, jonka vaimo heti synnytti +uuden lapsen, kun oli menettänyt poikansa. Häntä suututti nähdä miestään +noin iloisena ja onnellisena saatuaan vapauden antautua raakojen +huvitustensa valtaan kodin ulkopuolella. Sillä Beauchêne oli vielä +voittajan näköinen ja sanoi itse, että hän oli entisensä kaltainen, ja +se olikin totta, sillä vaikka entinen tarmokas isäntä oli muuttunut +vanhaksi tyttöjen takaa ajajaksi, joka oli edistynyt hyvän matkaa tiellä +aivojen pehmenemiseen, oli hän kuitenkin yhä sama itsekäs sielu, joka +koetti nauttia elämästään niin paljon kuin suinkin. Hän vieri kaltevaa +pintaa eteenpäin, hän otti Blaisen pojakseen ainoastaan siitä +ihastuksesta, että oli tavannut ymmärtävän ja työnhaluisen nuoren +miehen, joka säästi häneltä ne huolet, jotka olivat hänen väsyneelle +ruumiilleen tulleet liian rasittaviksi, ja ansaitsi samalla tarpeeksi +rahaa hänen huvejaan varten. Constance tiesi, että oli kysymyksessä +ehdotus liikekumppanuudesta, hänen miehensä oli varmaankin jo saanut +suuren summan tukkiakseen niitä salaisia aukkoja, jotka olivat syntyneet +hänen tyhmäin yritystensä ja häpeällisten velkainsa tähden. Ja vaunujen +vieriessä eteenpäin myrkytti hän silmät ummessa mieltään kaikilla näillä +ajatuksilla. Hän olisi voinut karjua raivosta ja repiä silmät päästä +tuolta naiselta, tuolta Charlottelta, rakastetulta vaimolta, +hedelmälliseltä äidiltä, joka istui hänen rinnallaan.</p> + +<p>Sitten tuli hän ajatelleeksi Denistä. Mitä hänellä oli tekemistä +tehtaassa? Tulisiko hänkin varastamaan? Kuitenkin tiesi Constance, että +vaikka Denisillä ei vielä ollutkaan mitään paikkaa oli hän kuitenkin +kieltäytynyt rupeemasta veljensä avustajaksi, koska hänen mielestään ei +siellä ollut sijaa kahdelle. Muuten oli hänellä hyvin laveat tiedot +mekaniikissa, hän tahtoi päästä jonkun suuren konetehtaan johtajaksi; +hänen tietojensa tähden kysyttiin halukkaasti hänen neuvojaan, kun oli +kysymyksessä piirustusten teko jotakin uutta maanviljelyskonetta varten. +Mutta häntä ei siis tarvinnut ottaa lukuun, hän oli täällä ainoastaan +tilapäisenä vieraana, joka ehkä jo huomenna muuttaa Ranskan toiseen +päähän. Mutta Blaisea ei Constance voinut olla ajattelematta, tuo ajatus +kiusasi häntä aina, ja äkkiä tuli hänen mieleensä, että jos hän kiirehti +kotiin, ennenkuin herrat olivat ennättäneet saapua perille, voisi hän +ehkä tavata Morangen yksinään konttoorissa ja saada häneltä tietoja +monesta asiasta. Hän, kassanhoitaja, tunsi ehkä yhtiövälikirjan, vaikka +se olisikin vasta ehdotuksena. Ja hän innostui, paloi halusta päästä +perille ja oli varma siitä, että saavuttaa Morangen luottamuksen, sillä +hän luuli voivansa menetellä tuon miehen kanssa mielensä mukaan.</p> + +<p>Kun vaunut kulkivat yli Jenan sillan, katsoi hän ikkunasta ulos.</p> + +<p>"Jumalani, miten hitaasti me kulemme! Jos alkaisi sataa, lieventyisi +ehkä minun päänsärkynikin!"</p> + +<p>Hän ajatteli, että hyvän sadekuuron kautta hän saisi enemmän aikaa, ja +se pakoittaisi herrat etsimään suojaa jossakin porttikäytävässä. Ja kun +he olivat tulleet tehtaalle, pysäytti hän vaunut kyyditsemättä edes +seuraajaansa sivurakennukseen.</p> + +<p>"Tehän annatte anteeksi, eikö niin? Teidän on tarvis vaan kulkea nurkan +ympäri."</p> + +<p>Charlotte hymyili, ja kun he olivat tulleet ulos vaunuista, piti hän +hetken Constancen kättä kädessään.</p> + +<p>"Tuhansia kiitoksia. Te olette liian kohtelias. Olkaa hyvä ja +ilmoittakaa miehelleni, että olette saattanut minun turvalliseen +satamaan, hän nimittäin tulee hyvin helposti levottomaksi siitä syystä, +että minä nyt taas olen tällaisessa tilassa."</p> + +<p>Constancenkin täytyi hymyillä ja luvata toimittaa asia.</p> + +<p>"Hyvästi sitten ... ja kiitoksia."</p> + +<p>"Hyvästi!"</p> + +<p>Siitä oli jo kahdeksantoista vuotta kuin Morange oli kadottanut +vaimonsa, ja hänen tyttärensä Reine oli ollut kuolleena yhdeksän vuotta. +Mutta hänestä itsestä tuntui kuin kaikki olisi tapahtunut eilen. Hän oli +yhä mustiin puettu, eli yksinään, sulkeutui asuntoonsa, ei puhunut +muulloin kuin silloin kun se oli välttämätöntä. Mutta yhä oli hän sama +velvollisuuksilleen uskollinen työmies, turhamaisuuteen asti +säännöllinen ja huolellinen, hän istui kuin kiinni naulattuna samaan +konttoorituoliinsa, johon hän pian kolmekymmentä vuotta oli joka aamu +istahtanut, sillä hänen molemmat vaimonsa, joiksi hän vaimoaan ja +tytärtään kutsui, olivat vieneet muassaan hänen tarmonsa ja +kunnianhimonsa, kaikki hänen unelmansa rikkaudesta ja loistosta. Hän, +joka nyt oli yksin maailmassa, tahtoi mielukkaimmin kuolla vanhassa, +huomaamattomassa asemassaan, jossa ollen hän joka aamu alkoi yhä +uudestaan yksitoikkoiset työnsä aivankuin karusellihevonen, joka +pyörittää pyöräänsä. Mutta ihmiset epäilivät, että hän asunnossaan +Grenellen bulevardin varrella, jonka hän itsepintaisesti vuokrasi +vuodesta vuoteen, vietti salaperäistä ja hupsun elämää. Palvelijatar oli +saanut määräyksen, ett'ei ketään saa päästää sisään, mutta mitään muuta +ei hän tiennyt. Ruokasalin ja salongin oli hän jättänyt palvelijattaren +huostaan, mutta ei sallinut hänen tulla makuuhuoneesen eikä Reinen +kamariin; sinne ei päässyt kukaan muu kuin hän itse. Hän sulkeutui +näihin huoneisiin siivotakseen niitä, mutta kukaan ei tiennyt, miten hän +tämän työn suoritti. Ne olivat kuin pelättäviä pyhättöjä, joitten +ainoana pappina hän itse oli. Palvelijatar oli turhaan yrittänyt silmätä +näihin huoneisiin; kun Morange niissä vietti vapaapäiviään, kuunteli +palvelijatar turhaan oven takana; hän ei nähnyt mitään, hän ei kuullut +mitään. Ei yksikään sielu olisi voinut sanoa, mitä pyhäinjäännöksiä +nämät kappelit sisälsivät tai millä uskonnollisilla menoilla Morange +niitä palveli. Toisena aiheena ihmettelyyn oli hänen kitsautensa, joka +kasvoi yhä enemmän; hänen ainoat menonsa olivat kuusitoista sataa +frankia vuokraan, palvelijattaren palkka ja ne muutamat sout päivässä, +jotka kuluivat ruokaan ja joita palvelijattaren oli yhä vaikeampi saada +kiristetyksi häneltä. Morangen palkka nousi nyt kahdeksaan tuhanteen +frankiin, eikä hän tarvinnut elantoonsa siitä puoltakaan. Mihinkä hänen +suuret säästönsä joutuivat? Mihinkä salaiseen paikkaan hän ne pani? +Minkä salaisen himon tai minkä hullumaisen unelman toteuttamiseksi hän +niitä säästi? Hän oli hyvin hiljainen, hyvin sorean näköinen, hänen +aivan valkea partansa oli erittäin hyvin hoidettu ja hän tuli +konttoriinsa hieno hymy huulilla ilman että mikään ilmaisi tuossa +säännöllisessä, turhantarkassa miehessä sisällistä häviötä, kaikkea sitä +tuhkaa ja huonosti sammutettuja kekäleitä, jotka tulipalo oli jälkeensä +jättänyt.</p> + +<p>Jonkinlainen suhde oli vähitellen muodostunut Constancen ja Morangen +välillä. Kun Constance oli nähnyt hänen tyttärensä kuoleman jälkeen +palaavan murtuneena takaisin konttooriinsa, oli hän alkanut tuntea syvää +sääliä tuota miesparkaa kohtaan, ja itsekään tietämättään oli tähän +sääliin sekoittunut suuri määrä levottomuutta hänen oman itsensä +suhteen. Hänen oma Mauricensa oli elävä viisi vuotta kauvemmin, mutta +Constance tunsi jo silloin tuskaa, hän ei voinut vapistuksetta kohdata +Morangea; sillä hän oli se mies, joka oli menettänyt ainoan lapsensa. +Suuri Jumala, oliko sellainen onnettomuus siis mahdollinen? Kun hän +sitten itse oli saanut tutustua tähän hirmuiseen, parantumattomaan +suruun, oli hän lähestynyt onnettomuusveljeään ja kohdellut häntä +sellaisella hyväntahtoisuudella, jollaista ei riittänyt kenellekään +muulle. Väliin kutsui Constance hänen iltasin luokseen, ja he puhelivat +keskenään olivatpa väliin äänettöminäkin ja yhdistivät ainoastaan +yhteisen surunsa hiljaisuuteensa. Myöhemmin oli Constance käyttänyt tätä +ystävyyttä hyväkseen siten, että hän sen kautta onki tietoja liikkeen +asioista, joista Beauchêne vältti keskustelua. Ja varsinkin siitä asti +kuin hän oli alkanut epäillä miehensä hoitavan tehdasta huonosti, +tekevän tyhmyyksiä ja saattavan itsensä velkaan, oli hän koettanut saada +kassanhoitajan uskotukseen, vieläpä vakoilijakseenkin, joka auttaisi +häntä niin paljon kuin mahdollista johdon saamisessa omiin käsiinsä. +Sentähden oli hänellä niin kiire kotiin tänään, hän tahtoi olla yksinään +Morangen kanssa ja viekoitella häneltä tietoja isännän poissa ollessa.</p> + +<p>Hän ennätti tuskin riisua hattuaan ja käsineitään. Hän tapasi Morangen +konttoorissaan köyristyneenä kuten tavallista kassakirjain ylitse.</p> + +<p>"Joko ristiäiset ovat päättyneet?" kysyi Morange kummastuneena.</p> + +<p>"Ovat. Tai toisin sanoen minä tulin kotiin, kun minulla oli niin hirveä +päänsärky. Toiset jäivät vielä sinne. Kun me nyt olemme yksinämme, niin +ajattelin minä, että minulle tekisi hyvää saada vähän puhella teidän +kanssanne, ystäväni. Ah, minä en ole onnellinen!"</p> + +<p>Hän vaipui tuolille ja kyyneleet, jotka toisten onni oli synnyttänyt, +olivat nyt tukehduttaa hänet. Morange pelästyi ja aikoi mennä noutamaan +kamarineitiä sen tapauksen varalta, että Constance pyörtyisi. Mutta +Constance esti sen.</p> + +<p>"Minulla ei ole muita kuin te, ystäväni. Kaikki ihmiset hylkäävät minun, +kaikki ihmiset ovat minua vastaan. Minä tiedän sen, ne saattavat minun +vararikkoon, ne valmistavat minulle perikatoa, aivankuin minä en vielä +olisi menettänyt kaikkea menettäissäni lapseni. Ja koska te olette +ainoa, joka minulla on jälellä, ja te ymmärrätte minun suruni te, joka +olette kadottanut tyttärenne, niin täytyy teidän olla minun puolellani! +Sanokaa minulle totuus. Silloin voin minä ainakin puolustaa itseäni."</p> + +<p>Kun Morange kuuli Constancen puhuvan tyttärestään, alkoi hänkin itkeä. +Ja nyt voi Constance tehdä kysymyksiä, Morange oli vastaava, sanova +kaikki, sillä hänellä ei ollut voimia silloin, kun Constance muistutti +heidän yhteisestä surustaan. Hän kertoi siis Constancelle, että Blaise +ja Beauchêne todellakin rupeisivat liikekumppaneiksi tai ainakin oli +jotakin sentapaista tekeillä. Beauchêne oli salaisiin menoihinsa ottanut +kassasta melkoisia summia; kysymyksessä oli luultavasti joku +kiristysjuttu, erään pienen tytön äiti uhkasi häntä kuritushuoneella. +Beauchênen oli täytynyt uskoa salaisuutensa Blaiselle ja antanut hänelle +toimeksi hankkia jonkun lainanantajan; silloin oli tuo nuori mies +lainannut itse hänelle rahat, jotka varmaankin olivat hänen isänsä, +Mathieu Fromentin, joka oli iloissaan siitä, että sai panna liikkeesen +rahoja poikansa nimeen. Asian järjestämistä varten oli nyt päätetty +jakaa liikkeen varat kuuteen osaan ja antaa näistä yksi Blaiselle +maksuksi rahoistaan. Blaisesta oli siis tuleva liikkeen kuudennen osan +omistaja, ell'ei Beauchêne määrätyn ajan kuluessa ostaisi tätä kuudetta +osaa takaisin. Mutta suurin vaara oli siinä, että Beauchêne, sen sijaan +että koettaisi päästä velattomaksi, joutuisi kiusaukseen myydä muutkin +osat, yhden kerrallaan, sillä hän oli todellakin kaltevalla pinnalla.</p> + +<p>Constance oli kuulustellut kalmankalpeana ja vapisten.</p> + +<p>"Onko kauppakirja allekirjoitettu?"</p> + +<p>"Ei, ei vielä. Mutta paperit ovat valmiit, ne allekirjoitetaan minä +päivänä tahansa. Se on muuten järjellistä ja aivan välttämätöntä asiain +järjestämiseksi."</p> + +<p>Mutta nähtävästi ei Constance ollut samaa mieltä, koko hänen sisäinen +ihmisensä nousi tätä vastaan, ja hän koetti keksiä esteitä ja sivuteitä +tämän häpeän välttämiseksi.</p> + +<p>"Jumalani, mitä minun pitää tekemän? Mihinkä minä nyt ryhtyisin?"</p> + +<p>Ja suutuksissaan siitä, ett'ei hän keksinyt mitään keinoa, että hän +huomasi itsensä voimattomaksi, pääsi häneltä huudahdus:</p> + +<p>"Oh, sitä viheliäistä Blaisea!"</p> + +<p>Tuo hyväntahtoinen Morange tuli hyvin liikutetuksi. Hän ei ollut vielä +ymmärtänyt mitään. Hän koetti rauhoittaa Constancea, sanoi, että Blaise +oli kunnon mies, että hän tässä asiassa oli menetellyt moitteettomasti, +koettanut estää häväistystä, vieläpä osoittautunut olevansa hyvin omaa +etuaan katsomaton. Tyytyväisenä siitä, että oli saanut tietää, mitä +tahtoi, ja haluten päästä pois, ennenkuin herrat saapuisivat, nousi hän +tuoliltaan; kassanhoitajakin nousi ylös ja saattoi Constancea +galleriaan, jonka kautta hänen täytyi kulkea päästäkseen omiin +huoneisiinsa.</p> + +<p>"Minä panen kunniasanani panttiin siitä, että tuolla nuorella miehellä +ei ole ollut mitään alhaisia tarkoituksia. Kaikki paperit käyvät minun +kätteni kautta, kukaan muu ei tiedä asioita paremmin kuin minä. Ja jos +minä olisin epäillyt jotakin salajuonta, niin olisin siitä ilmoittanut +teille, joka olette ollut niin hyvä minua kohtaan."</p> + +<p>Mutta Constance ei kuunnellut, vaan koetti päästä erilleen Morangesta. +Samassa puhkesi kauvan odotettu sade, ja vesipisarat pieksivät +raivokkaasti ikkunoita. Taivas oli tullut niin mustaksi, että oli +melkein pimeä, vaikka kello oli vasta tuskin neljääkään. Ja Constance +tuli ajatelleeksi: tällaisessa rankkasateessa täytyy noitten kolmen +herran ottaa vaunut. Hän kiirehti askeliaan, ja kassanhoitaja yhä +seurasi häntä.</p> + +<p>"Minä tahdon mainita teille yhden esimerkin", jatkoi Morange. "Kun oli +kysymyksessä välikirjan laatiminen..."</p> + +<p>Äkkiä vaikeni hän, huudahti käheällä äänellä, pysähdytti Constancen +tuuppaamalla hänen kauhistuttavalla liikkeellä taaksepäin.</p> + +<p>"Varokaa!"</p> + +<p>Syvyyden kuilu oli ammollaan heidän edessään. Gallerian päässä, +ennenkuin tultiin käytävään, joka yhdisti konttoorihuoneuston +asuinhuoneisiin, oli höyryn voimalla käypä hissi, josta laskettiin alas +erityisiä koneosia alahuoneisiin. Muuten ei sitä käytetty joka päivä. +Siinä oleva suuri luukku oli tavallisesti sulettuna, ja kun hissi oli +käynnissä, oli siellä aina erityinen vahti pitämässä vaaria, ett'ei +kukaan olisi kulkenut tätä tietä ja pudonnut luukusta alas.</p> + +<p>"Varokaa! Varokaa!" huusi Morange uudestaan kauhusta aivan mieletönnä.</p> + +<p>Hissin kori oli alhaalla, mittaamaton syvyys ammoitti heidän edessään. +Ei kaidepuita, ei mitään, mikä olisi voinut heitä varoittaa tai estää +tekemästä kauhean kuperkeikan. Sade pieksi yhä ikkunoita, pimeys +käytävässä tuli täydelliseksi, niin että heidän täytyi kulkea +umpimähkään eivätkä nähneet muutamia kyynäriäkään eteensä. Askel vielä, +ja he olisivat vaipuneet syvyyteen. Se oli oikein ihme, että +kassanhoitaja oli aavistanut tämän ammottavan kuilun olemassa oloa.</p> + +<p>Constance, joka ei vielä ymmärtänyt mitään, tahtoi päästä irti +Morangesta, joka oli tarttunut häneen.</p> + +<p>"No, ettekö te näe...?" huudahti Morange.</p> + +<p>Hän kumartui eteenpäin, pakoitti Constancenkin kumartumaan aukon ylitse. +Kuilu ulottui läpi kahden kerroksen aina alas kellarikerrokseen asti +aivankuin pimeyden kaivo. Sen pohjalla paloi lyhty, aivankuin se olisi +vielä selvemmin tahtonut näyttää kuinka syvä, kuinka kauhea syvyys oli. +He vetäytyivät taaksepäin ja kalpenivat.</p> + +<p>Mutta nyt suuttui Morange.</p> + +<p>"Tämä on hulluutta! Mitä he tekevät? Miksi eivät he tottele +ohjesääntöjä? Täällä pitäisi aina olla yhden miehen, erityisen miehen, +joka ei saa jättää paikkaansa, ennenkuin hissi on paikoillaan. Missä +hän on? Mitä hän tekee?"</p> + +<p>Hän meni uudestaan aukon suulle ja huusi vimmatusti:</p> + +<p>"Bonnard!"</p> + +<p>Ei kukaan vastannut, kuilu oli pohjaton, musta ja tyhjä. Tämä +äänettömyys sai hänen raivoon.</p> + +<p>"Bonnard! Bonnard!"</p> + +<p>Ei vieläkään vastausta, ei äännähdystäkään, ainoastaan pimeyden kostea +hengähdys nousi sieltä ylös kuin haudasta.</p> + +<p>Silloin teki hän päätöksen.</p> + +<p>"Minä menen alas, sillä minun täytyy löytää Bonnard. Ajatelkaa, jos me +olisimme pudonneet tuonne! Ei, tätä ei saa sallia. Hänen täytyy sulkea +luukku tai tulla paikoilleen tänne. Mitä hän tekee? Missä hän lienee?"</p> + +<p>Morange oli jo pienen matkan kulkenut alas kierreportaita, jotka veivät +kaikkein kerrosten läpitse hissin vierestä; silloin huusi hän etäisyyden +hieman vaimentamalla äänellä:</p> + +<p>"Jumalan tähden, rouva, odottakaa minua, jääkää sinne ja varoittakaa, +jos joku tulee!"</p> + +<p>Constance oli yksin. Sade pieksi yhä ikkunanruutuja, mutta sitä mukaa +tuli ilma yhä valoisammaksi mitä enemmän tuuli ennätti hajoitella +pilviä. Äkkiä ilmaantui Blaise käytävän toiseen päähän ja tähän +hämäryyteen. Hän oli äsken saapunut kotiin, hän jätti hetkeksi toiset +mennäkseen alas tehtaasen pyytämään erästä tietoa, jota hän tarvitsi. +Hajamielisenä, mieli tykkänään työssä, joka nyt taas oli valloittanut +hänen ajatuksensa, kulki hän vakavin askelin ja pää hieman kumarassa. +Kun Constance näki hänen, tunsi hän ainoastaan vihan kiehuvan +sydämessään, ja se oli yhä kiihtynyt niistä tiedoista, joita hän oli +äsken saanut kuulla välikirjasta, joka allekirjoitettaisiin ehkä jo +huomenna ja murskaisi hänen toiveensa. Blaise oli vihollinen, jonka +Constance olisi sisällisen pakoituksen vaikutuksesta tahtonut ajaa +talostaan ja tuhota kuin petollisen ja valheellisen vallananastajan.</p> + +<p>Hän lähestyi. Constance seisoi pimeässä varjossa seinän vieressä, niin +että Blaise ei voinut nähdä häntä. Mutta mitä lähemmäksi hän tuli, sitä +selvemmin näki Constance hänen harmaassa valaistuksessa. Ja äkkiä +hämmästyi hän ja loistavan selväksi kävi hänelle se tosiasia, että +Blaise kulki aukkoa kohden huomaamatta sitä, että hän syöksyisi siitä +alas, ell'ei Constance häntä estäisi. Aivan äsken oli Constance itse +niinkuin hänkin, tullut tuolta, hän olisi pudonnut alas, ell'ei ystävän +käsi olisi häntä pidättänyt, ja hän tunsi vieläkin hirveän vapistuksen +ruumiissaan, hän näki yhä tuon mustan, ammoittavan kidan ja siellä +pohjalla pienen lyhdyn. Ja hänen kauhistuksensa sai määrätyn muodon, +maa, joka katoaa jalkain alta, putoominen, huuto, ruumis verisenä +riepuna.</p> + +<p>Hän lähestyi. Mutta sellainen oli mahdotonta. Constance pidättäisi +hänen, siihen tarvittiin vaan pieni käden liike. Kun Blaise saapuu hänen +luokseen, niin silloin ennättää hän kyllä ojentaa kätensä. Mutta eräästä +hänen sydämensä mustasta kolkasta kohosi selvä, kylmä ääni, joka lausui +muutamia lyhyitä sanoja, jotka hän kuuli aivankuin torvi olisi +toitottanut ne hänen korviinsa. Jos Blaise kuolee, niin ei hän koskaan +saisi tehdasta. Constancen, joka oli epätoivoissaan siitä, ett'ei voinut +sitä estää, piti ainoastaan antaa kohtalon ratkaista asian. Ääni lausui +uudestaan kimakan terävästi samat sanat. Sitten olisi kaikki hyvin. +Sitten olisi jälellä ainoastaan murskautunut, tieltä pois saatettu mies, +pimeä, veren tahraama kuilu; ja enempää ei Constance nähnyt, enempää ei +hän ajatellut, ei välittänyt seurauksista. Mitä tapahtuisi huomenna? +Sitä ei hän tahtonut tietää, huomenna ei edes tapahtuisikaan mitään. +Ainoastaan tätä raakaa, välitöntä työtä vaati ääni hänen tekemään. Kun +Blaise on kuollut, olisi kaikki mennyttä, hän ei voisi koskaan saada +tehdasta.</p> + +<p>Hän lähestyi. Kauhea, sisällinen taistelu raivosi Constancen sydämessä. +Kauvanko se kesti? Päiviäkö vai vuosia? Luultavasti tuskin kauvemmin +kuin muutamia sekunteja. Hän oli itse yhä varmana siitä, että hän +pidättää Blaisen, että hän voittaa hirmuisen ajatuksensa, kun se hetki +on lähestynyt, jolloin hän voi tehdä pelastavan liikkeen. Mutta ajatus +voitti hänet itse, se muuttui fyysilliseksi tarpeeksi, janoksi, näläksi. +Hän janosi sitä, hän kärsi siitä, syntyi sellainen hiljaisuus, joka +siittää rikoksia, saa ihmisen ryöväämään ja murhaamaan ohitsekulkijan +kadunkulmassa. Hänestä tuntui, että ell'ei hän saa tyydyttää haluansa, +maksaa se hänen oman henkensä. Palava halu, villi himo saada tappaa tuo +mies valtasi hänet sitä enemmän, mitä lähemmäksi Blaise tuli. Hän näki +nyt paremmin Blaisen, ja se kiihoitti häntä yhä enemmän. Blaisen otsa, +hänen silmänsä, hänen suunsa kiusasivat sanomattomasti Constancea. Vielä +askel, vielä yksi, ja Blaise olisi hänen edessään. Vielä askel ja +Constance ojentaisi kätensä ja olisi valmis pidättämään häntä.</p> + +<p>Hän lähestyi. Mitä nyt tapahtui? Kun Blaise oli Constancen luona ja niin +hajamielisenä, että hän kosketti Constancea ilman että hän kuitenkaan +huomasi siinä ketään, muuttui Constance kiveksi. Hänen kätensä olivat +jääkylmät, hän ei voinut kohottaa niitä, ne olivat liian raskaat. +Jäätävä väristys kävi läpi hänen ruumiinsa, vaikka hän oli kuumeessa. +Käskevä, sisällinen ääni esti hänen tahtomasta ja tekemästä mitään. +Blaise kuolisi, hän ei saisi tehdasta. Constance oli jäykkänä, hän +painautui seinää vastaan, hän ei hengittänyt eikä pidättänyt Blaisea. +Hän kuuli Blaisen keveän hengityksen, hän näki Blaisen profiilin ja +sitten hänen niskansa. Hän oli kulkenut ohitse. Vielä askel, vielä yksi. +Jos Constance olisi huutanut varoitushuudon, olisi hän vielä viimeisessä +silmänräpäyksessä voinut muuttaa kohtalon. Hän luuli, että se olikin +hänen tarkoituksensa, mutta hän puri hampaansa yhteen niin että ne +olivat murtumaisillaan rikki. Vielä askel, ja maa katosi, ja sitten +kuuli Constance kauhean huudon, tunsi ilmanlöyhähdyksen, kun Blaise +putosi, ja sitten kumean jysähdyksen tuolta alhaalta pimeydestä.</p> + +<p>Constance ei liikahtanut. Hetken seisoi hän kivettyneenä, kuunteli, +odotteli. Mutta syvyydestä ei kuulunut mitään, siellä vallitsi vaan syvä +hiljaisuus. Hän kuuli sateen pieksevän uudella vimmalla ikkunoita. +Silloin pakeni hän, palasi salonkiinsa. Siellä tuli hän taas tajuunsa ja +tutkisteli itseään. Oliko hän tahtonut tätä kauheaa onnettomuutta? Ei, +hänen tahtonsa oli ollut kuin halvattuna, kykenemätön toimimaan. Kaikki +oli tapahtunut hänen ulkopuolellaan, hänen poissa ollessaan. Tämä ajatus +rauhoitti häntä. Hän iski siihen kiinni, ajatteli sen yhä uudestaan. +Niin, niin, niinhän se oli, hän oli ollut poissa. Hän näki koko +elämänsä, jossa ei ollut harha-askelta eikä huonoa tekoa. Hän ei ollut +koskaan tehnyt syntiä, tähän päivään asti ei mikään tahallinen huono +teko ollut hänen omallatunnollaan. Hän oli rehellinen nainen, hän oli +kunnioitettava miehensä hurjasteluista huolimattakin. Aina poikansa +kuolemasta asti oli hänen elämänsä ollut raskaan ristin kantamista. Ja +ainoastaan Mauricen muisto herätti hänet hetkeksi tunnottomasta +tilastaan, niin että kyyneleet tulivat hänen silmiinsä; siinä oli syy +hänen hulluuteensa, selitys rikokseen, jota hän itse turhaan itsestään +etsiskeli. Ja taas valtasivat houreet hänen: hänen oma poikansa oli +kuollut, toinen isäntänä hänen sijallaan, koko tuo sairaalloinen halu +pitää ainoastaan yhden lapsen, koko tämä myrkyttävä, kiehuva raivo pojan +kukistumisen johdosta valtaistuimelta ... oh, nämät seikat tekivät hänen +teoistaan vastaamattomaksi, ajoivat hänen mielettömyyteen ja murhaan. +Olivatko nämät tunteet jo vaikuttaneet hänen aivoihinsa? Yksi ainoa +veriaalto on kylliksi pimittämään omantunnon. Mutta hän ajatteli +itsepintaisesti olleensa sieltä poissa, hän nieli kyyneleensä ja pysyi +jääkylmänä. Ei minkäänlaisia omantunnon vaivoja kuulunut. Työ oli tehty, +ja se oli paras, mikä oli tapahtunut. Sen oli täytynyt tapahtua. +Constance ei ollut tuupannut Blaisea, hän oli itsestään syöksynyt +syvyyteen. Ja vaikka hän ei olisi seisonutkaan siellä, olisi Blaise +sittenkin pudonnut. Siis, koska hän ei ollut siellä, koska hänen +sydämensä ja aivonsa eivät olleet mukana teossa, niin se ei kuulunut +häneen. Ja hän kuuli alituisesti saman vapauttavan, voitosta +riemuitsevan äänen huutavan: Blaise oli kuollut, hän ei voi saada +tehdasta.</p> + +<p>Constance seisoi keskellä salongin lattiata ja kuunteli. Miksi hän ei +kuullut mitään? Mitenkä hitaita ihmiset ovat, kun eivät mene nostamaan +häntä ylös! Se melu, jota hän odotti, se yhä kasvava kauhistus, joka +kuuluisi tehtaasta, raskaat askeleet, karkeat äänet, kaikki ne saivat +hänen pidättämään henkeään ja vapisemaan pienimmästäkin äänestä. Mutta +hiljaisuus oli loppumaton, hän kuuli ainoastaan äänettömyyttä. Minuutit +kuluivat, ja Constance nautti salongin lempeästä hiljaisuudesta. Se oli +kuin porvarillisen kunniallisuuden ja loisteliaan arvokkaisuuden +pesäpaikka, jossa Constance tunsi olevansa turvassa ja pelastettuna. +Hyvin tutut esineet, hajusuolapullo, jossa oli opaali, paperiveitsi, +jonka pää oli oksideeratusta hopeasta, rauhoittivat hänet tykkänään. Hän +näki ne, kummastui, tuli liikutetuksi nähdessään ne, aivankuin ne +olisivat saaneet uuden merkityksen. Sitten pöyristytti häntä, hän +huomasi kätensä jääkylmiksi. Hän hieroi niitä hiljaan, hän tahtoi saada +ne lämpimiksi. Minkätähden tunsi hän itsensä niin väsyneeksi? Hänestä +tuntui kuin hän olisi tullut pitkältä matkalta, että hän oli kärsinyt +jonkun onnettomuuden, että häntä oli lyöty, että hän oli aivan ruhjottu. +Ja kun väsymys yhä enemmän valtasi ja lamautti hänen, ei hän toivonut +mitään, hän ainoastaan kummasteli itsekään tietämättään mitä. Kuitenkin +oli hän taas alkanut kuulustella, ja hän tuli siihen päätökseen, että +jos tämä kauhea hiljaisuus jatkuu, istahtaisi hän, sulkisi silmänsä ja +nukkuisi. Ja hän luuli nyt hyvin kaukaa kuulevansa pientä melua, heikkoa +kuin tuulahdus.</p> + +<p>Mitä se oli? Ei vielä mitään! Ehkä oli hän vaan uneksinut kaikkia näitä +kauheuksia, miehestä, joka lähestyi, ammoittavasta syvyydestä, hirveästä +parkaisusta. Ehkä ei ollutkaan mitään tapahtunut, koska hän ei mitään +kuullut. Mutta nyt kuuli hän taas tuon kaukaisen melun, ja nyt se +lähestyi. Se ei ollut mikään kansanjoukko, luultavasti vaan yksinäinen +mies, joka käveli kadulla. Mutta ei, ääni kuului tehtaasta, nyt sen +kuuli aivan selvästi, ensin kapusi se portaita ylös, sitten lähestyi se +käytävää. Askeleet tulivat nopeammiksi, Constance kuuli läähättävää +hengitystä, ja nyt ymmärsi hän, että kauhea hetki oli tullut. Ovi aukeni +vimmatun nopeasti.</p> + +<p>Morange tuli sisään. Hän oli yksin, liikutettu, kuolonkalpea ja änkytti +puhuessaan.</p> + +<p>"Hän hengittää vielä, mutta pääkallo on murskana; hän on mennyttä."</p> + +<p>"Mitä?" kysyi Constance. "Mitä on tapahtunut?"</p> + +<p>Morange katseli häntä suu ammollaan. Hän oli juossut tänne ylös +saadakseen Constancelta selityksen. Sillä hän ei itse ymmärtänyt +vähääkään, mitenkä tämä onnettomuus oli saattanut tapahtua. Constancen +näennäinen tietämättömyys ja levollisuus lisäsi vielä Morangen +hämminkiä.</p> + +<p>"Mutta", huudahti hän sitten, "minähän jätin teidän hissin luokse."</p> + +<p>"Aivan oikein. Te lähditte alas, ja minä tulin suoraan tänne."</p> + +<p>"Mutta ennenkuin minä tulin alas", jatkoi Morange epätoivon kiihkolla, +"pyysin minä teidän odottamaan minua siellä, vartioitsemaan aukkoa, +jotta kukaan ei putoisi siitä alas."</p> + +<p>"Ei, te ette sanonut mitään, tai en ainakaan minä kuullut enkä +ymmärtänyt mitään."</p> + +<p>Morange katseli kauhistuksissaan Constancea suoraan silmiin. Tuo nainen +valehteli aivan varmaan. Vaikka hän olikin tyyni, kuuli Morange hänen +äänensä värähtelevän. Ja äkkiä muisti hän heidän keskustelunsa, ne +kysymykset, joihin Constance oli pyytänyt vastausta, hänen vihansa sitä +miestä kohtaan, joka nyt oli löydetty verissään syvyyden pohjalta. +Jäädyttävässä kauhistuksessaan ei tuo mies parka voinut lausua kuin pari +sanaa:</p> + +<p>"No hyvä, rouvani, Blaise parka tuli, kun te olitte mennyt pois, ja +musersi pääkallonsa."</p> + +<p>Constance näytteli erinomaisen taitavasti osaansa, hän löi kätensä +yhteen ja huusi kauhua ilmaisevalla äänellä:</p> + +<p>"Jumalani! Mikä hirveä onnettomuus!"</p> + +<p>Mutta nyt täyttyi talo melusta. Salongin ovi oli auki, ja kuului +lähestyviä askeleita, suriseva kansanjoukko tuli yhä lähemmäksi. +Portailta kuului käskyjen jakamista, rintain läähätystä, raskas, +varovaisesti kannettu taakka lähestyi yhä.</p> + +<p>"He kantavat hänen siis tänne!" sanoi Constance kalveten, ja tämä +epähuomiosta lähtenyt huuto olisi ollut kylliksi saattamaan +kassanhoitajan varmuuteen. "He kantavat hänen tänne!"</p> + +<p>Mutta se ei ollut Morange, joka vastasi, hän oli aivankuin kivettynyt +tästä kirveeniskusta. Beauchêne näyttäytyi ovessa kalpeana, kasvot +vääristyneinä, sillä niin kauhistunut hän oli tästä kuoleman +äkkinäisestä tervehdyksillä käynnistä.</p> + +<p>"Rakas ystäväni, Morange on ehkä kertonut sinulle tästä hirveästä +tapahtumasta, Denis oli onneksi saapuvilla. Ja juuri kuin me aijoimme +kantaa onnettoman kotiinsa sivurakennukseen, vastusti Denis sitä ja +sanoi, että me tappaisimme Charlotten, jos me veisimme sinne hänen +kuolevan miehensä — hänhän on raskaana. Silloin ei meillä ollut +muutakaan tekemistä kuin kantaa hänet tänne ylös."</p> + +<p>Hän meni taaskin eteiseen ja siellä kuultiin hänen vapisevalla äänellä +antavan komentosanoja.</p> + +<p>"Hiljaa, hiljaa ... varokaa käsipuita..." Tämä kamala kulkue tuli +salonkiin. Ruhjoutunut Blaise lepäsi paareilla, matrassi allaan. +Kalmankalpea Denis seurasi mukana ja kannatti tyynyä, jolla hänen +veljensä pää lepäsi suletuin silmin ja verinaarmu otsassa; neljä miestä, +tehtaan työmiehiä, kantoi paareja. Heidän karkeat jalkineensa +turmelivat mattoa, hienoja huonekaluja sysättiin syrjään, jotta olisi +saatu sijaa tälle surulliselle taakalle.</p> + +<p>Beauchêne, joka yhä komensi liikkeitä, sai nyt päähänsä erään ajatuksen.</p> + +<p>"Ei, ei, älkää laskeko häntä sinne. Viereisessä huoneessa on sänky, +nostetaan hän varovasti matrassin kanssa ylös ja pannaan sitten kaikki +sänkyyn."</p> + +<p>Se oli Mauricen huone, se oli sama sänky, jossa Maurice oli kuollut ja +jonka Constance äidillisestä kunnioituksesta poikansa muistoa kohtaan, +oli säilyttänyt koskematta: hän oli pyhittänyt koko huoneen poikansa +muistolle, ja se oli samassa kunnossa kuin Mauricen kuollessa. Mutta +mitä hän nyt sanoisi? Mitenkä voisi hän estää tuon Blaisen kuolemasta +samassa sängyssä hänen itsensä murhaamana?</p> + +<p>Tämä pyhyyden saastutus, jota kostava kohtalo vaati, täytti Constancen +ristiriitaisilla tunteilla, ne pieksivät häntä ja pakoittivat hänen +olemaan ylhäällä, vaikka hän tunsi kaiken mustuvan silmissään ja lattian +pakenevan jalkainsa alta. Ja hän osoitti nyt ihmeteltävää voimaa ja +tahdonlujuutta. Kun haavoitettu vietiin hänen ohitsensa, suoristui hänen +pieni, laiha ruumiinsa ja näytti kasvavan. Hän katseli Blaisea, hänen +keltaiset kasvonsa olivat melkein liikkumattomat, ainoastaan vasen +suupieli värähteli hieman. Mutta siinä olikin kaikki, sitten hillitsi +hän taas ihmeteltävän hyvin itsensä, hän puhui ja teki ainoastaan mikä +oli välttämättömintä, ei tehnyt liian paljon, ja hän näytti ainoastaan +olevan säikähtynyt onnettomuuden äkkinäisyydestä.</p> + +<p>Mutta sisällä huoneessa oli Blaise autettu Mauricen sänkyyn, ja kantajat +poistuivat. Heti onnettomuuden tapahduttua oli sanottu ukko +Moineaudille, että hän ottaisi ajurin ja menisi kiireesti noutamaan +tohtori Boutania sekä jonkun haavurin, jos hän tapaisi sellaisen +matkallaan.</p> + +<p>"Minun mielestäni on hänen parempi maata täällä sängyssä kuin tuolla +alhaalla", sanoi Beauchêne koneellisesti seisoessaan vuoteen ääressä. +"Hän hengittää yhä vielä. Katsokaa, nyt esimerkiksi! Nyt se näkyi hyvin +selvästi. Kuka tietää? Boutan voi ehkä pelastaa hänen."</p> + +<p>Mutta Denis ei turhia haaveillut. Hän oli tarttunut veljensä kylmään +käteen, ja hän tunsi sen tulevan yhä veltommaksi. Vielä seisoi hän +silmänräpäyksen liikahtamatta ja kumartuneena sängyn ylitse, vielä oli +hänessä se häipyvä toivo, että hänen syleilynsä veisi kuolevaan vähän +hänen omasta sydänverestään. Eikö tämä veri ollut kaksoisveljeksillä +yhteistä? Puoli hänestä itsestä oli nyt kuoleva. Tuolla alhaalla oli hän +ainoastaan huudahtanut kauhusta, vaan sen jälkeen ei hän ollut puhunut +mitään. Mutta nyt alkoi hän äkkiä puhua:</p> + +<p>"Meidän täytyy mennä Ambroisen luokse ilmoittamaan asiasta minun +vanhemmilleni. Koska hän hengittää vielä, niin ennättävät he ehkä tänne +vielä jäähyväisille."</p> + +<p>"Tahdotko sinä, että minä menen heitä noutamaan?" kysyi Beauchêne.</p> + +<p>"Ei, kiitos, minä aijoin ensin pyytää teiltä sitä palvelusta, mutta +sitten muutin mieltä, ei kukaan muu kuin minä voi puhua tästä hirveästä +onnettomuudesta mammalle. Älkää puhuko myöskään mitään Charlottelle. +Saammepa sitten nähdä, kun minä tulen takaisin. Ja odottakoon kuolema +niin kauvan, että minä vielä kohtaisin veliparkani hengissä!"</p> + +<p>Hän kumartui, hän suuteli liikkumatonta Blaisea, joka vielä hengitti +keveästi. Sitten suuteli hän myös hehkuvalla kiihkolla hänen kättään ja +lähti.</p> + +<p>Constance hankki itselleen tointa, hän huusi kamarineitiään, hän tahtoi +haaleaa vettä pestäkseen kuolevan verisen otsan. Takin ottamista hänen +päältään ei voinut ajatella, tyydyttiin vaan lääkäriä odotellessa +puhdistamaan häntä niin hyvin kuin voitiin. Ja näitten valmistusten +aikana alkoi Beauchêne taaskin puhua onnettomuuden tapauksesta, hän ei +voinut muuta ajatellakaan, hän oli aivan suunniltaan.</p> + +<p>"Mitenkä tätä voi ymmärtää? Kohtalo on väliin hyvin oikullinen. Remmi +liukuu paikaltaan tuolla alhaalla, kone ei voi nostaa hissiä, Bonnard +suuttuu ylhäällä ja huutaa, ja vihaisena siitä, ett'ei kukaan vastaa, +päättää hän mennä alas. Sitten tulee Morange, hän suuttuu myöskin +vuorostaan siitä, että on saanut turhaan huutaa Bonnardia saamatta +vastausta. Ja vihdoin tulee Blaise ... ja putoo. Bonnard parka! Hän +itkee, hän tahtoi tappaa itsensä nähtyään, mitä hän on saanut aikaan."</p> + +<p>Mutta sitten keskeytti hän äkkiä puheensa ja kysyi Constancelta:</p> + +<p>"Mutta sano minulle, missä sinä olit? Morange sanoo, että hän oli +jättänyt sinun hissin luokse."</p> + +<p>Constance seisoi miehensä edessä ikkunan valossa. Hänen vasen +suupielensä värähteli vaan hieman.</p> + +<p>"Minäkö? Minähän lähdin heti tänne. Sen tietää Morange aivan hyvin."</p> + +<p>Morangen oli täytynyt istua tuolille. Voimatta olla avuksikaan oli hän +ääneti ja odotti loppua. Mutta kun hän kuuli Constancen noin +kylmäverisesti valehtelevan, katseli hän häntä. Sillä tuo nainen oli +murhaaja, sitä ei hän enään epäillytkään. Ja samassa hetkessä tunsi hän +tarvetta sanoa sen, huutaa sen koko maailmalle.</p> + +<p>"Mutta Morangehan sanoo, että hän oli pyytänyt sinun olemaan paikoillasi +eikä menemään minnekään", jatkoi Beauchêne.</p> + +<p>"Missään tapauksessa en minä ole kuullut sanaakaan siitä", vastasi +Constance kylmästi. "Jos hän olisi pyytänyt minulta sellaista, niin +kuinka minä silloin olisin voinut liikahtaakaan paikastani?"</p> + +<p>Ja hän kääntyi kassanhoitajaan sekä katsoi häntä rohkeasti silmiin.</p> + +<p>"Ajatelkaa asiaa, Morange. Te juoksitte alas kuin hullu, ette sanonut +minulle mitään, ja minä jatkoin matkaani."</p> + +<p>Morange pelästyi hänen teräksenkovaa katsettaan. Nyt palasi takaisin +koko hänen heikkoutensa, hänen lempeän ja taipuvan sydämensä arkuus. +Voiko hän syyttää Constancea näin hirveästä rikoksesta. Hän oli +näkevinään syytöksensä sietämättömät seuraukset. Muuten hän tuskin +itsekään tiesi, miten asian laita oli, hänen pehmeä pääparkansa oli +aivan pyörällä. Hän änkkäsi:</p> + +<p>"Se voi olla mahdollista, minä vaan luulin sanoneeni sen teille. Niinhän +se sitten lienee, koska se ei muuten voi olla."</p> + +<p>Hän tuli taas äänettömäksi ja hänen liikkeensä ilmaisi sanomatonta +väsymystä. Hän alistui olemaan kanssarikoksellinen. Kerran tunsi hän +halun nousta ylös ja mennä katsomaan, hengittikö Blaise vielä. Mutta hän +ei tohtinut. Huoneessa oli syntynyt täydellinen hiljaisuus.</p> + +<p>Oi, mikä epätoivo, mikä tuska seurasi mukana niissä vaunuissa, joissa +Denis toi tänne Mathieun ja Mariannen! Aluksi oli Denis ainoastaan +puhunut heille hyvin ankarasta onnettomuudentapauksesta. Mutta sitä +mukaan kuin vaunut olivat vierineet eteenpäin oli hän menettänyt +kylmäverisyytensä, hän itki ja tunnusti kaikki vastatessaan heidän +epätoivoisiin kysymyksiinsä. Ja kun he vihdoin saapuivat tehtaasen, niin +eivät he enään voineet epäilläkään, että heidän poikansa oli kuollut. +Kaikki työt oli siellä keskeytetty, he muistivat käyntiään täällä +Mauricen kuoleman jälkeen. Täällä vallitsi nyt sama äänettömyys, sama +haudan hiljaisuus. Koko meluisa elämä oli äkkiä vaiennut, koneet olivat +kylmät ja mykät, työpajat pimeät ja autiot. Ei ääntäkään kuulunut, ei +yhtään sielua näkynyt, ei ainoatakaan höyryn puhkausta, joka oli kuin +tämän talon hengitys. Kun päällikkö oli kuollut, oli tehdaskin kuollut. +Heidän kauhunsa lisääntyi tullessaan asuinrakennukseen ja nähdessään sen +hiljaisena ja autiona, kaikki ovet avoinna kuin talossa, jonka asukkaat +olivat aikoja sitten hylänneet. Eteisessä ei ollut ainoatakaan +palvelijaa. Sama kalman näytelmä kohtasi heidät, mutta tällä kertaa +löytäisivät he oman poikansa samasta sängystä ja samasta huoneesta +jääkylmänä, kalpeana ja hengettömänä.</p> + +<p>Blaise oli juuri äsken kuollut. Boutan seisoi hänen päänaluksensa +vieressä ja piti kiinni kuolleen kädestä, jonka viimeinen valtasuonen +tykähdys kuoli. Ja kun hän näki Mathieun ja Mariannen tulevan sisään, +voi hän ainoastaan kuiskata suuret kyyneleet silmissään:</p> + +<p>"Ystäväparkani, suudelkaa häntä, te voitte ehkä tuntea vielä vähän hänen +viimeistä hengähdystään."</p> + +<p>Ja surun murtamat vanhemmat hyökkäsivät vuoteen ääreen, suutelivat noita +huulia, joilta äsken oli lähtenyt elämän viimeinen värähtelevä +leyhähdys, ja he itkivät, he nyyhkyttivät surunsa ilmoille. Heidän +Blaisensa oli kuollut. Niinkuin Rose vuosi sitten, oli hänkin kuollut +äkkiä juhlapäivänä. Heidän huonosti parantunut sydänhaavansa, revittiin +taas auki. Heidän pitkällisessä onnessaan oli tämä toinen, hirveä +muistutus ihmiskunnan kurjuudesta, toinen kirveenisku, joka kohtasi tätä +järkevää ja onnellista perhettä keskellä sen kukoistusaikaa. Ja heidän +pelkonsa lisääntyi, eivätkä he vieläkään olleet saaneet maksetuksi +onnettomuudelle kertynyttä velkaansa? Aina siitä asti kuin heidän +Rosensa peitettiin kukkiin, olivat he tunteneet pelkoa siitä, että +saavat vielä nähdä onnen ja hedelmällisyyden loppuvan ja kuihtuvan, nyt +kun aukko kerran oli murrettu. Ja tästä verisestä aukosta oli nyt heidän +Blaisensa temmattu pois hirmuisella tavalla aivankuin kateellisen +kohtalon vihan murskaamana. Ja huomenna tulisi ehkä jonkun muun lapsen +vuoro.</p> + +<p>Mathieu ja Marianne olivat kauvan polvillaan sängyn vieressä ja itkivät. +Constance oli vähän etäämpänä äänetönnä, mutta osanottavaisen näköisenä. +Aivankuin vastustaakseen kuolemanpelkoaan oli Beauchêne istahtanut +Mauricen pienen kirjoituspöydän ääreen, jota pidettiin muistona +salongissa, ja koetti kirjoittaa työväelle ilmoitusta, että tehtaat +pidetään sulettuina hautajaisten jälkeiseen päivään asti. Hän koetti +turhaan ajatella sanoja, mutta silloin äkkäsi hän Denisin, joka tuli +ruumishuoneesta itkettyään kaikki kyyneleensä ja suudeltuaan kaikesta +sydämestään veljensä otsaa.</p> + +<p>"Istukaa ja jatkakaa!"</p> + +<p>Constancekin kuuli nämät sanat. Samat sanat oli hänen miehensä lausunut +silloin, kun Blaise istahti saman pöydän ääreen ja kun Maurice paran +ruumis vielä oli tuolla viereisessä huoneessa. Ja kun hän näki Denisin +istahtavan tämän pöydän ääreen ja kirjoittavan, hätkähti hän kauhusta. +Eikö siinä nyt ollut kuolleista ylös noussut Blaise? Tänään viimeksi +noilla iloisilla aamiaisilla oli hän erehtynyt kaksoisten suhteen, ja +nyt tuli Blaise takaisin, otti entisen paikkansa, ottaa vielä +tehtaankin, vaikka hän oli tappanut hänen. Constance oli pettynyt, siitä +ei ollut apua, että hän oli kuollut, hän veisi sittenkin tehtaan. Hän +oli tappanut yhden Fromenteista, mutta paikalla ilmaantui uusi. Kun yksi +kuoli, täytti toinen aukon. Ja hänen rikoksensa näytti nyt niin +hyödyttömältä, niin tyhmältä, että hän jäi suu ammollaan seisomaan, +hiukset nousivat pystyyn hänen päässään, ja hän hikoili kauhusta sekä +vetäytyi taaksepäin kuni kummituksen tieltä.</p> + +<p>"Siinä on tiedonanto työväelle", sanoi Beauchêne. "Me naulaamme sen +porttiin."</p> + +<p>Constance tahtoi olla urhoollinen, hän meni miehensä luokse ja sanoi:</p> + +<p>"Tee se itse. Minkätähden vaivaat Blaisea tällaisessa tilaisuudessa?"</p> + +<p>Hän oli sanonut Blaisea, ja jäätävä kylmyys valtasi hänet taas. Hän oli +kuulevinaan itsensä lausuvan siellä eteisessä: "Blaise, minne minä olen +pannut boani?" Ja Denis oli sitten tuonut hänelle sen. Mitä hyötyä oli +Blaisen tappamisesta, koska oli Denis? Kun kuoleman viikate niittää pois +yhden elämän sotilaista, astuu aina toinen riviin syntyneeseen tyhjään +paikkaan.</p> + +<p>Mutta vielä odotti häntä viimeinen tappio. Morangen kävellessä tylsän +näköisenä edestakaisin, tulivat Mathieu ja Marianne ulos.</p> + +<p>"Minä menen alas", sanoi Marianne värähtelevällä äänellä ja koettaen +kuivata kyyneliään ja seisoa pystyssä. "Minä tahdon puhutella +Charlottea, valmistella häntä. Minä yksin keksin oikeat sanat, jotta hän +ei kuolisi, hän ja se lapsi, joka hänellä on sydämensä alla."</p> + +<p>Mutta täynnä levottomuutta pidätteli Mathieu häntä koettaen säästää +häneltä tämän uuden koettelemuksen.</p> + +<p>"Ei, minä pyydän. Denis saa mennä alas, tai menen minä itse."</p> + +<p>Leppeän yksipäisenä meni Marianne yhä portaita kohden.</p> + +<p>"Minä vakuutan sinulle, että ainoastaan minä voin sanoa sen. Minulla on +kyllä voimia siihen."</p> + +<p>Mutta äkkiä horjahti Marianne ja pyörtyi. Hänet täytyi panna salongin +sohvalle. Kun hän taas virkosi, oli hän kalpea, kasvot vääristyneet, ja +hänelle tuli ankara oksennuskohtaus.</p> + +<p>Kun Mathieu näki, että Constance soitti kamarineitiään lähettääkseen +tämän noutamaan pientä kotiapteekkiansa, tunnusti hän asian oikean +laidan, josta puolisot eivät vielä olleet muille puhuneet.</p> + +<p>"Hän on neljättä kuukautta raskaana, yhtä kauvan kuin Charlottekin. +Tässä ijässään, kolmenviidettä vanhana, on hän siitä hieman häpeissään, +emmekä me ole asiasta puhuneet kenellekään. Ah, rakas, kunnon vaimoni, +hän tahtoi säästää poikansa vaimolta liian ankaran iskun, kun hän ei nyt +vaan itse murtuisi sen alle!"</p> + +<p>Suuri Jumala, raskaana! Se oli surmanisku Constancelle. Siis, jos hän +nyt tappaisi Denisinkin, tulisi uusi Froment, joka astuisi kuolleen +sijaan! Ja yhä uusi ja uusi, loppumattomiin! Se oli voiman ja +ehtymättömän elämän myllerrystä, jota vastaan taistelu oli mahdotonta. +Ja hämmästyksissään siitä, että äsken murrettu aukko tuolla tavalla tuli +korjatuksi, tunsi hän oman hedelmällisyytensä viheliäisen +voimattomuuden. Hän oli voitettu, taikauskoinen kauhu valtasi hänet, +tuntui siltä kuin tämän rajattoman hedelmällisyyden voitollinen virta +olisi lakaissut pois hänen itsensä.</p> + +<hr class="chapter" /> + + + + +<h3>V</h3> + + +<p>Neljätoista kuukautta tämän jälkeen oli Chantebledissä juhla. Denis, +joka konetehtaalla oli tullut Blaisen jälkeläiseksi, nai Marthe +Desvignesin. Ja tämä oli ensimäinen hymy perheen katkerassa surussa, ja +se oli kuin kirkas, lempeä kevään aurinko ankaran talven jälkeen. +Mathieu ja Marianne tunsivat iloista ja hellää liikutusta elämän +ainaisesta kukkaan puhkeamisesta. Siitä oli jo enemmän kuin kaksi vuotta +kuin Rose oli uinunut Janvillen pienessä kirkkomaassa, ja enemmän kuin +vuosi siitä kuin Blaisekin oli sinne viety. Ja rakkaitten vainajain +muiston piti nyt myöskin olla läsnä juhlassa, tämän muiston piti tulla +vainajille varatuille paikoille aivankuin he itse olisivat yhdessä +päättäneet, että aika häitten pitoon oli tullut, niin että heidän +kaipuunsa ei enään saisi himmentää kaikkein yhteistä onnea.</p> + +<p>Denisin tulo konetehtaasen oli tapahtunut aivan yksinkertaisesti. Kun +hän ei ollut tullut sinne heti suoritettuaan kolmivuotisen oppikurssin +teknillisessä koulussa, niin oli se sentähden, että tämä paikka oli +hänen veljellään. Mutta kaikki hänen opintonsa tekivät hänen veljensä +jälkeläiseksi, hänen piti vaan muuttaa sivurakennukseen, josta Charlotte +oli muuttanut pois kauhuissaan onnettomuudesta ja asettunut asumaan +Chanteblediin. Denisin tulon kautta liikkeesen voitiin nyt helposti +järjestää Beauchênen rahalaina, joka maksettaisiin kuudennella osalla +tehtaasta. Koska Fromentin perhe oli antanut rahat, niin astui toinen +veli vaan toisen sijalle, allekirjoitti sen välikirjan, jonka toisen +piti allekirjoittaa. Sen lisäksi sitoutui hän itsestään maksamaan +eläkettä Charlottelle, veljen leskelle. Kaikki tämä oli suoritettu +kahdeksassa päivässä ilman riitoja; se oli loogillinen seuraus asiain +kulusta. Constance ei edes ollut voinut keksiä mitään tekosyitä, sillä +hänen miehensä sai hänen vaikenemaan sanomalla: "No mitä minun sitten +pitäisi tekemän? Minulla täytyy olla joku apumies, ja se voi yhtä hyvin +olla Denis kuin joku vieraskin, ja muuten ostan minä vuoden kuluessa +hänen osansa takaisin, ja ajan hänen ulos portista, jos hän minua +suututtaa!" Ja Constance vaikeni, jotta ei olisi tullut olleeksi hävytön +miehelleen, ja hän oli epätoivossaan tuntiessaan talon seinien pala +palalta kukistuvan.</p> + +<p>Nyt katsoi Denis ajan tulleeksi, että hän voi mennä naimisiin Marthensa +kanssa. Tämä Charlotten nuorempi sisar, Rosen eroittamaton ystävä, oli +jo odottanut kolme vuotta ollen aina päivänpaisteisen hymyilevä ja +hellän viisas. Yleistä kummastusta herätti se seikka, että niin hyvillä +tulevaisuuden toiveilla varustettu nuori mies itsepintaisesti päätti +mennä naimisiin tytön kanssa, jolla ei ollut soutakaan. Mutta Mathieu ja +Marianne hymyilivät ja hyväksyivät tämän avioliiton, sillä he tunsivat +poikansa hyvät periaatteet. Hän ei tahtonut rikasta tyttöä, joka olisi +maksanut hänelle enemmän kuin myötäjäiset, hän oli iloinen siitä, että +oli löytänyt kauniin, terveen, ymmärtäväisen ja käytännöllisen naisen, +josta oli tuleva hänelle seuralainen ja apu, lohdutus kaikissa elämän +vaiheissa. Hän ei valmistaisi miehelleen ikäviä hämmästyksiä, sillä +Denis oli tutkinut häntä: hän oli rakastettava, viisas ja +hyvänluontoinen, jotka luovat kodin pysyväisen onnen. Myöskin Denis oli +hyvänluontoinen ja ymmärtäväinen, sanoivat ihmiset, ja Marthe tiesi sen, +hän oli iloinen saadessaan kulkea läpi elämänsä tien tämän nuoren miehen +rinnalla varmana siitä, että he vaeltaisivat yhdessä tässä elämässä, +vakavin askelin maltillisen ja järjellisen rakkauden kirkkaassa +päivänpaisteessa.</p> + +<p>Päivää ennen häitä tehtiin Chantebledissä suuria valmistuksia. Surun +vuoksi oli vieraiksi kutsuttu ainoastaan Séguinit ja Beauchênet, jotka +olivat sukulaisia. Aamiainen valmistettaisiin ainoastaan +kahdellekymmenelle henkilölle. Mutta jokainen tahtoi olla hellällä +tavalla kohtelias aivankuin solmiakseen perhesiteet vielä lujemmiksi. +Aamiaispöydästä puhuttiin paljon, mihin se pantaisiin ja miten se +koristettaisiin. Nämät ensimäiset heinäkuun päivät olivat aurinkoiset ja +niin lämpimät, että heti päätettiin kattaa pöytä ulos puitten +siimekseen. Vanhan metsästyspaviljongin edustalle, jossa vanhemmat +olivat ensin asuneet muuttaessaan Janvilleen, oli ihana paikka. Se oli +kuin perheen pesäpaikka, se liesi jonka äärestä se sitten oli levinnyt +yli koko seudun. Tämän paviljongin, joka jo oli ollut menemäisillään +raunioiksi, oli Mathieu äsken antanut korjata ja laajentaa siinä +mielessä, että hän vetäytyy sinne Mariannen kanssa ja pitää luonaan +ainoastaan Charlotten ja hänen poikansa. Hän aikoi nimittäin pian antaa +maanviljelyksen poikansa Gervaisin huostaan ja tunsi itsensä +onnelliseksi, kun sai aikaiseen ruveta elämään patriarkana, kuninkaana, +joka on luopunut kruunustaan, mutta jonka viisaita neuvoja vielä +toteltaisiin. Vanhan, villiytyneen puutarhan asemasta oli siellä nyt +tuores nurmi, joita ihanat puut ympäröivät, jalavat ja pyökkipuut, jotka +olivat kuin soreavartaloisia ja hyväntahtoisia ystäviä. Mathieu oli itse +istuttanut nämät puut, hän oli nähnyt niitten kasvavan, ne olivat kuin +hänen omaa lihaansa ja vertansa. Mutta hänen rakkain lapsensa oli +voimakas, pian kahdenkymmenen vuotias tammi keskellä nurmea, ja sen oli +hän Mariannen avulla istuttanut silloin, kun hän laski perustuksen +Chantebledin maatilalle. Heidän työnsä oli itänyt, yhdessä tammen oksain +kanssa oli se levinnyt yhä laajemmalle aivankuin heidän vaivainsa hiki +ja veri olisi joka kevät muodostunut kasvavaksi mahlavirraksi. Ja tämän +tammen vieressä, joka siis kuului heidän voimakkaasen perheesensä, oli +myöskin suihkulähde, johon kanavoittu ylänkömaa antoi vetensä ja jonka +heikko, kristallinkirkas ääni sai mielet iloisiksi.</p> + +<p>Siellä pidettiin siis neuvottelua häitten edellisenä päivänä. Mathieu ja +Marianne olivat tulleet ensin katsomaan, millaisiin valmistuksiin olisi +ryhdyttävä, ja he tapasivat siellä Charlotten, joka istui albumi +polvella ja piirteli rivakasti tuota suurta tammea.</p> + +<p>"Mitä siitä tulee, yllätyskö?"</p> + +<p>Charlotte hymyili hieman hämillään.</p> + +<p>"Niin, yllätys, saattepa nähdä."</p> + +<p>Sitten tunnusti hän maalanneensa neljätoista päivää pieniä akvarelleja +hääaamiaisten ruokalistoihin. Hänellä oli hieno ja kaunis ajatus: hän ei +ollut maalannut muuta kuin leikkiviä lapsia, lasten kasvoja, kaikki +perheen lapset, ja vanhain valokuvain avulla oli hän osannut maalata +kunkin muotoisekseen. Tuo suuri tammi oli oleva pohjana kahden viimeksi +syntyneen, pikku Benjaminin ja pikku Guillaumen kuvalle.</p> + +<p>Iloisina ja liikutettuina katselivat Mathieu ja Marianne kaikkia noita +ruusuisia kasvoja, jotka he aivan hyvästi tunsivat. Siinä olivat +molemmat kaksoset kehdossa sylitysten, siinä Rose, tuo rakas vainaja +pienessä yöpuvussaan, siinä Ambroise ja Gervais alastomina ja painimassa +ruohostossa, siinä Grégoire, siinä Nicolas, joka kiipesi puuhun hakemaan +harakanpesää, siinä Claire, siinä kolme muuta heidän tytärtään, Louise, +Madeleine ja Marguerite taloustoimissa tai ajamassa kanoja tai +ratsastamassa satulatta. Mutta enimmin liikutti Mariannen mieltä hänen +kuopuksensa, Benjamin, jonka Charlotte oli piirustanut tammen alle +makaamassa samassa pienessä vaunussa kuin hänen oma poikansakin, aivan +yhdenikäinen Guillaume.</p> + +<p>"Setä ja veljenpoika", sanoi Mathieu leikillisesti. "Mutta setä on joka +tapauksessa arvokkaamman näköinen, hän on viikkoa vanhempi."</p> + +<p>Marianne hymyili kyyneleet silmissä, ja akvarelli vapisi hieman hänen +käsissään.</p> + +<p>"Rakkaat lemmikkini! Rakas poikani, rakas pojanpoikani! Nuo rakkaat +pikku olennot ovat taaskin tehneet minut äidiksi ja isoäidiksi! Ah, nuo +kaksi ovat meidän lohdutuksemme, he ovat parantaneet haavat, heitä +saamme me kiittää siitä, että meidän toivomme ja rohkeutemme on +uudestaan herännyt."</p> + +<p>Ja se olikin totta. Minkälainen suru olikaan ollut niinä ensimäisinä +aikoina, jolloin Charlotte jätti tehtaan ja pakeni Chanteblediin! Ollen +niinkuin Mariannekin neljättä kuukautta raskaana, oli hän ollut +kuolemaisillaan sen surullisen onnettomuuden johdosta, joka vei +Blaiselta hengen. Hänen suurin lohdutuksensa oli nähdä, että hänen pikku +Berthensä, joka Pariisissa oli heikonlainen, oli saanut poskillensa +punaa Chantebledin raittiissa ilmassa. Hän oli muuten määritellyt +elämänsä tehtävän, hän tahtoi vanheta täällä, tässä rauhaisessa, +vieraanvaraisessa talossa, antautua kokonaan molemmille lapsilleen, ja +hän oli onnellinen siitä avusta ja turvasta, jota hän sai helliltä +appivanhemmiltaan. Hän oli aina ollut hieman itseensä sulkeutunut ja +haaveksiva, hänellä oli ainoastaan tarve rakastaa ja olla rakastettu. +Hän alkoi vähitellen elää uudestaan muutettuaan appivanhempainsa kanssa +tuohon vanhaan paviljonkiin, jonka Mathieu oli varustanut heitä ja +itseään sekä vaimoaan varten. Hän alkoi taas tehdä työtäkin, hän tahtoi +toimia jotakin, ja hän maalaili pienoiskuvia, joita eräs Pariisin +taidekauppias osti häneltä. Mutta kaikkein surujen lohdutuksena ja +lääkkeenä oli ennen kaikkea hänen pieni Guillaumensa, hänen +miesvainajansa lahja, lapsi, joka oli kuin kuolleista herännyt isänsä. +Ja samoin oli Mariannen laita, kun hänen Benjamininsa syntyi, uusi +poika, joka korvasi menetetyn ja täytti tyhjän sijan hänen sydämessään. +Molempain äitien oli äärettömän hauskaa saada yhdessä imettää molempia +lohduttajiaan. He unohtivat itsensä heidän tähtensä, näkivät heidän +rinnatusten kasvavan, antoivat heille rintaa samana tuntina aivankuin +eivät olisi tahtoneet eroittaa heitä. Vaikka toinen äideistä oli melkein +kaksi kertaa vanhempi kuin toinen, tuli heistä kuitenkin kuin +sisarukset. Ja heidän suruunsa tuli valoa, he voivat nauraakin, kun +heidän pienet enkelinsä nauroivat, ja liikuttavaa oli nähdä isoäidin ja +miniän kumartuneina saman kehdon ylitse.</p> + +<p>"Ole varovainen, kätke akvarellisi", sanoi Mathieu. "Tuolla tulevat +Gervais ja Claire."</p> + +<p>Yhdeksäntoista vuotias Gervais oli jättiläinen, perheen suurikasvuisin +ja väkevin poika, jolla oli mustat, kiharat hiukset, kirkkaat silmät ja +suuripiirteiset, täyteläiset kasvot. Hän oli isän suosikki, +hedelmällisen maan poika, jonka isä oli kasvattanut rakkauteen maatilaa +ja järkevää maanviljelystä kohtaan, niin että hän kerran voisi jatkaa +alotettua viljelystyötä. Hän oli antanut pojalle jo osan töistä, hän +odotti ainoastaan hänen naimistaan antaakseen sitten koko +maanviljelyksen hänelle. Hän olisi mielellään tahtonut antaa pojalleen +avuksi Clairen, sittenkuin tämä olisi joutunut naimisiin kunnollisen ja +tarmokkaan miehen kanssa, joka ottaisi osalleen osan tehtävistä. Kaksi +toisilleen sopivaa miestä ei ollut liiaksi niin suuren tilan hoitoon. +Aina siitä asti kuin Marianne oli taaskin alkanut imettää, hoiti +seitsentoista vuotias Claire hänen toimiaan; hänkin oli kelpo tyttö, ei +kaunis, mutta erinomaisen terve ja voimakas. Hän hoiti etupäässä +sisätehtäviä ja kirjanpitoa, oli ankaran taloudellinen, josta syystä +perheen muut tuhlaavammat jäsenet tekivät usein hänestä pilaa.</p> + +<p>"Tähänkö se pöytä sitten pannaan?" sanoi Gervais. "Silloin täytyy minun +antaa niittää tästä ruoho."</p> + +<p>Claire puolestaan ajatteli vieraitten lukumäärää ja aamiaispöydän +rakentamista, joka oli hänen huolenaan. Ja kun Gervais oli kutsunut +Frédéricin niittämään ruohoa, jatkoivat kaikki kolme keskustelua siitä, +mitä olisi tehtävä.</p> + +<p>Rosen kuoleman jälkeen ei ollut Frédéric, hänen sulhasensa, voinut +jättää taloa, hän oli taaskin ryhtynyt työskentelemään yhdessä Gervaisin +kanssa, jonka tarmokkaaksi ja ymmärtäväiseksi toveriksi hän oli tullut. +Viimeisinä kuukausina olivat Mathieu ja Marianne huomanneet, että hän +oli hyvin paljon yhdessä Clairen kanssa aivankuin hän olisi tahtonut +menetettyään vanhemman sisaren saada korvausta nuoremmasta, joka tosin +ei ollut yhtä kaunis, mutta kunnon emännän alku. Ensin tämä seikka oli +murehduttanut heitä, sillä kuinka voivat he unohtaa rakkaan Rosen. Mutta +sitten tulivat he liikutetuiksi ajatellessaan, että perhesiteet tulevat +vahvemmiksi, jos Frédéric ei anna sydäntänsä muille, vaan he itse saavat +pitää hänen. Ja he ummistivat silmänsä, hymyilivät ja ajattelivat, että +Frédéric oli juuri sellainen mies ja auttaja, jonka Gervais tarvitsi.</p> + +<p>Mutta juuri kuin pöydän kattamiskysymys oli ratkaistu, alkoivat tammen +alla hameet ja irralleen päästetyt hiukset liehua päivänpaisteessa.</p> + +<p>"Kuulkaahan", huusi Louise, "ei ole yhtään ruusuja!"</p> + +<p>"Ei ole", yhtyi puheesen Madeleine, "ei ainoatakaan valkeaa ruusua!"</p> + +<p>"Ja me olemme etsineet kaikista ruusupensaista", sanoi Marguerite. "Ei +ainoatakaan valkeata ruusua, ainoastaan punaisia!"</p> + +<p>Kolmetoista, yksitoista ja yhdeksän vuotta. Vahvarakenteinen ja iloinen +Louise näytti jo pieneltä naiselta. Hento, sievä Madeleine istui +tuntikaudet uneksivana pianon ääressä. Marguerite, jolla oli liian iso +nenä ja liian leveä suu, mutta komeat kultaiset hiukset, otti talvisin +käsiinsä palelevia lintuja lämmittääkseen niitä. Ja kaikki kolme, jotka +olivat olleet keittiöpuutarhassa, jossa oli sekä kukkia että +vihanneksia, tulivat juosten ja epätoivossa turhasta etsinnästään. Ei +ainoatakaan valkeaa ruusua häihin, se oli mitä suurinta kurjuutta! Mitä +nyt morsiamelle annettaisiin? Mitä pantaisiin pöydälle?</p> + +<p>Kolmen tytön jälessä tuli viidentoista vuotias Grégoire pilkallisen +näköisenä ja kädet taskuissa. Hän oli perheen kiusanhenki, aina valmis +keksimään ilkeitä juonia. Hänen terävä nenänsä ja ohuet huulensa +todistivat samalla kertaa tahdonlujuutta ja nopeaa ymmärrystä. Häntä +näytti huvittavan sisarten alakuloisuus, hän unohti omat asiansa ja +huusi kiusoittaakseen heitä:</p> + +<p>"Minä tiedän, missä on valkeita ruusuja, ja ne ovatkin hyvin kauniita!"</p> + +<p>"Missä sitten?" kysyi Mathieu.</p> + +<p>"Myllyn luona. Siellä on kolme suurta ruusupensasta, jotka ovat aivan +täynnä valkeita ruusuja, ruusuja suuria kuin kaalinpäät."</p> + +<p>Sitten punastui hän ja joutui hämilleen, kun isänsä katseli häntä +ankaran näköisenä ja sanoi:</p> + +<p>"Mitä minä kuulen? Oletko sinä taaskin ollut myllyn luona? Minähän olen +sen sinulta ankarasti kieltänyt. Ja sinun on taaskin täytynyt olla +siellä, kun tiedät, että siellä on valkeita ruusuja."</p> + +<p>"En minä ole ollut, minä olen vaan katsonut muurin ylitse."</p> + +<p>"Sinä olet ollut muurin päällä, sitä vielä puuttui. Sinä tahdot siis +hankkia minulle ikävyyksiä Lepailleurein, noitten tyhmien ja ilkeäin +ihmisten puolelta. Sinulla on todellakin paholainen ruumiissasi."</p> + +<p>Mutta sitä ei Grégoire sanonut, että hän oli siellä tavannut pienen, +kolmentoista vuotiaan myllärin tyttären Thérèsen, tuon pikkusen +vaaleanverisen tytön, joka näytti niin hauskalta punasine poskineen ja +jauhon tahraamine kasvoineen. Heidän leikkinsä olivat muuten vielä hyvin +lapsellisia ja viattomia. Mutta siellä oli päärynäpuun alla ihana +paikka, jossa voi puhella ja nauraa ja pitää oikein hauskaa.</p> + +<p>"Kuuletko", sanoi Mathieu, "minä en salli sinun käydä siellä leikkimässä +Thérèsen kanssa. Se rakas lapsi on hyvin kiltti. Mutta se on talo, jonne +sinä et saa mennä. Nyt he jo tappelevatkin keskenään, sen minä olen +kuullut."</p> + +<p>Se oli totta. Kun Antonin oli luullut parantuneensa siitä inhoittavasta +taudista, josta Janvillen juorukellot olivat niin paljon puhuneet, oli +hän alkanut ikävöidä Pariisiin, ja hän oli tehnyt kaikkensa päästäkseen +sinne takaisin ja voidakseen alkaa uudestaan laiskan ja hurjastelevan +elämänsä. Alussa oli Lepailleur tätä ankarasti vastustanut. Mutta mitä +tekisi hän kotonakaan tuolla lurjuksella, jonka hän oli itse opettanut +vihaamaan maata ja puolimädännyttä myllyä? Muuten oli äiti häntä +vastaan; äiti ihaili vielä sokeasti poikaansa ja hänen suurta +sivistystään ja oli aivan varma siitä, että poika tällä kertaa saa hyvän +paikan. Ja isän oli täytynyt myöntyä; Antonin juhli nyt viimeisetkin +voimansa Pariisissa, jossa hän oli konttoristina eräällä kauppiaalla +Mailkadun varrella. Mutta kotiriidat tulivat pahaa pahemmiksi, varsinkin +kun Lepailleur epäili vaimoaan siitä, että tämä varastelee voidakseen +lähettää rahaa pojalleen. Yeusen sillalle voi väliin kuulla kirouksia ja +korvapuustien läimähdyksiä. Sielläkin oli tuhlattu voimaa ja turmeltu +perheonni.</p> + +<p>Mathieu jatkoi vihaisella äänellä:</p> + +<p>"Noilla ihmisillä on kaikki, mitä he tarvitsevat ollakseen onnelliset! +Mitenkä kukaan voi olla niin tyhmä, että välttämättömästi tahtoo saada +asiansa noin pahoinpäin. Heidän toivonsa, että heillä olisi ainoastaan +yksi poika, jotta voisivat kerskailla tehneensä hänet herrasmieheksi, on +toteutunut kauniisti ja he ovat ihastuksissaan siitä nyt. Se on +samanlaista kuin hänen vihansa maahan, hänen tyhmä tapansa viljellä +sitä, hänen itsepäisyytensä siinä, että antaa nummet, joita hän ei tahdo +myydä, olla viljelemättöminä; voiko tyhmempää ajatellakaan. Ja mylly +sitten, jonka hän tyhmyydessään ja laiskuudessaan antaa mennä +raunioiksi! Ennen oli hänellä ainakin yksi syy, hän sanoi, että kun +viljaa tuskin viljelläänkään paikkakunnalla, ei talonpojilla ollut +mitään jauhattamista. Mutta nyt on runsaasti viljaa; meidänkin tähtemme +voisi hän nyt hajoittaa vanhan myllynsä ja rakentaa sen sijaan +kunnollisen höyrymyllyn. Ah, olisinpa minä hänen sijassansa, niin olisi +siellä nyt jo aivan uusi höyrymylly, ja se olisi yhdistettynä Janvillen +rautatien asemaan haararadalla, joka ei tulisi kovinkaan kalliiksi."</p> + +<p>Grégoire kuunteli ja oli ihastuksissaan siitä, että tuuli oli kääntynyt +toisaalle, ja kun Marianne näki kolmen tyttärensä mielipahan siitä, +ett'ei ollut valkeita ruusuja, lohdutti hän heitä:</p> + +<p>"Huomen aamulla poimimme me pöytään vähemmin punaiset ruusut, vaaleat, +ja siitä tulee oikein kaunista."</p> + +<p>Silloin rauhoittui Mathieukin ja sanoi iloisella äänellä:</p> + +<p>"Poimikaa myös punaiset ruusut, kaikkein punaisimmat. Ne ovat elämän +verta."</p> + +<p>Marianne ja Charlotte puhelivat vielä valmistuksista; silloin kuului +taaskin pienten jalkain askelia ruohostossa. Seitsenvuotias Nicolas tuli +taluttaen veljensä tytärtä Bertheä, pientä, kuuden vuotiasta naista. He +sopivat erittäin hyvin yhteen. Tänään olivat he olleet talosilla sisällä +huoneessa Benjaminin ja Guillaumen kehdon ääressä; nämät molemmat pienet +pojat olivat olleet heidän lapsinaan. Mutta kun pienokaiset heräsivät, +huusivat he nälästä. Silloin olivat Nicolas ja Berthe pelästyneet ja +juosseet noutamaan äitejä.</p> + +<p>"Mamma!" huusi Nicolas. "Benjamin odottaa sinua. Hänen on jano."</p> + +<p>"Mamma, mamma!" sanoi Berthe. "Guillaumen on jano, tule pian, hänen on +kiire!"</p> + +<p>Marianne ja Charlotte nauroivat. Huomiset häät oli saanut heidän +unohtamaan pienet, rakkaat lemmikkinsä, ja he kiirehtivät sisään, sillä +nyt olikin aika antaa pienokaisille rintaa.</p> + +<p>Oi, millaiseksi helläksi ja sydämelliseksi juhlaksi muuttui huomispäivän +häät! Heitä oli pöydässä suuren tammen alla nurmella ainoastaan +yksikolmatta henkeä, ja heidän ympärillään olivat suojaavat puut, niin +että he olivat kuin lehtimajassa. Koko perhe oli koossa, ensin kaikki +Chantebledissä asuvat, sitten Denis, jota saatiin harvemmin nähdä, sillä +hänellä oli paljon työtä tehtaassa, sekä Ambroise ja hänen vaimonsa +Andrée, joilla oli mukanaan pikku Léonce; hekin kävivät täällä harvoin, +sillä Pariisin toimelias elämä kahlehti heitä. Oli iloista nähdä näitten +pesästään lentäneitten lintujen palaavan pesäänsä takaisin, nähdä heidät +kokoontuvan täysilukuisina, vaikka elämä heidät aina hajoittaa. Muuten +ei siellä ollut muita kuin Beauchêne ja Constance, Séguin ja Valentine +sekä luonnollisesti myöskin morsiamen äiti, rouva Desvignes. Kolme +pienokaista istui erityisen pöydän ääressä. Léonce, joka oli +viidentoista kuukauden vanha ja oli äsken vieroitettu sekä molemmat +rintalapset Benjamin ja Guillaume; ja jotta hekin voisivat olla mukana +juhlassa, oli heidän kehtonsa sijoitettu erikoiseen paikkaan. +Tilaisuudessa oli siis läsnä kaksikymmentäneljä henkilöä eli kaksi +tusinaa. Ruusuilla koristeltu pöytä tuoksuili viileässä varjossa ja +kesän aurinko lähetti lehtien välistä sille runsaan kultasateen. Ihana +heinäkuun taivas peitti koko seudun sinertävällä teltalla, joka ulottui +taivaanrannasta taivaanrantaan, ja Marthen valkea leninki, suurten ja +pienten tyttöjen vaaleat puvut ja nuoruuden ruusut poskilla olivat tämän +vihannoivan, onnellisen sopukan kukkakoristeina. Syötiin mitä +rattoisamman mielialan vallitessa ja juotiin morsiusparin ja kaikkein +läsnä olevain malja.</p> + +<p>Sillä aikaa kuin palvelijattaret korjasivat ruokia pöydältä, tahtoi +Séguin, joka oli olevinaan huvitettu hevossiitoksesta, että Mathieu +näyttäisi hänelle tallinsa. Séguin ei ollut koko aamiaisten aikana +puhunut muusta kuin hevosista, hän tahtoi ennen kaikkea nähdä muutamia +työhevosia, joita isäntä oli kehunut hyvin väkeviksi. Ja hän kehoitti +Beauchênen tulemaan mukaan. Constance ja Valentine, joilla ei ollut +muutakaan tekemistä, lähtivät heidän mukanaan ja jättivät muut puun +alle.</p> + +<p>Navetta ja talli olivat oikealla puolella. Mutta sinne täytyi mennä +pihan kautta, josta näkyi koko maatila. Pihalle seisahduttiin äkkiä +ihailemaan, sillä niin suurelta näytti tämä täydelliseksi kehittynyt +viljelys auringon valossa. He olivat nähneet tämän maan ainoastaan +pensaikkona, kuivaneena, hedelmättömänä, ja nyt saivat he nähdä sen +aaltoilevana viljamerenä. Tuolla ylhäällä, soisessa ylämaassa, oli +sellainen hedelmällisyys vallalla sinne vuosisatojen kuluessa +kokoontuneen ruokamullan vuoksi, ett'ei siellä vielä ollut tarvinnut +käyttää lanta-aineita. Oikealla ja vasemmalla olivat entiset +hiekkanummet, mutta ne olivat nyt viheriät ja niitten hedelmällisyys +lisääntyi ehtimiseen runsaasta kastelusta. Etäällä olevat metsätkin, +jotka olivat hyvästi hoidetut ja saivat tarpeeksi ilmaa +aukkopaikoistaan, näyttivät kuohuvan mahlasta aivankuin kymmenkertainen +elämä niitten ympärillä olisi lisännyt niitten omaa elinvoimaa.</p> + +<p>Syntyi pitkällöinen hiljaisuus. Séguin sanoi ainoastaan kuivasti +nauraen, ja hänen naurunsa oli hänen oman köyhtymisensä tähden muuttunut +katkeraksi:</p> + +<p>"Te olette tehnyt hyvän kaupan. Tätä minä en olisi koskaan uskonut."</p> + +<p>Sitten jatkoivat he matkaansa. Mutta tallissa ja navetassa tuntui +elinvoima yhä suuremmalta. Täällä oli niin paljon kaikenlaisia +kotieläimiä, että arkki tuli joka vuosi ahtaaksi, ja oli pakko laittaa +uusia hakoja ja uusia rakennuksia. Täälläkin näkyivät ehtymättömän, +valloittavan hedelmällisyyden rikkaudet.</p> + +<p>Tallissa ihaili Séguin suuresti väkeviä työhevosia. Sitten alkoi hän +puhua hevossiitoksesta käyttäen paljon ammattitermejä, hän kertoili +eräästä ystävästään, joka erityisen ristisiitoksen avulla saavutti +erinomaisia tuloksia. Ja viitaten siihen aineesen, josta heillä usein +oli ollut puhetta, sanoi hän:</p> + +<p>"Niin, kun on kysymys eläimistä, hyväksyn minä sen periaatteen, että +'lisääntykää ja täyttäkää maa'."</p> + +<p>Valentine ja Constance olivat ääneti ja tunsivat vastenmielisyyttä koko +tätä elämän mehukasta kuohumista vastaan; kun he sitten hitaasti +kävelivät takaisin samaa tietä kuin olivat tulleetkin, alkoi Séguin +moittia nykyistä vuosisataa ja ryhtyi suorastaan puhumaan vanhoista +periaatteistaan. Ehkä joku salaperäinen, kateellinen viha pakoitti hänen +panemaan vastalauseensa tätä elämän riemulaulua vastaan, joka +kaikkialla kaikui hänen ympärillään. Kansan väheneminen, niin, se ei +tapahtunut kylliksi nopeaan. Tuo Pariisi, joka tahtoi kuolla, vaati +tähän tarkoitukseen todellakin riittävästi aikaa. Mutta hän huomasi +kuitenkin muutamia hyviäkin merkkejä, sillä taantumus oli vallalla +kaikkialla, tieteellisellä alalla, politiikassa vieläpä kirjallisuuden +ja taiteenkin alalla. Vapaus oli kuollut. Kansanvaltaisuus oli +kiihoittanut kunnianhimoa, ja sytyttänyt luokkataistelun vallasta, ja +tästä johtuisi yhteiskunnan pikainen perikato. Ainoastaan roskaväki, +köyhät ja alempiarvoiset, hankkivat nyt enään lapsia maailmaan. Mitä +taas tuli valiojoukkoon, sivistyneisiin ja rikkaisiin, niin saivat he +yhä harvemmin lapsia, niin että ennen lopullista häviötä voi toivoa +olevan jotenkin siedettävän sivistyksen, jolloin löytyisi pieni, valittu +seura, muutamia harvoja miehiä ja naisia, jotka ovat ennättäneet +hienostumisen äärimmäiselle rajalle ja elävät ainoastaan hyvistä +tuoksuista. Mutta itse oli hän varma siitä, ett'ei koskaan näe tätä +aikakautta, se tulee liian hitaasti.</p> + +<p>"Jos ainakin kristinusko palaisi alkuperäiseen muotoonsa ja tuomitsisi +naisen saastaiseksi, perkeleelliseksi ja onnettomuutta tuottavaksi, niin +silloin voisi elää hurskasta elämää erämaissa ja silloin loppuisi +maailma paljoa pikemmin. Mutta varsinkin suututtaa minua poliitillinen +katoolilaisuus, joka saadakseen itse elää sallii avioliittoa ja +kehoittaa ihmisiä sillä tavalla tuohon häpeälliseen rikokseen, lasten +siittämiseen. Ja vaikka minä itse olen tehnyt syntiä, vaikka minä itse +olen saattanut onnettomia olentoja maailmaan, on minulla Jumalan kiitos +kuitenkin se ihana usko, että lapseni sovittavat minun vikani jäämällä +itse hedelmättömiksi. Gaston sanoo, ett'ei hän mene ikinä naimisiin, +että upseerilla ei saa olla muuta morsianta kuin miekkansa, ja Lucien +puolesta olen minä rauhassa siitä asti kuin hän rupesi nunnaksi P. +Ursulan luostariin. Minun sukuni on kuollut ja se on minun iloni."</p> + +<p>Mathieu kuunteli hymyillen. Hän tunsi tuon kirjallisen pessimismin. +Ennen olivat sellaiset puheet —sivistyksen taistelusta syntyväisyyttä +vastaan, sivistyneitten verrattain pienestä hedelmällisyydestä — +saaneet hänen horjumaan. Mutta siitä asti kuin hän oli alkanut taistella +omaistensa puolesta, oli itse työn ilo muuttunut hänen uskonnokseen ja +varmuudeksi siitä, että hän oli oikeassa. Ja nyt sanoikin hän vaan +hieman ilkkuvalla äänellä:</p> + +<p>"Entäs Andrée sitten ja hänen pieni Léoncensa?"</p> + +<p>"Äh, Andrée...!" vastasi Séguin ja teki liikkeen aivankuin Andréeta ei +otettaisi lukuun, aivankuin hän ei olisi hänen tyttärensä.</p> + +<p>Valentine seisahtui ja katseli pitkään miestään. Siitä asti kuin he +olivat kumpikin eläneet omaa elämäänsä eikä heillä ollut mitään +yhteistä, ei Valentine enään alistunut kärsimään hänen järjetöntä +raakuuttaan ja hänen vanhaa mustasukkaisuuttaan. Ja heidän nykyisissä +vaikeissa taloudellisissa oloissaan oli Valentinella keinoja, joilla hän +voi pitää miestään kurissa: miehensä pelko eräitten liikeasiainsa +suhteen.</p> + +<p>"Niin", myönsi Séguin, "meillähän on kyllä Andrée, mutta tyttöjä ei +oteta lukuun."</p> + +<p>He lähtivät taas liikkeelle. Beauchêne, joka tähän asti oli vaan +puhkaillut ja pureksinut sikaariaan, varsinkin kun hänen omat surulliset +asiansa vaativat jonkinlaista varovaisuutta, kun tästä seikasta oli +kysymys, ei voinut enään olla ääneti, hän unohti kaikki ja alkoi puhua +lapsellisella varmuudella:</p> + +<p>"Minulla ei ole Séguinin mielipiteitä. Mutta hän lausuu joka tapauksessa +hyvin sattuvia mielipiteitä. Ette voi aavistaakaan, miten tuo +syntyväisyyskysymys huvittaa minua. Minä voin sanoa tuntevani tämän +kysymyksen perinpohjin. Selvää on, että Mathieu oli oikeassa, ei kellään +ole oikeutta saattaa lapsia maailmaan kuinka paljon tahansa, ell'ei voi +niitä elättää. Jos köyhät kuolevat nälkään, niin on se heidän oma +asiansa eikä meidän, sillä emmehän me hanki lapsia heidän vaimoilleen."</p> + +<p>Ja hän nauraa hohotti sekä luki ulkoa vanhan, tavallisen esitelmänsä +tästä kysymyksestä. Ainoastaan johtavilla kansanluokilla oli ymmärrystä +olla pidättäväisiä. Mikään maa ei voi tuottaa elatusvaroja enempää kuin +määrätyn määrän, ja asukasluvun täytyy siis myöskin olla rajoitettu. Ja +kaikki kurjuus oli seurauksena siitä, että köyhillä oli liian paljon +lapsia. Syytetään omaisuuden epätasaista jakoa, mutta hulluutta on +toivoa sellaista pilventakaista yhteiskuntaa, jossa ei enään olisi +isäntiä vaan ainoastaan veljiä, tasa-arvoisia työmiehiä, jotka +jakaisivat keskenään yhteisen onnen aivankuin nimipäiväkakun. Vika oli +aivan varmaan köyhäin ajattelemattomuudessa, mutta samalla hän raa'an +avomielisesti antoi työnantajille oikeuden käyttää hyväkseen tätä liian +suurta syntyväisyyttä, jotta saataisiin halvempaan hintaan työmiehiä.</p> + +<p>Hänen puheensa viehätti häntä siihen määrään, että hän aivan unohti +puhuvansa omista asioistaan.</p> + +<p>"Ihmiset sanovat, ett'emme me ole isänmaan ystäviä siitä syystä, kun +meillä ei ole kokonaista laumaa nälkiintyneitä penikoita perässämme. +Mutta tuollainen puhe on yksinkertaista; jokainen palvelee omalla +tavallaan isänmaataan. Köyhät antavat isänmaalle sotamiehiä, me taas +rahaa, teollisuutemme ja kauppamme tuloksia. Muuten jokainenhan itse +parahiten tietää, mikä hänelle parahiten sopii. Kaunis voitto olisi +isänmaalle siitä, että me tekisimme itsemme varattomiksi hankkimalla +lapsia, jotka estäisivät rikastumisemme ja hävittäisivät kuolemamme +jälkeen työmme hedelmät jakamalla ne! Nykyisten lakien ja tapojen +ollessa voimassa ei voi eheästä omaisuudesta puhuakaan, ell'ei ole +ainoastaan yksi poika. Niin, siinä juuri on ainoa viisas ja mahdollinen +tie onneen!"</p> + +<p>Syntyi tuskallinen hiljaisuus, kaikki olivat ääneti ja hämillään. +Beauchêne ylvästeli, luuli saaneen muut uskomaan ajatuksiaan.</p> + +<p>"Minä esimerkiksi..."</p> + +<p>Constance keskeytti hänet. Hän oli ensin kulkenut pää kumarassa miehensä +saarnatessa, sillä hän tunsi häpeävänsä ja hänen tappionsa tuntui +vieläkin musertavammalta. Nyt kohotti hän päänsä, ja hänen kasvojaan +pitkin vieri alas kaksi suurta kyyneltä.</p> + +<p>"Alexandre!"</p> + +<p>"Mitä nyt, rakas ystäväni?"</p> + +<p>Beauchêne ei vielä ymmärtänyt. Mutta kun hän näki Constancen itkevän, +joutui hänkin hämilleen. Hän katsahti toisiin, mutta tahtoi kuitenkin +sanoa viimeisen sanan.</p> + +<p>"Niin kyllä, meidän poikaparkamme ... mutta yksityiset tapaukset eivät +kumoa sääntöä, periaate on aina periaate."</p> + +<p>Taas syntyi painostava hiljaisuus; muuten oli seurue jo saapunut +nurmelle, johon muut perheen jäsenet olivat jääneet. Mathieun mieleen +oli johtunut Morange, joka myöskin oli kutsuttu häihin, mutta joka oli +kieltäytynyt, aivankuin olisi pelännyt toisten iloa; ehkä ei hän +tahtonut senkään tähden matkustaa, että pelkäsi vieraitten tunkeutuvan +pyhättöönsä. Olisiko Morangekin pysynyt vanhoissa periaatteissaan, +olisiko hänkin puolustanut yksilapsijärjestelmää, tuota inhoittavaa +itsekästä ajatusta, joka oli vienyt häneltä vaimon ja tyttären? Mathieu +oli näkevinään Morangen kalpeat kasvot ja pystyiset silmät, joista +mielipuolisuus tirkisteli. Mutta tuo pöyristyttävä näkö katosi, nurmikko +näkyi taas iloisessa päivänpaisteessa ja puitten ympäröimänä muodosti se +sellaisen terveyden, onnen ja riemuitsevan kauneuden taulun, että +Mathieu katkaisi kolkon äänettömyyden ja huudahti melkein itsekään sitä +tahtomatta:</p> + +<p>"Katsokaa, katsokaa! Eikö tuo ole virkistävää, eikö tuo ole ihanaa, +kaikki nuo rakastavat naiset ja lapset keskellä vihannuutta! Tämä +pitäisi maalata, jotta ihmiset saisivat siitä oppia, miten elämä on +tervettä ja ihanaa!"</p> + +<p>Sillä aikaa kuin Beauchênet ja Séguinit olivat tallissa, ei nurmikolla +oltu aikaa turhaan kulutettu. Ensin oli jaettu ruokalistat, joille +Charlotte oli maalannut hienoja akvarelleja. Ja palvelijattarien +korjatessa ruokia pöydältä, oli Grégoirella ollut suuri onni, hän oli +antanut morsiamelle suurista, ihanista valkeista ruusuista tehdyn +kukkavihon, joka tähän asti oli ollut piilossa pensastossa. Hän oli +luultavasti odottanut sitä, että isä poistuisi. Ne olivat myllyn +ruusuja, hän oli luultavasti ryöstänyt ruusut yhdessä Thérèsen kanssa +siellä olevista ruusupensaista. Marianne, joka ymmärsi, kuinka suuren +rikoksen hän oli tehnyt, aikoi torua. Mutta todellakin olivat ne +komeita, valkeita ruusuja ja niinkuin Grégoire oli sanonutkin, suuria +kuin kaalinpäät.</p> + +<p>"Ne ovat liian kauniita", sanoi poika sitten varmalla äänenpainolla, +"pappa ei sano niistä mitään."</p> + +<p>Benjamin ja Guillaume, jotka olivat heränneet, huusivat nälästä. Oli +aivankuin joku olisi sanonut, nyt on heidän vuoronsa. Koska toiset +olivat syöneet aamiaista suuren pöydän ääressä niin hyvällä +ruokahalulla, niin oli aivan oikeuden mukaista, että ruokaa tarjoiltiin +myöskin pienen pöydän vieraille. Ja koska nyt oltiin perheen kesken, +niin voi se tapahtua aivan luonnollisesti, häikäilemättä. Marianne +istahti suuren tammen siimekseen, otti Benjaminin polvilleen, aukasi +leninkinsä rinnan ja antoi pojan imeä; hänen oikealle puolelleen istahti +Charlotte ja noudatti yhtä häikäilemättä hänen esimerkkiään. Vasemmalle +puolen istahti Andrée pikku Léonce sylissään; poika oli tosin jo +vieroitettu kahdeksan päivää sitten, mutta hän viihtyi niin hyvin +lämpimällä rinnalla, josta hän tähän asti oli elänyt. Puhuttiin +imettämisestä. Ambroise kertoi, että hänen vaimonsa oli ollut +vakuutettuna siitä, että hän ei voi imettää, että hänellä ei olisi +maitoa; jos Ambroise ei olisi kehoittanut, ei hän edes olisi +yrittänytkään. Mutta maitoa oli ollut, ja hän oli aivan mainiosti +imettänyt. Siihen vaadittiin vaan hyvää tahtoa.</p> + +<p>"Se on totta", sanoi Andrée nauraen. "Minua imettäminen ihan +kauhistutti, kaikki minun ystävättäreni sanoivat, että se on mahdotonta. +Ensin tuntui se minusta vaikealta, mutta nyt minä olen niin iloinen +siitä, että tein sen!"</p> + +<p>Ja hän antoi Léoncelle perinpohjaisen suutelon. Nyt lausui morsian, +Marthe, epähuomiosta muutamia sanoja, jotka herättivät yleisen riemun.</p> + +<p>"Kuuletko sinä, mamma! Minä en ole niin voimakas kuin sisareni +Charlotte, joka jo imettää kolmatta lastaan. Mutta se ei tee mitään, +minä tulen kuitenkin imettämään."</p> + +<p>Parhaan naurun aikana, joka tuli sitäkin iloisemmaksi, kun nähtiin, +miten Marthe punastui, tulivat Beauchênet ja Séguinit takaisin Mathieun +kanssa. He pysähtyivät tuon kauniin näytelmän hurmaamina. Suurten +puitten piirittäminä, patriarkallisen tammen alla, istui koko perhe +aivankuin saman maan synnyttämänä kuin puutkin, siinä istui perhe +rehevässä ruohostossa iloitsevana, voimakkaana ja kauniina. Gervais ja +Claire, jotka aina puuhailivat jotakin, olivat Frédéricille avuliaina +palvelijattarien kiirehtimisessä, sillä he eivät näyttäneet koskaan +saavan ruokia pöydältä ja kahvia esille. Nuo kolme pikku tyttöä ja +heidän hovipoikansa Grégoire keksivät uuden koristuksen kahvipöytää +varten, ja he olivat kaikki neljä peittyneinä kukkiin, veripunaisiin ja +vaaleisiin ruusuihin. Muutamia askelia taampana keskustelivat keskenään +vastanaineet, Denis ja Marthe, ja rouva Desvignes kuunteli ääneti heitä +ja hymyili sanomattoman lempeästi. Keskessä istui Marianne ja antoi +rintaa kahdennelletoista lapselleen, hän oli vielä kukoistavan nuori, +hymyili Benjaminille, joka imi ahnaasti, ja samoin hymyili hän tämän +edelliselle lapselle, Nicolakselle, joka istui hänen toisella +polvellaan, sillä poika tahtoi mustasukkaisena pitää tämän paikan +itseään varten. Mariannen molempain poikain vaimot näyttivät olevan +uusia painoksia hänestä itsestä, Andrée vasemmalla puolella leikitellen +Léoncen ja Ambroisen kanssa, Charlotte oikealla puolen molempain +lastensa kanssa, Guillaume rinnalla ja Berthe puoleksi hänen hameittensa +peitossa. Usko elämään oli siellä puhjennut äärettömän onnen ja +rikkauden kukkaan, siinä esiintyi iloisen hedelmällisyyden +jumalallisuus.</p> + +<p>Séguin kääntyi Marianneen ja sanoi leikillisesti:</p> + +<p>"Tuo pieni herra on siis neljästoista, jota te imetätte?"</p> + +<p>Marianne purskahti nauruun.</p> + +<p>"Älkää tehkö pilaa! Minullahan on ollut kaksi kertaa keskoset. Minä olen +imettänyt kahtatoista, se on oikea luku."</p> + +<p>Beauchêne, joka taas oli saanut takaisin varmuutensa, lausui:</p> + +<p>"Siis tusinaa! Se on järjetöntä!"</p> + +<p>"Samaa mieltä olen minäkin", sanoi Mathieu nauraen. "Ell'ei se ole aivan +järjetöntäkään, niin on se ainakin säännötöntä. Kun vaimoni ja minä +olemme yksinämme, niin tunnustamme me toisillemme, että olemme menneet +hieman liian pitkälle. Me emme kuitenkaan tahdo, että kaikkein pitäisi +seurata meidän esimerkkiämme ... emme suinkaan! Mutta meidän aikanamme +voi aivan hyvin mennä kohtuuden rajain ulkopuolelle. Liian paljon on +tuskin tarpeeksikaan. Niin, me olemme näyttäneet liiankin hyvää +esimerkkiä, mutta maatamme voisi onnitella siitä, jos meidän hulluutemme +joskus muuttuisi tarttuvaksi. Ainoastaan yhtä asiaa täytyy tässä pelätä, +ja se on sitä, että ihmiset ovat liian viisaita ja ajattelevia."</p> + +<p>Marianne kuunteli yhä hymyillen, mutta kyyneleet tulivat hänen +silmiinsä. Hellä surumielisyys valtasi hänen mielensä, hänen sydämensä +vielä verestävä haava oli auennut nähdessään tänä ilonhetkenä kaikki +lapsensa kokoontuneina ympärilleen.</p> + +<p>"Niin", mutisi hän, "niitä olisi kaikkiaan kaksitoista, mutta minulla on +vaan kymmenen. Kaksi uinuu jo nurmen alla, ja he odottavat meitä."</p> + +<p>Tässä äidin muistutuksessa tuosta pienestä, rauhallisesta Janvillen +hautausmaasta ja perhehaudasta, jossa kaikki lapset toivoivat kerran +saavansa vieretysten levätä, niin siinä ei ollut mitään peloittavaa, se +oli kuin suloinen lupaus hääilon vallitessa. Molempain vainajain rakas +muisto eli vielä, ja kaikki muuttuivat hellän vakaviksi keskellä +iloaankin, vaikka haava jo oli parantunutkin. Sillä eihän voinut +ajatellakaan elämää ilman kuolemaa. Jokaisen täytyisi suorittaa elämänsä +työ, ja kun päivätyö on loppu, niin saa hän yhdistyä vanhempiin +ikuisessa unessa, joka tekee kaikki ihmiset veljiksi.</p> + +<p>Mutta kun Mathieu kuuli Beauchênen ja Séguinin laskevan leikkiä, tuli +kokonainen sanavirta hänen huulilleen, hän olisi tahtonut vastata, tehdä +puolestaan pilkkaa heidän vääristä periaatteistaan, joita he +tappioistaan huolimatta vieläkin rohkenivat puolustaa. Heidän pelkonsa +siitä, että maa tulisi liian tiheään asutuksi, että liian suuri paljous +elämää saisi aikaan nälänhädän, eikö se ollut hullutusta? Piti +ainoastaan tehdä niinkuin hänkin oli tehnyt, piti hankkia välttämättömät +elintarpeet joka kerta kuin hankittiin uusi lapsikin maailmaan; hänen +teki mielensä näyttää Chanteblediä, omaa työalaansa, jossa vilja +lainehti päivänpaisteessa sitä mukaa kuin lapsia syntyi. Hänen lapsiaan +ei ainakaan saisi syyttää siitä, että he syövät toisten osuuden, koska +jokainen heistä on syntynyt oma leipä mukanaan. Miljoonia uusia ihmisiä +voisi syntyä, maa oli suuri, enemmän kuin kaksi kolmatta osaa oli vielä +viljelemättä, kylvämättä, siinä oli vielä ääretön hedelmällisyys, joka +riittäisi äärettömän suurelle ihmiskunnalle. Ja eikö kaikki sivistys, +kaikki edistykset olleet syntyneet kansanjoukkojen pakoituksesta? +Ainoastaan köyhien ajattelemattomuus oli pakoittanut +vallankumoukselliset kansanainekset valloittamaan totuuden, oikeuden ja +onnen. Ihmisvirta pusertaa joka päivä esiin enemmän hyvyyttä, enemmän +oikeutta, rikkauksien loogillisen jaon oikeudenmukaisten lakien mukaan, +jotka järjestävät yleisen työn. Ja jos oli totta, että sivistys on liian +suuren syntyväisyyden estäjä, niin tämä seikka juuri antaa aihetta +toivomaan lopullista tasapainoa kaukana tulevaisuudessa, jolloin +täydellisesti asutussa maassa elämä on tarpeeksi vakaantunut, jotta +ihmiset voivat elää jumalallisessa koskemattomuudessa. Mutta tämä koski +vaan tulevaisuutta; nykyhetken velvollisuus oli luoda kansat uusiksi, +suurentaa alituisesti niitä ja odottaa ihmiskunnan veljesliiton +solmiamista. Siinä suhteessa oli hän itse ja Marianne antaneet hyvän +esimerkin, he olivat antaneet esimerkin, mitenkä ajatusten tavoista, +siveydestä ja kauneudesta pitäisi muuttua.</p> + +<p>Mathieu aukasi jo suunsa. Mutta äkkiä huomasi hän, miten tarpeetonta +keskustelu on tuon ihailtavan taulun ääressä, jossa äitiä ympäröitsevät +kaikki hänen kukoistavat, voimakkaat lapsensa, ja hän itse vielä imettää +yhtä heistä sen suuren tammen alla, jonka hän itse on istuttanut. Hän +työskenteli yhä suuressa elämän tehtävässään, joka oli jatkamista ja +luomista rajattomiin asti. Hän oli itse korkein kauneus.</p> + +<p>Ja Mathieu voi keksiä ainoastaan yhden asian, joka oli hyödyllinen ja +tyydyttävä, ja se oli se, että hän suuteli koko hääjoukon läsnä ollessa +kelpo tavalla vaimoaan.</p> + +<p>"Rakas vaimoni, sinä olet kaunein ja sinä olet myös paras. Jospa kaikki +tekisivät niinkuin sinä!"</p> + +<p>Marianne vastasi tunteellisesti hänen suuteloihinsa, ja nyt puhkesi +ilmoille iloisen naurun myrsky. He olivat kaksi sankaria, jotka olivat +viettäneet elämänsä suuremmoisissa sankaritöissä, ja siitä saivat he +kiittää uskoaan elämään, toimeliaisuuttaan ja kykyään rakastamaan. Ja +vihdoinkin ymmärsi Constancekin tämän, hän ymmärsi hedelmällisyyden +valloittavan voiman, hän näki jo Fromentit herroina tehtaassa Denisin +kautta, herroina Séguinin talossa Ambroisen kautta, herroina koko +paikkakunnalla muitten lastensa kautta. Niin se on, monilukuiset +voittavat. Ja sen hellyyden hivuttamana, jota hän ei enään voisi saada +tyydytetyksi, tappionsa katkeruuden runtelemana, mutta toivoen vielä +jotakin hirveätä kostoa, kääntyi hän poispäin salatakseen kahta suurta, +katkeraa kyyneltä, hän, joka muuten ei koskaan itkenyt.</p> + +<p>Benjamin ja Guillaume imivät yhä. Jos olisi naurettu vähemmän, niin +olisi kuultu maidon lorina tuossa pienessä mahlan mahtavan virran +putkessa, ja tämä mahla sai maan paisumaan ja korkeat puut vavahtelemaan +heinäkuun auringon voimakkaassa paisteessa. Joka taholta kokosi +hedelmällinen elämä joukottain siemeniä, se loi, siitti, elätti. Ja +elämän ikuisen työn tähden juoksi ikuinen maitovirta läpi maailman.</p> + +<hr class="r45" /> + + + + + + +<h2>KUUDES KIRJA</h2> + +<hr class="chapter" /> + + + + +<h3>I</h3> + + +<p>Eräänä sunnuntain aamuna istuivat Norine ja Cécile pyhäpäivästä +huolimatta kumpikin omalla puolellaan pientä yhteistä pöytäänsä ja he +liimailivat kartonkejaan, sillä joulukiireet olivat jo alkaneet. Silloin +saapui eräs vieras, joka sai tytöt kalpenemaan hämmästyksestä ja +kauhusta.</p> + +<p>Tähän asti oli heidän elämänsä kulunut huomaamattomassa rauhassa, eikä +heillä ollut muita huolia kuin miten saisivat tulonsa ja menonsa +sopimaan yhteen ja säästetyksi vuokrarahat. Kahdeksan vuotta olivat he +asuneet Fédérationkadun varrella, lähellä Marskenttää, suuressa, +valoisassa huoneessa, jonka somuudesta he kovin ylpeilivät. Norinen +poika oli kasvanut molempain äitiensä turvissa ja molemmat he olivat +yhtä hellät hänelle; vihdoin alkoi poika sekaantua äiti Norinen ja äiti +Cécilen suhteen, hän tuskin tiesi, kumpi heistä oli hänen äitinsä. Ja +nämät äidit elivät ja tekivät työtä ainoastaan tätä poikaa varten. +Norine oli vielä neljänkymmenen ijässä kaunis, hänen myöhään herännyt +äidinrakkautensa oli pelastanut hänet, ja Cécile näytti kolmenkymmenen +vuotiaana vielä pieneltä tytöltä ja hän rakasti Norinen poikaa sillä +intohimoisella hellyydellä, jota hän ei voinut uhrata omalle lapselleen.</p> + +<p>Kello kymmenen aikaan naputettiin kaksi kertaa kovasti ovelle. Kun he +avasivat oven, tuli sisään lyhyenläntä, noin kahdeksantoista vuotias +nuorukainen. Hän oli tummaverinen, kasvot leveät, leuat suuret ja silmät +vaalean harmaat. Hänen yllään oli vanha, repaleinen takki ja päässä +musta lakki, joka paljosta käyttämisestä oli muuttunut ruskeanväriseksi.</p> + +<p>"Anteeksi", sanoi hän, "asuvatko tässä sisaret Moineaud, jotka ovat +kartongityöntekijöitä?"</p> + +<p>Norine, joka seisoi siinä ja katseli häntä, tunsi äkkiä +vastenmielisyyttä tuota poikaa kohtaan. Hänen sydäntänsä kouristi, +aivankuin häntä olisi uhattu. Hän oli varmaankin joskus ennen nähnyt nuo +kasvot, mutta hän ei muistanut milloin. Tuntui siltä kuin joku vanha +vaara olisi palannut takaisin uhkaavampana kuin ennen ja kuin koko hänen +elämänsä olisi vaarassa.</p> + +<p>"Kyllä he täällä asuvat", vastasi hän.</p> + +<p>Tuo nuori mies ei näyttänyt pitävän kiirettä, hän katseli ympärilleen +huoneessa. Hän oli luultavasti odottanut näkevänsä täällä suurempaa +varallisuutta, sillä hänen kasvoinsa ilme muuttui nyt hieman. Sitten +sattui hänen katseensa pikku poikaan, joka oli lukemassa ja vilkaisi nyt +vieraasen. Ja vieras päätti tarkastelunsa vilkaisemalla sivumennen +tuohon toiseen naiseen, joka seisoi siinä pienenä ja hentona ja katseli +levottoman näköisenä tulijaa.</p> + +<p>"Tämän huoneen pitikin olla neljännessä kerroksessa vasemmalla", sanoi +hän. "Mutta minä pelkäsin kuitenkin eksyväni, sillä asiaani en minä voi +sanoa kelle tahansa. Ei ole helppoa ilmaista sitä, ja minä olenkin sitä +paljon ajatellut, ennenkuin päätin tulla tänne."</p> + +<p>Hän venytteli sanojaan, katseli herkeämättä Norinea tultuaan +vakuutetuksi siitä, että tuo toinen nainen oli liian nuori ollakseen se, +jota hän etsi. Se yhä kasvava tuska, josta vieras näki Norinen +vavahtelevan, Norinen selvästi näkyvä muistinsa jännittäminen, sai +vieraan yhä pitkittämään kidutustaan. Vihdoin teki hän päätöksensä:</p> + +<p>"Minä olen se lapsi, joka annettiin täysihoitoon Rougemontiin, minun +nimeni on Alexandre Honoré."</p> + +<p>Hänen ei tarvinnut sanoa muuta. Norinen koko ruumis alkoi vavahdella, +hän pani kätensä ristiin ja kalpeni. Suuri Jumala, Beauchêne! Hän oli +niin Beauchênen näköinen — petolinnun silmät, suuri leuka —että Norine +ihmetteli, ett'ei hän heti ensi näkemältä ollut huutanut hänen nimeään. +Ja Norinen polvet tulivat voimattomiksi, hänen täytyi istuutua.</p> + +<p>"Te olette siis se, jota etsin", sanoi Alexandre aivan levollisesti.</p> + +<p>Kun Norine yhä vapisi voimatta lausua sanaakaan, ja kauhu ja epätoivo +kuristivat häntä kurkusta, tunsi Alexandre tarvetta ruveta hieman +lohduttelemaan.</p> + +<p>"Älkää noin pelästykö, ei teidän tarvitse minun puoleltani pelätä +mitään, minun tarkoitukseni ei ollut tuottaa teille ikävyyksiä. Mutta +kun minä vihdoinkin sain tietää, missä te olette, tuntui minusta +hauskalta tutustua teihin, sehän on aivan luonnollista. Minä ajattelin, +että teistäkin olisi hauskaa nähdä minut. Ja muuten ovat asiat siten, +että minä en ole juuri varoissakaan. Siitä on pian kolme vuotta, kun +minä olin niin tyhmä, että palasin Pariisiin, jossa saan vaan kärsiä +nälkää. Niinä päivinä, jolloin en ole saanut aamiaista, on minua +haluttanut etsiä vanhempiani, jotka ovat heittäneet minun kadulle, mutta +jotka eivät kuitenkaan liene niin kovasydämisiä, että kieltävät +pojaltaan ruoka-aterian."</p> + +<p>Kyyneleet tulivat Norinen silmiin. Se oli kurjuuden huippu, että tuo +poika oli tullut takaisin, tuo pelkoa herättävä heittiö, joka syytti +häntä ja sanoi olevansa nälissään. Suuttuneena siitä, ett'ei voinut +viekoitella Norinelta muuta kuin kyyneleitä, kääntyi hän Cécileen:</p> + +<p>"Minä tiedän, että te olette hänen sisarensa. Sanokaa hänelle, että hän +tekee siinä tyhmästi, että noin pelkää. En minä aijo murhata häntä. On +hauskaa nähdä, miten iloinen hän on, kun saa taas nähdä minun. Minähän +en nosta mitään melua, minä en ole sanonut sanaakaan portinvartijalle +tuolla alhaalla, sen voin vaikka vannoa."</p> + +<p>Kun Cécile sanaakaan vastaamatta nousi ylös ja meni Norinen luokse, +alkoi Alexandre taaskin katsella poikaa, joka myöskin pelästyi +nähdessään molempain äitiensä surun.</p> + +<p>"Vai niin, tuo poika on minun veljeni?"</p> + +<p>Äkkiä asettui Norine hänen ja lapsen väliin. Hänestä tuntui kuin katto +olisi ollut romahtamaisillaan alas. Hän ei tahtonut olla +epäystävällinen, hän toivoi voivansa sanoa edes muutamia ystävällisiä +sanoja. Mutta hän menetti kuitenkin tykkänään mielenmalttinsa, hän +joutui aivan suunniltaan, koko hänen sydämensä kuohui uhkaa ja +vihamielisyyttä.</p> + +<p>"Minä en sitä ihmettelekään, että tulitte tänne ... mutta se on niin +ikävää ... enkä minä mitään sille voi! Näin monen vuoden kuluttua ... me +emme tunne toisiamme, eikä meillä ole mitään sanottavaa toisillemme. Ja +muuten, minä en ole rikas, sen te kyllä näette."</p> + +<p>Alexandre vilkasi vieläkin kerran huonetta.</p> + +<p>"Minä näen sen. Ja minun isäni ... ettekö voi sanoa minulle hänen +nimeään?"</p> + +<p>Norine hämmästyi ja kalpeni vielä enemmän, kun Alexandre jatkoi +puhettaan:</p> + +<p>"Sillä jos minun isälläni on rahoja, niin minä voin kyllä pakoittaa +hänen jakamaan ne kanssani. Minä näytän, ett'ei kenenkään pidä heittää +lastaan kadulle tällä tavalla."</p> + +<p>Norine näki äkkiä edessään koko menneisyyden, Beauchênen, tehtaan, ukko +Moineaudin, joka äskettäin oli jättänyt tehtaan, kivulloisena, +jotavastoin hänen poikansa Victor työskenteli siellä vielä. Ja hän tuli +vaistomaisesti varovaiseksi ajatellessaan, että jos hän lausuu +Beauchênen nimen, joutuisi koko hänen onnellinen elämänsä karille +niitten uusien olosuhteitten tähden, jotka silloin syntyisivät. Ja +Norinen pelko tuota epäiltävää heittiötä kohtaan, joka jo pitkän matkan +päähän haisi laiskuudelta ja paheilta, synnytti hänen päässään +ajatuksen.</p> + +<p>"Teidän isänne on monta Herran vuotta ollut kuolleena."</p> + +<p>Alexandre ei luultavasti tietänyt mitään, hän ei ollut kuullut asioista +mitään, sillä hän ei epäillyt Norinen sanoja, jotka lausuttiin niin +varmalla äänellä. Hän teki ainoastaan liikkeen, joka ilmaisi hänen +suuttumustaan siitä, että hänen toiveensa olivat rauenneet.</p> + +<p>"Sitten saan minä kuolla nälkään!"</p> + +<p>Norine toivoi ainoastaan, että hän lähtisi, että hän ei enään +läsnäolollaan kiusaisi häntä, sillä hänen verta vuotava sydän parkansa +oli täynnä omantunnon vaivoja, sääliä ja kauhua. Hän aukasi laatikon, +otti sieltä kymmenen frankia, joita säästääkseen hän oli tarvinnut kolme +kuukautta ja joilla hän oli aikonut ostaa joululahjan pojalleen. Hän +antoi nämät rahat Alexandrelle ja sanoi:</p> + +<p>"Kuulkaa, minä en voi tehdä mitään teidän hyväksenne. Meitä asuu kolme +tässä huoneessa, ja tuskalla voimme me ansaita jokapäiväisen leipämme. +Minua surettaa suuresti, kun kuulen teidän asianne olevan huonosti, +mutta te ette saa luottaa meidän apuumme. Tehkää niinkuin mekin, tehkää +työtä."</p> + +<p>Alexandre oli pannut rahat taskuunsa, hän jäi vieläkin seisomaan +paikalleen ja näytti uhkamieliseltä sekä sanoi, ett'ei hän sen tähden +ollut tullutkaan, hänellä oli kyllä sen verran ymmärrystä pääkallossaan. +Kun ihmiset olivat hyviä hänelle, oli hänkin vuorostaan hyvä muille. Ja +hän lausui vielä kerran, ett'ei hänen mielensä ollenkaan tehnyt panna +toimeen mitään häväistyksiä, koska hän oli hyvänluontoinen. Äiti, joka +jakoi osansa poikansa kanssa, oli täyttänyt velvollisuutensa, vaikka hän +vaan olisikin antanut ainoastaan kymmenen frankia.</p> + +<p>Kun hän vihdoinkin valmistautui lähtöön, sanoi hän:</p> + +<p>"Ettekö tahdo suudella minua?"</p> + +<p>Norine suuteli häntä kylmillä huulilla ja hänen sydämensä oli kuollut. +Hän tunsi kuin pientä vavahdusta poskillaan niistä voimakkaista +suuteloista, joilla Alexandre vastasi hänen suuteloihinsa.</p> + +<p>"Mehän tapaamme vielä toisemme, eikö totta? Vaikka me olemme köyhiä, +emmekä asu yhdessä, tiedämme me nyt kuitenkin, että vielä elämme. Ja +minä käyn kaiketi joskus täällä tervehtimässä teitä."</p> + +<p>Kun hän vihdoinkin oli mennyt, syntyi huoneessa pitkällinen äänettömyys; +hän oli jättänyt jälkeensä tuskallisen mielialan. Norine oli vaipunut +tuoliin aivankuin jonkun onnettomuuden runtelemana. Cécilenkin oli +täytynyt istuutua, sillä hän oli niin suunniltaan. Ja hän alkoikin ensin +puhua.</p> + +<p>"Sinä et kysynyt häneltä mitään, me emme tiedä mitään hänestä. Mistä hän +tulee, mitä hän toimii, mitä hän tahtoo? Ja ennen kaikkea, miten on hän +voinut löytää sinun? Se olisi ollut hyvin hauska tietää."</p> + +<p>"Minä en voi sitä nyt auttaa", vastasi Norine, "kun hän sanoi nimensä, +tulin minä aivan kankeaksi ja masennetuksi. Kyllä se todellakin oli hän, +tunsithan sinäkin hänessä hänen isänsä, eikö totta? Ja sinä olet +oikeassa, me emme tiedä mitään, ja me tunnemme nyt aina hänen +uhkauksensa, me saamme nyt elää ainaisessa pelossa, että katto romahtaa +päällemme."</p> + +<p>Hän purskahti taas itkuun, ja hän nyyhkytti niin, että voi tuskin saada +sanaa sanotuksi.</p> + +<p>"Kahdeksantoista vuotias poika, joka ilmestyy noin äkkiä ja odottamatta! +Ja minä en todellakaan pidä hänestä, minä en edes tunne häntä. Kun hän +suuteli minua, en minä tuntenut muuta kuin jääkylmyyttä, aivankuin +sydämeni olisi jäätynyt. Herra Jumala, miten onneton minä olen! Tämä +kaikki on niin rumaa, likaista ja kiusallista!"</p> + +<p>Kun pikku poika näki hänen itkevän, heittäysi hänkin pelästyneenä +äitinsä rinnoille ja itki. Ja Norine painoi häntä tulisesti rintaansa +vasten.</p> + +<p>"Poika parkani! Poika parkani! Kun sinä vaan et saisi kärsiä siitä, kun +kärsimykset eivät vaan kohtaisi sinua! Oi, se olisi julma rangaistus! +On todellakin parasta elää siivosti, jos tahtoo päästä vapaaksi +vastaisista ikävyyksistä!"</p> + +<p>Illalla olivat molemmat sisaret rauhoittuneet hieman, ja he päättivät +nyt kirjoittaa Mathieulle. Norine muisti, että Mathieu oli muutamia +vuosia sitten käynyt hänen luonaan kysymässä, oliko Alexandre käynyt +tervehtimässä heitä. Mathieu yksin tunsi asiat ja tiesi myös, mitä hän +kulloinkin tiedustelee. Niin pian kuin Mathieu oli saanut kirjeen, +kiirehti hän Fédérationkadun varrelle levottomana siitä, mitä tämä +vaikuttaisi Beauchênen asioihin, jotka päivä päivältä tulivat yhä +huonommiksi. Kun Mathieu oli tehnyt Norinelle joukon kysymyksiä, arvasi +hän, että Alexandre oli saanut Norinen osoitteen Couteauskalta, mutta +hän ei vielä ymmärtänyt asiain oikeaa laitaa, sillä hänen +tutkimuksissaan oli vielä paljon aukkoja. Muutamain kuukausien salaisten +tiedustelujen jälkeen ja puhuteltuaan rouva Menouxia, Célesteä ja rouva +Couteauta itseä, voi hän jotenkuten päästä selvyyteen. Syynä kaikkeen +oli varmaankin se tiedustelu, jonka Mathieu oli antanut Couteauskan +toimittaa Rougemontissa, ja kun tämä oli lähtenyt Saint-Pierren kylään +saamaan selvää pojasta, jonka piti olla vaunujentekijä Montoiren +oppipoikana. Couteauska oli lörpötellyt liian paljon varsinkin toiselle +oppipojalle, Richardille, joka myöskin oli löytölastenkodin lapsia ja +jolla oli niin huonot taipumukset, että hänkin oli karannut seitsemän +kuukauden perästä ja niinkuin Alexandrekin varastanut mestariaan. Sitten +kului useita vuosia ja heidän jäliltään eksyttiin. Mutta myöhempään +olivat nämät molemmat nuoret heittiöt luultavasti kohdanneet toisensa +Pariisin kaduilla, ja nyt oli tuo pitkä, punatukkainen kertonut +pienelle, tummaveriselle, että hänen vanhempansa olivat etsineet häntä +ja maininnut ehkä hänen äidistään sekoittaen kertomukseensa tiesi mitä +lörpötyksiä ja valheita. Mutta tämä ei riittänyt selittämään sitä, miten +nuorukainen oli saanut Norinen osoitteen, hänen oli täytynyt saada se +Couteauskalta, joka Célesten kautta tiesi yhtä ja toista, sillä +Broquetten liikkeestä oli Mathieu saanut tietää, että eräs lyhyenläntä, +lujaleukainen nuori mies oli käynyt kaksi kertaa siellä ja keskustellut +imettäjäin hankkijain kanssa. Monet seikat olivat vielä selvittämättä, +kaikki oli tapahtunut Pariisin loan pimeydessä ja liassa, ja sentähden +oli siihen epäterveellistä kajotakin. Mutta se seikka rauhoitti +Mathieutä, että vaikka nuorukainen löysi äitinsä, Norinen, ei kellään +ollut aavistustakaan isän, Beauchênen nimestä ja asemasta.</p> + +<p>Kun Mathieu tapasi Norinen, pelästytti hän tytön niillä muutamilla +selvityksillään, joita hän oli tilaisuudessa antamaan.</p> + +<p>"Minä rukoilen, minä rukoilen teitä, älkää salliko hänen enään palata! +Keksikää joku keino, estäkää hän tulemasta uudelleen ... hänen +näkemisensä on liian katkerata."</p> + +<p>Mathieu ei voinut luonnollisesti tehdä mitään. Kaikki hänen +ponnistuksensa kävivät siihen suuntaan, että Alexandre ei löytäisi +Beauchêneta. Kaikki se, mitä hän oli kuullut tuosta nuorukaisesta, oli +niin karkeaa ja sietämätöntä, että hän päätti säästää Constancelta sen +häväistyksen, ett'ei hän joudu tuon kiristäjän käsiin. Hän oli +näkevinään Constancen kauhun tuon lapsen tähden, jota hän oli niin +innokkaasti tiedustellut, hän häpesi Constancen puolesta ja hän katsoi +välttämättömäksi haudata ainaiseksi tämän salaisuuden. Mutta tämä ei +tapahtunut ilman pitkällistä sisäistä taistelua, sillä hänestä tuntui +myöskin kovalta hylätä tuo viheliäinen nuorukainen. Olikohan pelastus +vielä mahdollinen? Sitä hän tuskin luuli. Sillä kukahan tahtoisi ja +voisi ottaa huostaansa tuon pojan ja kasvattaa hänestä työn avulla +rehellisen ihmisen? Taaskin yksi ihminen mereen! Verta vuotavalla +sydämellä lausui hän tuomionsa tuon pojan suhteen, sillä hän epäili, +ett'ei ole mitään pelastuksen mahdollisuutta.</p> + +<p>"Minun neuvoni on se", sanoi hän Norinelle, "että te pidätte +toistaiseksi hänen isänsä nimen salassa. Saammepa sitten nähdä. Nyt +olisi siitä vaan ikävyyksiä kaikille ihmisille."</p> + +<p>Norine oli samaa mieltä:</p> + +<p>"Oh, älkää pelätkö. Minä olen jo sanonut hänelle, että hänen isänsä on +kuollut. Kaikki kohdistuisi minuun, ja minä tahtoisin niin mielelläni +olla rauhassa pienessä nurkassani yhdessä poikani kanssa!"</p> + +<p>Mathieu näytti murheelliselta, hänen oli vaikeata päättää jättää +nuorukainen kohtalonsa valtaan.</p> + +<p>"Minä voisin kyllä hankkia hänelle jotakin tointa, jos hän vaan tahtoisi +tehdä työtä. Vastaisuudessa voisin minä käyttää häntä työssä +maatilallanikin, kun minun ei vaan tarvitsisi pelätä, että hän turmelee +minun väkeni. Minä ryhdyn kuulustelemaan, minä tunnen erään +vaunujentekijän, joka varmaankin ottaisi hänen palvelukseensa, ja minä +kirjoitan teille, kun olen vaan saanut häneltä vastauksen, niin että te +voitte sanoa, minne Alexandren on parasta kääntyä, kun hän taas palaa +tänne."</p> + +<p>"Kun hän palaa tänne!" huudahti Norine epätoivoissaan. "Te luulette +siis, että hän palaa takaisin? Oi, Jumalani, silloin on onneni +mennyttä!"</p> + +<p>Alexandre tuli todellakin takaisin. Mutta kun Norine antoi hänelle +vaunujentekijän osoitteen, kohotti hän vaan olkapäätään ja virnisteli. +Hän tunsi Pariisin vaunujentekijät, he olivat kaikki nylkyreitä, +laiskureita, jotka antoivat köyhäparkain tehdä työtä puolestaan. Hän ei +ollut muuten päättänyt oppiaikaansa, hän kelpasi ainoastaan asioita +juoksemaan, hän tahtoi mieluimmin saada paikan jossakin suuressa +kauppaliikkeessä. Ja kun Mathieu oli hankkinut hänelle sellaisen paikan, +pysyi hän siinä ainoastaan neljätoista päivää ja katosi vihdoin vieden +mukanaan ne mytyt, jotka hänen oli määrä kantaa ostajille. Sitten oli +hänellä paikka erään leipurin luona, sitten muurarin, sitten hallissa, +mutta missään ei hän pysynyt; hän väsytti suojelijansa ja jätti aina +jälkeensä ikäviä asioita tämän selviteltäväksi. Hänen pelastamisestaan +täytyi luopua. Kun hän taas ilmestyi repaleisena, kalpeana ja +nälkiintyneenä, täytyi avunannon rajoittua siihen, että hän sai vähän +rahaa, jolla voi ostaa itselleen leipää ja takin.</p> + +<p>Norine eli nyt kuolettavassa tuskassa. Viikkokaudet voi Alexandre olla +kuin kuollut. Mutta siitä huolimatta hätkähti Norine pienimmästäkin +äänestä, jonka hän kuuli portailta. Hän tunsi aina, milloin Alexandre +oli läheisyydessä, ja kun hän sitten äkkiä tuli, tunsi Norine heti hänen +ovelle naputuksesta ja alkoi vapista, aivankuin hän olisi tullut +pieksämään häntä. Alexandre oli huomannut, mitenkä Norine häntä pelkäsi, +ja hän käytti tätä hyväksensä sekä viekoitteli äidiltään kaikkea, mitä +tällä oli laatikoissaan. Kun Norine oli antanut hänelle viisi frankia, +sen almun, minkä Mathieu oli tätä tarkoitusta varten jättänyt, ei tuo +nuorukainen tyytynyt siihen, vaan tahtoi itse tarkastella paikkoja. +Väliin oli hän aivan kuin vimmattu, kun hän tuli, kertoi hän, että +poliisi veisi hänen ennen iltaa, ell'ei hän saisi kymmentä frankia, +uhkasi särkeä kaikki huonekalut ja myydä pienen kellon. Ja silloin +täytyi Cécilen astua väliin ja ajaa hänet ulos, sillä tuo tyttö oli +hyvin rohkea, vaikka hän olikin pieni ja hento. Muutamain päiväin +kuluttua palasi Alexandre uudestaan ja hänellä oli uudet vaatimukset, +hän uhkasi kertoa kovalla äänellä portailta elämäkertansa, ell'ei +hänelle annettaisi kymmentä frankia. Eräänä päivänä kun hänen äitinsä +itki eikä hänellä ollut soutakaan, tahtoi poika ratkoa patjat ja väitti, +että Norine on niihin kätkenyt säästönsä. Molempain sisarusten elämä +muuttui helvetiksi.</p> + +<p>Mutta onnettomuudeksi joutui Alexandre Fédérationkadun varrella +tuttavuuteen Alfredin, Norinen nuorimman veljen kanssa. Alfred oli +silloin kahdenkymmenen vuotias, kaksi vuotta nuorempi kuin +sisarenpoikansa, joksi hän leikillisesti kutsui Alexandrea; toista +pahempaa rosvon alkua ei ollut kuin Alfred, tämä kalpea, parraton +lurjus, jolla oli tirkistelevät silmät ja vino suu, tuo rikkaruoho, joka +oli saanut kasvaa villinä Pariisin liassa. Seitsenvuotiaana varasti hän +jo sisariltaan ja pieksi Cécileä lauvantain iltoina saadakseen hänen +pienistä, heikoista käsistään temmatuksi viikkopalkan. Akka Moineaud, +joka oli väsynyt ja vanha eikä voinut pitää vaaria pojastaan, ei ollut +saanut tätä koskaan käymään koulua tai oppimaan jotakin ammattia, ja +poika kiusasi häntä niin, että äiti itse vihdoinkin ajoi hänen kadulle +saadakseen olla rauhassa. Suuret veljet antoivat hänelle korvapuusteja, +isä oli työssä aamusta iltaan, laimiin lyöty lapsi kasvoi kodin +ulkopuolella paheitten ja rikoksien helmassa, samanikäisten poikain ja +tyttöjen suuressa joukossa, jotka turmelivat toinen toisensa. Hän oli +tämän köyhän perheen rikkaruoho, lika, joka kaadetaan likavesijohtoon, +turmeltunut hedelmä, joka turmelee muutkin.</p> + +<p>Niinkuin Alexandre eli hänkin ainoastaan siitä, mitä hän sattumalta sai +käsiinsä, ei tiedetty edes, missä hän vietti yönsäkään siitä ajasta +alkaen, jolloin akka Moineaud oli kuollut sairashuoneesen loppuun +kuluneena ja väsyneenä monen lapsen köyhyyteen synnyttämisestä. Hän oli +ainoastaan kuudenkymmenen vuotias, mutta hän oli jo köyryselkäinen kuin +satavuotias vanhus. Kaksi vuotta vanhemman Moineaudin jalka oli +viidenkymmenen vuotisen orjantyön jälkeen tullut halvatuksi, ja hänen +oli täytynyt jättää tehdas, ja nyt hajoitettiin koko heidän pieni +omaisuutensa kaikkiin ilmansuuntiin. Moineaudilla oli onneksi pieni +eläke, jonka sääliväinen Denis oli hankkinut hänelle. Mutta hän oli +tullut uudestaan lapseksi, pitkä orjanelämä oli tylsistyttänyt hänen; +hän joi pienet rahansa, hän ei voinut olla yksinään, hänen jalkansa +olivat halvautuneet, ja kädet vapisivat niin, että hän oli aikaan +saamaisillaan tulipalon sytyttäessään piippuaan; hän oli sentähden +joutunut molempain tytärtensä, Norinen ja Cécilen, luokse, sillä he +olivat ainoat perheen jäsenistä, jotka olivat niin hyväsydämisiä, että +ottivat vastaan hänen. He olivat vuokranneet hänelle pienen kamarin oman +huoneensa yläpuolelta, viidennestä kerroksesta, he hoitivat häntä, +hankkivat hänelle ruokaa hänen pienillä eläkerahoillaan ja panivat +hyvin paljon omistaan lisäksi. Tästä oli seurauksena, niinkuin he +leikillisesti sanoivat, että heillä nyt oli kaksi lasta, pieni ja vanha, +joka oli suurena rasituksena kahdelle naiselle, jotka ansaitsivat neljä +frankia päivässä kartonkityöllään. Kohtalon ivaa oli se, ett'ei ukko +Moineaud ollut löytänyt turvapaikkaa muitten kuin Norinen, sen tyttären +luona, jonka hän kerran oli ajanut ulos ja jota hän oli kironnut huonon +elämän tähden, tuon lutkan luona, joka oli häpäissyt hänen nimensä ja +jonka käsiä hän nyt suuteli, kun tämä sytytti hänen piippunsa, jotta hän +itse ei polttaisi nenäänsä.</p> + +<p>Mutta Moineaudin vanha, ränsistynyt pesä oli hävinnyt, koko perhe oli +hajonnut, lentänyt eri suunnille. Ainoastaan Irmalla oli hyvä olla, +sillä hän oli naimisissa postivirkamiehen kanssa; hän oli nyt hieno +nainen eikä hän enään ollut tuttavuudessa sisarustensa kanssa. Victor +oli tehtaassa alkanut samaa elämää kuin isäkin, hän toimi samoissa +orjantöissä kuin isäkin ja ponnisteli yhtä tylsästi ja itsepintaisesti. +Hän oli naimisissa ja hänellä oli jo kuusi lasta, hänen vaimollaan oli +edessä sama kohtalo kuin hänen äidilläänkin, ainaisia lapsivuoteita ja +voimia kuluttava työ taloudenhoidossa; molemmat tulisivat he päättämään +päivänsä raajarikkoina ja heidän lapsensa tulisivat lisäämään +nälkiintyneitten kirottua sukukuntaa. Euphrasieta kohtaan oli +välttämätön kohtalo vieläkin kovempi. Tämä leikattu naisparka ei ollut +niin onnellinen, että olisi saanut kuolla. Hänen oli vähitellen täytynyt +antautua kokonaan vuoteen omaksi, ja vuoteessaan makasi hän nyt +liikkumattomana, voimatta kohottaa sormeaankaan, mutta hän eli +kuitenkin, hän kuuli ja näki ja ymmärsi kaikki. Tästä avoimesta +haudastaan oli hän monet kuukaudet katsonut kotinsa häviötä. Hän oli +kuollut kapine, jota miehensä haukkui ja rouva Joseph kidutti; hänen +annettiin olla koko päivät ilman vettä, hänelle heiteltiin leivänsyrjiä +kuin sairaalle elukalle, jonka alle ei edes muuteta uusia olkia. Omasta +puolestaan oli hän alistuvainen, mutta pahinta oli se, että hänen kolme +lastaan lyötiin laimiin ja he saivat viettää kaduilla päiviään. Bénard, +hänen miehensä, oli ruvennut juomaan yhdessä rouva Josephin kanssa aina +siitä asti kuin koti oli tullut näin ikäväksi. Sitten tappelivat he, +ajoivat ulos lapset, ja nämät palasivat takaisin repaleisina ja taskut +täynnä varastettuja tavaroita. Kaksi kertaa oli Bénard kateissa +kahdeksan päivää. Kolmannella kerralla ei hän enään palannut takaisin. +Kun vuokra olisi ollut maksettava, lähti rouva Josephkin vuorostaan +erään toisen miehen kanssa. Nyt oli mitta täysi. Euphrasien täytyi antaa +kantaa itsensä la Salpetrièreen, ja kodittomat lapset joutuivat +katuojaan. Poikaa ei koskaan enään näkynyt; näytti siltä kuin joku +likaviemäri olisi niellyt hänen. Toinen kaksosista kuoli seuraavana +vuonna sairashuoneessa. Toinen heistä, Toinette, laiha ja sairaalloinen +vaaleanverinen tyttö, jolla oli silmät ja hampaat kuin sudella, asui +siltojen alla, kivilouhimoissa, oli jo kymmenen vanhana prostitueerattu +ja kuudentoista vuotiaana vanhentunut. Siinä oli taas Alfredin +historiasta uusi ja vielä inhoittavampi painos: hylätty tyttö, jonka +katuelämä turmelee ja joka vihdoin joutuu rikoksien helmaan. He olivat +kohdanneet toisensa, tämä eno ja sisarentytär, ja he elivät yhdessä +jossakin, ei kukaan tietänyt missä, ehkä Moulineauxin puolessa, sillä +siellä oli kalkkiuuneja.</p> + +<p>Eräänä päivänä sattui, että Alexandre kohtasi Norinen luona Alfredin, +joka tuli väliin sinne koettamaan viekoitella ukko Moineaudilta muutaman +soun. Molemmat nuoret rosvot lähtivät sieltä pois yhdessä ja tulivat +pian tuttaviksi. Tästä johtuivat he perustamaan kokonaisen rosvojoukon. +Alexandre eli yhdessä Richardin kanssa, ja Alfred vei heidän Toinetten +luokse. Heitä oli nyt neljä, ja Toinette rakastui Richardiin, nuoreen +jättiläiseen, jolle Alfred antoi tytön kuin hyvälle ystävälleen. Sitten +sai Toinette joka ilta korvapuusteja uudelta herraltaan, jos hän ei +tuonut mukanaan viittä frankia kotiin. Mutta Toinettesta maistuivat +korvapuustit hyviltä, vaikka hän muuten kovasta tyrkkäyksestäkin olisi +ollut valmis repimään ihmisiltä silmät päästä kuin vihainen kissa. Ja +heidän historiansa oli nyt se vanha tavallinen: nuo kolme lurjusta +pakoittivat tämän vielä alaikäisen tytön kerjäämään, ja itse he olivat +illalla väijymässä ja pelättivät myöhästyneet kävelijät antamaan +itselleen almuja; kun tyttö tuli suuremmaksi, alkoi hän elämänsä +prostitueerattuna, viekoitteli miehiä mukaansa lankun taakse ja jätti +heidät sitten ystäväinsä käsiteltäväksi, ell'eivät he maksaneet; sitten +alkoivat varkaudet, ensin pienet näpistelyt myymälöissä ja sen jälkeen +vakavammat toimenpiteet edeltäpäin tehtyjen suunnitelmain mukaan. Joukko +nukkui missä kulloinkin sattui, milloin inhoittavissa hotelleissa, +milloin rakentamattomilla tonteilla. Kesäsin kuleskelivat he päivät +läpeensä metsissä, odotellen yötä, jolloin Pariisi joutui heidän +ryöstöretkiensä uhriksi. Heitä nähtiin halleissa, ihmistungoksessa +bulevardeilla, epäilyttävissä kahviloissa, autioilla kaduilla, +kaikkialla, missä he vainusivat jotakin voittavansa. Kokonainen lauma +villejä laskettuna irti keskellä sivistyksen keskipistettä, parvi +tiikerinpoikasia, jotka retkeilivät metsissä ja tyydyttivät +vuosituhansien takaa perimänsä vaiston ryöstää ja murhata!</p> + +<p>Sellainen lapsi saa kiittää sattumaa elämästään, hän kasvaa ilman +hoitoa, ja joutuu kadulle. Siellä syntyy pian yhteiskunnallisen +turmeluksen inhoittava hapatusaine. Kaikki nuo katuojan lapset, jotka +kerjäävät, varastavat ja harjoittavat haureutta, muodostavat sen +lantakasan, josta rikos nousee idulle. He ovat hirmuisena ruton pesänä +Pariisin loan traagillisessa pimeässä kuilussa. Nämä ihmissiemenet, +jotka on heitetty kadulle, nousevat siksi kaiken pahuuden ja rikoksien +laihoksi, joka uhkaa särkeä yhteiskunnan kaikista liitoksistaan.</p> + +<p>Kun Norine sai Alexandren ja Alfredin suukovusta vähän vihiä tämän +rosvojoukon urotöistä, pelästyi hän niin, että pani varmuuslukon +oveensa. Ja pimeän tultua ei hän aukaissut ovea kenellekään, joka ei +sanonut nimeään. Pian kaksi vuotta oli jo kestänyt hänen +kidutusaikansa, hänen ainainen tuskallinen odotuksensa, että Alexandre +tulee. Alexandre oli kahdenkymmenen vuotias, hän puhui käskevällä +äänellä, uhkasi Norinea julmalla kostolla, kun hänen täytyi lähteä +tyhjin käsin. Eräänä päivänä tempasi hän, ilman että Cécile voi sitä +estää, kaapin oven auki, otti sieltä joukon liinavaatteita, nenäliinoja, +pyyhinliinoja ja lakanoita myydäkseen ne. Eikä kumpikaan sisar tohtinut +juosta hänen perässään portaille, he jäivät istumaan tuoleilleen +masentuneina ja itkien.</p> + +<p>Talvi tuli hyvin ankaraksi. Nämä molemmat ryöstetyt työläisnaiset +olisivat saaneet kärsiä nälkää ja vilua pienen poikansa kanssa — jolla +kaikesta huolimatta piti kaikki olla hyvin — ell'eivät he olisi saaneet +säännöllistä apua vanhalta ystävältään, rouva Angeliniltä. Hän oli yhä +vaan yksi yleisen köyhäinhoidon tarkastusrouvista, hänen toimenaan oli +valvoa naimattomain äitien lapsia Grenellen korttelissa. Mutta hän ei +ollut pitkään aikaan voinut saada virastoilta mitään apua Norinelle. Se, +että hän kuitenkin joka kuukausi voi antaa Norinelle kaksikymmentä +frankia, se tuli siitä, että ihmisystävälliset henkilöt uskoivat almunsa +hänen huostaansa, vielä melkoisen suuriakin summia, ja tämän tekivät he +siitä syystä, että tiesivät rouva Angelinin osaavan jakaa ne viisaasti +köyhille, joitten kanssa hänen toimensa toi hänet aina yhteyteen. Rouva +Angelinin viimeinen, suuri lohdutus yksinäisessä lapsettomassa +elämässään oli se, että hän voi antaa apua köyhille äideille, joitten +pienet lapset hymyilivät hänelle nähdessään hänen tulevan kädet täynnä +hyviä lahjoja.</p> + +<p>Eräänä päivänä, jolloin tuuli ja satoi ankarasti, jäi rouva Angelin +istumaan Norinen luokse. Kello oli tuskin kaksi, hän oli äskettäin +alkanut kiertokulkunsa, ja polvillaan oli hänellä pieni laukku, jossa +hänellä oli köyhille jaettavia kulta- ja hopearahoja. Ukko Moineaud +istui vastapäätä häntä imien piippuaan, ja rouva Angelin puheli +Moineaudille, mitenkä hän olisi mielellään tahtonut hankkia tälle +vanhukselle kuukautisen apurahan.</p> + +<p>"Mutta", sanoi hän, "jos te tietäisitte, miten suuressa kurjuudessa +köyhät ovat näinä talvikuukausina! Meidän on mahdotonta tehdä enemmän +heidän hyväkseen, me emme voi antaa kaikille. Te olette niitten +joukossa, joiden on hyvä olla. Mutta minä saan nähdä sellaisia, jotka +elävät kuin koirat ja joilla ei ole hiiliä, millä lämmittää, eikä +perunaakaan syötäväksi. Ja sellaisten kotien lapsiparat, he ovat +syöpäläisten vallassa, ilman jalkineita, ilman vaatteita, he kasvavat +vankilaa ja mestauslavaa varten, ell'eivät sitä ennen kuole +keuhkotautiin!"</p> + +<p>Häntä puistutti ja hän sulki silmänsä aivankuin olisi tahtonut päästä +näkemästä noita kurjuuden, häpeän ja rikoksien näytelmiä, joita hän +ehtimiseen näki kulkiessaan köyhäin äitien maailmassa. Hän palasi sieltä +takaisin kalpeana ja mykkänä, ei tohtinut kertoa kaikkea, kun hän oli +tunkeutunut inhimillisen kurjuuden kuilun pohjaan asti. Väliin ajatteli +hän, eikö joku kostava maanjäristys niele tätä Jumalan kiroomaa +kaupunkia.</p> + +<p>"Ah", huokasi hän, "he kärsivät niin hirveästi, että täytyy antaa +anteeksi heidän hairahduksensa."</p> + +<p>Moineaud kuunteli tylsän näköisenä ja ymmärtämättä. Hän otti vaikeasti +piipun suustaan, tämä liike vaati häneltä melkoista ponnistusta, +häneltä, joka viisikymmentä vuotta oli käsitellyt moukaria ja alasinta.</p> + +<p>"Kunniallinen ja siveellinen elämä on pääasia", sanoi hän värähtelevällä +äänellä. "Työ palkitsee tekijänsä."</p> + +<p>Mutta kun hän taas tahtoi panna piipun suuhunsa, ei hän voinutkaan sitä +tehdä. Hänen raskaitten työkapineitten lamauttama kätensä vapisi liian +paljon. Ja Norinen täytyi nousta auttamaan häntä.</p> + +<p>"Isä parka!" sanoi Cécile, joka ei ollut keskeyttänyt työtään, pahvin +leikkelemistä. "Mihin hänkin olisi joutunut, ell'emme me olisi ottaneet +häntä hoitoomme? Irma hattuineen ja silkkileninkeineen ei todellakaan +olisi tahtonut häntä luokseen."</p> + +<p>Norinen pieni poika oli sillä välin asettunut rouva Angelinin eteen, +sillä hän tiesi, että niinä päivinä kuin tuo kiltti rouva oli käynyt +heidän luonaan, sai hän jälkiruokaa päivälliseksi. Hän hymyili, ja hänen +kirkkaat silmänsä sädehtivät vallattomien, vaaleain suortuvain alta. Kun +rouva Angelin näki, miten huvitettuna poika odotteli, että hän avaisi +laukkunsa, tuli hän liikutetuksi.</p> + +<p>"Tule suutelemaan minua, pikku ystäväni!"</p> + +<p>Rouva Angelin ei tuntenut suloisempaa palkintoa kuin suutelot köyhäin +kotien lapsilta, joille hän tullessaan toi aina vähän iloa. Ja kyyneleet +täyttivät hänen silmänsä, kun pienokainen heittäytyi hänen kaulaansa, ja +lapsen äidille sanoi hän:</p> + +<p>"Älkää surko; on onnettomampiakin naisia kuin te. Minä tunnen erään, +joka, jos hän saisi omakseen tämän pikku lemmikin, mielellään eläisi +teidän köyhyydessänne, teidän kartonkityöllänne aamusta iltaan ja +suletussa elämässä tässä ainoassa huoneessa, jonka pienokainen täyttää +päivänpaisteellaan. Ah, Jumalani, jos te tahtoisitte, jos te voisitte +vaihtaa!"</p> + +<p>Hän vaikeni hetkeksi ja pelkäsi purskahtavansa itkuun. Se oli hänen +parantumaton surunsa, ett'ei heillä ollut lasta. Nämät aviopuolisot +vanhentuivat nyt katkerassa yksinäisyydessään. He asuivat kolmessa +pienessä huoneessa Lillekadun varrella, pihan puolella, ja elivät rouvan +palkasta, köyhäinavusta ja niistä pienistä omaisuutensa pirstaleista, +jotka olivat saaneet pelastetuiksi. Ennen niin iloinen viuhkojen +maalaaja oli nyt täydellisesti sokea; hän oli kuin kuollut kapine, jonka +hänen vaimonsa pani aamulla nojatuoliin ja löysi siitä illalla tultuaan +kotiin ainaisilta kiertoretkiltään köyhäin kaupungin osissa. Hän ei +voinut syödä eikä panna maata ilman vaimonsa apua, hän oli vaimonsa +lapsi, niinkuin hän itse lausui terävällä ivalla. Lapsiko? Rouva Angelin +oli siis vihdoinkin saanut lapsen, ja se oli hänen miehensä! Vanha, +viidenkymmenen vuotias lapsiparka, joka näytti kahdeksankymmenen +vuotiaalta, joka uneksi auringosta ikuisessa pimeässä yössään niinä +pitkinä hetkinä, jolloin hän istui yksinään. Eikä rouva Angelin +kadehtinut tuota köyhää työläisnaista ainoastaan pienen pojan tähden, +hän kadehti häntä myöskin ukon tähden, joka poltti piippua, tuon työn +invaliidin tähden, joka ainakin voi nähdä.</p> + +<p>"Älä kiusaa rouva Angelinia", sanoi Norine pojalleen, levottomana siitä, +että näki rouvan noin liikutettuna. "Mene leikkimään!"</p> + +<p>Mathieun kautta tunsi Norine osaksi rouva Angelinin olosuhteet. Hän +tunsi hyväntekijätärtään kohtaan sydämellistä kiitollisuutta, joka teki +hänen kainoksi ja kunnioittavaksi joka kerta kuin hän näki rouva +Angelinin tulevan aina mustiin puettuna, entisen kauneuden jälkiä +kasvoillaan ja ennen aikaansa surusta vanhentuneena.</p> + +<p>"Mene leikkimään, rakkaani. Sinä väsytät rouva Angelinin."</p> + +<p>"Väsyttääkö ... ei, ei suinkaan!" huudahti rouva Angelin ja hänen +onnistui nyt voittaa mielenliikutuksensa. "Hän päinvastoin ilahuttaa +minua. Suutele minua, suutele minua vielä kerran, kiltti poikani!"</p> + +<p>Sitten tuli hänelle kiire, ja hän oli oma itsensä taas.</p> + +<p>"Täällä minä istun näin kauvan, ja minulla kun on niin paljon +juoksemista ennen iltaa! Niin, tässä on nyt tämä, minkä minä voin antaa +teille..."</p> + +<p>Mutta juuri kuin hän otti kultarahaa pienestä laukustaan, lyötiin +nyrkillä oveen. Norine muuttui kalmankalpeaksi; hän oli tuntenut +Alexandren nyrkin iskun. Mitä hän nyt tekisi? Jos hän ei avaisi, +jatkaisi tuo rosvo jyskytystään ja panisi toimeen jonkun häväistyksen. +Hänen täytyi avata, eikä Alexandre ollut ollenkaan niin pelättävä kuin +hän oli luullut. Hämmästyneenä siitä, että näki vieraan naisen täällä, +ei Alexandre lausunut sanaakaan, hän hiipi vaan sisään ja asettui seinän +viereen. Rouva Angelin oli vaan vilkaissut tulijaan ja kääntynyt sitten +poispäin; hän ymmärsi, että nuorukainen, joka otettiin tällä tavalla +vastaan, oli ystävä tai sukulainen. Ja salaamatta ollenkaan asiataan +jatkoi hän:</p> + +<p>"Tässä on kaksikymmentä frankia, minä en voi antaa enempää. Mutta minä +lupaan, että koetan saada tämän summan kaksinkertaiseksi ensi kuussa. Se +on se kuukausi, jolloin vuokrat ovat maksettavat, ja minä olen siitä jo +muistuttanut ystäviäni, he antavat kyllä niin paljon kuin voivat. Mutta +tokkohan sittenkään saan tarpeeksi kokoon, tarvitsijoita on niin +paljon!"</p> + +<p>Hänellä oli yhä pieni laukkunsa avoimena polvillaan; Alexandre oli +niellä sen leimuavilla silmillään, hän arvosteli ajatuksissaan köyhäin +aarteen suuruutta, kultaa ja hopeaa, vieläpä tummaa vaskeakin. Ollen yhä +äänetönnä näki hän rouva Angelinin sulkevan laukkunsa, kietovan pienen +ketjun ranteensa ympäri ja nousevan tuoliltaan.</p> + +<p>"Me tapaamme siis toisemme ensi kuussa", sanoi hän. "Minä tulen aivan +varmaan viidentenä päivänä. Minä alan luultavasti teistä kiertokulkuni. +Mutta mahdollista on, että tulen hyvin myöhään, sillä silloin on minun +miesparkani nimipäivä. Niin, hyvästi nyt, olkaa hyvällä mielellä ja +tehkää ahkerasti työtä!"</p> + +<p>Norine ja Cécilekin olivat nousseet ylös saattaaksensa häntä ovelle. +Siellä he vielä kiittelivät häntä, ja lapsi suuteli vielä kerran kilttiä +rouvaa molemmille poskille. Sitten hengittivät molemmat pelästyneet +sisaret helpommin. Kaikki meni erittäin rauhallisesti, Alexandre oli +jotenkin vaatimaton tällä kertaa, sillä kun Cécile oli käynyt +vaihtamassa rahan, tyytyi hän ottamaan vaan yhden noista neljästä viiden +frankin setelistä, jotka Cécile toi mukanaan. Hän ei jäänyt pitkäksi +aikaa kiusaamaan heitä, kuten tavallista oli, hän meni heti matkaansa +rahoineen vihellellen erästä renttulaulua.</p> + +<p>Seuraavan kuun viidentenä päivänä, eräänä lauvantaina, oli talven +sateisin ja kylmin päivä. Tässä Fédérationkadun yksinäisessä osassa oli +asumaton tontti, jonka lankku eroitti kadusta, ja vuosien kuluessa oli +tämä lankku mädäntynyt kosteudesta. Siitä puuttui muutamia lautoja, +toisessa päässä oli aukko aitauksessa. Koko iltapäivän oli siellä +sateesta huolimatta laiha, nuori tyttö, joka oli aina silmiin asti +peitetty vanhalla, repaleisella saalilla, luultavasti kylmän tähden. Hän +odotteli varmaankin jotakin onnellista tilaisuutta, almua joltakin +säälivältä ohitse kulkijalta; hän kulki lankun sivua kuin väijyvä +petoeläin ja ehtimiseen olivat hänen laihat kasvonsa kääntyneet +Marskenttää kohden.</p> + +<p>Tunnit kuluivat, kello löi kolme, ja vaaleanharmaalla taivaalla ajelehti +niin mustia pilviä, että ne näyttivät lakaisevan pois tytön, heittävän +hänen pimeyteen kuin laivahylyn. Väliin katseli hän ylös ja näki +kiiltävine silmineen, miten taivas pimeni, ja näytti siltä kuin hän +olisi kiittänyt taivasta siitä, että tämä lähetti niin synkkiä varjoja +tähän autioon sopukkaan. Juuri kuin taaskin alkoi sataa, lähestyi +mustiin puettu nainen sateenvarjo suojanaan. Hän kulki nopeaan, vältti +vesilätäköitä ja hänellä oli nähtävästi kiire.</p> + +<p>Toinette tunsi luultavasti tulijan jo etäältä jostakin pettämättömästä +merkistä. Siellä tuli rouva Angelin, joka oli matkalla köyhäinsä luokse +pienen laukkunsa ketju ranteen ympärillä. Kun tyttö näki tämän ketjun +kiiltävän, tuli hän aivan varmaksi asiastaan ja vihelsi heikosti. Heti +alkoi kuulua huutoa ja valitusta eräästä pimeästä nurkasta tuolta +asumattomalta tontilta, ja tyttö itse alkoi itkeä ja huutaa apua.</p> + +<p>Rouva Angelin pysähtyi kummastuneena.</p> + +<p>"Mitä on tapahtunut, lapseni?"</p> + +<p>"Oi, rouva, veljeni on pudonnut tuolla ja taittanut jalkansa."</p> + +<p>"Pudonnutko? Mistä?"</p> + +<p>"Siellä on eräs suojus, jossa meillä on tapana nukkua, kun meillä ei ole +kotoa, ja estääkseen sateen tunkeutumasta sisään kiipesi hän tikapuille +ja taittoi sitten jalkansa."</p> + +<p>Tyttö nyyhki ja oli epätoivossa; kymmenen minuuttia oli hän seisonut jo +siinä, mutta kukaan ihminen ei tullut heitä auttamaan tässä rajuilmassa. +Sillä välin tulivat valitushuudot tuolla tonttimaalla äänekkäämmiksi ja +valittavammiksi.</p> + +<p>Rouva Angelin näytti vielä vähän epäilevän.</p> + +<p>"Sinun täytyy juosta noutamaan jotakin lääkäriä, tyttöparka. Minä en voi +mitenkään auttaa."</p> + +<p>"Kyllä te voitte, tulkaa mukaan! Minä en tiedä, missä lääkäri asuu. +Tulkaa, niin nostamme hänen ylös, minä en jaksa yksin, me voimme ainakin +saada hänen suojaan, niin ett'ei hänen päälleen sada."</p> + +<p>Nyt suostui rouva Angelin, sillä tytön ääni tuntui niin rehelliseltä. +Hänen ainaiset käyntinsä rikoksien pesissä olivat tehneet hänen +rohkeaksi. Hän pani sateenvarjonsa kiinni, tunkeutui sisään lankussa +olevasta reijästä ja seurasi tyttöä joka juoksi hänen edellään +repaleisessa saalissaan, avopäin ja ketteränä kuin kissa.</p> + +<p>"Antakaa minulle kätenne, rouva ... varokaa, tässä on vettä. Se on +tuolla. Kuuletteko, kuinka hän valittelee, veliparkani? Kas niin, nyt me +olemme perillä."</p> + +<p>Sitten kävi kaikki salaman nopeudella. Nuo kolme rosvoa, jotka olivat +olleet pimeässä piilossa, hyökkäsivät esiin, heittäytyivät rouva +Angelinin päälle sellaisella raivolla, että hän kaatui. Mutta Alfred, +joka oli arka, jätti rouvan kahden muun huostaan ja juoksi lankussa +olevalle reijälle vartioitsemaan yhdessä Toinetten kanssa. Alexandre, +joka piti käsillä mytyksi käärittyä nenäliinaansa, tunki sen rouva +Angelinin suuhun tukehuttaakseen hänen huutonsa. Heidän aikomuksensa oli +ainoastaan pelottaa häntä ja juosta sitten matkoihinsa laukun kanssa. +Mutta nenäliina oli luultavasti irtaantunut, ja rouva Angelin päästi +hirveän hätähuudon; samassa antoivat lankun aukossa olijat +hälyytysmerkin, luultavasti lähestyi joku. Tästä täytyi tulla loppu. +Alexandre solmi nenäliinan lujasti hänen kaulansa ympärille ja Richard +tukahutti nyrkin iskuilla hänen huutonsa. Murharaivo valtasi heidät, he +solmivat nenäliinan yhä lujempaan, laahasivat naisen lokaan, kunnes hän +ei enään liikahtanut. Kun vihellys taaskin kuului, ottivat he laukun, +jättivät ruumiin siihen nenäliina kaulan ympärillä, ja kaikki neljä +lähti juoksemaan Grenellen sillalle, jolta he heittivät laukun Seineen +ajettuaan ensin vaskilantit ja keltaiset ja valkeat rahat taskuihinsa.</p> + +<p>Kun Mathieu sai sanomalehdistä lukea murhan yksityiskohdista, valtasi +kauhu hänen mielensä, ja hän kiirehti Fédérationkadun varrelle. Murhattu +tunnettiin heti rouva Angeliniksi, murha, joka oli tehty asumattomalla +tontilla, muutamia askelia siitä talosta, jossa molemmat sisaret +asuivat, herätti hänessä hirveän aavistuksen. Hän tunsi heti +epäluulojensa varmistuvan, kun hänen oli täytynyt kolme kertaa naputtaa +ovea ja Cécile päästi hänen sisään vapisten koko ruumiiltaan. Norine oli +sairas ja vuoteessaan, kalpea kuin kuollut. Hän purskahti itkuun, kertoi +kauhun valtaamana Mathieulle koko jutun, rouva Angelinin käynnin, +Alexandren äkkinäisen tulon, kuinka Alexandre oli nähnyt laukun ja +kuullut lupauksen pikaisesta avusta, saanut tietää päivän ja hetken. +Muuten ei hän voinut edes olla epätiedossakaan asian suhteen, nenäliina, +joka oli ollut solmittuna uhrin kaulaan, oli hänen omansa, yksi niistä +nenäliinoista, jotka Alexandre oli häneltä varastanut, merkitty hänen +nimikirjaimillaan. Se oli ainoa johtolanka, ja se ilmaisi niin vähän, +että poliisin oli mahdotonta päästä oikeille jälille.</p> + +<p>Mathieu istui sängyn vieressä jääkylmänä kauhusta. Suuri Jumala, rouva +Angelin parka! Hän oli näkevinään tuon rouvan nuorena ja iloisena tuolla +Janvillessä kiertelevän metsäpoluilla miehensä kanssa, istuvan Yeusen +piilipuitten siimeksessä, joitten oksien alta heidän suutelonsa +kuuluivat lintujen viserrykseltä. Hän näki hänen myöhempään julmasti +rangaistuna sen periaatteensa takia, ett'ei hän tahdo lapsia ennenkuin +on tullut määrättyyn ikään, epätoivoissaan siitä yön pimeydestä, joka +oli peittänyt hänen miehensä silmät ja vienyt mukanaan sen vähäisen +onnen, mikä heillä vielä oli jälellä. Ja äkkiä oli hän näkevinään +sokeaparan sinä iltana, jolloin tämä oli odotellut vaimonsa kotiin tuloa +saadakseen ruokaa ja päästäkseen maata, tuon vanhan, äidittömän, orvoksi +jääneen lapsen, joka nyt istui yksin pimeydessään ilman muuta seuraa +kuin murhatun vaimonsa verinen haamu. Sellaiset edellytykset +päivänpaisteiseen elämään, sellainen kohtalo, ja sellainen kuolema!</p> + +<p>"Me teimme siinä oikein", mutisi Mathieu ajatellessaan Constancea, "kun +salasimme tuolta viheliäiseltä hänen isänsä nimen. Miten hirveätä! +Meidän täytyy kätkeä tämä salaisuus sydämemme syvimpään sopukkaan!"</p> + +<p>Norine vavahteli.</p> + +<p>"Älkää pelätkö! Minä kuolen mieluimmin kuin sanon hänelle sen."</p> + +<p>Kuukausia ja vuosia kului, mutta selville ei saatu, kuka oli murhannut +pientä laukkua kantavan naisen. Vuosikausia vavahteli Norine kuullessaan +jonkun vähän kovemmin naputtavan ovelle. Mutta Alexandre ei näyttäytynyt +enään, hän pelkäsi luultavasti Fédérationkatua, näytti siltä kuin +Pariisin pimeä, pohjattoman syvä valtameri olisi niellyt hänen.</p> + +<hr class="chapter" /> + + + + +<h3>II</h3> + + +<p>Niinä kymmenenä vuotena, jotka nyt seurasivat, oli Fromentin perhe +komeassa kukassa Chantebledissä, joka yhä enemmin vaurastui. Sitä mukaan +kuin pojat ja tyttäret kasvoivat, solmittiin uusia avioliittoja, uusia +lapsia syntyi, tuleentui koko lupaava laiho, laajeni loppumattomiin tämä +valloituksiin voimakas suku.</p> + +<p>Ensin nai Gervais Caroline Boucherin, paikkakunnalla asuvan rikkaan +maanviljelijän tyttären, ilomielisen ja vahvarakenteisen vaaleanverisen +tytön, jolla oli kauniit piirteet, kelpo naisen, joka oli luotu +komentamaan kokonaista palvelijalaumaa. Käytyään läpi erään pensioonin +Pariisissa oli hän niin viisas, ett'ei hävennyt maata, hän rakasti sitä +yhtä paljon kuin ennenkin ja tahtoi siitä ammentaa elämänsä pysyväisen +onnen. Hänen myötäjäisissään oli niittypalsta Lillebonnen puolessa, ja +tämä lisäsi Chantebledin alueita kolmellakymmenellä hehtaarilla. Ja +ennen kaikkea toi hän mukanaan pesään iloisen mielensä, terveytensä ja +kunnollisuutensa taloustoimissa.</p> + +<p>Sitten toteentui Clairen kauvan aavistettu avioliitto Frédéric +Berthaudin kanssa. Hääpäivänä kun palattiin pormestarin luota ja +kulettiin sivu Janvillen pienen kirkkomaan, vuodatettiin liikutuksen +kyyneleitä; Rosen muisto, jota Frédéric oli rakastanut ja jonka kanssa +hänen piti mennä naimisiin, heräsi eloon kaikkein sydämissä. Mutta eikö +tuo vanha rakkaus ollut yhä lujempi side, sillä se oli sittemmin +kohdistunut nuorempaan sisareen kaikkein niitten vuosien kuluessa, joina +Frédéric oli ollut talon työssä? Hänellä itsellä ei ollut mitään +rikkautta, hänellä ei ollut muuta kuin luja uskollisuutensa, veljellinen +ystävyytensä, joka oli syntynyt Gervaisin ja hänen välilleen, kun he +vieretysten olivat tehneet työtä kuin kaksi väsymätöntä saman auran +eteen iestettyä härkää. Frédéricin sydämenlaatua ei voinut epäillä; +hänestä oli tullut välttämätön auttaja ja hänestä tulisi myös hyvä ja +luotettava aviomies.</p> + +<p>Nyt oli määrätty, kuka tulisi maatilan hoitajaksi. Mathieu oli +viidenkymmenen viiden vuoden vanhana luopunut kruunusta Gervaisin, maan +pojan, hyväksi, joksi hän tätä leikillään kutsui, sillä Gervais oli +täällä ensi kerran nähnyt päivänvalon eikä ollut koskaan luopunut +hänestä; hän oli ollut isänsä oikea käsi, hänen aivonsa, hänen +sydämensä. Frédéric vuorostaan tulisi Gervaisin ajatukseksi ja voimaksi, +hänen rakastavaksi auttajakseen yhteisessä työssä. He molemmat +jatkaisivat nyt isän työtä, täydentäisivät viljelysjärjestelmän, +antaisivat Denisin rakentaa Beauchênen tehtaassa uusia koneita, +ottaisivat maasta esiin koko sen voimakkaan laihon, minkä se voi antaa. +Samoin olivat molemmat vaimot jakaneet maailmansa; Claire oli +vahvemmalle ja vilkasliikkeisemmälle Carolinelle luovuttanut suoranaisen +peräänkatsonnan ja hoiti itse laajaa kirjanpitoa. Nämät molemmat +avioparit näyttivät olevan vasituisesti valitut saamaan aikaan +mahdollisimman suuren työn ilman että tarvitsi pelätä mitään +riitaisuuksia heidän välillään.</p> + +<p>Mutta vaikka Mathieu oli luopunut toimeenpanevasta vallasta, oli hän +kuitenkin vielä luova jumala, oraakeli, jota toteltiin ja jolta neuvoja +kysyttiin. Vanhassa paviljongissa, joka oli muutettu ja rakennettu +tilavaksi ja mukavaksi asunnoksi, asui hän hellässä sovussa Mariannensa +kanssa; he olivat kuin kaksi valtakunnan perustajaa, jotka suurella +kunnialla olivat vetäytyneet syrjään ja elivät nyt siitä ilosta, että +saivat nähdä lukuisan perheen puhkeavan kukkaan ympärillään. Ainoastaan +Denis ja Ambroise olivat jättäneet pesänsä ja raivanneet itselleen uran +Pariisissa. Kolme, pian naimakuntoista tytärtä, Louise, Madeleine ja +Marguerite olivat vielä kotona vanhempainsa luona, puhumattakaan +nuorimmista pojista, Grégoiresta, Nicolaksesta ja Benjaminista. Kaikki +nämät nuoret olivat kasvamassa, he olivat elämän ikkunan ääressä ja +odottivat vaan, että heidän vuoronsa tulisi koetella siipiensä +kantovoimaa. Siellä oli myöskin Blaisen leski Charlotte molempain +lastensa, Berthen ja Guillaumen kanssa; he asuivat yläkerrassa, jossa +äidillä oli maalausatelieerinsä. Hän oli rikas nyt, sillä hänen +osuutensa konetehtaasta kasvoi vuosi vuodelta, mutta hän maalaili yhä +tauluja taidekauppiaalle, siitä sai hän taskurahoja, sanoi hän +iloisesti, rahasumman, jonka hän antaisi lapsilleen lahjaksi heidän +hääpäivänään. Jo ajateltiin Berthen avioliittoa, hän olisi varmaankin +ensimäinen Mathieun ja Mariannen lapsenlapsista, joka menisi naimisiin, +ja he iloitsivat jo ajatellessaan tulevansa isoisän isäksi ja isoisän +äidiksi.</p> + +<p>Neljä vuotta tämän jälkeen lensi Grégoire pesästä. Siitä tuli kokonainen +näytelmä, jota vanhemmat muuten olivat jo tienneet odottaakin. Grégoire +oli aina ollut perheen kiusantekijä, pieni, lyhytkasvuinen nulikka, +jolla oli pilkalliset kasvot ja loistavat silmät. Lapsuutensa ajan oli +hän enimmäkseen kierrellyt Janvillen metsissä, ja sitten oli hän hyvin +keskinkertaisella ahkeruudella lueskellut Pariisissa, josta hän oli +tullut takaisin iloisena ja terveenä, mutta haluttomana mihinkään +ammattiin. Hän oli jo kahdenkymmenen neljän vuotias, mutta ei osannut +tuskin mitään muuta kuin metsästää, kalastaa, ja ratsastella +lähiseudulla; hän ei ollut tyhmempi eikä laiskempi kuin muutkaan, mutta +hän tahtoi itsepintaisesti elää oman mielensä mukaan. Pahinta oli se, +että koko Janville oli viime kuukausina puhunut siitä, että hän oli +taaskin solminut vanhat ystävyyssiteet Thérèse Lepailleurin kanssa ja +että heidät oli tavattu iltasin siimeksissä paikoissa piilipuitten alla +Yeusen rannalla.</p> + +<p>Eräänä aamuna otti Mathieu Grégoiren mukaansa mennäkseen katsomaan, +oliko Mareuilen puolessa viljalti peltopyitä. Kun he olivat tulleet +ylämaan metsään, sanoi Mathieu:</p> + +<p>"Tiedätkö, poikani, minä en ole tyytyväinen sinuun. Minä en voi +käsittää, mitenkä sinä voit elää toimettomana täällä meidän kanssamme, +jotka kaikki teemme työtä. Minä odotan lokakuuhun, koska sinä olet +luvannut siksi tehdä päätöksesi ja valita jonkun ammatin. Mutta mitä se +on kuin minulle kerrotaan sinun yhtymisistä Lepailleurin tyttären +kanssa? Tahdotko sinä saattaa meille mitä suurimpia ikävyyksiä?"</p> + +<p>Grégoire nauroi aivan huolettomasti.</p> + +<p>"Kas niin, pappa, älä nyt toru poikaasi siitä, että hän on hyvässä +ystävyydessä kauniin tytön kanssa. Muistahan, että minä annoin hänelle +ensimäiset oppitunnit polkupyörällä ajossa kymmenen vuotta sitten. Ja +muistelehan niitä kauniita ruusuja, joita hän auttoi minun varastamaan +Denisin häihin."</p> + +<p>Hän oikein nautti tämän lapsellisen rakkauden muistoista, heidän +retkeilyistään joen rannoilla, heidän marjakesteistään metsässä, jossa +oli hauskoja piilopaikkoja, joista kukaan muu ei tietänyt. Ja rakkaus +näytti taas leimahtaneen liekkiin, sillä hänen kasvonsa tulivat aivan +punaisiksi, ja hänen silmänsä loistivat puhuessaan näistä vanhoista +muistoista.</p> + +<p>"Mutta sitten vallitsi vuosikaudet verinen vihollisuus Thérèsen ja minun +välilläni sentähden, että minä eräänä iltana tullessamme kotiin +Vieux-Bourgin kansanjuhlasta tuuppasin hänen rapakkoon, niin että hän +likasi leninkinsä. Mutta keväällä me sovimme, kun sattumalta tapasimme +toisemme Monvalin metsikössä tuolla. Eihän se mikään rikos lie, vaikka +me väliin puhelemmekin keskenämme, kun tapaamme toisemme?"</p> + +<p>Mathieu tuli vieläkin levottomammaksi siitä lämmöstä, jolla poika +puolusteli itseään.</p> + +<p>"Rikos, ei suinkaan, jos te vaan puhelette joutavanpäiväisiä. Mutta +sanotaan, että teidät on nähty pimeän tultua pitävän toisianne +vyötäisistä, ja joku väittää nähneensä teidän makaavan Yeusen rannan +ruohostossa ja tutkivan tähtiä."</p> + +<p>Kun Grégoire nyt purskahti heleään, nuorekkaasen nauruun, jatkoi Mathieu +vakavammalla äänellä:</p> + +<p>"Kuulepas, poikaseni, minulla ei ole ollenkaan halua olla poikaini +poliisina. Mutta sitä minä en tahdo, että sinä hankit meille ikävyyksiä +noitten Lepailleurein puolelta. Sinä tunnet asiat, he olisivat hyvin +iloissaan, jos voisivat saattaa meille ikävyyksiä. Älä anna sentähden +heille mitään valittamisen syytä, anna heidän tyttärensä olla rauhassa."</p> + +<p>"Oh, minä olen kyllä varuillani", huudahti nuorukainen. "Tyttö parka! +Hän on jo saanut korvapuusteja, sillä ihmiset ovat jo sanoneet hänen +isälleen, että ovat nähneet hänen minun kanssani. Ja Lepailleur on +vastannut, että hän heittää tyttärensä ennen jokeen kuin antaa minulle."</p> + +<p>"Siinä näet! Voinko minä nyt luottaa siihen, että olet järkevä?"</p> + +<p>He kulkivat yli peltojen aina Mareuilin tielle. Oikealla oli peltopyyn +poikasia, joitten lento oli vielä hieman epävakava. Niitä tulisi olemaan +runsaasti. Kulkiessaan samaa tietä hitaasti takaisin olivat he ääneti. +Molemmat ajattelivat.</p> + +<p>"Minä en tahdo, että sinä minua väärin ymmärrät", alkoi Mathieu. "Älä +luule, että minä aijon estää sinun menemästä naimisiin mielesi mukaan ja +että minä välttämättömästi tahtoisin sinun ottamaan rikkaan tytön. +Meidän Blaise parkamme meni naimisiin tytön kanssa, jolla ei ollut +myötäjäisiä. Samoin teki Denis puhumattakaan Clairesta, joka sai mennä +naimisiin Frédéricin kanssa, joka ei ollut juuri paljoa muuta kuin minun +renkini. Minä en siis halveksu Thérèseä. Hän on muuten hyvin sievä, +luulen minä, yksi paikkakunnan kauniimmista tytöistä."</p> + +<p>"Niin, eikö se olekin totta, isä?" keskeytti Grégoire nopeasti. "Ja jos +sinä tietäisit, miten helläsydäminen ja kunnollinen hän sitten on! Hän +on kuin rehti mies. Eikä se auta, että he lyövät häntä, jos hän tahtoo +tehdä jotakin, niin tekee hän sen, enkä edes minä voi estää sitä."</p> + +<p>Mathieu tuskin kuulikaan hänen puhettaan.</p> + +<p>"Ei, en minä heidän myllyään halveksu", jatkoi hän mietteissään. "Sen +miehen, joka ei tahdo tuolla myllyllä ansaita kokonaista omaisuutta, +hänen täytyy olla niin itsepintaisen tyhmä kuin tuo Lepailleur. Siitä +asti kuin maanviljelys taas meidän esimerkkimme kautta on päässyt arvoon +tällä paikkakunnalla, olisi hän jo voinut koota kauniin pääoman, jos hän +vaan olisi hävittänyt vanhanaikuisen vesimyllynsä, jonka hän nyt antaa +itsestään mädätä. Minä tahtoisin sinne hyvän höyrykoneen ja sivuraiteen +Janvillen asemalle."</p> + +<p>Hän jatkoi aatteensa selvittelemistä, ja Grégoire kuunteli hymyillen +sekä näytti ottavan asian leikiksi.</p> + +<p>"Siis, isä", sanoi hän vihdoin, "koska sinä tahdot, että minä valitsen +jonkun ammatin, niin asia on selvä. Jos minä nain Thérèsen, niin minä +rupean mylläriksi."</p> + +<p>"Ei, ei", huudahti Mathieu hämmästyneenä, "minä vaan tässä muuten +pakisen. Sinä olet luvannut olla järkevä, poikani. Minä sanon sinulle +vielä kerran, että anna kaikkein meidän rauhan tähden Thérèse olla +rauhassa, sillä meillä ei ole muuta kuin ikävyyksiä odotettavana +Lepailleurein puolelta."</p> + +<p>He olivat saapuneet kotiin, ja keskustelu päättyi siihen. Illalla kertoi +Mathieu pojan tunnustuksen Mariannelle, joka tuli hyvin levottomaksi. +Mutta vielä kului kuukausi ilman vakavampia tapahtumia.</p> + +<p>Mutta eräänä aamuna hämmästyi Marianne nähdessään Grégoiren huoneen +tyhjänä. Hänellä oli tavallisesti tapana tulla aamusin tervehtimään +äitiään. Ehkä oli hän nyt noussut aikaiseen ylös ja mennyt kävelylle. +Mutta Mariannea pöyristytti vähän, kun muisti, miten liikutettuna +Grégoire oli eilen illalla kaksi kertaa syleillyt häntä ennen +maatapanoa. Äkkiä huomasi hän kamiinilla itselleen osoitetun kirjeen, +jossa Grégoire pyysi häneltä anteeksi sitä, että oli hänelle saattanut +suuren surun, ja pyysi häntä pyytämään puolestaan anteeksi myös isältä; +hän ei muuten antanut muita selityksiä kuin sanoi vaan, että hän oli +pakoitettu jättämään heidät joksikin ajaksi. Se oli kipeä isku tälle +tähän asti niin yksimieliselle perheelle, tämä heidän vallattomimman +lapsensa teko, sillä hän oli ensimäinen, joka särki perhesiteet +hulluuden puuskassaan. He aavistivat luonnollisesti heti, että hän ei +ollut lähtenyt yksinään. Charlotte muisti, että hän oli kuullut +Grégoiren menevän illalla alas, ennenkuin porttia oli ennätetty sulkea. +Hän oli varmaankin tavannut Thérèsen metsässä, ja olivat he lähteneet +Vieux-Bourgista, josta viimeinen juna menee Pariisiin kello kaksitoista +ja kaksikymmentäviisi. Ja niin asia todellakin oli; myöhempään +aamupäivällä saivat he tietää, että Lepailleur piti hirmuista meteliä +Thérèsen paon johdosta; hän oli heti ilmoittanut asian santarmeille ja +vaatinut, että hänen tyttärensä ja tämän viettelijä tuotaisiin +käsiraudoissa takaisin. Hänkin oli tyttärensä huoneesta löytänyt +kirjeen, rohkean kirjeen, jossa tytär sanoo, että koska isä on häntä +taaskin pidellyt pahoin edellisenä päivänä, oli hän ikävystynyt siihen +ja lähti vapaaehtoisesti pois vieden Grégoiren mukanaan, sillä +kahdenkolmatta vuotias tyttö on kylliksi vanha tietämään, mitä hän +tekee. Lepailleur oli vielä enimmän suuttunut siitä, että hän ei voinut +näyttää kenellekään tätä kirjettä, ei ainakaan vaimolleen, jonka kanssa +hän oli riidassa Antoninin tähden ja joka nyt nauroi pilkallisesti ja +väitti, että se oli isän syy, kun hän oli pakoittanut tuon lutkan, +Thérèsen, ottamaan tämän askeleen. Ja sitten pieksivät he toisiaan, ja +koko paikkakunta puhui kahdeksan päivää erään Chantebledin pojan paosta +myllärin tyttären kanssa, ja Mathieu ja Marianne olivat suuressa +tuskassa, sillä tämä ikävä tapaus koski sanomattomasti heihin.</p> + +<p>Viisi päivää myöhemmin, eräänä sunnuntaina, tuli asia vieläkin +pahemmaksi. Kun tiedusteluista ei ollut mitään hyötyä, lähti Lepailleur +aivan vimmoissaan Chanteblediin, mutta hän ei tullut sisälle, vaan jäi +seisomaan tielle ja lateli suustaan virtanaan karkeita haukkumasanoja. +Mathieu ei ollut kotona, ja Mariannella oli mitä suurin vaikeus saada +hillityksi Gervais ja Frédéric, jotka tahtoivat mennä häntä pieksemään. +Kun Mathieu iltasella tuli kotiin, suuttui hänkin suuresti.</p> + +<p>"Tätä on mahdotonta kauemmin kestää", sanoi hän vaimolleen, kun he +menivät maata. "Huomenna menen minä itse puhumaan tuon miehen kanssa. +Ainoastaan sillä tavalla me selviämme tästä jutusta, että annamme +noitten onnettomain lasten mennä naimisiin. Me suostumme siihen, eikö +niin? Ja hänelle on myöskin edullista suostuminen. Huomenna täytyy tämän +asian tulla selvitetyksi."</p> + +<p>Maanantaina kello kahden aikaan lähti Mathieu myllylle. Mutta siellä +odotti häntä uusi ennen aavistamaton yllätys. Vuosikaudet oli Lepailleur +ja hänen vaimonsa olleet kovassa riidassa Antoninin suhteen. Samalla +kuin isä yhä enemmän suuttui pojan laiskuuden ja raakain hurjastelujen +tähden Pariisissa, samalla oli äiti puolustanut poikaa sivistymättömän +naisen itsepintaisuudella, sillä hän uskoi sokeasti poikansa kauniita +kirjeitä ja oli vakuutettu siitä, että jos poika ei edisty maailmassa, +niin oli se siksi, että häneltä kiellettiin tarpeelliset rahat. +Likaisesta saituudestaan huolimatta varasteli äiti nyt yhä talousrahoja +ja levitti kyntensä ja oli valmis puremaan, jos hän tavattiin itse +työssä aikoessaan lähettää pojalle kaksikymmentä frankia. Joka kerta +syntyi tappelu, niin että ihmiset luulivat tuon vanhan myllyn hajoavan. +Sitten tuli Antonin sairaaksi. Lepailleur sanoi heti, että jos hän tulee +kotiin saastaine sairauksineen, niin heittää hän hänet jokeen ja myllyn +rattaasen. Mutta Antonin ei tahtonutkaan tulla kotiin, hän inhosi +maaseutua ja pelkäsi, että isä alkaa häntä taluttaa nauhasta kuin +koiraa. Ja äiti oli hankkinut hänelle asunnon Batignollessa, jossa +piirin lääkäri hoiteli häntä. Tätä kesti kolme kuukautta, äiti kävi +häntä tervehtimässä, joka neljästoista päivä. Torstaina oli hän viimeksi +ollut siellä, mutta sunnuntain iltana sai hän sähkösanoman, jossa häntä +kutsuttiin pojan luokse. Ja maanantain aamuna, samana päivänä, jolloin +Mathieu tuli, oli hän matkustanut Pariisiin riideltyään hirveästi +miehensä kanssa, joka oli kysynyt, koska heidän kelvoton poikansa aikoi +laata kiskomasta heidän pieniä säästöjään voimatta tehdä edes niin +paljon hyvää, että kääntäisi savikokkareen.</p> + +<p>Lepailleur oli yksin myllyllä ja mitä pahimmalla päällä. Hän olisi +voinut särkeä vasaralla auransa, pirstoa kirveellä myllynrattaan, hän +oli aivan mieletönnä vihasta ja janosi kostoa. Kun hän näki Mathieun +tulevan, tuli hän ihan raivoon, sillä hän luuli Mathieun tulleen +ilkkumaan hänelle.</p> + +<p>"Kas niin, naapuri", sanoi Mathieu ystävällisellä äänellä, "koettakaamme +nyt olla järkeviä, me molemmat. Minä käyn nyt teillä vieraana ... tehän +olitte minun luonani eilen. Mutta pahoista sanoista ei koskaan ole ollut +mitään hyötyä, ja koska onnettomuus nyt on tapahtunut, niin parasta on +korjata se niin pian kuin mahdollista. Koska te tahdotte, että me +pitäisimme häitä meidän pahoille lapsillemme?"</p> + +<p>Hämmästyneenä tuosta hyväntahtoisesta puhuttelutavasta ei Lepailleur +osannut heti vastatakaan. Hän oli kiljunut kaikille ihmisille, että hän +ei tahdo avioliittoa vaan mieluimmin oikeusjutun, jotta saisi kaikki +Fromentit vankilaan. Mutta kun hän nyt lähemmin ajatteli asiaa, niin ei +tainnut ollakaan hullummaksi saada tuon suuren maatilan omistajan poika +vävykseen.</p> + +<p>"Häitäkö!" sanoi hän. "Ei, parasta on, että heidän molempain kaulaan +sidotaan kivi ja he upotetaan! Kirotut lurjukset, minä tahdon nähdä +heidän sydänverensä!"</p> + +<p>Hän rauhoittui kuitenkin eikä näyttänyt ollenkaan vastustavan vakavaa +keskustelua. Samassa tuli eräs poika juosten Janvillestä.</p> + +<p>"Mitä sinä tahdot?"</p> + +<p>"Tässä on sähkösanoma herra Lepailleurille."</p> + +<p>"Anna tänne."</p> + +<p>Poika oli jo lähtenyt, mutta mylläri vaan katseli sähkösanomaa avaamatta +sitä. Hän näytti epäluuloiselta, sillä hän ei koskaan saanut sellaisia. +Mutta hänen täytyi vihdoinkin tehdä päätös ja lukea sähkösanoma. Siinä +oli ainoastaan kolme sanaa: "Sinun poikasi kuollut." Tässä +harvasanaisessa raa'assa tavassa, tässä nuijaniskussa, joka annettiin +arastelematta, tuntui äidin kylmäverinen raivo, hänen halunsa heti +musertaa kotona olevan miehensä, isän, jota hän syytti pojan kuolemasta +niinkuin hän oli syyttänyt häntä tyttären paostakin. Lepailleur horjahti +iskusta, hämmästyneenä tuijotti hän siniseen paperiin, luki sen +uudelleen ja ymmärsi vihdoin. Hänen kätensä alkoivat vapista ja hän +vannoi karkean valan.</p> + +<p>"Mitä perkelettä tämä nyt taas on? Nyt on poika kuollut, kaikki menee +päin helvettiä!"</p> + +<p>Sitten tulivat kyyneleet esiin. Hänen polvensa tutisivat, hän vaipui +tuolille ja luki sähkösanoman kerta toisensa perästä: "Sinun poikasi +kuollut ... sinun poikasi kuollut..." aivankuin hän olisi etsinyt +sellaista, jota sähkösanomassa ei ollut. Ehkä oli hän kuollut jo ennen +kuin äiti saapui sinne. Tai ehkä äiti oli saapunut vähää ennen kuin hän +kuoli. Hän sanoi parikymmentä kertaa, että äiti oli lähtenyt kello +kymmenen ja yhdentoista minuutin junalla, että hänen olisi pitänyt olla +Batignollessa kello puoli yksi, ja koska hän oli lähettänyt sähkösanoman +kello yksi ja kaksikymmentä minuuttia, niin oli hän pikemmin tavannut +poikansa kuolleena.</p> + +<p>"Tällainen kirottu sähkösanoma ei sano mitään, mutta kuitenkin tappaa se +ihmisen. Olisihan hän voinut lähettää edes jonkun tänne. Nyt täytyy +minun mennä sinne. Niin, tämä vielä puuttui, tässä on todellakin liian +paljon onnettomuuksia yhdelle ihmiselle!"</p> + +<p>Lepailleur lausui tämän niin katkeralla ja epätoivoisella äänellä, että +säälin tunne valtasi Mathieun. Hän oli äänetönnä odottanut; nyt tarjosi +hän palvelustaan ja lupasi lähteä yhdessä Lepailleurin kanssa Pariisiin. +Mutta samassa vetäytyi hän taaksepäin, mylläri nousi ylös raivokkaana +nähdessään hänen siellä, omassa kodissaan.</p> + +<p>"Vai niin, se on totta, tehän olette täällä ... mitä te sanoitte, ettäkö +me antaisimme nuo saatanan lapset mennä naimisiin? Niin, nyt te näette, +että minä olen valmis häiden viettoon! Minun poikani on kuollut, te +valitsette oikein sopivan päivän. Lähtekää heti tiehenne, taikka minä en +vastaa teoistani!"</p> + +<p>Hän pui nyrkkiään, hän joutui aivan mielettömäksi Mathieun läsnäolosta +nyt juuri, kun koko hänen elämänsä meni raunioiksi. Se oli hirmuista, +että tuo herrasmies, joka talonpojaksi muuttumalla oli hankkinut +itselleen omaisuuden, oli nyt juuri hänen luonaan, kun hänen Antoninsa +oli kuollut, se ainoa poika, jonka hän oli tahtonut tehdä +herrasmieheksi, jonka hän oli opettanut vihaamaan maata ja lähettänyt +Pariisiin turmeltumaan laiskuudessa ja paheissa. Hän oli vimmoissaan +siitä, että oli ollut väärässä, että maa, jota hän oli kutsunut vanhaksi +ja hedelmättömäksi rakastajattareksi, oli niin hellä, nuori ja +hedelmällinen tuolle miehelle, joka ymmärsi sitä rakastaa. Lepailleur, +joka oli tahtonut tyhmyydessään rajoittaa perheensä lukumäärää, oli nyt +raunioitten keskessä, hänen poikansa oli kuollut häpeällisellä +kuolemalla, hänen tyttärensä oli paennut hänen vastustajansa pojan +kanssa, hän oli nyt yksin autiossa myllyssään, jota hän myöskin oli +halveksinut ja joka vanhuudestaan luhistui kokoon.</p> + +<p>"Kuulkaa, mitä minä sanon! Vaikka Thérèse matelisi maassa minun jalkaini +juuressa, en minä sittenkään koskaan antaisi häntä teidän pojallenne, +sille ryövärille! Silloin pilkkaisi koko paikkakunta minua, ja te +söisitte puhtaaksi minunkin, niinkuin olette syönyt muutkin!"</p> + +<p>Hänellä oli luultavasti hämärä aavistus siitä, mikä häntä uhkasi. Kun +Antonin nyt oli kuollut, saisi siis Grégoire myllyn, jos hän menisi +naimisiin Thérèsen kanssa. Ja hän saisi nummimaan myöskin, tuon pienen +alueen, jonka Lepailleur niin ilkeällä vahingonilolla oli pidättänyt +itselleen ja jonka Mathieu niin mielellään olisi tahtonut saada, ja +Grégoire luovuttaisi sen varmaankin heti, kun hän pääsisi sen herraksi. +Se ajatus, että Chantebled vieläkin voisi laajentaa aluettaan hänen +omalla maallaan, sai hänen suunniltaan.</p> + +<p>"Minä panetan teidän poikanne vankilaan, ja teidät itse heitän minä +ulos, ell'ette itse lähde... Lähtekää pois, kuuletteko!"</p> + +<p>Mathieu kalpeni, mutta vetäytyi hitaasti taaksepäin tuon hullun edestä. +Hän meni matkaansa ja lausui tyynellä äänellä:</p> + +<p>"Te olette onneton ihminen. Minä annan teille anteeksi sentähden, että +teillä nyt on suuri suru. Muuten olen minä levollinen, se mikä on +viisasta, se tulee tapahtumaan ennemmin tai myöhemmin."</p> + +<p>Taaskin kului kuukausi. Eräänä sateisen lokakuun aamuna löydettiin rouva +Lepailleur hirttäytyneenä myllyn tallista. Oli niitäkin ihmisiä +Janvillessä, jotka sanoivat, että Lepailleur itse oli hirttänyt hänen. +Tosiasia ainakin oli, että rouva Lepailleur aina Antoninin kuolemasta +asti oli ollut synkkämielinen. Toiselta puolen oli heidän perhe-elämänsä +sietämätöntä, mies ja vaimo syyttivät aina toisiaan pojan kuolemasta ja +tyttären paosta ja raivosivat toisiaan vastaan kuin kaksi samaan häkkiin +sulettua petoeläintä. Sitä vaan ihmeteltiin, että niin saita nainen oli +tahtonut jättää tämän maailman voimatta ottaa omaisuuttaan mukaansa. +Niin pian kuin Thérèse sai tietää, että äiti oli kuollut, palasi hän +heti takaisin ja otti hänen paikkansa isänsä luona; hän ei tahtonut, +että isänsä olisi yksinään kaksinkertaisessa surussaan. Ensi aika oli +hänelle hirveä tuon raa'an ihmisen kanssa, jonka onnettomuudet olivat +saattaneet äärimmäiseen kiihtymystilaan. Mutta Thérèse oli tarmokas ja +päättäväinen tyttö. Muutamain viikkojen kuluttua oli hän jo saanut +isänsä suostumaan hänen avioliittoonsa Grégoiren kanssa, ainoaan +järkevään asian ratkaisuun, niinkuin Mathieu oli sanonut. Se oli suuri +helpotus Chantebledin asukkaille, sillä tuo pahantapainen poika ei +rohjennut näyttäytyä siellä. Oltiin tietävinään, että molemmat nuoret +olivat asuneet jossakin Pariisin etäisessä kolkassa, epäiltiinpä +sitäkin, että vapaamielinen Ambroise oli auttanut heitä rahoilla. Ja +vaikka Lepailleur antoikin vihaisen näköisenä ja pelosta jäädä yksin +kolkkoon kotiinsa suostumuksensa avioliittoon, olivat Mathieu ja +Marianne ihastuneina tästä seikasta, joka teki lopun epävarmasta +asemasta, joka heistä oli tuntunut niin kiusalliselta.</p> + +<p>Mutta pian nähtiin, että Grégoire, joka häitten jälkeen oli Thérèsen +toivomuksesta muuttanut myllylle, sopi paljon paremmin yhteen appensa +kanssa kuin oli odotettu. Ja varsinkin oli asian laita niin erään riidan +jälkeen, jolloin Lepailleur oli tahtonut saada hänen vannomaan, ett'ei +hän koskaan appensa kuoleman jälkeen luovuttaisi Chantebledin väelle, +veljilleen tai sisarilleen, nummimaata, jonka Lepailleur oli tähän asti +itsepintaisesti pitänyt viljelemättä. Grégoire ei tehnyt tuota valaa, +mutta hän sanoi iloisesti, ett'ei hän ole niin tyhmä, että antaisi pois +parhaimman osan vaimonsa myötäjäisistä, sillä hän aikoi viljellä nuo +nummet ja muuttaa ne kolmessa neljässä vuodessa paikkakunnan +hedelmällisimmiksi pelloiksi. Mikä oli kerran hänen, se ei kuulunut +muille, ja saataisiinpa nähdä, eikö hän voi puolustaa pientä +kuningaskuntaansa. Samoin oli myllyn laita, jonka vanhaa koneistoa hän +vaan aluksi paranteli, sillä hän ei tahtonut liian paljon loukata +myllärin vanhoja ennakkoluuloja; höyrykoneen hankkimisen ja sivuradan +rakentamisen Janvillen asemalle antoi hän olla toistaiseksi, mutta +kaikki nämä Mathieun aatteet olivat itäneet hänen nuoressa ja +tarmokkaassa mielessään. Grégoire oli nyt kuin uusi ihminen, ja +nuoruutensa tavoista ei hänellä ollut jälellä muuta kuin se rohkeus, +jolla hän ryhtyi uusiin yrityksiin. Ja hänellä oli voimakas liittolainen +vaalean verevässä Thérèsessään, ja heidän rakkautensa kukoisti raittiina +vanhassa, romantisessa, muurivihreän peittämässä myllyssä, jonka +hajoittamisaikaa he vaan odottivat korvatakseen sen uudella, komealla +höyrymyllyllä, jossa olisi jättiläismäiset kivet.</p> + +<p>Tätä seuraavina vuosina saivat Mathieu ja Marianne sanoa jäähyväiset +useimmille lapsilleen. Nyt tuli Louisen, Madeleinen ja Margueriten vuoro +lentää pesästään. Kaikki kolme menivät naimisiin oman seudun miesten +kanssa. Louise, joka oli ilomielinen, pitkähiuksinen, mustanverevä tyttö +ja jolla oli suuret hymyilevät silmät meni naimisiin Janvillen notario +Mazaudin, pienen, tyynimielisen, ajattelevan herran kanssa, joka +ainoastaan silloin tällöin ilmaisi hiljaisella naurulla tyytyväisyytensä +siitä, että oli joutunut naimisiin niin iloisen, nuoren naisen kanssa. +Madeleine, hento nuori kaunotar, jolla oli suuret musikaalliset lahjat, +meni rakkauden pakotuksesta naimisiin jo siihen aikaan tunnetun +arkkitehdin Herbetten, kauniin, sorean nuoren miehen kanssa, jolla oli +huvila lähellä Monvalia, jossa hän lepäili suurten Pariisissa +suorittamainsa töitten jälkeen. Marguerite, vähimmin kaunis noista +kolmesta, niin, hän oli oikeastaan ruma, mutta suuren hyvyytensä tähden +rakastettava, tuli tohtori Chambouvetin vaimoksi. Tohtori oli +leikillinen ja hyväsydäminen mies, hän asui Vieux-Bourgissa, jossa hän +oli ottanut halttuunsa isänsä klinikan, suuren valkean talon, joka oli +muutettu köyhäin sairaalaksi. Kun nämät kolme tytärtä olivat joutuneet +naimisiin, oli ainoastaan jälellä pesässä, joka nyt kävi yhä +tyhjemmäksi, molemmat nuorimmat pojat, Nicolas ja Benjamin.</p> + +<p>Mutta sitä myöten kuin lapset olivat lentäneet pois, oli heistä syntynyt +toisia pieniä lapsia maailmaan. Denis, joka nyt oli kaikkivaltiaana +konetehtaassa, oli kahdeksana vuotena saanut kolme lasta, kaksi poikaa, +Lucienin ja Paulin, ja yhden tyttären, Hortensen. Valloitusretkellään +ylhäisemmässä liikemaailmassa oli Ambroisella ollut aikaa hankkia +Léoncelle pienen veljen, Charlesin, ja kaksi pientä sisarta, Paulinen ja +Sophien. Gervaisilla kotona Chantebledissä oli jo kaksi poikaa, Leon ja +Henri, ja Claire oli ennättänyt saada kolme lasta, yhden pojan, +Josephin, ja kaksi tyttöä, Lucien ja Angèlen. Grégoirellakin oli +myllyllä tukeva poika, Robert. Viimeksi naineista oli Louisella +kaksivuotias tyttö, Colette, ja Madeleinellä kuuden kuukauden vanha +poika, Hilaire; Marguerite oli raskaana, ja hänen lapsensa nimeksi +tulisi Sébastien, jos se olisi poika, mutta Christine, jos se olisi +tyttö. Kaikkialle levitti perheonni haarojaan, runko haaraantui, +haaroihin tuli uusia oksia joka vuodenaika, ja Mathieu ei ollut vielä +kuudenkymmenen ja Marianne oli viidenkymmenen seitsemän ja molemmat +olivat terveitä ja raittiita ja elivät ainaisessa ilossa siitä, että +näkivät jälkeläistensä lisääntyvän loppumattomiin, valloittavan kaiken +maan ympäriltään, niinkuin yhdestä ainoasta puusta voi kasvaa kokonainen +metsä.</p> + +<p>Mutta suuri ilojuhla oli Chantebledissä silloin, kun maailmaan tuli +yhdeksän kuukautta pojantyttären Berthen häitten jälkeen pieni tyttö, +Angeline, Mathieun ja Mariannen ensimäinen lastenlasten lapsi. Tämä +pienokainen oli aina kaivatun Blaisen ilmielävä kuva, hän oli +syntymästään asti siihen määrään isoisänsä näköinen, että Charlotte, +joka jo neljänkymmenen kahden vanhana oli tullut isoäidiksi, ei voinut +olla itkemättä. Rouva Desvignes oli kuollut puoli vuotta aikaisemmin, +hän oli vaipunut ikuiseen uneensa hiljaa niinkuin oli elänytkin +täytettyään tehtävänsä, kasvatettuaan ja naitettuaan molemmat lapsensa. +Kuitenkin oli hän ennen kuolemaansa löytänyt tyttärensä tyttärelle +odotetun aviopuolison, Philippe Havardin, nuoren insinöörin, joka +äskettäin oli nimitetty alajohtajaksi erääsen valtion konetehtaasen +lähellä Mareuilia. Ja Berthe synnytti lapsensa Chantebledissä, ja koko +perhe kokoontui sinne ensimäisenä päivänä kuin hän oli ylhäällä, +juhlimaan isoisän isän ja isoisän äidin kunniaksi.</p> + +<p>"Niin", sanoi Marianne iloisesti seisoessaan siinä kehdon ääressä, +"vaikka linnut lentävätkin pois, niin syntyy aina uusia, eikä koskaan +tule tyhjyyttä!"</p> + +<p>"Ei koskaan, ei koskaan!" sanoi Mathieu liikutettuna ja ylpeänä. "Me +emme koskaan jää yksin!"</p> + +<p>Mutta eräät jäähyväiset maksoivat heille paljon kyyneleitä. Nicolas, +nuorinta lähin poika, oli lähes kahdenkymmenen vuoden vanha, hän oli +elämänsä käännekohdassa eikä ollut vielä päättänyt, minkä alan hän +valitseisi. Hän oli tummanverinen, vahvarakenteinen nuorukainen, jolla +oli avonaiset ja hymyilevät kasvot. Lapsena oli hän pitänyt paljon +kertomuksista seikkailuista vieraissa maissa, hän oli erinomaisen rohkea +ja kestävä, hän tuli ihastuneena kotiin ainaisilta partioretkiltään, +rakot jalassa, mutta ei koskaan valitellut. Sen lisäksi oli hänellä +hyvin kehittynyt järjestämisaisti, ja kaikki hänen kapineensa olivat +aina tarkassa järjestyksessä hänen laatikoissaan. Myöhemmin kun hän oli +kasvanut suuremmaksi, tuli hän miettiväiseksi, aivankuin olisi hän +turhaan koettanut etsiä tilaisuutta, mitenkä voisi käyttää hyväkseen +haluansa uusien maanosien keksimiseen ja keksiä elämälleen vankka +järjestys. Koska hän oli yksi runsaslukuisen perheen nuoremmista, niin +ei hän löytänyt tahdonvoimalleen tarpeellista toimialaa. Hänen veljensä +ja sisarensa olivat jo ottaneet haltuunsa kaiken lähellä olevan maan, +eikä hän tiennyt, mistä hän löytäisi työmaansa, jota hän voisi viljellä +ja saada siitä jokapäiväisen leipänsä. Hänen heleä naurunsa toi vielä +iloa kotiin, eikä hän vaivannut isäänsä eikä äitiään murehtimalla +kohtalostaan, sillä hän tunsi itsellään olevan voimia tekemään itse +päätöksensä.</p> + +<p>Nicolaksella ei ollut mitään sijaa Chantebledissä, sillä siellä oli +kaikki Gervaisin ja Clairen hallussa. Tehtaassa hallitsi Denis, eikä +mikään oikeuttanut nuorempaa veljeä saamaan siitä osaansa. Grégoire oli +äsken asettunut myllyyn, ja hänen valtakuntansa oli vielä niin pieni, +ett'ei hän voinut jakaa sitä. Ambroise tarjoutui ottamaan hänen luokseen +muutamiksi kuukausiksi, jotta hän saisi yleissilmäyksen korkeammasta +liike-elämästä. Ambroise oli tullut äärettömän rikkaaksi, kun setä Du +Hordel oli kuollut ja jättänyt hänelle liikkeensä, jonka affääreitä sen +uusi omistaja vuosi vuodelta laajensi, niin että ne ulottuivat kaikkiin +maihin. Ja vaikka Nicolaksen oli vaikea hengittää Ambroisen +suunnattomassa liikkeessä, johonka kaukaisten maitten rikkaudet +kokoontuivat, tuli hän kuitenkin siellä selville kutsumuksestaan, +sisäinen ääni kutsui häntä noihin äärettömiin, vielä hedelmättömiin +maihin kyntämään, kansoittamaan ja kylvämään sinne tulevaisuuden satoja.</p> + +<p>Kahteen kuukauteen ei Nicolas sanonut mitään siitä päätöksestä, joka oli +hänessä kypsymäisillään. Hän oli vähäpuheinen niinkuin kaikki +lujatahtoiset ihmiset, jotka ajattelevat ennenkuin toimivat. Hänen +täytyi matkustaa, koska kotona ei ollut hänelle sijaa eikä +päivänpaistetta, mutta yksinään matkustaminen, eikö se ollut +matkustamista epätäydellisenä, hedelmättömänä tuohon sankarilliseen +työhön, kansoittamaan ja viljelemään uutta maata? Hän tunsi Janvillessä +erään yhdeksäntoista vuotiaan tytön, Lisbeth Moreaun, jonka kukkiva +terveys ja toimeliaisuus oli viehättänyt häntä. Niinkuin Nicolas oli +tyttökin tukehtumaisillaan siihen ahtaasen kolkkaan, jonne kohtalo oli +hänen sulkenut, ja hän halusi päästä hengittämään ilmaa. Hän oli isätön +ja äiditön, eräs täti, jolla oli pieni kauppa kylässä, oli ottanut hänen +kasvatikseen, ja rakkaudesta kasvatusäitiinsä oli tyttö tähän asti +elänyt pimeässä myymälässä. Mutta täti oli nyt kuollut ja jättänyt +hänelle jälkeensä kymmenen tuhatta frankia perinnöksi. Hänen unelmansa +oli myydä kaikki ja matkustaa sitten kauvaksi pois saadakseen vihdoinkin +elää. Nicolas ja Lisbeth sanoivat toisilleen eräänä lokakuun iltana +sellaista, jota he eivät tähän asti olleet sanoneet kellekään ihmiselle. +Päättävästi puristivat he toistensa kättä, he solmivat koko elinajan +kestävän liiton, päättivät alkaa ankaran elämän uudessa maailmassa, +jossa he perustaisivat uuden perheen. Se oli kihlaus, joka oli täynnä +innostavaa toivoa ja luottamusta tulevaisuuteen.</p> + +<p>Nyt vasta kun kaikki oli päätetty, puhui Nicolas, ilmoitti vanhemmilleen +aikomastaan matkasta. Se tapahtui eräänä lauhkeana mutta talven ensi +kylmästä värähtelevänä syysiltana. Mathieu ja Marianne tunsivat +sydämessään suurta ahdistusta, kun he alkoivat ymmärtää häntä. Tällä +kertaa ei linnunpoikanen lentänyt vanhempainsa pesästä rakentamaan omaa +pesäänsä toiseen puuhun yhteisessä metsässä, hän lensi yli meren, +ainaiseksi, eikä ollut toivoakaan, että hän joskus tulisi takaisin. +Toiset lapsensa saisivat vanhemmat nähdä, mutta tämä jättäisi ikuiset +jäähyväiset. Heidän suostumuksensa olisi siis katkera uhraus, se vero, +jonka elämä heiltä vaati. Elämän voitto vaati tätä palasta heidän +lihastaan, tämän liian lukuisan perheen ylijäämän, perheen, joka kuohui +reunojensa ylitse, leveni, asutti maailman. Ja mitä he nyt vastaisivat, +kuinka voisivat he kieltää? Se poika, joka ei ollut saanut mitään osaa, +poistui, sehän oli täydellisesti loogillista ja viisasta. Isänmaan +ulkopuolella on suuria, vielä asumattomia maita, ja ne siemenet, jotka +kulkevat tuulen siivillä, eivät tiedä mistään rajoista. Perheen +yläpuolella on koko ihmiskunta, yksi ainoa veljeskansa, kun aika on +täytetty, kun koko maailma on yhtenä ainoana totuuden ja oikeuden +kaupunkina. Mutta huolimatta näistä runoilijain ja ennustajain unelmista +oli Nicolaksella toisia, puhtaasti käytännöllisiä syitä, joita hän +rohkeasti ja innokkaasti selvitteli. Hän ei tahtonut olla mikään loinen, +hän lähti valloittamaan toista maata, joka hänelle antaisi elatuksen, +koska isänmaa oli tullut liian pieneksi eikä siinä ollut yhtään sarkaa +häntä varten. Muuten vei hän isänmaan mukanaan, isänmaansa tahtoi hän +suurentaa tuolla kaukana, enentää loppumattomiin asti sen rikkauksia ja +voimia. Vanha, salaperäinen, mutta nyt uudestaan löydetty Afrika +houkutteli häntä luokseen. Ensin matkustaisi hän Senegaliin, sitten +lähtisi hän luultavasti Sudaniin, itse sen viljelemättömän maan +sydämeen, jonne hän uneksi perustavansa uuden Ranskan, suuren +siirtolaisvaltakunnan, joka nuorentaisi vanhentuneen rodun ja antaisi +sille osansa maata. Siellä tahtoi hän laajaperäisten viljelysten kautta +luoda itselleen valtakunnan, perustaa yhdessä Lisbethin kanssa uuden +Fromentein hallitsijasuvun, uuden Chantebledin, jonka auringon hehku +tekisi kymmenen kertaa hedelmällisemmäksi ja jonka hänen jälkeläisensä +kansoittaisivat. Ja hän puhui tästä niin iloisen rohkeasti, että +Mathieun ja Mariannen lopulta täytyi hymyillä kyyneltensä lomassa, +vaikka heidän sydämensä vuoti verta.</p> + +<p>"Mene, poikani, me emme voi pidättää sinua. Mene sinne, minne elämä +sinua kutsuu ja siellä tulet sinä elämään mahdollisimman suuressa +ilossa, terveydessä ja voimassa. Sillä sinä siität siellä vielä enemmän +terveyttä, iloa ja voimaa, joka on alkuaan meistä ja josta me +ylpeilemme. Olet oikeassa, me emme itke, sinun lähtösi tulee +juhlahetkeksi, sillä perhe ei erkane eri osiin, se vaan leviää yli +kaiken maailman."</p> + +<p>Mutta Lisbethin ja Nicolaksen häitten jälkeen, sinä päivänä, jolloin +heidän piti jättää jäähyväiset Chantebledin asukkaille, tulikin suuri +suru. Perhe oli kokoontunut syömään viimeistä ateriaansa yhdessä, ja +kun nuoren seikkailuhaluisen parin piti erkaneman vanhasta +synnyinmaastaan, niin silloin itkettiin, vaikka olikin päätetty olla +urhoollisia. He lähtivät pois vähillä matkakapineilla, mutta he olivat +toiveita täynnä, paitsi myötäjäisiä, kymmentätuhatta frankia oli heillä +vielä kymmenen tuhatta tullakseen niillä alussa toimeen. Rohkeudella ja +työllä tulisivat he loppuun suorittamaan valloituksensa!</p> + +<p>Benjaminiin, nuorimpaan poikaan, vaikutti eronhetki erittäin suuresti. +Hän ei ollut vielä kahdentoista vuotias, mutta kaunis hienorakenteinen +poika, jota vanhempansa liiaksi hemmoittelivat, sillä he luulivat hänen +olevan sairaalloisen. Hänen tahtoivat he välttämättömästi pitää itseään +varten, hän oli niin rakastettava lempeine, kirkkaine silmineen ja +kauniine kiharoine hiuksineen. Hän kasvoi unelmoiden ja jumaloittuna +äitinsä polvilla.</p> + +<p>"Odota, että saan vielä kerran sinua suudella, Nicolas! Koska sinä tulet +takaisin?"</p> + +<p>"En koskaan, pikku Benjaminini."</p> + +<p>"Etkö koskaan, etkö koskaan ... oh, sehän on liian pitkä aika! Tule, +tule joskus takaisin, jotta saan sinua vielä kerran suudella!"</p> + +<p>"En koskaan", lausui Nicolas toisen kerran ja hänkin kalpeni, "en +koskaan!"</p> + +<p>Ja hän nosti pojan syliinsä, ja heidän kyyneleensä virtasivat. Silloin +oli kaikilla tuska, kirveenisku, ikuisen eron hirveä hetki.</p> + +<p>"Jää hyvästi, pikku veli ... hyvästi, hyvästi kaikki!"</p> + +<p>Sillä aikaa kuin Mathieu lausui valloittajalle viimeiset +onnentoivotuksensa matkalle, pakeni Benjamin äitinsä helmaan kyynelistä +sokeana. Ja Marianne syleili kiihkoisesti häntä aivankuin olisi +pelännyt, että hänkin matkustaisi. Sillä nythän oli enään ainoastaan +Benjamin jälellä pesässä.</p> + +<hr class="chapter" /> + + + + +<h3>III</h3> + + +<p>Constance oli nyt kaksitoista vuotta vallinnut itsevaltiaana +loisteliaassa kodissaan ja odottanut siellä kohtaloaan. Ja sillä välin +musertui hänen elämänsä ja toimensa yhä enemmän.</p> + +<p>Näinä kahtenatoista vuotena oli Beauchêne ehtimiseen vierinyt eteenpäin +kaltevaa pintaansa. Hän oli nyt viimeisellä kehitysasteellaan. Hän oli +tullut niin pitkälle, ett'ei hän enään asunut kotonaankaan, vaan niitten +porttojen luona, jotka häntä kadulla metsästivät. Viimeiseksi piti hän +näistä parhaimpana erästä tätiä ja tämän sisarentytärtä, hän muutti +asumaan heidän luokseen, heidän sylissään kulutti hän viimeiset +elinvoimansa ollen vielä kuudenkymmenen viiden vuotiaana hyvin ahnas, +vaan samalla kuin viheliäinen riepu, joka odotti häpeällistä +kuolemaansa. Ja hänen rikkautensa oli tuskin riittänytkään tekemään +häntä tuoksi inhoittavaksi raunioksi, mitä vanhemmaksi hän tuli, sitä +runsaammin hän jakeli rahoja, epäilyttävät seikkailut nielivät +äärettömiä summia, ja estääkseen niitten julkisuuteen tulemista +tarvittiin taas rahaa. Hän oli köyhä, hän sai ainoastaan pienen osan +liikkeen voitosta, mutta liike itse oli kukoistavassa tilassa.</p> + +<p>Ja tästä kärsi enimmin Constancen parantumaton pöyhkeys. Kun Beauchêne +oli menettänyt poikansa, oli hän samalla myös menettänyt kaiken +harrastuksensa kotiaan kohtaan. Mitä hyödytti ponnisteleminen kodin +hyväksi, kun kerran ei ollut perillistä, joka olisi voinut ottaa sen +vastaan hänen kädestään ja parantaa liikkeen? Hän oli sentähden antanut +liikkeensä pala palalta Denisille, jonka hän siten vähitellen antoi +tulla yksin herraksi. Denisellä oli alussa ollut ainoastaan kuudes osa, +ja Beauchêne oli pidättänyt itselleen oikeuden lunastaa tämän osan +määrätyn ajan kuluessa. Mutta kaukana siitä, että olisi lunastanut +määrättynä aikana osansa takaisin, oli hänen täytynyt luovuttaa tuolle +nuorelle miehelle uuden osan voidakseen päästä veloista, joita hän ei +voinut julkisesti tunnustaa. Se oli tullut kuin tavaksi, joka toinen +vuosi luovutti hän aina kuudennen osan, niin että nyt hänellä ei enään +ollut edes kokonaista osaa, vaan ainoastaan osa viimeisestä osakkeesta, +joka tuskin oli sadan tuhannen frankin arvoinen. Ja tämäkin oli hänellä +vaan paperilla, sillä Denis oli ainoastaan sentähden tunnustanut hänelle +tämän osakkeen, että hän sillä tekosyyllä voi maksaa entiselle +isännälleen korkoa, ja tämän summan hän itse joka kuukausi jakoi kahtia +antaen siitä puolen Beauchênelle, ja toisen puolen Constancelle.</p> + +<p>Viime mainittu tunsi perinpohjin olosuhteet. Hän tiesi, että konetehdas +kuuluisi noitten inhoittavien Fromentein pojalle niin pian kuin hän vaan +saisi päähänsä ajaa pois sen entinen omistaja, jota ei koskaan enään +näkynyt tehtaassa. Välikirjassa oli kuitenkin pykälä, joka myönsi +Beauchênelle oikeuden ostaa takaisin kaikki osakkeet niin kauvan kuin +välikirjaa ei oltu rikottu. Oliko se tämä mieletön toivo, usko +ihmetyöhön ja taivaasta tulevaan pelastajaan, joka antoi hänelle niin +paljon voimia kohtalonsa odottamiseen? Näitten kahdentoista vuoden turha +odotus ja alituisesti murskaantuneet toiveet eivät edes näyttäneet +vähentäneen hänen varmaa uskoansa siihen, että hän vielä kerran pääsee +voitolle. Chantebledissä, nähdessään Mathieun ja Mariannen voiton, oli +hän tosin vuodattanut kyyneleitä, mutta hän oli rohkaissut itsensä, hän +eli nyt jonkun odottamattoman tapauksen toivossa, joka vihdoinkin +todistaisi hänen hedelmättömyytensä oikeutetuksi. Hän ei olisi osannut +tarkalleen sanoa, mitä hän toivoi, hän tahtoi itsepintaisesti elää, +kunnes onnettomuus olisi kohdannut tuota liian lukuisaa Fromentein +perhettä ja antanut sitte hänelle itselle korvauksen menetetystä +pojastaan, rappiolle joutuneesta miehestään, ja kaikesta siitä +kammoittavasta, mitä hän oli saanut aikaan ja mitä hän nyt katkerasti +suri. Hänen sydämensä vuoti verta, mutta hänen ylpeytensä nousi +vimmattuun uhmailuun, hän ei tahtonut myöntää olleensa väärässä. Ja niin +odotteli hän kohtalon kostoa ylellisessä talossaan, joka oli käynyt +hänelle liian suureksi nyt, kun hän oli yksinään. Hänen oli täytynyt +rajoittaa elintapojaan, hän asui ainoastaan toisen kerroksen huoneissa +vanhan palvelijattarensa kanssa, ainoan, joka hänellä oli jälellä koko +palvelijakunnastaan. Hän oli aina mustiin puettu, aivankuin olisi +alituisesti surrut Mauriceaan, mutta kulki aina pää pystyssä ja oli +ylpeän vähäpuheinen, ei koskaan valitellut, vaikka katkeruus kalvoi +hänen terveyttään; hänellä oli sydänvika, niin että hän väliin ei +tahtonut voida hengittääkään, mutta hän salasi sairautensa. Kun vanha +palvelijatar kerran meni noutamaan tohtori Boutania, oli hän vähällä +tulla pois ajetuksi talosta; Constance ei vastannut lääkärin +kysymyksiin, hän ei sallinut tämän hoitaa itseään, hän oli varma +kestävänsä niin kauvan kuin hänen toiveensa täyttyvät. Mutta mikä tuska +hänellä oli, kun hänelle tuli tukehduskohtauksensa ollessaan aivan yksin +tyhjässä talossaan, ilman poikaa, ilman miestä, eikä voinut huutaa +avukseen ketään, sillä hän tiesi, ett'ei kukaan tulisi auttamaan! Ja kun +kohtaus oli ohitse, oli hänellä lannistumaton voima tointua siitä, hän +ajatteli itsekseen, että ainoastaan hänen läsnäolonsa esti Denistä +tulemasta isännäksi ja hallitsemasta yksinään, ett'ei tuo Froment +missään tapauksessa saisi taloa eikä pääsisi voittajaksi niin kauvan +kuin hän eli, niin kauvan kuin katto ei ollut pudonnut hänen päähänsä.</p> + +<p>Yksinäisyydessäänkin piti Constance liikettä silmällä, joka päivä otti +hän selvän, mitä oli tapahtunut. Hyväntahtoinen Morange, jonka hän oli +tehnyt uskotukseen, antoi empimättä hänelle nämät tiedot joka ilta, kun +hän konttoorityönsä jälkeen meni vähäksi aikaa pakisemaan hänen +kanssaan. Hän oli Morangelta saanut tietää kaikki, vähittäin myydyistä +osakkeista, että Denis oli hiljalleen tullut koko liikkeen haltijaksi, +että Beauchêne ja hän itse elivät tästä lähin uuden omistajan +armeliaisuudesta. Constance oli järjestänyt vakoilunsa siten, että +vanha kassanhoitaja vasten tahtoaankin hankki hänelle tietoja Denisistä +ja hänen yksityiselämästään, kaikesta, mitä he tekivät taikka sanoivat +vaatimattomassa sivurakennuksessaan, jossa tämä nuori parikunta yhä asui +osoittamatta mitään kiirettä muuttaa suureen, komeaan rakennukseen. He +eivät näyttäneet edes huomaavan, miten ahdasta heillä oli pienessä +sivurakennuksessa, jota vastoin Constance asui yksinään avarassa +isäntäväen rakennuksessa, johon hän melkein hukkui. Ja hän tuli +raivoihinsa katsellessaan Denisin ja hänen perheensä huomaavaisuutta, +sitä tyyneyttä, jolla he odottivat hänen kuolemaansa; Constance ei ollut +kyennyt ärsyttämään heitä, hänen täytyi olla heille kiitollinen +suruttomasta elämästään ja suudella heidän lapsiaan, kun nämät toivat +hänelle kukkia.</p> + +<p>Niin kului kuukausia ja vuosia, ja Morange tapasi Constancen melkein +joka ilta samassa pienessä, hiljaisessa salongissa, puettuna samaan, +mustaan leninkiin ja jäykistyneenä itsepintaisesta odotuksesta. Tuota +kohtalon kostoa ei koskaan kuulunut, mutta silti ei hän näyttänyt olevan +epätoivossa voiton suhteen. Päinvastoin, ja vaikka erityiset tapaukset +ehtimiseen todistivat hänen olleen väärässä, tuli hänen selkänsä yhä +suoremmaksi, hän uhoitteli kohtaloa ja häntä kannatti varmuus siitä, +että kohtalo lopuksi kuitenkin asettuu hänen puolelleen. Hän oli yhä +järkähtämätön, hän yhä odotti ihmetyötä.</p> + +<p>Aina iltasin kun Morange tuli, alkoi keskustelu samalla tavalla.</p> + +<p>"Eikö mitään uutta eilisestä, rakas rouva Beauchêne?"</p> + +<p>"Ei, ystäväni, ei mitään."</p> + +<p>"No niin, pääasia on, että on terve. Silloin voi aina odottaa parempia +päiviä."</p> + +<p>"Oh, joka tapauksessa niitä voi odottaa."</p> + +<p>Mutta eräänä iltana näitten kahdentoista vuoden loppupuolella, tunsi +Morange ilman täällä sisällä muuttuneen, vavahtelevan hiljaisesta +ilosta.</p> + +<p>"Eikö mitään uutta eilisestä, rakas rouva Beauchêne?"</p> + +<p>"On, ystäväni, nyt on tapahtunut jotakin uutta."</p> + +<p>"Jotain iloistako, toivon minä, jotakin hyvää, jota te olette +odottanut?"</p> + +<p>"Niin kyllä, jotakin sellaista, jota minä olen odottanut! Jos vaan osaa +odottaa, niin tapahtuu aina se, mitä tahtoo."</p> + +<p>Morange katseli häntä kummastuneena, melkein levotonna siitä, että näki +hänen niin muuttuneen. Hänen silmänsä loistivat ja liikkeensä olivat +eloisat. Mikähän vihdoin täyttynyt toivo oli elähyttänyt häntä noin +näiden pitkäin aikain kuluttua, jolloin hän oli ollut kuin surusta +kivettynyt? Constance hymyili, hän hengitti keveästi, ja se raskas +paino, joka häntä niin kauvan oli rasittanut, oli nyt poistunut. Ja kun +Morange kysyi häneltä syytä tuohon iloon, vastasi hän:</p> + +<p>"Ystäväni, minä en tahdo sanoa sitä vielä. Minä teen ehkä väärin +iloitessani, sillä kaikki on vielä niin hämärää ja epävarmaa. Mutta eräs +henkilö ilmoitti minulle äskettäin asioita, ja minun täytyy saada niistä +varmuus ... sekä ajatella ennen kaikkea. Sitten uskon minä salaisuuteni +teille, sen te kyllä tiedätte, sillä teillehän minä sanon kaikki, ja +sitäpaitsi tulen minä tällä kertaa varmaan tarvitsemaan teidän apuanne. +Odottakaa levossa ja rauhassa; jonakin iltana tulette te minun luokseni +päivälliselle, ja silloin on meillä koko ilta aikaa puhella keskenämme +kenenkään häiritsemättä. Ah, Jumalani, jos tämä olisi totta, jos tämä +olisi ihmetyö!"</p> + +<p>Kului lähes kolme viikkoa, eikä Morange saanut tietää mitään. Hän näki, +että Constance oli hyvin miettiväinen ja levoton, mutta hän ei kysynyt +mitään, ja Constance eli yhä yksinäistä koneellista elämäänsä. Morange +oli äsken täyttänyt kuusikymmentä yhdeksän; siitä oli nyt kolmekymmentä +vuotta kuin hänen vaimonsa oli kuollut ja enemmän kuin kaksikymmentä +vuotta siitä kuin hänen tyttärensä Reine oli seurannut äitiään, ja +Morange itse jatkoi pikkumaisuuteen asti tarkkaa konttoorielämäänsä, +vaikka kaikki hänen ympärillään oli luhistunut kokoon. Ei yksikään +ihminen ollut kärsinyt niin paljon kuin hän, nähdessään sellaisia +murhenäytelmiä, kokenut sellaisia omantunnon vaivoja, mutta hän tuli yhä +vaan pienillä, tasaisilla askelillaan, hän kesti loppumattomiin asti +pienissä, vaatimattomissa oloissaan, hän oli kuin unohdettu ja mennyt +kalu, jonka tuska oli säilyttänyt itseään varten. Mutta kuitenkin oli +hänessä täytynyt syntyä levottomuutta herättäviä, sisäisiä repeämiä. Hän +sai päähänsä mitä omituisimpia aatoksia. Hän oli eroittanut +palvelijattarensa, hän osti itse ruokansa, keitti sen ja toi pöydälle; +ei yksikään ihminen ollut kymmeneen vuoteen käynyt hänen asunnossaan, +epäiltiin, että se oli mitä siivottomimmassa ja huolimattomimmassa +kunnossa, ja isäntä oli turhaan puhunut korjauksista saamatta kuitenkaan +Morangea suostumaan tai pääsemättä itse sisään. Vaikka tuo vanha ja nyt +aivan valkohiuksinen ja valkopartainen kassanhoitaja yhä oli itse +puolestaan pikkumaisuuteen asti siisti, kulki hän kuitenkin kuluneessa +takissa, jota hänen varmaankin piti laittaa joka ilta. Hänen saituutensa +tuli niin mielettömäksi, ett'ei hän kuluttanut rahaa pienimmällä +tavallakaan muuhun kuin yksinkertaiseen leipäänsä, jota hän osti joka +neljäs päivä; hän söi kuivaa ruokaa, jotta sitä kuluisi vähemmin. Se +herätti yleistä ihmettelyä, ja tuskin kului viikkoakaan, ett'ei ihmiset +kysyneet hänen portinvartijaltaan, että mitä tuollainen noin +säännöllinen herra, jolla oli kahdeksantuhatta frankia vuodessa, teki +rahoillaan. Ja sitten alettiin laskea, kuinka paljon rahaa hänellä +mahdollisesti oli kätkössä asunnossaan, ehkä tuhansia frankeja.</p> + +<p>Mutta sitten syntyi vielä pahempi aukko hänen järkeensä: kaksi eri +kertaa pelastettiin hän varmasta kuolemasta. Eräänä päivänä kun Denis +oli kotimatkalla, näki hän kassanhoitajan Grenellen sillalla nojaavan +niin pitkälle kaidepuun ylitse, että hän varmaan olisi pudonnut, ell'ei +Denis olisi tarttunut kiinni hänen takkiinsa. Nyt alkoi hän viattoman +näköisenä nauraa ja syytti pyörtymyskohtausta. Erään toisen kerran +tempasi Victor Moineaud hänen pois käynnissä olevan koneen luota juuri +kuin hän hypnotiseeratun näköisenä oli antamaisillaan hammasrattaitten +tarttua kiinni itseensä. Hän hymyili taaskin ja tunnusti, että oli +tehnyt tyhmästi mennessään niin lähelle pyöriä. Häntä täytyi vartioida, +sillä hän ei nähtävästi aina tiennyt, mitä teki. Monivuotisten +palvelustensa tähden piti Denis häntä kuitenkin yhä ensimäisenä +kassanhoitajana; ja omituisinta oli, ett'ei hän koskaan ollut hoitanut +näitä toimiaan paremmin kuin nyt; hän oli itsepäisen tarkka, kun oli +kysymyksessä saada selville joistakin sentimetreistä, jotka eivät +tahtoneet sopia kirjanpitoon, ja ihmeteltävällä tarkkuudella suoritti +hän suurimmatkin yhteenlaskut. Järkähtämättömän tyyneen näköisenä +aivankuin mikään sisällinen myrsky ei olisi vahingoittanut häntä, jatkoi +hän koneellista elämäänsä; hän oli ehkä rutihullu, vaikka kukaan ei +siitä tietänyt.</p> + +<p>Mutta viime vuosina oli uusi olento alkanut vaikuttaa Morangeen. Vaikka +hän oli Constancen uskottu ja tämä oli tyrannisella tahdollaan tehnyt +hänen orjakseen, oli hän kuitenkin alkanut vähitellen pitää Denisin +pienestä tyttärestä, Hortensesta. Sitä mukaan kuin hän oli nähnyt tämän +tytön kasvavan, oli hän alkanut kuvitella mielessään, että oli löytänyt +Reinen, kauvan itketyn oman tyttärensä. Hortense oli äsken täyttänyt +yhdeksän vuotta, ja joka kerta kuin Morange tapasi hänen tuli hän +liikutetuksi, ja hänen mielihartautensa lisääntyi yhä, mutta se oli +hyvin liikuttavaa, koska se kokonaan oli mielikuvitusta, sillä nämät +lapset eivät vähimmälläkään tavalla olleet toistensa näköiset, toinen +oli ollut hyvin tummaverinen, tämä oli melkein vaaleanverinen. +Huolimatta suunnattomasta saituudestaan antoi hän kaikissa mahdollisissa +tilaisuuksissa Hortenselle nukkeja ja makeisia. Ja tämä hellyys valtasi +hänen siihen määrään, että Constance siitä loukkaantui. Constance +antoikin hänen ymmärtää, että se, joka ei ole täydellisesti hänen +kanssaan, on häntä vastaan. Morange oli alistuvinaan, mutta suuteli nyt +Hortensea salaisuudessa, ja vastustus kiihoitti yhä enemmän hänen +mielihartauttaan tyttöön. Ja melkein jokapäiväisessä seurustelussaan +Constancen kanssa pelkäsi Morange nyt ainoastaan Constancen kättä, joka +aina oli taivuttanut hänen niskansa. Heitä yhdisti salainen side, se +vanha hirmuinen juttu, josta ei kukaan muu tiennyt, +kanssarikoksellisuus, josta he eivät koskaan puhuneet, mutta joka +yhdisti heidät. Morange oli heikko ja hyväntahtoinen raukka, joka oli +antanut kesyttää itsensä kuin kotieläin. Tuon hirveän päivän jälkeen oli +hän muuten saanut tietää paljon, hän tunsi kaikki talon salaisuudet. Hän +oli ollut siinä niin monta vuotta, kävellyt kaikkialla lyhyillä +äänettömillä askelillaan, kuullut ja nähnyt kaikki, keksinyt siellä +kaikki. Ja tämä hullu, joka tiesi niin paljo ja joka kulki vapaana tämän +synkän näyttämön harhakäytävissä, tunsi väliin ilmiliekkiin leimahtavaa +uhmaa siitä syystä, että hänen täytyi menetellä salaisesti saadakseen +suudella Hortensea, ja hänen sydämensä asettui vastarintaan ja hän oli +vähällä suuttua, jos tähän hänen mielihartauteensa koskettiin.</p> + +<p>Äkkiä eräänä iltana pyysi Constance hänen jäämään päivällisille. Morange +aavisti, että nyt oli tullut hetki, jolloin hän saisi tietää +salaisuuden, ja nyt näki hän Constancen vavahtelevan innosta ja +heittävän päätään kuin voitonvarma amatsooni. Ruokapöydässä ei Constance +kosketellut tätä vakavaa asiaa, vaikka vanha palvelijatar oli jättänyt +heidät yksin asetettuaan yhdellä kertaa koko vaatimattoman aterian +pöydälle. Hän puhui vaan tehtaasta, Denisistä ja Marthesta, jonka +suhteen hän teki huomautuksiaan, hän teki senkin virheen, että sanoi +Hortensen olevan huonosti kasvatetun, ruman ja sietämättömän. +Kassanhoitaja kuulusteli tätä arkamaisesti, ei tohtinut sanoa vastaan, +vaikka koko hänen sisäinen ihmisensä kuohahteli.</p> + +<p>"Saammepa nähdä, miten käy, kun jokainen tulee oikealle paikalleen", +sanoi hän lopulta.</p> + +<p>Hän odotti, kunnes olivat palanneet takaisin pieneen salonkiin, hän ei +sanonut mitään, ennenkuin he istuivat sulettujen ovien takana, +takkatulen ääressä, talvi-illan syvässä hiljaisuudessa.</p> + +<p>"Ystäväni, niinkuin olen sanonut, tarvitsen minä pian teidän apuanne. +Teidän pitää toimittaa tehtaasen eräs nuori mies, josta minä paljon +pidän. Teidän pitää ottaa hänet konttooriinnekin, jos tahdotte tehdä +minulle sen palveluksen."</p> + +<p>Morange istui häntä vastapäätä toisella puolen kamiinia ja katseli +kummastuneena häntä.</p> + +<p>"Minä en ole määrääjä; kääntykää isännän puoleen, hän tekee varmaan +kaikki, mitä te tahdotte."</p> + +<p>"Mutta minä en tahdo tulla Denisille kiitollisuuden velkaan. Eikä se +sovi minun ohjelmaanikaan. Teidän pitää suositteleman tätä nuorta +miestä, teidän pitää ottaa hän apulaiseksenne, opettaa häntä ... onhan +teillä valta hankkia paikka konttoristille? Muuten se on minun +järkähtämätön tahtonikin."</p> + +<p>Constance puhui kuin itsevaltias hallitsijatar, ja Morange taivutti +selkänsä; tämä mies ei ollut koskaan tottunut muuhun kuin tottelemaan, +ensin vaimoaan, sitten tytärtään ja vihdoin tätä vanhaa +valtaistuimeltaan syöstyä kuningatarta, joka sorti häntä siitä uhmasta +huolimatta, joka jo jonkun aikaa oli salaisesti kuohunut hänessä. Ja hän +uskalsi nyt tehdä muutamia kysymyksiä.</p> + +<p>"Luonnollisesti voin minä hankkia hänelle paikan. Kuka se nuori mies +on?"</p> + +<p>Constance ei vastannut heti. Hän kumartui tulen puoleen, aivankuin olisi +tahtonut kohentaa sitä, mutta todellisuudessa sentähden, että hän tahtoi +ajatella. Mitä hyötyä siitä olisi, että heti sanoisi kaikki? Jonakin +päivänä täytyisi hänen kuitenkin sanoa kaikki Morangelle, jos mieli +saada häntä kokonaan puolelleen. Mutta sillä ei ollut kiirettä, ja hän +luuli menettelevänsä diplomaattisesti, kun hän ainoastaan valmisteli +asiaa.</p> + +<p>"Hän on eräs nuori mies, jonka kohtalo on muutamien muistojen tähden +minulle kallis. Te ehkä muistatte erään tytön, joka oli täällä työssä — +oh, siitä on hyvin kauvan, vähintäin kolmekymmentä vuotta — Norine +Moineaudin, ukko Moineaudin tyttären?"</p> + +<p>Morange kohotti äkkiä päänsä ja katseli Constancea silmät selällään, +äkkinäinen salama oli valaissut hänen muistiaan. Ennenkuin hän oli +ehtinyt punnitsemaan sanojaan, antoi hän hämmästyksissään kielensä +vapaasti lausua:</p> + +<p>"Alexandre Honoré, Norinen poika, Rougemontin lapsi!"</p> + +<p>Hämmästyneenä päästi Constance hiilihangon ja katseli läpitunkevasti +Morangea.</p> + +<p>"Vai niin, te tiedätte...! Mitä te sitten tiedätte? Teidän täytyy se +sanoa minulle, älkää salatko minulta mitään, teidän täytyy sanoa kaikki, +kuuletteko te!"</p> + +<p>Mitäkö hän tiesi? Herra Jumala, hänhän tiesi kaikki. Hän puhui kauvan ja +pitkäveteisesti kuin unissaan. Hän oli nähnyt kaikki, saanut tietää +kaikki, Norinen raskauden, rahoista, jotka Beauchêne oli maksanut, jotta +tyttö olisi saanut synnyttää lapsensa rouva Bourdieun luona, pojan +viemisen löytölastenkotiin ja sitten Rougemontiin, josta hän oli +myöhemmin lähtenyt karkuun varastettuaan kolme sataa frankia. Hän tiesi +senkin, että tämä nuori rosvo oli sitten viettänyt mitä inhoittavinta +elämää Pariisissa.</p> + +<p>"Mutta kuka on kertonut teille kaiken tämän? Miten te tiedätte tämän +kaiken?" huudahti Constance kiivaasti.</p> + +<p>Morange teki liikkeen aivankuin olisi tahtonut viitata heitä ympäröivään +ilmaan, koko taloon. Hän ei edes oikein muistanutkaan, kuka hänelle oli +nämät sanonut; mutta hän tiesi ne kuitenkin.</p> + +<p>"Ymmärrättehän te, että kun on ollut kolmekymmentä vuotta samassa +paikassa, niin saa tietää paljon. Minä tiedän kaikki."</p> + +<p>Constance hätkähti ja vaikeni. Morange istui siinä ja tuijotti tuleen. +Constance ajatteli, että parasta oli niinkuin oli. Koska Morange tiesi +kaikki, oli hänen nyt vaan käyttäminen tuota miestä tottelevana +välikappaleenaan.</p> + +<p>"Alexandre Honoré, Rougemontin lapsi... Niin, sen pojan olen minä +vihdoin löytänyt. Tiedättekö te myös, että minä kaksitoista vuotta +sitten annoin tiedustella häntä, vaikka ei siitä ollut mitään hyötyä?"</p> + +<p>Morange nyökäytti päätään, ja Constance jatkoi puhettaan, mainitsi, että +hän aikoja sitten oli luopunut vanhasta ohjelmastaan, mutta silloin oli +hän sattumalta keksinyt pojan.</p> + +<p>"Niin, se tapahtui äkkiä kuin salaman leimaus. Se oli sen päivän aamuna, +jolloin te näitte minun niin liikutettuna. Minun kälyni Sérafine, joka +ei käy minua tervehtimässä edes neljää kertaa vuodessa, tuli kello +kymmenen aikaan suureksi ihmeeksi luokseni. Hän on tullut niin +omituiseksi, kuten tiedätte, ja ensin en minä edes kuulustellut hänen +juttujaan, kun hän kertoili eräästä nuoresta miehestä, jonka huono seura +oli turmellut ja jonka täytyisi pelastaa. Mutta mitenkä minä hämmästyin, +kun hän puheli suoraa kieltä ja mainitsi minulle, mitä hän sattumalta +oli keksinyt... Niin, kohtalo valvoo aina ja auttaa lopulta!"</p> + +<p>Se olikin todella kummallinen tapaus. Viime vuosina oli Sérafine +vajonnut yhä syvemmälle ja oli raivoissaan liian aikaisen vanhuutensa +tähden. Ollen aina himokas saavuttamaan menetettyjä nautintojaan oli hän +taaskin alkanut harhailla pitkin Pariisia ja tullut tekemisiin pahimman +roskaväen kanssa. Hänen seikkailuistaan puhuttiin mitä merkillisimpiä +juttuja. Erään tuttavansa naisen kautta oli hän antanut valita itsensä +jäseneksi erääsen yhdistykseen, jonka tarkoituksena oli auttaa ja +parantaa rikoksellisia nuorukaisia, kun he palasivat vankilasta. Hän oli +ottanut muutamia asuntoonsakin Marignankadun varrelle ja elänyt kuin +mieletön heidän kanssaan ikkunain ollessa peitettyinä ja ovien +sulettuina. Eräänä iltana oli muuan nuori ystävä tuonut hänen luokseen +Alexandren, joka jo oli kolmenkymmenen kahden vuotias pitkä nuorukainen +ja oli äskettäin ollut kymmenen vuotta vankeudessa. Hän oli kuukauden +päivät vallinnut Sérafinen kodissa, mutta kerran oli hän avomielisyyden +puuskassaan kertonut Sérafinelle elämänsä tarinan, puhunut +Rougemontista, maininnut äidistään Norinesta, kuvaillut turhia +yrityksiään löytää isäänsä, jonka piti olla äärettömän rikas herra. +Sérafine oli äkkiä ymmärtänyt kaikki, hän huomasi tuon yhdennäköisyyden +Beauchênen kanssa, joka nyt häntä kummastutti, ja tämä yhtymys oli +huvittanut häntä kokonaisen päivän, tempaissut hänen irti +tylsyydentilastaan aivankuin ihan uutena ja kaikkea muuta kuin +jokapäiväisenä ihmisenä. Poika parka, Sérafine ei voinut pitää häntä, +hän ei ollut sanonut pojalle mitään hämmästyttävästä keksinnöstään, +sillä hän pelkäsi ikävyyksiä. Mutta kun hän tunsi Constancen tiedustelut +muutamia vuosia sitten, oli hän nyt tullut kertomaan Constancelle +asiasta.</p> + +<p>"Hän itse ei siis tiedä vielä mitään", lausui Constance kertomuksensa +lopulla. "Kälyni lähettää hänen minun luokseni, aivankuin minä olisin +joku kälyni ystävätär, joka hankkii hänelle hyvän paikan. Hän ei halunne +nykyään mitään muuta kuin saada tehdä työtä. Jos hän on rikkonut, niin +onhan hänellä niin paljon syitä, jotka lieventävät hänen rikostaan! +Muuten, niin pian kuin minä saan hänen käsiini, niin vastaan minä +hänestä; sen jälkeen ei hän tule tekemään mitään muuta kuin sitä, mitä +minä tahdon."</p> + +<p>Vaikka Sérafine ei ollut maininnut omasta osastaan tässä jutussa, tunsi +Constance hänen kuitenkin siksi hyvin, että tiesi, mistä liasta +Alexandre nyt tuli. Constance oli Sérafinelta kuullut ainoastaan sen +valheen, jonka Alexandre oli keksinyt siitä kuuden vuotisesta +vankeusrangaistuksesta, jonka hänen muka oli täytynyt kärsiä erään +naisen, rakastajattarensa tähden, joka todellisuudessa oli syyllinen, +mutta jonka salaisuuksia Alexandre ei tahtonut paljastaa. Mutta nämät +olivat ainoastaan tunnetut vuodet niistä kahdestatoista, joina hän oli +ollut kateissa, ja hyvällä syyllä voi luulla, että hän oli tehnyt mitä +pahimpia häpeällisiä tekoja, koko joukon tuntemattomia rikoksia niinä +vuosina, jolloin kukaan ei tiennyt hänestä mitään. Vankeusvuodet +näyttivät muuten olleen hänelle hyödyllisenä lepoaikana, ne olivat +tehneet hänen tyynemmäksi, hienommaksi, ja hän oli nyt päättänyt olla +enää heittäytymättä hunningolle. Kun hän oli saanut siistimmän puvun ja +Sérafine oli hänelle neuvonut hieman tapoja, oli hänestä tullut +jotakuinkin sievännäköinen nuori mies.</p> + +<p>Morange käänsi silmänsä hehkuvista hiilistä, joihin hän oli tuijottanut.</p> + +<p>"Mitä te hänelle aiotte tehdä? Onko hänellä mitään tietoja? Onko hänellä +edes jonkunlainen käsiala?"</p> + +<p>"Hänen käsialansa on hyvä. Luonnollisesti ei hän paljon tiedä. Sentähden +minä juuri annan hänen teidän huostaanne. Teidän täytyy höylätä häntä ja +antaa hänelle yleiskatsaus kaikesta. Vuoden tai kahden perästä täytyy +hänen tuntea tehdas yhtä hyvin kuin sen omistaja, se on minun tahtoni."</p> + +<p>Nämät viimeiset sanat olivat täydellisesti selittäväiset, ja ne +herättivät kassanhoitajan terveen järjen. Alkavasta hulluudestaan +huolimatta oli hän vielä kelpo numeromies, joka ajatteli selvästi ja +järkevästi.</p> + +<p>"No niin, rakas rouvani, koska te tahdotte, että minun pitää teitä +auttaa, niin täytyy teidän uskoa kaikki minulle ja sanoa, mihin +tarkoitukseen te aijotte käyttää tuota nuorta miestä täällä. Ettehän te +vaan toivone hänen kauttaan voivanne saada liikettä takaisin, ostaa +kaikki osakkeet ja tulla vielä kerran yksinvaltiattareksi täällä?"</p> + +<p>Pettämättömällä logiikalla todisti Morange nyt tuon unelman +mahdottomuuden, luetteli numeroita, mainitsi sen melkoisen +kokonaissumman, joka olisi tarvittu Denisin osien lunastamiseen.</p> + +<p>"Muuten en minä ymmärrä, minkätähden te mieluimmin otatte juuri tuon +nuoren miehen ettekä jotakuta muuta. Hänellä ei ole minkäänlaisia +laillisia oikeuksia, senhän teidän pitäisi nähdä, rouvani! Hän ei voi +täällä olla muu kuin vieras, ja siinä tapauksessa tahdon minä +mielukkaimmin sivistyneen ja rehellisen miehen, joka tuntee koneitten +rakennusta."</p> + +<p>Constance oli taaskin alkanut kohennella tulta. Kun hän vihdoin katsoi +ylös sanoi hän matalalla, kiihkoisalla äänellä katsoen Morangea suoraan +kasvoihin:</p> + +<p>"Alexandre on mieheni poika, hän on siis myös perillinen. Vieras hän ei +ole, vaan tuo toinen, Denis, Fromentein poika, joka on varastanut +omaisuutemme. Te raatelette sydäntäni, ystäväni, ja kaikki vereni vuotaa +ulos yhdessä sen kanssa, mitä te nyt pakoitatte minun sanomaan."</p> + +<p>Se oli hänen poroporvarillinen katsantokantansa, että perinnön piti +ennen joutua äpäräpojan kuin vieraan käsiin. Vaimona ja äitinä suri hän, +sen hän tunnusti, mutta hän uhrasi itsensä ja hän ajaisi pois vieraan, +vaikka se maksaisi hänen henkensä. Ja eikö hänen miehensä poika +tavallaan ollut hänen omansa, koska hän oli saman miehen poika, joka oli +ollut Constancen oman pojan, vainajan, isänä? Muuten tekisi Constance +äpärän pojakseen ja pakoittaisi tämän elämään häntä itseä varten.</p> + +<p>"Tahdotteko te tietää, mihin minä aijon käyttää häntä tässä talossa? +Sitä en minä vielä itsekkään tiedä. Luonnollisesti en minä huomenna saa +niitä satoja tuhansia frankeja, jotka tarvitaan. Mahdollista on, +ett'emme koskaan saa näitä rahoja. Mutta miksi emme voisi koettaa, miksi +emme taistelisi? Ja vaikka me olemmekin voitetut, niin se on juuri +pahinta tuolle voittajalle. Sillä minä lupaan teille, että jos tämä +nuori mies tahtoo totella minua, tulee hänestä se räjähdyskone, se miina +tehtaan alle, joka vielä räjähyttää koko tehtaan ilmaan."</p> + +<p>Hän teki liikkeen aivankuin olisi tahtonut lakaista pois kaikki. Hänen +sekamielisistä, vihaan perustuvista suunnitelmistaan oli tämä varmaankin +viimeinen, jonka hän oli koettava saada toteutumaan, jos muut +suunnitelmat kukistuisivatkin. Morangea pöyristytti, kun hän kuuli +Constancen sanovan kiivaalla äänellä:</p> + +<p>"Kaksitoista vuotta olen minä odottanut, että kohtalo ryhtyisi käsiksi +asiaan, ja nyt se on ryhtynyt! Minä tahdon mieluimmin uhrata henkeni +kuin jättää tätä viimeistä mahdollisuutta käyttämättä hyväkseni!"</p> + +<p>Hän oli vannonut kukistavansa Denisin, kun kohtalo vaan häntä auttaisi, +ja vanha kassanhoitaja näki jo edessään onnettomuuden, viattomat lapset +saisivat kärsiä onnettomuudesta samalla kertaa kuin heidän isänsäkin, +joka olisi väärin, ja tämä seikka täytti hänen hellän sydämensä uhmalla. +Antaisiko hän tämän uuden onnettomuuden tapahtua ja olisiko hän +kertomatta muille, mitä tiesi? Se toinen rikos, tuo ensimäinen, +hirmuinen, josta he eivät keskenään puhelleet, muistui nyt varmaankin +hänen mieleensä, sai tänä kauhun hetkenä hänen silmänsä kankeasti +tuijottamaan, ja Constancen itsenkin valtasi kauhu nähdessään Morangen +katseen ja hän koetti omalla katseellaan kukistaa Morangen. Ja kun he +herkeämättä tuijottivat toisiinsa, olivat he taaskin näkevinään tuon +ammoittavan kuilun tuolla käytävässä ja sieltä tuleva kylmä ilma +jäädytti heitä. Mutta tälläkin kertaa tuli Morange voitetuksi, hän ei +sanonut enään mitään, tuo heikko raukka, hän alistui taaskin naisen +lujan tahdon alaiseksi.</p> + +<p>"Se on siis päätetty, ystäväni", sanoi Constance leppeämmällä äänellä, +"te otatte Alexandren aluksi kirjoitusapulaiseksenne. Te saatte tutustua +häneen täällä, tässä huoneessa, jonakin iltapäivänä kello viisi kun on +tullut pimeä, sillä minä en tahdo, että ihmiset saavat tietää minun +välittävän tämän nuorukaisen kohtalosta. Ylihuomenna, jos se sopii +teille."</p> + +<p>"Ylihuomenna, niinkuin tahdotte."</p> + +<p>Seuraavana päivänä oli Morange niin omituinen, että portinvartija +ilmoitti miehelleen epäilevänsä jotakin; heidän vuokralaistaan kohtaisi +varmaankin joku onnettomuus, sillä hän oli tullut alas sukkajalassa +noutamaan vettä, näyttänyt niin omituiselta ja puhellut itsekseen. Sinä +päivänä tapahtui myös se ennen kuulumaton seikka, että hän tuli tuntia +myöhemmin konttooriinsa; ei kukaan tehtaassa voinut muistaa, että +sellaista olisi ennen tapahtunut. Niinkuin hirmumyrskyn ajamana oli hän +mennyt suoraan Grenellen sillalle, jossa Denis kerran oli pelastanut +hänen veden viekoittelulta. Salaperäinen voima oli hänen vienyt samalle +paikalle, ja siinä seisoi hän nyt nojaten samaan kaidepuuhun ja tuijotti +alas virtaavaan veteen. Eilisestä olivat samat sanat hänen kielellään, +sanat, joita hän ei voinut olla itsekseen ehtimiseen toistamatta: +"Antaisiko hän tämän uuden rikoksen tulla täytetyksi huutamatta +maailmalle, mitä hän tiesi?" Ne olivat varmaankin nämät sanat, joita hän +ei voinut saada mielestään ja jotka olivat saaneet hänen aamulla +unohtamaan tohvelinsa ja tehneet hänen äsken niin pyörälle päästään, +että hän oli tullut liian myöhään konttoriinsa eikä ollut tahtonut +tuntea taloakaan. Ja kun hän nyt taas oli kumartuneena tämän veden +ylitse, niin tuli se siitä, että hänellä oli tajuton halu tehdä loppu +kaikesta ja päästä vapaaksi noista sanoista, jotka kiusasivat häntä. +Tuolla veden pohjassa vaikenisivat sanat, hän ei lausuilisi niitä enään, +ne eivät enään koettaisi pakoittaa häntä tekoon, johonka hänellä ei +ollut voimia. Vesi houkutteli niin lempeästi häntä luokseen, olisi niin +ihanaa päästä erilleen taisteluista, antautua kohtalonsa valtaan...</p> + +<p>Morange nojautui vielä syvemmälle ja tunsi jo virran kohinan tarttuvan +itseensä. Silloin huusi nuori ja iloinen ääni hänen takanaan:</p> + +<p>"Mitä te katselette, herra Morange? Onko siellä suuria kaloja?"</p> + +<p>Se oli Hortense, joka kamarineidin seurassa oli menossa Anteuiliin +leikkimään toveriensa kanssa. Ja kun kassanhoitaja hämmästyneenä kääntyi +katsomaan taakseen, jäi hän hetkeksi seisomaan vapisten ja kyyneleet +silmissä tämän pikku enkelin eteen, joka oli estänyt häntä tahtoessaan +lähteä pitkälle matkalleen.</p> + +<p>"Oletteko se te, lemmikkini! Ei, eihän siellä suuria kaloja ole. Minä +luulen, että ne ovat pohjalla, sillä vesi on niin kylmää talvella. +Lähdettekö pois? Tehän olette hyvin hieno turkiksilla reunustetussa +takissanne!"</p> + +<p>Tyttö nauroi, hän kuunteli ihastuneena näitä lempeitä sanoja, ja vanhan +ystävän ääni vapisi mielihartaudesta.</p> + +<p>"Minä olen niin iloinen, siellä leikitään teaatteria. On niin hauskaa +olla iloinen!"</p> + +<p>Hän sanoi tämän aivan samalla tavalla kuin Reinekin oli sen sanonut, ja +Morange olisi voinut langeta polvilleen ja suudella hänen jalkojaan, +aivankuin tyttö olisi ollut epäjumalan kuva.</p> + +<p>"Ah, teidän täytyy olla aina iloinen. Te olette aivan liian kaunis, nyt +minä suutelen teitä."</p> + +<p>"Suudelkaa vaan, herra Morange. Tiedättekö, nukke, jonka annoitte +minulle, on saanut nimekseen Margot, ett'ekä te voi aavistaakaan, miten +kiltti ja tottelevainen se on. Tulkaa joskus tervehtimään sitä!"</p> + +<p>Morange suuteli Hortensea, ja kalpeassa talvi-ilman valaistuksessa +katseli hän sitten tytön jälkeen sydän polttavana ja valmiina +marttyyriksi. Ei, sehän olisi liian halpamaista ... tuon tytön täytyy +olla aina iloinen. Ja hitaasti lähti hän sillalta, sanat palasivat +takaisin hänen mieleensä ja nyt ne olivat terävät ja vaativat vastausta. +"Antaisiko hän tämän uuden rikoksen tapahtua ilmoittamatta, mitä hän +tiesi?" Ei, ei, se oli mahdotonta, hänen pitäisi toimia. Mutta kaikki +oli vielä kuin sumussa, miten hän puhuisi, miten hän toimisi? Ja kun hän +saapui konttooriin, rikkoi hän neljänkymmenen vuotiset tapansa +rupeamalla kirjoittamaan pitkää kirjettä sen sijaan, että olisi +aloittanut heti yhteenlaskunsa. Tämä kirje, joka oli osoitettu +Mathieulle, kertoi koko jutun, Alexandren ilmaantumisen, Constancen +suunnitelmat ja sen palveluksen, jonka hän itse oli luvannut +Constancelle. Kaikki tämä tuli hänen kynästään kuin rippi, jolla hän +kevensi sydäntään, mutta hän ei maininnut itsellään olevan mitään osaa +tässä oikeudenharjoitustyössä, joka tuntui liian raskaalta hänen +hartioilleen. Sittenkuin Mathieu olisi saanut tiedon, olisi heitä kaksi, +ja silloin olisi heillä tahtoakin. Ja hän pyysi lopuksi Mathieun +saapumaan huomenna, ei ennen kello kuutta, sillä hän tahtoi oppia +tuntemaan Alexandren, hän tahtoi nähdä, miten keskustelut päättyvät ja +mitä Constance häneltä vaatii.</p> + +<p>Yö ja seuraava päivä olivat hänelle hyvin vaikeat. Portinvartijatar +kertoi myöhemmin, että neljännessä kerroksessa asuva vuokralainen oli +kuullut Morangen koko yön kävelevän edestakaisin. Hän oli paukutellut +ovia ja siirrellyt huonekaluja aivankuin olisi aikonut muuttaa. Hän +luuli myös kuulleensa huutoja, nyyhkytyksiä ja hullun puhelua; tuntui +aivan siltä kuin hän olisi puhellut haamuille, palvellut vainajia +jollakin salaperäisellä tavalla. Ja päivän kuluessa nähtiin hänessä +konttoorissa levottomuutta herättäviä oireita. Vähintäin kymmenen kertaa +meni hän ilman minkäänlaista syytä alas, jäi seisomaan käynnissä olevain +koneitten luokse, meni sitten taas laskutöihinsä hämmästyneenä siitä, +ett'ei löytänyt sitä, jota hän niin tuskallisilla ponnistuksilla etsi. +Kello neljän aikaan kun tuli pimeä, havaitsivat hänen apulaisensa, että +hän lopetti työnsä. Hän odotti ja katseli kelloa. Ja kun kello löi +viisi, tarkisti hän vielä kerran erään yhteenlaskun; sitten nousi hän +ylös ja lähti jättäen kassakirjan auki aivankuin hän heti olisi aikonut +palata takaisin jatkaakseen yhteenlaskuaan.</p> + +<p>Morange meni galleriaan, johon yhdistyi se käytävä, joka yhdisti tehtaat +ja asuinrakennuksen. Tähän aikaan oli koko laitos valaistu, sähkölamput +levittivät valoaan, niin että oli valoisa kuin kirkkaalla päivällä, ja +seinät vavahtelivat koneitten käynnistä. Ennenkuin hän tuli käytävään, +äkkäsi hän äkkiä hissin, tuon hirveän syvyyden kuilun, johonka Blaise +oli syöksynyt neljätoista vuotta sitten. Tämän onnettomuuden jälkeen +oli aukko ympäröitty aitauksella, jossa oli veräjä, niin että kukaan ei +voinut pudota alas, ell'ei hän itse avannut veräjää heittäytyäkseen +alas. Hissi oli alhaalla ja veräjä sulettuna, ja vastustamattoman voiman +kulettamana meni Morange eteenpäin ja katsoi kauhistuneena syvyyteen. +Hän oli näkevinään koko murhenäytelmän, murskautuneen ruumiin tuolla +alhaalla, hän tunsi saman kauhun jäätävän itseään kuin silloinkin. Miksi +ei hän tekisi loppua kaikesta, koska hän kärsi niin hirveästi, koska hän +ei voinut enään nukkuakaan ja koska hän oli luvannut molemmille +vainajilleen tulevansa perässä? Viimeksi toissapäivänä oli hän +nojatessaan sillan kaidepuuhun tuntenut melkein vastustamattoman halun +saada kuolla. Jos hän silloin olisi menettänyt tasapainonsa, olisi hän +nyt vapaa ja hän saisi vihdoinkin maata haudan rauhassa molempain +vaimojensa välissä. Äkkiä tuntui hänestä kuin kysymyksen ratkaisu olisi +kuiskattu hänelle alhaalta syvyydestä; alkavassa hulluudessaan oli hän +kuulevinaan äänen, Blaisen äänen huutavan syvyydestä: "Tulkaa sen toisen +kanssa! Tulkaa sen toisen kanssa!" Hän hätkähti ja suoristi vartalonsa, +vastaus hänen epäröimiseensä oli tullut äkkiä kuin salaman leimahdus. Se +oli ainoa ja viisas ratkaisu, se selvitti kaikki. Se tuntui hänestä niin +yksinkertaiselta, että hän kummasteli, miksi hän oli saanut ajatella +sitä niin kauvan. Tästä hetkestä asti sai tuo heikko ja hellämielinen +miesparka rautaisen tahdon, ylenluonnollisen rohkeuden, jota oli +kannattamassa mitä selvin ajatuskyky ja hienoin viekkaus.</p> + +<p>Ensin valmisteli hän kaikki, lykkäsi puskurin eteen, jotta hissiä ei +saataisi ylös hänen poissa ollessaan, tarkasti myöskin, että +kaidepuitten veräjän voi avata ja sulkea helposti. Hän käveli kevein +askelin ja katseli varovasti ympärilleen; hän ei tahtonut, että joku +olisi kuullut tai nähnyt häntä. Sitten sammutti hän kaikki kolme +sähkölamppua, jotta galleria muuttui aivan pimeäksi. Alhaalta, +ammottavasta luukusta, tunki yhä ylös hälinä työpajoista. Nyt vasta kun +kaikki oli valmista, kääntyi hän käytävään mennäkseen pieneen +salonkiin.</p> + +<p>Constance odotti häntä siellä yhdessä Alexandren kanssa. Hän oli antanut +Alexandren tulla puolta tuntia aikaisemmin, hän tahtoi ripittää tätä +nuorukaista, mutta ei antanut hänen vielä aavistaa, minkä aseman hän +aikoi hänelle tässä talossa. Hän piti tarpeettomana antautua heti tämän +pojan valtaan ja oli sentähden sanonut tahtovansa sukulaisensa, +paroonitar de Lowiczin suosituksesta hankkia hänelle paikan. Mutta +hillityllä innolla tarkasteli ja tutki hän poikaa ja oli ihastunut +nähdessään tämän olevan vahva ja tarmokas, kasvot ankarat ja niissä pari +peloittavaa silmää, jotka ennustivat kostajaa. Sittenkuin Constance +olisi täydentänyt hänen kasvatuksensa, tulisi hänestä erittäin hyvä +välikappale. Alexandre ei ymmärtänyt varmasti mitään, mutta hän vainusi +jotakin, hän tunsi, että hänen kohtalonsa ratkaistiin, hän odotti +saalista kuin nuori susi, joka on olevinaan kesy voidakseen sitten +levossa ja rauhassa syödä koko lammaslauman.</p> + +<p>Kun Morange tuli sisään, huomasi hän ainoastaan yhden asian, Alexandren +yhtäläisyyden Beauchênen kanssa, tuon äärettömän suuren yhtäläisyyden, +joka oli äsken niin suuresti vaikuttanut Constanceen ja saanut hänen +kauhusta jäykistymään. Morangesta tuntui siltä kuin olisi hän +päähänpistollaan tuominnut vanhan isäntänsä kuolemaan.</p> + +<p>"Minä olen odottanut teitä, ystäväni; te tulette liian myöhään, te, joka +muuten olette niin täsmällinen."</p> + +<p>"Minulla oli siellä pieni työ, jonka tahdoin saada loppuun."</p> + +<p>Mutta Constance laski leikkiä, hän oli hyvällä päällä. Ja nyt meni hän +heti asiaan.</p> + +<p>"Tässä on herra, josta olen puhunut. Te saatte aluksi ottaa hänet +huostaanne ja antaa hänelle harjaannusta, vaikka hän ei alussa voisikaan +tehdä muuta kuin käydä asioilla. Se on siis päätetty, eikö niin?"</p> + +<p>"Minä otan hänen huostaani, luottakaa minuun."</p> + +<p>Constance lähetti luotaan Alexandren sanoen, että tämä voi alkaa +virkansa seuraavana aamuna. Silloin tarjoutui Morange kohteliaasti +näyttämään hänelle konttooriansa ja vielä avoinna olevia työpajoja.</p> + +<p>"Siten saa hän yleissilmäyksen huoneustoista ja voi huomenna aamulla +tulla suoraan minun luokseni."</p> + +<p>Constance näytti aivan ihastuneelta kassanhoitajan kohteliaisuudesta.</p> + +<p>"Se oli kaunis ajatus, ystäväni, tuhansia kiitoksia siitä. Hyvästi nyt, +nuori herrani, me pidämme huolta teidän tulevaisuudestanne, jos te +olette ymmärtäväinen itse."</p> + +<p>Mutta nyt tuli hän aivan kankeaksi kauhusta, sillä nyt tapahtui aivan +omituista ja mieletöntä... Morange oli antanut Alexandren mennä edellä +ja sitten kääntyi hän itse Constanceen sekä lausui matalalla, +tutunomaisella äänellä, kasvot aivan lähellä Constancen kasvoja ja +virnistellen kuin hullu:</p> + +<p>"Ha ha! Blaise on tuolla alhaalla syvyydessä! Hän puhuu, hän on puhunut +minulle! Ha ha! Kuperikeikka! Tahdotko nähdä kuperikeikan? Sinä saat +nähdä vielä yhden kuperikeikan, vielä yhden kuperikeikan!"</p> + +<p>Ja sitten katosi hän Alexandren kanssa. Constance oli kuulostellut häntä +hämmästyneenä. Se oli niin odottamatonta, niin hullumaista, että hän ei +ollut aluksi ymmärtänyt mitään. Mutta sitten ... millainen salaman +välähdys! Morange oli puhunut tuosta murhasta, siitä, josta hän ei ollut +muulloin koskaan puhunut ja joka oli neljätoista vuotta ollut kuin +haudattuna, ja nyt heitti hän sen Constancelle vasten kasvoja hullun +tavalla nauraen. Mistä tuli tuo katkeruus miesparkaan, mistä tuo hämärä +uhkaus, jonka Constance tunsi häilyvän päänsä päällä kuin jääkylmän +ilmavedon tuolta syvyyden kuilusta? Hän tuli kalman kalpeaksi, hän sai +hämärän aavistuksen jonkinlaisesta hirveästä kohtalon kostosta, saman +kohtalon, jota hän vielä äsken luuli voivansa hallita. Niin se oli. Hän +oli olevinaan neljätoista vuotta sitten samassa salongissa, hän seisoi +siinä jäykistyneenä, kuunnellen kaikkia ääniä, jotka tulivat tehtaasta, +odotellen putoamisen kumeata jysähdystä niin kuin hän neljätoista vuotta +sitten, sinä iltana, oli odottanut kuullakseen sen toisen murskaantuvan.</p> + +<p>Morange näytti kuitenkin Alexandrelle tietä, kulki lyhyin, kevein +askelin ja puheli hyväntahtoisesti hänen kanssaan.</p> + +<p>"Pyydän anteeksi, että menen edellä, mutta minun täytyy näyttää teille +tietä. Tällaisessa talossa on niin paljon sokkeloita, portaita, käytäviä +ja muita loppumattomiin. Nyt kääntyy käytävä vasemmalle, niinkuin +näette."</p> + +<p>Kun he olivat tulleet galleriaan, oli siellä pilkkosen pimeä, ja Morange +huudahti aivan luonnolliselta tuntuvalla suuttuneella äänellä:</p> + +<p>"Kas niin, koskaan ei täällä ole mitään järjestystä! He eivät ole +sytyttäneet tulia, ja nappi on tuolla etäällä. Minä tiedän onneksi, +mihin asetan jalkani, minä, joka olen kulkenut täällä neljäkymmentä +vuotta. Olkaa varovainen, seuratkaa vaan minua!"</p> + +<p>Hän sanoi nyt Alexandrelle joka askeleen, mitenkä se oli astuttava, hän +neuvoi kohteliaalla tavalla äänen ollenkaan värähtelemättä.</p> + +<p>"Älkää päästäkö minun kättäni, kääntykää vasemmalle. Nyt menemme vaan +suoraan eteenpäin. Mutta odottakaa ... täällä on aitaus ja veräjä ... +nyt olemme sillä kohdalla, kuuletteko, minä aukasen veräjän ... +seuratkaa minua, minä näytän tietä."</p> + +<p>Morange otti vielä askeleen pimeyteen, tyhjään ilmaan. Ääntäkään +päästämättä alkoi hän pudota. Alexandre, joka seurasi hänen +kinterillään, jotta ei eksyisi, tunsi kauhukseen lattian katoovan +jalkainsa alta. Mutta hän ei voinut peräytyä, hän otti täyden askeleen, +kiljahti ja putosi. Molemmat ruumiit olivat sitten siellä +murskautuneina. Morange hengitti vielä muutamia sekunteja. Mutta +Alexandre makasi siinä pääkallo halenneena ja aivoainetta ympärillään +samalla paikalla, josta Blaise oli löydetty.</p> + +<p>Nyt syntyi suuri hälinä kun löydettiin nuo molemmat ruumiit eikä voitu +selittää onnettomuuden syytä. Morange vei salaisuutensa mukanaan +hautaan, selityksen siihen julmaan oikeudenkäyttöön, jota hän oli +harjoittanut, ehkä rangaistakseen siten Constancea, ehkä hyvittääkseen +sen vanhan rikoksen, jolloin Denisiltä vietiin hänen kaksoisveljensä; +nyt oli hän saanut korvauksen pienessä tyttäressään Hortensessa, jonka +piti elää onnellisena Margotinsa, kauniin, tottelevaisen nukkensa +kanssa. Morangella ei varmaan itsellä ollut mitään selvää käsitystä +korkeammasta, kostavasta oikeudesta, jonka hirmumyrsky vei mukanaan +ihmishenkiä. Hän ei ollut ymmärtänyt, vaan ainoastaan toiminut. Mutta +tehtaassa oli ainoastaan yksi ajatus, kaikki sanoivat, että hän oli +hullu, että hän yksin oli syynä onnettomuuteen, varsinkin kun ei muuten +voitu selittää lamppujen sammuttamista, veräjän aukasemista eikä +kuperikeikkaa tuonne syvyyteen.</p> + +<p>Että hän oli ollut mielipuoli, se tuli aivan selväksi seuraavina +päivinä, kun hänen portinvartijattarensa kertoili hänen omituisesta +käytöksestään ja varsinkin kun poliisikomissarius tuli pitämään hänen +asunnossaan tarkastusta. Hän oli hullu, hän oli rutihullu. Ensiksikin ei +kukaan olisi voinut mielessäänkään kuvitella niin huonossa kunnossa +olevaa asuntoa, keittiö näytti tallilta, salongissa olevat huonekalut +olivat pölystä harmaat ja salissa olisi voinut luulla ryövärijoukon +mellastelleen: huonekalut oli ladottu toistensa päälle ikkunain eteen, +niin että siellä vallitsi nokimusta pimeys, ja minkätähden hän oli näin +tehnyt, sitä ei kukaan voinut tietää. Ainoastaan Reinen huoneessa oli +siistiä ja puhdasta kuin pyhätössä, huonekalut olivat niin kiiltävät +kuin olisi hän niitä hankannut joka päivä. Mutta kaikkein selvimmin tuli +hänen mielipuolisuutensa näkyviin makuuhuoneen suhteen, joka oli +muutettu museoksi. Seinät olivat täynnä hänen vaimonsa ja tyttärensä +valokuvia. Ikkunaa vastapäätä olevalla pöydällä oli se pieni +tabernaakeli, jota hän kerran oli näyttänyt Mathieulle; Valérien ja +Reinen valokuvat, molemmat kahdenkymmenen ijässä otetut, olivat +keskipisteenä, ja niitten ympärillä mahdottoman paljon muita valokuvia +Valériestä ja Reinestä lapsina, nuorina tyttöinä, naisina, kaikissa +asemissa ja kaikenlaisissa puvuissa. Ja pöydällä oli kuin uhrialttarilla +yli sata tuhatta frankia, korkea kasa kullassa, hopeassa ja vieläpä +vaskessakin; siinä olivat kaikki rahat, jotka hän likaisessa +saituudessaan oli säästänyt vuosien kuluessa. Nyt vihdoinkin tiedettiin, +mihin hänen säästönsä olivat joutuneet; hän oli antanut ne molemmille +vaimoilleen, jotka yhä olivat olleet hänen tahtonaan, hänen rakkautenaan +ja hänen kunnianhimonaan. Omantunnon vaivassa siitä, että hän oli +uneksuessaan tekevänsä heidät rikkaiksi tappanutkin heidät, lahjoitteli +hän nyt heille näitä rahoja, jotka he niin mielellään olisivat tahtoneet +saada ja joita he hehkuvalla halulla olisivat käyttäneet hyväkseen. Hän +oli ansainnut ne ainoastaan heidän tähtensä, hän toi heille kaikki, ei +ottanut soutaakaan omia huvejaan varten, hän koetti innolla lepyttää ja +ilahuttaa heidän haamujaan. Koko kortteli puhui kauvan tuosta vanhasta, +hullusta herrasta, joka oli ollut melkein nälkään kuolemaisillaan +sellaisen pöydälle kootun aarteen, vaimonsa ja tyttärensä valokuvilla +uhratun rahan ääressä.</p> + +<p>Kun Mathieu kello kuuden aikaan tuli tehtaasen, sattui hän keskelle +onnettomuudesta pelästyneitä ihmisiä. Jo aamulla oli Morangen kirje +saattanut hänet levottomaksi omituisen kertomuksensa tähden löydetystä +Alexandresta, jonka Constance tahtoi tuoda taloon, ja vaikka kirje oli +hyvin selvä ja ymmärrettävä, oli siinä kuitenkin aukkoja, jotka +pelästyttivät häntä. Hän oli lukenut sen kolmasti ja ruvennut aina +lukiessaan tuskallisesti arvailemaan, sillä koko juttu tuntui hänestä +hämärältä uhkaukselta. Ja kun hän nyt saapui yhtymäpaikkaan, tulikin hän +noitten kahden verisen ruumiin eteen, jotka Victor Moineaud oli äsken +kantanut esiin ja asettanut vieretysten. Kauhusta jäykistyneenä kuunteli +hän poikaansa Denistä, joka innokkaasti kertoili tapahtuneesta +onnettomuudesta, mitenkä molemmat murskautuneet ruumiit oli löydetty +toistensa päältä, tuo vanha kassanhoitaja ja tuo nuori mies, jota ei +kukaan tuntenut. Mathieu ymmärsi heti, että se oli Alexandre, mutta hän +vaikeni, hän ei tahtonut antaa luottamustaan kenellekään, ei edes +pojalleen, sillä kaikki hänen hirveät otaksumisensa olivat vielä niin +häilyvät. Yhä kasvavalla levottomuudella kuunteli hän kerrottavan niistä +muutamista tosiasioista, jotka tunnettiin, gallerian lamppujen +sammuttamisesta, aina suletusta aituuksen veräjästä, jonka ainoastaan +voi aukaista se, joka tunsi lukon salaisuudet. Kun Victor Moineaud nyt +huomautti, että vanhus oli varmaankin pudonnut ensin, koska nuorukaisen +toinen jalka oli hänen mahansa päällä, tuli Mathieu ajatelleeksi, mitä +oli tapahtunut neljätoista vuotta sitten, hän muisti, miten ukko +Moineaud oli nostanut ylös Blaisen samasta paikasta, josta poika nyt toi +Morangen ja Alexandren. Blaise! Uusi ajatus tuli hänen mieleensä, hirveä +epäluulo häikäsi häntä siinä pimeydessä, jossa hänen epäluulonsa +koettivat löytää itselleen tietä. Hän antoi Denisin hoitaa asioita +täällä ja meni itse Constancen luokse.</p> + +<p>Mutta kun Mathieun piti kääntyä käytävään, pysähtyi hän hissin luokse. +Se oli tässä, kun Morange neljätoista vuotta sitten oli tavannut luukun +avonaisena ja rientänyt alas ilmoittamaan siitä, jotavastoin Constance +väitti menneensä aivan levollisena omiin huoneisiinsa juuri kuin Blaise +tuli pimeästä galleriasta ja syöksyi syvyyteen. Kaikki olivat vihdoin +pitäneet tätä selitystä oikeana, mutta Mathieu tunsi nyt, miten +valheellinen se oli, hän muisti katseita, sanoja, kysymyksiä, joihin ei +vastattu, ja hän saavutti äkkiä varmuuden, varmuuden, joka syntyi +kaikesta siitä, mitä hän ei tähän asti ollut ymmärtänyt, mutta mikä nyt +sai hirveän merkityksen.</p> + +<p>Constance seisoi yhä keskellä pientä salonkiaan levottomana, +liikkumattomana ja kalpeana kuin vaha. Sama odotus kuin neljätoista +vuotta sitten oli alkanut ja hän oli niin tuskan ja jännityksen +valtaama, että jaksoi tuskin hengittää. Vielä ei hän ollut kuullut +mitään tehtaasta, ei hälinää, ei ääntä, ei askeltakaan. Eikö tämä kauhea +pelko ollutkaan muuta kuin mielikuvitusta? Mutta Morange oli +pilkallisesti nauranut hänelle vasten kasvoja, ja hän oli ymmärtänyt. +Nyt ei hän enään kuullut tehdastyön paukkinaa ja melua, koneet olivat +pysähtyneet. Äkkiä lakkasi hänen sydämensä sykkimästä, sillä hän kuuli +jonkun lähestyvän. Ja sisään tuli Mathieu.</p> + +<p>Constance vetäytyi taaksepäin aivankuin olisi nähnyt kummituksen. Hän, +Mathieu, suuri Jumala! Minkätähden juuri hän? Mitenkä hän voi olla +täällä? Kaikista onnettomuuden sanansaattajista odotti hän vähimmin +Mathieutä. Jos hänen kuollut poikansa olisi tullut, niin ei Constance +olisi niin paljon pelästynyt kuin nyt isän nähdessään.</p> + +<p>Hän ei voinut lausua sanaakaan, ja Mathieu sanoi ainoastaan:</p> + +<p>"He ovat pudonneet alas, he ovat kuolleet molemmat, kuolleet kuin +Blaise."</p> + +<p>Constance ei vieläkään sanonut mitään, hän katseli Mathieutä, he +seisoivat hetken ja katsoivat toisiaan silmiin. Ja Constancen katse +sanoi Mathieulle kaikki, hän näki edessään koko murhan.</p> + +<p>"Viheliäinen, kuinka syvälle te olette langennut! Ja kuinka paljon verta +on teidän omallatunnollanne!"</p> + +<p>Constance koetti viimeisen kerran suoristaa vartaloaan, hän tahtoi vielä +riemuita voitostaan, huutaa, että hän itse oli tehnyt nämät murhat ja +menetellyt siinä oikein. Mutta sitten kukisti Mathieu hänen rohkeutensa +viimeisellä paljastuksellaan.</p> + +<p>"Te ette siis tiedä, että tuo viheliäinen Alexandre oli yksi niistä, +jotka murhasivat rouva Angelinin, teidän ystävänne, sen naisparan, joka +ryöstettiin ja kuristettiin eräänä talvi-iltana. Minä olen säälistä +salannut sen teiltä. Hän olisi kuritushuoneessa, jos minä olisin +puhunut. Ja jos minä puhuisin tänään, niin tulisitte tekin sinne."</p> + +<p>Se oli surmanisku. Constance ei lausunut sanaakaan, hän kaatui selälleen +matolle kuin poikki hakattu puu. Nyt oli tappio täydellinen, se kohtalo, +jota hän oli odottanut, kääntyi häntä itseä vastaan ja kaatoi hänen. +Hänen ajatuksensa, että pitää olla ainoastaan yksi lapsi, oli vähitellen +turmellut hänet, ja nyt oli hän petetty, ryöstetty äiti, jonka +lohduttamattoman äidinsydämen villeys oli ajanut murhaan. Ja hän makasi +nyt siinä suorana, laihana ja kuihtuneena, sen hellyyden myrkyttämänä, +jota hän ei ollut saanut tyydyttää.</p> + +<p>Mathieu soitti, vanha palvelijatar tuli sisään, auttoi häntä nostamaan +Constancea sänkyyn ja riisui sitten vaatteet hänen yltään. Constance +makasi kuin kuollut, hän oli nähtävästi saanut tukehduskohtauksen, ja +Mathieu lähti ulos noutamaan Boutania, jonka hän onneksi tapasikin heti, +sillä tohtori oli äsken tullut kotiin päivälliselle. Boutan, joka pian +oli seitsemänkymmenen kahden vuotias, oli laannut hoitamasta virkaansa, +hän meni ainoastaan joskus hyvin vanhain potilaittensa luokse. Hän tutki +sairaan ja teki epätoivoa osoittavan liikkeen, jolla oli niin suuri +merkitys, että Mathieu tuli yhä levottomammaksi ja koetti löytää +Beauchênen, jotta edes hän olisi läsnä vaimonsa kuollessa. Kun hän kysyi +vanhalta palvelijattarelta, kohotti tämä vaan olkapäitään, hän ei +tietänyt, missä herra oli, herra ei sanonut koskaan, missä hän oleskeli. +Mutta lopulta pelästyi palvelijatarkin, hän teki nopean päätöksen, +riensi noitten naisten, tädin ja sisarentyttären luokse, joitten +osoitteen hän varsin hyvin tiesi, sillä hänen emäntänsä oli itse +lähettänyt hänet sinne useat kerrat, kun hänen oli välttämätöntä puhua +miehensä kanssa; mutta siellä sanottiin palvelijattarelle, että naiset +olivat eilen matkustaneet Nizzaan kahdeksaksi päiväksi yhdessä herran +kanssa, ja kun hän ei tahtonut palata takaisin ilman jotakin perheen +jäsentä, sai hän päähänsä mennä herran sisaren, paroonitar de Lowiczin +luokse, ja hänet toi hän mukanaan vaunuissaan melkein väkivallalla.</p> + +<p>Boutan oli turhaan tehnyt kaikki voitavansa. Kun Constance aukasi +silmänsä, katseli hän lääkäriä kankeasti, tunsi luultavasti hänen, mutta +ummisti taaskin silmänsä. Hän kieltäytyi itsepintaisesti vastaamasta. +Hän kuuli kyllä kaikki, hän ei voinut olla tiedotonna siitä että ihmisiä +oli hänen ympärillään ja että häntä koetettiin auttaa, mutta hän ei +tahtonut tietää heidän huolenpidostaan, hän tahtoi olla kuollut eikä +halunnut osoittaa elonmerkkejä. Eivät auenneet enään hänen silmälautansa +eikä huulensa, hän oli jo tämän maailman ulkopuolella, voitettu +kamppaili kuolonkamppaustaan mykkänä.</p> + +<p>Sinä iltana oli Sérafine hyvin omituinen. Hän haisi eeteriltä, sillä nyt +oli hän alkanut juopotellakin. Kun hän sai kuulla onnettomuudesta, +Morangen ja Alexandren kuolemasta, joka oli saanut aikaan sydäntaudin +Constancella, virnisteli hän kuin mieletön ja sanoi pakollisesti +nauraen:</p> + +<p>"Oh, sepä oli hauskaa!"</p> + +<p>Hän istahti kuitenkin nojatuoliin riisumatta hattuaan ja käsineitään. +Siinä istui hän ja katseli sairasta avoimin silmin, noilla ruskeilla, +kullankimaltavilla silmillään, ainoilla, jotka hänessä vielä olivat +elokkaat kauneuden täydellisen rappeutumisen jälkeen. Hän oli +kuudenkymmenen kahden, mutta näytti satavuotiaalta, hänen julkeat +kasvonsa olivat kuin sadekuuron rikki repimät, hänen päivänpaisteiset +hiuksensa olivat sammuneet tuhkasateesta. Ja vielä keskiyön aikana istui +hän paikallaan kuolevan vieressä, jota hän ei edes näyttänyt +näkevänkään, hän unohti itsensäkin kuin kuollut esine, hän ei tiennyt, +miksi hän oli tuotukaan tänne.</p> + +<p>Ei Mathieu eikä Boutan ollut tahtonut lähteä pois, he olivat päättäneet +valvoa koko yön, jotta Constancen ei tarvitsisi jäädä yksin vanhan +palvelijattarensa kanssa hänen miehensä ollessa Nizzassa tädin ja +sisarentyttären kanssa. Keskiyön aikana kun he keskustelivat matalalla +äänellä, kuulivat he kummakseen Sérafinen äkkiä aukasevan suunsa kolmen +pitkän tunnin vaitiolon jälkeen.</p> + +<p>"Tiedättekö, hän on kuollut."</p> + +<p>Kuka oli kuollut? He ymmärsivät vihdoin, että hän puhui Gaudesta. Tämä +kuuluisa kirurgi oli todellakin löydetty kuolleena työhuoneensa +sohvalta, ja kuoleman syytä ei varmuudella tiedetty. Mitä omituisimpia +juttuja kerrottiin siitä. Mathieu muisti Sérafinen hirveät +mielikuvitukset sinä päivänä, jolloin hän oli vapaasti päästänyt +kiukkunsa valloilleen siitä syystä, että oli leikkaajan veitsen kautta +menettänyt sukupuolensa: "Oh, jos me jonakin iltana menisimme hänen +luokseen, me kaikki, jotka hän on kuohinnut, ja jos me vuorostamme +kuohitsemme hänet!" Heitä oli tuhansia ja taas tuhansia, Sérafine oli +näkevinään heidät kaikki ympärillään ja takanaan, kokonainen sotajoukko +hedelmättömistä naisista, jotka olisivat kiihkeillä huudoillaan saaneet +vastaanottohuoneen seinät hajalleen. Kun Sérafine näki Mathieun +katselevan hämmästyneenä, jatkoi hän lyhyesti, hullun tavalla nauraen:</p> + +<p>"Hän on kuollut, me olimme siellä kaikki."</p> + +<p>Se oli hullutusta, epäiltävää, mahdotonta, mutta oliko se sittenkin +totta vai valetta? Tuntui kuin jääkylmä tuuli olisi puhaltanut Mathieun +ohitse, tuulahdus siitä tuntemattomuudesta, jota ihminen ei tunne eikä +saa koskaan tuntea.</p> + +<p>Boutan kuiskasi Mathieun korvaan:</p> + +<p>"Kahdeksan päivän perästä on hän tukkihullu ja sulettu hulluinhuoneen +koppiin."</p> + +<p>Kahdeksan päivän perästä oli paroonitar de Lowicz puettu pakkoröijyyn. +Hän eristettiin, kukaan ei saanut käydä hänen luonaan, sillä hän puhui +ruokottomia sanoja ja teki siveettömiä liikkeitä.</p> + +<p>Mathieu ja Boutan valvoivat Constancen luona päivänkoittoon asti. Hän ei +avannut silmiään eikä huuliaan. Kun aurinko nousi, kääntyi hän seinään +päin ja kuoli.</p> + +<hr class="chapter" /> + + + + +<h3>IV</h3> + + +<p>Taas kului vuosia, ja Mathieu oli jo kuudenkymmenen kahdeksan ja +Marianne kuudenkymmenen viiden vanha, kun viimeinen taistelu, +tuskallisin heidän elämässään oli lähellä saattaa heidät hautaan +epätoivoisina ja ilman lohdutusta.</p> + +<p>Marianne oli eräänä iltana mennyt vuoteesensa surusta ja tuskasta +sairaana. Hirveät eripuraisuudet olivat häirinneet rauhaa ja sopua +perheen keskuudessa. Onneton riita oli syntynyt myllyn, jossa Grégoire +hallitsi, ja Chantebledin välillä, jota hallitsivat Gervais ja Claire, +ja Ambroise, joka oli otettu välittäjäksi, oli konttooristaan Pariisissa +vielä kiihdyttänyt liekkiä ja ratkaissut asian liikekannalta katsoen +huolimatta intohimoista, jotka se sai valloilleen. Se tapahtui juuri +palattuaan kotiin keskustelusta Ambroisen kanssa, kun Mariannen oli +täytynyt mennä vuoteesensa sydän haavoitettuna ja pelokkaana +tulevaisuuden suhteen. Ambroise oli hänen ottanut vastaan melkein +raa'asti, hän palasi kotiin tuntien katkeruudekseen itsensä omien +kiittämättömien poikainsa raatelemaksi, jotka riitelivät ja tappelivat +keskenään. Hän ei voinut nousta ylös, mutta hän pyysi, ett'ei Mathieu +puhuisi asiasta mitään, hän ei tarvinnut lääkäriä, hän vakuutti, ett'ei +hänellä ole tuskia, että hän ei ollut sairas. Hän hipui, sen hän tunsi, +hän poistui joka päivä hieman kauemmaksi miehestään, hänen suuri surunsa +vei hänet yhä loitommaksi. Oliko tämä mahdollista? Kaikki nämät +rakastavat ja rakkaat lapset, jotka olivat hyväilyissä kasvaneet heidän +sylissään, jotka olivat tulleet heidän voittonsa iloksi ja ylpeydeksi, +kaikki nuo lapset, heidän rakkautensa hedelmät, tuo "pyhä joukko", joka +oli ympäröinyt heidät, oli nyt hajallaan, he raatelivat toisiaan +itsepintaisella kiivaudella! Ne olivat siis oikeassa, jotka sanoivat, +että mitä enemmän perhe kasvaa, sitä suuremmaksi tulee kiittämättömyyden +laiho. Ja kuinka paljon totuutta olikin tuossa vanhassa sananlaskussa, +että ketään ei pidä sanoa onnelliseksi, ennenkuin hän on kuollut!</p> + +<p>"Oh", sanoi Mathieu istuessaan vuoteen ääressä ja pitäessään Mariannen +kuumeista kättä omassaan, "kun on saanut taistella näin paljon, kun on +voittanut näin monta voittoa, ja kuitenkin saa kärsiä haaksirikon +viimeisen surun tähden, katkerimman kaikista. Sitä täytyy todellakin +taistella viimeiseen hengenvetoonsa asti, ja onni voitetaan ainoastaan +kärsimyksillä ja kyynelillä. Meidän täytyy uudelleen toivoa, meidän +täytyy taistella uusi taistelu ja voittaa ja elää!"</p> + +<p>Marianne oli menettänyt kaikki voimansa, hän oli kuin tappion kärsinyt.</p> + +<p>"Ei, minulla ei ole tarmoa, minä olen voitettu. Ulkonaiset haavat ovat +aina parantuneet. Mutta tämän haavan on tehnyt minun oma vereni, tämä on +sisäistä verenvuotoa, joka tukehuttaa minut. Nyt viimeisenä päivänä +nähdään, että meidän ilomme, meidän terveytemme, meidän voimamme on +ollut valhetta."</p> + +<p>Mathieu kauhistui tätä uhkaavaa onnettomuutta, hän lähti ulos ja itki +viereisessä huoneessa, hän luuli Mariannen kuolevan ja jäävänsä itse +yksin.</p> + +<p>Myllyn ja maatilan välillä oli syntynyt tämä onneton riita Lepailleurin +nummimaan johdosta, joka oli Chantebledin maitten välissä. Vanhaa, +romantista, muurivihreää kasvavaa myllyä, jossa oli sammalta kasvava +ratas, ei ollut enään moniin vuosiin ollut olemassa. Grégoire oli tehnyt +täyttä totta isänsä aatteesta, hän oli hajottanut vanhan myllyn ja +rakentanut sen sijaan suuren höyrymyllyn, joka oli sivuradalla +yhteydessä Janvillen rautatienaseman kanssa. Itse oli hän hankkimassa +itselleen kauniin omaisuuden siitä asti kuin hän oli saanut +jauhatettavakseen paikkakunnan viljan, ja hän oli melkoisesti +tasaantunut, hän oli nyt vahvaruumiinen noin neljänkymmenen vuoden +ikäinen herra, ja hänen nuoruuden vilkkaudestaan ei ollut jälellä muuta +kuin kiivas luonne, jonka purkauksia ei kukaan muu voinut lieventää +kuin hänen hyvänluontoinen ja ymmärtäväinen vaimonsa Thérèse. Monet +kerrat oli hän ollut vähällä joutua riitaan appensa Lepailleurin kanssa, +joka ylpeili seitsemästäkymmenestä vuodestaan. Vanha mylläri ei ollut +voinut estää uuden myllyn rakentamista, vaikka hän oli ennustanut siitä +varmaa perikatoa, mutta nyt teki hän pilkkaa ahkerasti työskentelevästä +höyrymyllystä julmistuneena siitä, että hän taaskin oli ollut väärässä. +Hän oli voitettu toisen kerran: ei siinä kyllin, että Chantebledin +runsaat sadot olivat saattaneet hänen ennustuksensa tuosta lutkasta, +maasta, häpeään, nyt alkoi myöskin hänen halveksimansa mylly uudestaan +elää, siitä tuli jättiläinen, joka jauhoi suuria rikkauksia hänen +vävylleen. Pahinta oli se, että hän tahtoi yhä itsepintaisesti elää +nähdäkseen ainaisia tappioitaan ja tunnustamatta koskaan tulleensa +voitetuksi. Yksi ainoa ilo oli hänellä jälellä, se lupaus, jonka +Grégoire oli antanut hänelle, että nimittäin nummimaata ei luovuteta, ja +tämän lupauksen oli Grégoire myöskin pitänyt. Mutta sitäpaitse oli +Lepailleur houkutellut häneltä lupauksen, että tuota maata ei koskaan +viljeltäisi. Tuon laihan nummimaan katseleminen, joka oli kuin +hedelmättömyys itse mehukkaitten ja viheriöitseväin peltojen vieressä, +ilahutti häntä hänen kateellisuudessaan, ja se oli kuin vastalause +ympärillä olevaa hedelmällisyyttä vastaan. Ja siellä +orjantappurapensaitten ja kivien keskessä nähtiin hän usein kävelevän +kuin vanha kuningas tyytyväisenä tähän alastomuuteen, ja sieltä etsi hän +luultavasti myöskin tekosyitä riitoihin, sillä se oli juuri hän, joka +kerran tällaisella kävelyretkellään keksi sen, että Chantebled oli +anastanut osan tuota nummimaata, ja tästä johtui se, että Fromentein +perheen pitkällinen onni uhkasi muuttua.</p> + +<p>Grégoire oli liikeasiain suhteen hyvin ankara, hänen päähänsäkään ei +juolahtanut, että hän luopuisi jostakin oikeudestaan. Kun appensa tuli +ja kertoi hänelle, että Chantebledin asukkaat olivat hävyttömästi kyllä +kyntäneet enemmän kuin kolme hehtaaria hänen maataan luultavasti +tarkoituksella jatkaa tätä kaunista rosvousta, tahtoi Grégoire heti +päästä asiasta selville, sillä hän ei sallinut, että tultiin liian +lähelle hänen oikeuksiaan. Onnettomuudeksi ei voitu löytää rajamerkkejä. +Mathieu voi sentähden väittää, että erehdys oli tapahtunut vasten tahtoa +taikka että rajan yli ei oltu menty. Mutta Lepailleur vakuutteli +vihaisena päinvastoin, hän veti kepillä rajaviivan ja vannoi, että se +oli oikein, korkeintaan voisi se erota kymmenen sentimetriä oikeasta +rajaviivasta. Ja eripuraisuus syntyi eräässä keskustelussa molempain +veljien, Gervaisin ja Grégoiren välillä, jolloin jälkimäinen lausui +anteeksi antamattomia sanoja. Seuraavana päivänä tuli riita julkiseksi, +sillä Grégoire veti asian oikeuteen. Gervais vastasi tähän sillä +uhkauksella, ett'ei hän lähetä jyvääkään jauhettavaksi myllyyn, ja tämä +oli vaarallinen vastaisku, sillä Chantebled oli ollut uuden höyrymyllyn +paras käyttäjä. Asema tuli päivä päivältä yhä pahemmaksi, sovinto oli +pian aivan mahdoton varsinkin kun Ambroise, jota oli pyydetty +sovittajaksi, ryhtyi liian kiivaasti asiaan ja saattoi molemmat +riitapuolet tyytymättömiksi. Veljesviha laajeni, heitä oli nyt kolme +veljeä sodassa toisiaan vastaan. Tulisiko koko perhe tämän hävitysraivon +saastuttamaksi elettyään niin monta vuotta terveellisessä, järjellisessä +ja hellässä sovussa?</p> + +<p>Mathieu koetti luonnollisesti myöskin välittää. Mutta jo ensi sanat +lausuttuaan tunsi hän, että jos hän epäonnistuisi, jos hänen isällistä +arvoaan ei tunnustettaisi, tulisi eripuraisuus täydelliseksi. Hän +odotti; omasta puolestaan ei hän ollut luopunut taistelusta, mutta hän +odotti sopivaa aikaa. Jokainen eripuraisuuden päivä lisäsi hänen +levottomuuttaan. Koko hänen työtään, koko hänen luomaansa pientä kansaa, +sitä pientä valtakuntaa, jonka hän oli perustanut, uhkasi äkillinen +perikato. Sellainen laitos voi elää ainoastaan rakkauden avulla, sama +rakkaus, joka sen oli luonut, voi yksin tehdä sen pysyväiseksi, ja se +kukistuu, niin pian kuin veljellisen yhteistunteen siteet katkeavat. Sen +sijaan että jättäisi jälkeensä elämäntyönsä sen ollessa täydessä +kukoistuksessa, näkisi hän sen nyt raastettuna, tahrattuna ja kuolleena, +ennenkuin hän itse olisi kuollut.</p> + +<p>Eräänä iltana, synkkänä hämäränhetkenä syyskuun viimeisinä päivinä, +antoi Marianne lykätä leposohvansa ikkunan ääreen; ainoastaan Charlotte +hoiti häntä, hänen luonaan ei ollut tässä nyt liiankin suuressa +asunnossa, joka oli tullut vanhan metsästyspaviljongin sijaan, ketään +muita kuin nuorin poikansa Benjamin. Siitä asti kuin sisällinen sota oli +alkanut raivota perheessä, oli hän sulkenut ovensa, hän tahtoi avata ne +ainoastaan kaikille sovintoon suostuville lapsilleen, jos he jonakin +päivänä tahtoisivat tulla sopimaan hänen luokseen. Mutta hän epäili +saavansa nauttia tätä ainoata lääkettä, joka olisi antanut hänelle uuden +elämän. Kun Mathieu nyt istui hänen vieressään pitäen hänen kättään +omassaan, eivät he alussa puhuneet mitään, he katselivat vaan avointa +kenttää, maatilan alueita, jotka etäämpänä peittyivät sumuun, myllyä +tuolla Yeusen rannalla korkeine savuavine piippuineen, ja Pariisia +taivaanrannan tuolla puolla, kellertävänpunaista valoa kuin äärettömän +suuren ahjon valo.</p> + +<p>Hetket kuluivat. Mathieu oli iltapäivällä tehnyt pitkän kävelyretken +Mareuiliin ja Lillebonneen haihduttaakseen surujaan. Vihdoin lausui hän +matalalla äänellä aivankuin olisi puhunut itsekseen:</p> + +<p>"Ei koskaan ole kyntö ollut niin helppoa kuin tänä vuonna. Tuolla +ylämaassa on maan laatu uuden viljelysjärjestyksen kautta yhä +parantunut, ja myöskin näillä viertomailla on hiekkamaa tullut paljon +voimakkaammaksi sen uuden kastelutavan avulla, jonka Gervais on +keksinyt. Siitä asti kuin maatila on tullut hänen ja Clairen käsiin, on +maatilan arvo tullut melkein kaksinkertaiseksi. Siinä on ainainen +kukoistus, työn voitolla ei ole rajojakaan."</p> + +<p>"Mitä siitä on hyötyä, ell'ei rakkautta enään ole?" mutisi Marianne.</p> + +<p>"Sitten", jatkoi Mathieu hetken vaiti oltuaan, "menin minä Yeusen +rannoille ja näin etäältä, että Grégoire on saanut uuden koneensa, jonka +Denis on hänelle rakentanut. Sitä purettiin juuri pihalle vaunuista. Se +antaa myllynkiville sellaisen nopeuden, että hyvästi kolmas osa voimasta +säästyy. Kun on tällaiset työkapineet, niin maa voi synnyttää kokonaisia +viljameriä lukemattomille ihmisille, kaikki saavat leipää. Tuo kone +enentää syvällä ja tasaisella hengityksellään yhä vaan rikkautta."</p> + +<p>"Mitä siitä on hyötyä, jos ihmiset vihaavat toisiaan?" sanoi Marianne +taaskin.</p> + +<p>Silloin vaikeni Mathieukin. Mutta maata mennessään sanoi hän vaimolleen, +että hän oli kävelyretkellään päättänyt lähteä seuraavana päivänä +Pariisiin; ja kun hän näki vaimonsa kummastelevan tätä, mainitsi hän +eräästä vanhasta saamisesta, jonka hän panisi uloshakuun. Oli mahdotonta +sallia Mariannen makaavan ja kuolevan tuolla tavalla, hän tahtoi toimia, +tehdä viimeisen koetuksen riidan sovittamiseksi.</p> + +<p>Kun Mathieu kymmenen aikaan seuraavana päivänä saapui Pariisiin, antoi +hän ajaa itsensä pohjoiselta rautatienasemalta suoraan Grenellen +konetehtaalle. Hän tahtoi ennen kaikkea tavata Denisin, joka ei tähän +asti ollut ollenkaan ottanut riitaan osaa. Denis oli aikoja sitten, heti +Constancen kuoltua muuttanut isoon rakennukseen vaimonsa ja kolmen +lapsensa kanssa. Tämä muutto loistavaan palatsiin, josta isäntä +hallitsi, oli kuin liikkeen täydellisen omistusoikeuden saavuttaminen. +Beauchêne olisi voinut elää vielä ehkä montakin vuotta, mutta hän oli +luopunut osuudestaan elinkautista eläkettä vastaan. Vihdoin eräänä +iltana saatiin tietää, että hän oli kuollut sydämenhalvaukseen noitten +naisten, tädin ja sisarentyttären luona syötyään liian vahvan aamiaisen. +Se oli suvun viimeinen jäännös, joka siten lakaistiin likaviemäriin.</p> + +<p>"Mistä nyt tuuli puhaltaa?" huudahti Denis iloisesti nähtyään isänsä. +"Tuletko syömään aamiaista? Minä olen vielä kesäleski, vasta maanantaina +matkustan minä noutamaan Marthea ja lapsia Dieppestä, jossa heillä on +ollut ihana syyskuu."</p> + +<p>Mutta hän tuli levottomaksi saatuaan tietää, että äiti on vaarallisesti +sairaana.</p> + +<p>"Mammako sairaana, ja vielä vaarallisestikin! Mitä sinä sanot? Minä +luulin, että hän on vaan väsynyt, että hän on vaan lievästi +pahoinvointinen. Kas niin pappa, miten asiat ovat? Teillä on +salaisuuksia, teillä on ehkä joku suru?"</p> + +<p>Ja hän kuunteli sitten Mathieun täydellistä selontekoa. Hän tuli hyvin +liikutetuksi, aivankuin olisi äkännyt jonkun uhkaavan vaaran. Ja +vihaisella äänellä sanoi hän sitten:</p> + +<p>"Kas niin, veljeni ovat saaneet kaunista aikaan riidallaan! Minä tiesin +kyllä, että he eivät sopineet, minä olen kuullut yksityisseikkoja, jotka +ovat suututtaneet minua, mutta en minä koskaan voinut luulla, että sinä +ja mamma otatte asian niin pahaksenne, että sulkeudutte huoneesenne +kuolemaan. Tästä täytyy tulla toinen ääni kelloon. Minä puhun heti +Ambroiselle asiasta. Mennään syömään aamiaista hänen luokseen, ja sitten +tehdään tästä loppu!"</p> + +<p>Hänellä oli annettavana muutamia käskyjä, Mathieu meni pihalle +odottamaan häntä. Niinä kymmenenä minuuttina, jonka ajan hän siinä +käveli edestakaisin, muistuivat entiset ajat hänen mieleensä. Yli tämän +pihan oli hän kulkenut joka aamu ollessaan ensimäisenä piirustajana ja +tullessaan Janvillestä kolmekymmentä souta taskussa aamiaista varten. +Täällä oli nyt kaikki jotenkin entisensä kaltaista, suuri keskusrakennus +kelloineen, työpajat, liiteri, pienoinen kaupunki harmaita rakennuksia, +joitten yläpuolelle kohosi kaksi suurta, aina savuavaa savupiippua. +Hänen poikansa oli yhä laajentanut tätä työn kaupunkia rakennuksilla +Fédérationkadun ja Grenellen bulevardin puolelle. Sivukadun puolella oli +yhä vielä se suuri herrasrakennus, josta Constance oli niin ylpeillyt, +jossa hän oli elänyt loistavasti kuin teollisuuden kuningatar pienessä, +keltaisessa salongissaan. Kahdeksan sataa työmiestä oli siinä työssä, +maa järisi ainaisesta kiireestä, liike oli tullut yhdeksi Pariisin +etevimmistä ja siinä tehtiin kaikki suuremmat maanviljelyskoneet. Ja +hänen pojallaan oli ollut onni päästä vastustamattomaksi hallitsijaksi +koneteollisuuden alalla, hänen poikansa vaimo hallitsi tuolla pienessä, +keltaisessa salongissa kauniitten, terveitten lastensa kanssa.</p> + +<p>Kun Mathieu liikutettuna silmäsi oikealla puolen olevaan +sivurakennukseen, jossa hän oli asunut Mariannen kanssa ja jossa Gervais +oli syntynyt, meni vanha työmies hänen ohitsensa tervehtien häntä.</p> + +<p>"Hyvää päivää, herra Froment!"</p> + +<p>Mathieu tunsi Victor Moineaudin, joka jo oli viidenkymmenen viiden +vuoden vanha, ja vanhentuneempi ja työstä enemmän kulunut kuin hänen +isänsä siihen aikaan, jolloin akka Moineaud oli tullut tarjoomaan +hirviölle poikansa vielä liiaksi hentoa lihaa. Victor Moineaud oli +tullut tehtaasen kuudentoista vanhana ja nyt oli hänkin ollut alasimen +ääressä lähes neljäkymmentä vuotta. Vääryyttä tekevä kohtalo uudistui, +vetojuhdan oli yhä vedettävä raskasta kuormaansa, nyt oli pojan vuoro +seurata isänsä jälkiä, tylsistyä ja tulla jauhetuksi muruiksi kurjuuden +ja vääryyden polkumyllyssä.</p> + +<p>"Hyvää päivää, Victor! Oletteko terve ja hyvissä voimissa?"</p> + +<p>"Ah, herra Froment, minä en ole enään nuori. Minun täytyy ajatella +itselleni luolaa jonnekin, kun se ei vaan ole omnibuksen alla!"</p> + +<p>Hän viittasi tällä ukko Moineaudin kuolemaan; eräs omnibus oli nimittäin +ajanut ukon ylitse Grenellenkadulla, jolloin ukon molemmat jalat olivat +katkenneet ja pääkallo halennut.</p> + +<p>"Muuten", jatkoi hän, "voi yhtä hyvin kuolla sillä tavalla kuin jollakin +muullakin. Siten se käy nopeamminkin. Isällä oli se onni, että Norine ja +Cécile pitivät hänestä huolta. Muussa tapauksessa ei omnibus olisi +ajanut hänen ylitsensä, ei, hän olisi silloin saanut kuolla nälkään."</p> + +<p>"Voivatko Norine ja Cécile hyvin?" kysyi Mathieu.</p> + +<p>"Voivat, herra Froment, ainakin minun tietääkseni ... ymmärrättehän, +ett'emme me tapaa toisiamme juuri usein. Koko joukosta ovat he ja minä +ainoastaan jälellä, sillä minä en ota lukuun Irmaa, hän on unohtanut +meidät siitä asti kuin tuli niin hienoksi. Euphrasie on kuollut, joka +onkin hyvä, Alfred lurjus on hävinnyt, ja se tuntui oikein +helpoitukselta, sillä minä pelkäsin hänen joutuvan vielä +kuritushuoneesen. Norinesta ja Cécilestä on aina hauska kuulla jotakin. +Norine on vanhempi kuin minä, hän lienee pian kuudenkymmenen vuotias. +Mutta hän on aina ollut kunnon tyttö, ja hänellä lienee iloa pojastaan. +Molemmat sisaret tekevät vielä työtä, Cécile elää, vaikka hän näyttää +niin hennolta, että hänen luulisi voivan puhaltamalla tappaa. Heillä on +hyvin hauskaa noilla kahdella äidillä ja yhdellä pojalla, josta he ovat +kasvattaneet kunnon miehen."</p> + +<p>Mathieu nyökäytti päätään. Sitten sanoi hän.</p> + +<p>"Mutta teillä, Victor, on myöskin ollut poikia ja tyttöjä, joilla nyt +vuorostaan lienee lapsia."</p> + +<p>Vanha työmies viittasi etäisyyteen.</p> + +<p>"Minulla on ollut kahdeksan elossa, yksi enemmän kuin isälläni. Ja +kaikki ovat joutuneet maailmalle; täytyyhän sitä elää. Useimmilla heistä +ei ole liian lihava olo ... eipä vainkaan! Ja kysymys on vaan siitä, +että kun minä en enään jaksa tehdä työtä, niin ottaako joku minun +lapsistani minun luoksensa, niinkuin Norine ja Cécile ottivat minun +isäni. Mutta, Herra Jumala, eiväthän tuollaiset köyhät penikat voi juuri +hyviksikään tulla, sitä ei voine kukaan vaatiakaan."</p> + +<p>Hän oli hetken vaiti ja jatkoi sitten matkaansa tehtaasen selkä +väsyneenä, kädet heiluen ja kourat työn parkitsemina.</p> + +<p>"Hyvästi, herra Froment."</p> + +<p>"Hyvästi, Victor."</p> + +<p>Kun Denis oli jakanut käskynsä, tuli hän isänsä luokse. Hän esitti, että +mentäisiin jalan Antinkadulle ja tiellä ilmoitti hän, että he varmasti +tapaavat Ambroisen yksin, sillä hänen vaimonsa ja neljä lastaan olivat +vielä Dieppessä, jossa kälykset Andrée ja Marthe olivat viettäneet +kesänsä yhdessä.</p> + +<p>Ambroisen omaisuus oli kymmenessä vuodessa tullut kymmenkertaiseksi. Hän +oli tuskin vielä neljänkymmenen viiden, mutta silti oli hän jo +määräävänä Pariisin markkinoilla. Kun hän setä Du Hordellin kuoleman +jälkeen oli tullut liikkeen ainoaksi omistajaksi, oli hän +toimeliaisuutensa kautta laajentanut sitä ja muuttanut sen koko maailman +konttooriksi, jonka kautta kaikki maapallon tavarat kulkivat. Hänen +toiminnallaan ei ollut rajoja, varsinkin siirtomaista koetti hän saada +kaikki ne ihmeelliset rikkaudet, mitä niissä voi olla, ja tämän teki hän +riemuitsevalla rohkeudella, niin varmalla katseella, että hänen +rohkeimmatkin sotasuunnitelmansa aina johtivat voittoon. Tämän +äärettömän toimeliaan kauppiaan täytyi luonnollisesti niellä Séguinit, +jotka olivat toimettomia, saamattomia ja hedelmättömiä. Ja kun tämä +perhe oli vararikossa, pesä hajoitettuna, niin oli hän ottanut siitä +oman osansa, talon Antinkadun varrelta. Séguin itse ei muuten ollut +asunut siinä moniin vuosiin, hän oli saanut sen omituisen päähänpiston, +että asui klubilla sen jälkeen kuin hän oli saanut eron vaimostaan. +Kaksi lapsista oli poissa, Gaston, joka nyt oli majurina eräässä +kaukaisessa paikassa, ja Lucie, joka oli nunnana ursuliittein +luostarissa. Kun Valentine jäi yksin eikä enään voinut elää samalla +tavalla kuin ennen, oli hänkin vuorostaan jättänyt talon ja vuokrannut +itselleen asunnon Malesherben bulevardin varrelta, ja siellä eli hän nyt +jumalaapelkääväisenä, vanhana maailman naisena, oli puheenjohtajana +"Lastenseimessä" ja yksinomaan tekemisissä muitten ihmisten lasten +kanssa, vaikka hän ei ollut ymmärtänyt hoitaa omiaan. Ambroisen oli +ainoastaan tarvinnut muuttaa tähän taloon, joka oli siihen määrään +veloista kiinnitetty, että Séguinin kuoltua perilliset, Valentine, +Gaston ja Lucie, varmaankin jäisivät Ambroiselle velkaan.</p> + +<p>Kuinka monta muistoa tuli mieleen täälläkin, tässä ruhtinaallisen +komeassa palatsissa, jonne Mathieu saapui Denisin kanssa! Täällä samoin +kuin konetehtaallakin oli hän käynyt taloudellisen ahdinkonsa aikana, +jolloin hän köyhänä vuokralaisena oli tullut pyytämään katon +korjaamista, jotta sen läpitse ei sataisi niitten neljän lapsen päälle, +jotka hän rikoksellisessa ajattelemattomuudessaan oli hankkinut. Talo +oli yhä hyvin komea, Ambroise oli toimittanut siinä perinpohjaisia +korjauksia ja antanut sille loisteliaisemman näön kuin sillä ennen oli +ollut. Talvella kajahteli se juhlain äänistä tai hänen neljän lapsensa +naurusta. Eikä Mathieu nyt tullut tervehtimään laiskuri Séguinia, +laiskuuden apostolia, hän tuli tervehtimään omaa poikaansa Ambroisea, +jolla oli tarmokas, luova luonne, ja jonka elämä itse oli auttanut +voittoon ja pannut hallitsemaan voitetun taloa.</p> + +<p>Ambroise oli lähtenyt ulos, eikä hänen pitänyt palata, ennenkuin +aamiaiseksi. Mathieu ja Denis odottivat häntä, ja kun edellinen kulki +läpi pienen eteisen ollen utelias näkemään uutta sisustusta, pidätti +hänet siellä ihmeekseen eräs nainen, joka oli siellä istumassa ja +odottelemassa ja jota hän ei heti ollut huomannut.</p> + +<p>"Minä näen, että herra Froment ei tunne minua."</p> + +<p>Mathieu teki kieltävän liikkeen. Nainen oli lihavahko, varmaankin yli +kuudenkymmenen, mutta hyvin säilynyt, hymyilevä, ja pitkulaiset, +täyteläät kasvot kunnianarvoisten, valkeain hiusten ympäröimät. Hän +näytti varakkaalta, pyhäpukuiselta maalaisrouvalta.</p> + +<p>"Céleste ... rouva Séguinin entinen kamarineiti!"</p> + +<p>Nyt tunsi Mathieu hänen hyvin ja hän koetti salata hämmästystään siitä, +että Célesten kohtalo oli ollut noin onnellinen. Hän oli luullut +Célesten olevan jonkun likaviemärin pohjalla. Iloisena ja tyytyväisen +näköisenä puhui Céleste onnestaan.</p> + +<p>"Oh, minulla on hyvä elämä. Minä muutin kotiseudulleni Rougemontiin, ja +siellä jouduin minä naimisiin erään entisen meriupseerin kanssa, jolla +on hyvä eläke lukuun ottamatta sitä omaisuutta, jonka hän peri +ensimäiseltä vaimoltaan. Ja kun hänellä on kaksi isoa poikaa, otin minä +vapauden suositella nuorempaa herra Ambroiselle, jotta hän antaisi +pojalle paikan konttoorissaan, ja hän oli niin hyvä, että teki sen. Ja +nyt kun minä ensikertaa käyn Pariisissa, otin minä tilaisuudesta vaarin +ja tulin kiittämään häntä."</p> + +<p>Mutta Céleste ei kertonut siitä, miten hän oli päässyt naimisiin ent. +meriupseerin kanssa. Hän oli ensin tullut hänen palvelijattarekseen, +sitten hänen rakastajattarekseen ja vihdoin hänen lailliseksi +vaimokseen, kun mies oli kadottanut ensimäisen vaimonsa, jonka loppua +Céleste oli kiirehtinyt. Mutta hän teki miehensä yleensä hyvin +onnelliseksi, toimittipa pois hänen rasittavat poikansakin, ja kiitos +siitä niille hienoille tuttavuuksille, joita hänellä oli Pariisissa. Hän +hymyili liikutettuna, kun ne muistot taas tulivat hänen mieleensä.</p> + +<p>"Ette voi aavistaakaan, herra Froment, miten iloiseksi minä tulin +nähdessäni teidän äsken menevän ohitseni. Ah, ei se ollut eilispäivänä +kun minä sain nähdä teidät ensi kerran! Muistatteko te vielä Sophie +Couteaun? Hän voi erittäin hyvin, hän myös, hän ja hänen miehensä ovat +ostaneet oman talon, ja siinä elävät he nyt levossa ja rauhassa +vanhoista säästöistään. Hän ei ole enään nuori, mutta hän on haudannut +monta ja hän tulee vielä hautaamaan useampia. Rouva Menoux esimerkiksi, +muistattehan te rouva Menouxin? Siinä oli yksi, jolla ei koskaan ollut +onnea! Hän menetti ainoan lapsensa ja hän menetti pitkän miehensä, jota +hän jumaloitsi, ja sen jälkeen ei hän itse elänyt kauempaa kuin puolen +vuotta. Minä ajattelin kerran ottaa hänet mukaani Rougemontiin, jossa +ilma on niin terveellinen. Siellä on meillä yhdeksänkymmenen vuotiaita! +Sophie Couteau esimerkiksi, hän tulee elämään niin kauvan kuin hän +tahtoo. Niin, se on suloinen paikka, oikea paratiisi!"</p> + +<p>Mathieu oli näkevinään inhoittavan, verisen Rougemontin, jossa +rauhallinen kirkkomaa oli keskellä tasaista kenttää ja se täynnä pieniä +pariisilaislapsia.</p> + +<p>"Eikö teillä ole lapsia avioliitossanne?" kysyi Mathieu, kun hän tahtoi +sanoa jotakin, mutta ei oikein tiennyt, mitä sanoisi.</p> + +<p>Céleste nauroi ja näytti hampaansa, jotka vielä olivat valkeat.</p> + +<p>"Ei, herra Froment, nyt minä jo olen vanha. Ja muuten on sellaisia +tekoja, joita ei toistamiseen tehdä. A propos, rouva Bourdieu, kätilö, +jonka te tunsitte, hän kuoli meidän luonamme, talossa, jossa hän on +asunut hyvin kauvan. Hänellä oli parempi onni kuin sillä toisella, rouva +Rouchella, joka tosin oli erinomaisen hyvänluontoinen ja kiltti, mutta +liiaksi palveluksiin taipuvainen. Te olette ehkä lukenut sanomalehdistä +häntä vastaan nostetusta oikeusjutusta, hän tuomittiin vankeuteen, hän +ja eräs lääkäri, joku Saraille, jostakin todellakin inhoittavasta +teosta, jossa he yhdessä olivat olleet osallisina."</p> + +<p>Rouva Rouche! Saraille! Niin, Mathieu oli lukenut oikeudenkäynnistä +noita molempia villipetoja vastaan, jotka luonnollisesti olivat +vihdoinkin tutustuneet toisiinsa. Minkä kaiun herättivät nämät nimet +menneistä ajoista! Ne muistuttivat hänelle kahta muuta nimeä, Valérie +Morangea ja Reine Morangea! Jo tehtaan pihalla oli hän ollut näkevinään +Morangen haamun, tuon täsmällisen, vaatimattoman ja hellämielisen +kassanhoitajan, jonka onnettomuus oli tehnyt hulluksi, aikansa +hillitsemättömän nautinnonhimon uhrin, mitättömän raukan, joka oli +saanut julmasti kärsiä toisten rikoksista. Ja Mathieu oli myöskin +näkevinään Sérafinen haamun, kasvot tuskallisesti vääntyneinä +hedelmättömästä himosta, jota hän ei voinut tyydyttää ja joka oli tullut +hänen kuolemakseen.</p> + +<p>"Niin, suokaa anteeksi, herra Froment, että minä olen viivyttänyt teitä. +Oli niin äärettömän hauskaa tavata taas teitä."</p> + +<p>Mathieu katseli häntä vielä kerran ja sanoi anteeksiantavana kuin oikea +optimisti:</p> + +<p>"Niin, hyvää jatkoa sitten, koska te nyt olette tyytyväinen. Onni tietää +kyllä, mitä se tekee."</p> + +<p>Mutta Mathieu tunsi ahdistusta ajatellessaan luonnon vääryyksiä. Hän +ajatteli Marianneaan, jota oli kohdannut suuri suru poikainsa +jumalattoman riidan tähden. Ja kun Ambroise nyt tuli kotiin ja suuteli +iloisesti häntä, otettuaan ensin vastaan Célesten kiitokset, valtasi +suuri tuska hänen mielensä tänä tärkeänä hetkenä, joka ratkaisisi koko +perheen onnen.</p> + +<p>Asiasta suoriuduttiin kuitenkin pian. Denis, joka ensin oli tarjoutunut +isänsä kanssa aamiaiselle, ryhtyi heti empimättä suoraan asiaan.</p> + +<p>"Me emme ole täällä ainoastaan sen huvin vuoksi, että saamme olla +aamiaisella kanssasi. Mamma on sairas, tiedätkö siitä?"</p> + +<p>"Sairasko?" sanoi Ambroise. "Eihän toki vaarallisesti?"</p> + +<p>"On, hyvin vaarallisesti. Ja tiedätkö, että hän on sairas aina siitä +päivästä asti, jolloin hän oli täällä puhumassa Grégoiren ja Gervaisin +riidasta ja jolloin sinä lienet ollut melkein raaka häntä kohtaan."</p> + +<p>"Minäkö raaka? Me puhuimme liikeasioista, minä vastasin hänelle ehkä +kuin liikemies, jotenkin suoraan."</p> + +<p>Hän kääntyi Mathieuhen päin, joka seisoi siinä odotellen ääneti ja +kalpeana.</p> + +<p>"Onko se totta, isä, että mamma on sairas ja sinä olet levoton?"</p> + +<p>Kun isä vastasi myöntävästi nyökäyttämällä päätään, tuli Ambroise yhtä +liikutetuksi kuin Deniskin.</p> + +<p>"Tämä juttuhan tulee aivan hullumaiseksi lopulta! Minun mielestäni on +Grégoire oikeassa. Mutta siitä minä en nyt välitä, heidän täytyy +syleillä toisiaan, jos se voi säästää mamma paralta yhden ainoankin +minuutin kärsimykset. Mutta miksi te olettekin sulkeutuneet huoneesenne, +miksi ette ole ilmoittaneet suruanne? Silloin olisivat he ajatelleet +asiaa ja tulleet järkiinsä."</p> + +<p>Äkkiä syleili hän isäänsä sillä reippaalla päättäväisyydellä, joka oli +hänen voimanaan liikemiehenä.</p> + +<p>"Muuten olet sinä aina ymmärtävin, sinä tiedät ja näet jo edeltäpäin. +Vaikka Grégoirella olisikin täysi oikeus alkaa oikeudenkäynnin Gervaisia +vastaan, olisi hän tyhmä, jos hän sen tekisi, sillä paljon korkeammalla +tätä yksityistä etua on kaikkein yhteinen etu, perheen etu, joka on +siinä, että olemme sovinnossa, että vedämme yhtä köyttä, että meihin ei +tohdita koskea, jos tahdomme olla voittamattomat. Tämä on siis hyvin +yksinkertaista. Syödään nopeasti aamiainen ja lähdetään sitten junaan, +Denis ja minä saatamme sinua Chanteblediin. Illaksi täytyy rauhan olla +valmis. Minä otan sen huolekseni."</p> + +<p>Mathieu oli iloisesti vastannut hänen syleilyynsä ihastuneena siitä, +että hän vihdoinkin tunsi itsensä pojissaan. Ja sillä aikaa kuin pöytää +katettiin, menivät he kaikki katsomaan talvipuutarhaa, jonka Ambroise +oli antanut laajentaa talven juhlia varten. Häntä huvitti laittaa +palatsinsa ruhtinaallisen komeaksi. Aamiaisen aikana pyysi hän anteeksi, +että otti heidät vastaan poikamiehen tavalla, vaikka ruoka olikin +herkullista; Andréen ja lasten poissa ollessa piti hän keittäjän +kotonaan, sillä hän inhosi ulkona syömistä.</p> + +<p>"Minulla taas", sanoi Denis, "on koko talo sulettuna; kun Berthe ja koko +joukko on Dieppessä, syön minä ravintolassa."</p> + +<p>"Niin, sinä olet ymmärtäväinen mies, sinä", vastasi Ambroise huolettoman +suorasanaisesti; "minä sitä vastoin olen nautinnonhaluinen. Juokaa nyt +kahvi yhtä menoa, niin sitten lähdemme matkaan."</p> + +<p>He saapuivat kahden junalla Janvilleen. Heidän aikomuksensa oli ensin +mennä Chanteblediin, jotta Ambroise ja Denis ennen kaikkea saisivat +puhua Gervaisin kanssa, jolla oli taipuvaisempi tunne ja jonka he +luulivat voivansa ensiksi taivuttaa sovintoon. Sitten piti heidän mennä +Grégoiren luokse lukemaan hänelle lakia ja asettamaan hänelle ennen +sovitut rauhanehdot. Mutta mitä enemmän he lähestyivät taloa, sitä +vaikeammalta näytti heidän tehtävänsä. Asia ei suinkaan onnistuisi niin +hyvin kuin he olivat luulleet. Ja he valmistautuivat ankaraan +taisteluun.</p> + +<p>"Jos me heti menisimme tervehtimään mammaa", ehdotti Denis. "Hänen +syleilynsä antaisi meille rohkeutta."</p> + +<p>Ambroisen mielestä oli tämä hyvä ajatus.</p> + +<p>"Niin, menkäämme hänen luokseen. Mamma antaa aina hyviä neuvoja. Hänellä +on ehkä joku suunnitelma valmiina."</p> + +<p>He menivät toiseen kerrokseen, siihen suureen huoneesen, johon Marianne +oli sulkeutunut. Mutta siellä kohtasi heitä hämmästys, Marianne istui +leposohvallaan ikkunan ääressä, hänen edessään istui Grégoire pitäen +kiinni hänen molemmista käsistään, ja Gervais ja Claire seisoivat +toisella puolella hymyillen.</p> + +<p>"Mitä tämä on?" huudahti Ambroise kummastuneena. "Asia on sovittu!"</p> + +<p>"Ja me kun olimme epätoivossa sen suhteen!" sanoi Denis tehden +hämmästystä osoittavan liikkeen.</p> + +<p>Mathieu oli yhtä hämmästynyt kuin hekin, ja ihastuksissaan selitti hän +nyt koko tuumansa nähdessään, mitenkä molempain veljien tulo herätti +ihmettelyä.</p> + +<p>"Minä lähdin aamulla noutamaan heitä, ja nyt tulin tänne heidän kanssaan +sovittaaksemme kaikki yleisessä syleilyssä."</p> + +<p>Nyt syntyi iloinen nauru. Suuret veljet tulivat liian myöhään! Heidän +viisauttaan ja diplomatiaansa ei oltu tarvittu. Heillä oli itsellä tästä +hyvin hauskaa, heistä tuntui helpoitukselta, kun olivat voittaneet ilman +taistelua.</p> + +<p>Mariannen silmät olivat kosteat, ja hän oli ylen onnellinen, niin +onnellinen, että hän näytti aivan terveeltä, ja hän vastasi Mathieulle:</p> + +<p>"Niinkuin näet, ystäväni, se on nyt tehty. Minä en vielä muuta tiedä. +Grégoire tuli tänne, hän suuteli minua ja tahtoi, että minä heti +lähettäisin kutsumaan Gervaisin ja Clairen. Sitten sanoi hän omasta +alotteestaan heille, että he ovat hulluja kaikki kolme, kun saattoivat +minun niin surulliseksi, ja että heidän pitäisi sopia. Sitten syleilivät +he toisiaan. Se on nyt tehty ... siitä on nyt suoriuduttu."</p> + +<p>Grégoire keskeytti iloisesti:</p> + +<p>"Ei, odota hieman, minulla on aivan liian kaunis osa ollut näyteltäväni +sinun kertomuksesi mukaan, minun täytyy itse sanoa totuuden. Se en ollut +minä, joka alussa tahdoin sovintoa, se oli vaimoni, se oli Thérèse. +Hänellä on niin hyvä sydän, ja samalla on hän itsepäinen kuin muuli, +niin että kun hän on päättänyt jotakin, on minun lopuksi kuitenkin pakko +suostua siihen. Eilen illalla riitelimme me, sillä hän oli saanut +tietää, en tiedä millä tavalla, että mamma oli surusta sairaana, ja se +suretti häntä, hän koetti minun saada uskomaan, että koko meidän +riitamme oli tyhmyyttä ja että se vahingoitti meitä kaikkia. Aamulla +alkoi hän luonnollisesti taaskin saman virren, ja hän sai nyt minun +uskomaan sen, varsinkin kun en ollut voinut nukkua vaan olin maannut ja +ajatellut mamma parkaa, joka oli sairaana meidän tähtemme. Mutta nyt oli +vielä jälellä saada ukko Lepailleur suostumaan tuumaan. Tämän otti +suorittaakseen Thérèse, ja hän on keksinyt jonkun keinon, josta oli +seurauksena se, että ukko nyt luulee voittaneensa suuren voiton. Thérèse +on saanut hänen vihdoinkin suostumaan tuon onnettoman nummimaan +myymiseen teille, niin mielettömään hintaan, että hän voi toitottaa +kaduilla ja kujilla voittoaan."</p> + +<p>Grégoire kääntyi sisaruksiin ja sanoi leikillisellä äänellä:</p> + +<p>"Ja nyt pyydän minä teitä, Gervais ja Claire, että te annatte rosvota +itseänne. On kysymys koko perheen rauhasta. Tehkää apelleni se viimeinen +ilo, että hän saa uskoa olleensa itse aina oikeassa ja että me emme +koskaan ole olleet muuta kuin hölmöjä!"</p> + +<p>"Mielellämme, hän saa rahaa niin paljon kuin tahtoo", vastasi Gervais +nauraen. "Tuo maa-alue on muuten häpeäpilkkuna koko maatilalle, se on +kuin kivinen ja ohdakkeinen mätähaava. Me olemme aina toivoneet +saavamme nähdä Chantebledin ilman tuota häpeäpilkkua ja laihon siinä +huojuvan päivänpaisteessa. Chantebledillä on varaa maksaa kunniastaan."</p> + +<p>Kauppa tehtiin valmiiksi, mylly ottaisi taaskin kiviensä välissä +jauhaakseen uudella pellolla lisääntyneen Chantebledin viljan. Ja mamma +tulisi terveeksi, ja se oli elämän iloinen voima, rakkauden tarve, joka +perheelle tarpeellinen yhteistunne, joka oli herättänyt veljesrakkauden +pojissa, jotka olivat olleet siksi tuhmat, että olivat hetkeksi +menettäneet valtansa raatelemalla toisiaan.</p> + +<p>Ilo siitä, että kaikki nyt olivat koossa — neljä, suurta veljeä ja +vanhin sisar Claire — sopineina ja voittamattomina, lisääntyi vielä +enemmän, kun Charlotte tuli paikalle kolmen muun tyttären, Louisen, +Madeleinen ja Margueriten kanssa, jotka miestensä kanssa asuivat +paikkakunnalla. Louise oli saanut tietää, että äiti oli sairaana, ja hän +oli ottanut molemmat sisarensa mukaansa, niin että he kaikki yhdessä +sitten lähtisivät tiedustelemaan, miten äiti voi. Ja mikä iloinen nauru +nyt syntyi, kun koko joukko tuli sisään!</p> + +<p>"Koko pataljoona!" huudahti Ambroise iloisesti. "Perhe on täysilukuinen, +oikea ministerein kokous! Nyt sinä näet, mamma, että sinun täytyy tulla +terveeksi, koko hovisi on jalkaisi juuressa ja kieltää yksimielisesti +sinun saamasta edes päänsärkyä!"</p> + +<p>Mutta kun Benjaminkin nyt tuli sisään, tuli nauru kaksinkertaiseksi.</p> + +<p>"Tule, poikani, tule sinäkin suutelemaan minua", sanoi Marianne +hellästi. "Suuret laskevat leikkiä sinusta, koska olet pesäkunnan +viimeinen. Jos minä sinua hemmoittelen, niin koskee se vaan meitä kahta, +eikö niin? Sano sinä heille, että olet ollut koko aamupäivän minun +luonani ja että minä tahdoin, että sinä lähtisit kävelemään."</p> + +<p>Benjamin hymyili hiljaa ja hieman surullisen näköisenä.</p> + +<p>"Minä olin tuolla alhaalla, mamma, minä näin heidän kaikkein tulevan +ylös, enkä minä tahtonut tulla tänne, ennenkuin sovinto oli saatu +aikaan."</p> + +<p>Hän oli yhdenkolmatta, hänellä oli hienot, kauniit kasvot, suuret, +ruskeat silmät, pitkät, kiharat hiukset ja hieman kihara parta. Vaikka +hän ei koskaan ollut sairas, väitti äiti, että hän oli heikko, ja +hemmoitteli häntä paljon. Muuten jumaloivat kaikki häntä hänen hellän, +suloisen luonteensa tähden. Hän oli kasvanut jonkinlaisten unelmain +vallassa, täynnä ikävöimistä, jota hän ei voinut selvittää, aina +harrastaen jotakin tuntematonta, jotakin sellaista, jota hänellä ei +ollut. Ja vaikka vanhemmat näkivät, että hän ei pitänyt mistään +ammatista, eikä hänellä edes näyttänyt olevan halua mennä naimisiin, +eivät he siitä pahastuneet, he päinvastoin tekivät sellaisen salaisen +suunnitelman, että pitävät hänen itseään vasten, tämän kuopuksen, tämän +elämän myöhäisen, hyvän ja kauniin lahjan. Olivathan he antaneet pois +kaikki muut lapsensa. Eikö heille nyt annettaisi anteeksi tätä rakkauden +itsekkäisyyttä, että he pitäisivät yhden itseään varten, yksinomaan +itseään varten, tämän, joka ei menisi naimisiin, joka ei toimisi mitään, +joka olisi tullut maailmaan ainoastaan sitä suloista tarkoitusta varten, +että hän rakastaisi heitä ja olisi itse rakastettu? Se oli heidän +vanhuutensa unelma, se palkinto, jota he pyysivät elämältä.</p> + +<p>"Kuulepas Benjamin", sanoi Ambroise äkkiä, "sinä joka olet huvitettu +meidän kunnon Nicolaksesta, tahdotko kuulla uutisia hänestä? Minä sain +toissapäivänä häneltä kirjeen. On oikein, että minä vähän kerron +hänestä, sillä hän on ainoa tästä pesäkunnasta, joka ei voi olla täällä +läsnä."</p> + +<p>Benjamin innostui heti.</p> + +<p>"Vai niin, onko hän kirjoittanut? Mitä hän sanoo, mitä hän toimii nyt?"</p> + +<p>Benjamin ei ollut koskaan voinut unohtaa Nicolaksen matkaa Senegaliin. +Hän ei ollut silloin vielä edes kahdentoista vuotias, ja siitä oli nyt +kulunut pian yhdeksän vuotta; mutta hän oli aina näkevinään nuo +ikuisiksi ajoiksi otetut jäähyväiset, kun nuori lintupari oli lähtenyt +lentoon pesästään äärettömään avaruuteen.</p> + +<p>"Minulla on, niinkuin tiedätte", alkoi Ambroise, "liikeyhteyksiä +Nicolaksen kanssa. Oh, jos meillä siirtomaissamme olisi muutamia +sellaisia sivistyneitä ja kunnon miehiä kuin hän, niin saisimme me pian +kaikki ne aarteet, jotka nyt ovat hajallaan ja hyödyttöminä noissa +koskemattomissa maissa. Minä puolestani saan omaisuuteni +kymmenkertaiseksi täyttämällä latoni niillä. Meidän Nicolas oli siis +asettunut asumaan Senegaliin Lisbethinsä kanssa, juuri sellaisen vaimon +kanssa, joka sopi hänelle. Muutamalla tuhannella frankilla, jotka heillä +oli, ryhtyivät he harjoittamaan kauppaa, ja se menestyi hyvin. Mutta +minä ymmärsin hyvin, että työala siellä oli liian ahdas, että nuori pari +uneksi vapaampaa toiminta-alaa, vielä koskemattomain maitten +viljelemistä. Ja nyt ilmoittaa Nicolas minulle aivan äkkiä, että hän +lähtee Sudaniin, Nigervirran laaksoon, joka on aivan äsken avattu +uutisasukkaille. Hän ottaa mukaansa vaimonsa ja neljä lastaan, he +lähtevät onneensa luottaen liikkeelle kuin valloittajat, kuin rohkeat +erämaan kävijät haluten perustaa uutta maailmaa. Ensin minä vähän +hämmästyin, sillä se on oikein hulluutta. Mutta hän on jokatapauksessa +reipas, tuo meidän Nicolas, ja minä ihailen kunnon veljemme tarmoa ja +lujaa itseensä luottamusta, koska hän menee tuolla tavalla +tuntemattomaan maahan sillä tyynellä varmuudella, että hän panee sen +valtansa alle ja kansoittaa sen."</p> + +<p>Syntyi hiljaisuus; tuntui siltä kuin ilmanvirtaus olisi puhaltanut +heidän ohitsensa tuosta salaperäisestä, ihmisjalan astumattomasta +kaukaisesta maasta. Ja koko perhe seurasi ajatuksissaan poikaa, yhtä +heidän omaisistaan, joka vetäytyi erämaihin kansoittaakseen ne.</p> + +<p>"Oh", mutisi Benjamin ja hänen kauniit silmänsä tuijottivat kankeasti +kauvas etäisyyteen, "miten onnellinen hän on, kun saa nähdä toisia +virtoja, toisia metsiä, toisia aurinkoja!"</p> + +<p>Mutta Marianne tunsi väristystä.</p> + +<p>"Ei, ei, poikani, ei ole muita virtoja kuin Yeuse, ei muita metsiä kuin +meidän Lillebonnemetsät, ei muuta aurinkoa kuin meidän aurinkomme täällä +Chantebledissä. Tule vielä kerran suutelemaan minua, suudelkaamme vielä +kerran toisiamme, ja sitten tulen minä terveeksi, emmekä me koskaan, +emme koskaan erkane toisistamme!"</p> + +<p>Se oli suuri päivä, voiton päivä, sillä perhe oli saanut ratkaisevan +voiton voittamalla eripuraisuuden. Nyt oli perhe voittamaton.</p> + +<p>Hämärän hetkenä samana iltana istuivat Mathieu ja Marianne niinkuin +edellisenäkin iltana käsi kädessä ikkunan ääressä, josta he näkivät +alueittensa leviävän taivaanrantaan asti, missä Pariisin jättiläisahjo +syöksi keltaisenpunervaa valoaan ilmaan. Mutta tämä ilta ei ollut +edellisten kaltainen, nyt olivat he ylen onnelliset, täynnä ääretöntä +toivoa!</p> + +<p>"Tunnetko itsesi terveemmäksi nyt? Tunnetko voimain palaavan ja sydämen +sykkivän rauhallisesti?"</p> + +<p>"Ah, ystäväni, minä tunnen itseni aivan terveeksi, suru oli ainoa +sairauteni. Huomenna minä olen voimakas taas!"</p> + +<p>Mathieu vaipui syviin ajatuksiin katsellessaan valloituksiaan, kaikkea +tätä maata, joka ulottui tuonne kauvas auringon laskuun. Ja taas +johtuivat muistot mieleen, hän muisti aamun enemmän kuin neljäkymmentä +vuotta sitten, jolloin hän oli jättänyt Mariannen ja lapset +kolmellakymmenellä soulla vanhaan metsästyspaviljonkiin metsänlaidassa, +jonne he säästäväisyydestä olivat muuttaneet asumaan. Heillä oli +velkoja, he olivat jumalallisen iloiset ja suruttomat neljän aina +nälkäisen lapsensa kanssa, tuon poika- ja tyttövirran kanssa, jonka he +luottamuksessa elämään antoivat vapaasti pulputa esiin lähteestään. +Sitten muisti hän kotiin tulonsa eräänä iltana kuukausipalkkansa +kolmesataa frankia taskussaan, ne laskelmat, joita hän sitten oli +tehnyt kehnossa levottomuudessaan ja kaiken sen itsekkäisyyden +saastuttamana, jota hän oli hengittänyt Pariisissa. Beauchêne, jolla oli +ollut konetehdas ja pieni Mauricensa, ainoa poika, jota kasvatettiin +tulevaksi teollisuusruhtinaaksi, oli ennustanut, että hän kuolisi +vaimonsa ja lapsijoukkonsa kanssa kurjuuteen. Ja Séguinit, heidän +silloiset isäntänsä, olivat levitelleet miljoonansa hänen eteensä, +kerskailleet komeasta palatsistaan, surkutelleet ja pilkanneet häntä, +nuo ihmiset, jotka viisaudessaan olivat ymmärtäneet rajoittaa lastensa +lukumäärän yhteen poikaan ja yhteen tyttöön. Vieläpä Morange parkakin +oli puhellut, miten hän hankkii kuninkaalliset myötäjäiset tyttärelleen +Reinelle, he olivat uneksineet kahdestatoista tuhannesta frankista ja +halveksivat sydämensä pohjasta lapsirikkaita perheitä, jotka muka olivat +itse syypäät köyhyyteensä. Niin, vieläpä Lepailleuritkin, myllyn +isäntäväki, epäilivät tuota herrasmiestä, joka oli heille velkaa +kaksitoista frankia munista ja maidosta, ja he ajattelivat, tokko hän +voikaan maksaa velkaansa, koska hän on niin hullu, että hankkii +itselleen noin paljon lapsia. Niin, se on totta, hän tunnusti +rikollisuutensa, hän sanoi silloin, että hän ei koskaan saisi +konetehdasta, ei taloa ei myllyä eikä edes sellaista paikkaa, josta +olisi kaksitoista tuhatta tuloja. Toisilla oli kaikkea, hänellä ei +mitään. Nuo toiset, rikkaat, olivat siksi viisaat, ett'eivät hankkineet +lapsia rasituksekseen, ja hän, köyhä, hankki lapsia elätettäväkseen +toisensa jälkeen lukumäärää laskematta. Se oli hulluutta. Ja vihdoin +tuli hänen mieleensä suloinen muisto, rakkauden ja toivon kuuma virta, +joka kaikkein näitten tyhmien ajatusten jälkeen oli ajanut hänet +Mariannen syliin ja saanut hänen hankkimaan vieläkin yhden lapsen +maailmaan.</p> + +<p>Mutta neljänkymmenen vuoden kuluessa oli tämä hänen hulluutensa +muuttunut viisaudeksi. Hän oli voittanut jumalallisen suruttomuutensa +avulla, köyhä oli voittanut rikkaat; tarmokas kylväjä, joka täysin +kourin oli kylvänyt kylvöään, oli saanut korjata runsaat sadot. Ja +tänään oli hän saanut uuden vakuutuksen voitostaan. Beauchênen +konetehtaan oli hän saanut poikansa Denisin kautta, hän oli näkevinään +sen edessään kuin työn kaupungin, jossa on jyskiviä koneita ja jossa +miljoonia taottiin. Séguinin talon oli hän myöskin saanut poikansa +Ambroisen kautta ja vielä entistäänkin komeampana, koristettuna kaupan +tuottamalla saaliilla kaikista maailman osista. Lepailleurin myllyn oli +hän saanut poikansa Grégoiren kautta kymmenen kertaa kukoistavammassa +kunnossa kuin ennen, ja onnen viimeinen lahja on se, että se itse +kruunaa voittajan työn. Surullinen, verraton rangaistus oli vienyt pois +Morangen säälittävän perheen, hulluuden ja veren hirmumyrsky oli vienyt +sen muassaan. Ja muut yhteiskunnan loisolennot olivat kulkevinaan hänen +ohitsensa ja tulivat lakaistuiksi lokaviemäriin: Sérafine, Moineaudit +... ja hän itse, Mathieu, oli ainoa, joka kykeni seisomaan paikallaan, +hän ja Marianne, tässä Chantebledissä, jonka he olivat valloittaneet +Séguineiltä ja jossa heidän lapsensa Gervais ja Claire nyt hallitsivat +ja jatkoivat heidän hallitsijasukuaan. Se oli heidän valtakuntansa, +pellot ulettuivat niin kauvaksi kuin voi nähdä illan auringon valossa, +se oli heidän työnsä tulos tämä kaikki elämä, jonka he olivat luoneet +tahdon lujuudellaan ja rakkauden ja toiminnan kyvyllään.</p> + +<p>"Katsohan, katsohan", sanoi Mathieu tehden suuremmoisen liikkeen, +"kaikki tämä on syntynyt meistä ja meidän täytyy rakastaa toisiamme ja +olla yhä onnellisemmat, jotta kaikki tämä eläisi."</p> + +<p>"Ah", vastasi Marianne iloisesti, "nyt se elää ikuisesti, koska me +olemme sopineet ja voittaneet voiton."</p> + +<p>Voiton! Lukuisan perheen luonnollisen ja välttämättömän voiton! +Lukumääränsä tähden olivat he lopulta panneet kaikki valtansa alle, +valloittaneet kaikki. Hedelmällisyys oli kaikkivaltias, voittamaton +valloittaja. Ja tämä valloitus oli tapahtunut itsestään, he eivät olleet +suunnitelleet eivätkä järjestelleet sitä, se oli ainoastaan seuraus +heidän pitkän elämäntyönsä täytetyistä velvollisuuksista. Ja käsi +kädessä seisoivat he työnsä edessä kuin ihailtavat sankarit, ylpeinä +siitä, että olivat olleet hyvinä ja voimakkaina, synnyttäneet paljon +lapsia, luoneet paljon, lahjoittaneet maailmalle paljon iloa, terveyttä +ja toivoa sen ikuisten taistelujen ja ikuisten kyynelten keskessä.</p> + +<hr class="chapter" /> + + + + +<h3>V</h3> + + +<p>Mathieu ja Marianne elivät vielä enemmän kuin kaksikymmentä vuotta, ja +Mathieu oli yhdeksänkymmenen ja Marianne kahdeksankymmenen seitsemän +vuoden vanha, kun heidän kolme vanhinta poikaansa, Denis, Ambroise ja +Gervais, jotka yhä olivat heidän rinnallaan, päättivät viettää heidän +timanttihäitään, heidän seitsemättäkymmentä hääpäiväänsä, juhlalla, +jolloin kaikki perheen jäsenet kokoontuisivat Chanteblediin.</p> + +<p>Mutta se ei ollut helppo tehtävä. Kun he tekivät kaikista luettelon, +huomasivat he, että Mathieustä ja Mariannesta polveutui sata +viisikymmentäkahdeksan lasta, lastenlasta, lastenlastenlasta lukuun +ottamatta muutamia pieniä neljännen polven äsken syntyneitä. Jos tähän +vielä lisättiin kaikki miehet ja vaimot, jotka ulkopuolelta olivat +naimisen kautta tulleet perheen jäseniksi, niin nousi lukumäärä kolmeen +sataan. Mistä saataisiin sellainen huone, johon voitaisiin rakentaa se +patriarkaallinen aamiainen, jota he uneksivat? Juhlapäivä oli kesäkuun +toinen, ja kevät oli sinä vuonna verrattoman hempeä ja kaunis. He +päättivät siis, että aamiainen syötäisiin ulkona, että pöytä +asetettaisiin vanhan paviljongin edustalle, keskelle suurta nurmikkoa, +jonka komeat jalavat ja pyökkipuut muodostivat äärettömäksi +lehtimajaksi. Siellä saataisiin olla rauhassa, hyväntahtoisen maan +helmassa, sen jättiläistammen suojassa, jonka molemmat vanhukset olivat +istuttaneet ja joitten lukuisat jälkeläiset nyt juhlisivat heidän +hedelmällisyytensä kunniaksi.</p> + +<p>Juhlaa valmisteltiin mitä iloisimman ja rakastettavimman mielialan +vallitessa. Kaikki tahtoivat olla mukana, kaikki valmistautuivat +juhlaan, valkeahapsisesta ukosta sellaisiin pikku poikiin asti, jotka +vielä imivät peukaloaan. Korkea, sinervä taivas ja sädehtivä aurinko +otti osaa juhlaan, samoin koko maatila lirisevine lähteineen ja +kukkivine kenttineen, jotka lupasivat runsasta satoa. Tuo mahdottoman +suuri, hevosenkengän muotoon laitettu pöytä oli komea, ja se oli +asetettu keskelle nurmea, sillä loistivat hopeat ja lumivalkeat +pöytäliinat ja puitten lehtien välitse lähetti aurinko sille kultaansa. +Kunnianarvoisan, vanhan parikunnan piti istuman keskellä, tammen alla. +Oli päätetty olla eroittamatta muita parejakaan, sillä kaunista ja +liikuttavaa olisi nähdä heidät istuvan vieretysten ikänsä mukaan +järjestettyinä. Mitä nuoriin poikiin ja tyttöihin tuli, niin +annettaisiin heidän sijoittua mielensä mukaan.</p> + +<p>Aina aamusta asti oli vieraita virrannut, hajaantunut perhe kokoontui +kaikista ilmansuunnista takaisin yhteiseen pesäänsä. Mutta kuolema oli +valitettavasti jo niittänyt viljaansa, monet eivät enään voineet tulla. +Vuosi vuodelta kasvoi niitten luku, jotka lepäsivät Janvillen pienessä, +kukilla koristetussa hautausmaassa. Rosen ja Blaisen viereen, jotka +olivat menneet ensiksi, olivat toiset asettuneet ikuiseen lepoonsa ja +vieneet joka kerta mukanaan säikeen perheen sydämestä. Kaikkein ensin +oli Charlotte, joka kauvan oli ollut sairaalloinen, mennyt pois; sen +jälkeen oli Claire seurannut hänen esimerkkiään ja jättänyt miehensä +Frédéricin hoitamaan taloa yhdessä Gervaisin kanssa, joka myöskin tuli +leskeksi seuraavana vuonna. Sitten olivat vanhukset menettäneet poikansa +Grégoiren, jonka leski Thérèse yhä hoiti myllyä lukuisain perillistensä +kanssa. Sitten oli taas kuollut yksi heidän tyttäristään, +hyvänluonteinen Marguerite, tohtori Chambonnetin vaimo, kuollut siitä +syystä, että oli ottanut luokseen kaksi köyhää, kurkkumätää sairastavaa +lasta. Muita tappioita voitiin tuskin laskeakaan, vaimoja ja miehiä, +jotka naimisen kautta olivat tulleet perheen jäseniksi, ja varsinkin +lapsia, kokonainen lauma lapsia, jotka kuolema oli korjannut ja jotka +tekivät sureville vanhemmilleen sen turpeen, minkä alla lepäsivät, +pyhäksi paikaksi.</p> + +<p>Mutta vaikka rakastetut vainajat nukkuivat syvässä hiljaisuudessaan, oli +kuitenkin tänään iloista elämää Chantebledin teillä. Useampia syntyi +kuin kuoli, kokonainen kukkaislaiho olentoja näkyi nousseen idulle +jokaisesta haudasta. He tulivat kaikilta tahoilta kuin joutsenet +keväällä, he tulivat tervehtimään vanhaa pesäänsä ja täyttivät sinervän +taivaan avaruuden jälleennäkemisen riemulla. Rautatienaseman edessä +nousi ehtimiseen vaunuihin uusia parikuntia suurten lapsilaumainsa, +ehtimiseen kasvavain vaaleahiuksisten päitten virran kanssa. +Lumivalkeahiuksiset iso-isäin isät toivat sinne aivan pieniä lapsia, +jotka tuskin osasivat kävellä. Joukossa oli vanhoja, kauniita akkoja, +joita kukoistavat, nuoret tytöt auttoivat vaunuista. Kaikki nämät olivat +sukulaisia, isiä, äitejä, veljiä, sisaria, appivanhempia, kälyjä, setiä, +tätejä, serkkuja, oikea rykelmä sukulaisia aina neljänteen polveen. Yksi +ainoa perhe, yksi ainoa pieni kansa kokoontuneena samassa iloisessa +tarkoituksessa, viettämään kunnianarvoisten vanhusten timanttihäitä. +Yksistään pariisilaiset, Denis ja Ambroise ynnä heidän jälkeläisensä +täyttivät yksitoista vaunua. Tulo oli kestänyt kaksi tuntia, ja piha oli +täynnä iloisia joukkoja, jotka puhelivat ja nauroivat kirkkaan kesäkuun +auringon loistossa.</p> + +<p>Mutta Mathieu ja Marianne eivät olleet vielä näyttäytyneet. Ambroise, +joka oikeastaan oli juhlan järjestäjä, oli ottanut heiltä lupauksen, +että he pysyvät huoneessaan kuin hallitsijat, eivätkä näyttäydy +kansalleen, ennenkuin hän tulee noutamaan heitä. Hän tahtoi, että he +tulisivat juhlallisesti näyttämölle. Kun hän vihdoinkin teki päätöksen +koko kansan ollessa odottamassa, esti hänen veljensä Benjamin hänen +kynnyksellä. Koko tämän joukon, koko tämän heimon keskuudessa, joka oli +niin äärettömästi lisääntynyt, oli Benjamin ainoa hedelmätön. Vaikka hän +oli neljänkymmenen kolmen, oli hän vielä ilman vaimoa ja lapsia, hän oli +ei ainoastaan kodin iloa varten, hän oli isänsä toveri ja äitinsä +innokas ihailija, sillä molemmat olivat siksi hellän itsekkäät, että +olivat pitäneet hänet itseään varten. Ensin eivät he olleet tahtoneet +estää häntä menemästä naimisiin, mutta kun he näkivät, että hän itse oli +epätiedossa ja menetettyään sen ainoan naisen, jota hän rakasti, hylkäsi +lopullisesti kaikki naimatarjoukset, oli tämä tuottanut vanhemmille +suurta, salaista iloa. Mutta myöhemmin oli siitä tullut heille +omantunnon vaivoja, vaikka he olivatkin onnellisia saadessaan nauttia +hänen läsnäolostaan kuin maahan haudatusta aarteesta, josta he +vanhuudessaan riemuitsivat. Eikö heidän Benjamininsa kärsinyt siitä, +että hän oli noin vankeudessa heidän huvinsa vuoksi, neljän seinän +välissä? Hän oli aina ollut haaveilija, hänen kauniit silmänsä näyttivät +aina etsivän jotakin näköpiirin tuolta puolen, täydellisen onnen +salaperäistä maata. Ja nyt kun hän ei enään ollut nuori, lisääntyi hänen +levottomuutensa, oli kuin hän salaisuudessa olisi surrut sitä, ett'ei +saa kokea tuntematonta, ennenkuin menee hautaan hyödyttömänä ja onnea +vailla.</p> + +<p>Mutta Benjamin väistyi syrjään ja Ambroise toimitti asiansa. Mathieu ja +Marianne astuivat ulos kukkivalle nurmikolle päivänpaisteesen. He +otettiin vastaan eläköön-huudoilla ja kättentaputuksilla, koko +suurilukuinen joukko huusi yhteen ääneen:</p> + +<p>"Eläköön isämme! Eläköön äitimme! Pitkää, pitkää ikää isälle ja +äidille!"</p> + +<p>Yhdeksänkymmenen vanhana oli Mathieu vielä hyvin suora ja sorea mustassa +takissaan, hän oli kuin sulhanen, paljain päin, ja hänen päätään +peittivät tiheät, valkeat hiukset, jotka hän oli antanut kasvaa; ne +olivat kuin uusi kevät tuolle vanhalle, voimakkaalle puulle. Hänen +kasvonsa olivat ehkä kuivettuneet, menneet ryppyihin, vanhuuden +kuluttamat, mutta hänellä oli vielä jälellä nuoruutensa silmät, +hymyilevät, suuret ja kirkkaat silmänsä, jotka vielä todistivat, että +hän oli ajatuksen ja toimen mies, luonnollinen, iloinen ja hyvä ihminen. +Ja kahdeksankymmenen seitsemän vuotias Marianne valkeassa +morsiuspuvussaan oli myöskin vielä hyvin suora ja kaunis. Kasvot olivat +tulleet lempeimmiksi ja niitä ympäröitsi sädekehän tavoin silkinhienot, +valkeat hiukset; hän oli kuin yksi noita pyhiä marmorikuvia, joitten +piirteet aika on kuluttanut voimatta kuitenkaan ryöstää niiltä tyyneen +elämänvoiman leimaa, kuin joku hedelmällinen Cybele, joka oli löydetty +voimakkaine piirteineen särkymättä ja joka taas eli päivänpaisteessa, +suuret, mustat silmät hyväntahtoisen hellinä.</p> + +<p>Käsi kädessä, rinnatusten kuin hyvät aviopuolisot, jotka olivat tulleet +hyvin kaukaa, sillä seitsemänkymmentä vuotta olivat he koskaan +erkanematta kulkeneet toistensa vieressä, hymyilivät Mathieu ja Marianne +iloisesti, mutta silmät kosteina, kansalleen, tuolle lukuisalle +perheelle, jonka heidän rakkautensa oli synnyttänyt ja joka yhä huusi +heille:</p> + +<p>"Eläköön isämme! Eläköön äitimme! Pitkää, pitkää ikää isälle, ja +äidille!"</p> + +<p>Nyt oli heille annettava kukkavihko. Pieni, viisivuotias, vaaleaverinen +tyttö, Rose, oli saanut tämän tehtäväkseen. Hänet oli valittu sentähden, +että hän oli vanhin neljännen polven lapsista. Hän oli Angelinen tytär, +joka taas oli Berthen tytär ja tämä Charlotten ja Blaisen tytär. Ja kun +vanhukset näkivät hänen astuvan esiin suurta kukkavihkoa kantaen, +suureni heidän liikutuksensa, vanhat muistot tulivat heidän mieleensä ja +kyyneltensä välitse hymyillen sanoivat he:</p> + +<p>"Ah, meidän pikku Rosemme! Meidän Blaisemme, meidän Charlottemme!"</p> + +<p>He elivät taas koko menneisyyden. Tämä tyttö oli saanut nimekseen Rose +muistoksi siitä toisesta, niin syvästi surrusta Rosesta, ensimäisestä, +joka oli kuollut. Blaise oli sitten vuorostaan viety kirkkomaahan, ja +häntä oli sinne seurannut Charlotte. Berthe, heidän tyttärensä, oli +mennyt naimisiin Philippe Havardin kanssa ja tullut Angelinen äidiksi, +joka taas oli mennyt naimisiin Georges Delmasin kanssa ja tullut Rosen +äidiksi. Lapsen takana seisoivat Berthe ja Philippe Havard, Angeline ja +Georges Delmas. Näitä kaikkia ihmisiä edusti Rose, kuolleita ja eläviä, +pitkää, kukoistavaa sukupolvea, paljon iloa ja paljon surua, kokonaista +virtaa elämää, joka virtasi tuosta pienestä, vaaleanverisestä enkelistä, +jonka silmät olivat vaaleansiniset ja joista tulevaisuus säteili.</p> + +<p>"Ah, meidän Rosemme, meidän Rosemme!"</p> + +<p>Mutta Rose oli astunut esiin kantaen molemmin käsin suurta +kukkavihkoaan. Neljätoista päivää oli hän opetellut hyvin kaunista +värssyä. Viimeksi oli hän aamulla lukenut sen sujuvasti äidilleen. Mutta +kun hän nyt oli kaikkein näitten ihmisten keskellä, tuli hän niin +haltioihinsa, ett'ei hän muistanut sanaakaan enään. Se ei häntä +kuitenkaan häirinnyt. Hän oli pieni, rohkea, nuori nainen. +Kainostelematta antoi hän kukkavihkonsa, heittäytyi Mathieun ja +Mariannen syliin ja huusi kimakalla äänellään:</p> + +<p>"Isoisä ja isoäiti, nyt on teidän hääpäivänne, ja minä toivotan teille +paljon onnea!"</p> + +<p>Se oli hyvin tehty. Toiset arvelivat, että se oli parempikin kuin +värssy. Nyt syntyi uusi nauru, uusia kättentaputuksia, uusia +eläköön-huutoja. Sitten istuttiin heti pöytään. Mathieu ja Marianne +istuivat keskelle, suuren tammen alle. Heidän oikealla ja vasemmalla +puolellaan istuivat heidän lapsensa puolisojensa kanssa ja sitten +Benjamin yksinään. Sen jälkeen istuivat muut parikunnat ikänsä ja +sukupolvensa mukaisessa järjestyksessä. Naimattomat ja lapset valitsivat +paikkansa mielensä mukaan iloisen melun vallitessa.</p> + +<p>Oi, mikä kunniakas hetki Mathieulle ja Mariannelle! He näkivät olevansa +keskipisteenä apoteoksessa, jota he eivät olleet uneksineetkaan. Elämä +oli aivankuin palkitakseen heitä siitä, että olivat siihen luottaneet, +tahtonut jatkaa heidän elonpäiviään tavallisia rajoja ulommaksi, jotta +he omin silmin saisivat nähdä työnsä ihmeellisen kukoistuksen. Ja heidän +onnellinen ja kiitollinen sukunsa juhli heidän kunniakseen rakkaassa +paikassa. Nämät ympärillä olevat jalavat ja pyökkipuut olivat he itse +istuttaneet, he olivat nähneet niitten kasvavan päivästä päivään, ne +olivat kuin rauhallisimmat ja väkevimmät heidän lapsistaan. Varsinkin +tämä jättiläistammi oli heidän poikansa; samana päivänä, jolloin he +olivat perustaneet Chantebledin, olivat he yhdessä istuttaneet sen, +Mathieu oli kaivanut reijän, ja Marianne oli pidellyt nuorta taimea. Ja +nyt kun tämä tammi varjosti heitä äärettömän laajalle leviävine +lehtineen, oli se kuin koko perheen ylpeä tunnusmerkki. Niinkuin tammi +oli perhekin levinnyt äärettömiin, niinkuin tammi oli perhekin nyt +yksistään kokonainen metsä, joka oli syntynyt yhdestä ainoasta rungosta, +eli samasta mahlasta, täynnä lauluja, päivänpaistetta ja raittiita +tuulahduksia. Nojaten selkänsä tammen runkoon jakoivat Mathieu ja +Marianne keskenään sen kunnian, heidän kuninkaallinen +majesteetillisyytensä oli yhtä valtaava kuin tammenkin, he olivat +synnyttäneet yhtä monta olentoa kuin tammessa oli haaroja. Nuo kolme +sataa vierasta heidän oikealla ja vasemmalla puolellaan olivat +ainoastaan heidän itsensä jatkoa, samaa elämänpuuta, joka oli syntynyt +heidän rakkaudestaan ja oli vielä kaikilla säikeillään kiinni heissä, ja +kaikkialla, heidän ympärillään, tuli hedelmällisyyden virta heitä +vastaan, mihin tahansa he katsoivatkin, näkivät he kättensä työn, maan, +joka oli laajentunut ja tullut hedelmälliseksi sitä mukaan kuin he itse +olivat lisääntyneet.</p> + +<p>Ja kauniinta Mathieussä ja Mariannessa oli se, että he olivat +rakastaneet toisiaan seitsemänkymmentä vuotta ja rakastivat vielä +tänäänkin toisiaan niinkuin ensimäisenäkin päivänä. Seitsemänkymmentä +vuotta olivat he kulkeneet vieretysten ilman eripuraisuutta, ilman +uskottomuutta. He voivat tosin muistaa suuria murheita, mutta ne olivat +aina tulleet ulkoapäin. Jos he väliin olivat itkeneet, niin oli heitä +lohduttanut se, että olivat saaneet itkeä yhdessä. Valkoisten hiustensa +alla oli heillä vielä jälellä nuoruutensa usko, heidän sydämensä olivat +toisissaan, kumpikin oli antanut omansa eikä ollut ottanut sitä enään +takaisin. Heitä oli yhdistänyt katkeamaton rakkaudenside, oikea, +todellinen avioliitto, sellainen, joka antaa koko elämälle vakavuuden, +sillä mitään muuta onnea ei ole kuin ikuinen onni. Ja jokainen uusi +lapsi, joka heille oli syntynyt, oli yhä enemmän lähentänyt heitä +toisiinsa, se oli aina ollut uusi yhdysside heidän välillään, ja nyt +olivat he yksi. Kyynelistä ja esteistä huolimatta olivat he aina +voittaneet, ja kiitos siitä heidän pitkäaikaiselle sovulleen, heidän +yhteiselle uskollisuudelleen, heidän ainaiselle keväänraittiille +hellyydelleen, joka oli tehnyt heidät voittamattomiksi. Ja nyt päättivät +he kuin sankarit, kuin onnen valloittajat, käsi kädessä, puhtaina kuin +kristalli, valtaavina ja suurina, ja valtaavimmiksi ja suuremmiksi +tulivat he vielä korkean vanhuutensa kautta, tämän pitkän elämän, joka +oli täynnä yhtä ainoata rakkautta.</p> + +<p>Nyt alkoi vihdoinkin tarjoilu. Kaikki talon palvelijat olivat +auttamassa; ei oltu tahdottu nähdä ainoitakaan vieraita kasvoja. Melkein +kaikki olivat kasvaneet Chantebledissä, he melkein kuuluivat perheesen. +Sitten saisivat he oman pöytänsä ja saisivat vuorostaan viettää +timanttihäitä. Ja iloisen puhelun kaikuessa kannettiin esiin ensimäiset +vadit.</p> + +<p>Äkkiä keskeytyi tarjoilu, vaikka se juuri vasta oli alkanutkin. Syvä +hiljaisuus syntyi, jotakin odottamatonta oli tapahtunut. Keskelle +nurmea, hevoskenkäpöydän molempain haarain välissä lähestyi nuori mies, +jota kukaan ei tuntenut. Hän hymyili iloisesti, meni suoraan päämaaliaan +kohden eikä pysähtynyt, ennenkuin Mathieun ja Mariannen edessä. Sitten +sanoi hän voimakkaalla äänellä:</p> + +<p>"Hyvää päivää, isoisä! Hyvää päivää, isoäiti! Teidän pitää tuoda +lautanen lisää, sillä minäkin tulen juhlimaan teidän kunniaksenne."</p> + +<p>Läsnäolijat istuivat hiljaan suuresti kummastellen. Kuka oli tämä nuori +mies, jota ei kukaan ollut koskaan nähnyt? Hän ei luonnollisesti voi +kuulua perheesen, sillä silloinhan tiedettäisiin hänen nimensä ja +tunnettaisiin hänen kasvonsa. Mutta minkätähden hän sitten tervehti +vanhuksia noilla kunnianarvoisilla nimillä isoisä ja isoäiti? Yhä +kasvava kummastus kasvoi varsinkin hänen suuresta yhtäläisyydestään +Mathieun kanssa. Hän oli aivan varmaan joku Froment; hänellä oli suvun +kirkkaat silmät ja korkea, suora otsa. Hän oli uusi painos Mathieustä +nuoruutensa päivinä, sellaisena kuin hän oli kuvattu perheen keskuudessa +kunnioituksella säilytetyssä valokuvassa, jolloin Mathieu oli ollut +seitsemänkolmatta vuotias ja alkanut valloittaa Chantebledia.</p> + +<p>Mathieu nousi vapisten, mutta Marianne hymyili, sillä hän oli ymmärtänyt +asian ennenkuin muut.</p> + +<p>"Kuka olet sinä, poikani, joka kutsut minua isoisäksi ja olet näköiseni +kuin veljeni?"</p> + +<p>"Minä olen Dominique, teidän poikanne Nicolaksen vanhin poika. Isäni +elää yhdessä äitini Lisbethin kanssa suuressa, vapaassa maassa, uudessa +Ranskassa."</p> + +<p>"Miten vanha sinä olet?"</p> + +<p>"Minä tulen seitsemänkolmatta vanhaksi elokuussa, jolloin hyvän +jättiläisen Nigerin vesi palaa takaisin ja kostuttaa äärettömät +peltomme."</p> + +<p>"Sano meille, oletko naimisissa, onko sinulla lapsia?"</p> + +<p>"Minä olen ottanut vaimokseni erään ranskattaren, joka on syntynyt +Senegalissa, ja meidän tiilitalossamme, jonka minä olen rakentanut, +kasvaa jo neljä lasta Sudanin hehkuvan auringon alla."</p> + +<p>"Sano meille vielä, onko sinulla veljiä, onko sinulla sisaria?"</p> + +<p>"Isälläni Nicolaksella on äitini Lisbethin kanssa ollut kahdeksantoista +lasta, joista kaksi on kuollut. Meitä on nyt kuusitoista, yhdeksän +poikaa ja seitsemän tytärtä."</p> + +<p>Mathieu nauroi tyytyväisenä, kun hän kuuli, että hänen poikansa Nicolas +oli viidenkymmenen vanhana ankara työmies elämän palveluksessa ja että +hän oli työskennellyt paremminkin kuin Mathieu itse. Hän katseli +Mariannea, joka myöskin nauroi ihastuksesta.</p> + +<p>"Siis, poikani, koska sinä olet poikani Nicolaksen poika, niin tule +syleilemään meitä ja viettämään meidän timanttihäitämme. Me asetamme +sinulle lautasen, sinä olet omassa kodissasi."</p> + +<p>Dominique kulki pitkin askelin pitkin pöytää. Hän syleili ja suuteli +molempia vanhuksia, jotka olivat heikot iloisesta liikutuksesta ja +hämmästyksestä tämän uuden lapsen tähden, joka sellaisena päivänä oli +kuin taivaasta tullut heidän luokseen ja joka toi heille tietoja +toisesta perheestä, toisesta kansakunnasta, joka oli alkuaan heistä ja +joka nyt lisääntyi kuumien maitten hehkussa.</p> + +<p>Tästä hämmästyksestä saivat he kiittää Ambroisea, joka heti selitti sen +teaatterinäytännön, jonka hän oli pannut toimeen. Kahdeksan päivää oli +hän salannut Dominiquea talossaan. Sudanista oli Dominiquen lähettänyt +isänsä sopimaan Ambroisen kanssa muutamista ulosvientikysymyksistä ja +ennen kaikkea tilaamaan Denisin konetehtaasta joukon +maanviljelyskoneita, jotka olisivat rakennettavat maan laadun +vaatimusten mukaan siellä. Siis ainoastaan Denis tiesi salaisuuden. Ja +kun kaikki vieraat näkivät Dominiquen vanhusten sylissä, kun he saivat +kuulla jutun kokonaisuudessaan, niin silloin syntyi uusi meluavan ilon +purkaus, ja he olivat vähällä tukahuttaa rakkailla syleilyillään +sisarperheen lähettilään, Fromentein toisen hallitsijasuvun prinssin +uuden Ranskan ihmeellisestä maasta.</p> + +<p>Mathieu antoi määräyksen:</p> + +<p>"Tuokaa hänelle lautanen meidän kahden eteen. Hän saa yksin istua meidän +kahden eteen. Hän saa yksin istua meidän edessämme mahtavan valtakunnan +lähettiläänä. Ajatelkaa, että hän paitsi isäänsä ja äitiänsä edustaa +yhdeksää veljeä ja seitsemää sisarta ja sen lisäksi neljää omaa +lastansa. Kas niin, poikani, istu ... ja nyt saa meille tarjota ruokaa!"</p> + +<p>Koko hääaterian aikana vallitsi iloinen ja liikuttava mieliala suuren +tammen siimeksessä. Suloinen viileys nousi ruohostosta, näytti siltä +kuin luontokin olisi hyväilyillään tahtonut ottaa osaa juhlaan. +Ehtimiseen naurettiin, ja vanhuksetkin olivat kuin leikkivät lapset. +Valkeitten, mustain tai vaaleain hiusten alta loistivat kasvot. Ja mikä +mainio ruokahalu! Millä iloisella hälinällä otettiin vastaan eri +ruokalajit! Hyvä viini pääsi myöskin kunniaansa, ja siten tahdottiin +osoittaa kiitollisuutta elämälle, joka oli suonut molemmille +patriarkoille sen ilon, että olivat saaneet nähdä kaikki kokoontuneina +ympärilleen näin juhlallisesta syystä. Jälkiruokain aikana pidettiin +puheita ja kohotettiin uusia eläköönhuutoja. Mutta puhelun aikana +tultiin ehtimiseen aterian alkuun. Lähettilään läsnäolo, kaikki, mitä +hän ei vielä ollut sanonut, koko se satu, jonka hänen arveltiin voivan +kertoa, se juuri jännitti pöytävieraitten uteliaisuutta. Ja niin pian +kuin kahvia tarjoiltiin, risteili hänelle ehtimiseen kysymyksiä, ja +hänen täytyi puhua.</p> + +<p>"Niin, mitä minä sitten puhuisin?" vastasi hän nauraen Ambroisen +kysymykseen, joka tahtoi tietää, mitä hän piti Chantebledistä, jonka +peltoja Ambroise oli aamun kuluessa näytellyt hänelle. "Minä pelkään, +ett'en voi olla kohtelias maata enkä teidän työtänne kohtaan, jos puhun +suoraan. Maanviljelys täällä on taidetta, ihmeteltävää tahdonvoimaa, +tiedon ja hyvän järjestyksen yhteisvaikutusta, jotta maasta voitaisiin +saada ne sadot, joita se vielä voi antaa. Te teette paljon työtä, te +teette ihmeitä. Mutta Herra Jumala, miten teidän valtakuntanne on pieni! +Miten te voitte elää täällä tuuppimatta kyynäspäillänne naapurejanne? Te +olette pakkautuneet tänne suuriin kerroksiin, niin että jokainen ei voi +saada raitista ilmaa edes hengittääkseen. Ja teidän laveat peltonne, ne +eivät ole muuta kuin pieniä maapalstoja, joilla teidän harvalukuiset +elukkanne näyttävät kuin eksyneiltä muurahaisilta. Oh, näkisittepä vaan +minun mittaamattoman Nigerini, ne äärettömät alangot, joita sen vesi +kostuttaa, meidän äärettömät kenttämme siellä kaukana, joilla ei ole +muuta rajaa kuin kaukainen taivaanranta!"</p> + +<p>Benjamin oli kuunnellut häntä paikaltaan ja vavissut jännitetystä +uteliaisuudesta. Aina siitä asti kuin tuo suurten vesien ja toisen +auringon poika oli ollut heidän joukossansa, ei hän ollut kääntänyt +silmiään hänestä, ja hänen haaveileviin silmiinsä syttyi innon hehku. +Kun hän kuuli Dominiquen puhuvan, ei hän voinut vastustaa tuntematonta +kutsumusta, hän jätti paikkansa, käveli ympäriinsä ja istui vihdoin +Dominiquen viereen.</p> + +<p>"Niger, mittaamattomat alueet ... kerro meille niitten äärettömyydestä."</p> + +<p>"Niger, se hyvä jättiläinen, on kaikkein meidän isä siellä. Minä olin +tuskin kahdeksan vuotias, kun minun vanhempani jättivät Senegalin +epäviisaan rohkeuden ja mielettömän toivon vallassa; he olivat saaneet +päähänsä matkustaa Sudaniin kuin sen valloittajat. Monta päivämatkaa on +yli kallioitten, viidakkojen ja virtojen Saint-Louisin ja meidän +nykyisen maatilamme välillä Diennén tuolla puolella. Minä en muista +ensimäistä matkaani, minusta tuntuu, että olen syntynyt meidän hyvästä +Nigeristä itsestä ja hänen vetensä ihmeellisestä hedelmällisyydestä. Hän +on mittaamaton ja lempeä, hänellä on lukemattomia aaltoja, hän on meren +kaltainen, hän on niin leveä, ett'ei yksikään silta ylety hänen +ylitsensä, ja hän ulottuu toisesta taivaanrannasta toiseen. Hänessä on +saaristoja, käsivarsia, jotka kasvavat ruohoa ja ovat laidunmaina, +suuria syvyyksiä, joissa kokonaisia sotajoukkoja jättiläiskaloja +uiskentelee. Hänellä on myrskynsä, tulikuumat päivänsä, jolloin hänen +vetensä on auringon polttavassa syleilyssä, hänellä on ihanat, +ruusunväriset, äärettömän hempeät tähtiyönsä. Ja hän on kantaisä, +perustaja, hedelmöitsijä, hän on luonut Sudanin, lahjoittanut sille +lukemattomia aarteita, hän on puolustanut sitä lähellä olevia erämaita +vastaan ja muodostanut sen hedelmällisestä mudastaan. Joka vuosi, +säännöllisesti palaavilla ajoilla, nousee hän äyräittensä ylitse, +täyttää tulvallaan laakson kuin valtameri ja jättää sen sitten +hedelmöitettynä äärettömän runsaskasvuiselle kasvillisuudelle. Niinkuin +Niilikin on hänkin voittanut hiekan, hän on lukemattomien ihmispolvien +isä, hän on se jumala, joka on luonut vielä tuntemattoman maailman, joka +on tulevaisuudessa tekevä vanhan Europan rikkaaksi. Ja Nigerlaakso, +hyvän jättiläisen suunnaton tytär, oi, mikä äärettömyys, mikä vapaa +lentopaikka on sen rajattomuudessa! Tasanko leviää, muuttaa +taivaanrannan taaksepäin kohtaamatta esteitä ja rajoja. Tasankoa ja yhä +tasankoa, kenttiä, joitten jatkona on alituiseen toiset kentät, suoria +vakoja niin kauvaksi kuin voi nähdä ja joitten päähän aura ei saavu +moneen kuukauteen. Sieltä saadaan elatusta suurelle kansalle silloin, +kun siellä harjoitetaan maanviljelystä voiman ja tiedon avulla, sillä +tämä valtakunta on vielä koskematon ja sellainen, joksi virta on sen +tehnyt tuhansia vuosia sitten. Huomenna kuuluu tämä valtakunta sille +maanviljelijälle, joka on tohtinut valloittaa sen ja hankkia itselleen +alueen niin suuren kuin hän voi uneksia ja työllään hallussaan pitää, +jota ei enään laskettaisi hehtaarittain vaan penikulmittain ja jossa +ikuiset laihot aaltoilisivat. Ja mikä ilo on hengittää yhdellä +siemauksella koko tuota avaruutta, mikä terveellinen ja hyvä olo, kun ei +enään olla toistensa päälle tungettuina, kun tuntee itsensä vapaaksi, +mahtavaksi, niin suuren maa-alueen herraksi kuin on tahtonut omakseen +saada sen auringon alla, joka loistaa kaikille!"</p> + +<p>Benjamin ei väsynyt kuuntelemasta ja kysymästä.</p> + +<p>"Mitenkä te olette olonne järjestäneet siellä? Miten te siellä elätte? +Millaiset tavat ja työt teillä on?"</p> + +<p>Dominique nauroi, sillä hän tiesi hyvin, että hän saisi kaikki nuo +tuntemattomat sukulaisensa hämmästymään, nuo sukulaiset, jotka uteliaina +piirittivät häntä ja seurasivat hänen huultensa liikkeitä. Vieläpä +lapsetkin kerääntyivät hänen ympärilleen, aivankuin hän olisi kertonut +kaunista satua.</p> + +<p>"Oh, me elämme tasavallassa, me olemme yhteiskunta, jonka jokaisen +jäsenen täytyy tehdä työtä yhteishyvän eteen. Perheessä on kaikkiin +ammatteihin kuuluvia työmiehiä. Isä on erittäin taitava muurari, sillä +hän rakensi talot, kun me saavuimme sinne. Hän on laittanut itse +tiilensäkin, sillä Diennén luona on hyvää savea. Meidän tilamme on siis +nyt kuin pieni kylä, jokainen nainut lapsi saa oman talonsa. Muuten emme +me ole ainoastaan maanviljelijöitä, me olemme myös kalastajia ja +metsästäjiä. Meillä on veneemme, Niger on äärettömän kalarikas, sieltä +saadaan ihmeen hyviä saaliita. Metsästys voisi myös elättää perheen, +sillä metsässä on riistaa, peltokanoja, helmikanoja puhumattakaan +flamingoista, pelikaaneista ja haikaroista ja tuhansista muista +eläimistä, jotka eivät kelpaa syötäväksi. Mustat leijonat käyvät väliin +meitä tervehtimässä, kotkat lentävät hitaasti päittemme päällä, +virtahevot kolmen ja neljän eläimen suuruisissa joukoissa leikkivät +kömpelön viehättävinä hämärän aikana virrassa kuin kylpevät +neekerilapset. Mutta me olemme etupäässä maanviljelijöitä, kenttien +kuninkaita, kun Niger on vetäytynyt takaisin hedelmöittyään ne. Meidän +alueellamme ei ole rajoja, se ulettuu niin kauvas kuin vaan voimme +työskennellä. Näkisittepä vaan maata viljeleviä alkuasukkaita, he eivät +edes kynnä, heidän alkuperäisinä työkaluinaan ovat kepit, joilla he +raappivat maata ennenkuin kylvävät! Ei tarvita ajatusta, ei vaivannäköä, +maa on lihavaa, aurinko polttaa, sato on aina hyvä. Ja kun me käytämme +auraa, kun me vähän huolehdimme maasta, joka paisuu elämästä, niin +ihmeen suuria satoja saamme me, liiankin paljon viljaa, joka särkisi +teidän latonne! Kun me saamme maanviljelyskoneet, jotka olemme teiltä +tilanneet, niin tarvitaan kokonaisia laivastoja kulettamaan sitä viljaa, +jota me emme tarvitse. Kun virta on vetäytynyt äyräittensä sisään, +viljellään riisiä, josta väliin saadaan kaksikin satoa. Sitten +viljellään hirssiä ja pistasia, ja niistä saadaan viljaa, kun voimme +ruveta suurviljelykseen. Meillä on äärettömän suuria puuvillaistutuksia. +Me viljelemme myös maniokia ja indigoa, meillä on keittiöpuutarhoja, +joissa kasvaa sipulia, ryytikasveja, kurbitseja ja kurkkuja. Minä en +puhukaan villeistä kasveista, kummipuista, jota meillä on kokonaisia +metsiä, voipuusta, jauhopuusta, silkkipuusta, jotka kaikki kasvavat +meidän maallamme aivankuin orjantappurapensaat teidän maanteittenne +vieressä. Sitäpaitsi me vielä harjoitamme karjanhoitoa, meillä on +karjalaumoja, jotka yhä suurenevat ja joitten lukumäärää me emme edes +tunne. Meillä on vuohia ja pitkävillaisia lampaita tuhansittain, meidän +hevosemme laukkaavat vapaasti suurissa aitauksissa, jotka ovat kuin +suuri kaupunki, meidän puhvelit valloittavat puolen penikulmaa rannasta, +kun ne auringon laskiessa menevät juomaan Nigeristä. Mutta ennen kaikkea +olemme me vapaita ihmisiä, iloisia ihmisiä, jotka teemme työtä siitä +ilosta, että saamme elää ilman kahleita, ja meidän palkkanamme on se +tieto, että tekomme on suurenmoinen, ihana ja hyvä, koska me olemme +luoneet uuden Ranskan, tulevaisuuden kaikkivaltiaan Ranskan."</p> + +<p>Hän oli nyt päässyt vauhtiin, häneltä ei enään tarvinnut kysellä, hän +tyhjensi kaiken suuren ja kauniin, jota hänen sydämensä oli täynnä. Hän +kertoi Diennéstä, vanhasta pääkaupungista muistomerkkeineen ja +asukkaineen, jotka johtavat alkunsa Egyptistä. Hän puhui neljästä muusta +keskipisteestä, Bammakusta, Niaminasta, Segusta ja Sansandingistä, +suurista kylistä, joista joskus tulisi suuria kaupunkeja. Hän kuvaili +varsinkin Timbuktua, tuota komeaa, niin kauvan tuntematonta, tarujen +hämärässä ollutta kaupunkia kultineen, norsunluineen, kauniine +naisineen, joka heijastaa saavuttamattomine nautintoineen erämaan +ahnaasta hiekasta. Hän mainitsi Timbuktua Saharan ja Sudanin portiksi, +rajakaupungiksi, jossa elämä loppuu, minne kameeli tulee lastattuna +aseilla, tavaroilla ja välttämättömällä suolalla, jossa Nigerin alukset +purkavat kalliin norsunluunsa, kultansa, jota keräillään maan pinnalta, +kameelikurjensulkansa, kumminsa, viljansa, kaikki tämän hedelmällisen +laakson rikkaudet. Hän kuvaili lopuksi Timbuktua meidän päivinämme, +rappeutuneena ja köyhänä, tuota muinaisajan rikasta ja loistavaa +kaupunkia, joka nyt tuntuu olevan raunioina ja kätkevän rappeutuneitten +seinäinsä sisälle ne jäännökset aarteista, jotka sillä vielä on jälellä, +mutta josta kerran vielä on tuleva kunniakas ja komea kaupunki kaiken +runsauden lähteen Sudanin ja Saharan, Europaan johtavan tien välissä. Ja +tämä tapahtuu silloin, kun Ranska on avannut tien, yhdistänyt tämän +uuden valtakunnan maakunnat, perustanut tämän äärettömän suuren, uuden +Ranskan, jonka rinnalla vanha emämaa on ainoastaan pieni pala aivoja, +aivoja, jotka ohjaavat kaikki.</p> + +<p>"Se on unelmani", huudahti hän, "se on jättiläistyö, jonka tulevaisuus +on loppuun suorittava. Algeria yhdistettynä Timbuktun kanssa Saharan +rautatiellä, sähkövetureilla, jotka vievät vanhan Europan yli +äärettömäin hiekka-aavikkojen! Timbuktu yhdistettynä Senegaliin Nigerin +höyrylaivoilla, toisilla rautateillä, jotka leikkelevät kaikkialla tätä +mahtavaa valtakuntaa. Uusi, suunnaton Ranska kerran perustettuna on +valmis elättämään ne sata miljoonaa asukasta, jotka siellä joskus +asuvat! Kaikkea tätä ei luonnollisesti voi tehdä yhtenä päivänä. Saharan +rautatietä ei ole vielä rakennettu, siellä on 2,500 kilometriä paljasta +erämaata, jota ei mikään yhtiö juuri mielellään tahdo ottaa haltuunsa, +ja siellä täytyy aluksi olla sivistystä, löydettävien kaivoksien yhä +kasvavine tuotantoineen täytyy hankkia emämaalle tähän tarkoitukseen +rahoja. Ja sitten asukkaat siellä ... ne ovat suurimmaksi osaksi +hyvänluontoisia neekereitä, mutta muutamat heimot ovat verenhimoisia ja +varastelevia, ja uskonnollinen fanatismi kiihoittaa vielä heidän +villeyttään, mikä lisää meidän vaikeuksiamme ... tuo peloittava +Islami-kysymys, joka saattaa meidät haaksirikkoon, ellei sitä ole saatu +sitä ennen ratkaistuksi. Ainoastaan elämä, monien vuosien elämä, voi +luoda uuden kansan, saada sen luonteen sopusointuun uuden maan kanssa, +sulattaa yhteen sen eri ainekset, antaa sille normaaliset olot, +sopusuhtaisen voiman. Mutta jo tänäkin päivänä on Ranska syntynyt tuolla +kaukana, siellä on syntynyt rajaton valtakunta, ja se tarvitsee meidän +vertamme, ja meidän täytyy uhrata se tämän Ranskan edestä, jotta se +kansoittuisi, jotta se voisi saada esiin äärettömät rikkautensa maasta, +jotta siitä tulisi koko maailman suurin, vahvin ja mahtavin valtakunta."</p> + +<p>Benjamin hurmaantui, hän vavahteli, kun hän vihdoinkin näki tuon +kaukaisen maan paljastuvan eteensä, ja hänen silmänsä peittyivät +kyynelistä. Ah, sitä terveellistä, jaloa elämää, koko tuota työtä, tuota +elämän päämäärää, jonka hän tähän asti oli nähnyt ainoastaan +hajanaisissa unelmissaan! Hän kysyi:</p> + +<p>"Onko siellä paljon ranskalaisia uudisasukasperheitä, samanlaisia kuin +teidänkin?"</p> + +<p>Dominique purskahti nauruun.</p> + +<p>"Ei, meidän vanhoilla asuinpaikoillamme Senegalissa on tosin muutamia +uudisasukasperheitä, mutta Nigerin laaksossa, Diennén tuolla puolla, +olemme me luullakseni ainoat. Me olemme tienraivaajia, hurjapäinen +etujoukko, sangviinisia hupsuja, jotka rohkenemme kaikkea. Ja se on +jossakin määrin ansiokastakin, sillä tavallisista viisaista ihmisistä +tuntuu meidän elämämme kuin uhmaukselta tervettä järkeä vastaan. +Voitteko ajatella ranskalaista perhettä, joka asuu villien keskuudessa +ja jolla ei ole muuta suojaa kuin pieni linnoitus lähiseudulla, ja +siellä yksi valkoinen upseeri komentaa tusinaa mustaa sotilasta ja on +väliin itsekin pakoitettu ampumaan laukauksia? Voitteko ajatella +sellaista ranskalaista uudisasuntoa maassa, jonka jonkun heimopäällikön +uskonvimma voi panna tuleen minä hetkenä tahansa? Se on taivaasen asti +huutavaa hulluutta, mutta se juuri on meidän ihastuksemme, se juuri +tekee meidät iloisiksi, terveiksi ja voitonylpeiksi. Me raivaamme tietä, +me näytämme esimerkkiä. Me olemme vieneet mukanamme sinne vanhan, +rakkaan Ranskamme, me olemme valloittaneet itsellemme tuosta +viljelemättömästä maasta alueen, josta tulee maakunta, me olemme +perustaneet kylän, joka sadan vuoden kuluttua on suuri kaupunki. +Siirtomaissa ovat ranskalaiset kaikkein hedelmällisin rotu, vaikka he +näyttävät tulleen hedelmättömiksi omassa maassaan. Ja me lisäännymme me, +me täytämme maan! Tulkaa siis sinne kaikki, koska te täällä olette liian +ahtaalle sullottuina, koska teillä ei ole tarpeeksi ilmaa ahtailla +alueillanne ja teidän liian kuumissa, myrkytetyissä kaupungeissanne! +Siellä on sijaa kaikille, uutta maata, raitista ilmaa, jota ei vielä +kukaan ole hengittänyt, sellainen työ tehtävänä, joka tekee teidät +kaikki sankareiksi, voimakkaiksi, elämänhaluisiksi ihmisiksi. Tulkaa +minun kanssani, minä otan mukaani miehiä ja naisia, te saatte valloittaa +itsellenne uusia maakuntia, te saatte perustaa uusia kaupunkeja suuren, +suunnattoman Ranskan kaikkivaltaa varten!"</p> + +<p>Hän oli niin reipas, niin kaunis, niin voimakas, että kaikki +pöytävieraat tervehtivät häntä vielä kerran hyvä-huudoilla. He eivät +luonnollisesti seuraisi häntä, sillä kaikki nämät puolisot olivat jo +rakentaneet pesänsä, ja kaikki nämät nuoret olivat kaikilla juurillaan +liian vahvasti kiinni vanhassa maassa. Mutta kaunis satu oli se kaikille +suurille ja pienille lapsille, heissä tämä kertomus jo ehkä huomenna +herättäisi halun kunniakkaisiin töihin kaukaisissa maissa. Siemenet +olivat kylvetyt, niistä voisi kasvaa satumaisen suuri sato.</p> + +<p>Ja Benjamin oli ainoa, joka keskellä innon purkauksia huudahti niin +kovaan, että voitti muitten äänet:</p> + +<p>"Minä, minä tahdon elää ... ota minut mukaasi, ota minut mukaasi!"</p> + +<p>Mutta nyt sanoi Dominique lopuksi:</p> + +<p>"Niin, isoisä, sitä minä en ole vielä sanonut, että isäni on antanut +maatilamme nimeksi Chantebled. Hän on usein kertonut meille, miten te +kaukonäköisellä rohkeudella perustitte tänne maatilanne, miten koko +maailma teki teistä pilkkaa, kohotti olkapäitään ja sanoi, että te +olitte hulluja. Minun isäni on saman pilkan esineenä, saman +halveksivaisen säälin esineenä, sillä ihmiset odottavat, että Niger +jonakin päivänä vie meidän kylämme, ell'ei joku kuleksiva neekeriheimo +ole sitä ennen tappanut ja syönyt meitä. Mutta minä olen aivan +rauhallinen, me tulemme voittamaan niinkuin tekin olette voittaneet, +sillä hulluus, joka ilmenee työhalussa, onkin jumalallista viisautta. +Siellä syntyy uusi Fromentein valtakunta, uusi, ääretön Chantebled, +jossa te molemmat, isoisä ja isoäiti, olette patriarkkoja, joita +kunnioitetaan kuin jumalia. Minä juon maljanne, isoisä, minä juon +maljanne tulevan troopillisen kansanne puolesta!"</p> + +<p>Mathieu oli noussut seisomaan ja hän sanoi kovalla äänellä, mutta +suuresti liikutettuna:</p> + +<p>"Maljasi, poikani! Poikani Nicolaksen malja, hänen vaimonsa Lisbethin ja +kaikkein niitten malja, jotka ovat syntyneet heidän rakkaudestaan! +Kaikkein jälkeläisten, nykyisten ja tulevaisten malja!"</p> + +<hr class="tb" /> + +<p>Nyt vaati elämä Mathieultä ja Mariannelta viimeisen rohkeuden. Kuukausi +tämän jälkeen, kun Dominique oli aikeissa palata Sudaniin, sanoi +Benjamin eräänä iltana heille, kuinka suurta ja vastustamatonta +kutsumusta hän tuntee noihin kaukaisiin maihin.</p> + +<p>"Rakastettu isäni, jumaloittu äitini, antakaa minun matkustaa Dominiquen +kanssa. Minä olen taistellut, minä inhoon itse itseäni siitä syystä, +että voin jättää teidät teidän ijällänne. Mutta minä kärsin liian +paljon, minun sydämeni pakahtuu odotuksesta, ja minä kuolen +häpeällisestä työttömyydestä, ell'en saa matkustaa."</p> + +<p>He kuuntelivat sydän murtuneena tätä puhetta. Nämät sanat eivät olleet +odottamattomia, he olivat odottaneet niitä timanttihäistään asti. Ja he +vapisivat, he tunsivat, ett'eivät voi kieltää, sillä he tiesivät +menetelleensä väärin siinä, että olivat pitäneet viimeistä lastaan +kotona pesässään, vaikka muut olivat saaneet lähteä lentoon. Oi, tuota +ahnasta elämää, joka ei suonut heille tätä iloa, joka vaati heiltä +heidän salatun aarteensakin, josta he mustasukkaisessa +itsekkäisyydessään eivät olleet tahtoneet luopua ennenkuin haudan +reunalla!</p> + +<p>Syntyi pitkällöinen hiljaisuus; vihdoin vastasi Mathieu tukahutetulla +äänellä:</p> + +<p>"Poikani, minä en voi pidättää sinua täällä. Mene sitten sinne, minne +elämä sinua kutsuu. Jos minä tietäisin, että kuolen illalla, pyytäisin +sinua odottamaan huomiseen."</p> + +<p>Ja Marianne sanoi lempeästi:</p> + +<p>"Miksi emme voi kuolla heti? Silloin ei meillä olisi tätä viimeistä +kärsimystä, ja sinä veisit vaan mukanasi meidän muistomme."</p> + +<p>Vielä kerran olivat he näkevinään edessään Janvillen rauhallisen +kirkkomaan, jossa heidän rakkaansa jo uinuivat ja jossa he itse pian +saisivat yhtyä heihin. Ei ollut katkeruutta tässä ajatuksessa, ja he +toivoivat tulevansa viedyiksi sinne samana päivänä, sillä he eivät +voineet ajatella elämää ilman toisiaan. Ja muuten eivätköhän he +jatkaneet elämää lastensa kautta, eivätköhän he olleet ijankaikkisesti +yhdistetyt toisiinsa ja kuolemattomia jälkeläisissään?</p> + +<p>"Rakas isäni, jumaloitu äitini", sanoi Benjamin vielä, "minä se kuolen +huomenna, ell'en saa matkustaa. Teidän kuolemanne odottaminen, suuri +Jumala, eikö se olisi samaa kuin sen toivominen? Teidän täytyy elää +vielä kauvan, ja minä tahdon myös elää."</p> + +<p>Taas syntyi hiljaisuus, sitten sanoivat Mathieu ja Marianne yhteen +ääneen:</p> + +<p>"Matkusta sitten, lapseni. Se on oikein, ihmisen täytyy elää."</p> + +<p>Mutta suuri oli tuska viimeisenä päivänä, kun heidän täytyi eritä tästä +viimeisestä lihasta, kaikesta, mikä heistä itsestä oli jälellä, +antaakseen tämän viimeisen lahjansa elämälle! Nyt uudistui Nicolaksen +hyvästijättö, taaskin lensi lapsi pesästä, meni avaruuteen +hedelmöittääkseen tuntemattomia, kaukaisia maita.</p> + +<p>"Ei koskaan enään!" huudahti Mathieu itkien.</p> + +<p>Ja Marianne toisti nyyhkyttäen sydämensä syvyydestä asti:</p> + +<p>"Ei koskaan enään, ei koskaan enään!"</p> + +<p>Benjaminin lähdön jälkeen tunsivat Mathieu ja Marianne taaskin sen +suuren ilon, sen pohjattoman rikkaan, tyynen vakaumuksen, että heidän +elämänsä tehtävä oli täytetty. Heillä ei ollut enään mitään itseään +varten, ainoastaan sen onnen tunto, että olivat antaneet kaikki +elämälle. Lapsia rakastavina ja hymyillen riemuitsivat nämät pian +satavuotiaat vanhukset heimonsa rehevästä kukoistuksesta. Yli merien oli +maito virrannut, Ranskan vanhasta maasta neitseellisen Afrikan +äärettömille kentille, tulevaisuuden nuoreen, jättiläissuureen Ranskaan. +Chantebled oli valloitettu isänmaan halveksitusta kolkasta, toinen +Chantebled loi itselleen kuningaskunnan kaukana, laajoissa erämaissa, +jotka elämän oli vielä tehtävä hedelmällisiksi. Se oli ihmiskunnan +vaellusta, sen levenemistä yli maailman, sen kulkua äärettömyyttä +kohden.</p> + +<p>(<i>Toisen osan loppu</i>.)</p> + +<p> </p> +<p> </p> +<hr class="full" /> +<p>***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK HEDELMäLLISYYS***</p> +<p>******* This file should be named 38221-h.txt or 38221-h.zip *******</p> +<p>This and all associated files of various formats will be found in:<br /> +<a href="http://www.gutenberg.org/dirs/3/8/2/2/38221">http://www.gutenberg.org/3/8/2/2/38221</a></p> +<p>Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed.</p> + +<p>Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution.</p> + + + +<pre> +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +<a href="http://www.gutenberg.org/license">http://www.gutenberg.org/license)</a>. + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS,' WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at http://www.gutenberg.org/fundraising/pglaf. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at http://www.gutenberg.org/about/contact + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit http://www.gutenberg.org/fundraising/pglaf + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including checks, online payments and credit card donations. +To donate, please visit: http://www.gutenberg.org/fundraising/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + +Each eBook is in a subdirectory of the same number as the eBook's +eBook number, often in several formats including plain vanilla ASCII, +compressed (zipped), HTML and others. + +Corrected EDITIONS of our eBooks replace the old file and take over +the old filename and etext number. The replaced older file is renamed. +VERSIONS based on separate sources are treated as new eBooks receiving +new filenames and etext numbers. + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + +<a href="http://www.gutenberg.org">http://www.gutenberg.org</a> + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. + +EBooks posted prior to November 2003, with eBook numbers BELOW #10000, +are filed in directories based on their release date. If you want to +download any of these eBooks directly, rather than using the regular +search system you may utilize the following addresses and just +download by the etext year. + +<a href="http://www.gutenberg.org/dirs/etext06/">http://www.gutenberg.org/dirs/etext06/</a> + + (Or /etext 05, 04, 03, 02, 01, 00, 99, + 98, 97, 96, 95, 94, 93, 92, 92, 91 or 90) + +EBooks posted since November 2003, with etext numbers OVER #10000, are +filed in a different way. The year of a release date is no longer part +of the directory path. The path is based on the etext number (which is +identical to the filename). The path to the file is made up of single +digits corresponding to all but the last digit in the filename. For +example an eBook of filename 10234 would be found at: + +http://www.gutenberg.org/dirs/1/0/2/3/10234 + +or filename 24689 would be found at: +http://www.gutenberg.org/dirs/2/4/6/8/24689 + +An alternative method of locating eBooks: +<a href="http://www.gutenberg.org/dirs/GUTINDEX.ALL">http://www.gutenberg.org/dirs/GUTINDEX.ALL</a> + +*** END: FULL LICENSE *** +</pre> +</body> +</html> diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..f4977e8 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #38221 (https://www.gutenberg.org/ebooks/38221) |