diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 37318-8.txt | 9673 | ||||
| -rw-r--r-- | 37318-8.zip | bin | 0 -> 170526 bytes | |||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 |
5 files changed, 9689 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/37318-8.txt b/37318-8.txt new file mode 100644 index 0000000..5476534 --- /dev/null +++ b/37318-8.txt @@ -0,0 +1,9673 @@ +The Project Gutenberg EBook of Helena, by Arvid Järnefelt + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Helena + Romaani + +Author: Arvid Järnefelt + +Release Date: September 5, 2011 [EBook #37318] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK HELENA *** + + + + +Produced by Tapio Riikonen + + + + + + +HELENA + +Romaani + + +Kirj. + +ARVID JÄRNEFELT + + +Otava, Helsinki, 1902. + + + +SISÄLLYS: + +ENSIMÄINEN OSA: + +Kotikartano +Pappa ja mamma +Vieraita +Georgin leikki +Papan huoli +Helena valmistuu ripille +Kadetti +Ripillä +Kihlaus +Helena tulee täysikäiseksi +"Uusi aika" +"Bellamy" +Helenan kirje Georgille +Kukistuminen + +TOINEN OSA: + +Luutnantit +Helenan odotus +Hän palaa +Reinholdin aikeet +Iltamassa +Ratkaisu +Onneton klubi-ilta +Yksin +Vankilassa +Rovasti +Pois viralta +Viimeinen ranskantunti +Georgin kirje Helenalle +Ei ole mitään uutta auringon alla ja kuitenkin kaikki muuttuu + + + + + + +ENSIMÄINEN OSA + + + + +Kotikartano. + + +Hovin entinen omistaja, vanha maalainen aatelismies, oli ollut saita ja +itsepäinen ihminen. Saituus ilmaantui etenkin siinä omituisuudessa, +ettei hän antanut kajota metsiinsä, olivatpa ne missä hinnassa tahansa; +ei ainoatakaan puuta saanut myytäväksi kaataa! Ei edes lahoavia! Ei +että sanalla edes salli ehdottaa mitään sellaista. Se oli hänen +aivojensa kiinnekohta, jonka ympärillä sai kaikki mielin määrin pyöriä, +mutta se kohta itse vaan ei liikkunut. Vanhoina päivinään hän alkoi +saituudesta elää hyvin yksinkertaisesti, melkein talonpoikaisten +tavalla, ja ihan yksin yläkerrassa, riidassa kotolaistensa kanssa, +joille ukon yksinkertaisuus tuntui pakolliselta. Mutta ukko ei +perääntynyt. Ruokakin vietiin hänelle ylös, kun muut söivät +alakerrassa. + +Ihmiset pitivät häntä muuten pahana ja siveettömänä miehenä ja +ilkkuivat hänen monia syrjäisiä lapsiansa, joista hän ei pitänyt +vähintäkään huolta. Oli häntä käräjilläkin koetettu langettaa +lapseneläkkeitä maksamaan. Näkö oli kaikilla näillä lapsilla ihan sama, +samat muljosilmät ja sama pitkulainen päänmuoto. Mutta semmoisia +todistuksia, jotka käräjille olisivat kelvanneet, ei ollut. Ja niin hän +voitti kiusaajansa. + +Laillisesta avioliitosta oli hänellä yksi ainoa lapsi, poika, joka +hänen eläessään kasvoi täysikäiseksi ja meni naimisiin. + +Tätä ainoata lastansa ei hän rakastanut, sillä äiti oli sen kasvattanut +vastoin hänen makujansa ja pois yksinkertaisista tavoista. Aivan pian +joutui poika isänsä pahimmaksi riitamieheksi. + +Poika tuli ihan toista maata kuin isä. Hän oli hyvin tiukka aatelisesta +kunniastansa ja suvustaan, ja hankki jo nuorena virkamiehenä itsellensä +hovijunkkarin arvonimen. Kyllä oli poikakin itsepäinen, mutta ei +samoissa asioissa, ja isän itsepäisyyden rinnalla hänen täytyi alistua. + +Hovijunkkarille syntyi vielä isäukon eläessä kuusi lasta, joiden +ikäväliä oli minkä kaksi, minkä puolitoista vuotta, minkä tuskin +sitäkään. Nuorin lapsista ehti kasvaa yhdennelletoista. + +Sitten tapahtui, että näiden lasten äiti kuoli, ja vuoden kuluttua +olisi hovijunkkari mennyt uusiin naimisiin, mutta siihen teki nyt +isäukko kaikista jyrkimmän esteen. Tuuma ei ukkoa miellyttänyt. Hän +vaati, että siinä tapauksessa muuttakoon erilleen asumaan uuden vaimon +kanssa. Vaaria kannattivat tässä vastustuksessa hovijunkkarin omat +lapset, jotka tulivat asian johdosta kireihin väleihin isänsä kanssa. +Vaari rupesi suunnittelemaan testamenttia, jolla olisi estänyt +mahdollisia uusia lapsia perinnöstä, ja keksikin vihdoin sopivan +keinon. Hän määräsi kaiken omaisuuden lapsenlapsille, ja pidätti +pojalleen, hovijunkkarille, ainoastaan oikeuden olla elinaikanansa +näiden lasten jakamattoman pesän holhoojana. + +Nyt tuli hovijunkkarin vuoro näyttää itsepäisyyttänsä. Hän meni kuin +menikin uusiin naimisiin. Nai ruotsikon, joka oli kreivillistä sukua, +ja toi uuden vaimonsa kohta kartanoon. Vaari pysyi tiukasti +yläkerrassaan. Mutta lapset riitaantuivat kokonaan isän kanssa, eivätkä +enää tahtoneet kartanossa asua, vaan muuttivat kaupunkiin sukulaistensa +luokse. + +Mykkä sota jatkui sitä julmempana ukon ja hovijunkkarin välillä, joka +viimeisiin asti toivoi saavansa ukon peruuttamaan tuota testamenttia. +Ja ehkä se olisi onnistunutkin. Hovijunkkarille syntyi uusista +naimisista tyttö, joka ehti kasvaa kolmen vuoden ikäiseksi ukon +eläessä, ja tämä tyttö -- Helena oli hänen nimensä -- oli niin sievä, +että vanhan äijän nähtiin kerran leikkivän sen kanssa. Hovijunkkarilla +oli täysi syy luulla ukon muuttavan määräyksensä. + +Mutta ennenkuin mitään sellaista ehti tapahtua, kuoli ukko +sydänhalvaukseen, ja perilliset valvoivat testamentin. + +Hovijunkkari otti siis kartanon haltuunsa holhoojana. Hän läksi ensiksi +Ranskanmaalle tutkimaan muutamia tehdasliike-seikkoja. Kun hän sieltä +palasi, perusti hän koskeen uuden sahalaitoksen, jossa sahautti +kartanon omaa metsää. Toisen puolen metsistä myi, ja laittoi samaan +koskeen vielä kaksi muuta suurta tehdasta. + + * * * * * + +Niin että Helena, kaikista testamenteista huolimatta syntyi rikkaaseen +ja ylelliseen elämään. + +Pikku Helena sai ajella lystikseen pienillä vaunuilla, joiden eteen oli +valjastettu valkoset pukit. Ne oli pappa ostanut suuresta sirkuksesta +Pietarista. Niitä oli kaksi peräkkäin, siniset silkkihihnat kulkivat +valjaina toisesta toiseen molemmin puolin, kiinnitettyinä kunkin pukin +pikku länkiin ja mahavöihin. Ja ne olivat niin opetetut, että aina +kulkivat peräkkäin pitkin hiekkakäytäviä, pysähtyivät, läksivät +juoksuun, hiljensivät ja kääntyivät, ranskalaisten komennushuutojen +mukaan. + + * * * * * + +Kotikartano oli Helenan muistissa lapsuuden aikoina tämmöinen: Se +seisoi niemekkeellä, jonka ympäri luikerteli koskiset, saariset virran +vedet. Kartano oli kivirakennus, vanhankuosinen, valkoinen, +kaksikerroksinen, taitekattoinen, ilman räystäitä ja ilman erivärisiä +ikkunanpieluksia. Editse kierteli silkonen santakäytävä pyöreän +nurmikentän ympäri, johon ihmismaun mukaan oli istutettu poppeleja ja +pensaita, ja keskelle laitettu kukkapyramiidi, hopeinen hohtopallo +ylimmäksi. Edempänä oli suuri tiilinen, kirkonmuotoon rakennettu talli +ajeluhevosia varten. Oikealle kohosi sankkametsäinen vuori, ja +yltympäri muualla näkyi virranhaarojen välissä vuorisia korkeita pikku +saaria. Lähimpään saareen vei ristikkokaiteinen valkea silta. Mutta +saarien takana oli taas vuoria, niin että valkonen kartano lehmuksineen +oli kuin kattilan pohjalla ja melkein aina hienossa pimennossa kaikilta +muilta kuin yläisen taivaan valoilta. + +Myöskin muisti Helena varhaisesta lapsuudestaan, että häntä oli +juonitellessa peloteltu sanoilla: talonpojat tulevat! Talonpojat olivat +ikimuistoisista ajoista olleet tämän kartanon vihollisia sen vesisulun +vuoksi, jota kosken käyttäminen vaati. Kerrottiin ylävesistön +talonpoikien ennen muinoin tulleen väkirynnäkölläkin sulkuja rikkomaan, +että vesi olisi heidän niityiltänsä laskenut. Sanottiin silloin +tuotetun kasakoita kartanon puolta pitämään ja että oli syntynyt +verinen kahakka näiden ja talonpoikien välillä. Myöhempinä aikoina +eivät talonpojat tosin enää tehneet mitään väkivaltaa, mutta sen sijaan +he käräjöivät alituiseen hoviherran kanssa. Ja jos nykyisen +hovijunkkarin isän aikana, kun saha seisoi, olikin ollut vähän +rauhaisempaa, niin sitä kireämpi oli nyt tämän hovijunkkarin ja +talonpoikain väli, kun hänen tultuaan kartanon hallitukseen sulut heti +nostettiin entistäkin korkeammalle, ja vesi pitkästä aikaa jälleen +seisoi talonpoikien niityillä. + +Pikku Helena oli sentähden jo hyvin varhain oppinut ymmärtämään, että +talonpojat olivat kaikkien heidän synnynnäisiä vihollisiaan. + +Tallirenki ja seppä kengittäessään hevosta puhelivat jotain keskenään +naureskellen, ja kun Helena hetkeksi pääsi irti ranskalaisen +guvernantin kädestä ja tuli sitä kengitystä katsomaan, ehtivät he +hänelle kertoa, että niin rikkaasti ei ollut vielä yksikään kartanon +entisistä haltijoista elänyt kuin nyt Helenan pappa. + +Helenan meni suu auki. + +Ensi kerran hän silloin tuli ajatelleeksi kotikartanoa ulkoapäin. Ja +sepän nauru kammotti häntä. Hän ajatteli, että nuo kaksi ehkä ovat +talonpoikien puolella. + +Vielä oli ranskalainen guvernantti kerran, vähän pelottaakseen Helenaa +pahanteosta, ottanut hänet syliinsä ja kertonut semmoisen sadun, että +ukko Jumala rankaisee pahoja ylhäisten lapsia antamalla heidän syntyä +kuoleman jälkeen uudestaan, mutta -- talonpojiksi. + +-- Ja ihanko saa asuakin likasessa tuvassa? + +-- Ihan, ihan niinkuin talonpojat, -- vahvisti guvernantti. + +-- Etteikö pese itseään ja syö likasilla käsillä? + +-- Niin, niin. + +-- Ja maatako ilman lakanaa? + +Guvernantti veti kasvonsa kurttuun ja yllyttäen Helenaa sanoi: + +-- Niin ajatteles: ihan ilman lakanaa, semmoinen vaan karkea +olkimatrassi ja joku välly, viheriän harmaa liasta, hyi! + +-- Ja niillähän on lutikoita! + +-- Ah, -- sanoi ranskalainen neiti yhä enemmän rypistäen inhosta +kasvojansa. + +Ei, parempi yksinäiselle meren kalliolle, tai pois kotoa vuorikotkan +pesään, missä kotka noukkii pala palalta suuhunsa; sitä ei kukaan näe +eikä se olisi edes mikään häpeä tuon toisen asian rinnalla. + +Mitään kauheampaa rangaistusta ei Jumala Helenan mielestä todella olisi +voinut keksiä. Jos hän olisi polttanut liekeillä, ottanut silmän tai +tehnyt toisjalkaiseksi, ei se olisi ollut mitään verraten siihen +häpeään ja mittaamattomaan kärsimykseen, minkä talonpoikaiseksi +muuttuminen olisi Helenalle tuottanut. + +Olisihan Helena koko ajatuksen heittänyt, mutta ei hän voinut, kun ei +voinut ymmärtää miksei Jumala olisi tämmöistä rangaistusta todella +käyttänyt. Siinähän oli oikeudenmukaisuutta, sillä olivathan kaikki +ihmiset oikeastaan yhdessä arvossa Jumalan edessä, kuten mamma aina +sanoi. Eikä mikään siis voinut olla luonnollisempaa kuin että +talonpojat tulevaisessa elämässä saivat olla herrasväkenä ja herrasväet +talonpoikina. + + + + +Pappa ja mamma. + + +Helenan äiti oli tuotu Ruotsista. Hänen kotiperheensä oli köyhtynyttä +kreivillistä ylimyssukua, jolla tosin oli kaikki tapain hienoudet +säilyneet, mutta ulkonaiset arvon merkit olivat kaikki kuluneet pois. +Päätunnusmerkkejä oli yhdeltä puolen hienous ajatuksissa, käytöksessä, +sanoissa ja suhteissa ihmisiin ja toiselta puolen täydellinen vapaus +kaikista uskonnollisista ja yhteiskunnallisista ennakkoluuloista. +Heidän sukunsa perintönä oli pysynyt horjumaton siveys, joka oli +luonnoksi muuttunut ja erillään uskonnollisista vaikuttimista. + +Tämä ominaisuus tarttui äidistä Helenaan. Kun Helena muisteli +lapsuuttansa, oli hänelle kaikkein selvimpänä se seikka, että hyvänä +oleminen ja pysyminen ei hänellä koskaan ollut yhteydessä +uskonnonopetuksen kanssa. + +Kun Helena oppi itseänsä arvostelemaan, tunsi hän aina suurta hengen +yhteyttä äitinsä kanssa. He olivat samalla tavalla molemmat tarkat +tunteittensa erittelemisessä ja sisimpien vaikutintensa näkemisessä, +niin etteivät tarvinneet kuin katsahtaa toisiinsa ymmärtääkseen pitkiä +ja monimutkaisia asioita ja suhteita elämässä. -- -- -- + +Isä oli ihan toisenlainen kuin äiti. Helena muisti häntä niinkuin +jotakin vierasta ihmistä, johon tutustui vasta sittenkuin jo oli +oppinut paljon ajattelemaan ja monia asioita ymmärtämään. Asia olikin +sellainen, että pappa Helenan pienenä ollessa oleskeli hyvin pitkän +aikaa ulkomailla. + +Helena oli isän poissa ollessa kadottanut oman muistonsa hänestä, mutta +mamma oli sen sijaan puhunut alinomaa papasta ja kaikella tavalla +kuvaillut häntä Helenalle, ja siitä olikin tälle syntynyt ainoa kuva +isästä. + +Aina kun mamma hämärissä otti Helenan syliinsä ikkunan viereen, tiesi +Helena jo, että nyt ruvetaan papasta puhumaan. Ja niin ruvettiinkin. +Eikä mamma päästänyt Helenaa käsistänsä ennenkuin sanat loppuivat. + +Mutta vaikka Helena tiesi mamman kertomuksista papan kasvojen +vähimmätkin piirteet, tiesi tarkkaan hänen pituutensa, ryhtinsä, +silmäin värin ja parran muodon, -- oli Helena sitä uteliaampi omin +silmin näkemään mimmoinen pappa oli. Ja oli sentähden täynnä maltitonta +uteliaisuutta, kun vihdoin koitti odotusten perästä se päivä, jolloin +papan oli tuleminen. + +Mamma matkusti vastaan useita asemavälejä ja otti Helenan mukaansa. Ja +mitä lähemmäksi he tulivat määräpaikkaa sitä kiihkeämmin mamma odotti. +Helena olisi katsellut ikkunasta ja kysellyt ja puhellut siitä mikä +milloinkin vilahteli ohitse, etenkin kun sen kaiken joukossa oli paljon +kummallista ja ennen näkemätöntä. Mutta mamma tahtoi puhua vaan siitä +yhdestä. Hänellä oli pieni kultakellonsa kädessä, johon hän katseli ja +saneli yhä: "nyt ei ole enää kuin puoli tuntia niin näemme papan, nyt +vaan 20 minuuttia, Lelle, Lelle, kuuletko, mitä mamma sanoo: ei ole +enää kuin kaksikymmentä minuuttia!" Mamma hyräili jotain innoissaan +junan tahtiin. Oli koonnut parasollinsa ja väskynsä ja oli valmiina, ja +hänen poskensa punottivat ja hän häiritsi Helenaa tempoen häntä +syliinsä ja syyttä suudellen kesken kaikkia ikkunasta-katseluja. + +Kun tultiin määräasemalle, niin vastaantuleva juna juuri samassa +seisahti viereen, ja aivan oikein: asemasillan toisesta päästä näkyi +pappa menemässä odotussaliin puhellen jonkun herran kanssa. + +Pappa oli kyllä semmoinen kuin mamma oli kertonut. Kasvot olivat +kiiltävät ja poskipäät terveen väriset vaikka vähän liiaksi punaset. +Ruskeat silmät loistivat pyöreinä; harva, kihara ja kiiltävä musta +parta näytti läpitsensä alaleuan piirteet. Hänellä oli hyvin pitkä +vaalea palttoo ja harmaa puolisilinteri, jonka ympärillä ja reunoissa +oli valkoset silkkinauhat. + +Mutta vaikutus papasta oli Helenalle odottamaton. Pappa tuntui kovin +ankaralta ja pelottavalta, ja koko mamman antama kuva hajosi siinä +silmänräpäyksessä. Helenasta näytti siinä hetkessä oudolta, että mamma +tunsi tuota herraa, ja että mamman käsi, jolla hän piteli Helenan +kädestä, selvästi ilosta vavahti, kun hän sen herran huomasi. + +Mamma riensi, pikku Helenan juostessa ja pidellessä kädestä, pappaa +kohti. + +Ehtimättä vielä luo mamma jo huusi riemuissaan: + +-- Konstantin! + +Pappa silloin nosti kummastuneena päänsä ja useat vieraatkin kääntyivät +ehdottomasti ja katsoivat mammaan. Mutta mamma ei mitään huomannut, +vaan juoksi pappaa kohden. Varmaan pappa ihmisten tähden vähän häpesi. +Sillä Helena huomasi, että mamma oli aikonut panna kätensä papan kaulan +ympäri, mutta että pappa ikäänkuin esti sen ja vilkaisten ihmisiin vaan +ojensi kätensä. Myöskin ajatteli Helena, että pappa ehkä siitä syystä +ei niin erittäin ilostunut, kun oli itse tahtonut äkkiarvaamatta tulla +kotiin, mutta nyt he mamman kanssa päinvastoin olivat ehtineet ennen. + +-- Jaha, tässäkö nyt on pikku Lelle, -- sanoi pappa ja kääntyi +näyttämään vieraalle herralle tytärtänsä, mutta vieras herra ei enää +ollut hänen takanansa. Pappa meni vähäksi aikaa kyykkysilleen, +katsellakseen Helenaa kasvoihin, ja sanoi sitten: + +-- No, olethan sinä tullut aika sieväksi tytöksi. Se on hyvä. + +Muutaman sanan vaihdettuaan mamman kanssa pappa katsoi kelloonsa ja +sanoi pitävän mennä ravintolaan syömään, sillä ei ole paljon aikaa. -- + +Helena ja mamma jäivät odottamaan asemasillalle ja mamma tuli niin +ajatuksiinsa, ettei kuullut mitään mitä Helena kyseli veturin pyöristä. + +Mitä pappa ja mamma keskustelivat sitten vaunussa, kun he junan +kulkiessa ja täristessä istuivat vastakkain, ei Helena kuullut tai ei +ymmärtänyt. Näki ainoastaan, että mamma katseli ulos niin +ajatuksissaan, että näytti melkein kuin olisi ollut pahoillaan. Ja +posket olivat hänellä palavina. + +Helena muisteli sittemmin tätä tapausta niin monta kertaa, että hän +vihdoin, alettuaan asioita ymmärtää, rupesi ikäänkuin muistamaan +myöskin, että pappa todella olisi silloin jotain erityistä sanonut +mammalle, josta mamma muka loukkaantui. Ei Helena muistanut mitä se +nimenomaan oli, mutta muisti kaikki papan ja mamman katseet ja +liikkeet. Enimmäkseen pappa ja mamma tosin istuivat puhumatta mitään, +mutta Helena tahtoi muistaa, kuinka pappa, puhuttuaan silloin tällöin +mammalle jotain, kun junanmelulta saattoi ääntänsä korottamatta tulla +kuulluksi, vihdoin otti taskustaan sanomalehden, kääri sen auki ja +tuskin tuntuvasti röyhtähtäen ja suutansa mauskauttaen äskeisen syönnin +jälkeen, alkoi lukea. Sitten hän luki ja luki ja luki, eikä Helena sen +koommin häneen katselemisesta viisastunut. Mutta mamma pani +kyynäspäänsä ikkunanpieltä vastaan ja nojasi leukansa käteen ja Helena +näki selvästi, että hänen silmänsä vähitellen reunoista punertuivat ja +kostuivat, kunnes niiden sini vihdoin ihan särkyi kyynelten +loisteeseen. + +Ihan varmaan Helena huomasi, että juuri tästä ajasta asti papan ja +mamman suhde oli toinen, kuin se mamman kertomuksista päättäen oli +ennen ollut. + +Nyt oli pääasia heidän suhteessansa se, etteivät he puhuneet mitään +toistensa kanssa. + +Helena ensi alussa luuli, että tuo kuului ehkä heidän tapaansa. Mutta +eräänä iltana, kun ei ollut ketään vieraita ja pappa ja mamma ja Helena +ainoastaan kolmisin istuivat teepöydän ääressä, Helena huomasi, että +tämä puhumattomuus oli jotain erikoista. Molemmat puhuivat näet +_hänelle_, ihan selvässä tarkoituksessa puhua siten toisilleen. Ei +Helena ainakaan ymmärtänyt miksi he juuri hänelle yhtäkkiä olisivat +semmoisia asioita niin suurella huomiolla puhuneet. Sitten he taas +vaikenivat ja pappa ainoastaan pari sanaa sanoi suoraan mammalle, +joiden jälkeen mamman tuli taas kyyneleet silmiin, mutta pappa otti +äkkiä hopea-kehyksisen teelasinsa, nousi tuoliansa rämistäen ja meni +sanomatta hyvää yötä omalle puolellensa. + +Siitä saakka Helena alkoi panna merkille papan ja mamman suhteita ja +erittäin hän rupesi kaikissa mahdollisissa tilaisuuksissa +kuulostelemaan puhuivatko he keskenänsä ja mitä puhuivat. + +Sattui yhä useammin ettei ollut vieraita, sillä ei näillä enää ollut +niin hauska hovissa ja sen puistossa kuin ennen, papan poissa ollessa. + +Oli pitkiä viikkoja ja meni kerran kuukausikin, ettei hovissa ketään +käynyt. Päivällisillä oli sentään aina joku muukin, milloin sahan +milloin tehtaiden isännöitsijät, milloin inspehtori, milloin mitäkin +asiaherroja. Aamiaiset pappa ja mamma söivät eri aikoina, pappa vähän +varhemmin. Mutta illallisilla he aina tapasivat toisensa. Mamma istui +ja odotti teekyökin ääressä, kunnes alkoi kuulua papan askeleita ensin +kaukaa ja sitten salin ylitse. Silloin mamma rupesi kaatamaan teetä ja +lupasi Helenan alkaa laittaa voileipää. Pappa tuli, istui, otti +mammalta vastaan teelasin, kääri hitaasti auki ruokaliinan, pisti sen +nurkan kaulaansa ja levitti muun osan rintansa yli. Hän toi aina oman +puolensa ajatukset mukanaan tänne ruokasaliin, joskus vielä ikäänkuin +hymyili itsekseen äskeisiä ajatuksiaan, joskus taas olivat silmät +rypyissä ja tuijottivat viiteen kohti, mutta aina hän samalla tavalla +valkosilla jalokivillä koristetuilla sormillaan varovasti siveli harvaa +kiharapartaansa, niinkuin se olisi ollut jokin helposti särkyvä +lasikapine. + +Ja niin he sitten olivat vaiti. Teekyökki sihisi, seinäkello naksutti. +Sitte mamma ojensi käden ottaakseen papan tyhjän lasin, ja pappa taas +ojensi kätensä ja otti täyden lasin mammalta. Mutta ei sanaakaan +puhuttu. Ja sitten taas pappa nousi, ja sanomatta hyvää yötä läksi +menemään. Ja niin kuuluivat askeleet ensin salin yli, sitten kauempana, +sitten ihan katosivat yläkerran rappusiin, ja kuuluivat uudestaan +jonkun ajan kuluttua epäselvänä kuminana, kun hän kulki yläkerran salin +poikki, omaan kamariinsa siellä. + +Ei koskaan Helena voinut tähän asiaan tottua. Päinvastoin, mitä +vanhemmaksi hän tuli, sitä enemmän häntä vaivasi tämä arvoitus ja sitä +enemmän hän kärsi istuessaan kolmantena äänettömänä tee-iltasen +ääressä. + +Kun vaan olisi päässyt sen arvoituksen perille -- sen kummallisen, +salamyhkäisen arvoituksen, joka oli papan ja mamman välissä! Miksi ei +pappa eikä mamma voineet sanoa toisilleen yhtä ainoatakaan sanaa? Tai +edes joskus, joskus taputtaa toistansa olalle? Ei, ei sitäkään olisi +tarvittu. Kylläksi olisi ollut pieni hymähdys kunkin erotessa omalle +puolelleen. Ja ilo olisi pulpahtanut, paisunut, ja riemu remahtanut +Helenan sydämmessä. Hän olisi ollut niin onnellinen, niin äärettömän +onnellinen riisuessaan itseään makuulle, ei olisi raatsinut koko yönä +nukkua pelkästä onnesta ja aamulla vielä olisi laululla ihmiset +herättänyt. + +Kun Helena täysikasvuisena joskus pani silmänsä kiinni tahtoen +muistella nuoruuttansa, ei hänen eteensä tullut muuta kuin tämmöinen +loppumattoman pitkä ilta, joka laajentui vuosiksi ja otti kaiken sijan, +niin ettei tuntunut olevan muuta muistettavanakaan. + + + + +Vieraita. + + +Kerran, pitkän loman perästä, eräänä kovana, kirkasaurinkoisena +pakkaspäivänä tuli hoviin vihdoinkin vieraita. Jo hyvän matkan päästä +olivat maantiellä nähneet kuomureen lähestyvän ja juosseet sisälle +sanomaan. + +Mamma puhalsi jäätyneeseen ikkunaan aukon ja he seisoivat Helenan +kanssa arvailemassa, ketä tulijat saattavat olla. Suuri kuomureki se +vaan oli ja kaksi hevosta oli edessä. + +Vasta käänteessä mamma tunsi hevoset, vavahti ilosta ja auttaen Helenaa +ikkunalta sanoi, kiireesti mennen vastaanottoa valmistamaan: + +-- Nyt saat varmaan nähdä myöskin pikku Georgin, hän on juuri sopiva +leikkikumppali sinulle. + +Ja meni. + +Helena tiesi tästä keitä ne olivat, sillä Georgin pappa ja mamma olivat +ennenkin käyneet heillä. Helena muisti vaan, että ne olivat hyvin +iloset ja puheliaat ja aina istuivat liketysten ja taputtivat usein +toisiaan, ja että Georgin pappa oli punanaamainen ja silmät ja kaikki +kasvot aina naurussa. Mutta Georgia itseä ei Helena ollut nähnyt, sillä +Georgia ei oltu ennen koskaan otettu mukaan. + +Georgin vanhemmilla oli suuri maakartano neljän peninkulman päässä +hovista. Mutta eivät he siellä asuneet muulloin kuin jonkun osan kesää +ja joskus jouluna, niinkuin nyt, milloin eivät olleet ulkomailla. Eivät +he sitä maakartanoaan pitäneet muun kuin tulojen vuoksi, eivät myöskään +ainoan lapsensa, Georgin vuoksi, sillä tämä aijottiin panna +kadettikouluun ja kasvattaa upseeriksi. Pikku Georgia kasvatettiin +kaupungissa. + +Kyllä tulikin ihan toinen elämä hoviin, kun nämä vieraat saapuivat. +Kaikki paikat täyttyivät heidän nauruillaan ja huudahduksillaan. +Punakasvoinen setä, kun vaan jotain merkillisempää näki tahi tuli +ajatelleeksi, alkoi heti huutaa lihavalle tädille, vaikka tämä ei ollut +lähimaillakaan: + +-- Aurore, hoi! Aurore! Onko moista nähty! Tulehan tänne, Aurore! + +Ja sitten ei tarvinnut olla muuta kuin joku erinomaisempi ruukku-alus +kasvihuoneessa! + +Jos täti Aurore kuuli sedän huutoja, niin hän alkoi vastailla ja +rientää huutoon päin. + +-- Ah, mon chère, missä sinä olet? + +Toinen vastasi: + +-- Uu-u? + +Papan ja mamman puhumattomuuskin tahtoi toisinaan tämän kautta mennä +tyhjiin. Heidän piti usein nauraa mukana, ja sillä lailla sanoa jotain +toisilleenkin. + +Se erinomainen asia, minkä Helena setän ja tätin suhteen tuli +kuulleeksi, oli, että he olivat yhä "rakastuneet" toisiinsa. Helena oli +kahdestikin kuullut aikaihmisten sitä sanovan, ja tuli hyvin uteliaaksi +tietämään mitä se merkitsee. Hän rupesi sitä asiata seuraamaan ja teki +semmoisen huomion, että setä ja täti usein taputtelivat ja suutelivat +toisiansa ja kerran istuivat samassa keinutuolissa, täti setän sylissä. +jolloin muut merkitsevästi hymyilivät. Kerran taas setä tuli kyökkiin, +missä mamma ja täti olivat, eikä ollut muuta asiaa kuin otti tätiä +vyötäisistä eikä hellittänyt ennenkuin täti, leikkien vihaista, työnsi +hänet pois sanoen: + +-- Mitä lapsetkin semmoisesta ajattelevat! -- -- -- + +Uteliaana oli Helena vastaanottanut erittäinkin Georgin. Tämä oli +talutettu reestä sisään niin umpeensa vaatteihin käärittynä, ettei +hänestä ollut näkynyt ensin mitään. Kasvot olivat kiedotut vöihin ja +saaleihin. Ja vasta pitkän aukomisen perästä tuli esiin ensin hieno +nenänpää ja vihdoin ruskeat silmät ja kuumenneet posket ja tumma, hyvin +tiheä tukka, joka oli hiostunut ja kihartunut ohimoissa ja +otsanrajassa. Georg, päästyään näkemään maailmata, katseli jonkun aikaa +kummastuneena ympärilleen, sitten meni äidilleen jotain valittamaan, +luultavasti sitä, että oli hiostunut, ja sitten vasta äitinsä kädestä +pidellen esitettiin papalle ja mammalle. + +-- No! -- sanoi Georgin äiti, lykäten häntä Helenan luo, -- tutustuhan +nyt tämän pienen kavaljeerin kanssa. + +Lapset antoivat toisilleen kättä, ja ystävyyden merkiksi Helena rupesi +heiluttamaan Georgin kättä edestakasin. + +-- Kas kuinka ne ovat yhdenpituiset! -- sanoi Georgin äiti, +ihastuksella katsellen lapsia. + +-- Ne ovat aivan yhdenikäisetkin, -- sanoi mamma. + +-- No se ei haittaa, kyllä niistä sentään voi tulla sievä pari; -- ah, +mon chère, -- kääntyi hän miehensä puoleen: -- oletko nähnyt jotain +kauniimpaa! -- Tules tänne, rakas pikku Helene, että täti saa sinua +puristaa! + +Ja hän todella kumartui alas ja painoi Helenan molemmin käsin syliinsä +ja suuteli kasvoihin ja kaulaan ja suuhun, ja puristi vastaansa niin +että teki kipeätä. + +Georgin leikkisä isä teki piloilla kohteliaan kumarruksen Helenalle, +harppasi jaloillaan, löi kantapäänsä yhteen ja suuteli kädelle. + +-- Katso nyt, Georg, että kohtelet hyvin tätä pikku kukkaa, -- sanoi +hän Georgille silittäen Helenan kättä omiensa välissä, -- sinun täytyy +oppia ritariksi, sinun täytyy suojella häntä, olla huomaavainen hänelle +ja palvella häntä. + +Lapset katselivat toisiaan epäluulolla, ja kädet erosivat. + +Sitten menivät vanhemmat ihmiset kaikki vastaanottohuoneihin ja Helena +sanoi Georgille: + +-- Ei minulla ole enää kuin neljä nukkea, sittenkuin Mimmi meni rikki. + +-- Ohhoh, vielä sinä nukeilla leikit! + +-- Etkös sinä sitten leiki? + +-- En minä semmoisia. + +-- Mitäs sinä leikit? + +-- Pappa teetti minulle kaaripyssyn ja on minulla poni-hevonen, joka +kiikkuu. + +-- Mutta meilläpä on eläviä poni-hevosia, jos tahdot tietää. + +-- On meilläkin, mutta ne ovat paljon suurempia. + +-- Ei ne sitten olekaan poni-hevosia ha-ha-ha, sillä ponihevoset ovat +juuri pieniä. + +-- Niin no, ei ne erittäin suuria ole. + +-- Mennäänkö talliin katsomaan, -- ehdotteli Helena, kun ei muuta +yhteistä leikkiä voinut keksiä. + +Mutta kun mentiin kysymään lupaa, sanoivat Georgin ja Helenan mammat, +että oli liian kylmä mennä talliin, ja että leikkisivät sisällä. + +Siis he menivät lastenkamariin, missä Helenan kaikki leikkikalut +olivat. + +Kyllä Helena muutamia niistä itsekin piti liian lapsellisina +leikkikaluina ja lykkäsi pois osottaakseen, ettei hänkään nyt sentään +tuollaisista --. Mutta Georg ei ollenkaan tahtonut tietää mistään +leikkikaluista, vaan tahtoi mieluummin puhella ja leikkiä suuria. Siinä +asiassa tunsi Helena olevansa kovasti takapajulla hänestä. + +Seuraavana päivänä oli leuto sää, ja Helena ja Georg päästettiin +talliin. + +Täällä Helena kohta huomasi, ettei Georg ollut oikein alallaan, vaan +ikäänkuin pelkäsi mennä pilttuuseen. + +Kuski pani ponin selkään satulan ja nosti Helenan siihen, sekä päästi +ponin valloilleen. Kauan tallissa seistuaan läksi poni ilosesti hyppien +juoksemaan ja Helena sitä vaan yllytti pienellä ruoskapiiskalla. Kun +hän tuli takasin ja hyppäsi alas, sanoi kuski: + +-- No eikös nuori herra tahdo kanssa koettaa. + +Georg ei kehdannut kieltää, ettei luultaisi hänen pelkäävän. Hänelle +muutettiin toinen satula, ja kuski keikautti hänet ylös. + +Kyllä Helena oli kohta huomannut, että Georg vähän hätäili, mutta kun +hän oli nostettu ylös ja poni, peläten ruoskaa, otti hypyllä vauhdin +tallista, kipristyi Georg raukka molemmin käsin satulaan ja heitti +ohjakset valloilleen. Poni juoksi ihmeissään pihalle, heilutti päätään +edestakasin, hyppeli ja alkoi sitten lennätellä outoa ratsastajaansa +pitkin kenttää. Helena nauroi kohti kulkkua tallin ovessa. + +-- Pruu. pruu! -- huusi Georg ja hänen äänensä muuttui vähitellen +itkeväksi hätähuudoksi. + +Kuski tuli tallista. + +-- Sjoh, sjoh, -- pani hän ojennetuin käsin hevoselle, joka ei heti +antautunut. Poni tiesi, ettei kuskilla ollut leipää, eikä tullut luo, +vaan juoksi suoraan tallia kohden, jonka ovelta Helena tarttui sen +suitsiin. + +Georg itki ääneen. Ja nyt vasta Helenan tuli häntä sääli, sillä ei hän +voinut ymmärtää, kuinka Georg selviytyy tästä tapauksesta. Teki mieli +nauraa, mutta oli myöskin kovasti sääli. Ja Helena pakotti suunsa +pysymään ihan nauramattomana ja tahtoi vaan auttaa Georgia. + +-- Niin, ethän sinä ole tottunut ratsastamaan ponilla, -- sanoi hän +keksien Georgille valmiit puolustukset. + +Ja otti Georgia kädestä ja lohdutteli: älä viitsi välittää, mennään +väen puolelle, mennään! + +Ja käsi kädessä he kulkivat pihan yli väen puolelle. + +Georg oli tämän tapauksen perästä nöyrtynyt mitä hevosiin tulee, ja +katsoi Helenaan siinä suhteessa niinkuin vanhempaan, vaikka he olivat +yhdenikäiset. + + + + +Georgin leikki. + + +Sisällä pysyi Georg sitävastoin kerrassaan voiton puolella, erittäinkin +tietojensa vuoksi. Hän ihmetteli ja vähän pilkkasikin Helenan +käsityksiä niinpian kuin tuli kysymys suuren maailman asioista siellä +pääkaupungissa. Helena saattoi kysellä niin lapsekkaita, että Georgin +piti tuon tuostakin purskahtaa nauruun. Tämä Georgin ylimielisyys esti +Helenaa kyselemästä kaikkea mitä olisi ollut kylläkin utelias +tietämään, ja hän sai vaan kautta rantain urkituksi asioita Georgilta. +Teaatterit, tanssiaiset ja muut semmoiset olivat Helenalle suuria +uutuuksia. Ei Helena itse ollut tässä sanattomassa talossa nähnyt +tanssittavan. Ja kun Georg näytti hänelle polkka-askeleet, ei hän +tiennyt nauraako vai ihmetellä, mutta oli vaan kovin utelias. Georg +koetti tanssia yhdessä hänen kanssaan, mutta eihän se Helena, -- +sekoitti tahtia ja polki jaloille. + +Kaikkein enin ihmeissään oli Helena, kun Georg opetti erään uuden +leikin, jota sanottiin "hääleikiksi". + +Leikki alkoi sillä, että heidän piti olla ensin "kihloissa". Sormukset +hankittiin, ja Georg vaati Helenaa käymään käsi kädessä sekä käski +hyvin nauramaan ja näyttämään iloselta. Itse hän muka taputteli Helenaa +yhtämittaa, juuri niinkuin hänen vanhempansa toisiaan, ja sanoi, että +oikeastaan pitäisi vielä suudella, johon Helena ei kuitenkaan +suostunut. + +Sitten Georg pani toimeen vihkiäiset muka kirkossa. He asettivat +ruukkukasveja kahteen riviin ja ripustivat poimuihin lakanoita sinne +tänne. Georg laittoi kumotuista tuoleista aituuksen, johon pystytti +mustan takin kävelykepin varaan, vaati Helenaa hankkimaan kaksi pallia +aituuksen eteen, sekä pisti äidiltään lainatun sormuksen taskuunsa. Nyt +he asettuivat polvilleen pallien päälle ja Georg alkoi supattaa jotain +yksitoikkoisella äänellä, kunnes otti sormuksen taskustaan ja pisti +Helenan käteen, ensin etusormeen sitten keskiseen ja vihdoin +nimettömään. Sitten taas mymisi jotain ja lopuksi käski nousemaan ja +rupesi suutelemaan Helenaa. Helena pani kovasti vastaan, mutta Georg +vakuutti, että niin täytyy ja että niin aina tehdään, kun vihitään, ja +vielä kertoi, että kun mennään naimisiin, niin täytyy aina suudella +eikä koskaan saa suuttua. + +Tästä asiasta heillä syntyi riita. Helena väitti ettei se ole totta, ja +perusti siihen, ettei hänen vanhempansa koskaan suudelleet toisiansa. +Johon Georg vastasi että hänen luullakseen he eivät olleetkaan +naimisissa, vaan että Helenan pappa oli Helenan mamman veli. + +Ja kun he Georgin kanssa uudestaan rupesivat häitä leikkimään, +tapahtui, että vanhemmat tulivat salaa oven taakse ja yllättivät heidät +kesken vihkiäisiä. + +Siitä pitäen kun Georgilta Helenaa tiedusteltiin, sanottiin: missä +sinun pikku morsiamesi on? -- ja Helenalle -- missä on sinun sulhasesi? + +Näissä leikeissä oli Georg kokonaan voitolla Helenasta, hän oli pääasia +ja Helena sivuasia. Ja jos Helena olikin ulkona häntä urhoollisempi, +niin oli Georgilla vieläkin ala, jolla hän voitti Helenan. + +Georgin vanhemmat olivat nimittäin päättäneet, että Georgista tulee +upseeri, ja hän aijottiin pian panna kadettikouluun. Tästä asiasta oli +Georg sangen olevinaan, sanoi "sitten kun pääsen kapteeniksi", laittoi +sapeleja vyölleen, osasi kohteliaita kumarruksia ja reippaita +harppauksia. Hän oli sangen sievä kaikessa tässä. Helenan omatkin +vanhemmat ottivat osaa Georgin tulevaisuuden miettimiseen ja +järjestämiseen. Mutta Helenaan nähden ei ollut kellään mitään +järjestämistä. Hän vaan sai päästä Georgin vaimoksi. Sanottiin +kapteenskaksi, ja naurettiin kun hän myöskin sanoi olevansa kapteeni +tai vaati itselleen miekkoja ja tahtoi kadettikouluun. + + + + +Papan huoli. + + +Kymmenen vuotta tämän ajan jälkeen, kun Helena oli jo kuusitoista +vuotta täyttänyt ja Georgilla oli ainoastaan muutama kuukausi vielä +kadettikoulua jäljellä, tuli hovijunkkari kirje kädessä vaimonsa luo +ilmoittamaan, että Georgin vanhemmat Georgin kanssa tulevat parin +kolmen viikon kuluttua vierailemaan kartanoon. + +-- Missä Helena on? -- kysyi hän. + +-- En todellakaan tiedä. + +-- Te ette tiedä koskaan mitään. + +Hovijunkkari läksi vihasena Helenaa käsiinsä hakemaan. + +Mutta ei Helenaa ollutkaan niin helppo löytää. Kyselyihin mikä vastasi +sen olevan väenpuolella, mikä sanoi juosseen Taavetin kanssa kylälle, +mikä oli vilaukselta nähnyt tallissa. + +Hovijunkkari palasi kiihoittuneena vaimonsa puheille. + +-- Mitä tämä tämmöinen on, -- puhui hän syyttäen, -- tyttö juoksentelee +omin päin pitkin kyliä, tallissa ja renkituvissa eikä asianomaisilla +näy olevan tietoakaan hänestä! + +-- Minun käsitykseni mukaan Helena tarvitsee semmoista elämää. Kyllä +hän vielä ehtii salonkitavat oppia. Nyt täytyy etupäässä vahvistua. + +-- Ehtii ja ehtii! Mutta jospa hän sillä välin rakastuu tallirenkiin! +Sitä et sinä tietysti ole tullut ajatelleeksikaan. + +-- En todellakaan. Mutta minä myönnän että se saattaisi olla +vaarallista, kun eivät sukuluettelot ole oikein selvät täällä. + +Hovijunkkari hetkeksi hätkähti, mutta osasi kohta tehdä niinkuin ei +olisi mitään kuullut eikä huomannut. + +Nyt vasta kun tuli tieto vieraiden saapumisesta, oli hän tullut +ajatelleeksi, että Helenalta puuttuu kaikki se, mitä hän kasvatuksena +pitää. Sillä hän aikoi naittaa Helenan Georgille. Se oli niin hyvin +kuin sovittu asia, + +-- Toimittakaa lapsi heti tänne, -- komensi hän. + +Mutta Helena sillä aikaa, mitään aavistamatta, oli Muona-Maijan luona, +joka paraikaa juotti kahvia kahdelle päivätyöläiselle istuen itse +sängyn laidalla ja ommellen kokoon Taavetin, tallipojan, housuja, joka +odotteli niitä viruen penkillä. + +Kun Helena sieltä löydettiin ja tuotiin papan ja mamman eteen, oli hän +tosin kaikkea muuta kuin katseltavassa kunnossa. Sormen päät olivat +mullassa onkimatojen kaivelemisesta. Hame ylettyi vaan vähän alle +polvien. Palmikosta oli tukkaa hajonnut ympäri päätä ja tallin tuoksu +oli perin tuntuva. + +-- Ja tämäkö on minun tyttäreni! -- päivitteli hovijunkkari lyöden +kätensä otsaan. -- Ihan kuin mikä hyvänsä kylän juoksija! Mitä tämä on! +Osaatko sinä edes tervehtiä ihmisiksi. Niijaa, että saan nähdä! + +Helena katsahti punastuen äitiin. + +-- Niijaa niinkuin tervehtisit vieraita! -- toisti ankarasti +hovijunkkari. + +-- Lelle, tee nyt niinkuin pappa tahtoo. + +Helena niijasi. + +Silloin hovijunkkari tuskin osasi salata tyytyväisyyden myhäystä. +Helenan luonnollisessa liikkeessä oli verratonta suloutta, aivan kuin +hän olisi taitavimman tanssimestarin opettama ollut. Mutta ei +hovijunkkari sentään ilmaissut kummastustansa. + +-- Tyttö on toimitettava rippikouluun, -- sanoi hän äreästi. -- Osaatko +sinä tanssia? + +-- Osaan. + +-- Se on hyvä se. -- Laittakaa hänelle pitkä hame; minä en kärsi enää +nähdä häntä noin vaatteistaan ulos kasvaneena. + + + + +Helena valmistuu ripille. + + +Hovijunkkari oli pitänyt suurta huolta aikasempien lastensa +kasvatuksesta. Siinä asiassa ei saanut mitään laiminlyödä. Mutta kun +seurauksena monipuolisen hienon kasvatuksen toimittamisesta kuitenkin +oli ollut lasten riitaantuminen hänen kanssaan ja kodin jättäminen, sai +hän niistä puuhista kyllikseen. Helenan kasvattamisesta hän ei ollut +enää pitänyt mitään huolta, ja jätti koko sen kysymyksen vaimonsa +huostaan. + +Siten tapahtui, että Helenaa ei ollenkaan lähetetty kaupunkiin kouluun, +vaan toimitti äiti hänelle samallaisen kotikasvatuksen kuin oli itse +omassa kodissaan saanut -- nimittäin kotiopettajien avulla. + +Tämä kotiopetus, verraten tavalliseen koulukasvatukseen, tuli siinä +kohden vaillinaiseksi, ettei hänelle hankittu mitään opetusta +uskonnossa. Äiti omasta puolestaan tosin tahallaan jätti tämän asian +semmoiseksi. Hänen omassa kodissaan, kuten jo ylempänä mainittiin, ei +uskontoon pantu merkitystä. Vanha kreivi ja kreivitär olivat +kotimaassaan Ruotsissa olleet tunnetut viisaina ja hyvinä ihmisinä, +mutta ihmisinä "ilman jumalaa", kuten sanotaan. Siinä kodissa vallitsi +rajaton ajatusten vapaus. Arvoa annettiin ainoastaan kyvylle nähdä ja +punnita omia vaikuttimia. Mutta usko yliluonnolliseen oli ikäänkuin +pannaan julistettu. Sentähden, kun hovijunkkari puolestaan ei ottanut +valvoakseen uskonnon asiaa kasvatuksessa, ei ainakaan hänen vaimonsa +pannut asiaa vireille. + +Näin Helena kasvoi 16-vuotiseksi tyttönäreeksi saamatta minkäänlaista +uskonnon-opetusta sanan tavallisessa merkityksessä. Äiti kyllä usein +puheli hänen kanssaan ja istutti häneen ehdottoman luottamuksen hyvään: +mutta kun Helena tultuaan yhteyteen muun maailman kanssa tiedusteli +häneltä mitä se Jumala oikein on, josta aina puhuttiin, niin sanoi äiti +vaan, että kaikki riippuu ihmisen ajatuksista ja tunteista, ja että +ihmiset pitäisi keskenään olla veljiä ja sisaria. Jumalan olennosta hän +ei sanonut mitään voitavan tietää, ja käski vaan aina ja joka paikassa +omaatuntoa kuunnella. + +Luultavasti juuri senvuoksi, ettei mitään muuta opetusta ollut, sai +tämä oppi omastatunnosta suuren merkityksen Helenan käsityksissä jo +pienestä pitäen. + +-- Eikö niin, Helena, _oikeastaan_ pitäisi rakastaa kaikkia ihmisiä? Ja +katsos nyt, juuri se, mikä sydämmessä sanoo, että _oikeastaan_ --, se +on Jumala. Se on se sama, joka välistä sanoo sinulle ja minulle: +_oikeastaan_ me teimme väärin, vaikka verrattuina muihin ihmisiin +näyttäisi, ettei ollut mitään väärää. + +Ja Helena niin ymmärsi tämän selityksen, että sen jälkeen he keskenään +elämän tärkeimmissä käännekohdissa tulivat toimeen ainoastaan tuolla +pienellä "se" sanalla. + + * * * * * + +Mutta nyt kun Helena tuli rippikouluikään ilmaantui paljon kaikellaista +uutta ja outoa hänen eteensä. Eräänäkin päivänä hän istui Muona-Maijan +luona, ja sinne tuli lyhyt, hiukseton muonamies, Ekholm nimeltään, joka +toisinaan piti mökeissä hartaushetkiä ja pyhäkoulua. Tällä Ekholmilla +oli lempeät siniset silmät ja suu sangen usein mehellä. Erittäinkin +autuaan näkönen hän oli kun oli ottanut ryyppyjä, jota hän toisinaan +kyllä teki. Ja teki sitä suureksi osaksi vastustaakseen ei ainoastaan +sanoilla vaan myöskin teoilla raittius-aatetta, jota piti pakanallisena +ja synnillisenä. Hän sanoi, ettei ihminen tule autuaaksi omasta +ansiostaan, teoistaan, vaan ainoastaan uskosta lunastukseen. + +Samaa mieltä oli eräs toinen, yksisilmäinen mies, joka niin ikään oli +sangen usein ja myöskin tällä kertaa Muona-Maijan luona. + +Heidän puhellessa näistä kummallisista asioista, katsahti Ekholm +viehkeästi hymyillen Helenaan. -- jota hän oli aina erikoisesti +kunnioittanut ja rakastanut, -- ja sanoi: + +-- Tänä suvena menee vissiin fröökinäkin rippiskouluun, vai? + +Tämä oli ensi kertaa, että he tämmöisistä asioista rupesivat puhumaan. + +Helenan vähän sykähti sydän, ja hän olisi mielellään Ekholmilta +tarkkaan tiedustellut mitä se ripilläkäyminen oikein merkitsee. Mutta +ei hän kehdannut osottaa semmoista tietämättömyyttä, ja sentähden hän +sanoi nauraen ja muka pilkaten Ekholmia: + +-- Sanokaas tee Ekholmi -- enhän minä tierä mikä se rippikoulu onkaan. + +Helena osasi ainoastaan murteellista etelä Suomen suomea, semmoista +kuin kansa täällä hänen kotiseudullaan puhui. + +Ekholm rupesi vastaamaan. + +-- Ai, ai, ei piräis nauraa, -- sanoi hän. + +-- Kas jos mee emme meitämme nöyryytä ja ota vastaan herramme ja +vapahtajamme ruumista ja verta meirän synteimme anteeksisaamiseksi, +niin kuinkas meitin käy siinä tulevaises elämäsä. Sillä juuri raskaast +lepää synnin kuorma meirän hartioillamme täällä. + +Ekholmin hartiat olivat todellakin hyvin painuksissa. Hänellä oli +yhdeksän alaikäistä lasta, työnä oli suuren navetan siivoaminen ja +satalukuisen karjan ruokkiminen, mutta oma muona oli niukka. + +Helena kauhistui hänen lausettansa ruumiista ja verestä, ja katsahti +puolustusta hakien Muona-Maijaan ja siihen yksisilmäiseen mieheen. +Mutta nämät, Helenan suureksi hämmästykseksi, eivät olleet +millänsäkään, päinvastoin näyttivät ikäänkuin hyväksyen Ekholmia. + +Helena kavahti seisovilleen. + +-- Mitä? -- Mitä Ekholm puhuu? -- Mitä ruumista ja verta? -- sanoi hän +kiihkeästi, silmät pyöreinä. + +-- Herramme ja vapahtajamme ruumista ja verta, jonka hän on vuodattanut +lunastukseksi meidän synteimme edestä. + +Yksisilmäinen nyökkäsi hyväksyvästi päätä. Muona-Maija rupesi +välinpitämättömästi aukasemaan rintaansa kaksivuotiaalle tytölleen, +jonka oli ottanut syliinsä. + +-- Hyi, kuka se semmoista on sanonut! + +-- Se vanhurskas isä taivaassa, jonka edessä olemme kaikki kelvottomat. +Ja ellemme uskossa nauti lunastajamme ruumista ja verta, niin syömme ja +juomme itsellemme iankaikkisen kadotuksen. + +Taas nyökkäsi yksisilmäinen päätä, ja Muona-Maija, painettuaan rintansa +lapsen suuta vasten, huokasi: + +-- Juu, juu. + +Helena sanoi: + +-- Sen Ekholm vaan saa nähdä, että minä en ainakaan mene ripille, -- en +_vaikka!_ + +Nyt kaikki kolme katsahtivat toisiinsa. Tämä puhe herätti heidän +huomionsa niinkuin outo kiljahdus keskellä tuttua virttä. + +Ja tuli pitkä äänettömyys. + +Muona-Maijan mökissä oli ikkunalasit pienet ja niin viheriäiset, että +maailma näytti niiden läpi surullisen toivottomalta. Mutta se kuvasi +Helenan suhdetta työväkeen yleensä. Niin kuin hän rakastikin oleskella +Muona-Maijan luona, tuntui tämä himmeästi vihreä alakuloisuus aina +seuraavan kaikkia muitakin hovin ulkotyöläisiä. Helena luuli, että se +riippui yksistään juuri näistä pienistä ja viheliäisistä ikkunoista, ja +heidän pimeistä asumuksistaan, joissa hän kuvaili työväen istuvan. +Oleskella Muona-Maijan viheliäisten lasien takana hän ei olisi +ollenkaan voinut, ellei olisi ajatellut että hän milloin tahansa +saattaa tulla jälleen valoon ja mennä takasin hovin väljiin ja +kirkkaisiin huoneihin. Mutta nyt valahti koko tämä sama alakuloinen +toivottomuuden tunto aivan toiselle alalle: keskelle heidän hyvää, +ystävällistä suhdettansa. Ja siitä ei päässyt juoksemalla pois. Mitä +enemmän ne puhuivat, sitä levottomammaksi tuli Helena. + +Ekholm viritti taas keskustelun ja rupesi selittämään iankaikkista +kadotusta. + +Yksisilmäinen, -- hän oli ammatiltaan sahan vartesmanni, -- kertoi, +että paholainen oli viime aikoina ollut liikkeellä. Sanoivat nähdyn +Sunin riihessä. + +Muona-Maija kuunteli taas kuin tuttua nuottia. + +-- Pirua ei ole ollenkaan olemassakaan, -- sanoi Helena, kun Ekholm +keskeytti puheensa vetääkseen henkeä. + +Ekholm hätkähti eikä jatkanut. Kaikki katkesi. Pitkän äänettömyyden +perästä sanoi Ekholm hiljaisella ja hurskaalla äänellä: + +-- Eikös herramme ja opettajamme Martti Lutheerus sano pirun olevan? + +Ja he panivat tietämättömän Helenan kysymyksillänsä niin lujalle, ettei +hän enää osannut mitään sanoa. Hän tunsi pienenemistään pienenevänsä +heidän edessänsä, he kasvamistaan kasvoivat. Heidän puheensa oli +hänelle niinkuin yhä suureneva aalto, joka vihdoin vyöryi hänen +ylitsensä ja hän antautui valtoinaan sen alle. + +Niinkuin tukehduksista riuhtasihe Helena vihdoin irralleen mökistä ja +juoksi äidin luo. + +Äiti suki tukkaansa suuren nurkkapeilin edessä. + +-- Mamma, mamma, mitä ne sanovat, että ripillä pitää syödä jotain +ruumista ja verta --? + +Äiti selitti, että kristinuskon mukaan ihminen joutuisi iankaikkiseen +kadotukseen, ellei jumalan poika olisi astunut ihmisen muodossa maan +päälle ja ristinpuussa vuodattanut vertansa heidän syntiensä +sovitukseksi. Syöden ehtoollisella leipää ja viiniä tekee ihminen +itsensä ikäänkuin osalliseksi tästä jumalanpojan lihasta ja verestä, -- +sanoi äiti. + +Helenan pysähtyi sydän epätietoisuuden jännityksestä. + +-- Uskotko sinä? -- kysyi hän hiljaa. + +-- No en minä ole sitä koskaan oikein ymmärtänyt. -- sanoi äiti +selvitellen kammalla pitkien hiuksiensa päitä. + +Ja Helenalta putosi kivi sydämmeltä. + +-- Uskooko pappa? + +-- En minä luule, -- naurahti äiti. -- Katsos se nyt on enemmän +ikäänkuin kansaa varten, -- sanoi hän kääntymättä peilistä ja molemmin +käsin kiertäen tukkaansa solmuun päälaelle. + +Helena ymmärsi hyvin, ettei tämä kysymys ollut sen tärkeämpi mammalle, +sillä ei mammalla ollut mökeissä mitään tuttavuuksia, joiden suhteisiin +se olisi koskenut. + +-- En minä vaan ikinä ripille mene -- sanoi Helena. + +Äiti oli saanut kampauksen valmiiksi, ja kääntyi Helenaan päin. + +-- Niin, Lelle, siitä asiasta kysy papan mieltä. Mitä hänkin sanoo. + +Eikä tällöin katsonut silmiin, vaan omien sormiensa päitä. + +Tähän se asia joksikin ajaksi jäi. Pappa oli tosin pari kertaa vielä +jälestäpäin maininnut ripille menemistä, mutta oli arvattavasti sen +sitten unohtanut ja Helena ajatteli että kenties kaikki siihen +raukeekin. + +Ainakin Muona-Maijan luona hän kävi vielä vahvistamassa entistä +sanaansa ettei mene ripille, ja niin se oli ikäänkuin päätetty asia +hänen ja takapihalaisten välillä. Helena tahtoi heille näyttää, että he +olivat väärässä, että mamma yksin oli oikeassa, ja että mitään +semmoista vihaista jumalaa ei ollut, vaan ainoastaan sydämmessä +rakastavainen "se". + +Meni pari viikkoa. + +Silloin sanottiin Helenalle, että hovijunkkari käskee ylös puheillensa. + +Siinä oli jotakin pelottavaa ja Helena alkoi aavistaa mitä se oli. + +-- No, Lelle -- sanoi pappa, kun Helena pujahti sisälle -- nyt on sinun +meneminen rippikouluun, jo on aika, sinä olet 16 vuotta täyttänyt. + +Helenalla ei ollut aikaa ollut valmistua tähän muutakuin minkä nyt +rappusia ylös juostessa oli ennättänyt arvata. "En mene, en mene" -- +ajatteli hän tahdissa sydämmen tykytyksen kanssa, noustessaan ylös +papan luo. + +Mutta papan edessä ollessa ei se sanominen tuntunut ollenkaan helpolta. + +Papan ääni ei ollut entinen epävarma, vaan oli tällä kertaa +päättäväinen. + +Helenan nousi veri päähän, mutta hän sanoi kuitenkin: + +-- En minä pappa kulta saata ripille mennä, sillä enhän minä usko. + +Hovijunkkari katsahti silmät pyöreinä tyttöön, ja pään nykäyksellä +mittasi hänen pituutensa. + +Helena sen johdosta oikasi liian lyhyen tyttöhameensa ja katsoi taas +pappaan. + +-- Kuinka? -- sanoi hovijunkkari. -- Et suinkaan sinä voi olla ripille +menemättä. Etkö tiedä, ettet pääse edes naimisiin, ellet ole ripillä +käynyt? + +-- Mutta minä kun en usko -- + +-- No, no, ei tässä maailmassa aina saa menetellä uskonsakaan mukaan! + +-- Jos eivät muut, niin kyllä minä ainakin menettelen, -- sanoi Helena. + +Pappa suuttui. + +-- Sinä? Minä sanon sinulle, että niinkauan kuin olet minun luonani, +menettelet sinä niinkuin _minä_ määrään. + +Nyt oli Helenalle aina sanottu, ettei pappaa mitenkään saa suututtaa, +sillä hänellä on sydänvika, ja mielenliikutus voi ihan äkkiä tehdä +lopun hänen elämästänsä. Se oli hyvin tunnettu asia koko hovin +alueelle. Kun hovijunkkari sattui pahemmin sydämmistymään, tuli hän +kohta kipeäksi. Hänen täytyi pitkän aikaa senjälkeen käydä +kumarruksissa ja joskus hän joutui vuoteenkin omaksi. + +-- Mutta hyvä pappa, -- alkoi Helena, lukuunottamatta suuttumisen +mahdollisuutta. + +Silloin hovijunkkari polkasi tavattomalla tarmolla jalkansa maahan. +Hänen kulmakarvansa vetäytyivät yhteen ja pahaa ennustaen pakeni veri +kasvoista. + +-- Sinä menet ripille! -- sanoi hän hirvittävän ankarasti ja nopeasti. + +Ja vähän ajan perästä ilmaantui punasia täpliä hänen poskilleen. Tämä +oli hänellä aina suuttumisen ja sairastumisen varma merkki. Ja kun +Helena ne täplät näki, kalpeni hän vuorostaan. Hän juoksi isän luo, +painautui häntä vastaan ja molemmin käsin hyväillen ja taputellen häntä +poskille rupesi hätäisesti puhumaan: + +-- Pappa kulta, pappa kulta, menenhän minä, rakas pappa -- minä menen +-- minä menen -- oma rakas kulta pappa -- + +Tämä oli jotakin perin outoa, sillä ei Helenan kotona koskaan hellyyden +tunteita ilmaistu koskettamisella. Eikä hovijunkkari voinut ymmärtää, +mistä Helena oli tämän saanut. Helenan säikähdys ja hänen pienten +käsiensä kosketus liikutti niin hovijunkkaria, että täplät kohta +sulivat kasvojen yleiseen punaan, joka erittäinkin kiertyi silmien +ympärille. Silmät kostuivat ja papan oli nähtävästi vaikea sitä +peittää. + +Ja tapahtui ensi kerran se ihme, ettei hovijunkkari sairastunut +kiivastumisensa jälkeen. + +Jo silloin kuin Helena huomasi täplät, mutta vielä enemmän silloin kuin +hän näki, ettei pappaa kohdannut tavallinen tauti, päätti hän +sydämmessään, ettei enää sanallakaan vastusta pappaa tässä asiassa. + +Myöskin hän samassa hetkessä tunsi, ettei hän tästä lähin enää voi olla +suorissa suhteissa Ekholmin ja niiden kanssa. + +Papan vuoksi hän näytti iloselta ja semmoiselta niinkuin nyt olisi +kaikki selvä. Mutta sydämmessään hän ensi hetkestä tunsi ikäänkuin +toisen puolen maailmastaan menneen rikki. + +Viimeisen kerran hymähdettyään papalle hän hiljaa läksi ovelle, avasi +sen ja meni ulos huoneesta. + +Ajatelkoot Ekholmit mitä hyvänsä; ei hän mene ollenkaan sinne enää eikä +koskaan näyttäydy heille. Jääköön sikseen koko se viheriän lasin +takainen maailma. + +Kuitenkin hän ajatuksissaan kulki tarhaan ja takapihalle, ja rupesi +menemään Muona-Maijan polkua myöten, mutta huomattuaan minne menee, +kääntyi takasin ja kaikki näytti ikävältä. + + * * * * * + +Helena ajoi pappilaan isän seurassa. + +Ainoa mikä häntä lohdutti, oli se, että puheitten mukaan rovasti oli +hyvin leikkisä, melkein niinkuin maallinen mies. Monasti oli Helena +huomannut, että herrat, kun olivat koolla, merkitsevästi naurahtelivat +puhuessaan rovastista. Heillä oli jotakin salaperäistä tiedossa +hänestä. Ellei rovasti olisi ollut nainut mies, olisi Helena epäillyt +että häntä pidetään kevytmielisenä naisasioissa, mutta rovasti oli +nainut ja, kuten kerrottiin, jo nuorena. Pappilassa vietettiin vilkasta +seura-elämää, ja kerran oli Helena hovin herrainkutsujaisissa +ovenraosta tarkistaessaan nähnyt rovastin ikäänkuin kaiken ilon +keskuksena. Hän istui totilasi kädessä ja naurusuin torjui jotakin mitä +hänestä sanottiin. + +Helena nyt toivoi, että rovasti ottaa hänetkin vastaan +tältä leikkisältä kannalta ja sormien lomitse katsoo hänen +tietämättömyyteensä. + +Tultiin perille. + +Ensin jutteli pappa rovastin kanssa jonkun aikaa kahden kesken. +Arvattavasti hän siellä sisähuoneessa antoi rovastille viittauksia +Helenan epäuskon johdosta. Sitten he tulivat takasin etuhuoneeseen, +jossa Helena odotteli; ja papan käydessä käsiksi palttooseensa tuli +rovasti uudestaan tervehtimään Helenaa. Hän otti Helenan käden +molempien lämpimien käsiensä väliin, jutteli ja ihastellen katseli +Helenaa päätänsä kallistellen. Eikä päästänyt Helenan kättä omistansa. + +-- Oo, mikä sievä pikku neiti minun luokseni tuleekaan, tämmöisen +vanhan pöpön, mitä? Kyllähän me, kyllähän me toimeen tullaan, -- sanoi +hän ikäänkuin vielä papan puheeseen. Näkyi selvästi, että pappa oli +kertonut hänelle kaikki ja sanonut, ettei Helena usko. + +-- Kyllä, kyllä me toimeen tullaan, -- puhui rovasti vielä papan +mentyäkin ja talutti Helenaa kädestä sisähuoneeseen. + +-- No, pikku neiti, istuhan tuohon noin, vanhaa ukkoa vastapäätä. + +Ei rovasti ollut lainkaan niin vanhan näkönen kuin sen ikäiset ovat. +Hänen tukkansakin oli yhä sitkeän ruskea ilman ainoatakaan harmaata +hivusta. Helena istuutui arasti. Hänen sydämmensä tykytti, sillä jos +rovasti nyt ensimäiseksi kysyy, mitä jumala on, ei hän tiedä mitään +vastata. + +Mutta rovasti katseli selvästi semmoisella ihastuksella Helenaan, että +tämä vähitellen rupesi voittamaan varmuutta. + +-- Katsoppas nyt minua, pikku neiti, katso oikein tarkkaan: mikä +ryppyinen vanha äijä! Tuossa otsassa näet syviä juovia, samoin silmäin +luona, samoin poskissa. Hyhhyh, -- ajattelet sinä, kylläpä tuo on jo +kauan elänyt. Ja niin olenkin, minä olen kuudenkymmenen ikäinen. Paljon +vanhempi sinua, paljon kokeneempi, -- ja kuvaileppas nyt! olen +tämmöinen vanha äijä ja kuitenkin: -- _minä uskon_. + +Helena punastui korvia myöten. + +-- Niin, niin, pikku neiti, minä uskon, ja uskon ihan lapsen tavalla, +uskon jokaiseen Pyhän Raamatun sanaan, enkä luota ollenkaan järkeeni. + +Helena joutui yhä enemmän hämilleen. Hän työnsi jalkateräänsä eteenpäin +ja väänteli itseään nojatuolissa. + +-- Enhän minä, -- koetti hän sanoa. + +-- Niin, niin, kyllähän minä arvaan. Isältäsihän minä kuulin. Mutta +kohta kun sinut näin, pikku neiti, ajattelin: jos tuolla tytöllä on +sydän semmoinen kuin ulkomuoto, niin ei hätää, ei hätää silloin. Ja +kuinka arvelet itse? Jollei ole, niin emmekö saa sitä yhdenlaiseksi? -- +Nöyryyttä, tyttöseni, nöyryyttä on meille kaikille tarpeen. Mutta +erittäinkin on nöyryys tämmöisten pienten tyttöjen kaunistus. Sinäkö +pikku käpyseni et uskoisi, mitä me vanhat äijät uskomme, semmoiset kuin +sinun isäsi ja minä! Ei niin, et sinä oikein asiata ajatellut. + +Helena ei tiennyt mitä tehdä. Jokainen paikka hänen ruumiissaan oli +jännityksissä. + +Tämmöisen puolileikkisän johdannon jälkeen alkoi ensi tunnilla +varsinainen opetus. + +Rovasti teroitti mieleen, että tärkeintä oli ensin tuntea syntinsä, +sillä ainoastaan se, joka syntinsä tuntee ja katumuksen ja parannuksen +toivolla kääntyy vanhurskaan puoleen, voi tulla lunastetuksi Vapahtajan +verellä. + +Hän kysyi siis ensiksi oliko Helena koskaan tuntenut mitään semmoista, +jota voisi sanoa "synnin taakaksi". + +Helena ajatteli päänsä ympäri, koetti hätäisesti yhteen ajatukseen +koota kaikki muistonsa. -- Ei löytänyt mitään semmoista, jota olisi +"synnintaakaksi" voinut sanoa. + +Vielä toisen ja kolmannen kerran hän koetti vyöryttää esille kaikki +mitä sisästänsä tiesi. Ei tullut mitään. + +Vaikeneminen alkoi käydä tuskastuttavaksi. + +-- On välttämätöntä, rakas lapsi, -- sanoi rovasti juhlallisesti, -- +tuntea suurta, kipeää tarvetta synnistä pääsemiseksi, -- ja jokaisen +ihmisen, oikein herätettynä, täytyy se tuntea. Hän on tunteva sen +_kivuksi_; sillä muutoin ei lunastus ole hänelle suloinen lääke, +niinkuin se on jokaiselle oleva. + +Kun Helena ei vastannut, sanoi rovasti hetken mietittyänsä: + +-- Antaahan olla, -- jätetään tämä kysymys toistaiseksi ja katselkaamme +ensiksi, mitä Jumala laissansa käskee ja kieltää. + +Rovasti alkoi nyt opettaa kymmentä käskyä koettaen jokaisesta erikseen +johdattaa häntä synnin tuntoon. + +Ensimäisinä tunteina käytiin näin läpi ensimäiset viisi käskyä. Niistä +ei löydetty paljon syntejä Helenalle; tosin kyllä kaikellaista pientä, +mutta ei mitään semmoista, joka olisi tehnyt välttämättömäksi +verilunastusta. Ei hän ollut mitään erityisiä epäjumalia pitänyt, ei +juuri myöskään turhaan lausunut Herran nimeä, ei ollut tehnyt työtä +sunnuntaina, ei ollut muistaakseen myöskään loukannut isäänsä tai +äitiänsä, eikä ketään tappanut. + +Kun seuraavalla kerralla oli tuleva esiin kuudes käsky, meni rovasti +sen ohitse, arvattavasti tahtoen jättää sen viimeiseksi. Hän rupesi +puhumaan sen sijaan seitsemännestä käskystä: "ei sinun pidä +varastaman", ja niistä muista käskyistä, jotka kieltävät himoitsemasta +lähimmäisen omaisuutta. Helena tunsi kohta, että siitä nyt ei ainakaan +saada mitään oikeata syntiä hänelle. Sillä ei hän ollut milloinkaan +varastanut. Heillä oli pieni Rappe-niminen sylikoira, ja sekin osasi +olla varastamatta. Myös kissan oli Helena itse opettanut kaikista +semmoisista tavoista. Kuinka hän siis itse olisi mitään semmoista +voinut tehdä. + +Rovasti koetti kuitenkin monella tavalla johtaa häntä tämän synnin +tuntoon ja Helena olisi rovastin tähden suoraan tahtonutkin löytää +itsestään sitä mitä rovasti haki, mutta ei vaan keksinyt sopivaa +esimerkkiä. Rovastin kysymyksiin hän yhtäkkiä muisti ja myönsi kerran +puhuneensa vastoin totuutta papalle. Ja he molemmat ilostuivat että oli +vihdoinkin jotain löytynyt. + +-- Ei pidä koskaan isälle eikä äidille puhua muuta kuin totta, -- sanoi +rovasti lempeän nuhtelevalla äänellä. Hän koetti nyt päästä tätä tietä +vielä pitemmälle. + +-- Sinä, rakas lapsi, olet onnellisessa asemassa. Kaikki mikä on sinun +ympärilläsi on myöskin sinun, eikä sinulta puutu mitään. Sinä et ole +oikean varastamisen kiusaukseen koskaan tullutkaan. -- Mutta sitä +enemmän sinulta vaaditaan. Sinun asemassasi olevalle on pieninkin valhe +varastamista. -- + +Rovastin puhuessa Helena yhtäkkiä punastui korvia myöten. Häneen +sävähti ajatus: + +"Mitäpä jos rovasti aikoo ottaa puheeksi noiden vihaisten ja köyhäin +talonpoikain asian ja sanoo, että hovi tekee hirmuista vääryyttä +heille, kun pitää vettä heidän niityillänsä!" -- Yhtäkkiä Helena +sanomattomasti häpesi ettei ollut ymmärtänyt kääntää tämän käskyn +kärkeä itseensä. Sehän oli musertavin ja ankarin käsky kaikista, joka +lapsuudesta saakka oli salaisena painajaisena hänessä asunut eikä +koskaan päästänyt siitä ajatuksesta, että -- kuten guvernantti oli +sanonut -- "rikkaat saavat kuoleman jälkeen elää vuorostansa +talonpoikina". + +-- No, lapseni, -- sanoi rovasti: -- minä näen nyt, että sinun +tunnollasi on jotain, josta sinun on vaikea puhua. En minä pyydä sinua +sitä minulle tunnustamaan, mutta tee siinä asiassa välisi Jumalan +kanssa selväksi. Tee se rohkeasti ja avomielisesti -- todellisen +katumuksen ja parannuksen mielessä, -- ja sinä olet tunteva sen +lunastuksen ilon, josta olen puhunut ja jota paitsi ihminen ei voi +elää. + +Helena huokasi. Ja silmät rypyssä hänen katseensa harhaili rauhattomana +huoneen nurkissa. Ei hän tiennyt kuinka sanoa ja selittää. + +-- Voinko auttaa sinua, rakas lapsi, -- sanoi rovasti hellän hiljaa. + +Helena alkoi vihdoin arasti esittää asiata: + +-- Minulla on tuttava, jonka nimi on Muona-Maija -- (Helenan suu meni +tällöin noloon nauruun ja yhtäkkiä taas totistui). + +-- No niin? -- sanoi rovasti. + +-- Ja minä olen usein heillä. Ne ovat hyvin köyhiä. Ja Maija ja ne muut +ovat monta kertaa puhuneet kuinka kovia töitä hovi heiltä vaatii, -- ei +ne ehdi mitään muuta kun aina vaan sitä työtä ja työtä -- + +Tietämättä miten jatkaa Helena pysähtyi. + +-- Rakas lapsi, mitä sinä sillä tahdot sanoa? -- kysyi rovasti +lempeästi hymyillen. + +Helena sekaantui eikä itsekään enää ymmärtänyt mitä varten oli Maijan +köyhyydestä ruvennut kertomaan. + +-- Ei ihminen vastaa toisista, -- sanoi rovasti. -- Jokainen ihminen +pysyköön siinä säädyssä ja siinä asemassa, mihin kohtalo on hänet +asettanut. Kaikki on Jumalan armosta: rikkaus on Jumalan armosta, mutta +myöskin köyhyys on Jumalan armosta. Sillä voi tätä maailmaa, ellei +siinä köyhyyttäkin olisi. Kuinka ylpeiksi me muuttuisimmekaan, kuinka +suureksi paisuisikaan ihmiskopeutemme, ellei Jumala meitä köyhyydellä +ja puutteella joskus kurittaisi! Nöyryydellä on köyhyys ja puute +vastaanotettava ja kannettava. Kaikki on meidän hyväksemme. Jos olemme +rikkaat, kiittäkäämme Jumalaa; jos olemme köyhät, kiittäkäämme Jumalaa. +-- Katso, -- jatkoi hän vielä, -- katso kukkasia kedolla. Niistä ovat +toiset kauniita, monivärisiä, hohtavia, -- toiset taas yksinkertaisia +ja värittömiä. Mutta kaikki ovat yhdenarvoiset Jumalan edessä ja +aurinko paistaa yhtä helakasti jokaisen päälle. Niin on ihmistenkin +laita. Toiset ovat rikkaita, suurilla luonnonlahjoilla varustettuja, +toiset taas köyhiä ja yksinkertaisia. Mutta ei ihmisetkään saa ylpeillä +eivätkä myös kadehtia toisiansa, vaan jokainen tyytyköön osaansa, -- +pois semmoiset ajatukset, että me jotain muuttaa voisimme Jumalan +kaikkivaltiaan määräämässä maailmanrakennuksessa -- + +Tässä kohden rovasti ikäänkuin vaipui ajatuksiinsa ja hymyilevät rypyt +katosivat silmäpielistä. Mutta hän heräsi ajatuksistaan ja huomattuaan +poikenneensa alalle, joka ei hänestä oikeastaan kuulunut Helenaan, +keskeytti puheensa, ja taas hänen kasvonsa entiseen tapaan hymyilivät. + +Helena puolestaan myöskin kavahti uteliaasta kuuntelemisesta, veti +auenneen suunsa tavalliseen asentoon ja pienensi suurenneet silmänsä. + +Huoahtaen pois jännityksen hän vastasi hymyilyllä rovastin hymyilyyn ja +yhtäkkiä tunsi halua viehättää tuota vanhaa miestä. + +Rovasti kyllä koetti pari kertaa muuttaa ilmettänsä totiseksi +jatkaessaan puhettaan varkauden synnistä, mutta ei oikein pysynyt +yrityksessään, ja niin heillä molemmilla oli suut vinossa naurussa +tämän käskyn loppuaikana. -- -- -- + +Seuraavalle tunnille tullessaan Helena jo tiesi varmaan, että nyt ei +enää päästä kuudennen käskyn ohitse. Tervehtiessään rovastia hän ei +sentähden hymyillyt, vaan niiasi nöyrästi ja hurskaasti. Myöskin +rovasti tervehti hiljaisemmalla äänellä ja oli totinen. + +Hän alkoi ensin muistutella entisiä opetuksiaan ja lyhyesti vielä +kertasi viisi ensimäistä käskyä. + +Mutta sittepä se myöskin tuli se kuudes käsky. + +Rovasti käännähti nojatuolissaan toiselle lanteelleen ja katsellen +ikkunaan päin ja paperiveitsellä naputellen huuliansa alkoi kautta +rantain kierrellä esille. + +Mutta jo ensimäisistä sanoista, kun hän rupesi puhumaan likasista +ajatuksista, Helena ymmärsi, että nyt oli edessä hänen salaisin +kysymyksensä. Helena yhtaikaa sekä kauhistui että ihastui. +Selittääköhän rovasti nyt todellakin nämä asiat, nämä suuret, pimeät +arvoitukset. Jospa rippikoulu onkin sitä, että siinä saapi tietää juuri +_nuo_ asiat, -- saapi tietää mitä tämä elämä oikein on. Silloin on +rovasti hänen paras ystävänsä ja hän uskoo kaikki mitä hän on sanonut +ja sanoo. + +Hetken aikaa Helena katsoi suurin silmin rovastiin ja odotti mihin päin +hänen sanansa kääntyvät. + +-- No niin, pikku neiti, -- sanoi rovasti, -- sen minä vaan sanon +sinulle, että jos sinun pikku sydämmesi kerran kiintyy johonkin +ystävään -- ja ehkä onkin jo kiintynyt, mitä? mitä? -- + +Rovasti hymyili veitikkamaisesti ja heristi pää kallella etusormeansa. + +Helena vavahti. Sana vielä, ja ollaan siinä kaikkein kauheimmassa, jota +Helena sekä tahtoi tietää että kammosi. + +-- No, no, -- sanoi rovasti kun huomasi Helenan hämmennyksen -- olenhan +minä isältäsi jo kuullutkin. -- Jos siis on ystävä, niin sitä parempi. +Sanon vaan sinulle, että muista tälle ystävällesi olla aina uskollinen. +Ota vastaan hänen hellyyttänsä ja hellittele häntä, kunhan vaan et +koskaan päästä ajatuksiisi ketään muuta -- -- + +Sekä pettymyksen että vapautuksen tunne yhtaikaa täyttivät Helenan +sydämmen. + +Kaikki mitä hän oli odottanut tästä kuudennesta käskystä, sitä ei +tullutkaan. Hän kun oli epäillyt synniksi salaista mielikuvitustansa, +että Georg nyt taas tulee, ja he taas muka leikkisivät vanhaa +leikkiänsä. -- Mutta jos se ei ollut syntiä, niin koko käskystä ei +mitään synnin tapaistakaan hänelle voitu löytää. Ettäkö hän olisi +voinut ajatella olevansa suutelemisen suhteissa vielä jonkun muun kuin +Georgin kanssa! Koko se ajatus oli uusi ja outo hänelle eikä hän +osannut kuvailla, että jostakin sellaisesta edes voitiin katkismuksessa +puhua. Vai olisiko todella niin kuin mamma oli sanonut, että katkismus +oli jotakin vierasta, alempaa ihmissäätyä varten kirjoitettu. -- + +Tämän jälkeen ei Helena enää mitään odottanut. Hän voitti kaiken +punastuksensa ja asettui takasin siihen entiseen väliin rovastin +kanssa, jossa hän viattomasti nosteli kulmakarvoja ja leikki sievää +tyttöhupakkoa. + +Tunti tunnilta oli Helena saanut yhä selvempää valtaa rovastiin tuolta +puolelta. Lopuksi ei rovasti lainkaan enää osannut puhua asioista +kääntämättä silmiään pois Helenasta, ja taas kun katseli Helenaan, niin +ei voinut puhua asioista vaan oli niissä toisissa nauramisen väleissä. +Hän katseli kaikkia mikä Helenassa oli, käsiä ja jalkateriäkin. + +Ja merkillistä! Erään kerran kun Helena katsahti häneen, täytyi +säpsähtää. Se ei ollut rovasti. Se oli joku ikäänkuin nuorempi, kalpea +mies, otsa pitkissä rypyissä, onnettomuus silmissä, jotka hirvittävällä +pelolla kehottivat johonkin kauheaan pahaan. Helenan sydän kouristui ja +hän ehdottomasti vetäytyi tuolissaan taaksepäin. Mutta silloin rovasti +yhtäkkiä taas muuttui entiseksi, rypyt silisivät, silmät sammuivat ja +hyväntahtoisuuden viivat säteilivät niinkuin ennen silmänpäistä +ohimoille hänen hymyillessään. Hitaasti hän vaan hieroi kädellään +edestakasin otsaansa, ja sitten pani hetkeksi kätensä ristiin +rinnalleen ja ummisti silmänsä. + +Entisellä herttaisella tavalla hän taas alkoi puhua: + +-- Minä näen, -- sanoi hän -- että sinun pikku sydämmesi on yhtä puhdas +ja viaton kuin sinun ulkonäkösi, jonka Jumala on sinulle lahjoittanut, +Summa kaikesta mitä olen opettanut on tämä; me olemme synnilliset +Vanhurskaan edessä, olemme synnissä sekä siinneet että syntyneet ja +kaikkena elinaikanamme synnillistä elämää pitäneet. Emme myös olisi +kelvolliset hänen eteensä astumaan, ellei meillä olisi Häntä, joka on +verellänsä lunastanut meitä meidän synneistämme -- -- + +Helena uskoi vahvasti, että oli erehtynyt näyssänsä. Se oli herttainen, +hyvä, rakas rovasti. + +Kahden viikon kuluttua, kun he olivat läpikäyneet katkismuksen ja +kaikki uskonkappaleet selittäneet ja oppineet, sanoi rovasti: + +-- Nyt minä näen, että sinä olet valmis Herran Pyhälle Ehtoolliselle ja +me voimme tähän lopettaa. + +Puuttui ainoastaan päätössanat. + +Rovastiin näytti tulevan juhlallinen liikutuksen ja hellyyden tunnelma. +Hän otti molemmin käsin Helenan kädestä. + +-- Lapsi, -- alkoi hän, mutta liikutukselta ei voinut mitään sanoa. + +Asema tuntui kömpelöltä. Helena ujosteli ja väänteli itseänsä +nojatuolissa. + +Pitkän ajan kuluttua sai rovasti sanotuksi: + +-- Paljon olen minä Pyhälle Ehtoolliselle lapsia valmistanut ja monesta +olen minä lyhyen tuttavuuden jälestä jälleen eronnut. Mutta ero ei ole +vielä koskaan minulle niin sydämmelle käynyt. Sinua, lapsi, olen minä +oppinut rakastamaan -- rakastamaan. + +Helena ei voinut ymmärtää mistä syystä rovasti oli ruvennut häntä niin +rakastamaan. Hän häpesi, ettei ollut itse puolestaan huomannut ruveta +rovastia rakastamaan, vaikka tämä oli vanha ja niin hyvä mies. Ja +sentähden hän kiemurteli eikä voinut katsoa silmiin, kun rovasti niin +kauan piteli hänen kättänsä. + + + + +Kadetti. + + +Vähää ennen kuin Helenan piti päästä pyhälle ehtoolliselle tulivat +Georgin vanhemmat ja Georg. Taas jo kaukaa huomattiin heidän tulonsa. +Maantiellä ensin nähtiin tupruava pölypilvi, sitten erottuivat hevoset +ja pyörät ja kaksi kuskilla-istujata. Oli tietysti päätetty antaa tulla +täyttä karkua. Ne sikäläiset ne olivat aina ilosia ja jotain kujeita +niillä aina oli mielessä. Hetkeksi vaunut ja hevoset katosivat käänteen +taa. Mutta kun ne taas tulivat esiin, ei kestänyt kuin minuutti niin ne +jo tulla huristi portaiden eteen. Hevoset korskuivat ja olivat +valkoisessa vaahdossa. + +Georg, solakka kadetti hyppäsi ensimäisenä kuskin istuimelta ja auttoi +vanhempansa vaunuista. Helenan vanhemmat tulivat pihalle vastaan ja kun +koko seura sitten ensi tervehdysten jälkeen kääntyi mennäksensä +sisälle, katsahti Georg kohta ylös ikkunoihin ja näki Helenan, joka +katseli ikkunasta juuri portaiden yläpuolelta. + +Helena näki hänen nostetut tummat kulmakarvansa ja korvien luona +itsepäisesti kihertyvän mustan lyhyen tukan, näki nuo kauniit kasvot, +jotka olivat samalla sekä tavattoman tutut että entisistä nyt ihan +vieraantuneet. Helenan sykähti koko olento. Hetkessä tuntui, että +tuossa tulee juuri se, jonka pitikin, ja vielä paljon enemmän, -- tulee +se, mitä ei Helena ollut osannut odottaakaan. Ja hän rupesi +huiskuttamaan nenäliinaa ja punastui omaa iloansa ja sitä ajatusta, +että tuonko kauniin kadetin kanssa he siis ennen leikkivät häitä ja +suutelivat toisiansa pimeässä vaatekammiossa! + +Kun he kaikki tulivat sisälle, oli Helenan vaikea malttaa ensin +asianomaisesti tervehtiä vanhempia, niin teki mieli juosta suoraan +Georgin luo ja vetää häntä hihasta ja pyörähyttää ympäri, Mutta kun +Helena, päästyään tavanmukaisista tervehdyssanoista, kääntyi +vallattomasti Georgiin päin, olikin tällä jo samallaiset aikaihmisen +tavat kuin muilla. Entisen tuttavuuden sijaan hän tervehtiessään teki +useita harppauksia vetäen jalkansa yhteen ja kopsahutteli kantapäät +toisiansa vasten, sekä katseli rohkeasti ja omituisen tottuneesti +hymyillen Helenan silmiin, ja pudistaessaan Helenan kättä sanoi +kohteliaita tervehdyssanoja. + +"Kuinka hyvin hän on kasvatettu!" -- ajatteli Helena itsekseen vähän +harmitellen. + +Georg oli todellakin kokonaan toinen verraten entiseen. Tuo ensi +tervehdyksen omituinen silmiin hymyilevä ylimielisyys ei ollutkaan +mitään satunnaista, vaan oli nyt aina hänen kasvoissansa, ja oli +nähtävästi hänen uusi valttinsa. Ainakin Helena ensi hetkestä joutui +sen johdosta allekynsin ja Georgilla oli kaikki valta. Se meni niin +pitkälle, että Helena aivan kuin mikäkin alaikäinen tapasi itsensä +ujostelemasta Georgia, eikä millään voinut kohota tasalle. + +Koettihan Helena ruveta puhumaan myös niistä entisistä heidän +välisistään asioista. + +Kerran iltakävelyllä pitkin rauhaista maantietä he sattuivat +jättäytymään muista jäljelle. Ja kulkiessa erään suuren, punasen ladon +ohitse, jonka päätyseinä oli maantielle päin, Helena sanoi: + +-- Georg, kuinka sinusta tuo lato katsoo? + +-- Katsoo? Mitä sinä tarkoitat? -- kysyi Georg. + +-- Eikö näin? -- Ja Helena nosti silmäkulmansa onnettomiksi ylöspäin -- +valmiina nauruun purskahtamaan. + +Heillä oli ennen muinoin ollut tapana huvikseen arvostella jokaista +rakennusta. Jokaisessa rakennuksessa oli heistä oma erikoinen +luonteensa, joka ilmaantui erittäinkin katon suhteessa päätyseinään. Ja +he keksivät, että tämän erikoisen luonteen saattoi paraiten kuvata +kasvojen ilmeellä, silmäkulmien asennoilla. Tämä keksintö huvitti heitä +silloin suuresti. He kehittymistään kehittyivät taidossansa ja +käsittivät toistensa vähimmätkin tarkotukset. Ja hupia lisäsi vielä se, +ettei yksikään muu elävä sielu heitä siinä asiassa enää käsittänyt. + +Nyt sitävastoin, kun Helena koetti virittää eloon sitä puolta, ei Georg +ollut sitä muistavinaan. Hän käänsi kohta puheen toisaalle ja Helenan +täytyi punastua, että muka osotti olevansa yhä siinä entisessä +lapsellisuudessa. + +Merkillisintä kaikesta oli vielä se, että Georg -- niin vieraalta ja +ujostuttavalta kuin tuntuikin -- oli kuitenkin Helenasta omituisen +viehättävä ja hallitsi häntä siltäkin kannalta kokonaan. + +Kauan kulki Helena ja mietti tätä asiaa. Häntä sekä harmitti että +nauratti. Harmitti se, ettei hän voinut olla punastumatta, vaikka Georg +puhui leikkiä ja ylemmyyden hymyllä sanoi häntä pikku linnuksensa, -- +ja nauratti, kun hän ajatteli että oikeastaan ei mikään estänyt häntä +puristamasta Georgin päätä syliinsä, kun tämä tapansa mukaan lähestyi +ja uhkasi muka suuteloilla, otaksuen varmaksi ettei Helena kumminkaan +semmoiseen suostu ja tietysti lyö häntä poskelle. + +Kohta Georgin tultua hoviin alkoi tuo entinen suhde, että heitä +pidettiin kihlattuina toisilleen. Kaikki katsoivat heihin niinkuin +pariin: ihastuksesta hymyilevät silmät ensin kävivät Georgissa, sitten +heti lensivät myöskin Helenaan, tai montakin kertaa edestakasin, +ikäänkuin verratakseen kumpi heistä oli kauniimpi, tai vielä parempi +jos saattoivat katsoa yhtaikaa molempiin. Mammakin oli niin ihastunut +Georgiin, että alituiseen häntä katseli. + +Helena päätti nyt sangen tärkeäksi saada tietää oliko hän yhtä kaunis +kuin Georg. + +Olihan ihan selvä, että jos Helena olisi ollut kaunotar Georgin +rinnalla, niin ei varmaankaan olisi ollut niinkään ratkaistua, että +Georg ja hän kuuluvat toisilleen. Mutta nyt näyttivät kaikki pitävän +sitä itsestään selvänä. Oli muka suuri kunnia Helenalle, että hän oli +"aijottu Georgille". + +Kun vaan tietäisi kuinka tulla edes yhtäkin kauniiksi kuin Georg, ellei +voikaan tulla häntä kauniimmaksi! + +Illalla maatapannessa Helena katseli kauan aikaa peiliin päästäkseen +siitä asiasta selville. Monella tavalla hän koetti: pani tukan ylös +solmuun, hajotti sen, jätti suortuvia ohimoihin. Ja kyllä toisinaan +rupesikin näyttämään niin sievältä, ettei olisi malttanut katsomasta +heretä. Mutta ei siihen varmuutta saanut. Ehkä vaan omasta mielestä +niin näytti -- kauan katselemisen vuoksi. + +Aamulla Helena sanoi nuhtelevasti mammalle, että milloin hän sitten +oikeastaan saa sen pitkän hameen, josta on niin kauan puhetta ollut. + +Mamma katsahti häneen uteliaasti. + +-- Sinä saat pitkän hameen huomenna, -- sanoi hän. + +Ja aivan oikein. Huomispäivänä, kun Helenan oli ajaminen pappilaan +viimeiselle yhteiselle opetussaarnalle ennen rippiä, puetti äiti +ompelijattaren avulla hänet uudenlaiseen, aikaihmisten pukuun. Kun +sitten entisen letin sijaan tukkakin oli nyt ensikerran ylös päälaelle +solmittava, tuli pukuhuoneeseen lisäksi Georgin äiti, ja he tekivät +kaikki kolme parastansa Helenaa laitellessa. Erittäin innoissaan oli +Georgin äiti. Hän huudahteli ihastuksesta, laittoi jotakin tukkaan, +eteni, keikutteli päätä puolelta toiselle, taas lähestyi, taas eteni, +-- ja taas huudahteli. Kaikille heille oli uteliasta nähdä Helenaa +neitinä ja aivan odottamattomia kauneuden piirteitä he hänessä +havaitsivat. + +Välttämättä olisi Georgin äiti tahtonut olla läsnä, kun hänen Georginsa +nyt näkee Helenan näin hurmaavana. + +Mutta ei käynyt niin. + +Helena lähetettiin jotakin hakemaan, ja kun hän jo oli takasin tulossa, +välihuoneessa, poksahti Georg toisesta ovesta vastaan. + +Ensin Georg pysähtyi yhtäkkiä ja hänen silmänsä pyöristyivät niinkuin +säikähdyksestä. Sitten hän teki yrityksen naurahtaa, mutta suu ei +kääntynyt ja veri tulvahti hänen kasvoihinsa pannen ne hehkuvan +punasiksi. Ei hän saanut sanaa suustansa. + +Helena huomasi tämän vaikutuksen ja häntä huvitti nähdä kuinka kokonaan +toinen Georg yhtäkkiä oli hänen edessään. Kaikki se uusi kadettirohkeus +yhdessä silmänräpäyksessä pyyhkäytyi pois ja hän muistutti jälleen sitä +silloista Georgia, joka päästeli hätähuutoja pikku Ponin selästä. +Helena näki selvästi kuinka ankaria ponnistuksia Georg teki saadakseen +suunsa luonnolliseen asentoon ja valloittaakseen takasin +kadettiryhtinsä. Mutta se ei hänelle onnistunut. Hän yhä punastui, +tuijotti Helenaan, painoi silmänsä alas ja taas tuijotti. + +Helena ei silloin voinutkaan ylläpitää vastahankittua neidillistä +aikaihmisyyttänsä. Häntä nauratti ja ilo pulpahteli sydämmessä. Hän +juoksi tyttömäisesti ovelle ja ovenraosta katsoi taaksensa. + +-- Ähä, ähä! -- pani hän Georgille ja katosi voitonriemuisena. + + * * * * * + +Mutta Georgiin tuli siitä lähtein uusi muutos. Helena tahtoi sitä sanoa +"tuijottamisen aikakaudeksi" eikä ollenkaan sitä suosinut. Kaikki +ylemmyyden hymy oli poissa ja Helena olisi voinut kääntää hänet +sormensa ympäri niinkuin rievun. Koko valta oli siirtynyt Helenan +käsiin. Georg vaan tuijotti, oli punanen ja totinen, ja hakemalla haki +tilaisuuksia palvellakseen Helenaa neulan ja nenäliinan nostoilla, +tuolin tarjoomisella ja muilla semmoisilla. Kaikki rupesivat sanomaan, +että Georg oli hulluuteen asti rakastunut Helenaan. + + + + +Ripillä. + + +Vaikka Helena olikin yksinänsä rippikoulun käynyt, oli samaan aikaan +suuri parvi paikkakunnan talonpoikaista nuorisoa rovastin edessä +yhteisesti valmistunut ripille. + +Helena ja nämä tapasivat toisensa vasta kirkossa, kun kokoonnuttiin +rippisaarnaa kuulemaan. + +Kirkko oli Helenan tähden köynnöksillä koristettu. Se oli papan +käskystä. Vallan Helenan tietämättä olivat nuo tuntemattomat +rippikoululaiset valmistaneet hänelle tämän yllätyksen. Ja nyt ne +ujostelivat häntä niin että peräytyivät kuin lammaslauma yhteen kokoon +kirkon keskikäytävällä, kun Helena tuli heitä kiittämään. + +Hän oli edeltäpäin jo ajatellut miten hän kirkkomäellä ilosena ja +vapaasti tulee heidän luoksensa, ottaa heitä käsistä, pyöräyttää jonkun +leikillä ympäri ja antautuu toveriksi heidän joukkoonsa, kaulatuksin +tyttöjen kanssa. Hän kuvaili niitä semmoisina kuin olivat pelloilla ja +tanhuvilla harmaissa ja tomuisissa vaatteissa. + +Mutta tulikin jotain ihan toista. Kun hän heidät näki, nolostui hän ja +punehtui, ja aijotun, luonnollisen ja ilosen naurun sijaan suu vaan +meni viistoon. Mutta ujoutta peittää hän ei voinut muuten kuin +jäykistyen ylpeäksi hovin fröökinäksi. Hän koetti kätellä likinnä +olevia, mutta se tuli kaikki niinkuin hän olisi ollut jokin prinsessa, +joka armosta ojentaa yhdelle ja toiselle kätensä. He puristuivat +kokoon, ja ainoastaan ne, jotka eivät ehtineet toisten selkäin taa, +antoivat hänelle arasti kättä. + +Voimatta ylläpitää ylpeän hovineidin henkeä Helena vihdoin kääntyi +erään tytön puoleen, jonka tunsi lähemmin, sillä se oli joskus +palvellut heillä kyökkipiian apulaisena. + +-- Mari, kuules, miksi ne ovat ihan kuin vihaset minulle? -- kysyi +Helena suoraan. + +Mari ensin tyypertyi ja rupesi välttelemään, mutta vihdoin sanoi: + +-- Ei ne fröökinälle, -- mutta fröökinän papalle. + +-- Niin, niin, -- sanoi Helena, ajatellen että kysymys on taas +niityistä. Mutta hänen kummastuksensa oli suuri, kun Marin puheesta +kävi ilmi, että syy todella oli ihan toinen. + +Hovijunkkari oli estänyt yhden pojista -- niin sanotun Souvari-Heikin +-- pääsemästä ripille samalla kertaa hänen tyttärensä Helenan kanssa. +Muut rippikoululaiset olivat rovastilta vaatineet Heikin puolesta, +mutta ei ollut mikään auttanut. Rovasti ei ruvennut tekemään vastoin +Helenan papan tahtoa. + +-- Mutta miksi pappa olisi estänyt? -- kysyi Helena puoleksi kummastuen +puoleksi nauraen, kun tiesi varmaan että tässä täytyi olla jokin +erehdys. + +Mari katsahti häneen pitkään ja sanoi venyttäen: + +-- Sitä en minä tiedä. + +Vielä tuli ilmi Marin kautta, että Souvari-Heikki oli ollut kerran +konttorissa -- raha-apujako lie ollut pyytämässä, -- ja silloin oli +hovijunkkari ajanut hänet ulos ja tullut itse sairaaksi pelkästä +kiukustumisesta. + +Mari ei osannut peittää ylenkatseellista värettä äänessään. + +Marinko tapa kertoa tätä asiaa vai itsekö se, mitä hän kertoi, +vavahutti Helenaa? Hän tuli levottomaksi ja jokin paha tunne tahtoi +ruveta kalvamaan. Ei hän itse ymmärtänyt siihen syytä ja tahtoi +niinpian kuin mahdollista päästä toiseen mielentilaan. + +"Tietysti se on kaikki vaan noita niittyasioita!" ajatteli hän ja +asettui ajatuksissaan papan puolelle ja alkoi kylmästi arvostella +rippikumppaneitaan. + +Kaikki he olivat juhlapuvuissa. Usealla pojalla oli kömpelösti istuvat +kaulukset, jotka tekivät heidän ruskottuneet kasvonsa vieläkin +ruskeammiksi. Tytöt olivat mustissa vaatteissa; joku oli viheriäisessä +ja joku ihan valkosessa, niinkuin Helena. Kaikilla heillä oli valkoset +vaatehansikkaat, nähtävästi ostettuina tukussa, sillä ne olivat +enimmille liian suuret ja sentähden nekin vielä lisäsivät yleistä +sanomatonta kömpelyyttä. + +Vihdoin alkoivat urut hiljaa soida ja se helpotti heti. + +"Tämäpäs nyt jotakin on!" -- ajatteli Helena huoahtaen painon +sydämmeltään: -- "minä olen ylhäinen hovin Helena! Ihmiset on niinkuin +kukat..." + +Urkujen soidessa asettuivat rippilapset etummaiseen penkkiriviin. + +Helena istui lähinnä käytävää, alkaen hänestä istuivat muut. + +Siunatut urut ja niiden taivaallinen ääni! Kaikki tuo pahan tunteen +alku on kuin pois puhallettu. Kaikki on helppoa, iloista, liikuttavaa, +rakastettavaa -- -- + +Rovasti näyttäytyy alttarilla. + +Helena katsoo häntä suurella uteliaisuudella. Sillä juuri äskettäin on +Helena saanut kuulla mitä omituisimpia puheita hänestä. + +Se on mahdotonta! Niin nöyränä, niin kokonaan uppouneena hurskaaseen +toimitukseensa hän liikkuu ja katsoo. Ettäkö tuo mies, kuten +kerrottiin, tekisi tuontuostakin epäillyttäviä matkoja Pietariin +elääkseen siellä uskottomuudessa vaimolleen! Se ei voi koskaan olla +niin. + +Tai olkoon, olkoon vaan totta. Mutta Helenapa antaa ajatuksissaan +anteeksi hänelle. Mitä kaikki tuo paha merkitsisi noiden urkujen +ihanassa soitossa! Kaikki ovat niitä samoja puheita kuulleet ja +kuitenkin ovat kaikki niinkuin rovasti olisi pyhä mies. Eivät he anna +hänelle anteeksi, vaan panettelevat häntä kun tulevat kirkosta. Mutta +Helena antaa anteeksi. Hyi sentään, ettei ihminen voi olla +ajattelematta mitä hän ei tahtoisi ajatella! "Ei sinun pidä +tuomitseman!" Juuri niin! Anteeksi kaikki! Pois kaikki pahat ajatukset! +Rakas, rakas rovasti! + +Siunatut urut! Soikaa aina, lakkaamatta! Painakaa sydämmeen ikuisiksi +tämä vapaa anteeksi antava mieliala! + +Ei ole mikään konsti elää onnellisena ja ilosena, kun vaan tietää +elämän salaisuuden: aina ja joka paikassa antaa anteeksi! + +Hän näkee pitkän rivin polvia ja valkosia hansikkaita niiden päällä ja +näkee oman hienon silkkihameensa ja kukkaset rinnallaan ja sylissään -- +ja kaikki katsoo häneen ja kaikki koko kirkossa elää hänelle! + +Ei hän ole vielä koskaan ollut niin onnellinen. + +Pitkin keskikäytävää astuvat Georgin vanhemmat, molemmilla posket +punasen hohtavina ja juhlallisen huolestuneina. Outo on heitä nähdä +ilman naurun ja leikin ilmettä heidän kasvoillansa. + +Heidän jäljessänsä tulee Georg, valkoset äärettömän puhtaat +säämiskähansikkaat käsissä ja uuden uutukaisessa, poimuttomassa +kadettipuvussa. Hän on juhlallisen kalpea, kasvoissa jonkinlainen +"tottuneen" ilme. Ei voi niissä nähdä vivahdustakaan muuta kuin että +se, mikä nyt oli tuleva, oli juuri sitä mitä pitikin. Kaikki kääntyvät +häntä katsomaan ja supatus käy läpi kirkon: tuo on hovin neidin +sulhanen! Hän on kaunis -- niin tavattoman kaunis ja miehekäs? + +Tänä päivänä on kaikki toisin kuin todellisuudessa. Tuossa tulevat +keskikäytävää myöten pappa ja mamma -- _käsikynkässä!_ + +Voi mikä sopusointuinen näky! Ja köynnökset ja seppeleet valkosilla +seinillä ja vaatteiden hiljainen kahina ja urut valmistelevilla +juoksutuksillansa sanovat, että se on kaikki tosi! Kaikki on suuressa +sopusoinnussa, valmistunut johonkin suureen ja tärkeään! Tässä ei muuta +puutu kuin että hän itse nöyrtyy, lankeaa kasvoillensa rukoukseen ja, +uskoen siihen mihin kaikki muut, polvistuu alttarin eteen. Miksi ei hän +sitä tee? Onko hän niin ylpeä? hävettääkö häntä nöyrtyä ihmisten +nähden? Ihan varmaan -- hän kyllä ymmärsi -- hänen oli onnentunnelmansa +siitä vaan kasvava. + +Ei, ei, sitä hän ei sentään koskaan tee. Viimeisiin asti hän tahtoo +taistella liikutusta vastaan! + +Mutta hänen päätöksestään huolimatta, kun urut hiljaisista +juoksutuksistansa yhtäkkiä remahtivat kirkkoa paisuttavaan fortissimoon +ja kansa yhteen ääneen alkoi virren, silloin valtasi Helenan +vastustamaton tunteiden tulva. Voimatta enää pidättää hän itkuun +purskahtaen painoi päänsä penkkiä vasten käsien varaan. + +Tuskin hän kuitenkin oli tämän liikkeen tehnyt kuin ei itkusta sentään +tullutkaan mitään, vaan se itsestään katkesi ja hän yhtäkkiä pääsi koko +tuosta taikatunnelmastaan. Kaikki meni erille, selvisi entiselleen. +Ainoastaan pään asento jäi semmoisekseen penkkiin kiinni. "Ei ole +mitään syytä tulla liikutetuksi, sillä ei ole mitään tapahtunut eikä +mitään ole odotettavissakaan, -- ei yhtään mitään!" ajatteli hän. Hän +ihmetteli miten hän nyt nostaa päätänsä. Niskassa ja korvissa tuntui +että koko kirkko häntä katselee, kun hän siinä ihan yksin, muiden +veisatessa, muka hartautta harjoittaa. + +Erittäinkin hävetti Georgin tähden. + +Tietysti se nyt voitollisena ajattelee, että Helena rukoilee anteeksi +syntejänsä ja siis sittenkin "uskoo". He olivat puhuneet niistä +asioista hiukan. Helena oli ruvennut kertomaan vastustuksestansa +rippiasiassa, mutta Georg oli siihen isällisen paheksivasti pudistanut +päätänsä. "Se on lapsellista" -- oli hän sanonut. He olivat vähän +riitaantuneet, ja Helena oli suoraan selittänyt ainoastaan papan tähden +suostuneensa. Johon Georg vaan kohautti olkapäitänsä. + +Veri töytäsi Helenan kasvoihin. Häpeissään hän vihdoin nosti päänsä, +niisti nenänsä ja ensimäiseksi vilkasi sinnepäin missä omaiset +istuivat. Aivan oikein: Georg tosin ehti kääntyä pois katsomasta +Helenaan, mutta hänen silmänsä oli vielä viistossa sinne päin ja koko +ryhti osotti hänen ajattelevan että Helena oli käyttäytynyt hyvästi ja +tehnyt mitä moisissa tilaisuuksissa pitääkin tehdä. Helena päätti +jotenkin selittää hänelle tämän seikan. + +Jumalanpalveluksen aikana Helena jälleen ankarasti taisteli liikutusta +vastaan. Hän ei tosin paljon kuunnellut saarnan sisällystä, mutta +rovastin juhlallinen ääni ja yksityiset lauseet Herrasta Zebaotista, +jotka panivat koko kirkon kajahtelemaan, ja erittäin se, että hän aina +vaan näki syrjästä itsensä nuorten ikäistensä rivissä, -- se tuon +tuostakin vavahutteli Helenaa ja oli saamaisillaan tunteiden valtaan. +Ainoastaan siten, että hän pakotti itsensä ajattelemaan kaikellaisia +pikkuseikkoja: "täti Amalie lupasi lahjoittaa minulle koko Chopinin" -- +"illalla mennään kaikki soutelemaan" -- saattoi hän pysyä erillä +liikutuksesta. Mutta erillä hänen piti olla. Se oli niin äärettömän, +äärettömän tärkeätä. Tärkeätä mamman vuoksi ja ennen kaikkea Georgin +vuoksi, sillä koko hänen suhteensa Georgiin muuten tulee vääräksi. + +Ensin hän pelkäsi sitä hetkeä, jolloin polvistutaan alttarin ympärille. +Vastoin hänen luuloansa ei silloin kuitenkaan ollut mitään taistelua. +Kun hän näki itsensä polvistuneiden puolikehässä, tuli yhtäkkiä hänen +mieleensä sellainen hullunkurinen kuva, että he kaikki, jotka siinä +olivat alttarin ympärillä, olivat muka lampaita. Ja häntä rupesi +naurattamaan olla yksi niistä. Nauratti ja vähän hävetti olla yksi +niistä, jotka täydessä uskossa odottivat vuoroansa ihan kuin kiltit +lapset, joita syötetään lusikalla. Ja kun piti vielä päälliseksi olla +polvillansa, matalampana kuin ne, jotka seisten syöttivät! + +Näiden liikutuksen vallasta vapauttavien tunteiden ohella Helena näki +rovastin jo valmistuvan ehtoollisen jakoon. Yhä lyhyemmäksi kävi aika, +jolloin hän vielä voisi "uskon nöyrtymyksessä ja kyyneliä vuodattaen +vastaanottaa ehtoollisen" ja välttää "tuomiota". Eivät hänen +yrityksensä tehdä asemaansa naurunalaiseksi auttaneet häntä, vaan vielä +viime hetkessä tuli kammottava ajatus: + +"Mitäpä jos tässä todellakin jotain suurta ja tärkeätä tapahtuu! Jospa +jotain suurta ja sanomatointa paraikaa vyöryy ohitseni, ja minä en +siitä mitään tiedä! Kuinka on mahdollista, että kaikki muut jotakin +odottavat, ovat valmistuneet johonkin suureen ja tärkeään, mutta +olisivat kaikki erhetyksissä ja minä yksin, joka en mitään odota, minä +yksin koko kirkossa olisin oikeassa!" + +Helena kokosi nopeasti ajatuksensa, mutta niiden keskellä ei ollut muu +kuin "Se", rauhallisena, sanatonna, käskemättä mihinkään: päinvastoin, +jos "sen" mukaan menetteli, niin jätti nämä kaikki juhlallisuudet +ja väenpaljoudet ja kulki jollekin yksinäiselle viheriälle +pellonpientareelle tai lepikön läpi avonaiselle aholle, missä horsma +nuokkuu ja vinha etelätuuli, korvissa huhuten, puhaltaa kasvoja vasten. + +"Niin se on" -- ajatteli Helena: -- "ei tässä tapahdu yhtään mitään. +Kaikki mikä tulee, sen teen vaan papan tähden, mutta mikä hyvänsä +_vastaisuudessa_ tulee eteeni ja riippuu _minusta_, siinä en enää +koskaan anna perään. Kyllä niitä tilaisuuksia vielä tulee!" -- ajatteli +hän, eikä voinut olla tällöin ajattelematta papillisia vihkiäisiä siinä +tapauksessa että he menisivät Georgin kanssa naimisiin. + +"En mene koskaan vihille, tuli mitä tuli!" -- päätti hän uhkamielin ja +voitokkaasti sykkivin sydämmin. + +Samassa oli rovasti jo hänen edessään. Se asetti kätensä hänen +päälaelleen ja pisti jotain hänen suuhunsa. + +Ei hän koko tapauksesta tuntenut muuta kuin että tuo "jotain" tarttui +hänen kitalakeensa eikä millään tahtonut siitä irtautua, ja että toinen +jäljessä tuleva pappi tarjosi viinin niin huonosti, ettei se tullut +maljan reunaan asti eikä joutunut hänen suuhunsa. + +Ja niin, kun he toimituksen suoritettua kaikki nousivat polviltansa +alttarin edestä, tuli Helena ottaneeksi sen palankin suustaan +nenäliinaansa ja kirkosta lähdettyä karisti kenenkään huomaamatta +mäelle. + +Sillä hän oli isältänsä perinyt suuren määrän itsepäisyyttä. + + + + +Kihlaus. + + +Samana kesänä, mutta myöhään syksyllä tuli Georg oltuaan leirissä +Pietarin lähellä takasin hoviin. + +Ja nyt hänellä oli yllään kaunis tummaverkainen ruumiin mukaan istuva +upseeripuku, miekka, ja hopean hohtavat nappirivit. + +Kaikki olivat ihastuksissaan. + +Mutta Georg oli ensi hetkestä saakka vähän levoton niinkuin jonkun +tärkeän tehtävän tai sanottavan edellä. Usein he supattelivat +vanhempien kanssa, Ja Helenasta tuntui niinkuin heillä kaikilla olisi +jokin salainen yllätys hänelle valmistumassa. + +Oikeastaan tämä ei ollut mitään muuta kuin virallisen kosimisen +valmistuksia. + +Tietysti Georg, -- joka oli niin hyvin kasvatettu, -- ei pitänyt +_comme-il-faut'na_ kosia ennenkuin oli upseeriksi päässyt. Joka +paikassa hän oli sama. Kaikki asiat, ihan kaikki, olivat hänellä +sääntöihin luokitetut ja järjestetyt, niinkuin hän ne oli vanhemmiltaan +perinyt ja kadettikoulussa omistanut. Kun hän sanoi: "kaikki ihmiset +niin tekevät", oli se hänestä korkeinta, melkein pyhää, ja jos sitä +vastaan jotain väitti, tuli hänen silmänsä suuriksi ja peljästyneiksi, +ikäänkuin olisi seisottu hirmuvaaran edessä. Ellei hän olisi tällöin +ollut niin "nätti", olisi Helena harmista pakahtunut. + +Kosiminen oli Georgille sangen vaikeata. Kaikki tuo kadettirohkeus, +jolla hän yhteen aikaan koetti pelailla, eli tottumus muka hienolla +kevytmielisyydellä kohdella tietämättömiä tyttöjä -- sekin oli +oikeastaan ollut vaan mitä _muut_ kadetit tekivät ja minkä Georg oli +heiltä oppinut. Se sopi, koska se oli tapana. Hän ei mennyt koskaan yli +rajan, eikä edes uneksinutkaan mahdolliseksi mennä mitenkään pitemmälle +-- niin ettei olisi joskuskaan malttanut tarkoin hillitä tunteitansa -- +niin että olisi esimerkiksi vahingossakaan suudellut ennen virallista +kosimista, tai niin. Kun tuo kosiminen sitten tuli kysymykseen, oli se +Georgille niin vaikea tehtävä, että hän kokonaan kadotti kaiken +ryhtinsä. Hän muistutti Helenalle taas sitä suurta tappiota +urhoollisuuden näytteessä, minkä oli kärsinyt muinoin vallattoman ponin +selässä. Ja Helenaa nauratti. + +Ihmeellistä, ihmeellistä! -- ajatteli Helena. Mitä kummaa se +valmistelee ja aikoo. Ja mikä ihmeen taikasana häneltä puuttuu, jota +hän ei tiedä tai ei uskalla sanoa. Tietysti hän luulee, että täytyy +jotakin sanoa jollakin erityisellä tavalla, kun kosii, -- niinkuin +romaaneissa tai muuten comme il faut, niinkuin hän tietää olevan +tapana. Eikä raukka häveliäisyydestä saa sanotuksi. Ja he kun ovat niin +tuttuja keskenään! Ja niin, niin rakastavat toisiansa ja ovat niin +lähellä toisiansa, ettei mitään pitäisi olla välillä! Ihmeellistä. + +Lopulta rupesi asia tulemaan ihan hassuksi. He olivat parhaita tuttuja +keskenään ja kuitenkin oli Georg kuin ummikko vieras, teki kumarruksia, +punastui, häpesi punastumistaan, perääntyi, vetääntyi yksinäisyyteen, +kärsi, taas hyökkäsi esiin, mutta ei vaan saanut suustansa tuota +taikasanaa ja ilman sitä hän ei tiennyt mitään muuta Helenalle sanoa. +Mutta tämä hassutus ei lainkaan antanut hänelle sitä käsitystä että +koko tuo sanominen saattoi olla turhaa, vaan ei hän hetkeksikään +näyttänyt luopuvan siitä uskosta, että täytyy jollakin erikoisella +tavalla sanoa, kuten tapa vaatii, ja että ilman sitä ei koko heidän +aijotusta avioliitostaan voi tulla yhtään mitään. + +Helenaa ei ainoastaan naurattanut, mutta välistä vähän harmitti. Siinä +Georgin itsepäisyydessä piili samalla jotain hienoa, selittämätöntä +ylpeyttä, -- oliko se nyt sukuylpeyttä vai tunto että hän kantaa +kaartin luutnantin uniformua vai ehkä se että hän miehenä on Helenaa +ylempänä, -- jokin semmoinen se vaan oli. Mitäpä se nyt olisi tehnyt +jos olisi joskus erehtynyt eikä voinut niin ankarasti hillitä +tunteitaan. Silloinhan he olisivat molemmat nöyrtyneinä antaneet +toisilleen anteeksi ja tasaisina iki ystävinä tehneet ikiliiton +keskenänsä. Eipä ilman, että juuri tämä olisi tuntunut Helenasta +suurelta onnelta. + +Mutta niin ei käynyt. + +Kun Georg kosi, oli hän nähtävästi pannut niin koko huomionsa siihen +mitä oli sanottava, ettei hän sillä hetkellä ollenkaan ollut _niissä_ +tunteissa. Hän tuli sillä kertaa Helenan eteen erikoisesti siistittynä. +Hiukan hänen kaunis päänsä tutisi hetken tärkeyden vuoksi eikä hän +nähtävästi rohjennut avata kohta suutaan pelosta että ääni olisi +vavahtanut. Sitten otti molemmin käsin tuolin takaa selustimesta ja +ikäänkuin kumarsi. + +Ei ikinä Georg ollut näyttänyt niin vieraalta. Kun Helena huomasi että +Georgin pää tutisee, tuli hänen Georgia niin sääli, että olisi hinnalla +millä hyvänsä vapauttanut tästä turhanpäiväisestä piinasta. Mutta Georg +lateli nyt esiin nuo kauan haudotut sanansa. + +-- Helena, -- sanoi hän silmät juhlallisen pyöreinä ja uskollisesti +räpyttäen luomiansa: -- sinä olet jo varmaan huomannut tunteeni sinua +kohtaan. No niin, minä olen nyt tullut kysymään onko minulla -- (tässä +oli hänellä nähtävästi ollut aikomus tehdä joku pitempi mietitty mutka +syrjään, mutta jostakin syystä hän muutti aikeensa ja sanoi lyhyemmin:) +-- ta-tahdotko sinä tulla minun vaimokseni. + +-- Fyi, fyi, fyi, -- ajatteli Helena. -- kuinka tyhmästi! _vaimokseni!_ +-- ja kääntyi poispäin ja punastui eikä tiennyt mitä nyt pitää vastata. + +Äänettömyys rupesi tulemaan pitkäksi. + +-- Georg! -- kuiskasi hän nopeasti: -- enhän minä tiedä kuinka tässä +pitää vastata? sano sinä, noh! + +Silloin Georg keventyen huokasi pois jännityksensä ja ikäänkuin +saavutti yhtäkkiä entisen hymyilevän varmuutensa. + +-- Vastaa ainoastaan rakastatko sinä minua? Tämän sanan "rakastatko" +kuultuaan Helena heltyi ja silmät kyyneleissä nauraen sanoi: + +-- Mutta senhän sinä tiedät, Georg! + +Ja Georg onnellisena, aivan niinkuin ei muka olisi sitä ennen +aavistanutkaan ja niinkuin jotakin tavattoman erinomaista olisi juuri +nyt tapahtunut, tuli ihan Helenan viereen, otti häntä kädestä ja sanoi: + +-- Siis olemme nyt _kihloissa!_ -- ja ikäänkuin odotti vielä tähänkin +jotain vastausta. + +Helena ei ymmärtänyt miksi se olisi ollut niin erikoista että he nyt +olivat _kihloissa_, ja oli epätietoisena vaiti, jonka tähden Georg itse +vahvisti sanansa: + +-- Niin, me olemme siis nyt kihloissa! -- sanoi hän ikäänkuin, että +siitä nyt riippuu kaikki se mikä sitten on seuraava. + +Ja hän aikoi kietoa kätensä Helenan kaulaan, mutta keskeytti itsensä ja +sanoi onnellisena: + +-- Ei, nyt menemme ensin sinun isäsi ja äitisi luo. Tule! + +Hän piteli Helenaa kädestä ja ovessa katsahtaen Helenan pukuun ja +pysähtyen sanoi: + +-- Minun mielestäni, -- panisit pois esiliinan. + +Helena heitti hätimmiten esiliinan yltään ja niin mentiin ensin ylös +papan puolelle. + +"Mitä ihmeitä se aikoo nyt tehdä?" ajatteli Helena, kun Georg ennen +papan ovelle koputtamista järjesteli pukuansa. + +He astuivat sisään erillään, pitämättä toistensa käsistä. + +Pappa katsahti heihin työpöytänsä äärestä rillain yli, sanoi hiljaa ja +lempeästi: "jaha, vai niin!" Ja rupesi kohta panemaan rilloja kokoon +nenältään liivintaskuun ja nousi seisaalleen. + +Helena oli kuvaillut että pappa hämmästyy yhtä paljon kuin hänkin +Georgin omituista käytöstä, mutta niin ei ollut. Päinvastoin pappa otti +asian kohta samalta juhlalliselta kannalta kuin Georg ja näytti aivan +niinkuin tämäkin valmistuvan ikäänkuin johonkin tapoihin kuuluvaan +tärkeään ja tunnettuun toimitukseen. + +Ennenkuin he saivat mitään sanotuksi tulivat molemmat, sekä pappa että +Georg yhtäkkiä hyvin liikutetuiksi, ja kun pappa huomasi että Georgin +oli sen johdosta mahdoton puhua, sanoi hän liikutuksesta vapisevalla +äänellä: + +-- Minä arvaan -- rakkaat lapset -- arvaan. + +Ja yhä katkonaisemmin hän jatkoi: + +-- Minua ilahuttaa tämä tapaus, -- rakkaat lapseni -- minä annan -- +minä annan teille s -- + +Ei voinut sanoa. + +-- Minä annan teille s -- s -- + +Vasta pysähdyttyään ja pitemmän aikaa voimia koottuaan hän sai sen +sanan vihdoin itkien suustansa: + +-- siunaukseni. + +Sen sanottuaan pappa syleili Georgia ja sitten myöskin Helenaa, otti +hänen ja Georgin käsistä ja yhdisti ne. + +Sitten pappa teki äkillisen käänteen ja muutti kaikki iloksi, pyyhkäsi +liikutuksen pois ja käski tulemaan alas muille ilmoittamaan, joka oli +tarpeetonta, sillä moni palvelijoista oli huomannut Georgin ja Helenan +nousun yläkertaan. + +Nyt he kulkivat Georgin kanssa papan seuraamina käsi kädessä +yläkerrasta alakertaan. Joka paikassa missä oli palvelijoita +pysähtyivät nämä, tirkistelivät ovista, rupesivat loistamaan, +päivittelivät ja rientelivät toisilleen ilmoittamassa. Koko talo alkoi +samassa kihistä ja elää. Ikkunan ohi mennessä jo näkyi kuinka Manda +juoksee valttarin puolelle ja kuinka valttarin emännöitsijä lyö kätensä +yhteen. Toisesta ikkunasta vilkaistessa näkyi puutarhuri tulevan nurkan +takaa ja suu auki kuuntelevan mitä hänelle jostain muualta sanottiin. + +Alakerran vastaanottohuoneessa istuivat Georgin vanhemmat ja mamma. +Kaikesta päättäen he olivat tietäneet ennenkuin Helena siitä mikä +tapahtuman piti ja nyt vaan odottivat heitä alas. + +Mamma ensin tuli Helenan luo ja vähän nolona koettaen nauraa sanoi suu +vinossa vaan oman tavallisensa: no? -- eikä osannut mitään muuta +lisätä, ja väistyi Georgin vanhempien tieltä, jotka heti upottivat +Helenan ranskalaisiin lauseihinsa ja syleilyihin. + +Sen jälkeen Georg Helenan ollenkaan aavistamatta suutelee häntä +kaikkien nähden. Georg! Joka äsken vielä ei olisi punastumatta +uskaltanut hänen kättänsä koskettaa. Mutta jokin eriskummallinen muutos +on Georgissa taas tapahtunut: hän on sulava, vapaa käytöksessään, hän +hymyilee rohkeasti Helenan silmiin ja suutelee häntä kerran toisensa +perästä ihmisistä huolimatta. + +"Onko tuo nyt todellakin Georg?" -- ajattelee Helena ihmetellen ja +tuntuu ihankuin pitäisi ruveta häntä vierastamaan. Sehän on taas tuo +sama vieras ja ujostuttava, ylemmyyttänsä tunteva Georg, -- se, jonka +edessä Helena kerran kadotti valtansa ja jonka valta niin oudosti +viehätti häntä. + +Sillä aikaa on joka paikassa alkanut hyörinä ja pyörinä. + +Ilmaantuu että kaikki oli todellakin edeltäpäin tiettyä ja +suunniteltua. Sillä nyt avattiin ovet ruokasaliin ja siellä näkyi +juhlapöytä sampanjapulloineen. + +Aamiaisten jälkeen seurasi kohta muita juhlallisuuksia. + +Paljon oli Helena nimipäiviä viettänyt, mutta ei koskaan vielä tuntenut +semmoista huippua nimipäiväisyyden juhlahumusta, kuin mikä nyt pääsi +vauhtiin. + +Vaikka aikomus oli alkujaan ollut että kihlaus ilmoitettaisiin +ainoastaan lähimmälle kotiväelle, levisi tieto joka paikkaan tehtaille, +eikä mikään voinut enää pidättää kemujen tulvaa. Kohta oli kaikki +valmiina, liput, köynnökset, kukat, onnentoivotukset, tehtaiden +torvisoittokunta, hurraahuudot, juhlatulitukset illalla. Koko hovi +näytti elävän yksistään heitä kahta varten. Ja he kaksi olivat kuin +kaksi yhteen kasvanutta köynnöstä koko päivän yhdessä. Georg pysyi yhtä +vapaana ja samaten vieraiden nähden suuteli Helenaa niinkuin se olisi +ollut maailman luonnollisin asia, saattoi myös pidellä toisella +kädellään vyötäisistä ja taputteli tuon tuostakin hellästi -- yhä +tuolla hienolla ylemmyydellä. Tämä kaikki oli juuri niinkuin Georg oli +heidän pieninä leikkiessään sanonut, että kun on kihloissa, niin pitää +olla näin. Helenaa ensin kovasti hävetti ja ujostutti, mutta kun +kaikkien silmistä näkyi ettei kukaan tahtonut olla huomaavinaan heitä +eikä ainakaan kukaan ihmetellyt, niin tottui Helena siihen yhdessä +päivässä, niin ettei se illemmalla enää tuntunut hänestä milleen +oudolle, päinvastoin hänestä se oli tavallaan hauskaa, ja hän itsekin +rupesi matkien nojautumaan Georgiin, niinkuin oli usein nähnyt Georgin +vanhempien keskenään tekevän. + +Mutta eivät he koko juhla-aikana suuren ihmispaljouden tähden +hetkeksikään tavanneet toisiansa kahden kesken. + +Ennenkuin myöhempänä illalla. + +Paperitehtaan konttoristit olivat tilaisuutta varten toimittaneet +kaupungista raketteja ja alkoivat niitä hämärän tultua singahutella +pimeälle taivaalle. Ensi paukahduksen kuultuaan kiirehtivät kaikki +puutarhan aukealle tai balkongeille, ja silloin jäivät Georg ja Helena +ruokasaliin kahden kesken. + +He olivat koko päivän olleet toistensa seurassa ja puhuneet keskenään +ainoastaan semmoisia puheita, joita muiden kuunnellessa puhutaan. Nyt +kun he ensi kerran olivat kahden kesken, tuntui Helenasta perin +oudolle, ikäänkuin he eivät olisi tienneet mitä sanoa toisilleen. + +Niin monta kertaa kuin he olivatkin suudelleet toisiansa kaikkien +läsnäollessa, nyt kahdenkesken ollessa ei olisi mitenkään kehdannut +sitä tehdä. Siinä asiassa heidän välillään oli tällä hetkellä suuri +mahdottomuuden juopa. + +Georg seisoi toisella puolen pöytää, ja näkyi selvästi, että hänen oli +vaikea keksiä syy minkä nojalla tulla samalle puolelle, kun ei löytänyt +mitään sanottavaa. + +Ja ilman sanottavaa se juuri tuntuikin mahdottomalta. + +-- Eikö mekin mennä? -- sanoi Georg vihdoin ja rupesi tulemaan +ikäänkuin hakeakseen Helenaa. + +-- Mennään, mennään, -- sanoi Helena ja rupesi menemään ovelle +iloissaan siitä että Georgin ujoudessa näki ikäänkuin vilahduksen +entisestä rakkaasta Georgista. + +Vaikka Helena kiiruhti, ennätti Georg yhtaikaa ovelle, ja heidän piti +nyt kulkea pimeän huoneen läpi. + +Silloin Helena huomasi, että se olikin vaan Georgin keksimä keino miten +päästä hänen luokseen tarvitsematta mitään sanoa. Kohta kun hän otti +ovessa Helenan kädestä, tunsi Helena että häneen kosketti se uusi, +vieras ja viehättävä Georg, se, joka oli kosinut häntä ja piti nyt +kieltämättömänä oikeutenansa suudella häntä. Aivan oikein. Hän pitää +Helenan kädestä; hän hidastuttaa kulkuansa kunnes kokonaan pysäyttää +Helenan ja sanaakaan sanomatta rupeaa kuumasti suutelemaan häntä. + +Helena vavahtaa koko olennossaan. + +Kuinka toista tämä on kuin nuo päiväiset hellyydenosotukset! Voi kuinka +sydän syttyy palamaan! + +Tarmottomasti hän koettaa irtautua, mutta oikeastaan hän antautuu -- +antautuu -- antautuu. Hän on kokonaan Georgin vallassa, sen kauniin, +uuden, voimakkaan, ujostuttavan -- -- + +Raketit räiskyvät ja pamahtelevat ulkona mustansinisessä pimeydessä, +värilyhtyjen levoton loimu tuntuu sisälle asti, se leikkii pimeän +välihuoneen katossa ja seinillä -- + +Samassa joku balkongilla olevista huutaa heitä sinne. + +-- Tule, sanoi Georg päästäen Helenan, ja kohta hän osaa olla niinkuin +ei mitään olisi tapahtunut. Me tulemme, me tulemme -- vastaa Georg +ilosella ja luonnollisella äänellä sinne balkongille päin. + +Helenan sydämmessä kaikki hyökynä lainehtii. Hän saa tuskalla tunteensa +taipumaan näkymättömiksi ja hän ei uskalla puhua pelosta että hänen +äänensä pettää. Ja kun he tulivat esille, oli Helenasta niinkuin hän +olisi revitty irti semmoisesta mikä ei koskaan enää voi palata. Tuntui +niin kummalliselta. Tuntui että pitäisi oikeastaan iloita, mutta sydän +sitä suri ja itki. + +Vielä kummallisempaa on, että tuolla seisoo Georg muiden keskellä eikä +ole millänsäkään. Hän nauraa ja hänen valkoset kauniit hampaansa +loistavat lyhtyjen punaisessa hämärässä ja hopeaiset napit kiiltävät +tummalla upseerin veralla. Eikö hän ollenkaan välitä siitä, että he +kutsuttiin pois? + +Vai ajatteleeko hän, että "tuo" tuolla pimeässä huoneessa voi vielä +uudistua! + +Ja kun tämä ajatus tuli Helenaan, sykähti hänen sydämmensä valtavasti +niinkuin mahdottoman ihanan rikoksen edellä -- + +Rovasti itse sanoi, että ainoastaan ei saa suudella _muita_. -- Tämäkö +on olla kihloissa? + +Niinkö, niinkö siis Georg todella ajattelee ja siksikö hän voi olla +noin ilonen? + +Ja taas sydän samaten kuohahtaa ja paisuu. Se pelottaa, se +kauhistuttaa, se tekee kipeätä. Mutta ihanasti menee mieli tainnuksiin +ja unohtaa kaikki -- kaikki -- + +Ja pian, vielä samana iltana, Helena tuli vakuutetuksi, että niin, +juuri niin Georg ajatteli. + +Tämä oli heidän kihlauksensa. + + + + +Helena tulee täysikäiseksi. + + +Talveksi nuori luutnantti Georg matkusti pataljoonaansa pääkaupunkiin +ja kävi ainoastaan vapaa-aikoinansa, joskus sunnuntaisinkin hovissa. + +Hänen vanhempansa, joiden ainoa lapsi hän oli, rupesivat heti +kihlauksen jälkeen puuhaamaan maakartanonsa myymistä. Heidän +aikomuksensa oli asettua ulkomaille ja he tahtoivat näin vapauttaa +suuren pääoman sijoittaakseen sen Georgin hyväksi tuottaviin +arvopapereihin, sittenkuin hän menee Helenan kanssa naimisiin. Siihen +tosin laskettiin lyhyimmäksi ajaksi kolme vuotta. Mutta heti kihlauksen +jälkeen alettiin kuitenkin kaikki asiat suurimmista pienimpiin +järjestää silmällä pitäen Georgin ja Helenan naimisiin menoa. Ja +jokainen tämmöinen suuri tapaus, kuten nyt tämä maakartanon myynti, +teki ikäänkuin yhä enemmän peruuttamattomaksi tuon jo ennestäänkin niin +moninaisesti päätetyn ja vahvistetun kihlauksen. Aivan kuin raskaat +linnan portit olisivat yksi toisensa perästä sulkeutuneet ja +tahallisella pamahduksella sanoneet: _nyt_ ei tästä ainakaan enää +palata! + +Georgiin ei tämä tietysti yhtään niin vaikuttanut. Sillä sehän oli +kaikki niinkuin piti olla. Mutta Helenalle haarautui toisinaan +kihlauksen yleisestä onnen tunnelmasta erilleen yksi sellainen vapaa +vesa, joka ei olisi tahtonut tunnustaa mitään semmoista _päätettyä_ +tässä kihlauksen asiassa, jota olisi saanut sinetillä lukita. Ei hän +sitä uskaltanut sanoihin pukea, tuskin itsellensä tunnustaa; mutta mitä +taajemmin linnan portit pamahtelivat sitä selvemmin ja selvemmin se +vesa haarautui erille ja sitä tuntuvammin se rupesi tekemään hänelle +surua. + +Joulun jälkeen, kun Georg juuri oli matkustanut taas hovista ja täällä +tuli kaikki jälleen hiljaiseksi ja yksinäiseksi, koetti Helena ensi +kerran äidillensä purkaa mitä sydämmelle oli kerääntynyt. + +He tekivät silloin maatapanoa. + +-- Sinä olet viime aikoina toisinaan vähän alakuloinen, lapsi? -- sanoi +äiti nojatuolista, missä hän aina ennen levollemenoa istui. + +-- Olenko minä? -- sanoi Helena kummastuen ja meni hetkeksi itseensä. +Sitten katsoi äitiin ja sanoi arasti: + +-- Yksi asia on niin kummallinen. + +-- Mikä asia? + +-- Tai se on oikeastaan kauheatakin. + +-- Mikä niin? + +-- Se vaan, että joskus minä ihan kuin kammoon koko sitä Georgin ja +minun välistä asiaa. + +-- Lapsi rukka, -- sanoi mamma kysyvästi ja huolestuneesti tullen +Helenan luokse, ja aikoi panna kätensä hänen kaulansa ympäri. + +Mutta Helena hiljaa esti mamman kättä. + +-- Kyllä minä rakastan häntä, -- kiiruhti hän selittämään, -- mutta +jokin minua painaa ja rasittaa, -- ei niin hänessä, mutta koko siinä +asiassa. Vai olenkohan minä vaan niin paha ihminen. + +-- Sano suoraan, lapsi, mitä se on? + +-- Mamma, minä pelkään että sanomisesta tulee vaan varmemmaksi, että se +on niin. En sanoisi muille kuin sinulle, -- ja ehkä se ei olekaan niin. +Katsos, Georg hän on niin varma kaikesta ja hän tietysti luulee, että +meidän avioliittomme tulee onnelliseksi, -- että me tulemme olemaan +jokseenkin niinkuin hänen vanhempansa. Mutta minä en voi olla +epäilemättä. Minusta monta kertaa näyttää ihan päinvastoin. Sillä -- +siinä on niin kummallinen asia. Tiedätkö, mamma, meillä ei ole mitään, +ei yhtään mitään puhumista toisillemme. + +-- Se tahtoo sanoa, sinä pelkäät, että teidän avioliittonne tulee +jokseenkin niinkuin _sinun_ vanhempiesi? + +-- Ah, mamma, -- sanoi Helena silmiensä kyyneltyessä, -- sitähän, +sitähän minä pelkään. Hänellä kun on ihan toiset ajatukset kaikesta. +Hän ajattelee vaan niitä upseeriasioitansa, ja tiedätkö, hän myöskin +"uskoo". Tai hänelle on niin vähäpätöistä jos me olomme eri mieltä +niissä asioissa. Ei meillä ole mitään, ei mitään yhteistä keskenämme! + +-- Lapsi, lapsi, minä sanon sinulle: kun menette naimisiin, tulee kyllä +yhteistä. + +-- Mutta, mamma, eikö ensin pidä olla yhteistä ja sitten vasta +naimisiin? + +Äiti mietti jonkun aikaa. + +-- Sitä en minä luule. Minä luulen että ensin on tuo luonnollinen +vetovoima sukupuolien välillä. Se yhdistää usein ihmisiä, jotka ovat +perin, perin vieraita toisilleen -- usein eri säätyluokista, usein myös +eri kansallisuuksistakin. Semmoinen on kerran elämä. Se yhdistää +vieraita ihmisiä, joilla ei ole mitään yhteistä, mutta avioliitto +sitten antaa heille yhteistä. + +Nyt Helena huomasi, että mamma puhuu itsestänsä, ja samassa Helenan +huomio siirtyi oman sydämmen asioista mamman olentoon. + +Ilmi valveilla, poskipäät palavina Helena teki sen kysymyksen, joka oli +hänen sydämmellään lapsuudesta saakka jokapäivä ollut: + +-- Sano. mamma, miksi te papan kanssa ette koskaan mitään puhu? + +Äiti ei liikahtanut tuolillansa. Hän oli ikäänkuin odottanut tätä +kysymystä. + +-- Voi lapseni, siihen on ihan toiset syyt, -- sanoi hän muka +lohduttaen. + +-- Mutta _mitkä_ ne ovat, jolleivät ne ole sitä että sinulla ja papalla +on erilaiset ajatukset! + +Äiti oli kahden vaiheilla. + +Hän hieroi hitaasti sormenpäällä otsaansa ja piti silmiään kiinni. +Sitten rupesi hyvin läheltä katsomaan samoja sormenpäitä, ettei näkyisi +silmien kostuminen. + +-- Lienetkö siinä iässäkään että voisin sinulle kaikkea puhua, rakas +Helena, + +Mutta sitten lisäsi: + +-- Hän ei tahtonut saada lapsia minun kanssani. Siinä on koko syy. + +Kauan aikaa he olivat tämän jälkeen kumpikin vaiti. Tämmöistä ei Helena +ollut tullut koskaan ajatelleeksikaan, niinkuin ei ollut tehnyt koskaan +itsellensä täyttä selvää siitä, että myöskin papan ja mamman välillä +tietysti on _joskus_ ollut noita helliä suhteita. Ainakaan hän ei olisi +mitenkään voinut ajatella, että se on mamma, joka semmoista hellyyttä +kaipasi. + +-- Yhtä kuitenkaan en ymmärrä, -- sanoi hän arasti: -- vaikka ei +tahtoisi lapsia, eikö kuitenkin voi olla ystävä? + +Hiukan mietittyänsä sanoi äiti: + +-- Siinäpä se juuri onkin. Jos on ystävä, niin ei voi vastustaa +luonnollista vetovoimaa. Se ettei tahdo lapsia ei anna siihen voimaa. +Siis on ainoa keino erota ja rikkoa välit. + +-- Mamma, minun täytyy sanoa, etten minä ainakaan ole edes +ajatellutkaan semmoista, että saisin lapsia, enkä ole koskaan semmoista +tahtonut. Mitä _varten_ --? Minä? + +-- Tietysti et. Eikä kukaan mene naimisiin saadakseen lapsia. Ne +syntyvät kyllä kysymättä tahdotko sinä niitä vai et. + +-- Mutta miksi ollenkaan tarvitsee mennä naimisiin? + +-- Naimisiin mennään siksi, ettei _voida_ tehdä muuta, siksi että on +niin suuri vetovoima -- + +-- Eipä minulta kukaan ole kysynyt voinko minä vai en. + +-- Ja mitä sinä itse sanot? + +-- En edes tiedä. Tietysti voin, koska kaikki on lykätty epämääräisiksi +vuosiksi. Ja voinkin erittäin hyvin silloin kuin Georg ei ole täällä. +Mutta kun hän on täällä, niin -- niin silloinhan me suutelemme +toisiamme. -- Voi mamma, sinä et voi ymmärtää minua, mutta minussa on +jotakin, joka on sinulle kokonaan vierasta; -- se on jotakin pahaa, ja +minua kovasti hävettää puhua siitä. Ensin alussa en ymmärtänyt mitä se +on. Luulin, että minut tempasi suuri, rajaton onnentunto, mutta sitten +se toistui ja toistui, ja muuttui vähitellen muuksi. Ja nyt, -- katsoen +itseäni ja katsoen Georgia, -- minä näen selvästi ettei se ole hyvä +hänelle eikä minulle. Me emme tule paremmiksi, emme suinkaan paremmiksi +siitä suutelemisesta. Se on varma. + +-- En minä tiedä siihen muuta: koettakaa olla sitä tekemättä, -- sanoi +äiti. + +-- Kun näin puhun, on se minustakin selvä, mutta kun Georg on täällä, +niin on toista. Vaikka kuinka tiedän, ettei pitäisi, vaikka kuinka +koetan, niin minä kuitenkin itse haen sitä, enkä voi siitä irtautua, +kun olen sen vallassa, -- en voi! -- Voisimme varmaan molemmat, ellemme +olisi näin kihloissa. Mutta nyt pitää hän sitä oikeutenaan eikä tahdo +muuta kuulla. "Kaikki niin tekevät", sanoo hän. Ja minä taas unohdan +kaikki, kun hän vaan panee kätensä minun ympärilleni. -- Jospa +tietäisit kuinka minä olen koettanut! -- Voi, mikä se onkaan minussa +tuo sanomaton, tuo repivä, tuo kaikki unohtava, kaikki tallaava, etten +minä enää voi siitä irtautua! + +-- Se on se, mikä on sama kaikissa ihmisissä, -- sanoi äiti. + +-- Mutta miksi se siis pitää olla _päätetty asia_, vaikka ei ole +ratkaistu voinko minä vai en? + +-- Sinä et ajattele voiko myöskin Georg. + +-- Tietysti hän voi, koska hän aikoo mennä naimisiin vasta sittenkuin +pääsee kapteeniksi, -- monen vuoden perästä. + +Mamma joutui nähtävästi kiinni sanoistaan. + +-- En tiedä. Olen niin tottunut ajattelemaan teitä yhdeksi, etten voi +ilman kipua ajatella teitä eronneiksi. + +Hän vaipui syvästi ajatuksiinsa ja kyynel vuoti pitkin hänen hienoa +nenänvarttansa. Sormellaan hän taas piirteli kuten tavallisesti. + +-- Ehkä se on vaan äidillistä heikkoutta minun puoleltani. Minusta +tuntuu, että sinä olet turvattu, kun olet Georgin. Enkä minä voi kestää +ajatusta, että minun täytyy ehkä piankin mennä pois ja jättää sinun +tulevaisuutesi avoimeksi. + +-- Mamma, mamma, saako semmoinen asia riippua tulevaisuuden laskuista! + +Mietittyään vähän mamma sanoi: + +-- Minä voin ymmärtää sinua. On niinkuin minäkin nuoruudessani olisin +jotakin semmoista tuntenut, vaikken osannut enkä uskaltanutkaan +ilmaista. + +-- Minua katsos vaivaa, että se on _päätetty_ vaikkei se voi eikä saa +olla päätetty! + +-- Niin, niin juuri. + +-- Ja kuka on sanonut, että se on Georgillekaan hyväksi! Mitä häntä tuo +suuteleminen auttaa, tahtoisin tietää! + +-- Voi olla, voi olla, -- sanoi äiti, + +Hän sytytti lampun ja oli juuri menossa sulkemaan ikkunata. + +-- Kuulitko sinä jotain? -- sanoi hän samassa, kääntäen päätänsä ja +kuulostaen. + +-- Se on tappelua, tänään on sunnuntai, -- sanoi Helena nousematta +ylös. + +-- Taas ovat tehtaalaiset kartanon alueella! Se on hirmuista! Ei +täälläkään saa enää rauhaa. + +Ja äiti sulki ikkunan, veti paksut uutimet eteen, niin ettei sisälle +mitään kuulunut, ja he olivat erotetut pimeästä raakuudesta, kodikkaan +lampun piirissä, joka lämpimästi valaisi makuuhuoneen tutut esineet, +alempia kirkkaasti, ylempänä olevia himmeästi. + +Äiti tuli Helenan luo, otti muutaman neulan hänen tukkalaitoksestaan, +joka sen johdosta putosi alas ja sanoi: + +-- Nyt olemme kylliksi puhuneet niistä asioista. Nyt on aika mennä +maata, lapsi. + + * * * * * + +Seuraavana aamuna Helena heräsi outoihin ääniin pihamaalta ja +rappusissa. Joku juoksi siellä nopeasti ylös ja alas, joku puhui +hengästyneenä. Pihalta kuului riitaisaa puhetta monen suusta yhtaikaa. + +Helena kurkisti ikkunasta. Pihalla näkyi muutamia tuttuja miehiä ja +vaimoja, mutta joukossa oli ainakin yksi outo, jolla oli jokin +poliisipnku yllään. Samassa tuli näkyviin myöskin vallesmanni. Se +rupesi ankarasti puhumaan miehille ja teki kiivaita liikkeitä. Sitten +käski yhden heistä mukaansa ja meni sen ja poliisin kanssa väen +puolelle. + +Miehet ja vaimot jäivät totisina ja nähtävästi kauhun lyöminä +paikoilleen seisomaan. + +Helena tahtoi ensin herättää mamman, mutta mamma näytti nukkuvan niin +raskaasti eilisen jälkeen, ettei Helena herättänytkään häntä, vaan +pukeutui pian ja kiiruhti alas pihalle. + +-- Mitä täällä on tapahtunut? -- kysyi hän miehiltä. + +-- Täällä on tapahtunut ikäviä. Pojat ovat tapelleet yöllä. + +-- Mitä, mitä? Onko onnettomuuksia tapahtunut? + +-- Ei tiedä jaa. + +-- Sanokaa, hyvät miehet! Mitä poliisi ja vallesmanni täällä tekevät? + +Samassa tuli vallesmanni taas portaille huutamaan yhtä miehistä +sisälle. Nähtyään Helenan hän muutti ankaran ja komentavan katseensa +leppeästi hymyileväksi ja kohteliaasti kumartaen tuli Helenaa +tervehtimään. + +-- Mitä on tapahtunut? -- kiirehti Helena kysymään. + +-- Ne rakkarit ovat taas tapelleet. Minun on täytynyt vangita yksi +heistä ja pitää poliisitutkinto. Se on lyönyt toista puukolla kainaloon +niin että henki käy kupeesta. + +-- Jumala, mitä te kerrotte! Ketä on lyöty? -- kysyi Helena jähmettyen +kauhistuksesta. + +-- Tosin ei se ollut huonompi rakkari kuin lyöjäkään. Se on tunnettu +tappelija. Iska Jäntti. Saipas kerrankin! + +-- Ja kuka löi? + +Vallesmanni aikoi ensin vastata, mutta katsahti samassa Helenaan ja +maltti. + +-- Olipahan eräs. -- Mutta minä luulen että neiti on todellakin ottanut +tapauksen kovasti sydämmelleen. Ha -- ha --, se on todellakin perin +jokapäiväistä täällä ruukinmailla. Tuskin menee ainoatakaan pyhäpäivää +ilman tappelua ja haavoja. Minä myönnän: tähän asti on pysytty +ruukinmailla, eikä ole näin lähellä hovia uskallettu. -- Ja +ihmeellistä! Vaikka heille on koetettu toimittaa lukutupia, iltamia, -- +kaikellaisia huveja, ei mikään auta. Viina ja puukko ja riihitanssit on +sentään heistä parempia! + +Hänen vielä puhuessa Helena juoksi Muona-Maijan luo tarkemmin +kuulemaan. + +Maijan mökistä kuului kovaa torumisen pauhua ja kiroilua. Tuntui +niinkuin Maija itse olisi raivoillut. + +Kun Helena aukasi oven, lensi samassa Maijan heittämä saapas kolahtaen +seinää vasten. Ekholm seisoi kalpeana ja totisena. Hän huomasi +ensimäiseksi Helenan. Mutta Maija, vaikka myöskin huomasi, ei +keskeyttänytkään sanatulvaansa, vaan jatkoi torumistaan tahallaankin. + +-- Pitäisi huolta omista sikiöistään, saatanan muljosilmä. Jaa, +fröökinä on niin hyvä ja katsoo vaan ympärilleen, niitä on +jokapaikassa! -- sanoo vaan papallensa! -- huusi Maija. + +Helena kääntyi silloin Ekholmin puoleen. + +-- Sanokaa Ekkolm mitä on tapahtunut? + +Ekholm sanoi hiljaa: + +-- Souvari-Heikki on lyönyt Jänttiä puukolla kainaloon. Henki kuuluu +olevan vaarassa. Ne kantoivat Jäntin lasareettiin. + +-- Niitä on suuria ja pieniä -- jatkoi Maija. -- Pyykerskalla on yksi, +Topiskalla toinen. Mutta Heikillä ei ole edes mammasta tietoa! -- +Katos, katos, -- sanoi hän Ekholmille ikkunasta osottaen: -- jo vievät. +Ei ole täysi-ikäinen, mutta rautoihin vaan pantiin. Ai -- ai, mihin nyt +menit, Heikki paha! + +Viheriälasisten ruutujen läpi näki Helena pihalta kääsien lähtevän +liikkeelle. Niissä istui vallesmanni, joka ajoi nopeasti pois hovista. +Sitten tuli rattaat, joissa istui poliisi ja hänen vieressään +Souvari-Heikki, lakki kallella, kämmenet yhteen kytkettyinä. Ivallinen +hymy leikki hänen huulillansa, kun hän nyykäytteli päätään +kauhistuneille vaimoille kujan syrjään. Ja kuu rattaat Maijan mökin ohi +ajoivat, lauloi Souvari-Heikki puoliääneen: + + Älä sinä mamman kiehkerätukka + Sure minun perästäni, + Ja vaikka minä vietäisi linnasta linnaan + Niin ilonen on elämäni. + +Monasti oli Helena nähnyt Souvari-Heikin ja tunsi hyvin hänen +ulkomuotonsa. Mutta nyt, Maijan sanoista, hän erityisesti pani merkille +Souvari-Heikin silmät. Ja samassa paha aavistus vavahutti Helenaa. Hän +nousi nopeasti ylös ja sanaakaan sanomatta juoksi Maijan luota. + +Kun hän tuli ylös hoviin, oli äiti jo pukeutunut. + +-- Mitä ikävyyksiä siellä taas kuuluu tapahtuneen? -- kysyi hän +Helenalta. + +Helena kertoi kaikki mitä tiesi, ja viimeksi hän mainitsi +Souvari-Heikin nimen. + +Aivan oikein. Tätä nimeä mainitessa mamma ei voinut salata erikoista +ilmettä kasvoissaan. Helena näki sen selvästi. + +-- Mamma, sano minulle, mikä se Souvari-Heikki oikein on? -- kysyi +Helena hiljaa ja arasti. + +Äiti säpsähti. + +-- Minun täytyy saada se tietää, mamma. + +-- Mitä --? Onko joku sinulle -- Kuka on jotain sinulle puhunut? -- +sanoi äiti levottomasti. + +-- Tänään, juuri nyt minä kuulin väen puhuvan --. Mamma, mamma, hän on +papan -- hän on minun -- hän on minun veljeni! + +-- Lapsi, lapsi, se tapahtui ennenkuin me olimme naimisissa, -- +kiiruhti äiti tuskaisesti sanomaan. + +-- Sitten tiedän minä enemmän. Maija sanoi, että niitä on joka +paikassa, pieniä ja suuria. + +-- Ah. lapsi, sitä olisit hyvin voinut olla tietämättä. Valitettavasti +se on niin. Älä tuomitse. Helena. Ehkä on kaikki minun syyni! + +Mutta Helenan tuntehikkaat sieramet alkoivat vavahdella ja taistellen +itkua vastaan hän sanaakaan sanomatta läksi huoneesta. + +Liian uutta tämä oli, liian äkkiä tullutta. Yhdessä hetkessä tekeytyi +hänelle uusi kuva isästä, -- matalana, -- pienentyneenä, kasvot +jotenkin keltaisina, -- kaukana niiden vieraiden ihmisten joukossa, +joihin Helenalla ei ollut mitään tunteita -- -- + +Koko päivän hän kulki yksikseen. Ei osannut tulla syömään, ettei +tapaisi isää ja näkisi häntä silmiin. Ja hän tuskaili kamalien +ajatusten keskellä, jotka pitivät häntä saaliinansa, -- tuskaili, koska +hänestä näytti selvältä, ettei tämä voi enää milloinkaan mennä ohitse, +ettei hän koskaan voi tottua siihen tietoon, eikä koskaan enää +entisellä tavalla liikkua kotonansa. -- Rovastille hän tosin oli voinut +antaa mielessään anteeksi. Rovasti oli hänelle vieras. Antaessaan +anteeksi rovastille hän oli vaan leikkinyt hurskasta, -- että hän muka +voi kaikille antaa anteeksi. Hän ei edes ollut tarkennuin ajatellut +mitä syntiä se rovasti oikeastaan oli tehnytkään. Mutta kun hän vaan +ajatteli, että _isä_ -- --! Sydän kouristui ja koko maailma tuntui +tyhjältä, ja koko elämä tarpeettomalta elää. Jos vaan ei äidin tähden, +niin hän menisi mieluimmin suoraan metsään ja eksyttäisi itsensä ja +mätänisi sinne. + +Äiti huomasi Helenan kulkevan tuskaillen yksinäisyydessä, mutta antoi +hänen olla niin, kunnes hänen tunteensa ehtivät tyyntyä ja ajatuksensa +asettua. + +Illalla vasta, kun Helena tuli makuuhuoneeseen, tapasivat he toisensa. +Kohta ovessa äiti, vaikka he tavallisuudessa eivät koskaan tunteitansa +ulkonaisesti ilmaisseet, sulki hänet syliinsä ja Helena purskahti kauan +pidätettyyn itkuun, joka kohta sulatti ja taivutti hänen mielensä. + +Kun hän tyyntyi itkustansa ja luuli jo voivansa puhua, sanoi hän +keskustelun aluksi: + +-- Enpä olisi aavistanut jotakin sellaista mahdolliseksi. + +He istuivat kukin tavallisille tuolillensa. Äiti ei vastannut hänelle +mitään. + +-- Siksiköhän Souvari-Heikki ei saanut yhtaikaa ripillekään tulla! + +Äiti ei vastannut nytkään, ja Helena näki mielessään uudestaan koko +tuon rivin talonpoikaisia rippilapsia ja heidän vanhempiaan heidän +takanansa ja koko muun mustan kirkkoväen. Heidän käytöksensä ja +katseensa olivat nyt selvänä hänelle. Hän oli yksin koko kirkossa ollut +tietämätön siitä valheesta, jonka kaikki tunsivat -- rovasti, -- +talonpojat, rippilapset --! Ja häntä iletti äärettömästi että hän oli +kilttinä lapsena ollut polvillaan alttarin edessä. + +-- Jos se Souvari-Heikki on minun veljeni, niin miksi häntä ajetaan +ulos ja minä asun täällä! + +-- Lelle. Lelle, -- sanoi äiti hätääntyneen tuskaisesti, -- sinä +tuomitset isää! + +-- Minä en tahdo elää, minusta on kaikki yhdentekevää! -- sanoi Helena +ja painoi vapisemaan rupeavan leukansa nyrkkiä vasten. + +Äiti istui hänen viereensä ja sovitellen muutamia hänen irtaantuneita +tukan suortuviaan korvan taakse, sanoi hiljaa: + +-- Mitä sinä eilen kerroitkaan. Sinä sanoit, että sinussa on kaikki +unohtava, kaikki tallaava voima, josta et sinä voi päästä. Jospa +_hänessäkin_ on silloin ollut sama voima --? + +Helena kuuli mitä äiti sanoi. Yksi hetki meni siihen, että hän irroitti +itsestään tuon tunnon ja sovitti sen isään. Toisena hetkenä hänessä jo +kaikki lämpeni, ja mikä oli tuntunut mahdottomalta, anteeksi antaminen, +se tuli mahdolliseksi. Sääli astui sijaan ja taas alkoi sydän sykkiä +hellästi. + +-- Ah mamma, minä tiedän sen. Jolla _se_ on, hän ei voi mitään, ei +mitään. Ainakaan ei voi kukaan toinen häneltä mitään vaatia. Ja minä +voisin kaikki ymmärtää, mutta en ymmärrä vaan sitä miksi hän ei _sinun_ +kanssasi tahtonut lapsia. + +-- Voi Lelle, Lelle, en olisi aavistanut, että minä koskaan tulen +sinulle sitä kertomaan. Mutta minä luulen, että autan sinua olemaan +tuomitsematta, jos sen nyt teen. -- Sinä olit silloin pieni tyttö, kun +isäsi läksi ulkomaille. Hän viipyi siellä pitkiä aikoja, monia +vuosikausia. Ja kun hän sieltä palasi, oli hänessä suuri muutos +tapahtunut. Voi kuinka minä vihaan noita ranskalaisia, heidän +kevytmielisiä, pintapuolisia käsityksiänsä. Heillä ei ole enää mitään +sielua, ainoastaan vaan korulauseita. -- Mutta pappa -- hänelle olivat +ranskalaiset ylimpänä kaikkea. Ei hän mitään asettanut niin korkealle +kuin tuon inhoittavan Pariisinsa. En tahdo tuomita häntä, jokaisella on +oma uskonsa. Mutta meidän onnettomuutemme se oli, se on varma. + +-- Sekö että sinä et kärsi ja pappa rakastaa ranskalaisia? + +-- Ei, ei. Kunhan lupaat olla tuomitsematta häntä, Lelle. Hän on vaan +niin tuntehikas ja samalla ihan liian itsepäinen päätöksissään, ja ehkä +myöskin liian ylpeä. Mutta kuka meistä on virheetön! -- On olemassa +eräs testamentti, jonka mukaan tämä kartano ja kaikki kuuluu hänen +lapsilleen ensimäisestä naimisesta. Sen sain tietää silloin kun hän +palasi ulkomailta. Hän sanoi minulle, että meidän täytyy ruveta elämään +niin, ettei lapsia enää synny, ja sanoi että Pariisissa olivat jo aikaa +sitten keinot siihen keksityt. Ensin en minä edes ymmärtänyt mitä hän +tarkoitti, mutta kun ymmärsin, niin en voinut suostua, ei Lelle, en +mitenkään voinut pakoittaa itseäni suostumaan. Parempi sitten ero tai +kuolema. + +-- Pappa ei voinut ymmärtää minun liikutustani. Hän rupesi selittämään +niinkuin lapselle: "Minä olen täällä ainoastaan lasteni holhoja," -- +sanoi hän. -- "me emme omista mitään, emme saa hankkia perillisiä, +jotka eivät mitään peri; me kaksi voimme kyllä elää mukavasti ja +ilosesti, vähentämättä nykyisiä menojamme." -- Minä ymmärsin kyllä, +mutta suostua en voinut. Minä sanoin, että jollei tahdo lapsia, niin +täytyy lakata elämästä niinkuin mies ja vaimo; muuhun keinoon en minä +suostu. Tämä kävi hänen ylpeydellensä. Ei hän tosin sanonut mitään +muuta kuin "hyvä!" mutta niin päättäväisesti, niin tylysti, että minä +kohta tunsin, että kaikki meidän välillämme oli rikki. Sinun isäsi +ominaisuuksia on, että hän tahtoo pysyä sanassansa. Minun mielestäni +juuri siinä on jotain niin kylmää ja kolkkoa. + +-- Mutta ethän sinä, mamma, olisi kuitenkaan suostunut. + +-- En, mutta jospa hän olisi kerrankin ollut vähemmin luja! Ah, Lelle, +en tiedä ymmärrätkö sinä tätä. Niinkuin kylmä jää olisi asettunut +meidän välillemme. Me koetimme kyllä olla kohteliaat toisillemme, mutta +meiltä loppui kaikki puheen aine. Me olimme niinkuin umpivieraat +toisillemme. Olisi ollut yhtä hyvä erota kokonaan, mutta hän ei sitä +tahtonut ihmisten tähden. Ja niin me vuosien kuluessa totuimme +erilläoloon, ettei se häirinnyt meidän kummankaan yksityistä elämää +kunkin puolellansa. Meillä oli kummallakin omat muistot ja omat +maailmat, mitään yhteistä maailmaa ei meillä ole koskaan sen jälkeen +ollut. + +Helena oli hyvän aikaa vaiti. Sitten sanoi: -- Kuinka kovasti pappa +uskoo rikkauteen! Ei hän mihinkään niin usko. + + * * * * * + +Omituista oli, että tuo tapaus jätti Helenaan kukistumattoman tunnon +siitä, että _jotakin_ hänen pitää tehdä sen johdosta. Vaikka hän +antoikin sydämessään täydellisesti anteeksi papalle, vaikka saattoi +entisellä tavalla olla luonnollinen hänelle, katsoa häntä silmiin, ei +hän kuitenkaan tuntenut voivansa olla niinkuin ei mitään olisi +tapahtunut. Jos hän hetkeksikin oli sitä ajattelematta, herätti hänet +pistävä tunne, joka hänelle teki selväksi, että toimettomuuteen +jääminen olisi ollut hänelle alentavaa. Eikä häntä enää edes +haluttanutkaan elää entistä elämätä. Se näytti niinkuin olisi ollut +pelkkää leikkimistä. + +Sillä huolimatta siitä että hän oli antanut anteeksi, niin hänen +itsensä huomaamatta muuttui tämän tapauksen kautta kaikki hänen +käsityksensä elämästä. Hän alkoi nähdä kaikki uudelta kannalta, verrata +siihen kaikki havaintonsa, kaikki mitä ihmisiltä kuuli, mitä kirjoista +luki. Ensi alussa se tapaus oli koskenut yksin häneen itseensä, niin +että hän ikäänkuin kadotti kaiken asemansa ja oikeuden olla sinä, minä +hän itseänsä oli pitänyt, ja tunsi olevansa ikäänkuin tyhjän päällä. +Mutta kun sitten kaikki pysyi entisellään, kun piiat ja kuskit häntä +niinkuin ennenkin palvelivat, kun väki maantiellä yhä tervehti lakkia +nostamalla ja kumartamalla, vaikka olivat asioista tienneet paljon +ennen kuin Helena, niin tottui hänen huomionsa enemmän arvostelemaan +maailmaa semmoisenansa, joka noin tyhmästi jakeli kunniaa ihan +arvottomille ja palveli ilmassa liehuvaa tyhjyyttä. Pappa komentaa +rovastia. Yhdessä ne valvovat kansan käytöstä ja vaativat käymään +ripillä syntejä tunnustamassa. Pappa sortaa talonpoikia. Pappa ei tahdo +lapsia mamman kanssa, mutta laittaa niitä köyhille pyykinpesijöille, ja +ajaa sitten ulos omat lapsensa, kun nämä tulevat apua pyytämään. +Helenalla on siis veli talonpoikien mustassa joukossa. Jokin kumma +yhdysside on tullut sen kanssa, mitä Helena on ennen pitänyt erillään +olevana mustana alakertana. Mutta Helena ei uskalla papan ja maailman +vuoksi kysellä hänen kohtaloansa eikä ajatella hänen hakemistansa. +Helena vaan ajelee edelleen sirovaunuissa ja ottaa vastaan niiden +tervehdykset, jotka hyvin tuntevat koko valheen. Rovasti pyyhkäsee +kaikki pois ja sanoo, että toiset ovat luodut kauniimmiksi ja toiset +rumemmiksi kukiksi! + +Ja niin Helenasta näytti kaikki olevan tässä maailmassa ylösalasin. +Vääryyteen oli kaikki tyyni perustettu, petosta oli joka askeleella. Ja +jos hän vaan ei olisi tuntenut olevansa yksin, -- jos hän vaan olisi +yhdenkin ihmisen löytänyt, joka olisi hänen kanssaan ollut yhtä mieltä, +niin hän olisi arvelematta ollut valmis ryhtymään rohkeimpiin tekoihin +tätä vääryyttä vastaan. Mutta vaikka hän täällä kotona kehenkä katsoi, +uskoivat kaikki siihen, mikä oli, eivätkä edes ajatelleet olojen +mullistamista. Itse talonpojatkaan, joiden kanssa hän tutustui, eivät +ajatelleet mitään mullistuksia, vaan olisivat tyytyneet ainoastaan +tilapäisiin kieltoihin, ettei vaan vesisulkua saa nostaa niin ja niin +monta syltä, kyynärää ja tuumaa korkeammalle. + +Ja kun maailmaa hän ei miltään puolelta voinut toisenlaiseksi saada, +mutta _jotakin_ oli ihan välttämätöntä saada aikaan, pani hän kaiken +voimansa totuuden toteuttamiseksi omissa personallisissa asioissaan. + +Tällöin tuli hänen suhteensa Georgiin etualalle. Ja niin hänessä kypsyi +ajatus panna Georg koetukselle. Hän tahtoi panna hänelle ehtoja. +Ensimäinen ehto olisi, että asia jää ratkaisemattomaksi -- eli toisin +sanoen, että he eivät ole kihloissa, ovat molemmat vapaat siksi kunnes +Georg katsoo voivansa mennä naimisiin. + +Helena ajatteli niin, että jos Georg todella rakastaa häntä, niin ei +näiden ehtojen täyttäminen ole hänelle mahdotonta. Mutta ellei hän +niihin suostu, niin olkoon kaikki purettu, se osottaa silloin, että +Georg voi tulla toimeen ilman Helenaa. Ja jos hän sitä voi, niin se on +varmaan hänelle onneksi. + +Toinen ehto oli, ettei hän missään tapauksessa sano suostuvansa +kirkollisiin vihkiäisiin. + +Oli tosin hetkiä, jolloin Helenasta itsestään näytti ikäänkuin +järjettömältä tuo keksintö mennä naimisiin ilman vihkiäisiä, -- sama +ajatus, joka taas toisina hetkinä -- niinkuin silloin alttarin edessä +-- tuntui täysin järjelliseltä ja oikeutetulta. Mutta näin toisen ehdon +yhteydessä ja niinkauan kuin koko avioliitto ei ollut päätetty asia, ei +hän suinkaan pitänyt sitä turhanpäiväisenä. Päinvastoin siinä puhui +hänen sisäisin itsensä. Niin että hän päätti senkin ottaa ehtojen +joukkoon. + +Mutta jo ennen kuin Helena ehti näitä ehtojansa Georgille esittää, +rupesi heidän välillänsä ilmaantumaan kaikellaisia eripuraisuuden +aiheita. Helenan hyvistä yrityksistä hakea puheenainetta ei ollut +mitään hyviä seurauksia. Ilmaantui, ettei heillä _missään asiassa_ +ollut samaa mieltä. Ja niin tapahtui, että sen sijaan kuin heillä ennen +ei ollut mitään puhumista keskenään, milloin heillä suutelemiselta +olisi siihen tilaisuutta ollut, niin nyt he vielä päälliseksi olivat +ottaneet tavakseen semmoisissa tapauksissa riidellä keskenänsä. Mistä +ikinä he alkoivat puhua, heti ilmaantui jyrkkä erimielisyys. Ja se +tapahtui aina, kun he vaan hetkeksikin olivat toistensa kanssa niinkuin +ihmiset eikä niinkuin rakastuneet. + +Kun nyt Helena kaiken päälle otti sillä kertaa Georgin vastaan +päätöksellä supistaa nuo suutelemiset mahdollisimman vähään ja asettaa +muutamia ehtoja, niin leimahti riidan henki kohta alussa täyteen +liekkiinsä, ennenkuin Helena oli vaatimustansa vielä esittänytkään, +ainoastaan vasta lähenteli sitä ja tahtoi valmistaa Georgia siihen +iskuun. + +Itse isku tapahtui näin: + +He olivat ankarasti riidelleet, ja vihdoin Georg kysyi: + +-- Olemmeko me siis kihloissa vai emme? + +Tämä oli sanottu kärsimättömästi. Georg oli nähtävästi kadottanut +tasapainonsa. + +-- "Kihloissa?" Mitä se merkitsee? Tahtoisinpa todella tietää mitä se +merkitsee: "kihloissa!" -- sanoi Helena. + +-- Kylläpä olet naiivi, -- pani Georg ja käänsi ylenkatseellisesti pois +päänsä. + +Helena ei ensin tiennyt mitä vastata, mutta keksi sitten: + +-- Se taitaa merkitä, että koko asia riippuu vihkiäisistä ja papista. +Mutta sen minä sanon sinulle, Georg, etten koskaan tule suostumaan +papillisiin vihkiäisiin. Kun en usko, niin en usko, -- tee mitä tahdot! + +-- Sinä löydät yhä enemmän esteitä meidän yhtymisellemme. + +-- Tietysti tämä on sinusta ihan vähäpätöinen asia, vihkiikö pappi vai +ei, mutta tiedä, että minulle se ei ole mikään vähäpätöinen asia, vaan +ihan ratkaiseva. + +Lyöden oikean kätensä voimakkaasti alas, sanoi Georg; + +-- Mutta etkö siis ymmärrä, Helena! Sehän on aivan mahdotonta! +Sotilaspukuni -- -- + +-- Ahaa, sotilaspukusi! Sen juuri arvasinkin. Sotilaspuku on tietysti +sinusta paljon tärkeämpi -- niinkö? + +Georgilta tuli vaan ylimielinen olkainkohautus, jonka jälkeen hänen +kanssaan tavallisesti ei maksanut enää vaivaa keskustella, sillä hän +vaikeni sen jälkeen itsepäisesti. + +Helena päätti käyttää tätä vaitioloa hyväkseen ja lausua ehtonsa +lopullisessa muodossa. Verrattain tyyneesti hän sanoi: + +-- Onko se sinusta vähäpätöistä tai ei, sitä en tiedä. Minulle se +ainakin on hyvin tärkeätä. Ja sentähden sanon sinulle nyt, että se on +ehto, jota paitsi en suostu naimisiin. Voihan sitä mennä naimisiin +ilmankin vihkimistä, -- eikös ole jotain siviiliavioliittoa, vai miksi +sitä sanotaan --. Niin että nyt sen tiedät. + +-- Siinä tapauksessa se on todella voittamaton este, sillä ymmärräthän, +että minun on upseerina mahdoton suostua mihinkään -- mihinkään +narrimaisuuksiin. + +Georg nousi kalpeana. Näytti niinkuin hän olisi yhtäkkiä tehnyt +ratkaisevan päätöksen. + +-- Näen että sinä haet esteitä. Se on turhaa vaivaa, -- sanoi hän. -- +Siitä päästään paljon helpommalla. + +Ja hän rupesi muka menemään. Mutta kun tuli todella kysymys meneekö hän +ovelle asti ja siitä ulos, kääntyikin hän vielä ikkunalle päin ja jäi +siihen katsomaan pihalle selin Helenaan. + +-- Voimmehan kaikessa sovussa erota, -- sanoi hän ikkunalta. + +-- Ja sen sinä sanot noin rauhallisesti ja tyyneesti! -- sanoi Helena +vapisevin äänin. Hän oli myöskin ehtinyt nousta ylös, oikeastaan +estääkseen Georgia lähtemästä. Tämän liikkeen huomasi Georg ja päätti +sentähden hyödylliseksi jatkaa vielä samaan vaikuttavaan suuntaan. + +-- Ehkä todella on parempi, että me riitelemättä eroamme kuin riidellen +yhdessä elämme. Päätä sinä, Helena. + +Helena, joka puolestaan oli pannut merkille Georgin horjumisen ja +poikkeamisen ikkunalle, päätti myöskin mahdolliseksi vielä jatkaa +yleistä aseman selvitystä. + +-- Erota ja erota! Minä sanon vaan, etten ymmärrä mitä merkitsee +olla kihloissa. Jos sinä tahdot naida minut sitten kuin pääset +"kapteeniksi", niin tule silloin ja sano että nyt mennään naimisiin. +Mutta sitä ennen minä tahdon olla vapaa, enkä kärsi olla kihloissa. + +-- Mutta sehän juuri merkitseekin "erota". Sinä olet vapaa ja minä olen +vapaa! + +-- Ja se onkin tuhat kertaa parempi, ettei mikään ole vielä päätetty, +niinkuin silloin kun emme vielä olleet kihloissa. + +-- Se tahtoo sanoa, meidän täytyy siis lopettaa nykyiset suhteemme, +niinkö? + +Georg oli taas kiivastunut. + +-- Jaa-a, -- sanoi Helena, -- ehdollisesti. + +-- Onko se viimeinen sanasi? Sinä siis tarkoitat, ettei saa olla +päätetty kenen kanssa sinä tai minä tulemme menemään naimisiin? + +Helena punastui. Tämä oli ihan uusi näkökanta eikä hän sitä ollut +tarkoittanut. Hän tahtoi jotakin vastata, mutta sen sijaan pikastui ja +rupesi itkemään. + +-- Ymmärrä tai ole ymmärtämättä, se on minulle yhdentekevä, -- sanoi +hän. + +-- Helena rakas, -- sanoi Georg tullen hänen luoksensa ja otti toisella +kädellään hellästi vyötäisistä. + +Kun Helena kuuli hänen äänensä, kun tunsi jälleen hänen kosketuksensa +ja katsahti hänen silmiinsä, näki hän niissä loukatun Georg raukan, ja +tuli niin sääli Georgia, kun oli hänen mieltänsä pahoittanut. + +-- Anna minulle anteeksi, Georg, -- kuiskasi hän. + +Ja kun Georg puristi hänet syliinsä, muuttui katumus rajattomaksi +onneksi, että taas oli entisessä suhteessa Georgiin. Eivätkä he enää +puhuneet toistensa kanssa, vaan ainoastaan hyväilivät ja hellittelivät. + +Mutta kun Georg taas oli poissa, ymmärsi Helena selvästi, ettei hän +ollut askeltakaan edistynyt entisestä sekasotkusta. Mitä oli koko tuo +pitkä lainehtiva tunteiden vaihto Georgin kanssa ollut nytkään muuta +kuin heidän tavallista riitelemistänsä ja sitten suuteluihin +sulautumista! + +Georg piti häntä tietysti ainoastaan oikullisena luonteena, mutta +jalomielisesti kuitenkin tyytyi häneen, -- ehkä sen onnen tähden, jota +he tunsivat suudellessaan. Kauheata! + +_Loppu_ siitä piti tulla. Joko niin että he heti menisivät naimisiin, +tai niin, että he purkaisivat kihlauksensa, tai vielä niin, että Helena +menee metsään ja hukuttaa itsensä. + +Viimeinen ei ole hyvä siksi, että se tuottaisi kaikille surua, erittäin +mamma raukalle. Ensimäinen, eli se että he heti menisivät naimisiin, on +myös mahdotonta, koska Georgin täytyy ensin tulla kapteeniksi. Ainoa +mahdollinen on siis kihlauksen purkaminen. + +Ja koska Helena oli moneen kertaan saanut kokea, ettei hän sitä voi +tehdä Georgin ollessa heillä, niin hänessä nyt heräsi ajatus tehdä se +kirjeessä. + +Sillä oli vielä se etu, että kirjeessä saattoi selittää asiat perin +pohjin, kiivastumatta tai muuten joutumatta tunteiden valtaan, +saattoipa päälliseksi esittää asiat hellästi ja niin lievästi, ettei ne +loukkaa ja että he kuitenkin jäävät ystäviksi toisilleen. + +Helena koetti kirjoittaa. Mutta kuu hän kirjoittaessaan kuvaili +mieleensä Georgin hämmästyneet kasvot ja loukkaantuneen ilmeen hänen +silmissänsä, ja kun hän sen johdosta koetti kirjoittaa yhä hellemmin ja +hellemmin, rakastui hän taas kirjeen lopussa niin Georgin kuvaan, ettei +voinutkaan tahtoansa toteuttaa. + +Se oli niinkuin mikäkin rakkauskirje. Ja niin hän sen poltti. + +Hän ajatteli kirjoittaa toista kirjettä, Siitä hän aikoi sulkea pois +kaikki tunteet. Se tulisi olemaan ainoastaan lyhyt kirje: -- ei +ainoatakaan turhaa sanaa! + +Mutta kun hän todella rupesi pyyhkimään pois jokaisen turhan sanan, +niin lopuksi ei olisi jäänyt muuta kuin: Georg, minä puran +kihlauksemme. Hyvästi. Helena. + +Niin ettei tämä asia ollut kirjoittamisellakaan suinkaan helposti +suoritettu. + + + + +"Uusi aika." + + +Jokseenkin vuoden kuluttua tämän tapauksen jälkeen, kevätpuolella, +tapahtui hovijunkkarin kartanolla ja tehtaissa rettelöitä +ja levottomuuksia, jotka suuressa määrin tärisyttivät hänen +mielenrauhaansa ja terveyttäänkin. + +Juttu alkoi sillä, että rovasti, jonka tulot olivat vähänlaiset +verraten siihen laajaan seuraelämään, jota pappilassa vietettiin, +päätti saada voimaan vastamäärätyn uuden papinpalkkaus-järjestelmän +seurakuntaansa. Hän oli laskenut, että lukuisten tehdastyömiesten +vuoksi, jotka uudessa järjestelmässä tulivat tulojensa mukaan +verotetuiksi, hänen palkkansa melkoisesti nousee. Uuden järjestelmän +noudatettavaksi ottaminen riippui kuitenkin seurakunnan vapaasta +tahdosta, sillä vasta papinmuutossa sen oli määrä muuttua pakolliseksi. +Täytyi siis taivuttaa seurakunta hyvällä. Rovasti kuuluutti +kirkonkokouksen, johon tavallisuuden mukaan saapui muutamia kunnan +asioita hallitsevia tilanomistajia ynnä muut suurimmat veronmaksajat. +Tehdastyömiehiä ei tullut ainoatakaan. + +Kokouksessa, joka osanottajien vähälukuisuuden vuoksi pidettiin +kodikkaasti pienessä sakastissa, vastusti rovastin hanketta muiden +tehtaanomistajain muassa myöskin hovijunkkari, sillä hänenkin +maksettavansa olisivat jossakin määrin nousseet uuden palkkauksen +mukaan. Rovasti teki kuitenkin erikoismyönnytyksiä heidän maksueriensä +suhteen, sillä ei hän niiden vuoksi uutta järjestelmää ollut +halunnutkaan. Ja niin päätettiin kokouksessa muutamien sovittelujen +jälkeen ottaa uusi palkkausperuste noudatettavaksi. Seuraavassa +kokouksessa, joka oli yhtä vähälukuinen, tarkastettiin pöytäkirjat ja +päätös voitti lainvoiman. + +Tehtaiden työväki, joka ei ollut tottunut missään kunnan tai kirkon +kokouksissa käymään, ei aavistanut mitään tehdyistä päätöksistä eli +yhtä vähän kuin valvovien asioita aavistaa se, joka nukkuu. + +Mutta paikkakunnalla sattui samaan aikaan matkustamaan eräs herrasmies +kaupittelemassa joitakin sanomalehden osakkeita. Asiansa vuoksi piti +hän pieniä kokouksia, joissa selitteli aatteitansa. Kauppa ei oikein +sujunut. Ei häntä ymmärretty. Sanat tuntuivat kauniilta, mutta olivat +perin outoja ja mullistavia yhtäkkiä kuulla. Sano unen popperässä +olevalle, että hän saa huomenna miljoonan, kyllä hän sittenkin ensin +silmänsä hieroo ja haukotuksensa haukottaa. Mutta tässä ei ollut edes +miljoonista kysymys, vaan ainoastaan jonkinlaisesta "järjestymisestä", +yksimielisyydestä, liittymisestä yhdistyksiin, sanomalehden +tilaamisesta ja eräästä uudesta sanasta, joka päälliseksi vaivoin pysyi +mielessä, _sosialismista_. + +Ja niin sattui, että juuri niinä päivinä oli taas pidettävä +kirkkokokous. Siinä oli vaan enää tarkastettava uuden taksoituksen +mukaan merkityt verolistat, ja nyt vasta saivat tehtaan työmiehet vihiä +siitä, että heidän maksumääränsä uusissa papereissa oli entisestään +kaksin- ja kolminkertainen. Mahdotonta olisi ollut enää pelastaa +asiata, sillä se tuli tietyksi niin myöhään, ettei kokoukseen olisi +parhaalla puuhallakaan saatu koko työväestöä äänestämään. + +Mutta juuri silloin astui näyttämölle uusi tulokas. + +Kun hänelle kerrottiin tämä tapaus, istui hän paraikaa harvojen +kuulijain ympäröimänä pienenlaisessa työväen keittiössä ja piti +esitelmää "Kristinuskosta ja sosialismista", koettaen tälle takapajulla +olevalle väestölle uskonnon kannalta osottaa, että hänen sosialisminsa +siltäkin kannalta on paikkansa pitävä. + +Yksi työmiehistä, joka vihdoin ymmärsi muun muassa mitä yleisellä +äänioikeudella tarkoitetaan, rupesi sen johdosta nyt kesken esitelmää +päivittelemään heitä uhkaavaa maksujen ylennystä. + +Herrasmies pörhisti korvansa, ja esitelmä jäi kuin jäikin kesken. + +-- Vai niin, kuulkaapas, miten ne niin ovat ylentyneet. Tänne on siis +uusi pappi äsken tullut? + +-- Ei ole tullut mitään uutta pappia. + +Ja hänelle osasi joku toinen työmiehistä jotakuinkin selittää asian. + +-- Vai niin, -- sanoi hän siihen päätänsä merkitsevästi nyykäytellen, +-- vai semmoisia täällä hommataan! Jaha, jaha! + +Hänen silmänsä loistivat ja hän hieroi tarmokkaasti kämmeniänsä +vastakkain, huulet yhteenpuristettuina. Tapahtunut oli nähtävästi juuri +se, minkä oli tapahtuminenkin. + +Nyt alkoikin hän pitää puhetta vähän muista asioista. Hän tuli yhtäkkiä +mahtavaksi ja ankaraksi ja äänensä lujeni. Hän alkoi selitellä, kuinka +haitallista on, että työväki nukkuu ja antaa asioittensa mennä +menojaan. Hän selitti sulaksi vääryydeksi, että työmiehiä kuulematta +heidän veronsa olivat ylennetyt. Ja hän esitti vihdoin suuren kokouksen +pitämistä, johon kaikkien tehtaiden työmiehet kutsuttaisiin ja +päätettäisiin ryhtyä vastarintaan tätä verotusta vastaan. + +Niinkuin jotakin ennen kuulumatonta ukonjyryä, niinkuin outoa, +nostattavaa taikalaulua soi tämä puhe läsnäolijoiden korviin. + +Jo se ehdotus, että eri tehtaiden työmiehet tulisivat sadottain yhteen +sovussa juttelemaan keskenänsä, oli jotakin perin hämmästyttävää ja +uutta. Sillä tähän asti ei oltu tietty muusta kuin tappeluista ja +puukotuksista eri tehtaiden miesten välillä. Mutta ajatus, että +_yhteisesti_ vastustettaisiin pitäjän mahtimiehiä, se oli niin +uskallettua, ettei kukaan saattanut sitä ensi kuulemalta omistaa. Ja +kuitenkin se kohta sytytti. Niinkuin kellastuneeseen ruohoon työnnetty +tuli oli sanoma siitä kohta kaikkialle leimahtanut. + +Tehtaan haltijat eivät aavistaneet ensi hetkessä mitään; antoivatpa +vielä kokoontua suureen kokoushuoneeseenkin. + +Väkeä tuli pakaten täyteen. Niinkuin tuhat riitakumppania olisi +yhtäkkiä tullut ystäviksi. + +Vieras herra piti täällä ensin lyhyen ja pontevan puheen, jossa hän +kehotti yksimielisyyteen ja lujuuteen kohta alkavassa taistelussa, ja +tarjoutui sitten työmiesten valtuuttamana ajamaan heidän asiaansa +tulevassa kirkkokokouksessa. Tämä tarjous otettiin vastaan kuuluvalla +riemulla. Valtakirja kirjoitettiin työväestön puolesta, suostuttiin +miehissä saapua kirkkokokoukseen, ja lukuisa väki hajaantui tästä +kokouksesta joka suunnalle niinkuin laineet äkkiä kuohutetun veden +ympäriltä, vieden hiljaa kuohutuksen viestiä yhä laajemmalle ja +pitemmälle ja saaden vihdoin lainehtimaan koko lahden ja joka +matalikon. + +Kirkkokokouksen päivänä oli hovijunkkari Helenan kanssa ajelemassa ensi +kerran talven jälkeen keveissä nelipyöräisissä. Maantie oli vasta +kovettunut. Koivut olivat hiirenkorvalla ja valkoset, irtonaiset +hattarat lensivät nopeasti sinisellä taivaalla. + +Kun he tulivat yleiselle maantielle ja ajoivat kirkon ohi, herätti +väenpaljous hovijunkkarin huomion. + +-- Mitäs tämä tahtoo sanoa, -- sanoi hän Helenalle, ja napauttaen +keppinsä päällä kuskia selkään käski pysähtyä. -- Odotappas, minä käyn +vähän sisällä. + +Pappa viipyi kauan sisällä. Helena sillaikaa istui yksin vaunuissa, +kuskin tuontuostakin uhitellessa ja hillitessä piiskallaan hevosia. +Hänen ohitsensa kulki laumottain tehtaalaisia kirkkoon, pakkautuneina +joukkoihin ja jokainen niiden keskukseen pyrkien, ikäänkuin ei kukaan +heistä olisi erillään uskaltanut kulkea. Useilla nuorukaisilla oli +suurilieriset vilttihatut, hyvin takaraivolla, tukka otsalla, kirjava +vyöliina kaulan ympärillä ja vaaleat, tehtaalaiset kasvot naurussa, kun +laumassa ollen muka rohkenivat olla tahallaan tervehtimättä +hovijunkkarin tytärtä, Toiset katsoivat uteliaasti kaunista Helenaa, +mutta käänsivät päänsä pois, kun hän heihin katsoi. + +Ja Helenasta rupesi taas näyttämään, että ilmassa on jotakin kamalaa, +noille tunnettua, mutta hänelle tuntematonta. + +Pappa viipyi niin kauan, että kaikki väki ehti mennä kirkkoon ja kirkon +edusta tyhjeni Helenan ympärillä. Vihdoin pappa näyttäytyi sakastin +ovella, silmät rypyssä, viittasi Helenan luoksensa ja poistui taas +sisälle. Helena hyppäsi vaunuista, juoksi portaille ja siitä sakastin +ovelle. Hän aikoi mennä suoraan sisälle, mutta piti pysähtyä +kynnykselle, kun oli huone täynnänsä väkeä, jotka parhaillaan kulkivat +pienestä sakastin ovesta suureen kirkkoon. Pappa oli samassa mennä +hänen ohitsensa. + +-- Lelle ajaa kotiin ja lähettää hevosen hakemaan minua, -- sanoi hän +pysähtyen hetkeksi ja nyykäyttäen ohimennen päätänsä. + +Kun enää suntio oli sakastissa ja sekin jo menossa ovelle, kysyi Helena +häneltä, miksi täällä on niin paljon väkeä. + +Ja suntio kertoi, että työväen oli aikomus tehdä pysty. Kertoi myöskin +vieraasta tulokkaasta, jonka toimesta tehtaalaiset olivat näin yhtenä +miehenä liikkeelle lähteneet, ettei enää sakastissa voitu kokousta +pitää, vaan piti avata suuri kirkko. + +Helena tuli uteliaaksi eikä ajanutkaan kotiin, vaan kaikkien mentyä +raotti kirkkoon vievää sakastin ovea, ja jäi siihen katselemaan. + +Kirkko oli täynnänsä mustaa väkeä. Eikä siinä ollut ainoastaan +tehtaalaisia, vaan runsas toinen puoli oli yläveden talonpoikia. Sillä +nämä olivat, saatuaan hekin tietää tehtaalaisten hankkeesta, yhtyneet +samaan joukkoon, toivossa että yleisessä vastustuksessa vähitellen +myöskin heidän niitty-asiansa tulevat esille otettaviksi. + +Rovasti oli apulaisineen, kappalaisineen, suntioineen asettunut +istumaan pöydän ääreen, alttarin edustalle. Pöydällä oli papereita ja +kirjoitusvehkeitä. Heidän ympärillänsä istui ainoastaan muutamia +tuttuja pitäjän herroja ja tehtaiden isännistöstä ei ollut saapuvilla +muita kuin hovijunkkari yksin. Kaikki he olivat vilkkaassa supatuksessa +keskenänsä. Rovasti käänteli ruumistansa tuolillaan milloin toiselle +milloin toiselle puolelle, sillä hänellä oli kauhean paljon +selittämistä, neuvomista ja järjestämistä. + +Kokous alkoi muutamilla vähäpätöisemmillä asioilla, joiden aikana +miehet vaan katselivat toisiansa ja levottomina mittailivat +lukuisuuttansa. + +Mutta heti kun ääniluettelo otettiin esille, pyysi se vieras tulokas +puheenvuoroa, ja kaikki päät kurkistuivat häneen päin. + +Kun hän väen keskeltä tunkeutui esille sanoakseen sanottavansa, +vaikenivat myöskin alttariylennyksen luona olevat herrat ja nyykäyttäen +toisilleen päätä rupesivat kaikki häntä katsomaan. + +Helenan ensimäinen asia oli ratkaista oliko tuo ihminen herra vai ei. + +Hänen puhetavassansa tuntui käsityöläinen. Ääni oli tavattoman paksu ja +pyöreä, mutta sanat tulivat suusta semmoisella nopeudella, varmuudella +ja tarmolla, että senpuolesta olisi ehdottomasti pitänyt häntä taatussa +asemassa olevana herrana. + +Hän oli kookas, vaaleaverinen, kellertävä suora tukka sivujakauksessa. +Suora nenä oli verraten muihin kasvoihin pieni, ehkä hiukan vinossa, +samoin kuin suu, joka oli teräväreunainen, melkein ilman mitään huulia, +eikä puhuessa aivan paljon liikkunut. + +Vaatteet hänellä olivat herrasmaiset. Kohtalaisesti näkyvä rintapaidan +kolmio, lyhyenlainen, liepeistä pyöristetty harmaa takki ja kapeat +mansetit; mutta pieni rusetti oli tulipunanen, mikä seikka johti +Helenan arvelut taaskin poispäin herrasta. + +Helena ei ensin ottanut juuri selkoa mistä puhuttiin. Vasta sitten kuin +hän huomasi, että rovastin puheessa oli ulkonaisen rauhallisuuden alla +selvää kiihoittumista ja vieraan tulokkaan vastauksessa kovaäänistä, +rohkeata ja terävää uhkaa, alkoi hän kuunnella tarkemmin mistä oli +kysymys. + +Tuli ilmi, että tulokas syyttää paikkakunnan papistoa vilpillisestä +menettelystä työväestöä kohtaan. Tahallisesti oli salattu työväeltä se +kokous, jossa uusi palkkausjärjestys päätettiin, ja päättämässä sitä +olivat olleet ainoastaan ne, joiden maksuerät pikemmin pienenivät kuin +suurenivat tämän toimenpiteen kautta. + +Helena näki kuinka pappa kiivaasti löi kätensä pöytään ja kuuluvasti +kiljasi, että se oli valhe! + +Ja Helenan sydän alkoi pelokkaasti sykkiä. + +Rovasti, joka oli kalvennut mielenkuohusta, otti nyt esille muutaman +paperikäärön ja alkoi muka rauhallisella äänellä lukea todistuksia +siihen, että puheenaoleva kokous oli ollut laillisessa järjestyksessä +kuulutettu, sekä luki lisäksi kokouksessa pidetyn pöytäkirjan. + +Vaikka väki rupesi tämän johdosta levottomasti liikkumaan ja yleinen +epäilys asian menestykseen levisi kaikkialle, ei tulokas vähimmässäkään +määrässä hämmentynyt. Yhteenpuristetuin huulin hän kuunteli tyyneesti +loppuun saakka rovastin lausunnon, ja alkoi sitten entistä vielä paljon +kovemmalla ja varmemmalla äänellä käydä päälle. + +-- Ja vaikka te tuhat kertaa olisitte kuuluttaneet kirkoissanne, niin +niinpian kuin ette nimenomaan, erityisellä kutsumuksella ole +huomauttaneet kokouksesta sille tietämättömälle väestölle, jonka veroja +tahdotte ylentää kolmin- ja nelinkertaisiksi, olette te toimineet +tahallisessa salaisuudessa ja pimeydessä -- se on: vilpillisesti! + +Hovijunkkari nousi ylös aivan kalpeana. + +-- Mikä mies sinä olet, joka täällä soitat suutasi? -- kysyi hän yli +koko kirkon kuuluvalla äänellä. + +-- Nimeni on Reinhold Korpimaa, -- vastasi toinen rauhallisesti. + +-- Tarkoitus on kysyä, kenen puolesta te täällä puhutte, -- sanoi +rovasti sävyisällä hitaudella. + +Nyt tuli herra pöydän ääreen ja veti esiin valtakirjansa. + +-- Hyvä ystävä, -- sanoi rovasti silmäillen paperia, -- mitäs tämä +tämmöinen lappu tarkoittaa? Valtakirja _työväestöltä_, -- ei me täällä +mitään sellaista ääntövaltaista tunneta. -- Mitä se on -- työväestö?! +Eihän tässä ole mitään nimeä? + +Herrasmies, joka huomasi mihin päin asia aijotaan johtaa, jännittyi nyt +vielä kiivaampaan rynnistykseen. + +-- Mitäkö työväestö on! -- huusi hän. -- Siinäpä se on, että te ette +täällä vielä näy tietävän mitä työväestö on. Tietäkää siis, että +työväestö -- se on maailman mahti, se on voima, joka tähän saakka on +nukkunut, mutta joka tässä hetkessä tekee heräystänsä, se on voima, +jonka vallassa olisi musertaa teidät poroksi, mutta joka onneksenne ei +sitä tee, se on voima, jota teidän on ennen tai myöhemmin palveleminen, +niinkuin nyt palvelette kuninkaitanne; se on voima, jota te olette +vuosisatojen aikana polkeneet ja häväisseet, mutta joka nyt nousee +teiltä tiliä vaatimaan; se on voima, joka -- -- + +-- Pidä suusi kiinni! --- huusi hovijunkkari. Hän oli ainoa, jota +tulokkaan kovalla äänellä huudetut sanat eivät olleet sanattomaksi +äimistyttäneet. + +Helenan sydän tyrmistyi kokoon papan tähden, sillä hän tiesi, että +pappa kun suuttuu ei voi hillitä itseänsä. + +Mutta tulokas ei ollut kuulevinaan semmoisia uhkauksia. + +-- Työväestön nimessä, tänne kokoontuneen työväestön nimessä vaadin +minä pöytäkirjan otetta edellisistä kirkkokokouksista valituksen +tekemistä varten kuvernöörinvirastoon! + +-- Suus kiinni, sanon minä! -- huusi taas hovijunkkari. Ja voimatta +enää hallita itseänsä lähestyi puhujata keppi ojennettuna. + +Helena oli juosta sisälle estämään, mutta pysähtyi, kun näki, että +rovasti oli jo ehtinyt asettua papan tielle ja rauhoittavasti hilliten +laskea kätensä hänen käsivarrelleen. + +-- Puheenjohtajana kiellän minä tältä tuntemattomalta mieheltä kaiken +puhevallan tässä kokouksessa ja pyydän astumaan ulos! -- sanoi rovasti. +Kaikki se hymy, joka ei koskaan ollut jättänyt hänen kasvojansa, oli +nyt niistä poissa, ne olivat pidentyneet ja kalpea vihan-ilme vavahteli +niiden lihaksissa. + +-- Me tapaamme toisemme vielä! -- sanoi tulokas ylpeästi ja lyhyesti +nyykäyttäen päätänsä ylöspäin. + +Ja hän läksi ulos. + +Silloin rupesivat muutamat työmiehet huutamaan: tulkaa pois, tulkaa +pois! Ja kaikki väki alkoi liikkua kirkon oville päin. Ja kun ei kukaan +tahtonut jäädä viimeiseksi, että rovasti ja muut herrat olisivat +panneet hänet merkille, tyhjeni kirkko hyvin pian kokonaan, niin että +kokouksen jatkamisesta ei tullut mitään. + +Helena ei uskaltanut tällä hetkellä näyttäytyä papalle ja antaa ilmi, +ettei ollut totellut hänen käskyänsä ja ajanut kotiin. Hän meni +jalkasin, vältellen työmiesparvia ja niin nopeasti kuin suinkin taisi. + +Koko maailma tuntui hänestä ylösalasin käännetyltä. Jotakin tavatonta +oli tulossa. Ja nuo vieraan herran sanat maailman mahdista kaikuivat +lakkaamatta hänen korvissansa. Ihan varmaan olivatkin asiat niin kuin +se oli sanonut. Ja kuinka toisin saattoi ollakaan! Määräämättömät +väkilaumat, joista jokainen on yhtä oikeutettu ihminen kenen muun +rinnalla tahansa, heräävät vaatimaan tasa-arvon tunnustamista. Mitä +merkitsevät rovastin puheet kukista silloin! Jumalahan itse on selvästi +heidän puolellansa, koska kaikki ovat Jumalan edessä tasa-arvoiset. -- + +Ja vaikka Helena minne katsoi, näreikköön, jonka oksia hän oikopolulla +nopeassa kulussa työnsi tieltään, tai ojaan, joka kierteli polun +tasalla, jokapaikassa hän vaan näki nuo vieraan kasvot, jotka ensin +olivat hänestä tuntuneet muodottomilta, mutta sitten sen puhuessa +muuttuneet yhä kauniimmiksi. Vaikka vieras oli niin suututtanut pappaa, +ei Helena kuitenkaan voinut olla ihailematta sen käytöstä, sitä asiaa, +että se seisoi yksin koko kirkossa, seisoi niiden puolesta, jotka eivät +ymmärtäneet puhua eikä kannattaa häntä, ja seisoi niitä vastaan, joilla +on kaikki valta ja mahti. Ei hän ketään kepillä uhannut, eikä kellekään +kiljunut, vaan hän seisoi kaikkien keskellä niinkuin horjumaton tammi, +joka on myrskyjä varten oksansa kasvattanut. + +Kotona sai Helena seuraavana päivänä kuulla, että pappa oli ajattanut +sosialistin tämän kortteerista ja kieltänyt kenenkään työmiehistä +majoittamasta häntä luoksensa. Pappa oli pannut vielä yövahdin suuren +ketjukoiran kanssa maantien risteykseen ja käskenyt palauttaa se herra +pois tehtaan maalta, jos vaan näyttäytyi. + +Mutta pieni, vaivainen yövahti rähjyskin oli tulokkaan puolella. +Kysymykseen oliko asianomaista näkynyt, vastasi hän kyllä nähneensä. +Palautitko? -- En palauttanut. Mikset? -- Kun se ei astunut ruukin +maalle, vaan kulki keskellä maantietä. + +Äijä sai eron tämän vastauksen johdosta. + +Samoin sai eropassit se työmies, joka kielloista huolimatta oli +päästänyt kulkijamen huoneeseensa yöksi. + +Hovijunkkari toimitti palvelukseensa kaikki järjestysmiehet ja asetti +eri paikkoihin pitkin kylää. Mutta kaikista näistä toimenpiteistä +huolimatta pysyi punarusettinen kiihoittaja seutuvilla. Milloin oli hän +nähty missäkin nurkassa, milloin ajaa huristi keskellä maantietä +polkupyörällä, selkä kumarassa ilmaa lävistäen. + +Kaikesta päättäen pappaa odotti vielä paljon suuremmat kiusat ja +koettelemukset tämän punarusettisen herran vuoksi. + +Sisäpiialta saikin Helena kuulla, että sosialisti valmisti suurenmoista +kokousta nimien keräämistä varten valituspaperin alle. He olivat +koettaneet saada kokoushuonetta, mutta isännistöt olivat jokapaikassa +kieltäneet antamasta huonetta mitään kokouksia varten. Ja nyt uskoi +sisäpiika Helenalle suurena salaisuutena, että kokous tulee +pidettäväksi metsässä Koivikkomäen rinteellä. Hän kertoi, että sinne +tulee kaikki työmiehet jokaisesta työpaikasta heti työajan loputtua +lauantai-iltana. + +Helena sanoi kohta tahtovansa hänkin tulla sinne katsomaan ja he +tekivät keskenään sellaisen liiton, että huomion välttämiseksi Helena +panee palvelustytön liinan päähänsä. + +Niin tapahtuikin. + +Lauantaipäivän illalla oli väkeä Koivikkomäellä vielä enemmän kuin +kirkkokokouksessa oli ollut. + +Kun Helena, arasti syrjästä hiipien, oli toverinsa kanssa tullut +perille ja he kiipesivät kivelle nähdäksensä väen keskukseen, oli +valituskirjoitus jo nähtävästi luettu, sillä oltiin täydessä toimessa +allekirjoittamassa paperia. Kahden kannon varaan oli asetettu leveä +lauta, jonka päällä oli papereita ja kyniä. Sosialisti istui muutamien +luottamusmiestensä kanssa läheisellä kivellä. Hän oli nähtävästi +kiihoittuneessa innostuksen tilassa. Hänen poskensa paloivat ja +malttamattomasti hän pureskeli jotain kortta, puoli naurussa kuunnellen +viereisten puhetta. Olkilakki oli kuuman vuoksi niskaan sysätty, pari +rutistuneen rintapaidan napeista oli auennut ja otsaansa hän +tuontuostakin nenäliinallaan kuivasi. Hän oli nähtävästi paljon +liikkunut ja touhunnut tänäpäivänä. Mutta ei näyttänyt suinkaan siltä +kuin olisi vielä aikonut lopettaa tämän päivän vaivoja. Päinvastoin oli +koko hänen olemisensa vaan kärsimätöntä odottamista, milloin tuo +allekirjoitteleminen loppuu. Miehet tulivat tungeskellen vuoronperään +esille ja piirtelivät nimiänsä. Yksi istui kirjurina niiden puolesta, +jotka eivät voineet panna kuin puumerkkinsä. + +Taas se vieras tulokas ei näyttänyt Helenasta ollenkaan kauniilta. Hän +oli siinä työmiesten keskellä ihan heidän tapaisensa, yhtä +välinpitämätön kaikesta ulkonaisesta käytöstavasta, yhtä huolimaton +liikkeissänsä. Ja kauhulla Helena odotti, milloin se niistää käsin +nenänsä, sekä iloitsi hänen puolestaan, kun huomasi, että hänellä +todella oli nenäliina. + +Vihdoin järjestettiin asia niin, että omakätisten allekirjoitusten +sijaan jokainen huusi vuorotellen nimensä ja kirjuri kirjoitti nimet +paperiin. Täten päästiin kokousta jatkamaan, kun enimmät olivat nimensä +huutaneet ja pienempi osa jäi hiljaisella äänellä syrjempänä nimien +kirjoitusta lopettamaan. + +Heti kun käytännölliset asiat olivat näin järjestetyt, ponnahti hän +pystyyn kuin vieterillä viskattuna. + +-- Miehet! Veljet! -- huusi hän ojentaen kätensä ikäänkuin olisi +pyytänyt syliinsä koko tuon monisataisen joukon, suu rohkean ilosessa +hymyssä: + +-- Enhän takaa minä, että me voitamme tämän jutun. Kierot ovat +oikeuslaitoksemme ja tuomareillamme ovat samat herrat, joita vastaan +oikeutta käymme. Mutta olkoonpa, että kadotammekin, olkoonpa että +veromme nousevat kaksin- jopa kolminkertaisiksi. Emmekö muka asiata voi +sitten enää auttaa. Voimme. Jos he nostavat meidän maksettaviamme, niin +nostakaamme mekin heidän maksettaviansa. Niin, te katsotte +kummastuneina minuun, ettekä tiedä mitä minä tarkoitan. Minä tarkoitan, +että jos he sanovat meidän maksavan heille huonosti palkkoja, niin +maksavatkohan he meille hyvästi _meidän_ palkkojamme! Jos he vaativat, +että me maksamme heille enemmän, niin emmekö me voi vaatia, että _he_ +maksavat meille enemmän? Voimme! Mutta mitä he tekevät? Eikö se +samainen herra hovijunkkari, joka kirkossa keppiä heristi, -- eikö hän, +sanon minä, juuri äskettäin ole teidän palkkojanne alentanut? Ja +vertailkaa itseänne heihin. Heillä on hovit, heillä on pappilat, heillä +on suuret, lämpimät, valoisat huoneet, heillä on ajohevoset, vaunut, +heillä on herkut pöydillänsä, heillä on viinit kellareissansa. +Perustuslait kieltävät heidän tulojansa alentamasta, valtiot elättävät +heitä, kun he tulevat vanhoiksi, ja maksavat eläkettä vielä heidän +leskillensä ja tyttärillensäkin, kun he itse kuolevat. Mutta mitä +meillä on? Matala ja hatara ja kylmä ja pimeä on meidän huoneemme, yksi +koko perheelle. Piimä, silakka ja peruna on meidän ruokamme. Ja +kieltääkö lait meidän palkkojamme alentamasta? Ei totisesti. Ja +maksetaanko eläkettä meidän vanhuksillemme, tai meidän leskillemme tai +tyttärillemme? Ei totisesti. Milloin hyvänsä ja kuka hyvänsä saa tehdä +meidät palkattomiksi, saattaa meidät maantielle laumoittain työtä ja +ruokaa kerjäämään. + +-- Iankaikkisen oikeuden nimessä minä kysyn: emmekö me ole ihmisiä, +yhdenvertaisiksi luotuja! Minä kysyn teiltä, rosottavat pilvet! Minä +kysyn sinulta, laskeva aurinko! Minä kysyn koko keväiseltä luonnolta! +Ja minä kysyn teiltä itseltänne, jotka tänne päin katsotte. Ja yhdessä +luojan luonnon kanssa kohoo sadoista rinnoistanne vastaus: niin me +olemme ihmisiä, kaikki yhdenvertaisia! + +-- Luojako olisi meidät alentanut? "Ei oikeutta maassa saa ken itse +sit' ei hanki". Kaikki on maailmassa jätetty taistelun varaan. Rikkaat +hyvineläjät, jotka meille nöyryyttä saarnaavat, ovat itse väkevämmän +oikeudella asemansa anastaneet. Hyvä on! Jos väkevämmän on oikeus, niin +kumpi meistä onkaan väkevämpi? Kumpi, kysyn minä, on meistä väkevämpi. +Hahhaa! Hekö, kourallinen pohatoita, vai mekö tuhatlukuiset, +miljoonaiset työmiesjoukot? He ovat puhaltaneet meihin nöyryyden uskon. +Ja se on vaan tämä meidän lampaan-uskomme, joka on heidät väkevämmäksi +tehnyt. Minä olen tullut auki päästämään heidän puhaltamansa rakot ja +minä olen tullut teitä lampaan-uskosta vapauttamaan. Maailman tantereet +vapiskaa, jos mekin kerran otamme väkevämmän oikeuden. Ja totisesti se +on meidän! Ja me sen otamme! + +-- Luuletteko te ehkä, että jos maailman työväki nousee tähän +kamppailuun, niin te olette ensimäiset, jotka nousette. Ei, älkää +luulko niin. Katsokaa ympärillenne. Jo ovat järjestyneet köyhälistön +rivit kaikkialla, jo käy sotahumu, jo vapisevat varustukset. Te -- te +tulette miltei viimeisinä. Ja kun tekin nyt yhteen yhdytte muiden +kanssa, niin te yhdytte maailman mahtiin. + +-- Viime lauantaina te vielä viinapäissänne keskenänne tappelitte. Nyt +te seisotte käsi kädessä, yhdessä kaikki kuin kallio. Ja minä saatan +teidät vielä suurempaan yhteyteen. Yhdistän teidät yhdeksi koko maan, +koko maailman työväestön kanssa! + +-- Ja nyt ensiksikin annan minä teille lipun. Sillä jokaisella +sotajoukolla on oleva lippunsa. Kas tämmöinen on oleva teidän lippunne! + +Hän veti povestaan työväen lehden, levitti sen ja heilutteli ilmassa. + +-- Se on vaan lippu paperista, mutta se on oikea ja voimakas sotalippu. +Se kokoo ympärillensä ja järjestää hajanaiset laumat, se virittää +oikealla hetkellä sotalaulun ja sytyttää yhtaikaa mielet rynnäkköön. +Mitä olisi meidän sotajoukkomme ilman tätä yhdyssidettä. Se olisi +voimastaan tietämätön lauma. Sillä meidän voimamme on siinä, että me +olemme yhtä ja tiedämme kaikki toisistamme, niin että voimme yhtaikaa +käydä rynnäkköön. Katsokaa ja tutkikaa tätä lippuanne ja kun olette sen +tehneet, sanokaa, kelpaako se teille. + +Näin sanoen hän heitteli väkijoukkoon suuren määrän lehteänsä, jota +miehet innolla tavoittelivat kilvan käsiinsä. + +-- Ja sitten annan minä teille vielä teidän aseenne, -- huusi hän, kun +väki oli taas hiljennyt, -- Niin, miehet ja veljet! Minä annan teille +teidän sota-aseenne. Ei se ole raudasta eikä teräksestä. Se on vaan +eräs ajatus, sana, sitova ja voimakas. Se on _yksimielisyys!_ + +-- Katsokaas nyt, me olemme tässä muutamat päättäneet -- hän näytti +lähempänä seisoviin -- me olemme päättäneet, että meidän työpalkkamme +on korotettava. Ei tosin kaksin- tai kolminkertaiseksi vielä, vaan +aluksi ainoastaan 10 prosentilla. Onko se hyvä asia, vai mitä? On, +sanotte te kaikki yhteen ääneen, mutta epäillen pudistatte te kuitenkin +päätänne. Sillä te tiedätte varmaan, ettei se hovijunkkari siihen +suostu. Hyvä on! Silloinpa me otamme esille tuon uuden aseemme, joka on +yksimielisyys. Ettekö tekin kaikki tahdo, että teidän palkkanne +koroitetaan? Vai onko ne ehkä liian suuret? + +Näitä sanoja seurasi väkijoukon puolelta nauruhohotusten ja hyväksyvien +huutojen sekainen volina. Muutamat kohottivat nyrkkiänsä ja kiroilivat +hovijunkkaria. + +-- Hyvä, hyvä, vai on teilläkin samat nälkäpalkat? + +-- Siis aseihin miehet! Ei ole meidän aseemme rautaa eikä terästä, joka +lihaa syö. Se on vaan suuri, yhdistävä sana. Se on yksimielisyys. + +-- Katso kuinka te yhtäkkiä vaikenitte, niin että jo kuulen hyttysen +laulun korvassani. Ja taas te katsotte epävarmoina tänne. Mitä on muka +se yksimielisyys? + +-- Yhtykää meihin, veljet, ja te opitte sen aseen. Vaatikaa meidän +kanssamme samaa palkankorotusta, Ja jollei sitä anneta, jättäkää meidän +kanssamme kesken työnne, seisahtukoon höyrykone, pyörät pysähtykööt ja +ulos tehtaasta joka mies! Joka kynsi, sanon minä! + +-- Tiedättekö mitä se maksaa tehtaalle kun kaikki äkkiarvaamatta kesken +pysähtyy? Tuhansia ja kymmentuhansia se maksaa joka päivä. Mutta meistä +voi jokainen elää viikon tai pari työttömänä, ei se meille paljon +maksa. Ja te saatte nähdä, että ylpeä hovijunkkari notkistaa selkänsä +teidän edessänne ennenkuin syöksyy häviöön. Totisesti notkistaakin. + +-- Ymmärrättekö nyt, mitä yksimielisyys on? Se on, että meillä kaikilla +on yksi mieli, että me kaikki samaa tahdomme, ettei yksikään meistä +rupea petturiksi, vaan on yhtä kaikkien kanssa niinkuin kallio on yksi. + +-- Yhdymmekö, veljet, vai hajaannummeko entisellemme tältä paikalta? + +Vielä äänekkäämpi hyväksyvien huutojen hyöky purkautui nyt ilmoille. +Eikä se enää voinut hiljentyä. Puhuja koetti heitellä vielä muutamia +mahtilauseita väkijoukkoon, mutta ne hukkuivat kuulumattomiin. Vihdoin +hän hyökkäsi pöydällensä ja paisuttaen ääntänsä, lakitta päin, rusetti +syrjään sysäytyneenä ja rintapaidan rako auki pullistuneena huusi +väkijoukkoon, että puheenalainen sotalippu, hänen sanomalehtensä, -- on +tilattavissa tässä paikassa hänen kauttansa merkitsemällä nimi +tilauslistaan, ja että tässä on vielä toinen lista, johon saa merkitä +itsensä kuka tahtoo myöskin lehden osakkaaksi, ja vielä että uusi +kokous pidetään työlakon lähempää valmistamista varten silloin kuin +siitä tieto levitetään. + +Nämät sanottuaan ja väkijoukon meluten puhellessa ja hälisten ja +riemuiten pyrkiessä hänen pöytänsä ääreen hän itse astui alas, otti +liivintaskustaan kotelon, veti siitä pienoisen kamman ja harjan, jonka +selässä oli peilinen, sekä kumartaen päälakensa eteenpäin ja tähdäten +sen alta silmänsä peiliin, jota piteli edessään, alkoi kammata ja tehdä +jakausta märkään tukkaansa. Hän oli kuin jonkun tärkeän, totutun +toimituksen suorittanut, ja suu mehellä hän kammatessaan kuunteli +lähimmän ympäristönsä ihmettelyn huudahduksia, pisteli sitten peilit +takasin, suoristi vähitellen rusettinsa, kohautteli olkapäillään +rintapaidat, liivit ja takit entisille paikoilleen, ryki selväksi +käheyden äänestänsä ja laitteli olkihatun tarkasti jälleen päähänsä. + +Helena oli sydän kurkussa kuunnellut sosialistin puhetta. Hän oli ensin +kiivennyt kivelle seisomaan nähdäksensä paremmin, mutta pian oli sydän +niin kouristunut, ettei hän voinutkaan siellä pysyä, vaan tuli taas ja +nojautui toverinsa varaan. + +-- Herranen aika mitä se puhuu, -- päivitteli tämä, kun sosialisti otti +puheessaan hovijunkkarin kouriinsa. + +-- Ole vait! vastasi Helena väräjävin äänin. -- Se on kaikki totta! + +Ja toveri oli ranteessansa tuntenut kuinka Helenan käsi koko ajan +vapisee. + +Jokainen sana, jonka sosialisti lausui, oli Helenalle ikäänkuin hänen +ylitsensä laskeutunut tuomio, jonka lähestymisestä hän oli jo +lapsuudestaan saakka tiennyt ja oikeastaan joka päivä tuntenutkin. Hän +oli vaan aina tahallaan nukuttanut itseänsä pois siitä ja lykännyt sen +pelkoa tuonnemmaksi. Mutta noin se nyt tulee, noin se parhaallansa +nousee ja nousee heidän ylitsensä, nyt -- nyt se on tuossa se suuri +maailman mullistus, ihan tuossa hänen silmiensä edessä. + +Ja yhtäkkiä hänet valloittaa ajatus, joka muuttaa tuomion vapaudeksi: + +"Sehän on kaikki oikein, mitä tuo mies puhuu. Sehän on juuri sitä, mitä +minäkin pidän oikeana! Mikä siis minua estää? Kuinka papan käy, kuinka +käy tehtaiden, kuinka kotikartanon, sitä en tiedä, mutta oikein hän +puhuu ja minä tahdon tunnustaa sen, avonaisesti, rehellisesti, -- +tahdon heittää valheen päältäni, ja minäkin yhtyä yhdeksi noiden +kanssa." + +Kun sosialistin puhe oli loppunut ja väki alkoi liikkua, sysäytyi +Helena ensin kauaksi meluavan ja liikkuvan väkijoukon taakse. + +Hänen toverinsa ehdotti, että he juoksisivat pois, sillä yleisessä +pyörteessä he olivat saaneet monta sysäystä ja kolausta. Mutta neiti ei +tahtonut lähteä, vaan veti syrjään odottamaan väen tyyntymistä. + +Pitkän ajan kuluttua väkijoukko alkoikin hajaantua. Ainoastaan pöydän +luona oli tungos vielä suuri, mutta mäki harveni harvenemistaan. Joka +suunnalle levisivät ihmiset, laumoissa ja yksitellen, ja metsät +täyttyivät heidän äänistänsä. + +Kun pöydänkin luona väljeni, alkoi Helena, pidellen yhä toverinsa käden +ranteesta, lähestyä vavisten sitä paikkaa, missä puhuja vielä seisoi +muiden seurassa lautapöydän ääressä. + +Heidän päästyä lähelle, vilkasi sosialisti heihin ja kooten paperejansa +kääröön, sanoi: + +-- Vai ovat tytötkin osanneet tänne? No missäs harakat, ellei sian +tappajaisissa! + +Näin sanoessaan hän piti nuoran toista päätä hampaittensa välissä, +sitoen kääröä. Mutta joku vieressä olija tunsi Helenan, lykkäsi häntä +kyynärpäällään kylkeen ja kuiskasi, että se on hovijunkkarin tytär. + +Silloin hän vilkasi toisen kerran heihin ja pian arvasi kumpi oli +hovijunkkarin tytär. + +Hän laski hämmästyneenä käärön alas eikä huolinut että se aukeni +jälleen laudalle. Samassa hän kuitenkin kokosi ajatuksensa. Taitavan +pyöreällä ja laajalla liikkeellä hän kohautti lakkiansa koko käden +pituudelle syrjään, kumarsi hiukan päätänsä ja katsoi hymyillen ja +selitystä etsien Helenan kauniisiin silmiin. Ja lähestyi pari askelta +Helenaan päin. + +-- Nimeni on Reinhold Korpimaa -- sanoi hän yhä samaten kysyvästi +hymyillen. + +Helena esitteli itsensä ja ojentaen kätensä sosialistille rupesi arasti +änkyttämään. + +-- Te olette oikeassa, niin se on. Minäkin tahdon yhtyä teihin, -- olen +päättänyt, Minä olen valmis vaikka mihin. Sanokaa mitä minun pitää +tehdä. Kyllä minä voin, minä tunnen että voin! + +Sosialisti nyykäytti hyväksyvästi päätänsä. + +-- Minä puhun kohta neidin kanssa, -- sanoi hän. -- Neiti on niin hyvä +ja odottaa hiukan. + +Näin sanoen hän poistui hetkeksi muiden joukkoon. + +Helena jäi yksin seisomaan syrjemmäs. Toverinsa hän antoi mennä pois. + +Hänen mielensä kuohui kuin keväinen koski. Äsken se vielä oli sulkujen +takana, levoton ja tietämätön; nyt, kun hän oli sanonut nuo sanat, se +valtoinansa lainehti ja oli valmis seuraavalla hetkellä ja yhdellä +puuskahduksella murtamaan itsellensä uuden elämän suunnan. + +"Sanokoon hän mitä hyvänsä, minä olen valmis kaikkeen, jätän vaikka +kotini ja vanhempani, ja tulen semmoiseksi kuin hekin. Vaikka hän mitä +sanoisi, en minä siitä peräydy. En. en!" + +Kun sosialisti oli jonkun aikaa puhellut toveriensa kanssa, +hajaantuivat nämäkin. Käteltyään viimeistä ja sovittuaan jostakin tämän +kanssa, palasi sosialisti Helenan luo, ja ottaen paperikäärön +kainaloonsa sanoi: + +-- Ehkä neiti suvaitsee, niin kävelemme alas -- sopiihan sitten +puhella. + +Ja he rupesivat menemään koivikkomäkeä alas. + +Oli jo tullut hämärä. Keväinen kuu hienosti leikki päivän valon mukana +koivujen täpläisillä vartaloilla, ja vesi lirisi jossain viime +kesäisten maatuneiden lehtien alla. + +-- Vai niin, vai niin, -- alotteli sosialisti. -- Se tahtoo sanoa, +neidin on tarkoitus myöskin kannattaa meidän lehteämme? + +-- Tietysti. Mutta minä myöskin tahtoisin tietää, mitä minun itseni +pitää tekemän, sillä minä näen selvästi että minun elämäni on väärä, -- +aivan väärä! + +Sosialisti kulki silitellen leukaansa peukalon ja etusormen välillä ja +mietti. Mutta Helena pelkäsi, ettei hän ollut oikein ajatustansa +lausunut ja rupesi yhä levottomammin selittämään: + +-- Ajattelen, että minun täytyy tehdä kaikki silloin kuin näen mitä on +tehtävä, -- tai ainakin niin paljon kuin voin, -- ja nyt tällä +hetkellä, teidän puheenne jälkeen, minä tunnen että voisin niin -- niin +paljon! -- Minä olen valmis kaikkeen -- tai tietysti minä liiottelen: +en ihan kaikkeen, mutta paljoon kaikissa tapauksissa, Jos te vaan +tahtoisitte johtaa ja neuvoa minulle ensi askeleet. + +Sosialisti kulki vielä vähän aikaa äänetönnä. + +-- Tehkää hyvin neiti, emmekö istu tähän jonnekin, -- sanoi hän sitten +pysähtyen ja osottaen tarkoitukseen sopivia kiviä. + +-- Niin mielelläni, -- sanoi Helena. + +Kun he olivat istuneet, Helena matalammalle ja sosialisti korkeammalle +kivelle, rupesi hän valiten sanoja, jotka mahdollisimman selvästi +ilmaisivat hänen ajatuksensa, hitaasti ja kiirehtimättä puhumaan. + +-- En tiedä mitä muutoksia neiti tarkoittaa ja totta kyllä on, että +sosialismi myöskin yksityiseltä ihmiseltä vaatii vissiä niin sanoakseni +"parannusta", -- mutta -- sosialismi _liikkeenä_ ei varsinaisesti, +oleellisesti, ole tekemisissä sisällisten -- kuinka sanoisin -- + +-- Ei suinkaan, enhän minä semmoista tarkoittanutkaan -- + +-- tekemisissä niin sanoakseni "katumuksen ja parannuksen kanssa". + +-- ei, ei, tietysti ei ole tekemisissä -- + +-- "katumuksen ja parannuksen" kanssa, kuten papit sanovat. Ei se ole +sen kanssa tekemisissä. + +-- Niin, niin, minä juuri itse en voi kärsiä mitään uskontoja, minä -- + +-- No-no, no-no, kyllä sosialismi antaa tunnustuksen sentään +uskonnollekin. Kristinusko esimerkiksi ei ole mitään muuta kuin +sosialismia ja sosialismi ei ole mitään muuta kuin käytännöllisesti +sovellettua kristinuskoa, kuten olen täälläkin pitänyt esitelmää. Ei +neiti ole kuullut? -- Jos minä ehkä saan luvan neidillekin antaa yhden +näistä vihkosista -- + +Hän kaivoi esille punakantisen kirjasen ja luki sen kansilehden: + +-- "Lachmann, Kristinusko ja sosialismi, esitelmä pidetty Malmön +työväenyhdistyksessä --". Varsin valaiseva kirjanen. On minulla tässä +muitakin, mutta saammehan niistä sittemmin -- + +Ja Helenan selaillessa tätä kirjasta, jatkoi sosialisti: + +-- Sosialismin tarkoitusperät tähtäävät kauas ja korkealle. -- Onko +neiti lukenut Bellamyn kirjan tulevaisuuden yhteiskunnasta? Se on ihan +välttämättä luettava. -- Siinä on täydellisen tasa-arvoisuuden, +korkeimman yhteiskuntamuodon elävä kuva edessämme. Ja jokseenkin niin +voi sanoa jokaisen sosialistin ajattelevan sitä ihannevaltiota, johon +ihmiskunta on saatettava. + +-- Ensi tilassa luen sen kirjan. Sehän juuri on minulta puuttunut, +etten ole mitään sentapaista lukenut. Enhän minä ole oikeastaan -- -- + +-- Sosialismin ensimäinen vaatimus on, että yhteiskunnan on perinpohjin +muuttuminen. + +-- Niin, -- sanoi Helena haltioissaan, -- kaiken on perinpohjin +muuttuminen. Juuri niin. _Kaiken, kaiken!_ + +-- _Yhteiskunnassa, yhteiskunnassa_, huomatkaa. Siinä kohden olemme +aivan samaa mieltä neidin kanssa. Ja jos nyt neiti tahtoo tietää, mitä +sosialismi on, niin minä sanon: sosialismi on oppi siitä, _kuinka_ +kaikki on yhteiskunnassa saatava muuttumaan. + +-- Sittenhän se on juuri sitä mitä minä haen, -- sanoi Helena +innoissaan. + +-- Sosialismi on _yhteiskunnallisen_ uudistuksen oppi. Ei mitään +muutosta saa aikaan ilman taistelua. Työväki, tuo suuri, nukkuva voima +on herätettävä oman voimansa ja mahtinsa tietoisuuteen. Työväki on +saatava järjestymään kunnallisiksi ja valtiollisiksi puolueiksi. Ja kun +se kerran saadaan aikaan, silloin on sosialismin aamutuulahdus virtaava +kaikkialle ja perinpohjin uudistava yhteiskunnan, uudestaanluova sen. +Kaikki silloin muuttuu. Ei mitään luokkaerotusta ole enää oleva. +Ainoastaan työ määrää ihmisen arvon. Ei ole oleva ylempiä eikä alempia, +ei isäntiä ja heidän orjiansa. Kaikki ovat tekevät työtä yhteisen +työnantajan, sosialistisen valtion turvissa. Kaikki saavat vapaasti +kehittää omia taipumuksiansa, eikä ainoastaan kansan kermakerros, kuten +nyt, kourallinen etuoikeutettuja kapitalisteja, sillaikaa kuin +miljoonat hukkuvat. + +Helena muisti veljensä, Souvari-Heikin. + +-- Todellakin, -- sanoi hän. -- Mistä syystä me aina kuvailemme, että +_meissä_ on suurimmat taipumukset. Ehkä on paljon suurempia taipumuksia +niissä, jotka eivät ole sivistystä saaneet. Se on hirveätä ajatella. + +Ja arvelematta mitään Helena lisäsi: Tiedättekö, minulla on veli +työmiesten joukossa; minä olen näin kasvatettu, mutta hän -- hän joutui +äskettäin kiinni tappelusta ja ties missä nyt lieneekin. Ja tässä minä +olen, enkä voi mitään. Se tahtoo sanoa, kohtalo itse on tuonut minut +tähän asemaan, ensiksikin että _te_ tulitte tänne ja avasitte minun +silmäni, ja toiseksi, että minulla on veli "siellä", sillä sen kautta +on ikäänkuin jokin musta portti auennut minulle, olen päivä päivältä +yhä selvemmin tuntenut, kuinka väärä on asemani. Kaikki riippuu vaan +kasvatuksesta ja ulkonaisista seikoista, joita en ole itse hallinnut. +No niin. Tässä minä nyt olen, enkä voi mitään. Sanokaa minulle, +neuvokaa mitä minun pitää tehdä! + +-- Siinä asiassa, mistä puhutte, ei yhtään mitään. Veljenne ei ole +pahempi eikä parempi kuin tavallinen tehtaan työmies. Hän on asemaansa +ja oloonsa tottunut, niinkuin jokainen työmies. Älkää kuluttako +aikaanne ja voimianne kenenkään _yksityisen_ pelastamiseen, kuten +muutamat pelastajalahkokunnat, vaan tehkää työtä sille aatteelle, joka +kerran on koko maailman tasoittava ja pelastava. Ei meillä ole aikaa +tuhlattavana, sillä paljon käytännöllisiä esteitä on poistettava, +paljon edelläkäypiä muutoksia aikaansaatava, ennenkuin sosialistinen +ihannevaltio voidaan ajatella toteutuvaksi: yleinen äänestysoikeus on +pantava toimeen, ääniasteikko on poistettava, työaika on supistettava, +luokkaedut hävitettävät ja paljon, paljon muuta. Nämät ehkä ovat +neidille vielä epäselviä kysymyksiä. Mutta kyllä ne kerran selviävät. +Meillä on kaikille työtä, väkeville ja heikoille, kaikkien kannatusta +tarvitaan. Terve tuloa siis joukkoomme, uusi sisko veljien ja siskojen +joukkoon! Voi hyvä neiti, ei riitä minulla sanoja kuvatakseni teille +sosialistista ihannevaltiota kaikessa loistossansa. Mutta jolla sen +kuva on mielessä, hän on väsymättä tekevä työtä sen toteuttamiseksi, +hän on elämänsä ja henkensäkin uhraava sen alttarille. Sillä mitä +taipumuksia, mitä kykyjä, mitä elämäniloa, mitä uutuutta, mitä voimaa +kätkeekään itsessänsä tämä pohjaton, vielä nukkuva ihmismeri, kun se +kerran alkaa liikehtiä ja elää! Maailman uudistus, vapahdus huokuu sen +nukkuvassa povessa. + +Helenan silmät loistivat niinkuin sen, jonka eteen uusi maailma +avataan. Sosialisti kasvoi hänen silmissänsä kasvamistaan, jokainen sen +sanoista oli hänelle kuin avain siihen uuteen, suureen elämään. Näin he +puhuivat kauan keskenänsä. Päivän valo oli jo kokonaan heikennyt kuun +valon rinnalla, kun he käveltyään koivumäeltä alas tulivat metsän läpi +maantielle, missä heidän oli eroominen. Nopeasti lensivät kevyet pilvet +kuun editse ja metsä tuoksui tuoreelta ja taivaan ilmat olivat kuin +maahan laskeutuneet. + +Sosialisti lupasi johdattaa Helenan heidän seuroihinsa ja puuhiinsa, +kun Helena vaan tulee Helsinkiin, ja hän käski Helenan välttämättä +tulla mukaan siihen kokoukseen, josta hän oli työväelle luvannut +ilmoittaa. Helenalle hän uskoi salaisuuden ja ilmaisi sekä ajan että +paikan. + +-- Minun täytyy pyytää pitämään asiata salaisuutena erittäinkin -- +arvoisaan isäänne nähden --, sanoi hän merkitsevästi ja puolipiloilla. + +Helena ojensi hänelle kätensä hyvästiksi ja naurahti siihen, mitä hän +oli sanonut. Sitten jälleen käänsi asian totiseksi, ja katsoen +ylöspäin, kädet rinnalla, sanoi: + +-- Niin, nyt tunnen, etten mitään pelkää, ja jos asia vaatii, +kukistukoon vaan vaikka kaikki, kaikki! + +-- Näkemiin! -- sanoi sosialisti, hattu ilmassa. Helena nyykäytti taas +hänelle päätä ja erosi hämärään, tuuheaan puistoon kartanon puolelle. + + + + +"Bellamy". + + +-- Lelle, kuinka monasti olen sanonut sinulle: sinä pilaat kokonaan +silmäsi, kun luet noin hämärässä, -- puhui äiti eräänä iltana Helenalle +omasta nojatuolistansa, missä hän, itsekin näköänsä pinnistäen, koetti +erottaa käsikuteen silmukoita. + +Helena ei ottanut korviinsa tätä puhetta, vaan jatkoi ikkunan luona yhä +lukuaan. + +-- Ja mikä sinuun on tullut, ettet enää nosta nenääsi kirjoista? Se +englantilainen guvernantti olisi todella ollut onnellinen, jos tuo +olisi tapahtunut hänen ajoillaan. -- Hankkisit lasit nenällesi. -- Ja +kuinka ikävääkin se voi toiselle olla! + +Tämäkin puhe meni kokonaan Helenan ohitse. + +Äiti nousi ja poistui hetkeksi huoneesta hakeakseen tulitikkuja. Mutta +kun hän palasi, oli Helena polvillaan tuolilla, kasvot ja kirja kiinni +ikkunassa, mistä hän lukeakseen imi viimeisenkin ulkoa tulevan valon. + +-- Lelle! Lopeta paikalla! -- sanoi äiti kynnykseltä. + +-- Mainiota, mainiota! -- puhui Helena kirjastansa, jättäen vihdoin +lukemisen. -- Se on kerrassaan mainiota! + +-- Mikä se siellä nyt on niin mainiota? -- kysyi äiti ja rupesi +hakemaan korista lankoja. + +-- Voi mamma, mamma, -- huokasi Helena, istuutuen äidin syvään +nojatuoliin. -- Mitä kaikkea elämässä onkaan, josta emme ole tienneet! + +-- Ilmoita siis minullekin. + +-- Kaikki, kaikki on muuttuva, -- puhui Helena innoissaan. -- Meidän +täytyy elää sitä varten, että kaikki muuttuisi. Sillä ei mikään muutu +yhteiskunnassa, ellemme me itse sitä muuta. + +-- No. ei siis muuta kuin otetaan ja muutetaan, -- pilaili mamma. + +-- Ei, mamma, sinun pitäisi lukea tämä kirja ihan välttämättä. Mutta +koska tiedän, ettet kuitenkaan lue, niin kerron sinulle kaikki mitä +siinä seisoo, -- kerron joka ilta vähäsen, ja niin alusta loppuun. + +-- Kuuntelen. + +Helena istuutui ihan äidin eteen ja alkoi: + +-- Ajattele nyt, mamma, itsellesi ensin suuri, suuri omnibus, semmoinen +vanhanaikainen, kuin näimme ulkomailla, -- jota hevoset vetävät ja +jossa on kattosijoja. Ajattele että _ihmiset_ ovat valjastetut +semmoisen omnibuksen eteen ja se on vietävä ylämäkeen pahaa tietä +myöten. Nämä ihmiset kituvat ja raastavat ponnistaen viimeisiä +voimiansa. Toiset ihmiset suvaitsevat istua matkustajina viileillä +kattopaikoillaan, katselevat näköaloja ja antavat tyytyväisinä vetää +itseänsä! -- Ja parasta kaikesta: sekä istujat että vetäjät kuvailevat, +että kaikki on niinkuin olla pitää. He kuvailevat, ettei maailma voi +pysyä pystyssä, jollei toiset vedä vaunuja ja toiset istu niissä mitään +tekemättä. Kaikki katollaolijat kuvailevat olevansa jotain jalompaa +ihmisrotua, jolla on muka oikeus näin istua ja vedättää itseänsä. Kun +jonkun vetäjän joskus onnistuu päästä ylös omnibukseen, rupee hän heti +samalla tavalla kuvailemaan olevansa jalompaa rotua. Eikö se ole +hassua! -- Mutta joskus tapahtuu, -- sanoi Helena totisena, -- että +ihminen, joka on esi-isiltään perinyt kattopaikan, tipahtaa sieltä +alas. Ja silloin ei hänen auta muu kuin tarttua köysiin ja niiden +nälkäisten ja likaisten kanssa kiskoa vaunuja eteenpäin. -- Mamma, +tämän kirjan ja Reinhold Korpimaan puheiden kautta olen minä ihan kuin +herännyt pahasta unesta. + +-- Mitä tarkoitat? + +-- Sitä vaan, että lapsuudesta asti on minulla ollut jossain tässä +semmoinen tunto, että kerran kaikki romahtaa alas, -- että siihen +täytyy valmistua eikä saa elää noin vaan --. + +-- Tietysti. Täytyy aina laajentaa rakastamisen kykyä, -- sanoi äiti. + +-- Ja kuinka minä olen voinut jättää Maijan ja ne kaikki! -- puhui +Helena ajatuksissaan. + +Äiti sanoi vähän ajan perästä: + +-- Kuitenkin luulen, että se sinun Reinholdisi on sinua liiaksi +säikäyttänyt. + +-- Ei, ei, mamma, ei minua ole kukaan säikäyttänyt. Mutta tämä kirja -- +katsos tämä kirja! Se on suuremmoista! Siinä on suuri, ihana +tulevaisuuden kuva. Siinä kaikki on toisella lailla. Siinä ovat kaikki +tasa-arvoiset. Kaikilla on yltäkyllin, kaikki saavat kasvatuksen, +kaikki ovat sivistyneet, kaikilla on työtä ja sitä tehdään yhteiseksi +hyväksi. Ajattele kuinka iloista ja onnellista silloin olisi! + +-- Olisimmekohan vaan siksi eläneet näin pahasti, ettemme ennen ole +keksineet tuommoista tulevaisuutta? Minusta vaikeus ei ole +keksimisessä, vaan enemmän toteuttamisessa. + +-- Ei. -- _sinä_ ymmärrät sen kaiken, mutta pappa ei ymmärrä, eikä +rovasti ymmärrä, eikä kukaan. He luulevat kaikki, että maailma on +_luotu_ tämmöiseksi, -- että pitää olla rikkaita ja köyhiä. Rovasti +sanoi, että ihmiset ovat luotu niinkuin kukkaset: toiset uhkeiksi ja +monivärisiksi ja toiset yksinkertaisiksi, -- niin hän sanoi. + +-- Sitä voisi ehkä uskoa, jos se olisi myöskin yksinkertaisten +mielipide, -- sanoi äiti. + +-- Ja minä olen huomannut, että nekin uskovat samalla tavalla. Sekä ne, +jotka istuvat katolla, että ne, jotka vetävät, luulevat että niin pitää +aina olla. Mutta se on valhetta kaikki, se on unta. Kuka on sanonut, +että juuri _me_, jotka sattumalta olemme saaneet kattosijoja, -- että +juuri me vaan olemme lahjakkaita ja kelvollisia. Kun se kaikki riippuu +rahoista. Entä jos köyhien joukossa on paljon lahjakkaampia, vaikka ne +nyt eivät pääse kehittymään! -- Sehän on hirveätä ajatella. + +-- Minä olen aina sanonut että se on hirveätä. + +-- Mutta köyhälistö on herätettävä. Ja kun se kerran ymmärtää asemansa, +ei se enää salli, että sitä poljetaan jalkojen alle. + +-- Sinä kuvailet siis, että -- otetaan esimerkiksi pappa -- voisi +suostua omaisuudenjakoon silloin kun häntä alettaisiin siihen pakottaa? + +-- En tietysti kuvaile. Mutta yhtaikaa on tehtävä työtä sivistyneen +säädyn keskellä. Ja siinäpä juuri on tehtävää _minulle_. Minä en voi +vaikuttaa kansassa, eivät he minun puhettani ymmärrä. Mutta minun +asiani on vaikuttaa _meidän_ säädyssämme. -- Ah, kuinka minä olen +kasvanut siitä saakka kuin sain selväksi tämän oman tehtäväni. Ihan +kuin tahtoisin lähteä lentoon, -- tahtoisin suureen maailmaan +vaikuttamaan ihmisten joukossa. + +Äiti oli alkanut piirrellä sormellaan pöytään. Ja se oli aina merkki, +että hänen mielensä oli jostakin paha, tai että ainakin jokin uusi +syrjäajatus oli tullut kumoamaan kaikki mitä oli puhuttu. + +-- Jokaisen ihmisen ympärillä ovat aina ne, joihin hän on paraiten +tilaisuudessa vaikuttamaan, --sanoi hän. + +Ja Helena arvasi hyvin, ettei hän tällä tarkoittanut ketään muuta kuin +Georgia, luullen, että Helena kenties sen nyt hylkää Bellamyn +vaikutuksesta. + +Helena ei ollut huomaavinaan tätä äidin epäluuloa. + +Hän meni ikkunan luo ja työnsi auki sen molemmat puoliskot. Kuu +piirteli kirkkaaksi kaikki terassit ja hopeana värisi puissa. Hän +hengitti taas raikasta kevätilmaa, ja taas tunsi kaikessa saman +äärettömän avaruuden, saman loppumattomuuden, mikä oli hänelle äsken +auennut. + +Kun hän taas kääntyi sisäänpäin ja näki vaijenneen mamman, rupesi häntä +oikein naurattamaan. Kuinka äärettömän vähäpätöiseltä tuntui nyt kaikki +nuo suhteet Georgiin ja pikku riidat hänen kanssansa, vähäpätöiseltä +itse Georg upseeriaikeinensa! + +-- Ei, mamma, -- minä en tahdo ajatellakaan, että menisin naimisiin. +Vapaa minä tahdon olla! -- sanoi Helena. + +-- Ja mitä aijot tehdä Georgin kanssa. + +-- Minä kirjoitan hänelle kaikki niinkuin tunnen ja ajattelen, ja +selitän miksi en voi ajatella naimista. Hän kyllä ymmärtää. + +-- Se tuntuu sinusta tällä hetkellä hyvin helpolta. Mutta tulee toisia +aikoja, ja kuka tietää kestätkö sinä yksinäisyyttä. + +-- Oh, mamma. + +Äiti sanoi: + +-- Minä en ole mitään, en mitään elämässäni niin kaivannut kuin johtoa. +Ja luulen, että jokaisen naisen on äärettömän vaikea elää ilman sitä. + +Siihen päättyi heidän keskustelunsa sillä kertaa. Sen jälkeen tuli +mammaan omituinen vaino Bellamytä ja Reinholdia vastaan, niin että hän +rupesi heti sormellaan pöytään piirtelemään, kun vaan puhe sinnepäin +kallistui. + +Tietysti oli Helenan vaikeampi toteuttaa päätöksensä Georgin suhteen +kuin minkä oli äidille osottanut. Ennen kirjoittamista hän jo kerran +itkikin, kun hän tarkoitusta varten vapautti hetkeksi itsensä Bellamyn +ilmanalasta ja läksi puiston yksinäisyyteen kirjoittamaan konseptia +Georgin kirjeeseen. Häneen tuli semmoinen kuva, että Georg, joka oli +matkustanut pataljoonansa kanssa leiriin, tulee siellä päivän +marsseista väsyneenä telttaan ja mitään aavistamatta rupeaa aukasemaan +kirjettä. Ihan omissa korvissaan hän taisi kuulla Georgin huokauksen ja +selvään nähdä hänen suurenneet silmänsä. + +Sitä ajatellessa Helena itki. + +Mutta tämäpä kuva olikin ainoa, mikä teki estettä. Ja se kuului vaan +tunteihin. Selvenemistään selvenneet olivat sitävastoin ne syyt, jotka +tekivät välttämättömäksi lopettaa heidän erikoiset suhteensa. +Erityisesti selvään alkoi Helena nähdä, että asia oli välttämätön juuri +Georgin itsensä tähden. Sen päivän jälkeen kuin he olivat menneet +kihloihin, ei Georg enää koskaan ollut entinen mahdollinen Georg, joka +kaikki ymmärsi, vaan eli kokonaan siinä valheellisessa, aikaihmisiä +matkivassa upseeri-ylemmyydessä, jota vastaan kaikki vapaat ajatukset +ja tunteet kilpistyivät ja ponnahtivat pois kuin kovasta seinästä. Ja +tätä kuorta Georgissa ei Helena enää voinut rikkoa. Ei ainakaan jos he +edelleen olivat näissä suhteissa. Hän ei usko Helenaan eikä tule +koskaan uskomaan. Sentähden täytyy tehdä jotakin, joka pelastaa Georgin +kuorettumasta samallaisiksi kuin kaikki muut, s.o. täytyy antaa hänelle +rukkaset, seurasipa siitä mitä tahansa. + +Se, mitä mamma oli sanonut, -- että Helena nyt tähän aikaan piti eroa +helppona, -- se oli kyllä totta. Bellamy ja uudet aatteet olivat +omituisella tavalla vapauttanut hänet siitä tunnepiiristä, joka oli +kahlinnut häntä Georgin henkilöön. Ollessa Bellamyn mielentilassa tuo +kaikki näytti joltakin alempana olevalta. Mutta olkoon että siitä +vapautuminen tuntui hänestä nyt helpolta, kuten mamma sanoi. Miksi hän +ei käyttäisi sitä asiaa hyväkseen, koska ero oli juuri Georgin itsensä +vuoksi tarpeellinen? + +Nyt oli tuo askel hänelle mahdollinen ja nyt hän sen tahtoi ottaa. + +Tosin ei Helena tälläkään kerralla saanut kirjettä kokoon, mutta tämä +näkökohta oli hänelle ainakin niin selvinnyt, että hän jo tiesi miten +hän kirjoittaa. + + + + +Helenan kirje Georgille. + + +Eräänä päivänä Helena, keskeyttäen äkkiä lukunsa, nousi, meni pöydän +ääreen, veti esiin postipaperit ja kirjoitti Georgille rukkas-kirjeen, +niinkuin oli mammalle sanonut. + +Kaikki oli selvänä, mutta ennenkuin hän alkoi kirjeensä, mietti hän +kauan aikaa pannako "Hyvä Georg" vai "Rakas Georg". Kun hän päästäkseen +selville tunteeko hän Georgia rakkaaksi vai vaan hyväksi, rupesi +kuvailemaan häntä mielessään, niin esiintyi Georg hänelle sillä kertaa +tietämättömänä ja taitamattomana ja vähän kömpelönä lapsena, ja hänen +tuli sitä sääli, niin että hän sentään kirjoitti "Rakas Georg". Tämä +seikka osaltaan vaikutti, että kirje tuli vähän toisenlaiseksi kuin hän +ensin oli aikonut, Nyt hän kirjoitti näin: + + Rakas Georg. + + Se mitä aijon kirjoittaa sinulle, ei suinkaan ollut minulle niin + helppoa, kuin ensin luulin. Mutta minun täytyy. Sinä olet varmaan + huomannut ja kärsinyt siitä, että minä olen ollut niin kummallinen + -- eli sinun mielestäsi varmaankin oikullinen. En nytkään voi + täydellisesti selittää itseäni, mutta minun täytyy sanoa, että + siihen on pääsyy se, että minä tunnen että me emme sovi yhteen. + Sinä et ymmärrä minun syitäni. Minä en voi olla kihloissa eli + tietää että niin ja niin pitkän ajan perästä me menemme + naimisiin. Oletko sinä ajatellut sitä asiaa, -- mitä minä + sillä aikaa teen kuin sinä valmistut kapteeniksi? Ja toiseksi + en minä kuitenkaan voi ajatella vihkiäisiä, josta sinä näet, + ettei _yhtymisestämme voi koskaan mitään tulla_. + + Syy miksi käännyn sinun puoleesi kirjeellisesti, Georg, on se, + että jos olisin odottanut sinun tuloasi puhuakseni suullisesti, + niin tiedän että taas olisin tullut pois tolalta. Miksi en + kirjoittaisi sinulle suoraan kaikki niinkuin ajattelen. Sinun + läsnäollessasi vetää minua jokin muu asia, vaan ei rehellisyys + ja totuus. Monta kertaa olin päättänyt puhua jostakin totisesti, + mutta siitä tuli riita, tai jos ei tullut riita, niin päinvastoin + hellyin ja silloin luovuin totuudesta. Mahdollista, hyvin + mahdollista myöskin on, että jos olisin ruvennut sanomaan sitä, + mistä nyt kirjoitan, niin ei olisi tullut mitään, vaan minä + olisin taas samalla tavalla heltynyt. Nyt olen siinä uskossa, + että se heltyminen ja suuteleminen on kaiken rehellisyyden + loppu meidän välillämme. + + Ilman teeskentelyä ja ilman mitään sivuajatuksia sanon kuitenkin + sinulle, että olisin hyvin onnellinen, jos _tuon_ suhteen loppuminen + ikipäiviksi ei erottaisi meitä, vaan elämä lähestyttäisi meitä + _tovereina ja ystävinä_. Älä luule että minä koskaan menen + naimisiin. Mutta jos sinä menet, niin ei se tule vaikuttamaan + minun ystävyyteeni sinua kohtaan. Usko rakas Georg, että minä + ajattelen niinkuin olen kirjoittanut. + + Päätökseni on horjumaton. Minä puran kaikki sitoumukset meidän + välillämme. + + Helena. + +Tähän kirjeeseen ei tullut Georgilta mitään vastausta. + +Ensin Helena kyllä vähän odotti vastausta. Mutta mitä kauemmin se +viipyi, sitä selvemmin hän luuli ymmärtävänsä, ettei Georg tietysti +voinutkaan muulla kuin vaikenemisella vastata hänen ehdottomaan +kirjeeseensä. + +Ehkä Helena joskus muulloin olisikin ruvennut punnitsemaan ja +mietiskelemään Georgin mahdollisia vaikenemisen syitä, mutta nyt oli +hänen huomionsa kaikkinensa kääntynyt siihen, mitä täällä kotona +tapahtui. + +Ja Georgiin nähden hänellä oli vaan se tunne, että kaikki oli siis +heidän välillänsä loppunut. + + + + +Kukistuminen. + + +Ei aivan kauan sen jälkeen kuin Helena oli Georgille kirjoittanut, +tapahtuivat ensimäiset suuret lakot hovijunkkarin tehtaissa. + +Ne tulivat hänelle kokonaan odottamatta. Hän oli juuri toipunut siitä +sairastumisesta, minkä hänelle, kuten aina ennen, oli tuottanut tuo +tällä kertaa kirkkokokouksessa tapahtunut ylenmääräinen kiivastuminen. +Hän oli ensimäisen kerran sen jälkeen tehnyt kierroksensa +paperitehtaassa, mitään aavistamatta toruskellut huolimattomuuksista, +haukkunut siitä, että sekotustangot aina jätetään velliin, ja palannut +konttoriin kirjeitä allekirjoittamaan. Silloin tuli valttari hänelle +sanomaan, että muutamat työmiehet, koneenkäyttäjän johdolla, tahtovat +häntä puhutella. + +-- Mitä asiaa niillä on? -- kysyi hovijunkkari silmälasiensa päältä +katsoen valttariin. + +Valttari, tietäen että hovijunkkari ei saa suuttua, koetti välttää +selitystä. Mutta hovijunkkari sen huomasi, ja nyykäytti päätä, että ei +se muka mitään tee. Silloin valttari kertoi mitä tiesi, -- kertoi +metsäkokouksesta ja lakkopäätöksestä. + +-- Jaha, jaha, -- pani hovijunkkari, -- antaahan niiden tulla sisälle. + +Mutta valttari jo huomasi, että hän hermostuneesti pureksii viiksiänsä +ja syleksii niitä suustansa, mikä tavallisesti tapahtui raivostumisen +edellä. Kun ei valttari uskaltanut kuitenkaan muuta ehdottaa, meni hän +ja aukasi tyyneesti oven työmiehille. + +Nämät alkoivat ensin tulla rohkeasti sisälle, nauroivat keskenään +ovessa ja puhuivat ääneen. Mutta nähtyään hovijunkkarin liikkumattomana +kyyristyksissä pöydän takaa tarkkaavan heitä, he nopeasti järjestyivät +pitkin ovenpuoleista seinää ja vaikenivat, naamat pitkinä, silmät +pelokkaassa odotuksessa. + +Itsepäisesti vaikeni hovijunkkari ja siirteli vaan silmiänsä yhdestä +toiseen. Kului minuutti, toinen, kolme minuuttia. Hän vaan vaikeni. + +Miehet, luvultaan kymmenkunta, alkoivat jo levottomina liikkua jalalta +toiselle, katsella kattoon, ympärillensä, jalkoihinsa, jokainen +odottaen hovijunkkarin kysyvän mitä on asiaa, että he saisivat vastata. + +Mutta hovijunkkari ei kysynyt mitään. + +Silloin yksi miehistä nopeasti pujahti ulos, ja vähän ajan perästä +alkoi eteisestä kuulua rähisevää melua ja paljon askeleita. Ovi +avaantui, ja sisälle tulvi kymmenkunta uutta miestä, joiden joukossa +yksi, lyhytkasvuinen, punakiharainen, pystynokka, joka oli nähtävästi +tarkoitusta varten ottanut tuntuvia rohkeudenryyppyjä. Juopuneella ja +kovalla äänellä se heti sanoi: + +-- En minä sillä palkalla rupee työtä tekemään. + +Kun hovijunkkari ei mitään vastannut, jatkoi humalainen: + +-- Jaa, jaa, palkat täytyy korottaa, kaikki vaan 10 prosenttia, ei +yhtään vähempää, ja ellet hyvällä rupee niin mennään kaikki pois. Enkös +minä oikeen puhu, pojat, mitä? + +Valttari, väkevä mies, otti humalaista niskasta ja työntäen ovesta +ulos, sanoi: + +-- Vai niinkö sinä hovijunkkaria puhuttelet! + +Kuului vaan vähän aikaa tappelevaa melua eteisestä, sitten se hiljeni +ja valttari tuli taas sisälle, kaulustansa suoritellen. + +-- Kuka on teidät tänne lähettänyt? -- kysyi nyt hovijunkkari terävästi +katsoen koneenkäyttäjään. + +-- Ei ole kukaan lähet -- -- + +-- Kuka on teidät tänne lähettänyt, kysyn minä! Vastatkaa! Sekö +maankuleksija, rakkari, sekö on lähettänyt? Menkää kotia nyt kaikki, ja +olkoon tällä kertaa anteeksi annettuna, mutta jos minä vielä saan +kuulla, että te ilman lupaa kokoonnutte ja kuuntelette sitä rakkaria, +niin -- (tässä hovijunkkarin taas jätti maltti) -- niin -- totisesti -- +(hän huiskutti, paksua viivotinta ilmassa ja paiskasi sitten koko +voimalla sen pöytää vasten) -- totisesti minä pieksätän teistä jokaisen +-- ja nyljetän sen rakkarin -- ulos -- ulos kaikki! Paikalla ulos! +-- -- -- + +Näin lyhyesti loppui ensimäinen kohtaus tässä alkavassa +murhenäytelmässä. + +Seuraavan viikon alusta paperitehdas seisahtui täydellisen työlakon +vuoksi. + +Työväki odotteli laumoissa konttorin edustalla, mutta hovijunkkari ei +ottanut mitään lähetystöä puheillensa. + +Iltapäivällä kutsuttiin Helena papan luokse. + +Kun hän tuli sisälle, istui pappa köyristyneenä tyynyjen välissä +nojatuolissansa. Näin hänen aina täytyi olla köyristyneenä sairaana +ollessaan. + +Mamma, joka oli tulossa pois papan luota, tuli Helenaa vastaan ovessa +ja kohautti huomaamattomasti olkapäitään merkiksi Helenalle, ettei hän +ollut voinut mitään vaikuttaa pappaan. + +Helena asettui seisomaan kirjoituspöydän kulman kohdalle ja odotti mitä +papalla on sanottavaa. + +-- Tietooni on tullut, -- alkoi pappa, -- tietooni on tullut ja mamma +sen vahvistaa, että sinä tyttäreni olet ollut läsnä tuon -- tuon +maankuleksijan ko-kouksessa minun parkkini takana. Missä tarkoituksessa +se on tapahtunut? -- Tiedätkö sinä, että työlakko on pantu toimeen +hänen yllytyksestänsä? -- Ja sinä kuitenkin olet sen rakkarin kanssa +seurustellut ja kävellyt minun parkissani? Sano, lapsi, että se ei ole +totta, sano! + +-- Sanon vaan, että mikään rakkari hän ei ole, vaan on jalo ja voimakas +ihminen, jota kaikkien pitäisi kuunnella. + +Ja Helena koetti papalle selittää samoja asioita tulevaisuuden +ihannevaltiosta, joista Reinhold oli puhunut. Parhaan muistinsa mukaan +hän käytti vielä samoja sanojakin kuin Reinhold, selittäen että yleinen +työlakko on hyvä ja tärkeä asia, jota ei saa vastustaa, -- että +yhdenvertaisuuden aate ennen tai myöhemmin täytyy tulla tunnustetuksi, +-- että parempi oli, jos sen vapaaehtoisesti ja _eläessään_ tunnusti +kuin tuli siihen pakotetuksi, ellei ennen niin _kuoleman_ jälkeen. + +Hovijunkkari antoi keskeyttämättä hänen puhua, pureskeli vaan +viiksiänsä. Kun Helena oli lopettanut, ei hän sanonut muuta kuin: + +-- Onko siinä kaikki? Hyvä. Ja tiedätkö sinä, että sama herra on +ottanut ajaakseen myöskin talonpoikien asian? Se tahtoo sanoa, jos +vesisulku lasketaan, niin koko paperitehdas on mahdoton. Tiesitkö sinä +senkin? + +Oli kerran ollut aika, jolloin Helena, peläten isän suuttumista, luopui +aikeistaan, juoksi hänen luokseen, pani kätensä hänen kaulaansa ja +rakkaudellaan sulatti punaset täplät hänen poskiltansa. Mutta nyt ei +hän sitä saanut tehdä, sillä hänellä oli vieras asia, suuri asia, jonka +rinnalla ei mikään, ei edes isän sairastuminen voinut mitään painaa. +Helena vastasi: + +-- Tiesin. Hän sanoi sen minulle. Hän tahtoi tietää mitä minä ajattelen +siitä, että asiasta syntyy käräjäjuttu. + +-- Oo, katsoppas! + +-- Minä sanoin, että tulkoon vaan, -- että jos talonpojilla on oikeus +puolellaan, niin täytyy olla niinkuin he tahtovat. + +-- Vai niin, vai niin sinä sanoit. Jaha. No nyt menemme toiseen asiaan. +Kuulin äidiltäsi, että sinä olet antanut rukkaset Georgille. Onko se +niin? + +-- On, -- sanoi Helena. + +-- Sinulle näyttää olevan kovin helppo vastustaa minua. Ehkä minun siis +täytyy selvittää sinulle hiukan tämän pesän tilaa. Tiedä, että jos tämä +sama paperitehdas jonkun aikaa vielä seisoo käymättä, niin täytyy minun +turvautua varoihin, jotka olen sinun ja mamman hyväksi saanut siitä +kootuksi. Mutta jos se kokonaan pysähtyy, -- se on: jos talonpojat +voittavat, niin minun kuoltuani teillä kahdella ei ole mitään; +ymmärrätkö, _ei mitään!_ Sinun omaa tulevaisuuttasi silmällä pitäen +minä olen toimittanut sinulle Georgin. Se asia oli järjestetty jo aikaa +sitten. Georg perii vanhemmiltaan hyvän maatilan, jonka tuloilla te +voitte elää huolettomasti missä ikänä haluatte, hän on sivistynyt, +kaunis, hyvinkasvatettu --. Mutta meidän neidille ei hän vaan kelpaa. +Ymmärrätkö sinä? -- huusi hän, -- mulle ei jää muuta kuin nuo enoltasi +perityt 10 tuhatta! + +-- Minä en tarvitse muuta, minä elätän itseäni työllä. + +-- Hyvä, hyvä, -- sanoi hovijunkkari ja hänen huulensa rupesivat +vapisemaan. -- Ja mitä varten olen _minä_ elänyt? -- huusi hän. -- Mitä +varten olen minä repinyt itseäni rikki ja surrut sinun ja mamman +kohtaloa? Mitä varten, hä? Ettäkö sinä sitten elättäisit itseäsi +työllä? + +-- Sinä olet aina uskonut rikkauteen, mutta se ei ole mitään. + +-- Minä olen uskonut siihen etten saa jättää lapsiani maantielle. + +Helena katsahti pappaan ja aikoi vastata, mutta se mitä hän aikoi +sanoa oli semmoista, ettei pappa olisi sitä kestänyt. Se oli +Souvari-Heikistä, joka oli pahemmassa kuin maantiellä. Sentähden Helena +vaan oli vaiti. + +-- On asioita, joihin uskon yhtä paljon, -- jatkoi pappa yhä enemmän +kiihoittuen, -- se on, etten anna kenenkään hypätä nokalleni. Menköön +omaisuuteni ja jääkää maantielle, mutta tehtaat saavat seista siksi +kunnes ne rakkarit tulevat armoa pyytämään. Ilmoita se sille jalolle +maankuleksijalle. Se on minun viimeinen sanani. Ei koskaan! Ei koskaan, +sanon minä! + +Helena tunsi, että helpompi hänen on kallion läpi tunkeutua kuin tällä +hetkellä särkeä nämä papan vakaumukset. "Kun kaikki muuttuu +yhteiskunnassa, niin pappakin heltyy ja muuttuu toiseksi", -- ajatteli +hän. Ja tämän ajatuksensa hän sanoi papalle näin: + +-- Tulee toinen aika, jolloin ei ole rikkaita eikä köyhiä, vaan +kaikilla on yhtä paljon ja sama sivistys ja kaikilla on helppo, ja +ilonen olla jokaiselle. + +Pappa sanoi: + +-- Ainoastaan sinun lapsellisuutesi voi antaa sinulle tuommoiset puheet +anteeksi. + +Helena sanoi: + +-- Minä en osaakaan puhua. Minä olen nuorempi sinua, mutta olen +kuitenkin kuullut enemmän. Ei rovastilta enkä opettajilta enkä keltään +ihmiseltä maailmassa ole minä kuullut sitä, mitä kuulin häneltä, jota +sinä sanot maankuleksijaksi. Ja minun on surku sinua ja muita, jotka +eivät saa sitä kuulla. -- Me olemme eksyksissä, pappa. Vaikka me olemme +opetetut ja luemme kirjoja ja sanomalehtiä, olemme kuitenkin niinkuin +pimeydessä ja koko meidän elämämme on raakuutta ja barbarisuutta +täynnä. + +Pappa ei sanonut mitään, eikä näyttänyt vihaseita. Helena jatkoi: + +-- Ei ole ketään, joka meitä opettaa. Mutta _hänen_ puheessansa on +uutta valoa meille. Hän ehkä itsekin luulee puhuvansa meitä vastaan, +mutta oikeastaan hänen puheensa on ihankuin meidän pelastuksemme. Se +johtaa meitä pois niinkuin pimeästä vankeudesta -- + +Pappa oli Helenan kummastukseksi aivan tyyntynyt. + +-- Lapsi, -- sanoi hän, -- jos sinä vastasit hänelle että menköön vaan +omaisuutesi ja kotisi, on sinun täytynyt tulla siihen suurien asiain +kautta. -- Minä luulenkin, että sinä näytät laihtuneelta, vaikka +silmäsi ovat niin virkeät. Kuinka sinun on, lapsi? + +Mutta kuulematta Helenan vastausta hän vaipui ajatuksiinsa. Jonkun ajan +hän itsekseen hymyiltyään sanoi: + +-- Olisipa silloin helppo elää, jos ei tarvitsisi mistään +tulevaisuudesta murehtia! + +-- Me olemme luotu sellaista elämää varten ja siihen me tulemme, -- +sanoi Helena, + +Mutta ei pappa sitäkään kuunnellut. Hän istui yhä nojatuolissaan ja +mietteihin vaipuneena epämääräisesti ja väsyneesti katsoi liikahtamatta +eteensä. Sitten sanoi ajatuksissaan hiljaa, ajattelematta mitä sanoi: + +-- Olisipa hauska kuulla mitä se puhuu. + +Ja vähän ajan perästä lisäsi, heräten ajatuksistaan, haukotellen: + +-- Lapsi, jätä minut nyt, minä tahdon vähän nukahtaa. + +Jonka jälkeen Helena suuteli häntä ja meni hiljaa pois, aavistamatta +puhuneensa viimeisen kerran papan kanssa. + + * * * * * + +Murhenäytelmän loppukohtaus oli se, että hovijunkkari löydettiin +hengetönnä oman huoneensa lattialta. + +Se oli viidentenä lakkopäivänä. + +Kun ruvettiin kyselemään kuka oli missäkin tekemisissä ollut vainajan +kanssa sinä päivänä, tuli selville, että viimeiksi oli häntä nähnyt +sosialisti. + +Sosialisti itse kertoi asiasta niin, että noin 12 aikaan päivällä, +jolloin hovijunkkarin tiettiin juovan teetä yläkerrassaan, hän oli +mennyt hovijunkkarin luo lakkoasiassa, saadakseen aikaan sovittelua. +Hän oli koputtanut ovelle ja kuullut vastauksen: "sisälle!" Mutta +tuskin oli hän avannut oven, niin hovijunkkari, huomattuaan kuka tulija +oli, alkoi huoneen perältä molemmin käsin viittoa häntä pois, saamatta +sanaakaan suustansa. Suu oli hovijunkkarilla ollut auki, koko pää +hytkyi ja vapisi, ääntä ei mitään kuulunut. Tätä näkyä oli sosialisti +väistynyt, eikä siis ollut hänkään ollut missään tekemisissä +hovijunkkarin kanssa sinä päivänä. + +Tämä oli nähtävästi juuri silloin saanut sydänhalvauksen. + + * * * * * + +Seuraavana päivänä ryhtyi hämmästynyt työväki töihinsä entisistä +palkoista. Valttari oli luvannut esittää heidän vaatimuksensa +perillisille jahka nämä saapuvat kaupungista. + +Mamma ja Helena rupesivat kohta tekemään lähtöä kotikartanosta. He +aikoivat muuttaa kaupunkiin. Mamman ja Helenan saatavat kuolinpesästä +supistuivat vähiin. He eivät tehneet mitään vaatimuksia pesän +järjestelyssä. + +-- Taitaisihan lain mukaan jotain meillekin jäädä, mutta me annamme +olla. Eikö niin, Lelle? -- sanoi mamma. Hänelle erotettiin ainoastaan +hänen veljiltä perimänsä omaisuus, samoin Helenalle, yhteensä 80 +tuhatta. + +Omasta osastansa Helena kohta lohkasi pois 8 tuhatta, joiden kohtalo +näkyy seuraavasta: + +Viimeisenä iltana ennen mamman ja Helenan muuttoa kaupunkiin he olivat +päättäneet kävellä puistossa jättääksensä hyvästi kaikille tutuille +paikoille erikseen. Mamma oli väsymätön: "siellä ja siellä pitää vielä +käydä!" -- "rantapenkin unohdimme", -- "entäs raukka itäinen +lehtimaja!" -- Ja joka eri paikassa hän suurella hellyydellä puheli, +että nyt tässäkin ollaan viimeinen kerta, saattoi silitellä penkeiltä +havuneulaset ja laasta vähän käytävää ympäriltä. Rastaat lentelivät +naksutellen suurien, pimentävien koivujen sisällä, ja orava kahisi +kuivissa maalehdissä, tarvitsematta sanoa hyvästi. Mutta ihmiset +tarvitsivat. + +--- Merkillinen olet sinä, Helena, -- sanoi mamma, saavuttaen Helenan, +joka malttamatta odottaa joutui aina edelle, -- et sinä yhtään +huomaakaan, että tämä on viimeinen kerta. Sinä ajattelet ihan toisia, +tunnusta. + +-- Johan on kaikki paikat katsottu. Istutaan, mamma. Tiedätkö, juuri +tässä kävellessämme on minulle tullut ajatus, jonka ihan varmaan +toteutan. Minä olen onnellinen, että tulin sitä ajatelleeksi. + +-- No, istutaan, kerro. + +-- Näetkös nyt, -- eilen tapasin Reinholdin. Hän on jo lähtenyt täältä. +Ja hän rupesi puhumaan siitä, kuinka tarpeellista hänen olisi päästä +ulkomaille tutustumaan sosialistiseen liikkeeseen siellä. Mutta hänellä +ei ole mitään mahdollisuutta siihen. Hänellä ei ole rahaa. Ja ajattele, +jos hän saisi _3_ tuhatta markkaa, niin hän voisi käydä Saksassa, +Ranskassa ja Italiassa. Hän itse sanoi. Silloin en tullut yhtään +ajatelleeksi, mutta nyt vasta huomaan, että _minähän_ voin antaa +hänelle! + +-- Hm, -- pani mamma, -- Tuskinpa se ottaa vastaan sinulta. + +-- Miksei? + +-- Muuten vaan, sinun kertomuksistasi päättäen. Nehän ovat kaikissa +tapauksissa kapitalistien rahoja. + +-- Ei, ei mamma, kyllä hän ottaa vastaan _minulta_. Minä sanon hänelle, +etteivät ne ole papalta perityt. + +-- Olet tainnut itsekin vähän epäillä. + +-- Kyllä hän ottaa. Kunhan vaan pääsen kaupunkiin ja tapaan hänet, ihan +varmaan hän ottaa. + + * * * * * + +Heidän tullessa puistosta ja kulkiessa pihalle seisoi siinä vielä oven +edessä viimeinen kuorma, jonka oli määrä asemalle. Miehet paraillaan +viskasivat köyttä sen ylitse, sitoakseen sitä. Kaksi pienempää kuormaa +oli jo ennen mennyt. Tässä näkyi mammalle ja Helenalle kuuluvia +tavaroita -- kaikki tuttuja vuosikymmenien takaa. Ja ilman niitä tuntui +viimeisen yön viettäminen kotikartanossa vieraalta, niinkuin olisi +keskievariin pitänyt mennä huonetta hakemaan. + +Mamma seisoi Helenan käsivarresta pidellen pihaylänteellä. Hän katseli +milloin kuormantekoa milloin Helenaan. + +-- Lapsi, mistä sinä otat tuon voiman? -- puhkesi hän sanomaan. -- Tätä +tapausta, tätä kukistumista olen juuri sinun tähtesi semmoisella +kammolla aina odottanut. Ja nyt minä itken, mutta sinä seisot +rauhallisena ja tyyneenä onnettomuuden keskellä! + +-- Siksi että minä uskon, mamma. + +-- Mihin sinä uskot? + +-- Uskon että maailmassa kohta tapahtuu suuria, suuria asioita, joiden +rinnalla tämä kaikki ja koko meidän kohtalomme ei merkitse mitään. + +-- "Kaikki tulee muuttumaan?" -- hymyili mamma, toistaen Helenan +vanhoja sanoja, + +-- Kaikki, kaikki tulee muuttumaan! -- sanoi Helena, juhlallisena +korkeuteen katsoen. + + + + + + +TOINEN OSA + + + + +Luutnantit. + + +Sen pataljoonan upseeriklubissa, missä Georg palveli luutnanttina, +sytytettiin paraillaan valot. + +Paha on esitellä johonkin upseeristoon kuuluvia henkilöitä semmoisina +kuin nämä ovat suljetussa klubissansa. Klubissaan he tietävät olevansa +näkymättömiä ulkomaailmalle. Kun kaikki päivän toimet ovat ohitse, kun +tiedetään, missä asianomaisella taholla ollaan, saattavat he klubissaan +häiritsemättä valvoa yön kahvin ja liköörien ääressä. He saattavat +avata tiiviin takkinsa napit tai hetken tultua yhteisestä päätöksestä +heittää se kokonaan yltään. Tämä tämmöinen ei lainkaan kuulu heidän +ulkonaiseen upseerimalliinsa, ja siitä puhua jossakin ulkoseurassa +olisi yhtä tahditonta kuin esimerkiksi kertoa ihmisen riisuutumisesta +makuulle. Ne on kaikki puhtaita personallisuuksia. + +Ennenkuin tämmöiseen erotettuun maailmaan kukaan syrjäinen astuu, +täytyy siis olla täydet takeet siihen, että hän "ymmärtää" s.o. että +hän tietää erottaa klubin ja ulkopuolella esiintymisen toisistaan. + +Sentähden olkoon tässä ennen tähänkin klubielämään katsahtamista +sanottu, että puheenalaisen pataljoonan upseeristo oli kaikin puolin +mallikelpoista. Se oli kaupungin ylpeys. Ei myös upseeristo puolestaan +ollut suinkaan maineestansa tiedoton. He olivat ylemmän seuraelämän +tunnustetut johtajat. Ei koskaan tapahtunut mitään kömpelöä tai +tahditonta heidän puoleltaan. He olivat käytöksessään täsmälliset, +tanssivat erinomaisesti, arvokkuus ja hienous yhtyi heillä iloseen +keveyteen. Puvut olivat aina virheettömät, uuden uutukaiset, kampaus +tarkka. Useilla ylettyi jakaus niskaan asti. Viiksiä oli muoti pitää +reippaasti ylös hieraistuina. + +Ulkomuodosta ei tässä ole suinkaan senvuoksi ensiksi puhuttu, että se +olisi ainoa mitä upseerilta voi odottaa. Tietysti "mielipiteet" eivät +kyllä ole tavallisesti upseeriston vahva puoli, mutta siinäkin kohden +on hienon hieno seikka, joka ehdottomasti kuuluu todellisen upseerin +vaatimuspiiriin. Hänen täytyy aina ymmärtää mistä sopii ja mistä ei +sovi seurassa puhua. Ja tämä ei ole suinkaan mikään helppo erottaa. Ei +siellä sovi ruveta väittelemään kaikista asioista, niinkuin jossakin +ylioppilasyhteydessä, jossa vedetään esiin yhteiskunnat ja uskonnot. +Täytyy olla hieman taipuisa; täytyy ainoastaan kuunnella ja jos hiukan +kajookin jotain sellaista, niin ainoastaan siten, että heti osaa palata +keveämpään äänilajiin takasin. Herkkä on malliuden puntari upseeriin +nähden tässä asiassa. + +On kuitenkin yksi mielipiteiden ala, jossa upseerien mielipiteelle +annetaan mitä suurinta arvoa. Se on rakkauskysymys. + +Saattaa olla sangen tärkeätä, että jossakin baalissa on asetettu +korttipöytiä, joiden ympärillä pataljoonanpäällikkö, översti, +kapteenit, kauppaneuvokset ja muut merkitsevät henkilöt istuvat ja +pelaavat. Mutta pääasia ei liiku sillä kertaa näiden merkillisyyksien +puolella. Se jätti heidät korttinensa ja leijaili tällä kertaa heistä +pois, sinne missä luutnantin kannukset kilisevät ja missä nuoret neidit +naureskelevat hänen ympärillään puhuen enemmän äänen helähtämisen +tarkoituksessa kuin asian sanomiseksi. Asia on yksi vaan, eikä siitä +voi kukaan puhua. Sillä juuri sen kiertelemisestä syntyy kaikki puhe ja +nauru ja baalin hurmaava humu. Se on rakkaus. Eikä mikään ole niin +tärkeätä kuin saada tietää, mitä joku luutnantti siinä asiassa +ajattelee ja aikoo. + +Tuossa tulee komea luutnantti Deger. Hän ei ole tietävinään +todellisesta pääasiasta. Erinomaisella kohteliaisuudella hän muka +kumartelee ja kättelee vaan vanhoja rouvia, ja puhuu kauan ja nauraa +heidän kanssansa, aivan kuin ei hän muuta aikoisikaan. Mutta sillä +välin virtailee pääasia hänen ympärillänsä, hän tietää sen joka +jänteessään ja kaikki tietävät sen. Hän tietää sen jokaisessa +kumarruksessa, jokaisessa avuliaassa liikkeessään, jonka hän tekee +rouvia palvellakseen. Hän tuntee sen solakoissa vyötäryksissään ja +jokaisessa keikahduksessaan. Sillä hienointa parfyymiä hienompana +leijailee hänen ympärillään pääkysymys: kenen kanssa hän on menevä +kihloihin? Vai pitääkö hän todellakin parempana jäädä vanhaksi pojaksi! + +Tuossa tulee pitkäkasvuinen luutnantti Tauler. Hän on kaunis. Hänen +vertaistaan ei ole hienoudessa. Hänellä hohtaa päälaella jo sievonen +kalju tukan läpi. Ei voi enää kestää kauan ennenkuin hänen täytyy +kosia, ellei mieli jäädä vanhaksi pojaksi. Mitä annettaisikaan siitä, +että saisi tietää luutnantti Taulerin ajatukset rakkaudesta! Mutta hän +ei koskaan lausu sanaakaan sinnepäin. Vuodet vierivät, hän yhä hakee +ihannettansa, -- sen tietävät kaikki. Ja yhä paistaa sama viehättävä +samea kärsimys hänen pitkäripsisistä ruskosilmistänsä. Kaikki ovat +häneen rakastuneet. Kehen hän? + +Tuossa tulee luutnantti Brummer, pisin ja rotevin luutnanteista. -- +Mutta vaikka tässä järjestään kaikki luettelisi, ei tulisi selvää siitä +mitä he rakkaudesta ajattelevat. He liikkuvat kaikki baalista baaliin +yhtä moitteettomina, puhtaina. Heidän puheensa on aina yhtä hillitty, +yhtä siveellinen. He ja seuraelämän kaunottaret puhelevat ja +naureskelevat keskenään kuin viattomat lapset -- sesongista sesonkiin. + +Ihmeellinen on ihmisen luonto. Mikä suunnaton erotus on sentään hänen +ja eläimen välillä. Ja suurin juuri rakkauskysymyksessä. Silloin kuin +eläin on ajan ja hetken lapsi, saattaa ihminen, uhkuvimman nuoruutensa +kukoistuksessa, verevimmillään, kulkea vuosikaudet läpitsensä, pieneen +kaljupäisyyteen asti, viattomuuden puhtaudessa, alituisesti tukehuttaen +sydämmessä kukahtelevaa lemmenkäkeä. Ja mistä jaloista syistä! Hän ei +ole vielä velkojansa maksanut! Tai hän ei ole vielä tullut ylennetyksi! +Tai hän ei ole ihannettaan löytänyt! + + * * * * * + +Kuten sanottu klubissa parhaillaan sytytettiin iltavalkeat. + +Luutnantti Brummer, joka oli päivystäjänä, odotteli tovereitansa, +joiden oli aina ollut tapana siinä tilaisuudessa lukuisasti kokoontua, +sillä silloin hän oli parhaimmalla tuulellaan, ja usein he viettivät +koko päivystysyön aamunkoittoon asti hänelle seuraa pitäen. + +Mutta tällä kertaa ei tämä asia hänelle ollenkaan ruvennut onnistumaan. + +Vastaanotettuansa komppanian päivystäjäin raportit, käytyään päällikön +luona, ja suoritettuaan muut tavalliset päivystäjätoimet hän +tyytyväisenä viiksiänsä vanuttaen suuntautui klubiin vieville +rappusille ja rupesi kevyesti astelemaan ylös. Hiljakseen mymisten hän +avasi eteisen oven. Ja mitä hän näki! Kohta hän hämmästyi, ettei ollut +ainoatakaan sinelliä naulassa. + +-- "Mitäs tämä nyt on?" -- ajatteli hän nolona. "Malttakaahan! Te +olette tahallanne piiloutuneet", -- päätti hän, ja läksi samoilemaan +tyhjiin saleihin. Sanomalehtihuoneessa ei ollut ketään, lehdet olivat +järjestyksessä. Suuri ruokasali oli pimeänä. Biljaardihuoneeseen! + +Hän oli niin vakuutettu siitä, että ne vaan petkuttavat häntä, että hän +kumartui katsomaan biljaardin allekin. Ei ollut ketään. Viheliäinen +tasanko levittelihe puhtaana ja autiona. Ainoatakaan palloa ei ollut +pusseissa, taululle ei mitään kirjoitettuna, kepit järjestyksessä. + +Luutnantti B:n korvain luona alkoivat nyt rustot liikkua, sillä hän +paineli hampaitansa yhteen. Hän otti kaksi palloa, otti lempikeppinsä, +asetti pallot lempiasentoonsa, ja painautui sitten jalat hajalla +taidokkaasti biljaardin päälle. Sihtaukseen tarvittiin vaan tuskin +tuntuvia nytkähdyksiä, mutta itse sysäys oli ylen tarmokas ja pallo +lensi rämähtäen nurkkapussiin. Ja oli hiljaisuus kuin haudassa. Hän +heitti lohdutettuna kepin biljaardin päälle ja läksi liitua sormistansa +pyyhkien takasin sanomalehtisaliin sekä kysyi eteisessä olevalta +sotamieheltä onko luutnantti R. käynyt, onko luutnantti T. käynyt, onko +luutnantti S. käynyt. -- Ei kukaan ollut käynyt. + +Hän pisti kädet taskuunsa ja alkoi tarpeettoman kovaa ääntä pitäen +selvitellä kurkkuansa. Sen tehtyään meni bufettihuoneeseen. + +Täällä oli tiskin takana pikku Markus (eli biljaardipoika), kyyppari ja +piika, joka kuitenkin kohta läksi. Kaikilta näiltä katosi kasvoista +nauru, kun luutnantti B. astui sisälle. Mutta hän oli sen huomannut ja +ymmärtänyt. Tietysti heitä nauratti se, että hän -- luutnantti B. -- +vaeltaa yksin huoneissa ja ikävöi. + +Luutnantti Brummer oli erinomaisen hyväntahtoinen. Hän kuvaili -- +luultavasti tavattoman kookkuutensa ja bassomaisen äänensä vuoksi -- +olevansa peloittava, jylhä, ankara soturi. Mutta aivan tietämättänsä +hän oli mitä leppein ja hyväntahtoisin pohjaltaan. Hän olisi toverinsa +puolesta vaikka viimeisen paitansa antanut. Hän oli tosin myös +ankaranpuoleinen juomaan, mutta sangen useissa tapauksissa hän teki +sitä ollakseen tovereilleen joksikin huviksi. Ei hän voinut nähdä, että +kaksi tai kolme on yhtynyt klubiin ja niiden on ikävä. Hän pani kohta +toimeen jotakin huvittavaa, -- se on: teki itsensä muille niin +huvittavaksi kuin mahdollista. -- + +Mutta ei hän ainoastaan toveriensa vuoksi näin pannut omaa olemustansa +likoon. Kun hän nytkin näki huonosti valaistussa bufettihuoneessa +kyypparin ja Markuksen ja piian, tuli hänen -- ihan hänen tietämättänsä +-- heitä sääli. + +Mutta hän ei ymmärtänyt, että hänen on heitä sääli. Hän ajatteli: +"Sehän on pentelettä, ettenkö minä voisi juoda yksinkin!" + +Hän lähestyi tiskiä, tuli ihan ääreen ja sanoi hiljaisella, käheällä +bassolla. -- Konjakkia! + +Kyyppari aukasi nopsasti uuden uutukaisen, korkean konjakkipullon, +nouti bufetin ylähyllyltä hienon suikulalasin ja taidokkaasti kaasi sen +täyteen hopeatarjottimelle. -- Luutnantti B. nosti lasin hitaasti +huulillensa sekä keikahutti erinomaisen sukkelasti suuhunsa, ilman +erikoisia nielasuja. Sen tehtyään hän sanoi samalla hiljaisella +bassolla: + +-- Scherryä! + +Kyyppari korjasi pois edellisen pullon ja hienon suikulalasin, sekä +kaasi suuresta karafiinista pyydettyä viiniä viinilasiin. -- Luutnantti +B. kaasi sisällön avattuun suuhunsa ja pani lasin tyhjänä takasin +tiskille. Sen tehtyään hän esitti: + +-- Konjakkia! + +-- Ack so, -- sanoi saksalaiseen malliin kyyppari ja nouti konjakin +uudestaan esille sekä tarjosi äskeisellä tavalla. Luutnantti B. joi. + +--- Scherryä! -- sanoi luutnantti B. juotuaan konjakin. + +Nyt ei kyyppari enää korjannut kumpaakaan. + +-- Konjakkia! + +Ja taas: + +-- Scherryä! + +Ja taas: + +-- Konjakkia! + +Ja taas: + +-- Scherryä! + +Pikku Markus kävi jo vinkkasemassa piiankin katsomaan, ja kaksi niitä +kurkisteli oven takaa, ja niiden takaa vielä kokki. Mutta luutnantti +B:n kasvoissa ei liikkunut mikään koko aikana. Samalla käheällä +bassolla hän pyysi konjakkia kuin scherryä, eikä muuten mitään puhunut. +Ainoastaan yhä kuuluvammin henki kulki nenässä. Ja niin hän sanomatta +mitään, läksi bufettihuoneesta, tietäen että nyt he kaikki ihaillen ja +ihmetellen tunnustavat hänet vanhaksi häikäilemättömäksi luutnantti +Brummeriksi. + +Hän huusi Markuksen jälkeensä biljaardille ja käski asettamaan esiin +pyramiidipallot. + +Ei mikään ollut luutnantti B:lle niin vastenmielistä kuin yksinänsä +oleminen. Ennen hän sitten pelasi Markuksen kanssa tai seurusteli +vaikka saappaan kiillottajan kanssa. Hänen tuli nimittäin yksikseen +jäätyä kohta ikävä. Hän ei lainkaan elänyt yksinänsä. Hän oli silloin +yhtä kuin nolla. Hänen olonsa tuli synkäksi ja hän olisi tahtonut +pistää päänsä muurahaispesään. Tässä oli syy siihen, miksi hän kammosi +tämmöisiä päivystyksen päiviä, jolloin kaikki muut olivat jossain +muualla. Silloin hän joi. + +Mutta luutnantti B. ei juonut milloinkaan niin, että horjui tai että +hänen kasvojensa liikkeet pääsivät irroilleen. Hänen kuuluisa +ominaisuutensa oli ehdoton horjumattomuus ja kasvojen jäykkyys. Silmät +saivat olla kuinka sameat tahansa. Niiden hän ei katsonut kuuluvan +malliin. Samoin oli ääni ja puhetapa toisinaan liian bassoinen ja +kankea. Mutta ei nekään kuuluneet malliin. Malliin kuului: aina +tasainen, aina gentlemanni, aina sotilaspuvun kunniaa kannattava, +tunteiden täydellinen peittäminen ja naaman muuttumaton jäykkyys sekä +kyky seistä harjoituksissa horjumatta, vaikka silmä ei ole kolmeen +yöhön ummistunut. + +Kellon lähestyessä kymmentä kuului eteisestäpäin vihdoin ovenpaukahdus +ja askeleita. Markus raotti oven ja ilmoitti: + +-- Luutnantti Maksiimof. + +-- Mutta mihin helvettiin ovat sitten kaikki kaksijalkaiset tänä iltana +joutuneet? -- huusi luutnantti B. + +-- Eikö herra luutnantti siis tiedä? Tänä iltana on kutsujaiset paroni +Z:llä. + +-- Saatana, en minä muistanut. + +Ja hän jätti biljaardin mennäkseen paremman puutteessa luutnantti M:ia +härnäämään. + +Luutnantti M. oli lyhyt, laiha, ja ryppyinen kasvoistaan. Mutta tästä +epäedullisesta ulkomuodostaan huolimatta hän suuresti rakasti +seuraelämää ja oli harjoittanut itsensä tavattoman sukkelaksi +puheissansa ja kaikellaisissa tempuissa. Hän oli alituisesti rakastunut +ja aina päivän sankarittariin. Kun hän oli aina avulias, ei koskaan +loukkaantunut, tunsi tarkkaan naisten asioita ja makuja, valloitti hän +säännöllisesti asemansa hetken primadonnien lähimmässä läheisyydessä. +Säännöllisesti hän puhui heille rakkautensa, kiusasi heitä kosimisella +ja rintaansa lyömisellä, mutta ei pahoin loukkaantunut rukkasista. Hän +osasi tehdä itsensä niin tuiki tarpeelliseksi naisille, että nämä +kesken kaikkia rukkasia ja ulos-ajoja eivät voineet luopua hänestä. Hän +oli heille avain päivän juokseviin kulissin-takaisuuksiin. + +Ylipäällikkö ei suosinut häntä eikä koskaan pyytänyt vistipöytään kuten +muita upseereja. Mutta ei hän siitä loukkaantunut. Yhtä vähän +loukkaantui hän siitäkään, ettei hän saanut luottamustoimia ja siten +päässyt ansioitansa kartuttamaan ja ylenemään. Oli ihankuin edeltäpäin +päätetty kaikkien kesken, ettei luutnantti M. ole lainkaan luotukaan +ylenemistä varten. Hän osasi muun muassa mainiosti matkia apinoita, oli +siitä tunnettu, ja seuroissa häntä usein pyydettiin näyttämään +taitoansa, jolloin hän kyykistyi lattialle tai käpristyi jalkoineen +päivineen sohvalle, pullisti kielellään alahuulen hurjasti eteenpäin, +teki villit silmät ja tunnusteli käsillään ja tarkasteli kaikkia +esineitä niinkuin apinat. Neitoset huusivat ja nauroivat ja kirkasivat +peljästyksestä, kun hän joskus hyppäsi heitä kohden. Huvia tästä oli +paljon, mutta hänen itsensä ymmärtämättä tuntui jokaisesta ihan +luonnolliselta, että luutnantti M. pysyi ikänsä ihan samallaisena eikä +siis koskaan muuttunut esimerkiksi ajutantiksi ja vielä vähemmin +luutnantista kapteeniksi. -- No, mitä näen minä, sinä et siis ole +kutsuttu? -- alotteli luutnantti B., kun luutnantti M. astui +sanomalehtisaliin. + +-- Ei ole tarpeellista mennäkään, -- vastasi hän merkitsevästi +hymähtäen. + +-- Oo! Mutta "hän" on varmaan siellä, -- kuuletko "hän"? + +-- "Hänen" ja minun välilläni on jo kauan sitten kaikki "klappadt och +klart." + +-- "Vastakohdat hakevat toisiansa". + +-- Vastakohdat? + +-- "Kaunis Helena" ja meidän luutnantti M.! -- klappadt ooh klart! +Ha-ha-ha -- + +Luutnantti B. huusi, matkien matkimistaan, klappadt och klart! Ja +nauroi vatsaansa pidellen. + +Sillä välin meni luutnantti M. ruokasaliin ja rupesi syömään +voileipäpöydän ääressä. + +Mutta luutnantti B. ei voinut enää jättää häntä rauhaan. + +-- Mikäs tämä kirja on? -- kysyi hän ja rupesi avaamaan pakettia, jonka +luutnantti M. oli pannut tuolille, lähelle pöytää. Hän avasi sen ja +luki kansilehdestä Helenan niinen. + +Luutnantti M. hymyili vaan tyytyväisenä ja antoi toisen vapaasti +tarkastella. + +-- "Sosialismi, sen historia, sisältö ja nykyinen asema", -- luki +luutnantti B., sitten katsoi suu auki luutnantti M:iin. -- Mitäs tämä +on? + +Luutnantti M. vaan myhäili. + +-- Sehän on merkillistä kuinka tieteelliseksi koko kasarmi on viime +aikoina tullut! -- sanoi luutnantti B. -- Ja tätäkö sinä aijot ruveta +lukemaan? + +-- Katselenmahan vähän. + +-- Perkele teitä ymmärtäköön! -- sanoi luutnantti B. ja paiskasi kirjan +vasten penkkiä. + +Luutnantti M. nosti sen ylös, silitti hymyillen rutistuneet lehdet ja +pani kiinni. + +Kun hän oli syönyt, menivät he biljaardia pelaamaan, ja asia jäi +silleen. -- -- -- + +Vasta 1/2 12 yöllä saapuivat klubiin sen muut tavalliset jäsenet, siro +vänrikki Saurén, lihava, punssin turvottama luutnantti Rancken, kaunis +luutnantti Tauler, ajutantti Liljendahl sekä siviilinä kapteeni +Fransson, joka oli entinen luutnantti tästä pataljoonasta. Hän oli jo +tullessa niin valmis, että mikä mukava nojatuoli tai sohva tahansa +olisi siinä silmänräpäyksessä saanut hänet nukkumaan. Kaikki muut +tulivat reippaina ja ilosina. + +Luutnantti B. ei olisi voinut parempaa toivoa päivystysvuorollensa. Hän +rupesi heti toimittamaan lisää valoa, hankki kahvia ja liköörejä +pöytään ja laski syvälle juurensa keskelle seuraa ja pulloja. + +Koko seurue oli mitä loistavimmalla tuulella. + +Ei muusta puhuttu kuin "hänestä", se on: Helenasta, joka oli ollut +äitinsä kanssa paroni Z:n kutsujaisissa. + +Tämä tähti oli jo kauan sitten taivaanrannalla eikä mikään uusi tähti +ollut vielä sitä voittanut, ei loistossa, ei viehättävyydessä, ei +ihailun yleisyydessä upseerien puolelta. Se teki yhä nousuansa. + +Puhumattakaan luutnantti M:ista olivat kaikki tämän klubin jäsenet +järjestään häneen rakastuneet. Ja sopusuhta heidän välillänsä pysyi +ainoastaan senvuoksi häiritsemätönnä, että oli aivan mahdoton päättää, +kehen heistä kaunis Helena puolestaan oli rakastunut. Se oli tämän +naisen ominaisuus, -- ja niin kiihoittava ominaisuus, että se piti +mielet alituiseen vireillä. Se vaikutti, että hänen vähimpiäkin sanoja +ja hymähdyksiä ja silmäyksiä tulkittiin kaikkialla, mutta erittäinkin +tässä valitussa klubissa, joka piti jostakin käsittämättömästä syystä +Helenaa omana rykmentin-tyttärenänsä. + +Niinpä tänäkin iltana syntyi mitä vilkkain keskustelu ja kiistely +siitä, kuka oli aikoinaan enin suosionosotusta asianomaiselta saanut. + +Luutnantti L. väitti empimättä, että hän on suudellut Helenaa. Mutta +siinä vastaväitteiden myrskyssä, minkä tämä synnytti, tuli vihdoin +ilmi, että hän oli suudellut ainoastaan kädelle. + +Luutnantti M. toi esiin kaikellaisia hämäriä ja epäselviä kuiskauksia, +joita hän valaisi merkitsevillä silmäniskuilla ja salaperäisillä +kädenliikkeillä, ilman ainoatakaan selvää sanaa, niin ettei kukaan +päässyt käsitykseen mitä sitten oikeastaan heidän välillään oli +tapahtunut. + +Luutnantti R, kertoi olleensa Helenan luona visiitillä kello 10 aikaan +illalla. -- äidin näyttäytymättä. Tämä olisi ollut valtti kertomusten +joukossa, elleivät luutnantti T. ja ajutantti L. olisi ilmaisseet +olleensa mukana. + +Mutta kuu kaikki olivat tuoneet esille parhaansa, oli luutnantti B:llä +vielä kertomuksensa kertomatta, + +-- Tämä käsi -- sanoi hän, osottaen vasemmalla kädellään oikeata kättä, +-- tämä käsi on ollut hänen vyötäisteusä ympärillä ja minä olen +painanut häntä rintaani vasten. + +-- Valhe, valhe! -- rupesivat kaikki huutamaan. Ja luutnantti M. otti +asian niin juhlalliselta kannalta, että nousi ylös ikäänkuin hyvitystä +vaatien. + +Silloin luutnantti B. kiivastui. + +-- Upseerikunniani kautta -- huusi hän hypäten ilmaan, -- +upseerikunniani kautta vannon minä, että tämä käsi on puristanut häntä +niinkuin kerroin! + +Kaikki vaikenivat. Epäillä luutnantti B:ia tämmöisen vakuutuksen +jälkeen olisi ollut sama kuin panna alkuun kaksintaistelu. He eivät +edes itsekseenkään epäilleet, vaan kukin ajatteli: "ehkä siinä todella +minunkaan puolelta ei muu puutu kuin rohkeus, niin minäkin vielä +puristan häntä rintaani vasten". + +Mitä erityisesti luutnantti M:iin tulee, niin oli hänen päätöksensä +tämän johdosta: tästedes ei mitään sanoja enää, vaan tointa! Mutta +ääneen hän rupesi selittelemään, osaksi Helenan puolustukseksi ja +osaksi omaksi yllätyksekseen, että sillä tavalla kuin luutnantti B. +kertoi, voi ottaa minkä naisen tahansa, jos vaan osaa sopivaa hetkeä +hyväksensä käyttää. Mutta mitäs se merkitsi! Eihän se vielä todista, +että rakkaus vallitsee heidän välillänsä. + +Ei luutnantti M. sentään saanut kehittää ajatuksiansa loppuun asti. + +Luutnantti B. oli kuunnellut hänen puheitaan suurella kärsimyksellä ja +katumuksella, Nyt hän ei voinut enää hillitä itseään, vaan hyppäsi ylös +ja lensi suoraan luutnantti M:n eteen. + +-- Minä sanon sinulle, ettei se ollut minun tarkoitukseni, ymmärrätkö +sinä! Se tyttö on hienoin mikä koskaan tässä kaupungissa on ilmaa +hengittänyt! + +-- Tuo tulee jotenkin post festum, -- nauroi luutnantti M. +ylenkatseellisesti. + +-- Vai post festum. Mutta minä sanon sinulle, että minä lävistän nyt +kohta sinut tällä miekallani --! Ja todella täytyi kaikkien rientää +paikoiltaan luutnantti B:n kimppuun. Kun tämä yhteentörmäys oli +asetettu ja luutnantti B. vielä enemmän särkyneenä ja häpeissään +poistunut puolipimeään saliin, sanoi luutnantti M., sulkien salin ovea +kiinnemmäs: + +-- Kunhan ei meidän B:mme vaan olisi rakastunut! + +Joka herätti suuren naurun. + +Luutnantti B:n ei tietty koskaan maailmassa olleen rakastunut. +Lukuunottamatta pieniä kahakoita M:n kanssa rakasti hän tovereitaan +siihen määrään, ettei hänellä ikäänkuin ollut sijaa rakastumiselle +naisiin. Toveruus oli hänestä ylin kaikkea. Ja hyvien naistenkin +seurassa hän aina ensin joutui semmoiseen ystävyyssuhteeseen, että +olisi hävettänyt ruveta enää viittailemaan "rakkauteen" päin. Semmoiset +naiset taas, jotka olivat naimahaluisia, eivät koettaneet tarjoutua +hänelle, sillä paljon juomisen tähden oli hänen maineensa saanut hienon +ränsistyneen tuoksahduksen. Hänen kulissintakaisia suhteitaan toverit +piloilla usein urkkivat, mutta hän silloin tavallisesti rypisti +silmäkulmansa ja mymisi tyytymättömänä. Ei hän myöskään mielellään +mennyt "ajelemaan". Hänelle korvasivat rehelliset, aamuun kestävät +ramaviftit kaiken muun. Ei hän sen parempaa mitään tiennyt. + +Mutta viime aikoina oli hänessä jokin sisäänpäin kääntynyt kysymys +ruvennut kiertelemään. Sen olivat monet huomanneet, kunnes luutnantti +M. nyt pamahutti kaikkien huviksi väitteen, että mies olisi rakastunut. + +Hänen erottua seurasta, luulivat muut päässeensä kaikista häiritsevistä +aineksista, Siviilikapteeni nukkui tavallista untansa tuolilla, pää +vasten rintaa. Luutnantti R. istui sanaakaan puhumatta sohvan kulmassa +pöydän edessä ja säännöllisten väliaikain kuluttua upotti itseensä +määrällisen punssia. Hän oli kasarmin suuri pessimisti. + +Syntyi siis rauhallinen mielipiteiden vaihto rakkauden asioista. + +Kaljupäinen, kaunis, ruskosilmäinen luutnantti T. oli spesialisti +rakkauden teorioissa. Hän oli ihanteellisen rakkauden innokas ja +mielellään kuultu puolustaja kasarmissa. Rakkaus ei koskaan ala +kosketuksesta, -- sanoi hän. Rakkauden hän mieluimmin vertasi vanhaan +kalliiseen viiniin tai tuoksuavaan ruusuun. Se, joka heti kulautti +suuren siemauksen viiniä kurkkuunsa, ei ymmärtänyt viinin arvoa eikä +osannut siitä nauttia. Niinkuin viini, niin rakkauskin on nautittava +hienon hienoissa siemauksissa. Rakkaus on niinkuin väkevän kukan +tuoksu, jonka tuuli kuljetti ohitse. Tyhmä tahtoo kukan nenänsä alle, +mutta viisas osaa nauttia sen kaukaisesta tuoksahduksesta. Luutnantti +T. oli naimaton, ja avioliitosta hän sanoi, irvistäen pahasti: fää! +Mutta naisystäviä ja suhteita hänellä oli kaikkialla. Niin että hän +pian alituiseen joi viiniä ja haisteli kukkia. + +Hänen lausumaansa mielipiteeseen yhtyi osaksi myöskin ajutantti L. + +Mutta lihava luutnantti R. otti nyt odottamatta puheenvuoron ja nosti +kovan rähäkän tämmöistä "runoilijain" käsitystä vastaan, kuten hän +sanoi. Sellaista rakkautta hän nauroi, ja sanoi kaikkein rivoimmaksi. +Se oli hänen mielestään yritys venyttää niin pitkälle kuin mahdollista +hekumaa, jonka oli määrä kestää vaan lyhyt hetki. "Kosketus" se on +rakkauden alku ja loppu. Ja kaikki, jotka kulkevat ja kuvittelevat +muuta, ovat narreja, ja elävät tyhjyydessä, olemattomassa +mielikuvituksessa. Eläimetkin ovat heitä viisaammat ja tietävämmät, + +Syntyi ankara väittely. + +Luutnantti R., joka oli tapansa mukaan suuresti humaltunut, rupesi +pitämään esitelmää rakkaudesta, eikä valinnut sanoja vaan nimitti +kaikki nimeltä. + +-- Siitä samasesta -- sanoi hän -- riippuu kaikki. Sen ympäri pyörii +maailma. Sen vuoksi kaikki kiehuu ja järjestyy ja rakennetaan palatsia +ja ajetaan ekipaasheilla ja liikutellaan rahoja ja -- ja käydään +sotia ja ammutaan kuula otsaan ja ryömitään maassa ja hyöritään ja +pyöritään -- + +Luutnantti T. rypisti silmäkulmansa ja kohautti olkapäitänsä merkiksi +ettei hän voi kuunnella noin rivoja puheita. Samoin rupesi luutnantti +M. tekemään muka kärsimättömyyden merkkejä ja asia loppui siihen, että +luutnantti R. jätettiin seurasta erilleen, jonka jälkeen hän kompuroi +klubista kortteeriinsa. + +Muilla ei ollut vähintäkään aikomusta vielä lähteä. Päinvastoin he +tilasivat uudet kahvit ja liköörit ja nyt vasta ottivat tämän +naimisasian oikeen puheenalaiseksi. He vajosivat nyt esteettä +surunvoittoiseen tulevaisuuden haaveiluun. Kaikilla muilla, paitsi +luutnantti Taulerilla, häämöitti tulevaisuudessa avioliitto +jonkinlaisena autuuden kosteikkona. Mutta -- siinä oli paha "mutta". +Ajutantti L:n raha-asiat olivat sellaiset, että ainoastaan joku perin +rikas tyttö olisi saattanut tehdä hänelle avioliiton mahdolliseksi. +Kaikki tunsivat tämän seikan. Ja sentähden ajutantti L:n ja muiden +tyttöjen väli ei mennyt koskaan pintapuolista keikailua pitemmälle. Ei +niin, että ainoastaan tytöt eivät välittäneet todellisesti rakastuttaa +häntä itsiinsä, vaan hän itsekin tiesi tämän mahdottomuuden eikä hänen +juolahtanut mieleenkään köyhiin tyttöihin rakastua. Oli hänellä tosin +kerran ollut suhde varattomaan tyttöön, joka seuroissa veti +reippautensa, sukkeluutensa ja järkevyytensä puolesta mitä suurinta +huomiota puoleensa. Siihen aikaan oli ajutantti L:lla toivo päästä +rikkaan enonsa perijäksi. He olivat salakihloissa, joka oli heidän +kesken suutelulla vahvistettu. Mutta eno kuoli ja oli testamentannut +kaiken omaisuutensa vaimolleen. Silloin he kohta purkivat kihlauksensa +-- aivan yhteisessä ymmärryksessä. Rakkaus oli heidän välillään tullut +mahdottomuudeksi, ja se katosi molemmin puolin itsestään heti kun +testamentti avattiin. Kun hän taas rikkaita tyttöjä rupesi lähestymään, +pilasi kaikki asiat se epäluulo, että hän muka vaan rahojen tähden --. +Mutta ei se ollut niinkään rahojen tähden. Hän tahtoi _naimisiin_, eikä +rahoja, sillä hän ajatteli avioliittoa elämän ainoaksi sulostajaksi. + +Mutta kun nyt uusi tähti, Helena, ilmaantui taivaan rannalle, +mielistyi ajutantti L. häneen, huolimatta siitä ettei Helena ollut +varakas. Hän päätti kosia tuota kaunista tyttöä, ja rupesi puuhaamaan +raha-asioittensa selvittämistä, teki velkojainsa kanssa hiljaisen +akordin sitoutuen maksamaan heille puolet palkastaan ja oli laskenut +niin, että tämmöistä äärimmäistä säästäväisyyttä noudattaen hän viiden +vuoden kuluttua on jotenkin selvä. + +Muuten oli tässä klubissa Georg ainoa, joka tunsi Helenaa nuoruudesta +asti. Mutta tästä tuntemisesta ei ollut muilla paljon tietoa, sillä +juuri tämä Georg ei koskaan ottanut osaa Helenaa koskeviin puheisiin, +ja vähin olisi kukaan epäillyt, että tuo hiljainen luutnantti oli +joskus ollut rakkaudensuhteissa siihen Helenaan, jota nyt niin monet +turhaan tavoittelivat. + +Ainoa taas, joka ei heistä ollut vapaa kosimaan Helenaa, oli siro +vänrikki Saurén. Ja syy oli se, että hän itse jo oli kihloissa. Hän oli +sangen sievä nuorimies, jotenkin Georgin kokoinen ja näköinen, jonka +kanssa he olivatkin ystävykset ja usein vaihtoivat surunsa ja ilonsa. +Hän oli ollut kihloissa jo kaksi vuotta erään rikkaan neiti Schlyterin +kanssa. Aina ja joka tilaisuudessa he olivat yhdessä ja suutelivat +toisiansa, ja kaikki olivat sitä mieltä, että heidän olisi ollut paras +mennä naimisiin, sillä ei sitä lopulta enää viitsinyt katsoa. Mutta +heidän häänsä olivat lykätyt ainakin kaksi vuotta vielä tuonnemmas, +sillä sitä ennen ei voinut olla puhettakaan välttämättömästä +ylennyksestä, jota sekä suku että etiketti vaati. + +Luutnantti S. oli nuori ja intohimoinen. Ei hän juuri sentään juomista +rakasta. Vähän levottomana ja hajamielisenä hän istuu toveriensa +joukossa. Hän kuuntelee heitä vaan puoleksi ja ottaa osaa heidän +puheisinsa vaan puoleksi. Hän on jotenkin kalpea ja pureskelee +hermokkaasti viiksiänsä, aivan kuin odottaen jotain. Ei hän myöskään +tahdo erota seurasta. Se mitä hän odottaa, on, milloin he ovat +kyllikseen juoneet ja ehdottaako joku, että mennään ajelemaan. Hän +silloin on erkanevinaan seurasta, sillä hän on kihloissa, Mutta kun +toiset tietysti vaativat mukaan, ei hän tahdo jäädä seuran pettäjäksi. + +Ja jo ovatkin klubin enimmät valot sammutetut. Kynttilät, jotka olivat +tuotu pullojen ja kuppien keskelle, ovat lyhentyneet ja toinen sytyttää +kohta jo paperinsa tai halkasee lasinsa. + +Silloin vihdoin seura rupeaa tekemään lähtöä ja S:n odotus päättyy. + + * * * * * + +Niin että näin ajattelivat nuo verevät, elämänsä kukoistuksessa olevat +luutnantit rakkaudesta, sillaikaa kuin heidän siveät, puhtaat +baalineitonsa odottelivat heidän ylennyksiään. + + + + +Helenan odotus. + + +Helena oli tullut Helsinkiin täynnä innostusta. + +Hän oli kohta hakenut lähimmät kaupunkilaiset tuttunsa purkaakseen +näille sydämmensä uudet aarteet. + +Mutta hämmästyksekseen hän kohta huomasi, että kaikki hänen toverinsa +jo tiesivät siitä, mikä hänelle oli ollut niin uutta ja mullistavaa. Ja +vielä enemmän hän kummastui sitä, että he pitivät koko asiata kovin +vähäpätöisenä. + +-- Ah, siitäkö sosialismista sinä puhut? Kyllä minä olen siitä +sanomalehdissä lukenut. Sehän on selvää hullutusta. Jos tänään kaikki +jaetaan tasan, niin jo huomenna on säästäväisillä enemmän kuin +tuhlareilla! + +-- Miksi laiskan ja tyhmän pitäisi saada yhtä paljon kuin ahkeran ja +viisaan! + +Kahdelle tai kolmelle ystävättärelleen hän sai luetetuksi Bellamyn. +Mutta kun nämä keskustelivat isiensä ja veljiensä kanssa, muuttivat he +mielipiteensä ja jättivät kesken koko lukemisen. + +Helena teki naistuttujensa suhteen kohta sen havainnon, ettei siellä +kannattanut puuhata. Ja se onkin ymmärrettävää, sillä eivät he +tunteneet yhtään mitään elämän varjopuolia, ei heillä ollut mitään +yhdyssiteitä mustan lauman kanssa, eivätkä he mitään semmoista pimeätä +olleet saaneet maailmasta kuulla ja tietää kuin Helena. Olisi siis +pitänyt ensin avata heidän silmänsä rumuutta näkemään. Mutta se tuntui +tarpeettomalta. Ja he sitäpaitsi _tahtoivat_ ajatella että maailma on +ruusutarha. + +Ei. Täytyy semmoisiin ihmisiin vaikuttaa, jotka jo jotakin tuntevat +yhteiskunnasta ja elämästä. + +Eikä kestänytkään kauan ennenkuin Helena sai paljon ja hartaita +osanottajia sosialismiinsa. + +Se tapahtui niistä ajoista alkaen kuin hän astui pääkaupungin +varsinaiseen seuraelämään. + +Täällä herätti Helenan miellyttävä ulkomuoto ja vapaa käytös suurta +huomiota. Ja se seikka, että hän oli sosialisti, lisäsi vaan hänen +mainettansa merkillisenä, uutena ilmiönä. + +Suurissa seuroissakin, missä kaartin upseerit pitivät johtoa, kiintyi +kaikkien huomio yksinkertaisessa puvussa esiintyvään Helenaan. Kaikille +oli suurena arvoituksena että niin kaunis tyttö kuin Helena esiintyy +noin koruttomissa vaatteissa. Ja uteliaisuutta herätti jokaisessa +kysymys: kuinka kauan se tulee kestämään? Luutnanteista se oli +"pikanttia" ja he olivat järjestään hurmaantuneet Helenaan. Sentähden +kaikki seurojen sankarit olivat myöskin yhtäkkiä huvitetut +sosialismista. + +-- Ah, -- sanoi eräskin innoissansa, -- minä olen sydämmessäni +sosialisti, täydellinen sosialisti. + +Ja toinen saattoi liikutuksen hellyydellä hartaasti kuunnella Helenan +esityksiä tulevaisuuden tasa-arvoisesta valtiosta. + +Tietysti Helena piankin huomasi, että huomio hänen persoonaansa oli +myötä vaikuttamassa. Mutta sen sijaan ne ihmiset, joiden lähelle hän +tästä syystä pääsi, olivat kyllä kaikki semmoisia, jotka tunsivat +maailman varjopuolet yhtä hyvin kuin hänkin. Kaikki tuo ulkonainen +koruisuus heidän paraadeissaan ja heidän istuvissa puvuissaan ja +heidän kohteliaisuudessaan, ei tehnyt mitään vaikutusta Helenaan. +Täysikäiseksi tultuaan ei hän koskaan enää uskonut ihmisistä, että ne +todella ovat sitä miltä näyttävät. Vaan kohta, kun hänelle joku +esitettiin, oli hänelle tärkeintä päästä perille sen ihmisen +näkymättömistä asiain langoista, sen todellisesta elämästä, ja olipa +napit kuinka kiiltävät ja harppaukset kuinka moitteettomat tahansa, se +kaikki karisi kuin kellastuneet lehdet sisällisen kuvan rinnalla. + +Hän oppi hyvin pian näkemään kuka oli mahdollinen ja kuka mahdoton +omistamaan hänen maailmanmuuttumis-aatettaan. + +Niinpä luutnantti M. alkoi kohta lukea kirjoja voidakseen hämmästyttää +Helenaa tiedoillansa. + +Ei kestänytkään kauan ennenkuin hän oli tehnyt ensimäisen yrityksen. Ja +silloin oli Helena todellakin hämmästynyt. Sillä luutnantti M. oli +ruvennut puhumaan hänelle maakoron suhteesta pääomaan ja työpalkkaan. +Kun Helena ei juuri itsekään osannut ottaa semmoisiin puheisiin osaa, +keskeytti hän luutnantti M:in, ja kysyi suoraan: + +-- Uskotteko siis siihen, että koko maailma on suuri valhe ja että +kaiken pitää siinä muuttuman? + +-- Vähitellen, tietysti! + +Mutta tuon sanan "vähitellen" tähden Helena hänet kokonaan hylkäsi. Ja +vaikka luutnantti sitten kuinka luki kirjoja, ei Helena enää puhunut +hänen kanssaan sosialismista. + +Mutta huolimatta siitä, että moni heistä koetti saavuttaa Helenan +ystävyyttä ja suosiota antautumalla hänen kanssaan pitkiin +keskusteluihin sosialismista, ei hän innokkailla selityksillään ja +todistuksillaan tahtonut saada juuri ketään niin vakuutetuksi, että +olisi voinut sanoa: tuo nyt todellakin uskoo. Jokaisen puheesta hän +tunsi hienon peräytymisen, -- että se vaan muuten myöntelee, uskomatta +sydämmessään. Ja niin hän rupesi huomaamaan, että häneltä puuttuu juuri +pääasia: Reinholdin voimakkaat sanat, jotka olivat sytyttäneet hänet +itsensä. + +Kunhan _yksikin_ edes olisi ymmärtänyt ja omistanut, -- että Helena +olisi saanut tuntea olevansa todella välittäjänä tämän suuren asian +tehdessä tuloansa maailmaan. Se yksi, ollen taitavampi ja viisaampi +kuin Helena, kyllä sitten tietäisi huutaa muille. Mutta tätä yhtäkään +ei löytynyt mistään. Helenasta rupesi päinvastoin näyttämään, että hän +usein paremmin hyödyttäisi asiata kun ei mainitse sosialismin +nimeäkään. Hän oli siitä niin paljon puhunut -- ja tietysti niin +osaamattomasti, -- että jo sitä sanaa lausuessaan tunsi kuinka kuulija +sisässään sanoo: no kas niin, siinäkö sitä taas ollaan! + +Olisiko siis todella niin, ettei hän voinut sivistyneeseenkään säätyyn +vaikuttaa? Sitä ei hän tahtonut myöntää. Ainoa eroavaisuus hänen ja +Reinhold Korpimaan ajatuksissa oli siinä, että Reinhold kokonaan +tuomitsi sivistyneen säädyn ja puhui siitä hyvin halveksivasti. Mutta +jos Helena olisi niin ajatellut, niin hänellä todellakaan ei olisi +ollut tekemistä, sillä vielä vähemmin hän niiden toisten joukossa +saattoi vaikuttaa. Reinhold sitäpaitsi ei osannut sivistyneessä +ihmisessä erottaa toisistaan hänen mahti-asemaansa ja hänen sydäntään, +sillä Reinhold oli aina vaan edellisen kanssa saanut olla vastakkain +eikä sisäpuolisesti tuntenut ainoatakaan ihmistä Helenan piiristä. + +Sitä paitsi ei Reinhold lainkaan osannut tehdä erotusta semmoisten +sivistyneiden välillä, jotka olivat ikäänkuin perineet asemansa, ja +semmoisten, jotka olivat alemmasta säädystä itse nousseet korkeampaan. +Nämä jälkimäiset olivat todellakin useimmiten mahdottomia. Sitävastoin +edelliset olivat mahdollisia samoin kuin Helena itse tiesi olleensa +mahdollinen. Ja kaikki riippui siis vaan siitä, osasiko näille selittää +asiata yhtä voimakkaasti ja vaikuttavasti kuin Helenalle oli tehty. + +Vähitellen Helena rupesi myöskin ymmärtämään syyn miksi sosialismilla +juuri hänen piirissään oli niin vähän menestystä. Upseerin oli +nimittäin aivan ulkonaisistakin syistä mahdoton tulla sosialistiksi +muuten kuin korkeintaan sanoissa. Sitä ei Helena ollut ensin tullut +ajatelleeksikaan. + +Sentähden ei heihin nähden aluksi ollutkaan pääasia, että he muka +suosiolla puhuivat sosialismista. Pääasia oli, että he sisässään +myönsivät oman asemansa hataruuden. + +Vihdoin kävi niin, että Helena todella näki paraaksi lakata puhumasta +koko sosialismista, koska se hänen taitamattoman esityksensä vuoksi +antoi heille vaan aiheita muka perusteellisiin vastaväitteihin ja +käänsi huomion pois pääkysymyksestä. Hän rupesi siis välttämään +sosialismin nimeä. Hän oli tullut siihen päätökseen, että ennenkuin +sosialismista puhuu, täytyy ensin valmistaa sille alaa. Täytyy saada +horjahtamaan heidän käsityksensä elämästä ja erittäinkin siis sotia +tuota upseeriuden suurta ihailua vastaan. + +Niinkuin Helena kohta alusta antautui luonnolliselle ja toverilliselle +kannalle heidän kanssaan, niin hän yhä jatkoikin. Muulla tavalla ei hän +olisi osannutkaan heidän huomiotansa kiinnittää. Hän oli hyvin vapaa +eikä noudattanut mitään säädettyjä seuratapoja. Saattoi, kun päähän +pisti, ajaa issikassa kahden kesken jonkun upseerin kanssa, jopa tulla +heidän luoksensa, kun oli jotain toimitettavaa. Ja tämä seikka Helenan +tietämättä levitti hänen mainettaan. + +Helenan "rakastumattomuus" muuttui aikaa myöten yhä suuremmaksi ja +kiihoittavammaksi arvoitukseksi ei ainoastaan luutnanteille, vaan yhä +laajemmille piireille. Mahdotonta oli sulattaa, että tuo kaunis nainen, +joka tekee niin arveluttavia poikkeuksia nuoren neitosen siveellisyyttä +takaavista säännöistä, olisi todellakin jokin valloittamaton linna. +Jokainen vastaesitetty ajatteli: kunhan _minä_ vaan pääsen häneen +käsiksi, niin varmaan valloitan. Kaikki puhuivat hänestä niinkuin +hyvästä tutusta ja kehuen toivat esiin seikkoja, jotka tuttavuuden +läheisyyttä muka osottivat. Tästä syystä tuli Helena nuorten miesten +kesken usein valheidenkin alaiseksi. + +Kokonaan ymmällä oli maailma siitä, miksi ei Helena huolinut +semmoisesta kosijasta kuin luutnantti T. oli, joka oli kaunis, +mainiosti kasvatettu, yleisesti tunnettu viisaudestaan ja kirjallisesta +sivistyksestään, -- ja päälliseksi ensikertaa näytti todellista +aikomusta rakastua ja kihlautua sekä rakentaa avioliitto, jota hänen +aina ennen tiettiin halveksineen. + +Ei Helena myöskään mitään välittänyt komeasta luutnantti Degeristä, +vaikka kaikki pitivät, että he olivat kuin luodut toisilleen. + +Enin kaikista hänen ympärillään pyörivistä luutnanteista hän piti +luutnantti R:stä ja luutnantti B:stä, jotka ihmisien mielestä olisivat +viimeisinä voineet kysymykseen tulla. Eivät he tosin sosialismista +mitään tienneet, mutta tietämättänsä olivat he hänen mielestään enin +mahdolliset siihen. + +Erityisesti oli näistä kahdesta luutnantti Brummer Helenan suosiossa. + +Heidän lähempi tuttavuutensa oli tosin alkanut vähän omituisesti. +Rekiretkellä. Oli semmoinen rekiretki, että naisten piti valita +herransa. Helena valitsi siiloin Brummerin, jota seikkaa kaikki pitivät +uskallettuna, sillä luutnantti B. oli kaikin puolin hyvin häikäilemätön +mies. Kohta alussa, vaikka he eivät paljon vielä toisiansa tunteneet, +tuli heillä puhe avioliitosta. Helena oli ihmettelevinään, että +luutnantti Liljendahl, vaikka oli arviolta vähintäin 35 vuotias, oli +saattanut pysyä avioliiton pauloihin joutumatta. Luutnantti B. otti +asian jostakin syystä hyvin kuumasti, piti sitä ikäänkuin loukkauksena +itseänsä vastaan ja rupesi puolustamaan Liljendahlia. + +-- Tahtoisinpa nähdä sen naisen, joka huolii velkaisesta vänrikistä! -- +sanoi hän kiivaasti. + +-- Enhän minä mitään sano, -- vastasi Helena. + +-- Minä vaan ihmettelen kuinka vänrikki voi kapteeniin asti pysyä niin +ihanteellisena. + +Luutnantti B. mymisi jotain viiksiinsä, ellei hienostaan kiroillutkin, +-- joka suuresti huvitti Helenaa, + +Määräpaikassa kaupungin ulkopuolella koko seura pysähtyi valaistun +ravintolan eteen. Ja täällä pantiin toimeen tanssi. Luutnantti B., +jossa Helenan lause yhä oli kytenyt, otti asian uudestaan puheeksi, +heti kun oli päästy sisälle. + +-- Johtopäätös neidin teorioista olisi siis mikä? -- alotti hän +asettuen vastausta vaatien Helenan eteen. + +-- Herranen aika, enhän minä sano muuta kuin että ihailen teidän +siveellistä voimaanne! -- vastasi Helena taas eikä nytkään ollut +ymmärtävinään luutnantti B:n kysymystä. + +-- Mutta jos nyt olisi niin ja näin tuon siveellisen voiman kanssa? -- +sanoi luutnantti B. kärsimättömästi. + +-- Mitä tarkoitatte? -- kysyi Helena muka pitkään. + +Luutnantti B. oli kahden vaiheilla. Hän näki selvästi että Helena +teeskentelee ja ymmärtää kaikki. Helenaa pyydettiin samassa tanssiin. + +Myöhemmin, kun luutnantti B. oli jo päässyt parhaimmalle tuulelleen, +hän taas haki Helenan esille. + +-- Johtopäätös olisi, sanon minä, että meikäläisten ja teikäläisten +suhteet pitäisivät olla -- kuinka sanoisin: -- vapaammat? Eikö niin? + +-- Jaha, te käsititte, -- sanoi Helena, -- Tietysti vapaammat. Ei +mitään kihlauksia! + +-- Mainiota, mainiota! -- sanoi luutnantti B. -- Se tahtoo sanoa: ei +mitään lykkäyksiä tuonnemmas, ei mitään aikamäärää rakastuneille? + +-- Ah luutnantti Brummer, te käsitätte minua todellakin mainiosti. Ei +mitään muuta aikamäärää, kuin minkä herrat luutnantit jaksavat pysyä +valkosina enkeleinä, Eikö niin? + +Näin sanoen Helena taas katosi tanssiin. + +Luutnantti B. jäi katsomaan hänen jälkeensä, Kerta kerralta hän oli +tullut yhä enemmän kiihoittuneeksi. Oliko tuo pilkkaa hänestä ja +kaikista hänen tovereistaan? Hän rupesi suuresti pullistelemaan +mahtavaa sotilasrintaansa. "Se hurmaava veitikka nähtävästi ei vielä +tiedä mikä minä olen. Minä en ole mikään siviili narri. Minä olen +luutnantti Brummer, minä". + +Ja niin hän kaupunkiin takasin ajettaissa, sanaakaan sanomatta yhtäkkiä +kaappasee Helenaa vyötäisistä ja puristaa rintaansa vasten. + +Vaikka Helena tuli näin jotenkin lähelle luutnantti Brummeria, saattoi +hän kuitenkin pyörittää sormellaan tämän nenän edessä ja sanoi +ystävällisesti niinkuin lapselle: + +-- Fyi, fyi, fyi! Niinkö te minua käsitittekin! + +Heidän katseensa tällöin kohtasivat toisensa, ja samassa luutnantti B. +päästi Helenan irti sekä meni kokonaan suunniltaan. Sen jälkeen ei hän +enää koskaan voinut Helenan edessä esiintyä häikäilemättömänä +luutnantti B:na, niinkuin hän rakasti esiintyä muualla, vaan oli +niinkuin ei hänellä uniformua olisi ollutkaan. Myöskin hänen ainainen +tavaton kovaäänisyytensä aleni Helenan seurassa tavalliseksi +hiljaiseksi puhetavaksi. Hän oli silloin hyväntahtoinen, luonnollinen, +lapsellinen, ja antautui ilman mitään ehtoja Helenan kasvatuksen +alaiseksi. + +Toinen Helenan suosikeista oli luutnantti Rancken, se suuri pessimisti. +Ystävyys häneen johtui siitä, ettei hän pessimistinä "uskonut +mihinkään", ei tosin siis sosialismiinkaan, mutta eipä myöskään +upseeriuteen; siihen hän kaikkein vähin uskoi. + +Näitä kahta ominaisuutta, Brummerin luonnollista lapsekkuutta ja +Ranckenin täydellistä uskomattomuutta, ei Helena löytänyt kessään +muussa kuin näissä kahdessa juopossa. Mutta ne olivat juuri niitä +ominaisuuksia, jotka tekivät Helenan mielestä ihmiset "mahdollisiksi". + + * * * * * + +Eikö Helena olisi voinut muualta löytää mitä hän täältä turhaan haki? +Eikö hän olisi voinut muuttaa seurapiiriä? + +Ei. Kun hän kerta oli kotiperheensä tuttavuuksien kautta tänne joutunut +ja kotiutunut, niin ei hän mitään sopivampaa osannut itselleen +ajatella. Päinvastoin, jos missä niin juuri täällä oli sosialismin +hänen mielestään saaminen jalansijaa. Hän juuri oli sosialismin +vastustuksen pääkortteerissa. Kävipä siis asia kuinka hitaasti tahansa, +ei sosialismin toteutuminen ollut lainkaan mahdollinen, ellei sitä +ensin täällä tunnustettu. Sillä ajatellaanpa että sosialistit +rakentaisivat ihannevaltionsa. Hyvä. Mutta sotilaat tulevat ja ampuvat +sen pirstaleiksi. Siinä se sitten on. Kaikkihan riippuu siis juuri +näistä sotilaista, ja kun ymmärtäväiset heistä ensin saadaan mukaan, +niin tulevat tyhmät nousukkaat kyllä jäljessä. + +Mahdollista tosin on, että vielä joku toinenkin syy kiinnitti häntä +juuri tähän seurapiiriin. Hän aina huokasi, kun ajatukset kääntyivät +sinnepäin -- ja kun hänen täytyi itseänsä epäillä. + +Jos hän pani oikein tilille itsensä, niin täytyi hänen selvästi nähdä, +kuinka paljon asiat olivat muuttuneet hänen ensimäisestä Helsinkiin +tulostaan asti, vaikka siitä ei ollut kuin kaksi vuotta vasta kulunut. +Kun hän vertasi toisiinsa ensi aikaa kotoalähdön jälkeen ja nyt tätä +aikaa kahden vuoden kuluttua, niin oli niissä olemassa suuri, +kammottava erotus. Hän itsekin huomasi sen vasta viime aikoina ja +jotenkin odottamatta. Hän huomasi, että ennen hän oli elänyt, tuntenut, +ajatellut, -- nyt sitävastoin hän ainoastaan _muisti_ eläneensä, +tunteneensa ja ajatelleensa. Ennen häntä oli johtanut hänen oma elävä +ajatuksensa, nyt, jos hän johtoa haki, piti hänen muistella miten hän +_silloin_ olisi ajatellut. + +Kaipauksella muisteli hän sitäkin, kuinka hän oli alussa esiintynyt +ihan yksinkertaisessa, sileässä puvussa. Tätä tapaa hän oli koko +maailman kummastukseksi uskaltanut noudattaa huolimatta siitä mihin +kutsujaisiin meni. Mutta sitten hän oli vähitellen ruvennut luopumaan +siitä. Ja nyt se oli jo aikaa sitten kokonaan jäänyt pois. Alkusyy oli +se, että esiintyminen ilman pukuun pantua huolta välistä oli näyttänyt +puuttuvalta kunnioitukselta isäntäväkeä kohtaan. Sitten taas oli +välistä tuntunut ikävältäkin aina olla erilainen kuin muut. Mutta oli +kolmas syy. Ja se oli, että hän tunsi niin monessa muussa sisällisessä +asiassa luopuneensa alkuperäisistä vaatimuksistaan itseänsä kohtaan, +että yksinkertaisuuden noudattaminen vaan _vaatteissa_ olisi tuntunut +teeskentelyltä. + +Tämä muutos oli tapahtunut vähitellen, melkein hänen huomaamattaan. + +Se seikka että hän ei puhunut sosialismista ja vältti sitä nimeäkin, +oli ensin vaikuttanut, että useain kanssa hän ei siten lainkaan tullut +puhuneeksi totisista asioista. Mutta jotakinhan aina täytyy olla +ihmisten välillä, jotka kerran ovat tuttuja ja seurustelevat keskenään. +Helena oli siten ikäänkuin kahtia jakautunut: toinen "hän" oli yhä +kasvanut maineessa ja kukoistuksessa, toinen "hän" taas oli käynyt +ihmisille ikäväksi, ja vaikka Helena tunnusti vaan tätä jälkimäistä +oikeaksi itsekseen, niin ei hän voinut olla huomaamatta, että edellinen +yhä enemmän kasvoi sen ylitse ja tukehutti sitä. Toisin ja suorin +sanoin: ympäristön löyhät puheet ja harrastukset olivat kuin olivatkin +häneen tarttuneet. + +Romaaninlukeminen esimerkiksi! Kuinka hän oli ensin halveksinut +romaaneja! Hän oli kerran huomannut, että rakkausromaanit herättivät +hänessä eloon sen vanhan suutelemistunteen Georgia kohtaan. Hän viskasi +kohta pois kirjat. Mutta täällä kaupungissa ihmisillä kulki +muotiromaanit kädestä käteen. Niistä aina puhuttiin ja niin hänkin +rupesi jälleen lukemaan niitä. Ja nyt oli käynyt niin, että hän +romaanin sankareina aina kuvaili Georgia! Eikä ollut enää tarmoa +viskata kirjaa pois. _Silloin_ hän oli jaksanut hylätä Georgin, _nyt_ +hän ei jaksanut aina edes mielikuvituksesta vapautua. Puuttuiko siis +vaan, että hän olisi mennyt ja sanonut Georgille: Georg, suudelkaamme +toinen toisiamme ja ollaan niinkuin ennen! + +Voi, kuinka tämä ajatus häntä kauheasti vaivasi ja kuinka väkevänä +virtana hänessä silloin oli halu tempautua irti kaikesta. Hän tiesi +että hänen täytyy ja että hän on palaava takasin siihen entiseen +korkeaan mielentilaansa, vaikka sen muistuminen olikin harvenemistaan +harvennut. + +Olihan hänellä vähän puolustustakin. Hän oli niin yksin. Mitä hän taisi +taitamattomuudellensa, sille, ettei hänellä ollut Reinholdin +voimakkaita sanoja. Oman luonteensa mukaan hän oli vajonnut siihen, +josta Reinhold oli niin varottanut: oli ruvennut _yksityisten_ +kääntämistä ajattelemaan, silloin kuin olisi pitänyt vaan aatetta ajaa +ja siinä elää. + +Tämmöisinä hetkinä hän aina maltittomasti odotti Reinhold Korpimaan +palaamista ulkomailta. Sillä ellei Reinhold pian palaa, niin kaikki +vähitellen sammuu ja jääpi pois. + +Kotonaan, omalla pöydällään hänellä oli kehyksessä Reinholdin valokuva. +Sitä hän yhä ja yhä katseli, toistaen kiitollisena hänen parhaita +sanojansa, ja yhä kasvavalla ikävällä odotti häntä. Odotti niinkuin +pelastajaansa, joka voimakkailla sanoilla vie hänet jälleen entisiin +korkeihin ilmakerroksiin ja tempaa hänet irti koko tästä hänen +nykyisestä olostaan, josta hän ei itse jaksanut eikä osannut erota. + + + + +Hän palaa. + + +Suurena peilinä leikkui tyyni, määrätön meri sinä päivänä, jona Helena +nousi Tähtitornin vuorelle odottaakseen laivaa, millä Reinhold oli +palaava. Suuri oli meri, pilvet korkealla, paloteltuina, untuvaisissa +reunoissansa punakeltaisen ruskon lävistäminä. Ja punakeltaisena +tyynenä leikkui syvyyksien pinta. + +Kohta kun hän tuli ylös ja hänen katseensa oli lentänyt kaiken meren +yli, huomasi hän mustan savuviivan taivaanrannassa. + +Voi kuinka hänen sydämmensä silloin sykähti! Oliko hän valmis nyt? +Voiko hän näiden vuosien perästä sanoa niinkuin silloin: minä olen +valmis mihin hyvänsä! + +Oli, oli! Hän oli taas valmis. Voi, kuinka pieneltä ja alhaiselta ja +pikkumaiselta tuntui äsken eletty aika tuon aavaan meren edessä! +Kaikkia ihmisiä hän rakasti ja niiden yhtyyttä halusi niinkuin taivas +ja meri olivat nyt yhdessä, ja hän ei enää epäile mitään tehdä, mikä on +tätä yhteyttä edistävä. + +Ja Helena sanoi itsekseen puoliääneen sanomattomalla ylenkatseella: + +-- Luutnantit! -- + +Se musta savuviiva liikkui ja läheni ja sen kanssa oli ikäänkuin +merentakaiset maat ja kansat olisivat tulleet lähemmäs ja yhtyneet +samaan elävään yhteyteen, niinkuin tämä sama meri huuhteli niiden +rantoja ja sama taivas niitä peitti. + +Kun Helena palasi kaupunkiin ja tuli satamaan, oli laiturilla jo paljon +laivan odottajia ja enimmäkseen kaikki Reinholdin sosialistitovereita. +Kaikki he odottelivat huomattavalla jännityksellä, vilkkaasti ja +ilosesti puhellen keskenänsä; toiset seisoivat joukoissa, toiset taas +naistuttujensa kanssa kävelivät edestakasin pitkällä laiturilla. Useat +eivät vielä hallinneet täydellisesti herrastapoja, vaan osottivat +hiukan kömpelyyttä. Muutamia tosin oli, joita ei olisi voinut herrasta +erottaa. Muutamat olivat hiljaisia ja taempana pysyviä, yksi +erittäinkin, hyvin miellyttävän ja ajattelevaisen näköinen. Häntä +Helena ei voinut olla katselematta ja olisi niin äärettömän mielellään +mennyt puhuttelemaan, jos olisi kehdannut. Se oli yksi niistä, joita +Reinhold oli ulkomaille lähtiessään asemasillalla hänelle esittänyt. +Helena ei voinut koskaan unohtaa, kuinka tyhmän tukalaan asemaan hän +oli silloin tullut. Kun juna oli lähtenyt jäi hän kuuden vastaesitetyn +Reinholdin toverin seuraan sillalle. Molemmin puolin ei tietty mistä +ruveta puhumaan ja tuskastuttavassa äänettömyydessä he kulkivat läpi +kaikkien asemahuoneiden rautatietorille, jossa ilman muuta kateltiin ja +sanottiin hyvästi. Helenalla oli ollut melkein itku kurkussa tämän +molemminpuolisen kylmyyden vuoksi, ja hänen olisi sanomattomasti tehnyt +mieli tutustua heidän kanssansa. Mutta hän ei voinut heidän +kasvojensa ilmeestä nähdä samaa halua, päinvastoin he ikäänkuin +kiirehtivät vaan päästä erille tästä tukalasta tilasta. Ja sentähden +hän ujosteli heitä yhtä paljon. Mutta peittämään ujouttansa totuttuun +konvenanssi-hymyilyyn hän tuntemalla tunsi, kuinka he käsittävät häntä +ylpeäksi. Eikä hän enää ollut, voinut muuttaa itseänsä, vaan läksi, +muka ystävällisellä ylemmyydellä nyökäyttäen heille päätänsä. + +Juuri samaa voittamatonta ujoutta hän nytkin tunsi tämän suuren, +vieraan joukon keskellä. Hän istui arkana ja huomiota paeten +syrjäisimmällä penkillä, -- sama Helena, joka esiintyi vapaana ja +varmana missä muualla tahansa. -- Ja niinkuin silloin niin nytkin hän +peitti mielentilansa teeskentelyyn: katseli muka mahtavasti jonnekin +heidän ohitsensa tai tutki muka kärsimättömästi ajankulkua kellostansa. +Kun he kulkivat hänen ohitsensa huomasi hän selvästi, että he +osottelivat toisilleen häntä, ja tietysti he kaikki ajattelivat: tuossa +se ylpeä Helena nyt istuu. Sillä kuinka he olisivat voineet ymmärtää, +että hän ainoastaan sentähden oli noin tylysti katselevinaan heidän +ylitsensä, että hän äärimmäisyyteen asti ujosteli heitä, ja +ajatuksessansa kunnioitti ja rakasti heitä! + + * * * * * + +Laiva saapui ulapalta ja käänsi kaaressa saaren takaa korkean kokkansa +satamaa kohden. + +Se lähestyi hiljennetyin vauhdin, heikosti savua tupruttaen ja +kaikkineen kuvastui veteen, paksu valkea piippu, punaset torvet +komentosillalla, mastot ja valkea kokka suurine ankkurisieramineen. +Mutta sen lähetessä vilkkaan sataman lainehtiva vesi palotteli mastojen +päät ja piiput ja hämmensi vihdoin koko kuvauksen läikkynäänsä. Jo +erotti laivan nimen, erotti kapteenin, vihellystorven kiiltävät +vaskikulmaukset, valkoset ämpärit, pelastusrenkaat. Ja jo kääntyy laiva +poikittain ja matkustajain musta rivi tulee näkyviin peräkannella +huiskuvine nenäliinoineen. + +Helenan huomio kiintyy ensin perimpänä seisovaan miellyttäväryhtiseen +herrasmieheen. Sillä on harmaa päällystakki ja päässä harmaa korkea +lierilakki ympäröitynä leveällä valkosella nauhalla. Kun laiva tulee +lähemmäs, huomaa Helena, että se juuri onkin Reinhold Korpimaa. + +Hänen toverinsa alkoivat, hänet tunnettuaan, huiskuttaa lakkejansa, +riemuiten ja toinen toiselleen häntä osottaen. Ja osa heistä rupesi +järjestymään neliääniseksi laulukunnaksi pienen ja lihavan johtajan +ympärille, joka sointurautaansa kuunnellen alkoi antaa ääniä +maltittomasti esiinkurottautuville ja kiirehtiville laulajille. + +Yhtäkkiä remahtaa ilmoille porilaisten marssi, laulettuna uusilla, +tuntemattomilla sanoilla. + +Ja sen jälkeen kajahtaa voimakas hurraa! + +Reinhold nostelee taidokkaasti hattuansa, silloin tällöin pyöräyttäen +sitä ilmassa. + +Reinhold ei ole huomannut vieläkään Helenaa. Laiva on jo rannassa ja +irtosillat nostetut paikoilleen. Käsiänsä ojentaen peräkantta kohden +toverit jo huutelevat sanoja Reinholdille ja hän heille vastailee. +Sitten hän muiden matkustajien mukana laskeutuu yläkannelta alakannelle +ja hetkeksi katoo näkyvistä. + +Tuossa hän on taas! Hän on nousemassa irtosillalle, keltainen uusi +kapsäkki käsissä. Kuinka voi ihmisen ulkomuoto niin muuttua! Hän on +täynnä miehekästä eleganssia. Hän nousee ja katsoo nopeasti koko +väkijoukon yli kahteen kertaan. Sitten vielä tarkemmin kolmannen +kerran. + +-- Helena! -- huudahtaa hän, kun vihdoin huomaa Helenan kaikkien muiden +takana. Ja Helena näkee, kuinka Reinholdin kasvoja samassa kirkastaa +hyvän vaikutuksen tyytyväisyys, ja kuinka hän rupeaa nopeasti tulemaan +alas. + +Itsestään aukeaa tie Helenalle, kun kaikki ovat katsahtaneet taaksensa +ja huomanneet ketä Reinhold tahtoo ensimäiseksi tavata. + +He tapaavat toisensa keskellä väkijoukkoa, joka antaa heille tilaa ja +muodostaa piirin heidän ympärillensä. Reinhold puhuu hänen kanssaan +eikä päästä hänen kättään omastansa. + +He ovat siinä kuin sulhanen ja morsian. Ja se tuntuu jokaisesta +semmoiselta. Kaikki ihmettelevät, ettei ennen oltu tultu ajatelleeksi +sitä, mikä nyt yhtäkkiä tuntuu ihan luonnolliselta jokaisen silmissä. +Olihan puhe käynyt miehestä mieheen, että hän oli tuon neidin avulla +ulkomailla matkustanut. Yleisen hämmästyksen ja ihastuksen hyminä käy +väkijoukossa. + +Helena on ainoa, jolle ei hetkeksikään mitään sellaista mieleen +juolahda. Harvoina hetkinä elämässään hän on ollut niin onnellinen kuin +nyt. Hänen sydämmensä on paisuvaa riemua täynnä. Mutta se seikka, että +heidän ympärilleen on muodostunut piiri, että Reinhold pitelee hänen +kättänsä, ujostuttaa häntä, Hän punastuu hirveästi ja niin paljon kuin +hänellä olikin muka ollut sanottavaa tänä ensi hetkenä, ei hän saa +mitään sanotuksi. Ainoastaan vaan hiljaa kuiskaavasti: + +-- Tervetuloa! + + + + +Reinholdin aikeet. + + +Ulkomailta palattuansa ei Reinhold ollut muuttunut ainoastaan +ulkonaisesti, niin että hänellä nyt oli täydellinen kuosi vaatteissa ja +hienostunut ryhti käytöksessä; vaan hän oli toisenlainen siinä kohden, +että ei entisellä tavalla huutanut hillitsemättä julki aatteitansa +kaikissa tilaisuuksissa. Ei hän yleensäkään julkisesti puhunut. Tämä +ominaisuus pisti kohta kaikkien silmiin. Hyvin niukasti hän kertoi +ulkomaan matkaltansakin, suun ympärillä oli koko ajan merkitsevä, +salaperäinen hymy. Jokainen näki, että hänellä kyllä on aikeita, vaikka +hän ei vaan katso tarpeelliseksi niistä puhua. + +Mitä sosialismiin tuli, niin pääpainon hän sanoi olevan varsinaisen +valtiollisen puolueen muodostumisessa. Ja valituille uskotuillensa hän +kuului kyllä antaneen neuvojakin, miten oli työskenteleminen tämän +tarkoitusperän saavuttamiseksi. Päävaikutus oli se, että Reinholdilla +tietystikin oli suuria mielessä, ja valitutkin uskoivat varmasti, että +nyt täytyi vaan olla liikoja kyselemättä. + +Mutta vaikka Reinhold oli tullut suljetuksi, näytti hän olevan sitä +uutterammassa toimessa. Jotakin hän aina puuhasi, ja semmoisella +kiihkeydellä, että ei häneltä lukemattomille pysäyttäville ja +uteliaille tahtonut ehtiä sanaakaan vastaukseksi. Tiesivät kertoa, että +hän luki tavattoman paljon. Hän olikin ruvennut käyttämään silmälasia +ja hänen silmäteränsä olivat rasituksesta käyneet luonnottoman +suuriksi. + +Joka paikkaan sosialistien joukossa levisi semmoinen muotilause, että +"työtä sitä pitää tehdä eikä huutaa!" + +Pääkirjoitukset työväen lehdissä saivat hiljaisemman, oppineemman ja +vaikeatajuisemman sisällyksen. Vaatimukset kasvoivat, pienet puhujat +hiljenivät, ja kaikkialla oli ilmassa sana: odottakaa! odottakaa! +Reinholdin tuttavapiiri oli myöskin suuressa määrin laajentunut. Ei hän +enää seurustellut ainoastaan entisten sosialistituttujen kanssa, vaan +nähtiin usein yliopistonpiireissä, merkitsevämpien sanomalehden +toimittajain ja muiden semmoisten mahtimiesten seuroissa. Hänen +maineensa ikäänkuin jakaantui kahtia. Sosialisteille hän oli heidän +vanha Reinholdinsa, jossa lepäsi koko heidän asiansa ja koko +tulevaisuuden toivo. Mutta suurelle maailmallekin hän jo oli jotain, -- +ja näytti olevan yhä enemmän. Niin vaativat hänen salaperäiset +aikeensa, -- sanottiin. Hän ikäänkuin irtausi sosialistien käsistä, ja +tekemistä hänellä näytti olevan yhä ylempänä ja ylempänä. + +Ei aivan kauan ulkomailta palauksen jälkeen hän kummastutti maailmaa +suorittamalla muutamia valmistavia yliopistollisia tutkintoja. Eikä +siinä kyllä. Sanottiin hänen lukevan lakitiedettä. Mihin tämä kaikki +tähtäsi, ei tiennyt, kuten sanottu, muut kuin uskotut. + + * * * * * + +Mitä Helenaan tulee, niin ei hänkään saanut Reinholdia +sosialismikysymyksessä paljo avomielisemmäksi. Helena ensin luuli, että +Reinholdin uusi tapa johtui tuosta Helenalle perin tutusta halusta +välttää turhaan lausumasta pyhimmän aatteensa nimeä. Sehän oli juuri +sama kokemus, minkä Helenakin oli tehnyt. Mutta ajan pitkään rupesi +tuntumaan kummalliselta, ettei hän sentään Helenankaan kanssa ottanut +entisiä asioita puheeksi. Ja kuitenkin hän Helenan seuraa ihan +nähtävästi haki. Hän puheli aina jotenkin vähäpätöisistä asioista, niin +että, kului kaksi kuukautta Helenan kertaakaan onnistumatta kytkeä +häntä hänen kiireiltänsä rauhalliseen ja perinpohjaiseen keskusteluun. +-- Ei hän tietysti aavistanut kuinka paljon Helenan sydämmelle oli +kerääntynyt kysymyksiä, neuvon ja ohjauksen pyyntöjä. + +Vihdoin näytti tarjoutuvan odotettu tilaisuus. + +Reinhold itse pyysi Helenan eräänä pyhäpäivänä kävelyretkelle +Kaivopuistoon. Hän oli määrännyt aamuhetken ja Helena arvasi, että nyt +hän on kerrankin ottanut myöskin aikaa mukaansa. Helena päätti siis +ehdoinkin täydellä todella ottaa puheeksi kaikki ne asiat. + +Mutta siitä kävelyretkestä tulikin ihan, ihan toista. + +He olivat lähteneet astumaan suurta puistokatua. Reinhold oli +ehdottanut, että he menisivät ravintolan parvekkeelle, mutta Helena oli +suostuttanut hänet sen sijaan nousemaan valleille, joilta meri näkyi. +Siellä he olivat hetken aikaa äänettöminä istuneet kumpikin mahtavasti +aikoen ruveta jostakin tärkeästä puhumaan ja kumpikin odottaen, että +toinen ensin jotakin sanoo. Helena näki ilokseen, että Reinhold siis +vihdoinkin aikoo ottaa esille tuon kaikkein tärkeimmän seikan mikä oli +koko heidän suhteensa alku ja perus. Ja mitä kauemmin he olivat vaiti, +sitä varmempi Helena oli siitä, että nyt Reinhold ei enää voi ruveta +muusta puhumaan, vaikka olisi ensin aikonutkin. Kun hän oli yhä vaiti +ja nähtävästi haki sanoja, tahtoi Helena auttaa häntä alkuun. + +-- Teistä on varmaan ihmeellistä, että minä -- + +-- _Teistä?_ -- sanoi Reinhold. + +-- Ah, Reinhold, minä unohdan aina. Sinusta on varmaan ihmeellistä, +että me muut kaikki emme voi mihinkään mennä ilman sinun johtoasi. -- + +Reinhold ei tarttunut puheeseen, vaikka Helena vaikeni. + +-- Sinä olet niin itsenäinen, etkä voi ymmärtää semmoisia, jotka +riippuvat toisista, -- jatkoi Helena. -- Mutta minä olen ainakin +semmoinen, etten voi yksin mitään. Tosin vaikka sinä et puhuisikaan +mitään minun kanssani, niin jo se tieto, että on ystävä, elättää minua, +-- se on niin kummallista. + +Nyt sanoi Reinhold: + +-- Helena, minun tunteeni sinua kohtaan ovat jo enemmän kuin ystävän. + +Helena kääntyi ja rupesi katsomaan hänen silmiinsä niinkuin olisi +kysynyt mitä hän tarkoittaa. + +Reinhold ensin katsoi vastaan, mutta samassa kadottivat hänen silmät +ryhtinsä. Räpyttäen luomiansa hän milloin katsoi maahan milloin koetti +vilkaista ylös, ja huulet noloina nauroivat, turhaan hakien Helenan +ymmärrystä. + +Yhtäkkiä Helenaa kouristi aavistus siitä, mitä Reinhold tarkoitti, ja +hänen kasvonsa kalpenivat. + +-- Mennään täältä, -- sanoi hän ja nousi. + +Reinhold voitti takasin entisen malttinsa. + +-- Mikä sinun on Helena? -- kysyi hän. -- Istuhan vielä tähän vähäsen. + +Helena sanoi: + +-- En minä tiedä kuinka te oikeen tarkotitte. + +Nyt nousi Reinholdkin. + +-- Pyydän sinun kättäsi, Helena, -- sanoi hän. Ja sitten lisäsi: -- No +mennään, mennään. -- Saammehan puhua. + +He rupesivat menemään alas valleilta. + +Ensin he kulkivat äänettöminä kaikki jyrkimmät paikat. Mutta sileälle +käytävälle tultua Reinhold sanoi: + +-- Ehkä tämä todella tuli odottamatta. Mutta minä katsoin uskaltavani +sen tehdä, koska jo tiedän seisovani varmalla pohjalla. Minun +tulevaisuuteni on taattu, Helena. Se tahtoo sanoa, viimeistään vuoden +perästä voin perustaa kodin, jonka saatan tarjota kelle hyvänsä. + +-- Minä en voi vastata, Reinhold, -- sanoi Helena nopeasti ja +kiihkeästi. -- Älä suutu minuun -- minä en tiedä mitään, en ymmärrä +mitään. + +-- No, no, -- sanoi Reinhold, -- enhän minä voi vaatia, että sinä heti +olet valmis vastaamaan. Mieti sitä asiata. Minä puolestani olen jo +miettinyt ja teen sinulle tarjoomukseni. + +-- Niin, niin, -- voi minua! -- Reinhold älä suutu minuun, -- nyt minä +menen -- toisen kerran! + +Näin sanoen Helena rupesi nopeasti menemään edelle ja poikkesi toiselle +käytävälle, joka myöskin vei kaupunkiin. + +Reinhold seisoi hyvän aikaa katsoen hänen jälkeensä ja punniten +sisässään, oliko nämä nyt rukkaset eli täytyikö ajatella, että Helena +todellakin ottaa asiata miettiäksensä. + +Hän meni kortteeriinsa. Ja niin mietteissään kuin hän olikin koko +matkan, kohta kun hän näki työpöytänsä avattuine kirjoineen, paperinsa +ja käsikirjoituksensa, keventyi hänen mielensä, ja huokaisten pois +painon sydämmeltänsä hän istui pöydän ääreen ja rupesi selailemaan +kirjoja, katselemaan toisesta toiseen, ja silloin tällöin kirjoittaa +rapisteli muistiinpanojansa paperille. + +Tämä oli toinen puoli hänen arkeistansa, tämä oli hänen suunniteltu +tulevaisuutensa, ja uppoutuneena tähän työhönsä hän suuresti nautti +jokaisesta selviävästä asiasta ja jokaisesta lauseesta, minkä paperille +kirjoitti. Sillä se kaikki varmisti häntä ja lupasi suurista mietteistä +kerran tehdä yhtä suuren todellisuuden. Sillä selväähän oli, että koko +sosialismi riippui siitä, että hän saa merkitsevän yhteiskunnallisen +aseman, vallan käsiinsä. + + * * * * * + +Kauan ei Reinhold tarvinnut odottaa sanaa Helenalta. + +"Tahtoisin tavata sinua nyt heti", -- seisoi siinä paperilapussa, jonka +Reinhold, samaten istuessaan uppoutuneena työhönsä, sai saman päivän +illalla Helenalta. + +Ja kun Reinhold, pantuaan kirjansa kiinni ja otettuaan päällystakkinsa, +tuli ulos, oli Helena siinä. + +Helena näytti lyhdynvalossa Reinholdista ensin vähän kalpealta ja +rasittuneelta, mutta kun rupesi puhumaan, niin hän hymyili ja oli +kylläkin ilonen. + +-- Reinhold, -- sanoi hän kohta, -- älä nyt vaan luule, että minä en +ole vielä päättänyt miellytätkö sinä minua vai et. -- Mutta eikö se +toinen asia voisi jäädä ratkaisematta? + +Reinhold rypisti vähän silmäkulmiansa. + +-- Ratkaisematta? Miten tarkoitat? + +-- Niin vaan, että niinkuin emme olisi koskaan siitä puhuneet -- + +-- Toisin sanoen: sinä annat rukkaset? + +-- Ei, ei, ainoastaan että se jäisi ratkaisematta. + +-- Etkö ole siis vielä miettinyt? Minä tahdon tietää jaa eli ei! + +Nyt otti kärsivä ilme väkisinkin vallan Helenan kasvoissa. + +-- Pitääkö minun siis välttämättä antaa rukkaset, että se asia saisi +olla ratkaisematta? -- sanoi hän voimatta hillitä tuskastumisen itkua. + +-- Tietysti sanot: ei, jos et huoli minusta! -- sanoi Reinhold +hermostuneesti. + +Ja niin loppui tämäkin lyhyt keskustelu siihen, että Helena läksi +kesken pois. + +Taas katseli Reinhold hänen jälkeensä pimeään ja ajatteli tällä kertaa: + +"Se on jotenkin kummallinen tyttö. Eiköhän liene suuressa määrin +oikullinen?" + +Ja Reinhold rupesi jo luulemaan, että taitaa olla lopussa koko asia. + + * * * * * + +Kun Helena tuli kotiin, istui vanha äiti vielä omalla puolellaan +odottamassa häntä, ja oli sytyttänyt pienen spriikeittiönsä teen +lämmittämistä varten. + +Äiti oli viime vuosina kovin vanhentunut, oli aivan harmaantunut, ja +häntä usein rupesi nukuttamaan keskellä päivää, jopa torkahti hän +toisinaan kesken ihmisten puheluakin. + +Myöskin rupesi hän olemaan semmoinen, ettei hänen mielensä oikein enää +sulattanut uusia asioita, ja ainoastaan vanhat tapahtumat hän elävästi +muisti ja niissä riippui. + +Sen vuoksi Helenakin oli yhä vähemmän puhellut hänen kanssaan +nykyisyyden asioista, ja näistä viimeisistä monimutkaisista omista +asioistaan ei ollenkaan. + +Tällä kertaa hänessä kuitenkin oli niin vastustamaton halu kysyä ja +saada neuvoa, että hän päätti liikahuttaa mamman nukkuvaa kokemusten +aarteistoa. + +Helona rupesi aluksi pitkältä puhumaan suhteestansa Reinholdiin, +johdattaakseen mamman vähitellen viimeiseen suureen tapaukseen heidän +välillänsä. + +Mutta ennenkuin Helena oli kertomuksessaan selvinnyt edes +alkuperusteistakaan, oli mamma jo pari kertaa ummistanut silmänsä. Ja +kun Helena vihdoin lopetti ensimäisen jakson kysymyksellä: no mitä sinä +siihen sanot? heräsi hän torkahduksesta ja sanoi: + +-- Ottaisit vaan sen Georg raukan! + +-- Voi mamma, mamma, eihän nyt ollut siitä puhe! + +Helena saattoi tuskin hillitä itkuun purskahtamista ja painoi molemmat +käsivartensa silmilleen. + +Silloin äiti heräsi uneliaisuudestansa ja koko hänen sielunsa oli kohta +Helenan asiassa. + +-- Mitä siis on tapahtunut, lapsi? + +-- Reinhold on kosinut minua. + +-- Sinä et rakasta häntä, Helena, -- sanoi äiti levottomasti. + +-- Kohta kun hän kosi minua ja sanoi, että hänen tulevaisuutensa on +taattu, olin minä näkevinäni, ettei hän enää usko omaan aatteeseensa. +Mutta niin se ei ole. Hän uskoo. Ja mitä merkitsee silloin rakastanko +minä vai en, -- hänen asiansa rinnalla! + +-- Se on kummallista, -- sanoi äiti, -- sinä olet perin unohtanut mitä +ennen sanoit Georgin suhteen. Sinä sanoit: niinkauan kuin _voi_ olla +menemättä naimisiin, niinkauan _pitää_ olla menemättä. Niin nuori kuin +olitkin, täytyi minun sinulle lopuksi myöntää, että olit oikeassa. Enkä +vieläkään kiellä sitä. Sinun sanoissasi oli omituinen, uusi avain tähän +vanhaan kysymykseen. -- Oletko sinä sen jättänyt? Vai oletko ehkä +todella niin rakastunut, ettet muuta voi? + +-- Ei, mamma, nyt on niin, että _minun_ asiani ei merkitse mitään, +kaikki on hänessä. Sanotaanhan, että täytyy uhrata elämänsä suuren +asian edestä. Ja kun niin on, niin mitä merkitsee silloin "voin" tai +"en voi"! Ja kuka sen tietää, ehkä minä -- miksi minä en voisi olla +vaimo niinkuin monet muut? -- mitä minä olen? en mitään! -- Ja mitä +rakkaus sitten oikeastaan on, miksi välttämättä "semmoinen" rakkaus! + +-- Puhu nyt vaan loppuun asti, niin sekaannut vieläkin enemmän, -- +sanoi äiti. Sitten otti kutimen ja pudottaen lasit alemmas nenälle +alkoi kutoa ja huokasi: + +-- Ei, sen minä sanon: ota sinä vaan se Georg. + +-- Mutta mamma, mitä sinä sanot! Emmekö juuri Georg ja minä ole jo +kyllin selvästi todistanut, että _voimme_ olla ilman toisiamme! -- +sanoi Helena. + +-- Ei! -- sanoi nyt äiti päättäväisesti, ja nousi mennäkseen +kirjoituskaapilleen. -- Nyt en enää voi pidättää, minun täytyy lukea +sinulle -- + +Aukasi kaapin, nouti laatikosta kirjepakan, erotti keskeltä yhden +kirjeen, + +-- Tämä on Georgilta minulle, -- sanoi hän istuutuen entiselle +paikalle. -- Sen sain kohta sinun rukkaskirjeesi jälkeen, vaikken ole +sinulle siitä mitään puhunut. + +-- Olkoon vaan siinä mitä hyvänsä, -- mutta jos hän nyt jaksaa hyvin, +niin se osottaa että hän voi myöskin hyvin tulla toimeen ilman minua, +-- sanoi Helena levottomasti ja nousi kävelemään. + +-- "Rakas täti" alkoi äiti siitä huolimatta lukea. -- "En minä kirjoita +siksi, että Te Helenalle jotakin sanoisitte minulta. Päinvastoin, +rukoilen teitä, ettette missään tapauksessa kertoisi hänelle tästä +kirjeestä. Te tiedätte, mitä hän on minulle kirjoittanut. Meidän +välillämme on tapahtunut totinen, ainainen, peruuttamaton ero. Niin se +on. Voi, rakas täti, jo ensi hetkestä kun hänet omistin piili sydämmeni +riemun takana jokin aavistus, etten saa häntä pitää. Liian suuri oli +onneni, että se todellakin olisi voinut täyttyä, liian" -- -- + +-- Ei, ei, ei, -- huusi Helena, -- älä lue, minä tulen hulluksi, jos +tuo nyt jälleen revitään auki. Älä lue nyt, ei koskaan, ei koskaan --! + +Ja silmät suurina, säihkyvinä, hän alkoi haltioissaan puhua: + +-- Ei mamma! Minä rakastan Reinholdia. Minä rakastan häntä enemmän kuin +mitään maailmassa! Meillä kahdella on yksi sydän. Ja kun nyt on tullut +kysymys voinko myös _minä_ jotain uhrata, silloin minä peräytyisin. Ei, +mamma, se ei tule tapahtumaan! Se ei tule tapahtumaan! + + * * * * * + +Seuraavana päivänä sai Reinhold Helenalta kirjeen, jossa Helena pyytää +anteeksi eilistä keskustelua, ja ilmoittaa myöntävän vastauksensa. + +Luettuaan tämän kirjeen Reinhold ensin vähän mietti, pidellen kirjettä +sormiensa välissä. + +"Olkoon siis niin!" -- sanoi hän sitten itsekseen ja tyytyväisyyden ja +tehdyn päätöksen hymy levisi hänen kasvoihinsa. + +Hän rupesi kohta pukeutumaan, mennäksensä Helenaa tapaamaan. Sillä +hänessä oli herännyt ajatus, että he Helenan kanssa menevät yhdessä +aijottuihin sanomalehtimiesten tanssiaisiin, joissa he sitten +varsinaisesti kihlautuvat, vaikkakin toistaiseksi salaisesti. Ja hän +tahtoi kohta kuulla mitä Helena siitä tuumasta ajattelee. + + + + +Iltamassa. + + +Nämät tanssi-iltamat olivat kuin Reinholdia varten toimeenpantu. Ei +niin, että kukaan olisi jotakin sellaista ajatellut, vaan niin, että +Reinholdille itselle siksi päiväksi sattui monet asiat yhteen. +Ensiksikin oli hän kansallistaloudellisessa yhdistyksessä vihdoinkin +pitänyt suuren esitelmänsä työväestön asunto-kysymyksessä, saanut +osaksensa huomiota ja oli esitelty seuran vaikuttavimmille henkilöille, +jotka olivat lausuneet toivottavaksi, että tämä ansiokas esitelmä +seuran toimesta julaistaan. Toiseksi oli hän äskettäin suorittanut +yliopistollisen tutkinnon kansantaloudessa. Ja kolmanneksi hän oli +mennyt kihloihin. + +Hän tuli Helenaa kotoa hakemaan täydessä frakkiasussa, miltei +vyötäisille ylettyvä rintapaita kiiltävänä, valkonen rusetti +pystykauluksessa, silinteri ja hansikkaat kädessä. + +-- Mutta sinähän et ole vielä pukeutunutkaan, -- sanoi hän Helenan +nähtyänsä. + +Helena oli puettu jotenkin niinkuin sinä alkuaikana, jolloin hän oli +muuttanut kaupunkiin eikä hävennyt yksinkertaisuutta missään seurassa. + +-- Suo anteeksi, mutta minä aijoin tulla näin, -- vastasi hän, -- vaan +jos sinä tahdot, niin pianhan minä -- -- + +-- Ei, ei, anna olla. Tietysti voit tulla noinkin. Emmehän me vielä +julkaise kihlaustamme, vai mitä? + +-- Ei, Reinhold. -- sanoi Helena pyytäen. -- Ja tunnustaakseni ei +minulla ole erityistä halua ollenkaan mennä sinne, niin että jos vaan +sinä -- + +-- No kas niin, Helena! Älä nyt vaan rupea pahalle tuulelle, tänä +iltana aijomme hauskutella. + +-- Enhän minä vähimmässä määrässäkään --. Mistä sinä sen sait? -- sanoi +Helena noutaessaan päällysvaatteitaan naulasta ja siten peittäen +kasvojansa näkymästä. + +Ja niin he ajoivat iltamaan. + + * * * * * + +Seuroissa, suurissakin ja kirjavissa, on aina jokin henkilö, joka +yleisintä huomiota herättää ja josta enin sillä hetkellä puhutaan. + +Eikä paljon puuttunut, ettei Reinhold näissä tanssiaisissa ollut +tämmöisenä sankarina. Ainakin hyvä toinen puoli yleisöstä tunsi hänet +ja rupesi kohta puhumaan hänestä, kun hän miehekkäällä ryhdillä, jäykän +niskan nytkähdellessä seurasi yhtä tunnettua Helenaa juhlasalin läpi ja +he istuutuivat lavan viereisille tuoleille alkanutta juhlapuhetta +kuuntelemaan. + +Vielä enemmän häntä huomattiin, kun hän sitten tanssin aikana pyysi +Helenaa valssiin ja pyöri hänen kanssaan salin ympäri. + +Mutta Helenalle oli tämä valssi hänen elämänsä vaikeimpia hetkiä. Ei +hän itse ymmärtänyt miksi se niin oli. Hän luuli syyksi sen, että +ihmiset katsovat kuinka hän pyörii yksinkertaisessa puvussa ja +huomaavat että hän on korkeissa kengissä. + +Hän ei uskaltanut Reinholdin tähden kieltäytyä tästä ensimäisestä +tanssista. Mutta kun kierros oli tehty ja Reinhold oli saattanut hänet +sivuhuoneeseen, ei hän sanonut enää tahtovansa tanssia. + +Reinhold sen sijaan katosi tanssin pyörteeseen. Varmaan hän olisi +välillä tehnyt matkaa Helenankin puheille, mutta ihmiset hänet +valloittivat ja sekoittivat joukkoonsa. + +Pari kertaa Helena vaan näki häntä koko ensimäisen tanssiosaston +aikana. + +Ensi kerralla hän tuli erään naisen seurassa bufettisaliin ja +tarjottuaan tälle virvokejuomaa itse ilosesti joi kaksi lasia punssia. +He puhuivat teaatterista. + +Toisella kerralla pysäytti Reinholdin, niinikään tässä bufettisalissa, +pienenlainen, kalpea ja hiljainen herra, nähtävästi sivistyneestä +säädystä. Ensin he sanoivat toisilleen jotain vähäpätöistä ja aikoivat +erota, mutta sitten sanoi se herra vielä jotain, johon Reinhold nauraen +vastasi. Ja nyt he tulivat ihan lähelle toisiansa ja alkoivat +vilkkaammin puhella, kunnes puhe vähitellen muuttui innokkaaksi +väittelyksi, niin että molempain kädetkin alkoivat kiivaasti liikkua. +Pieni hermostunut herra ei saanut Reinholdilta tarpeeksi puhevuoroa, ja +puristeli, hänen puhuessa, huulensa vaan itsepäiseksi hymyileväksi +viivaksi, mutta iski heti pienenkin loman syntyessä terävän sanansa +väliin. + +Helena koetti kuunnella ja lähestyä heitä niin paljon kuin mahdollista +oli, etteivät he häntä huomanneet. Mutta ei parhaallakaan +kuuntelemisella erottanut tuosta vilkkaasta sanavaihdosta muuta kuin +yhtämittaa sanan: sosialismi, sosialismi ja sosialismi. + +Merkillistä se oli Helenasta. Nyt olivat asiat jo niin pitkällä että +hän ja Reinhold olivat kihloissa, mutta pääasiasta ei heidän välillään +vieläkään ole ollut mitään todellista keskustelua. + +Kun he vihdoin erosivat ja Reinhold oli juuri lähdössä tanssisaliin, +asettui Helena hänen tiellensä ja kysyi: + +-- Mitä te puhuitte tuon herran kanssa? + +-- Mitä lie ollut joutavia. + +-- Mutta kerro sentään, Reinhold. + +-- Sosialismistahan me puhuimme. Mutta hän ei sosialistin nimeä edes +ansaitse. (Reinhold kuiskasi:) Hän on täydellinen anarkisti. Hän ei +tunnusta mitään ihannevaltiota, ei saa olla mitään hallitusta, olevat +olot ovat juuria myöten hävitettävät. + +-- Vai niin, -- sanoi Helena uteliaana. -- Ja mitä sinä sanoit hänelle? + +-- No niistä se vastus on! Kaikki tosi toimi ja edistys kuoleutuu +niiden kanssa. Jollei ne saa dynamiittia käyttää, niin ei sitten muka +mitään. Sosialismi on liian mietoa mukamas! -- Kas niin, nyt jo +soitettiin toiseen franseesiin. Etkö sinä todellakaan tule? + +-- En. Mutta yksi pyyntö minulla olisi sinulle. + +-- Se on? + +-- Esitä minut tuolle samalle herralle. + +Reinhold rupesi nauramaan ja katsellen ympärilleen missä hän sen vielä +näkisi, sanoi: + +-- Hänkin tahtoi tulla sinun kanssasi tutuksi, vaikka se sitten jäi. + +Reinhold löysi pian sen herran, saattoi Helenan luo ja esitteli heidät +toisilleen. Samassa veti Reinholdia joku hihasta toiselta puolen, ja +ennättämättä jäädä heidän seuraansa hän anteeksipyyntöä sopertaen +katosi tanssisaliin. + +-- Tuttavuus teidän kanssanne, arvoisa neiti, on todellinen valopilkku +tämmöisessä idiootti-iltamassa. Olen kuullut että te, neiti, suositte +sosialismia. Ja se on liian ihmeellistä, että olisin voinut olla omin +silmin kuulematta -- -- + +-- Te _ette_ suosi sosialismia? + +-- En. Mutta se että _te_ suositte, antaa -- suokaa anteeksi -- mitä +suurimpia toiveita teistä. + +Tämän sanottuaan puristi anarkisti huulensa yhteen pitkäksi viivaksi ja +hymyili merkitsevästi. + +-- Te kuitenkin tahtoisitte niinkuin sosialistitkin että kaikki +muuttuisi maailmassa? -- kysyi Helena. + +-- Perin pohjin muuttuisi, perin pohjin. + +-- Niin, kaikki, _kaikki_ -- + +-- Kaikki tyyni perin pohjin ja _heti paikalla_, kas se on lähtökohta. + +-- Mutta sittenhän tahdotte juuri mitä mekin. + +Anarkisti taas hymyili eikä vastannut. Sitten hän ikäänkuin aikoen +vetää Helenaa syrjemmäs hiljensi äänensä ja pannen painoa joka sanalle +lausui: + +-- Luuletteko te, neiti, todellakin että nuo tuolla (hän näytti sinne +päin mihin Reinhold oli hävinnyt) jotakin tulevat maailmassa +muuttamaan? + +-- En ainoastaan luule, vaan olen ihan varma siitä. + +Sama hymy ja sama suun viivaisuus. + +-- Te olette huono psykoloogi, neiti. Ettekö näe että meitä vedetään +nenästä. Meidän pitää muka odottaa, että herra Korpimaa ensin pääsee +eduskuntaan. Sitten pitää hänen päästä siellä enemmistöön. Ja jos hän +ja hänen uskottunsa, sitten kun ovat ensin antaneet perään melkein +kaikissa kohdin, -- jos he sitten valloittavatkin koko eduskunnan, +luuletteko todellakin, että he ovat nyt valmiit panemaan toimeen +ihannevaltiotaan? Ei suinkaan. Ei eduskunnassa saa niin lapsekas olla. +Heidän korkein päämääränsä on tietysti kerran päästä hallitukseen, joka +vaatii heiltä vielä selvempää luopumista "haaveista", ja taistella siis +kaikin voimin toista puoluetta vastaan, joka on heitä jyrkempi ja joka +nyt vuorostaan pitää pahaa elämää ja pyrkii eduskuntaan. Perpetuum +mobile, eikö totta? Ja me muut istumme kiltisti penkillä odotellen +milloin kaiken maailman uudet nousukkaat saavat yhteiskunnallista ja +valtiollista merkitystä! + +-- Kylläpä te näette kaikki pimeänä, -- sanoi Helena. + +-- Mutta myöntäkäähän, että se on koomillista: me muut sillä aikaa vaan +"liitymme yhdistyksiin" ja kuljemme vappuna liehuvin lipuin pitkin +katuja, niinkuin lapsukaiset! + +Helena ei voinut olla nauruun purskahtamatta. + +-- Mutta mitä keinoja te _itse_ siis aijotte käyttää maailman +muuttamiseksi? -- sanoi Helena, kun osasi naurultaan jälleen puhua +totisesti. + +Silloin anarkistikin tuli totiseksi, ja intohimoisella kiihkeydellä +sanoi: + +-- Jos teille todellakin on tärkeätä että ihmiskunnan kurjuus saa +loppunsa, -- jos se ei ole teille leikkiä, vaan yhtä sydänverenne +kanssa, -- silloin sanon teille mitkä minun keinoni ovat. En minä anna +teille mitään leikki-lippuja. Minä vaadin _urotyötä!_ Kerran vaan +elämme; emmekö sinä aikana tekisi jotain tuntuvampaa, suurempaa! + +Hänen kiihkeät sanansa tempasivat väkisinkin Helenan mukaansa. + +-- Siinä ajattelen ihan niinkuin tekin. Juuri sitä olen aina kaivannut, +että mitä minun _personallisesti_ pitää tekemän? + +-- Kuten sanoin, panin teihin eräitä toiveita. + +-- Jos te voitte sanoa minulle, en pyydä mitään, en mitään parempaa. + +-- Te ymmärrätte selvästi, ettei _nuo_ keinot auta ja että yksi ainoa +keino on loogillisesti mahdollinen. + +-- Ette suinkaan tarkoita --? + +-- Juuri sitä tarkoitan. + +Helenan meni silmät auki. + +-- Herra Korpimaa sanoi teidän niin ajattelevan, mutta minä en voinut +uskoa. + +-- Neiti? + +-- Ajatelkaa itse, "niillähän" se dynamiitti ja ruuti kaikki on. Ja +juuri dynamiitiin ja ruutiin perustumista vastaanhan me tahdommekin +taistella. Niin minä ainakin olen ymmärtänyt. + +Vihasen suvaitsemattomuuden ilme värähytti anarkistin kasvoja. + +-- Neiti, -- sanoi hän kylmästi, -- minä olen puhunut ainoastaan tähän +asti ja tähän panen nyt pisteen. Ellen ole kelvannut, vetäydyn syrjään +niinkuin olin tullutkin. + +-- Jaa, minä en voi ainakaan muuten ymmärtää, -- sanoi Helena. + +Anarkisti kumarsi kohteliaasti. + +-- Nöyrin palvelijanne! -- sanoi hän, ja puhuttuaan jotain joutavia +kääntyi ja meni. + +Helena tuskaili hyvän aikaa hänen menoansa, vaikkei voinut sanojansa +ottaa takasin. Yksi sana veti häntä vastustamatta anarkistin puoleen: +_urotyötä_ minä vaadin! Siinä täytyy, täytyy olla jokin suuri totuus. + +Anarkisti oli niin tärisyttänyt ja rohkaissut Helenan mielen, että kun +Reinhold jälleen näyttäytyi, ei Helena ollenkaan epäillyt ruveta hänen +kanssaan puheisin siitä kaikkein tärkeimmästä asiasta, josta he +Reinholdin kanssa oikeastaan eivät vielä olleet sanaakaan puhuneet. + +-- Sano Reinhold, mitä sinä ajattelet sosialismista sen jälkeen kuin +ulkomailta tulit? + +-- Mitäkö minä -- -- Reinhold katsahti kelloonsa ja aikoi ensin kääntää +leikiksi, mutta samassa, kun hän kohtasi Helenan katseen, ymmärsi hän +että häntä nyt todenteolla vaaditaan tilille. + +-- No niin, miksi en sitä saattaisi lyhyesti ilmaista. + +Hän teki totisen ilmeen kasvoihinsa. + +-- Sosialismin päävika meillä on ollut se, ettei se ole ollut asetettu +käytännölliselle pohjalle. Liian paljon ovat saaneet sijaa kaikellaiset +haaveet ja ilmalinnat. On tahdottu -- aivan kuin tuo anarkisti, -- +repiä kaikki tyyni alas vaan sillä perustuksella, että mikä muka on +"olevia oloja" se on kaikki väärää. Meiltä puuttuu käytännöllistä +silmää. -- Odotahan hieman, -- sanoi hän ja nosti hymyillen lasinsa +muutamalle rouvalle, joka kauempaa tervehti häntä liikkuvien ihmisten +välitse, hän nyykäytti sille vielä päätänsä ikäänkuin sanoen: kohta, +kohta! Sitten hän kääntyi taas Helenaan ja hymy katosi jälleen hänen +kasvoistaan, kun hän rupesi, vähän kiirehtien, jatkamaan esitystänsä: + +-- Niin, kuten sanottu, meiltä puuttuu käytännöllistä silmää -- + +-- Reinhold, emmekö istu tuonne, -- sanoi Helena osottaen sohvaa. + +Reinhold siirtyi hänen kanssansa sinne. + +-- Ajatelkaamme, -- jatkoi hän, -- semmoista koneistoa, jonka voimasta +esimerkiksi velallinen, pakenipa hän minne tahansa, aina voidaan saada +kiinni ja pakottaa velkansa maksamaan. Ajatelkaamme sitä merkillistä +mekanismia, joka saattaa yli koko maanpiirin koota veromaksua +miljoonista vähäpätöisistä, kaikkialle levinneistä ylellisyysesineistä. +Ajatelkaamme, että sellainen koneisto pitäisi keksiä ja panna käymään. +Kuka sitä saisi aikaan? Mutta nyt semmoinen koneisto on jo olemassa. On +olemassa oikeuslaitos, on olemassa toimeenpaneva valta, on olemassa +veronnosto-virkamiehet -- --. + +-- Aivan paikalla! -- sanoi hän taas hymyillen ja kurottaen kaulaansa +jollekin herralle, joka koetti viittailla häntä tulemaan. + +-- Niin, nämä kaikki ovat olemassa. Ja olisi järjetöntä hävittää +semmoista, mikä olisi sitten uudestaan pystyyn pantava. Koneisto +itsessään on hyvä. Ainoastaan sen _käyttäjät_ ovat huonoja. Emme siis +koneistoa itseä saa hävittää, vaan kukistaminen on ainoastaan sen +nykyiset käyttäjät. + +-- Tulen, tulen, -- sanoi hän kutsujalle. -- Suo anteeksi, eihän ne +anna minulle rauhaa. + +Hän nousi ylös ja jo puoli menossa lopetti lyhyesti ajatuksensa: + +-- Tarkoitan että "meidän" on vaan päästävä "heidän" sijallensa, ja +sitten vasta _sieltäpäin_ -- ymmärräthän -- + +Hän meni ihmisjoukkoon, joka hänet samassa ahnaasti nieli ja vei pois +näkyvistä. + +Helena jäi vielä kauaksi aikaa paikoilleen mietteihinsä. Ihmiset +kulkivat hänen editsensä, hänen sivuitsensa, hyytelöineen, hedelmineen, +tarjottimineen, frakkineen, laahustimineen, kukkineen, nauruineen, +loistavine silmineen, -- hän ei mitään huomannut. Ei huomannut kuinka +taas kajahti soitto uuteen franseesiin, kuinka kaikki taas alkoivat +hakea parejansa ja vilkkaassa naurun ja puhelun humussa siirtyä suureen +saliin. Ei huomannut, että hän vihdoin jäi yksin tarjoiluhuoneeseen +jätteitä korjailevien ja pyyhinliinoja huiskuttavien kyypparien +seuraan. + +Hän vaan sitä asiata mietti, että miksi Reinholdin sanojen jälkeen +hänestä tuntui niin ikävältä ja alastomalta kaikki. + +Helena nousi ja meni toiseen huoneeseen, hakien paikkaa, missä olisi +vähimmin ihmisiä. Mutta täällä istui muutamia naisia pöydän ympärillä. +Hän tahtoi istua ikkunalle, missä oli pimeämpi, ja koetteli sormellaan +oliko siinä pölyä. Kaikki oli paksussa tomussa, myöskin valkoset +pitsikartiinit, ja vieressä olevan rintakuvan päällimäiset paikat +olivat samasta syystä harmaina. Kaksinkertaisten epäselvien ikkunain +läpi näkyi kuutamossa kattoja ja talojen seiniä. Ja vaikka tanssin humu +oli hänen takanaan, hiljenee kaikki hänen korvissaan. + +Kaikki siellä ulkona on hiljaisena, vihertävässä värityksessä, puhtaan +yksinkertaisessa, kaihoisassa äänettömyydessä. Se on juuri niinkuin +Muona-Maijan vihertäväin ikkunain läpi --. Voi, mistä lehahtaa +lapsuuden muisto: Maijan tuvassa on vastaleivotun ruisleivän lämmin +tuoksu ja Ekholm nikkaroi ja keittää liimaa. Ja he ovat yksinkertaiset +ja hyvät ja lempeät ja Helena tahtoisi muuttua heiksi, mutta ei voi +hovin tähden ja saattaa vaan aina lapsellisesti rakastaa heitä. +Kotikartano on hänen edessään. Pappa raukkakin kun kuoli siksi että +kaiken piti muuttuman! Silloin se asia oli Helenalle elämän ja kuoleman +arvoinen. Hän olisi voinut suudella pois täplät papan poskilta, mutta +hän ei tehnyt sitä. Ja kuitenkin olisi pappa _voinut_ muuttaa mielensä, +jos vaan olisi joku oikein selittänyt. + +Ei! ajatteli Helena. Ellei sitä että saada ymmärtämään ja kääntymään +niitä ihmisiä, jotka eivät ymmärrä mutta _voivat_ ymmärtää, niin sitten +ei ole mitään muutakaan! Ei yhtään mitään! + +Tuntien ja tietäen, ettei hän enää voi näyttäytyä ilosena, ja +tahtomatta Reinholdille pilata iltaa, hän huomaamattomasti poistui +tanssiaisista sanomatta kellekään hyvästi. + + + + +Ratkaisu. + + +Seuraavana päivänä toi kaupunginlähetti Reinholdilta kirjeen, jossa +tämä pahoittelee, ettei ollut voinut pitää Helenalle paremmin seuraa ja +pyytää seuraavan päivän aamuksi kanssansa ajelemaan erääseen +ulkoravintolaan. + +Helena ymmärsi kohta että nyt tulee jotakin ratkaisevaa. + +Hän kokosi kaikki parhaat tunteensa siksi aamuksi, kokosi kaiken +entisen luottamuksensa Reinholdiin, ja iloitsi suuresti, että viileä ja +raitis aamu oli keventänyt ja rohkaissut hänen mielensä, niin että +edelliset pimeät epäilykset tuntuivat nyt liiotelluilta. + +Kun Reinhold tuli häntä hakemaan, oli hän todella mitä loistavimmalla +tuulella, ja koko kysymys oli hänellä kohdistunet vaan tuon tuulen +keskeymättömään ylläpitämiseen. + +Tietäen että heidän kihlauksensa jälkeen häneltä oli taaskin kaikki +luonnollinen kevyempi puheaine loppunut, varusti hän itselleen jo +edeltäpäin paljon kaikellaista jokapäiväistä sanottavaa. Hän itsekseen +kuvaili ne iloset äänenpainotkin, joilla hän oli kunkin asian kertova. + +Mutta kun he istuivat hevoseen, sattui niin onnellisesti että heitä +vastaan tuli hautajaissaatto, joka antoi Reinholdille aiheen ruveta +kertomaan siitä suurenmoisesta saatosta, johon hän oli ulkomailla +ottanut osaa erään kuuluisan sosialistijohtajan hautajaisissa. +Osottaakseen sosialismin yhä kasvavaa merkitystä kertoi Reinhold +suurella innolla miten paljon vaunuja saatossa oli ollut ja miten +hienoa yleisöä niissä nähtiin. + +Reinholdin lopetettua kuvauksensa, kysyi Helena, karkoittaen pois +kaikki myrkylliset ajatukset, rohkeasti ja ilosesti: + +-- Uskothan sinä sosialismiin aivan samalla tavalla kuin ennenkin, +Reinhold? + +-- Josko minä uskon? Mutta mitä teen minä sitten? Yöt ja päivät -- voi +melkein sanoa -- minä työskentelen sosialismin eteen. Sinä et ole ollut +minun työhuoneessani, muuten tietäisit kuinka täynnä pöytäni on kirjoja +ja lentokirjasia. Mitä olisin minä ilman sosialismia? Kuka minua +kannattaisi? Sosialismi on niin sanoakseni koko minun olemiseni ja +tulevaisuuteni ehto. + +Ja sitten, ikäänkuin vähän oikaistakseen, sanoi: + +-- Se tahtoo sanoa: tietysti olen monistakin entisistä haaveista +luopunut. + +-- Mutta kuitenkin tahdot niinkuin ennenkin, että kaikki perin pohjin +muuttuisi maailmassa? + +-- Että kaikki perin pohjin muuttuisi? Se tahtoo sanoa ... kuinka sen +ottaakin. -- Tietysti. + +Ja vähän mietittyään lisäsi vielä: + +-- Epäilemättä. + +Helenan tempasi yhtäkkiä entisen tapainen riemun sykähdys. Mitäpä jos +tämä epäilys todella olisikin ollut vaan hänen omaa oikullisuuttansa! +Jos niin oli, niin ei häntä enää mikään vaivaa. Olkoon "sekin" asia +sitten päätetty ja olkoon hän vaan vaikka kihloissakin. Sillä mitä +todella merkitsi hänen oma personansa, joka oli niinkuin hukkuva +hitunen kaikkisuudessa, sen rinnalla, että Reinhold uskoo niinkuin +ennenkin! + +Ilosessa mielialassa, vähäpätösistä asioista puhuen jatkui loppumatka +ulkoravintolaan asti. + +Siellä, rappusia ylös noustessa, Helena vielä nimenomaan päätti +itseksensä, että nyt hän ei päästä pahaa tuulta voitolle vaikka mikä +olisi. + +Ainoa mikä järkytti tämän hänen päätöksensä voimaa oli että Reinhold, +silmäillessään silmät rypyssä ruokalistaa, teki teeskennellyn +bassoisella äänellä tilauksensa. + +"Tuommoinen kelvoton minä olen, että noin vähäpätösestä!" -- ajatteli +Helena itsekseen. Hän tukehutti pahan tuulen jo alkuunsa ja saattoi +melkein entisellä vauhdilla koko ajan puhua joutavistakin asioista, +heidän syödessänsä kahden kesken yksityisessä huoneessa. Kerran vaan +tuli äänettömyys, jota hän kaikista ponnistuksista huolimatta ei +osannut katkaista. Silloinkin kuitenkin onneksi sattui putoamaan pieni +posliini lautanen, josta tuli kylläkin puheen ainetta. Kunnes Reinhold +taputti häntä kädelle ja sanoi ikäänkuin hänen mielensä +rohkaisemiseksi: + +-- Pian saamme ajatella jo vihkisormuksien hankkimista, sillä saatpa +nähdä niin me vihitään ennen vuoden loppua. + +-- _Vihitään!_ -- naurahti silloin Helena koettaen peittää +punastumistaan. + +-- Niin: vihitään. + +-- Muistatko, kuinka sinä ennen muinoin aina puhuit semmoisista +asioista? + +-- Mimmoisista asioista? + +-- Sinä sanoit kaiken sortovallan riippuvan siitä, että papit pitävät +kansaa taikauskossa. Lampaan uskossa, sanoit sinä. + +-- Kyllä, kyllä, mutta en ymmärrä mitä se tähän kuuluu? + +-- Ja puhuit vielä että niinkauan kuin ihmiset eivät voi elää ilman +kastamista, ruumiinsiunausta ja vihkiäisiä, niin kauan pysyy pappein +valta kansan yli. + +Reinhold purskahti leveään nauruun. + +-- Ha-ha-ha -- nyt ymmärrän. Kas se on juuri tuota tuommoista, jota +sanon vanhoiksi haaveikseni. Ei, Helena. Ohjelmassamme on määräys, että +uskonnon tulee olla kunkin yksityisasia. Sosialismi ei olekaan +oikeastaan missään tekemisessä uskonnon kanssa. Se tahtoo sanoa: meidän +puolueeseemme voi kuulua minkä uskonnon tunnustajia tahansa. -- A +propos -- sinä itse muistutit minulle: -- juuri ikään olen saanut +kuulla, että se koskensulkujuttu -- muistathan -- on nyt senatissa +päättynyt, ja talonpojat ovat kuin ovatkin voittaneet. + +-- Todellakin! -- sanoi Helena, vaikka tuskin osasi irtaantua +edellisestä, mikä oli suuresti järkyttänyt häntä. + +-- Harvaa asiaa olen niin katunut kuin tätä, -- sanoi Reinhold. -- + +Nyt vasta oli Helenan huomio herännyt tähän uuteen asiaan. + +-- Mitä sinä tarkoitat, Reinhold? -- kysyi hän. + +-- Noh, seuraus on että tehtaat seisahtuvat. Ja mihin joutuu tehtaan +työväestö, kysytään. + +-- Mutta talonpojillahan oli oikeus, -- sanoi Helena. + +-- Oikeus! Sepä oli myöskin noita "haaveitani". Umpimähkään vaan muka +oikeuden puolesta, mitään seurauksia ajattelematta. Minä olisin monta +kertaa ottanut heiltä pois ne aseet, jotka heille annoin, mutta eipäs! +En saanut käsiini enää omia papereitani, jotka heille kirjoitin. +Minähän hankin heille virallisen insinööritarkastuksenkin. Syy on +kokonaan minun. Iloitsisin sentähden suuresti, jos asia menisi edes +jotakuinkin huomaamatta puolueeltani. + +-- Reinhold, sinä et tiedä, mutta siellä meilläpäin olivat maat todella +niin, että jos sulkua nostettiin, niin kaikki tuli veden alle. Talot +hävisivät ja ihmiset joutuivat kerjäläisiksi, sillä ei tehtaihin voitu +heitä kaikkia ottaa. + +-- Talonpojatko häviöön! "set'apsyrt", sanoo ranskalainen. Kyllä +talonpoika aina leipänsä löytää. Ja sitäpaitsi talonpoika on +sosialismin luonnollinen vihollinen. Ei hän tahdo tietää muusta kuin +maastansa. Ei hän huoli meidän aatteistamme. Ja useimmissa tapauksissa +hän on suoraan vastuksenakin meille. Kun järjestynyt kaupunkilainen +työväestö saa lakkojen avulla palkat ylenemään, kuka silloin kaikista +mahdollisista reijistä työntäytyy kaupunkiin työnansiolle ja taas +alentaa palkat, ellei juuri talonpoika! + +Helenalla olisi ollut tähänkin vastaväite, mutta hänen mielensä oli +tällä hetkellä jähmettynyt kaikelle ulkopuoliselle. Reinholdin äskeiset +sanat olivat repineet auki kipeimmän kohdan hänen sielussansa: Papan +oli tappanut juuri tuo sulkuasia; nyt sanoi Reinhold että koko juttu +oli ollut turha. Oliko se siis turha vai ei? Helena ei löytänyt mitään +vastausta. Mutta kysymys oli hänelle niin tärkeä, että se siinä +silmänräpäyksessä uhkasi sekottaa kaikki hänen aivonsa. + +Kun Helena ei mitään puhunut, katsoi Reinhold keskustelun päättyneeksi, +ja rupesi maksamaan. Helena oli noussut ja seisoi ikkunan luona, +koneellisesti ja tylsin katsein tarkastellen Reinholdia. + +Tämä oli sangen hyvällä tuulella, sytytti mainion sikarin ja kun +kyyppari tuli sisälle, venytti jalkansa tahallaan rentonansa ulospäin, +nouti taskustaan kukkaronsa ja laskuun vilkasematta heitti rahat ison +herran tavalla pöydälle, huolimatta takasinmaksusta. + +Rahojen kilinä herätti Helenan, hän näki Reinholdin asennon ja hänen +silmänsä aukenivat. + +Kyypparin lähdettyä Reinhold nousi, lähestyi Helenata ja huomaamatta, +että tämä oli jäykistynyt, aikoi suudella häntä. + +-- Ei, ei, -- sanoi Helena käyden hänen käsivarteensa ja pyrkien pois, +-- älä viitsi, Reinhold! + +-- No mikäs nyt, pikku kulta? Jos me olemme kerran kihloissa, niin +semmoinen pieni hellyys kuuluu asiaan, vai kuinka? + +-- Ei, Reinhold, ei nyt tällä hetkellä. + +-- Sinä unohdat, pikku kulta, että se on tavallaan jo minun laillinen +oikeuteni. -- Kas niin, älä nyt ole itsepäinen. Se on ainoastaan +pienoinen operatsiooni. + +Näin leikkiä laskien Reinhold pani kätensä hänen vyötäisillensä ja +aikoi taas häntä suudella. + +Helena riuhtasi itsensä irti. + +-- Ei koskaan, Reinhold, -- huusi hän, ja hengästyneenä ja vapisten +seisahtui ikkunan ja nurkan väliin. + +Reinhold ensin ällistyi, sitten veti silmäkulmat yhteen ja nosti +päänsä. + +-- Helena, minun täytyy sanoa sinulle, että sinä olet aikalailla +oikullinen olento! Minä en pidä siitä. + +Helena pani molemmat kätensä suulleen, peittääkseen sen vapisemista ja +kyyneleiden täyttäessä silmät sai sanotuksi: + +-- Niin minä olen. En mitään sille voi. Reinhold, meidän yhtymisestämme +ei voi koskaan mitään tulla, ei koskaan. + +Reinhold ensin vaan kohautti olkapäitänsä. Mutta sitten sanoi vähän +vihasesti: + +-- Oikeastaan olenkin tätä jo kauan sitten odottanut. Noh, se on +ainakin selvää puhetta. + +Ja rupesi kävelemään edestakasin. + +-- Anna minulle anteeksi, -- sanoi Helena. + +Reinhold pysähtyi: + +-- En todellakaan tiedä, mistä minun pitäisi antaa anteeksi. + +Helena sanoi: + +-- Niin, minä menen sitten. + +Kääntyi ovelle päin ja meni nopeasti ulos. + +Reinhold kohautti taas olkapäitänsä katsoessaan hänen jälkeensä. Sitten +hän painoi sähkönappulaa ovensuussa, ja tulevalle ravintolapojalle +sanoi, että tämä osottaisi hänen issikkansa sille neidille, joka täältä +äsken läksi. + +Poika juoksi alas, mutta tuli jonkun ajan kuluttua pyyhinliinaansa +heiluttaen jälleen sisälle. -- Se neiti oli jo ehtinyt mennä, sanoi hän +hengästyneenä. + +Reinhold naurahti hämärästi kulmiensa alta, ettei poika vaan kuvailisi +tässä mitään skandaalia tapahtuneen, ja rupesi sitten, muka +haukotellen, hänkin lähtöä tekemään. + + + + +Onneton klubi-ilta. + + +Eräänä sateisena ja tuulisena syysiltana, jolloin taas oli luutnantti +Brummerin päivystysvuoro, olivat hänen läheisimmät toverinsa samalla +tavalla koolla klubissa. + +Kaikki muut paitsi se siro luutnantti Saurén. + +Tämä oli viime aikoina ruvennut pysyttelemään poissa toveriensa +seurasta. Ja he nauroivat, että hän nyt muka vihdoin valmistuu häitä +viettämään. Totta olikin, että määräaika oli loppuun kulunut ja kaikki +esteet voitettu tämän asian tieltä. Hän oli tullut ylennetyksikin +niinkuin oli edeltäpäin laskettu. Morsiamen suku oli siis alkanut +suuremmoisia häävarustuksia. Häät piti oleman niinkuin viikon perästä. +-- Se hänestä. + +Myöskään ei luutnantti Maksiimof ollut vielä saapunut, mutta häntä +odotettiin varmuudella. + +Luutnantti Brummer, samoin kuin aina ennen, keskitti ajatuksensa oman +iltansa onnistumiseen. Levottomana hän harhaili huoneesta huoneeseen, +tilaillen tarpeellisia aineita ja hoidellen toverejaan illallisilla, +kahvilla ja likööreillä. + +Mutta hän ei tahtonut saada oikein vauhtia tällä kertaa. Ne ikäänkuin +unohtivat, että oli hänen iltansa, eivätkä välittäneet juuri maistella. +Luutnantti R:kin oli tyyni selvä. + +Kerrottu oli nimittäin niin merkillinen ja hämmästyttävä uutinen, että +siitä puhellessa kaikki muu tahtoi jäädä mielestä. Eräs pappi, +arvoltaan rovasti, oli vangittu -- nimen väärennyksestä! Juttu oli +muuten itsessään verrattain viatonta laatua, Ollen pahassa +taloudellisessa ahdingossa oli hän omin päin kirjoittanut kunnan +valtuutuksen erääseen rahannostoon. Asia tuli sattumalta ilmi. +Pankinvirkamies oli kuitenkin rovastin ystävä, ja kaikki olisi voitu +järjestää hiljaisuudessa ja painaa umpeen. Mutta seudun talonpoikien +joukossa oli jo kauan sitten kierrellyt huhuja pappinsa yleisestä +siveellisestä rappeutumisesta. Heillä oli tiedossa, että hän olisi +koettanut vietellä erästä rippilapsistaan. Saatuaan nyt vihiä tuosta +rahannosto-yrityksestä ja arvaamatta panna syytteeseen vaikeasti +todistettavaa siveellisyysrikosta, olivat he päättäneet käyttää +tilaisuutta hyväkseen ja vastoin rovastin ystäväin tahtoa antoivat +hänet ilmi väärennyksestä. + +Koko kaupunkia oli tämä vangitseminen tärisyttänyt. + +Mutta luutnantit -- mitä jonkun maaseudun papin väärennykset heihin +kuuluu! Hetken keskusteltuaan asian lainopillisesta puolesta ja +väiteltyään vähän siitä voiko olla paikallaan joskus toveruuden +nimessä noin "painaa umpeen", he siirtyivät käsittelemään asiaa +rakkauskysymyksen kannalta. Nousi kiihkeä väittely siitä onko se +jotakin satunnaista vai miehen luontoon kuuluvaa, että hän noin vielä +vanhoina päivinäänkin on intohimojen alainen. Luutnantti T. sanoi +tuntevansa paljon vanhoja ukkoja ja panneensa merkille, että useat +heistä ovat kiihkeämmät kuin nuoret, ja ilmaisi vielä senkin huomionsa, +että naineet ukot olivat usein pahemmat kuin naimattomat. Viimemainittu +seikka näytti luutnanteista erittäinkin vahvistavan sitä ajatusta, että +vanhuuden intohimoisuus kuuluu ihmisen erikoiseen luontoon, koska ei +avioliittokaan sitä siis voinut sammuttaa. Pappi erosi muista vaan +siinä tavattomassa rohkeudessa, jolla oli asemastaan huolimatta +intohimonsa toteuttanut, silloin kun muut ukot luutnanttien huomion +mukaan tavallisesti tyytyvät vaan pikku kosketuksiin tai pysyttelevät +ekivookkien puheiden ja sukkeluuksien rajoissa. Tämän keskustelun +aikana painui kapteeni Franssonin pää vähitellen rintaa vasten ja hän +nukkui istuvilleen, -- josta kaikki muutkin huomasivat, ettei tuo pitkä +keskustelu ollut mitään huvittavaa, sekä rupesivat vaihteen vuoksi +arvoittelemaan, miksei luutnantti M. vieläkään ollut saapunut, vaikka +hän tavallisesti oli ensimäinen. Kukin rupesi keksimään otaksuttavinta +ja naurettavinta syytä hänen poissaoloonsa. Silloin ovi avaantui ja +luutnantti M. omassa personassaan kiertäytyi sisälle. + +-- Oo-o! -- huusivat kaikki yhteen suuhun. + +No mitä uutisia hänellä nyt taas on kerrottavana? + +Luutnantti M. tahtoi jännittää uteliaisuutta ylimmilleen. Hitaasti hän +selvitti miekan päältänsä ja pani sen nurkkaan, ja sanoi vasta sitten: + +-- Näin tänään "rykmentin tyttären". + +-- Älä helvetissä. + +Lähes vuoteen ei ollut juuri kukaan heistä Helenaa nähnyt. Hänen +äitinsä oli nimittäin kuollut ja senjälkeen hän oli kokonaan vetäytynyt +pois luutnanttien seurasta. + +-- Tiedättekö mitä? -- jatkoi luutnantti M. + +-- No? + +-- Anna tulla vaan! + +-- Kieltäsi kuitenkin kutkuttaa! Luutnantti M. sanoi surullisesti: + +-- Hän on tullut uskovaiseksi. + +-- Älä valehtele. + +-- On puettu mustiin ja käypi saarnailemassa -- + +Kaikki olivat hämmästyksen lyöminä. + +-- Fiyy! -- vihelsi luutnantti T. + +-- Näin hänet tänään kaupungilla ja kiersin toista tietä, etten +tapaisi, -- sanoi luutnantti M. + +-- Vai meni sekin sinne! -- sanoi mietteissään luutnantti L. + +Luutnantti B. oli ainoa, joka ei mitään sanonut, ja tämä ilta oli +myöskin ainoa hänen elämässänsä, jolloin hän oli hajamielinen, puhui +kummallisen hiljaisella ja nöyrällä äänellä. + +-- Olisi kuitenkin saattanut arvata, että jotakin semmoista siitä +lopuksi tulee, -- sanoi luutnantti T., -- sillä minä olen kuullut, että +hän on kihloissa erään sosialisti Korpimaan kanssa. + +-- Ikivale! -- sanoi luutnantti R. lyhyeen. + +-- Surkea häpeä sentään koko pataljoonalle, ettemme me osanneet häntä +ottaa, -- puhkesi vihdoin päivystäjäkin sanomaan. + +-- Niin, veli B., kuinka se oikein oli sen kädenkiertämisen kanssa? + +-- Kuinkako oli? Tehän itse melusitte silloin niin, etten voinut +kertomustani lopettaa! + +Kaikki rupesivat nauramaan. + +-- Puhukaa mitä hyvänsä, --- sanoi luutnantti T., -- mutta Helena on +kihloissa sosialistin kanssa. + +-- Ikivale! Tuo on jo viime vuoden lumia -- toisti luutnantti R. + +Mutta kaikki uskoivat, että niin oli. + +-- Itse olette syypäät, -- sanoi luutnantti M. -- Olisitte jonkun yhden +antaneet rauhallisesti yritellä, mutta eikös mitä! Kun minä olin +saamaisillani jaa'n, silloin aina oli muita ympärillä kuin mehiläisiä. +Ja nauretaan ja pilkataan minua! Kaikki konstit silloin kelpasivat! No? +Onkos nyt sosialisti parempi? + +Luutnantti B. sanoi: + +-- Olisi edes sota syttynyt, niin olisi hän valinnut urhoollisimman +meistä. Mutta mitä hän näissä rauhan tuherruksissa upseerin sielusta +tietää! + +-- Ikävä vaan, ettei nykyisissä sodissa enää voi olla urhoollinen, +niinkuin entisissä miekan mittelöissä, --- sanoi ajutantti L. puoli +piloilla. + +-- Ei voi, -- valitti luutnantti B:kin. -- Senpätähden olen aina +sanonut, että pitäisi olla sen sijaan jotakin muuta samallaista. +Enemmän vaarallisia ratsastuksia! Enemmän hengenuhkaa! + +-- Palatkaamme sanalla sanoen kaikin puolin keskiaikaan, -- ivaili +luutnantti T., -- ruvetaan Ivanhoeksi, Richard Leijonamieleksi -- -- + +-- Parempi sekin olisi, -- arveli luutnantti B. -- Nyt voi joku +luutnantti vaan hyvin kumarrella ja hyvin tanssia. Mutta mitä se +merkitsee? Ne ovat kaikki apinain konsteja. Pääasia on mitä on _tässä_ +(hän jyskytti nyrkillään rintaansa)! Ja kas se juuri onkin poissa +meistä, ja sosialistit vievät meidän Helenojamme. + +-- Johan olen teille sanonut, että koko juttu on valetta, -- sanoi +luutnantti R., jota ei tavallisesti kukaan kuunnellut hänen selvänä +ollessa. Luutnantti B. jatkoi: + +-- Jaa, jaa, katsokaas se voi olla tuommoinen sosialisti vaan. Sekin +pitää sentään puoliaan ja sotii vimmatusti ja on urhoollinen. Mutta +mitä _me_? Yks, kaks, yks, kaks, -- seis! Ja sitten vähän toppausta +polettien alle, vähän pumadaa päähän, jakaus niskaan. Siinä kaikki. +Muille maille on urhoollisuus siirtynyt, sosialistit ja anarkistit +voivat olla urhoolliset, mutta ei luutnantit. + +Luutnantti R. löi nyt yhtäkkiä nyrkkinsä pöytään niin että lasit +kilisivät ja kaikki hyppäsivät paikoiltaan. + +-- Sehän on merkillistä, ettei kukaan kuule mitä minä sanon! Koko +jutussa ei ole vähintäkään perää. Mitä mustiin vaatteihin tulee, niin +ne ovat vaan tavalliset suruvaatteet. Ja jos vaikka hän saarnaileekin, +niin saarnailkoon, eihän se merkitse että hän on sosialistin kanssa +kihloissa. Sen minä sanon, että jos hän jonkun valitsee, niin ei se +sosialistia ota. _Tänne_ se kuuluu. + +-- Tänne se kuuluu! -- päättivät kaikki yhteen ääneen. + +-- Kysytään Georgilta, -- ehdotti luutnantti L. -- Se armas poika +kuuluu ruvenneen ottamaan ranskan tunteja meidän Helenamme edessä. + +-- Tuokaa tänne se insinööri! -- huusi luutnantti B. innoissaan. + +(Syy miksi Georgia oli pataljoonassa ruvettu sanomaan "insinööriksi" +oli se, että hänen tiedettiin harjoittelevan insinööritieteitä. +Toverit saivat hänen pöydällään aina nähdä kirjoja ja julkaisuja tältä +alalta. Jotkut rupesivat tämän johdosta epäilemään hänen aikovan +sota-akatemiaan. Mutta Georg vakuutti, että hän vaan huvin vuoksi.) + +-- Tuokaa tänne se insinööri, hän sen tietää. + +-- Tyttö on pelastettava! -- huusi luutnantti M. haltioissaan. + +Nyt puuttui pessimisti taas puheeseen. + +-- Pelastettava?! -- sanoi hän ivallisesti. -- Kauniit pelastajat me +olemme hänelle! Hän on puhdas kuin enkeli ja meidän likaisuuttamme hän +on paennut. Ja me muka häntä pelastamaan! Surra täytyy, että hän jätti +meidät eikä ole enää täällä joukossamme _meitä_ pelastamassa. Niin se +on, pojat! + +Tätä puhetta seurasi äänettömyys. + +Tapahtui niin harvoin, että luutnantti R. selväpäisenä jotakin todella +väitti, että kaikki nyt kuuntelivat korvat pystyssä hänen sanojansa. Ja +kun hän oli sanonut, vaipui jokainen mietteihinsä, ja koko keskustelu +vähitellen sammui hiljaiseen alakuloisuuteen. + +Mutta luulla että se olikin tämän onnettoman klubi-illan päätös, on +suuri erehdys. Kun kerran jokin rupee epäonnistumaan, niin pitää sillä +tavallisesti olla kruunattu päänsäkin. Sillä kun oikein hullusti alkaa +käydä, niin kokoontuu kaikki pahat yhteen, niinkuin vaahto läikkyvässä +ristiaallokossa. Ja niinpä ei tuo juttu, että luutnantti Saurén muka +häitänsä valmistaa, ollutkaan mikään naurun asia. Ei, kaukana siitä. +Voi surkeutta! + +Juuri kun luutnantit hiljenivät ja vaipuivat kukin mietteihinsä, kuului +äkkiä oven rämäys, sitten toisen sisemmän oven, sitten rupesi kuulumaan +nopeita, puolijuoksevia askeleita pimeän salin yli sitä huonetta kohden +missä he istuivat. + +Kaikki kavahtivat horroksista. + +Ja kynnyksellä näyttäytyi Georg, heidän vielä hakemattansakin. + +Mutta mikä Georg se oli! Kasvot olivat hänellä kalpeat kuin lakana. + +Ei hän sanonut mikä oli tapahtunut. Hän vaan sanoi, miehekkäästi +hilliten ääntänsä ja päällänsä viitaten: + +-- Brummer! + +Brummer nousi kohta, ja he menivät nopeasti pois. + +Luutnantti M. pujahti myös heidän jälkeensä. Hän tahtoi olla se, joka +tuopi toveruksille sanoman tapahtumasta. + +Jonkun ajan kuluttua hän tulikin ja rupesi sanomaan jotakin, mutta +purskahti niin hervottomaan itkuun että sortui maahan, eikä hänen +suustaan voitu mitään tietoja saada. + +Vihdoin saapui Brummerin lähettämä aliupseeri. + +Luutnantti Saurén oli ampunut itsensä. + +Ampunut rikki nuoren elämänsä, ampunut halki kaikki suunnitelmansa, +pannut poikki kaikki häävarustukset, suvun toiveet särkenyt, morsiamen +murtanut. + +Miksi! Miksi! Miksi! + +Toverukset saivat sen tietää pataljoonan lääkäriltä. Heidän mielensä +masentui vielä enemmän, vaikka he kaikki päättivät, ettei hän muuten +olisi voinut menetelläkään. + +Täynnä vaaroja on luutnantin elämä, olipa sota eli rauha. + + + + +Yksin. + + +Klubiin saapuneista Helenaa koskevista tiedoista oli oikein kerrottu +ainoastaan se kaikille tunnettu asia, että hänen äitinsä oli kuollut. +Se olikin lähimpänä syynä hänen haluttomuuteensa esiintyä vaaleissa +puvuissa. + +Kertomus taas hänen kihlauksestansa sosialistin kanssa oli siinä kohden +perätön, että olihan tuo kihlaus päinvastoin purkautunut. Ja vaikka hän +kyllä oli tämänkin asian ottanut kovin sydämmelleen, että olisi melkein +senkin vuoksi mustissa käynyt, niin pelastuksekseen ja suureksi +lohdutuksekseen hän pian sen jälkeen luki lehdistä uutisen, että +Reinhold Korpimaa oli mennyt kihloihin erään varakkaan liikemiehen +tyttären kanssa. + +Luutnantti M:n tuoma huhu, että Helena olisi tullut jumaliseksi ja +ruvennut saarnailemaan, oli taas syntynyt väärinkäsityksestä. + +Oli kyllä totta, että hän nyt äitinsä kuoltua, kun ei hänellä enää +ollut ihmisten joukossa kehen turvautua, oli yhä useammin tullut siihen +ajatukseen, että tuo "Se", joka yksin enää lakkaamatta vaati kaiken +muuttumista maailmassa, ei ollut mitään muuta kuin se Kaikkivaltias, +joka puhui samaa jokaisen ihmisen sydämmessä. Ja silloin hän tiesi +varmaan, että elämä on iankaikkinen, ja iloitsi siitä. Hän oli ruvennut +yksinäisyydessään ajatuksissa ikäänkuin keskustelemaan sen kanssa ja +sanomaan sille _sinä_. Mutta ei hän suinkaan, nyt yhtävähän kuin +ennenkään, ollut omistanut mitään erikoista uskontunnustusta, eikä +myöskään millään erikoisella tavalla, ei silmäin nostamisella, ei +kasvojensa peittämisellä, ei käsien ristiinpanemisella, ei polvien +notkistamisella eikä kirkonkäynnillä "palvellut Jumalaa". + +Saarnailemisen huhu perustui seuraavaan: Surtuaan äitiänsä ja +itkettyään itsensä melkein piloille, oli Helenalle istuessa eräänä +hämärän hetkenä omassa huoneessansa, tullut semmoinen lohduttava +ajatus, että oikeastaan tuo sureminen oli mamman tahtoa vastaan, sillä +mamma oli nyt "siinä", yhtä "sen" kanssa, ja siis paljon elävämpi kuin +Helena itse elävimmillään ollessaan. + +Nämät ilmestykset antoivat hänelle sanomatonta elämän tarmoa. + +"Minä olen todellakin täydellinen nolla", -- päätti hän. -- "Tässä minä +istun, ja mitä minä olen saanut aikaan, en mitään! Keltä minun +tarvitsee kysyä mitä minun on tekeminen, ei keltään! Ja nyt minä otan +ja menen vankilaan ja haen sieltä sen Souvari-Heikin, sillä hän on +jälleen siellä. Niin minä teen." + +Hän iloitsi koko sydämmestään tämän päätöksen tehtyään. Eikä mitkään +vaikeudet häntä pelottaneet. + +Entisten tuttujensa joukossa oli hänellä myöskin muutamia "uskovaisia", +jotka kävivät vankiloissa hyväätekeväisissä tarkoituksissa. Ja näiden +kautta Helena rupesi toimittamaan, että hänkin saisi käydä siellä. +Sillä pappa-vainajan vuoksi hän ei tahtonut tutuilleen levittää tietoa +oikeasta suhteestaan tuohon mieheen, vaan aikoi esiintyä muka yleisesti +vaan hyväätekeväisissä tarkoituksissa liikkuvana, samoin kuin muut. + +Näin syntyivät huhut saarnailemisesta. + +Mitä vihdoin ranskan tunteihin tulee, niin oli totta että Helena antoi +paljon tunteja ihmisille eri kielissä, myöskin ranskassa. Erityisesti +Georgiin nähden olivat asiat taas tällaiset: + +Kerran oli Helena, juuri vankilasta tullessaan, kulkenut erään kadun +ylitse, ja vilkaistuaan pitkin tätä poikkikatua hän näki Georgin +tulevan kasarmista päin. + +Arvellen Georgin nähneen, että Helena oli hänet huomannut, ei hän +tahtonut mennä ohitse, vaan pysähtyi ja käytti tilaisuutta +katsellakseen mimmoinen Georg nyt oli ajutantiksi tultuaan. Helena +katseli eikä voinut ratkaista oliko Georg luonnostaan niin soma, vai +oliko se itsetietoisesti tehtyä. Paljon oli kyllä ulkonaistakin. +Tummanviheriät housut sievosesti kapenivat jalkaterään päin. +Ajutanttikannukset kilahtelivat kantapäissä; harmaa palttoo istui +niinkuin valettu hänen solakalla vartalollansa ja korkea kaulus piteli +hänen päätänsä omituisen hauskasti kangistuneena. Tämä kaikki tosin +saattoi olla uniformun syy. Niinkuin aina ennenkin, rakasti hänen +musta, tavattoman tiheä tukkansa ohimon seutuja ja korvan edustaa. Ehkä +hän myöskin harjalla vähän auttoi sitä etupuolelle. Ja lyhyeksikin +leikattuna se siinä vielä löysi kihartumisen tilaisuutta. Upseerilakki +oli hänellä hiukan silmillä, niinkuin luutnanteilla yleensä. Niska taas +muodosti jäykän ja suoran linjan selän kanssa. Oliko se nyt kaikki +uniformusta, vai tahallaan? + +"Kyllä se yhä vaan on täydellinen upseeri", -- päätti Helena. + +Georg ei ollut huomannut Helenaa, sillä heti huomattuaan hän alkoi +ketterästi jouduttaa sotilaallisia askeleitansa. Pää nyykäytti kohta +tervehdystä ja käsi teki liikkeen, joka käski odottamaan, ilmaisten, +että oli jotain asiata. + +He olivat koko tänä aikana sangen vähän tavanneet toisiansa. Georg oli +selvästi tahallaan välttänyt Helenaa. + +Viimeiksi he olivat tavanneet toisensa mamman hautajaisissa. Olivat +seisoneet haudalla ja itkien puhuneet hänestä. + +Mutta siitä oli jo neljä kuukautta. Sitä uteliaampi oli Helena saamaan +tietää, mitä kumman asiata Georgilla saattoi olla. + +Asia oli nyt semmoinen, että Georg pyysi Helenaa antamaan hänelle +ranskan tuntia. + +Helena rupesi nauramaan ja kysyi mitä ihmettä hän ranskan kielellä +aikoi. + +Georg vähän punastui, mutta rupesi kohta totisesti selittämään mistä +syystä ranskan oppiminen oli hänelle välttämätön. Insinööritieteet +olivat paraiten esitetyt ranskan kielellä. + +-- Tule vaan! -- sanoi Helena siihen. Ja niin he päättivät tunneista. +Keskiviikkona ja lauantaina iltapuolella. + +Kun Helena tuli kotiin tämän kohtauksen jälkeen, tunsi hän kohta +olevansa levoton. + +"Tulee toinen aika" -- oli mamma kerran sanonut: -- "ja saa nähdä +kestätkö sinä yksinäisyyttä." Nämät sanat muistuivat hänelle nyt +niin-niin elävästi. + +Ja jos se todella olisi tapahtunut muulloin, ei hän mitään olisi +pelännyt, mutta juuri tähän aikaan! Georg oli ainoa elävä ihminen, joka +muistutti hänelle vanhaa kotia ja menneisyyttä, ja joka vielä +päälliseksi suri sitä mitä hänkin suri. Ei myös kukaan häntä itseään +tuntenut niinkuin Georg. Niin että silloin kuin Georg ehdotti ranskan +lukemista, oli Helenaan valahtanut omituinen epäillyttävä ilon ja +autuuden tunne; ei hän voinut sitä itseltänsä kieltää. + +Kunpa nyt siis vaan osaisi erottaa toisistaan nuo kaksi: luonnollisen, +luvallisen kiintymyksen siihen henkilöön, jota mamma oli rakastanut, ja +sitten tuon toisen luvattoman, joka yhä näytti pienimmästäkin aiheesta +olevan valmis liekkiin lehahtamaan. + +Varmemmaksi vakuudeksi hän meni kaapille, jossa säilyivät mamman +jättämät pienet tavarat ja otti eräästä laatikosta kirjepakan. Siinä +kirjepakassa oli mamman Georgilta saamien ja Helenan omien kirjeiden +joukossa myöskin se kirje Georgilta, jota mamma oli kerran aikonut +hänelle lukea, mutta Helena oli silloin keskeyttänyt. Monta kertaa oli +hän mamman kuoleman jälkeen sitten taistellut uteliaisuuttansa vastaan +haluten sittenkin lukea mitä siinä kirjeessä seisoi. Mutta hänellä oli +selvä aavistus, että jos siinä on jotakin tunteellista ja hän tässä +yksinäisyyden mielentilassa sen lukee, niin pääsee kaikki irralleen +eikä hän sitä liekkiä enää tukehutakaan. Monasti hän oli ottanut pakan +käteensä, mutta aina sentään lopuksi vienyt takasin. Kerran hän nukkui +koko yön kirjepakka tyynyn alla, ja vasta aamulla oli häveten vienyt +takasin laatikkoon. Sen jälkeen se olikin pysynyt koskematta. + +Mutta nyt hän sen otti esille toisessa tarkoituksessa. + +Pitkän aikaa hän tosin nytkin istui kirjepakka kädessä. Ei olisi +tarvinnut muutakuin katsahtaa jotenkin keskelle ja kolmen neljän +joukosta löytää se oikea. Mutta hän ei antanut pakan hajota kahtia. +Hiljaa hän nousi, rupesi hangolla sekottamaan uunia ja samalla viskasi +koko pakan hiilien sekaan, joista kohta pohahti savuiset liekit uunin +täydeltä. + +Helena avasi ikkunan ja istui katsomaan ulos, pää käsiensä varassa. + +"Siellä te käytte sotia ja valloitatte maailmoita ja olette +Napoleoneja. Mutta ihan yhtä suuri työ oli minulle polttaa tuo kirje," +-- ajatteli hän. + +Vähän ajan perästä hänen rupesi tulemaan ikäänkuin ikävä eikä tuntunut +kylläksi halua tavallisiin töihinsä. + +Hän pelästyi. Nousi ylös nopeasti, sulki ikkunan ja sytytti lampun. + +Ja pitkälle yöhön hän istui kirjoituspöytänsä ääressä, vihkoja +korjaten, ja rupesi sen tehtyään vielä muistiinpanojansa kirjoittamaan. + +Kun heidän uudistettu tuttavuutensa Georgin kanssa näin oli jonkun +aikaa kestänyt, teki Helena sen varman havainnon, ettei Georg koskaan +sanallakaan kajonnut heidän väleihinsä tai yleensä entisyyteen. Hän oli +nähtävästi kaikki unohtanut, eikä Helenan läsnäolo tuntunut herättävän +hänessä mitään muistoja tai tunteita. + +Hän tuli aina ilosena, pani miekkansa nurkkaan oven suuhun, kertoi +vapaasti ja huolettomasti jotain upseeriklubin tapahtumia, ja +ainoastaan yhden ainoan kerran hän ranskalaisessa puheluharjoituksessa +sattumalta satutti vahingossa _sitä_. + +Heillä nimittäin syntyi tämmöinen harjoituskeskustelu. Helena kysyi +kirjan mukaan: + +-- Dites moi, cher ami, avez vous aimé quelque fois? + +Georg vastasi: + +-- J'ai aimé plusieurs fois. -- Ja naurahti siihen. + +Jonka jälkeen Helena myöskin naurahti ja sanoi nyt omin päin, ilman +kirjaa: + +-- Tres joli. Maintenant, racontez quelque chose de votre second amour. + +-- Pourquoi pas du premier? + +[Suomeksi: Sanokaa, ystäväni, oletteko koskaan ollut rakastunut? -- +Olen useammankin kerran. -- Hyvä; kertokaa siis jotain toisesta +rakkaudestanne. -- Miksei ensimäisestä?] + +Helena punastui, mutta Georg rupesi nauramaan ihan luonnollisella +äänellä. + +Tämä kaikki osotti, että hän on kokonaan vapaa entisestä. + +Ja kun niin oli, niin oli Helenan verrattain helppo pysyä päätöksessään +ja rajoittaa kiintymyksensä Georgiin ainoastaan niinkuin henkilöön, +jota mamma oli rakastanut. + + + + +Vankilassa. + + +Ei Helenan pääsy vankilaan ollut lainkaan niin vaikea kuin hänelle oli +ensin kuvailtu. Mutta siihen helppouteen oli erikoinen syy. Hän teki +nimittäin kohta ensi näkemältä sangen miellyttävän vaikutuksen +tirehtöriin. + +Tirehtörin huomiolla ja avuliaisuudella ei ollut mitään rajoja. Hän +keskusteli kohta vankilan pastorin kanssa ja toimitti Helenalle vapaan +pääsyn kaikkialle. Vartijoille annettiin käsky avata hänelle jokainen +koppi minkä hän vaan osotti. Ja ainoa heidän toivomuksensa oli, että +Helena ei kuitenkaan vaikuttaisi miesosastolla, koska -- sanoivat he +molemmat nauraen -- Helenan ulkomuoto ja olento -- --. He eivät +katsoneet tarpeelliseksi lopettaa lausettansa sen paremmin. + +Tämä ehto oli tosin pettymys Helenalle Souvari-Heikin tapaamiseen +nähden. Mutta nyt aluksi hän oli siihen tietysti suostuvinaan. + +Ei kulunut kuin joku viikko, niin he olivat tirehtörin kanssa jo +parhaat ystävät. + +Se seikka, että ihmiset hänen ulkomuotoonsa niin kiintyivät, auttoi +häntä täällä vankilassakin pääsemään pian heidän läheiseen +tuttavuuteensa, sillä kaiken ulkonaisen lähentelemisen Helena aina +osasi kääntää vaan välittömään tuttavuuteen pyrkimiseksi, ja +vapaudellaan ja avomielisyydellään sai heidät vaarattomiksi +ystävikseen. Niinpä itse tirehtörikin, vaikka oli pinttynyt virkamies, +esiintyi ennen pitkää Helenan edessä peittelemättä semmoisena kuin oli, +puhui joskus suorastaan poikamaisuuksia, ja lausui avonaisesti +semmoisia mielipiteitä, joita ei olisi kuuna kullan valkeana kellekään +muulle ilmaissut, ne kun olisivat ehdottomasti heikontaneet hänen +virka-arvoansa. + +Helena sai hänet kahdenkeskisessä keskustelussa myöntämään ihan kaikki +aatteensa tosiksi. Kaikki oli tässä maailmassa nurinkurista. Kaikki +olisi pitänyt muuttaa, ja elää ihan toisella tavalla. Myöskin vankilaa +koskevissa asioissa hän antoi myöten. Kerran, kun he jäivät iltasella +kansliahuoneeseen keskustelemaan, rupesi tirehtöri itse valittelemaan, +että tämä vankila tekee ihmiset pahemmiksi kuin ne olivatkaan, sillä +sen sijaan että pahat pitäisi saada erilleen toisistaan, niin ne täällä +päinvastoin koottiin kaikista maanääristä yhteen toisiansa +saastuttamaan ja turmelemaan. + +-- Mutta jos vankila ei paranna vaan turmelee, niin miksi ollenkaan on +vankila? -- sanoi Helena. + +-- Tjah, -- pani tirehtöri, -- vankila on historiallinen tosiasia: on +aina niin ollut, siksi nytkin niin on. + +-- Mutta miksi _te_ palvelette täällä? + +-- Ha-ha, minulla on perhe ja lapset. Perhe ja lapset! sehän se on +kaiken kierouden alku ja perustus. Jos suoraan puhutaan, -- ah, kuinka +tämä kaikki minua hermostuttaa. Minä en voi nähdä eteeni, minua +rasittaa kaikki, minä tunnen selvästi, että kadotan liian aikasin +elämäni, kadotan kaikki mahdollisuudet todelliseen kehitykseen. -- +Olisihan minustakin voinut tulla "elävä ihminen", niinkuin te sanotte, +-- mutta päivä päivältä se on yhä varmemmin myöhäistä. -- Minä kadotan +yhden sielunkyvyn toisensa jälkeen, en osaa enää keskittää mihinkään +ajatuksiani, muistinikin jo heikkonee, minua ei huvita mikään mikä +tavallisia ihmisiä huvittaa. Ja kuitenkin olen vasta 40 vuotias, -- +parhaassa miehuuden iässä. -- "Rakastaa lähimmäistä", te sanotte; +suokaa anteeksi, se on nyt toki vähin huvittavaa, ja sitäpaitsi -- uh! +-- täälläkö vankilassa! ketä täällä rakastaisi? Myöntäkää itse: -- tämä +on paikka missä kasvaa inho ihmisiin. Sitäpaitsi, siinä merkityksessä +kuin te tarkoitatte ei voi koskaan rakastaa ihmisiä, jotka ovat minun +vallassani, komennukseni alaisia. Heidän suhteensa minä on voi koskaan +olla muuta kuin virkamies. + +Helena kuunteli juhlallisella hartaudella hänen puhettansa, eikä +uskaltanut enää mitään lisätä tai edes myönnellä, peläten että +tirehtööri saa halun väittää häntä vastaan ja niin tulee pois tästä +harvinaisesta, hienosta ajatussuunnastansa. Kaikki tirehtörin lauseet +olivat juuri sitä mitä Helena oli juuri hänelle hokenut, mutta hän ei +sitä nyt huomannut ja puhui omina ajatuksinaan. + +-- Mutta nythän on jo aivan pimeä, -- sanoi Helena hiljaa, koettaen +lähteä huomaamatta ja häiritsemättä, että tirehtöri jäisi edelleenkin +samoihin mietteihinsä. + +-- Niin se on, niin se on, -- huokasi tämä vielä: -- kenties te, joka +olette tullut tänne vankeja lohduttamaan, kerran tulette siihen +havaintoon, että tämän vankilan tirehtöri itse enin kaipaa teidän +lohdutustanne, -- ja on pahin kaikista. + +He erosivat ystävinä, molemmissa sama nöyrtymys, jonka läpi ei tuntunut +mitään virallista, vieraisuutta, ja heidän henkensä oli yksi ja vapaa. + +Kulkiessa vankilasta Helenan sielu riemuitsi. + +"Onnistunko minä; onnistunko saada edes yhdenkin ihmisen ajattelemaan +ja tuntemaan _sillä_ tavalla?" + +Ja hän huomasi innoissaan kulkevansa tarpeettoman pian, ja hiljensi +äkkiä ja huokasi naurahtaen rinnan täydeltä, nauttien leppeästä +tuulesta ja kuusta, joka nopeasti riensi pilvien lomitse. + + * * * * * + +Ensimäinen vanki, jonka yhteyteen Helena tuli, ei siis ollut +Souvari-Heikki. Hänen tapaamista Helena lykkäsi yhä tuonnemmas ja +tuonnemmas, myöskin siitä syystä, että se oli hänelle vähin helppoa ja +vähin mieltäkiinnittävää. + +Ensimäinen vanki, jonka kanssa hän tuli tositekemisiin, oli myös hänen +kotiseudultaan oleva Sofia Huotari, joka tirehtörin kirjojen mukaan oli +vankeudessa syytettynä lapsenmurhasta. Ei Helena tosin ensin lainkaan +voinut muistaa sellaista ihmistä kotiseudultansa. Mutta heti +tultuaan koppiin, hän tunsi Sofian. Sillä se olikin yksi hänen +rippitovereistaan, se, joka oli kirkossa istunut melkein hänen +vieressään, toisella puolella Maria. + +Sofia Huotari oli silloin kaunis, mutta nyt oli häntä kamala katsoa +harmaassa vankipuvussa, tyhjässä, koleassa kopissa, johon valo tuli +korkealta katon ja seinän rajalta, ristikkoluukusta. + +Varmaan hänkin tunsi Helenan, koska niin hämmästyi. Kauan hän katseli +ujosti kulmiensa alta ja muodosti nähtävästi itselleen kohta semmoisen +ajatuksen, että Helena oli täällä puhuakseen hänelle sielun +pelastuksesta. + +Helena oli kyllä monasti miettinyt, mitä hän vangille sanoisi ja kuinka +hän koko sydämestään tunnustaisi itsensä yhdenvertaiseksi sen kanssa, +mutta nyt kun oli todellisuudessa hänen edessään koppiin suljettu +ihminen -- juuri tuo erikoinen ihminen, jonka kärsivissä, +sinisuonisissa ohimoissa kokonainen elämä oli eletty, syineen, +vastasyineen niiden äärettömässä monivaiheisuudessa -- mittaamattomassa +niinkuin avaruuksien tähdet tai aavikon santajyväset, -- nyt hänestä ei +mikään ennen mietitystä sopinut sanottavaksi. Hän ikäänkuin häpesi eikä +tiennyt millä puolustaa ilmestymistään tänne. Mitä ikänä hän ajatteli +sanoa, se kaikki tuntui röyhkeältä ja loukkaavalta, ja ikäänkuin +edellyttävän, että hän asettui yläpuolelle, toisen opettajaksi, +semmoiseksi, jota toisen oli kuuleminen, koska sen ei ollut oikeus +mihinkään mennä neljän seinän sisältä. + +Ja niin hän istui vangin edessä, yhä enemmän ymmällä äänettömyyden +tähden, mutta yhä varmemmin myös hyläten kaikki mitä tuli mieleen +sanoa. Hänestä tuntui, että hänen tulonsa tänne saattoi olla +puolustettavissa ainoastaan silloin, jos hän olisi voinut sanoa: olen +tullut auttamaan sinua karkuun täältä. Mutta kun sekään ei olisi ollut +totta, ei hän mitään niin halunnut kuin juosta kohta pois kopista +mitään sanomatta. + +--. Olen tullut tänne -- jos voisin lyhentää Sofian yksinäisyyttä, -- +sammalteli vihdoin Helena häpeissään katsoen milloin toiselle milloin +toiselle puolelle omaa tuoliansa. + +Sofia laittoi hurskaan ilmeen kasvoihinsa ja rupesi jonkinlaisella +tottumuksella latelemaan lauseita lunastushistoriasta. + +-- Ei, ei, -- sanoi Helena nyt. -- en minä usko mihinkään sellaiseen -- +en minä sitä varten ole tullut. -- + +Sofia katsoi ällistellen eikä ymmärtänyt. Kaikki luonnollisuus oli +hänestä poissa ja teeskentely oli paneutunut paksuna kerroksena hänen +äskeisten hienojen sururyppyjensä ja kärsivän otsansa päälle. + +Hän vaan taas rupesi todistelemaan taitoaan lunastushistoriassa, +ladellen sen nyt alusta loppuun. Sillaikaa Helena istui ja mietti millä +hän saisi tuon valhekuoren puhkaistuksi. Ainoa keino tietysti oli: +saada toinen uskomaan, ettei hänen edessään ole mikään jumalinen +ihminen. Mutta sepä juuri näytti mahdottomalta, sillä jo oleminen +täällä vankilassa todisti häntä vastaan. + +-- Minä en usko mihinkään sellaiseen -- toisti Helena: -- ne ehkä +luulevat, että minä uskon, siksi laskivat minut tänne; mutta minä en +usko, ja tahtoisinkin päästää sinut vapaaksi täältä, jos vaan voisin ja +jos se ei olisi petosta tirehtöriä vastaan. -- Niin se on. -- Sitten +Helena sanoi: + +-- Ei, Sofia. Sano minulle, miksi sinä -- katsos ei minulla olisi +oikeastaan oikeutta mitään sinulta kysyä -- mutta tahtoisin tietää -- +sano _miksi_ sinä tapoit sen? + +-- Minä olen vaivainen syntinen, mutta Jeesuksen Kristuksen +armosta -- -- + +-- Kuule, Sofia, -- keskeytti Helena hänet, -- minä sanon sinulle, +etten yhtään aijo ruveta sinua parantamaan; en minä ole sinua parempi. +Mutta tahtoisin tietää, koska en ymmärrä, -- jos sinä olisit niin hyvä +ja sanoisit minulle, miksi sinä sen teit? + +Sofia katsoi Helenaan pitkään, niinkuin ihmetellen ettei tämä semmoista +ymmärrä. + +-- Eihän se ollut oikea lapsi, -- sanoi hän, selitykseksi sysäisten +Helenaa kädellään. + +-- Ei ollut _oikea_? Mikäs se on _oikea_ lapsi? + +Vielä enemmän ihmetteli Sofia. + +-- Minähän en ole _vihitty_, -- kuiskasi hän niinkuin viattomalle +nuorukaiselle, joka ei tiedä mistään asioista. + +-- Nyt en ymmärrä ollenkaan, -- sanoi Helena. -- Ei suinkaan lapsi +synny erilaiseksi, jos ei ole vihitty? + +-- Mutta se syntyy synnissä ja häpeässä. Häpeä se on hänelle ja minulle +ja koko maailma osottaa sormellaan. + +-- Olisitko siis voinut olla yhtymättä sen miehen kanssa, vaikka +rakastit häntä? + +-- Voi, voi, mitä se fröökinä kysyy! Se oli semmoinen kulkijan. +Kyllähän sen tietää; kun molemmat tykkää toisistaan, ihminen on +niinkuin muu luontokappale --! Mutta minun olisi pitänyt vaatia häntä +ensin vihille, sanoi pastori. Ja Jumala rankaisi minua, kun en sitä +tehnyt. + +-- Se ei ole totta. Jumala ei rangaissut sinua, vaan antoi anteeksi ja +siunasi sinua, kun synnytit lapsen. Kaikki oli ilman vihkimistäkin +Jumalan edessä hyvä, kun _se_ kerran oli tapahtunut. + +-- Mitä vastasyntynyt tietää, jos se tapetaankin, -- sanoi Sofia nyt +yhtäkkiä, ja jotain levotonta värähti hänen kasvoissaan. + +-- Ei tosin tiedä, sanoi Helena. -- mutta kadotithan lapsen, joka +kuitenkin oli kaikki sovittanut. Ei, Sofia, sinä sanoit äsken, että +olet saanut syntisi anteeksi, mutta et sinä niin tunne. + +Nyt vasta Sofia ojentautui, ja entisen nöyrän katseen sijaan nosti +päänsä vihasen uhkamielisesti. Kovalla äänellä hän huusi: + +-- Pastori itse on ollut täällä ja minä olen syntini tunnustanut ja +katunut ja olen jo ehtoollisellekin päästetty. Mutta mikä sinä oikein +oletkaan uskolainen? + +-- Sanon vaan, että vaikka olisit tuhat kertaa ehtoollisella käynyt, ei +se mitään tähän asiaan kuulu. + +-- Hyi olkoon, kun tekee itsensä pastoriakin viisaammaksi. Mutta minä +kysyn tirehtöriltä, kuka täällä oikein synnit anteeksi antaa, -- huusi +hän, säihkyvänä vihasta. + +Helena tuli Sofian luota ja oli jotenkin tyytyväinen itseensä, sillä +hän luuli liikuttaneensa tuota kovettunutta sydäntä. Mutta ei mennyt +monta päivää, ennenkuin hän huomasi, että pastori todella tervehti +häntä jäykästi, ja siitä saakka ruvettiinkin hänen askeleitaan pitämään +vankilassa silmällä. + + * * * * * + +Kuukauden ajan kävi Helena joka päivä eri vankien luona naisosastolla, +ja sillä ajalla hän vaan yhä enemmän joutui vastakkain pastorin kanssa. +He tosin eivät tavanneet toisiansa, mutta vankien sydämmissä ja +käsityksissä sai Helena alituiseen otella pastorin istutuksia vastaan, +erittäin tuota kummallista oppia vastaan synnin sovituksesta. Myöskin +oli Helenan pakostakin ottaminen selkoa raamatusta ja muusta +semmoisesta, johon täällä kaikki perustivat nuo käsityksensä. Mutta kun +hän tutki evankelioita, rupesi hän kaikkien ihmeiden ja kummallisten +historiain takaa yhä selvemmin näkemään, että siellä oli puhe juuri +semmoisesta henkilöstä, joka ei ollut uskonut mihinkään muuhun kuin +Helenan "siihen" ihmissydämmessä. Hän oli ikäänkuin pelastanut +itselleen tämän henkilön suuren romukerroksen alta ja iloitsi ja +riemuitsi sielussaan siitä syvästä hengenheimolaisuudesta. Ei hän +kuitenkaan voinut koskaan mainita hänen nimeään, sillä silloin saivat +vangit heti väärän käsityksen hänen tarkoituksestaan eikä sitä heidän +käsitystään enää voinut millään järkähyttää. Hänen piti vaan aina +sanoa, ettei hän usko mihinkään. + +Kerran hän taas keskusteli kuten tavallista tirehtörin +kansliahuoneessa. Hän oli tunnustaakseen jo hienoon kyllästymiseen asti +saanut kuulla tirehtörin valituksia perheellisyyden ikeestä muka +semmoiseen mieheen nähden, joka haluaa suurempia elämäntehtäviä. Jos +luutnantit vastaisen avioliittonsa vuoksi eivät voineet jättää +sotapalvelusta, niin saattoi se olla ymmärrettävää; mutta että vanha +mies, joka selvästi käsitti asioita, yhä ruikutti perhettänsä vastaan +eikä sittenkään tehnyt mitään ratkaisevaa, se oli Helenasta sentään +liikaa. + +-- Mitäs tuolla pihalla tapahtuu? -- kysyi Helena ikkunan luota, +kääntääkseen mieluummin koko keskustelun toisaanne. + +Siellä näkyi harmaapukuinen miesjoukko, vanhoja partasuita ja nuoria, +yksi toisensa jäljessä kulkevan suuressa piirissä pitkin muurien +ympäröimää pihaa, niinkuin joskus koululapsia kävelytetään väliajalla. + +-- Ne on yläkerran vangit, -- sanoi tirehtöri haluttomasti. -- Joka +päivä puoli tuntia. + +Ja yhtäkkiä Helena näkee kuin näkeekin Souvari-Heikin heidän +joukossaan. + +Latuskainen pyöreä lakki on hänenkin päässään, ja juovikkaat, harmaat +vangin vaatteet, niinkuin kaikilla muilla. + +Se näyttää nauravan ja salaa vartijalta jotakin kujeilevan. Ja kun se +piirin kohta, jossa hän kulkee, lähestyy ikkunata, saattaa Helena +jotenkin läheltä nähdä hänen kasvoihinsa. Hänellä on toisessa silmässä +valkonen kaihi. Sen se on arvattavasti saanut viimeisessä tappelussa, +jonka vuoksi oli taas tänne joutunut. Muuten hän oli samannäkönen kuin +ennenkin, papan silmäin muoto ihan elävänä ja tuo omaiseksi tekevä +leuan pyöristys. + +Merkillistä! Souvari-Heikin tähden oli Helena tänne tullut, koko tuo +tunto yhdenvertaisuudesta kaikkiin ihmisiin oli syntynyt alkujaan +siitä, että hänellä oli _veli_ niiden joukossa, ja se tunto olikin +päivä päivältä kasvanut ja varmistunut, niin ettei hän enää muuten +voinut elämää ajatellakaan. Mutta nyt olikin hänellä erityisesti tuohon +veljeen juuri vähin rakkautta. Mikä ihme siinä piti oleman niin +vastenmielistä. Kaikista hänen liikkeistään ja tavoistaan paistoi jokin +omituinen löyhyys, asiain ottaminen mitä keveimmältä kannalta, ja vielä +jonkinlainen tyhmä kukkomaisuus. Helena päätti nyt kerrankin tehdä +tehtävänsä. Ja kun vangit samassa rupesivat kulkemaan pihalta takasin +rakennukseen, keksi hän sanoa tirehtörille haluavansa mieluimmin +puhutella niitä vankeja, jotka olivat hänen kotiseudultansa ja myöskin +siis miesvankeja. Joka aiheutti tirehtörin hakemaan kirjoistansa +olisiko ehkä miesosastolla ketään sieltäpäin tuotua. + +Jonkun aikaa haettuaan, sanoi tirehtöri: + +-- Täällä on eräs Henrik Lehtonen, -- tappelusta -- toiskertainen, -- +yläkerrassa n:o 32. Jos tahdotte, käsketään alas. + +-- Ei, mieluummin menisin hänen koppiinsa, -- sanoi Helena. -- Ja jos +saan, niin nyt heti. + +-- Miksei, miksei, -- sanoi tirehtöri. -- Minä itse saatan neidin +sinne. + +Hän soitti sähkönappulaa, ja heidän mennessänsä kansliasta +paiskautuivat ovet kuin itsestään auki, vartijain tehdessä kunniaa +niiden pielissä ja avaimia rämistellen juoksennellessa jo avatuilta +ovilta vielä suljetuille. + +Molempia koppirivejä erottavassa käytävässä tirkisteli ensimäisessä +kerroksessa suuren rautakalterin takaa joukko harmaita vankeja, +joita tirehtöri sanoi Rakkolaisiksi. Mutta ei Helena tahtonut pysähtyä +nyt mitään muuta katsomaan. Peittääkseen levottomuuttaan ja +mielenliikutustaan hän teeskenteli iloista, kysyi tirehtöriltä minne +mennä ja tipsutti sitten, kevyesti juosten, ylös rappusia +keskikerroksen käytävään ja vasta siellä odotti häntä. + +Tirehtöri saapui hänen jäljessään hengästyneenä. -- Minua vaivaa +omituinen pyörrytystauti täällä vankilassa, minä luulen, ettei tämä +seinistä lähtevä kalkinhaju -- tunnetteko? -- ettei se ole minun +terveydelleni edullinen, -- sanoi hän sivumennen. Mutta juuri ennenkuin +he rupesivat menemään ylös kolmanteen kerrokseen, pysähtyi hän erään +suljetun kopinoven eteen ja viitaten päällään sinnepäin, sanoi hiljaa: + +-- A propos, tässähän on meillä se kuuluisa rovasti. Ellen erehdy, +eikös hänkin ole juuri neidin kotiseudulta? + +-- On, kyllä hän on, -- sanoi Helena. Mutta sydämmessään hänellä kaikki +pysähtyi. "Tuossako se mies siis istuu vangittuna, muutama askel +minusta, kauheata, kauheata!" -- ajatteli Helena. + +-- Hän on jo puoli vuotta meillä ollut, -- sanoi tirehtöri. -- En +todella ymmärrä kuinka tuo juttu on niin pitkälle venynyt. Tietysti hän +tulee Kakolaan. Mutta muuten, onpa se todella hyvin merkillinen mies. +Ajatelkaa mitä se on valinnut toimekseen täällä! Hän kirjoittaa muka +jonkinlaista uutta postillaa. Kaiken sen perästä mikä on ollut, -- +vielä postillaa kirjoittamaan! Onpa se jotenkin paksua, ei voi muuta +sanoa. + +-- En minä tuota oikein myönnä, -- sanoi Helena. -- Jos on kerran +sellainen usko syntien anteeksiantamisesta, niin tietysti paras pappi +on se, joka on enin syntiä tehnyt ja anteeksi-antamista syvimmin +kokenut? Ehkä se juuri siitä kokemuksesta kirjoittaakin postillaa. + +Näin sanoen Helena aikoi mennä taas edellä ylös. Mutta tirehtöri kutsui +hänet kädenviittauksella luokseen. + +-- Katsahtakaahan nyt edes tuosta reijästä, -- sanoi hän ja työnsi +syrjään kannen pienoisen lasireijän edestä. + +-- En ikipäivinä, -- sanoi Helena, -- minähän olen tuttu sen kanssa; +mitä te ajattelette! + +-- Entä sitten? Me menemme sisälle hänen koppiinsa. + +-- Ei, ei, ei, -- sanoi Helena kauhistuneena ja vetäytyi pois. Hän meni +kauas käytävän toiseen päähän. + +Vartija olikin tirehtörin viittauksesta jo avannut oven, ja tirehtöri +näkyi astuvan jäykkänä ja arvokkaana rovastin koppiin. + +"Tästä nyt näen" -- ajatteli Helena, -- "että vankien luo tunkeutuminen +on todellakin jotain epähienoa ja minä olen syystä sitä hävennyt. Enpäs +mennyt, kun oli tuttava!" + +Mutta tirehtöri tuli jälleen ulos kopista, lähestyi Helenaa ja +ilmoitti, että rovasti itse halusi häntä puhutella. + +Ja vähän ajan kuluttua seisoi Helena tuon vanhan miehen edessä, joka +hänen tullessaan nousi pienen pöytänsä äärestä. Tirehtöri rupesi +tekemään jonkinlaista esitystä. Se pöytä oli todella täynnä +kirjoituspaperia ja nopeinkin katsahdus niihin todisti, että rovasti +todellakin kirjoitti postillaa. "Jeesuksen Kristuksen armosta ja hänen +verensä kautta" -- ehti Helena lukea, kun hänen silmänsä vilaukselta +käväsi papereissa. + +Sitten poistui tirehtöri ja jätti heidät kahdenkesken. + + + + +Rovasti. + + +Hän oli tullut papilliselle uralle voimakkaan henkisen herätyksen +kautta. Oltuaan nuorena ylioppilaana intohimoinen, rohkea ja +hurjasteleva nuorukainen hän oli joutunut lestadiolaisen uskonlahkon +vaikutuksen alaiseksi ja erään saarnaajan sanoista päätti katkaista +kaikki entiset suhteensa maailmaan. Ensi innossa hän aikoi kokonaan +luopua omaisistansa, jättää "peltonsa ja tavaransa" ja ajattelematta +huomispäivän leipämurheita lähteä maailmalle saarnamiehenä. Tämä ajatus +viehätti ja veti häntä. Hän tunsi olevansa valmis mihin kärsimyksiin +hyvänsä, kunhan sai olla Herransa välittömänä opetuslapsena, jolle oli +valta annettu tallata käärmeitä ja skorpioneja ja kaikkea vihollisen +voimaa. Kokeneemmat uskonveljet sanoivat: aseta mielesi, ole hiljaa, +niin Herra on puhuva sinun sydämmeesi ja tahtonsa ilmaiseva. Ja +nuoruutensa koko hehkuvalla mielen loimulla hän nyt vaan maltittomasti +odotti mitä Herra oli hänelle käskevä. + +Mutta ennen tätä käskyä, eräänä kuultavana kevätiltana, niihin +aikoihin, jolloin lehmät oli ensi kertaa laitumelle päästetty, hän +kuuli metsästä omituisen helakan ihmisäänen kajahtelevan, joka karjaa +kokoon huuteli. Yhtäkkiä hänet tempaa entinen villi intohimo ja hän +tahtoo hinnalla millä hyvänsä nähdä sen naisen, jonka ääni oli juuri +tuollainen. Muistamatta hetkeksikään uutta sielullista tilaansa hän +riuhtasee pyssyn seinältä ja juoksee metsään. Eikä kauan kestänytkään +ennenkuin hän huuteluja kuulostellen pääsi huutajan itsensä perille, +tapasi sen aidan takaa kosteassa ja tiheässä koivikossa, vihreäin +lehväin alta, valkosten runkojen keskeltä. Se oli suurikasvuinen, +kalpeaihoinen nainen. Paksu letti jatkui vyötäisille huivin alta. + +Hän hyppäsi aidan yli, tuli naisen luo ja sanoi: -- Koko päivän olen +turhaan riistaa hakenut, löysinpä vihdoin! + +Ja rohkea kun oli, kiersi kohta kätensä sen kaulan ympäri toiselle +olalle. Kuitenkin vapisi hänen äänensä, kuu hän taas sanoi: + +-- Tulethan minun riistakseni! + +Ja sydän paisui. + +Nainen ei vetäytynyt pois, vaan paljasti naurahtaen valkoset hampaansa. +Sitten pani vasemman kätensä päällimäiselle aidakselle, niin että näkyi +nimettömän kaksi kultaista sormusta. + +-- Vai niin, -- sanoi toinen nähtyään sormukset ja laski kätensä naisen +olalta, mutta vaikka hän tahtoi ottaa askeleen kauemmas tuli hän +likemmäksi ja pystymättä mielensä kuohulta mitään sanomaan, koski taas +häneen. Silloin nainen käänsi päänsä hänestä pois ja varoin rupesi +irtautumaan hänen käsistänsä ja kun ei onnistunut, sanoi nopeasti: + +-- Veli Jeesuksessa Kristuksessa, etkö tunne minua? + +Silloin hän muisti nähneensä tuon ihmisen autuaitten kokouksessa, ja +tyrmistyi. Kauhuissaan hän kävi molemmin käsin päähänsä. Mutta toinen +sanoi vielä: + +-- Minäkin ja minun mieheni tulemme lauantaina kokoukseen. + +Ja näin sanottuaan kääntyi taas rauhoittuneena häneen päin ja jäi häntä +uteliaasti katsomaan, kun hän, kuivia koivunoksia tieltänsä työntäen +läksi kiireesti pois metsästä. + +Hän ei tahtonut eikä voinut ajatella tätä tapausta sen enempää. Hän +selitti sen niin, että kaikki oli tapahtunut kokonaan ulkopuolella +häntä itseänsä, eikä se sentähden lannistanut hänen mieltänsä. Eihän +hän myöskään ollut tiennyt, että se nainen oli naitu vaimo. Ja niin hän +toistaiseksi luulotteli, että kaikki on hyvä, kun hän asian avonaisesti +uskonveljille tunnustaa, itsensä edessä ei hän pitänyt itseään +rikollisena, kun ei lukenut koko tapausta ikäänkuin omaan elämäänsä +kuuluvana. + +Tuli sitten lauantai-ilta, se ilta, jona autuaat kokoontuivat +autuudestansa ilakoimaan, niinkuin hihhulilaisten tapa siellä päin on. + +Hän oli jo unohtanut tapauksen, ja saarnan jälkeen raivokkaassa +autuuden hekumassa hyppeli muiden mukana. Vilaukselta hän silloin näki +joukossa paksun keltaisen letin, muisti silmänräpäyksessä kaikki, ja +hurjistui vielä suurempaan iloon. Koko seurakunnan tempasi tavatoin +mielen kuohu. Tuikkivat talikynttilät sammuivat ilman pyörteeseen, +toiset hihkuivat ja hyppelivät, toiset syleilivät toisiansa. Ja niin +sitten sattui hänen eteensä se nuori vaimo, joka myöskin oli hypyssä +sylinsä avannut. Ja kun he katsahtivat toisiinsa, juoksivatkin he +toistensa syliin, eikä mikään mahti olisi enää heidän lankeemistaan +estää voinut. + +Nyt hän ei enää voinut olla sisässänsä näkemättä olevansa heikko +raukka, jonka vaan täytyy kaikessa hiljaisuudessa jatkaa taisteluaan +vanhoja intohimoja vastaan. Tämä tapaus oli hänelle selvä vastaus: sinä +hait suurta tehtävää, siinä se on: voita intohimosi! + +Mutta tämä tehtävä näytti hänestä värittömältä eikä herättänyt hänessä +mitään halua. Siinä tuntui niinkuin pettymystä sille, joka oli +kuvaillut voiton sankarina kerran kulkevansa halki maailman Mestarin +ennustusta toteuttaen. + +Hän kätki tämän epäilyksen sydämmehensä, niin kauas, ettei itsekään +tiennyt kätkeneensä. Ja pian näkivät ihmiset, että hänen aikeensa eivät +olleet kutistuneet, vaan että hän päinvastoin oli ikäänkuin entistäkin +enemmän tarmoa itseensä kerännyt. + +Sillä olihan olemassa toinenkin tie. + +Hän jätti hihhulilaisuuden, rupesi lukemaan Luteruksen kirjoituksia ja +otti itsellensä vaimon. Pian hän myöskin suoritti yliopistossa +tarvittavat jumaluusopin tutkinnot ja muutti sitten pois toisiin +seutuihin. Hän pääsi ensin kappalaiseksi etelä-Suomeen. + +Luterus vakuutti voimakkaasti ja pontevasti, että taisteleminen +intohimoja vastaan on turhaa oman ansion tavoittelemista ja että +pappina kyllä voi olla nainutkin mies. + +Luteruksen näitä vakuuttaessa tuntui asia hänestä niin selvältä, ettei +hän voinut ymmärtää miksi hän ollenkaan niin tarkkaan tutki Luteruksen +kirjoituksia. Ja kuitenkin piti hänen niitä aina tutkia pysyäkseen +siinä vakaumuksessa. + +Niin hänestä tuli ankara luterilainen, toimelias ja kuuluisa +valtiokirkon pappi. Niinkuin suuri hyötyisä tammi hän nopeasti ja +syvältä levitteli maallisen mahtinsa juuria. Seurakunta valitsi hänet +kirkkoherraksensa. Niin pääsi tämä haarainen juuri pappilasta +kiertämään koko kunnan. Ja kunnasta se kiertäysi pian valtiolliseenkin +elämään, sillä aikaisin hän jo valittiin valtiollisen eduskunnan +jäseneksi. + +Mitä vanhaan intohimoon tulee, ei olisi paremmin luullut voivan käydä. +Sielu näytti saaneen täyden rauhan. Ensi lemmen huumaus nuoreen vaimoon +oli pian vaihtunut hiljaiseen säännöllisyyteen ja näytti tyydytettynä +herpoutuneen suloiseen, onnelliseen perherauhaan, jättäen nyt täyden +vapauden aatteelliselle ja henkiselle kasvulle. Itsestänsä aukeni +hänelle uusi onni, pappilan laaja talous kävi loistavasti +käytännöllisen ja vielä jotenkin ilosen vaimon käsissä. + +Muistot nuoruuden voimakkaista aatteista olivat loppumattomana lähteenä +saarnoille, niin ettei hän itse eikä kukaan muu olisi voinut epäillä, +ettei häntä elähyttänyt veres uskontuli; kirkko oli aina täynnänsä sekä +oman pitäjän väkeä että vieraidenkin seurakuntien kaukaa tulleita +kuulijoita. + +Niin hän eli ja vanheni pappilassansa. Mutta syvimmässä sydämmen +sopukassa, siinä syvyydessä, jossa ei ajatella sanoin ja jota hän ei +tosin mitenkään lukenut omaan kirkkoherrakuvaansa kuuluvaksi, alkoi +aikaa myöten liikehtiä omituisia ilmiöitä. + +Kun hän saarnaa miettiessänsä katseli ikkunasta tyynen jokilahden yli, +mihin metsät kuvastuivat, niin teoloogiset ajatukset ja muistot yhä +useammin nukahtivat kyllääntyneinä kahilikkoon ja sen sijaan +kasvamistaan kasvoi kumma kaiho johonkin salaperäiseen, vieraaseen +naiseen, joka häämöitti ajatuksissa ja hengitti irstautta viattomaan +luontoon. Se oli alussa epämääräinen, se oli milloin jossain joen +kalvolla, milloin väikkyi alastonna samettisen männikön varjossa, +milloin muuten värisi autereisessa ilmassa -- ja maanitellen kutsui, +ilman selvyyttä repi sydäntä. + +Tämä herätti hämäriä muistoja. Kirkkoherra kokosi järkiajatuksensa ja +ponnisti yhteen kaikki voimansa. + +-- Saatana! -- huudahti hän ja hyökkäsi istuviltaan. Hän hengitti +syvään ja riemuitsi voitostansa. Silmänräpäyksessä olikin lahti ja auer +ja samettinen männikkö taas hyvän palveluksessa, ainoastaan Luojan +luonnon puhdasta kauneutta. Ja todella oli niin, ettei se utuinen +nainen enää ilmestynytkään kahilikkoon, ei metsän laitaan eikä joen +kalvolle. Sillä ei tarvinnut kuin muistaa tätä voittoa, niin se jo +pakeni. + +Mutta eikö se missään enää ilmestynyt? Eihän se tarvinnut kahilikkoa +eikä väräjävää auerta ilmestyäkseen. Jos pani silmät umpeen, niin se +tuli kaarrellen pimeydestä, istui eteen, rupesi leikittelemään eikä +kieltänyt mitään. Taikka tapahtui, että kirkkoherra näki kaukaa tieltä +ihmisen ja näki hameen hulmuavan askelia myöten, niin se jo oli hän. Ja +tieltä se siirtyi ajatuksiin ja siellä se jo tunsi valtansa. + +Kirkkoherra meni vihdoin pääkaupungin parhaan lääkärin puheille. + +Hän teeskenteli olevansa papillisilla asioilla ja sanoi lääkärille: -- +Tulinpa neuvoa kysymään. Minullakin on näette hoidettavia niinkuin +teillä. Ja miksei maallinen lääkäri ja hengellinen lääkäri toisinaan +keskenänsä neuvottelisi. + +-- Ei mikään voi olla sen suotavampaa -- vastasi siihen maallinen +lääkäri. + +-- No niin, otaksukaamme, että eräs onneton on joutunut aistillisuuden +pauloihin, -- ei tavallisessa merkityksessä, vaan niin, että +mielikuvitus ei jätä häntä hetkeksikään rauhaan -- että... + +-- Kyllä ymmärrän, kyllä ymmärrän. + +-- Hän näkee selvästi, että tuo on saava surkean lopun, -- mutta ei +kuitenkaan mitään voi -- + +-- Niin, niin, tapaus ei ole mikään harvinainen. + +-- Tiedättekö siis jotain lääkityskeinoa sitä vastaan? + +-- Onko asianomainen naimisissa? -- kysyi lääkäri vastauksen asemasta. + +-- On, -- vastasi kirkkoherra. + +-- Hm, -- pani lääkäri, ja näytti niinkuin nyt vasta kysymys olisi +saanut hänen mielestänsä vaikean muodon, sillä hän oli valmistunut +sanomaan: menköön naimisiin! + +Nyt hän neuvoi kylpyjä ja kehoitti mitä tarkimpaan säännöllisyyteen +avioelämässä --. + +Uutta oli tässä neuvossa kirkkoherralle kylvyt, mutta mitä jälkimäiseen +neuvoon tulee eli säännöllisyyteen, niin sen hän jo ennenkin oli +tiennyt. Hän oli aina ollut säännöllinen aviomies. + +Mutta ei kylvyistä ollut apua eikä myöskään siitä erikoisesta +ruokajärjestyksestä, jota sama lääkäri sittemmin neuvoi. + +Ei auttanut yhä kasvava ikä, ei heikontuvat voimat eikä vanhentuva +mieli. + +Aina ja aina oli sama elämäniloa myrkyttävä ristiriita sydämmen +syvyydessä: kyllästymys omaan vaimoon ja vieraiden naisten kuvat. +Kaikki entiset ajatukset elämästä särkyivät tähän kaksinaisuuteen. +Toivoton paino laskeutui kaikille näköaloille ja raukean lasiseksi meni +silmäin katse. + +Naishaamut eivät sittenkään jättäneet häntä. Ne eivät enää vaatineet +häneltä hurjan rohkeata, suinpäin pahaan syöksymistä. Ne huvittelivat +häntä hänen ajatuksissansa ja ehdottelivat hänelle salateitä. + +"Täällä sinä kidut ja kuihdut", kuiskaili se utunainen kerran hänen +korvaansa. -- "Katso sinä jo olet kohta ukko, etkä vielä ole pidellyt +minua kädestäni etkä hivellyt minun ihoani. Houkka! Sinä _tahdot_ +irtautua ja upota minuun, mutta sinä olet aina pelännyt 'mitä ihmiset +sanovat'. Semmoisista vaikuttimista ne muutkin pikkusielut jäävät +elämää vaille ja kuolevat sitä maistamatta." + +Kirkkoherra tiesi hyvin, että tämä oli valhetta, kiusaajan puhetta, +mutta hän kuunteli sentään kuten vanhaa tuttua nuottia. + +Se jatkoi: + +"Mutta vaikka niinkin on, saisit sinä vieläkin tulla minua katsomaan. +Voisithan sinä pettää ihmiset ja ottaa osasi salassa heiltä, niin ettei +kukaan tiedä sinun nähneen minua ja kosketelleen minua. Ihan lähellä, +rajan takana, kiehuu suuri valtakunnan kaupunki, jossa sinä voit olla +näkymätöin niinkuin pisara meressä, -- ja niin sinä vieläkin löydät +minut!" + +Ei tarvinnut tämän ajatuksen kuin välähtää kirkkoherran mielessä, niin +koko hänen ruumiinsa vavahti rikollisesta mutta suloisesti +tainnuttavasta sykähdyksestä. Ja vaikka hänen huomaamattansa vesi +pusertui silmiin, jännittyi hänen tarmonsa kuin pilviin nousevan kotkan +ja hän syvimmässään tunsi, että asia oli siinä silmänräpäyksessä +_päätetty_. + +Ennen ratkaisevaa askelta hän rukoili kuin uutimen takaa, vanhasta +tottumuksesta löytäen sopivia sanoja: + +"Suuri, armollinen Luoja, sinä tiedät kuinka olen taistellut kiusaajaa +vastaan! Tämä on yli minun voimieni! Olenko minä sairas, vai olenko +minä sinun hylkäämäsi. Jos sinun poikasi on kuollut meidän synteimme +edestä, niin vapahtakoon hän minutkin siitä mitä olen päättänyt tehdä. +Vapahtakoon hänen verensä minut edeltäpäin siitä mitä tulee +tapahtumaan, amen!" + +Epätietoisena ja surullisena nousi rovasti rukouksistansa. Ei hän ollut +varma siitä, oliko hän kenties sulkenut tällä rukouksella rikoksen +mahdollisuuden itseltänsä ja aikoiko Jumala nyt todella tehokkaasti +auttaa häntä: mutta ei hän osannut iloita, jos niin oli. Jonkun aikaa +tämän jälkeen hän kulki tunteettomana, kunnes tuli lauantai, jolloin +hän kirjoitti saarnaansa ja koetti kohota hengessä. Sunnuntai meni +sitten tavallisissa kirkkotoimituksissa, mutta maanantaina hän, +ajattelematta edeltäpäin, rupesi päivällisillä yhtäkkiä tekemään asiaa +joillekin matkoille ja sitoi tahallaan itsensä äkkiarvaamatta näillä +omilla puheillaan. + +Itsessänsä hän siitä iloitsi, mutta samalla tulvi hänen sydämmestänsä +sykähdykset kuin repivästä haavasta. + +Se seikka, että hän sitten todella astui junavaunuun, tapahtui +kuitenkin melkein vahingossa. Hän oli seisonut asemalla, aikeissa +lähteä hevoskyydillä pitäjän toiseen päähän papillisille asioille. +Mutta hevosta odottaessa kuului hyvin kaukaa junan vihellys, ja suoran +linjan päästä rupesi näkymään pieni musta piste ja syrjään poikkeava +savuviiva. Jokin vavahutti rovastia. Kaikki veri syöksähti sydämmeen ja +jätti polvet vapisemaan. Ja sama huumaava rikollisuuden sykähdys taas +tuli ja meni, tuli ja meni, tuli ja meni. Samassa kulki asemapäällikkö +puutarhasta asemahuoneen ovea kohden, arvattavasti pukeutumaan +virka-asuunsa. Ja mennessään hän tervehti rovastia. Silloin rovasti +pysäytti hänet ja sanoi hymyillen ja muka epätietoisena: + +-- Omituinen sattuma! Sain juuri kirjeen, että minun pitäisi olla +huomenna Pietarissa ja siinä tapauksessa minun pitäisi lähteä juuri +tuolla junalla, mutta -- + +-- Mutta? -- kysyi asemapäällikkö. + +-- Vaimolleni en ole ehtinyt mitään ilmoittaa ja kirjeen kirjoittaminen +hänelle lienee jo myöhäistä. Aijoin siis kysyä, ettekö tahtoisi olla +niin ystävällinen ja suullisesti antaa hänelle -- + +-- Mielelläni -- + +-- ja suullisesti antaa hänelle -- + +-- mielelläni -- mielelläni -- + +-- Kiitos, kiitos! -- antaa hänelle tieto että -- + +-- Minä voin vielä tänäpäivänä pistäytyä pappilassa -- + +-- Jaha, jaha, -- että minä en mitenkään ehtinyt -- ja lähetän tuhannet +terveiset -- + +-- Mielelläni, mielelläni, kyllä minä vielä tänäpäivänä. -- Mutta ilman +pilettiä en sentään laske teitä, leikki asemapäällikkö ja he menivät +nauraen ja yhtaikaa puhuen sisälle. + +Ja juna porhalti esille ja rovasti astui vaunuun. Ja kun hän heittäytyi +sohvaan ja kun maat ja metsät alkoivat vilistää ikkunan ohi, vavahutti +häntä taas sama tainnuttava sykähdys ja silmät vierähtivät pyörryksiin. +Mutta peläten ajatuksiinsa vaipumista hän sytytti sikarin ja antautui +puheliaana ja huvittavana matkamiehenä tuttavuuksia tekemään. + +Tämä oli rovastin ensimäinen matka valtakunnan kaupunkiin. + +Siitä pitäen teki rovasti joka vuosi kevätpuoleen matkustuksen +Pietariin, viipyen siellä milloin pitemmän milloin lyhemmän aikaa. Kun +ihmiset häneltä tiedustelivat missä asioissa hän Pietarissa kävi, +rupesi hän aina pitkällisiin ja väsyttäviin selityksiin matkansa +erilaisista tarkoituksista. Muuten hän oli niinkuin ennenkin, +huvittava seuramies ja alkoi pitää pappilassa entistä ylellisempää +elämää alituisten vieraiden ympäröimänä. Hänen saarnansa myöskin +paranivat vielä entistäkin paremmiksi. Niissä tuntui syvä, +vaikuttava elämänkokemus, ja joskus ne ikäänkuin valittavan +lapsen liikuttavuudella kääntyivät pelastajan puoleen armoa ja +anteeksiantamusta etsien. Kyyneleet silloin vierivät hänen ja kaikkien +sanankuulijain silmistä. -- Paremmin, liikuttavammin ei olisi yksikään +pappi voinut sydämmen sisimpiä kieliä värähytellä. + +Ja kaikki epäillyttävät huhut, jotka itsepintaisesti ja yhä kasvaen +liikkuivat rovastista, työnnettiin tämmöisten saarnojen jälkeen aina +sittenkin taka-alalle. + +Kunnes tuli tuo viimeinen tieto kunnan nimessä tehdystä +rahannosto-yrityksestä. Silloin yhtäkkiä uskottiin todeksi kaikki mitä +hänestä vuosikausien kuluessa oli puhuttu, ja se ei suinkaan ollut +vähäistä. "Hän onkin susi lammasten vaatteissa", sanottiin. Ja siis +kaikki hänen kauniit sanansa lunastuksen autuudesta olivat ihmisten +mielestä pelkkää teeskentelyä. Hävetköön nyt siellä teoistansa! + + * * * * * + +-- Lapseni, -- sanoi rovasti, kerrottuaan Helenalle pääpiirteet +elämästänsä, -- minä olen täydellisesti ansainnut tämän häpeän; enkä +minä _sitä_ onnettomuutta sure enkä ole _sen_ tähden silmiäni kuiviin +itkenyt. Mutta se minua kauhistuttaa kuinka voi ihminen, joka on +lunastettu, sittenkin syntiä tehdä. Ah, koko elämäni ajan on tämä +kysymys repinyt minun sieluani. Onko se valhe, että minä olen +lunastettu ja ettei minun syntiäni lueta minulle? Mutta mistä on tämä +rauha minun sydämmessäni? Keskellä maallista häpeää, keskellä myös omaa +katumuksen tuskaa riemuitsee minun sieluni niinkuin enkelien hiljainen +ylistysvirsi. Katso, täällä häpeähuoneessa kirjoitan minä sen armon +rajattomuudesta, jota sieluni tuntee. Täällä, missä muut kituvat, +täällä minä iloitsen, enkä ole vielä missään muualla niin iloinnut. +Sillä ei missään eikä koskaan ennen ole armo ja anteeksiantamus +semmoisella autuudella sieluani täyttänyt. + +-- Voi, rakas, rakas setä, -- sanoi Helena, -- tuon minä voin niin-niin +hyvin ymmärtää, sillä myös minä uskon, ettei mitään tuomiota ole, vaan +ainoastaan rakkaus. En koskaan eläissäni ole toisin voinut ajatella. Ja +jos vaan tietäisin _kuinka_, niin kaikki ovet aukasisin ja hävittäisin +tämän vankilan. + +Rovasti huokasi ja hänen katseensa meni hetkeksi pilveen. + +-- Lapseni, tuskin tahtoisinkaan täältä pois. En tiedä jaksaisinko enää +tuntea, että taas rikon tätä armonliittoa. Voi minua, voi minua! + +-- Minä olen tavannut teidän vaimoanne, -- sanoi Helena, kääntääkseen +rovastin huomion muuanne. -- Ja hän pyysi toimittamaan teille +tervehdyksensä. + +Rovastin tuli kyyneleet silmiin. Mutta hänkin tahtoi, seuraten Helenan +esimerkkiä, kääntää keskustelun keveämmäksi. + +-- Et sinä lapseni ole vielä naimisissa? -- kysyi hän hellästi. + +-- En, sanoi Helena. + +-- Olet yhä kihloissa? + +-- En ole sitäkään, -- sanoi Helena. + +-- Mutta, odotas, kuinka se taas olikaan -- minä muistelen -- -- + +-- Minä sanon setälle ihan-ihan niinkuin se asia oli ja yhä on: minun +silloinen sulhaseni -- + +--- Kyllä, kyllä. -- Georg, -- kyllä minä muistan. + +-- Niin juuri, Georg, -- niin hän tahtoi ensin tulla kapteeniksi ja +muuta semmoista, mutta minä taas olin silloin ja olen nytkin itseni +suhteen sitä mieltä, että niinkauan kuin _voi_ olla menemättä +naimisiin, niinkauan _pitää_ olla. Niin että meidän ajatukset sopivat +siinä asiassa yhteen, ja kaikki jätettiin sillensä. + +-- Vai sitä mieltä sinä olet. + +-- Sitä mieltä. + +-- Olin minäkin kerran eläissäni sitä mieltä. + +-- Eikö setä enää ole? + +-- Tiedäthän että olen naimisissa. Vai miten sinä tarkoitat? + +-- En minä oikeastaan _niin_ tarkoittanut. + +-- Vaan miten? + +-- Niin vaan että _sittenkin, aina_, -- niinkauan kuin voi, niinkauan +pitää --. + +-- Vaikkako on oma vaimo? + +Mutta Helena ei enää tullut vastanneeksi, sillä jo hyvän aikaa oli +kuulunut liikettä oven takaa, ja nyt se avautui ensin raolle ja sitten +puoleksi. Siellä oli vartija ja tirehtöri. Hän oli jo sillä välin +ehtinyt syödä päivällisen, ja kuu sai kuulla neidin yhä vielä olevan +rovastin luona, tuli hakemaan Helenaa, sillä keskustelu oli hänen +mielestään kestänyt jo kyllin kauan. + +Yksin jäätyään rovasti meni nurkkaan, pani kätensä ristiin ja nosti +silmänsä ylös. + +"Minä rukoilin Sinua epätiedossani, että ilmoittaisit minulle onko +armosi kohdannut minua vai petynkö minä. Ja sinä lähetit minun luokseni +enkelin, joka on neuvonut ja opettanut minua, ja nyt minä en enää +mitään epäile!" + + + + +Pois viralta. + + +Eräänä päivänä luki Helena lehdissä, että johtajan paikka toisessa, +paljon suuremmassa vankilassa oli aivan odottamatta joutunut avoimeksi. +Ja jonkun ajan kuluttua hän sai vielä kuulla, että juuri hänen +tirehtöriänsä oli ajateltu lähimmäksi seuraajaksi. + +"Nyt saamme nähdä", ajatteli Helena, "oliko hän todella tyytymätön +virkaansa vai ainoastaanko palkan riittämättömyyteen." -- + +Eikä hän voinut kieltää tulleensa hyvin levottomaksi näiden uutisien +tähden. Sillä koko hänen vankilassaolonsa riippui yksistään tirehtörin +suosiosta. Silminnähtävästi teki pastori parastaan sysätäkseen Helenan +pois, ja tirehtörillä oli jo ollut hänen tähtensä kuumia otteluja +pastorin kanssa. + +Helena koetti sentähden kulkea naisosastollansa entistäkin +huomaamattomana. Hän tuli ja meni mieluimmin niin, ettei kukaan häntä +nähnyt. Ei hän ollut, kumma kyllä, enää tirehtöriäkään tavannut muuta +kuin yhden ainoan kerran. Silloinkin oli jokin vankilatarkastus ja +tirehtöri oli juhla-asussa ja arvokkaimmillaan. Helena päätti, että se +pieni jäykkyys, joka tällöin tuntui tirehtörin tervehdyksessä, oli +ainoastaan seuraus tästä erikoisesta tilaisuudesta. + +Mutta eräänä päivänä oli Helena juuri käynyt uudestaan Sofia Huotarin +luona, joka oli itse antanut sanan ja tahtonut häntä puhutella; sillä +Sofia oli jo kauan sitten kokonaan Helenalle antautunut. Samaan aikaan +oli pastorikin kulkenut naisosastolla. Ja kun Helena oli jo tulossa +pois ja kulki keski-käytävässä mennäkseen ulos, tuli pastori häntä +vastaan. + +-- Sepä oli hyvä että tapasin neidin. Saisinko luvan pyytää hetkeksi +tänne. + +Hän saattoi Helenan miesosaston puolelle, käytävän keskipaikoilla +olevalle ovelle, jonka aukasi avaimellansa ja pyysi astumaan sisälle. + +Se oli erikoinen vastaanottohuone, jossa pastori puheli vankien kanssa +sielun asioista, -- pienenlainen valkoseinäinen huone, joka oli +väliaidalla jaettu kahteen osaan, ovenpuoliseen ja ikkunanpuoliseen. +Valo tuli ylhäältä ikkunasta niinkuin kopeissakin. Ikkunan alla oli +liinaöljyllä kiilloitettu pöytä ja pari tuolia. Ikkunanpuolinen osa oli +sitäpaitsi hiukan korkeammalla kuin ovenpuolinen, jossa oli vaan +yksinkertainen penkki istuimena. + +Kun he astuivat sisälle tähän huoneeseen, istui penkillä vanha ukko +vangin vaatteissa ja heti kavahti pystyyn sekä rupesi jonkinlaista +sotilaskunniaa pastorille tekemään, vaikka oli lakitta päin. + +-- Vai niin, sinä olet täällä, -- sanoi pastori. -- Meneppäs nyt, ei +minulla olekaan aikaa. -- Tai odotas! + +Pastori kääntyi Helenan puoleen: + +-- Jos suvaitsette, minä ainoastaan vähän aikaa ensin puhelen tämän +vangin kanssa. Olkaa niin hyvä, neiti, istukaa. + +Näin sanoen pastori avasi väliaita-oven ja nousi ikkunanpuoleiseen +osaan, sekä tarjosi Helenalle toisen tuolin niistä kahdesta. Itse hän +istui toiselle ja rupesi kiirehtien puhumaan vangin kanssa, joka seisoi +väliaidan takana matalammassa puoliskossa, ylhäältä tulevaa valoa +vasten. + +-- Nimesi? + +-- -- + +-- Rikoksesi? + +-- -- + +-- Tuomiosi? + +-- -- + +-- Kauanko ollut vankilassa? + +-- -- + +-- Jaha, jaha. Ja nyt sinä tahdot päästä osalliseksi Herramme Jeesuksen +Kristuksen ruumiista ja verestä. Jaha, jaha. -- No --? Tunnetko siis +tekosi _rikokseksi_? + +-- -- + +Jaha. Tekosi on rikos kahdella tapaa: se on rikos ihmisiä vastaan ja se +on myöskin rikos Jumalaa vastaan. Rikos ihmisiä vastaan tulee +sovitetuksi tämän rangaistuksen kautta, sittenkuin sinä olet sen +loppuun kärsinyt. Mutta rikos Jumalaa vastaan? Tuleeko tekosi +sovitetuksi tämän rangaistuksen kautta Jumalankin edessä? + +-- -- + +Oikein vastasit. Ei. Yksi on sovitus Jumalan edessä, yksi ainoa. Se on +usko lunastukseen meidän Herramme ja Vapahtajamme ristinkuoleman +kautta. Ja jos tässä uskossa käyt Herran Pyhälle Ehtoolliselle, niin +sovitat rikoksesi Jumalan edessä. Tutki siis ja koettele itseäsi vielä, +onko sinussa elävä usko, sillä joka kelvottomasti syö ja juo, hän syö +ja juo itsellensä iankaikkisen kadotuksen. Ja kun sen olet tehnyt, niin +sano sitten lauantaina vartijalle, että hän kirjoittaa sinut +ehtoolliselle muiden joukkoon. Nyt saat mennä. + +-- -- + +-- Jaa, niin, -- sanoi pastori vangin lähdettyä Helenalle: -- se +on nyt vähän ikävä asia, mikä minulla on, ellei se ole väärinkäsitystä. +Se tahtoo sanoa, näyttää siltä kuin me toimisimme ikäänkuin eri +suuntiin, -- neiti ja minä, -- mikä, kuten itse ymmärrätte, ei +juuri kävisi päinsä täällä vankilassa. Erittäinkin on tietooni tullut, +että te olette vangeille lausunut poikkeavia mielipiteitä mitä +synninpäästö-oppiin tulee, -- oppiin, joka helposti ymmärrettävistä +syistä on paikassa semmoisessa kuin tämä mitä tärkein. Ollakseni +kuitenkaan perustumatta yksistään syrjästäpäin tulleihin puheisin, +tahtoisin nyt kysyä teiltä itseltänne, miten asianlaita oikeastaan +lienee. + +-- Se on kaikki totta mitä on minusta puhuttu: minä en usko mihinkään +sellaiseen kuin te äsken sanoitte tuolle vanhalle miehelle. Ensin tosin +päätin etten puhu vangeille mitään niistä asioista, mutta kohta ensi +tilaisuudessa tulin rikkoneeksi tämän päätöksen. Sillä niinkuin +sanoitte on tuo kysymys rikoksen sovittamisesta kaikkein tärkein, ja +ilman sitä ei täällä ole mitään puhumista. + +-- Mutta, arvoisa neiti, -- sanoi pastori hiukan uteliaana: -- jos te +ette usko "mihinkään sellaiseen", niin kuinka ollenkaan voitte puhua +rikoksen sovittamisesta. Hauska olisi tietää, mitä neiti ymmärtää +synnin anteeksiantamisella? + +-- Sitä vaan, että me ihmiset annamme kaikki anteeksi emmekä pidä +toisia vankeudessa. + +-- Suokaa anteeksi, neiti, minä tarkoitin _vangin_ kannalta, -- miten +on selvitettävä hänen välinsä Jumalan edessä? + +-- Eiköhän se ole Jumalan asia, Ei tarvita mitään erikseen, ei ole +mitään helvettiä eikä tuomiota. + +-- Vai niin. Jaha, jaha. Ja jos olisikin niinkuin neiti sanoo, niin +miten kävisi ihmiskunnan, ellei vankiloita olisi! + +-- Tiedättekö, pastori, minä aina ennen luulin, etten usko mihinkään ja +te muut uskotte. Nyt näen, että te muut ette usko mihinkään, mutta minä +uskon. + +Pastori katsoi kelloaan, josta Helena huomasi, ettei hän halua enää +keskustella. + +-- Sanoin äsken väärin, -- lisäsi Helena vielä, -- kyllä olen tavannut +yhden papin, joka uskoo että kaikki on rakkaus, ja hänen kokemuksiaan +pitäisi todella kaikkien saada kuulla, mutta hän on teillä täällä +lukkojen takana. + +-- Jaa, -- sanoi pastori lopullisesti keskeyttäen, -- niin hauska kuin +olisikin jatkaa tätä originellia keskustelua, en minä nyt jouda. Olen +sanonut mitä velvollisuuteni käski. Muusta voitte puhua tirehtörin +kanssa, jolla tässä laitoksessa on ylin sananvalta. + +Näin sanoen pastori jätti hyvästi, avasi oven Helenalle, sulki sen +omalla avaimellaan ja läksi edellä pitkin käytävää kansliaan päin. + +"Tämä merkitsi, että pian on kaikki lopussa", -- ajatteli Helena +jäätyään nolona yksin kulkemaan käytävään. -- "Ja Sofia raukkakin!" + +Ei Helena tiennyt oliko hän oikein vai väärin siinä menetellyt, kun oli +näin peittelemättä pastorin kanssa puhunut. Olisi ehkä voinut olla +varovampi, -- olisi ehkä vankienkin kanssa pitänyt varovammin puhua --! + +Ja tämä asia alkoi häntä suuresti vaivata ja sekottaa, ja vei häneltä +kaiken rauhan. + +Hän kulki monta päivää alituisesti ajatuksissansa ja yhä soimasi +itseään, että oli pilannut ja vahingoittanut hyvän asian. + +"Semmoinen minä olen, ei minulle mikään onnistu, en minä missään pysy. +En minä kelpaa muutakuin ranskaa opettamaan!" -- -- + +Hän oli todella uskollinen, tuo Georg, ainoa, joka piti Helenan työtä +tarpeellisena itsellensä. + +Kaikkina näinä aikoina olivatkin ranskantunnit ainoat hetket, joina +Helena lepäsi vankilan raskaista vaikutuksista. + +Heillä oli Georgin kanssa tosin jo alustakin pitäen ollut semmoinen +suhde, että he tarkasti välttivät koskettamasta mihinkään totisiin +kysymyksiin, jotka aikoinaan olivat erottaneet heidät toisistaan. Mutta +näinä aikoina juuri tämä omituinen keveä suhde, jota Georg näytti +ikäänkuin tahallaankin ylläpitävän, tuotti Helenalle lepoa. + +Heti kuu Georg tuli, alkoi Helenalle ihan toinen elämä kuin hänen +tavallisensa. Heti hän irtausi tuosta raskaasta itsensä-moittimisesta, +ajatuksesta, että hän ei kelpaa mihinkään. Aurinko rupesi paistamaan, +kaikki tuntui keveältä ja iloselta. Ja Helena saattoi nauraa, laskea +leikkiä, puhua mitä halutti, -- jota hän ei olisi ilman Georgia +suinkaan tullut tehneeksi. + +Sentähden, vaikka hän, ennen jo mainitusta syystä, tai tuon +epäillyttävän kiintymisensä vuoksi Georgiin, olikin yhä tuntenut, että +oikeastaan olisi pitänyt keskeyttää nämä tunnit, ei hänellä tuon +suloisen levon vuoksi ollut riittänyt siihen voimaa eikä tarmoa. + +Mutta nyt, kun nousi kysymys, että hän kenties tulee sysätyksi pois +vankilasta, näytti hänestä, että hän jääpi ainoastaan noiden tuntiensa +varaan, ja se ajatus suuresti vaivasi häntä ja hän tahtoi välttämättä +jättää nämä tunnit, vaikkapa vaan siksi ajaksi kuin hän sovittelulla ja +tirehtörin avulla jälleen saa asemansa vankilassa turvatuksi. + +Ensin hän rupesi kirjoittamaan kirjettä Georgille, ettei hän ollenkaan +enää muka ollut tilaisuudessa antamaan ranskan tunteja. Mutta +perustelmat, jotka kaikki olivat keksittyjä, tuntuivat sangen vähän +uskottavilta ja olisivat päinvastoin herättäneet Georgin epäluuloa. Ja +niin hän kirjoitti vaan lyhyen kirjelapun, että sattuneesta syystä hän +ei voi kahteen viikkoon mitään tunteja antaa. + +Tällä ajalla hän myöskin pysytteli poissa vankilasta siinä toivossa, +että pastori siellä kenties vähän unohtaa viimeisiä selkkauksia, ja hän +sitten entistä varovammin ja viisaammin rupee käyntejänsä jatkamaan. + +Mutta hänen hämmästyksensä oli suuri, kun hän kahden viikon kuluttua +vankilaan tultuansa tapasi kansliassa tirehtörin, johon oli kaiken ja +ainoan toivonsa pannut. Tirehtörin ensin ikäänkuin sävähti veri +kasvoihin, kun Helena astui sisälle, mutta kohta hän nousi ylös ja tuli +Helenaa vastaan rauhallisena ja omituisella tirehtörimäisellä +arvokkuudella, jota oli käyttänyt ennen ainoastaan vartijoita ja +vankeja puhutellessaan. Muulloin olisi Helena purskahtanut nauruun, +mutta nyt hän asian vuoksi varoi sitä tekemästä. Päivän selvää oli, +että tirehtöri oli siis hakenut sen suuremman vankilan johtajan +paikkaa. + +Tirehtöri ikäänkuin ei oikein tahtonut katsoa häntä silmiin ja +senvuoksi oli pyyhkivinään jotakin roskia uuden uutukaiselta +virkatakiltaan. + +-- Ja ketä neiti haluaisi tavata, jos saan luvan kysyä? -- sanoi hän +koettaen muka nähdä ensimäisen napin seutuja ihan oman leukansa alla, +ja siksi venytti huulensa kovasti eteenpäin. + +-- Jos muistatte, -- sanoi Helena, -- oli kerran kysymys eräästä Henrik +Lehtosesta, joka on kotiseudultani. + +-- Jaha. Se käy laatuun. + +Tirehtöri avasi luettelokirjansa. + +-- Aivan oikein. Henrik Lehtonen, -- tappelusta. Kyllä minä muistan. + +Hän soitti vartijaa, joka ilmestyi heti, rämisevä avainkimppu vyöllä. + +-- Numero 32 tänne! -- komensi hän. Ja vartija meni. + +Helena kauhistui itseksensä. Tirehtöri ei nähtävästi enää +otaksunutkaan, että Helena entiseen tapaan kahden kesken vankeja +puhuttelisi, vaan kutsutti vangin alas ja aikoi itse olla läsnä. + +-- Mutta -- hyvä tirehtöri -- rupesi Helena sanomaan. + +-- Miksei täällä yhtä hyvin? -- sanoi tirehtöri leikkien viatonta. +Mutta osasi nyt vielä vähemmin katsoa silmiin. + +Kun Helena ei vastannut ja odotti vaan hänen päätöstään, rupesi +tirehtöri ensin muka kohauttelemaan olkapäitänsä, mutta sitten sanoi: + +-- Se on johtokunnan päätös. + +-- Hyvä, -- sanoi Helena, -- minä jätän teidän vankilanne; kuitenkin +tämän ainoan kerran vielä pyydän saada puhutella tätä vankia ilman +vartijan läsnäoloa, kahdenkesken. + +-- Olkaa huoletta, ainoastaan _minä_ tulen olemaan läsnä, -- sanoi +tirehtöri. + +Helena mietti vähän aikaa ja sanoi sitten pyytävästi: + +-- Uskokaa minua, hyvä tirehtöri, minun on erikoisesti tärkeä puhutella +juuri _tätä_ vankia. Tahdon nyt kertoa teille, että oikeastaan olen +vaan hänen tähtensä täällä ruvennutkin käymään, vaikka olen aina +lykännyt tapaamisen tuonnemmas. Ja tiedättehän itse, etten ole yhtäkään +vankia täällä pahentanut. Ettekö siis suostuisi? Tämän ainoan kerran? + +-- Minä olen kokonaan riippuvainen johtokunnasta. + +-- Herra tirehtöri, -- sanoi nyt Helena päättävästi, -- minun täytyy +siis tunnustaa teille, että tämän vangin ja minun välilläni on olemassa +läheinen, maailmalle tuntematon sukulaisuussuhde -- + +Mutta ei nyt enää mikään auttanut. Tirehtöri oli jo sisäisen +taistelunsa taistellut. + +-- Oo! -- pani hän arvokkaasti kummastuen, ja lisäsi vaan: -- kyllä hän +kohta tulee, aivan kohta. + +Ja kohta sen jälkeen aukenikin ovi ja Souvari-Heikki astui +sisälle vartijan seuraamana. Hän asettui epävarmana ja hätäisenä +sotamies-asentoon ja vilkui tirehtöriin, odottaen pahinta. + +Tirehtöri asettui samassa istumaan pöytänsä taakse, venytti jalkansa +kauas pöydän alle ja nojasi selkänsä selustimeen. Hän oli voittanut +lopullisesti. + +-- Tämä neiti tässä tahtoo puhua sinun kanssasi. + +Souvari-Heikki vilkasi Helenaan, mutta ymmärtämättä mitään taas alkoi +mulkoilla levotonna tirehtöriin. + +Helena astui pari askelta vankia kohden. + +-- Minä olen patruuna-vainajan tytär, Helena -- + +-- Jassoo -- sanoi Souvari-Heikki vaan, voimatta lakata tirehtöriin +vilkumasta. + +-- Sinä olet minun veljeni. Heikki, -- sanoi Helena niin hiljaa kuin +mahdollista. + +Silloin Souvari-Heikki katsahtaen tirehtöriin veti ikäänkuin häpeissään +suunsa nauruun ja tuli yhtäkkiä ihan totiseksi, sitten taas nauroi ja +taas tuli totiseksi. + +-- Tahtoisit ehkä jotain työtä ajan kuluksi -- ehkä tirehtöri voisi +sinulle antaa -- + +Souvari-Heikki tuli levottomaksi. + +Tirehtöri naurahti ja sekaantui nyt puheeseen: + +-- Sitä ei Lehtonen varmaankaan tahtoisi. Mutta jos panisimme sinut +käytävän lakasijaksi, mitä siihen sanot? + +-- Saan nöyrimmästi kiittää herra tirehtöriä, -- sanoi Heikki kokonaan +luopuen Helenasta ja tehden syviä kiitollisuuden kumarruksia +tirehtörille. + +-- Kun pääset täältä, kysy Annankadulta numero x. -- Minä ehkä voin +auttaa sinua työpaikan hakemisessa. + +Mitään enempää ei Helena tirehtörin läsnäollessa osannut hänelle sanoa. +Näin nolosti päättyi hänen viimeinen keskustelunsa vankilassa, se +keskustelu, joka olisi pitänyt olla ensimäinen ja jota varten hän oli +vankilaan tullutkin. -- Kun Heikki oli viety takasin, pyysi Helena vaan +tirehtöriltä tiedon Heikin vapaaksipääsön päivästä ja pani sen muistiin +voidakseen tavata häntä silloin vankilan edustalla. + +Nyt ei Helenalla ollut jäljellä muuta kuin sanoa hyvästi ja jättää +ikipäiviksi tämä vankila. + +Harvoin hän eläessään oli niin pahoilla mielin ollut kuin nyt, +kulkiessaan tuttua tietä vankilasta kaupunkiin. Eikä se ollut yksistään +Souvari-Heikin tähden, vaan yhtä paljon ja ehkä enemmänkin vielä +tirehtörin tähden. Selvä oli, että se mies oli tästä lähin paatumistaan +paatuva, kun oli kerran tämän kynnyksen yli astunut. + +Kaiken kiusan päälle, kun hän tuli sille kauniille paikalle, mistä koko +kaupunki näkyy, huomasi hän kauppatorilla äärettömän väkijoukon ja +arvasi että se oli sotaväen kevät-paraadi. + +"Nuo ne vaan eivät haikaile!" ajatteli Helena harmissaan ja +läksi menemään väentulvaa kohden, jonka keskeltä näkyi kaukaa +sotamiesriveillä rajoitettu suuri tyhjä torineliö. Siellä rienteli +joukko ratsastajia, välkkyi kirjavia uniformuja ja häikäsevinä pisteinä +kiilui soittajain torvet. + +Kun hän tuli perille tehtiin paraikaa jo paraadin loppua. Seurueensa +edessä istui kuumentunut kenraali vaahtoisen, pyörivän hevosen selässä, +ja kasvot punasina, kaulasuonet paisuksissa huusi komennushuutoja +remahtelevan musiikin alkaessa soida. + +Jännittyneessä mielentilassa, kaikkien kasvot torille päin, tungeskeli +väkijoukko sotamiesrivien takana. Pienet katupojat pujottelivat esille. +Naiset kurottautuivat hattuinensa, esplanaadin keikarit keppinensä ja +sikarinensa, rantajätkät, palvelustytöt, puotilaiset rapuiltansa, +silmät torrollaan kuin naulattuina torin keskukseen. + +Ja mihin ikinä Helena katsoi, oli hän yksin. Ja hän epäili omaa +itseänsä. + +"Tuomitsenko minä maailmaa, tuomitsenko minä ihmisten iloa, heidän +pukujansa ja suoria rivejänsä, tuomitsenko minä heidän iloansa tässä +auringon paisteessa, koska minun on niin-niin paha olla. Varmaan minä +olen väärässä, koska noilla on ilo ja minulla on synkkyys." + +Ja sen sijaan kuin muiden mukana ihailla kahdessa rivissä ohitse +kulkevaa kaartin komppaniaa, tuijotti Helena pitkin eturiviä, eikä +voinut siitä löytää mitään innostuttavaa, -- ei muuta kuin rivin +samoilla väreillä puettuja miehiä, -- neniä nenien vieressä +yhtämittaisessa jaksossa suoraan eteenpäin suunnattuina. Vielä +hän näki nousevat ja laskevat jäykistyneet jalat, jotka musiikin +tahtiin yhtaikaa kopsahtelivat maahan. Hävetti kauheasti tuo +aikamiesten mieletön yhtaikaisuus astelemisessa ja heidän typerä +riviksi-muuttumisensa. + +Hävetti ja samalla repi sydäntä, sillä ne olivat miehiä, jotka hän +tunnusti viisaammiksi ja kykenevämmiksi ja voimakkaammiksi itseään ja +joiden johtoa paitsi hänen näytti olevan vaikea jopa melkein +mahdotonkin elää maailmassa. + +Kuu rivi tuli ihan kohdalle, oli sen päässä pienenlainen lihavahko +luutnantti, joka näytti olevan erityisesti toimessaan. Hänen vasen +kätensä heilui semmoisella jäykistyneellä rytmillä, ruumiinsa pysyi +niin liikkumattomana, ja paljastettu miekkansa, hetken tullessa niin +taidokkaasti letkahti olalta jalkoihin, että Helena yhtäkkiä purskahti +nauramaan. + +Peljästyen omaa nauruaan hän katsahti kohta ympärillensä, mutta ne +yleisöstä, jotka olivat huomanneet hänen naurunsa, tuijottivat häneen +kummastuneina, melkein niinkuin mielipuoleen, ja hän itsekin säikähti, +kun ei ollut ketään muuta, joka olisi nauranut; ja tuli samassa +hetkessä totiseksi. + +Ihmisiä oli torilla niin paljon, että vaikka sotaväki jo oli marssinut +musiikkineen pois, oli kuitenkin vaikea päästä eteenpäin. Ja Helenaa +iletti tämä väkijoukko nyt niin, että hän, tahtomatta tunkeutua sen +läpi, meni tyhjälle poikkikadulle odottamaan. + +"Virkaheitto!" -- ajatteli hän itsestänsä, siellä yksin kävellessään. +-- "Ja minä kun päinvastoin luulin saavani _hänet_ viralta! Ei; ei ole +koko maailmassa yhtään ainoata ihmistä, jota olisin saanut +ymmärtämään." + + + + +Viimeinen ranskantunti. + + +Kun hän sitten, väen jo hajottua, taas pääsi menemään kotiinpäin, +tapasi hän kasarmin ohitse kulkiessa Georgin, paraadiuniformussa +tulemassa kasarminportista. + +-- Meillähän on vihdoin taas tunti tänään -- totta sinä muistat? -- +sanoi Georg tervehdykseksi ja rupesi ilosena saattamaan Helenaa ylös +hänen kadulleen. + +Helena muisti kyllä. Nuo kaksi väliviikkoa oli nyt kuluneet. Mutta ei +hän nyt ollut yhtään sillä tuulella, vaan kulki murjottaen hänen +vieressään, sanomatta mitään. + +-- Mistä sinä oikeastaan tulet, Helena? -- kysyi Georg ja tahtoi ottaa +häntä kädestä, kuten tavallisesti. + +-- Tulenpahan vaan, -- sanoi Helena eikä antanutkaan tällä kertaa +kättänsä Georgille. + +Se tapahtui ensimäistä kertaa. Sillä muuten oli heidän välillään +muodostunut semmoinen tapa, että kun Georg ei tiennyt mitä Helena +ajattelee, tai epäili että Helenalla on joku suru, hän otti Helenan +kädestä ja rupesi silmiin katsoen utelemaan mikä hänen oli. Sattui myös +yhtä usein että he tervehdittyä tai hyvästijättäissä jäivät pitelemään +toistensa kädestä, kun Georgilla oli aina niin paljon sanottavaa +tavattaissa ja ennen eroomista. Mitäpä siinä oli erinomaista. +Piteleväthän luutnantit keskenänsäkin joskus siten toisiaan kädestä +tavatessa tai erotessa. Ja kyllä Helena hyvin ymmärsi Georgin sitä +tekevän ainoastaan siinä mielessä, että he nyt olivat tulleet ystäviksi +ja tovereiksi keskenään. Helena kuitenkin aina ensimäisenä veti kätensä +pois, sillä kun Georg oli jonkun aikaa pitänyt, sykähti Helenan sydän +aivan kuin todella ei olisi mitään väliaikaa kulunut siitä asti kuin he +Helenan kotikartanossa sulhasena ja morsiamena rakettien räiskyessä +tekivät viivytellen tuloa pimeän huoneen läpi balkongille, minne heitä +huudettiin. + +Helena olisi myöskin sentähden mielellään tehnyt lopun koko tavasta, +mutta entä jos Georgissa olisi silloin herännyt epäluuloja ja se olisi +ruvennut arvaamaan, ettei Helena voinutkaan ottaa sitä _vaan_ +toverilliselta kannalta! + +Georgilla ei tietysti ollut mitään tämän laatuista estettä, ja +sentähden oli tuo toverillinen tapa hänellä juurtumistaan juurtunut, +eikä hän koskaan sitä unohtanut. + +Paitsi nyt tällä kertaa, jolloin Helena ei ollenkaan antanut kättänsä +hänelle, vaan kulki kadunkulmaan asti itsepäisesti valjeten. + +Siinä Helena pysähtyi ja aikoi ruveta sanomaan hyvästi, mutta ei voinut +enää pidättää katkeria harmin tunteitaan. + +-- Että sinäkin sentään kehtaat olla upseerina! -- sanoi hän yhtäkkiä, +hermostuneesti polkaisten jalkaa katuun, ja purskahti itkemään. + +Hän huomasi kohta kuinka tyhmästi tämä oli tehty, ja harmissaan pian +paineli nenäliinalla kyyneleet kuiviin. + +Silloin hän näki Georgin äimistyneenä, silmät pyöreinä katsovan häneen. + +Tuo Georgin kysyvä, puolipelästynyt katse oli Helenaa lapsuudesta +saakka aina miellyttänyt ja naurattanut. Eikä hän olisi aavistanut, +että se yhä vieläkin saattoi olla jäljellä Georgin muuten niin +miehistyneessä olennossa. Yhä enemmän hän katui sanojansa. Noin hän nyt +oli kadun kulmassa yhtäkkiä purkanut esille sen kysymyksen, jota he +mitä tarkimmalla huolella ja arkatuntoisuudella olivat uudistuneen +tuttavuutensa aikana koettaneet välttää koskettamasta! + +Hän koetti sekottaa pois asiata. + +-- Ah, minä olen niin väsyksissä tänään. Kuules, teillähän oli komea +paraadi -- oikein komea! + +Mutta myöskin nämä sanat rupesivat häntä harmittamaan. Hän sanoi siis +vaan lyhyesti hyvästi, ja meni. + +Niin väsyksissä hän oli, ettei tiennyt ruvetako ollenkaan päivällistä +syömään, kun tuli kotiin. Mutta emännöitsijä -- suuri unien uskoja ja +selittäjä -- oli täksi päiväksi valmistanut Helenalle mieliruokaa ja +kertoi nähneensä viime yönä unen, josta ennusti Helenalle tapahtuvan +suuren onnen -- suurimman mitä tässä maailmassa ihmiselle voi tapahtua. +Helena jo tiesi mitä onnea emännöitsijä pitää suurimpana. Mutta +emännöitsijän mieliksi hän kuitenkin söi, ja vasta syötyään huomasi, +että sekä mieliruoka että uni olivat vaan alkusoittoa aika usein +uudistuvaan pyyntöön päästä ulos koko vuorokaudeksi "sukulaisten luo". + +"Johan minä ajattelinkin!" -- sanoi Helena itsekseen, puolileikillä +kohtaloansa nurkuen. -- "Mitäs onnea minulle voisi tapahtua, ei yhtään +mitään!" + +Hän antoi emännöitsijän lähteä, meni itse omaan huoneeseensa, avasi +ikkunan, heittäysi sen luona olevalle leposohvalle ja nukkui kohta +sikeästi siihen. + +Ja nukkui hämäriin asti, melkein siihen hetkeen, jolloin Georgin oli +tapana tulla. + +Ulkona oli lämmin, hyvänhajuinen, täyteläs kevätilma, joka Helenan +nukkuessa oli ravinnut hänet hengellänsä. Läheisen bulevardin ja +pihapuistikkojen vastapuhjenneista lehdistä oli väkevä tuoksu täyttänyt +huoneen, tarttunut hänen vaatteihinsa ja hänen ihoonsakin imeytynyt. +Lapset juoksivat kadun yli kalkattaen ja nauraen ja perässään vetäen +jotain leikkikärriä. Siihen ratinaan Helena heräsi. + +Hän hypähti virkeänä sohvalta, ja heti ensimäiseksi tuli ajatelleeksi +Georgia, jolle ilman mitään syytä oli päivällä ollut niin tyly. + +"Mistä Georg sen tiesi, että minä sattumalta en ollut sillä tuulella! +Se on oikeastaan suuri vääryys tuo 'sillä ja ei sillä tuulella'. +Tavallisissa oloissa olisin -- häpeä sanoa -- ollut onnellinen että hän +ottaa taas minua kädestä. Mutta nyt se raukka aikoi, ja jo ojensi +kätensä, ja minä --" + +Oli niin-niin sääli Georgia. Mutta kun Helena koetti ajatella eri +tapoja millä hän sen sovittaa, meni hän mielikuvituksessaan väkisinkin +kokonaan liikanaisiin ja luvattomiin hellyyksiin, ja hänen sydämmensä +sykki niin että kuului. + +"Ei!" -- ajatteli Helena, riuhtaisten itsensä irti mielikuvituksesta +niinkuin tuhansia kertoja ennen. --"Tahdonko ja voinko minä siis +vapautua tuosta tunteesta vai en? Siinäpä se juuri on, etten +milloinkaan henno antaa itselleni selvää vastausta siihen. Minun tulee +ikävä, jos sanon: tahdon ja voin. Minä _voin_, mutta tahtoisin, etten +voisi. Niin se on. Ja siis minun _täytyy_ luopua näistä tunneista. +Minun täytyy hankkia itselleni kohta uutta työtä sen vankilan sijaan, +semmoista, joka kysyy kaikki voimani ja ajatukseni. Muuten tästä +todellakin tulee se, että Georg vielä huomaa --! Mutta nyt minä +kerrankin päätän, että tahdon, tahdon, tahdon'" -- + +Samassa, kun Helena näin rupesi hokemaan "tahdon, tahdon!", koputtaa +Georg ovelle. + +Georg oli ensikertaa tullut itävaltalaisessa, mustassa kotinutussa. +jossa oli vähemmän sotilaallisuuden tuntomerkkejä kuin tavallisessa +uniformussa. Olikohan se rakas, rakas poika tehnyt sen todella Helenan +vuoksi! + +Ja vaikka Helena oli juuri kaikin puolin varustautunut Georgia +vastaanottamaan, niin ihan huomaamatta huumautuu hänen mielensä +entisellä tavalla, ja vastoin kaikkia päätöksiään hän antaa tuonoisen +tylyyden sovittamiseksi Georgille kätensä niin lämpimästi, että Georg +ottaa sen vastaan molemmin käsin ja kiitollisuudesta painaa vielä +ikäänkuin sydäntänsä vasten. + +-- Kuinka ihmeessä sinä pääsit sisälle soittamatta? -- kysyy Helena +kaikin tavoin koettaen vetää kättänsä Georgilta. -- Ah, se on totta, -- +vastaa hän itse ja puhuu kuumeentapaisella kiireellä sekottaakseen pois +omat tunteensa, -- ovi jäi emännöitsijän jälkeen kiinni panematta. Ja +arvaappas minä olen täällä nyt ihan yksin; ei ole elävää sielua koko +talossa. -- Mutta miksi sinä olet hengästynyt, Georg? + +Georg sanoi, että hän oli hengästynyt varmaan rappusissa tullessaan, ja +päästäen Helenan käden hän istuutui pöydän ääreen, missä he +tavallisesti lukivat. Helena aikoi ensin istua sohvalle ja antaa +Georgin istua yksin pöydän ääressä. Mutta Georg oli toisella kädellään +jo ottanut tuolin seinän luota ja asettanut viereensä Helenan varalle. +Helena koetteli sentähden muuten viivytellä, ja rupesi muka lamppua +järjestelemään. + +-- Mitä sinä siellä teet? -- kysyi Georg. + +-- Luuletko että vielä näemme ilman lamppua? -- sanoi Helena. Hän +ajatteli, että lampun valossa Georg ehkä huomaa levottomuuden hänen +kasvoissansa. + +-- Näkee, näkee, tässä näkee mainiosti -- vakuutti Georg. + +-- Ah, mitä minä olen unohtanut! -- huudahti Helena. -- Nythän on +emännöitsijä poissa, ja kuinka minä saan sinulle teetä? + +-- Ei sitä ollenkaan tarvita. Tule nyt vaan tänne. + +-- Tietysti tarvitaan. Minä menen itse laittamaan teekyökin tulelle. Se +on pian valmis. + +-- Jaha, sitten minä tulen auttamaan. + +Ei koskaan ollut Helena vielä ollut siihen määrin tunteensa valtaamana +kuin tällä kertaa. Mitä he siellä kyökissä toisilleen sanoivatkaan ja +vastasivat, sitä ei hän tiennyt eikä ymmärtänyt. Kovalla äänellä ja +jonkinlaisella tarpeettomalla kiireellä he vaan rupesivat siellä +puhumaan hiilistä ja tulitikuista ja puuhasivat hyvän aikaa ilman +mitään tuloksia. Georg sotki eikä auttanut oikeastaan mitään. Vasta kun +Helena rupesi käsin ottamaan uunista hiiliä, tarttui Georg todella +toimeen ja erinomaisella sukkeluudella sytytti hiilet teekyökin +torveen. + +-- Kas. mistä sinä olet tuon konstin oppinut? -- kysyi Helena. + +Georg vastasi polviltaan maasta, missä sytytteli teekyökkiä, että kyllä +sitä saa leirissä yhtä ja toista oppia. + +Ja katsahtaen ylös Helenaan, lisäsi naurahtaen, ikäänkuin vastaukseksi +siihen, mitä Helena oli hänelle päivällä sanonut: + +-- Josta näet, että on sillä sotilasammatillakin sentään puolensa. + +Näistä sanoista oli Helena Georgille suuresti kiitollinen, sillä +niinkuin taikavoiman kautta ne vapauttivat Helenan siitä tunteen +lumouksesta, jossa hän koko ajan oli ollut, Georg oli äkkiarvaamatta +koskettanut tuota tarkasti vältettyä kysymystä ja tuonut Helenan +ajatukset selville vesille. Tarkoittiko Georg siis todella ruveta +väittämään hänen kanssaan sotilasurasta? Se oli mahdotonta, Mutta +_mitä_ hän siis tarkoitti? + +Näitä miettiessä Helena kokonaan vapautui. + +-- No, tule nyt, -- sanoi hän Georgille, -- kyllä se jo itsekseenkin +rupee kiehumaan. + +He menivät takasin Helenan huoneeseen ja Georg istui samalle paikalle +pöydän ääreen, samalla tavalla odottaen Helenaa tuolille viereensä. + +-- Niinkö siis arvelet, ettei tarvita vielä lamppua? -- sanoi Helena +taas viivytellen. + +-- Ei ollenkaan mitään lamppua tarvita. + +Silloin Helena jätti lampun sytyttämättä ja meni istumaan hänen +viereensä pöydän ääreen. Sillä heillähän oli vaan yksi kirja. + +Ja tiesi kuitenkin koko ajan, ettei hänen niin olisi pitänyt tehdä. +Tunti alkoi. + +He lukivat Dumas'n romaania. Lukiessa ja selittäessä Georgille +tuntemattomia ranskalaisia sanoja ja lausemuotoja, unohti Helena +puolestaan koko levottomuutensa, erittäinkin kun Georg oli tällä kertaa +niin taitamattoman hajamielinen, usein ei kuunnellut ollenkaan mitä +Helena sanoi. Mikä ihme siihen on tullut, ajatteli Helena. + +Helenalla oli tapana lukiessa pitää kyynäspäätä pöydällä ja heilutella +lyijykynää otsaansa vasten. + +Mutta kun hän nytkin näin istui ja heilutteli, silloin hän yhtäkkiä +tuntee, että Georg ottaa hänen kädestänsä kiinni. + +Hän katsoo kummastuen Georgiin luullen ensin, että Georg ehkä ei näe +lukea hänen kätensä vuoksi. + +Mutta kun hän katsoi, otti Georg toisellakin kädellä hänestä kiinni, ja +silmät paloivat yhtenä loimuna. + +Siinä tuokiossa Helena ymmärtää kaikki. + +Hädissään hän taputtaa Georgia molemmin käsin poskille puhuen hellästi: + +-- Kulta rakas Georg, sinä et tiedä mitä teet! Et sinä tiedä. + +Mutta ei se mitään auttanut. + +Helena aukasee hänen kätensä, nousee ylös ja erottuu nopeasti hänestä. +Menee sitten ikkunalle ja syrjäyttää uudinta. + +-- Katso, kuinka kaunis auringonlasku siellä on. Pitäisi mennä +kävelemään -- + +Mutta hänen äänensä vapisee ja käsi vapisee, jolla hän uudinta pitelee. + +Georg, joka on seisonut kääntyneenä pois, kädet kasvoilla, nostaa +päänsä ja katsoen ikkunaan sanoo yhtä vapisevalla äänellä: + +-- Todellakin kuinka kaunis! + +Ja rupeaa lähestymään katsoakseen muka ikkunasta. + +Silloin Helena päästää uutimen ja suuntautuen etehiseen päin, sanoo +taas: + +-- Pitäisi kävelemään, Georg -- + +Mutta Georg on hänen ohimennessään ottanut molemmin käsin hänen +vartalonsa ympäri, ja suutelee Helenan ummistuneita silmäluomia, sitten +suuta, joka ei enää mitään sano, vaan antautuen hymyilee. + +Eikä enää mikään mahti maailmassa voinut estää sen tapahtumasta, mikä +tapahtui. + + * * * * * + +Jonkun ajan kuluttua on samassa huoneessa hiljaisuus. Helena istuu +yksin ikkunanviereisellä sohvalla. Hän ei voi ajatella mitään. Ei hän +myöskään voi itkeä. Hänen korvissansa yhä kuuluu Georgin töytääminen +ovelle, ja hänen askeleittensa nopea aleneminen rappusissa. Ja hänen +tunnossansa jyskyttävät lakkaamatta sanat: "Se on tapahtunut, se on +tapahtunut!" + +Tulee yö, tulee aamu. Ei Helena ole mitään voinut ajatella, vaikka hän +on koko yön valveilla loikonut selällänsä. Aina vaan samat sanat: "Se +on tapahtunut!" + +Tulee päivä. + +Hän on puuhaavinaan jotakin, on virkeä ja eloisa, mutta omille +ajatuksilleen hän on kuin kuollut. Kaikki on hänessä seisahtunut. Jokin +elämän tapainen kulkee hänen ohitsensa, mutta ei hän itse sitä elä, +vaikka hän koneellisesti liikkuukin. Kaikki on uutta ja ihan selvätkin +asiat vaativat uudestaan selitystänsä. Mitä varten ajuri ajoi pitkin +katua ja nyt ei enää aja, mitä varten kello naksuttelee seinässä, mitä +varten ikkunoita voi avata ja sulkea, mitä varten on emännöitsijä, mitä +varten se rämisyttää teelautasia ja lusikoita toisessa huoneessa? + +Kello tulee 12. Kello 12 hän tavallisesti ennen muinoin meni vankilaan +Sofia Huotaria puhuttelemaan, joka on ruvennut uskomaan hänen sanojansa +ja ikäänkuin jumaloimaan häntä. + +Kun hän tämän muistaa, silloin hän yhtäkkiä hetkeksi herää, ja jokin +tuska tyrskähtää hänen kurkkuunsa. Huulet rupeavat vapisemaan ja hän +heittäytyy hillittömästi itkemään. Mutta ei hän uskalla antautua. Hän +nousee nopeasti istualtaan, pyyhkii silmänsä kuiviksi, ja on niinkuin +ei olisi ollenkaan itkenyt. Kulkee taas samallaisena, puuhaa koko ajan +eikä uskalla pysähtyä. + +Vasta kun tulee iltapäivä ja hänen huoneensa saa sen hämärän, mikä aina +on siihen aikaan kuin Georgia voi ruveta odottamaan, aukenee hänen +tunteittensa vyyhdet, ja hän rupeaa hiljaa itkemään. Ei tosin surunkaan +itkua, mutta muuten vaan, siksi vaan että kaikki on käynyt niin peräti +toisin kuin mitä hän oli luullut ja odottanut, -- että hän oli viskattu +aivan kuin tuntemattomille maille, missä ei ollut koskaan ennen ollut, +vaikka esineet ja hän itse kyllä taisivat olla samat. Kaikki oli toisin +päin. Kaikki hänen tunteensa ja ajatuksensa, joihin hän vielä äsken +nojasi, ovat lakanneet olemasta käsillä, entisyyskään ei tunnu enää +hänen entisyydeltänsä. Eihän hän edes tiedä onko se, mikä on +tapahtunut, hyvä vai paha, sillä ei hänellä niitäkään käsitteitä ole +olemassa. Kaikki on irti, auki, pohjatta, katotta, seinittä, ja +ympärillä vaan tyhjää avaruutta. Tästä voi alkaa elämää vaikka mihin +suuntaan. Voi alkaa, mutta voi myöskin lopettaa. Kuinka vaan tahtookin. +Ei mikään sano: jää elämään! Ei mikään myös: lopeta! + +Vielä eilen hän oli voinut kääntyä "Sen" puoleen, pyytänyt anteeksi +ajatuksiansa, keskustellut sen kanssa, tunnustanut koko asemansa. Mutta +nyt oli sekin ikäänkuin häipynyt pois. Nyt oli sen sijassa vaan Georg, +Georgille vaan oli asiaa. Georgille uskottavaa, Georgilta +anteeksipyytämistä, Georgilta vaan lohdutustakin saatava. -- + +Mutta miksi, miksi hän näin viipyy? Jo aikaa sitten hän olisi voinut +tulla. Ei mitkään virkatehtävät häntä tähän aikaan enää pidätä. Ja +Helena meni ikkunalle, avasi niinkuin eilenkin sen molemmat puoliskot, +ja rupesi odottamaan Georgia. -- "Tietysti hän kohta tulee, tietysti +hän kohta tulee", -- ajatteli Helena kurottautuen ikkunasta, pyyhkien +kyyneleitänsä ja koettaen nähdä hämärään katua myöten. Hän kuunteli +kaikkia askeleita, jotka silloin tällöin alkoivat kopsuttaa käytävällä, +mutta ei ne olleet Georgin, ne tulivat ja taas menivät kuulumattomiin. +Kappelista päin lehahti toisinaan korvaan musiikin ääniä, joskus taas +liike ja ajo kadulla esti mitään kuulumasta. Bulevardilta levisi illan +ilmaan taas nuorten lehtien kosteaa ja miellyttävää hajua. Mutta hämärä +alkoi jo muuttua pimeäksi, ja yhä harvemmin kukaan kulki tai ajettiin +tällä kadulla. -- + +Silloin Helena yhtäkkiä kavahti. Hänen korvaansa kuului kaukaa-kaukaa +taas askeleet -- ja nyt hän oli eroittavinaan niissä kannuksien äänen. +Sydän alkoi sykkiä eikä antanut kuunnella. + +"Georgin kannukset!" -- päätteli Helena yhä varmempana siitä, että se +on Georg. Ja ilon kyyneleet vastustamattomasti tulvahtivat hänen +silmiinsä. Mutta Helena pettyi. Ei ne olleetkaan Georgin kannukset. +Kuitenkaan ei hän hetkeksikään toden teolla epäillyt, ettei Georg tule. +Päinvastoin hän vaan mietti mitä hän sille sanoo, kun se tulee. "Rakas +Georg", -- sanoo hän, -- "minä olen ehkä pilannut sinun elämäsi, mutta +minä tahdon nyt koettaa tehdä kaikessa niinkuin _sinä_ haluat ja +kaikessa alistun tahtosi alle. Sinä et tarvitse enää panna mitään +merkitystä minun vakaumuksiini. Suostun myöskin tulemaan sinun +_vihityksi_ vaimoksesi, milloin vaan tahdot, tai odottamaan milloin +sinulle sopii." + +Mutta jo rupesi yhä enemmän hämärtämään. Helena alkoi yhä levottomammin +kuunnella jokaista ääntä kadulta. Ihmiset olivat luultavasti kaikki +painuneet sinne mistä musiikki ja kaupungin humu kuului: sillä katu oli +tyhjä eikä kukaan kävellyt enää käytävillä. Kuului jonkun talonmiehen +sananvaihto ja naurahdus vastapäisen talonmiehen kanssa. Kuului kuinka +portti sulkeutui ja askeleet kopisivat jossakin pihan puolella; sitten +nekin hiljenivät. + +Silloin heräsi Helenassa ensi kerran ajatus, että jospa Georg ei +tulekaan! Se ajatus vihlasi niinkuin haavoittava veitsenterä. + +Miksi hän oikeastaan olikaan niin varma siitä, että Georg tulee? Jos +tämä kaikki oli tapahtunut Georgin vielä olematta kapteeni, niin oli se +tietysti tapahtunut vastoin hänen tahtoansa, ainoastaan siksi, ettei +hän sinä hetkenä voinut hallita itseänsä. Ei, ei, ei! Se on mahdotonta, +ettei hän tulisi. + +Ja kuitenkin, mitä enemmän Helena ajatteli ja mitä enemmän pimeni, sitä +vähemmän syitä oli hänellä, miksi semmoinen oletus olisi ollut +mahdoton. + +"Olkoon kuinka hyvänsä", -- päätti hän, -- "mutta _minun_ suhteeni +riippuu _kaikki_ siitä tuleeko Georg nyt vai ei. Jos tulee, niin +taitaahan elämässä vielä olla jotain vähän asiaa ja oltavaa, -- +epätietoista mitä. Mutta jollei tule, niin silloin on selvä, että tämä +on oleva minun loppuni." + +Ja illan hämärtyessä yhä enemmän, hän unohti tyhjät kadut ja rupesi jo +unohtamaan oman odotuksensakin. + +Milloin kuvaili hän kulkevansa yksinäiselle laiturille ja hyppäävänsä +siitä veteen, milloin asettuvansa yöllä kiskoille poikittain junan +eteen ja rauhallisena katsovan kuinka kaksi tulipalloa lähestyy +pimeästä hänen eteensä ja ryskyvien pyörien ruhjovan hänet allensa. +Milloin taas hän kuvaili, että hän menee kauas, kauas tuntemattomaan +korpeen, kiipee puuhun, sitoo nuoran oksaan ja toisen pään omaan +kaulaansa ja heittäytyy alas -- ... Mitä hän enää odottaakaan, selvähän +on, ettei Georg tule, -- ei ole ajatellutkaan tulla. Noin jo pimenee +kaikki. + +Jo aikoi Helena sulkea ikkunan, mutta kun se olisi ollut hänen toivonsa +ja elämänsä viimeinen sammuttaminen, ei hän sitä sentään jaksanut +tehdä, vaan vielä viimeisen kerran painautui ikkunalaudalle itkemään ja +odottamaan. + +Silloin hän taas kavahti. + +Ja taas hän kuulostellen kurottautui ulos. + +Taas oli askeleita. Epätoivonsa aikana hän ei ollut niitä huomannut, +mutta nehän olivat jo ihan lähellä, ja selvästi kilahteli kannus. + +Ne kääntyivät jo kulmasta tälle kadulle. + +"Se _on_ Georg!" -- riemuitsi Helenan sydän. + +Häntä ei näy vielä hämärän vuoksi, mutta tuossa hän jo käy alhaalla +käytävällä. Tuossa jo näkyykin, tuossa, tuossa. Hän lähestyy alaovea, +tuossa hän tarttuu kahvaan, aukasee, käännähtää kynnyksen sisäpuolelle. +Kuuluu hänen ketterä, kilisevä nousemisensa kaikuvissa rappusissa. + +Helena on pannut ikkunan kiinni. + +Ja hän huokaa syvään ja sanomaton lepo laskeutuu hänen olentoonsa. + +"Muuta en tarvitsekaan tietää, kuin että _Georg tuli_!" + +Samassa jo ovikellokin soi. + +Tulematta sisälle Georg puhuu jotakin emännöitsijälle, jättää jotain +tälle, ja lähtee taas rappusia alas. Hetken kuluttua emännöitsijä tuo +kirjeen Helenalle. + +Ja vähän aikaa oli Helena aukasematta kirjettä, nauttien siitä +tyynnyttävästä rauhasta, mikä oli häneen tullut. + + + + +Georgin kirje Helenalle. + + + Rakas Helena! + + Minä olen käyttäytynyt sinua kohtaan niinkuin väkivallantekijä. + En tiedä saanko tulla luoksesi edes anteeksi pyytämään. Minun + olisi pitänyt kohta kirjoittaa, mutta olen niin huono kirjoittamaan. + Olen repinyt monta kirjettä. Mutta ei se siitä parane ja nyt en + enää revi tätä. + + Varmaan sinä jo olet unohtanut, mutta sinä kirjoitit minulle + silloin, että elämä voi ehkä joskus yhdistää meitä tovereina ja + ystävinä. Kiitän sinua siitä. Ei kihlaus auttanut Saurén-raukkaa, + mutta kun sinä kirjoitit minulle, niin se on auttanut minua tähän + päivään asti. Mutta et usko kuinka paljon työtä minulla on ollut + itseni kanssa. Sinun hyvä äiti-vainajasi kuuli minun rukoukseni + ja antoi minulle usein tietoja sinusta, niin että aina tiesin + mitä sinä ajattelet ja teet. Mutta sitten hän kuoli enkä minä + enää sinusta saanut kuulla, ainoastaan että sinä kävit vankilassa, + ja kun näin sinut kerran kadulla, vaan sinä et nähnyt, rupesi + minusta näyttämään että sinä olet niin yksin ja ikävöit, ja minä + silloin luulin että nyt jo voin olla sinun lähelläsi tavallisena + ystävänä ja toverina, ja kun sitten tapasin sinut taas kerran + kadulla keksin minä ranskan tunnit. Kuinka viekkaasti voi ihminen + pettää itseänsä! Vaikka tiedän että jo usein ennenkin olin + horjahtamaisillani, ja minun olisi pitänyt lopettaa nuo tunnit, + kuvittelin kuitenkin koko ajan että hallitsen itseäni. Sydäntäni + repii ajatus, että olen pilannut sinulle elämäsi, sillä tiedänhän + minä että tämä oli sinun tahtoasi vastaan. Mutta mitä voin minä! + Vaikka en tiedä onko minulla oikeus enää lähestyä sinua edes + anteeksipyynnöllä, rohkenen kuitenkin ja minun täytyy sanoa vielä + enemmän. En voi enää elää, ellen saa olla eroittamattomasti sinun + vieressäsi, palvella ja suojella sinua. + + Vielä minä pyydän sinulta, vaikka se ehkä on sopimatontakin. + Minussa on niin suuri tuska, kun en tiedä oletko sinä antanut + anteeksi vai et. En minä voi tulla sinun luoksesi. Mutta jos + niin on, että sinä olet antanut anteeksi, niin tule rakas Helena + ulos bulevardille, jossa sinua odotan. Rakas Helena, älä sysää + minua pois! + + Georg. + +Helena nousi istualtaan ja rupesi kohta panemaan hattua päähänsä. Tätä +tehdessään hän itki vieläkin, mutta uudesta syystä, siitä ilosta, joka +tulvana tulvi hänen sydämmeensä Georgin kirjeen johdosta. Kerrankin +olivat nyt asiat Helenankin mielestä juuri niinkuin ne pitivät olla. +Sillä jos Georg todella siis ei ollut _voinut_, niinkuin hän nyt +kirjeessäänkin kirjoitti, niin tietysti ei Helenalla muuta ollut +tehtävääkään kuin olla hänen vaimonsa. Niin oli Helena aina ajatellut. +Ei hän mitenkään saanut kyyneliään seisahtumaan. Ennenkuin sitten +ulko-ilmassa, kun hän tuli kadulle ja kasvot leppeätä yötuulta vastaan +kulki bulevardille. + + * * * * * + +Se mitä Georg tahtoi Helenalle vielä sanoa oli samaa, mitä hän jo oli +kirjeessä pyytänyt. + +Kun Helena näki hänet ja seisahtui pari askeletta hänestä, kuului +Georgin suusta yksinkertaiset liikutuksen sanat: + +-- Anna anteeksi! Kaikki on minun syyni! + +Silloin Helena tuli hänen luokseen ja rupesi sanomaan: + +-- Eihän sitä, rakas Georg, voi tietää mikä on kenenkin -- -- + +Mutta ei voinut sanoa loppuun, vaan rupesi kesken itkemään, ja otti +Georgista molemmin käsin. + +Georg irrotti hellästi hänen kätensä ja piti niitä edessään, niin että +Helena tuli kauemmas hänestä ja hän saattoi nähdä Helenan kasvoihin. +Helena sanoi: + +-- Tietysti se on oleva niin kuin sinä olet ajatellut. Eikä se muuten +voi ollakaan. Ja jos tahdot, niin pappikin vihkiköön -- + +-- Ei, ei, -- sanoi Georg voimatta ylenmääräisen riemastuksen vuoksi +peittää puheäänensä epätasaisuutta, -- en minä ole vihkimistä +ajatellut, minä olen jo kauan sitten tullut ihan samaan ajatukseen kuin +sinäkin siitä asiasta, ja kaikista muistakin asioista. Mutta katsos +minä kun olen kerran semmoinen, en saa päähäni mitään noin -- äkkiä, +minä voin vaan vähitellen. + +Helena sanoi siihen: + +-- Hyvä. Mutta käyköhän se todella päinsä, kun sinä olet upseeri? + +Georg katsoi ihmeissään Helenaan. + +-- Etkö sinä siis todellakaan tiedä, että minä olen jättänyt +erohakemukseni? Mutta mistäpä sitä tietäisitkään, kun olet niin meidän +seuroistamme vetäytynyt, + +-- Enhän minä sitä tiennyt, -- sanoi Helena ja nyt hänenkin äänensä oli +salatun riemun vuoksi epätasainen. + +-- Ju-juu, erohakemuksenhan minä olen jättänyt. Aijoin siirtyä +insinööri-alalle. Viime yönä olen kuitenkin nuo insinööri-aikeeni +muuttanut. Olen miettinyt ihan toista. Mutta minä puhun sinulle siitä +joskus muulloin. + +Ja sitten Georg lisäsi hiljaisella, tutun lapsellisella äänellään: + +-- Nyt sano minulle vielä yksi asia, Helena: saako sinun mielestäsi +tämmöisessä tapauksessa olla onnellinen? Minä olen niin äärettömän, +niin äärettömän onnellinen, Helena. + +Helenan silmät loistivat suurina ja juhlallisina pimeästä. + +-- En tiedä. Georg, mutta olen minäkin onnellinen, -- sanoi hän yhtä +hiljaa. + +He olivat tulleet takasin Helenan asunnolle, ja siitä he erosivat. + + + + +Ei ole mitään uutta auringon alla ja kuitenkin kaikki muuttuu. + + +Tämä kertomus olisi tähän jo voinut päättyäkin. Sillä mitäpä siihen +enää olisi lisättävää, kun asiat _näin_ olivat käyneet? Helena on ollut +koko kertomuksen keskus, ja hän oli nyt nähnyt, että hänen sielunsa Se, +jota ei voi sanoin nimittää, todellakin hallitsee kaikkien asiain +menoa, ja on vielä päälliseksi niin äärettömän hyvä, että vaikka hän +juuri oli siitä syrjäytynyt, se oli laittanut niin, että hän olikin +saanut aikaan enintä mitä hän yleensä koskaan olisi voinut aikaan +saada. Sillä se että Georg omin ehdoin jätti sotapalveluksen ja hylkäsi +vihkimisen, oli jotakin, jota Helena ei olisi voinut uneksiakaan +vaikuttavansa. Ihan hänen tietämättään oli hänen uskollisuutensa Sitä +kohtaan, vaikkakin kesken katkenneena, kasvattanut maailmalle puhtaan, +jalon ja rohkean Georgin. Eikä siis olisi enää mitään lisäämistä. + +Mutta olkoon kuitenkin vielä mainittuna seuraava. + +Georg osti Helenan kotikartanon hovijunkkari-vainajan ensimäisiltä +lapsilta. Tosin olivat kaikki tehtaat seisahtuneet. Paperitehdas oli +seisautettu veden riittämättömyyden tähden; kaikki koneet olivat viety +pois. Sahat taas olivat hävitetyt sen vuoksi, että metsät olivat jo +kaikki loppuneet. Niin että kun Georg osti, ei siinä voinut muu kuin +maanviljelys tulla kysymykseen. + +Mutta eivät he Helenan kanssa muuta tahtoneetkaan, eivätkä aivan edes +sitäkään. + +Kohta kun Georg sai tuon suuren maatilan haltuunsa, rupesi hän +laittamaan karttaa kaikista sen maista, metsistä ja viljelyksistä, ja +jakeli kartalla koko tilan semmoisiin pieniin osiin, joista lähimaille +yksi perhekunta voisi kustakin toimeentulonsa saada. Sitten hän +rakennutti muutamille parhaimmille palstoilleen sieviä mökkejä sekä +pienet navetat ynnä muut tarpeelliset ulkohuoneet ja vuokrasi nämä +palstat tavallisiksi torpiksi. Kohta ilmestyi uusia halukkaita, jotka +ottivat toisille palstoille rakentaakseen samallaiset asumukset Helenan +ja Georgin maun ja piirustuksen mukaan. Helena erittäinkin varoi, ettei +ikkunat saaneet olla pieniä eikä niiden lasi viheliäistä. Mainioita +rakennusaineita saatiin muuten entisen paperitehtaan ja sahojen +rakennuksista ja tiilipiipuista. Näin oli Georgin aikomus asuttaa +vähitellen koko tila, ja sen mukaan supistaa omaa taloutta. Mutta +pääasia oli, että hän aikoi supistaa arentiveroa vuosi vuodelta yhä +pienemmäksi, nimittäin sen mukaan kuin he Helenan kanssa koettavat ja +voivat tarpeitansa vähentää ja menojansa supistaa. Koko elämä on oleva +alituinen tarpeiden vähentäminen, sanoi Georg. Se oli hänen järkensä +mukaan ainoa keino ihmisten asiain parantamiseen. Ja vaikka hän näin +tässäkin osotti olevansa se, miksi oli itseänsä sanonutkin, että hän +ainoastaan _vähitellen_ osaa eteenpäin mennä, niin kyllä hän toiselta +puolen näytti myöskin olevansa se, joka panee toimeen minkä on kerran +päähänsä saanut. Myöskin sen vähäisen voiman, mikä koskessa vielä oli +vesien alennuksen jälkeen, aikoi Georg tulevaisuudessa käyttää. Hän +summitteli jonkinlaista osuus-myllyä, jossa kaikki alustalaiset ja +muutkin saisivat jauhattaa ja nauttia hyväkseen voitto-osuutta. Ja +ainoa mikä häntä esti heti aijettaan toteuttamasta, oli se, että hän +pelkäsi antavansa insinöörilliselle rakentamishimollensa toistaiseksi +ehkä liian paljon sananvaltaa. + + * * * * * + +Kahdeksan vuotta edellisessä luvussa kerrottujen tapausten jälkeen, +eräänä kuulakkana kesäaamuna tapaamme Georgin ja Helenan lähtemässä +ajelulle hovista kaukaiseen ulkokartanoonsa. + +Hevonen on kahden talven varsa, jonka Georg itse on opettanut, ja nyt +se on ensi kertaa kesäajossa, valjastettuna pienten viipurilaisten +kääsien eteen. Georg, pitkävartisissa saappaissa, solakkana niinkuin +ennenkin, pitelee varsaa toisen miehen tai herran kanssa, joka on +auttanut valjastusta. Tämä toinen mies tahi herra on ikäänkuin +onnellinen että häntä tarvitaan, koettaa olla hyvin palvelevainen ja +nopea liikkeissään, hääräilee melkein turhia. Kasvot ovat hänellä +punaset, vähän ikäänkuin hajallaan ja ajetuksissa, niinkun +kohmeloisella. Toisessa silmässä on valkonen kaihi. + +Helena ei voi päästä erille kotoa, vaikka kysymyksessä on vaan +tämmöinen pieni aamu-ajelu. Hän seisoo ulko-ovessa, on kyllä lähdössä, +mutta yhä ja yhä palaa takasin ja puhuu sisälle. Aina kun hän irtaantuu +pari kolme askelta ovelta, näyttäytyy sieltä hänen saattajansa: naurava +palvelustyttö sylilapsen kanssa, joka lapsi on Helenan nuorin. Hänellä +on kolme lasta, joista vanhin, poika, on täyttänyt seitsemän vuotta. +Toinen on tyttö, käy viidettä, ja kolmas, tämä sylilapsi, on poika, +joka on vasta vähän toisella vuodella, Kaikki nämä lapset on hoitanut +pienestä alkaen sama palvelustyttö, joka nyt ilosesti ovessa nauraa yhä +ja yhä palaavalle Helenalle. Helena tietää voivansa hänelle uskoa +vaikka vuodeksi koko talon ja kaikki lapset ja itse matkustaa +ulkomaille, sillä sen tytön ainoa vika on, että se Helenan mielestä +liiaksi jumaloi häntä. + +Helena oli jo menossa, mutta eikös mitä! Jo palaa sittenkin: + +-- Ja jos herrat sattuisivat tulemaan ennen kuin me ehdimme +kotiin -- -- + +-- Tiedän, tiedän, rouva menee nyt vaan, katsokaa kun varsakin jo +nousee seisomaan, -- vastaa palvelustyttö, kädellään häätäen Helenaa +menemään. + +Helena menee. Puolimatkassa hän vähän sittenkin hytkähtää, niinkuin +vieläkin muistaisi jotain sanottavaa, mutta päättää että se saa sentään +jäädä, ja huutaa vaan viimeisen yleisen ohjeen: + +-- Sofia siis muistaa mitä sanoin lapsista? + +-- Kyllä, kyllä -- huutaa Sofia nauraen vastaan. + +Kun Helena tuli Georgin luo, sanoi tämä varsan selustinta korjatessaan +ranskaksi, ettei se mies tai herra ymmärtäisi: + +-- Notre Henri est aujourd'hui comme la cire fondue. [Suomeksi: +Henrikkimme on tänään sulana kuin vaha.] + +-- Tietysti, niin pitkällisen kostutuksen perästä, -- sanoi Helena ja +pudisti vähän päätään sille miehelle tai herralle. Helena ei kuitenkaan +osannut salata hienoa anteeksi antavaa myhähdystä suupielissään. Toinen +keksi sen ja onnellisena siitä, rupesi ylenmääräisellä palvelemisella +ja puuhalla sekottamaan viimeistäkin jälkeä tuomiosta. + +"Notre Henri" oli entinen Souvari-Heikki. Hänet oli Helena saanut +kotiutumaan luoksensa vasta sittenkuin se oli renttuellut itsensä +melkein pilalle. Ja kaikki vaikutus häneen tuntui yhäkin melkein +mahdottomalta. Sillä ensi työkseen hän rupesi täällä herrastelemaan. +Mitä ikinä Helena hänelle puhuikin, oli se hänestä ikäänkuin vähemmän +tärkeätä sen asian rinnalla, että hän sai nyt lukea itseään herraksi. +Kun Helena koetti selittää, että he Georgin kanssa oikeastaan +pyrkisivät päinvastoin pois herruudesta, niin semmoinen puhe meni aina +kokonaan hänen korviensa ohitse, niinkuin ei hän olisi voinut sitä +ollenkaan vastaanottaa. Hän koetti aina pukeutua hienompiin kuin muut +miehet ja olkihatullaan pitää itseänsä muita ylempänä ja muista +loitompana. Eikä tiedä kuinka pitkälle Heikin kerskailuhalu olisi +päässytkään kehittymään, ellei hän olisi ollut paha juomari. Kaikistapa +asioista voikin olla hyötyä, kuka luulisi. Mutta Heikille oli hänen +juomisensa suurena siunauksena. Sillä juuri kun hän nousi ylimmilleen +herrastelemisessa, alkoi hän ryypytellä, joka aina loppui täydelliseen +aseman menettämiseen: vaatteet olivat ryvettyneet ja repaleina, ellei +ne olleet myyty, olkihattu -- hänen paras herruuden merkkinsä -- oli +rutistunut ja särkynyt, ja kaikki näyttäytyminen mahdoton sen yleisen +hymyn vuoksi, joka lepäsi ihmisten huulilla. Mutta nämät olivat +toistaiseksi ainoat hetket, joina hän oli Helenan vaikutukselle altis. +Hän oli silloin peräti nöyrtynyt. Ja hänen olentonsa parhaat puolet +tulivat silloin näkyviin. Niin ettei Helena aina oikein tiennyt surra +hänen juopottelujansa, ja päätti tänäkin päivänä ottaa Heikin +puheilleen, kohta kun he ajelultaan palaavat. + +Helenan istuttua kääseihin oli Georg tuskin päässyt hyppäämään ylös +niihin, kun maltittomaksi käynyt varsa täyttä laukkaa oikasi suoraa +tietä, tekonurmikkojen ylitse, avatulle portille. Georg sai sen +hillityksi vasta maantiellä, missä se jo suu auki ja pää kaarena +ketkattaen hypähteli eteenpäin vaan mikäli sallittiin. + +-- Muistatko Helena, -- kysyi Georg, kun varsa oli varmasti hänen +vallassaan, -- muistatko kuinka me ratsastimme teidän ponillanne ja +kuinka minä häpäsin itseäni sinun edessäsi? + +-- Muistan. Mutta kyllä nyt ainakin ovat rollit vaihtuneet. Minua +pelottaa hirveästi. Kuule, Georg, eikö tämä todellakin ole +vaarallista?! + +-- Nur ruhig, -- sanoi Georg. -- Ja tiedätkös siitä saakka minussa on +kytenyt salainen halu parantaa asioitani. Tallimies on ollut minun +ihanteeni. -- No, piteleppäs, nyt lähdetään taas. Hop! + +-- Hiljemmin, hiljemmin Georg -- + +-- Meidän täytyy joutua, Helena. + +He saapuivat ulkokartanolle tunnin ajon jälkeen aivan asumattomain, +metsäisten seutujen läpi. Georg sitoi varsan tolppaan siistin asunnon +eteen ja he menivät pienestä veräjästä nurmikkopihalle, joka oli +aidoitettu erilleen suuresta karjatarhasta. Suuren navetan ja +aittarivin välitse aukenivat yhtäkkiä kuin panoraamaluukun läpi laajat +niitty- ja peltoalat. Ei ollut pehtori eikä kukaan hänen väestänsä +kotona. He poikkesivat edes tyhjää navettaa katsomaan. + +-- Näetkö mitä täällä olen antanut tehdä? -- kysyi Georg. + +-- En minä mitään erinomaista huomaa. + +-- Permanto on poissa, lehmät seisovat maanpäällä, alla kulkee +viemärit. + +-- Mutta eikö ole likaista? + +-- Ei vähääkään. Täältä saa suosammalta ihan vierestä. Mutta ei ole +mitään vetoa, ja se on pääasia. + +He läksivät jälleen ajamaan eteenpäin, sillä eipä heillä tänne vielä +ollutkaan asiata, -- ja käänsivät pian syrjätielle, joka kierrellen +kulki sakean sekametsän läpi. Ei kestänyt kauan ennenkuin he vielä +tältäkin syrjätieltä poikkesivat ahtaanlaiselle kujatielle ja saapuivat +niin pienelle asunnolle, joka myös kuului ulkokartanon alaan. Nyt he +olivat tulleet perille sinne, mihin olivat tarkoittaneet. + +Kaunis tyyni vesistö levisi asunnon edessä, ja lahden poukama ylettyi +aivan sen luo. Paljon kukkia oli istutettu tämän asunnon läheisyyteen, +ja matalain ikkunain eteenkin oli laitettu lavat, joista riippui +köynnöksiä. Villiviini alkoi peittää koko eteläistä seinää ja tunki jo +ikkunain aloille, niin että valkoset uutimet kasvien vuoksi ainoastaan +heikosti pilkistivät lasin takaa. + +Mutta onni ei näyttänyt suosivan heitä. Täälläkään ei oltu kotona. +Ulko-ovi oli pantu kiinni ja puupalikka pistetty säppiin. Mihin +ihmeeseen ne ovat voineet mennä, arveli Helena. Ja nyt kun on vielä +sunnuntai-aamu. Kirkossa ei niillä taas ollut tapa käydä. Georg katsoi +kelloonsa ja se ei ollut vasta kuin puoli kahdeksan. + +Silloin Helena huomasi missä ne olivat. + +Vastapäisen saaren tummaa kuvastusta vasten näkyi kahilikon reunassa +paikoilleen seisahtunut vene, airot valtoinaan veteen jätettynä. Kaksi +olentoa oli veneessä, yksi kummassakin päässä. Onkivatko ne siellä vai +lukivat jotakin, ei voinut erottaa; mutta korkean saaren takaa kohonnut +aurinko valaisi ylhäältä yhtälailla molempain hopeanharmaata päätä. + +-- Ei mutta katsokaas vaan sitä pariskuntaa, -- sanoi Helena. + +-- Haloo, haloo! -- alkoi Georg ilosesti huhuilla ja ojennetuin käsin +huiskutti nenäliinoja, toisella kädellä Helenan, toisella omaansa. + +Nyt syntyi veneessä kiireistä liikettä. Perässä istuja alkoi +huiskutella vastaan. Kokassa istuja rupesi hätäisesti laittautumaan +soututuhdolle ja pian läiskyivät hänen aironsa tyynessä vedenpinnassa +joka haaralle hopeaa pirskottaen. + +Se oli entinen rovasti ja hänen vaimonsa. + + * * * * * + +Georg ja Helena viipyivät täälläkin ainoastaan vähän toista tuntia, ja +läksivät sitten paluumatkalle. + +Tämä sunnuntaipäivä oli Helenan syntymäpäivä ja he olivat päättäneet +viettää sen, paitsi näin ajelulla, vielä monella muulla tavalla. +Myöskin oli kolme Helenalle tuttua Georgin entistä luutnantti-toveria +luvannut saapua täksi päiväksi hoviin, nimittäin Brummer, Rancken ja +Maksiimof. ja heidänpä tulonsa vuoksi varsa nyt saikin panna parastaan. + +Näistä kolmesta oli kuitenkin ainoastaan luutnantti Maksiimof enää +sotapalveluksessa. Hänellä oli viime vuosina ollut alituista kovaa +luunsärkyä, niin että kun pataljoona oli matkustanut leiriin, hän oli +jätetty kotiin kasarmin päälliköksi, -- ensimäinen luottamustoimi, mikä +oli hänen osakseen koskaan tullut, josta hän tunsi suurta tyydytystä ja +jonka johdosta kulki kaikkialla silmät sameina ja olkapäät koholla. Oli +muuten yhä naimaton. Sitävastoin olivat sekä Rancken että -- +kuka olisi uskonut -- Brummerkin naimisissa. He olivat molemmat +jotenkin yksiin aikoihin eronneet sotapalveluksesta. Molemmat olivat, +kiisteltyään vuosikauden Georgin kanssa, jonka luokse he tavan takaa +matkustivat, tulleet vihdoin siihen päätökseen, että parempi vähitellen +kuin ei ollenkaan. Ranckenin "vähitellen" oli se, että hän, perittyään +erään suuremman rautateollisuusyhtiön osakkeita, sai paikan tämän +yhtiön konttorissa, jonka jälkeen hän meni naimisiin ja lakkasi +kokonaan punssia juomasta. Mutta Brummerin "vähitellen" oli vielä +paljoa kummallisempi. Hän meni naimisiin maailmalle kokonaan +tuntemattoman olennon kanssa, ja teki sen ennenkuin mistään +paikasta ja toimeentulosta oli vähintäkään tietoa. Ja kävi niin +omituisesti, että hän juuri tämän naimisensa kautta joutui +pienen, kaupungin syrjässä olevan, mutta sentään sangen edullisen +siirtomaatavarapuodin hoitajaksi, ja sittemmin omistajaksi. Se pitkä, +roteva, mahtavaviiksinen Brummer! + +Näistäpä toveruksista ja heidän asioistaan puhelivat Georg ja Helena +paluumatkallaan. Georg oli täynnänsä innostusta sekä Ranckenin että +Brummerin suhteen, ja yhä uudelta kannalta koetti valaista sitä hänelle +erityisesti niin päivän selväksi selvinnyttä asiaa, että parempi +vähitellen kuin ei ollenkaan. + +-- Saat nähdä niin Rancken ja Brummer vielä kerran muuttavat tänne +maalle ja perustavat kalkkitehtaan meidän seuduillemme. Ja jos he +elävät kauan, niin he muodostavat sen tehtaan vähitellen osuustehtaaksi +kaikkien maanviljelijäin hyväksi. + +-- Hyvä olisi, -- sanoi Helena. -- Mutta sanoppas mikä se _meidän_ +"vähitellen" sitten on? Lyhyesti ja selvään. + +Georg oli jonkun aikaa vaiti. Sitten kääntymättä Helenaan ja vaan pää +kallella hevosen liikkeitä tarkastaen, vastasi: + +-- Kiivetä kaikessa hiljaisuudessa talonpoikien hartioilta alas maahan. + +Helenan oli tämä vastaus niin mieleen, että hän olisi tahtonut molemmin +käsin puristaa Georgin pään syliinsä. Mutta koska tuommoinen ei +kuulunut heidän tapoihinsa, rupesi hän vaan muka muuten hokemaan: + +-- Oikein poikaseni. Ihan oikein poikaseni. + +Ja sillä välin toisen huomaamatta pyyhkäsi ilon kyyneleet silmistänsä. + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Helena, by Arvid Järnefelt + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK HELENA *** + +***** This file should be named 37318-8.txt or 37318-8.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + http://www.gutenberg.org/3/7/3/1/37318/ + +Produced by Tapio Riikonen + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +http://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at http://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit http://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including checks, online payments and credit card donations. +To donate, please visit: http://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + http://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/37318-8.zip b/37318-8.zip Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..10c7221 --- /dev/null +++ b/37318-8.zip diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..d37100c --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #37318 (https://www.gutenberg.org/ebooks/37318) |