diff options
Diffstat (limited to '36278-8.txt')
| -rw-r--r-- | 36278-8.txt | 13621 |
1 files changed, 13621 insertions, 0 deletions
diff --git a/36278-8.txt b/36278-8.txt new file mode 100644 index 0000000..9b1dddd --- /dev/null +++ b/36278-8.txt @@ -0,0 +1,13621 @@ +The Project Gutenberg EBook of Välskärin kertomuksia 2, by Zacharias Topelius + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Välskärin kertomuksia 2 + Kapinassa omaa onneaan vastaan. Noita-akka. Mainiemen linna. + +Author: Zacharias Topelius + +Translator: Juhani Aho + +Release Date: May 30, 2011 [EBook #36278] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK VÄLSKÄRIN KERTOMUKSIA 2 *** + + + + +Produced by Tapio Riikonen + + + + + + +VÄLSKÄRIN KERTOMUKSIA 2 + +Kapinassa omaa onneaan vastaan. Noita-akka. Mainiemen linna. + + +Kirj. + +ZACHARIAS TOPELIUS + + +Suomentanut Juhani Aho + + +Ilmestynyt ensimmäisen kerran +Porvoossa WSOY:n kustantamana v. 1896. + + + +SISÄLLYS: + +Kapinassa omaa onneaan vastaan: + + 1. Ensimmäinen rakkaus + 2. Mustan Jaana maja + 3. Mainiemen linna + 4. Mestari Aatami + 5. Yöllisiä seikkailuja + 6. Tappelu Varsovan luona + 7. Kreivi Kustaa Bertelsköld + 8. Väärä vala ottaa pois onnen + 9. Toinen Rakkaus +10. Vähä Belt + +Noita-akka: + + 1. Kaarle-kuninkaan metsästys + 2. Ruhtinatar ja papinrouva + 3. Kaksi vanhaa tuttavaa + 4. Kaarle-kuninkaan metsästyksen loppu + 5. Lapset Hornassa + 6. Vesikoe + 7. Oikeudentutkinto + 8. Airiston aallot + +Mainiemen linna: + + 1. Isännöitsijä + 2. Hovimestari + 3. Bertelsköldin perhe + 4. Juhlapitoja ja vaaroja + 5. Heinätalkoot + 6. Kutsumaton vieras + 7. Reduktsioni + 8. Uskoton palvelija + 9. Karhunajo +10. Kruununvouti +11. Suuri nälänhätä +12. Larssonin perhe +13. Breitenfeldin sotavanhus +14. Mainiemen linna +15. Kuninkaan sormus + +Viiteselitykset. + + + + + + +VÄLSKÄRIN NELJÄS KERTOMUS. + +KAPINASSA OMAA ONNEAAN VASTAAN. + + + + +Kevät oli kulunut, kesä myöskin, ja syyskuun yöt alkoivat pimenemistään +pimetä. Taas leimusivat iloiset pystyvalkeat vanhan isoäidin huoneissa, +ja välskäri, joka vuosi vuodelta kävi yhä viluisemmaksi, lämmitti +vahvasti yliskamarissaan. Anna Sofia oli kesällä joutunut kihloihin ja +vietti nyt suurimman osan aikaansa kangaspuitten ääressä kapioitaan +kutoen, sillä häihin oli vielä vuosi aikaa. Työ oli hauskaa ja päivät +olivat kulkeneet yhtä nopeasti ja melkein yhtä yksitoikkoisesti kuin +sukkulainen, joka lenteli loimien välissä; valkoinen pyöreä käsivarsi, +joka sukkulaista liikutteli, oli hiukan laihtunut, eikä lyhyt +liinapaidan hiha huolinut sitä peittää. Mutta tuossa nuoressa povessa, +joka alinomaa aaltoili kotikutoisen pumpulihuivin alla, sykki sydän +niin lämpimästi ja uskollisesti kuin ainoastaan yhdeksäntoista vuotiaan +tytön sydän voi sykkiä silloin, kun toiveet kutovat ruusunkukkiaan +tulevaisuuden siniselle kankaalle. + +-- No, no, -- sanoi vanha isoäiti, kun silloin tällöin katsahti +kutomahuoneeseen ja asianymmärtävän silmällä tarkasteli rällin +hienoutta, -- viisas mielensä malttelee, lapsoseni; eihän tässä +jäniksenkään selässä ajettane; katso vaan, ettet kudo tautia +keuhkoihisi. Parempi on pitkä ikä kuin pitkät liinat; minä tarkoitan, +että Karl Fredrik välittää enemmän tyttönsä punaisista poskista kuin +hänen valkoisista liinoistaan. Jo riittää tämän päivän osaksi. + +-- Mutta kuinka minä voin tulijaispöydän kattaa, jos ei rälli ole +siihen mennessä valmis? + +-- Ole huoletta, lapseni. Minun kaapeissani tuolla vaatekamarissa on +kaksi tusinaa kauniita pöytäliinoja hienoimmasta Tukholman rällistä. +Kas niin, nyt menemme puhdistamaan karviaismarjoja. + +-- Minulla olisi ehdotus tehtävänä, -- sanoi Anna Sofia eräänä syyskuun +iltapäivänä, kun taaskin oli saanut nuo tavalliset nuhteet isoäidiltä. +-- Meillä on tänään hyvin sopivaa työtä. Te leikkelette turkinpapuja +ja minä siivoan puolukoita, ja lapset saavat huvikseen silpiä +herneenpalkoja. Ehdotan, että me kaikki menemme välskärin kamariin ja +pyydämme häntä jatkamaan kertomuksiaan, jotka keväällä keskeytyivät. +Hänen viimeisen kertomuksensa lopussa oli jotakin, joka näytti jatkoa +lupaavan, ja minun täytyy tunnustaa olevani utelias tietämään, kuinka +sitten kävi. Mitä isoäiti luulee? + +-- Niin, mutta mitäs sanoo Bäck? Luulen, että hän vähän hämmästyisi, +jos me kaikkine rojuinemme vaeltaisimme hänen kamariinsa. Ukko ehkä +suuttuisi nähdessään vasumme ja vatimme, veitsemme, saksemme ja +kalalautamme. Hänellä on omituisuutensa ja hän tahtoo elää rauhassa. + +-- Sen otan minä vastuulleni, -- huudahti Anna Sofia iloisesti, ja +ennenkuin isoäiti ennätti keksiä uusia esteitä, oli nuori kankuri jo, +iloisena kuin lapsi, kiitänyt koukkuisia portaita myöten ylös vinnille +ja käynyt vanhan Bäckin kimppuun. Tyttö tiesi olevansa vanhuksen +suosikki ja osasi koskettaa häntä hellään paikkaan. Hän oli olevinaan +niinkuin olisi vihdoinkin tullut katsomaan, miten vanha setä jaksaa ja +kuinka kanarialinnut viihtyvät. Sitten alkoi hän puhua jotakin +politiikasta ja sanomalehdistä, niin että ukko aivan lämpeni; ja +viimein tipahti asia esille aivan kuin sattumalta, ja ennenkuin puoli +tuntia oli kulunut, oli hän hankkinut välskärin suostumuksen siihen, +että niin hyvin hän itse ja isoäiti ja lapset kuin myöskin Karl Fredrik +saisivat kaikkine kampsuineen tulla yliskamariin. Luultavaahan on, että +välskäri huomasi, mikä viekkaus tytöllä oli ollut mielessä, mutta ei +hän siitä ollut tietävinään; Anna Sofia oli nyt kerta kaikkiaan hänen +samoinkuin kaiken muunkin talonväen lemmikki, ja niin tyytyi hän +kohtaloonsa, antoi vanhan Saaran kantaa lisää halkoja ja korjasi +kiireimmittäin pois kalleimmat kapineensa: kirjat, sirkkelit, kartat ja +kartuusit, joita lasten olisi eniten tehnyt mieli sormiella. Sitten +odotti hän nurkumatta kohtaloaan, joka oli tuominnut hänet +piiritettäväksi rauhaisaan linnaansa, minne eivät mitkäät muut rauhan +häiritsijät kuin rotat koskaan saaneet jalallaan astua. + +Nyt kuului askelia ja melua rappusissa ja sisään astui vähitellen koko +seurue, isoäiti etunenässä ja Karl Fredrik jälkijoukkona. Ennen pitkää +olivat he, vanhuksien ensin vähän kursailtua, asettuneet paikoilleen +niin, että isoäiti istui korkeaselustimisessa nahkanojatuolissa, +edessään pöydällä pavut ja kalalauta, hänen vieressään Anna Sofia +puolukoineen ja lapset hernevasuineen jakkaroilla välskärin ympärillä, +joka istui lähinnä uunia vanhan sohvan nurkassa, minkä niininen sisusta +sieltä täältä pisti esiin kuluneen nahkapäällyksen läpi. Jotta seurue +olisi täysilukuinen, saapuivat vähän myöhemmin vielä koulumestari, +maisteri Svenonius ja postimestari, kapteeni Svanholm, jotka molemmat +vastoin tavallisuutta olivat tällä kertaa kutsumalla kutsutut. Kymmenen +henkeä -- sen suurempaa yleisöä ei olisi yliskamariin voinut +mahtuakaan. + +Puheen alkuun ei tahdottu oikein päästä, sillä vanha Bäck oli +nähtävästi hiukan hämillään näin suuresta seurasta. Mutta postimestari +sai tänä iltana kielet kantimistaan irtautumaan. Heti hänen sisään +tultuaan näkyi, että "aviisit" olivat tuoneet joitakin tärkeitä tietoja +mukanaan ja niin oli tapahtunutkin, sillä olihan tullut ensimmäinen +tieto Adrianopolin rauhasta (syyskuun 14. p:nä 1829). Salama ja +leimaus! Eivätpä olleet sitten tuon kuuluisan Karstulan päivän ja +Navarinon tappelun hänen silmänsä loistaneet niin suuresta sotaisesta +uljuudesta kuin tänään. Hän oli aivan pakahtumaisillaan kiukusta, ettei +turkkilaisia oltu suin päin karkoitettu Euroopasta, vaikka tilaisuus +siihen olisi ollut niin mainio; hän raivosi kaikkia Euroopan +valtioviisaita vastaan, hän sadatteli Englantia, joka kateellisena +vielä kerran rupesi tukemaan Ottomaanien portin mädänneitä pihtipieliä. +-- Emmekö taaskin ole, Jumala paratkoon, osoittaneet aivan liika suurta +hellyyttä turkkilaisia kohtaan ... miksemme valloittaneet +Konstantinopolia, kun meidän olisi vain tarvinnut kurkottaa kätemme ja +pistää taskuumme Pyhän Sofian moskeija? Olisivatpa Fieandtin pojat vain +olleet siellä ja karanneet päälle niinkuin karkasivat Karstulassa. +Muistan vielä sen päivän niinkuin eilisen... + +-- Hyvä veli, -- keskeytti Svenonius, joka aina oli varuillaan silloin, +kun Karstulaa mainittiin; -- niin on, kuten aina olen sanonut, että +muste se maailmaa hallitsee, muste se on, joka on nyt taas ollut +vallalla Adrianopolissakin ja vetänyt mustan viivan pistimien eteen +sanoen: lapset, olkaa siivosti hiljaa! Muste, tai oikeastaan järki, +sanoo voimalle: nyt sinä saat läimäyttää, tai: nyt saat pistää miekkasi +tuppeen. + +-- Mustaile sinä mitä mustailet, -- huusi kapteeni tulistuneena, jos +muste on järkeä, olkoon menneeksi, niin silloin on se järki mustaa... + +-- Serkku Svanholm! -- varoitti isoäiti lempeästi, viitaten silmillään +lapsiin, ja kapteeni vaikeni. + +Välskärin mieli oli lämminnyt niin pian kuin alettiin politiikasta +puhua, ja hän alkoi totuttuun rauhalliseen tapaansa selitellä, että +turkkilaiset tällä kertaa kyllä olivat päässeet muuttamasta, ja että se +oli oikein ja kohtuullista, mutta että aika kyllä tulisi osoittamaan, +että huone on lahonnut ja on kerran itsestään kaatuva. -- Sillä, -- +sanoi välskäri, -- Herramme tietää kyllä, mitä hän tahtoo. Hän näkee, +että kristikunnan on hyvä nähdä ihan likeltä Islamin häviö +ymmärtääkseen, ettei millään muulla uskonnolla kuin totisesti +ilmoitetulla ole ikuisen elämän mahdollisuutta ja etteivät mitkään muut +voi pitää valtioita ja ihmisiä yllä. Ellemme näkisi turkkilaista noin +kurjana aivan omien silmiemme edessä, ajattelisimme ehkä: Muhamedin +opilla on yhtä monta tunnustajaa kuin kristinopillakin; mahtanee se, +kissa vieköön, olla yhtä hyvä se usko kuin mikä muukin. + +-- Mutta rakas serkku Bäck, -- virkkoi isoäiti vähän närkästyksissään, +pannen neljä suurta palkoa päällekkäin laudalle, -- emmehän nyt ole +tulleet tänne puhumaan turkkilaisista, vaan kuulemaan jotakin +Bertelistä ja Larssonista ja heidän jälkeentulevistaan. Koska nyt, +Jumalan kiitos, on olemassa rauha Adrianopolissa, niin olkoon rauha +myöskin täällä yliskamarissa! Omasta puolestani luulen minä, että +turkkilaisillakin on hyvät puolensa: turkinpavut, turkkilaiset liinat +ja turkkilaiset rihmat... + +-- Entäpä turkintupakka? -- virkkoi välskäri hymyillen ja käytti +tilaisuutta hyväkseen sytyttääkseen lyhyen visapiippunsa, jonka koppa +kuvasi turkkilaisen turbaanipäätä. + +-- Rakas, hyvä setä, -- virkkoi Anna Sofia, rientäen sormiaan +säästämättä sytyttämään tikun takkatulessa ja ojentamaan sen +välskärille, -- minä olen kauhean utelias kuulemaan, mitä tuo +merkillinen sormus sai aikaan. Kuinkas sen olikaan? Kaikki ne, joilla +se oli, olivat kovat tulta, terästä, vettä ja kaikenlaisia muita +vaaroja vastaan, jos vain eivät väärää valaa tehneet? He tulisivat +saamaan kaiken maailman vallan ja rikkaudet, eikä heillä olisi muita +vihollisia kuin oma itsensä? Mutta itse olisivat he onnensa +vaarallisimmat vihamiehet ylpeytensä, vallanhimonsa ja keskinäisen +eripuraisuutensa vuoksi? Ja kirous ja siunaus tulisivat taistelemaan +heidän elämästään? + +-- _Rex Regi Rebellis_, -- ne sanat oli sormukseen kaiverrettu, -- +huomautti Svenonius oppineen näköisenä. -- Omasta puolestani sanoisin +kernaammin _rebellis in eli contra regem_, mutta ymmärränhän minä, että +se on munkkilatinaa. + +-- Niin se oli, -- huudahti Antero suu täynnä kuivia herneitä, -- ja +kun sormus on ollut kolmella polvella peräkkäin, niin tulee siitä +suvusta syntymään suuria herroja ja rovasteja; mutta jos se kulkee +kuudessa polvessa isästä poikaan, niin tulee siitä samasta suvusta +syntymään paavi... + +-- Antero aikoo papiksi, -- virkkoi välskäri; ja sentähden haaveksii +hän rovasteista ja paaveista. Kolme polvea peräkkäin, niin siitä tulee +suuria sotaherroja ja valtiomiehiä; kuusi polvea peräkkäin, ja siitä +tulee mahtavia ruhtinaita, kuninkaita ja keisareita... + +-- Bernadotte ja Napoleon! Nyt minä jo tiedän sen! -- huudahti Anna +Sofia ja löi käsiään yhteen niin, että useita puolukoita pyöri maahan. +Kaarlo Fredrik, joka oli kohtelias kuin sulhasmiehet ainakin, kiiruhti +heti poimimaan marjat -- suuhunsa. + +-- Sitä en ole sanonut, -- virkkoi välskäri tyynesti -- noin levoton +suku, jota niin monet vaarat uhkaavat, voipi tuskin pysyä pystyssä ja +säilyttää sellaista perheaarretta kuudessa polvessa peräkkäin. +Sitävastoin tahdon minä Anna Sofialle muistuttaa, että Larssonin +porvarillinen suku, joka on osaansa tyytyväinen ja joka viettää tyyntä +ja ahkeraa elämää, voi paljoa helpommin pysyä pystyssä kauankin +aikaa... + +-- Sen sanoo setä vain meitä narratakseen, -- jatkoi Anna Sofia +veitikkamaisesti. -- Niinkuin en minä jo olisi huomannut, että setä +hellittelee noita "tulisia" aatelisia, vaikka setä aina on pitävinään +enemmän meidän, porvarillisen "vesikansan", puolta. No niin, olihan +Larssonillakin jonkinlainen taikakalu, tuo hänen tammivartinen +kirveensä. Saataneenhan nähdä, mitä se sillä toimittaa? + +-- Sen kyllä saamme nähdä, -- vastasi välskäri yksikantaan. + +-- Hiljaa, lapset, -- varoitti isoäiti, taaskin asettaen neljä suurta +palkoa päällekkäin. -- Jos Jonathan ei herkiä näppäilemästä herneitä +Anna Sofian päälle, niin muista mitä sanon, että käy niinkuin kävi +viimeksikin, kun armollinen herra osoitettiin ulos ovesta. Kas niin, +serkku Bäck, olkaa nyt hyvä ja aloittakaa! + +Ja välskäri aloitti neljännen kertomuksensa. + + + + +1. ENSIMMÄINEN RAKKAUS. + + +Eräänä kauniina kevätpäivänä loppupuolella toukokuuta 1656 nähtiin +yksinäisen ratsastajan rientävän yksinäistä metsäpolkua myöten eräässä +Lounais-Suomen vesirikkaassa pitäjässä. Hänen kasvonsa peittyivät +melkein kokonaan leveälieriseen lakkiin, jonka pieni, sininen töyhtö +liehahteli miellyttävästi tuulessa ja ilmaisi, että mies oli +jalosukuinen tai oli ainakin sotilas. Tätä luuloa vahvistivat kauniisti +kirjailtu satula, hopeaiset jalustimet ja keltaiset, kullatuilla +kannuksilla varustetut metsästyssaappaat. Lyhyt, musta, samettinen +kauhtana riippui ratsastajan hartioilla. Päättäen hänen notkeista +liikkeistään ja siitä levottomuudesta, millä hän väisteli koivujen +oksia, jotka sattuivat hänen tielleen, oli ratsastaja nuorukainen, joka +ei vielä ollut tottunut rauhallisesti ottamaan vastaan niitä pieniä +esteitä, jotka kohtasivat häntä elämän tiellä. + +Vesakko sakeni ja koivujen vasta puoleksi lehdittyneet oksat kävivät +niin kiusallisiksi, että ratsastajan lopulta täytyi hypätä satulasta ja +taluttaa hevostaan kaatuneiden puiden yli ja läpi tiheän vesakon. +Vihdoinkin kimalteli vettä lehvien välistä ja kohta oli hänen edessään +tyven, auringon valaisema järven selkä -- yksi noita omituisen ihania +ja meren kuin leikillään luomia vesiä, joita on niin runsaasti tässä +osassa Suomen rannikkoa. Maisema oli yhtä paljon sisäjärvi kuin +merimaisema; poimutellen hiipivät rannat vesien pintoja pitkin, +sulkivat ne kuin leikillä ahtaihin lahdelmiin ja kaitaisiin salmiin, +mutta päästivät kohta taas irralleen ja antoivat niiden avautua +aavemmiksi ulapoiksi. + +Ratsastaja silmäili levottomasti ja tutkivasti järvelle päin ja +pysähtyi sitten kuulostamaan. Ei kestänytkään kauan, ennenkuin hän +muutaman viheriän niemen takaa kuuli heleän ja kirkkaan äänen laulavan +tuollaista puoleksi iloista, puoleksi surunvoittoista laulua, jommoisia +syntyy kuin vesililjoja meren rannalla ja joita aalto ja yksinäisyys +sepittävät, kenenkään voimatta sanoa missä ja kuinka. + +Jo voitiin erottaa laulun sanatkin. + + Odotellut olen minä ystävää + Niinkuin aamua lintunen. + Ja aina kun sain sinut nähdäksen, + Oli rintani riemuinen. + +Jo tarttui nuorukainen hattuunsa ja heilutti sitä innolla. Hänen sitä +tehdessään paljastui mitä kaunein pää, jota ympäröi pitkä, musta tukka, +ja tulivat esiin tummat, säkenöivät silmät, joissa hehkui mitä lämpimin +etelämainen tuli. Hienot, versovat viikset hämärtivät hänen +ylähuulessaan. Nuo kasvot tulisivat ehkä aikain ja vuosien kuluttua +näyttämään liika mustilta, mutta nyt niitä kirkasti ensimmäisen +nuoruuden lempeä loisto. Niemen takaa kiiti nuolen nopeudella esiin +vene, jossa istui yksinäinen tyttö ja lauloi alun seuraaviin säkeihin: + + Suruinen on sydämein ja rinta rauhaton, + kuin kuohuva kosken laine. + +Mutta silloin hän huomasi rannalla ratsastajan. Heti paikalla lakkasi +hän laulamasta, mutta airot liikkuivat sitä nopeammin ja veneen kokka +koskena vaahtosi. Keveästi kuin vesilintu kiiti tuo pienonen pursi +salmen yli ja pian oli se laskenut maihin siihen paikkaan, missä nuori +ritari seisoi. Hän oli sitonut hevosensa puun runkoon, vastasi +kädellään veneen kokkaan, työnsi sen heti takaisin ja hyppäsi itse +veneeseen istuutuen kapealle tuhdolle tytön viereen. Nyt tarttui tyttö +toiseen airoon, nuorukainen toiseen ja molemmat alkoivat soutaa +vastapäätä olevaa saarta kohti. Monta sanaa eivät he vaihtaneet, mutta +epätasaisesta soudusta voi päättää, että milloin toinen, välistä +molemmat yhtaikaa unohtivat, minne oli mentävä. He tarvitsivat puolen +tuntia soutaakseen saman salmen yli, jonka yli tyttö oli äsken kulkenut +kymmenessä minuutissa. Sattuipa niinkin, että nuorukainen kerran +lakkasi kokonaan soutamasta ja kun tyttö yhä souti, alkoi vene pyöriä +paikoillaan. + +-- Katsokaahan nyt, -- nauroi tyttö, -- eihän tämä nyt ollenkaan +vetele. Eihän nuori herra osaa ollenkaan airoja hoitaa. Miksette souda? + +-- Siksi, että sinua katselen, -- vastasi nuorukainen viattomasti, +mutta kuitenkin niin lämpimästi, että neitosen posket sävähtivät +tulipunaisiksi. + +-- Antakaa minulle aironne; minä soudan paremmin kahdella. + +-- Souda sinä, niin minä pidän perää! -- Ja samassa siirtyi nuorukainen +perään, yhä kiinnittäen säteilevät silmänsä tyttöön, jonka kasvot +olivat vaaleat ja lempeät. Nyt kävi soutaminen paremmin ja matka kului +kuin kiitämällä, sillä soutaja ei uskaltanut kohottaa kulmiaan peläten +kohtaavansa nuo tuliset silmät, jotka häntä lakkaamatta katselivat. +Viimein rohkaisi hän mielensä ja virkkoi suuttuneena: + +-- Jos hän noin katselee minua, niin en minä voi soutaa. Minkätähden +hän katsoo minua? + +-- Siksi, että olet niin kaunis. + +-- Niinkö hän luulee? -- vastasi tyttö niskaansa nakaten. -- Tietääkö +hän, mitä äiti sanoi, kun olin pieni ja katsoin itseäni peilissä? Kissa +on kaunis etkä sinä, sanoi hän. + +-- Mutta sinä olet tullut paljoa kauniimmaksi sitten kun viimeksi näin +sinut. Ajatteles, Kreeta, että on kulunut kaksi vuotta siitä, kun +viimeksi kävin Mainiemessä! Enkä nytkään olisi saanut nähdä sinua, jos +ei Jaana tuolla linnassa olisi kuiskannut korvaani, että sinä olit +aikonut tulla tänne tänään niinkuin aina ennenkin. Mutta sinä et sano +minulle yhtään ystävällistä sanaa; sinä olet vihainen, sinä olet paha +tänään. Sinä et enää huoli minusta niinkuin ennen... + +-- Minusta ei maksa vaivaa puhua! Nuori herra, joka on ollut niin kauan +Tukholmassa, joka on ollut kuningatar Kirstin paasina ja kuninkaan +hovipoikanakin ... hänkö nyt välittäisi näin tavallisesta tytöstä kuin +minä ... sitä en ikinä usko. + +-- Tukholmassa ... niin, siitä on paljon puhuttavaa ja minä kerron +sitten siitäkin. Mutta sinä kai tiedät, että minun jo huomen aamuna +pitää lähteä sotaan Puolanmaalle? + +-- Mitä hän puhuu? Pitääkö hänen lähteä sotaan, joka on noin nuori, +vasta seitsentoista vuotias? Aikooko hän tappaa ihmisiä ja tulla +itsekin tapetuksi? Hyi, se on jumalatonta, se on inhoittavaa... -- +Kreeta herkesi soutamasta ja vene liukui yhä hitaammin vettä pitkin. + +-- Niin, näetkös, -- jatkoi nuorukainen totisesti, -- meillä on nyt +sota sekä kotimaassa että ulkomailla. Lewenhaupt marssii venäläisiä +vastaan Viipuriin, ja ensin oli aikomus, että minä menisin mukaan. +Mutta sitten kirjoitti isäni Puolasta, että minun on tultava sinne; +sinä tiedät, että hän on everstinä kuninkaan esikunnassa. Ylihuomenna +lähtee laiva Turusta Riikaan, ja nyt olen minä tullut tänne heittämään +hyvästiä sinulle ja lapsuuteni kodille. Mutta sinä hylkäät minut, sinä +vihaat minua ... et sano minua enää sinuksikaan! + +-- Minäkö nyt sanoisin nuorta herraa sinuksi! Noin korkeata herraa ... +kreiviä, jonka äiti on ruhtinatar... + +-- Ja jonka isoäiti oli talonpojan tytär! Sinä et tunne sukuamme, sinä. +Niin, totta kyllä on, että isäni on kohonnut hyvin korkealle kuningatar +Kristiinan suosion avulla sekä urotöittensä ja rikkauksiensa kautta, +jotka hän voitti Saksan sodassa, ja myöskin minun äitini kautta! Totta +on, että hän on ylpeä, hyvin ylpeä, ja saattaahan olla mahdollista, +että minäkin olen yhtä ylpeä kuin hänkin, mutta kun katselen sinua, ja +kun muistelen, mitenkä me lapsina olemme leikkineet ja kuinka me olemme +toisiamme rakastaneet, ja kuinka minä keskellä hovin loistoa olen +ajatellut sinua sydämeni ensimmäisenä, ainoana ja ikuisena lemmittynä, +niin silloin minä, Kreeta, unohdan, että sinä vain olet meidän voutimme +tytär ja että minä olen kreivi Bernhard Bertelsköld; en ajattele +silloin enää, että kerran olen kreivikuntanani perivä kolme kokonaista +pitäjää Suomessa, ja kolme kaupunkia Liivinmaalla, sekä saksalaisen +ruhtinaan arvonimen äitini jälkeen -- mitä välitän minä kaikesta +tuosta, jos et sinä huoli minusta niinkuin ennen etkä kutsu minua +omaksi rakkaaksi Bernhardiksesi niinkuin ennen, ja jos et lupaa olla +minun oma pieni tyttöni niinkuin ennenkin ja rakastaa minua niin kauan +kuin elät? Sano, onko se totta, että olet unohtanut minut poissa +ollessani? + +Nuorukainen puhui niin innokkaasti ja hänen silmänsä olivat niin +haaveelliset ja tummat ja hän oli tuolla hetkellä niin hurmaavan +kaunis, että Kreeta parka, sen sijaan että olisi vastannut, alkoi taas +soutaa minkä jaksoi, josta oli seurauksena, että vene samassa kohahti +maihin ja ryyppäsi vettä sisäänsä perän kautta. Nyt kiiruhti tyttö +ojentamaan kättään ritarille avuksi ja nauraen ilmoittamaan, että hänen +kauhtanansa oli aivan märkä. Mutta vaikka hän koettikin nopeasti +pyyhkäistä silmänsä kulmaa esiliinansa helmalla, huomasi kuitenkin +nuori kreivi, että pari kirkasta, petollista kyyneltä oli valahtanut +alas hänen punakoille poskilleen. + +-- Tulkaa, mennään tupaan, -- sanoi tyttö kiireesti, osoittaen matalaa +majaa, joka koivujen ja vaahterain takaa pilkotti noin kivenheittämän +päässä rannasta. + +Nuorukainen, joka ei vielä ollut noussut maihin, ei häntä pidättänyt, +vaan sysäsi veneen takaisin vesille ja virkkoi: -- Mene sinä vain +Jaanan luo, mene! -- Mitäpä minä sinua seuraan, kun et enää kuitenkaan +minua rakasta! + +-- Mitä aikoo hän tehdä? -- huudahti tyttö hämillään, suutuksissaan ja +hämmästyneenä. -- Venehän on vettä puolillaan; tuossa tuokiossa saattaa +se keikahtaa nurin. + +-- Sama minulle on, kuolenko täällä vai Puolassa, kun et minusta +kuitenkaan enää välitä, -- ja samassa hän heilutti venettä, liekö +tahallaan vai vahingossa, niin että siihen tuli yhä enemmän vettä ja se +oli aivan uppoamaisillaan. + +-- Kuinka te voitte olla noin paha! -- huudahti tyttö koettaen turhaan +olla levollisena. -- Tulkaa nyt takaisin, tulkaa nyt vain, niin sanon +hänelle jotakin. + +-- En tule ennen kuin sanot minua _sinuksi_ ja lupaat rakastaa minua +niinkuin ennenkin. + +-- No niin, niin ... Bernhard, sinä olet ilkein poika maailmassa, ja +kuitenkin ... kuitenkin täytyy minun sinusta huolia enemmän kuin +kenestäkään muusta... + +Nyt survasi nuori kreivi veneen nopeasti maihin ja samassa se keikahti +kumolleen. Tyttö huudahti, mutta vaara ei ollut minkään arvoinen; vettä +oli tuskin kyynäränkään vertaa, nuorukainen hyppäsi maihin ja kavahti +Kreetaa kaulaan. Molemmat vuodattivat he niin runsaita kyyneliä kuin +ainoastaan seitsentoista vuotiaat rakastavaiset voivat. + + + + +2. MUSTAN JAANAN MAJA. + + +Vettä! Paljasta vettä! -- huusi ääni nuorten takana. -- Kyyneliä, jotka +kuivuvat, ennenkuin vesi takista haihtuu! Rakkautta, joka häviää, +ennenkuin nämä lehdet lakastuvat! -- Nuoruutta, joka unohtaa pitkän +tulevaisuutensa kuunnellessaan hetkellisesti hurmaantuneen sydämen +lyöntejä! + +Nuoret hypähtivät erilleen hämmästyneinä ja noloina, koettaen salata +kyyneliään. Heidän takanaan seisoi vanha, oudon näköinen nainen; +kulunut, musta päähine peitti hänen harmaat hiuksensa ja osan +kuihtuneita kasvoja; yhtä kuluneet ja mustat olivat nuttu ja hame, +joita vastaan valkeat kasvot ja ryppyiset kädet näyttivät vieläkin +kalpeammilta. Vaikka puku olikin noin kurja, ei siinä näkynyt reikiä +eikä repeämiä. Päättäen siitä siroudesta ja suuresta puhtaudesta ja +järjestyksestä, jota hänen pukunsa osoitti, oli vanhus varmaankin +nähnyt parempiakin päiviä, joita vielä muisteli. + +Musta Jaana, joksi häntä pukunsa mukaan yleensä kutsuttiin, ei ollut +muuta kuin köyhän, eronsa saaneen sotamiehen leski, joka monta vuotta +sitten oli tänne muuttanut ja Mainiemen rikkaalta kreiviltä saanut +tämän pienen saaren ja siihen kuuluvan torpan maan asuakseen. Ei +kellään ollut oikeastaan mitään pahaa sanottavaa hänestä; elatuksensa +sai hän enimmäkseen linnasta, mutta oli hänellä myöskin tapana pieniä +sivutuloja hankkiakseen povata kädestä ja toimittaa varastettuja +tavaroita takaisin ynnä muuta semmoista. Taikauskoiset ihmiset +katselivat häntä näiden pienten temppujen tähden syrjäsilmällä, +varsinkin kun hän oli saksatar synnyltään ja luulon mukaan vielä +katolilainen uskoltaan. Kuiskailtiin, että hänen miehensä +kolmekymmenvuotisen sodan aikana oli ottanut osaa verisiin tekoihin, +että hän oli kätkenyt maahan aarteen, joka oli julmilla ryöstöretkillä +anastettu, ja että Jaana siitä syystä ja omaatuntoaan rauhoittaakseen +vietti aikaansa ankarissa katumuksen harjoituksissa. Mutta kaikki nämä +olivat huhuja, joista ei kukaan voinut varmuudella virkkaa mitään; +tiedettiin vain, että oli yksi ainoa elävä olento, joka oli päässyt +vanhuksen ystävyyteen ja suosioon ja että se oli linnan hoitajan kaunis +Kreeta, joka aina pienuudestaan pitäen oli ollut vanhuksen silmäterä ja +samalla ainoa, jonka hän salli astua yksinäiseen majaansa. Vaan sitä ei +kukaan tiennyt, että nuori kreivi lapsellisen rakkautensa tähden +Kreetaan oli hänkin päässyt hiukan osalliseksi Jaanan ystävyydestä ja +että hän usein Kreetan kanssa salaa pistäytyi Jaanan majaan. + +-- Ei nyt muorin kannata torua, -- virkkoi Kreeta, katsoen pitävänsä +heittäytyä iloisemmalle tuulelle. -- Vie meidät nyt vain koreasti +tupaasi; tokihan pitää edes sen verran vierailleen kohteliaisuutta +osoittaa. -- Ja samalla tarttui hän vanhusta vyötäisiin ja pyöräytti +häntä vallattomasti ympäri. + +-- Nuoruus ja hulluus! -- mutisi Jaana, joka oli tottunut vallattoman +tytön kujeihin. -- Tulkaahan sitten, tulkaa vapaasti; saattaahan se +olla yhtä hyvä kuin että täällä ulkona olette haukkasilla. Tarkoitan +sitä, ettei mahtaisi isäsi päätäsi silittää, jos tietäisi, -- lisäsi +muori, katsahtaen Kreetaan. + +-- Isä on matkustanut Turkuun eikä varmaankaan tule kotiin ennenkuin +myöhään illalla, -- vastasi tyttö. + +-- No, niinpä tulkaa sitten. Pikku kreivihän on märkä kuin kuikka. +Luulenpa, että hänen korvansa taustatkin vielä ovat märät. + +"Pikku kreivi" katseli vain Kreetaa eikä kuullut sanaakaan siitä, mitä +Jaana sanoi. Mentiin tupaan, joka oli rakennettu kukkulalle tuuheiden +lehtipuiden keskeen. Sisästä oli se yhtä köyhän näköinen kuin ulkoakin. +Siellä oli sänky, pöytä, kaksi tuolia ja suuri, tamminen kirstu; mutta +seinällä oli kaksi arvokasta kuparipiirrosta, joista toinen kuvasi +hevosen selässä olevaa Pappenheimia, toinen oli Kustaa Aadolfin +rintakuva. Tämä jälkimmäinen oli mainion Pontiuksen tekemä +kuparipiirros von Dykin taulun mukaan. Heitä vastapäätä oli huono, +nürnbergiläinen neitsyt Mariaa ja Kristusta kuvaava puupiirros. + +Jaana toi vierailleen virvokkeita, jotka olivat kokonaan kotitekoisia, +nimittäin katajasiirappiin pantuja karpaloita ja kiviastiaan +juoksutettua koivun mahlaa. Sen tehtyään sanoi hän menevänsä +polttopuita hakemaan. + +-- Mitä luulet, -- sanoi kreivi Bertelsköld katsahtaen vanhuksen +jälkeen; -- luuletko, että voimme häneen luottaa? Oletko varma, ettei +hän anna ilmi meitä sinun isällesi tai minun isälleni. Se olisi sama +kuin jos kupari- tai kivimuuri pystytettäisiin välillemme. + +-- Minä luulen, -- sanoi tyttö, -- että Jaanalla on hyvät syynsä suoda +meille kaikkea hyvää. Hän suosii meitä; minä tiedän kyllä asioita, +joita ei kukaan muu tiedä. Häntä pidetään noita-akkana ja kuitenkin on +hän vain ihminen, joka on paljon kärsinyt ja paljon maailmaa nähnyt ja +kokenut ja joka sentähden näkee pitemmälle tulevaisuuteen kuin muut. +Isä on hänelle hyvin vihainen, minä en uskalla tulla tänne muulloin +kuin hänen poissa ollessaan. Hän voisi poltattaa Jaanan noita-akkana, +jos tietäisi, että me täällä tapaamme toisemme. + +-- Mutta rakastatko sinä minua todellakin, Kreeta? keskeytti hänet +nuorukainen ollen yhä omissa mietteissään. -- Huomenna matkustan minä +täältä monen sadan penikulman päähän; minun pitää saada tietää, kenen +edestä elän ja taistelen. + +-- Bernhardin pitää unohtaa minut, -- sanoi tyttö miettiväisenä, +samalla kun tietämättään musersi karpalomarjan sormiensa välissä. -- +En, en ikinä maailmassa voi minä tulla hänen vaimokseen -- minä! + +-- Jos sinä noin puhut, niin menen minä heti paikalla tieheni. Isäni +oli talonpoikaistytön poika, ja kuitenkin sai hän ruhtinattaren +vaimokseen, miksi olisi ero sinun ja minun välillä suurempi kuin isäni +ja äitini? Etkö sinä ole kaikista ihanin ruusu ja... + +Kreeta hymyili, mutta niin omituisella tavalla, että kyyneleitä +kimalteli hänen silmäkulmissaan. -- Olisipa sekin laitaa! -- sanoi hän. +-- Ei koskaan ennen ole hän, Bernhard, puhunut tuolla tavalla. Se on +kummallista; Tukholmassako hän on sellaista oppinut? Sanonko hänelle +jotakin. Ajatelkoon minua niinkuin sisartaan; muutoin ei maksa vaivaa, +ja minä ajattelen häntä niinkuin lintu talvella ajattelee sitä kesää, +joka katosi. + +-- Sinä et usko, sinä, mutta saatpa nähdä, Jaana osaa povata. Jaana +povatkoon meille. Lyödäänkö vetoa? + +-- Mistä lyömme? + +-- Näetkö tämän sormuksen sormessani? Se salamoipi auringon paisteessa +niinkuin olisi taottu tähtien loistosta ja aaltojen kimaltelusta. Kun +kuningatar Kristiina matkusti vieraille maille, antoi hän lahjan +kaikille paaseilleen. Minulle hän antoi tämän sormuksen ja se on +vähintään tuhannen talarin arvoinen. Nyt me lyömme vetoa. Jos Jaana +povaa niin, että minä joskus tulen rakastamaan ketään muuta kuin sinua, +saat sinä tämän sormuksen. Mutta jos hän povaa niinkuin tiedän hänen +povaavan, niin pitää sinun antaa minulle ... odota, pitää antaa tuo +ruiskukka, jonka olet neulalla kiinnittänyt huiviisi, ja se merkitsee, +että me elämme toivossa. + +-- Olisipa sekin veto! Luuleeko hän, että minä uskaltaisin ottaa +vastaan timantteja ja kuningatarten lahjoja? Luvatkoon hän ennemminkin +antaa minulle sen kuparisormuksen, jonka aina olen nähnyt hänen isänsä +sormessa; se olisi omansa minulle. + +-- Et tiedä, mitä pyydät, Kreeta! Isäni pitää hyvin suuressa arvossa +sitä kuparisormusta, vaikkei kukaan tiedä miksi. Bernhard, sanoi hän +minulle kerran, minä kuolen äkillisellä kuolemalla, niinkuin äitisikin. +Silloin tulee sinun ennen kaikkea hyvin tarkasti säilyttää tätä +sormusta; koko onnesi siitä riippuu. Enempää en saanut tietää ... mutta +mitä välitän minä onnesta ilman sinua! Kun kerran saan käsiini tuon +kuparisormuksen, niin annan minä sen sinulle, jos näet vetoni menetän. +Tässä on käteni sen asian vakuudeksi. + +-- Mutta jos hän katuu... + +-- Minä olen antanut käteni siihen. Mutta sinun pitää puolestasi luvata +minulle ruiskukka. + +-- Olkoon menneeksi. Kas niin ... siin' on karpalo; syö se! + +Nyt tuli Jaana puita tuoden ja kohta roihusi soma kesävalkea takassa. +Vanhus otti kreivin samettikauhtanan ja ripusti sen kuivamaan. Sitten +pani hän hänen tuolinsa takan eteen ja pakotti hänet istumaan. -- Kas +niin, nyt me kuivaamme ensiksi nämä hienot saappaat. Onkos tuo nyt +laitaa, että kuljetaan talviteitä keskellä kesää ja tullaan sitten +ahvenena maihin? Taitaa hän olla aika hulivili; mutta täällä ei hienoja +herroja kumarrella liioin. + +-- Tehkää niinkuin tahdotte, Jaana muori, minä tottelen teitä kuin +siivo poika, mutta yksi asia täytyy teidän luvata minulle. Povatkaa +vähän Kreetalle ja minulle! + +-- Povatako teille? Ei toki, antakaa sen asian olla. Ei se ihmistä +mitään hyödytä, vaan on sille vain synniksi ja vahingoksi, jos hän saa +tulevaisuudestaan tietää. + +-- Ja sen sanotte te, Jaana, joka povaatte koko pitäjälle! + +-- Se on eri asia. Tyttärille povaan minä sulhasia ja sitten antavat ne +minulle sukkaparin. Vaimoille povaan minä pitkiä pellavia, ukoille +hyvää vuodentuloa, ja palkakseni saan heiltä leipäkakkaran tai +tuopillisen maitoa. Mutta teille ... ei, antakaa olla sinänsä ... sen +neuvon antaa teille muuan, joka tarkoittaa parastanne. + +-- Mutta minä tahdon, että teidän pitää povata, Jaana. Jos ette povaa, +niin menen minä pois, enkä tule enää koskaan takaisin. + +-- No, no, hyvä herra ... kuuma kuin tulen liekki! Näyttäkää kätenne ja +syyttäkää itseänne! + +Kreivi Bernhard ojensi hänelle kätensä, joka, vaikka olikin hieno, +kuitenkin oli melkolailla päivettynyt. Vanhus tutki sitä tarkkaan ja +luki sen viivoja ja poimuja, samalla kuin hänen kasvonsa vuoroin +kirkastuivat, vuoroin synkkenivät. -- Onnea! -- huudahteli hän +katkonaisin sanoin, -- menestystä yhtä paljon kuin isällännekin, nuori +herra, enemmänkin kuin hänellä... Korkealle te kohoatte ... hyvin +korkealle ... ruhtinaat ja prinssit kutsuvat teitä vertaisikseen ... ja +kuitenkin tulette te kerran kukistumaan, kukistumaan itsenne kautta... + +-- Hyvä, hyvä, -- virkkoi nuorukainen kärsimättömästi. -- Jatkakaa. +Sanokaa minulle, Jaana, voinko minä antaa ja tulenko minä antamaan +sydämeni useammalle kuin yhdelle koko elämässäni? + +Jaana katseli häntä kysyen ja melkein pilkallisesti. -- Hän on +seitsentoistavuotias, -- sanoi hän ... -- minä ymmärrän. Mutta koska +hän kysyy minulta suoraan, niin minä vastaan yhtä suoraan. Kyllä hän +voi ja kyllä hän tuleekin rakastamaan montakin, hyvinkin monta. + +-- Se on mahdotonta, sen sanot sinä vain kiusataksesi minua, -- +keskeytti hänet nuorukainen kiivaasti. + +-- Mutta se näkyy selvään käden viivoista. Yksi, kaksi, kolme ... tuo +viiva merkitsee ruhtinatarta ... neljä, viisi ... tässä on meillä +kuninkaallinen henkilö ... kuusi, seitsemän ... toisen vaimo, hyi, +herra Bernhard! ... kahdeksan, yhdeksän ... näyttelijätär, ja silloin +olette te jo itse naimisissa ... kymmenen, yksitoista, kaksitoista ... +enhän näe teidän lemmityistänne loppua tulevankaan. + +-- Hän antaa sydämensä kahdelletoista! -- huudahti tyttö omituisella +äänen painolla, jossa oli sekä leikkiä että surumielisyyttä. -- +Kuuleeko hän, Bernhard, kahdelletoista! + +-- Se ei ole totta, se on valhetta, se on valhetta yksitoista kertaa! +-- virkkoi nuori kreivi hämillään. + +-- Tahtooko hän kuulla lisää, -- jatkoi Jaana säälimättä, -- kolme-, +neljä- ja viisitoista ... silloin olette häviönne partaalla. Kuusi- ja +seitsemäntoista ... se viiva yhtyy ensimmäiseen ... hän on kerran saava +jälleen ensimmäisen rakkautensa, mutta minä pelkään, että heillä +molemmilla on silloin harmaat hiukset. + +-- Viisitoista valhetta! Kuusitoista valhetta! -- huusi kreivi Bernhard +raivostuneena. -- Nielkööt kaikki paholaiset sinut kitaasi, vanha +noita-akka! -- Ja sen sanottuaan hyökkäsi hän ovelle. + +-- Hyvästi, Kreeta, huomen aamulla varhain tapaamme toisemme linnan +puistossa. Kuparisormus olkoon sinun! -- huusi hän mennessään, juoksi +veneeseen ja souti niin kiivaasti salmen yli, että pieni vene näytti +joka hetki olevan kaatumaisillaan. Rantaan tultuaan päästi hän +hevosensa, nakkasihe satulaan ja riensi pois. + +Jaana ja tyttö olivat katselleet hänen hurjaa kulkuaan. -- Kuuma veri, +kuuma veri! -- huokasi vanhus päätään pudistaen. -- Täynnä taisteluita +on hänen elämänsä oleva. + +-- Minä olen vihainen teille, Jaana! -- sanoi tyttö vetistellen. -- +Olisitte ennustaneet edes kahta ... sen olisin voinut antaa anteeksi; +mutta seitsemäntoista ... se oli hyvin ilkeästi sanottu. + +-- Minkäs minä sille mahdan? -- vastasi vanhus olkapäitään kohauttaen. +-- Mutta nyt se vei veneen. Sinun täytyy jäädä tänne huomiseen. + +-- Se on mahdotonta, sitä en uskalla mitenkään tehdä. Isä tulee kotiin +ehtoolla, ja jos hän saa tietää minun täällä käyneen, ei hyvä peri. + +-- Mutta kuinka aiot päästä salmen yli? + +-- Sen saatte kohta nähdä, -- vastasi tyttö reippaasti. Sen sanottuaan +riisui hän nopeasti vaatteensa ja sitoi ne tiukkaan myttyyn päänsä +päälle. Kohta sen jälkeen oli kirkas aalto sulkenut syliinsä hänen +valkeat hartiansa. Hän ui kuin vesilintu ... kimaltelevat pikku aallot +lipattelivat hänen kaulansa ympärillä ja veden pinnalla näkyi vain tuo +kaunis, valkokiharainen pää. Kymmenen minuuttia sen jälkeen oli hän +onnellisesti saapunut vastaiselle rannalle. + + + + +3. MAINIEMEN LINNA. + + +Kuudennentoista sataluvun keskipalkoilla oli Ruotsin ja Suomen aatelin +loistoaika. + +Se oli ylpeä syntyperästään, etuoikeuksistaan ja sotaisesta +maineestaan, se oli saanut uusia arvonimiä ja perinnöllisiä tiluksia ja +niittänyt kunniaa ja saalista pitkällisessä, ulkomaisessa sodassa ja +kaikesta siitä paisunut niin, että se kuningatar Kristiinan aikana +esitti vaatimuksia ja hautoi tuumia, jommoisista ei oltu tiedetty sen +jälkeen kuin aatelisto itse asetti kuninkaita valtaistuimelle. Samalla +kun aateli ojensi oikean kätensä kruunua kohden, riisti se vasemmalla +kädellään itselleen maita ja kartanoita. Ollen kuninkaan ja kansan +välissä se painoi yhtä tiukasti sekä ylös- että alaspäin, uhaten +kuningasta vaalivaltakunnan perustamisella, kansaa orjuudella. Turhaan +oli Kristiina, joka tuhlaten jakeli kaikkea muuta paitsi sitä, jota +hänellä ei ollut muille antaa -- sydämensä tunteita -- turhaan oli hän +jaellut aatelisarvoja kaikille sekä arvollisille että arvottomille, +niin että tallirengit, kuskit ja kokitkin saivat ripustaa +vaakunakilpensä Ruotsin ritarihuoneen seinälle. Aika oli edullinen +aatelistolle, se paisui kuin kevättulva niiden sulkujen yli, joita +hallitus ja aatelittomat koettivat rakentaa sen tielle ja uhkasi laskea +valtansa alle koko valtakunnan. Ja tällä vallan ja vaikutuksen +hirviöllä oli kuitenkin kaikkien mahdottomien pyyteittensä ohella niin +paljon todellisia ansioita, niin paljon kunniaa ja jaloutta sekä +vaakunakilvissään että myöskin sydämissään, että vielä kaksisataa +vuotta sen jälkeen Ruotsin kaksi parasta historiankirjoittajaa joutuu +katkeraan kiistaan siitä, mille puolelle vaaka enin kallistui: oliko +kuudennentoista sataluvun ylimystöstä valtakunnalle enemmän hyötyä kuin +vahinkoa. + +Kustaa Aadolfin kuoleman jälkeen oli kolmekymmenvuotinen sota käynyt +entistään vielä raaemmaksi ja tuhoavammaksi. Lopussa oli se +sääliväisyys, millä ruotsalaiset ennen olivat voitetuitaan kohdelleet. +Taistellen elämästä ja kuolemasta otti voittaja, minkä vain ottaa voi, +ja palasi ryöstettyine saaliilleen kotimaahan. Melkein kaikki Kustaa +Aadolfin jälkeiset sotapäälliköt, jotka eivät olleet vieraalla maalla +hävittäneet saalistaan, vetäytyivät takaisin Ruotsiin suuret rikkaudet +mukanaan, rakensivat komeita linnoja sekä Tukholmaan että maaseudulle +ja elivät lopun ikäänsä ruhtinaallisen ylellisesti ja sotilasmaisesti. +Jotkut heistä asettuivat kauempana olevaan Suomeen ja rakensivat sen +rannoille ylpeät kivilinnansa; useimmat kyllästyivät kuitenkin pian +maaseudun hiljaisuuteen ja siihen ainoaan huviin, metsästykseen, joka +täällä oli tarjona. Niin kauan kuin voimat siihen riittivät, +mellastivat he Kristiinan hovipidoissa ja Kaarle Kustaan sodissa ja +säästivät Suomea varten vain viimeisen vanhuutensa sammuvan loiston, +joka lopulta suljettiin Turun tuomiokirkon holveihin tai yksinäisen +maalaiskirkon perhehautaan. Ja hävinneet ovat suurimmaksi osaksi heidän +herraskartanonsakin, ne ovat kaatuneet ajan hampaan niitä jäytäessä ja +Isonvihan niitä hävittäessä, mutta sadoissa Suomen kirkoissa on vielä +surullisia jätteitä tuosta loistavasta ylimystöstä -- on hautaholveja +ja vaakunakilpiä, tauluja ja hautakirjoituksia, kruunuja ja +alttarikaluja sekä varsinkin noita loisteliaita hautakiviä, joiden +päällitse nyt astelee välinpitämätön matkamies ja joiden kuluneista +kirjoituksista aina voi varmuudella löytää vuosilukujen alussa numerot +1 ja 6. + +Yksi noista herraskartanoista, jotka kertovat niin suuresta ylpeydestä +ja rikkaudesta, ja joiden loisto viime aikoina on vaalennut sitä myöten +kuin aateli on merkityksensä menettänyt, oli Mainiemi. Sen oli +rakentanut kreivi Kustaa Bertelsköld kohta Westfalin rauhan jälkeen ja +nimensä oli se saanut katolilaisten pyhästä Mariasta. Kansan korvaan +kuului Marianiemi oudolta ja muuttui se piankin Marjalaksi ja +Mainiemeksi, joka viimemainittu nimi sitten jäi pysymään. Tämän +kertomuksemme alussa, v. 1656, oli Mainiemi vielä loistavimmillaan; tuo +kolmikerroksinen, korkea kivirakennus, jonka jyrkkä katto oli kuparista +ja jonka korkeat tornit oli kuparilla katettu, muistutti mieleen noita +ylpeitä keskiajan linnoja, jotka niin halveksivasti katselivat +ympärillään olevia mataloita majoja. Portaat olivat leveät ja +marmorilla päällystetyt, salit olivat suuret ja niiden seinillä riippui +kilpiä, aseita ja hirvensarvia; oli siellä kaitaisia, pimeitä +kiertoportaita ja pieniä tornikammioita; katot ja muurit oli koristettu +kummallisilla, vanhaan saksalaiseen malliin tehdyillä koukeroilla; +kaikki oli loisteliasta ja niin haaveellisen vanhanaikaista, että sitä +katsellessaan olisi voinut luulla olevansa Saksanmaan sydämessä, +jossakin muinaisessa ruhtinaallisessa linnassa eikä suinkaan Suomen +raukoilla rannoilla, köyhyyden ja puutteen kaukaisessa kotimaassa. + +Kun selaillessaan Dahlbergin teosta _Svecia antiqua et hodierna_ +tarkastelee kuudennentoista sataluvun parhaassa komeudessaan, +loistossaan ja suuruudessaan olevia ylimyslinnoja, näyttää siltä kuin +niissä olisi jonkinlaista omituista, syntyperäistä ylpeyttä, joka +meidän päivinämme tuntuu painostavalta ja hyvin vanhentuneelta. Vaikka +Mainiemen linna olikin vielä uusi, teki se katsojaan samanlaisen +vaikutuksen. Vaikkei se vielä ollutkaan seitsentä vuotta vanhempi, +näytti se jo siltä kuin olisi seisonut siinä vuosisatoja. Ehkä johtui +tämä vaikutus siitä, että linnan rakentaja ja sen isäntä, ylpeä kreivi +Bertelsköld, vain muutamia vuosia oli linnassaan asunut, kun uudet +sodat jo kutsuivat häntä käyttämään vielä voimakasta käsivarttaan +kuninkaan ja isänmaan palvelukseen. Ehkä johtui se siitäkin, ettei +kukaan hempeä naisolento ollut vienoudellaan valaissut ja lempeydellään +lauhduttanut sen uhkamielistä suuruutta noiden kurjien majojen +rinnalla, joissa linnan alustalaiset asuivat. + +Kello oli viiden ja kuuden välillä aamulla. Mainiemen linnan uhkeat +muurit loistelivat keväisen aamuauringon valossa ja kuvastuivat tyynen +lahden pintaan, jonka vesi sen perustuksia huuhteli. Ihana, yöllinen +sade oli luontoa virvoittanut, koko maisema uhkui terveyttä ja voimaa +ja ilmassa oli tuo tuoreuden ja nuortumisen tunne, joka tekee pohjolan +kevään niin sanomattoman suloiseksi. Leivoset lauloivat taivaalla, +pääskyset kiitelivät halki heleän ilman, ja iloisesti viserteli +peipponen lehdittyvässä koivussa. + +Puistoaidan vieressä lähellä linnaa työskenteli joukko kreivin +alustalaisia, miehiä, naisia ja lapsia, repaleisia ja nälkäisten +näköisiä olentoja. Keskiaikana pidettiin linnan rakentamista koko +paikkakunnan onnettomuutena. Ajat olivat paljon muuttuneet, laki koetti +rajoittaa läänitysvallan mielivaltaisuutta, mutta laki oli Suomessa +vielä voimaton. Korkeat herrat ja heidän voutinsa tekivät mitä +tahtoivat ja valituksen tekeminen oli tekijälleen vain turmioksi. +Niinpä tapahtui, että täälläkin, näin lähellä Turkua ja maan korkeinta +tuomioistuinta, vasta perustettua hovioikeutta, mielivalta ja +oikeudettomuus oli nylkenyt melkein puti puhtaaksi koko sitä ympäröivän +seudun, ja linnan kalliiksi ylläpidoksi riistettiin nyt se, minkä sota +ja kato olivat säästäneet. Luultavaa on, ettei kreivi Bertelsköldillä +ollut aavistustakaan alustalaistensa hädästä; sodassa ollessaan ei +hänellä ollut aikaa sitä ajatella, ja hän oli tyytyväinen tiluksiinsa, +kunhan vouti vain määräaikana lähetti hänelle ne suuret summat, jotka +hän sen ajan aatelisten tapaan tuhlasi, ajattelematta, että nuo rahat +oli viimeiseen ropoon asti kiskottu hänen köyhiltä talonpojiltaan. + +Työmiesten työ oli raskasta ja pitkällistä. Tuo avara puisto, jossa oli +paljon hirviä ja metsäpeuroja, ja joka ennen oli ollut puuaidalla +ympäröitynä, oli piiritettävä kivimuurilla. Kello neljästä alkaen oli +vedetty kiviä ja ladottu niitä korkeihin röykkiöihin -- voudin +asettamat työnjohtajat seisoivat aina vähän matkan päässä valmiina +sujakoilla pihlajavitsoilla lyömään sitä, joka laiskotteli tai muuten +niskoitteli. Eräs iäkäs ja nälistynyt vaimo ei jaksanut niin nopeaan +kuin työnjohtaja olisi tahtonut työntää esiin mukulakivillä täytettyjä +kärryjään ja sai sentähden muutamia iskuja piiskasta, niin että kaatui +maahan. Sen näki vaimon neljätoistavuotias poika, karkasi raivoissaan +työnjohtajan kimppuun ja repi ja löi häntä minkä jaksoi. Työnjohtaja, +joka oli suuri, rotevatekoinen mies, tarttui poikaa niskaan, nakkasi +hänet maahan ja alkoi armottomasti häntä piestä. Muutamat lähinnä +olevat lakkasivat työstään, asettuivat pojan puolelle ja uhkailivat +työnjohtajaa. Tämä huitoi raivoisasti piiskallaan; muuan työmiehistä, +jonka naamaan piiska sattui, tarttui työnjohtajaa vyötäisiin, heitti +hänet vuorostaan maahan ja antoi hänelle selkään. Nyt sekaantuivat +muutkin riitaan ja siinä syntyi täydellinen kapina. Kauan tukehdutettu +viha puhkesi ilmi. miehet heittivät pois työkalunsa ja katkoivat +itselleen aidan seipäitä aseiksi; kaikki työnjohtajat kaadettiin +maahan, niille annettiin ilman armoa selkään ja olisi siinä voinut +henkiäkin olla vaarassa, ellei erään uuden henkilön ilmautuminen olisi +muuttanut asiain menoa. + +-- Mestari Aatami! -- huudahti muuan, ja kuin taikavoima vaikuttivat +nuo sanat. Kiireimmän kautta heitettiin seipäät maahan, piestyt +jätettiin rauhaan ja kukin kiiruhti työhönsä uhkaavaa vaaraa +pelonalaisesti mulkoillen. + +Kaikkien pelkäämä vouti, mestari Aatami, lähestyi linnasta tulevaa +polkua myöten. Hän oli pitkä ja tanakka mies, iältään noin +viidenkymmenen ja puku osoitti puoleksi herraa puoleksi talonpoikaa. +Koirannahkainen talvilakki peitti hänen lyhyen, melkein vaalean +tukkansa; kapeat, yhteen puristetut huulensa, pienet harmaat viikset ja +matala, mutta teräväkulmainen otsa osoittivat rohkeutta, viekkautta ja +kovuutta. Hänen vainuva silmänsä oli jo kauas huomannut kahakan, mutta +hän ei kiirehtinyt kulkuaan, vaan läheni aivan rauhallisen näköisenä, +varmana siitä, että hän milloin tahansa hillitsisi tuon väen, joka jo +monta vuotta oli oppinut häntä pelkäämään. + +Kärsivällisesti hän kuunteli työnjohtajien valituksia ja pani heti +kohta tutkimuksen toimeen. Niin suuresti häntä työmiehet pelkäsivät, +ettei kukaan heistä uskaltanut avata suutaan puolustautuakseen; ehkä +olivat he jo edeltäpäin varmat siitä, että sen kautta vain pilaisivat +asiansa. Ainoastaan tuo neljätoistavuotias poikanen, joka oli kapinan +alkanut, käyttäytyi raivokkaasti, pui kaikkein kauhuksi nyrkkiään +mestari Aatamille, ja huusi: -- Minä tapan sinut mieheksi tultuani, jos +et anna äidin olla rauhassa. Ensin otit isäni ja hän hukkui sotaan. +Sitten otit vanhemman veljeni eikä hänkään tullut takaisin. Sitten veit +meiltä hevosen ulosteoista. Sitten pakotit toisen veljeni vetämään +tiilikuormaa, kun ei ollut hevosta millä vetää; veljeni veti niin, että +kuoli siihen. Nyt olet pakottanut äidin ja minut tekemään kolme +päivätyötä viikossa ilman palkkaa, vaikkei meillä ole leipäpalaa suuhun +panna. Ja nyt on sinun renkisi lyönyt äitiä ja minua; sinä teet +vääryyttä, mestari Aatami, ja pieksä vaikka kuoliaaksi minut, mutta +sittenkin sanon minä, että sinä teet vääryyttä... + +-- Mikä on nimesi? -- kysyi vouti lyhyesti ja melkein pilkallisesti, +katsoen häntä tuimasti silmiin. + +-- Niinkuin et muka sitä tietäisi! -- vastasi poika uhkamielisesti. -- +Pekka minä olen ja Pekka oli isäni ja Lampelaisiksi meitä sanotaan sen +lammin rannalla olevan mökin mukaan, jossa asumme. Kirjoita se vaan +mustaan kirjaasi, Jumala sen myös kirjoittaa omaansa. + +-- On sinulla ilmaa keuhkoissasi, -- jatkoi vouti ivallisesti; -- +olisihan vahinko, jos et saisi huutaa. Pistäkää poika myllykammioon, -- +virkkoi hän työnjohtajille, -- antakaa hänelle kaksi kertaa päivässä +selkään ja ilmoittakaa sitten minulle, milloin hän pyytää armoa. Viekää +äiti pois tieltä työn jaloista, hän saa suorittaa päivätyönsä huomenna. +Ja te muut, jotka tässä niskoittelette, tiedättekö roistot, mitä se on, +että ollaan uppiniskaisia isäntää vastaan? Hatut päästänne, lurjukset! +Sinä, Niilo, olet ensiksi lyönyt esimiestäsi; minä kyllä tunnen sinut, +junkkari. Viekää hänet piiskurin luo ja sieltä vanginkyydillä Turkuun. +Te muut saatte sopia työnjohtajien kanssa ja palkita heidän kipunsa, +sen jälkeen on teidän keskenne vedettävä arpaa ja kahdeksan teistä on +lähetettävä sotaan Puolanmaalle. Ymmärrättekö, roistot! + +Kaksi työnjohtajaa tarttui heti paikalla käsiksi poikaan ja Niiloon, +viedäkseen heidät pois. Pojan äiti, jota oli lyöty, asettui +vastarintaan ja heittihe milloin uhaten, milloin rukoillen miesten +tielle. Kaikki työmiehet, joita siinä oli viidettäkymmentä, olivat +kokoontuneet yhteen kehään ja katselivat nyt vuoroin toisiaan vuoroin +voutia pelon- ja vihansekaisin katsein. Mestari Aatami alkoi aavistaa +pahaa; hetki oli vaarallinen ja hänen valtaansa uhattiin. Mutta sattuma +tuli hänelle avuksi. Puistosta kuului koiran haukuntaa ja kohta sen +jälkeen laukaus. Kaikkien katseet kääntyivät sinne päin, sillä tähän +aikaan vuodesta, kun hirvillä vielä oli pienet vasikat, ei koskaan +ollut tapana metsästää. + +Koiran haukunta läheni, oksat ritisivät, ja esiin karkasi nuori hirvi +sitä paikkaa kohden, josta vanha aita oli purettu uuden tieltä. Joku +työmiehistä päästi huudon, hirvi hätkähti, taas pamahti pyssy, ja +verissään syöksyi kaunis eläin tieltä väistyvää väkijoukkoa kohden, +alkoi horjua, kaatui maahan ja heitti henkensä rukoilevasti ympärilleen +katsahtaen. Kohta hirven perässä karkasivat koirat esiin ja heidän +kintereillään tuli nuori kreivi Bernhard hevosen selässä, laukaistu +pyssy olallaan. + +Nuorukainen pysähtyi hetkeksi, nähtävästi hiukan hämillään siitä, että +hän sopimattomalla ajalla metsästäessään kohtasi tuon ankaran voudin, +jota hän, vaikka olikin linnan perillinen ja isäntä, lapsuudestaan +pitäen oli tottunut vaistomaisesti pelkäämään. Kohta voitti kuitenkin +hänen ylpeytensä, hän astui alas hevosen selästä ja lähestyi hirveä, +huomauttaen ikäänkuin vain sivumennen, että se oli härkä eikä siis +ollut tullut mitään vahinkoa vasikoille. Työmiehet kumarsivat +kunnioittavasti, vouti otti koirannahkalakin päästään ja sanoi +nöyrällä, vaikka samalla ivansekaisella äänellä: -- Teidän armollanne +on kyllä lupa hävittää riistaa, milloin vaan tahtoo. + +Vouti ei ehtinyt sen enempää virkkaa, kun Lampelaisvaimo heittihe +nuoren kreivin jalkojen juureen ja huusi: -- Armollinen herra, +armahtakaa minun poikaani! Ne tahtovat panna hänet myllykammioon; te +ette tiedä, mikä myllykammio on. Suuren vesirattaan päällä on pimeä +häkki ja sen lattia on liistakoista, vesi pärskyy sinne sisään, ja +siellä pitää vouti vankejaan yötä ja päivää, ruuatta ja juomatta, +pimeässä ja kylmässä, likomärkinä. Armahtakaa poikaani! + +-- Onko asia niinkuin hän sanoo? -- kysyi kreivi Bernhard epäilevin +silmin voutia katsellen, joka yht'äkkiä oli muuttunut tuomarista +syytetyksi. + +Vouti kertoi kapinasta, osoittaen yhtä suurta ylenkatsetta väkeä +kohtaan kuin äskenkin. Mutta hän oli erehtynyt luullessaan sillä +tavalla vaikuttavansa kreiviin. Hän unohti, että seitsentoistavuotias +on arka arvostaan, hän ei ehkä aavistanut, että kreivillinen +nuorukainen, joka äsken oli ollut pakotettu puolittain pyytämään +anteeksi sopimatonta metsästystään, käytti mielelläänkin tilaisuutta +hyväkseen osoittaakseen, että hän oli herra ja toinen vain palvelija. +Kreivi Bernhard katseli työmiehiä mielihyvällä. -- Te olette pahasti +rikkoneet, -- sanoi hän, -- enkä minä, yhtä vähän kuin isänikään, voisi +jättää sitä rankaisematta, jos se tulisi kerran vielä uudistumaan. +Mutta minä en tahdo, että lyhyttä täällä oloani häiritään +rangaistuksilla. Minä annan teille tällä kertaa anteeksi, toivoen, että +vast'edes tulette olemaan tottelevaisempia palvelijoita. Minä nyt +armahdan teidät kaikista rangaistuksista; minä annan teille tänään +vapaan päivän ja minä tahdon, että vietätte sen hauskasti. Mestari +Aatami, toimittakaa niin, että väki saa ruokaa päivälliseksi ja +iltapäivällä kaksi tynnyriä olutta. + +Kreivi meni. Vouti katseli synkästi hänen jälkeensä. Mutta työmiehet +remahtivat riemuisiin hurraa-huutoihin, ja Lammin Pekka huusi +repaleista lakkiaan heiluttaen: -- Eläköön nuori armollinen herra! +Tämän minä aikamiehenä vielä palkitsen! + + + + +4. MESTARI AATAMI. + + +Voudin talo oli kivenheiton päässä linnasta, järven rannalla olevalla +kukkulalla, niin että siitä voi nähdä kaikki, mitä ympärillä tapahtui. +Se oli monesta syystä tarpeellista mutta varsinkin siitä syystä, että +voutia kaikki vihasivat. Pihan ympärillä oli rautakeihäillä varustettu +lankkuaita, joka oli kuin jonkinmoinen linnan etuvarustus. +Vartioväkenään oli voudilla kolme luotettavaa ja voimakasta miestä. +Rakennuksen päädyssä oli heleä-ääninen kello, jolla vouti voi kutsua +apua linnasta, niin pian kuin hänen kimppuunsa käytiin. Talo oli +sitäpaitsi varustettu kaikenlaisilla aseilla ja oli enemmän +varushuoneen kuin rauhallisen talonhaltijan asunnon näköinen. + +Vähän aikaa yllä kerrotun kohtauksen jälkeen nähtiin mestari Aatami +tulevan asunnostaan ja tutkivasti katselevan puistoon päin. Ei kestänyt +kauan, ennenkuin hänen terävä silmänsä keksi kaksi olentoa liikkuvan +puiden välissä; toinen oli Kreeta, hänen tyttärensä, ja hänen +vieressään käveli nuori kreivi Bernhard. Hieno hymy ilmaantui voudin +huulille. -- Ei ole hulluinta! -- mutisi hän. -- Nuori kotka tahtoo +ajoissa valtaansa näyttää; on minulla kuitenkin rihma, joka hänen +lentoaan rajoittaa. + +Sen jälkeen hän meni rauhallisin askelin linnaan ja jätti nuoret +häiritsemättä vaeltamaan ja heittämään toisilleen viimeisiä +hyvästejään. + +Mestari Aatami ei ollut itsensälainen tänään. Hän käyskenteli +kokoontuneen väkijoukon keskellä, jaeskeli runsaasti ruokaa ja olutta, +sanoi jokaiselle jonkin ystävällisen sanan eikä ollut huomaavinaankaan +työmiesten pilkallisia, epäluuloisia ja samalla ilkkuvia silmäyksiä. +Lampelan poika ei malttanut kieltään hillitä: -- Terveeksi, mestari +Aatami, -- huusi hän tunkeillessaan oluttynnyrin ääreen; -- tämä olut +ei ole kasvanut myllykammiossa! -- Vouti hymyili ja virkkoi: -- +Erehdyt, poikaseni; maltaat ovat juuri sieltä. + +Nuoret rakastavaiset jatkoivat huvikävelyään viheriässä puistossa. +Loistaen niinkuin hekin terveyttä ja tulta, katseli heitä toukokuun +aurinko läpi lehdittyvien vaahterain. Kainoina, viattomina, tuoreina ja +toivovina kuin ensi lempi, kumartuivat kevään kukkaset heidän +jalkojensa alla, eivätkä he sitä huomanneet. Linnut visertelivät heidän +ympärillään; he eivät sitä kuulleet; ja kuitenkin näkivät ja kuulivat +he kaikki, mitä tapahtui. Sillä kaikki sulautui heidän mielessään +yhdeksi ainoaksi ilmiöksi ja yhdeksi ainoaksi säveleksi: aurinko, +kukkaset ja lintujen laulu kuvautuvat yhdessä ainoassa olennossa ja +yhdessä ainoassa äänessä: lemmityn silmässä ja hänen sanojensa +soinnussa, kun eron hetki lähestyy ja koko elämä päilyy yhdessä +ainoassa kyynelessä, niinkuin luonto päilyy yhdessä ainoassa +vesihelmessä. + +Syntyperä, arvo, rikkaus, loistavat nimet, suuret toiveet, onni ja +loisto, kunnia ja valta -- kumartakaa korskea otsanne maahan, sillä +sydämien maailmassa on voima, joka on teitä suurempi, joka tasoittaa +kukkulat ja kuilut, joka murtaa aidat ylhäisen ja alhaisen välillä, +joka on kaikkivoipa siksi, että se uskoo kaikkeen ja toivoo iäti eikä +kuitenkaan mitään pyydä. Sentähden on ensimmäisen rakkauden loisto niin +suloinen ja sentähden se kadottuaankin valaisee menneet muistot niin +ihaniksi ja niin kirkkaiksi, niinkuin runoilija laulaa: + + On pilvi valoisa, on synkkäkin + sun kasvos' multa peittänyt, + mutt' aina yhtä kirkkaasti sä loistit. + +Aurinko heloitti jo korkealla taivaan kannella, kun nuori kreivi +Bernhard muisti, että hänen vielä samana päivänä oli ratsastettava +Turkuun ja sen jälkeen heti lähdettävä vieraille maille. Hän tarttui +tytön käteen: -- hän, tuo rikas ja jalosukuinen, ei ollut koskaan +uskaltanut painaa suuteloa hänen punaisille huulilleen. Nyt suuteli hän +tuota kättä, joka niin lämpimästi puristi hänen kättään; tyttöparan +päätä huimasi, ja kun hän katsahti taakseen, oli nuorukainen kadonnut +puiston tammien taa. + +Kokematon nuorukainen! Hän tuli unelmiensa maailmasta, toivehikkaana ja +epäitsekkäänä; ei aavistanut hän, että häntä kotona linnassa odotti +jääkylmä oman voiton pyynti; sitä vastustaakseen olisi hänellä pitänyt +olla miehen voima ja vanhuksen kokemus, eikä hänellä ollut muuta asetta +kuin sydämensä, joka uhkui alakuloisuutta, onnea ja surua. + +Mestari Aatami odotti häntä suuressa salissa. Nuorukainen hänet tuskin +huomasi. Mutta vouti astui nöyränä ja samalla kuitenkin rohkeana suoraa +päätä nuoren isäntänsä eteen, ojensi hänelle kunnioittavalla +kumarruksella pienen, hopearahoilla täytetyn pussin ja virkkoi +tahallisella äänen painolla: -- Tämän enempää en ole voinut saada +kokoon teidän armonne matkarahoiksi. + +-- Hyvä on, -- vastasi nuorukainen, katsomattakaan rahoihin; -- pane ne +matkarasiaani, minä kuittaan sitten kaikki yhdellä kertaa. + +-- Mutta tässä on vain 450 hopeatalaria, -- huomautti vouti nähtävästi +hiukan pettyneenä. Teidän armonne ei voi niillä suorittaa lähtö- ja +matkakulujaan. + +-- Hyvä on, minä ymmärrän, -- vastasi kreivi Bernhard hajamielisesti; +-- sinä tahdot jättää minulle enempi; pane sitten vain kaikki +matkarasiaani. + +-- Valitettavasti en voi tällä hetkellä enempää antaa. Vasta huomenna +tai ylihuomenna saapuvat verot pohjoisista tiluksista; ja minä olen +pakotettu jättämään muille niiden kantamisen. Pyydän nöyrimmästi, että +teidän armonne nyt heti myöntää minulle eron palveluksestani, siinä +toivossa, että teidän armonne isä ei ole kieltäytyvä siihen +suostumasta. + +-- Mitä te sanotte, mestari Aatami? -- kysyi nuorukainen, jonka huomion +nyt oli herättänyt se omituinen äänen paino, millä vouti lausui +viimeiset sanansa. + +-- Teidän armonne lähtee sotaan, -- vastasi vouti. Siellä voi jonakin +päivänä tapahtua, että miehistönne tekee kapinan, ei teitä, vaan +kersanttianne vastaan, joka tahtoo pakottaa heitä velvollisuuttaan +täyttämään. Kersantti rankaisee rikoksen, jonka anteeksianto voisi +perin pohjin hävittää kurinpidon. Teidän armonne tulee silloin +sattumalta saapuville, kuulee kapinoivan joukon valitukset ja armahtaa +rikokselliset, vieläpä palkitsee heidät laittamalla pidot heidän +kunniakseen. Teidän käskyläisenne ei voi vastustaa teitä; hän tottelee, +mutta tekee minkä hänen velvollisuutensa vaatii: pyytää eronsa. + +-- Mutta ettehän totta tarkoita, mestari Aatami. Ettehän voi vaatia, +että minun, joka monta vuotta poissa oltuani tulen pariksi päiväksi +vierailemaan isäni kartanoon, pitäisi rangaistuksilla himmentää näitten +päivien muistoni. + +-- Ei teidän armonnekaan voine vaatia, että minä, joka viisitoista +vuotta olen uskollisesti teidän isäänne palvellut, pysyn toimessa, +jossa minua tästä lähtien vair pilkataan ja vastustellaan. + +-- Mitä hyvitystä sitten vaaditte? + +-- Minulla ei ole muuta neuvoa kuin joko tänä päivänä lähteä +palveluksestani tai jo huomenna rangaista syylliset. + +-- Mahdotonta on minun suostua siihen, mitä pyydätte. Minun sanaani ei +voi peruuttaa enemmän kuin teidänkään. Mestari Aatami, te ette ole +oikein kohdelleet väkeänne. Puutetta ja kiukkua ilmaisevat heidän +kasvonsa. Minua säälittää heidän tilansa. + +-- Teidän armonne ei tunne tätä kansaa. Se on uppiniskaista ja jäykkää +ja ainoastaan ankaruudella voidaan sitä pitää kurissa. Höllentäkää sen +siteitä, antakaa sille tänään anteeksi sen viat, ja se on huomenna +repivä perustuksiaan myöten teidän linnanne. Kreivi, teidän isänne +tarvitsee vuosittain kolmekymmentä tuhatta talaria menoihinsa. Teidän +armonne itse tarvitsee vähintäin kymmenen tuhatta. Linnan ylläpitoon +tarvitaan saman verran. Mistä otetaan nuo rahat, jos ei kansaa pidetä +tarpeellisessa kurissa? Kuusitoista teidän tiloistanne on kiinnitetty, +kolmekymmentä on autiona sotakulunkien vuoksi. Tänään on aateli saanut +varustautua kaksinkertaisesti; joka kahdeksas talonpoika puetaan +sotatakkiin; täällä saaristossa otetaan viidestä talonpojasta kaksi +miestä meriväkeen. Rutto on alkanut liikkua Turussa, rahvas huutaa jo, +että kaivot on myrkytetty. Velhot ja noita-akat kiertelevät +kiihoitellen mieliä kaikenlaisilla pirun konsteilla. Antakaa anteeksi +vanhalle uskolliselle palvelijalle, jos hän kysyy: onko nyt aika +osoittaa lempeyttä ja sääliä? En tahdo salata teiltä, että jos tänään +höllitän ohjia, saattaa huomenna syttyä julkikapina. Mutta ... jos te +tahdotte kernaammin seurata sydämenne tunteita kuin niitä neuvoja, +joita äly ja välttämättömyys käskevät noudattamaan, niin ei minulla ole +mitään muuta lisättävänä. Tilini ovat järjestyksessä, ja minä olen +valmis milloin tahansa, yhtä köyhänä kuin tänne tulinkin, muuttamaan +täältä tyttärineni Ruotsiin... + +-- Osoittakaa minulle jokin keino, kunhan se ei vain ole rangaistus, -- +virkkoi nuorukainen, johon voudin synkkä kuvaus oli vaikuttanut, ja +joka myöskin tuli ajatelleeksi, että kaunis Kreetakin siis tulisi +muuttamaan pois. + +-- Teidän armonne ei tarvitse rangaista, -- vastasi vouti +salaperäisesti hymähtäen. -- Teidän armonne matkustaa tänään Turkuun +kansan siunauksien ja riemuhuutojen seuraamana. Ainoastaan minua +syytetään huomenna siitä, että olen toiminut vastoin teidän tahtoanne. +Minua tullaan vihaamaan vielä enemmän kuin ennen; nähdään ainoastaan +käsi, joka rankaisee, mutta ei päätä, joka käskee. Mutta minä olen +tottunut siihen, että minua ymmärretään väärin; mitä välitän minä +heidän vihastaan? Minä palvelen herraani, se riittää, ja minä olen +valmis hänen tähtensä uhraamaan kaikki. + +Kreivi Bernhard taisteli itsensä kanssa. Viimein voitti hänessä ylpeys +ja kunniantunto. -- Ei, -- sanoi hän, -- käyköön miten tahansa, teidän +täytyy keksiä jokin muu keino. Minä en syö sanaani. + +Vouti oli vaiti vähän aikaa. Sitten sanoi hän: -- Luvatkaa minulle, +että ennenkun lähdette, kutsutte kaikki työmiehet kokoon ja kehoitatte +heitä olemaan minulle kaikessa yhtä kuuliaiset kuin he olisivat +kuuliaiset teille itsellenne. + +-- Jäättekö silloin paikoillenne? + +-- Jään, teidän armonne. + +-- Hyvä. Minä lupaan sen. + +Puoli tuntia tämän keskustelun jälkeen seisoivat kaikki linnan asukkaat +nuoren herransa ympärillä, jonka hevonen jo hirnahteli linnan portilla. +Kreivi Bernhard oli suostunut voudin pyyntöön ja käskenyt kaikkia +alustalaisiaan osoittamaan ehdotonta kuuliaisuutta mestari Aatamille. +Synkkää nurinaa sekautui hurraahuutoihin; nuori kreivi ei sitä +huomannut, vaan laski täyttä laukkaa Turkuun päin. Yksi ainoa oli, joka +itkettynein silmin katseli, kuinka hänen sininen hattunsa töyhtö +vilahteli puitten välissä ja viimein tien käänteeseen katosi; se ainoa +oli ankaran voudin tytär, tuo lempeä ja valkotukkainen Kreeta. + +Tuskin oli kreivi poissa, kun mestari Aatami huusi esiin +työnjohtajansa. -- Korjatkaa pois olut! -- huusi hän. Vetäkää esille +vankirattaat, ja viekää Niilo linnaan. Kahdeksan uppiniskaisinta +otetaan sotamieheksi. Lampelan poika telkitään myllytyrmään, ja hänen +äitinsä häädetään heti paikalla torpastaan. + +Pelko ja kauhistus valtasi läsnäolijat. Ainoastaan Lampelan vaimo +uskalsi korottaa äänensä. -- Voi, voi! -- huusi hän valittavalla +äänellä. -- Voi uskotonta palvelijaa, voi uskotonta voutia! + +Vuonna 1656 oli Suomessa monessa suhteessa surulliset ajat. Vihollinen +oli hyökännyt ryöstäen Karjalaan; siinä sodassa ne Viipurin lukiolaiset +ryhtyivät niin urhoollisesti Viipuria puolustamaan. Sato oli useissa +paikoin ollut huono, rutto oli tulossa, Puolan sotaan tarvittiin kaikki +sotakuntoiset miehet. Kuningas oli vastoin lakia otattanut sekä sen +että seuraavan vuoden nostokkaat; rahvas nurisi ja sen mieltä +kiihottivat salaiset urkkijat. Kansan uskollisuus kuningasta kohtaan +pysyi järkähtämätönnä, mutta puutteensa ahdistamana kallisti se +muutamin paikoin, varsinkin Turun tienoilla, korvansa puheille, joiden +pitäjät koettivat uskotella, että viimeinen sotamiesten otto tapahtui +kuninkaan tietämättä itsekkäiden virkamiesten toimesta, jotka sitten +muka tahtoivat myydä otetut sotamiehet tanskalaisille ja venäläisille. +Niinpä tapahtui, että siellä ja täällä syntyi melua, että rahvas +vastusti sotamiehenottoa ja ainoastaan väkivallalla ja houkutuksilla +saatiin tottelemaan esivallan käskyjä. + +Mainiemen ympärillä asuva väestö, jota oli useiden vuosien kuluessa +kiusattu ja köyhdytetty, oli herkkähermoisinta. Myöhään illalla samana +päivänä kuin kreivi Bernhard oli matkustanut Turkuun, nähtiin kaksi +miestä ja yksi vaimo soutavan nopeata vauhtia salmen yli mustan Jaanan +majalle päin. Vanhus nukkui tai oli nukkuvinaan, mutta herätettiin ja +pakotettiin avaamaan ovensa noille myöhäisille vieraille. -- Onko +paholainen teihin mennyt, -- kiroili hän, -- kun ette anna ihmisten +olla yölläkään rauhassa. Ettekö tiedä, että voudin piiska vinkuu päänne +päällä jo kello neljältä aamulla? + +-- Tiedämme kyllä, ja senpätähden me olemmekin tänne tulleet, -- +vastasi Lampelan vaimo, joka oli seurannut miehiä. -- Mutta ei se tästä +puoleen enää vingu, ja siihen on teidän, Jaana, meitä auttaminen. + +-- Minunko? -- huudahti vanhus, ollen käyvinään ihmeisiinsä, vaikka hän +varmaankin hyvin kyllä ymmärsi heidän asiansa. + +-- Juuri sinun, -- virkkoi vaimo. -- Tässä ei ole aikaa pitkiin +puheisiin. Arvion Niilo lyötiin rautoihin tänä iltana, Pekka on +heitetty myllytyrmään, minut on häädetty mökistäni, ja kun aurinko +nousee, niin lähetetään nämä kaksi miestä ja kuusi muuta Turkuun ja +sieltä Puolan sotaan. + +-- Mutta mitä tämä minuun kuuluu? Saan kiittää onneani niin kauan kuin +saan rauhassa asua täällä töllissäni. + +-- Kuuluu se, -- vastasi vaimo varmasti ja salaperäisesti, -- sinun +täytyy tuhota mestari Aatami vielä tänä yönä. + +-- Oletteko hulluja? Tuhota vouti? + +-- Kuulehan nyt, musta Jaana, älä nyt heittäydykään viattomaksi. Koko +maailma tietää, että sinulla on salaiset keinosi sekä hyvään että +pahaan. Maineesi on melkein yhtä suuri kuin Puu-Jumalan, ja monet +pitävät sinua Tyrvään Kyni-Valpuriakin taitavampana. Älä siinä nyt +tekeydy itseäsi tyhmemmäksi, sinun pitää valmistaa noidannuoli ja heti +paikalla, ja kun se tänä yönä ammutaan voudin ikkunasta sisään, niin +kuolee hän ennen aamun koittoa vuoteeseensa. + +-- Menkää tiehenne, olette liiaksi olutta särpineet, huomaan ma, -- +virkkoi Jaana ärtyisesti. + +-- Ohoh! -- huudahtivat miehet, -- luuletko sinä meidän tulleen tänne +pilkattaviksesi? Eihän mitä, ämmä, nyt on hätä käskemässä ja nyt et +sinä pääse käsistämme. Ellet heti paikalla tee mitä pyydämme, niin +sytytämme me tuleen tämän sinun kurjan hökkelisi ja kärvennämme sinut, +vanha noita-akka, omain nurkkaisi roviossa. + +Jaana tarkasteli tutkivasti vieraitaan ja näytti ymmärtävän, että he +hädän ja taikauskon ajamina voisivat pitää sanansa. -- Vai niin, -- +sanoi hän hetken aikaa mietittyään, -- minä teen mieliksenne mitä +tahdotte, mutta tänä yönä se ei voi tapahtua. Luuletteko, että ihmisen +voi tuhota niinkuin kissan tappaisi? Luuletteko, että täällä tuvassa +kasvaa kalmanheiniä, ukkosen kaatamia puita ja lohikäärmeen verta? +Kuolleitten luita saattaisi minulla ehkä olla, ehkä myöskin sisiliskon +päitä ja sammakon varpaita; mutta mistä tulee nyt yht'äkkiä +kirkkomullat, huuhkajan sydämet ja käärmeen kielet? Ei sitä niin vain +mennä. Täytyy odottaa alakuuta, sillä yläkuussa menettävät heinät +voimansa eivätkä voi vahingoittaa, vaikkakin voivat parantaa. Tulkaa +takaisin kahden viikon päästä! + +Miehet näyttivät menevän hämilleen. -- Kahden viikon kuluttua olemme +matkalla Puolaan, -- sanoivat he. + +-- Ei tässä nyt ole itkuun aikaa! -- huudahti Lampelan vaimo; joka oli +heitä kaikkia rohkeampi ja kiukkuisempi. -- Jos eivät taiat auta, niin +auttaa kai käsivoima. Pian takaisin venheeseen; meillä on vielä tunti +puoliyöhön. Ennenkuin kukko kiekuu, käymme voudin kimppuun +neljänkymmenen miehen voimalla ja revimme hänet ja hänen talonsa +pieniksi palasiksi. + +Miehet vielä epäröivät; yritys näytti heistä liian uhkarohkealta. Jaana +koetti lauhduttaa heidän mieliään. -- Minusta nähden olisi parasta, +sanoi hän, -- että muutamat teistä kiiruhtaisivat yötä myöten Turkuun +valittamaan maaherralle hätäänne. Ehkä tapaatte siellä vielä nuoren +kreivinkin ja niin voitte te saada oikeutta ja vouti saada +rangaistuksen julmuudestaan. + +-- Oikeutta? -- matki Lampelan vaimo katkerasti. -- Valita yhtä hyvin +rakeiden tuhotöistä tai hallan vahingosta! Ennen voit niiltä saada +oikeuden kuin että korkea herra toiseen korkeaan herraan koskee. Ei +koira koiran hännälle polje. Ei meille tyhmille talonpojille oikeutta +anneta. Mitenkäs kävi muutamia vuosia sitten sen rehellisen viskaali +Croëllin, joka valitti kruunun käskynhaltijoita vastaan ja sai kiittää +onneaan, että pääsi elävänä vankilasta, mutta talonpojat eivät +hyötyneet siitä äyriäkään. Ei ne semmoiset auta, ja raukka on se mies, +joka tämmöisinä aikoina ei osaa itse auttaa itseään; parasta onkin, +että leipäpala hänen hampaistaan kiskaistaan ja lapsensa temmataan +hänen sylistään; voi teitä kurjia pelkureita, jotka semmoista sortoa +suvaitsette, uskaltamatta antaa takaisin sille, joka teille vääryyttä +tekee! + +-- Jos me saisimme koko Arvion kylän ja kaikki Lampelan miehet +liikkeelle tänä yönä, pitäisi meitä olla viiden- ja kuudenkymmenen +miehen vaiheille, -- huomautti miehistä toinen. + +-- Kolme työnjohtajaa ja vouti itse neljäs, paitsi Kreetaa ja +piikatyttöä, -- laski toinen; -- mutta jos hätäkello alkaa soida, saa +hän linnasta kymmenen tai kaksitoista miestä avukseen. + +-- Neljä ja kaksitoista, se on kaikkiaan kuusitoista, -- luki vaimo. -- +Heitä kuusitoista ja teitä vähintäin viisikymmentä; oletteko te miehiä +vai akkoja? Haukkukaa minua noita-akaksi, jos en ensi pyhänä +kirkonmäellä kerro kaikelle kansalle, millaisia pelkureita te olette, +ja lapsetkin tulevat teitä nauramaan vasten naamaa. + +-- Pian veneeseen! -- huusivat miehet, joiden hidas, suomalainen luonto +vähitellen alkoi tulla liikkeelle vaimon kiivaista puheista ja joiden +mieli vihdoinkin oli tullut siihen tilaan, jolloin vähemmän välitetään +vaarasta kuin asiansa oikeudesta. Ennen pitkää olivat he kaikki kolme +soutaneet vastaiselle rannalle. + +Jaana katseli poistuvien jälkeen ja pudisti huolestuneesti päätään. -- +Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan kaatuu, -- sanoi hän itsekseen. -- +Eikö Suomessa sitten olekaan enää muuta oikeutta kuin verisen +väkivallan? Mutta Kreeta on pelastettava; olkoon Jumala sitten hänen +isälleen armollinen, jos he todellakin saavat hänet käsiinsä. + +Niin sanoen irroitti Jaana veneen, joka oli piilotettu rannan kivien +väliin, ja kiiruhti nopeasti, mutta kuulumattomasti soutaen samanne +päin, minne voudin vihamiehet äsken olivat menneet. Ja yö oli aivan +hiljainen, loitompaa metsästä kuului lahorastaan laulu, jota säesteli +laineen soitto uinailevia rantoja vasten. + + + + +5. YÖLLISIÄ SEIKKAILUJA. + + +Noin kaksi tuntia ennen yllä kerrottua, Jaanan töllissä tapahtunutta +kohtausta seisoi mestari Aatami talonsa korkeilla portailla, joilta voi +nähdä kauas kukkulan ympärille. Hänen terävät katseensa tarkastelivat +seutua milloin vasemmalle linnaan päin, milloin Arvion kylään päin, +josta oikealla puolen olevien peltojen yli häämöitti matalien huoneiden +kattoja noin neljänneksen peninkulman päässä talosta. Hän seurasi +tarkkaan kotiinsa palaavien työmiesten askelia ja näytti olevan +tyytyväinen, kun miehet eivät käyneet ryhmittäin, vaan astelivat +yksitellen polkuja ja pientaria pitkin vieviä oikoteitä myöten. + +Linnasta tulevaa suurta tietä myöten nähtiin yksinäinen matkamies reppu +selässä pyrkivän taloa kohti. Hänen käyntinsä kävi sitä ravakammaksi, +kuta lähemmä hän tuli, ja ennenkuin vouti oli ehtinyt rappusiltaan +poistua, seisoi matkamies jo suljetun portin takana, kolkutti siihen ja +pyysi päästäkseen sisään. Mestari Aatami meni avaamaan. + +-- Ka, Johannesko se on? -- sanoi hän karsaasti, vaikkei ääni ollutkaan +niin tyly kuin tavallisesti. -- Mistä sinä nyt tulet tähän aikaan? +Parempi olisi ollut istua Turussa kieliopin ääressä kuin reppu selässä +maita mantereita kierrellä. + +-- Ka, mikäs auttaa, kun täytyy? -- vastasi vieras, joka oli alun +kolmannella kymmenellä oleva nuorukainen, kalpean näköinen ja laiha, +mutta jonka jo aikaisin rypistyneissä kasvoissa oli älykkäisyyden ja +hyväntahtoisen leikillisyyden ilme. -- Mikäs auttaa, kun täytyy? +Eväskonttini tyhjeni, ja Turussa on monta muutakin köyhää teiniä, +eivätkä laupiaat ihmiset voi kaikkia elättää. Sentähden ajattelin minä, +että hätä ei lakia lue. Helluntaikin on tulossa ja niin ajattelin minä, +että lähden pitäjiä kiertämään ja kerään muutamia äyrejä rahaa ja pari +leipäkannikkaa, niin jaksan taas mittumaariaan asti päntätä päähäni +logiikkaa ja metafysiikkaa. Ettehän minulta yösijaa kieltäne; mestari +Aatami? Kuinkas Kreeta voi? On jo kauan siitä kuin viimeksi näin pikku +morsiameni. + +-- No, no, hyvä herra, ei ole vielä kuulutuksille kiirettä; luehan +ensin itsesi maisteriksi ja hanki hiukan enemmän leipää konttiisi, niin +saammehan sitten siitäkin puhua. Mutta tulehan sentään nyt huoneeseen +ja pistä poskeesi jotakin. On kai hyvä ruokahalu, arvaan ma? + +-- Onpa tavallinen. Olen astunut kaksi penikulmaa yhtä kyytiä ja +miettinyt uutta väitöslausetta, joka on tuottava suurta iloa oppineelle +Martinus Miltopaeukselle. _An homo bestia sit?_ Vastaus: _Certe, quia +comedit similes suos_[1] -- ja silloin, -- lisäsi ylioppilas +ongelmainen hymy huulillaan, -- ajattelin minä sitä mainiota +siankinkkua, jota tulisitte minulle illalliseksi tarjoamaan. + +Vouti ei näkynyt olevan kuulevinaankaan tuota oppinutta viittausta, +vaan vei vieraansa avaraan saliin, jonka takana vielä oli kaksi +kamaria. -- Levähdä nyt, -- sanoi hän, -- minä käsken Kreetan tuomaan +ruokaa. + +Kreeta tuli. Ylioppilas tarttui hänen käteensä ja puristi sitä lujasti, +mutta tyttö loi kulmansa alas, varmaankin peittääkseen itkettyneitä +silmiään. + +-- Mitäs nyt? -- sanoi Johannes ystävällisesti. -- Oletko itkenyt, +_pullula mea_?[2] Enpä olisi ikinä voinut aavistaa, että sinulla olisi +ollut minua noin ikävä? + +-- Hänen koiraskyyhkynsä on lentänyt tiehensä tänään, -- kiiruhti isä +vastaamaan, ennenkuin Kreeta vielä oli ehtinyt oikein avata kauniit +silmänsä. Oletpa hupakko, tyttöseni, kun kuljet alla päin tuollaisen +koreapyrstöisen keikarin vuoksi. Kas niin, sano nyt vain pian +ystävällinen sana Johannekselle ja jouduta sitten viilipyttyä pöytään. +Etkö näe, että hän nälissään näkyisi saattavan vaikka sinutkin suuhunsa +niellä. + +Ja tuo ankara vouti hymyili ystävällisesti. Olihan hänelläkin ihmisen +sydän rinnassaan; ja se lämpeni aina, kun hän ajatteli rakasta lastaan +ja kuvaili, kuinka tyttärensä kerran istuisi ruustinnana kotipitäjän +pappilassa. Mutta Kreeta ei uskaltanut nostaa silmiään eikä vastata; +hän kiiruhti ulos ja toi sieltä pian ruokaa pöytään. Ylioppilas, joka +varmaankin tunsi paremmin kirjansa kuin ihmiset, uskoi täydelleen, että +syynä Kreetan kyyneliin oli ollut se, minkä vouti oli ilmaissut, ja +istuutui pöydän ääreen alkaen levollisesti tyhjentää edessään olevaa +viilipyttyä. -- Totta totisesti, mestari Aatami, -- sanoi hän, -- te +olette kadehdittava mies: teillä on lämmin tupa, katettu pöytä, +pehmoinen naisen käsi -- _numen domesticum_, niinkuin me sanomme +kohteliaammin kuin _dominus_ Bång, joka aina puhuu _mala herbastaan_, +rikkaruohostaan eli ohdakkeestaan -- ja sitten on teillä maaseudun +rauha, _otium mentis_ ja ympärillänne joukko paimenpoikia ja +paimentyttöjä, jotka ruusuisista nauhoista taluttavat teille vuonansa +ja joiden paimenkuningas te olette... + +-- Sano minulle, Johannes, -- sanoi vouti, joka luultavasti ei ollut +aivan samaa mieltä maaseudun paimenelämästä kuin ylioppilas, -- +riidelläänkö siellä akatemiassa vielä yhtä äkäisesti kuin ennen? + +-- Minä annan teille anteeksi, mestari Aatami, -- vastasi ylioppilas, +tehden lusikallaan suuren loven viilipyttyyn; -- minä annan teille +anteeksi, että olette käyttänyt niin jokapäiväistä sanaa kuin +"riidellä" siitä, mitä me sanomme väittelemiseksi. Kyllähän me yhä +vielä ankarasti ottelemme; _dominus_ Miltopaeus todistaa, että +_dominus_ Bång on aasi ja _dominus_ Bång todistaa, että _dominus_ +Miltopaeus on pakana. Mitä minuun itseeni tulee, tahdon mieluummin olla +pakana kuin aasi, ja kehumatta voin sanoa, että minä viime viikolla, +ollessani _posterior opponens_, perin pohjin nolasin _dominus_ Bångin, +sekä _majorem_ että _minorem_ kuin myöskin _conclusionem. Dominus_ Bång +tuli silloin sellaiseksi jota sanotaan _furibundus_ ja uhkasi vetää +minut oikeuteen sekä taikuudesta että vääräuskoisuudesta, kun muka +luuli saavansa näytetyksi toteen, että minä kauan sitten olin lainannut +kirjoja _dominus_ Stodiukselta, jota, kuten tiedätte, on ankarasti +ahdistettu taikuudesta. Mutta ... kah, minnekä se mestari Aatami +hävisi? + +Vouti oli mennyt ulos, ja tarkasteli vielä kerran pimenevää seutua, +katsoi, että portti oli lukittuna ja hätäkellon nuora reilassa. Sitten +antoi hän työnjohtajille määräyksiä yön varalta ja tutki, olivatko +kahden puolen tuvan ovea riippuvien väkipyssyjen sankit kunnossa. + +Nämä varokeinot tehtyään palasi hän taas rauhoittuneena tupaan. + +Kreeta oli käyttänyt isänsä poissaoloa ikäänkuin ohimennen kysyäkseen, +oliko Johannes tavannut ketään vastaantulijaa Turusta tullessaan, ja +oli ylioppilas, suu täynnä voileipää, vastannut, että Mainiemen nuori +kreivi oli kyllä ratsastanut vastaan kahden palvelijansa kanssa, ja +että ne olivat ohi ajaessaan räiskyttäneet likaa hänen silmilleen. +Onneksi oli huone jo melkoisesti pimennyt, sillä taivas oli vetäytynyt +pilveen ja yöksi näytti tekevän sadetta. Eivät sentähden vouti eikä +Johannes voineet erottaa sitä hehkuvaa punaa, joka niinkuin leimaus +pimeässä yössä välähti Kreetan ihanille poskipäille. + +-- Kello on kymmenen, -- sanoi vouti käskevällä äänellä, jota hän oli +tottunut kotonaankin käyttämään. -- Hyvää yötä, lapset! Huomennapahan +sitten nähdään, Johannes, mitä tässä voidaan hyväksesi tehdä. + +-- Koreat kiitokset teille, mestari Aatami! -- vastasi ylioppilas. -- +Enpä toden totta ole ollut näin kylläinen sen jälkeen kuin viimeksi +olin luonanne, ja jos te olisitte _dominus_ Bång, niin kutsuisin teitä +väittelemään aivan uuden uutukaisesta päätelmästä: _num homo Deus sit_? +Vastaus: _certe, quia Deus nihil desiderat. Ego autem nihil desidero +(scilicet post coenam copiosam). Ergo, Deus sum. Quod erat +probandum_.[3] Hyvää yötä, mestari Aatami! + +Kreeta suuteli isäänsä kädelle, ojensi oman kätensä Johannekselle +hyvästiksi ja poistui tuohon n.s. luhtiin, missä oli pari kolme pientä +yliskamaria, ja jossa hän kesäiseen aikaan nukkui piikatytön kanssa. +Luhtiin mentiin rakennuksen ulkopuolelle tehtyä käytävää myöten. +Vouti pani levolle toiseen kamariin, mutta ylioppilas oikasihe +mukavasti toiseen niistä olkivuoteista, jotka oli asetettu päällekkäin +vastapäätä suurta uunia. Siinä vaipui hän kohta unen helmaan, nähden +kunnianhimoisia unia niistä väitöksistä, joissa hän oikein tulisi +nolaamaan _dominus_ Bångia. + +Mutta luultavasti oli tuo rehellinen, vaikka vähän riitaisa +kateederisankarimme ahminut vähän liiaksi siankinkkua ja viiliä, koska +hän, uupumuksestaan huolimatta, nukkui levottomasti ja näki pahoja +unia. Hän oli istuvinaan _auditorium majusin_ alemmassa kateederissa, +hänen takanaan ja yläpuolellaan istui Miltopaeus, valkoinen ja pitkä +tukka keskeltä jakauksella, ja hänen edessään seisoi _ex officio_ +opponenttina, tuo jättiläisen kokoinen, mustaverinen jumaluusopin +professori Bång, säihkyen _odium theologicumia_. Turhaan turvautui +respondentti ongelmoihinsa, kaunopuheliaisuuteensa; tuo suurikasvuinen +vastustaja pölytti hänen päälleen mustana pilvenä kirkkoisien lauseita +ja heprealaisia sanoja, ja Johannes parka meni aivan masennuksiinsa, ei +saanut sanaa suustaan. Yhä mustemmaksi muuttui Bångin vartalo, se +laajeni, pullistui, kasvoi kirkontornin korkuiseksi ja katseli häntä +sanomattomalla ylenkatseella; ja kun Johannes tarkasti kateederia, niin +oli se muuttunut äärettömän suureksi polttorovioksi ja sen ympärillä +juoksenteli sitä sytytellen nokisia olentoja, niin että liekit rätisten +leimusivat ylös tuhkanharmaalle taivaalle. + +Siinä silmänräpäyksessä heräsi ystävämme ylioppilas kauhistuksissaan ja +asettui istualleen sänkyyn. Huone oli pilkkopimeä, sillä luukut oli +teljetty ulkoapäin, mutta hänestä tuntui kuin olisivat unen kauhut +päättäneet ahdistaa häntä vielä valveillakin ollen. Yön hiljaisuudessa +oli hän kuulevinaan outoa ritinää ja suhinaa, joka tuli kuin räystään +kohdalta. -- Pöllö minuakin! sanoi hän rauhoittaen itseään, -- ulkona +on vaan ruvennut tuulemaan; se on myrsky, joka suhisee puistossa. -- Ja +hän paneutui uudelleen vuoteelleen varmasti päättäen, ettei enää anna +kauhean _dominus_ Bångin untaan häiritä. + +Ei tänä yönä helläluontoinen unetar kuitenkaan antanut rauhaa +uupuneelle ylioppilaalle. Yhä vain hänen korvissaan sihisi ja suhisi ja +välistä oli hän kuulevinaan kaukaista hälinää ja kuin kellojen soittoa. +Toistamiseen nousi hän istumaan. Räystään rajassa, yläpuolella muuatta +ikkunaa alkoi näkyä pieni kiiltävä piste, joka yhä isoni ja +kirkastui ... ja huoneeseen tunki palaneen hajua. + +Ylioppilas kavahti pystyyn. -- Tuli on irti! huusi hän ja kiiruhti +kolkuttamaan voudin kamarin suljettua ovea. Kohta kuului sieltä +liikettä ja häärinää. + +Vouti syöksyi ulos vähissä vaatteissa ja koetti avata porstuan ovea. Se +oli suljettu -- telkitty ulkoapäin. Heti paikalla älysi mestari Aatami +vaaranalaisen asemansa. -- Ne roistot! -- huusi hän. -- Ne ovat +kiivenneet lankun yli, teljenneet oven ja sytyttäneet katon +tulipalloilla. Ne kurjat konnat, joilla oli vartijatoimi tänä yönä, ne +ovat juoneet liiaksi olutta ja saattaneet nukkuessaan meidät kaikki +turmioon. + +Vouti oli, totta puhuen, arvannut aivan oikein. Kapinalliset talonpojat +olivat piirittäneet talon, tavanneet vartijat nukkumasta ja jousilla +ampuneet katolle palavia tappuroista ja piestä tehtyjä palloja, kunnes +muutamat niistä olivat tartuttaneet tulen kattoon. Vaikka seinät ja +katto olivat sateesta kosteat, oli vaara kuitenkin sangen suuri sillä +tuuli kovasti. Oli noin kello 2:n aika yöllä ja taivas oli paksujen, +usvaisten pilvien peitossa, joka viivytti muuten niin aikaista aamun +koittoa. + +Mutta mestari Aatamin pää ei joutunut helposti pyörälle. Heti paikalla +muisti hän hätäkellon; hän riuhtasi nauhaa, mutta ei mitään ääntä +kuulunut; -- sen sijaan tuli vain nuora alas. -- Tule, Johannes! -- +huudahti hän. -- Ne ovat leikanneet poikki kellon nuoran, mutta on +meillä vielä toinen keino merkitä noita lurjuksia ja herättää väkemme. + +Kiireesti otti hän väkipyssyt seinältä, antoi toisen ylioppilaalle ja +pisti mukaansa ruutia, luoteja ja sytyttimiä. Sen tehtyään riensi hän +jyrkkiä rappuja myöten ylisille, joiden ahtaasta, ainoastaan luukuilla +varustetusta ikkunasta oli laaja näköala. Katossa palava tuli ei vielä +voinut seutua valaista, eivätkä talonpojatkaan, joilla ei ollut +tuohuksia mukanaan, hiiskuneet sanaakaan, arvattavasti odotellen, että +tuli heidän kostotyönsä suorittaisi. -- Näetkö mitään? -- kysyi vouti +kuiskaten. + +-- En erota muuta kuin puiston puut ja navetan katon. Mutta hiljaa ... +tuolla, aivan lähellä lankkuaitaa näen varjon liikkuvan. + +-- Ne ovat asettaneet vartijoita ylt'ympäri, ettemme pääsisi heitä +pakoon. Ellen erehdy, ovat murhapolttajat piiloutuneet portin pieleen. +Niitä on ainakin kolme- tai neljäkymmentä henkeä; koko Arvion kylä on +liittoutunut lampelaisten kanssa minua tuhoamaan. Mutta odotahan, minä +annan niille roistoille läksytyksen, jonka tulevat kuolinpäiväänsä asti +muistamaan. + +Näin sanoen pisti vouti väkipyssynsä raskaan piipun luukusta ulos ja +tähtäsi hyvin huolellisesti, kohotti sytyttimen ja laukaisi. Pyssy +laukesi pamahtaen ja sen salama valaisi koko talon ja sen läheisen +ympäristön. Portilla seisovain talonpoikain joukossa syntyi +hämmennystä, ja kuului sieltä surkeita huutoja. Vouti hykersi riemuiten +käsiään ja kiiruhti lataamaan kauheata asettaan uudelleen. + +-- Onneksenne olkoon! -- huusi hän. -- Pyssyssä oli 15 luotia! Ammu +Johannes, ammu, ennenkuin roistot ehtivät hajaantua. Ammu keskelle +parvea -- oikealle puolelle porttia. + +Tuo kunnon ylioppilas ei vastannut mitään, mutta hänen kätensä vapisi. +Hän tähtäsi kauan ja oli huolellisesti tähtäävinään; sitten ampui hän +-- ja ampui ilmaan. + +-- Huono ampuja! -- huusi vouti äreästi; -- ei kelpaa muuhun kuin +suutaan soittamaan. Lataa uudelleen! + +-- Kah, mitenkäs sitä pilkkopimeässä osaa ampua? -- vastasi ylioppilas, +muka suutuksissaan, ja tavoitteli kömpelöllä kädellä latasinta pyssyn +kupeelta. Itsekseen teki ja lausui hän näin kuuluvan logiikkansa +sääntöjen mukaisen johtopäätöksen: -- nuo kanaljat tuolla, ne ovat +ihmisiä ja kansalaisiani; ihmisiä ja kansalaisia ei ammuta; _ergo_ minä +en ammu kanaljoita. + +Hui, samassa suhahti ilmassa, mutta mitään pamausta ei kuulunut; +samassa silmänräpäyksessä vingahti jotakin luukun läpi aivan +ylioppilaan korvan juuritse ja iskeytyi kiinni vastapäiseen seinään. -- +Mitä se oli? -- huudahti Johannes. + +-- Mitäkö oli? -- virkkoi vouti. -- Nuoli se oli. Tuolla kirotulla +joukkiolla ei ole varaa hankkia itselleen pyssyjä, ruutia ja luoteja: +se on sitäpaitsi ankarasti kielletty. Sentähden ampuvat he vielä +esi-isäinsä jousilla ja nuolilla ja ampuvat niin varmasti kuin paraskin +tarkk'ampuja. Se on oikeata sala-ampumista tuo; ei mitään paukausta +kuulu, hiljainen suhaus vaan ja kuolo on saaliinsa saavuttanut. Varo +itseäsi, älä seiso luukussa! Annahan, kun vielä kerran herätän heitä ja +noita nukkuvia vartijoita. + +Samassa suhahti taas kaksi nuolta ilmassa; toinen sattui ulkoseinään +luukun viereen, toinen hipasi luukun pihtipieltä, raastoi puuta +palasen, sattui voudin käteen, repäsi vähän sarkaa hihasta ja teki +syvän naarmun käsivarteen. Mestari Aatami kirosi hampaissaan, ojensi +uudelleen aseensa, jota oli jo ollut laukaisemaisillaan, ja laukaisi. +Uusi valitushuuto portilta päin ilmaisi, ettei tämäkään laukaus ollut +hukkaan mennyt. Sillävälin oli kuitenkin tuo jo kauan nousemassa ollut +sade alkanut valaa virtanaan vettä maahan. Se oli onnellinen sattuma +piiritetyille, sillä räystäässä palava tuli pääsi täten vain hiljalleen +leviämään, vaikkakin tuuli sitä kiihdytteli. Alhaalta pihalta kuului +nyt melua, huutoja ja kirouksia, vaikkei voinut vielä saada selkoa +siitä, olivatko talonpojat kiukuissaan päättäneet hyökätä pihan sisään, +vaiko työnjohtajat ampumisesta heränneet ja ryhtyneet vastarintaan. +Taistelu tuolla alhaalla kävi yhä kiihkeämmäksi, ja vähän väliä kuului +ylisten luukusta väkipyssyn jymäkkä pamahdus; peläten omia miehiään +ampuvansa ei vouti enää uskaltanut kohti laukaista, vaan ampui +kuitenkin ilmaan siten kutsuakseen apua linnasta. + +Päivä valkeni vähitellen. Talonpojat olivat nähtävästi erehtyneet, +toivoessaan saavansa huomaamatta polttaa voudin taloineen. Alkaen +pelätä, että he, jos vielä vitkastelisivat, päästäisivät kostettavan +käsistään, päättivät he muitta mutkitta lopettaa taistelun, jossa +heikäläisiä jo oli neljä tai viisi kuollut ja haavoittunut. Sillaikaa +kun lampelaiset yhä ampuivat tulipalloja katolle, tunkivat Arvion +miehet kirveet kädessä pihaan. Yksi voudin työnjohtajista uskalsi mennä +heitä vastaan, mutta kaatui hetikohta talonpoikain koston uhrina; hänen +pelästyneet toverinsa sulkeutuivat tupaan, telkiten sisäpuolelta ovet +ja ikkunat. Kun ei Arvion miehillä enää ollut mitään vaaraa +pelättävänä, hyökkäsivät he päärakennusta kohti, mursivat ovet ja +tunkivat sisään. Sillä hetkellä ei mestari Aatamin pää ollut paljonkaan +arvoinen. + +Mutta ei voutikaan ollut hätäpoikia, vaan odotti yhä apua tulevaksi. +Tuskin oli hän huomannut talonpoikien tarkoituksen, kun hän, verta +vuotaen ja käsi riepuun käärittynä, kiiruhti portaitten päähän ja sulki +aukon tyhjillä oluttynnyreillä, joita oli varastossa ylisillä. +Ylioppilas auttoi rehellisesti, minkä voi siinä työssä; ennenkuin ovi +oli murrettu, oli portaatkin suljettu. -- Tiedättekö mitä, mestari +Aatami, -- sanoi ylioppilas; -- kaikki on niin kuin olla pitääkin, te +tässä olette _praeses_ ja minä olen vain _respondens_; mutta minusta +näyttää, että toinen tai toinen kahdesta asiasta tulee tapahtumaan. +Joko murtautuvat _opponentes_ oluttynnyrien läpi, joita minä tahtoisin +nimittää nimellä _argumenta fundamentalia_, ja siinä tapauksessa saamme +me nopeamman lähdön kuin rappiolle joutunut kappalaisparka +pastoraalitutkinnossa, tai annamme me opponenteille repposet, ja siinä +tapauksessa paistetaan meidät elävältä täällä ylisillä; jota minä +sanoisin disjunktiiviseksi johtopäätökseksi, jos vain tietäisin, että +te, mestari Aatami, vähänkään logiikkaa ymmärrätte. + +Mestari Aatami ei huolinut vastata tähän logiikkaan sanaakaan, vaan +kuunteli yhä kiihtyvällä kiukulla talonpoikien melua tuolla alhaalla, +jossa he kulkivat huoneesta huoneeseen ja ryöstivät ja rikkoivat +kaikki, mitä eteen sattui, suutuksissaan siitä, kun eivät löytäneet +sitä, jota etsivät. Vihdoin juoksivat muutamat heistä portaita ylös ja +iskivät päänsä oluttynnyreihin. Kohta kiiruhti koko lauma sinne; mutta +niin ahtaat olivat portaat, että vain kaksi tai kolme voi kirveillään +kuontua tynnyrejä rikkomaan. Se työ oli turhaa työtä. Tuskin oli yksi +tynnyri särjetty ja saatu poistetuksi, kun toinen vyöryi alas ylhäältä +ja sulki tien. Talonpojat koettivat vuorotellen auttaa toisiaan ja +kiroilivat lakkaamatta; turhaan sen tekivät: tynnyri tynnyrin perästä +vyöryi lakkaamatta portaiden aukkoon kuin avonaiseen kitaan. Aika +kului; päivä oli valjennut; joka hetki voi saapua apua linnasta... +Silloin kuului melun seasta uhkaava ääni huutavan: -- antaa suden +kärventyä omaan luolaansa! Hän ei ole pääsevä käsistämme! + +Samassa tunki huoneihin paksua savua, joka osoitti, että tuli +vihdoinkin oli ulkopuolelta huoneen sisäosiinkin tunkenut. Huutaen +vetäytyivät talonpojat ulos ja odottivat riemuissaan vihamiehensä +varmaa häviötä. + +On jo aika katsoa, mihinkä vouti ja hänen oppinut toverinsa ovat +joutuneet. Niin pian kuin mestari Aatami yhä sakenevasta savusta oli +ymmärtänyt, että vaara kasvoi joka hetki ja ettei apua mistään +kuulunut, tarttui hän ylioppilaan käteen ja sanoi: -- Kiitä nyt +Jumalaasi, Johannes, että olet nähnyt nälkää Turussa ja käynyt +vyötäisiltäsi hienoksi kuin hämähäkki. Tuo luukku tuolla antaa puistoon +päin; tunkeudu ulos sen läpi; minä olen liika paksu siitä päästäkseni. +Niin pian kuin olet laskeutunut siitä alas tätä nuoraa myöten, juokse +Kreetan luo luhtiin, pelasta hänet liekeistä ja vie hänet sisareni, +leipurin lesken luo Turkuun. Kun sitten saat oman leipäsi, niin nai +tyttö -- pidä hänestä rehellisesti huolta, ja ole hänelle hellä +puoliso! Kas niin, Herran haltuun, poikaseni! + +Ja tuo ankara vouti pyyhki salaa kyynelen silmästään. + +-- Mutta mihinkäs te joudutte? -- kysyi Johannes levottomasti. -- Minä +en jätä teitä. + +-- Ei mitään mukinata, poika! -- vastasi vouti äreästi ja työnsi +Johanneksen puoli väkisin ulos luukusta. Sen tehtyään latasi hän vielä +kerran raskaan kiväärinsä, ojensi sen talonpoikia kohti, jotka vaaraa +aavistamatta olivat kokoontuneet yhteen ryhmään pihamaalle, ja +laukaisi. Vaikutus oli kauhea; neljä tai viisi suistui maahan, muut +hajaantuivat kauhistuksissaan joka haaralle luullen, että linnan väki +oli tullut apuun ... silmänräpäyksessä oli koko piha tyhjä. Mestari +Aatami käytti tilaisuutta hyväkseen, kiiruhti ulos ja onnistui +kenenkään näkemättä piilottautua kellariin, jossa ei ainakaan tuli +häntä voinut vahingoittaa. + +Sillä välin oli Johannes kiiruhtanut luhtiin. Se oli tyhjä. Kreeta oli +kadonnut. Johannes, joka ei tiennyt, että Jaana oli hänet pelastanut, +joutui ensi kerran eläessään sanattomaksi. + +Voudin talo paloi ilmitulessa ylt'ympäri. Mutta vihdoin viimeinkin oli +humalassaan maannut linnan väki herännyt melusta. Kaksitoista +aseellista ja voudille uskollista palvelijaa kiiruhti hänen apuunsa. +Vaikka talonpoikain miesluku olikin suurempi, eivät he uskaltaneet +asettua vastarintaan, kun heillä ei ollut muita aseita kuin kirveitä ja +jousia, ja hajaantuivat kaikille haaroille. Mestari Aatami astui esiin +piilostaan; hän oli kadottanut talonsa ja tavaransa, mutta henkensä hän +oli pelastunut. + +Pitemmittä puheitta mainittakoon vain, että tämä tapaus tuotti yhä +suurempaa kurjuutta koko Mainiemen ympäristöön. Sotaväkeä tilattiin +Turusta ja sijoitettiin osaksi linnaan, osaksi kapinallisten +alustalaisten luo. Sen sijaan, että olisi otettu 8, otettiin nyt 24 +miestä nostokkaiksi ja lähetettiin Puolaan. Toisia vietiin raudoissa +Turun linnaan. Kaksi pahinta rauhan häiritsijää tuomittiin kuolemaan ja +mestattiin. Lukuisat lähiseuduilla asuvat aateliset katsoivat Mainiemen +kreivin asiata kuin omaansa ja ryhtyivät kaikin tavoin tukehuttamaan +kansan kapinallista henkeä. Siitä tuli surullinen, tuhoa tuottava +kevät. Monista taloista lähtivät asukkaat tiehensä; Arvion kylä joutui +melkein autioksi ja Lammin taloihin jäi vain naisia, ukkoja ja lapsia. +Ja kaikki tämä tapahtui Suomenmaan siihen aikaan varakkaimmassa ja +tiheimmin asutussa seudussa. + + + + +6. TAPPELU VARSOVAN LUONA. + + +Pois riennämme taas hädänalaisesta Suomestamme kauas eteläisiin maihin, +joissa tämän maan verta ja varoja tuhlattiin kunnianhimoisen kuninkaan +valloitussotiin. Kustaa Aadolfin ja Kristiinan valtaistuimella istui +tuo urhoollinen soturi, tuo suuri sotapäällikkö, tuo jalomielinen ja +korkealle pyrkivä, mutta kovin vähän valtioviisas sankari Kaarle X +Kustaa. Ollaan heinäkuussa vuonna 1656. Paljon oli tapahtunut tämän +vuoden edellisenä vuotena, suuria oli sinä aikana suunniteltu, loistava +oli aika-ajoin ollut menestys, riemukulussa oli kuljettu, mutta myöskin +nöyrtyneinä peräydytty. Sotaista intoa hehkuen oli Kaarle Kustaa +karannut suuren, mutta eripuraisen, hajaantuneen, itsekkään ja +sentähden voimattoman Puolanmaan kimppuun. Heinäkuun 3. p:nä 1655 oli +tuo urhoollinen ja kuuluisa, suomalainen Arvid Wittenberg 20,000 +kolmekymmenvuotisessa sodassa harmaantuneen sotavanhuksen kanssa +lähtenyt liikkeelle Stettinistä ja marssinut Puolaan; nopeana kuin +myrskypilvi kiiruhti kuningas jäljestä ja ennen marraskuun loppua oli +hän valloittanut Puolan avaimet ja pääkaupungit Varsovan, Krakovan ja +Thornin, voittanut tai houkutellut antaumaan valtakunnan hajanaiset +sotajoukot, karkoittanut sen heikon kuninkaan Juhana Kasimirin yli +Karpaattien vuorten Schlesiaan, anastanut enemmät kuin puolet tuosta +laajasta valtakunnasta ja ottanut uskollisuuden valan sen asukkailta. +Ollen valtansa kukkulalla ei Kaarle Kustaa aavistanut vastoinkäymisen +päiviä tulevankaan; "Ruotsin kuningas (niin luettiin eräässä siihen +aikaan ilmestyneessä lentokirjasessa) luulee onnen neliskulmaiseksi, +kun kaikki muut pitävät sitä pyöreänä." + +Tämän ajan kuluttua, mitä vaihtelevaa vihaa kansojen välillä -- mitä +uskottomuutta, kavallusta, väijyntää, epätoivoa, salamurhia, kostoa, +intohimoja -- ja näiden rinnalla isänmaan rakkautta, uljuutta, kunniaa, +neroa, -- mitä verisiä tappioita -- kalliisti ostettuja voittoja, +hätää, vaaroja ja kurjuutta, mikä kosto Ruotsin aseille, jotka täällä +kaikessa loistossaan saivat kokea vääryydellä alotetun sodan kauhut ja +isänmaansa pelastuksesta taistelevan kansan raivon! Suuria, loistavia, +mutta kamaloita ovat nämä ihmiskunnan intohimojen ilmiöt! Marras- ja +joulukuussa 1655 olivat puolalaiset vihdoinkin käsittäneet +nöyryytyksensä ja heitä uhkaavan vaaran pohjattomuuden. Hätä oli ajanut +tämän kevytmielisen, mutta samalla ritarillisen kansan kuninkaansa +ympärille yhdistymään; kaikkialla, missä vaan Kaarle Kustaa ja hänen +urhoolliset miehensä liikkuivat, nousivat kylät ja kaupungit +vastarintaan, joka majasta lähti kostaja liikkeelle, jokainen käsi +tempasi miekan, ja Juhana Kasimir palasi kansansa riemuitessa takaisin +onnettomaan maahansa. Petturien houkuttelemana kulki ruotsalainen +sotajoukko eteenpäin, niinkuin joka askelella auringon paisteesta +sulava lumivyöry. Kaarle Kustaa oli kulkenut Kaarle XII:n tulevaa tietä +Jaroslaviin saakka. Täältä täytyi hänen kääntyä takaisin, täytyi +äärettömien vaarojen uhatessa peräytyä Varsovaan, ja hän sai olla +tyytyväinen, kun sai pelastetuksi edes itsensä ja pienet tähteet +valitusta väestään tulevien voittojensa varalle. Mutta suuressa, +vihollismielisessä Varsovassa oli Wittenberg sill'aikaa 3,000:n +luotettavan kantajoukkoon kuuluvan sotilaan avulla, joista puolet +olivat sairaita ja haavoitettuja, kuuden viikon ajan kuolemattomalla +kunnialla torjunut sekä muurien sisällä väijyviä kavaltajia että sen +ulkopuolella olevia kuninkaan joukkoja, joiden lukumäärä välistä nousi +120,000 mieheen. Kesäkuun 20 p:nä 1656 joutui Varsova viimeinkin +puolalaisten käsiin; osaksi valloitettiin se väkirynnäköllä, osaksi +antautui se kunniallisilla ehdoilla. Wittenberg joutui puolalaisten +vihan uhriksi, heitettiin vastoin sopimusta vankeuteen ja päätti +seuraavana vuonna vaiherikkaat päivänsä vankilassa. + +Vielä koitti kuitenkin onnen ja voitonkin aika. Juhana Kasimirin +hylkäsivät heti kaupungin valloituksen jälkeen useimmat hänen +joukoistaan; oli hänellä kuitenkin vielä enemmän kuin 40,000 miestä. +Kaarle Kustaa, joka oli pelastunut kuin ihmeen kautta, oli yhtynyt +Brandenburgin vaaliruhtinaan Fredrik Vilhelmin kanssa ja riensi 18,000 +kostonhimoisen ja raivokkaan miehen kanssa valloittamaan uudelleen +Varsovaa. Ensi kerran seisoivat molemmat kuninkaat vastakkain, ja +heidän yhteentörmäyksensä muodostui tuoksi kuuluisaksi, +kolmipäiväiseksi tappeluksi Varsovan edustalla. + +Ranskan lähettiläs koetti estää tappelua ja välittää rauhaa. Juhana +Kasimir vastasi: "Minä tahdon syöttää ruotsalaiset eineeksi +tatarilaisilleni." Kaarle Kustaa vastasi: "Olisin iloinen, jos minulla +nyt olisi kaikki viholliset vastassani, että voisin heidät kaikki +yhdellä iskulla musertaa." Hänen järkähtämätön päätöksensä oli käydä +monta vertaa voimakkaamman vihollisen kimppuun. Heinäkuun 18. p:nä +iltapäivällä marssivat sotajoukot taisteluun Veiksel-virran itäistä +rantaa pitkin, vastapäätä vapisevaa Varsovaa. Puolalaisten vasemmalla +sivustalla oli virta ja vahvat linnoitukset, oikealla oli Biallalenkan +metsä ja räme. Ruotsalaiset ja preussiläiset etenivät joen ja metsän +välistä kaitaista kenttää myöten; ratsuväki kahakoitsi vihollisen +kanssa, mutta ilta pimeni ja ensimmäisen päivän taistelu oli +vähäpätöinen. Sotajoukot viettivät yönsä paljaan taivaan alla ilman +suojaa ja ilman ruokaa. + +Valkeni heinäkuun 19 päivä. Se oli kuuma kesäpäivä, jota vain silloin +tällöin viillytteli luoteinen tuuli, joka ajoi pilvittäin ruudin savua +puolalaisten silmiin. Preussiläiset ahdistivat puolalaisten oikeaa +sivustaa, veivät kanuunansa rämeen poikki ja miehittivät kukkulan, +josta torjuivat takaisin vihollisten ankarat hyökkäykset. Ruotsalainen +sotaväki riensi preussiläisten apuun. Joka taholta ahdisti vihollinen +raivoisalla rohkeudella. Milloin karkasivat puolalaiset ruotsalaisten +keskustaa vastaan, josta heidät karkoitettiin äkäisillä +raehaulilaukauksilla. Milloin tulvahti metsästä esiin suunnattomin +parvin tatarilaisia, keihäät ojossa ja kamalasti kirkuen; mutta +heidänkin täytyi paeta ruotsalaisen ja suomalaisen ratsuväen tieltä. +Kuningas teki rohkean päätöksen, tunki Biallalenkan metsän läpi ja +seisoi nyt preussiläisten sivulla muodostaen kaaren puolalaisten oikean +sivustan edessä. Näiden joukosta karkasivat esiin Juhana Kasimirin +kvartiaanit ja husaarit, joiden vertaisia ratsumiehiä harvassa +tavataan. Upplannin, Smoolannin ja Itä-Götanmaan ratsumiehet ottivat +vastaan heidät; mutta isku oli liian voimakas ja ruotsalaiset +laukasivat pistoolinsa liian varhain, rivit alkoivat horjua ja +murtuivat; isolla äänellä huutaen hyökkäsivät puolalaiset husaarit +eteenpäin. Mutta toisessa rivissä olivat heidän vastassaan Fabian +Berndesin suomalaiset, sekä Wittenbergin ja Sinclairin ratsumiehet. +Täällä kohtasi isku iskua ja teräs terästä. Puolalaiset säpsähtivät, +kääntyivät takaisin ja jättivät useita satoja uljaimmistaan jälkeensä. +Samaan aikaan karkasi Kaarle Kustaa uusia tatarilaislaumoja vastaan, +taisteli itse tulisimmassa tuoksinassa kuin tavallinen sotamies, ampui +omalla kädellään kaksi tatarilaista ja iski kolmannen kuoliaaksi; +villien raivo saatiin laimenemaan. Ilta pimeni ja taistelu oli jäänyt +ratkaisematta; toinen yö vietettiin vielä paljaan taivaan alla ilman +ravintoa, ilman suojaa, vihollisen läheisyydessä, kuolleiden ja +kuolevain keskessä, huomispäivän verityötä varmuudella odottaen. +Sellaisella sotaväellä voidaan maailma valloittaa. + +Heinäkuun 20 p:n koittaessa olivat ruotsalaiset ja preussiläiset +uudelleen asetetut rintamaan. Nyt oli heidän vuoronsa tehdä hyökkäys. +Ensimmäinen hyökkäys tehtiin muuatta Pragan etukaupungin edessä olevaa +metsikköä vastaan; kiivaan taistelun jälkeen oli asema valloitettu. +Puolalaiset olivat jättäneet tykistönsä puolustamatta; vaaliruhtinas +valloitti sen; puolalaisten oikealla sivustalla oleva jalkaväki lähti +pakoon, kiiruhti sillan yli Varsovaan ja repi tien. Vasen sivusta +huomasi sen ja kävi siitä levottomaksi. Turhaan ratsasti Juhana Kasimir +väkensä keskessä uhkaillen ja rahoja tarjoten; turhaan hänen +jalomielinen puolisonsa kuningatar Maria Loviisa kyynelsilmin kehoitti +heitä muistamaan maatansa ja kunniaansa. Kaarle Kustaa hyökkäsi +eteenpäin, hänen kanuunansa pyyhkivät rantaa pitkin, puolalaiset +hajaantuivat hurjasti paeten ja tappelu oli menetetty. + +Puolalaiset menettivät tässä kuuluisassa taistelussa yli 4,000 +kuollutta ja haavoitettua, 50 kanuunaa, kaiken kuormastonsa sekä +pääkaupunkinsa Varsovan, joka antautui seuraavana päivänä vastarintaa +tekemättä. Ruotsalaisten ja preussiläisten tappio laskettiin noin +700-800 mieheen. Mutta taistelun seuraukset eivät vastanneet +sen loistavaa menestystä. Ylpeät ja kiukustuneet puolalaiset +kokoontuivat uudelleen valmiina vastarintaan; preussiläiset ja heidän +vaaliruhtinaansa tekivät vaatimuksia, joihin Kaarle Kustaa ei voinut +suostua, ja menivät tyytymättöminä tiehensä. 8-10,000 miehensä kanssa +ei kuningas voinut jäädä Varsovaan, jossa häntä vihasta hehkuva +vihollinen uhkasi koko sotavoimallaan. Hitaasti ja varovasti vetäytyi +hän takaisin pysyen puolustusasemassa, ja niin oli tappelun seurauksena +Puolan vapautus eikä sen kukistuminen. + +Mutta kun kuuma heinäkuun aurinko paahteli hieta-aavikoita Varsovan +ympärillä, jossa monta tuhatta ruumista loikoi mätänemässä, syntyi +siitä kauhean epäterveellinen ja inhottava ilma, niin että sitä tuskin +voi hengittää kaupungissa tai sen läheisyydessä. Samalla oli koko +kaupunki täynnä kuolevia, sairaita ja haavoitettuja, ja lopulta puhkesi +tässä mahdottoman suuressa sairaalassa raivoamaan tuhoava rutto, joka +säälimättä tempasi pois satoja ja tuhansia, joita miekka oli säästänyt; +ja näiltä myrkytetyiltä pesäpaikoiltaan lähti murhanenkeli kiertämään +kaikkia Itämeren rannikoita, riehuen lakkaamatta vuosina 1656 ja 1657 +sekä Skandinaviassa ja Suomessa että Venäjällä. + +Kaarle Kustaan kuuluisalla paluumatkalla Jaroslavista oli kuninkaan ja +sotaväen asema useinkin aivan epätoivoinen. Suljettuna siihen +niemekkeeseen, jossa San-joki laskee Veikseliin, näytti Ruotsin +sotajoukko jo hävinneeltä ja olisi todella hävinnytkin, ellei kuninkaan +nero, rohkeus ia onni olisi auttanut sitä pääsemään Sanin yli ja +ahdistamaan ja valloittamaan liettualaisten vastaisella rannalla +olevaa leiriä. Mutta vihollinen riensi hänen edellään aikoen ahdistaa +ja saavuttaa hänet toisessa samanlaisessa nurkkauksessa, missä +Vieperts-joki laskee Veikseliin. Kuningas kutsui sotapäällikkönsä +neuvotteluun; ainoa pelastus oli johtaa vihollisten huomio harhaan +sotaväen oikeasta matkasuunnasta. Osasto sotaväkeä olisi lähetettävä +Lubliniin päin uskottelemaan vihollista, että oli aikomus rientää +siellä olevan ruotsalaisen linnaväen avuksi. Tämä joukko oli jo +ennakolta kuolemaan tuomittu; sen tehtävänä oli houkutella vihollisten +koko sotavoima kimppuunsa ja häviönsä kautta pelastaa pääjoukko. + +Tämä aie salattiin sotamiehiltä, mutta korkeampi päällystö sai sen +kyllä tietoonsa. Ken tulisi tämän joukon johtajaksi? Urhoollisimmatkin +olivat kahdella päällä. Silloin tarjoutui eversti Kustaa Bertelsköld +vapaaehtoisesti johtamaan tuota kuololle pyhitettyä parvea, johon +kuului noin 300 liiviläistä ja suomalaista. Tarjoukseen suostuttiin; +tuo vähäinen joukkio lähti liikkeelle ja houkutteli, niinkuin oli +aavistettukin, koko liettualaisen sotajoukon jälkeensä. Kolme päivää +taistelivat he viisikymmenkertaista ylivoimaa vastaan. Viimein +väsähtivät sen voimat, kuolleina kaatuivat miehet tiepuoleen, vuotivat +verta ja hävisivät näkymättömiin alinomaa yöt ja päivät taistellessaan. +Ennenkuin oli ehditty puolimatkaankaan Lubliniin päin, olivat kaikki +kaatuneet ... ainoastaan neljä tai viisi miestä pelastui uskomattomien +Varsovan metsissä kestettyjen seikkailujen jälkeen, ja niiden harvain +joukossa oli myöskin kreivi Bertelsköld. + +Kohta Varsovan tappelun jälkeen vetäytyi Kaarle Kustaa Länsi-Preussiin. +Kuninkaan mieli oli synkkä; onni, joka äsken oli näyttänyt hänestä +"neliskulmaiselta", oli yht'äkkiä muuttunut pyöriväksi palloksi. +Saavutetusta voitosta huolimatta menetti hän kaupungin toisensa +perästä, maan toisensa perästä. Eniten suututti kuningasta Liettuan +menettäminen, jossa de la Gardie ja Lewenhaupt yhä toivottomammin +taistelivat kavaltajia ja vihollisten kiukkua vastaan. -- Haa! -- +huudahti Kaarle Kustaa kiukuissaan, -- antakaa minulle Liettua +takaisin, ja minä annan sen valloittajalle herttuan kruunun. + +-- Teidän majesteettinne, -- vastasi yksi eversteistä, jotka olivat +kokoontuneet sotaneuvotteluun kuninkaan telttaan, -- antakaa minulle +kaksi rykmenttiä ja minä takaan hengelläni, että Liettua on oleva +teidän. + +Kuningas pyörähti ympäri ihmeissään tuosta vastauksesta, jota ei ollut +odottanut. -- Ja kuka -- sanoi hän, -- antaa minulle varmat takeet +siitä, etten suotta uhraa sekä rykmenttejäni että teidän henkeänne? + +-- Onneni, -- vastasi eversti rohkeasti. + +Kuningas hymyili ja käännähti kreivi Schlippenbachin puoleen, joka +seisoi hänen vieressään. -- On siis vielä ainakin yksi kuolevainen, +joka luottaa onneen, -- sanoi hän. + +-- Se on teidän majesteettinne, joka on saanut maailman siihen +luottamaan, -- vastasi Schlippenbach. + +Vastaus oli kyllä mielittelevä, mutta ei juuri tässä tilaisuudessa +varsin sopiva. Kaarle Kustaa rypisti otsaansa ja hänen pitkät, hienot +viiksensä ja tavattoman paksu ylähuulensa vetäytyivät ivalliseen, +katkeraan hymyyn, hänen muistaessaan kaikkia toteutumattomia +toiveitaan. -- Te odotatte määräyksiäni varhain huomenaamuna, -- sanoi +hän Bertelsköldille, joka turhaan koetti kuninkaan muuten niin +avonaisista, sinisistä silmistä arvata, millaiset tehtävät häntä +odottivat. + +Kaarle Kustaan levoton luonne vihasi lepoa ja alinomaa mietti hän uusia +suunnitelmia, jotka olivat toinen toistaan uhkarohkeampia. Oli niinkuin +hän olisi aavistanut, että hänen elämänsä kunnian ja vallan kukkuloilla +tulisi lyhyeksi ja että hänen sen vuoksi tuli käyttää jokaista +silmänräpäystä hyväkseen. Hän nukkui aivan vähän. Usein herätettiin +hänet keskellä yötä -- hän oli antanut ankaran käskyn, että hänet +pienimmänkin vaaran uhatessa välttämättä täytyi herättää -- ja ollen +varhain aamulla ylhäällä meni hän useinkin levolle vasta myöhään +illalla -- jollei vain viini ollut tehnyt hänen päätään raskaaksi. +Niinpä istui hän nytkin pöytänsä ääressä vielä kauan sen jälkeen kuin +päälliköt ja sotamiehet olivat menneet levolle. Ollen kahden kesken +suosikkinsa Schlippenbachin kanssa tarkasteli kuningas synkkämielisenä +ja ajatuksiinsa vaipuneena Puolan karttaa, tuota hänen unelmainsa +valtakuntaa, joka oli levällään hänen edessään pöydällä -- +paperipalanen vain, paljas nimi, sisällötön ja tyhjä niinkuin +todellisuuskin tällä hetkellä. -- Kirottu brandenburgilainen! -- +huudahti hän, silmäillen Itä-Preussia, tuota maapalstaa, jota Fredrik +Vilhelm oli pyytänyt, mutta jota Kaarle Kustaa oli kieltäytynyt +luovuttamasta ja josta oli ollut seurauksena vaaliruhtinaan poislähtö. +-- Anna kerjäläiselle voita leivälle, niin vaatii se vielä juustoa. +Saakeli! Hän luulee siis, tuo sakaali, että kun hän vain seuraa +leijonan jälkiä, hänen täytyy saada osa hänen saaliistaan, ja kuitenkin +voi hän milloin tahansa olla valmis raastamaan rikki kaatuneen herransa +jäsenet! + +Schlippenbach, tuo viekas kuurinmaalainen, seurasi kuninkaan katseita +ja pysähtyi, niinkuin tämäkin, Itä-Preussin kohdalle. -- Sakaali on +koiran sukua, -- sanoi hän, huulillaan tuo epämääräinen hymyily, joka +oli omituinen sen ajan vehkeileville valtiomiehille. -- Pitäkää +lihapalaa koiran kuonon edessä, ja se seuraa teitä, minne teidän +majesteettinne vain haluaa. Ludvig XI oli suuri valtiomies. Hän +noudatti koko hallituskautensa aikana periaatetta: -- "luvataan, mutta +ei täytetä." Ja Ludvig XI kukisti koko Ranskan. + +-- Olet oikeassa, -- virkkoi kuningas, jonka valtiotaidossa todellakin +oli paljon jälkiä Schlippenbachin antamista neuvoista. -- Petos +petosta, kavaluus kavaluutta vastaan ... ah, hyvät herrat ja ruhtinaat, +odottakaa, kerran kostonne koituu! Te luulette minua vain kädeksi, joka +on puristautunut kiinni miekan kahvaan; mutta minä tahdon näyttää +teille, että tämä käsi ei ainoastaan kykene iskemään, mutta voipi +myöskin tanssittaa teitä kuin nukkeja nuorieni mukaan. + +Se oli tuota sen ajan petollista valtioviisautta, joka ei voinut +käsittää eikä seurata sitä ylevämielistä rehellisyyttä, joka kammoo +käyttämästä alhaisia keinoja korkeiden tarkoitusperien saavuttamiseksi. +Mustin pilkku sankarin Kaarle Kustaan historiassa on se, ettei hän +tässä kohden ollut aikalaisiaan parempi -- ja se vaikutti hänen +kukistumiseensakin. + +-- Mutta, -- huudahti kuningas sitten, kun hän vielä kerran oli +silmäillyt Puolan karttaa, -- mitä hyödyttää viisaus, äly ja sukkela +nero, ellei onni seuraa kuolevaisen askeleita! Olet viisain ihmisistä; +olet sankareista suurin, mutta jos joudut taistelemaan tuota +itsepäistä, oikullista voimaa vastaan, jota onneksi sanotaan -- niin +turha on taistelosi, turhaan vuodatat veresi, et mitään saavuta. Sano +minulle, Schlippenbach, onko sitä kuolevaista, joka voisi käskeä onnen +häntä ikuisesti seuraamaan? + +-- Teidän majesteettinne, -- sanoi suosikki, -- en usko tähtien +ennustuksiin, -- voimallinen mies uskoo ainoastaan itseensä, -- mutta +on niitä kuitenkin olemassa ihmisiä, jotka niin kauan ovat olleet onnen +suosiossa, että vastoin tahtoaankin tulee ajatelleeksi tähtien +vaikutusta. Teidän majesteettinne on noita tähtien suosituita. Vaikka +tähti hetkeksi pimenisikin, loistaa se kuitenkin kohta taas kahta +kirkkaampana. + +-- Tuo Bertelsköld, -- jatkoi kuningas, kuulematta kuurinmaalaisen +puhetta, -- hän kehuu onnestaan ja sitä minä en enää voi sietää. Mikä +oikeuttaa hänet noin puhumaan? + +-- Todellakin, -- virkkoi Schlippenbach, -- kreivi Bertelsköld on +omituinen mies. Olematta erittäin älykäs, niin, ollen milteipä vailla +kaikkia muita suurempia lahjoja kuin uhkarohkeuttansa, on hän kuitenkin +aina nuoruudestaan saakka purjehtinut myötätuuleen. Hän on taistellut +sadoissa tappeluissa, on pelastunut lukemattomista vaaroista, saamatta +haavaa ainoatakaan sen jälkeen kuin kerran tuli haavoitetuksi Lechin +luona. Yhtämittaa on hän arvossa ylennyt, saanut rikkautta ja voittanut +kunniaa; hänen syntyperästään ei mitään varmuudella tiedetä, se vain on +varma, että hän on nousukas, jolle teidän majesteettinne korkea +edeltäjätär tuhlaamalla tuhlasi armonosoituksiaan. Hänen alustansa ovat +nyt suurimmat koko valtakunnassa eikä minua suinkaan ihmetyttäisi, jos +kaiken tämän jälkeen teidän majesteettinne armollinen pilanteko +Liettuan herttuakruunustakin hänen suhteensa vielä toteutuisi. + +-- Olet oikeassa, -- vastasi kuningas hetken vaiettuaan; tällä miehellä +on jonkin verran oikeutta uskoa onneensa. Sellaisia miehiä minä +tarvitsen. Ja kuitenkin, -- tällä hetkellä minä halveksin heitä. + +-- Nuo miehet ovat pieniä verrattuna neroon, joka itse onnensa takoo. +Ja nero käyttää heitä kuin sokeita välikappaleita tarkoituksiinsa; kun +ovat kuluneet, heitetään ne tiepuoleen. Mutta koska on puhe +Bertelsköldistä, niin sallikaa minun huomauttaa, että hänen ylpeytensä +on yhtä suuri kuin hänen onnensa. Ei kukaan teidän majesteettinne +aatelismiehistä suvaitse häntä läheisyydessään; hänen oikea paikkansa +on valloitetussa maassa, jonka ennakkoluuloja ei enää tarvitse säästää. + +-- Mutta kuitenkin on minun vielä koetettava saada liettualaiset +puolelleni. + +-- Luvataan, mutta ei täytetä. Hyväillään heitä ensiksi kädellä, +pehmeällä kuin naisen käsi, ja kuritetaan heitä sitten ruoskalla niin +ankaralla kuin Bertelsköld. Jos teidän majesteettinne todella tahtoo +pidättää Liettuan itselleen, parantaa sen haavat ja edistää sen +vaurastumista, silloin lähettäkää sinne Würtz tai Dahlberg. Mutta jos +teidän majesteettinne tahtoo vain jonkin aikaa pitää tätä maata +voittonsa panttina, silloin lähettäkää sinne Bertelsköld kenraalin +valtakirja taskussaan, ja ummessa silmin hän on valloittava maan. Tällä +miehellä on merkillinen taito saada toisia lankeamaan samalla, kuin hän +itse nousee. Onni vaatii aina korvausta. Se tuhlaa antimiaan +Bertelsköldille, mutta saattaa samalla hänen ympäristönsä onnettomaksi. + +-- Liettua on miltei menetetty ja on voitettava takaisin, tapahtuipa se +sitten tavalla millä tahansa, -- virkkoi kuningas synkästi. -- +Lewenhauptin olen kutsunut pois Karjalaa suojelemaan; De la Gardie on +melkein kukistumaisillaan raivoisien talonpoikaisjoukkojen käsiin. Mitä +välitän minä tulevaisuudesta? Liettualaiset ovat jo kaksikymmentä +kertaa pettäneet minut. Syyttäkööt itseään: minä lähetän kuin +lähetänkin heidän niskaansa Bertelsköldin. + + + + +7. KREIVI KUSTAA BERTELSKÖLD. + + +Eräänä päivänä elokuun lopulla v. 1656 oli noin 1,200 miehen suuruinen +joukko, jossa oli sekä suomalaisia että liiviläisiä, puoleksi +ratsuväkeä, puoleksi jalkaväkeä, matkalla sateen liottamia teitä myöten +Liettuan erämaihin auttamaan siellä olevia linnoituksia ja pysyttämään +maata ruotsalaisten vallassa. Ainoastaan tämän vähäisen sotavoiman voi +Kaarle Kustaa tällä hetkellä lähettää tuota kostonhimoista ja +raivostunutta kansaa vastaan, joka noin sadantuhannen asekuntoisen +miehen voimalla oli noussut puolustamaan isänmaataan ulkomaalaisten +sortoa vastaan. Hulluudelta, urhoollisten soturien veren hyödyttömältä +tuhlaukselta tuntui tämä retki kaikkien kokeneiden sotapäällikköiden +mielestä. Mutta luultavasti oli juuri tämä yrityksen uhkarohkeus +viehättänyt kuningasta, ja mahdollisesti toivoi hän myöskin jotakin +vihollistensa erimielisyydestä, heidän tottumattomuudestaan sotaa +käymään ja heidän huonoista aseistaan. Ja olisivatkin ne olleet hänelle +eduksi kaikki nämä asianhaarat, kunhan vain sotavoimain suhde olisi +ollut hiukan tasaisempi ja jos ei maa olisi ollut ruotsalaisille niin +epäedullinen. Sillä ruotsalaisten oli kuljettava poikki virtavien +jokien ja läpi äärettömien metsien, suurien rämeiden ja autioiden +seutujen, joissa muonaa voitiin hankkia ainoastaan suurella vaivalla ja +jossa sitäpaitsi oli mahdotonta kuljettaa enemmän kuin neljä tai kuusi +kevyttä kenttäkanuunaa. + +Tämän joukon etunenässä ratsasti nykyinen kenraalimajuri, kreivi Kustaa +Bertelsköld, vanha tuttavamme Kustaa Aadolfin ajoilta. Tuo ennen niin +solakka nuorukainen oli nyt suurikasvuinen ja vähän lihavahko mies, +iältään noin viidenviidettä; hänen tukkansa oli vaalea, silmät siniset, +ja hänen kasvoissaan, jotka olivat ruskettuneet Puolan auringossa, +näkyi arpi siitä iskusta, minkä hän oli saanut Lech-virran luona. +Monessa suhteessa muistutti hän kuningas Kustaa Aadolfia, ja varsinkin +muistutti häntä silmien ilme, korkea, kaareva otsa ja roteva vartalo; +puuttui kuitenkin sankarin yksinkertainen arvokkuus, hänen rauhallinen, +vaatimaton suuruutensa, joka aina vaikutti niin voimakkaasti juuri +siksi, että se oli luonnollista ja syntyperäistä. Muinoisen nuorukaisen +lempeät piirteet olivat kuusikolmatta vuotta kestäneissä alituisissa +taisteluissa ja vaaroissa kovettuneet enemmän uhkaa kuin uljuutta +muistuttavaksi ilmeeksi; tuo käskevä katse vaati ehdotonta +kuuliaisuutta, tuo terävä piirre ylähuulen viiksien alla ilmaisi +järkähtämätöntä päättäväisyyttä. Kenraalin koko olento oli enemmän +omansa herättämään pelkoa kuin rakkautta ja luottamusta. + +Kaikesta tästä huolimatta oli kreivi Bertelsköld kuitenkin, +ratsastaessaan lujatekoisella, suurella raudikko-oriillaan, komea +sotilas, jonka kiiltelevä haarniska ja töyhtöhattu jo kaukaa näkyi +sotamiehen silmään siellä, missä vaara oli suurin ja taistelu tulisin. + +Muutamia askelia hänen takanaan ratsasti solakka, mustatukkainen ja +mustasilmäinen nuorukainen, joka tuskin oli vielä seitsemäntoista +vuotta täyttänyt ja jonka miettivästä ulkomuodosta voi päättää, että +hän kernaasti vaipui haaveellisiin unelmiin. Bernhard Bertelsköld -- +sillä se oli hän -- ei näyttänyt yksinäistä metsätaivalta kulkiessa +ympäristöstään suuresti välittävän. Hänen sivullaan ratsasti hänen +isänsä henkivartija, tuo sata-arpinen vanha ratsumies Pekka, jonka +lukija muistanee tavanneensa Breitenfeldissä ja Baierissa. Silloin +tällöin avasi hän suunsa vanhan, uskollisen palvelijan oikeudella +virkkaakseen jonkin sanan yksitoikkoista matkantekoa hauskuuttaakseen, +mutta kun hän ei saanut vastausta, sulki vanhus huulensa, eikä sitten +enää kuulunut muuta kuin hevosten tasaista astuntaa tai jonkun +ratsumiehen huuto, kun hän ohjasi hevostaan pois tiepuolesta. + +Sillä tavoin kulki ratsumiesten jono hetken aikaa äänetönnä eteenpäin. +Pekka ei kuitenkaan voinut olla itsekseen mutisematta katsellessaan +nuorta herraansa suuttumuksen ja isällisen hellyyden sekaisilla +tunteilla: -- Hullu poika, ei näe eikä kuule mitään. Voisi vaikka +suohon ajaa sitä huomaamatta. Jumala paratkoon, sen on hän äidiltään +perinyt; kreivitär vainaja oli tuollainen, joka näki unia selvällä +päivällä; taisi näkyjäkin nähdä, luulen ma. Lempo semmoista väkeä, en +minä heitä jaksa ymmärtää. + +-- Pekka, -- huudahti kreivi Bernhard, jonka ajatukset yht'äkkiä olivat +joutuneet toiselle tolalle, -- sano minulle, mitä juttuja ne ovat, +joita täällä kerrotaan isäni kuparisormuksesta? + +-- Lienevätkö nuo mitään? -- vastasi Pekka vältellen. + +-- Suomessa oli muuan, joka tahtoi saada sen sormuksen ja minä lupasin +sen hänelle, kun kerran perin isäni. En sitä silloin sen enempi +ajatellut, mutta kun eilen näin sen isäni sormessa, kysyin häneltä, +miksi hän pitää niin halpaa sormusta. Silloin rypistyi hänen otsansa, +hän katseli minua silmiin läpitunkevasti ja synkästi ja kysyi: -- +Tiedätkö mitään sen vaiheista? -- En, -- vastasin minä. -- Kun minä +kerran kuolen, -- sanoi hän, löydät testamenttini Turun hovioikeuden +säilöistä; siitä saat tietää mitä tarvitset. -- Sitten varoitti hän +minua koskaan panemasta pois sormusta, kun sen kerran olin saanut. +Sano, Pekka, mitä tämä merkitsee? + +-- Enhän minä tiedä, jatkoi ratsumies äskeiseen tapaansa. -- Liekö mikä +rakkauden muisto kreivin lapsuuden ajoilta. + +Kreivi Bernhard tempasi kärsimättömästi ratsastimia. + +-- Onko se laitaa? -- huudahti hän. -- Ei koskaan sano isäni minulle +luottamuksen sanaa! Ei koskaan osoita minulle rakkauttaan! Pelätä ja +totella, ja taas pelätä ja totella, ja sillä välin alituisia +nöyryytyksiä -- se on _minun_ kohtaloni! Jokainen sotamieskin tietää +enemmän isäni salaisuuksista kuin minä. + +-- Kenraali on onnen suosikki, -- virkkoi ratsumies kuin ajatuksissaan. +-- Kustaa Bertelsköldin onni oli käynyt sananparreksi koko armeijassa. + +-- Hänkö onnellinen! -- huudahti nuorukainen miltei katkerasti. -- +Onnellinen tosiaan, jos onni on siinä, että yhä saadaan lisää valtaa, +kunniaa ja rikkautta. Mutta tiedätkö sinä, että äitini kuoli +kuudenkolmatta vanhana, että kaksi nuorempaa veljeäni meni ennen häntä +hautaan, että onnettomuus seuraa kaikkia niitä, joita rakastamme, että +alustalaisemme kuolevat nälkään ja kiroavat meitä ja että koko Ruotsin +aateli vihaa ja kadehtii meitä! Ja tiedätkö, ettei isän ja pojan +välillä koskaan ole ollut muuta kuin epäluuloa ja välistä tuntuu siltä +kuin enemmän vihaisimme kuin rakastaisimme toisiamme. Voi, minä olen +hyvin onneton ja isänikin on onneton. Meillä on kaiken ulkonaisen +loiston siunaus... + +-- Se on isoäitinne siunaus, virkkoi ratsumies pyyhkien kyynelen +silmästään lempeää Meriä muistellessaan. + +-- Niin, mutta kirous tallaa kantapäitämme ja heittää jalkaimme eteen +kurjuutta, vihaa ja kyynelettömiä hautoja! + +-- Se on isoäitinne isän kirous! -- virkkoi Pekka surullisesti päätään +pudistaen. + +Kreivi Bernhard vaipui ajatuksiinsa eikä vastannut mitään. Laskeva +aurinko valaisi viimeisillä säteillään tiheän lehmus- ja pyökkimetsän +rintaa, jonka läpi sotajoukon oli kuljettava. Useita tienristeyksiä +sivuutettiin ja kaikki ne olivat yhtä kurjassa tilassa; mutta se, jota +myöten sotaväki kulki, alkoi käydä yhä kapeammaksi, rämeisemmäksi ja +kurjemmaksi. Kenraali komensi pysähtymään, kutsui oppaan luokseen ja +kysyi häneltä uhkaavin sanoin, veikö tie todellakin Birzenin linnaan, +missä oli matkan ensimmäinen määrä. Mies, joka oli juutalainen, +vakuutti pyhällä valalla niin olevan ja kumartui maahan saakka ankaran +päällikön edessä. Kulkua jatkettiin. + +Mutta aurinko laski puitten latvojen taa, lähestyvä ukkosilma peitti +taivaan mustaan pilveen ja joudutti yön tuloa. Tavallisessa menossa +olisi jo ennen yön tuloa pitänyt ehtiä linnaan, ja sekä miehistö että +päälliköt ajattelivat sen tähden huolestuneina yön viettoa +asumattomassa seudussa, jossa viholliset väijyivät joka taholla. +Kenraali käski kiiruhtaa kulkua ja lähetti kolmekymmentä ratsumiestä +ottamaan etuvartiona selkoa siitä, eikö metsä jo kohta päättyisi ja +eikö voitaisi saapua kentälle, ennenkuin yö täydelleen pimenisi. + +Vartio viipyi kauan poissa. Opasta vartioitiin tarkkaan ja uhattiin +hirttonuoralla, jos hän näyttäisi pienintäkään kavalluksen merkkiä. + +Ukkonen alkoi käydä, salamat leimahtelivat pyökkipuiden latvoissa. +Sotaväki oli pakotettu marssimaan tulisoihtujen valossa ja asettumaan +rintamaan, ollakseen valmiina taisteluun. + +Silloin kuului ukkosen jyrinän lomassa pyssyjen pauketta aivan läheltä +ja vastaan ajoi täyttä laukkaa muutamia ratsumiehiä etujoukosta +ilmoittamaan, että metsä ei suinkaan loppunut, vaan kävi yhä +sakeammaksi ja että tie päättyi suureen murtoon. Vihollista ei ollut +vielä näkynyt, mutta ratsumiehet olivat laukaisseet pistoolinsa +varoittaakseen jäljestä tulevia. + +Toisen kerran komensi kenraali pysähtymään ja tuomaan luoksensa +vapisevan oppaan. -- Roisto, -- karjaisi Bertelsköld, -- sinä olet +pettänyt meidät. Valitse toinen tai toinen! -- Ja toisessa kädessään +kilisteli hän tukaateilla täytettyä kukkaroa, toisella osoitti hän +hirttonuoraa. + +Opas itki ja rukoili armoa. Turhaan. Kreivi pysyi järkähtämätönnä. +Nuora kiinnitettiin korkean lehmuksen oksaan ja ansa pantiin onnettoman +kaulaan, samalla kuin täyttä kukkaroa kilistettiin hänen korvissaan. +Myrsky kiihtyi. + +Sotajoukon asema oli todella hyvin vaarallinen. Petettynä ja eksyneenä +tuntemattomaan erämaahan ja vihollisten ympäröimänä oli se alttiina +hyökkäyksille takaapäin, voimatta soiden ja pimeän tähden muodostaa +säännöllistä rintamaa. Eikä sateen vuoksi voitu edes ampuma-aseitakaan +käyttää. Mutta luottamus johtajan onneen oli niin suuri, ettei kukaan +vielä ollut kadottanut toivoa pelastuksesta -- ja juuri tämä luottamus +oli epäilemättä sotajoukon pelastus, sillä ilman sitä olisi kaikki +ollut hukassa. + +Kreivi Bertelsköld osoitti, että hän oli tämän luottamuksen ansainnut. +Ei hetkeksikään kadottanut hänen äänensä käskevää rauhaansa; kaikki +hänen antamansa käskyt osoittivat selväjärkistä mielenmalttia ja +järkähtämätöntä päättäväisyyttä. Ainoastaan kaksi keinoa näkyi olevan +jäljellä. Joko oli peräydyttävä samaa tietä kuin oli tultukin, ja +sitten sijoituttava johonkin varustettuun paikkaan, jossa ainakin selkä +olisi turvattu; taikka oli jäätävä yöksi siihen, varustus tehtävä +ympärille ja niin hyvässä järjestyksessä kuin mahdollista aamun +valkenemista odotettava. Molemmat ehdotukset näyttivät yhtä +vaarallisilta ja yhtä mahdottomilta toteuttaa, mutta mitään muuta +keinoa ei näyttänyt olevan jäljellä. + +Mutta kenraali tuumi kolmatta ja vielä rohkeampaa keinoa. Kun eivät +uhkaukset eivätkä houkutukset näkyneet auttavan, antoi hän irroittaa +hirttonuoran oppaan kaulasta, vei hänet syrjään ja keskusteli hänen +kanssaan kahden kesken, kenenkään kuulematta. Muutamat ovat +olleet tietävinään, että kreivi oli kohottanut rahatarjouksensa +kahdenkertaiseksi ja uhannut kiduttaa kavaltajaa tulisten hiilten +päällä. Toiset taas luulevat varmuudella tietävänsä, että juutalainen +oli saanut kreivin lupaamaan hänen uskonveljilleen suuria vapautuksia, +ja että hän oli valalla vannonut hankkivansa heille vapaan pääsyn +kaikkiin Ruotsin alusmaihin, joka heiltä tähän saakka oli ollut lain +kautta kielletty. + +Tämän keskustelun seuraus oli joka tapauksessa aivan odottamaton. +Kenraali antoi sytyttää tulia ja kuljettaa kanuunat, hevoset ja +kuormaston niille tien kohdille, missä maa oli kovempaa, jättäen näiden +vartijoiksi noin 300 miestä, jonka jälkeen hän piti miehilleen +kehoittavan puheen, luvaten voittoa, saalista ja lepoa, kunhan vain nyt +täsmälleen hänen käskyjään tottelisivat. Mutta itse hän koko muun +väkensä kanssa vetäytyi vain keveillä aseilla varustettuna muutamia +satoja askelia jäljelle päin, sammutti soihdut, antoi uuden tunnussanan +ja poikkesi sen tehtyään oppaan kanssa kaitaiselle syrjäpolulle, joka +vei oikealle kädelle metsän sisään. Sotamiehet, jotka olivat tottuneet +häntä sokeasti tottelemaan, seurasivat häntä sanaakaan sanomatta +kolmimiehisinä riveinä. + +Kulku oli ylen vaivalloista. Joka askelella kompastuivat miehet tuulen +kaatamiin puihin tai vaipuivat vyötäisiään myöten suohon; puheleminen +oli ankarasti kielletty, yö oli sysimusta, ainoastaan silloin tällöin +leimahti jokin salama ja vettä valui virtanaan. Moni uupui ja jäi +jälkeen, moni eksyi, mutta kaikki muut astuivat uupumatta vaikeaa +tietä. Noin tunnin kuluttua päästiin ulos metsästä. Oli kierretty +vihollisen ympäri ja vaikka olikin pimeä, voitiin erottaa suuri kenttä, +ja kaukaa kuului ihmisääniä. + +Kreivi Bertelsköld tarkasteli nyt väkeään niin hyvin kuin pimeässä +taisi, antoi miesten hiukan hengähtää ja vahvistaa voimiaan viinillä. +Sen jälkeen uudisti hän lupauksensa voitosta ja saaliista. -- Tuolla, +pojat, -- ja hän osoitti vasemmalle, mistä äänet kuuluivat, -- tuolla +on vihollisemme. Hän väijyy meitä murroksensa takana niinkuin susi +saalistaan; hän on niin varma voitostaan, ettei edes huoli tulla sitä +ottamaan. Me säästämme hänen jalkavaivojaan ja tervehdimme häntä +tavalla, jota hän kaikista vähimmin odottaa. Älkää luulko, että nuo +roistot ovat tulleet tyhjin käsin. Aateli on täällä lähtenyt sotaan +talonpoikien kanssa; niillä on sekä ruokaa että viiniä, joka tulee +meille mainiosti maistumaan. Ja tässä on meillä edessämme lakeus täynnä +rikkaita aateliskartanolta; päivän koittaessa ovat ne meidän ja minä +sallin teidän niitä ryöstää. Jos voitamme, tulee teistä jokaisesta +rikas mies, mutta jos häikäilemme, ei kukaan meistä pääse täältä +hengissä. + +Suostumuksen hyminä kuului miesten riveistä. Vaara, kosto ja saaliin +himo, kaikki vaikutti heidän mieliään rohkaisevasti. Nyt lähdettiin +taas liikkeelle mitä suurimmalla varovaisuudella. Puro tuli eteen; sen +poikki kahlattiin; puoleksi korjattu viljapelto tallattiin. Niin +viisaasti ja varovasti liikkui väki, etteivät liettualaiset tienneet +vaarasta ennenkuin se jo oli liika myöhäistä. Kiinnittäen kaiken +huomionsa metsään ja murrokseen, odottivat he joka hetki ruotsalaisia +siltä taholta, ja huvittelivat itseään myrskyn aikana viinillä ja +ruualla, jota olivat tuoneet mukanaan aateliskartanoista. + +Kiväärien sijasta, jotka eivät sateessa mihinkään kelvanneet, oli +Bertelsköld varustanut väkensä osaksi keihäillä osaksi miekoilla. +Tultuaan aivan vihollisen selän taa, karkasivat suomalaiset ja +liiviläiset hurraata huutaen liettualaisten leiriin. Ennemmin olisivat +nämä luulleet taivaan voivan maahan pudota. Syntyi mitä kauhein +sekasorto. Vaikka vihollinen olikin kahtakymmentä kertaa voimakkaampi, +joutui se, ollen osaksi aseitakin vailla, niin hämmästyksiinsä, että +hajaantui heti paikalla kaikille haaroille. Kauheasti, lakkaamatta ja +säälittä tekivät suomalaisten keihäät ja miekat tuhoaan; se ei ollut +enää taistelua, se oli teurastusta, raakaa, säälimätöntä murhaamista; +kolmatta tuhatta henkeä kaatui voimatta puolustautuakaan, loput +pakenivat minne pääsivät; verinen, kuolleiden ja haavoitettujen +peittämä leiri, joka sitäpaitsi oli täynnä aseita, ruokavaroja ja +kaikenlaista muuta saalista, oli vajaan tunnin kuluttua ruotsalaisten +hallussa. + +Voitto oli saavutettu, mutta vaara ei ollut vielä ohitse. Oli vielä +kaksi tai kolme tuntia aamuun. Peläten odottamatonta hyökkäystä +tointuneen vihollisen puolelta, asetti Bertelsköld osan väestään +rintamaan leirin eteen, sill'aikaa kuin toiset suurella vaivalla +alkoivat raivata murrosta avatakseen tien jälkeen jääneille. Pitkästä +matkasta, sateesta, taistelusta ja murhaamisesta ylen määrin uupuneet +sotamiehet olisivat tahtoneet heti paikalla käydä ryöstämään. Johtajan +voimakas ääni esti epäjärjestystä syntymästä; hänet nähtiin kaikkialla, +väsymätönnä, järkähtämätönnä; hän palkitsi ja rankaisi yhtä pian; tällä +hetkellä osoitti Bertelsköld, että hän oli kunnolla käynyt oppinsa +suuren Kustaa Aadolfin koulussa. Rautaisen tahtonsa avulla onnistui +hänen taas lujentaa sotakurin höltyneet siteet; vihollisella ei ollut +tilaisuutta eikä haluakaan kostoon, ja kun viimeinkin tuo toivottu +päivä koitti, huomattiin, että ruotsalainen sotajoukko oli menettänyt +vain puolensataa miestä, joista osa oli eksynyt, osa kuollut tai +haavoitettu. Hyvässä kunnossa, vaikkakin aivan voivuksissaan kokoontui +sotajoukko valloitettuun leiriin. + + + + +8. VÄÄRÄ VALA OTTAA POIS ONNEN. + + +Se verinen tappio, jonka liettualaisten nostoväki oli kärsinyt, oli +vain yksi tämän sodan monista vaiheista, jossa ruotsalaiset tuottivat +tuhoa enemmän kuin saavuttivat todellisia etuja. Tapahtui se, mitä oli +odotettu. Kun vihollinen päivän tullen oli saanut tietoonsa +ruotsalaisten todellisen sotavoiman, kokoontui se taas kahta +raivokkaampana niinkuin aalto sen veneen vanavedessä, joka on +uskaltanut sen rauhaa häiritä. Bertelsköld sai panna liikkeelle kaiken +sen älynsä ja erinomaisen sotataitonsa, jonka hän oli oppinut ensin +Kustaa Aadolfin ja sittemmin Banérin ja Torstensonin koulussa, +päästäkseen tasangon yli, jossa viholliset häntä joka taholla +ympäröivät. Se onnistui hänelle, hän hankki väelleen tilaisuuden +tarpeelliseen lepoon, virkisti sen voimia ja rohkeutta ryöstättämällä +pari kolme aateliskartanoa, yhtyi De la Gardien jättämiin joukkoihin ja +eteni aina Vilnaan saakka. Tuo kaikki onnistui hänelle tarkkaan +laskettujen liikkeiden ja ankaran sotakurin avulla, ja edisti hänen +tarkoituksiaan myöskin vihollisten eripuraisuus ja ryöstön halu. Sillä +liettualaiset talonpojat olivat aatelisherrainsa ankaran sorron +alaisina ja käyttivät mielellään tilaisuutta hyväkseen heitä +nöyryyttääkseen ja ryöstääkseen. Kaikkialla, missä nostoväki kulki +ruotsalaisten jäljessä, vapisivat linnat ja kartanot yhtä paljon oman +väen kuin vihollisten vuoksi. Sekä ystävä että vihollinen hävitti +kauheasti maata; kamaloita ilkitöitä tehtiin, mutta kerrotaanpa myöskin +tältä hävityksen ajalta piirteitä jalosta uhrautumisesta ja orjien +lempeitä herroja kohtaan osoittamasta liikuttavasta uskollisuudesta. + +Bertelsköldin rohkeus ja menestys hämmästytti liettualaisia mitä +suurimmassa määrässä; Ollen raakoja ja taikauskoisia selittivät he sen +yliluonnollisella tavalla. Kolmekymmenvuotisen sodan jo puoleksi +unohtuneet tarut suomalaisten loitsutaidosta uudistuivat; niin suuri +oli liettualaisten pelko, että yksi ainoa suomalainen sotilas +ainoastaan kättään nostamalla ja muutamia salaperäisiä sanoja +lausumalla ajoi heitä laumoittain pakoon. Bertelsköld osasi mainiosti +käyttää tätä taikauskoa hyväkseen. Vankien sallittiin ikäänkuin +sattumalta olla läsnä kummallisissa taikatoimituksissa, joita oli +tahallaan toimeenpantu heitä varten. Milloin nousi joksikin Liettuan jo +aikoja sitten kuolleeksi suuriruhtinaaksi puettu sotamies luukun kautta +lattian alta ja tarjosi kumartaen kenraalille suuriruhtinaallista +kruunuaan. Milloin päästettiin salaa vapaaksi kesytetty kotka, joka +sitten laskeutui Bertelsköldin olkapäälle vankien nähden. Milloin taas +nähtiin kenraalin synkästi tuijottavan johonkin paikkaan kentällä ja +tekevän salaperäisen merkin kädellään; kun hänen osoittamaansa paikkaa +alettiin kaivaa, löytyi sieltä suuri varasto aseita ja ruokavaroja. +Kaiken tämän näkivät vangit, jonka jälkeen heidän annettiin paeta. +Tarkoitus oli vähällä onnistua. Pakoon päässeet liettualaiset +levittivät mitä kummallisimpia juttuja. Mikä ihmisvoima olisikaan +voinut vastustaa tuota mahtavaa päällikköä ja taikuria, joka tarpeen +mukaan hallitsi henkiä, hallitsi ihmisiä ja eläimiä ja joka pulaan +jouduttuaan vain tarvitsi osoittaa sormellaan maahan kaivattaakseen +sieltä yltäkyllin ruokavaroja ja aseita? + +Vaikkakin Bertelsköld oli haalinut kokoon kaikki saatavissa olevat +ruotsalaiset joukot koko maasta, ei hänen armeijansa noussut täyteen +3,000 mieheen. Tällä vähäisellä sotavoimalla ei ajan pitkään voitu +mitään sanottavaa saada aikaan. Bertelsköld tuumi sen tähden saavuttaa +tarkoituksensa viekkaudella, ja luultavasti oli hän sitä varten saanut +määräyksiä, jotka olivat alkujaan lähteneet Schlippenbachin +valtioviisaasta päästä. + +Ensiksi kääntyi hän tilanomistajain puoleen ja lupasi Ruotsin +hallituksen puolesta laajentaa aatelin suuria etuoikeuksia. Kun se ei +onnistunut, kääntyi hän kätyriensä kautta talonpoikien puoleen, luvaten +heille vapautta maaorjuudesta ja kaikista ulosteoista, ja viittasipa +vielä siihenkin, että he saisivat ryöstääkseen kaikki herrojensa +linnat. Tämäkin yritys kilpistyi kansallisvihan kalliosta. Silloin +turvautui Bertelsköld uuteen petokseen, joka oli yhtä rohkea kuin +kaikki, mihin hän ryhtyi. Hän oli olevinaan kovasti suuttunut Ruotsin +hallitukselle, joka tahtoi kukistaa urhoollisen ja mainehikkaan +Liettuan kansan ja käytti häntä välikappaleenaan. Hän tahtoi sen vuoksi +Liettuan säätyjen kanssa keskustella siitä, miten sovinto voitaisiin +parhaiten aikaan saada, ja viittasi jotenkin selvästi siihen, että hän +olisi valmis pettämään kuninkaansa, kun vain saisi korvaukseksi +tarpeellisen määrän rahaa ja läänityksiä. + +Liettualaisilla oli juuri siihen aikaan syksyllä jonkinlaiset +valtiopäivät Vilnassa, jossa he valoja vannomalla ja suurta melua +pitämällä sitoutuivat hävittämään ruotsalaiset viimeiseen mieheen. +Bertelsköldin ehdotusta ei sen vuoksi otettu kuuleviin korviinkaan ja +pidettiin sitä pikemminkin uupumuksen ja hätääntymisen merkkinä. Mutta +vähitellen muuttuivat mielet. Huhu muukalaisen sotapäällikön liitosta +paholaisen kanssa oli alkanut levitä ja herätti kaikkialla +taikauskoista kauhua. Alettiin katsoa toivottavaksi, että tuosta noin +vaarallisesta miehestä päästäisiin eroon niin vähällä kuin suinkin, ja +tämän lisäksi vaikutti aateliin vielä toinenkin salainen syy. He näet +alkoivat pelätä, että heidän talonpoikansa, kun maa kerran olisi +vihollisista vapaa, alkaisivat vaatia korvausta vuodattamastaan +verestä, ja että aatelin valta silloin joutuisi vaaranalaiseksi. Mutta +jos tehtäisiin sovinto Bertelsköldin kanssa, voisi tämä väkensä avulla +pitää kapinoivat talonpoikaisjoukot tarpeellisessa kurissa siksi, +kunnes kaikki olot taas olisivat ehtineet entiselleen vakaantua. + +Bertelsköld seisoi hyvin varustetussa leirissä Vilia-joen rannalla +Vilnan ja Kownon välillä, kolme tai neljä penikulmaa ensinmainitusta +paikasta, ja odotti sopivaa tilaisuutta anastaakseen tuon varakkaan +kaupungin. Kun liettualaiset olivat keskenään paljon riidelleet ja +kiistelleet, päätettiin viimeinkin panna toimeen yhtymys ruotsalaisen +kenraalin ja kuuden mahtavimman herran ja kirkkoruhtinaan välillä +sovintoehtojen tekemistä varten. + +Oli paisteinen ja lämmin päivä, vaikka jo oltiinkin syyskuun +loppupuolella. Kapealle kohdalle laitettiin joen poikki silta, jonka +keskelle tehtiin teltta keskustelujen pitämistä varten. Molemmat +puolueet olivat pyhällä sakramenttien päällä vannomallansa valalla +sitoutuneet siksi päiväksi lakkaamaan kaikesta vihollisuudesta ja +antamaan toisensa vapaasti tulla ja mennä. Varmemmaksi vakuudeksi +sijoitettiin kummaltakin puolen sillan molempiin päihin kaksitoista +samanlaisilla aseilla varustettua miestä. Vastapäätä ruotsalaisten +leiriä toiselle puolelle joen olivat liettualaiset pystyttäneet +telttansa, ja viettivät tanssien ja sotaisia lauluja laulaen odotettua, +ruotsalaisten ikeestä pian tapahtuvaa vapautustaan. + +Eräs tapaus, joka jo edeltäpäin olisi pitänyt olla arvattavissa, +oli vähällä häiritä kokouksen jo heti alussa. Suomalaisten ja +liiviläisten kesken levisi hämäriä huhuja siitä, että heidän +päällikkönsä aikoi kavaltaa isänmaansa asian ja myydä väkensä +viholliselle. Tyytymättömyys, joka alussa vain kuiskaillen kulki, +muuttui vähitellen äänekkääksi ja uhkasi puhjeta ilmikapinaksi. +Kenraali oivalsi vaaran ja kiiruhti sitä torjumaan. Hän kutsutti +muutamia arvokkaimmista upseereistaan telttaansa ja uskoi heille +aikeensa. Sen jälkeen lähtivät upseerit sotamiesten luo ja tarjoutuivat +hengellään vastaamaan korkeimman päällikkönsä rehellisyydestä. +Kiukustuneet ja epäluuloiset sotamiehet eivät heitä kuulleet, vaan +paljastivat aseensa ja uhkasivat vihoissaan hakata kuoliaiksi kaikki +petturit. Kapina kasvoi. Jaettiin rahaa, mutta turhaan. Sotamiehet +huusivat, että kenraali ensin tahtoi ostaa ja sitten myydä heidät. Koko +tuuma oli jo myttyyn menemäisillään. Bertelsköld oli kiukkuun +pakahtumaisillaan. Silloin hyppäsi vallille nuorukainen, +jalovartaloinen ja kauniin näköinen. Sotamiehet tunsivat Bernhard +Bertelsköldin, tuon mustasilmäisen nuorukaisen, jota kaikki suosivat +hänen urhoollisuutensa, rakastettavaisuutensa ja anteliaisuutensa +vuoksi. -- Toverit! -- huusi hän äänellä, joka oli kaikuva, vaikkakin +vielä hento; -- onko täällä enää ketään niistä, jotka muinoin +taistelivat isäni kanssa Breitenfeldin, Lechin ja Lützenin luona? + +-- On, on, -- vastattiin usealta taholta, sillä siellä oli todellakin +vielä sotavanhuksia, jotka, samoinkuin heidän kenraalinsakin olivat +taistelleet sadoissa tappeluissa aina vuodesta 1630 alkaen. + +-- Missä on sitten teidän joukossanne se, -- jatkoi nuorukainen vihan +ja innostuksen puna hienoilla poskillaan hehkuen, -- missä on se, joka +uskaltaa syyttää isääni kreivi Kustaa Bertelsköldiä siitä, että hän +kertaakaan olisi isänmaataan pettänyt ja mainettaan tahrannut? Hävetä +saisitte, toverit, että huhuihin ja juorupuheisiin luottaen epäilette +päällikköänne, joka kunnialla on palvellut Ruotsin kruunua +kuusikolmatta vuotta, joka on ollut mukananne kaikissa vaaroissa, joka +on vierellänne taistellut ja nälkää nähnyt ja janoa kärsinyt niinkuin +halvin joukossanne. Uskallatteko sanoa petturiksi sellaista miestä? + +Nuorukaisen sanat vaikuttivat. Sotamiehet alkoivat hävetä itseään +tuon parrattoman pojan edessä, joka muistutti heille sotilaan +velvollisuuksia ja kunniaa. -- Ajat ovat kehnot, -- mutisivat jotkut; +-- eihän enää voi tietää ketä uskoo. + +-- Isäni on kunnian mies, -- huudahti kreivi Bernhard uudelleen +tulistuen. -- Hän on luvannut teille, niinkuin on luvannut +vihollisellekin, panna toimeen tämän neuvottelun noudattaen mitä +ankarinta rehellisyyttä. Te olette kuulleet, että hän on sen vannonut, +ja se, joka vielä uskaltaa epäillä hänen sanojaan ja rehellisyyttään, +sen leimaan minä valehtelijaksi ja kutsun hänet taistelemaan kanssani +aseilla millä hyvänsä, olkoon hän sitten upseeri tai sotamies ... +sodassa on jokainen urhoollinen sotamies aatelismies. Te vaikenette; +eikö ole ketään joukossanne, joka uskaltaa nousta syytöstään +puolustamaan? + +Sotamiehet olivat vaiti. Vakaumuksen kieli oli vaikuttanut ja +kukistanut kapinan. He hajaantuivat vähitellen eivätkä enää +halveksineet päällikkönsä heille toimeenpanemaa keskitystä. Kreivi +Bernhard laskeutui alas vallilta ja meni isänsä telttaan. -- Olen +antanut kunniani takuuseen edestänne -- sanoi hän yksikantaan, luoden +isäänsä omituisen surullisen ja läpitunkevan katseen. + +-- Mene tiehesi, tee tehtäväsi äläkä pyytämättäni sekaannu asioihini, +-- virkkoi kenraali katsahtaen poikaansa synkästi silmiin... -- +Haaveilija! -- lisäsi hän sitten heti lempeämmällä äänellä, -- aina +pysyt sinä vain äitisi poikana! + +-- Mitä aiotte tehdä, isäni? + +-- Seurata saamiani käskyjä, -- vastasi kreivi Kustaa Bertelsköld. + +Keskustelujen alkamisajaksi sovittu hetki läheni. Oli kello kaksitoista +päivällä. Liettualaiset saapuivat ensiksi ja lähestyivät siltaa +suurella komeudella. Heidän hevosensa kiilsivät kultaisissa heloissa, +heidän puolalaiset lakkinsa ja kärpännahalla reunustetut takkinsa +kimmeltelivät jalokiviä. Paitsi neljää parrakasta, käyrillä miekoilla +aseistautunutta ylimystä, nähtiin heidän joukossaan kaksi pitkiin +samettiviittoihin puettua piispaa, joilla kummallakin oli kädessä +koukkupäinen, kalliilla kivillä silaeltu sauva. Nämä olivat päämiehiä, +joiden tieltä toiset kunnioittaen väistyivät. + +Kun tuo loistava seurue oli tullut sillan päähän, nousivat +nuo kuusi neuvottelijaa maahan, jättäen hevosensa komeasti +puetuille palvelijoilleen. Sen jälkeen vetäytyi seurue takaisin, nuo +kuusi astuivat telttaan tulkin seuraamina, ja liettualaisten +kaksitoistamiehinen henkivartioväki pysähtyi sillan päähän niinkuin +sovittu oli. + +Bertelsköld näkyi tahallaan antavan odottaa itseään, jottei hän +näyttäisi hätiköivältä. Kovin kauan ei hän kuitenkaan uskaltanut +viipyä, ettei ennen aikojaan suututtaisi kuumaverisiä vihollisiaan. +Neljänneksen yli kaksitoista saapui hänkin, poikansa ja neljän upseerin +seuraamana, jotka kaikki, samoinkuin hänkin, olivat puetut tavallista +komeampiin sotapukuihin, ettei vihollinen saisi kovin huonoa käsitystä +ruotsalaisten köyhyydestä; ja luultavaa on, että se kulta ja ne kalliit +kivet, jotka nyt koristivat köyhäin sotilaiden pukuja, aivan äskettäin +oli ryöstetty jostakin liettualaisesta aateliskartanosta. Kun +Bertelsköldilläkin oli tulkki mukanaan, oli nyt saapuvilla seitsemän +miestä molemmin puolin. + +Tervehdittiin toisiaan kylmästi ja virallisesti; sen jälkeen panivat +molemmat puolueet pois miekkansa teltan ovelle merkiksi siitä, että +välirauha tällä hetkellä vallitsi. Keskustelu alkoi. + +Liettualaiset esittivät ensiksi vaatimuksensa, joissa kyllä oli +tinkimisen varaa. Ruotsalaisten tulisi riisua aseensa, antaa takaisin +saaliinsa ja vankinsa, lähteä maasta, jättää takaisin linnoitukset sekä +vannoa, etteivät enää tässä sodassa taistelisi hänen puolalaista +majesteettiaan vastaan, mistä kaikesta heille luvattiin korvaukseksi +vapaa kulku ja suojelu rajalle saakka. Nämä olivat pääpykälät ja +esitettiin ne liettualaisten puolelta pikemmin armona kuin +molemminpuolisena, tasapuolisena sopimuksena. + +Bertelsköld kuunteli kärsivällisesti tuota pitkää puhetta loppuun +saakka. Senjälkeen esitti hän vastaukseksi _omat_ vaatimuksensa, jotka +eivät nekään olleet aivan niukat. Liettualaisten tulisi hajoittaa +nostoväkensä, luovuttaa ruotsalaisille, paitsi muita kaupunkeja ja +linnoja, myöskin Vilna, maksaa kolmetuhatta tukaattia kuussa +ruotsalaisen sotajoukon ylläpitämiseksi ja vannoa, etteivät kahdeksan +kuukauden kuluessa, s.o. ensi kevääseen mennessä, ryhtyisi mihinkään +vihollisuuksiin ruotsalaisia vastaan. Vastapalvelukseksi sitoutui +Bertelsköld pitämään väkensä kovassa kurissa, olemaan ottamatta +pakkoveroa, suojelemaan henkeä ja omaisuutta sekä hänen ruotsalaiselta +majesteetiltaan hankkimaan hyvät rauhanehdot. + +On helpompi ajatella kuin kuvata liettualaisten hämmästystä ja raivoa +heidän näitä vaatimuksia kuullessaan. Vaivoin saivat he vihansa +hillityksi siksi, kunnes tulkki oli sanonut sanottavansa. Kiivaimmat +tarttuivat jo aseihinsa ja aikoivat keskeyttää koko keskustelun; papit +saivat heidät kuitenkin hillityksi, luultavasti arvaten, että +Bertelsköld oli tehnyt nämä vaatimukset vain näön vuoksi ja +pysyttääksensä maineensa seuralaistensa silmissä. + +Liettualaisten kiivaan luonnon lauhduttaminen ei kuitenkaan kuulunut +kenraalin tarkoituksiin. Kun papit olivat vaivoin saaneet toverinsa +jäämään, vuodatti tuo ylpeä päällikkö tervaa tuleen, tehden uuden +vaatimuksen, vielä nöyryyttävämmän kuin edelliset, nimittäin että +liettualaisten tulisi antaa kaksitoista arvokkainta miestään +panttivangiksi sopimuksen täsmällisestä noudattamisesta. + +Nyt puhkesi myrsky täyteen raivoonsa. Tuskin olivat ylimykset tulkin +suusta kuulleet nuo häpäisevät ehdot, kun he uudelleen tarttuivat +aseihinsa ja lopulta, yhä enemmän raivostuneina Bertelsköldin +uhkamielisestä tyyneydestä, vetivät miekat tupesta siinä paikassa +hakatakseen kuoliaiksi nuo hävyttömät muukalaiset. + +Sitäpä juuri oli Bertelsköld odottanutkin. Tuskin oli ensimmäinen +miekka tupestaan lentänyt, kun kenraali otti vyöstään pienen pillin ja +vihelsi sillä yhden kerran pitkään ja kimakasti. Silmänräpäyksen +jälkeen kuului kova paukaus ja kohta paikalla rytinä. Silta teltan alla +horjui ja näytti aikovan upota; puun pirstaleita ja kiven muruja satoi +teltan päälle, tunkien paikotellen vaatteen läpi sisäänkin ja satuttaen +joitakuita läsnä oleviakin, kuitenkaan ketään vahingoittamatta. + +Ensi hämmästyksessään laskivat liettualaiset paljastetut aseensa alas. +Tuo taikauskoinen pelko Bertelsköldin yliluonnollisesta voimasta +lamautti heidän rohkeutensa. Ainoastaan yksi heistä kiiruhti ulos, +mutta pysähtyi kuin kivettyneenä teltan ovelle. Liettualaisten rannan +puolella oleva sillan kaari oli ammuttu ilmaan taitavasti kätketyn +ruutimiinan avulla; tuskin kuusi kyynärää teltasta ammotti syyssateista +tulvehtinut joki, niin että pako oli mahdoton. Suurin osa +liettualaisten sillan päähän asetetusta vartioväestä oli räjähtänyt +ilmaan. + +Bertelsköld ei vitkastellut käyttämästä hyväkseen vihollisen +hämmennystä. -- Vangitkaa nuo petturit, jotka ovat välirauhan rikkoneet +ja tarttuneet aseihin neuvottelujen aikana! -- huusi hän. Käsky pantiin +toimeen melkein ilman vastustusta. Ennen pitkää oli liettualaiset +vangittu, sidottu ja viety ruotsalaisten leiriin. + +Mutta kun Bertelsköld aikoi lähteä teltasta, asettui hänen poikansa, +kreivi Bernhard hänen tielleen. Nuorukaisen posket hehkuivat +suuttumusta. -- Kenraali, -- sanoi hän, -- pyydän heti paikalla eroni, +ja jos sen minulta kiellätte, niin murran miekkani, heitän sen +jalkojenne juureen ja sanon: tappakaa minut, kenraali, mutta älkää +pakottako minua kauemmin palvelemaan valansa rikkojaa, vaikka hän +olisikin isäni! + +Bertelsköld säpsähti. Nähtävästi taisteli hän sisällistä taistelua, +sillä hän vastasi vitkastellen ja melkein lempeästi: -- Minä ymmärrän +sinut, mutta sinä et ymmärrä minua. Mene, rauhoita mielesi, äläkä saata +häiriötä aikaan; aika on kallista; minä sitten selitän sinulle kaikki. + +Mutta Bernhard tuskin kuuli häntä; hän vetäisi miekan tupestaan, +heitti sen kiivaasti kenraalin jalkojen eteen ja huusi kyynelien +tukehduttamalla äänellä: -- Olen pannut kunniani takuuseen puolestanne, +isäni. Tappakaa minut, sillä te olette häväissyt oman nimenne ja minun; +tämän jälkeen täytyy minun punastua jokaisen sotamiehen edessä ja +jokainen sotamies on sanova minulle: mene, sinä olet Bertelsköld, ja +Bertelsköld on syönyt vannomansa sanan! + +Kenraali kalpeni ja hänen katseensa synkistyi: -- Viekää arestiin tuo +poika, ettei hän hullutuksillaan saa aikaan levottomuutta leirissä. + +Käsky pantiin toimeen; nuorukainen vaikeni vesissä silmin ja antautui +vastustelematta pois vietäväksi. + +-- Ei nyt ole aikaa kuunnella hellämielisten maitopartain jaarituksia! +-- mutisi kenraali, ikäänkuin vakuuttaen itseään siitä, että hänen oli +täytynyt pakosta tehdä niinkuin teki. -- Kaikki miehet paikoilleen! -- +lisäsi hän kuuluvalla äänellä. -- Tykistö esiin! Laukaiskaa! + +Vihollisten puolisella rannalla syntyi rajaton hämminki ja melu. +Yht'äkkiä paljastettiin ruotsalaisten rannalle kätketty patteri ja +viidellä kanuunalla alettiin nyt kapean joen yli ampua liettualaisten +hätääntyneitä laumoja. Tanssit ja leikit päättyivät _sillä_ rannalla +piankin yleiseen kauhistukseen. Ranta tuli ruumiita täyteen, +ruotsalainen sotaväki käytti tilaisuutta hyväkseen, tunkeutui osaksi +veneissä, osaksi sillalle asetettujen lankkujen avulla vihollisten +kimppuun ja anasti suunnattoman määrän saalista sekä useita satoja +vankeja. Bertelsköld oli vielä toisen kerran tuottanut viholliselle +tuntuvan tappion. Mutta pian saamme nähdä, eikö hän itselleen ollut +tuottanut vieläkin suurempaa. + +Bertelsköldin tarkoitus oli ollut, käyttäen hyväkseen vihollisen ensi +hämmästystä, tuossa tuokiossa valloittaa Vilna. Sitä tehdäkseen +kiiruhti hän viemään koko joukkonsa Vilian-joen yli ja ajamaan takaa +vihollista. Mutta ensi kerran elämässään oli hän liiaksi luottanut +onneensa, oli kuin onni olisi yht'äkkiä oikullisesti kääntänyt hänelle +selkänsä. + +Kun näet tykistöä laahattiin kiireessä korjatun sillan yli, tapahtui se +kumma, että lankut ja laudat yht'äkkiä murtuivat raskaan painon alla. +Neljä kanuunaa suistui hevosineen ja miehineen jokeen ja kokonainen +päivä meni hukkaan, ennenkuin muut pääsivät yli. Sillä välin oli +suomalainen ratsuväki siinä luulossa, että jalkaväki ja tykistö +seurasivat mukana, uskaltautunut aina Vilnan porttien edustalle. +Kenraalin poissa oloa hyväkseen käyttäen olivat ratsumiehet +hajaantuneet ryöstämään ympärillä olevaa seutua. Äärimmilleen +kiihoittuneet liettualaiset rohkaisivat mielensä, kokoontuivat taas +tuhantisiin joukkoihin, iskivät kuoliaaksi jokaisen ryöstöretkeilijän, +joka oli uskaltanut omin päinsä liikkeelle lähteä, ja asettuivat toisia +väijymään. Se onnistui. Ratsuväkeä, jota oli vain noin kolmisen sataa +miestä, ahdistettiin ankarasti kaikilta tahoilta, sen täytyi peräytyä, +se joutui satimeen, ajautui metsäsolaan ja tuhoutui melkein viimeiseen +mieheen. Ainoastaan parin kolmenkymmenen ratsumiehen onnistui +kiertoteitä paeten yhtyä pääjoukkoon. + +Bertelsköld vannoi kostavansa. Vihdoinkin oli hän tullut joen yli ja +kiiruhti nyt rientomarssissa Vilnaa vastaan. Turhaan. Otollinen hetki +oli mennyt; kymmenkertainen vihollinen sulki häneltä tien. Kolme kertaa +teki Bertelsköld hyökkäyksen, kolme kertaa syöstiin hänet takaisin, +joka kerta yhä suuremman tappion kärsineenä, ja joka kerralla kasvoi +vihollisten rohkeus, samalla kuin ruotsalaisten luottamus johtajansa +onneen väheni. Eivät mitkään temput, ei mikään viekkaus ja rohkeus enää +auttanut tuota pelotonta päällikköä; jokainen uusi yritys päättyi +uuteen tappioon. Vajaassa kuudessa päivässä oli ruotsalaisten sotaväki +sulanut puoleen määräänsä, ja seitsemäntenä päivänä sillan +räjähyttämisestä huomasi Bertelsköld olevansa kostonhimoisen vihollisen +saarroksessa. + +Asema oli epätoivoinen. Ruotsalaisten lähimpään varustukseen oli +viisitoista penikulmaa; mitä hyödytti murtautua läpi, kun muutamien +tuntien kuluttua tulisi olemaan samanlaisessa tai vielä tukalammassa +asemassa? + +Kenraali tarkasti urhoollista, harventunutta miehistöään. Ei mitään +nurinaa, ei mitään valitusta kuulunut uupuneiden sotamiesten huulilta, +mutta mieli oli synkkä, rinta toivoton. Bertelsköld koetti heitä +rohkaista. -- Pelkäisimmekö noita kurjia talonpoikaislaumoja, joita +niin usein olemme sirottaneet kuin akanoita tuuleen? -- huudahti hän +koettaen herättää luottamusta muinaisia aikoja muistelemalla. + +-- Ei, kenraali, -- vastasi muuan harmaantunut sotavanhus Kustaa +Aadolfin ajoilta; -- me emme pelkää vihollista, mutta me pelkäämme +Jumalaa. Me yksinkertaiset sotamiehet emme ymmärrä ihmisten viisautta. +Me olemme aina kuulleet sanottavan, että _väärä vala ottaa pois onnen_. + +Bertelsköld hymähti kummallisesti. -- Olet oikeassa, -- sanoi hän +sukkelasti. -- Vihollinen vannoi pitävänsä välirauhan, ja kuitenkin +vetivät ne roistot miekkansa meitä vastaan. Siitä on meidän +ymmärtäminen, että Jumala on antanut heidät haltuumme, vaikka he nyt +ylpeilköötkin luullusta tappiostamme. + +Samalla hetkellä saapui tieto, että vihollinen oli murtanut yhden +ulkovarustuksista ja että tuon pienen sotajoukon oikea sivusta oli +vaarassa. Bertelsköld heittihe hevosensa selkään ja kiiruhti sinne. +Tuskin oli hän saanut hyökkäyksen torjutuksi, kun samanlainen tieto +tuotiin vasemmalta sivustalta. Sinnekin riensi kenraali. Taas +lennätettiin uusia sanomia. Pääjoukkoa ahdistettiin sekä edestä että +takaa. Vaara oli uhkaava. Vihollinen toimi nähtävästi tarkkaan mietityn +suunnitelman mukaan ja siinä ilmeisessä tarkoituksessa, että se +ahdistaisi yht'aikaa joka taholta ja siten kerrassaan musertaisi +ruotsalaiset. + +Leirin keskipaikkeilla oli pieni kukkula, jolle Bertelsköld oli +edellisenä yönä antanut pystyttää seitsemän hirsipuuta niin, että ne +selvään näkyivät vihollistenkin puolelle. -- Hän oli säästänyt tämän +hurjan keinon viimeisen hädän hetkeen, ja nyt oli se hetki tullut. Yhä +ankarammin ahdisti vihollinen, yhä harvemmiksi kävivät puolustajain +rivit. + +Nuo kuusi vangittua liettualaista ja heidän tulkkinsa tuotiin +kukkulalle puettuina kauas näkyviin, komeihin pukuihinsa, jotka heillä +oli ollut neuvottelussa yllään. Torvensoittaja lähetettiin viemään +viholliselle se uhkaus, että elleivät he lakkaisi ahdistamasta ja +suostuisi neuvottelemaan kohtuullisista ehdoista, heidän ylhäiset +kansalaisensa heti paikalla hirtettäisiin heidän silmiensä edessä. + +Liekö nyt käynyt niin, ettei torvensoittajan puhetta ymmärretty, tai +että vihollinen raivoissaan ei enää tahtonut mistään sovitteluista +tietääkään -- mutta mitään helpotusta ei näkynyt. Yhä kauheammin +hyökkäsivät viholliset vain eteenpäin ja ennen pitkää oli kolme +Bertelsköldin vallitusta heidän hallussaan... Tulkki vedettiin hirteen, +ja liettualaiset hyökkäsivät eteenpäin kahta raivokkaammin. Suurin osa +suomalaisista, jotka tavallisuuden mukaan olivat saaneet vaarallisimmat +paikat puolustettavikseen, oli kaatunut; osa liiviläisistä heitti +aseensa ja alkoi ryöstää omaa leiriä. + +Nyt käski Bertelsköld tuoda esille etevimmät vangit; nuoransilmukka +pantiin heidän kaulaansa, mutta hirtettävät, jotka hyvin voivat nähdä +kansalaistensa olevan voitolla, pyysivät uhkamielisinä ruotsalaisia +vain liikkumaan nopeasti, että sitä pikemmin itse joutuisivat samaan +hirteen. Verikosto ei kuitenkaan päässyt toteutumaan. Peläten tulevansa +armotta tapetuiksi, jos vangit hirtettäisiin, liittoutuivat muutamat +liiviläiset ja saksalaiset upseerit sotamiesten kanssa ilmi kapinaan, +hyökkäsivät kukkulalle, päästivät vangit vapauteen ja pyysivät heitä +myötävaikuttamaan anteeksiantoon. Koko Bertelsköldin leiri oli +hajoamistilassa; osa väestöstä antautui, toiset hakattiin maahan, +toiset koettivat paeta metsiin, mutta saavutettiin, ja saivat he +kostuttaa kenttiä ja kukkuloita urhoollisella, turhaan vuodatetulla +verellään. + +Kenraali itse oli yksi niitä harvoja, jotka pelastuivat tästä suuresta +häviöstä. Tuo kamala ja selittämätön onni, joka tuotti hätää ja +onnettomuutta hänen ympäristöönsä, samalla kun kuitenkin suojeli häntä +itseään, oli tälläkin kertaa ikäänkuin ihmeen kautta antanut hänen +säästyä keskellä sitä täydellistä häviötä, joka hänen väkeään kohtasi. +Ainoatakaan haavaa saamatta oli hän välttynyt kuolemasta, mutta mitä +oli hän sillä voittanut? Hänen sotajoukkonsa oli hävitetty, hänen +poikansa vangittu; unelma Liettuan suuriruhtinaallisesta kruunusta oli +haihtunut pois kuin usmapilvi hänen silmissään; mitä vastaisi hän +kuninkaalleen, kun tämä kerran kysyisi: -- Kenraali, minne ovat +urhoollisimpani joutuneet? + +Mutta se sikseen. -- Bertelsköld harhaili erämaissa niinkuin oman +suuruutensa pirstale, yksin jääneenä onnensa kanssa, jota ei kukaan +häneltä kadehtinut, ja saapui lopulta, satojen seikkailujen perästä +Puolaan ja ruotsalaisten alueille. + + + + +9. TOINEN RAKKAUS. + + +Riittäköön nyt taas täksi kerraksi noista raivokkaista sodista ja +verisistä ja synkistä urotöistä, jotka leimuavat kuin kaukaisten +tulipalojen loimu menneiden aikojen taivaan rannalla. Miksi ovatkaan +menneisyyden päivät niin täynnä kyyneleisiä muistoja, jotka viehättävät +katsojaa loistollaan, mutta samalla peloittavat häntä armottomalla +julmuudellaan! Ne tulevat kyllä takaisin tässäkin kertomuksessa vielä, +mutta levähtäkäämme hetkeksi kukkasten keskeen ja hengittäkäämme +tiepuolessa kevään tuoksua, sillä sydän siitä nuortuu. + +Erään Wieprtz-joen sivuhaaran varrella -- joen, jonka puolalaista nimeä +ei kenenkään kieli käänny lausumaan, -- näkyy vielä tänäkin päivänä +Radzynin linnan jäännökset, josta linnasta samanniminen kaupunki +myöhempinä aikoina on nimensä saanut. Seutu, joka nyt on tasankona ja +jossa silmä mielihyvällä seuraa viljavia vainioita, oli tämän +kertomuksemme aikana tammi- ja pyökkimetsän peitossa ja ainoastaan +siellä täällä oli ahkera ihmiskäsi perannut pellon elämän tärkeimpiä +tarpeita tyydyttämään. Uhkamielisinä kohotti vanha, muurien ympäröimä +ja joen aaltojen huuhtelema ylimyslinna tornejansa taivasta kohden, +ylpeänä niinkuin olisi tahtonut salamaa kiusata -- kuvastaen siinä +kohden Puolan aatelin senaikaista valtaa ja röyhkeyttä. Sillä Puola oli +tuhanten pikkukuningasten ja miljoonien orjien maa, eikä tätä kahden +puolen painavaa ylimystöä ylempänä ollut mitään hallitusta eikä sen +alapuolella mitään kansaa. + +Oltiin maaliskuussa 1657. Tänä keväänä oli voipunut Puola päässyt +vapaaksi vihollisista, mutta linnaa vartioitiin kuitenkin niinkuin +sodankin aikana. Vartijoita oli asetettu valleille sekä teiden ja +polkujen suihin. Niin usein kuin joku matkamies läheni, käännytettiin +hänet takaisin. Ei ainoatakaan muukalaista päästetty sisään, portit +suljettiin, nostosillat vedettiin ylös. Mikä oli syynä näihin näin +erikoisiin varokeinoihin? + +Syynä niihin oli kamala vihollinen, joka sulki linnojen ja matalien +majojenkin ovet, joka tuhosi kyliä ja kaupungeita, vihollinen, joka oli +peloittavampi kuin ruotsalaisten aseet, tuhoa tuottavampi ja kauheampi +kuin ne, ja se vihollinen oli -- rutto. + +Mutta vallien sisällä oli puutarha, tosin pieni ja ahdas, mutta somasti +vihertävä varhaisen kevätauringon paisteessa, puutarha, jossa ruusut +tuoksuivat ja jossa lempi oli löytänyt asuinsijansa, hiljaiset +kuiskaukset varman piilopaikan. Tässä puutarhassa, seiniläiden +ja akaasiain siimeksessä istui kaksi nuorta hiljaa puhellen +illan viileässä ilmassa. Toinen oli ruhtinatar Lodoiska, +kahdenkymmenen vuoden vanha; toinen kreivi Bernhard Bertelsköld, +kahdeksantoistavuotias. + +Ruhtinatar oli kaunis kuin mustaa taustaa vasten kuvastuva tulenliekki +kaunis kuin kipinä, joka pilkkopimeän yön helmassa lentää. Kaunis oli +nuorukainenkin, mutta kaunis niinkuin kajastus tummansinisellä +tähtitaivaalla ... miehen ja naisen kauneus oli vaihduksissa näissä +molemmissa; toinen oli tulinen ja intohimoinen, toinen haaveilevan +lempeä, uinaileva ja altis. Kun nuorukainen katsahti neitoon, oli se +kuin tähden tuike illalla, jolloin harso hiljalleen laskeutuu yli +lehväisen lehdon; kun neitonen katsahti nuorukaiseen, oli katseessa +etelämaisen auringon häikäisevä hehku. + +Nuorukainen istui neidon jalkojen juuressa, vienon kitaran kieliä +kosketellen; neito istui ruohopenkillä ja poimieli oikealla kädellään +lehtiä riippuvasta oksasta, samalla kuin vasen käsi, ikäänkuin +tietämättään, hellästi lepäsi nuorukaisen mustilla kiharoilla. + +-- Laula minulle vielä, laula tuo äitisi laulu! -- sanoi ruhtinatar, +kiertäen vasemman kätensä nimettömän sormen ympärille yhden hänen +välkkyvän tummia suortuviaan. + +Ja Bernhard lauloi: + + "Mun surun' syvä, + oi neitsyt pyhä, + mieleni katuvan täyttää yhä. + En sanoa emmi, + ma häntä lemmin + ain' kuolohon yhä tulisemmin." + +Ja laulaessaan katsahti hän syvälle Lodoiskan silmiin, katsahti vain +kerran, sillä pian hän taas tuijotti eteensä maahan, ikäänkuin olisi +etsinyt pyhää neitsyttä, mutta löytänytkin vain ihanimman maallisen +hengettären. Ruhtinatar huomasi sen kyllä ja hymyili niinkuin hymyilee +kokenut nainen rakastettunsa ujoutta. -- Varo itseäsi, Bernhard, -- +sanoi hän. -- Sinä laulat pyhästä neitsyestä niin lämpimästi kuin +ainoastaan tosikatolilainen laulaa voi. Jos kansalaisesi sen +kuulisivat, niin he polttaisivat sinut leimuavalla roviolla. + +Bernhard vaikeni. -- Ja entä jos nyt olisinkin katolilainen? -- virkkoi +hän yht'äkkiä ja kitara putosi maahan hänen kädestään. + +-- Haaveilija! -- soperteli ruhtinatar. -- Usein olet sanonut minulle, +että äitisi kuolemaansa saakka pysyi tulisella innolla katoliselle +uskolle uskollisena. Mutta sinä -- sinä olet hänen opistaan omistanut +ainoastaan neitsyen kuvan. + +-- Lodoiska! -- keskeytti hänet Bernhard vielä kerran, -- puhukaamme +ennemmin sinusta. Kuinka suuressa kiitollisuuden velassa olenkaan +sinulle! Sinähän isäsi kanssa kävit Vilnan vankiloissa ja pyysit saada +hoitaa tuota haavoitettua vankiraukkaa juuri silloin, kun hän oli +kuolemastaan varma... Sinähän kuljetit hänet linnaasi, sinä paransit +hänen haavansa, annoit hänelle sydämesi ja uskalsit hänen tähtensä +antautua alttiiksi isäsi ankaruudellekin... Miksi teit sen, Lodoiska? +Miksi et antanut minun kuolla? + +-- Miksikö, sinä veitikka? Siksi, että näin sinut vankilan portailla, +kun ajoin siitä ohitse isäni vaunuissa, siksi, että rakastin sinua heti +sinut nähtyäni ja siksi, etten senjälkeen voinut elää ilman sinua. Ja +sinä kysyt, miksi en antanut sinun kuolla? + +-- Mutta et ole enää vapaa, Lodoiska. Olet ruhtinas Radzivilille +luvattu; jos hän näkisi minut luonasi, tappaisi hän sinut. + +-- Bernhard -- minä rakastan sinua! + +-- Minä olen maasi vihollinen, koko sinun kansasi vihaa minun kansaani, +ja sen miehen nimi, joka on kaiken Liettuan kauhu, on Bertelsköld. +Rakastaa Bertelsköldiä on sama kuin kirota miljoonia puolalaisia. + +-- Bernhard -- etkö sitten kuule, että rakastan sinua! Mitä välitän +minä pakollisesti antamastani lupauksesta! Mitä välitän minä ankarasta +isästäni! Mitä välitän miljoonien kirouksesta! Etkö vieläkään ymmärrä, +että sinua rakastan? On olemassa mies, jonka oikeudet ovat suuremmat +kuin hänen rakkautensa. Minä tiedän toisen, jonka rakkaus voisi olla +suurempi kuin hänen oikeutensa -- jos sillä vain olisi siihen +uskallusta. + +-- Ota henkeni -- se on sinun! + +-- Henkesi -- niin, koko elämäsi, mutta ei kuolemaasi, Bernhard! Sinun +tähtesi uhraan kaikki -- puolison, sukuni ja isänmaani. Kaikki annan +sinulle -- kaikki, sillä minä rakastan sinua! Pyydä, ja minä täytän +pyyntösi! Käske, ja minä tottelen sinua! Ei ole taivaassa eikä maan +päällä mitään, jota voisin sinulta kieltää -- ei mitään, paitsi sinut +itsesi! Kaikesta, mistä luovun, pyydän vain yhden palkakseni, pyydän +yhden suuren ja kallisarvoisen palkan: -- pyydän elämäsi! + +-- Olenhan sanonut, että se on sinun. + +-- Hetken lupauksia vain -- tiedätkö myöskin, mitä olet sanonut? +Olethan vain kahdeksantoistavuotias. Ehkä jo huomenna, ehkä vuoden +päästä, kymmenen vuoden päästä olet unohtanut, että Lodoiskaa olikaan +olemassa. Kauniimmat, nuoremmat naiset ovat sydämesi sitoneet, -- oi, +sinähän olet niin kaunis ja niin ylevä, miksi eivät sadat naiset +kilpailisi saadakseen sinut lempensä pauloihin! Mutta minä sanon +sinulle, Bernhard, että minä en tahdo jakaa kenenkään kanssa, minä +vaadin sinut kokonaan, yksinomaan itselleni. Jos olet minut unohtava, +tulen minä elävänä tai kuolleena luoksesi ja sanon: Bernhard, minä +rakastan sinua; muista että olet iäti minun! Ei mikään yö ole kylliksi +musta, ei mikään paikka kylliksi kaukainen peittääkseen sinua minulta. +Sinä pakenet merien poikki, ja minä seuraan sinua; sinä pukeudut +valepukuun, kylmennät mielesi minua kohtaan, sysäät minut armottomasti +luotasi -- turhaan, minä seuraan sinua kuitenkin, minä kiedon käteni +kaulaasi, painan suudelman tuolle ihanalle, tummien kiharain +ympäröimälle otsallesi -- noin! noin! -- ja vaikkakin isket tikarin +rintaani, niin tiedä, ettet voi minusta päästä -- tulen luoksesi rinta +verisenä, sydän muuttumattomana ja palavana ja painan kalpenevat +huuleni sinun huulillesi -- noin! -- ja sanon sinulle niinkuin nyt, +ikuisesti, ainaisesti, peruuttamattomasti, varmasti: Bernhard, minä +rakastan sinua! + +Taas uskalsi Bernhard katsahtaa noihin mustiin silmiin, jotka niinkuin +kaksi palavaa aurinkoa polttivat häntä. Mutta ainoastaan hetkisen voi +hän kärsiä niiden hehkua; hänen päänsä vaipui uudelleen Lodoiskan +polvelle ja hän vastasi rakkaudesta väristen: + +-- Mitä pyydät minulta? + +-- Vanno, että aina rakastat minua. + +-- Varo itseäsi, Lodoiska! Kaksinainen kohtalo seuraa minun sukuani. +Sitä seuraa siunaus, joka tuottaa meille itsellemme alituista onnea, +kun vain täytämme sen ainoan ehdon, ettemme vanno väärää valaa, sillä +se ottaa pois onnen. Mutta meitä seuraa myöskin kummallinen, synkkä +kirous, joka vaikuttaa, että kun me itse yhtä mittaa menemme eteenpäin +vallan ja kunnian tiellä, niin onnettomuus meidän ympärillämme iskee +kuin korppikotka saaliiseensa, tuottaa tuhoa ystävillemme ja tappaa ne, +jotka meitä rakastavat. Ei, Lodoiska, hurmaajani, niin julma en ole, +että sitoisin sinun kohtalosi omaan kohtalooni. Yksin tahdon poistua +rakkauteni kanssa, sillä rakkauteni on kuolema -- minä tahdon rakastaa +sinua niin syvästi, että iloitsen toisen helmassa nauttimastasi +onnesta... Tiedätkö, Lodoiska, että suurin ja puhtain rakkaus on se, +joka ei mitään muuta pyydä kuin sen onnea, jota rakastaa? -- + +Ruhtinatar hypähti ylenkatseellisesti seisoalleen. -- Oo, te pohjolan +miehet, -- sanoi hän ylpeästi, -- kuinka vähän te ymmärrätte, mitä +ikuinen rakkaus on! Kun rintanne on lumesta ja sydämenne on jäätä, niin +luulette, että kaikkien sydänten tulisi tyytyä teidän kalpeaan, +haaleaan rakkauteenne, joka ei ole mitään muuta kuin olkitulta, mikä +palaa tänään ja sammuu huomenna, voimatta virittää ainoatakaan tunnetta +hehkumaan. Menkää, kreivi Bertelsköld, ja viekää mennessänne korkea ja +puhdas rakkautenne, joka ei mitään pyydä silloin, kun voisi kaikki +saada -- menkää ja hakekaa pohjolastanne sydän, yhtä paleltunut ja +kylmä kuin omanne on; kuvailkaa, houkkio, rakastavanne, vaikka vain +sydämetöntä siveysoppia saarnaatte, ja lohduttakaa itseänne sillä, +ettette aavistanut, ette tuntenut ettekä ansainneet sitä rakkautta, +joka yksin ansaitsee oikeaksi rakkauden nimen. Kreivi, te olette liika +pikkumainen minulle -- te olette pelkuri! + +Bernhard hypähti seisoalleen ja hänen poskensa hehkuivat. -- +Ruhtinatar! -- huudahti hän ja heitti häneen suoran, rohkean ja ylpeän +silmäyksen, -- punnitkaa sananne, kun puhutte suomalaiselle sotilaalle! +On sanoja, jotka loukkaavat, vaikka olisi kuinkakin kaunis se nainen, +joka ne lausuu. Kautta taivaan, te luotatte liiaksi siihen, että olette +nainen -- ja nainen, jota minä rakastan. + +-- Minä uudistan, kreivi Bernhard, te olette pelkuri. Te kieltäytte +vannomasta sitä valaa, minkä minä pyydän, ja minä sanon teille, miksi +te sen teette. Te aavistatte tulevanne rikkomaan valanne ja te +pelkäätte, että se on onnenne kukistava. Kaikkien pyhimyksien nimessä, +häväistyksenne on kahdenkertainen -- se on uskottomuutta ja pelkuriutta +samalla kertaa -- ja minä olen nainen, te olette oikeassa, muutoin en +saisi rankaisematta teitä loukata. Menkää, hyvä herra, menkää! menkää! +-- huudahti tuo intohimoinen tyttö, jonka viha oli yhtä rajaton kuin +hänen rakkautensa, -- menkää -- minä en ole koskaan rakastanut teitä, +minä vihaan, minä inhoan teitä! + +Ja vihansa vimmassa vaipui ruhtinatar Lodoiska ruohopenkille ja alkoi +tammen runkoon nojaten itkeä niin hillittömästi kuin itkee hemmoiteltu +lapsi, kun ei hänen kaikkia oikkujaan täytetä. Tekikö hän sen +tarkoituksella? Vai oliko hänen itkunsa luonnollinen? Siihen on vaikea +vastata; mutta missä onkaan se mies, jota eivät ainakin kerran hänen +elämässään kauniin naisen kyynelet olisi voittaneet? Bernhard oli niin +nuori, niin kokematon; hän ei käsittänyt rakkauden kavalia keinoja, hän +tunsi vain sen huumaavan, vastustamattoman voiman; hän käsitti vain, +että tuossa hänen jalkojensa juuressa oli tyttö hänen tähtensä +kyyneliinsä menehtymäisillään, pakahtumaisillaan suruunsa äärettömästä +uhraavasta rakkaudestaan häneen, joka oli sysännyt hänet luotaan -- +siinä oli kylliksi, hän ei muusta huolinut, hän syöksyi polvilleen +itkevän tytön eteen, suuteli hänen kättään, vakuutti tuhansin valoin, +että hän ei ketään koko maailmassa rakasta niinkuin häntä, yksin häntä +-- ja Lodoiska ei sysännyt häntä luotaan, hän nautti voitostaan, antoi +hänen rukoilla kauan, ja kun hän viimein käänsi kauniin päänsä tammen +kyljestä ja taas katsahti häneen noilla mustilla, tulisilla silmillään, +jotka polttavat sydämen tuhaksi, niin silloin tarvittiin enää vain +pieni silmäys kauniiden kulmien alta, tuskin kuuluva rukous +hymyileviltä huulilta, ja Bernhard huudahti: + +-- Niin, niin, minä vannon elämäni onnen kautta, vannon kaiken kautta, +mikä on minulle pyhää ja kallista, rakastavani sinua, yksin sinua +kuolemaani, hautaani saakka, ja jos minä rikon valani, niin tullos, +elävänä tai kuolleena, vaatimaan minua siitä tilille! + +-- Minä otan vastaan valasi ja aion pitää sen omanani! -- vastasi +Lodoiska säihkyvin silmin. -- Ota osaltasi sydämeni ajaksi ja +iankaikkisuudeksi! + +Aurinko oli jo laskeutunut tammipuitten latvojen taa, kuu kimmelteli +hiljaa juoksevan joen pinnalla ja yhä vielä kaikui Bernhardin kitara +Lodoiskan jalkojen juurella hämärässä puutarhassa. Nuo onnelliset, he +eivät aavistaneet, että sill'aikaa kuin lempi kevään lemua hengitti, +saapui vaara Radzynin linnan portista. + +Hengästyneenä syöksyi Lodoiskan uskottu palvelija puutarhaan. -- +Ruhtinas tulee! -- huusi hän, -- ja melkein samassa tuokiossa seisoi +nuori ruhtinas Radzivil paljastettu miekka kädessä pienen puutarhan +portilla. Lodoiska heittäysi väliin, ruhtinas nakkasi hänet raivoisasti +luotaan sanallakaan häntä puhuttelematta. -- Vihdoinkin tapaan sinut +täällä, sinä petollisen isän petollinen poika! -- huusi hän vihaa +kuohuen. + +Bernhardilla oli tuskin aikaa vetää miekkansa, sillä vaikka Radzivil +muuten olikin jalo ritari, noudatti hän nyt espanjalaista sääntöä: +tällaisissa tiloissa ei tapella -- vaan tapetaan. + +Miekat kilahtivat vastakkain hämärässä kuutamossa. Onni ratkaisi +riidan; ruhtinas ei nähnyt mitään, ei kuullut mitään, mustasukkaisuus +ja kostonhimo olivat hänet kokonaan vallanneet. Onneton, urhoollinen +nuorukainen! Pari kolme hyökkäystä tehtyään väistyi hänen vastustajansa +nopeasti syrjään, Radzivil syöksi miekkansa tammen runkoon ja samassa +silmänräpäyksessä lävisti kreivi Bernhardin miekan kärki hänen +rintansa. + +Radzivil kaatui vereensä, ja Bernhard kiiruhti Lodoiskan luo. -- +Pakene! Pakene pian! -- huusi tämä. -- Tässä on takaportin avain. Pian +-- isäni muuten tappaa meidät molemmat. + +-- Kuinka voisin jättää sinut hänen kostolleen alttiiksi -- ei ikinä! +-- vastasi Bernhard vielä hämmennyksissään äskeisestä taistelusta, +sillä kahdeksantoista vuotiaana ei kylmäverisesti oteta ihmistä +hengiltä. + +-- Tahdotko sitten tuhota meidät molemmat? -- kuiskasi ruhtinatar. -- +Pakene! Kun isäni tulee, sanon minä hänelle, että tahdoit pakottaa +minua päästämään sinut vapaaksi ja että ruhtinas on kaatunut minua +puolustaessaan. Hyvästi -- me tapaamme vielä toisemme! Muista valasi! + +Ja Lodoiskan viimeinen polttava suudelma huulillaan riensi Bernhard +sykkivin sydämin vapauteen ja uusiin vaaroihin. + + + + +10. VÄHÄ BELT. + + +Taas on kulunut viikkoja ja kuukausia, ja tuo muistorikas vuosi 1658 on +alkanut. Ruotsin kuninkaan "neliskulmainen" onni oli pyörinyt eteenpäin +kuin kiitävä pallo, milloin voittoja tuottaen, milloin tappioita, +milloin herättäen hurmaavia toiveita, milloin niitä pettäen, mutta aina +tallaten vainioita, hävittäen kyliä ja kaupungeita ja kansojen +hyvinvointia, ja levittäen miekan, tulen ja ruton kauhua kaikkialle, +missä kulki. Kaikista noista ylpeistä unelmista, jotka kohosivat uusia +kruunuja ja uusia maita Veikselin varrelta tavoittelemaan, mitä oli +niistä jäljellä? Ei muuta kuin muisto eräistä väkivallan töistä, muisto +muutamista urotöistäkin, ei muuta kuin joitakin verisiä lehtiä lisää +ajan suureen kirjaan, ja sen lisäksi melkein kuolluksiinsa vaipunut +vihollinen ja äärettömiin ponnistuksensa vaipumaisillaan oleva oma +kansa. Mikä katkera neuvo valloittajalle, mikä ikuinen opetus sille, +joka valtansa miekkaan perustaa! Kuinka harvat olivatkaan enää elossa +niistä, jotka olivat lähteneet valloitettuun Puolaan! Vähän oli heitä +enää jäljellä vastaisia sankaritöitä, isänmaan palvelusta ja omaa +onneaan varten! Tuskin oli heitä, enää kymmentä tuhatta, ja nekin sodan +villitsemiä, röyhkeitä ja raakoja, jotka alituisissa taisteluissa ja +vaaroissa alituisilla ryöstö- ja hävitysretkillä olivat tottuneet +rauhan hiljaisempaa onnea ylenkatsomaan ja halveksimaan kaikkia muita +yhteiskunnan perussääntöjä paitsi raudankovaa sotakuria. Millä +tunteilla ovatkaan noista miehistä ne harvat, jotka sittemmin +isänmaahansa palasivat, katselleet kirkkoja ja rauhallisia +hautausmaita, joita he vieraassa maassa olivat tottuneet häväisemään, +millä tunteilla maanmiehen rauhallisia majoja, joita ennen olivat +polttaneet, puolisojen ja tyttärien rakkautta, jota olivat häväisseet, +peltojen huojuvia tähkäpäitä ja niitä rauhallisia kotitoimia, joita he +olivat saaliinhimossaan hävittäneet? Parhaimmat heistä ovat silloin +pyyhkäisseet otsaansa kädellään ja heränneet kuin ilkeästä unesta, +mutta useimmat ovat säilyttäneet sotaiset tapansa, väkivaltaisen, +saaliinhimoisen luonteensa kautta koko elämänsä, ja heidän kotimaansa +on saanut siitä kärsiä. Sillä se sota, jota isänmaan puolustukseksi +käydään, on jalo sota, joka lisää kansojen voimia ja ylentää heidän +mieltään, jotavastoin sota semmoinen, minkä tarkoituksena on vieraiden +maiden valloittaminen, useinkin on kuin tiikeri, joka verenhimoisena +lopulta syö suuhunsa omat sikiönsä. + +Tuo urotöistä kuuluisa, mutta lopulta onneton Puolan sota oli hankkinut +Kaarle Kustaalle ja Ruotsille kolme uutta vihollista: Venäjän, +Itävallan ja Tanskan. Kahta edellistä pidettiin aisoissa pienemmällä +sotavoimalla, jotavastoin kuningas tavallisella rohkeudellaan koetti +pelastaa itseään tuottamalla Tanskalle vaurioita. Sentähden luopui hän +Siebenbürgenin ruhtinaasta, Rákóczista, jonka kanssa hän vielä keväällä +1657 oli harhaillut Puolassa ja sitä hävittänyt, ja vetäytyi vähäisen +sotavoimansa kanssa Preussiin sekä sieltä kesemmällä Pommeriin, +sittenkun Tanskan kuningas kevytmielisesti oli julistanut hänelle +sodan. Ainoastaan 6 tai 8,000 miestä oli kuninkaalla ja Otto +Stenbockilla vietävänä odottavan Wrangelin avuksi -- mutta nämä +miehetpä olivatkin sadoissa vaaroissa koeteltuja, järkähtämättömän +urhoollisia sotilaita, jotka kykenivät musertamaan kymmenkertaisesti +voimakkaamman vastustajan ja joiden avulla miltei voi onneaankin +vastaan asettua. Pommerista lähti kuningas 13,000 miehen suuruisella +sotajoukolla Mecklenburgin kautta Holsteiniin, huoahti hetkisen +Hampurin edustalla ja marssi sitten Torstensonin ennen kulkemaa tietä +Juutinmaalle. + +Kuninkaan onni oli erinomainen. Heinäkuun 23 p:nä hyökkäsi hän +Holsteiniin. Elokuun lopulla oli hän koko tämän maan valloittanut, +sen lisäksi Slesvigin ja eteläisen Juutinmaan ja tunkenut Tanskan +jäljelle jääneen sotajoukon Fredriksudden linnaan, tuohon samaan +Fredericiaan, joka sittemmin on tullut niin kuuluisaksi tanskalaisten +slesvig-holsteinilaisista saavuttaman loistavan voiton kautta. Tällä +kertaa, v. 1657, ei Fredericiassa oltu niin onnellisia; tuon mahtavan +ja hyvin varustetun linnoituksen, jossa oli 5,000 miestä, valloitti +Wrangel lokakuun 24 p:nä aamulla rohkean yöllisen hyökkäyksen jälkeen +ja 3,000 miehen avulla, jotka olivat Puolankin voittaneet. + +Tanskalaiset joutuivat kauhun valtaan ja Kaarle Kustaa alkoi miettiä +koko Tanskan valloittamista. Fredericiasta ei ole Vähän Beltin +kapeimman kohdan yli Fyenin Middelfartiin kuin niukka penikulma. + +Talvella 1643-1644 oli Torstenson tehnyt rohkean päätöksen kulkea +jäätyneen Beltin yli Seelantiin, mutta kohtalo oli säästänyt tämän +kunnian hänen oppilaalleen, ja tuuma meni sillä kertaa myttyyn, kun +talvi oli lauhkea eivätkä siis Beltin aallot jäätyneet. Kaarle Kustaan +rohkea pää käsitti oikeaksi mestarin tuuman ja hän päätti panna sen +toimeen. Tanska tulisi voitetuksi ja kaikkien katkerain vihollistensa +joka taholta uhkaama Ruotsi pääsisi voitolla taistelusta, jossa sen jo +oli ennustettu tappiolle joutuvan. + +Ennenkuin nämä suuret tapahtumat toteutuivat, on meidän hetkeksi +pysähtyminen Koldingin läheisyyteen, kolme penikulmaa lounaaseen päin +Fredericiasta, jossa tapaamme kaksi tämän kertomuksemme päähenkilöä. + +Oli ilta, 26 p:nä tammikuuta 1658. Melkein koko ruotsalainen sotajoukko +oli koottuna pieneen Heilsen kylään ja sen ympärille, pohjoispuolelle +Koldingin kaupunkia, joka sekin tuli kuuluisaksi 190 vuotta +jälkeenpäin. Kuningas tarkasti joukkojaan kovaan routaan jäätyneillä ja +lumen peittämillä vainioilla. Hän oli huonolla tuulella sinä päivänä, +sillä kova suojailma oli uudelleen repinyt rikki osan niistä jäistä, +joita myöten hänen sotaväkensä ja hänen onnensa olisi pitänyt kulkea +Kööpenhaminaa vastaan. Hän oli sinä päivänä ankara tarkastuksessaan; +kovia sanoja sateli, ja sekä ylhäiset että alhaiset saivat pitää ne +hyvänään. + +Wrangelin, Dahlbergin y.m. urhoollisimpien upseeriensa seuraamana +pysähdytti kuningas yht'äkkiä hevosensa erään äskettäin Pommerista +tänne kutsutun rykmentin kohdalle. Sen aseistus oli huono, sen +ulkomuoto paraatiin kelpaamaton, mutta ryhti kuin pysty seinä. Kaikki +nuo arpiset, tuikeasilmäiset, päivettyneet miehet katsoivat kuningasta +suoraan silmiin; ei liikettä ainoatakaan, ei ainoatakaan kasvojen +värähdystä, ei vähintäkään pelkoa vihastuneen kuninkaankaan edessä. +Kaarle Kustaan mieli lauhtui; hän kääntyi Wrangeliin virkkaen: -- +Katsokaa noita miehiä älkääkä enää sanoko, että meri erottaa minut +Kööpenhaminasta. + +Wrangel, joka koko ajan oli vastustanut retkeä Beltin yli, virkkoi +ynseästi: -- Teidän majesteettinne voinee kyllä näillä miehillä ajaa +tanskalaisen Itämereen, mutta ei silti ole tarvis itsenne sulaan +loikata. + +Kuulematta neuvoa kutsui kuningas viittaamalla seurueestaan +suurikasvuisen upseerin. -- Ne ovat teidän miehiänne, kreivi +Bertelsköld? + +-- Ovat, teidän majesteettinne, -- vastasi kreivi ylpeillen ja teki +kunniaa. + +-- Tapasimme toisemme viimeksi Preussissä, -- jatkoi kuningas +synkistyen. -- Kenraali, minne ovat joutuneet urhoni, jotka Liettuaan +lähetin? + +-- Olen tehnyt velvollisuuteni, -- vastasi Bertelsköld lyhyesti. + +-- Te luulitte kuitenkin voivanne onneanne hallita. + +-- Teidän majesteettinne on osoittanut, että onni seuraa uskaliasta +miestä. Olen menettänyt Liettuan niinkuin teidän majesteettinne on +menettänyt Puolan, mutta minä olen teidän majesteettinne jälkiä +seuraten puhdistanut Pommerin, Bremenin ja Verdenin ja on minulla ollut +onni voittaa sadoissa kahakoissa samalla aikaa kuin teidän +majesteettinne on suurissa tappeluissa voittanut. + +-- Te puhutte rohkeasti, kreivi. Millä todistatte väitteenne onnesta? + +-- Sillä, että ensimmäisenä ratsastan Beltin yli. + +Kuningas hymyili ja kääntyi Wrangeliin. -- Tuo on tehty siitä puusta, +jonka vitsoilla tanskalaista hutkitaan; sellaista väkeä minä tarvitsen. + +-- Tyhmänrohkeat mielipuolet! -- mutisi Wrangel. + +-- Hyvä on, kreivi Bertelsköld, -- jatkoi kuningas, -- uskon teihin, +jos huomenna ratsastatte Beltin yli ja ennen iltaa tuotte minulle +vangin Fyenistä. + +-- Niinkuin käskette, teidän majesteettinne! -- vastasi Bertelsköld +lyhyesti ja kuivasti, välittämättä Wrangelin pilkallisesta hymyilystä, +sillä kaikille oli tunnettua, että Vähän Beltin itäinen virran uoma oli +auennut suojailman aikana, jonka vuoksi kulku Middelfartin salmen yli +oli mahdoton. Mutta kuningas halusi niin kiihkeästi sinne päästä, että +hän mielellään uskoi kaikki mahdolliseksi. Luultavasti vaikutti myös +jonkinlainen luonteiden yhtäläisyys sen, että kuningas niin kernaasti +kuunteli Bertelsköldin rohkeaa puhetta; varmaa ainakin on, että hän, +samoinkuin tuo toinenkin onnen hemmoittelema suosikki, mielellään pani +kaikki onnelle alttiiksi voittipa sitten tai menetti. + +Tarkastus oli päättynyt. Kuningas ratsasti pois ja sotajoukot +hajaantuivat leirituliensa ääreen lämmitelläkseen kohmettuneita +jäseniään. Kun kaikki eivät mahtuneet huoneisiin, oli nuotioita +sytytelty kedolle ja taskumatti kierteli miehestä mieheen niiden +joukossa, joilla ei ollut kattoa päänsä päällä. Yhä useampia sotaväen +osastoja saapui. Lopuksi täytyi majoittua kirkkoon. Sodan aikana ei +pidetty mitään pyhänä. Pullo kainalossa istui sotamiehiä penkeissä ja +kuorissa, ja hurjia, kevytmielisiä lauluja kaikui samojen seinien +sisällä, missä äsken oli pyhiä virsiä veisattu. + +Kaarle Kustaan pääkortteeri oli pappilassa, jonka ikkunoista hänellä +oli vapaa näköala rantojen ja jäiden yli. Tuon tuostakin keskeytti +kuningas neuvottelunsa päällikköjen kanssa, meni levottomasti ikkunaan +ja tarkasteli yhä pimenevää maisemaa. Päivän aikana voi vielä loitolla +nähdä avonaisen, sinertävän sulavirran lähellä Fyenin rantaa. +Lämpömittaria ei oltu vielä keksitty, mutta pilvinen taivas ja nuoskea +lumi ilmaisi hänelle kyllin selvästi, että suojailmaa vielä kesti ja +että hänen toiveensa olivat ylen vähissä. + +Yht'äkkiä keskeytti kuningas puhelunsa Dahlbergin kanssa ja kutsutti +Bertelsköldin luokseen. -- Kreivi, -- sanoi hän odottamatta, -- sanokaa +minulle suoraan ja pelkäämättä: oletteko liitossa paholaisen kanssa? +Älkää pelätkö, en suinkaan aio teitä elävältä polttaa. + +-- En ymmärrä, mitä teidän majesteettinne tarkoittaa. + +-- Tahtoisin oppia teiltä ratsastamaan sulan meren yli Middelfartiin. + +-- Se on helposti tehty. Pyydän teidän majesteettianne tekemään hyvin +ja katsahtamaan ulos ikkunasta. + +Kuningas katsahti ulos ikkunasta. Tuo äsken niin pilvinen taivas oli +yht'äkkiä kirkastunut, ja kaikki ennusti ankaran pakkasen olevan +tulossa, niinkuin tapahtuikin vielä samana iltana. Kaarle Kustaa +taputti Bertelsköldiä olkapäälle. -- Kreivi, -- sanoi hän, -- tuosta +uutisesta kannattaa antaa pitäjä Suomessa -- jos saatte aikaan sen, +mihin olette ryhtynyt. + +-- Niinkuin käskette, teidän majesteettinne, -- vastasi Bertelsköld. + +Kun aurinko seuraavana päivänä alkoi valaista lehdettömien pyökkipuiden +latvoja Fyenin rannalla, kimmelteli koko Vähä Belt yhden yön jäässä. +Ruotsalaiset juoksivat rantaan ihmettelemään, miten taitava oli +talvinen yö siltoja rakentamaan ja miten onni osasi laittaa niin, että +silta tehtiin juuri sopivimpaan aikaan. Kuningas oli hyvällä tuulella. +Pohjolan kolme kruunua näyttivät jo kimmeltävän taivaan rannalla. + +Pakkanen vain kiihtyi. Jo aamulla kantoi jää jalkamiehen. Illemmalla +uskalsi Bertelsköld ryhtyä uhkarohkeaan tekoonsa. Hän riisui raskaan +sotilaspukunsa ja veti ylleen keveän nahkatakin. Suuren, ruskean +oriinsa asemesta valitsi hän pienen, laihan, mutta jäntevän +voionmaalaisrotuisen juoksijan. Kaksi ratsumiestä seurasi häntä +luistimet jaloissa, molemmilla kelkka edessään. Sillä tavalla alkoi +matka melkein koko Ruotsin sotajoukon katsellessa. + +Alussa, kun jää oli vahvempaa, ratsasti Bertelsköld hyvin hitaasti +säästääkseen heikkoa hevostaan. Mutta kuta lähemmä hän tuli salmen +vaarallisinta paikkaa, jossa vesi oli virtaista, sitä enemmän lisäsi +hän vauhtia, niin että luistelijain oli vaikea pysyä hänen perässään. +Yhä lähempää näkyi Fyenin luminen ranta; jää lainehti ja ulvahteli +hevosen jalkojen alla, vähän väliä puhkesi kierä, hieno jää kavion +alla, niin että vesi purskui ... mutta tuo peloton sotilas riensi +kiitävää vauhtia eteenpäin ... vielä hetkinen ... ja Bertelsköld seisoi +vahingoittumattomana Fyenin rannalla, samassa kun hänen hevosensa +kaatui kuoliaana maahan. + +Aurinko laskeutui kylmänä ja keltaisena Slesvigin puolelle, ja +talvi-ilta alkoi jo hämärtää. Aika oli kallista. + +Bertelsköld oli noussut maihin erään kylän läheisyydessä eteläpuolella +Middelfartia. Joukko tanskalaisia miehiä, vaimoja ja lapsia oli +kokoontunut rannalle uteliaina kuulemaan, mitä tuolla ratsastavalla +hurjapäällä mahtoi olla sanomista. Luultavasti pitivät he häntä Ruotsin +kuninkaan lähettämänä sanansaattajana. Ei kukaan aavistanut oudon +matkan oikeaa tarkoitusta. + +Bertelsköld katsahti taakseen; hänen ratsumiehensä olivat kelkkoineen +vielä hyvän matkan jälempänä. Hän lähestyi rannalla olijoita ja +kyseskeli tietä Odenseen, uskotellen olevansa lähetetty rauhaa +tekemään. Uutinen täytti ilolla kaikkien mielet. Väki kokoontui +ystävällisesti vieraan ympärille, ja niin saapui ennen saamansa käskyn +mukaan toinen luistelijoista paikalle ja jätti kelkan ja irtonaiset +luistimet siihen, lähtien heti kohta paluumatkalle. + +Bertelsköld tiedusteli, eikö voitaisi jäätä myöten päästä Middelfartiin +ja sitoi samaan aikaan luistimia jalkaansa. Talonpojat tarjoutuivat +hyvillään ollen vuokraamaan hänelle toisen hevosen kaatuneen sijaan. +Kaikki näytti olevan ystävällisimmällä kannalla ... kun Bertelsköld +odottamatta tempasi joukossa seisovan viisivuotiaan pojan vyötäisistä +kiinni, heitti hänet kelkkaansa, työnsi kelkan ulos kierälle jäälle ja +lähti tuulen nopeudella kiitämään saaliinsa kanssa ulapalle. Kaikki tuo +oli tapahtunut silmänräpäyksessä. + +Hämmästyneet, typertyneet talonpojat eivät osanneet uskoa silmiään, +ennenkuin kuulivat pojan parkuvan kaukana jäällä. Nainen syöksähti +esiin ... se oli ryöstetyn pojan äiti ... hän repi tukkaansa, lähti +ajamaan ryöväriä takaa, lipesi jäällä, kaatui, nousi ylös, kaatui taas, +lähti vielä kerran juoksemaan Bertelsköldin jälkeen, kunnes kaatui ja +meni tainnoksiin. Muutamat nuoret miehet seurasivat hänen esimerkkiään. +Turhaan, sillä ryöväri oli jo melkein heidän näkyvistään eikä ollut +mahdollista häntä enää saavuttaa. Kiroten ruotsalaisten petollisuutta +palasivat takaa-ajajat onnettoman äidin kanssa rantaan takaisin. + +Onnellisesti saapui Bertelsköld poikaa kelkassaan työntäen vastaiselle +rannalle. Heikko kuuvalo edisti hänen rohkeaa tekoaan. Ruotsalaisten +leirissä luultiin hänen jo hukkuneen. Ilta pimeni ja sitä mukaa pimeni +kuninkaan muotokin. Hän jo katui tätä uhkayritystään; hän tarvitsi +jokaisen urhoollisen miehensä, ja mikä vielä tärkeämpää -- koko hänen +sotajoukkonsa mieliala riippui Bertelsköldin retken tuloksesta. + +Mutta Bertelsköld tuli. -- Olen ratsastanut Beltin yli, teidän +majesteettinne, vaikkakin olen luistellen tullut takaisin. Tässä on +siitä elävä todistus Fyenistä! -- Ja tuo vangittu poika tuotiin esiin. +Hänen nenän päänsä oli tuulessa punehtunut ja tyytyväisenä pureksi hän +vehnäleipää, joka oli pistetty hänen kouraansa pahan mielen +viihdykkeeksi. + +Kuningas päästi kaulastaan kultakäädyt, joissa riippui kuningatar +Kristiinan muotokuva hohtokivillä koristetun medaljongin sisässä. -- +Kenraali, -- sanoi hän, -- ottakaa tämä muistoksi retkestänne. Tämän +jälkeen tulee teidän kantaa Fyenin vaakunaa kreivillisessä kilvessänne. +Ja tämän jälkeen -- lisäsi kuningas ylpeällä varmuudella, -- käymme +tervehtimään veli Fredrikiä Kööpenhaminassa. + +-- Tämän jälkeen, -- kuiskasi Dahlberg Klas Tottille, -- tulee +Bertelsköld saamaan vielä yhden pitäjän Suomessa nyljettäväkseen. + +-- Jos Suomessa enää on pois annettavia pitäjiä, -- vastasi Tott; -- +sitä minä suuresti epäilen. + +Illalla syötettiin ja juotettiin sotamiehiä ja päälliköitä kuninkaan +erityisestä käskystä. Kuten tunnettu, oli Kaarle X Kustaa oiva +juomaveikko. Nuo raa'at sotamiehen tavat hän oli oppinut osaksi +kolmekymmenvuotisessa sodassa, jossa viiniä vuoti virtanaan niinkuin +vertakin, osaksi sinä mieltä jäytävän kunnianhimon aikana, jolloin +hän eläen vapaaehtoisessa maanpaossa Voionmaalla haaveksi Ruotsin +kruunua päähänsä. Useat kerrat -- ja viimeksi Rákóczin kanssa +toimeenpanemallaan murhapolttoretkellä Puolassa -- oli kuningas +kannettu vaatteet päällä vuoteelleen, ja kuitenkin hän oli aina jo +seuraavana aamuna varhain uutterassa työssä. Nytkin vuoti jalo +reininviini, jota oli saatu ryöstämällä Holsteinin ja Slesvigin +rikkaita aateliskartanolta, ja kuninkaan esimerkkiä seurasivat useimmat +hänen päälliköistään. Upseerien asunnoissa juotiin kaikkialla Tanskan +pikaiseksi turmioksi, ja välistä mainittiin Bertelsköldinkin nimi. +Olihan hän ollut ensimmäinen osoittamassa, että pääsy Beltin yli oli +mahdollinen. + +Vähän matkaa pappilasta oli kymmenkunta korkeimpaa upseeria, jotka +eivät kuuluneet kuninkaan lähimpään seurueeseen, asettunut tilavaan +talonpoikaistupaan syömään ja juomaan hyvin katetun pitopöydän +ympärille. Urotyöt ja viini vilkastuttivat mieliä ja kieliä. Olihan nyt +suuri, merkillinen päivä. Tuo vanha, usein voitettu, mutta yhtäkaikki +pelätty vihollinen, Tanska, joka aina oli väijynyt Ruotsia, sen häviötä +odottaen, oli nyt vihdoinkin murskattava, nöyryytettävä; Skåne, +Halland, Blekinge, Norja reväistäisiin nyt siitä irti ja +yhdistettäisiin Ruotsiin; niin, kukapa tietää, eikö Tanskan kansan +itsenäisyyskin nyt jo ole lopussa. Juutinmaa saarineen muutettaisiin +ruotsalaiseksi maakunnaksi, Kööpenhaminasta tehtäisiin nöyrä +vasallikaupunki; Tanskan aatelin tilukset joutuisivat Kaarle Kustaan +sotilaiden haltuun ja he palaisivat kotiinsa rikkaina ruhtinaina. Mikä +kunnia! Mikä saalis! Ja näitä haaveillessa tyhjennettiin kuohuva malja +toisensa perästä! Viinin kiihoittamina leimahtivat kaikki tunteet +ilmituleen. Vanha Ruotsin aateli vihasi nousukkaita, joille Kristiina +oli tuhlaten jakanut arvonimiä ja rikkauksia. Yksi noita oli myöskin +Bertelsköld; usein oli hän saanut sen kuulla; ja sai nytkin. Sten +Bjelke, jonka suonissa vuoti monta sataa vuotta vanha aatelisveri, +paiskasi kiivaasti pikarinsa Bertelsköldin pikariin, niin että viini +siitä maahan läikähti, ja huusi niin, että kaikki sen kuulivat: -- +piruko sinua riivaa, Vähän Beltin vähäinen kreivi, kun et juo! Luuletko +meidän suolavettä särpivän? + +Bertelsköld tyhjensi maljansa sanaakaan vastaamatta. + +-- Tuo mies tuossa, -- jatkoi Bjelke, kääntyen toisien puoleen, -- se +on syönyt nauriita Fyenissä tänään. Se on pienestä pitäen nauriita +syönyt. Se osaa kaalinpäitä viljellä... + +-- Ja niitä listiäkin, kun tulevat hävyttömiksi, -- vastasi +Bertelsköld, joka oli synnyltään kiivasluontoinen hänkin. + +-- Kas, mitä ylvästelee, mokomakin Beltin kreivi! -- jatkoi Bjelke +samaan tapaan. -- Tiedättekö, mistä se tulee? Siitä, että hänen äitinsä +isää haukuttiin talonpoikaiskuninkaaksi ... sillä olikin jossakin +Suomessa hallittavanaan puolen sataa suota ja yhtä monta kivirauniota. + +-- Vaiti, kreivi! -- huusi Bertelsköld pystyyn hypähtäen. + +-- Ja hänen äitinsä, -- jatkoi yhä Bjelke, -- hänen äitinsä, hyvät +herrat, oli prinsessa, joka paimensi lampaita. Sentähden... + +Ei ehtinyt hän lopettaa lausettaan, ennenkuin Bertelsköldin hansikas +lensi häntä keskelle otsaa. Vihasta punehtuen kavahti ylpeä nuorukainen +pystyyn ja paljasti miekkansa. Samassa silmänräpäyksessä paljasti +myöskin Bertelsköld omansa. + +Loukkaus oli molemmin puolin niin suuri, etteivät läsnäolijat edes +koettaneetkaan rakentaa sovintoa. Heidän toimensa rajoittui vain +siihen, että ryhtyivät järjestämään välttämättömäksi käynyttä +kaksintaistelua; -- Pöytä vietiin pois, useampia kynttilöitä +sytytettiin, ja todistajat valittiin. Neljännestunnin kuluttua oli +kaikki järjestettynä tuollaiseen veriseen välikohtaukseen, jotka olivat +niin tavallisia sodassa ja joita ei edes kuninkaan läsnäolo voinut +ehkäistä. Sillä kun oli kysymys kunnianasiasta, ei sen ajan aateli +välittänyt kuninkaankaan mahdista. + +Molemmat taistelijat olivat mainioita ja tottuneita miekkailijoita, +molemmissa kiehui viha toistansa kohtaan. Läsnäolijat odottivat hauskaa +huvitusta, eivätkä siinä erehtyneetkään. Vaikkakin katto oli niin +matala, että miekkain kärjet piirsivät naarmuja siihen, taisteltiin +siinä kuitenkin molemmin puolin yhtä suurella taidolla, vaikkei yhtä +suurella onnella. Bertelsköldin miekka oli jo useamman kerran sattunut +vastustajaan; Bjelke oli saanut jo kolme tai neljä pienempää haavaa, +voimatta raapaista viholliseensa naarmuakaan. Väsyneenä veren vuodosta +pyysi hän kolmen minuutin hengähdysaikaa. Se myönnettiin. + +-- Minä kutsun teidät todistajikseni, hyvät herrat, -- huudahti Bjelke, +-- että tuo konna on loihdittu haavoittumattomaksi. Sitten Nördlingenin +ei hän ole saanut naarmuakaan ihoonsa, ja jokainen tietää mistä syystä. +Hänellä on vasemmassa nimettömässään kuningas Kustaa Aadolfin sormus; +hän luottaa sen voimaan; ja ainoastaan sen turvissa uskaltaa hän +tapella rehellisen ritarin kanssa. + +Nuo sanat vaikuttivat taikauskoisiin sotilaihin. -- Kenraali, -- sanoi +eräs vanhemmista upseereista, -- me olemme kristityitä sotilaita emmekä +suvaitse joukossamme mitään pirun konsteja. Sana on valan veroinen; +sanokaa meille, että kaikki, mitä sormuksestanne kerrotaan, on akkain +puheita, ja me uskomme sen, niinkuin olisitte sen valallanne +vakuuttaneet. + +Bertelsköld epäili hetkisen, -- mutta suuttumus ja kiusaus voittivat... +-- Totta on, -- sanoi hän, -- että kannan sormusta suuren kuninkaan +muistoksi, mutta kaikki se, mitä Bjelke ja muut siitä puhuvat, on +joutavaa taikauskoa. + +-- Alkakoon sitten taistelu uudelleen. + +Ja taistelu alkoi uudelleen, mutta suojeleva enkeli oli väistynyt +Bertelsköldin sivulta. Ensi iskulla sattui Bjelken miekka hänen +vasempaan käteensä niin, että kaksi äärimmäistä sormea lensi lattiaan. +Maailma musteni haavoitetun silmissä, miekka putosi hänen kädestään, ja +ainoastaan ympärillä seisovain pikainen väliintulo pelasti hänet +kuolemasta. + +Muuan upseereista otti maasta poikki leikatut sormet ja veti toisesta +pienen kuparisormuksen. -- Tämäkö olisi se kuuluisa sormus? -- kysyi +hän. + +Toiset nauroivat. -- Eihän tuo ole edes kultainen, -- sanoivat he. -- +Ei se suinkaan voi olla se oikea sormus. + +Kysyjä nakkasi ylenkatseellisesti sekä sormuksen että sormen luotaan. + +Pakanuus ihmissydämessä, eikö sinua siis koskaan saa sieltä pois +juurrutetuksi? Me synnymme ja kasvamme uskossa iankaikkiseen +kaitselmukseen, joka johtaa kohtalomme järkähtämättömän oikeudentunnon +mukaan; ja kuitenkin me tahdomme aina palata uskomaan muinaisuuden +sokeaa onnea, tuota oikullista, järjetöntä voimaa, joka vihan ja +intohimojen vaa'alla mittaa onnemme ja onnettomuutemme. Ja juuri sen +vuoksi, että me siihen uskomme, voipi tuo julma voima meitä vallita; +pelaaja häviää, kun hän pelkää häviävänsä, merimies hukkuu, kun sitä +itselleen ennustaa. + +Bertelsköld, tuo rohkea sotilas, oli onnen monivuotisena suosikkina +ollen muuttunut onnensa orjaksi. Siinä silmänräpäyksessä, kun Bjelken +miekka katkaisi hänen sormensa, katkesi hänen ylpeä uskonsa niinkuin +tammi, johon ukonnuoli iskee. Ei hän haavastaan pyörtynyt; hän pyörtyi +siitä tiedosta, että hänen onnensa oli mennyttä. + +Vuorokausi kului. Pakkanen vahvisti jäätä, ja koko Ruotsin sotajoukko +oli vilkkaassa liikkeessä. Tuo näky elätti sotilasten mieliä. Vaivojen +ja vastuksien karaisema Bertelsköld tukahdutti kohta ensimmäisen +kipunsa. Vaikka olikin verenvuodosta väsynyt, ei häntä kuitenkaan voitu +saada pysymään toimetonna. Hän, joka ensimmäisenä oli ratsastanut +Beltin yli, ei tahtonut jäädä viimeiseksi kun voittoisa sotajoukko +lähti liikkeelle. + +Ratkaisevan päivän aattoiltana kutsutti hän luokseen poikansa +Bernhardin, jota hän Liettuassa tapahtuneen yhteentörmäyksen jälkeen +oli kohdellut vanhaa talonpoikaiskuningasta muistuttavalla tylyydellä. +Sokea usko onnensa tähden laskemiseen oli vallannut kokonaan hänen +mielensä. Kun Bernhard Bertelsköld lähestyi isäänsä kenraalia, oli tämä +vaipunut pientä medaljonkikuvaa katselemaan. Oliko se kuningatar +Kristiinan kuva, jonka hän äsken oli saanut kuninkaalta? Ei, se oli +kauniin, mustatukkaisen ja mustasilmäisen naisen, tuon ihmeen ihanan +Regina von Emmeritzin kuva. + +Kenraalin silmät olivat kyynelistä kosteat. Niin pitkälle kuin hän +muisti, ei hän ollut itkenyt kuin kerran eläessään: silloin kun hänen +äitinsä Meri kuoli. Kun hänen puolisonsa kuoli, ei sureva ollut saanut +kyyneliä vuotamaan. + +Bernhardin luonto oli toisenlainen. Nähdessään kyynelet isänsä +silmissä, heltyi hänkin samalla itkemään. Kenraali tarttui hänen +käteensä -- ja sovinto isän ja pojan välillä oli sanaa sanomatta +syntynyt. + +-- Tämä oli äitisi! -- sanoi Bertelsköld tavattoman hellällä äänellä. +-- Poikani, jos joskus tulet rakastamaan jotakin naista, älä sido häntä +itseesi murtumattomilla siteillä. Yhdistyminen meihin on onnettomuuteen +yhdistymistä. Aaron Perttilän kirous seuraa meitä. + +-- Mutta äidin siunaus seuraa meitä myöskin ja murtaa kirouksen kärjen, +-- vastasi Bernhard. -- Niin olette, isäni, minulle ennen kertonut! Ja +teillä on äitinne sormus. + +-- Ei, ei, -- vastasi Bertelsköld kiihkeästi -- minulla ei ole sitä +enää, olen sen kadottanut ja onneni on kadonnut sen mukana. Äitini on +minulle sen sanonut, ja nyt minä tiedän, että hän puhui totta. Sen +sormuksen kanssa seuraa onni rauhan aikana ja voitto sodassa, sitä +seuraa rakkaus, kunnia ja rikkaus; se, jolla on tuo sormus, saavuttaa +kaiken maailman onnen eikä hänen tarvitse taistella muita kuin itseään +vastaan, mutta hän on myöskin oman onnensa vihollinen. Valapattous ja +sukuviha, ylpeys ja ääretön kunnianhimo jäytävät aina hänen rintaansa +häntä tuhotakseen... Bernhard, poikani! Sormus riistettiin minulta +samalla kertaa kuin sormeni sillä hetkellä, jolloin heikkoudessani sen +voiman kielsin ... älä kysy sitä enää, tyydy tyynempään onneen, jota ei +sen oma kirous seuraa ... ota varteen varoitukseni ... minä olen ollut +onneni vihollinen, kapinoinut omaa itseäni vastaan, korkeinta, pyhintä +vastaan ... olen vannonut väärän valan, poikani; sentähden tulee minun +huomenna kuolla. + +-- Teidänkö, joka olette niin monesta vaarasta pelastunut... + +-- Se tapahtui siihen aikaan, kun minulla vielä oli voiton varmuus +tiedossani. Nyt minä olen häviöstäni varma. Kuule minua, Bernhard, minä +jätän sinulle tilukseni, köyhät, leivättömät, sorretut alustalaiseni. +Kohtele heitä isän tavoin, paremmin kuin minä olen voinut. Mainiemessä +elää leski ... musta Jaana, jonka tunnet. Hän yksin tietää paikan, +mihin suuri aarre on kätketty. Tähän aarteeseen yhtyy kyyneliä ja +verta, sillä se on sotasaalis, saatuna hurjien taistelujen kautta +Böömissä. Kaiva esiin tämä aarre, sillä se on ollut alkujaan minun; +rakenna sen avulla nuo hävitetyt majat entistään ehommiksi, viljele +autiot ahot, aitaa metsittyneet niityt, anna tämän aarteen pestä +kiitollisuuden kyynelissä verinen velkansa. + +-: Minä lupaan sen isäni. Mutta... + +-- Hyvästi, poikani! Me tapaamme toisemme huomenna ja sitten -- äitisi +luona! + +Bernhard syleili isäänsä; hellämielinen nuorukainen itki kuin lapsi. +Sen tehtyään poistui hän nopein askelin. + +Tammikuun 29 päivä valkeni. Pakkanen oli yhäkin vain kiihtynyt. Jo +aamun koittaessa oli koko sotajoukko valmiina lähtöön. Jäätä oli +tarkastettu ja se kantoi. Varovainen Dahlberg ei vieläkään siihen +luottanut täydellisesti. Virtavimmille paikoille oli hän levityttänyt +olkia, valelluttanut niitä vedellä ja panettanut lautoja päälle. +Ikuisesti muistettava retki, jota Gyllenborg sata vuotta myöhemmin +ylisti lauluillaan, alkoi. + +Ratsuväki ja kanuunat lähtivät ensiksi liikkeelle kulkien Heilsesta +pienen Brandsön yli erästä eteläpuolella Iversnäsiä olevaa Fyenin +lahdelmaa kohti. Edellä muista ratsasti oikea sivusta Wrangelin ja +Tottin johdolla; sitten tuli vasen sivusta, jota johtivat kuningas ja +Berends; jalkaväki kulki muita pohjoisempana. Oli se omituinen retki +tuo aavalla, sinisellä jäällä ... hiljainen ja totinen, niinkuin olisi +avonaisen haudan yli kuljettu. Kun lähestyttiin virtaista väylää, +laskeutuivat ratsumiehet alas hevostensa selästä ja taluttivat niitä +suitsista jonkin matkan päässä toisistaan. Mutta kun oli tultu +vaarallisimman kohdan yli, hyppäsivät kaikki taas satulaan ja ajoivat +hurraten rannalla odottavaa vihollista vastaan. + +Noin 4,000 tanskalaista sotilasta, 1,500 talonpoikaa, jotka oli +komennettu jäätä sahaamaan, ja useita tuhansia katselijoita seisoi +Fyenin rannalla rukoillen palavia rukouksia, että Ruotsin sotajoukko +hukkuisi niinkuin muinoin Faraon joukko meren syvyyteen. Mutta +ruotsalaiset pääsivät onnellisesti ylitse koko suuren sotaväkensä +kanssa, ja rohkeutensa menettänyt tanskalainen sotajoukko osaksi +hajoitettiin, osaksi vangittiin. + +Kaarle Kustaa, joka tuli jäljessä, näki tappelun, mutta ei nähnyt +sotajoukkonsa nopeata voittoa. -- Seuratkaa minua! -- huusi hän ja teki +vasemmalla sivustallaan mutkan oikealle aikoen nousta maalle toisessa +paikassa ja sitä tietä kiertää tanskalaisten selkään. Koko sivusta +hyökkäsi sinnepäin. -- Varokaa itseänne, Bertelsköld, -- huusi Dahlberg +ohi rientävälle kenraalille, joka vasen käsi siteessä syöksi etumaisena +eteenpäin ... varovasti, ratsumiehet enemmän erilleen ... te +ratsastatte liian taajassa! + +Mutta Bertelsköld ei kuullut eikä nähnyt mitään muuta kuin rannan +tuolla loitolla ja uneksi jo uusista urotöistä kuninkaan läheisyydessä. +Taajoissa riveissä hyökkäsivät etumaiset osastot virtapaikan yli, kun +yht'äkkiä heikko silta rusahti kauhealla pauhinalla, ja tuo ylpeästi +eteenpäin rientävä joukko upposi. Niin nopeasti, niin odottamatta tuli +keskellä suurinta riemua tämä häviön hetki, että hevosten ja miesten +nähtiin vain muutamia silmänräpäyksiä taistelevan esille hyökkäävää +lainetta vastaan, ennenkuin virta heidät vei ja he vaipuivat syvyyteen. +Molemmat osastot olivat auttamattomasti hukassa; kuninkaan ja Ranskan +lähettilään vaunut suistuivat hevosineen samaan avantoon. + +Kaarle X Kustaa näki miestensä häviön, mutta ei voinut sitä auttaa. +Tanskan kruunu kimmelteli hänen silmissään ... kuningas käänsi +katseensa pois tuosta avonaisesta, sinisestä haudasta, teki kierroksen +ja pääsi jäljelle jääneiden kanssa onnellisesti maihin. Täällä oli +taistelu jo lopussa, Fyen oli voitettu, Seeland vapisi, ja kuningas +Fredrik lähetti sanansaattajan toisensa perästä anomaan rauhaa, sillä +Tanskan vanha valtakunta vapisi hänen jalkojensa alla. + +Mutta Ruotsin leijona harppasi harpattavansa. Dahlberg vaati sitä, +mutta Wrangel ja petturi Corfitz Ulfeld olivat vastaan. Kuningas päätti +jonkin aikaa mietittyään suostua Dahlbergin rohkeasti mietittyyn +tuumaan. Helmikuun 6 p:nä, jo ennenkuin päivä valkeni, marssi ratsuväki +Svendborgista Tassingin saaren yli Langelantiin. -- Se oli kamala, +synkkä retki, -- kirjoittaa siitä Fryxell. -- Hevosten kavioiden alla +muuttui jäälle satanut lumi tummaksi hyhmäksi, niin että tie kulki kuin +sulan, leveän virran yli. Tässä saivat sotamiehet kahlata vettä +puolipolveen, peläten joka hetki, että haurastunut jää pettäisi. +Muutamat eksyivät ja hävisivät syvyyteen. + +Mutta vastustamattomasti kuin lumivyöry jono kulki eteenpäin, +Langelannista Laalantiin, Laalannista Falsteriin, Falsterista +Seelantiin. Uskoton meri petti omat lapsensa, nuo ihanat Tanskan +saaret, ja kantoi kuin toinen Ulfeld, vihollisen selässään maihin. +Helmikuun 12 p:nä 1658 saapui Ruotsin sotajoukko Wordingborgiin +Seelandin rannalle. Urotyö oli tehty, ikuisiksi ajoiksi piirretty +historian muistolehdille. Roeskilden rauha oli siitä seurauksena, ja +Skåne, Halland ja Blekinge joutuivat Ruotsin omiksi. + +Kuningas Kaarle X Kustaa ei antanut samaa arvoa ihmishengelle kuin +suuri Kustaa Aadolf. Muistellessaan, mitä tämä retki oli maksanut +hänelle ja mitä hän sen kautta oli voittanut, ajatteli hän itsekseen: +-- Tanskan sain minä halvasta. + +Nuori kreivi Bernhard Bertelsköld seisoi kerran kuninkaan läheisyydessä +ja katseli merta kyynelet silmissä. Silloin ajatteli kuningas taaskin +itsekseen: -- Bertelsköld oli urhoollinen soturi -- nuo muutamat sadat +hukkuneet ratsumiehet olivat myöskin urhoollisia poikia ... mutta +Tanskan sain minä sittenkin halvasta. -- Niinpä niin ... mutta ei hän +sitä saanutkaan. + +Usein senjälkeen katseli Kaarle X Kustaa Beltin aaltoja ylpein mielin. +Mitä onkaan enää sillä voitettavana, joka on maailman voittanut? + +Oma itsensä. + +Kaarle X Kustaa ei kyennyt itseään voittamaan. Se oli sankarin +inhimillinen heikkous ja hänen perikatonsa. + + + + + + +VÄLSKÄRIN VIIDES KERTOMUS. + +NOITA-AKKA. + + + + +Ei, serkku hyvä, -- virkkoi isoäiti tuolla omituisella varmuudellaan, +joka sopi hänelle niin hyvin ja joka saattoi olla aika tiukka silloin, +kun hän oli tosissaan -- mutta nyt oli se leikkiä, sillä eukko ei +mitenkään saanut itseään vakuutetuksi siitä, että välskärin kertomukset +olisivat olleet tositarinoita, -- ei, serkku hyvä, älkää koettakokaan +uskotella, että vanhemmasta Bertelsköldistä oli tullut se, miksi hän +olisi voinut tulla ja miksi hänen oikeastaan olisi pitänyt tulla. Minä +vain kysyn, onko se oikein? Hän oli toivehikas nuorukainen, kun hänet +ensiksi kohtasimme Breitenfeldin tappelussa; hiukan hentomielinen ja +ujo hän oli, niinkuin hänen ikäisensä nuorukaisen sopiikin, sitäpaitsi +hellä, siivo ja reipas, mutta ei ollenkaan raju. Kuka olisi voinut +luulla, että hänestä tulisi sellainen hurjapää, sellainen tunteeton ja +sydämetön mies, miksi olette kenraali Bertelsköldin kuvannut? Se on +anteeksi antamatonta, serkku, ja sen minä vain sanon, että jos te +teette Bernhard Bertelsköldistä, joka vielä on nuori ja siivo, +samanlaisen kuin hänen isänsä, niin en tahdo sen enempää tietää +hänestä, en totta tosiaan tahdokaan. + +Puhuessaan oli vanha isoäiti hiukan lämmennyt -- hän lämpeni aina, kun +puhui siitä, mikä oli hänen mielestään oikeata ja totta tässä +maailmassa -- ja siitä oli aina seurauksena, että nuoret hänen +ympärillään vaikenivat kuin myyrät, sillä vaikka eukko olikin niin +sydämellisen hyvä ja hellä, pidettiin hänen sanaansa suuressa arvossa. +Anna Sofia puhdisti puolukoitaan niin totisen näköisenä kuin olisi hän +kirkossa istunut; ehkä oli hänen totisuuteensa sekin syynä, että +hänen sulhasensa oli syksyllä matkustanut Lyypekkiin kaikenlaista +korutavaraa ostamaan. Serkku Svanholm otti miettiväisen näköisenä +pikanellirasiansa, ja serkku Svenonius oli saanut käsiinsä +paperiliuskan, josta laitteli kukkoja ja makeislaatikoita lapsille. + +-- Serkkuseni, -- virkkoi välskäri säyseästi, -- sallikaa minun tehdä +teille seuraava kysymys: Miten tulee teidän mielestänne romaanin +sankarin päättää päivänsä? + +-- Romaanien ja komediain tulee päättyä häihin, se on sekä soveliasta +että asianmukaista, ja sitäpaitsi ilahduttaa se kuulijan mieltä, kun +hän tietää ystäväinsä olevan hyvässä turvassa sitten, kun he ovat +saaneet mitä tahtoivat. Kaikki, mikä sen lisäksi kerrotaan, on turhaa +ja saa jäädä sanomatta; niin, tosin minä saatan myöntää, että silloin +tällöin voi tehdä pienen lisäyksen, esim. sellaisen, että tuo nuori +pariskunta vuosien kuluttua istuu asunnossaan lukuisten lasten ja +lastenlasten ympäröimänä. Mutta se on kokonaan sopimatonta, että kirjat +päättyvät surullisesti, ja semmoisten kirjain ilmestyminen olisi +kiellettävä. Mitenkäkö romaanin sankarin tulee päättää päivänsä? +Niinkuin jo sanoin, hänestä täytyy tulla aviomies. + +-- Serkku saattaa olla oikeassa; tavalliselle romaanin sankarille +käyköön vain sillä tavoin. Mutta minun Bertelsköldini, suokaa anteeksi, +serkku, eivät ole mitään tavallisia Lafontainen malliin leivottuja +romaanisankareita; jos heidät sellaisiksi käsitettäisiin, olisi se +varsin ikävää minulle, joka kernaasti haluan kasvattaa heistä +samanlaisia ihmisiä kuin me itsekin olemme. Se on välttämätöntä +varsinkin sen vuoksi, että olen koettanut painaa heihin jonkinlaista +historiallisen todenmukaisuuden leimaa. Olkaa hyvä ja muistelkaa hiukan +vielä vanhempaa Bertelsköldiä. Heti alusta alkaen oli hänessä +kunnianhimon siemen, ja se siemen joutui mainioon peltoon +kolmekymmenvuotisen sodan verisessä maaperässä. Mutta kunnianhimo +idättää vuorostaan itsekkyyttä, ja jos nämä siemenet saavat valtoinaan +tuleentua alinomaisten kovain taistelujen vaikutuksen alaisina, joissa +kukin ajattelee vain omaa parastaan, niin siitä on seurauksena +sellainen luonne kuin Kustaa Bertelsköldin. Älkää sanoko, ettei +tällainen luonne ole johdonmukainen; päinvastoin se on johdonmukaisempi +kuin mitä serkku ja minä olisimme toivoneetkaan. Serkku näkyy luulevan, +että minä olisin oikeutettu veistelemään sankareitani niinkuin mieleni +tekee, melkein samalla tavalla kuin Anna Sofia huvitteleikse +leipoessaan samasta taikinasta milloin rinkilöitä milloin kakkuja... + +Anna Sofia nykäisi välskäriä nutun liepeestä, sillä hän näki, ettei +isoäiti pitänyt tästä vertauksesta. + +-- Niin, niin, -- jatkoi välskäri lieventäen sanojaan, -- minä tiedän +kyllä, että serkku osaa erottaa kakut ihmisluonteista. Mutta kertojan +ensimmäinen velvollisuus on totuudessa pysyminen, sillä tavoin näet, +että hän mittaa kuvauksensa sisällisen totuuden mittapuulla; ja niin +ollen ei hän suinkaan saa tehdä ihmisestä muuta kuin miksi hänen on +tultava, nimittäin tulokseksi luontaisista taipumuksistaan ja niistä +vaikutuksista, joita hän elämässä saa. Nyt on kyllä luultavaa, +että _jos_ Bertel olisi kasvanut äitinsä isän, Isokyrön +talonpoikaiskuninkaan läheisyydessä, eikä Tukholman aatelisherrain +seurassa ja sittemmin sodan touhussa; tai _jos_ hän miehuutensa ikään +tultuaan olisi saanut viettää rauhallista perhe-elämää Mainiemen +linnassa, niin hänen luonteensa lempeämmät taipumukset olisivat päässeet +kehittymään ja hänestä olisi niin ollen tullut toinen mies kuin mikä +hänestä tuli. Mutta siihen voidaan vain sanoa, että jos ei _jos'ia_ +olisi ollut, niin olisi akka ... niin, älkää panko pahaksenne, serkku, +mutta niin on todellakin asianlaita. Ottakaa sen lisäksi lukuun, miten +yhtämittainen myötäkäyminen vaikuttaa sellaiseen luonteeseen, jota +eivät mitkään vakavat periaatteet ole alusta alkaen tukemassa, niin te +huomaatte, että olen oikeassa. + +-- Vanhempi Bertelsköld olkoon nyt mikä on, -- virkkoi isoäiti, joka +vain puoleksi tahtoi myöntyä, -- mutta luvatkaa minulle, ettette +samalla tavalla tee nuoresta Bernhardista kovasydämistä valtiasta. +Minua surettaisi se pojan itsensä vuoksi; ehkä on hän hiukan +kevytmielinen, mutta hyväsydäminen hän samalla on, ja paljon hellempi +kuin isänsä. + +-- En lupaa enempää kuin mitä voin täyttää, -- vastasi välskäri +miettiväisen näköisenä. -- Serkku kai muistanee, että äidin siunaus ja +äidinisän kirous taistelevat Bertelsköldien kohtaloista; kysymys on +vain siitä, kumpiko voittaa. Me kerroimme viimeksi siitä ajasta, +jolloin kenraali Bertelsköld oli osansa loppuun näytellyt. Hänen +poikansa Bernhard oli silloin vielä nuori, noin kahdeksantoistavuotias; +mutta suuret ovat vaarat ja kiusaukset tarjona sillä joka +kahdeksantoistavuotiaana jää orvoksi ja pääsee äärettömien rikkauksien +ainoaksi omistajaksi, varsinkin niin levottomina aikoina. Sillä onni on +aina sellainen, että jos se paljon antaneekin, niin ottaa se vielä +enemmän takaisin, ja te muistatte, että ylpeys ja kunnianhimo oli alun +pitäen määrätty Bertelsköldien onnen pysyväisiksi vihollisiksi. + +-- _Rex regi rebellis_, oikeammin: _in regem_, -- virkkoi Svenonius +hyvin ymmärtäväisen näköisenä. + +-- Tuollaista vaikertelemista en minä kehtaa kuulla, -- huudahti +kapteeni Svanholm, jonka sotainen ulkomuoto jo kauan oli osoittanut +suuttumusta ja levottomuutta. -- _Rex_ sinne ja _rex_ tänne, mitä +helvettiä hyödyttää ruotia urhoollisen sotamiehen sielua niinkuin +silliä! Antakaa Bertelsköldien olla aloillaan semmoisina, miksi +Herramme on heidät luonut, ja mitä haittaa se, jos ovatkin hiukan +ylpeitä itsestään? Pääasia on, että ovat reippaita poikia, oikeita +peijakkaan poikia, jotka peittoavat vihollista niin, ettei tervettä +paikkaa jäljellä, ja tuottavat kunniaa sekä Suomelle että Ruotsille. +Muistan vielä, mitenkä minä Karstulassa, juuri kun olimme tulleet +keskelle kuuminta kahakkaa... + +... -- toivoin vain siitä mitä kiireimmän kautta pois pääseväni, -- +keskeytti hänet tuo aina varuillaan oleva Svenonius. + +Kapteenin huulet jo aukenivat antamaan vastausta, joka ei suinkaan +olisi ollut siivoimpia, ellei vanha isoäiti taaskin olisi ehättänyt +myrskyä vaimentamaan. -- Minä olen varma siitä -- virkkoi hän, -- että +serkku Bäck tällä kertaa tulee kertomaan muistakin, ei vain +Bertelsköldeistä. Me olemme rauhallisia kansalaisia emmekä viihdy +kaikkea ikäämme sotaisten ylimysten seurassa. Minun tekee mieleni +kuulla jotakin iloisesta Larssonista ja hänen hyvästä rouvastaan, josta +emme ole pitkään aikaan mitään kuulleet; toivon, että he elävät ja +voivat hyvin. + +-- Ja minä, -- huudahti Anna Sofia, -- minä tahtoisin kuulla hiukan +vielä Mainiemen pikku Kreetasta. Jos hän todellakin on niin ihastunut +Bernhard Bertelsköldiin kuin on syytä luulla, niin minä surkuttelen +häntä. Että voi rakastaa tuollaista perhos-kreiviä -- ennen minä -- ... +Anna Sofia vaikeni. + +... -- Ennen minä ottaisin siivon nuoren miehen porvarissäädystä, aioit +sanoa, -- lisäsi välskäri. -- Hyvä kaikki, minä en vihaa aatelisia, ja +osoitteena siitä on se, että minä heistä puhun niin paljon +kertomuksissani, varsinkin sen vuoksi, että heidän historiansa on ollut +niin likeisessä yhteydessä maani historian kanssa, erittäinkin +kuudennellatoista sataluvulla. Niin, väitänpä vielä, että aateli siihen +aikaan, ainakin Ruotsissa, oli sitä ainesta, josta historiaa +rakennettiin. Mutta kun sekä sukuperäni että elämäni kokemukset ovat +herättäneet minussa paljon ystävyyttä aatelittomia säätyjä kohtaan, +niin täytyy minun tunnustaa, että heille tehdään väärin, jos sallitaan +suurten heitä himmentää. Ajatelkaahan vain, että suurin osa meidän +nykyisestä arvokkaimmasta keskisäädystämme polveutuu miehistä, jotka +ovat omalla työllään hankkineet itselleen kunniallisen nimen juuri +kuudennellatoista sataluvulla ja alkupuolella seitsemättätoista; niin, +luulenpa vielä, ettei kukaan korkeasti oppineista akatemian +herroistakaan voi minua sormille lyödä, jos tunnustan, että Suomen +historia Isonvihan ajoista alkaen on saanut parhaat rakennustarpeensa +juuri aatelittomasta keskisäädystä. Sentähden -- ja välskäri kääntyi +isoäidin puoleen -- saa serkku hyväntahtoisesti antaa minulle anteeksi, +että minä, niin kauan kuin on puhe tapahtumista kuudennellatoista +sataluvulla, vähän niinkuin suosittelen aatelisia, antamalla heidän +esiintyä kuvausteni etualalla. Kun me sitten, jos Herra terveyttä +antaa, olemme tallustelleet läpi vuosisatojen seitsemännelletoista +sataluvulle, muuttuvat olot toisenlaisiksi. Aina on minusta näyttänyt +siltä kuin olisi suomalaisilla pappis- ja kauppiassuvuilla oma pieni ja +merkillinen historiansa heilläkin -- merkillinen juuri siitä syystä, +että se hienoista, mutta kestävistä säikeistä kutoo uuden porvarillisen +ylimystön. + +-- Serkku puhuu arvoituksin. + +-- Tulevaisuus puhuu aina arvoituksin. Muistakaa, että olemme vielä +kuudennellatoista sataluvulla. + +-- Mitä on serkulla siitä vielä kerrottavaa? + +-- Äärettömän paljon ja samalla äärettömän vähän, verrattuna tuon +vuosisadan tavattomaan ainerunsauteen. Me elämme nyt järjestetyllä ja +valistuneella aikakaudella, jolloin kaikki asiat kulkevat säännöllistä +kulkuaan, kulkevat yhteiskunnan tarkkaan viittomia teitä, joita lait +vartioivat ja joiden varrella eivät ennakkoluulot, ainakaan julkisesti, +astu päivän valoon uhkaamaan miekalla ja roviolla niitä, jotka eivät +vakaumuksestaan luovu. Voi olla hyödyllistä kerran katsahtaa toiseenkin +aikaan, jolla kyllä oli hyvätkin puolensa, mutta jolloin, totta puhuen, +monet kohdat olivat paljon huonommalla kannalla kuin nyt. + +-- Se ei ole mahdollista, serkku. Tuo vanha, hyvä aika oli paljon +parempi kuin nykyinen. + +-- Senpähän nähnemme. Ja nyt aloitan minä viidennen kertomukseni. + + + + +I. KAARLE-KUNINKAAN METSÄSTYS. + + +Ajan pyörä ei seiso. Taas on kolmetoista vuotta kulunut +siitä, kun näimme Kaarle X Kustaan onnensa kukkulalla ja kreivi +Kustaa Bertelsköldin uppoavan Beltin aaltoihin. Kadonnut on +pfalzilais-kuninkaan sotainen suuruus, kadonnut kuin komea ilotulitus: +onni oli lopulta hylännyt uhkarohkean lemmikkinsä; ei ollut pyssyn +luoti häntä saavuttanut, vaan sen sijaan oli hiljainen kuolema +tautivuoteella hänet tavannut, silloinkuin hän hautoi uusia kaukotuumia +valtansa vahvistamiseksi pohjoismaissa. -- Hän kaatui kuin tuppeensa +taittunut miekka, vähän ennen kuin sen uudelleen odotettiin vihollisten +pään päällä välkkävän. Ja suurien, kansain verellä saavutettujen +voittojen, ja loistavien, äärettömillä ponnistuksilla ostettujen +valloitusten jälkeen vaati uupumuskin osansa -- valtakunnan hermot +puutuivat väsymyksestä, sen varat näyttivät olevan lopussa, ja +ruohottuneet viljapellot, autiot ja köyhtyneet kylät, tyhjentyneet +valtion varastot, kaikki näytti syyttävän Kaarle Kustaan ääretöntä +sodanhimoa alkavasta yleisestä häviöstä. + +Ruotsi oli ensimmäisen luokan valtakuntana suhteessaan muuhun +Eurooppaan niinkuin pienikasvuinen nuorukainen, joka on pukeutunut +jättiläisen varustuksiin ja on ylpeä urotöistään. Nuorukainen oli +elänyt liian nopeasti, hänen voimansa näyttivät olevan lopussa ja hänen +sotisopansa painoi häntä niin, että hän välistä lyykähti maahan +polvilleen. Mutta voittojen muisto on suuri perintö; kun kansalla on +itsestään se käsitys, että se on maailman parhaita ja uljaimpia, +unohtaa se hetkiseksi vuotavan verensä ja heikontuneen selkäpiinsä, sen +lihakset pysyvät jäntevinä, se ei kuole -- se elää vielä, taistelee, +voittaa -- se toivoo vielä kunniakasta tulevaisuutta jatkoksi +muinaiselle loistolleen. + +Kas, siinä näemme aatteen voiman ja suuruuden kansojen +pystyssäpitäjänä. + +Mutta aineellinen pohja -- ruumis, joka välikappaleena palvelee tätä +suurta sielua -- vaatii sekin hoitoa ja huolta. Ellei Kaarle XI olisi +ollut olemassa, olisi paljon ennen Pultavaa taistelutanner muuttunut +Ruotsin suuruuden haudaksi ja muistomerkiksi. Olkoon, ettei tämä +kuningas ollut läheskään niin suuri valtiomies kuin minä häntä on +pidetty -- että hän toisin kuin isänsä, tuo sankari ja suuri +seikkailija, katsoi aatteiden voiman liian vähäiseksi ja +valtiotaloudellisen voiton liian suureksi; mutta häntä on kuitenkin +Ruotsin kiittäminen siitä, että Ruotsi vielä viisikymmentä vuotta +Kaarle X:nnen kuoleman jälkeen painoi paljon Euroopan valtiollisessa +vaa'assa. Hänen reduktsioninsa valmisti Itämeren maakuntain +kukistumista, sanoo Fryxell; olkoon, mutta hänen lainlaadintansa loihti +esiin uusia ja runsaita tulolähteitä, jotka olisivat uhkuneet satoja +vuosia, ellei poika olisi tuhlannut niitä kahdessakymmenessä. + +Kun Kaarle X Kustaa kaatui niinkuin ukonnuolen iskemänä keskellä +rataansa, alkoi Ruotsi etsiä itselleen kuningasta ja huomasi, että +kruunun kantajana oli nelivuotias lapsi. Kaksitoista vuotta kestävä +holhoojain hallituskausi ei ollut mikään onnellinen aika; olisi tarvittu +tyyntä myrskyjen jälkeen, levon aikaa taisteluissa vuodatetun veren +takaisin saamiseksi; sen sijaan seurasi aika, jolloin suuret keskenään +riitelivät ja pieniä sortivat, jolloin yksityinen voitonhimo oli ylinnä +ja alinna yhteinen hyvä. Aateli näytti olevan saavuttamaisillaan sen +tarkoitusperän, johon se Kristiinan hallitessa oli pyrkinyt ja johon +Kaarle Kustaa oli estellyt sitä pääsemästä, vaikkei voinutkaan tietä +kokonaan tukkia. Ruotsi oli harvojenvalta; muutamat suuret sitä +hallitsivat ja imivät itseensä valtion parhaan mehun. + +Suomi oli vuodattanut vertansa suurissa ulkomaan sodissa; Karjala oli +hävitetty ja suuret alat olivat jääneet autioiksi vuoden 1656:n +jälkeen. Kaikki oli hervoksissa paitsi kansan kärsivällisyys ja +uskollisuus. Nuo muutamat Pietari Brahen onnelliset hallitusvuodet +olivat loppuun kuluneet, haihtuneet kuin poutainen taivas synkkien +pilvien väliin. Tuskin hän oli poissa, kun häiriö alkoi uudelleen. Osa +aatelistoa tuhlasi ulkomailla suurten läänitystensä aarteita; toiset +riehuivat kotimaassaan kuin myrsky syksyisessä metsässä. Voudit +kiristivät talonpojalta hänen viimeisen äyrinsä; puolueellisuus teki +tuomioita; raakuuden soraääniä kuului kirkoissakin; uskonkiihkoiset +puhdasoppiset saivat piispa Terseruksen viralta, mutta taikausko +kohotti päätään korkeammalle kuin koskaan ennen; kamalat, mielettömät +noitavainot raivosivat kuin kulkutauti ihmisten mielissä ja +tuomioistuimien edessä. Mutta tämän pimeän ajan läpi tuikkaa kuitenkin +kaksi katoamatonta valopilkkua, parempaa tulevaisuutta ennustaen: ne +valopilkut ovat suomalainen raamattu ja Suomen yliopisto. + +Oi, kuinka hartaasti häntä odotettiin siihen aikaan, tuota nuorta +kuningasta Kaarle XI:ttä, jonka nyt tuli tarttua hallituksen ohjiin, +mitkä siihen saakka olivat "loassa ajelehtineet", niinkuin eräs mainio +kirjailija lausuu. Monet tuhannet kohottivat ankarain aikain vallitessa +häntä kohden silmänsä niinkuin pelastuksen enkeliin. Hän oli nuori, ja +nuorilla on aina sydän paikallaan. Hänen sydämensä toivottiin tulevan +maan hätää hellimään. + +Kertomuksemme käsittelee hetkisen niitä aikoja, jolloin Kaarle XI, +ollen vielä holhouksen-alaisena, ensi kerran astui Suomen manterelle. +Oikeastaan ei Suomen, sillä meren saaristo oli enemmän ruotsalainen +kuin suomalainen. Mutta myöhempinä aikoina on sitä suomalaiseksi +kutsuttu, ja luonto, joka on asettanut nämä seudut etuvartioksi maan +äärimmäiselle rajalle länteen päin, on ollut samaa mieltä. + +Merellä on monta tytärtä Suomen pitkällä rannikolla, sillä on monta +uljasta impeä, jotka antavat meren kivistä rintaansa huuhdella -- monta +hempeää tyttöä, jotka ovat viheriäisiin lehtivaatteihin puetut. Mutta +suurin näistä kaikista on tuo kivenkova neito, kolmen meren tytär, +vihertelevä Ahvenanmaa. + +Pohjanlahden pitkät laineet hyökkäävät pohjoisen puhaltaessa sen +rantoja vastaan; kaakkoistuuli kuohuttaa Suomenlahden aaltoja sen +kallioita vasten, ja eteläinen heittää kaikki Itämeren äärettömät +vesimäärät vaahtoisina vuorina sen rannikolle, samalla kun Ahvenanmeri +kesäisen lännen puhaltaessa koettelee voimiaan sen horjumattomia +kivimuureja vastaan. + +Ahvenanmaahan kuuluu yhdeksättäkymmentä asuttua saarta, paitsi +lukemattomia kallioita ja asumattomia kareja; joiden rannalla +kalastajan vene välistä laskee ankkurinsa ja joutsen keväällä levittää +valkoiset siipensä. Maa on enimmäkseen kovaa ja karua; kallio ei anna +leipää eikä hiekka heinää, mutta meri on sitä anteliaampi, ja näillä +rannoilla asuu karaistu merimies- ja kalastajaväestö. + +Tämän saari- ja kariryhmän keskellä kohoaa Ahvenanmaan manner +kirkkoineen ja kylineen purjehtijan nähtäväksi. Kertomuksemme aikana +oli se harvemmin asuttu ja vähemmän viljelty kuin nykyjään. Tiheät +metsät, joihin kirves ei uskaltanut koskea, peittivät suurimman osan +saarta, ja näissä metsissä eleli pohjolan jaloin eläin, hirvi. Sillä +suurin osa saarta kuului Kastelholman kuninkaankartanoon, jonka rauniot +vielä tänäkin päivänä kuvastuvat kaitaiseen meren lahdelmaan, ja sen +metsät olivat rauhoitettuja metsästysmaita, joissa ei kukaan muu kuin +linnan haltija ja kuningas saanut metsästää. Niin ankara oli +metsästyslaki, että myöskin lempeän kuningas Kustaa Aadolfin elokuun +2 p:nä 1620 antaman asetuksen mukaan "se, joka Ahvenanmaalla hirven +tappaa, rangaistaan _kuolemalla_", mutta jos hän erityisestä armosta +siitä vapautettiin, joutuivat hänen tavaransa valtiolle ja hänet +itsensä lähetettiin Inkerinmaalle elinkautiseen maanpakoon. Tämän +asetuksen ankarinta määräystä ei tietääksemme ole koskaan pantu +täytäntöön, mutta onpa kuitenkin hirven ampujia tuomittu maanpakoon, +kujanjuoksuun ja linnantyöhön. Myöhempinä aikoina on liioiteltu +päinvastaiseen suuntaan. Tuota kaunista, jaloa eläintä on mielin määrin +vainottu ja on se kohta kokonaan maastamme hävinnyt.[4] + +Kun matkamies Turusta tullen on ensin kulkenut Kihdin ja sitten Teilin +poikki, sivuuttaen oikealla kädellä Bomarsundin linnoituksen[5] sekä +vasemmalla Lumparlannin ja Lemlannin, tulee hän leveään, sittemmin +kapenevaan lahteen, jonka maanpuoleisella rannalla nähdään Ahvenanmaan +suurimman kirkon, Sundin kirkon, terävä, ristillä varustettu torni, +sekä siitä vähän matkan päässä Kastelholman rauniot. Elokuun 31 p:nä +1671 oli koko tämä seutu mitä vilkkaimman liikkeen keskustana, sillä +odotettiin niin suurta vierasta kuin itseään Kaarle XI:ttä, jonka oli +määrä saapua prinsessain ja melkein koko hovin seuraamana. Onnellinen +kuningas tuo, joka tuli kansansa luo tämän kansan rakastamana ja +ikävöimänä, ennenkuin se hänet tunsikaan! Mutta Ruotsin ja Suomen +tulevaisuus tuli hänen kanssaan; ja muuta ei tarvittu. + +Päivä oli ollut myrskyinen ja sateinen; luonnon voimat eivät mielistele +maailman mahtavimpiakaan. Iltapäivällä selkeni taivas, myrsky lakkasi, +laineet laskeutuivat levolle, ja iltarusko punasi salmet ja lahdelmat +viehättävän ihaniksi. Ne ahvenanmaalaiset, joilla oli jotakin +leikkaamista, olivat sen unohtaneet, kalastaja oli verkkonsa jättänyt, +paimen karjansa. Kaikki kiiruhtivat rantaan kuningasta odottamaan, +sillä jo kaksi tai kolme päivää ennen oli hovin palvelusväki saapunut +tilaamaan huoneita ja elintarpeita kuninkaallisille osaksi Sundin +pappilasta, osaksi voudin luota, joka asui uudemmassa puurakennuksessa +lähellä suurimpia ja parhaiten varustettuja talonpoikaistaloja. + +Kellon käydessä viittä iltapäivällä nähtiin komean kuninkaallisen +fregattilaivan "Iriksen" majesteetillisesti halkovan meren suolaisia +aaltoja ja paikkakunnan kokeneimpien luotsien ohjaamana varovasti +lähestyvän Sundin lahtea. Kaksi sievää huvipurtta, joista toinen oli +"Kastor", toinen "Pollux", ja jotka molemmat olivat varta vasten +kuninkaan huviksi rakennetut -- sillä Kaarle XI oli nuoruudessaan sekä +rohkea purjehtija että uskalias ratsumies -- luovi veitikkamaisia +mutkia tehden suuren laivan ympärillä, joka nyt kulki vähillä purjeilla +välttyäkseen karille joutumasta. Monet päättelivät, että kuningas itse +ohjasi jompaa kumpaa noista purjeveneistä ja että vain naiset ja +pelkurit hoviherrat kulkivat suuressa laivassa; mutta niin ei +kuitenkaan ollut asian laita, vaikkei kuninkaalta suinkaan olisi halua +puuttunut. Sillä kuninkaan opettaja, turhan tarkka Krister Horn, oli +alamaisesta uskollisuudesta seurannut mukana, ja vaikka nuori kuningas +osoittikin kärsimättömyyttä tätä ikävää kaitsijaansa kohtaan, oli hän +sentään taipunut Hornin pyyntöön, ettei hänen majesteettinsa myrskyn +kestäessä panisi kallista henkeään vaaralle alttiiksi. + +Kello 7 illalla laski "Iris" ankkurinsa kimmeltävälle meren selälle, ja +kuninkaalliset nousivat nyt hoviväen seuraamina matalammassa kulkeviin +pursiin ja purjeveneisiin rantaa lähestyäkseen. Loppumattomin +riemuhuudoin tervehti lukuisa rannalla seisova väkijoukko kuninkaan +nousua Ahvenanmaan manterelle. + +Siitä paikasta, missä maallenousu tapahtui, oli noin puolen +ruotsinneljänneksen matka pappilaan. Kun maa oli sateesta vetelöitynyt, +eivät korkeat vieraat voineet astua jalkaisin, eikä Ahvenanmaalla ollut +muita vaunuja kuin raskaita, nelipyöräisiä talonpoikaisrattaita. Mitä +oli tehtävä? Kuninkaalle, kuningattarelle ja arvokkaimmille +hovinaisille oli varustettu ratsuhevosia Tukholmasta pitäen; kaikki +muut hovin hienot herrat ja naiset saivat valita kahden pahan välillä: +joko kävellä jalkaisin liassa tai nousta lihavien maalaiskonien +selkään, jotka oli peitetty villaisilla, kotikutoisilla loimilla. Mikä +turvautui mihinkin; siitä oli sekä harmia että hauskuutta, mutta kaikki +tämä huvitti kuningasta sanomattomasti. Lisätkäämme vielä, että tie +pappilaan oli peitetty katajilla ja tuoreilla koivunlehvillä, joista +levisi mieluinen lemu viileän illan ilmaan. + +Niin kulki nyt tietään tuo loistava seurue, jossa, palvelijat mukaan +laskettuina, oli ainakin sata henkeä. Siinä nähtiin ensiksikin nuori +kuningas, jonka tukka oli kaunis, pitkä ja kihara ja silmät pienet ja +vilkkaat; hän oli puettuna hirvennahkahaarniskaan, ja kupeellaan oli +hänellä suuri ja pitkä miekka, vaikka hänen olentonsa muuten olikin +enemmän poikamainen kuin kuninkaallinen; sitten tuli leskikuningatar +Hedvig Eleonora, jonka vartalo oli pyöreähkö ja ulkomuoto +porvarillinen; prinsessa Juliana, kuninkaan kaunis, mutta sittemmin +niin kiusoittavan kuuluisa serkku, joka silloin oli vasta +yhdeksäntoistavuotias ja joka kansan kesken jo mainittiin Ruotsin +tulevana kuningattarena. Oli siinä sitten vielä hänen kanssaan +kauneudesta kilpaileva kuningattaren hovineiti Stina Wrangel; oli +valtioneuvokset Krister Horn ja Juhana Gyllenstjerna, jotka taistelivat +keskenään vallasta; tallimestari Martti Reutercrantz, hovijunkkari +Kustaa Gyllenstjerna ja monta muuta kuninkaan nuorempaa toveria, kaikki +perhosia, jotka jo olivat alkaneet liihotella nousevan auringon +ympärillä. Lukuunottamatta kuningasta itseään, jonka puku oli kaikkein +muitten pukua yksinkertaisempi, esiintyivät useimmat hänen +seuralaisistaan ylellisen komeissa puvuissa, niinkuin oli tapana +holhoojahallituksen aikana -- tuona aikana, joka loisti kuin laskeva +aurinko ja jonka tapoja Kaarle XI:n ankara säästäväisyys ei vielä ollut +ehtinyt muuttaa. + +Väkijoukko oli vieraiden maalle noustessa itsestään muodostanut +käytävän, jota myöten hätiköivät hovipalvelijat kiiruhtivat edeltäpäin +pihaan, milloin hätistellen pois liian lähenteleviä poikasia, milloin +tukkien suun joltakin puheliaalta akalta, joka ääneensä ihmetteli tätä +ennen näkemätöntä komeutta. Tämän käytävän läpi kulkivat nyt +kuninkaalliset ja hovilaiset, kuninkaan tervehtiessä joka taholle. +Ylhäiset naiset olivat iloissaan siitä, että vihdoinkin olivat päässeet +myrskyisen meren käsistä. Nuoret aatelisherrat katselivat ylpeästi ja +huolettomasti ympärilleen väkijoukkoon, alentuen silloin tällöin +nyökäyttämään päätään kauneimmille talonpoikaistytöille. + +Päätään pitempänä kaikkia muita kulki kuninkaan seurueessa ihmeen +kaunis aatelismies, arviolta noin kolmenkymmenen ikäinen. Sen ajan +tavan mukaan valuivat hänen pitkät, mustat hiuksensa alas hänen +hartioilleen, -- ja valmisti tuo muoti toista silloin jo alkavaa +muotia, kiehkuraperuukkia. Hänen kasvonsa olivat miehekkään jalot, +enemmän viehkeät kuin käskevät; hän silmäili väkijoukkoa lempeästi ja +hellästi. Väljä matkakauhtana oli heitetty hänen hartioilleen ja esti +näkemästä, oliko hänen pukunsa sotilaan vai siviilimiehen; +leveälierinen, hohtoneulalla kiinnitetty hattu varjosti osaa hänen +kasvoistaan ja mustista kiharoistaan. + +-- Ei, mutta katsopa tuota! -- huudahti jotenkin kuuluvasti muuan +lähinnä seisovista talonpoikaistytöistä, pieni rakastettava tytöntynkä, +jonka kirkkaat, siniset silmät olivat uteliaisuudesta revetä. -- +Katsohan nyt, + +-- Kreeta, se on itse kuningas, tuo -- semmoiselta pitääkin kuninkaan +näyttää! + +-- Mistä sinä sen tiedät? -- kysyi hänen viereisensä, toinen +kukoistava, mustatukkainen tyttö, jonka avonaiset, iloiset kasvot +uhkuivat terveyttä ja viattomuutta. _Sinäkö_ muka tietäisit, millainen +kuningas on! + +-- Niinkuin en minä tietäisi! -- jatkoi toinen toimessaan. -- Kuningas +on pitkä kuin honka, kauniimpi kuin kevätaamu, lempeämpi kuin kesäilta +-- semmoinen on kuningas. Sen olen kuullut pappilan kanamuorilta; hän +on nuorena ollessaan ollut hovissa kuningatar Kristiinan kananpoikien +kaitsijana. + +-- Mitä ne tytöt hupattavat! -- äsähti muuan punanaamainen kalastajan +vaimo, joka oli liittynyt joukkoon kantaen kampeloita kopassaan ja +toivoen oikein kuninkaallista maksua tavarastaan. -- Ettekö nyt näe, +että kuningas käy tuolla kaukana edellä -- se on tuo ylevän ja +juhlallisen näköinen mies -- ja eukko osoitti Krister Hornia. + +-- Noin vanhan näköinen eikä ole ikää kuin kuusitoista vuotta! -- +huudahti Liisan naapuri. + +-- Entäpä sitten? -- toimitti eukko. -- Olisikos ihme, vaikka +kuninkaalla olisi otsa rypyillä jo syntyessään? + +-- Olisi se minusta ihme, -- vastasi tyttö viattomasti. + +-- Sinä puhut niinkuin pökkelön päästä, -- virkkoi Krister Hornin +ihailija ja tukki suun tytöiltä. + +Eräs neljäskin henkilö oli katseillaan seurannut tuota kauhtanaan ja +jalokivillä koristettuun hattuun puettua solakkavartaloista herraa, ja +hänen kasvonsa kävivät sitä tehdessä vuoroin mansikan punaisiksi, +vuoroin vaaleiksi kuin talvinen lumi. Se oli Saltvikin pappilan nuori +emäntä, joka oli tullut tänne markkinoille ja samalla kuninkaallisia +katsomaan. Kuka olisi tuntenut hänet ankaran mestari Aatamin lempeäksi +tyttäreksi, Mainiemen ihanimmaksi kukkaseksi, joka jo kuusi vuotta +sitten oli ojentanut kätensä ylioppilas Johannekselle, kun tämä +vihdoinkin monivuotisten kateederikahakkain jälkeen oli päässyt niin +pitkälle, että sai komministerin viran etäällä Ahvenanmaan luotojen +keskessä? Se, joka oli nähnyt hänet siihen aikaan, olisi varmaankin +helposti huomannut, että sydän suri mennyttä nuoruuden unelmaa -- mutta +nyt oli vuosia kulunut, posket olivat uudelleen käyneet pulleiksi, +sydän ja sielu olivat saaneet takaisin sen terveyden, joka on +jumalanpelon ja rehellisten kilvoittelujen palkka -- kaikki oli taas +hyvin, menneisyys kangasteli kuin ihana unelma kaukaisen taivaanrannan +takana -- kun yht'äkkiä sydämen parantunut haava revähti vuotamaan, +tosin hetkeksi vain, mutta sitä enemmän se vuoti, ja siihen koski niin +kipeästi, niin kipeästi! Sillä nuori nainen kuiskasi tuskin kuuluvasti: +-- Se on hän -- se on Bernhard -- Bernhard Bertelsköld! Ja hän ei +nähnyt minua! Ei minua tuntenut! + +Mutta Bertelsköld jatkoi matkaansa muiden kanssa pappilaan, jossa oli +laitettu ateria kuninkaalle ja niille muille kaikkein ylhäisimmille, +jotka mahtuivat siellä asumaan sill'aikaa, kun toiset hajaantuivat +ennakolta määrättyihin asuntoihinsa. Oli siinä kursailua, sen arvaa. Jo +rannassa olivat kirkkoherra ja hänen maahan asti niiaileva rouvansa +olleet korkeita vieraita vastassa, ja Krister Horn, tuo entinen +viinaveikko, josta nyt oli tullut säntillisen tarkka hovimies, piti +huolta siitä, että arvojärjestystä noudatettiin tarkasti. +Kuninkaallisten perässä tulivat kreivit ja vapaaherrat, jotavastoin +alhaisempi aateli nyt niinkuin aina ennenkin sysättiin syrjään +arvokkaampien tieltä eikä voinut lohduttaa mieltään muulla kuin sillä, +että se kyllä ensi tilassa riistäisi vallan vihattujen kilpailijainsa +käsistä. Nuori kuningas ei olisi mitenkään tahtonut alistua noiden +kankeiden hovitapojen alle. Hän oli toivonut täällä luonnon helmassa +kerrankin saavansa nauttia inhimillisistä oikeuksistaan ja olla nuori +ja vapaa; -- mutta sen toivon esti toteutumasta äidin arkuus ja +epäluuloisen holhoojan aina valvova silmä. Eipä kumma, että kuningas +levottomuudella odotti sitä hetkeä, jolloin hän Ahvenanmaan tasangoilla +itse saisi omaa hevostaan ohjata -- ja niin lisäsi ajatuksissaan tuo +tuleva itsevaltias, kerran ohjata omaa maatansa. + +Seuraavana päivänä, syyskuun 1:nä, oli ilma taas ruma; vettä valoi +virtanaan; ei kukaan naisista uskaltanut astua ovesta ulos ja harvat +hoviherroistakin sen tekivät. Pappilassa oli ahdasta ja tukalaa, +huoneet olivat pienet, vieraita oli paljon, ja kuningatar oli huonolla +tuulella. Rovasti ja ruustinna, jotka olivat muuttaneet erääseen +torppaan asumaan, kutsuttiin armollisesti omaan pöytäänsä +päivällisille, jotka hovin mestarikokki oli mitä herkullisimmasti +valmistanut. Hedvig Eleonora tahtoi elää pulskasti matkoillaankin. +Syöminen suoritettiin kaiken kartanolle kokoontuneen väen nähden, +matalain ikkunain läpi kun voi nähdä kaiken, mitä sisällä tapahtui. + +Iltapäivällä leikkivät hovilaiset sateen yhä kestäessä kaikenlaisia +leikkejä, ja vaihteen vuoksi kutsuttiin muutamia talonpoikaistyttöjäkin +tuohon ylhäiseen seuraan, jota tyttöjen kömpelyys ja ujous suuresti +huvitti. Vahinko vain, että sali oli niin pieni, ettei voitu tanssia; +ja vahinko, että muutamat olivat niin liian isoisia, ettei voitu +huvitella niinkuin mieli olisi tehnyt. + +Mutta missä on hänen majesteettinsa kuningas? kysyivät hoviherrat +toisiltaan, ja monet neitosista kysyivät itsekseen samalla lailla. Hän +metsästää, vastattiin. Rankkasateessa? Niin kyllä. Kuninkaatkin +rakastavat vapautta. Mitäpä välitti Ruotsin nuori ruhtinas siitä, että +hänen viittansa oli likomärkä ja saappaat savessa, kun sai kokonaiseksi +päiväksi unohtaa kuninkaankruununsa! Tallimestari Reutercrantzin ja +yltiöpäisen Kustaa Gyllenstjernan kanssa, jotka olivat hänen lähimpiä +ystäviään siihen aikaan, harhaili Kaarle XI aamusta iltaan metsissä, +pyssy olalla ja metsästystorvi kupeellaan, iski kannukset hevosen +kylkeen, ja hui, hai, yli vuorten ja mäkien, yli aitojen ja purojen, +säälimättä yhtä vähän miestä kuin hevosta. Mistään oikeasta +metsästyksestä ei voinut olla puhetta tänä päivänä; ammuttiin mitä +eteen sattui, milloin varis, milloin orava, milloin metso, milloin +jänis, milloin -- totta puhuen -- rauhallinen pässi tai parrakas vuohi, +joka viattomuudessaan oli asettunut töllistelemään täyttä karkua ohi +kiitäviä metsämiehiä; tietysti sai omistaja kohta kaksinkertaisen +maksun elukastaan. Vähät muusta, kunhan saatiin ratsastaa, ja vettä +valuen päätyivät ratsastajat kalastajan majaan, jossa he nautinnolla +söivät tuoretta silakkaa ja Ahvenanmaan juustoa. Sillä tavoin +raivosivat nuo ylhäiset hurjapäät koko päivän metsässä, eivätkä +nuhteiden pelossa uskaltaneet illaksikaan palata pappilaan. Sen sijaan +yöpyi kuningas Kastelholmaan, jonne joukko nuorempia herroja oli +asettunut maljojen ja arpanappulain ääreen, ja hät'hätää lähetettiin +huolestuneelle kuningattarelle sana, että hänen majesteettinsa voi +hyvin ja että hän huomenna tulee näkyviin, jos ilma on kaunis. + +-- Kreivi Horn, kreivi Horn, -- huokasi kuningatar, -- mitä ajattelette +Ruotsin tulevaisuudesta? -- Ja kreivi Horn pudisti velvollisuutensa +mukaisesti päätään. Mutta eivät he kumpainenkaan aavistaneet, että tuo +nyt niin hurja kuninkaallinen metsästäjä kerran tulisi viettämään +kuusitoista tuntia vuorokaudessa työpöytänsä ääressä ja että hänestä +tulisi ahkerin ja itseään kohtaan ankarin työmies valtakunnassaan. + + + + +2. RUHTINATAR JA PAPIN ROUVA. + + +Syyskuun 2 päivä oli sunnuntai. Taivas katseli yhä synkin silmin +kuninkaallista metsästystä. Mutta vaikkakin aurinko olisi täydeltä +terältään paistanut, ei siitä olisi mitään vaaraa ollut metsän +asukkaille. Niin hehkuvan palava oli vielä lutherinusko, joka äsken oli +voitollisena päässyt taistelujen tulesta, niin ankarat olivat vielä sen +ajan uskonnolliset vaatimukset, ettei Kristiinan kevytmielinen pila, ei +Kaarle X:n hurja sotilaselämä eikä holhoojahallituksen ylimyksellinen +turhamaisuus ollut voinut kuluttaa edes ulkonaista kuortakaan sen +ytimen ympäriltä, jota uskottomuus ja nautinnonhimo jo olivat alkaneet +sisältä jäytää. Niin pian kuin hovi virallisesti esiytyi, vaikkapa vain +metsästysretkelläkin, ei kukaan sen jäsenistä uskaltanut olla poissa +sunnuntain jumalanpalveluksesta. Kuningas saapui aamulla varhain +pappilaan, kasvoissa oli jälkiä yön valvonnasta; äidillisistä nuhteista +ei hän päässyt, mutta hän otti ne vastaan kärsivällisesti. Kastelholman +juomaveikot ja Horn katselivat toisiaan kieroin silmin, mutta sen +suurempaa yhteentörmäystä ei tällä kertaa tapahtunut. + +Sanomattakin on selvää, että kirkkoherran saarna Sundin kirkossa sinä +päivänä oli sekä pitkä että perinpohjainen ja täynnä esimerkkejä Vanhan +Testamentin Nimrodista, joka oli mahtava metsästäjä Herran edessä. Sinä +päivänä ei unilukkarin tarvinnut kepillään pistää nukkuvia vaimoja +niskaan; jos hartaus ei ollutkaan suuri, niin oli uteliaisuus sitä +suurempi. Kuningas pani haaviin kymmenen tukaattia, kuningatar viisi ja +muut hovilaiset samassa suhteessa. + +Iltapäivällä selkeni taivas, hovin nuoriso alkoi ikävöidä +huvittelemaan, ja opettajansa suostumuksella panetti kuningas toimeen +kilpa-ammunnan. Pitkän, huojuvan riu'un latvaan kytkettiin räpyttelevä +kyyhkynen, ja taitavimmat ampujat koettivat kuuliaan. Ympärillä seisoi +satoja katsojia; joka kerta, kun luoti meni ohitse, panivat hovinaiset +pilkkojaan, mutta jokaista satutettua kyyhkystä tervehdittiin +hurrahuudoilla. Kaikista voimakkaimmin hurrattiin silloin, kun +kuninkaan kuula sattui. + +Vasta syyskuun 3 p:nä alkoi varsinainen metsästys. Päivä oli poutainen +ja ilma leuto; ei yhtään pilveä noussut pimittämään Kaarle-kuninkaan +metsästystä. Koko tuo loistava seurue lähti ratsastaen, mikä kävellen, +mikä ajaen Saltvikin rajametsiin päin. Somalle tammien, lehmuksien ja +koivujen ympäröimälle kukkulalle pystytettiin kaksitoista telttaa; +kaksi niistä oli aiottu kuninkaallisille, toinen oli punaisesta +sametista, toinen valkoisesta silkistä, ja molempain huipulla liehui +korkealla ilmassa sinikeltainen lippu. + +Halloo -- ja irti laskettiin koirat, jalointa holsteinilaista rotua, +jotka kreivi de la Gardie oli kuninkaan huviksi tilannut. Kuningas ja +seitsemän tai kahdeksan parhainta ratsastajaa astui hevosten selkään, +muut metsästäjät kulkivat jalkaisin määrätyille paikoilleen, sill'aikaa +kuin naiset harhailivat leikkien ja ilakoiden metsäisiä mäkirinteitä +pitkin. + +Yksi ainoa heistä oli uskaltanut lähteä hevosen selässä seuraamaan +metsästystä ja hän oli ruhtinatar Juliana. Tarvittiin todella rohkeutta +ja taitoa sellaiseen ratsastukseen. Usein oli metsä niin tiheätä, ja +katajat ja pensaat niin korkeita, että hevoset kyllästyneinä +heittäytyivät syrjään ja laukkasivat omin valloin aukeammille maille +aina sen mukaan, mistä päin kuului koirain haukunta. Usein tapahtui, +että mättäät pettivät hevosten kavioiden alla, ja upottava hete väijyi +nurmen alla, tai saavuttiin suon reunaan, josta ei päästy yli eikä +ympäri. Tai saivat ratsastajat miekkainsa avulla raivata tiensä +leppäpensaikon läpi, toivoen sen takana saavuttavansa riistan, mutta +näkivätkin sen sijaan edessään aavan, välkkyvän meren loiskivan +rantakiviä vastaan. + +Ruhtinatar Juliana oli kaikkialla ensimmäisten ja uskaliaimpien +joukossa. Puut ja pensaat eivät kuitenkaau osanneet kuninkaan serkkua +kunnioittaa. Kuusi ojensi tuuhean oksansa ja otti kiitävältä hänen +sievän hattunsa, jonka töyhtö oli tehty ruusunpunaisista kameelikurjen +höyhenistä; petäjä teki kaikki voitavansa pihkataksensa hänen +ruumiinmukaisen mustasta sametista tehdyn ratsuhameensa; koivu +karisteli hänen päälleen kellastuvia lehtiään; tuuhea katajapensas +tempasi sivumennen hänen kullalla reunustetut pienet ratsusaappaansa; +maahan kaatunut satavuotinen honka oli paneutunut pitkäkseen hänen +tielleen; mäkirinteet väijyivät, suo väijyi, kaikki tahtoivat omakseen +tuota kaunista, tuota yltiöpäistä ratsastajatarta. Mutta hän kiiti +eteenpäin kuin metsänneito ikään, hehkuvin poskin ja tuulessa liehuvin +hiuksin, ja komea oli hän nähdä; ei mikään pidättänyt häntä; ei mikään +häntä pelottanut, kaikista vähimmin se, että tärvelisi kallisarvoisen +pukunsa, sillä se oli jo pilalla. Kaikki hovin naiset ja useimmat +herroista lahjoittivat metsästyspäivän jälkeisenä iltana koko pukunsa +palvelijoilleen ja pukeutuivat seuraavana aamuna uuteen, antaakseen +taas senkin pois samalla tavalla. + +Kaikki olisi käynyt hyvin, jos vain hirvet olisivat olleet niin +kohteliaita, että olisivat antaneet ampua itsensä. Tunnettua on, että +tätä nopeaa eläintä parhaiten pyydystetään talvella, jolloin hanki sitä +upottaa, ja metsämies keveillä suksilla hiihtäen saavuttaa sen joko +keihäällä pistääkseen tai pyssyllä ampuakseen. Kesällä juoksee hirvi +helposti kolme penikulmaa tunnissa ja on sitä vaikea saavuttaa. +Nopeinkaan koira ei voi pysyä sen perässä. Kuninkaalliset metsästäjät +saivat kyllä sen kokea. Tottuneina häiritsemättä metsissään elämään +pelästyivät nuo jalot eläimet tuota ennen kuulematonta melua +rauhoitetussa kodissaan; metsästystorvien raikuna, koirien haukunta, +hevosten hirnunta, metsästäjäin huudot, jotka kaikkialla kajahtelivat, +niitä pelästyttivät, ja joukoittain nähtiin niiden tuulen nopeudella +kiitävän pakoon. Turhaan ponnistivat koirat viimeiset voimansa, yhden +toisensa perästä täytyi niiden palata isäntiensä luo, tai tavattiin +niitä kuolleina jonkin puron partaalta, josta olivat koettaneet janoaan +sammuttaa. Turhaan kannustivat metsämiehet hevosiaan hurjaan laukkaan: +-- yli soiden, läpi metsikköjen pakenivat vainotut eläimet omia +polkujaan, joita myöten ei kukaan voinut eikä uskaltanut niitä seurata. +Turhaan vedettiin suuria verkkoja kaitaisten kannasten poikki, joista +hirvien tie kulki; ne heittäytyivät veteen ja uivat ohi; ne poikkesivat +metsiin ja tunkeutuivat läpi. Metsästäjät hehkuivat suuttumusta ja +intoa; kaksi kertaa oli kuninkaan hevonen uponnut suohon ja suurella +vaivalla saatu siitä ylös; kaksi kertaa oli Reutercrantz, joka oli +taitavin ratsumies koko Ruotsin valtakunnassa, jäänyt puun oksaan +riippumaan hevosen juostessa alta pois; eikä sittenkään oltu vielä +haavoitettu, vielä vähemmän tapettu ainoatakaan hirveä. + +Iltapäivällä täytyi metsästys keskeyttää, sillä metsästäjät, hevoset ja +koirat olivat lopen uupuneet. Kuningas kutsutti luokseen saksalaiset +metsänvartijat, jotka varta vasten oli määrätty hirviä hoitamaan, ja +moitti heitä jotenkin ankarin sanoin siitä, etteivät olleet paremmin +osanneet pysäyttää hirviä pakenemasta. Vartijat vastasivat pelkäämättä, +että jos hänen majesteettinsa suvaitsisi tulla helmi- tai maaliskuussa, +he varmaan voisivat taata, että metsästysonni olisi parempi. + +Kun ilta oli kaunis ja lämmin, päätettiin yöpyä telttoihin. Ainoastaan +kuningatar asettui vasta rakennetun mökin pirttiin ja vietti iltansa +Hornin ja parin hovinaisensa seurassa viittä lehteä ja valttia +pelaamalla. Hedvig Eleonoran himo tähän peliin oli niin tunnettu, että +irvihampaat sanoivat, viitaten sen ajan tuhlaavaisuuteen, että +kuningatar viiden holhoojan kanssa pelasi viittä lehteä ja valttia +valtakunnan tuloista. + +Seuraavakin päivä oli kaunis ja kirkas, ja metsästys järjestettiin +nyt suurenmoisemmin. Metsästäjät etenivät kauemmaksi Saltvikin +alueelle, jossa maan laatu oli vieläkin louhisempaa, mutta hirvien +pako samalla vaikeampaa. Kuningas oli tuolla sittemmin niin hyvin +tunnetulla itsepäisyydellään päättänyt, että hirvet olisi pitkän +metsästäjärintaman avulla ajettava Ahvenanmaan äärimmäisiin niemiin, +missä niitä sitten joukoittain surmattaisiin. Onneksi luopui hän tästä +aikeestaan kun hänelle selitettiin, että ahdinkoon joutuneet hirvet +polkisivat ja hävittäisivät vasta kylvetyn rukiin. Sen sijaan +päätettiin panna toimeen sissisota siinä toivossa, että nuo jalot +eläimet saataisiin yksitellen kierretyiksi ja tapetuiksi. Se +onnistuikin tänään paremmin kuin eilen. Ensimmäisen hirven ampui +lähellä Saltvikin pappilaa ruhtinatar Juliana. Yleisellä riemulla +tervehdittiin hänen onneaan ja rohkeuttaan. Mutta kuninkaan kasvot +siitä vain synkistyivät; yhä hurjemmin kannusti hän hevostaan yli +kallioiden ja jyrkänteiden; hän oli saanut eteensä komean hirven, joka +kivien välissä oli nyrjähdyttänyt jalkansa ja nilkutti; yhä hitaammin +pääsi se pakenemaan ... sitä ajettiin rantaa vasten, pako oli mahdoton. +Koirat karkasivat esiin, hirvi pysähtyi yht'äkkiä, kääntyi päin ja +odotti epätoivon tyyneydellä vainoojiaan. Tunnettua on, että kun nämä +jalot eläimet näkevät perikatonsa tulleen, luovat ne metsästäjään niin +liikuttavan silmäyksen, melkein niin inhimillisen surullisen, että +kovinkin sydän voisi siitä sulaa. Mutta kuningas ei nähnyt eikä kuullut +muuta kuin haluamaansa saalista; hän pysähdytti hevosensa, tähtäsi ... +mutta silloin pamahti pensaikosta laukaus vieraan pyssystä, ja tuo +ylpeä hirvi kaatui veriinsä toisen ampumana juuri silloin, kun kuningas +varmasti luuli saaneensa kunnian sen kuolemasta. + +Kuusitoistavuotias metsästäjä kuohui kiukkua. Tarkastettiin metsää, +mutta ketään ei löydetty. Täytyi aloittaa metsästys uudelleen, sillä +ilman omaa ampumaansa riistaa ei kuninkaallinen metsästäjä voinut eikä +tahtonut kotiin palata. + +Sill'aikaa oli menestyksen hurmaama ruhtinatar päättänyt, maksoi mitä +maksoi, ampua vielä toisenkin hirven. Seuraten koirain haukuntaa erosi +hän yhä enemmän muista seuralaisistaan, joiden hevoset jo olivat +uupuneet. Hänen suuri, holsteinilainen juoksijansa laukkaili korvat +luimussa ja sieraimet suurina yli pensaiden ja aitojen ... yhä +kiivaammaksi kävi haukunta, yhä hurjemmaksi ratsastus ... ruhtinatar +oli saapunut pienelle vuorenkukkulalle, jonka laella kasvoi näreitä, ja +alhaalla laaksossa juoksi virtava joki. Rohkea ratsastajatar tahtoi +oikaista hirveä kohti ja kannusti rohkeasti hevostaan sateen +liukastuttamaa mäen rinnettä pitkin. Holsteinilainen totteli, mutta +kompastui ja kaatui, heittäen kuninkaallisen kuormansa kauas luotaan. +Eräs yksinäinen ratsumies oli loitolta seurannut tuota vallatonta +kulkua ja kiirehti nyt apuun. Ruhtinatar makasi tainnoksissaan korkean +hongan juurella; jalo holsteinilainen korisi kuolevana jonkin matkan +päässä ja sen kylkiluut olivat poikki. Ratsastaja otti ruhtinattaren +syliinsä, kantoi hänet lähteen luo ja hautoi hänen otsaansa kylmällä +vedellä. Hetken kuluttua avasi hän kauniit silmänsä ja tarkasteli +pelastajaansa katsein, joiden ilmettä on mahdoton kuvata. -- Oletteko +te Bertelsköld? -- kuiskasi hän. -- Se on hyvä; antakaa minun nyt +kuolla. + +-- Ei, -- vastasi Bertelsköld. -- Ruotsin tulevalla kuningattarella on +muutakin tekemistä. Suvaitkaa, teidän korkeutenne, istuutua hevoseni +selkään; minä talutan sen pappilaan, joka ei ole kaukana. + +Ruhtinatar ei vastannut ... hän puristi auttajansa kättä, joka koetti +irroittautua. Koirien haukunta oli tauonnut, metsästys oli siirtynyt +toiselle suunnalle, ja yksinäisessä metsässä ei kuulunut muuta kuin +lähteen lorina ja meren hiljainen kohina etäistä rantaa vastaan. + +Ristiriitaiset tunteet taistelivat vallasta Bertelsköldin rinnassa. -- +Teidän ylhäisyytenne, -- virkkoi hän, -- eläkää suurta tulevaisuuttanne +varten, eläkää pohjolan kunniakkainta kruunua varten! Kuningas kaipaa +teitä. Tulkaa, lähtekäämme hakemaan teille parempaa hoitoa! + +Ruhtinatar vastasi hänen kehoitukseensa katseella jossa näkyi sekä +suuttumusta että kipua. -- Kuningas? -- virkkoi hän. -- Mitä välittää +minusta tuo tunteeton poika, joka ei huoli muista kuin sotamiehistä ja +hevosista. Ruotsin kruunu! Mitä välitän minä siitä, kun sydämeni on +särkynyt!... Bernhard, -- jatkoi hän kiihkeästi, -- minä tiedän +kuolevani, ja silloin on minulle samantekevää, mitä minusta sanotaan. +Minä tahdon kuolla -- teidän luonanne... + +Siinä oli hän, tuo Kaarle XI:n hovin kaunein ritari, polvillaan maassa +makaavan kupeella -- ja tämä painoi hänen kätensä levottomasti sykkivää +sydäntään vastaan, ja heidän pitkät kiharansa sekaantuivat toisiinsa. +Mutta vain hetkeksi. Sanaakaan vastaamatta tarttui kreivi Bernhard +kuninkaallista suojattiaan vyötäisiin ja kantoi hänet hevosensa luo. +Varovasti astui hän satulaan, pitäen ruhtinatarta sylissään, ja lähti +ajamaan neljänneksen päässä olevaan pappilaan päin. Ei kumpikaan heistä +sanaakaan virkkanut. + +Mutta pappilassa ei ollut kukaan kotona. Kaikki sekä suuret että pienet +olivat ulkona kuninkaallista metsästystä katsomassa. Ainoastaan +keskenkasvuinen tyttö istui kapalolasta soudattamassa. + +Kreivi Bernhard meni sisään tukien horjuvaa ruhtinatarta kainaloista. +Saltvikin pappila oli samanlainen kuin kaikki muutkin pappilat, ei +suurempi eikä tilavampi kuin tavallinen talonpoikaistalo tähän aikaan. +Pienestä eteisestä tultiin suureen saliin eli tuohon n.k. tupaan, jonka +seinämällä seisoi suuri uuni, ja tuvan perällä oli pienoinen kamari. +Siinä olivat huoneet. Mutta toimelias emäntä oli osannut tehdä tämän +yksinkertaisen asumuksen hauskaksi ja siroksi. Kaikki oli halvan, mutta +kodikkaan näköistä, lattialle oli ripoteltu hienoja katajia, honkaiset +seinät olivat paljaat, mutta kuitenkin kiiltävän keltaiset, astiat oli +kirkkaiksi hangattu ja pytyillä täytetty maitohylly niin maukkaan soma. +Pienissä ikkunoissa oli hienot, liinavaatteiset verhot; kamarissa oli +kirjoituspöytä ja kirjahylly, kaikissa ikkunoissa oli kukkasia +ruukuissaan. Kaikkialla näkyi merkkejä hyvästä hengettärestä, joka oli +läpi huoneiden liihotellut ja niihin jälkensä jättänyt. + +Kreivi Bernhard vei ruhtinattaren kamariin, suuteli hänen kättään ja +virkkoi: -- Teidän ylhäisyytenne, te olette sairas, te olette +vahingoittunut pudotessanne. Levätkää täällä hetkinen, minä menen +ilmoittamaan tilanteen kuninkaalle ja hankkimaan tänne hovinaisia teitä +hoitamaan. + +-- Bernhard, -- kuiskasi ruhtinatar uupuneella äänellä -- älkää jättäkö +minua! Ehkä emme koskaan enää tapaa toisiamme. Sanokaa, että olen +sairas, että olen järkeni menettänyt, sanokaa mitä tahdotte, mutta +älkää jättäkö minua. Ette tiedä, kuinka minä kärsin kaikista noista +vehkeistä, kaikista noista sydämettömän politiikan juonista, +joita ympärilläni punotaan. Se on valinnut minut itsekkyytensä +välikappaleeksi, toiset minua vihaavat, toiset mielistelevät, eikä +minulla ole ainoatakaan oikeata ystävää, joka minua koko sydämestään +rakastaisi. Kuningatar, jonka pitäisi olla minulle äidin sijassa, on +kova ja kylmä; hän haaveksii huvilinnoistaan ja huolehtii pojastaan; +minua rakastaa hän vähemmän kuin kivipalatsejaan. Kerran uskalsi hän +sanoa minulle: Juliana, muista, miten kävi äidillesi! Tuo inhoittava, +miten uskalsikaan hän noin puhua äidistäni! Ainoastaan te, kreivi +Bernhard, olette osoittanut minulle ystävyyttä ja hellyyttä -- olen +nähnyt sen silmistänne, sielumme ovat jo kauan ymmärtäneet toisensa, +vaikkakin velvollisuudentunto on estänyt teitä mitään ilmaisemasta. +Minä vapautan teidät tuosta velvollisuudesta -- minä en rakasta +kuningasta, en tule koskaan hänen omakseen -- kuuletteko: en koskaan! + +Ja tuo kiihoittunut tyttö katseli taaskin pelastajaansa hehkuvin +silmin, joissa kuvastui kokonainen maailma intohimoja yhteen ainoaan +kysymykseen keskitettyinä. + +Mutta kreivi Bernhard oli nyt mies; hän jaksoi vastustaa elämänsä +vaarallisinta kiusausta, vaikkakin niitä oli hänen tiellään paljonkin +ollut samanlaisia. Vielä kerran suuteli hän kaunista kättä ja virkkoi: +-- Teidän ylhäisyytenne, te olette ruhtinatar Juliana, kuninkaan serkku +ja hänen tuleva puolisonsa. Minä olen teidän alamaisenne ja minulla ei +ole muuta oikeutta kuin kunnioittaa teitä, valittaa teidän kohtaloanne +ja ainiaaksi kätkeä sydämeeni muisto teidän hyvyydestänne. Jääkää +hyvästi! + +Vähän aikaa oli ruhtinatar vaiti. Sitten sanoi hän kylmästi ja +käskevästi: -- Minä kiitän teitä, kreivi, huolenpidostanne, Menkää +noutamaan hovinaisiani; minä odotan heitä täällä. + +Bertelsköld meni, ja kohta kuului hän täyttä laukkaa ajavan poispäin +pappilasta. Mutta ruhtinattaren yksin jäätyä purkautui hänen +lyhytaikainen ylpeytensä kyyneliin niin kiihkeihin ja niin +hillittömiin, jommoisia ainoastaan yhdeksäntoistavuotiaan hyljätty +lempi voi vuodattaa. Tähän saakka tukahdutetut ruumiilliset kivut +palasivat kahta kovempina; hän heittäytyi vuoteelle, palava kuume +poltti hänen suonissaan, hänen korvissaan suhisi, hän meni tainnoksiin +ja alkoi houraillen puhua sanoja, joita ei kenenkään muun olisi pitänyt +saada kuulla kuin hänen, jolla äsken oli ollut voimaa niiden vaikutusta +vastustaa. + +Vähän aikaa kreivin mentyä tuli tupaan talon rakastettava emäntä, nuori +pappilan muori -- sillä ainoastaan piispan puolisoa kutsuttiin siihen +aikaan rouvaksi -- ja hänen helmoissaan seurasi neljä poikaa, kaikki +hänen omiaan, suurta ääntä pitäen ja aivan haltioissaan kaikesta siitä +kummasta, mitä olivat nähneet. Ruhtinattaren ratsastusviitta, joka oli +heitetty penkille, sattui kohta tulijan silmään. Tyttö juoksi kätkyen +äärestä hänen syliinsä ja huudahti: -- Äiti, äiti, tuolla kamarissa on +ruhtinatar, joka itkee niin kovasti ja huutaa yhtä kreiviä, jonka nimi +on Bernhard Bertelsköld. + +Nuo sanat kuultuaan kalpeni nuori nainen niin, että lapsi huolestuneena +kysyi: + +-- Oletko sairas, äiti? + +Kreeta -- kutsukaamme häntä sillä nimellä, sillä olihan hän kappalaisen +nuori vaimo, vanha ystävämme Mainiemestä -- toimitti pois uteliaat +lapset ja astui kamariin. + +Mitä hän näki siellä? Hän näki nuoren ja kauniin tytön, puettuna +pitkään, ruumiinmukaiseen hameeseen, joka oli tehty tummanpunaisesta +sametista -- hän oli kalpea kuin marmori, hänen silmänsä olivat +suljetut ja hän oli heittäytynyt pitkäkseen vuoteelle. Kreeta oli hänet +nähnyt kuninkaallisten maalle noustessa; hän käsitti, että hän se nyt +oli tuo ruhtinatar; hän huomasi, mitä kreivi ei ollut huomannut, että +hänen ylhäinen vieraansa vuoti verta haavasta, joka oli vasemman ohimon +kohdalla. Ja hän kiiruhti kylmällä kääreellä jäähdyttämään tuota +kaunista, ruskeakutrista päätä. + +Mutta ruhtinatar houraili yhä kovan kuumeen vallassa ja puhui +katkonaisin lausein asioista, joita kuullessaan hänen hoitajattarensa +vapisi. + +-- Varokaa itseänne, Bertelsköld ... tietäkää, että minä olen Ruotsin +kuningatar ... oo, minä vihaan teitä! Te olette inhoittava ... te +luulette, että minä rakastan teitä? Näettekö mestauslavan tuolla +Brunkebergin torilla ... teidän mestauslavanne ... ja minun ... ja +koko Ruotsin mestauslava! Oo, ... verenne on vuotava ... verenne on +vuotava ... paljon! ja minun vereni vuotaa teidän kanssanne ... sillä +te tiedätte, että minä rakastan... Älkää sanoko sitä sanaa, kreivi, +sillä silloin minä tapan teidät!... Hiljaa ... kuningatar tulee ... +niin teidän majesteettinne ... te saatte käskeä. Minä tottelen. + +Nyt huokasi ruhtinatar syvään, hänen huulensa sulkeutuivat, ja hän +näytti nukahtavan. Samassa kuului ääniä tuvasta, Kreeta kiiruhti sinne +ja näki edessään kuninkaan ja Reutercrantzin. + +Ei kumpikaan heistä ollut tavannut Bertelsköldiä, eivätkä he +aavistaneet ruhtinattaren läsnäoloa. Kreeta huomasi sen ja rauhoittui. + +-- Jumalan rauha! -- huudahti kuningas reippaasti ja katsahti +maitohyllyä. -- Meillä on nälkä. Antakaa meille palanen leipää ja +viilipytty! + +-- Jos vain teidän majesteettinne tyytyy meidän halpaan ruokaamme -... +vastasi Kreeta ja punastui korviaan myöten. + +Kuningas pyörähti selin harmissaan. -- Se on sietämätöntä, että minut +kaikkialla tunnetaan, -- kuiskasi hän toverilleen. + +-- Emäntä hyvä, -- huudahti tämä reippaasti, -- te taidatte luulla +tätä poikanulikkaa kuninkaaksi! Kruununi kautta, te olette huono +ihmistuntija. Olisipa sekin laitaa; tuommoisen kuninkaan levittäisi +tanskalainen voileivälleen ja söisi makeaan suuhunsa. Mutta koska +meidät tunnetaan, en tahdo kauemmin salata, keitä olemme. Ystäväni, -- +minä olen kuningas! Tänne viilipytty! + +Reutercrantz asettui käskevän juhlalliseen asentoon. Kreeta valitsi +makeimman viilipytyn ja toi pöydälle muutamia kakkuja mitä mainiointa +uudisleipää ja vakallisen voita, joka oli keltaista kuin täysikuu +kirkkaalla taivaalla. Köyhässä pappilassa oli vain yksi ainoa +hopealusikka; Reutercrantz otti sen kursailematta, näyttääkseen +kuninkaallista arvoaan, mutta kuningas itse tarttui puulusikkaan. Ja +sen tehtyään kävivät he molemmat viilipyttyyn käsiksi niin +talonpoikamaisella ruokahalulla, että vanhin pojista nyhti äitiään +hameesta ja kuiskasi: -- Onko tuo tuommoinen kuningas? + +Reutercrantz, joka kuuli sen, kääntyi päin, pyyhkäisi suutaan ja +virkkoi: -- Näetkös, ystäväni, kuninkaankin täytyy olla vähän filosofi +-- ja filosofia on arvossapidettävä tiede -- lisäsi hän, tehden taaskin +syvän loven viilipyttyyn. + +Silloin kuului taas selvästi ruhtinattaren ääni kamarista. -- +Pelastakaa minut, kreivi ... kuningas tulee! + +Kuningas ja Reutercrantz katsahtivat toisiinsa. Hopealusikka pysähtyi +liikkumattomaksi pytyn laitaan; puulusikka pysähtyi yhtä +liikkumattomaksi kuninkaan huulille. Kalpeana hämmästyksestä kiiruhti +Kreeta kamariin. + +Ääni kuului jatkavan: -- Ja te luulette, herra kreivi, että minä tahdon +tulla hänen omakseen!... Olenhan sanonut, että minä vihaan tuota +sietämätöntä nulikkaa, joka ei välitä muista kuin hevosista, koirista +ja sotamiehistä! + +-- Teidän majesteettinne! -- sanoi Reutercrantz ja hypähti seisoalleen. + +Kuningas punastui hiukan, mutta jäi istumaan ja virkkoi, tekeytyen +rauhalliseksi ja alkaen uudelleen käyttää puulusikkaa: -- Äitini on +aina pelännyt Suomea; hän luulee täällä kummittelevan. + +-- Niinpä todellakin! -- virkkoi toveri ja istuutui. + +Nyt kuultiin tuolla sisällä suloisen äänen puhuvan rauhoittavia sanoja, +mutta ruhtinattaren ääni siitä vain kiihtyi. -- Pois! -- huusi hän. -- +Tappakaa minut! Häväiskää minua! Minä en tahdo olla sinun +kuningattaresi! Nukke nukelle, kuinka kohteliasta! Pois, teidän +majesteettinne! Pois, pois, pois! Olenhan sanonut teille, että rak ... +en, enhän ole sanonut. Te voitte tappaa minut, herra, minä en ole +sanonut sitä. + +Kuningas nousi ylös. Olihan hän vasta poikanen vain. Hän tahtoi +tekeytyä rauhalliseksi ja hyvin kylmäksi; hän menikin vakavin askelin +tuvan poikki, mutta ei huomannut, miten hän sysäsi kätkyttä, kaatoi +penkin ja polki rikki yhden poikien puuhevosista. Samassa kun hän +tahtoi mennä kamariin, kohtasi hän Kreetan ovessa. -- Teidän +majesteettinne, -- sanoi tämä vapisten, -- minä pyydän teiltä armon +osoituksena, ettette häiritse mielipuolta sisartani. + +-- Sisartanne? + +-- Niin, onneton sisar parkani, joka muinoin oli kamarineitsyenä +äitinne, hänen majesteettinsa kuningattaren luona. Hän kärsi +onnettomasta rakkaudesta ja hänen järkensä on siitä pitäen ollut +sekaisin. Hän luulee yhä vieläkin olevansa hovissa... + +-- Merkillistä! -- sanoi kuningas hämmästyneenä ja epäröiden. -- Ääni +aivan muistutti ... mutta sehän on mahdotonta... + +-- Niin, eikö todellakin ole? -- virkkoi Reutercrantz nauraen, samalla +kuin iski silmää Kreetalle. -- Jos en olisi tunti sitten nähnyt hänen +ylhäisyytensä ruhtinattaren ratsastavan aivan toiselle suunnalle, +olisin voinut panna pääni paholaisen pantiksi siitä että... Niin, hänen +majesteettinsa kuningatar on oikeassa, täällä kummittelee turkasesti +keskellä selkeää päivää. Tulkaa, jos teidän majesteettinne käskee, niin +ajamme kiinni pakolaisemme. Olen kuulevinani koiran haukuntaa tuolta +viidakosta. + +Kuningas ei vastannut mitään, mutta mennessään pisti hän tukaatin +vanhimman pojan käteen. Poika piti päivää vasten tuota keltaista rahaa +ja näytti sitä pienemmälle veljelleen. Yksi nuoremmista rohkaisi sen +johdosta mielensä, juoksi kuninkaan jäljessä ovelle ja huusi ääneensä: +-- Odotahan, kuulehan, anna minullekin raha; sinä olet polkenut rikki +hevoseni. + +Kuningas kääntyi hymyillen poikaan päin. -- Ka, -- sanoi hän, -- jos +olen polkenut rikki hevosesi, täytyy sinun saada toinen sijaan. -- Ja +sen sanottuaan kiiruhti hän pois Reutercrantzin seurassa. + +Kertoaksemme joka asiasta ajallaan, voimme jo nyt heti lisätä, että +seuraavana aamuna seisoi pappilan pihalla mitä kaunein pikku +voionmaalainen varsa, täysissä tamineissa satuloineen, suitsineen, ja +palvelija, joka talutti sitä, toi semmoiset terveiset, että hänen +majesteettinsa lähettää tämän hevosen sen sijaan, jonka oli tullut +rikki polkeneeksi. + + + + +3. KAKSI VANHAA TUTTAVAA. + + +Mutta palatkaamme ruhtinattaren luo. Tuskin oli kuningas poistunut, kun +nuori pappilan muori taitavalla ja varmalla kädellä avasi yhden noista +sinisistä suonista, jotka piilivät ruhtinattaren käsivarren hienon +hipiän alla. Sen ajan papit ja papinrouvat olivat melkein kaikki +enemmän tai vähemmän perehtyneet kotilääkkeihin ja yksinkertaiseen +käytölliseen sairaanhoitoon; sillä oppineita lääkäreitä ei ollut +ainoatakaan koko maassa ja välskäreitä ei niitäkään ollut niinkään joka +oksalta otettavissa.[6] Suonenlyönnistä oli seurauksena se, että +ruhtinatar lakkasi hourailemasta, kuume katosi, ja kohta vaipui hän +virkistävään uneen. + +Samassa saapui Bertelsköld kuninkaan lääkärin ja kahden hovinaisen +kanssa, joilla oli mukanaan kaksi kamarineitsyttä, ottamaan huostaansa +haavoitettua. Kreivi astui kiireesti tupaan ja aikoi sen enempää +kysymättä mennä seurueineen kamariin, kun hänet keskellä lattiaa +pysähdytti hiukan vapiseva käsi, joka tarttui häntä käsivarteen. -- +Mihin aiotte kreivi Bertelsköld? -- virkkoi ääni, joka teki kreiviin +omituisen vaikutuksen, vaikkei hän heti päässyt selville sen syystä. + +-- Onko hänen ylhäisyytensä hyvinkin sairas? -- huudahti kreivi ja +aikoi uudelleen mennä sisään. + +-- Hänen ylhäisyytensä ruhtinatar ei ole enää täällä, -- virkkoi sama +ääni, ja nuori papin vaimo seisoi uudelleen hänen tiellään. + +-- Kuinka? Hän jäi tänne tuskin kaksi tuntia sitten! ... huudahti +kreivi ihmeissään ja kumartaen. + +-- Hänen ylhäisyytensä tunsi heti voivansa paremmin ja jatkoi +metsästystään hevosensa selässä, -- vastasi nuori nainen, luoden +silmänsä maahan, ja vartioiden yhäkin kamarin ovea. Noilta puhtailta +huulilta oli tuskin koskaan ennen mikään hätävalhe päässyt pujahtamaan, +ja hän häpesi lastensa edessä, jotka eivät voineet olla huomaamatta, +että hän valehteli. + +Bertelsköld huomasi hänen epävarmuutensa, ymmärtämättä kuitenkaan +syytä siihen. Omituisia ajatuksia välähti hänen päähänsä. Vaikka hän +olikin synnyltään suomalainen, uskoi hän kuitenkin ainakin osaksi +kansalaistensa loitsutaitoon. Nuoren naisen itsepäisyys, hänen melkein +ilmeinen valheensa mahtoi perustua johonkin salaiseen syyhyyn. Yhä +enemmän kiivastuen tarttui kreivi häntä käteen ja vetäsi hänet pois +ovelta. -- Te valehtelette! -- huudahti hän -- ruhtinattaren täytyy +olla täällä. + +Mutta Kreeta ei väistynyt. Kolmannen kerran asettui hän päättävästi +kamarin oven eteen ja sanoi matalalla äänellä: -- Ei kreivi, ette pääse +sisään. Te surmaisitte mielipuolen sisareni, ja sitä minä en salli. + +Bertelsköld kääntyi ratsusotamiesten puoleen, jotka olivat seuranneet +häntä tupaan, ja huusi vihoissaan: -- Viekää pois tuo mieletön nainen +kamarin ovelta. Ruhtinattaren täytyy olla siellä, elävänä tai +kuolleena. + +Sotamiehet astuivat lähemmä, lapset alkoivat itkeä. Ainoastaan yksi +pojista, pikku Pekka, tuo samainen, joka oli juossut kuninkaan perästä, +heittäytyi äitinsä ja toisen sotamiehen väliin, koettaen heittää hänet +kumoon jalkakammilla. -- Jos sinä teet äidille pahaa, -- huusi hän, -- +niin lyön sinut kuoliaaksi puusapelillani. + +Sotamies koetti turhaan irroittaa poikaa jaloistaan ja kohotti jo +ratsupiiskansa vapautuakseen kiusanhengestään. Sitä ei äiti voinut +sietää. Tuokion verran taisteli Kreeta itsensä kanssa; sitten juoksi +hän kreivin luo, nousi varpailleen ja kuiskasi hänen korvaansa: +_Bernhard_, sinä saat mennä kammariin, mutta ei kukaan muu. Minä +pyydän, lähetä pois nuo ihmiset! + +Noiden sanain vaikutus oli ihmeellinen. Nähtiin kreivin punastuvan, +käännähtävän päin ja katsovan nuorta naista hämmästynein, epävarmoin +katsein. Mutta samassa hän tointui, kääntyi seuralaistensa puoleen ja +virkkoi äänellä, jonka liikutusta ei voinut kokonaan peittää: -- Hän on +oikeassa, ruhtinatar on todellakin ratsastanut pois ja on luultavasti +jo hänen majesteettinsa kuningattaren luona. Suokaa anteeksi, arvoisat +naiset, että olen vaivannut teitä tänne tulemaan. Minä pyydän teitä +kiiruhtamaan edellä, minulla on kunnia heti paikalla seurata teitä. + +Kuiskaillen keskenään poistuivat hovinaiset epävarmoina siitä, mitä +heidän tulisi ajatella yht'äkkisestä muutoksesta kreivin käytöksessä. + +Nuo kaksi vanhaa tuttavaa jäivät kahden kesken, lapset vain saapuvilla. +Ei kumpikaan heistä mitään virkkanut. Suloiset olette te, muinoin +hehkuneiden sydänten muistot -- suloiset olette muistot keväisen +nuoruuden -- onnelliset olette viattomuuden ja lemmen muistot -- oi, +kuinka suloiset olette surulliset ajatukset, jotka heräätte, kun +uudelleen näemme teidän kaukomailla kangastelevan, tähtien ja +aamuruskon reunustamina, täynnä kukkasia ja niiden lemua kauan sitten +kuluneilta ajoilta! Vuodet vierivät ja elämä taistelee kiihkeää +taisteluaan; sydämeen ilmaantuu arpia parantuneiden haavojen jäljeltä, +joista toiset vielä vertakin vuotavat; ajatukset ja aistit vanhenevat, +värit kalpenevat, kukkaset kadottavat tuoksunsa, ja milloin siellä +milloin täällä putoaa kuivunut lehti elämän puusta; mutta ajan hampaan +saavuttamattomana, kuihtumatonna, pyhänä, ihmeellisenä säilyy +ensimmäisen rakkauden muisto uurtuneena sielumme syvyyteen: se on aamu, +joka voi ehtoonsa nähdä, mutta jonka hento rusko punoittaa pilvissä +vielä sittenkin, kun muu maailma on yön peittoon piiloutunut. + +Viisitoista vuotta oli kulunut siitä, kun Bernhard Bertelsköld ja hänen +ensilempensä esine olivat heittäneet toisilleen hyvästinsä Mainiemen +puistossa. Millainen oli nyt hän, ja millainen oli hänen lemmittynsä? +Toinen oli maailmanmies, hovimies, joka pitkiä ulkomaanmatkoja tehden, +taistellen ja seikkaillen, ja alituisesti seurustellen mitä +korkeimmissa piireissä oli koonnut itselleen runsaasti tietoja hyvästä +ja pahasta, hän oli mies, jonka sydämeen oli eron jälkeen mahtunut +kaksikymmentä eri lempeä vierailemaan ja jolle rakkaus oli muuttunut +"vanhaksi, jokapäiväiseksi saduksi". Toinen oli kolmenkymmenen vuoden +iällä melkein lapsi vielä, oli viaton ja kaino; hänen elämänsä oli +vierinyt hiljaa ja tasaisesti niinkuin metsäpuro; välistä oli se hiukan +kohahtanut kivien kohdalla, vilissyt hiukan nopeammin siinä, missä maa +oli viettävämpää; mutta muuten oli se ollut vain alituista hiljaista, +viatonta lorinaa, tuottaen tuoreudellaan siunausta niille rannoille, +joiden välitse se vilisi. Nyt seisoivat he taas vastakkain, tuo suuren +maailman mies ja tämä maalaistyttö, ja he molemmat olivat vaiti +vertaillessaan menneisyyttä nykyisyyteen. + +Pikku Pekka avasi ensiksi suunsa. -- Äiti, -- huudahti hän luoden +kieron silmäyksen kreiviin päin. -- Sano tuolle pahalle herralle, että +hän menee tiehensä! + +Lapsen hiljainen viha herahdutti kyynelen ylpeän kreivin silmään. Hän +kohotti pojan syliinsä, suuteli häntä ja sanoi lempeästi: -- En minä +tahdo tehdä äidillesi mitään pahaa. Tiedätkö, poikaseni, että äitisi ja +minä olemme olleet hyvin hyviä ystäviä -- ennen vanhaan, -- lisäsi hän +hiljaa. + +Jää oli sulanut. Mutta Kreeta pelkäsi koskettamasta tuota arkaa +ainetta. -- Älkäämme siitä enää puhuko, herra kreivi, -- virkkoi hän +vältellen. + +-- Ei, -- sanoi Bertelsköld, -- juuri siitä pitää meidän puhua. Et +tiedä, kuinka sydäntäni viillyttää kauan sitten unhotettujen +viattomuuden aikain muisteleminen. Muistatko vielä vanhan Jaanan +ennustuksia? Minä luulen, että hän laski lemmittyni seitsemäksitoista, +-- lisäsi hän leikillisesti, mutta samalla surumielisesti. -- Hän +erehtyi laskuissaan, laski ne liian vähäksi. Olisi voinut sanoa tulevan +kolmekymmentäkin. Ja ainoastaan yksi niistä on unhottumaton. + +-- Te olette velkaa minulle vedon, herra kreivi, -- sanoi Kreeta. -- Te +lupasitte minulle isänne kuparisormuksen sinivuokkoa vastaan. + +-- En voi täyttää lupaustani, vaikka tahtoisinkin. Kuninkaan sormus +hävisi eräässä kaksintaistelussa Slesvigissä, jossa isäni menetti kaksi +sormea vasemmasta kädestään. En ole sen koommin saanut takaisin +sormusta, enkä juuri sitä toivokaan; jos itse olen sen katoamisesta +kärsinyt, ovat alustalaiseni sen sijaan voittaneet. Olen monta kovaa +kokenut, Kreeta, olen usein ollut sairaana, haavoitettuna ja +kuolemaisillani, olen saanut murheita mielelleni, mutta omaiseni ovat +eläneet onnellisina. Uusi isännöitsijäni kirjoittaa minulle, että +Mainiemi joka vuosi kohentuu vaipumustilastaan ja että alustalaisteni +hyvinvointi lisääntyy. Mieleni tekee nähdä vanhaa kotiani. Sano +minulle, Kreeta, elääkö vanha Jaana vielä? + +-- Eläähän hän, mutta... + +-- Mutta mitä?... Sanot sen niin surullisella äänellä. + +-- Niin, kun ... en tiedä, sanonko. Häntä on syytetty noituudesta, ja +tutkinto alkaa näinä päivinä. Voi, jos te voisitte matkustaa sinne! + +-- Noituudesta! -- virkkoi kreivi päätään pudistaen. -- Se on +vaarallinen syytös tähän aikaan. Kaikkialla Ruotsinmaassa palavat tätä +nykyä polttoroviot, ja noita-akoista kulkee mitä kummallisimpia +kertomuksia. Olet oikeassa, minun pitää viipymättä matkustaa +Mainiemeen. Mutta ... jatkoi hän leikkiä laskien, -- ethän sanokaan +minua enää _sinuksi_? + +-- Minäkö, herra kreivi? -- kysyi Kreeta punastuen. + +-- Sanoithan kuitenkin äsken. + +-- Sanoin siksi, koska ette muuten olisi minua tuntenut, ja silloin +olisi ... teidän yhdesneljättä rakkautenne ollut lopussa. + +-- Yhdesneljättä rakkauteni? Mutta minähän olen aivan unohtanut +ruhtinattaren. Onko hän tuolla sisällä? + +-- On, hän nukkuu. Hän ei tiedä, että kuningas äsken oli täällä ... +että kuningas kuuli hänen houreissaan ilmaisevan inhonsa häntä kohtaan +ja rakkautensa toiseen, jonka nimeä hän ei onneksi maininnut... Hän ei +tiedä, että minä hädin tuskin ja valheen avulla sain hänet estetyksi +saamasta selkoa kaikesta. Kuningas ei saa tietää, että ruhtinatar oli +kamarissa hänen täällä ollessaan, sillä silloin kadottaisi Ruotsi +kuningattaren ja te... Kreeta ei saanut sanotuksi tuota sanaa. + +-- Ja sen vuoksi sinä?... + +-- Sen vuoksi olin minä pakotettu puhuttelemaan teitä niinkuin ennen +vanhaan. Muuten olisitte saanut paljon onnettomuutta aikaan. + +-- Ihmeteltävä nainen, teit tämän siis pelastaaksesi sen, mitä sanot +minun rakkaudekseni... + +-- En toki, herra kreivi, -- vastasi Kreeta melkein moittivalla +äänellä, -- tein sen pelastaakseni nuoren neidon tulevaisuuden ja hänen +kunniansa. Tein sen torjuakseni häpeätä ja eripuraisuutta kuninkaan +perheessä. Olen tehnyt velvollisuuteni, nyt on _teidän_ vuoronne tehdä +samoin. + +-- Olet oikeassa, ystäväni, -- virkkoi kreivi totisena. -- +Yksinkertaisen pukusi alla sykkii suuri ja jalo sydän, -- +jalosukuisempi kuin minun, kuninkaallisempi kuin monen kuninkaan +lapsen. Meidän täytyy pelastaa ruhtinatar, mutta miten? + +-- Hänen ylhäisyytensä tarvitsi vain suonenlyöntiä ja unta +parantuakseen. Minä olen auttanut luontoa tekemään tehtävänsä. Pian voi +hän kenenkään huomaamatta poistua pappilasta ja palata kuninkaallisten +luo. Teidän on keksittävä sopiva syy hänen poissa-oloonsa. + +-- Kreeta, sinä olet yhtä älykäs kuin jalo. Miten voinen sinua kiittää? + +-- Siten ... että Ruotsin tuleva kuningatar ei tästä lähtien enää ole +kreivi Bertelsköldin ... lemmitty. + +-- Sinä enkeli ... kuinka ylevästi osaat koskettaa olentoni hyviin +soittimiin! Oi! miten usein ovat kevytmielisyys ja turhamaisuus saaneet +voiton parhaimmista aikomuksistani. Se on tapahtunut siitä syystä, +ettei minulla ole ollut vierelläni hyvää hengetärtä, joka olisi minulle +kuiskannut: varo itseäsi, noiden ruusujen alla piilee rikos ja katumus! +Oi, ole sinä suojelusenkelini niinkuin ennenkin olit! Ei kukaan ole +ollut sellainen minulle kuin sinä -- ei kukaan koko elämässäni. + +Ja tuon ylhäisen herran silmästä tipahti kyynel nuoren naisen kädelle, +jota hän kumartui suutelemaan. Mutta Kreeta irroitti hiljaa kätensä, +veti kyyneltyvin silmin kaksi poikaansa syliinsä ja virkkoi: -- +Näettekö herra kreivi, nämä ovat minun suojelusenkelini. Rukoilkaa +Jumalaa, että hän kerran opettaisi teidät ymmärtämään totisen +rakkauden; silloin ei sydämemme enää yksin kärsisi! + + + + +4. KAARLE-KUNINKAAN METSÄSTYKSEN LOPPU. + + +Ja metsästystä jatkettiin taas seuraavana päivänä mitä ihanimman +syyssään vallitessa. Joko olivat nyt hirvet paljosta ajosta uupuneet +tai metsästäjät olivat ottaneet oppia, oli miten oli, nyt onnistui +hirvenajo paljon paremmin kuin alussa. Kuningas ampui omakätisesti +hirven, Reutercrantz sai toisen, Kustaa Gyllenstjerna kolmannen ja +useat hoviherrat kukin omansa. Nuori ruhtinas oli iloisella mielellä, +hän kirjoitti päiväkirjaansa kaikki laukaukset, sekä sattuneet että +ohimenneet; hän retkeili halki koko Ahvenanmaan manteren ja välistä yli +salmienkin, kun ajettu hirvi oli uiden paennut johonkin saareen. Hänen +ratsuretkensä olivat hurjempia kuin koskaan ennen; neljä kertaa +päivässä vaihtoi hän hevosta. Mutta kuningatar ja valtioneuvokset +olivat huonolla tuulella. He alkoivat ikävöidä takaisin Tukholmaan ja +katselivat levottomuudella kuninkaan hurjaa elämää. Kuiskauksia kulki, +että Kastelholman voudintalossa vietettiin iloisia iltoja maljojen +ääressä ja että majesteetin arvo siellä usein joutui unhotuksiin. + +Eräänä päivänä oli Sundissa markkinat, ja tuhansittain tulvi sinne +kansaa koko saaristosta, Turustakin saakka. Monet tulivat vain +kuninkaallisia katsomaan. Täällä oli rivi markkinakojuja pystytetty +kirkon läheisyyteen, ja kuninkaalliset olivat antaneet tehdä muutamia +telttoja kukkulalle, josta voi katsella väen liikettä alempana. +Kuningatar teki hovinsa kanssa kävelyretken markkinapaikalle, jossa +tungeskeli joukoittain pikkukauppiaita, kalastajia, merimiehiä ja +talonpoikia; nimismiehet ja heidän renkinsä koettivat kehoittaa +meluavaa joukkoa vaikenemaan, hovin alhaisempi palvelusväki tahtoi +sekin näyttää mahtiaan ja oli aina valmis kurittamaan niitä, jotka +tunkeutuivat liian likelle. Mutta siitä huolimatta oli säännöt ja +hovitavat siksi päiväksi syrjäytetty; hovinaiset juoksentelivat nauraen +ostelemassa nauhoja ja hattuja kauppiailta; aateliskeikarit +kiinnittivät talonpoikaispojilta ostamiaan kukon höyheniä +samettihattuihinsa; kuningatar itse osti korkean omakätisesti +päivälliskalat, niiden joukossa sanotaan enimmäkseen olleen kampelaa ja +siikaa. Mutta kuningasta ei näkynyt missään. Missä piileskeli taaskin +tuo hurjapää? + +-- Missäkö? -- kysyi reipas ja kielevä neiti Stiina Wrangel, joka +sattumalta oli kuningattaren huulilta kuullut tuon huudahduksen, jossa +tämän äidinsydän niin peittelemättä ilmaisihe. -- Missäkö? Salliiko +teidän majesteettinne minun puhua suuni puhtaaksi? + +-- Puhu; sinä saat loruta tänä päivänä! -- Stiina Wrangel oli +kuningatar Hedvig Eleonoran suosikkeja. + +-- Minä tahdoin vain sanoa, että jaloja otuksia täytyy pyydystää +viekkaudella. Niin kauan kuin teidän majesteettinne käyskentelee kansan +keskellä kuninkaallisen arvonsa loistossa, kumartavat kaikki +nöyrimmästi, mutta ei kukaan ilmaise, missä kuningas piilee. Jos me +sitävastoin -- minä tarkoitan, teidän majesteettinne ja muutamat meistä +tytöistä teidän majesteettinne henkivartijoina -- lähtisimme hämärissä +valepukuun puettuina... + +Kuningatar hymyili. -- Sinä tarkoitat, -- virkkoi hän, -- että minä +rupeaisin teidän tyhmyyksienne suojaksi... Mutta sama se, hankkikaa +meille heti muutamia talonpoikaispukuja ja antakaa neljälle +henkivartijalle määräys seurata meitä loitolla, huomiota herättämättä. +Ainoastaan Juliana, Märtha Leijonhufvud, Ebba Wachtmeister ja sinä +saatte olla mukana. Mars! + +Pieni, veitikkamainen hovineiti lensi kuin nuoli tiehensä, ja tunnin +kuluttua oli kuningatar muuttunut kunnianarvoiseksi, pyhäpukuun +puetuksi Ahvenanmaan muijaksi, samalla kun hänen neljä hovineitiään, +jotka olivat koristelleet itsensä äsken ostamillaan kirjavilla +nauhoilla, hyppelivät ilosta ja käyttäytyivät kuin maalaistytöt +konsanaan. Ainoastaan ruhtinatar Juliana oli vielä kalpean ja kärsivän +näköinen. Kaikki viisi olivat jo valmiit lähtemään liikkeelle, kun +kuningatarta alkoi pelottaa, että puvut ehkeivät ole tarpeeksi +onnistuneet, että hänet tunnettaisiin ja että hänen arvonsa joutuisi +vaaraan. Vähän aikaa mietittyään kutsutti hän luokseen suosikkinsa +Bertelsköldin, ilmaisi hänelle, mitä oli tekeillä ja käski hänen +seurata varalta mukana. Kreivi joutui aika lailla ihmeihinsä; hänen oli +vaikea löytää talonpoikaispukua, joka sopi hänen pitkään vartaloonsa, +mutta onneksi oli niitä koko joukko varastossa naamiaisten varalta, ja +niin oltiin vihdoinkin valmiita. Kello oli seitsemän illalla, ja pimeä +oli jo tullut. Kaikki hiipivät hiljaa ulos pappilasta ja lähtivät +käymään kylään päin. + +Siihen aikaan tunnettiin kyllä jo paloviina, mutta se ei ollut vielä +tehnyt markkinoista tappelupaikkoja; olutkapakoissa sentään pidettiin +jo aika suurta melua. Salaisella pelolla lähetti kuningatar +Bertelsköldin ottamaan selkoa siitä, näkyisikö kuningasta jossakin +olutkapakassa. Kreivi meni, sai siellä ja täällä tunkeilla +kyynärpäittensä avulla eteenpäin, sai kuulla haukkumisiakin, mutta +palasi tuoden rauhoittavan vastauksen, ettei kuningasta näkynyt. + +Kylän päässä oli suuri talonpoikaistupa, jonka ympärille oli +kokoontunut paljon kansaa. Sisästä kuului rakkopillin soittoa ja +laulavia ääniä sekä suuren, vasikannahkasta tehdyn patarummun pärinää. +Kaikesta päättäen siellä sisällä leikittiin ja tanssittiin. Kuningatar +antoi merkin seuralaisilleen, Bertelsköld asettui etunenään tietä +raivaamaan ja niin sitä varovasti tungettiin läpi väkijoukon. Taru +kertoo, ettei kaikki käynyt aivan ilman seikkailuja. Muutamat iloiset +velikullat sattuivat vastaan rappusissa; yksi tarttui kuningatarta +vyötäisiin ja pyöräytti häntä pari kertaa ympäri; toinen heitti +käsivartensa Stiina Wrangelin kaulaan ja moiskautti hänen huulilleen +leveän suudelman; kolmas pisti kätensä Ebba Wachtmeisterin kainaloon ja +aikoi muitta mutkitta ryöstää hänet. Kaikki naiset olivat vähällä mennä +tainnoksiin säikähdyksestä ja katuivat jo katkerasti tätä +ajattelemattomuuttaan; mutta Bertelsköldin kylmäverisyys pelasti +pulasta. Hän huusi isolla äänellä ja niin ahvenanmaalaisittain kuin +suinkin osasi: -- Pojat, tuolla vastapäätä on kuningas avauttanut tapin +oluttynnyristä; jokainen saa juoda niin paljon kuin haluaa. -- Se +vaikutti. Suurin osa väkijoukosta hyökkäsi sinne, ja naiset pääsivät +vapaiksi ihailijoistaan, jotka juoksivat heidän luotaan juomajumalan +iloihin. + +-- Kääntykäämme takaisin, kreivi, -- sanoi lihavanläntä kuningatar, +joka vielä huohotti äskeisen tanssipyöräyksensä jälkeen ja oli saanut +jo kyllänsä seikkailusta. + +-- Niin, niin, lähtekäämme jo, -- kuiskasivat tytöistä pelkurimmat. +Mutta Stiina Wrangel ei vain ollut rohkeuttaan menettänyt. -- +Odottakaa, antakaa minun katsoa vähän, ennenkuin menemme, -- sanoi hän, +ja vastausta odottamatta hän tunkeutui avonaisesta tuvan ovesta sisään +Toiset olivat vasten tahtoaankin pakotetut odottamaan porstuassa ja +piilottautuivat sen pimeimpään nurkkaan. + +Tuvassa vietettiin häitä. Huone oli jotakuinkin suuri ja täynnä kansaa, +niin että vain keskellä lattiaa oli avonainen paikka, jossa +tanssileikkejä leikittiin. Rakkopillin puhaltaja puhalsi kovasti ja +kauan, minkä keuhkot kestivät; kun hän väsyi, yltyivät tytöt laulamaan +ja sillä välin pärisi rumpu. Palavat päreet ja nauriisiin pistetyt +talikynttilät valaisivat huonetta hulmuten ilmanhengessä, joka +puhalteli viileyttä aukinaisista ovista ja ikkunoista. Nuoret näkyivät +sydämensä pohjasta iloitsevan; silloin tällöin vetäistiin joku vanha +kalastaja tai iäkäs emäntä piiriin ja hän sai hytkytellä siinä oikein +sydämensä pohjasta. Aivan hienoisittain ei siinä juuri käyttäydytty; +nuotanainoa ja kirvesvartta puristamaan tottuneet kourat olivat luonnon +hansikkaihin puetut ja tarttuivat lujasti kiinni kaikkeen, mikä eteen +sattui; askeletkaan eivät olleet kuningatar Kristiinan tanssikoulussa +opittuja, mutta rehellisesti ja reimasti siinä liikuttiin. Kömpelyys +oli viatonta ja kelpasi kyllä vastakohdaksi hovin hienontuneelle +kevytmielisyydelle, ja tuo hieno hovineiti nautti sydämensä pohjasta +katsellessaan oven suusta tätä hänelle outoa näytelmää. + +Nopeasti palasi hän porstuaan, nyhtäisi kuningatarta helmasta ja +virkkoi: -- Teidän majesteettinne, kuningas on siellä! + +Kuningas oli todellakin siellä kahden tai kolmen parhaimman toverinsa +kanssa. Kaikki olivat he puetut yksinkertaiseen metsästäjänpukuun, +melkein samanlaiseen kuin hovin ratsupalvelijat; Reutercrantz oli +varovaisuuden vuoksi hankkinut näille tekemistä toisaalla, etteivät +sekaantuisi kuninkaan seikkailuun. Luultavaahan on, että jotkut +talonpojista aavistivat, keitä vieraat olivat, eikähän ole ihme, jos se +herätti huomiota, että huomentuoppia juotaessa lautaselle ilmaantui +kolme kultarahaa hopea- ja kuparilanttien sekaan; mutta ne, jotka +jotakin aavistivat, ymmärsivät kyllä, ettei heidän pitänyt olla mitään +näkevinään, ja niin siinä tanssittiin yhä edelleen eikä kukaan +ujostellut outoja metsästäjiä. Kuninkaan kasvoista näkyi, että hän +viihtyi hyvin -- niinkuin Kaarle XI sittemminkin aina viihtyi paremmin +sivistymättömäin kuin ylhäisten ja hienosti sivistyneiden seurassa, +jossa hänen, ujoutensa ja tottumattomuutensa vuoksi käyttäytymään, aina +oli tukala tulla toimeen. Hän pyöritteli tyttöjä ja emäntiä niin, että +sitä ilokseen katseli, ja kun talon hopeamalja täynnä ranskanviiniä, +johon oli sekoitettu kuminaa ja kardemummaa, kierteli arvokkaampien +vieraiden kesken kädestä käteen, pistäytyi kuningas mieluummin +vaahtoavan oluthaarikan ääreen, joka oli kaikkia muita varten asetettu +pöydälle uunin luo, ja otti siitä kulauksensa oikein talonpojan +tavalla. + +Mutta kaikesta huolimatta näkyi olevan tähtiin kirjoitettu, etteivät +korkeat vieraat saisi tuntemattomina päättää ilojaan. Pappilan pikku +Pekkakin oli äitinsä kanssa tullut markkinoille ja oli hänet, +hengelliseen säätyyn kuuluvana, kutsuttu häihinkin. Siellä hän oli +kiivennyt kiukaan kulmalle lähelle oluthaarikkaa. Tuskin hän oli nähnyt +nuoren metsästäjän, kun hän jo huusi: -- Kiitoksia hevosesta! + +Kuningas kääntyi selin. + +Äiti koetti saada pienokaista vaikenemaan ja onnistuikin vähäksi aikaa, +mutta kauan ei kestänyt, ennenkuin Pekka taas keksi metsästäjän ja +huusi niin kovalla äänellä, että kaikki sen kuulivat: -- Tuolla menee +se hyvä kuningas, joka antoi minulle hevosen. + +Lapsi oli lausunut julki sen, mitä useat häävieraista olivat jo kauan +aavistaneet. Läsnäolijat alkoivat hämillään ollen katsella toisiaan, ja +pian huomasivat vieraat metsästäjät, että heidän ympärilleen oli +muodostunut tyhjä piiri lattialle ja että hääväki asettui heitä +tarkastelemaan tarpeellisen välimatkan päähän. Kohta antoi kuningas +ystävilleen merkin ja he vetäytyivät ovelle päästäkseen huomaamatta +tiehensä. Mutta tieto hänen läsnäolostaan oli lentänyt kuin kulovalkea +suusta suuhun ja ehtinyt ulos kartanollekin, josta väkeä nyt tulvi +sisään näkemään edes vilahdukselta nuorta herraa ja kuningasta. Tungos +ovessa kävi niin suureksi, ettei kukaan päässyt sisään eikä ulos, ja +siinä seisoi nyt kuningas hämillään ja nolona, miettien, miten +parhaiten pääsisi pälkähästä. + +Samaan aikaan olivat kuningatar, ruhtinatar Juliana, Bertelsköld ja +hovineidit tunkeutuneet ovelle kuningasta nähdäkseen ja joutuivat nyt +kiinni niiden väliin, jotka tahtoivat sisään ja niiden, jotka tahtoivat +ulos. Saltvikin pappilan nuori emäntä olisi hänkin tahtonut vetäytyä +pois hämillään siitä häiriöstä, minkä hänen poikansa oli aikaan saanut. + +Mutta lapsi pelästyi ja alkoi itkeä; vieressä seisovan merimiehen tuli +sääli pienokaista, hän otti hänet syliinsä ja asetti olkapäälleen +auttaakseen häntä ahdingossa. + +Mutta nyt oli Pekka miestä mielestään, istuessaan aikamiehen pään +tasalla, ylempänä kaikkia muita. Hän silmäili ympärilleen kuin kuningas +valtaistuimeltaan ja lopulta sattuivat hänen silmänsä muutamiin +henkilöihin, jotka hän luuli tuntevansa vanhastaan. -- Varo itseäsi, +äiti, tuolla on se ilkeä kreivi, joka tahtoi tehdä sinulle pahaa +kotona! + +Sattumalta seisoi kuningas lähellä; hän oli juuri äsken tuntenut +pienokaisen ja saanut todistuksen tuosta huomiokyvystä, jonka usein +tapaa teräväpäisissä lapsissa. -- Mitä sanot sinä? -- kysyi +kuninkaallinen metsästäjä ja tarttui poikaa käteen. + +-- Niin, niin, -- puheli pienokainen mielissään, -- luuletko, etten +sinua tunne? Sinä olet kuningas ja tuolla seisoo kreivi, ja tuolia +seisoo ruhtinatar, joka oli kamarissa silloin, kun sinä olit meillä, +kyllä minä tunnen teidät, vaikkette te tunne minua. + +Kuningas seurasi silmillään sitä suuntaa, jonne poika sormellaan +osoitti ja luuli tuntevansa talonpoikaisvaatteihin puetun ruhtinatar +Julianan, vaikka tämän kasvot olivatkin puoleksi peitetyt valkeaan +päähineeseen. -- Oliko hän kamarissa, kun minä olin teillä? -- kysyi +kuningas, jonka ääni hiukan vavahti. + +-- Mitä tyhmyyksiä sinä latelet, Pekka? -- kuultiin äidin kuiskaavan. +-- Tässä on sinulle vehnästä; -- äiti koetti sulkea suun Pekalta. + +Mutta pienokainen vain yltyi puhumaan, kun sai vehnästä. -- Olipahan +se kamarissa silloin, kun sinä söit viiliä ja potkasit rikki minun +puu-Polleni, ja sitten raapasi äiti sitä käteen, niin että veri vuoti; +ja sitten sanoi äiti kreiville: se on minun sisareni, sanoi hän. Ei +äidillä ole mitään sisarta. + +Sillä välin oli Bertelsköldin onnistunut raivata naisilleen tie +väkijoukon läpi. Kaikki korkeat vieraat pääsivät vihdoinkin ulos, ja +kuningatar, joka ei enää voinut hillitä vihaansa, tarttui poikaansa +käsivarteen ja kuiskasi: -- Teidän majesteettinne, tällä tavallako +Ruotsin kuningas ylläpitää arvoaan kansan silmissä? + +Kuningas punastui ja kuiskasi yhtä hiljaa: -- Teidän majesteettinne, +kreivi Horn on aina asettanut korkean esimerkkinne seurattavakseni. +Mutta kuka on tuo valkeapäähineinen nainen, joka myöskin on +kunnioittanut tätä juhlaa läsnäolollaan? + +-- Hän on tuleva kuningatar, jota syystä kyllä ovat tulevan kuninkaan +poikamaisuudet huolestuttaneet. + +-- Sanokaa sitten terveisiä tuolle tulevalle kuningattarelle, että +tuleva kuningas, "tuo sietämätön nulikka, joka ei välitä muusta kuin +hevosista, koirista ja sotamiehistä", "ei tahdo tehdä häntä nukeksi +nukelle" -- ei, teidän majesteettinne, tuosta tulevasta kuningattaresta +ei tule koskaan kuningatarta -- ei ainakaan Ruotsissa, ellei hän tahdo +odottaa minun seuraajaani! + +Ja sen sanottuaan riensi kuningas pois, ja kuningatar jäi kummissaan ja +vihoissaan miettimään tapausta, josta hän ei käsittänyt alkua eikä +loppua. + +Ei ollut muuta jäljellä kuin hiljaa hiipiä takaisin pappilaan. Taru ei +tiedä, tapahtuiko matkalla enää mitään muita seikkailuja, ja luultavaa +on, että yhden miehen rohkeus ja viiden naisen viekkaus riitti kaikkia +vaaroja torjumaan. Mutta hääkansa, joka oli yhtä hidastuumaista kuin +muutkin Suomen asukkaat, oli vasta kuninkaallisten poistuttua päässyt +selville, mikä kunnia heidän tietämättään oli häätalolle tapahtunut. Ja +nyt vasta purkausi sen rakkaus kuninkaalliseen huoneeseen ilmoille +kaikuvana hurraahuutona, joka kuului illan tyynessä aina pappilaan +saakka. + +Mutta Saltvikin Kreeta painoi vedet silmissä pikku Pekkansa rintaansa +vasten ja virkkoi: -- Onneton lapsi, sinä olet rikkonut kruunun. + +Pekka hämmästyi vähän, vaikkei hän mitään ymmärtänyt. Mutta sen verran +hän kuitenkin ymmärsi, että hän oli tehnyt jotakin pahaa. Hän seistä +tökötti vähän aikaa hyvin mietteissään; sitten sanoi hän: -- Älä ole +vihainen, äiti! Kuningas rikkoi hevoseni ja antoi minulle toisen +sijaan. Jos minä olen rikkonut hänen kruununsa, niin teen minä hänelle +toisen sijaan. Älä nyt ole vihainen äiti, älä! + +Kreeta hymyili: -- Mitäpä ei lapsi luulisi osaavansa! + +Mutta varmaa on, ettei ruhtinatar Julianasta tullut Kaarle XII:n äitiä. +Kuka tietää, miltä olisi pohjoismaissa näyttänyt, jos niin olisi +käynyt? Tuli päivä, jolloin tuo Ruotsin kuningattareksi aiottu nainen +luki itselleen onneksi, kun voi peittää hairahduksensa kauppiaan nimen +suojaan -- kun hänen täytyi vaihtaa sen kruunun loisto, joka hänen +nuorena ollessaan oli hänen päänsä päällä kimallellut, väkinäiseen +maanpakolaisuuteen, tahrattuun nimeen, katumukseen ja unhotukseen. +Kaunis ruhtinatarparka -- kuka heittää päällesi ensimmäisen kiven? + +Mutta palatkaamme luomaan viimeinen silmäys kuninkaan metsästykseen. + +Syyskuun 6. päivä v. 1671 oli määrätty lähtöpäiväksi. Kuningatar ja +valtioneuvokset lähtivät iloisin mielin Ahvenanmaan rannoilta, mutta +kuningas ja kaikki nuorimmat hovin jäsenet heittivät kaipauksella +hyvästinsä vapaalle elämälle raittiin luonnon ja metsien helmassa. +Kuiskailtiin, että jotkut nuoremmat aatelismiehet olivat aikoneet +täällä julistaa kuninkaan täysi-ikäiseksi vuotta ennen laillista aikaa, +ja samalla itsevaltiaaksi; tämä tuuma ei kuitenkaan toteutunut. Ja hyvä +oli, että niin kävi; yksinvalta ennätti tulla vielä sittenkin, kun sen +aika oli valmis. + +Kuninkaallisten käynnin johdosta tapahtui useita laupeudentöitä. Kirkot +ja köyhät lienevät saaneet melkoisia lahjoja; kirkonkirjat, jotka +Isonvihan aikana hävisivät, eivät niistä mitään tiedä. Muuan +Ahvenanmaan reippaimmista metsästäjistä, joka oli kaatanut hirven ja +joutunut kuolemaan syypääksi, sai armon kuninkaalta. Hirviä korkeine, +komeine sarvineen nähtiin vielä neljäkymmentä vuota tämän jälkeen +Ahvenanmaan lehdoissa. Mutta Isoviha, joka tuhosi niin paljon, tuhosi +nekin. V. 1710, kun vihollista odotettiin, surmattiin suurin osa niistä +Ruotsin hallituksen käskystä; lihat suolattiin ja nahkoista tehtiin +sotisopia Kaarle XII:n ratsumiehille, vihollinen ampui loput. Sen +jälkeen harhaili vielä yksi ja toinen hirvipari entisillä laitumilla, +kunnes v. 1778 viimeinen hirvi ammuttiin Flakan tilalla Lemlannin +pitäjässä. + +Tämä Kaarle XI:n ensimmäinen retki Suomeen oli myöskin viimeinen. +Kuninkaallinen fregatti oli valmiina nostamaan ankkurinsa, sadat liput +liehuivat sen mastoissa, veneet työnnettiin rannasta -- nuo lukuisat +joukot, jotka ylt'ympäriinsä seisoivat rannoilla ja veneissään +soutelivat lähtöä katsellen, kohottivat tuhatkertaisen hurraahuudon +rakastetulle kuninkaalleen -- ja fregatin kanuunat vastasivat. Kun +viimeisen laukauksen savu oli haihtunut, nähtiin kuninkaan paljastetuin +päin heiluttavan hattuaan jäähyväisiksi -- ja kohta uursi komea laiva +leveän uomansa laineeseen, joka kullalle kimalteli iltaruskon +paisteessa. + + + + +5. LAPSET HORNASSA. + + +Ennenkuin annamme tämän kertomuksemme edistyä, on meidän palattava +ajassa noin neljä kuukautta takaisinpäin. Oli Valpurin aika v. 1671. +Maa oli juuri paljastunut, ja muutamia ihania, lämpimiä sadepäiviä oli +seurannut yhtä ihania poutapäiviä; keveä höyry kohosi kellahtavan maan +pinnasta, josta ensimmäiset vihreät heinänkorret alkoivat pistää +näkyviin; olisi miltei voinut luulla kuulevansa, kuinka ruoho kasvoi; +hetki hetkeltä kävivät niityt vihreämmäksi, ja puut tulivat urvelle. + +Ja taasen me olemme Mainiemen seuduilla vähän matkaa Turusta. Sen +jälkeen kuin viimeksi kävimme täällä noin viisitoista vuotta takaperin, +on kaikki käynyt iloisemman ja ystävällisemmän näköiseksi. Suuri on +vielä köyhyys matalissa majoissa, jotka ylpeää linnaa ympäröivät; mutta +se puute, epätoivo ja viha, joka vallitsi siellä kreivi vainajan +aikana, on paljon vähennyt. Kreivi Bernhard Bertelsköld on ottanut +toisen voudin linnaansa; vanha mestari Aatami on alustalaisten kostoa +peläten muuttanut Turkuun asumaan, niinkuin lohikäärme vartioidakseen +niitä rikkauksia, joita hän oli köyhiltä talonpojilta kiskonut. +Uusi vouti on saanut isännältään ankaria määräyksiä kohdella +säälivästi talonpoikia sekä auttaa ahkerimpia heistä pienillä +rahalainoilla ja köyhimpiä heidän verojaan vähentelemällä. Sillä tavoin +ovat monet autiot talot taas tulleet asutuiksi, kesantopeltoja on +jälleen kylvetty; voisi jo toivoa parempien aikojen koittavan, +jos vain aatelisten tilain talonpojilla olisi jotakin varmuutta +tulevaisuudestaan. Mutta ken voi taata hänelle, ettei hänen nykyisen +lempeän isäntänsä jälkeen kerran tule hirmuvaltias, joka taaskin +kohtelee alustalaisiaan kuin järjettömiä luontokappaleita? Ja niin teki +talonpoika työtä vain huomisesta huolimatta, ollen tyytyväinen, kun sai +rauhan ja leipää siksi hetkekseen; mutta vastaisia viljelyksiä ja +tulevan polven parasta ei kukaan ajatellut, sillä kukapa olisi tahtonut +tehdä työtä jonkun uuden mestari Aatamin hyväksi? + +Noin neljänneksen päässä linnasta oli Arvion kylä, tuo sama, joka +melkein kokonaan oli hävitetty kapinan jälkeen mestari Aatamin aikana. +Suurin osa väestä oli ulkotyössä, kun iltapäivä oli niin kaunis; kylän +läpi kulkevalla tiellä nähtiin yksinäinen eukko kulkemassa. Hän oli +kokonaan mustaan puettu, ja hänen vaatteensa olivat karkeasta, mutta +puhtaasta villakankaasta. Kangistuneesta vartalosta päättäen hän oli jo +hyvin vanha, vaikka hänen terävät, läpitunkevat silmänsä ilmaisivatkin +älyä ja toimeliaisuutta, samalla kuin hänen reippaat liikkeensä +osoittivat ruumiinvoimia, joita vanhuus ei vielä ollut voinut +huomattavasti murtaa. + +Jos tarkemmin tarkasteli vanhusta, niin tunsi hänet helposti "Mustaksi +Jaanaksi", jonka lukija muistanee edellisestä kertomuksesta. +Se, joka ei häntä tuntenut, olisi voinut luulla häntä noin +kuusikymmenvuotiaaksi; toiset tiesivät hyvin kyllä, että hän oli +ainakin seitsemänkymmenenviiden vuoden ikäinen. Nähtiin hänen varovasti +astuvan tietä myöten ja silloin tällöin katsahtavan taloihin. Niin pian +kuin ei luullut tarvitsevansa mitään pelätä, pistäytyi hän nyyttyineen +tupaan, viipyi siellä hetkisen, palasi nyytty yhä suurempana ja jatkoi +matkaansa toisiin taloihin. Mitä oli hänellä siellä tekemistä, ja mitä +toi hän sieltä? + +Ettei mitään epäluuloja syntyisi henkilöä kohtaan, joka tavallaan on +vanha ystävämme, tahdomme seurata häntä noille retkille. Ensimmäisessä +talossa oli emäntä kotona ja kirnusi voita. Musta Jaana otettiin +ystävällisesti vastaan, suljettiin hetkiseksi maitohuoneeseen ja kun +hän lähti pois, oli hänellä pari uusia sukkia mytyssään, ja monet +hartaat kiitokset seurasivat häntä. Toisessa talossa oli parinkymmenen +vanha tyttö kotona pieniä lapsia kaitsemassa. Tännekin oli Jaana yhtä +tervetullut, tehtiin tuli takkaan ja hiiloksesta povattiin tulevia +asioita. Ennustukset lienevät olleet nuoren tytön mieleen, silla Jaanan +poistuessa talosta oli hänen nyyttyynsä ilmaantunut iso juusto. +Kolmannessa talossa oli isäntä kotona ja sairasti. Jaana kutsuttiin +sisään, mutta tuli väkinäisesti; hän suostui kuitenkin lukemaan sairaan +parantumiseksi ja sai siitä palkakseen kirkkaan hopeatalarin ja +luvattiin vielä toinenkin, jos mies huomenna voisi mennä ulos. +Neljännessä talossa tuli häntä vastaan piika, veti hänet perässään +navettaan ja kertoi kuiskaten, että hänen sulhasensa oli hänet +jättänyt, jonka vuoksi Jaanan pitäisi valmistaa hänelle taikajuoma. +Tarina ei kerro, minkä vastauksen tyttö sai, mutta varmaa on, että +Jaana sai siitä parin uusia sukkanauhoja. Viidennestä talosta ajettiin +hänet uhkauksin ja ankarin sanoin; emäntä syytti häntä siitä, että hän +oli varastanut villoja pääsiäisyönä ja pilannut karjan lypsämättömäksi. +Kuudennessa talossa otettiin hänet taas ystävällisesti vastaan, kun +hevonen oli sairastunut ja uhkasi kuolla. Jaana antoi hevoselle viinaa, +sitoi pussin sen kaulaan ja sai kapan suoloja vaivainsa palkkioksi. +Seitsemännessä talossa tarvittiin oluenpano-onnea; Jaana pesi astiat +pihlaja- ja kanervavedellä, jonka tiettiin onnea antavan, ja sai tästä +työstään palkkioksi kaksi leipää ja pari naulaa voita. Niin kulki hän +talosta taloon; lopulta oli hänellä niin suuri kuorma selässään, ettei +hän enää luullut voivansa enempää kantaa tällä kertaa. Ja kun jo ilta +pimeni, näki hän hyväksi lähteä kotimatkalle, eikä enää ollut +huomaavinaan niitä viittauksia, joita hänelle tehtiin melkein joka +talosta tien varrella. Sillä tällaisia käyntejä ei tapahtunut joka +päivä, ja Jaanalla oli työtä toisissakin kylissä. Sentähden tahtoi +kukin käyttää tilaisuutta hyväkseen. + +Sillä välin olivat miehet alkaneet töistään palata, ja Jaanasta oli +parasta olla heitä tapaamatta. Hän tiesi, että useimmat heistä häntä +pelkäsivät, mutta hän tiesi myöskin, että monet syyttivät häntä +kaikesta pahasta, jota kylässä tapahtui, ja jotkut olivat uhanneet +antaa hänet ilmi, mikä näihin aikoihin olisi ollut arveluttava asia. +Hän oikaisi sen vuoksi niittyjen poikki ja kääntyi siitä syrjäpolulle, +joka vei metsän läpi rantaan. + +Sinne oli vielä noin neljänneksen matka ja vaikka vanhus astuikin +reippaasti eteenpäin, valahti ilta-aurinko puitten latvojen taa hänen +vielä metsässä ollessaan. Yö tuli, ja tuskin on luonnossa mitään +rakastettavampaa kuin pohjolan toukokuun yö, kun pimeyden huntu +hienoisena väikkyy puiden ja pensaiden yllä niinkuin hyvä, miellyttävä +uni, samalla kuin laulurastas tummassa havumetsässä helkyttelee +surullisen kauniita laulujaan. Olipa vielä toinenkin laulaja, jonka +ääni kuului kauempaa järven rannalta ja jota kuunnellessaan rastas +lakkasi laulamasta; se oli satakieli, joka silloin samoinkuin nytkin +oli rakas ulkomaan vieras Suomen etelärannalla. + +Jaana kiirehti kulkuaan, sillä olisihan joku ilkiö voinut ottaa +rannasta hänen veneensä, ja silloin hän olisi saanut viettää metsässä +yönsä. Hänen noin yksin kävellessään kauniina yönä ja muistellessaan +menneitä aikoja, hän kuuli metsästä oudon äänen. Ei se ollut teeren +kuherrusta, ei suden ulvontaa, ei kehrääjän hurinaa eikä ruisrääkän +narinaa. Se oli itkevän lapsen ääni. + +Jaana rakasti lapsia ja meni sinnepäin, mistä ääni kuului. Pitkän +kierroksen tehtyään löysi hän kolme lasta, pojan ja kaksi tyttöä, +kaikki noin neljän tai viiden vuoden vanhoja, kyyristyneinä puun +juurelle. Kaksi heistä nukkui viattomuuden unta kostealla maalla, mutta +toinen tytöistä oli valveilla ja itki itsekseen nälästä ja pelosta +vavisten. + +Jaana meni lasten luo. -- Miksi olette yksin metsässä? -- kysyi hän. + +-- Voi, voi, -- valitti tyttö, -- kun me menimme ensi kerran paimeneen +tänä päivänä, niin alkoi sataa puolenpäivän aikana, ja siellä oli niin +kaunis sateenkaari. Tommu sanoi: otetaan kiinni sateenkaari, se on +aivan lähellä mäen rinteessä. Mutta kun me tulimme sinne, oli se vielä +vähän kauempana, ja niin menimme me yhä edemmä metsään, emmekä enää +osanneetkaan kotiin. + +Jaana hymyili melkein surullisesti. Ehkä ajatteli hän sitä, kuinka nämä +lapset olivat koettaneet sateenkaarta tavoittaa, niinkuin ihmiset +koettavat tavoittaa onneaan. He sanovat niinkuin lapset: se on aivan +lähellä, ottakaamme kiinni se! Ja kun he tulevat sinne, on se taas +hiukan matkaa edempänä, ja kun he taas sinne saapuvat, näkyy se +kimmeltävän kaukana pilvissä, ja niin seuraavat kuolevaiset ihmiset sen +katoavia jälkiä, kunnes lopulta eksyvät synkän metsän syvyyteen. + +-- Seuratkaa minua, -- sanoi Jaana, -- niin saatte maata yötä +tuvassani. Huomenna näytän teille tien kotiinne. + +Nukkuvat saatiin vaivoin heräämään, ja niin jatkoi koko seurue +matkaansa rantaan. Lapset kulkivat äänettöminä ja peloissaan; he +tunsivat kyllä mustan Jaanan ja olivat kuulleet, millainen hän oli; +ehkä he olisivat mieluummin jääneet metsään kuin häntä seuranneet, +mutta he eivät uskaltaneet pelkoaankaan ilmaista. Tommi vain rohkeni +itku kurkussa virkkaa: -- En minä tahdo peikon mukana metsään mennä; +minä tahdon mennä kotiin äidin luo. + +-- Me tahdomme mennä kotiin äidin luo, -- nyyhkyttivät tytötkin. + +-- Ka, mitäs te nyt, pikku hupakot? -- toruskeli Jaana. -- Äiti nukkuu, +ja kylään on puolen penikulman matka. Kas niin, tassutelkaa nyt vain +perässä; minä annan teille voileipää ja maitoa. + +Voileipää ja maitoa! Jokainen, joka on ollut lapsi ja ollut nälissään, +tietää, mikä viehätys on noilla sanoilla, jotka sillä kertaa sisältävät +kaiken maallisen onnen ja makeuden! Kyynelet herkesivät vuotamasta ja +lapset tallustelivat eteenpäin uusin voimin; ainoastaan toinen tytöistä +taittoi välistä pieniä oksia ja ripotti niitä jälkeensä polulle. -- +Miksi noin teet? -- kysyi toinen tytöistä. -- Hiljaa! -- kuiskasi +toinen. -- Mummo on kertonut tytöstä, jonka peikko ryösti ja vei +metsään, mutta joka ripotti oksia jäljelleen tielle, ja sittenkun hän +näki ne oksat, niin osasi hän niitä myöten kotiinsa. + +Jos Jaana olisi nuo sanat kuullut, olisi hänellä ollut syytä vavista. +Kun jokin aate, ennakkoluulo tai mikä käsitys tahansa on tarttunut +ihmisten mieliin, niin näkyy sen merkitys ja tärkeys kaikista parhaiten +siitä, millaisena se lasten suusta kuullaan. Jos he eivät siitä mitään +tiedä, niin voi olla varma, ettei tuo aate vielä ole juurtunut eikä +muuttunut sydämen asiaksi. Mutta jos se alkaa lasten huulilla +kummitella, silloin iloitkoon se, joka siitä hyötyy, mutta vaviskoon +se, jota se voi vahingoittaa, sillä silloin on aate mennyt kaikkien +mieliin, tunkenut perheiden kaikkein sisimpään, jopa yksin äidin +maitoonkin, eikä sitä voida miespolviin hävittää. + +Siihen aikaan, jota tässä kuvailemme, oli usko noitiin ja taikuuteen +tuollainen luulo, joka, vaikkakin jo ikivanha, taas on uudelleen +leimahtanut ilmituleen mitä kauhistavimmalla tavalla. Juuri sillä +vuosisadalla, joka oli synnyttänyt Newtonin, Leibnizin ja Voltairen, +juuri samaan aikaan, jolloin uskonpuhdistuksen kautta oli suurimmalle +osalle Eurooppaa valoisamman ajan aamurusko koittanut, juuri silloin +tapahtui tuo merkillinen taantuminen pakanuuden ja keskiajan synkimpään +pimeyteen. Vääräuskoisten polttoroviot katolisessa Euroopassa eivät +vielä olleet lakanneet roihuamasta, kun noitain tulet alkoivat palaa +protestanttisessa maailmassa. Taikuus muuttui uskonkappaleeksi, jota +eivät älykkäimmätkään miehet epäilleet. Yleisiä rukouspäiviä säädettiin +torjumaan "saatanan raivoa", kuninkaalliset kuulutukset varoittivat +ihmisiä, vahvistivat heidän uskoaan ja kiihoittivat heidän +mielikuvitustaan; taikakomissiooneja, joihin kuului puoleksi +hengellisiä, puoleksi maallikoita, asetettiin, ja ne tuomitsivat monta +sataa henkeä "sielunsa autuuden vuoksi" roviolla poltettaviksi, mistä +kaikesta tuonnempana kerromme. Ruotsissa alkoi tämä villitys +Norrlannissa jo Kustaa Aadolfin aikana, kiihtyi ja raivosi sitten koko +maassa, mutta erittäin ja kaikista julmimmin Taalain maakunnassa. +Suomi, tuo taikuuden vanha kotimaa, joutui myös pian tämän tartunnaisen +valtaan ja sairasti sitä ankarasti, niin että roviot leimusivat siellä +melkein koko jälkimmäisen puoliskon kuudettatoista satalukua; eipä +tarvittu paljon muuta kuin että vanha, ruma suomalainen akka ilmaantui +Ruotsiin, kun hänet jo vedettiin noiden kauheiden tuomioistuinten +eteen, jotka langettivat tuomionsa säälimättä siksi, että langettivat +sen järjettömästi. Ja mikä merkillinen osa pienillä lapsilla oli näihin +hirmutöihin, se selviää seuraavasta. + +Palatkaamme Jaanan ja häntä seuraavien lasten luo. Oli jo myöhäinen yö; +kun he saapuivat rantaan, astuivat veneeseen ja soutivat Jaanan majaan, +jonka lukija muistanee edellisestä kertomuksesta. Täällä oli kaikki +niinkuin oli ollut viisitoista vuotta takaperin, paitsi että katosta +riippui kummallinen koriste -- irvistelevä pääkallo. Joko se oli nyt +siihen pantu peloittamaan taikauskoista kansaa tupaan tulemasta sillä +Jaana ei suvainnut ketään luonaan, tai oli Jaanan rakkaus kaikkeen +kamalaan, joka usein syntyy yksinäisyydessä -- oli miten oli, kun Jaana +teki tulen takkaansa, nähtiin kuolleen ontelot silmäkuopat kuin ilmasta +tuijottavan tulijoita vastaan. + +Lapset parkaisivat pelästyksestä. -- Suunne kiinni, -- tiuskasi Jaana +vihoissaan. -- Semmoisiksi kuin tuo tuossa on, tulemme me kerran +kaikki, sillä ihminen on mato maan päällä. Kas niin, rakkaat lapset, +istukaa nyt vain tänne pöytään ja syökää mahanne täyteen; sitten saatte +kiivetä nukkumaan minun omaan sänkyyni. + +Sen sanottuaan otti hän nyytystään tuoretta leipää ja vastakirnuttua +voita, asetti ainoan viilipyttynsä pöydälle ja kehoitti sydämellisesti +lapsia nälkäänsä sammuttamaan. Viihdyttääkseen heitä otti hän vielä +esille kolme kirkasta messinkilautasta, jotka kiilsivät kuin kulta, ja +kolme samasta metallista tehtyä lusikkaa, kaikki muistoja muinoisilta +ajoilta. Mutta lapset pakenivat loukkoon eivätkä uskaltaneet pelosta +jäsentäkään liikauttaa. Lopulta sai hän heidät puoleksi väkisin pöytään +tulemaan. + +Lapsiparoilla oli nälkä, mutta samalla heitä hirveästi pelotti. Jo oli +nälkä vähällä voittaa, kun muuan vähäpätöinen seikka riisti heiltä +kaiken ruokahalun. Muuan viaton kuoriainen, joita keväisin asustelee +seinänraoissa, oli sattunut asettumaan viilipytyn laidalle, josta se +lähti kulkemaan viilin yli niinkuin ihminen kulkee jään yli. Tuskin +olivat lapset sen huomanneet, kun he heittivät lusikat ja voileivät +luotaan ja juoksivat vavisten nurkkaan. -- Mikä teitä vaivaa? -- +huudahti Jaana suuttuneena. Lapset eivät vastanneet. Hän uudisti +kysymyksensä ja astui lähemmä. Silloin rupesivat kaikki kolme täyttä +kurkkua kirkumaan ja vanhin tytöistä huusi yli muiden: -- Emme koskaan +syö noidan ruokaa; noidan ruoka muuttuu madoiksi! + +Jaana koetti turhaan rauhoittaa pienokaisia, kun ovi samassa aukeni ja +kaksi oudon näköistä henkilöä astui sisään. Toinen oli melkein musta -- +siitä luonnollisesta _syystä_, että hän oli hiilenpolttaja. Toinen taas +oli vanha vaimo, joka oli puettu kummalliseen punaiseen hameeseen ja +kaikenlaisilla merkeillä kirjailtuun puseroon, ja kaulassa oli hänellä +simpukan kuorista tehty helminauha, joita talonpojat luulevat käärmeen +päiksi ja joilla he vielä tänäkin päivänä suitsiaan koristelevat. Tämän +uuden kauhistavan ilmiön nähtyään ryömivät lapset sängyn alle ja +pysyivät siellä niin hiljaa, että tuskin uskalsivat hengittääkään. +Tulijat eivät heitä huomanneet. + +Jaana katsahti vihaisesti uusiin vieraihinsa ja kysyi äreästi: -- No, +mitäs nyt taas? Olenhan sanonut, etten voi teitä auttaa. + +Mies rupesi puhumaan ja sanoi melkein nöyrällä äänellä: -- Älä nyt +suutu, Jaana, vaikka tulemmekin näin outoon aikaan. Nyt on puolenyön +aika, ja Valpuri sanoo, ettei kukaan muu kuin sinä voi minua auttaa. Jo +neljänä yönä peräkkäin olen nähnyt noidantulen metsässä palavan; olen +heittänyt siihen terästä, olen vaiennut kuin seinä, mutta kattila ei +vain ota pinnalle noustakseen. Valpuri sanoo, että lempo ratsastaa +kahareisin sen selässä ja ettei sitä saada siitä pois, ellet sinä taio +sitä seitsemän kertaa lohikäärmeen verellä ja itsensä menettäneiden +luilla ja pienten, murhattujen lasten pikkusormilla. Sentähden... + +-- Niin, sentähden täytyy sinun auttaa häntä, -- puuttui akka kiivaasti +puheeseen. Älä nyt ole olevinasi, sen kyllä kaikki tietävät, ettei +kukaan voi tehdä sitä niin hyvin kuin sinä, sillä sinä olet paholaisen +tuttava ja hyvä ystävä. Herra Jeesus, siinähän se jo on ... -- kirkaisi +hän samassa, kun näki katosta riippuvan pääkallon. + +-- Tukitko suusi heti paikalla! -- huusi Jaana vihoissaan. -- Etkö +häpeä sellaisia sanoja käyttämästä minun omassa huoneessani? + +Vieras vaimo käsitti väärin hänen sanansa ja vastasi hämillään: -- Ka, +niin, tyhmästihän tein, Jaana, kun täällä Jumalan nimen mainitsin, se +kun ottaa sinun taioiltasi kaiken voiman ja vaikutuksen. Mutta katsos +nyt, nyt minä korjaan vikani. -- Ja hän otti, tuo puolihullu, taikuuden +sokaisema naisparka, kaksi oljenkortta, asetti ne ristiin lattialle, +polki siihen ja sylkäisi. -- Kas niin, -- virkkoi hän riemuiten, -- nyt +ei enää haittaa, vaikka mainitsinkin Jumalan nimen. + +Onneton, hän ei tiennyt mitä teki. Taikauskon musta peikko oli saanut +hänessä vallan; sen musta aave oli astunut esiin epäoleellisesta +tyhjyydestään ja kasvanut kauhistuttavaksi todellisuudeksi, synniksi, +joka pilkkasi sitä, mikä oli kaikista pyhintä. + +Jaanakin oli taikauskoisuuden vaikutuksen alainen, mutta ei antautunut +kokonaan sen valtaan. Valpurin pilkka pyöristytti häntä. Hän hypähti +seisoalleen ja huusi uhkaavasti kättään huitoen: -- Ulos minun +huoneestani, te jumalanpilkkaajat! Ulos, te kadotetut! Ulos! Ulos! +Ulos! + +Ei ollut hyvä sillä hetkellä asettua Jaanaa vastustamaan. Hän oikaisi +koko pitkän vartalonsa; harmaa tukka liehahti, luinen nyrkki kohosi +uhkaavasti. Hiilenpolttaja ja hänen toverinsa riensivät ulos, mutta +Valpuri mutisi mennessään: -- Hän tahtoo pitää taitonsa itsellään, +mutta sen hän saa kalliisti vielä maksaa. + +Jaana meni ulos ruohoja keräämään, sillä oli juuri täysikuu sinä yönä. +Kun hän tuli takaisin, muisti hän lapset. Heidän piilopaikkansa sängyn +alla oli tyhjä. Hän etsi heitä kaikkialta, mutta turhaan. He olivat +kadonneet jäljettömiin. + + + + +6. VESIKOE. + + +Varhain eräänä kauniina kesäkuun aamuna v. 1671 liikkui Turun kaupungin +kaduilla ja joen rantoja pitkin suuri väen paljous. Oli silmin +nähtävää, että jotakin erikoista ja tavatonta oli tekeillä, vaikkei +aikaa ja paikkaa niin tarkkaan tiedettykään. Sillä milloin kuului +rannalta melua, ja kohta kiiruhti tuo moneen sataan nouseva +kansanjoukko sinne näkemään, mitä siellä tapahtui; milloin +keräännyttiin torille tuomiokirkon eteen, ja kohta kasvoi tungos +moninkertaiseksi, kun yhä uusia uteliaita saapui joka haaralta; milloin +välähtivät vartiosotamiesten kiväärit vastatehdyllä Linnankadulla, ja +kohta kiiruhtivat kaikki heitä vastaan. Aurajoki oli täynnä veneitä ja +pursia, joiden valkeat, kuivumaan levitetyt purjeet somasti +liikahtelivat tyynessä ja kirkkaassa aamuilmassa, ja maalta päin tuli +jonottain kärryjä, joiden omistajat toivat tavaroitaan kaupaksi +kaupunkiin ja ihmetellen pysähtyivät toimettomain torilla seisojain +tungokseen. + +Vastatulleiden joukossa oli kannellinen pursi, joka näytti muita +isommalta ja komeammalta ja joka, parhaimmalla Vaasan rukiilla +lastattuna oli tunkeutunut aivan lähelle sitä ainoata siltaa, jota +myöten liike siihen aikaan kulki joen poikki. Sen pienestä kajuutasta +ryömi esille lyhyt ja paksu ukko, jonka vaalennut tukka ja suippoparta +olivat omituisena vastakohtana myhäilevälle ja punakalle naamalle. +Kohta hänen perässään kömpi samasta piilosta ilmoille yhtä pieni ja +yhtä pyöreä eukko, ollen ehkä muuatta vuosikymmentä nuorempi ukkoa, +mutta yhtä iloinen ja hyvinvoipa kuin hänkin. Molemmat virkkoivat +joitakin sanoja kahdelle nuorelle miehelle, jotka olivat purren +miehistönä, ja nousivat sitten maihin. Vähän vaivalloista se tosin oli, +sillä veneellä ei päässyt liikkumaan eteen eikä taaksepäin toisiinsa +kiinni ahtautuneiden pursien välissä, ja vanhusten piti sen vuoksi, +ennenkuin rantaan pääsivät, kiivetä toisten pursien yli, jotka olivat +heidän purtensa ja rannan välissä. + +Vanhukset näyttivät olevan oikein sydämensä pohjasta toisiinsa +tyytyväisiä. Ukko tarjosi eukolleen kätensä tuolla epämukavalla +taipalella, ja kun tuli hypätä rantaan, tarttui hän häntä vyötäisiin ja +keikautti hänet voimakkaalla kädellä maihin. Eukko taas kiitti avusta +iloisella päännyökkäyksellä, ja niin lähtivät he tallustelemaan +torille tavatakseen sitä kauppiasta, jolle aikoivat rukiinsa myydä. +Matkallaan joutuivat he kuitenkin väkijoukon keskeen ja eukko sattui +syyttömästi saamaan survauksia milloin hartevilta merimiehiltä, +milloin nenäkkäiltä katupojilta. Ukon valkeat kulmakarvat rypistyivät +silloin jotenkin tuimasti ja päästäen viiksiensä välistä mehevän +"blitz-donnerkreutz-pappenheimin" työsi hän tunkeilijat ravakasti +syrjään. -- Kuule, hyvä ystävä, -- virkkoi hän muutamalle vanhalle, +jykeväluiselle miehelle, joka juuri oli tullut maalta päin, ajaen +juurikasveilla täytettyä kuormaa, -- ovatko ihmiset täällä Turussa +aivan hulluja? Mitä varten hyppäävät he tuolla tavalla näin varhain +aamulla, _mane manium et sero venientibus ossa_, niinkuin meidän oli +tapana sanoa siihen aikaan kuin minä kävin täällä katedraalikoulua? + +Puhuteltu kääntyi verkalleen päin, pyöräytti yhtä verkalleen mälliä +suussaan ja vastasi jonkin aikaa arveltuaan: -- Mustaa Jaanaahan ne +kuuluvat aikovan vedellä koettaa. + +-- Vai niin, vai niin, -- vastasi ukko, ja avasi lyhyen +lammasnahkaturkkinsa, joka oli alkanut varistaa päiväpaisteessa; -- +musta Jaana on siis noita-akka, _mala sibylla_, jos mä oikein ymmärrän. + +-- Niin on, -- vastasi mies kuormansa päältä. + +-- Onko hän Pohjanmaalta? -- kysyi eukko hiukan murtaen ulkolaisiksi. + +-- Eikä olekaan, -- vastasi taas maalainen. Mutta sitten lisäsi hän +puoleksi ylpeillen puoleksi pelonalaisesti, niinkuin olisi halunnut +omistaa osan Jaanan maineesta, mutta samalla pelännyt seurauksia: -- +Jaana on kotoisin Mainiemestä. + +-- Ystäväni, -- jatkoi pieni ukko naurettavan totisesti, -- minä panen +vetoon purteni rukiineen ja rottineen vanhaa viskainta vastaan, että +sinä olisit parempi toveriksi yöllisellä hyökkäysretkellä kuin +puhujaksi ristiäiskesteissä! Sanokoot minua kroaatiksi, mutten +sittenkään tunne minä sitä pitäjää. _Ubi nunc ecclesia_ ... sepä nyt on +merkillistä, että niin pian kuin minä näen tuon vanhan rehellisen +tuomiokirkon, jonka katolta ennen vanhaan niin monta naakkaa +nuolipyssylläni ammuin, kohta kasvaa latina esiin niinkuin rukiin tähkä +kantojen välistä vanhassa kaskessa. + +-- Minä muistelen, että kreivi Bertelsköldillä on suuri säteritila, +jota Mainiemeksi sanotaan, -- virkkoi tuo pieni ja pyöreä eukko, tehden +samalla turhan yrityksen jatkaakseen matkaa ja vetääkseen miestään +perässään. + +-- Bertelsköld? -- mutisi vanhus -- vai niin, vai semmoinen sato kasvaa +_hänen_ vainioillaan. Hän kylvi taikuutta ja niittää nyt noitia, sehän +on niinkuin olla pitää, _hoc est in suum ordinem_, niinkun ne vanhat +niin oikein sanoivat. Tule eukkoseni, kastakoot noitansa; olen varma +siitä, että hän pysyy veden päällä, jos kerran on oikeata sorttia. + +Vanhukset aikoivat nyt lähteä, mutta kuorman vieressä seisonut mies oli +toisella kädellä tarttunut ukkoa turkin helmaan samalla kuin toinen +käsi haparoi koirankarvalakkia, joka hänellä oli päässään. -- Olisiko +se ... olisiko se kapteeni? -- änkytti mies ja tarkasteli ukkoa ja +hänen turkkiaan ihmeen lämpimillä ja rehellisen tyhmillä katseilla. + +-- Mitä nyt ... sapperment, sinut olen minä nähnyt joskus ennenkin, -- +virkkoi vanhus ja tutkisteli tuota muinoin jäntevää vartaloa, +jonka selkä oli vuosien painosta melkoisesti koukistunut. -- +Blitzdonnerkreutz, Pekkahan se on, numero 30 Larssonin eskadroonassa +autuaan kuningas vainajan suomalaisia rakuunia? + +-- Sepä ... sehän minä olen, ja te olette minun kapteenini, -- vastasi +kuorman kuljettaja, ja vierähti siinä yksi ainoa hyväsydäminen +vesikarpalo hänen päivettyneille, ryppyisille kasvoilleen, josta se +tipahti lammasnahkaturkille, kun tuo entinen rakuuna painoi sen +lievettä partaisille huulilleen. + +Ukko -- jonka lukija ehkä jo on tuntenut vanhaksi, hyväksi ystäväksemme +Larssoniksi Kustaa Aadolfin ajoilta -- unohti latinansa ja tuomiokirkon +naakat pudistaakseen vakavasti ja sydämellisesti vanhan toverin kättä. +-- Blitzpappenheim, Pekkako se on! -- huudahti hän. -- Onhan siis vielä +yksi reipas poika elossa kuningas vainajan ajoilta: niin, niin, ei +meitä ole monta jäljellä enää, jotka voivat sanoa katsoneensa vanhaa +korpraalia silmästä silmään Breitenfeldillä ja jotka suuren kuninkaan +kanssa ovat Lützenin kentillä vertansa vuodattaneet. Kas niin, Pekka, +vai olet sinä talonpoika nyt ja kuormia kuljetat; talonpoika minäkin +olen ja kuljetan rukiitani omalla purrellani, jossa omat poikani +ovat miehistönä. Tässä on eukkoni, niin, niin, vähän lihavammaksi +ja harmaammaksi on eukko käynyt sen jälkeen, kun ensi kerran +toisillemme suuta suikkasimme Würzburgin tornikammiossa ja vedimme +jesuiittaroistoja nenästä, niin että on ilo sitä ajatella. Mutta tiedä +se, että eukko sen jälkeen on lahjoittanut minulle kahdeksan poikaa ja +kuusi tyttöä, yhteensä neljätoista, hyvä ystäväni, joista on elossa +kaksitoista, kuusi kumpiakin. Niin, niin, Kätchen, ei nyt silti maksa +vaivaa sen vuoksi tekeytyä ylpeäksi. Mutta sanos, Pekka, mikä riivattu +siihen Berteliin meni, kun se viime aikoina niin kokonaan muuttui?... +Mutta, -- lisäsi hän, -- tässä minä seison ja rupattelen, vaikka +pitäisi kauppiaan puheille mennä; suuni on minulla tallessa vielä, +jumalan kiitos, ja olutta siihen mahtuu vielä vanhoilla päivilläkin. +Hetken päästä palaan tätä samaa tietä ja silloin täytyy sinun tulla +laivaani tyhjentämään kunnon oluthaarikka vanhan kapteenisi kanssa. + +Vanhukset jatkoivat matkaansa. Sillä välin oli väkijoukko jakaantunut +niin, että toiset olivat menneet kirkkoon, toiset asettunet +Linnankadulle. Syy siihen selvisi pian. Laivasta lähestyivät +vankikärryt, joita seurasi korpraalin johtama sotilasvartio. Kärryillä +istui kalpea, laiha ja kuihtunut olento, jota tuskin olisi voinut +tuntea vielä kuukausi sitten niin reippaaksi, vanhaksi Jaanaksi. Kokoon +kyyristyneenä, käsistä ja jaloista rautoihin lyötynä ei hän näyttänyt +häpeästään ja onnettomuudestaan mitään välittävän. Katsojain mielissä +vaihteli hänen ohimennessään pelko, inho ja ilo siitä, että tuo +kuuluisa noita nyt vihdoinkin oli saava rangaistuksensa. Ei ainoatakaan +armahtavaa katsetta, ei ainoatakaan säälivää kyyneltä näkynyt noissa +sadoissa silmissä, jotka nyt häntä katselivat. Ei kenenkään päähän +pistänyt, että tuo vanha nainen oli yksi noita sokeimman taikauskon +monia onnettomia uhreja; ei kukaan aavistanut, että hänenkin rinnassaan +ihmissydän sykki ja kärsi; jokainen oli varma siitä, että noita-akka, +joka oli luvannut sielunsa pimeyden ruhtinaalle, samalla oli kironnut +kaikki inhimilliset tunteensa ja menettänyt kaiken oikeutensa toisten +sääliin. + +Hitaasti kulki tuo surullinen saattue matkaansa katsojain +pilkkahuutojen sitä seuratessa. -- Miksi ei noidalle ole annettu luutaa +ratsuksi? -- Jaana, Jaana, missä nyt on piru, kun ei se tule sinua +auttamaan? -- Puhalla kahleet käsistäsi! Kasvata korpinsiivet +olkapäihisi ja lennä huuhkajana hornaan; älä ole olevinasi, Jaana, +kyllä sinä lentää osaat! -- Monet tekivät salaa ristinmerkin, joka +katolinen tapa ei ollut vielä unohtunut, vaikka uskonpuhdistajat olivat +voimainsa takaa koettaneet sitä hävittää. + +-- Mitä tuo peikko on tehnyt? -- kysyi Larsson palatessaan kauppamiehen +luota eukko käsipuolessaan. + +-- Mitäkö on tehnyt? -- virkkoi lähellä seisova, punanaamainen porvari. +-- Ei se ole niinkään vain sanottu. Kirjoita hänen syntinsä +pergamentille, niin se luettelo ulottuu Turusta Viipuriin. Mitäkö on +tehnyt? Kysy sitä! Sen minä vain sanon, että se on noitunut ihmisiä ja +elukoita, muuttanut rehellisiä kristityitä susiksi ja vienyt monta +viatonta lasta pimeyden pitoihin hornan hinkaloon. + +-- No, polta sitten se pakana, -- mutisi rehellinen kapteeni +suutuksissaan, -- mutta älä seiso siinä ja panettele vankia, joka ei +voi jäsentä liikauttaa. Donnerblitz, oikein tahtoo suututtaa, kun näen +monen sadan miehen soittavan suutaan vanhalle akalle, joka ei voi +puolustautua. + +Nyt oli saattue saapunut tuomiokirkon eteen, jonne kaikki kansa oli +kokoontunut aamurukousta kuulemaan. Kello oli kuusi. Siihen aikaan +oltiin ylhäällä varemmin kuin nyt; päivän työ alkoi _kaikissa_ +piireissä kello viisi aamulla ja loppui kello kahdeksan illalla. Nyt +kertoi huhu, että ankara piispa Gezelius itse tulisi toimittamaan +rukouksen tuomiokirkossa. Noita-akka, jonka likainen henki saattaisi +kirkon saastuttaa, ei saanut tulla Herran temppeliin. Hänen täytyi +vartijainsa kanssa pysähtyä ahtaaseen eteläisen ristin eteiseen ja +sieltä aukinaisten ovien läpi kuunnella rukousta. + +Huhu oli totta tiennyt. Virren ja tavallisen rukouksen jälkeen astui +piispa itse keskelle eteläisen ristin suurta käytävää, luki ensin +voimakkaan rukouksen sitä taikuutta ja saatanan petosta vastaan, joka +tänä jumalattomana aikana oli vienyt niin monta sielua iankaikkiseen +kadotukseen, sekä kääntyi sitten suoraan vangin puoleen yhtä +voimakkaalla varoituksella kehoittaen häntä vihdoinkin tekemään +katumuksen Jumalan seurakunnan edessä ja itselleen pelastukseksi ja +muille varoitukseksi avonaisesti tunnustautumaan syylliseksi pirun +vehkeisiin ja siihen syntiseen seurusteluun, jota hän oli paholaisen +kanssa harjoittanut. + +Näitä sanoja lausuessaan astui piispa Gezelius aivan lähelle ovea, +jonka suussa Jaana seisoi, ja loi häneen tuiman, ankaran katseen. +Miehekäs, ankara ja käskevä oli tuon jo kuudennella kymmenellä olevan +kirkkoruhtinaan ryhti; hänen vielä punakat poskensa, koukkuinen +nenänsä, pitkä, käherretty ja jo vaalennut tukka, harmaa parta, joka +valahti alas hänen rinnoilleen -- kaikki tuo oli omansa vaikuttamaan +tässä miehessä, jonka vertaa voimassa ei oltu nähty sitten kuin Maunu +Tavast istui Turun piispan istuimella. Oli kuin olisi siinä ollut +Endorin noita, joka oli manannut Samuelin hengen hänen haudastaan. + +Katse, jonka edessä papit ja maallikot aina Turusta Tornioon vapisivat, +pani Jaanankin vapisemaan. Mutta vähitellen näkyi hän rohkaisevan +mielensä; hehkuva puna nousi hänen kuihtuneille kasvoilleen, hän +uskalsi jo silmänsäkin maasta nostaa; niin, lopulta uskalsi hän sen, +mitä pahat omattunnot eivät koskaan olleet uskaltaneet: hän katsoi +piispaa suoraan silmiin; salama salamaa vastaan. Kirkon päämies vaikeni +ja odotti tunnustusta syntisen vaimon huulilta. + +Mutta suoraksi oikaisihe seitsemänkymmenenviiden vuoden vanhan naisen +koukistunut vartalo, ja hän virkkoi yhden ainoan sanan, joka sai kaikki +läsnä olijat kauhistumaan. -- _Vääräuskoinen!_ -- huusi hän. + +Piispa säpsähti. Hän muisti nyt, että yksi pahimpia (ja järkevimpiä) +syytöksiä Jaanaa vastaan oli se, ettei hän miesmuistiin ollut Herran +ehtoollisella käynyt. Hän alkoi aavistaa siihen toista syytä kuin +jumalatonta sakramenttien halveksimista. Ja piispa oli yhtä +kiivasluontoinen kuin voimakaskin. -- Mitä uskallat sinä sanoa? -- +huudahti hän, ja hänenkin kasvoilleen kohosi vihan puna. + +-- Minä sanon, että sinä, joka sanot itseäsi kirkon paimeneksi ja joka +seisot tässä minun synnintunnustustani kuullaksesi, et ole muuta kuin +vääräuskoinen Jumalan huoneessa. Sinä ja sinun tuomiokapitulisi ja +pappisi ja koko kansasi, te olette kaikki kadotettuja oikean uskon +luopioita. Te istutte tuomitsemassa oikeauskoista katolilaista, mutta +minä sanon teille: parempi olisi, jos pukeutuisitte tuhkasäkkeihin ja +menisitte Roomaan anomaan pyhältä isältä anteeksiantoa suurista +synneistänne. Kuule, mitä sanon sinulle: minä olen katolilainen, ja +uskollinen Baieri on isänmaani. Yli kolmenkymmenen vuoden olen teidän +vääräuskoista oppianne saanut kuulla, olen ollut pakotettu kieltämään +oman uskoni ja kätkemään rukousnauhani, niinkuin varas kätkee +varastamansa alttarikalkin, enkä minä ole suutani avannut. Te olette +vanginneet minut viattomasti vähäpätöisen syyn tähden ja heittäneet +minut kuuden sylen syvyyteen maan alle tuohon kauheaan reikätorniin +tässä Turun linnassanne; siellä olen nälkää nähnyt ja janoa kärsinyt ja +kaikkia pimeyden kauhuja kokenut, ja minä olen kestänyt sen +valittamatta. Nyt te vedätte minut oikeutenne eteen ja viette minut, +köyhän, vanhan ja turvattoman naisen kuolemaan ja roviolle +poltettavaksi, ja minä kärsin senkin niinkuin pyhät marttyyrit sen +muinoin ovat kärsineet. Mutta kun te vedätte minut väkisin kirkkoonne +ja vaaditte, että minä, oikeauskoinen, teille syntini tunnustaisin, +silloin nousee sydämeni vastaan ja ensi kerran avaan minä +neljättäkymmeneen vuoteen suuni sanoakseni teille: Totta on, että +syntini ovat suuret, mutta teidän syntinne ovat vielä suuremmat kuin +minun: te olette kaikki vääräuskoisia ja luopioita, ja niinkuin +maallinen tuli on minun ruumiini polttava tuhkaksi, niin on ikuinen +tuli teidän sielunne polttava, te suuren, pyhän ja yhteisen katolisen +kirkon kadotetut lapset! + +Mitä virkkoi piispa Gezelius, tuo ankara ja mahtava protestantti, tähän +kolmikymmenvuotisen sodan hehkuvan tulivuoren viimeiseen purkaukseen? +Hän hillitsi vihasta vapisevan äänensä, kohotti kätensä taivasta kohti +ja sanoi: -- Minä kiitän sinua, Jumalani, ettei näitä häpäiseviä sanoja +ole lausuttu sinun temppelissäsi, vaan ainoastaan temppelisi eteisessä. +Tosin annat sinä saatanalle suuren vallan täällä maan päällä, kun +sallit hänen uskonmantteliinkin pukeutua ja pilkata sitä, mikä kaikkein +pyhintä on. Kuitenkin olen minä varma siitä, että olet raja-aidan hänen +eteensä asettanut, eikä hän ole siitä sivuitse pääsevä, vaikka hän +viekkaudessaan köyhäksi, kurjaksi ja viattomaksikin tekeytyisi. Viekää +pois tämä paatunut vaimo siihen koetukseen, jonka lait määräävät, ja +vasta kun laki on hänet tuominnut, on taas kirkon aika vielä kerran, +vielä viimeisen kerran, tarjota hänelle armonsa parantavaa lahjaa. + +Ja piispa Gezelius poistui pää pystyssä. Mutta Jaanan kuihtunut vartalo +oli taaskin lyyhistynyt kokoon tuon kiivaan, voimia kysyvän purkauksen +jälkeen, ja vastustelematta antoi hän kuljettaa itsensä siihen julmaan +narrinpeliin, joka odotti häntä lain nimessä. + +Yhtä uteliaina, säälimättöminä kuin muinoin roomalaiset +eläinsirkuksessaan odottivat tuhannet katsojat kirkon edustalla noidan +vesikoetta. Tuskin näyttäytyi Jaana uudelleen ja tuskin ennätti levitä +väkijoukkoon tieto siitä, että hän ei ollut tunnustanut, kun kansa +puhkesi myrskyäviin riemuhuutoihin niillä vankia tervehtien. Melkein +riemusaatossa kuljetettiin hänet joen rantaan -- mutta se oli julmaa +riemua, se oli kissan leikkiä hiiren kanssa, se oli ivaajan iloa, kun +hänen pilkkansa uhri ei enää voinut päästä häntä pakoon. Niin +raaistuneet olivat jo mielet näistä eriskummallisista, yhtä mittaa +toistuvista noitatutkinnoista; niin raaistuneet olivat niiden +vaikutuksesta käsitykset inhimillisyydestä ja säälistä, että ihmiset +luulivat tekevänsä Jumalalle palveluksen ivaamalla tuota onnetonta +hänen häpeässään ja alennustilassaan. Ja kun sen lisäksi vielä tuli +tiedoksi, että Jaana itsensä tuomiokirkon eteisessä oli häväissyt +piispaa ja avonaisesti tunnustanut kuuluvansa paavinuskoon, silloin ei +ollut kansan riemulla ja raivolla enää mitään rajaa; jos ei olisi +toivottu niin suurta hauskuutta vesikoetuksesta, niin oli pahoin +pelättävä, että vanki parka jo sitä ennen palasiksi revittäisiin. + +Niin pian kuin Jaana vartijoineen oli saapunut määrätylle paikalle joen +rannalla, asettuivat sotamiehet puoliympyränmuotoiseen kehään hänen +ympärilleen, pitääkseen yhä kasvavaa väkijoukkoa loitommalla. Sen +jälkeen luki kaupunginpalvelija viran puolesta asiata varten asetetun +noitakommissionin päätöksen, jossa ennen mainittu leski, Mustaksi +Jaanaksi kutsuttu, niinkuin se, joka noituutta ja yhteyttä perkeleen +kanssa harjoittanut oli, mutta jota ei kuitenkaan tätä suurta syntiään +oltu hyvällä tunnustamaan saatu, nyt Jumalan kunniaksi ja totuuden ilmi +saamiseksi oli määrätty pantavaksi erehtymättömän vesikoetuksen +alaiseksi, josta selvästi tultaisiin saamaan ilmi, voisiko hän +noituudellaan muuttaa luonnonjärjestyksen, mikä selvästi osoittaa, että +veteen heitetty ihminen vaipuu ilman pirun apua pohjaan.[7] + +Jaana laskettiin kärryistä maahan. Hänen kätensä ja jalkansa sidottiin +lujasti ja säälimättömästi vahvoilla nuorilla, ja tuossa surkeassa +tilassa kannettiin hänet sitten matalalle laiturille, joka oli +joen syvimmän paikan partaalla. Ei pienintäkään valitusta kuulunut +hänen huuliltaan. Mutta katsojain uteliaisuus oli kiihoittunut +korkeimmilleen. Sillä hetkellä olivat lauta-aidat, kaikki katot ja +varsinkin silta niin kauas kuin silmä kantoi täynnä ammottavia suita ja +ojennettuja kauloja; niin, olivatpa vartijasotamiehet pakotetut +keihäillään ja muilla ristiin panemillaan aseilla pidättämään päälle +tunkevia. + +-- Sata talaria viittäkymmentä vastaan, että hän pysyy veden päällä! -- +huudahti sama punanaamainen porvari, joka äsken oli Larssonia +suututtanut. + +-- Olkoon menneeksi, -- vastasi tämä heittäen kiukustuneen silmäyksen +riitaveljeensä. + +Vielä viimeisen kerran kysyi oikeuden palvelija korkealla äänellä +syytetyltä, tahtoiko hän vapaaehtoisesti tunnustaa itsensä syylliseksi. +Väkijoukko vapisi pelosta, että Jaana tunnustaisi. Mutta Jaanan +huulilta kuului hiljainen, päättävä: "_ei_"! + +Tämä vastaus oli ratkaiseva. Kaksi väkevää miestä tarttui onnetonta +toinen jalkoihin toinen kainaloihin; he heiluttivat häntä muutamia +kertoja vauhtia saadakseen ja lennättivät hänet sitten kauas +kevättulvan paisuttamaan jokeen. Kun vanha naisen ruumis polskahti +veteen, remahti villiintynyt väkijoukko huumaavaan hurraahuutoon. + +-- Hän uppoaa -- olen vetoni menettänyt! -- huudahti porvari +vihoissaan. Samassa kuin Jaana putosi veteen, katosi hän pinnan alle, +vain vaahtoinen paikka osoitti, mihin hänet oli heitetty. Riemuhuudot +taukosivat; jokainen tunsi kuitenkin itsessään, että tämä leikinteko +oli liian karkeaa ja ettei se ollut murhaa parempi. + +Veneitä työnnettiin heti paikalla vesille etsimään ja pelastamaan +hukkuvaa. Merkillinen johtopäätös! Se, että hän upposi, oli todistus +hänen viattomuudestaan; mutta tämä todistus tulisi viemään hänen +henkensä. Tähän epäjohdonmukaisuuteen ei totta puhuen oltu +valmistauduttu; oikeuden palvelijat olivat varmasti olettaneet, ettei +noita uppoaisi. + +Jaana oli heitetty jokeen sillan yläpuolella. Yht'äkkiä syntyi nyt +sillalla melua, joka kohta muuttui mitä hurjimmaksi riemuksi. -- Hän +kelluu! Hän kelluu! -- huudettiin ja muutamat pilkkakirveet lisäsivät: +-- Ylös, akka, vastavirtaan! Ylös vastavirtaan! + +Todella näkyikin Jaanan pää hetken aikaa veden pinnalla lähellä siltaa. +Samassa se kyllä taas upposi, mutta veneitä oli saapuvilla ja niiden +onnistui onkia kuiville tuo onneton, ennenkuin virta olisi iäksi +päiväksi hänet syvyyteensä niellyt. Tunnotonna vietiin hänet linnaan. + +Väkijoukossa syntyi melua, huutoja ja väittelyä. Oliko noita kellunut? +Oliko hän uponnut? Molempiin kysymyksiin voitiin vastata kieltävästi ja +myöntävästi. Niin hyvin Larsson kuin porvarikin väittivät voittaneensa +vedon. Mutta useimmat jäivät siihen uskoon, joka heitä parhaiten +miellytti, nimittäin että noita oli kellunut, ja kaikki olivat +yksimieliset siitä, ettei sen kummempia todistuksia hänen +rikollisuudestaan tarvittu. Huutaen ja meluten hajaantui kansa kaikille +tahoille, ja siihen oli päättynyt tuo häpeällinen, mutta ajan tapoja +räikeästi valaiseva näytelmä. + +Merkillinen vastakohta! Sama joki, joka nyt hylkäsi luotaan tuon +taikauskoisuuden uhrin -- sama joki, joka sai olla tämän uudemman ajan +julman raakuuden todistajana -- sama joki oli tuo kuuluisa _Aura_, +jonka rannoilla Suomen sivistys niin kauniisti kukoisti -- tuo Aura, +jota runoilijat sittemmin niin lämpimästi ylistivät -- tuo Aura, jonka +nimeen on liittynyt kaikki, mitä Suomessa yliopiston ensi vuosisatoina +oli mainiota tieteen, taiteen ja kirjallisuuden alalla! + + + + +7. OIKEUDENTUTKINTO. + + +Se suuri tulipalo, joka toukokuun 29. p:nä 1681 hävitti suurimman osan +Turun kaupunkia, joka vast'ikään oli tointunut v. 1656 tapahtuneesta +palosta, poltti poroksi myöskin hovioikeuden talon ja suuren osan sen +tärkeitä asiakirjoja. Arvattavasti olisi niistä muuten saatu joitakin +tietoja tuosta pitkällisestä oikeudenkäynnistä Mainiemen noita-akkaa +vastaan v. 1671. + +Koko kesän, joka seurasi äsken kuvaamaamme julmaa vesikoetusta, oli +Jaana istunut vankina Turun linnassa. Kaikkia keinoja käytettiin, jotta +saataisiin hänet tunnustamaan syyllisyytensä; yksin tuota kauheaa +reikätorniakin linnan päärakennuksessa, jonne pimeät käytävät veivät +milloin ylös milloin alaspäin kulkien ja jonne syytetty paljaaseen +paitaan puettuna jätettiin kitumaan kylmässä ja pimeydessä kuusi syltä +maan alla, koetettiin käyttää tähän tarkoitukseen, mutta turhaan. Jaana +ei tunnustanut, ja vaikka häntä pidettiin puolella näytteellä +rikokseensa syylliseksi todistettuna, ei tuomari kuitenkaan uskaltanut +langettaa häntä roviolla poltettavaksi, koska vesikoetus oli jäänyt +hämäräperäiseksi ja koska sitä ei voitu täysin todistavaksi katsoa. +Varmaankin pelättiin tällä puolen merta vielä vanhan Brahen +valistuneita mielipiteitä -- hänen, joka jo oli pelastanut niin monen +taikauskon uhrin. + +Tämä taru tietää kuitenkin kertoa, että tutkintoa jatkettiin Turun +hovioikeuden edessä keskipalkoilla syyskuuta 1671, ja kun moiset +tutkinnot usein tarjoavat merkillisiä kuvauksia ajan tavoista ja +mielipiteistä, lienee huvittavaa seurata hiukan sen kulkua. + +Hovioikeuden istuntohuoneen ahtaassa eteisessä seisoi syytetty +vartijoiden ja todistajain ympäröimänä; viimeksimainittujen joukossa +oli useita lapsiakin. Ulkopuolella oleva tori ja talon rappuset olivat +täynnä uteliaita, jotka levottomuudella seurasivat tutkinnon kulkua. + +Vihdoinkin näyttäytyi hovioikeuden vahtimestari eteisessä ja kutsui +syytetyn sisään. Jaana seurasi häntä horjuvin askelin. Hänen voimansa +olivat murtuneet vankilan huonosta ilmasta ja pitkällisistä +kärsimyksistä; hänen silmissään hehkui outo tuli; hän katseli +ympärilleen sekaisin silmin; hänen ennen siisti pukunsa oli käynyt +repaleiseksi ja vaalennut, takkuinen tukka ympäröi kuihtuneita, +vaaleankeltaisia kasvoja. + +Istuntohuoneen suuren pöydän ympärillä näkyi vain muutamia hovioikeuden +jäseniä. Presidentti, valtioneuvos Sparre, oli matkustanut Tukholmaan. +Pöytäkirjuri, harmaapäinen Juhana Gartzius piti pöytäkirjaa ja yleinen +syyttäjä Laurentius Wigelius luki syytöskirjan. Läsnä oli myöskin kaksi +noitakommissionin jäsentä, joista toinen maallikko, toinen pappi. + +Wigeliuksen esitys tarkoitti todistaa sitä, miten tuo kauhistava +noituus, Jumala paratkoon! näinä pahoina aikoina oli niin nopeasti +lisääntynyt, ettei enää ilman sääliä ja surkua voinut nähdä, kuinka +monet lunastetut sielut saatanan viekkauden kautta olivat iankaikkiseen +kadotukseen joutuneet. Ja hän katsoi asian epäilemättömän todellisuuden +olevan, mitä siihen jumalattomat filosofit sitten vastaan +uskaltanevatkin väittää; kuitenkin tahtoi hän asian enemmäksi +todistamiseksi esittää hänen korkea-arvoisuutensa piispa Gezeliuksen +todistuksen tästä asiasta hänen kirjoituksessaan _encyclopedia +synoptica_, jossa selvästi ja suurella opilla selvitetään, että +noita-akat, perkelettä avukseen huutamalla, voivat vahingoittaa viljan +kasvua, tuhota karjan, tehdä ihmiset ontuviksi, kuuroiksi ja sokeiksi, +jopa panna sarvia ihmisten päähän, niellä talonpoikain hevosia ja +kärryjä sekä harjoittaa kaikenlaista muuta sietämätöntä ja hävytöntä +ilkeyttä.[8] On myöskin arvoisa ja oppinut Dominus Enevald eräässä +_disseriatione theologicassa_ täysin todistanut, että Pragin torilla +oli poppamiehen nähty nielevän vatsaansa elävän porsaan. Ja on kaikille +hyvin tunnettua, ei ainoastaan, että pahat naiset ovat aina viimeisiin +aikoihin saakka harjoittaneet pirullisia konstejaan, niinkuin +oikeudenkäynti korkea-arvoisen piispan ja _Dominus Alanus_-vainajan[9] +lesken välillä selvästi osoittaa, vaan myöskin että monta sellaista +ennen vanhaan sekä täällä että Ruotsissa on tuomittu ja noituudesta +poltettu, ilman että tässä metelissä vielä mitään näkyvämpää +_diminuatiota_ on huomattu, vaan on se päinvastoin yhä itsepintaisemmin +_continuerannut_, kuta kauemmin sitä on kestänyt. + +-- Nyt, -- jatkoi sitten syyttäjä, -- on täällä saapuvilla oleva +nainen, Mustaksi Jaanaksi kutsuttu, puolittain syylliseksi todistettu +monenlaisiin synnillisiin vehkeisiin ja pirun kanssa seurusteluun, +joita kaikkia tässä kävisi liian pitkäksi luetella. Mutta koska hän +ilmeisestä ilkeydestä yhä nämä tekonsa kieltää ja koska myöskin hänen +päälleen pantu vesikoetus, paholaisen toimen kautta, on epäilyksen +alaiseksi osoittautunut, tahtoo syyttäjä, korkeimmasta käskystä, +hänelle vielä näistä asioista kysymyksiä tehdä ja hänet todistajain +kautta langettaa, tehden kaiken tämän Jumalan kunniaksi, totuuden +edistämiseksi ja monen syntisen sielun iankaikkisesta kadotuksesta +pelastamiseksi. + +Tämän esipuheen jälkeen ryhdyttiin tutkintoa pitämään. Alussa vastasi +Jaana kaikkiin kysymyksiin miltei uhkamielisesti. Kysymykset olivat +pääpiirteissään seuraavat. + +_Kysymys_. Missä hän oli syntynyt ja miten oli tänne tullut. -- +_Vastaus_. Oppelsbachin kylässä lähellä Augsburgia Baierin maassa. +Joutui kahdenkymmenen vuoden vanhana naimisiin suomalaisen sotamiehen +kanssa ja seurasi häntä, monien retkien ja seikkailujen perästä, tähän +maahan v. 1640. Joutui kohta sen jälkeen leskeksi ja on asunut miehensä +tuvassa Mainiemen maalla. + +_Kysymys_. Miksi kutsutaan häntä _Mustaksi_ Jaanaksi, ja eikö se ole +saanut alkuansa siitä, että hänen katsottiin osaavan noitua. -- +_Vastaus_. Häntä kutsutaan mustaksi syystä, että hän aina pitää +surupukua. Hän suree miestään, uskoaan ja isänmaataan. + +_Kysymys_. Mitä uskoa hän tunnustaa. -- _Vastaus_. Oikeauskoisen +yleisen roomalaisen kirkon uskoa. + +_Kysymys_. Eikö hän ole osoittanut halveksimista lutherilaista uskoa ja +sakramentteja kohtaan. -- _Vastaus_. Ei muulloin kuin silloin, kun +teidän piispanne tahtoi pakottaa minut synnintunnustukseen omassa +kirkossaan. Silloin olen kutsunut häntä vääräuskoiseksi, joka hän +myöskin on. + +Nyt kutsuttiin todistajat sisään ja he vannoivat, että Jaanaa kyllä oli +epäilty paavillisesta opista, koska hän ei milloinkaan missään kirkossa +käynyt, mutta ettei hän koskaan vastannut, kun sitä häneltä kysyttiin. +Kappalainen Stigzelius, noitakommissionin jäsen, todisti, että syytetty +itsepintaisesti oli kieltäytynyt vastaamasta niihin kysymyksiin ja +varoituksiin, joilla häntä vankilassa oli koetettu saada luopumaan +kirotusta paavillisesta epäuskosta. Todistajaa kehoitettiin jatkamaan +käännytystyötään. + +_Kysymys_. Millä hän on henkeään elättänyt noiden kolmenkymmenen vuoden +kuluessa miehen kuoleman jälkeen. _Vastaus_. Kehräämisellä, ja kun +hyvät ihmiset ovat auttaneet. + +_Kysymys_. Onko totta, että hänen tupansa läheisyyteen on aarre +kaivettu maahan. -- _Vastaus_. Joka sen tietää ja uskoo, hakekoon sen +käsiinsä. + +Hiilenpolttaja, joka ennen kerrottuna yönä oli ollut Jaanan tuvassa, +kutsuttiin sisään ja otti valalleen, että hän oli nähnyt noidantulen +palavan saaren rannalla. Kysyttiin häneltä, oliko Jaana opettanut häntä +taikoja tekemään aarretta löytääkseen. Vastasi, että hän sitä heikkona +hetkenä oli pyytänyt, mutta että Jaana ankarin sanoin oli hänet ajanut +ovesta ulos. Kehoitettiin etsimään aarteita jumalansanasta eikä mistään +pirun konsteista. + +_Kysymys_. Olihan kaikille tunnettua, että Jaanan oli tapana povata +tuhkasta; miksi hän siis sen kieltää? -- _Vastaus_. Yksinkertaiset +ihmiset ovat häneltä sitä pyytäneet, eikä hän ole osannut sitä syntinä +pitää. Kun puu palaa, näkyy hiilessä kaikenlaisia näkyjä, jotka eivät +ole muuta kuin tulen vilkettä. Sellaisella huvitetaan lapsia, ja +viisaat ihmiset sille nauravat. + +Neljä talonpoikaistyttöä kutsuttiin sisään ja he kaikki todistivat, +että Jaana oli povannut heille porosta, mille sulhasen, mille muita +rikkauksia; kolme heistä valitti itkien, etteivät ennustukset vieläkään +olleet käyneet toteen. Ainoastaan neljäs oli vaiti ja vastasi vasta +siitä kysyttynä punastuen, että asia oli jo viikon kuluttua tapahtunut +niinkuin ennustettu oli. Sentähden oli hän antanut Jaanalle seitsemän +kyynärää palttinaa. Joka merkittiin. + +_Kysymys_. Eikö hän ollut tuhonnut mestari Aatamin renkiä, joka oli +varastanut säkin jauhoja isäntänsä myllystä. -- _Vastaus_. En ole +tuhonnut häntä, olen vain tehnyt hänet sairaaksi. Mestari Aatami vaati +minulta sitä, uhaten muuten ajaa minut pois torpastani. -- Mestari +Aatami kutsuttiin saapuville, mutta ei sanonut mitään muistavansa. + +_Kysymys_. Miten hän teki rengin sairaaksi. -- _Vastaus_. Minä otin +vanhan aurtuan, käärin pikeä sen ympärille, heitin sen maahan ja +sanoin: "Avaa korvas, herra Jumala, ja anna varkaan palkkansa +saada." [10] Sen olen oppinut Oulun Puujumalalta. + +_Kysymys_. Tekikö hän rengin terveeksi jälleen ja millä lailla. -- +_Vastaus_. Luin hänelle evankeliumin pääsiäisyönä, ja siitä hän parani, +kun ensin oli vienyt varastetun tavaran takaisin. + +_Kysymys_. Onko lukenut suolasta. -- _Vastaus_. Välistä on lukenut +sairaita ihmisiä parantaakseen. Se ei liene mikään synti. -- _Kysymys_. +Oliko hänen tapana lukea sairaiden lehmien ylitse. -- _Vastaus_. (Vähän +mietittyä). Oli. -- _Kysymys_. Mitä sanoja oli hän siihen käyttänyt. -- +_Vastaus_. Näitä sanoja: "Neitsyt Maria valitti: lehmäni on huutavassa +hukassa; se on paraneva, sanoi Jeesus. Jeesus meni palavalle vuorelle +ja näki nuo mielettömät naiset. Manaan sinua, mieletön nainen, sinä +saat minulta omani jälleen, täynnä kuin munan, punaisena kuin kukon, +ennen kolmea auringon kiertoa, merkittynä tai ristittynä." [11] -- Joka +merkittiin. + +_Kysymys_. Voiko hän parantaa olutpanoksen ja mitä siihen käyttää. -- +_Vastaus_. Otan sitä varten katajaa, pihlajaa ja kanervaa, hakkaan ne +hienoksi ja sekoitan veteen. Sillä vedellä pesetän minä olutastiat. -- +_Kysymys_. Hankkiiko hän myöskin vointeko-onnea ja millä tavalla. -- +_Vastaus_. Panen harmaakiven kiehuvaan veteen ja pesen sillä vedellä +kirnun. Se ei ole syntiä. -- Monta todistajaa huudettiin esiin ja +vakuuttivat he, että niin oli tapahtunut. Varoitettiin heitä vasta +sellaista taikuutta harjoittamasta. Arvion kylän akat lupasivat itkien, +etteivät koskaan sellaista taikuutta enää harjoita. + +_Kysymys_. Eikö hän erään kerran ollut kieltäytynyt tulemasta häihin ja +uhannut muuttaa hääväkeä susilaumaksi. -- _Vastaus_. Emäntä oli minut +kutsunut, mutta isäntä ajoi ulos ovesta. Kun muutamat heittivät kiviä +jälkeeni, sanoin minä heille: "te elämöitte kuin sudet metsässä." + +Todistajat kutsuttiin sisään ja vakuuttivat he Jaanan heille huutaneen: +"muuttukaa susiksi metsässä!" Kohta sen jälkeen oli yksi niistä +nuorista miehistä, jotka olivat kiviä heittäneet, juossut häätupaan +huutaen ja käsiään huitoen, tahtoen purra jokaista, joka eteen sattui. +Parani kuitenkin, kun pappi oli hänelle lukenut. Tähän vastasi Jaana, +että poika oli ollut oluesta päissään. Joka kiellettiin, ja todistus +pöytäkirjaan merkittiin. + +_Kysymys_. Oliko totta, että hän oli lehmän selässä ratsastanut, +ehdyttänyt sen sitten kuiviin eikä koskaan parantanut. -- _Vastaus_. +Sitä ei hän ollut koskaan tehnyt. -- Todistaja todisti nähneensä Jaanan +voihin sylkevän, ja kohta oli se muuttunut palaneeksi. Kun hän kävi +kylässä, tapahtui usein, että karja pysähtyi häntä katsomaan. Joka +merkittiin. + +Tutkinto siirtyi nyt syytteen tärkeimpään osaan, kysymykseen +hornanretkistä. Kysymyksiä tehtäessä oli sali vähitellen tullut täyteen +sisään kutsutuita todistajia, joista suurin osa oli naisia ja lapsia, +ja kaikkien kasvoilla kuvastui vuorotellen kauhu, viha ja kiihkeä +uteliaisuus. Juuri tällaiset mielettömät, kaikissa muissa asioissa +ymmärtäväisten ja arvossapidettyjen miesten toimeenpanemat tutkinnot ne +juuri olivat omiansa vahvistamaan rahvaan uskoa taikuuteen ja sen +kauhistavaan todellisuuteen. + +_Kysymys_. Onko totta, että hän pääsiäisöinä, ja sillä välinkin, oli +ajanut hornaan, palvellut pirua ja samaan suureen syntiin viekoitellut +pieniä, viattomia lapsia, sekä miten se oli tapahtunut. -- _Vastaus_. +Sitä en ole koskaan tehnyt. Kaikki, mitä ihmiset siitä ovat sanoneet, +on pelkkää taikauskoa ja valhetta. Hän voisi ottaa Jumalan todistajaksi +siinä asiassa. -- Kehoitettiin uudelleen tunnustamaan ja hän antoi +siihen samanlaisia vastauksia. + +Nyt kutsuttiin todistajat esille. Ensimmäinen heistä, myllärin vaimo, +todisti, että hän eräänä helluntaiyönä oli nukkunut myllyssä, kun mies +oli ollut matkoilla. Keskiyön aikana oli hän herännyt siihen, että +saatana enkeleineen tuli suurella jymäkällä lentäen, ja kohta sen +perästä neljä tai viisi noita-akkaa, joiden joukossa oli myöskin Musta +Jaana, ratsastaen luudilla; ja heillä oli kullakin ollut selässään +kuorma varastettuja villoja. Silloin oli piru punninnut villat väärällä +puntarilla ja huomannut ne aivan riittämättömiksi, jonka jälkeen hän +oli puntarin varrella takonut noita-akkoja selkään ja sanonut heille: +"tuppateera! tuppateera!" [12] Kun noita-akat olivat tulleet, olivat he +sanoneet: "nyt olemme täällä, herra." Ja kun olivat menneet: "nyt me +menemme, herra." Ja jokakerta, kun olivat paholaista puhutelleet, +olivat he sanoneet: "seis, piru!" ja hän oli vastannut: "piru seisoo." +Ja koko yön oli vesirattaasta kuulunut kummaa sihinää ja suhinaa, mutta +todistaja oli maannut nurkassa piilossa ja vetänyt säkit korvillensa. +Kysyttiin, kuinka hän sitten oli voinut nähdä ja kuulla mitään. +Vastasi, että hän välistä kauheasti peläten oli tirkistänyt säkkien +peitosta. Sitten oli hän nukkunut hätäänsä, ja kun hän heräsi, oli +kummitus kadonnut, ja mylly seisoi paikoillaan. Joka merkittiin. + +Useat todistajat kertoivat toiset nähneensä toiset kuulleensa +noita-akkojen pääsiäisen aikana ratsastavan läpi ilman ja oli joukossa +ollut myöskin Musta Jaana. Heidät voidaan parhaiten nähdä kolme kertaa +muutetun huoneen katolta. Ja joka kerta, kun noita-akat valmistautuvat +lentämään, voitelevat he itseään pukinsarvessa säilyttämällään +rasvalla, ja hokevat sitä tehdessään: "pitkin poikin, ilmass' loikin." +Jonka tehtyään he lentävät kuin linnut lakeisen läpi, loukkautumatta. +Mutta yksi heistä on erehdyksestä sanonut: "pitkin poikin, maassa +loikin"; jonka jälkeen oli kolhinut itseään puihin ja seiniin ja siitä +ruhjoutunut kuoliaaksi. Ja jos he lentäessään tulevat liian likelle +kirkontornia, niin kohta se vetää heidät puoleensa ja musertaa +palasiksi y.m.s. + +Kun todistajia moneen kertaan oli varoitettu puhumaan ainoastaan sitä, +mitä tiesivät Jaanasta kertoa, todistivat useat heistä, että heidän +lapsensa olivat olleet poissa yöllä, ei kukaan tietänyt missä, ja +heidän vuoteisiinsa oli pantu kivi tai puupalanen. Ja kun lapset +toisena aamuna olivat palanneet, oli heiltä kysytty: "oletteko olleet +hornassa yötä?" johon he ovat vastanneet siellä olleensa; ja kun heiltä +oli kysytty, oliko musta Jaana heidät sinne vienyt, olivat he sen +itkien myöntäneet. Äitejä käskettiin tuomaan lapsensa esille, joka +tapahtui; ja selvästi näki, että lapset suurella pelolla katselivat +syytettyä, ja useita heistä ei saatu suutansa avaamaan, ennenkuin Jaana +oli viety toiseen huoneeseen. + +Pääsisältö lasten sekavissa kertomuksissa oli seuraava: Jaana oli yön +aikaan ottanut heidät vuoteelta ja vienyt ilman läpi hornaan. Siellä on +paljon huoneita ja hyvin komeata. Suuri, musta mies kastaa lapset +kuumassa vedessä; sitten juoksuttaa hän heidän verensä, kirjoittaa +sillä paperille ja opettaa heitä lukemaan. Pieniä lapsia on hän pannut +kiehuvaan kattilaan ja kuorinut rasvan, sittenkun he ovat kiehuneet; +toisia hän on hienontanut jauhoksi, ja siitä hän on tehnyt voidetta +noita-akoille. Jaanalla on ollut sarvet jaloissa ja hän on koettanut +nyhtää niitä irti, ja joka kerta on hän sanonut: "kirottu sarvi, kun ei +irtaudu." Eräänä iltana oli hänellä ollut päällään kaulustakki ja hän +oli hyppinyt lasten ympärillä kuin harakka. Hornassa on enkelikamari, +jossa rukouksia luetaan ja virsiä veisataan, mutta sinne ei lapsia +päästetä. Se suuri, musta mies opettaa heitä lukemaan uskonkappaleita +takaperin, ja ne, jotka sen hyvin tekevät, saavat pestilahjoja, jotka +ovat kultarahojen kaltaisia, mutta muuttuvat seuraavana päivänä +kuiviksi lehdiksi j.n.e. + +Viimeksi tuotiin esille myöskin ne kolme lasta, jotka olivat olleet +Jaanan luona Valpurinmessuyönä, ja kertoivat he seuraavaa:[13] Jaana +oli variksena heidän edessään lentänyt ja heidät metsään houkutellut. +Siellä oli hän ottanut heidät kiinni ja vienyt hornaan, ja siellä +olivat he nähneet paholaisen, joka irvisti heitä vastaan niinkuin +pääkallo. Sitten oli hän antanut heille ruokaa kultalautasilta, mutta +vanhin tyttö oli lukenut ruokaluvun, ja silloin oli ruoka muuttunut +ilkeiksi madoiksi. Kohta sen jälkeen oli paholainen tullut sisään ihan +mustana ja oli hänellä ollut noita-akka mukanaan. He olivat hieroneet +Jaanan kanssa kauppaa lasten sieluista, mutta eivät olleet sopineet +hinnasta, ja olivat sitten lentäneet pois suurilla, mustilla siivillä. +Jaana oli sitten samalla tavalla heidän jäljessään lentänyt, mutta +silloin olivat lapset juosseet tiehensä ja löytäneet rannasta veneen. +Sillä olivat he soutaneet monta sataa penikulmaa suuren meren yli, ja +sitten oli muuan mies löytänyt heidät metsästä, jonne olivat nälkään +kuolemaisillaan. + +Tämän kertomuksen jälkeen kutsuttiin Jaana sisään, pöytäkirja luettiin +hänelle ja kysyttiin, mitä olisi hänellä siihen sanomista. Kaikki +odottivat hänen yhä edelleenkin kieltävän, mutta noiden muutamain +tuntien kuluessa oli merkillinen muutos tapahtunut onnettomassa +naisessa. Kärsimys oli häneltä voimat vienyt; sen, mitä kaikkien muiden +todistus ei ollut voinut aikaan saada, sen saivat aikaan lapsien +kertomukset. Kun hän ne sai luulla, alkoi hän vapista kiireestä +kantapäähän, hänen silmänsä sumenivat, ja hän vastasi tuskin +kuuluvasti: -- tottapa se lienee, koska lapset sen sanovat. + +Hän tunnustaa! -- kuului kaikkien huulilta ja heidän kasvoissaan +kuvastui hämmästys ja inho, suurempi vielä kuin ennen, jolloin noita +_ei ollut_ tunnustanut. Tuomarejakin puistatti. -- Sinä tunnustat siis, +-- sanoi puheenjohtaja, -- että olet harjoittanut yhteyttä pimeyden +ruhtinaan kanssa? -- Tunnustan. -- Että synnillisillä taikatempuilla +olet noitunut ihmisiä ja eläimiä? -- Olen. -- Että kovasta sydämestä ja +pahasta aikomuksesta olet vietellyt pieniä lapsia kaikenlaiseen +pirullisuuteen, lentänyt heidän kanssaan ilman läpi hornaan, pettänyt +heidät, myynyt heidät ja luovuttanut heidät ihmiskunnan viholliselle? +-- Koskapa lapset sen sanovat, niin olen sen kyllä tehnyt. -- + +Tämän langettavan tunnustuksen jälkeen seurasi hetken hiljaisuus. +Silloin kohosi seisoalleen kuusikymmenvuotias hovioikeuden asessori +Olavi Wallenius[14] vihan puna arvokkaalla otsallaan, pyysi sananvuoroa +ja lausui: -- Jo kauan on minusta näyttänyt kuin istuisin +jaarittelevain ämmien parissa enkä älykkäiden tuomarien totisessa +seurassa, joiden tulee tuomita Jumalan ja ihmisten lain mukaan järkeään +ja omaatuntoaan noudattaen. Onhan kaikille selvä, joilla silmät ja +korvat on, että kaikki nämä todistajat ovat törkeän taikauskon +kahleihin sidotut, niin että he kyllä omassa uskossaan vilpittömät +ovat, mutta kuitenkin valheen ruhtinaan kaikenlaisilla surkeilla +ennakkoluuloilla saastutetut. En myöskään tahdo kieltää, että voi olla +paljonkin totta siinä, mitä oppineet ja oppimattomat tätä nykyä +kertovat perkeleen kavaluudesta, vaikka suurin osa on pelkkää lorua ja +erehdystä. Ja ihmettelen minä suuresti, että oikeuden jäsenet eivät ole +sitä huomioonsa ottaneet, että tämä nainen, joka tähän saakka on +kieltänyt, on tehnyt sen siitä syystä, että hänellä silloin vielä oli +järkeä enemmän kuin teillä kaikilla. Mutta kun hän nyt kauheassa +vankeudessa on ruumiiltaan kurjaksi käynyt ja monien ihmisten ilkeyden +kautta hänen sielunsa on hämmentynyt, niin ei hän enää voinut sitä +kestää, että lapset ovat hänestä kaikenlaista hullutusta todistaneet, +ja on hän siis ruumiinsa ja sielunsa heikkoudessa menettänyt järkensä +ja sanoo nyt tehneensä, mitä ei koskaan tehnyt ole. Sen vuoksi panen +minä vastalauseeni kaikkea tutkintoa vastaan mielipuolen ihmisen +kanssa, ja kiellän hänen tunnustukseltaan kaiken arvon ja merkityksen, +kunnes taitavain lääkärien todistuksen kautta on selville saatu, missä +määrin hän on ollut pätevä lain edessä vastaamaan siitä, mitä hän +noituudestaan tunnustanut on. + +Tuollaisia jaloja ja valistuneita mielipiteitä pilkistää välistä esiin +taikauskoisen ajan pimeydestä, joka niiden kautta jälkimaailman +silmissä kuitenkin näyttää vain kahta synkemmältä, Walleniuksen +puheesta syntyi oikeuden kesken melua ja eripuraisuutta. Jotkut olivat +samaa mieltä kuin hän, useimmat kuitenkin vastaan. Todistajat ja +syytetty käskettiin ulos, ja kiivaan väittelyn jälkeen päätti oikeus -- +lukija varmaankin luulee, että oikeus päätti pyytää lääkärin todistusta +Jaanan sieluntilasta -- ei, vaan se päätti, että Jaanan olkapäitä oli +tutkittava, olisiko niissä tuo tavallinen noidan merkki. Ja katso, +hänen oikeasta olkapäästään löytyi kaksi ristiin menevää viivaa, ja +tämä merkki katsottiin niin todistavaksi, niin langettavaksi, ettei +mistään vastalauseesta nyt enää voinut olla puhettakaan. + +Mutta kiiruhtakaamme ohi tämän mustan esi-isiemme raakuutta osoittavan +näytelmän. Tarpeellisten oikaisujen ja keskustelujen jälkeen +julistettiin yksimielisesti, Walleniuksen ääntä lukuunottamatta, se +tuomio, että koska noita-akka Jaana, Augsburgista kotoisin ja Mustaksi +Jaanaksi sanottu, täysillä näytteillä ja omasta tunnustuksestaan oli +huomattu syypääksi pakanalliseen noituuteen, seurusteluun pirun kanssa +ja kristityn nuorison viettelemiseen, ja koska hän myöskin oli +paavillisessa uskossaan korkea-arvoista piispaa ja puhdasta +lutherilaista oppia pahasti pilkannut, niin on hän tämä Jaana, +Augsburgista kotoisin, oman sielunsa pelastukseksi ja muille +kauhistukseksi ja varoitukseksi, tuomittava asianmukaisen valmistuksen +saatuaan kristillisen seurakunnan läsnäollessa roviolla poltettavaksi; +joka julistettiin Turussa sinä 10 päivänä syyskuuta vuotena Kristuksen +syntymän jälkeen tuhantena kuudentenasadantena yhdentenä kahdeksatta. + +Tietoa tästä tuomiosta, joka siinä tuokiossa levisi kautta koko +kaupungin, tervehti torille kokoontunut utelias väkijoukko kaikuvilla +hurraahuudoilla. + + + + +8. AIRISTON AALLOT. + + +Sanotaan, että syksy on synkkä ja kolkko ja kai välistä niin onkin, ja +alakuloinen se on aina, koska se elää kaikkien niiden ilojen +muistoista, jotka ovat olleet ja menneet. Sen hymyily on niin kalpea +kuin kätkeytyisi suru sen taa, ja kun se on kauneimmillaan, on se kuin +kuoleva kaunotar, joka vielä kerran katsahtaa ympärilleen +taivaallisilla silmillään, silloin kun ne iäksi ummistaa. + +Mutta sanomattoman ihana on syksy kuitenkin, punaiset pihlajat ja +kirjavat haavat seisovat tyynen järven rannalla kasvavien ikuisten +vihreäin kuusien rinnalla -- kun ilta-aurinko niin autuaasti kuin hyvä +henki vaipuu yön helmaan ja sanomattoman hieno valaistus leviää yli +hiljaisten vesien ja kuihtuneiden rantojen. Se on luonnon ylevää +nöyrtymistä, se on sen kärsivällinen, rauhaisa, säteilevä silmäys +kuolon valtakuntaan -- sillä se tietää olevansa kuolemassaankin +katoamaton, se tietää, että uudet keväät hiljalleen versovat +menneisyyden tuhkasta. Sellainen ihana, kirkastunut syysilta on aina +kuin muistutus elämästä tuolla puolen haudan: kuolevainen, miksi +valitat, että majasi lahoaa ja että elämän kukkaset niin nopeasti +kuihtuvat? Katso minua; minä olen kärsivällinen ja lempeä, ja minä +kuolen rauhan hymy huulillani, sillä toivo ei kuole kanssani, se elää +ikuisesti, minäkin olen elävä ja henkeni ihanimmat kukkaset elävät +kanssani eivätkä koskaan kuihdu! + +Sellainen liikuttavan kaunis ilta oli nyt, kaksi viikkoa noiden +synkkien tapahtumien jälkeen, joista äsken olemme kertoneet. Yksin +istui tuomionsa saanut noita-akka Jaana Turun linnassa sen päivän +edellisenä iltana, jolloin hänet oli roviolla poltettava. Hänen +ikkunansa antoi linnanselälle päin ja sen takana kimmelsivät +Airiston laineet iltaruskon hehkussa. Valo tuli sisään ahtaasta +ristikko-ikkunasta ja punasi sitä vastapäätä olevan seinän; ja koska +valo heijastui merellä käyvästä hiljaisesta mainingista, nähtiin sen +seinällä niin hienosti ja miellyttävästi väräjävän, että tyly +kivimuurikin siitä lämpeni ja loisti kuin olisi ollut kirkkaista +hohtokivistä tehty. Jaana sitä katseli, mutta mitä hän siinä ajatteli, +sen tietää vain Hän, joka salaisimmatkin tietää; ehkä hän ajatteli +iloisia lapsuutensa aikoja Lech-virran rannalla; ja iltaruskon loiste +linnan muurilla, se oli muiston viimeinen ilo, joka seuraa onnetonta +hänen elämänsä äärimmäisille rajoille. + +Jaanan siinä istuessa ja auringonlaskua katsellessa aukeni ovi hiljaa, +ja sisään astui vanha mies, joka, vaikka hänen hiuksensa olivatkin +vaalenneet, oli vielä voimakkaan näköinen. Hän kosketti Jaanaa keveästi +olkapäähän ja kysyi: -- Nukutko sinä? + +Jaana katsahti ylös ja tunsi mestari Aatamin, Mainiemen entisen +hirmuvaltiaan. Mutta kysymykseen hän ei mitään vastannut. + +-- Kuule minua, -- jatkoi vanhus toisen välinpitämättömyydestä +huolimatta. -- Siihen olet nyt joutunut, Jaana, kun et ole minua +totellut etkä jakanut aarretta kanssani. Nyt näet auringon viimeistä +kertaa laskevan; polttoroviotasi jo rakennetaan Hämeentullin +ulkopuolella, ja paljon kultaa, paljon kultaa olen saanut maksaa +puheillesi päästäkseni. Ketä varten nyt enää aarrettasi kätket? Lapsia +ei sinulla ole eikä sukulaisia; vanhemmistasi ja sisaristasi et ole +mitään kuullut neljättäkymmeneen vuoteen. Ole siis nyt kerrankin +järkevä ja neuvo minulle aarteen piilopaikka. Palkkioksi autan minä +sinut pakoon vielä tänä yönä. + +Jaana katseli ukkoa hetkisen. -- Mihinkä aikoisit sitten käyttää +aarteeni? -- kysyi hän vitkalleen ja melkein epäilevästi. + +-- Mihinkäkö? Ah -- minä tahdon kätkeä sen kellariini; minä tarvitsen +kultaa, enemmän kultaa! Kullatta en voi elää. Sinä et tiedä, mitä se +on, kun isoaa ja janoaa tuota keltaista metallia. Kun minä olin +nuorempi, Jaana, silloin raivosi rinnassani monta intohimoa -- minä +voin rakastaa, vihata, kostaa ja tappaa; nyt olen siivo kuin lammas, +kylmä kuin kallio, ilman rakkautta ja ilman vihaa. Yksi ainoa säie +minua vain enää elämään kiinnittää: kultaa! kultaa! minun täytyy saada +enemmän vain kultaa. Kuule, minun täytyy saada aarteesi, muuten sinut +huomenna poltetaan. + +-- Et koskaan ole sitä saava, sinä, -- vastasi Jaana kuivasti. + +-- Ei, älä sano niin, Jaana; etkö näe, ettei minulla ole mitään rauhaa +maan päällä eikä haudassanikaan niin kauan kuin tiedän, että niin +suuret rikkaudet olisivat voineet tulla omikseni, mutta eivät ole +tulleet. Mitä tahdot, että minun on tekeminen ne saadakseni? Olet +katolinuskoinen; tahdotko sitten, että annan niistä osan luostarille +Baieriin? + +-- En, -- vastasi Jaana. -- Nuo rikkaudet on ryöstetty luostareista ja +kirkoista, synnillisesti ja väkivaltaisesti, ja luostareihin ja +kirkkoihin täytyy niiden jälleen tulla. Mutta et sinä, kelvoton, ole +tätä siunattua työtä suorittava. Kolmeen paikkaan on ne kätketty ja +yksi on jo kaivettu. Bertelsköldille annoin minä vähimmän aarteista, ja +minä tiedän, että hän on siitä lahjoittanut hienosta hopeasta tehdyn +kruunun Augsburgin tuomiokirkkoon. Toiset kaksi saavat levätä maan +povessa siksi, kunnes... + +-- Mitä sanot? + +-- Siksi, kunnes Suomi on palannut takaisin roomalaiskatolisen kirkon +helmaan. + +-- Malta mielesi, Jaana; puhut järjettömiä. Kenelle olisit neuvonut +paikan, johon aarteet ovat kätketyt? + +-- Pyhä neitsyt sen kyllä tietää. + +-- Jaana, Jaana, anna minulle kultasi -- se ahdistaa ajatuksiani, se +painaa sieluani! Jaana, anna minulle kultasi! + +-- Käännytä Suomi, niin sinä olet sen saava. + +-- Niinpä pala sitten roviollasi, kurja noita-akka! -- huusi äijä ja +syöksyi pois. + +Jaana jäi yksin. Hän lankesi polvilleen ja rukoili. Olivat riistäneet +häneltä rukousnauhan ja ristin. Mutta vankilan muuriin, siihen +paikkaan, minkä aaltojen kimmellys punaiseksi kuvasi, oli hän piirtänyt +itselleen pienen ristin. Sen eteen hän polvilleen notkistihe; se +kimmelteli hänen silmissään kuin kultainen ristiinnaulitun kuva ja hän +uskoikin sen sellaiseksi. Se oli ihana näköhäiriö, ja kuitenkaan hän ei +enää ollut mielipuoli sinä hetkenä. + +Aurinko laski, varjot painautuivat yhä pitempinä seudun yli, ja ahdas +vankila pimeni. Jaana oli vielä polvillaan ristin edessä, jota ei enää +nähnyt. Hän rukoili, tuo onneton, että Suomi kääntyisi oikeaan uskoon. + +Silloin ovi avautui taas hiljaa, ja sisään astui vaippaan kääritty +naisolento, ja sulki varovasti oven jälkeensä. -- Jaana, -- kuiskasi +hän, -- tunnetko minut? + +-- Kreeta? -- huudahti vanhus, kavahti seisoalleen ja lankesi tulijaa +kaulaan. -- Äsken oli isäsi luonani pyytämässä kultaani. Tuletko +sinäkin minua kiusaamaan? + +-- Puhu hiljaa, Jaana, ettei tuolla alhaalla käytävässä oleva vartija +meitä kuulisi. Tulen sinua pelastamaan. Pian, ota tämä vaippa, vedä +huivini päähäsi ja kulje niin suorana kuin voit. Avaa sitten ovi, ja +kun kohtaat vartijan, niin pudota tämä kultaraha hänen kouraansa, mutta +varo koskettamasta häntä käteen, ettei hän huomaisi, kuka olet. Kun +sitten kuljet linnan portilla olevan vartijan ohi, anna hänelle tämä +toinen kultaraha, kas tässä. Aivan portin edessä odottavat sinua +Bertelsköld ja mieheni. He saattavat sinut rantaan, vene on sinne +hankittu, ja pieni laivamme on ankkuroituna vähän matkan päässä +ulapalla. Jo tänä yönä se purjehtii kanssasi Ahvenanmaalle, ja sieltä +menee huomenna laiva Danzigiin. Joudu, aika on täpärällä! + +-- Entä sinä, Kreeta, mihin sinä joudut? + +-- Minä jään tänne sinun sijaasi. Luuletko todellakin, että he minut +polttavat, niinkuin aikovat sinut polttaa? + +-- Mutta tiedätkö, Kreeta, että minä olen ilkeä noita-akka, joka noidun +sekä ihmisiä että eläimiä? Varo itseäsi, sinulla on pieniä lapsia; +voisinhan minä pelastukseni palkaksi saattaa lapsesi turmioon. + +-- Ihmiset ovat luulleet sinusta pahaa, Jaana, mutta minä tunnen sinut +paremmin. Sinä olet turhien kappalten kanssa askaroinut, mutta mitään +pahaa et ole sillä tarkoittanut. + +Jaana puristi nuoren naisen käsiä. -- Et siis usko, että olen muuttanut +ihmisiä susiksi? -- sanoi hän. + +-- En, sitä et ole koskaan tehnyt. + +-- Enkä vienyt pieniä lapsia hornaan? + +-- Et koskaan, Jaana: se on ihmisten valheita. + +-- Ja minä olen vielä ihminen ja minulla on ihmisen sydän, eikä minulla +ole sarvia jaloissani eikä siipiä olkapäissäni eikä helvettiä +sielussani? + +-- Sinä olet ihminen niinkuin me kaikki muutkin, Jaana-parka. + +-- Kiitos! Kiitos! -- huudahti vanhus, kumartui alas ja suuteli Kreetan +hameen helmaa. -- Niin, nyt tiedän sen, minä olen ihminen niinkuin te +muutkin, ja minulla on Jumala, niinkuin teilläkin; oli aika, jolloin en +sitä uskonut. Sillä katsos, Kreeta, he ovat kohdelleet minua kuin +metsänpetoa. Ja nyt minä saan nähdä kotimaani, ihanan Baierin, +lapsuuteni virrat, nuoruuteni viheriät viinitarhat ja vanhan Augsburgin +kirkkojen tornit! Kuinka voisin sinua siitä kiittää, lapsi! + +-- Joudu, Jaana, aika kuluu, ja vartijat, jotka olemme lahjoneet, +muuttuvat. + +Ja vanhus kiiruhti pois käärittynä väljään viittaansa. Mutta Kreeta jäi +pimeään vankikomeroon, pani kätensä ristiin ja rukoili: -- Anna, hyvä +Jumala, minulle anteeksi, että olen maallista lakia vastaan rikkonut; +_sinun_ lakisi ei ole tuomitseva häntä eikä minua. Hän oli niinkuin +äiti minulle; minä olen menetellyt häntä kohtaan niinkuin tytär olisi +tehnyt. Ja kun itse olen äiti, niin kuule minun inhimillinen +rukoukseni: pelasta minut lasteni tähden! + +Mutta ulkona ulapalla keinui kohta sen jälkeen vene odottavaa laivaa +kohti. Sen peräsimessä istui jalo aatelisherra, ja veneen pohjalla +istui tuo kurja, vainottu Mainiemen noita-akka. Ja he saapuivat laivaan +kenenkään estämättä, ja sen valkoiset purjeet odottivat levottomasti +aamun koittoa levälleen lennähtääkseen. Ja kuu oli kohonnut vuorien +takaa ja kuvastui veteen pitkänä, väräjävänä valojuovana. Silloin +kumartui Jaana laidan yli ja loi kummallisen ennustavan katseen hiljaa +lainehtivaan meren pintaan, joka hitaasti nousi ja laski levein, +tyynipäisin lainein. + +-- Mitä näet Airiston aalloista? -- kysyi Bertelsköld koskettaen +vanhuksen käsivartta. + +-- Suomen tulevaisuuden näen, -- vastasi Jaana matalalla äänellä. + +-- Ja millainen on tuo tulevaisuus? -- jatkoi kreivi samalla uteliaana +ja epäillen. + +Jaana loi häneen terävän silmäyksen. -- Pitkällisiä tuskia ja +kauka-aikaisia iloja, ikuisia taisteluja ja ikuista palkkaa, pimeyttä +paljon ja valoa viimein, -- vastasi hän totisesti. + +Kreivi Bertelsköld hymyili. -- Mene levolle, Jaana parka, -- sanoi hän; +-- taikauskon henki sinua vielä hallitsee. Mutta vapaalla, ihanalla +merellä ei rovioita pala; sen kirkkaalla pinnalla ei mitään vääriä +tuomioita enää kirjoiteta. + +Yö tuli ja yö kului. + +Seuraavana aamuna oli rovio valmis, ja koko Turku oli liikkeellä +nähdäkseen, miten noita-akkaa poltetaan. Mutta lintu oli lentänyt +pesästään, ja häkki oli tyhjä. Kansa raivosi, kun ei saanut +uteliaisuuttaan tyydyttää. Mutta tuomarit eivät vaatineet mihinkään +ankariin toimenpiteihin ryhtymistä; Kreeta päästettiin vapaaksi +muutamin vihaisin sanoin ja vartijat vedettiin sotaoikeuden eteen. Nuo +arvoisat hovioikeuden herrat, jotka olivat kunnon miehiä, vaikkakin +oman aikansa ennakkoluulojen sokaisemia, aavistivat ehkä, että tuleva +aika oli lempeämmin kuin he tuomitseva Mainiemen noitaa. + + + + + + +VÄLSKÄRIN KUUDES KERTOMUS. + +MAINIEMEN LINNA. + + + + +Kun välskäri oli lopettanut viidennen kertomuksensa kuninkaan +metsästyksestä ja noitatutkinnosta, olivat kaikki hänen kuulijansa +vähän kaamealla mielellä. Hiilet suuressa uunissa olivat himmenneet, +kynttilän sydän savusi, ja välskärin pitkä hyljepyssy loi kummallisia +varjoja seinälle ruutisarven ja metsästyslaukun viereen. Kertoja itse +istui äänetönnä; kaunis Anna Sofia ei huomannut, että ne viilekkeet, +joita hän neuloi sulholleen, olivat pudonneet lattialle; serkku +Svanholm kierteli miettiväisen näköisenä viiksiään; serkku Svenonius +etsi hyvin totisen näköisenä viimeisiä nuuskan muruja tyhjän rasiansa +pohjasta; vanha isoäiti, jonka raitis, käytännöllinen mieli pysytteli +enemmän todellisuudessa kuin haaveitten maailmassa, oli huomaamattansa +neulonut sukkansa terän ainakin paria tuumaa pitemmäksi kuin mikään +sopusuhtainen jalkaterä olisi vaatinut. + +Vihdoinkin virkkoi vanhus: -- Sen minä vain sanon, serkku hyvä, että +kovin oli kamala tuo kertomus. Hyvä toki, että lähetin lapset pois, kun +serkku alkoi kertoa vanhasta Jaanasta. Voisi vähemmästäkin ruveta +pimeätä pelkäämään. Ja vaikka minä omasta puolestani uskon voivan +tapahtua ihmeellisiä asioita, joita sokea järkemme turhaan koettaa +tutkiskella, niin sen kuitenkin sanon, että noituus ja velhous ja muut +sen semmoiset sotkut ovat kristitylle ihmiselle inhoittavaa taikuutta. + +-- No, no, -- vastasi kapteeni Svanholm toimessaan, -- voi olla hyväkin +kristitty ja kuitenkin tutustuu paholaiseen, kun niin sattuu. Pelkuri +en ole koskaan ollut; se joka minua siksi sanoo, on roisto, ja minä +voisin kertoa teille jotakin Karstulasta... + +-- Jossa veljellä oli niin sukkelat jalat, -- virkkoi Svenonius. + +-- Herra! -- karjaisi kapteeni, mutta hillitsi itsensä samassa, sillä +koulumestarin pahanilkiset pistokset alkoivat tottumuksen voimasta jo +menettää vaikutuksensa, niinkuin Mithridateen myrkky. -- Minä vain +tahdoin sanoa, -- jatkoi hän vähän vielä sieraimiinsa tuhkien, -- että +tunsin ennen muinoin erään turkulaisen akan; hän oli noita ja ennusti +kahviin katsoen v:n 1809 vallankumouksen ja v:n 1812 sodan ja +Napoleonin kukistumisen ja Kaarle XIII:n kuoleman. + +Svenonius kierteli jo uutta pistosanaa kielellään, kun välskäri +tavallisella levollisuudellaan, puoleksi leikillä, puoleksi totisesti +virkkoi: -- Veli Svanholm on oikeassa, minä olen nuoruudessani nähnyt +kummallisia asioita neiti Arvidssonin korteista, ja Pariisissa näin +minä kerran paholaisen sukkelimman oppilaan. Hänen nimensä oli +muistaakseni mamselli Lenormand. + +Anna Sofia, joka välistä oli sanomalehtiä lukenut, tuli yht'äkkiä +hirveän uteliaaksi. -- Hyvä, paras kummi, -- huudahti hän vilkkaasti; +-- kertokaa meille jotakin mamselli Lenormandista. + +-- Niin, kertokaa, serkku, -- sanoi isoäiti, joka samoin kuin hänen +tyttärentyttärensäkin oli siinä kohden rakastettavan sukupuolensa +kaltainen, että aina tahtoi tietää enemmän kuin mitä milloinkin tiesi. +-- Mitenkä serkku sanoi? Lenormandko? + +-- Oli kerran pimeä ja kolkko marraskuun ilta, -- alkoi välskäri. -- +Ellen väärin muista, oltiin juuri adventtiin pääsemäisillään, ja oli +siis oikea aaveiden aika käsissä. Eräällä Pariisin autiolla kadulla +kuultiin tornikellon kumealla lyönnillään ilmoittavan, että puoliyö oli +käsissä. + +Silloin kavahti Anna Sofia seisoalleen ja parkaisi kauhistuksesta, ja +hänen muutoin niin punakat poskensa olivat yht'äkkiä käyneet +kummallisen kalpeiksi. Välskärin kertomus katkesi keskeltä kahtia ja +kaikkien katseet kääntyivät sinnepäin, mihin Anna Sofia tuijotti. -- +Siellä liikahti jotakin tuolla pimeässä nurkassa. + +Välskäri nousi ylös ja meni silmää räpähyttämättä nurkkaan päin. -- +Tääll' on keppi, veli Bäck, tääll' on keppi! -- huudahti Svanholm, +jonka sotainen mieli ei sallinut, että hänen vanha ystävänsä meni +aseetonna tuntemattomia vihollisia vastaan. Mutta välskäri pisti +pelkäämättä kätensä suuren supiturkin taa, joka rauhallisesti riippui +nuorassaan vaarallisen paikan päällä, ja sai käsiinsä jotakin, joka ei +kuulunut turkkiin. -- Esille, junkkari! -- Se karusteli vastaan, mutta +pian veti välskäri sieltä tukasta esiin pienen Jonathanin, joka huusi +ja potki hänen käsissään. + +-- Mitä? -- sanoi isoäiti. -- Etkö sinä mennytkään tiehesi silloin kuin +Antti ja ne muut menivät? + +-- Niin kun minä, -- selitti poika itku kurkussa ... -- minä kun ... +kun minun teki mieleni kuulla kummin kertovan mustasta Jaanasta ja +lapsista, joita se vei hornaan ... ja niin minä piilottauduin turkin +taa. Ja sitten, kun kummi alkoi puhua kummituksista, pistin pääni ulos, +ja... + +-- Niin, silloin se turkki liikahti, -- virkkoi Anna Sofia vähän +hämillään. + +-- Mene sinä tiehesi ja varo kuuntelemasta toisen kerran, -- varoitteli +isoäiti ankarasti. -- Tukkapöllysi saat tällä kertaa anteeksi. + +Jonathan katsoi ovelle, mutta ei liikahtanut paikoiltaan. + +-- Minä en uskalla mennä pimeän vinnin läpi, -- tunnusti hän vihdoin +matalalla äänellä. + +-- Näytä hänelle tulta, Anna Sofia, -- jatkoi isoäiti. -- Siinä nyt +nähdään, mitä seuraa, kun lapset saavat kuulla sellaista, joka ei ole +heitä varten aiottu. + +-- Ehkä jätämme kertomuksen mamselli Lenormandista toiseen kertaan, -- +sanoi välskäri. + +-- Jätämme, -- sanoi Svenonius; -- muuten ei veli Svanholm uskalla +mennä vinnin läpi ilman keppiä. + +Svanholm murisi jotakin viiksiinsä, mutta ei virkkanut mitään. + +-- Minulla on muutamia kysymyksiä tehtävänä serkulle viimeisen +kertomuksen johdosta, -- virkkoi isoäiti miettiväisen näköisenä. -- +Eihän ole epäilystäkään siitä, että noituus ja taikausko ovat olleet +kansan keskessä yleisemmät ennen kuin nyt. Mutta että täällä olisi +pantu toimeen oikeudenkäyntejä ja että täällä Suomessa välistä olisi +noituuden tähden ihmisiäkin roviolla poltettu -- suokaa anteeksi, +tämähän onkin vain romaania, josta kukin saa uskoa minkä verran tahtoo! + +-- En pakota ketään uskomaan, -- vastasi välskäri vähän närkästyneenä, +-- enkä myöskään kiellä, että niitä nimiä, joita tässä kertomuksessa +kaikenlaisia käytän, turhaan saa aikakirjoista hakea. Sillä minulla on +vapaista kuvauksista se ajatus, että niiden totuus piilee siinä, että +ne _voivat_ olla tosia siten, että ne ovat sopusoinnussa sen ajan +varsinaisen ja yleisen hengen kanssa, jota kuvataan; niin, väitänpä +vielä senkin, että sellainen kuvaus voi olla vieläkin todellisempi kuin +todellisuus itse. Voin esim. kuvata Napoleonin voileipää syömässä, jos +nimittäin olen nähnyt hänen voileipää syövän; mutta voinko silloin +myöskin sanoa, että olen maalannut Napoleonin sellaisena kuin hän +todella oli? Mutta katsos, nyt voi sattua, että kerron hänen tehneen +urotyön, jota koskaan ei ole tapahtunut, mutta joka on häntä hyvin +kuvaava; tai panen minä hänen suuhunsa rautaisen sanan, jota hän ei +koskaan ole sanonut, mutta joka sopii kuin naulattuna hänen oikeaan +luonteeseensa; eikö silloin siinä, jonka olen keksinyt, ole enemmän +_todellista_ sisältöä kuin tuossa pienessä voileivässä, joka vain +sattumalta oli tosi? No niin, sama on mustan Jaanan ja Turun +noitatutkintojen laita. Aivan varmaa ja kieltämätöntä on, että +noita-akkoja on meidänkin maassamme poltettu, ja että noitatutkinnot +ovat tapahtuneet melkein niin kuin olen kertonut. Mutta vaikka asia +tosiasiana on kieltämätön, niin myönnän kuitenkin, että on vielä kovin +hämärää ja vaikeaa ymmärtää esim. se, kuinka jotakin niin mieletöntä +saattoi tapahtua vielä miespolvia sen jälkeen kuin Suomeen oli +perustettu yliopisto. + +-- Se oli pimeyden ruhtinas, joka oli suuttunut evankelisen uskon +valoon, -- virkkoi koulumestari. + +-- Veli Svenonius tekee niinkuin monet muut, hän syyttää kaikesta +piruparkaa, -- vastasi välskäri. -- Mutta minä luulen, että tässä +niinkuin monessa muussakin syy on haettava ihmisistä itsestään. Täällä +pohjolassa ovat tavat ja käsitykset hyvin sitkeät. Minä ajattelen, että +katolinen oppi -- joka olennoltaan on _sokeaa_ uskoa, vastakohtana +evankeliselle opille, joka on _valistunutta_ uskoa -- vielä satoja +vuosia uskonpuhdistuksen jälkeen itsepintaisesti riippui ihmisten +mielissä kiinni, niin että kirkon muoto ja henki kyllä olivat +lutherilaisia, mutta kansanusko sitävastoin pohjaltaan katolinen. Ei saa +unohtaa, että Raamattu siihen aikaan ruotsinkielisenäkin oli harvinainen +ja että se vasta v. 1642 käännettiin suomenkielelle. Nyt ajattelen minä, +että niin kauan kuin lutherilaisuus hehkui ensimmäistä nuoruutensa +lämpöä, valmiina sotimaan sekä uskon kilvellä että maallisella miekalla, +niin kauan kuin sitä elävä henki elähytti, niin kauan tunsivat myöskin +mieliin kätkeytyneet katoliset muistot ikäänkuin vaistomaisesti, että +suuri hengellinen voima niitä tunki takaisinpäin; hiukan ne kyllä +potkivat tutkainta vastaan, mutta aivan rajusti eivät ne sitä tehneet. +Sitävastoin tiedetään, että jonkin aikaa kolmikymmenvuotisen sodan +jälkeen valtasi lutherilaisuuden eräänlainen ruumiillinen ja hengellinen +uupumus, niin että, vaikka sillä kyllä uskon elämässä oli vanha voimansa +tallella -- sitä osoittaa vuoden 1695 virsikirja -- sen henki oli +kadonnut kirkon opinkappaleista ja voipunut kirjanoppineiden +opinkirjaimesta käymissä, kurjissa sodissa. Sen tunsivat nuo vanhat, +sokeat katoliset muistot, tunsivat sen vaistomaisesti taaskin -- sillä +kansa on lapsi, se ei mietiskele, se vain tuntee, ja se toimii -- ja +siitä saivat ne voimaa kohottamaan viimeisen hurjan rovionsa taikauskoa +vastaan. Ja taikausko oli fenix-lintu, se nousi uutena ja entistään +ehompana jokaisen polttorovion tuhkasta. Se sai sen kautta oikeuden +päätöksen ja valtakirjan olemassaoloonsa, ja kun sitä vastaan kirkossa +rukoiltiin, niin merkitsi se vain sitä, että taikausko oli uskonkappale, +ja joka sitä epäili, oli vääräuskoinen. Siitä huomaa, miten +lutherilaisuus tuli tässä itselleen uskottomaksi ja kuinka Jumalan vitsa +sitä ruoski. Mutta tästä aineesta voisi pitää loppumattomia puheita, +varsinkin täällä Suomessa, jossa taikausko on perisynti, ja sentähden +lienee parasta jättää se tällä kertaa omaan arvoonsa. En kuitenkaan voi +kieltää, että se tavallaan on suurenmoisen jylhää ja on omansa meitä +kaikkia kauhistuttamaan. Sillä mitäpä onkaan nykyajan vähäpätöinen, +pikkumainen taikausko sen raivoavan sieluntaudin rinnalla, joka +kuudennellatoista sataluvulla sai tuhansien mielet valtaansa, jota sekä +teloittajat että heidän uhrinsa uskoivat, joka oli tunkenut tieteen +oppisaleihin, tuomiopöytien ääreen, jopa kuninkaiden valtaistuimillekin! +-- Onko veli Svenoniuksella vielä nuuskaa rasiassaan? + +-- _Ne gutta quidem_, ei niin hiventäkään. + +-- Kiitos, kiitos, Anna Sofia, kyllä minä itsekin hoidan piippuni. +Totta puhuen olen nyt iloinen, että olemme päässeet taikauskon ohitse, +sillä samalla on lopussa kohtaloittemme kirjan synkkä luku. Sitä kyllä +jatkui vielä kappaleen aikaa jälkeenpäinkin, aina kolmannelle ja +neljännelle kymmenluvulle seitsemättätoista satalukua, mutta ainoastaan +aika-ajoin se enää leimahti tuleen ja sammui vähitellen itsestään. +Tarkoitan, että saamme muuta ajattelemista ja tekemistä seuraavassa +kertomuksessamme, sillä nyt tulee tuo suuri reduktsioni ja sen mukana +yksinvaltius, jonka kautta ei ainoastaan omaisuus, vaan myöskin Ruotsin +ja Suomen sisäinen asema suuresti muuttuivat. Ja sitten tulemme uuden +ajan partaalle, joka alkoi kauheammilla onnettomuuksilla kuin mitä +maamme koskaan on saanut kokea, ja paljon tarvitaan kaiken tämän +kestäessä hyvällä tuulella pysyäksemme. + +-- Minä luulen, serkku, -- virkkoi isoäiti hiukan hämmästyksissään, -- +että menemme siivosti tämän ajan ohi ja annamme sen levätä verisessä +haudassaan. Mitä hyötyä on vanhojen haavojen repimisestä? Minä ainakaan +en koskaan mene teatteriin murhenäytelmiä katsomaan; itkeä saapi tässä +maailmassa kyllä ilman sitäkin. Suokaa anteeksi, serkku, mutta minä +tahdon iloita kaikesta, mitä näen ja kuulen, ja sentähden rakastan minä +huvinäytelmiä, joissa kaikki loppuu niinkuin pitääkin, yksiin tai +kaksiin kunniallisiin naimisiin. + +-- Sotaa pitää väliin olla, ja muutamia reippaita poikia, joilla on +tarmoa rinnassa, sitä minä rakastan, -- huudahti Svanholm, muistellen +Montfauconin "Johannaa", jota oli Wiederbergin seurueen äsken nähnyt +esittävän. -- Lazarra rukoilee silloin, kun hän voisi käskeä, -- lisäsi +hän itsekseen. + +-- Ennen kaikkea klassillisia kappaleita, -- virkkoi Svenonius +vastapainoksi. + +-- Täytyy kuitenkin olla hiukan ryövärejä ja paljon uljuutta, -- sanoi +Anna Sofia, joka oli ihastuksesta itkenyt katsellessaan "Hedvigiä" eli +"Pahantekijän morsianta", eikä koskaan voinut unohtaa Kaarle +Lindegrenin "Suojelusenkeliä". + +-- Minä tarkoitan, että suurempaa näytelmää kuin Isoviha oli, ei vielä +täällä pohjolassa ole esitetty, -- alkoi taas välskäri. -- Mutta +onneksi on meillä vielä matkaa sinne, ja ensi kerralla me näemme +esiripun vain laskevan kuudennentoista sataluvun taistelujen eteen. Se +oli suuri vuosisata, ja minun on tunnustaminen, että siitä kaipauksella +luovun. Sillä vuosisadalla olivat ruumis ja sielu tasaväkiset, +molemmat jättiläisen voimakkaat, ja sydän ja pää olivat yhtä +kehittyneet; sen vuoksi on sen tekemä vaikutus niin kokonainen. Mutta +seitsemännellätoista sataluvulla oli ruumis veltto, vaikka sielu olikin +suuri, sydän kylmä, vaikka äly loistava: sen vuoksi täytyy sitä +ihailla, vaikkei voikaan rakastaa. Niin, niin, en puhu mitään Kaarle +XII:sta enkä Pietari Suuresta, sillä nämä molemmat karhut olivat +kuudennentoista sataluvun nisiä imeneet. Mutta olkaa hyvä ja asettakaa +Fredrik I Kustaa Aadolfin rinnalle, niin pahoin pelkään, että hän +näyttää pieneltä, ja minä epäilen, tekevätkö kaikki Lehnbergin saarnat +yhteensä sitä vaikutusta, minkä teki yksi ainoa piispa Rothoviuksen +suusta lähtenyt voiman sana tai yksi ainoa vanhan Spegelin virsi. -- +Anna Sofia, ystäväni, niistä kynttilä! + +Isoäiti oli vaipunut ajatuksiinsa, ja välskäri luuli kai, että hän +mietti, mikä oli ero Kustaa Aadolfin ja Fredrik I:n välillä. Mutta kun +välskäri herkesi puhumasta, kysyi isoäiti yht'äkkiä: -- Tuo juttu +ruhtinatar Julianasta oli kai sekin satua? Oliko hän todellakin aiottu +Ruotsin kuningattareksi? + +-- Serkku hyvä, siitä asiasta voin minä vain sanoa niinkuin entinen +herra: kyllä minä voin vannoa sen, mutta vetoa en mene lyömään. Sen +vain tiedän, että ihmiset niin uskoivat, ja että kuningatar Hedvig +Eleonora, jonka suosikki Juliana oli, uskoi samaa, ja että hän oli +vaikeampiakin asioita perille ajanut. + +-- Serkku viittasi hänen myöhempiin kohtaloihinsa. Minun täytyy sanoa, +että minun oli sääli tyttö parkaa, vaikka pelkäänkin, että hän oli +hiukan kevytmielinen. + +-- Sen hän oli perinyt äidiltään, pfalzkreivitär Eleonora Katharinalta. +En huoli puhua kauniin ruhtinattaren myöhemmistä seikkailuista; +riittäköön, kun tiedämme, että hän lopulta meni naimisiin erään +kauppiaan lesken pojan kanssa, jonka kuningas aateloitsi nimellä +Liljenborg. Tässä nyt siis päättyy huvinäytelmä naimisiin, mutta +epäilen, tokko serkku pitää sitä iloisena ja opettavana. + +-- Ja kreivi Bernhard Bertelsköld, mitä on hänestä tullut? -- kysyi +isoäiti, iloisena siitä, että sai keskeyttää aineen, joka alkoi käydä +visaiseksi. + +-- Sen saamme nähdä _kuudennesta_ kertomuksesta, -- vastasi välskäri. + + + + +MAINIEMEN LINNA. + + +Neljäkolmatta vuotta on kulunut siitä, kun viimeksi kerroimme Airiston +kirkkailla aalloilla kulkevasta Mainiemen noita-akasta. Paljon on +nuorta vanhentunut, paljon on kukoistavaa kuihtunut. Uutta on tullut, +vanhaa on mennyt; uudet kirkkaat silmät katsovat nyt valkean +lapsentukan alta Suomen tutuissa tuvissa; uudet neitoset poimivat nyt +kukkasia Suomen niityillä. Nuorentaen ja inhimillisiä oloja +muodostellen on aika rataansa kulkenut; suuret muutokset ovat +yhteiskuntaa uudistaneet, ja onnellista on, että uudistus on tällä +kertaa tullut sisältä käsin ja käynyt enimmäkseen parempaan päin -- +hiljaa ja rauhallisesti, niinkuin suuret vallankumoukset aina käyvät. +Se, mikä on todella suurta, ei nosta melua. Se on kuin keväinen +auringon valo: se sulattaa hiljalleen jäätyneet maat ja kovat jäät, se +silmäilee niitä rakkauden lempeällä lämmöllä, ja ne eivät voi +vastustaa. Kaiken maailman kirveet ja miekat eivät riittäisi särkemään +Suomen järvien jäitä, ja kuitenkin sulavat ne kevään vienosti +hymyillessä. Turhaan tyhjentää viha myrkkyisen maljansa; turhaan tuhlaa +väkivalta jättiläisvoimiaan; rakkaus on niitä voimakkaampi; se yksin +voi kaatuneen nostaa pystyyn ja sovittaa sijoilleen murtuneen ja +kuolleista herättää; se yksin rakentaa maailman uudelleen. + +Vuosien 1671 ja 1695 välillä, johon sisältyi alku ja loppu Kaarle XI:n +hallituksesta, oli melkein neljännes vuosisataa kulunut. Tämä aika oli +monessa suhteessa lumisen talven jälkeen seurannutta kevättä. Tosin +synkistytti yksinvaltius varjollaan moniakin oloja; tosin oli paljon +sisällisiä taisteluita ja puolueriitoja, ja vääryyttäkin harjoitettiin; +tosin seurasi voittoja ja niiden loistoa synkkä syysyö raivoavine +myrskyineen, joiden vuoksi lähinnä edellisen ajan hedelmät vasta +vuosisatain päästä pääsivät tuuleentumaan. Mutta näistä varjopuolista +huolimatta puhalsi raitis ja elähyttävä henki läpi Kaarle XI:n +hallituskauden; sill'aikaa kuin valtio keräsi aarteita, jotka piankin +tuhlautuivat, alkoi yhteiskunnassa uusi elämä, joka pysyi vireillä +myrskyissäkin, ja joka muodostui siksi äidinhelmaksi, josta ne voimat +versoivat, mitkä myöhempinä aikoina ovat olleet Ruotsin ja Suomen +onneksi... + +Välskäri vaikeni, ikäänkuin olisi hänen ollut vaikea irtautua noista +suurista ilmiöistä ja palata pienempiin. Mutta sitten hymähti hän +herttaisella tavallaan, katsahti ympärilleen ja virkkoi: nyt me palaamme +Mainiemeen, sillä siellä on merkillisiä asioita tekeillä. + + + + +1. ISÄNNÖITSIJÄ. + + +Oli kirkas, paisteinen päivä keskipalkoilla kesäkuuta v. 1695. +Edellinen talvi oli lokakuusta alkaen ollut niin tavattoman kylmä, +ettei sen vertaista muistettu olleen sitten v:n 1658, jolloin Kaarle X +kulki Beltin yli. Tämän rautaisen talven jälkeen, joka koko Euroopassa +synnytti paljon surkeutta, tuli niin myöhäinen kevät, että maa vielä +toukokuun lopulla oli roudassa, ja epätoivoon joutunut maamies odotti +vain joka päivä lämpimämpää säätä kevätkylvöjä tehdäkseen. Vasta +juhannukseen päästessä suli maa, ja Mainiemen viljavilla vainioilla +nähtiin nyt kaikki linnan talonpojat hiukan iloisemmin mielin +kylvämässä ohraa vasta kynnettyihin peltoihinsa. Toivo pitää ihmisten +mieliä vireillä viimeiseen saakka; nytkin toivottiin, että ehkäpä +lämmin ja hedelmällinen kesä korvaa viljelijän vaivat. + +Mutta linnan muurien sisällä ja sen laajassa ympäristössä oli ihmisillä +muuta ajattelemista. Siellä siivottiin ja puhdistettiin ylen ahkerasti +noita suuria, mutta jo hiukan ränstyneitä juhlahuoneita, sillä linnan +omistaja, kreivi Bernhard Bertelsköld oli viidenkolmatta vuoden +kuluessa vain kolme tai neljä kertaa käynyt vanhassa linnassaan, +viipyen silloinkin vain muutamia kuukausia kerrallaan. Täällä oli siis +paljon tekemistä huoneiden saattamiseksi siihen loistavaan kuntoon, +jota komeutta rakastavan linnan herran arvo ja rikkaus vaati. +Kaikenlaiset käsityöläiset, joita tänne oli lähetetty Tukholmasta +saakka, muutamia aina Saksanmaalta, olivat jo pari viikkoa olleet +linnaa kuntoon panemassa, ja heidän kanssaan työskenteli täällä monta +rehellistä suomalaista mestaria ja kisälliä, jotka oli Turusta tuotu +tänne samassa tarkoituksessa. Monta kertaa nämä saivat vanhaa +kansallista "perkelettä" mainiten puida nyrkkiä noille ylpeille +tulokkaille, jotka pitivät suomalaista työmiestä paljon huonompana +itseään sekä arvoon että taitoon nähden. Nuo kunnon turkulaiset +mestarit olivat tottuneet pitämään itseään maansa parhaimpina ja monet +heistä olivatkin reppu selässä ja roskulakeppi kädessä vaeltaneet läpi +Saksanmaan, joista retkistään sitten olivat sepittäneet monta hauskaa +kisällilaulua, yhdenkin tämmöisen: + + I Prämen hawer jag wantra + Perfuttan keinum tallarna + Å hawer låti hämta, sänta + Ortor å rusor. + Linnun launan prassikka. + +y.m.s., joista voimme lukea monessa tositarinassa. Oli siis anteeksi +annettavaa, että he pitivät itseään yhtä kykenevinä kuin nuo +muukalaisetkin ja jos niin tarvittiin, osasivat he sitä osoittaakseen +käyttää sekä kieltä ja laastilapiota että maalarinharjaakin. + +Aika ajoittain, kun riitapuolet rupesivat käsikähmään käymään, täytyi +linnan isännöitsijän sekautua asiaan, useimmiten rauhaa rakentaen, +mutta välistä myöskin rangaisten. Ehkä on meidän vaikeanlainen tuntea +tuota kolmikymmenvuotista, pienikasvuista ja jäntterävartista miestä, +joka on puettu siniseen, suurilla, kiiltävillä messinkinapeilla +koristettuun sarkakauhtanaan; jolla on päässään harmaa, vaaleata tukkaa +varjostava lierilakki; jonka silmät ovat siniset ja rehelliset ja +kasvot rauhalliset ja hyväntahtoiset, mutta osoittavat samalla lujaa +tahtoa. Lienee sen vuoksi parasta, kun heti kohta ilmaisemme, että +olemme tutustuneet häneen kerran ennenkin, vaikka aivan toisissa +oloissa, nimittäin Saltvikin pappilassa ja Sundin markkinoilla +pidetyissä häissä siihen aikaan, kun kuningas Kaarle XI vielä +poikamiehenä ollessaan metsästeli Ahvenanmaalla. Se oli todellakin sama +pikku Pekka, joka sai voionmaalaisen korvaukseksi rikkipoljetusta +puuhevosestaan ja joka sitten, poikaparka, tuli vasten tahtoaan +kukistaneeksi aiotun Ruotsin kuningattaren hänen tulevalta +valtaistuimeltaan. Sen koommin ei Pekka ollut valtiollisiin asioihin +puuttunut. Sen sijaan rakasti hän yhä vieläkin hevosia ja kärtti yhtä +mittaa vanhemmiltaan ratsuväkeen päästäkseen; mutta siihen eivät isä ja +äiti koskaan suostuneet. Kun ei Pekalla ollut halua muiden veljien +tavoin ruveta "papiksi lukemaan", pääsi hän äärettömäksi ilokseen 16 +vuoden vanhana kreivi Bertelsköldin ratsupalvelijaksi. Tässä toimessa +pääsi hän suureen suosioon uskollisuutensa ja luotettavaisuutensa +vuoksi, sai oppia kaikenlaista matkoillaan vierailla mailla, ja vaikka +Suomella ei siihen aikaan ollutkaan mitään Mustialaa, huomattiin Pekka +28 vuoden vanhana kykeneväksi avonaiseksi joutuneeseen Mainiemen +isännöitsijän virkaan. Tähän toimeen ryhtyi hän suurella innolla jo +senkin vuoksi, että hänen kunnon isä-ukkonsa jo kymmenen vuotta +takaperin oli päässyt kirkkoherraksi pitäjään, jossa Bertelsköldillä +oli papinotto-oikeus. + +Selvästi näkyi, että Mainiemessä oli toinen hallitus nyt kuin ennen +mestari Aatamin aikana. Kyllähän kreivi tarvitsi rahoja ja yhä enemmän +rahoja nyt niinkuin ennenkin, mutta onneksi oli hänellä muitakin +tulolähteitä kuin Mainiemi, jotenka kirkkoherran rukoukset ja mestari +Pietarin tiedonannot saivat toimeen sen, että hän heltyi luopumaan +suuresta osasta päivätöitä ja muita läänitysrasituksia, jotka siihen +saakka olivat kovin raskaasti painaneet Mainiemen alustalaisia. Eipä +olisi linnan ympäristöjä enää entisiksi tuntenutkaan. Ennen kuljeksi +siellä repaleisia, nälkäisiä olennoita, joiden synkillä kasvoilla +kuvastui viha ja onnettomuus; nyt oli väki reipasta ja kaikki olivat +puettuina ehyihin, vaikkakin yksinkertaisiin vaatteihin; hevoset +vetivät nyt kuormia eivätkä työnjohtajien ruoskimat ihmisorjat niinkuin +ennen. Kadonneet olivat entiset kurjat hökkelit, jotka synkistivät koko +seudun tuon komean linnan ympärillä, ja niiden sijalla kohosi hauskan +näköisiä, hyvin rakennettuja huoneita, jotka oli laitettu tähän saakka +tuntemattomilla lasi-ikkunoilla ja oikeilla tulisijoilla, joita tätä +ennen oli vain harvoissa paikoissa nähty. Maamies oli kohonnut tähän +saakka näillä seuduin tuntemattomaan varallisuuteen, ja varallisuus oli +tuonut mukanaan ei ainoastaan ulkonaista siisteyttä, vaan myöskin +ahkeruutta, jumalanpelkoa ja rauhallista elämää sinne, missä ennen +laiskoteltiin, niskoiteltiin ja raakuutta harjoitettiin. Suuri ja jalo +työ oli tehty ennen niin onnettomassa Mainiemessä: talonpoika, jota +ennen ei pidetty juuri orjaa parempana, oli saanut oikeutensa takaisin +ja niiden mukana ihmisarvonsa, ja kun ihmisyys ja lempeys kaikkina +aikoina kantaa ulkonaisestikin siunauksen hedelmiä, niin oli täälläkin +se ihme tapahtunut, että Mainiemi vapaamman ja lempeämmän hallinnon +aikana oli vähitellen alkanut tuottaa enemmän kuin mitä mestari Aatamin +ennen oli onnistunut haalia kokoon, vaikka kansalta silloin säälimättä +kiskottiin viimeinen ropo ja viimeiset työvoimat kulutettiin. + +Takapihalla, aivan lähellä rantaa oli pitkä rivi komeita ulkohuoneita, +talli 50 hevoselle, navetta 100 lehmälle, renkitupa, piikain kamari, +juomakeittiö, leipomatupa ja pesutupa. Kaikkialla oltiin yhtä +vilkkaassa liikkeessä kuin ylhäällä linnassakin. Kaikkialla korjattiin, +puhdistettiin, leivottiin, pantiin olutta ja pestiin. Oli siinä +liikettä ja kiirettä, joka tiesi tärkeitä tulossa olevan. Vähän väliä +nähtiin kunnianarvoisen ja iloisen, siniseen villakauhtanaan puetun +emännän toimessaan tassuttelevan yhdestä tuvasta toiseen pitämässä +silmällä noita monilukuisia töitä. Jos kysyit joltakulta piialta, kuka +tuo kunnon mummo oli, joka niin keveästi kiipesi rappuja ylös ja +rappuja alas, vaikka olikin aika lihava, niin vastattiin sinulle +nopeasti: -- Pappilan muorihan se on, tiemmä, joka auttaa poikaansa +hänen askareissaan. + +Niinhän onkin, että täällä me tapaamme useamman kuin yhden vanhan +ystävän. Pappilan muori oli nyt 56 vuoden vanha. Vaikka hän olikin 14 +lapsen äiti, joista kymmenen vielä oli elossa, oli hän, paitsi terävää +älyään ja iloista, hurskasta ja reipasta sydäntään, vielä säilyttänyt +suuren osan nuoruutensa reippautta ja kukoistavaa terveyttään. Tuo +ennen muinoin seitsentoistavuotias Mainiemen salmen uimari, +tuo sittemmin kahdenneljättä vanha Saltvikin pappilan emäntä, +se oli se sama herttainen, peräti rehellinen Kreeta, joka nyt, +päästyään emännöimään kirkon luona olevassa punaiseksi maalatussa, +yksinkertaisessa pappilassa, oli tullut auttamaan poikaansa, mestari +Pietaria, kun tällä oli paljon puuhia Mainiemessä. Varovasti olivat +vuodet luntaan ripotelleet hänen kauniin päänsä päälle; tuskin oli +ainoatakaan harmaata hiusta ilmaantunut hänen ennen niin tuuheaan, +vaaleaan tukkaansa; tuskin oli ainoatakaan ryppyä tuossa avonaisessa, +iloisessa otsassa. Nuo siniset silmät katselivat vielä yhtä kirkkaasti, +huulet hymyilivät yhtä herttaisesti kuin ennen; yksi ainoa noista +valkoisista hampaista oli vain pudonnut pois ja lihavuus oli +vaikuttanut, että ennen keveä käynti oli muuttunut vähän keinuvaksi. +Nuoruus katoaa, vuodet kuluttavat, mutta sydämen kauneus levittää +kuitenkin kasvoille kirkkauttaan, joka kestää kauemmin kuin poskien +puna, kauemmin kuin lemmen ensi hymyily, jopa kauemmin kuin +aikakin.[15] + +Pesutuvassa silitettiin juuri parhaillaan hienoja hollantilaisia +pöytäliinakankaita, jotka vuosikausia olivat kaapeissaan +käyttämättöminä kellastuneet, mutta joiden nyt täytyi valmistautua +tarkoitustaan täyttämään. Silitys on raskasta työtä, joko sitten +mankelia vedetään tai työnnetään, ja vaatteen levittäjällä täytyy olla +käsi sekä nopsa että taitava. Sen vuoksi kai lienevät ne pesijättäret, +joiden työnä oli ennen manklausta tapahtuva vähempiä voimia vaativa +vaatteiden venyttely, katsoneet velvollisuudekseen huvittaa mankelia +kiskovia tovereitaan ja samalla itseäänkin tarinoimisella, jota ei +suinkaan haitannut kielen kankeus. + +-- Sanokaa, mitä sanottekin, Riitta, -- virkkoi naisista terhakin, -- +mutta minä olen nähnyt pyykkiä ennenkin, minä. Kuka oli se, joka niin +monena herran vuonna pesi piispa vainajan yömyssyt ja paikkasi hänen +sukkansa ja joka useamman kuin yhden kerran kiillotti piispan +kaulukset, kun hän, Jumala olkoon hänen sielulleen armollinen, seisoi +siellä niin arvokkaana kuin Aaron Israelissa? Kukas muu kuin minä, eikä +minusta saakaan sanoa, etten osaisi erottaa Hollannin rälliä Tukholman +liinasta. Jos armollinen rouva ei tahdo minun pesuuni tyytyä, ja jos +hän halveksii näitä liinoja, joita parempia ei koskaan ole paistetun +porsaan alle levitetty, niin sanon minä hänelle, mitä piispan muorin +oli tapana sanoa -- piispan muori oli aina alava köyhiä kohtaan, vaikka +olikin ruhtinaallista sukua...[16] + +-- Eivät taida teidän pesunne, Sanna muori, eivät meidän manklauksemme +eikä koko Mainiemikään kelvata ylhäiselle kreivittärelle! -- kiiruhti +Riitta-muori virkkamaan, sill'aikaa, kun Susanna veti henkeänsä. -- +Ihmiset sanovat sitä julman ylpeäksi. + +-- Mutta onpa sillä oikeuskin olla ylpeä, -- keskeytti taas vuorostaan +Sanna, -- koska on syntyisin Sparre, ja kaikki Sparret[17] ovat kovaa +puuta. Senhän toki minä tiennen, että kreivi on nuorta aatelia, ja +vaikka hänen äitinsä sattuikin olemaan ruhtinatar, niin eihän sille +mitään taida, että mummo on (tässä puhui Susanna kuiskaamalla) +pesinkarttua heiluttanut ja suopaa käsitellyt niinkuin muutkin oikeat +ihmiset. Ja silloin ajatteli armollinen kreivi, ettei kai haittaisi, +jos hänen lapsensa saisivat vähän lisää aatelisverta suoniinsa, +varsinkin kun kreivitär vielä oli jumalattoman rikas, mutta nähkääs, +kulta on multaa, niinkuin lukee siinä ihka uudessa virsikirjassa. +Jumala kuningasta siitä siunatkoon, että on sen teettänyt, kaikille +kristityille sieluille ylösrakennukseksi ja autuudeksi. Niinpä niin, +mitäs minun pitikään sanoman? Niin, että rikkaudet ne hupenivat ja +hävisivät, reduktsioniherrat iskivät kouransa kreivin moniin +kirkkopitäjiin sekä Liivinmaalla että Suomessa, ja kreivittären tavarat +menivät saman tien, ja eipä aikaakaan (tässä eukko taas puhui +supattamalla), kun paha viepi itsensä Mainiemenkin. Sanokaa mitä +sanotte, mutta minä olen ollut täällä mestari Aataminkin aikana; se +mikä on väärin saatu, se pian kaatuu. Ja sentähden -- tässä hän taas +korotti äänensä -- ajattelen minä, että kreivitär saapi tyytyä siihen, +mitä talo tarjota taitaa. Sillä vaikka täällä nyt tuhlataan satoja, +jopa tuhansiakin talareita turhanpäiväiseen pesuun ja kiillotteluun, +niin älkää luulkokaan, että linnassa on kaikki niinkuin olla pitää... + +-- Saisitte hävetä, Sanna-muori, seisomasta täällä kuin tarhapöllö ja +ennustamasta pahaa lempeälle ja hyvälle herrallemme, -- virkkoi taas +Riitta äänen painolla, jonka hän katsoi pitävänsä panna sanoihinsa joka +kerta, kun oli talon puolella olevinaan. -- Olkoonpa, että täällä ennen +on ollut pahoin, nyt ainakin ovat asiat oikealla tolallaan. Senhän jo +lapsikin voi nähdä ja ymmärtää. Älä sylje pääsi yli, äläkä soimaa sitä, +jonka leipää syöt, sanoo sananlasku. Sanotaan kuninkaan kyllästyneen +reduktsioniin, ja verimadot ovat imeneet vatsansa täyteen. Ajattelen, +että antavat Mainiemen olla rauhassa. + +-- Verimadot! -- huudahti Susanna vuorostaan niin tolkussaan kuin +ainakin korkean kruunun puolustaja. -- Senkötähden, että armollinen +kuninkaamme on oikeutensa mukaisesti ottanut takaisin sen, mitä korkeat +herrat pyynnöllä ja pakolla ovat kruunulta ja köyhältä kansalta monina +herran vuosina anastaneet... + +-- Tietääkö kukaan, mikä mies se oikeastaan on se hovimestari, jota +odotetaan tänne tänään taikka huomenna? -- puuttui taas Riitta +puheeseen, varmaankin päästäkseen keskusteluaineesta, joka saattoi olla +hiukan vaarallinenkin näinä yksinvallan aikoina, jolloin teloittaja oli +vastannut moneen ajattomana aikana lausuttuun varomattomaan sanaan. + +-- Aina se haukka teeren pesään mahtuu, ja kyllä tanskalaisen selkä +sujuu ruotsalaisen tuolin selustimen mukaan, -- vastasi Susanna. + +-- Siihen aikaan, kun Niilo Janssen vielä oli halpa kamaripalvelija, +sanottiin häntä ylpeäksi ja ilkeäksi mieheksi, -- tuumaili Riitta, -- +ja minä ajattelen, ettei ihminen tässä maailmassa paljosta +myötäkäymisestä parane. Mutta sillä miehellä sanotaan olevan +ihmeellinen onni kaikessa, mihin hän ryhtyy, niin että kaikki käy hänen +mielensä mukaisesti aivan niinkuin itsestään. Kuta köyhemmäksi ja +lempeämmäksi kreivi on käynyt, sitä rikkaammaksi ja kovemmaksi hänen +hovimestarinsa. Moni luulee, että palvelija on rikkaampi kuin hänen +herransa; niin, niin, sanotaanpa, että monta murua on pudonnut +poskeisen pussiin niistä monista pitäjistä ja tiluksista, joita on +otettu kreivi Bertelsköldiltä. Sen tietää tuo ilkeä mies hyvin kyllä, +ja senpätähden hänellä on enemmän sanomista talossa kuin kreivillä +itsellään. Hän siellä hallitsee ja vallitsee. Voisin kertoa jotakin +minäkin siitä, mitä itse kreivittärestäkin puhutaan, mutta, kas, sitä +korvaapa ei olekaan olemassa, joka olisi kuullut vanhan variksen +nauravan kilpaa harakkain kanssa. + +-- Miksi ei kreivi sitten, jos kerran hänellä valta ja herruus on, +erota niin vaarallista palvelijaa? -- kysyi muuan nuoremmista naisista. + +-- Miksi ei eroita? -- matki Sanna-muori toimessaan. -- Pese sinä +lakanoitasi, Saara, äläkä pistä nenääsi ylhäisten avaimenreikiin. Sen +saatan kuitenkin sanoa sinulle, että kreivillä saattaa olla syynsä, +minkä vuoksi pitää hovimestarinsa palveluksessaan. Olenhan sanonut +teille, että se mies onnistuu kaikessa, mihin ryhtyy, mutta kreiville +tapahtuu vain onnettomuuksia silloin, kun hovimestari ei häntä auta. +Kuka toimitti kreivin rikkaisiin naimisiin, kuka lainasi hänelle rahoja +reduktsioniherrojen lahjomista varten, kun Mainiemi viimeksi oli +vaarassa? Kuka pelasti hänet merihädästä Ahvenanmerellä? Kuka sammutti +niin ihmeellisesti sen suuren tulipalon täällä linnassa seitsemän +vuotta takaperin? Niin, näetkös, sen kaiken teki... Kah, mitä seisot ja +töllötät siinä, Saara, kuin mikäkin kiiski suu selällään. Soisinpa +papin muorin tulevan neuvomaan sinua tekemään työtä ruokasi edestä, +lunttu. Siinä on tarmoa siinä perheessä, ja tahtoisinpa nähdä sen +päivän, jona mestari Pietari Niilo Janssenia niskaan tarttuu. Totta +tosiaan soisinkin. + +-- No no, älkäähän nyt sentään suuttuko, Susanna-muori, -- lepytteli +Riitta, toivoen saavansa kuulla vielä enemmän noita juoruja, joita +alhaisemmat niin mielellään ylhäisemmistään kuuntelevat. -- Näettehän, +että me kaikki kuuntelemme teitä kuin pappia kirkossa? Sanoittehan, +että hovimestari on onnen lapsi? Muistelenpa kuulleeni, että hän +jollakin kummallisella tavalla joutui kreivin palvelukseen. +Kerrotaanhan, että vanha kreivi Bertelsköld, tämän nykyisen isä, eräänä +talvena kuningas vainajan aikana ratsasti jään yli Tanskaan, ja toi +sieltä muassaan pienen pojan, jonka oli ryöstänyt tanskalaisilta... + +Susanna, jonka mieli meni hyväksi siitä, että häntä edes pesutuvassa +kunnioituksella kuunneltiin, oli heti valmis loistavalla tavalla +vastaanottamaan tämän luottamuksen, kun kaikkien huomio samassa kiintyi +ylemmästä linnan pihasta kuuluvaan huutoon ja meluun, joka siksi kertaa +keskeytti kaiken juoruamisen. Ymmärtääksemme tätä tavatonta tapausta on +meidän kertomuksessamme peräydyttävä puoli tuntia. + +Se puoli Mainiemen linnan päätyä, joka, oli linnan pihalle päin, +oli koristettu sillä raskastekoisella, mutta suurenmoisella +ylimyksellisellä loistolla, joka vielä tänäkin päivänä tekee +seitsemännellätoista vuosisadalla rakennetut herraskartanot niin +vaikuttaviksi. Rakennus oli ylellisesti koristettu sen ajan sekä +puu- että kipsityön parhaimmilla teoksilla. Muun muassa näkyi +ikkunoiden välissä jättiläiskokoisia sankarien kuvia, jotka kuin +menneen ritariajan haamut kilpineen, miekkoineen ja kypärineen +vartioivat muuria. Sade, tuuli ja aika eivät kuitenkaan olleet +ujostelleet katkaisemasta missä kättä, missä jalkaa, missä +kypärätöyhtöä, jonka vuoksi nyt oli pakko tikapuitten ja telineitten +avulla paikkailla noita sankareita tavalla, johon ne tuskin itse +olisivat suostuneet, jos olisivat olleet luuta ja verta. + +Ainoastaan saksalaiset mestarit olivat siihen työhön tottuneet, ja +Turun muurarit saivat tällä kertaa tyytyä olemaan näiden toisten +apureina. Vaikkeivät he voineetkaan keksiä mitään oikeata syytä tästä +toimesta kieltäytyäkseen, ei toveruus saksalaisten kanssa kuitenkaan +ollut sen parempi kuin että siinä molemmin puolin soitettiin suuta. +Suomalaisten joukossa oli siinä pieni, hartiakas muurari, Yrjö-niminen, +joka oli muita mainiompi ruotsinkieltä rääkkäämään. Sillä vaikka Turku +jo seitsemännentoista vuosisadan lopullakin oli suomalaisempi sekä +mieleltään että kieleltään kuin moni muu kaupunki maassamme, oli +kuitenkin ruotsinkieli sekä yliopiston että aatelin niinkuin myös +joskus epäviisaitten kirkonmiestenkin kautta päässyt jonkinmoiseen +ylempään arvoon niin hyvin hovin kuin sivistyksenkin kielenä. +Seurauksena siitä oli, että alemmat kansanluokat koettivat tätä kieltä +matkia omalla tavallaan, kenties hyvinkin oivaltaen, että tämä +sekasotku oli jonkinlaista ivaa sekä ruotsinkielestä että heistä +itsestään, samalla kuin se oli kostoa siitä halveksimisesta, joka tuli +heidän oman kielensä osaksi. + +Tikapuitten päässä seisoi nyt muuan saksalainen mestari sankarien +jalkoja paikkaillen, sill'aikaa kun Yrjö maasta käsin ojensi hänelle +kipsiseosta, sanoen sen olevan "saksalaista puuroa suomalaisessa +kapustassa." Vastaukseksi ripautti saksalainen tuon tuostakin +taitavasti ja muka tapaturmaisesti paakun kipsiä Yrjön otsaan. Tämä ei +ollut sitä huomaavinaan. Mutta kun saksalainen aikansa huviksi alkoi +isolla äänellä laulaa jotakin kotimaansa laulua, viritti Yrjökin +kurkkunsa omaan äänilajiinsa ja lauloi: + + Hyykä pärju, juupa taalar, + härät tanssaa, mihi haakar, + konkommu lilla syötävän: + Viska tanssaa suullen hyppijän. + Konkommi lilla tokka + viska tanssako hoppaa.[18] + +Hetken aikaa kesti tätä omituista kilpalaulantaa, ja yhä tiheämpään +sateli kipsipaakkuja Yrjön kasvoille saamatta häntä vaikenemaan. +Viimein loppui mestarin kärsivällisyys, ja taitavalla kädellä sinkautti +hän savilusikkansa vasten hävyttömän apumiehensä otsaa. Siinä oli jo +liiaksi leikkiä lystikkään turkulaismuurarin osaksi. Tuota pikaa +köyristi hän vankat olkapäänsä tikapuiden alle, nosti ne miehineen +päivineen ylös maasta ja tanssi sääriään sätkyttelevän vastustajansa +kanssa, joka töin tuskin kykeni itseään kiinni pitämään, ympäri linnan +pihaa yhä edelleen jatkaen lauluaan "Konkommi lilla tokka, viska +tanssako hoppaa." Urhea Yrjö ei sillä hetkellä ollut mielestään +huonompi Simsonia, joka kantoi Gazan portin olallaan. Yrjön +turkulaisten toverien ja linnan renkien ja piikojen mielestä, jotka +melu oli sinne houkutellut, oli tämä ilveily niin mainiota, että kaikki +yhtyivät tuttuun säveleen, ja joka kerta kun tultiin sanoihin "tanssako +hoppaa", kävivät muurarin pyörähdykset ja saksalaisen ylhäinen asema +yhä arveluttavammiksi. Mutta saksalaisen tovereista ei asia ollut +ollenkaan hauska, ja heihin yhtyivät tukholmalaiset. Tuota pikaa oli +muodostunut kaksi melkein tasaväkistä puoluetta, toinen tikapuilta +vankia pelastaakseen, toinen tanssia jatkaakseen. Seurauksena siitä +oli, niinkuin helposti voi arvata, tora, haukkumasanat ja käsikähmä. + +-- Alas tikapuut! -- huusi samassa tilanhoitajan jymisevä ääni toiselta +puolen pihaa, mutta taistelevat eivät kuunnelleet mitään muuta kuin +omaa kiukkuaan ja rummuttivat kaikin voimin, vuoroin kiroten, vuoroin +nauraen, toistensa selkään tahtia lauluun "Konkommu lilla syötävän, +viska tanssaa suullen hyppijän!" + +-- Alas tikapuut, sanon minä! -- huusi toiseen kertaan Pietari-mestarin +käskevä ääni, ja muutamat tuimat korvapuustit oikeaan ja vasempaan +antoivat lisäpontta hänen käskyilleen. Yrjö päästi tikapuut, joita niin +urhoollisesti oli puolustanut, vanki hyppäsi maahan, ja taistelijat +erkanivat nuristen toisistaan. + +Isännöitsijä oli tuimistunut. -- Saisitte hävetä lannoittamasta ilmaa +suurilla sanoilla ja varastamasta päiväpalkkaa isännältänne. Sinä Yrjö, +jos tästä lähin vielä tanssit, niin tanssit patukan mukaan, tiedä se. +Ja te, Müller, sivelkää seinäkuvianne tai muuten teitä itseänne +sivellään. Työhön, sanon minä! Jos kenelle on vääryyttä tapahtunut, +niin tulkoon valittamaan iltasella, sittenkun kello on soinut. Mars! + +Meluava joukko vaikeni isännöitsijän lujan äänen masentamana. Silloin +kuului yht'äkkiä kuiva, terävä ääni kysyvän: -- Kuka se on, joka täällä +käskee? + +Outo matkavaatteisiin puettu mies seisoi kädet puuskassa portilla. + + + + +2. HOVIMESTARI. + + +Outo tulija, joka niin käskevästi keskeytti kahakan linnan pihalla, +näytti olevan hiukan viidennelläkymmenellä oleva mies; lyhyt ja laiha +oli hän varreltaan, eikä ensi katsannolta juuri kunnioitusta herättävä. +Mutta jos seurailit hänen pienten, teräväin silmäinsä vilkkaita +liikkeitä, ja jos panit merkille sen rohkean, miltei röyhkeän +päättäväisyyden juonteen, mikä oli hänen ohuen ylähuulensa ympärillä, +niin aavistit, ettei häneltä puuttunut kykyä keksiä rohkeita tuumia, +eikä tarmoa niitä toteuttaa, olivatpa ne sitten hyviä tai pahoja. Mies +oli puettuna ruumiinmukaiseen, vähän kuluneeseen, vihreään ihokkaaseen, +josta, ynnä lyhyestä kuvetapparasta, saattoi arvata hänet +metsästäjäksi; mutta metsästyspyssyn asemesta pistivät hänen vyöstään +esiin kahden pienen terserolin perät, lyhyt, harmaa matkakaapu oli +heitettynä hänen hartioilleen, ja vaaleanruskeata, vähän punertavaa +tukkaa peitti leveälierinen, hopeasoljella koristettu, mutta töyhdötön +hattu. + +Muukalaisen äänessä oli jotakin läpitunkevan terävää, mikä vaikutti, +että hänen ensimmäiset sanansa, vaikka matalasti sanotut, kuitenkin +kuuluivat hyvin selvästi pihan yli ja saattoivat sekä isännöitsijän +että työntekijät ehdottomasti katsahtamaan taaksensa. Samassa +muukalainen tunnettiinkin, sillä hän oli käynyt linnassa useita kertoja +ennenkin, vaikka viime käynnistä jo oli vuosia kulunut, eikä hän ollut +odottamaton nytkään. Hiljainen hämmästyksen humahdus kuului +väkijoukosta: -- Se on hovimestari, -- kuiskittiin. + +Mestari Pietari punastui, tervehti kohteliaasti ja näytti joutuneen +hämilleen. -- Älkää pahastuko, herra Niilo, -- sanoi hän; -- täällä oli +vähän riitaa työntekijäin kesken, mutta se on jo sovittu. -- +Muistettava on, että herran arvonimeä siihen aikaan annettiin harvoin +muille kuin aatelisille tai muille ylhäisille miehille ja että, kun se +annettiin jollekin alhaisemmalle henkilölle, se oli tavatonta +kohteliaisuutta, joka osoitti joko pelkoa tai suuria ajatuksia henkilön +arvosta ja merkityksestä. + +-- Kysyn, kuka täällä käskee? -- uudisti hovimestari miltei +pilkallisesti. -- Kuka sinä olet, mies? On kuin olisin sinut ennen +nähnyt. + +-- Arvatenkin, ja useammin kuin yhden kerran, -- vastasi Pietari +närkästyneesti, punastuen aina korvalehtiään myöten. -- Siihen aikaan +kun ruokkosin kreivin mustaa tammaa, ei Niilo Janssen ollut vielä liian +hyvä sen häntää typistämään. + +Pikaisella, tuskin huomattavalla vilkaisulla katsahti hovimestari +entistä toveriaan päästä jalkoihin, mutta tämä silmäys ilmaisi kyllin +selvästi, että Pietari oli saanut vaarallisen ja leppymättömän +vihamiehen. Huolimatta tilanhoitajan rohkeasta vastauksesta, kääntyi +herra Niilo vieraiden työntekijäin puoleen ja vaati heitä selittämään +linnan pihalla tapahtuneen hälinän ja kapinan syytä. Kahdesti +ei näiltä tarvinnutkaan kysyä ja tietysti he esittivät asian niin, +että syy kokonaan tuli olemaan Yrjön, talonväen ja viime lopussa +isännöitsijänkin. + +Hovimestari kuunteli tätä esitystä. Sitten kääntyi hän kylmästi mestari +Pietarin puoleen ja sanoi äänellä, joka ei vastaansanomista suvainnut, +ällistynyttä Yrjöä osoittaen: -- Paneta tuo mies kaakinpuuhun kiinni ja +annata hänelle kaksikymmentä paria selkään. + +Kunnon isännöitsijä tunsi veren yhtä äkisti hyökkäävän pois poskiltaan +kuin se vast'ikään oli niihin töytännyt, ja hämmästyksestä kalpeana +änkytti hän: -- Se ei voi olla aikomuksenne, herra Niilo! + +Hovimestari katseli häntä ylenkatseellisesti ja viittasi sitten +kädellään, että rikollinen oli viipymättä kiinni otettava. Kaikkia +läsnäolevia pudistutti. Heistä tuntui niinkuin vanhan mestari Aatamin +aika jälleen olisi palannut kaikkine laittomine hirmuineen, jolloin +ihmisten onni ja menestys tutkimatta ja tuomitsematta asetettiin raa'an +mielivallan alaiseksi. + +Mestari Pietari rohkaisi mielensä. -- Peruuttakaa käskynne, herra Niilo +-- sillä ette voi puolustaa sitä Jumalan, ette ihmisten ettekä +kreivinkään, armollisen herramme edessä. Muurari Yrjö on tehnyt +tyhmyyksiä, sitä en tahdo kieltää, mutta hän on vapaa käsityöläinen +eikä kuulu linnan alustalaisiin. Ja vaikka hän niihin kuuluisikin, niin +ei hän sentähden ole orja, jota saa häväistä ja lyödä mielivaltaisesti. +Jos hänet on rangaistava, niin on häntä lain tuomiosta lyötävä, herra +Niilo, eikä teidän käskystänne, vaikka olisitte seitsemän kertaa +äreämpi näöltänne, kuin näytätte olevan. Haastattakaa hänet käräjiin, +sitä vastaan minulla ei ole mitään, mutta niin totta kuin nimeni on +Pietari, niin ette sitä ennen koske häneen sormellannekaan, sen takaan. + +Isännöitsijän miehevät sanat vaikuttivat kaikkiin muihin, mutta eivät +siihen, jota ne tarkoittivat. Hyväluontoisten saksalaisten +oikeudentunto heräsi: -- Ist schon gut, Ihre Gnaden! -- he sanoivat; -- +lassen wir den armen Teufel laufen. + +Tukholmalaisetkin, jotka kyllä olivat käsirysystä vast'ikään +kiihtyneet, mutta kuitenkin olivat rehellisiä miehiä, jotka kuninkaan +omain silmäin alla olivat tottuneet näkemään lain vallitsevan ja +korkeiden herrain itsevaltaisuutta hillittävän, menivät muurarin +puolelle ja arvelivat, että mies kyllä ansaitsi saada selkäsaunan +ystäväin kesken, mutta ei millään muotoa julkista rangaistusta niinkuin +tavallinen pahantekijä. + +Mies, joka näin näki käskyjään yhä useammalta taholta vastustettavan ja +jolla silminnähtävästi oli tarkoituksena polkea isännöitsijän arvoa +valitsemalla Yrjöparan uhrikseen, kuunteli näöltään välinpitämättömästi +ympärillä seisovain vastaväitteitä, ikäänkuin katsoen niihin +vastaamisen halventavan itseään. Kun hovimestari mielestään oli +tarpeeksi kuunnellut, katkaisi hän jyrkästi saksalaisten, ruotsalaisten +ja suomalaisten kauniit puheet kysymällä lyhyesti, tahdottiinko häntä +totella vai ei. + +Sille, joka ei likemmin tuntenut hovimestaria, tämä kysymys tuli aivan +äkkiarvaamatta, juuri silloin kun jo luultiin hänen taipuneen +leppeämpään menettelyyn. Mestari Pietari oli yksi niitä. Hän jäi +sanatonna seisomaan; muut niinikään. Mutta ei yksikään käsi eikä jalka +liikahtanut ankaraa käskyä tottelemaan. + +Herra Niilo näytti sitä aavistaneen. Tuhlaamatta sen enempiä sanoja +noille, joita hän piti niin paljon halvempina itseään, otti hän esiin +lyhyen pillin, semmoisen, jota metsästäjät käyttävät pyitä +houkutellakseen, ja vihelsi -- lyhyen, kimakan vihellyksen, joka pahaa +ennustavasti vihlaisi keräytyneen väkijoukon korvia. Pian sen vaikutus +nähtiinkin. Kuusi metsästäjää, kaikki samanlaisilla aseilla +varustettuja kuin heidän herransakin, astui portista sisään. + +-- Sitokaa tuo lurjus likimmäiseen puuhun, -- sanoi hovimestari Yrjöä +osoittaen, -- ja antakaa hänelle neljäkymmentä paria. + +Käsky oli lyhyt, mutta ei sen toimeenpanokaan tällä kertaa viipynyt. +Metsämiehet tarttuivat hämmästyneeseen muurariin käsiksi, ja ennenkuin +kukaan ympärillä seisovista ajattelikaan nostaa kättänsä häntä +puolustaakseen, oli mies jo pois vietynä ja tuomiota pantiin jo täyttä +päätä täytäntöön. + +Oliko se pelkuruutta? Oliko se hätäytymistä? Suomalaisen luonne on +hidas. Joukko ei ollut arvannut odottaa syrjäisten sekaantumista asiaan +ja antoi ensimmäisessä neuvottomuudessaan häkellyttää itsensä. +Ainoastaan saksalaiset mutisivat kreutz-sappermenttiään ja +tukholmalaiset ilmaisivat säälinsä suomalaisia kohtaan tavalla, joka +oli Ruotsissa yleinen siihen aikaan: -- Kun käy hullusti, niin käy +niinkuin Suomessa! -- sanoivat he. + +Kunnon mestari Pietari tarvitsi useita minuutteja selvittääkseen +ajatuksiaan ja sill'aikaa olivat sekä hovimestari ja metsästäjät että +rangaistu kadonneet kartanolta. Mutta kun Pietari vihdoinkin oli +ennättänyt tointua, valtasi hänet mitä kiihkein viha, hän tarttui +lähimpään rautatankoon ja huusi talon väelle, että he seuraisivat +häntä; maksoi mitä maksoi, syyttömästi häväisty oli pelastettava. + +Olihan siellä useita, joiden suuttumus oli yhtä suuri kuin +isännöitsijänkin, mutta ei ollut kaikilla hänen rohkeuttaan. Useimmat +luikkivat tiehensä, kun taistelusta alkoi tulla täysi tosi, ja +ainoastaan kuusi tahi seitsemän miestä tarjoutui varustettuina niillä +aseilla, joita käteen sattui, seuraamaan isännöitsijää. Vanha Sanna +kurkisteli linnan kylkirakennuksen nurkan takaa, jonne hän oli +asettunut tähystelemään, ja korotti rohkeasti äänensä, kun ei +hovimestaria enää näkynyt. + +-- Mitä nyt, mestari Pietari! -- huusi hän isolla äänellä, -- onko itse +ilkeä pelsepuupi mennyt teihin ja kääntänyt silmänne, niin että +juoksette tuon viheriän takin perässä niinkuin sonni punaisen huivin +perässä? Vaikka olisitte kuinka hyvä talonkoira tahansa, mestari +Pietari, niin sen sanon teille, varokaa itseänne tuolta susilaumalta, +älkääkä pistäkö päätänne kitaan, muuten saatte tulevalla kerralla +katsoa, mihin hattunne panette. Korppi on onnen miekkonen, mestari +Pietari, sentähden se elää sata vuotta, mutta älkää koskeko häneen, +sormianne alkaa särkeä. Olen monta herran vuotta silittänyt piispa +vainajan papinkauluksia, ja sen sanon minä teille, että joilla valta +on, niitä vastaan ei ole hyvä potkia. Tehkää niinkuin minä ja muut +ymmärtäväiset ihmiset, mestari Pietari, ja haukkukaa häntä lemmon +lailla, kun hän ei ole kuulemassa, mutta varokaa lukemasta hänen +viheriän takkinsa lankoja. Katsokaa minua, minä osaan puhua, kun niin +tarvitaan, ja sillä välin pitää suuni kiinni, ja se on minulle vain +hyväksi, mutta teikäläiset tuliset junkkarit eivät paljon huoli, mitä +vanhat ja viisaat ihmiset sanovat teidän omaksi hyväksenne. + +Nämä viimeiset sanat tuli Sanna-muori jo närkästyksissään sanoneeksi, +nähdessään, ettei isännöitsijä huolinutkaan hänen hyvistä neuvoistaan, +vaan hyökkäsi väkensä kanssa muuraria pelastamaan. Taistelu näytti +välttämättömältä, mutta olisi tuskin päättynyt hyvän asian voitoksi, +sillä mestari Pietari unhotti kiivaudessaan, että hovimestari ja hänen +miehensä olivat hyvästi varustetut sekä pistooleilla että muilla +aseilla. Onneksi ilmaantui oikeaan aikaan pappilan muori itse, tuo +reipas ja kelpo Kreeta, jonka äidillinen huolenpito ei sallinut hänen +noin vaarallista yritystä toimetonna katsella. + +-- Pietari, oma poikaseni, -- sanoi hän ja tarttui häntä lujasti +käsivarteen; -- ole siivolla ja tottele äitiäsi, niinkuin aina olet +totellut. Väisty ylivoiman edestä, kelpo miehen arvoa se ei milloinkaan +halvenna; älä mene, kunnon poikani, lain rajamerkkien yli, vaikka +väkivalta menee; pysy oikeudessa kiinni, niin Jumala kaikkivaltias +auttaa meitä aikanaan... + +-- Tahdotko, että minä vapaaehtoisesti suvaitsen tapahtuvan moista +väkivaltaa; ei, äiti, se ei käy laatuun, eikä saa käydä, -- huusi +Pietari vimmoissaan. -- Olen ollut Virossa, Liivinmaalla ja Puolassa, +olen nähnyt ei ainoastaan herrain, vaan voutien ja käskyläistenkin +kohtelevan työntekijää kuin järjetöntä eläintä; mutta se ei saa +tapahtua täällä Suomessa, äitiseni, niin kauan kuin meillä on +kirjoitettu laki ja minulla miehen käsi vielä sitä puolustamaan... + +-- Ei, Pietari, -- jatkoi Kreeta, -- älä koetakaan riuhtoa itseäsi +irti. Annat ampua itsesi kuin koiran ... tahdotko antaa? Mene sitten, +mene, mutta minä seuraan sinua; ennenkuin heidän luotinsa sinuun +käyvät, käyvät ne minuun. Mene, uppiniskainen poika, anna surmata +minut, jos välttämättömästi niin tahdot, mutta silloinpa oletkin äitisi +surmannut... + +Pietari ratkesi itkemään. -- Tahdotteko siis, että minun, jonka tulee +vastata siitä, että kaikille tehdään oikein täällä linnassa herrani +poissa ollessa, pitää suvaita...? Mitä tahdotte minulta? + +-- Pyydän vain kärsivällisyyttä hetkiseksi, -- sanoi Kreeta, koettaen +turhaan puhua äskeiseen päättäväiseen tapaansa. -- Ole järkevä, +Pietari, ole hyvä! Tiedäthän, että kreivi vanhastaan suosii meitä +kaikkia. Hän on meitä kuuleva. Hän on hyvittävä Yrjön ja niinkuin +oikeutta harjoittava herra rankaiseva palvelijainsa väkivaltaisuuden... + +-- Muuta neuvoa ei enää ole, nyt se on jo myöhäistä, -- vastasi +isännöitsijä huoaten ja katsahti linnan portille, josta hovimestari +miehineen näkyi palaavan rangaistuksen toimeenpantuaan. Eräs Pietaria +seuranneista miehistä läheni häntä ja kuiskasi hänelle korvaan: -- Sano +vain sana, niin muserran tuon konnan kallon rautakangella niin, ettei +hän ikinä enää anna hosua kunniallista miestä. + +-- Kiellän sinua häneen koskemasta, -- kuiskasi Pietari. -- Antaa hänen +olla tällä kertaa, Lammin Matti! Tiedän sinulla olevan vanhaa äkää +pikku tyranneille mestari Aatamin ajoilta; mutta anna hänen olla, +ukkoseni; Herramme käsi on tekevä sen asian paremmin kuin sinä ja minä. + +-- Olipa vahinko, -- jupisi Lammin mies, sama, jonka mestari Aatami +ennen muinoin oli panettanut myllykammioon. -- Olisipa tehnyt hyvää +saada tukkia tuon roiston röyhkeä suu. Mutta jos tarvitaan toiste, niin +luottakaa minuun. + +Hovimestari läheni luontevasti ja reippaasti, voitollinen pilkkanauru +ohuilla huulillaan, ja tervehti pappilan muoria, niinkuin ei mitään +olisi tapahtunut. -- Minua ilahduttaa nähdä teidät noin reippaana, +Kreeta muori, -- sanoi hän. -- Armolliselle rouva kreivittärellemme +tulee olemaan mieluista tutustua teihin ja pappilan oivallisiin +vasikkoihin ja kesävoihin. Pikku kreivi Kustaa Aadolf on oikea susi +päästessään viilipytyn ääreen; surkuttelen maitohyllyjänne, jos häntä +huvittaa usein käydä pappilassa. + +-- Saamme siis odottaa hänen armoaan kreivitärtä ja lapsia kohtakin? -- +kysyi Kreeta iloisena päästessään puhumaan toisista ja rauhallisemmista +aineista, sillä mestari Pietari seisoi yhä vielä kasvot synkkinä hänen +vierellään. + +-- Viimeistään ylihuomenna jälkeen puolen päivän, -- vastasi +hovimestari mielipalvelijan mahtavuudella ja huolimatta edes katsahtaa +isännöitsijään. -- Kreivi ei voi päästä irti Tukholmasta ennenkuin +tuonnempana kesällä, mutta hänen armonsa soisi, että kreivitär ja +kaikki lapset, kreivi Torsten ja kreivi Kustaa Aadolf ja neiti Ebba, +saisivat nauttia vuoden kauneimmasta ajasta täällä Mainiemessä. Hänen +armonsa kreivittären terveys ei ole ollut oikein hyvä viime kevännä, ja +kreivi Torsten on sangen heikko neljätoistavuotiaaksi, mutta kun näkee +kreivi Kustaa Aadolfin ja neiti Ebban, niin ei uskoisikaan kreiviä +ainoastaan kaksitoista- ja neitiä kymmenvuotiaaksi, niin vahvan ja +rehevän näköisiä he ovat -- juuri niinkuin teidän juotetut vasikkanne, +Kreeta muori, käyttääkseni vähemmän sopivaa, vaikka kyllä näin +maaseudulla hyvinkin tavallista vertausta. -- Mutta, -- jatkoi +hovimestari, katkaisten oman puheensa ja jyrkästi ja huolettomasti +käännähtäen mestari Pietarin puoleen, -- tässä haaskaan aikaa +muistelemalla kreivillisen perheen sukuluetteloa ja unhotan kokonaan, +että paljon on vielä tekemättä, mikä pitää olla valmiina ylihuomiseksi. +Mitä näenkään, mestari hyvä! Työntekijät joutilaina kuin pyhäpäivänä, +nyt kun kaikki kädet pitää olla liikkumassa! Pihalla ajelehtii kalkkia, +kiviä ja pölkkyjä; ystäväiseni, pyydän teitä muistamaan, että hänen +armonsa kreivitär on tottunut näkemään ympärillään mitä hienointa olla +saattaa. Linnan seinät vielä märät rappauksesta? Teidän olisi pitänyt +käyttää enemmän väkeä, olihan teillä käsky syytää kultaa kahmaloittain +menemään. Entä portaat? Luulenpa totta tosiaan teidän panettaneen +niihin rautakankia entisten kullattujen messinkitankojen sijaan. Mitä +se merkitsee, ystäväni? + +-- Unohdatte, herra Niilo, -- sanoi tilanhoitaja tuimasti, -- +unohdatte, että entiset käsipuut hävisivät tulipalossa seitsemän vuotta +takaperin. Ja kun minulla harvoin on ollut, niinkuin sanotte, kultaa +kahmaloittain syytää, niin panetin niihin käsipuut hyvästä Dannemoran +raudasta. + +-- Mutta, mestari hyvä, _mihinkä_, jos saan kysyä, olette käyttänyt +Mainiemen tulot kahtena viimeisenä vuotena? Sillä sen tiedätte itse +parhaiten, että hänen armonsa kreivi tuskin on saanut niistä sen vertaa +kuin olisi saattanut tarvita tavallisen ratsuhevosen ostoon. + +-- Mihinkä? -- matki mestari Pietari närkästyen. -- Sen sanon teille +heti paikalla, herra Niilo Janssen, joka niin kernaasti syydätte +herranne kultaa menemään -- _toisella_ kädellä ainakin. Kreivin luvalla +olen käyttänyt hovin tulot linnan maiden uudelleen viljelemiseen, +useiden autiomaiden viljamaaksi tekemiseen, peltojen ojittamiseen, +koulun perustamiseen, ja ihmisasuntojen rakentamiseen alustalaisille, +jotka tähän saakka asuivat huonommin kuin kreivin kehnoin hevonen; +heidän rasitustensa lieventämiseen, heidän varustamiseensa työaseilla +ja juhdilla, heidän ihmistyttämiseensä, herra Niilo! Ajattelen, että +kreivi, joka on hyvä ja jalo herra, muistaessaan, minkä näköinen +Mainiemi _ennen_ oli, ja omin silmin nähdessään, minkä näköinen se +_nyt_ on, on unhottava kysymästä kullatuita käsipuita. + +-- Te tulistutte, -- sanoi hovimestari pilkaten; -- juokaa lasillinen +vettä ja malttakaa mielenne, niin saamme sitten puhella noista uusista +parannuksista. Ei mikään ole täydellistä tässä maailmassa, eipä edes +rakkautenne tämän seudun roistoväkeen. Olette unhottanut yhden asian: +kuka _te_ olette ja kuka _minä_ olen ja kuka linnan herra. Teillä on +aivan liian paljon huolia, ystäväiseni; vast'edes olen koettava +huojentaa taakkaanne. + +Näin sanottuaan pyörähti hovimestari kantapäillään ja lähti linnaan, +koettaen matkia ylhäisten huoletonta käytöstä. Mestari Pietari ja hänen +äitinsä jäivät äänettömiksi paikoilleen, hämmästyneinä katsellen +palvelijaa, joka uskalsi näytellä herransa osaa. + + + + +3. BERTELSKÖLDIN PERHE. + + +Kaksi päivää kului Mainiemessä suuria valmistuksia tehtäessä. Tunnustaa +täytyy, että hovimestari oli tavattoman ponteva mies. Kahtena, kolmena +hän liikkui, oli saapuvilla kaikkialla. Hänen käskiessään oli jokainen +käsi pakotettu tekemään työtä neljän edestä. Linna muuttui uskomattoman +lyhyessä ajassa kokonaan toisen näköiseksi. Työt tarkoittivatkin +ainoastaan ulkonäköä. Milloin täytettiin jokin seinän halkeama; milloin +peitettiin rapistunut paikka uudella maalilla; kaikki käytävät +siistittiin, somistettiin; kaikki paraatihuoneet verhottiin uusilla +tapeteilla; huoneisiin levitettiin kalliita mattoja; puutarhassa +pantiin suihkulaitos kuntoon; piha kaunistettiin nuorilla koivuilla, +jotka tosin olivat hakatut ja tuomitut muutamain päiväin perästä +lakastumaan -- mutta mitäpä siitä? Hovimestari oli niitä, jotka +katsoivat kuoren tärkeämmäksi kuin ytimen ja joiden mielestä hetken +loisto on pääasia, vähät siitä, joskin kaikki tulevaisuudessa +kuihtunee. + +-- Hyvältä näyttää, -- sanoi hän, tyytyväisesti silmähtäen nopeasti +suoritetun työnsä hedelmiä. -- Enemmän kultaa -- enemmän, enemmän vain +pohjattomaan kuiluun. Kreivi on oleva tyytyväinen, työni menestyy! -- +lisäsi hän hiljaa hymyillen ja samalla synkistyen. + +Mestari Pietari oli ylen huonolla tuulella. Hän mörisi kuin kahlekoira +kaikille, joita kohtasi. Mitä enemmän hovimestarin otsa kirkastui, sitä +enemmän tilanhoitajan kasvot synkistyivät. -- Kurja Mainiemi! hän +huokaili. + +Kolmannen päivän illalla oli kaikki väki juhlavaatteihin puettuna, ja +koko pihamaa ja melkoinen kappale tietä ripoteltu lehtiä ja kukkasia +täyteen. + +Näin odotettiin ja odotettiin. Mutta Turusta tulevaa sanantuojaa, jonka +puolta tuntia ennen piti julistaa kreivittären tulo, ei kuulunutkaan. +Viimeinkin tuli hän myöhään yöllä tuoden sen sanoman, että oli +vastatuuli saaristossa ja että Tukholmasta lähtenyt laiva oli jäänyt +ankkuriin Korppooseen. Se oli tavallista silloin ja kauan sen +jälkeenkin, ennenkuin vielä tunnettiin höyryvoiman ihmeitä. + +Useat odottavista nolostuivat. Mutta hovimestari katsoi asiaa toiselta +kannalta. -- Meillä on vielä yksi päivä, -- sanoi hän, -- ja se on +käytettävä. Enemmän kultaa, vielä enemmän. + +Ja Turusta pantiin noutamaan kalliita maljakoita kukkineen ja +harvinaisine kasveineen, jotka asetettiin pitkin portaita ja käytäviä; +riemuportteja, köynnöksiä ja lehdityksillä koristettuja, rakennettiin +tien yli, ja noille kuudelle metsästäjälle valmistuivat heidän uudet, +hopeakudoksilla koristetut samettipukunsa. Mutta vieläkin yhden päivän +viipyivät odotetut, ja sitten taas päivän ja jälleen päivän, +vastatuulen tähden. Ja yhä kylvi hovimestari kultaa menemään, +ja joka päivä hakattiin uusia koivuja ja hankittiin uusia kukkia, +ja päivä päivältä kasvoivat komeus ja laitokset kreivittären +vastaanottoa varten. Hovimestari meni innoissaan niin pitkälle, +että maalautti punaiseksi kaikkien seudun talonpoikaistupien maantielle +päin olevat seinät. Yksin aidatkin koristeltiin viireillä ja +pihlajankukka-kiehkuroilla, jotka levittivät hurmaavaa lemua. Mutta +teille kokonaisen penikulman päähän linnasta ruiskutettiin vettä pölyn +poistamiseksi. + +Ja viimein seitsemäntenä päivänä hovimestarin tulon jälkeen saapui +iltapäivällä sanansaattaja vaahtoisen hevosen selässä ja julisti, että +kreivitär Bertelsköld oli ennen iltaa oleva täällä, oltuaan +päivällisillä Turussa maaherran, vapaaherra Lorenz Creutzin tykönä. + +Nyt ei tarvinnut kauemmin epäillä. Neljä kertaa oli hovimestari +harjoittanut linnan alustalaisia innostustaan ilmaisemaan, nyt +vaadittiin sitä vielä viidennen kerran. Kello seitsemän aikana illalla +näkyivät neljät kreivilliset vaunut tulevan, kaksi esiratsastajaa ja +neljä ratsastavaa lakeijaa jäljessä saattovartijoina. Ilta oli kaunis, +ja hauskan vaikutuksen tekivät laitokset. Niin pitkälle kuin silmä voi +seurata tien mutkia, oli kaikkialla pelkkää vihannutta, kukkia, +lehdityksiä, kunniaportteja ja juhlapukuja, hattuja huiskuteltiin ja +hurraahuudot kaikuivat. Ei olisi keisarinnaakaan voitu näin +maalaiskylässä sen suuremmalla komeudella ottaa vastaan. + +Kun neljän valkoisen hevosen vetämät etumaiset vaunut ajoivat linnan +portista sisään, annettiin merkki ja sinikeltainen Bertelsköldien +vaakunalla merkitty viiri nousi jokaiseen linnan viiteen torniin, ja +puolella tusinalla vanhoja, rannalle asetettuja tykkejä ammuttiin +tulijain tervehdykseksi. Seurakunnan kirkkoherra, isä Johannes, oli +ehdottanut, että kreivitär otettaisiin riemuvirrellä vastaan, mutta +hovimestari oli sen kieltänyt, ja arvoisa kirkkoherra sai, ainoastaan +sillä ehdolla että tekisi sen hyvin lyhyesti, luvan tervehtää linnan +emäntää hengellisellä tervetuliaispuheella. + +Isä Johannes teki tehtävänsä parhaan ymmärryksensä mukaan. Se ihme +tapahtui, että puheessa oli vain kuusi tahi seitsemän latinalaista +puheenpartta, mitkä olivat sen ajan parhaita kaunopuheisuuden +koristuksia, mutta sitävastoin sovelias lukumäärä raamatunlauseita. Hän +vertasi kreivitärtä Saaraan, Aaprahamin vaimoon, joka palvelijoineen +samosi luvattuun maahan, ja toivotti, että Rebekan ja Raakelin siunaus +vihmasateen tavoin lankeisi armollisen rouvan ja kaiken hänen perheensä +päälle. Hän vertasi hänen lapsiansa Saaronin liljoihin ja Kidronin +kukkasiin, _flor es in horto Domini_, ja toivotti että Salomon viisaus +ja Gideonin urhoollisuus tulisi heidän ajalliseksi perintöosakseen, +mutta kunnian kruunu heidän iankaikkiseksi omaisuudekseen. Eikä +unhottanut hän verrata itseään Jaakopin huoneen ovenvartijaan ja lausui +mielevästi sen toivomuksen, että, jos se oli Jumalalle otollista, +täällä, heidän kreivillisten armojensa turvissa, hunajaa ja mannaa +sataisi näiden Mooseksen lapsien päälle heidän vaivainsa korvessa +ja ... ja... + +-- Mutta lopettakaahan jo, isä Johannes, muutenhan teette meistä +kaikista juutalaisia, -- kuiskasi hovimestari huolestuneena nykäisten +kirkkoherraa kauhtanasta. -- Ettekö näe, että hänen armonsa jo alkaa +tuskastua? + +Ylhäisen kreivittären kauniissa kasvoissa näkyi todellakin jo +kyllästymisen ensi oireita. Hän, jonka vuoksi kaikki tämä komeus oli +hankittu ja jota tervehdittiin näin kaunopuheisilla vertauksilla, +näytti olevan keskikokoinen nainen, tuskin yli viidenkolmatta vuoden, +vaikka hän vanhimman poikansa rinnalla oli arvattava vähintään +yhdenneljättä ikäiseksi. Hänen kasvonsa olivat kalpeat, miltei +kärsivät, erinomaisen hienot ja säännölliset, hyvin lempeät, vaikkakaan +eivät suorastaan kauniit; silmät siniset, tukka vaalea, otsa avonainen, +ja etenkin suu erinomaisen kaunis helmivalkeine hampaineen. Hän oli +puettu pitkään, vaaleanharmaasta sametista tehtyyn, kultahakasilla +varustettuun ja kalliilla turkiksilla sisustettuun matkakaapuun, joka +kyllä tuntui vähän liian varovaiselta tähän vuodenaikaan; +koristelematon musta hattu ja valkoinen harso enensivät vielä kasvojen +tavatonta kalpeutta, joihin kumminkin vieno puna ilmaantui, hänen +keskeyttäessään ujostelevan kirkkoherran onnentoivotukset sanomalla: -- +Paljon kiitoksia, hyvä kirkkoherra! + +Sitten kääntyi hän, vaunun astuimella vielä seisoen, lukuisan, vaunujen +ympärillä tungeksivan väkijoukon puoleen, ja sanoi äänellä, joka oli +kovin heikko kuuluakseen muille kuin likinnä seisoville: -- Kiitän +teitä kaikkia, hyvät ihmiset, hyvästä tahdostanne, ja toivon, että +arvoisan kirkkoherranne toivomukset Jumalan avulla tulevat toteutumaan. + +Uusi riemuhuuto remahti vastaukseksi näihin sanoihin, vaikkeivät +etempänä olevat tietäneetkään, mistä syystä nyt taas huudettiin. Mutta +ympärillä seisovat olivat huomaavinaan, että kreivitär oli lausunut nuo +harvat sanat tosin kyllä lämpimästi ja lempeästi, mutta kuitenkin +tuolla omituisella alentuvalla tavalla, joka osoitti, ettei hän +niinkään suuresti hämmästynyt kaikista näistä hänen kunniakseen +tehdyistä laitoksista, vaan päinvastoin näkyi hyvinkin tottuneen +semmoisia alamaisen huomaavaisuuden osoituksia ottamaan vastaan. + +Niinpiankuin voi tehdä sen ketään loukkaamatta, vetäytyi kreivitär +huoneihinsa linnaan, jossa hänet otti vastaan Kreeta muori; +väkijoukolla oli sen sijaan yltä kyllin huvia hänen seurueensa +tarkastamisessa. -- Kuka on tuo pitkä, laiha ja mustaverinen nainen, +jonka käsivarteen hänen armonsa nojaa? -- kysyi Riitta-muori eräältä +hätiköivältä kamaripalvelijalta. + +-- Hänen armonsa seuranainen, muuan köyhä neiti Sinclair, -- vastasi +kamaripalvelija. + +-- Kah kaikkiakin, -- sanoi Riitta, luulinpa häntä ainakin +paroonittareksi; hän näyttää yhtä ylhäiseltä kuin hänen armonsa itse. +Entä tuo toinen ruudukkaiseen villakaapuun puettu nainen, kuka hän on? +-- jatkoi Riitta, osoittaen erästä vaaleaveristä ja hyväluontoisen +näköistä, mutta niin nuoreksi miltei liian lihavaa tyttöä. + +-- Neiti Linderoth, armollisen neidin opettajatar, -- kuului lyhyt +vastaus. + +-- Senpä olisin saattanut kysymättäkin arvata, -- sanoi Riitta; -- ei +ole siinä tytön tyllerössä enemmän aatelista verta kuin minussakaan. +Mutta katsokaapas, tuolla auttaa hän pikku neitiä vaunusta. Jumala +siunatkoon sitä lasta, mikä kaunis Jumalan enkeli hän on! Ja kuinka hän +on mammaansa! Ja tuo, joka yhdellä hyppäyksellä vaunuista laskeutui, +totta se lienee vanhin kreivi, pikku Torsten! Ja kuinka iso ja komea +hänestä on tullut! Ja kuinka hän on pappaansa! + +-- Pitäkää suunne kiinni, ystäväiseni, -- tiuskaisi kamaripalvelija, -- +älkääkä vaivatko heidän armojensa korvia tyhmillä lörpötyksillänne. +Muuten sanon teille, ettei se olekaan kreivi Torsten, vaan nuori kreivi +Kustaa Aadolf. Kyllä ei kreivi Torsten hyppäisi vaunusta sillä lailla! + +Ne kaksi lasta, jotka olivat istuneet opettajattaren kanssa toisissa +vaunuissa, ansaitsivatkin, ainakin ulkonäkönsä puolesta, Riitta-muorin +heihin tuhlaaman kiitoksen. Ebba-neiti oli äitinsä ilmeinen kuva, jota +kaunistivat lapsuuden tuoreus ja hyväntahtoisuus. Vaikka kreivittären +kasvot muuten olivatkin miellyttävät, puuttui niistä tuo hyväntahtoinen +piirre. Kustaa Aadolf Bertelsköld taas oli reipas, voimakas, tulinen, +hilpeä ja vallaton poika, tukka musta kuin isällä, niin musta, että se +miltei sinerti, silmät mustat ja elävät, ruumiinrakenne hänen +vuosikseen vahva ja jäntevä. Vaunuista alas hypättyään juoksi hän ensi +töikseen taputtamaan hevosia kaulalle, kaatoi sivumennen erään +kamaripalvelijan jalkakammilla kumoon, sieppasi sitten sisarensa +vyötäisistä kiinni ja kantoi hänet ylös suuria rappusia harpaten kaksi +kolme porrasta kerrallaan. Kaiken tämän suoritti hän muutamissa +silmänräpäyksissä. + +Kolmannessa vaunussa istui kreivi Torsten opettajansa kanssa. Torsten +Bertelsköldin ulkonäkö ei herättänyt katselijain huomiota likimainkaan +niin paljon kuin veljen ja sisaren. Hän vivahti sekä isäänsä että +äitiinsä, tukka oli vaalea ja silmät ruskeat, muuten näkyi hänessä +jonkinlaista ylpeyttä yhdistettynä tunteelliseen, heikkohermoiseen ja +kivulloiseen ulkomuotoon. Nuorukainen hän oli, 14:n vanha, mutta näytti +paljon vanhemmalta. Hän istui paksuun, turkiksilla sisustettuun kaapuun +käärittynä, nojasi, vaunusta astuessaan, opettajansa olkapäähän ja +astui kartanon poikki miltei horjuvin askelin, tervehtimättä ketään +ympärillä seisovista. Opettaja, maisteri Schönberg, vanhaa, mutta +köyhtynyttä ja rappiolle joutunutta aatelista sukua, näytti olevan noin +40-vuotias mies, laiha, kalvakka ja kuivan näköinen. + +Neljännessä vaunussa istui neljä kamarineitsyttä vaalimassa +kaikenlaisia huviksi ja hyödyksi aiotuita kaluja, joista mainittakoon +kaksi sylikoiraa, Ebba-neidin mielikissanpoika, marakatti nimeltä +Bobbo, kaksi papukaijaa ja eräs hollantilainen kääpiö nimeltä Dick. +Jäljessä tuli vielä useita kuormavaunuja kuljettaen kaikenmoisia +kesätarpeita, joista ei mitään ajan ylimykselliseen ylellisyyteen +kuuluvaa saanut puuttua. Katselijat eivät kyllästyneet töllistelemästä +noita kummallisuuksia, joista useat olivat heille nimeltäänkin +tuntemattomia. Enintä huomiota herättivät kumminkin kääpiö, marakatti +ja papukaijat. Mutta näidenkin maine oli vielä himmenevä. + +-- Kas, mimmoinen pieni ja nätti herra! -- Mikä sen pikku herran nimi +on? -- huudahti Riitta-muori mielinkielisesti, kumartuen vaunuun +katsomaan, paremmin nähdäkseen marakattia, joka istui siellä, korea +hattu päässä, loukkoon kyyristyneenä. Bobbo arvattavasti luuli tätä +kehoitukseksi likemmän tuttavuuden tekemiseen, sillä yksi hyppäys vain, +hän istui kahdareisin Riitta-muorin niskassa ja alkoi käherrellä hänen +hiuksiaan tavalla semmoisella, että ämmä lähti kohti kurkkuaan parkuen +juoksemaan, luullen paholaisen ihka elävänä hänen selkäänsä hypänneen. +Sanna-muori, joka oli ollut Turussa ja kiilloittanut piispavainajan +kauluksia, oli useammin kuin yhden kerran nähnyt marakatteja torilla +näyteltävän ja alkoi ylenkatseellisesti puhua "ihmisistä, jotka eivät +ymmärtäneet erottaa ihmisiä eläimistä". Sentähden, kun pieni Dick, +kääpiö, aikoi astua vaunusta ulos, piti Sanna-muori varansa, otti hänet +syliinsä, silitteli häntä kuin kissaa ja sanoi: Kis, kis, kuinka +kauniit vaatteet sillä on, oi oi, niin kaunis takki, kissa mirriseni! +-- Mutta Dickistä mokomat mairittelut eivät olleet ollenkaan mieleen, +hän iski kyntensä ällistyneen ämmän poskiin ja huusi vihasta tirskuen: +-- Kissa olet sinä itse enkä minä, sen tuhannen naaras! + +Jos Riitta-muori parkui vast'ikään, niin parkui nyt Sanna-muori +kymmentä kertaa kovemmin. Ämmän huudoista syntyneen hälinän kestäessä +kuului kavion kapsetta portilta, ja kartanolle ilmestyi kuusi pulskeata +ratsuhevosta, kukin ratsupalvelijansa kanssa, sekä niiden etunenässä +murjaani, koreaan, hopealla kirjattuun jakkuun puettu, mutta musta kuin +synti. Kauhistus oli yleinen; katselijat hajausivat joka haaralle. Joko +nyt murjaani närkästyi herättämästään inhosta tai tahtoi hän huvikseen +vielä enemmän pelästyttää taitamatonta joukkoa, hän irvisti julmasti ja +pisti kielensä ulos näyttäen kaksi riviä valkoisia ja teräviä hampaita. +Alettiin huutaa, manata ja rukoilla. Sanna-muori toipui toki siksi, +että ennätti saada mietityksi, miten perkele tietystikin kulkee mukana +siellä, missä ihmiset ovat kissoiksi muuttuneet ja kissat ihmisiksi; +mutta, lisäsi hän riemuiten, pappia se kuitenkin pelkää; eipähän +tohtinut tulla tänne, ennenkuin sen jumalanmiehen puhe oli loppunut. + +Oikeastaan oli asianlaita niin, että murjaani, jolla oli tuo musta nimi +Nero, oli kreivittären tallimestari ja oli hiljalleen tullut +jäljestäpäin Turusta, ratsuhevosia kuljettaen. + +Linnaan tulonsa jälkeisenä aamuna istui kreivitär Bertelsköld komeassa +sänkykamarissaan, katsellen Mainiemen salmen ihanaa näköalaa +sill'aikaa, kun hänen kamarineitsyensä asetteli hänen tuuheaa tukkaansa +ylös samalla tarkkuudella, kuin jos olisi ollut mentävä loistaviin +juhlapitoihin Ruotsin pääkaupungissa. Pöydällä kreivittären edessä oli +hopeinen tarjotin ja sen päällä kiinalaiset posliinikalut, joista hän +vast'ikään oli suklaata aamujuomakseen nauttinut; hänen kullalla +kirjattuihin tohveleihin pistetyt jalkansa lepäsivät vaatetuspöydän +eteen asetetulla silkkityynyllä, ikäänkuin ei pehmeä persialainen +mattokaan olisi ollut kyllin hieno ja lämmin sitä tallaavalle jalalle. +Viereisestä huoneesta kuului papukaijain ilkeää kuherrusta, joka +kokonaan olisi estänyt linnunlaulun rannan koivuista kuulumasta, vaikka +tämä olisikin voinut tunkea huolellisesti suljettujen ikkunain läpi. + +Kello oli 7:n paikoilla, ja luonto loisti niinkuin se vain voi kesäkuun +kosteisena aamuna loistaa. Ihana oli näköala tuuheille, lehväisille +rannoille päin, joiden välitse peilikirkkaat lahdelmat luikertelivat +niinkuin hopeanauhat vaaleanvihreällä samettimatolla. Meri, tuo valtava +ja iso, joka syvinä hyökyinä kohoili tuolla taampana, oli tänne +lähettänyt ainoastaan leppeimmät tyttärensä, nuo kaidat lahdet ja +salmet, jotka armaasti syleilivät pihlajilla, koivuilla ja kukkivilla +tuomilla reunustettuja niemiä ja saaria. + +-- Vedä ikkunaverho paremmin syrjään, Kaarina, -- sanoi kreivitär +ihastuksissaan tuosta lumoavasta näköalasta. -- Bertelsköld oli +oikeassa, -- lisäsi hän ajatuksiinsa vaipuen -- tämä maa, niin +köyhä kuin onkin, on kuitenkin ihana, miltei yhtä ihana kuin +Länsi-Göötanmaani. + +-- Teidän armonne älköön vilustuttako itseään, -- virkkoi kamarineitsyt +mielipalvelijan toimeliaalla tuttavuudella. -- Oi, taivaan kirkkaus, +kuinka teidän armonne tänäpäivänä on kaunis, oikein ihastuttava; lyön +vetoa, että kreivi sanoisi samaten. Kukapa olisi uskonut, että tuo +ilkeä merituuli ja tämä kylmä Suomen ilma tekisi niin hyvää teidän +armollenne! Anteeksi ... vielä yksi kihara ... kas noin. Mutta +kannattaako todellakin olla noin viehättävä näille tyhjille seinille +tai tuota ikävää pappia tai noita muita tomppeleita varten tässä +moukkain maassa. Oi, teidän armonne! + +-- Mitä huokaat, hupsu! + +-- Oi, teidän armonne, Suomi on sittenkin iljettävä maa, minkätähden +piti meidän tänne lähtemän? Erämaita ja mäntymetsiä, noita joka kannon +takana, entä sitten kieli, kiks, kaks, kuks! Ajattelen Ranskanmaalla ja +Italiassa suorittamiamme matkailuja. Siellä voi ihastua maalla asumaan. +Missä ikänä käveli, sai oikein kylpeä kukkasissa ja tuoksuissa; hunajaa +kaikilla huulilla, joka askelella markiisi, joka pensaassa kreivi. Oli +se sentään viehättävä, se kaunis kreivi d'Ayrac Rouenissa. + +Kamarineitsyt odotti, että hänen rohkea huomautuksensa loihtisi +hymyilyn kreivittären huulille tai punan hänen poskilleen, mutta sen +sijaan näkyi äkillinen kalpeus kreivittären kauneilla poskilla. -- +Missä Sinclair on? -- kysäisi hän keskeyttäen. + +-- Näen hänen tulevan tuolla puutarhassa. Hän kävelee kirja kädessä; ei +hän näe eikä kuule. Mutta ... hän seisahtuu, hän näyttää +hämmästyneeltä. Niinpä tosiaankin, hän huutaa apua. Hän hosuu +ympärilleen tulipunaisella saalillaan ... hän juoksee ... ei kukaan +kuolevainen ole tätä ennen nähnyt neiti Sinclairin juoksevan! ... nyt +hän taas seisahtuu. Mutta mikä on hänellä hätänä? Mutta katsokaa, +teidän armonne, katsokaahan. Tämä on kovin hullunkurista! + +Ja vallaton kamarineitsyt remahti niin makeaan nauruun, ettei +kreivitärkään malttanut olla ikkunan luo tulematta. Itsensäkin täytyi +hänen hymähtää sille, mitä näki. Neiti Sinclair seisoi puutarhan muurin +vierellä, mistä hän ei enää päässyt eteen eikä taakse, ja hosui +riivatusti punaisella saalillaan ympärilleen, peloittaakseen pois +kalkkunakukkoja, jotka kaulat kurollaan ja pyrstöt levällään häntä +ahdistivat; ja jota enemmin hän saalilla hosui, sitä hurjemmiksi hänen +höyhenpukuiset vihollisensa kävivät. + +-- Olenpa varma siitä, että kaikki tyyni on Kustaa Aadolfin ilveitä, -- +sanoi kreivitär voimatta pidättää nauruaan, vaikka olikin pahastunut. +-- Juokse alas, Kaarina, ja pelasta neiti; lähetä tänne tuo huimapääni, +jos näet hänet. + +Kaarina meni ja tuli kohta takaisin Kustaa Aadolfin ja pelastetun +neidin kanssa; tämä jälkimmäinen oli närkästyksestä yhtä punainen kuin +hänen saalinsa. Paikalla pidettiin tutkinto. Kustaa Aadolf selitti +olleensa tallissa Neron kanssa hevosia ruokkimassa. Sitten oli hän +ollut isännöitsijän kanssa pellolla ja koettanut "opetella kyntämään." +Sitten oli hän sattunut aukaisemaan puutarhan portin kalkkunoille... + +-- Sen teki kreivi tahallaan, kun näki minun siellä kävelevän, -- sanoi +neiti terävästi. + +-- Niin, -- sanoi Kustaa Aadolf rohkealla suoruudella, joka sopi +hänelle oivallisesti, -- minun kävi sääliksi, että neidin piti kävellä +niin yksinään, ja tahdoin hankkia neidille sopivaa seuraa. + +Jos äidin sydän olikin taipuisa puolustamaan kaunista, mustasilmäistä, +iloisen ja rohkeamielisen näköistä pahantekijää, niin kreivitär toki +ymmärsi sen mestarillisesti salata. -- Aatelismiehen ei sovi oppia +tapojaan tallissa, -- sanoi hän ankarasti, -- ja vielä vähemmän astua +kuin talonpoika auran perässä. Sitäpaitsi olet käyttäytynyt +sopimattomasti neiti Sinclairea kohtaan. Tahtoni on, että pyydät +häneltä anteeksi. + +Kustaa Aadolf puri huultansa. -- Pyydän _teiltä_ anteeksi, äitini! -- +sanoi hän. + +-- Mutta minä vaadin, että pyydät anteeksi _neidiltä_. + +Poika oli vaiti vähän aikaa. Sitten sanoi hän sukkelasti: -- Ei, +äitini, aatelismiehen ei sovi pyytää anteeksi siltä, jota kalkkunat +ovat ahdistaneet. Luuletteko minun olevan velvollinen antamaan neidille +hyvitystä? Olkoon, en kieltäydy siitä, jos hän tahtoo tapella kanssani. + +Tuskin huomattava hymy ilmaisi, että heikko äiti, jonka lujuus oli +enemmän näennäinen kuin todellinen, vaivoin voi pysytellä ankarana. +Samassa tuli vanhempi veli, kreivi Torsten, ja kuuli tuon taistelu +vaatimuksen. -- Kustaa ei pelkää muuta kuin yhtä vihollista, -- sanoi +hän, -- ja se on ikävyys. + +-- Olet oikeassa, -- sanoi äiti, iloisena keksiessään keinon, joka oli +hänen lemmikkiään vähemmän nöyryyttävä. -- Suvaitkaa, neitiseni, +_minun_ pyytää anteeksi uppiniskaisen poikani puolesta. Mutta sinä, +Kustaa Aadolf, menet heti kohta ylös huoneeseesi ja pysyt siellä iltaan +asti arestissa. Se olkoon rangaistuksesi tällä kerralla. + +Tuomittu pahantekijä kumarsi kankeasti ja totteli. Tuskin oli hän +tullut huoneesta ulos, ennenkuin pieni Ebba, joka oli kuunnellut oven +takana, lensi häntä kaulaan ja itku kurkussa huudahti: -- Älä ole +pahoillasi, Kustaa, tahdon olla koko päivän luonasi. Kaikki vauvani +haen sinulle, kun vain lupaat, ettet, niinkuin viimeksi, ripusta niitä +pellinnauhaan. + +-- Anna minun olla, -- sanoi poika äreästi. Mutta heti sen jälkeen +katui hän, ja kyynelet herahtivat hänen silmiinsä. -- Kyllä olisi +sinulla hauskempi siellä ulkona, -- sanoi hän, -- mutta tule kumminkin. +Oletpa oikein hyvä, kun huolit minusta. En koskaan enää tee vauvoillesi +pahaa. + +Veli ja sisar menivät yhteiseen arestiinsa. Mutta makuuhuoneessa syntyi +neuvottelu kreivittären, hänen seuranaisensa ja kreivi Torstenin +välillä. + +-- Kustaa Aadolf on kovin taipuisa pahoihin tapoihin, -- sanoi äiti +puolustaen. Vahinko, ettei hänellä täällä Mainiemessä ole sen parempaa +seuraa kuin palvelijat ja talonpojat. + +Neiti Sinclair, joka vielä oli suutuksissaan, tahtoi sanoa sanan linnan +alustalaisten kovin itsenäisestä käytöksestä. Hän oli juuri puutarhassa +ihastuksekseen lukenut erästä Scudéryn uutta romaania, kun häntä +äkkiarvaamatta oli alettu ahdistaa ... ja siinä oli hän nähnyt +puutarharenkien vähän matkan päässä hänestä olevan työssä, mutta ei +yksikään ollut jalkaansa liikauttanut hänelle avuksi tullakseen. Olipa +vielä isännöitsijäkin kulkenut juuri silloin pihan poikki ja -- +uskaltanut nauraa... + +Torsten otti tämän muistutuksen varteen tavalla, joka oli osoituksena +niistä sukuylpeistä periaatteista, mitkä hän aikaisin oli +opettajaltaan, ehkäpä osaksi isältäänkin imenyt. + +-- Mainiemestä, -- sanoi hän, -- on kovin kauan puuttunut paikalla +asuvaa herraa. Väestö on tottunut elämään omin päinsä; sen täytyy +tottua siihen vallanalaiseen asemaan, joka sille kuuluu. -- +Isännöitsijä ei ollut hänestä vastenmielinen; hän näytti olevan kelpo +mies, mutta kovin itsevaltainen. Hovimestari oli kertonut vallan +moitittavasta uppiniskaisuudesta. Semmoista olisi toiste estettävä +tapahtumasta. + +Kreivitär katseli mietteissään ihanaa näköalaa. -- Anna sanoa +isännöitsijälle, -- sanoi hän huolettomasti, -- ettei hän vast'edes +opeta Kustaa Aadolfia kyntämään. Anna sanoa hänelle, että alamaisuus, +ulkonainen ja sisällinen, on hänen ja hänen väkensä velvollisuus. Tule, +Torsten, ja katso tuonne! Näetkö tuon, tuolla lehtipuiden latvojen +takana? Se on meri, Torsten! Oi, kuinka suuruus on ihana, kun se +ymmärtää olla lempeä! + +Torsten katsoi merelle. Hän huomasi ristiriitaisuuden äitinsä sanoissa, +ja vastasi tavalla, jota ei olisi odottanut hänen ikäiseltään: -- +Mutta, äitiseni, eikö suuruuden suurin velvollisuus ole olla suuri? + +-- Juuri senpä tähden, -- sanoi kreivitär, -- sen ei tarvitse halveksia +mitään muuta rinnallaan. Näetkö, Torsten, tämä on se Suomenmaa, jota on +kuvailtu meille niin autioksi ja jylhäksi. Minusta se kuitenkin on sekä +ihana että suurenmoinen. + + + + +4. JUHLAPITOJA JA VAAROJA. + + +Kaarle XI:nnen tarmokas, järkevä, vakainen, miltei juromielinen +hallitus oli yht'äkkiä pannut sulun Ruotsin aateliston loistolle, joka +oli aivan yli äyräittensä kuohunut aina siitä pitäen kuin Kristiina +kuningatar nousi valtaistuimelle. Tulipa äkkiä loppu sekä Ruotsissa +että Suomessa kaikista noista komeista ja viikoittain kestävistä +juhlapidoista, kilpa-ajoista, turnauksista, ilvenäytelmistä, +kaksintaisteluista, viinivirroista, paistetuista karjuista, kullatuista +juhlavaunuista, silkin kahinasta ja hopean helinästä. Elämä muuttui +hiljaiseksi, milteipä kolkoksi noissa uhkeissa aatelislinnoissa; +juhlapitojen hälinä oli loppunut, pöytäin ylellisyys oli vähiin +sulanut, komeus oli kalvennut, hopea oli vaeltanut kuninkaan +reduktsionin avaamaa tietä valtion rahastoon. Ja sen sijaan tulivat +kankeat kiehkuraperuukit, pitkät saarnat, ankarat tutkimukset, +raudankova kaksintaistelu-asetus, ja niiden ohessa eräänlainen juro +raakuus, johon kuningas itse antoi esimerkkiä. Mutta ikäänkuin pimeyden +vallat olisivat harmistuneet siitä jumalanpelosta, vakavuudesta ja +ankarasta siveellisyydestä, mikä kaiken tämän ohessa tuli tavaksi ja +laiksi, niin alkoi koko pohjolan rauhalle vaarallisin ja mitä suurinta +tuhoa tuottava vihollinen samaan aikaan vuodattaa myrkkyään +yhteiskunnan sydämeen. Loisto katosi, mutta paloviina tuli sijaan. + +Mahtavan aateliston masentajan viimeisinä hallitusvuosina olikin +sentähden aivan tavatonta, jopa kerrassaan kuulumatonta, että tuo +suurimmaksi osaksi perin köyhtynyt aateli uskalsi edes osaksikaan +levitelläidä vanhassa loistossaan, ja jos se joskus tapahtui, niin +tapahtui se ainoastaan tienoilla niin etäisillä, joilla ei enää luultu +tarvittavan pelätä reduktsioniherrain aina väijyviä silmiä. Oliko näin +laita Mainiemen, tulemme kohta näkemään. Varma vain on, että heti +kreivillisen perheen sinne tultua, kesällä 1695, alkoi sarja +juhlapitoja niin loistavia, niin tuhlaavaisia, etteivät ne juuri +näyttäneet sopivan yhteen ajan tavan, rikkauden vaarain eivätkä sen +maakyläisen rauhan kanssa, johon kreivitär Bertelsköld oli vetäytynyt +heikkoa terveyttään hoitamaan. + +Vaikka kreivi Bertelsköld itse olikin nuorempaa Kristiinan luomaa +aatelia, kuului kuitenkin hänen puolisonsa, syntyään Sparre, maansa +vanhimpiin sukuihin ja otti täydellisesti osaa heidän nykyistä +hallitusta kohtaan tuntemaansa tyytymättömyyteen. Valitettavasti ei +tässä todenperäisessä kertomuksessa ole säilynyt kaikkien niiden +ympärillä asuvaan vanhaan aateliin kuuluvain korkeasukuisten ja +uljaiden vieraiden nimiä, jotka siihen aikaan kävivät Mainiemessä ja +ottivat osaa sen juhlapitoihin. + +Varmana sopinee kuitenkin pitää, etteivät sieltä olleet poissa +Kankaisten Hornit -- joista kumminkin eversti Eevert Kustaanpoika oli +kuollut v. 1687 ja Suomen kenraalikuvernööri Henrik Horn, Marienborgin +vapaaherra, v. 1693 -- ei Lemunsaaren ylhäinen paroonitar Anna Maria +Cruus, syntyjään Horn, eivätkä myöskään Louhisaaren yhtä isoiset +Flemingit, jotka silloin olivat siirtyneet kreivillisestä suvusta +samannimiseen vapaaherrasukuun. Eikä suinkaan puuttunut sieltä myöskään +Turun maaherraa, Cassaritzin vapaaherraa, Sarvilahden, Tyysterinkylän +ja äskettäin rakennetun Teijon herraa Lorenz Creutzia, eikä hänen +isoista puolisoaan vapaaherratar Hedvig Eleonora Stenbockia, jonka äiti +oli syntyjään De la Gardie. Lukuisa joukko Turun ja sen lähiseutujen +aatelisia seurasi näitä päämiehiään Mainiemeen. + +Kesä oli sateinen ja kylmä eikä juuri sopiva ulkoilmahuvituksiin. Oli +kuin olisi sää ollut noiduttua; joka kerta, kun kreivitär oli +järjestänyt oikein iloiset pidot taivasalle, alkoi taivas pilvettyä, +tuli rankkasadetta ja tuulta, kaikki oli pilalla, ja vieraat saivat +huvitella linnan muurien sisällä. Heinäkuun lopulla hän päätti +kuitenkin viettää heinäntekoa oikein loistavilla pidoilla ja kutsutti +hovimestarin luoksensa. -- Hyvä Janssen, -- sanoi hän, -- luonnonvoimat +ovat liittoutuneet minua vastaan; teillä sitävastoin on aina hyvä +ilma-onni; määrätkää jokin ensi viikon päivä, jona saan kutsua ystäväni +niittäjäisille. Ensi maanantaina esimerkiksi? + +Hovimestari oli heti valmis. -- Teidän armonne laskee leikkiä, -- +vastasi hän. -- En tiedä tosin muusta onnesta kuin onnesta voida +täyttää teidän armonne käskyjä. Mutta maanantaita ja perjantaita +pidetään sopimattomina päivinä. Suvaitseeko teidän armonne määrätä +tulevan torstain? + +-- Niinkö myöhään? Ehkäpä olisi siinä tapauksessa syytä odottaa +kreiviä. Mutta olkoon, määräämme torstain. Onko teillä rahaa? + +-- Kreivin lähettämä vähäinen summa on aikoja sitten loppunut, -- +vastasi hovimestari, -- ja minä olen kantanut kaikki, mitä olen voinut +isännöitsijältä pusertaa. Sillä miehellä on ihmeteltävä kyky kaivaa +kaikki tilan tulot pohjattomiin soihin. Kuitenkin (ja tässä kumarsi +Janssen hyvin nöyrästi) tarvitaan vain viittaus teidän armoltanne +niinkuin ennenkin... + +-- Lainaamaanko teiltä, arvelette? -- keskeytti hänet kreivitär +ylpeästi. -- Herraseni, en kaipaa palvelijaini suosionosoituksia. +Apuanne tarvitessani olen sen sanova teille. + +-- Niinkuin teidän armonne käskee, -- vastasi hovimestari samaan tapaan +kuin ennenkin, mutta hänen silmissään leimahti loukatun ylpeyden +salainen salama ja hän hankkiutui lähtemään huoneesta. + +-- Odottakaa, -- virkkoi kreivitär, -- luulen kreivin olevan täällä +kahden viikon kuluttua. Saatatte siis vielä tämän kerran suorittaa +kustannukset; on kysymyksessä vain muutamain päiväin etumaksu. Kuinka +paljon olen teille velkaa? + +-- Aivan mitättömän summan, teidän armonne, jota en voi muistaa, -- +vastasi silmänpalvelija yhä samaan tapaan. -- Muistini on sangen huono +kaikkeen muuhun paitsi teidän armonne käskyjä täyttämään. + +-- Ja tuon muistinne huonouden vuoksi te kai olette antanut minun joka +kerta allekirjoittaa kuitin summasta jo ennen kuin olen sen saanutkaan? +Janssen ... entä jos pettäisitte minua? + +-- Teidän armonne, tämä epäluulo...! Tahdon heti paikalla teidän +armonne silmäin edessä repiä palasiksi nuo onnettomat kuitit, jotka +riistävät minulta sen, minkä pidän kalleimpana maan päällä, teidän +armonne luottamuksen. + +-- Se on tarpeetonta, jääkää tänne. Luuletteko neljä sataa hopeatalaria +riittävän kaikkiin torstaiksi Turussa tehtäviin ostoksiin -- pukuihin, +musiikkiin, ilotulituksiin, rypäleihin, maustimiin y.m. + +-- Jos teidän armonne antaa minun toimittaa ostokset huolellisesti ja +säästäväisesti, niin toivon voivani kolmellasadalla talarilla... + +-- Huolellisesti! Säästäväisesti! -- keskeytti kreivitär kiivaasti. -- +Kerjäläisen palveluksia en teiltä pyydä, herraseni. Tahtoni tunnette; +olkaa tarkka ja säästäväinen omissa asioissanne eikä minun. Täksi +illaksi teette suunnitelman juhlapitoja varten, ja mitä kustannuksiin +tulee, kas tässä... + +Kreivitär meni kirjoituspöydän luo ja kirjoitti käsialalla, josta +tuskin sai selvää, seuraavan kuitin, jonka antoi hovimestarille: + + "Janssenilla on saamista 400 hopeatalaria. Kuitataan. + Ebba Kristiina Bertelsköld, omaa sukuaan Sparre." + +Torstai tuli, ja ensi kerran pitkästä ajasta nähtiin poutaisen taivaan +ennustavan kaunista kesäpäivää. Kello 8 paikoilla aamulla pyrki +hovimestari kreivittären puheille hänen viimeisiä käskyjään vastaan +ottamaan. + +Kuulumattomin askelin astui hän vastaanottohuoneeseen; kreivitär ei +näkynyt hänen tuloaan huomaavan. Hovimestarin katseet hyväilivät +salaisella mielihyvällä tuota ihanaa, vielä nuorekasta, keveään +aamupukuun puettua olentoa. Kreivitär istui ajatuksissaan ja oli +vaipunut erään vast'ikään saapuneen kirjeen lukemiseen. + +Hovimestari odotti vähän aikaa äänetönnä, mutta viimein kadotti hän +kärsivällisyytensä, sillä aika oli täpärällä. -- Tulen kuulemaan, onko +teidän armollanne vielä jotakin käskettävää, -- sanoi hän nöyrästi. -- +Teidän armonne on tehnyt väärin epäilemällä onneani. Päivä tulee +olemaan ihana, ja pidoistakin tulee ihanat. + +Kreivitär katsoi ylös -- vähän närkästyneesti kenties sillä hän vastasi +lyhyesti ja miltei vihaisesti: -- Pidoista ei tulekaan mitään. +Peruuttakaa kaikki tyyni. + +-- Teidän armonne! ... sopersi hovimestari. + +-- Pitääkö minun sanoa kahteen kertaan, mitä teidän on tekeminen. +Pidoista ei tule mitään. + +-- Suokaa anteeksi, teidän armonne, se on mahdotonta. Kaikki on +valmiina. Hänen ylhäisyytensä Turussa ja heidän armonsa Louhisaaressa, +Lemunsaaressa, Kankaisissa ja kaikki muut ylhäiset vieraat kutsuttiin +kaikki eilen aamupäivällä ja ovat täällä jo puolenpäivän aikaan. Heille +ei käy enää peruutusta lähettäminen. + +-- Tehkää niinkuin tahdotte. Pidoista ei tule mitään. + +-- Täytyy kumminkin olla jokin syy sanottavana. + +-- Tarvitseeko minun tehdä tiliä syistäni. Sinclair olkaa hyvä ja +tulkaa tänne. Luuletteko syitä tarvittavan? + +Neiti Sinclair tuli. -- Arvelen, ettei teidän armonne voi olla syytä +selittämättä, -- vastasi hän hämillään, -- nuo Hornit ja Flemingit +vaativat huomaavaisuutta. Heidän sukuperänsä, arvonsa... + +-- Sanokaa heille, mitä tahdotte. Voinko minä mitään sille, että +mieheni on poissa järjiltään? Kuulkaa itse, mitä hän kirjoittaa: +"Valtiolliset syyt vaativat, kallis ystäväni, että tänä kesänä elät +niin _retirée_ kuin mahdollista. Ei juhlapitoja, ei ylellisyyttä, ylen +_risquablea_ on näyttää loistoa, _splendeuriä_, mikä voisi herättää +eräiden henkilöiden _jalousieta_. Epäilykseni olen itse ennen pitkää +sinulle _expliceraava_. Siihen asti, _ma très chère_, olisin sinulle +_obligé_, jos tarkoitukseni suosiolliseen huomioosi ottaisit." + +-- Jos rohkenen sanoa ajatukseni, -- sanoi neiti yhäkin hämillään, -- +niin ei herra kreivin tarkoitus _pas du tout_ ole ollut panna esteitä +juhlapidoille, jotka teidän armonne jo on ilmoittanut. Se on aina oleva +_question de demain_. + +-- Hänen armonsa kreivi, -- säesti hovimestari, -- varmaan pahastuisi +kuullessaan, että sen arvoisia henkilöitä, kuin esim. vapaaherra +Creutzia, loukataan peruuttamalla annetut kutsut. + +-- Mutta mitä tulee minun tehdä? -- jatkoi huolestunut kreivitär. -- +Mieheni tahto on selvä, vaikka en voi käsittää sen syytä. + +-- Teidän armonne olettaa, että kirje tuli huomenna eikä tänäpäivänä, +-- vastasi Sinclair rohkeammasti. + +-- Päivä tulee olemaan ihana, pidot komeat, -- virkkoi hovimestari +samaan tapaan. -- Tämmöistä päivää ei tule toista kertaa. Teidän +armostanne tullaan sanomaan, että hänellä on määräävä asema Suomen +aatelin kesken. + +Kreivitär horjui päätöksessään. Mutta hän oli mieheensä suuresti +kiintynyt ja olisi arvattavasti sittenkin päättänyt noudattaa hänen +mieltänsä, ellei pikku Ebba olisi samassa tullut sisään aivan +ihastuksissaan uudesta puvustaan, jossa hänen oli esiinnyttävä pidoissa +ja joka oli kuvaavinaan metsänneitoa. Äidin heikkous voitti. Vähän +epäröityään päätti kuin päättikin kreivitär juhlapidot pidettäviksi -- +mutta ainoastaan tällä kertaa. + +Sinclair ja hovimestari riensivät kumpikin taholleen riemuiten siitä, +että olivat saaneet tuumansa toteutumaan. Nyt ilmoitti kamarineitsyt +isännöitsijän. Kreivitär ei olisi kernaasti tahtonut ottaa vastaan +tuota tuimaa, nuorta miestä, joka useammin esiintyi hänen edessään +tylynä kuin iloisena ja tyytyväisenä, mutta taipui siihen kuitenkin +lopulta. + +-- Mitä tahdotte? -- kysyi hän lyhyesti. + +Mestari Pietari ei ollut hätäpoikia, kun oli käytävä vaikka karhun +kimppuun, mutta nyt tunsi hän rohkeutensa katoavan. Hän oli lukenut +niin kauniin läksyn matkalla; nyt hän oli sen kokonaan unhottanut ja +murahteli sekavasti jotakin, joka oli olevinaan onnentoivotusta kauniin +ilman johdosta. + +-- Hyvä, hyvä, -- vastasi kreivitär kärsimättömästi. -- Oliko teillä +mitään muuta sanottavaa? + +Mestari Pietari änkytti jotakin semmoista kuin että vuoden kasvu oli +varsin huono ja että niittyjen pitäisi saada vielä kasvaa, ennenkuin ne +niitettiin. + +Kreivitär kadotti kärsivällisyytensä. -- Paha kyllä, ettei teillä ole +heiniä, -- sanoi hän, -- se on oma syynne. Vieraani tulevat niittämään +linnan niityn tänä päivänä. Jos kasvu on kovin niukka, niin niittäkää +likimmäiset niityt ja viekää niitetyt heinät linnan-niitylle. Minä +tahdon, että niitty on rehevän näköinen. Mainiemi on rikas; niityt +eivät saa olla köyhät. Hyvästi; tehkää niinkuin olen sanonut. + +Ennenkuin mestari Pietari huomasikaan, oli hän jo linnanportaita +laskeutumassa. -- Kirottu pölkkypää! -- mutisi hän. -- Olinhan aikonut +niin kauniisti esittää asiani, olinhan aikonut avata kreivittären +silmät näkemään totuuden alusta loppuun. Kuinka hevoset käyvät +lihavimmilla niityillämme laitumella! Kuinka metsästäjät tallaavat +parhaat peltomme! Kuinka elo ei tee terää! Kuinka heinä näivettyy! +Kuinka katovuosi irvistelee kaikilla kedoilla! Kuinka nälkä kolkuttaa +kaikkia ovia! Kuinka röyhkeys meitä sortaa! Kuinka ahneus kiskoo meitä! +Kuinka laiskat, röyhkeät palvelijat pitelevät talonpoikia! Kuinka +kaikki tuhlataan! Kuinka väki napisee! Kuinka täällä valehdellaan! +Kuinka varastellaan! Kuinka Mainiemi menee häviötään kohti! Kuinka +kaikki työni hävitetään! Hyvä Jumala, ei minun, vaan sinun työsi! +Varjele sinä tätä onnettomuuden linnaa, etteivät ne päivät palaisi, +joista miehet ja äijät vielä peloissaan puhuvat! + +Nämä sanat kuohuivat epäselvinä niinkuin etäisen kosken kohina +isännöitsijän leveästä rinnasta. Mutta ei ollut hänellä aikaa +kauemmin antautua näihin surullisiin ajatuksiin. Portaissa olivat +kamaripalvelijat juostessaan vähällä paiskata hänet kumoon; kartanolla +ahdistettiin häntä joka haaralta. Siellä kysyttiin kauroja, heiniä ja +tallisuojaa sadalle hevoselle, runsasta kestitystä vieraiden lukuisille +seurueille; viirejä torneihin; uusia lehtimajoja; uusia riemuportteja; +kaikkien linnan alustalaisten piti olla paikoillaan, juhlallisesti +puettuina, hyvin notkeina, kaikin mokomin _iloisen näköisinä_. Kaikki +varastot oli tyhjennettävä, kaikkien kellarien piti luovuttaa +sisällyksensä. Mainiemen piti näyttää rikkaalta, kreivilliseltä, +ruhtinaalliselta, kuninkaalliselta, samalla kuin puute jo sen +hökkeleihin hiipi, ja vaarat vaanivat sen loistavan ulkonaisen komeuden +takana. + +Mestari Pietari oli suora ja rehellinen maanviljelijä. Hän ei voinut +käsittää, miten näin loistavasti kävi peittäminen noin uhkaavaa +häviötä. Mutta eräs ajatus oli hänen lohdutuksensa: -- Kreivin tultua +kyllä kaikki muuttuu paremmaksi! Kreivi on jalomielinen, kreivi on +rikas! Hän on ymmärtävä kansansa tarpeet! Ehkäpä hän viskaa tynnyrin +kultaa puutteen kitaan; ja enemmänkin kuin kultaa hän on luova säteen +ihmisyyden päivänvaloa tähän tyranniuden pimeyteen. + +Mutta ken ei mestari Pietarin tavoin tuntenut kaikkia linnan +salaisuuksia -- joita ei hänkään täysin tuntenut -- se varmaankin kulki +iloisemmissa ajatuksissa ihanan kesäpäivän paisteesta nauttien. Tuossa +kohosi tuo komea linna viisine torneineen vihannan seudun yli niinkuin +koko valtakuntansa ympäröimä kuninkaan linna. Mainiemen sirkkuset +lauloivat lehdoissa; kesä oli niin myöhäinen, että luonto vielä eleli +kevään jälkiloistossa. Hiljaisina laineina keinui lahtien hopea rantain +vaiheilla. Kuusien tummat latvat humisivat menneen ajan muistoja; +koivujen vaaleissa kutrisissa haaveili tulevien keväitten toivo. Kaiken +sen, mitä inhimillinen ylpeys milloinkaan voi Suomessa saada aikaan, +sen oli se tässä koettanut toteuttaa; mutta sen komeutta komeammin, sen +ihanuutta ihanammin levitti luonto selkeän, heloittavan rauhansa pitkin +Mainiemen kukoistavia rantoja. + + + + +5. HEINÄTALKOOT. + + +Kello kahdentoista aikaan päivällä alkoi vieraita saapua. Siellä tuli +pitkissä jonoissa sen ajan raskaita umpivaunuja, jotka tarvitsivat +neljä hevosta paikalta liikahtaakseen. Ja niiden rinnalla nelisteli +keveästi ja sievästi siroja, monivärisiin pukuihin pukeutuneita nuoria +aatelismiehiä, jotka milloin oikealla, milloin vasemmalla puolen +vaunuja antoivat korskuvien hevostensa, päät pystyssä, keikailevasti +tanssia, voittaakseen jonkunkaan ihastelevan katseen niistä ihanista +silmistä, jotka vaunujen ikkunoista katselivat. + +Teille oli pirskotettu vettä ja kukkasilla sekoitettuja koivunlehtiä +ripoteltu. Pitkin aitoja riippui, samoin kuin kreivittärenkin +tullessa, nauhoihin sidottuja, pienistä pihlajan- ja kuusenlehvistä +tehtyjä kiehkuroita. Ennenkuin käännyttiin isolle ajoportille, ajettiin +noin sadan kyynärän kaarros koivuista ja kuusista keinotekoisesti +tehdyn holvin kautta, joka levitti suloista viileyttä kesän helteeseen. +Kustakin viidestä tornista liehuivat nytkin nuo sinikeltaiset +viirit kuulakassa ilmassa, ja suurin päätorniin pystytetty viiri +oli koristettu Bertelsköldien vaakunalla, täysissä aseissa +olevalla ratsastajalla, joka toisella puolen oli alaslaskettu, +Marienburgia[19] tarkoittava nostosilta ja toisella Fyenin vaakuna, +jonka kantamisoikeuden Kustaa Bertelsköld oli saanut kuningas Kaarle +X:ltä muistoksi siitä, että hän ensimmäisenä ratsasti Vähän Beltin +poikki. + +Päivällinen laitettiin isoon linnansaliin juuri kello 1 ajaksi, mikä +oli tavattoman myöhäistä Kaarle XI:nnen aikaiseen elämänjärjestykseen +nähden, jolloin tavallisesti noustiin ylös kello 4 aikaan aamulla, +syötiin päivällinen kello 11 ja mentiin nukkumaan kello 9 aikaan. Sali +ansaitsee oman selityksensä. Se oli niin iso, että sata vierasta -- +sillä niille paikoin niitä oli -- hyvästi mahtui pöytäin ympärille, +jotka oli asetettu B:n muotoon, tietysti siten, että helposti voitiin +päästä molempain puoliympyräin väliin. Kumminkin voi salin korkeutta +sanoa suhteellisesti vieläkin suuremmaksi, ja keskeltä kattoa riippui +kaksitoista-haarainen, puhtaasta kullasta taitehikkaasti tehty, ylen +kallis kynttiläkruunu, joka kolmikymmenvuotisen sodan aikana oli +ryöstetty jostakin saksalaisesta ruhtinaanlinnasta (kenties jostakin +luostarinkirkosta) ja jonka vanhempi Bertelsköld oli muiden kalliiden +aarteiden muassa kotiinsa kuljettanut. Katto oli koristettu lukuisilla +kuvilla. Siinä nähtiin Egyptin seitsemän maanvaivaa, israelilaiset +korvessa, Joosuan ja makkabealaisten taistelut y.m. mieltä ylentäviä, +Vanhan Testamentin aiheisia maalauksia, niin valikoituja, että selvästi +voi huomata linnan herran mieltymyksen sotaisiin aiheisiin. Seinät +osoittivat samaa aistia vielä suuremmassa määrässä, sillä ne oli +katosta lattiaan asti peitetty suunnattoman suurilla öljymaalauksilla, +jotka esittivät kohtauksia kolmikymmenvuotisesta sodasta ja Kaarle +XI:nnen sotaretkistä. Tekotapa osoitti hollantilaisen taiteilijan +käsialaa, ja ratsuväen taistelut olivat pääaiheena. Muun muassa nähtiin +siinä Wallensteinin hyökkäys Stålhandskea ja suomalaisia vastaan +Breitenfeldin taistelussa; kulku Lech-virran yli; Kustaa Aadolfin tulo +Müncheniin; Kustaa Aadolfin kuolema Lützenin luona; Nördlingenin ja +Wittstockin taistelut; Varsovan taistelu y.m. kuuluisia tapauksia. +Myöhemmin syntynyt ja toisen käden tekemä oli eräs iso taulu, johon +retki Vähän Beltin yli oli kuvattu; siinä nähtiin etäämpänä, kuinka +kuningas voitollisena nousi Fyenin maalle, samalla kun etualalla +ratsastajajoukko vaunuineen ja kuormineen vajosi särkyvän jään alle, ja +ylälaidassa näkyi maineen jumalatar, musta vaakunakilpi kädessä, johon +kullatuilla kirjaimilla oli kirjoitettu: + +_Gustavus Bertelsköld, comes, obiit 29 Jan. 1658. Jacet indomitus +victor pro rege sub unda._[20] + +Tämän taulun opastamana voi helposti muissa tauluissa, tavallisesti +Kustaa Aadolfin tai Kaarle X:nnen rinnalla, tuntea vanhan kreivi +Bertelsköldin rotevan sankarivartalon antamassa iskuja taistelun +tulisimmassa tuoksinassa. Maalari tietysti ei ollut halventanut +urhoollisen kreivin urotekoja; mutta tunnustettava on, että todellisuus +tarjosi hänen siveltimelleen runsaasti aiheita. Ikäänkuin näiden +veristen taulujen vaikutuksen lievennykseksi oli keskellä isoa seinää, +vastapäätä ovea, toinen rauhallisemman näköinen taulu, johon Kristiina +kuningatar oli kuvattu antamassa kreivillistä arvoa teräkseen puetulle +sotilaalle, ja alla luettiin niin ikään kullattu päivämäärä lokak. 20 +p. 1650. Pitkällä seinustalla olevain kuuden ikkunan välissä nähtiin +vielä viisi isoa kuvaa, joista heti kohta tunsi Kustaa Aadolfin, +Kristiinan ja Kaarle X Kustaan kuvat. Neljäs taulu, ritari täysissä +aseissa, esitti samaa ensimmäistä kreivi Bertelsköldiä, jota maalari +joka paikassa oli pitänyt esillä, ja viides taulu oli hänen aikaisin +poismenneen puolisonsa ihmeen ihana kuva, jonka alle oli merkitty +kuolinpäivä, kesäkuun 24 p. 1653. Nykyisen kreivin ja kreivittären +kuvat olivat vaatimattomammalla paikalla n.s. marmorisalissa. + +Turhaa olisi koettaa selittää aterian komeutta. Olkoon vain sanottu, +että noiden sadan vieraan pöytäkalusto oli hopeasta, ja oli +Bertelsköldien vaakuna siihen kaiverrettu erään nyt tuntemattoman, +puolalaisen vaakunan yläpuolelle, joka osoitti, että tämä kalleus, +samoin kuin kynttiläkruunukin, oli tuotu saaliina jostakin Puolan +valloitetusta linnasta. Sotain muistot uudistuivat; nyt nähtiin +ainoastaan niiden loisto, unhotettu oli niiden kyynelet. + +Kahvi ei ollut enää tuntematonta, mutta sitä ei juotu vielä suuremmissa +tilaisuuksissa. Sen sijaan tarjottiin monien Tukholman leivosten ja +Ranskan hedelmähillojen jälkeen aterian lopulla erästä imelää Espanjan +viiniä pienistä, hiotuista, norsunluisilla jaloilla varustetuista +laseista. Kreivitär, joka oli istunut kunniaistuimella parooni Creutzin +rinnalla, nousi heti sen jälkeen ylös, vieraat seurasivat esimerkkiä, +ja ateria päättyi kello 4 aikaan iltapäivällä. + +Nyt tarjosi kukin herroista käsivartensa jollekin naiselle, ja niin +mentiin linnan puutarhaan kävelemään. Historia ei ole kirjoittanut +muistoon, mitä he sanoivat toisilleen, nämä ylhäiset Mainiemen vieraat, +kävellessään lehtimajain siimeksessä. Valikoituja kohteliaisuuksiako +tuolla ruotsalais-ranskalaisella kielellä, jota siihen aikaan +käytettiin ja jota ei kuninkaiden esimerkit eikä runoilijain harrastus +äidinkielen hyväksi vieläkään ole saanut puhdistumaan? Mahdollista +kylläkin, sillä seurassa oli herroja ja naisia tuota _vanhempaa_ +koulua, joka oli saanut sivistyksensä suorastaan "suuren vuosisadan" +loistavasta keskustasta, häneltä, johon katsottiin ylös niinkuin +aurinkoon ja epäjumalaan, kaiken täydellisyyden esikuvaan, kaiken +sivistyksen oraakkeliin, mahtavalta, suurenmoiselta, loistavalta +puolijumalalta Ludvig XIV:ltä. Mutta nämä vanhemmat jo melkein +syrjäytti nuorempi suku, joka oli kasvanut Kaarle XI:nnen tuiman ja +tosivakavan hallituksen aikana, joko Tukholmassa tahi kotona +linnoissaan, ja jonka varat eivät enää riittäneet tuhlaaviin +ulkomaanmatkoihin. Ja näillä nuoremmilla oli aikansa hienostuksesta +ainoastaan lauseparret tallella; niiden takana piili vallan usein +maalaisjunkkarin rehellinen raakuus tahi soturin kömpelöt +nyrkkioikeuden aatteet. + +Mutta onpa kuin näkisin heidät vieläkin, semmoisina kuin Dahlberg kuvaa +heitä silloisessa _Suecia hodiernassaan_ 1695 vuoden piirroksissa -- +herrat puettuina kenkiin, silkkisukkiin ja lyhyihin housuihin, pitkiin, +kaikkia selän mutkia näyttäviin takkeihin niissä olevine pitkine +nappiriveineen, muodottomine alasriippuvine hihankäänteineen, hienoon +valkeaan pitsihuiviin ja suunnattoman pöyheään kiharaperuukkiin, joka +aaltoili maidon valkeain ja puolukan punakkain kasvojen ympärillä -- ja +nuo ihanat naiset kaarretuissa, lyhytrintaisissa, kapeissa, mutta +pitkissä hameissaan niissä olevine monine reunustuksineen, yllä lyhyt +19:nnellä vuosisadallakin uudelleen nähty viitta, nuo naiset paljaine +käsivarsineen, kädessä keikaileva viuhka ja päässä tavattoman korkea +päähine _à la Maintenon_ -- ei, ei kaikkein pyhimmän _Maintenonin_, ei +toki -- vaan sen _Maintenonin_, joka ei vielä ollut hurskaaksi +muuttunut. + +Linnan molemmat päädyt olivat pohjoiseen ja etelään päin. +Pohjoispuolella olivat ajoportti, linnanpiha ja iso ylöskäytävä. +Eteläinen pääty sitävastoin oli puutarhaan päin, jonka latvotun +pensasaidan yli linnan akkunoista oli mitä ihanin näköala +merenlahdelle. Itäpuolella olivat ne avarat ulkohuoneet, joissa tämän +kertomuksen alussa mekin olimme pyykin pesussa, jotavastoin avara +puisto levisi länteen päin linnasta ja siltä puolen oli yhdistetty +puutarhan kanssa sillalla, joka vei keinotekoisen lammikon yli. + +Kuvataksemme Mainiemen puutarhaa tarvitsisimme seikkaperäisiä tietoja +sen ajan puutarhanhoidosta, johon uhrattiin uskomattomia summia ja jota +varten asian alkaen kutsuttiin kaikkein taitavimpia hollantilaisia +puutarhureita. Meidän aikamme pitäisi ehkä kovin eriskummaisena sitä, +mikä siihen aikaan oli hienointa hienoutta; yksinkertaisempia +tunteitamme kenties loukkaisi nähdessämme sitä väkivaltaa tai ehkä +oikeammin sitä kavaluutta, millä luonnon kaunis säännöttömyys +puserrettiin linjasuoriksi, matemaattisiksi kuvioiksi, jotka tekevät +yksitoikkoisen, miltei tuskallisen vaikutuksen. Mutta puutarhan +hoitotaidossa oli taidon kannalta katsottuna siihen aikaan kehitytty +pitkälle, ehkä pitemmälle kuin nykyaikana, koska tähän huvitukseen +silloin uhrattiin summia, jotka nyt näyttäisivät tarumaisilta; ja +olihan tämä huvitus muodostunut aivan raivoksi Hollannissa, muodiksi +Ranskassa, ylellisyydeksi Englannissa, intohimoksi Saksassa, +saatettiinhan se kaikissa näissä maissa viimeisiin mahdollisuuksiin +asti; loistonhaluinen ruotsalainen ja suomalainen aatelistokin oli sen +omaksunut, kenties enemmän matkimisen halusta kuin todellisesta +taipumuksesta. Sillä eteläisempien maiden uhkean kasvullisuuden +rinnalla näyttivät nämä laitokset täällä pohjolassa kovinkin kelmeiltä; +puuttui maiseman mehevä vihannuus, puuttui tuo etelän lämmin, yli +kukkien hehkuvien värien henkäilevä valaistus. Mutta samassa määrässä +kuin täkäläinen luonto joutui tappiolle etelämaisen kasvullisuuden +rinnalla, samassa määrin ponnisti taito täällä kaikkia keinojaan +täyttääkseen näitä aukkoja, peittääkseen tätä huonommuutta. + +Varmaankin oli moni muu puutarha siihen aikaan Ruotsissa, joskaan ei +Suomessa, Mainiemen puutarhaa etevämpi. Ja yhtä hyvin tämä puutarha +tekotaitoon ja komeuteen nähden olisi voinut kilpailla monen +yhdennentoista vuosisadan kuninkaallisen huvilinnan kanssa. Kahdeksana +isona kohtisuorana nelikulmana, joista jokainen oli leikatulla +akaasia- tahi ruusupensas-aidalla ympäröity, levisi se kuin +sametinpehmoinen matto linnan ikkunain alla. Jokainen neliö oli tehty +taidokkaasen rokoko-tapaan, jokaisessa oli kukkapenkereitä, kalliita +tulpaaneja, koukeroisia, ylen kapeita hietapolkuja ja erästä hienoa, +ulkomaista ruoholajia, joka helposti saatiin mitä eriskummallisimmalla +tavalla vivahtelemaan. Jokaisen neliön keskikohdalla seisoi sitäpaitsi +marmorinen kuvapatsas kantakivellään; Juppiterillä, Junolla, Marsilla, +Venuksella, Apollolla, Minervalla, Merkuriuksella ja Cereksellä oli +kullakin vähäinen kukkia ja vihreyttä käsittävä valtakuntansa. +Jokaisessa noiden kahdeksan neliön muodostamassa äärimmäisessä nurkassa +oli loistava suihkukaivo, josta loiskiva tritoni ruiskutti kirkasta +suihkuaan ilmaan. Mutta keskellä puutarhaa oli ympyriäinen lammikko, +noin 10 kyynärää yli mitaten, jonka keskeltä hirmuinen, kolmipäinen +lohikäärme kustakin kolmesta kidastaan ruiskutti leveän vesipatsaan +sillä tapaa, että nämä kolme suihkua, käyden ristiin keskenään, +muodostivat auringossa kimmeltelevän B:n. + +Kukkain ja suihkukaivojen katseluun kyllästyttyä ei tarvinnut mennä +kauas ennenkuin löysi siimeksen isossa, kuusihaaraisessa, humaloista +tehdyssä tähdessä; nämä kiemurtelivat päistään yhdistettyjä tankojaan +pitkin, muodostaen ihanoita kaariholvia, joiden alla kävelijä tapasi +siroja penkkejä levähtääkseen. Tämän tähden keskikohdalla oli +ympyriäinen, tuoksuva humalamaja, sen keskellä seisoi marmorinen pöytä +ja sievä Heben vartalokuva, jonka päähän sattui keveän lehtilaen läpi +tunkeva ja sen vihreyden miedontama päivänvalo. + +Vanhemmat vieraat levähtivät tässä majassa hetken aikaa, jotavastoin +nuoremmat hajautuivat pitkin rantaa missä viisi tai kuusi venettä oli +varalla, jos ketä halutti lähteä merelle soutelemaan. Herrat soutivat, +naiset leyhyttelivät pois hyttysiä viuhkoillaan, ja niin soudettiin +saaren ympäri, jossa mustan Jaanan mökki vielä seisoi rapistuneena ja +asumattomana niinkuin muinaisaikainen raunio. Tämän kuolemaan +tuomitun noita-akan muisto oli juurtunut kansanuskoon; paikkaa +katseltiin taikauskoisella kauhulla, eikä ketään olisi saatu tuossa +pahamaineisessa huoneessa asumaan. Veneseurakin souti nopeasti ohi, +laskien leikkiä siitä, että Mainiemen aarteet olivat sinne haudattuina. +Huilun ääni väikkyili hyväillen kirkkaan vedenpinnan yli, nuoruus ja +lempi kulkivat keinuen edelleen, ja kauniit neidit kallistautuivat +veneen laidan yli, ja nähdessään poskensa punastuvan tyynessä vedessä, +kastoivat he valkoiset kätösensä veteen ja pirskottivat leikillisesti +muutamia pisaroita soutajainsa päälle, jotka rangaistukseksi uhkasivat +laskea heidät maihin tuolle epäluulonaiaiselle saarelle. + +Kauan ei retki kumminkaan saanut kestää, sillä nyt annettiin merkki, +että heinänkorjuu alkoi linnan niityllä. Pietari-mestari seisoi siellä +murahdellen, että kaste alkoi laskeutua luo'on päälle, joka oli niin +kallista tavaraa tänä hallavuotena; mutta hänen synkkä otsansa +kirkastui, kun pieni opettajatar Linderoth paimentytöksi puetun Ebban +kanssa hyppeli niittyä pitkin, kiirehtien saamaan haravoita vieraille +neideille. Pietari-mestari oli voitettu; saatiin mitä pyydettiin, +tuotiin esille ainakin kolmekymmentä sievää, keveätä, siniseksi +maalattua haravaa, jotka asian alkaen oli veistetty kätösiä varten, +mitkä olivat tottuneet työtä pitämään leikkinä. Kaikki seuran vanhemmat +sijoittuivat nurmipenkeille ja sinne siirretyille sohville, mutta +kaikki nuoret kävivät reippaasti työhän käsiksi. Nousipa siitä melu ja +leikki, niin että Mainiemen rannat raikuivat. Ylhäisistä naisista +olivat muutamat varsin harjaantumattomia ja käyttäytyivät +hullunkurisesti haravoidessaan, toiset taas, jotka olivat maalla +kasvaneita, olivat pidelleet haravaa ennenkin. Mutta, oi taivaan +korkeus, mimmoista jälkeä siinä syntyi! Pietari-mestari, jonka +käytännöllinen mieli ajatteli aina etupäässä hyötyä, oli lumoutunut +vain hetkiseksi näiden armaiden haravoitsijain edessä. Kohta näki hän +kauhukseen, kuinka toiset heiniä kyllä rukoihin haravoivat, mutta +toiset taas hajoittivat tai rukoihin toisiaan sysien niitä tallasivat +tai ympäri niittyä nakkelivat. Pahin kaikista oli nuori Kustaa Aadolf; +hän raivosi niityllä, elämöiden ja hävittäen kuin Attila, hunnien +kuningas, sillä jos ruohoa kasvoikin hänen jäljissään, niin ei ainakaan +kasvanut heiniä karjalle. Muut aateliset nuoret herrat olivat +kantavinaan heiniä rekiin minkä voivat, mutta varistelivat sillä välin +toiset puolet ympärilleen. Onnettomassa tilassa olivat tällä hetkellä +kiharaperuukit; ei yksikään Turun tai Tukholman kähertäjä olisi +harmistumatta voinut nähdä noita heidän babyloonisen rakennustaitonsa +uhkeita, ylimyksellisiä mestariteoksia! Litistyneinä, perin +pilautuneina, täynnä heinänkorsia ja pölyä nämä peruukkiparat viimein +ripustettiin puiden oksiin, vallattomain iltatuulten leikkikaluiksi. +Olihan se vähän hurjaa, eikä aivan hienon hienoakaan tämä meno +Mainiemen linnanniityllä; vanhukset pudistivat tyytymättöminä pitkien, +liikkumattomien peruukkikiharain verhoamia päitänsä; mutta minkäpä +sille teki, tavat olivat hiukan villiytyneet, ja he saivat tyytyä +niiden herkullisten lakkain ja kirsikkain maistelemiseen, joita +paimeniksi ja metsänhaltijoiksi puetut kamaripalvelijat runsaasti +tarjoilivat. + +Mutta aurinko alkoi vähitellen vajota länteen puiston tammien ja +koivujen taakse, herrat työntekijät alkoivat väsyä, ja talonpojat +saivat alkaa siitä, mihin toiset olivat lopettaneet. Silloin kuului +torven toitotuksia puistosta, ja esiin ajoi kaksi ratsastajaa, toinen +päästä jalkoihin sysimusta mustan hevosen selässä, ja toinen yhtä +lumivalkea valkoisen hevosen selässä, julistaen, että jos +korkeasukuinen seura tahtoisi astua Floran linnaan, niin prinssi +Talvilumi ja prinssi Syysyö palvelijoineen kävisivät taistosille +vieraiden kunniaksi. Seura lähti heti kohta liikkeelle puistoon päin. + +Floran linna oli jotenkin korkea kukkula keskellä puistoa, ja sen +huipulla oli huvihuone, josta oli erinomaisen loistava näköala merelle, +puistoon, puutarhaan ja kasvihuoneihin, joiden ikkunat kiilsivät kuin +kulta illan auringossa. Neiti Sinclair otti Floraksi puettuna vieraat +vastaan, ja ojensi isosta vasustaan itsekullekin, siinä järjestyksessä +missä tulivat, valitun kimpun harvinaisia kukkia, ilmaisten +kiitollisuutensa siitä, että vieraat olivat tehneet työtä hänen +valtakunnassaan. Kunnaan alla itäpuolella oli sannoitettu tanner, joka +ulottui lammikon partaalle, ja siellä oli laitoksia kehäjuoksua varten: +pahvipaperisia turkkilaispäitä, renkaita ja räpytteleviä, nuoralla +kiinni sidottuja kyyhkysiä. + +Vieraiden paikoilleen istuttua ratsastivat eri tahoilta prinssi +_Syysyö_ viiden muun yhtä mustan ratsastajan seuraamana, ja prinssi +Talvilumi viiden yhtä lumivalkean ratsastajan kanssa. Molemmat puolueet +tervehtivät vieraita; torvet törähtelivät ja kehäjuoksu alkoi. Nyt oli +määränä kolme kyynärää pitkän keihään kärjellä, kehän ympäri kovasti +ratsastaessa, joko tavoittaa riippuva rengas, syöstä irvistelevä +turkkilaispää maahan tai pistää kuoliaaksi kyyhkysraukka, joka turhaan +koki välttää vaaraansa. Musta prinssi väkensä kanssa näytti tässä +olevan valkoista prinssiä ja hänen väkeään huomattavasti etevämpi. +Silmäntarkkuudessa, käden sukkeluudessa ja hevosensa hallitsemisessa ei +prinssi Syysyöllä näkynyt vertaansa olevan; hän oli ottanut kuusi +rengasta, yhtä monta turkkilaista ja neljä kyyhkystä, ennenkuin vielä +prinssi Talvilumi oli saanut ainoatakaan. Vilkkaalla mieltymyksellä +häntä katselijat tervehtivätkin, ja merkin annettua heitti Flora +kukkasauvansa radalle, jonka jälkeen kilpailu lakkasi, prinssi Syysyö +julistettiin voittajaksi ja sai haltiatarten kuningattareksi +koristetulta Ebba-neidiltä ensimmäisen palkinnon, silkistä solmitun ja +Ranskan karamelleilla täytetyn metsästyslaukun; karamellit olivat +Ebba-neidin omaa keksintöä, josta hän melko lailla ylpeili. + +Nyt tarjottiin simaa, ja vähän aikaa levähdettyä alkoi karkelon toinen +ja vakavampi osa, joka oli jäännös muinoisilta ajoilta, mutta joka +silti sopi hyvin ajan sotaiseen luonteeseen -- ajan, jolloin ne +karoliinit olivat kasvamassa, jotka muutamia vuosia sen jälkeen tulivat +maineellaan täyttämään koko Euroopan. Oli kumminkin se melkoinen erotus +näiden ja muinaisajan sotaisten karkeloiden välillä, että todelliset +ritarit istuivat nyt katsomassa silloin, kun heidän palvelijansa ja +alhaisempaa säätyä olevat henkilöt ottivat osaa taisteluun. + +Kustaa Aadolf, joka hehkuvalla mielenkiinnolla oli katsellut kilpailun +menoa, puikahti nyt prinssi Talvilumen korvaan kuiskaamaan: "Pidä +puolesi, mestari Pietari; näytä, että olet ripeä ja paiskaat häijyn +Janssenin maahan. Varo Neroa, hänellä on sukkelampi hevonen; älä anna +hänen survaista sinua kylkeen, hän on vahva kuin susi. Älä pelkää, +Pietari; jos hän on susi, niin oletpa sinä karhu, laita niin, että ajat +heidät molemmat lammikkoon, tee se, Pietari, niin pidän sinusta." + +Prinssi Talvilumi ei vastannut, nyökäytti vaan suopeasti päätään ja +kiinnitti rynnäkköhytyrän ja nahkahaarniskan päällensä. + +Kaikki muutkin taistelijat varustautuivat nyt samoin kuin valkoinen +prinssi rynnäkköhytyröillä ja nahkahaarniskoilla. Sen jälkeen annettiin +merkki kisan uudestaan aloittamiseen. + +Rata oli kovin ahdas, niin etteivät kaikki voineet yhtä haavaa +käydä taisteluun osallisiksi. Oli sentähden sovittu, että taistelijain +piti kohdata toisensa parittain, yhden valkoisen ja mustan aina +kerrallaan siten, että heidät ensin asetettiin vierekkäin; sitten +ratsasti toinen oikealle, toinen vasemmalle puolelle, kunnes he +kohtasivat toisensa radan vastakkaisella puolella, joten heidän +hevosensa saivat parahiksi vauhtia, voidakseen törmätä yhteen +tarpeellisella voimalla ja nopeudella. Oli näet tarkoituksena, että +taistelijat haapakeihäillään[21] koettaisivat survaista toisensa +hevosen selästä. Mutta kun hyökkäys tehtiin puoliympyrässä, niin +tapahtui, että ratsastajat keskipakoisvoiman ajamina kampeutuivat +ulospäin ja helposti menettivät tasapainonsa, jota oli taitavasti +vältettävä, ettei se taistelun päättymiseen vaikuttaisi. + +Seuraus olikin se, että ensimmäinen valkoinen ja ensimmäinen musta, +yhteen karatessaan, eivät arvanneetkaan välttää tätä vaaraa, vaan +kellahtivat kumpikin yht'aikaa hevosen selästä ja suistuivat hiekkaan +katselijain suureksi huviksi. Hiekka oli pehmeätä, molemmat nousivat +vahingoittumattomina, vaikkakin aivan pölyisinä ylös, ja poistuivat +harmistuneina syrjään, äkäisesti toisilleen viittilöiden. + +Molemmat johtajat käyttivät tätä vahinkoa hyväkseen varoittaakseen +niitä taistelijoita, joiden vuoro nyt oli käydä taisteluun. Karkaus +tehtiin nyt suuremmalla varovaisuudella ja yhteentörmäys tuli olemaan +ratkaisevampi. Valkoinen kaatui, musta pysyttelihe reippaasti satulassa +ja katselijat tervehtivät häntä ihastushuudoin voittajaksi. + +Molemmat puolueet, ja samalla katselijatkin, alkoivat lämmetä +taistelusta. Uhkauksia, huutoja ja kehoituksia kuului; Floran linnassa +löivät herrat vetoa toisen tahi toisen puolueen puolesta, ja naiset +viskelivät milloin kukkia, milloin makeisia taisteleville. + +Kaikesta tästä innostuneena ratsasti kolmas pari esiin, samalla sekä +varovasti että ravakasti, mutta valkoinen oli kovin kiihkoisa, hänen +keihäänsä katkesi; musta käännähti heti kohta syrjään ja tähdäten +vastustajaansa oikean olkapään alle, survaisi hänet satulasta. Taas oli +valkoiset voitettu, taas remahtivat mustain ystävät Floran linnassa +äänekkääseen riemuhuutoon. + +Neljännen parin ryntäyksestä ei tullut mitään, samoin kuin ei +ensimmäisenkään. Ylen kiivaasti ajamaan lähdettyään putosi kumpikin +hevosen selästä, ja valkoinen nyrjäytti siinä niin pahoin jalkansa, +että oli talutettava pois taistelupaikalta. + +Nyt oli valkoisista ainoastaan kaksi jäljellä, mutta kun kaksi mustista +oli voittanut ja niillä oli oikeus jälleen koettaa onneaan, oli heitä +yhteensä neljä. Samassa suhteessa nousivat panokset Floran linnassa +niin, että pantiin vetoon neljä kahta vastaan mustain voitosta +valkoisista. Valkoisten rohkeutta kannatti vielä se, että heidän +parhaat miehensä eivät vielä olleet koetelleet onneaan. Mutta olivatpa +mustatkin säästäneet parhaansa viimeiseksi. + +Prinssi Talvilumi lähetti nyt ainoan jäljellä olevan taistelijansa +otteluun, ja Kustaa Aadolf, joka kokonaan oli käynyt valkoisten +puolelle, ei malttanut olla huutamatta: "Pidä puolesi, Lammin Matti, +pidä puolesi kuin mies ja nakkaa mustat maahan!..." Valkoinen näytti +aikovan seurata nuoren kreivin kehoitusta. Kahdessa karkauksessa +peräkkäin kaasi hän kaksi mustaa -- samat, jotka sitä ennen olivat +kumpikin voittaneet valkoisen vastustajansa. Riemuhuutoja ja +pilkkasanoja kuului sekaisin katselijain joukosta. Valkoisten osakkeet +olivat nousseet hinnassa; he olivat nyt tasavoimaiset vastustajain +kanssa, kaksi kahta vastaan. + +Prinssi Talvilumi näki kuitenkin hyväksi antaa ainoan jäljellä olevan +taistelijansa levähtää vähän aikaa ja kannusti itse hevosensa toista +mustaa vastaan. Jo heti ryntäykseen lähtiessään havaitsi hän +vastustajansa olevan hänen kanssansa tasaväkisen, kenties hevosensa +hallitsemisessa häntä etevämmänkin. Kun he kohtasivat toisensa, +kyyristyi musta alas, väisti prinssin hyvästi tähdätyn keihään, ja +antoi hänelle, hevostaan pyöräyttäessään, niin kovan syrjäiskun +rynnäkköhytyrää vasten, että prinssi välttämättömästi olisi +suistunut hevosensa selästä, jolleivät nahkanauhat olisi katkenneet ja +hytyrä pudonnut maahan. Koko seura tunsi nyt prinssi Talvilumen +Pietari-mestariksi, joka harmista ja häpeästä punastuen otti maasta +rautahytyränsä, aloittaakseen leikin uudestaan. + +-- Musta koira, -- jupisi hän itsekseen, -- toista kertaa et pääse +käsistäni! -- Merkki annettiin, ratsastajat töytäsivät yhteen, mutta +taas syrjähti Pietari-mestarin keihäs, sillä musta mies oli, ainoastaan +oikea jalka jalustimessa, heittäynyt pitkin hevosen oikeata kylkeä +riipuksiin ja tähtäsi sieltä uuden salaisen iskun, joka kuitenkin kävi +vain vastustajan jalkaan. Prinssi Talvilumi ei semmoista leikkiä +ymmärtänyt, pyörähti päin, tarttui vihollisensa hevosta vasemmalla +kädellä ohjaksiin ja anteli sitten oikealla kädellä riippuvalle +miehelle iskun toisensa perään, hevosten sillä välin pystyyn +kavahdellessa, kunnes musta viimein oli pakotettu päästämään kätensä +irti ja romahti raskaasti maahan. Samassa pääsi teräsristikko irti, ja +hytyrän alta irvistelivät Nero-murjaanin sysimustat kasvot. + +Nyt oli prinssi Syysyö kahta valkoista vastaan. Mutta kohta kyllä +tasapaino taas tuli entiselleen, sillä jo ensi hyökkäyksessä syöksi hän +toisen valkoisen maahan. Se oli Lammin Matti, joka ei saanut +toivomiansa kostotuumia toteutetuksi. Hän oli ylen tulinen, iski +syrjään ja kaatui samassa mustan prinssin voimakkaasta ryntäyksestä. + +Niin olivat siis ainoastaan molemmat johtajat enää jäljellä. Kaikkien +silmät kääntyivät heihin; molemmat olivat jo osoittaneet tarmoa ja +taitavuutta. Vedot kukkulalla pantiin tasan; ei kukaan voinut ennakolta +sanoa, miten taistelu päättyisi. Arveltiin vain valkoisen prinssin +olevan enemmän väsyksissä, hän kun vast'ikään oli kestänyt kovemman +ottelun. Sitävastoin näytti hänen hevosensa vahvemmalta ja notkeammalta +kuin hänen mustan vastustajansa. + +Taistelijat ratsastivat verkkaisesti paikoilleen ja tervehtivät +toisiaan ritarilliseen tapaan. Ei käynyt teräsristikkojen läpi +näkeminen, kuinka vihaisesti he katseillaan mittelivät toisiaan, vaikka +koko ottelu oli olevinaan sulaa leikkiä. + +Torvi törähti, hevoset kiitivät kannusten kiihoittamina yhdessä +vilauksessa puoliympyränsä päähän kumpikin. Toisensa kohdatessaan +kummankin prinssin keihäät lensivät pirstoiksi, ja kumpikin ratsastaja +horjahti iskusta, mutta vain silmänräpäyksen ajaksi. Molemmat pysyivät +satulassaan, ja rajut käsien taputukset ja ihastushuudot ilmaisivat +selvästi että katselijat olivat mieltyneet ja ihastuneet tähän +kauniiseen ratsastusleikkiin. + +Ratsastajat palasivat paikoilleen, ja taas torvi toitahti. Toisessa +karkauksessa oli mustan prinssin käydä onnettomasti. Hänen hevosensa +kompastui, ja valkoisen olisi ollut helppo sysätä hänet syrjästä +maahan, mutta hän ei tehnyt sitä. Hän kääntyi rauhallisesti takaisin, +katselijain äänekkäiden ihastushuutojen kaikuessa, ja nyt aloitettiin +kolmas kerta. + +Musta prinssi ei näkynyt tietävän jalomielisyydestä. Taistelevain +yhteentörmätessä meni valkoisen prinssin keihäs toisen kerran +pirstoiksi, mutta musta oli tahallaan tehnyt keveämmän iskun ja sai +aseensa säilytetyksi. Eikä hän häikäillyt sitä käyttäessään, ankara +pisto paiskasi vaaraansa aavistamattoman valkoisen prinssin satulasta, +mutta hän ei pudonnut, hän jäi tuokioksi jalustimestaan riippumaan ja +onnistui hänen ohjista kiinni pitämällä keikahtaa jälleen ylös. +Aseetonna ratsasti hän raivoissaan mustaa kohti, jonka hevonen kavahti +pystyyn, peräytyi, tallasi rikki aidan ja oli vähällä heittää +ratsastajansa lammikkoon. Mutta musta prinssi ei hätäytynyt. +Ratkaisevalla hetkellä, juuri lammikon partaalla, ennätti hän töin +tuskin nostaa keihäänsä ja läimäyttää valkoista kasvoihin. Tämän teki +hän niin voimakkaasti, että verta purskahti suusta ja sieraimista, ja +valkoinen prinssi suistui päistikkaa hevosen selästä alas lammikkoon. + +Naisilta pääsi kauhistuksen huuto. Vaara ei kumminkaan ollut suuri, +sillä voitetut valkoiset riensivät heti luo ja vetivät vedestä +pyörtyneen johtajansa, joka vietiin pois linnaan saamaan tarpeellista +hoitoa. Mustat olivat nyt voittaneet; heidän johtajansa, prinssi +Syysyö, ratsasti Floran linnaan ja sai luvatun palkinnon, kauniin +kullatusta hopeasta tehdyn metsästystorven. + +Tällaista oli tämä vähän hurja leikki, joka helposti olisi voinut +päättyä pahastikin, mutta joka ei kuitenkaan ollut sen kovempaa leikkiä +kuin moni muukaan aseharjoitus Kaarle XI:n aikana, jolloin useinkin +verta vuosi ja kauloja katkottiin ja kylkiluita rikottiin tulevain +karoliinien tuimissa leikkisodissa. Hetken aikaa sen jälkeen oli +kukkulalla oleva seurue uusissa huvituksissa unhottanut äskeiset +aseleikit. Kesäyön vieno hämärä kattoi maan, ja hienoon pilveen +vetäytynyttä taivasta vasten loisti kohta komea ilotulitus +aurinkoineen, tähtineen ja häikäisevine raketteineen. Komeata oli elämä +Mainiemessä siihen aikaan. Väkeä ravittiin ja lukuisat muukalaiset +palvelijat mässäilivät iloisesti linnan alakerroksissa, ja ainakin sata +hevosta rouskutteli pilttuissaan kauroja purren ja varistellen niitä +kukkuraksi täytetyistä seimistä maahan. + + + + +6. KUTSUMATON VIERAS. + + +Juuri kun ilotulet Mainiemen puistossa paloivat komeimmillaan ja +puunlatvain yli korkealle kimpoilevat raketit piirtelivät tulijuovia +kalpealle yötaivaalle, ajoi kaksi ratsastajaa täyttä laukkaa isoa +Turusta tulevaa maantietä. Tultuaan linnan puiston aitauksen luo +kääntyivät he oikeaan käteen syrjätielle ja astuivat ratsailta erään +takaportin luona, jonka kautta voi päästä puistoon. Siellä otti toinen +ratsastaja hevoset huostaansa, jotavastoin toinen äkisti katosi puiston +varjoihin. + +Vähän ajan perästä ilmaantui hän Floran linnan tienoille ja jäi sinne +hetkiseksi puuta vasten nojautuneena ja kädet ristissä rinnalla +ilotulitusta katselemaan. Musta kaapu suojasi häntä yökylmältä, +peittäen osan hänen kasvojaan. Kirjavia haamuja, paimenia ja fauneja +parveili hänen ympärillään valkean valossa. Kunnaalta soi iloinen +soitto, ja niin pitkälle kuin nähdä voi, oli puisto täynnä leikkiä ja +laulua, iloa ja vallattomuutta. Paitsi linnan omaa väkeä oli sinne +keräytynyt useita satoja katselijoita lähiseudulta, ja ettei soitto +kaikuisi turhaan, pyörähteli milloin siellä, milloin täällä iloisia, +tanssivia ryhmiä vihannalla nurmella puiden välissä. + +Matkamies ei juuri näyttänyt olevan halukas käymään öisiin iloihin +osalliseksi ja aikoi jo lähteä eteenpäin, kun häneen äkkiarvaamatta +takertui eräs linnan palvelijoista, jonka vihreässä takissa riippui +kaislan jäännöksiä: nähtävästi hän oli päivän huvituksissa näytellyt +jonkun vedenhaltian osaa. Lystikäs palvelija oli nauttinut hieman +liikaa ja luuli arvattavasti puun luona seisovaa äänetöntä miestä +joksikin ylhäisten vieraiden palvelijaksi, joka puolestaan oli saanut +liian vähän kestitystä. Hän katsoi kai sentähden linnan kunnian +vaativan, että hän nyt esiintyi isäntänä. Tarttuen vierasta olkapäähän +pyöräytti hän tämän kerran ympäri hoilottaen: + + Pätö puro se on, jonka vetten luo + hepo nääntyvi janoissaan. + Pätö isäntä se, joka vieraansa suo + mennä selvinä pidoistaan! + +-- Eikö niin? Kah, älä tuossa estele. Merkurius vai mikä Dromedarius +lienet, vai ketä olet tänäpäivänä näytellyt! -- huusi kunnon isäntä +linnan puolesta, turhaan koettaen vetää kaapuun verhoutunutta ja synkän +näköistä miestä muassaan. -- Minä olen Neptunus, vai Näkkikö lienen vai +Lempoko, häh? Tiedätkö, veikkoseni, minä olen märkä ulkoa ja märkä +sisästä, märkä selästä ja märkä mahasta. -- Ja tiedätkö, veikkoseni, +märkiin kun kuulun, niin olen tänäpäivänä märässä mässännyt. -- Lempo, +minkälainen ruhtinas se on se meidän hovimestari! Luulivat siellä +sisällä, etteivät ne muut kuin ylhäiset Espanjan viinejä juo, mutta +niin totta kuin tässä seison -- suo anteeksi veikkoseni, en seisokaan, +vaan purjehdin, uiskentelen niinkuin kala -- niin tuotatti Niilo +Janssen meille viimeisen ankkurin tuosta kurjasta linnankellarista, +jossa rotatkin tästä lähin saavat janoon kuolla, sillä kuulepas, armas +ystäväiseni, Niilo Janssen se on meidän kreivimme, ja vanha herra +siellä Tukholmassa -- soisinpa hänen kukoistavan kuin katajapensas +kuivalla kivikkomäellä, darum kein Feindschaft nicht, sanoi juutalainen +jesuiitalle. Tiesi lempo, mitä huomenna syötäneen ja juotaneen, mutta +siitä saa Niilo Janssen pitää huolen, hänellä on rahaa kuin pähkinöitä +pähkinäpuistossa; mutta kreivi, tiedätkö, on köyhä kuin baierilainen +munkki ruotsalaisessa sakaristossa. Sen saat uskoa, veikkoseni, +koht'sillään on kreivistä tullut loppu, perin pohjin tullutkin, aivan +sukkelaan, kaikki tyyni nurinnarin. + +Palvelija koetti näiden sanain perästä alentaa ääntänsä kuiskaavaksi, +ikäänkuin kertoakseen jotakin suurta salaisuutta, ja raastoi yhä +vierasta miestä mukaansa. Tällä oli kumminkin pää ja jalat paremmin +vallassaan ja hän antoi, niinkuin näytti, taluttaa itseään, vaikka hän +oikeastaan ohjasi molempain kulkua ja ohjasi niin, että he välttivät +väentungosta. + +-- Vai niin, -- sanoi vieras omituisella äänen painolla, -- vai on siis +kreivistä tullut loppu, ja mistä sen tiedät? + +-- Mistäkö tiedän? -- matki mies änkyttäen, sillä öinen ilma näkyi +sekoittavan hänen päätään sen sijaan, että olisi sitä selvittänyt. -- +Mistäkö? Sen sanon sinulle tuossa paikassa, Juppiter tai Posidonius, +vai mikä nimesi lienee, sillä jumaliahan me kaikki olemme. Mistäkö? +Tietänenhän toki, että kreivin on kunnia, kreivittären on huvi, ja +hovimestarin ovat rahat. Jollei Niilo Janssen lainaisi rahojaan +kreivillisen vallasväen kunniaksi ja huviksi, niin eipä olisikaan elämä +täällä Mainiemessä näin isoista ja hupaista. + +-- Sinä valehtelet, konna! -- tiuskaisi muukalainen; mutta samassa +hillitsi hän itsensä. -- Sanon, -- lisäsi hän, -- että valehtelet kuin +aika poika. Tuosta on hovimestari kerskunut sinulle, pikariin liian +syvälle kurkisteltuaan. + +-- Pikariinko? Maltapas hiukan, sanonpa sinulle jotakin. Niilo +Janssenilla on eräs vika, hän ei koskaan kurkistele pikariin, ei +vähääkään, rundarum nichts, sanoo saksalainen. Mutta tiedänpä jotakin, +mitä et sinä, Posidonius, tiedäkään. + +-- No, mitä tiedät, jalo Neptunus? -- kysyi muukalainen. + +-- Tiedänpä, että pitkä Valentin on kuullut Kirstiltä ja Kirsti on +kuullut Katrilta, että Niilo Janssen on sulamaisillaan kuin voi +rakkaudesta erääseen ylhäiseen naiseen, ja Katri on sanonut Kirstille, +ja Kirsti on sanonut Valentinille, ja Valentin on sanonut minulle, että +eräs ylhäinen nainen ei ole niinkään haluton armollisesti silmäilemään +erästä hovimestaria, ja ... ka, mitä sinä, Posidonius ... älähän... + +Lystikkään palvelijan juorut keskeytyivät aivan odottamatta. Hän ei +ollut vielä ehtinyt saada sanottavaansa loppuun sanotuksi, kun +muukalainen, ikäänkuin äkillisen vihan valtaamana tarttui häntä lujasti +hartioihin ja paiskasi hänet päistikkaa maahan. Tämä sattui tapahtumaan +lähellä lammikkoa Floran linnan luona, ja palvelija suistui kaulaansa +myöten veteen. Kiroillen ja puoleksi selvinneenä nousi hän sieltä ylös, +päättäen maksaa velkansa kiittämättömälle Posidoniukselle; mutta tämä +olikin kadonnut eikä häntä löytynyt mistään. + +Jätämme nyt palvelijan vertailemaan toisiinsa sisällistä ja ulkonaista +märkyyttään ja siirrymme erääseen toiseen linnan läheisyydessä olevaan +paikkaan. + +Yö oli jo myöhäinen, tai oikeastaan oli jo aamu; useimmat vieraat +olivat jo lähteneet linnasta, muutamia oli vielä jäänyt sinne, +majoitettuina vierashuoneisiin, jotka täyttivät kokonaisen +sivurakennuksen ja olivat aina valmiina Mainiemen vierasvaraisuuteen +vedonneille sekä tutuille että tuntemattomille. Elämä äsken niin +meluisella linnanpihalla hiljeni hiljenemistään; hiljeni se +huoneissakin, ja kynttilä kynttilän perästä sammui ikkunoissa. +Ainoastaan puistosta saattoi vielä kuulla myöhästyneiden yöjuoksijain +ääniä, ja sivurakennuksista kuului hopea- ja porsliiniastiain kilinää, +joita ahkerat piiat papinmuorin valvonnan alla pesivät, saadakseen +huomispäiväksi edes osan juhlapitojen jäännöksistä poistetuiksi. + +Mutta mikä yö! Kadonneet olivat jo vetten ja lehtien yltä kaikki +varjojen hunnunhäilähdykset; jokaisella oksalla Mainiemen puistossa +visertelivät lintuset, ja koillisten lehtojen yli kohosi punoittava +aurinko kaikessa kirkkaudessaan lyhyen leponsa helmasta. Ja aina sitä +mukaa kuin aurinko yleni, alkoivat ensiksi linnan tornien ylimmät +ikkunat kullalta kimmellellä; sitten tuli alempain ikkunain vuoro, +sitten räystään alla olevain pienten ikkunain, sen jälkeen kolmanteen +kerrokseen kuuluvain, sen jälkeen toisen ja viimeksi ensimmäisen +kerroksen ikkunain, kunnes viimein kuusi tai seitsemänsataa ruutua yhtä +haavaa loisti kultaisena tulena, ja linna näytti ikäänkuin +uiskentelevan aamuruskon punertavassa valovirrassa. Ja vielä +suurenmoisemman ihanaksi muuttui näköala, kun auringon vastapäätä nousi +lounaasta musta ukonpilvi, jonka tummaa pohjaa vastaan uhkea rakennus +kimalteli kuin tarujen linna, jonka haltiattaret loihtivat keskelle +valon ja pimeyden maailmaa -- sulaa ihanuutta auringon, sulaa surua yön +puolella, helmiä ja kristalleja suruharsoon ja kauhuun kiedottuna -- +täällä kirkkaus, rauha ja onnellisuus, tuolla uhka, myrsky ja +onnettomuus -- täällä nouseva aamu, joka koitti hurmaavan kauniina -- +tuolla lähestyvä yö, joka kätki salamoitaan synkkiin pilviin. + +Näky oli tosiaankin niin viehättävä, että voi ymmärtää, kuinka ainakin +_yksi_ mies, sen näkemiseen vajonneena, unhotti yön vaivat ja levon +sulouden. Se mies oli sama, joka vähän ennen oli niin jyrkästi +katkaissut palvelijan tuttavalliset tunnustukset. Yksinään, +liikkumattomana ja miettiväisenä hän katseli linnaa tuossa sen ihanassa +valaistuksessa. Huomaamatta pääsi nyt huokaus hänen rinnastaan, ja hän +puheli itsekseen: -- Komeus, joka katoaa, valta, joka horjuu, suuruus, +joka vajoaa! Vielä muutamia lyhyitä, katoavia vuosia, ja tämä suuri +vuosisata on loppunut, sen teot kadonneet ja sen urotyöt elävät +ainoastaan taruissa. Hän, joka rakensi tämän linnan vieraasta maasta +väkivallalla anastettujen aarteiden avulla, hän luuli kai rakentaneensa +vuosisatoja kestävän rakennuksen ja pystyttäneensä ikuisen kivisen +muistomerkin sukunsa kunniaksi ja jälkeläistensä ihmeteltäväksi. Ja +kenpä tietää -- tuo aurinko nousee niin ihanana, ja se on kenties +Mainiemen viimeinen aurinko? Ja tuleva aika lähettää jo ennakolta +tuossa myrskyisessä pilvessä salamansa kukistamaan kopeita unelmia ja +ylvästelevän ihmisen suurentelevia tekoja. + +Samassa havahti hän äkisti unelmistaan, riensi pois ja katosi +tuntemattomain salaportaiden kautta linnaan. + +Melkein samaan aikaan aamulla istui kreivitär Bertelsköld unettomana +makuuhuoneensa ikkunan edessä, mietteihinsä vaipuneena katsellen sitä +hurmaavaa näköalaa, joka oli hänen silmäinsä edessä nousevan auringon +valossa. Juhlapidot olivat olleet onnistuneet ja loistavat; kaikki +korkeasukuiset vieraat olivat ilmaisseet ihastuksensa Mainiemen +loistoisuuteen, sen kalliisiin laitoksiin, sen tuhlaavaan komeuteen, +sen erinomaiseen kauneuteen. Kreivittären turhamaisuus oli tyydytetty; +mutta sekaantui siinä vielä eräs toinenkin anteeksi annettavampi tunne +tämän nuoren ja loistonhaluisen vallasnaisen uneksiviin ajatuksiin. Hän +oli kasvanut perheen helmassa, jossa vielä oli säilynyt melkoisia +tähteitä ruotsalaisen ylimystön entisestä rikkaudesta ja jolla +etäisissä linnoissaan, kaukana tuiman, totisen kuninkaan katseilta, oli +ollut tilaisuutta esiintyä ainakin osaksi muinaisen loistonsa +mukaisesti. Vastenmielisesti oli kauniin kreivittären muutamia vuosia +sitten täytynyt mukautua siihen säästeliääseen, juroon elämäntapaan, +mikä vallitsi hovissa ja kuninkaan lähimmässä ympäristössä. Olihan +ymmärrettävää, että hän täällä maaseudun vapaudessa luuli olevansa +oikeutettu uudistamaan nuoruutensa muistoja ja ympäröimään itsensä +sillä ruhtinaallisella komeudella, mikä sopi hänen synnylleen, +arvolleen ja rikkaudelleen. + +Välistä sekaantui näihin ajatuksiin pieni pelko siitä, mitä kreivi, +hänen puolisonsa, tulisi tästä kaikesta sanomaan, ja hänellä oli syytä +epäillä, ettei kreivi suostuisi olemaan asiasta samaa mieltä kuin hän. +Mutta molempain puolisoiden keskeiset välit olivat olleet hyvät, joskin +viimeisinä vuosina toisinaan hiukan kylmät. Kreivitär luotti +kauneutensa lumousvoimaan varmana siitä, että se saattaisi puolison +vastaväitteet vaikenemaan. Olleen päivän politiikkaan perehtymätön, ja +tuntematta kreivin todellisia vaikuttimia, luuli hän niiden syntyneen +enemmän huonosta tuulesta, oikusta tai ehkä luulevaisuudestakin kuin +todellisista syistä. Hän päätti siis kreivin tulijaisiksi panna toimeen +uudet juhlapidot, vielä kauniimmat ja loistavammat, ollen vakuutettuna +siitä, että hän siten kutkuttaisi hänen ylpeyttään ja hellää +huomaavaisuutta osoittaen hankkisi hänen hyväksymisensä. + +Näihin tuumiinsa ihastuneena soitti kreivitär kamarineitsyttään +luoksensa kysyäkseen, oliko neiti Sinclair jo mennyt levolle. Hän tunsi +tarpeen ilmaista jollekin uskotulle uudet ajatuksensa -- ja sitäpaitsi +oli jo yö mennyt ja aamu tullut, eikä kreivitär voinut enää nukkua. Ovi +aukeni, ja hän kääntyi samalla selin oveen. + +-- Kirsti, -- sanoi kreivitär, katsomatta taaksensa ja odottamatta +neidin tuloa, -- eivätkö nämä juhlapidot olleet ihanat? Ateriat, +huvikävelyt, veneretket, heinänteko, kehäjuoksu, keihäisilläolo, +ilotulitus, naamiaiset, soitanto, tanssit ... sano, luuletko +suomalaisen aateliston milloinkaan nähneen semmoista kotimaassaan? Ah, +olenpa nöyryyttänyt heidät, nuo Kankaisten ja Louhisaaren herrat ja +Lemunsaaren kopean paroonittaren. Mutta ei, Kirsti -- en tehnyt sitä +sen tähden; tein sen antaakseni heille esikuvan; he tulevat sitä +seuraamaan, _mon enfant_; ja niin on meillä kaikilla hauskuutta siitä. +Mitä arvelet? Kreivin tultua pidettävät juhlapidot tulevat olemaan +kahta loistavammat. Jo huomenna matkustamme Turkuun tilaamaan uusia +pukuja. Meillä täytyy olla täydellinen paimennäytelmä, vai mitä luulet, +kenties olisi parempi esittää jokin allegoorinen tai jokin +muinaistarullinen näytelmä? Minä rupeaisin Dianaksi ja kantaisin +timanteilla koristettua kuuta. Sinclair voi hyvin käydä Junosta, hän +tahtoo mielellään näyttää uljaalta. Torsten saa ruveta Apolloksi -- ei, +hän on liian kumara, ruvetkoon Merkuriksi; Torsten on diplomaatti. +Kustaasta tulee Mars, Ebbasta Eos, aamurusko, ja Linderoth saanee +kureliivinsä siksi kiristetyksi, että voi esiintyä Minervana. Nero saa +olla Vulkanuksena ja Bobbo Cerberuksena. Maisteri Schönberg kirjoittaa +runot, ei kuitenkaan latinaksi. Pastorin puheista pyydämme päästä. +Niin, Kirsti, me matkustamme Turkuun, me tyhjennämme kauppapuodit; me +puhdistamme kaikki puutarhat ja kasvihuoneet; on niin ihanaa tuhlata! +Neljäsataa viiriä tulee liehumaan molemmin puolin tietä. Ruusujen +päällitse on kreivi ajava, riemuporttien alitse, joita on rakennettu +aina kahdenkymmenen askelen päähän toisistaan ja jotka hän on tapaava +jo peninkulman päässä linnastaan; ja hänen tullessaan pitää kanuunain +jyristä ja soiton kaikua ja koko linnan olla kukitettuna ja +lehditettynä, ja minä otan hänet vastaan ruumiinmukaisessa, vihreässä, +samettisessa ratsastuspuvussani, ja hän tulee, onnellisena ja ylpeänä +rakkaudestani, hän levittää kätensä ja sanoo... + +Kreivitär vaikeni. Aikeihinsa ihastunut hän oli, mutta häntä alkoi +kuitenkin arveluttaa, mitä kreivi oikeastaan siitä sanoisi... Silloin +kuului hänen takaansa ääni: + +-- Ja hän sanoo: Ebba, sinä olet palkinnut hänen luottamuksensa +valmistamalla hänen häviönsä! + +Kreivitär hätkähti. Edessään olevasta isosta peilistä näki hän +ensimmäisten auringonsäteiden valaisemana puolisonsa haamun, joka +seisoi siellä hänen takanaan ja katseli häntä sekä rakastavin että +samalla suuttunein ja surullisin silmin. + +Aika oli taikauskoinen, ja kreivittären ensimmäinen ajatus oli, että +hänen takanaan seisoi kummitus. Äkillinen kauhistus kuvastui hänen +kauniilla kasvoillaan; nuo muutenkin niin heleänvalkoiset posket +kävivät nyt lunta valkoisemmiksi, nuo vast'ikään niin elävät silmät +tuijottivat kankeasti tuohon peilissä näkyvään kamalaan olentoon, ja +hänen äsken niin kaunopuheiset huulensa eivät voineet lausua +ainoatakaan sanaa. Syntyi äänettömyys, jolla välin haamu turhaan näytti +odottavan vastausta. + +Mutta kreivi Bernhard Bertelsköld -- sillä hänhän se olikin -- oli, +niinkuin lukija muistanee, oikeastaan hento ja lempeä, eikä koskaan +voinut iloita toisten kärsimyksistä. Häntä suretti, että hänen tulonsa, +jota kreivitär äsken oli niin suurella ihastuksella kuvaillut, nyt +herättäisi näin päinvastaisia tunteita. Hän riensi luo, kävi puolisoaan +syliksi ja painoi suudelman hänen kalpealle otsalleen. + +-- Rauhoitu, rakas Ebbani, -- sanoi hän sanomattoman lempeästi ja +samalla arvokkaasti. -- Tulen luoksesi kuin kummitus yön +hiljaisuudessa, ja Jumala tietää, etten tule iloisin tuntein. Mutta +oletpa yhtä ylevämielinen kuin olet ylpeäkin, ja jos häiritsen +juhlapitojasi, Ebbaseni, niin tiedän, että sielussasi on tilaa +suuremmillekin ajatuksille, ja sinä olet kestävä kovimmatkin +koettelemukset, kun vain kaatuvan suuruutemme alta pelastamme kaksi +aarretta loukkaamattomina: kunniamme ja rakkautemme! + +Kreivitär katsahti ylös -- epäröivänä, pelokkaana, levotonna. Puna +palasi takaisin hänen poskilleen, mutta sen sijaan kyynelet himmensivät +hänen silmänsä; epämääräisellä pelolla otti hän vastaan puolisonsa +suutelon. -- Sinä kova, julma ystävä, -- sanoi hän, -- miksi tulet noin +luokseni, ja mitä merkitsevät salaperäiset sanasi? + +-- Sano minulle, Ebba, saitko kirjeeni heinäkuun 14. päivältä? + +-- Sain, -- vastasi kreivitär vapisten. + +-- Ja kuitenkin... -- Kreivi vaikeni. -- Mutta -- jatkoi hän hetken +kuluttua, -- sinun täytyy saada tietää kaikki. Niin olen tullut +linnaani pahantekijänä -- älä pelkää, en ole mitään rikkonut -- sillä +maine loistavista juhlapidoistasi saavutti minut heti kohta Turkuun +tultuani, ja minä olen sanonut, että nämä juhlapidot tulevat olemaan +häviömme. Sentähden ratsastin tänne yksinäni, ainoastaan yhden +ratsupalvelijan seuraamana, sillä minulla ei ollut sydäntä nauraa +kohtalolleni siitä syystä, että se on sinunkin kohtalosi. Viittaani +verhoutuneena näin, kenenkään minua tuntematta, pitosi ja +ilotulituksesi. Soiton pauhina ja tanssin riemu kirvelivät sydäntäni. +Aioin paeta pois päästäkseni näkemästä kaikkea tuota vaaran partaalla +vallitsevaa kevytmielisyyttä, kun muuan katala konna pakotti minut +juorujaan kuuntelemaan. Kaikeksi onneksi oli vielä hämärä. Jos olisi +ollut päivä, olisivat omat palvelijani nähneet minun häpeästä +punastuvan. + +-- Mutta minä en ymmärrä, mitä tarkoitatte kreivi... Selittäkää +sananne! -- keskeytti kreivitär, joka samoin kuin hänen miehensäkin +pian tulistui. + +-- Älä nyt hätäile, olen levollinen niinkuin näet (kreivin ääni +kuitenkin ilmaisi, että hänen mielensä yhäkin kuohui), mutta tuolla +ulkona olisin voinut tahrata miekkani eräiden katalain verellä, sillä +heitä mainittiin nimeltä. Sano minulle, kuka on lainannut sinulle rahat +näiden poissa ollessani toimeenpantujen juhlapitojen kustannuksiin? Ne +summat, mitkä olen sinulle lähettänyt, ovat valitettavasti olleet +riittämättömät niitä korvaamaan? + +Kreivitär punastui kovasti. -- _Monsieur le comte_ -- sanoi hän ääntään +koroittaen, -- puolisonani on teillä oikeus tehdä moisia kysymyksiä, +mutta aatelismiehenä teille olisi sopinut paremmin olla tekemättä +niitä. Säästäkää minua tarvitsemasta tulonne ensi hetkellä ruveta +tekemään tiliä talousasioista. Huomenna saatte nähdä kaikki asiaan +kuuluvat paperit. + +Itaruudesta ei kukaan olisi voinut kreivi Bernhard Bertelsköldiä +soimata, ei edes taloudellisesta tarkkuudestakaan. Kreivittären sanat +sattuivat sentähden arkaan paikkaan. Kreivi astui pari kertaa kiivaasti +lattian poikki. + +-- Rouvaseni, -- sanoi hän, -- minulla on ollut enemmän alusmaita kuin +monella ruhtinaalla, ja ne olen kadottanut -- tällä hetkellä kenties +kaikki. Minulla on ollut miljoonia, ja olen nähnyt niiden haihtuvan +kuin tuhkan tuuleen. Teidän pitäisi tietää, kreivittäreni, että kaikki +nämä vahingot eivät ole maksaneet minulle yhtä ainoaa huokausta, eivät +tuottaneet yhtä ainoaa unetonta yötä. Jos te olette tuhlannut +taipumuksesta, niin olen minä tehnyt sitä periaatteellisista syistä; +_siinä kohden_ ei meillä ole mitään, josta voisimme toisiamme syyttää. +Mutta kulta, minkä minä viskasin pois, oli omaani. Se, mitä te olette +maahan syytänyt, se oli erään palkollisen, se oli erään katalan, joka +rohkeni tulla teille rahojaan lainaksi tarjoamaan päästäkseen siten +emäntänsä velkojaksi ja kenties velvoittaakseen hänet nöyryyttävään +kiitollisuuteen. En olisi sanonut sitä teille, sillä jos olisin +loukannut puolisoni kunniaa vähimmälläkin epäluulolla, niin en nyt +seisoisi tässä ... mutta koska sanotte minulle, mitä aatelismiehen +tulee tehdä, niin tahdon sanoa teille, mitä kreivitär Bertelsköldin +_ei_ tule tehdä. Tiedättekö, mihinkä on johtanut tuo kevytmielinen +palkollistenne hyväntahtoisuuteen turvautuminen. Siihen, että jokainen +heistä nyt siitä kuiskailee, pannen maineenne juorupuheille alttiiksi. +Olette tanssinut tänäpäivänä, olette pitänyt loistavia juhlapitoja, +sokaistu puolisoparkani! Sillaikaa, kun huvittelette ja tuhlaatte, +kuiskivat päihtyneet palkolliset jokaiselle, joka tahtoo sitä +kuunnella, että kreivitär Bertelsköldin hovimestari julkeaa nostaa +silmänsä aina teihin itseenne asti. + +Kreivitär kohosi kiivaasti seisoalleen. Hän tahtoi vastata, mutta +ylpeät sanat takertuivat hänen huulilleen, hän tunsi itsensä +nöyryytetyksi naisena ja puolisona, ja hänen tunteensa sulivat +sanattomaan kyynelvirtaan. + +Bertelsköld tunsi vihansa lauhtuvan. -- Älä vastaa minulle, Ebba -- +sanoi hän, -- taikka vastaa vain -- ainoastaan kyynelilläsi. + +Kreivitär kuivasi kumminkin kohta kyynelensä, kohotti päänsä ja sanoi: +-- En tahdo kuulla enempää. Hovimestarini ei _voi_ loukata minua. Hänet +ajetaan pois ... siinä kaikki. Ja sitten jätämme koko tämän Suomen, +jossa meillä on tarjona vain ikävyyksiä ja nöyryytystä. Eikö niin -- +lisäsi hän kiivaasti -- me matkustamme takaisin Ruotsiin, pian, hyvin +pian? + +-- Suomi on synnyinmaani, se on ollut minulle rakas aina lapsuudestani +saakka -- sanoi kreivi. -- Se on antanut meille, mitä sillä oli antaa: +maaseudun rauhan, uskollisuutta ja hartaita ystäviä; onnettomuutemme +toimme tänne muassamme meren yli. Olen samaa mieltä kuin sinä, että +Niilo Janssen on erotettava ja hinnasta mistä hyvänsä. + +-- Mutta ... voinethan suuremmitta vaikeuksitta suorittaa nuo +mitättömät tuhat talaria, jotka olen hänelle velkaa? + +-- Kenpä tietää! Hän on vaarallinen mies, älykäs, voitonhaluinen ja +kostonhimoinen. Janssen on perintö isältäni; jo aikoja sitten olisin +käskenyt hänet pois, jollei minulla mielestäni olisi ollut hänelle +jotakin korvattavaa. Muistathan, että tehtäessä tuota merkillistä +retkeä Beltin poikki v. 1658 isäni oli ensimmäinen, joka ratsasti jään +yli Fyeniin. Todistukseksi siellä käynnistään toi hän kuninkaalle erään +tanskalaisen pojan, viisivuotiaan, jonka oli temmannut väkijoukosta ja +äidin käsistä Fyenissä. Se poika on Janssen. Kunnioitan tanskalaisia, +he ovat kunnon kansaa. Mutta ylen väkivaltaisesti ja luonnottomasti +tämä vesa siirrettiin tanskalaisesta maaperästä muukalaisten sekaan; +hän kasvoi sotaisena aikana ja huonossa hoidossa; senpätähden hän tuli +sukuaan huonommaksi ja hänestä tuli konna. Ikävä kyllä, tässä on velka, +joka rasittaa sukuani. Olen koettanut sitä suorittaa -- turhaan. Kosto +tuli olemaan sen väkivallan hedelmä, joka tempasi tämän pojan meidän +puolellemme. Hänestä tuli käärme, joka kalvaa rintaani. Kasvaneena aina +lapsuudestaan asti kodissamme, tietää Janssen enemmän kuin hänen +pitäisi tietää. Pelkäänpä hänen voivan meidät kukistaakin vielä. + +-- En taaskaan ymmärrä! Mies semmoinen kuin hän, sukupatto, halpa +palkollinen, voisi kukistaa kreivi Bertelsköldin! + +-- Voi, Ebba, kreivi Bertelsköld on, taikka hänestä tulee ennen pitkää +kerjäläinen. Et tunne sinä sitä pelättävää liittokuntaa, joka ojentaa +kyntensä aateliston valtaa ja omaisuutta anastaakseen, joka on +ryöstänyt ja köyhdyttänyt rikkaimmat, joka on kukistanut ja häväissyt +mahtavimmat, ja joka, saaliiseen vielä kyllästymätönnä, alinomaa aukoo +avaraa kitaansa nielläksensä ruotsalaisen ylimystön ikivanhojen +perintötiluksien tähteetkin. Niin tiedä siis, että tuo Moolok uhkaa +niellä meidätkin polttavaan kupariuuniinsa, ja että sen nimi, jota +Ruotsi ja kaikki sen maakunnat vapisevat, on -- _reduktsioni_! + + + + +7. REDUKTSIONI. + + +Reduktsioni -- huudahti kreivitär Bertelsköld hämmästyneenä, voimatta +itsekään oikein käsittää syytä siihen. Hän tunsi hyvin kyllä tämän +sanan -- kukapa sitä ei olisi tuntenut? -- mutta hänellä oli vain +epäselvä aavistus tämän suuren mullistuksen täydestä merkityksestä, +mullistuksen, jossa kaksi hyökyaaltoa, toinen korkeudesta tullen, +toinen syvyydestä, yhtyivät hukuttamaan kuohuunsa koko Ruotsin +aateliston, uhaten rangaista sitä sen ylpeydestä ja hävittää +täydellisesti sen vallan. + +Kreivi tarttui puolisoaan käteen ja istui hänen vierelleen. -- On +välttämätöntä -- sanoi hän -- että opit tuntemaan tilanteemme ja ne +vaarat, jotka meitä ympäröivät. Minä lähenen sitä elämän ikää, jolloin +varjot ilmoittavat illan olevan tulossa. Voin jonakin päivänä poistua, +ja silloin olet yksinäsi kolmen alaikäisen lapsen kanssa, ilman tukea +ja turvaa. Mutta sinä olet älykäs nainen, Ebba, joskin toisinaan +erehdyt; Luoja on antanut sinulle tarmoa, joka vastuksista on saava +vain uutta jäntevyyttä. Maltatko kuunnella minua? Mutta sinä olet +väsyksissä, sinä tarvitset lepoa. Jättäkäämme tämä keskustelu +tuonnemmaksi. + +-- Ei, keskeytti kreivitär hänelle ominaisella kiivaudella, -- en tunne +väsymystä. Sano minulle kaikki ja sano se säälimättä. Luuletko +tosiaankin, että saattaisin nukkua tietäessäni totuudesta vain toisen +puolen ja aavistellen vaaroja, jotka uhkaavat koko tulevaisuuttamme? +Minä pyydän sitä, vaadin sitä; sano minulle totuus kokonaan. Minulla on +kuin onkin voimaa kuulla se. + +-- No niin -- vastasi kreivi. -- Sinä tiedät, että Bertelsköldin suku +on nuorta aatelia; vaakunakilpemme polveutuu vasta vuodesta 1636. Mutta +Kristiina-kuningattaren suosio, yhdessä eräiden perhesalaisuuksien +kanssa, kohotti isäni aikaisin valtakunnan vanhimpain aatelissukujen +rinnalle. Kreivillinen arvomme on vuodelta 1650. Ensimmäiset +rikkautemme olivat osaksi Saksanmaalta saatua sotasaalista, osaksi +äitini ruhtinaalliset myötäjäiset. Nämä aarteet olisivat kumminkin +kohta olleet tyhjennetyt, kun isäni aatelisarvonsa uutuutta +ylentääkseen koetti tuhlaavalla komeudella voittaa vanhat suvut. Mutta +samaan aikaan sai isäni suuria maaomaisuuksia läänityksiksi osaksi +Suomesta, osaksi Liivinmaalta, ja näitä läänityksiä Kaarle X +melkoisesti lisäsi Puolan sodan aikana ja tuon kuuluisan, Beltin yli +tehdyn retken jälkeen, jolloin isäni hukkui. Näin oli minulla tämän +kuninkaan kuollessa v. 1660 Suomessa neljä pitäjää, joissa oli enemmän +kuin 300 kokonaista taloa, ja tiloillani Liivinmaalla oli enemmän kuin +12,000 maaorjaa. + +-- Olitpa mahtava ruhtinas. + +-- Niin, _olin_. Mutta nyt minun tulee ilmaista sinulle jotakin, josta +en tähän asti ole mitään virkkanut. Sano sitä lapsellisuudeksi, jos +niin tahdot, mutta isäni uskoi sen, enkä minäkään voi kieltää, että +sattumus merkillisesti on häirinnyt epäuskoani siinä kohden. Sukuamme +seuraa siunauksen ja kirouksen kaksinainen, ristiriitainen kohtalo. +Tämä salaisuus on yhteydessä erään sormuksen, erään taikakalun kanssa, +josta vanhin poikani kerran on löytävä selonteon eräästä salaisten +paperieni joukossa olevasta kääröstä. No niin, tätä sormusta piti kauan +aikaa kuningas Kustaa Aadolf ja se joutui sitten isälleni. Niin kauan +kuin hän sitä piti, seurasi häntä ylen harvinainen, melkeinpä uskomaton +menestys kaikissa hänen yrityksissään, mutta samalla kiusaus yhtä +äärettömään ylpeyteen ynnä kaiken sen lisäksi vielä onnettomuus hänen +läheisimmilleen. Tämä sormus hävisi. Eräässä viheliäisessä kylässä +Jyllannissa syntyi kaksintaistelu, jossa isäni vasemman käden kaksi +sormea hakattiin poikki; sormet löydettiin, mutta ei sormusta. Kaksi +päivää myöhemmin isäni hukkui. Sormus jäi kateisiin, ja sen mukana +katosi onni suvustamme. Suurin osa elämääni on sittemmin ollut +täynnä ulkonaisia vastuksia, mutta samalla kuitenkin sisällistä +tyytyväisyyttä. Hovissa koetettiin minua kaikenlaisten juonien avulla +kukistaa; monta kertaa olin perikatoni partaalla, mutta kuningatar +Eleonoran suosio minut sentään aina pelasti. Etsin kunniata Turennen ja +Condén lippujen alla; kunnian löysin, mutta en koskaan menestystä. +Miltei joka taistelussa jouduin tappiolle, ja jos se lippu, jonka alla +taistelin, voitti, niin oli saamani haava sitä ennen tehnyt minut +kykenemättömäksi pääsemään voitonriemusta osalliseksi. Kuningatar +lähetti minut lähettiläänä ulkomaisiin hoveihin. Rohkenen sanoa, että +toimitin tehtäväni taitavasti ja tunnollisesti, mutta alinomaa minua +kohtasivat aavistamattomat vastukset. Olin pannut toivoni erään +itsevaltiaan suosioon: hän kuoli. Minulla oli eräs ministeri +täydellisesti vallassani: hän kukistui. Olin hankkimaisillani Ruotsille +loistavan liittolaisen: Fehrbellinin tappelu teki kaikki tyhjäksi. Ja +sillä välin rikkauteni sulivat kuin lumilinnat kevätauringon +paisteessa. Osa maa-omaisuuksiani Liivinmaalla pantattiin ja +menetettiin. Toinen osa suistui reduktsionin ensimmäisiin pyörteihin. +En niitä surrut, sillä lemmen suloinen onni oli minulla jäljellä. Ihana +Ebba Sparre ojensi minulle kätensä. Samalla kuin ulkonainen maallinen +onni ilvehti kanssani, näytti kaikki ympärilläni kukkivan onnea. Yksin +tälle Mainiemellekin, joka muinoin oli niin onneton ja poljettu +kaikessa komeudessaan, näytti iloisempi aika koittavan uskollisen ja +ihmisrakkaan palvelijan sitä hoitaessa. + +-- Ja kuitenkin on olemassa jotakin, joka sinua surettaa? -- sanoi +kreivitär hellästi. -- Eikö sinulla ole rohkeutta kieltäytyä +ulkonaisesta kunniasta sydämen hiljaisempien riemujen vuoksi? + +-- Rohkeutta! -- toisti kreivi synkästi. -- Tiedäthän, etten ole +horjunut. Mutta mies ei ole ainoastaan oma miehensä; hänellä on +jalompia harrastuksia, joiden vuoksi hänen tulee elää ja taistella. +Olen kietoutunut suureen ja yhteiskunnan syvyyksissä riehuvaan +taisteluun. Lienenkö sanonut sinulle, että isäni äiti oli talonpojan +tytär Pohjanmaalta. Tällä isäni äidillä oli isä, joka kaiken +elinaikansa oli taistellut erään aatteen puolesta, sen näet, että +kaikkinainen väkivalta, mikä asettausi kuninkaan ja kansan väliin, oli +turmiollista ja turhaa. Luoja ja hänen oma kunnianhimonsa asetti niin, +että juuri hänen omat jälkeläisensä, hänen tyttärensä lapset, joutuivat +aatelisiksi ja että heistä heidän asemansa vuoksi täytyi tulla +aateliston luonnollisia asianajajia. Silloin kirosi vanha +talonpoikaiskuningas oman sukunsa, teki erään ystävänsä pojan +lapsekseen ja otti häneltä ja hänen jälkeläisiltään sen pyhän +lupauksen, että he leppymättömästi taistelisivat aatelistoa +hävittääkseen, sen täydellisesti tuhotakseen. Tämä lupaus on jo +kantanut hedelmiään. Sallimus asetti niin, että tämän Larssonin +lapsista, jotka täten perivät isäni äidin-isän omaisuuden ja +mielipiteet, tuli varakkaita, kunnollisia, korkeasti kunnioitettuja +miehiä ja sen lisäksi vielä älykkäitä puoluepäälliköitä. Niin tapahtui, +että toisesta tuli Suomen talonpoikaissäädyn valtiopäivämies, toisesta +taas porvarissäädyn edusmies. Nämä miehet olivat toimekkaimpia aatelin +vihollisia 1680 vuoden valtiopäivillä, ollen osaltaan avullisina tuossa +suuressa hävitystyössä. Minun ja heidän välillään on siis olemassa +perinnöllinen sukuviha, ja he tekevät tälläkin hetkellä kaikkensa minut +perinpohjin tuhotakseen. Mutta heidän kunniakseen samoin kuin +omaksenikin tulee minun sanoa, että henkilöt katoavat suurten +kysymysten rinnalla. Kysymys ei ole minusta eikä heistä, vaan siitä, +onko enää oleva muuta aatelistoa kuin se, joka liehakoi kuninkaan +eteisessä ja elää komeasti hänen armolahjoistaan. Oh! -- onpa minuakin +koetettu saattaa kiusaukseen. Ovathan he luulleet, että minä, +nuorempaan sukuun kuuluvana, astuisin noiden nousukkaiden riviin, jotka +rakentavat onnensa vanhan aateliston häviön varaan. Mutta he ovat +pettyneet. Periaatteesta olen asettunut ylhäisaatelisten puolelle; +erottamattomasti olen yhdistänyt omat etuni sen etuihin mennessäni +naimisiin sinun kanssasi, enkä minä eivätkä lapseni milloinkaan tule +kannattamaan hillitöntä kansanvaltaa, rajatonta kuningasvaltaa ja +orjamaista, liehakoivaa virka-aatelistoa. + +-- Ja sentähden sinä...? + +-- Niin, juuri sentähden tuntisin itseni onnettomaksi, jos menettäisin +kaiken valtani, kaiken vaikutusvoimani siinä suuressa taistelussa, joka +minun vakuutukseni mukaan koskee valtakunnan sisällistä menestystä. +Jopa nostaa vastapuolue vahingonilosta riemuiten päätään, nauttiakseen +meidän täydellisestä tappiostamme. Mutta he riemuitsevat vielä kovin +aikaisin, nuo tyhmät talonpojat, nuo ahnaat rihkamasaksat, nuo +ulkokullatut papit -- nuo, jotka saarnatuoleista julkisesti julistavat, +että alamaiset eivät ole muuta kuin kuninkaan orjia.[22] Mutta vielä on +tuleva meidänkin aikamme, jolloin otamme heiltä heidän saaliinsa +takaisin ja karkoitamme heidät jälleen myyränpesiinsä! Ja voi silloin +tuota meille tyrkytettyä, yksin- ja rahvasvaltaa ja noita aateliston +luopioita, noita Gyllenstjernoja, noita Wachtmeistereita, tuota Klaus +Flemingiä ja koko heidän lahkoaan, ja kaikkia noita loisia, jotka ovat +heidän paisteessaan lekotelleet, Lindsköldejä ja muita -- tulee +jumal'auta, jälkilasku, ja he tulevat näkemään, että vanhan tammen +sydän ei ole sen juuressa eikä sen latvassa, vaan yksinomaan sen +terveessä ytimessä! + +Kreivi Bertelsköld oli noussut istualtaan ja mitteli lattiaa kiivain +askelin, jotka ilmaisivat hänen kuohuvia tunteitaan. Niiden tosin +ylevämielisten ja pontevain, mutta samalla kovin vihamielisten ja +puolueellisten piirteiden sijasta, joilla hän kuvaili reduktsionia, +tahdomme koettaa muutamin sanoin antaa puolueettomamman esityksen tästä +merkillisestä, siihen aikaan Ruotsin ja Suomen sisällisessä tilassa +tapahtuvasta mullistuksesta. + +Ruotsin ja Suomen maa oli jaettu silloin, niinkuin se on vielä tänäkin +päivänä, kruununmaihin, rälssimaihin ja perintömaihin. Omistajainsa ja +etuoikeuksiensa kautta edusti ensimmäinen kuningasta, toinen +aatelistoa, kolmas kansan suurta enemmistöä. Kaikkien näiden kolmen +kesken oli ylimuistoisista ajoista ollut luodetta ja vuoksea, +kilpailuja ja muutoksia, milloin laillisia, milloin väkivaltaisia, +milloin hitaampia, milloin äkillisempiä. Keskiajalla vei n.s. +_hengellinen rälssi_ voiton, kun kirkoille ja luostareille +lahjoitettiin paljon maita. Kustaa Vaasa anasti kaikki kirkon tilukset, +kaikkiaan enemmän kuin 20,000 maatilaa, _kruunulle_, josta nyt tuli +suurin maanomistaja. Sitten alkoi _aatelinen rälssi_ sotain ja +valtiollisten mullistusten suosimana päästä valtaan ja pani allensa +ison osan valtakunnan maata, kunnes Kaarle XI:n reduktsioni sen +kukisti. Nykyisempinä aikoina taas _perintömaa_ -- oikeammin +talonpoikaissääty, sillä osa maata on nyt "luonnolleen" muuttumatonta +-- alinomaa laajenee kruunun- ja rälssimaan tappioksi. Kullakin +luokalla on siis ollut aikansa ja ylivaltansa, joka on painanut paljon +valtion sisällisten asiain vaakakupissa. + +Ruotsissa ja Suomessa oli vuonna 1655 kokonaisia, kaikenlaista laatua +olevia maatiloja kaikkiaan noin 65,000. Näistä olivat Kustaa Aadolf, +Kristiinan holhoojat ja etenkin Kristiina itse, osaksi myyneet, osaksi +lahjoittaneet 38,750 kruununtilaa, joista vuotuinen tulo oli toista +miljoonaa talaria; suurin osa oli joutunut aatelisille, niin että +aatelistolla siihen aikaan, kun sen entiset omaisuudet otetaan lukuun, +oli maatiloja 40:n ja 50:n tuhannen välillä. Palmsköldin kokoelmat +antavat käsityksen aateliston läänityksistä Kristiinan aikana. Koko +Pohjanmaa oli lahjoitusmaina, Kruunupyyn pitäjää lukuunottamatta. +Siellä oli seuraavat vapaaherrakunnat: Stjernsköldeillä oli Kemi; Aake +Akselinpoika Natt och Dagilla oli Ii ja Pudasjärvi; Gyllenstjernoilla +oli Oulu; Tauben suvulla oli Hailuoto; Soopin suvulla oli Liminka; +Brahen suvulla oli Kajaani, Paltamo, Sotkamo, Salo, Raahen kaupunki, +Siikajoki, ynnä vielä Pielisjärvi, Nurmes, Iisalmi ja Kuopio; +Falkenberg ja Niilo Bjelke jakoivat Pyhäjoen; Shering Rosenhanella oli +Kalajoki; Kankaan Horneilla enin osa Lohtajaa; Rosenholmilla oli +jäännös, ja hänen leskensä sai päällisiksi Kälviän; Banéreilla oli +Kokkola; De la Gardien suvulla oli Pietarsaaren pitäjä ja kaupunki; +Klaus Tottilla oli Uuden Kaarlepyyn kaupunki ja pitäjä, Lapua, Ilmajoki +ja puolet Vöyriä kreivikuntana; jäännös Vöyriä oli Patkullilla +vapaaherrakuntana; Oxenstjernoilla oli Isokyrö, Vähäkyrö, Mustasaari ja +Vaasa; Bonden suvulla oli Maalahti ja Laihia; valtaneuvos Helmfeltillä +oli Lapväärti. Ja kaikki tämä oli kuitenkin yhtä ja samaa Pohjanmaata, +joka niin verisesti oli taistellut kansan vapauden puolesta puoli +vuosisataa sitä ennen nuijasodassa. + +Jos tätä menoa olisi häiritsemättä jatkunut, niin ennen pitkää +olisi sekä Ruotsin että Suomen vapaasta, maata omistavasta +talonpoikaissäädystä tullut aateliston vuokralaisia, alustalaisia, +torppareita ja loisia. Sitä ylhäisaatelisten toimet tarkoittivatkin. +Puolan, Tanskan, Liivin ja Viron esimerkki, joissa maissa aatelistolla +oli kaikki valta, orjuutetulla talonpojalla valtaa vähemmän kuin sillä +hevosella, joka hikoili hänen auransa edessä, kun hän itse ei sitä +vetänyt -- olihan tämä esimerkki houkutteleva! Mutta tätä vastaan +nousi kansan ikivanha itsenäisyyden tunto yhdessä säätyvihan ja +alhaisempienkin vaikuttimien kanssa, kaikilta haaroilta keräytyi +myrskypilviä aatelisten pään yllä pauhaamaan. Eihän kuninkailla ollut +oikeutta antaa pois valtion luovuttamatonta omaisuutta. Valtion rahasto +oli vararikkoon joutumassa. Talonpojat kantoivat kahta raskaampia +veroja ja rasituksia kuin aateliset. Sitä vartenko he olivat +vuodattaneet vertansa valtakunnan voitoksi noissa monissa sodissa! +Oliko Ruotsin kunniasta oleva seurauksena kansan orjuus! Ensimmäinen +myrsky jymähti 1650 ja puhkesi 1655, jolloin aatelisto luovutti +vähäisen osan omaisuudestaan n.s. neljänneksenkorjauksessa, mikä +sittemmin useita kertoja uudistettiin. Tämä myrsky meni ohitse, se +jymähti uudelleen 1672, johdettiin pois, seisahtui, mutta pyyhkieli +1680 vuodesta alkaen kaksi kolmannesta ruotsalaisen aateliston +äärettömistä omaisuuksista. + +Kuinka siinä kävi, siitä annamme kreivi Bertelsköldin kertoa. Kuvaus on +synkkä ja puolueellinen, mutta siinä on suuri osa tottakin. + +-- Kaarle XI, sanoi hän, pyrkii kovin paljon yksinvaltaan. Yksi Jumala, +yksi kuningas, yksi kirkko -- niinpä kyllä; mutta täällä ei kukaan saa +uskoa, mitä kirkko ei tahdo, eikä kukaan saa omistaa, mitä kuningas ei +tahdo. Semmoisten kuninkaiden ympäriltä ei koskaan puutu niitä, jotka +otsaansa ja kulmiaan rypistellen puhuvat valtion voitosta ja yhteisestä +hyvästä, kehoittaen sitä varten anastamaan alamaisten omaisuutta. He +liittyivät meitä vastaan; rengit ja kirjurit olivat heidän +neuvonantajansa: Ruotsin valtakunnan suurin kahlekoira oli heidän +päämiehensä.[23] He eivät olleet mitään muuta tahtovinaan kuin +huojennusta valtakunnan hädälle. Kaikenlaiset kuiskailijat veivät +heidän sanansa säädyille; palkatut salakirjurit kolkuttivat heidän +ovilleen ja kirjoittivat häväistyskirjoituksia aatelistoa vastaan. Näin +sai asia alkunsa, ja pelinukkein takana nauroivat ne, jotka rihmoja +vetelivät. Aatelisten joukossa oli luopioita, jotka kiljuivat niin +kovasti, että heitä luultiin enemmistöksi. Sitten syntyi siellä +äänestys, eriskummaisin mitä koskaan on kuultu; sillä ne, joilla oli +suurin kurkku ja vähimmin omaatuntoa, vannoivat ja vakuuttivat, että +kaikki olivat samaa mieltä kuin hekin, ja niin saatiin päätös tehdyksi +sill'aikaa, kun muutamat meistä olivat poistuneet kuninkaan suljetulle +ovelle kolkuttamaan. Se päivä oli lokakuun 20:s 1680, ja siitä on +Ruotsin voimattomuuden alku luettava. Sillä kotoisen sotarintaman +sisällä oli se valta murrettu, joka suojeli kansallista vapautta +kuninkaallisia oikkuja vastaan, ja sotarintaman ulkopuolella taas +tehtiin Viron- ja Liivinmaan ritaristosta, joka oli uhrannut niin +paljon Ruotsin puolesta, keppikerjäläinen, ja se oli pakotettu +heittäytymään ensimmäisen vastaantulijan syliin, joka vain lupasi +palauttaa heille heidän menetetyt oikeutensa. Asetettiin toimikuntia, +joiden tuli tutkia kruunun ja alamaisten oikeutta ja langettaa +tuomionsa kummastakin sill'aikaa, kun kuningas seisoi takana ja _otti_; +ja noissa toimikunnissa istui miehiä, joita ei omatunto haitannut +eivätkä lailliset lahjoituskirjat sitoneet. Ja he ottivat kaikki, mitä +taisivat, ensin mahtavimmilta, sitten varakkailta, viimein myös +halvimmiltakin. Ja silloin syntyi voivottelua niiden joukossa, jotka +olivat ummessa silmin juosseet puoluemiesten ansaan, sillä nyt he +tunsivat sen oman kaulansa ympärillä, ja se kiristettiin niin tiukalle, +että heidän hätähuutonsakin siihen tukehtuivat. Ja samalla, kun +muutamat harvat rikastuivat ja pöyhkeilivät ryöstetyissä puvuissaan, +köyhtyivät kaikki muut, ja kaikkialla koko valtakunnassa kohosi yksi +ainoa valituksen voivottelu köyhtyneiden perheiden, ryöstettyjen +leskien ja suurten, ansiokkaiden miesten perillisten huulilta, joilta +näin isien veren hinta ryöstettiin, ettei moista ole koskaan kuultu, +eikä tulla koskaan kuulemaan, ellei vihollinen pääse maan sisimpää +sisustaa hävittämään. + +Kreivi vaikeni vähäksi aikaa, ja me tahdomme käyttää hänen vaitioloaan +täydentääksemme hänen kuvaustaan _toiselta_ puolelta. + +Ruotsin suurimpain silloisten historioitsijain, Geijerin ja Fryxellin, +välillä oli muutamia vuosia sitten kiivas kynäsota "ylimystön +tuomitsemisesta Ruotsin historiassa." Vaikea lienee myöntää kummankaan +heistä olleen yksinomaan oikeassa. Mutta että Geijer historiallisen +tarkkanäköisyytensä avulla on tunkenut syvemmälle kuin vastustajansa, +siitä ovat m.m. todistuksena Fryxellin omat, myöhemmin julkaistut +teokset, joissa hän kiitettävällä puolueettomuudella, vastoin kaikkea +sitä loistoa ja niitä suuria ansioita, jotka kieltämättömästi on +etenkin kuudennentoista sataluvun ylimyskunnan kunniaksi tunnustettava, +samalla esittää ne vaarat, jotka uhkasivat sekä kuningasvaltaa että +kansan vapautta aateliston niitä kumpaakin ahdistaessa. Geijerin mukaan +on ruotsalaisen ylimystön mielessä, sen ollessa loistavimmillaan Kustaa +Aadolfin kuolemasta Kaarle XI:n reduktsioniin asti, kangastellut ajatus +muuttaa Ruotsi toiseksi Puolaksi, jota hallitsisi valittu, ei +perinnöllinen kuningas. Kuninkaan valtaa sitoisi mahtava neuvoskunta, +ja kansa saisi maaorjuuden alle painettuna nöyrästi suudella sen +jalkapohjia. Myönnettävä on, että tähän tarkoitusperään oltiinkin +pääsemäisillään siihen aikaan, kun aateliston hallussa, loistoisimman +sotakunnian ja suunnattomien etuoikeuksien ohessa, oli kaksi kolmatta +osaa Ruotsin maata. Mutta Kristiina, joka teki 17 uutta kreiviä ja 46 +uutta vapaaherraa,[24] laajensi siten aukon ylhäisen ja alhaisen +aateliston välillä, loi eripuraisuutta säädyn omaan keskuuteen, ja sen +kautta, että ylhäisön aatelisarvo täten menetti arvonsa ja alhaisen +aatelin kateus kiihoittui ylimmilleen, halkaisi voimakkaan ylimysvallan +kahtia, tehden aatelittomille säädyille mahdolliseksi sulun murtamisen +altapäin. Oikeastaan tuli hyökkäävä virta kuitenkin ylhäältäpäin, +vaikka salaa, niinkuin vuorivirta; jonka nähdään vastustamattomasti +kuohuvan kallioiden juurella, mutta joka kumminkin on kukkuloilta +saanut alkunsa ja voimansa. Seurauksena siitä oli kuitenkin tulva, +joka matkallaan pyyhkäisi pois ensin kreivien hovilinnat ja +vapaaherrakunnat, jotka kaikki siitä ajasta lähtien tulivat olemaan +vain tyhjiä arvonimiä, sitten alhaisemmat läänityslinnat, viimein +halvemmat asunnot, lopuksi majatkin. Reduktsioni oli todellakin +särjetyn sulun kaltainen siinä, että se aukko, joka alussa luultiin +niin tarkoin rajoitetuksi, vähitellen yhä laajeni niin, että oli monta, +jotka alussa huusivat hei ja hoi, mutta sitten kauhistuksekseen +näkivät, että hekin joutuivat veden valtaan. Pitkät ovat kertomukset +kaikista niistä vääryyksistä, joita reduktsioni teki, ja muutamat +olivat semmoisia, että ne ulottuivat pilviin. Valtiollisetkin +seuraukset olivat sekä pahoja että hyviä, mutta varmana kumminkin +pysyy, että suuri enemmistö, yleinen etu, kansan ja valtion etu vielä +tänäkin päivänä siunaavat reduktsionia valtiovaraston järjestämisestä, +omaisuuden jaosta, kansallisen vapauden turvaamisesta, yleisestä +varallisuudesta ja sivistyksen leviämisestä yhteisen kansan keskuuteen, +jossa se sitä ennen oli ollut kokonaan tuntematon. + +-- Mutta, -- keskeytti kreivitär, -- et ole vielä sanonut minulle, +kuinka sinun niiden viidentoista vuoden kuluessa, jotka seurasivat +myrskyn puhkeamista, on ollut mahdollista säilyttää Mainiememme, +sill'aikaa kun kaikkialla munalla Kristiinan läänitykset peruutettiin +kruunulle. + +Kreivi sanoi: -- Oli kerran isä, joka eräänä talvi-iltana meni metsään +lastensa kanssa. Siellä joutui hän susien keskeen, ja kohta näki isä, +että tuho lähestyi kaikkia. Silloin hän, pelastaakseen muut, viskasi +yhden lapsistaan susille... + +-- Niin julmasti ei ikinä äiti olisi tehnyt! -- huudahti kreivitär +kauhistuen. + +-- Ei, -- sanoi kreivi tyynesti, -- hän olisi kenties itse heittäytynyt +uhriksi, ja silloin olisivat yhtä hyvin kaikki hukkuneet hänen +kanssansa. No niin, käyden saaliinsa kimppuun jättivät sudet isän +lapsineen vähäksi aikaa rauhaan, mutta sitten tulivat ne takaisin. Nyt +viskasi isä heille toisen lapsensa, ja hetken perästä kolmannen. Mutta +joka kerta päästiin vain vähän matkaa pakoon. Lopuksi oli hänellä vain +yksi lapsi jäljellä, ja se oli hänen rakkaimpansa. Nyt sanoi hän: Ei, +tätä lasta en heitä enää luotani. Kernaammin hukkukaamme molemmat... + +-- Ja mitä sitten...? kysyi kreivitär. + +-- Niin, mitä sitten tapahtui, -- sanoi kreivi synkästi, -- sen on +tulevaisuus pian osoittava. + + + + +8. USKOTON PALVELIJA. + + +Kun kreivi Bertelsköld ei näyttänyt olevan halukas antamaan tarkempia +selityksiä siitä, miten hänen oli onnistunut toistaiseksi säilyttää +Mainiemi omanaan, ei hienotunteinen kreivitärkään sen enempää +kysynyt,[25] hän uskalsi vain arasti kosketella eilispäivän +juhlapitoja. Ei hän sanonut voivansa käsittää, että niillä ja +reduktsionikysymyksillä oli jotakin yhteyttä. + +Kreivi virkkoi: -- Minun tulee Kaarle XI:n kunniaksi myöntää, että +henkilöt hänestä ovat olleet vähempiarvoisia kuin asia. Hän aloitti +reduktsionin vastoin tätinsä miehen ja oman velipuolensa mieltä, ja hän +antoi sen ärjyaallon erotuksetta kuohua yli ystäväin ja vihamiesten. +Mutta kun hän on tuon yhden ainoan aatteen valtaan joutunut, kun häntä +hallitsee tuo valtiovarain säästämishimo, niin hän on samalla +sellaisten vaikutustenkin vallassa, jotka ovat yhteydessä sen kanssa. +Kuningas on nyt kaikki, kuningas on laki, kuningas on omatunto, +kuningas on hyvä tapa. Yksityinen ihminen sitävastoin ei ole mitään; +hänen tekonsa eivät saa olla toisenlaisia kuin kuninkaan teot, hänen +sanansa eivät toisenlaisia kuin kuninkaan sanat, ja, jos se olisi +mahdollista, pitäisi hänen ajatellakin niinkuin kuningas ajattelee. +Sentähden täytyy nyt kaiken elämän, kaikkien tapojen, mikäli ne +julkisesti näkyvät, mukautua kuninkaan elämään ja kuninkaan tapoihin. +Ja kuningas on tiukka, ankaran vakava, juro ja säästäväinen herra. +Sentähden täytyy elämän hänen ympärillään käydä yhtä saranharmaaksi +kuin hänen oma elämänsäkin on, eikä siinä saa näkyä muuta loistoa kuin +teräksen. Muistathan, kuinka säästäväisesti elimme viimeisinä vuosina +Tukholmassa, kuinka huolellisesti vältimme yksin sen komeuden +varjoakin, mikä oli kuninkaasta vastenmielinen. Ainoastaan siten +onnistui minun, vaikka kuulunkin reduktsionia vastustavaan puolueeseen, +lepyttää kuninkaan mieli niin, että hän otti vain enimmän osan eikä +kaikkea. Vapaaherrakuntani on kruunulle peruutettu, mutta Mainiemi on +jäljellä, siitä syystä muka, että isäni on saanut sen korvaukseksi +1000-miehisestä rykmentistä, jonka hän v. 1644 omilla varoillaan +perusti ja Lennart Torstensonin komennon alla vei sotaan Tanskaa +vastaan. Mutta tähän oikeusperusteeseen ei ole paljon luottamista, +sitten kun Aake Tott, jolla samasta syystä oli kuninkaallinen +lahjoituskirja suomalaisiin kruunun omaisuuksiin nähden, menetti ne, +saamatta minkäänlaista korvausta suorittamistaan kustannuksista. Neljä +kertaa on Mainiemi jo ollut reduktsionin mustalla taululla; neljästi on +se jälleen pyyhitty pois. Mutta kuta kauemmas reduktsioni on edistynyt, +kuta enemmän se on niellyt, sitä ahnaammin se on uusia saaliita +etsinyt, ja sitä ahtaammalle ovat mahdollisesti vielä otettavina +olevat tilukset joutuneet. Kaksi viikkoa sitten ilmoittivat +reduktsionitoimikunnassa olevat salaiset ystäväni, että Mainiemi oli +ollut esillä viidennen kerran. Gyllenborg on katkerin vihamieheni; +Piper samoin; Lovisin horjuu, ja paljon on Hastferillakin sanomista. +Mutta kaikki on viime lopussa kuninkaan itsensä vallassa, ja jos +hänelle saadaan toteen näytetyksi, että Bertelsköldin perhe on +uudistanut holhooja-ajan ylellisyyden Mainiemessä, niin on tämä +viimeinen äärettömän omaisuuteni jäännös peruuttamattomasti hukassa. + +-- Mutta, -- sanoi kreivitär vähän levottomana -- tänne, tähän etäiseen +maaseutuun kuninkaan katseet eivät tunge. Kuka olisi ilmoittanut +hänelle...? + +-- Kuka! -- huudahti kreivi vähän kiivastuen. -- Yksinvalta on aina +epäluuloinen; sillä on silmä joka pensaassa ja korva joka seinässä. +Missä julkinen sana on ääneti tai esittää vain yhden puolen asioista, +siellä vääristellään mutkattomimmatkin, siellä väritetään +viattomimmatkin asiat, siellä tehdään kärpäsestä härkänen. Kuningas +itse on julkaissut kirjoja reduktsionin puolustukseksi, mutta hänen +korkeimman epäsuosionsa uhalla ei kukaan ole saanut kirjoittaa mitään +niitä vastaan. Ja sinä vielä kysyt, kuka voisi asettaa meidät +vihattavaan valoon? Kolmesataa ihmistä on ollut eilisiä juhlapitoja +näkemässä, ja sinä kokematon luulet, ettei maine niistä ennättäisi +niiden kuuluville, jotka ovat teroittaneet korvansa kuulemaan jokaista +epäluulon alaista ääntä maailman neljältä ilmansuunnalta! Tahdon +sitäpaitsi sanoa sinulle erään asian. Täällä, aivan keskuudessamme, on +varmasti joku kavaltaja, joku Gyllenborgin ostama vakoilija. + +-- Onko se mahdollista! -- huudahti kreivitär hämmästyen. + +-- Olen vakuutettu siitä. Salaisten ystäväini kautta kuulin, että +Gyllenborg tiesi jo alkupuolella kesää toimeenpanemistasi juhlista ja +hän on ymmärtänyt tarpeellisessa valossa kuvata ne kuninkaalle. +Yhteydessä sen kanssa tuli kysymys Mainiemen reduktsionista uudestaan +esille. Nyt ymmärrät syyn kirjeeseeni. Eikä sillä hyvä, eilisistä +suurista juhlapidoistasi tiedettiin Tukholmassa jo viikko sitten, +tiedettiin ennenkuin Turussakaan, ja sentähden kiiruhdin tänne +ennenkuin olin aikonutkaan, estämään niitä, jos mahdollista. Tulin +neljäkolmatta tuntia liian myöhään. + +-- Olivat tietona Tukholmassa viikko sitten? -- Mutta se on mahdotonta. +Silloin tuskin itsekään tiesin niistä mitään. + +-- Muistelehan, ajattele, etkö noin pari viikkoa sitten puhunut niistä +kenenkään seurueeseesi kuuluvan henkilön kanssa. + +-- En voi muistaa puhuneeni. Kenties olen Sinclairin kanssa niistä +leikkiä laskenut. Mutta ... maltahan, johtuu hämärästi mieleeni, että +kaksi viikkoa takaperin puhuin hovimestarin kanssa muutamista puvuista, +jotka oli Turussa tehtävä _siinä tapauksessa, että_ täällä heinätalkoot +pidettäisiin. + +-- Ja mitä hän siihen vastasi? + +-- Hän kuvasi niin vilkkaasti semmoisten pitojen maaseudun +yksitoikkoisuuteen tuovaa vaihtelua ja hauskuutta, että päätökseni oli +samassa tehty. Luulenpa, että suunnilleen mainitsin päivänkin ja +muutamia muitakin yksityiskohtia. + +Kreivitär punastui, ja kreivi puri huuliaan. -- Arvattavasti ovat +muittenkin tämänkesäisten pitojen suunnitelmat hänen tekemiään? + +-- Myönnän, että hän oli niin kekseliäs, taitava ja aistikas +järjestämään, että minä... + +-- Tiedän jo, mitä tarvitsen tietää, kreivitär. Mitä ajattelette tästä: +lähtiessänne Tukholmasta se mies lupasi minulle pyhästi, että hän -- +tietysti teidän käskyjänne kaikin tavoin kunnioittaen -- noudattaisi +suurinta säästäväisyyttä toimeensa kuuluvissa asioissa, pitäisi +palvelusväkeä silmällä mitä ankarimmin, sanalla sanoen välttäisi +kaikkea, mikä jollakin tavoin voisi tehdä linnani tuhlaavista tahi +ylimielisistä elintavoista tunnetuksi! Ja kun äkkiarvaamatta tulen +omaini luokse kesäyön hiljaisimpana aikana, mitä silloin näen ja +kuulen? Hurjan tuhlarimaiset juhlapidot, joiden maine Kaarle XI:n +aikana välttämättömästi tulee kuulumaan kautta koko valtakunnan -- +useita satoja ihmisiä yösydännä liikkeellä -- päihtyneitä palkollisia +-- herjasanoja heidän huulillaan -- ja alustalaiseni epäilemättä +kerjäläisiksi nyljettyinä! Mutta linnani, se loistaa rikkaampana kuin +milloinkaan ennen -- kiiltää kultaa ja hohtaa hopeata ja marmoria, ja +on siinä kalliita kasvihuoneita -- kaikkea semmoista, mikä sopi +ruhtinaalle ja Bertelsköldille kolmekymmentä vuotta takaperin, sitä on +täällä yltä kyllin, jotavastoin kaiken tämän komeuden omistaja kulkee +rauhatonna kuin aave yöllä, astuen niiden ruusujen päällä, joita on +kylvetty hänen maallensa, ja tuntien samalla, että hän tällä hetkellä +kenties omistaa tyhjää vähemmän -- niin, tyhjää vähemmän, puolisoni, +sillä enin osa tätä komeutta on lainattu hänen armonsa kreivittären +hovimestarilta, konnalta, joka pettää meidät kaikki! Sillä selväähän +on, että Janssen on Gyllenborgin vakooja, ja tämä kaikki on ennakolta +mietittyä meidän kukistamiseksemme![26] + +Kreivitär vastasi ainoastaan kyynelillä, ja siitä oli se tavallinen +seuraus, että kreivin kuohuva mieli tyyntyi. -- Suvaitsetko, että heti +kohta kutsun Janssenin vierashuoneeseen? -- sanoi kreivi vähän +leppeämmällä äänellä. -- Mutta -- parempi on, että soitat +kamarineitsyen luoksesi ja kutsutat hovimestarin puheillesi; hänen ei +tarvitse tietää tulostani vielä mitään. Pyyhi kyynelesi, Ebba; ei +kannata kostuttaa noin kauniita silmiä moisen asian vuoksi. Sano +minulle, olethan samaa mieltä kuin minäkin, ettei tuo konna saa +silmänräpäystäkään kauemmin viipyä talossamme? + +-- Olen, olen -- vastasi kreivitär ja tarttui soittokelloon. Kreivi +astui puolisonsa vuoteen avarain uutimien taa, ja sovittiin niin, että +kreivittären ensin piti ottaa vastaan petollinen palvelija. + +Kello oli lähes viisi aamulla, ja aurinko oli jo kohottanut kultaisen +pallonsa Mainiemen rannan koivujen yli. Yökulkijain räyhy oli vaiennut +puistossa; koko linna, koko tienoo nukkui niin sikeästi kuin nukutaan +päivän perästä, joka on ollut täynnä vaivoja ja väsyttäviä huvituksia. + +Kamarineitsyt odotutti itseään. Jo viimein tuli Kirsti, unen +pöpperössä, ja kysyi sekaisin silmin tirkistellen, mitä hänen armonsa +käski. + +-- Kutsu heti kohta hovimestari tänne! -- sanoi kreivitär. -- No, +ymmärrätkö? Tänne vierashuoneeseen. + +Tyttö hämmästyi niin, että miltei heräsi. -- Hovimestariko? -- matki +hän, ikäänkuin ei olisi oikein kuullut. -- Hän varmaankin nukkuu nyt, +ja minä en tohdi häntä herättää, -- lisäsi hän. + +Kreivitär suuttui. -- Mene, -- sanoi hän, -- kun minä käsken. Mutta älä +herätä ketään muuta linnassa, kolkuta itse hänen ovelleen ja sano, että +haluan keskustella hänen kanssaan eräästä asiasta, jota ei käy +toistaiseksi jättäminen. + +Kirsti oli vähän tungetteleva ja liiaksi hemmoteltu kamarineitsyt, +mutta hän oli emännälleen vilpittömästi uskollinen ja luuli, että hänen +piti väittää vastaan sitä, mitä hän piti mahdottomana oikkuna. -- +Teidän armonne, -- sanoi hän, -- nythän on miltei keskiyö, ja mitä +ihmiset sanoisivat, jos... + +Enempää ei kreivi kärsinyt kuulla. Hän astui esiin. Kirsti kiljaisi +kauhistuksesta nähdessään pitkän miehen astuvan esiin uutimien takaa. +-- Eikö jo riitä, sinä itsepäinen hupakko, että kreivitär sinua käskee! +Pitääkö minunkin vielä käskeä? Mene, mutta henkesi uhalla älä +kenellekään ilmaise minun täällä oloani! + +Tyttö riensi ulos. -- Kreivi! -- huudahti hän hiljaa itsekseen; -- +nytpä en tahtoisi olla Niilo Janssenin sijassa. + +-- Nyt kuulette itse, puolisoni, -- sanoi kreivi taas suutuksissaan, -- +nyt kuulette, mihin palvelijain suositteleminen on saattanut. Jokainen +talari, jonka hän on antanut ja jonka te olette ottanut vastaan, on +ollut hietamurunen hyvän maineenne hautakummulla. Niin pitkälle vie +ajattelemattomuus. Tahdon nyt itse kuulla, mitä teillä on hänelle +sanomista. + +Kreivitär ei virkkanut mitään. Neljännes tuntia kului. + +-- Hän ei pidä kiirettä, -- sanoi kreivi kärsimättömästi. + +Hetken kuluttua kuului vierashuoneen ovi aukenevan, ja kreivitär meni, +pukunsa järjestettyään, ulos. Makuuhuoneen ovi jäi puoleksi auki, niin +että kreivi voi selvästi kuulla joka sanan toisesta huoneesta. + +Samoin kuin Kirsti lienee hovimestarikin katsonut tämän kutsumuksen +yhdeksi noita oikkuja, jotka ovat niin tavallisia niillä, jotka ovat +oppineet vain komentamaan eivätkä koskaan tottelemaan. Hän tuli, +vaarasta tietämätönnä, suosikin täydellisin itseluottamuksin, ihan +levollisesti, vähän huolettomasti, huolimatta edes haukotuksiaan +salata. Jotenkin ujostelematta kysyi hän, mitä kreivittärellä oli +käskemistä. + +-- Kuinka paljon olen teille velkaa, Janssen? -- kysyi kreivitär +äänellä, jonka piti olla muka kylmä ja kopea, mutta joka kumminkin +vapisi harmista, kun täytyi tehdä noin nöyryyttävä kysymys. + +Janssen oli odottanut saavansa kuulla kauniita kiitoksia juhlapidoista, +joitten onnistumisen hän suurimmaksi osaksi luki omaksi ansiokseen, +mutta oivalsi kuitenkin heti kohta asemansa ja vastasi uudestaan +haukotellen: -- Teidän armonne näkee hyväksi laskea leikkiä. Kaikki +muut sitoumukset olen unhottanut, paitsi omani. Minähän olen teille +velkaa ettekä te minulle. Teidän armonne hyvyys on kaikiksi ajoiksi +tehnyt minut teidän kiitolliseksi velalliseksenne. + +Ja samassa astui hän askelen likemmä. + +Hovimestarin astuessa askelen eteenpäin, peräytyi kreivitär +tietämättään askelen taapäin. -- _Riittääkö tämä_? huudahti hän, +voimatta hillitä närkästystään, ja näin sanottuaan viskasi hän +hovimestarin jalkain juureen kalliin, hohtokivillä koristetun +rannerenkaan niin kiivaasti, että pari sen kimmeltelevistä timanteista +irtautui juotoksestaan ja vieri kuin vesipisarat pitkin turkkilaista +mattoa, joka peitti vierashuoneen lattian. + +Hovimestari astui takaisin sen askelen, minkä hän vast'ikään oli +astunut eteenpäin. Hän hämmentyi, mutta vain silmänräpäykseksi. Samassa +oli hän jo selvillä siitä, että tämä oli vain tuollainen tavallinen +pahan tuulen puuska, joiden valtaan tuo muuten niin rakastettava nainen +tuon tuostakin joutui. Hän otti rannerenkaan ylös, laski sen pöydälle +ja kumarsi sanaakaan vastaamatta. + +-- Mitä? -- sanoi kreivitär yhä enemmän ärtyneenä tästä +äänettömyydestä, -- ettekö näe, että rannerengas on vähintäin +kuudentuhannen talarin arvoinen? Eikö se riitä saamisianne korvaamaan? +Tahdotteko enemmän? Kas tässä! Ja tässä! Ja tässä -- ottakaa kaikki +koruni, pyytäkää mitä tahdotte, mutta älkää rohjetko luulla, että +olette jotakin _minulle_ lainannut -- te, halpa palkollinen, jonka +saatan milloin tahansa heitättää portista ulos! + +Näin sanottuaan tyhjensi kreivitär järjettömällä kiivaudella +piirongistaan, jossa hän säilytti parhaita korujaan, erään laatikon, ja +kultaketjuja, sormuksia, helmiä ja timanttikorvarenkaita varisi +Janssenin jalkain eteen. + +Hovimestari poimi kaikki tyynni ylös ja pani ne nöyrästi, mutta +arvokkaasti takaisin pöydälle. -- Teidän armonne, -- sanoi hän +kunnioittavasti, -- pieninkin näistä kalleuksista riittää sen summan +maksuksi, jolla onnettomuudekseni olen suututtanut teidän armonne. +Tämän sormuksen, -- ja hän valitsi pienimmän, -- olen teidän armonne +suostumuksella ottava vastaan maksuksi, ja se on alati lepäävä +sydämelläni sen kalliin suosion muistona, jota teidän armonne muinoin +on nähnyt hyväksi minulle osoittaa. + +-- Mitä sydämellänne kannatte, -- sanoi kreivitär, -- on minulle yhtä +yhdentekevää kuin mitä sydämenne sisällä kannatte. Antakaa tänne minun +velkasitoumukseni. Jos ne eivät ole mukananne, niin menkää niitä +noutamaan -- menkää! menkää! menkää! -- ja kreivitär polki pientä +silkkikenkään pistettyä jalkaansa pehmoiseen lattiamattoon. + +Hovimestari kumarsi, otti esille vähäisen lompakon, joka hänellä aina +oli mukanaan, ja ojensi kreivittärelle tukun pieniä paperilehtisiä, +joissa kaikissa oli kreivittären allekirjoitus. -- Minä tottelen teidän +armonne käskyä, -- sanoi hän samaan tapaan kuin ennenkin. -- +Suvaitseeko teidän armonne katsoa, ovatko ne oikeita? + +Miehen koko käytös oli niin hyvin mietittyä, että kreivitär vasten +tahtoaan tunsi itsensä miltei aseettomaksi. Neuvottomuuttaan +salatakseen oli hän tarkastavinaan papereita ja sitä tehdessään päätti +hän alentua petoksen tekoon, paljastaakseen teeskentelijän ja +tullakseen asiassa johonkin loppupäätökseen, jota ei äsken ollut voinut +kiivaudellaan saavuttaa. + +-- Älkää panko pahaksenne, -- virkkoi hän hetken aikaa vaiti oltuaan. +-- Nämä paperit ovat tuottaneet minulle levottomuutta; minä luulin +summaa suuremmaksi kuin se onkaan, ja kreivistä ei ole mieleen, että +lainaan. Sattumalta hän vielä viipyy jonkin aikaa Tukholmassa. +Luuletteko, että sill'aikaa voisi järjestää elonleikkuujuhlan +ruisvainioiden tuleentuessa? + +Hovimestari oli liian viisas mennäkseen ansaan. -- Teidän armonne +käskyt ovat minun lakini, -- sanoi hän kierrellen, samalla kun hänen +epäluuloiset silmänsä kokivat tutkia, mitä tämä äkillinen muutos +merkitsisi. Mutta kreivitär osasi tekeytyä niin huolettoman näköiseksi, +että hovimestari ei päässyt hänen tarkoitustensa perille. + +-- Tämä maaseudun elämä -- jatkoi kreivitär -- on niin kuolettavan +yksitoikkoista; alinomaa samoja näköaloja, samoja kasvoja, samaa +hitaisuutta kaikissa askareissa. Vaihtelut eivät huvita kreiviä; onhan +luonnollista, että _hänen iällään_ enemmän rakastetaan hiljaisuutta ja +totisuutta. Teidän täytyy auttaa minua, Janssen, keksimään jotakin +uutta, jotakin oikein ihastuttavan hauskaa. Jos meillä vain olisi +lyhempi matka Tukholmaan! Turku on pikkukaupunki, kaikki, mitä siellä +on, on jo käytetty. Mutta valitettavasti ei minulla ole Tukholmassa +ketään, jolle voisin uskoa tarpeidemme ostamisen. + +Hovimestari astui puolen askelta likemmä. -- Vaikeaksi se käynee, -- +sanoi hän varovasti, mutta teidän armonne käskyt voinevat kenties tehdä +mahdottomankin mahdolliseksi. Ei minulla tosin ole tuttavuuksia +Tukholmassa, mutta jos teidän armonne käskee, niin tahdon koettaa. + +-- Kiitos, Janssen, te yksin ymmärrätte minut. Minun asemassani oleva +on niin sidottu ... on ennakkoluuloja, on oikkuja, enkä minä ole +koskaan luostarielämää rakastanut. Mutta meidänhän piti puhua +juhlapidoista. Kenties kumminkin on parasta, ettei niitä ajatella +kreivin vuoksi? + +Janssen astui kokonaisen askelen likemmä. Hänestä oli, niinkuin hänelle +yht'äkkiä olisi valo koittanut. Tuo kiivaus, tuo viha alussa oli siis +vain temppu, johdanto... Hänen rohkeimmat unelmansa näyttivät olevan +toteutumaisillaan, ja tämä odottamaton keksintö sokaisi hänet niin +täydellisesti, että hän kadotti kaiken varovaisuutensa. Hän uskalsi +langeta polvilleen, eikä kreivitärkään peräytynyt. + +-- Ei, teidän armonne, -- huudahti hän, -- olisin kiittämätön, kurja, +jos sallisin niin suuren hyvyyden hukkaan mennä. Suokaa minun tässä +teidän jalkainne edessä vannoen vakuuttaa rajatonta uskollisuuttani! +Käskekää, ja kaikki teidän vähimmätkin toivomuksenne tulevat +täytetyiksi! Olen elävä ainoastaan teitä varten, olen jumaloitseva +ainoastaan teitä! Puhukaa noista juhlapidoista, puhukaa kaikesta, mikä +teille tuottaa huvitusta, ja kaikki olen täyttävä! Ette kenties tiedä, +että onni auttaa minua kaikessa -- mutta _minä_ olen siitä varma, ja +jos sitä epäilisinkin, niin huomaisin sen todeksi tässä teidän +jalkainne juuressa, teidän armonne! Te pidätte minua ainoastaan halpana +palvelijana, ja se on tosi, orjannehan olenkin, ihana, lumoava +kreivitär! Mutta, jumal'auta, minulla on enemmän valtaa kuin +luulettekaan. Minulla on ystäviä, minulla on suosijoita, jotka ovat +kaikkivaltiaita. Yksi ainoa teidän sananne -- ja te olette vapaa siitä +tyranniudesta, joka teitä sortaa, siitä kelvottomasta kohtelusta, jota +teitä kohtaan on julkeasti käytetty. Yksi ainoa minun sanani, ja minä +kannan teidän syntyperäänne ja arvoanne vastaavaa nimeä ja +vaakunakilpeä! Kaukana ihanassa etelässä, loiston, huvitusten ja +rikkauden ympäröimänä, tulette ihmisten ihailemana rientämään voitosta +voittoon, ja uskollinen, jumaloitseva orjanne on kaikesta siitä anova +ainoastaan silmäyksen ihanista silmistänne, hyväksyvän sanan +viehättäviltä huuliltanne, ja kaikki olen unhottava, muistaakseni +ainoastaan teitä, niin teitä...! + +-- _Ja minua_! -- huudahti kreivi Bertelsköld, joka samassa +silmänräpäyksessä seisoi Janssenin takana, tarttui häntä lujasti +olkapäähän ja heitti hänet niin voimakkaasti taapäin, että hän kaatui +pitkäkseen pehmeälle samettimatolle. + +Syntyi hetken äänettömyys, jolloin kreivitär heittäysi puolisonsa +syliin ikäänkuin etsiäkseen turvaa tuota ääretöntä loukkausta vastaan +ja vapautuakseen siitä painosta, jonka alle hänen äsken oli täytynyt +tukehduttaa ylpeytensä ja naiselliset tunteensa. + +Hovimestari ei enää haukotellut. Hän nousi ylös kalpeana, sanaakaan +vastaamatta. Hänen tavallinen mielenmalttinsa oli luopunut hänestä, ja +hän tarvitsi aikaa tointuakseen. + +Kreivi mittaili häntä ylenkatseellisin, musertavin katsein. Sitten +sanoi hän kylmästi: -- Poimikaa ylös nuo (kaksi sormusta oli vielä +lattialla), ja pankaa ne pöydälle. Te tiedätte, ettei kreivitär +suvaitse huolimattomuutta palkollisissaan. + +Hovimestari totteli koneentapaisesti. + +-- Ja nyt, -- jatkoi kreivi samalla äänellä, -- tahdon nähdä +velkalaskunne. Summa tekee 6200 talaria hopeassa. Siinäkö kaikki? + +-- Siinä kaikki, -- vastasi hovimestari hammasta purren. + +-- Kaipaan kuitenkin erästä myöhempää velkakirjaa, jonka pitäisi olla +yhteydessä eilisten pitojen kanssa. Antakaa se tänne. + +-- Ei minulla ole semmoista, herra kreivi. + +-- Tosiaankin? Antakaa kumminkin tänne se sormus, jota aiotte +kantaa sydämellänne. Te voitte, jos niin tahdotte, saada toisen +kamarineitsyeltä. Kreivitär ei suvaitse, että lakeijat saastuttavat +hänen korujaan -- ja teidän sydämenne läheisyydessä menettäisi kultakin +kiiltonsa. + +Mahtoi kuohua hovimestarin rinnassa, mutta tottumus aina lapsuudesta +pitäen olemaan herransa silmänpalvelija oli kuitenkin niin voimakas, +että hän hämmennyksissään pisti kätensä poveen ja otti esiin sormuksen. +Aikoessaan ojentaa sitä kreiville havaitsi hän, että sormus oli +silkkinauhaan sidottu. Se ei ollutkaan siis oikea. Nopealla liikkeellä +koki hän salata erehdystään ja ojensi esiin kreivin pyytämän sormuksen. + +Bertelsköld huomasi sen heti kohta, ja miehen hätäytyminen näytti +hänestä kummalliselta. Yhtäkaikki jatkoi hän niinkuin ei mitään olisi +huomannut: -- Menkää ja tuokaa kreivittärelle jalkajakkara. Näytte +unhottavan velvollisuutenne hänen armoansa kohtaan. + +Hovimestari epäili ensin, mutta totteli sitten. Laskiessaan +jakkaran kreivittären jalkain juureen asennossa niin toisenlaisessa +kuin äsken, koetti hän saada selkoa, oliko tämä aseman muutos +tapahtunut kreivittären tietäen vaiko tietämättä. Ylpeän vallasnaisen +ylenkatseellinen katsanto ilmaisi hänelle viimein koko totuuden, ja hän +päätti sen mukaan toimia. + +Hän nousi röyhkeästi ylös, katsoi kreiviä rohkeasti kasvoihin ja sanoi: +-- Riittää jo, herra kreivi! Te olette palkinnut pitkän palvelukseni +tavalla, joka vapauttaa minut kaikesta kiitollisuudenvelasta teitä +kohtaan. Tästä hetkestä alkaen en olekaan enää teidän palvelijanne, +jota saatatte mielin määrin huvittaa ja nöyryyttää. Minä olen vapaa +mies, ja minä olen tietävä käyttää vapauttani. Varokaa itseänne, kreivi +Bertelsköld, tunnette kovin vähän sitä miestä, jota olette rohjennut +loukata. Te puhutte velkakirjoistanne, mutta olette unhottanut, että +minäkin olen teille vähän velkaa. Ja se on kerta maksettava, ja +maksettava koron kanssa. + +Kreivin veri kuohahti. -- Tunnen, -- sanoi hän, ilkiön, jonka olen +kasvattanut kodissani ja jolle olen ylenmäärin hyvää tehnyt -- jonka +konnanteot olen antanut anteeksi, jonka kavalluksia en ole ollut +huomaavinani, vaikka ne ovat maksaneet minulle suunnattomia summia. +Tämä katala on palkinnut luottamukseni ilkeimmällä petollisuudella, ja +palkaksi herransa armosta hän on ollut niin halpa, että on loukannut +herransa puolisoa ja niin mieletön, ettei ole heti käsittänyt, kuinka +salama välkkyi hänen viheliäisen päänsä päällä. Jos kenties tiedätte +jotakin lisäksi siitä miehestä, niin sanokaa, minä tahdon vielä +hetkiseksi alentua teitä kuuntelemaan. + +-- Tiedän, herra kreivi, tiedän vielä hieman enemmänkin, -- vastasi +Janssen. -- Oli kerran isätön poika, viisivuotias, hyvä ja viaton, +niinkuin lapset useimmiten ovat, kun niitä ei turmella. Hänellä oli +äiti, jonka ainoa poika hän oli, ja joka rakasti häntä enemmän kuin +mitään muuta maailmassa. Äiti oli onnellinen kaikessa köyhyydessään; +hän toivoi pojastaan rehellistä miestä niinkuin pojan isä oli ollut. +Mutta eräänä päivänä tuli siellä eräs ratsastava mies jäätyneen meren +yli Fyenin saarelle Tanskan maassa, ja kun hän sanoi olevansa rauhan +sanansaattaja, jota kaikki ikävöitsivät, niin keräytyi hänen +ympärilleen sävyisää, herkkäuskoista kansaa kuulemaan, eikö onneton +sota jo kohta päättyisi. Tässä väkijoukossa olivat myös poika ja hänen +äitinsä. Nyt jätti muukalainen kaatuneen hevosensa, pani jalkoihinsa +luistimet, ja kenenkään vähintäkään pahaa aavistamatta tarttui ryöväri, +uskottomampi kuin talvi, joka rakensi siltoja maan vihollisille, pientä +poikaa kaulukseen, viskasi hänet kelkkaansa, riensi pois avaralle, +kierälle jääkentälle ja katosi. Poika itki ja huusi äitiään, ja äiti +kuuli hänen vaikeroivan äänensä ja juoksi ryövärin jälkeen aavalle +ulapalle, mutta hänen jalkansa ja sydämensä eivät olleet raudasta +niinkuin ryövärin -- hän lipesi, nousi ylös, juoksi taas, kaatui taas, +nousi taas ylös ja kaatui jälleen, kunnes ei enää noussutkaan ja hänet +löydettiin hengetönnä jäällä, sydän särkyneenä rinnassa. + +Bertelsköld seisoi synkkänä ja vaiti, ja Janssen jatkoi: -- Vaikka +olikin pieni, ei poika sittemmin koskaan voinut unhottaa äitinsä +viimeistä huutoa, jonka kuuli takanaan epätoivoisena kaikuvan. Se +kuului hänen korvissaan yötä ja päivää kaiken elinajan, ja jos hänestä +olisi tullut hyvä ihminen, olisi siitä kenties ollut paremmat +seuraukset hänelle itselleen ja muille. Mutta tästä lapsenryöstöstä ei +kasvanut ainoastaan se rikos, vaan lukemattomia muitakin. Tämä +kodistaan ja isänmaastaan temmattu poika kasvoi sodan jaloissa, raakain +sotamiesten joukossa ja kaikenlaisten paheiden keskellä; hän jäi +kaikeksi ajakseen ilman kotia ja isänmaata. Näin temmelsivät pahat +vallat esteettömästi hänen nuoressa sielussaan, ja hänestä tuli -- mikä +tuli. Kerran kävi tämä hänelle ylen raskaaksi, ja hän päätti paeta +lapsuutensa maahan jälleen ja ruveta paremmaksi ihmiseksi; mutta hänen +sinne tultuaan ei kukaan enää häntä tuntenut, ja häntä luultiin +ruotsalaiseksi vakoilijaksi ja hänet ajettiin pois. Silloin vannoi tämä +poika, joka vielä oli aivan nuori, leppymättömästi vihaavansa +onnettomuutensa aikaansaajia ... ja nyt tiedätte, kreivi Bertelsköld, +mitä teillä on odotettavana, en huoli enää kauemmin edessänne +teeskennellä. Vuosikausien kuluessa olen rosvonnut teidän aarteitanne +ja tehnyt ne omikseni. Olen kukistanut kaiken onnenne. Olen antanut +teidät reduktsionin kynsiin, enkä minä ole lopettava, kopea herra +kreivi, ennenkuin olen tehnyt teistä kunniattoman kerjäläisen. +Komentakaa minua vielä kerran tuolla pöyhkeällä katsannolla, joka sopii +teille niin hyvin, nostamaan jakkaraa kreivittärenne jalkain alle! +Sanokaa minua vielä tuolla kreivillisellä äänellänne palkolliseksi ja +lakeijaksi! Vielä puuttui kostostani jotakin, ja te olette tehnyt sen +tyhjäksi, mutta älkää riemuitko kovin aikaisin, ette vielä ole nähnyt +loppua siitä kostosta, joka seuraa isänne rikosta, ja minä olen mies, +joka onnistan _kaikessa_. + +Näin sanottuaan kumarsi hovimestari pilkallisesti, ja ennenkuin kreivi +ehti häntä pidättää, hän oli kadonnut. + +Silloin Bertelsköld hypähti seisoalleen, löi kädellä otsaansa ja +huudahti äkillisen kauhistuksen valtaamana: -- Ebba, puolisoni, _me +olemme hukassa! Sillä miehellä on kuninkaan sormus!_ + + + + +9. KARHUN AJO. + + +Kertomus siirtyy nyt noin seitsemän kuukautta eteenpäin -- seitsemän +kuukautta, jotka olivat täynnä huolia ja koetuksia. Kuta enemmän Kaarle +XI:n voimakas hallituskausi läheni loppuaan, sitä tummemmiksi kävivät +sen varjot ja mustenivat viimein synkkäin onnettomuuksien yöksi, jossa +Kaarle XI:n tähti laski ja Kaarle XII:n nousi. + +Olemme nyt ruotsalaisella maaperällä. On tavattoman lauha päivä +helmikuulla vuonna 1696. Luonto näyttää tähän aikaan olevan +hämmästyttävällä tavalla suistuneena säännöllisestä menostaan. Kun +edellisen vuoden talvi oli verrattoman kylmä ja ankara, niin oli talvi +1696 yhtä tavaton ennenaikaisen kevätilmansa tähden. Jo helmikuun 2. +päivänä oli nähty sormenpituista ruohoa maanteiden syrjillä Tukholman +lähistössä, ja helmikuun 17. päivänä alkoi Eläintarha vihannoida. +Samaan aikaan sulatti suoja Meelarin jäitä, ja sen rannoilla oli +rekikeli jo loppumaisillaan. + +Tiellä, joka Södermanlannista vei Vestmanlantiin Arbogan sivu Kaarle +XI:n mielipaikkaan, kuuluisaan Kungsöriin, nähtiin varhain aamulla +kahden reen työläästi pyrkivän pohjoiseen päin talvilumen viimeisillä +tähteillä. Vähän oli apua vienosta yökylmästäkään, joka liukastutti +tietä ja peitti sen lätäköt ohuella, paperinkaltaisella jäällä. +Etumaisessa reessä, jonka eteen oli valjastettu kolme hevosta, istuivat +kreivi Bertelsköld ja hänen vanhempi poikansa Torsten; jälkimmäisessä, +jota kaksi hevosta veti, istui nuorempi poika Kustaa Aadolf +suosituimman jahtipalvelijansa Tanelin kanssa, joka oli mestari +Pietarin nuorin veli sekä isä Johanneksen ja Kreeta-muorin nuorin +poika. Kreivin otsa oli synkkä; välistä katseli hän äänetönnä +tummanvihreätä havumetsää; välistä vaihtoi hän muutamia sanoja poikansa +kanssa; välistä taas kääntyi hän taapäin, antaen tyytymättömän merkin +jäljessä tulevalle reelle. + +Syynä siihen oli se, että aika kävi nuorelle Kustaalle liian pitkäksi. +Milloin tarttui hän ohjiin käsiksi ja koetti kantojen ja ojain yli +ohjaten ajaa isästä edelle. Milloin havaitsi hän metsäkanan tahi pyyn +tiepuolessa, seisautti hevoset, kaappasi Tanelin pitkän luotipyssyn ja +ampui, tavallisesti osumatta ja sillä seurauksella, että hevoset +säikähtivät ja olivat pillastua. Milloin taas hän hyppäsi tielle ja +koki huvikseen pidättää rekeä, pannen hevoset kaikin voimin vetämään, +sillä tämä vasta kolmetoistavuotias poika alkoi jo osoittaa omaavansa +jättiläisvoimat, joiden avulla hän useamman kerran oli paiskannut +aikuisia miehiä tantereeseen. Vähäinen asia hänelle oli, reen ojaan +vajottua, yksinään nostaa se ylös jälleen. + +Sill'aikaa synkistyi taivas, nousi ankara tuuli ja tuulen kanssa +lumipyry, joka ennen pitkää pani harmaat tiet vaalenemaan. Kulku kävi +nyt nopeammin, ja kenties tämä oli syynä siihen, että kreivin synkeä +mieli vähän keveni, ja hänen äänettömyytensä useammin keskeytyi. +Puhelusta, joka nyt syntyi hänen ja Torstenin välillä, voimme saada +joitakin tietoja perheen nykyisestä tilasta ja matkan tarkoituksesta. + +Perhe oli jo elokuussa viime vuonna lähtenyt Suomesta ja viettänyt +syksyn sekä suurimman osan talvea Tukholmassa. Nyt olivat kreivi +Bertelsköld ja hänen poikansa saattaneet kreivittären ja Ebba-neidin +Sparren suvun sukukartanoon Itä-Göötanmaalle, missä kreivittärellä oli +läheisiä omaisia ja missä hän aikoi viettää kauniin vuodenajan. Mutta +kreivi oli liian ylpeä nauttiakseen vieraanvaraisuutta, joka hänen +nykyisessä tilassaan näytti miltei nöyryyttävältä. Hän oli muutamain +päiväin perästä, jotka vietti puolisonsa sukulaisten luona, palannut +pohjoiseen päin, ei kuitenkaan suoraa tietä Tukholmaan, vaan niinkuin +hänen nykyisestä matkansa suunnasta näemme, Kungsöriin. Syynä siihen +oli hänen halunsa itse päästä kuninkaan puheille, joka juuri silloin +vietti muutamanviikkoista oleskeluaikaa lempipaikallaan, ja tähän taas +kreivillä oli syitä, jotka hänelle olivat ylen tähdellisiä. + +Mainiemen, hänen viimeisen ihanan ja rikkaan perintökartanonsa, oli +vihdoinkin, kun reduktsioni viidennen kerran sitä uhkasi, sen ahnas +ärjyaalto nielaissut. Turhaan olivat Bertelsköld ja hänen ystävänsä +käyttäneet kaikkea jäljellä olevaa vaikutusvaltaansa. Turhaan oli hänen +omat kalleutensa ja hänen vaimonsa hohtokivet uhrattu lahjoiksi eräille +reduktsionin kätyreille, jotka eivät halveksineet harjoittaa tätä +tuottavaa liikettä silloinkaan, kun heidän ei onnistunut, tahi he eivät +todella tahtoneet auttaa niitä, jotka heihin turvautuivat. +Selvitystoimikunta oli vielä kerran näön vuoksi tarkastanut kreivin +oikeudenvaatimuksia ja katsonut ne ala-arvoisiksi. Mainiemi +julistettiin, samoin kuin niin monet muut lahjoitukset, kruunun +luovuttamattomaksi omaisuudeksi, jota Kristiina-kuningattarella ei +ollut ollut oikeutta antaa lahjaksi. + +Mutta, muistutti siihen Bertelsköldin asiamies, Mainiemi on vain +korvaus siitä rykmentistä, jonka Kustaa Bertelsköld perusti vuonna +1644. + +Olkoonpa niinkin, sanoivat reduktsioniherrat, mutta silloin se ainakin +on _"hedelmätön" saaminen_. Hedelmättömiksi saamisiksi sanottiin +sellaisia, joista kruunua ei katsottu velvolliseksi maksamaan korkoa, +ja sellaisiksi vaatimuksiksi katsottiin maksamattomat palkat, +etumaksut, tavarat, ruokavarat, sotajoukot y.m., joita kruunu oli +yksityisille velkaa; mutta _hedelmällisiksi_, s.o. korkoatuottaviksi +katsottiin ainoastaan puhtaat yksityisen miehen valtiolle antamat +rahalainat. Kun siis sota-aikana syntyneissä rahapulissa useimmat +kruunun velat olivat tulleet kruunun tiloilla maksetuiksi, ja nämä näin +pois annetut tilat nyt palautettiin kruunulle, niin syntyi kysymys: +onko omistaja saanut ne hedelmällisestä vai hedelmättömästä saamisesta? +Edellisessä tapauksessa sai omistaja pitää tilan _niin kauan_, kunnes +sen katsottiin korvanneen sekä pääoman että koron, niin että jos +vuotuiset tulot ainoastaan vastasivat vuotuista korkoa, jäi tila +omistajalleen; muussa tapauksessa se otettiin pois, kun koko summa +katsottiin maksetuksi. Jälkimmäisessä tapauksessa, missä velkojalla oli +oikeus ainoastaan korvauksen saamiseen pääomasta, laskettiin, kuinka +monen vuoden tulot vastasivat tätä pääomaa, ja jos se aika jo oli +kulunut, otettiin tila kruunulle. Eikä sillä hyvä. Jos omistaja oli yli +sen ajan pitänyt tilaa hyödykseen, luullen sitä omakseen, niin +vaadittiin nyt takaisin ei ainoastaan tila, vaan myöskin tulot niin +monesta vuodesta kuin hänen katsottiin niitä laittomasti nauttineen. Ei +siis siinä kyllin, että hän menetti omaisuutensa, hän huomasi +äkkiarvaamatta olevansa velassa kruunulle, ja tavallisesti niin +suuressa, että se, varsinkin kun tuli aivan odottamatta, saattoi hänet +aivan perikadon partaalle. Niin juuri oli Mainiemenkin laita. +Bertelsköldien suvulla se oli nyt ollut 48 vuotta, ja toimikunta teki +sellaisen laskun, että 20 vuoden tulojen olisi pitänyt riittää +ennenmainitun rykmentin maksuksi. Tämän johdosta tuomittiin Bertelsköld +ei ainoastaan jättämään tila takaisin, vaan myös korvaamaan kruunulle +28 vuoden tulot, jotka 10,000 talariksi vuodelta arvioituma sälyttivät +hänen selkäänsä 280,000 talarin odottamattoman velan. + +Tämmöiset toimenpiteet olivat tavallisesti täysivalmiit ja +kumoamattomat samalla hetkellä, kun ne päätettiin, sillä minkä kruunun +rautakoura kerran oli kaapannut, siitä se nyt harvoin, tuskin koskaan +enää luopui. Mutta kun kreivi oli valittanut päätöksestä, tarvittiin +kuninkaan vahvistus, ennenkuin reduktsionituomio voitiin panna +täytäntöön, ja tätä vahvistusta ei oltu vielä annettu. Tähän perusti +Bertelsköld viimeisen heikon toivonsa, että tuomio vielä voisi tulla +peruutetuksi, ja senpä tähden kiirehti hän pyrkimään majesteetin +puheille Kungsöriin. + +Ylpeä kreivi ei ollut keveällä mielellä alistunut tätä nöyryyttävää +matkaa tekemään. Hänen ritarisielunsa oli useamman kuin yhden kerran +inhoa tuntien alentunut reduktsionin verenimijäin kanssa sovintoa +hieromaan. Hän ei ollut se mies, joka tahtoi kerjätä armopalana sitä, +mitä luuli olevansa oikeutettu vaatimaan oikeutenaan. Mutta tässä oli +kysymys tärkeimmistäkin asioista kuin Mainiemestä. Oli kysymys hänen +lastensa ainoasta perinnöstä ja hänen yhteiskunnallisesta asemastaan; +sillä ilman Mainientä hänellä ei ollut muuta jäljellä kuin nimensä +kaiku ja rikkautensa muisto; oli lopuksi vielä kysymys kaikkea tätäkin +paljon tärkeämmästä, nimittäin niiden ylimyksellisten periaatteiden +puolustamisesta, joiden vuoksi hän oli elänyt ja joita hän nyt kaikella +vakaumuksen lämmöllä koki vanhimpaan poikaansa istuttaa. + +-- Sinuun, Torsten, panen toivoni, -- sanoi hän. -- Kustaan luonne on +toinen; hänestä tulee hyvä sotamies, siitä olen vakuutettu, reipas +maanviljelijä, siitä olen varma; mutta sen enempää ei hänestä tule. +Nuori olet, Torsten, mutta sinulla on jo täysi-ikäisen miehen +harkitseva järki. Sinun pitää hankkia itsellesi oppia, kokemusta; sinun +pitää ruveta valtiomieheksi. Kenties kerran vielä kohoat sijalle, missä +sanoillasi on ratkaiseva paino valtakunnan asioita ratkaistessa. Muista +silloin, poikani, että mitä järkesi muuten käskeneekin, sinä et koskaan +saa tinkiä velvollisuutesi, periaatteittesi etkä vakaumuksesi kanssa. +Älä tee niinkuin muutamat meidän puoluelaisemme, jotka ovat koettaneet +torjua vaaraa tekemällä myönnytyksiä joka haaralle ja imartelemalla +sitä puoluetta, joka kulloinkin on vallassa. Älä koskaan etsi +kansansuosiota; se on tuulahdus, joka tänä hetkenä nostaa kevykäisen +höyhenen pilviä kohti, viskatakseen sen seuraavana hetkenä joka miehen +jalkain alle. Pysy lujana, poikani, siinä, minkä katsot oikeaksi, +todeksi ja hyväksi; pysy lujana, vaikka kansansuosio tahtoisikin sinua +houkutella tahi räyhäävä joukko sinut merkitä vääräuskoiseksi. Älä +koskaan kumarra kuninkaiden armoa; liian hyvä on kilpesi olemaan +ruhtinaallisen tohvelin alusimena. Älä koskaan kumarra kansan suosiota; +kun päivän häilyvät mielipiteet kiljuvat äänensä sorruksiin ja +huutavat: totuus on tuolla! totuus on siellä! -- niin paina kätesi +rintaasi ja vastaa heille hiljaisella mielellä: _ei, se on täällä_! +Muista, että vaikka en jättäisikään sinulle muuta perintöä, niin jätän +sinulle erään aatteen perinnöksi, ja tämä aate on yksinvaltaa ja +monivaltaa välittävän vallan kannattaminen, vallan, joka on kuninkaan +ehdottoman, kaikkein muiden oikeutta kieltävän vallan, ja hillittömän, +kaikkea puolueiksi hajoittavan kansanvallan välillä. Toiset ajat +kenties keksivät jonkin toisen tavan näiden iäti taistelevain +vastakohtain sovittamiseksi. Minun eläessäni ja sinun eläessäsi, +Torsten, on riippumaton aateli näiden vastakohtain ainoa sovittaja -- +lupaa minulle, että alati taistelet aateliston välittävän oikeuden +puolesta! + +Torsten, joka oli luonteeltaan kylmempi ja päättäväisempi kuin hänen +tulinen, miltei haaveksiva isänsä, katsoi häntä lujasti silmiin ja +sanoi: -- Se on liian vähän. Te teette aateliston kahden vallan +välittäjäksi, jotka kumpikin välttämättömästi tahtovat sen kukistaa. Se +on liian vähän. Aateliston pitää olla _kaikki kaikessa_, ja minä +lupaan, että siitä on tuleva kaikki kaikessa. + +Kreivi säpsähti sitä jyrkkyyttä, millä viisitoistavuotias poika lausui +nuo sanat. -- Alinomaa, -- sanoi hän, -- luulee nuoriso voivansa +uudistaa maailman, ja totta on, että nuorison voima on siinä. Mutta +ota, Torstenini, kokemuksen opetukset onkeesi. Olen elänyt Ranskassa ja +nähnyt sen muinoin mahtavan aateliston vajoavan luikerteleviksi +hovilaisryhmiksi, jotka kilpailevat puolijumalansa Ludvig XIV:n +armollisesta silmänluonnista tahi pyhän Maintenonin huulien hymystä. +Olen elänyt Venetsiassa ja Sveitsissä, jotka sanovat itseään +tasavalloiksi ja jotka periaatteessa tunnustavat kansan kuninkaaksi, ja +minä olen nähnyt toisen puolueen toisensa perästä julmasti kohtelevan +kansaa, herraansa. Olen elänyt Puolassakin... + +Kreivi vaikeni. Torsten ymmärsi hänen tarkoituksensa ja sanoi: -- Niin, +Puolassa on aatelisto kaikki kaikessa! + +-- Älä liioittele, poikani, -- sanoi Bertelsköld kohauttaen +hartioitaan; _noblesse obligé_. Ei Ranskan tavoin. Ei Puolan. Ei +Venetsian. Vaan Englannin tavoin, niinkuin olot siellä ovat +muodostuneet 1688 vuoden jälkeen. Ylimysvalta ja vapaus. Kuningas +vallitsee, mutta ei hallitse. Aatelisto hallitsee, mutta ei vallitse. +Kansa tottelee, mutta ei ole orja. Älä hävitä latvaa äläkä juurta, vaan +anna sydämen olla puun väkenä. + +Torsten oli sanomaisillaan saman tulevaisuuden sanan "liian vähän", +jonka aika vielä kerran oli neljännesvuosisadan kuluttua tuleva, kun +odottamaton tapaus keskeytti keskustelun isän ja pojan välillä. + +Pyryilma oli yltynyt ja sullonut tiet niin täyteen epätasaisia +nietoksia, että hevoset vain vaivoin pääsivät liikkumaan. Kyytimies oli +silloin poikennut eräälle metsän kautta menevälle oikotielle, missä +tuuli oli heikompi ja lumen tulo tasaisempaa. Mutta täällä oli honka +kaatunut kaitaisen tien poikki, ja kulkijat oli pakotettu seisahtumaan. +Juuri kun Kustaa ja miehet kokivat saada puuta syrjään, kuului +yht'äkkiä koiranhaukuntaa aivan läheltä metsästä, ja heti sen jälkeen +juosta ruhvelsi iso emäkarhu vakaisena esiin, puuhkea, ruskea turkki +ylt'yleensä lumessa. Joka kerta, kun karhua nopeammat koirat yrittivät +karata sen päälle, kääntyi se päin, mörähti ja näytti kaksi riviä +hirvittäviä hampaita sillä seurauksella, että koirat pysyivät +tarpeellisen välimatkan päässä. Mutta nähdessään hevoset, reet ja +matkamiehet ja tultuaan noin viidenkymmenen askelen päähän heistä, teki +se jyrkän käänteen ja poikkesi jälleen metsään päin, sen erikoisemmasti +huolimatta takaa-ajajainsa rähinästä. + +Nalle oli kuitenkin viipynyt siksi kauan tiellä, että Kustaan veret +ennättivät siitä kuumimmilleen kiehahtaa. Välittämättä mistään muusta +kuin karhusta tempasi hän Tanelin ladatun pyssyn ja juoksi nietosten +läpi karhun jäljessä metsään. Turhaan varoitti ja uhkasi isä. Poika +katosi puiden taa, eikä ollut nyt muuta neuvoa kuin lähettää Taneli ja +kuski huimapään jälkeen. + +Hetki hetken perästä kului levottomassa odotuksessa, eikä Kustaata +eikä miehiä näkynyt, ei kuulunut. Hevoset seisoivat pystyssä korvin, +ikäänkuin ottaen matkustajain levottomuuteen osaa; ei päästy +eteen- eikä taapäin, ja lunta tuli niin sakeasti, että ilma oli kuin +levitetty, valkoinen lakana. Koirain haukunta eteni, läheni, kävi +puoliympyrässä ja eteni taas. Yht'äkkiä muuttui se yhtämittaiseksi +ulvonnaksi, ja heti sen jälkeen kuului laukaus ja sitten taas laukaus +ja taas laukaus. Hetken kuluttua pamahti vielä neljäs laukaus. Kreivi +oli siksi vanha metsästäjä, että heti kohta tunsi pamauksen. + +-- Neljäs oli Kustaan! -- huudahti hän. + +Näistä neljästä perättäisestä laukauksesta voi päättää, että jotakin +oli tekeillä metsässä, vaikka puut ja lumisade estivät mitään +näkemästä. Seuraamme sen vuoksi Kustaata hänen retkellään, kun hän +seurauksia ajattelematta lähti ajamaan karhua takaa. + +Kustaa vajosi monesti polviaan myöten, kompastui kantoihin ja repi +vaatteensa riippuviin oksiin. Mutta jos hänen matkansa oli +vaivalloinen, niin haittasipa syvä lumi kontiotakin, joka tähän vuoden +aikaan oli tottunut nukkumaan pehmeässä talvipesässään. Kustaa ei +oikein ymmärtänyt, minkätähden karhu oli luopunut turvallisesta +linnastaan ja lähtenyt näin vaaralliselle retkelle; sillä hän oli +kuullut, että metsän kuninkaan tavallinen tapa on puolustaa itseään +siellä viimeiseen asti eikä juuri huolia nelijalkaisten vihollisten +ärsyttävästä, mutta vaarattomasta nalkutuksesta. Jos Kustaa olisi +tullut ajatelleeksi vuodenajan tavatonta, kevääntapaista lauhkeutta, +niin ehkä hän olisi arvannut, että karhu oli "viikkopöllö". Kun koirain +haukunta herätti sen horroksistaan ja se vainusi kevätilmaa leveällä +kuonollaan, se varmaankin arveli jo tarpeeksi kauan tuutineensa ja +olevansa huhtikuussa sen sijaan, että oli helmikuussa. Näin heräsi +siinä halu jälleen nähdä, miltä maailma näytti sen pitkän ruokaunen +jälkeen, ja se älysi erehdyksensä vasta sitten, kun sai alkaa paininsa +kinosten kanssa. + +Kontio sai kohta kyllänsä huvikävelystään ja näytti, niinkuin taitava +sotapäällikkö ainakin, olevan taipuvainen peräytymään linnoitukseensa +jälleen. Mutta erinomaiseksi närkästyksekseen näki se, että tien olivat +tukkineet muutamat metsästäjät, jotka olivat kiertäneet pesän ja +turhaan hakeneet sitä sieltä. Möristen lähti se uudelleen metsään +risteilemään, mutta eipä käynyt nytkään paremmin, sillä Kustaa +havaitsi, että säännöllisesti järjestetty metsästäjäin rintama oli +kiertänyt metsän mahtavan ruhtinaan, ja että tämä rintama vetäytyi joka +hetki yhä ahtaammalle. Kustaasta oli käsittämätöntä, minkätähden eivät +metsästäjät ampuneet, vaikka karhu useamman kerran oli ollut +ammuttavissa. Näytti melkein siltä kuin olisivat he säästäneet häntä +arvokkaammille ampujille. + +Ja niin olikin. Tuskin oli karhu väsyksissään liiasta jaloittelustaan +toistamiseen lähennyt pesäänsä, kun laukaus pamahti tuuhean kuusen +takaa. Luoti oli hyvästi tähdätty, mutta matka vielä kovin pitkä; totta +lienee käsi, joka sen ampui, ollut nuori ja kiihkeä. Silmänräpäyksen +ajaksi karhu seisahtui, ravistelihe ikäänkuin paarmaa pois +pudistellakseen, ja astui sitten edelleen. Nyt paukahti toinen laukaus +noin 60 askelen päästä, mutta sekin repäisi vain hiukkasen otson +ruskeata, lumettunutta turkkia oikean etulavan yläpuolelta. + +Tämä pilanteko alkoi viimein suututtaa kontiota, varsinkin kun koirat +yltyivät laukauksista ja metsästäjäin huudot jo ahdistivat sitä joka +taholta. Sen äskeinen levollisuus vaihtui kiukkuiseksi närkästykseksi. +Eräs kaunis, ruskea, englantilaisrotuinen narttu oli ensimmäinen, joka +sai kokea sen pahaa tuulta. Nopeammin kuin olisi luullutkaan pyörähti +se taapäin, ja yksi ainoa sivallus sen leveästä käpälästä paiskasi +ärhentelevän nartun kuoliaaksi maahan. + +Nyt paukahti kolmas laukaus ja sattui karhua keskelle rintaa. Nyt oli +jo leikkiä liiaksi. Hirveästi möristen nousi kontio molemmille +takajaloilleen, veri pisaroi pitkin sen karvaista rintaa, ja vihaa +säihkyvin silmin se etsi salaista vihollistaan. + +Paikka oli karua ja epätasaista; siinä oli rytöjä, tiheitä pensaikkoja +ja isoja vierinkiviä ärtyneen karhun tiellä. Metsästäjän olisi ollut +helppo antaa piilopaikastaan kontiolle yksi tai pari laukausta lisää, +mutta hän näytti halveksivan niin epäritarillista taistelua. Kustaa, +joka hengästyksissään oli kontannut likelle, näki hämmästyksekseen +aivan nuoren miehen, miltei pojan niinkuin hänkin, viskaavan laukaistun +pyssyn kädestään, koppaavan lyhyen metsästyskeihään ja juoksevan +kaksintaisteluun tuon mahtavan kanssa. Tämä rohkeus oli käydä nuorelle +metsästäjälle kalliiksi. Karhu tempasi keihään etukäpäläinsä väliin ja +rutaisi sen kuin leikkikalun pieniksi palasiksi. Metsästäjä astui +taapäin ja aikoi vetää kuvetapparaansa, mutta ennenkuin hän ehti sen +tehdä, paiskasi hirvittävä, leveä käpälä hänet kumoon, ja hän suistui +lumeen, + +Kauhistuksen huudahdus pääsi muiden takana seisovain metsämiesten +huulilta. Ampua he eivät voineet, peläten satuttavansa toveriinsa. +Kaksi heistä juoksi keihäs kädessä esille, mutta silminnähtävää oli, +että he tulisivat myöhään, sillä yksi ainoa sekunti vielä, ja karhu +olisi musertanut hoikan nuorukaisen jalkainsa alle yhtä helposti kuin +kotka rutistaa hamppulinnun kynsiensä välissä. + +Ruotsi, Suomi ja Venäjä olisivat kenties toisen näköiset, jos pelastus +olisi jäänyt tulematta. + +Mutta tuskin kymmenen askelen päässä oikealla kädellä siitä makasi +Kustaa Bertelsköld ison rydön takana, ja hänen pyssynsä oksaan nojattu +suu oli jo muutamia silmänräpäyksiä seuraillut karhun päätä, vaikkei +hän vielä ollut tohtinutkaan laukaista. Nyt hän älysi, että elämä tahi +kuolema oli silmänräpäyksen varassa. Samalla sekunnilla kun nuorukainen +kaatui, ja karhu toisen kerran nosti käpälänsä kaatunutta rusentaakseen +-- paukahti Kustaan laukauskin. + +Vaikeroivasti parkaisten karhu astahti kolme askelta takaperin, +pyyhkäisi etukäpälällään päätään, vaappui hetkisen aikaa takajaloillaan +ja kaatui koristen maahan. Veri purskahti molemmista sieraimista ja +punasi lumen, missä se makasi. Metsän väkevä kuningas ojensi vielä +kerran jättiläiskäpälänsä; sitten se ei enää liikahtanut; se oli +kuollut. + +Metsästäjät hyökkäsivät luo ja nostivat varovasti jaloilleen kaatuneen +nuorukaisen, joka hirmuisesta lyönnistä huumautuneena tarvitsi hiukan +aikaa tointuakseen. Tuskin hän oli jälleen jaloillaan, kun hän koko +nuoruutensa innolla heittäysi kaatuneen vihollisensa päälle, saadakseen +selkoa sen surmasta. Silloin huomattiin, että aivan vähäinen, tuskin +herneen kokoinen luoti oli mennyt oikean korvan kautta aivoihin ja +saanut aikaan melkein silmänräpäyksellisen kuoleman. Isompi luoti oli +pysähtynyt rintaan ja tuntui sinne litistyneen lonkkaluun sisempiä osia +vasten. Karhu oli suurimpia, mitä on nähty, ja vielä kaatuneenakin +metsästäjät sitä ihmettelivät ja koirat suuresti kammoivat. + +-- Olipa se aika moskovalainen! -- huudahti nuorukainen sekä iloisena +että vihoissaan, sillä häntä harmitti että toinen oli korjannut voiton +hänen rohkeasta urotyöstään. -- Otan teidät todistajiksi, hyvät herrat, +että minun luotini se kuitenkin oli, joka teki tuon leveän naarmun +pukarin tuuheaan turkkiin. Mutta toiste, Fleming, täytyy sinun antaa +minulle parempi keihäs, ja sen pitää olla pyökistä tahi tammesta, eikä +niinkuin tuo aapistikku, koivusta. Olipa se kelpo korvapuusti, minkä se +minulle antoi; se putosi kuin vuori päälleni, mutta minä luiskahdin +samalla, ja _sentähden_ minä kaaduin. Kiitos sinulle, Rosen, +viimeisestä laukauksesta. Ei ikinä ole nähty kauniimpaa lyijyn kulkua; +kuulin sen vinkuvan kuin mikä lemmon sikiö kaksitoista tuumaa pääni +päällä, ja oikeaan se osui, muuten en olisi ikänäni enää hanaa +virittänyt. Tässä annan sinulle kuvetapparani, muuta minulla ei ole +sinulle antaa. Mutta älä virka isälleni mitään siitä, että kaaduin. + +-- Karhulla on kahdentoista miehen voima, -- vastasi Rosen lohduttaen; +-- ei ole häpeä kaatua yksi kahtatoista vastaan. + +-- Niinkö luulet? -- vastasi nuorukainen mietiskellen. -- Hyvä, niinpä +tahdon siis oppia kaatumaan, jos tarvitaan, mutta väistymään -- en +ikinä! Mahtaa olla ihanaa voittaa taistelussa yksi kahtatoista vastaan! +Tyydyn voittamaan yksi kymmentäkin vastaan -- en ole ylpeä. Mutta mitä +näen... Luoti ei olekaan lähtenyt sinun pyssysi suusta, Rosen; siihen +se on liian pieni. + +-- Ei, -- sanoi Rosen vähän hämillään, -- enhän ampunutkaan viimeistä +laukausta. Joku teidän ylhäisyytenne metsästäjistä oli onnellisempi +kuin minä, joka en uskaltanut ampua, kun teidän korkeutenne itse oli +ampumalinjalla. + +-- Sano, -- jatkoi nuori urho, -- oletko koskaan nähnyt mokoman otuksen +kaatuvan näin pienestä luodista? Luulisi sitä herneellä ammutuksi. +Ainoastaan norrlantilaiset ja suomalaiset käyttävät niin pienireikäistä +pyssyä säästääkseen ruutia ja lyijyä. Hoi, pojat, kuka teistä ampuu +karhuja varpus-hauleilla? Kiväärit tänne! Neljä tukaattia viimeisen +laukauksen palkinnoksi! + +Kustaa, joka oli sekä hämillään että iloissaan, ei rohjennut +liikahtaakaan, vaikka kehoitus aivan selvästi koski häntä. Hän näki +metsämiesten kokoontuvan nuorukaisen ympärille, jota sanottiin hänen +ylhäisyydekseen ja jonka hän muisteli nähneensä jo ennen Tukholmassa. +Hän ajatteli heti kohta perintöruhtinas Kaarlea, mutta hänet oli Kustaa +aina nähnyt luonnottoman isossa irtotukassa, jonka pitkät kutrit +valuivat aina olkapäille asti, molemmin puolin sieviä, miltei +naisellisia kasvoja. Nuorella metsästäjällä, joka nyt seisoi hänen +edessään, oli lyhyeksi leikattu ruskea tukka, majavannahkainen lakki, +sininen, karkeasta verasta tehty ihokas, nahkavyö vyöllä ja jalassa +suuret saappaat, jotka ulottuivat parahiksi niin ylös, etteivät +haitanneet käyntiä. Hän ei ollut ollenkaan sankarin näköinen. Hoikasta +vartalosta, leppeistä, sinisistä silmistä, heleänvaaleista, pakkasen +punaamista poskista ja noista solakoista jäsenistä päättäen olisi tätä +nuorta metsästäjää voinut luulla valepukuun puetuksi tytöksi, ellei +äänessä, joka juuri oli murroksessaan, olisi ollut jotakin karkeata ja +koko hänen ryhdissään jotakin reipasta, joka osoitti, että hän oli +tottunut oleskelemaan metsässä ja ulkoilmassa. + +Kaikki metsästäjät vakuuttivat, ettei yksikään heistä ollut ampunut +puheenalaista laukausta, vaikka kaikki sanoivat _aikoneensa_ sen tehdä, +jollei heidän edelleen olisi ennätetty. Tästä asiasta väitettäessä +läheni kuusi- tahi seitsenmiehinen ratsastajajoukko metsän laitaa niin +pitkälle kuin kivikkomaalta ja lumelta voivat päästä, jonka jälkeen +yksi heistä nousi ratsailta, kompuroi tappotanterelle ja esitti +kuninkaan kysymyksen, mikä oli hätänä metsässä. Isoääninen hurraa oli +vastaus; kontion raskas ruumis pantiin nuorista koivuista tuota pikaa +kyhätyille paareille ja kannettiin voitonriemun, melun ja ilohuutojen +kaikuessa odottavan kuninkaan luo. + +Sill'aikaa Kustaa makasi kaatuneen kuusen tuuheiden oksain väliin +piiloutuneena. Hän oli sekä pelännyt että toivonut tulevansa +keksityksi, mutta hänen piilopaikkansa oli parempi kuin hän oli +luullutkaan. Koko mieslauma kulki melkein hänen ylitseen; ja kuitenkaan +ei yksikään tuon yleisen riemastuksen takia havainnut oksain välissä +olevaa. + +Häpeissään, miltei närkästyksissään poika nousi ylös ja lähti +metsästäjäin jäljessä alas tielle päin. Siellä hän kohtasi Tanelin ja +kuskin, jotka turhaan olivat häntä etsineet ja nyt seisoivat +kummastuksesta suut selällään, nähdessään metsästäjoukon, joka osaksi +ratsastaen, osaksi jalkaisin poistui Kungsöriin päin. + +Kustaa Bertelsköld palasi nyt isänsä ja veljensä luo, jotka levottomina +häntä odottivat. Kreivi oli suuttunut; sen sijaan, että häntä olisi +voittajana tervehditty, sai Kustaa kovia nuhteita. Tuskin kreivi huoli +kysyä edes sitäkään, miten karhun oli käynyt; Kustaalla ei ollut +rohkeutta ilmoittaa, mikä merkillinen osa hänellä oli ollut karhun +tapossa, ja niin jäivät hänen voitostaan tietämättömiksi kaikki muut +paitsi Taneli, jolle hän uskoi menestyksensä, häpeänsä ja kovan +onnensa. Kungsöriin oli vielä runsas ruotsinpenikulma, mutta ennenkuin +sinne päästiin, tapahtui lähimmässä majatalossa jotakin, josta emme voi +olla sitä ennen kertomatta. + + + + +10. KRUUNUNVOUTI. + + +Näkemään kuningasta ja kaadettua karhua katselemaan oli Mölnan +majataloon, kolme neljännestä Kungsöristä, kokoontunut paljon kansaa. +Kun matkustajat sinne saapuivat, oli eräs metsästäjä väkijoukon +keskessä parhaillaan julki lukemassa kuulutusta, jossa ilmoitettiin, +että se tuntematon ampuja, joka voisi todeksi näyttää olevansa tämän +karhun tappaja, saisi anoa jotakin armoa kuninkaalta. + +Monia arveluita lausuttiin miehestä mieheen. Kertomukseen +salaperäisestä neljännestä laukauksesta oli jo sekautunut senaikaista +taikauskoa. Toiset väittivät sen tulleen ilmasta, toiset sen +paukahtaneen maasta. Muutamat olivat aivan varmasti vakuutettuja siitä, +että metsänhaltia oli ampuja eikä kukaan muu. Mitkä taas luulivat +tietävänsä, että perintöruhtinaalla oli tonttu vierellään, ja että hän +kaikissa vaaroissa oli sen suojeluksen alainen, ja vaikka tonttu +enimmiten näki hyväksi olla näkymätönnä, niin oli niitäkin, jotka +väittivät nähneensä hänet harmaassa takissa, punaisessa myssyssä ja +punaisissa kintaissa, josta päätettiin, että paljon verta tulisi +vuotamaan tulevan hallituskauden aikana. Ne vihdoin, jotka luulivat +itseään muita viisaammiksi, katselivat viekkain silmin kuninkaan +enimmin suosittua metsästäjää, vanhaa Hookanaa, joka tavallisesti +lähetettiin vaarallisissa tilanteissa pitämään vaaria prinssistä ja +jota nyt hiljaisuudessa luultiin karhun todelliseksi tappajaksi. + +Mutta ei Hookana eikä kukaan muukaan astunut esiin luvattua palkintoa +vaatimaan. Kuningas, niin sanottiin, oli siitä sangen tyytymätön. Ne, +jotka tunsivat hänen syntyjään kiivaan ja epäluuloisen luonteensa, +alkoivat jo pelätä, että jos ampuja viipyisi kauemmin tulemasta esiin, +kuninkaallinen armo helposti voisi muuttua kuninkaalliseksi +epäsuosioksi. + +Bertelsköld ihmetteli itsekseen sitä, että väkijoukko kartanolla oli +tavattoman hiljaa ja ainoastaan kuiski keskenään. Noin kaksikymmentä +hevosta seisoi satuloituina kuningasta, perintöruhtinasta ja heidän +seuruettaan varten. Mutta paluun Kungsöriin sanottiin tulleen +viivytetyksi. Kuningas oli ratsastanut kovin ankarasti, kenties +vilustunut, ja kärsi nyt viime vuosina tavallisesta taudistaan: +oksennuksista ja päänkivusta. Perintöruhtinaan päätä taas oli äkisti +ruvennut huimaamaan. Sanottiin, että karhun käpälän raskas lyönti nyt +vasta alkoi oikein tuntua, ja että kaikki luut prinssin ruumiissa +olivat kuin rikki rouhitut. Kuitenkaan ei ollut lääkäriä eikä lääkkeitä +saatavilla, ei edes Kungsörissäkään. Semmoisia Ruotsin Kaarlet +ylenkatsoivat. + +Asiain näin ollen ei ollut puheillepääsyä ajatteleminenkaan, ja kreivi +meni hollitupaan odottamaan hevosia kärsivällisesti. Ei hän ollut kauan +siellä istunut, kun odottamaton melu syntyi kartanolla. Peläten +kuninkaan kenties olevan pahoinkin sairaana, riensi Bertelsköld ulos +kysymään, mitä hälinä merkitsi. Mutta syy oli kokonaan toinen. Eräs +pienoinen, nokkela ukko, kuuluisa noita Vermlannin suomalaismetsistä, +oli sattunut olemaan saapuvilla ja kuullut kuninkaan sairaudesta. +Toivossa, että tavoittaisi onnensa, hän oli rohkeasti tunkeutunut aina +kuninkaan huoneisiin asti ja suurentelevin sanoin tarjoutunut tuossa +paikassa _loihtimaan_ pois kaikki vaivat korkeasta sairaasta. Kuningas +oli hetkisen aikaa kuunnellut häntä ja sitten, niinkuin hyvä kristitty +ainakin suuresti vihoissaan mokomasta tarjouksesta, kavahtanut ylös +sängystä, kaapannut kepin ja omalla korkealla kädellään kepittänyt +noidan ovesta ulos. Sanottiin, että noita oli ollut oikea noita ja että +hänen parannuskokeensa oli onnistunut, vaikka toisella tavoin kuin +tarkoitettu oli, sillä äkillinen vihastus oli yht'äkkiä ajanut kaikki +kivut tiehensä, ja kuningas tunsi itsensä taas kyllin voimakkaaksi +noustakseen ratsaille. Pahempi oli prinssi Kaarlen laita; vaikka +kuningas ei suinkaan ollut kova lapsilleen silloin, kun hänen synkeä +luontonsa ei häntä ahdistanut, inhosi hän kuitenkin sydämensä pohjasta +ruumiillista heikkoutta eikä säästänyt muita enemmän kuin itseäänkään. +Prinssi oli kalpea ja sairaan näköinen. Mutta ei auttanut. Muutamain +minuuttien kuluttua istui koko seurue ratsailla (turhaan oli yritetty +houkutella kuningasta reellä ajamaan), ja sairaat ja terveet laskivat +samaa laukkaa tiehensä. + +-- Siinä ratsastaa yksinvaltias ensimmäisen orjansa kanssa, -- kuiskasi +Torsten Bertelsköld, joka hoiti terveyttään sairaalloisen huolellisesti +ja oli perintöprinssin täydellinen vastakohta. + +-- _Taisez vous_, -- vastasi kreivi ankarasti. -- Kotka opettaa +poikaansa lentämään. Mitä muuten prinssi Kaarlesta tulee, se on Jumalan +ja tulevaisuuden varassa, mutta se on ainakin varma, että hänestä tulee +mitä sinusta ei ikinä tule, poikani -- tulee hyvä soturi. + +Hevoset oli nyt valjastettu, ja matkustajat lähtivät taas liikkeelle +Kungsöriin päin, vähän matkaa jäljempänä nopeasti rientävää +kuninkaallista metsästysseuruetta, jota he eivät edes koettaneetkaan +saavuttaa. Kustaa Bertelsköldillä oli matkan kestäessä ylen tähdellisiä +neuvotteluja Tanelin kanssa. Onnellinen laukaus surisi hänen korvissaan +kuin paarma lasiastiassa, eikä hän kuitenkaan rohjennut päästää sitä +irti. Mutta tuo tärkeä neuvottelu koski nyt sitä, mitä hänen pitäisi +vaatia, kuinka korkeaan hintaan hänen pitäisi myydä salaisuutensa. +Myyminen oli Tanelin tuumia, mutta ei miellyttänyt nuorta +aatelismiestä. -- En käy luotikauppaa, -- hän vastasi närkästyneenä; -- +mutta jos kuningas tahtoo nimittää minut perintöruhtinaan paasiksi, +niin se on vain oikein ja kohtuullista. Isäni sanoo, että minun olisi +pitänyt olla paasi jo aikoja sitten; mutta tiedäthän, Taneli, kuningas +ja hän eivät ole oikein hyviä ystäviä. En voi suvaita eräitä noista +toisista paaseista; he ovat mielestään kauhean ylhäisiä, vaikka ovatkin +vain halpoja aatelismiehiä, ja muutamat heistä ovat päässeet kreiveiksi +ja parooneiksi vasta eilen tai toissapäivänä. Mutta perintöprinssi on +mies! Lyönpä vetoa, että hän on väkevämpi kuin luuletkaan, Taneli, +vaikka näöltään on kuin tyttö. + +Taneli vastasi sivaltamalla hevosta selkään, ja niin saavuttiin +Kungsöriin noin puoli tuntia myöhemmin kuin metsästysseurue. Kungsör on +Arbogan joen suulla, missä se laskee vetensä Galten järveen Meelarin +sisimpäin lahtien luona, eikä sillä ole koskaan ollut mitään muuta +merkitystä kuin kaunis asemansa ja Kaarle XI:n erinomainen mieltymys +paikkaan. Oikealla puolen jokea oli vähäpätöinen kauppala, jossa asui +talonpoikia, tallirenkejä, kalastajia ja muutamia maakauppiaita. +Vasemmalla puolella oli avaroita talleja, jotka kuuluivat tänne +sijoitetulle hevossiitoslaitokselle -- hevoset olivat Kaarle XI:n +heikko puoli -- ja likempänä joen suuta sijaitsi varsinainen +kuninkaankartano, vähäpätöinen tiilirakennus, sisältäen kaikkiaan 15 +tahi 20 huonetta, jotka oli määrätty yksinomaan kuningasta ja hänen +likimmäisiä ystäviään varten. Siitä oli seurauksena, ettei kuningas +koskaan voinut tarjota niille lukuisille matkustajille ja ulkomaisille +lähettiläille, jotka täällä kävivät hänen luonansa, majaa +kuninkaankartanossa, vaan he olivat pakotettuja, niin hyvin kuin +taisivat, hankkimaan itselleen asunnon kauppalasta toiselta puolen +jokea, jonne tästä syystä oli syntynyt jonkinlainen, jotenkin +keskinkertainen ravintola. Kuninkaan vihamiehet sanoivat, että hän +ahneudesta eli näin ahtaasti, ettei tarvitsisi kestitä kalliita +vieraita, mutta oikea syy oli todennäköisesti se, että hän, ollen arka +luonteeltaan ja edustamaan vähän tottunut, tunsi muukalaisten +tunkeilemisesta olevan itselleen vaivaa, ja sentähden kernaimmin oli +yksin kotonaan, missä ei ollut pakotettu noudattamaan kiusallisia +hovitapoja. + +Kreivi Bertelsköldin saapuessa olivat ravintolan huoneet täynnä +matkustajia, sillä kuninkaan saapuvilla ollessa keräytyi sinne +tavallisesti kaikensäätyisiä ihmisiä, joilla oli jokin asia +esitettävänä tai jotakin armoa rukoiltavana. Väen tungos oli tällä +haavaa tavattoman suuri, ja kreivi olisi ollut pakotettu hakemaan +itselleen huonetta jostakin matalasta majasta, ellei ravintolan isäntä, +eräs kohtelias tukholmalainen, olisi luovuttanut hänelle kahta omaa +huonettaan ja sulloutunut itse perheineen kolmanteen. Epämukavaahan se +oli, mutta täytyi tyytyä. + +Alakuloisena ja levottomana heittäysi kreivi sohvalle. Hänen asemansa +ei ollut hauskimpia. Hän tuli kuninkaalta oikeutta hakemaan ja +kuitenkin voitaisiin hänen matkaansa katsoa armonkerjuuretkeksi. +Kuningas oli kipeä, äreä ja toraisa; pitäisikö Bertelsköldin alentua +kenties maistamaan kuninkaallista keppiä, joka yhtä helposti voi sattua +aatelismiehen kuin halvimman palvelijan selkään? Tätä ajatellessa alkoi +kreivin veri kuohua. Mainiemi oli hänelle rakas, se oli välttämättömän +tarpeellinen hänen perheelleen, se tarvittiin poikain kasvatukseen. +Mutta nyt, kun sen kohtalo ehkä voi riippua kuninkaallisen vatsan +huonosta ruuansulatuksesta, oliko se todellakin sen arvoinen, että +kannatti ostaa se mieskohtaisen nöyryytyksen hinnalla? Ei, Bertelsköld +päätti uskaltaa, mitä hänen tuli uskaltaa -- päätti pyrkiä kuninkaan +puheille ja esittää lailliset vaatimuksensa, mutta ei hiuskarvankaan +verran enemmän. Kävi miten kävi, uljaana ja otsa pystyssä hän oli +astuva esiin; uljaana ja otsa pystyssä hän oli poistuva. + +Hän ilmoittautui puheillepyrkijäksi ja sai vastoin luuloaan sen +vastauksen, että hän pääsee klo 4:n aikaan iltapäivällä hänen +majesteettinsa puheille. Sanantuoja tiesi kertoa, että hänen +majesteettinsa taas voi paremmin ja että kuninkaankartanossa +valmistettiin karhunpeijaisia. + +Sohva, jolle kreivi oli heittäytynyt, oli vierashuoneeseen vievän, +suljetun oven edessä. Siinä levähtäessään ja odottaessaan päivällistä, +jota kukaan ei ikävöinyt enemmän kuin Kustaa, kuuli hän ääniä +viereisestä huoneesta eikä voinut välttää kuulemasta seuraavaa +katkonaista ja kiivasta keskustelua seinän takaa: + +-- Hän paljastaa meidät ihoon asti. + +-- Hän ottaa meiltä monivuotisten vaivaimme hedelmän. + +-- Hän tempaisee maankin jalkaimme alta. + +-- Kaupunkien lahjoitusmaan! Se on kuulumatonta! + +-- Metsätoimikunta! Pelkkää hulluutta! + +-- Kaikki perintömaa kruunun omaa! Tyranniutta! + +-- Eikö Schillerin hirsipuu vielä ole valmis? + +-- Mepä kuitenkin olimme, jotka... + +-- Niin, kun aateliston kukkaro oli avattava. + +-- Pitääkö meidän kärsiä niin törkeätä kiittämättömyyttä? + +-- Minkäpä teet? Hän on yksinvaltias! + +-- Mutta ilman porvarissäätyä... + +-- Ja ilman talonpoikia... + +-- Vaiti, puhukaa hiljemmin! + +Ylenkatseellinen, pilkallinen hymy väreili Bertelsköldin huulilla. -- +No hyvä, herrat porvarit ja talonpojat, -- sanoi hän itsekseen, -- joko +nyt vihdoin viimein olette päässeet niin pitkälle? Joko nyt käsitätte +reduktsionin ovelat ongelmat? Joko nyt vihdoin ymmärrätte, mitä +yksinvalta merkitsee? Kuinka makealta, kuinka suloiselta on teistä +tuntunut, kun suuressa innossanne edistätte kruunun ja valtakunnan +parasta, olette molemmin käsin työntäneet tuota suurta laitosta +eteenpäin, joka oli pyyhkäisevä pois aateliston, niinkuin minkäkin +rikkaruohon, minkäänlaista maaomaisuutta tässä maassa omistamasta! +Kuinka helppoa oli silloin työnne! Kuinka mieluista vaivannäkönne! +Kuinka isänmaallinen intonne! Mutta lehti on kääntynyt, nälkäinen lapsi +käy syömään isän, äidin, imettäjät, kätilöt, kummit ja koko hurskaan +ristiäisseuran. Ettekä naurakaan enää. Ette rukoilekaan enää kaikkea +taivaan mannaa isolle egyptiläiselle lihapadalle, josta jokainen teistä +toivoi saavansa lihavan paistin syödäkseen! Mutta huutakaa nyt toki +hurraata, onhan tekonne ylenmäärin hyvin onnistunut, se on ylittänyt +rohkeimmatkin odotuksenne, se on niellyt meidät, ja nyt se nielee +teidätkin, te suuret, oivalliset isänmaan ystävät! Reduktsionin velli +on valmis, ja kokit itse siitä hämmästyvät. Onpa se, jumal'auta, +mainiota. Toivon sydämestäni, että aterianne maistuisi, ja surkuttelen +vain, etteivät pyhät herrat papit yhdy mieltä ylentävään litaniaanne. + +Kas, tässä muutamia sanoja selitykseksi siihen, mitä kreivi Bertelsköld +nimitti porvarien ja talonpoikain litaniaksi. + +Kaikki kolme aatelitonta säätyä, yhdessä pikkuaatelisten kanssa, olivat +ilolla suostuneet Kaarle XI:n reduktsioniin siinä kolminkertaisessa +toivossa, että valtakunnan rahapula siten saataisiin poistetuksi, +ylhäisaateliston valta murretuksi ja he itse saisivat turvaa ajan +myrskyjä vastaan. Tämä viimeinen toivo meni aivan odottamatta hukkaan. +Alhaisaatelisto, joka oli toivonut saavansa pitää ne lahjoitustilat, +jotka antoivat vuotuista veroa alle 600:n talarin, alkoi jo v. 1682 +saada paiskella rukkasiaan pöytään. Samana vuonna suuntasi kostonhimoa +hehkuva ylhäisaatelisto reduktsionin nälän kaupunkien lahjoitusmaihin, +jotka osaksi nekin kruunulle peruutettiin; 1686 ja 1689 alettiin +ankarasti tutkia porvariston suostuntaa laivaosuuksiin, kauppayhtiöihin +y.m., ja yleiseksi tyytymättömyydeksi ehdotettiin peritty ja ansaittu +omaisuus tarkastuksen alaiseksi. 1687 peruutti reduktsioni pappien +nauttiman korvauksen n.s. kestityksestä, ja 1695 syntyi hälinää ja +levottomuutta, kun vaadittiin luetteloa kaikista tuloista, joita kirkot +ja papisto kruunulta nauttivat. Mutta papit, jotka olivat kuninkaan +suosikkeja ja innokkaimpia liittolaisia, pääsivät kumminkin +helpoimmalla. Talonpojat pelastuivat petturi Schillerin hankkeesta, +joka väärennetyllä asiakirjalla oli vähällä peruuttaa kruunulle 4,000 +maatilaa. Mutta hekin, samoinkuin porvaristokin, joutuivat kärsimään +n.s. metsätoimikunnan takia, joka 1694 vuoden jälkeen tutki ja pani +kanteeseen kaikki laittomat, kruunun metsiä, järviä ja virtoja koskevat +valtaukset, eikä siinä kelvannut puolustukseksi ylimuistoinenkaan +nautinto-oikeus. Mutta kaikkea tätä vaarallisempi oli se usein lausuttu +väite, että _kruunu muka on perintömaankin oikea isäntä_. Tätä +mielipidettä -- yksinvallan äärimmäistä johtopäätöstä, josta oli vain +askel siihen väitteeseen, että _kaikki omaisuus on kruunun_ -- ei toki, +valtakunnan, vapauden ja omistusoikeuden onneksi, koskaan voitu panna +toimeen. Mutta vuoden 1693 jälkeen alkoi useita perintötiloja muuttua +kruununtiloiksi syystä, että se oli tilaluvun veronhuojennuksen ehtona +ruotujakolaitoksessa. Ylimalkaan reduktsioni kuninkaan viimeisinä +elinvuosina paisui leveydelleen. Epävarmuus eneni. Kuninkaan valta +taajeni, rahastohuone täyttyi, mutta sen leveä perustus kansan +hartioilla alkoi horjua pelon ja tyytymättömyyden tähden. Arveltiin jo +kruunun tahtovan ottaa kaikki tyyni, ja jättävän alamaisten ainoaksi +omaisuudeksi spartalaisen köyhyyden. + +Mutta palatkaamme kertomukseemme. + +Päivällisten jälkeen huvittelivat Bertelsköldin nuoret +herrat kumpikin luonteensa mukaisesti. Kustaa meni katsomaan +hevossiitoslaitosta ja kauniita hevosia; Torsten istui tutkimaan Hugo +Grotiusta. Kreivi, heidän isänsä, pukeutui sen ajan hovipukuun, +suunnattomaan kiharaperuukkiin, hienoon, valkoiseen pitsikaulahuiviin, +ruumiinmukaiseen, pitkäselkäiseen, siniseen samettitakkiin, jossa oli +luonnottoman avarat, roikkuvat hihansuut, keltaiseen silkkiliiviin, +joka ulottui vyötäisten alapuolelle, lyhyihin, sinisiin housuihin, +mustiin silkkisukkiin, nilkkaan ulottuviin, suurilla nauharuusuilla +koristettuihin kenkiin eli puolisaappaihin, sulkatöyhtöiseen lakkiin; +lisäksi tuli riippuva, pitkä miekka ja mitä vielä lienee kuulunut +senaikuisen täydellisen herrasmiehen ulkoasuun. Miekasta on huomattava, +että sen olisi ranskalaisen muodin mukaan pitänyt olla aivan hento ja +lyhyt, mutta Kaarle XI ei suvainnut näitä kynäveitsiä, joiksi hän niitä +sanoi, ja tietysti hänen hovimiehensä, joskin vastenmielisesti, +seurasivat esimerkkiä. + +Kreivi Bernhard Bertelsköld, nyt 56:n vuoden vanha, oli nuorempana +ollessaan ollut Ruotsin hovin komeimpia keikareita. Ludvig XIV:n +aikakaudelle ominainen hieno käytös, erinomainen kauneudenaisti, +hienostunut sivistys, joka siihen aikaan voitiin saavuttaa ainoastaan +monivuotisella oleskelulla ulkomaisissa hoveissa ja juuri sen miehen +läheisyydessä, joka huikaisi vuosisataansa -- kaikki nämä yhdistyivät +Bertelsköldissä uljaaseen, päättäväiseen ryhtiin, joka oli enemmän +hänen kokemiensa monien vaarojen ja onnen vaiheista, kuin hänen +synnynnäisen luonteensa seurauksena, joka oli lempeä ja alkujaan hyvin +hento. Hän ei ollut syntynyt puoluevihaa varten, se vain samensi hänen +muuten kirkasta katsettaan, se vain katkeroitti hänen muuten rakkautta +uhkuvaa sieluaan. Samoin kuin Magnus de la Gardie, hän oli tavoitellut +ylevämielisen mesenaatin, oppinsa ja ansioittensa yhtä hyvin kuin +syntyperänsä ja rikkautensa vuoksi loistavan aatelismiehen nimeä. Mutta +Bertelsköldin kunnianhimo ei mennyt niin pitkälle, hän ei halunnut +valtaa, vaan loistoa, ei pelkoa, vaan rakkautta, ehkäpä toisinaan +ihastustakin, sillä ihmissydän on heikko. Jos se olisi ollut hänen +vallassaan, ei hänellä olisi ollut vihamiehiä, ja kuitenkin oli hänellä +niitä useita. Tunne siitä oli uurtanut hänen otsansa ja harmentanut +hänen muinoin niin kauniit, mustansiniset hiuksensa; mutta vielä nytkin +kohosi hänen sopusuhtainen, kaunis vartalonsa puolta päätä ylemmäksi +muita; vielä nytkin hehkui hänen silmissään se älykäs, lauhkea loiste, +joka oli lumonnut niin monen naissydämen, ja hänen äänensä oli +säilyttänyt kaiken entisen ihastuttavan sointunsa. Lisätkäämme, että +hän myöhempinä vuosinaan, kun häntä ei enää käytetty dilpomaattisissa +lähetystöissä, palveli hovissa kuningatar Hedvig Eleonoran +tallimestarina, nauttien hänen suosiotaan, joka kumminkaan ei voinut +pelastaa hänen omaisuuttaan. Ludvig XIV oli säätänyt univormut +sotaväelle, ja useimmat hallitsijat, myöskin Kaarle XI, olivat aikaa +voittaen seuranneet esimerkkiä, mutta siviilivirkamiehille ei vielä +oltu annettu mitään määräyksiä tässä suhteessa, ja sentähden esiintyi +Bertelsköldkin nyt siinä puvussa, mitä yleisesti käytettiin hovissa ja +Ruotsin aateliston kesken. + +Semmoinen oli se mies, joka nyt oli aikeissa astua Kaarle XI:n eteen, +ja tunnustettava on, että se kireä väli, mikä vallitsi kuninkaan ja +tämän hänen alamaisensa välillä, perustui sekä sisällisiin että +ulkonaisiin molempain luonteissa, tottumuksissa ja ajatustavassa +vallitseviin vastakohtiin. Kaarle XI oli tarmokas henki, kuuluisa +monista hyveistään, joita eivät hänen katkerimmat vihollisensakaan ole +voineet kieltää; hän oli myöskin, kun oli kysymys suurista +tarkoitusperistä, niinkuin hänen valtakuntansa onnesta, _suuri +hallitsija_, jonka vuoksi moni hänen laitoksistaan onkin jaksanut +kestää vuosisatain myrskyt ja ollut siunaukseksi tuleville +sukupolville. Mutta ihmisenä hän toisinaan vajosi pienuuteen asti; +häneltä puuttui kokonaan se, mitä sanotaan ritarillisuudeksi +eikä hän voinut ikinä käsittää esim. Kustaa Aadolfia, jota hän +ja hänen ystävänsä, osoittaaksensa muka halveksimistaan kaikkea +korkealle pyrkivää ja seikkailevaa kohtaan, tavallisesti kutsuivat +_Teiri-kuninkaaksi_. Ja ikäänkuin kohtalo olisi tahtonut antaa nimen +nimestä, kutsui sata vuotta senjälkeen Kustaa III, joka yhtä vähän +pystyi käsittämään Kaarle XI:ttä, kuin tämä pystyi käsittämään Kustaa +Aadolfia, samaa Kaarle XI:ttä _kruununvoudiksi_ -- sillä ivatakseen +reduktsionia, joka, vaikka siitä olikin hyötyä valtakunnalle, usein +muuttui pikkumaisuudeksi, rettelöimiseksi ja ahneudeksi, joita Kustaa +III aina inhosi. + +Jälkimaailma ei osaa imarrella ruhtinaita. + +Bertelsköld kuninkaansa edessä, se oli Kustaa III:n tulevaisuus Kaarle +XI:n edessä; se oli Teiri-kuningas kruununvoudin edessä; se oli ritari, +valtiotaloudenhoitajan edessä -- vastakohtia, jotka eivät ikinä +voi keskenään sopia, luonteita, joiden täytyy sisällisestä +välttämättömyydestä olla toisilleen vihamieliset. + +Kellon juuri neljää lyödessä seisoi Bertelsköld kuninkaan eteisessä, +sillä Kaarle XI:n läheisyydessä kävi kaikki tarkasti ja säntillisesti. +Tällä kertaa sai hän kumminkin odottaa noin kymmenen minuuttia. Hänelle +sanottiin, että kaksi suomalaista, eräs porvari ja eräs talonpoika, +olivat kuninkaan puheilla. + +Kaksi hiukan verran kuudennellakymmenellä olevaa miestä astui ulos. +Bertelsköld tunsi heidät heti kohta vanhoiksi vihamiehikseen, entisiksi +valtiopäivämiehiksi, Larssonin veljeksiksi, joista toinen oli +kauppiaana Vaasassa, toinen talonpoikana Isokyrössä. Molemmat olivat +alakuloisen näköisiä; tottapa heidän asiansa ei liene hyvin käynyt. He +vaihtoivat jäykän tervehdyksen kreivin kanssa. Kenties väreili tällä +hetkellä hymy hänen huulillaan -- kenties hän naurahti vasten +tahtoaankin tuolle kummalliselle kohtalolle, joka toi tähän paikkaan +nuo kaksi keskenään taistelevaa valtaa: aatelisvallan ja kansanvallan, +rukoilemaan kolmatta valtaa, yksinvaltaa, joka oli niellyt heidät +molemmat. Tottuneita puoluepäälliköitä ollen käsittivät Larssonit heti +hänen ajatuksensa. -- Herra kreivi, -- kuiskasi talonpoika ohi +mennessään, -- jos me kukistumme, niin eipä kansa sentähden kukistu. + +-- Ei, -- sanoi kreivi samaan tapaan, -- ei se kukistu, vaan se +polvistuu. + +-- Välikatto on poissa, lattiapalkit ovat jäljellä, -- virkkoi porvari. + +-- Niin, -- vastasi kreivi; -- senpätähden sataakin ulkokaton kautta, +ja lattia alkaa lahota. + +Nyt kutsuttiin Bertelsköld sisään, ja tämä lyhyt, mutta katkera +sananvaihto keskeytyi. + +Kaarle XI:n aikalainen Pufendorf kuvaa kuningasta hänen vanhemmilla +päivillään seuraavasti: Hän on varreltaan keskinkertaista pienempi; +tukka on musta ja kiherä, suurella huolella hoidettu 1687 vuoteen asti, +jolloin se ennen aikaansa harmaantui, jonka jälkeen kuningas rupesi +pitämään peruukkia. Hänellä on kohtalaisen korkea otsa, pienet ja +ystävälliset silmät, suora nenä, suippo leuka, paksut huulet, leveät +hartiat, kaunis asento, suuret kädet[27] ja pienet jalat. Hän ontuu +vähän, sitten kun taittoi vasemman jalkansa, on hyvin voimakas, +ruumiinharjoituksissa notkea, työssä ja matkoilla väsymätön, syö +nopeasti, juo kohtuullisesti, nukkuu vähän; on jumalinen, säästäväinen, +sodassa urhoollinen, rakastaa hevosia ja sotamiehiä, mutta on kylmä +naisille. Hän ei ole ylhäisen näköinen; majesteetillista ei näy hänen +ulkomuodossaan; jollei häntä tuntisi, ei häntä suinkaan luulisi +kuninkaaksi. Hänen käytöksensä on yksinkertaista ja teeskentelemätöntä; +teeskennellä hän sentään osaa. Hänen hengenlahjansa eivät ole +huonoimpia eikä parhaita, mutta hänen kasvatustaan on paljon lyöty +laimin, hän ei puhu latinaa eikä ranskaa, ja osaa tuskin nimeään +kirjoittaa. Hän puhuu kankeasti, änkyttää vähän eikä voi pitää yllä +keskustelua. Hänen pukunsa on yksinkertainen, hän käy aina +ruumiinmukaisessa takissa ja kupeella pitkä miekka... + +Kreivin astuessa sisään istui kuningas tammisen kirjoituspöydän +ääressä, joka täytti melkein neljännen osan tätä sangen kohtalaisesti +sisustettua työhuonetta. Korkeaselkäisen, ruskean nahkatuolin takana +seisoi reduktsionimies, apteekkarin poika Jaakko Gyllenborg, hän, jota +pidettiin kuninkaan pahana henkenä. Bertelsköld aavisti heti kohta, mitä +hänellä oli odotettavana. Hän kumarsi ääneti, odottaen, että häntä +puhuteltaisiin. + +Mutta kuningas näytti odottaneen samaa ja sanoi ynseästi tervehdittyään +ja vähän aikaa vaiti oltuaan: + +-- No, mitä nyt? Te olette valittanut Mainiemen reduktsionista. + +-- Olen, teidän majesteettinne! -- vastasi Bertelsköld levollisesti. + +-- Se oli tarpeetonta. Millä oikeudella valitatte laillisesta +toimenpiteestä, jossa on vain se vika, että se on tullut viisitoista +vuotta myöhemmin kuin sen olisi pitänyt tulla? + +-- Olen anomuskirjassani selittänyt vaatimusteni oikeusperusteet ja +tulen nyt henkilökohtaisesti vetoamaan teidän majesteettinne +oikeamielisyyteen. + +-- Katsokaa, mitä kreivillä on esitettävänään, -- sanoi +kuningas kääntyen Gyllenborgin puoleen. Tämän selaillessa isossa +kirjalaukussa olevia asiapapereita, tarkasteli kuningas Kungsörin +hevossiitoslaitoksen äskettäin saapuneita edellisen vuoden tilejä, +vähensi omalla kädellään useita kruunun osalle merkittyjä maksueriä ja +tutki tarkkaan kaikki niissä olevat numerot. Toisinaan näytti hänen +säästäväisyytensä joutuvan ristiriitaan hänen hevosiin kohdistuvan +mielitekonsa kanssa; jokin jo pyyhitty numero muutettiin jälleen ja +entinen muutos pyyhittiin; jokin reunamuistutus poistettiin ja +parhaille tallirengeille myönnettiin kuin myönnettiinkin +palkankorotusta. + +Tähän tehtävään kiintyneenä näytti kuningas kokonaan unhottaneen +Bertelsköldin läsnäolon. Joko nyt oli niin, että haettavat asiapaperit +olivat vaikeat löytää, tai että Gyllenborg tahtoi nöyryyttää ylpeätä +kreiviä, se vain on varmaa, että hakemista kesti kauan, ja Bertelsköld +sai sillä aikaa odottaa, seisoallaan ja äänettömyyden vallitessa, jota +ainoastaan silloin tällöin kuninkaan rykäisy tahi tililaskujen johdosta +syntynyt tyytymättömyyden murina hetkeksi keskeytti. + +Viimein löytyi haettu paperi, ja Gyllenborg esitti sen +sisällön: pääpiirteet -- Kreivi Bertelsköld vetoaa erääseen +Kristiina-kuningattaren lahjoituskirjaan, mutta kuninkaallisen +majesteetin ja säätyjen päätöksen mukaan ei millään kuninkaallisella +kirjeellä ole voimaa kruunun luovuttamattoman oikeuden vahingoksi. + +Kreivi tahtoo kumminkin, että tila pidettäköön korvauksena eräästä +hänen isä vainajansa saamisesta kruunulta v. 1644, joka saaminen oli +100,000 talaria hopearahaa; mutta toimikunta selittää, että tila +siinä tapauksessa on pidettävä panttitilana, joka, 1686 vuoden +valtiopäiväpäätöksen mukaan on nautinnossa ainoastaan niin kauan, +kunnes kruunu sen lunastaa tahi sen tulot ovat korvanneet kruunun velan +ja 5 prosentin vuotuisen koron. Koska Mainiemi tuottaa 10,000 talaria +vuosittain, ja kruunun velka korkoineen siis pitäisi olla maksettu 20 +vuoden kuluttua, eli vuonna 1667, niin on kreivi Bertelsköld syystä +tilalta häädetty ja velvoitettu kruunulle takaisin suorittamaan, mitä +hän sen ajan yli on nauttinut, nimittäin 28 vuoden tulot, 280,000 +talaria sanottua rahaa. + +-- Herra kreivi[28] unhottaa alamaisen katsaukseni Mainiemen tuloihin +viimeisinä 30 vuotena, -- muistutti Bertelsköld. -- Siitä näkyy selvää +selvemmin, että tulot ainoastaan kahtena vuotena, 1682 ja 1689, +nousivat siihen korkeimpaan määrään, jonka toimikunta on keskimääräksi +otaksunut. Olen osoittanut, että tulot useina vuosina alenivat aina +3,000 jopa 2,000 talariin, sekä että keskimäärää ei millään muodoin käy +laskeminen korkeammaksi kuin 6,500 talariksi vuodessa. Jo tämä tekee +kruunun muka olemassa oleviin saamisiin 28 vuoden ajalta 168,000 +talarin lyhennyksen. + +-- Meidän asiamme ei ole sitä tutkia, -- vastasi kuningas synkeänä. -- +Meillä on sitä varten toimikunta, jonka tutkinnon mukaan teidän tulee +itsenne ojentaa. + +-- Ja toimikunta, -- sanoi siihen vielä Gyllenborg, -- ei ole voinut +ottaa lukuun, että tilaa mahdollisesti on jonkin aikaa hoidettu +huonosti ja sen tuloja siten vähennetty. Kruunun tulee saada omansa. + +-- Teidän majesteettinne, -- vastasi Bertelsköld, reduktsionimiestä +puolella katseellakaan kunnioittamatta, -- en ole tullut tänne +kuluttamaan kuninkaani kallista aikaa yksityisiin luvunlaskuihin. +Vetoan toisiin ja jalompiin syihin, jotka eivät koske minun etuani +eivätkä minun häviötäni, niistä vähät välitän, vaan valtakunnan ja koko +kansan yhteistä hyvää. Teidän majesteettinne on Ruotsinmaan mahtavuuden +ja menestyksen hyväksi tehnyt enemmän kuin tuskin kukaan muu kuningas +tätä ennen. Ehkei teidän majesteettinne ole siitä saanut paljonkaan +kiitosta tähän saakka, mutta jälkimaailma on ymmärtävä, että teidän +majesteettinne on ennen kaikkea tahtonut maan ja kansan parasta. Älkää +himmentäkö suuruutta, joka levittää loistoaan niin laajoihin +tarkoituksiin, pienillä toimenpiteillä, jotka voivat tuottaa valtiolle +muutamia satoja tuhansia talareita, mutta jotka maksavat sille ja +maksavat teidän majesteetillenne mitä eivät miljoonat korvaa, nimittäin +sen, mikä on korkeampi, pysyvämpi kuin itse kruununkin, kansan ja +teidän majesteettinne oma etu: oikeuden! Älkää uskoko noita +liehakoitsevia suosikkeja, jotka luulottelevat teidän majesteetillenne, +että valtion voitto on jotakin muuta kuin alamaisten voitto! Jos +valtakunnan hätä on oikeuttanut reduktsionin toimeenpanemisen, niin +olkoon siinä kyllin: monet kyynelet ruostuttavat viimein hopeankin. +Valtakunta on pelastettu, sen valta turvattu, sen valistusta edistetty, +sen rahastohuone täytetty, sen sotajoukko ja laivasto ovat kunnioitusta +herättävässä kunnossa. Kun teidän majesteettinne hallinto on kantanut +niin loistavia hedelmiä, älkää enempää pyytäkö, älkää antako teidän +majesteettinne vihollisille ja parjaajille aseita käsiin! Aateliston +valta on murrettu: olkaa leppeä, teidän majesteettinne; olkaa viisas! +Älkää tallatko jo kaatunutta, älkää pusertako viimeistä ropoa köyhän +kädestä! Teidän majesteettinne on yksinvaltias kuningas: suurta valtaa +painaa yhtä suuri edesvastuu, ja mitä ikinä säädyt päättänevätkin, tai +toimikunnat oikeaksi katsonevat, taikka omatekoiset lait tuominnevat, +siitä koituu vielä kerran edesvastuu teidän majesteetillenne ja teidän +majesteettinne neuvonantajille Jumalan tuomion, kansan uskon, nykyajan +ja jälkimaailman edessä. Minä vannotan teidän majesteettianne kaikkien +jalojen hyveiden nimessä, joita maailma Kaarle XI:ssä ihailee (tässä +kreivi notkisti toisen polvensa kuninkaan edessä), kuunnelkaa totuuden +ääntä miehen suusta, joka jo on uhrannut seitsemän kahdeksatta osaa +omaisuuksistaan valtiolle ja joka ei ole tullut kerjäämään armoa +viimeiselle jäännökselle, vaan hakemaan oikeutta, ei ainoastaan +itselleen, vaan kaikille! Pankaa sulku reduktsionin jälkilaskuille! +Kumotkaa sen viimeiset vääryydet! Erottakaa nuo miehet, jotka myyvät +teidän majesteettinne kunnian pilkkahintaan! Ottakaa vaari Jumalan +varoituksista! Kuulkaa nälän hätähuutoa ja vääryyttä kärsineiden +vaikeroimista! Olkaa suuri, teidän majesteettinne, olkaa jalo! Ja +pysyväisemmälle perustukselle kuin mitä on ilkeä omanvoitonpyynti on +teidän majesteettinne maine ja valtakunnan onni rakennettava, ne on +rakennettava oikeuden, jalomielisyyden ja kokonaisen kansan täydellisen +rakkauden pohjalle. + +Bertelsköld nousi, odottaen ihastuksissaan, miltei nöyränä, sanainsa +vaikutusta, joita Gyllenborg pari kertaa oli koettanut keskeyttää. + +Hämmästyneenä sanoista, jollaisia hän ei pitkiin aikoihin ollut +kuullut, oli kuningas ääneti antanut rohkean alamaisensa puhua loppuun. +Mutta hän oli noussut sijaltaan, tumma puna peitti hänen muuten kalpean +otsansa, ja hän oli tarttunut Gyllenborgia niin kovasti käsivarteen, +että tämä murti kivusta kasvojaan. Bertelsköldin lopetettua pääsi ensin +ainoastaan muutamia katkonaisia sanoja kuninkaan huulilta. Myrsky oli +lähenemässä. + +-- Edesvastuu! -- huudahti hän. -- Edesvastuutako?... Enkö ollutkin +oikeassa ... he tekevät kapinan herraansa ja kuningastaan vastaan!... +He ovat sortaneet kansaani!... Pikkukuninkaat!... He ovat tuhlanneet +juhlapidoissaan valtakunnan kultaa!... Ranskalaisia apinoita! ... ja +nyt vaativat he minua edesvastuuseen... Mielettömät! Kapinoitsijat...! + +Ja kuningas astui pikaisin askelin ympäri huonetta, etsien turhaan +miekkaansa, joka onneksi hänen äskeisen tautinsa aikana oli korjattu +pois. Silmittömäksi suuttuneena siitä, että ei löytänyt miekkaansa, +hyökkäsi hän ulos, paiskasi ovet auki ja huusi, osoittaen Bertelsköldiä +kahdelle henkivartijalle, jotka seisoivat pitkine musketteineen ovea +vartioimassa: "_ampukaa tuo koira_!" + +Bertelsköld päästi miekkansa irti ja laski sen ääneti kuninkaan jalkain +eteen. Ei ainoakaan juonne hänen kasvoissaan muuttunut, levollisena, +kookkaana, nöyränä seisoi hän paikallaan, ja ainoastaan hänen mustat, +kiiltävät silmänsä katselivat kuningasta yhtä haavaa leppeästi, +surullisesti ja nuhtelevasti. + +Gyllenborg seisoi hämmästyksestä liikkumatonna. Henkivartijat eivät +pelästyksissään tienneet, mitä tekisivät. Toinen heistä kävi +polvilleen, toinen kohotti kiväärinsä, mutta epäili vielä, koskisiko +liipasimeen... Syntyi väliaika, uhkaava, epätietoinen, kiusallinen +kaikille. + +Kuningas astui taas muutamia askelia kiivaasti edestakaisin, käskyä +kumminkaan uudistamatta. Sitten seisahtui hän äkisti Bertelsköldin +eteen, joka seisoi liikkumattomana ja yhtä surullisen näköisenä kuin +äsken, katsoi häntä tuikeasti silmiin ja sanoi: _Ettekö pelkää?_ + +-- En, -- vastasi Bertelsköld. -- Varsovan ja Kööpenhaminan luona +teidän majesteettinne isän, ja Lundin luona teidän majesteettinne oman +johdon alla olen oppinut sen ruotsalaisen tavan, etten pelkää. + +Kaarle XI polki jalkaansa lattiaan. -- Mutta minäpä tahdon, minä, että +pitää pelätä Jumalaa ja kuningasta! -- sanoi hän. + +Bertelsköld ei vastannut. Hän kallisti hiukkasen, mutta +kunnioittavasti, kaunista, harmaantunutta päätänsä ja katseli yhä +edelleen kuningasta noilla selittämättömän kauniilla silmillään, joiden +kiilto voi saada kivettyneenkin sydämen sulamaan. + +Vaikea on sanoa, mitkä vallat tällä hetkellä taistelivat voitosta +kuninkaan mielessä. Kenties hän horjui kahden ristiriitaisen tunteen +välillä: toinen kehoitti häntä ammuttamaan kapinoitsijan, toinen käski +häntä likistämään kapinoitsijaa syliinsä. -- Menkää tiehenne! -- sanoi +hän viimein äänellä, joka koetti olla kova, mutta joka paljon enemmän +ilmaisi taistelua niiden molempain ristiriitaisten tunteiden välillä, +jotka nyt pyrkivät valtaan kuninkaan povessa. + +Bertelsköld huomasi sen, mutta ei tahtonut pingoittaa jännettä +tiukemmalle. -- Jumala kaikkivaltias valaiskoon ja varjelkoon teidän +majesteettianne kaikkina elämänne päivinä! -- sanoi hän nöyrästi ja +poistui kuninkaallisesta työhuoneesta yhtä lujin askelin kuin oli sinne +astunutkin. + +Ovet suljettiin hänen jälkeensä, ja henkivartijat astuivat taas +paikoilleen, iloisina, että asia oli päättynyt tällä tavoin. Silloin, +kuninkaan jäätyä yksinään Gyllenborgin kanssa, sanotaan hänen kiivaasti +kääntyneen tämän puoleen ja sanoneen: -- Teidän on Jumalan tuomion +edessä vastattava kaikesta pahasta, mitä reduktsionista sanotaan![29] +-- Mitä Gyllenborg siihen vastasi, ei ole tiedossa, mutta varma on, +että reduktsionia sittenkin jatkettiin aina kuninkaan elämän loppuun +asti. + +Sill'aikaa, kun tämä tapahtui kuninkaankartanossa, oli nuori +Kustaa-kreivi lähtenyt kuninkaan tallirenkien kanssa juottamaan hevosia +joelle, joka jo oli luonut jääpeitteensä. Tallirengit olivat kurillaan +antaneet hänelle nuoren varsan, jota ei vielä oltu opetettu +ratsastettavaksi, toivoen hänen pian lentävän selästä. Mutta eipä +Kustaa ollutkaan sellainen poika, joka päästi ohjat käsistään. Ilman +satulaa ja ainoastaan suitsien avulla suoriutui hän niin hyvin, että +varsan muutamia kertoja turhaan pystyyn karattuaan täytyi tunnustaa +hänen ylivaltansa ja antautua nöyrästi ohjattavaksi edes ja takaisin. +Prinssi Kaarle oli sattunut näkemään sen ja asiantuntijana kummastellut +vieraan pojan taitoa. Uskollinen Taneli käytti tilaisuutta hyväkseen, +luikahti ravintolaan pyssyä noutamaan ja ilmaisi todistus käsissään +prinssille, kuka karhun oli ampunut. Seuraukset tulivat olemaan +ratkaisevat Kustaa Bertelsköldin koko tulevalle elämänradalle. + +Prinssi tahtoi kuitenkin vielä kerran koetella nuoren ratsastajan +rohkeutta, hyppäsi siis hevosen selkään ja ratsasti täyttä laukkaa +rannasta tulevia vastaan. Tultuaan kohdalle hän ajoi suoraa päätä +Kustaan hevoseen kiinni, aikoen ratsastaa hänet kumoon -- leikki oli +rajunpuoleinen ja vaarallinen, mutta isältä opittu. Mutta aikomus ei +onnistunutkaan. Vaikkei Kustaa ollutkaan varuillaan, käänsi hän +kuitenkin hevosensa niin nokkelasti syrjään, että prinssi livahti ohi. +Sen nähtyään pyörähti prinssi heti kohta päin, kävi poikaa käteen ja +sanoi: -- Näenpä, että kelpaat sekä ratsastamaan että ampumaan! +Tahdotko jäädä luokseni, niin saat hyvän pyssyn ja hyvän hevosen. + +-- Tahdon! -- vastasi Kustaa ylenmäärin iloissaan. + +-- Olkoon menneeksi! -- sanoi prinssi Kaarle. + +Tunnin kuluttua sai kreivi Bertelsköld yhdessä miekkansa kanssa, jonka +hänelle toi eräs kuninkaan adjutantti, Kaarle XI:ltä seuraavan +omakätisen kirjeen, jonka huonon oikeinkirjoituksen[30] korvasi sen +kuninkaallinen, jalomielinen sisällys: + + "Herra Kreivi. + + Me lähetämme tässä teidän miekkanne, toivoen, että sitä yhä + edelleen palveluksessamme kunnialla käyttää tahtoisitte. Teidän + Mainientänne ei käy lain vuoksi auttaminen -- mitä suinkin yli + sen on teille kuuluvaa, tahdomme nyt ja aina lahjaksi jättää. + Kuninkaallisen armonne todisteeksi tahdomme täten nimittää Teidät + kuninkaalliseksi lähetiksemme Berliiniin sekä poikanne Kustaan + paasiksi rakkaan poikamme hänen ruhtinaallisen armonsa prinssi + Kaarlen luo. Me uskomme Teidät Jumalan Kaikkivaltiaan haltuun + armollisesti. + + Kungsörissä Helmik. 24 p:nä 1696. + + CAROLUS." + + + + +11. SUURI NÄLÄNHÄTÄ. + + +Oi Vaasa, sinä kuninkaitten kuuluisa nimi, pohjolan vaakunakilvellä +ensimmäinen -- sinä heloittava tähti, jota vuosisadat ovat ihaillen +katselleet -- sinä voimakas lippu, jonka ympärillä sankarien veri on +vuotanut -- sinä rauhallinen tähkälyhde, joka lupasit viljelyksen +satoja -- täälläkö olet mättään löytänyt, johon voit jalkasi laskea, ja +jossa voit toivoa suvusta sukuun eläväsi vielä sittenkin, kun kruunujen +loiste on himmennyt! Olen matkustanut kautta maailman: Eurooppa oli +täynnä mainettasi, ja valtamerien yli se on kulkenut Uuteen Ruotsiin; +mutta en ole tavannut majaa, jonka oveen olisit ollut piirrettynä, en +kiveä, joka olisi kantanut nimeäsi, ellen ota lukuun Schwedensteinia, +jossa suurin urhosi kaatui. Olen matkustanut kautta koko Ruotsin ja +kaikkien sen maakuntain ylt'ympäri Itämeren, jota ne syleilevät kuin +morsianta; koko Ruotsin valtakunta oli hurmaantuneena kunniastasi, joka +samalla oli senkin kunnia, niin että se sinun tähtesi unhotti +vertavuotavat haavansa ja poikansa vieraalla maalla vaalenevat luut; +mutta turhaan olen etsinyt sitä kartoista ja tiedustellut sen teillä, +en ole nimestäsi enempää löytänyt kuin vähäisen talonpojan talon +Skeptunan pitäjässä ja nyt tämän vähäpätöisen pilkun Pohjanlahden +rannikolla. Onko siis suuruus niin nöyrä ja vaatimaton, että se samalla +voi täyttää maailman ja tyytyä muutamiin kyynäriin maata hautaansa +varten ja muutamain satain jalkain maa-alaan nimensä ikuistuttamiseksi! +Onnellinen, vähäinen Vaasa, missä on kaupunki avarassa maailmassa, jota +sinä kadehdit ja joka ei sinua kadehdi! Rooma, Aleksandria, +Konstantinopoli, maailman pääkaupunkeja kaikki, kantavat ylpeydellä +sankariensa nimeä, ja se nimi oli kumminkin vain yhden ainoan miehen. +Mutta sinun nimesi, sinä suuruuden turvallinen lymypaikka, se kätkee +helmaansa kokonaisen sarjan muistoja, joita historia rakastaa ja kansat +ihailevat, ja vaikka itse kuolisitkin, niin ole varma, että nimesi ei +kuole, vaan elää vuosisadasta vuosisataan iankaikkisesti. + +Nämät sanat pääsivät kreivi Bertelsköldin huulilta, kun hän +tilanhoitajansa, mestari Pietarin seuraamana kulkien rantatietä +Maalahden ja Sulvan kautta läheni Vaasaa, ja tämä pieni kaupunki +ahtaine katuineen ja punattuine huoneineen sievästi esiintyi hänen +eteensä auringon valossa. Nyt oltiin alkupuolella maaliskuuta 1697. Syy +siihen, miksi nyt tapaamme kreivin Suomessa, vaikka tiedämme, että +kuningas oli nimittänyt hänet lähettilääksi Berliiniin, on lyhyesti +sanottuna se, että Bertelsköld kuninkaallisesta armosta ja vastoin +tavallisuutta oli saanut Mainiemen luovuttamisen siirretyksi tulevaan +lähtöpäivään eli maaliskuun 14:nteen asti 1697 ja sen johdosta oli +anonut ja saanut lomaa matkustaakseen Suomeen, järjestääkseen siellä +asiansa ja heittääkseen jäähyväiset sukukartanolleen. Syy siihen, minkä +vuoksi kreivi nyt on Vaasan seuduilla, on taas yhteydessä eräiden +muistojen kanssa, jotka ovat mitä synkimpiä pohjoismaiden historiassa +-- niin sanottujen nälkävuosien eli suuren nälänhädän kanssa vuosina +1695, 1696 ja 1697. + +Kaarle XI:n hallituskauden loppuvuosina rasitti maata pitkä katovuosien +jono, joihin tavattomat häiriöt vuodenaikain säännöllisessä menossa +olivat syynä. Aina vuodesta 1688 alkaen, jolloin ensimmäinen katovuosi +tuli, ja sitten yhä enemmän kaikkina seuraavina kahdeksana vuotena +luonto näytti olevan ikäänkuin tasapainostaan siirtynyt. Kesä 1689 oli +tavattoman kuuma ja syksy niin kuiva, että vilja kuivettui ja ihmisten +monesti täytyi kulkea useita penikulmia juottamaan karjaansa ja +jauhattamaan eloansa. Sitten seurasi ankara talvi ja semmoinen +nälänhätä Taalain maakunnassa, että suuria ihmislaumoja vaelsi sieltä +pois hakemaan uusia ja parempia olinpaikkoja. Molempina vuosina 1689 ja +1690 liikkui kulkutauteja ja kulovalkeita. Vuonna 1691 tuli kevät +aikaisin ja äkisti; jo huhtikuun 28 päivänä poimittiin kypsiä +mansikoita Tukholmassa. Kesällä kuultiin hyvin ankaria ukkosilmoja, +rakeita ja rankkasateita mainittavan. Vuonna 1692 huhtikuussa tuli niin +kova pakkanen, että sen vertaista ei sinä vuoden aikana oltu ennen +koettu. Ajettiin jäitä myöten kauas merelle. Monta ihmistä paleltui +kuoliaaksi. Keski-Euroopassa satoi tavattoman paljon lunta, ja sitten +seurasi tulvia ja maanjäristyksiä. Vuonna 1693 talvi oli ankara, kevät +ja kesä kovin kuumat. Suunnattomat heinäsirkkaparvet hävittivät Unkaria +ja Saksanmaata; tulivuoret kävivät levottomiksi; Etna ja Hekla purkivat +tulta. Enteet enenivät. Ruotsissa satoi vahvan lumen toukokuulla, mutta +sitten oli poutaa ja hellettä koko kesäkauden. Laiho oli +pienikasvuista, elonhinta nousi 20 talariin tynnyriltä. + +V. 1687 ja 1688 oli Suomessa ollut kato, mutta seuraavat vuodet 1693 +vuoden loppuun saakka olivat antaneet hyvän, toisinaan runsaankin +sadon, niin että kerrotaan, kun sittemmin muisteltiin "vanhoja hyviä +aikoja", kuinka eloa silloin oli niin paljon, että jyväkuormat monesti +saivat seisoa useita vuorokausia kaupunkien toreilla ostajien +puutteessa. Mutta kaikki elivät siksi päiväkseen, ei kukaan ajatellut +tulevaisuutta. Yleisiä makasiineja ei ollut; varastaja ei hankittu; +taivaan linnut söivät maahan varisseita jyviä, ja ihmiset elivät +iloisia päiviä, kuuntelematta luonnon aavistelevia huokauksia ja +ylt'ympäri jo alkavia varoituksia. Ja niin tuli turma raskaana, +äkillisenä ja odottamattomana pohjoismaita kurittamaan. + +Vuonna 1694 oli tiheitä maanjäristyksiä etelässä, kallis aika ja +nälänhätä Keski-Euroopassa. Loistavassa, rikkaassa Pariisissa sanotaan +sinä vuonna 92,000 ihmistä kuolleen nälkään ja tauteihin. Rakeet +hävittivät viljan toisessa Ruotsin jyvä-aitassa, Pommerissa. Toisessa, +Suomessa, saatiin niukka sato, ja edellisen vuoden varat olivat +lopussa. Nyt jo käytiin puunkuoreen käsiksi, ja nyt jo nähtiin joskus +nälkään nääntyneitä ihmisiä kuolleina tiepuolissa. + +1695 vuoden alkupuolella oli talvi niin kylmä, ettei sen vertaista +tietty olleen sitten vuoden 1658, jolloin Kaarle X samosi Beltin yli. +Saksanmaalla joet olivat niin paksussa jäässä, että katolilaiset +muutamilla paikkakunnilla saivat luvan syödä lihaa paaston aikana, kun +ei kalaa ollut saatavissa mistään hinnasta. Moni paleltui kuoliaaksi; +Suomen kirkonkirjat mainitsevat, että sudet hyökkäsivät ihmisten +kimppuun kotona heidän huoneissaan. Portugalissa ja Espanjassa kuoli +kolmas osa karjaa rehun puutteesen. Tätä talvea seurasi myöhäinen ja +kylmä kevät, minkä jo olemme Mainiemessä käydessämme nähneet, niin että +kevätkylvöjä ei ehditty lopettaa ennen kuin juhannuksen aikaan, ja tätä +kevättä seurasi kylmä ja sateinen kesä. Vilja ei ennättänyt tuleentua; +pelloilla näkyi vain muutamia harvoja viheriöitä korsia ja muuten musta +multa, jonka tähden tämä vuosi oli tunnettu _suuren mustan vuoden_ +nimellä. Uudellamaalla ruis heilimöi vasta heinäkuun lopulla, ja +syyskuun alussa teki pakkanen lopun keskeneräisestä viljasta. Hätä +eneni. Tynnyri rukiita maksoi 10 riksiä, joka oli suunnaton hinta! +Herrasmiehet ja varakkaammat talonpojat alkoivat vähennellä +palkkaväkeään puoleen entisestä määrästä, päästäkseen heitä +elättämästä. Kuningas antoi jyväinvientikiellon, ja tilasi niitä +ulkomaalta. Seitsemän laivanlastia hukkui syysmyrskyissä Merenkurkkuun. + +Vuosi 1696 alkoi perin erilaisilla, mutta yhtä tavattomilla enteillä. +Talvi oli lauha kuin kevät. Jo helmikuun 2. päivänä nähtiin Tukholmassa +sormenpituista ruohoa. Helmikuun 20. päivän paikoilla jäät katosivat, +Hallantiin tuli pääskysiä, ja moni aloitti jo kevätkylvönsä. Mutta +maaliskuun 7. päivänä tuli pakkanen takaisin, kaikki järvet ja lahdet +menivät jälleen niin vahvaan jäähän, että niitä voitiin ajaa hevosella. +Kevättouot olivat hävinneet, syyskylvöt olivat mädänneet maassa. Ne +harvat, joilla vielä oli jotakin kylvettävää, pettyivät kuitenkin +toivossaan. Kesä tuli kolkko. Elokuun 8. päivää vasten yöllä oli +muutamin paikoin Suomessa niin kova pakkanen, että jyvätähkät olivat +aamulla paksussa jäässä. Neljänä yönä perätysten elokuun 22. päivän +jälkeen kävi uusi pakkanen, joka teki tähteistä lopun. Sitävastoin oli +syksy niin lauha, että Tukholmassa syötiin kypsiä mansikoita syyskuun +1. päivänä ja tuoreita vaaraimia lokakuun 10. päivänä.[31] Vuodentulo +oli miltei mitätön. Siltä vuodelta mainitaan Mäntsälän kirkonkirjassa, +että jänikset ja muutamat lintulajit, esim. käki, katosivat kokonaan, +kukko herkesi laulamasta, muuten niin arka ilves tunkeusi kyliin, +rottia tuli nälkäisinä isoissa laumoissa sinne, missä niistä ei koskaan +ennen ollut mitään tiedetty, ja söivät kaikki mitä tapasivat. +Kesälahdella kerrotaan tuntemattomia ulkomaisia lintuja näkyneen +metsissä. + +Nyt vasta alkoi Kaarle XI tuntea yksinvallan painoa, sillä kaikki +ihmiset syyttivät hädästään häntä, jonka hallussa kaikki valta oli ja +joka tahtoi kaiken omaisuuden itselleen. Jo v. 1696, jolloin +Norrlannissa ja Suomessa nääntyi nälkään niin monta sotamiestä, että +rykmenteissä tuskin oli puolta määrää jäljellä, oli paljon niitä, jotka +muistelivat, kuinka kuningas oli näistä miehistään ylpeillyt, ja häntä +verrattiin kuningas Taavettiin, jota Jumala rankaisi sentähden, että +hän ylpeydessään toimitti väenlaskun. Kuningas Faaraolla, niin +sanottiin, oli toki Jooseppi, joka selitti hänen varoittavat unensa; +nytkin oli edelläkäyviä merkkejä näkynyt, mutta ei kukaan Jooseppi +ollut niitä kuninkaalle selittänyt. Tällaiset puheet koskivat kovasti +kuninkaan mieleen. Noina kahtena vuotena 1695 ja 1696 jakoi hän +kansalle halvasta hinnasta 110,682 tynnyriä jyviä, mutta ne eivät +pitkälle riittäneet. + +Sillä nyt seurasi -- mikkelistä v. 1696 lähtien, koko v:n 1697 ja +kappaleen seuraavaa -- niin kova ja yleinen hätä kaikissa +pohjoismaissa, että sen vertaista ei oltu ikinä koettu eikä myöskään +Jumalan avulla koskaan enää tultane kokemaan. Se, joka tahtoo nähdä, +mitä kansa voi menehtymättä kärsiä, ollen vielä kahden tai kolmen +vuoden perästä sen jälkeen valmis uudelleen valloittamaan puolen +Eurooppaa -- hän seuratkoon meitä. + +Ei ainoakaan Ruotsin maakunnista, kenties Skoonea lukuunottamatta, +päässyt vapaaksi sen ajan vaivoista. Helpoimmalla pääsi Etelä-Ruotsi; +sen jälkeen Pommeri; sitten Keski-Ruotsi. Norrlanti kärsi paljon, +Viron- ja Liivinmaa vielä enemmän, Suomi luultavasti kaikista eniten. + +Nämä olivat ne haamut, joihin pukeutuen hätä yleisimmin näytti kalpeita +kasvojaan -- kalpeampia ja hirvittävämpiä, kuta enemmän kevät läheni +vuonna 1697. Ensiksi alkoivat isännät panna pois palkollisiaan, ja +palkolliset, yhdessä loisten kanssa olivat pakotetut lähtemään +isäntäinsä luota, kun nämä eivät enää voineet hankkia heille elatusta. +Joukoittain tulvi semmoista irtolaisväkeä kaupunkeihin. Jo ennestään +halvat työpalkat alenivat tyhjää vähemmiksi, niin että pelkällä +ruokapalkalla sai työmiehiä enemmän kuin tarvitsikaan, ja nuoret miehet +työntäytyivät kilvan sotapalvelukseen. Mutta useimmat kaupungit, paitsi +muutamia, niinkuin Tukholma, Turku, Riika ja Tallinna, olivat itse +köyhiä, miltei leivättömiä, ja sieltä, missä leipää alussa olikin, se +pian loppui. Maaseuduille virtaileva väenpaljous ei saanut työtä eikä +leipää, vaan ajelehti siellä täällä, surkeasti kerjäten, ja nääntyi +viimein nälkään ja kaikenlaiseen viheliäisyyteen. Fryxell tuo esiin +erään kertomuksen Tukholmassa huhtikuun 24. päivältä 1697. "Monta +tuhatta köyhää on maaseudulta lähtenyt pääkaupunkiin. Ne horjuvat, +konttaavat tai loikovat joka paikassa kaduilla. Ei kukaan tahdo ottaa +heitä huoneihinsa. Näin täytyy näiden viheliäisten onnettomuuden uhrien +viettää vielä talvikylmiä öitä paljaan taivaan alla, maaten milloin +siellä milloin täällä seinävierillä. Useat eivät siitä enää koskaan +nouse ylös, ja aamusilla tulevat kaupungin vartijat ja vievät pois nuo +kuolleet ruumiit, jotka viskataan suuriin kuoppiin ja niihin yhteisesti +haudataan." + +Irtolaisväestö[32] joutui siis ennen muita hätää kärsimään. Mutta kohta +astui hätä askelen kauemmas. Maata omistava tai ainakin maata viljelevä +talonpoika torppareineen kävi kohta käsiksi petäjänkuoreen, joka ei +tavallisinakaan vuosina ollut mikään harvinainen ravintoaine Suomessa +ja Pohjois-Ruotsissa. Tämä kuori hienonnettiin jauhoksi ja paistettiin +leiväksi, taikka myös hakattiin se rikki, silputtiin hienoksi, +survottiin, keitettiin vedessä eräänlaiseksi velliksi tai puuroksi ja +syötiin ilman enempää särvintä. Tämä ruoka ei suinkaan ollut maukasta +eikä terveellistäkään, mutta mukiin se kumminkin meni niinkauan kuin +oli vähän ruis- tai ohrajauhoja siihen sekoittaa. Mutta yhä pienemmiksi +kävivät jauhoannokset, kadoten viimein useimmilta kokonaan. Hätä alkoi +nyt etsiä apua muualta. Sekoittamaton petäjäleipä oli mustaa ja kovaa +kuin kivi. Koetettiin siihen sekoittaa kuivista, puiduista rukiin- tai +ohrantähkistä survottuja jauhoja, ja tämä oli vielä herkkua. Senkin +loputtua seurasivat järjestyksessä ruumenet, kaunat, oljet, mäski. +Nämäkin loppuivat, ja nyt koeteltiin ruohoja, nokkosia ja muita +kasveja, muun muassa vehkan juuria (_calla palustris_). Tämmöinen leipä +oli vaikeata valmistaa, se hajosi vähänkin siihen koskiessa ja paloi +helposti poroksi leivinuunissa. Talonpoika oli tottunut käyneesen +kaljaansa, mutta nyt ei ollut maltaita. Koetettiin siis panna juomaa +milloin oljista, milloin katajanmarjoista tai suomyrteistä, mutta sitä +ei saatu käymään, siitä tuli terveydelle vahingollista ja +pahanmakuista. Nauriit ja juurikkaat olivat jonkin aikaa muutamain +turvana; perunoita -- tätä siunattua amerikkalaista juurikasvia, joka +nyt antaa Suomen talonpojalle lähes puolen hänen ravintoaan ja enemmän +kuin mikään muu tekee mahdottomaksi sellaisen hädän kuin oli v. 1697 -- +ei tunnettu nimeltäkään. Saaristossa ja eräiden sisäjärvien rannikoilla +tultiin paremmin toimeen, kun toki oli kalaa; ei ole tosin muistiin +kirjoitettu, mutta todenmukaista kuitenkin on, että tämä vedenanti on +pelastanut monet tuhannet kuolemasta. Sillä maitoa ja lihaa ei pitkälle +riittänyt; rehun puute seurasi nälänhätää; sen vuoksi täytyi teurastaa +karja, niin että vain rikkaimmilla oli jokin elukka laitumelle +laskettavana tuona surun keväänä v. 1697. + +Kun kuljeksivat, nälkiintyneet ihmiset tapasivat hengissä olevan +eläimen, löivät he sen paikalla kuoliaaksi, repivät sen palasiksi, +joivat sen veren ja söivät sen lihan, malttamatta sitä edes keittää. +Metsälinnut olivat harvinaisia, syystä että niiden poikaset olivat +noina kylminä kesinä paleltuneet kuoliaiksi. Kun sarvikarjaa, sikoja ja +lampaita alkoi puuttua, tuli vuoro hevosten, koirain ja kissain, +rottain, varisten, eläinten vuotain, kuolleiden eläinten ja +kaikenlaisten haaskain. Eikä siinä vielä kyllin. Tarut, joita +kuunnellessaan ihmissydän kauhistuu, kertovat, että vanhemmat olivat +syöneet kuolleita lapsiaan ja että lapset epätoivoissaan olivat +tyydyttäneet nälkäänsä kuolleiden vanhempainsa ruumiilla. + +Talonpojan tuvasta hiipi hätä pappiloihin, etäisimpiin ensin, toisiin +sitten. Petäjäisellä ja survejauholla katettiin monen köyhän +kappalaisen pöytä. Viimein kova aika sai kaupunkeihin, maakaupunkeihin +ensin, merikaupunkeihin sittemmin. Niiden satamat olivat jäässä, niiden +laivat hukkuivat myrskyissä. Nälkäiset maalaiset kalvoivat niitä +niinkuin rotat syöden kaiken, minkä käsiinsä saivat. Itse Tukholmassa +ryöstettiin eräs leipurinpuoti. Kuningas antoi tutkia joka +perheen kodin; kenellä vain oli suurempi varasto kuin minkä hän +välttämättömästi tarvitsi, hänen täytyi se myydä. Mutta ei mikään +riittänyt. Ruistynnyri maksoi 15-20 riksiä. Tähteetkin loppuivat kevään +kuluessa. Tanskan ministeri ei saanut ostaa sen verran jyviä kuin mitä +hänen taloutensa muutamiksi viikoiksi tarvitsi, vaan hän oli pakotettu +tilaamaan niitä Helsingöristä. Pienemmissä kaupungeissa oltiin vieläkin +pahemmassa pulassa. Koko valtakunta näki nälkää alhaisimmasta +päiväläisestä alkaen aina yhteiskunnan ylhäisimpiin asti. + +Kaikesta tästä nälästä, kaikenlaisista puutteista ja niistä +epäterveellisistä ravintoaineista, joita täytyi nauttia, syntyi +voimattomuutta, tauteja ja kuolemaa. Terveet kävivät niin heikoiksi, +että vaivoin pysyivät pystyssä, saatikka sitten voivat jotakin +toimittaa. Usealla pöhöttyi ruumis ja kangistui kokonaan; toisilla +jäsenet näivettyivät, iho kävi tummanruskeaksi, kasvot tuntemattomiksi. +Kaikkialla nähtiin ihmisiä horjuvan haamuina sinne tänne, kunnes +laupias kuolema teki lopun heidän kivuistaan, useinkin aivan yht'äkkiä +kirkossa, kartanolla, tiellä, työssä. Kerjäläisen käsi kangistui juuri +samassa, kun hän sen anoen ojensi; äidin ääni vaikeni juuri silloin, +kun hän koki laululla viihdyttää nälkäistä lastansa. Kulkutaudit +seurasivat hädän kintereillä; murhanenkeli raivosi hillittömästi joka +paikassa. + +Yhdentoista penikulman päässä Tukholmasta pohjoiseen, sanoo eräs sen +aikalainen, nähtiin teiden varsilla ylen harvassa hengissä olevia +ihmisiä, ainoastaan siellä täällä menehtyneitä olentoja, jotka istuivat +nälkään kuolleiden eläinten ruumiiden vieressä. "Minua kauhistuttaa +vieläkin", sanoo eräs samanaikainen tarttolainen, "ajatellessani +kaikkea sitä viheliäisyyttä, jota olen ollut pakotettu näkemään; +kauhistuttaa ajatellessani noita nälkiintyneitä ihmisiä, nuoria ja +vanhoja, joita joka päivä kömpi kaduilla, kasvot nälästä ryppyisinä ja +murtuneina." Ihmiset kuolivat lopulta niin laumoittain, että viimein ei +ehditty heitä haudatakaan, vaan heitettiin ruumiit läjittäin toistensa +päälle kirkkomaihin. "Siihen aikaan" -- sanoo H. Forsius vuonna 1757 +julkaisemassaan Helsingin kuvauksessa -- "vihittiin Kampilla oleva +hautausmaa kuolleiden leposijaksi, kun nuo monet maaseudulta tulleet +ihmiset eivät kaupungin kirkkomaahan mahtuneet. Voineeko kukaan +murtumattomin mielin kuulla vanhustemme kertovan, että ihmisten +kaduilla käydessään täytyi ruuan puutteesta kaatua toistensa päälle? +Voiko kukaan mielikarvaudetta kuunnella kertomuksia siitä, kuinka moni +siihen aikaan meni hautausmaalle, siellä lähenevää pelastustaan +odottamaan? He näkivät itse sen paikan, missä heidän raukeat luunsa +tulisivat lepäämään. Heidän hajalliset ryysynsä tulevat olemaan heidän +käärinliinansa ja ruumisarkkunsa. Kaksi heikkoa jalkaa tulee nyt +olemaan heidän hautapaarinsa ja nälkäinen vatsa heidän ainoa +saattueensa. Älkäämme tätä lukeko, suutelematta _Herran_ kättä, joka +pitkinä aikoina on varjellut Ruotsiamme semmoisesta nälänhädästä!" + +Täydellistä tilinpäätöstä tämän suuren hävityksen uhreista ei ole voitu +tehdä. Ainoastaan Viron- ja Liivinmaalla lasketaan 50,000 ihmistä +kuolleen nälkään. Useista Suomen paikkakunnista puuttuu tietoja syystä, +että niin useat sen ajan kirkonkirjat osaksi tuhoutuivat kohta sen +jälkeen alkaneen Isonvihan aikana, osaksi korjattiin pois Ruotsiin tai +muuten joutuivat hukkaan. Ne tiedot, joita on saatu kokoon, riittävät +kuitenkin osoittamaan hävityksen suuruutta ja laajuutta. + +Maaliskuussa 1697 sanotaan kuningas Kaarle XI:n yhdellä kertaa saaneen +kuusi postia Suomesta. Ne sisälsivät tiedon siitä, että 80,900 ihmistä +oli nälkäkuolemaan nääntynyt, että yhdeksästä pitäjästä olivat kaikki +ihmiset kuolleet sukupuuttoon ja niiden kirkot suljetut.[33] +Neljätoista päivää sen jälkeen sai kuningas saman tiedon viidestä +muusta maan kirkosta. Yhdessä ainoassa pitäjässä oli yhtenä päivänä 156 +henkeä kuollut nälkään. Sanottiinpa, että melkein kaikki Uudenmaan +rykmentin sotamiehet olivat nälkään kuolleet. Syyskuun 1 päivästä 1696 +samaan päivään 1697[34] oli Turun hiippakunnassa sillä tavoin 60,371 +ihmistä saanut surmansa, Pohjanmaalla 19,540, Uudenmaan ja Hämeen +läänissä 28,248, jotka numerot ovat pikemmin alhaisiksi kuin korkeiksi +lasketut. Viimeksimainitussa läänissä jäi 857 tilaa autioksi. Seuraavat +numerot mainittakoon näytteinä. Lohjalla kuoli mainitun ajan kuluessa +840, Karjalla 436, Janakkalassa 1,152 ja 69 vierasta kerjäläistä, +Tammelassa 658 ja 124 vierasta, Sääksmäellä 789 ja 116 vierasta, +Naantalissa 401 ja 178 vierasta, Raumalla 370, Porissa ja Ulvilassa +716, Huittisissa 671 ja 173 vierasta, Laitilassa 373 ja 71 vierasta, +Tyrväällä 865, Kangasalla 1,304, Pirkkalassa 789, Orivedellä 840, +Ruovedellä 1,017, Längelmäellä 685 ja 150 vierasta, Messukylässä 873 ja +25 vierasta, Oulun kaupungissa ja pitäjässä 1,592 (kaupungissa +yksistään 713), Limingassa 895 ja 122 vierasta, Kalajoella 1,238 ja 66 +vierasta, Raahessa 484 ja 38 vierasta, Kemissä 676, Paltamossa 1,612, +Sotkamossa 1,584, Kokkolassa 814, Uudessa Kaarlepyyssä 514, +Pietarsaaren pitäjässä 1,026 henkeä j.n.e. Yksistään toukokuussa +haudattiin Turussa 165 kuollutta. + +Porvoon hiippakunnasta ei ole tietoja. Tiedetään kuitenkin, että +Porvoon kaupungissa ja pitäjässä vuonna 1697 kuoli 2,294, Helsingin +pitäjässä 439, Sipoossa 533, Pernajassa 815, Hillolassa 1,906, +Orimattilassa 540, Elimäellä 670, Hauhossa 1,266, Lammilla 1,165 +j.n.e.[35] Pyörein luvuin arvaten oli Suomenmaan koko ihmishukka yhtenä +ainoana vuotena 1697 100,000 ja kaikkina kolmena nälkävuotena 150,000 +kuollutta, eli 7-8 kertaa enemmän kuin tavallisina vuosina. Ja näin +olivat asiat, vaikka Suomen koko asukasluku todenmukaisesti ei noussut +korkeammalle kuin noin kolmanteen osaan sen nykyisestä, eli puolen +miljoonan paikoille.[36] + +Näin ankarat sallimuksen rangaistukset eivät voineet olla haavoja ja +arpia jättämättä. Viljelyksen ja valon suuret valloitukset pysähtyivät, +uudisviljelykset hävisivät, ja erämaa otti hengen uhalla takaisin +omansa, temmaten kyntäjältä ne kedot, jotka jo oli menettänyt +vuosisatoja sitä ennen. Toisinaan höltyivät yhteiskuntajärjestyksen +siteet; Mikkelin tienoilla ryösti rahvas herraskartanot 1696 ja löi +kruunun veronkantajat kuoliaiksi. Ylenmääräinen hätä tekee ihmisen +itsekkääksi, ja kun oli pitkäin aikain kuluessa täytynyt pieninkin ropo +antaa muille, löyhtyivät tai kuluivat toisinaan tottumuksen ja hädän +kautta rakkauden siteet, niin että jolla oli varaa antaa, se ei enää +antanut, ja jolla oli voimia ottaa, hän otti, ja itkun ja valituksen +kyynelet juoksivat jälkeä jättämättä maahan, ja epätoivon huokaukset +katosivat, kenenkään niitä kuulematta, avaruuksiin. Useimmathan +istuivat, niinkuin Forsius sanoo, omaa hautaansa katsellen. + +Mutta Jumala antoi kaiken tämän ainoastaan aikansa kestää, ja senkin +ajan kuluessa kantoi kansa onnettomuutensa miehuullisesti. Koko +yhteiskunta olisi voinut hajautua, mutta täällä se pysyi koossa. Kun +moni muu olisi kaatunut tahi epätoivoon joutunut, seisoi suomalainen +vielä pystyssä, raudanlujana, sitkeänä, luottavaisena. Paras todistus +siitä on se nopeus, millä hävityksen jäljet, joskaan niitä ei voitu +saada pois, ainakin saatiin lievennetyiksi. Avautuva meri, hyvä +vuodentulo v. 1698 -- ja taas alkoi aura kyntää tulevaisuuden maata, +toivo palasi, ja inhimilliset olot alkoivat järjestyä ja selvetä, ja +Suomen kansa vetäisi henkeään niin syvältä, että se kohta taas kykeni +kantamaan, sitäkin suuremmaksi kunniakseen, suurempaa taakkaa kuin +milloinkaan ennen. Mikä opetus kaikille ajoille! Totta puhuu tosiaan +sananlasku, joka sanoo, että "hukassa on vain se, joka itse itsensä +hukkaa!" + + + + +12. LARSSONIN PERHE. + + +Kun kreivi Bertelsköld ensi kerran elämässään ajoi vähäiseen Vaasaan, +hämmästyi hän nähdessään jonkinlaisen varallisuuden jälkiä suuren, +selvästi huomattavan köyhyyden rinnalla. Pienten, kauniiksi punattujen +rakennusten vierellä, joiden kaksiosaiset portit oli taitavalla kädellä +koristettu, nähtiin siellä täällä jonkun menehtyneen kerjäläisen +nojaavan seinää vasten tahi hapuilevan porttia kohti. -- Mutta enimmin +hämmästytti kreiviä kuitenkin se, että kaikki nämä portit oli suljettu. +Kaduilla vallitsi kamala hiljaisuus, jota ainoastaan nälkäisten +valitukset häiritsivät; mutta kreivin jäljessä kulki hälisevä seurue, +jota hän ei voinut häätää luotaan. Kaikista hänen matkansa tuhansista +vastuksista tämä ehkä oli kaikista suurin. Kaikkialla, missä hän +liikkui, keräytyi nälkiytyneitä ihmisiä hänen tiellensä, ja kun hänellä +ei ollut enää mitään antaa, tapahtui, että muutamat heittäytyivät +hevosten jalkoihin, estääkseen häntä poistumasta, samalla kun kaikki +muut, hänen irti päästyään, juoksivat hengästyneinä hänen rekensä +jäljessä, kunnes uupuneina sortuivat maahan. + +Bertelsköld oli toivonut pääsevänsä näkemästä tätä masentavaa surkeutta +lähetessään Vaasan seutua, jota syystä pidettiin Suomen jyväaittana. +Vähän paremmalla kannalla olivatkin asiat Närpiössä ja Maalahdessa, kun +siellä toki oli menneenvuotista kalaa. Mutta Vaasaan tunki laumoittain +kansaa etäämpää maaseudulta Ilmajoen, Lapuan ja Ruoveden köyhistä +pitäjistä. Näitä vaeltajia olivat kaikki kaupungin lähistössä olevat +tiet niin täynnä, että matkustajat vaivoin pääsivät kulkemaan. +Suopeamielinen mestari Pietarikin menetti välistä kärsivällisyytensä +niin, että armotta sysäsi pois ne, jotka astuivat jalaksille tahi +tarttuivat hevosten ohjaksiin riippumaan, huutaen sydäntä vihlovalla +äänellä: "leipää! leipää!" Mutta nämä viheliäiset eivät totelleet +rukouksia enemmän kuin uhkauksiakaan; he seurasivat tämän oudon, komean +herran jälkiä kaikkialla, ja niin ajoi Bertelsköld kaupunkiin, +perässään kiljuva seurue, jossa oli vähintäin 60 tai 70 kerjäläistä. + +Tuskin hän oli ehtinyt torille, ennenkuin sai nähdä uuden meluisen +ilmiön nälän kauhuista. Iso pörhökarvainen karhukoira oli nälän pakosta +uskaltautunut kadulle. Heti kohta alkoi yleinen takaa-ajo. Kaikki +hyökkäsivät koiran jälkeen; voimaton kerjäläinenkin sai uusia voimia +odottamattoman saaliin nähtyään, ja hänen hervonneet jalkansa +vertyivät. Koira parkaa ajettiin kadulta kadulle, pihasta pihaan, +innokkaammin kuin sutta metsässä. Välistä kääntyi se päin ja näytti +hampaitaan; mutta turhaan, joukko ei siitä huolinut; uusi pako, uusi +ajo! Jo viimein saatiin tämä vainottu raukka ahtaaseen umpisopukkaan +kahden huoneen väliin. Siellä ryhdyttiin sitä ahdistamaan kepeillä, +kivillä ja jääpalasilla. Vähän aikaa se puolusti itseään epätoivon +uljuudella, mutta sortui viimein, vedettiin riemuiten esiin, vietiin +torille, teurastettiin, paistettiin ja syötiin -- ja tämä kaikki oli +muutaman silmänräpäyksen työ. + +Olihan tässä kumminkin vähän enemmän ihmisyyttä kuin usein muulloin, +sillä Bertelsköld oli samanlaisissa tilanteissa nähnyt otuksia syötävän +raakanakin. Surullisena kääntyi hän pois ja kysyi kauppias Larssonin +taloa. Hänelle osoitettiin erästä Kauppiaskadun varrella olevaa +kartanoa, joka oli kaupungin pulskimpia, ja jonka ikkunat olivat muita +isommat ja portti tavattoman komeasti koristettu. Mutta tämäkin portti +oli suljettu niinkuin kaikki muutkin, ja useimmat akkunaluukut kiinni +väännetyt. Kreivi kolkutti porttia. + +Pitkän odotuksen jälkeen kuului vihdoin portin takaa ääni, joka huusi: +-- Menkää tiehenne! Meillä ei ole eloa myydä eikä leipää muille antaa. + +-- Sanokaa isännällenne terveisiä, että kreivi Bertelsköld on tullut +tänne varta vasten häntä tapaamaan, -- huusi kreivi ulkopuolelta +vastaukseksi. + +Hetkinen kului, ja sitten nähtiin punaposkisen tytönpään pilkistelevän +ullakolta, uteliaasti katsellen muukalaisia kiireestä kantapäähän. + +-- No, -- huusi kreivi uudelleen, -- tahtooko isä Larsson antaa minun +matkustaa liki 40 penikulmaa häntä tavatakseni ja sitten sulkea +porttinsa juuri silmäini edessä? + +Tyttö peräytyi, taas kului hetkisen aikaa, ja nyt aukaistiin portti. +Kartanon isäntä tuli kreiviä vastaan vähän hämillään ja tätä +epäkohteliasta vastaanottoa anteeksi pyydellen. -- Me elämme kuin sodan +jaloissa -- sanoi hän -- öin ja päivin on kartanomme satain ihmisten +saartamana, ja jollemme pitäisi porttia kiinni, olisi talo tuossa +tuokiossa puti puhtaaksi ryöstetty. Mutta astukaa sisään, ja pitäkää +hyvänänne, mitä köyhä talo voi tarjota näin leivättömänä aikana. + +Se, joka näin kreiviä tervehti, oli noin 54 vuoden vanha, +ruumiinmukaiseen villapuseroon, sarkapolvihousuihin ja pieksuihin +puettu mies. Hänen olennossaan oli jotakin sekä talonpoikaista että +herrasmaista; jokapäiväiset tavat eivät olleet voineet kokonaan +kuluttaa pois jonkinlaista omintakeista käytöstavan sievyyttä, joka oli +siihen aikaan opittu, kun tämä rikas porvari valtiopäivämiehenä ja +kansanjohtajana näki ylhäisten ja alhaisten valtakunnan pääkaupungissa +ympärillään hyörivän. Muuten ei mikään kohta talossa osoittanut, että +se olisi ollut niin köyhä kuin miksi isäntä oli sitä sanonut. Reipas +emäntä, lihava, kaksikymmenvuotias poika ja kaksi vankkaa, +pulloposkista tyttöä olivat todistuksena siitä, ettei perhe ainakaan +ollut kärsinyt välttämättömäin tarpeiden puutetta. Ruokaa tuotiin +runsaasti pöytään ja näkyi siinä sitä, mikä tähän aikaan oli ylen +harvinaista, nimittäin selvää rukiista leipää, ei kumminkaan tuoretta, +sillä ei kukaan kaupungissa ollut tohtinut pitkään aikaan leipoa, +jottei tuoreen leivän haju saattaisi kadulla kulkevia kerjäläisiä aivan +vimmoihinsa. Vielä harvinaisempi oli kenties se savustettu +lampaanliikkiö ja tuopillinen olutta, jotka kreivin kestitykseksi +pantiin esiin. Ei koskaan ollut hieno ylimys vilpittömämmällä +hartaudella ruokalukuaan lukenut. + +Tahtoen haihduttaa muiston viimeisestä vihamielisestä kohtauksesta +Larssonien kanssa kuninkaan vierashuoneessa, lausui Bertelsköld +perheelle muutamia kohteliaisuuksia heidän iloisen ulkomuotonsa +johdosta. Sen sanoi hän ilahduttavan häntä sitäkin enemmän, kun hän +kahden viikon aikaan ei ollut nähnyt muuta kuin kalpeita, kuihtuneita +kasvoja, ja mitä taas ruokaan tuli, niin hän tahtoi vilpittömästi +tunnustaa, että hän ei ollut näihin kahteen viikkoon syönyt nälkäänsä +sammuksiin, vaikka oli matkustanutkin pappilasta pappilaan, sillä +pettuleipä, suolaiset silakat ja vähän kaljaa väliin olivat ne ainoat +herkut, joita pappiraukoilla oli ollut vieraalle tarjottavana. + +Kreivin näin heitä kiitellessä katselivat isäntä ja emäntä hämillään +ympärilleen, ikäänkuin tullakseen vakuutetuiksi, ettei kukaan ollut +sattunut kuulemaan tätä sopimattomaan aikaan talon varallisuudesta +annettua kiitosta. -- Niin, herra kreivi -- sanoi Larsson -- eihän +lähimmäistä palvella sillä, että itse nälkään kuollaan. Olemme antaneet +niin paljon kuin olemme tainneet, mutta jonkin vähän olemme raappineet +itsellemme kokoon jyvähinkaloiden pohjilta. Mene ja katso, Maijaseni, +onko portti suljettu. Pahat ajat, herra kreivi, ei varmuutta +minkäänlaista, maankulkijoita kaikkialla ylt'ympäriinsä. Saa onneaan +kiittää, ettei leipää suusta temmata. + +-- Luulenpa kuitenkin, -- sanoi kreivi, -- että jos nuo kurjat raukat +tuolla ulkona olisivat muuta kansaa kuin mitä ovat, niin vähänpä olisi +apua porttinne sulkemisesta. Onko teillä sotaväkeä ja poliisia +kaupungissa? + +-- Jumala varjelkoon! Korsholmassa asuu muutamia vartiomiehiä, mutta +täällä ei ole kuin kolme kaupunginpalvelijaa, joista yksi on rampa, +toinen kuuro ja kolmas ei kelpaa muuhun kuin iltarumpua lyömään. + +-- Ja eikö täällä ole ollut häiriöitä? Tarkoitan todellisia, +arveluttavia häiriöitä, niin että taloja olisi ryöstetty ja ihmisiä +tapettu? + +-- Jumala varjelkoon, miten kreivi puhuu! Ei toki mokomia ole +tapahtunut. + +-- No hyvä, -- sanoi kreivi arvokkaasti, -- ettette ajattelisi pahempaa +kansastamme kuin mitä se ansaitsee, tahdon kertoa teille, miten käy +muissa maissa, mahtavimmissa ja rikkaammissa kuin meidän silloin, kun +suuri hätä saattaa ihmiset epätoivoon. Kerrankin olin läsnä kapinassa, +jonka nälänhätä oli saanut aikaan Lontoossa. 34 leipurinpuotia +ryöstettiin, noin 200 ihmistä tapettiin tai haavoitettiin. Vuonna 1683 +näin samanlaisen melskeen Kartagenassa Espanjassa; väestö huusi leipää +ja sytytti kuvernöörin palatsin palamaan; vasta sitten, kun enin osa +kaupunkia oli ryöstetty, saatiin järjestys tykeillä palautetuksi. +Samana vuonna ja samasta syystä raivosi kolme viikkoa verilöyly +Palermossa. Kohta sen jälkeen sain nähdä yhtäläisiä melskeitä Kölnissä; +kaupungin porvarit tarttuivat aseihin, verta vuoti kosolti, ja +kokonainen kaupunginosa poltettiin. Vuonna 1693 keväällä oli yötä ja +päivää monta tuhatta miestä sotaväkeä aseissa Pariisissa estämässä +väestön epätoivon purkauksia, ja yhtäkaikki meni tuskin päivääkään, +ettei olisi tapahtunut murhaa, murhapolttoja ja hurjia, verisiä +kahakoita, joissa enemmän kuin tuhat ihmistä sai surmansa. Huomatkaa +tarkoin, että kaikki nämä suuret kaupungit perustivat puolustuksensa +hätää vastaan asevoimaan. Entä täällä, mitä asetatte täällä turvaksenne +useita satoja, jopa tuhansiakin tänne tulvaavia ihmisiä vastaan, jotka +kuolevat nälkään juuri silmäinne edessä? Kolme invaliidia ja suljetun +puisen portin, jonka kuka tahansa voi kokkona polttaa. Mutta nämä +huutavimpaan hätään joutuneet kerjäläiset tyytyvät ajelemaan koiria +kaduillanne! Heitä kuolee akkunainne edessä, eikä sormeakaan nosteta +porttianne särkemään! Minunlaiseni matkustaja kulkee neljättäkymmentä +penikulmaa mitä suurimpaan epätoivoon joutuneen maan kautta, enkä ole +vielä pistoolia tarvinnut. Mikä olisi estänyt noita laumoja, jotka +minua maanteillä alinomaa ympäröivät ja jotka, puolikuolluksissa ollen, +jo olivat tehneet tilinsä elämän kanssa, minua ryöstämästä tahi +tappamasta, kun heitä usein oli satoja yhtä vastaan? Mutta he eivät +sitä tehneet. Sekä siellä että täällä, kaikkialla, vielä äärimmäisenkin +hädän hetkenä, kun luulisi, että kaikki inhimilliset velvollisuudet +alkavat horjua ja luonnon vieteistä voimakkain -- itsensä säilyttämisen +oikeus -- vaatii osansa, silloin pidättävät näitä ihmisiä vielä +yhteiskuntajärjestyksen siteet ja heidän siveellisen tunteensa +järkkymätön voima, ja hätä, joka kaikkialla Euroopassa olisi täyttänyt +maan väkivallalla, murhalla ja tulipalolla, se tyytyy täällä ojentamaan +rukoilevaa kättä, suljetun portin takana seisomaan äänetönnä ja +valittamatta, maahan nääntymään, kuolemaan! Jumal'auta, se on suurta, +se on ihmeteltävää, ja jos kansamme olisi yhtä mahtava toimiessaan kuin +se on suuri kärsiessään, niin sillä ei olisi vertaistaan maan päällä! + +-- Olette oikeassa, -- sanoi Larsson liikutettuna. -- Suokaa minulle +anteeksi nuo nyreät sanat, jotka hädän johdosta vast'ikään tulin +lausuneeksi. Olen kansan keskestä lähtenyt mies, te olette ylhäinen +herra, ja sentähden liikuttaa mieltäni, kun puhutte hyvää köyhästä +rahvaasta. Siihen saatan vain vastata: Jumala maata ja kuningasta +varjelkoon! + +-- Niin, varjelkoon heitä Jumala! -- sanoi kreivi. -- Parempain aikain +koittaessa saamme opiksemme nähdä, mitä kumpikin voi. Teidän +mielipiteenne, Larsson, on, että pitää olla kansa ja kuningas eikä +mitään niiden välillä. Hyvä, en tahdo nyt siitä väitellä. Mutta jos +tunnustamme kansan kunnian, niin tunnustakaamme kuninkaankin. Siitä +suuresta, ihmeteltävästä lainkuuliaisuudesta, jonka tänä hädän aikana +olemme huomanneet vallitsevan, siitä saamme lähinnä Jumalaa ja kansaa +itseään kiittää sitä lujaa, lakien turvaamaa yhteiskuntajärjestystä, +minkä Ruotsin kuninkaat ovat meille antaneet, ja etenkin Vaasan suvun +kuninkaat. Ikuinen kunnia tästä lahjasta Kustaa Vaasan suvulle! Siitä, +mitä Suomi nyt on, siitä saa se suureksi osaksi kiittää tätä +kuningassukua, jonka rauhalliset muistot elävät kauemmin kuin sen +voittojen muistot. Luuletteko tätä kiitollisuuden velkaa milloinkaan +_voitavan_ unhottaa -- ja unhottaa _Vaasassa_? + +-- Ei milloinkaan, -- vastasi Larsson. + +-- Mutta käykäämme asiaan, -- jatkoi kreivi. -- Arvannette jo matkani +tarkoituksen? Olen tullut tänne teiltä jyviä ostamaan. + +-- Niinpä niinkin, -- vastasi Larsson huolestuneena. + +-- Ja jotta ette sitä kummastelisi, niin tulee minun sanoa teille, että +olen matkustanut Mainiemeen erään tähdellisen asian vuoksi -- lyhyesti +sanoen, tila on kruunulle luovutettava, ja piakkoin on siellä katselmus +pidettävä. Tiedätte, millaisia nuo katselmukset ovat; minun täytyy +itseni olla saapuvilla estämässä sitä, etteivät isäni ja minun kaikki +kustannukseni tulisi aivan polkuhintaan arvioitaviksi. Mutta siellä +hallitsee kuninkaankin käskyjä voimakkaampi valtias. Nälkä on +kuninkaana, hätä sen käskyjen täyttäjänä. Minun ei tarvitse kuvailla +teille, minkä näköistä siellä nyt on. Puolet alustalaisistani ovat jo +kuolleet puutteeseen. Jäljelle jääneet elävät kalalla, jota heidän on +onnistunut saada jäässä olevasta merestä. Ei missään, ei Turussakaan, +ole jyviä kaupan, ei vaikka niistä maksettaisiin painonsa puhdasta +kultaa. Silloin sanoin tilanhoitajalleni: ainoa toivomme on Pohjanmaa, +matkusta sinne, Larssonit ovat kunnon miehiä: juuri sen tähden, että +olemme epäsovussa olleet, he meitä auttavat, ja vaikka minulta menisi +omaisuuteni viimeiset tähteet, niin en tahdo, että viimeinen muisto, +mikä Bertelsköldin suvusta Mainiemeen jää, on oleva se, että sen +entiset isännät ovat antaneet väkensä kuolla nälkään. + +-- Kyllä ymmärrän; tilanhoitaja ei tohtinut -- sanoi Larsson. + +-- Ei, hän ei tohtinut. Hän sanoi minulle: ette tunne hädän suuruutta. +Jos saisinkin eloa Vaasasta tahi Isokyröstä, niin enpä saisi sitä tänne +kuljetetuksi. Ei käy näyttäminen leipää tuhansille, jotka ovat nälkään +kuolemaisillaan, eikä voi vaatia, että he rauhassa antaisivat +jyväkuorman kulkea ohitse. Niinpä seuraan minä sitten mukana, sanoin +minä, ja kyllä me kai aina jonkin keinon keksinemme estääksemme +kerjäläisiä aavistamasta, mitä muassamme kuljetamme. Ja nyt olen +täällä, Larsson; voitteko ja tahdotteko myydä minulle jyviä mihin +hintaan hyvänsä? + +-- En voi, -- vastasi kauppias. -- Minulla ei ole sen enempää kuin mitä +itse juhannukseen asti tarvitsemme. + +-- Sitten täytyy teidän neuvoa minut jonkun toisen luokse, -- sanoi +Bertelsköld. -- Ette suinkaan saata antaa minun palata takaisin tältä +pitkältä, vaaralliselta matkalta asiaani toimittamatta. + +Larsson ei virkkanut mitään. Mutta nuori Maija, joka erinomaisella +hyväntahtoisuudella oli kantanut miellyttävän tilanhoitajan eteen +parasta, mitä talo tarjota voi, virkkoi rohkeasti: -- Sedällä +Isokyrössä on kyllä, jos vain tahtoo antaa. + +Ei ollut siihen aikaan tapana, että lapset puhuivat vanhempain läsnä +ohessa, kun ei heitä puhuteltu. Isällä oli jo ankara sana huulillaan, +kun äiti, ihastuksissaan tämän ylhäisen herran kohteliaisuudesta ja +alentuvaisuudesta, rupesi hänen ja tyttärensä liittolaiseksi. -- +Voisihan Lassi seurata herra kreiviä Perttilään? -- sanoi hän nöyrästi +kysyen. Pojan nimi oli näet Lassi. + +-- Kreivin vuoksi olkoon menneeksi, -- vastasi Larsson vitkastellen. -- +Mutta ei ole Perttilään niin varmasti luottamista. + +-- Muuta neuvoa ei enää ole, -- sanoi kreivi. Jos suvaitsette, niin +lähdemme heti kohta matkalle. + +Isäntä ehdotti näön vuoksi, että kreivi levähtäisi täällä päivän. +Mielessään hän oli kuitenkin ehkä hyvillään, kun ei tarjousta otettu +vastaan. Perheen naispuoliset jäsenet sitävastoin olivat pahoillaan +vieraiden lähdöstä ja panivat heille mukaan eväitä, joita näihin +aikoihin sopi sanoa ruhtinaallisiksi. + +Samana iltana kello 7:n paikoilla ajoivat matkustajat Isokyrön +Perttilän pihaan. Niinä kuutenakymmenenä vuotena, jotka ovat kuluneet +siitä, kun kertomuksemme viimeksi näitä seutuja kosketteli, oli +kartanoa melkoisesti laajennettu. Päärakennus oli vielä sama, missä +talonpoikaiskuningas Aaron Perttilä ennen muinoin hallitsi; mutta sen +läheisyyteen oli rakennettu pitkä jono sivurakennuksia ja +varastohuoneita; metsä ja erämaa olivat vetäyneet niin kauas, että +näkyivät vain tummana juovana taivaan rannalla, ja koko tämä viljava +tasanko, niin pitkälle kuin silmä kantoi, oli talon tiluksia ja +uudisviljelyksiä, jotka todistivat, että Perttilä oli Suomen +jyvärikkaimman pitäjän jyvärikkain talo. Perttiläkin oli menettänyt +paljon reduktsionin vuoksi: siitä oli otettu pois useita siihen +kuuluvia tiloja, jotka Kaarle IX oli Aaron Perttilälle lahjoittanut +tämän nuijasodan aikana tekemistä palveluksista, ja metsätoimikunta oli +pitänyt ankaran tutkinnon kaikesta, mitä se katsoi anastetuksi kruunun +metsistä y.m. Mutta onneksi nämä vahingot eivät kohdanneet talon +päätiluksia, ja taloa pidettiin siitä syystä vieläkin pitäjän +äveriäimpänä. + +Uteliaisuuden sekaisin liikutuksen tuntein astui kreivi Bertelsköld nyt +ensi kertaa tähän isänsä vanhaan lapsuuden kotiin. Isäntä Lauri +Perttilä (sillä paikkakunnan tavan mukaan kutsuttiin häntä talon +nimellä) oli juuri ruvennut illalliselle lukuisan perheensä, vaimon ja +neljän täysi-ikäisen pojan, kolmen tyttären, kuuden rengin ja neljän +piian kanssa. Kaikki nämä 11 miestä ja 8 naista sekä kaksi +ruotivaivaista ja kaksi loista, kaikkiaan 23 henkeä, astuivat tänä +nälkävuoden kovimpana aikana pöytään, jossa oli selvää rukiista leipää, +tuoretta voita, suolakalaa ja puuroa -- jotka siihen aikaan olivat +Suomessa miltei verrattomia herkkuja. + +Kreivi Bertelsköldillä oli hyvää aikaa iloita tästä harvinaisesta +näystä, sillä hänen sisään astuessaan ei kukaan liikahtanut paikaltaan. +Nuorin tytär, iältään noin kymmenvuotias, luki juuri ruokalukua, jonka +sanoja kaikki muut hiljaisina ja seisoallaan ollen hartaasti +kertasivat, niinkuin sen ajan tapa vaati. Vasta rukouksen loputtua ja +muiden istuuduttua astui isäntä esille ylhäistä vierastaan +tervehtimään, samalla kun hänen väkensä mistään huolimatta kävi +aterioimaan. Näkyi selvästi, että kansanvaltainen henki vielä eli +Perttilässä; nämä rikkaat ja itsenäiset talonpojat eivät ketään +kumarrelleet. + +Vaikkakin tämä tällainen hänelle outo vastaanotto alussa hiukan +loukkasi kreivin ylpeyttä, alkoi hän kuitenkin pian ymmärtää +ympäristöään. Ei hän ollut Etelä-Ruotsissa eikä Etelä-Suomessa, missä +talonpoika välittömästi tahi välillisesti oli suurten aatelistilain +vaikutuksen alaisena, tullut tuntemaan tuota Pohjanmaan talonpojalle +ominaista ujostelemattomuutta, joka on lähtöisin siitä, että hän itse +on ollut maansa isäntä ylimuistoisista ajoista ja ettei Pohjanmaalla +koskaan ole ollut mainittavampia herraskartanoita. Kreivi alkoi +aavistaa, että Aaron Perttilästä lähtenyt oppi kuninkaasta ja +aatelittomasta kansasta perustui muuhunkin kuin vain yksityisen +mielijohteihin; hän alkoi ymmärtää, että tämä oppi päinvastoin oli +hyvin läheisessä yhteydessä näiden seutujen koko kansan luonteen, +tottumusten ja katsantotapojen kanssa. + +Kokien peittää hetkellisen, hänelle oudon hämmennyksensä +leikkipuheeseen pudisti Bertelsköld sydämellisesti vastaansa astuvan +isännän kättä ja virkkoi: -- Hyvää iltaa, ukko Perttilä. Tässä näette +minun niinkuin kalan kuivalla maalla, sillä olenpa kuullut, että ravut +ja aatelismiehet eivät menesty Pohjanmaalla. Mutta kohtaapa minua +ilahduttava näky täällä heti sisään tultuani. Toivotan teille onnea, +arvoisa isäntä, että hyvä Jumala on siunannut talonne noin runsailla +antimilla tänä aikana, ja toivon teille aina sitä onnea ja sitä iloa, +että voitte elättää näin paljon reipasta väkeä. + +Kreivi varoi koskettamasta siihen kohtaan, että tämä oli hänen isänsä +koti, sillä talo olisi tietysti ollut hänen, ellei talonpoikaiskuningas +olisi tehnyt tyttärensä poikaa Kustaa Bertelsköldiä perinnöttömäksi. +Kai oli tieto siitä, samoin kuin muisto monista valtiopäiväkiistoista +syynä siihen, että Lauri Perttilä, reipas ja arvokas 60-vuotias ukko, +näytti olevan vielä enemmin hämillään kuin hänen vieraansa. Hän +tervehti kreiviä kohteliaasti, mutta harvasanaisesi ja vähän kylmästi. +Sen enempää kursailematta valmistettiin vieraalle sija pöydän yläpäähän +ja talonväen ateriaansa jatkaessa aloitti kreivi emännän vieressä +istuen ateriansa hänkin. Teeskentelemättömällä käytöksellään valloitti +hän pian talonväen ja varsinkin naisten sydämet. Pojat ja tyttäret +esitettiin; uutisia kyseltiin kuninkaasta, kovasta ajasta haasteltiin, +mutta kreivi ei tuonut vielä varsinaista asiaansa esille, sillä isännän +otsaa peittävä pilvi ei näyttänyt lupaavalta. Aterian jälkeen pidettiin +yhteinen iltarukous ja sitten mentiin levolle. Ison tuvan perällä oli +vain nuo kaksi kamaria, joissa ennen oli toisessa asunut Aaron +Perttilä, toisessa hänen tyttärensä Emerentia. Tämä jälkimmäinen +kamari, jossa isäntä ja emäntä muuten nukkuivat, annettiin nyt +vieraalle, ja Bernhard Bertelsköld vietti siis yönsä lempeän isoäitinsä +huoneessa, kenties samalla vuoteella, jossa tämä ennen muinoin oli +levännyt. + + + + +13. BREITENFELDIN SOTAVANHUS. + + +Kreivi Bertelsköld oli vain ohimennen ehtinyt luoda silmäyksen +Korsholmaan, jossa hänen äitinsä oli istunut vankina. Tämä huone, jossa +hän nyt lepäsi ja joka hänen isänsä kertomusten mukaan varmaankin oli +ollut hänen iso-äitinsä huone, sai hänen mielikuvituksensa vilkkaampaan +liikkeeseen. Sen muistoihin yhdistyivät kaikki tarut noista +kahdesta vihamielisestä vallasta, jotka taistelivat hänen sukunsa +onnenkohtaloista. Hän, joka muinoin asui tuossa viereisessä huoneessa, +oli Bertelsköldien nimeä vastaan sinkauttanut äidinisän kirouksen +suvusta sukuun. Se taas, joka muinoin _tässä_ kamarissa asui, oli sitä +vastaan suojelevaksi kilveksi asettanut äidin siunauksen. Ja hämärästi +kutoutui näihin öisiin unelmiin tuo salaperäinen, kummallinen tarina +kuninkaan sormuksesta. Kreivistä näytti siltä kuin olisi häntä kohden +yön pimeydessä ojentunut musta käsi, joka tarjosi hänelle kadonnutta +kuninkaan sormusta. Ahnaasti tarttui hän aarteeseen, mutta silloin +kuului yön hiljaisuudessa hänen isoäitinsä surullinen, varoittava ääni: +"Älä ota sitä takaisin, älä ota sitä!" Ja musta käsi sormuksineen +katosi, ja taas vallitsi hiljaisuus, ainoastaan kaukainen huokaus +kuului haihtuvan pimeään yöhön. + +Viimein vaati väsymys osansa, ja kreivi vaipui sikeään, vahvistavaan +uneen. Kevätaamun varhainen aurinko paistoi pienestä ikkunasta sisään, +kimallellen hänen vielä vanhoillaankin kauniin päänsä ympärillä: ehkä +se olikin hänen isoäitinsä henki, joka katseli häntä näin äidillisen +hellästi ja näin heloittavan kirkkaasti. Sillä pojanpoikahan se oli +eikä poika, joka oli perinyt hänen sydämensä lempeyden. + +Kohta sen jälkeen heräsi Bertelsköld viereisen huoneen seinän takaa +kuuluvasta veisuusta. Sieltä kuului ukon vapiseva ääni, joka veisasi +ruotsalaista virttä, ei noita uusia, joita Spegel ja muut tarmokkaat +hengen miehet olivat äskettäin ilmestyneeseen virsikirjaan sepittäneet, +vaan noita Lutherin vanhoja virsiä, jotka jo olivat eläneet viisi tai +kuusi miespolvea. Bertelsköld säpsähti. Hän oli vielä yön ja huoneen +vaikutuksen alaisena; hän oli unissaan kuullut lempeän isoäitinsä +armaan äänen, ja nyt hänestä tuntui, niinkuin hän kuulisi vanhan, +raudankovan talonpoikaiskuninkaan äänen viereisestä huoneesta. + +Samassa kreivi naurahti itsekin mielikuvitukselleen, pukeutui +huolellisesti, niinkuin hänen tapansa oli, ja meni tupaan. Siellä +olivat jo kaikki kokoontuneet aamurukoukseen, jonka perheen isä itse +toimitti, ja jonka edellä ja jälkeen veisattiin virsi, mihin kaikki +yhtyivät.[37] Ketään ei kreivin tulo näyttänyt häiritsevän. + +Mutta ylinnä kunniasijalla ei nyt seisonutkaan isäntä, vaan pienoinen, +köyry, valkeapäinen äijä, vasemmalla kädellään keppiin nojaten ja +yllään paksu lammasnahkaturkki, vaikka tupa oli jokseenkin lämmin. +Virttä kuunnellessaan katseli Bertelsköld ukkoa mieltymyksellä, johon +kenties oli syynä hänen äskeinen mielikuvituksensa. Hänen teki jo +mielensä kysyä, vieläkö tosiaankin vanha Aaron Perttilä oli entisellä +kunniapaikallaan ... mutta Perttilähän oli jättiläinen sekä ruumiin +että sielun puolesta, ja tuo pieni äijä tuossa oli sävyisän ja vähän +rappeutuneen näköinen, oli niinkuin uudelleen lapseksi muuttunut. + +Perttilän isäntä näkyi aavistavan kreivin ajatukset. Rukouksen loputtua +ja kohteliaasti kysyttyään, kuinka kreivi oli nukkunut, talutti hän +vieraansa vanhuksen luo ja sanoi ruotsiksi: -- Arvaatteko, isä, kuka +tämä herra on! + +Ukko painoi umpeen toisen silmänsä, joka ei enää oikein tahtonut tehdä +tehtäväänsä ja tarkasteli kreiviä lapsellisella uteliaisuudella. -- En +tunne, en tunne, -- sanoi hän päätään pudistaen. -- Monta ylhäistä +herraa olen päivinäni nähnyt ja olenpa ollut kelpo otteluissakin heidän +kanssaan, mutta nykyajan pojat ovat minulle tuntemattomiksi kasvaneet. +Komea mies, varmaankin kolme tuumaa päälle kolmen kyynärän. Luulinpa +sen suvun jo maailmasta hävinneen, sillä nykyajan ihmiset ovat vain +keturoita, pelkkiä keturoita, eivät ole vanhan jalustimenkaan +veroisia ... paitsi sinä, Lassi, sinä ja veljesi. Kuka on tuo herra? + +-- Onko tämä tosiaankin teidän isänne, minun isäni vanha asetoveri? -- +kuiskasi kreivi Perttilälle silminnähtävästi hämmästyksissään. + +-- Hän se on, -- vastasi isäntä. -- Älkää panko pahaksenne hänen +vanhuudenheikkouttaan; Jumala yksistään tietää, minkänäköisiä me olemme +yhdeksänkymmentä ja yhdeksän vuotta elettyämme. + +-- Yhdeksänkymmentä yhdeksän vuotta! -- kertasi Bertelsköld. + +-- Niin, ja kahdeksan kuukautta vielä päälle. Ei isä ole niin +raihnainen, ettei vielä voisi elää sadankin vuoden vanhaksi, jos Herra +tahtoo. + +-- Mutta, -- sanoi Bertelsköld, liikutettuna puristaen äijän vasenta +kättä (koko oikea käsivarsi oli vanhojen haavojen takia surkastunut) -- +eikö ole minussa mitään, joka muistuttaisi teille jotakin nuoruutenne +ajoilta -- jotakin, joka johtaisi mieleenne henkilöitä, joiden kanssa +olette hyviä ja pahoja päiviä viettänyt? + +Ukko varjosti silmiä kädellään. -- Sen verran näen, -- sanoi hän, -- +että ylhäistä verta on hänen suonissaan, mutta hänellä ei ole Hornien +sinisiä silmiä, ei Flemingien leveätä otsaa, ei Wredein kotkannenää, ei +Stålhandsken karhunkäpäliä eikä Wittenbergin yhteen puristettuja huulia +-- ajakoon minut kroaatti kumoon, mutta hän ei ole ruotsalainen eikä +suomalainenkaan, vaan saksalainen hän on, Baierin rotua, joku pienoinen +nunna... Jumala minulle vanhalle rakuunalle anteeksi suokoon, että ne +vanhat ajat niin mieleeni tulevat ... blitzdonnerpapp ... onpa yksi, +jonka muistan tuosta ylhäisestä alahuulesta ja tuosta syvästä, +tummasta, silmien yllä olevasta juonteesta, ja se oli ihanin nainen, +minkä Herra on luonut ... lähinnä äitiäsi, Lassi... Mutta kuka on tämä +herra? + +-- Bernhard Bertelsköld, Kustaa Bertelsköldin, entisen sotatoverinne +poika! + +-- Bertel-sköld ... sköld? -- tapaili ukko. -- Vai niin, vai niin, +Bertelsköld? Bertelinkö poika olet? Etkä ole isääsi enemmän kuin +unkarilainen varsa on holsteinilaiseen raudikkoon! Mutta sama se, tule, +salli minun syleillä Bertelin poikaa, oletpa, poika, runsasta kahta +tuumaa isääsi pitempi! Niin, niin, pientä Berteliä olen sylissäni +kantanut, ja useamman kerran olemme mäikyttäneet kroaatteja +pahanpäiväisesti. Missä nyt olisit, jollen olisi tullut oikeaan aikaan, +kun baierilaiset talonpojat olivat isääsi elävältä paistamassa? Lempo +heitä! Minäpä annoin sulkea ovet ja ... silloin oli meillä hauskat +päivät, poikani! Muistatko sitä jouluyötä Würzburgissa, kun suljimme +sen jesuiittahurtan hänen omaan rahastohuoneeseensa, ja kun narrasit +minut mustetta juomaan, ja kun messusin latinaa munkeille ja kun +ratsastimme tytön kanssa juuri heidän nenänsä alitse tiehemme? Niin, +niin, tunnusta vain pois, että pitkiä laukkoja loikkailit silloin +linnanpihan poikki! Entä, blitzdonner, Lützenin luona, kun sait sen +sivalluksen Pappenheimin miekasta vasempaan ohimoosi, ja kunsne konnat +riuhtaisivat minut hevosen selästä ja joivat kaiken viinini... Jumala +siunatkoon kuningasta! semmoista kuningasta ei enää ikinä synny ... +ja ... mutta minkätähden et ole itsestäsi niin pitkään aikaan tietoja +antanut, pikku poikaseni? Pelkkiä rakkauden houreita, niin, niin ... +nuoruus ja hulluus, vanhuus ja viisaus... Lassi, annapa minulle +kirnupiimätuoppini! + +Muistoistaan sekä innostuneena että uupuneena vaipui pieni äijä, +henkeään vedellen, penkille, samalla kun poika ojensi hänelle hänen +mielijuomansa. -- Isä kulta unhottaa, -- sanoi hän, -- että kenraali +Bertelsköld on kuollut jo neljäkymmentä vuotta sitten ja että tämä on +hänen poikansa kreivi Bernhard, joka ei enää ole lapsi hänkään. + +-- Kenraali Bertelsköld? kreivi Bernhard? kertasi vanhus +koneentapaisesti. -- Vai niin. En tunne niitä herroja. Mutta muistanpa +erään illan täällä tuvassa, kun vanha Aaron lahjoitti meille talon ... +herra, jos olette Bertelin poika, niin teidän tulee tietää, että +tarjosin isällenne taloa jälleen, kun talonpoikaiskuningas silmänsä +umpeen laski, koska sydäntäni kirveli ottaa sotatoveriltani hänen +laillinen perintönsä, mutta hän lähetti terveisiä Pentti Ristonpojan, +sen reippaan kersantin muassa, joka lasketteli senkin seitsemänkymmentä +valhetta yhtenä iltapuhteena, että hän oli saanut seitsemän tai +kahdeksan ruhtinaskuntaa Saksanmaalla omalle osalleen, ja että minä +kernaasti saisin pitää myyränpesän Isokyrössä... Olkoon menneeksi, +sanoin, koska niin on, niinpä pidän sen. + +-- Tahdotteko olla hyvä ja näyttää minulle isoäitini haudan! -- +keskeytti kreivi, päästäkseen tästä arkaluontoisesta aineesta, joka jo +oli alkanut synkistyttää isännän otsaa. + +-- Tulen itse saattamaan herra kreiviä sinne, -- vastasi Perttilä +iloissaan, kun parhaaseen aikaan pääsi erilleen ukon laverteluista. -- +Mutta meiltä on sinne matkaa neljännes penikulma, ja sill'aikaa, kun +hevosia valjastetaan, voi herra kreivi pitää hyvänään, mitä talossa on +tarjolla. + +Jo höyrysikin lämmin velli tuvan isolla pöydällä, eikä kreiviä +tarvinnut kahta kertaa käskeä siihen käsiksi käymään. Suurustaessaan +vaihtoi hän silloin tällöin jonkin sanan vanhemman Larssonin kanssa, +joka oli niin vajonnut muinaisiin aikoihinsa, että unhotti kaiken muun +ympärillään, unhottipa sen ankaran jumalisuudenkin, jota tässä talossa +vaadittiin ja joka monien vuosien kuluessa oli hillinnyt entisiä +kevytmielisiä ajatuksia tämän vanhan rakuunan sielussa. Niin suuri on +kumminkin muistojen voima, etenkin sillä iällä, joka vain menneissä +ajoissa elelee, että myöhempinä aikoina opitut hyvät ja pahat asiat, +kuinka huolellisesti niitä lieneekin mieleen teroitettu, saavat niiden +edestä väistyä, ja vanha taistelija ojentaa ihastuksissaan turtuneen +kätensä -- hänen kainalosauvansa muuttuu miekaksi -- hänen tuntilasinsa +vaahtoaa entisten pikarien mehua! + + * * * * * + +Isokyrön kirkko on rakennettu vuonna 1304. Jo kertomuksemme aikana +seisoi se kunnianarvoisena muistona muinaisilta ajoilta viljavalla +lakeudella Kyröjoen varrella. Vuosisadat näyttivät huomaamatta +liukuneen alas sen suippoa, jyrkkää kattoa myöten; menneet ajat +katselivat sen pienistä ikkunoista, joissa moni maalattu ruutu +polveutui vielä katoliselta ajalta. + +Kirkkoa ympäröi aidattu hautausmaa. Etevimmät seurakuntalaiset +haudattiin kirkon lattian alle. Talonpoikaiskuningas Aaron Perttilä oli +kumminkin omasta ja sukunsa puolesta luopunut tästä kunniasta. Vaikka +oli kopea eläessään, oli hän kuollessaan nöyrä. Kirkkomaan luoteisesta +nurkasta oli hän valinnut itselleen erikoisen aidatun paikan. Sileä +kivi, johon kirjaimet A. P. ja vuosiluku 1638 oli hakattu, oli hänen +ainoa muistomerkkinsä. Oikealla puolellaan oli hänellä ainoastaan +E-kirjaimella merkitty kivi; se oli hänen tyttärensä Emerentia, +Bertelsköldin isoäiti; vasemmalla puolella osoitti kolmas kirjaimilla +L. L. merkitty kivi ensimmäisen Larssonin leposijaa. Iso, jo +viidenkymmenen vuoden vanha kuusi levitti tuuheita oksiaan näiden +sydämien yli, jotka muinoin olivat niin voimakkaasti sykkineet elämän +taistelussa, mutta nyt saaneet rauhan. + +Bertelsköld kumartui suutelemaan kantaäitinsä haudan sammaltunutta +kiveä. Sitten seisoivat molemmat miehet kotvan aikaa ääneti. Kreivi +otti lompakkonsa ja kuvasi paikan, "että hänen lapsensa", sanoi hän, +"eivät unhottaisi talonpojan tyttärestä polveutuvansa". + +Nyt ilmaisi Bertelsköld asiansa, puhui Mainiemen kurjuudesta ja sanoi +haluavansa ostaa eloa hinnalla millä hyvänsä. Perttilä ei virkkanut +mitään. Heidän poistuessaan lumen vielä puoleksi peittämältä +kirkkomaalta osoitti Perttilä mustaa, lähellä kirkon ovea olevaa +esinettä. Se oli nainen, joka kangistuneeseen syliinsä likisti kahta +kuollutta lasta -- kaikki kolme makasivat kuolleina armon ja laupeuden +temppelin portaiden juurella. + +-- Nyt näette itse, taidanko ja tuleeko minun antaa teille mitään vielä +tallella olevista tähteistäni, -- sanoi Perttilä. + +Kreivi Bertelsköld ei voinut mitään vastata. Synkein mielin molemmat +palasivat taloon. + +Mutta täällä kohtasi heitä odottamaton näky. Talon suurin eloaitta oli +auki. Rengit olivat sälyttämässä täytettyjä ruissäkkejä kuuteen rekeen, +tukkien säkkien väliin ja niiden ympärille hyvin huolellisesti vanhoja +liinaryysyjä, niin että kuormat olivat lumppukuormain näköisiä, joita +toisinaan täältä kulki Turkuun ja sieltä Tukholmaan, sillä siihen +aikaan ei ollut ainoatakaan paperitehdasta koko Suomessa. + +-- Kuka on rohjennut tämän tehdä? -- huudahti tämän nähtyään Lauri +Perttilä vihan vimmassa. + +-- Sen olen minä tehnyt, -- vastasi pieni, satavuotias ukko, astua +nilkuttaen aitasta ulos niin harmaana pölystä, että häntä olisi voinut +luulla makasiinirotaksi tai ainakin makasiinin aarteita vartioivaksi +haltiaksi. -- Niin, sen olen minä tehnyt, -- toisti hän, -- kreivin +tilanhoitaja on kertonut minulle, miten asiat ovat. Mitäpä sinä +kuudesta ruiskuormasta, Lassi? Vai tahdotko, että ystäväni Bertelin +pojan on sallittava matkustaa tänne tyhjin käsin palatakseen? + +-- Onko meillä varaa elättää ulkopitäjäläisiä, kun omat +pitäjäläisemmekin nälkään kuolevat? -- vastasi Perttilä, kuiskaten +jotakin erään rengin korvaan. + +Pieni äijä näytti tuota pikaa nuorentuneen. -- Vai niin, -- sanoi hän +ja astui poikaa likemmä, -- etkö aiokaan totella isääsi, nulikka! +Blitzdonner, kiittämätön lurjus olet sinä, eikä sinussa ole kahden +äyrin arvosta tointa ja tolkkua. Ajattelepa, että kaikki, mitä sinulla +on, ja koko kartano ja kaikki, mitä tässä näemme, se olisi ollut +Bertelin laillinen äidinperintö, jollei vanha Aaron aikoinaan olisi +sitä meille lahjoittanut. Ja nyt tulee saman Bertelin poika ja tahtoo +ostaa sinulta eloa helisevällä hopealla, koska hänen sukukartanonsa +alustalaiset kuolevat nälkään -- ja yhtäkaikki et häpeä, tyhmä poika, +puhua ulkopitäjäläisistä ja kieltäytyä myymästä, mitä sinun olisi +pitänyt hänelle maksutta tarjota! -- Hyi, Lassi, häpeänpä sinun +tähtesi, mutta etpä olekaan ollut sotamiehenä, myyrä olet, joka maata +kaivat etkä älyä kunniallisen urhon tavoin _leben ja leben lassen_.[38] +Mene nyt sisään äläkä hiisku sanaakaan, poika; kyllä minä kuormat +laitan. + +-- Isä on höperö vanhuudenheikkoudesta, -- mukisi kuusikymmenvuotias +"poika"; mutta niin suuri oli hänen kunnioituksensa isää kohtaan, ettei +hän sen enempää vastaan väittänyt, vaan saattoi kreivin sisälle ja +antoi kuormain laittamisen mennä menojaan. Hyvään aikaan aamupäivällä +olivat ne valmiit. Bertelsköld tarjosi maksuksi 20 riksiä tynnyriltä ja +kysyi, tahtoiko Perttilä enempää. -- En, -- sanoi tämä, -- olen +sanonut, etten jyviä myy, mutta nämä minä lahjoitan teille. + +-- Ja minä en ota mitään lahjoja vastaan, -- vastasi kreivi ylpeästi. +-- Tässä ovat rahat. + +Rikas talonpoika ei halveksinut hohtavaa hopeaa. Mutta nyt hän pani +itsepäisesti vastaan. Asia päättyi niin, että hinta olisi annettava +Isokyrön pitäjän köyhille. + +Bertelsköld söi vielä päivällisen isänsä lapsuuden kodissa. +Sitten muutti hän toiset vaatteet päälleen, pukeutui talonpojaksi +ja lähti matkalle tilanhaltijansa ja muutamain palkattujen miesten +seuraamana, jotka olivat vievinään lumppuja Turkuun. Jäähyväiset +olivat kohteliaat, joskaan eivät sydämelliset. Viimeinen, joka pudisti +kreivin kättä, oli vanha rakuuna. -- Hyvästi, Bertelin poika, -- sanoi +hän. Lähtiessäsi luotani on niinkuin vuosisata lähtisi kanssasi. +Blitzdonnerkreutzpappenheim, nyt on jo aika, että satulanlyöttämä +rakuunakin lähtee etsimään tovereitaan Breitenfeldin pelloilta ja +Lützenin ojista. Jumala varjelkoon kuningasta ja isänmaata, hurraa! + + + + +14. MAINIEMEN LINNA. + + +Kreivi Bertelsköldin matka kuuden jyväkuorman kanssa oli, niinkuin +tilanhoitaja oli aavistanut, jotenkin vaarallinen: jos ne nälkiintyneet +laumat, joita matkustajat kaikkialla kohtasivat, olisivat tienneet, +mitä lumppujen alle oli kätkettynä, olisi kiusaus varmaankin käynyt +liian suureksi. Suurinta varovaisuutta oli sen vuoksi noudatettava, +eikä tohdittu seisahtua siellä, missä isompia väkijoukkoja oli koolla. +Ainoastaan yksinäisissä taloissa uskallettiin toisinaan levähtää. Ja +niin jatkui matka onnellisesti, vaikka vaivalloisesti. + +Vaikka kreivi kaikin tavoin koki matkaa jouduttaa, oli hänen mahdotonta +ennättää Mainiemeen ennen kuin maaliskuun 14. päivän illalla, jolloin +tila oli luovutettava. Ne muutamat tunnit, mitkä hän yli määrätyn ajan +viipyi, tulivat hänelle paljon maksamaan. Matkalle lähtiessään ei hän +vielä tiennyt, kuka olisi kruunun puolesta yhdessä paikkakunnan +tuomarin kanssa tilan ottava vastaan, pitävä katselmuksen ja arvion, ja +ylimalkaan valvova kruunun oikeutta. Hämmästyksekseen hän sai sen nyt +tietää. Tiellä vähän matkaa talosta tuli häntä vastaan ryysyinen, +hurjistunut, nälän näännyttämä haamu, jonka hän vaivoin tunsi Lampelan +Matiksi, samaksi, joka hamasta lapsuudestaan kuohui niin sammumatonta +vihaa talonpoikain kiusaajia kohtaan. -- Tulettepa parhaasen aikaan, +teidän armonne, näkemään, miten Niilo Janssen haaskaa omaisuuttanne. +Jos tahdotte, niin palaan kanssanne takaisin ja rutustan korpin +hengiltä juuri, kun se parhaillaan saalistaan raatelee? + +-- Niilo Janssenko! -- huudahti kreivi. + +-- Niin, hänpä juuri on nyt korkean kruunun asiamiehenä, -- vastasi +Lammin mies. -- Teidän armonne tietäköön, että hän tekee tehtävänsä +oiva lailla. Enpä ole vielä nähnyt tyytyväisemmän näköistä lurjusta. +Hän oikein hykertelee kämmeniään ilosta; hän voisi hotkaista koko +Mainiemen ja sen lisäksi vielä Lammin ja Arvion kylät yhdellä +nielaisulla. Ajakaa vain; katselmus on jo pidetty linnassa, ja nyt +pidetään sitä kylissä. + +Mies oli oikeassa. Ankaran vihollisen käsi oli käynyt koskettelemassa +linnan kaikkea komeutta. Ei mitään oltu hävitetty, hyvin vähän +siirretty paikoiltaan, näköjään oli kaikki entisellään, mutta liidulla +piirretty kaininmerkki loisti kaikista esineistä osoittaen, että +irtaimisto ja kiinteimistö oli arvioitu ja arvioitu mitä kiireimmän +kautta. Kreivi tarkasteli pikimmältään vihollisen jälkiä; tultuaan +isoon asesaliin seisahtui hän vihan ja masennuksen valtaamana: hänen +isänsä luonnollisenkokoisen kuvan ja sen alla olevan Bertelsköldien +vaakunan yläpuolelle oli isoilla kirjaimilla kirjoitettu: 15 talaria +hopearahaa! + +Olemme usein nähneet, että kreivi Bertelsköld oli perinyt kiivaan ja +tulisen luonteen, vaikka hän monesti ymmärsikin hillitä sitä oikeaan +aikaan. Mutta tällä kertaa hän niin vimmastui entisen palvelijan +käytöksestä, ettei tiennyt enää mitä teki. + +Hän otatti pois liitumerkit arvioiduista irtaimista kaluistaan +ja odotti, niinkuin näytti, maltillisesti Niilo Janssenia +katselmusretkeltä palaavaksi. Janssen tuli vasta iltahämärissä ja astui +rohkeasti sisään Turun hovioikeuden antamalla valtakirjalla varustetun +paikkakunnan tuomarin kanssa. Kreivi otti hänet istualtaan vastaan +alakerran n.s. viheriässä salissa. Lieneekö se tapahtunut vanhasta +tottumuksesta tahi kunnioituksesta, jota uljaan aatelismiehen ryhti +ehdottomasti herätti -- se vain on varma, että Janssen seisahtui oven +pieleen ja epäröi hetkisen aikaa. Huolimatta häneen edes katsahtaakaan +kääntyi kreivi tuomarin puoleen ja muistutti, että hänen poissa +ollessaan pidetty katselmus oli laiton, koska oikeudenkäymiskaari +säätää, että jos jompikumpi riitapuoli jää katselmuksesta pois, tuomari +määrätköön toisen päivän, jolloin katselmus pidettäköön, ellei +laillista estettä vähin tule. + +Janssen kiirehti vastaamaan, että Mainiemi jo menneen vuoden +toukokuussa oli tuomittu panttitilana kruunulle peruutettavaksi ja +että, sittenkun kuninkaallinen majesteetti oli sallinut tuomion +täytäntöön panon viipyä kokonaisen vuoden ajan, enemmästä viivytyksestä +ei nyt enää voinut olla puhettakaan. + +Tuomarikin sanoi niin olevan. Kreivi muistutti vielä, tuomarin +puoleen edelleen kääntyneenä, että maaomaisuuden katselmus lain mukaan +olisi pidettävä Vapun ja pyhäinmiesten päiväin välillä, taikka ainakin +sulan maan aikana, eikä siis nyt, kun maa vielä osaksi oli lumen +peitossa. Janssen väitti tähän, että asianlaita oli sama tässä kuin +edellisessäkin kohden ja että kreivi sitäpaitsi ei ollut valittanut, +vaikka oli saanut ilmoituksen katselmuksen ajasta. Tämänkin sanoi +tuomari niin olevan. + +Kreivi muistutti lopuksi, että kun kuninkaallinen majesteetti oli +antanut anteeksi kruunun luullut saamiset tilan tuloista tätä ennen ja +kreivillä siis, tilasta luopuessaan, olisi täydellinen omistusoikeus +ilman vähennystä ja enempää velkaa kaikkeen täällä olevaan +irtaimistoon, ja niin ikään linnan rakennuksiin, jotka hänen isä +vainajansa oli omilla varoillaan rakentanut ja joita hän itse oli +lisännyt, niin olisi kaikenlainen ryöstö ja muun kuin maan ja siihen +tarpeellisten huoneiden arvioiminen oikeudetonta, eikä hän tulisi sitä +suvaitsemaan; sen lisäksi oli hän vielä vaativa edesvastuuta siitä, +että hänen poissa ollessaan oli tunkeuduttu hänen huoneihinsa ja siellä +sopimattomalla tavalla merkitty kaluja, joiden kanssa kruunulla ei +ollut mitään tekemistä. + +Tätä oli Janssen epäilemättä odottanutkin, sillä ilkkuvin silmin veti +hän esille äsken kirjoitetun katselmuskirjan konseptin, josta kävi +selville, että talon metsä 1644 vuodesta alkaen oli puoleensa +vähennyt... + +... -- Mutta sehän on tapahtunut enimmäkseen uudisviljelyksen vuoksi, +-- keskeytti kreivi kiivaasti; -- ja tottahan minulle on hyväksi +luettava, että tilan viljeltyä maata mainitusta vuodesta alkaen on +lähes kaksi vertaa entisestään laajennettu. + +... -- Ja sen lisäksi, -- jatkoi leppymätön ryöstömies, -- on melkoinen +maa-alue metsästä aidattu puistoksi, josta tilalle ei ole ollut mitään +hyötyä, sekä myöskin joukko muita tässä erittäin lueteltuja +laiminlyömisiä keksitty, jotka kaikki on panttitavaran haaskaukseksi +katsottava ja siis korvattava; siihen nähden tulisi kuninkaallisen +hovioikeuden päätöksestä riippumaan, eikö Mainiemen tähänastinen +haltija olisi velvoitettava melkoisella summalla korvaamaan kruunulle +sen tilan huonoa hoitoa. Ja on toimitusmies sentähden tuomarin +suostumuksella katsonut kohtuulliseksi, toistaiseksi ja kunnes asia on +selville saatu, panna kreivin täkäläisen irtaimiston takavarikkoon sekä +arviolta laskea sille hinnan, tehden tämän kuitenkin asianomaisen +tutkinnon ehdolla... Ja katsonee kreivi -- lisäsi Janssen pilkallisesti +-- tämän johdosta kohtuulliseksi, että korkean kruunun oikeuden +vakuudeksi kaikki linnan huoneet heti paikalla pannaan sinettiin, +jotavastoin kruunun asiamies ei tahdo kieltää talon palvelijoita +toistaiseksi huoneissaan asumasta eikä kreiviäkään niihin muuttamasta, +jos hän sen hyväksi näkee ... eikä myöskään tahdo toimitusmies kieltää +kreiviä ottamasta linnasta mukaansa tarpeellisia pito-, makuu- ja +liinavaatteita sekä ruokavaroja, mikä kumminkin on tapahtuva tuomarin +ja kuninkaan valtuutetun läsnä ollessa... + +Jos Janssenin tarkoitus oli todellakin jännittää jousi niin kireälle, +että sen täytyi katketa, niin hän onnistui. Kuunneltuaan häntä loppuun +asti tarttui Bertelsköld soittokelloon. Mestari Pietari astui sisään, +ja hänen takanaan ovessa näkyi Lampelan Matti. -- Heitä tuo hävytön +mies portaista alas ja aja hänet portista ulos! kuului kreivin lyhyt +käsky. + +Se täytettiin silmänräpäyksessä -- huolimatta Janssenin ja huolimatta +tuomarin "korkean kruunun nimessä" panemista vastalauseista. Sanotaanpa +Lampelan miehen vielä sätkineen kuninkaallista asiamiestä Janssenia +vitsoillakin. + +Tällaisia jäännöksiä keskiaikaisesta lääniherrain uppiniskaisuudesta +kruunun valtaa vastaan rankaisi Kaarle XI mitä suurimmalla +ankaruudella. Turun maaherralle oli sitä varten annettu ankaroita +ohjeita, ja jo puolenpäivän aikaan seuraavana päivänä seisoi Janssenin +tilaama 50-miehinen komennuskunta Mainiemen linnan suljettujen porttien +ulkopuolella, vaatimassa toimeenpanevalle vallalle tarpeellista +kuuliaisuutta. + +Mahdollistahan on, että kreivi Bertelsköld katui pikaisuuttaan. Mutta +ennemmin kuin kärsisi entisen palvelijansa röyhkeyttä, päätti hän +uskaltaa koettaa viimeisimpiä keinoja. Hän varusti väkensä, kaksi- tai +viisitoista hänelle rajattomasti kuuliasta miestä aseilla, ja pani +sovintolähetin ilmoittamaan, että hän antaisi linnan ainoastaan sillä +ehdolla, ettei kukaan saisi koskea hänen irtaimeen omaisuuteensa, jonka +kanssa, lain ja oikeuden mukaan, kruunulla ei ollut mitään tekemistä. +Vastaus tuli semmoinen, että kreivin tuli antautua ilman mitään ehtoja. + +Linnaa ei tosin voitu sanoa varustetuksi, etenkin kun puutarha, joka +oli ainoastaan matalan muurin ympäröimä, ulottui aina linnan +merenpuoleisen sivun ikkunain alle. Mutta ikkunoihin asetti kreivi +tarkkampujia mestari Pietarin johtoon, jotavastoin päävoima puolusti +kivihuoneiden kolmelta taholta ympäröimää linnanpihaa, jolla oli +neljännellä puolellaan korkea muuri ja siinä pääportti ja kaksi +käymäporttia, yksi kummallakin puolella. Piirittäjät olivat +miesluvultaan kolmea vertaa vahvemmat, mutta heidän vahvemmuuttaan +vähensi pelko, että tilaan kuuluvien Lammin ja Arvion kylien asukkaat, +joiden kesken kreivi oli suuresti rakastettu, varsinkin sitten, kun hän +oli tuonut jyviä ankaran nälänhädän huojennukseksi, yhtyisivät +viholliseen. Suurimman osan tuomiaan jyviä kreivi oli näet jo iltaa +ennen maksutta jakanut molempiin kyliin. Tuskin olivat sotamiehet +tulleet näkyviin, ennenkuin eräs kylänmiesten lähettämä pienoinen poika +hiipi puutarhan kautta sisään, tuoden kreiville sen sanoman, että 40 +kirveillä ja viikatteilla varustettua miestä oli valmiina karkaamaan +sotamiesten selkään, jos nämä ryhtyisivät linnaa väkirynnäköllä +valloittamaan. + +Tähän ilmoitukseen vastasi Bertelsköld niinkuin hänen tapaiseltaan +jalomieliseltä mieheltä sopi odottaakin. Talonpoikia varoitettiin +ankarasti pysymään siivosti kotonaan eikä hyödyttömästi saattamaan +onnettomuutta itselleen. Riita ei näet koskenut tilaa, sillä se oli nyt +peruuttamattomasti kruunun oma; se koski ainoastaan kreiviä itseään, +jota ei käynyt vastoin lakia ja oikeutta häväiseminen panemalla +takavarikkoon hänen omaisuuttansa, ennenkuin oli toteen saatettu, että +hän todellakin oli velkaa kruunulle. Tämän vastauksen kanssa pantiin +sanansaattaja menemään. Samalla kreivi Bertelsköld kuitenkin +varovaisuuden vuoksi kirjoitti Turun maaherralle, parooni Creutzille ja +selitti syyn riitaan, pyytäen hänen välitystään verenvuodatusta +välttääkseen. + +Niilo Janssenin tuumat näyttivät toteutuvan toinen toisensa perästä: +kun nyt vain voisi saada väkivaltaisuuksia aikaan, kun kreivi vain +saataisiin tekemään aseellista vastarintaa ja siten valtiorikokseen +syylliseksi, niin kaikki olisi saavutettu. Sentähden hän antoi kerätä +niin paljon tikapuita kuin oli saatavissa, ja sillä aikaa, kun muutamat +hänen väestään pantiin näön vuoksi hyökkäämään pääporttia vastaan, +lähetettiin päävoima puutarhaan, kiipeämään tikapuita myöten alakerran +ikkunoihin, hakkaamaan puiset luukut rikki, ja sitä tietä tunkeutumaan +linnaan. + +Mutta kreivi Bertelsköld, joka oli ollut vaiherikkaan elämänsä aikana +monessa pahemmassakin piirityksessä, keksi kohta vihollisensa tuuman ja +päätti estää sen, jos mahdollista, ilman verenvuodatusta. Hän oli +muutamia vuosia sitten tuottanut Hollannista linnaa varten kolme siihen +aikaan vasta keksittyä isoa paloruiskua. Nämä antoi hän viedä +kolmanteen kerrokseen ja täyttää linnan kaivon jääkylmällä vedellä. +Vähäinen linnaväki jaettiin niin, että vain kolme miestä asetettiin +kartanoa vartioimaan ja tyhjiä laukauksia ampumaan, jotavastoin +päävoima, linnan naispuolisten asukkaiden auttamana, komennettiin +osaksi ruiskujen luo, osaksi toisen ja kolmannen kerroksen luukuttomiin +ikkunoihin. + +Vasta kello kuuden aikaan illalla piirittäjät olivat järjestyneet +ja marssivat esiin. Janssen luki asiaan kuuluvat pykälät +Rikoskaaresta:[39] "Joka kiihoittaa ja yllyttää yhteistä kansaa +tottelemattomuuteen kuningasta taikka sitä vastaan, joka esivallan +puolesta määrää ja käskee, menettäköön henkensä. Jos siitä kapina +nousee, menettäköön sekä henkensä että tavaransa. Jos kansaa kokoutuu +ja asettautuu kuninkaan tai hänen käskynhaltijansa käskyä vastaan, +rangaistakoon päämies niinkuin edellä sanottu on, ja toisista +menettäköön arvalla joka kymmenes mies henkensä, ja muut rangaistakoon +kukin neljälläkymmenellä parilla raippoja tai kuukauden vesi- ja +leipä-vankeudella;" jonka jälkeen uppiniskaisia vielä kerran +kehoitettiin antautumaan. + +Kun ei tähän vastausta kuulunut, ryhdyttiin rynnäkköön. Komennuskunta +portin ulkopuolella melusi, kiljui ja ampui ilmaan, samalla kun nuo +kolme vastamainittua Tanelin johtamaa miestä tekivät samoin, koettaen +siten salata vähää voimaansa. Merkin saatuaan hyökkäsi päävoima +puutarhaan, nosti tikapuut pystyyn ja valmistautui hakkaamaan luukkuja +rikki. Mutta sitä tehdessä tuli heille kova onni vastaan jääkylmäin, +ikäänkuin pilvistä pudonneiden ruiskausten muodossa. Ruiskut tekivät +tehtävänsä oivallisesti. Niiden alaspäin suunnatut suihkut olivat niin +voimakkaat, että pyyhkivät miehen toisensa perässä tikapuilta maahan, +ja läpimärkinä, kiroillen ja häpeissään hiipivät ryntääjät yksitellen +tiehensä. + +Koko tuo pelättävä piiritys oli vähällä muuttua nauruksi. Voittoisa +linnaväki ja varsinkin sen naiskaarti ei juuri pistosanojaan säästänyt. +-- Enemmän vesivelliä, enemmän vesivelliä ruunun nälkäisille! +Janoissaan ei kenenkään tarvitse Mainiemestä lähteä! Mokomat mankujat, +kääpiöt, pakanat, joko nyt olette kastetut? Katsopas, toveri, ovatko +korvasi taustat kuivat! Röhki mitä röhkit! Pistä varras sisään, nauriin +nakertaja, tahi pistä itsesi vartaaseen, mokoma valmiiksi kaltattu, +nälkäänkuolija ruunun rötkäle! Luulit kenties kiipeäväsi yhtä helposti +Mainiemen tikapuita ylös kuin kiipeät piikain luhtiin lauantai-iltoina! + +Turhaa oli kuitenkin luulla, että vihollinen näitä ja muita yhtä +kohteliaita pistosanoja pakenisi. Niilo Janssen ei ollut se mies, joka +jätti työnsä keskeneräiseksi. -- Ja tuommoista sinä voit suvaita, sinä? +-- kuiskasi hän eräälle sotamiehelle, joka kiroillen oli peräytynyt +erään vanhan tammen taa. -- Raukkoja olette ettekä kunnon sotureita, +jos annatte kaikkien hullujen pilkata itseänne! Näetkö tuota veijaria +toisen kerroksen ikkunassa? Se oli hän, joka... + +Sotamies, joka oli märkä ja kiukustunut, ymmärsi yskän. Tuossa paikassa +koppasi hän kiväärinsä, nojasi sen tammea vasten, tähtäsi ja ampui. +Laukaus sattui Lammin Mattia olkaan. + +-- Haavoittuiko kukaan? -- huusi kreivi Bertelsköld, joka oli kuullut +luodin vinkuvan. + +-- Ei, vastasi Lammin mies hammasta purren. -- Niilo Janssen lähetti +herneen akkunaa kohti; hän on saava pavun takaisin. + +-- Henkesi uhalla -- ei lyijyä pyssyyn! -- komensi kreivi. + +-- Lyijyä! -- vastasi mies tuskissaan irvistellen. -- Teidän armonne on +ollut niin armollinen ja antanut meille suoloja! -- Kreivi olikin +antanut heille ruutia ja kiväärejä, mutta vain karkeita suoloja luotien +ja haulien asemesta. Lammin Matti oli kumminkin siksi vanha pyssymies, +että oli paremmin varustettu, ja pisti kuin pistikin salaa pari luotia +kivääriinsä. + +-- No, säikäytä häntä, jos niin tahdot. + +-- Se tehdään, teidän armonne! -- pyssy pamahti, ja laukauksesta +kellahti kumoon, ei Janssen, vaan sotamies, joka samassa +silmänräpäyksessä oli kumartunut entisen hovimestarin eteen. + +-- Onneton, mitä olet tehnyt? -- huusi Bertelsköld. + +-- Ammuin syrjään, teidän armonne! Tähtäsin korppia ja ammuin käen. +Mitäpä minun tarvitsisikaan tunkeutua pirun ammattiin? Kaikki, mikä on +mustaa, pitää hän itseään varten, -- ja sen sanottuaan nilkutti mies +pois, olkaansa vanhaan esiliinaan käärimään. Huolissaan seurauksista +otatti Bertelsköld aseet pois epäluotettavimmilta miehiltä ja lähetti +tiedustelemaan laukauksen seurauksia. Hänelle vastattiin, että +sotamiestä oli ammuttu rintaan ja ettei hänellä varmaankaan enää ole +monta tuntia elettävänä. Ei saanut kreivi Bertelsköld sinä yönä unta +silmiinsä. + +Janssen oli saavuttanut tarkoituksensa. Saatuaan todistajia siihen, +että sotamiestä oli ammuttu linnan ikkunasta, vei hän väkensä pois +linnaa sen enempää ahdistamatta ja meni yöksi pappilaan. + +Seuraavan päivän aamuna tuli maaherra, parooni Creutz paikalle ja piti +tarkan tutkinnon. Sotamies eli vielä. Bertelsköld antoi heti kohta +avata linnan portit. -- Parooni, -- sanoi hän ranskan kielellä, -- te +olette rehellinen aatelimies; pelkäämättä uskon asiani teidän +huostaanne. Tutkinto on kyllä näyttävä, että sotamiehet ampuivat +ensimmäisen laukauksen. + +-- Surkuttelen teitä vilpittömästi, kreiviseni, -- vastasi parooni +Creutz samalla kielellä. -- Ei mitään, mitä laki suinkin sallii, ole +laiminlyötävä, mutta -- tässä alensi sotavanhus äänensä -- te tiedätte +yhtä hyvin kuin minäkin, että yksinvaltias kuningas ei koskaan _voi_ +olla väärässä. Niin arassa asiassa kuin reduktsioni on, pelkään, että +se, joka on rohjennut ruveta toimeenpaneville virkamiehille vastarintaa +tekemään, on joutuva tappiolle. Tässä ei ole enää kysymys teistä eikä +muista, ei ole kysymys maan laistakaan, vaan siitä periaatteesta, jonka +mukaan hallitaan -- ja teitä on syytetty kapinasta, herra kreivi! Olen +pakoitettu vangitsemaan teidät ja palkollisenne. + +-- Minä seuraan teitä, -- vastasi Bertelsköld. -- Tässä on miekkani. +Tahrattomana jätän sen, ja jätän miehen käteen, jota jalompaa en näissä +oloissa ole voinut toivoakaan kohtaavani. + +On helposti ymmärrettävä, mikä hämminki nyt Mainiemessä syntyi. Linna +jätettiin Niilo Janssenin haltuun, sittenkun kumminkin muutamat +huoneet, kreivin pyynnöstä, oli maaherran sinetillä suljettu. +Bertelsköld sai luvan ottaa mukaansa mitä halusi. Kaikki miespuoliset +palkolliset, jotka olivat linnan puolustukseen osaa ottaneet, niiden +joukossa mestari Pietarikin, keräytyivät Turun linnaan vietäviksi, +kuitenkin ilman köysiä ja kahleita. + +Kaiken tämän tapahtuessa läheni Janssen entistä herraansa, kumartaen +hänen edessään teeskennellyn nöyrästi, mikä semmoisella hetkellä oli +mitä katkerinta ivaa. -- Teidän armonne, -- kuiskasi hän, -- te näette, +että teidän nöyrä palvelijanne on sanansa pitävä mies. Olen tehnyt +teidät kerjäläiseksi; nyt häpäisen teitä ja vien teidät, armollinen +kreivi, niin likelle mestauslavaa kuin on mahdollista niin +korkeasukuiselle ja ylhäiselle herralle kuin te olette. Olkaa huoleti, +etuanne olen valvonut ja olen valvova perheennekin etua. Muistatteko +tuota yötä, jolloin niin kohteliaasti vaaditte minulta noita +velkasitoumuksia, jotka armollinen kreivittärenne kirjoitti +"lakeijalle". Voittonne ei ollutkaan niin täydellinen kuin luulitte, +teidän armonne! Olipa vielä jäljellä eräs vähäpätöinen, aivan +vähäpätöinen paperilippu, jonka avulla käy vallan hyvin paljastaminen +eräitä perhesuhteita ja joka voi panna jotakin enempääkin aavistamaan +-- tuosta "saastaisesta sydämestä". Kas tässä, lukekaa itse -- onhan se +kreivittärenne omaa käsialaa, eikö niin? + +Ja Janssen kohotti Bertelsköldin silmäin eteen vähäisen paperilipun, +johon oli kirjoitettu: + +"Janssenilla on saamista 400 talaria hopeassa. Kuitataan. Ebba +Kristiina Bertelsköld, omaa sukuaan Sparre." + +-- Konna! Mitä aiot tehdä? kysyi kreivi. + +-- Vaatia kreivittäreltä saamiseni oikeuden kautta. Sitten tulee +lastenne vuoro!... Oi äitini, kolmanteen ja neljänteen polveen olet +kostettava! -- lisäsi mies äänellä niin synkällä ja tuimalla, että +ehdoton kauhistus karmi kreivin selkäpiitä. + +-- Ja tuolla konnalla on kuninkaan sormus! -- huudahti onneton kreivi, +joka hänkin oli aikansa taikauskon kahleihin kietoutunut. + +-- Siis tiedätte sen? -- sanoi Janssen matalalla äänellä. No hyvä -- +tiedätte siis voimanikin. Uskotteko, kreivi Bertelsköld, siihen, mitä +ihmiset sallimukseksi sanovat? Olkoon kumpi tahansa -- onnen kohtalo +tahi sattumus; tahdotteko tietää, kuinka kummallisesti koston siemen +putoaa pahain tekojen vakoon? Viisivuotiaana istuin itkien erään +jyllantilaisen talonpoikaistuvan loukossa, samana iltana, jona isänne +oli ryöstänyt minut äitini sylistä. Minulle oli annettu nisuleipää: +sillä hinnalla tahdottiin minulta ostaa menneisyyteni muistot ... minä +söin, sillä olinhan lapsi, mutta syötyäni itkin jälleen, sillä äitini +vaikerointi kuului yhä edelleen korvissani. Ajatellessani siinä, kuinka +hänen sydämensä pakahtui, syntyi kiivas tora tuvassa olevain ylhäisten +herrain kesken, kaksi heistä paljasti miekkansa ja kaikin voimin +iskivät he toisiaan. Vetäydyin peloissani vielä syvemmälle loukkoon, +vapisin, ummistin silmäni, etten mitään näkisi -- silloin lensi jotakin +syliini. Minä tapailin sitä kädelläni ... se oli verinen, poikki +hakattu sormi, ja sormessa oli kuparisormus. Lapset ovat uteliaita; +minä vedin sormuksen sormesta ja kätkin sen, vaikka kuulin sitä +haettavan. Vaikka olinkin pieni ja pahainen, älysin kuitenkin sitä +tallettaa; olihan siihen liittynyt muisto hirmuisesta päivästä. Vasta +kauan sen jälkeen sain tietää sen voiman; te, herra kreivi, sen +ilmaisittekin; kuuntelin teitä eräänä päivänä, kun kerroitte sen +voimasta eräälle lemmityllenne. Silloin ymmärsin, minkä tähden ryövärin +verinen sormi oli syliini pudonnut, ja minä huomasin heti, että olin jo +tietämättäni saanut sormuksen voimaa kokea. Kaikissa onnistuin -- ja +onnistuva olen edelleenkin, armollinen herrani! Katsokaa -- ja Janssen +näytti sormusta -- tämän näköinen se on, se pikku kalunen, josta +sukunne kohtalo riippuu! Antaisitte siitä varmaankin puolet jäljellä +olevaa elämäänne... Mutta suokaa anteeksi, unohdinhan, että olette +syytetty kapinasta herraanne ja kuningastanne vastaan. Onnea matkalle, +herra kreivi! + + + + +15. KUNINKAAN SORMUS. + + +Lähes kuusi viikkoa on kulunut ja nyt olemme huhtikuun lopulla 1697. +Kreivi Bertelsköld asui vankina kahdessa kauniissa huoneessa, jotka +parooni Creutz oli antanut sisustaa hänelle Turun linnassa, eikä tämä +ritarillinen maaherra ollut edes vaatinut kreiviltä hänen +kunniasanaansa, vaikka kreivillä oli vapaus kulkea ja liikkua, missä +vain halusi linnan alueella. Bertelsköld käytti kuitenkin aivan vähän +hyväkseen hänelle suotua vapautta. Hän oli alakuloinen ja hänen +mielensä oli kovin masentunut; oli jo kulunut toista kuukautta siitä, +kun hän viimeksi oli saanut tietoja omaisistaan Ruotsista, sillä +postinkulku Ahvenanmeren yli oli silloin huonommin järjestetty kuin +nyt, eikä ollut harvinaista, että syksyisin ja keväisin neljä jopa +kuusikin viikkoa kului, jolloin tie Ruotsin ja Suomen välillä oli +tukossa. + +Kreivin ja hänen palvelijainsa asia oli parast'aikaa esillä +hovioikeudessa, ja maaherra oli, kaikki mahdollisesti lieventävät +asianhaarat esittäen, ilmoittanut sen kuninkaalle. Asia riippui osaksi +ammutun sotamiehen hengestä. Haava oli varsin vaarallinen; molemmat +luodit olivat tunkeutuneet rintaan, ja ainoastaan toinen saatiin ulos. +Vastoin kaikkia luuloja pysyi hän kumminkin hengissä, ja kauan elämän +ja kuoleman vaiheilla häilyttyään hän alkoi vähitellen toipua. Asia +venyi tästä yhä pitemmälle. Sill'aikaa istuivat kreivin palkolliset +linnassa vankeina, mutta asiaan vähimmin sekaantuneet oli laskettu +irti, ja se oli tehty vallan omituisesta syystä: korkealla kruunulla ei +ollut antaa heille ruokaa. Pahimmin syytetyn, Lammin Matin, oli +onnistunut päästä karkuun, eikä häntä oltu saatu kiinni. + +Levottomuus ja surut painoivat viimein kreivi Bertelsköldin +tautivuoteelle. Joka päivä katseli hän pienestä akkunastaan +linnanlahtea; niin kauas kuin silmä kantoi, se oli vielä jäässä, ja +toivon sinertävää juovaa ei vielä näkynyt loitollakaan. Tiedot +hovioikeudesta eivät olleet hyviä; nälänhädän kauhut raivosivat +ylt'ympärinsä; kreivi oli mielestään koko maailman hylkiö, ja tämä +ennen niin tarmokas mies vaipui ruumiiltaan ja sielultaan sortuneena +raskasmielisyyteen, josta ei edes maaherrankaan tunnollinen huolenpito +voinut häntä irtauttaa. + +-- Sukuni tähti on laskenut, -- huokasi hän: -- en sure itseäni, suren +vain nimeäni ja lapsiani. + +-- Älkää surko, -- sanoi lempeä naisen ääni: + + "Ken uskoo Jumalaan, + on Hänen turvassaan + kaikkina päivinänsä." + +Kreivi kääntyi päin. Ääni oli hänestä niin rakas ja niin tuttu kuin +muisto ammoin kuluneilta nuoruuden ajoilta. Hänen vierellään seisoi +Kreeta, isä Johanneksen vaimo Mainiemen pappilasta, hän, jonka jälleen +tapasimme tämän kertomuksen alussa. Kreeta katseli kreiviä +ystävällisillä, hellillä silmillään, jotka vielä vanhuudenkin +syyspäivänä olivat säilyttäneet kaiken entisen kirkkautensa ja joista +nyt, vastoin hänen tahtoaan, kimmeltävä kyynel hänen poskilleen salaa +herahti. -- Älkää surko! -- toisti hän. -- Jumala kaikkivaltias kääntää +surun paremmaksi iloksi kuin syntisen sydämen ilot ovat sitä ennen +milloinkaan olleet. + +Bertelsköldistä tuntui niinkuin hänen hyvä hengettärensä olisi tullut +kuin tähti tuikahtaen niiden synkeiden pilvien raosta, jotka estivät +hänet tulevaisuuttaan näkemästä. -- Kreetako se on? -- sanoi hän +raukeasti. -- Mene iloiseen kotiisi jälleen; minun ovat kaikki +hyljänneet, suruni minulle vain enää seuraa pitää! Sanoinhan: mene +kotiisi -- äiti parka. Unohdinhan, että olen kenties vienyt sinulta +rakkaimman poikasi. + +Kreeta koetti hymyillä niinkuin oli aina ennenkin hymyillyt, jolloin +hänen ilonsa valaisi kuin aurinko kaikkea, mitä kohtasi. -- Nyt on +kreivi aivan väärässä, -- sanoi hän. On niin monta, jotka pitivät +kreivistä, sekä tässä maassa että toisella puolen merta. Ja jos ei +muuta olisikaan, niin muistaahan kreivi, mitä musta Jaana ennen muinoin +povasi meille mökissään: minä olisin oleva viimeinen, joka pysyisin +teille uskollisena, sanoi hän. Jaana hupatti toisinaan, sitä ei +tarvitse muistella. + +-- Ensimmäinen ja viimeinen! vastasi kreivi mietteissään. -- Hän povasi +totta: muistatko, hän sanoi minulle senkin, että kerta olin kukistuva +omasta syystäni. Nyt olen kukistunut ... Mainiemi on kukistunut ... +sukuni on niin ikään kukistuva! + +-- Te olette sairas; silloin tulee niin surullisia ajatuksia. Tulin +tänne katsomaan poika raukkaani, mutta poika on reipas ja hyvällä +mielellä, hänellä ei ole hätää. Muut lapseni siellä kotona ovat niin +ikään terveet. Luvatkaa sentähden, että saan hoitaa teitä, kunnes +olette saanut terveytenne jälleen. + +-- Hyvä, uskollinen ystävä! Jää tänne, jos tahdot, kauan se ei tule +kestämään. Äitini kuoli sydäntautiin; olen saanut sen häneltä +perinnöksi, nykyajan lääkärit eivät voi sitä parantaa. Kenties joskus +toiste onnistutaan sekin tauti parantamaan. + +-- Ette saa sitä alinomaa ajatella. Minulla on teille uutinen, joka ei +kyllä ole iloinen, mutta joka ehkä voi saada teidät muuta ajattelemaan. +Tietänettekö, että Niilo Janssen on kuollut? + +-- Janssen kuollut! -- huudahti kreivi kiivaasti. + +-- Hiljaa, muuten en kerro mitään. Niin, se tapahtui eilen. Hän elämöi +kuin mikä tyranni Mainiemessä, ja kun suuri menestys aina synnyttää +kopeutta ja ylimielisyyttä, niin alkoi mies juoda enemmän kuin oli +tarpeellista; ennen hän ei koskaan ollut liiaksi juonut. Nyt tapahtui +toissapäivänä, joka oli sunnuntai, että hän tuli juovuksissa pappilaan +ja tarjoutui päivälliselle, kun ei tuossa viheliäisessä linnassa muka +ollut rotallekaan ruokaa, sanoi hän. Isän ja minun täytyi olla niinkuin +emme olisi olleet millämmekään. Mutta pöydässä kehui Janssen suurta +onneaan tässä maailmassa, kuinka ei kukaan voinut häntä vastustaa, kun +hänellä muka oli taikakalu, joka teki hänet voittamattomaksi. Ja sitten +otti hän esiin sormuksen, jota näytti meille. + +-- Sormuksen! Sormuksen! toisteli Bertelsköld. + +-- Tiedättehän, ettei isän kanssa ole leikkimistä, jos hän kuulee +Jumalan sanaa ylenkatsottavan ja Hänen kunniaansa loukattavan. +Pelkäämättä tuon mahtavan miehen vihaisia silmäyksiä alkoi Johannes +ankarasti nuhdella häntä noituudesta ja liitosta perkeleen kanssa, ja +kun meille keräytyi paljon köyhiä, niinkuin tavallisesti, saamaan +ruokaa ja almuja sunnuntaina, niin tupa vähitellen tuli täyteen +ihmisiä, jotka kummastellen kuuntelivat isän nuhdesaarnaa. Liekö +Janssen nyt väkeä hävennyt, en tiedä, mutta yht'äkkiä hän muutti +käytöksensä ja alkoi nauraa ja vannoi, että kaikki, mitä hän oli +sormuksesta kertonut, oli sulaa ilvettä, ja ettei siinä ollut sanaakaan +totta, sillä sormuksessa ei ollut muka enempää voimaa kuin muussakaan +kuparipalasessa, ja että me olimme oikein narrimaisia, kun pidimme +hänen sanansa täytenä totena. + +-- Valapatto! Sanoiko hän niin, Kreeta? Silloin oli hukka hänet perivä, +sillä samalla tavalla kävi ... minun isälleni, aikoi kreivi sanoa, +mutta pojan kunnioitus isän muistoa kohtaan keskeytti hänen sanansa. + +-- En tiedä, sekö siihen oli syynä vai jokin muu, -- vastasi Kreeta +levollisesti, -- mutta iltapäivällä ajoi Janssen Jaanan saarelle, ja +hänellä oli paljon väkeä muassaan, aarretta hakemaan -- tiedättehän. +Jääkeli oli juuri viimeisillään, ja kaikki varoittivat häntä ajamasta, +mutta hurjana ja hulluna pieksi hän hevostaan, ja niin murtui jää ja... + +-- Ja kaikki...? + +-- Ei kuin hän yksinään. Kuusi vajosi, mutta viisi pääsi jälleen ylös. +Kuudes oli Janssen. + +-- Jumalan olkoon kiitos! -- huudahti Bertelsköld, ja syvä helpotuksen +huokaus kevensi hänen rintaansa. + +Kreeta katseli häntä hämmästyen, miltei ankarasti. -- Jumalaa kiitetään +ihmisen kuoltua, -- sanoi hän, -- mutta se tehdään siksi, että sielu on +pelastunut ja ruumis päässyt lepoon elämän vaivoista. Jumalaa ei +kiitetä vihamiehen kuolemasta. Kun syntinen kuolee paatumuksen tilassa, +on kristillisempää rukoilla hänelle iankaikkista laupeutta. + +-- Sinä olet oikeassa, -- sanoi kreivi, -- se oli synnillinen +kiitosuhri. Mutta ei se ollut minun tähteni, se oli vaimoni ja lasteni +vuoksi. Jos se mies olisi saanut elää, olisi hän tuhonnut meidät +kaikki: minä olisin erinnyt maailmasta tietoisena siitä, että +rakkaimpiani uhkasi varma häviö. + +-- Ja sen sanoo kreivi, vaikka on kristitty ja vaikka on mies, -- sanoi +Kreeta nuhdellen. -- Onko siis Jumalan kaikkivaltiaan väkevä käsi +herpaantunut? Te se soitte vihamiestänne vastaan niinkuin ihminen +ihmistä, niinkuin mies miestä vastaan. Ja te, joka olette niin +ritarillinen ja uljas, olette alentunut häntä pelkäämään! + +-- En ole ihmisiä pelännyt, -- sanoi kreivi kiivaasti; -- satoja +kertoja olen henkeni alttiiksi pannut enkä koskaan kalvennut. Mutta +tuon miehen kosto ahdisti meitä sovittamattoman pahanteon painolla. +Onhan hirmuinen rikos ryöstää lapsi, surmata sen äiti ja sitten kantaa +edesvastuuta tämän lapsen tuhoutuneesta ajallisesta ja iankaikkisesta +onnesta. Sen on isäni tehnyt -- tosin kyllä sen seurauksia aavistamatta +-- mutta isien pahat teot kostetaan lapsille aina kolmanteen ja +neljänteen polveen asti... Nyt ymmärrät, minkä vuoksi olen pelännyt. +Sano minulle -- ja kreivi tarttui Kreetaa lujasti käteen -- minne on +kuninkaan sormus joutunut? + +Kreeta näytti hämmästyvän, miltei pelästyvän. -- Ellei kreivi pane +kauniisti vuoteelle lepäämään, -- sanoi hän, -- niin menen tieheni. +Sopiiko nyt sairaan saattaa mielensä tuolla tavoin hehkumaan? Kreivillä +on kuume; parasta kun ajattelemme jotakin virkistävää lääkettä. + +-- Sormus! Sormus! -- jatkoi Bertelsköld. -- Minun täytyy tietää, minne +kuninkaan sormus on joutunut. Jos se jälleen joutuu vieraisiin käsiin, +niin siitä kasvaa uusi vaara suvulleni koko miespolven ajaksi. + +-- Sanokaa minulle, -- sanoi Kreeta leppeästi nuhdellen, -- eikö ole +epäkristillistä ja pakanallista uskoa, että sellainen voima voisi olla +kätkettynä kuparipalaseen? Te, joka olette niin viisas ja hyvä, ettekö +itsekin huomaa, että semmoinen usko kieltää Jumalan kaikkivaltiuden, +sotii hänen viisasta kaitselmustaan vastaan ja panee ihmisten elämän, +joka kumminkin on kokonaan Jumalan isällisessä kädessä, sokean +sallimuksen varaan, jossa on yhtä vähän oikeutta kuin siinä on +laupeuttakaan? + +-- Sinä onnellinen, hurskas sielu, sinä olet oikeassa; kuinka +mielelläni tahtoisin vaihettaa lujan luottamuksesi omaan epäuskooni! +Mutta sinä, joka tiedät, kuinka ihmeellinen voima usko on, sinä myöskin +tiennet, kuinka kummallinen voima on epäusko. Eikö tuo noituuden meno, +joka on ollut häpeäksi vuosisadallemme, ole muuttunut todellisuudeksi +sen kautta, että ihmiset niin lujasti siihen uskoivat? Ja sama on +kuninkaan sormuksen laita. Noita-akat katoavat ja sormus kadottaa +voimansa, kun niihin ei enää uskota -- mutta me olemme aikamme lapsia; +minä en voi päästä siitä erilleni, minä uskon sormuksen voimaan, ja +sentähden se on muuttunut minulle niin pelottavaksi todellisuudeksi. +Minä tahdon tietää, missä sormus, on. + +Kreeta koetti vielä kerran johtaa kreivin ajatuksia pois tästä +vaarallisesta aineesta. -- Olenko minä velvollinen pitämään teidän +sormuksistanne huolta! -- sanoi hän, ollen närkästyvinään. -- Pitäisi +riittää, kun tuon teille jotakin muuta, joka löytyi Janssenin taskusta, +nimismiehen ottaessa hänen kapineitaan talteen. Tässä on velkakirja +kreivittäreltä; minä arvasin, että olisitte halukas saamaan sen +takaisin, ja pyysin siis miestäni jättämään vastaavan summan pantiksi, +että enemmittä rettelöittä saisitte sen lunastetuksi. Oli meillä, +Jumalan kiitos, vähäinen säästöraha, joka parahiksi riitti. + +-- Se oli oikein ja hyvästi tehty, Kreetaseni, -- vastasi kreivi, +kiireesti repäisten paperin pieniksi palasiksi, ja kirjoittaen nopeasti +muutamia sanoja lompakkonsa lehdelle. -- Jos minulle tapahtuisi +jotakin, niin tässä on teille tunnustus velastani. Mutta vastaa minulle +nyt vilpittömästi, sillä tottapa tiedät sen: minne on kuninkaan sormus +joutunut? + +-- Se on minulla, -- vastasi Kreeta vastenmielisesti huomatessaan, +ettei voinut muutenkaan päästä asiasta. + +-- Sinullako? Onko se täällä? + +-- Se on minulla täällä. + +-- Niin anna se tänne -- pian! En jouda odottamaan. + +-- Mieletöntä minua, kun ollenkaan tulin luoksenne! Jos se ei olisi +tapahtunut teidän tähtenne, niin enpä tosiaankaan olisi antanut +kihlasormustani nimismiehelle pantiksi tuosta katalasta +kuparipalasesta. Ja nyt saan kiitokseksi sen, että kiivastutte, ja +tilanne siitä huononee. Niinhän olette kalpea kuin valkoinen pilvi. + +-- Kas tässä, -- sanoi kreivi yhtä kiireesti, kiskaisten sormestaan +kalliin sormuksen, -- kas tässä se kalleus, minkä Kristiina-kuningatar +antoi minulle pois lähtiessään. Ota se, pidä se, mutta anna minulle +kuparisormus. En ole koskaan sitä pitänyt, ja kuitenkin täytyy minun +saada pistää se sormeeni, vaikkapa vain tuokion ajaksi, sillä sen voima +kasvaa suvusta sukuun, kun vain poika isänsä jälkeen, polvesta polveen, +keskeytymättä sitä kantaa; sitä suuremmaksi silloin paisuu sen +omistajan voima -- ja kuudennessa miespolvessa hänestä tulee +kuningas... + +-- Oi, sinuas synnillinen, maailmallinen, turhamainen himo, joka pyrit +valtaan ja kunniaan! Kääntäkää ajatuksenne siitä! Jos niin olisi kuin +luulette, silloinhan sormus olisi onnettomuuden perintö, joka alinomaa +pitäisi sukuanne kietoutuneena tämän maailman turhuuteen. Muistakaa, +mikä isästänne tuli tuon sormuksen takia. Olen kuullut sanottavan, että +hän oli hyvä ja jalo nuoruudessaan, mutta lopulla sai synti hänessä +vallan. Ja te itse, joka ette koskaan ole sormusta pitänyt, te olette +pysynyt jalona ja hyvänä, aina siihen asti, kunnes minä mieletön toin +sen luoksenne, ja nyt, vaikkette vielä ole nähnytkään sitä, vaikkei se +vielä teillä olekaan, se jo näkymätönnä vaikuttaa teihin, niin että +kunnianhimon peikon tähden kaiken muun unohdatte -- oi, tottapa se on +paha peikko, joka voi villitä miehen semmoisen kuin te olette! + +-- Sitä et sinä ymmärrä, Kreetaseni. En ole elänyt enkä taistellut oman +etuni vuoksi, eivätkä poikanikaan tule sitä tekemään. Me elämme aatetta +varten -- kuninkaan ja kansan, yksinvallan ja monivallan, tyranniuden +ja anarkian välistä tasapainoa varten, joka on saavutettava aateliston +näitä molempia välittävän aseman avulla -- ja _siihen_ me tarvitsemme +valtaa, paljon valtaa. Ymmärrätkö nyt, minkä tähden minulla täytyy olla +kuninkaan sormus? + +Kreetan silmät täyttyivät kyynelillä. -- Olen köyhä ja oppimaton +nainen, -- sanoi hän, -- enkä paljon ymmärrä tämän maailman riitoja. +Sen vain ymmärrän, että kaikki, mikä eksyttää ihmisen mielen Jumalasta +ja iankaikkisista asioista ja kääntää sen ajallisiin ja katoaviin, se +on syntiä ja turmelusta ja se on pahasta. Kun en voi taivuttaa +sydäntänne muulla tavalla, niin vetoan nuoruutenne aikaan. Nyt on +yksiviidettä vuotta kulunut siitä, kun kohtasimme toisemme eräänä +päivänä Jaanan majassa. Olitte silloin minulle hyvin rakas, kreivi +Bernhard, ja te vakuutitte samaa minulle. Muistatteko, että nuoruutenne +ymmärtämättömyydessä pyysitte minua, isänne tilanhoitajan tytärtä ... +vaimoksenne? + +-- Niin niin. Se oli elämäni onnellisin aika. Ja sinä, köyhä tyttö, +kieltäydyit... + +-- Minä sanoin teille: -- Bernhard on unhottava minut, ja minä +olen häntä ajatteleva niinkuin lintu talvella ajattelee kadonnutta +kesää. Mutta te vakuutitte, ettette ilmoisna ikänä pitäisi kenestäkään +muusta kuin minusta. Siitä löimme veikan. Te tahdoitte panna +Kristiina-kuningattaren sormuksen sinivuokkoa vastaan, jonka olin +kaulahuiviini kiinnittänyt. Se on liian paljon, sanoin, mutta jos +Bernhard menettää veikan, niin voi hän antaa minulle isänsä +kuparisormuksen. Sen lupasittekin, ja Jaanan piti povata, +ratkaistakseen veikan. Muistatteko, mitä hän teille povasi? + +-- Luulen niitä olleen seitsemäntoista... Oi, Lodoiska, näin sinusta +unta viime yönä! + +-- Kahdessakin olisi ollut kyllin veikan menettämiseksi, ja Jaana +povasi seitsemäntoista. Onko hän totta povannut? + +-- Hän povasi kovin vähän. En ole ollut sinun arvoisesi. + +-- Te olitte nuori, rikas, kaunis ja ylhäinen. Älkäämme enää puhuko +siitä. Mutta kun poistuitte vihoissanne ja huusitte mennessänne, että +Jaana oli povannut kuusitoista valhetta, silloin sanoitte minulle nämä +sanat: "Kuparisormus on oleva sinun." + +-- Mutta sormus oli silloin isäni oma. + +-- Ja nyt on se teidän, kreivi Bernhard. Lupaus on pyhä. Siispä on +sormus minun, sillä te olette menettänyt veikan. + +-- Pyydä, mitä tahdot ... älä vain sormusta. + +-- Ei, herra kreivi, minä en tarvitse mitään enkä pyydäkään mitään +muuta kuin sitä, mihin minulla on oikeus. Sormus on minun, ja sen +omistuksen takuuna on minulla miehen kunniasana. Tässä se on... + +Ja Kreeta otti esiin pienoisen puurasian, veti käsineen oikeaan +käteensä ja asetti sormuksen peukalon ja keskisormen vähin. -- En +tahdo, -- sanoi hän, -- paljain käsin koskea tuohon onnettomuuden +esineesen, joka jo on saanut niin paljon pahaa aikaan. Niin, tässä on +nyt noitakalu, joka on ollut kateissa lähes neljäkymmentä vuotta -- +tässä on se taikakalu, josta sanotte sukunne onnen riippuvan -- tässä +vallan ja onnen paha henki, joka nostaa ihmisten mielet kopeaan +kapinaan Jumalaa vastaan, tekee heidät itsekkäiksi ja julmiksi muita +ihmisiä kohtaan -- ja nyt se on minun hallussani, nyt se on minun +omani, ja tahdotteko tietää, mitä nyt sillä teen...? + +-- Minä rukoilen sinua, Kreeta, -- huudahti kreivi niin ankaran +mielenliikutuksen vallassa, ettei voinut vuoteeltaankaan kohota. + +-- Tahdon sanoa teille, mitä nyt teen tälle pahalle hengelle, -- jatkoi +reipas nainen hänelle tavattomalla innostuksella. -- Tuossa ikkunan +alla kohisevat linnanlahden aallot ... minä hautaan iäksi päiväksi +kuninkaan sormuksen sen syvyyteen, ja te ja lapsenne tulevat siunaamaan +minua teostani. + +Ja samassa särki hän ruudun, astahti takaperin ja valmistautui +nakkaamaan sormusta niin tarkasti ja niin kauas kuin hänelle oli +mahdollista. Juuri samassa silmänräpäyksessä lennähti musta lumipilvi +auringon eteen, ja huone kävi miltei pilkkopimeäksi. + +-- Hetkinen vielä! Lyhyt hetkinen vain! -- rukoili Bertelsköld, saaden +tuskin sanaa suustaan. + +Kreivin muuten heleä ääni oli nyt niin tavattoman kaiuton, että Kreeta +epäili. -- Mitä vielä tahdotte? -- kysyi hän, vasten tahtoaan vapisten. + +-- Pyydän vain ... viiden minuutin aikaa. Paina sormus sormeeni... Jos +viisi minuuttia kuluu ... eikä kohtaloni sillä ajalla muutu ... niin +että sormus osoittaa voimaansa ... niin se on sinun ... muuten ... se +on minun! + +-- Synnillinen, surullinen taikausko! -- sanoi Kreeta. -- Ja sillä +ehdolla siis annatte minulle sormuksen vapaaehtoisesti? + +-- Annan. + +-- Ja jos ne viisi minuuttia kuluvat ilman suuria muutoksia, lupaatteko +sitten kääntää mielenne tästä maailmasta eikä koskaan enää uskoa tuon +onnettoman sormuksen voimaan? + +-- Lupaan. + +-- Olkoon sitten, anna minulle anteeksi, rakas Jumala, jos teen syntiä +hänen pyyntöönsä suostumalla ja kiusaan sinua ihmiskeinoihin +turvaamalla! Tässä on sormus! + +Ja hän painoi sen kreivin sormeen. Sitten peitti hän särjetyn +ikkunan, suojellakseen sairasta kylmältä. Noin minuutin aika kului +hiljaisuudessa. Hetkisen perästä vilahti aurinko näkyviin. Tämä aivan +tavallinen tapaus sai kumminkin sekä kreivin että papinvaimon +vapisemaan. Mutta sitä kesti vain muutaman sekunnin ajan. Aurinko +katosi taas pilviin. + +Olipa melkein niinkuin olisi kuullut kahden sydämen sykkivän. + +-- Aika on kulunut, -- sanoi viimein Kreeta. Nyt näette, kuinka +mielettömiä uskoitte. Antakaa minulle kiusaaja takaisin, ja se on iäksi +päiväksi vajoava aaltojen syvyyteen. + +-- Vielä on minuutti jäljellä! -- kuiskasi Bertelsköld, jonka silmät +muuanne kääntymättä seurasivat suuren, oven pielessä riippuvan +seinäkellon viisarin hidasta kulkua. + +Kreeta pudisti päätään. -- Maallisten toiveiden viimeinen oljenkorsi! +-- sanoi hän säälien. -- Vielä kerran liikauttaa aika siipeään, ja +sitten on kaikki lopussa. + +Tuskin oli hän sen sanonut, kun askelia kuului, ja oven ripaan +tartuttiin. Jos huoneessa olisi ollut valoisampi, olisi Kreeta nähnyt, +kuinka Bertelsköldin haamu muuttui, niin että hänen kalpeille +kasvoilleen yht'äkkiä kohosi hehkuva puna. + +Maaherra, parooni Creutz, astui sisään. Jo hänen synkkä surupukunsa +osoitti, että jotakin erikoista oli tapahtunut. + +Hän läheni kreivi Bertelsköldiä ja sanoi lempeällä ja totisella +äänellä: -- Tulen antamaan teille tietoa eräästä surusanomasta, jonka +äskettäin tänne tullut ruotsalainen posti vihdoin viimeinkin on tuonut +Suomenkin rantamille. Hänen majesteettinsa, meidän armollinen +kuninkaamme Kaarle XI ei enää ole elävien joukossa. Hän on jo tämän +huhtikuun 5. päivänä silmänsä Herransa ikuiseen uneen ummistanut, jonka +jälkeen hänen valtaistuimensa perillinen, meidän nyt hallitseva +kuninkaamme Kaarle XII on Ruotsin maan valtaistuimelle astunut. Rauha +vainajalle! Hän on useissa kohdissa ollut oikea maan isä, ja jos hän +lieneekin inhimillisesti erehtynyt, on hänet kumminkin aina luettava +Ruotsin valtakunnan parhaitten kuningasten joukkoon. Suokoon Jumala, +että hänen poikansa hallituskausi tulee olemaan onnellinen. + +Bertelsköld nyökäytti päätänsä heltynein mielin. + +-- Sen jälkeen, -- jatkoi maaherra, -- on minulla iloisempia tietoja +teille itsellenne ilmoitettavana. Vihamiehenne Gyllenborg on menettänyt +valtansa. Nykyinen armollinen kuninkaamme, joka, jos huhu totta +kertonee, ei ole reduktsionin ystävä, on käskenyt, että kanne teitä +vastaan on peruutettava ja kuninkaallinen asiamies Janssen viralta +pantava ja nuhdeltava häntä ankarasti hänen sopimattomasta +käytöksestään, joka nyt enää on tarpeetonta, koska kuulin miehen +hukkuneen. Hänen majesteettinsa on käskenyt minua teille erittäin +ilmaisemaan, että hän paheksuu sitä vääryyttä, mikä teille on +tapahtunut, ja kehoittaa hänen majesteettinsa teitä samalla, niin pian +kuin terveytenne sen sallii, saapumaan Tukholmaan ja rupeamaan +jäseneksi kuninkaan ja valtakunnan neuvostoon. + +Huoneessa oli niin pimeä, ettei kumpikaan huomannut, kuinka Kreeta, +joka oli vetäytynyt vuoteen uutimien taa, kauhistuneena peitti kasvot +käsiinsä. Bertelsköldiin nämä uutiset tekivät toisenlaisen vaikutuksen. +Sen sijaan, että olisi vastannut, veti hän parooni Creutzin lähemmä +itseään, näytti hänelle vasemmassa kädessään olevaa sormusta ja +kuiskasi: Tämä sormus ... Torstenille ... sanokaa hänelle ... +kuningas ... ja kansa ... aateliston avulla... + +Kenties oli jalo parooni jo hiukan tottunut kreivi Bertelsköldin +haaveiluihin tämän sairastaessa. Oli miten oli, mutta toivoen voivansa +ilahduttaa vierastaan, joka nyt oli kohonnut arvossa häntä niin paljon +ylemmä, jatkoi parooni Creutz: -- Kun mainitsitte poikanne Torstenin, +niin tahdon ilmoittaa, että kreivittärenne ja tyttärenne voivat hyvin. +Olen kuullut sen sisareltani, ja tässä ovat molempain poikainne +kirjeet. Tahtomatta kertoa samaa, mistä hekin varmaan kirjoittavat, +rohkenen vain tuttavuuden vuoksi ilmoittaa, että poikanne Torsten, niin +nuori vielä kuin onkin, on erinomaisten tietojensa nojalla saanut +paikan kuninkaan kansliassa, samalla kun poikanne Kustaa reippautensa +vuoksi joka päivä saavuttaa yhä enemmän nuoren hallitsijamme suosiota. +Mitäs tästä kaikesta sanotte, jalo vieraani? Jos ette nyt heti paikalla +parane, niin se ei ole minun syyni. Ja vielä sittenkin on minulla +teille pieni loppuherkku tarjottavana. Niihin melkoisiin kustannuksiin +nähden, joita te ja isänne olette maan kaunistamiseksi Mainiemen +linnaan uhranneet, on armollisen kuninkaamme tahto, että elinaikananne +saatte hallita tilaa tahtonne mukaan. Kuolemanne jälkeen siirtyy tila +Turun läänin rykmentin everstin virkataloksi, koska, niinkuin +kuninkaallinen majesteetti leikkiä laskien on virkkanut, poikanne +Kustaa todenmukaisesti joka tapauksessa tulee olemaan lähin +jälkeläisenne. -- Mutta ette edes kiitäkään minua. Hyvä kreiviseni, +mitä tulee minun ajatella teistä? Te hymyilette, luulen ma, -- hyvä +merkki! Lyönpä vetoa, että huomenna olette terve; me lähdemme yhdessä +metsästämään, varokoon karhu turkkiaan; olen onnellinen päästessäni +metsälle niin kokeneen metsästäjän seurassa! Tavattoman pimeä päivä +kevätpäiväksi... Ah, nyt pilkistää aurinko esiin... Mutta... + +Niinkuin tumma, musta harso yht'äkkiä olisi pudonnut pois luonnon +otsalta, välähti aurinko kaikessa kirkkaudessaan, ja kevätloistollaan +linnan ruutujen läpi tunkien valaisi hämmästyneen linnanpäällikön +kasvoja, polvistuneen naisen kyyneltyviä silmiä ja Mainiemen kuoleman +uneen nukkuneen kreivin, Bernhard Bertelsköldin jaloja piirteitä. Hänen +ihmeen ihana, ennen niin mustien, mutta nyt ajan hopeoimien kutrien +ympäröimä päänsä johti vielä kuoltuakin mieleen hänen jalon, +hienotunteisen, ylpeän ja sankarimaisen urhean luonteensa. Hän nukkui +niinkuin mennyt aika nukkuu pois uuden ajan päivänpaisteessa. + +Aurinko, joka nyt Turun linnaa valaisi, oli ylevämielisen, urotöistä +kuuluisan, hengen ja aineen maailmoissa yhtä jättiläisvoimaisen +seitsemännentoista vuosisadan ilta-aurinko. Sen ilta oli nyt tullut. +Kun Kaarle XI:n tähti laski, nousi taivaanrannalle kaksi uutta, vielä +mahtavampaa ja paljon loistavampaa tähteä, toinen lännessä, toinen +idässä. Se sinertävä juova, jota Bertelsköld turhaan oli meren jäiden +seasta etsinyt, oli nyt laajennut kimmeltäväksi ulapaksi, jolla laineet +vapaina liikkuivat -- ja nyt oli kevät kaikkialla hengen valtakunnissa, +ja epäuskon jäät alkoivat sulaa, ja ihmisajatuksen iäti lainehtivat +aallot alkoivat yhä vapaammin vyöryä äärettömyyden ja ikuisuuden +avaruuksia kohden aikojen etäisten rantain tuolla puolen. + +Pysähtykäämme tähän kevättä ihailemaan. Lumen, joka sulaa, tulee aina +muistaa, että sen taivahan aurinko sulattaa; vihannan, nousevan nurmen +tulee aina muistaa, että nietokset ovat suojelleet sen juuria hallalta. +Vanhuus menköön, nuoruus astukoon rakastavana sijaan! + +Ja näin päättyy kertomus keväisenä iltana. Jumala tietää, milloin +vaaraimet metsässä kypsyvät. + + + + +VIITESELITYKSET: + + +[1] Onko ihminen järjetön luontokappale? Tietysti on, koska syöpi +vertaisiaan. + +[2] Kanaseni. + +[3] Onko ihminen jumala? Varmaankin, sillä jumala ei mitään kaipaa. +Mutta en minäkään mitään kaipaa (s.o. runsaan aterian jälkeen). Siis +olen jumala. Joka oli todistettava. + +[4] Välskärin aikana ei vielä ollut laadittu lakia, joka rauhoittaa +hirven meillä kokonaan. + +[5] V. 1854 ampuivat englantilaiset ja ranskalaiset raunioiksi tämän +linnan. + +[6] Tässä katsoi välskäri sopivaksi kehua oikein tarmonsa takaa sitä +onnellista aikaa, jolloin tiedekunnista ei mitään tiedetty ja välskäri +oli ainakin nykyaikaisen arkiaatterin arvoinen. + +[7] Nämä vesikoetukset samoin kuin niitä vastaavat tulikoetukset, joita +tehtäessä syytetyn täytyi tarttua tuliseen rautaan, olivat jo kauan +tätä ennen käytännössä ja tavataan usein keskiajan kronikoissa +mainittuina. Kummallista kyllä, oletettiin, että ainoastaan perkele voi +pelastaa syyllisen, jotavastoin n.k. jumalantuomiot sisälsivät sen, +että Jumala ihmeen kautta pelastaa syyttömän. + +[8] Gezelii den äldres minne, kirj. J. J. Tengström, siv. 106. + +[9] Vrt. samaa teosta, siv. 142 ja seur. Piispa syytti Alanuksen leskeä +siitä, että tämä muka olisi käyttänyt erästä mynämäkeläistä naista +noituuteen, hankittanut itselleen takaisin erään koristeen ja muutamia +palasia sianlihaa, kiduttanut Dn. Enevaldia noidannuolilla ja tahtonut +taikajuomalla tuhota itsensä piispan puolison tämän sairaana ollessa. +Juttu kesti liki viisi vuotta ja vedottiin siinä lopulta Tukholman +neuvostoon, joka tuomitsi piispan maksamaan leskelle 400 talaria +hopeaa. + +[10] Vrt. Åbo Tidn. 1795. N:o 8. + +[11] Vrt. Åbo Tidn. 1792. N:o 19. + +[12] Suullisten kertomusten mukaan. + +[13] Jota lukija verratkoon edelliseen kertomukseen samasta retkestä. + +[14] Seitsemän vuotta sen jälkeen aateloituna nimellä Wallenstierna. + +[15] Anna Sofia katseli ihastunein silmin vanhaa isoäitiä, ikäänkuin +olisi tahtonut sanoa, että hänestähän oli välskäri saanut tuon kauniin +vanhuksen ihanteen. Vanhus ymmärsi tytön ajatukset ja nyökäytti +kiittäen, melkein liikutettuna hänelle päätään. Mutta välskäri ei ollut +huomaavinaan sanojensa vaikutusta, vaan jatkoi kertomustaan niinkuin ei +mitään olisi tapahtunut. + +[16] Susanna tarkoittaa varmaankin tuota pfaltzkreivin arvonimeä, jonka +keisari Fredrik III antoi piispa Maunu III Särkilahdelle ja hänen +jälkeläisilleen, ei piispoille, vaan Turun tuomiorovasteille. + +[17] Sparre suomeksi orsi, vuolihirsi. Suoment. muist. + +[18] Tavataan Kantelettaressa I: 233, siv. 91. + +[19] Würzburgin luona, jossa suvun päämies ennen muita tunki linnan +nostosillan yli. + +[20] Kustaa Bertelsköld, kreivi, kuoli tammik. 29 p. 1658. +Lannistumattomana voittajana kuninkaansa puolesta lepää hän aallon +alla. + +[21] Keihäät tehtiin tämmöisiin tilaisuuksiin hauraasta puulajista että +ne vahinkoa tuottamatta taittuisivat, jos sysäys tulisi olemaan liian +ankara. + +[22] Historiallista. + +[23] Juhana Gyllenstjerna. + +[24] Sitä ennen oli ainoastaan 6 kreiviä ja 14 vapaaherraa. + +[25] Saanemme tuonnempana tarkastaa sekä näitä että muita reduktsionin +yksityiskohtia. + +[26] Kreivi Bertelsköldin oli tapana, aina kun oli vihoissaan, puhua +ranskankieltä, jonka tähden hän silloin myöskin puolisoaan teititteli. +Olemme kuitenkin katsoneet parhaaksi suomentaa hänen sanansa. + +[27] Luodut vartavasten ottamaan, sanoivat hänen vihollisensa. + +[28] Gyllenborg aateloitiin 1680, tehtiin vapaaherraksi 1689, kreiviksi +1695. Siihen aikaan kohottiin nopeasti. + +[29] Kuolinvuoteellaan sanotaan Kaarle XI:n vierittäneen tämän +edesvastuun Gyllenborgin hartioille. + +[30] Ruotsinkielisen. Suom. muist. + +[31] Kaikkialla _vanhaa_ lukua. + +[32] Köyhälistöä, tämän sanan nykyisessä merkityksessä, ei oikeastaan +siihen aikaan ollut olemassa. Päiväläiset, palvelijat, loiset, +mäkitupalaiset katsoivat, tavallisten olosuhteiden vallitessa, +kuuluvansa isännän perheeseen tai maahan. + +[33] Fryxellin mukaan. Ei liene aivan sanan mukaan ymmärrettävä. Kirkot +voivat tulla lukituiksi senkin johdosta, että papit olivat kuolleet +tahi hädän ja puutteen tähden tulleet pakotetuiksi siirtymään pois. + +[34] Toisten tietojen mukaan mikkelistä 1696 juhannuksen aikaan 1697. + +[35] Saatavilla olleet tiedot on koottu valtioneuvos Pippingin kirjaan +"Historiska underrättelser om boktryckeriet i Finland" (S. T:de S:n +Toim. 1846.) + +[36] Välskärin aikaan. + +[37] Isokyrön pitäjä on suomalainen, jonka vuoksi kaikki kävi +suomenkielellä, mutta Larssonit puhuivat ruotsiakin, Bertelsköld, +samoin kuin kaikki _sen ajan_ Suomen aateliset, ymmärsi ja _puhui +suomenkieltä täydellisesti_. + +[38] Elää ja antaa muidenkin elää. Suom. muist. + +[39] Välskäri teki tässä virheen ajanlaskussa, sillä hän luki sanat +1734 vuoden lain mukaan. + + + + + + + + +End of Project Gutenberg's Välskärin kertomuksia 2, by Zacharias Topelius + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK VÄLSKÄRIN KERTOMUKSIA 2 *** + +***** This file should be named 36278-8.txt or 36278-8.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + http://www.gutenberg.org/3/6/2/7/36278/ + +Produced by Tapio Riikonen + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +http://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at http://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit http://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including checks, online payments and credit card donations. +To donate, please visit: http://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + http://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. |