initial commit of ebook 36190HEADmain

5 files changed, 10803 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/36190-8.txt b/36190-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..20a5740
--- /dev/null
+++ b/36190-8.txt
@@ -0,0 +1,10787 @@
+The Project Gutenberg EBook of Välskärin kertomuksia 1, by Zacharias Topelius
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Välskärin kertomuksia 1
+       Kuninkaan sormus. Miekka ja aura. Tuli ja vesi.
+
+Author: Zacharias Topelius
+
+Translator: Juhani Aho
+
+Release Date: May 22, 2011 [EBook #36190]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK VÄLSKÄRIN KERTOMUKSIA 1 ***
+
+
+
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+
+
+
+
+
+VÄLSKÄRIN KERTOMUKSIA 1
+
+Kuninkaan sormus. Miekka ja aura. Tuli ja vesi.
+
+
+Kirj.
+
+ZACHARIAS TOPELIUS
+
+
+Suomentanut Juhani Aho
+
+
+Ilmestynyt ensimmäisen kerran
+Porvoossa WSOY:n kustantamana v. 1896.
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+Suomalaisille lukijoille
+Esipuhe, jossa kerrotaan välskäristä ja hänen elämänsä vaiheista
+
+Kuninkaan sormus:
+
+ 1. Breitenfeldin taistelu
+ 2. Aatelismies ilman nimeä
+ 3. Neiti Regina
+ 4. Neiti Reginan vala
+ 5. Judith ja Holofernes
+ 6. Suomalaiset Lech-virran luona
+ 7. Uusia seikkailuja
+ 8. Nürnberg ja Lützen
+
+Miekka ja aura:
+
+ 1. Mies nuijasodan ajoilta
+ 2. Hän häpee talonpoikaisnimeään
+ 3. Etelän impi pohjolassa
+ 4. Talonpoika, porvari ja sotamies
+ 5. Neiti Regina saapuu Korsholmaan
+ 6. Etelän ja pohjolan rakkaus
+ 7. Korsholman piiritys
+
+Tuli ja vesi:
+
+ 1. Saalis taistelutanterelta
+ 2. Kaksi vanhaa tuttavaa
+ 3. Aarrekammio
+ 4. Herttua Bernhard ja Bertel
+ 5. Vihan ja rakkauden sovinto
+ 6. Nördlingenin taistelu
+ 7. Tuhlaajapoika
+ 8. Pakosalla
+ 9. Harhaileva ritari
+10. Kajaanin linna
+11. Valtiovanki
+12. Kiusaaja
+13. Abi, male spiritus
+14. Pyhimysten tuomio
+15. Bertel ja Regina
+16. Kuninkaan sormus. Miekka ja aura. Tuli ja vesi
+
+Viiteselitykset.
+
+
+
+
+SUOMALAISILLE LUKIJOILLE.
+
+
+Neljäkymmentä vuotta on vanha välskäri maita mantereita vaeltanut ja
+moniin kansoihin tutustunut. Kun hän nyt näiltä matkoiltaan kotiin
+palajaa, viettääkseen viimeiset päivänsä omassa maassa, tuntuu hänestä
+niinkuin tuntui ennen aikaan, kun hän meren myrskyistä ja jäiden
+keskestä kotiutui rauhalliseen yliskamariinsa ja vanhain ystäväinsä luo
+iltavalkean ääreen. Kiitos olkoon Jumalalle päättyneestä pitkästä
+matkasta. Muu maa mustikka, oma maa mansikka.
+
+Monta kieltä on välskäri retkeillessään oppinut. Hän on puhunut suomea,
+ruotsia, tanskankieltä, saksaa, englantia, ranskaa ja venäjänkieltä.
+Nyt, kun hän tulee takaisin, tuntee hän itsensä onnelliseksi voidessaan
+puhua rakasta suomenkieltään niin kansanomaisesti, niin lämpimästi ja
+sointuvasti kuin ainoastaan Aho voi. Nyt tulevat häntä ymmärtämään
+ylhäiset ja alhaiset, oppineet ja oppimattomat, vanhat ja nuoret. Hän
+on vieraillut kuninkaitten kartanoissa, on nähnyt isoisten loistoa ja
+kuunnellut heidän salaisia neuvottelujaan. Mutta sydämessään on hän
+aina ollut rahvaan mies, joka on ottanut osaa sen suruihin ja iloihin,
+ymmärtänyt sen salaisimmat huokaukset ja ihmetellyt Jumalan ihmeellisiä
+teitä, joita myöten Hän on tätä kansaa pimeydestä valoon johtanut.
+
+Välskäri kyllä oivaltaa kertomustensa heikkoudet. Hän tietää aivan
+hyvin, että Jumalan ja ihmisten korkeamman mittakaavan mukaan on hänen
+oma voimansa heikkoutta ja hänen viisautensa hulluutta. Kaiken sen,
+mikä tässä hänen teoksessaan elää, hyödyttää ja ilahuttaa, on hän
+ylhäältä saanut. Kiitollisella ilolla täyttyy kuitenkin hänen mielensä
+siitä, että kaikkialla, missä tämä teos on saanut ystäviä ja lukijoita,
+siellä on se levittänyt kunnioitusta Suomen kansaan. Aina Amerikan
+aarniometsistä saakka, joissa Suomen nimeäkään ei ennen ole tunnettu,
+on hän saanut kirjeitä, jotka ovat uhkuneet rakkautta ja ihailua tätä
+kansaa kohtaan, joka on niin paljon kärsinyt ja kärsimyksensä niin
+miehuullisesti kestänyt. Jumalaan ja tulevaisuuteensa turvaten. Silloin
+on tuo vanha kertoja yliskamarissaan sanonut Jumalalleen: "Herra, sinä
+tiedät, että tämä kansa ei ole hakenut katoavaa kunniaa, ja sinä
+tiedät, etten minä ole salannut sen heikkouksia, kun olen sen
+miehuudesta todistanut. Mutta jos se nyt näissä kuvauksissa sen
+kohtaloista esiintyy vieraan nähden näin nöyrän kärsivällisenä ja näin
+avomielisen lujana, niin anna sen vast'edeskin pysyttää juurensa
+isiensä uskossa, anna sen olla oma itsensä, ja se ei ole kaatuva, vaan
+se on elävä sinun voimassasi ja täydentyvä rakkaudessasi."
+
+Välskäri on antanut kansalleen, mitä _hän_ on kyennyt antamaan.
+Jatkakoot muut hänen työtään ja todistakoot uudempien aikojen
+edistyksestä! Häh sulkee nämä kertomuksensa suomalaisten lukijain
+ystävyyteen, ja unhottukoon hän itse, kunhan hänen kansansa vain elää.
+
+Koivuniemellä, lokakuun 19 p:nä 1895.
+
+Z. T.
+
+
+
+
+Esipuhe, jossa kerrotaan välskäristä ja hänen elämänsä vaiheista.
+
+
+Hän oli syntynyt eräässä pikkukaupungissa Pohjanmaalla 15. p:nä
+elokuuta 1769, samana päivänä kuin Napoleon. Tämä on pysynyt tarkasti
+mielessäni, koska välskärillä oli aina tapana viettää päivää pienillä
+kekkereillä. Kekkerit olivat sellaiset, että kaksi tai kolme hänen
+vielä elossa olevaa vanhaa serkkuansa -- hän kutsui kaikkia vanhoja
+tätejä serkuikseen -- ja kaksi tai kolme hänen veljeään -- hän kutsui
+kaikkia niitä veljikseen, jotka kutsuivat häntä sedäksi -- kokoontuivat
+hänen asuntonsa yliskamariin nauttimaan kahvia ja rinkeleitä. Onneksi
+oli kamari tilava ja siinä oli kaksi korkeaa ikkunaa (ja sen edustalla
+kauhean pimeä ullakko). Mutta tilava se sai ollakin, sillä paitsi noita
+kahta tai kolmea serkkua ja kahta tai kolmea veljeä, kokoontui tuonne
+katon rajaan tusina vallattomia poikia ja suupaltteja tyttöjä, jotka
+pitivät kauheata meteliä ja heittelivät nurin niskoin kaikki, mitä
+eteen sattui. Sillä välskäri rakasti lapsia aivan sokeasti ja antoi
+meidän telmiä niin, että vanhain ihmisten korvat eivät tahtoneet
+mitenkään kestää. -- Mutta minä palaan takaisin hänen syntymäpäiväänsä,
+joka tavataan ensimmäisenä kaikkien ihmisten ansioluettelossa, ja
+välskärin ansioluettelo ei ollut sen pitempi kuin monen muunkaan.
+
+No niin, välskäri oli syntynyt samana päivänä kuin Napoleonkin, hän
+puhui siitä aina ylpeillen ja se oli alkuna useihin hänen elämänsä
+vaiheisiin. Hän ei koskaan voinut lakata pitämästä sitä jonkin
+merkillisen tapahtuman hyvin tärkeänä enteenä. Ja vaikkei hänestä
+tullutkaan mitään kuuluisaa, suurta miestä, niinkuin hän nuoruudessaan
+ehkä oli haaveillut, olivat häntä kuitenkin nuo enteet ajaneet hakemaan
+mainetta ja onnea elämän monenmoisissa seikkailuissa. Hänen ylpeytensä,
+samoinkuin hänen kunnianhimonsakin oli laadultaan tuota lempeää ja
+siivoa, joka naurahtelee syrjässä omalle itselleen eikä tahdo tehdä
+pahaa niin maan matosellekaan; se oli noita viattomia haaveita, jotka
+saavat alkunsa sattumasta ja kaiken aikaa pitävät siitä kiinni kuin
+mistäkin ylen tärkeästä tapahtumasta ja jotka eivät haihdu eivätkä
+häviä, vaikka todellisuus tuhat kertaa osoittaisi ne vain utukuviksi.
+Se, joka tuntee elämää ja on tutkinut sydämiä, olisi jo aikoja sitten
+voinut ennustaa välskärille, ettei hänen kunnianhimollaan saada suuria
+aikaan, vaikka mies olisikin syntynyt sata kertaa samana päivänä kuin
+Napoleon. Sillä aivan toisenlaista kunnianhimoa tarvitaan murtamaan
+tietä niille kukkuloille, joilla inhimillinen suuruus asustaa. Apunaan
+ne äärettömät edut, joita tarjoaa nero, rohkeus ja uupumaton sitkeys,
+ei se useimmiten kysy, mitä keinoja se käyttää tarkoituksiinsa, sillä
+milloin muistaa ylpeä valloittaja kaikkia niitä uhreja, jotka
+tappotanterella ovat vuodattaneet verensä hänen kunniakseen, niitä
+kaikkia ihmisonnen raunioita, joiden yli hänen tiensä kulkee, niitä
+kyyneliä, jotka tätä tietä kostuttavat, pyrkiessään sitä suuruuden
+virvatulta kohti, joka loistaa läpi vuosisatojen!
+
+Jos Madame Letitia Bonaparte Ajacciossa olisi synnyttänyt välskärin
+tuona kuuluisana päivänä, olisi hänestä ehkä voinut tulla jotakin
+_toista_ kuin paljas välskäri, mutta mitään _suurempaa_ hänestä tuskin
+olisi voinut tulla. Tosin tiedetään Napoleonin kuuluisan kokin
+itsestään ylpeillessään lausuneen, että "kuka hyvänsä voi _tulla_
+kokiksi, mutta paistinkääntäjäksi täytyy jokaisen _syntyä_". Mutta vaikka
+hän olikin nero, unhotti hän kuitenkin, että nerot on ennakolta
+neroiksi määrätty; kun on synnytty paistinkääntäjäksi, ollaan ja
+pysytään paistinkääntäjänä, vaikka kauluksessa kiiltelisikin kultaa ja
+taskut olisivat täynnä mainekirjoja. Välskäri ei ollut syntynyt
+Napoleoniksi; ei senvuoksi, että hänen nimensä oli vain tuo tuiki
+tavallinen Andreas Bäck -- hän oli lukenut latinaa ja kirjoitti nimensä
+Andreas eikä koskaan Antti -- ei myöskään siksi, että hänen isänsä oli
+tavallinen kersantti, joka oli menettänyt toisen kätensä Pommerin
+sodassa, vaan siitä syystä, että hänenlaisestaan pohjattoman
+hyväluontoisesta ja häilyväisestä miehestä, vaikka hänellä olisikin
+terävämpi pää kuin mikä oli sattunut välskärin hartioille joutumaan,
+mahdollisesti voi tulla rohkea seikkailija, mutta ei koskaan suuri
+sotaherra elämän taistelussa.
+
+Omain puheittensa mukaan oli välskäri lapsena ollessaan ollut suuri
+hulivili; mutta kun hänellä oli hyvä ymmärrys, lähetti hänet hänen
+enonsa, joka oli varakas kauppias, Vaasaan kouluun. Kahdeksantoista
+vuoden vanhana oli hän edistynyt niin pitkälle, että voiastia
+kärryissä ja seitsemäntoista plootua taskussaan matkusti Turkuun
+ylioppilastutkintoa suorittamaan. Sen hän suorittikin helposti, ja nyt
+olisi vastaleivotun ylioppilaan enonsa ja suosijainsa toivomuksia
+noudattaen pitänyt ruveta lukemaan papiksi. Haikeasti huokaillen
+istuutui hän heprealaisen raamatun ääreen, sillä ajatukset ajelehtivat
+kaiken maailman teitä ja silmä karkasi vähän väliä "Bereshit bara
+elohimistä" torilla pidettäviin paraateihin, joissa komeata sotajoukkoa
+tarkastettiin, ennenkuin se lähetettiin sotaan. Ja tuo tuleva pappi
+ajatteli näin: kunpa olisin sotamies ja saisin seisoa suorana tuolla
+rivissä, valmiina taistelemaan kuninkaan ja isänmaan puolesta niinkuin
+isäni ennen! -- Varmaan hän olisikin saanut tätä haluansa noudattaa,
+jos vain äiti olisi sen sallinut. Mutta tämä ei voinut koskaan
+unhottaa, että isä oli menettänyt toisen kätensä sodassa, ja hän oli
+ottanut pojaltaan sen pyhän lupauksen, ettei tämä koskaan vetäisi
+sotisopaa ylleen. Ja nuori Bäck oli äidilleen kuuliainen: hän ponnisti
+kaikki voimansa ja palasi paraateista kirjan ääreen; mutta hän ei ollut
+ehtinyt päästä puoleenkaan ensimmäistä Mooseksen kirjaa, kun uusi pommi
+pamahti hänen päähänsä. Tämä pommi oli eräs "Åbo Tidningarin", kuulutus
+jonka oli allekirjoittanut "Erik Gabriel Hartman, lääkeopillisen
+tiedekunnan puolesta" ja jossa ilmoitettiin, että ne ylioppilaat, jotka
+haluavat ruveta sodan aikana palvelemaan välskäreinä sairaaloissa tai
+rykmenteissä, saapukoot viipymättä saamaan yksityistä opetusta
+lääketieteessä, jonka jälkeen he -- jotenkin pian, tietysti, sillä sota
+oli täydessä tulessa -- voisivat päästä viiden tai kuuden riikintalarin
+kuukausipalkalle. Nyt ei mikään enää voinut pidätellä miestä, ja hän
+kirjoitti kotiin, että välskäri tavallisesti katkoo muiden jalkoja,
+eikä omiaan, ja saikin paljon tinkimisen perästä toivomansa
+suostumuksen. Ja samassa oli heprean kirja ylösalaisin hyllyllä. Bäck
+ei enää harjoittanut opinnoita, hän ahmi ahmimalla kirurgiaa ja oli
+muutamien kuukausien kuluttua yhtä hyvä välskäri kuin kaikki muutkin.
+Sillä siihen aikaan ei oltu näissä asioissa niin tarkkoja kuin nyt.
+Kukapa ei muistaisi Franzénin mainiota laulua "Ennen ja nyt", jossa
+lauletaan näin:
+
+    Ennen se lääkär' sormet vei
+    pilalle paleltuneet,
+    nyt hän ne leikkaa, jotka ei
+    heti paikalla parantuneet.
+
+Ja onhan hyvin mahdollista, että Franzén tätä laulua kirjoittaessaan
+oli ajatellut Bäckiä. Mutta välskäri ei ollut hätäpoikia. Hän otti osaa
+vuosien 1788 ja 1789 sotiin maalla ja vuoden 1790:n sotaan merellä, oli
+mukana monessa kovassa koetuksessa, joi (omain puheittensa mukaan)
+reippaasti ja katkoi käsiä ja jalkoja niin, että paikat soi. Ei hän
+siihen aikaan vielä tiennyt syntyneensä samana päivänä kuin Napoleon
+eikä siis myöskään osannut ajatella olevansa aiottu mihinkään suuriin
+tehtäviin; mutta usein kuultiin hänen jo silloin kertovan, miten hän,
+tuona kuuluisana heinäkuun 3. päivänä, kulki Viipurin lahden läpi ja
+Krosserortin niemeen sijoitetun vihollispatterin ohitse Stedingkin
+johtamassa "hämemaa" Styrbjörnissä, joka oli saaristolaivaston
+etunenässä, ja miten rikki ammuttu raakapuu silloin haavoitti hänen
+oikean poskiluunsa, johon siitä tapauksesta jäi merkki iäksi päiväksi.
+Sama kuula, joka merkitsi hänen poskensa, lenti laivaa pitkin ja teki
+suurta tuhoa, suhahti päällikön pään ohitse ja vei tältä hetken ajaksi
+kaiken kuulon korvasta. Bäck juoksi hätään, otti esille suonirautansa
+ja halvausvetensä ja kolmen minuutin kuluttua oli Stedingk saanut
+kuulonsa jälleen. Vaara oli silloin suurimmillaan ja kuulasade
+kuumimmillaan. Ruskis, ja laiva oli ajanut karille! -- "Pojat, me
+olemme hukassa!" huusi joku. -- "Ei hätää mitään!" vastasi toinen -- ja
+se oli Heikki Lintunen, kotoisin Ulvilan pitäjän Ahlaisten kylästä,[1]
+-- "komentakaa vain kaikki miehet kokkaan, se on perä, joka on
+kivellä!" -- "Kaikki miehet kokkaan!" komensi Stedingk; laiva tuli kuin
+tulikin taas vesivaraan, ja koko Ruotsin laivasto seurasi mukana sen
+vanavedessä. Tätä tapausta kertoessaan oli välskärillä tapana sanoa:
+"mitä hittoa olisi laivastosta tullut, jos Stedingk olisi jäänyt
+kuuroksi?" Ja kaikki ymmärsivät, mitä ukko tarkoitti: hän oli
+pelastanut koko Ruotsin laivaston, tietysti; mutta jos joku sattui
+vetämään suunsa nauruun tätä viatonta kehumista kuullessaan, nauroi
+hänkin muiden mukana ja lisäsi leikillisesti: "Niin, niin, nähkääs,
+hyvät ystävät, minä olen syntynyt elokuun 15. p:nä, niinkuin tiedätte,
+enkä mahda sille mitään."
+
+Kun sota oli loppunut, alkoi Bäckille tulla ikäväksi sairaaloissa olo,
+ja kun hän (omien puheittensa mukaan) oli Stedingkin suosiossa, heitti
+hän laivaston oman onnensa nojaan ja seurasi suosijaansa Tukholmaan --
+perhelääkärinä, niinkuin hän itse muistaakseni kerran selitti, mutta
+toisten puheiden mukaan lienee hän hoitanut vain jotakin kirjurin
+ammattia. Kun oli nokkela, sukkela ja luotettava, ymmärsi hän yskän
+sanasta ja puolesta, ja hänelle uskottiin asioita, joita hän (yhä vain
+omien puheittensa mukaan) osasi pitää salassa. Hän oli kuulemma hyvä
+tuttava kamaripalvelijain, kamarineitojen, käsikirjurien ja monien
+muiden samantapaisten henkilöiden kanssa, jotka siihen aikaan ottivat
+hyvin tehokkaasti osaa ylhäisten valtiollisiin vehkeisiin, ja olivat
+sekautuneet näöltään vähäpätöisinä, mutta monesti kuitenkin hyvinkin
+vaikuttavina henkilöinä moneen sotkuiseen salaliittoon, joissa
+punottiin ansoja valtakunnan korkeimpien miesten kukistamiseksi. En ole
+koskaan saanut selkoa siitä, miten paljon välskäri vaikutti näiden
+kuuluisain salaliittojen ratkaisuun; ja mahdollistahan on, ettei hänen
+osansa ollut niin suuri kuin hän joskus koetti uskotella. Rohkenen
+kuitenkin väittää, ettei tuo pohjaltaan rehellinen mies antautunut
+koskaan petollisia ja rumia juttuja perille ajamaan. Olen päinvastoin
+taipuvainen uskomaan, että hän ajoi muiden asioita tietämättä,
+millaisia ne olivat, ennenkun hän näki niistä tulokset julkisuudessa.
+Mutta varmaa kuitenkin on, että hänellä näinä aikoina oli tiedossaan
+paljon juoruja ja että hän sekä sen aikuisista että myöskin ennen
+eläneistä, vaikuttavista henkilöistä sai kuulla koko joukon sellaista,
+joka tähän saakka on ollut vain vähän tunnettua, mutta joka kuitenkin
+on näitä aikoja hyvinkin kuvaavaa.
+
+Välskäri oli samanlainen kustaalainen kuin useimmat Tukholman
+senaikuiset keskisäätyläiset yleensäkin. Häntä samoinkuin heitäkin
+häikäisi hovin loistoisa elämä, joka heijasti valoaan alempana olevaan
+ympäristöönsäkin. Hän oli ihastunut siihen alavaan esiintymiseen, jolla
+Kustaa III osasi voittaa alhaisen kansan suosion silloin, kun hän sitä
+tarvitsi, ja niin ollen oli hän kuninkaalleen järkähtämättömästi
+uskollinen. Mitä välitti hän siitä valtiollisesta tyytymättömyydestä,
+joka jo kauan oli hiiviskellyt valtaistuimen ympärillä ja joka kohotti
+päätään yhä korkeammalle kuninkaan läheisimmässä ympäristössä. Hän oli
+nuori eikä tarvinnut mitään muita vaikuttimia innostukseensa. Kuinka
+komea kuningas! -- siinä kaikki, mitä hänen tarvitsi ajatella; hän oli
+siihen aikaan piintynyt kuningasmielinen, ja jos tapahtui, että hän
+juoksi muiden asioita salaliittojen hyväksi, niin tapahtui se siksi,
+että hän, mies parka, luuli sillä hyödyttävänsä kuningastaan.
+
+Eräänä päivänä maaliskuun alkupuolella 1792 oli välskäri, joka siihen
+aikaan (omien puheittensa mukaan) oli pulska poika, erään kreivitär
+Lantingshausenin kamarineidiltä, joka taas oli hyvä ystävä kreivi Klaus
+Hornin lakeijan kanssa, saanut hämärän aavistuksen jostakin
+salaliitosta kuninkaan henkeä vastaan. Välskäri päätti ottaa Ruotsin
+kohtaloita ohjatakseen ja ilmaista kuninkaalle kaiken, minkä hän tiesi,
+ja ehkäpä vielä vähän enemmänkin. Hän pyrki kuninkaan puheille muka
+anomuskirjaa antaakseen, mutta sai jyrkästi kieltävän vastauksen
+virassa olevalta kamariherralta De Bescheltä. Hän uudisti pyyntönsä
+sillä seurauksella, että hänet ajettiin pellolle. Kolmannen kerran
+asettui hän linnan portille odottamaan kuninkaan vaunuja ja kun ne
+tulivat, juoksutti hän esiin kirjoitetun tunnustuksensa. "Mitä tuo mies
+tahtoo?" kysyi Kustaa III seurueessaan olevalta kammariherralta ja
+astui alas vaunuistaan. Onnettomuudeksi oli tuo kamariherra taas
+samainen De Besche. "Se on vain muuan virkaheitto välskäri", vastasi
+hovimies pilkallisesti; "hän anoo, että teidän majesteettinne armossa
+suvaitsisi julistaa uuden sodan, että hän saisi jotakin tekemistä."
+Kuningas hymyili ja välskäri jäi tyhmistyneenä seisomaan portin
+pieleen. Muutamia päiviä sen jälkeen ammuttiin kuningas. "Minä en
+mahtanut sille mitään," oli välskärin tapana lisätä, kerrottuaan tämän
+urotekonsa; "ellei De Bescheä olisi ollut, niin ... niin ... kuka
+tietää ... en sano enempää"... Mutta hänen ajatuksensa kyllä
+ymmärrettiin: olihan hän pelastanut koko Ruotsin laivaston Viipurissa
+ja nyt olisi hän pelastanut Kustaa III:n hengenkin, jos ei vain tuo
+_jos_ olisi ollut estämässä eikä tuota ilkeää kamariherraa olisi ollut
+olemassa. Hänessä oli kuin olikin sitä miestä, joka oli syntynyt
+elokuun 15. p:nä, ja ainakin hän itse oli siitä vakuutettu.
+
+Holhoojahallitus ja Reuterholm eivät tyydyttäneet välskäriä ollenkaan.
+Hän oli eronnut Stedingkin palveluksesta ja alkanut omin päinsä
+puoskaroida Tukholmassa. Entistä enemmän hän joutui nyt juoruihin
+osalliseksi, ollen itse miehestä mieheen kulkeva kielikello. Siihen
+toimeen käyttikin häntä vanhan hovin puolue ja monta huhua pantiin
+hänen kauttansa kiertämään. Ennenkuin moni muu hän sai sieramiinsa
+hajun monesta maanalaisesta kydöstä; hän varoitti (niin kerrottiin)
+vuoden 1794:n miehiä, mutta ei kukaan muu kuin Pohjolan Alkibiades
+häntä uskonut. Hän sai siis kehua pelastaneensa Armfeltin, niinkuin oli
+jo sitä ennen pelastanut Ruotsin laivaston ja Kustaa III:n. Ja olihan
+hän valtionkirurgi Fröbergin apulaisena ollut läsnä neiti Rudensköldiä
+mestattaessa. Tämä julma mestaus, jossa nero ja kauneus tallattiin
+tuhkaan, jonka aikana ympärillä seisova kansa vuodatti kyyneleitä ja
+josta ainoastaan alhainen puoluekosto riemuitsi, sai välskärin
+rehellisen sydämen vuotamaan verta. Hänen kielensä, joka ei koskaan
+ollut tottunut vaikenemaan, terosi suuttumuksesta entistään
+terävämmäksi ja hän kysyi ääneensä, niin että kaikki sen kuulivat,
+minkätähden neiti ei saanut _istua_, vaikka hänen ylhäisyytensä parooni
+Reuterholmin eno _istui_ mestauslavalla.[2] Pistosana tuli pian
+Reuterholmin korviin ja jos saamme luottaa välskärin puheisiin, uhkasi
+häntäkin jo sama kohtalo, joka oli kohdannut tuota onnetonta neitiä.
+Välskäri, jolla oli kuuleva korva joka kadunkulmassa ja valvova silmä
+joka ikkunassa, tunsi jotakin uhkaavaa ilmassa ja päätti ajoissa paeta
+lähenevää myrskyä. Suonirauta taskussaan ja sidekäärö kainalossaan
+piilottautui hän pommerilaiseen laivaan ja nousi muutamain päiväin
+kuluttua maalle Stralsundissa.
+
+En aio aivan laveasti kertoa välskärin seikkailuista. Muutaman ajan
+kuluttua lähti hän kiertävänä puoskarina kulkemaan Pariisia kohti.
+Täällä oli direktoriohallitus juuri päässyt valtaan; sotajoukko
+toisensa perästä asetettiin sotajalalle; jokainen ylioppilas tarttui
+miekkaan tai lansettiin. Välskäri saapui parhaimpaan aikaan, sai pienen
+paikan Italiaan lähtevässä armeijassa ja joutui Napoleonin läheisyyteen
+juuri silloin kuin tämän onnen aurinko oli ylenemäisillään tuolla
+puolella Alppien. Saatuaan nyt vasta selville syntymäpäivänsä
+salaisuuden, tunsi välskäri äärettömän kunnianhimon rinnassaan
+paisuvan. Muutamana yönä karkasi hän sairaalastaan Nizzassa ja kiiruhti
+Mantilaan. Hän tahtoi päästä kenraali Bonaparten puheille, hän tahtoi
+kunnostautua, sanalla sanoen: hän tahtoi elokuun 15. p:stä tehdä
+itselleen kuolemattomuutensa tikapuut. En ole saanut selville, kuinka
+se tapahtui, mutta itse hän ainakin väitti päässeensä Bonapartea
+puhuttelemaan ja pyytämään häneltä välskärin paikkaa. "Mutta", huokasi
+välskäri joka kerta kuvatessaan tuota merkillistä päivää elämässään,
+"Bonapartella oli paljon puuhaa, hän ei ymmärtänyt minua ja kysyi
+adjutantiltaan, mitä minä tahdoin." "Kansalainen kenraali", vastasi
+adjutantti, "se on vain muuan kirurgi, joka anoo kunniaa saadakseen
+ensi tilaisuudessa sahata poikki teidän jalkanne." "Samassa", lisäsi
+välskäri, "alkoivat kanuunat paukkua, itävaltalaiset ryntäsivät esiin
+ja kenraali Bonaparte käski minun juosta hiiden kattilaan."
+
+Välskäri, joka oli pelastanut niin monen mainion miehen hengen, ei siis
+saanut pelastaa Napoleonin henkeä. Sen sijaan sairastui hän sotaruttoon
+ja makasi puolen vuoden ajan surkeana sairaana Bresciassa. Sieltä kulki
+hän Ranskan armeijan jälkiä Itävaltaan, pakeni Sveitsiin ja joutui
+joksikin aikaa Zürichiin. Täällä hoiti hän muuatta apteekkia, rakastui
+pieneen, punaposkiseen sveitsittäreen ja oli juuri menemäisillään
+naimisiin, kun ensiksi ruhtinas Korsakov, sitten Massena ja lopuksi
+Suvorov panivat monilukuisine joukkoineen ylösalaisin tuon rauhallisen
+kaupungin. Tästä syntyneessä sekasorrossa pakeni välskärin morsian eikä
+koskaan enää palannut. Suruissaan istui hän eräänä päivänä apteekkinsa
+ikkunassa; silloin ajaa siihen kaksi kasakkaa, ne hyppäävät alas
+hevostensa selästä, vangitsevat hänet, vaikka hän tekeekin vastarintaa,
+ja vievät hänet mennessään täyttä laukkaa laskien. Välskäri luulee jo
+viimeisen päivänsä pimiävän eikä ymmärrä mitään siitä, mitä tapahtuu.
+Mutta kasakat kuljettavat hänet vahingoittumattomana matalaan majaan;
+siellä istuu muutamia upseereja punssimaljan ympärillä ja heidän
+joukossaan muuan karilas mieheksi pitkävartisissa saappaissa. "Toveri!"
+sanoi hän lyhyesti ja käskevästi, "vedä esille hohtimesi, minun
+hammastani pakottaa!" Siinä ei auttanut mikään, välskärin täytyi kaivaa
+esille hohtimensa. Hän rohkeni kysyä, mitä hammasta pakotti. "Sinä
+jupiset?" karjasi mies vihaisesti. "En, enhän minä jupise", vastasi
+välskäri ja repäsi irti ensimmäisen hampaan, joka sattui hänen
+hohtimiinsa. "Hyvin tehty, poikani! Mars!" Ja välskäri sai 10 tukaattia
+vaivoistaan. Hänen ansioluettelonsa oli odottamattomalla tavalla
+pidentynyt; upseeri, jonka hampaan hän oli reväissyt, olikin Suvorov.
+
+Tästä mielissään hän päätti etsiä onneaan Venäjältä. Hän matkusti
+Pietariin ja kävi Ruotsin lähettilään, kenraali Stedingkin puheilla,
+joka oli hänen suosijansa amiraali Stedingkin veli. Täällä sai hän
+sairaalanlääkärin paikan, eli herroiksi ja keräsi pienen omaisuudenkin.
+Niin kului neljä tai viisi vuotta, kun tuli tieto, että Napoleon oli
+tullut keisariksi. Taas heräsi välskärin vanha kunnianhimo; hän otti
+eron virastaan ja palasi isänmaahansa v. 1804. Luottaen ansioihinsa
+toivoi hän itselleen loistoisaa tulevaisuutta, mutta ei, lääkeopilliset
+tiedekunnat olivat jo koroittaneet vaatimuksiaan ja pyysivät nähdäkseen
+hänen papereitaan. Raivoissaan heitti hän hyvästit lääketieteelle, otti
+esille Zürichistä saamansa todistukset ja osti itselleen apteekin
+Tukholmassa.
+
+Välskäri oli nyt viidenneljättä vanha. Hän tarkasteli tähän saakka
+elettyä elämäänsä ja se näytti hänestä hyvin poikamaiselta. Ja hän
+sanoi itselleen: "Ei ole siinä kylliksi, että olet pelastanut Ruotsin
+laivaston, Kustaa III:n ja Armfeltin, että olet ollut Bonaparten
+puheilla ja kiskonut hampaan Suvorovin suusta, sinulla täytyy myöskin
+olla jokin tarkoitus, mitä varten elät." Ja silloin pisti hänen
+päähänsä, että olihan hänellä isänmaa.
+
+Syttyi vuoden 1808 sota. Välskäri myi apteekkinsa, joutui taas riitaan
+tiedekuntain kanssa ja sai tyytyä alilääkärin toimeen muutamassa
+suomalaisessa rykmentissä. Mutta samapa se, hän ei enää taistellut
+kunnian eikä elokuun 15. päivän vuoksi; Suomen sotaväessä oli
+harmaahapsisia vanhuksia luutnantteinakin: eikö sitten välskäri, jolla
+oli virkavuosia vain parikymmentä, voisi palvella alilääkärinä? Siinä
+toimessaan otti hän osaa vuosien 1808 ja 1809 sotaretkiin; hänen
+paikkansa oli kaikissa kahakoissa lähellä tappotannerta, jossakin
+tuvassa tai majassa tien varrella. Siellä taisteli hänkin tavallaan
+urhoollisesti ja rehellisesti kurjuutta, tauteja ja kuolemaa vastaan,
+sahasi käsiä ja jalkoja, sitoi, laastaroi, lohdutti, jakoi haavoitetun
+sotilaan kanssa pullonsa viimeisen sisällön, jakoi leipänsä ja rahansa
+ja oli aina iloinen ja hyvällä tuulella, kertoen kurjien iloksi toisen
+toistaan hullunkurisemman tarinan matkoiltaan vierailla mailla.
+Sotaväessä tunnettiin hänet kaikkialla "tupakkatohtorin" nimellä,
+arvattavasti siitä syystä, että hän tuttaviltaan Tukholmasta sai hyviä
+"lehtiä" ja oli aina valmis jakelemaan niitä sotamiehille. Tupakankin
+avulla voidaan osoittaa kristillistä mieltä. Niin ylpeä ei tosin
+välskäri ollut, että olisi Konowin korpraalin tavoin kantanut kahta
+mälliä suussaan "ylpeydestä vain"; päinvastoin oli hän itse ilman, kun
+hätä oli suuri ja haavoitettu toveri oli saanut viimeisen pään
+pikanellirullasta, jonka hän otti esille pitkäin, keltaisten
+nankkiniliiviensä taskusta. Sentähden rakastivat sotamiehet
+"tupakkatohtoriaan" ja Fieandt vannoi tuhannen tulimmaisen nimessä
+vihkivänsä hänet arkiateriksi sodan loputtua, sillä lähinnä kuulia ja
+ruutia ei ollut mitään maailmassa, joka hänen mielestään olisi niin
+hyvin ansainnut miehisen miehen kunnioitusta kuin kunnon mälli ja viisi
+sinistä veljeä.[3]
+
+Välskärin seikkailuista sodan aikaan voisi hyvästi saada täyttymään
+ainakin yhden joulukalenterin. Mutta minä jätän ne tällä kertaa sikseen
+ja mainitsen vaan ohimennen, että hän vietti v. 1808 syntymäpäiväänsä
+elokuun _seitsemäntenätoista_ päivänä Alavudella. Sodan loputtua otti hän
+eronsa, ilman eläkettä tietysti. Kun vuoden 1809:n jälkeen niin moni
+suomalainen muutti Ruotsiin, katsoi välskäri kunniakkaammaksi kokea
+kaikki kovat yhdessä isänmaansa kanssa ja jäi Suomeen. Mutta hänen
+levoton luonteensa ei sallinut hänen pysähtyä mihinkään varmaan
+paikkaan; ensi vuosina rauhan jälkeen hän kuljeksi ympäri maata,
+lääkkeitä myyskennellen ja parannellen kaikkia tauteja suonenlyönnillä,
+kuppasarvella, mixtura simplexillä ja sen semmoisella. Pitäjästä
+pitäjään, kylästä kylään hän ajeli vanhalla hevosellaan ja oli yhtä
+tervetullut ja yhtä hartaasti odotettu kuin mikä tohtori Bolliger[4]
+tahansa uudempina aikoina. Välskäri oli vapaa kuin taivaan lintu,
+sukkelapuheinen ja hauska, höysti katkerat rohtonsa hupaisilla
+jutuillaan, ja mihin vain tulikin, sai hän aina olla varma tapaavansa
+katetun pöydän ja puheliaan emännän. Se oli onnellista aikaa; minä olen
+vakuutettu siitä, että välskäri tähän aikaan vaikutti paljon hyvää,
+mutta _siitä_ hän ei koskaan puhunut.
+
+Kauan ei hän kuitenkaan saanut oman mielensä mukaan kiertää maita
+mantereita. Vuoden 1788:n jälkeen oli lääketiede yliopistoissa
+edistynyt jättiläisaskelin. Lääkintähallitus alkoi ankarasti ahdistaa
+kaikkia noita puoskareita, jotka tämän vuosisadan alussa täyttivät maan
+ja jotka useinkin olivat vahingoksi lääketieteelle ja sen maineelle,
+mutta jotka yhtä usein olivat avuksi hädän hetkenä, kun oikeita
+lääkäreitä oli vähän ja apteekkeja harvassa. Välskäri oli jo tätä ennen
+ollut riidassa lääkeopillisten tiedekuntain kanssa Upsalassa ja
+Tukholmassa, eikä muuta tarvittu kuin että eräs innokas virkaveli
+ilmoitti asianomaiseen paikkaan hänen retkistään maaseudulla. Välskäri
+manuutettiin Turkuun tutkittavaksi, mutta ei totellut käskyä, joka oli
+epäviisaasti tehty, sillä ansioihinsa nähden sotalääkärinä olisi hän
+ennen monta muuta ollut itsemäärätty johonkuhun kaupunginlääkärin
+toimeen. Mutta hän oli itsepäinen ja rakasti vapauttaan; hän ei siis
+mennyt Turkuun, ja seurauksena siitä oli se, että hänet ankaran sakon
+uhalla kiellettiin harjoittamasta ammattiaan.
+
+Kolmannen kerran välskäri luopui nyt lääketieteestä, asettui
+syntymäkaupunkiinsa ja herkesi kalastajaksi. Se oli hupaista tointa,
+mutta maksoi huonosti vaivat, varsinkin jos niinkuin välskäri oli
+tottunut nauttimaan kupin kahvia päiväkseen ja polttamaan ostotupakkaa.
+Välskäri olisi myötäkäymisensä aikoina voinut koota hyvänkin
+omaisuuden, mutta sitä pitääkseen oli hän liiaksi antelias ja
+tuhlaavainen. Tämän maailman hyvyydestä oli hänellä tuskin muuta
+jäljellä kuin vanha, ruskea takkinsa, keltaiset liivinsä ja iloinen
+luontonsa ynnä muutama satakunta koukkua. Jonkin ajan kuluttua saatiin
+hänet sentähden houkutelluksi hakemaan rokottajan tointa, jonka hän
+saikin vanhain sotatoveriensa puoltolauseilla. Uudessa toimessaan
+viihtyi hän mainiosti, kun sai ainakin pari kertaa vuodessa harhailla
+kylissä ja taloissa, tarinoida emäntien kanssa ja vanhan tapansa mukaan
+elää kädestä kärsään. Eikä ollutkaan toista, joka olisi voinut niin
+hyvin kuin hän viihdyttää pieniä palleroisia, kun neula oli raapaissut
+naarmun heidän käsilihansa hienoon hipiään; kaikki kävi kuin leikkiä
+lyöden ja ennenkuin huomattiinkaan, oli kipu jo ohitse. Siitä vain
+kasvoi äitien ystävyys häntä kohtaan, ja kernaasti annettiin hänelle
+anteeksi hänen ruma tapansa purra tupakkaa.
+
+Ja niin sateli vähitellen vanhuuden lumi hänen päälaelleen, hiljaa ja
+huomaamatta. Hän oli yksi noita harvoja, jotka ovat mellastaneet
+maailman myrskyissä kadottamatta uskoaan ihmisiin, jotka aina ovat
+yhtä iloisia ja huolettomia ja joiden sydän ei koskaan kovene
+vastoinkäymisissä eikä paisu ylpeäksi silloin, kun onni heille
+hymyilee. Hän oli sydämeltään hurskas ja hellä ja nauroi kernaasti
+itsekin nuoruutensa kevytmielisyydelle, vaikkei hän siitä vanhoilla
+päivilläänkään tahtonut päästä vapautumaan. Keisari Napoleon -- "hänen
+kaksoisveljensä", niinkuin hän leikillisesti virkkoi yhteistä
+syntymäpäivää muistellessaan -- oli kohonnut nopeammin inhimillisen
+suuruuden kukkuloille ja vielä nopeammin kukistunut siitä, jotavastoin
+välskärin elämä oli heilurin tavalla tasaisesti ja säännöllisesti
+siirtynyt siitä onnesta, jota ei kukaan kadehdi, niihin
+vastoinkäymisiin, jotka eivät koskaan kukista! Eläen kaiken ikänsä
+naimattomana, sittenkun kerran oli onnellisesti päässyt pakenemaan
+Sveitsissä heränneen lempensä satimia, ei hänellä kuitenkaan ollut
+yhtäkään niistä ennakkoluuloista, jotka vievät niin monen hänen
+vertaisistaan halveksimaan sydämen pyhimpiä tunteita. Kirjat hän oli
+tosin heittänyt luotaan liian aikaisin, pääsemättä siis osalliseksi
+perinpohjaisemmasta sivistyksestä, mutta elämän kokemukset olivat häntä
+kouluttaneet niin, että minä aina ihmettelin hänen ihmistuntemustaan.
+
+Lapsuudessamme ja aikaisemman nuoruutemme aikoina istuimme me usein
+hänen vanhassa yliskamarissaan kokoontuneina hänen nahkoitetun
+nojatuolinsa ympärille kuuntelemaan tarinoita tarujen maailmasta ja
+tarinoita todellisesta elämästä. Hänen muistinsa oli pohjaton ja
+niinkuin ei vuolas koskikaan anna kaikkien vesiensä vuotaa yht'aikaa,
+niin oli välskärilläkin aina uusia kertomuksia varastossaan, oli
+kertomuksia ajoilta nykyisiltä, mutta vielä enemmän ajoilta, jotka ovat
+kauan sitten unohtuneet. Eihän hänellä ollut mitään laajoja,
+historiallisia tietoja, hänen juttunsa olivat enemmän hajanaisia
+kuvauksia kuin kokonaisia kertomuksia. Jälkeenpäin olen huomannut, että
+niistä on poistettava paljon sellaista, joka oli vain sen ajan juoruja
+ja puolueiden panettelua. Usein puuttui niistä suuren ja ylevän
+maailmankatsannon leima, jota ei saavuteta muulloin kuin silloin, kun
+ajatukset ja tunteet alituisesti saavat vaikutusta siitä, mikä elämässä
+on suurta ja jaloa; mutta todenmukaisuutta oli noissa hänen
+kertomuksissaan, oli lämpöä ja ennen kaikkea eloisaa vilkkautta, jota
+en rohkene ruveta muististani jäljittelemään.
+
+Kun me olimme kauan kuunnelleet vanhusta yhteen menoon, otti hän joskus
+esille kuluneen sähkökoneen ja houkutteli siitä kipinän toisensa
+perästä. "Noin räiskähteli maailma minun nuorna miesnä ollessani",
+sanoi hän nauraen. "Vei vain sormensa lähelle, niin jo paukahti
+jossakin paikassa. Mutta silloin se olikin taatto taivahinen, joka
+kampia pyöritti."
+
+Harvoin oli hänellä jokin kertomus paperille pantuna; oli sentään yksi,
+"Suomen Herttuatar". Suurimman osan hän kertoi suullisesti; monta on
+siitä vuotta jo vierinyt, toiset niistä olen unohtanut, toisia niistä
+olen verrannut tarinoihin ja kirjoihin. Jos nämä tulevat lukijaa
+huvittamaan, ei välskäri ole turhaan kertonut juttujaan noina pitkinä
+talvi-iltoina.
+
+
+
+
+
+
+VÄLSKÄRIN ENSIMMÄINEN KERTOMUS.
+
+KUNINKAAN SORMUS.
+
+
+
+
+Lukija, joka istut tyynessä majassasi rauhan ja sivistyksen
+ympäröimänä, muistatko noita milloin suuria, milloin surullisia
+muistoja, jotka jäävät elämään vielä vuosisatojenkin kuluttua ja jotka
+milloin loistavat kirkkaasti kuin auringon valo, milloin taas kuin pois
+kulumattomina veripilkkuina himmentävät historian kirjavia lehtiä?
+Voivatko ajatuksesi, lepoon tottuneina, kohota kuvailemaan menneiden
+aikojen kauhuja ja riemuja, voivatko ne sen tehdä, ei huolettomasti
+harhaillen toisesta toiseen ja hakien vain uteliaisuudellesi
+tyydytystä, vaan elävästi ja lämpimästi, aivan niin kuin itse seisoisit
+keskellä noita jo ammoin päättyneitä otteluita, niinkuin oman veresi
+niissä vuodattaisit, niissä voittaisit tai kaatuisit ja tuntisit
+sydämesi sykkivän toivoa ja vavistusta aina sen mukaan kuin onni
+sinulle hymyili tai sinulle selkänsä käänsi? Seisoen historian
+kukkuloilla ja katsellen kauas ympärillesi yli inhimillisten
+intohimojen myllerteleväin taistelutannerten, voitko laskeutua alas
+menneisyyden laaksoihin, tuohon ruumiillisesti haudattuun ja maahan
+maatuneeseen, mutta henkisesti kuolemattomaan elämään, jossa on
+historian oikea sisältö? Oletko koskaan nähnyt historian kuvattuna
+ukoksi, jonka otsa on viisaissa rypyissä ja sydän jähmettynyt ja joka
+punnitsee kaikkea järjen vaaka kädessään? Eikö ole ajantiedon hengetär
+ikuisesti kukoistava tyttö, jonka silmä tulta suitsuaa, sydän liekehtii
+ja sielu säkenöipi, eikö hän aina ole inhimillisesti lämmin ja
+inhimillisesti kaunis?
+
+Senpätähden -- jos on sinulla kykyä kärsimään ja riemuitsemaan niiden
+kanssa, jotka ovat kadonneet, vihaamaan niinkuin he vihasivat,
+rakastamaan niinkuin he, riemuitsemaan, ihailemaan, ylenkatsomaan ja
+kiroamaan niinkuin he ovat tehneet, sanalla sanoen, elämään heidän
+mukanaan koko sydämestäsi eikä ainoastaan katsomaan heitä kylmän
+järkesi silmillä -- seuraa silloin minua! Minä vien sinut alas
+laaksoihin; käteni on heikko ja kuvaukseni ovat vähäpätöiset, mutta oma
+sydämesi on ohjaava sinua paremmin kuin minä; siihen luotan minä -- ja
+aloitan.
+
+
+
+
+1. BREITENFELDIN TAISTELU.
+
+
+Saksan ja Ruotsin historiassa kaikuu halki vuosisatojen nimi, jonka
+kuullessaan ruotsalainen kohottaa päänsä entistä pystympään ja vapautta
+rakastava saksalainen paljastaa ihmetyksellä omansa. Se on Leipzig,
+Breitenfeld ja syyskuun 7. päivä 1631.
+
+Kuningas Kustaa Aadolf oli tullut ruotsalaisineen ja suomalaisineen
+Saksanmaalle puolustamaan sitä, mikä on elämässä pyhintä ja kalleinta:
+vapautta ja uskoa. Tilly, tuo kauhea vanha korpraali, oli marssinut
+Sakseniin ja kuningas seurasi häntä kintereillä. Kaksi kertaa olivat he
+jo kohdanneet toisensa: tiikeri oli kutsunut jalopeuran taisteluun,
+mutta jalopeura ei liikkunut paikoiltaan. Nyt seisoivat he kolmannen
+kerran toistensa näkyvissä, eikä enää auttanut muu kuin iskeä musertava
+isku, ja Saksa odotti vavisten kohtalonsa ratkaisua.
+
+Varhain aamulla lähtivät yhdistyneet ruotsalaiset ja saksilaiset
+sotajoukot Loder-puron yli Breitenfeldin kylää kohden ja asettuivat
+sotarintamaan. Se oli muodostettu uuden, kuninkaan keksimän sotatempun
+mukaan; jalkaväki prikaateissa, ratsumiehet pienissä eskadroonissa,
+heidän välillään musketöörejä. Kaikki nämä kahdessa linjassa, mutta
+saksilaiset erillään. Kuningas ratsasti rivejä pitkin, järjesteli ja
+tarkasteli, sanoen väliin aina kehoittavan sanansa. Hän silmäili
+mielihyvällä noita uljaita miehiään; siinä seisoi Kustaa Horn
+ratsujoukkoineen vasemmalla sivulla; keskustassa oli urhoollinen
+Teuffel ja hänen edessään Torstenson keveine, mutta kauheine
+nahkakanuunoineen; Banér liiviläisineen ja Hepburn skottilaisineen
+seisoivat toisella sivulla.
+
+Viimeksi läheni kuningas vasenta siipeä, jota hän itse johti.
+Täällä seisoi viisi rykmenttiä ratsuväkeä: Tott rykmenttineen, Soop
+länsi-gööttalaisineen, Stenbock smoolantilaisineen ja äärimmäisenä
+kaikista Stålhandske suomalaisia johtamassa. Kuninkaan katse kirkastui
+kirkastumistaan, hänen hitaasti sivuuttaessaan kunniaa tekeviä rivejä.
+Stålhandske -- sanoi hän ja hiljensi suuren mustan juoksijansa kulkua
+suomalaisten viimeisen rivin kohdalla: -- Te kai ymmärrätte, miksi olen
+teidät laitimmaiseksi asettanut. Meitä vastassa seisoo Pappenheim
+vallooniensa kanssa -- hän haluaa tehdä minun tuttavuuttani, -- virkkoi
+kuningas hymyillen, -- ja arvatenkin saamme me kovaa koettaa, jos hän
+tältä puolen heittää koko laumansa meidän kimppuumme. Minä luotan
+siihen, että te suomalaisinenne otatte hänet vastaan niin, että tuntuu.
+-- Tämän jälkeen koroitti kuningas äänensä, niin että koko ratsujoukko
+voi sen kuulla, ja lisäsi: -- Varokaa nyt, pojat, ettette tao
+miekkojanne tylsiksi noiden miesten rautaisiin varustuksiin, vaan
+pistätte ensin kuoliaaksi hevosen, niin kyllä sitten voitte helposti
+voittaa raskaan ratsumiehenkin.
+
+Suomalainen ratsuväki ymmärsi hyvin kyllä asemansa sekä vaaran että
+kunnian ja oli siitä ylpeä. Kuninkaan osoittama luottamus lisäsi heidän
+rohkeuttaan. Ei ollut ainoatakaan, joka ei olisi ollut valmis käymään
+itsensä pelätyn Pappenheimin kimppuun. Kun näki nuo yleensä
+pienikasvuiset ja lyhytvartaloiset olennot pienten, vähäpätöisten
+hevostensa selässä, ei olisi ensi silmäyksellä osannut ajatellakaan,
+että he voisivat vastustaa noiden suuritekoisten valloonien hyökkäyksiä
+heidän karatessaan eteenpäin tulisilla, suurilla ratsuillaan. Vähän
+ennen taistelun alkamista pitämässään puheessa sanoi Tilly itsekin
+ylenkatseellisesti noista nälkäisistä, alastomista vihollisistaan ja
+heidän hevosistaan, jotka hänen mielestään olivat kurjempia kuin
+keisarillisten kurjimmat kuormakonit. -- Ratsastakaa suoraan heidän
+päällensä, -- lisäsi hän -- niin ratsumies ja hänen hevosensa menevät
+mäsäksi teidän korskuvain juoksijainne jaloissa. -- Mutta Tilly ei
+tuntenut tarpeeksi vihollistaan tai ei ollut häntä tuntevinaan. Sillä
+ratsumiesten rautaiset jäntereet ja rauhallinen, kuoloon saakka
+kukistumaton rohkeus korvasivat täydellisesti sen, mikä puuttui
+ulkoasusta ja ryhdistä, ja heidän pienillä hevosillaan oli apunaan koko
+suomalaisen rodun sitkeys, joka monta tuntia kestävän, uuvuttavan
+käsikähmän aikana suuresti vaikutti voiton saamiseen.
+
+Suomalaisten iloisen hurraan seuraamana ratsasti kuningas pois heidän
+luotaan. Stålhandske kääntyi väkensä puoleen ja kertasi kuninkaan sanat
+suomenkielellä. Reippaiden ratsumiesten kasvot loistivat ylpeydestä ja
+ilosta.
+
+-- Kas niin, Perttilä, -- lisäsi Stålhandske, kääntyen nuoren
+ratsumiehen puoleen, joka etumaisena ratsasti kauniin, mustan hevosen
+selässä ja oli muita pitempi ja ryhdikkäämpi, -- tekeekö mielesi tänään
+ansaita itsellesi ritarin kannukset?
+
+Puhuteltu näytti hämmästyvän, teki kunniaa miekallaan ja punastui
+sotalakkinsa liepeitä myöten. -- En ole koskaan uskaltanut pyrkiä niin
+suureen kunniaan, -- vastasi hän, mutta hänen hehkuvat poskensa
+osoittivat, että tuon arvon saavuttaminen oli ollut hänen salaisimpain
+toiveittensa esineenä. -- Minäkö ... talonpojan poika! -- lisäsi hän
+vitkalleen.
+
+Stålhandske naurahti. -- Tuhat tulimmaista, poikahan punastuu kuin
+vihille vietävä neitonen. Talonpojan poika? Mitäs me muut sitten olemme
+olleet? Eikö sinulla ole neljä täysin varustamaasi ratsumiestä
+komennettavanasi? Eikö Luoja ole pannut urhoollista sydäntä rinnassasi
+sykkimään ja eikö kuningas ole pannut miekkaa käteesi? Onhan se sekin
+jo aateluuden merkki; pidä itse huolta tähteistä!
+
+Tuhannet nopeat ajatukset salamoivat sillä hetkellä nuoren ratsumiehen
+mielessä. Hän ajatteli lapsuuttaan tuolla Suomessa, kaukana
+Pohjanmaalla. Hän muisti, kuinka hänen isänsä, vanha Perttilä, joka
+nuijasodan aikana oli ollut herttua Kaarlon parhaita puoluelaisia, oli
+kuningas Kaarlo IX:ltä sittemmin saanut lahjaksi neljä suurta taloa,
+jotka kukin varustivat hevosen ja miehen sotapalvelukseen, ja sen
+avulla vaurastunut niin, että nyt oli rikkaimpia talonpoikia koko
+maassa. Hän muisteli ensimmäisiä nuoruutensa aikoja Tukholmassa, jonne
+isä oli hänet lähettänyt siinä kunnianhimoisessa tarkoituksessa, että
+poika kerran tulisi saavuttamaan kunniaa ja suosiota kuninkaan
+läheisyydessä, ja muisteli sitä, kuinka hän itse, ollen vielä
+kunnianhimoisempi kuin isänsä, sen sijaan, että olisi hankkinut
+itselleen rauhallisia tietoja opin tiellä, oli salaisuudessa opetellut
+miekkailemaan ja ratsastamaan, kunnes ankara isä vihdoinkin muutti
+mielensä ja antoi hänen pyrkiä kuninkaan suomalaiseen ratsuväkeen.
+Kaikki nämä muistot risteilivät nyt nuoren sotilaan aivoissa, sillä
+nyt, nyt oli hetki tullut, jolloin hän, rahvaan riveistä lähtenyt
+nuorukainen, voittaisi itselleen tuon ylpeän aatelin vertaisen arvon,
+tuon aatelin, joka tähän saakka oli ylenkatseellisesti kohdellut häntä
+ja hänen laisiaan. Ja jo paljas ajatuskin tuon kunnian saavuttamisesta
+ajoi punan hänen poskilleen; hän tunsi, että se ajatus voisi kannustaa
+hänet vaikka kuolemaankin.
+
+Mutta ei yksistään se ajatus. Hänen nuori sydämensä paisui, kun hän
+ajatteli saavansa sankarikuninkaan silmäin edessä taistella kovan,
+ratkaisevan taistelun uskonsa vapauden puolesta, maansa kunnian
+puolesta ja kaiken sen puolesta, mikä on elämässä korkeinta ja
+kalleinta, ja tämä vakaumus se oli, joka elähytti häntä, samoin kuin,
+muutamia palkkasotureita lukuunottamatta, koko sotajoukkoakin, ja joka
+synnytti voiton varmuuden jo ennen kuin taistelu oli alkanutkaan.
+
+Ennenkuin nuori ratsumies ehti vastata jalomielisen päällikkönsä
+kysymyksiin, kuului jo kuninkaan voimakas ääni rukoukseen kehoittavan.
+Uljas urho paljasti päänsä ja laski miekkansa kärjen maata kohti, ja
+kaikki ympärillä olevat joukot tekivät heti kohta samoin. Ja kuningas
+rukoili kauas kuuluvalla äänellä: "Kaikkivaltias Jumala, jonka kädessä
+voitto ja tappio on, käännä laupiaat kasvosi meidän, sinun palvelijaisi
+puoleen! Kaukaisista maista ja rauhallisista majoistamme olemme tänne
+saapuneet taistelemaan vapauden, totuuden ja pyhän evankeliumisi
+puolesta. Anna meidän voittaa pyhän nimesi tähden! Amen."
+
+Vakava luottamus täytti kaikkien sydämet. Ruotsalainen airut ratsasti
+kutsumaan keisarillisia taisteluun ja Tilly vastasi ylpeästi, että
+kuningas kyllä tiesi, missä hänet tapaisi.
+
+Kello kahdentoista aikaan keskipäivällä tuli hyökkäävällä puolella
+oleva Ruotsin sotaväki kantomatkan päähän keisarillisesta tykistöstä,
+joka oli asetettu sotarintaman takana olevalle kukkulalle.
+Ruotsalaisten tykistö vastasi ammuntaan, ja taistelu alkoi. Aurinko
+paistoi ruotsalaisten silmiin ja lounaistuuli ajoi pilvittäin tomua ja
+paksua ruudin savua heitä vastaan. Kuningas antoi sotajoukon kammeta
+oikealle kädelle väistääkseen tuulta ja aurinkoa; Pappenheim pyysi
+määräystä sitä estääkseen ja sai sen. Salaman nopeudella karkasi hän
+eteenpäin, teki tiukan käänteen ja ryntäsi ruotsalaisten oikeata kylkeä
+vastaan sivulta päin. Samassa silmänräpäyksessä lähetti kuningas
+reinikreivin rykmentin ja Banérin ratsuväen häntä vastaan.
+Yhteentörmäys oli kauhea; hevoset ja miehet lensivät kuperkeikkaa
+toistensa yli. Pappenheim vetäytyi takaisin, mutta hyökkäsi jo
+seuraavana hetkenä suomalaisia vastaan. Valloonien musta rintama
+ryntäsi eteenpäin silmittömällä raivolla; turhaa työtä, sillä he
+kilpistyivät rautaista muuria vastaan, heidän etummainen rivinsä
+musertui, toinen pyörähti takaisin, ja toinen hyökkäys oli torjuttu.
+Pappenheim raivosi; kolmannen kerran karkasi hän taisteluun; nyt oli
+suomalaisilla liiviläiset ja kuurilaiset apunaan. Stålhandske otti
+vastaan vihollisensa yhtä kylmästi, yhtä voimakkaasti; oli mahdotonta
+murtaa tuota elävää muuria. Hitaina vihaan olivat suomalaiset tähän
+saakka puolustautuneet järkähtämättömän rauhallisesti. Mutta vähitellen
+viehättyivät hekin taistelun tuoksinasta; neljännen ryntäyksen
+kestäessä oli vihollisten raivo heihinkin tarttunut, ja heitä oli jo
+vaikea hillitä. Stålhandsken mahtava ääni kuului läpi taistelun
+mellakan; vielä kerran sulkeutuivat suomalaisten rivit toisiinsa, vielä
+kerran työnnettiin vihollinen armotta takaisin. Haavojen peittämänä
+ajoi Pappenheim viidennen kerran vallooninsa eteenpäin. Ja nyt
+murtuivat suomalaisten rivit itsestään, mutta sulkivat samassa
+rautaiseen syleilyynsä vastaan tunkevan vihollisen. Taistelua alettiin
+nyt taistella mies miestä vastaan, ja valloonien hevoset alkoivat
+uupua. Mutta yhtä suuri kuin oli heidän tappionsa oli myöskin heidän
+raivonsa. Vaikka viidennen kerran takaisin lyötyinä, hyökkäsivät he
+vielä kuudennen kerran, yhtä verisesti, yhtä turhaan. Seitsemännellä
+kerralla oli Pappenheimillä vain uskollisimpansa mukanaan, ja kun
+tämäkin viimeinen, epätoivoinen ryntäys oli torjuttu ja kenttä jäänyt
+päälle karkaavien ruumiita täyteen, ei hänen pelätty äänensä enää
+mitään mahtanut. Valloonien eloon jäänyt joukko hajaantui hurjasti
+paeten Breitenfeldiin päin.
+
+Tomuisina ja veren tahraamina huoahtivat suomalaiset hetken aikaa.
+Mutta tuskin oli savu vähäksi aikaa hälvennyt, kun he huomasivat muista
+erotetun osaston vihollisen väkeä. Se oli Holsteinin herttuan
+jalkaväkirykmentti, joka oli seurannut Pappenheimiä. Suomalaiset
+olivat päässeet tuohtumaan eikä mikään enää voinut heitä pidättää.
+Itä-gööttalaisten seuraamina he piirittivät, mursivat ja tuhosivat
+holsteinilaisten rintaman; nuo urhoolliset soturit taistelivat
+viimeiseen mieheen ja kaatuivat siihen, mihin olivat asettuneet.
+
+Kun tämä tapahtui oikealla kyljellä, oli vasen kylki joutunut
+suurimpaan vaaraan. Fürstenberg oli kroatilaisineen käynyt saksilaisten
+kimppuun, ja näiden rivit alkoivat pian horjua. Kun Tilly näki molemmat
+kylkijoukkonsa taistelussa, komensi hän vihdoinkin keskustansa
+kuusitoista suurta kolmiota eteenpäin. Ukkospilvenä pauhasi kenttää
+pitkin hänen uljas armeijansa. Torstenson tervehti heitä tulisin
+kourin. Kauheasti lakaisivat nahkakanuunain kuulat keisarillisten
+rivejä; Tilly vetäytyi syrjään, jätti Pappenheimin oman onnensa nojaan
+ja hyökkäsi hänkin saksilaisten kimppuun. Ei tee lumivuori vyöryessään
+kauheampaa jälkeä; ensi iskun musertamina hajaantuivat saksilaiset
+paeten kaikille haaroille, vaaliruhtinas etunenässä, ja ryöstivät
+paetessaan kaikki, mitä heidän tielleen sattui. Tilly saattoi nyt
+sysätä kaikki joukkonsa Hornia ja ruotsalaisten vasenta kylkeä vastaan.
+Kauhean ylivoiman tunkemana väisti tämä hitaasti vasemmalle, joka hetki
+kukistumaisillaan. Kuningas kiiruhti hätään ja huusi Callenbachia
+tulemaan Jumalan nimessä reservinsä kanssa avuksi. Callenbach teki
+niin, mutta kaatui ensi yrityksessä. Sama onnettomuus kohtasi
+Teuffeliä. Vihdoin marssivat Hepburn skottilaisineen ja Soop
+smoolantilaisineen Hornin avuksi. Kroatilaiset ryntäsivät taajoin
+joukoin Hepburnia vastaan; silloin avautuivat skottilaisten rivit,
+piilotetut nahkakanuunat alkoivat ampua ja tappotanner peittyi
+kuolleilla. Toisia vihollisia tuli sijaan. Skottilaiset ottivat heidät
+vastaan niin kauhealla muskettitulella, että miehiä kaatui rivittäin
+maahan. Muun sotajoukon taistelupaikoilta nouseva savu ja pöly ajautui
+tännepäin. Ystävät ja viholliset sekautuivat toisiinsa murhaavaan
+sekasortoon, tapeltiin miekoin ja pyssynperin ja voitto kallistui
+milloin millekin puolelle.
+
+Silloin alkoi kanuunain pauke kukkulalta odottamatta uudelleen.
+Ratsuväkensä ja etupäässä suomalaistensa avulla kuningas oli
+valloittanut vihollisten tykistön ja käänsi nyt heitä vastaan heidän
+omat kanuunansa. Tämä tapahtuma ratkaisi taistelun. Turhaan oli
+Pappenheim koettanut valloittaa takaisin kukkulaa; kahdeksannen
+koetuksen tehtyään täytyi hänen väistyä. Voitollisen vasemman
+sivustansa kanssa iski kuningas nyt vihollisten kylkeen: kaikki joutui
+mullin mallin. Tilly itki vihasta. Pappenheim, joka omakätisesti oli
+hakannut maahan neljätoista ruotsalaista ja suomalaista, oli menehtyä
+raivoonsa. Eivät auttaneet uhkaukset eivätkä rukoukset; keisarilliset
+pakenivat hurjassa sekasorrossa kaikille haaroille; Tilly, jonka
+kuuluisa kimo oli ammuttu hänen altaan, pelastui hädin tuskin vangiksi
+joutumasta, ja kuninkaan voitto oli täydellinen.
+
+Vielä oli kuitenkin verinen loppunäytös suorittamatta. Neljä Tillyn
+johtamaa jalkaväkirykmenttiä oli hyvässä järjestyksessä vetäytynyt
+syrjään taistelusta ja nyt asettuivat ne rinta rintaa vasten
+takaa-ajavien ruotsalaisten tielle. Kuningas johti heitä vastaan
+sotaväkensä oikean sivustan, Tottin ratsuväen, smoolantilaiset ja
+suomalaiset. Se oli kuuma kahakka; Tillyn sotavanhukset tappelivat
+epätoivon uljuudella; vielä viimeistä henkeä vetäessään koettivat he
+miekoillaan lävistää yliratsastavien vihollisten hevosia. Ei armoa
+pyydetty, ei armoa annettu. Vihdoinkin pelasti pimenevä päivä tähteet
+tuosta urhoollisesta joukosta, joka vetäytyi Leipzigiin päin. Taistelu
+oli lopussa, voitto varma.
+
+Tämän voiton tulokset olivat arvaamattomat. Peläten varomattomuuden
+kautta kaikki kadottavansa asetti Kustaa Aadolf vielä k:lo 7 illalla
+sotaväkensä uuteen rintamaan, ja antoi sen viettää yönsä samassa
+asemassa. Mutta sitä ennen ratsasti hän riviltä riville urhojansa
+kiittämään.
+
+-- Stålhandske, -- sanoi kuningas, saavuttuaan suomalaisten rintaman
+eteen. -- Te ja teidän miehenne olette kaikki taistelleet kuin kunnon
+pojat ja aivan niinkuin olin teiltä odottanutkin. Kiitän teitä,
+lapseni! Olen ylpeä teistä.
+
+Riemuisa hurraa oli kiitettyjen vastaus.
+
+-- Mutta, -- lisäsi kuningas, -- teidän joukossanne oli muuan, joka
+hyppäsi alas hevosen selästä ja ennen muita kiipesi kukkulalle
+valloittaakseen keisarillisten kanuunat. Missä hän on?
+
+Nuori mies ratsasti ulos rivistä. -- Armoa, teidän majesteettinne! --
+sammalteli hän. -- Minä tein sen käskyä odottamatta ja olen ansainnut
+kuolemani.
+
+Kuningas hymyili. -- Nimesi?
+
+-- Perttilä.
+
+-- Pohjanmaalta?
+
+-- Pohjanmaalta, teidän majesteettinne!
+
+-- Hyvä. Huomen-aamuna kello seitsemän tulet kuulemaan tuomiotasi.
+
+Kuningas ratsasti edelleen ja ratsumies peräytyi riviinsä.
+
+Yö levitti vaippansa verisen tappotantereen yli, jota 9,000 silvottua
+ruumista peitti. Suomalainen ratsuväki vietti yönsä niiden
+vartijatulien ääressä, jotka se oli virittänyt samalle kukkulalle,
+josta Tillyn kanuunat oli valloitettu. Kuolleitten ruumiit korjattiin
+kiireesti syrjään ja pian leimusi rikotuista laveteista ja
+pyssynperistä tehty tuli levittäen valoaan hiljaiseen syysyöhän. Taivas
+oli pilvetön ja keveän savun läpi tuikkivat ikuiset tähdet alas tänne
+kiistojen ja kuoleman maahan.
+
+Ensi töikseen juottivat ratsumiehet hevosensa mutaisesta Loder-purosta
+ja heittivät sitten niille kauroja eteen. Sen tehtyään ryhmittyivät he
+kukin rivissään tulien ääreen kukkulalle, pysyen täysissä tamineissa ja
+milloin tahansa valmiina uuteen otteluun. Maa oli niljakka kasteesta ja
+verestä, mutta uupumus niin suuri, että moni nukkui siihen, mihin
+heittihe. Toiset huvittelivat syöden ja juoden; olutta oli viljalti ja
+haarikat kulkivat kädestä käteen aina etuvartijain luo, ja vähän väliä
+esitettiin leikillinen malja keisarillisten kunniaksi.
+
+-- Kuolkoot he janoon tänä yönä!
+
+-- Tai juokoot omiksi peijaisikseen!
+
+-- Eläköön kuningas!
+
+Silloin kuului aivan läheltä, tulien heikosti valaisemalta kentältä
+haavoitetun surkeaa valitusta. Tottuneina tuollaiseen kuulivat
+sotamiehet heti kohta vieraasta murteesta, ettei se ollut heidän
+miehiään eivätkä pitäneet kiirettä. Mutta yhä kuului vain tuo uikuttava
+ääni.
+
+-- Pekka, mene ja lopeta tuon itävaltalaisen koiran päivät, -- huusi
+muuan ratsumiehistä kyllästyneenä valituksiin.
+
+Pekka, yksi Perttilän rakuunoita, lyhytkasvuinen, mutta väkevä kuin
+karhu, lähti vastahakoisesti sulkemaan vaikeroivan suuta. Ollen yhtä
+taikauskoinen kuin muutkin toverinsa kammottivat häntä nuo vainajat
+keskellä pimeää yötä. Perttilä oli vaipunut ajattelemaan huomispäivän
+tapahtumia eikä kuullut mitään.
+
+Hetken kuluttua tuli Pekka takaisin, laahaten muassaan mustaa ruumista,
+joka kaikkien kummaksi tunnettiin kaljusta päälaestaan munkiksi.
+Karkean kauhtanansa ympärille oli hän sitonut hamppunuoran, josta
+riippui pitkä, miekaton tuppi.
+
+-- Munkki! -- mutisivat ratsumiehet.
+
+-- Ka, mitäs olisi minun pitänyt tekemän, -- puolustelihe Pekka
+hämillään. -- Kun kohotin käteni häntä iskeäkseni, pisti se pakana
+ristinkuvan eteen.
+
+-- Pistä sika hengiltä! Se on sitä pirun karjaa, joka kuljeksii
+lammasten vaatteissa ja polttaa roviolla oikeita kristityitä.
+
+-- Kaula poikki konnalta! Kun me ryntäsimme kukkulalle, oli sama mies
+ristinkuvineen keisarillisten joukossa kanuunaa laukaisemassa.
+
+-- Annas kun katsotaan, onko kapine hopeasta! -- huusi ratsumiehistä
+muuan, pisti kätensä kauhtanan alle ja veti sieltä munkin
+vastustelemisesta huolimatta kauniisti silaellun, hopeaisen ristin
+kuvan.
+
+-- Näytähän minulle tuota, -- sanoi muuan vanha ratsumies, -- minä
+tunnen vähän näiden munkkien vehkeitä. -- Sitten tarkasteli hän
+kullattua kuvaa kaikilta tahoilta, ja kas, samassa, kun hän painoi
+pientä vieteriä sen rinnassa, ponnahti sieltä ulos teräväksi hiottu
+tikari.
+
+Kuin käärmeen puremana nakkasi hän ristiinnaulitun kuvan kauas luotaan.
+Kauhu ja inho oli vallannut kaikkien mielen.
+
+-- Hirtä tuo kyykäärme omaan nuoraansa! -- huusivat ratsumiehet.
+
+-- Eihän täällä ole puuta mihin hirttää, -- huomautettiin, -- eikä
+kukaan saa poistua rivistä.
+
+-- Hukuta hänet!
+
+-- Ei ole vettä!
+
+-- Iskekää hänet hengiltä!
+
+Mutta vanki inhotti kaikkia niin, ettei kukaan tahtonut käydä häneen
+käsiksi.
+
+-- Mitäs me hänelle sitten teemme?
+
+-- _Misericordia!_ -- uikutti vanki, joka päähänsä saaman iskun
+huumaamana oltuaan alkoi nyt vihdoinkin saada puhekykynsä ja voimansa
+takaisin.
+
+-- Potkaiskaa häntä periin ja antakaa hänen mennä, -- huomautti muuan.
+-- Me olemme kristityitä sotilaita, emmekä pelkää mitään perkeleen
+vehkeitä.
+
+-- Mutta ensin minä kuitenkin merkitsen sinut, korkea-arvoinen
+kirkonisä, jotta tuntisin, jos kerran vielä kohdataan, -- virkkoi muuan
+hämäläinen ratsumies Vitikka, joka oli kuuluisa voimistaan ja
+julmuudestaan. Ja antaen pitkän miekkansa hurahtaa pari kolme kertaa
+ilmassa munkin pään ympärillä, leikkasi hän, ennenkuin kukaan ennätti
+sitä estämään, tämän vasemman korvan niin taitavasti irti, ettei
+hiuskarvaakaan katkennut. -- Pyhä Pietari ei olisi voinut paremmin
+tehdä! -- huusi Vitikka nauraa hohottaen.
+
+Lähinnä seisovat käänsivät pois kasvonsa. Vaikka olivatkin pohjaltaan
+raakoja ja tottuneita sodan julmuuksiin, oli heistä kuitenkin pila
+liika törkeätä.
+
+Verissään mateli haavoitettu tiehensä. Mutta vielä kauan kuului hänen
+äänensä yön pimeydessä sadattelevan: -- _Maledicti Fennones! maledicti!
+maledicti! Vos comburat ignis sempiternus!_[5]
+
+-- Isä meidän, joka olet taivaissa! -- aloitti muuan ääni ratsumiesten
+joukosta. Ja kaikki yhtyivät hartaudella rukoukseen.
+
+
+
+
+2. AATELISMIES ILMAN NIMEÄ.
+
+
+Varhain aamun koittaessa syyskuun 8. p:nä oli ruotsalaisten leirissä
+kaikkialla iloista liikettä. Voitto oli varma ja joka haaralta saapui
+tietoja siitä, että keisarillinen sotajoukko oli täydellisesti
+hajaantunut. Kuningas komensi osan ratsuväkeä ajamaan takaa vihollista,
+samalla kun muu sotajoukko sai mieluisaksi tehtäväkseen Tillyn leirin
+ryöstämisen. Leiri jaettiin sitä varten eri osiin ja saalis oli niin
+summaton, että monesta tuli kerrallaan rikas mies koko elinajakseen.
+Kaikkialla oli liikettä ja elämää, kuolleet haudattiin kiireen kautta
+ja haavoitetut unhottivat kipunsa. Kirkkaana syysaamuna vilisi laajalla
+lakeudella riemuitsevia joukkoja sekä hevosella että jalkaisin ja
+täällä sopi, jos missään, muistella v. Beskowin säettä, että
+
+    "viileyttä voittolippu liehui."
+
+Kuningas oli viettänyt yönsä vaunuissa. Pidettyään aamurukouksen ja
+annettuaan ensimmäiset käskynsä koittavan päivän varalle, kutsutti
+hän luokseen useita niistä, jotka taistelussa olivat eniten
+kunnostautuneet. Moni uroteko palkittiin silloin kunnialla ja arvon
+korotuksella. Mutta kaikkea muuta palkkaa kallisarvoisempi oli kunkin
+sotilaan sisällinen tyydytys sekä siltä sankarilta saatu kiitos, jota
+koko Eurooppa nyt oli oppinut ihailemaan.
+
+Erityisesti saapuville kutsuttujen joukossa oli sekin nuori mies, josta
+tässä kertomuksessa tullaan paljon puhumaan. Kustaa Perttilä oli vasta
+kahdenkymmenen vuoden vanha; hänen sydämensä sykki tällä hetkellä
+voimakkaammin kuin se oli sykkinyt taistelun verisimmässä
+tuoksinassakaan. Hän aavisti kyllä, ettei jalo kuningas olisi
+rankaiseva häntä hänen rikoksestaan annettua käskyä vastaan taistelun
+tulisimmillaan ollessa, mutta hän punastui ja kalpeni epätietoisena
+siitä, mikä mahtoi olla kuninkaan tarkoitus, kun kutsui hänet
+erityisesti puheilleen, joka seikka jo semmoisenaan oli suuri
+kunnianosoitus.
+
+Kuningas oli antanut pystyttää telttansa suurien jalavain suojaan
+lähelle Gross Wetteritziä, sillä kaikki lähellä olevat rakennukset oli
+joko poltettu tai pirstoiksi ammuttu. Puolen tuntia odotettuaan vietiin
+Perttilä telttaan. Kustaa Aadolf istui telttatuolilla nojaten
+kyynärpäällään pöytään, joka oli täynnä karttoja ja papereita. Hän oli
+isokasvuinen ja lihavahko mies ja hänen vartalonsa täyteläisyyttä
+lisäsi vielä ruumiin mukainen sotapuku. Kun Perttilä lähestyi, nosti
+kuningas lempeät, henkevät silmänsä äsken allekirjoittamastaan
+päiväkäskystä ja tarkasteli nuorta miestä terävällä, läpitunkevalla
+katseella. Kustaa Aadolf oli hiukan likinäköinen; nähdessään oudommat
+kasvot oli hänen pakko tarkistaa katsettaan ja siitä tuli hänen
+silmiinsä tuo terävä ilme, joka kuitenkin kohta katosi.
+
+-- Sinun nimesi on Perttilä? -- kysyi kuningas ikäänkuin varmistuakseen
+siitä, että hän oli kuullut oikein.
+
+-- Perttilä, teidän majesteettinne.
+
+-- Ikäsi?
+
+-- Kaksikymmentä vuotta.
+
+Kuningas tarkasteli häntä, ollen kuin kahdella päällä.
+
+-- Perttilän poika, sanoit?
+
+Nuori ratsumies kumarsi punastuen.
+
+-- Omituista!
+
+Kuningas lausui tuon sanan ikäänkuin tietämättään ja jäi hetkeksi
+miettimään. Sitten virkkoi hän vilkkaasti:
+
+-- Miksi et ole ennemmin ilmoittautunut minulle? Isäsi on tehnyt minun
+isälleni ja valtakunnalle suuria palveluksia. Hän siis elää vielä?
+
+-- Hän elää, kiitollisena teidän majesteettinne hyvyydestä.
+
+-- Todellakin?
+
+Sekin sana syntyi kuninkaan huulilla enemmän jonkin salaisen ajatuksen
+ilmauksena kuin kysymyksenä. Nuori Perttilä tunsi verensä yhä enemmän
+kihoavan poskilleen ja kuningaskin huomasi sen. -- Isäsi ja minä olemme
+kerran olleet epäsovussa, -- lisäsi kuningas, ja hänen huulensa
+hymyilivät, samalla kuin keveä pilvi varjosti hänen kulmiaan. -- Mutta
+kaikki se on jo aikoja sitten unhotettu, jatkoi hän, -- ja minua
+ilahuttaa, että niin ansiokkaalla miehellä on niin urhoollinen poika.
+Sinä olit noiden seitsemänkymmenen joukossa Demminillä?
+
+-- Olin, teidän majesteettinne!
+
+-- Miksi eivät ole ilmoittaneet sinua arvon koroitukseen osalliseksi?
+
+-- Everstini on luvannut pitää minua muistissaan.
+
+-- Kuninkaasi ei koskaan unhota uskollista palvelusta. Kustaa Perttilä,
+minä olen äsken allekirjoittanut vänrikin valtakirjasi. Ota se ja
+palvele edelleenkin kunnialla.
+
+-- Teidän majesteettinne! -- sammalsi nuori ratsumies.
+
+-- Minulla on vielä sinulle sana sanottava. Käytöksesi eilen oli
+sääntöjä vastaan.
+
+-- Oli, teidän majesteettinne.
+
+-- Minä tahdon, että sotilaani tottelevat käskyjäni täsmällisesti.
+Minulle on kuitenkin sanottu, että laskeuduit hevosen selästä jyrkimmän
+kukkulan kohdalla ehtiäksesi pikemmin ylös.
+
+-- Niin se oli, teidän majesteettinne.
+
+-- Ja että sinä siitä syystä, kun muu ratsuväki teki kierroksen, ehdit
+ennen muita kukkulalle, iskit kuoliaaksi kaksi itävaltalaista ja otit
+ensimmäisen kanuunan.
+
+-- Niin se oli, teidän majesteettinne.
+
+-- Hyvä! Vänrikki Perttilä, minä annan anteeksi rikoksesi sääntöjä
+vastaan ja nimitän sinut luutnantiksi suomalaisessa ratsuväessäni.
+
+Nuori ratsumies ei saanut sanaa suustaan.
+
+Kuningas itsekin oli liikutettu. -- Tule lähemmä, nuori mies, -- sanoi
+hän. -- Tiedä, että minä kerran nuoruudessani olen tehnyt isällesi
+suurta vääryyttä. Jumala, joka näkee katumukseni, on vihdoinkin suonut
+minulle tilaisuuden palkita pojalle, mitä olen isälle velkaa.
+Luutnantti Perttilä, sinä olet urhoollinen ja jalo ja sinut on
+kasvatettu sotilaaksi; olet myöskin tuonut mukanasi sotaan neljä täysin
+varustettua ratsumiestä. Ollen upseeri minun palveluksessani olet sinä
+jo aatelismiehen arvoinen. Mutta ettei kukaan upseereistani, miten
+suurta sukua hän lieneekin, voisi pitää sinua, talonpojan poikaa,
+itseänsä halvempana, tahdon vielä antaa sinulle nimen, vaakunan ja
+ritarin kannukset. Mene, nuori mies ... mene poikani, -- uudisti
+kuningas ja hänen äänensä valtasi käsittämätön liikutus, -- ja osoita,
+että olet ansainnut kuninkaasi kiitollisuuden!
+
+-- Kuolemaan saakka! -- Ja tunteittensa valtaamana notkisti nuori
+soturi toisen polvensa Tillyn voittajan edessä.
+
+Kuningas nousi ylös. Se liikutus, joka hetkeksi oli kuvastunut hänen
+miehekkäillä, kauniilla kasvoillaan, katosi nopeasti ja hän oli taas
+majesteetillinen kuningas ja käskevä sotaherra. Nuori Perttilä käsitti,
+että hänen olisi ollut poistuminen.
+
+Siitä huolimatta viipyi hän yhä vielä polvistuneessa asennossaan ja
+ojensi kuninkaalle kirjeen, joka tähän aamuun saakka oli ollut
+ommeltuna hänen takkiinsa.
+
+-- Suvaitkaa lukea tämä kirje, teidän majesteettinne! Kun minä lähdin
+sotaan ja heitin jäähyväiset vanhalle isälleni, antoi hän sen minulle
+ja sanoi: "Mene, poikani, ja koeta ansaita kuninkaasi suosio
+uskollisuudella ja miehuudella. Ja jos kerran sen saavutat omasta
+ansiostasi etkä isäsi vuoksi, ojenna hänelle silloin tämä kirje ja
+sano, että siihen on kirjoitettu minun viimeinen tahtoni. Hänen jalo
+sydämensä on minun tarkoitukseni käsittävä."
+
+Kuningas otti kirjeen, avasi sen ja luki. Hänen kasvonsa näyttivät
+liikutetuilta, vaikka hän koetti sitä peittää; tuo raju, tumma puna,
+joka viime aikoina useinkin oli ainoa ilmaus itseänsä hillitsemään
+tottuneen miehen sisäisistä taisteluista, kohosi keveänä pilvenä
+kuninkaan otsalle, hehkui siinä hetkisen ja katosi sitten
+näkymättömiin. Kun hän oli lopettanut lukemisensa, katseli hän
+ajatuksiinsa vaipuneena tuota kaunista, vaaleaveristä nuorukaista, joka
+yhä oli polvillaan hänen edessään.
+
+-- Nouse ylös! -- sanoi hän vihdoinkin. Perttilä nousi.
+
+-- Tunnetko tämän kirjeen sisällön?
+
+-- En, teidän majesteettinne.
+
+Kuningas loi häneen terävän katseen ja näytti olevan tyytyväinen tuohon
+rehelliseen, totuutta puhuvaan ilmeeseen nuorukaisen kasvoilla. --
+Isäsi, nuori mies, -- jatkoi hän hetken vaiti oltuaan, -- isäsi on
+omituinen mies. Hän on vihannut aatelia aina siitä alkaen kuin hän
+talonpoikain etunenässä sai nuijasodan aikana taistella monta ankaraa
+taistelua herroja vastaan ja Flemingin ratsumiehet väkivallalla
+majailivat hänen talossaan. Hän kieltää sinua koskaan ottamasta
+aatelista nimeä ja kilpeä, jos tahdot välttää hänen kiroustaan.
+
+Perttilä ei vastannut. Kirkkaalta taivaalta tuleva salama oli iskenyt
+pirstaleiksi hänen vereksen onnensa, kaikki hänen kunnianhimoiset
+haaveensa vaakunasta ja kannuksista olivat hälvenneet kuin akanat
+tuuleen.
+
+-- Isän tahtoa on noudattaminen, -- jatkoi kuningas totisesti. -- Sitä
+aatelista nimeä, jonka aioin sinulle antaa, et voi enää saada. Mutta
+rauhoitu, nuori ystäväni; saat pitää miekkasi ja luutnantin
+valtakirjan; niiden ja voimakkaan käsivartesi avulla olet aina raivaava
+itsellesi tien kunniaan.
+
+Ja kuninkaan viitattua kädellään poistui nuori sotilas sekavin tuntein
+hänen luotaan.
+
+
+
+
+3. NEITI REGINA.
+
+
+Eräänä synkkänä syysiltana alkupuolella lokakuuta 1631, noin kolme tai
+neljä viikkoa Breitenfeldin tappelun jälkeen, istui Würzburgin linnan
+tornikamarissa nuori Regina von Emmeritz, piispan sisaren tytär, kolmen
+tai neljän kamarineitsyensä seurassa, ja kirjaili neitsyt Marian kuvaa
+valkoisesta silkistä tehtyyn sotalippuun, joka oli aiottu voittoa
+tuottavaksi lahjaksi linnan varusväelle. Nuoret tytöt antoivat kielensä
+kiertää, sillä linnan pöpö, vanha, ahne piispa, oli juuri mennyt
+tiehensä, sanoen lähtevänsä tarkastusmatkalle hiippakuntaansa, mutta
+oikeastaan paetakseen Kustaa Aadolfin läheneviä joukkoja. Aarteitaan
+peläten oli hän sitä ennen uskonut kaupungin ja linnan puolustuksen
+urhoolliselle ratsumestarille Kellerille ja hänen 1,500 miehelleen, ja
+oli Keller, luottaen linnan vahvaan asemaan Main-virran varrella,
+vakuuttanut hänen ylhäisyydelleen, että ennen tulisi kerettiläisten
+kuningas musertamaan päänsä linnan muureihin kuin yksikään hänen
+jumalattomasta joukostaan pääsisi sinne sisään.
+
+Neiti Regina oli tuskin kuudentoista vanha, hänen kiharansa olivat
+mustat kuin yö, posket punakat kuin päivän koitto ja hänen mustat
+silmänsä hehkuivat kuin tähdet, jotka keskiyön aikana kuvastuvat syvän
+metsälammen pintaan. Hän oli vanhan piispan silmäterä ja tämä oli
+jättänyt hänet jälkeensä yhtä vastenmielisesti kuin vuoreen kätkemänsä
+aarteetkin, mutta Keller oli taas saanut hänet vakuutetuksi siitä, että
+kanuunoilla koristettujen, vankkain muurien takana olisi kauneuskin
+näinä levottomina aikoina paremmassa turvassa kuin missään muualla, ja
+Keller oli ritari nuhteeton ja pelvoton; moinen aarre hallussaan tulisi
+hän ennen hautautumaan linnan raunioihin kuin antautumaan.
+
+Neiti Regina kohotti tummat silmänsä ompeluksestaan ja katsahti pienen
+tornin ikkunan läpi joen toiselle puolelle, jossa juuri muutamain
+ratsumiesten vartioimat vaunut kulkivat sillan yli kaupungista linnaan
+päin. -- Kuka mahtanee olla tuo matkamies? -- kysyi hänen haaveileva
+katseensa, joka ainoastaan harvoin kiintyi muihin esineihin kuin tuohon
+suureen ja kauniiseen, marmoriseen Marian kuvaan, joka seisoi hänen
+rukouskammiossaan.
+
+-- Oi! -- huudahti Kätchen, neitosista nuorin ja puheliain, -- oi, pyhä
+neitsyt, kuinka hauskaa on elää näin sotaisina aikoina! Joka päivä
+näkee uusia kasvoja, komeita ritareita, reippaita sotapoikia, ja
+silloin tällöin on aina pienet pidot kaupungissa. On se kuitenkin
+toista kuin istua tänne luostariin suljettuna ja aamusta iltaan kuulla
+munkkien messuavan _de profundis_. Pysyköön vain hänen armonsa herra
+piispa poissa niin kauan kuin mahdollista, lisäsi hän veitikkamaisesti.
+
+-- Kätchen, -- torui Regina, -- varo puhumasta pahaa munkkien
+messuista! Muista, että meidän rippi-isämme, isä Hieronymus, on
+Jeesuksen pyhän veljeskunnan jäsen, ja että hän myöskin on pyhän
+inkvisitsionin jäsen. Linnan vankila on syvä ja pimeä.
+
+Kätchen meni vähäksi aikaa sanattomaksi. Kohta sen jälkeen virkkoi hän
+rohkeasti: -- Olisin minä vain neidin sijassa, niin ajattelisin paljon
+enemmän kaunista kreivi Lichtensteiniä kuin tuota rumaa isä
+Hieronymusta. Kreivi on komea ritari; suokoon Jumala, että hän
+voitollisena palaisi sodasta vääräuskoisia vastaan!
+
+-- Ja että ne kaikki tulella ja miekalla hävitettäisiin! -- lisäsi
+muuan neitosista hyvin hartaasti.
+
+-- Miesparat! -- huudahti Kätchen naurahtaen.
+
+-- Varo itseäsi! -- uudisti neiti Regina lapsellisen totisesti. --
+Vääräuskoista ei kannata sääliä. Se, joka tappaa vääräuskoisen, saa
+seitsemän syntiä anteeksi, sen on isä Hieronymus minulle usein sanonut.
+Vääräuskoisten vihaaminen on yhdeksäs sakramentti, ja jos yhtäkään
+heistä rakastaa, on se sama kuin jos antaisi sielunsa paholaiselle.
+
+Reginan mustat silmät salamoivat hänen puhuessaan. Näkyi, että
+rippi-isän opetukset olivat juurtuneet jo syvälle.
+
+Mutta Kätchen ei kadottanut rohkeuttaan. -- Kerrotaan, että heidän
+kuninkaansa olisi lempeä ja jalo, että hän suojelee kaikkia turvattomia
+eikä salli sotamiestensä harjoittaa väkivaltaa.
+
+-- Elä usko koskaan vääräuskoisia, Kätchen! Ne voivat muuttaa itsensä
+taivaan enkeleiksi.
+
+-- Kerrotaan, että hänen sotamiehensä ovat urhoollisia ja ihmisellisiä.
+Kuulin vanhan, italialaisen ratsumiehen kertovan sotamiehille tuolla
+alhaalla asetuvassa, että seitsemänkymmentä vääräuskoista, joita
+sanotaan suomalaisiksi, oli yli tunnin ajan puolustanut kuningastaan
+1,500 napolilaista vastaan. Ja kun useimmat heistä olivat kaatuneet,
+saivat toiset apua ja veivät voiton; mutta sen jälkeen sitoivat he
+kaatuneiden vihollistensa haavoja samalla kuin sitoivat omien
+tovereittensa.
+
+Neiti Regina nousi ylös ja aikoi antaa ankaran vastauksen, kun
+palvelija samassa ilmaantui ovelle ja ilmoitti, että kreivi
+Lichtenstein, haavoistaan sairaana, oli saapunut linnaan ja anoi
+vieraanvaraisuutta. Nuori neiti, joka enonsa piispan poissa ollessa oli
+tavallaan linnan emäntä, kiiruhti heti tervehtimään vierasta, joka oli
+hänen kaukainen sukulaisensa. Neitoset katsahtivat toisiinsa ikäänkuin
+tahtoen sanoa, että tapaus oli erittäin merkillinen. He olivat jo kauan
+kuiskailleet keskenään siitä, että vanha piispa oli valinnut kreivin
+heidän nuoren neitinsä tulevaksi puolisoksi. Mutta turhaan olivat he
+odottaneet punan nousevan hänen poskilleen, kun saapui viesti vieraan
+tulosta. Joskin neiti Reginan rinnassa kyti hellempiä tunteita, näkyi
+hän osaavan ne huolellisesti salata.
+
+-- Onko totta, -- kysyi yksi neitosista, -- että vääräuskoisten
+kuningas on suuressa tappelussa voittanut oikeauskoiset ja että hän nyt
+on tulossa tännepäin jumalattoman joukkonsa kanssa?
+
+-- Niin sanotaan, -- vastasi toinen. -- Mutta tänne hän ei voi tulla.
+Meikäläiset ovat pystyttäneet ruotsalaisen pyhimyksen Birgittan kuvan
+hänen tielleen Thyringenin metsään ja se on kyllä estävä hänet edemmä
+pääsemästä.
+
+Sill'aikaa oli neiti Regina laitattanut vieraansa varalle yhden piispan
+omista huoneista ja pitänyt huolta siitä, että häntä hyvästi
+hoidettaisiin. Nuori kreivi Lichtenstein oli komea, solakka
+nuorukainen, tummaverinen kuin espanjalainen ja hänen silmänsä
+hehkuivat melkein yhtä tulisesti kuin Reginan. Hän lähestyi linnan
+nuorta emäntää horjuvin askelin, ja kuitenkin täytyi tämän luoda
+silmänsä maahan kreivin katseilta. -- Kuinka voinkaan kyllin kiittää
+taivasta näistä haavoistani -- sanoi hän -- jotka sallivat minun saada
+teidät hoitajakseni!
+
+Hänen haavansa olivat monet, mutta henki ei ollut vaarassa. Jouduttuaan
+vangiksi Breitenfeldin luona, oli hän kohta sen jälkeen uupuneena veren
+vuodosta päässyt vaihdon kautta vapaaksi ja kiiruhtanut tänne saamaan
+takaisin voimansa ja terveytensä sydämensä valitun läheisyydessä. --
+Mutta, -- lisäsi kreivi, -- levottomuudella olen kuullut, että
+saaliinhimoinen vihollinen vyöryttää tuhoavana tulvana joukkojaan tänne
+Frankkien hedelmällisiin laaksoihin. Minä kiiruhdin tänne sitä pikemmin
+vaan, jakaakseni teidän kanssanne, kaunis Regina, samat kohtalot ja
+samat vaarat. Olkaa levollinen! Königshofen on vastustava vihollista,
+ja isä Hieronymus, joka haavoitettuna niinkuin minäkin pääsi pakenemaan
+Breitenfeldistä, yllyttää parhaillaan maakansaa vastarintaan.
+
+-- Mutta luuletteko, -- kysyi Regina levottomasti, -- että nuo
+jumalattomat uskaltavat tunkea tänne saakka?
+
+-- Pyhimykset valvovat, ettei teille, ihana impi, ole mitään vahinkoa
+tapahtuva, -- vastasi kreivi vältellen. -- Saamme sitäpaitsi piankin
+varmempia tietoja.
+
+Samassa katsahti Regina ulos ikkunasta ja näki joukon ratsumiehiä
+laskevan täyttä karkua linnaa kohti. -- Ellen erehdy, -- huudahti hän,
+-- on se isä Hieronymus itse, joka palaa tänne!
+
+-- Huonoja enteitä! mutisi kreivi itsekseen.
+
+Regina ei ollut erehtynyt; se oli isä Hieronymus, joka ajoi nostosillan
+yli linnan pihaan. Hän oli ulkoapäin nähden pienoinen, vähäpätöisen
+näköinen mies, kalpea ja laiha, hänen piirteensä olivat terävät ja
+osoittivat lujaa tahtoa, ja silmät olivat painuneet syvälle kuoppiinsa,
+joista niiden katseet alinomaa lentelivät levottomasti esineestä
+toiseen. Tuo pieni mies oli kirkon vitsa, niinkuin Wallenstein oli sen
+miekka. Hänen monet ihailijansa vertasivat häntä Paavaliin, jolla oli
+jalopeuran uljuus kätkettynä heikkoon ruumiiseen, mutta monet katkerat
+taistelut olivat tehneet jalosta leijonasta viekkaan ja säälimättömän
+julman pantterin. Tämä mies piti itseään uskonsa marttyyrina ja uhrasi
+sen vuoksi arvelematta kaikki muutkin. Mustan kaapunsa ympärille oli
+hän sitonut hamppuköyden, josta pitkä miekka riippui. Hänen päälakensa
+ei ollut enää kiiltävän paljas niinkuin ennen; hänen haavoitettu päänsä
+oli peitetty mustaan nahkakalottiin, joka vaikutti kamalasti kalman
+kalpeita kasvoja vasten. Ei koskaan ollut pelätty jesuiitta ollut
+kammottavamman näköinen. Kaikki sotamiehet tekivät kunniaa, kaikki
+linnan palvelijat kiiruhtivat kuulemaan hänen käskyjään. Salainen
+ahdistus valtasi läsnäolijat. Tuntui siltä kuin kuolema ja
+onnettomuudet olisivat hänen seurassaan ajaneet Würzburgin linnan
+porteista sisään.
+
+Munkki tarkasti nopeasti linnan pihalle asetetun miehistön ja tervehti
+sitten neiti Reginaa hymyilyllä, jonka tarkoituksena varmaankin oli
+lieventää hänen ulkomuotonsa kamaluutta, mutta joka vain teki sen kahta
+vastenmielisemmäksi. -- Pyhä Patrikki ja kaikki pyhimykset suojelkoot
+teitä, armollinen neiti! Ajat ovat pahat, hyvin pahat! Pyhä neitsyt on
+sallinut pakanain tunkea aina meidän porttiemme edustalle ... meidän
+syntiemme vuoksi! -- lisäsi hän tehden hartaan ristinmerkin.
+
+-- Entä Königshofen? -- kysyi kreivi Fritz, joka jo aavisti, minkä
+vastauksen tulisi saamaan.
+
+-- Petollinen komentaja on antautunut.
+
+-- Entä talonpojat, jotka vastustivat vihollisen kulkua metsän läpi?
+
+-- Kaikki hajosivat ne kuin akanat tuulessa ... meidän syntiemme
+vuoksi.
+
+-- Entä pyhän Birgittan kuva?
+
+-- Nuo jumalattomat kerettiläiset ovat pystyttäneet sen pellolle
+variksen pelätiksi. -- Mutta mitä näen minä, tyttäreni? -- jatkoi hän
+ja hänen äänensä kävi käskevän teräväksi. Te olette vielä täällä, ja
+linna on täynnä naisia ja lapsia, kun vihollista odotetaan saapuvaksi
+joka hetki?
+
+-- Neiti Reginan ei tarvitse pelätä henkeään, niinkauan kuin tämä käsi
+voipi miekkaa heiluttaa, -- virkkoi kreivi Fritz.
+
+-- Linnassa on ruokavaroja vuoden ajaksi, -- sanoi Regina. -- Mutta te
+olette uupunut, kunnianarvoinen isä, te olette haavoitettu ja kaipaatte
+lepoa. Sallikaa minun hoitaa haavojanne; teidän päänne on haavoitettu.
+
+-- Ei se tee mitään, tyttäreni, ne ovat pikku asioita. Kuka nyt joutaa
+minua ajattelemaan? Teidän täytyy poistua täältä, poistua heti
+paikalla ... vahvasti varustettuun Aschaffenburgiin.
+
+-- Pelkäänpä sen jo olevan myöhäistä, -- huudahti kreivi Fritz, joka
+oli katsellut ikkunasta jokea ja kaupunkia.
+
+-- Pyhä Maria, ovatko ne jo täällä?
+
+Jesuiitta ja neiti Regina juoksivat ikkunaan. Ilta-aurinko kultaili
+viimeisillä säteillään Würzburgin kaupunkia ja sen ympäristöä.
+Ratsumiehiä näkyi täyttä karkua rientävän kaupungin katuja pitkin ja
+linnaa kohti liikkui jo parvittain pakenevia kaupunkilaisia, munkkeja
+ja nunnia, vaimoja ja lapsia, jotka kiireissään kuljettivat mukanaan
+kuormarattaille sälytettyjä tavaroitaan. Kaupungin takana
+Schweinfürtenin puolella näkyi jo osasto ratsumiehiä liikkuvan
+Main-virran itäistä rantaa pitkin. Uhkaavasta, mutta varovasta
+lähenemisestään päättäen olivat ne ruotsalaisen sotajoukon etujoukkoja.
+
+-- _Maledicti Fennones!_ -- huudahti jesuiitta ja sanomattoman vihan
+ilme leimahti hänen kalpeilla kasvoillaan. -- Ne lentävät kuin linnut,
+nuo kirotut kerettiläiset. Haljetkoon maa heidän allaan! -- Ja
+hurjistuneena riensi hän ulos järjestämään linnan puolustusta.
+
+Piispan linna, jota myöskin kutsutaan Marienburgiksi, kohosi siinä
+vanhoine muureineen Main-virran oikealla rannalla olevalla kukkulalla.
+Joen puolella kaupunkia oli kukkula äkkijyrkkä ja korkea, mutta
+vastaiselta puolelta oli se viettävä ja helposti noustava. Kuun
+puoliskon muotoinen portin edustalle tehty vallitus oli vankkana
+etuvaruksena linnaan hyökkääviä vastaan; jos vihollinen oli tämän
+esteen voittanut, oli hänellä sisäpuolella odotettavanaan syvä,
+kallioon hakattu hauta, ja jos hän onnellisesti oli päässyt senkin yli,
+kohosi hänen edessään sisäinen ja korkein linnanmuuri, täynnä rautaan
+puetuita sotilaita, valmiina raskailla piilukko-pyssyillään ampumaan
+kuoliaaksi jokaisen, joka vain uskalsi lähetä, tai tappamaan hänet
+pitkillä pertuskoilla, tai musertamaan isoilla, muurille kootuilla
+kivillä. Kun sen lisäksi muistaa, että ainoa pääsypaikka joen yli oli
+kaitainen silta ja että linnan 48 kanuunaa suojelivat kaupunkia ja
+etäämpänä olevaa ympäristöä, niin ei ole ihme, että Keller, jolla oli
+1,500 urhoollista miestä komennettavanaan ja kaikkia tarpeita yllin
+kyllin, oli voinut rauhoittaa lähtevän piispan mielen.
+
+Mutta Kustaa Aadolfillakin oli omat syynsä ottaa haltuunsa tämä linna
+hinnasta mistä hyvänsä. Tilly oli haalinut apujoukkoja kaikilta
+haaroilta ja marssi nyt, muutamia viikkoja Breitenfeldin tappelun
+jälkeen, täysin varustettuna ja yhtä kostonhimoisena kuin ennenkin,
+30,000 miehen kanssa Hessenistä Würzburgin linnan avuksi. Kuningas
+kehoitti kaupunkia antautumaan, mutta kun ilta oli jo myöhäinen, oli
+hyökkäys jätettävä seuraavaan päivään. Aamulla antautuikin kaupunki.
+Keller oli käyttänyt yön pimeyttä hyväkseen, vetäytyäkseen kaikkine
+miehineen linnaan, jonne häntä seurasi joukko pakolaisia ja jonne
+kaupungin kallisarvoinen omaisuus kuljetettiin; sen jälkeen ammutti hän
+ilmaan kaksi kaarta Main-virran sillasta ja sulki siten vihollisen
+tien.
+
+Mutta palatkaamme linnaan takaisin.
+
+Tänä yönä eivät piispan linnassa nukkuneet muut kuin pienet
+rintalapset. Alinomaa tulvi sisään joukoittain uusia sotamiehiä,
+munkkeja ja naisia; rämisten ajoi kuormavaunuja toinen toisensa perästä
+linnan portista sisään; holvit kaikuivat vartijain ja upseerien huutoja
+ja lasten parkunaa, ja tämän sekasorron seasta kuului selvästi munkkien
+messuava ääni, kun he linnan kappelissa kutsuivat pyhää neitsyttä ja
+kaikkia pyhimyksiä tämän linnan avuksi, joka oli katolilaisten vankin
+turvapaikka koko Frankkien maassa.
+
+Saadakseen sijaa tälle ihmisjoukolle oli neiti Regina antanut heidän
+käytettäväkseen sekä piispan huoneet että myöskin kaksi omaa asumaansa,
+komeasti sisustettua salia, ja muuttanut itse neitsyineen kahteen
+pieneen kamariin itäisessä tornissa. Turhaan koetettiin hänelle
+vakuuttaa, että tämä paikka oli enimmin uhattu; hänellä oli tästä paras
+ja laajin näköala koko linnasta, ja siitä ei hän suostunut luopumaan.
+-- Älkää estäkö minua, -- vastasi hän jesuiitan varoituksiin, -- minä
+tahdon nähdä, miten vääräuskoiset kaatuvat ja vuodattavat vertaan. Se
+on oleva ihana näky!
+
+-- Amen, -- vastasi isä Hieronymus. -- Sinä tiedät, että ihmeitä
+tekevät Marian kuvat, joista toinen on puhtaasta kullasta, toinen
+kullatusta puusta, suojelevat tätä linnaa. Minä pystytän huoneeseesi
+puisen Marian kuvan, se on kääntävä vihollisten kuulat niinkuin
+höyhenpallot sinun tornisi muureista.
+
+Jo aamun koittaessa seisoi neiti Regina tähystämässä tornin pienestä
+ikkunasta. Näköala oli loistavan ihana. Aamuaurinko oli alkanut
+valaista syyspukuunsa pukeutuneita kukkuloita, joiden rinteillä
+viinitarhat vielä vihertivät ja joiden juurella Main-virta poimueli
+kuin hopealla helattu, kultainen vyö. Kaupungista näkyi liikettä ja
+parhaillaan saapui sinne neljä ruotsalaista jalkaväkirykmenttiä
+liehuvine lippuineen ja toitottavine torvineen: ritarien haarniskat
+välkkyivät päivän valossa ja upseerien hattutöyhdöt hulmusivat
+tuulessa. Pelko ja uteliaisuus taistelivat tätä nähdessä nuorten
+neitosten rinnoissa.
+
+-- Näetkö -- sanoi neiti Regina Kätchenille -- noita kahta ratsastajaa
+keltaisissa puvuissaan, noita, jotka ajavat kerettiläisjoukon
+etunenässä?
+
+-- Kuinka komeilta he näyttävät! Nyt kääntyvät he kulman taa ... nyt
+näkyvät he taas. Katsokaa, kuinka kaikki väistyvät heidän tieltään!
+
+-- Kutsukaa tänne kreivi Fritz. Hän on ollut kolmatta viikkoa
+ruotsalaisten leirissä ja tuntee heidän päällikkönsä.
+
+Kreivi, joka haavojensa vuoksi ei voinut ottaa osaa linnan
+puolustukseen, noudatti mielellään kauniin neidin kutsumusta.
+Ruotsalaiset olivat ottaneet kaupungin haltuunsa ja alkoivat
+hajanaisissa joukoissa näyttäytyä rannalla ja rikotun sillan luona.
+Samassa alkoivat linnan tykit ampua. Milloin tuolla milloin täällä iski
+kuula ruotsalaisten keskeen, jotka parhaansa mukaan koettivat hakea
+suojaa rantarakennuksien takaa.
+
+-- Auta, pyhä Maria, tuolla kaatui mies kuolleena maahan! -- huudahti
+Kätchen, joka ei voinut salata osanottoaan.
+
+-- Pyhä Fransiskus olkoon siitä kiitetty! -- virkkoi vanha Dorthe,
+neiti Reginan imettäjä, jonka isä Hieronymus oli määrännyt vartioimaan
+kaikkia hänen tekojaan.
+
+-- Mutta onhan kauheata tappaa.
+
+Kreivi Fritz hymyili.
+
+-- Neitsyt Kätchen, olisittepa nähneet Breitenfeldin tappotanteren!
+Yhdeksäntuhatta ruumista.
+
+-- Se on inhoittavaa.
+
+-- Voitteko sanoa minulle, kreivi, ketä nuo ratsumiehet ovat, jotka
+keskellä kuulasadetta seisovat rannalla ja näyttävät tarkastelevan
+linnaa?
+
+-- Suokaa anteeksi, suloinen serkkuni, ruudin savu alkaa himmentää
+näköalaa. Nuo ratsumiehet ... mutta toden totta, siinähän on kuningas
+itse ja kreivi Pietari Brahe. Minä surkuttelen heitä, jos isä
+Hieronymus tuntee heidät. Silloin hän suuntaa kaikki linnan kanuunat
+tuohon yhteen ainoaan paikkaan.
+
+Nämä sanat kuultuaan hiipi vanha Dorthe salaa huoneesta.
+
+-- Kuinka, serkkuni, te säälitte vääräuskoisten ruhtinasta?
+
+-- Miksi salamoivat silmänne, kaunis Regina, niin synkästi? Te, joka
+olette niin jalo ja hellä, te kai ymmärrätte, että voin tuntea
+osanottoa urhoollista ja jalomielistä vihollistakin kohtaan. Ruotsin
+kuningas on sankari, joka ansaitsee ihailuamme yhtä suuressa määrin
+kuin vihaammekin.
+
+-- En ymmärrä teitä. Hänhän on vääräuskoinen!
+
+-- Suokoon Jumala, ettei hän pääsisi näiden muurien sisälle ja ettette
+tulisi vastakaan ymmärtämään minua paremmin kuin nyt... Katsokaa, he
+valmistautuvat siltaa valloittamaan ... he heittävät lankkuja kaarien
+päälle. Se on uhkarohkeaa.
+
+-- Tuolla kaatui neljä miestä yhdellä haavaa! -- huusi Kätchen.
+
+-- Minä tunnen heidät, -- huudahti kreivi Fritz, innostuen yhä enemmän
+sodan melusta ja kasvavasta kanuunain paukkeesta, joka pani linnan
+muurit vavahtelemaan. -- Minä tunnen heidät, he ovat skottilaisia. Ei
+ole yhtään urhoollisempaa joukkoa koko Ruotsin sotaväessä; skottilaiset
+ja suomalaiset ovat aina ennen muita siellä, missä vaara on suurin.
+
+-- Älkää liiaksi kiitelkö, serkku, nyt skottilaisenne jo väistyvät, he
+eivät uskalla tehdä tuota vaarallista hyppäystä.
+
+-- Mutta siihen tarvitaankin yliluonnollista uskallusta. Neljäkolmatta
+jalkaa syvällä tuon kapean lankun alla pauhaa virtava joki.
+
+-- Kaksi solakkaa upseeria juoksee lankkua pitkin.
+
+-- Veljekset Ramsay, molemmat aivan nuoria. Minä tunnen heidät
+sinisistä sotavöistään. He rakastavat molemmat samaa naista ja kantavat
+hänen värejään, rakastamatta kuitenkaan silti toisiaan sen vähemmän.
+
+-- Oi, taivas heitä varjelkoon!... Oi, pyhä Maria, se on kauheaa! -- Ja
+Kätchen kätki kasvonsa esiliinaansa. Urhoolliset skottilaiset olivat
+tuskin ehtineet puoli siltaan, kun heidän nähtiin horjuvan, kadottavan
+tasapainonsa ja syöksyvän suin päin jokeen. Hetken aikaa nähtiin heidän
+taistelevan kuohuja vastaan, mutta pian he vihollisten luotien
+lävistäminä uupuivat, raskas sotisopa veti pohjaan ... vielä hetkinen,
+ja ritarilliset nuorukaiset katosivat veden alle.
+
+-- Sinä iloitsit eilen sodasta, -- sanoi neiti Regina kylmästi, vaikka
+hänen sydämensä sykki korvaan kuuluvasti.
+
+-- Voi, voi, enhän minä iloinnut kuin kauneista ritareista, soitosta ja
+tanssista, mutta en tämmöisestä kauheasta! -- huudahti Kätchen itkien.
+
+-- Skottilaiset väistyvät! -- huudahti kamarineitosista muuan.
+
+-- Niin näyttää, -- sanoi kreivi hitaasti, -- mutta ruotsalaiset
+menevät parhaillaan joen poikki venheillä.
+
+-- Skottilaiset juoksevat taas lankkua myöten!
+
+-- Arvasinhan sen, -- vastasi kreivi kylmästi.
+
+-- Auta taivahinen, he tulevat yli, he ottavat rannan haltuunsa.
+Meikäläiset tekevät hyökkäyksen.
+
+-- Varokaa itseänne, neiti Regina, elkää ojentautuko tuolla tavalla
+ulos ikkunasta. Ruotsalaiset tähtäävät tykkinsä juuri tätä tornia
+kohti.
+
+-- Pelkäättekö kreivi? -- Regina hymyili tuota kysyessään.
+
+Lichtenstein punastui.
+
+-- Luulen osoittaneeni tarpeeksi selvään, etten pelkää. Kuunnelkaa
+hiukan ja te erotatte joka toinen minuutti suhinan, jonka syytä ette
+tunne, ja rapinan, joka tulee kuin putoavista kivistä. Minä voin sanoa
+teille, mitä se on. Se on kanuunan kuulain suhinaa, neitini; te
+ymmärtäisitte helpommin tuota soittoa, jos ei melu tuolla ulkona teitä
+huumaisi. Puolen tunnin kuluessa ovat luodit jo repineet palasen
+toisensa perästä tornin muurista ja aina melkein samasta paikasta. Ne
+eivät ole mitään sokeriherneitä, serkkuseni. Nuo ruotsalaiset ovat
+oppineet ampumataitonsa paholaiselta itseltään.
+
+-- Te luulette todellakin...?
+
+-- Että ruotsalaiset tahtovat ampua maahan tämän tornin täyttääkseen
+sen raunioilla vallihaudan. Minä olen varma siitä, ja luulen, että he
+myöskin siinä onnistuvat. Henkenne ei ole hetkeäkään täällä turvattu,
+teidän täytyy siirtyä pois täältä!
+
+-- Heti, armollinen herra, heti! Tulkaa neiti! -- huudahti Kätchen ja
+koetti lempeällä kädellä vetää nuoren emäntänsä mukanaan. Mutta Reginan
+mieli oli kiihoittunut. Hän oli aina tottunut käskemään, hän oli
+syntyjäänkin uhkamielinen, monet vastakohdat taistelivat hänen
+luonteessaan ja hänen uskonnollinen kiihkonsa oli jesuiitan ainaisesta
+vaikutuksesta ylimmilleen yltynyt ... hän peräytyi askelen, tarttui
+kullattuun Marian kuvaan, jonka isä Hieronymus oli lähettänyt häntä
+suojelemaan ja asetti sen eteensä ikkunalle. -- Menkää, -- sanoi hän,
+-- jos olette niin heikkouskoinen, ettette luota pyhimyksien suojeluun!
+Minä jään tänne, eivätkä kerettiläisten kuulat minulle mitään mahda!...
+
+Neiti Regina ei ehtinyt lopettaa lausettaan, kun vinoon kulmaan muuria
+vasten kimmonnut kuula jo raastoi irti palasen ikkunanpielen
+ulkolaidasta, kivensirpaleita ja kalkin murua tuiskusi sisään
+ikkunasta, Marian kuva kaatui maahan ja peitti neiti Reginan
+tomupilveen.
+
+-- Pois täältä! Näettehän nyt itsekin! -- huudahti kreivi. -- Mennään,
+mennään! -- huusivat kamarineitsyet pelkoonsa menehtymäisillään. Mutta
+neiti Regina, joka hetkisen oli ollut hämillään, selvisi pian
+hämmästyksestään, nojautui ottamaan ylös kuvaa ja sanoi uskoonsa
+luottaen: -- he eivät mahda mitään pyhälle neitsyelle.
+
+Mutta hän pettyi. Puusta tehty Marian kuva oli haljennut kahteen,
+kolmeen osaan. Kreivin huulille ilmaantui hetkiseksi epäuskon ivallinen
+hymy; ja nyt sai hän vastustelematta viedä hämmästyneen serkkunsa
+vaarallisesta huoneesta.
+
+Sill'aikaa kuin tämä tapahtui tornissa, oli Keller nopeasti ja
+taitavasti johtanut linnan puolustusta. Hän ei tosin voinut estää
+vihollista tulemasta joen yli, mutta kuta lähemmä linnaa he tunkivat,
+sitä lähemmä tulivat he myöskin hänen kanuunoitaan. Kauheasti tuhosivat
+ne eteenpäin ryntäävän vihollisen rivejä, eivätkä ruotsalaiset koko
+sinä päivänä saaneet mitään aikaan.
+
+Isä Hieronymus kulki munkkeineen muureja pitkin, ripotti pyhää vettä
+kanuunain päälle ja teki ristinmerkkejä sankkien kohdalla. Vanha Dorthe
+oli kuiskannut jotakin hänen korvaansa ja jesuiitan koko huomio oli
+kääntynyt siihen paikkaan, missä äsken nähtiin nuo kaksi keltaiseen
+haarniskaan puettua ratsumiestä. Arvoisa hengen mies ojensi omalla
+kädellään yhden linnan suurimmista kanuunista tuota paikkaa kohti;
+mutta ennenkuin hän laukaisi, laskeutui hän polvilleen ja luki
+peräkkäin neljä _pater nosteria_ ja neljä _ave Mariaa_. Sen tehtyä
+pamahti tykki, mutta turhaan sai jesuiitta tähystellä sen vaikutusta.
+Vahingoittumattomina, liikkumattomina, niinkuin ennenkin, näkyivät
+molemmat ratsumiehet seisovan siellä, sittenkun ruudin savu oli
+hälvennyt. Hieronymus arveli nyt, ettei neljä _paterin ja avea_ ollut
+riittänyt, luki sentähden kahdeksan kappaletta kumpiakin ja antoi
+kanuunan toisen kerran pamahtaa samaan suuntaan. Turhaa työtä! Kuulat
+näyttivät välttämällä välttävän sattumasta. Kohtalo ei ollut vielä
+määrännyt Kustaa Aadolfin kuolinhetkeä ja tahtoi kai säästää Pietari
+Brahen Suomea varten. Kuka voi laskea, mitä olisi tullut Ruotsin
+voitoista ja Suomen sivistyksestä, jos jesuiitan murhaava kuula olisi
+maaliinsa osunut!
+
+Isä Hieronymus raivosi. Vielä kerran oli hän aikeessa koettaa onneaan
+kahdentoista _paterin ja aven_ avulla, kun joku kosketti häntä
+olkapäähän, ja hänen takanaan seisoi vanha sotilas, joka kreivi
+Lichtensteinin kanssa oli ollut ruotsalaisten vankina. -- Heittäkää
+sikseen tuo, -- sanoi vanhus varoittavalla äänellä; -- se vain kuluttaa
+ruutia turhan päiten; miestä, johon tähtäätte, on mahdoton satuttaa:
+_hän on loihdittu_.
+
+Jesuiitan taikausko oli tällaisissa asioissa suurempi kuin hänen
+viekkautensa. Hän käännähti nopeasti ja mutisi hiljaa:
+
+-- Minun olisi pitänyt se arvata. Mutta mistä tiedät, että hän on
+loihdittu? -- jatkoi hän, korottaen ääntään.
+
+-- Sen kuulin ruotsalaisten omassa leirissä. Kuninkaalla on oikeassa
+etusormessaan pieni, kuparinen sormus, täynnä taikamerkkejä. Sen on hän
+nuoruudessaan saanut muutamalta noita-akalta Suomessa, ja niin kauan
+kuin hänellä on se sormessaan, ei häneen pysty lyijy eikä rauta, ei
+tuli eikä vesi.
+
+-- Ei mikään pysty häneen, sanot? O, _maledicti Fennones_, miksi
+seuraatte minua kaikkialle?
+
+-- Ei rauta eikä lyijy, -- jatkoi sotamies kuiskaavalla äänellä, mutta
+jos minä tohtisin, neuvoisin teille toisen keinon...
+
+-- Puhu, poikani! Saat siitä jo ennakolta synninpäästön.
+
+-- Mutta, korkea-arvoinen isäni, se keino on syntinen.
+
+-- Pyhää ja oikeaa asiaa edistäessä pyhittää tarkoitus keinot. Puhu,
+poikani!
+
+-- Kulta, joka on otettu pyhimyksen kuvasta, hänet tappaa...
+
+-- Ei, poikani, ei, sitä emme uskalla käyttää. Jos se olisi ollut
+lasinen tikari, tai hieno, kuolettava myrkky, se olisi mennyt mukiin,
+mutta kulta, joka on otettu pyhimyksen kuvasta, ei, poikani, älkäämme
+sitä ajatelkokaan.
+
+Ilta oli pimennyt ja tuhon ja tapon työ siksi päiväksi päättynyt.
+Uupuneet sotilaat virvoittivat itseään ruualla ja juomalla, ja Keller
+kannatti esille jaloja viinejä rohkaistakseen heidän mieliään. Neiti
+Regina oli muuttanut linnan sisempiin huoneisiin; kreivi Fritz oli
+mennyt levolle. Kohta ei kuulunut linnassa muuta kuin vartijain
+huutoja, juopuneiden sotamiesten rivoja lauluja ja iloista melua
+pidoista, jotka Keller oli pannut toimeen upseeriensa iloksi linnan
+suuressa salissa. Mutta komeassa linnan kirkossa, ylimpänä alttarin
+kohdalla, seisoivat neitsyt Marian ja Vapahtajan puhtaimpaan kultaan
+valetut kuvat ja heidän ympärillään apostolien kuvat hienoimmasta
+vuorihopeasta; keskiyön messu oli jo ohi ja munkit olivat toinen
+toisensa perästä hiipineet levolle tai -- viinipikarin ääreen. Yksi
+ainoa yksinäinen olento nähtiin vain vielä polvillaan alttarin edessä,
+ja ikuisesti palava lamppu valaisi heikosti rukoilevan jesuiitan
+kalmankalpeita kasvoja.
+
+-- Pyhä Maria, -- rukoili hän, -- anna anteeksi arvottomalle
+palvelijallesi, että hän uskaltaa ojentaa kätensä ryöstääkseen
+kaistaleen sinun kultaisesta vaipastasi. Sinä tiedät, oo kaikkein
+pyhin, että se tapahtuu hyvässä ja pyhässä tarkoituksessa, että se
+tapahtuu sinun ja pyhän kirkkosi pahimman vihollisen, vääräuskoisten
+ruhtinaan kukistamiseksi, hänen kukistamisekseen, jonka pakanalliset
+suomalaiset ovat jumalattomilla taikatempuillaan loihtineet
+oikeauskoisten katolilaisten miekkaa ja kuulia kestämään. Anna niin
+tapahtua, että se kulta, jonka sinun kunniaksesi vuolen ihanasta
+vaipastasi, lävistäisi vääräuskoisten kuninkaan synnillisen sydämen, ja
+minä lupaan, oo pyhä Maria, sen sijaan, mitä olet kadottanut,
+lahjoittaa sinulle kallisarvoisen juhlapuvun sametista ja kalliista
+kivistä sekä panna kolme kullattua vahakynttilää, yöt ja päivät
+palamaan sinun kuvasi edessä. Amen.
+
+Kun isä Hieronymus oli tämän rukouksensa lopettanut, nosti hän vavisten
+kasvonsa ylös ja hänestä näytti kuin olisi pyhän neitsyen kuva
+ikuisesti palavan lampun valossa nyökäyttänyt hyväksyvästi päätään
+vastaukseksi hänen kummalliseen pyyntöönsä.
+
+
+
+
+4. NEITI REGINAN VALA.
+
+
+Viimeksi kerrottujen tapausten jälkeinen päivä oli verinen ja kuuma.
+Ruotsalaiset ampuivat linnaa kiihkeästi ja lähenivät sen muureja
+taitavasti kaivettuja vallihautoja myöten. Keisarilliset puolustivat
+asemaansa urhoollisesti hekin. Molemmille puolille oli aika kallista,
+sillä muutamien päivien kuluttua voisi Tilly hyökätä Ruotsin kuninkaan
+selkään ja siitä seuraisi varma tappio ruotsalaisille, varma pelastus
+piiritetyille.
+
+Neiti Regina oli nyt kamarineitsyineen sulkeutunut linnaan ja
+kadottanut vapaan, huvittavan näköalansa. Mutta sitä enemmän olikin
+hänellä puuhaa muissa askareissa. Yhä enemmän kasvoi haavoitettujen
+luku, joita täytyi hoitaa ja sitoa; nuori neito kulki kuin lempeä
+enkeli vuoteelta vuoteelle linnan suuressa salissa, jonne haavoitetut
+oli sijoitettu, hänen kätensä vuodatti palsamia haavoihin; hänen hellät
+sanansa vuodattivat lohdutusta sydämiin. Hän puhui siitä pyhästä
+asiasta, jonka vuoksi he verensä vuodattivat; hän lupasi kultaa ja
+kunniaa niille, jotka jäivät elämään, ikuisen autuuden niille, jotka
+taistelussa kaatuivat.
+
+Kanuunain pauke oli niin kovaa, että vanhat muurit vavahtelivat. Neiti
+Regina muisti, että hän oli unohtanut torniin rukousnauhansa, jota nyt
+tarvittiin sairasten rukouksia varten. Jo seisoi hän suuren asesalin
+kynnyksellä, kun kauhea rytinä ja jyske pani koko linnan horjumaan
+perustuksiaan myöten. Kalpeana hämmästyksestä pysähtyi hän ja samassa
+syöksyi sisään kreivi Lichtenstein.
+
+-- Mitä on tapahtunut? -- kysyi nuori neito.
+
+-- Kiittäkää pyhimyksiä, neitini, että eilen tottelitte ystävänne
+neuvoa. Torni on kukistunut.
+
+-- Ja mekö olemme hukassa?
+
+-- Ei vielä. Ruotsalaiset olivat laskeneet, että torni kukistuessaan
+täyttäisi vallihaudan. Se on kuitenkin kaatunut sisään päin. Vihollinen
+näkyy aikovan yrittää rynnäkköä. Tulkaa tänne ikkunaan, tästä näemme
+linnan muurin. Näettekö, isä Hieronymus on polvillaan suuren kanuunan
+ääressä. Hän tähtää Ruotsin kuninkaaseen.
+
+Kreivi oli oikeassa. Jesuiitan haukansilmät tuijottivat rävähtämättä
+yhteen ainoaan paikkaan ja hänen huulensa näkyivät hätäisin kiirein
+mutisevan rukouksen toisensa perästä. Hänen väijyvät silmänsä olivat
+keksineet Kustaa Aadolfin, joka nyt niinkuin eilenkin istui hevosensa
+selässä Pietari Brahen vieressä. Molemmat olivat he pysähdyttäneet
+ratsunsa aivan lähelle ulkovarustuksia; sorakoko suojeli heitä kyllä
+muskettitulelta, mutta ei nähtävästi riittänyt seisauttamaan suurempia
+kanuunankuulia. Isä Hieronymus luotti siihen raskaaseen lyijykuulaan,
+jonka sydämeen hän paastoten, valvoen ja rukoillen oli valanut neitsyt
+Marian vaipasta vuolemaansa kultaa. Hän kumartui tähtäämään kanuunaa,
+hänen silmänsä mustuaiset pienenivät, hänen sieraimensa suurenivat ja
+tohisivat vihaa ja kiukkua, samalla kuin latinalaisia rukouksia
+tulvimalla tulvi hänen huuliltaan... Nyt ojensi hän nopeasti
+vartalonsa, piirsi palavalla sytyttimellä ristin muotoisen kuvion
+ilmaan ja laukaisi.
+
+Tulta ja savua syöksyi ulos kanuunan suusta. Voi kirousta, voi kiukkua!
+Kun savu hälveni, nähtiin molempien ritarien yhäkin vain
+vahingoittumattomina ratsastavan hiukan syrjään. Mutta tällä kertaa oli
+kuolema ollut Kustaa Aadolfin kintereillä, sillä kuula iski sorakokoon
+aivan hänen viereensä ja ajoi hiekkaa ja tomua hänen ja Brahen päälle.
+
+Uupuneena ja kiukuissaan jesuiitta kiiruhti alas muurilta.
+
+-- Odota, sinä Belialin kuningas, -- mutisi hän mennessään, -- odota,
+että vielä kerran varastan sen sormuksen, joka suojelee sinua, ja varo
+silloin itseäsi!
+
+Nyt antoi kuningas käskyn rynnätä linnan ulkovarustuksia vastaan.
+Akseli Lilje, Jaakoppi Ramsay ja Hamilton kiiruhtivat esiin
+joukkoineen. Äärettömät olivat ne vaikeudet, jotka heillä oli
+voitettavinaan. Kuulien ja iskujen alituisessa tuiskinassa täytyi
+heidän ensin kiivetä ylös jyrkkää vuoren rinnettä, hypätä sitten
+vallihautaan ja lopuksi kiskoa itsensä valleille. Edellä muista
+karkasivat pohjalaiset ja skottilaiset eteenpäin, hillittömästi,
+vastustamattomasti. Etumaiset heitettiin takaisin halaistuin päin;
+miekat hampaissa kiipesi kohta toisia sijaan ylös vallille.
+Kuningas itse ratsasti niin lähellä kuin voi, kehoittaen väkeään aina
+uusiin ponnistuksiin. Musketinkuula repäisi pois palan hänen
+puhvelihansikkaastaan, tekemättä mitään sen enempää vahinkoa. Se usko
+oli yleinen, että Kustaa Aadolf oli haavoittumaton.
+
+Kahden tunnin verisen taistelun jälkeen olivat skottilaiset ja
+suomalaiset päässeet voitolle. Tärkeät ulkovarustukset oli valloitettu
+ja vihollinen vetäytyi takaisin linnan muurien suojaan. Kello oli
+silloin neljän seuduilla iltapäivällä.
+
+Tämän edun saavutettuaan levähtivät ruotsalaiset -- muutamia tunteja.
+Pidettiin neuvottelu ja päätettiin, että kuuluisa sinikeltainen
+prikaati saisi seuraavana päivänä aamun koittaessa tehdä hyökkäyksen
+linnaan. Kuningas valitsi pohjalaiset tämän vaarallisen yrityksen
+johtajiksi, mutta skottilaiset, jotka olivat kadottaneet paljon väkeä,
+saisivat tällä kertaa levähtää. Taru kertoo, että urhoollinen Hamilton
+katsoi tämän niin suureksi loukkaukseksi, että hän heti paikalla pyysi
+eronsa ja jätti sotajoukon.
+
+Piiritettyjen tila ei ollut läheskään toivoton. Heillä oli vielä noin
+tuhat taisteluun kykenevää miestä, jotka he nyt, kun ulkovarustuksia ei
+enää tarvinnut suojella, sitä helpommin voivat koota yhteen paikkaan.
+Mutta he olivat kadottaneet uskonsa voittoon ja tämä tappio oli
+suurempi kuin mikään muu. Turhaan koetti Keller rohkaista heidän
+mieliään; turhaan kuljettivat munkit kultaista Marian kuvaa muureja
+pitkin. Yön pimetessä oli kaikki sekaisin, sotamiehet eivät totelleet
+enää käskyjä ja suurimmat pelkurit tuumivat jo keskenään, eiköhän olisi
+parasta pelastua pakenemalla yön selkään.
+
+Keskiyön aikaan oli neiti Regina polvillaan linnan kappelin alttarin
+edessä ja rukoili tulisella hartaudella Jumalan äidin kuvaa.
+
+-- Pyhä Maria, -- sanoi hän, -- suojele tätä linnaa, suojele katolista
+uskoasi vääräuskoisten hävitykseltä! Ja jos tahtosi on, että tämä linna
+kaatuu, anna sen silloin kukistuessaan haudata alleen vihollisemme,
+jotka ovat sinunkin vihollisesi ja ennen kaikkia muita tuo jumalaton
+kuningas, heidän ruhtinaansa, sekä hänen pakanalliset suomalaisensa,
+jotka tänään ja monta kertaa ennenkin ovat kaikista katkerimmin
+taistelleet pyhää asiaasi vastaan.
+
+-- Amen! -- sanoi ääni takanapäin, ja kun hän kääntyi, näki hän isä
+Hieronymuksen seisovan vieressään. Hänen olentonsa oli synkän
+juhlallinen, synkkä hymyily väreili hänen kalpeilla huulillaan. --
+Tiedätkö, mitä anot, tyttäreni? -- kysyi hän.
+
+-- Voittoa katoliselle uskolle! Kuolemaa vääräuskoisille!
+
+-- Olet nuori ja ihmisen mieli on muuttuvainen. Onko sinulla voimia
+vihata uskosi vainoojia, jos tapahtuisi niin, että joskus joutuisit
+kiusaukseen rakastaa jotakuta heistä?
+
+-- On minulla, isä, aivan varmaan on.
+
+-- Olet rippilapseni enkä soisi sielusi joutuvan iäiseen kadotukseen.
+Onko sinulla uskallusta uhrautua pyhän asian pelastamiseksi ja sen
+avulla voittaa katoamaton marttyrikruunu?
+
+-- On!
+
+-- No hyvä, tiedä sitten, että linnaa ei voida pelastaa; minä näen,
+että se ennen pitkää joutuu ruotsalaisten valtaan. He ottavat sinut
+vangiksi, olet nuori ja kaunis, tulet saavuttamaan vääräuskoisten
+kuninkaan suosion. Sinun on sitä hyväksesi käyttäminen lähetäksesi
+häntä, hän ei osaa epäillä sinua, ja kun pyhä neitsyt suopi sinulle
+siihen tilaisuuden, tulee sinun... Jesuiitta otti esille hopeaisen
+ristinkuvan ja samassa, kun hän väänsi pientä jousta sen rinnan
+kohdalla, välähti sieltä esille välkkyvä tikari.
+
+-- Armoa, isäni, tämä tehtävä on kauhea!
+
+-- Ei mitään armoa. Pyhä kirkko vaatii sokeata kuuliaisuutta. _Perinde
+ac cadaver_, niinkuin kuollut, jolla ei mitään tahtoa ole. Rakastatko
+Jumalan äitiä?
+
+-- Sinä tiedät, että minä häntä rakastan.
+
+-- Katso, hän on kadottanut palan kultaisesta hameestaan viime yönä. Se
+on enne, joka tietää hänen vihaansa. Rakastatko minuakin, tyttäreni?
+
+-- Minä kunnioitan teitä enemmän kuin ketään muuta.
+
+-- Katsele sitten tätä silvottua päätä! -- Ja jesuiitta otti päästään
+mustan nahkakalottinsa ja paljasti leikatun korvansa sijan, -- noin
+ovat tuon uskottoman kuninkaan sotamiehet, hänen suomalaiset miehensä,
+pidelleet ystävääsi, rippi-isääsi. Vitkasteletko vieläkin kostajasta
+Jumalan äidin puolesta ja minun puolestani?
+
+-- Mitä tahdotte minulta, isäni?
+
+-- Kuule minua! Kerettiläisten kuninkaalla on oikeassa etusormessaan
+pieni, kuparinen sormus; se varjelee häntä kuolemasta ja vaaroista. Tuo
+sormus täytyy sinun viekkaudella houkutella häneltä, ja jos tunnet
+kätesi heikoksi, kutsu silloin minut avuksesi. Me osumme silloin hänen
+sydämeensä, vaikka sitä lohikäärmeen suomukset suojelisivat.
+
+-- Jos se on pyhimyksien tahto ... olkoon menneeksi!
+
+-- Pane kaksi sormea tämän ristinkuvan päälle ja lue perässäni se vala,
+jonka sinulle sanelen: minä vannon tämän ristin päällä ja kaikkein
+pyhimyksien nimessä täyttäväni sen lupauksen, minkä nyt olen tehnyt
+pyhän neitsyen kuvan edessä! Ja jos koskaan tämän valani rikon tulkoon
+siitä kirous minun ja minun jälkeentulevaisteni päälle aina
+seitsemänteen polveen.
+
+-- Minä vannon tämän ristin päällä ja kaikkein pyhimyksien nimessä
+täyttäväni sen lupauksen, minkä nyt olen tehnyt pyhän neitsyen kuvan
+edessä! Ja jos koskaan tämän valani rikon, tulkoon siitä kirous minun
+ja minun jälkeentulevaisteni päälle aina seitsemänteen polveen.
+
+-- _Fiat voluntas tua, ut in coelis, sic etiam in terra!_[6] Amen!
+
+Ja yön hiljaisuus vahvisti tämän kauhean valan, joka rautaisilla
+muureilla kiinnitti tulevat sukupolvet kuusitoistavuotiaan tytön
+horjuviin lupauksiin.
+
+Samaan aikaan yöllä kokoontuivat pohjalaiset ja muut ryntäykseen
+määrätyt joukot vasta valloitettuun etuvarustukseen. Viinipikarit
+kiersivät kädestä käteen, tällä kertaa kuitenkin tavallista hitaammin,
+sillä kuninkaan valvova silmä ei sallinut antautua mihinkään
+varomattomuuksiin. Joukko vapaaehtoisia useista muistakin rykmenteistä
+oli pyytänyt ja saanut luvan ottaa osaa vaaralliseen yritykseen. Kaikki
+olivat hyvällä tuulella, varmoina voitosta ja saaliista.
+
+Viimeisenä vapaaehtoisista saapui pitkä, vaaleaverinen ja näöltään
+reipas ja iloinen nuorukainen.
+
+-- Kah, Bertel! -- huudahti hänet nähdessään pieni ja paksu luutnantti
+Larsson, synnyltään ruotsalainen, kuuluen hänkin pohjalaisiin.
+
+-- Niinkuin näet, -- sanoi nuorukainen ja pudisti toverillisesti hänen
+kättään.
+
+-- Kas, poikaa, tahtoo "krympätä" uutta luutnantin arvoaan! Minä en voi
+sille mitään, mutta täällä ei ole enää pisaraakaan pikarin pohjalla.
+Mutta sano, mies, mikä sinua vaivaa, kun olet nimesi muuttanut? Bertel?
+Mitä siansaksaa se on, ei ruotsia eikä suomea!
+
+-- Se tapahtui Breitenfeldin luona, -- vastasi Bertel hiukan punastuen.
+-- Toverit ovat kauan sanoneet minua Berteliksi ... se käy pikemmin
+kuin Perttilä.
+
+-- Puhu pukille, ethän vain hävenne suomalaista nimeäsi nyt, kun olet
+päässyt upseeriksi?
+
+-- Joko arpa on langennut? -- kysyi Bertel vastaamatta.
+
+-- Tulet juuri parahiksi koettamaan onneasi.
+
+Oli vedettävä arpaa nuorempien upseerien kesken, jotka kaikki olivat
+pyytäneet johtaa ensimmäistä hyökkäysyritystä; riitaa ei voitu
+ratkaista muuten kuin arvan kautta. Arpoja pudistettiin rautaisessa
+kypärässä; neljätoista kättä ojentautui ottamaan kukin lippuaan ja se
+onnellinen, jota arpa suosi, oli Bertel.
+
+-- Pidä silmäsi auki, poika! -- huusi pikku Larsson. Saat, saakeli
+soikoon, pitää mielessäsi, että linna on täynnä jesuiittoja. Joka
+askelesi alla on salainen lattialuukku, jokaisessa ristin kuvassa on
+tikari ja voiton hetkenä itsenään voi voittaja räjähtää ilmaan.
+
+Kello kävi viidettä aamulla ja vielä oli puoli tuntia päivän koittoon.
+Bertel sai seitsemän miestä komennettavakseen ja hänen tehtävänsä oli
+tarkastaa linnaa niin läheltä kuin mahdollista. Samaan aikaan
+pysyttelivät etuvarustukseen sijoitetut joukot valmiina hyökkäämään
+avuksi pienimmänkin merkin saatuaan.
+
+Yö oli sysimusta. Bertel lähestyi miehineen nostosiltaa varovaisin
+askelin ja sai tehdyksi sen vartijain huomaamatta. Suuri on hänen
+hämmästyksensä, kun hän näkee, että silta onkin alhaalla.[7]
+
+Hetkiseksi pysähtyi hän ollen kahdella päällä, ja Larssonin varoitus
+muistui hänen mieleensä. Olisiko tässä ansa?
+
+Kaikki oli hiljaa. Bertel astui miehineen rohkeasti, mutta hiljaa
+sillan yli.
+
+-- Kuka siellä? -- ärjäsi häntä vastaan pimeästä keisarillinen
+vartijamies.
+
+-- Ruotsalainen! -- huusi Bertel ja halkasi yhdellä iskulla huutajan
+pään. -- Toverit, linna on meidän! -- Ja nuo seitsemän miestä tunkivat
+päättävästi hänen perässään.
+
+Nostosillan päässä seisoi 200 keisarillista vartioimassa.
+Hämmästyksissään ja saamattomina eivät he osanneet muuta luulla kuin
+että ruotsalaiset koko sotavoimallaan ryntäsivät sillan yli. He
+kiiruhtivat valloittamaan takaisin porttia; mutta urhoollinen
+luutnantti puolusti seitsemän miehensä avulla sitä, minkä oli
+valloittanut. Bertelin onneksi oli porttiholvissa pilkkopimeä; ei
+voinut erottaa vihollista ystävästä ja keisarillisten iskut sattuivat
+yhtä usein heidän omiin miehiinsä kuin vihollisiin. Kohta kävi ahdinko
+portissa niin suureksi, ettei miekkaa voitu nostaa iskuun eikä paljon
+puuttunut, etteivät yltiöpäät päällekarkaajat musertuneet kuoliaiksi
+muuria vasten eteenpäin tunkevain rautahaarniskaisten miesten tiellä.
+
+Ajoissa oli kuitenkin ulkovarustukseen kuultu Bertelin huuto
+ja taistelun melu. Koko ruotsalaisten joukko ryntäsi nyt linnaa
+vastaan; myöskin Keller tarttui aseihin ja kiiruhti apuun linnan
+porttia puolustamaan. Keller ja hänen miehensä taistelivat epätoivon
+uljuudella, moni urhoollinen ruotsalainen ja suomalainen sai surmansa
+itsenään voiton hetkenä. Heidän kuolemansa yllytti toisia kostoon.
+Alettiin huutaa "Magdeburgin armoa", ja se huuto merkitsi kuolemata
+ilman armoa kaikille keisarillisille. Murhaaminen kävi kamalaksi.
+Munkkejakin nähtiin heittäytyvän uskon vimmassa taistelun tuoksinaan,
+muutamilla oli soihtuja käsissä, toisilla ristiinnaulitun kuvia,
+toisilla miekkoja. Useimmat hakattiin maahan; toiset heittäytyivät
+kuolluksiinsa. Päivä alkoi jo koittaa murhantyötä valaisemaan.
+
+Silloin karkasi Lennart Torstenson esiin, tarttui raivoisasti
+taistelevaa Kelleriä vyötäisiin ja otti hänet vangiksi, siten pelastaen
+hänet sotamiesten raivolta. Elossa olevat keisarilliset heittivät
+aseensa, ja linna oli valloitettu.
+
+
+
+
+5. JUDITH JA HOLOFERNES.
+
+
+Kun auringon ensimmäiset aamusäteet kimmeltelivät Main-virran
+laineilla, oli Marienburgin linna jo ruotsalaisten hallussa. Kuningas
+ratsasti linnan pihalle, joka oli pohjapeittonaan kaatuneita
+vihollisia, näiden joukossa kolmattakymmentä munkkiakin. Muutamat
+heistä näyttivät kuninkaan mielestä liika punaposkisilta ollakseen
+ruumiita. -- Nouskaa ylös, -- sanoi hän heille, -- teille ei tule
+mitään pahaa tapahtumaan! -- Ja hetikohta hyppäsivät useimmat
+valekuolleista jaloilleen ja kumartelivat iloisina ia kiitollisina
+jalomielistä kerettiläisruhtinasta.
+
+Linna oli valloitettu rynnäköllä ja sotamiehille annettiin lupa
+ryöstää. Äärettömästi saatiin saaliiksi hopeaa ja kultaa, aseita ja
+kaikenlaisia kalleuksia. Kuningas pidätti itselleen asevaraston, jossa
+oli täydelliset sotatarpeet seitsemälle tuhannelle jalkamiehelle ja
+neljälle tuhannelle hevosmiehelle, 48 kanuunaa ja 4 mörsäriä, sen
+lisäksi tallin, jossa oli mitä mainioimpia ratsuja, ja viinikellarin,
+joka oli täynnä mitä hienoimpia viinejä. Kirjasto vietiin lahjaksi
+Upsalan yliopistolle; kultaiset ja hopeaiset pyhäinkuvat joutuivat
+valtiorahastoon. Vaikkakin monet kaupunkilaisista saivat takaisin tänne
+tuomansa omaisuuden, oli sotamiesten saalis kuitenkin niin suuri, että
+he jakaessaan kiliseviä rahoja käyttivät hattujaan niiden mittana.
+Lopuksi täytyi Kellerin ilmaista se holvi, joka, hakattuna kallioon
+syvälle linnan kellarin alle, kätki piispan aarteet. Fryxell kertoo,
+että kun sotamiehet sieltä kantoivat raha-arkkuja, irtautui pohja
+muutamasta ja joukko kiiltäviä kultarahoja pyöri linnan pihalle.
+Sotamiehet kiiruhtivat niitä poimimaan ja jättivät näön vuoksi vain
+muutamia kuninkaalle, pistäen suurimman osan omiin taskuihinsa.
+Kustaa Aadolf huomasi tämän ja virkkoi naurahtaen: -- Antakaa olla,
+pojat, koska kulta kerran on joutunut käsiinne, niin pitäkää se
+sitten. -- Niin suuri oli saalis, ettei sen päivän jälkeen ollut
+ainoatakaan sotilasta Ruotsin armeijassa, jolla ei olisi ollut uutta
+vaatetusta päällään. Leirissä myytiin lehmä yhdestä talarista,
+lampaasta maksettiin äyri, ja oppinut Salvius kirjoittaa: Meidän
+suomalaispoikamme, jotka nyt viinimaahan tottuvat tuolla kaukana, eivät
+taida niinkään pian enää Savonmaahan palata. Liiviläisissä sodissa
+täytyi heidän useinkin tyytyä veteen ja homehtuneeseen, happamaan
+leipään; nyt valmistaa suomalainen juomansa sotakypärässään viinistä ja
+sämpylästä.
+
+Vankien joukossa olivat myöskin kreivi von Lichtenstein ja neiti
+Regina. Kuningas käski, että heitä molempia oli kohdeltava
+ritarillisella hienotunteisuudella; nuorelle neidille tarjosi hän
+vapaan matkan enonsa piispan luo. Neiti Regina epäsi tämän tarjouksen
+epävakaisten aikojen vuoksi ja pyysi erityisenä armonosoituksena saada
+toistaiseksi jäädä kuninkaan suojaan. Kuningas suostui siihen. -- En
+ole tästä oikein mielissäni, -- sanoi hän hymyillen maakreivi
+Baden-Durlachille, joka ratsasti hänen sivullaan, -- nuoret neitoset
+ovat ylellisyystavaraa sodassa ja panevat vänrikkieni pään pyörälle.
+Vaan seuratkoon hän nyt kuitenkin minua Frankfurtiin panttivankina,
+jolla voin sitoa piispan kädet.
+
+-- Teidän majesteettinne osaa voittaa kaikkien sydämet jaloudellaan --
+vastasi maakreivi hovimiehen kohteliaisuudella.
+
+-- Luutnantti Bertel, -- lisäsi kuningas, kääntyen sen upseerinsa
+puoleen, joka hänen läheisyydessään johti erästä suomalaisen
+ratsuväestön osastoa, -- minä uskon neiti von Emmeritzin sinun
+huostaasi. Hän saa ottaa seuraansa vanhan rouvan, nuoren kamarineitosen
+ja rippi-isänsä. Mutta varo itseäsi rakastumasta, luutnantti, ja ennen
+kaikkea, pidä tarkkaa vaaria munkista; hänenlaisiinsa ei ole koskaan
+luottamista.
+
+Bertel teki kunniaa miekallaan ja vaikeni.
+
+-- Vielä yksi asia, -- jatkoi kuningas, -- minä en ole unohtanut, että
+olit ensimmäisenä miehenä porttiholviin tunkeutumassa. Sitten, kun olet
+saattanut nuoren neidon turvalliseen paikkaan, on sinun liittyminen
+henkivartioväkeeni. Ymmärrätkö?
+
+-- Ymmärrän, teidän majesteettinne!
+
+-- Hyvä. -- Ja kuningas kääntyi taas maakreivin puoleen leikillisesti
+puhellen: -- Uskokaa minua, ei olisi ollut viisasta uskoa tuota
+mustasilmäistä kaunotarta jollekin kuumaveriselle ruotsalaiselle. Tuo
+poika tuolla, hän on suomalainen, enkä tunne toisia hidasluontoisempia
+kuin he ovat; huonoja kavaljeereja, lämpenevät vasta vuosien kuluttua.
+Yksi tyttö voi ajaa kymmenen heistä pakoon tanssipaikassa, mutta jos on
+painiskeleminen Pappenheimin kanssa, silloin tietää teidän kreivillinen
+armonne, mihin he kelpaavat.
+
+Vielä syksymyöhällä kiiruhti Kustaa Aadolf voitosta voittoon. Tilly,
+joka oli joutunut liika myöhään voidakseen pelastaa Würzburgin, ei
+uskaltanut käydä hänen kimppuunsa ja väistyi, huonon onnensa ja
+alinomaisten pienten tappioiden ärsyttämänä, hänen tieltään Baijerin
+rajalle. Kustaa Aadolf kulki Mainin vartta pitkin, marssi
+Aschaffenburgiin ja pakotti varovaisen Frankfurtin avaamaan porttinsa.
+Joulukuun 6. p:nä kulki kuningas Reinin yli Oppenheimin kohdalla ja
+valloitti saman kuun 9. p:nä Mainzin, jota espanjalainen de Sylva oli
+uhannut puolustaa vaikka kolmea Ruotsin kuningasta vastaan.
+Ruotsalaiset olivat nyt ottaneet haltuunsa koko pohjoisen ja läntisen
+Saksanmaan ja voittaja valitsi talviasunnokseen Frankfurt am Mainin.
+Tänne kokosi sankari ympärilleen loistavan hovin; täällä hänelle
+imartelijat jo lupailivat Saksan keisarikruunua; tänne kiiruhti myöskin
+Maria Eleonora puolisoansa syleilemään. Hanaussa, jonne kuningas
+ratsasti häntä vastaan, sulki kuningatar hänet syliinsä ja huudahti:
+"Nyt vihdoinkin on suuri Kustaa Aadolf vankina!"
+
+Eräänä päivänä loppupuolella joulukuuta v. 1631 pani kuningas
+Frankfurtissa toimeen suuret tanssiaiset kuningattaren kunniaksi.
+Äärettömiä kansanjoukkoja tunkeili linnan ulkopuolella, jonka korkeat
+goottilaiset ikkunat loistivat kuin päivän paisteessa. Olutta ja viiniä
+vuoti suurista astioista alituisena virtana väkijoukon juotavaksi:
+tappien ympärillä sysivät toisiaan työmiehet ja sotamiehet
+tinatuoppeineen ja pikareineen, jotka tyhjenivät yhtä pian kuin olivat
+täyttyneet. Frankfurtilaiset olivat aivan ihastuksissaan suureen
+kuninkaaseen. Miehestä mieheen kulki puheita hänen oikeudentunnostaan
+ja lempeydestään; milloin oli hän hirtättänyt sotamiehen, joka väkisin
+oli ottanut kanan porvarilta; milloin oli hän pysähtynyt kadulle ja
+puhellut ystävällisesti ohikulkevain kanssa. Nyt luulivat he näkevänsä
+hänen varjonsa ikkunain pienissä lasiruuduissa ja arvelivat, eiköhän
+Saksan valtakunnan kruunua jo tänä iltana pantane hänen mahtavaan
+päähänsä.
+
+Linnan sali oli ruhtinaallisen loistoisesti koristettu. Kustaa Aadolf
+tiesi puolisonsa rakastavan ulkonaista komeutta ja tahtoi kai myöskin
+vaikuttaa tänne kokoontuneeseen Saksan aateliin. Lattiat oli peitetty
+kallisarvoisilla flanderilaisilla matoilla, ikkunoissa riippui
+purppuranpunaisesta sametista tehtyjä verhoja, joiden tupsut olivat
+kullasta, ja kallisarvoisia hopeakruunuja, joita tuhannet vahakynttilät
+painoivat, riippui arabeskeillä koristetusta katosta. Oli vast'ikään
+lopetettu yksi noista arvokkaista, suurellisista espanjantansseista,
+jotka siihen aikaan olivat muodissa ja joita tanssiessa raskasjalkaiset
+pohjoismaalaiset turhaan koettivat kilpailla ranskalaisten ja
+saksalaisten aatelismiesten kanssa. Kuningas oli tarjonnut käsivartensa
+puolisolleen ja käveli hänen kanssaan läpi loistavien salien. Hänen
+pitkä, pyöreähkö vartalonsa, jonka yksinkertainen arvokkaisuus herätti
+sekä kunnioitusta että rakkautta, näytti vielä pitemmältä ja
+miehekkäämmältä hienon ja hennon kuningattaren rinnalla, joka
+sydämellisellä hellyydellä nojasi puolisonsa käsivarteen. Maria
+Eleonora oli siihen aikaan 32-vuotias ja oli säilyttänyt suuren osan
+sitä kauneutta, joka hänen nuorempana ollessaan hankki hänelle niin
+monta ihailijaa. Hänen mustan tukkansa ympärillä, joka oli käherretty
+lumivalkoisten ohimojen kohdalla, välähteli äärettömän kallisarvoinen
+otsaripa, jonka kuningas oli äskettäin lahjoittanut; hänen älykkäät,
+siniset silmänsä katselivat huomattavalla hellyydellä kuninkaaseen, ja
+hän näytti kokonaan unohtavan itsensä, nauttiakseen vain siitä
+ihastuksesta, jota hänen puolisonsa kaikkialla herätti. Kuninkaallisen
+parikunnan kintereillä kulki koko sen aikuisen protestanttisen
+Saksanmaan parhaimmisto. Täällä nähtiin viralta pantu Böömin kuningas
+Fredrik, Weimarin ja Würtembergin herttuat, Hessenin maakreivi,
+Baden-Durlachin maakreivi, sekä joukko muita mainioita ritareita; olipa
+ulkomaalaisista hoveista saapunut kaksitoista lähettilästä
+kunnioittamaan tätä koko Euroopan pelkäämää sankaria. Kuninkaan omista
+miehistä olivat Tott, Banér ja Kustaa Horn muualla sotaisissa
+tehtävissä; mutta saapuvilla oli Kustaa Aadolfin läheisyydessä hänen
+kokoisensa, nerokas Akseli Oxenstjerna ja tämän takana pienehkö, mutta
+teräväsilmäinen sotapäällikkö Lennart Torstenson sekä ylpeä suomalainen
+everstiluutnantti Wittenberg. Monet ruotsalaisista sotapäälliköistä ja
+melkein kaikki suomalaiset, Stålhandske, Ruuth, Forbus y.m. olivat pian
+kyllästyneet kuninkaallisessa salissa vallitsevaan jäykkyyteen ja
+tuohon ylpeään aateliin, jonka hovitemput tuntuivat noista
+suorasukaisista sotilaista sietämättömän raskailta, ja sentähden jo
+ajoissa vetäytyneet pienempään sivusaliin, jossa kullalla kudottuihin
+samettipukuihin puetut hovipojat lakkaamatta vuodattelivat jalointa
+reininviiniä komeihin hopeamaljoihin.
+
+Tähän komeaan seurueeseen on vielä luettava Frankfurtin raatiherrat ja
+joukko kaupungin arvokkaimpia porvareita vaimoineen ja tyttärineen,
+sekä lukuisa seurue naisia jalosukuisesta herttuattaresta aina yhtä
+ylpeään raatimiehen rouvaan. Nähtiinpä täällä vielä muutamia katolisia
+pappejakin, jotka tunsi helposti heidän kaljuudestaan; sillä kuningas
+tahtoi tälläkin tavalla istuttaa mieliin uskonvapaudenaatettaan, ja
+vaikka papit sydämessään kirosivat nöyryytettyä asemaansa, eivät he
+kutsuttuina kuitenkaan uskaltaneet olla pitoihin saapumatta.
+
+Kahta vertaa loistavampi oli näky sen pukujen ylellisyyden vuoksi, jota
+tätä nykyä on vaikea edes kuvaillakaan mielessään. Kuninkaalla
+itsellään oli yllään yksinkertainen, hopealla kirjailtu samettipuku,
+lyhyt, espanjalainen, valkeasta silkistä tehty vaippa, jonka kuningatar
+oli omalla kädellään koristellut, jalassa oli hänellä lyhytvartiset
+lierisaappaat keltaisesta nahasta, ja kaulassa tuo tunnettu, alaspäin
+käännetty pitsikaulus, jonka, ynnä lyhyen tukan ja pitkän suippoparran,
+tapaa kaikista hänen muotokuvistaan. Loistoa rakastavalla
+kuningattarella oli kalliilla kivillä koristeltu hame, joka oli tehty
+hopeaharsosta, ja hänen käsivartensa olivat puoleksi paljaat; yksin
+noissa pienissä silkkikengissäkin kimmelteli hohtokiviä. Ylhäiset
+aatelisnaiset ja rikkaat porvarien rouvat kilpailivat komeudessa sekä
+keskenään että kuningattaren kanssa; täällä nähtiin sekä hopea- että
+kultakankaita, samettia, silkkiä ja kallisarvoisia Brabantin pitsejä;
+erittäinkin rakastivat nämä arvoisat naiset koristeita kirjavilla,
+kaikenkarvaisilla silkkinauhoilla ja ruseteilla, jotka hulmusivat
+vähimmässäkin ilman hengessä. Ruhtinaat ja ritarit olivat puetut
+laajaan saksalaiseen, toiset ahtaampaan espanjalaiseen pukuun, ja
+kulkivat he suurissa saleissa, töyhtöniekat hatut kainalossa, samalla
+kuin heidän jäljessään liikkui heitä palvellen joukoittain samettiin ja
+hopeaan puetuita hovipoikia.
+
+Kaikkialla, missä kuningas kulki, suitsutettiin hänen edessään
+imartelun ja ihmettelyn uhrisavua. -- Sire, -- sanoi hänelle
+mielittelevä Böömin kuningas, -- teidän majesteettianne voi verrata
+ainoastaan Makedonian Aleksanteriin... -- Serkkuseni, -- vastasi Kustaa
+Aadolf hymyillen, -- ettehän kuitenkaan tahtone verrata Babyloniin tätä
+kunnon kaupunkia Frankfurtia? -- Ei, sire, -- virkkoi heidän sivullaan
+kulkeva Ranskan lähettiläs Brezé, -- hänen majesteettinsa Böömin
+kuningas tahtoo vaan verrata Reinin virran Granikoon ja toivoo, että
+uuden Aleksanterin Hyphasis on oleva ulkopuolella Böömin rajoja.
+
+-- Myöntäkää, kreivi Brezé, -- sanoi kuningas vaihtaen puheenainetta,
+-- että meidän pohjoismaalaiset ja teidän ranskalaiset kaunottarenne on
+tänään voittanut saksalainen nainen.
+
+-- Sire, minä olen samaa mieltä kanssanne siitä, että hänen
+majesteettinsa kuningatar ei tarvitsisi kilpailussa voittaakseen kulkea
+teidän sivullanne, -- virkkoi kohtelias ranskalainen.
+
+-- Puolisoni on oleva teille kiitollinen kohteliaisuudestanne, herra
+lähettiläs, mutta hän luopuu neiti von Emmeritzin hyväksi niistä
+eduista, jotka kuuluvat nuorisolle.
+
+-- Teidän majesteettinne mielittelee liiaksi meidän saksalaista
+kansallisylpeyttämme, -- lausui Würtembergin herttua kumartaen.
+
+-- Kauneudella ei ole kansallisuutta, teidän armonne. Se oli todellakin
+kallisarvoinen saalis, minkä sotilaani saivat Würzburgista.
+
+Kuningas lähestyi nyt neiti Reginaa, jonka loistavaa kauneutta ylensi
+hänen ruumiinmukainen pukunsa mustasta silkkisametista, johon oli
+siroteltu tähtiä tummasta hopeasta. -- Neitini, -- virkkoi hän
+ystävällisesti, -- olisin onnellinen, jos tietäisin, että tuo surupuku,
+jota kannatte, peittäisi sydämen, joka osaa unohtaa kaikki surulliset
+muistot ja elää ainoastaan iloisempia aikoja toivoen, jolloin eivät
+sodat ja kahakat enää voi karkoittaa punaa kauniilta poskiltanne.
+Uskokaa minua neitiseni, se aika on tuleva, minä toivon sitä,
+samoinkuin tekin, kaikesta sydämestäni, ja antakaa nyt tämän toivon
+loihtia ilon hymyily noille huulillenne, joilla sen pitäisi ainaisesti
+asua.
+
+-- Teidän majesteettinne rinnalla unohtuu kaikki se, mitä ennen on
+tapahtunut -- vastasi neiti Regina nousten kunnioittavasti seisoalleen
+siltä korkealta, punaisella päällystetyltä tuolilta, millä hän oli
+istunut. Mutta hänen poskensa kalpenivat yhä enemmän hänen näin
+puhuessaan ja muistuttivat liiankin selvästi siitä, mitä oli
+tapahtunut, ja että hän vieläkin oli vanki.
+
+-- Ettekö voi hyvin, neitiseni?
+
+-- Voin aivan hyvin, teidän majesteettinne.
+
+-- Teillä on ehkä jotakin valittamista? Uskokaa se minulle ... niinkuin
+ystävälle!
+
+-- Teidän majesteettinne on kovin hyvä...
+
+Regina taisteli itsensä kanssa. Viimein lausui hän silmät maahan
+luotuina: -- teidän majesteettinne hyvyys ei anna minulle aihetta enää
+mitään muuta toivomaan.
+
+-- Me tapaamme toisemme.
+
+Ja kuningas jatkoi kulkuaan salin läpi.
+
+Neiti Regina vetäytyi viereiseen huoneeseen, piilottautui siellä syvään
+ikkunakomeroon ja purskahti itkemään. -- Pyhä neitsyt, -- rukoili hän,
+-- anna minulle anteeksi, ettei sydämeni ole yksistään sinun! Sinä,
+joka näet minun sydämeeni, tiedät, etten minä jaksa vihata tuota
+vääräuskoista kuningasta niinkuin sinä vaadit. Hän on niin suuri, niin
+kaunis! Voi minua, joka vapisen ajatellessani sitä pyhää tehtävää,
+jonka olet minulle määrännyt!
+
+-- Rohkeutta, tyttäreni! -- kuiskasi muuan ääni hänen korvansa juuressa
+ja neiti Reginan musta peikko, tuo kalpea jesuiitta, seisoi taas hänen
+takanaan. -- Hetki lähestyy, -- jatkoi hän matalalla äänellä. Jumalaton
+ruhtinas on ihastunut kauneuteesi; iloitse, lapseni, pyhä neitsyt on
+tuominnut hänet kuolemaan. Tänä yönä on hän kaatuva.
+
+-- Voi, isäni, mitä vaaditte minun tekemään!
+
+-- Kuule, tyttäreni! Kun Holofernes, assyrialaisten päällikkö, piiritti
+Bethuliaa, oli siellä leski, nimeltä Judith, Merarin tytär, kaunis kuin
+sinä, hurskas kuin sinä. Hän paastosi kolmeen kertaan, meni sitten ulos
+ja sai armon kansansa ja uskonsa vihamiehen edessä. Ja pyhimykset
+antoivat hänen henkensä Judithin käsiin, Judith veti hänen miekkansa
+tupesta, hakkasi poikki hänen päänsä ja pelasti kansansa.
+
+-- Armoa, isäni!
+
+-- Se luettiin hänelle suureksi kunniaksi ja ikuiseksi autuudeksi, ja
+hänen nimensä mainittiin Israelin suurimpien joukossa. Samalla lailla
+tullaan vielä kerran sinunkin nimeäsi mainitsemaan katolisen kirkon
+siunattujen pyhimysten joukossa. Tiedä, että viime yönä ilmaantui
+minulle unessa pyhä Fransiskus ja virkkoi: 'hetki on tullut, mene, sano
+Judithille, että minä tahdon antaa Holoferneksen pään hänen käteensä'.
+
+-- Mitä on minun tekeminen?
+
+-- Pane tarkkaan mieleesi, mitä sinulle sanon! Vielä tänä iltana on
+sinun pyydettävä kuninkaalta kahdenkeskistä keskustelua.
+
+-- Mahdotonta!
+
+-- Sinun on ilmaistava hänelle salaliitto hänen henkeänsä vastaan. Hän
+on kuuleva sinua. Sinun on houkuteltava häneltä hänen sormuksensa. Jos
+sen kerran saat, olen minä oleva saapuvilla sinua auttamassa. Mutta jos
+hän kieltäytyy sitä antamasta, silloin ... ota tämä paperi, siinä on
+kuolettavaa myrkkyä, pyhä Fransiskus on itse sen minulle antanut. Sinun
+on sekoitettava se kuninkaan yöjuomaan...
+
+Neiti Regina otti vaarallisen paperin, nojasi kiherän päänsä ikkunan
+pieltä vastaan ja näkyi tuskin kuulevankaan jesuiitan pirullisia
+puheita. Aivan uusi ajatus oli syntynyt hänen hehkuvassa mielessään ja
+kyti siellä jo parhaillaan. Jesuiitta käsitti hänet väärin; hän luuli
+neiti Reginan vaikenemisen tulevan tottelevaisuudesta ja hän luuli
+hänen miettivän sitä marttyyrikruunua, josta hän oli puhunut.
+
+-- Oletko ymmärtänyt minut, tyttäreni? -- kysyi hän.
+
+-- Olen, isäni.
+
+-- Tahdotko vielä tänä iltana pyrkiä hänen puheilleen? Tahdotko...
+
+-- Tahdon.
+
+-- _Benedicta, ter benedicta_, kolmesti ollos siunattu, sinä valikoitu
+ase, astu sisälle taivaan loistoon!
+
+Ja jesuiitta hävisi väen tungokseen.
+
+Suuri seinäkello kruunaussalissa osoitti puolta yötä. Nerokkaan
+koneiston avulla, jonka eräs nürnbergiläinen oli keksinyt, työnnettiin
+kellon kahtatoista lyödessä kaksi mahdottoman suurta, kallisarvoisilla
+hopea-astioilla katettua pöytää eräästä sivuhuoneesta esiin ja
+ilmaantuivat ne kuin maasta nousseina keskelle suuren salin lattiaa.
+Juhlamenojen ohjaajan antaman merkin mukaan asettuivat kuningas ja
+kuningatar kahden purppuravaatteella päällystetyn tuolin eteen
+perempänä olevan pöydän keskikohdalle ja muut vieraat asettuivat
+ympärille riveihin kukin arvonsa mukaisessa järjestyksessä. Eräs
+läsnäolevista papeista luki korkealla äänellä ruokaluvun, jonka jälkeen
+kuningas itse aloitti lyhyen virren, mihin muut tottunein äänin
+yhtyivät. Istuttiin pöytään jotenkin suurella melulla ja kun kerran oli
+päästy ruokiin käsiksi, eivät hovitavat enää suuresti ketään sitoneet.
+Ruokaa oli paljon ja voimakasta. Richelieu oli lähettänyt Kustaa
+Aadolfille ranskalaisen kokin; mutta kun kuningas ei ollut tottunut
+ylellisyyteen, käytti hän tuota hienoa ranskalaista vain jälkiruokain
+laittamiseen; ehkei hän myöskään luottanut täydellisesti kardinaalin
+lahjaan; sanottiinhan, etteivät Richelieun päivälliset olleet
+vaarattomampia kuin Borgiainkaan ennen muinoin. Myöskin olivat
+alankomaalaiset ja saksalaiset kokit siihen aikaan kuuluisammat kuin
+ranskalaiset. Ruokapöydän parhaita koristeita olivat tällä kertaa
+kokonaisena paistettu villisika, joka oli koristettu kukkasilla ja
+laakereilla, sekä Frankfurtin leipurien lahjoittama leivoslaitos, jossa
+oli kuvattu roomalaisen keisarin riemukulku. Jokainen luuli tuossa
+korttelin kokoisessa torttukeisarissa tuntevansa Kustaa Aadolfin, ja
+antoi se aihetta moneen leikkipuheeseen, kun kukin oli perässä
+astelevissa roomalaisissa tuntevinaan pöytäkumppaninsa. Kuningatar,
+jonka hieno käsi oli määrätty ensiksi särkemään tämän leipuritaidon
+nerontuotteen, mursi hymyillen hopealautaselleen riemukulkueen orjista
+viimeisen, mutta Kustaa Aadolf, joka ei ollut taikauskoinen ja jolla
+tavallisesti oli aina hyvä ruokahalu, tarttui jotenkin armottomalla
+kädellä suureen torttukeisariin ja mätti ison osan hänen ruumistaan
+lautaselleen. Samalla aikaa täytettiin hopeamaljat jaloimmilla
+reinin- ja espanjanviineillä, kuningas kilisti jotenkin vaatimattomasti
+kuningattaren kanssa ja kaikki muut vieraat seurasivat hänen
+esimerkkiään. Hovijunkkarit ja hovipojat, joita loistavissa riveissä
+seisoi ylemmän pöydän ääressä yksi kunkin tuolin takana, alemman pöydän
+ääressä yksi joka toisen tuolin takana, täyttivät taasen tyhjennetyt
+lasit ja kuningas joi nyt maljan Frankfurtin kaupungin menestykseksi;
+jonka jälkeen hän nopeasti nousi pöydästään, tarjosi kätensä
+kuningattarelle ja poistui huoneihinsa. Kustaa Aadolfin elämäntavat
+olivat kohtuulliset, niinkuin sotilaalle sopii, hän aterioi
+tavallisesti nopeasti, vaikka hän hauskemmissa tilaisuuksissa, kun aika
+antoi myöten, viipyikin noin tunnin verran ruokapöydässä. Ei hän
+kuitenkaan vaatinut, että kaikki muut noudattaisivat hänen tapojaan, ja
+hän luovutti poistuessaan isännän viran jollekin lähimmistä miehistään.
+
+Tällä kertaa sai vanha, iloinen, skottilainen Patrik Ruthwen jäädä
+isännäksi ja teki hän työtä käskettyä tunnetulla taidollaan.
+Oxenstjerna oli poistunut kuninkaan kanssa. Myöskin naiset nousivat
+paikoiltaan ja lähtivät salista, mutta miespuoliset vieraat jäivät
+sijoilleen huvitteleimaan maljojen ja hopea-astioiden ääressä, joissa
+tarjottiin pähkinöitä janon kiihdyttämiseksi. Kolmikymmenvuotisen sodan
+sankarit eivät hylkineet juomatavaroita ja kuin leikkiä lyöden
+saattoivat he yhdessä henkäyksessä tyhjentää vanhan ritaritavan mukaan
+kolpakollisen reininviiniä. Tällä kertaa ei kuitenkaan eletty niin
+rajusti kuin monessa yksityisessä juomaseurassa; kun tunnettiin
+kuninkaan ankarat periaatteet, ei uskallettu aivan usein lasia pohjaan
+kallistaa. Istuttiin kuitenkin nytkin aamupuoleen yötä ja muutamain
+everstien nähtiin tarjoavan toisilleen muuatta siihen aikaan vähän
+tunnettua, mutta äskettäin Alankomaista tuotua herkkua, jotakin mustaa,
+nauhoiksi punottua ainetta, jota säilytettiin rasioissa ja joka kulki
+miehestä mieheen niin, että kukin nitisti siitä palasen, jonka toiset
+irvistellen sylkivät suustaan, mutta jota toiset mielihyvällä
+pureskelivat. Tämä aine oli -- tupakkaa.
+
+Samaan aikaan kuin juominkeja kruunaussalissa yhä jatkettiin, oli
+kuningatar hovinaistensa seuraamana mennyt levolle, mutta kuningas
+keskusteli vielä pitkän aikaa Akseli Oxenstjernan kanssa. Mitä nämä
+nerokkaat miehet, sotapäällikkö ja valtiomies, keskenänsä puhelivat,
+sitä voidaan paremmin aavistaa kuin kertoa. Kenties puhelivat he
+Ruotsin kurjuudesta, keisarin mahtavuudesta ja Jumalan, joka on sitäkin
+suurempi; puhuivat ehkä valon voitosta, Rooman valtakunnan kruunusta ja
+tulevasta, protestanttisesta Saksan keisarikunnasta. Ei kukaan tiedä
+sitä varmuudella, sillä kuninkaan kuoltua vei Oxenstjerna hänen
+salaisuutensa mukanaan hautaansa.
+
+Yö oli kulunut jo pitkälle ja Oxenstjerna oli lähtemäisillään pois, kun
+henkivartijaupseeri Bertel ilmoitti, että hunnutettu nainen välttämättä
+vaati päästäksensä kuninkaan puheille. Tuollainen pyyntö tähän aikaan
+vuorokaudesta kummastutti sekä Kustaa Aadolfia että hänen uskottuaan;
+mutta kun hän aavisti, että syy tuohon salaperäisyyteen mahtoi olla
+tavallista tärkeämpi, käski kuningas Bertelin tuomaan vieraan sisään
+samalla määräten Oxenstjernan vielä viipymään luonaan.
+
+Bertel poistui ja palasi hetken kuluttua mukanaan mustaan puettu,
+hunnutettu ja solakkavartaloinen nainen. Hän näytti vapisevan ja olevan
+ihmeissään siitä, ettei tavannut kuningasta yksin; eikä hän virkkanut
+sanaakaan.
+
+-- Hyvä rouva, -- sanoi kuningas jotenkin tylysti, sillä tämä yöllinen
+kohtaus ei ollut hänelle mieleen, koska se tunnetuksi tultuaan
+saattaisi herättää juorupuheita hovimiesten kesken ja mahdollisesti
+mustasukkaisuutta herkkähermoisessa kuningattaressa, -- hyvä rouva,
+teillä mahtaa olla hyvin tärkeitä asioita, koska tulette näin
+kummalliseen aikaan; ja ennen kaikkea tahdon minä tietää, kuka te
+olette.
+
+Hunnutettu nainen vaikeni yhä.
+
+Kuningas luuli arvaavansa syyn hänen vaitioloonsa ja virkkoi osoittaen
+Oxenstjernaa: -- tämä on ystäväni, valtiokansleri Oxenstjerna, eikä
+minulla ole häneltä mitään salattavaa.
+
+Mustaan puettu nainen heittäytyi kuninkaan jalkoihin ja heitti hunnun
+silmiltään. Kuningas säpsähti tuntiessaan hänet neiti Regina von
+Emmeritziksi, jonka mustat silmät hehkuivat haaveellista tulta, samalla
+kuin hänen hienot, läpikuultavat kasvonsa olivat vaaleat kuin marmori.
+
+-- Nouskaa ylös, neiti, -- sanoi Kustaa Aadolf lempeästi, ojentaen
+polvistuneelle naiselle kätensä ja nostaen hänet seisoalleen. -- Mikä
+on antanut aihetta tuloonne tähän aikaan? Puhukaa ja ilmoittakaa
+pelkäämättä, mikä mieltänne painaa, olenhan itsekin jo pyytänyt teidän
+sitä tekemään.
+
+Neiti Reginan rinta kohoili raskaasti ja hän alkoi puhua äänellä, joka
+alussa tuskin kuuluikaan, mutta joka pian hänen palavasta
+innostuksestaan selvisi kirkkaaksi ja voimakkaaksi.
+
+-- Teidän majesteettinne, minä tulen luoksenne, koska olette sitä
+minulta pyytänyt. Minä tulen luoksenne, koska vihaan teitä, koska jo
+kauan aikaa olen joka päivä rukoillut pyhältä neitsyeltä, että hän
+turmelisi teidät ja koko teidän sotajoukkonne. Teidän majesteettinne,
+minä olen heikko tyttö, mutta oikeauskoinen katolilainen; te olette
+vainonnut kirkkoamme, te olette ryöstättänyt luostareitamme,
+karkoittanut pyhät isämme ja sulatuttanut pyhimystemme kuvat; te olette
+voittanut sotajoukkomme ja tehnyt meille ääretöntä vahinkoa. Sentähden
+olen minä pyhällä valalla vannonut tuhoavani teidät ja pyhän neitsyen
+apuun turvaten olen minä seurannut teidän jälkiänne Würzburgista,
+aikomuksessa tappaa teidät. --
+
+Kuningas ja Oxenstjerna katsahtivat toisiinsa ikäänkuin kysyen, oliko
+tuo haaveellinen tyttö menettänyt järkensä. Neiti Regina huomasi sen ja
+jatkoi varmemmalla ryhdillä:
+
+-- Sire, te luulette minua mielipuoleksi sentähden, että sanon teille,
+te Saksanmaan valloittaja, tämmöisiä asioita. Mutta kuunnelkaa minua
+loppuun! Kun näin teidät ensi kerran Würzburgin linnassa, kun näin,
+miten lempeästi suojelitte heikkoja ja vapautitte voitetut kuolemasta,
+silloin sanoin minä itselleni: se on helvetti, joka teeskentelee
+taivaallista laupeutta. Mutta kun seurasin teitä tänne, kun läheltä
+katsoen näin teidän suuruutenne ihmisenä ja vertailin siihen teidän
+suuruuttanne sankarina ... silloin, sire, horjui päätökseni, silloin
+oli minun vaikea vihata, minä taistelin itseni kanssa, ja tänä iltana
+on teidän hyvyytenne muuttanut minun järkähtämättömän aikomukseni.
+Sire, nyt rakastan minä teitä yhtä paljon kuin teitä ennen vihasin ...
+minä ihailen teitä, minä kunnioitan teitä...
+
+Ja nuori tyttö loi katseensa maahan.
+
+-- Ja mikä on tarkoituksenne? -- kysyi kuningas liikutettuna.
+
+-- Teidän majesteettinne, minä olen tehnyt tämän tunnustuksen, koska
+tiedän, että olette niin suuri ja jalo, ettette voi käsittää minua
+väärin. Mutta minä en ole tullut luoksenne näin outoon aikaan
+ainoastaan ilmaistakseni teille onnettoman tytön tunteita. Minä olen
+tullut tänne teitä pelastamaan, sire...
+
+-- Pelastamaan minua?
+
+-- Kuulkaa minua! Minun käteni on nyt aseeton, mutta muut ja
+vaarallisemmat kädet teitä väijyvät. On armottomia ja säälimättömiä,
+jotka ovat vannoneet teidät surmaavansa... Voi, te ette tiedä, mihin
+kaikkeen he kykenevät! He ovat vetäneet arpaa hengestänne ja
+vaarallisin heistä hiipii nyt yöt ja päivät ympärillänne. Teidän
+majesteettinne ei ole heidän käsistään pelastuva. Huomenna, ehkä jo
+tänään on tikari tai myrkky teidät saavuttava. Teidän kuolemanne on
+varma.
+
+-- Minun henkeni on Jumalan eikä kurjan salamurhaajan käsissä, --
+vastasi Kustaa Aadolf rauhallisesti. -- Pahoilla ei ole valtaa, vaikka
+heillä tahto olisikin. Olkaa rauhallinen, neiti von Emmeritz, minä en
+pelkää ketään muuta kuin Jumalaa.
+
+-- Ei, ei, pyhimykset ovat jo päivänne lukeneet. Minä tiedän, että
+luotatte tähän sormukseen, -- ja Regina tarttui kuninkaan käteen, --
+mutta se ei ole teitä auttava. Sire, minä sanon teille, että kuolemanne
+on varma, enkä minä ole tullutkaan tänne pelastamaan teitä ja sen
+kautta kavaltamaan pyhää kirkkoamme.
+
+-- Minkätähden olette sitten tullut?
+
+Neiti Regina heittäytyi taas haltioissaan kuninkaan jalkojen juureen.
+
+-- Sire, minä olen tullut _pelastamaan_ sieluanne. Minä en voi sietää
+sitä ajatusta, että sellainen sankari kuin te, niin jalo ja niin suuri,
+hukkuisi iankaikkisesti. Kuulkaa minua, minä pyydän, minä rukoilen
+teitä iankaikkisen autuutenne nimessä, älkää varma kuolema silmäinne
+edessä paaduttako itseänne väärään uskoonne, jonka palkka on kadotus.
+Heltykää, peräytykää, niinkauan kuin vielä on aika peräytyä, palatkaa
+yksin autuaaksi tekevän katolisen kirkon helmaan, kirotkaa väärä
+uskonne, matkustakaa pyhän isän luo Roomaan, tunnustakaa hänelle
+syntinne ja käyttäkää voittoisat aseenne kirkon palvelukseen, sen
+sijaan että nyt käytätte niitä sen turmioksi. Hän on avoimin sylin
+ottava teidät vastaan ja missä teidän majesteettinne sitten elänee tai
+kuollee, aina on teidän majesteettinne oleva varma paikastaan taivaassa
+valittujen pyhimysten joukossa.
+
+Kuningas nosti toisen kerran hurmautuneen tytön seisoalleen, katseli
+häntä lujasti ja rauhallisesti säkenöiviin silmiin ja vastasi
+totisesti:
+
+-- Kun minä olin niin nuori, kuin te nyt olette, neiti von Emmeritz,
+kasvatti minut opettajani, vanha Skytte samaan palavaan hartauteen omaa
+evankeelista uskoani kohtaan kuin mitä teillä nyt on katolista uskoa
+kohtaan. Minä vihasin siihen aikaan paavia koko sydämestäni niinkuin te
+nyt vihaatte Lutheria, ja minä rukoilin Jumalaa, että hän antaisi sen
+päivän koittaa, jolloin minä voisin kukistaa Antikristuksen ja kääntää
+kaikki hänen tunnustajansa totiseen valoon. Ei ole sen jälkeen
+vakaumukseni muuttunut, mutta minä olen oppinut, että tiet ovat monet,
+vaikka henki onkin vain yksi. Minä pysyn järkähtämättömästi kiinni
+siinä evankeelisessa opissa, jota tunnustan ja jonka edestä olen
+valmis, jos Jumala niin tahtoo, vaikka maahan kaatumaan. Mutta minä
+annan arvoa kristityn uskolle, vaikka se joissakin kohdissa eroaisikin
+omastani, ja minä tiedän, että Jumala laupeudessaan voi tehdä autuaaksi
+senkin, jonka tie kulkee kautta erehdysten. Menkää, neiti von Emmeritz,
+minä annan teille anteeksi, että te munkkien sokaisemana olette
+tahtonut oikealta tieltään taivuttaa Herran soturin. Menkää, eksytetty
+lapsi, ja antakaa Jumalan sanan ja vastaisen elämänne opettaa teille,
+ettei ole luottamista pyhimyksiin, jotka ovat yhtä suuria syntisiä kuin
+mekin, eikä myöskään epäjumalain kuviin ja sormuksiin, jotka eivät voi
+Herran tuomiota tehdä tyhjäksi. Minä kiitän teitä, sillä te olette
+parastani tarkoittanut, vaikka olettekin ollut lapsellinen ja
+ymmärtämätön. Hengestäni älkää huolehtiko, se on Hänen käsissään, joka
+tietää, mihin hän on sitä käyttävä.
+
+Suuri oli kuningas Kustaa Aadolf näitä sanoja lausuessaan.
+
+Neiti Regina seisoi siinä masennettuna ja samalla ihastuksissaan
+kuninkaan suurenmoisesta suvaitsevaisuudesta. Hän muisti ehkä hänen
+vastauksensa Frankfurtin porvareille, kun nämä anoivat saadaksensa
+pysyä puolueettomina: -- Puolueettomuus on sana, jota minä en ollenkaan
+voi sietää, sanoi hän, ja kaikkein vähimmin taistelussa valon ja
+pimeyden, vapauden ja orjuuden välillä. -- Kasvatettuna vierasta uskoa
+vihaamaan, ei hän voinut käsittää mahdolliseksi, että sama miekka, joka
+kukisti kirkon maallisen ylivallan, taivutti kärkensä säästäen sen
+hengellistä valtaa sydämissä ja omissatunnoissa.
+
+Haaveksiva tyttö nosti kyyneltyneet silmänsä kuninkaan puoleen ...
+silloin kalpenivat hänen poskensa, joissa äsken oli innostuksen tuli
+palanut, ja hän tuijotti kauhistuneena kuninkaan vuodetta verhoaviin
+punaisiin uutimiin.
+
+Oxenstjerna, joka oli epäluuloisempi kuin kuningas ja oli koko ajan
+tarkalla silmällä seurannut tuon kummallisen tytön liikkeitä, huomasi
+heti kohta hänen pelästyneet katseensa.
+
+-- Teidän majesteettinne, -- sanoi hän ruotsin kielellä kuninkaalle, --
+olkaa varuillanne, täällä on vihollinen viidakossa.
+
+Ja odottamatta vastausta veti hän miekkansa ja astui päättävästi
+komeaa vuodetta kohti, joka oli lahja Frankfurtin kaupungilta,
+mutta jonka pehmeät höyhenpatjat kuninkaallinen sankari oli
+vaihettanut yksinkertaiseen jouhipatjaan ja karkeaan, saksilaiseen
+villapeitteeseen, jommoisia hänen sotamiehensäkin käyttivät
+talvileirissä ollessaan.
+
+-- Seis! -- huudahti Regina vaistomaisesti. Mutta se oli jo liika
+myöhäistä. Oxenstjerna oli ravakasti vetäissyt uutimet syrjään ja
+niiden takaa ilmaantuivat nyt mustaan nahkapäähineeseen ympäröidyt,
+kalmankalpeat kasvot ja palavat, synkät silmät. Vielä tempaus, ja
+sieltä esiytyi koko munkki, puristaen hopeaista pyhäinkuvaa rintaansa
+vasten.
+
+-- Astukaa esiin, korkea-arvoinen isä, -- sanoi Oxenstjerna ankarasti.
+Noin vaatimaton asema ei sovi niin arvokkaalle miehelle. Teidän
+korkea-arvoisuutenne on valinnut hiukan tavattoman paikan iltarukousta
+pitääkseen. Jos hänen majesteettinsa sallii, hankin minä hänelle
+useampia kuulijoita.
+
+Kellon soitua astui luutnantti Bertel sisään kahden vahtisotamiehen
+kanssa, jotka pitkät pertuskat olallaan seisoivat kahden puolen
+sisäänkäytävää.
+
+Kuningas loi Reginaan katseen, jossa oli enemmän sääliä kuin vihaa.
+Häntä suretti, että noin nuori ja kaunis tyttö voi olla osallisena niin
+ilkeään petokseen.
+
+-- Armoa, teidän majesteettinne! -- huudahti onneton tyttö rukoillen.
+
+-- Salliiko teidän majesteettinne, että teidän puolestanne teen
+muutamia kysymyksiä? -- kysyi Oxenstjerna.
+
+-- Tehkää niinkuin haluatte, valtiokansleri! -- sanoi kuningas.
+
+-- No niin, mitä teidän korkea-arvoisuudellanne on täällä tekemistä?
+
+-- Tahdoin saattaa suuren syntisen ainoan autuaaksi tekevän kirkon
+helmaan! -- vastasi sukkela munkki ja loi hurskaan katseen taivasta
+kohden.
+
+-- Todellakin? Täytyy myöntää että harrastuksenne on suuri. Ja näin
+pyhää tarkoitusta varten on teillä ristiinnaulitun Vapahtajan kuva
+mukananne.
+
+Munkki kumarsi ja risti hartaasti silmiään.
+
+-- Teidän korkea-arvoisuutenne on kovin hurskas. Antakaa minulle tuo
+risti, että saisin kerran ihailla noin kallisarvoista kapinetta.
+
+Munkki antoi hänelle ristinkuvan vastenmielisesti.
+
+-- Hienoa tekoa! On se mahtanut olla etevä taiteilija, joka on
+leikellyt tämän pyhän kuvan. -- Ja samalla hypisteli valtiokansleri
+sitä joka puolelta. Vihdoinkin, hänen painaessaan kuvan rintaa,
+ponnahti sieltä teräväksi hiottu tikari.
+
+-- Kas, kas, teidän korkea-arvoisuutenne rakastaa myöskin viattomia
+leikkikaluja! Mikä hieno tikari, juuri sopiva lävistämään jalon
+kuninkaan sydäntä!... Kurja munkki, -- jatkoi Oxenstjerna jymisevällä
+äänellä, -- tiedätkö, että inhoittava rikoksesi muuttuu tuhatta kertaa
+inhottavammaksi tuon jumalattoman keinon kautta, jolla aioit sitä
+toteuttaa! --
+
+Samoinkuin kaikki muutkin Vaasain sukuun kuuluneet kuninkaat oli Kustaa
+Aadolf nuoruudessaan kiivasluontoinen herra ja joutui sen vuoksi
+useammankin kerran ajattelemattomiin tekoihin. Miehen kehitys ja
+vaiherikkaan elämän kokemukset olivat osaksi jäähdyttäneet hänen
+mielensä hehkua, mutta välistä kiehahti vieläkin Vaasain kuuma veri yli
+äyräittensä. Niin tapahtui nytkin. Hänen jalo mielensä salli hänen
+majesteetillisen rauhallisesti katsella tuota petturia silmiin, joka
+oli tahtonut viedä hänen koko Saksanmaalle kalliin henkensä, ja
+tyynesti arvostella hänen kurjia aikomuksiaan. Mutta tuo inhoittava
+Kristuksen pyhän kuvan väärinkäyttäminen murha-aseeksi häntä vastaan,
+joka Jeesuksen Kristuksen puhtaan evankeelisen opin puolesta oli valmis
+uhraamaan henkensä ja verensä, se näytti hänestä olevan niin kauheaa
+pilkkaa kaikesta siitä, mikä hänelle oli maailmassa kallista ja pyhää,
+että hänen kylmyytensä silmänräpäyksellisesti vaihtui voimakkaimmaksi
+vihaksi. Korkeana ja suurena niinkuin leijona raivossaan seisoi hän
+kalman kalpean jesuiitan edessä, joka tuskin voi katsoa häntä vasten
+säihkyviä silmiä.
+
+-- Polvillenne! -- huusi kuningas jylisevällä äänellä ja polki jalkaa,
+niin että palatsin seinissä kajahteli.
+
+Jesuiitta typertyi polvilleen, mutta hänellä oli vielä risti
+rukousnauhassaan. -- Tämän kuvan edessä minä vain polvistun, -- sanoi
+hän ylpeästi.
+
+-- Te kyykäärmeitten sikiöt, -- huusi kuningas silmitönnä vihasta, --
+kuinka kauan luulette kaikkivaltiaan Jumalan kärsivän teidän hävytöntä
+pilkkaanne! Jumaliste, olen minä jotakin nähnyt, olen nähnyt
+Antikristuksen ja Rooman, sen Baabelin porton, hallitsevan maailmaa
+kaikilla pimeyden töillä, olen nähnyt teidän, munkkien ja jesuiittain,
+myrkyttävän pelästyneitä omiatuntoja pirullisilla opeillanne murhien ja
+ilkitöiden luvallisuudesta, kunhan ne vain tehdään kirkkonne kunniaksi;
+en ole kuitenkaan nähnyt enkä voinut kuvitellakaan tekoa niin mustaa
+kuin tämä, ivaa niin ilkeää kaikkea sitä vastaan, mikä on kalleinta
+maassa ja taivaassa. Olen antanut teille kaikki anteeksi; te olette
+vehkeilleet henkeäni vastaan Demminillä ja muualla, minä en ole
+kostanut; te olette kohdelleet pahemmin kuin turkkilaiset ja pakanat
+viattomia luterilaisia; missä teillä vain on ollut siihen valtaa,
+olette te häväisseet heidän kirkkojaan, polttaneet heitä elävältä
+rovioillanne, karkoittaneet heidät kodeistaan, ja mikä on vielä enempi,
+olette houkutuksilla ja pakkokeinoilla koettaneet saada heidät
+uskostaan omien epäjumalienne tykö, te pakanat, jotka palvelette
+ihmisten töitä ja kurjia kuvia elävän Jumalan ja hänen ainoan poikansa
+asemasta. Tästä kaikesta en ole kostanut teidän luostareillenne, en
+kirkoillenne, en omilletunnoillenne. Vapaasti olette saaneet harjoittaa
+uskoanne eikä kukaan ole sen vuoksi kärventänyt hiuskarvaakaan
+päästänne. Mutta nyt minä vihdoinkin tunnen teidät, te perkeleen
+palvelijat, Herra Jumala on antanut teidät minun käsiini, minä hajoitan
+teidät kuin akanat tuuleen, minä kuritan teitä, te temppelin
+häväisijät, minä vainoan teitä maailman ääriin, niin kauan kuin tämä
+käsi vielä voi heiluttaa Herran Jumalan ja Gideonin miekkaa. Te olette
+tähän saakka nähneet minut lempeänä ja hellänä; olkoon menneeksi, tästä
+alkaen olette näkevä minut kovana ja kauheana, minä olen Jumalan
+voimalla hävittävä teidät ja teidän kirotun oppinne maan päältä ja
+siitä on syntyvä tuomio ja hallitus, jommoista maailma ei ole nähnyt
+sitten Rooman häviön.
+
+Jesuiitta nousi ylös, salama välähti hänen terävissä silmissään, hänen
+pieni vartalonsa näytti kasvavan kyynärän pitemmäksi. -- Ylpeile, mitä
+ylpeilet, kurja kerettiläinen, -- huusi hän tulisella uskon vimmalla,
+-- ylpeile hetkellisestä vallastasi ja muserra meidät, jos voit! Mitä
+olit sinä eilen? Kourallinen lunta karuilla kallioillasi. Ja mitä olet
+oleva huomenna? Kourallinen tuhkaa, joka tuuleen hajoaa. Minut voit
+sinä tuhota; minä en pelkää uhkauksiasi, en välitä vihastasi. Mutta
+minun takanani seisoo pyhä, roomalainen kirkko kalliolla Pietarilla;
+sen perustuksia et kykene järkyttämään. Hän on polkeva sinut jalkojensa
+alle kuin myrkyllisen lohikäärmeen enkeli Mikaelin jalkojen alle, ja
+kun hän kerran kohoaa ehompana entistään, on hän kirjoittava
+haudallesi: _pulvis et umbra!_
+
+Kuningas kulki kiivain askelin edestakaisin lattiata pitkin vähääkään
+välittämättä ylpeästä jesuiitasta ja vapisevasta Reginasta, joka
+seisten sivullapäin ikkunan pielessä kätki kasvot käsiinsä.
+Oxenstjerna, joka aina oli tyyni ja varovainen, pelkäsi kuninkaan
+kiivaudessaan tekevän jotakin ajattelematonta ja koetti heikentää
+myrskyä.
+
+-- Suvaitseeko teidän majesteettinne, -- sanoi hän, -- käskeä
+luutnantti Bertelin saattamaan tämä munkki varmaan säilöön ja antaa
+sotaoikeuden tuomita hänet kaikille muille varoittavaksi esimerkiksi?
+
+-- Luutnantti Bertel, -- sanoi kuningas terävästi, -- te olette
+komentanut henkivartiotani tänä yönä; teidän huolimattomuutenne takia
+on tämä pilkkaaja päässyt hiipimään sisään. Te viette hänet vankeuteen
+ja vastaatte hengellänne siitä, ettei hän pääse karkuun. Sen jälkeen
+astutte paikkaanne rintamassa. Tästä alkaen olette alennettu
+sotamieheksi.
+
+Bertel teki kunniaa eikä vastannut sanaakaan. Enemmän kuin arvoasteensa
+menettäminen katkeroitti hänen mieltään se, että oli kadottanut
+hallitsijansa suosion. Se koski häneen sitä kipeämmin, kun hän tiesi
+erittäin tarkasti vartioineensa ovea. Aivan käsittämätöntä oli hänelle,
+kuinka jesuiitta oli voinut päästä sisään. Äänetönnä, synkkänä ja
+uhkaavana kulki vanki vartijain välissä. Aikakauden jyrkimmät
+vastakohdat, pilkkopimeä yö ja koittava aamu, olivat seisoneet
+vastakkain.
+
+Nyt kääntyi kuningas vapisevan tytön puoleen, tarttui hänen käteensä ja
+katsoi häntä terävästi silmiin.
+
+-- Neitini, sanoi hän ankarasti, -- kerrotaan, että kun pimeyden
+ruhtinas tahtoo saada maan päällä aikaan jotakin oikein mustaa
+ilkityötä, lähettää hän sinne käskyläisensä valon enkeleiksi puettuina.
+Mitä on minun teistä ajatteleminen?
+
+Neiti Reginalla oli sen verran rohkeutta, että hän kerran vielä uskalsi
+katsahtaa silmästä silmään tuota mahtavaa ja kauheata. -- Minulla ei
+ole enää mitään sanottavaa. Ottakaa henkeni, herra!
+
+Kuningas katsoi häntä tuimasti mustiin silmiin, ja tuo tuskin voitettu
+viha kuohui vielä hänen rinnassaan. -- Jos teidän isänne olisi ollut
+kunnon mies, olisi hän opettanut tytärtään pelkäämään Jumalaa,
+kunnioittamaan kuningasta ja puhumaan totta kaikkien edessä. Te olette
+tahtonut kääntää minut; minä tahdon palkkioksi siitä kasvattaa teitä,
+sillä te näytte todellakin olevan sen tarpeessa. Menkää, te olette
+vankini siksi, kunnes olette oppinut puhumaan totta. Oxenstjerna,
+elääkö hän vielä tuo vanha ankara Martta-rouva Korsholman linnassa?
+
+-- Elää, teidän majesteettinne.
+
+-- Hän on saava kasvatin. Ensi tilassa lähetetään tämä tyttö Suomeen.
+
+Neiti Regina poistui mykkänä ja ylpeänä.
+
+-- Teidän majesteettinne! -- sanoi Oxenstjerna lempeästi nuhdellen.
+
+
+
+
+6. SUOMALAISET LECH-VIRRAN LUONA.
+
+
+Ennenkuin jatkamme kertomustamme, on meidän vielä hetkeksi palaaminen
+Frankfurtiin. Onnettoman käännytysyrityksensä jälkeen vartioitiin neiti
+Reginaa ahkerasti ja lähetettiin hänet kevään tullen ensi avovedellä
+Suomeen, jossa hänet kerran vielä tavannemmekin. Ei se ollut uskonviha,
+ei myöskään kostonhalu, joka vaikutti muuten niin jalomielisen Kustaa
+Aadolfin ankaruuteen tätä nuorta tyttöä kohtaan; luottamuksen
+väärinkäyttäminen koskee kipeästi jaloon sydämeen, eikä neiti Regina
+tehnyt mitään tuota luultua rikollisuuttaan poistaakseen;
+intohimoisuudellaan hän päinvastoin vahvisti kuninkaan luuloa
+syyllisyydestään, ja yhä vielä taisteli viha hänen rinnassaan siitä
+paikasta, mikä siinä olisi ollut rakkaudelle tuleva.
+
+Muuan selittämätön tapaus lisäsi kuninkaan suuttumusta. Samana yönä kun
+Bertel saattoi jesuiitan, isä Hieronymuksen, valtion vankilaan, josta
+hän seuraavana päivänä oli tuotava hirtettäväksi, pääsi tämä
+vaarallinen munkki pakenemaan kenenkään käsittämättä, mitenkä se oli
+voinut tapahtua. Noilla pimeyden miehillä oli kaikkialla puolusmiehensä
+ja salaiset käytävänsä; vielä samana yönä löydettiin siihen saakka
+tuntematon salaovi kuninkaan makuuhuoneessa. Bertelin viattomuus tuli
+siis ilmi, mutta hänen uusi virheensä suututti taas kuningasta ja nuori
+luutnantti sai jäädä rintamaan tavalliseksi sotamieheksi.
+
+Jo helmikuun keskipaikoilla 1632 alkoi kuningas varustautua
+sotaretkelle, valloitti maaliskuussa kahden viikon piirityksen jälkeen
+vahvan Kreutznachin ja jätti kuningattaren sekä Akseli Oxenstjernan
+Mainziin. Mutta Tilly oli sillä välin salaa karannut Kustaa Hornin
+kimppuun Bambergissa ja tehnyt siellä pahaa jälkeä. Kuningas kulki
+hänen jäljessään alaspäin Tonavaa kohti ja koetti tunkeutua Lechin yli
+Baijeriin. Turhaan selittivät hänen sotapäällikkönsä, että virta on
+syvä ja vuolas sekä että vaaliruhtinas Tillyn, Altringerin ja 22,000
+miehen kanssa odotti vastaisella rannalla. Kuningas vastasi Aleksanteri
+suuren sanoilla Granikon luona: "Onko meidän, jotka olemme kulkeneet
+yli Elben, Oderin ja Reinin, jopa yli itsensä Itämerenkin, pysähdyttävä
+avuttomina Lech-virran luo?" Ja ylimeno päätettiin tehtäväksi.
+
+Kauan ratsasti kuningas rantaa pitkin, hakien sopivaa kaalauspaikkaa.
+Lopuksi löysi hän sen virran käänteessä; muuan hänen rakuunoistaan
+pukeutui talonpojaksi, oli pyrkivinään virran yli ja sai herkkäuskoiset
+baijerilaiset ilmaisemaan, että Lech oli 22 jalkaa syvä. Muutamia
+talonpoikaistupia revittiin, hirsistä tehtiin tarpeellisen korkeita
+siltapukkeja, neljä patteria yhteensä 70 kanuunaa varten, rakennettiin
+rannalle ja vallihautoja kaivettiin tarkk'ampujille, sill'aikaa kuin
+tuoreen puun ja märän sammalen savu peitti koko seudun pimeään
+vaippaansa.
+
+Tilly oli kuitenkin vanha ja viisas; kohta oli hän kaikkine joukkoineen
+metsässä toisella rannalla rakentamassa vahvoja varustuksia ja
+kaivamassa vetelään maahan syviä ojia, joista hänen pyssymiehensä
+tähtäsivät murhaavan tulensa ruotsalaisia kohti. Huhtikuun 3. p:nä
+alkoivat ruotsalaisten kanuunat vastata ja lakasivat pian vastapäätä
+olevan niemekkeen puhtaaksi. Huhtikuun 5. p:nä oli pukit saatu virtaan
+aivan vihollisten nenän alla; nyt heitettiin niiden päälle lankkuja ja
+tavallisuuden mukaan lähetettiin suomalaiset ensimmäisinä tuleen. 300
+jalkamiehelle, jotka kaikki olivat vapaaehtoisia ja joita johti pieni
+paksu Larsson ja urhokas savolainen Paavo Lyytikäinen, annettiin käsky
+juosta lankkujen yli ja kaivaa vastaisella rannalla vallitus sillan
+pään puolustukseksi; kullekin heistä luvattiin palkkioksi 10 talaria.
+Hetki oli juhlallinen ja ratkaiseva ja siitä riippui koko Baijerin
+kohtalo, sillä milloin tahansa saattoi jokin Tillyn kuulista sattua
+siltaan ja estää ylipääsyn.
+
+Suomalaiset panivat pois pyssynsä, tarttuivat kuokkiin ja lapioihin ja
+karkasivat hurraata huutaen täyttä juoksua lankkujen yli. Mitä kauhein
+ristituli suunnattiin kaikista Tillyn varustuksista tätä yhtä ainoata
+paikkaa kohti; joka hetki iski kuulia veteen, heitti vaahtoa korkealle
+ilmaan ja sattui vinkuen milloin hoikkaan siltaan, milloin rantaan, ja
+vähän väliä kohtasi se sillan yli juoksevia, sirottaen satutettujen
+jäsenet virran vietäviksi. Ei ole tietoja siitä, montako noista 300:sta
+pääsi hengissä toiselle rannalle; eikä niillä, jotka sinne pääsivät,
+ollut aikaa katsoa jäljelleen tai lukea toisiaan, ravakasti ryhtyivät
+he työhön lapioilla ja kuokilla ja saivatkin ennen pitkää luoduksi
+maavallin, joka osaksi suojeli heitä edestäpäin, mutta jätti kuitenkin
+vielä heidän kylkensä alttiiksi rantapatterien tulelle.
+
+Tilly käsitti hyvin kyllä tämän paikan tärkeyden ja jatkoi ampumistaan
+kahta kiivaammin. Ruotsalaiset käsittivät sen yhtähyvin ja ruiskuttivat
+vastapäätä olevaan metsään haulia ja kuulia, jotka milloin säkenöiden
+iskivät kiviin, milloin katkoivat puiden latvoja ja karistivat oksia ja
+puitten palasia ja katkenneita runkoja baijerilaisten päälle, jotka
+vaan odottivat käskyä hyökätäkseen eteenpäin. Innostuttaakseen väkeään
+kiiruhti kuningas itsekin pattereille ja ampui omalla kädellään jopa
+kuusikymmentä laukausta. Kanuunain jyske oli niin kova, että se kuului
+peninkulmittain pelästyneeseen Baijerin maahan.
+
+Ensiksi yli päässeitten suomalaisten rivit alkoivat kauheasti harveta;
+mutta vasta sitten, kun vallitus oli valmis, katsahtivat jäljelle
+jääneet taakseen ja huomasivat, että heidän lukumääränsä oli vähentynyt
+enempään kuin puoleen ja että heistä satamäärä makasi maassa verissään,
+puhumattakaan niistä, jotka virta oli niellyt. Sillä hetkellä käski
+kuningas nuoren, sittemmin niin kuuluisan Kaarlo Kustaa Wrangelin
+kiiruhtamaan heidän avukseen. Suomalaiset, jotka olivat ihastuksissaan
+kansalaistensa rohkeudesta ja levottomia heidän kohtalostaan, vaativat
+kiivaasti, että heidät vietäisiin taistelemaan, ja yht'äkkiä oli
+Wrangelilla ympärillään 300 suomalaista vapaaehtoista, joiden kanssa
+hän urhoollisesti juoksi yli notkuvain siltalautojen. Kuuluvilla
+hurraahuudoilla tervehtivät maanmiehet ensiksi yli tulleita.
+Urhoollinen herttua Bernhard, joka samoin kuin kuningaskin suosi
+suomalaisia, pyysi ja sai luvan tehdä liikkeen heidän edukseen.
+Muutamien suomalaisten ratsumiesten seuraamana löysi hän vähän matkan
+päässä joessa kahlaamon, ratsasti onnellisesti sen yli ja hyökkäsi
+hurjalla rohkeudella vihollisen oikeaan sivun kimppuun. Baijerilaiset,
+jotka koko ajan tähystivät siltaa, hämmästyivät kovin tästä
+hyökkäyksestä, joutuivat miesluvustaan huolimatta epäjärjestykseen ja
+puolustautuivat vain laimeasti. Kauheata tuhoa teki herttua Bernhardin
+pieni joukko hajaantuneissa riveissä, ja ennenkuin vihollinen oli
+ehtinyt tointua, olivat hän ja hänen miehensä tunkeutuneet toisten
+suomalaisten luo sillan päähän.
+
+Tällaisten rohkeain ja musertavain ratsuväkihyökkäystensä tähden saivat
+suomalaiset siihen aikaan nimekseen "hakkapeliitat", sanoista "hakkaa
+päälle!", joilla he taistelun tuoksinassa yllyttivät toisiaan
+urhoollisuuteen.
+
+Tämän menestyksen elähyttäminä alkoi nyt joukko toisensa perästä, sekä
+ruotsalaista että saksalaista jalkaväkeä, juosta sillan yli. Tilly,
+joka viimeiseen saakka oli tahtonut säilyttää väkeään ruotsalaisten
+murhaavalta kuulasateelta, lähetti nyt Altringerin lukuisan
+jalkamiehistön kanssa valloittamaan sillan päähän tehtyä varustusta ja
+ajamaan takaisin yli tulleet. Baijerilaiset lähestyivät juoksujalassa,
+mutta eivät olleet ehtineet pitkälle, ennenkuin heitä kaatui
+ruoduittain maahan. -- Mutta olihan tässä taisteltava oman maansa
+puolesta, -- ja jokainen, jossa vain henkeä oli, karkasi raivoisana
+suomalaisten varustusta vastaan. Wrangelin nuori sankaririnta kohoili
+mielihyvästä, sillä järkähtämättömänä seisoi hänen väkensä. Nyt oli
+koetettava. Sankan pilven lailla hyökkäsivät eteenpäin vihollisten
+joukot, harvenivat, mutta saapuivat kuitenkin neljän viiden tuhannen
+miehen suuruisena joukkona vallituksen luo. Suomalaiset ottivat heitä
+vastaan tulisilla tervehdyksillä; vasta viidentoista askelen päässä
+pamahtivat heidän pitkät kiväärinsä ja jokainen laukaus sattui.
+Baijerilaiset säpsähtivät ja pysähtyivät; useimmat heistä olivat
+nuorta, vasta värvättyä väkeä ja he alkoivat horjua ... suomalaiset
+ehtivät ladata uudelleen, vielä yksi yhteinen laukaus, ja koko
+hyökkäävien joukko hajaantui hurjasti paeten rantoja pitkin. Altringer
+kiiruhti hätään, kokosi heidät jälleen ja vei väkensä toisen kerran
+taisteluun; samassa mennä vinkasi kanuunankuula niin likitse hänen
+korvaansa, että hän kaatui tiedotonna maahan. Toisen kerran peräytyivät
+baijerilaiset; sen näki Tilly valleiltaan ja lähetti lempipoikansa,
+vanhat valloonit, alas rantaan. Mutta eivät valloonitkaan voineet pitää
+puoliaan tuossa kirotussa kuulatuiskussa. Silloin tarttui Tilly
+sotalippuun ja riensi itse urhojensa etunenässä suomalaisia
+vastaan. Mutta ei ollut hän ehtinyt pitkälle, kun vaipui maahan,
+falkonettikuulan satuttamana, joka oli musertanut hänen polvensa.
+Tunnotonna kannettiin vanha sotapäällikkö tappotanterelta ja kuoli
+kaksi viikkoa senjälkeen huhtikuun 20. p:nä Ingolstadtissa.
+
+Baijerin sotaväki, joka nyt oli kadottanut harmaantuneen sankarinsa,
+joutui häiriötilaan. Vaaliruhtinas, joka itsekin oli saapuvilla,
+vetäytyi yön tultua neuvotonna takaisin, jättäen 2,000 kuollutta
+tappotanterelle ja tien Baijerin sydämeen avoimeksi ruotsalaisille.
+
+Seuraavana päivänä kulki koko Ruotsin sotajoukko Lech-virran poikki.
+Kuningas jakeli anteliaalla kädellä palkinnoita urhoilleen. Niiden
+joukossa oli muuan ratsumies, joka oli seurannut herttua Bernhardia ja
+jota tämä mitä lämpimimmin suositteli. Ratsumies oli Bertel; kolme
+haavaa, jotka eivät kuitenkaan olleet vaarallisia, vahvisti herttuan
+puoltolausetta. Bertel sai takaisin arvonsa, mutta ei kuninkaan
+suosiota ja luottamusta, jolla olisi ollut hänelle paljoa suurempi
+merkitys. Ja hän päätti voittaa vielä senkin, vaikka se maksaisi hänen
+henkensä.
+
+Tämän jälkeen seurasi Kustaa Aadolfin retki Augsburgiin, joka kaupunki
+vannoi hänelle uskollisuuden valan, ja jossa hänen kunniakseen
+toimitettiin loistavia pitoja. Huhu, joka yhdisti nimet Gustava
+Augusta, kuiskaili, että kuningas täällä, tulevan saksalaisen
+valtakuntansa pääkaupungissa, olisi, niinkuin Hannibal Capuassa,
+antautunut velttouteen ja nautintoihin. Huhu valehteli: Kustaa Aadolf
+vain hengähti ja tuumiskeli yhä rohkeampia tuumia. Mutta siitä pitäen
+alkoi kuninkaan ympärillä kummitella. Kuolon enkeli kulki hänen
+edellään paljastettu miekka kädessään ja välähytteli sitä milloin
+siellä milloin täällä, ikäänkuin yhtämittaa hänen korvaansa kuiskaten:
+kuolevainen, muista, ettet ole jumala!
+
+Voisihan ajatella, että pahat henget, sitten kun kunnianhimo oli
+alkanut sekaantua kuninkaan aikeisiin ja kun häntä ei enää yksinomaan
+johtanut pyhä taistelu uskon puolesta, kahta uutterammin kutoivat hänen
+ympärilleen mustia lankojaan. Salainen, mutta kamala vihollinen kulki
+alinomaa hänen kintereillään ja iski milloin sieltä milloin täältä,
+vaikka vielä turhaan. Kun tehtiin rohkea, mutta onnistumaton hyökkäys
+Ingolstadtia vastaan, oli, niin kertoo Fryxell, valleilla kanuuna,
+Viikuna nimeltään, ja kuuluisa siitä, että se ampui kauas ja tarkkaan.
+Tykkijunkkari näki kaukana kedolla töyhtöhattuisen miehen ratsastavan
+komean hevosen selässä, ympärillään suuri seurue. -- Kas tuolla, --
+sanoi hän, -- ratsastaa ylhäinen herra, -- mutta kyllä minä hänet
+seisautan; -- jolloin hän tähtäsi ja laukasi Viikunan. Kuula paiskasi
+maahan hevosen ja miehen, toiset juoksivat hädissään luo, mutta
+kuningas -- sillä se oli hän -- kohosi maasta, tomuisena ja vereen
+tahrattuna, mutta kuitenkin vahingoittumattomana ja huudahti kuoliaaksi
+ammutun hevosensa vieressä: "Ei ole vielä hedelmä kypsynyt!" --
+Ingolstadtin porvarit kaivoivat sitten maasta kuolleen hevosen ja
+täyttivät ja säilyttivät sen nahkan ikuiseksi muistoksi tästä
+tapahtumasta. Vähän aikaa sen jälkeen ratsasti kuninkaan sivulla nuori
+maakreivi Baden-Durlach, joka äsken juuri oli ollut loistavimpia
+keikareita Augsburgin pidoissa ja tanssiaisissa. Kanuunan kuula lensi
+vinkuen pari kyynärää kuninkaasta, ja kun hän katsahti taakseen, vaipui
+kreivi päätönnä satulastaan.
+
+
+
+
+7. UUSIA SEIKKAILUJA.
+
+
+Ingolstadtista kääntyi kuningas Landshutiin sisä-Baijerissa. Kuta
+syvemmälle hän tunki tähän maahan, jossa ei ennen oltu mitään
+kerettiläissotajoukkoa nähty, sitä synkemmäksi kasvoi väestön
+uskonvimma, sitä julmemmaksi ja verisemmäksi sen vastarinta. Suuret
+talonpoikaisparvet väijyivät kaikkialla munkkiensa johtamina,
+surmasivat jokaisen, joka heidän tielleen sattui ja kiduttivat
+vankejaan kaikilla mahdollisilla keinoilla. Kuninkaan oma väki alkoi
+menestyksen hurmaamana ja näiden julmuuksien ärsyttämänä luopua siitä
+sotakurista, joka tähän asti oli ollut sen kunnia, ja verisesti kostaen
+hävittää niitä seutuja, joiden kautta se kulki. Murhaten ja väijyen
+seurasi salainen vihollinen ruotsalaisen sotajoukon jälkiä ja onneton
+jokainen vähälukuisempi joukkio, joka uskalsi erota muutamiakaan pyssyn
+kantamia pääjoukosta.
+
+Tungettuaan syvemmälle sisämaahan halusi kuningas eräänä päivänä
+lähettää uusia, tärkeitä määräyksiä Banérille, joka suojellen kuninkaan
+paluumatkaa hitaammassa marssissa kulki hänen jäljessään Ingolstadtista
+päin. Epävarmojen olojen vuoksi oli tuollainen sanan lähettäminen
+peräti vaarallinen, eikä kuningas tahtonut antaa sitä suuremman joukon
+tehtäväksi. Silloin tarjoutui nuori, suomalainen upseeri ainoastaan
+kahden ratsumiehen seuraamana suorittamaan tämän tehtävän. Kuningas
+suostui siihen ja nuo uhkarohkeat ratsumiehet lähtivät eräänä toukokuun
+iltana vaaralliselle retkelleen.
+
+Nuori upseeri ei ollut kukaan muu kuin meidän kaikkien hyvä tuttu
+Bertel ja hänen toverinsa olivat pohjalainen Pekka ja hämäläinen
+Vitikka. Yö oli pimeä ja pilvinen; nuo kolme miestä ratsastivat
+varovasti keskitietä peläten yhtä helposti eksyvänsä tuntemattomassa
+seudussa kuin joutuvansa tiepuolessa väijyvien baijerilaisten
+ammuttaviksi. Hieno, tuhuttava sade oli pehmittänyt kuormavaunujen
+särkemän tien, ja joka hetki olivat he vaarassa joko kompastua kiveen
+tai kaatua suulleen likavesirapakkoon.
+
+-- Kuulehan, mies, -- sanoi Vitikka ivaillen vierustoverilleen, -- sinä
+olet pohjalainen ja taidat siis loihtia?
+
+-- Huono miespä minä olisin, ellen taitaisi, -- vastasi Pekka samaan
+henkeen.
+
+-- Niinpä loihdi minulle sitten tähän Hattelmalan harjanne ja laita
+niin, että tuolla laaksossa näemme tulien tuikkavan Hämeenlinnasta.
+Siellä istuu muuan mustalaistyttö, joka oli ennen henttuni, ja nyt
+tahtoisin minä kernaammin nukkua hänen vieressään kuin rämpiä näissä
+saakelin rapakoissa tässä pirun pimeässä metsässä.
+
+-- Se nyt ei ole minulle kumma eikä mikään, -- vastasi Pekka kehuen; --
+katsohan tuonne, etkö jo näe tulien kiiluvan Hämeenlinnasta?
+
+Toveri siristi silmiään epävarmana siitä, puhuiko pohjalainen totta vai
+leikkiä, sillä toinen saattoi tapahtua yhtä hyvin kuin toinenkin. Ja
+todellakin näkyi alhaalla olevasta painanteesta tulen tuiketta, mutta
+hämäläinen käsitti kuitenkin kohta, että kotipuoleen oli vielä
+kahdensadan peninkulman matka. Hevoset pysähtyivät yht'äkkiä eikä niitä
+voitu saada ottamaan askeltakaan eteenpäin. Tiheä murros tien poikki
+kaadettuja puita esti ratsumiehiä pääsemästä askeltakaan eteenpäin.
+
+-- Hiljaa! -- kuiskasi Bertel, -- minä kuulin ritinää pensaikosta.
+
+Ratsastajat ajoivat vähän matkaa syrjään ja kyyristyivät hevostensa
+selkään sanaakaan hiiskumatta. Toisella puolen tietä kuului askelia ja
+katkeavien oksien ritinää.
+
+-- Niiden täytyy olla täällä neljännestunnin kuluttua, -- sanoi joku
+ääni Baijerin murteella.
+
+-- Montako niitä on?
+
+-- Kolmekymmentä ratsumiestä ja toistakymmentä kuormahevosta. Ne
+lähtivät hämärissä Geisenfeldistä ja mukanaan on niillä vangittu tyttö.
+
+-- Ja montakos meitä on?
+
+-- Noin viisikymmentä pyssymiestä ja seitsemän- tai kahdeksankymmentä,
+joilla on kirveitä ja keihäitä.
+
+-- Hyvä. Ei yhtään laukausta saa ampua, ennenkuin ne ovat kolmen
+askelen päässä.
+
+Silloin hirnahti Bertelin hevonen, Lapiksi kutsuttu; se oli kotoisin
+Rovaniemeltä, pieni, mutta virkeä ja väkevä.
+
+-- Ken siellä! huudettiin maantieltä.
+
+-- Ruotsalainen! huusi Bertel rohkeasti samoinkuin Würzburgin
+portissakin, laukaisi pistoolinsa ääntä kohti ja huomasi ruutitulen
+valossa suuren joukon talonpoikia, jotka olivat asettuneet murroksen
+ympärille. Hän käänsi hevosensa, käski miehiään seuraamaan ja lähti
+laskemaan täyttä laukkaa takaisin Landshutiin päin.
+
+Ruutitulen valossa olivat talonpojatkin huomanneet nuo kolme
+ratsumiestä ja ehättivät nyt sulkemaan heiltä tien kiireimmän kautta.
+Bertel pääsi Lappinsa avulla ajoissa pakoon, mutta Vitikan hevonen
+kompastui kantoon ja Pekan lihava työhevonen, kotoisin Isostakyröstä,
+sai suosta ylös pyrkiessään keihään piston rintaansa. Nähdessään
+toveriensa vaaranalaisen tilan, ei Bertel voinut jättää heitä oman
+onnensa nojaan, vaan käänsi hevosensa ympäri, löi kuoliaiksi lähinnä
+olevat talonpojat, tarttui Pekan hevosen suitsiin ja koetti vetää sitä
+ylös suosta, huutaen samalla Vitikalle, että tämä heittäisi hevosensa
+ja hyppäisi Lapin selkään. Rohkea yritys oli jo onnistumaisillaan: jo
+olivat kaikki kolme päässeet takaisin maantielle, kun yht'äkkiä kuului
+suhina ilmassa ja Bertel kiskaistiin nuoran silmukkaan takertuneena
+alas hevosensa selästä. Vitikka putosi hänkin maahan: Lappi laukkasi
+tiehensä ja vasten tahtoaan täytyi Pekankin seurata hevosensa jäljessä,
+joka riensi toisen mukaan. Bertel ja Vitikka vangittiin tuossa
+tuokiossa kädet selän taakse sidottuina.
+
+-- Hirttäkää nuo koirat, ennenkuin toiset ennättävät apuun.
+
+-- Pää alaspäin! -- ehdotteli joku toinen.
+
+-- Ja pään alle pieni rovio! -- lisäsi kolmas.
+
+-- Ei saa tehdä tulta! -- komensi neljäs, jolla näytti olevan johtava
+asema. -- Kuule, toveri, -- kuiskasi hän maassa makaaville vangeille.
+-- puhuitteko te suomenkieltä?
+
+-- Mene helvettiin! -- murahti Vitikka.
+
+-- _Maledicti, maledicti Fennones!_ -- huudahti äskeinen ääni pimeästä.
+-- Nyt olette vihdoinkin käsissäni!
+
+-- Nyt tulevat ne! -- huusi joku joukosta ja todella kuuluikin samassa
+hevosten askelia Ingolstadtista päin. Talonpojat vaikenivat ja sulkivat
+varovaisuuden vuoksi suun vangituiltakin. Tulijat ratsastivat
+tulisoihtujen valossa ja näkyivät olevan saksalaisia ryöstelijöitä,
+jotka palasivat rosvoretkiltään jostakin läheisyydestä. Nopeasti
+ratsastaessaan eivät he huomanneetkaan murrosta edessään, ennenkun
+olivat aivan sen luona ja samassa paukahti murhaava laukaus kaadettujen
+puunrunkojen alta. Toistakymmentä etumaista miestä nähtiin kaatuvan
+maahan, hevoset hyppäsivät pystyyn ja laahasivat perässään
+jalustimiinsa takertuneita kaatuneita, koko joukkio joutui
+hämmennyksiinsä, toiset kääntyivät hetikohta takaisin ajaen kumoon
+kuormahevoset, toiset ampuivat umpimähkään murrokseen kätkeytynyttä
+vihollista. Talonpojat hyökkäsivät esiin väijymäpaikaltaan, karkasivat
+raivostuneina jäljelle jääneiden kimppuun ja kiskoivat heitä suopunkien
+avulla hevosten selästä. Saksalaiset puolustautuivat epätoivon
+uljuudella; kymmenen minuutin kuluttua oli koko parvi hajaantunut,
+kahdeksan tai yhdeksän oli päässyt pakoon, viisitoista makasi verissään
+maantiellä, ja kuusi tai seitsemän oli otettu vangiksi, samalla kun
+kaikki mukana tuotu saalis oli joutunut vihollisten käsiin. Ainoastaan
+neljä talonpoikaa oli kaatunut. Baijerilaisten kosto oli kamala. He
+ampuivat vankeja paljaalla ruudilla silmiin, kaivoivat heidät vyötäisiä
+myöten märkään maahan ja kivittivät heidät hitaasti kuoliaiksi.
+
+Kun tämä hirmutyö oli tehty, ryhdyttiin saalista korjaamaan. Kädet
+sidottuina viskattiin Bertel ja hänen seuralaisensa hevosen selkään ja
+niin alettiin ajaa metsää kohti. Hetken kuluttua pysähdyttiin
+yksinäiseen taloon, vangit laahattiin sisään ja nakattiin muista
+erillään olevan kamarin lattialle, sill'aikaa kuin talonpojat tuvassa
+antautuivat hurjan voitonriemun valtaan ja virkistivät voimiaan äsken
+anastetulla viinillä. Kamariin astui nyt kalmankalpea munkki, jonka
+vyöllä riippui pellavaiseen nuoraan kiinnitetty miekka. Mielihyvin
+lähestyi hän soihtu kädessään vankeja, irroitti heidän suukapulansa ja
+tarkasteli vaieten heidän kasvojaan. -- Valehtelevatko silmäni? --
+sanoi hän viimein. -- Vai eikö se ole luutnantti Bertel kuninkaan
+henkivartioväestä?
+
+Bertel kohotti kulmiaan ja tunsi jesuiitta Hieronymuksen.
+
+-- Tervetuloa luokseni, herra luutnantti, ja kiitoksia viimeisestä!
+Noin harvinaista vierasta on kestitettävä miten talo parhaiten taitaa.
+Luulen nähneeni toverinnekin tätä ennen, -- jatkoi hän osoittaen
+Vitikkaa.
+
+Raaka hämäläinen katsoi häntä tuikeasti silmiin ja veti suunsa
+pilkalliseen irvistykseen. -- Minne olet pannut vasemman korvasi,
+munkki? -- huusi hän kiroten. -- Pois kalotti päästäsi, kananvaras,
+niin nähdään onko sinulle kasvanut aasin korva sijaan!
+
+Jesuiitan hahmo muuttui hänen ajatellessaan tapausta Breitenfeldin
+tappotanterella ja raivostuneena puri hän hammasta. -- Kavahda omia
+korviasi! -- kähisi hän. -- _Anathema maranatha!_ Ne ovat kuulleet
+kuultavansa tässä maailmassa.
+
+Näin sanottuaan taputti jesuiitta kaksi kertaa käsiään ja sisään astui
+seppä tulipunaiset pihdit kädessään.
+
+-- No, toveri, joko korviasi kuumentaa? -- ivaili munkki.
+
+Vitikka vastasi uhkamielisesti:
+
+-- Luulet olevasi viisaskin, mutta et ole kuitenkaan kuin rajasuutari
+piruun verraten. Herrasi ja mestarisi ei tarvitse pihtejä, hän nipistää
+näpillään.
+
+-- Oikea korva, -- sanoi jesuiitta. Seppä, joka oli kuumentanut
+rautojaan läheisessä takkatulessa heilutti niitä hämäläisen pään
+päällä. Vitikka naurahti pilkallisesti. Hänen ruskeat poskensa
+punastuivat, mutta vain hetkiseksi. Hänellä oli enää vain toinen korva
+jäljellä.
+
+-- Tahdotko luopua uskostasi tunnustaa paavin ja kirota Lutherin, niin
+saat pitää toisen korvasi.
+
+-- Saituri! -- huudahti hämäläinen. -- Herrasi ja mestarisi tarjoo
+maita ja valtakuntia ja sinä tarjoat vaan kurjan korvan!
+
+-- Vasen korva! -- virkkoi jesuiitta kylmästi.
+
+Seppä teki työtä käskettyä. Kidutettu sotamies vain hymyili.
+
+-- Tämä on inhoittavaa! -- huudahti vieressä makaava Bertel. -- Tapa
+meidät, jos tahdot, mutta tapa pian!
+
+-- Ja kuka on sanonut, että aion _tappaa_ teidät? -- vastasi isä
+Hieronymus. -- Päinvastoin on omassa vallassanne, tahdotteko jo tänä
+yönä päästä vapaaksi.
+
+-- Ja mitä vaadit minulta?
+
+-- Te olette urhoollinen nuori mies, luutnantti Bertel! Minua surettaa,
+että kuningas niin häpeällisesti ja niin väärin on ottanut teiltä sen
+arvon, jonka olette verellänne ansainnut.
+
+-- Vai niin, vai surettaa se sinua? Entäpä sitten?
+
+-- Teidän sijassanne minä kostaisin.
+
+-- Kostaisinko? Niinpä niin, olenhan sitä tuuminut.
+
+-- Te kuulutte Kustaa Aadolfin henkivartioväkeen. Te tiedätte kai, mitä
+oikeauskoiset, katoliset ruhtinaat antaisivat sille, joka elävänä tai
+kuolleena toimittaisi kuninkaan heidän käsiinsä?
+
+-- Mistäs minä sen tietäisin, aivoisa isä?
+
+-- Ruhtinaskunnan saisi hän, jos olisi aatelismies;
+viisikymmentätuhatta tukaattia, jos olisi aateliton.
+
+-- Arvoisa isä, se on liika pieni palkka niin suuresta palveluksesta.
+
+-- Ota joko kuolema taikka ruhtinaallinen palkkio!
+
+-- Vai tämä olikin tarkoituksesi, arvoisa isä?
+
+-- Tehkää niin kuin tahdotte; kun olette miettinyt ehdotustani, saamme
+siitä taas puhua. Tällä kertaa voitte kuitenkin ostaa henkenne ja
+vapautenne paljoa halvemmasta, aivan mitättömästä.
+
+-- Mitähän tuo mahtanee olla, arvoisa isä?
+
+-- Kuulkaa minua. Minä pyydän teiltä vain pyhän valan, että teette
+minulle vähäpätöisen palveluksen. Kuningas Kustaa Aadolfilla on
+oikeassa etusormessaan pieni kuparisormus. Se on hänelle arvoton, mutta
+minä maksaisin paljonkin sen saadakseni, sillä minä olen ...
+muinaiskalujen keräilijä. Minä tahtoisin kernaasti omistaa muiston
+kuninkaasta, jota, vaikka vihaankin, kuitenkin ihailen ihmisenä.
+
+-- Entä se sormus...?
+
+-- Se tulee teidän hankkia minulle tavalla millä tahansa, ennenkuin kuu
+ensi kerran kääntyy. Luvatkaa se valallanne ja olette vapaa!
+
+-- Siis vaan pieni rikos seitsemättä käskyä vastaan? Ja anteeksi saan
+jo edeltäkäsin? Mene, rosvo, ja kiitä onneasi, että käteni ovat
+sidotut; muuten opettaisin sinua pitämään arvossa sotilaan kunniaa!
+
+-- Rauhoittukaa, nuori mies, ja muistakaa, että henkenne on minun
+käsissäni. Kun olen tehnyt tehtäväni toverinne kanssa, tulee teidän
+vuoronne.
+
+Bertel heitti häneen vain halveksivan silmäyksen.
+
+-- Työhösi, seppä! -- mutisi jesuiitta synkästi. Ja seppä tempasi taas
+hehkuvat pihtinsä tulesta.
+
+Samassa syntyi sekavaa melua pirtin puolella, missä talonpojat
+mässäsivät. Huudettiin: -- Aseihin! Ruotsalaiset ovat kimpussamme! --
+Ovi paiskattiin auki. Toiset tarttuivat pyssyihinsä, toiset nukkuivat
+juovuksissaan lattialla. Ulkoa kuului selvästi ruotsalaisten upseerien
+komentosanoja: -- sytyttäkää tupa tuleen, pojat, ne ovat satimessa,
+saakelit!
+
+Jesuiitta hyppäsi ulos ikkunasta.
+
+Tulinen, mutta lyhyt kahakka syntyi tuvan ovessa. Talonpojat joutuivat
+pian tappiolle ja pyysivät armoa. Mutta etumaiset pistettiin
+pertuskoilla kuoliaiksi ja toiset vangittiin, tupa ryöstettiin ja
+Bertel tovereineen vapautettiin.
+
+-- Larssonko se on? -- huusi hän iloisesti.
+
+-- Potz donner wetter, ka Bertelhän se on? Tännekö sinun oli vietävä
+kuninkaan käsky?
+
+-- Entä itse?
+
+-- Saakeli vieköön, sinä tiedät, että minä olen onnen poika! Minut
+lähetetään vartioimaan kuormastoa, minä tapaan tiellä muutamia
+ryöstelijöitä, jotka kertovat tästä väijymäpaikasta metsässä; minä
+kiiruhdan sinne heidän neuvonsa mukaan ja vapautan yht'aikaa reippaan
+pojan ja ihanan immen. Katso häntä: poskipäät punaiset kuin mansikka,
+silmät kuin taivaan sini!
+
+Bertel katsahti kupeelleen ja näki siinä vapisevan tytön,
+puolikuolleena pelästyksestä.
+
+-- Sehän on neiti Reginan kamarineito Kätchen! -- huudahti Bertel, joka
+monet kerrat oli nähnyt tuon iloisen tytön totisen neidin seurassa.
+
+-- Pelastakaa minut, luutnantti Bertel, pelastakaa! -- huusi tyttö ja
+tarttui tiukasti häntä käsivarteen.
+
+-- Larsson, lahjoita minulle tuo tyttö!
+
+-- Oletko sinä järjiltäsi? Tahdotko riistää minulta tyttöni?
+
+-- Päästä hänet vapaaksi! minä pyydän...
+
+-- Niin teenkin ... muutamien viikkojen kuluttua! Mutta hellitä hänet,
+sanon minä, tahi... -- Tulinen, paksuvartaloinen sotilas kohotti jo
+pitkän miekkansa, jolla hän juuri oli seivästänyt talonpojan.
+
+-- Tupa palaa! -- huudettiin samalla kaikilta tahoilta ja paksu,
+tukahduttava savu tunki jo sisään. Bertel kiiruhti ulos tytön kanssa.
+Larsson riensi jäljestä ja mielen kuumuus haihtui tulen kuumuuteen.
+Vasta kun ulkona pihalla nähtiin tupa ylt'ympäri tulessa, muisti
+Bertel, että se oli täynnä ihmisiä, että siellä oli noin kolmekymmentä
+talonpoikaa, jotka käsistään ja jaloistaan kiinni kytkettyinä eivät
+päässeet paikaltaan liikahtamaan. -- Pelastakaamme onnettomat! -- huusi
+hän.
+
+-- Oletko hullu? -- nauroi Larsson. -- Nehän ovat niitä roistoja, jotka
+äsken löivät niin monta meikäläistä reipasta poikaa hengiltä. Ann'
+roihuta!
+
+Oli jo myöhäistä auttaa. Nuo onnettomat baijerilaiset joutuivat aikansa
+raakamaisen sodankäynnin uhreiksi, jolloin julmuuden harjoittamista
+pidettiin uljaana tekona. Mutta inholla käännymme me pois näistä aikaa
+kuvaavista tapauksista, ja kiiruhdamme kuvaamaan Ruotsin jalopeuran
+viimeistä taistelua, jonka seuraaminen on sekä suurenmoisempaa että
+mieltä ylentävämpää.
+
+
+
+
+8. NÜRNBERG JA LÜTZEN.
+
+
+Tapahtumat ajavat toisiaan kuin aalto ajaa aaltoa kuohuvassa virrassa,
+ja ahtaitten kehyksien sisään puristettu kertomus on pakotettu
+kiitämään eteenpäin kosken nopeudella. Pois on meidän kiiruhdettava
+sivu merkillisen ajan merkillisimpien tapahtumien seurataksemme hienoa,
+mutta kautta monenlaisten aikojen ja kohtaloiden kulkevaa kertomuksemme
+lankaa: kuninkaan sormusta.
+
+Wallenstein, tuo kauhea mies, oli tehnyt sovinnon keisarin kanssa,
+koonnut hirveän sotajoukon ja kääntynyt mustan ukkospilven tavoin
+rikasta Nürnbergiä vastaan. Kustaa Aadolf keskeytti voittoisan kulkunsa
+Baijerissa rientääkseen häntä vastaan, ja täällä, kahdessa vahvasti
+varustetussa leirissä, seisoivat molemmat sotajoukot yksitoista viikkoa
+liikkumattomina vastakkain -- seisoivat siinä kuin pantteri ja leijona
+painautuneina hyökkäystä tekemään ja tarkasti vartioiden toistensa
+pienimpiäkin liikkeitä. Koko seutu paljastettiin näiden sotajoukkojen
+elättämiseksi ja alituisilla ryöstöretkillä käyden tuotiin ruokavaroja
+pitkien matkojen takaa. Keisarillisten sotajoukossa kunnostivat niissä
+töissä itseään Isolanin kroaatit, ruotsalaisten sotajoukossa taas
+Taupadelin rakuunat ja Stålhandsken suomalaiset ratsumiehet.
+
+Nälänhätä, kesäkuuma, kulkutaudit ja sotamiesten ryöstöretket
+levittivät hätää ja kurjuutta kaikkialle. Kustaa Aadolfin sotajoukko
+oli, sittenkun siihen olivat yhtyneet Oxenstjernan ja Banérin laumat,
+50,000 miestä. Elokuun 24. p:nä 1632 hyökkäsi hän Wallensteinia
+vastaan, joka 60,000 miehen kanssa oli sijoittunut voittamattomien
+vallituksien taa. Jo ennen auringon nousua alkoivat Torstensonin
+kanuunat ampua Alte Vesteä. Yön pimeydessä kiipesi 500 valkeaan
+prikaatiin kuuluvaa saksalaista pyssysoturia jyrkänteitä myöten ylös,
+nousten valleille hirmuisimmasta kuulasateesta huolimatta. Hetken aikaa
+näytti siltä kuin voitto olisi palkinnut heidän urhoollisuutensa;
+unestaan heränneitten vihollisten hämmennys, naisten huudot ja
+ruotsalaisten kuulat, joiden edessä kaatuivat kumoon teltat ja ihmiset,
+olivat hyökkäykselle eduksi. Mutta Wallenstein pysyi tyynenä ja
+rauhallisena, lähetti pois vaimot ja vyörytteli hyökkäävien päälle
+joukon toisensa perästä. Urhoollinen prikaati ajettiin tappiolla
+takaisin. Kuningas ei hänkään tahtonut taipua; vielä kerran karkasi
+valkea prikaati eteenpäin; turhaan. Silloin kutsui Kustaa Aadolf esiin
+suomalaiset "näyttääkseen, että pohjolan urhous saa saksalaisten
+pelkuriuden häpeästä punastumaan", niinkuin Schiller sanoo. Nuo valitut
+olivat Pohjanmaan miehiä. Kuolema irvisti heitä vastaan tuhannesta
+tulikidasta; mutta siitä huolimatta nähtiin heidän päättävästi ja
+järkähtämättömällä uljuudella kiipeävän ylös sateesta ja verestä
+liukastunutta vuoren rinnettä. Noita vahvoja vallituksia, tuota
+murhaavaa kuulasadetta vastaan kilpistyi kuitenkin kaikki heidän
+urhoutensa; ne harvat, joihin eivät keihäät ja kuulat sattuneet,
+heitettiin takaisin; ensi kerran nähtiin Kustaa Aadolfin suomalaisten
+väistyvän ja yhtä turhia olivat kaikkien muidenkin joukkojen yritykset.
+Keisarilliset lähtivät ajamaan takaa, mutta heitettiin takaisin, he
+lähtivät uudelleen, mutta heitettiin uudelleen takaisin. Taistelua
+jatkettiin koko päivä, suuri oli mieshukka kummallakin puolella, monta
+urhoollista päällikköä kaatui ja kuolon enkeli tähtäsi taas luotinsa
+kuningasta kohden, mutta osui vain kengän korkoon.
+
+Keisarillinen ratsuväki joutui yhteen ruotsalaisen ratsuväen kanssa
+vasemmalla sivustalla. Cronenbergin kyrassierien tieltä, jotka oli
+puettu rautaan kiireestä kantapäähän ja joita kautta kaiken maailman
+kutsuttiin "voittamattomiksi", täytyi hesseniläisten väistyä. Hessenin
+maakreivi virkkoi suuttuneena, että kuningas tahtoi säästää omia
+joukkojaan. -- No hyvä, -- sanoi Kustaa Aadolf, -- minä lähetän
+suomalaiset taisteluun ja toivon, että miesten muutos on oleva onnen
+muutos. -- Nyt lähetettiin Stålhandske suomalaisineen Cronenbergia ja
+noita voittamattomia vastaan. Näiden kantajoukkojen välillä syntyi
+uljas, ihana, ikimuistettava ottelu; pensaita kasvavalla Regnitz-virran
+rannalla iskivät joukot yhteen, mies miestä vastaan, hevonen hevosta
+vastaan; kypäröitä vastaan tylsyivät miekkojen terät, pitkät pistoolit
+salamoivat, ja moni uljas ratsumies upposi virran liejuun. Luultavaa
+on, että suomalaisten hevoset tälläkin kertaa kestivät kauemmin kuin
+nuo kauniit ja nopeat unkarilaiset juoksijat ja siten vaikuttivat
+voiton saamiseen. Urhoollinen Cronenberg kaatui, hänen voittamattomansa
+pakenivat. Hänen sijaansa kiiruhti Fugger melkoisen joukon kanssa ja
+karkoitti suomalaiset, jotka alituisesti taistellen rinta vihollista
+vastaan peräytyivät viidakkoon. Täällä oli keisarillisten vastassa
+ruotsalaisten kiväärituli. Fugger kaatui ja uupuneet suomalaiset
+pakoittivat hänen ratsuväkensä peräytymään.
+
+Yön tultua oli enempi kuin 3,000 miestä kaatunut. Alte Vesten
+tappelussa, sanoo Schiller, katsottiin Kustaa Aadolf voitetuksi, koska
+hän itse ei voittanut. Seuraavana päivänä vetäytyi hän Baijeriin.
+44,000 ihmistä, ystävää ja vihollista, oli rutto ja sota vienyt noiden
+murhaviikkojen aikana Nürnbergin ympärillä.
+
+Syysyöt pimenivät pimenemistään, Saksan verellä tahrattu maa oli usvien
+peitossa eikä vieläkään näkynyt taisteluista mitään loppua tulevan.
+Ainoastaan yksi suuri mies oli määrätty, monet myrskyt kestettyään,
+purjehtimaan rauhan ikuiseen satamaan ja muuttamaan elon syksyisestä
+yöstä iankaikkiseen valoon. Yhä lähempänä liihoitteli kuolon enkeli
+Kustaa Aadolfin jaloa otsaa ja levitteli sen ympärille tuota valoaan
+korkeammasta maailmasta, jonka joskus nähdään viimeisinä elon hetkinä
+säteilevän maailman jaloimpien ympärillä. Ympärillä seisova joukkio
+erehtyy niistä, mutta poismenevä itse aavistaa niiden tarkoituksen.
+Kaksi päivää ennen kuolemaansa kunnioitettiin Kustaa Aadolfia kuin
+Jumalaa, mutta hänen sielussaan vavahti aavistus läheisestä lopusta, ja
+hän virkkoi hovisaarnaaja Fabriciukselle: -- Ken tietää, eikö Jumala
+kerran ole rankaiseva sekä heidän pakanallista mielettömyyttään että
+myöskin minua, ja näyttävä heille, etten minäkään ole muuta kuin heikko
+kuolevainen.
+
+Kuningas oli kulkenut Saksiin päin hävittävän Wallensteinin jäljessä.
+Arnstadtissa heitti hän hyvästinsä Akseli Oxenstjernalle ja Erfurtissa
+kuningatar Maria Eleonoralle. Siellä samoinkuin Naumburgissa näkyi
+monista valmistuksista, että hän oli valmistautunut siihen, mikä oli
+tulossa. Wallenstein, joka luuli hänen asettuneen talvileiriin, lähetti
+Pappenheimin ja 12,000 miestä Halleen; itse oli hän Lützenissä 28,000
+miehen kanssa ja kuningas Naumburgissa 20,000 miehen kanssa.
+
+4. p:nä marraskuuta, saatuaan tietää Pappenheimin poistumisesta, lähti
+kuningas nopeasti liikkeelle yllättääkseen heikontuneen vihollisensa,
+ja olisikin se onnistunut, jos hän olisi päässyt tekemään hyökkäyksensä
+5. p:nä. Mutta hänen voittoisalle tielleen viskasi kohtalo vähäisen
+esteen, tuon pienen Rippachin puron, joka viivytti hänen kulkuaan.
+Vasta myöhään illalla marraskuun 5. p:nä lähestyi kuningas Lützeniä;
+Wallenstein sai aikaa ja ymmärsi käyttää sitä hyväkseen. Pitkin
+Leipzigiin vievää valtatietä kaivatti hän ravit syvemmiksi, teetätti
+rintavarustuksia ja asetutti niiden taa molemmin puolin tietä parhaat
+tarkk'ampujansa, joiden oli määrä ristitulellaan tuhota eteenpäin
+hyökkääviä ruotsalaisia. Kuninkaan sotaneuvosto epäsi hyökkäystä
+tekemästä; ainoastaan herttua Bernhard kehoitti siihen ja kuningas oli
+samaa mieltä, -- sillä, -- sanoi hän, -- paras on peseytyä ihan
+puhtaaksi, kun on kerran kylpyyn joutunut.
+
+Yö oli pimeä ja synkkä. Kuningas vietti sen vanhoissa vaunuissa
+Kniephausenin ja herttua Bernhardin seurassa. Hänen valpas päänsä ehti
+ajatella kaikkea, ja silloin, niin kerrotaan, irroitti hän oikeasta
+etusormestaan pienen kuparisen sormuksen, antoi sen herttua
+Bernhardille ja käski hänen, jos jotakin erikoista tapahtuisi,
+toimittamaan sormus eräälle nuorelle, suomalaiselle upseerille.
+
+Varhain aamulla ratsasti kuningas sotarintamaansa tarkastamaan. Hän oli
+puettu hirvennahkahaarniskaan ja harmaaseen päällystakkiin; kun häntä
+kehoitettiin moisena päivänä käyttämään haarniskaa, vastasi hän: --
+Jumala on haarniskani. -- Sakea usva viivytti hyökkäystä. Päivän
+koittaessa veisasi koko sotajoukko virren: "Jumala ompi linnamme" ja
+kun sumua yhä kesti, aloitti kuningas itse virren "Älä säiky joukko
+pienoinen", jonka hän vähän ennen oli itse sepittänyt. Sen jälkeen
+ratsasti hän rivien ohi huutaen: -- Tänä päivänä me, pojat, pääsemme
+kaikista vaivoistamme; -- ja kaksi kertaa oli hänen hevosensa vähällä
+kompastua.
+
+Vasta klo 11 aamupäivällä hajaantui usva heikon tuulen henkäyksen
+tieltä. Heti kohta teki ruotsalainen sotajoukko hyökkäyksensä: oikealla
+sivustalla, jota kuningas johti, oli taas Stålhandske suomalaisineen,
+lisänään ruotsalaista väkeä; keskustassa oli ruotsalainen keltainen ja
+vihreä prikaati Nils Brahen johdolla; vasemmalla sivustalla oli
+saksalaista ratsuväkeä herttua Bernhardin komennettavana. Herttuata
+vastaan seisoi Colloredo parhaimman ratsuväen kanssa, keskustassa oli
+Wallenstein itse taajain jalkajoukkojen kanssa, jota paitsi hänellä oli
+seitsemän kanuunaa rintaman edessä; Stålhandskea vastassa seisoi
+Isolani raakojen, mutta urhoollisten kroaattiensa kanssa. Sotahuuto oli
+molemmilla puolin sama kuin Breitenfeldin tappelussa. Kun kuningas
+antoi merkin hyökkäykseen, pani hän kätensä ristiin ja huudahti: --
+Jeesus, Jeesus, auta minua tänään taistelemaan pyhän nimesi kunniaksi!
+
+Nyt sytyttivät keisarilliset Lützenin, tykistö alkoi jyskää ja
+ruotsalaiset hyökkäsivät eteenpäin, kärsien kuitenkin jo alussa suuria
+tappioita. Vihdoinkin pääsi ruotsalaisten keskusta hautojen yli,
+valloitti nuo seitsemän kanuunaa ja syöksi takaisin kaksi vihollisten
+prikaatia. Jo kääntyi kolmaskin pakosalle, kun Wallensteinin onnistui
+saada heidät pysähtymään. Ratsuväki hyökkäsi ruotsalaisten kimppuun
+sivulta päin, eivätkä suomalaiset, jotka juuri olivat tapelleet
+kroaatteja ja puolalaisia vastaan ja ajaneet heidät pakosalle, olleet
+vielä ehtineet vallihautojen yli. Silloin kiiti kuningas eteenpäin
+smoolantilaisten kanssa, mutta ainoastaan harvojen hevoset voivat
+seurata kuninkaan juoksijaa. Taru kertoo, että keisarillinen pyssymies
+oli ampunut häntä hopeakuulalla; varmaa vain on, että kuninkaan vasen
+käsi haavoittui ja että hän koetti salata haavaansa, mutta uupuneena
+veren vuodosta kohta pyysi Lauenburgin herttuata, joka ratsasti hänen
+sivullaan, saattamaan hänet huomaamatta pois tappotanterelta. Mutta
+sodan touhussa hyökkäsivät Götzin kyrassierit ja heidän etunenässään
+Moritz von Falkenberg heidän ohitsensa. Falkenberg tunsi kuninkaan ja
+ampui häntä vyötäisiin huutaen: -- Sinua olen kauan hakenut! --
+Hetikohta sen jälkeen kaatui Falkenberg itse. Ja silloin on kuningas
+horjunut satulassaan ja pyytänyt herttuan varjelemaan omaa henkeään; ja
+herttua on tarttunut häntä vyötäisiin tukeakseen häntä, mutta silloin
+on koko vihollisten lauma karannut heidän päälleen ja erottanut heidät.
+Pistoolinlaukaus on kärventänyt herttuan tukkaa, kuninkaan hevonen on
+saanut kuulan kaulaansa ja hullaantunut, ja Kustaa Aadolf on vajonnut
+satulasta, laahannut vähän matkaa mukana jalustimiin takertuneena ja
+sitten pudonnut maahan. Nuori paashi Leubelfingen Nürnbergistä oli
+tarjonnut hänelle hevosensa, mutta ei jaksanut nostaa ylös kaatunutta.
+Keisarillisia ratsumiehiä ajaa ohitse, he kysyvät, kuka on haavoitettu,
+ja kun Leubelfingen ei tahdo vastata, syöksee yksi heistä miekkansa
+hänen lävitsensä, toinen ampuu kuningasta päähän; jonka jälkeen muutkin
+ampuvat heitä useampia kertoja ja he peittyvät toisten ruumiiden alle;
+mutta Leubelfingen elää vielä muutamia päiviä sen jälkeen kertoakseen
+jälkimaailmalle suuren Kustaa Aadolfin surullisesta, ikimuistettavasta
+sankarikuolemasta.
+
+Sill'aikaa oli ruotsalaisen sotaväen keskusta ollut pakotettu
+väistymään, tuhat silvottua ruumista lepäsi tappotanterella, mutta
+vielä ei oltu voitettu jalankaan verran maata. Molemmat sotajoukot
+olivat melkein samoissa asemissaan, joilla olivat olleet ennen
+taistelun alkamista. Silloin nähtiin kuninkaan haavoitettu hevonen,
+tyhjä satula veren vallassa, laukkaavan rivejä pitkin. -- Kuningas on
+kaatunut! -- Ja niin kertoo Schiller kauniisti seuraavaa: "ihmishengen
+arvo aleni polkuhintaan, kun hengistä kallein ei enää ollut olemassa;
+kuolemalla ei enää ollut mitään kauhua kaikista pienimmillekään, sitten
+kun se ei ollut säästänyt kruunattua päätä." Herttua Bernhard
+karahdutti rivistä riviin: -- Te ruotsalaiset, suomalaiset ja
+saksalaiset, -- huusi hän, -- teidän ja meidän ja vapauden puolustaja
+on kaatunut. Se, joka kuningasta rakastaa, kiiruhtakoon eteenpäin hänen
+kuolemataan kostamaan! -- Ennen kaikkia muita totteli tätä kehoitusta
+Stålhandske suomalaisineen; äärettömillä ponnistuksilla karkasivat he
+hautojen yli ja ajoivat edellään laumoittain vihollisia; kaikki kaatui
+heidän iskuistaan. Pakoon ajettu Isolani heittäysi toisaalle ja koetti
+valloittaa ruotsalaisten kuormastoa, mutta hänen täytyi väistyä. Yhtä
+suurella raivolla tunkeutui Brahe keskustaa vastaan hautojen yli,
+sill'aikaa kuin herttua Bernhard välittämättä siitä luodista, joka
+musersi hänen kätensä, valloitti yhden vihollisten pattereista. Koko
+keisarillinen sotajoukko uupui, murtui ja horjui tämän kauhean
+hyökkäyksen edessä; ruutivaunut räjähtivät ilmaan, Wallensteinin käskyt
+ja Piccolominin loistava urhoollisuus eivät enää voineet estää
+keisarillisten nurinniskaista pakoa.
+
+Silloin kajahti yli avaran kentän riemuhuuto: -- Pappenheim on täällä!
+-- Ja Pappenheim, tuo uljahista uljahin, oli todellakin siellä
+ratsumiehineen. Hänen ensimmäinen kysymyksensä oli: -- missä on Ruotsin
+kuningas? -- Osoitettiin Stålhandsken joukkoa ja hän hyökkäsi sinne.
+Siinä syntyi mitä kuumin, mitä kiukkuisin kahakka. Keisarilliset
+rohkaisivat mielensä, kääntyivät takaisin ja ahdistivat kolmelta
+puolelta yht'aikaa. Ei kukaan väistynyt. Brahe kaatui ja hänen
+keltainen prikaatinsa kaatui melkein viimeiseen mieheen. Winckel
+vihreine miehineen kaatui yhtä kauniiseen järjestykseen, mies miehen
+viereen, niinkuin olivat riveissään seisoneet. Muu ruotsalainen
+jalkaväki vetäytyi hitaasti takaisin ja voitto näkyi jo suosiollisesti
+hymyilevän tuolle kaikki musertavalle Pappenheimille.
+
+Ei hän kuitenkaan, tuo aikansa Ajax, mies sata-arpinen, saisi nähdä
+voiton päivän koittavan. Jo ensi hyökkäyksessä suomalaisia vastaan
+musersi falkonettitykin luoti hänen sarvenansa; kaksi pyssynluotia
+lävisti hänen arpisen rintansa; sanotaan, että Stålhandske itse oli
+häneen osunut. Hän kaatui, vielä kuolemassaankin riemuiten Kustaa
+Aadolfin kaatumisesta, ja uutinen hänen kuolemastaan levitti kauhua
+keisarillisten joukkoihin. -- Pappenheim on kuollut; kaikki on hukassa!
+-- Vielä kerran törmäsivät ruotsalaiset eteenpäin; herttua Bernhard,
+Kniephausen, Stålhandske tekivät ihmeitä. Mutta myöskin Piccolomini,
+joka kuusi haavaa ruumiissaan nousi vielä seitsemännen hevosen selkään,
+taisteli yliluonnollisella uljuudella. Keisarillinen keskusta ei
+väistynyt ja pimeä erotti taistelevat. Wallenstein vetäytyi takaisin ja
+uupunut ruotsalainen sotajoukko leiriytyi taistelukentälle. Yhdeksän
+tuhatta kuollutta luettiin Lützenin kentillä.
+
+Seuraukset tästä taistelusta olivat tuntuvia keisarillisille. He olivat
+menettäneet kaiken tykistönsä ja uskonsa Pappenheimin ja Wallensteinin
+voittamattomuuteen. Suuri friedlandilainen raivosi vihasta; ankaralla
+kädellä hirtätti hän pelkurit ja palkitsi kullalla urhoolliset.
+Sairaana ja synkkämielisenä vetäytyi hän jäljelle jääneen kymmenen
+tuhannen miehensä kanssa takaisin Böömiin, jossa turvautui tähtien
+yölliseen seuraan, jossa hautoi petollisia tuumiaan ja jossa Buttlerin
+käsi lopetti hänen loistavan elämänsä.
+
+Mutta kuitenkin -- kautta katolisen maailman raikui ääretön voiton
+riemu, sillä lutherilaisuus ja ruotsalaiset olivat menettäneet
+verrattomasti paljon enemmän kuin heidän vihollisensa. Kangistunut oli
+se käsi, joka niin voimakkaasti oli heiluttanut valon ja vapauden
+voittoisata miekkaa; protestanttien suru, johon sekautui pelko
+tulevaisuudesta, oli yleinen ja syvä. Syyttä ei laulettu _te deumia_
+Wienin, Brüsselin ja Madridin tuomiokirkoissa; kaksitoista päivää
+kestävillä loistavilla härkätaisteluilla vietettiin Madridissa pelätyn
+sankarin kuolemaa; mutta kun keisari Ferdinand, joka oli suurempi ja
+jalompi kuin hänen aikalaisensa, näki kaatuneen vihollisensa verisen
+haarniskan, sanotaan hänen vuodattaneen kyyneliä.
+
+Monenlaisia tarinoita kulki suuren Kustaa Aadolfin kuolemasta; milloin
+syytti kansa Lauenburgin herttuaa Frans Albertia, milloin Richelieutä,
+milloin herttua Bernhardia kuninkaan kuolemasta; mutta ei yhtäkään
+näistä epäluuloista ole historia osoittanut tosiksi. Eräs uudempi
+saksalainen kirjailija[8] kertoo seuraavan kansan suusta saamansa
+tarinan: "Ruotsin kuningas Kustaa Aadolf sai vielä nuorena ollessaan
+eräältä naiselta, jota hän paljon rakasti, rautaisen _sormuksen_, jota
+hän ei sittemmin koskaan antanut irroittaa kädestään. Sormuksessa oli
+seitsemän ympyrää, jotka muodostivat alkukirjaimet hänen kumpaankin
+nimeensä. Seitsemän päivää ennen hänen kuolemaansa katosi sormus hänen
+sillä kertaa huomaamatta tätä omituista varkautta."
+
+Lukija tietää, että tämä kertomus kutoutuu tuohon sormukseen, mutta
+monet seikat antavat aihetta luuloon, että sormus oli ollut kuparista.
+
+Taistelun jälkeisenä iltana lähetti herttua Bernhard sotamiehensä
+soihtujen valossa etsimään kuninkaan ruumista ja he löysivät sen
+ruumisko'on alta ryöstettynä ja ruhjottuna. Se vietiin Meuchenin
+kylään, palsamoitiin siellä, ja sotamiehet saivat luvan vielä kerran
+katsella sankarikuninkaansa kalventuneita kasvoja. Katkeria kyyneleitä
+vuodatettiin, mutta ei ainoastaan surun, vaan ylpeydenkin kyyneleitä,
+sillä vähäpätöisinkin katsoi kunniakseen sitä, että oli saanut
+taistella noin jalon ja uljaan kuninkaan vierellä.
+
+-- Katsokaa, -- sanoi nyyhkyttäen muuan sotavanhus Stålhandsken
+suomalaisista, -- ne ovat ryöstäneet hänen kultaiset vitjansa ja hänen
+kuparisen sormuksensa, tuossa näkyy vielä sormuksen valkoinen sija
+oikean käden etusormessa.
+
+-- Mitä olisivat he tehneet kuparisormuksella? -- kysyi muuan
+skottilainen, joka äsken sotaväkeen saapuneena ei vielä tiennyt niistä
+taruista, joita miehestä mieheen kerrottiin.
+
+-- Mitäkö kuparisormuksella? -- virkkoi eräs pommerilainen
+salaperäisesti. -- Ole varma siitä, että jesuiitat sen tunsivat! Sormus
+oli suomalaisen noita-akan loitsima, ja niin kauan kuin se oli
+kuninkaan sormessa, ei häneen pystynyt rauta eikä lyijy.
+
+-- Mutta kas, hän kadotti sen, -- virkkoi kolmas, -- ja sentähden...
+
+-- Mitä se tuo pommerilainen potaattimaha puhuu? -- kivahti suomalainen
+vihaisesti. -- Jumala eikä kukaan muu on suojellut suurta
+kuningastamme, mutta sormuksen sai hän suomalaiselta tytöltä, jota
+nuoruudessaan suuresti rakasti; minä tiedän näistä asioista enemmän
+kuin te, mokomat perunaturvat!
+
+Herttua Bernhard, joka synkkänä ja miettiväisenä oli katsellut
+kuninkaan kalpeita kasvoja, katsahti nuo sanat kuultuaan taakseen,
+pisti terveen kätensä poveensa ja kysyi suomalaiselta:
+
+-- Toveri, tunnetko sen Stålhandsken upseereista, jonka nimi on Bertel?
+
+-- Tunnen, teidän ylhäisyytenne.
+
+-- Elääkö hän?
+
+-- Ei, teidän ylhäisyytenne.
+
+Herttua kääntyi hajamielisenä toisen puoleen ja antoi käskyjä oikeaan
+ja vasempaan. Hetken kuluttua hän kuninkaan nähtyään taas muisti
+jotakin. -- Oliko hän urhoollinen mies? -- kysyi hän.
+
+-- Hän oli Stålhandsken miehiä! vastasi suomalainen yksikantaan, mutta
+omituisella ylpeyden vivahduksella äänessään.
+
+-- Milloin kaatui hän ja missä?
+
+-- Viimeisessä Pappenheimin kahakassa.
+
+-- Etsikää häntä!
+
+Herttuan käsky täytettiin nurkumatta, vaikka uupuneet sotamiehet
+ihmettelivätkin, miksi juuri tuo nuori upseeri oli etsittävä, kun Nils
+Brahe, Winckel ja niin moni muu harmaantunut päällikkö virui verissään
+tappelutanterella. Vasta aamupuoleen yötä palasivat lähetetyt sillä
+tiedolla, ett'ei Bertelin ruumista oltu voitu löytää mistään.
+
+-- Hm, -- sanoi herttua tyytymätönnä, -- suurilla miehillä on välistä
+pienet oikkunsa; mitä minä nyt teen kuninkaan sormuksella?
+
+Ja marraskuun punainen aamuaurinko valaisi Lützenin kenttiä. Uusi aika
+koitti, mestari oli poissa ja oppilaat saivat tehtäväkseen hänen työnsä
+jatkamisen.
+
+
+
+
+
+
+VÄLSKÄRIN TOINEN KERTOMUS
+
+MIEKKA JA AURA
+
+
+
+
+Kun välskäri oli lopettanut ensimmäisen kertomuksensa, istuivat
+läsnäolijat vähän aikaa äänettöminä, lienevätkö sitten ajatelleet
+suuren kuninkaan kuolemaa vai lienevätkö vielä odottaneet jatkoa heidän
+mielestään ehkä keskeytyneeseen kertomukseen. Nahkasohvassa istui
+isoäiti ruskearuutuinen villasaali hartioillaan, hänen vieressään
+koulumestari, maisteri Svenonius sinisine nenäliinoineen ja
+messinkisankaisine silmälaseineen; oikealla puolen istui postimestari,
+kapteeni Svanholm, joka viime sodassa oli menettänyt vasemman
+etusormensa; vasemmalla taas kaunis Anna Sofia, joka siihen aikaan oli
+18-vuotias ja jolla oli korkea kilpikonnan luusta tehty kampa paksussa,
+ruskeassa tukassaan; sekä alempana joko jakkaroilla tai vain paljaalla
+lattialla kuusi tai seitsemän pikkuvekkulia, toiset tyttöjä, toiset
+poikia, kaikki suu selällään, niinkuin olisivat juuri kuulleet
+kummitusjuttuja kerrottavan.
+
+Ensimmäinen, joka keskeytti syntyneen hiljaisuuden, oli Anna Sofia;
+päästäen kimakan huudon hän hypähti ylös tuoliltaan, kompastui ja lensi
+suoraa päätä maisteri Svenoniuksen syliin. Muihin huoneessa olijoihin,
+jotka vielä olivat Lützenissä, teki tämä tapaus melkein saman
+vaikutuksen kuin jos olisivat kaikki Isolanin kroaatit tehneet
+hyökkäyksen rauhalliseen kamariin. Taistelun tuoksinasta kiihoittunut
+postimestari karkasi ylös istuimeltaan ja tallasi isoäidin kipeälle
+jalalle rautapohjaisella anturallaan; koulumestari oli hämillään eikä
+ollenkaan ymmärtänyt sen ihanan lintusen arvoa, joka oli lentänyt hänen
+syliinsä, lapset hajaantuivat hädissään mikä minnekin, kaatoivat
+jakkaransa ja piiloutuivat välskärin korkeaselkäisen tuolin taa;
+ainoastaan Antero, joka äsken oli seurannut Stålhandsken ratsumiehiä
+vallihautojen yli, tarttui välskärin suureen, hopeapäiseen kävelykeppiin
+ja asettui sota-asentoon valmiina vastaanottamaan kroaatteja pistin
+tanassa. Vanha Bäck oli ainoa, joka pysyi järkähtämättömän levollisena;
+otettuaan esille soikean pikanellirasiansa hän puraisi pikkuisen palasen
+lempitupakastaan ja kysyi sitten hiljaisesti: Mikä sinua vaivaa, Sofia?
+
+Hämillään ja punehtuen Anna Sofia irroittautui maisterin syleilystä, ja
+selitti, etsien pahantekijää silmillään, että joku oli pistänyt häntä
+neulalla käsivarteen.
+
+Isoäiti, joka tarpeen tullessa osasi olla ankarakin, pani kohta toimeen
+tutkimuksen, ja katso, siinä tuli selville, että Jonathan oli pistänyt
+nuppineulan hienon rottinkikeppinsä päähän ja sillä häirinnyt
+sisartaan, kun tämä istui ajatuksissaan Lützenin tapahtumia muistellen.
+Tuomio julistettiin nopeasti ja lyhyeen niinkuin ainakin
+sotaoikeudessa, ja Jonathan sai kovan käskyn heti kohta mennä alas
+lastenkamariin ja lukea ylimääräisen läksyn huomiseksi.
+
+Kun nyt järjestys maailman mahtavain avulla oli saatu palautetuksi
+ilman sen suurempaa verenvuodatusta, päästiin hiukan tarkemmin
+keskustelemaan välskärin kertomuksesta.
+
+-- On se vähän liian meluava kertomus tämä, -- alkoi isoäiti, luoden
+kertojaan tuollaisen paljon merkitsevän, lempeän katseen, jolla hän
+vielä vanhoillaankin voitti kaikkien sydämet. -- Liian meluava se on,
+kunnon serkkuseni, se täytyy minun sanoa; vielä tuntuu nytkin soivan
+korvissani tuo kanuunain pauke, josta ei ollut loppua tullakaan. On se
+tuo sota kuitenkin kaikitenkin kauheaa ja inhoittavaa, kun ajattelee,
+miten paljon verta vuotaa tappotanterella ja miten paljon kyyneliä
+kotona. Milloin onkaan koittava se päivä, jolloin ihmiset lakkaavat
+raatelemasta toisiaan ja rauhassa ja sovussa jakavat maan ja Herran
+hyvät lahjat keskenään?
+
+Postimestarin sotaiset tunteet joutuivat tästä heti kohta kuohuksiin.
+-- Sovussa? Jakavatko? Ilman sotaa? Hyi, serkku, hyi, tahtooko serkku
+muuttaa maailman muurahaispesäksi? Se olisi kaunista se ... kynäsoturit
+tahraisivat maailman pikimustaksi, hottiaiset ja kujoonit hyppisivät
+rehellisten miesten silmille, ja kun yksi kansa karkaisi toisen
+niskaan, pitäisi tämän kai kumartaa nöyrästi ja kiittää kunniasta.
+Eihän toki, semmoiset miehet kuin Kustaa Aadolf ja Napoleon, ne
+kouhottelevat hiukan tätä maailmaa, laskevat maahan vähän pilaantunutta
+verta, ja siitä maailma vain paranee. Muistan vielä elokuun 21. päivän
+Karstulassa; Fieandt seisoi vasemmalla ja minä seisoin oikealla, kun...
+
+-- Jos minä uskaltaisin keskeyttää, -- puuttui puheesen maisteri, joka
+jo senkin seitsemänkymmentä kertaa oli kuullut jutun Karstulasta, jossa
+Svanholm, siihen aikaan kersanttina, oli menettänyt kuuluisan
+etusormensa, -- niin voisin aivan helposti todistaa veljelle, että
+maailma kulkee paljoa paremmin eteenpäin musteen voimalla kuin veren.
+_Inter arma silent leges_. Jos sodalla olisi sananvalta, niin emme
+istuisi nyt takkatulen ja totimme ääressä, vaan kanuunan suun vieressä
+jollakin linnan vallilla, saisimme heiluttaa sytytintä sen sijaan, että
+nyt hämmennämme sokeria teelusikalla, saisimme nuuskia ruudin savua,
+mutta nuuskata emme saisi. Mutta mitä saa muste aikaan? Mustehan se on
+tehnyt veljestäkin postimestarin, musteesta veli elää ja musteesta veli
+kuolee, se on veljen jokapäiväinen leipä, ja mitä olisi veli, jos ei
+mustetta olisi ollenkaan, vaan ainoastaan verta?
+
+-- Mitäkö olisin? Saksan saakeli ... minäkö?
+
+-- Serkku Svanholm! -- virkkoi isoäiti silmäten lapsiin. Ja
+postimestari vaikeni.
+
+Välskäri katsoi pitävänsä rakentaa rauhaa veren ja musteen välillä. --
+Minä luulen, -- sanoi hän, -- että kansat elävät niinkuin
+yksityisetkin. Nuorina ollessaan ovat he rajuja ja hurjia, tappelevat
+ja reuhaavat, repivät toisensa palasiksi, mies miestä vastaan. Sitten
+ne vanhenevat ja viisastuvat, keksivät ruudin, joka asettaa joukot
+joukkoja vastaan ja antaa heidän kylmäverisesti tappaa toinen toisensa
+pitkien matkojen päästä. Lopuksi tulee maailma järkiinsä, lataa pyssyt
+vain paljaalla ruudilla, niinkuin juhannuslaukauksia ammuttaessa, ja
+tarttuu kynään, joka voi olla hyvinkin terävä silloin kuin tarvitaan.
+Silloin alkaa yhteisen järjen valta, joka on kaikista järkevin, ainakin
+minun ymmärtääkseni.
+
+-- Sepä vasta olisi saakelin ... no, no, serkku, minä vaikenen kuin
+muuri! -- huudahti postimestari. -- Mutta minä vain kysyn: Mikä mies
+oli Kustaa Aadolf? Mikä mies oli Napoleon? Olivatko ne huilunsoittajia,
+häh? Vaiko raakalaisia ja hulluja? Ei kiitoksia, sanon minä! Serkku
+kuulee, etten kiroile; serkku olisi vain kuullut, miten tuhannen
+tulimmaisesti Fieandt kiroili Karstulassa.
+
+Välskäri jatkoi välittämättä postimestarista:
+
+-- Senpätähden alkaakin kaikkien kansain nuoruuden historia sodalla, ja
+sotilas numero yksi maailman ensimmäisessä komppaniassa oli Kain
+nimeltään. Mutta koska sota on niin vanha kuin maailma, tulee se
+myöskin pysymään niin kauan kuin maailma pysyy. Minä en usko noihin
+uusiin ja kauniisiin ikuisen rauhan aatteihin. Minä uskon, että niin
+kauan kuin on kaksi ihmistä, jotka tahtovat jakaa maan keskenään, niin
+kauan kuin ihmissydämen himot ja halut ovat itsekkäitä, niin kauan
+rasittaa heitä myöskin sotien kirous. Ikuinen rauha on minun mielestäni
+siinä, ettei meidän enää ole oikeus sotia niin sokeasti, orjallisesti
+ja raivoisasti kuin ennen, vaan reippaalla mielellä, niin että ollaan
+selvillä siitä, mistä syystä soditaan, ja että tiedetään oikean asian
+puolesta sodittavan, ja silloin minun mielestäni sodittakoon ilolla ja
+riemulla...
+
+-- Se on siis samaa kuin sotia jonkin aatteen puolesta, -- virkkoi
+maisteri miettiväisen näköisenä.
+
+-- Olkoon menneeksi, niin juuri, aatteen puolesta. Katsokaas, se on
+aina oleva suomalaisen sotamiehen kunnia, että hän kaikkina aikoina on
+taistellut maataan puolustaakseen, lähtemättä muilta heidän maataan
+anastamaan. Ja jos hän onkin mennyt ulos maailmaan vierailla mailla
+painimaan, silloin on Herra niin kauniisti asettanut, että se on
+tapahtunut kaikista korkeimman ja oikeimman asian hyväksi, nimittäin
+puhtaan evankeelisen uskon ja koko maailman omantunnon vapauden
+puolustamiseksi. Sen kyllä kolmikymmenvuotisen sodan suomalainen tiesi
+ja sentähden hän olikin ylpeä itsestään. Hän tunsi, että hänen
+sydämensä oli samaa lajia kuin Kustaa Aadolfinkin sydän, ja tämä, sen
+mukaan kuin minä ymmärrän, oli maailman kaikista suurin sotapäällikkö,
+koska hän taisteli ja voitti suurimman asian puolesta, minkä puolesta
+yleensä kannattaa taistella ja vertansa vuodattaa.
+
+-- Kertokaa vielä vähän Kustaa Aadolfista! -- huudahti Antero, joka
+kaikesta siitä, mitä välskäri oli kertonut, ei ollut ymmärtänyt muuta
+kuin tämän yhden ainoan nimen.
+
+-- Hyvä setä, vielä vähän Kustaa Aadolfista! -- huusivat muutkin
+pienokaiset.
+
+-- Ei, kiitoksia, suuri kuningas on nyt kuollut ja saakoon hän levätä
+meiltä rauhassa Riddarholman kirkon holvissa. Ja vaikkakin kertomus
+siitä menettää paljon, niin se siitä hyötyykin, koska muut henkilöt
+pääsevät paremmin esille. Sillä tähän saakka emme ole huomanneetkaan
+juuri muita kuin sankarikuninkaamme ja isoäiti on oikeassa sanoessaan,
+että korvamme ovat menneet umpeen pelkästä kanuunain paukkeesta. Siitä
+on ollut seurauksena, että niin hyvin neiti Regina kuin jesuiitta ja
+varsinkin Bertel, joka on kertomuksemme päähenkilö, ovat kulkeneet
+ohitsemme kuin muodottomat varjot.
+
+-- Entä Kätchen, -- huomautti isoäiti. -- Minä puolestani tahtoisin
+tietää jotakin tuosta iloisesta, siivosta lapsesta. En tahdo puhua
+pahaa Reginasta, mutta sen sanon kuitenkin, etten paljoa maksaisi
+tuommoisesta mustatukkaisesta, rajusta kissanpojasta, joka milloin
+hyvänsä saattaa repiä silmät päästäni.
+
+-- Entä uljas kreivi von Lichtenstein, jota emme ole nähneet sitten
+kuin Würzburgissa, -- Anna Sofia lisäsi.
+
+-- Minä aavistan, että hänestä lopulta tulee Reginan sulhanen.
+
+-- Kas vain, silläkö korvalla se pikku serkku kuuntelee, -- virkkoi
+postimestari veitikkamaisesti hymyillen. -- Mutta minä pyydän, ettet
+veli Bäck enää puutu jonkinjoutavaan, vaan kerrot meille entistä
+enemmän Stålhandskesta, Lyytikäisestä, paksusta, pikku Larssonista ja
+Vitikasta. Mitenkä se mies tulee nyt korvitta toimeen? Minä muistan
+vielä, elokuun 21. p:nä oli muuan korpraali Karstulassa...
+
+-- Veli Bäck, -- puuttui puheeseen koulumestari, joka aina oli
+saapuvilla, kun Karstulaa mainittiin, -- veli Bäck, jolla on _justitia
+mundi_, oikeuden miekka kädessään, ei varmaankaan voi olla hirttämättä
+jesuiitta Hieronymusta Harz-vuoren korkeimman hongan latvaan?
+
+-- Varo itseäsi, veli Svenonius, -- pisti postimestari, -- jesuiitta
+oli hyvin oppinut mies, joka taisi hyvin paljon latinaa...
+
+-- Suomalaisista tahdon kertoa teille mitä tiedän, -- sanoi välskäri,
+-- mutta jo edeltäpäin täytyy minun sanoa, etten paljoa tiedä.
+Odottakaamme vielä parikymmentä vuotta, silloin on varmaankin joku
+ahkera tutkija kaivava vanhoista aikakirjoista esiin tiedot reippaiden
+kansalaistemme urotöistä. Siihen mennessä on meidän tyytyminen
+hajanaisiin piirteisiin ... ehkä vähän lisäileminenkin omasta päästä --
+lisäsi välskäri niin hiljaa, etteivät sitä pienokaiset kuulisi, joille
+hän kernaasti tahtoi uskotella, että tarina oli täyttä totta.
+
+-- Ja mitäs tuli kuninkaan sormuksesta?
+
+-- Niin, siitäkin saamme kuulla huomeniltana.
+
+
+
+
+I. MIES NUIJASODAN AJOILTA.
+
+
+Loitolla Saksanmaan hedelmällisistä tasangoista aukeaa pohjoiseen päin
+myrskyinen ulappa, jonka pinnalla ei luode eikä vuoksi vaihtele, jonka
+rantoja joka vuosi peittää talven jää ja jonka jäätyneet selät välistä
+ovat sotajoukkojakin kantaneet. Vuosituhansien kuluessa ovat sen
+rannoilla asuvat kansat taistelleet tämän meren omistamisesta ja sen
+laineihin vuodattaneet punaisen verensä; mutta meidän kertomuksemme
+aikaan oli tämän meren laajoista rannoista yhdeksän kymmenestä yhden
+ainoan valtakunnan hallussa, sen valtakunnan, joka oli mahtavin
+pohjolassa: _Itämeri_ oli miltei muodostunut sisäjärveksi Ruotsin
+valtakunnassa.
+
+Ja Itämeri ajaa mahtavat, siniset lahdelmansa toisen itään ja toisen
+pohjoiseen, ja sulkee syliinsä kuin meren tyttären erään aaltojen maan,
+joka on sen povesta kasvanut, joka kasvaa siitä vielä tänäänkin ja joka
+korkeilla kallioillaan suojelee emonsa sydäntä. _Suomi_ on Itämeren
+lempilapsi; vielä tänäänkin se tyhjentää järviensä aarteet äitinsä
+helmaan, ja mahtava meri ei siitä sentään ylpeile, vaan vetäytyy
+rakastavasti ja hellästi takaisin, niinkuin uhrautuva äiti ainakin,
+että tytär saisi kasvaa kasvamistaan, ja joka kesä pukea uudet, päivän
+valoon ilmestyneet rannat ruohoihin ja kukkasiin. Onnellinen se maa,
+jonka helmassa tuhannet järvet lainehtivat ja jonka rannat merta vasten
+tekevät sataneljäkymmentä peninkulmaa! Meri luo valtaa ja vapautta,
+meri antaa varoja ja sivistystä; meri on viljelyksen tuoja maan päällä,
+ja maa, joka on yhteydessä meren kanssa, ei koskaan voi jähmettyä hädän
+ja sorron alle, jos se vaan ei itse ole siihen syypää.
+
+Kaukana Suomen pohjolassa on seutu, joka enemmän kuin mikään muu on
+meren kasvatti, koska se loivana ja alavana on niin kauan kuin
+muistetaan kasvamistaan kasvanut aaltojen alta. Lukemattomia
+viheriäisiä saaria kohoaa sen rannoilla: -- Nuorna ollessani -- niin
+kertoo vanha merimies, -- purjehtivat suuret laivat siinä, missä nyt
+vene vaivoin pääsee soutamaan; -- ja muutamia vuosia senjälkeen kulkee
+karja laitumella entisen meren pohjassa. Leikkivä lapsi uittelee
+kaarnavenettään rannalla: katsahda ympärillesi, pienokainen, ja pane
+merkille se paikka, missä aaltojen kuohu rantaa uurtaa: kun kasvat
+mieheksi, etsit turhaan tuttua rantaasi ... kaukana viheriän kentän
+takana kuulet sen kuohun; ja kun kerran seisot vanhuksena samalla
+paikalla, niin kohoaa lapsuutesi aikaisen järven sijalla kukoistava
+kylä. Omituinen seutu, jossa kaupungit, jotka niin viisaasti rakensivat
+satamansa syvien salmien ja jokien vierelle, saavat kahdensadan vuoden
+kuluttua ajaa peninkulman matkan satamaansa, ja jossa lahonneita
+laivoja ja ankkureita löytyy kahdeksan peninkulman päässä rannasta
+soissa ja metsissä.
+
+Tämä seutu on _Pohjanmaa_, se on alaltaan suurempi kuin moni
+kuningaskunta ja se ulottuu kauas äärimmäiseen pohjolaan, aina Lapin
+raukoille rajoille, jossa aurinko ei koskaan laske keskikesän aikaan ja
+jossa se ei joulunpyhinä nouse. Kolme kuukautta vuodessa valvoo siellä
+luonto päivän alituisessa loistossa, ja voit sinä siellä juhannuksen
+aikana yöllä lukea hienointa kirjoitusta; kolme kuukautta kestää yö,
+mutta se on yö, jota tähdet ja revontulet valaisevat, ja jonka aikana
+kuu valkoisella hangella kimmeltelee kylmän kirkkaana ja pyhäisen
+hienona. Kukkien kauneus on siellä haihtuvampi kuin ihmisten ilo;
+seitsemän kuukauden kestäessä kattaa siellä maan silmiä häikäisevä
+hanki ja vedet järkkymätön jää; mutta ei koskaan kevät ole suloisempi
+kuin sellaisen talven kuluttua; ja kuitenkin on sen suloisuudessa
+alakuloisuutta, jota sydän hellii, jota se ymmärtää ja josta se
+nauttii.
+
+Meren rannoilla asuu tässä kaukaisessa maassa kaksi heimoa toisiinsa
+sekoittumattomina ja toisistaan eroavaisina, muodostaen kirjavan kuvan
+kansallisia ja paikallisia omituisuuksia kieleen, tapoihin ja
+luonteesen nähden. Mutta on heissä yhteisiäkin muista maan asukkaista
+eroavia piirteitä, on vilkkautta, voimaa ja reipasta avomielisyyttä. Se
+ei ole mikään maantieteellinen sattuma, vaan se on seuraus kansan
+luonteesta, että suurimmat ja verisimmät taistelut, joista Suomen
+historia tietää kertoa, ovat tapahtuneet Pohjanmaalla.
+
+Neljä peninkulmaa itäänpäin Vaasasta Kyröjoen matalain rantain varsilla
+on Isokyrön pitäjä, rikkaimpia koko Pohjanmaalla, jonka eloaitta se on.
+Täällä kasvaa hedelmällisessä savimullassa tuo kuuluisa siemenruis,
+jota vuosittain tuhansin tynnyrein viedään laivoilla Ruotsiin; koko
+pitäjä on melkein yhtämittainen kenttä aaltoilevia viljavainioita.
+Kansa on suomalaista, hämäläistä sukua; pitäjän kallellaan oleva
+kirkko, joka rakennettiin v. 1304, on maan vanhimpia muinaisjäännöksiä.
+
+Tänne pyydämme nyt lukijan meitä seuraamaan.
+
+Kertomuksemme aikana ei tämä seutu ollut läheskään niin hyvin viljelty
+kuin sittemmin. Nuijasodan hävitykset olivat viivyttäneet viljelystä,
+vielä miespolvenkin kuluttua sen jälkeen tuntui seurauksia tässä
+sodassa kärsityistä tappioista, ja ankarat sodat ja alituiset
+sotamiesten otot estivät ajan noita haavoja parantamasta. Sentähden oli
+vielä kesällä v. 1632 moni metsän rannassa oleva talo autiona, vainiot
+eivät ulottuneet kauas joen rannasta, ja soiden epäterveellinen usma
+peitti koko seudun, kun yö oli viileä. Vaikka metsät olikin jo
+haaskattu, saivat niistä tervanpolttajat kuitenkin vielä tarpeensa; osa
+rahvasta kalasteli Mikonsaarissa, eikä arvoisalla kirkkoherralla, hra
+Georgius Tuomaanpoika Paturilla, ollut tuhansiin markkoihin nousevia
+vuosituloja niinkuin sittemmin hänen seuraajillaan.
+
+Senpätähden katselikin matkamies mielihyvällä kirkon läheisyydessä
+Perttilän taloa, koska se oli komeampi ja paremmin rakennettu kuin
+kaikki muut ja mitä hyötyisimpien peltojen saartama. Kesä oli
+edistynyt elokuun keskipalkoille ja leikkuu oli juuri alkanut.
+Seitsemättäkymmentä henkeä, miehiä, vaimoja ja lapsia -- nainenkin
+kulkee kesällä ulkotöissä Pohjanmaalla -- nähtiin leikkaamassa
+kellastunutta ruista, lyhteitä sitomassa ja taitavalla kädellä
+korkeita, kauniita kuhilaita rakentamassa. Päivä oli kuuma ja työ
+vaikeata; usein tapahtuikin sen vuoksi, että joku laiskemmista
+työmiehistä oikaisi selkänsä ja katseli haikealla mielellä pehmoista
+piennarta, joka oli kuin luotu leposijaksi. Mutta samalla hän
+pelokkaasti vilkaisi muutamaan harmaatakkiseen, vanhaan mieheen, joka
+näytti olevan jonkunlainen päällysmies. Niin pian kuin joku
+laiskotteli, kuului hänen naapurinsa kuiskaavan: -- Larsson tulee, --
+ja sillä oli niin ihmeellinen vaikutus kuin olisi jo selkäsauna ollut
+tulossa.
+
+Larsson oli pieni, pyöreä ukko, hänen partansa oli sakea ja kulmakarvat
+tuuheat ja hänen katseensa oli enemmän hyväntahtoinen ja iloinen kuin
+ankara. Parhaillaan hääriskeli hän nyt muutaman naisen ympärillä, joka
+kuumuudesta ja raskaasta työstä voivuksissaan oli vaipunut ojan
+reunalle pitkäkseen.
+
+Kalpeista kasvoista päättäen ei tämä nainen enää ollut nuori, saattoi
+arviolta olla jo puolivälissä neljänkymmenen; mutta jos vain katseli
+hänen solakkaa varttaan tai tuota lempeää, lämmintä ilmettä hänen
+sinisissä silmissään, olisi hänen tuskin luullut täyttäneen
+kahtakymmentäkään. Koko hänen olennossaan oli jälkiä harvinaisesta,
+mutta aikaisin kuihtuneesta kauneudesta, monista kärsimyksistä ja
+pitkällisistä nöyryytyksistä. Hänellä oli yllään hieno, valkea
+villaröijy, jonka hän oli kuumuuden vuoksi riisunut, sen alla oli
+valkeimmasta palttinasta tehty paita ja sen päällä kansan tavan mukaan
+punainen liivi, sekä lyhyt, rannukas villahame ja pieni, ruudukas
+huivi, joka oli sidottu solmulle pään ympäri kiinnittämään hänen
+pitkää, kellertävää liinatukkaansa. Hän oli ollut työssä niinkuin
+kaikki muutkin, mutta hänen voimansa eivät riittäneet; hän oli vaipunut
+sirppi kädessä sängelle ja muut olivat ilmeisellä kunnioituksella ja
+rakkaudella kantaneet hänet pehmoiselle nurmikolle, jossa koettivat
+kylmällä lähdevedellä virvoittaa häntä tainnoksista.
+
+-- Kas niin, Meri (Emerentia), -- sanoi vanha Larsson, pitäen isän
+hellyydellä hänen päätä polvellaan ja kostutellen kylmällä vedellä
+hänen ohimoitaan, -- kas niin, lapsi kulta, älä nyt tee niin tyhmästi
+että kuolet ja jätät vanhan ystäväsi ... mitäpä olisi sitten enää hänen
+iloistaan tässä maailmassa?... Eihän se kuule minua, lapsi parka; mikä
+se on semmoinen isä, joka pakottaa tuommoisen hennon olennon nääntymään
+tämmöisessä kuumuudessa!... Lainaa vähän vettä, kas niin, se oli
+oikein, nytpä sinä jo avaat kauniit silmäsi. Älä ole milläsikään, Meri,
+sinä saat levätä, etkä tarvitse enää tehdä työtä tänään.
+
+Hento, kalpea nainen koetti nousta ylös ja tavoitteli sirppiään. --
+Kiitoksia, Larsson, -- sanoi hän heikolla äänellä, jonka sointu
+kuitenkin oli kaunis, -- minä jaksan nyt paremmin, minä tahdon leikata,
+isä tahtoo...
+
+-- Isä tahtoo! -- kivahti tuo pikku ukko. -- Mutta kas, minäpä en
+tahdo, minä, minä kiellän sinua työtä tekemästä, Meri, ja vaikkapa
+isäsi ajaisi minut talostaan ja minun täytyisi kerjätä leipääni, niin
+en minä salli sinun enää tehdä työtä tänään. No, no, lapsi kulta, älä
+nyt pahastu, niin tyhmä ei ole isäsi. Totta kai hän ymmärtänee,
+etteivät sinun kätesi ole yhtä lujat kuin meidän, siihen et sinä mahda
+mitään; sen olet perinyt äidiltäsi, joka oli herrassukua ja se tulee
+sinun tukholmalaisesta kasvatuksestasi... Kas niin, mennään kotiin, älä
+nyt ole itsepäinen, Meri!
+
+-- Päästäkää minut, Larsson, tuolla tulee hän itse! -- huudahti Meri,
+riuhtasihe irti, tarttui sirppiin ja alkoi leikata. Mutta kumartuessa
+musteni hänen silmissään uudelleen ja toisen kerran vaipui hän kalpeana
+ja tiedotonna rukiisen.
+
+Mutta työmiehet hänen ympärillään ponnistivat kahta uutterammin, sillä
+hän lähestyi itse, tuo ankara mies, kaikkien pelkäämä Perttilän isäntä.
+Niinkuin musta pilvi tuli hän verkalleen kävellen pihasta tuovaa polkua
+myöten, rotevana ja suorana, vaikka olikin jo seitsenkymmenvuotias.
+Hänen pukunsa oli samanlainen kuin muidenkin talonpoikain kesäpuku:
+paidanhihat olivat laajat, liivit pitkät ja punaraitaiset,
+palttinahousut lyhyet, sukat siniset ja virsut somasti koristetut.
+Päässä oli hänellä vaalean tukan peittona suippolakinen neulomalla
+tehty villalakki, joka lisäsi hänen jo muutenkin kookasta vartaloaan.
+Mutta vaikka puku olikin yksinkertainen, oli hänen ryhtinsä käskevä ja
+korska. Suora ryhti, varma käytös, läpitunkevan terävä katse ja
+horjumaton varmuus sekä vallanhimo ja ankaruus kasvoillaan ilmaisivat,
+että siinä samalla oli entinen puoluepäällikkö ja nykyinen mahtava ja
+rikas talonpoika, joka oli tottunut käskemään ja hallitsemaan satoja
+alustalaisia. Kun näki tuon vanhuksen, ymmärsi heti, miksi häntä siihen
+aikaan omalla paikkakunnallaan kutsuttiin _talonpoikaiskuninkaaksi_.
+
+Vanha Aaron Perttilä lähestyi kylmänä ja rauhallisena sitä paikkaa,
+missä hänen ainoa tyttärensä lepäsi tajuttomana sängellä. -- Ajakaa
+hänet lavoilla pihaan, -- virkkoi hän rengeille; -- kahden tunnin
+kuluttua tulee hänen olla takaisin työpaikalla.
+
+-- Mutta Perttilä... -- virkkoi Larsson kiivaasti.
+
+Perttilä kääntyi päin puhujaan ja loi häneen katseen, joka heti tukki
+toiselta suun. Senjälkeen käveli hän, niinkuin ei mitään olisi
+tapahtunut, sarkoja pitkin, arvosteli varmalla silmällä tehtyä työtä,
+milloin kiittäen, milloin moittien, ja taittoi silloin tällöin
+tähkäpään tutkien tarkalla huolella jyvien lukua ja painoa. Riiheltä
+voitiin nähdä koko tuo laaja, kullankellertävä viljavainio, joka oli
+monen sadan tynnyrinalan suuruinen suomudasta ojitettu uudispelto.
+Vanhus silmäili mielihyvällä ja ylpeydellä tätä aaltoilevaa viljamerta,
+hänen vartalonsa suoristui vielä enemmän, hänen rintansa laajeni ja hän
+viittasi Larssonin luokseen.
+
+-- Muistatko vielä, millainen oli tämä seutu neljäneljättä vuotta
+takaperin? Flemingin huovit olivat mellastaneet kuin pakanat, kylä oli
+poltettu poroksi, vainiot hevosten polkemat. Tässä, missä nyt seisomme,
+oli aivan lähellä kylää kolkko erämaa, puoleksi palaneita kantoja
+kohosi rapakoiden ja rimpien keskestä, ei ollut teitä eikä polkujakaan
+tänne päin, eikä kelvannut tämä paikka asunnoksi edes sudellekaan.
+
+-- Muistanhan tuon, -- vastasi Larsson yksikantaan.
+
+-- Ja nyt, katselepas nyt ympärillesi, mies, ja sano: kuka rakensi
+tämän kylän ehommaksi entistään? Kuka perkasi tämän korven, kuka teki
+teitä ja polkuja, kuka sarat mittasi, suot ojitti, kuka kynti tämän
+ihanan, hedelmällisen pellon, kuka kylvi koko tämän vainion, joka nyt
+tuulessa huojuu ja josta sadat nälkäiset pian ravintonsa saavat? Sano,
+Larsson, kuka on se mies, joka on tämän urotyön suorittanut? -- Ja
+vanhuksen silmät loistivat ihastuksesta.
+
+Mutta pieni ukko hänen vierellään näkyi muuta miettivän. Hän paljasti
+päänsä, pani kätensä ristiin ja sanoi totisesti: -- Sinä kynnät, sinä
+kylvät, sinä maasi muokkailet, vaan Luoja yksin sadon suopi.
+
+Omiin ajatuksiinsa vaipunut Perttilä tuskin kuuli, mitä toinen virkkoi
+ja jatkoi hänen tarkoitustaan ymmärtämättä: -- Niinpä niin, Luoja
+tietää, että olen kovia kokenut, olen elänyt hädän ja kurjuuden ja
+puutteen päiviä, joita miekka tuo mukanaan. Ja itse olen vetänyt
+miekkani vihamiehen taloa tuhotakseni, ja kokenut olen voiton ja
+tappion päiviä, vahingokseni molempia. Sentähden on minulla oikeus
+iloita rauhan töistä; minä tiedän, mitä miekka kaataa ja mitä aura
+rakentaa. Miekan teräksessä väijyy paha henki hekumoidakseen ihmisten
+verestä ja kyynelistä; miekka murhaa, miekka hävittää, mutta aura antaa
+onnea ja elämää... Näetkö, Larsson, tämän vainion on aura perannut.
+Tuolla Korsholmassa on Suomen vaakunakilpi, jossa näkyy leijona paljas
+miekka kädessä. Jos minä olisin kuningas, sanoisin minä: pois miekka ja
+aura sijaan! Aura on Suomen vaakuna; jos meillä on leipää, on meillä
+miehiäkin, ja jos meillä on miehiä, ajamme vihollisen ulos ovesta.
+Mutta ilman leipää Larsson, mitä auttaa meitä teräs ja ruuti?
+
+-- Perttilä, -- sanoi Larsson epävarmasti, -- sinä olet kummallinen
+mies. Sinä vihaat sotaa ja sotamiehiä ja senhän minä hyvin kyllä
+ymmärrän; ne ovat talosi polttaneet ja karkoittaneet ensimmäisen
+vaimosi pienine lapsineen metsään kuolemaan. Itse olet taistellut
+talonpoikien etunenässä ja hädin tuskin pelastunut verilöylystä
+Ilmajoen jäällä. Ymmärtäähän sen, ettei tuollainen helposti unohdu.
+Mutta sitä minä en ymmärrä, että sellainen talonpoikain ystävä ja
+sellainen sotamiesten vihamies kuin sinä ensiksikin otat minut, vanhan
+leivättömän sotamiehen voudiksi taloosi ja sitten varustat Lassi
+poikani ... Jumala häntä siunatkoon ... sotaan, vieläpä lähetät oman
+tyttäresi pojan, Merin lapsen, meidän kaikkien lemmikkimme, pienen
+parrattoman Kustaan taistelutanterelle kuninkaan ratsumiehenä...
+
+Vanhan Perttilän kulmat rypistyivät oudosti, puhe oli koskenut hellään
+paikkaan, ja hän katseli arasti ympärilleen, ikäänkuin peläten jonkun
+kuuntelevan riihen takana. -- Kuka puhuu Merin lapsesta? -- sanoi hän
+kuiskaten. -- Minä en tunne ketään muuta lasta kuin _oman_ poikani,
+Kustaan, joka syntyi toisesta vaimostani Tukholman matkalla, ja olkoon
+Jumala sille armollinen, joka koskaan... Mutta älkäämme puhuko tästä.
+Miksikäkö otin sinut? Miksikäkö laitoin pojan sotaan? Se ei sinua
+liikuta.
+
+-- Ole sitten siitä puhumatta. Minä tiedän jo enemmän kuin
+tahtoisinkaan.
+
+-- Sano, Larsson, jos voit, mitkä kappaleet ovat tarpeelliset oikeaan
+ja kristilliseen huoneenhallitukseen?
+
+Larsson katsahti häneen kummastuneena.
+
+-- Minä sanon sinulle sen. Miekassa on kaksi osaa: terä ja kahva. Niin
+on aurassakin kaksi, joita tarvitaan: toinen, joka vetää ja toinen,
+joka ajaa. Kaksi on osaa kristillisessä huoneenhallituksessakin,
+nimittäin kansa ja kuningas. Mutta mikä on siltä väliltä, se on vain
+riidaksi ja turmioksi, sillä se riuhtoopi itselleen kuninkaalta valtaa
+ja omaisuutta kansalta. Se on pahennukseksi.
+
+-- Sinä vihaat herroja.
+
+-- Ja sentähden, -- Perttilä pani painoa joka sanalleen ja lausui ne
+hymy huulillaan, niinkuin olisi tahtonut laskea leikkiä, -- sentähden
+on _minun_ pojastani tuleva joko _talonpoika tai kuningas_. Ei enempää eikä
+vähempää.
+
+Larsson katseli häntä sanatonna hämmästyksestä. Hän ei ollut
+aavistanutkaan, mikä ääretön kunnianhimo oli salaa kytenyt vanhan
+talonpoikaispäällikön rinnassa. Hän ei voinut uskoa mahdolliseksi sitä,
+mitä syystä kyllä katsoi mielettömimmäksi röyhkeydeksi. -- Ethän vain
+ikinä toivone, -- sanoi hän arasti, -- että Merin poika...
+
+Rotevan vanhuksen silmät säkenöivät, mutta sanat tulivat melkein
+kuulumattomina hänen huuliltaan, niinkuin olisi hän turhaan koettanut
+voittaa itseään edes tämän yhden ainoan kerran julkilausumasta sitä
+rohkeaa ajatusta, joka vuosikausia oli itänyt hänen riehuvassa
+rinnassaan. -- Kuningas Kustaa Aadolfilla on vain yksi tytär, -- sanoi
+hän viimein oudolla äänen painolla.
+
+-- Neiti Kristiina ... no niin.
+
+-- Mutta valtakunta, joka on sodassa puolta maailmaa vastaan, tarvitsee
+miehisen miehen hallitsijakseen.
+
+-- Perttilä ... mitä tarkoitatkaan?
+
+-- Tarkoitan vain sitä, että lapsuudessani kuulin kuningas Eerikin
+pojan, joka oli syntynyt talonpoikaistytöstä Kaarinasta, julistettavan
+perintöruhtinaaksi.
+
+-- Oletko tullut hulluksi?
+
+Taas hymyili vanhus pilkallisesti. -- Ymmärrätkö nyt, -- sanoi hän
+kylmästi, -- mitenkä on mahdollista vihata sotilaita ja herroja ja
+kuitenkin lähettää poikansa sotaan hankkimaan mainetta ja kunniaa
+kuninkaan silmäin edessä?
+
+-- Heitä pois, Perttilä hyvä, mielestäsi nuo mahdottomat haaveet; sinä
+olet järkevä mies, kun ei vaan ylpeyden henki saa valtaa levottomassa
+rinnassasi. Aikeesi ei tule onnistumaan, se ei voi tulla onnistumaan.
+
+-- Sen täytyy onnistua.
+
+-- Mitenkä? Täytyykö?
+
+-- Täytyy kuin täytyykin. Minä olen sanonut sinulle, että Kustaasta on
+tuleva joko kuningas tai talonpoika. Kumpi tahansa, sama se. Jos tahtoo
+tulla talonpojaksi, niinkuin minä, tulkoon vain!
+
+-- Mutta jos häntä ei enää halutakaan tulla talonpojaksi? Jospa hän
+onkin saanut päähänsä tulla herraksi, taistella aatelisen vaakunakilven
+palkasta?... Muista se, että itse olet ohjannut hänet herrojen
+poluille. Upseerina on hän jo aatelismiehen arvoinen.
+
+Perttilä vaipui mietteihinsä.
+
+-- Ei, -- sanoi hän, -- se on mahdotonta. Hänen syntyperänsä ... hänen
+kasvatuksensa ... minun tahtoni.
+
+-- Hänen syntyperänsä? Oletko unohtanut, että hänen suonissaan vuotaa
+aatelista verta sekä oikealta että vasemmalta. Hänen kasvatuksensa?
+Olethan lähettänyt hänet Tukholmaan kaksitoistavuotiaana, olet antanut
+hänen kasvaa aatelispoikain seurassa, joiden hän on jokapäivä kuullut
+aatelittomia säätyjä pilkkaavan. Sinun tahtosi? Oletko hullu, Perttilä?
+Olet antanut kotkan pojan kasvaa kotkien parissa, ja luulet voivasi
+tehdä hänestä varpusen. Erehdyt.
+
+Vanhus oli vaiti vähän aikaa. Sitten sanoi hän teeskennellyn kylmästi:
+
+-- Sinä olet herkkäuskoinen narri, Larsson, sinä uskot todeksi
+kaikki leikkipuheeni. Minä vastaan pojasta. Älkäämme puhuko tästä sen
+enempää ... mutta varo itseäsi ... ei sanaakaan kenellekään siitä, mitä
+olen puhunut! Ymmärrätkö?
+
+-- Olen sinun vanha ystäväsi Perttilä, olet palkinnut minut
+moninkertaisesti siitä, että Kuitian Klaus-herran sotamiehenä autoin
+sinut pakoon Ilmajoella; minä en voi koskaan pettää sinua. Mutta minä
+rakastan lapsiasi kuin omiani, vielä enemmänkin kuin omiani. En voi
+sietää, että saatat pojan onnettomaksi; ja entä Merin sitten ... onko
+sinulla isän tunteita, Perttilä? Mitenkä kohtelet lastasi? Ainoata
+tytärtäsi, joka täyttää pienimmätkin oikkusi, joka tekee kaikki
+voitavansa nöyryydellä ja tottelevaisuudella sovittaakseen nuoruutensa
+hairahduksen, häntä sinä kohtelet kovemmin kuin halvinta palkollistasi,
+teetät hänellä, heikolla ja hennolla, raskaimmat askaret; näet hänen
+maahan vaipuvan etkä nosta lastasi. Se on julmasti tehty ... sinä olet
+luonnoton isä.
+
+-- Sitä sinä et ymmärrä, -- vastasi vanhus synkästi. -- Semmoiset
+veteläsydämiset miehet kuin sinä eivät ymmärrä, mitä on tiensä suoraan
+kulkeminen, väistymättä oikealle tai vasemmalle. Meri on tullut
+äitiinsä, hänessä on herrasneitiä, mutta se on hänestä hävitettävä.
+Hänestä ei voi tulla kuningatarta, niinkuin tuli Kaarina
+Maununtyttärestä; sentähden pitää hänen olla talonpoikaisnainen
+kiireestä kantapäähän. Joko kuningas tai kansa ... olen jo sanonut,
+mitä ajattelen välimuodoista, ja nyt kai käsität, miksi minä teen
+niinkuin teen. Palatkaamme työväen luo.
+
+-- Entä Meri ... säästä häntä edes tänään!...
+
+-- Hänen on oltava niinkuin muidenkin työssä iltapäivällä.
+
+
+
+
+2. HÄN HÄPEE TALONPOIKAISNIMEÄÄN.
+
+
+Talonpojan tupa Pohjanmaalla on tätä nykyä avarampi ja valoisampi kuin
+missään muualla Suomessa. Välistä se on kaksikerroksinen ja ainakin
+kuuluu siihen yliskamareita; usein ovat ikkunat kolme ruutua korkeat;
+maalattu on se melkein aina, tavallisesti punaiseksi, joskus nurkat ja
+ikkunapielet ovat valkeat, välistä ovat ulkoseinät myöskin keltaiset.
+Rakennustapa todistaa puusepän taitoa ja varallisuutta, johon tulee
+lisäksi, että pohjalainen ei koskaan rakenna niin suuria ja tiheitä
+kyliä kuin hämäläinen ja Turun seutulainen, mutta ei myöskään muulloin
+kuin hätätilassa muuta muista ihmisistä niin erilleen kuin Savossa ja
+Karjalassa on tapana.
+
+Tämän kertomuksemme aikana olivat savupirtit vielä yleisesti
+käytännössä suomalaisen rahvaan keskuudessa; ainoastaan ruotsalaiset
+talonpojat käyttivät oikeita tulensijoja ja savutorvia. Mutta jo
+silloin nähtiin Pohjanmaan rantapitäjissä jokunen uudenaikaisempi,
+ruotsalaisten naapurien malliin rakennettu tupa. Nuo äsken perustetut
+kaupungit, jotka houkuttelivat ylimaiden asukkaita rantamaille,
+alkoivat jo totuttaa suurempiin mukavuuksiin, ja kuta varakkaampi
+talonpoika oli, sitä pikemmin muuttui sekä hän että hänen asuntonsa
+siistimmän näköiseksi. Ei tosin sitä ylellisyyttä, jota vastaan
+1600-luvulla julkaistiin erityinen asetus ja jota sen avulla koetettiin
+kaikin tavoin hävittää, ollut muualla kuin aatelisten tiloilla ja Turun
+porvari-pohattain kodeissa; mutta talonpojankin tuopissa kuohui jo
+kotitekoinen olut, ja Hollannin herkkuhöysteitä oli hänen kaapissaan
+juhlallisempien hetkien varalle.
+
+Sen jälkeen kuin nuijasodan tulipalot olivat hävittäneet savupirtit
+Isonkyrön kirkonkylästä, nähtiin siellä ruotsalainen ja suomalainen
+rakennustapa rinnakkain hyvässä sovussa edustettuina. Perttilän talo,
+joka oli kylän suurimpia ja rikkaimpia, oli rakennettu uuden tavan
+mukaan, siinä oli eteinen ja porstua sekä kaksi kamaria suuren tuvan
+takana, joista toinen oli isäntää ja toinen hänen tytärtään varten.
+Muu talonväki asui enimmäkseen tuvassa, mutta kesän aikaan nukkuivat
+nuoremmat ulkosalla luhdeissa ja liitereissä. Siihen aikaan ei
+ollut vielä tuota suurta, siniseksi ja punaiseksi maalattua
+seinäkellokaappia, joka tätä nykyä on jokaisen varakkaamman talon paras
+koristus. Iso, penkkien ympäröimä, höylätty pöytä, jonka päässä on
+isännän kunniaistuin, oli asetettu sisäseinälle ovea vastapäätä. Päivä
+oli puolisissa ja vellipata porisi liedellä. Tupa oli vielä melkein
+tyhjä; kissa vaan kehräsi penkillä, neljätoistavuotias tyttö hämmenteli
+pataa ja Meri istui käsitöitä tehden takan luona.
+
+Meri parka oli tointunut, mutta oli vielä kalpea. Hänen pitkä,
+keltainen tukkansa aaltoili vapaasti puoleksi paljailla olkapäillä, hän
+katsahti tuon tuostakin arasti oveen päin, niinkuin olisi joka hetki
+pelännyt isän astuvan sisään. Ja sillä välin tarkasteli hän työtään:
+hän neuloi kaunista, kirjavaa vyötä ja lauloi sitä tehdessään vanhaa,
+ruotsalaista runoa:
+
+    "Vyön minä neulon kirjavan,
+    sen lemmikilleni lahjoitan,
+    sodastansa kun saapuvi hän,
+    luo tulevi oman ystävän."
+
+On jo sanottu, ettei Meri ollut nuori. Niissä juovissa, joita
+kärsimykset olivat uurtaneet hänen ennen hienoille poskilleen, näkyi
+monivuotisten surujen jälkiä; mutta tällä hetkellä, kun hän katseli
+vyötä, kuvastui hänen kasvoillaan melkein lapsellinen tyytyväisyys. Työ
+näkyi hänen mieltään ilahuttavan; ja se ystävä, josta hän lauloi, oli
+nähtävästi hänelle rakas. Elämä ankaran isän luona ei suuria iloja
+tarjonnut, mutta kun hän katseli vyötään, näytti sen kirjavissa
+silmukoissa olevan kätkettynä koko tulevaisuus iloa ja onnea. Tätä
+vyötään varten hän eli, se oli hänelle sama kuin hänen ainoan riemunsa
+muisteleminen ... muisto hänen -- pojastaan!
+
+Ja taas kuultiin hänen laulavan:
+
+    "Ja helmiä siihen mä siroitan
+    iloksi armaani ainoan,
+    vertoa sille sä löydä et,
+    vaikk' kuninkaan hovista hakenet."
+
+Samassa astuivat sisään Perttilä ja Larsson ja heidän jäljessään kaikki
+muu työväki. Vanhan isännän katse oli synkkä, hän ei voinut salata
+itseltään, että Larssonin ennustukset tuntuivat hyvinkin
+todenmukaisilta. Hänen pojastaanko tulisi herra? Se mahdollisuus, joka
+hänen silmissään oli häväistys, ei ollut tähän saakka johtunut hänen
+mieleensäkään.
+
+Meri oli juuri laulunsa lopettanut. Nopeasti kätki hän isän sisään
+astuessa vyönsä esiliinan alle, mutta vanhuksen epäluuloinen silmä oli
+jo päässyt salaisuuden perille.
+
+-- Istutko taas siinä haaveissasi, tyhjäntoimittaja, sen sijaan että
+ammentaisit velliä kuppeihin? -- ärjäsi hän. -- Mitä sinulla on
+esiliinassasi? Näytä se tänne!
+
+Merin täytyi kaikkien katseltavaksi vetää esiin tekeillä oleva
+vyönsä, rakkain salaisuutensa. Isä tarkasteli sitä hetken aikaa
+ylenkatseellisesti, sitten repäsi hän sen kahtia ja heitti palat uunin
+taa.
+
+-- Olen sanonut sinulle jo monta kertaa, -- sanoi hän tylysti, -- ettei
+rehellisen talonpoikaisnaisen tarvitse puuttua herrain hetaleihin.
+Lukekaamme pöytärukous!
+
+Ja vanhus pani kätensä ristiin vanhan tavan mukaan ja kaikki muu väki
+teki samalla lailla. Mutta ennenkuin rukous tuli kenenkään huulille,
+astui Larsson keskelle lattiaa, hänen muuten hyväntahtoiset kasvonsa
+liekehtivät vihasta ja hänen äänensä rehellinen, suoramielinen sointu
+esti ketään nauramasta hänen pienelle, pyöreälle vartalolleen.
+
+-- Hävetä saisit, Perttilä, -- sanoi hän päättävästi, -- hävetä saisit
+häpäisemästä omaa tytärtäsi kaiken joukon nähden! Niinkuin orja tekee
+hän yöt ja päivät työtä enemmän kuin kukaan meistä muista, ja kuitenkin
+sanot sinä häntä tyhjäntoimittajaksi, sinä! Sen sanon minä sinulle
+vasten naamaasi, niin isäntä kuin oletkin ja vaikken itse olisi
+kerjäläistä parempi, jos minulta leipäsi kieltäisit, ettei sinunlaisesi
+sydämetön isä ansaitse niin hellää ja hyvää tytärtä kuin Meri on. Ja
+ennenkuin minä rupean tätä kurjuutta katselemaan aamusta iltaan, lähden
+minä koko talosta palastani mieron tiellä kerjäämään; mutta sinä saat
+vastata Herran edessä lapsistasi. Lue nyt ruokalukusi, jos voit, ja
+syö, jos maittaa. Hyvästi, Perttilä, minä en kestä kauemmin elämää
+tässä talossa!
+
+-- Heittäkää pellolle tuo niskuri, joka uskaltaa isäntäänsä vastustaa!
+-- huusi Perttilä tavattoman kiukkuisesti.
+
+Ei kukaan liikahtanut paikaltaan. Ensi kerran tapahtui se, ettei vanhan
+talonpoikaiskuninkaan käskyä toteltu.
+
+-- Hyvä isäntä, -- alkoi vanhin rengeistä, -- kyllä se on niin, että me
+ja kaikki muut katsomme, että Larsson...
+
+Voimakas korvapuusti oikaisi puhujan pitkäkseen maahan, ennenkuin hän
+oli ehtinyt sanoa loppuun sanottavansa. Turhaan tarjoutui Larsson
+mielisuosiolla talosta lähtemään, turhaan yritti Meri sovittaa riitaa;
+niin suuri oli tämän kansan oikeudentunto, että he kaikki ilman mitään
+ennen tekemäänsä sopimusta, kysymättä neuvoa muilta kuin omalta
+vakaumukseltaan, miehissä nousivat isäntänsä harjoittamaa sortoa
+vastaan. Neljätoista kiukustunutta, jäntevää miestä seisoi siinä
+vihastunutta Perttilää vastaan. Olisipa hän vielä kohottanut kätensä,
+niin he olisivat jokikinen lähteneet hänen palveluksestaan, ehkäpä
+salvanneet hänet pieneen kamariin vihaansa haihduttamaan; sillä kuta
+pohjoisempana suomalainen talonpoika asuu, sitä arempi hän on
+selkänahastaan. Perttilä tunsi väkensä ja älysi heti, että hän
+kiivauksissaan oli tehnyt tyhmyyksiä. Hän mietti jo keinoa, miten
+pääsisi pulasta, tarvitsematta sen enempää nöyrtyä.
+
+-- Mitä te oikeastaan tahdotte? -- kysyi hän jälleen tyyntyneenä.
+
+Miehet katselivat toisiaan.
+
+-- Isäntä on väärässä, -- sanoi viimein muuan rohkeammista. -- Isäntä
+on loukannut Meriä syyttömästi, isäntä on käskenyt heittää Larssonin
+pellolle ja lyönyt Simoa. Isäntä on väärässä.
+
+-- Meri, tule tänne! -- Meri tuli.
+
+-- Sinä et ole enää mikään lapsi, Meri. Jos et jaksa elää isäsi luona
+hänen vanhoilla päivillään, saat mennä asumaan talooni Ilmajoella. Olet
+vapaa ... mene, lapseni!
+
+Perttilä tunsi tyttärensä. Hän oli lausunut sanat "mene, lapseni,"
+lempeämmällä äänellä kuin tavallisesti ja niihin suli tyttären sydän
+heti paikalla.
+
+-- Älä hylkää minua, isä, -- sanoi hän. -- Minä en jätä sinua
+milloinkaan.
+
+Puolustajain uhka alkoi horjua, ja vanhus huomasi olevansa voitolla.
+
+-- Tänne huoneentaulu! -- huusi hän ukkosen äänellä.
+
+Neljätoistavuotias Reeta toi katkismuksen ja luki niinkuin oli siitä
+tapana lukea pyhäpäivinä:
+
+-- Te palvelijat, olkaat kuuliaiset teidän ruumiillisille isännillenne
+pelvolla ja vapistuksella teidän sydämenne yksinkertaisuudessa! Te
+palvelijat, olkaa alamaiset kaikella pelvolla teidän isännillenne, ei
+ainoastaan hyville ja siivoille, vaan myös tuimille!
+
+Oikealla ajalla sanotut sanat vaikuttivat. Elettiin vielä niitä aikoja,
+jolloin isännän ja isän valtaa pidettiin pyhänä ja jolloin toinen
+niinkuin toinenkin olivat ei vain nimellisesti, vaan myöskin
+tosiasiassa "valta Jumalan armosta." Nuo tutut, pienuudesta pitäen
+mieleen istutetut sanat, vanhuksen käskevä varmuus ja Merin antama
+esimerkki täydellisestä nöyrtymisestä isän vallan alle olivat omansa
+lannistamaan noita äsken kapinallisia mieliä niin, että vastustus
+samassa oli murrettu. Pöytäluku luettiin; kukin istahti nurkumatta
+paikalleen. Ainoastaan vanha ukko Larsson seisoi vielä synkkänä ja
+epäilevänä käsi oven rivassa.
+
+Silloin lensi yht'äkkiä ovi selälleen ja vieras mies astui pirttiin.
+
+Tulija oli parrakas sotamies, päässään leveä, komealla kotkan
+sulalla koristettu leirilakki, hänen asetakkinsa oli keltaisesta
+villavaatteesta ja kupeellaan oli hänellä pitkä miekka sekä kädessä
+nuijapäinen keppi. Kengät olivat matalavartiset, leveäsuiset anturat.
+
+-- Se on onni tuo sotamiehen onni, -- huusi hän iloisesti, -- minähän
+tulen kuin kutsuttuna! Jumalan rauha, talonpojat, väistykääpä vähäsen;
+olen nälkäinen kuin munkki messutessaan enkä jaksa tässä kirotussa
+kuumuudessa enää pappilaan asti. Onko teillä olutta?
+
+Vanhuksen mieli kuohahti jo, vaikka pinta pysyikin vielä tyynenä, hän
+kohosi jo puoleksi istuimeltaan, mutta istuutui jälleen.
+
+-- Istu, kuoma, -- sanoi hän hiljaisesti; -- Aaron Perttilän pöydässä
+lienee sijaa kuokkavieraillekin.
+
+-- Vai niin, -- jatkoi sotamies, joka nähtävästi oli tottunut
+pitäytymään esillä, -- vai sinä olet se Perttilä. Se ilahuttaa minua,
+toveri! Kunnia kunniasta, minä voin hauskuuttaa mieltäsi sillä, että
+olen Pentti Ristonpoika Limingasta, kersantti hänen majesteettinsa
+urhoollisessa, pohjalaisessa ratsuväessä, ja lähetettynä tänne pitämään
+silmällä sotamiesten ottoa. Vähän enemmän olutta tuoppiin, tytöt! ...
+no, no, älkää pelästykö, piikaseni, en minä pure... Perttilä? -- jatkoi
+hän, suu ruokaa täynnä. -- Mitä helvettiä, oletko sinä, talonpoika, sen
+luutnantti Bertelin isä?
+
+-- En tunne sitä nimeä, -- vastasi vanha isäntä, suuttuneena sotamiehen
+julkeasta käytöksestä.
+
+-- Oletko hullu, ukko? Sinäkö et muka tuntisi Kustaa Berteliä, jota
+puoli vuotta sitten vielä kutsuttiin Perttiläksi?
+
+-- Poikani! Poikani! -- vaikeroi vanhus sydäntä särkevällä äänellä. --
+Minä onneton isä! Hän häpee talonpoikaisnimeään!
+
+-- Talonpoikaisnimeään! -- kertoi iloinen kersantti, silmät suurina
+kummastuksesta ja räjähtäen niin isoon nauruun, että tuoppi tanssi
+hänen edessään pöydällä. -- Onko teilläkin nimiä, moukat? No, silloin
+en minä huoli nimistä minä! Oletpa sinä kunnon velikulta, ukko! ...
+sano minulle, mitä sinäkin teet nimellä? -- Ja noin puhuessaan katseli
+vieras talon isäntää niin poikamaisella röyhkeydellä, että loukkaus
+hänen sanoissaan tuntui paljoa pienemmältä kuin olisi muuten tuntunut.
+
+Vanha Perttilä ei ollut häntä kuulevinaankaan.
+
+-- Minä mieletön, kun lähetin luotani parrattoman poikasen, ja luulin
+miehen lähettäneeni! -- lisäsi hän synkästi itsekseen.
+
+Mutta kersantti, joka luultavasti oli ottanut muutamia matkanaukkuja jo
+ennen taloon tuloaankin ja nyt oli kaatanut olutta entisen päälle, ei
+tahtonut hellittää hyvää puheen ainetta.
+
+-- Älä murjota, ukkoseni! -- jatkoi hän samaan tapaan. -- Te talonpojat
+elelette niin paljon härkäin ja lammasten parissa, että teistä
+itsestännekin viimein tulee paksupäitä. Jos olisit hiukan kohteliaampi
+kuin olet, lähettäisit jonkun sievän tytön tyllykän täyttämään
+tuoppini, josta jo pohja paistaa ... se on niin tyhjä kuin sinun oma
+kallosi. Mutta te nauristurvat ette ymmärrä, mikä kunnia teille
+tapahtuu, kun kuninkaan kersantti alentuu olemaan vieraananne. Tiedä
+sinä, ukkorähjä, että sotamies on tähän aikaan herra, hänellä on nimi,
+joka joltakin helähtää, sillä hänellä on miekka, joka helähtää. Mutta
+te, vetohärät, teillä on vain puuroa päässä ja nauris rinnassa.
+Maljasi, ukko ... urhoollisen luutnantti Bertelin terveydeksi! Etkö
+tahdo juoda rehellisen ritarin maljaa? ... huuti, hävytön!
+
+Ja oman arvonsa tunnossa uskalsi kersantti lyödä nyrkkinsä pöytään
+niin, että lautaset tanssivat ja kömpelöt puuvaditkin olivat vähällä
+hypätä lattialle täysineen päivineen.
+
+Ensimmäinen vaikutus tästä raa'asta pilanteosta oli se, että kuusi tai
+kahdeksan miestä karkasi pystyyn istuttaakseen kouraan tuntuvalla
+tavalla kutsumattomaan vieraasen kunnioitusta talonpojan nimeä kohtaan.
+Mutta vanha Perttilä ennätti ennen. Ulkonaisesti rauhallisen näköisenä
+oli hän noussut seisoalleen, läheni kersanttia vakavin askelin ja
+tarttui sanaakaan sanomatta häntä vasemmalla kädellä niskaan ja
+oikealla selkään, nosti hänet penkiltä, kantoi ovelle ja nakkasi Pentti
+Ristonpojan suin päin rikkatunkiolle rappusten eteen. Niin ällistynyt
+oli iloinen kersantti, että hän tuskin älysi kohottaa jäntevät
+kätensä vastarintaan -- silloin, jos hän olisi sen tehnyt, hänen
+seitsenkymmenvuotias vastustajansa tuskin olisi päässyt voitolle
+epätasaisessa ottelussa.
+
+-- Mene, -- huusi Perttilä hänen jälkeensä, -- ja pidä se, minkä sait,
+muistonasi Isokyrön talonpojista!
+
+Ei mikään vaikuta luonnonlapseen niin voimakkaasti kuin häikäilemätön
+rohkeus ja ruumiillinen voima. Kun vanhus palasi tupaan, osoitti hänen
+väkensä hänelle suosiotaan, jopa ihastustaankin. Unhotettu oli tuo
+hetkellinen epäsopu, joka äsken oli tehnyt vihamiehet isännästä ja
+palvelijoista. Kilpailu auran ja miekan välillä on yhtä vanha kuin
+maailma. Nuijasota, joka oli syntynyt tästä kilpailusta ja melkoisesti
+sitä kiihoittanut, oli vielä tuoreessa muistissa. Nämä talonpojat,
+joiden itsenäisyys ei, niinkuin monen muun heidän maanmiehensä, koskaan
+ollut taipunut hovin herrojen ikeen alle, iloitsivat nähdessään,
+että heidän arvoaan ja oikeuttaan puolustettiin sotamiehen ylpeyttä
+vastaan; he unohtivat, että ennen pitkää monen heistä ehkä täytyisi
+pukeutua sotatakkiin ja taistella isänmaan puolesta. Vanha
+talonpoikaispäällikkökin oli, onnistuneesta teostaan iloissaan,
+unohtanut synkkämielisyytensä; kerrankin pitkien aikojen perästä
+nähtiin hymy hänen huulillaan, ja kun ateria oli syöty, alkoi hän
+kertoa joukolleen vanhoja seikkailujaan.
+
+-- En koskaan unohda, kuinka me löylytimme sitä vanhaa lurjusta
+Aaprahammi Melkiorinpoikaa, joka täällä Kyrössä vangitutti parhaat
+talonpoikamme ja pieksätti niitä kuin pahantekijöitä. Viidenkymmenen
+huovin kanssa oli hän vetäytynyt pohjoiseen päin. Oli talvista aikaa,
+hän oli hieno herra, sai nuhayskän pakkasessa ja ajoi käärittynä
+komeaan sudennahkaturkkiin. Kun hän lähestyi Kokkolan kirkkoa,
+paneusimme me väijyksiin katajikkoon, karkasimme kuin jehut hänen
+päällensä ja löimme kuoliaiksi kaksikolmatta hänen huoveistaan, ja
+hänet itsensä peittosimme me mustelmille, mutta joka kerta kuin hän
+näki lyönnin tulevan, veti hän sudennahkan korvilleen, niin ettei siinä
+kelmissä mikään tuntunut. Odotahan, sanoi Limingan Hannu Krankka joka
+meitä johti, se susi täytyy meidän nylkeä ja sen sanottuaan löylytti
+hän Aaprahammia niin tuimasti, että sen täytyi heittää komea turkkinsa.
+Krankalla ei ollut muuta kuin pusero parempaa vaatetta päällään ja
+kylmä oli, että kivet halkeilivat, ja niin arveli mies, että turkki oli
+hyvä olemassa ja heitti sen huomaamattamme omille hartioilleen. Mutta
+kun oli hämärä, niin emme me muut hoksanneet, että Krankalla oli herran
+turkki päällään, vaan aloimme vereksin voimin taas pölyttää samaa
+turkkia, jota ennenkin olimme tottuneet pölyttämään, ja varma on,
+että löyly siinä sähähteli Krankan kiukaista, mutta Aaprahammi
+Melkiorinpoika virkosi turkista päästyään ja juoksi nuttusillaan kaksi
+peninkulmaa Huusan taloon, siellä sitoi hänet Kokkolan Jaakko ja konna
+vietiin Tukholmaan. Kauan ei hänen tarvinnut surra sudennahkaansa,
+sillä ennen pitkää herttua erotti häneltä pään hartioista.
+
+-- Olkoon, -- sanoi Larsson, joka kernaasti puolusti Flemingiä ja hänen
+miehiään, -- olkoon, että _sillä kertaa_ olittekin voitolla. Yksitoista
+huovia oli jäänyt henkiin, vaikka olivat kuolluksissa olevinaan; ne te
+riisuitte alastomiksi. Keskiyön aikana köntivät nuo puoleksi
+paleltuneet lukkarin taloon ja pääsivät huoneeseen; mutta aamulla
+tahdoitte te pistää heidät elävältä jään alle, niinkuin teitte
+Uronjoella. Susia olitte ettekä ihmisiä. Jokihan oli niin matala, että
+teidän täytyi hangoilla työntää miehet avantoon, ja kun eivät tahtoneet
+sinne mennä, löivät naisenne heitä vesiämpäreillä päähän.
+
+-- Pidä suusi, Larsson, sinä et tiedä, mitä kaikkea Suitian Klaus teki
+-- vastasi Perttilä vihaisesti. -- En sano mitään kaikista niistä,
+joita hän ja hänen miehensä tappoivat ja kiduttivat. Mutta muistatko
+Severi Sipinpoikaa Sorsankoskella? Saarrettuaan talonpojat käski hän
+henkisoturinsa piilulla mestata heidät yksitellen, mutta mies ei
+jaksanut katkaista kaulaa useammalta kuin kahdeltakymmeneltä neljältä
+ja pyysi herran itsensä jatkamaan. Silloin suuttui herra ja antoi ensin
+huoviensa hakata henkisoturin neljään palaseen, jonka tehtyä pakotti
+talonpojat hakkaamaan toinen toisensa palasiksi viimeiseen mieheen.
+
+-- Mutta mitenkä teitte te, peijakkaan pojat, Pietari Gumsen talossa?
+Väkenne hävitti talon, ikkunat särettiin, karja teurastettiin ja
+katkaistut päät pantiin suut auki pönkitettyinä ikkunoihin
+kummittelemaan. Senjälkeen sahattiin harjavuolet niin heikoiksi, että
+kun väki palasi kotiin, koko huone sortui heidän päälleen. Ja kun
+olitte vanginneet erään ratsumiehen, ammuitte häneen kuin maaliin
+nuolillanne...
+
+-- Ei kannata sinun puolustaa Suitian Klausta. Muistatko sen naisen,
+jonka luo eräs Akseli Kurjen ratsumiehistä tuli ja tappoi häneltä
+lapsen äidin omain silmäin edessä. Sitä ei äiti parka voinut sietää,
+vaan tarttui keskenkasvuisen tyttönsä kanssa juopunutta miestä
+vyötäisiin, löi häntä korennolla otsaan ja pisti sitten pyörtyneen
+miehen avantoon. Mutta sitten tuli Klaus-herra ja hakkautti saman
+naisen keskeltä kahtia...
+
+-- Se on tyhjää puhetta, jota ei kukaan ole todeksi näyttänyt, --
+virkkoi Larsson jurosti.
+
+-- Kuolleet vaikenevat kuin siivot lapset. Ne viisituhatta, jotka
+tapettiin Ilmajoella, eivät hiiskahdakaan.
+
+-- Olisit sen sijaan, että teit kersantille väkivaltaa, kysynyt häneltä
+uutisia sekä omasta pojastasi että minun pojastani, -- virkkoi Larsson,
+päästäkseen tuosta ainaisesta riidan aiheesta, onnettomasta
+nuijasodasta.
+
+-- Niin ... sinä olet oikeassa, minun täytyy saada lisätietoja
+pojistamme ja sodasta. Huomenna matkustan Vaasaan.
+
+-- Tuleeko hän kohta takaisin? -- kysyi Meri aralla äänellä.
+
+-- Kustaako? Saatanee häntä vartoa -- sanoi isä suuttuneella äänellä.
+-- Hänestähän on tullut herra. Hän häpee vanhaa isäänsä ... hän häpee
+talonpoikaisnimeään!
+
+
+
+
+3. ETELÄN IMPI POHJOLASSA.
+
+
+Noin 63:lla leveysasteella, muutamia peninkulmia Vaasasta etelään päin,
+tekee Suomen rannikko, joka siihen saakka on kulkenut suoraan etelästä
+pohjoiseen, merkillisen käänteen koillista kohti. Suuri, sininen
+Pohjanlahti seuraa mukana, kapenee hetkisen Merenkurkun kohdalla,
+laajenee taas ja nojaa korkean päänsä Suomen rintaa vasten. Vapaammin
+kuin muualla vinkuu näillä vesillä Jäämeren puhuri, ahdistuu
+Merenkurkun rantojen väliin ja ajaa sen laineet hillittömällä raivolla
+kallioita vasten. Keskellä tätä myrskyistä merta ovat Gaddenin kaljut
+kallioluodot, niiden varoittava majakka ja niiden kauas ulottuvat
+matalikot. Kun tunturituulet nostavat aallon valkeaan vaahtoon näillä
+vaarallisilla karikoilla, silloin on sen laivan tuho tullut, jonka
+peränpitäjä ei ole varma ja jonka purjeet eivät ole oikeinpäin
+käännetyt ja joka uskaltaa lähteä ahtaaseen Understenin väylään. Mutta
+kesällä, kun tuuli kulkee auringon mukana suven mailta lännen
+liepeille, silloin tapahtuu se ihme, että heikko pohjoinen on ihanin,
+tervetullein tuuli, joka ennustaa pitkiä poutia ja kauniita säitä.
+Silloin kiitävät monet sadat purjeet rannikoilta Merenkurkun saaria ja
+kareja kohti laskemaan verkkojaan sinne tänne muuttelehtavien
+silakkaparvien tielle, ja levottomasti kohiseva meri leikittelee kuin
+hellä äiti tyttäriensä, vihertävien saarien kanssa, jotka sen rinnoilla
+lepäävät.
+
+Paitsi Ahvenanmaata ja Tammisaarta ei millään paikalla Suomen
+rannikolla ole niin kukoistavaa saaristoa kuin Merenkurkussa ja sitä
+lähinnä olevalla itäisellä rannikolla. Lukemattomat saaret, joista
+suurimmat ovat Vallgrund ja Björkö, ovat tänne sirotetut kuin vihreät
+pisarat avarain siniulappain helmaan. Ne muodostavat siellä oman
+pitäjänsäkin, Raippaluodon kappelin, johon kuuluu vain pelkkiä kareja,
+missä ei asu muita kuin kalastajia. Niin lukuisat ovat nämä
+saariryhmät, niin vaihtelevat ovat salmet, niin koukeroiset ovat
+purjehdusväylät että eräässä näistä ryhmistä, Mikonsaarissa, jossa on
+useita satoja saaria, ei outo osaa minnekään, ellei paikalla syntynyt
+luotsi tule hänelle tietä näyttämään. Ei riittäisi kolmekymmentä
+luovijalaivaa täällä estämään salakuljetusta; on vain yksi keino
+hävittää tämä kaikkien rannikkoseutujen perisynti, ja se on
+alhainen tullitaksa, joka onkin jo Suomessa huomattu tehokkaaksi
+tarkoitukseensa.
+
+Samaan aikaan niiden tapahtumien kanssa, joista edellisessä luvussa on
+kerrottu, siis keskipalkoilla elokuuta 1632, nähtiin Pohjanlahden
+aaltoja kyntämässä kuninkaallinen, ruotsalainen sotalaiva Maria
+Eleonora, joka oli osoitettu kulkemaan Tukholmasta Vaasaan, viedäkseen
+sieltä Pohjanmaalla otettuja sotamiehiä Saksan sotaan. Oli kaunis ja
+kirkas kesäaamu. Aavan meren ulapoilla oli tuo omituinen, sanomaton
+loistonsa, joka samalla on niin suurta ja niin viehättävän kaunista.
+Ääretön kevätauringon valaisema lumiaavikko vetää ehkä sille vertoja
+komeudessa, mutta lumi on hiljaista ja kuollutta, kimmeltävä aalto on
+liikettä ja elämää. Rauhallinen, loisteleva meri on kuin uinaileva
+jättiläistyttö, joka haaveilee säteitä ja kukkasia. Hiljalleen kohoilee
+hänen rintansa; laivan kansi keinuu jalkaisi alla, mutta sinä et
+vapise; hän voisi syöstä sinut syvyyteen, mutta hän levittää lempeästi
+hopeisen vaippansa jalkojesi alle, ja tuo voimakas kantaa sinua,
+heikkoa rannan ruokoa, kuin lasta käsivarsillaan.
+
+Päivä oli juuri noussut. Laivassa vallitsi tuo merielämän
+yksitoikkoinen hiljaisuus, joka syntyy aamulla aina silloin kuin ei
+mikään vaara uhkaa. Osa miehistöstä oli vielä levolla kannen alla,
+ainoastaan alipäällikkö, joka oli puettuna hollantilaiseen
+karvatakkiin, käveli edestakaisin peräkannella, perämies seisoi
+äänetönnä ruotelissaan, tähystelijä maston nenässä katseli sanaakaan
+virkkamatta eteensä ja siellä täällä näkyi etukannella joku matruusi,
+mikä kiinnittäen jotakin nuoran päätä, mikä kenkiään paikaten, mikä
+kantaen puita keittiöön, mikä puhdistellen kanuunoita, joilla oli määrä
+ampua tervehdyslaukaukset satamaan tultaessa Korsholman kohdalla.
+Nykyajan kankea sotakuri oli silloin melkein tuntematon; ei ollut
+univormuja, ei vihellyspillejä eikä noita monenlaisia komentosanoja,
+jotka tätä nykyä ovat niin pitkälle kehittyneet. Sotalaiva ei eronnut
+kauppalaivasta juuri muuten kuin suuruudeltaan, jonka lisäksi edellinen
+oli varustettu kanuunoilla ja muilla aseilla sekä lukuisemmalla
+miehistöllä ja päällystöllä. Kun muistaa, ettei siihen aikaan ollut
+kahvia eikä viinaa aamukylmään nautittavaksi -- hollantilaisilta oli
+kuitenkin jo opittu käyttämään suutupakkaa tähän tarkoitukseen -- niin
+huomataan helposti, että merielämää Maria Eleonoralla ei voida verrata
+elämään edes köyhimmälläkään nykyajan sotalaivalla.
+
+Lähellä peräkannen viheriäksi maalattua reunaa seisoi kaksi naisolentoa
+väljiin, mustasta villavaatteesta tehtyihin matkapäähineihin
+käärittyinä. Toinen näistä matkustajista oli pienikasvuinen, hänen
+kasvonsa olivat ryppyiset ja silmät harmaat ja terävän tirkistävät;
+hän oli tavattoman huolellisesti kääriytynyt paksuun Nürnbergin
+huovasta tehtyyn höllykkään. Toinen oli pitkä ja solakka, yllään
+ruumiinmukainen, kärpän nahkalla reunustettu viitta mustasta sametista.
+Laivan reunaan nojaten katseli hän synkkämielisen näköisenä ohi
+rientävää aaltoa ja laivan poreilevaa vanavettä; hänen kasvojaan ei
+voinut kannella olija nähdä, mutta joka olisi voinut nähdä ne aallon
+kuvastuksessa, hän olisi saanut nähdä ihanat, kalpeat kasvot, joista
+kaksi mustaa silmää säteili kirkkaampina kuin loisteleva aallon pinta.
+
+-- Pyhä Maria, -- huudahti vanha, puhelias nainen paksulla alasaksan
+murteella, -- milloin tulee loppu tästä kurjuudesta, johon pyhimykset
+ovat meidät tuominneet meidän syntiemme tähden? Sano, rakkahin neiti,
+missä paikassa maailmaa me nyt olemme? Minusta tuntuu kuin olisi jo
+kulunut kokonainen vuosi siitä kuin purjehdimme ulos Stralsundin
+satamasta, enkä ole pitänyt enää päivistä lukua sen jälkeen kuin
+lähdimme Tukholmasta, siitä kerettiläisten kaupungista. Joka aamu luen
+herättyäni seitsemän _avea_ ja seitsemän _pater nosteria_, niinkuin
+arvoisa isä Hieronymus neuvoi meidän tekemään varjelukeinoksi aaveita
+ja taikuutta vastaan. Eihän tiedä, eikö maailma jo loppunekin täällä,
+näin kaukana pyhästä oikeauskoisesta kirkosta ja kristityistä
+ihmisistä. Eihän tällä merellä, tällä inhoittavalla merellä näy ääriä
+olevankaan. Toista oli Main-virta, joka niin rauhallisesti virtasi
+meidän pienen torni-ikkunamme alla Würzburgissa. Sano, rakas neiti,
+eikö maailma lopu tuonne taivaan rantaan ja emmekö laske täysin purjein
+suoraan kadotukseen?
+
+Tuo pitkä ja solakka, samettiviittaan puettu tyttö ei näkynyt
+kuuntelevankaan suulaan duennansa mielenpurkauksia. Nuo tummat,
+säteilevät silmät katselivat haaveellisina pitkien, mustien ripsiensä
+alta meren pintaa pitkin niinkuin olisivat koettaneet sen laineilta
+saada selitystä sydämen sekaviin unelmiin. Ja kun joskus pitkä,
+pyöreäselkäinen hyökylaine vyöryi esiin ulapalta muistona menneistä
+myrskyistä ja laiva hiljalleen kallistelihe niin, että laita läheni
+veden rajaa ja aalloissa oleva kuva läheni kannella olevaa, silloin
+vilahti noilla ihanilla, vaaleilla kasvoilla hymyily, jossa oli sekä
+alakuloisuutta että ylpeyttä, ja huulet liikahtivat melkein
+kuulumattomin sanoin uskoakseen aalloille hänen salaisimmat
+ajatuksensa.
+
+-- _Ainoastaan suurta ja jaloa kannattaa tässä elämässä rakastaa!_
+
+Sitten lisäsi hän tämän ajatuksensa innostamana:
+
+-- Miksi en siis rakastaisi suurta miestä?
+
+Ja hän kuiskasi nämä sanat rajattomalla riemulla. Mutta samalla pudisti
+sisällinen väristys hänen hentoa ruumistaan, synkkä salama välähti
+hänen mustista silmistään ja hän virkkoi melkein vapisten:
+
+-- _Ainoastaan suurta ja jaloa kannattaa tässä maailmassa vihata!_
+
+-- Miksi en siis vihaisi?...
+
+Hän ei lopettanut lausettaan. Hän nojasi päänsä laivan reunaan, hänen
+silmäinsä salama sammui, ja sen sijalle ilmaantui kostea kyynel. Kaksi
+toisilleen vihamielistä haltijaa taisteli tämän hehkuvan sielun
+anastamisesta. Toinen sanoi: rakasta! Toinen kuiskasi: vihaa! Ja hänen
+sydämensä vuoti verta tässä kamalassa taistelussa enkelin ja hornan
+hengen välillä, jotka tappelivat hänen sielustaan.
+
+On tarpeetonta mainita, minkä lukija varmaankin jo on arvannut, että
+tuo solakka tyttö Maria Eleonoran kannella ei ollut kukaan muu kuin
+Regina von Emmeritz, tuo nuori haaveilija, joka Frankfurt am Mainissa
+tahtoi kääntää katoliseen uskoon kuningas Kustaa Aadolfin. Kuningas,
+joka tunsi ihmissydämen, oli syystä kyllä ajatellut, että tuo
+intohimoinen tyttö voitaisiin saada tekemään mitä tahansa, jos hänet
+edelleenkin jätettäisiin jesuiittain käsiin. Ei hän ollut sentähden
+kostonhimosta, joka tunne ei asunut hänen suuressa sielussaan,
+päättänyt lähettää häntä kauas vieraasen maahan, jossa mustat
+kiusaukset eivät häntä enää saavuttaisi, vaan oli se tapahtunut
+jalosta, inhimillisestä säälistä nuorta, suurilla luonnonlahjoilla
+varustettua naista kohtaan. Lukija muistanee, että kuningas lausui
+tämän aikomuksensa jo tuona merkillisenä Frankfurtin kaupungin
+toimeenpaneman juhlan jälkeisenä yönä; ja kesemmällä lähetettiin neiti
+Regina Stralsundin ja Tukholman kautta vanhan, ankaran rouvan, Martta
+Ulfsparren luo Korsholmaan. Ei hän aavistanut tuo jalo kuningas, että
+se salaperäinen valta, jonka käsistä hän tahtoi pelastaa kauniin
+vankinsa, seuraisi häntä Suomen kaukaisiin seutuihinkin. Sillä neiti
+Reginalla oli vapaus valita seuraajakseen yksi luotettavimmista
+palvelijoistaan, eikä hän valinnut siksi iloluontoista, vaaleaveristä,
+hyvää hengetärtään Kätcheniä, joka lähetettiin kotipuoleensa Baijeriin,
+vaan valitsi hän imettäjänsä, vanhan Dorthen, joka jesuiittain
+palkkaamana jo kauan oli pitänyt yllä uskonvimman liekkiä nuoren tytön
+sielussa. Niin oli tuo hyljätty, onneton olento siis yhä edelleenkin
+avuton sitä pimeyden valtaa vastaan, joka lapsuudesta pitäen oli
+kauheihin opinkappaleihinsa kietonut hänen jalotunteisen, hellän
+sydämensä. Ja tätä valtaa voittaakseen ei hänellä ollut aseena muuta
+kuin yksi ainoa, vaikka kyllä voimakas tunne, ihailunsa ja haaveellisen
+rakkautensa tunne suurta Kustaa Aadolfia kohtaan, jota hän samalla
+kertaa vihasi ja rakasti, jonka hän olisi voinut kuolemaan syöstä ja
+jonka vuoksi hän kuitenkin olisi ollut valmis itse kuolemaan.
+
+Älykäs Dorthe näkyi aavistavan emäntänsä ajatukset, hän nojautui
+eteenpäin, siristi pieniä silmiään ja sanoi tuolla tuttavallisella
+äänellä, jonka hänen asemassaan olevat palvelijat niin helposti
+omistavat: -- Ai, ai ... vai ovat asiat niin? Tulevatko ne taas ne
+syntiset ajatukset kerettiläiskuninkaasta ja hänen joukostaan?
+Paholainen on viisas ja tietää mitä tekee. Kun hän tahtoo saada
+pauloihinsa tavallisen kevytmielisen tytön heilakan, lähettää hän hänen
+eteensä nuoren, punaposkisen keikarin, jolla on pitkät, kauniit hiukset
+ja ritarillinen ulkomuoto. Mutta kun hän tahtoo saada haltuunsa
+hyljätyn tyttöparan, joka on aatteiltaan jalo ja ylevä mieleltään,
+silloin pukeutuu hän komean sankarin haahmoon, semmoisen, joka
+valloittaa linnoja ja voittaa sotajoukkoja, ja vähän välittää silloin
+tämä lapsiparka siitä, että tuo ylpeä voittaja on hänen kirkkonsa ja
+uskonsa pahin vihollinen ja miettii yöt ja päivät niiden häviötä.
+
+Regina käänsi kosteat, säteilevät silmänsä pois merestä ja katseli
+sanomattomalla epäilyksellä vanhaa neuvojaansa. -- Sano, -- virkkoi hän
+melkein kiivaasti, -- onko mahdollista olla samalla haavaa jalo kuin
+enkeli ja ilkeä kuin peto? Onko mahdollista olla samalla haavaa
+maailman suurin ja vihattavin mies?
+
+Regina katseli taas merelle. Aamun hiljainen rauha väikkyi kimmeltäväin
+ulappain yllä ja kehoitti lepoon sydämen myrskyjä. Nuori tyttö vaikeni.
+
+Dorthe vastasi: -- Hedelmistään tunnet sen, mikä paha on. Ajattele
+vain, rakas neiti, mitä kaikkea pahaa tuo jumalaton kuningas onkaan
+tehnyt kirkollemme ja meille? Tuhansittain on hän kaatanut
+sotilaitamme, ryöstänyt on hän linnamme ja luostarimme, nunnat ja pyhät
+isät on hän heidän asunnoistaan karkoittanut, ja hurskasta isä
+Hieronymusta ovat hänen pakanalliset suomalaisensa kauheasti
+kiduttaneet ja silponeet. Meidät hän on ajanut maanpakoon maailman
+ääriin...
+
+Taas Regina katseli saaria ja selkiä, jotka loistivat aamun vienossa
+valossa. Kun tuo musta haltija kuiskasi hänen korvaansa vihaa ja
+vainoa, tuntui ihana luonto saarnaavan vain pelkkää rakkautta. Jo oli
+hän lausumaisillaan tuon hurmaavan ajatuksensa: mitäpä siitä, vaikka
+hän olisikin tuhansia kaatanut, karkoittanut munkkeja ja nunnia, vaikka
+olisi ajanut meidätkin maanpakoon, mitä merkitsee kaikki tuo, jos hän
+vain on suuri ihmisenä ja toimii oman uskonsa innostuttamana! Mutta hän
+vaikeni pelosta, hän ei uskaltanut rikkoa koko entisyyttään vastaan.
+Hän tarttui sen sijaan muutamaan Dorthen sanaan, ikäänkuin
+haihduttaakseen sitä vihan ja kirouksen ukkospilveä, joka kietoi hänen
+sydämensä mustaan vaippaansa keskellä tätä levollista, lempeää
+maisemaa.
+
+-- Tiedätkö, Dorthe, -- sanoi hän, -- että suomalaiset, joita niin
+vihaat, asuvat tämän meren rannalla? Näetkö tuolla kaukana idässä tuon
+matalan maan? Se on Suomenmaa. En ole vielä nähnyt sen rantoja, mutta
+en voi kuitenkaan vihata sitä maata, jota näin kaunis meri huuhtelee.
+En voi ajatella, että pahoja ihmisiä voisi elää näin ihanan luonnon
+keskessä.
+
+-- Kaikki pyhät meitä varjelkoot! -- huudahti Dorthe tehden
+ristinmerkin laihalla kädellään. -- Onko tuo Suomenmaa? Pyhä Patrikki
+varjelkoon meitä koskaan astumasta jalkaamme noille kirotuille
+rannoille! Rakas neiti, ettekö sitten ole koskaan kuullut, mitä tuossa
+maasta ja sen pakanallisesta kansasta kerrotaan? Siellä vallitsee
+ikuinen yö, siellä lumi ei koskaan sula, villit pedot ja vielä
+villimmät ihmiset makaavat siellä vierekkäin vuorien luolissa. Metsät
+ovat niin täynnä hiisiä ja lempoja, että kun yhtä nimeltään huutaa,
+kohta matelee niitä sadoittain esiin kivien ja kantojen takaa.
+Keskenään loitsivat ihmiset toisiaan kaikenlaisella pahalla, niin että
+kun joku vihaa toistaan, heti muuttaa hän vihamiehensä sudeksi tai
+siaksi, ja joka sana, minkä he lausuvat, muuttuu siksi, mitä sillä
+tarkoitetaan, niin että kun tahtovat tehdä veneen tai kirveen, niin
+sanovat vain ja se syntyy.
+
+-- Sinä kuvaat heitä sattuvasti, -- sanoi Regina, hymyillen pitkästä
+aikaa, sillä meren tuoreus teki hyvää hänen haaveelliselle mielellensä.
+-- Onnellinen on todellakin se maa, jossa saadaan se, mitä toivotaan,
+paljaalla sanan voimalla. Jos olen nälissäni ja haluan kaunista
+hedelmää, sanon vain: omena! ja kohta on minulla omena. Jos minulla on
+jano, virkahdan: lähde! ja kohta helmeilee lähde edessäni. Jos surut
+minua painavat, sanon: toivo! ja toivo palaa. Ja jos ikävöin
+rakastettua ystävää, mainitsen vain hänen nimensä ja hän seisoo
+vierelläni. Ihana maa olisi Suomi, jos se olisi semmoinen maa. Vaikka
+eläisimmekin petojen kanssa lumihaudassa, katsahtaisimme vaan toisiimme
+ja sanoisimme: isänmaa! Ja samalla hetkellä istuisimme käsikkäin Mainin
+rannalla lehmusten siimeksessä, siellä, missä istuimme silloin kuin
+olin lapsi, ja kotiseutumme satakielet soittaisivat meille niinkuin
+ennen muinoinkin suloisia säveliään.
+
+Dorthe kääntyi pois äreillä mielin. Laiva purjehti nyt sisäsaaristoon,
+kulki hiljaista vauhtia ohi äärimmäisten kallioiden, joista monet,
+jotka nyt ovat korkealla veden pinnasta, silloin vielä piilivät
+suolaisen aallon alla. -- Mikä on tuo pitkä, metsäinen maa tuolla
+vasemmalla? -- kysyi Regina lähellä seisovalta perämieheltä.
+
+-- Susisaari, -- vastasi mies yksikantaan.
+
+-- Nyt sen itsekin kuulitte! -- huudahti Dorthe. -- Susisaari! Se on
+ensimmäinen nimi, minkä kuulemme Suomen rantoja lähestyessämme, ja se
+tietää, mikä meitä edempänä odottaa.
+
+Laiva kääntyi nyt pohjoista kohti, kulki Långskärin ja Sundomin
+välitse, laskeutui taas itää kohti, kulki Palosaaren ohi ja pääsi
+esteettömästi sen matalikon yli, joka nyt näiltä vesiltä sulkee pois
+suuremmat laivat, Vaasan senaikuiseen mainioon satamaan, ampuen 16
+kanuunan laukausta Korsholman vallien kohdalla.
+
+
+
+
+4. TALONPOIKA, PORVARI JA SOTAMIES.
+
+
+Nähtävästi oli rikkaan Aaron Perttilän mieliala muuttunut, sillä kun
+hän istuutui komeihin kärryihinsä pistäytyäkseen päiväseltään Vaasassa,
+päätettiin merkiksi isän ja tyttären välillä syntyneestä sovinnosta,
+että Meri saisi istua hänen rinnallaan, ja ostaa kaupungista silakoita,
+humaloita ja kaikenlaisia maustimia niinkuin inkivääriä ja kaneelia,
+joita jo siihen aikaan varakkaimmat talonpojat olivat alkaneet käyttää.
+Sekä isällä että tyttärellä oli omat tarkoituksensa matkalle
+lähtiessään mutta ei kumpikaan tahtonut toisilleen tunnustaa, että he
+oikeastaan olivat lähteneet kuulustelemaan uutisia Saksanmaalta.
+Larsson sai sill'aikaa tehtäväkseen kotitöiden silmällä pidon.
+
+Tämä kaikki tapahtui samaan aikaan kuin Kustaa Aadolf ja Wallenstein
+seisoivat vastakkain Nürnbergin edustalla. Sotamiehiä tarvittiin enempi
+kuin koskaan ennen, ja Oxenstjerna lähetti Saksista kirjeen toisensa
+perästä jouduttaakseen lisävoimia. Vaikkakin elonkorjuu oli
+kiireimmillään, sai kuitenkin sota, jolla silläkin oli kiirein
+elonkorjuuaikansa, suuren joukon nuoria miehiä tulvailemaan
+lähipitäjistä Vaasaan, josta heidän piti jatkaa meren yli matkaansa
+ensin Tukholmaan ja sitten Wallensteinin uhkaavia joukkoja vastaan
+Saksanmaalle. Siihen aikaan eivät sotaharjoitukset olleet läheskään
+niin monimutkaiset kuin tätä nykyä; pääasia oli, että osattiin
+jotakuinkin hyvin seistä rivissä, että heti käskyn annettua karattiin
+vihollisen kimppuun ja ammuttiin tarkasti -- johon pohjalaiset olivat
+hylkeitä ampuessaan jo vanhastaan tottuneet. Siten on selitettävä, että
+monet noista äsken aurankurjesta lähteneistä talonpoikaispojista vielä
+ennättivät ajoissa perille kunnialla kaatuakseen kuninkaan kanssa
+Lützenin taistelutanterella.
+
+Vaasan kaupunki oli silloin vasta kahdenkymmenen vuoden vanha ja
+alaltaan paljon pienempi kuin nyt. Siihen ei ollut syynä ainoastaan sen
+nuoruus, mutta myöskin se seikka, että Korsholman tilukset, jotka
+valtio omisti, estivät sitä laajenemasta etelään päin. Mustasaaren
+vanhan kirkon ympärillä, pitkin nykyisen Kauppa- ja Suuren Pitkäkadun
+pohjoista puolta[9] kohosi muutamia vasta rakennettuja, punaisiksi
+maalatuita taloja, joihin oli sijoitettu kuusi tai kahdeksan
+vähäpätöistä kauppapuotia. Satamassa oli varastohuoneita ja niiden
+ympäristössä kalastajain ja merimiesten majoja hajanaisissa ryhmissä,
+sillä säännöllisten kaupunginosien ja suorien katujen suunnittelemista
+pitivät sen ajan rakennusmestarit jotenkin joutavana, ja kuta
+ahtaammalle alalle talot sijoitettiin, sitä paremmassa turvassa
+luultiin oltavan näinä levottomina aikoina. Vaasan kokoisen kauppalan
+asukkaat katsoivat toisiaan kuin samaan perheesen kuuluviksi, ja
+ikäänkuin lohdutukseksi mielelleen silmäilivät kaupunkilaiset
+jonkinlaisella ylpeydellä etelään päin olevan Korsholman linnan
+korkeita, vihertäviä valleja,
+
+Tuo kauan uskottu ja Messeniuksen vahvistama taru, että Korsholma olisi
+Birger jaarlin rakentama ja että se olisi saanut nimensä suuresta
+puurististä, joka siihen olisi pystytetty voiton ja uskon merkiksi,
+perustuu toiseen yhtä vanhaan taruun, että mainio jaarli Suomeen
+tullessaan olisi noussut maihin juuri tällä rannikolla. Myöhemmät
+tutkimukset ovat asettaneet sekä tämän tarinan että myöskin tarinan
+Korsholman synnystä arvelun alaisiksi; mutta varmaa on, että linna on
+hyvin vanha, jopa niinkin vanha, että sitä muistetaan tuskin muuna kuin
+jätteenä jostakin sitäkin vanhemmasta. Mikäli tiedetään, ei sitä
+vihollinen ole koskaan piirittänyt ja on se asemansa vuoksi ollut
+arvoton Suomea puolustettaessa, ja kun Oulun ja Kajaanin linnat
+rakennettiin kertomuksemme aikaa hiukan aikaisemmin, ei Korsholmaa enää
+katsottu miksikään sota-asemaksi. Sitä käytettiin kuitenkin vielä
+Norrlannin maaherran asuntopaikkana, siihen majoitettiin muitakin
+valtion virkamiehiä, se oli myöskin vankila, ja antoi se n.s.
+latokartanona melkoisia lisiä maaherran ylläpidoksi. Senaikainen
+Norrlannin päällikkö, aseupseeri Juhana Maununpoika Ulfsparre,
+Tusenhultin herra, jota juuri tähän aikaan seurasi eversti Ernst
+Creutz, Sarvilahden herra, asui vain aika ajoin Korsholmassa; tiedämme
+kuitenkin kertomuksestamme, että hänen seitsenkymmenvuotias äitinsä,
+rouva Martta, ankaralla kädellä hoiti sekä linnaa että latokartanoa
+hänen poissa ollessaan.
+
+Talonpoikien ja uusien kaupunkien porvarien välillä vallitsi siihen
+aikaan luonnoton ja molemmin puolin vahingollinen kilpailu, joka oli
+syntynyt siitä, että hallitus koetti kaupunkien eduksi vaikeuttaa
+maakauppaa ja pikkumaisilla asetuksilla määräillä tavaran vaihtoa. Kun
+sentähden vanha, mahtava talonpoikaispäällikkö tyttärineen ajoi
+Vähäkyrön tullista sisään, sattui kyllä, että joku kaupunkilainen
+tervehti tuota tunnettua miestä hänen rikkautensa vuoksi; ylpeämmät
+kauppiaat sitävastoin, jotka pelkäsivät Perttilän vaikutusta
+kuninkaasen, eivät häntä katselleet suinkaan lempein silmin, ja
+ilmaisivat vihansa pistosanoin, jotka Perttilä hyvin kyllä kuuli. --
+Tuolla, -- sanoivat he -- tulee Isokyrön talonpoikaiskuningas, eikä
+Vaasa ole arvannut hänelle kunniaporttia pystyttää. Taitaa pitää
+itseään liika hyvänä riiheen, ja aikoo varmaankin sotamieheksi ja siitä
+kenraaliksi! Varokaa itseänne, katsokaa, kuinka epäsuosiollisesti hän
+silmäilee ympärilleen, tuo pirttiparooni! Jos olisi hänen vallassaan,
+niin kytönä hän Vaasan polttaisi!
+
+Kiivasluontoinen Perttilän ukko ei ollut koskaan hidas vihaan, mutta
+nyt kätki hän kiukkunsa ja kiirehti hevostaan joutuakseen pian sen
+merimiehen lesken asuntoon, jonne hän tavallisesti ajoi kaupungissa
+käydessään. Ei ollut hän kuitenkaan ehtinyt kauas nykyiselle
+Kauppakadulle, joka ei nytkään ole leveimpiä, mutta silloin oli tuiki
+kapea, kun joukko juopuneita nostokkaita sulki häneltä tien; he olivat
+juuri läheisessä olutkapakassa viettäneet uuden toveruuden juhlaa ja
+virvoittaneet voimiaan alettavan matkan varalta. Pari aliupseeria oli
+itseoikeutettuina johtajina liittyneet joukkoon, joka nyt hyökkäsi
+Perttilää vastaan huutaen: "Pois tieltä, talonpoika!" Perttilä, joka jo
+oli ennestään suuttunut, ei enää voinut hillitä vihaansa, vaan vastasi
+huutoon jotenkin tuimalla piiskan sivauksella, joka heitti maahan
+huutajan komean, leveälierisen lakin ja siihen kiinnitetyn kotkan
+sulan.
+
+Kahakka olisi syntynyt vähemmästäkin. Lyöty karkasi kärryjen jälkeen ja
+koko joukko seurasi mukana. -- Vai niin, ukkoseni, huusi loukattu
+sotilas, joka oli sama iloinen kersantti Pentti Ristonpoika, jolle
+Perttilä Isokyrössä oli antanut niin kiireen lähdön, -- kiitoksia
+eilisestä, äijä! Pois tieltä, pojat, ukko on minun ja minä tahdon
+yksinäni hänet suomustaa!
+
+Perttilä oli liian vanha koettaakseen enää voimiaan käsikähmässä ja
+katseli jo, mistä pääsisi pakenemaan. Hän hyppäsi rattailtaan läheisen
+puodin rappusille ja läimäytti piiskallaan hevosta selkään, niin että
+se murtautui läpi ja vei Merin täyttä laukkaa pois kiistapaikalta. Itse
+aikoi hän vetäytyä puotiin, mutta erehtyi laskuissaan, sillä puodin ovi
+paukahti kiinni hänen nenänsä edessä. Kun vanha sankari näki paon
+mahdottomaksi, asettui hän selkä puodin ovea vastaan ja uhkasi pitkällä
+piiskallaan, jonka oli pitänyt kädessään, jokaista, joka aikoi häntä
+lähestyä.
+
+-- Puikaamme pois akanat tuosta Isokyrön pohatasta! -- huusi muuan
+Laihelan poika, joka sen yhden viikon kuluessa, minkä oli pyssyä
+pidellyt, jo oli ehtinyt unohtaa talonpoikaisnimensä, vaikkei kieli
+vielä ollutkaan unohtunut.
+
+-- Parempi mies oli isäsi ennen, Matti Hinrikinpoika, -- sanoi Perttilä
+ylenkatseellisesti. -- Ei hän soittanut suutaan omaisiaan vastaan, vaan
+auttoi meitä kuin kunnon talonpoika pehmittämään herrojen huoveja
+Pietari Gumsen kartanossa.
+
+-- Kuuletteko, pojat? -- huusi toinen aliupseereista, -- se koira kehuu
+urhoollisia sotilaita piesseensä.
+
+-- Me emme anna nenällemme hypätä!
+
+-- Talonpoika saa tanssia meidän pillimme mukaan!
+
+Ja viisi kuusi kiihkeintä, jotka olivat äsken vielä talonpojantakissa
+kulkeneet, hyökkäsivät vetämään Perttilää puodin rappusilta. Vanhus
+olisi ollut hukassa, ellei hänen eilinen vastustajansa, tuo iloinen
+kersantti, olisi heittäytynyt väliin. -- Seis, pojat! -- huusi
+Pentti Ristonpoika jymisevällä äänellä. -- Mitä te ajattelette?
+Oletteko rehellisiä sotapoikia vai mitä? Ettekö näe, että äijä on
+seitsenkymmenvuotias ja kuitenkin käytte kuusi yhtä vastaan!
+Blitz-donner-kreutz-Pappenheim! (kersantti oli Saksassa oppinut tuon
+mehevän kirouksen, joka aina vaikutti mahtavasti) onko tämä sotilaan
+peliä tämä? Mitä luulette kuninkaan moisesta sanovan? Pois tieltä,
+toverit, äijä on minun ja minulla yksin on oikeus hänen housujaan
+liottaa. Olisittepa vain nähneet, kuinka hän eilen nosti minut suoralla
+kädellään ja heitti kuin karvakintaan ovesta mäelle! Se oli miehen teko
+ja nyt se kuitataan!
+
+Reippaus ja jalomielisyys vaikuttavat aina. Toiset väistyivät ja
+kersantti nousi rappusille. Perttilä olisi voinut iskeä häntä
+ruoskallaan, mutta ei iskenyt. Hän tunsi miehensä.
+
+-- Tiedätkö, talonpoika, -- huusi kersantti varmuudella, joka olisi
+sopinut vaikka eversti Stålhandskelle, -- tiedätkö, mitä merkitsee
+heittää kuninkaallisen majesteetin ja korkean kruunun sotilaita ovesta
+ulos? Tiedätkö, mitä merkitsee lyödä hattu evankeelisen uskon
+puolustajan ja suurvaltaisen Rooman keisarin voittajan päästä, joka
+omalla kädellään on ajanut vihollisen pakoon neljässätoista tappelussa
+ja miekallaan lävistänyt kuusi- tai seitsemäntoista sotamarsalkkaa?
+Tiedätkö, mitä se merkitsee, moukka? Jos minä olisin sinun sijassasi...
+
+-- Jos minä olisin kuninkaallisen majesteetin ja korkean kruunun
+sotamiehen sijassa, -- vastasi Perttilä tyynesti, -- antaisin minä
+kunniansa rehelliselle miehelle hänen talossaan ja vanhalle ukolle
+hänen loppuiällään. Ja jos minä olisin Pentti Ristonpoika, ja jos
+olisin voittanut Rooman keisarin ja lävistänyt kaiken maailman
+marsalkat, niin en kuitenkaan unohtaisi, että isäni Risto Niilonpoika
+oli liminkalainen talonpoika, joka kaatui rehellisessä taistelussa
+Flemingin hirmuvaltaa vastaan Ilmajoen jäällä.
+
+Kersantti näytti hämmästyvän. Mutta sitten astui hän vastustajansa
+eteen ja virkkoi julmasti silmiään mulkoillen:
+
+-- Tiedätkö, moukka, että minä voisin, jos tahtoisin, seivästää sinut
+tähän! -- Ja hän veti kauhean pitkän miekkansa puoliterään huotrasta.
+Perttilä katseli häntä kylmästi silmiin kädet ristissä rinnalla.
+
+-- Etkö pelkää, ukko? -- virkkoi uudelleen Rooman valtakunnan
+kukistaja, ilmeisesti hämillään talonpojan tyynestä käytöksestä.
+
+Perttilä tunsi olevansa voitolla. -- Milloinka olet nähnyt suomalaisen
+pelkäävän? -- sanoi vanhus melkein hymyillen.
+
+Kersantti ei ollut mikään ilkeä mies. Hän tunsi itsensä yht'äkkiä hyvin
+jalomieliseksi, lauhtui heti ja huusi tuolla puoleksi hävyttömällä
+puoleksi leikillisellä äänellä, joka sopi niin hyvin hänen naamaansa:
+-- Tiedättekös, pojat, -- huusi hän tovereilleen, -- tuolla vanhalla
+härällä on sekä sarvet että sorkat. Siitä olisi saattanut tulla mies
+maailmassa, jos olisi herrain pariin joutunut. Eilen kun näitä oli
+viisitoista yhtä vastaan -- sillä tietäkää se pojat, että kaikki
+neljätoista renkiä auttoivat minua nostettaessa sen pakanan selkään ja
+merkkejä jäi heihin siitä jokaiseen -- niin, sanon minä, eilen olisin
+taputellut äijän mustelmille, jos ei olisi ollut sitä saakelin
+vaimoväkeä, sillä ne istuivat kaikki pöydässä. Mutta tänään on meitä
+viisitoista yhtä vastaan -- ja minä ajattelen, että annamme äijän
+livistää.
+
+-- Se on rikas kuin piru, -- huusivat jotkut; -- sen pitää pistouvata
+tynnöri olutta.
+
+Perttilä veti taskustaan pienen nahkakukkaron, otti siitä muutamia
+Kaarlo IX:n hopearahoja ja heitti ne ylenkatseellisesti joukkoon. Se
+suututti taas sotamiehiä, he puivat jo nyrkkejään ja myrsky oli taas
+puhkeamaisillaan, kun samassa koko lauma lähti täyttä karkua juoksemaan
+satamaan päin. Kuului kanuunain pauketta; se oli Maria Eleonora, joka
+tervehti Korsholman linnaa.
+
+
+
+
+5. NEITI REGINA SAAPUU KORSHOLMAAN.
+
+
+Kaikki, jotka vain Vaasassa kynnelle kykenivät; juoksivat satamaan
+näkemään sellaista outoa ilmiötä kuin suurta sotalaivaa. Noin
+viisi- tai kuusisataa henkeä seisoi rannalla; toiset soutivat veneillä
+vastaan, toiset kiipeilivät satamassa olevien jahtien mastoihin tai
+makasiinien katoille paremmin nähdäkseen. Kahteensataan nouseva
+nostokasjoukko katseli uteliaisuudella, pelolla ja ylpeydellä tuota
+laivaa, joka kenties iäksi päiväksi veisi heidät isänmaastaan. Heidän
+takanaan seisoivat äidit, sisaret ja morsiamet vuodattaen vetrehiä
+vesiä kohta tapahtuvaa eroa ajatellessaan.
+
+Linnan isäntä Ulfsparre oli Ruotsissa. Hänen lähin miehensä, vouti
+Pietari Thun otti vastaan tulijat yhdessä saapuvilla olevien
+päälliköiden kanssa, nostoväki muodosti kunniakäytävän, ja Maria
+Eleonoran päällikkö tarjosi kohteliaasti käsivartensa neiti Reginalle
+saattaakseen hänet Korsholmaan. Mutta sillä hetkellä tunsi ylpeä neiti
+olevansa vanki. Hän hylkäsi upseerin tarjouksen ja kulki yksin
+ruhtinaallisen ryhdikkäänä ja ainoastaan vanhan palvelijansa seuraamana
+ohitse sotamiesten ja läpi aukeilevan väkijoukon. Noin outo tapaus pani
+koko pienen Vaasan kipenöitsemään uteliaisuudesta. Tuossa tuokiossa
+syntyi ja levisi mitä kummallisimpia huhuja neiti Reginasta. Muutamat
+väittivät häntä itävaltalaiseksi prinsessaksi, keisarin omaksi
+tyttäreksi, joka oli joutunut vangiksi ja nyt tuotu tänne
+talletettavaksi. Toiset olivat tuntevinaan hänet kuningatar Maria
+Eleonoraksi: mutta mitä olisi hänellä Korsholmassa tekemistä?
+
+-- Sen saatan minä sanoa teille, -- kuiskasi hyvin tietävän näköisenä
+muuan politikoiva porvari. Hän on tehnyt salaliiton kuningasta ja
+valtakuntaa vastaan ja sentähden teljetään hänet nyt Korsholman
+linnaan.
+
+-- Ei ole asia aivan niinkään, -- virkkoi toinen, joka kotiin
+palanneilta sotamiehiltä oli saanut kuulla kuninkaan henkeä vastaan
+punotuista vehkeistä. -- Hän on, -- lisäsi hän aralla äänellä,
+ikäänkuin peläten, että asianomainen sen kuulisi, -- hän on muuan
+nunna, jonka jesuiitat ovat palkanneet kuningasta tuhoamaan. Kuusi
+kertaa on hän antanut kuninkaalle kuolettavaa myrkkyä ja kuusi kertaa
+on kuningasta unessa varoitettu juomasta. Kun hän seitsemännen kerran
+tarjosi hänelle myrkkypikarin, veti kuningas miekkansa ja pakotti hänet
+juomaan oman sekoittamansa myrkyn.
+
+-- Mutta kuinka voi hän nyt sitten olla täällä ilmi elävänä?
+
+-- Ilmi elävänäkö? -- innostui kertoja ollenkaan hämmästymättä. -- Kuka
+sen niin tarkoin tietää? Sellaiset olennot voivat teeskennellä mitenkä
+tahansa ... niin, niin, ettekö muista sitä menneentalvista
+hollantilaista, joka söi sulaa lyijyä? En sano mitään minä, en sano,
+mutta katsokaa vain tuota mustatukkaista nunnaa, sehän on kalpea kuin
+ruumis.
+
+-- Onko hän antanut kuninkaalle myrkkyä? -- kuului vapiseva naisääni
+kysyvän. Se oli Meri, joka sydän sykkyrässä oli keskustelua seurannut.
+
+-- Mitä te siinä loruatte! -- virkkoi siihen muuan merimies, joka oli
+tietävinään enemmän kuin muut. Kun minä olin keväällä Stralsundissa,
+näin minä siellä nuo samat silmät. Tyttöä vietiin silloin Tukholmaan ja
+muuan hänen vartijoistaan kertoi minulle koko asian. Hän on
+espanjalainen noita-akka, joka on myynyt itsensä paholaiselle
+saadakseen seitsemän vuotta olla maailman ihanin nainen. Katsokaa vaan
+häntä, niin näette, eikö paholainen ole sanaansa pitänyt. Mutta varokaa
+itseänne, noissa silmissä on jotakin mustan kiiluvaa, joka polttaa. Kun
+se sitten pääsi niin kauniiksi kuin nyt näette, meni hän Ruotsin
+leiriin ja antoi kuninkaalle lemmenjuoman, niin ettei kuningas nähnyt
+eikä kuullut muita kuin häntä seitsemän viikon kuluessa. Se oli
+kenraalien mielestä synti ja häpeä, koska vihollinenkin ankarasti
+ahdisti, ja silloin ottivat he hänet eräänä yönä vangiksi ja lähettivät
+hänet tänne istumaan loput seitsemästä kauneutensa vuodesta
+Korsholmassa.
+
+-- Onko kuningas häntä rakastanut? -- kysyi Meri vavisten.
+
+-- Se on tiettyä.
+
+-- Onko hänkin rakastanut kuningasta?
+
+-- Noiden naisten sitä pitäisi kaikki tietää. Mitenkä helvetissä minä
+voisin sen tietää? Paholainen on kavalampi kuin muut ihmiset, se on
+varma se. Hän on antanut kuninkaalle kuparisormuksen...
+
+-- Jossa on seitsemän ympyrää sisäkkäin ja kolme kirjainta kanteen
+kaiverrettuna?
+
+-- Mitä hittoa? Mistä sinä sen tiedät? Kirjaimista en tiedä, mutta nuo
+seitsemän ympyrää olen kuullut...
+
+Meri hengitti syvään. -- Se on vielä hänellä! -- virkkoi hän itsekseen
+salaisella riemulla. Meri oli taikauskoinen niinkuin kaikki muutkin
+siihen aikaan. Ei johtunut hänelle mieleenkään epäillä noita-akkain,
+loitsujen ja lemmenjuomain olemassaoloa, mutta eikö tuo vieras,
+tummaverinen tyttö, joka rakasti kuningasta ja jota kuningas rakasti...
+eikö hän ehkä kuitenkin ollut syytön niihin kauheihin tekoihin, joita
+hänestä kerrottiin? Ja tuo unhotettu naisparka alkoi kiihkeästi toivoa
+päästäkseen lähenemään tätä salaperäistä olentoa, joka oli kuninkaan
+niin läheisesti tuntenut. Ei ollut aikaa arveluihin; muutamien tuntien
+kuluttua täytyi Merin palata kotiinsa. Hän rohkaisi mielensä ja seurasi
+vieraita Korsholmaan.
+
+Tuo vanha, vallien sisässä oleva rakennus oli kauniista näköalastaan
+huolimatta synkkä ja kolkko. Kun linnan päälliköt alinomaa muuttelivat
+ja ainoastaan aika ajoin asuivat paikalla, oli tuo kaksikerroksinen
+kivirakennus siihen kuuluvine vankiloineen raskaan ja ränstyneen
+näköinen. Koko rakennus oli enemmän vankila kuin mahtavan päällikön
+asunnon kaltainen. Paikan synkkyyttä lisäsivät vielä sen nykyiset
+asukkaat, ankara Martta-rouva, hänen vanhat piikansa ja muutamat vangit
+ynnä parrakkaat vanginvartijat. Jos Kustaa Aadolf olisi muistanut,
+missä kunnossa linna oli, ei hän varmaankaan olisi lähettänyt nuorta
+vankiaan noin mieltä masentavaan paikkaan.
+
+Martta-rouva tiesi odottaa nuorta vierastaan, jota oli kuvattu hänelle
+vaaralliseksi, turmeltuneeksi naiseksi ja jonka viekkautta vastaan
+eivät mitkään salvat ja muurit riittäneet. Hän oli sen vuoksi neiti
+Reginalle ja hänen palvelijalleen varustanut asunnoksi pienen, pimeän
+kamarin oman makuuhuoneensa takana ja päättänyt sadoin silmin vartioida
+tytön pienimpiäkin liikkeitä. Rouva Martta oli pohjaltaan rehellinen,
+kunnon nainen, mutta samalla tuikea, itsepintainen eukko, joka oli
+kasvattanut kaikki lapsensa koivunoksan avulla ja aina luuli heidän
+tarvitsevan lisää. Ei juolahtanut hänen mieleensäkään, että yksinäinen,
+avuton ja hylätty tyttö olisi kaukana vieraalla maalla tarvinnut
+lohdutusta ja äidillistä hellyyttä: Martta-rouva oli sitä mieltä, että
+kuri olisi omansa kesyttämään oikealta tieltä eksyneen lapsen, ja vasta
+sitten, kun se olisi tapahtunut, saattaisi ruveta lempeää kohtelua
+ajattelemaan.
+
+Kun neiti Regina, joka jo oli ehtinyt tottua meren vapauteen, astui yli
+tämän synkän asunnon kynnyksen, pudisti yht'äkkinen väristys hänen
+hentoa ruumistaan. Kolkkouden tunne vain lisääntyi, kun häntä vastaan
+tuli rappusissa tuo vanha rouva päänmukaisessa pellavamyssyssään ja
+yllään pitkä, musta villakauhtana.
+
+Onhan mahdollista että neiti Reginan pään kumarrus oli hiukan
+kankea ja koko hänen käytöksensä hiukan ylpeä, kun hän tervehti vanhaa
+Martta-rouvaa linnan portailla. Mutta Martta-rouva ei sitä säikähtänyt.
+Hän tarttui nuorta neitoa molempiin käsiin, pudisti niitä lujasti ja
+nyökäytti päätään, niinkuin olisi tahtonut samalla sanoa: terve tuloa!
+ja tiedä huutia! Sen tehtyään tarkasteli hän vierastaan kiireestä
+kantapäähän ja ilmoitti sitten mielipiteensä huulissaan mutisten:
+
+-- Vartalo kuin prinsessan ... ei haittaa, silmät kuin
+mustilaisella ... ei haittaa; hipiä valkea kuin maitopytty ... ei
+haittaa; ylpeä ... ai, ai, se oli paha se; meitä on siis kaksi
+samanlaista.
+
+Regina teki levottoman liikkeen ja aikoi jatkaa matkaansa. Mutta
+Martta-rouva ei päästänyt häntä niin helpolla. -- Odotahan hiukan,
+sulottareni, -- sanoi tuo ankara rouva, koettaen sopertaa sitä saksaa,
+mikä vielä vanhoilta ajoilta oli hänen muistissaan jäljellä. -- Hiljaan
+härkä kyntää. Se, joka astuu yli minun kynnykseni, ei saa olla
+ovenpieltä pitempi. Parempi kumartua nuorena kuin madella vanhoilla
+päivillään. Kas noin ... sillä tavalla tervehtii nuorempi sitä, joka on
+vanhempi ja viisaampi ... -- ja ennenkun neiti Regina aavistikaan, oli
+vanha, kovakourainen rouva pannut oikean kätensä hänen niskalleen ja
+vasemman hänen vyötäisiinsä ja nopealla tempaisulla pakottanut ylpeän
+vieraansa kumartamaan niin syvään kuin rouvan mielestä oli oikein ja
+kohtuullista.
+
+Neiti Reginan kalpeat posket lennähtivät punaisiksi kuin illan rusko,
+joka ennustaa myrskyä. Korkeammaksi ja ylpeämmäksi kuin koskaan ennen
+oikaisi hän solakan vartalonsa ja hänen mustista silmistään välähti
+salama, joka ei kuitenkaan mitenkään hämmästyttänyt Martta-rouvaa.
+Regina ei virkkanut sanaakaan, mutta vanha Dorthe katsoi varmaankin
+pitävänsä emäntänsä nimessä antaa Martta-rouvalle muutamia neuvoja
+siitä, miten tulee toisiaan ihmisiksi kohdella. Hypäten kahta rappua
+ylemmäksi huusi hän käsiään huitoen minkä jaksoi:
+
+-- Sinä kurja suomalainen noita-akka, kuinka uskallat sillä tavalla
+kohdella jalosukuista neitoa? Tiedätkö sinä, viheliäinen vanginvartija,
+kenet sinulla on kunnia vastaanottaa huoneeseesi? Etkö tiedä? Niinpä
+sanon minä sen sinulle. Tämä on korkeasukuinen, kaikkein jaloin neiti
+Regina von Emmeritz, syntyisin Emmeritzin, Hohenlohen ja Saalfeldin
+ruhtinatar, Wertheimin ja Bischoffshöhen kreivitär, Dettelsbachin ja
+Kissingenin perillinen y.m. y.m. y. m. Hänen isänsä oli kaikkein jaloin
+Emmeritzin ruhtinas, joka omisti useampia linnoja kuin sinä omistat
+töllejä kaupungissasi, mokoma rääsyinen noita-akka! Hänen äitinsä oli
+Würtembergin prinsessa, sukua Baijerin vaaliruhtinaan perheelle, ja
+hänen vielä elävä enonsa, kaikkein arvoisin ja kunniakkain Würzburgin
+piispa ja ruhtinas on Marienburgin ja Würzburgin kaupungin ja niiden
+alusmaiden omistaja. Sinä ylvästelet siitä, että kerettiläiskuninkaasi
+on valloittanut maamme ja kaupunkimme ja ottanut meidät itsemme
+vangiksi; mutta vielä on tuleva se päivä, jolloin pyhä Yrjänä ja pyhä
+neitsyt astuvat alas taivaasta ja tuhoavat teidät, te pakanat, ja jos
+sinä revit hiuskarvankaan meidän päästämme, niin me hajoitamme tämän
+linnasi maan tasalle ja hävitämme sinut ja koko sinun kaupunkisi, sinä
+kurja noita-akka!
+
+On luultavaa, ettei vanhan Dorthen sanatulva olisi vielä pitkiin
+aikoihin tukkeutunut, jollei Martta-rouva olisi antanut pientä
+viittausta palvelijoilleen, jotka muitta mutkitta tarttuivat kiinni
+eukkoon ja veivät hänet, huolimatta hänen vastustamisistaan, alikertaan
+ja sulkivat hänet sinne erääseen pieneen huoneeseen miettimään neitinsä
+loistavaa sukuluetteloa. Martta-rouva tarttui hämmästynyttä Reginaa
+käsivarteen ja vei hänet tuohon hänelle määrättyyn huoneeseen, joka oli
+Martta-rouvan oman huoneen takana ja josta oli näköala kaupungille
+päin. Tänne jätti hänet toistaiseksi tuo ankara rouva, katsoen
+sopivaksi vielä mennessään antaa hänelle näin kuuluvan varoituksen: --
+Tahdon vain sanoa, että parempi on totella kuin itkeä; lintu joka
+laulaa liika aikaisin aamulla, on ennen iltaa haukan suussa. Maassa
+maan tavalla. Kello on nyt seitsemän illalla. Kello kahdeksan tuodaan
+illallinen sisään ja kello yhdeksän panet sinä maata, kello neljä
+nouset, ja jos et osaa kartata tai kehrätä, saatan minä antaa sinulle
+ompelemista, ettet aikaasi pitkästy. Sittenpähän taas saataneen
+tarinoida, kun tarvitaan, ja kun piikasi on oppinut hillitsemään
+kielensä, saat hänet takaisin. Hyvää yötä vain: älä unhota
+iltarukoustasi ja vuoteesi vieressä on pöydällä virsikirja.
+
+Sen sanottuaan paiskasi Martta-rouva oven kiinni ja neiti Regina jäi
+yksin. Yksin oli hän, vankina, kaukana vieraalla maalla, turvatonna,
+ankaran vanginvartijan hallussa ... eivätkä hänen ajatuksensa voineet
+olla iloiset. Hän lankesi polvilleen ja rukoili pyhimyksiä, ei
+rukoillut vääräuskoisen virsikirjan mukaan, vaan sitä punatimanttista
+rukousnauhaa sormiellen, jonka muinoin oli saanut kumminlahjaksi
+enoltaan piispalta. Mitä rukoili hän? Sen tietävät vain taivas ja
+Korsholman mustat muurit, mutta hellä ja myötätuntoinen sydän voi
+aavistaa hänen rukouksensa. Hän rukoili pyhimysten apua, uskon voittoa
+ja vääräuskoisten kukistamista; hän rukoili myöskin, että pyhimykset
+kääntäisivät Kustaa Aadolfin mielen yksin autuaaksi tekevän kirkon
+puoleen, että hänestä, Sauluksesta, tulisi toinen Paulus. Lopuksi
+rukoili hän myöskin vapautta ja suojaa itselleen ... ja tunnit
+kuluivat, illallinen tuotiin sisään, mutta hän ei sitä huomannut.
+
+Neiti Regina katsahti ulos pienestä ikkunasta. Siitä näkyi
+ilta-auringon kultaama maisema, tyyni lahdelma ja sen kimmeltävä pinta;
+ei se ollut tämä maa tuo rehevä Frankkien maa, jossa rypäleet nyt juuri
+kypsyivät; ei ollut siinä kohisevaa Main-virtaa, eikä tuo kaupunki
+tuolla ollut rikas Würzburgin kaupunki, eikä näkynyt sen monia
+luostareita ja korkeita kirkontorneja. Maa tuossa oli kalpea, köyhä
+Suomi; kaupunki oli pieni aloitteleva Vaasa ja kirkko Mustasaaren
+kirkko, vanhin Pohjanmaalla; voi selvästi nähdä auringon heijastuvan
+sen pieniin, soikeihin ikkunoihin, joiden ruudut olivat vielä maalatut
+niinkuin katolisellakin ajalla, ja neiti Reginasta oli niinkuin olisi
+hän nähnyt kirkastettujen pyhimysten katselevan ulos tuosta muinoisesta
+temppelistään. Ja eikö alenevan auringon terä ollut kuin sellaisen
+pyhimyksen silmäterä, joka autuaallisella rauhalla katselee tämän
+maailman taisteluita! Kaikki oli niin hiljaista ja sovinnollisen
+lempeää -- illan loisto, maiseman viehättävä vihreys, vasta leikatut
+pellot monine kuhilaineen, nuo matalat punaiset huoneet kimmeltelevine
+laseineen -- kaikki kehoitti hartauteen ja rauhaan.
+
+Silloin kuuli Regina loitolta lempeän, sointuvan laulun, yksinkertaisen
+ja koruttoman, joka tuli kuin luonnon omasta sydämestä hiljaisena
+iltana, auringon laskiessa, levolleen menneen meren rannalla, jolloin
+kaikki suloiset muistot heräävät kaihoavassa rinnassa. Alussa ei hän
+sitä kuunnellut, mutta laulu läheni lähenemistään ... milloin heikonsi
+sitä jokin eteen sattuva seinä, milloin koivuryhmä, milloin kuului se
+taas vapaasti, korkeasti ja kirkkaasti, ja lopuksi voitiin sanatkin
+erottaa...
+
+
+
+
+6. ETELÄN JA POHJOLAN RAKKAUS.
+
+
+Nyt voi jo erottaa laulun sanatkin yksinäisen laulajan lähetessä. Se
+oli lempeä sydän, joka epätasaisin, mutta lämpimin säkein purki surunsa
+ja kaihonsa meren rannalla pohjolan elokuun ihanana iltana.
+
+    Ja aurinko kirkas se heloittaa
+    yli maiden ja mannerten.
+    Ja kuuhat se illan kuumottaa
+    ja loistavi lohduttaen.
+    Vaan eipä nyt päivä enää paistakaan
+    suruisihin sydämiin,
+    ja kaihoten kuukin nyt kulkee vaan,
+    kun lempeni hyljättiin.
+
+    0l' ystävä mullakin muinoisin,
+    pois maailma multa sen vei;
+    ja vaikka hän palata aikoikin,
+    hän tullunna koskaa ei.
+    Häll' on sata ystävää, mutt' mulla yksi vain,
+    häll' on kaupunkeja ja linnoja, --
+    minä itken itseksein ja laulan huolissain
+    ja vietän ikäviä iltoja.
+
+    Ja lintunen lentävi kultani luo
+    eteläisehen maailmaan,
+    Ja puuhun istuvi, laulavi tuo,
+    saa kultani kuuntelemaan.
+    Mun kuulevi kultani, rintaansa lyö,
+    ja kyynele tulvahtaa,
+    kun laskevi päivä ja saapuu yö,
+    hän jo omansa unhottaa.
+
+Kuta kauemmin neiti Regina kuunteli näitä koruttomia säveliä, jotka
+olivat hänelle vieraita, mutta samalla kuitenkin sydämellisen
+surumielisyytensä vuoksi niin tuttuja, sitä enemmän liikutti häntä se
+kaipaus, joka niin elävästi muistutti häntä hänen omasta
+mielentilastaan. Hänelle tuli vastustamaton halu hengittää illan
+viileää ilmaa, pieni ikkuna ei tahtonut mitenkään aueta, mutta kaikki
+Martta-rouvan varokeinot eivät kuitenkaan olleet voineet siihen mitään,
+että ha'at olivat ruosteesta melkein turmeltuneet ja lopuksi murtuivat
+nuoren neidon uudistetuista ponnistuksista. Ainoastaan pari kolme
+tuntia oli hän ollut vankilassaan, mutta kuitenkin hengitti hän jo
+illan tuoksua niinkuin elinkautinen vanki hengittää vapauden ilmaa.
+Hänen rintansa laajeni, hänen silmänsä säkenöi, hän innostui ja lauloi,
+tosin niin hiljaa, ettei hänen vartijansa häntä kuulisi, mutta
+kuitenkin tarpeeksi selvästi ja sointuvasti seuraavan laulun, jonka
+vaikutusta sen sanat ainoastaan heikosti tulkitsevat:
+
+    Mun surun' syvä,
+    oi, neitsyt pyhä,
+    mieleni katuvan täyttää yhä.
+    En sanoa emmi:
+    Ma häntä lemmin
+    ain' kuolohon yhä tulisemmin.
+
+    Kuin ratsu korska
+    hän maahan murskaa
+    mun kirkkoni suuren ja hurskaan.
+    Suur' voittaissansa,
+    suur' vihassansa,
+    mut suurin on anteeksi antaissansa.
+
+    Surmansa vannoin,
+    valani annoin,
+    ja tikaria tuhoksensa kannoin.
+    Valasta tästä,
+    oi, äiti, päästä,
+    ja henki sankarin säästä!
+
+    On pyyntö mulla,
+    unhoitetulla,
+    suo autuaaksi hänen tulla.
+    Rikoksistansa
+    suo suuristansa
+    mun kuolla kohta puolestansa!
+
+Se yksinäinen olento, joka oli ensimmäisen laulun laulanut, läheni
+vähitellen linnan muuria; se oli kansannainen, hänen kasvonsa olivat
+kalpeat, mutta hyväntahtoiset, ja näkyi, että hän oli ennen ollut
+kauniskin. Hän näytti koettavan saada selkoa vieraan neidon laulusta,
+mutta kun sävelet soivat hiljaisina ja sanat olivat oudot, ei se
+hänelle onnistunut. Hän istuutui kivelle vähän matkaa muurista ja
+katseli lakkaamatta lempeillä silmillään linnan ikkunassa olevaa
+vankia. Regina taas tarkasteli häntä mustilla, läpitunkevilla
+katseillaan; olisi voinut luulla, että he molemmat täydellisesti
+ymmärsivät toisensa, sillä laulun kieli ei kaipaa muuta sanakirjaa kuin
+sydämen. Vai aavistivatko he molemmat rakastavansa samaa miestä ja
+laulavansa molemmat samaa hävinnyttä, mutta kuitenkin niin erilaista
+rakkautta.
+
+Ylhäällä pohjolassa ovat kesäyöt kirkkaat aina elokuun alkuun saakka,
+jolloin läpikuultava harso alkaa auringon laskettua levitä yli
+rantojen, niemien ja lahdelmien. Elokuun keskivaiheilla on tämä harso
+tihentynyt ja kattaa lempeänä, pehmoisena huntuna kesäiset lehdot.
+Jos sitten kuu nousee tätä katoavaa vihreyttä valaisemaan, silloin ei
+ole koko luonnossa mitään sen surullisempaa ja kauniimpaa kuin
+tällainen elokuun ilta, jolloin silmä, tottuneena kolmen kuukauden
+lakkaamattomaan päivään, kauhistuu pimeyttä ja kuitenkin näkee tämän
+pimeyden kaikkein suloisimmassa hahmossa, näkee sen kuin surunsa, jonka
+läpi säteilee taivaallinen kirkkaus. Tämä tunnelma uudistuu joka vuosi,
+vaikka eläisimmekin satoja vuosia vanhaksi; valo ja pimeys silloin
+taistelevat samalla kertaa maailmasta ja ihmissydämestä.
+
+Nuo molemmat yksinäiset laulajat tunsivat tämän tunnelman voiman; he
+istuivat molemmat äänettöminä, liikkumattomina, katsellen toisiaan
+illan yhä pimetessä; ei kumpikaan virkkanut sanaakaan, ja kuitenkin
+ymmärsivät he toistensa sydämen ajatukset.
+
+Silloin nousi yht'äkkiä vaaleaverinen nainen tuolla alhaalla
+istualtaan, kääntyi kaupunkiin päin ja näkyi kuuntelevan meluavia
+ääniä, jotka häiritsivät illan pyhää hiljaisuutta.
+
+Neiti Regina seurasi tarkkaavasti tuntemattoman naisen liikkeitä ja
+nojautui ulos ikkunasta nähdäkseen paremmin. Ilta oli tyyni ja
+hiljainen, loitolla vain kuului airon loisketta vedestä tai jonkin
+paimentorven surunvoittoinen, pitkäveteinen puhallus. Tuossa
+hiljaisuudessa, jota lisäsi ensimmäisten syyspimeäin outous, oli
+jotakin pyhää ja kunnioitettavaa. Sitä kummallisemmalta kuului se
+kaukainen meteli, joka kaupungista päin tullen häiritsi tätä
+hiljaisuutta. Ei se ollut meren kohinaa, ei kosken pauhua, ei kaukaisen
+kulovalkean räiskinää, vaikka se niitä kaikki muistutti. Se oli
+enemminkin hurjistuneen kansanjoukon huutoa, samalla raivoavaa ja apua
+anovaa ... ja kohta sen jälkeen näkyi loimottavan tulen liekki kaukaa
+kaupungin pohjoisesta päästä.
+
+Tuulen nopeudella riensi tuo muurin ulkopuolella istunut yksinäinen
+olento sinne päin, mistä vaara uhkasi... Me kiiruhdamme hetkeksi hänen
+edelleen.
+
+Sotalaivan tulo oli pannut kuohuksiin kaikkien niiden nostokkaiden
+mielet, joiden oli määrä purjehtia sillä sotaan. Suru, ylpeys ja
+nautittu olut tekivät nekin tehtävänsä. He olivat alipäällikköjensä
+johtamina keräytyneet olutkapakkain ympärille, ja kun sotamiehellä oli
+tähän aikaan sanomista ja valtaa enemmän kuin kenelläkään muulla,
+täytyi useinkin hänen vallattomuuttaan kärsiä, ettei hän pääsisi
+suuttumaan. Ylipäällystö ei siis ollut tietävinäänkään siitä, että
+kaksisataa tappelunhaluista nuorta pohjalaista parhaillaan oli
+ryyppypuuhissa ja hyvällä alulla päihtymään päättömäksi; mahdollistahan
+onkin, että tuo menettelytapa tällaisessa tilaisuudessa olisi ollut
+paikallaan, ellei erityinen ja yleiselle turvallisuudelle vaarallinen
+sattuma olisi saanut noita kerran valloilleen päässeitä intohimoja
+ilmituleen leimahtamaan.
+
+Urhokas kersantti Pentti Ristonpoika oli ottanut ajasta vaarin
+esiintyäkseen kaikessa loistossaan. Oman arvonsa ihastuttamana
+oli hän kiivennyt pöydälle ja perin pohjin todistanut uusille
+taistelutovereilleen: 1:ksi, että Saksanmaa oikeastaan oli hänen
+valloittamansa, 2:ksi, että hän jo aikoja sitten olisi ajanut keisari
+Ferdinandin kaulaansa myöten Tonavaan, jos tämä vain ei olisi ollut
+liitossa paholaisen kanssa ja noitunut koko Ruotsin sotaväkeä ja ennen
+muita kuningasta; 3:ksi, että Pentti Frankfurtin porvarien juhlan
+jälkeen oli vartioinut kuninkaan makuuhuonetta ja selvästi nähnyt pirun
+itsensä nuoren tytön muodossa pitävän siellä helvetinmoista meteliä,
+sekä 4:ksi, että koko valtakunnan ja maailman onni -- siihen
+johtopäätökseen tuli kersantti aivan luonnollisesti tämän hetken
+hurmaamana -- oli sen noita-akan käsissä, joka nyt oli vankina
+Korsholmassa.
+
+-- Saadaanpahan nähdä, että se mustatukkainen velho vielä saattaa ruton
+kaupunkiin, -- virkkoi päätään pudistaen muuan takkuinen,
+valkotukkainen maalahtelainen.
+
+-- Se sudenpenikka!
+
+-- Se kuninkaan murhaaja!
+
+-- Mutta sitä me emme salli, että hän istuu siellä ja tuhoaa kansan ja
+kuninkaan taikanuolillaan! -- huusi seuraan yhtynyt päihtynyt
+käräjäkirjuri.
+
+-- Viruttakaamme hänet meressä! -- huusi muuan närpiöläinen.
+
+-- Nuijalla päähän, ettei jäsentä väräytä! -- kirkui koukkunenäinen ja
+tuuheakulmainen lapualainen.
+
+-- Ja jos eivät anna häntä käsihimme, niin sytytämme tuleen koko
+Korsholman. Polttakaamme huuhkaja pesäänsä! -- lisäsi muuan raaka
+Laihian mies.
+
+-- Parempi sekin kuin että valtakunta häviää, -- huomautti
+kylmäverisesti muuan raippaluotolainen hylkeenampuja.
+
+-- Tuohta tänne ja tuli palamaan! -- kiljui eräs vöyriläinen.
+
+-- Korsholmaan! Korsholmaan! -- pauhasi kohta koko joukko. Ja omien
+sanojensa yllyttämänä, niinkuin usein tapahtuu, hyökkäsi kiihoittunut
+lauma tuvan suuren, avonaisen takan luo, raastaen itselleen niin monta
+palavaa halkoa kuin siinä sattui olemaan. Onnettomuudeksi sattui
+kuitenkin tuvan seinillä riippumaan tukuttain liinavihkoja. Muuan
+nostokkaista sattui heilauttamaan tuohustaan liika korkealle, liinat
+syttyivät palamaan, aukinaisesta ovesta kulkeva ilmanhenki antoi
+vauhtia tulelle ja tuossa tuokiossa paloi kapakan pirtti ilmitulessa.
+Kaikki sisällä olijat karkasivat ulos. Ei kukaan ehtinyt saada
+selville, miten se oli tapahtunut. -- Se oli noidannuoli! -- huusivat
+muutamat. -- Se oli Korsholman velhon työtä! -- kirkuivat toiset. Ja
+koko tuo raivoava lauma kiiruhti suin päin vanhalle linnalle.
+
+
+
+
+7. KORSHOLMAN PIIRITYS.
+
+
+Tuskin oli Meri -- sillä tuo yksinäinen laulaja ei ollut kukaan muu
+kuin hän -- käsittänyt raivoisan joukon aikomuksen, kun hän tuulen
+nopeudella riensi oikoteitä takaisin Korsholmaan. Elokuun kuutamossa,
+joka vuodatteli hopeitaan seudun yli, erotti hän vielä selvästi
+ikkunasta Reginan tummat kiharat, jotka yötäkin mustempina kuvastuivat
+pimeää huonetta vasten niinkuin varjo varjoa vastaan. Ja näiden
+kiharain alla kiilteli kaksi haaveilevaa silmää niinkuin tähti
+kimmeltää yöllisen lammen mustassa kuvastimessa. Meri parka ei saanut
+sanaa suustaan, kaikki hänen kuulemansa kummalliset huhut kohosivat
+kuin aaveina hänen mielikuvituksensa eteen. Hän, joka yksin istui
+tuolla ikkunan varjossa, eikö hän ehkä kuitenkin ollut etelämainen
+velho, joka itki siellä kovaa kohtaloaan pakotettuna noiden muurien
+sisässä elämään seitsemän kauneutensa vuotta ja sitten taas muuttumaan
+siksi, mikä oli ennen ollut: kamala kummitus, puoleksi nainen, puoleksi
+käärme?
+
+Meri seisoi kuin kivettyneenä linnan muurien juurella.
+
+Mutta yhä lähempää kuuluivat hurjan joukon huudot ja jo näkyivät
+soihdut lähenevän linnaa. Silloin voitti tuo taikauskoinen
+maalaisnainen luontonsa ja korotti äänensä parahiksi sen verren, että
+se voi kuulua ylös ikkunaan. -- Paetkaa, neiti! -- virkkoi hän
+kiireesti ruotsinkielellä, -- paetkaa, suuri vaara uhkaa teitä,
+sotamiehet ovat hurjistuneet, sanotaan, että olette tahtonut murhata
+kuninkaan, ja henkenne on vaarassa!
+
+Regina näki tuon kalpean haamun kuutamossa ja hänenkin
+mielikuvituksessaan heräsivät eloon kaikki ne kertomukset, joita hän
+oli kuullut tästä taikurien maasta. Kymmenen kuukautta oleskeltuaan
+ruotsalaisten seurassa oli hän oppinut heidän kieltään osaksi
+ymmärtämään; heti ei hän käsittänyt varoittajan tarkoitusta, mutta yksi
+ainoa sana riitti herättämään hänen huomionsa. -- Kuningas? -- virkkoi
+hän murteellisella ruotsinkielellä. -- Kuka olet? Mitä puhut sinä
+suuresta Kustaa Aadolfista?
+
+-- Teidän armonne ei saa viipyä hetkeäkään, -- jatkoi Meri
+kuuntelematta Reginan puhetta. -- Ne ovat jo portilla ja Martta-rouva
+ei voi kuuden vartijansa avulla suojella teitä kahta sataa miestä
+vastaan. Pian, pian! Jos että pääse ulos ovesta, sitokaa yhteen
+lakanoita ja huiveja ja laskeutukaa alas siitä ikkunasta; minä otan
+täällä vastaan.
+
+Regina alkoi jo käsittää, että vaara uhkasi, mutta sen sijaan, että
+olisi siitä pelästynyt, hän siitä jo salaisesti iloitsi. Olihan hän
+uskonsa marttyyri, heitetty kauas tähän raakalaisten maahan siitä
+syystä, että oli tahtonut käännyttää kirkon mahtavimman vihamiehen. Nyt
+on ehkä tullut se hetki, jolloin pyhimykset vihdoinkin antavat hänelle
+kalliisti ansaitun marttyyrikruunun. Miksi pakenisi hän sitä kunniaa,
+jota äsken oli laulaen ylistänyt? Eikö se ollut paha kiusaaja itse,
+joka tuon kalpean naisen haamussa tahtoi vietellä hänet pois tuosta
+kuolemattomasta kunniasta? Ja Regina vastasi: -- _Et dixit diabolus: da
+te praecipitem ex hoc loco, nam scriptum est: angelis suis mandavit de
+te, ut te tueantur, ne ullo modo laedaris_.[10] Silloin kulki kuun valo
+muurin nurkan ohitse ja loi surullisen loistonsa kauniin naisen
+kasvoille. Hänen poskensa hehkuivat, hänen silmissään paloi
+haaveellinen tuli. Meri katseli häntä peloissaan ja ihmeissään ... ja
+taas leimahti hänen mieleensä ajatus, että olento, jonka katse oli noin
+kummallinen ja jonka puhe oli noin outoa, ei voinut olla mikään muu
+kuin velho. Sanomaton kauhu valtasi hänet, ja hän pakeni, tietämättä
+miksi, kaupunkiin päin.
+
+Mutta Reginan korviin kuului jo melua linnan pihalta. Juopunut lauma
+oli pysähtynyt tarkoin teljetyn portin eteen ja seisoi nyt siinä
+huutaen, kiroillen ja uhaten, ettei jättäisi kiveä kiven päälle koko
+linnasta, jos ei noita-akkaa heti paikalla annettaisi heidän käsiinsä.
+Mutta unestaan juuri herännyt Martta-rouva ei antanut niinkään helposti
+pelottaa itseään. Nuorena ollessaan oli hän ollut mukana paremmissakin
+piirityksissä ja tiesi, ettei suurilla sanoilla linnoja valloiteta.
+Joka voittaa aikaa, voittaa kaikki, ajatteli älykäs rouva, ja antoi
+sentähden ruveta keskustelemaan antautumisesta pyytäen samalla tietää,
+mitä viholliset oikeastaan tahtoivat ja minkätähden he tahtoivat sitä,
+mitä tahtoivat. Mutta sill'aikaa kaivettiin esille piiloistaan puoli
+tusinaa ruosteisia pyssyjä, joilla linnan invaliidit varustettiin; nuo
+kuusi vanginvartijaa saivat aseikseen nuijia ja keihäitä; annettiinpa
+piioillekin käsky tarttua korentoihin, joista nuijasodan aikana moni
+Flemingin ratsumies oli saanut surmansa. Näin varustettuna luuli
+Martta-rouva jo voivansa keskeyttää kaikki sovinnon hieromiset. Hän
+astui itse portin taa ja alkoi sen läpi saarnan, jossa ei sanoja
+säästetty: -- Te häpeämättömät roistot, -- huusi urhakka eukko, --
+vieköön piru teidät kattilaansa kiehumaan, te juopot rentut! Korjatkaa
+luunne heti paikalla tahi, niin totta kuin minä olen Martta Ulfsparre,
+annan minä teille patukasta, niin että pakarat soivat, te riiviöt ja
+konnat, te päihtyneet porsaat, yöjuoksijat ja kunniattomat kelmit!
+
+Patukka, joka oli rottingista palmikoitu ja jonka alinomaisia opetuksia
+linnan väestö kyllä oli saanut kokea, ei nyt kuitenkaan tehnyt ulkona
+oleviin odotettua vaikutusta. Ei liene myöskään yleisessä mellakassa
+niin tarkkaan kuultu Martta-rouvan manauksia, sillä yhä vaan
+ryskytettiin honkaista porttia, niin että se ulvahteli liitoksistaan.
+-- Ulos noita-akka! -- huusivat hurjimmat ja muutamat olivat jo
+alkaneet heittää sytykkeitä portin eteen.
+
+Martta-rouvalla oli kaksi kömpelöä Kustaa I:n aikaista kanuunaa, joista
+toista kutsuttiin Haukaksi, toista Kyyhkyseksi. Niiden viattomana
+virkistyksenä oli jo kauan ollut ampua vastauslaukauksia laivoille,
+jotka mereltä tullessaan tervehtivät linnaa, sekä juhlatiloissa,
+niinkuin kuninkaallisten nimi- ja hääpäivinä, kuuluvalla äänellä
+tulkita yleisen velvollisuuden tunteita. Nyt olivat tosin vallit
+ulkopuolella silloista ainoaa suojustaa, tuota rautapiikeillä
+varustettua lankkuaitaa, joten kanuunat olivat helpommin vihollisten
+kuin piiritettyjen saatavissa. Mutta Martta-rouva oli arvannut oikein
+olettaessaan, että kanuunanpauke valleilta sekä peloittaisi vihollista
+että ilmoittaisi sotalaivalle ja kaupungille linnan hädänalaisesta
+tilasta. Hän käski senvuoksi parin vanginvartijan hiipiä kanuunain luo,
+ladata -- paljaalla ruudilla tietysti -- Haukka ja Kyyhkynen ja ampua,
+jonka tehtyään heidän tulisi kiireimmitten peräytyä takaisin linnaan.
+
+Tämän toimenpiteen vaikutus oli silmänräpäyksellinen. Huuto ja melu
+lakkasivat yht'äkkiä ja Martta-rouva käytti tilaisuutta hyväkseen,
+antaakseen ulkona oleville vielä uuden läksytyksen: -- Kuuletteko,
+metsärosvot, -- huusi hän noustuaan tikapuille, niin että hänen
+valkoinen yönuttunsa näkyi kuutamossa puoli kyynärää portin yli, --
+jollette te siinä paikassa mene tiehenne kuninkaallisen majesteetin ja
+kruunun linnasta, niin ammutan minä teidät kanuunoillani, niin ettei
+jää riepuakaan päällenne, te sikahumalaiset räyhääjät! Ettekö tiedä,
+että äkäinen koira joutuu suden suuhun, ja sen minä sanon, että minä
+hakkautan teidät palasiksi, te rakkarit -- minä murennan teidät
+mäskiksi ja heitän teidät sikojen...
+
+Urhakka rouva ei kuitenkaan saanut lopettaa lausettaan. Joku tuolla
+ulkona oli löytänyt maasta pilaantuneen nauriin ja nakkasi sen
+kuutamossa paistavaa valkoista myssyä kohden niin taitavalla kädellä,
+että se sattui keskelle Martta-rouvan otsaa. Hän oli pakotettu ensi
+kerran elämässään antamaan suun vuoron toiselle ja vetäytymään pois.
+Joukko räjähti hillittömään nauruun ja samalla oli Martta-rouvan
+arvokin auttamattomasti mennyt heidän silmissään. Yhä rohkeammin
+ryntäsi vihollinen porttia vastaan, saranat taipuivat, lankut
+notkuivat, lopulta kaatui toinen puoli porttia kauhealla pauhulla
+sisään, ja koko piirittäjäin joukko syöksyi linnan sisäpihaan.
+
+Nyt olisi voinut lyödä vetoa, että Martta-rouva olisi pakoitettu
+antautumaan. Mutta ei, nopeasti vetäytyi hän väkineen itseensä linnaan,
+telkitsi oven ja asetti pyssymiehensä ikkunoihin, uhaten ampua
+kuoliaaksi jokaisen, joka koetti tunkeutua sisään. Näin suuri uljuus
+olisi muulloin milloin tahansa tehnyt vaikutuksensa, mutta tuo hälisevä
+joukko ei kuullut eikä nähnyt mitään. Etumaiset alkoivat jo
+löytämällään rautakangella jyskyttää teljettyä ovea...
+
+Silloin alkoivat takimmaiset huutaa ja hälistä ja kun muutkin
+katsahtivat taakseen, näkivät he, niin pitkälle kuin silmä kantoi
+epäselvään kuutamoon, päätä pään vieressä ja pyssyä pyssyn vieressä.
+Oli niinkuin olisi sota-armeija maasta kohonnut tyyten tuhoamaan kaikki
+rauhan rikkojat, vai olivatko kaikki Korsholman kuolleet sankarit
+nousseet aaveina haudoistaan kostamaan sitä väkivaltaa, jota tehtiin
+heidän vanhalle linnalleen?
+
+Ymmärtääkseen, mistä nuo lähenevät varjomaiset olennot olivat siihen
+ilmaantuneet, on muistettava, että paljon lähiseudun kansaa oli
+kokoontunut nostokkaiden lähtöä katsomaan. On myöskin mainittava, että
+Isokyrön talonpoikaiskuningas oli jäänyt yöksi kaupunkiin arvattavasti
+toivoen Maria Eleonoran miehiltä saavansa kuulla jotakin Bertelistä.
+Sotamieskapakan palo ja meluavan joukon kulku Korsholmaan oli saanut
+koko Vaasan jaloilleen ja kun Meri hengästyksissään juoksi isänsä luo,
+rukoillen häntä pelastamaan vangittua neitiä, päätettiin kaikkialla
+noudattaa hänen pyyntöään. Pohjalainen on pian valmis tappeluun ja kun
+talonpojat saivat kuulla sotamiesten menettelystä heidän parasta
+miestään, Perttilän isäntää kohtaan, heräsi heissä vanha sotamiesviha.
+He unhottivat, että monen oma poika tai veli oli pukeutunut nostokkaan
+takkiin, eivätkä voineet mitenkään jättää näin mainiota tilaisuutta
+käyttämättä, kun sekä ihmisyyden nimessä että kuninkaan linnan
+puolustukseksi saatiin antaa sotamiehiä selkään. He marssivat siis
+Perttilän johtamina, noin sadan miehen suuruisena joukkona linnan
+avuksi; ne aseet, jotka kuutamossa näyttivät keihäiltä ja pyssyiltä,
+eivät olleet muita kuin tiepuolesta kiireesti temmatuita aidaksia ja
+seipäitä, joita tavallisestikin käytettiin aseina paikkakunnan
+suuremmissa kahakoissa.
+
+Niin pian kuin sotamiehet huomasivat, että heitä ulkoapäin
+ahdistettiin, koettivat he peittää hämmästyksensä huutoihin ja
+uhkauksiin. Epävarmoina vihollisen miesluvusta alkoivat muutamat jo
+ajatella pakoretkeä rautapiikeillä varustetun lankun yli; toiset
+luulivat jo olevansa tekemisissä kokonaisen kummitusjoukon kanssa,
+jonka tuo vieras noita-akka oli avukseen manannut, ja rohkeimpainkin
+polvet alkoivat jo tutista. He selvisivät kuitenkii pian
+erehdyksestään, kun kuulivat kummitusten puhuvan selvää Maalahden
+ruotsia ja Isokyrön suomea. Kun ulkona oleva vihollinen oli päässyt
+portin luo ja täyttänyt sen niin, ettei kukaan päässyt siitä ulos,
+syntyi kuin yhteisestä sopimuksesta molemmin puolin hiljaisuus, jonka
+kestäessä kuului kaksi ääntä, toinen jostakin linnan ikkunasta ja
+toinen ulkovallilta, molemmat yht'aikaa.
+
+-- Enkö minä jo sanonut teille, -- huusi Martta-rouva ikkunasta, --
+enkö jo sanonut teille, juopporatit, että pitää miettiä seitsemän
+kertaa päänsä ympäri, ennenkun sormensa pistää loukkuun, ja jos kettu
+on tarttunut hännästään rautaan, ei auta muu kuin purra se poikki!
+Suuri suu vaatii myös leveän selän ja pitäkää nyt hyvänänne, mitä
+tulette saamaan!
+
+Ja sen sanottuaan vetäytyi Martta-rouva pois ikkunasta, liekö pelännyt
+pilaantuneita nauriita.
+
+Valleilta tuleva ääni oli vanhan ukon vielä voimakas ääni, joka huusi
+sotamiehille:
+
+-- Tahdotteko heittää pois aseenne ja antaa meille johtajanne, niin
+saatte muut palata rauhassa kotiinne. Ellette tahdo, niin tästä on
+syntyvä tanssi, jonka vertaista ei Korsholmassa ole ennen nähty, ja me
+kyllä pidämme huolen siitä, että viulut vinkuvat.
+
+-- Vieköön saksansaakeli sinut, moukka! -- huusi linnan pihalta iloisen
+kersantin Pentti Ristonpojan tuttu ääni. -- Kyllä minä opetan sinua,
+blitz-donner-kreuz-Pappenheim, kehoittamaan rehellisiä sotapoikia
+häpeälliseen antautumiseen. Eespäin, pojat, puhdistakaamme portin
+edusta ja ajakaamme nuo roistot puuroansa popsimaan!
+
+Onneksi ei kellään sotamiehistä ollut ampuma-aseita ja harvalla oli
+miekkaakaan vyöllään, koska nostokkaille ei vielä oltu niitä uskottu.
+Useimmilla oli, paitsi sammuvia kekäleitä ja aisankappaleita,
+ainoastaan halkoja, joita olivat ohimennessään temmanneet
+halkopinoista. Näin varustettuina ryntäsivät pihalla olijat porttia
+vastaan.
+
+Ensi yrityksessä saivat sotamiehet seipäistä ja aidaksista niin, että
+heidän täytyi verisin päin vetäytyä takaisin. Mutta ennen pitkää tuli
+tungos portissa niin suureksi, ettei voitu kättä käännähyttää, vielä
+vähemmän sitä kohottaa tappeluun, ja nyt syntyi etumaisten kesken hurja
+painiskeleminen, sill'aikaa kuin ulommaiset kummaltakin puolelta
+tunkivat päälle ja lopulta litistivät etumaisia niin, ettei kukaan
+kyennyt kättä eikä jalkaa liikahuttamaan ja joka hetki oltiin vaarassa
+puristautua kuoliaiksi. Turhaan koettivat rautaiset käsivarret kaataa
+kumoon vihollisia, turhaan leveät hartiat koettivat tunkeutua joukon
+läpi. Lopulta tuli paino sisästä päin niin suureksi, että talonpoikain
+etumaiset rivit hajaantuivat tai kaatuivat kumoon ja noin toinen puoli
+sotamiehistä murtautui vallin ulkopuolella olevalle aukealle paikalle,
+jotavastoin toinen osa uudelleen suljettiin linnan pihaan.
+
+Nyt vasta päästiin todenteolla tappelemaan. Aseina käytettiin kepakoita
+ja halkoja, piiskoja ja nyrkkejä. Annettiin siinä monta iskua, joka
+paremmin olisi ollut paikallaan Isolanin kroaatteja vastaan,
+osoitettiin siinä urhoutta, jota paremmin olisi tarvittu Saksanmaalla.
+Sotamiesten miesluku oli suurempi, mutta kun se oli hajoitettuna
+kahteen joukkoon, joutui se sen vuoksi pian epäjärjestykseen. Osa
+nuoremmista nostokkaista pötki pakoon, toiset joutuivat tappiolle ja
+piestiin pahanpäiväisiksi, toiset taas, nuo sotaan tottuneet, vanhat
+sotamiehet, peräytyivät vallille, saadakseen selän suojaa ja
+puolustautuivat hurjan rohkeasti. Voitto näytti nyt ehdottomasti
+kallistuvan talonpoikien puolelle, mutta silloin syttyi taas tappelu
+uuteen tuleen, kun portinvartijat, joista suurin osa oli kiivauksissaan
+juossut valleille, työnnettiin rivakalla ryntäyksellä takaisin ja
+vapautetut sotamiehet juoksivat toveriensa avuksi. Nämä saivat siitä
+uutta rohkeutta ja ahdistivat talonpoikia kiihtyneellä raivolla; voitto
+kävi taas epävarmaksi ja molempain kiukku kasvoi sitä mukaa, kuta
+tasaväkisemmiksi tultiin.
+
+Yli tämän meluavan ja huutavan, valittavan ja voitonriemuisen tappelun
+tuoksinan paistoi hopeankirkas kuu niinkuin taivaan silmä, valaisten
+rauhallisesti ja sovittavasti kaikkia maailman murheita ja tuskia.
+Kaikki lehdet kimmeltivät kuutamossa; puiden lehvillä ja kosteassa
+ruohikossa helmeili tuhannen tuhansia kastepisaroita; koko luonto
+hengähteli sanoin selittämätöntä sopusointua; viileä tuulenhenki kulki
+suurelta, kirkkaalta mereltä tullen yli rantaseutujen, loitolta kuului
+mainingin yksitoikkoinen kohina kaukaisia kareja vastaan ja illan
+tähdet kuvastelivat tummassa vedessä.
+
+Kun linnan piha taas oli käynyt tyhjäksi, uskalsivat Martta-rouva ja
+hänen apumiehensä käydä lähempää tarkastelemaan taistelua valleilla.
+Tuo urhakka emäntä ei malttanut hänkään olla omalla tavallaan osaa
+ottamatta kahakkaan, ja taas kuultiin hänen korkealla äänellä huutavan
+talonpojille: -- Se on oikein, pojat, rummuttakaa päälle vaan, antakaa
+palikkain pyöriä! Moni on saanut tanssia huonommankin soiton mukaan. --
+Ja sotamiehille huusi hän: -- Olkoon terveydeksi, lapseni, pitäkää
+hyvänänne illallinen, Korsholmassa tarjotaan mitä taidetaan! Älkää
+yhtään hätäilkö, noita-akkanne on hyvässä turvassa, ja jos tarvitaan,
+on Korsholmassa lukkoja ja säppiä teidänkin varallenne, roistot!
+
+Onnen oikut ovat käsittämättömät. Näkyi olevan jossakin kirjoitettu,
+että Martta-rouvan piti tulla valheesta kiinni ilonsa ylimmillään
+ollessa ja kaikkien hänen varokeinojensa joutua häpeään. Sillä samalla
+hetkellä nähtiin pitkä ja musta naisolento vallien korkeimmalla
+kohdalla kuutamon valaisemaa yöllistä taivasta vasten.
+
+Hämmästyksestä takertuivat sanat Martta-rouvan kurkkuun, kun hän tunsi
+tuon olennon lukkojen taa telkeämäksi vangiksi. Kuinka Regina oli
+voinut päästä lukittujen ovien ja suljettujen ikkunain kautta, se oli
+hänelle niin selittämätön arvoitus, että häneenkin tarttui tällä
+hetkellä usko vieraan tytön liitosta pimeyden valtain kanssa. Hän
+unohti ruveta ottamaan kiinni pakolaista ja jäi odottamaan, että
+suuret, mustat siivet kasvaisivat hänen hartioilleen ja hän
+jättiläiskorppina lentäisi tiehensä. Lukija voi helpommin arvata asian
+oikean laidan. Taistelun melu ja kanuunain laukaukset olivat kuuluneet
+Reginan yksinäiseen kamariin. Joka hetki odotti hän jo pyöveleitään,
+jotka veisivät hänet varmaan kuolemaan, ja niin ihanaa oli hänestä
+kuolla marttyyrikuolema uskonsa tähden, että hänen levottomuutensa vain
+kasvoi kasvamistaan, kun rähinä tuolla alhaalla ei lakannutkaan eikä
+ketään kuulunut tulevaksi häntä noutamaan. Lopulta välähti hänen
+haaveelliseen mieleensä ajatus, että pimeyden ruhtinas ehkä kadehtii
+hänen ihanaa kohtaloaan ja että taistelu tuolla alhaalla on hänen
+toimeenpanemansa, jolla hän tahtoo estää hänet kunniakkaasta kuolemasta
+ja sen sijaan pakottaa hänet kuihtumaan vankilassa ilman voittoa ja
+riemua. Hän muisti laulavan naisen neuvon, solmi yhteen lakanoita ja
+huiveja ja laskeutui niitä myöten valleille ja oli ennen pitkää
+kaikkien taistelevien nähtävänä.
+
+Mutta niin pian kuin he keksivät tuon pitkän olennon tuolla ylhäällä
+kuutamossa, valtasi heidät sama taikauskoinen pelko, joka äsken oli
+kangistanut Martta-rouvan vikkelän kielen. Taistelu taukosi vähitellen
+itsestään ja sitä kesti enää vain etäisemmillä paikoilla; ystävä ja
+vihamies joutui saman kauhun valtaan ja lähinnä valleja syntyi niin
+suuri hiljaisuus, että sinne kuului meren kaukainen kohina.
+
+Ja silloin puhui neiti Regina äänellä niin kuuluvalla ja heleällä, että
+jos hänen ruotsinpuheensa ei olisi ollut niin outoa, kaikki ympärillä
+seisovat olisivat ymmärtäneet, mitä hän sanoi. -- Te Belialin lapset,
+-- sanoi hän ensin vähän värähtelevällä, mutta sitten lujalla ja
+rauhallisella äänellä, -- te vääräuskoiset, miksi viivyttelette
+henkeäni ottamasta? Tässä seison minä aseetonna, suojatonna, korkea
+taivas pääni päällä ja maa ja meri jalkojeni juuressa, ja sanon teille:
+teidän Lutherinne oli väärä profeetta; ei ole mitään autuutta paitsi
+yhteisen, oikeauskoisen, katolisen kirkon helmassa. Kääntykää sentähden
+pyhän neitsyen ja kaikkien pyhimysten puoleen sekä tunnustakaa paavi
+Kristuksen jälkeläiseksi maan päällä, niinkuin hän toden totta onkin,
+että hän torjuisi päänne päältä Pyhän Yrjänän miekan, joka jo on
+kohotettu teitä tuhoamaan. Minut voitte tappaa, minä kuolen kernaasti
+uskoni oikeuden vuoksi; tässä minä olen, miksi viivytte? Lyökää minua,
+minä nauran teille, te vääräuskoiset; minä ylenkatson teidän uskoanne!
+
+Oli neiti Reginan onni, etteivät hänen sanojaan ymmärtäneet ne, joille
+ne puhuttiin. Sillä niin suuri oli luterilaisuuden voima tänä kuohuvana
+aikana, jolloin valtakunnat ja kansat sen hyväksi uhrasivat onnensa ja
+elämänsä, että halvin ja typerinkin hehkui palavaa intoa ja sokeaa
+vihaa paavia ja hänen miehiään vastaan -- minkä karkeat, mutta
+luonnontuoreet vanhat virsikirjamme yllin kyllin osoittavat. Olisipa
+vain tämä väkijoukko, olivatpa sitten talonpoikia tai sotamiehiä,
+kuullut Reginan paavia ylistelevän ja sanovan Lutheria vääräksi
+profeetaksi, armotta olisi se repinyt hänet palasiksi. Nyt sitävastoin
+suhisivat nuoren neidon sanat kuin oudot äänet heidän ohitsensa; he
+näkivät vain hänen rauhallisen ryhtinsä, ja se kunnioitus, jota rakkaus
+ja onnettomuus aina herättävät, vaikutti tuohon äsken niin kiihkoiseen
+laumaan sen, että he seisoivat siinä epätietoisina, mitä heidän
+oikeastaan olisi ajatteleminen ja tekeminen. Turhaan odotti Regina taas
+kuolemaansa. Hän astui alas valleilta, meni peloissaan väistyvää
+joukkoa vastaan, jokainen näki, että hän oli täydellisesti turvaton.
+Mutta kuitenkaan ei kukaan uskaltanut kohottaa kättään häntä
+vangitakseen. -- Ei se ole ihmisen luuta ja lihaa tuo, se on varjo, --
+virkkoi muuan vanha vöyriläinen. -- Kuun näen hänen lävitsensä
+paistavan.
+
+-- Se nyt äkkiä nähtäneen, -- huusi muuan pörröinen ilmajokelainen ja
+laski jotenkin raskaasti karhean kätensä Reginan hartioille. Hetki oli
+ratkaiseva. Nuori neitonen käännähti päin ja katsoi miestä kasvoista
+kasvoihin noilla tummilla, syvillä ja loistavilla silmillään, niin että
+tämä kummallisen tunteen valtaamana veti kätensä pois ja luikki
+häpeissään tiehensä. Häntä seurasivat useat muutkin lähinnä,
+seisoneista. Ei kukaan voinut selittää noiden mustien, kuutamossa
+kiiltelevien silmien salaperäistä voimaa, mutta kaikki sen tunsivat.
+Hetken kuluttua oli paikka Reginan ympärillä tyhjä, taistelu oli
+lakannut ja vihdoin viimeinkin saapunut vartijaväki lopetti mellakan
+vangitsemalla uppiniskaisimmat.
+
+Mutta vielä kauan jälkeenpäinkin kesti tuota nuijasodan synnyttämää
+kilpailua talonpoikien ja sotamiesten välillä, uutteran _auran_ ja
+voittoisan _miekan_ välillä, joista toinen on aina ollut Suomen kunnia,
+ja joista toinen tähän aikaan lensi tupestaan kesyttämään itseään
+Rooman keisaria.
+
+Reginasta sanottakoon tällä kertaa vain, että hän vastustelematta,
+vaikkakin haikeasti huoaten kadotettua marttyyrikruunuaan, antoi viedä
+itsensä takaisin pimeään, yksinäiseen vankihuoneeseensa. Mutta Perttilä
+palasi tyttärineen Isokyröön, isä mietiskellen sukunsa tulevaa
+suuruutta, tytär entisiä iloja ajatellen. Meidän on muistettava, että
+kaikki tämä tapahtui kahden päivän kuluessa kesällä v. 1632, siis ennen
+Kustaa Aadolfin kuolemaa, josta ensimmäisen kertomuksen alussa on
+kerrottu.
+
+Kului päiviä ja kuukausia ja ihmisten kohtalot vaihtelivat, mutta
+siivekkään sanan tulee lennostaan lakata ja vaieta vastaisia hämyhetkiä
+odottaessaan. Sillä välskärin kertomus kesti, niinkuin kestää lasten
+ilo tai suru, yhden illan -- käyden lyhyeksi niille, jotka sitä
+kuuntelivat ystävinä, pitkäksi ehkä muille. Mutta ei koskaan katkennut
+tarinan lanka keskeltä kahtia, etteivät nuoret ja vanhat olisi
+ajatelleet: pian saamme kuulla lisää. Se täytyi välskärin aina luvata.
+Paljo onkin hänellä vielä kertomatta kahden suvun kohtaloiden
+vyyhdestä, joka vasta on puoleksi keritty, mutta jota varmaankin vielä
+keritään, joskaan ei loppuun, niin ainakin "pasmaan" merkiksi siitä,
+että lanka on niin pitkä kuin pitääkin.
+
+
+
+
+
+
+VÄISKÄRIN KOLMAS KERTOMUS.
+
+TULI JA VESI.
+
+
+
+
+Kun välskärin utelias kuulijakunta taas kokoontui, oli noin kuusi
+kuukautta kulunut siitä, kun viimeksi oli oltu yhdessä. Oli näet
+sattunut tapaus vanhalle Bäckille. Itsekullakin on keppihevosensa. Ja
+Bäck oli vanhoilla päivillään alkanut rakastaa muutamanlaista
+mukavuutta; hänellä oli ulkovinnillä jotenkin suuri pussi täynnä
+höyheniä, joita hän syksyisin ja keväisin hankki ampumaretkillään.
+Mutta mihinkä noita höyheniä käytettiin, sitä ei kukaan käsittänyt; kun
+sitä häneltä kysyttiin, saattoi hän vastata: -- minä aion tehdä
+niinkuin Posse teki Viipurin pamauksessa: jos Suomi tulee hätään,
+kiipeän minä torniin ja pudistan höyheneni ilmaan, niin että siitä
+syntyy yhtä monta sotamiestä kuin oli pussissa höyheniä.
+
+-- Veli puhuu kuin hanhen päästä, -- virkkoi kapteeni Svanholm,
+postimestari. -- Parempaa puuta tarvitaan sotamiehen tekoon tänä
+aikana. Vai luuleeko veli meitä kananpojiksi?
+
+-- Minä tiedän, -- lisäsi välskäri, kun kapteeni aikoi jatkaa, -- minä
+tiedän, mitä veli tahtoo sanoa: veljellä oli siivet Karstulassa.
+
+Eräänä kauniina huhtikuun päivänä lähti välskäri ampumaan lintuja
+kuvilta. Toverinaan oli hänellä vanha, toissilmä korpraali, Ritsi
+nimeltään, s.o. Fritz; nuorena ollessaan oli hän kisällinä kuljeksinut
+aina Saksanmaalla saakka, tuomatta sieltä tullessaan kuitenkaan muuta
+kuin saksalaisen nimensä. Jäät olivat vielä paikoillaan, mutta
+avannoita oli jo kaikkialla; ukot luovailivat jään reunaa pitkin ja
+ampuivat välistä, mutta huonosti he ampuivat ja heikko oli heidän
+näkönsä. Silloin tapahtui eräänä aamuna, että Bäck luuli näkevänsä
+kaksi kaunista sorsaa ulkojään reunassa, jonne voitiin tulla ainoastaan
+pitkän kierroksen tekemällä. Hän lähti liikkeelle ja kun pääsi perille,
+olivat sorsat vielä paikoillaan. Hän hiipi niin lähelle kuin uskalsi,
+tähtäsi ja ampui ... ja näyttivät sorsat hiukkasen pudistelevan
+höyheniään, mutta paikaltaan ne eivät hievahtaneet. Sitkeähenkisiä
+pakanoita, ajatteli Bäck, kumartui, latasi pyssynsä uudelleen ja ampui
+vielä kerran kolmenkymmenen askelen matkalta. Samalla menestyksellä.
+Vähän häpeissään hiipi ampuja lähemmä ja huomasi nyt ampuneensa omia
+kuviaan, jotka tuuli hänen huomaamattaan oli kantanut jään sisäreunalta
+sen ulkoreunalle.
+
+Nyt aikoi vanha herra lähteä saalineen paluumatkalle, mutta ei
+päässytkään. Tuuli oli irroittanut sen jään, millä _hän_ seisoi, siitä,
+millä Ritsi seisoi, ja ajoi nyt irtonaista lauttaa merelle.
+Surumielisinä katselivat ukkoset toisiaan kukin lautaltaan; väliä ei
+ollut täyttä kymmentä syltä, ja kuitenkaan ei korpraali voinut auttaa
+herraansa ja mestariaan, sillä venettä ei heillä ollut. Bäck ajautui
+hitaasti, mutta varmasti ulapalle. -- Hyvästi nyt, kumppani! -- huusi
+välskäri. -- Sano terveisiä Svenoniukselle ja Svanholmille, että minun
+testamenttini on oikeanpuolisessa lukitussa piirongin laatikossa. Sano
+heille, että soitattavat minulle sielukelloja sunnuntaina. Hautausta ei
+teidän tarvitse puuhata, siitä pidän itse huolen.
+
+-- Jumala siunatkoon! -- huusi korpraali vastaan, pyyhkäsi nuttunsa
+liepeen nurealla puolella toista silmäänsä ja lähti hiljalleen ja
+tyynesti kävelemään rantaan päin, niinkuin ei mitään olisi tapahtunut.
+
+Nyt on kuitenkin tuon kunnon pikkukaupungin kunniaksi sanottava, että
+välskärin muut ystävät eivät olleet läheskään niin kylmäverisiä kuin
+korpraali. Postimestari kiroili ja pauhasi, koulumestari lähti
+poikiensa kanssa liikkeelle ja vanha isoäiti lähetti pari reipasta
+luotsia vakavissa veneissään etsimään välskäriä jäiden seasta. Koko
+kaupunki tuli liikkeelle, siellä meluttiin ja juostiin, ja ne, jotka
+melusivat ja juoksivat, saivat kaikista vähimmän aikaan. Kaksi päivää
+kului eikä mitään uusia kuulunut; kolmantena päivänä palasivat luotsit
+takaisin, mutta saalistaan eivät he olleet tavoittaneet. Päätettiin
+että välskäri oli mennyttä miestä ja herettiin häntä hakemasta.
+Kaupungissa syntyi vilpitön suru, sillä tuollainen vanha kapine kuin
+ukko Bäck -- kaikkien setä ja kaikkien uskottu -- oli yksi noita
+pikkukaupungin kotihaltioita, joita ilman ei luultu yleisen hyvän
+voivan viihtyä. Mutta mitä tehdä? Kun ei vielä kolmanteenkaan pyhään
+mennessä tuon onnettoman linnustuksen jälkeen ollut kuulunut
+risahdustakaan välskäristä, soitettiin hänelle sielukellot; samalla
+luettiin hänelle saarnatuolista kaunis kiitos, jonka Svenonius oli
+kirjoittanut ja joka oli koristettu sekä latinalaisilla että
+heprealaisilla korulauseilla. Kaupungin hyvinymmärtäväinen maistraatti
+määräsi päivän ja hetken tuon noin odottamattomasti hukkautuneen
+toverin jälkeen toimenpantavaa kalunkirjoitusta varten.
+
+Toivon kuitenkin, että ne arvoisat lukijani, jotka ovat huomanneet
+tämän todenmukaisen kertomukseni päällekirjoituksen, eivät vielä ole
+minuun aivan pahenneet. Olisihan ikävää, jos välskäri vaikenisi juuri
+nyt, kun Regina-neiti vielä istuu Korsholmassa Martta-rouvan kovan
+komennon alla ja Bertel vuotaa verta haavoistaan Lützenin
+tappotanterella. Ja mitä tulisi helläluontoisesta Meristä, mitä
+Isokyrön talonpoikaiskuninkaasta ja niin monesta muusta merkillisestä
+henkilöstä tässä kertomuksessamme? Mutta rauhoittukaamme, välskäri on
+ollut kummemmissakin seikkailuissa eläessään, eikä hän ole turhanpäiten
+syntynyt samana päivänä kuin Napoleon.
+
+Kaikki oli valmiina kalunkirjoitusta varten. Aivan harvinainen
+järjestys vallitsi Bäckin ullakkokammarissa ja siellä oli tapahtunut
+jotakin aivan merkillistä: siellä oli lakaistu ja lattia pesty. Kaikki
+kapineet olivat ihmeellisessä järjestyksessä: matka-apteekki oli
+tomutettu, lintujen kuvat olivat asetetut kaikki rinnakkain yhteen
+riviin ja munakokoelman salaisuudet oli paljastettu kaikkien
+katseltaviksi. Hopeapäinen kävelykeppi seisoi juhlallisen näköisenä
+nurkassa, vanha irtotukka riippui miettiväisenä naulallaan, ja Bäckin
+piirongin kaikkein pyhimmät, nuo vaalenneet hiussuortuvat muinaisilta
+ajoilta, oli vedetty päivän valoon ruplissa ja kopeekoissa
+arvosteltaviksi, vaikkeivät ne varmaankaan suuriin summiin nousseet.
+Kaikki oli, kuten sanottu, valmiina, virkanaamainen raatimies oli
+istuutunut kuluneen tammipöydän ääreen, jossa nyt puhdas karttapaperi
+komeili sillä paikalla, missä välskäri säilytti nikkarikapineensa,
+kirjuri istui vastapäätä raatimiestä ja teroitteli kynäänsä, ja vanha
+iso-äiti oli talon emäntänä saapunut vesissä silmin ilmoittamaan Bäckin
+tavaroita, koska tuolla vanhalla miehellä ei ollut muitakaan omaisia
+tai sukulaisia.
+
+Yksi kapine oli kuitenkin vielä koskematta jä tutkimatta, nimittäin tuo
+kulunut, hylkeennahkainen kapsäkki välskärin sängyn alla. Raatimies
+silmäili sitä tuon tuostakin arvaillen, miten suureksi nousisi hänen
+prosenttinsa vainajan perinnöstä, mutta mitä tuo kapsäkki sisältäisi ja
+kuka oikeastaan tulisi sen perimään, sitä ei kukaan tiennyt.
+
+Nyt tuli toimituksen alkaa. Svanholm ja Svenonius oli
+kutsuttu arviomiehiksi. Raatimies rykäisi pari kertaa, asetti
+kasvonsa virkamiehen ryppyihin, avasi suunsa ja alkoi: -- Koska
+hyvinymmärtäväisen maistraatin tietoon on tullut, että entinen korkean
+kruunun välskäri, Andreas Bäck nimeltään, harjoittaessaan linnunammuntaa
+lintuja vastaan meren jäällä, on tähän jäähän tapaturmaisesti kuoleman
+kautta kadonnut, ja niin muodoin, vaikkei ruumiillisesti löydettynäkään,
+kuitenkin hengellisesti oikein ja lain mukaan todenmukaisesti kuollut
+on...
+
+-- Pyytäisin nöyrimmästi saada ilmoittaa tyytymättömyyteni! -- kuului
+samassa ääni ovesta, ja sen äänen vaikutus oli ihmeellinen.
+Hyvinymmärtäväisen maistraatin edustaja hölmistyi sanattomaksi, hänen
+tukkansa pyrki korkeutta kohti ja hänen kaunopuheinen kielensä takertui
+ensi kerran elämässään suulakeen kiinni. Kirjuri, jota sihteeriksi
+kutsuttiin, karkasi pystyyn kuin raketti ja iski päänsä seinään sysäten
+mennessään kumoon oppineen herra Svenoniuksen, joka oli hiukan
+vähäkuuloinen eikä ollut kuullut tuota outoa ääntä yhtä vähän kuin hän
+ollenkaan käsitti, mikä oli syynä syntyneesen häiriöön. Pahimmin kävi
+kuitenkin urhoolliselle Svanholmille; olisi voinut vannoa, ettei hän
+Karstulassakaan ollut niin kovaa kokenut. Hän valahti kalpeaksi kuin
+lakana ja koetti turhaan komentaa uppiniskaista oikeata jalkaansa
+tekemään käännöstä vasempaan. Ainoastaan vanha isoäiti säilytti
+jotakuinkin mielenmaltiinsa, asetti lasisilmät nenälleen, astui
+päättävästi tulijaa vastaan ja pudisti moittivasti päätään, niinkuin
+olisi tahtonut sanoa (jota ei kuitenkaan sanonut), että on sopimatonta,
+että ruumiit kulkevat avossasilmin.
+
+Mutta vanha Bäck -- sillä kukapa muukaan se olisi voinut olla -- ei
+pelästynyt. Hänen tunteensa olivat aivan toista laatua. Nähdessään
+vanhan kamarinsa näin hävyttömästi puhdistetuksi, kallisarvoiset
+kapineensa noin rohkeasti järjestetyiksi, ja hyvinymmärtäväisen
+maistraatin täydessä toimessa asiain kanssa, jotka Bäckin mielestä
+eivät sille ensinkään kuuluneet, joutui hän helposti ymmärrettävistä
+syistä oikeutetun vihan valtaan, tarttui virkakuntien edustajia niskaan
+ja heitti heidät kumpaisenkin toisen toisensa perästä ovesta ulos.
+Sitten tuli veli Svenoniuksen vuoro, jota ei säästetty enemmän kuin
+muitakaan, ja lopuksi myöskin veli Svanholmin, joka hänkin, ennenkun
+sai sanan suustaan, kieri alas ullakon portaita. Kaikki tuo tapahtui
+kerta käden käänteessä. Nyt oli vain vanha isoäiti jäljellä. Ja kun
+Bäck kohtasi vanhuksen moittivat katseet, tointui hän heti ja häpesi.
+-- No, no, -- sanoi hän, -- no, no, serkku, älkää panko pahaksenne,
+minä opetan nuo luudat ja rievut saamasta pahaa siivoa huoneeseeni ...
+olkaa hyvä ja istukaa, serkku. Suuttuisihan tuosta kivikin tuommoisia
+tyhmyyksiä nähdessään. Katsos noita konnia, kun ovat pesseet lattian ja
+tomuttaneet kaikki lintuni; sehän on hävytöntä!
+
+-- Hyvä serkku, -- keskeytti isoäiti, joka oli samalla sekä suuttunut
+että iloinen, -- kaiken tuon olen minä tehnyt; me olimme kaikki siinä
+varmassa luulossa, että serkku oli hukkunut.
+
+-- Vai hukkunut! -- mutisi välskäri. -- Mutta minä sanon, ettei pahuus
+maailmasta niin pian katoa. Kyllähän minä purjehdin kolme kokonaista
+päivää sen kurjan jääpalasen päällä. Eikähän minulla juuri ollut
+katettua pöytää eikä valmistettua sänkyä, mutta hiljalleenhan tuo meni.
+Olihan minulla luotipyssy mukanani ja sillä minä ammuin hylkeen, joka
+tuli liian likelle. Rasvainen se oli, mutta hätä keinon keksii,
+ajattelin; tulta minulla oli ja oli suolojakin; ja niin minä tein
+roihun metsästyslaukustani ja paistoin pihvin itselleni sitä ruudilla
+maustaen. Neljäntenä päivänä pysähtyi lauttani kiintonaiseen jäähän
+toisella puolella Pohjanlahden ja minä marssin maihin. Nyt on aika
+lähteä tallustelemaan kotipuoleen ajattelin minä. Myin pyssyni ja
+lähdin kelirikossa taipaleelle. Ja sen minä sanon teille, hyvä serkku,
+että kamariani teidän ei olisi tarvinnut näin epäkuntoon laittaa, jos
+eivät ruotsalaiset olisi kohottaneet kyytirahaansa neljää vertaa
+suuremmaksi entisestään. Ennenkuin pääsin Haaparantaan, oli jo
+matti kukkarossa. Silloin ajattelin minä: nyt välitän viisi
+lääkintähallituksesta, ja aloin matkaa tehdessäni harjoittaa vanhaa
+tointani suoniraudallani ja _essentia dulciksella_, niin että kaikki
+akat ... onneksi olkoon, serkku taisi aivastaa ... niin että akat
+luulivat entisten aikain taas palanneen takaisin. Niukuin naukuin
+pääsin minä sillä tavalla perille ... vaikka vähän liian myöhään,
+niinkuin näen, mutta kuitenkin tarpeeksi ajoissa heittääkseni
+kutsumattomat perilliseni pellolle.
+
+Niinkuin näkyy oli välskärin vaikea antaa ystävilleen anteeksi sitä,
+että he olivat häirinneet häntä hänen rauhoitetuilla aloillaan. Sen hän
+kyllä olisi voinut antaa anteeksi, että he olivat anastaneet hänen
+aarteensa ja hänen nimeään loukanneet; mutta että he sen lisäksi olivat
+siivonneet hänen kamarinsa, sitä ei hänen mielestään jalomielisinkään
+mies maailmassa voinut kärsiä! Vasta vähitellen taukosi myrsky vanhan
+isoäidin riitoja sovitellessa, ja niin koitti taas se päivä, jolloin
+sovintojuhlaa vietettiin uudella kertomuksella, joka tässä alempana
+seuraa. Tosinhan oli vielä niitä typeriä ihmisiä, jotka katselivat
+välskäriä kuin kuolleista noussutta kummitusta; tosinhan maistraatti
+yhä vielä epäili, oliko välskärillä enää oikeutta elämään, kun hän
+kerran virallisesti oli kuolleeksi julistettu; tosinhan postimestari
+vielä tuhannen tulimmaisesti kiroili pakottavaa selkäänsä, jossa näkyi
+merkkejä veli Bäckin ylösnousemiskohtauksesta; tosinhan vielä veli
+Svenoniuskin päivitteli sitä reikää, joka oli tullut hänen
+kaksikymmenvuotiseen hännystakkiinsa, minkä hän juhlan kunniaksi oli
+pukenut päälleen. Mutta isoäiti hymyili yhtä lempeästi kuin ennenkin,
+Anna Sofia oli yhtä ystävällinen kuin ennenkin ja yhtä vallattomia
+olivat pienokaiset -- ja niinpä haihdutti päiväpaiste usvapilvet ja
+taivaanranta valkeni kuunneltaessa kertomuksia vangitun neiti Reginan
+kohtaloista.
+
+
+
+
+TULI JA VESI.
+
+
+Hyvät ystäväni, alkoi välskäri, -- teistä voi ehkä tuntua oudolta, että
+olen pannut tämän tarinani nimeksi "Tuli ja Vesi". Mitä oli kuninkaan
+sormus ja kuinka miekka ja aura ovat taistelleet keskenään, sen
+käsittää jokainen päätään vaivaamatta. Mutta nyt varmaankin joku
+ajattelee, että minä aion kertoa teille jotakin luonnontieteellisiä
+asioita, koska otan elementeistä puhuakseni. Hyvähän olisi niinkin,
+sillä minä pidän luontoa suuressa kunniassa, mutta olen minä kuitenkin
+sitä mieltä, että kertomuksessa on ihminen pääasia. Jos katselemme
+maalauksia, voimme herttaisella ystävyydellä silmäillä hedelmätauluja,
+lintutauluja ja maisemia, mutta ne taulut, joissa kuvataan kauniita
+ihmisiä ovat kuitenkin aivan toista. Sanon sen vuoksi heti paikalla,
+etten aio kertoa tulipaloista enkä vedenpaisumuksista; kertomukseni
+nimi tulee siitä, että ihmisluonto välistä on merkillisesti elementtien
+kaltainen, milloin tulen, milloin veden, milloin taas keveän ilman
+kaltainen. Aion kertoa neljästä henkilöstä, joista toiset kaksi
+kuuluvat ensimmäiseen luokkaan, toiset kaksi taas jälkimmäiseen. Sillä
+ei kuitenkaan ole sanottu kaikki se, mitä voitaisiin sanoa, sillä
+kaikilla nimillä on se vika, että ne ilmaisevat vain yhden puolen
+monista. Olin myöskin aikonut nimittää kertomukseni "Vaakunamerkiksi",
+mutta luovuin siitä, kun huomasin, että sitä yhtä hyvin voitaisiin
+sanon "Kirveeksi". Olisin myöskin voinut pelästyttää teitä tuolla
+pöyristyttävällä nimellä "Kirous" -- mutta kun oikein ajattelin,
+huomasin että "Siunaus" olisi yhtä hyvä nimitys. Sen vuoksi saatte nyt
+tyytyä elementteihin; olen nyt sanonut, mitä tarkoitan, lopun saatte
+itse arvata.
+
+
+
+
+1. SAALIS TAISTELUTANTERELTA.
+
+
+Uutta juttua aloittaessamme on meidän ensiksi muistettava, että koko
+tuo välillä oleva kertomus miekasta ja aurasta tapahtui ennen Lützenin
+tappelua, josta kerrottiin ensimmäisen kertomuksen "Kuninkaan
+sormuksen" lopussa. Kun nyt palaamme Lützeniin marraskuun 6. p:nä 1632,
+niin saatamme hetkeksi unohtaa, että "Miekkaa ja auraa" ollenkaan
+on ollut olemassa ja kuvailla mielessämme seisovamme suuren
+sankarikuninkaan verisen paarin ääressä, kun hänet tappelun jälkeisenä
+päivänä palsamoitiin Meuchenin kylässä.
+
+Oli ihanaa, mutta samalla hirvittävää nähdä, kun Pappenheim teki
+hyökkäyksensä suomalaisia vastaan Rippach-puron itäpuolella.
+Rautapukuiset, vastustamattomat kyrassierit karkasivat Stålhandsken
+kimppuun; kaikki horjui ja ruhjoutui tuon musertavan hyökkäyksen alla,
+suomalaisten hevoset, jotka samoin kuin heidän isäntänsäkin olivat
+aivan uupuneita pitkän taistelun vaivoista, kaatuivat selälleen. Mutta
+Stålhandske kokosi heidät uudelleen, asetti miehen miestä, hevosen
+hevosta vastaan, viimeiset voimat ponnistettiin, kuolemasta ei kukaan
+välittänyt; ystävät ja vihamiehet sekautuivat toisiinsa verisessä
+temmellyksessä. Siinä kaatui Pappenheim, siinä kaatuivat hänen
+uljaimmat miehensä; puolet Stålhandsken ratsumiehistä sotkeutuivat
+hevosten kavioihin, ja yhtä kaikki kesti raivoisaa taistelua hämäriin
+saakka. Stålhandsken sivulla ratsasti Bertel, ja niin tapahtui, että
+hän kohtasi Pappenheimin. Kovin heikko oli kaksikymmenvuotiaan
+nuorukaisen käsivarsi tätä teräksestä tehtyä käsivartta vastustamaan;
+urhoollisen sotamarsalkan pitkä miekan isku sattui nuorukaisen kypärään
+niin suurella voimalla, että maailma musteni Bertelin silmissä ja hän
+meni tainnoksiin. Kaatuessaan tarttui hän tietämättään uskollista
+Lappiaan harjaan ja Lappi laukkasi tiehensä laahaten perässään
+isäntäänsä, jonka toinen jalka oli jalustimessa kiinni ja kädet
+puristivat suonenvedon tapaisesti harjasta.
+
+Kun Bertel avasi silmänsä, näki hän vain pilkkoisen pimeää ympärillään.
+Hämärästi muisti hän kuuman kahakan seikkailut, joista viimeinen oli
+se, että Pappenheim heilautti miekkaansa hänen päänsä päällä. Hänen
+mieleensä johtui ajatus, että hän ehkä oli kuollut ja lepäsi nyt
+haudassaan. Hän koetteli kädellään sydämensä kohtaa, se sykki vielä;
+hän puri sormeaan, ja tunsi siihen koskevan. Hän käsitti vielä
+elävänsä, mutta miten ja missä, sitä oli hänen mahdotonta arvata. Hän
+ojensi kätensä ja sai siihen muutamia oljenkorsia. Hänen kupeellaan oli
+kosteata maata, pään päällä tyhjää ilmaa. Hän koetti nousta ylös, mutta
+hänen päänsä oli raskas kuin lyijypallo; siinä oli vielä muisto
+Pappenheimin miekasta.
+
+Silloin kuuli hän läheltänsä äänen, joka puoleksi valittaen puoleksi
+uhaten virkkoi:
+
+-- Tuhannen tulimmaista! Ei tilkkaakaan viiniä! Saakelin valloonit,
+ovat varastaneet taskumattini, rosvot. Hoi, tänne jokunen, olitpa
+vaikka turkkilainen; kunhan tuot pisarankaan viiniä, sanon sinua
+veljekseni, vaikk' olisit juutalainen, hoi!
+
+-- Onko se Larsson? -- virkkoi Bertel heikolla äänellä, sillä hänenkin
+kieltään kangerteli polttava jano.
+
+-- Mikä maan myyrä se on, joka siellä nimeäni kuiskaa? -- virkkoi sama
+ääni pimeässä. -- Hei, pojat, suitset höllälleen ja kannukset jalkaan!
+Kun olette laukaisseet pistoolinne, heittäkää ne hiiteen ja iskekää
+miekalla! Hakatkaa heitä kalloon, noita roistoja, listikää kuin
+nauriita! Peitotkaa, jauhakaa möyhyksi! Kuningas on kaatunut... Raivo
+ja riemu! ... semmoinen kuningas ... nyt veri vuotakoon! Nyt kuollaan,
+mutta ensin kostetaan. Kas niin, pojat, hurraa ... eespäin pohjalaiset!
+
+-- Larsson! -- virkkoi Bertel uudelleen, mutta toveri ei kuullut. Hän
+oli houreissaan yhä vievinään suomalaisia poikiaan vihollista vastaan.
+
+Hetken kuluttua tunki säde myöhäisen syysaamun valoa sen kurjan vajan
+ikkunasta, jossa Bertel oli. Hän voi nyt erottaa oljet, jotka oli
+paljaalle maalle levitetty, sillä vaja oli ilman lattiaa ja oljilla
+makasi kaksi miestä uneen vaipuneena.
+
+Ovi aukeni ja pari parrakasta, julman näköistä miestä astui sisään.
+Säälimättä kolhasivat he nukkuvia pyssyn perällä ja huusivat alasaksan
+murteella: -- Ylös! Lähtötorvea soitetaan! -- Ja tuvan ulkopuolelta
+kuuluivat nuo ratsumiehille tutut torven toitotukset, joilla siihen
+aikaan tavallisesti annettiin merkki liikkelle lähtöön.
+
+-- Antaisin seivästää itseni kuin sammakon -- mutisi toinen miehistä
+tyytymätönnä -- jos käsittäisin, mitä korkea-arvoinen isä tekee noilla
+uskottomilla koirilla. Olisi hän yhtä hyvin voinut heti kohta passittaa
+heidät heidän herransa ja mestarinsa paholaisen valtakuntaan.
+
+-- Pässinpää -- vastasi toinen -- etkö tiedä, että kerettiläiskuninkaan
+kuolemaa tullaan Ingolstadtissa viettämään komeilla menoilla.
+Korkea-arvoinen isä aikoo juhlan kunniaksi polttaa loistavat
+ilotulitukset.
+
+Nukkuneet olivat heränneet ja Bertel tunsi nyt toisen heistä pieneksi,
+paksuksi Larssoniksi ja toisen omaksi palvelijakseen Pekaksi. Mutta
+selityksiin ei ollut aikaa. Kaikki kolme talutettiin ulos, sidottiin ja
+sullottiin maalaisvaunuihin, jonka jälkeen tuo pitkä haavoitettujen ja
+kuormaston jono hiljalleen lähti liikkeelle kroaattien vartioimana.
+
+Bertel käsitti nyt, että hän oli tovereineen joutunut keisarillisten
+vangiksi. Kohta selvisi hänen muistonsa ja toisilta sai kuulla, miten
+kaikki oli tapahtunut. Kun hänen uskollinen Lappinsa tunsi suitsien
+olevan irrallaan, laukkasi hän tiedottoman isäntänsä kanssa takaisin
+leiriin. Mutta leiriä olivat muutamat kroaatit parhaillaan ryöstämässä,
+ja kun he näkivät ruotsalaisen upseerin puolikuolleena laahaavan
+hevosensa kupeella, ottivat he hänet mukaansa runsaiden lunnaitten
+toivossa. Kun Pekka ei tahtonut jättää isäntäänsä, joutui hänkin
+samalla kertaa vangiksi; Larsson oli taas pappenheimiläisten hyökätessä
+urjennut liian kauaksi vihollisten sekaan, saanut keihäästä piston
+olkapäähänsä ja toisen iskun käteensä, ja kun ei enää voinut murtautua
+läpi, vei vihollisten virta hänet mukanaan. Kuka oli päässyt voitolle,
+sitä ei Larsson varmuudella voinut sanoa. Oli jo kolmas päivä tappelun
+jälkeen; oli kuljettu etelää kohti kokonainen vuorokausi levähtämättä,
+ja sitten oli muutamiksi tunneiksi pysähdytty autioon, ryöstettyyn
+kylään.
+
+-- Kirotut koirat! -- huudahti pikkuinen kapteeni, jonka hyvä tuuli ei
+haihtunut edes tärisevässä maalaisvaunussa, -- kun eivät vain olisi
+varastaneet taskumattiani, niin olisimme saaneet kaikki tässä tyhjentää
+maljan Suomen kunniaksi. Mutta nämä kroaatit ovat rosvojoukkoa, joiden
+rinnalla meidän mustalaiset ovat viattomia kuin enkelit. Tahtoisin
+mielelläni ripustaa heitä pari sataa hirsipuuhun Korsholman valleille
+niinkuin hameita luhdin seinämille.
+
+Kuljettiin vielä kolme tai neljä päivää, levähdettiin silloin tällöin,
+mutta vangit, jotka nuoriensa vuoksi eivät voineet auttaa toisiaan,
+kärsivät kovia tuskia huonosti sidotuista haavoistaan. Alussa
+kuljettiin puti puhtaaksi ryöstetyn maan läpi, jossa vain suurella
+vaivalla saatiin mitään syötävää tai juotavaa ja jonka väestö
+kaikkialla pakeni pelättyjen kroaattien tieltä. Mutta kohta saavuttiin
+varakkaampiin seutuihin, joissa katolismielinen väestö tuli näkyviin,
+joskaan ei muuta varten, niin ainakin kirotakseen kerettiläisiä ja
+riemuitakseen heidän kuninkaansa kuolemasta. Koko katolinen maailma
+riemuitsi heidän kanssaan. Madridissa pantiin toimeen loistavia
+näytelmiä, joissa Wallenstein, Pyhä Yrjänä, voitti lohikäärmeen, Kustaa
+Aadolfin.
+
+Seitsemän päivän vaivalloisen matkan jälkeen ajoivat vaunut
+iltamyöhällä natisevan nostosillan yli ja pysähtyivät ahtaalle linnan
+pihalle. Vangitut suomalaiset, jotka olivat aivan voivuksissa
+haavoistaan, saatettiin rikkinäisiä portaita myöten puoliympyrän
+muotoiseen tornikammioon. Bertelistä tuntui kuin hän olisi nähnyt tämän
+paikan ennenkin, mutta pimeän ja oman heikkoutensa vuoksi ei hän voinut
+erottaa ympärillään olevia esineitä. Yön tähdet tuikkivat sisään
+rautaristikoiden välitse, vangeille annettiin virvoitukseksi
+pikarillinen viiniä, ja Larsson huudahti hyvillään: -- Lyönpä vetoa,
+että nuo sissit ovat varastaneet viininsä meidän kellareistamme, sillä
+jalompaa nestettä en ole maistanut sitten, kun vietimme Würzburgissa
+noita ihania makean leivän päiviä.
+
+-- Würzburg! -- virkkoi Bertel, mietteisiinsä vaipuneena. -- Regina! --
+lisäsi hän sitten melkein tietämättään.
+
+-- Ja viinikellari! -- huokasi Larsson matkien. -- Sanonko sinulle
+jotakin, poikaseni:
+
+    Se miehelle suurinta harmia tuottaa,
+    kuu tyttöjen sanoihin liiaksi luottaa.
+    Kun saapuvi lempi, se sydämen ansa,
+    kihlaa tyttö, mutt' kihlaa vain suotta.
+    Ja naimisiin mene -- maljasi kanssa.
+
+-- Mutta mitä Reginaan tulee -- jatkoi hän -- niin kutoo se
+mustasilmäinen penikka nyt sukkaa Korsholmassa. Martta-rouva ei ole
+niitä, jotka kuutamossa itkevät ja huokaavat. Sitten kun me viimeksi
+tavattiin, olen saanut terveisiä Vaasasta iloisen kersantin Pentti
+Ristonpojan kautta. Hän oli tapellut isäsi kanssa, sanoi; ukko on
+kuulemma voimissaan vielä, oli nostanut Pentin suoralla kädellä maasta
+ja heittänyt ulos ovestaan kuin karvakintaan. Pentti kiroili ja vannoi,
+että hän kohta sen jälkeen olisi pistänyt ukon ja hänen kaikki
+kaksitoista renkiään tuulimyllyyn ja jauhanut heidät puurojauhoksi, jos
+ei Meri olisi rukoillut heidän puolestaan. Sukkela mies se Pentti,
+tappelee kuin rakuuna ja valehtelee kuin matruusi. Terve mieheen!
+
+-- Mitä muuta kuuluu Pohjanmaalta? -- keskeytti hänet Bertel, joka ei
+millään muotoa olisi tahtonut proosalliselle ystävälleen ilmaista
+elämänsä suurta salaisuutta, rakkauttaan tuohon mustasilmäiseen,
+kauniiseen ja onnettomaan Regina von Emmeritziin.
+
+-- Eipä juuri muuta erikoisempaa kuin että vuodentulo on ollut hyvä,
+sotaverot raskaat ja paljon on sotamiehiä otettu. Perttilän ukot, sinun
+isäsi ja minun isäni, riidellä nalkuttavat niinkuin ennenkin ja sopivat
+taas. Meri vetistelee sinua ja hyräilee surumielisiä lauluja. Muistatko
+naapurin Katria? Pulska tyttö, pyöreä kuin nauris, punanen kuin
+pihlajan marja ja leuka niin pehmoinen kuin voimurikka. Maljasi, poika,
+hän kuuluu karanneen jonkun sotamiehen kanssa.
+
+-- Eikö muuta mitään? kysyi Bertel hajamielisesti.
+
+-- Vieläkö sinulle pitäisi muuta olla, kun et välitä Isokyrön
+lihavimmasta likastakaan? Mutta on sitä vielä muutakin, noch etwas,
+niinkuin saksalainen sanoo. Korsholmassa on ollut kova tappelu.
+Nostokkaat olivat saaneet päihinsä, että neiti Regina oli tahtonut
+tappaa kuninkaan noidan nuolella, karkasivat Korsholman kimppuun ja
+polttivat tytön elävältä. Saakelin sukkelasti tehty! Kerettiläisten
+malja! Osaamme sitä mekin ilotulia polttaa.
+
+Bertel hyppäsi ylös unohtaen haavansa, mutta tuska valtasi hänet
+samalla ja ääntä päästämättä vaipui hän pyörtyneenä Larssonin syliin.
+
+Rehellinen kapteeni sekä suuttui että hämmästyi, Samalla kun hän valeli
+Bertelin ohimoita viinin tähteellä ja vähitellen sai hänet taas
+tajuihinsa takaisin, puheli hän siinä kiihtyen ja lauhtuen: -- Älähän
+nyt, Bertel ... mitähän nyt? Riivaako sinua piru, poikaseni? Oletko
+rakastunut tyttöön? Ai, jai, jai, maitoa, paljasta maitoahan sinun
+suonissasi virtaa! Pyörrypäs kuin herttainen kamarineitsyt! Noh, kah,
+rohkaise mielesi; sanoinko heidän polttaneen hänet? Se oli valetta,
+eivät ne ole kuin vähän kärventäneet sen mustia hiuksia, niin kertoi
+Pentti Ristonpoika, ja sitten on hän repinyt silmät päästä
+Martta-rouvalta ja kiivennyt kuin orava linnan katolle. Semmoista
+tapahtuu joka päivä sodassa... Vai niin, vai jo aukaisit silmäsi. Vai
+elät sinä vielä, sinä maitoon leivottu nisupulla ... etkö häpeä, poika,
+käyttäytymästä niinkuin olisit mikäkin posliiniastia! Sinäkö sotamies?
+Vai sotamies semmoinen! Blitzdonnerwetterkreutzpappenheim,
+pumaatapurkki olet etkä sotamies! Hyi saakeli, nyt on jo pikarikin
+tyhjä!
+
+Tuo pienehkö, pyöreähkö sotilas olisi varmaan vielä kauankin antanut
+kiukkunsa kipenöidä, varsinkin kun ei enää saanut lohdutusta
+pikaristakaan, ellei ovi samassa olisi avautunut ja naisolento astunut
+sisään vankien luo.
+
+Kapteenin hyötyisät, vaikka vähän kalpean pöhöttyneet kasvot valkenivat
+hetipaikalla, ja hän työnsi Bertelin syrjään paremmin nähdäkseen, sillä
+lamppu valaisi heikosti. Mutta tulos hänen tarkastuksestaan ei
+näyttänyt häntä oikein tyydyttävän:
+
+-- Nunna! Hyi helvetti! ... tuleeko se meitä käännyttämään?
+
+-- Rauha olkoon teidän kanssanne! -- kuului nuorehko, heleä ääni hunnun
+alta virkkavan. Arvoisa Pyhän Äidin kirkon prioritar on lähettänyt
+minut tänne haavojanne sitomaan ja jos se on pyhimysten tahto, niitä
+parantamaan.
+
+-- Kunniani kautta, ihana ystäväni, se on hauskaa kuulla ja
+tutustukaamme hetikohta lähemmin toisiimme! -- virkkoi kapteeni hiukan
+lempeämmällä äänellä ja ojensi kätensä kohottaakseen huntua nunnan
+kasvoilta. Tämä vetäytyi kuitenkin nopeasti pari askelta taapäin, ja
+oveen ilmaantui kaksi epäilyttävän näköistä sotamiestä.
+
+-- Ohoh, vai niin, kyllä ymmärrän! virkkoi Larsson hämillään -- kissa
+vieköön, ovatko nunnat täällä noin kopeita. Siihen aikaan kun elelin
+Frankkein maassa Würzburgin linnassa, sain puolitusinaa suuteloa
+päivässä nuorimmilta nunnatytöiltä; sellaiset synnit annetaan aina
+anteeksi.
+
+-- No, -- jatkoi urhokas kapteeni, kun nunna epäröiden viipyi oven
+suussa, -- teidän korkea-arvoisuutenne ei saa pahastua sotamiehen
+suorista sanoista. _Numquam nemo nascitur caballerus_, sanoo
+espanjalainen; se tahtoo sanoa, että rehellinen sotilas on kavaljeeri
+jo syntyessään. Näettehän, arvoisa neitsyt, että minä, vaikka olenkin
+uskoton kerettiläinen, taidan puhua latinaa kuin oikeauskoinen munkki!
+Siihen aikaan, kun olimme Münchenissä, olin minä läheisessä
+ystävyydessä pullakan baijerilaisen nunnan kanssa, joka oli 27-vuotias,
+ruskeasilmäinen, koukkunokkainen...
+
+-- Pidä suusi! -- kuiskasi Bertel ärtyisesti. Sinähän karkoitat nunnan
+luotamme.
+
+-- Enhän minä ole mitään sanonut. Astukaa sisään, ihana impi, astukaa
+sisään vain. Lyön vetoa, että siitä on pitkät ajat, kun olette 27
+vuotta täyttänyt. _Posito_, sanoo ranskalainen, olettakaamme, että
+olisitte vanha akka...
+
+Nunna lähestyi haavoitettuja mitään virkkamatta ja alkoi kahden
+apulaissisaren kanssa tutkia Bertelin huonosti hoidettua haavaa. Hieno,
+valkea käsi tarttui saksiin ja leikkasi pois nuorukaisen tukan sen
+mustelman ympäriltä, jonka Pappenheimin miekka oli siihen jättänyt.
+Kahdenkymmenen minuutin kuluttua oli Bertelin haava tottuneella kädellä
+puhdistettu ja sidottu. Liikutettuna tästä huolenpidosta tarttui Bertel
+nunnan käteen ja suuteli sitä.
+
+-- Kunniani kautta, ihana rouva, -- virkkoi taas tuo suulas kapteeni,
+minunhan pitäisi olla mustasukkainen ystävälleni, joka on minua
+viittätoista vuotta nuorempi. Suvaitkaa nyt ojentaa lempeä kätösenne
+tännekin ja laastaroida tätä urhoollista käsivartta, joka on saanut
+voiton niin monen hurskaan sisaren hurskaudesta...
+
+Nunna, joka ei ollut koko aikana virkkanut sanaakaan vastaukseksi,
+alkoi nyt päästellä sitä repaleista sidettä, joka oli kääritty
+Larssonin haavan ympärille. Hänen kätensä sattui Larssonin käteen.
+
+-- Potz donnerwetter! -- huudahti kapteeni. -- Noin hieno ja pehmonen
+kätönen! Pyydän anteeksi, rakastettava rouva tohtorinna; _ex ungua
+leonem_, sanoo Pyhä Homerus, yksi kirkkoisistämme ... sillä minä olen
+tutkinut kirkkoisienkin teoksia ... se merkitsee suoralla
+suomenkielellä: kynsistään kissa tutaan. Lyön vetoa kymmenestä
+putelista vanhaa renskaa yhtä rikkinäistä saapasta vastaan, että tuo
+pieni, valkea kätönen paljon mieluummin hyväilisi ritarin poskea kuin
+yötä ja päivää sormeilisi rukousnauhaa.
+
+Nunna veti jo pois kätensä ja näytti epäröivän. Keimaileva kapteeni
+alkoi jo pelätä pahoja seurauksia keikailustaan. -- En puhu sanaakaan
+enää, minä vaikenen kuin karthausilaismunkki, mutta sen minä sanon,
+että se, joka uskaltaa sanoa näin pehmeää kätöstä vanhan akan ... no,
+no, minä vaikenen, kuulettehan, että minä vaikenen...
+
+-- _Tempus est consummatum, itur in missam_[11] virkkoi ovelta kumea
+ääni ja nunna kiiruhti tekemään viimeiset solmut kääreeseensä. Kohta
+sen jälkeen olivat vangit taas kahden kesken.
+
+-- Tuon äänen olen ennenkin kuullut -- huomautti Bertel miettiväisenä.
+-- Kaikki on täällä kummallisen salaperäistä.
+
+-- Pyh -- sanoi kapteeni pilkallisesti, -- mikä lie ollut kalju,
+mustasukkainen munkki. Hitto vieköön sitä pientä, sievää kätöstä!
+
+
+
+
+2. KAKSI VANHAA TUTTAVAA.
+
+
+
+
+Kun syysaurinko seuraavana aamuna heitti ensimmäiset säteensä
+tornikamariin, nousi Bertel vuoteeltaan ja meni ikkunaan, luodakseen
+silmäyksen ahtaan rautaristikon läpi. Näköala siitä oli ihana. Tornin
+juurella kiemurteli komea joki, sen toisella rannalla oli kaupunki
+kymmenine kirkontorneineen ja kaupungin takana oli vihertäviä
+viinitarhoja.
+
+Heti paikalla tunsi Bertel paikan Würzburgiksi. Marienburgin linna,
+jonne vangit oli suljettu, oli ruotsalaisten poistuttua taas joutunut
+ruhtinaallisen piispan käsiin vaikkei hänen ruhtinaallinen
+ylhäisyytensä ollutkaan levottomien aikojen vuoksi muuttanut sinne
+olemaan, vaan pysytteleikse enimmäkseen Wienissä. Linna oli paljon
+kärsinyt valloittamisesta ja ryöstämisestä; toinen torneista oli
+rauniona ja vallihauta oli monin paikoin soraa ja kiviä täynnä. Tällä
+kertaa oli linnassa vain viidenkymmenen miehen vartioväki, mutta sitä
+enemmän oli siellä haavoitettuja ja sairaita, joita kaupungin
+luostarien nunnat hoitivat. Kun Bertel oikein tarkkaan tutki
+vankilaansa, oli hän tuntevinaan sen Reginan huoneeksi, samaksi, josta
+tuo ihana neiti oli katsellut taistelun kulkua ja jossa ruotsalaisten
+kanuunankuula oli musertanut ikkunaan asetetun neitsyt Marian kuvan.
+Hän erehtyi, neiti Reginan huone oli kukistunut tornin mukana, mutta
+luultu keksintönsä tuntui haaveellisesta nuorukaisesta sanomattoman
+suloiselta. Täällä oli hän seisonut, tuo äärettömän ihana, onneton
+ruhtinatar; täällä oli hän nukkunut viimeisen yönsä ennen myrskyä. Se
+oli Bertelin mielestä pyhä paikka; kun hän painoi huulensa kylmää
+kiviseinää vasten, luuli hän siinä näkevänsä jälkiä Reginan kyynelistä.
+
+Salaman nopeudella iski outo ajatus hänen mieleensä. Jospa nunna, joka
+eilen kävi heidän luonaan, olisikin vain joku naamioitu prinsessa ...
+jos tuo hieno kätönen olisi ollutkin Reginan? Se olisi selittämätön
+ihme, mutta ... rakkaus uskoo ihmeitä. Bertelin sydän alkoi
+levottomasti sykkiä. Tuon lempeän hoitajattaren panema side oli jo
+melkoisesti parantanut hänen haavaansa. Hän tunsi jo paljon
+voimistuneensa.
+
+Hänen toverinsa nukkuivat vielä matkasta uupuneina. Silloin avautui ovi
+hiljaa ja sisään astui hiljaisin askelin eilinen nunna, tuoden
+haavoitetuille virvoittavaa juomaa. Bertel tunsi päätänsä pyörryttävän.
+Mielenliikutuksensa valtaamana heittäytyi hän polvilleen nunnan eteen.
+-- Sano nimesi, sinä suloinen enkeli, joka vangituitakin muistat! --
+huudahti hän. -- Sano nimesi, paljasta kasvosi ... oi, minä olisin
+tuntenut sinut tuhansien joukosta ... sinä olet neiti Regina!
+
+-- Te erehdytte -- sanoi sama, heleä ääni, jonka Bertel oli kuullut
+eilen. Se ei ollut Reginan ääni, ja kuitenkin oli ääni tuttu, mutta
+kenen?
+
+Bertel ponnahti ylös ja tempasi hunnun nunnan kasvoilta. Hänen edessään
+seisoi kaunis, lempeä Kätchen hymyilevin kasvoin. Hämillään vetäytyi
+Bertel askelen taapäin.
+
+-- Varomaton! -- virkkoi Kätchen ja peitti nopeasti päänsä. -- Olisin
+toivonut saavani hoitaa teitä ja te pakotatte minut lähettämään toisen
+sijaani.
+
+Kätchen katosi. Saman päivän ehtoolla tuli taas nunna haavoitettujen
+luo. Larsson piti taas kauniit puheet, vei hänen kätensä huulilleen ja
+painoi siihen läiskähtävän suudelman. Mutta samalla kuultiin hänen
+kiroavan tuhannen tuhatta tynnyriä; hän oli suudellut vanhaa,
+kuihtunutta kättä, jonka iho oli kuin satavuotista pergamenttia.
+
+-- Toden totta, rakas Bertel, -- sanoi tuo pettynyt kapteeni viisaan
+levollisuudella, -- on asioita ja tapauksia luonnossa ja ihmiselämässä,
+jotka ikuisesti pysyvät arvoituksina terävimmällekin järjelle. Tuo käsi
+esimerkiksi ... _manus, mana, manum_, käsi, niinkuin vanhat roomalaiset
+niin nerokkaasti sanoivat ... tuo käsi olisi varmaankin tullut
+loistavalle sijalle kreikkalaisen runoilijan Ovidion Metamorfoseissa,
+joita me muinoin luimme Turun katedraalikoulussa, siihen aikaan kun
+isäni aikoi tehdä minusta papin. Eilen olisin antanut pääni pirulle
+panttiin, että se käsi oli hieno neitosen käsi, ja tänään keritkööt
+minut munkiksi, jos ei se ollut seitsenkymmenvuotiaan pesuakan käsi.
+_Sic unde ubi apud unquam post_, niinkuin vanhat sanoivat, se on: niin
+helposti voi kaunis tyttö muuttua syöjättäreksi.
+
+Vankien haavat paranivat pian nunnien niitä hoitaessa. Pimeimmän syksyn
+myrskyt vinkuivat linnan tornien ympärillä ja sade rapisi pieniä
+ikkunoita vasten. Viinitarhojen vihreys katosi; paksu ja kylmä usva
+nousi Main-virrasta ja sulki näköalan kaupunkiin päin.
+
+-- En minä enää kestä kauempaa, -- mutisi Larsson. -- Eivät ne konnat
+anna meille ei viiniä eikä arpanappuloita. Ja antakoon minulle anteeksi
+pyhä Pirkitta, mutta paavi heidän nunniaan suudelkoon enkä minä, sillä
+_habeo multum respectum pro matronibus_, minä pelkään vanhoja akkoja.
+Ei, tätä en minä kestä, ennen hyppään ulos ikkunasta...
+
+-- Hyppää, kun mielesi tehnee! -- vastasi Bertel ärtyisesti.
+
+-- Ei, minä en hyppää ikkunasta, -- sanoi taas kapteeni. -- Ei, hyvä
+ystäväni, _micus ameus_, niinkuin meidän oppineiden on tapana sanoa ...
+vaan sen sijaan suvaitsen minä tämän toverini kanssa ruveta panemaan
+kruunua ja klaavaa.
+
+Ja tuo kekseliäs kapteeni ryhtyi neljättäkymmentä kertaa Pekan kanssa
+pelaamaan tuota yksitoikkoista peliä, joka oli hänen ainoa huvituksensa
+ja johon käytettiin Kaarle IX:n kuuden äyrin rahaa.
+
+-- Sano ennemminkin, -- virkkoi Bertel, -- mitä siellä rakennetaan
+tuolla Würzburgin torilla meitä vastapäätä Mainin rannalla?
+
+-- Kapakkaako rakentanevat, -- vastasi Larsson. -- Kruunu!
+
+-- Minusta näyttää kuin rakentaisivat polttoroviota.
+
+-- Klaava! -- Piru vieköön huonon onneni. Tuo kirottu liminkalainen
+voittaa minulta kohta hevosen, satulan ja jalustimet.
+
+-- Jo vankeutemme ensi aamuna kuulin kerrottavan tulirovioista, joita
+oli aikomus polttaa Lützenin tappelun kunniaksi. Mitäs siitä ajattelet?
+
+-- Mitäkö ajattelen? Mitä se minua liikuttaa, jos ne noita-akkojaan
+polttavatkin, polttakoot vaikka tusinan jos tahtovat sillä mieltämme
+ilahduttaa.
+
+-- Mutta jos rovio on meitä varten? Jos ne vain odottavat piispan
+tuloa?
+
+Larssonin pienet, harmaat silmät soikenivat ja mietteihinsä mennen
+alkoi hän nypelöidä suippoa leukapartaansa. -- Blitzdonnerkreutz ... ne
+jesuiittaroistot! Meitäkö aikovat paistaa, niinkuin nauriita ... meitä
+pyhän Rooman valtakunnan voittajia... Minä tarkoitan, että näin
+ahtaissa oloissa, _in rebus desperatis_, ei voi moittia rehellistä
+sotilasta, jos hän kaikessa hiljaisuudessa luikkisi tiehensä.
+Esimerkiksi ikkunasta...
+
+-- Ikkuna on seitsemänkymmentä jalkaa yläpuolella Main-virran.
+
+-- Ovesta! ... -- tuumaili kapteeni.
+
+-- Sen takana seisoo yötä päivää kaksi aseistettua vartijaa.
+
+Kunnon kapteeni vaipui surullisiin mietteihin. Aika kului, tuli ilta,
+tuli yö. Nunnaa, jonka olisi pitänyt tuoda iltaruokaa, ei näkynyt eikä
+kuulunut. -- Juhla alkaa paastolla, mutisi kapteeni. -- Sanokaa minua
+punasilmäiseksi särjeksi, jos en katkaise niskaa siltä huolimattomalta
+nunnalta niin pian kuin hän taas näyttäytyy.
+
+Samassa aukeni ovi ja nunna astui sisään, tällä kertaa kuitenkin ilman
+seuralaisia. Larsson katsahti merkitsevästi tovereihinsa, teki nopean
+hyppäyksen, tarttui nunnaa kaulaan ja piti häntä kiinni seinää vasten.
+-- Hiljaa, siivosti, arvoisa abbedissa, -- ivaili kapteeni, -- jos
+päästät pienimmänkään äänen suustasi, olet hukassa. Oikeastaan minun
+kai pitäisi heittää sinut ikkunasta ulos Mainiin uimaan, opettaakseni
+sinulle suurempaa täsmällisyyttä. Mutta minä armahdan sinua. Sano
+minulle vain, kurja toriämmä, mikä on tarkoitus sillä roviolla, jota
+rakennetaan tuolla torilla, ja ketä siellä aiotaan kärventää.
+
+-- Kaikkien pyhäin nimessä, puhukaa hiljaa, -- kuiskasi nunna tuskin
+kuuluvasti. -- Minä olen Kätchen ja olen tullut teitä pelastamaan.
+Suuri vaara uhkaa teitä. Huomenna odotetaan piispaa tulevaksi, ja isä
+Hieronymus, teidän ja kaikkien suomalasten leppymätön vihollinen, on
+vannonut polttavansa teidät elävältä pyhimysten kunniaksi.
+
+-- Sinun pieni, hieno kätösesi! -- huudahti Larsson ihastuksissaan. --
+Kunniani kautta, olenpa minä koko kollo, kun en sitä heti paikalla
+tuntenut. No niin, ihana ystäväni, Pyhän Pirkitan kunniaksi otan minä
+sinulta tuossa paikassa suudelman...
+
+Ja kapteeni piti sanansa. Mutta Kätchen riuhtaisihe irti ja virkkoi: --
+Jos ei junkkeri pysy aloillaan, saa hän paistua roviolla, se on varma.
+Pian, sitokaa minut sängyn jalkaan ja solmitkaa huivi suuhuni.
+
+-- Sitoako sinut sängyn jalkaan? ... -- kysyi kapteeni
+veitikkamaisesti.
+
+-- Pian! Vartijat ovat saaneet viiniä ja nukkuvat mutta kahdenkymmenen
+minuutin kuluttua tulee isä itse heitä tarkastamaan. Te otatte heidän
+takkinsa ja kiiruhdatte ulos. Tunnussana on: "Pietari ja Paavali."
+
+-- Entä sinä itse? -- kysyi kapteeni.
+
+-- Minut tavataan sidottuna. Minulle on tehty väkivaltaa ja suuni
+tukittu.
+
+-- Kunnon tyttö! Kaikkien Frankinmaan katuvaisten sisarien esikuva!
+Jos en olisi vannonut naimatonna kuolevani... No, no ... pian Bertel!
+Pian Pekka, sinä sen laiskuri! Jää hyvästi, kyyhkyseni! Yksi suudelma
+vielä ... hyvästi.
+
+Ja vangitut kiiruhtivat ulos.
+
+Mutta tuskin he olivat päässeet ulos ja alkaneet juosta alas ahtaita
+kiertoportaita, kun rautaiset kourat iskivät heitä niskaan ja heidät
+heitettiin maahan ja sidottiin. -- Viekää aarrekammioon ne koirat! --
+kuului tuttu ääni komentavan. Se oli jesuiitta Hieronymuksen ääni.
+
+
+
+
+3. AARREKAMMIO.
+
+
+Kun vangit taas tointuivat, huomasivat he olevansa käsistään ja
+jaloistaan sidottuina pimeässä, kosteassa, syvälle kallioon hakatussa
+luolassa, jossa Würzburgin piispa oli säilyttänyt aarteitaan, ennenkuin
+ruotsalaiset vapauttivat hänet siitä huolesta. Ei ainoakaan päivän säde
+päässyt tunkeutumaan tähän ummehtuneeseen holviin ja kallion kosteus
+tippui yksitoikkoisella läiskeellä halkeamien läpi lattialle.
+
+-- Salama ja leimaus! Kaikki helvetin peikot sinun kimppuusi, kirottu
+korvaton munkki! -- huusi kapteeni, kun taas tunsi maata jalkojensa
+alla. -- Älähän muuta kuin suljepas meidät, kuninkaallisen majesteetin
+ja kruunun upseerit, moiseen hiiden loukkuun! _Diabolus infernalis
+multum plus plurimum_!... Oletko vielä elossa, Bertel?
+
+-- Olen. Ainakin sen verran, että saavat minut huomenna elävältä
+polttaa.
+
+-- Niinkö luulet käyvän? -- virkkoi kapteeni alakuloisesti.
+
+-- Minä tunnen tämän rahakammion. Kolmella puolella on vuori,
+neljännellä on rautainen portti, ja se mies, joka meitä täällä vartioi,
+on vuorta ja rautaa kovempi. Emme koskaan enää saa Suomea nähdä! En
+koskaan enää saa nähdä _häntä_...
+
+-- Kuules, Bertel, sinä olet reipas poika, mutta se ei estä, että
+välistä puhut kuin leikatusta lampaan päästä. Sinä olet rakastunut
+siihen mustatukkaiseen neitiin; en sano mitään siitä. _Amor est valde
+lurifaxius_, rakkaus on ryöväri, niinkuin Ovidius niin oikein
+huomauttaa. Mutta minä en voi sietää, että vänistään. Jos saamme elää,
+on muitakin tyttöjä suudellaksemme; jos taas kuolemme, niin menkööt
+helkkariin kaikki tyyni. Vai niin, vai luuletko todellakin, että ne
+aikovat paistaa meitä kuin kynittyjä metson poikia?
+
+-- Se on teidän omassa vallassanne! -- vastasi ääni pimeästä. Kaikki
+kolme vankia hätkähtivät kauhistuksesta.
+
+-- Paholainen on keskellämme! -- huusi Larsson.
+
+Pekka alkoi lukea rukouksia. Silloin välähti kirkas valon säde
+umpilyhdystä ja vangit näkivät isä Hieronymuksen seisovan
+läheisyydessään.
+
+-- Se on teidän omassa vallassanne, -- virkkoi hän uudelleen. --
+Pakeneminen on mahdotonta. Kuninkaanne on kuollut, sotajoukkonne on
+voitettu, koko maailma tunnustaa jo kirkon ja keisarin vallan.
+Polttorovio on valmis, ja ruumiinne tulevat palamaan pyhimysten
+kunniaksi. Mutta pyhä kirkko on lempeydessään ajatellut keinoa, joka
+voi teidät vielä pelastaa, ja lähettää minut teille armoa tarjoamaan.
+
+-- Todellakin! -- huudahti Larsson ivaten. -- Tulkaa, pyhä isä.
+päästäkää minut siteistäni ja sallikaa minun syleillä teitä. Minä
+tarjoan teille ystävyyteni, ja tietysti luotatte te minuun. Mitenkä
+sanookaan Seneca: _homo homini lupus_, ei koira koiran hännälle polje.
+
+-- Tarjoan teille armoa, -- jatkoi jesuiitta kylmästi, -- _kolmella_
+ehdolla, joita ette varmaankaan kieltäytyne täyttämästä. Ensiksi on
+teidän luovuttava väärästä uskostanne ja julkisesti omaksuttava ainoan
+autuaaksi tekevän kirkon oppi.
+
+-- Ei ikinä! -- huudahti Bertel kiivaasti.
+
+-- Vaiti! -- virkkoi kapteeni. -- No niin, _posito_, että me luovumme
+Lutherin uskosta?
+
+-- Sitten, -- jatkoi jesuiitta, -- on teidät sotavankeina vaihdettava
+jalosukuiseen neitiin ja ruhtinattareen Regina von Emmeritziin, jonka
+teidän tyrannillinen kuninkaanne lähetti vankina pohjolaan.
+
+-- Se on tapahtuva! -- vastasi Bertel innokkaasti.
+
+-- Vaiti! -- virkkoi taas Larsson. -- Niinpä niin, _posito_, että me
+hankimme vapauden neiti Reginalle; entä sitten?
+
+-- Sitten on vain muuan pikku seikka jäljellä. Minä vaadin luutnantti
+Berteliltä kuningas Kustaa Aadolfin sormuksen.
+
+-- Raha tai henki! -- ivasi Larsson.
+
+-- Te pyydätte sitä, mitä minulla ei ole, -- vastasi Bertel.
+
+Jesuiitta katseli häntä epäilevin silmin.
+
+-- Kuningas on käskenyt herttua Bernhardin antamaan teille sormuksen,
+ja teidän olisi pitänyt saada se.
+
+-- En tiedä mitään kaikesta tästä, -- virkkoi Bertel totuuden
+mukaisesti, mutta oli samalla sekä iloinen että hämmästynyt siitä, mitä
+nyt kuuli.
+
+Jesuiitta muuttui taas ulkomuodoltaan kylmäksi.
+
+-- Koska asiat ovat niin, rakkaat lapseni, -- sanoi hän, -- niin
+älkäämme enää puhuko sormuksesta. Mitä nyt tulee siihen, että
+kääntyisitte oikeauskoiseen kirkkoon...
+
+Bertel aikoi vastata, mutta kapteeni, joka jo jonkin aikaa oli
+kihnutellen liikutellut varjossa olevaa yläruumistaan jotakin
+näkymätöntä esinettä vastaan, keskeytti hänet.
+
+-- Niin, mitä nyt siihen tulee, -- kiiruhti hän sanomaan, -- niin
+tiedätte te, arvoisa isä, että sillä asialla on kaksi puolta: _questio
+an ja questio quomodo_. Puhuaksemme nyt ensiksi siitä, mikä on _questio
+an_, niin oli rehtori Vincentius Flachsenius vainajalla aikoinaan
+tapana asettaa sana _negare_ niinkuin _prima regula juris_. Teidän
+korkea-arvoisuudestanne on varmaankin sekä odottamatonta että mieluista
+kuulla kuninkaallisen kapteenin puhuvan latinaa niinkuin olisi hän
+mikäkin kardinaali. Mutta tietäkäähän toki, että me Turun
+katedraalikoulussa luimme sekä Ciceroa ja Senecaa että myöskin
+Ovidiota, jota myöskin Nasoksi kutsutaan; omasta puolestani olen aina
+pitänyt Ciceroa lavertelijana ja Senecaa peruukkina, mutta mitä
+Ovidiukseen tulee...
+
+Jesuiitta vetäytyi ovea kohti ja virkkoi kuivasti:
+
+-- Siis valitsette rovion?
+
+-- Ennemmin rovion kuin luopumisen häpeän! -- huudahti Bertel, joka ei
+ollut huomannut Larssonin merkkejä ja viittauksia.
+
+-- Tämä ystäväni tässä, -- kiiruhti kapteeni lisäämään, -- on sitä
+mieltä, ja oikeassa hän onkin, että ruminta tässä asiassa on julkinen
+häpeä. Keskustelkaamme siis, arvoisa isä, _questio quomodosta. Posito_,
+että meistä tulee kunnon katolilaisia ja että me rupeamme keisarin
+palvelukseen ... mutta tehkää hyvin ja tulkaa hiukan lähemmä, ystäväni
+Bertel on menettänyt kuulonsa melkein kokonaan siitä pitäen kuin hän
+sai kunnian tutustua suureen Pappenheimiin.
+
+Jesuiitta astui varovasti muutamia askelia eteenpäin, katsottuaan
+kuitenkin ensin, että paluumatka oli turvattu.
+
+-- Minun asiani on määrätä ehdot, -- sanoi hän ylpeästi. -- Suostutteko
+vai ette?
+
+-- Suostumme, tietysti suostumme, -- vastasi Larsson nopeasti, yhä
+kihnuttaen ruumistaan. -- Olemme siis selvillä sekä _questio anista_
+että _questio quomodosta_. Teidän korkea-arvoisuudellanne on vakuuttava
+puhelahja. Tulemme nyt _questio ubiin ja questio quandoon_, sillä sekä
+_logican että metaphysican_ mukaan... Anteeksi, arvoisa isä, minähän en
+virka sanaakaan, minä suostun kaikkeen. Mutta, -- jatkoi kapteeni,
+alentaen äänensä melkein kuiskaavaksi, -- suvaitkaa tarkastaa ystäväni
+Bertelin etusormea. Hän on suuri veitikka ja minä olen melkein varma
+siitä, että hänellä sittenkin on kuninkaan sormus.
+
+Pihisten uteliaisuudesta astui jesuiitta pari askelta lähemmä. Nopeasti
+kuin ankerias vyöräytti Larsson, joka ei siteittensä vuoksi voinut
+nousta seisoalleen, itsensä jesuiitan ja oven väliin, ja kun tämä aikoi
+peräytyä, huomattiinkin, että kapteeni oli terävää kiveä vasten
+hangannut poikki kaikki ne nuorat, joihin hänen oikea kätensä oli
+sidottu. Tällä vapaalla kädellään tarttui hän yht'äkkiä jesuiitan
+jalkoihin ja veti hänet ylitsensä. Isä Hieronymus teki epätoivoisia
+ponnistuksia päästäkseen vapaaksi; lyhty särkyi, tuli sammui ja
+pilkkopimeä ympäröi tappelevia. Voimatta nousta seisoalleen vyöryttivät
+Bertel ja Pekka itsensä ääntä kohti, mutta vyöryivät syrjään. Silloin
+tunsi kapteeni pistoksen olkapäässään ja kohta paikalla lämpimän
+verivirran ihonsa ja vaatteiden välissä. Huikeasti kiroten väänsi hän
+tikarin jesuiitan kädestä ja iski takaisin. Nyt pyysi jesuiitta
+vuorostaan armoa. -- Kernaasti, poikani! -- vastasi kapteeni ivaten. --
+Mutta ainoastaan kolmella ehdolla: ensiksi: että kiroat herrasi ja
+mestarisi Loyolan, sekä julistat hänet tyhmäksi tarhapöllöksi.
+Suostutko siihen?
+
+-- Minä suostun kaikkeen, -- mutisi jesuiitta.
+
+-- Toiseksi: että menet ja hirttäydyt ensimmäiseen rautanaulaan, joka
+tulee vastaasi.
+
+-- Kyllä, kyllä, päästähän vain minut vapaaksi.
+
+-- Kolmanneksi: että mitä kiireimmiten menet suojelijasi belsebuubin
+luo, -- ja sen sanottuaan nakkasi Larsson vihamiehensä kallioseinää
+vasten, jonka jälkeen kaikki oli hiljaa. Nopeasti katkottiin tikarilla
+vankien siteet ja alettiin etsiä ulos pääsyä.
+
+Kun pakenijat, telkittyään oven ulkoapäin, olivat tulleet siihen
+kaitaiseen ja pimeään käytävään, joka vei linnan ylempiin kerroksiin,
+pysähtyivät he hetkeksi neuvottelemaan. Heidän asemansa ei ollut
+kadehdittava, sillä he tiesivät vanhastaan, että rappuset veivät
+piispan entiseen makuuhuoneeseen, josta kahden tai kolmen etuhuoneen
+läpi tultiin suureen asesaliin ja vasta siitä linnanpihalle, jonka
+jälkeen vielä oli kuljettava ylösnostetun ja vartijoilla miehitetyn
+nostosillan ylitse. Kaikki huoneet, paitsi makuuhuonetta, jonka
+jesuiitta näkyi itselleen omistaneen, olivat, silloinkun vankeja kaksi
+tuntia sitten niiden läpi kuljetettiin, olleet täynnä sekä sotamiehiä
+että haavoitettuja ja niiden hoitajattaria.
+
+-- Yksi asia minua harmittaa, -- kuiskasi Larsson, -- olin tyhmä, kun
+en nylkenyt turkkia sen ketun selästä, vaikka jo sitä korvista pitelin.
+Vanhurskauden nahka hartioillani olisin minä niinkuin mikäkin _Saulus
+inter prophetas_ päässyt eheänä läpi kiirastulen. Mutta nyt kysyn minä
+sinulta, ystäväni Bertel: miten aiomme päästä tästä pälkähästä?
+
+-- Me murtaudumme läpi. Väki nukkuu, yön pimeys auttaa meitä.
+
+-- Minä myönnän, ystäväni, että jos joku, olipa hän sitten vaikka itse
+kapteeni Larsson, sanoisi sinua pelkuriksi, niin sanoisin minä sitä
+miestä valehtelijaksi. Tottahan on, että sinä kerran melkein niinkuin
+yksin, _solo_, valloitit tämän linnan, mutta olihan sinulla silloin
+ainakin miekka kädessäsi ja muutamia tuhansia reippaita poikia
+takanasi. Shss! joku tassuttelee rappusissa ... ei, ei se ollut mitään.
+Astukaamme varovasti eteenpäin. Nyt täytyy hipsutella kuin nuori
+neitonen; tuo typerä liminkalainen marssii niin, että meillä luulisi
+olevan komppanian ratsuväkeä kantapäillämme.
+
+Pakolaiset olivat jo kiivenneet kolme- tai neljäkymmentä astinta, ja
+yhä vaan kulkivat portaat vielä ylöspäin, kun heikko valonsäde tuikahti
+käytävän päästä. Tultiin ovelle; se oli raollaan. Pysähdyttiin ja
+kuunneltiin henkeä vetämättä; ei kuulunut hiiskahdustakaan. Nyt uskalsi
+rohkea kapteeni pistää päänsä oven raosta, sitten jalkansa ja kohta
+koko pyöreän vartalonsa. -- Me olemme oikealla tiellä, -- kuiskasi hän,
+-- riisukaa saappaat! Koko komppania marssii sukkasillaan, _posito_,
+että komppanialla on sukkia. Mars!
+
+Piispan makuuhuone, johon he nyt varpaisillaan hiipivät, oli suuri,
+muinoin komeasti sisustettu huone. Liekehtivä lamppu valaisi heikosti
+kalliita gobeliinitapetteja, kullatuita pyhäin kuvia, ebenpuusta tehtyä
+ja simpukanhelmillä silailtua sänkyä, jossa tuo rikas kirkkoruhtinas
+muinoin oli nukkunut tyhjennettyään ensin maljan vanhaa renskaa. Ei
+näkynyt ainoatakaan elävää olentoa, mutta ikkunasta, joka antoi linnan
+pihalle päin, voitiin nähdä vastapäätä oleva linnankirkko, joka oli
+kirkkaasti valaistu ja täynnä kansaa. Linnanpihakin näytti olevan
+täynnä ihmisiä, joista useilla oli vahakynttilöitä käsissään.
+
+-- Suolatkoot minut kuin särjen, jos minä vähänkään ymmärrän, mitä nuo
+ihmiset tekevät täällä keskellä yötä, -- mutisi kapteeni äreästi. --
+Saadaanpahan nähdä, että ne ovat tulleet tänne katsomaan, mitenkä
+kolmea rehellistä Suomen poikaa paistetaan hiilloksella niinkuin
+Ahvenanmaan silakoita.
+
+-- Meidän on hankittava itsellemme aseita ja kuoltava niinkuin
+sankarien tulee, -- sanoi Bertel ja alkoi hakea huoneesta mitä
+löytäisi. -- Mainiota! -- huudahti hän, -- tässä on kolme miekkaa,
+muuta emme tarvitse.
+
+-- Ja kolme tikaria, -- lisäsi Larsson, joka suuresta kolpperosta
+muutaman pyhimyksen kuvan takaa oli löytänyt varaston kaikenlaisia
+aseita. -- Arvoisat isät näkyvät rakastavan yhtä paljon tikaria kuin
+pohjalainen rakastaa puukkoaan.
+
+-- Minä ajattelen, -- virkkoi yht'äkkiä tuo muuten niin harvapuheinen
+Pekka ja veti esille muutamasta nurkasta ison pullon, -- minä
+ajattelen, että koska tänä yönä on jouluyö, niin...
+
+-- Sinä kunnon poika, -- keskeytti hänet kapteeni ihastuksissaan, --
+sinulla on mainio vainu, kun on ryyppy kierroksessasi. Hurskas
+jesuiitta, olet toki sinäkin jotakin hyvää tässä maailmassa
+toimittanut! Jouluyökö? Pöllö, mikset sanonut sitä heti? Sehän on selvä
+kuin päivä, että koko Würzburg on rientänyt linnaan kuulemaan isä
+Hieronymuksen messua. Kunniani kautta, luulenpa, että saavat odottaa
+pappiaan. Hei, ystäväni, minä juon maljasi; upseerin tulee aina olla
+väelleen hyvänä esimerkkinä. Maljanne, pojat ... hyi taivaan
+talikynttilä, hyi helvetin hiilikekäle! ... se peijakkaan munkki on
+meitä kurjasti pettänyt, minä olen juonut myrkkyä, minä olen mennyttä
+kalua! -- Ja tuo kunnon kapteeni valahti valkeaksi kuin palttina.
+
+Mutta sekä Bertelin että Pekan oli vaikea pidättäytyä nauruun
+purskahtamasta nähdessään, että, samalla kun Larssonin kasvot olivat
+kauhusta kalpeat, hänen huulensa olivat mustat siitä nesteestä, jota
+hän oli ryypännyt ja jonka hän samassa oli sylkäissyt suustaan. --
+Katso vasta tarkemmin mitä ryyppäät, ettet mustetta ryyppää! -- sanoi
+Bertel.
+
+-- Mustetta? Johan minä arvasin, että se kurja kynäritari oli ansojaan
+meille asettanut. Kaksi asiaa minua harmittaa enemmän kuin kaikki
+polttoroviot: että se suloinen Kätchen saattoi meidät pettää ja että
+minä olen ryypännyt hyödyttömintä nestettä maailmassa. Hyi,
+saakeli![12]
+
+-- Jos ei meillä olisi muuta tehtävää, saattaisin minä näyttää sinulle,
+mitä muste voi aikaansaada, -- virkkoi Bertel nopeasti selaillessaan
+muutamia kirjoituspöydällä olevia papereita. -- Tässä on piispan
+kirjoitus ... hän saapuu huomenna ... meidät aiotaan juhlallisesti
+polttaa ... meidät houkutellaan luopumaan uskostamme ... luvataan
+armoa ... mutta kuitenkin poltetaan meidät elävältä! Konnamaista!
+
+-- Roomalaista! -- lisäsi kapteeni rauhallisesti.
+
+Sillä välin oli hän vetänyt esiin kolme munkkikaapua, joihin
+pukeuduttiin. Sen tehtyä lähtivät pakolaiset jatkamaan vaarallista
+matkaansa.
+
+Kolmessa lähimmäisessä huoneessa ei ollut ketään. Kahdesta tyhjästä
+yksinkertaisesta vuoteesta päättäen olivat näissä huoneissa asuvat
+palvelijamunkit äskettäin menneet messuun. -- Hyvä, kuiskasi Larsson,
+-- meitä luullaan susien vaatteissa lampaiksi, jotka aikovat mennä
+messuun. Hyss, kuulitteko mitään? Naisen ääni. Hiljaa!
+
+Pysähdyttiin ja kuultiin nuoren naisen äänen pimeässä rukoilevan: --
+Pyhä neitsyt, anna minulle anteeksi, ja pelasta minut kuolemasta, niin
+annan minä huomenna vihkiä itseni nunnaksi ja lupaan palvella sinua
+kuolemaani saakka!
+
+-- Se on Kätchenin ääni, -- jatkoi kapteeni. -- Olisiko hän viaton,
+lapsi parka? Kunniani kautta, olisi kehnosti tehty, jos ei kunnon
+ritari vapauttaisi niin sievää tyttöä, jolla vielä on niin pehmoinen
+käsi.
+
+-- Pian pois! -- kuiskasi Bertel suuttuneena. Mutta kapteeni oli jo
+löytänyt pienen oven, joka oli lukittu ulkoapäin, oven takana kammion
+ja kammiossa vapisevan tytön. Tyttö luuli näkevänsä munkkeja edessään
+ja heittäysi pitkäkseen kapteenin jalkoihin: -- Armoa, isä, armoa! Minä
+tunnustan kaikki, minä olen auttanut vankeja pakenemaan, olen antanut
+vartijoille viiniä. Mutta säästäkää henkeni, pyhimysten laupeuden
+vuoksi, säästäkää henkeni, minä olen niin nuori, minä en tahdo kuolla
+vielä.
+
+-- Kukas saakeli sen on sanonut, että sinun kuoleman pitää, reipas
+tyttöseni, -- keskeytti hänet kapteeni. -- Eihän toki, elää tulee sinun
+niin totta kuin minä en ole mikään jesuiitta, vaan Lassi Larsson,
+kapteeni kuninkaallisen majesteetin ja kruunun palveluksessa, ja täten
+otan minä sinut ... aviovaimokseni rakastaakseni sinua myötä- ja
+vastoinkäymisessä, -- jatkoi kapteeni arvatenkin sen vuoksi, että
+katsoi pitävänsä sanoa nuo tunnetut sanat loppuun saakka, kun oli
+kerran alkuun päässyt.
+
+-- Pois, pois, tytön kanssa tai ilman tyttöä, sama se, mutta pois!
+Tuolla jo tullaan ja meidän täytyy vielä kulkea suuren asesalin läpi!
+
+-- Salli minun sanoa, ystäväni Bertel, että sinä olet suurin hutilus.
+_maximus hutilus_, minkä tunnen. Kuinka olikaan, tyttöseni, etkö
+olekaan nunnaksi vihitty ... noviisi vain? No, se on yhdentekevä. Otan
+sinut kainaloiseksi kanakseni, jos milloinkaan menen naimisiin. Tässä
+on kaapu, kas niin, heitä se hartioillesi ja röyhellä ryhtisi!
+
+-- Ei tämä mikään kaapu ole, tämähän on messupuku, -- kuiskasi Kätchen,
+joka tuskin oli ehtinyt tointua hämmästyksestään.
+
+-- Peeveli vieköön, messupukuko! Seis, sinä otat kaapun ja minä otan
+puvun. Minä messuan heille _dies iraeta_, niin että korvat soivat.
+
+Asesalista kuului jo ääniä ja kapteenin täytyi keskeyttää papilliset
+mietteensä. -- Jesuiittaa jo kaivataan, ne hakevat häntä, ja me olemme
+hukassa sinun tyhmien lorujesi vuoksi, -- kuiskasi Bertel vihoissaan.
+-- Nyt riippuu kaikki siitä, ettemme anna itseämme ilmi. Ulos kaikki
+neljä!
+
+-- Ja latina etumaiseksi! -- virkkoi kapteeni.
+
+Kaikki neljä lähtivät ulos. Asesalissa oli noin kolmekymmentä
+sairasvuodetta, mutta ainoastaan kaksi hoitajatarta. Se rauhoitti
+pakolaisia, mutta sitä vaarallisempi oli kohtaus kahden munkin kanssa,
+jotka vilkkaasti väitellen tulivat ovessa vastaan. Huomattuaan
+Larssonin messupuvussa ja hänen takanaan kolme kaapuihin puettua
+olentoa näkyivät nuo hurskaat isät säpsähtävän. Kapteeni nosti kätensä
+siunaavaan asentoon, julisti juhlallisesti _pax vobiscum_ ja alkoi
+sitten arvokkain askelin astua ohi, kun munkeista etumainen hänet
+pysähdytti, -- Arvoisa isä, -- sanoi hän, tarkastellessaan tuntematonta
+pappia kiireestä kantapäähän, -- mikä tuottaa linnallemme kunnian näin
+oudolla ajalla...?
+
+-- _Pax vobiscum_! -- uudisti kapteeni hyvin hartaasti. -- Pyhä isä
+Hieronymus käskee teidän messuta minkä vain keuhkonne kestävät ...
+hänen korkea-arvoisuutensa on sairas ... hänellä on hammastauti...
+
+-- Menkäämme häntä katsomaan, -- sanoi toinen munkeista ja astui
+pienempään huoneeseen. Mutta toinen tarttui Larssonin messuhakaan ja
+tarkasteli häntä tavalla, joka ei ollenkaan miellyttänyt urhoollista
+kapteenia. _Quis es et quid vultis_? -- kysyi munkki luoden heihin
+läpitunkevan katseen.
+
+-- _Quis vus et quid eltis_! -- kertasi kapteeni, kokonaan hämmentyen.
+-- _Qui qua quod, meus tuus suus_ ... mene hiiden kattilaan, sinä
+kaljupää apina! -- karjasi Larsson, voimatta enää hillitä itseään,
+työnsi vastustelevan munkin kamariin ja telkesi oven. Sen jälkeen
+kiiruhtivat kaikki neljä täyttä karkua alas linnanpihalle. Heidän
+takanaan syntyi heti paikalla melua, munkit huusivat kohti kurkkuaan,
+nunnat säestivät, ja väkijoukko, joka tunkeili linnan pihalla, alkoi jo
+kuulostaa. -- Me olemme hukassa, -- kuiskasi Kätchen, -- jos emme mene
+takatietä nostosillalle... Kiiruhdettiin sinne ... melu kasvoi,
+kuljettiin vartijan ohi suurella portilla. -- Seis, ken siellä? --
+Pietari ja Paavali! -- vastasi Bertel empimättä. Tultiin ulos. Onneksi
+oli silta alhaalla. Mutta jo oli koko linnakin liikkeellä. -- Me
+hyppäämme jokeen, yö on pimeä, ne eivät löydä meitä, -- huudahti
+Bertel.
+
+-- Ei, -- huusi Larsson, -- tyttöäni en heitä minä, vaikka pääni
+menköön!
+
+-- Täällä on kolme satuloitua hevosta, joutuin!
+
+-- Satulaan, sinä Frankenin suloisin nunna! -- ja tuo reipas kapteeni
+nakkasi vapisevan Kätchenin eteensä hevosen selkään. He laskivat täyttä
+laukkaa yön pimeyteen. Mutta heidän takanaan huudettiin ja meluttiin,
+hätäkellot soivat kaikissa torneissa, ja koko Würzburg ihmetteli
+suuresti, mitä kummaa linnassa oli mahtanut tapahtua itsenään
+jouluyönä.
+
+
+
+
+4. HERTTUA BERNHARD JA BERTEL.
+
+
+Taas tapaamme luutnantti Bertelin, tapaamme hänet eräänä päivänä kolme
+kuukautta niiden tapahtumain jälkeen, joista edellisessä luvussa olemme
+kertoneet, Weimarin herttuan Bernhardin eteisessä. Herttuan pieni,
+sotainen hovi oli milloin Kasselissa, milloin Nassaussa, milloin
+jossakin muussa paikassa, jonne sodan vaiheet saattoivat hänet
+asettumaan. Oli kevätpäivä maaliskuussa 1633. Ajutantteja tuli ja meni
+edestakaisin ja käskyläisiä kiiruhti joka haaralle, sillä herttua oli
+saanut suurimman osan eteläistä ja läntistä Saksanmaata
+hoidettavakseen, ja ajat olivat varsin huolestuttavat.
+
+Jotenkin pitkän odotuksen jälkeen saatettiin nuori upseeri herttuan
+eteen. Tämä katsahti hajamielisenä ylös kartoistaan ja näytti odottavan
+että häntä puhuteltaisiin. Mutta Bertel oli vaiti.
+
+-- Kuka olette? -- kysyi herttua Bernhard lyhyesti ja kalseasti.
+
+-- Kustaa Bertel, luutnantti kuninkaallisen majesteetin suomalaisessa
+ratsuväessä.
+
+-- Mikä on asianne?
+
+Nuorukainen punastui eikä virkkanut mitään. Herttua huomasi sen ja
+katseli häntä tyytymättömän näköisenä.
+
+-- Minä ymmärrän, -- sanoi hän vihdoin, -- te olette tavallisuuden
+mukaan taas tapellut saksalaisten upseerien kanssa naisista. Minä en
+suvaitse sellaista. Sotilaan tulee säästää miekkansa isänmaan
+palvelukseen.
+
+-- Minä en ole tapellut, teidän ylhäisyytenne.
+
+-- Sen pahempi. Te tulette siis pyytämään lomalupaa Suomessa
+käydäksenne. Minä kiellän sen. Minä tarvitsen väkeni. Te jäätte
+paikoillenne, luutnantti, jääkää hyvästi!
+
+-- Minä en tule pyytämään lomalupaa.
+
+-- Mutta mitä varten te sitten tulitte? Ettekö voi puhua suutanne
+puhtaaksi, herra! Mutta ilman pitkiä puheita! Antakaa pappien pitää
+rukouksia ja neitosten punastua.
+
+-- Teidän ylhäisyytenne on autuaasti nukkuneelta kuninkaalta saanut
+sormuksen...
+
+-- Sitä en muista.
+
+-- ... jonka hänen majesteettinsa oli pyytänyt jätettäväksi eräälle
+hänen henkivartioväessään palvelevalle upseerille.
+
+Herttua kosketti kädellään korkeaa otsaansa. -- Se upseeri on kuollut,
+-- sanoi hän.
+
+-- Se upseeri olen minä, teidän ylhäisyytenne. Haavoituin Lützenissä ja
+jouduin kohta sen jälkeen keisarillisten vangiksi.
+
+Herttua Bernhard viittasi Berteliä lähemmä, tarkasteli häntä tutkivin
+silmin ja näytti olevan tyytyväinen tarkastukseensa. -- Sulkekaa ovi,
+sanoi hän, -- ja istukaa tähän vierelleni!
+
+Bertel totteli. Hänen kasvonsa hehkuivat levottomuudesta.
+
+-- Nuori mies, -- sanoi herttua, -- teillä on jo kasvoillanne todistus
+sukuperästänne, ja minä en pyydä sen enempiä todistuksia. Teidän
+äitinne on suomalaisen talonpojan tytär Isokyröstä, nimeltä Emerentia
+Aarontytär Bertila -- Ei, teidän ylhäisyytenne. Mainitsemanne henkilö
+on vanhin sisareni, syntynyt isäni ensimmäisestä avioliitosta.
+
+Herttua katseli häntä kummastellen. -- Olkoon niin, -- sanoi hän
+epäillen, selaillen nopeasti eräitä papereita salkussaan, -- puhukaamme
+nyt kuitenkin tuosta _sisarestanne_ Emerentia Aarontyttärestä. Hänen
+isänsä oli tehnyt kuningas Kaarlo IX:lle suuria palveluksia ja
+kehoitettiin häntä pyytämään jotakin armonosoitusta. Hän pyysi saada
+lähettää tyttärensä, joka silloin oli hänen ainoa lapsensa, Tukholmaan
+kasvatettavaksi aatelisten neitojen kanssa kuningattaren
+hoviseurueessa.
+
+-- En tiedä paljo mitään näistä asioista.
+
+-- Kolmetoistavuotiaana lähetettiin nuori talonpoikaistyttö Tukholmaan,
+jossa hänen rikas ja turhamainen isänsä kasvatutti häntä aivan toisella
+tavalla kuin hänen säädyssään on tavallista. Hän oli kunnianhimoinen,
+ja kun hän itse ei voinut voittaa aatelista kilpeä, vetosi hän
+tyttärensä aateliseen sukuperään äidin puolelta, sillä Perttilän
+ensimmäinen vaimo oli ollut eräs Stjernkorsin sukua oleva orpo neiti,
+joka oli joutunut perinnöttömäksi nuijasodassa ja sitten ylpeän sukunsa
+hylkiöksi sentakia, että oli mennyt naimisiin rikkaan Perttilän kanssa.
+
+-- Kaikki tämä on minulle tuntematonta.
+
+-- Nuori Emerentia sai Tukholmassa kärsiä paljon aatelisten toveriensa
+kateudesta ja pilkasta, sillä monet heistä olivat häntä köyhemmät
+eivätkä voineet sietää, että aatelitonta tyttöä pidettiin heidän
+vertaisenaan. Mutta hänen kauneutensa oli yhtä erinomainen kuin hänen
+hyvyytensä ja ymmärryksensä. Kahdessa vuodessa oli hän omistanut
+itselleen kaikki suuren maailman hienostuneet tavat, mutta kuitenkin
+säilyttänyt sydämensä viattomuuden. Tämä harvinainen ilmiö, jossa
+yhtyivät sydämen hyvyys ja ulkonainen viehätys, toi vanhojen ihmisten
+mieliin erään rakastettavan olennon heidän nuoruudestaan ... Kaarina
+Maununtyttären.
+
+Herttua katseli tarkkaavasti nuorta upseeria. Mutta Bertelin kasvot,
+eivät mitään ilmaisseet. Kaikki tämä oli hänellä uutta ja
+käsittämätöntä.
+
+-- No niin, -- jatkoi herttua hetkisen vaiettuaan, -- tämä kaunotar
+tuli pian huomatuksi. Eräs korkeasukuinen nuorukainen rakastui pian
+ihanaan impeen, joka silloin oli vasta viisitoistavuotias ja joka
+rakasti häntä ensimmäisen rakkauden koko voimalla. Nuorukaisen tunteet
+huomattiin pian; valtiomiehet vapisivat ja aateliset tunsivat itsensä
+loukatuiksi tuosta kunniasta, joka tuli halpasäätyisen osalle.
+Päätettiin naittaa tuo nuori tyttö upseerille, joka samoin kuin hänkin
+oli aatelitonta sukua, mutta joka oli kunnostanut itsensä Tanskan
+sodassa. Tieto näistä hankkeista tuli nuorten korviin. Lapsiparat, he
+olivat niin nuoria molemmat, toinen seitsentoistavuotias, toinen
+viisitoistavuotias, he olivat kokemattomia ja rakastuneita. Kohta sen
+jälkeen meni nuori mies Puolan sotaan, tytön naittamisesta ei tullut
+mitään ja julmistunut aateli lähetti hänet häväistynä takaisin Suomeen.
+Tahdotteko kuulla lisää, luutnantti Bertel?
+
+-- En ymmärrä, teidän ylhäisyytenne, mitä kertomus sisareni kohtaloista
+kuuluu...
+
+-- ... siihen sormukseen, jota pyydätte? Rauhoittukaa. Kun tuo nuori
+mies lähti sotaan ja viimeisen kerran oli rakastettunsa kanssa yhdessä,
+antoi tämä hänelle sormuksen, jonka aikaisempia vaiheita en tunne,
+mutta joka lienee suomalaisen noidan takoma ja jolla on taikakalun
+kaikki ominaisuudet. Tyttö vannotti rakastettuaan aina pitämään tätä
+sormusta sormessaan vaarain ja sodan aikana, koska hän silloin säilyisi
+haavoittumatonna. Kaksi kertaa on tämä varoitus unhottunut, toisen
+kerran Dirschaussa...
+
+-- Herra Jumala!
+
+-- ... ja toisen kerran Lützenin luona.
+
+Bertel oli tullut niin liikutetuksi, että veri pakeni hänen poskiltaan
+ja hän seisoi kalpeana kuin marmoripatsas.
+
+-- Nuori mies, te tiedätte nyt osan siitä, mitä teidän tulee tietää,
+mutta te ette tiedä vielä kaikkea. Olemme nyt puhuneet sisarestanne,
+puhukaamme nyt teistä itsestänne. Hänen majesteettinsa oli aikonut
+antaa teille sen aateliskilven, jonka olette niin hyvin miekallanne
+ansainnut. Mutta vanha Aaron Perttilä, joka vihaa aatelia, on
+erityisenä armonosoituksena anonut, että kuningas antaisi teille
+tilaisuuden kaikkein korkeimpien kunniasijojen saamiseen, mutta ei
+sallisi teidän ottaa itsellenne aatelista nimeä. Kuningas ei ole voinut
+olla isänne pyyntöä täyttämättä ... ja siksi on teidän nimenne
+aateliton. Mutta minä, joka en ole sidottu mihinkään lupauksiin
+isällenne, minä tarjoan teille, nuori mies, sen, mikä teiltä tähän
+saakka on kielletty, tarjoan teille ritarin kannukset ja vaakunakilven.
+
+-- Teidän ylhäisyytenne ... tämä armo saattaa minut sanattomaksi; millä
+olen sen ansainnut?
+
+Herttua Bernhard hymyili merkitsevästi. -- Milläkö? Ystäväni, te olette
+ymmärtänyt minut vain puoleksi.
+
+Bertel oli vaiti.
+
+-- No hyvä, ilman teidän suostumustannekin pidän minä teitä jo
+aatelismiehenä. Puhukaamme siitä toiste. Sormuksenne ... oh ... olen
+sen jo unhottanut. Muistatteko minkä näköinen se oli? -- Ja herttua
+kaiveli innokkaasti salkkujaan.
+
+-- Sanotaan kuninkaan pitäneen kuparisormusta, jonka sisäpuolelle oli
+piirretty taikamerkkejä ja kirjaimet R.R.R.
+
+-- Tiedän sen piilottaneeni, mutta en nyt voi sitä löytää. _Mort de ma
+vie_, kenellä on aikaa ajatella moisia lapsellisuuksia! Jos sen löydän,
+saatte te sen. Mutta ellen sitä löytäisikään, tiedätte nyt jotakin,
+joka on suuriarvoisempaa. Menkää, nuori mies, ja pitäkää arvossa
+luottamukseni ja suuren kuninkaan muisto! Ei kukaan saa tietää, mitä
+olen teille puhunut. Jääkää hyvästi, me tapaamme vielä toisemme.
+
+
+
+
+5. VIHAN JA RAKKAUDEN SOVINTO.
+
+
+On meidän taaskin keväiseltä Saksanmaalta rientäminen talviseen
+pohjolaan. Ennenkuin jatkamme matkaamme kolmikymmenvuotisen sodan
+verisellä tiellä, tahdomme vierailla kaukana Pohjanmaalla kahden tämän
+kertomuksemme päähenkilön luona.
+
+Oli adventin aika vuonna 1632. Ankara myrsky heitteli lunta Korsholman
+valleja vastaan ja ajoi Pohjanlahden syksyiset laineet sen jäisiä
+rantoja vastaan. Kaikki laivakulku oli siksi vuodeksi lakannut, ei
+kukaan saapunut enää merta myöten. Pohjanmaalla nostettu sotaväki oli
+jo heinäkuun lopussa lähetetty Tukholman kautta Stralsundiin ja
+uteliaisuudella odotettiin tietoja sodasta. Silloin tapahtui jo
+marraskuun keskipalkoilla, että yht'äkkiä levisi huhu kuninkaan
+kuolemasta; huhut sellaiset lentävät ilmassa, ei tiedetä mistä ja
+mitenkä; suuret onnettomuudet tuntuvat kaukaa niinkuin aavistukset,
+niinkuin kaukainen maanjäristys, joka omaa piiriäänkin edempänä saa
+mielet levottomiksi. Mutta tuollaisia huhuja oli jo monta kertaa
+ennenkin kuultu ja kumottu; luotettiin Kustaa Aadolfin onneen, ja kun
+ei vahvistusta tullut, unohdettiin koko asia niinkuin perätön satu.
+
+Usein tapahtuu ihmiselämässä, että samoinkuin me vihaamme sitä, jolle
+olemme tehneet vääryyttä, me suopein silmin katselemme sitä, jolle
+olemme tulleet hyvää tehneeksi. Martta-rouva Korsholmassa oli aika
+ylpeä siitä, että oli niin urhokkaasti puolustanut linnaansa juopuneita
+sotamiehiä vastaan ja luki sen kokonaan omaksi ansiokseen. Se seikka,
+että hän oli pelastanut Reginan hengen, kohotti tätä suuresti hänen
+silmissään; mutta ei hän myöskään voinut olla ihmettelemättä sitä
+rohkeutta ja uhraavaisuutta, jota nuori tyttö oli samassa tilaisuudessa
+osoittanut. Hän ylpeili korkeasukuisesta vangistaan; kuin satasilmäinen
+peikko vartioi hän kaikkia hänen liikkeitään, mutta antoi samalla
+Reginalle kauniimmat huoneet, päästi Dorthen häntä palvelemaan ja
+paransi hänen ruokansa. Reginakaan ei enää käyttäytynyt niin ylpeästi
+ja tylysti kuin alussa, vaan hän saattoi joskus muutamalla sanalla tai
+pään nyökkäyksellä vastatakin Martta-rouvan kysymyksiin. Mutta kaikista
+niistä herkuista, niinkuin juotetun vasikan lihasta ja hyvästä oluesta
+y.m., joita hänelle tarjottiin, ei hän suuresti välittänyt; tuskin hän
+maistoikaan, mitä hänen eteensä asetettiin, vaan vaipui näennäiseen
+välinpitämättömyyteen, rukoili ahkerasti, mutta antoi kuitenkin
+päivänsä kulua yhden niinkuin toisenkin.
+
+Martta-rouva oli yhäkin vakuutettuna siitä, että jos hänen vankinsa ei
+ollutkaan Rooman keisarin oma tytär, hän kuitenkin oli mitä
+jalosukuisin prinsessa. Hän sai sen vuoksi päähänsä tuon onnettoman
+tuuman ruveta kääntämään tätä näin vaikuttavaa henkilöä hänen
+paavillisesta harhaopistaan, toivoen sen kautta, kun sodan loputtua
+vankeja vaihdettaisiin, toimittavansa jotakin hyvin merkillistä. Regina
+joutui sen vuoksi saman käännytysinnon uhriksi, joka hänellä itsellään
+oli ollut tahtoessaan saada suuren Kustaa Aadolfin luopumaan uskostaan;
+mutta Martta-rouvan into oli paljoa karkeampaa ja kömpelömpää. Hän
+läjäsi tyttöparan huoneeseen Lutheruksen postilloja, virsikirjoja ja
+lentokirjasia, piti usein pitkiä, kaikenlaisilla sananlaskuilla
+höystettyjä puheita, ja kun ei tämä mitään auttanut, lähetti hän linnan
+papin saarnaamaan vangilleen. Tietysti sattuivat kaikki sanat kuuroihin
+korviin. Regina oli siksi vakava uskossaan, että voi kärsivällisesti
+kuunnella kaikkea, mitä hänelle tyrkytettiin, mutta hän kärsi siitä ja
+hänen olonsa Korsholmassa muuttui päivä päivältä yhä kiusallisemmaksi,
+ja kukapa voineekaan moittia häntä siitä, jos hän salaisesti huoaten
+ajatteli vapautuksensa päivää? Dorthe sitävastoin tulistui joka kerta
+kuin tuo vääräuskoinen pappi tai tuo pyylevä rouva alkoi saarnansa, ja
+luki sekä latinaksi että saksaksi vuoroin rukouksia vuoroon kirouksia,
+josta tavallisesti oli seurauksena se, että hänet pariksi päiväksi
+pistettiin putkaan, kunnes ikävä neiti Reginan luo hänet jälleen
+lauhdutti. Ja niin kului puoli vuotta neiti Reginan vankeuden aikaa.
+
+Oikeampaan osasi Martta-rouvan hyväntahtoisuus siinä, että Regina sai
+työtä ja että häntä varten syksyllä tilattiin Tukholmasta hienoja
+työaineksia. Niinpä sai hän ruveta suurelle silkkikankaalle kullalla ja
+hopealla ompelemaan neitsyt Marian ja Kristuslapsen kuvia. Martta-rouva
+luuli viattomuudessaan tästä tulevan kalkkivaatteen, minkä Regina
+muuttuneiden mielipiteidensä merkiksi mahdollisesti tulisi
+lahjoittamaan Vaasan kirkkoon. Sotilaan silmä olisi kuitenkin kohta
+paikalla arvannut, että siinä oli tekeillä sotalippu, katolisen uskon
+sotalippu, jota vangittu tyttö hiljaisuudessa valmisteli odottaessaan
+sitä päivää, jolloin hänen kutomansa vaate saisi liehua katolisten
+sotajoukkojen taistelussa.
+
+Ei Martta-rouva kuitenkaan ollut kaikin puolin tyytyväinen pyhän
+neitsyen kuvaan, jonka pään ympärillä oleva sädekehä oli hänen
+mielestään vähän liian suuri, ollakseen puhtaasti lutherinuskon
+mukainen. Hän mietti sentähden jo sopivampaa työtä vangilleen. Tapahtui
+joskus, että Isokyrön talonpoikaiskuninkaan tytär Meri kaupungissa
+käydessään teki asiaa linnaan ja saavuttaakseen vieraan neidin suosiota
+lahjoitti hänelle muutamia vyyhtiä mitä hienointa pellavarihmaa,
+jollaista ei kukaan muu koko paikkakunnalla osannut kehrätä niinkuin
+Meri. Martta-rouvan päähän pälkähti sen vuoksi eräänä päivänä
+opettaa vankinsa kehräämään ja ottaa Meri opettajaksi. Se olikin
+Merin salaisin toivo. Hän tahtoi tuolta vieraalta, joka oli ollut
+niin lähellä kuningasta, kuulla jotakin hänestä, tuosta suuresta
+ja unhottumattomasta, jonka muisto säteili hänen edessään
+ylimaailmallisessa loistossaan. Hän tahtoi kuulla, mitä kuningas oli
+sanonut, mitä tehnyt, mitä hän oli rakastanut ja vihannut; vielä kerran
+tahtoi hän innostua hänen kunniansa loisteesta, ja sitten kuolla iäksi
+unhotettuna. Hän oli sankari, oli kuningas; Meri ei ollut mitään,
+olihan vain kuluneen keväimen kuihtunut kukka.
+
+Sillä tavalla tutustui Meri toisen kerran Reginaan Korsholmassa. Hänet
+otettiin vastaan alussa välinpitämättömästi ja kylmästi, eikä hänen
+kehruunsakaan miellyttänyt ylpeää neitiä. Mutta vähitellen mieltyi
+Regina hänen nöyrään ja lempeään käytökseensä, ja kun vanki aina haluaa
+yhteyttä linnan muurien ulkopuolella olevien ihmisten kanssa, tuli
+Reginakin avomielisemmäksi. Vähän he tosin kehräsivät, mutta he
+puhelivat kuin emäntä ja palkollinen, varsinkin niinä päivinä kuin
+Dorthe oli ilkeän kielensä vuoksi putkassa, ja silloin oli Merille
+hyödyksi, että hän taisi entisinä, loistavampina aikoina oppimaansa
+saksankieltä. Meri osasi aina johtaa keskustelun kuninkaaseen, ja ollen
+älykäs hän oli pian selvillä Reginan haaveellisesta rakkaudesta. Mutta
+Regina ei aavistanut vähääkään Merin aikaisemmista vaiheista; hän
+selitti Merin kysymykset siitä luonnollisesta uteliaisuudesta
+lähteneiksi, jonka niin korkeat henkilöt aina herättävät alhaisessa
+kansassa. Välistä häntä kuitenkin ihmetytti tuon yksinkertaisen
+kansannaisen ajatus- ja puhetavan hienous ja jalous. Oli hetkiä,
+jolloin Merin koko olento oli hänen mielestään täynnä vastakohtia ja
+jolloin tuli ajatelleeksi, eikö tuo nainen ehkä ollut vakooja. Mutta
+heti kohta hän taas katui tuota ajatustaan; kun kehrääjä rukkinsa takaa
+loi häneen kirkkaan, lämpimän, läpikuultavan katseensa, oli siinä
+jotakin, joka kuiskasi Reginan sydämeen: tuo nainen ei teeskentele.
+
+Näin istuivat he eräänä päivänä alkupuolella joulukuuta, ja Dorthe oli
+taas suljettu vankilaansa osoittamastaan sopimattomasta käytöksestä
+linnan saarnaajaa kohtaan. Olivat ne toistensa ilmeiset vastakohdat nuo
+kaksi olentoa, jotka kohtalo eri haaroilta oli yhteen tuonut, mutta
+joilla kuitenkin yhdessä asiassa oli samat harrastukset. Toinen nuori,
+kaunis, ylpeä, tummaverinen, silmät säteilevät, ruhtinatar vielä
+vankilassaankin; toinen keski-ikäinen, vaaleaverinen, kalpea, hieno,
+lempeä, vapaa, mutta kuitenkin paljon nöyrempi. Reginaa, joka nyt oli
+seitsentoistavuotias, olisi voinut luulla kaksikymmenvuotiaaksi; Meri
+oli kuudenneljättä, mutta hänen olennossaan oli jotakin niin
+lapsellista ja viatonta, että häntä välistä olisi voinut luulla
+seitsentoistavuotiaaksi. Hän olisi voinut olla Reginan äiti, ja
+kuitenkin olisi häntä, joka oli niin paljon kokenut, voinut katsoa
+lapseksi tuon aikaisin kehittyneen etelän kaunottaren rinnalla.
+
+Neiti Regina oli kehrännyt hetkisen ja katkaissut monta
+säiettä. Suutuksissaan sysäsi hän rukkinsa luotaan ja tarttui
+korko-ompelukseensa. Se tapahtui usein ja opettajatar oli siihen
+tottunut.
+
+-- Se on kaunis kuva, -- virkkoi Meri katsahtaen silkkivaatteeseen. --
+Mitä se esittää?
+
+-- Se on Jumalan pyhä äiti, _Sancta Maria_, -- vastasi neiti Regina ja
+risti silmänsä niinkuin hänen tapansa oli tehdä joka kerta, kun tuli
+pyhän neitsyen nimen maininneeksi.
+
+-- Mihinkä sitä käytetään? -- kysyi Meri viattomasti.
+
+Regina tarkasteli häntä ennenkuin vastasi. Taas syntyi epäilys hänen
+mielessään, mutta haihtui samassa.
+
+-- Minä ompelen pyhän uskon sotalippua Saksanmaalle, -- vastasi Regina
+avonaisesti ja rohkeasti. -- Kun se kerran sotarivien edessä liehuu,
+silloin pakenevat vääräuskoiset Jumalan äidin vihaa.
+
+-- Kun minä ajattelen Jumalan äitiä, -- sanoi Meri, -- ajattelen minä
+häntä lempeänä, hyvänä ja rauhallisena. Ajattelen häntä niinkuin äitiä,
+joka elää yksin rakkaudellensa. -- Meri lausui nuo sanat omituisella
+äänen viehkeydellä.
+
+-- Jumalan äiti on taivaan kuningatar, ja taistelee jumalattomia
+vastaan ja tuhoaa heidät.
+
+-- Mutta kun Jumalan äiti lähtee sotaan, tulee kuningas. Kustaa Aadolf
+häntä vastaan paljain päin ja miekan kärki maata kohden ojennettuna,
+lankeaa polvilleen hänen eteensä ja virkkaa: pyhä neitsyt, minä en
+taistele sinun kunniaksesi, vaan poikasi, meidän vapahtajamme
+kunniaksi. Ja silloin hymyilee neitsyt Maria ja vastaa: se, joka
+taistelee poikani puolesta, taistelee myöskin minun puolestani. Sillä
+minä olen äiti.
+
+-- Kuninkaasi on kerettiläinen, -- vastasi neiti Regina tulistuneena,
+sillä ei mikään suututtanut häntä enemmän kuin katolisen uskon
+vastusteleminen, joka usko tärkeänä uskonkappaleena opettaa, että
+neitsyt Maria on taivaan haltiatar. -- Sinun kuninkaasi on tyranni ja
+vääräuskoinen, joka on kaikki pyhimykset vihoittanut. Tiedätkö,
+Merchen, että minä vihaan kuningastasi?
+
+-- Ja minä häntä rakastan, -- virkkoi Meri tuskin kuultavasti.
+
+-- Niin, -- jatkoi Regina, -- minä häntä vihaan kuin kuolemaa, kuin
+syntiä, kuin kadotusta. Jos minä olisin mies ja minulla olisi voimakas
+käsivarsi ja jos minä voisin heiluttaa miekkaa, olisi minun elämäni
+tarkoituksena hävittää hänen sotaväkensä ja hänen työnsä. Sinä olet
+onnellinen sinä, Merchen, sinä et tunne sotaa etkä tiedä, mitä Kustaa
+Aadolf on tehnyt meille onnettomille katolilaisille. Mutta minä olen
+nähnyt sen ja minun maani ja minun uskoni huutavat kostoa. On hetkiä,
+jolloin voisin tappaa hänet.
+
+-- Ja kun neiti Regina valkoisella kätösellään kohottaa välkkyvän
+tikarin kuninkaan päätä kohden, silloin paljastaa kuningas rintansa,
+jossa hänen suuri sydämensä sykkii, ja katselee häntä ylevästi ja
+rauhallisesti ja virkkaa: sinä hieno, valkea kätönen, joka Jumalan
+äidin kuvaa ompelet, iske, jos voit, tässä on sydämeni, ja se sykkii
+maailman vapauden ja maailman valkeuden puolesta. Ja silloin vaipuu
+valkoinen käsi hiljalleen alas, ja tikari putoaa siitä huomaamatta, ja
+Jumalan äidin kuva hymyilee taas, sillä hän tiesi kyllä, kuinka olisi
+käyvä, sillä olihan hänelle itselleenkin käynyt samalla tavalla. Sillä
+kuningas Kustaa Aadolfia ei voi kukaan tappaa eikä kukaan vihata, koska
+Jumalan enkeli kulkee hänen sivullaan ja muuttaa rakkaudeksi ihmisten
+vihan.
+
+Regina unohti työnsä ja katseli Meriä suurilla, mustilla, kostuvilla
+silmillään. Noissa sanoissa oli niin paljon, joka häntä kummastutti ja
+samalla lämmitti hänen sydäntään. Mutta hän vaikeni. Viimein virkkoi
+hän:
+
+-- Kuninkaalla on taikakalu, joka häntä suojelee.
+
+-- On, -- sanoi Meri, -- hänellä on sellainen taikakalu, mutta se ei
+ole kuparisormus, josta ihmiset puhuvat, vaan se on hänen ylevä, jalo
+sydämensä, joka kieltää itseltään kaiken toteuttaakseen sitä, mikä on
+suurta maailmassa. Kun hän vielä oli aivan nuori eikä hänellä ollut
+kunniaa eikä mainetta, vaan ainoastaan vaalea tukkansa ja korkea
+otsansa ja lempeät, siniset silmänsä, silloin ei hänellä ollut mitään
+taikasormusta, ja kuitenkin kulkivat siunaus, rakkaus ja onni hänen
+vierellään. Kaikki enkelit taivaassa ja kaikki ihmiset maan päällä
+häntä rakastivat.
+
+Reginan mustissa silmissä kiilui kyynel.
+
+-- Oletko nähnyt hänet silloin, kun hän oli noin nuori? -- kysyi hän.
+
+-- Josko olen nähnyt hänet! Olen.
+
+-- Ja sinä olet rakastanut häntä niinkuin kaikki muutkin?
+
+-- Enemmän kuin kukaan muu!
+
+-- Ja rakastat häntä vieläkin?
+
+-- Niin, minä rakastan häntä ... paljon. Niinkuin tekin. Mutta te
+toivotte hänelle, kuolemaa ja minä tahtoisin kuolla hänen edestään.
+
+Regina hypähti ylös, purskahti itkemään, sulki Merin syliinsä ja
+suuteli häntä.
+
+-- Älä luule, että minä tahdon hänen kuolemaansa, ... minäkö, joka, oi
+pyhä neitsyt, tahtoisin tuhat kertaa uhrata henkeni pelastaakseni hänen
+henkensä! Mutta tiedätkö, Merchen, että se tuottaa tuskaa, jota sinä et
+voi ymmärtää, ja synnyttää kärsimyksiä, jotka repivät ja raastavat, kun
+rakastaa miestä jota pitää sankarina, jaloimpana ja suurimpana, mutta
+jota usko kuitenkin käskee vihaamaan, tappamaan ja vainoamaan! Sinä et
+tiedä, sinä onnellinen, joka vain saat rakastaa ja siunata, miltä
+tuntuu, kun rakkaus ja viha heittelevät meitä kuin laivaa korkeat
+laineet; kun on pakotettu kiroamaan häntä, jota kuitenkin tahtoisi
+siunata ja kun täytyy istua vangittuna ja hautoa mielessään mitä
+ristiriitaisimpia tunteita, jotka alinomaa taistelevat keskenään siitä,
+kumpiko voittaisi ja saisi sisimmän sielumme haltuunsa. Oi, oli kerran
+yö, jolloin yritin sovittaa rakkauteni ja uskoni, ja saattaa hänet,
+tuon mahtavan, oikealle autuuden tielle. Jos pyhimykset silloin
+olisivat antaneet heikon ääneni vakuuttaa häntä, saada hänet pois hänen
+epäuskostaan ... silloin olisi Regina-parka ilolla seurannut häntä
+hänen halvimpana palvelijanaan ja ohjannut rintaansa kaikki ne keihäät
+ja nuolet, jotka oli heitetty hänen sydäntään lävistämään. Mutta
+pyhimykset eivät sallineet minun, kelvottoman, tulla osalliseksi niin
+suuresta kunniasta, ja sen vuoksi istun minä nyt täällä vankina uskoni
+ja rakkauteni tähden, ja vaikka enkelikin astuisi alas taivaasta ja
+murtaisi vankilani muurin ja sanoisi minulle: pakene, maasi odottaa
+sinua! niin vastaisin minä: se on hänen tahtonsa, hänen, jota rakastan,
+hänen tähtensä minä kärsin ja hänen tähtensä jään minä sinne, missä
+olen. Ja sinä uskot yhä vielä, että _minä_ tahdon hänen kuolemaansa!
+
+Regina itki kauan ja kiihkeästi, itki sen intohimonsa koko voimalla,
+joka ei ollut pitkiin aikoihin päässyt valloilleen. Meri siirteli
+nuo mustat suortuvat hänen otsaltaan, katseli häntä lempeästi
+kyyneltyneihin silmiin ja sanoi kuin olisi ennustanut jotakin: -- Älkää
+itkekö noin! Se päivä on vielä valkeneva, jolloin voitte häntä
+rakastaa, tarvitsematta samalla häntä kirota!
+
+-- Ei se päivä koskaan valkene, rakas Merchen!
+
+-- Se päivä on valkeneva silloin, kun kuningas Kustaa Aadolf on
+kuollut.
+
+-- Voi, ettei se päivä sitten koskaan valkenisi! Kernaammin kärsin
+vaikka ikäni kaiken ... kärsinhän minä kuitenkin hänen tähtensä.
+
+-- Se päivä on kuitenkin valkeneva. Ei sen vuoksi, että te olette nuori
+ja hän teitä vanhempi. Mutta ettekö ole koskaan kuullut sanottavan
+lapsesta, joka on nöyrempi ja parempi kuin muut lapset: se ei elä
+kauan, se on liian hyvä tälle maailmalle! Niin näyttää minusta olevan
+Kustaa Aadolfkin. Hän on liian suuri, liian jalo ja hyvä vanhaksi
+elääkseen. Jumalan enkelit tahtovat viedä hänet, ennenkuin hänen
+ruumiinsa kuihtuu ja sielunsa uupuu. Uskokaa minua, he ottavat hänet
+meiltä.
+
+Regina katseli häntä melkein kauhistuksissaan.
+
+-- Ken olet sinä, joka noin puhut? Kuinka sinun silmäsi palavat! Sinä
+et ole se, joka sanot olevasi. Kuka sitten olet?... Oi, pyhä neitsyt,
+suojele minua!
+
+Ja Regina kavahti seisoalleen kaiken sen taikauskoisen pelon
+valtaamana, joka oli ominaista hänen aikakaudelleen. Luultavaa on,
+ettei hän tarkemmin ajatellut sitä, mikä hänessä tuon kauhun synnytti,
+mutta Merin puhe oli hänestä koko ajan tuntunut oudolta ja
+luonnottomalta ollakseen sivistymättömän naisen puhetta tässä
+raakalaisten maassa.
+
+-- Kukako olen? -- virkkoi Meri yhtä lempeästi kuin ennenkin. -- Olen
+nainen, joka rakastaa. Siinä kaikki.
+
+-- Ja sinä sanot, että kuningas on kuoleva?
+
+-- Jumala yksin johtaa ihmisten kohtaloita ja suurinkin ihmisistä on
+ihminen.
+
+Juuri silloin tarttui joku lukkoon ja Martta-rouva astui sisään
+tavallista juhlallisempana ja myöskin hiukan kalpeampana kuin muulloin.
+Tavallisen ruudukkaisen villakauhtanansa asemesta oli hänellä musta
+surupuku, ja koko hänen ulkomuodossaan oli jotakin outoa. Reginan ja
+Merin äskeinen puhelu vaikutti heihin niin, että he molemmat
+säpsähtivät.
+
+Meri kävi kuolon kalpeaksi, astui suoraa päätä Martta-rouvan eteen,
+katsoi häntä terävästi silmiin ja virkkoi yksikantaan, suurella
+vaivalla:
+
+-- _Kuningas on kuollut!_
+
+-- Tiedätkö sen jo? -- vastasi Martta-rouva ihmeissään. -- Jumala meitä
+varjelkoon, surusanoma saapui tunti sitten sanansaattajan tuomana
+Pohjanlahden ympäri.
+
+Regina vaipui maahan pyörtyneenä.
+
+Meri, jonka sydän oli pakahtumaisillaan, pysyi tunnossaan ja koetti
+herättää Reginaa henkiin.
+
+-- Kuningas on siis kaatunut taistelutanterella, kaatunut voittaessaan?
+-- kysyi hän vielä hämmästyneeltä rouvalta.
+
+-- Lützenin taistelutanterella 6. päivänä marraskuuta ja keskellä
+ihaninta voittoa, -- selitti rouva, yhä hämmästyneempänä siitä, mistä
+Meri tiesi tuon kaiken.
+
+-- Herätkää, armollinen neiti, hän on elänyt ja kuollut kuin sankari,
+kaiken maailman ihailun ansainneena. Hän on kaatunut voiton hetkenä,
+kunniansa kirkkaimmillaan loistaessa, hänen nimensä on elävä kaikkina
+aikoina, ja sitä nimeä me molemmat siunatkaamme!
+
+Regina avasi haaveilevat silmänsä ja pani kätensä ristiin
+rukoillakseen. -- Oi, pyhä neitsyt, -- sanoi hän, -- minä kiitän sinua,
+että olet antanut hänen kaikessa suuruudessaan lähteä maailmasta ja
+että siten olet poistanut sen kirouksen, joka rakkauttani painoi!
+
+Ja Meri polvistui hänen viereensä rukoilemaan...
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta linnan pihan ulkopuolella seisoi pitkä, harmaahapsinen vanhus, ja
+hänen kasvonsa olivat tuskasta ja epätoivosta väännyksissä.
+
+-- Kirottu olkoon työni! -- sanoi hän. -- Suunnitelmani on ennen
+aikojaan hajonnut, ja se päämäärä, jota varten olen elänyt, katoo
+näkyvistäni. Voi minua mieletöntä, joka luotin ihmisen elämänlangan
+kestävyyteen ja sille rakensin; joka toivoin, että kuningas tunnustaisi
+omansa ja eläisi niin kauan, kunnes Aaron Perttilän tyttären poika
+olisi ehtinyt sodassa hankkia itselleen loistavan maineen ja kohota
+samanarvoiseksi kuin Ruotsin kruunun perillinen! Kuningas on kuollut ja
+minun jälkeläiseni on vain holhuunalainen poika, joka pian hupenee
+muiden joukkoon. Nyt puuttuu vain se, että hän voittaa aatelisen kilven
+ja asettuu muiden verenimijäin kanssa niiden väliin, kuninkaan ja
+kansan väliin, jotka ovat valtion ainoat oikeat vallat. Minua houkkoa,
+minua houkkoa, kuningas on kuollut! Mene nyt hautaasi, vanha Perttilä,
+mene veljenmurhaajan kuningas Juhanan ja aatelisten tuhoojan kuningas
+Kaarlen luo, ja kätke heidän uljaat aikeensa samojen matojen sekaan,
+jotka jo ovat suuhunsa syöneet prinssi Kustaan ja Kaarina
+Maununtyttären!
+
+Ja vanhus tarttui ulos tulevaa Meriä kiihkeästi käteen ja virkkoi:
+
+-- Tule, nyt ei meillä enää ole mitään toimitettavaa tässä maailmassa!
+
+-- On meillä vielä, -- sanoi Meri, koettaen tuskaansa voittaa, --
+meillä molemmilla on vielä poika!
+
+
+
+
+6. NÖRDLINGENIN TAISTELU.
+
+
+Hetki, joka tuottaisi ruotsalaisten aseille musertavan tappion, oli
+tullut. Tähän saakka oli Ruotsin jalopeura Kustaa Aadolfin ja hänen
+lähimpäin miestensä johtamana rientänyt voitosta voittoon ja
+voimakkailla käpälillään ruhjonut maahan kaikki vastustajansa.
+Viimein tuli onnettomuudenkin päivä, ja se päivä oli verinen.
+
+Wallenstein, tuo, joka ei mihinkään tyytynyt, mutta jota kuitenkin aina
+tarvittiin, oli kaatunut petturin käden kautta Egerissä; Gallas,
+sotajoukkojen hävittäjä, antoi väkensä tulvia yli koko Keski-Saksan,
+valloitti Regensburgin ja marssi vapaata Schwabenin valtakaupunkia
+Nördlingeniä vastaan. Herttua Bernhard ja Kustaa Horn kiiruhtivat
+Ruotsin sotaväen kanssa apuun. Heillä oli vain 17,000 miestä,
+Gallaksella 33,000. -- Tehkäämme hyökkäys, -- sanoi herttua. --
+Odottakaamme, -- sanoi Horn. Ja niin odotettiin; 5,000 miestä saapui,
+ja kaksi viikkoa kului. Silloin tuli Nördlingen hätään ja poltti öiseen
+aikaan hätätulia torneissaan. Taas tahtoi herttua tehdä hyökkäyksen ja
+taas tahtoi Horn linnoittua ja auttaa kaupunkia ilman tappelua. Häntä,
+tuota urhoollista miestä, sanottiin pelkuriksi mieheksi, ja
+suutuksissaan, mutta pahaa aavistellen, päätti hän ryhtyä taisteluun.
+Ruotsalaiset aloittivat tappelun varmoina voitostaan, sillä alituinen
+onni oli tehnyt heidät ylpeiksi.
+
+Elokuun 26 p:nä 1634 oli taistelu. Nördlingenin ulkopuolella on
+metsäinen kukkula, Arensberg nimeltään, ja sen ja kaupungin välillä on
+pienempi ylänkö. Siihen olivat keisarilliset rakentaneet kolme
+vallitusta. Ruotsalaiset olivat sijoittuneet Arensbergin kukkulalle,
+Horn oikealle ja herttua vasemmalle sivustalle. Tunnussana oli sama
+mikä Breitenfeldissä ja Lützenissä: Jumala kanssamme!
+
+Varhain aamulla satoi rankasti. Vielä kerran tahtoi varovainen Horn
+viivähtää, mutta herttualla oli korkein komento ja hän käski marssia
+eteenpäin. Horn totteli ja oikea sivusta laskeutui molempain kukkulain
+välissä olevaan laaksoon. Ratsuväen levottomuus joudutti taistelun
+alkamista. Heti kohta muuttui se ruotsalaisille epäedulliseksi.
+Keisarillisten kanuunat tekivät isoja aukkoja ratsujoukon riveihin ja
+ne alkoivat väistyä ylivoiman tieltä. Horn lähetti kaksi prikaatia
+ahdistamaan keskimmäistä vallitusta. Se valloitettiin ja vihollista
+alettiin ajaa takaa. Piccolomini pysähdytti pakenevat ja heidät
+ajettiin takaisin vallituksia kohti. Silloin sattui ruutivarasto
+syttymään tuleen. Huumaavalla pamahduksella räjähti vallilinna ilmaan
+ja useita satoja ruotsalaisia ja suomalaisia seurasi mukana. Se oli
+ensimmäinen onnettomuus.
+
+Tästä vallituksesta riippui kuitenkin voitto. Muutamia silmänräpäyksiä
+oli se tyhjänä; Piccolominin sotamiehiä, jotka olivat säikähtäneet
+pamahdusta ja siitä syntynyttä hävitystä, ei saatu sinne menemään.
+Viimein he sen kuitenkin tekivät. Horn pyysi apua valloittaakseen
+takaisin vallituksen. Herttua lähetti hänelle keltaisen rykmentin
+nuoren böömiläisen Thurnin johtamana. Tämä erehtyi, karkasi toisen
+vallituksen kimppuun la kohtasi siellä monta vertaa voimakkaamman
+vihollisen. Seitsemäntoista kertaa hyökkäsi vihollinen eteenpäin, ja
+yhtä monta kertaa ajettiin hänet takaisin. Turhaan ryntäili Horn
+vallitusta vastaan. Thurnin erehdys oli toinen onnettomuus.
+
+Vasemmalla sivustalla oli herttua aloittanut taistelun tykistöä ja
+ratsuväkeä vastaan. Ensimmäisessä yhteentörmäyksessä väistyivät
+keisarilliset ja herttuan saksalainen ratsuväki karkasi suitset
+höllällään ja rivit hajaantuneina pakenevia takaa ajamaan. Mutta Tillyn
+henki näkyi tänään antavan rohkeutta keisarillisille. He asettivat
+järjestyneet ja mieslukuiset rivinsä hyökkääviä vastaan, pysähdyttivät
+heidät ja ajoivat heidät tappiolla takaisin. Turhaan koetti herttua
+viedä apua Nördlingeniin. Turhaan ajoi hän Gallasta edellään. Yhä uusia
+vihollisia asettui hänen tielleen ja kroaatit ryöstivät kuormastoa
+hänen selkänsä takana.
+
+Nyt oli päivä jo ehtinyt puoleen. Hornin joukot olivat kahdeksan tuntia
+peräkkäin kestäneet vihollisen ampumista ja olivat haavoistaan ja
+väsymyksestä aivan näännyksissä. Joka hetki väheni heidän
+voitontoivonsa, mutta heidän uljuutensa pysyi entisellään,
+murtumattomana ja sitkeänä. He olivat huomanneet epäjärjestyksen
+vasemmalla sivustalla; itsellään oli heillä kovin huono asema
+laaksossa, jonne Piccolominin kuulat joka hetki iskivät ja
+räiskyttelivät punaista verta poikki ammuttuihin puitten runkoihin. Nyt
+ehdotti Horn että vetäydyttäisiin takaisin Arensbergiin, ja
+ahdinkotilaan joutunut herttua oli pakoitettu siihen lopulta
+suostumaan. Lähes kaksi tuntia oli hän vitkastellut ja näistä kahdesta
+tunnista olisi hän sittemmin tahtonut antaa puolet elämästään. Kello
+oli kolme iltapäivällä. Horn käski suomalaisen ratsuväen tekemään
+näennäisen hyökkäyksen, peittääkseen paluumatkaansa, ja alkoi sitten
+niinkuin älykäs sotapäällikkö ainakin vetäytyä takaisin hyvässä
+järjestyksessä. Keisarilliset huomasivat hänen aikeensa ja tunkivat
+päälle kahta voimakkaammin. He alkoivat toivoa sitä, mitä ennen eivät
+olleet uskaltaneet ajatellakaan, että näet ruotsalaisetkin olisivat
+voitettavissa; ja tuon pienen, jäntterän Piccolominin nähtiin karkaavan
+hevosensa selässä rivistä riviin yhdistääkseen väkensä ja niiden koko
+voimalla karatakseen ruotsalaisten suojattomaan sivuun, hajoittaakseen
+heidät ja heidät perin pohjin tuhotakseen.
+
+Laaksossa ruotsalaisen sotajoukon selän takana juoksi noiden kahden
+kukkulan välillä jyrkkärantainen puro, joka oli tulvillaan paljosta
+sateesta. Pienen Hirnheimin kylän luona vei puron yli sen ainoa silta
+ja tämän paikan miehitti Horn ajoissa paluumatkaa turvatakseen. Tykistö
+kulki ensiksi sillan yli ja pääsi hyvään turvaan Arensbergiin.
+Etumaiset rivit Hornin joukosta olivat myöskin saapuneet kylään ja muut
+olivat vain parin pyssynkantaman päässä siitä, kun uusi onnettomuus
+tapahtui, kolmas ja kaikista kauhein tänä onnettomuuksien päivänä.
+
+Herttua Bernhard oli ottanut tehtäväkseen vasemman sivustan väellä
+viivyttää vihollista siksi, kunnes Horn olisi ehtinyt joen yli. Heti
+kohta huomasi hän kuitenkin, että hän oli siihen ryhtyessään enemmän
+kysynyt neuvoa rohkeudeltaan kuin älyltään. Yhä taajenivat vihollisten
+joukot, yhä kiihkeämmin hyökkäsivät he eteenpäin. Kolme kertaa ryntäsi
+De Werth herttuan ratsuväkeä vastaan; kolme kertaa ajettiin hänet
+takaisin. Neljännen kerran mursi hän herttuan rintaman. Herttua lähetti
+muutaman osaston ahdistamaan häntä sivulta. Turhaan. Mieletönnä
+raivosta tempasi herttua kullalla kirjaillun lipun vänrikin kädestä ja
+karkasi urhoollisimpiensa seuraamana vihollisten tiheimpään parveen.
+Kaikki turhaan. Hänen urhoollisimpansa kaatuivat, hänen hevosensa
+ammuttiin hänen altaan, lippu riistettiin hänen kädestään;
+haavoitettuna, voitettuna, oli hän vähällä joutua vangiksi, kun hänen
+vierellään ratsastanut nuori upseeri tarjosi hänelle hevosensa, jonka
+avulla herttua hädin tuskin pääsi pakoon. Jo pakeni hänen hajaantunut
+jalkaväkensä, voimatta aavalla kentällä vastustaa vihollista, Ja kun
+haavoittunut herttua ohjat höllällään karkasi tiehensä, seurasi koko
+hänen väkensä hurjimmassa paossa hänen perässään luullen, että kaikki
+oli kadotettu.
+
+Juuri silloin kulki Hornin jalkaväki kaitaisen sillan poikki. Silloin
+kuului rivien takaa hätääntyneitä huutoja, että taistelu oli menetetty
+ja vihollinen kintereillä. Ensin karkasi yksityisiä ratsumiehiä, sitten
+kokonaisia osastoja herttuan joukosta siltaa kohti, ajaen jalkaväen
+keskeen, suoltaen heitä alleen ja saattaen kaikki mitä kauheimpaan
+epäjärjestykseen. Turhaan koetti Horn saada äänensä kuuluville, hänen
+lähimmät päällikkönsä koettivat hillitä ratsumiesten pakoa, mutta ilman
+menestystä. Ahtaalla sillalla heitettiin kaikki nurin niskoin, ihmiset,
+vaunut, hevoset, kuolleet ja elävät, ja lopulta ryntäsi herttuan koko
+vasen sivusta tuolle onnettomuuden paikalle. Kuin salama iski
+Piccolomini pakenevien selkään, asetti muutamia keveitä kanuunia
+kukkulalle ja antoi niiden soitella tiheimpään väkijoukkoon, jossa
+jokainen laukaus kaatoi maahan pitkän laistin kuolleita ja
+haavoitettuja. Kohta olivat kroaatitkin siellä ja nyt täytyi kanuunain
+vaieta, etteivät ystävät kaatuisi yhdessä vihollisten kanssa. Kauheata
+tuhoaan tekivät keisarillisten ratsumiesten pitkät keihäät ja leveät
+miekat. Jokainen Ruotsin ja Suomen mies oli kuolemaan tuomittu.
+
+Kustaa Horn, Kankaisten herra, tuo älykäs ja urhoollinen suomalainen
+sotapäällikkö, jota Kustaa Aadolfin oli tapana kutsua "oikeaksi
+kädekseen" ja joka alun pitäen oli varoittanut antautumasta tähän
+onnettomaan taisteluun, hän pysyi viimeiseen hetkeen pelkäämättömänä ja
+järkevänä ja koetti vielä itse tuona kauheana hetkenä pelastaa, mikä
+oli pelastettavissa. Kolmen rykmentin tähteet oli hän koonnut ja
+asettunut niiden kanssa sillan päähän, jossa pakenevien lauma pauhasi
+hänen ohitsensa voimatta temmata häntä mukaansa. Häntä rukoiltiin
+pelastamaan henkensä; hän oli itsepäinen suomalainen eikä liikahtanut
+paikaltaan. Vihollinen uskoi tuskin silmiään nähdessään hänen ei
+ainoastaan puolustautuvan, mutta myöskin rohkeasti hyökkäävän. Hetkeksi
+herkesi vihollinen takaa-ajamasta, eikä Horn halunnutkaan muuttaa
+voittoa mielettömällä hyökkäyksellään. Gallas karkuutti häntä vastaan
+yhden parhaimmista espanjalaisista prikaateistaan. Horn ajoi sen
+takaisin verisin päin. Voiton hurmaamana syöksyi häntä vastaan De Werth
+rakuunoineen. Yhtä verisesti otettiin heidätkin vastaan. Joka taholla
+taajenivat vihollisten rivit ja Hornin kimppuun käytiin kolmelta
+taholta yht'aikaa. Luvattiin säästää hänen henkensä, jos hän
+antautuisi; miekanisku oli hänen vastauksensa, ja samaan vastaukseen
+yhtyivät hänen miehensä. Ei kukaan armoa pyytänyt. Viimein, kun
+useimmat hänen ympärillään olivat kaatuneet, sortui hän joukon keskeen
+ja vangittiin, jonka jälkeen jäljelle jääneet urhot antautuivat hänen
+kanssaan.
+
+Kun Ruotsin sotajoukko pakeni Arensbergin yli, repi Sachsen-Weimarin
+herttua Bernhard pitkää tukkaansa ja huusi epätoivoissaan, että hän on
+hullu, mutta että Horn on viisas mies. Sittemmin lohdutteli herttua
+mieltään Elsassilla; mutta tänään oli hänellä syytä katua
+hätäisyyttään. Kuusi tuhatta ruotsalaista, suomalaista ja heidän
+kanssaan liittoutunutta saksalaista loikoi kuolleena Nördlingenin
+verisillä kukkuloilla; kuusi tuhatta joutui vangiksi, niiden joukossa
+suomalaiset Horn ja Wittenberg, joita vihollinen kohteli jotenkin
+kunnioittavasti; jäljellä olevista 10,000:sta oli puolet haavoitettuja
+ja useimmat henkiin jääneet palkkasoturit luopuivat lippujen alta.
+Sotajoukko oli menettänyt 4,000 kuormavaunua, 300 lippua ja kaiken
+tykistönsä. Kurja jäännös vetäytyi sitten ryöstäen ja puutetta kärsien
+Mainziin päin. Mutta enemmän kuin noiden kahdentoista tuhannen miehen
+hukka merkitsi Ruotsille sen sotakunnian hukka ja vihollisten
+uudistunut luottamus sota-onneensa. Nördlingenin tappelu oli
+käännekohta kolmekymmenvuotisessa sodassa ja sai koko Euroopan missä
+iloitsemaan, missä hämmästymään, kunnes Banérin nero ja onni taas
+hankki ruotsalaisten aseille niiden kadotetun kunnian.
+
+Viimeisiä niistä, jotka taistelivat Hornin rinnalla sillan luona,
+olivat pohjalaiset ja niiden joukossa vanha ystävämme ja tuttumme
+kapteeni Larsson. Pienellä, paksulla kapteenilla ei sillä kertaa,
+niinkuin aina muulloin, ollut aikaa suutaan avata; koko hänen pyöreä
+ruumiinsa valui hikeä kesän helteessä, hän oli tapellut aamun koitosta
+alkaen eikä kuitenkaan saanut naarmuakaan ihoonsa. Olkoon sanottuna
+hänen kunniakseen, että hän Nördlingenissä ajatteli yhtä vähän
+reiniläisiä viinejä kuin Baierin nunnia, vaan rehellisesti iski ja
+pisti minkä kerkesi. Jääköön kuitenkin hänen omiksi puheikseen se,
+mistä hän jälkeen päin kehui, eli että hän oli suuren miekkansa
+kärjellä sinä päivänä lävistänyt kolmekymmentä keisarillista sotilasta.
+Hän oli myöskin niitä, jotka joutuivat vangiksi samalla kertaa kuin
+Horn, mutta enemmän kuin vankeutensa harmitti häntä se, että hän
+taistelun jälkeen näki kroaatilaisten makein suin tyhjentelevän niitä
+viinivarastoja, joita olivat Ruotsin armeijan kuormastosta löytäneet.
+
+Toinen ystävistämme, luutnantti Bertel, taisteli koko päivän herttuan
+kupeella, ja hän se oli, joka tarjosi herttualle hevosensa, kun tämän
+oma hevonen oli ammuttu. Ettei herttua sittemmin tätä palvelusta
+unohtanut, sen saamme seuraavassa nähdä. Bertel, samoinkuin Larssonkin,
+oli aina kuumimmassa kahakassa, mutta sai useita haavoja ja kantautui
+pakenevien mukana Arensbergiin. Melkein tietämättä, kuinka se oli
+tapahtunut, huomasi hän seuraavana päivänä olevansa kaukana
+taistelutanterelta ja vetäytyi herttuan sotajoukon tähteiden kanssa
+Mainziin päin.
+
+
+
+
+7. TUHLAAJAPOIKA.
+
+
+Olemme nyt loppiaisen tienoossa v. 1635, siis keskellä talvea. Aaron
+Perttilän tuvassa Isokyrössä räiskää pystyvalkea tilavassa takassa,
+sillä siihen aikaan kasvoi vielä paksua metsää viljavien vainioiden
+ympärillä. Ulkona raivoaa lumipyry ja pauhaa ankara myrsky; sudet
+ulvovat joen jäällä; nälkäinen ilves hiipii kallion rotkossa.
+
+On loppiaisilta, ja puhde on jo muuttunut pimeäksi. Isokyrön
+talonpoikaiskuningas istuu korkeaselustimisessa tuolissaan vähän matkaa
+takkavalkeasta ja kuuntelee hajamielisenä tytärtään Meriä, joka
+takkatulen valossa korkealla äänellä lukee muutamaa lukua Agricolan
+suomalaisesta Uudesta Testamentista, sillä koko Raamattu ei ollut
+silloin vielä suomennettu. Paljon on ukko Perttilä jo vanhentunut sen
+jälkeen kuin viimeksi näimme hänet vielä parhaissa voimissaan.
+Alituisesti kuohuvat ajatukset eivät anna hänelle mitään rauhaa, jo
+kuitenkin ovat nyt, kuninkaan kuoltua, hänen rohkeat aikeensa rauenneet
+ja ajelehtavat kuin haaksirikkoon joutuneen laivan jäännökset yöllisen
+meren hyllyvillä aalloilla. Hänenlaisensa luonteet murtuvat jo vain
+sitenkin, että itse itseään kalvavat. Eivät mitkään hänen kirjavan
+elämänsä tiellä sattuneet vaiheet eivätkä onnettomuudet olleet voineet
+masentaa häntä, tuota rautaista miestä; harmi loistavien toiveiden
+kukistumisesta, turhat yritykset rakentaa uudelleen tuota kaatunutta
+ilmalinnaa, suru siitä, että hänen läheisimpänsä itse repivät alas
+hänen työnsä, kaikki se kalvoi kuin raateleva korppi hänen sielunsa
+sisimpää. Yksi ainoa ajatus oli tehnyt hänet kahtena vuonna kymmentä
+vuotta vanhemmaksi ja tämä ajatus oli mielettömän julkea. Se ajatus oli
+tämä:
+
+-- Miksi ei perilliseni tällä hetkellä ole Ruotsin kuningas?
+
+Välistä kohottaa Meri lempeät, siniset silmänsä ja tarkastelee
+levottomasti vanhaa isäänsä. Merikin on käynyt vanhemman näköiseksi;
+hiljainen suru on kuin syksy vihannassa lehdossa; se ei murra, ei
+kuoleta, mutta se saapi vaalistumaan tuoreet lehdet elämän puussa.
+Merin katse on täynnä rauhaa ja nöyryyttä. Se ajatus, joka pilkottaa
+hänen sielustaan niinkuin laskeva aurinko taivaan rannalta, on tämä:
+tuolla puolen haudan saan minä tavata hänet, joka oli sydämeni ylpeys,
+ja siellä ei hän enää mitään maallista kruunua kanna.
+
+Hänen vasemmalla sivullaan istuu vanha Larsson, yhtä pyöreänä ja
+pienoisena kuin hänen ruokahaluinen poikansa. Hänen hyväntahtoiset,
+pyylevät kasvonsa ovat tällä kertaa hiukan juhlallisemman näköiset,
+niinkuin vaatii sen pyhän kirjan sisältö, jota hän kuuntelee. Hänen
+kätensä ovat menneet ristiin kuin rukouksen aikana ja ainoastaan
+silloin tällöin kohentelee hän ystävällisellä huomaavaisuudella
+kekäleitä, että Meri voisi paremmin nähdä. Hänen takanaan istuu osa
+lukuisasta palvelusväestä, ja näiden tulenliekin valaisemien olentojen
+lisäksi näemme lattialla kehräävän harmaan kissan ja suuren,
+paksuvillaisen kartanokoiran, joka käärynä makaa Merin jalkojen
+juuressa ja näyttää olevan tyytyväinen siitä, että saa olla emäntänsä
+jalkajakkarana.
+
+Kun Meri lukiessaan tuli siihen Luukaan evankeliumin 15. luvun
+paikkaan, jossa puhutaan tuhlaajapojasta, alkoivat Perttilän silmät
+synkästi liekehtiä. -- Se sukunsa häpäisijä! -- mutisi hän puoliääneen
+itsekseen. -- Ei se vielä mitään, joka omaisuutensa tuhlaa ... mutta
+joka unohtaa vanhan isänsä ... jumaliste, se on alhaista!
+
+-- Mutta koska hän vielä taampana oli, näki hänen isänsä hänen, ja
+armahti hänen päällensä, ja juosten lankesi hänen kaulaansa ja suuta
+antoi hänen!...
+
+-- Mikä raukka isäksi! -- huudahti Aaron Perttilä taaskin puoliääneen
+itsekseen. -- Olisi sitonut hänet niininuoralla ja ruoskinut häntä
+koivuvitsoilla ja ajanut hänet huoneestaan takaisin ilottomien
+porttojensa ja tyhjien viinimaljojensa luo.
+
+-- Isä, -- kuiskasi Meri lempeästi toruvalla äänellä.
+
+-- Ole laupias niinkuin taivaallinen isämme laupias on ja sulkee
+syliinsä kadotetut lapsensa.
+
+-- Ja jos poikasi koskaan palajaa ... -- alkoi Larsson samalla tavalla.
+
+-- Pitäkää suunne kiinni ja antakaa minun olla! -- vastasi hän äreästi.
+-- Minulla ei ole enää poikaa ... joka katuvaisena lankeaa jalkojeni
+juureen, -- lisäsi hän, kun näki Merin silmien kyyneltyvän.
+
+Meri jatkoi:
+
+-- Mutta poika sanoi hänelle: isä, minä olen syntiä tehnyt taivasta
+vastaan ja sinun edessäsi enkä ole mahdollinen täst'edes sinun
+pojaksesi kutsuttaa...
+
+-- Herkeä tuota lukemasta! -- kivahti taas vanhus pahalla tuulella. --
+Valmista vuoteeni, ja anna väen mennä levolle, ilta on jo myöhäinen.
+
+Mutta juuri samassa kuului hevosen askelien narinaa tieltä päin. Tuo
+oli niin outoa näin juhlan aattona, että Larsson meni matalan ikkunan
+ääreen ja hengitti lasiin nähdäkseen, kuka semmoisessa pyryssä oli
+liikkeellä. Kahden hevosen vetämä reki pyrki vaivalloisesti kinoksien
+läpi pihaan päin ja pysähtyi rappujen eteen. Kaksi turkkeihin puettua
+miestä nousi reestä.
+
+Omituinen aavistus mielessään riensi Larsson tulevia vastaan ja
+niinkuin salama syöksyi Meri hänen rinnallaan ulos. Naristen sulkeutui
+tuvan ovi heidän jälkeensä ja hetkinen kului, ennenkun se uudelleen
+aukeni.
+
+Mutta silloin astui pää kumarassa tupaan nuori sotilaaksi puettu mies,
+heitti luotaan lumisen töyhtölakkinsa, meni suoraa päätä vanhan
+Perttilän luo, notkisti polvensa ja taivutti vielä syvemmälle kauniin,
+kiharatukkaisen päänsä, sanoen: -- Isä, tässä minä olen ja pyydän
+siunaustasi! -- Ja hänen takanaan seisoivat Meri ja vanha Larsson,
+molemmat ristissä käsin, ja katsoen ankaraa vanhusta rukoilevasti
+silmiin, virkkoivat hekin: -- isä, tässä on poikasi, anna hänelle
+siunauksesi.
+
+Hetkisen näkyi Perttilä taistelevan itsensä kanssa, hänen huulensa
+vapisivat hiukan ja tietämättään ojensi hän jo kätensä nostaakseen ylös
+nuorukaisen jalkojensa juuresta. Mutta pian kohosi hänen kalju otsansa
+vieläkin korkeammalle, hän veti kätensä pois, hänen terävät silmänsä
+salamoivat synkemmin kuin koskaan ennen, eivätkä hänen huulensa enää
+vapisseet. -- Mene, -- virkkoi hän lyhyesti ja äreästi, -- mene, sinä
+tuhlaajapoika, mene takaisin veljiesi, aatelismiesten, ja sisariesi,
+hienojen neitojen luo! Mitä teet sinä täällä yksinkertaisen talonpojan
+tuvassa, jota halveksit? Mene, minulla ei ole enää poikaa!
+
+Mutta nuorukainen ei mennyt. -- Älä vihastu, isäni, -- sanoi hän, --
+jos minä nuoruuteni kunnianhimossa olen rikkonutkin sinun tahtoasi ja
+käskyjäsi vastaan. Kuka lähetti minut tuonne loistavaan, suureen
+maailmaan, voittamaan mainetta ja kunniaa? Kuka käski minun menemään
+sotaan ja aateloimaan talonpoikaista nimeäni ritarillisilla urotöillä?
+Kuka heitti minut tuonne suuren kuninkaan luo pyrkimään kuuluisien
+sankarien vertaiseksi? Sen teit sinä, isäni, ja nyt hylkäät sinä
+poikasi, joka sinun tähtesi on kaksi kertaa kieltäynyt aateliskirjaa
+vastaanottamasta.
+
+-- Sinä! -- huudahti vanhus yhä enemmän vihastuen. -- Sinäkö olisit
+kieltäynyt aateliskirjaa vastaanottamasta, sinä, joka olet hävennyt
+rehellistä talonpoikaisnimeäsi ja vaihtanut sen toiseen, muka
+arvokkaampaan? Se on valhetta, polvillasi olet vaakunakilpeä itsellesi
+rukoillut; mistä tiedän minä, onko sitä sinulle tarjottu, ja mitä se
+minuun kuuluu? Sen minä vain tiedän, että hamasta lapsuudestasi olen
+koettanut istuttaa sinuun, sinä sukusi häpäsijä, ettei ole olemassa
+muita laillisia valtoja kuin _kuningas ja kansa_, ja kaikki se, mikä
+heidän väliinsä tunkee, kutsuttakoon sitä sitten aateliksi tai
+papistoksi tai miksi tahansa, on turmioksi, kiroukseksi maalle ja
+kansalle ... kaikkea tuota olen koettanut sinuun istuttaa ja hyöty
+kaikista opetuksistani on ollut se, että sinä olet hiipinyt tuon
+aatelin seuraan, jota minä vihaan ja ylenkatson, että olet himoinnut
+heidän onttoja arvonimiään, pöyhkeillyt heidän valtakunnalle
+turmiollisella loistollaan ja omaksunut heidän ennakkoluulonsa, ja nyt
+seisot sinä täällä lapsuutesi kodissa, valheen sanat huulillasi ja
+aatelisylpeys sydämessäsi. Mene, sukupatto talonpojan poika; Aaron
+Perttilä on se mies, mikä hän on ollut, -- talonpoika! -- hän hylkää ja
+kiroo sinut, luopio!
+
+Ja nuo sanat sanottuaan käänsi vanhus hänelle selkänsä ja meni lujin
+askelin ja pää pystyssä pieneen kamariinsa tuvan perällä, jättäen
+Bertelin polvilleen sille sijalle, missä oli seisonut.
+
+-- Kuule minua, isäni, isäni! -- huusi Bertel hänen jälkeensä,
+reväisten samalla takkinsa auki ja ottaen sieltä esille kokoon
+käännetyn paperin, -- tämän olin aikonut repiä rikki jalkojesi
+juuressa! -- Mutta vanhus ei kuullut häntä, paperi putosi lattialle, ja
+kun Larsson hetken kuluttua avasi ja luki sen, huomattiin, että se oli
+mainekirja, jonka Tukholman holhoojahallitus oli Weimarin herttuan
+Bernhardin ehdotuksesta antanut henkivartioväessä palvelevalle
+ratsumestarille Kustaa Bertelille korottaen hänet aatelissäätyyn ja
+sallien hänen vaakunakilvessään kantaa _Bertelsköldin_ nimeä.
+
+Kun tuvassa vielä vallitsi täydellinen sekasorto vanhan Perttilän
+sydämettömän kovuuden vuoksi, astui sinne suurella kiireellä sisään
+kolme Martta-rouvan henkivartijaa Korsholmasta. -- Hei, pojat! --
+huusivat he rengeille, -- oletteko nähneet hänet? Nyt saatatte ansaita
+jotakin. Kaksisataa taaleria hopearahaa palkinnoksi sille, joka
+vangitsee tai kuolleena tai elävänä, takaisin saattaa Korsholman
+valtiollisen vangin, neiti Regina von Emmeritzin.
+
+Kuullessaan tuon nimen heräsi Bertel tuskallisesta huumaustilastaan,
+kavahti pystyyn ja tarttui puhujaa kaulukseen. -- Konna, mitä puhut? --
+huudahti hän.
+
+-- So, so, arvoisa herra, puhutelkaa siivosti kuninkaallisen
+majesteetin ja kruunun miehiä. Minä vaan sanon, että se saksalainen
+petturi, se paavillinen noita-akka, neiti von Emmeritz on onnistunut
+viime yönä pakenemaan Korsholmasta, ja että se, joka ei tahdo olla
+avullisena hänen vangitsemisessaan, on maanpetturi...
+
+Mies ei saanut puhua loppuun, ennenkun Bertelin voimakkaan käden isku
+heitti hänet pitkäkseen lattialle. -- Isä, sinä olet näin tahtonut! --
+huudahti nuorukainen ja oli tuossa tuokiossa hyökännyt ovesta ulos ja
+heittäytynyt rekeen, jonka samassa kuultiin täyttä karkua ajavan pois
+pihalta ja katoavan raivoavaan lumimyrskyyn.
+
+
+
+
+8. PAKOSALLA.
+
+
+Kuka voi sanoa meille, missä neiti Regina nyt on ja mikä on saanut
+hänet hylkäämään Martta-rouvan hellän hoidon ja lähtemään pakosalle
+keskellä talvea vieraassa maassa, joka on täynnä erämaita ja jossa hän
+ei tunne ainoatakaan tietä eikä polkua, eikä taida edes sen maan
+kieltäkään.
+
+Älkäämme unhottako, että kertomuksemme kuvaa aikaa, jolloin katolisuus
+ja lutherilaisuus olivat mitä ankarimmassa taistelussa keskenään ja
+jolloin eivät lutherilaisetkaan, alituisten kiistojen kiihoittamina,
+olleet toisin ajattelevia kohtaan sen suvaitsevaisempia kuin
+katolilaisetkaan. Kun Martta-rouva oli nyt kerran saanut päähänsä, että
+hänen velvollisuutensa oli käännyttää neiti Regina lutherinuskoon, niin
+tästä epäonnistuneesta ajatuksesta ei kukaan saanut häntä luopumaan.
+Yhtä mittaa kiusasi hän sentähden tyttö parkaa milloin kirjoja
+tyrkyttämällä, milloin houkuttelemalla ja vapauden lupauksilla, milloin
+taas uhkauksilla jos jonkinlaisilla, ja kun Regina kieltäytyi kirjoja
+lukemasta ja pappeja kuulemasta, antoi tuo innokas rouva joka aamu ja
+ilta pitää rukouksia vankinsa huoneessa sekä sunnuntaisin
+jumalanpalveluksiakin samassa paikassa. Kun eivät nämä keinot mitään
+vaikuttaneet, sanoi Martta-rouva sitä neiti Reginan uppiniskaisuudeksi;
+kuta enemmän Martta-rouva ponnisti voimiaan, sitä tyynemmäksi,
+kylmemmäksi ja jäykemmäksi kävi hänen vankinsa. Regina piti itseään
+uskonsa marttyyrina ja kärsi näennäisen rauhallisesti kaikki
+nöyryytykset pyhän asian vuoksi.
+
+Mutta kuuma etelämainen veri kuohui yhdeksäntoistavuotiaan neidon
+suonissa niin, että se vain suurella vaivalla saatiin pysymään
+pinnaltaan tyynenä. Oli hetkiä, jolloin neiti Regina olisi ollut valmis
+räjäyttämään ilmaan koko Korsholman linnan, jos vain olisi voinut.
+Mutta nuo vanhat, harmaat muurit eivät välittäneet hänen äänettömästä
+raivostaan, ja pako näytti lopulta olevan hänen ainoa pelastuksensa.
+Vuoden ja yön hän sitä mietti; viimein sai hän käsiinsä keinon, jolla
+voi voittaa Martta-rouvan valppauden.
+
+Kajaanin linnassa istui siihen aikaan vankina kuuluisa ja onneton
+_Johannes Messenius_, joka oli kasvatettu jesuiittakoulussa
+Braunsbergissa ja jonka jesuiitat olivat määränneet katolilaisuuden
+apostoliksi vääräuskoiseen Ruotsiin. Sigismundin puolueen hyväksi
+tekemiensä häväistyskirjoitusten ja kaikenlaisten muiden vehkeiden
+vuoksi oli hänet vangittu, ja hän oli nyt yhdeksättätoista vuotta
+istunut kuin myyrä kolossaan vankilan seinien sisällä, jossa häntä
+useinkin pahoin kohdeltiin, kun kertomukset hänen opistaan,
+onnettomuuksistaan ja katolisista mielipiteistään saapuivat neiti
+Reginankin kuuluville. Siitä hetkestä alkaen risteili rohkeita tuumia
+vangitun neidon mielessä.
+
+Eräänä päivänä uuden vuoden tienoossa ilmaantui Korsholmaan kuljeksiva,
+saksalainen puoskari, kantaen rohtolaatikkoa selässään, niinkuin
+koronkiskuri juutalaiset tekivät myöhempään aikaan.[13] Tuollaiset
+kulkurit, jotka samalla kertaa olivat tohtoreita ja apteekkareita,
+viekoittelivat hyviä rahoja herkkäuskoiselta rahvaalta, ja heihin
+turvautuivat usein ylhäisemmät säätyhenkilötkin, sillä koko maassa ei
+siihen aikaan vielä ollut tutkinnon suorittanutta lääkäriä, ja
+apteekkejakin oli ainoastaan yksi, Turussa, eikä sekään ollut erittäin
+hyvin varustettu. Ei ole siis kumma, että mainitsemamme puoskari sai
+yllin kyllin työtä parantaessaan luuvaloa, pistoksia, vatsakipuja ja
+muuta semmoista; Martta-rouva itsekin, joka aina valitti vatsakipuaan
+ja hengenahdistusta joka kerta, kun oli antanut rengeilleen selkään,
+otti suurella mielihyvällä vastaan vieraan tohtorin. Muutamissa
+päivissä oli vieras täydellisesti perehtynyt taloon, ja niin tapahtui,
+että hänet kutsuttiin neiti Reginan luo, joka valitti ankaraa
+päänsärkyä.
+
+Martta-rouvan tavallinen älykkäisyys petti hänet tällä kertaa. Kaksi
+päivää sen jälkeen olivat eräänä aamuna sekä nuori neiti Regina että
+vanha Dorthe kuin myöskin puoskari teillä tietymättömillä. Ulkoapäin
+murrettu rautaristikko ja jäljelle jääneet nuoraportaat ilmaisivat
+kyllin selvästi, että puoskari oli auttanut vankeja muurien ja vallien
+yli. Martta-rouva unohti pelkästä hämmästyksestä sekä vatsatautinsa
+että hengenahdistuksensa ja lähetti heti paikalla vanginvartijoitaan
+kaikille haaroille karkureita kiinni ottamaan. Pian saamme nähdä,
+kuinka hänen toimensa onnistuivat.
+
+Palaamme hetkeksi Bertelin seuraan, jonka tapaamme mitä
+ristiriitaisimpien tunteiden vallassa ajamassa kautta myrskyisen yön,
+seuranaan vanha palvelijansa Pekka. Tämä kunnon mies ei voinut käsittää
+sitä hulluutta, että kun juuri on tultu kotitaloon, lähdetään heti
+paikalla pois lämpimän takkatulen ja kiehuvan padan äärestä
+lumikinosten ja susien sekaan synkkään korpeen. Eikä sitä Bertel
+itsekään käsittänyt. Äsken oli hän, päästyään lomalle siksi aikaa kuin
+sotaväki oli talvileirissä Saksanmaalla, kulkenut Tornion kautta
+Isokyröön ja aikonut sieltä Vaasaan, joka oli hänen salainen matkansa
+määrä. Ja nyt kohtasi hänet toisessa paikassa isän kirous, ja toisessa
+tyhjät muurit, joiden sisällä ei ollut enää se, jota hän haki. Regina
+oli kadonnut jäljettömiin.
+
+-- Minne ajetaan? -- kysyi Pekka nyreästi, kun oli tultu suurelle
+maantielle.
+
+-- Aja minne tahansa, -- vastasi yhtä äreästi hänen herransa. Pekka
+käänsi hevosensa Vaasaan, jonne oli vaan noin kolmen peninkulman matka.
+Bertel huomasi sen. -- Pöllö -- huusi hän, -- minähän käskin sinun ajaa
+pohjoiseen päin.
+
+-- Pohjoiseen päin, -- virkkoi Pekka yhtä yksikantaan ja käänsi,
+haikeasti huoaten, hevosensa Uuteen Kaarlepyyhyn, jonne matkaa oli
+seitsemän peninkulmaa. Siihen aikaan ei ollut mitään majataloja eikä
+kyytihevosia matkustajain mukavuudeksi. Mutta siellä täällä teiden
+varsilla oli taloja, joista kaikkien niiden, jotka kruunun asioissa
+kulkivat, täytyi saada hevosia, jotavastoin muiden matkustavaisten oli
+kyydistä erittäin sovittava. Tavallisia yöpaikkoja olivat pappilat ja
+oli niissä jokaisessa eri tupa pihan perällä jossa oli valmiita
+olkivuoteita ja pöydällä kylmää ruokaa sekä tuttujen että
+tuntemattomien varalle. Olihan varsin ymmärrettävää, että Pekka, joka
+ei ollut saanut pois mielestään puuropataa, uskalsi vielä kerran kysyä,
+eikö ehkä olisi parasta ajaa yöksi Vöyrin pappilaan.
+
+-- Aja Ylihärmään päin, -- vastasi ratsumestari kiukkuisesti ja
+kääriytyi tuuheaan lammasnahkaturkkiinsa, sillä yöllinen tuuli puhalsi
+polttavan tuikeasti.
+
+-- Hullu eessä, hullu reessä, -- mutisi Pekka ja poikkesi sille
+kaitaselle kyläntielle, joka Isokyröstä johtaa yllämainittuun paikkaan,
+mikä silloin oli Lapuan emäpitäjään kuuluva kappeli.
+
+Täällä olivat kinokset miehen korkuisina patoutuneet aitojen väliin ja
+matkamiehet voivat tunkeutua ainoastaan käymäjalkaa eteenpäin. Tunnin
+verran ponnisteltuaan olivat hevoset uupuneet ja pysähtyivät nyt joka
+kymmenennen askelen päässä. Bertel, joka oli mietteisiinsä vaipunut,
+sitä tuskin huomasi. Oli tultu Kyrön tasangoilta Lapuan metsiin.
+Erämaan hiljaisuus, joka keskeytyi ainoastaan myrskyn pauhinasta,
+ympäröi matkamiehiä kaikilla tahoilla, eikä missään näkynyt jälkiä
+ihmisasunnoista.
+
+Pekka oli jonkin aikaa paarustanut reen kupeella ja leveiden hartiainsa
+voimalla kiskaissut sen ylös kinoksista silloin, kun se vaipui niin
+syvälle lumeen, etteivät hevoset kyenneet saamaan sitä liikkeelle.
+Viimein väsähtyivät kuitenkin hänenkin voimansa ja reki puuttui
+auttamattomasti korkeaan lumivuoreen. -- No? -- huusi Bertel
+kärsimättömästi. -- Mikä hätänä?
+
+-- Ei ole hätänä mikään muu, -- vastasi Pekka rauhallisesti, -- kuin
+ettemme tarvitse lukkaria emmekä pappia hautautuaksemme.
+
+-- Kuinka pitkältä on tästä lähimpään taloon?
+
+-- Muistelen olevan peninkulman paikoille.
+
+-- Etkö näe tulta tuikkavan tuolla metsän sisässä?
+
+-- Taitaapa tuikkaa...
+
+-- Riisu hevoset, ja ratsastakaamme sinne!
+
+-- Ei, hyvä herra, se ei käy päinsä. Tässä metsässä kummittelee oikein
+turkasesti, sen tiedän minä vanhastaan, kummittelee aina siitä lähtien
+kuin talonpojat tappoivat täällä voutinsa nuijasodan aikana ja
+polttivat hänen talonsa ja viattomat lapsensa.
+
+-- Loruja! Me ratsastamme.
+
+-- Tehdään niinkuin tahdotte.
+
+Kohta oli hevoset riisuttu ja molemmat matkamiehet pyrkivät nyt ratsain
+tulta kohden, joka välistä katosi, välistä taas leimahti esiin lumisten
+honkien välistä.
+
+-- Sano minulle, Pekka, -- alkoi Bertel, -- mitä se kansa kertoo tästä
+erämaasta? Muistelen lapsuudessani siitä paljonkin kuulleeni.
+
+-- Lienettehän kuullut. Äitinnehän oli kotoisin täältä.
+
+-- Täällä oli muinoin suuri uudismaa metsässä?
+
+-- Suuri se oli, monen sadan tynnyrinalan laajuinen; kaiken sen oli
+vouti Stjernkors perkauttanut ja kaivattanut penikulmaisia ojia jo
+Kustaa kuninkaan aikana. Ja täällä kasvoi monta sataa tynnyriä viljaa,
+kertoi isäni, ja uuden ja suuren talon oli vouti rakennuttanut ja eli
+kuin ruhtinas erämaassa. Silloin tulivat nuo talonpojat ja sytyttivät
+talon tuleen keskellä yötä, ja siinä hukkui ihmisiä ja elukoita, paitsi
+sitä nuorta neitiä, jonka isänne pelasti ja sitten otti rouvakseen.
+
+-- Eikö taloa sitten enää koskaan uudelleen rakennettu?
+
+-- Siinä oli, tiemmä, lihava pala monen mielestä siinä, ja olihan niitä
+niitäkin, jotka uhallakin muuttivat tänne asumaan. Mutta se toinen oli
+vanhempi ja viisaampi ja alkoi pitää semmoista helvetin meteliä sekä
+yöllä että päivällä, ettei kukaan enää voinut olla varma hengestään,
+vielä vähemmin syntisestä sielustaan. Kun tuvassa istuit, niin tempasi
+tuolin altasi, puurokuppi pyöri pöydän alle ja kivet irtautuivat
+uunista ja sinkoilivat ympäri korvia. Jos menit metsään, ei sielläkään
+ollut sen parempi ollaksesi, puut kaatuilivat, vaikkei tuullutkaan, ja
+maa upotti jalkojen alla selvällä, kovalla tiellä ja veti pohjattomaan
+suohon. Kun nyt ajattelen, että me kuljemme samassa metsässä ... voi.
+voi, upottaa, upottaa...
+
+-- Vaiti mies! Lumihan se vaan siinä upottaa. -- Entä sitten? Eivätkö
+voineet sitä kauemmin kestää?
+
+-- Sitten muuttivat ne kaikki pois, niin ettei jäänyt kissaakaan
+kiukaan kulmaan, paitsi muuatta vanhaa torpparia, mutta hänkin on jo
+aikoja sitten kuollut. Koko tuo suuri uudismaa joutui taas autioksi,
+ojat liettyivät kiinni, niityt metsittyivät ja pellot alkoivat kasvaa
+petäjiä. Siitä on kohta neljäkymmentä vuotta...
+
+Ja kun Pekka oli tottumaton pitämään pitkiä puheita ja näytti itsekin
+hämmästyvän tätä monisanaisuuttaan, pisti hän tulpan suunsa eteen ja
+pysäytti samalla hevosensa.
+
+-- Mitä nyt taas? -- kysyi Bertel kärsimättömästi.
+
+-- En näe enää tulta.
+
+-- En minäkään. Se on kai puiden peitossa.
+
+-- Ei, hyvä herra, se ei ole puiden peitossa, se on vaan vaipunut maan
+sisään, kun ensin vietteli meidät tänne synkimpään korpeen. Sanoinhan
+minä, että niin tulisi käymään. Täältä emme palaa ikinämme hengissä.
+
+-- Aja mies; luulen näkeväni tuolla edessäpäin jotakin, joka on
+niinkuin tupa.
+
+-- Sen tupa, suuri kivihän se on, jonka kupeilta tuuli on lumen ajanut.
+Olemme hukassa.
+
+-- Suus' kiinni ja aja! Tässähän on kenttä ja nuorta metsää; tuolla
+vilkkuu jotakin lumen sisästä.
+
+-- Kaikki pyhimykset meitä siunatkoot. Olemmehan aivan samalla
+paikalla, missä talo oli ennen. Ettekö näe, miten tuolla vanhat
+tulensijat piipottavat lumen sisästä? Älkää menkö, herra!
+
+-- En erehtynyt ... tuossa on tupa.
+
+Bertel ja hänen toverinsa olivat erittäin vaivalloisella maalla, jossa
+hevoset kompastelivat joka askelella kiviin ja lumen peittämiin
+kuoppiin. Miehen korkuiset kinokset ja kaatuneitten puitten rungot
+vielä vaikeuttivat kulkemista, ikäänkuin tukkiaksensa kokonaan tien
+tuohon ränstyneeseen majaan, joka, liekö ollut sattumalta tai
+tahallaan, oli piiloutunut kahden tuuhean kuusen taa, joiden oksat
+ulottuivat maahan asti. Tuvan toisella seinämällä oli ulospäin aukeava
+luukku, jota myrsky paiskeli auki ja kiinni, niin että tuli milloin
+katosi, milloin tuikahti taas näkyviin. Bertel laskeutui hevosensa
+selästä, sitoi sen kuuseen ja läheni ikkunaa silmätäkseen ulkoapäin
+tupaan. Salainen toivo joudutti hänen askeleitaan. Hän oli varma siitä,
+että jos pakolaiset olivat lähteneet pohjoiseen päin, he eivät olleet
+kulkeneet suurta maantietä myöten, vaan koettaneet syrjäteitä
+noudatellen eksyttää vainoojiaan. Mutta tällä osalla Pohjanmaan alankoa
+kulki jo siihenkin aikaan sadottain polkuja idässä päin oleville
+uudistaloille. Mistä tietäisi, mitä näistä poluista he olivat
+kulkeneet.
+
+Mutta kuitenkin sykki hänen sydämensä levottomasti, kun hän läheni
+ikkunaa. Neljästä pienestä ruudusta oli kaksi luusta, jota käytettiin
+lasin asemesta; yksi oli rikottu ja aukko täytetty karhunsammalella;
+ainoastaan neljäs oli lasista, mutta niin jäätynyt ja lumettunut, ettei
+sen läpi alussa voinut mitään nähdä. Bertel hengitti lasiin, mutta
+huomasi harmikseen, ettei hän sisäpuolelle keräytyneen jään läpi voinut
+erottaa mitään. Mutta juuri silloin hirnasi hänen hevosensa.
+
+Bertelistä tuntui naurettavalta tähystellä ulkoapäin kurjaan
+metsätupaan. Hän oli jo aikeessa kolkuttaa ovelle, kun samassa varjo
+peitti tulen ja jää lasin sisäpuolella suli nopeasti jonkun siihen
+sisältäpäin hengittäessä. Sisällä olija näkyi olevan yhtä utelias
+katsomaan ulos kuin hän sisään. Kohta erotti Bertel ihmisen kasvot ja
+kaksi tulista silmää, jotka ollen aivan ruudussa kiinni tirkistelivät
+ulos, ikäänkuin etsiäkseen syytä hevosen hirnumiseen öisessä erämaassa.
+
+Ikkunassa olevat kasvot vaikuttivat Berteliin kuin salaman isku.
+Kaunista Reginaa ajatellessaan oli hän odottanut jotakin mieluisempaa.
+Sen sijaan näki hän kuolonkalpeat kasvot, joita ympäröi musta, pään
+mukainen nahkapäähine, jonka tummassa kehyksessä nuo kalpeat kasvot
+näyttivät vieläkin kalpeammalta. Kerran ennenkin oli Bertel nähnyt nuo
+kasvot, ja kun hän tarkkaan muisteli, selvisi hänen mielessään muisto
+eräästä kamalasta Bayerin metsissä kokemastaan yöstä. Ehdottomasti
+vetäytyi hän takaisin ja jäi hetkiseksi seisomaan epätietoisena mitä
+tekisi.
+
+-- Näettekö hänet? -- kuiskasi Pekka. -- Se on itse paholainen.
+
+-- Vaikka olisikin, -- vastasi Bertel päättävästi, -- niin täytyy
+meidän ainakin ottaa selko siitä, mitä hänellä on täällä tekemistä. --
+Ja sen sanottuaan löi hän muutamia voimakkaita iskuja suljettuun oveen.
+
+
+
+
+9. HARHAILEVA RITARI.
+
+
+Ei auennut ovi, ennenkuin pitkän odotuksen jälkeen. Se avattiin
+sisältäpäin ja vanha, vuosien kangistama, valkopartainen ukko ilmaantui
+kynnykselle. Tottuneena sodan tapoihin, jossa _otetaan_ mitä tarvitaan,
+ellei sitä hyvällä anneta, työnsi Bertel vanhuksen syrjään ja astui
+kursailematta tuohon ränstyneeseen majaan. Hänen suureksi
+hämmästyksekseen oli tupa tyhjä. Sammumaisillaan oleva uunin rakoon
+pistetty päre valaisi heikosti tätä kurjuuden asuntoa. Ei mitään muuta
+ovea näkynyt kuin se, josta Bertel oli tullut; ei mitään muuta elävää
+olentoa näkynyt kuin tuo harmaahapsinen ukko ja suuri, takkuinen koira,
+joka lieden edessä maaten irvisti ikeniään kutsumattomalle vieraalle.
+
+-- Missä on se mies, jolla oli nahkapäähine päässään? -- kysyi Bertel
+terävästi.
+
+-- Jumala teidän armoanne siunatkoon, -- vastasi ukko nöyrästi ja
+vältellen. -- Ketäpä täällä voinee muita olla kuin teidän armonne?
+
+-- Sano totuus! Täällä täytyy jonkun olla piilotettuna. Sängyn alla ...
+ei. Uunin takana ... ei. Ja kuitenkin oli sinulla äsken suurempi tuli
+takassasi. Mitä? Minä luulen että olet sitä vedellä sammutellut?
+Vastaa!
+
+-- On niin kylmä, teidän armonne, ja tupa on hatara...
+
+Bertelin epäluulo oli herännyt ja hän tutki tarkasti huonetta joka
+taholta. Yht'äkkiä keksi hän hienon ja pehmoisen naisen hansikkaan,
+joka oli jäniksen nahalla päällystetty.
+
+-- Tunnustatko, vanha roisto! -- huudahti nuorukainen. Vanhus näytti
+hämmästyvän, mutta tointui pian. Hänen muotonsa muuttui, hän iski
+viekkaasti silmää ja osoitti uunin karsinaan päin. Bertel seurasi hänen
+viittaustaan ... astui muutamia askelia ... ja lattia vaipui hänen
+jalkojensa alla. Hän oli astunut kellarin aukkoon, jota ei ollut uunin
+pimeästä varjosta erottanut. Kohta putosi luukku ylhäältä aukon päälle
+ja samassa kuului kiinni rasahtavan säpin ääni. Säppi oli niin luja,
+että se esti lattian alle joutuneen, kaikista ponnistuksistaan
+huolimatta, saamasta luukkua auki.
+
+Bartel oli pudonnut tuollaiseen sillanaluiseen, jossa köyhät eläjät
+säilyttävät juuriksia ja kaljaa. Kuoppa ei ollut syvä eikä putoaminen
+vaarallista, mutta Bertelin suuttumus on kuitenkin helposti
+ymmärrettävissä. Pieni hansikas oli hänelle kaikki ilmaissut. Hänen
+täytyi olla täällä, tuon ihanan, ylpeän, onnettoman ruhtinattaren, jota
+hän niin kauan oli salaisesti ihaillut. Kuka tietää, ajatteli Bertel,
+eikö hän ehkä ole joutunut julmien ryövärien käsiin. Ja hän raivostui
+ajatellessaan, että hän juuri nyt, kun monien vuosien kaipauksen
+jälkeen oli päässyt neiti Reginaa näin likelle ja olisi voinut olla
+avuksi ja turvaksi onnettomalle, oli joutunut ilkeän väijynnän uhriksi,
+vangiksi tähän hiirenloukkoon, joka oli vielä kurjempi kuin se kurja
+maja, jonka lattia tällä hetkellä oli kattona hänen päänsä päällä.
+Turhaan koetti hän nostaa hartioillaan ylös lattialautoja; ne olivat
+yhtä taipumattomat kuin se kohtalo joka jo kauan oli ivannut hänen
+hartaimpia toiveitaan.
+
+Ylhäältä päänsä päältä kuuli hän hiljaisia askelia, niinkuin olisi
+useita henkilöitä kulkenut sillan yli. Sen jälkeen oli kaikki taas
+hiljaa.
+
+Bertelin ainoaksi toivoksi jäi nyt Pekka, joka ei ollut uskaltanut
+tulla tupaan. Mutta ei häntäkään kuulunut ja niin kului kolme tai neljä
+tuntia ikävimmässä epävarmuudessa, jota vielä lisäsi pelko, että hänet
+ehkä oli jätetty nääntymään nälkään ja viluun.
+
+Silloin kuului taas askelia hänen päänsä päältä, säppi avattiin ja
+luukku nostettiin ylös. Kohmettumaisillaan kiipesi Bertel kosteasta
+kuopastaan, vakuutettuna siitä, että Pekka vihdoinkin oli löytänyt
+hänen vankilansa, mutta sen sijaan hän näkikin edessään tuon
+valkopartaisen miehen, nöyränä ja alistuvaisena niinkuin ennenkin,
+ojentamassa hänelle vielä kättäänkin auttaakseen häntä pääsemään ylös.
+Suuttuneena tarttui nuori sotilas vanhusta olkapäähän ja aikoi antaa
+hänelle kouraantuntuvan kurituksen. -- Kelvoton! -- huusi hän, --
+oletko kyllästynyt elämääsi vai etkö tiedä mitä teet, houkko? Mikä
+estää minua murskaamasta sinua kuoliaaksi oman uunisi kylkeen?
+
+Vanhus tarkasteli häntä silmää rävähdyttämättä. -- Tee se, Perttilän
+tyttärenpoika, -- vastasi hän. -- Tapa vain, jos tahdot, isoäitisi
+vanha palvelija; mitäpä maksaa hänen enää elääkään?
+
+-- Isoäitinikö palvelija?
+
+-- Olen viimeinen elossa oleva kaikista niistä, jotka ennen asuivat
+tässä hedelmällisessä seudussa, joka nyt on erämaa. Minä se olin, joka
+sanoin Aaron Perttilälle silloin, kun herrani talo poroksi paloi:
+pelasta neiti! Ja Perttilä teki sen; kirottu olkoon hän, ja siunattu
+samalla! Hän kantoi lempeän ja jalon neitini palavien liekkien
+keskestä, ja aatelisneiti rupesi ylpeän talonpojan nöyräksi vaimoksi.
+
+-- Mutta oletko sinä mieletön, ukko? Jos olet niinkuin sanot isoäitini
+vanha palvelija, miksi olet sulkenut minut tähän kirottuun kuoppaan?
+Ilmaiset ystävyytesi jotenkin merkillisellä tavalla.
+
+-- Tapa minut, herra, minä olen yhdeksänkymmenen vuoden vanha. Tapa
+minut, minä olen ... paavinuskoinen.
+
+-- Paavinuskoinen! Kautta miekkani, nyt alan ymmärtää.
+
+-- Minä olen viimeinen katolilainen tässä maassa. Olen kuningas Juhanan
+ja kuningas Sigismundin ajoilta. Olen yksi niistä neljästä, jotka
+hautasivat viimeisen nunnan Naantalin luostarissa. En ole
+kahteenkymmeneen vuoteen messua kuullut, ei ole sen jälkeen pyhää vettä
+päälleni ripoteltu. Mutta kiitetyt olkoot kaikki pyhimykset, tuntia
+ennen kuin tulitte, sain minä pyhän ripin.
+
+-- Majassasi on käynyt munkki.
+
+-- On, herra.
+
+-- Ja hänellä oli mukanaan nuori tyttö ja toinen vanha naispalvelija.
+Vastaa!
+
+-- Oli, herrani. He seurasivat häntä.
+
+-- Ja minun tullessani sinä heidät piilotit...
+
+-- Piilotin, teidän armonne. Lakkaan piilotin.
+
+-- Sen jälkeen olet viekoitellut minut kurjaan hiirenloukkuusi,
+sill'aikaa kun päästit munkin ja naiset pakenemaan?
+
+-- En kiellä niin tehneeni.
+
+-- Ja tiedätkö, mikä on oleva palkkasi kaikesta tästä?
+
+-- Olkoon mikä hyvänsä. Ehkä kuolema.
+
+-- Säästän henkesi, mutta yhdellä ainoalla ehdolla. Sinun on neuvottava
+minulle, minne päin pakenijat tästä lähtivät.
+
+-- Henkeni! Olenhan sanonut, että olen yhdeksänkymmenen vuoden vanha.
+
+-- Etkö sinä pelkää ... kidutustakaan.
+
+-- Suokoot pyhimykset että minulle noin suuri kunnia osoitettaisiin!
+
+-- Mutta jos minä poltan sinut elävältä omaan majaasi.
+
+-- Pyhiä marttyyrejakin on roviolla poltettu.
+
+-- En ole, totta puhuakseni, mikään teloittaja; olen kuninkaaltani
+oppinut pitämään uskollisuutta arvossa. -- Ja Bertel puristi
+liikutettuna vanhuksen kättä. -- Mutta yhden asian tahdon sanoa
+sinulle, -- jatkoi hän. -- Luulet ehkä, että olen tullut viemään
+pakenijoita takaisin vankilaan. En ole sitä varten tullut. Vannon
+sinulle ritarikunniani kautta, että hengelläni ja verelläni tahdon
+puolustaa neiti Reginan vapautta ja tehdä kaikki voitavani hänen
+pakoansa edistääkseni. Tahdotko nyt sanoa minulle, minne päin he
+pakenivat?
+
+-- En, teidän armonne, -- sanoi vanhus rauhallisesti. -- Nuori neiti on
+pyhimysten ja erään älykkään miehen suojeluksen alaisena. Te olette
+nuori ja tulinen, ja te saattaisitte heidät vain turmioon. Kääntykää
+sen vuoksi takaisin tästä, te ette enää voi löytää pakenijain jälkiä.
+
+-- Sinä lautapää-härkä! -- mutisi Bertel harmissaan. -- Hyvästi, minä
+tulen kyllä toimeen ilman apuasikin.
+
+-- Parasta, kun jäätte tänne huomiseksi! _Tänään_ voitte kyllä, jos
+tahdotte paarustaa peninkulman matkan läpi miehen korkuisten
+nietoksien. _Huomenna_ voitte ratsastaa mukavasti.
+
+-- Konna, sinä olet lähettänyt pois hevoseni?
+
+-- Olen. Teillä on varmaankin nälkä. Tässä olisi padallinen keitetyitä
+nauriita. Maistukoot ne teistä makealta.
+
+-- Äh, -- ajatteli Bertel kiivain askelin lattiaa mitellessään, -- en
+soisi kymmenestä pullosta reininviiniä, että Larsson minut nyi näkisi.
+Hän sanoisi minua kengättömäksi hevoseksi. Mitenkä päästä nyt tästä
+lumilinnasta?
+
+-- Mutta -- sanoi hän ääneensä, -- jotakin johtuu mieleeni. Tahdon
+koettaa, eikö lapsuuteni aikana saamani oppi voisi olla minulle
+hyödyksi. Suksesi tänne, ukko!
+
+-- Sukseniko? -- vastasi ukko hämillään. -- Ei minulla ole suksia.
+
+-- Sinulla on. Ei kukaan tule suksitta toimeen tässä erämaassa. Vedä
+vaan esille! -- Ja huolimatta ukon estelyistä, vetäsi Bertel auki
+luukun lakkaan, josta löysi kahdet mainiot sukset.
+
+-- Kas niin, ukkoseni, -- huudahti ratsumestari, -- mitäs sanot uusista
+hevosistani?... Sanon niitä omikseni, sillä lyönpä vetoa, että myyt ne
+minulle tästä hopeatalarista. Sivakampia hepoja en ole elämässäni
+nähnyt. Jos sinulla on terveisiä munkille ja neiti Reginalle, vien ne
+mielelläni perille.
+
+-- Älkää lähtekö yksiksenne erämaahan, nuori herra, -- virkkoi vanhus.
+-- Ei siellä ole tietä eikä polkuja, metsä on monta peninkulmaa pitkä
+ja vilisee susia. Siellä on varma kuolema vastassanne.
+
+-- Erehdyt, ystäväni, -- vastasi Bertel. Ellen muista väärin, on täältä
+kahdet jäljet, toiset minun hevosieni ja toiset pakenijain. Sano
+minulle, ajoivatko ne vai ratsastivatko.
+
+-- Eivätkö liene ratsastaneet.
+
+-- Silloin olen varma siitä, että ajoivat. Sinä olet vanha veitikka.
+Mutta minä annan sinulle anteeksi hyvien suksiesi tähden. Jää hyvästi.
+Kahden tunnin kuluttua olen saavuttanut ne, joita haen.
+
+Sen sanottuaan riensi Bertel ulos.
+
+Oli vielä varhainen aamu, ainakin pari kolme tuntia ennen auringon
+nousua. Mutta onneksi oli lumipyry lakannut, ilma oli seljennyt ja
+talviset tähdet tuikkivat kirkkaasti sinisellä taivaan kannella.
+Pakkanen oli kiihtynyt, metsät ja hanget kimaltelivat tuhannen
+tuhansista jäisistä timanteista, jotka matkamiehen silmää viehättävät.
+Lumiset puut ja välkkyvät kinokset, joita talvisyön kirkkaus valaisee,
+vaikuttavat aina omituisen virkistävästi pohjoismaalaisen mieleen;
+tuossa ilmiössä on aina jotakin suurta, loistavaa, puhdasta ja
+reipasta, joka johtaa hänen mieleensä lapsuuden muistot ja ensimmäisen
+nuoruuden loistavat haaveet. Ei siinä ole mitään, joka kouristaisi
+sydäntä tai lamauttaisi mielikuvituksen liitelevää lentoa; kaikki on
+niin äänetönnä, niin juhlallista, niin vapaata; tekisi mieli sanoa,
+että luonto tämän talvisen ja yöllisen hiljaisuuden helmassa on
+kuollut, ja kuitenkin elää se lämpimänä ja uhkuvana matkamiehen
+rinnassa. Tuntuu siltä kuin olisi se tähän pieneen paikkaan, tähän
+yksinäiseen, erämaassa harhailevaan sydämeen koonnut kaiken virkeän
+eloisuutensa, antaakseen sen elää kahta kauniimpana keskellä jäätynyttä
+kylmyyttään, keskellä äänettömyyttä ja tähtien tuiketta.
+
+Bertelkin tunsi itsensä reippaaksi ja virkeäksi. Hän oli nuori ja altis
+kaikille vaikutuksille. Kun hän vapaasti kuin tuulonen lasketteli
+hankia pitkin puitten lomassa, oli hän mielestään kuin lapsi. Hän oli
+olevinaan tuo entinen poikanen, joka liiteli suksillaan pitkin Isokyrön
+tasangoita virittämään ansoja teerille ja metsäkanoille. Tosin
+horjahteli hän alussa tottumattomuudesta, kun sukset vallattomasti
+kiitivät jäätyneitä rinteitä pitkin; tosin luiskahti hän joskus poiskin
+suksiltaan, mutta pian oli hän saanut takaisin vanhan taitonsa ja
+seisoi yhtä varmasti kuin ennenkin epätasaisellakin maalla.
+
+Mutta nyt oli pakenevien jäljet löydettävä ja se ei ollut mikään helppo
+tehtävä. Tunnin verran oli Bertel jo harhaillut Ylihärmään päin,
+saamatta vähänkään vihiä kadonneista. Tuiskun viimeinen puuska oli
+ajanut umpeen kaikki jäljet; siellä täällä näkyi vaan suden askelia,
+kun se oli hankea pitkin juosta jolkutellut, ja silloin tällöin pyrähti
+metsäkana lentoon lumisesta pensaasta. Uni, nälkä ja uupumus alkoivat
+rasittaa; pakkanen koveni auringon nousun aikaan ja alkoi huokua
+huurretta hänen tummiin viiksiinsä ja hattunsa töyhtöön.
+
+Silloin näkyi vihdoinkin muutamalla metsätiellä, jossa tuuheat kuuset
+olivat estäneet lumen juoksemasta, vereksiä reen jalasten ja hevosten
+kavioitten jälkiä. Bertel noudatteli niitä yhä enemmän uupuen; väliin
+katosivat jäljet, väliin ne taas ilmaantuivat, kun tie vei metsään.
+Aurinko nousi punaisen keltaisena kaakkoiselta taivaalta ja valaisi
+puiden latvoja; tuli kylmä ja kirkas päivä; ei missään näkynyt muuta
+kuin metsää ja kinoksia.
+
+Mutta kaukana pohjoisessa kohosi pieni savupatsas selkeälle,
+keltaiselle aamutaivaalle. Bertel ponnisteli sitä kohti, sukset
+liukuivat taas vapaammin, tie parani, ja vihdoin saapui väsynyt
+seikkailija yksinäiseen taloon valtatien varressa. Ensimmäinen, jonka
+hän tapasi, oli Pekka, joka tuli tuvasta hevosiaan ruokkimaan.
+
+-- Peijakkaan poika, -- huudahti Bertel hyvillään, -- kuka on käskenyt
+sinun tänne tulemaan!
+
+-- Kukako? -- vastasi Pekka yhtä hyvillään -- kukas muu kuin se
+paholainen. Varroin vartomistani sen tuparähjän luona siellä metsässä,
+mutta kun ei ketään kuulunut, niin alkoi minua unettaa ja minä nukuin
+hankeen istualleni. Hetken kuluttua heräsin siitä, että kuulin hevosen
+hirnuvan, ja mitä näen mä? Reen, samanlaisen kuin meidän rekemme, joka
+kahden hevosen vetämänä ajoi täyttä karkua metsätielle päin. Joko se on
+piru itse tai on se isäntäni, tuumasin minä, mutta olkoon kumpi
+hyvänsä, minä lasken perässä. Kiipesin taas hevoseni selkään, ja nälkä
+minulla oli niin, että näköä haittasi, mutta perässä minä painoin.
+Lopulta uupuivat hevoset, reki katosi näkyvistäni ja minä kiitin
+kaikkia paavilaisia ja luterilaisia pyhimyksiä, että vihdoinkin sain
+tähän taloon, jossa keitätin itselleni padallisen velliä. Liehän ollut
+helteistä Lützenissä ja Nördlingenin luona, mutta en minä ole
+pahemmassa pakkasessa ollut kuin täällä perhanan Ylihärmässä.
+
+-- Hyvä, hyvä, -- sanoi Bertel, -- he eivät pääse käsistämme. Mutta on
+se sitäkin, Pekka, että on hetkiä, jolloin nälkä ja uni ovat
+voimakkaammat kuin rakkaus. Mennään huoneeseen.
+
+Ja Bertel meni tupaan, keitätti itselleen kupillisen lämmintä maitoa ja
+heittäytyi tuvan lattialle olkivuoteelle lepäämään. Sinne jätämme nyt
+harhailevan ritarimme rauhassa nukkumaan.
+
+
+
+
+10. KAJAANIN LINNA.
+
+
+Loitolla ihmisten ilmoilta, kaukana pohjolassa pauhaavat suurien,
+mahtavien järvien vedet jäisten holviensa alla; koskien vaahto ei
+koskaan jäädy, petäjien vihreys ei koskaan lakastu, eivätkä koskaan
+horju ne harmaat kalliot, joiden välissä virrat pusertuvat kuohuviksi
+koskiksi. Täällä ovat luonnon voimat vuosituhansia taistelleet
+lakkaamatonta, uupumatonta taisteluaan, rauhoittumatta, sovintoa
+solmimatta; virta ei väsy kallioiden kanssa painimasta, kalliot eivät
+väsy virtaa kiusaamasta; vuori ei vanhene; äärettömät suot eivät suostu
+viljeltäviksi; kylmän kirkkaalla, talvisella taivaalla lainehtivat
+revontulten laineet niinkuin ennen muinoin, ja heijastavat valoaan yli
+matalien majojen, jotka siellä täällä järvien rannoilla kohoavat.
+
+Siellä on, kaukaisessa pohjolassa, yön ja koskien kotimaa; sieltä
+lankeavat varjot suomalaisen runouden valoisiin maisemiin. Siellä
+valonarka taikausko kutoo verkkojaan ihmisten uskon ympärille; siellä
+ovat urhojen haudat; siellä olivat kipujen vuoret. Siellä kuluttivat
+viimeiset lättiläiset kömpelön voimansa vuorisissa erämaissa; täällä
+oli hiiden linna, jonka porrasaskelet olivat kukin syltä korkeat.
+Siellä hautoi muinaisuus synkimpiä aatteitaan, ja sinne se askel
+askelelta vetäytyi pakoon uudemman ajan suurempaa valoa. Ja siellä se
+vuodatti verensä voimattomassa kiukussa; valtaistuimeltaan karkoitettu
+pakanuus hiipii kristinuskon karitsaksi pukeutuneena, rauhatonna
+seudusta toiseen, vaalien kurjaa noituuttaan yöllisillä hautausmailla.
+
+Ennenkuin nuo suuret, pohjoiset vedet, vimmastuneina taistelustaan
+sadoissa koskissa, heittäytyvät lepoonsa Oulunjärveen, purkavat ne
+vielä viimeiset vihansa kahdessa mahtavassa koskessa _Koivukoskessa_ ja
+_Ämmässä_, pienen Kajaanin kaupungin luona. Äärettöminä hyökylaineina
+syöksyvät vedet hillittömästi alas ahtaista väylistä, ja niin raivoisa
+on niiden voima, että ihminen, joka muutoin on tottunut voitollisesti
+taistelemaan luontoa vastaan, on pysähtynyt siihen hämmästyneenä ja
+tunnustanut voimattomuutensa. Aina viimeisiin aikoihin saakka ovat ne
+lukemattomat veneet, jotka ovat laskeneet koskia myöten alas Ouluun
+päin, olleet pakotetut nousemaan maihin ja on ne täytynyt vetää
+Kajaanin katuja myöten Ämmän alle.[14]
+
+Molempien koskien, Koivukosken ja Ämmän, keskivälillä on litteä
+kalliopaasi, jonne molemmilta rannoilta sillat johtavat. Siinä näkyy
+vielä muinoisen linnan harmaita raunioita, joita virran vesi
+alituisesti huuhtelee. Tuo linna on _Kajaanin linna_, joka v. 1607 Kaarle
+IX:n aikana rakennettiin turvaksi venäläisiä vastaan. Linnan historia
+on lyhyt, ja se tietää kertoa ainoastaan yhdestä loistavasta
+tapahtumasta, linnan häviöstä. Kenties edistyy tämä kertomuksemme vielä
+niin pitkälle, että saamme siitäkin puhua. Nyt olemme vuodessa 1635 ja
+linna on vielä nuoruutensa kukoistuksessa. Se on nuolen muotoinen,
+jonka kärki kääntyy vastavirtaan. Ellei tule nälänhätää ja ellei
+vihollinen saa kukkuloille asetetuksi järeitä tykkejä, pidetään linnaa
+voittamattomana. Mutta miten on vihollisen sotajoukko pääsevä Kajaanin
+linnaan? Sitä ympäröivissä äärettömissä erämaissa ei ole ainoatakaan
+sellaista tietä, jota myöten voisi rattailla päästä kulkemaan; polkuja
+ja ratsuteitä matkustetaan sinne kesällä ja talvella kiitää poro
+puikkineen järvien jäitä pitkin.
+
+On talvi; paksu rannoille ja linnan muurien ympärille muodostunut
+jääkuori osoittaa, että pakkanen on ollut ankara, vaikkei se olekaan
+voinut vetää jäähän nopeakulkuista virran uomaa. Muutamat sotamiehet,
+jotka ovat puetut lyhyihin lammasnahkaturkkeihin, ajavat parhaillaan
+halkoja linnaan likeisestä metsästä. Maassa on rauha, nostosilta on
+alas laskettu, ja hevosten kaviot kopsavat joen yli vievään siltaan.
+Silloin alkaa linnan pihalta kuulua kiivasta väittelyä. Eräs
+vanhanpuoleinen, suurikasvuinen nainen, jonka kasvojen piirteet ovat
+terävät ja epämiellyttävät, on anastanut toisen halkokuorman ja torjuu
+luotaan sotamiehiä, samalla kuin latoo syliinsä niin monta halkoa kuin
+jaksaa kantaa ja komentelee toista nuorempaansa naista tekemään samalla
+tavalla. Sotamiehet haukkuvat häntä hävyttömin sanoin ja nainen antaa
+takaisin samalla mitalla. Muuan aliupseeri, joka on kuullut mellakan,
+tulee tiedustelemaan syytä riitaan, puhuttelee naista ankarin sanoin ja
+käskee hänen heittämään pois anastamansa halot. Nainen kieltäytyy
+tottelemasta, aliupseeri käskee käyttämään väkivaltaa; nainen asettuu
+selin seinää vasten, kohottaa halon ilmaan ja uhkaa halkaista kallon
+ensimmäiseltä, joka uskaltaa lähestyä. Sotamiehet kiroilevat ja
+nauravat; aliupseeri on epätietoinen, mitä tehdä; naisen rohkeus häntä
+hämmästyttää.
+
+Silloin ilmaantuu rappusien päähän vanhanpuoleinen mies, jonka tieltä
+kaikki kunnioituksella väistyvät. Se on linnan päällikkö Wernstedt.
+Hänet nähtyään heittää nainen sotaisen asentonsa ja kantelee
+hengähtämättä siitä vääryydestä, jota hän on kärsinyt. -- Niin,
+armollinen eversti, -- sanoo hän, -- noin uskalletaan täällä kohdella
+miestä, joka on kunniaksi ja kaunistukseksi koko Ruotsin valtakunnalle.
+Ei sillä hyvä, että hänet on suljettu tähän kurjaan loukkoon; sen
+lisäksi tahdotaan hänet täällä palelluttaa kuoliaaksi. Tiedättekö,
+millaisia halkoja ne ovat meille antaneet! Märkiä, lahonneita pölkkyjä,
+jotka ajavat huoneen savua täyteen eivätkä anna lämmintä edes senkään
+vertaa, että muste pysyisi sulana mestarin pöydällä. Mutta sen minä
+sanon herra everstille, etten minä, Lucia Grothusen, enää salli itseäni
+narrina pitää. Nämä halot ovat hyviä, ja minä otan ne, herra eversti,
+näiden roistojen nenän alta ne otan, mokomain hirtehisten, jotka
+saisitte hirtättää Paltamon korkeimman kuusen latvaan. Pois tieltä,
+vetelykset; tietäkää huutia ja totelkaa everstiänne ja minua. Halot
+ovat minun, ja sillä hyvä!
+
+
+Linnan päällikkö hymyilee. -- Antakaa hänen pitää halkonsa, -- sanoo
+hän sotamiehille, -- muuten emme saa tässä linnassa siunaaman rauhaa.
+Ja sinulle, Lucia, sanon minä, että sinun tulee hillitä ilkeää
+kieltäsi, joka on saanut niin paljon pahaa aikaan; voisi muuten
+tapahtua, että antaisin sulkea sinut miehinesi tuohon komeroon, jossa
+Eerikki Hare piti teitä ja jonka sillan alla virta juoksee. Näinkö
+kiität minua siitä lempeydestä, jota olen teille osoittanut?
+Alituisesti rakennat sinä riitaa täällä linnassa. Toissa päivänä soitit
+suutasi, kun et muka saanut tarpeeksi suopaa pesuusi, eilen otit
+väkisin lampaan raajan minun omasta keittiöstäni, ja tänään rähiset
+taas halkojen vuoksi. Varo itseäsi, Lucia, minun kärsivällisyyteni
+alkaa loppua!
+
+Nainen katsoi linnanpäällikköä suoraan silmiin. -- Teidän
+kärsivällisyytenne! -- matki hän. -- Kuinka kauan luulette sitten
+_minun_ kärsivällisyyteni kestävän? Olemme istuneet kohta yhdeksäntoista
+vuotta tässä huuhkaimen pesässä. Yhdeksäntoista pitkää vuotta on se
+häpeä tahrannut Ruotsin maan mainetta, että sen suurinta miestä
+pidetään kuin pahantekijää vangittuna!... Huomatkaa, että sanon
+Ruotsin _suurinta_ miestä, sillä se päivä on vielä tuleva, jolloin
+te ja minä ja kaikki nämä ihramahat ja elävät oluttynnyrit joudumme
+matojen ruuaksi ja jolloin jälkimaailma ei muista meitä enemmän kuin
+sitä sikaa, jonka olette tänä päivänä teurastaneet; mutta _Johannes
+Messeniuksen_ nimi on loistava kuin taivaan tähti kaikkina aikoina.
+Teidän kärsivällisyytenne! Mutta eikö minulla sitten ole ollut
+kärsivällisyyttä, minulla, joka kaikkina näinä iankaikkisen pitkinä
+vuosina olen saanut tappelemalla hankkia teiltä milloin leipäpalasen,
+milloin halkosylyyksen, milloin olkia vuoteeseen tuolle suurelle
+miehelle, jota te olette täällä kiduttaneet? Enkö minä ole ainoa, joka
+olen pitänyt yllä hänen heikkoa ruumistaan ja virkistänyt hänen
+henkeään sen suuren työn loppuun saattamiseksi, joka häneltä näinä
+päivinä on valmistunut! Tiedättekö, mitä se on, kun saapi kärsiä
+niinkuin minä olen saanut, kun täytyy erota lapsistaan ja kulkea suru
+sydämessä ja hymy huulilla, osoittaakseen muka vielä toivovansa, kun ei
+enää ole mitään toivomista ... tiedättekö, eversti, mitä se on? Ja te
+tulette tässä puhumaan minulle kärsivällisyydestä!
+
+Sotamiesten äänekäs nauru keskeyttää yht'äkkiä vanhan naisen
+sanatulvan. Hän huomaa vasta nyt, että linnan päällikkö on tehnyt sen,
+mikä hänen asemassaan oli viisainta: mennyt tiehensä. Vaan ei Lucia
+Grothusen ensi kertaa aja linnan päälliköitä tiehensä. Hän voisi ottaa
+ajaakseen pellolle koko väestönkin, jos niin tarvittaisiin. Mutta häntä
+suututtaa, ettei hän ole saanut kylliksi sydäntään keventää, hän
+heittää halon lähintä ja pahinta naurajaansa vastaan ja kiiruhtaa
+halkokuormineen matalaa takaovea kohti. Halko on sattunut sotamiehen
+jalkaan, sotamies tempaa kiroten saman halon maasta ja heittää sen
+Lucian jälkeen. Kantapäähän satutettuna kirkaisee tämä kivusta ja
+kiukusta ... ja katoo sotamiesten pilkkahuutojen häntä seuratessa.
+
+Samaan aikaan kuin itsensäkieltämys ja raakuus tällä tavalla keskenään
+taistelevat, saapuu linnaan vasemman sillan kautta muutamia vieraita,
+jotka pyytävät päästä päällikön puheille. Sotamiehet katselevat heitä
+uteliaasti; he ovat puetut yksinkertaisiin talonpojan vaatteihin, mutta
+kaikesta päättäen ovat he ulkomaalaisia. Etumaisena kulkee vanhan
+puoleinen mies, hänen silmänsä ovat mustat ja älykkäät, hipiä
+kellertävä ja hänen kasvonsa ovat melkein kokonaan tuuhean
+koirannahkalakin peitossa. Hänen jäljessään astuu nuori nainen,
+puettuna kotikutoiseen, suoraraitaseen villahameeseen ja
+ruumiinmukaiseen, uudesta, hienosta ja valkeasta lammasnahasta tehtyyn
+kauhtanaan. Hänenkin kasvonsa ovat suurimmaksi osaksi kätketyt
+karkeasta sarasta tehtyyn päähineeseen, joka on reunustettu
+oravannahkalla. Päähineen alta tuikkavat vain tummat, ihmeellisen
+kauniit silmät. Kolmas seurueesta on pieni, vanha eukko, joka on niin
+kokonaan kääritty turkkien sisään, että hänen lyhyt vartalonsa on kuin
+hyvin täytetty heinätyyny. Kaikki kolme viedään linnan päällikön luo.
+Koirannahkalakkiin puettu mies vetää esille matkapassin, jonka mukaan
+hän, _Albertus Simonis_, kuninkaallisen majesteetin hallituksen
+määräyksestä on otettu sotalääkäriksi ensi keväänä Saksanmaalle
+lähetettävään sotaväenosastoon sekä tätä nykyä vaimoineen ja
+tyttärineen on matkalla Danzigista Viipurin ja Kajaanin kautta
+Tukholmaan. Linnanpäällikkö tutkii tarkasti miestä ja hänen papereitaan
+ja näyttää olevan tyytyväinen tarkastukseensa. Sen jälkeen osoittaa hän
+vieraille huoneen linnan itäisessä osassa ja määrää heille annettavaksi
+kaikkia niitä virvokkeita, jotka voivat olla tarpeen näin ankarana
+vuodenaikana tehdyn pitkän matkan jälkeen.
+
+
+
+
+11. VALTIOVANKI.
+
+
+Se huone, johon nyt astumme, on linnan itäisessä tornissa eikä suinkaan
+tee mitään iloista vaikutusta. Se on suuri ja pimeä. Vaikka se onkin
+auringon puolella, pääsevät talvisen päivän pian haihtuvat säteet
+ainoastaan niukasti tunkeutumaan pienen, paksulla rautaristikolla
+varustetun ikkunan läpi. Suuri harmaasta kivestä muurattu avonainen
+takka täyttää yhden nurkan kokonaan; huonekaluja on maalaamaton,
+karkeasti höylätty sänky, pari penkkiä, pari tuolia, vaatearkku, suuri
+pöytä ikkunan alla ja sen lähellä oleva karkea nurkkakaappi. Kaikki
+nämä kalut näyttävät uusilta ja se vaikuttaa, ettei silmä aivan paljon
+loukkaannu niiden kömpelyydestä. Muuten on huone osaksi keittiö, osaksi
+kirjoitushuone. Oppi on asettunut huoneen yläosaan ikkunan puolelle;
+pöytä on täynnä mustepilkkuja, sillä on kellastuneita käsikirjoituksia
+ja suuria pergamenttikansiin sidottuja kirjoja; nurkkakaappia, jonka
+ovi on auki, näytään käytettävän kirjakaappina. Huoneen alaosa takan
+ympärillä on toisennäköinen. Siellä on pesuastia jauhosäkin vieressä;
+padasta näkyy muutamia kuivaneita haukia ja lihapalasia; padan vieressä
+on vesisanko ja niiden yläpuolella hylly täynnä saviastioita.
+
+Sellainen on se asunto, johon linnanpäällikkö Wernstedt on sijoittanut
+valtiovangin Johannes Messeniuksen ja hänen puolisonsa ja palvelijansa,
+päästettyään hänet siitä peloittavasta komerosta, jossa Messeniuksen
+kiusanhenki Eerikki Hare oli monta vuotta kiduttanut tuota onnetonta.
+Tämä huone on ainakin kuiva ja korkea ja sen huonekalut ovat
+linnanpäällikön itsensä lahjoittamat. Messenius asustaa itse sen
+yläpäässä, hänen vaimonsa alapäässä takan ympärillä.
+
+Suuren, musteella tahritun pöydän ääressä istuu koukkuselkäinen vanhus,
+ruumis kiedottuna turkkeihin, jalat pistettynä poronnahkasaappaihin ja
+päässä paksu villamyssy. Se, joka oli nähnyt tämän miehen hänen onnensa
+ja myötäkäymisensä päivinä, kun hän isoäänisenä piti puhetta Upsalan
+konsistoriossa tai ylpeänä kuin kuningas valtakunnassaan hallitsi ja
+vallitsi kaikkia Ruotsin valtioarkiston historiallisia aarteita, ei
+suinkaan olisi tuntenut tätä kuihtunutta, vuosien ja onnettomuuksien
+kangistamaa olentoa tuoksi ylpeäksi mieheksi, joka uskalsi vastustaa
+Rudbeckiä ja Tegeliä, tuoksi oppineeksi, nerokkaaksi, ylpeäksi
+jesuiittalaisapostoliksi ja vehkeilijäksi Johannes Messeniukseksi.
+Mutta jos tarkemmin katseli noihin teräviin, levottomiin silmiin, jotka
+näkyivät tahtovan tunkea yhtä kauas tulevaisuuteen kuin olivat
+tunkeneet syvälle menneisyyteen, ja jos luki sen, mitä hän juuri oli
+vapisevalla kädellään paperille kirjoittanut -- ja jossa ilmaantui niin
+suuri oman arvonsa tunto, että se jo osoitti röyhkeyttä -- silloin kävi
+selville, että tuossa ränstyneessä ruumiissa oli sielu, jota ei aika
+eivätkä kovat kohtalot olleet murtaneet, vaan joka oli ylpeä niinkuin
+aina oli ollut ja joka ei koskaan voinut lakata korkeuksia kohden
+pyrkimästä.
+
+Vanha mies tuijotti paperiin vielä sittenkin, kun hän oli kirjoittanut
+kirjoitettavansa. -- Niin, -- sanoi hän miettiväisenä ja ajatuksiinsa
+vaipuneena, -- niin se on oleva. Eläissäni ovat he minut tallanneet
+kuin matosen multaan, mutta kerran kuoltuani saavat he nähdä, ketä he
+ovat polkeneet. _Gloria, gloria, in excelsis!_ Se päivä on tuleva,
+vaikka tulisikin vasta sadan vuoden päästä, jolloin tätä kurjaa vankia,
+joka nyt koko maailman unohtamana kuihtuu pois erämaan yksinäisyydessä,
+ihaillen ja kunnioittaen nimitetään Ruotsin historian isäksi...
+Silloin, -- jatkoi hän katkerasti hymyillen, -- eivät he enää voi
+mitään minun hyväkseni tehdä. Silloin olen minä kuollut. On se sentään
+kummallista. Vainaja, jonka luut jo kauan ovat haudassa lahonneet, hän
+elää vielä teoissansa, hänen henkensä kulkee ihmiskuntaa elähyttäen ja
+jalostuttaen vuosisadasta vuosisataan. Kaikki, mitä hän on eläessään
+kärsinyt, kaikki iva, pilkka ja vaino on unhotettu, niitä ei enää
+muisteta eikä ajatella, mutta hänen nimensä loistaa vielä niinkuin
+tähti läpi vuosisatain yön, ja jälkimaailma, jonka muisto on niin
+lyhyt, mutta jonka luettelo ihmisten kiittämättömyydestä on niin pitkä,
+sanoo ajattelemattoman ihailunsa innostuttamana: hän oli suuri mies!
+
+Hänen näitä haastellessaan astuu huoneeseen se sama vanha nainen, johon
+tutustuimme linnan pihalla. Hän avaa varovasti oven ja kulkee
+varpaisillaan, niinkuin pelkäisi herättävänsä nukkuvan lapsen. Sen
+jälkeen asettaa hän hitaasti ja hiljaa halkokantamuksensa lattialle.
+Aivan ilman kolinaa se ei voi tapahtua; vanhus pöydän ääressä
+säpsähtää, havahtuu ajatuksistaan ja kääntyy kiivain sanoin naisen
+puoleen. -- Vaimo, -- sanoo hän, -- kuinka uskallat sinä häiritä minua!
+Enkö ole sanonut sinulle _iterum iterumque_, että sinun on muutettava
+sinun _penales procul a parnasso_. Ymmärrätkö sen ... _lupa_!
+
+-- Rakas ukkoseni, minähän tuon vain vähän halkoja. Olet palellut niin
+paljon näinä päivinä. Älä nyt ole vihainen, täällä tulee taas hyvä ja
+lämmin ollaksesi, nämä halot ovat mainioita...
+
+-- _Quid mihi tecum?_ Mene hiiden kattilaan. Sinä häiritset minua. Sinä
+väsytät minua. Sinä olet, niinkuin Gustavus-vainaja aina sanoi,
+_Messenii mala herba_, olet minun ohdakkeeni, minun polttoviholaiseni.
+
+Lucia Grothusen oli erittäin kiivasluontoinen nainen, pahankurinen ja
+riitaisa koko maailman kanssa, mutta tällä kertaa ei hän hiiskunut
+sanaakaan. Omituisesti olikin hänen perheellinen asemansa muuttunut!
+Aina hän oli miestään jumaloinut, mutta niin kauan kuin tämä oli
+miehuutensa parhaissa voimissa ja hänen elämänsä oli onnellinen, oli
+tuo lujaluontoinen vaimo taivuttanut hänen levottoman, häilyvän
+henkensä kuin meren kaislan lujan tahtonsa alle. Siihen aikaan oli
+oppinut ja pelätty Messenius ollut aimo tavalla akkavallan alla. Nyt
+olivat osat vaihtuneet. Samassa määrässä kuin miehen ruumiilliset
+voimat heikkenivät ja hän näytti alkavan elämänsä loppua lähestyä,
+samassa määrässä oli hänen vaimonsa jumaloiva rakkaus joutunut riitaan
+hänen kiivaan, vallanhimoisen luonteensa kanssa ja saanut aikaan sen,
+jota ei kukaan olisi voinut aavistaa mahdolliseksi, että näet tämä
+tuima nainen muuttui nöyräksi ja alistuvaiseksi. Hän hoiti nyt miestään
+niinkuin äiti hoitaa sairasta lastaan; peläten hänet kadottavansa kärsi
+hän nöyrästi kaikki, koetti ystävyydellä lepyttää hänen pahaa tuultaan
+eikä koskaan vastannut vihaisesti hänen torailuihinsa. Nytkään ei olisi
+muusta kuin vapisevista huulista voinut päättää, kuinka vaikeaa hänen
+oli hillitä kiivasta luontoaan. -- Kas niin, -- puheli hän
+ystävällisesti ottaen muutamia askelia häntä lähemmä, -- älähän nyt
+enää ole pahoillasi, ukkoseni, tiedäthän, että se vain vahingoittaa
+terveyttäsi. En minä enää toista kertaa kolistele, minä panen maton
+puiden alle, ettei se sinua häiritsisi. Ja illalliseksi paistan minä
+sinulle mainion lampaanpaistin ... et aavista, mitä vaivaa minulla on
+ollut sitä hankkiessani. Olen saanut puoliväkisin ottaa sen
+linnanpäällikön keittiöstä...
+
+-- Mitä kuulen minä, vaimo, oletko kerjännyt almuja, _beneficia_,
+tyrannien herkkupöydältä? Kautta Jupiterin, luuletko minua koiraksi,
+joka syön niitä muruja, joita heidän pöydältään putoilee? Sinä
+nilkutat? Miksi nilkutat sinä? Vastaa minulle, miksi nilkutat? Oletko
+taaskin käynyt kantelemassa linnan akkojen kanssa ja kompastunut
+päällikön rappusiin?
+
+-- Nilkutanko minä? -- kysyi Lucia koettaen hymyillä, -- luulenpa
+todellakin, että vähän nilkutan ... olen satuttanut jalkani...
+Kiittämätön! -- lisäsi hän itsekseen. -- Sinun tähtesihän minä kärsin.
+
+-- Mene tiehesi ja anna minun lopettaa hautakirjoitukseni!
+
+Lucia ei mennyt, vaan astui yhä lähemmä, hänen silmänsä kyyneltyivät ja
+hän kietoi molemmat kätensä vanhuksen kaulaan. -- Hautakirjoituksesi!
+-- virkkoi hän niin hellällä äänellä, ettei sen olisi voinut luulla
+tulevan noilta kuihtuneilta huulilta, jotka näyttivät olevan luodut
+ainoastaan kiroilemaan ja kovia sanoja sanomaan. -- Voi, hyvä Jumala,
+-- virkkoi hän hiljaa, -- pitääkö siis kaiken sen, mikä on maailmassa
+suurinta ja ihaninta, lopulta muuttuman tomuksi ja tuhkaksi? Mutta se
+päivä on vielä kaukana, se on varmaankin vielä hyvin kaukana. Näytäs
+minulle suuren Johannes Messeniuksen hautakirjoitus!
+
+-- Aivan varmaan, aivan varmaan, -- virkkoi vanhus leppyneenä
+mielittelystä, joka kuitenkin oli sydämestä lähtenyt, -- sinä oletkin,
+Lucia, se oikea _persona exsecutrix_, jonka tulee saada lukea minun
+_epitaphiummi_, koskapa sinä olet se, jonka tulee hakkauttaa se
+hautakiveeni. Kas tässä, ystäväni, mitäs sanot tästä:
+
+"Tässä lepäävät _Doctoris Johannis Messenii_ luut: Hänen sielunsa on
+Jumalan taivaassa, maineensa maailmata kiertää."
+
+-- Ei koskaan ole, -- sanoi Lucia itkuun purskahtaen, -- todempia
+sanoja piirretty suuren miehen hautakiveen. Mutta älkäämme siitä enää
+puhuko. Puhukaamme sinun suuresta teoksestasi, _Scondiastasi_. Minä
+aavistan, tiedätkö, että sen loisto on pian hankkiva sinulle
+vapauden...
+
+-- Vapauden! -- virkkoi Messenius surumielisesti. -- Niin, sinä olet
+oikeassa: haudan vapauden, vapauden maaksi maatua, missä mieli tekee.
+
+-- Ei, -- jatkoi Lucia innostuen, -- sinun silmäsi näkevät vielä
+kunniasi tulemisen. Ihmiset tulevat lukemaan sinun suuren teoksesi
+_Scondia illustratan_, se painatetaan ... nimesi loistaa kultasilla
+kirjaimilla kansilehdellä ... koko maailma on ihmetellen huudahtava: ei
+koskaan ole Pohjolassa ollut hänen vertaistaan!
+
+-- Eikä koskaan ole tuleva! -- lisäsi Messenius. -- Oi, kuka antaa
+minulle vapauden, vapauden, että saan nähdä teokseni ja riemuita
+vihamiesteni ylitse. _Exaudi me, Domine, porrigo manus meas coram facie
+tua! Libera me a miseris, etenim dixisti: prosternam inimicos tuos
+calcandos pedibus tuis.[15] Kuka antaa minulle vapauden, vapauden ja
+kymmenen vuotta elääkseni ja nähdäkseni sen, mitä olen tehnyt?
+
+-- Minä! -- vastasi synkkä ääni huoneen perältä.
+
+Tuon äänen kuullessaan kääntyivät Messenius ja hänen vaimonsa
+kauhistuneina sinnepäin, mistä se tuli. Vankilan yksinäisyys ja heitä
+ympäröivän luonnon jylhyys, joka kaikkina aikoina on taikauskoa
+edistänyt, oli heissä molemmissa vahvistanut sen ajan uskoa
+yliluonnollisiin asioihin. Useamman kerran oli Messeniuksen
+mietiskelevä henki ollut eksymäisillään Kabbalan ja noituuden
+viekoitteleviin harhakäytäviin; ainoastaan hänen uuttera työnsä ja
+hänen vaimonsa uskonnolliset varoitukset estivät häntä sitä tekemästä.
+Nyt sai hän kysymykseensä odottamattoman vastauksen ... taivaastako vai
+helvetistä, sama se, se oli kuitenkin vastaus, se oli kuitenkin edes
+oljenkorsi hänen hukkuville toiveilleen.
+
+Lyhyt talvipäivä oli alkanut pimetä ja siinä osassa huonetta, joka oli
+lähinnä ovea, oli jo hämärä. Tuon hämärän sisästä astui esiin sama
+keltakasvoinen mies, joka pari tuntia sitten oli saapunut linnaan
+välskäri Albertus Simoniksen nimellä. Luultavasti oli hän tämän
+lääkärinammattinsa vuoksi päässyt vanginkin puheille, sillä koko
+linnassa ei ollut muita tohtoreita kuin parranajaja, joka hoiti
+haavurinammattia, ja vanha sotamiehen leski, jonka sisusvikojen
+parantamistaitoa ylistettiin hyvin suureksi, varsinkin kun hän lisäsi
+sitä "luvuilla", joihin aina turvauduttiin saunan löylyn hämärässä,
+vaikka papisto olikin niiden viljelemisen kovasti kieltänyt.
+
+-- _Pax vobiscum!_[16] -- sanoi vieras juhlallisesti, astuessaan
+lähemmä ikkunaa.
+
+-- _Et tecum sit Dominus_,[17] -- vastasi Messenius yhtä juhlallisesti,
+voimatta kuitenkaan salata uteliaisuutta ja hämmästystään.
+
+-- _Procul sit a concilio lingua mulieris_,[18] -- jatkoi vieras samaan
+tapaan.
+
+Lucia, jonka nuorena ollessa oppineiden miesten tyttäret taisivat
+latinaa paremmin kuin nyt yhdeksännellätoista vuosisadalla taitavat
+ranskaa, ei odottanut enempää käskyä, vaan poistui heittäen tutkivan
+katseen salaperäiseen muukalaiseen.
+
+Messenius antoi vieraalleen merkin istuutua vierelleen. Koko seuraava
+keskustelu kävi latinaksi.[19]
+
+-- Ole tervehditty, suuri mies, jota onnettomuutesi näkyy vain
+kohottaneen! -- alkoi vieras, kosketellen taitavasti Messeniuksen
+heikointa puolta, hänen itserakkauttaan.
+
+-- Ole tervehditty myöskin sinä, joka et pidä arvoasi alentavana tulla
+hyljättyäkin puhuttelemaan! -- vastasi Messenius kohteliaasti.
+
+-- Johannes Messenius, etkö tunne minua? -- jatkoi vieras kääntäen
+kalpeat kasvonsa valoon päin.
+
+-- Muistelen nähneeni nuo kasvot joskus ennen, -- vastasi vanki
+epäillen. -- Mutta siitä mahtanee olla kauan.
+
+-- Muistatko vielä erään pojan, sinua vähän nuoremman, jota
+kasvatettiin yhdessä sinun kanssasi pyhäin isien koulussa
+Braunsbergissa ja joka sitten sinun kanssasi matkusti Roomaan ja
+Ingolstadtiin?
+
+-- Nyt muistan -- se oli suurilahjainen poika, jonka kerran toivottiin
+kirkon tueksi tulevan... Hieronymus Mathia.
+
+-- Minä olen tuo Hieronymus Mathia.
+
+Kylmät väristykset pudistivat Messeniuksen jäseniä. Olivatko todellakin
+ajan hammas, vuosien kokemukset ja jesuiittain ihmishenkeä kalvava oppi
+siihen määrin voineet muuttaa tuon ennen niin kukoistavan nuorukaisen
+kasvot! Isä Hieronymus -- sillä se oli hän -- huomasi tekemänsä
+vaikutuksen ja kiiruhti vastaamaan: -- niin, arvoisa ystäväni,
+kolmekymmentäviisi vuotta kestänyt alituinen taistelu yksinomaan
+autuaaksi tekevän kirkon hyväksi on saanut ruusut näiltä poskilta
+ainaiseksi kuihtumaan. Minä olen työtä tehnyt, minä olen paljon
+kärsinyt tänä pahana aikana. Samoin kuin sinäkin, suuri mies, mutta
+paljon pienemmällä nerolla olen minä uutterasti viinimäessä kaivanut,
+muuta palkkaa vaivoistani toivomatta kuin pyhien marttyyrien kruunun
+paratiisissa. Sinä olet nuoruudessasi osoittanut minulle paljon
+ystävyyttä; tahdon nyt hyvyytesi palkita mikäli voin. Tahdon saattaa
+sinut takaisin elämään ja vapauteen.
+
+-- Arvoisa isä, -- vastasi vanhus syvään huoaten, -- minä en ansaitse
+että sinä, pyhän kirkon uskollinen palvelija, ojennat kätesi minulle,
+kurjalle luopiolle. Sinä et siis tiedä, että minä olen kieltänyt
+uskomme, että kirjallisesti ja suullisesti olen tunnustanut kääntyväni
+tuohon kirottuun lutherinoppiin, jota sydämessäni inhoan, niin, vieläpä
+vainonnutkin pyhää veljeskuntaa kaikenlaisilla jumalattomilla
+parjauksilla.
+
+-- Enkö toki kaikkea tuota tietäisi, arvoisa ystäväni; eivätkö suuren
+Messeniuksen teot ja maine olisi kuuluneet aina Saksanmaalle saakka!
+Mutta sen, minkä olet tehnyt, sen olet tehnyt ainoastaan näön vuoksi,
+vaikuttaaksesi salaisuudessa sitä enemmän pyhän roomalaisen kirkkomme
+hyväksi. Eikö Raamattu opeta meitä viekkautta viekkaudella voittamaan
+tänä jumalattomana aikana; _perinde ac serpentes estote_, teidän tulee
+olla kavalat kuin käärme, pyhä neitsyt on antava teille anteeksi ja
+kirkko on päästävä teidät synneistänne, jos vain sen hyväksi
+työskentelette. Arvoisa vanhus, vaikkakin seitsemän kertaa olisit
+uskosi kieltänyt ja seitsemänkymmentä kertaa rikkonut kaikkia
+pyhimyksiä ja kirkon opinkappaleita vastaan, niin on se luettava
+sinulle kunniaksi eikä kadotukseksi, jos vain olet tehnyt sen siinä
+salaisessa aikomuksessa, että sen avulla tahdot pyhää asiatamme
+hyödyttää. Vaikkakin kielesi olisi valehdellut ja kätesi tappanut, niin
+on se oleva hurskas ja pyhä teko, kun sen kautta olet tahtonut saattaa
+eksyneitä lampaita takaisin laumaan ja lammashuoneeseen.
+
+-- Niin, hurskas isä, totta on, että olen niitä oppeja, joita arvoisat
+jesuiitta-isät Braunsbergissa ennen muinoin minun nuoreen sieluuni niin
+kaunopuheisesti istuttivat, uskollisesti elämässäni noudattanut. Mutta
+nyt, vanhoilla päivilläni, tuntuu minusta siltä kuin olisi
+omallatunnollani paljonkin siihen muistuttamista...
+
+-- Perkeleen kiusauksia! Ei mitään muuta! Karkoita ne mielestäsi!
+
+-- Voihan olla niinkin, hurskas isä. Omaatuntoani rauhoittaakseni olen
+kuitenkin valmistanut kirjallisen tunnustuksen, jossa julistan
+kääntymiseni lutherinuskoon teeskentelyksi ja jossa yhtä avoimesti kuin
+ennen tunnustan katolisen kirkon ainoaksi oikeaksi.
+
+-- Kätke tuo tunnustuksesi, älä näytä sitä kenellekään kuolevaiselle!
+virkkoi jesuiitta nopeasti. -- Senkin aika on tuleva, vaikkei se vielä
+ole tullut.
+
+-- En ymmärrä vaikuttimiasi, hurskas isä!
+
+-- Kuule minua tarkkaan ja huomaavasti. Luuletko todellakin, vanha
+mies, että minä ilman tärkeitä syitä olisin lähtenyt kulkemaan monta
+sataa penikulmaa läpi erämaiden, joissa nälkä, vilu, pedot ja tämän
+maan vielä petomaisemmat asukkaat henkeäni joka päivä uhkaavat, joissa
+minut elävältä poltettaisiin, jos tiedettäisiin, kuka minä olen ja
+millä asioilla kuljen? Luuletko, etten vähille lahjoilleni olisi saanut
+kylliksi vaikutusalaa omassa maassani, ellen toivoisi voivani täällä
+vaikuttaa vielä enemmän? Tahdon lyhyesti selittää sinulle, mistä on
+kysymys... Eihän vain kukaan voine kuulla puhettamme? Eihän täällä vain
+liene salakäytäviä seinissä.
+
+-- Olkaa huoletta. Ei kukaan kuolevainen voi meitä kuulla.
+
+-- Tiedä sitten, -- jatkoi jesuiitta kuiskaavalla äänellä, -- että taas
+ollaan aikeissa saattaa vääräuskoinen Ruotsin valtakunta takaisin
+roomalaisen kirkon helmaan. On vain kaksi valtaa, jotka nyt enää voivat
+meitä vastustaa, ja ne vallat käyvät, kiitos olkoon pyhimysten, päivä
+päivältä yhä vaarattomammiksi. Stuartin huone Englannissa on kiedottu
+pauloihimme ja vaikuttaa salaisesti asiamme hyväksi. Ruotsi on vielä
+tainnoksissa siitä kauheasta iskusta, minkä se sai Nördlingenin luona,
+eikä voi, ellei ihmeitä tapahdu, kauemmin puolustaa julkeaa asemaansa
+Saksanmaalla. Aika on tullut, tuumat ovat kypsymäisillään; meidän on
+käytettävä hyväksemme vihollistemme heikkoutta. Muutamien vuosien
+kuluttua putoo Englanti käsiimme kuin kypsynyt hedelmä; Ruotsi, joka
+vielä ylpeilee muinoisista voitoistaan, pakoitetaan tekemään samalla
+lailla. Tämä saavutetaan siten, että uusi hallitsijasuku astuu Ruotsin
+valtaistuimelle.
+
+-- Kristiina, kuningas Kustaan tytär...
+
+-- On yhdeksänvuotias lapsi ja sen lisäksi nainen. Meiltä ei puutu
+puoluelaisia Ruotsissa, jotka vielä muistavat karkoitettua
+kuningassukua. Heikko Sigismund on kuollut; hänen poikansa Vladislaus
+ojentaa nuorukaisen levottomuudella kätensä esi-isiensä kruunua kohti
+Tämä kruunu on oleva hänen.
+
+
+
+
+12. KIUSAAJA.
+
+
+Vladislaus Ruotsin valtaistuimelle? Minä epäilen sitä -- huomautti
+Messenius päätään pudistaen.
+
+-- Kuule minua loppuun saakka, -- jatkoi jesuiitta, niiden pitkälle
+tähtäävien tuumien elähyttämänä, joita hän oli vehkeilevissä aivoissaan
+punonut. -- Sinä itse, suuri Messenius, olet se, joka olet saava tämän
+ihmeen aikaan.
+
+-- Minäkö? ... kurja vanki! Mahdotonta.
+
+-- Pyhimyksille ja nerolle ei ole mikään mahdotonta. Ruotsalainen on
+kuningasmielinen; kuninkaittensa esimerkki johtaa hänet sekä hyvään
+että pahaan. Erittäinkin kunnioittaa hän suuresti vanhaa kuningas
+Kustaata. Jos nyt voidaan todistaa, että sama kuningas Kustaa
+kuolinvuoteellaan katuen julisti lutherinopin harhaopiksi, että hän
+luopui siitä ja kirosi uskonpuhdistuksen, ja että hän määräsi nuoremman
+poikansa, paavinuskoon taipuvaisen Juhanan, aikanaan korjaamaan isänsä
+tekemän suuren erehdyksen...
+
+-- Mitä uskallat puhua? -- huudahti Messenius. -- Sellainen päivän
+selvä valhe, joka on ristiriidassa koko kuningas Kustaan niin varmasti
+todistettujen viimeisten sanojen kanssa...
+
+-- Rauhoitu, arvoisa ystäväni! -- keskeytti hänet jesuiitta kylmästi.
+-- Jos sen lisäksi vielä voidaan todistaa, että lutherilaisuuden toinen
+perustaja ja valmistaja, Kaarle IX, samalla tavalla vähää ennen
+kuolemataan julisti uskonpuhdistuksen häväistykseksi ja
+onnettomuudeksi...
+
+Messenius katseli jesuiittaa tyrmistyksissään hämmästyksestä.
+
+-- Ja jos lopuksi vielä sekin voidaan todistaa, että itse kuningas
+Kustaa Aadolf, ennenkuin heitti henkensä Lützenin tappelutantereella,
+oli saanut yht'äkkisen ilmestyksen ja kuollut vääräuskoisen kuoleman
+suurimman katumuksen ja sielunhädän vallassa...
+
+Messeniuksen kalpeat kasvot punehtuivat.
+
+-- Silloin, -- jatkoi jesuiitta järkähtämättömällä rohkeudella, --
+silloin ei ole Vaasan suvusta jäljellä muita kuin tuo houkko Eerikki
+XIV, puoleksi paavillinen Juhana III ja kokonaan katolinen Sigismund,
+joiden vuoksi emme huoli vaivata itseämme. Kun Ruotsin kansa kerran
+tulee vakuutetuksi siitä että nämä sen suurimmat kuninkaat, että kaikki
+sen kuninkaat joko ovat olleet paavilaisia tai lopulta siksi tulleet,
+niin putoavat suomut sen silmiltä, se katuu tekoansa ja kääntyy
+takaisin ainoan autuuttavan roomalaisen kirkon helmaan.
+
+-- Ja mitenkä sinä, arvoisa isä, aiot vastoin selvimpiä todistuksia
+vakuuttaa ruotsalaisia kuninkaittensa luopumisesta?
+
+-- Olenhan jo sanonut, -- jatkoi jesuiitta mielitellen, -- että niin
+suuri ja ansiokas tehtävä voidaan suorittaa ainoastaan nerokkaan
+Johannes Messeniuksen avulla. Kaikki tietävät, että sinä olet Ruotsin
+oppinein mies ja sen suurin historioitsija. Kaikki tietävät, että
+sinulla on ollut ja on vieläkin takanasi useampia historiallisia
+asiakirjoja ja salaisia papereita kuin kenelläkään muulla koko
+valtakunnassa. Käytä tätä asemaasi sukkelasti ja nerokkaasti; sepitä
+todistuskappaleita, joita ei koskaan ole ollut olemassa; keksi
+tapahtumia, jotka eivät milloinkaan ole tapahtuneet...
+
+-- Mitä uskallat sinä ehdottaa? -- huudahti Messenius hehkuvin kasvoin.
+
+Jesuiitta erehtyi hänen mielenliikutuksestaan. -- Niin, -- jatkoi hän,
+-- yritys vaatii uskallusta, mutta mahdoton se ei ole. Nopea pako
+Puolaan on sitäpaitsi saattava sinut varman turvan taa...
+
+-- Ja tätäkö sinä ehdotat _minulle_?
+
+-- Niin teen, -- lisäsi Hieronymus entiseen tapaansa, -- ymmärrän
+kyllä, että Kustaa Aadolf on tuottava sinulle suurimpia vaikeuksia,
+mutta hänet otankin minä omalle osalleni. Sinun asiaksesi jää siis vain
+esittää Kustaa I ja Kaarle IX siinä valossa, että se hyödyttää asiaamme
+ja pyhää kirkkoamme.
+
+-- _Abi a me, male spiritus!_ -- huudahti Messenius. -- Sinä häpäisijä,
+sinä valehtelija, sinä ilkiö, joka kosket kädelläsi siihen, mikä
+pyhintä on, luuletko sinä, että minä, Johannes Messenius, olisin sitä
+varten uhrannut koko elämäni tullakseni Ruotsin kuuluisimmaksi
+historian kirjoittajaksi, että nyt yht'äkkiä näin häpeämättömästi, näin
+äärettömän julkeasti raiskaisin sitä historiallista totuutta, jonka
+olen niin suurella ja pitkällisellä työllä rakentanut! Korjaa luusi
+täältä tuossa tuokiossa ... pian ... pois, _in Gehennam!_... -- Ja
+vimmastuksissaan nakkeli vihastunut vanhus jesuiitan päälle mitä
+käsiinsä sai: kirjoja, papereita, musteastian, hietarasian, sellaisella
+raivolla, että rohkea munkki jo hämmästyi. Jesuiitan keltaisen kalpeat
+kasvot kalpenivat hetkeksi entistään vielä kalpeammiksi ... mutta
+sitten peräytyi hän muutamia askelia, ojensi vartalonsa ja avasi sen
+poimukkaan espanjansametista tehdyn puseronsa, joka peitti hänen
+yläruumiinsa. Säkenöivä timanttiristi, jota ympäröi rubiineista tehty
+orjantappurakruunu, välkähti sen alta puolihämärässä.
+
+Tuo koriste näytti tekevän Messeniukseen lumoavan vaikutuksen. Hänen
+äsken niin kiihoittunut äänensä vaikeni silmänräpäyksellisesti ...
+hänen vihansa muuttui peloksi ... hänen polvensa vapisivat, hän horjui,
+oli vähällä kaatua ja pysyi vaivoin pystyssä pidellen kiinni korkeasta
+tuolin selustimesta.
+
+Jesuiitta astui nyt hitaasti lähemmäksi, kiinnittäen vankiin nuo oudot
+silmänsä, joiden katseessa oli ilme niinkuin kalkkalokäärmeen silmissä.
+-- Muistatko vielä, vanha mies, -- sanoi hän tyynellä hallitsijan
+äänellä, vaieten jokaisen sattuvan sanan jälkeen kohottaakseen sen
+kautta niiden vaikutusta, -- muistatko vielä niitä rangaistuksia, joita
+kirkko ja meidän pyhän veljeskuntamme säännöt määräävät sellaisista
+synneistä kuin sinun? Luopumisesta määrätään kuolema ... ja sinä olet
+seitsenkertaisesti luopunut ... häväistyksestä kuolema ... ja sinä
+olet seitsenkertaisesti kirkkoa häväissyt ... tottelemattomuudesta
+kuolema ... ja sinä olet seitsemän kertaa niskoitellut! ... rikoksesta
+pyhää henkeä vastaan: kirous ... ja kuka on rikkonut useammin kuin
+sinä! ... vääräuskoisuudesta: polttorovio ... ja kuka on ansainnut sen
+niinkuin sinä!... Herran pyhien pahentamisesta ja ylenkatsomisesta:
+helvetin tuli ... ja kuka on enemmän pahennusta aikaan saanut?
+
+-- Armoa, pyhä isä, armoa! -- huudahti Messenius kiemurrellen kuin
+kurja mato jesuiitan kauheiden uhkauksien alla.
+
+Mutta isä Hieronymus jatkoi -- _Nicolaus Pragensis_, tuo kuuluisa mies,
+kääntyi Kalvinin harha-oppiin ja uskalsi vastustaa meidän
+veljeskuntamme esimiestä. Hän vetäytyi Böömin etäisimpään kolkkaan,
+mutta kosto saavutti hänet. Koirat repivät rikki hänen ruumiinsa ja
+hornan henget raastoivat palasiksi hänen sielunsa...
+
+-- Sääliä! Armoa! ... huokasi vanki masennuksissaan.
+
+-- No hyvä, -- jatkoi jesuiitta ylhäisesti ja kopeasti -- olen antanut
+sinun valita ikuisen kunnian ja iankaikkisen kadotuksen välillä; annan
+sinulle siihen tilaisuuden vielä viimeisen kerran, vaikket ole sitä
+ansainnut. Luuletko todellakin, sinä kurja luopio, että minä, Saksan ja
+Pohjoismaiden jesuiittain ylin päällikkö, joka en tunnusta itseäni
+korkeammaksi muita kuin Rooman pyhän isän ... luuletko todellakin, että
+minä, pohjoismaiden salainen hallitsija, olisin antautunut tuhansien
+vaarojen alaiseksi tullakseni luoksesi tähän kurjaan loukkoosi sitä
+varten, että luopuisin aikeistani sinun tottelemattomuutesi ja
+raukkamaisuutesi vuoksi? Kysyn sinulta vielä, pyhän veljeskuntamme
+nimessä, tahdotko sinä, Johannes Messenius, totella sitä valaa, jonka
+olet nuoruudessasi vannonut ja tahdottomasti seurata minun, esimiehesi
+ja tuomarisi käskyjä ja määräyksiä?
+
+-- Tahdon, pyhä isä, -- vastasi vanki vapisten, -- minä tahdon.
+
+-- Kuule sitten, mihin rangaistukseen sinut tuomitsen. Sanot kaiken
+elämäsi aikana pyrkineesi yhteen ainoaan päämaaliin: tullaksesi
+mainituksi pohjoismaiden suurimpana historioitsijana, ja nyt luulet
+vihdoinkin tämän päämaalisi saavuttaneesi.
+
+-- Niin se on, pyhä isä, se on ollut päämaalini ja nyt olen sen
+vihdoinkin saavuttanut.
+
+-- Päämaalisi on väärä! -- huudahti jesuiitta musertavalla äänellä.
+Päämaalisi on synnin ja perkeleen päämaali, sillä sinä olet
+työskennellyt omaksi kunniaksesi etkä pyhän kirkon kunniaksi, niinkuin
+olet vannonut. Sentähden käsken minä sinun hävittämään elämäsi
+epäjumala ja suuri maineesi jälkimaailman silmissä siten, että muunnat
+historian ja kirjoitat sen niinkuin sen pitäisi oleman eikä niinkuin se
+on. Minä tahdon, että sinun on hyljättävä maine ja jälkimaailma
+palvellaksesi nykyhetken tarvetta, joka on roomalaisen kirkon voitto
+pohjolassa. Minä tahdon, että sinun on kirjoitettava kuningas Kustaa
+I:n ja kuningas Kaarle IX:n historia niin, että kaikki se, mitä he ovat
+uskonpuhdistuksen hyväksi tehneet, on ollut sekä heille että heidän
+valtakunnalleen vahingoksi ja turmioksi. Ja minä tahdon, että sinun on
+perustettava tämä uusi historia niin luotettaviin asiakirjoihin, ettei
+niitä kansan silmissä voida vääriksi osoittaa ... asiakirjoihin, joita
+ei ole olemassa, mutta jotka sinun on valmistettava ... asiakirjoihin,
+joiden valheellisuus ehkä miespolven kuluttua tulee ilmi, mutta jotka
+tällä hetkellä tekevät tarkoitetun vaikutuksensa.
+
+-- Minun tulee siis, -- sanoi Messenius äänellä, joka vapisi pelosta,
+vihasta ja nöyryytyksestä, -- jälkimaailman silmissä esiintyä alhaisena
+väärentäjänä, historian pyhimpien totuuksien kunniattomana
+raiskaajana...
+
+-- Entäpä sitten! -- virkkoi jesuiitta ivallisesti hymyillen. -- Entäpä
+sitten, jos sinä, kurja välikappale, uhraatkin kunniasi, kunhan kirkko
+saa takaisin omansa ja voittaa suuren voittonsa! Mitä hyödyttää sinua
+ihmisten kiitos, jos sielusi palaa helvetin hehkussa, ja mitä vahinkoa
+voi sinulla olla ihmisten ylenkatseesta, jos tämän uhrisi kautta olet
+voittanut marttyyrikruunun taivaassa?
+
+-- Mutta totuus ... historian puolueeton tuomio!...
+
+-- Pyh, mikä on historian totuus? Onko se tuo nöyrä orja, joka
+tallustelee inhimillisten erehdysten kantapäillä ... tuo ajattelematon
+papukaija, joka lavertelee heidän perässään kaikki heidän tyhmyytensä?
+Eikö se ennemminkin ole todellisuus semmoisena kuin sen _tulee
+olla_, puhdistettuna hairahduksista, vapautettuna rikoksista ja
+hullutuksista ... eikö se ole Jumalan valtakanta maan päällä, joka on
+yhtä viisas kuin väkevä, yhtä hyvä kuin se on pyhä ja elävä?
+
+-- Mutta meidänkö siis tulee neuvoa Jumalalle, mikä on hyvää ja
+viisasta? Eikö hän itse ole meille sitä ilmaissut todellisuudessa
+_sellaisena kuin se on_?
+
+-- Vieläkö uskallat sinä, horjuva luopio, väitellä esimiehesi kanssa
+siitä, mikä on oikein ja mikä väärin? Valitse ja tottele! Valitse joko
+ajallinen ja iankaikkinen kuolema, tahi paratiisin ilot ja pyhimysten
+riemu! Yksi sana vain, ja siitä riippuu onnesi tai onnettomuutesi:
+tahdotko totella käskyäni?
+
+-- Minä tottelen! -- vastasi vanki masennuksissaan. Ja jesuiitta
+poistui äänetönnä ja kylmänä, nyökäyttäen hänelle päätään niinkuin
+kuningas orjalleen, joka on saanut hänen armonsa.
+
+
+
+
+13. ABI, MALE SPIRITUS.
+
+
+Viikko oli kulunut siitä salaisesta keskustelusta, josta edellä olemme
+kertoneet. Jesuiitta ei ollut koko sen ajan kuluessa lakannut
+valtiovankia silmällä pitämästä. Joka päivä nähtiin hänen muka lääkärin
+hoidon varjolla hiipivän Messeniuksen huoneeseen, jossa hän viipyi
+useita tunteja yhteen menoon. Hän oli liian viisas luottaakseen vangin
+horjuviin lupauksiin. Mitä heillä molemmilla siellä oli tekeillä, siitä
+ei kukaan mitään tiennyt eikä linnan päällikkökään osannut mitään pahaa
+aavistaa. Kajaanin linna oli siksi kaukana muusta maailmasta, ettei
+Wernstedtin mielessä mitään epäilyksiä voinut syntyä; päinvastoin nautti
+hän vieraan lääkärin seurasta ja ihmetteli hänen suurta oppiaan ja
+suurta maailmankokemustaan.
+
+Oli kuitenkin muuan, joka alituisesti valvovin silmin seurasi vieraan
+askelia, ja tuo ainoa oli Lucia Grothusen, Messeniuksen vaimo. Ollen
+katolinen kasvatukseltaan ja vakaumukseltaan oli hän aina tukenut
+miestään hänen paavillisissa vehkeilyissään; sen jesuiittakin tiesi
+vallan hyvin ja luuli sen vuoksi voivansa olla varma hänen
+myötävaikutuksestaan, vaikkei hän, varovainen kun oli, tahtonut uskoa
+aikeitaan liukaskieliselle naiselle. Mutta usein kompastuvat
+viisaimmatkin suunnitelmat noihin ihmissydämen ja varsinkin naisen
+sydämen salaisiin vaikuttimiin, jotka toimivat aivan toiseen suuntaan
+kuin kylmä järki. Viekas jesuiitta oli erehtynyt Lucian luonnetta
+arvostellessaan. Hän ei ollut ottanut lukuun sitä, että kun uskonvoima
+tämän aivoissa huusi: käy eteenpäin! huusi rakkaus vielä voimakkaammin
+hänen sydämessään: pidä vastaan! ... ja naisessa pääsee aina voitolle
+rakkaus.
+
+Lucia oli tavattoman tarkkanäköinen nainen; hän oli saanut selville
+jesuiitan aikeet ennen kuin tämä voi sitä aavistaakaan. Hän näki, mikä
+kalvava sisällinen taistelu raivosi Messeniuksen rinnassa, taistelu
+elämästä ja kuolemasta, taistelu, jota toisaalta piti yllä uskonvimma,
+käskien hänen uhraamaan maineen ja jälkimaailman tunnustuksen kirkon
+hyväksi, toisaalta: kunnianhimo, joka yhtä mittaa kuiskasi hänen
+korvaansa: aiotko itse turmella elämäsi työn? Aiotko siis silmät
+ummessa häväistä historian kaikkein pyhintä? Aiotko heittää
+ylenkatsottavaksi sen loistavan nimen, joka vankilan pimeydessäkin on
+suurin rikkautesi ja suurin ylpeytesi?
+
+Kaiken tämän näki Lucia rakastavan terävällä silmällä; hän näki, että
+se mies, jota hän rakasti ja jolle hän oli uhrannut kärsimyksiä ja
+kärsivällisyyttä täynnä olleen elämänsä, joutuisi hukkaan tässä
+kauheassa sisällisessä taistelussa, ja hän päätti pelastaa hänet
+ryhtymällä rohkeihin, ratkaiseviin toimiin.
+
+Myöhään illalla paloi vielä kynttilä Messeniuksen kirjoituspöydällä,
+jonka ääressä hän ja jesuiitta olivat yhdessä työskennelleet aamusta
+alkaen. Lucia oli saanut luvan laskeutua levolle vuoteelleen, joka oli
+pitkän huoneen toisessa päässä lähellä ovea. Hän oli nyt nukkuvinaan.
+Pöydän ääressä istuvat miehet olivat lopettaneet työnsä ja
+keskustelivat matalalla äänellä latinaksi, jota kieltä Lucia varsin
+hyvin ymmärsi.
+
+-- Olen tyytyväinen sinuun, ystäväni, -- virkkoi jesuiitta
+tyytyväisenä. -- Nämä asiakirjat, jotka tekevät kerrassaan
+todenmukaisen vaikutuksen, riittävät todistamaan Kustaan ja Kaarlo
+kuningasten kääntymyksen, ja tämä esipuhe, jonka olet allekirjoittanut,
+vahvistaa vain niiden uskottavaisuutta. Palaan nyt Ruotsin kautta
+takaisin Saksanmaalle painattaakseni nämä todistuskappaleet joko
+puoluelaistemme avulla Tukholmassa, taikka jos se osoittautuu
+mahdottomaksi, Lyypekissä tai Leidenissä.
+
+Messenius ojensi vaistomaisesti kätensä ikäänkuin pelastaakseen kalliin
+aarteen ryövärin käsistä.
+
+-- Pyhä isä, -- huudahti hän kuin hämmästyen, -- eikö tätä vielä voi
+lykätä? Minun nimeni ... kunniani ... armahtakaa minua, pyhä isä,
+antakaa minulle nimeni takaisin!
+
+Jesuiitta hymyili.
+
+-- Enkö minä anna sinulle nimeä, -- sanoi hän, -- Paljoa suurempaa ja
+paljoa ihanampaa kuin se, minkä nyt kadotat, nimeä, joka aina mainitaan
+pyhän veljeskuntamme aikakirjoissa, joka loistaa kirkon marttyyrien ja
+hyväntekijäin nimien joukossa ja joka kenties kerran pyhimyksenkin
+nimeksi julistetaan.
+
+-- Mutta joka siitä huolimatta on kunniaton nimi, valehtelijan,
+väärentäjän nimi! -- huudahti Messenius niin epätoivoisesti kuin
+kuolemaan tuomittu vanki, jolle mestauslavalla puhutaan taivaan
+iloista.
+
+-- Heikko, turhamainen mies, joka et tiedä, ettei suuria tarkoituksia
+koskaan saavuteta ihmisiä peläten ja heidän kiitostaan hakien! -- sanoi
+jesuiitta melkein ylenkatseellisella äänellä. -- Voisit varmaankin
+vielä kerran peruuttaa sanasi ja riistää itseltäsi koko kristikunnan
+kiitoksen. Mutta onneksi ei se enää ole mahdollista. Nämä asiakirjat,
+-- ja riemuiten heilutti jesuiitta paperikääröä kädessään, -- ne ovat
+nyt hallussani ja minä osaan ne pitääkin, ja vaikka vasten tahtoasi
+käyttää ne kirkon kunniaksi, uskon voitoksi ja oman sielusi
+iankaikkiseksi autuudeksi!
+
+Tuskin oli isä Hieronymus saanut nuo sanat lausutuiksi, kun ravakka
+käsi tarttui noihin papereihin, joita hän niin voitonriemuisesti ilmaan
+kohotti, tempasi ne hänen kädestään, rutisti ne kokoon, repi ne
+tuhansiksi palasiksi ja sirotti palaset ympäri vankilan lattiaa. Tuo
+liike tuli niin odottamatta, jesuiitta oli voinut sitä niin vähän
+aavistaa, että hän hetkeksi menetti tavallisen neuvokkaisuutensa, ja
+ennenkuin hän ennätti apuun, oli kaikki jo hävitetty. Vasta sitten, kun
+lattialle sirotetut palaset muistuttivat häntä siitä, mitä hän oli
+menettänyt, puristuivat hänen huulensa kiukusta kokoon, hänen kätensä
+kohosivat ja tiikerin raivolla karkasi hän tuon kurjan kimppuun, joka
+oli uskaltanut tehdä tyhjäksi hänen tuumansa juuri silloin kuin ne
+olivat toteutumaisillaan.
+
+Lucia -- sillä tuo ravakka käsi oli hänen kätensä -- otti munkin raivon
+vastaan sillä vakavalla päättäväisyydellä, joka on omituista naiselle
+silloin, kun hän taistelee pyhimpien tunteittensa puolesta. Jo nuorena
+ollessaan oli hän ollut kovakätinen, ja nyt oli hän tuon tuostakin
+saanut kehittää voimiaan alituisissa otteluissaan linnan raakojen
+sotamiesten kanssa. Nopeasti koppasi hän munkin ranteet kouriinsa ja
+piteli niitä kuin ruuvipenkissä.
+
+-- Entäs nyt -- ilkkui hän; -- tästä ei ole kuin kolme askelta
+kuolemaan, hyvä herra; mitä te tahdotte?
+
+-- Sinä mieletön! hurja! -- kiljui jesuiitta, raivosta kiehuen, -- sinä
+et tiedä, mitä olet tehnyt! Sinä kurja rosvo, sinä olet varastanut
+valtakunnan kirkoltasi ja paratiisin mieheltäsi!
+
+-- Ja teiltä olen minä varastanut saaliinne, sudelta hänen varman
+uhrinsa, eikö niin? -- vastasi Lucia alkaen hänkin vuorostaan
+kiivastua. -- Munkki! -- jatkoi hän yhä kiihtyvällä äänellä, pudistaen
+voimakkaasti tuota mahtavaa miestä, joka turhaan koetti irtautua, --
+minä tunnen varkaan, joka kirkon lammasnahkaan puettuna on tullut
+varastamaan suurelta mieheltä hänen kunniaansa, kokonaiselta kansalta
+sen historiaa, köyhältä hyljätyltä naiselta hänen ainoaa ylpeyttään,
+hänen miehensä rauhaa, kunniaa ja elämää. Sano minulle, hurskas ja pyhä
+munkki, minkä rangaistuksen ansaitsee sellainen varas? Riittääkö vesi
+Ämmän koskessa hänen ruumistaan hukuttamaan ja helvetin iankaikkinen
+tuli hänen sieluaan polttamaan?
+
+Jesuiitta vilkaisi ikkunaan, jonka alla mahtavan kosken aallot kolkosti
+pauhasivat talviyön hiljaisuudessa.
+
+-- Kas sinua, -- huudahti Lucia katkerasti nauraen, -- sinä pelkäät
+minua, sinä mahtava, joka hallitset valtakuntia ja omiatuntoja! Sinä
+pelkäät, että miehen kädellä heitän sinut alas kosken ammottavaan
+kitaan. Turha pelko ... minä olen vaan nainen, ja sentähden taistelen
+minä naisen aseilla. Näetkös ... enhän minä muuta kuin suljen pedon
+lukkojen ja ristikkojen taa. Vapise, munkki, minä tiedän, kuka sinä
+olet! Lucia Grothusen on hiipinyt kantapäilläsi: sinä olet petetty, ja
+se on hän, joka on sinut pettänyt.
+
+-- Petetty! -- kertoi jesuiitta; hän tiesi hyvin, mitä sana merkitsi.
+Tänä intohimoisena aikana, jolloin kaksi uskontoa taisteli
+valtakunnista ja kansojen omistatunnoista ja jolloin jesuiittain
+salavehkeet olivat mitä suurimmassa määrässä ärsyttäneet mieliä
+Ruotsissa, olisi jokainen tämän veljeskunnan jäsen, joka olisi
+valtakunnan rajain sisällä tavattu valepukuun puettuna, ollut mennyttä
+kalua. Mutta uhkaava vaara karaisi vain hänen voimiaan, tuon rohkean,
+jäntevän miehen.
+
+-- Petetty! Tyttäreni minut pettänyt! -- kertoi hän vielä uudelleen,
+samalla kuin hänen kätensä vaipuivat alas ja hänen kasvoissaan kuvastui
+epäilys ja lempeä murhe. -- Se on mahdotonta!
+
+-- Minäkö sinun tyttäresi? -- huudahti Lucia ja sysäsi inholla
+jesuiitan luotaan. -- Valhe tyttäresi ja vilppi äitisi! Siinä sinun
+sukulaisesi!
+
+-- Lucia Grothusen, -- sanoi jesuiitta hyvin lempeästi, -- kun olit
+lapsi ja seurasit isääsi Arnold Grothusenia, joka karkoitettiin samalla
+kuin kuningas Sigismund, niin tulit eräänä päivänä vainoojiesi takaa
+ajamana talonpojan majaan... Teitä ei aiottu ottaa vastaan, teidät
+uhattiin antaa ilmi. Silloin keksi lapsellinen silmäsi nurkassa neitsyt
+Marian kuvan, joka vetelehti siellä muistona muinaisilta ajoilta,
+pahanilkisten lasten leikkikaluna. Sinä otit tuon kuvan, suutelit sitä,
+ojensit sen noita kovasydämisiä ihmisiä kohden ja sanoit: kas, neitsyt
+Maria on täällä, hän on meitä suojeleva.
+
+-- Niin no ja mitä sitten, -- sanoi Lucia lempeämmällä äänellä kuin
+itsekään olisi tahtonut.
+
+-- Lapsellinen luottamuksesi ... ei, mitä sanonkaan? ... pyhä neitsyt
+hellytti kovien talonpoikain sydämet, he ottivat teidät suojaansa ja
+piilottivat teidät. Eikä sillä hyvä, he antoivat sinulle tuon kuvan,
+jota sitten olet säilyttänyt suojelijanasi ja joka riippuu nytkin
+tuolla seinällä. Niinkuin sinä sanoit silloin, niin sanon minä nyt:
+kas, neitsyt Maria on täällä, hän on minua suojeleva.
+
+Lucia oli liikutettu ja koetti turhaan sitä salata. Hän puri huultaan
+eikä mitään vastannut.
+
+-- Olet oikeassa, -- jatkoi munkki, viisaasti laskien sanojensa
+vaikutuksen, -- minä olen katolilainen niinkuin sinäkin, vainottu
+niinkuin sinäkin; jos he saisivat selville valepukuni, tappaisivat he
+minut. Henkeni on hallussasi, anna minut ilmi; minä en pakene; minä
+kuolen uskoni edestä ja siunaan sinua kuollessani.
+
+-- Pakene täältä, -- sanoi Lucia, -- saat aikaa huomiseen saakka. Mutta
+ainoastaan sillä ehdolla, ettet enää koskaan puhuttele tätä vanhusta,
+jonka olet tahtonut häväistä.
+
+-- No niin, sanoi jesuiitta alakuloisesti -- minä pakenen, mutta minä
+jätän tänne kauniin unelmani paremmasta tulevaisuudesta. Kuvailin jo,
+että suuri Messenius ja hänen jalo puolisonsa tulisivat katolisen uskon
+uudistajiksi pohjolassa; olin ajatellut, että se aika ei olisi enää
+kaukana, jolloin miljoonat sanoisivat: me vaelsimme pimeydessä ja
+sokeudessa, mutta menneiden aikojen valo on noussut edessämme
+loistamaan ja suuri Messenius on paljastanut eteemme uskonpuhdistuksen
+vääryyden.
+
+-- Jos se vain voisi tapahtua totuutta loukkaamatta! -- huudahti Lucia,
+jonka tulinen mieli yhä enemmän oli alkanut innostua siitä
+tulevaisuudesta, jota jesuiitta niin taitavasti osasi kuvata hänen
+eteensä.
+
+-- Mikä on totuus! -- jatkoi jesuiitta lempeästi ja vakuuttavasti. --
+Oi, ystäväni, totuus on meidän uskomme, valhe on vääräuskoisten usko.
+Jos tulisit vakuutetuksi siitä, etten minä mieheltäsi pyydä muuta kuin
+totuuden julistamista, tahtoisitko silloin auttaa minua kirkkoasi
+uudelleen rakentamaan?
+
+-- Tahtoisin! sen minä tahtoisin! -- vastasi Lucia innokkaasti.
+
+-- Niinpä kuule sitten ... -- jatkoi jesuiitta, mutta hänet keskeytti
+Messenius, joka tähän asti oli ollut kuin huumautuneena, mutta nyt
+heräsi kuin pahasta unesta.
+
+-- _Abi, male spiritus_! -- huusi hän raivoissaan, ikäänkuin olisi
+pelännyt, että jesuiitan käärmeen kieli vielä kerran saisi hänet
+vietellyksi. -- _Abi, abi_! Sinä et ole ihminen, sinä olet pimeyden
+ruhtinas, paratiisin käärme! _Abi, abi in aeternam ignem, habitaculum
+tuum, in regnum mendacii, imperium tuum_[20]  -- ja noin sanoen työnsi
+hän jesuiitan ovea kohti, eikä Luciakaan koettanut häntä siitä estää.
+
+-- _Insanit miser_![21] huusi jesuiitta ja katosi.
+
+-- Kiitos ystäväni! -- sanoi Lucia mieli keveänä ja niinkuin lumouksesta
+vapautuneena.
+
+-- Kiitos, Lucia! -- vastasi Messenius, lempeämmin kuin moneen aikaan.
+
+
+
+
+14. PYHIMYSTEN TUOMIO.
+
+
+Varhain seuraavana aamuna astui isä Hieronymus siihen huoneeseen, jossa
+asuivat neiti Regina von Emmeritz ja hänen vanha Dorthensa. Kalpeana
+valvomisesta ja mielenliikutuksesta istui nuori neiti uskollisen
+palvelijansa vuoteen ääressä. Jesuiitan sisään astuessa nousi Regina
+nopeasti seisoalleen.
+
+-- Pelastakaa Dorthe! -- huudahti hän kiihkeästi -- olen etsinyt teitä
+kaikkialta, ja te olette hyljännyt minut!
+
+-- Hiljaa! -- sanoi jesuiitta kuiskaten, -- puhu hiljaa, seinätkin
+täällä kuulevat. Mitä? ... Dortheko sairas? Se oli ikävä asia, minä en
+voi pelastaa häntä. Meidän valhepukuamme epäillään. Meidän täytyy paeta
+jo tänä päivänä, heti paikalla.
+
+-- Ei ennen kuin olette tehnyt Dorthen terveeksi. Minä pyydän teitä,
+isä, te olette viisas, te tunnette kaikki lääkkeet; antakaa Dorthelle
+nopeasti vaikuttavia rohtoja, Ja me seuraamme teitä.
+
+-- Mahdotonta! Meillä ei ole hetkeäkään arvelemisen aikaa. Tule!
+
+-- En tule ilman Dorthea, isäni! Pyhä neitsyt, kuinka voisin jättää
+hänet, imettäjäni, äidillisen ystäväni!
+
+Jesuiitta meni vuoteen ääreen, tarttui vanhaa naista käteen, kosketti
+hänen otsaansa ja teki liikkeen, jonka merkityksen Regina heti ymmärsi.
+
+-- Hän on kuollut! -- huudahti nuori neiti kauhistuksissaan.
+
+-- Kuollut on! -- sanoi jesuiitta ja omituisen kamala hymyily värähteli
+hänen huulillaan, vaikka hän koettikin tekeytyä surulliseksi. -- Sinä
+näet, lapseni, -- lisäsi hän, -- että pyhimykset ovat tahtoneet säästää
+uskollista ystäväämme matkan vaivoista ja sen sijaan ottaneet hänet
+taivaan iloon. Tässä ei voi enää mitään. Tule!
+
+Mutta Regina oli kyyneliensäkin läpi nähnyt tuon omituisen hymyilyn ja
+hän kauhistui sitä. Hänelle näytti selviävän kamala salaisuus.
+
+-- Tule! -- kiirehti munkki. -- Messeniuksen vaimo, joka on
+katolilainen, saattaa ystävämme hautaan.
+
+Reginan silmät tuijottivat munkkiin ja häntä pudistutti.
+
+-- Eilen illalla kello 7, -- sanoi hän, -- oli Dorthe vielä aivan
+terve. Heti senjälkeen joi hän sen juoman, jonka joka ilta olette
+hänelle valmistanut voimistavista yrteistä. Kello 8 sairastui hän ...
+kymmenen tuntia sen jälkeen on hänestä henki lähtenyt.
+
+-- Pitkän matkan rasitukset ... vilustus ... enempää ei tarvittu. Tule!
+
+Mutta Regina ei tullut.
+
+-- Munkki, -- sanoi hän äänellä joka vapisi kauhusta ja ylenkatseesta,
+-- te olette antanut hänelle myrkkyä!
+
+-- Lapseni! Tyttöseni, mitä sinä ajattelet! Suru on järkesi pimentänyt.
+Tule, minä annan sinulle anteeksi.
+
+-- Hän oli teille vaivaksi ... näin kärsimättömyytenne jo tänne
+tullessamme. Ja nyt te tahdotte ottaa minut suojatonna haltuunne. Pyhä
+Maria, pelasta minut! Minä en seuraa teitä.
+
+Jesuiitan liikkuvat kasvot muuttuivat yht'äkkiä ja niihin tuli sama
+käskevä ilme, joka oli saanut Messeniuksenkin vapisemaan.
+
+-- Lapsi, -- sanoi hän, -- älä kutsu päällesi pyhimysten vihaa
+kuuntelemalla vihollisen viekoituksia. Muista _missä_ olet, onneton, ja
+_kuka_ olet. Jos vitkastelet vielä hetkisenkään, niin jätän sinut tänne
+puutteeseen, vankeuteen, kuolemaan, vääräuskoisten pilkattavaksi, jätän
+sinut eksyneeksi lampaaksi, jonka pyhä neitsyt on hyljännyt. Täällä on
+kadotus ja onnettomuus ... tuolla, isänmaassasi, vapaus, onni,
+uskontosi, lohdutus, pyhimysten suosio. Valitse, mutta valitse pian,
+sillä hevonen on jo valjaissa, aamu koittaa, ja päivän valjetessa tulee
+meidän jo olla kaukana tästä kerettiläisten pesästä.
+
+Regina horjui.
+
+Munkin kasvot kovenivat, niinkuin ne olisivat olleet pronssiin valetut.
+-- Jos olisinkin uhrannut hänet, -- jatkoi hän matalalla äänellä, --
+entä sitten? Tiedätkö, sinä maan muurahainen, mitä maksaa seistä
+kohtalon tiellä? Sinun tulostasi Saksaan riippuu paljon, minun
+tulostani riippuu kaikki. Mitä merkitsee yhden sielun siirtyminen
+autuuteen, jos sen kautta miljoonat sielut pelastuvat kadotuksesta?
+Kirkko tarvitsee meitä ja pyhän isän nimessä käsken sinun minua
+seuraamaan.
+
+Regina heittäytyi kuolleen päälle ja hänen koko ruumiinsa vapisi: --
+Minä en voi, minä en tahdo jättää Dorthea; te olette hänet tappanut!
+
+-- Ja jos _en_ olisi?
+
+-- Vannokaa, ettette ole!
+
+-- Mieletön tyttö! No hyvä, minä vannon. Vaipukoon maa jalkojeni alla
+ja nielköön minut kitaansa, jos koskaan olen antanut Dorthelle muuta
+juomaa kuin terveyden.
+
+-- Sinä kuulet sen, Jumalan äiti! -- huudahti Regina, vastahakoisesti
+ja epäillen. -- Sinä kuulet sen, minä kutsun sinut todistamaan hänen
+sanansa ikuisen tuomarin edessä. Pyhä neitsyt, suojele minua! Mitä on
+minun tekeminen?
+
+Ulkona muurilta kuului vahtisotamies veisaavan yksitoikkoista virttään.
+
+-- Jää tänne ja muutu vääräuskoiseksi niinkuin sotamies tuolla ulkona,
+-- vastasi munkki pilkallisesti.
+
+Regina hypähti ylös. -- Hyvästi, Dorthe! Minä seuraan teitä!
+
+Molemmat kiiruhtivat he ulos. Oli vielä pimeä. Vähäinen valojuova vain
+ruskotti mustien kuusien takana Koivukosken rannalla. Hevonen oli
+valjaissa. Uninen portinvartija antoi meneväin mennä, sillä olihan
+lääkäri linnanpäällikön hyvä ystävä.
+
+Jo luuli jesuiitta olevansa hyvässä turvassa, kun manteren puolelta
+ajava hevosmies tuli vastaan kapealla sillalla ja jysähytti pimeässä
+rekensä kiinni pakenevain rekeen. Munkin reki kallistui pahasti ja
+olisi vierinyt koskeen, jollei lahonnut, rutiseva kaidepuu olisi sitä
+pidättänyt. Regina huudahti säikähdyksestä.
+
+Tuon äänen kuultuaan hyppäsi vastaan tulevasta reestä nuori mies
+nopeasti maahan ja tuli pakenijain luo.
+
+-- Neiti von Emmeritz! -- huudahti tutunpuoleinen, hämmästyksestä
+vapiseva ääni.
+
+-- Te erehdytte, ystäväni, -- kiiruhti jesuiitta vastaamaan
+teeskennellyllä äänellä, -- antakaa tietä, se on tohtori Albertus
+Simonis, sotalääkäri kuninkaallisen majesteetin palveluksessa!
+
+-- Sinäkö se olet, kirottu munkki! -- huusi vieras. -- Vartijat
+aseihin! Aseihin, vangitsemaan maailman suurinta roistoa! -- Ja niin
+sanoen tarttui hän munkkia tuuheaan turkin kaulukseen. Alussa koetti
+Hieronymus irroittaa rekeä ja päästä pakoon nopean hevosen avulla.
+Mutta kun hän huomasi sen mahdottomaksi, jätti hän turkin, kiertäytyi
+vihollisensa käsistä, viskautui kaiteen yli ja hyppäsi jäälle, joka
+tavattoman ankaran pakkasen aikana oli paneutunut linnansaaren ja
+manteren väliin. Kohta oli hän kadonnut hämärään. Linnan portilla
+seisova vartija ampui osumatta. Muutamat sotamiehet laittautuivat
+ajamaan takaa pakenijaa.
+
+-- Antakaa olla, -- huusi muuan parrakas kersantti, -- yöllä on
+suvennut, ja virta on syönyt jään alta päin, luulen sen pian särkyvän.
+
+-- Se juoksi tuonne alaspäin! -- huusivat toiset.
+
+-- Silloin se on kosken oma, -- vastasi kersantti rauhallisesti ja
+sytytti piippunsa. -- Eikö lienekin jo tällä hetkellä Ämmän kurkussa.
+
+-- Mitä sanot? -- huusi reen luona oleva mies kauhistuksissaan.
+
+-- Sanon, että Ämmä on saanut oivan eineen, -- vastasi kersantti yhtä
+rauhallisena kuin ennenkin, -- Kuulkaahan vain, niin haukkuu kuin
+kahlekoira: hyvillään on.
+
+Kaikki kuuntelivat kauhistuksissaan veden pauhua. Tuntui siltä kuin
+olisi tuo mahtava putous pauhannut rajummin, kamalammin kuin ennen,
+harmaassa talviaamun hämärässä. Kersantti oli oikeassa; se muistutti
+todellakin kahlekoiran ulvontaa, jonka eteen on lihapalanen heitetty.
+
+
+
+
+15. BERTEL JA REGINA
+
+
+Väsyneenä matkan vaivoista ja seikkailuistaan jäi meistä tuo harhaileva
+ritarimme nukkumaan erääseen Ylihärmän talonpoikaistaloon. Olemme
+tavanneet hänet taas Kajaanin linnan sillalla koettamassa turhaan saada
+käsiinsä vihattua ja pelättyä jesuiittaa, jonka kasvot hän oli tuntenut
+kurjan metsätorpan ikkunassa. Bertelin harharetket noina kymmenenä tai
+kahtenatoista päivänä, jotka olivat kuluneet siitä kuin hänestä
+erosimme, ovat pian kerrotut. Eksyttyään pakenijain jäljiltä heitä
+takaa ajaessaan, oli hän harhaillut pitkin kaikkia teitä ja polkuja
+Pohjanmaalla, käynyt aina Oulussa asti, ja vasta sitten, kun ei hänellä
+ollut heistä vähintäkään vihiä, päättänyt etsiä heitä kaukaa Kajaanin
+erämaista. _Minkätähden_ tuo nuori ritari noin uupumattomalla innolla
+tahtoi saada karkulaiset käsiinsä, selviää kohta.
+
+Muutamia tuntia sillalla tapahtuneen kohtauksen jälkeen tapaamme
+Bertelin siinä huoneessa, jonka linnan päällikkö oli antanut neiti
+Reginan asuttavaksi ja missä hän oli erään tämän naispuolisen
+sukulaisen suojeluksen alaisena. Neljättä vuotta oli kulunut siitä, kun
+nuo molemmat nuoret olivat niin toisenlaisissa oloissa viimeksi
+tavanneet toisensa Frankfurt am Mainissa suuren kuninkaan
+läheisyydessä. Bertel oli silloin kokematon, kaksikymmenvuotias
+nuorukainen, Regina yhtä kokematon kuusitoistavuotias tyttö. Molemmat
+olivat he senjälkeen paljon kovaa kokeneet; molempien ensimmäinen
+palava nuoruudeninnostus oli jäähtynyt taisteluissa ja kärsimyksissä.
+Sukuero ruhtinaan tyttären ja vähäpätöisen luutnantin välillä oli
+vähentynyt hänen sotaisen kunniansa ja aatelisen vaakunakilpensä
+kautta. Mutta oliko sekin ero, mikä oli heidän vakaumuksissaan,
+mielihaluissaan ja tunteissaan, vähentynyt kokemuksien kautta, jotka
+tavallisesti karaisevat entistä vakaumusta eivätkä sitä murra?
+
+Bertel lähestyi nuorta neitoa kaikella sillä kunnioittavalla
+kohteliaisuudella, jonka hänen aikalaisensa vielä olivat säilyttäneet
+perintönä vuosisatojen ritarikaudelta.
+
+-- Arvoisa neiti, -- sanoi hän hiukan värähtelevällä äänellä, -- kun
+toivoni tavata teidät Korsholmassa ei toteutunut, olen seurannut teitä
+läpi metsien ja erämaiden, niinkuin olisin pahantekijää takaa ajanut.
+Te aavistatte kenties sen syyn, joka on saanut minut tätä tekemään.
+
+Reginan mustat silmäripset kohosivat verkalleen ja hän katseli
+kysyvästi Berteliä kasvoihin. -- Ritari, -- vastasi hän, -- mitkä
+lienevätkin vaikuttimenne, siitä ainakin olen varma, että ne ovat jalot
+ja ritarilliset. Te ette ole tahtonut palauttaa onnetonta tyttöä
+takaisin vankeuteen; te olette tahtonut temmata hänet sen kauhean
+miehen käsistä, jota hän kunnioitti, ennenkuin osui hänet oikein
+tuntemaan.
+
+-- Te erehdytte, -- sanoi Bertel vilkkaasti ja lämpimästi. -- Totta
+kyllä on, että minua kammotti nähdessäni teidät tuon miehen seurassa,
+jonka oikean luonteen olin oppinut tuntemaan ennen kuin te; etsin teitä
+kahta vertaa kiihkeämmin temmatakseni teidät hänen käsistään. Mutta
+ennenkuin tiesin tästä vaarasta, riensin jo hakemaan teitä käsiini ja
+saattamaan tietoonne iloisen sanoman siitä oikeudesta, mikä teille on
+tapahtunut ... myöhään, vaikkei toivoakseni kuitenkaan liika myöhään.
+
+-- Oikeudesta, sanotte? -- virkkoi neiti Regina hämmästyen niin, että
+hänen poskensa punehtuivat.
+
+-- Niin, arvoisa neiti, -- jatkoi Bertel, ihastuksella katsellen nuorta
+pakolaista, -- vihdoinkin on minun onnistunut, turhaan sitä vuosikausia
+koetettuani, hankkia teille korvausta viattomasti kärsimästänne
+vääryydestä. Te olette vapaa, te voitte Ruotsin aseiden suojassa palata
+isänmaahanne ja tässä, -- Bertel taivutti toisen polvensa ja ojensi
+Reginalle holhoojahallituksen sinetillä varustetun paperin, -- tässä on
+kirje, joka turvaa teidän vapautenne.
+
+Regina oli voittanut ensimmäisen liikutuksensa ja vastaanotti tuon
+kallisarvoisen kirjeen miltei ylpeällä kylmyydellä. -- Herra ritari, --
+sanoi hän lyhyesti, -- minä tiedän, ettette pyydä kiitostani siitä,
+että te, toisin kuin kansalaisenne, olette toiminut niin kuin kunnian
+miehen tulee.
+
+Bertel nousi ylös hämillään tuosta ylpeästä käytöksestä, jota hänen
+kuitenkin olisi pitänyt osata odottaa. -- Sen minkä olen tehnyt, --
+vastasi hän, hänkin vuorostaan kylmästi, -- sen olen tehnyt ainoastaan
+korvatakseni vääryyden, joka voisi himmentää suuren kuninkaan muistoa.
+Jokainen kansalaisistani olisi tehnyt niinkuin minä, ellei sodan hätä
+olisi saanut heitä unohtamaan sitä hyvitystä, jota he olivat velkapäät
+teille osoittamaan. Ennen muita olisi jalomielinen kuningas Kustaa
+Aadolf kiiruhtanut hyvittämään hetken kiivaudessa tehtyä tekoaan, ellei
+kohtalo niin pian olisi hänen päiviään päättänyt. Mutta, -- keskeytti
+Bertel, -- minä unohdan että vihaatte sitä kuningasta, jota minä niin
+suuresti rakastan ja kunnioitan.
+
+Tumma, kaunis puna peitti uudelleen Reginan kasvot. Bertel oli
+tietämättään koskettanut hänen palavan sydämensä arimpaan paikkaan.
+Uusi havainto, ihmeellinen vartalon, äänen, liikkeiden, jopa
+mielipiteidenkin yhtäläisyys, jota hän ei ollut ennen huomannut ja joka
+kolmena viimeisenä vuotena oli kehittynyt Bertelin koko olennossa, teki
+sanomattoman vaikutuksen nuoren etelättären mieleen. Hänestä oli
+niinkuin olisi hän nähnyt hänet itsensä, tuon kaikista kuolevaisista
+suurimman, unelmiensa esineen, elämänsä autuuden ja onnettomuuden,
+hänet, tuon pelätyn ja rakastetun, maansa, uskonsa, sydämensä
+valloittajan ... ja niinkuin olisi hän itse sanonut hänelle tuolla
+tutulla äänellään: -- Regina, sinä vihaat minua! -- Tuo vaikutus oli
+niin nopea, niin voimakas, niin odottamattoman valtava, että nuori
+neiti yht'äkkiä kalpeni horjui ja oli pakotettu nojaamaan Bertelin
+ojennettuun käsivarteen. -- Pyhä neitsyt, -- kuiskasi hän
+hämmennyksissään, -- minäkö vihaisin teitä ... teitä!
+
+Kuullessaan tuon käsittämättömän ja samalla niin paljoa merkitsevän
+huudahduksen hämmästyi Bertel yhtä paljon kuin Reginakin. Hän ihastui,
+häntä pelotti, hänen toiveensa heräsivät uuteen eloon, mutta hän ei
+kuitenkaan tahtonut käyttää hyväkseen tuota näin tietämättä tehtyä
+tunnustusta. Sanaakaan sanomatta ja mitä suurinta kunnioitusta
+osoittaen saattoi hän nuoren tytön hänen suojelijattarensa luo, jonka
+hoitaessa hän pian tointui mielenliikutuksestaan, mikä oli ollut
+seurauksena kauan tukahdutetuista, mutta nyt yht'äkkiä uuteen eloon
+heränneistä sydämen salaisimmista tunteista.
+
+Bertel oli hankkinut tehtäväkseen saattaa neiti Reginan Tukholmaan,
+josta hän sitten ensi avovedellä voisi jatkaa matkaansa kotimaahansa.
+Hänen tuli sen vuoksi viipyä Kajaanin linnassa siksi, kunnes hänen
+suojeltavansa olisi valmis lähtemään, ja lähtö taas viipyi siitä
+syystä, ettei korkeasukuisella vangilla ollut sopivaa seuranaista
+pitkälle taipalelleen. Sitä odottaessa meni useita viikkoja, ja sen
+ajan kuluessa kutoutui aivan uusia suhteita, joita tuskin olisi voinut
+ajatella mahdollisiksi, päättäen siitä ylpeästä kylmyydestä, jota
+jalosukuinen ruhtinatar alussa oli vapauttajalleen osoittanut. Mutta
+tuo kylmyys oli vain jäätä hehkuvan tulivuoren laella; päivä päivältä
+se oheni ja suli, päivä päivältä kävi Reginan ylpeys suuremmaksi,
+samalla kuin sen perustukset horjumistaan horjuivat, ja lopulta oli
+jäljellä vain yksi kaikista vahvin välimuuri, uskontojen katkera
+taistelu. Heikko muuri! Sekin suli lopulta maahan etelämaan tulisten
+tunteiden lämmittäessä ja ennenkuin oli kolme viikkoa kulunut, olivat
+yhdeksäntoista vuotias neito ja kolmen kolmatta vanha nuorukainen,
+unohtaen uskontojensa eron ja säätyrajat, vannoneet toisilleen ikuisen
+uskollisuuden. Lieneekö Bertel tiennyt että hän ihanasta, ylevästä,
+mustasilmäisestä morsiamestaan sai kiittää kuningas Kustaa Aadolfin
+muistoa?
+
+Omituinen tapahtuma näytti tahtovan odottamattomalla ja ihmeellisellä
+tavalla painaa leimansa tämän liittokirjan alle. Salaisella
+levottomuudella, ikäänkuin onnensa häviötä peläten, oli Bertel kauan,
+mutta turhaan koettanut ottaa selkoa paenneen jesuiitan kohtalosta. Sen
+aamun jälkeen, jolloin tämä hyppäsi kaidepuun yli joen jäälle, ei
+kukaan ollut hänestä mitään kuullut eikä jälkeäkään hänestä nähnyt,
+ennenkuin eräänä aamuna kolme viikkoa sen jälkeen muuan talonpoika
+saapui linnaan ja toi sanan, että avantoa avatessa hiukan alapuolella
+Ämmän putousta siitä oli löydetty miehen ruumis, jolla ei ollut vasenta
+korvaa ja joka oli puettuna ulkomaan vaatteisiin. Talonpoika oli tuonut
+vaatteet linnaan ja ne tunnettiin isä Hieronymuksen vaatteiksi. Sen
+lisäksi kaivoi rehellinen talonpoika vielä taskustaan pienen,
+vähäpätöisen kuparisormuksen, joka oli riippunut nauhassa kuolleen
+rinnan päällä. Bertel katseli tätä sormusta ihmetellen ja iloiten. --
+Vihdoinkin olet minun, -- huudahti hän, -- sinä sormus, jota niin kauan
+olen halunnut omakseni ... ja tuot tullessasi varmuuden tuon
+peloittavan miehen kuolemasta.
+
+-- Se on pyhimysten tuomio valansa rikkojalle! -- huudahti Regina
+hämmästyen.
+
+-- Ja se on tuomio, joka onnemme vahvistaa! -- vastasi Bertel ja
+koetteli Reginan sormeen _kuninkaan sormusta_.
+
+
+
+
+16. KUNINKAAN SORMUS. MIEKKA JA AURA. TULI JA VESI.
+
+
+Taas palaamme Isokyröön, Perttilän taloon ja vanhan
+talonpoikaiskuninkaan luo.
+
+On talvipäivä maaliskuussa 1635. Kevätpäivän paiste tuntuu jo lumessa,
+räystäät tippuvat päivän puolella, hanki kantaa mäkien pohjoisilla
+rinteillä ja upottaa eteläisillä. Aaron Perttilä on äskettäin tullut
+kirkosta kaiken väkensä kanssa; hänen harmaa päänsä kumartuu jo maata
+kohden ja hän nojaa Merin käsivarteen. Hänen vieressään kulkee kaksi
+hauskaa, pyöreätä olentoa: vanha Larsson ja hänen äskettäin sodasta
+palannut samanniminen poikansa, joka on aivan isänsä näköinen. Hänen
+sivullaan käy hänen nuori vaimonsa, soma ja iloinen olento, jonka
+tunnemme. Se ei ole kukaan muu kuin Kätchen, tuo reipas ja virkeä
+tyttö, jonka pehmeä kätönen kerran sai jalon kapteenin kokonaan pois
+ladultaan... Sen päivän jälkeen vannoi hän kaikkien kreikkalaisten ja
+roomalaisten kirjailijain nimessä, joiden teoksia hän ennen muinoin oli
+Turun katedraalikoulussa lukenut -- _sic unde ubi apud unquam post_
+kuten vanhoilla oli tapana niin kauniisti sanoa -- että tuo
+pehmeäkätinen nunnan kokelas kerran olisi tuleva hänen omakseen. Ja kun
+he sodan vaiheissa kerran taas olivat yhtyneet ja kun Kätchen oli
+suojelijaa vailla eikä hänellä muuten ollut mitään rehellistä ja
+iloista sotamiestä vastaan, niin oli tuo tyytyväinen ja iloinen
+pariskunta vihitty yhteen Stralsundissa ja sen jälkeen lähtenyt
+tervehtimään pyöreää, pyylevätä isäänsä ja appiukkoaan Larssonia
+Isokyröön, jossa heidät oli suurella riemulla otettu vastaan ja
+kohdeltu kuin omina lapsina.
+
+Vielä on lisättävä, että Larsson nyt oli heittänyt sodan helkkariin ja
+paljon tinkimisen perästä saanut eronsa, vaikkakin ilman arvon
+ylennystä. Valitettavasti ei hän ole säästänyt laihintakaan lanttia
+Saksanmaan sotasaaliista, niinkuin monet muut hänen vertaisistaan.
+Kaikki, minkä hän on ansainnut -- ja se nousee miljooniin hänen omien
+puheidensa mukaan -- on haihtunut kuin tuhka tuuleen. Missä?
+Nördlingenin luona, väittää hän. Kyllä kai, ei, kesteissä ja
+juomingeissa se on kulunut, samanlaisten veikkojen seurassa kuin hän
+itsekin on. Mutta nyt aikoo hän heittäytyä vakavaksi kuin aidan seiväs,
+ruveta isänsä jälkeen pehtooriksi Perttilän laajoilla tiloilla, kyntää,
+kylvää ja niittää _pro modulo virium prolem copiosam lucem proferre_,
+niinkuin ne vanhat taaskin niin kauniisti sanoivat. Vanha Perttilä
+suosii häntä aivan ilmeisesti. Paljon merkitseviä sanoja on ukko
+tullut lausuneeksi ja äskettäin on hän tuomarin käsiin jättänyt
+testamenttinsa. Meristä sanottakoon, että hän kuihtuu kuin juureton
+kukka ja että häntä pitää elämässä kiinni vain heikko, katkeava toivo,
+tuo maanpakoon ajettu, hyljätty Kustaa Bertel, aateliselta nimeltään
+Bertelsköld.
+
+Tuo näin monenlaisista aineksista, varjoista ja valopuolista koottu
+perhe istuu nyt suuressa tuvassa lukuisan palvelusväen ympäröimänä, ja
+vanha Larsson koettaa vielä, ollen salaisessa liitossa Merin kanssa,
+herättää ankaran talonpoikaiskuninkaan mielessä lempeämpiä tunteita
+Berteliä kohtaan. Kaikki heidän rukouksensa ja selityksensä kilpistyvät
+takaisin ukon murtumattomasta lujuudesta kuin kivi kovasta kalliosta...
+Larsson kääntyy harmistuneena pois, Meri menee salaamaan kyynelensä
+tuvan pimeimpään varjoon. Silloin kuuluu taas tuolta ulkoa kulkusten
+helinä niinkuin viimeksikin loppiaisiltana; tilava reki pysähtyy
+suurelle pihamaalle ja siitä astuu kaksi henkilöä, laveaan viittaan
+puettu upseeri ja nuori, ihmeen ihana nainen, jolla on yllään loistava,
+mustalla sametilla päällystetty ja kallisarvoisilla turkiksilla
+reunustettu vaippa. Meri ja Larsson kalpenevat molemmat heidät
+nähtyään; Larsson rientää heitä vastaan, mutta nyt se on jo myöhäistä,
+Bertel ja Regina astuvat tupaan.
+
+Molemmat Larssonit ja Meri tervehtivät Berteliä lämpimästi, mutta ovat
+silminnähtävästi hämillään. Kätchen lennähtää ylös ja heittäytyy,
+huolimatta siitä erosta, mikä on hänen porvarillisen pukunsa ja tuon
+kallisarvoisen samettiviitan välillä, Reginan syliin, joka liikutettuna
+halaa uskollista lapsuudensa ystävää.
+
+Bertel irroittautuu ystävällisesti omaistensa syleilyistä ja menee
+varmoin askelin vanhan Perttilän luo, joka äänetönnä ja kylmänä istuu
+korkeaselustimisessa tuolissaan pöydän päässä eikä ole näkevinään ei
+kuulevinaan. Kaikki odottavat jännittyneinä tämän kohtauksen
+seurauksia, joka -- sen tuntee jokainen -- on oleva ratkaiseva. Nuori
+upseeri on riisunut kauhtanansa ja hattunsa, hänen pitkä, vaalea
+tukkansa poimuilee kauniissa kiharoissa hänen avonaisella otsallaan;
+hänen kasvonsa ovat hyvin kalpeat mutta nuo siniset, eloisat silmät
+katsovat varmasti ja rävähtämättä harmaantuneen vanhuksen kivenkoviin
+kasvoihin.
+
+Bertel notkistaa nytkin, niinkuin ensi kerralla, toisen polvensa ja
+sanoo äänellä, joka samalla on sekä nöyrä että varma: -- Isäni!
+
+-- Kuka olet? En tunne sinua, ei ole minulla poikaa, -- keskeyttää
+hänet vanhus jääkylmällä äänellä.
+
+-- Isäni! -- jatkaa Bertel hämilleen joutumatta. -- Tulen vielä kerran,
+vielä viimeisen kerran, pyytämään sinulta anteeksi ja saamaan
+siunaustasi. Älä työnnä minua luotasi! Jätän isänmaani taistellakseni
+ja mahdollisesti kuollakseni vieraalla maalla. Sinun vallassasi on,
+palaanko koskaan. Muista, isäni, että siunauksesi antaa sinulle pojan,
+mutta kirouksesi ajaa hänet ainaiseen maanpakoon!
+
+Vanhuksen kasvoissa ei näy värähdystäkään, mutta hänen äänestään
+kuuluu, että hän taistelee itsensä kanssa. -- Vastaukseni ei ole pitkä,
+-- sanoo hän, -- minulla oli poika. Hän tuli uskottomaksi minulle ja
+niille periaatteille, jotka ovat elämääni johtaneet. Hän hylkäsi kansan
+asian palvellakseen turmiollista aatelisvaltaa, jota vihaan ja inhoan.
+Minulla ei ole poikaa. Olen tänään tehnyt hänet perinnöttömäksi.
+
+Ympärillä seisovain kasvot kalpenevat. Ainoastaan Bertel punehtuu
+heikosti ja sanoo: -- Isäni, en pyydä tavaroitasi. Anna ne sille, jonka
+katsot ne ansainneen paremmin kuin minä. Pyydän vain anteeksiantoasi,
+siunaustasi, isäni.
+
+Kaikki muut paitsi Regina käyvät vanhuksen luo, lankeavat polvilleen
+hänen eteensä ja huudahtavat: Armoa Bertelille! Armoa pojallesi!
+
+-- Ja jos minulla olisikin poika, -- vastaa vanhus, -- luuletteko
+todellakin, että hän minun tähteni tahtoisi luopua himoitsemasta
+aatelisten kunniaa? Luuletteko todellakin, että hän tahtoisi tulla
+talonpojaksi niinkuin minä, kansan mieheksi niinkuin minä, elämään ja
+kuolemaan kansan asian puolesta? Luuletteko, että hän pienillä,
+hansikkaisilla käsillään tahtoisi kyntää maata ja ottaa vaimonsa minun
+säädystäni, ottaa aviokseen yksinkertaisen ja siveän naisen, niinkuin
+rehellisen ja nöyrän maanmiehen tulee ja täytyy.
+
+-- Isäni, -- vastasi Bertel hiukan epävarmemmalla äänellä kuin äsken,
+-- pyyntösi on mahdoton täyttää jo sen kasvatuksen vuoksi, minkä olet
+minulle antanut. Tahdon kunnioittaa säätyäsi, mutta minä olen kasvanut
+sotilaan ammattiin josta en voi enkä tahdo luopua. Yhtä mahdotonta on
+minun valita vaimoni sinun mielesi mukaan. Tässä on puolisoni: hän on
+ruhtinaan tytär, mutta hän ei ole hävennyt ottamasta talonpojan poikaa
+miehekseen. Olkoon se todistuksena siitä, ettei hän ole häpeävä
+kutsumasta sinua isäkseen.
+
+Silloin lähestyy Regina nöyrästi, ikäänkuin suudellakseen vanhuksen
+kättä, ja kaikki, paitsi Bertel ja vanhus, nousevat ylös. Mutta vanhan
+talonpoikaiskuninkaan tulinen luonto kuohahtaa vihaan.
+
+-- Sanoinhan minä sen, -- huutaa hän jylisevällä äänellä, -- siinä on
+se sukupatto, joka syntyi talonpojaksi, mutta josta tuli herrojen
+kätyri! Kautta kaikkivallan, olenpa eläissäni nähnyt paljon taistelua
+ja paljon uhkaa miekan ja auran välillä, mutta tällaista uhkaa en vielä
+ole nähnyt! Tuo nulikka, joka kutsuu itseään minun pojaksi, uskaltaa
+minun silmieni eteen tuoda ruhtinaallisen jalkavaimonsa ja kutsua häntä
+vaimokseen.
+
+Bertel hypähtää seisoalleen tukeakseen Reginaa, joka on vähällä vaipua
+lattialle. -- Vanha mies, -- sanoo hän vihasta vapisevalla äänellä, --
+kiitä isännimeäsi ja harmaita hiuksiasi siitä, että olet saanut sanoa
+mitä kukaan muu ei olisi sanonut henkeään menettämättä. Tässä on se
+sormus, jonka olen kiinnittänyt laillisesti vihityn vaimon sormeen, --
+Bertel irrottaa Reginan sormesta kuninkaat sormuksen, -- ja minä vannon
+sen, että tuo käsi on yhtä puhdas ja yhtä arvokas kuin kenen muun
+kuolevaisen käsi tahansa kantamaan tätä sormusta, joka niin monta
+vuotta on ollut suurimman kuninkaan sormessa.
+
+Meri tuijottaa sormukseen, hänen kalpeat poskensa punastuvat, hän
+taistelee ankaraa, sisällistä taistelua. Lopulta astuu hän lähemmä,
+painaa ihastuksissaan sormuksen huulilleen ja sanoo katkonaisella
+äänellä ja niin suurella liikutuksella, että se kuivaa kyynelet hänen
+silmistään: -- Minun sormukseni, joka on ollut _hänen_ sormessaan, ja
+minun sormukseni, joka on häntä suojellut ... syytön olet sinä hänen
+kuolemaansa; hän antoi sinut muille; sitten tulivat kuulat, sitten tuli
+kuolema. Tiedätkö sinä, Kustaa Bertel, ja sinä hänen vaimonsa,
+tiedättekö tämän sormuksen voiman? Nuoruudessani vaelsin eräänä päivänä
+sydänmailla ja kohtasin siellä kuolevan miehen, joka oli janoon
+nääntymäisillään. Annoin hänelle lähteestä vettä juodakseen, virvoitin
+hänen kieltään muuraimen mehulla. Hän kiitti minua ja sanoi: --
+ystäväni, minä kuolen enkä voi palkinnoksi antaa sinulle muuta kuin
+tämän sormuksen. Sen löysin muinoin erään neitsyt Marian kuvan
+sormesta, joka yksin oli vahingoittumatonna säilynyt Isokyrön kirkossa
+paavikunnan rikkinäisten jäännösten kasassa, ja kun minä tempasin
+sormuksen hänen sormestaan, kukistui kuva tomuksi ja tuhkaksi. Tässä
+sormuksessa on samalla pyhimysten voima ja taikuuden voima, sillä minun
+kanssani vaipuu ikivanhan taikauskon suuruuden aika hautaansa. Jolla
+tämä sormus on, häntä eivät tuhoa tuli, ei vesi, ei teräs, eivätkä
+vaarat minkäänlaiset, ellei hän vanno väärää valaa, sillä väärä vala
+lamauttaa sormuksen voiman. Tätä sormusta seuraa onni rauhan aikana ja
+voitto sodassa; sitä seuraa rakkaus, kunnia, rikkaus, oma onni ja
+toisten turmio. Kun tämä sormus kulkee kolme miespolvea peräkkäin
+isästä poikaan, silloin syntyy siitä suvusta suuria sotasankareita ja
+valtiomiehiä...
+
+Meri vaikeni. Kaikki kuuntelivat häntä jännittynein mielin.
+
+-- Mutta, -- jatkoi hän, -- jos sormus kulkee kuudessa polvessa
+peräkkäin, silloin syntyy siitä suvusta mahtava kuningassuku. Tiedä
+kuitenkin, sanoi sama mies, että suuria lahjoja seuraa suuret vaarat.
+Valapattoisuus ja sukuviha tulevat aina kiusaamaan sormuksen omistajaa
+ja laimentamaan sen voimaa; ylpeys ja ääretön kunnianhimo kalvavat aina
+hänen rintaansa häntä tuhotakseen ja suuren sielun lujuutta ja suuren
+sydämen nöyryyttä tarvitaan näiden kiusausten voittamiseksi. Jolla on
+tämä sormus, hän saavuttaa kaiken maailman onnen eikä hänen tarvitse
+taistella muita kuin omaa itseään vastaan; mutta hän on itse olevakin
+onnensa pahin vihamies. Siihen viittaavat nuo kolme kirjainta R.R.R.,
+jotka on kaiverrettu sormuksen sisään ja jotka selitetään sanoilla:
+_Rex Regi Rebellis_, kuningas kuninkaan kapinoitsija, s.o.: onnellisin
+ja mahtavin ihmisistä kavahtakoon enin sitä vaaraa, mikä uhkaa häntä
+hänen omassa rinnassaan.
+
+-- Ja tämä sormus, oi Regina, tämä sormus on meidän! -- huudahti Bertel
+sekä ilolla että pelolla. -- Mikä rikkaus ja mikä edesvastuu seuraakaan
+tätä sormusta!
+
+-- Valta! Kunnia! Kuolematon maine! -- huudahti Regina riemuissaan.
+
+-- Ole varuillasi, tyttäreni! -- virkkoi Meri alakuloisesti. -- Nuo
+sanat ilmaisevat sormuksen suurimman vaaran.
+
+Vanha Perttilä katseli sormusta ja nuoria pilkallisesti hymyillen. --
+Kissan kultaa! -- sanoi hän. -- Turhuutta! Joutavia koristuksia! Väärää
+kunnianhimoa! Se on oiva lahja kulkemaan aatelin perintönä polvesta
+polveen. Tule Larsson nuorempi, sinä, joka olet talonpoikaista sukua ja
+tahdot sukuusi palata, vaikka olet ollutkin sotilas. Minä tahdon antaa
+sinulle jotakin, joka ei ole kultaa eikä turhaa koristusta, mutta joka
+on oleva sinulle suuremmaksi siunaukseksi kuin kuninkaitten sormukset.
+Ota tuo tammivartinen, vanha kirves tuolta seinältä; niin, niin, älä
+pelkää, ei se ole mikään taikakalu, isävainajani on sen itse takonut
+Kustaa kuninkaan aikana. Sillä olemme isäni ja minä tehneet monta
+urotyötä metsän keskessä ja monta korpea peranneet. Kulkekoon se
+perintönä suvussasi, ja minä lupaan sinulle, että häntä, jolla kirveeni
+on, seuraavat onni ja tyytyväisyys hänen rehellisessä työssään.
+
+-- Kiitos teille, taattoseni, -- vastasi kapteeni iloissaan, ja oli
+hyvin ymmärtäväisen näköisenä tutkivinaan vanhan kirveen terää. -- Jos
+jotakin kirjoitusta tarvitaan, niin ehdottelisin tähän pantavaksi
+R.R.R., _Ruris Rusticus Robustus_, se on lyhykäisesti sanottuna: hitto
+semmoista hukaria! Hyvin kaunis ja syvämietteinen sananlasku!
+
+Larsson vanhempi katsoi nyt ajan tulleen tämän katkeran riidan
+sovittamiseksi. Hän astui vanhuksen eteen pitäen kädestä kumpaakin
+vastanainutta pariskuntaa ja virkkoi: -- Rakas isäntä, älkäämme ruvetko
+Herramme töitä parantamaan. Sinun poikasi ja minun poikani ovat
+molemmat aika velikultia; mutta minkä he sille taitavat, että Herramme
+on luonut heidät, toisen tulesta, toisen vedestä? Bertel on kuin
+tulenliekki, palava, kuuma, korkealle pyrkivä, leimahteleva, loistava,
+häilyvä; ja lyönpä vetoa, että tämä pikku rouva on samaa sukua. Minun
+poikani on puhtainta vettä.
+
+-- Seis! -- huudahti kapteeni. -- Vettä en ole voinut koskaan sietää.
+
+-- Pidä suusi, ukuli! Poikani on puhtainta vettä ... vuotavaa ja
+häilähtelevää, mutta joka tyytyväisenä pysyy maaperässä ja on kuin
+vartavasten luotu kouraan tuntuvalla arkipäiväisellä elämänsä
+viisaudella sammuttamaan tuon toisen pyhäistä hehkua. Hänen vaimonsa on
+kudottu samoista villoista. Etkö nyt näe, että Herramme on aikonut nämä
+pojat ystävinä elämään ... tulen vettä lämmittämään ja veden tulta
+sammuttamaan ... ja sinä tahdot tehdä heistä vihamiehet ottamalla
+toiselta ja antamalla toiselle. Ei, hyvä mies, se ei käy päinsä, usko
+minua ja anna pojallesi mikä poikasi on; ei minun poikani silti
+tarvitse nälkää nähdä.
+
+Perttilä oli hetkisen vaiti. Sitten sanoi hän kiivaasti:
+
+-- Älä opeta minulle Herran tarkoituksia. Luuletko todellakin, että hän
+tuossa, tuo vastaleivottu aatelismies, jota siinä tuleen vertailet,
+suostuisi luopumaan sormuksestaan ja sen sijaan kirveeseen tarttumaan?
+
+-- En koskaan! -- vastasi Bertel kuohahtaen.
+
+Meri tarttui hänen käteensä ja katsoi häntä rukoilevasti silmiin. --
+Anna pois sormus! -- sanoi hän. -- Sinä tunnet jo muutamia sen
+vaaroista, mutta et tunne kaikkia. Yhdestä en ole puhunut. Kaikki,
+jotka tätä sormusta kantavat, kuolevat väkivaltaisella kuolemalla.
+
+-- Entäpä sitten! -- huudahti Bertel. -- Sotilaan kuolema
+taistelutanterella on kaunis ja kunniakas. En pyydä parempaa.
+
+-- Kuulehan sitä! -- sanoi Perttilä ylenkatseellisesti. -- Arvasinhan
+sen: hän ajaa kunniata takaa hautaansa saakka. Rauhallinen kuolema
+samoinkuin rauhallinen elämä on hänelle kauhistus. Mutta, sinä Larsson,
+sano minulle: onko sinulla halua antaa pois kirves ja tarttua
+sormukseen?
+
+-- Hm, -- virkkoi kapteeni mietteissään, -- olisipa tuo sormus edes
+kultaa, niin veisin hänet kaupunkiin ja ostaisin rahalla tynnörin hyvää
+olutta, ehkäpä hiukan toistakin. Mutta nyt se on vain kuparia ... mitä
+vielä minä heitän sen helkkariin ja pidän kirveeni; saattaahan tuolla
+edes halkoja hakata.
+
+-- Oikein puhuttu, -- jatkoi Perttilä; -- se on, niinkuin isäsi
+sanoo, sama kuin heittäisi vettä kuumaan kiukaaseen. En ole minä tehnyt
+vettä ja tulta vihamiehiksi. Tule, Larsson, sinä terveen järjen, sinä
+kouraan tuntuvan käytännön mies, tule pojakseni ja ota omaisuuteni, kun
+minusta aika jättää. Siunatut olkaat sinä ja sukusi! Lisääntykäät ja
+tehkää työtä niinkuin muurahaiset maassa, ja vallitkoon lakkaamaton
+viha teidän ja ylhäisten, aatelisten välillä. Olkoon sota eikä koskaan
+rauhaa heidän ja teidän välillänne, kunnes nuo turhat korukalut
+häviävät; eläkööt kirves ja sormus alituisessa, avonaisessa riidassa,
+kunnes molemmat samassa tulessa sulavat. Kun se kerran tapahtuu, sadan
+tai kahden sadan tai vielä useamman sadan vuoden perästä, silloin on
+aika sanoa: säätyrajoitus on hävinnyt ja ihmisen oma ansio on hänen
+ainoa vaakunakilpensä.
+
+-- Mutta, isäni, -- huudahti Bertel vielä viimeisen kerran rukoilevalla
+äänellä, -- eikö sinulla ole mitään siunausta annettavana minulle ja
+jälkeläisilleni, kun nyt ainaiseksi eroamme?
+
+-- Sinulle! -- virkkoi vanhus yhä vieläkin vihaisella äänellä. --
+Menkää, te kadotetut, turhamaiset, kansan suuren rungon madonsyömät
+oksat, menkää kurjaan loistoonne ja varmaan häviöönne! Aina siihen
+päivään saakka, kunnes se tapahtuu, minkä olen sanonut, että kirves ja
+sormus, että väärä kulta ja rehellinen teräs sulavat yhteen ... aina
+siihen saakka annan minä teille perinnöksi kiroukseni aina kymmenenteen
+polveen, ja sitä kiroustani seuratkoon riita, viha, vaino ja lopulta
+surkea häviö!
+
+-- Takaisin, taattoseni! -- huudahti nuorempi Larsson. -- Armoa
+Bertelille.
+
+-- Ei mitään armoa aatelille! -- vastasi talonpoikaiskuningas.
+
+-- Varo itseäsi! -- huusi vanhempi Larsson. -- Tuomio voi tulla oman
+pääsi päälle.
+
+-- En pyydä armoa, -- virkkoi Bertel, näennäisesti rauhallisena. --
+Hyvästi, isä! Hyvästi isänmaani! Minä menen, enkä tule koskaan
+takaisin.
+
+-- Hetkinen vielä! -- keskeytti hänet Meri, joka vaivalloisesti ja mitä
+suurimman liikutuksen valtaamana asettui hänen eteensä. -- Sinä menet!
+Niin, mene sitten ... sydämeni rakastettu, toivoni, elämäni ... mene,
+en tahdo sinua kauemmin pidättää. Mutta ennenkuin menet, kuule
+salaisuus, joka samalla on ollut elämäni suurin riemu ja sen suurin
+tuska...
+
+-- Älä kuule häntä! -- huudahti vanha Perttilä murtuneella äänellä ja
+ilmeisesti kauhistuksissaan. -- Älä kuule häntä, hän hourailee!...
+Ajattele omaa kunniaasi ja minun kunniaani! -- kuiskasi hän ankarasti
+kalpean tyttärensä korvaan.
+
+-- Mitä huolin minä sinun kunniastasi ja omastani! huudahti Meri ennen
+kuulumattomalla kiivaudella. -- Etkö näe, että hän menee ... elämäni
+ilo menee eikä koskaan palaja. Hän menee ja sinä tahdot, sinä kova,
+luonnoton isä, että minun pitää antaa hänen mennä kirottuna vieraille
+maille. Mutta niin ei hän saa mennä. Jokaisen kirouksen sijasta, jonka
+julistat hänen ylitsensä, annan minä hänelle sata siunausta, ja me
+saamme kerran vielä nähdä, mitkä niistä enemmin merkitsevät Korkeimman
+valtaistuimen edessä, sinun vihasi vai minun rakkauteni, äidinisän
+kirousko vaiko äidin siunaus...
+
+-- Äitini, sinä? -- huudahti Bertel huumaantuneena hämmästyksestä.
+Herttua Bernhardin hämärät sanat selvisivät nyt yht'äkkiä hänelle.
+
+-- Älä usko häntä, hän ei tiedä, mitä hän puhuu! -- sammalteli
+Perttilä, koettaen turhaan pysytellä rauhallisena.
+
+Meri oli vaipunut Bertelin syliin. -- Nyt se on sanottu -- kuiskasi hän
+sammuvalla äänellä. Kustaa ... poikani! Oi, kuinka on outoa ja ihanaa
+kutsua sinua pojakseni. Nyt tiedät sinä elämäni salaisuuden ... eikä
+minun tarvitse kauan sitä hävetä. Rakastatko minua?... Niin, niin, minä
+näen sen! Nyt kuolen iloisella mielellä ... huntu on pudonnut ...
+kaikki kirkastuu... Isäni ... minä annan sinulle anteeksi, että olet
+vihannut ja kironnut tyttäresi lasta... Anna sinä minulle anteeksi ...
+että minä rakastan ... siunaan ... omaa poikaani!
+
+-- Kuule minua, äitini! -- huudahti Bertel, -- kuule minua! Minä kiitän
+sinua ... minä rakastan sinua!... Sinun täytyy tulla mukaani, minä en
+enää koskaan sinua jätä. Mutta sinä et kuule minua. Sinä olet niin
+kalpea ... auta, Jumala!... Hän on kuollut!
+
+-- Tyttäreni! Ainoa lapseni! -- huudahti musertuneena Perttilä, tuo
+vanha, rautainen talonpoikaiskuningas.
+
+-- Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi! -- sanoi vanha Larsson
+pannen kätensä ristiin. -- Ja te, lapsemme, käykää ulos elämään
+suvaitsevin sydämin! Kirous ja siunaus taistelevat tulevaisuudestanne,
+eikä ainoastaan teidän, vaan myöskin jälkeentulevaistenne aina
+kymmenenteen polveen. Rukoilkaa taivaan Jumalaa, että siunaus
+voittaisi!
+
+-- Amen, -- sanoivat Larsson nuorempi ja Kätchen.
+
+-- Tapahtukoon niin, -- sanoivat Bertel ja Regina.
+
+_Ensimmäisen jakson loppu_.
+
+
+
+
+VIITESELITYKSET:
+
+[1] Juttu on kerrottu teoksessa "Finland, framstäld i teckningar".
+
+[2] Barfordin "Märkvärdigheter", siv. 164. Viittaus tarkoitti Juhani
+Gyllensternaa, joka tuomittiin kavaltajana v 1741.
+
+[3] Niin kutsuttiin tavaraleiman mukaan muuatta mieluisaa tupakkalajia.
+
+[4] Muuan kuuluisa ihmetohtori.
+
+[5] Kirotut suomalaiset! Polttakoot teidät ikuinen tuli!
+
+[6] Tapahtukoon sinun tahtosi niin maassa kuin taivaassa.
+
+[7] Muutamat kirjailijat väittävät, ettei nostosiltaa voitu kohottaa
+syystä, että päälle oli kasautunut taistelussa kaatuneitten ruumiita.
+
+[8] Justinus Kerner, Magikon, Archiv für Beobachtungen aus dem Gebiete
+der Geisterkunde. Dritter Jahrg. Stuttgart 1843. siv. 114.
+
+[9] Ei enää _nykyisten_. Kun tämä välskärin kertomus pantiin paperille,
+oli vielä _vanha_ Vaasa olemassa. Puolta vuotta myöhemmin kävi kaupungin
+yli hävityksen kauhistus.
+
+[10] Ja perkele sanoi: "hyppää tästä alas, sillä kirjoitettu on: hän on
+antanut käskyn enkeleilleen sinusta, että sinua suojelisivat, niin
+ettet mitenkään vahingoittuisi." Vrt. Math. 4: 6, jossa luterilainen
+teksti eroaa katolisesta.
+
+[11] Aika on mennä messuun.
+
+[12] Tässä polki kapteeni Svanholm serkku Svenoniusta varpaalle ja tämä
+pisti totisena nuuskaa nenäänsä.
+
+[13] Vaikka välskäri itse oli vaeltanut rohtolaatikko selässään oli
+hänellä tapana kuitenkin puhua hyvin halveksivasti puoskareista.
+
+[14] Sen jälkeen kuin välskäri yllä olevat mietteensä lausui, on
+v. 1864 rakennettu sulku kumpaankin koskeen, joten veneet nyt
+keskeytymättä pääsevät vettä myöten kulkemaan. Niin on siis ihminen
+täälläkin, vaikka kohta ei olekaan voittanut luonnon voimia, kuitenkin
+viekkaudella kulkenut ohitse.
+
+[15] Kuule minua, Herra, minä ojennan käteni kasvojesi edessä! Pelasta
+minut kurjuudestani, sillä sinä olet sanonut: minä olen asettava
+vihamiehesi jalkojesi alle tallattavaksi.
+
+[16] Rauha olkoon kanssanne.
+
+[17] Herra olkoon sinunkin kanssasi.
+
+[18] Olkoon naisen kieli kaukana keskusteluista.
+
+[19] Välskäri suomentaa sen tässä.
+
+[20] Hupene, hupene, saastainen henki, iankaikkiseen tuleen asuntoosi
+valheen valtakuntaan.
+
+[21] Kurja hourailee.
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of Project Gutenberg's Välskärin kertomuksia 1, by Zacharias Topelius
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK VÄLSKÄRIN KERTOMUKSIA 1 ***
+
+***** This file should be named 36190-8.txt or 36190-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        http://www.gutenberg.org/3/6/1/9/36190/
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+http://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+http://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at http://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit http://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including checks, online payments and credit card donations.
+To donate, please visit: http://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     http://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/36190-8.zip b/36190-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..7df5890
--- /dev/null
+++ b/36190-8.zip
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..6d0a2e0
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #36190 (https://www.gutenberg.org/ebooks/36190)