initial commit of ebook 35340HEADmain

5 files changed, 11554 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/35340-8.txt b/35340-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..a9a626a
--- /dev/null
+++ b/35340-8.txt
@@ -0,0 +1,11538 @@
+The Project Gutenberg EBook of Kuninkaan toverit, by Charles Deslys
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Kuninkaan toverit
+
+Author: Charles Deslys
+
+Translator: Y. K. Koskinen
+
+Release Date: February 21, 2011 [EBook #35340]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KUNINKAAN TOVERIT ***
+
+
+
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+
+
+
+
+
+KUNINKAAN TOVERIT
+
+Kirj.
+
+Charles Deslys
+
+
+Ranskan kielestä suomentanut Y. K. Koskinen
+
+
+Helsingissä,
+Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainossa,
+1876.
+
+
+
+AINEHISTO:
+
+     I. Mitä muinoin kutsuttiin vapaaksi ateriaksi
+    II. Kuningas, porvari ja runoniekka
+   III. François Villon'in puolustuspuhe
+    IV. Rautasormus
+     V. Metsässä
+    VI. Ensimäiset seikkailut
+   VII. Vaatekauppias ja kaksi pyhissä-vaeltajaa
+  VIII. Vapaa, mutta raivokas
+    IX. Nikolaus Diesbachilainen
+     X. Hedvig ja Magdalena
+    XI. Fridolin
+   XII. Toisesta luostarista toiseen
+  XIII. Veli Starck
+   XIV. Lähtö sotaan
+    XV. Vihollisia, ystäviä
+   XVI. Yksi vielä, jota ei odotettukaan
+  XVII. Freiburg'in luostari
+ XVIII. Kettu ja susi
+   XIX. Rohkea, hirveä, hurja
+    XX. Tappelu
+   XXI. Lyon
+  XXII. Italialainen valtioviisaus
+ XXIII. Aquilar'in kreivi
+  XXIV. Renato Lothringilainen
+   XXV. Murten
+  XXVI. Saint-Jacques kostetaan
+ XXVII. Kaksi kuollutta urosta
+XXVIII. Päätös
+        Viiteselitykset
+
+
+
+
+I.
+
+Mitä muinoin kutsuttiin vapaaksi ateriaksi.
+
+
+Mestari Klaus Gringonnaux, viinitarhuri-ammattikunnan syndiko eli
+vanhin Meung-sur-Loire'n kaupungissa, oli aikansa rikkaimpia
+porvareita.
+
+Tänä aamuna Marrask. 27 p. 1475, hänen kaunis, ihkaten uusi
+kivikartanonsa, jonka kolmikertaisesta kattoharjasta espanjalaiset
+viirit tuulen suuntaa ilmoittivat, ja jonka kyljistä somat parvekkeet
+kadun kohdalta pistivät esiin, mutta joen puolella penger-lavat
+laskeuivat rantaan saakka, oli tosiaan pantu ylös alaisin
+kellarikerroksesta ullakkoon asti.
+
+Arvoisa syndiko, melkoisesta lihavuudestaan huolimatta, juoksi edes
+takaisin, kantoi itse kellareista paraat viininsä, toi itse hienoimmat
+hedelmänsä ylisiltä ja poikkesi aina vähän päästä ruokasaliin
+jakaakseen jonkun uuden käskyn tai kehoittavan sanan puolisollensa,
+Leonarde'lle, sekä tyttärelleen, Gillette'lle, jotka kahden palvelijan
+kanssa, kiiruimman kautta puuhasivat oikeita juhlapäivällisiä.
+
+Varmaankin varrottiin jotakin suuri-arvoista vierasta.
+
+Mutta kyökissäpä vasta oli hyörinää ja pyörinää. Oli noudettu
+Orleans'ista kuuluisa Tailleverd, kuningas Kaarlo vainajan entinen
+kyökkimestari, joka joskus vielä suvaitsi luopua yksinäisyydestään,
+johtaakseen jonkun herkullisen juhlan lihavia valmistuksia.
+
+Hän oli siellä, aamusta alkain, ikäänkuin suuri sotapäällikkö
+ratkaisevan taistelun hetkellä. Kaksi kyökkipoikaa palvelivat häntä
+ajutantteina. Näiden nähtiin hyörivän sinne tänne hehkuvien uunien
+edessä, kohottaen järjestänsä pannujen ja kattilain kansia, joiden alta
+mitä ihanimpia höyryjä tunki esiin. Mitä heidän arvoisaan mestariinsa
+tulee, hänpä kuumimmassa liehteessä pääpesän edessä itse hoiti
+paistinvarrasta.
+
+Ruumiiltansa hän oli aika roikale, mittava, kuiva ja kuihtunut; jalat
+ja kädet niin pitkiä, ett'ei määrääkään. Hän näytti vasta olevan noin
+neljänkymmenen vuotias. Senpä tähden mestari Gringonnaux olikin ensi
+alussa pitänyt häntä ylen nuorena niin iäkkääksi mieheksi; hän oli pait
+sitä hämmästynyt hänen omituista, veijarimaista muotoansa. Ja
+myöntäkäämme suoraan, olipa hänellä syytäkin.
+
+Aatelkaapa: kaula kuin kamelikurjella, parta kuin pukilla ja pää kuin
+paholaisella. Ei mitään niin pilkallista, niin ivaavaa, kuin nauru
+hänen huulillansa. Silmistä säteili nero, ja, suoraan sanoen, myöskin
+ilkeys. Varsin omituinen tapa oli hänellä pitää aina puoli suuta
+avoinna ja puoli silmää ummessa. Kun joskus, sattuman kautta,
+silmäluomet ja huulet menivät vallan auki, tuli niiden takaa näkyviin
+loistavan valkeat hampaat ja kauniin mustat, säihkyvät silmät, joiden
+ylevyys ja hempeys olivat omituisena vastakohtana kaikkeen muuhun.
+Olisi voinut sanoa, että tuo mies oli hetkeksi ottanut naamarin
+kasvoiltansa.
+
+Tämän naamarin muodosti harmaan-tumma iho, punaisia täpliä täynnä,
+pitkä ja hyvin käyrä nenä, johon oli sijaantunut, ikäänkuin vastoin
+tahtoa, joku kajastus kapakasta, sekä tuuheat, kaarevat kulmakarvat,
+joita riehuvien ajatusten alituinen tulva paisutti. Sitä vastoin otsa,
+ennen kaunis ja korkea, oli nyt jo uurteinen ja aaltoileva kuin
+valtameri. Joukko tuuheita kiharia sitä seppelöitsi, ja valui alas sen
+päältä, paikoin hohtaen hopealle kuin aaltojen harjat.
+
+Kaikkien näiden soinnuttomain ja ristiriitaisten ominaisuuksien ohessa
+nuo kasvot, joista loisti langennut nero, tuo kummallinen irvistys,
+vieläpä koko tuo loikeromainen ruumiskin ilmaisi niin ihailtavaa
+alkuperäisyyttä ja uljuutta sekä niin vastustamattomasti viehättävää
+hupaisuutta, vieläpä toisinaan jonkunmoista ilveilevää suloakin, että
+se ensin hämmästytti; sitten tuo kummallinen henkilö, tuo elävä
+arvoitus vähitellen alkoi miellyttää ja kiinnitti vihdoin kokonaan
+huomion puoleensa.
+
+Etenkin tällä hetkellä, kun tuli kirkkaasti valaisi hänen kasvojansa,
+hän oli julkisennäköinen, seisoessaan pitkä virkapuku yllänsä, milloin
+kiihoittaen äänellä tai viittauksilla koiraa, joka paistinvarrasta
+käänteli, milloin kaataen paistinpannusta kastinta käriseväin ja
+vähitellen jo kärventyväin jäniksen, hirven ja kanan paistien päälle,
+jotka par'aikaa valmistuivat hänen korkean johtonsa alla.
+
+Vielä useammin, toisella kädellä silitellen partaansa, toisella painaen
+reittänsä vasten pitkän kastin-kauhan vartta, joka näin teki samaa
+virkaa, kuin miekka sonnitaistelu-päälliköllä, hän seisoi liikkumatonna
+ja äänetönnä yhdellä ainoalla jalalla, aivan kuin suuri, ajatuksiin
+vaipunut kahlaajalintu.
+
+Vaan äkkiä hän jälleen mitä sulavimmalla liikkeellä asettui molemmille
+jaloillensa ja alkoi lausua erään siihen aikaan liiaksikin tunnetun
+runoelman alku-säkeitä:
+
+    Te, jotka pyhiä, arkioita
+    Etsitte vapaita atrioita,
+    Te teikkarit ilman kaatiotta,
+    Te toverit missä milloinkin
+    Tuon oivan mestari Villon'in:
+    Joit' ei rahan rahtukaan paina,
+    Joill' on itse-ottama laina,
+    Te kaikenkaltaiset irvisuut,
+    Nuoret veijarit ja muut...
+
+-- "Vait!" molemmat kyökkipojat äkkiä kauhistuen keskeyttivät, "maiti
+nyt! ovi aukenee..."
+
+Kynnykselle ilmestyi mestari Gringonnaux, partaveitsi kädessä,
+pyyhinliina leuvan alla ja oikea poski vielä kokonaan saipuan vallassa.
+
+-- "No! mestari Tailleverd?" hän kysäsi muodolla, josta selvään näkyi,
+että hänen päänsä oli vallan pyörällä paljaasta puuhaamisesta, "no!
+edistymmekö yhtään? olemmeko jo pian valmiit?"
+
+Entinen kyökkimestari hymyili arvokkaasti ja otti aseman, joka paraiten
+sopi hänen-moiselle miehelle. Sitten hän vastasi kohteliaasti:
+
+-- "Älköön mikään teitä huolettako, mestari Gringonnaux, minä en
+suinkaan ole sitä lajia väkeä, joka myy vuohia lehmien asemesta ja
+tahdonpa olla kehno, halveksittava konna, jos ette saa syytä hämmästyä
+sitä, jota nyt teille valmistan ... ja teidän vieraanne samaten...
+Varmaankin joitakin herroja tai ylimyksiä likitienoilta, eikö niin?...
+Minulla nimittäin on se omituinen tapa, että olen hyvin utelias, ja
+katsonpa oikeudekseni tietää, ketä varten kulloinkin virkani puolesta
+ruokia valmistetaan. Sanokaapa, ketkä ovat?"
+
+-- "Myöhemmin kenties!" porvari ylpeästi vastasi ... "jälkiruokaa
+tarjottaessa ... ja se olkoon palkintonne... Mutta oletteko valmis?...
+Hän, jota vartoon, ei yhtään rakasta vartoomista."
+
+-- "Kun kello on kaksi-toista", Tailleverd julisti; "silloin on aika
+syödä päivällistä."
+
+Sitten ojentaen kätensä kelloa kohden, joka riippui pääpesän kyljessä,
+hän lisäsi:
+
+-- "Joutukaa! ei enää puutu, kuin neljännes tuntia!"
+
+-- "Ei muuta kuin neljännes tuntia!" isäntä parkaisi hädillänsä.
+"Pian nyt, Leonarde! Gillette! päättäkää jo pukemisenne... Oletteko
+valmiit! ... nyt on aika! ... hän lähestyy! ... hän on jo
+näkyvissä!..."
+
+Gringonnaux oli jo kaukana. Ovi hänen jälkeensä meni kiinni
+paiskaamalla.
+
+Yhtähyvin arvoisa kyökkimestari suoritti syvän kummarruksensa loppuun
+asti kaikkien taiteen vaatimuksien mukaan.
+
+Vähän matkaa hänestä molemmat kyökkipojat pistivät ulos kielensä ja
+irvistivät.
+
+Vaan samassa heidän kuuluisa päällikkönsä ojentihe, kääntyi äkkiä ja
+paiskasi aattelematta, niin ainakin tahtoisin uskoa, kauhallansa toista
+heistä vasten silmiä, niin että rasva ympäri pirskui.
+
+Toinen kyökkipoika purskahti nauramaan. Tailleverd suvaitsi hymyillä.
+Eikä edes tuo rasvalla valettu nuorukainen, joka par'aikaa pyhki
+silmistään paistin lientä, voinut omasta puolestaan vastustaa tätä
+tarttuvaista iloisuutta.
+
+Olkoon ohi-mennen mainittu, ett'ei näiden molempien kyökkipoikien muoto
+ollut yhtään sen oikea-uskoisempaa laatua, kuin itse mestarinkaan.
+Heidän siveän pukunsa alta pisti liiankin selvään näkyviin kaksi aika
+lurjusta, kaksi valepukuista kulkiainta, kaksi oikeata pää-juutasta,
+niinkuin siihen aikaan karanneita koululaisia, mustalaisia ja muita
+hirtehisiä kutsuttiin.
+
+Tällä välin kunnian kyökkimestari oli äkkiä ottanut päällensä ankaran
+käskijä-muotonsa.
+
+-- "Vatsa ja pää!" hän huudahti, "ei tässä enää ole aikaa joutavia
+jaaritella. Mekin näet vartoomme erästä, joka meitä on kutsuva pienelle
+huvimatkalle käpälämäkeen ateriamme alusteeksi. Laittakaa pois kaikki
+nämä kattilat tulelta, että ne ehtisivät hieman jähtyä. Pian nyt, veli
+Malpaye! pian arvoisa Baillevent! -- jos kammootte köyttä ja
+hirsipuuta!"
+
+Itse hän oli asettunut takaisin kunniapaikalleen. Ja muuttuen yhä
+iloisemmaksi niinkuin sotamies, joka tietää tappelun jo lähenevän
+loppuansa, hän jatkoi:
+
+-- "Ohhoh! saavatpa ne nyt oikein aika lailla ahmata, nuo iloiset
+veikkoset, nuo vapaiden ateriain suruttomat etsijät, nuo François
+Villon'in uskolliset juoksupojat. Hän on heille jo oppineissa
+kahdeksikko-värsyissä osoittanut ainoan oikean tavan, miten ihminen
+laululla, sievällä puheella ja vielä paljoa vähemmälläkin, ilman kultaa
+tai kalliita kiviä maksamatta, kun vaan on sukkela pää, voipi hankkia
+itselleen leipää, viiniä, kalaa, paistia sekä muita herkkuja. Voi,
+sinuast, hurskas hullu! voi, hekuma ja herraspäivät! Oletpa hankkiva
+heille tänä iltana pidot semmoiset, joita itse kuningas Sardanapalokin
+hämmästyisi!... Mutta minkä sukkelan juonen, minkä verrattoman
+vikkelyyden kautta! Katsotaanpa hiukkasen; herra Baillevent,
+kunnioittakaa minua kertomalla tuota oivaa mestarityötä. Voinpa siitä
+samalla vähän nähdä, oletteko oikein käsittäneet sen opettavaisen,
+siveellisen juonen, mikä siinä on, ja te'ettekö kunniaa sille
+kasvatukselle, jonka teille annan. Me kuuntelemme teitä, Malpaye ja
+minä. Puhukaa!"
+
+Se, joka näytti omistavan tämän hyvin osatun Baillevent-nimen,[1] veti
+hätää myssyn päästänsä, ja sitten, silmät taivasta kohden, kädet
+ristissä, nöyrässä, kunnioittavassa asemassa, niinkuin koulupoika, joka
+lukee ylös läksynsä, hän lausui:
+
+-- "Oli kerran hauska, hupainen seura nimeltä Iloiset veikot, Galants
+Sans-Soucis. Eräänä päivänä, kun näiden hampaat olivat niin pitkiä kuin
+haravan piikit, heidän nerokas johtajansa ja mestarinsa piti melkein
+näin kuuluvan puheen: Tänne on tulossa Orleans'ista päin kuuluisa
+käristäjä ja paistaja Tailleverd. Epäilemättä joku mahtava herra tai
+pohatta porvari on lähettänyt häntä noutamaan. Kaksi liemen-lipsuttajaa
+on hänen seurassansa. Ottakaamme ne kiinni joka mies ja riistäkäämme
+heiltä vaatteet, voidaksemme siten pukeuda heidän virkaansa. Tuumasta
+toimeen. Todellinen Tailleverd ja hänen kumppaninsa vietiin tarkan
+vahdin alla tiheimpään metsään, samalla kun toiselta puolen kuuluisa
+Apollonin suosikas, suloinen ja rakastettava runoilija..."
+
+François Villon (lukija on jo arvannut, että se oli hän) ei antanut
+hänen lopettaa.
+
+-- "Olette imartelija, Baillevent. Jatkakaa, Malpaye."
+
+Tämä toinen liikanimi[2] oli yhtä sattuva, kuin ensimäinenkin. Se, joka
+sitä kantoi, otti nyt aseman, niinkuin joku muinais-ajan runoniekka,
+näpäytti sormillaan parilan puikkoja, ikäänkuin ne olisivat olleet
+lyyryn kieliä ja aloitti:
+
+-- "Laulan väärän Tailleverd'in ja hänen kahden uljaan aseenkantajansa
+urostöitä. Kaikki kolme saapuivat yön pimeässä Gringonnanx'in linnaan,
+jossa heitä otettiin vastaan avoimin käsin. Kun seuraava aamu koitti,
+he vietiin kyökkiin ja alkoivat siellä paistaa ja käristää, ei enemmin
+eikä vähemmin, kuin jos olisivat todellakin sitä taidetta kaiken ikänsä
+harjoittaneet. Vihdoin, kun puolipäivä jo lähestyi, kuului kadulta
+hiipiviä askeleita. Sitten, ikäänkuin joku merkki, västäräkin
+viserrys."
+
+-- "Hiljaa!" François Villon keskeytti.
+
+Västäräkin viserrys oli kuulunut. Lukuisia askeleita lähestyi.
+
+-- "Siinä on Martti Troussecaille ja kaikki muut Kauniin-Tähden
+ritarit", hän jatkoi. "Ajetaanpa nyt siis, ja se tavallista
+sukkelammin, kaikki nämä ruokalajit ulos akkunasta heidän haltuunsa."
+
+Akkuna oli uunin yläpuolella ja siis hyvin korkealla maasta. Yksi sen
+rautapuikoista oli epäilemättä jo edeltäpäin irroitettu; sillä se
+katosi kuin lumouksen kautta heti kohta kun siihen ulkoapäin eräs
+sukkela, taitava käsi oli tarttunut.
+
+Siihen aukkoon, jonka tämä käsi oli raivannut -- ja luonnollistahan
+oli, että rosvot tulivat lyhyintä tietä -- ilmestyi pian pörröinen,
+punertava, iloinen pää. Silmät olivat pystyssä paljaasta mieliteosta,
+sieraimet horisivat haistaessaan saalista ja huulet maiskuttivat jo
+edeltäpäin näyttäen kaksi riviä pitkiä hampaita, joita nälkä oli
+teräviksi tehnyt.
+
+Se oli Martti Troussecaille.
+
+-- "Joko on valmista?" hän kysyi matalalla äänellä.
+
+-- "Pöytä kattakaa ja ruoka sisään!" Villon komensi, temmaten samassa
+käteensä parilan päältä paistinvartaan, jota heilutti ilmassa ikäänkuin
+voiton merkkiä.
+
+Malpaye oli jo uunin päällä, Baillevent kuroitti hänelle jo kattiloita
+ja pannuja, joita hän vuorostaan ojensi ulos ikkunasta. Siellä oli
+niitä vastassa kaikenmoisia käyriä kouria, irvistäviä päitä ja
+nälkäisiä naamoja.
+
+Tällä välin Villon seisoi oven edessä, korvat sojossa, varras
+kummassakin kädessä, vallan valmiina hänkin vuorostaan pakenemaan,
+mutta viimeisenä, niinkuin kapteeni uppoovasta laivasta.
+
+-- "Hiljaa!" Troussecaille'n ääni ulkona käski, "kuulenpa kovaa melua
+pihalta."
+
+-- "Ja minä käytävästä", Villon jupisi, painaen kiiruimman kautta
+silmänsä avainreikään.
+
+Se mitä hän nyt näki varmaankin häntä kovin kauhisti; sillä hän viskasi
+heti kyökin poikki yhdellä ainoalla harppauksella ja oli samassa
+yhdellä hyppäyksellä uunin päällä.
+
+Baillevent oli siellä jo myöskin, ihan valmiina seuraamaan Malpaye'a,
+joka nyt, kun ei enää ollut mitään kuroitettavaa, itse par'aikaa
+kiipesi ulos ikkunasta.
+
+-- "Nokat ja kollot!" runoilija huudahti, "laitatteko luunne tieltä!"
+
+Ja antaakseen heille enemmän kiirettä, hän käytti molempien vartaidensa
+kärkiä tutkaimina.
+
+Aika jo olikin. Ovi aukeni ja sisään astui Gringonnaux.
+
+Mahdotonta on kuvata porvari paran hämmästystä ja kauhistusta.
+
+Hänen kyökkimestarinsa karkasi akkunasta.
+
+Vieläpä enemmän kuin mestari: itse päivällinenkin!
+
+Ja tämä kaikki juuri sillä hetkellä, kun tuo merkillinen vieras, jota
+ei tahdottu edeltäkäsin mainitakkaan, tuli taloon.
+
+Hän riensi pakenevan jälkeen ja ehti vielä tarttua toiseen hänen
+pitkistä koivistansa. Mutta, nämä kun olivat kokonaan pohkeita vailla,
+luistivat hänen kätensä pitkin sääriluita, niin että ainoa, josta hän
+sai kiinni, oli vanha, rikkiöin tallukka ja sepä hänelle jäikin
+kouraan.
+
+Hän kaatui selälleen, samalla kun François Villon kokonaan katosi,
+huutaen mennessänsä:
+
+-- "Tallukka paistin sijaan! nyt olemme kuitit... Pannut saat
+takaisin!"
+
+Isäntä parka, pyörien töppöset ilmassa, makasi siellä kauniissa,
+uudessa takissaan, niinkuin kilpikonna kuoressansa.
+
+Vihdoin vaimonsa ja tyttärensä avulla jalkeille päästyään, hän aivan
+ällistyneenä joutui korkean vieraansa eteen, joka par'aikaa nousi
+portaita ylös. Hän kumarsi tämän edessä maahan asti, sopertaen
+suustansa vallan epätoivoissaan nämä muutamat sanat:
+
+-- "Voi! sire ... sire!"
+
+Tuo varrottu vieras, näet, ei ollut mikään muu kuin kuningas
+Ludovik XI.
+
+
+
+
+II.
+
+Kuningas, porvari ja runoniekka.
+
+
+Ludovik XI oli silloin kahdenviidettä vanha. Hän ei siihen aikaan vielä
+ollut tuo elähtynyt, epäluuloinen ja mielivaltaisen julma tiranni,
+jommoisena teateri ja romaanit ovat tehneet hänet tunnetuksi. Hän oli
+hallitsija voimansa ja neronsa täydessä kukoistuksessa, tehtävänsä
+tärkeimmässä kohdassa. Vaikea, mutkikas, hirveä tehtävä, mutta kamalan
+sallimuksellinen. Me ymmärrämme häntä, me tunnemme hänet nyt, ja siitä
+meidän tulee kiittää suurien uudenaikaisten historioitsijoiden,
+Augustin Thierry'n, Henri Martin'in ja Michelet'in ihmeteltäviä
+teoksia, jotka hänelle vihdoinkin ovat hankkineet oikeuden. Ennen
+heitäkin eräs sveitsiläinen tasavallan-suosija, historioitsija Möller
+oli kirjoittanut: "Ainoa, joka saattoi Ranskan pelastaa ja uudistaa,
+oli Ludovik XI."
+
+Tähän aikaan, vuonna 1475, siitä pelastamisesta vielä puuttui paljo.
+Kaarlo Rohkea, hänen ankarin vastustajansa, näytti peloittavammalta
+kuin milloinkaan ennen. Mutta koko tuo burgundilainen valta oli aikoja
+sitten perustuksiltaan lahonnut. Maa jo horjui sen jalkojen alla.
+Ludovik kuningas vartosi vaan hetkeä, jolloin se kukistuisi. Toiselta
+puolen oli häntä ensimäinen menestyskin jo kohdannut. Hän oli juuri
+hiljan rahoillaan saanut Englannin kuninkaan Edward IV:nnen palaamaan
+laivoihinsa ja täten pelastanut maansa uudestaan joutumasta
+Englantilaisten tallattavaksi. Ja vielä kaikkein viimeiseksi,
+Saint-Yol'in konnetaabeli, tuo pää-kavaltaja, oli joutunut hänen
+käsiinsä. Hän oli par'aikaa matkalla Paris'iin, häntä mestauttamaan.
+Siitäpä syystä hän nyt, tullessaan Meung'in arvoisan syndikon luo,
+olikin varsin hyvällä tuulella, vaikka samalla varsin kärsimätön
+kaikelle viivytykselle. Ainoastaan tunnin ajaksi oli aikomus jäädä
+tänne päivällisille.
+
+-- "Terve, terve, toveri", hän lausui isännälle, samalla kun antoi
+riisua yltänsä avaran turkkinsa; "tämä iloinen aurinko ja marraskuun
+pikku pakkanen on ruokahaluani suuresti kiihoittanut. Pait sitä minulla
+on kiire, kovin kiire... Käydäänpä soppaan käsiksi."
+
+Gringonnaux'in paksu vartalo venyi varmaan kyynärää pitemmäksi. Turhaan
+koki hän ryhtyä selityksiin. Leonarde rouvan piti nyt puuttua puheesen;
+mutta eipä siitäkään mitään tullut, ja tuo hirvittävä tunnustus jäi
+viimein, kun jäikin Gillette'n tehtäväksi.
+
+Tällä välin kuningas oli ottanut päästään kuuluisan huopahattunsa, joka
+oli päällistetty mustalla nahalla ja ylt'ympäri lyijylevyillä ja
+pyhienkuvilla koristettu.
+
+Näin riisuttuaan pois päällysvaatteensa, oli hänellä päässään
+verka-lakki ja yllänsä nahkareunuksinen takki tumman sinervästä
+sametista sekä jonkunmoinen jakku ruskeasta villakankaasta, jalassa
+mustat saappaat ja vaaleanpunaiset pauloitetut housut; vyöllä, joka oli
+sinistä Ranskan silkkiä, rippui laukunnäköinen kukkaro Cordova'n
+nahasta ja kaulassa oli Pyhän Mikaelin ritariston vitjat. Hän astui nyt
+veitikkamaisesti hymyten Gillette'n luo, otti hänen päänsä molempien
+käsien väliin ja painoi kursailematta kaksi aikamoista, makoista
+suudelmaa hänen vereville poskillensa.
+
+Sitten jättäen tytön, joka punastui korvia myöten tämmöisestä
+kunniasta, ja kääntyen äidin puoleen, hän suvaitsi taputtaa tämän
+kaksinkertaista leukaa, ja huudahti iloisesti:
+
+-- "Kaikkia! enpä olekkaan minä mikään suurisyömäri, niinkuin serkkuni
+Burgundissa... Eläköön porvaripata!"
+
+-- "Voi!" mestari Gringonnaux vihdoin sai huutaneeksi, "Voi! sire, hän
+on vienyt padat ja kaikki."
+
+-- "Älkäähän toki noin huoatko, toverini", kuningas lohdutteli, "vaan
+laittakaa paremmin, että saan pian pari kylmää pasteijaa, sekä vähän
+juustoa ja kaiken tämän kostukkeeksi muutaman lasin hyvää viiniä...
+Toivoonpa toki, ett'eivät ole kellarissanne käyneet?... Eiväthän ...
+no, hätäkö sitten! Täytyy tietää olla tytyväisenä siihen, mikä on
+mahdollista ... ainakin siksi kun saa parempaa. Eikö niin, Commines?"
+
+Olisi pitänyt jo ennen mainita, että viisaan Commines'in luopuminen
+Burgundin herttuasta, joka aivan äskettäin oli tapahtunut, oli yksi
+noita pikku voittoja, jotka panivat kuninkaan niin loistavalle
+tuulelle.
+
+Viisas ja arvokas Commines nyökäytti päätään suostumisen merkiksi.
+
+Kohtelias kuningas tarjosi hänelle käsivartensa, ja lähti astumaan
+ruokasalia kohden.
+
+Vaan kynnyksellä hän äkkiä kääntyi ympäri ja sanoi:
+
+-- "No, mutta! ... emmehän saa unohtaa rosvojamme... Karata minun oman
+ruokahaluni kimppuun, mikä hävyttömyys! Totta jumaliste! ottakaa ne
+kiinni ja hirttäkää ... niin ne ainakin tietävät pitää kunniassa
+kuninkaan ruokalistaa!"
+
+Sotahaarniskaan puettu roteva-raajainen mies verikoiran muodolla seisoi
+lähellä kuningasta. Hän otti vastaan tämän käskyn juuri kuin lennosta
+ja riensi oitis sitä täyttämään.
+
+Se oli pää-teloittaja, Tristan l'Hermite.
+
+Muutama hurttakoiran näköinen Skotlannin joutsimies kiirehti hänen
+jälkeensä.
+
+Kuninkaallinen vieras istui jo pöytään ja hänen oikealle puolellensa
+Coictier, joka lääkärinä piti huolta hänen hengestään, sekä vasemmalle
+puolen Commines, jonka tuli pitää huolta hänen kuolemattomuudestansa.
+
+Historioitsija, lääkäri, pääteloittaja: siinä kolme hänestä
+eriämätöntä.
+
+Olipa niitä vielä neljäskin, ja se kenties kaikkien likeisin: Olivier
+le Daim, Olivier le Diable. Mutta nyt hän oli poissa, epäilemättä
+jossakin noista salaisista toimista, joihin hänen herransa häntä
+käytti.
+
+-- "Istukaa, toveri Gringonnaux, tähän meitä vastapäätä", kehoitti
+kuningas, joka aina sievästi osasi imarrella pienien porvariensa
+turhamielisyyttä. "Nämä naiset istuvat teidän viereenne. Heidän raitis
+muotonsa on palkitseva, mitä paistinvarkauden kautta kadotimme.
+Tekisipä oikein mieli siihen iskeä hampain kiinni."
+
+Naiset kuitenkin luopuivat tästä kunniasta, vakuuttaen, että heidän
+läsnä-olonsa oli paljoa tarpeellisempi kyökissä.
+
+-- "Antaa heidän häärätä, sire", syndiko lausui. "Tuota pikaa
+ovat he meille valmistaneet jonkun pienen kotikeitoksen, joka
+ehkä hyvinkin hyvästi on vastaava tuon kirotun Tailleverd'in suuriin
+loistolaitoksiin. Rouva Leonarde on etenkin verraton erään
+nisukeitoksen valmistamisessa, joka on niin hyvää, että sitä
+ajatellessa vesi kielelle kerkiää. Kymmenen minuuttia enintäin, sire,
+niin koko onnettomuus on autettu."
+
+-- "Eläköön!" kuningas sanoi, "minä rakastan yksinkertaista, hyvää
+porvariruokaa. Olisipa se ollutkin paljoa parempi, jos ette olisi
+mitään muuta hankkineet. Mutta kas! Suuret herrat tahtovat olla
+kuninkaita ja porvarit suuria herroja. Vaarallista ja tyhmää ylpeyttä
+se semmoinen, mestari Gringonnaux. Rikosta aina seuraa rangaistus, ja
+niinpä tässäkin, pysyköön kukin säädyssään, niin käy kaikki hyvin."
+
+Sitten hän jatkoi mitä ilkeimmällä irvistyksellä:
+
+-- "Malttakaas! esimerkiksi nämä hopea-astiat tässä pöydällänne! Ne
+eivät tosiaankaan ole siinä paikallansa, etenkin nyt, kun ei teillä ole
+mitä niihin panisitte ... hei! hei!... Valantopajassa niiden arvo
+ainakin olisi 10,000 ecu'ta. Minä tarvitsen rahaa... Ja kosk'en saa
+hyvää ruokaa, suonette minulle ruoka-astiat."
+
+Porvarin punoittava naama muuttui kalman kelmeäksi.
+
+-- "Kuinka, sire!" hän sopersi "Teidän Majesteettinne ei ylenkatso näin
+halpaa lahjaa?"
+
+-- "Mestari Gringonnaux, pienistä summista syntyy suuria. Tuleehan
+teidän se tietää paremmin kuin minun, te kun olette kauppias. Minä olen
+jo liiankin paljo kiskonut köyhältä kansalta. Nyt on rikasten vuoro
+minua auttaa. Englanti mielii uudestaan ryöstää teidän tavaroitanne;
+Burgundi ei pyydä mitään parempaa. Olen joutunut vallan puille
+paljaille tuota ensimäistä vaaraa estäessäni. Siis on välttämätöntä
+hankkia varoja toisen torjumiseksi. Ranska voi joutua hukkaan, jos ei
+tuo Rohkea saa syytä mellastaa Juran tuolla puolen. Minä tarvitsen
+rahoja Sveitsiläisien varustuksiin."
+
+-- "Voi sire, noita vaivaisia, noita moukka parkoja! ne tulevat
+silvotuiksi kuin pasteija-liha."
+
+-- "Mestari Gringonnaux", kuningas innokkaasti lausui, "kuulkaapa
+hiukan muutamaa muistelmaa nuoruuteni ajoilta."
+
+Ludovik kuningas nojautui tuolinsa käsipuuhun, leuka vasten kättä ja
+silmänsä kattoon kiinnittäen. Sitten, ikäänkuin unohtaen kaiken, mikä
+häntä ympäröi, ja ikäänkuin itsekseen puhuen, hän kertoi:
+
+-- "Samoin kuin Duguesclin'in aikoina, oli Ranskanmaa taasen suurien
+soturijoukkojen, maantie-rosvojen, metsäsissien, salamurhaajain,
+Armagnac'ien ynnä muiden Egyptin heinäsirkkain hävittämänä, ryöstämänä
+ja raatelemana; täytyi millä hinnalla hyvänsä päästä vapaaksi näistä
+syöpäläisistä ja ajaa ne johonkin muuhun maahan, sama sitten mihinkä.
+Tilaisuutta pian tarjoutui. Keisari, Itävallan herttua ja koko Saksan
+aatelisto pelkäsi Sveitsin vapaita vuorelaisia, ja tahtoi kostaa kaikki
+ne tappiot, joita nämä vapautensa pelastamiseksi ja puolustamiseksi
+olivat heille saattaneet. Minä sain Armagnac'it johtoni alle, ja lähdin
+uhkeana liikkeelle. Se oli ensimäinen sotaretkeni. Matkalla meihin
+yhtyi Englantilaisia, Saksalaisia sekä Schwabin kaikki ritarit, hehkuen
+haluaa juurittaa maan päältä koko tuo Helvetian roistokansa; tavallaan
+oikea ristiretki. Miekan lyömättä saavuimme kolmenkymmenen tuhannen
+lukuisina eräälle paikalle nimeltä Saint-Jacques. Siellä satuimme
+yhteen viidentoista sadan vuorelaisen kanssa, jotka, vähääkään
+hämmästymättä, asettivat leirinsä meitä vastapäätä Birs'in toiselle
+puolen. Me karkaamme heidän kimppuunsa, he lyövät takaisin meidän
+etujoukkomme ja, kahlattuansa vuorostaan joen poikki, ryntäävät nuo
+viisi-toista sataa meitä kolmeakymmentä tuhatta vastaan. Niinkuin
+raivoisat härät, niinkuin leijonat! Oi! Pyhä Embrun'in Neitsyt! se oli
+ankara kahakka! Heidän pitkien piikkiensä ja pertuskainsa alla sortui
+miehiä sadoittain. Heidän hirveät, kahden käden käytettävät sapelinsa,
+heidän jykeät _morgenstern'insä_ musertivat haarniskoita ja kypäriä
+kuin lasia. Aivan kuin muinais-aikojen Gallit ja Frankit, he, kiihtyen
+tappelun tuoksinasta, työnsivät takaisin kaksikymmentä ryntäystä ja
+taistelivat niinkauan kuin heissä hengen-hiemaus oli jälillä, mikä
+iskien toisella kädellä, kun toinen jo oli poikki lyöty, mikä seisoen
+polvillansa, muutamat ampuen meitä vastaan vielä nekin nuolet, joita
+omista haavoistaan vetivät ulos, eikä yksikään heistä heittäynyt
+kuolemaan, ennenkuin viisi tai kuusi vihollista oli ympärilleen
+kaatanut. Dammartin, Dunois, Lahire ja muut vanhat sotapäälliköt, jotka
+jo olivat olleet niin monessa tappelussa ja kahakassa, eivät olleet
+vielä koskaan nähneet niin ihmeteltävän uljasta vastarintaa, niin
+loistavan urheata väkeä. Näin taistelivat he iltaan asti; ja vihdoin,
+sortuen ylivoiman alle, uupuen paljosta verenvuodatuksesta, pikemmin
+voimattomina voittamaan, kuin voitettuina, nuo viisi-toista sataa
+Saint-Jacgues'in urosta kuolivat joka mies, surmattuansa meiltä lähes
+yhdeksän tuhatta soturia. Hyvät herrat, tästä päivästä alkaen
+Sveitsiläiset ovat ystäviä meille. Turmio, turmio sille, joka joutuu
+otteluun näiden urosten kanssa."
+
+Tämän kertomuksen aikana Ludovik XI oli kiihtymistään kiihtynyt. Hänen
+kuvatessaan tappelua, olisi luullut, että muiston taikavoima oli hänen
+siirtänyt keskelle sen tuoksinaa. Hän oli seisoalla nyt, pää pystyssä,
+silmät täynnä säihkyä, nyrkki ojennettuna itää kohden, ikään kuin olisi
+hän tahtonut vierittää Kaarlo Rohkean päälle koko tuon helvetialaisen
+lumivyöryn, joka tulevaisuuden hämärästä jo haamoitti hänen neronsa
+silmien edessä.
+
+Leonarde ja Gillette tulivat sisään kantaen päivällistä, jonka tuota
+pikaa olivat laittaneet.
+
+Toiselta puolen kovia askeleita ja ääniä alkoi äkkiä kuulua etehisestä.
+
+Kaikkien silmät kääntyivät sinne päin.
+
+Eräs mies läheni juoksu-jalassa ja syöksi saliin, läähättäen,
+näännyksissä ja vallan epätoivoissaan, niinkuin kuoleman kanssa
+kamppaileva sarvas.
+
+Hänen jäljessään, vaan muutaman askeleen päässä, nuo Skottlannin
+hurttakoirat.
+
+Perällä Tristan l'Hermite, joka juuri astui hevosen selästä.
+
+-- "Tailleverd!" oli Gringonnaux huudahtanut.
+
+-- "Rosvomme!" kuningas sanoi.
+
+-- "Ei, sire ... François Villon, runoilijanne", tämä vastasi langeten
+polvillensa.
+
+Ja, kun Ludovik XI häntä yhä katseli, eikä näyttänyt tuntevan häntä,
+hän lisäsi:
+
+    "Villon ma olen, ja siitä voin kerskailla:
+    Pariisissa synnyin, Pontoise'n likimailla;
+    Vaan jos oisi kaulani paulaa vailla,
+    En tietäisikkään, että..."
+
+Hyvin osattu! on jokainen sanova, ken tietää lopun.[3] Kuningas hänen
+keskeytti:
+
+-- "Hyvä, minä muistan ja ymmärrän."
+
+Se olikin muuten mitä helpointa; sillä köysi riippui vielä hirsipuusta
+karanneen miehen kaulassa.
+
+-- "Sire", tämä jatkoi, "kerran ennenkin jo olette minua armahtanut ...
+ja vielä päälliseksi puettanut minun uudestaan kiireestä kantapäähän
+asti."
+
+-- "Näyttääpä siltä", kuningas huomautti, "kuin ei kiitollisuutesi
+kestäisi kauemmin kuin uudet vaatteet."
+
+-- "Sehän oli jo viime vuonna, sire...
+
+    "Miss' ovatkaan, oi! Jumal'aut'! näin unta;
+    Älkää kysykökkään menneen-vuotista lunta."
+
+-- "Puhu suorilla sanoilla, muuten saattaisi tapahtua, että antaisin
+vielä värsyjesi vietellä itseäni; sillä minä rakastan somia runoja...
+Vaan ei, tällä kertaa olen oleva leppymätön. Semmoinen veijarimaisuus,
+joka ei tarkoita mitään vähempää, kuin saattaa minut suoraan vedelle ja
+leivälle! Sepä on melkein majesteetti-rikos."
+
+-- "Voi! sire, enhän tiennyt, että se oli Teidän Majesteettinne
+päivällinen. Vasta tästä tiedon saatua, erään onnen-sattuman kautta
+juuri viimeisellä hetkellä, sainpa käsiini kylliksi jäntevyyttä
+katkaistakseni köyteni, sekä jalkoihini sen verran voimaa, että juoksin
+tänne asti."
+
+-- "Ja missä toivossa, lurjus?"
+
+-- "Siinä toivossa, ett'ei minun ainakaan tarvitse kuolla, ennenkuin
+olen saavuttanut Teidän Majesteettinne anteeksi-antamuksen, jos
+nimittäin en sattuisi voittamaan asiaani."
+
+-- "Älä luulekkaan, veijari! ... vaan kuitenkin, annas kuulla millä
+itseäsi puolustat; se on meitä kenties huvittava. Poistu vähäisen,
+Tristan ... mutta ei mitään irvistyksiä. Me lykkäämme asian vaan
+toistaiseksi, ei mitään muuta. Hänen täytyy saada puolustaa itseänsä."
+
+Runoilija veti henkeänsä, oikaisi itsensä, otti aseman semmoisen, kuin
+asianajaja parlamentissa, ja aloitti tällä ylpeällä esipuheella.
+
+
+
+
+III,
+
+François Villon'in puolustuspuhe.
+
+
+-- "Sire", hän lausui, "liljain prinssi, Ranskan kuningas! älkää luulko
+minulta kuulevanne valituksia ja hätähuutoja, valeita tai muita
+tyhmyyksiä, yhtä inhoittavia teidän kuulla, kuin ne olisivat
+sopimattomia minun huulilleni."
+
+-- "Minä en sentähden huolikkaan teille huomauttaa, että armeliaisuus
+on kuninkaiden kaunistus, vielä vähemmin, että löytyy kaksi lajia
+henkilöitä, joihin mestausmiehen ei milloinkaan pitäisi saaman koskea,
+runoilijat ja kuninkaat."
+
+-- "Minun mielestäni", Ludovik XI keskeytti yhä syömistänsä jatkaen,
+"sopisi kuitenkin mainita kuninkaat ensiksi."
+
+-- "Olkoon niin!" Villon myönsi. "Voidaanpa vielä kenties lisätä, että
+minä olen menettänyt oikeuteni runoilijan nimeen ja tahrannut kunnian,
+joka tulee Apollonin oppilaalle. Mutta en olisi kuitenkaan voinut
+aavistaa joutuvani tänne näin kurjan-muotoisena, tämä köysi kaulani
+ympärillä, tekemään julkisesti synnintunnustusta:
+
+    "Oi kurjaa itseäni! Jos ma oisin
+    Nuoruuden aiat käynyt oppimalla
+    Ja hyviin tapoin tottunut, ma voisin
+    Nyt asua kuin muutkin katos-alla.
+    Vaan miten? Koulustani läksin silloin
+    Ma karkuun, niinkuin paha poika nalkki...
+    Oi, myöhäinen on katumus, vaan milloin
+    Sit' aattelen, on sydän mennä halki."
+
+-- "Sinä unohdat jo meidän suostumuksemme. Ei mitään runoja!" sanoi
+kuningas, joka kuitenkin oli tarkoin kuunnellut värsyn loppuun saakka.
+
+Runoilija jatkoi:
+
+-- "Kuinka vaan suvaitsette, sire. Senkun aian kuluttua tulin
+oppilaaksi Sorbonne'en ja oleskelin lain-oppineiden ja peruukki-päiden
+seurassa. Vaan minun luonteelleni oli tuommoinen elämä keskellä
+keräjöimisiä ja rettelöitä vasten-mielinen ja, ollen nyt jo enemmin
+huvituksien kuin työn ystävä, taipuvaisempi ostamaan kuin maksamaan,
+kuljeskelin yöt päivät ympäri laulu-aineita etsimässä. Pian lauluni
+tulivat tutuiksi; laulujen ohessa laulajakin. Monta kertaa hyvät
+ihmiset minulle tarjosivat apunsa, täyttivät uudestaan tyhjät taskuni.
+Vaan mitäpäs siitä! jos toisinaan kymmenen riksiä eksyikin plakkariini,
+ne ei sinne jääneet homehtumaan. Olin kuitenkin vielä siivosti
+verhottuna, kävin paraissa seuroissa, laskin sievää puhetta ja söin
+herkullisesti. Paroonit, kreivit, ruhtinaat olivat minulla tovereina.
+Siinä onnettomuuteni, sire. Palava kynttilä houkuttelee kärpäsen ja
+polttaa siltä siivet. Todelliset ystäväni eivät olleet siellä. Minä
+aloin niitä etsiä muualta, ja löysin ne vasta paljon alempaa, kenties
+liiankin alhaalta, katu-teaterien loasta, kapakoista ja muista
+huonoista paikoista. Se oli vähemmin kunniallista, se on totta, --
+mutta monta vertaa hauskempaa. Minun täytyi huolet haihduttaa. No niin!
+Elin kuin mustalainen, varkaiden, roistojen ja petturien seurassa,
+ilman muuta huolta kuin viiletellä hyvää viiniä makoiseen suuhun.
+Tietäjää viisaampi olisi ollut se, ken olisi osannut löytää minun
+asuin-paikkani. Minä lauleskelin, istahdin vähän kuhunkin, hyväillen
+viinipulloja ja kaikkea muuta, joka tässä viheliäisessä mailmassa antaa
+itseänsä hyväillä, -- tietysti hamppunuoraa lukuun ottamatta. Kujeeni
+kuitenkin alkoivat herättää liian suurta huomiota Pariisin kaduilla ja
+raitilla. Muuan seikkailija-kumppaneistani sanoi sentähden eräänä
+päivänä: kun kerran elää, pitää elämän herroiksi, mutta täällä yövahdit
+meitä ahdistelevat ... mitähän jos lähtisimme maalle? Ja niin lähdimme.
+Huono tuuma, sire. He riippuvat kaikki nyt hirsipuussa, vaivaiset
+syntiset! Niin, kaikki tyyni, Malpaye, Baillevent, vieläpä
+Troussecaille'kin. Niiden ei enää tänä talvena tarvitse vilua kärsiä.
+Niitä ei enää tulevana suvena lämmin vaivaa! Ja kuinka viattoman
+hairauksen tähden kuitenkin! Eihän se ollut heidän vikansa.
+
+    "Pakko saa miehen pahuuteen
+    Ja nälkä suden raateleen.
+
+"Heidän oli nälkä. He olivat erehtyneet. Minä olin erehtynyt niinkuin
+hekin. Sama rangaistus minulle, sire, jos teitä huvittaa nähdä
+runoilijanne hirsipuussa mustempana kuin uuniluuta ja täynnä lintujen
+noukkimia koloja kuin sormustimen pohja. Vaan, huomaitkaa
+suosiollisesti, sillä välin kuin vietin päiväni kuljeksimalla, tein
+havainnoita, tutkin syitä ja seurauksia. Villon ei ole ainoastaan
+runoilija, hän on ennen kaikkia filosofi. Vielä enemmänkin! hän on
+kenties ainoa ihminen tässä takaperoisessa mailmassa, joka teitä oikein
+ymmärtää, sire, ja joka teitä rakastaa."
+
+-- "Rakastat minua! sinäkö?" Ludovik IX huudahti. "Ja mistä aiasta
+alkaen."
+
+-- "Siitä alkain kuin hallitukseen tulitte", Villon vakaasti lausui.
+"Noista turnajaisista saakka Saint-Antoine'n kadulla, joissa, kun
+Burgundin ja Flandrin koko loistava ritaristo par'aikaa korskeili
+kiiltävissä sota-asuissaan, tuuheat sulkatöyhdöt kypärein päällä, äkki
+arvaamatta astui kilpakentälle teidän toimestanne eräs uusi taistelija,
+jota ei kukaan varmaankaan ollut odottanut, eräs karkeihin pedon
+nahkoihin puettu mies raa'alla ulkomuodolla. Aseena hänellä oli
+ainoastaan jonkunlainen puunuija, ei paljoa paksumpi tavallista
+kävely-sauvaa. Kuitenkin hän, tuommoinen maamoukka, rupesi noiden
+ylhäisten ritarien joukkoon, löylytti niitä oikein aika lailla, eikä
+kukaan jaksanut seisoa häntä vastaan. Ei kymmentä minuuttiakaan, niin
+hän oli ne kaatanut, maahaan lyönyt, ajanut pakoon, kaikkityyni, itse
+Charolais'in kreivinkin. Minä en alussa voinut ymmärtää koko tapausta,
+ja etsin vielä selitystä arvoitukseen, kun sattumalta huomasin teidät,
+sire, puoleksi kätkettynä muutamain naisten ta'a, katselemassa
+muutamasta akkunasta, ja nauramassa omituisella tavalla. Heti ymmärsin
+koko asian, ja kaukaa, joukon keskeltä, ääni teille huusi: eläköön!...
+Se oli minun ääneni."
+
+-- "Todellakin!" Ludovik XI lausui, silminnähtävästi hyvillänsä siitä,
+että puolustuspuhe oli kääntynyt tälle suunnalle. "Mutta mitä merkitsi
+sitten sinun mielestäsi tämä nuijavoitto, tämä maamoukan voitto niin
+monesta hienosta ritarista?"
+
+Vähääkään epäilemättä, runoilija vastasi:
+
+-- "Se merkitsi: Pois tämä ulkokullattu ritaristo! Pois tämä kehno
+aatelisto, joka komeudessaan ja turhamaisuudessaan, vallattomuutensa,
+kateellisuutensa, vieläpä hurjan rohkeutensakin kautta on meiltä
+pilannut Crecy'n, Poitiers'in ja Ajincourt'in tappelut! Koko tämä
+ritaristo houkuttelee vaan joka hetki tänne Englantilaisia. Kuka ne on
+karkoittanut? Johanna Darc, muuan paimentyttö! Sijaa talonpojille ja
+porvareille! Sijaa kansalle kokonaisuudessaan, joka kaikista ylhäisten
+etuoikeuksista ei himoitse, eikä halaja muuta, kuin yhden ainoan:
+maansa edestä taistella ja kuolla!"
+
+-- "Oikein!" kuningas lausui ja hänen silmänsä välähtivät äkkiä.
+
+-- "Pois läänitys-vallan ikuiset riidat!" runoilija innostuneena
+jatkoi. "Rauhaa, sovintoa, oikeutta. Vallassa yksi ainoa: kuningas.
+Uutta ylhäisöä, jos ei vanha enää jaksa arvoansa ylläpitää, ja
+läänityksenä ei muuta kuin toisilla heidän neronsa ja intonsa, toisilla
+vaan miekka vyötäisillä. Tasainen oikeus kaikilla, ja jokaisen
+velvollisuus veroa maksaa. Ei mitään kapinaa eikä napinaa enää. Siinä
+se, mikä teillä oli mielessä, sire, vaivatessanne yöt ja päivät
+päätänne uusilla tuumilla, uusilla parannuspuuhilla. Jokainen tehköön
+velvollisuutensa; mutta jokainen myöskin nauttikoon oikeutensa.
+Kuningas itse on esimerkin antava. Jos hänen joutsimiehensä hävittävät
+laihon köyhän miehen pellolta, jos hänen koiransa repivät lampaan
+tai kissan köyhältä vaimoparalta, tulee hänenkin niille maksaa
+vahingonkorvausta. Se oli oikein, se oli oivallisesti ajateltu, pahaksi
+onneksi vaan olisitte tahtonut astua liian nopeaan ja parantaa liian
+monta epäkohtaa yht'aikaa. Suuret ja pienet vasallit liittoutuivat
+teitä vastaan. Siitä syntyi tuo kirottu yhteisen hyvän, tai niinkuin
+pikemmin voisi sanoa yhteisen pahan liitto."...
+
+-- "Oivallista!" Ludovik XI huudahti ja unohtaen ruokahalunsa, kääntyi
+kokonaan sitä kohden, joka hänen tarkoituksiansa niin hyvin kuvasi.
+
+Rohkaistuna tästä ensimäisestä menestyksestä, Villon jatkoi yhä
+kiihtyvällä innolla.
+
+-- "Olin Montlhery'llä, sire; sillä väliin runoilijoitakin huvittaa
+tarttua miekkaan... Minä nä'in teidän taistelevan ja urhoollisiakin
+urhoollisempi olitte silloin. Hävyttömästi ne valehtelevat, jotka teitä
+pelkuriksi soimaavat. Te osaatte käydä sotaa yhtä hyvin kuin joku
+muukin, kun sen vaan hyväksi näette. Mutta te, joka tahdotte säästää
+sotamiestenne henkeä, harrastatte yli kaiken rauhaa ja kansan
+menestystä, punnitsette nykyaikaa taidolla ja ymmärryksellä, ja
+tungette terävällä järjellänne kauas tulevaisuuteen; luonnollisesti
+siis pidätte edullisempana odottaa sopivaa tilaisuutta, hajoittaa
+vihollisenne, jotka oikeastaan ovat meidän, lyödä ne järjestänsä meille
+suureksi siunaukseksi, väliin peräytyä askeleen, mutta vaan astuaksenne
+kohta sen sijan kaksi askeletta eteenpäin. Uskaltakaa, sire! St.
+Maur'in, Péronne'n, Lüttich'in perästä. Englantilaisten viimeisen
+uhkauksen jälkeen olette jälleen kohonneet kahta mahtavammaksi. Vähän
+kärsimystä vielä, niin olette voittaneet, ja jalkainne juuressa olette
+silloin näkevä kaikki ne, jotka pahaa suovat Ranskan kuningaskunnalle!"
+
+Ludovik XI oli vallan suunnattomasti ihastuksissaan. Hän
+pöyhisteliksen, heilutti ruumistansa, keikkui sinne tänne korkealla
+tuolillansa ja tuon tuostakin, ikäänkuin puhujaa vielä enemmin
+kiihoittaaksensa, hän kertoi:
+
+-- "Tuo on oivallista! Totta Jumaliste! Jatka toverini ... jatka,
+jatka!"
+
+-- "Ah, sire", Villon vihdoin lausui, "jospa Teidän Majesteettinne
+antaisi minun vähän hengähtää. Juotavaa tänne! kurkkuani karvastelee!"
+
+-- "Maltas, juo tästä", Ludovik XI sanoi ojentaen hänelle oman reunoja
+myöten täytetyn maljansa.
+
+-- "Kuninkaan terveiksi", Villon huudahti, tarttuessaan maljan
+rubiinikorviin, ja töin tuskin maltettuaan kieltänsä kastaa, hän liitti
+puheesensa näin kuuluvan loppulauseen:
+
+-- "Minä en puhu enempää siitä asiasta, sire, ett'ei minua luultaisi
+imartelijaksi. Sitä en ole. Olen sanonut, mitä ajattelen, en muuta.
+Näinhän oli meillä välipuhe. Elämäni riippuu hiuskarvasta. Jos se on
+menetetty, antakaa merkki mestari Tristan'ille. Minä täytän välipuheen
+rehellisesti; testamenttini, niin suuri, kuin pienikin, on tehty,
+vieläpä erityiset lisäpykäleetkin, joiden kautta olen jättänyt monille
+ystävilleni perinnöksi kaiken sen, mitä minulla ei milloinkaan ole
+ollut. Olen siis valmis. Pait sitä minua väsyttää näin kerjätä ilman
+tarkoitusta, nauraa kun kukkaroni itkee ja elää kun en ketään voi
+hyödyttää. Minä en pelkää kuolemaa, vaikka tosin mieluummin kuolisin
+maatani ja kuningastani palvellen. Mutta jos Teidän Majesteettinne sen
+toisin päättää, niin onnea matkalle!"
+
+Pää-teloittaja astui jo lähemmäksi.
+
+-- "Maltas!" kuningas lausui, "minä jätän vielä asian ratkaisematta,
+mutta ainoastaan siksi kuin matkamme on päättynyt; sen kestäessä tulee
+hänen meitä huvitella. Sitten saamme nähdä... Minä siis vien kanssani
+tämän riimisepän... Ja ett'ei sinunkaan, Tristan, tarvitsisi täältä
+lähteä tyhjin käsin, otappa haltuusi kaikki nämä kultakalut, jotka
+mestari Gringonnaux niin kohteliaasti on meille tarjonnut. Kiitos,
+toverini, otan lahjasi vastaan."
+
+Surkea irvistys oli porvari paran ainoa vastaus. Hän painoi päänsä
+nöyrästi rintaa vasten ja heitti samalla viimeisen jäähyväis-silmäyksen
+kauniiden pöytä-astiainsa jälkeen.
+
+Ne katosivat Tristan'in ja hänen Skotlantilaistensa kanssa.
+
+-- "Matkalle, hyvät herrat", kuningas sanoi. "Käsivartesi, Coictier.
+Commines, pidä silmällä tätä viiripäätä, ... joka minusta näyttää
+varsin sukkelalta ... enintäin viikoksi hänelle suon pitennystä...
+Sitten...!"
+
+-- "Hyvä juttu", Villon pakisi, "viikko on aina viikko. Rajutkoon mikä
+ilma tahansa nyt, minun leipäni ainakin on leivottu!"
+
+
+
+
+IV.
+
+Rautasormus.
+
+
+Kuningas matkusti vettä myöten, pienellä laivastolla, joka purjehti
+Loire'a ylöspäin Orleans'iin asti.
+
+Edellä sekä jäljessä pari pitkää rantalaivaa, henkivartioita ja
+hovilaisia varten, keskellä kuninkaan laiva.
+
+Laivan perällä oli jonkunmoinen kammio, sisältä koristettu
+Arras'in tapeeteilla. Huonekaluina siinä oli: soukka puinen vuode,
+rukous-alttari, muutamia lavitsoita, kamiini, ja pöytä paperia täynnä.
+
+Kuningas oli juuri laskenut Commines'in luotaan, ja käskenyt tämän
+lähettää runoilijan hänen puheillensa.
+
+Vähän aian päästä ovi jälleen aukeni, ja Villon astui sisään.
+
+Kahden kesken kuninkaan kanssa!... Mikä saattoi olla syynä tähän
+kohtaukseen?
+
+Ludovik XI astui ensi toimekseen runoilijan ympäri, tarkastaen häntä
+terävillä, epäluuloisilla silmäyksillä.
+
+Sen jälkeen, istuutuen entiselle sijalleen, kamiini jalkojen välissä,
+kädet kahden puolen savutorvea, hän aloitti jyrkästi:
+
+-- "Tiedätkö, että minä olen häijy isäntä?"
+
+Villon vastasi hämmästymättä:
+
+-- "Mahtaville kenties, sire, niille, jotka tahtovat viisastella. Vaan
+ette ainakaan alhaisille, jotka tytyväisinä tottelevat luulematta
+itseänsä viisaammiksi kuin Teidän Majesteettinne."
+
+-- "Vai niin", kuningas sanoi, silminnähtävästi hyvillänsä näin
+hienosta vastauksesta.
+
+Sitten, oltuansa hetken ääneti, hän jatkoi:
+
+-- "Tiedätkö, että kaikki, joita olen suosinut, kaikki, joihin olen
+luottanut, ovat minun pettäneet, ja kenties vielä tälläkin haavaa
+pettävät?... Se minun on tehnyt epäileväksi, juonittelevaksi, julmaksi,
+joka kerta kun aavistan jotain uutta kiittämättömyyden osoitusta."
+
+-- "Tiedän sen", runoilija vastasi. "Mutta minä en ainakaan ole
+kiittämätön, vaan harrastan ylikaiken kuningaskunnan etua, enkä
+vähääkään epäilisi pyhittää elämääni kokonaan kuninkaan palvelukseen.
+Niin tosiaanki, sire, en vähääkään. Voi! teillä on hyviä taipumuksia
+hirmuvaltiaaksi, vaan muut ruhtinaat tällä vuosisadalla ovat niin
+julmia tiranneja, että te sittenkin olette hurskain ja lempein niistä
+kaikista."
+
+-- "Jokotaas aiot aloittaa imartelemisiasi?" kuningas tiuskasi. Vaan,
+kiihossaan, hän tuli siirtäneeksi kätensä liian likelle savutorvea, ja
+poltti sormensa.
+
+-- "Ai!" hän kiljahti, "se on sinun vikasi, kelvoton!... Sanoppas
+minulle, sinä, joka luulet kaikki tietäväsi, tunnetko vihamieheni?"
+
+-- "Vaarallisin, mahtavin kaikista niiden joukossa, sire, on se, jonka
+luona löysitte pakopaikan siihen aikaan, kun kuningas Kaarlo VII sanoi
+pojastansa: Burgundin herttua elättää luonansa ketun, joka vielä syö
+hänen kanansa."
+
+-- "Entä sitten?"
+
+-- "Sitten, sire! nyt on kanojen hetki tullut, koska täällä näen
+hampaat, jotka ovat valmiit niitä haukkaamaan."
+
+-- "Ja sinäkö olisit valmis niiltä vääntämään niskat nurin?"
+
+-- "No! Mitä siihen tulee, mielelläni, sire."
+
+-- "Ota tuoli ja istu ... likemmäksi ... vieläkin likemmäksi Minä en
+puhellessani suvaitse mitään epämukaisuutta."
+
+Villon'ille sitä ei tarvinnut kahdesti käskeä. Hän siirtyi vallan
+kamiinin eteen, jonka toisella puolen kuningas istui nojautuen
+molempiin kyynärpäihinsä, kasvot käsien peitossa.
+
+Taas hetken äänettömyys. Sen jälkeen keskustelu alkoi uudelleen, heidän
+istuessaan silmä silmää vastaan:
+
+-- "Puhukaamme nyt ystävistäni. Onko niitä monta?"
+
+-- "Ei, sire. Yksi ainoa, mutta hyvä."
+
+-- "Kuka sitten?"
+
+-- "Te itse."
+
+Melkein asemaansa muuttamatta, kuningas taputti ystävällisesti
+runoilijaa olkapäälle. Sitten hän taas jatkoi kysymyksiänsä:
+
+-- "Entä minun toverini ... häh! kutka ne ovat?"
+
+-- "Vähän jokainen, sire. Niitä on teillä paljon semmoisia, jotka eivät
+sitä itsekään tiedä."
+
+Kuningas rupesi nauramaan ja jatkoi pilkallisella äänellä:
+
+-- "Mutta niiden joukossa, jotka pitävät sen kunnianansa ja joita kansa
+tuntee?"
+
+-- "Niitä on toveri Commines", Villon luetteli, "toveri Olivier, toveri
+Tristan ... joka, luvalla sanoen, ei ole minun ystäviäni."
+
+Kuningas hänen keskeytti.
+
+-- "Ei ne ole niitä, joista haluan haastaa. Löytyy toisia ...
+salaisia ... sellaisia, joita pidetään aaveina ja kutsutaan
+hahmo-tovereiksi."
+
+-- "Niin, oikein", runoilija vihdoin vastasi, "minä ymmärrän. Se on tuo
+kamala kertomus Burgundin herttuan hävittämistä kaupungeista, joista
+jokainen yhä vielä on olemassa erään käskyillenne kuuliaisen kostajan
+hahmossa: toveri Gent, toveri Dinant, toveri Lüttich ... ja vielä
+muutamia muita, joita vaan kuiskaamalla tohditaan mainita. Onkohan
+niitä oikein olemassa, sire?"
+
+-- "Kenties!" kuningas vastasi. "Eikö mainita, että ne tuntevat
+toisensa jostain taikakalusta. Maltas... Se on tänlainen ...
+katsoppas..."
+
+Villon tarttui esineesen, jonka kuninkaallinen käsi hänelle ojensi, ja
+vei sen likemmäksi kolmisydämmistä lamppua, joka riippuen katosta alas,
+valaisi tätä kohtausta.
+
+Se oli yksinkertainen rautasormus, jonka kannassa saattoi eroittaa
+esiin pistävän, kömpelösti valetun liljakukan.
+
+-- "Koetappas sitä sormeesi huvin vuoksi", kuningas kehoitti. Ja
+nähdessään kuinka sormus meni kuin valettu runoilijan sormeen, hän
+huudahti:
+
+-- "Totta Jumaliste! On kuin paki paraastaan sinua varten tehty. Älä
+vedä pois sitä vielä. Voipa tapahtua, että saat oikeuden sitä
+kantaakkin. Vaan muista että kaikkien, jotka tämmöistä sormusta
+kantavat, on täytynyt katsoa kuolemaa silmiin. Uskaltaisitko?"
+
+-- "Yhden-tekevä, sire. Enhän muuta ole tehnyt koko päivänä."
+
+-- "Älä ivaile. Sanani ovat painavia; kuuntele. Salaisten toverieni
+joukossa löytyy vielä semmoisiakin, joita vaiston tai sattuman avulla
+sieltä ja täältä olen kokoon haalinut. Niiden etevyys tai väliin niiden
+virheetkin minua miellyttivät. Toiset hyödyttävät järkevyytensä, toiset
+voimansa kautta. Niitä miehiäpä oli tuo nuijajunkkarikin, tuo karkea
+voittaja St. Antoine'n turnajaisissa, jonka tänä aamuna muistooni
+johdatit. Neljään-toista vuoteen en ole häntä muistanut. Ja kuitenkin
+lupasin hänelle jotakin. Onpa jo aika lupaukseni täyttää. Tahdotko
+hänelle minulta saattaa kolme sanaa, jotka ovat hänelle viittauksena
+vihdoinkin ryhtyä toimeen."
+
+-- "Nämä kolme sanaa, mitkä ne ovat?"
+
+-- "_Hetki on tullut_. Hän sen ymmärtää. Sinä ... sinun ei
+tarvitsekkaan ymmärtää."
+
+-- "Olkoon niin!... Mistä löydän tämän miehen?"
+
+-- "Sveitsistä, Einsiedeln'in luostarista, likellä Schwütz'iä."
+
+-- "Hän on siis munkki nykyään?"
+
+-- "Benediktolainen."
+
+-- "Miksi häntä kutsutaan?"
+
+-- "Veli Starck'iksi."
+
+-- "Nimi sopii hänelle hyvin, sillä, jos en erehdy, Starck merkitsee
+vahvaa."
+
+-- "Osaatko saksaa?"
+
+-- "Vähän sitäkin, sire. Katuteaterissa puhutaan, paitsi maankulkurein
+käyttämää renkutusta, kaikkia mailman kieliä: oikea Babelin sekasotku."
+
+-- "Hyvä! Minä panen sen mieleeni. Totta tosiaan te'enkin sinusta
+jotakin."
+
+Ludovik XI seisoi hetken mietteissään.
+
+-- "Mutta", Villon äkkiä jatkoi, "mutta aatelkaapa, sire, jos tuo
+Starck oliskin kuollut... Pyhä neitsyt! Neljä-toista vuotta sitten!..."
+
+-- "Mahdollista!" kuningas sanoi... "No sitten, koska osaat saksaa,
+käyt etsimään minun puolestani Nikolai Diesbachilaista, Bern'in vanhaa
+pormestaria, ja seuraat hänen käskyjänsä."
+
+-- "Bern'iin siis?"
+
+-- "Kaikkialle, mistä hänen vaan löydät. Tuon taikakalusi kun näytät,
+hän sinut oitis tuntee."
+
+-- "Teidän Majesteettinne siis jättää sen minulle?"
+
+-- "Väli-aikaisesti. Ole uskollinen, nerokas, urhea, niin saat sen
+kenties pitää. Tässä on matkaasi varten."
+
+Kuningas aukaisi pienen lippaan, otti siitä kourallisen kulta-ecu'itä
+ja kaasi ne runoilijan käteen.
+
+-- "Hyvä Jumala!" tämä huudahti, "nyt on syytä hankkiakseni vihdoin
+kukkarokin, joka ei ole vallan pohjaa vailla!"
+
+-- "Ota tämä", kuningas sanoi, "ja sido se kiinni nuttusi alle ... jota
+sinun kuitenkin jo huomenna tulee vaihettaa johonkin rehelliseen
+porvari-pukuimeen. Olet näet olevinasi asioissaan kulkeva kauppias ...
+mutta vyötäisillä kannat hyvän veitsen, joka tarpeen tullessa voi
+sinulle arvoa lisätä. Tiet eivät ole turvallisia... Ja, muista minun
+sanoneeni, toimesi ei ole vaaraton."
+
+-- "Joutavia", Villon vastasi ylpeästi; "sen, joka lehtiä pelkää, ei
+pidä metsään menemän! Minä lähden uljaalla mielellä ja osaan itseäni
+puolustaa, osaanpa tarpeen tullessa päällekin käydä, jos Teidän
+Majesteettinne etu sen vaatii."
+
+-- "Ole viisas! Anna ihmisten ja asiain mennä menoansa. Viisas
+matkustaja paljastaa miekkansa vasta viimeisellä hetkellä. Noudata
+herrasi esimerkkiä. Saattaisi olla vahinko, jos heti joutuisit surman
+suuhun. Turvallisuuden vuoksi annan sinulle vielä oikeuden hankkia
+itsellesi palvelijan, aseenkantajan, jos nimittäin kohtaat jonkun
+siistin nuorukaisen, johon luottamuksesi voit laskea."
+
+-- "Ah", runoilija surumielin huokasi, "jospa ystäväni Martti
+Troussecaille vielä olisi elossa!"
+
+-- "Mitä hevosiin tulee", kuningas jatkoi, "olemme pääasiallisesti
+juuri tovereitamme varten asettaneet kyytivelvollisuuden.
+Keskievaripaikoissa tarvitsee sinun vaan näyttää tuo sormuksesi."
+
+-- "Kirkas tuli ja leimaus!" runoilija huudahti, "minä saan siis koko
+pitkän rivin pegasoja ratsastaakseni! Hurraa! hurraa! tie auki
+kuninkaan lähettiläälle!"
+
+-- "Kaikki hyvin!" Ludovik XI lausui; "mutta emme nyt ole vielä niin
+pitkälle tulleet. Ensin ovat nuo tutkaimen pistot, nuo koetukset. Ja
+ennen kaikkia aja hyvin meidän asiamme, niinkuin tarpeen tullessa kyllä
+nä'yt osaavan."
+
+-- "Luottakaa minuun, sire, minä olen Pariisilainen; missä niin
+liukkaita kieliä on kuin Pariisissa?"
+
+-- "Pidä kieli salvan takana niinkauan kuin Ranskan alueella olet.
+Burgundin rajalla otat päällesi pyhissä-vaeltajan vaatteet ja
+käytöksen. Einsiedeln'iin näet tehdään toivioretkiä."
+
+-- "Olkoonpa niin! sire. Tämä poika on tottunut esittelemään
+monenmoisia ihmisiä kaikilta katu-teaterien aloilta. Osan vaihtaminen
+ei minua suurin rasita. Mutta kun lähetykseni on päättynyt, mihin
+sitten joudun?"
+
+-- "Käyt minua etsimään kiiruimman kautta, etenkin jos hyviä uutisia
+minulle tuot. Sellaisia sanansaattajia minä aina runsain määrin
+palkitsen. Paina se mieleesi."
+
+-- "Ei pelkoa, että se unohtuisi, sire. Mutta kesken kaiken! Mitä, jos
+sattuisin näkemään yhtäläisen sormuksen jonkun toisen sormessa?"
+
+-- "Hän olkoon kohta ystäväsi, veljesi. Auta häntä, palvele häntä,
+niinkuin hänkin sinua on auttava ja palveleva ... mutta älä milloinkaan
+aivan paljo tuumiasi paljasta. En voi kyllin sinulle tätä muistuttaa:
+ole varovainen. Vainua ja aistia kaikissa. Ei mitään ajattelematta.
+Olethan sanonut minua rakastavasi ... ja Ranskan maata myöskin?"
+
+-- "Niin, sire, sanon sen vieläkin, ja kaikesta sielustani."
+
+-- "Hyvä vaan! älä milloinkaan mielestäsi laske, että hartioillasi
+kannat ikäänkuin rahtusen maasi ja kuninkaasi onnea ... että käyt
+tekemään palvelusta heille kumpaisellekin ... että varomaton työ sinun
+puoleltasi, yksi ainoa vaan, voisi loukata painavia etuja, jotka ovat
+täpärällä ja kenties koskevat koko tulevaisuuteen. Voi tapahtua, että
+saat tiellä jonkun uuden käskyn. Noudata sitä tarkalleen, huolimatta
+kuinka ja miksi, tai luulematta itseäsi ylen viisaaksi. Jos onnistuu
+sinun saada jotakin omantakeisia aikaan, se sitä parempi sinulle; mutta
+sitä pahempi sinulle, jos jotain laiminlyöt, Tristan ei sinua suinkaan
+laiminlöisi. Lopuksi, ja ennen kaikkia, älä kenenkään anna ajatuksiasi
+lukea! Ei kenenkään pidä sinuun vaikuttaman, ei Jumalan eikä saatanan!"
+
+-- "Minä vastaan puolestani, sire. Niinkuin Teidän Majesteettinne itse,
+minäkin kuljetan kaikki tuumat ratsuni selässä muassani. Milloinka
+lähden?"
+
+-- "Kohta kun olet vannonut, että pidät salassa kaiken sen, mikä tulee
+sanotuksi meidän kesken ... ja että kuulut minulle viimeiseen
+hengenvetoon asti, ruumiinesi, sieluinesi."
+
+-- "Ruumiineni, sieluineni, sire! Tästä hetkestä alkaen olen teidän,
+enkä enää oman itseni."
+
+-- "Vanno!"
+
+Ludovik XI otti vanhan huopahattunsa ja pitäen sitä toisella kädellä
+kamiinin yli, hän toisella osoitti Embrunilaisen Neitsy Maarian kuvaa.
+
+Villon lausui vaaditun valan.
+
+-- "Vanno vielä", kuningas jatkoi, "vanno että pidät ominasi
+kaikki minun vastaiset riitani ja olet aina valmis vastustamaan,
+sortamaan, vainoomaan ketä tahansa minun nykyisistä ja tulevista
+vihamiehistäni ... sanalla sanoen, koko maailmaa paitsi minua itseäni!"
+
+Villon veti kätensä pois, raapi korvansa ta'ustaa ja vastasi:
+
+-- "Yksi ainoa ihminen löytyy, jota en tahtoisi lukuun ottaa, sire."
+
+-- "Kuinka? Mikä ihminen?"
+
+-- "Eräs nainen."
+
+-- "Mikä nainen?"
+
+-- "Se on minun salaisuuteni."
+
+-- "Ja sinä epäät sen minulle ilmoittaa, -- minulle, kuninkaallesi?"
+
+-- "Sire, minä pyydän teitä, antakaa sen olla! Se oli vaan hento
+kukkainen eloni kuivalla kankaalla, jota en edes poimia tohtinut; tähti
+elämäni yössä, kallis haava sydämmessäni. Älkää sitä koskeko! se vuotaa
+vielä verta ja voisi aueta uudelleen. Muutoin se on yksi noita puhtaita
+näkyjä, joita vasta taivaassa tapaamme ... ja sinne minäkin toivon."
+
+Näin puhuessaan runoilija oli muodoltaan ikäänkuin kirkastunut. Ylevä
+surumielisyys kuvasteli hänen kasvoillansa; hänen suuret, avonaiset
+silmänsä säihkyivät omituisella valolla. Hänen huulensa, täynnä
+hellyyttä, näyttivät hymyilevän tuolle salaiselle nä'ylle, jonka hänen
+sydämmensä oli esiin loihtinut.
+
+Ludovik XI mietti hetken. Sitten, ikäänkuin ymmärtäen häntä, hän
+lausui:
+
+-- "Joku nuoruuden muisto. No vähät tuosta! Tämä ehto jo itsessään
+todistaa valasi luotettavuuden. Minä suon sinulle kernaasti oikeuden
+vallita yksin tuota pientä, hämärää soppea omassa itsessäsi. Vaan
+kaikki muu kuuluu minulle. Muista se."
+
+-- "Sovittu asia, sire ... ja kiitoksia vaan. Työhön nyt! Minä halajan
+pudistaa päältäni tämän vanhan ja velton runoilijan, jona juuri äsken
+vielä olin, että minusta voisi tulla harras palvelija, kelpo
+lähettiläs, hyvä Ranskalainen, niinkuin tahdon olla ja vastedes aina
+olen oleva. Sanokaa minulle nyt kuinka, mitä tietä minun tulee astua
+taistelukentälle?"
+
+-- "Tätä tietä", Ludovik XI vastasi viitaten akkunaan.
+
+-- "Se käy kuin itsestään", runoilija ilvehti. "Vaan sehän näyttää
+siltä kuin pakenisin pahan työn tehtyäni."
+
+-- "Aivan niin. Minäpä huudan vielä apuakin, julistaen sinut
+karkuriksi."
+
+-- "Vaan sitten nuolia ja kuulia rupee päälleni satamaan..."
+
+-- "Se on sinun asiasi. Joko tämä koetus sinua hämmästyttää?"
+
+-- "Ei vähääkään, sire. Ja todistukseksi... Jumalan haltuun!"
+
+Villon riensi jo akkunaa kohden. Kuningas pidätti hänet.
+
+-- "Muista", hän sanoi, "että kaikkien rautasormuksen kantajain täytyy
+kuolemaa katsoa silmiin, sillä muutoin he minun pettävät. Eräs tietäjä
+on sen lukenut tähdistä. Pait sitä, en tahdo, että epäillään sinua
+minun lähettämäksi. Ymmärrätkö?"
+
+-- "Vallan, sire. Tämä kylpy, jos kohta vähän kylmäkin, minut
+puhdistaa. Se on kuin toinen kaste. Maankulkija Villon on kuollut.
+Villon on uusi ihminen! Tie auki Haamu-Villon'ille! Lopuksi vaan, koska
+minulle on varsin tärkeätä päästä kunnialla pakoon ja Teidän
+Majesteettinne siten saa vielä paremman perusteen syytökselleen ...
+suonette minun varastaa vaippanne... Hyvästi, sire, voidaan hyvin!"
+
+Vastausta odottamatta, Villon siirsi syrjään toisen akkunaverhoista.
+Yhdellä ainoalla hyppäyksellä hän särki lasin; ja kohta sen jälkeen
+kuului hänen ruumiinsa raskas putoaminen virtaan.
+
+Kuningas meni katsomaan. Kuu valoi hopeitaan Loire'n pinnalle. Pää
+kohosi vedestä. Vähän matkaa toisaalla vaippa uiskenteli sen pinnalla.
+
+"Minä aavistan", hän mumisi ... "tämä on nerokas toveri ... ja voinpa,
+tänä iltana, sammuttaa lamppuni. Totta Jumaliste! olen löytänyt
+miehen!"
+
+Ja kiiruhtaen kamarinsa ovelle hän alkoi huutaa:
+
+-- "Apua! auttakaa! Tuo konna karkasi vaippani kanssa. Joutsille!
+pyssyille! Ampukaa häntä ... tappakaa!"
+
+Nuolet ja luodit heti kiitivät yön pimeässä, hyppien aaltoja pitkin.
+
+Sen jälkeen Tristan l'Hermite, astuen herransa viereen sanoi:
+
+-- "Eikö pitäisi laskea veneet vesille ja ajaa häntä takaa, saadaksemme
+ainakin..."
+
+-- "Joutavia", kuningas keskeytti. "Me ruokimme liiankin paljon
+kaarneita, nyt on kalojen vuoro... Menköön kukin omaa tietänsä!"
+
+Ja, hykertäen käsiänsä, hän palasi kamariinsa.
+
+
+
+
+V.
+
+Metsässä.
+
+
+Niinkuin lukija jo on arvannut, ammuttiin vaippa repaleiksi, vaan
+runoilija pääsi eheänä rantaan.
+
+Seutu oli suomaata. Siellä täällä joku poppeli ja pajupensas; vähän
+kauempana, hiljalleen kohoavia, paikoin pensastuneita ruohokenttiä;
+ta'impana, näköpiirin äärellä, suuria puita ja niiden keskellä
+käsipuut.
+
+Käsipuista aina voi päättää jonkun tien siitä käyvän: tie, jonka
+runoilija täällä tapasi, poikkesi muutaman askeleen päästä tiheään
+metsään.
+
+Jo ensi puista alkaen täydellinen pimeys, paitsi vähäistä aukkoa, josta
+pieni tähtönen tuikki.
+
+Runoilija lausui sille juhlallisen tervehdyksen:
+
+-- "Ole minun ohjaajani ja näytä minulle oikea tie. Ken tietää? ehkä
+vielä on mahdollista minun sinulle kunniaa tuottaa. Vaan nythän jo
+katosit. Minä astun taas yön pimeään, Tenaroon, kuin muinoin toverini
+Orphey, mennessään etsimään neiti Eyrydikeä... Voi! ei mikään Eyrydike
+minua vartoo ... vaan voishan kolmekitainen Kerbero minua purra ...
+siis varovasti!"
+
+Hän tuskin oli ehtinyt lopettaa, niin jalkansa kompastuivat tien yli
+vedettyyn köyteen ja hän kaatui koreasti keskelle tietä.
+
+Kaksi kättä tarttui hänen kurkkuunsa, ja ääni sanoi:
+
+-- "Suokaa anteeksi, matkamies ... minun tekisi mieleni vaihettaa
+kanssanne vaatteita, etenkin jos joku ecu sattuisi taskuissanne
+olemaan."
+
+-- "Tuhannen sarvipäätä!" Villon huudahti; "se on Martti
+Troussecaille!"
+
+Tästä lempi-kirouksesta hänet Troussecaille oitis tunsi.
+
+-- "François ystäväni! Eiväthän siis saaneetkaan sinua kiinni? Ethän
+olekkaan kuollut?"
+
+-- "Etkä sinäkään, päävaras, sen verran kuin minä voin päättää? Juuri
+kaunis toimitus sinulla tässä!"
+
+-- "Oikein nuhteita! Sinäkö se todella olet? ... kuinpa ei vaan olisi
+haamusi?"
+
+Troussecaille iski tulta. Muutama kipinä säihkyi pimeässä ja salli
+ystävien hetken katsella toisiansa.
+
+Kun sitten pimeä taas oli palannut entistä synkempänä, eräs
+liikutuksesta vapiseva ääni huudahti:
+
+-- "Se on hän! se on Villon! Hän on hengissä! Hän on pelastettu!...
+Vetäkööt nyt Troussecaille'n hirteen, hän kuolee tytyväisnä."
+
+Ja runoilija tunsi kahden karkean huulen koskevan hänen poskiansa.
+
+Pari lämmintä, rehellistä kyyneltä jäi niihin.
+
+Itsekin puolestaan liikutettuna, hän vastasi:
+
+-- "Martti parkani! Oohoo sentään! sinä siis todellakin minua
+rakastat?"
+
+-- "Epäilitkö sitä?"
+
+-- "En. Vaan minä olen ylen onnellinen, saatuani siitä tämän uuden
+osoitteen. Sinä olet myös oleva onnellinen vuorostasi. Vaan kerroppa
+minulle, millä pirun tavalla sinäkin pakoon pääsit."
+
+-- "Kun sinä itse käpälämäkeen olit juossut, seurasi hetken hämmennys.
+Minä käytin sitä väljentääkseni hamppunuoraa kaulani ympäriltä ja
+pakenin, kepeänä kuin sarvas, metsään. Hui, hai! kuinka jälkeeni
+juostiin! Vaan minä, sukkela kuin orava, kiipesin muutamaan tammeen ja
+kyykistyin vahvimman oksan ta'a. Verikoirat juoksevat alitse minua
+huomaamatta. Varoksi olin kaksi pitkää tuntia liikkumatta. Hyvin
+tukalaa on näin istua orrella. Vihdoin tulin alas ja tiheään viidakkoon
+hukkuivat jälkeni niin hyvin, että piru itse olisi niitä saanut turhaan
+vainuta. Tiedäthän, että salametsästys on elämäni runollinen puoli. En
+olisi niin vanha kettu, kuin olen, jos sellaisessa metsässä minun
+kiinni olisivat saaneet."
+
+Ja Troussecaille nauroi sydämmen pohjasta.
+
+-- "Hyvä vaan", Villon sanoi; "entä ruoka ... ja yösija?"
+
+-- "Totta on, että kärsin nälkää aikalailla. Vieläpä kovaa janoakin,
+eikä suinkaan liikaa lämmintä. Aloin kuljeksia ylöskannolla tarpeitteni
+tydyttämiseksi. Ensimäinen vastaantulija: muutama aasi. Nousin kohta
+sen selkään, iskin virkkua vitsalla, ja pidin varmana, että se veisi
+mun isäntänsä asunnolle. On kuitenkin omituista kuinka aasit ovat
+järkeviä! Kun se jonkun aikaa oli hönkötänyt se saapui aukealle
+paikalle, jonka keskellä suuri valkea leimusi. Tämän iloisen nuotion
+päällä kattila; kattilaa hoitamassa kaksi nokikolaria, jotka puhelivat.
+Niiden välillä suuri pullo, epäilemättä viiniä täynnä. Ilmassa ihania
+lihasopan höyryjä."
+
+-- "Mikä onnenpotkaus!" Villon huudahti; "aasi toi sinun juuri paraasen
+aikaan..."
+
+-- "Suden suuhun!" Troussecaille liitti. "Toinen koloreista sanoi
+toiselle: 'mistähän löytäisimme tuon karkulaisen, jonka päältä tuomari
+meille antaisi kulta-ecu'n?' Hinta oli hengestäni luvattu. Minä hiivin
+tieheni ilman mitään vaatimuksia."
+
+-- "Ja sitten?"
+
+-- "Tulin tänne. Niinkuin tiedät, kannan myötäni kaikki rosvon
+tarvekalut. Seutu näytti soveliaalta ansojen virittämiseen. Sinä,
+François ystäväni, kaaduit köyteen... Ja maltas! Täällä on juuri toinen
+uhri, tuo nelijalkainen, joka rientää ansaan ... hip!..."
+
+Koriseva huudahdus kuului; sitten jonkun eläimen kaatuminen
+kellastuneiden lehtien päälle. Troussecaille katosi hetkeksi ja tuli
+takaisin, kainalossa upea jänis, jolta hän katkaisi kaulan.
+
+Villon oli noussut pystyyn.
+
+-- "Menkäämme sitä paistamaan noiden kolarien tulelle," hän sanoi.
+
+-- "Uneksitko?" hänen toverinsa huudahti. "Entä luvattu palkinto, jos
+minun kiinni saavat?"
+
+-- "Älä ole milläskään, näytä vaan tietä. Luota minuun."
+
+-- "Sokea hullu! Annahan minun toki valita meille kaksi vikevää sauvaa
+täältä pensastosta. Ei tiedä mitä voi tapahtua."
+
+Noin puolen tunnin kuluttua molemmat yökuljeksijamme saapuivat
+aukeamalle.
+
+Martti ystävä tahtoi pysähtyä; François ystävä jatkoi suoraa tietä
+molempain kolarien luo.
+
+-- "Toverit", hän näille sanoi, ottaen esiin järjestänsä muutamia
+kultarahoja, joita kantoi kukkarossaan, "toverit, te haluatte
+seuralaiseni päätä, josta saisitte kulta-ecu'n. Tässä on niitä kaksi,
+jos olette vaiti. Vieläpä kolmas, jos suostutte meidän kanssa vaatteita
+vaihtaan. Vihdoin neljäskin, jos suotte meille sijaa valkeanne ääressä,
+osallisuutta kattilaan, osallisuutta viinipulloon... Ehdot sitä
+edullisemmat teille, koska meillä on paistia tarjota. Troussecaille,
+astuppas esiin saaliinesi."
+
+Silmäyksiä vaihdettuansa, molemmat kolarit suostuivat yhteen ääneen.
+
+Kullan kiilto, välkkyen tulen hohteessa, heidät oli soaissut; vaan
+etenkin Troussecaille oli niin hämillään, ett'ei tointuakkaan tahtonut.
+
+-- "Kultaa!" hän jupisi vallan ihmeissään; "sinulla, François Villon,
+sinullako kultaa!"
+
+-- "Vait!" Villon keskeytti. "Pistä jänis vartaasen, sillä välin kuin
+minä menen vaatteita vaihtamaan. Pian nyt!"
+
+Hän oli valinnut kolareista suuremman ja meni sen kanssa majaan; hetken
+kuluttua hän tuli takaisin, ei vaan vaatteiltaan, mutta vieläpä
+kasvoiltaankin ihan mustana.
+
+-- "Eläköön!" Troussecaille huudahti. "Enhän sinua tunteakaan tahtonut.
+Nyt on siis minun vuoroni. Sinä saat paistia kääntää."
+
+Kun toinenkin muuttuminen oli samoin suoritettu, molemmat
+seikkailijamme istuivat juhla-aterialle, kuitenkin sauvat varalla ja
+isäntiään yhä silmällä pitäen.
+
+Ei mikään oikeuttanut näin ylelliseen varovaisuuteen. Kolarit olivat
+iki-ihastuneet; soppa kattilassa oikein taivaallista.
+
+Viimeinen pala suussa, Troussecaille huudahti:
+
+-- "Ohhoh! En jaksa enää. Antakaa tänne viinipullo. Täytyy olla viiniä,
+kun tahtoo juopua!"
+
+-- "Martti ystäväni", Villon vakaasti lausui, "vapaiden ateriain aika
+on mennyt. Nykyään sekä maksetaan, että pysytään selväpäisnä."
+
+-- "Taikka!"
+
+-- "Oma ehtosi, veli kulta: juo viisaasti ja varovasti tällä kertaa, ja
+te'e vast'edes samoin kaikissa tiloissa."
+
+-- "Sopii koettaa. Ennen oli tuuli johtajani; tästä päivästä sinä minua
+johdat. Vaan suvainnethan toki selittää..."
+
+-- "Myöhemmin; kun jänis on syöty."
+
+Jänis meni makoiseen suuhun, hartaan hiljaisuuden vallitessa. Kun
+vihdoin Troussecaille'n ruokahalu oli tydytetty, mutta uteliaisuus yhä
+vireillä, hän sanoi Villon'ille:
+
+-- "Mestari, lupasittehan jotakin?"
+
+-- "Mitä sitten?"
+
+-- "Kun jänis on syöty, sanoitte."
+
+-- "Niin oikein, nyt muistan."
+
+-- "No niin! jänis on mennyt..."
+
+-- "Me te'emme samoin. Matkaan nyt!"
+
+Ensimäinen puoli tuntia vieri ja sen kuluessa karkulaisemme astuivat
+tavallista vinhempää, katsoen tuon tuostakin taaksensa vielä paremmaksi
+vakuudeksi, ett'ei heitä seurattaisi ja ett'ei siis heidän tietänsä
+kukaan voisi ilmiantaa.
+
+Kun tämä pelko oli poistunut, heidän käyntinsä vähitellen itsestään
+hiljeni.
+
+-- "Mestari", Troussecaille kysyi, "saanko tietää minne kohden matkamme
+kulkee, ei muun vuoksi, kuin löytääkseni sen johdosta oikean suunnan."
+
+-- "Niinkuin näet, itää kohden. Meidän tulee kiiruimman kautta saapua
+johonkin Ludovik XI asettamaan postipaikkaan."
+
+-- "Siinä tapauksessa on parasta kääntyä oikealle ja pyrkiä Burgundin
+valtatielle."
+
+-- "Burgundi!... Aivan oikein, meidän täytyy sen läpi kulkea ... ja se
+ei suinkaan ole hauskin osa toimestamme."
+
+-- "Vai niin! näyttää siltä kuin Burgundilaiset eivät olisi
+ystäviämme."
+
+Säälivällä hymyllä Villon katseli Troussecaille'a ja laskien kätensä
+tämän olkapäälle hän sanoi:
+
+-- "Martti ystäväni, sinun luottava alamaisuutesi todella ansaitsee,
+ett'en sinua kohtaan enää ole umpimielinen. Me olemme kahden. On aika
+vihdoinkin ilmoittaa..."
+
+-- "Vihdoinkin..."
+
+-- "Ett'en mitään voi sinulle ilmoittaa."
+
+Troussecaille näytti vähän närkästyneeltä. Villon kiiruhti lisäämään:
+
+-- "Mieleni on paha, ystäväni. Mutta olen vannonut. Yksi sana, yksi
+ainoa vaan hentomaisesta kohteliaisuudesta lausuttu, hävittäisi kohta
+tämän ihmeellisen onnen, jonka osamieheksi sinut olen tehnyt hartaasta
+sydämmestä. Muista Lothin vaimoa! Kavahda itseäsi jotain kysymästä, älä
+käännä päätäsi, tai molemmat heti paikalla muutumme suolapatsaiksi."
+
+-- "Siinäkö kaikki?"
+
+-- "Ainakin pää-asia. Meillä on kaikesta päättäen oleva paljon
+seikkailemista. Sinä rakastat semmoista. Tarvitaan rohkeutta. Onko
+sinulla sitä?"
+
+-- "Toivoakseni."
+
+-- "Ennen kaikkia ja yli kaiken", Villon jatkoi, "tulee pysyä
+rehellisenä."
+
+-- "Se on vaikeampi. Vaan tosiaankin, ehkä en olekkaan niin tuiki
+turmeltunut. Löytö-lapsena minun ottivat yökulkijaimet ja kananvarkaat,
+ja niiden koulussa, eläen niinkuin nekin linnun liimalla ja
+vihellyksillä, kasvoin siksi mikä olen, aivan yhtä luonnollisesti kuin
+muista tulee ruoka-kauppiaita ja täysiä virkaherroja. Jos kuitenkin
+totta puhun, on minulla iloinen kuljeksija-luonne, mutta syvimmässä
+pohjukassaan sydämmeni vihaa kaikkea vääryyttä ... ja, ken tietää? ehkä
+se hyvinkin helpolla vielä muuttuu rehelliseksi. Itse sen ainakin
+soisin. Ja voisinpa sitä melkein ta'atakkin, jos olisin varma, ett'ei
+minun enää tarvitse asua Taivas-alan ravintolassa, että saan käyttää
+säädyllisempiä jalkineita sekä murkinoida melkein joka päivä... Ja
+siinä se rehellisyys kenties onkin. Voitko minulle näitä luvata."
+
+-- "Voin", runoilija vastasi, "ja tahdon sen, paremmaksi vakuudeksi
+todistaakkin. Iske tulta; tuossa on kaatunut puu ja kuivia lehtiä."
+
+Välähdys vaan, niin Troussecaille oli valkean virittänyt.
+
+-- "Katsoppas!" Villon lausui.
+
+Hän piti kädessä vyönsä, ja avaten kukkaronsa, joka siitä rippui, hän
+antoi siinä olevan kullan kilistä ja kiiltää. Sitten hän hymyten,
+leikillisellä äänellä jatkoi:
+
+-- "Kun kukkaro on tyhjä, se tulee kuin loihtimalla taasen täyteen.
+Mutta mikä sinun on? Olethan kylmä ja äänetön tämän kultavirran
+äyräällä."
+
+Ja todellakin, Troussecaille ei näyttänyt mitään iloa, ei vähintäkään
+ihastusta. Päin-vastoin, joku vastenmielisyys loisti hänen silmistänsä.
+
+-- "François ystäväni", hän vihdoin lausui. "Miks'et tätä aarrettakin
+minulta salannut? Näyttää nyt siltä kuin sinua seuraisin kultasi
+vuoksi. En tahdo siitä mitään, enempää kuin salaisuuksistasi. En niin
+mitään! Köyhyys ja tiedottomuus on oleva minun osani. Kaikki ilmaiseksi
+ja ystävyyden vuoksi! -- se on lempilauseeni. Voinpa vielä sanoa
+senkin: tämä samoominen tuntemattomille aloille, se juuri on minun
+toimeni. Astu sinä vaan edellä, minä seuraan uskollisena toverina,
+palvelijana, koirana."
+
+-- "Et millään!" Villon huudahti hänelle ojentaen molemmat kätensä, "et
+millään! kallis seuraajani, ystäväni, veljeni!"
+
+Ja niin lähtivät astumaan metsän halki.
+
+Päivän koitossa molemmat seikkailijamme saapuivat sen toiseen päähän.
+
+Taivaan rannalla, jonkun matkan päässä olevalla mäellä törröitti vahva
+linna, jonka mustat piirteet kuvautuivat aamusumun harmaata pohjaa
+vastaan.
+
+Yht'äkkiä hevonen siitä lähti, juosten täyttä laukkaa.
+
+Hevosen selässä eräs amazoni, eräs nainen.
+
+Jäljessä, ikäänkuin tätä takaa-ajamassa, kaksi ratsumiestä, kaksi
+ritaria.
+
+Molemmat tuttavamme alkoivat näitä tarkastaa, ja kätkeytyivät erään
+tammen ta'a.
+
+Amazoni ehti pian heidän kohdallensa.
+
+Hänet nähdessään Villon'in väriseviltä huulilta pääsi tuskan ja ilon
+huudahdus:
+
+-- "Hän! ... oi Jumala! ... se on hän!"
+
+Ja niin kiihtynyt oli hänen mielensä, että ilman Troussecaille'n apua
+hän olisi kaatunut tielle.
+
+Takaa-ajettu nainen heidät silloin huomasi kumpaisenkin.
+
+-- "Keitä ikänä lienette", hän heille kohta huusi, "pelastakaa,
+suojelkaa minua!"
+
+Runoilija jo säihkyvin silmin syöksi eteenpäin. Mutta hänen kumppaninsa
+pidätti häntä käsivarresta ja sanoi:
+
+-- "Maltas, minulla on tuuma ... ja luullakseni hyvä."
+
+
+
+
+VI.
+
+Ensimäiset seikkailut.
+
+
+Martti Troussecaille'n tuuma tarkoitti köyttä.
+
+Sitä samaa köyttä, jonka avulla hän edellisenä iltana, metsän toisessa
+päässä oli kaatanut François Villon'in ihan keskelle tietä.
+
+-- "Ymmärrätkö?" hän tälle puhui innokkaasti, "mikä on kerran
+onnistunut, voi onnistua kahdesti... Pidäs tästä päästä... Minä, toinen
+pää hampaissa, ryömin tien poikki. Kuinpa ei vaan ritarit meitä
+huomaisi!"
+
+Samassa Troussecaille jo heittäytyi maahan ja hiipi notkeana ruohossa,
+joka onneksi oli kyllin pitkää peittääkseen hänen kulkuansa.
+
+Hän saapui pian toiselle puolen ja siellä heti kääntyen sanoi
+amazonille:
+
+-- "Rouva, paetkaa vaan yhä. Kyllä minä ansani puolesta vastaan."
+
+Samassa kätkeytyen pensaiden alle, samoin kuin Villon toisella puolen
+tietä, hän viittasi tätä laskemaan köyttä maan tasalle, mutta pitämään
+siitä lujasti kiinni.
+
+Nyt oli aika. Molemmat ritarit jo lähenivät tien käänteessä.
+Troussecaille antoi merkin, köysi nousi ylös ja tuli äkkiä jänteesen.
+
+Ensimäinen hevonen kaatui nurin niskoin, heittäen miehensä pari
+askelelta eteenpäin.
+
+Samoin kävi toisen ritarin ja myös toisen hevosen.
+
+Nopeammin kuin villikissa syöksee saaliinsa niskaan, Troussecaille ja
+Villon karkasivat kaatuneiden vihollistensa päälle.
+
+-- "Sitokaamme ne varmuuden vuoksi", lausui entinen maankulkija, "minä
+puolestani sitä lajia hyvin osaan ... ja, niinkuin olet voinut huomata,
+köyteni kyllä pitävät."
+
+Muutama käden-liike, niin molemmat voitetut olivat muuttuneet
+mumioiksi.
+
+Kun he sitten alkoivat apua huutaa, Troussecaille sanoi:
+
+-- "Kas vaan! Heti kourallinen sammalia molempien vankiemme suuhun!"
+
+Hätähätää he saatiin vaikenemaan ja vieritettiin metsään.
+
+Heti, kun tämä työ oli tehty, runoilija juoksi amazonin luo, joka oli
+seisahtunut ja katseli vainoojainsa kohtaloa.
+
+Mies ja nainen seisoivat siis silmä silmää vastaan ja katselivat hetken
+toisiansa äänettöminä.
+
+Mies hehkuvana, melkein lumottuna, tuntemattomana noissa vaatteissa,
+tuolla kolarimuodollaan; nainen, vielä peloissaan, vähitellen
+rauhoittuen, ylevän kauniina, otsallaan purppurapuna, jonka kiireinen
+kulku oli luonut, kasvoillaan tuskan pilvet, joiden välitse hänen
+hymynsä jo alkoi loistaa.
+
+Hän oli vielä nuori nainen, täynnä suloa ja viehätystä. Hänen loistavan
+ruskeat hiuksensa valuivat ta'a-päin pitkissä puolihajonneissa
+palmikoissa kalliin, mustan, samettisen päähineen alta. Sama suru-väri
+löytyi kaikissa hänen vaatteuksensa osissa, ja teki, että ihon
+ihmeteltävä valkeus ja vartalon soreus vielä selvemmin tuli näkyviin.
+Kasvojen juonteet, jos kohta hienot, todistivat jonkunlaista
+mielenlujuutta. Hänen suurista tummansinisistä silmistään loisti
+yht'aikaa voimakas itsetunto ja ääretön sulo. Sopi jo ensi silmäyksestä
+päättää, että hän oli saanut paljon kärsiä ja paljon anteeksi antaa.
+Koeteltu sydän, uljas sielu. Jotakin surumielistä ja samalla uskaliasta
+koko hänen olossansa. Ulkonäkö täynnä jaloutta, mutta ennen kaikkea ja
+yli kaiken täynnä hyvyyttä.
+
+-- "Kunnon mies!" hän lausui, "te olette pelastanut enemmän kuin
+henkeni. Näyttäkää minulle tie Orleans'iin, niin te'ette vieläkin
+enemmän."
+
+Näin puhuen, hän irroitti vyöstä kukkaronsa ja aikoi heittää sen
+vale-kolarille.
+
+Vaan tämä, viittauksilla häntä pidättäen, vastasi:
+
+-- "Jalo nainen, säästäkää tämä palkinto jollekin toiselle. Se, joka
+teille puhuu, ei suinkaan ole, mikä hän näyttää olevan. Kerran ennen jo
+sattumus hänet toi teidän tiellenne. Hän on harras, uskollinen
+palvelija... En uskalla sanoa: vanha ystävä."
+
+Tämän äänen ensi heläyksistä amazoni jo säpsähti. Kun tuntematon
+herkesi puhumasta, hän vielä muutaman sekunnin näytti kuuntelevan,
+ikäänkuin jonkin hämärän muiston etäistä kaikua.
+
+-- "Niin", hän vihdoin puheli ... "aivan niin ... minusta tuntuu ...
+vaan miksi minulta noin salaatte kasvonne? Mainitkaa minulle nimenne!"
+
+-- "Nimeni!" runoilija katkerasti kertoi, "todellinen nimeni,
+sitä ette milloinkaan ole tienneet ... sitä ette milloinkaan saa
+tietää. Muotoni ... se teitä nyt peloittaa. Älkää koettako sitä arvata.
+Se vaan tietäkää, että sydän, joka sykkii tämän kuoren alla, on
+kokonaan teidän; että se ilolla teidän edestänne vuodattaisi verensä
+viimeiseen pisaraan asti. Mutta älkäämme ajatelko muuta kuin teidän
+pelastustanne... Tästä menee tie Orleans'iin. Kuningas pysähtyi sinne
+eilen illalla. Epäilemättä häneltä aiotte pyytää apua ja suojelusta,
+rouva herttuatar."
+
+-- "Mutta", amazoni huomautti yhä enemmin hämillään, "tiedättehän siis
+senkin, mikä vaara minua uhkaa, ja mikä on nykyinen nimeni?"
+
+-- "Ennen Renato kuninkaan tytär, nykyään Ferri'n Vaudemont'in kreivin
+leski, Lothringin herttuatar. Jos suvaitsette, seuraan teitä
+saattojoukon sijasta metsän toiseen päähän ... kuitenkin vaan etäältä,
+ja sillä nöyrällä pyynnöllä, ett'emme sanaakaan enää vaihda, ja ett'ei
+ainoakaan teidän silmäyksenne minun puoleeni enää laskeu. Aika joutuu;
+rientäkää!"
+
+-- "Tulkaa", nainen vastasi.
+
+Ja, kiihoittaen hevostansa hiljaiseen juoksuun, hän lähti liikkeelle,
+mietteisin vaipuneena.
+
+François Villon seisoi vielä paikallaan liikkumatonna, häntä silmillään
+seuraten, polvet puolittain notkussa, kädet ristissä, niinkuin
+rukouksissa, niinkuin haltioissaan oleva.
+
+Kaksi kyyneltä vierähti silmistä hänen käsilleen, ja herätti hänet.
+
+Hän kääntyi nyt astumaan toverinsa luo, huusi tälle kiireesti kaukaa
+jonkun sanan, hyppäsi hevosen selkään ja kiirehti pakenevan jälkeen.
+
+Vaan juuri kun oli tämän saavuttamaisillaan, hän äkkiä seisahtui ja
+pysyi muutaman askeleen taaempana.
+
+Nainen myös hiljensi kulkuansa, pää puolittain olkapään yli
+käännettynä.
+
+-- "Täyttä nelistä!" runoilija huusi; "teillä voi olla muitakin
+vaincojia, madame. Antakaa mennä!"
+
+Herttuatar seurasi tätä viisasta neuvoa. Molemmat hevoset kiitivät
+tuulen nopeudella metsän läpi, aina yhtä kaukana toisistansa.
+
+Metsän rinteellä amazoni vähän pysähtyi, ja, tähystäen silmillään
+taivaanrantaa, lausui tämän ainoan sanan:
+
+-- "Orleans?"
+
+Ratsumies tuli paikalle. Kädellä osoittaen pohjaa kohti, hän vastasi:
+
+-- "Tuohon suuntaan. Näin kovaa kulkien, olette siellä tunnin
+kuluttua."
+
+-- "Sitten", herttuatar sanoi, "on tarpeetonta saattaa minua
+kauemmaksi. Vielä kerran, kiitoksia! ... hyvästi..."
+
+-- "Minä otan tämän luvan sitä suuremmalla ilolla vastaan", Villon
+vastasi, "koska te'en teille suuremman hyödyn tuolla alhaalla. Tätä
+tietä pitkin ei ainakaan kukaan teitä seuraa. Ei kukaan ... niinkauan
+kuin minä elän!"
+
+Näiden sanojen lausunnossa oli jotakin niin innokasta, niin hehkuvan
+ritarillista, että se näytti pakolaiseen syvästi koskevan.
+
+-- "Vielä viimeisen kerran, saanko tietää nimenne?" hän kysyi.
+
+-- "Nimeni on Alttiiksi-antamus", runoilija vastasi.
+
+-- "Suokoon Jumala", nainen hiljaa lisäsi, "että voisin itseäni jonakin
+päivänä kutsua Muistoksi! Sitä varroten, kuka ikänä lienette, Anjou'n
+Jolanda teille ojentaa kätensä."
+
+Runoilija sitä tuskin tohti huulillaan koskea. Sitten, tukahuttaen
+hurjan riemun huutoa, hän kääntyi ja katosi ensimäisenä paikalta, niin
+nopeaan kuin hevonen suinkin pääsi.
+
+Kun hän läheni sitä paikkaa, johon Troussecaille'n oli jättänyt, tämä
+juoksi häntä vastaan, kovasti huutaen:
+
+-- "Riennä! riennä! Toinen vangeistamme on karannut. Me saamme pian
+tekemistä linnan koko väestön kanssa! Ja maltas! aivan oikein, tuolla
+alhaalla, katsoppas!"
+
+Noin parikymmentä ratsumiestä lähti linnasta ja ratsasti mäkeä alas
+mitä uhkaavimmilla liikkeillä.
+
+Etupäässä ritari, epäilemättä sama, joka oli Troussecaille'n hoidosta
+päässyt karkuun.
+
+Vähääkään vaalenematta, kun hän tämän havaitsi, Villon päin vastoin
+näytti ihastuneelta.
+
+-- "Taistelua!" hän huudahti. "Martti ystäväni, ratsasta sinä toisella
+hevosella ja ota eteesi satulaan sotanuija, yhtäläinen kuin tämä tässä,
+joka juuri sopivaan aikaan sattui käteeni. Täytyy karata heidän
+päällensä tai olemme kuoleman omat. Siis uljaasti vaan! oletko valmis?"
+
+Sitten hän puhui itsekseen:
+
+-- "Hänen täytyy jo olla hyvässä turvassa. Ei enää vaaraa hänellä ...
+mutta nämä ovat hänen vainoojiansa ... eteenpäin!"
+
+-- "Eteenpäin!" Troussecaille kertoi heiluttaen vielä hirveämpää
+asetta, kuin hänen toverillansa olikaan.
+
+He lähtivät molemmat täyttä karkua eteenpäin ja kiitivät salaman
+nopeudella ryntääjäin päälle, jotka hyvin hämmästyivät nähdessänsä,
+että heidän itsensä päälle rynnättiin.
+
+Ensi iskulla Villon hakkasi pään johtajalta; sitten hän karkasi joukon
+päälle, iskien oikealle, vasemmalle, vähän joka taholle. Troussecaille
+seurasi häntä, säästämättä hänkään asettansa. Molemmat näin kiitivät
+eteenpäin, raivoten, riehuen kuin tuuliaispäät. Eloon jääneet luulivat
+varmaan heidän olevan kaksi pirua ihmishaamussa, kaksi mustaa pirua.
+
+Kuitenkin nämä, niinpian kuin ehtivät tointua ensi hämmästyksestään,
+alkoivat huomata asemansa. Heitä noin viisi-toista vielä, ja kaksi
+vastustajaa vaan! Olihan liian häpeällistä pitää sellaista tappiota
+hyvänänsä!
+
+Lisäksi toinenkin ritareista sai köytensä auki. Hän riensi avuksi vihan
+vimmassa. Nähdessään kuolleet ja haavoitetut, hänen vihansa muuttui
+raivoksi. Hän tahtoi kostaa, ja, hypäten lähimmän hevosen selkään, hän
+otti vuorostaan johtaakseen tätä joukkoa, joka nyt, kiihoitettuna hänen
+huudoiltansa, kokonaisuudessaan syöksi pakenevien niskaan.
+
+Nämä jo olivat hyvän matkaa edellä; mutta siitä tavasta, jolla nuo
+toiset heitä ahdistivat, oli helppo ymmärtää, että voittohuudon piankin
+piti kaikua.
+
+-- "François ystäväni", Martti ystävä sanoi, "ne voittavat alaa. Joku
+minuutti vielä, niin ovat jo kintereillämme."
+
+-- "Anna mennä vaan!" Villon vastasi; "minä luotan hyvään onneeni."
+
+-- "Minä samoin. Mutta sanoppas, huomasitko minua? Onhan minulla
+rohkeutta. Piru vieköön! hevoseni kompastuu."
+
+Kun Troussecaille taas oli ratsailla, tie äkkiä kääntyi.
+
+Kaupunki, siihen asti metsän peittämä, tuli näkyviin.
+
+Heidän täytyi kulkea sen läpi, tai sitä välttääkseen uskaliaasti ruveta
+suureen kiertoon.
+
+Tämän johtopäätöksen Villon heti paikalla teki.
+
+Troussecaille'n vastaus oli:
+
+-- "Seurataan oikeanpuolista tietä. Se on epäilemättä paras."
+
+-- "Niin, mutta vielä nopeammin, jos mahdollista. Minulla on nyt
+vuorostani jotakin mielessä."
+
+Ja Villon ajaa karahutti ensimäisenä kaupungin portista sisään, johon
+kohta sen jälkeen myös Troussecaille katosi.
+
+Viittä minuuttia ei vielä ollut kulunut, niin takaa-ajajat vuorostaan
+tulivat paikalle, ajoivat täyttä karkua nosto-sillalle ja tunkivat
+ukkosen jyrinällä porttiholviin.
+
+Ensimäisen talon portilla Villon oli huomannut pitkän miehen puolittain
+sotilaan, puolittain porvarin puvussa.
+
+-- "Hohoi! ystävä! kuka täällä postitalon isäntä on?"
+
+-- "Minä itse."
+
+-- "Ja kuka on tämän portin vartija?"
+
+-- "Minä myös."
+
+-- "Ahaa! olette kumpaakin; hyvä vaan! Antakaa sitten kiiruimman kautta
+sulkea tämä portti ja tuokaa samalla tallista kaksi parasta
+hevostanne."
+
+-- "Mutta, mitä vasten?"
+
+Runoilija keskeytti hänet, asettaen rautasormuksen liljoinensa hänen
+nenänsä eteen.
+
+Tämän nähdessään postitalon isäntä, jo melkein vaaleana pelosta,
+kumarsi nöyrästi.
+
+-- "Kuninkaan toveri!" Villon sanoi. "Totelkaa!"
+
+-- "Totelkaa", Troussecaille kertoi yhtä kopeasti, vaikk'ei asiasta
+mitään ymmärtänyt. Se oli hänen osansa..
+
+-- "Meitä ajetaan takaa. Siis! joutukaa!" runoilija komensi. Heti
+paikalla rautasuojus putosi; portti sulkeutui kuin loihtimalla.
+
+Samalla kuin isäntä hyöri tämän ensimäisen käskyn toimeen-panossa, hän
+oli antanut kutsua tallirenkinsä.
+
+Kaksi hätähätää satuloitua rotevaa hevosta tuotiin kohta esille.
+
+Mitä suurimmalla kiireellä molemmat kumppanukset astuivat alas
+ratsuiltaan, joivat lasin viiniä ja istuivat jälleen satulaan.
+
+Takaa-ajajat jo melusivat portin ulkopuolella, joka äkkiarvaamatta oli
+heiltä sulkeutunut.
+
+-- "Ne ovat kuninkaan vihollisia", Villon sanoi, "aukaiskaa niille
+vasta puolen tunnin päästä ja sanokaa, keitä me olemme. Eteenpäin!"
+
+Puolen tuntia myöhemmin, hän pidätti hevostaan sanoen:
+
+-- "Minusta tuntuu, kuin voisimme vähän levähtää. Mitä arvelet tästä
+ensimäisestä reipastuksesta, Martti ystävä?"
+
+-- "Minä aattelen, François ystävä, että sinä olet salannut minulta
+nimesi ja asemasi. Sinä et olekkaan runoilija Villon, vaan loihtija
+Parapharagaramus, ja kannat semmoisena sormessasi sormusta, joka saa
+ihmeitä aikaan."
+
+-- "Eikö nämä ihmeet saa sinun uteliaisuuttasi vireille?"
+
+-- "Ei vähääkään. Minä mukaudun suostumuksiimme: tiedottomuus,
+salaperäisyys! Yksi ainoa kohta minua huolettaa."
+
+-- "Mikä sitten?"
+
+-- "Koska syömme suurusta?"
+
+-- "Ensi postipaikassa ... hätäisesti."
+
+-- "Hiisi olkoon!"
+
+-- "Mutta ehtoolla, Gien'issä, hyvä illallinen, hyvä vuode ... ja
+vaatteiden muutto. Puh! kurkkuni on nokea täynnä."
+
+-- "Olkoon! minä haen jonkun rehellisen vaatekauppiaan, jonka luona
+voimme pukeuda ylhäisiksi herroiksi."
+
+-- "Ei ollenkaan! kauppiaan puku on saatavana jonkun lähi-kaupungin
+torilla. Se on meidän virkamme vastaiseksi. Olkoon se sanottu siksi kun
+toisin käsken."
+
+
+
+
+VII.
+
+Vaatekauppias ja kaksi pyhissä-vaeltajaa.
+
+
+Gien'issä oli par'aikaa markkinat. Ravintola oli väkeä täynnä.
+
+Vaan onnellisen sattuman kautta ravintolan isäntä piti toistakin
+virkaa. Hän oli samalla postin hoitaja.
+
+François Villon'in tarvitsi vaan näyttää taikakaluansa, niin hän kohta
+sai kunniahuoneen käytettäväksensä.
+
+Töin tuskin hän oli sinne asettunut iloisen takka-valkean ääreen, niin
+Troussecaille astui sisään erään kauppiaan kanssa, joka kantoi suurta
+vaatepakkaa.
+
+-- "Ohhoh!" runoilija sanoi, "tuottehan meille tänne koko varastonne."
+
+-- "Ainakin kaikki, mitä siitä on jäljellä. Oivat markkinat! Asiat yhä
+paranevat. Jaa, ei sovi soimata! käyvätpä ne hyvinkin tavallansa, nuo
+asiat!"
+
+Ja kauppias hieroi tytyväisenä käsiänsä.
+
+-- "Suuri Jumala!" Villon huudahti, "kun kohtaa kauppiaan, joka on niin
+tytyväinen, että hän tytymystään vielä muillekin julistaa, tietääpä
+silloin jotain uutta nähneensä."
+
+-- "Olkoon vaan", vieras sanoi; "vaan toisin puhuminen olisi
+kiittämättömyyttä hänen Majesteettiansa kuningasta kohtaan. Hän se on
+tiet puhdistanut varkaista ja rosvoista, jotka niitä ennen häiritsivät.
+Kunnia hänelle siitä, että hyvät kaupunkimme alkavat taasen kukoistaa.
+Liike tulee virkeämmäksi. Raha ei enää ole kätkössä, vaan liikkuu
+vapaasti. Eläköön Ludovik XI! Hän suosii kauppaa, hän suojelee sitä.
+Hän itse, jos olisi jonkun kauppakonttoorin takana syntynyt, olisi
+nykyään kuningaskunnan ensimäinen kauppias."
+
+Tämän ylistys-puheen kestäessä, oli toivorikas vaatekauppias levittänyt
+esiin kaikki tavaransa.
+
+Hän oli pieni, vilkas mies, terävällä ulkomuodolla, sekä puheissaan
+jotenkin suurisuinen: yksi aian valtio-viisastelijoista.
+
+-- "No, totta mar!" runoilija huudahti, "mies ihan kuin meitä varten.
+Hänpä meitä nyt voi sopivalla tavalla vaatettaa ja samalla vielä kaupan
+päälle meille jakaa joitakin tietoja tilasta Burgundin herttuakunnassa,
+johon huomenna aiomme lähteä."
+
+-- "Herttuakunta Burgund! Oi! herrani, siellä löydätte vähän rahaa, ja
+vielä vähemmin sotaväkeä. Kaarlo rohkea ei ole Ludovik rauhallinen. Hän
+on kaikki surmannut, kaikki tuhlannut tuossa surkeassa Neuss'in
+piirityksessä, johon hän melkein vuoden aian on kuluttanut varojaan
+siinä hullussa toivossa, että vihdoinkin saisi perustaa länsimaisen
+suuriherttuakuntansa, tuon kuuluisan burgundilaisen kuningaskunnan.
+Vaan suvaitkaa ... eikö mielestänne tämä harmaa pumpulitakki sopisi
+kumppanillenne?"
+
+-- "Ihmeen hyvin!" Villon vastasi. "Se on aasin väri. Antaa hänen
+koettaa sitä päällensä. Vaan sillä välin, mestari ... mikä nimenne on?"
+
+-- "Hugonet, teidän luvallanne."
+
+-- "No niin! mestari Hugonet, sanokaa meille, keitä vastaan teidän
+tuleva länsimainen suuriherttuanne nykyään käy sotaa? ... sillä kuuluu
+hänen luonteesensa aina sotia."
+
+-- "Sveitsiläisiä vastaan, hyvät herrat. Toinen vasikan askel.
+Sveitsiläiset ovat urheata väkeä, hyvin uutteroita, mutta varsin
+köyhiä, joilta ei valloittaja voi mitään voittaa. He tekivät kaikki
+mitä voivat rauhaa ylläpitääkseen. Herttua ei tahtonut unohtaa, että
+olivat auttaneet Elsass'in talonpoikia, ja ansion mukaan rangaisseet
+tuota roistoa, jota kutsuttiin Hagenbach'iksi. Oiva tuomio kerrassaan!
+Vuorelaiset, tämän nähdessään, aloittivat sodan, voittivat Hericourt'in
+tappelun, valloittivat Pontarlier'in ja ryöstivät koko Franche-Comté'n.
+Kaarlo herttua kääntyi vihdoinkin heitä vastaan. Vaan tielläpä hänen
+päähänsä äkkiä juolahti anastaa Lothringi."
+
+-- "Lothringi! millä oikeudella?"
+
+-- "Väkevämmän oikeudella, mukavuuden oikeudella. Kuninkaaksi
+aikoessaan, hänen täytyi saada kuningaskuntansa yhdeksi ainoaksi
+lohoksi Lyon'ista Brygge'en asti. Hän on jo valloittanut Luxemburg'in
+ja Geldern'in, jotka olivat hänen maidensa keskellä. Lothringi oli myös
+hänen tiellään; hän iski siihen leijonan-kyntensä."
+
+-- "Ja mitään vastarintaa kohtaamatta?"
+
+-- "Oh! sepä kysymys! Jo ensimäisen tappelun alussa nuori Renato
+herttua, vaikka vasta hiljan oli kahdennen kymmenennen ikävuotensa
+täyttänyt, rohkeni lähettää serkulleen Burgundin herttualle verisen
+kintaan, ikivihan merkiksi. Sitten hän, yhdistyen Craon'in herran
+johtamain kuninkaallisten joukkojen kanssa, aloitti uljaasti
+taistelun."
+
+-- "Yksinäänkö?"
+
+-- "Melkein. Tosin oli hän yhtynyt suureen liittokuntaan, joka
+perustettiin Reinin tuolla puolen, vaan Sveitsiläiset eivät olleet
+vielä valmiit, Sveitsiläiset hänen pettivät. Muutoin hän ei olisi
+peräynyt, eikä hän nytkään sitä tahtonut tehdä. Vaan koko tuo ääretön
+burgundilainen sotavoima vyöryi pienen Lothringi paran päälle.
+Rakkaudesta alamaisiansa kohtaan hänen täytyi paeta... Hän katosi
+vallan. Vaan nyt teidän toverinne on varsin sievästi ja luullakseni
+oikein mielensä mukaan vaatetettu. Teitä itseänne varten, herrani, mitä
+pidätte tästä tummansinisestä puvusta?"
+
+-- "Koettakaa sitä päälleni. Vaan, yksi muistutus vielä, jos
+suvaitsette? Sanoittehan, että Burgundin herttualla tuskin enään oli
+ainoatakaan Burgundilaista luonansa."
+
+-- "Niin tosin. Mutta kaiken maailman italialaiset, dalmatialaiset,
+kroatialaiset ja muut suurisuiset palkkasoturit. Hirvittävä armeija.
+Surkuttelen teitä tosiaan, jos onnettomuudeksi olette joutuneet kahden
+tulen väliin... Ai, ai! tämä vaatteus teille vasta sopiikin, sen
+Hugonet takaa! Koetetaanpas nyt takkia."
+
+Villon suostui siihen, mutta jatkoi itse kysymyksiään yhä kiihtyvällä
+innolla ja kiinteydellä.
+
+-- "Sanokaapa, mestari Hugonet, käyttehän välistä Lothringissakin?"
+
+-- "Käynpä kyllä. Se onkin paras kauppa-alueeni; minulla on siellä
+paljon ystäviä."
+
+-- "No, nämä ystävät, mitä ne ajattelevat nuoresta herttuasta ... ja
+hänen äidistänsä?"
+
+-- "Niitä jumaloidaan, hyvä herra, niitä jumaloidaan! Herttuatar on
+yhtä hyvä kuin hän on suloinen ja kaunis. Hän saattaisi hallita; mutta
+hän on luopunut oikeudestaan poikansa eduksi, niin suuresti hän tätä
+rakastaa. Ja poika sitä todella ansaitseekin. Hän on sivistynein,
+jaloin, uljain, sekä lempein nuori prinssi koko mailmassa. Ja niin
+kaunis sitten! Hän on äitinsä ilmikuva. Puhutaanpa, että hänen
+vasemmalla poskellaan on pieni musta pilkku, samanlainen, kuin se,
+jonka herttuattaren kuvissa aina näkee."
+
+Surullinen hymy nousi runoilijan huulille. Oli melkein, kuin joku
+kallis kuva, muille näkymätönnä, olisi liihoitellut hänen ihastuneiden
+silmäinsä ohitse.
+
+Mestari Hugonet päätti puheensa näillä sanoilla:
+
+-- "Vaikeat ja vaaralliset ajat, nämä meidän ajat, herraseni! Vaikk'ei
+minun kaltaisten sentään sovi valittaa. Paljon vanhoja vaatteita saa
+ostaa täällä, myydä tuolla. Toisella puolen ylhäisiä, jotka köyhtyvät
+ja katoovat; toisella taas alhaisia, jotka rikastuvat ja tahtovat heti
+loistaa. Puhumattakaan hirtetyistä, joiden repaleet teloittaja meille
+säästää, ja salaisista lähettiläistä, jotka muuttavat pukua joka
+kaupungissa. Suuri joukko vaatetettavia. Hyvät herrat, nämä kaksi
+täydellistä vaatekertaa maksavat teille kaksi Tours'in livre'ä. Sen
+lisäksi jalkineista ja päähineistä kaksi-toista valko-penninkiä.
+Annanpa teille vielä kaupan päälle nämä kaksi pientä tikaria. Oikein,
+oikein maksettu! Onnea matkalle!"
+
+Villon maksoi tinkimättä, ja käski tuoda illallisen.
+
+-- "Vihdoinkin!" Troussecaille huokasi, istuessaan niin hyvin
+varustettuun pöytään, ett'ei hän ollut semmoista unissaankaan nähnyt.
+
+Vaan tultuansa nyt raittiiksi ja siivoksi mieheksi, hän ei syönyt
+liikaa kuin puoleksi, eikä juonut itseänsä kuin puolipäihinsä.
+
+-- "_Initium sapientiae_!" Villon sanoi, ja tytyi tähän viisauden
+alku-koetukseen.
+
+Siellä oli muuten kaksi leveätä, pehmeätä vuodetta, lämpimästi
+verhottuna uutimilla ja katoksilla sarssikankaasta.
+
+He sukelsivat niihin kumpikin yhtä tytyväisenä. Troussecaille päästi
+vielä muutamia ilohuutoja, jotka pian muuttuivat innokkaaksi
+kuorsaamiseksi.
+
+Vaan Villon ei ollut sitä lajia, joka olisi liian kauan nauttinut
+Capuan hekumaa. Seuraavana aamuna, päivän koitossa, molemmat
+seikkailijamme nousivat ratsujensa selkään ja lähtivät eteenpäin.
+
+Sinä päivänä ei mitään erinomaista heille tapahtunut. Voidakseen niin
+kauan kuin mahdollista käyttää kuninkaan asettamia postipaikkoja,
+Villon yhä kulki Ranskan puolella rajaa, menemättä sen yli Burgundiin.
+Sama temppu seuraavana päivänä. Lähestyttiin Clamecy'ä. Ilta-puoleen
+matkustajamme huomasivat kaksi pyhissä-vaeltajaa, jotka astuivat tietä
+pitkin heitä vastaan.
+
+-- "Tuossa meidän virkamme!" Villon sanoi, sulkien puolen silmää ja
+avaten puolen suuta, joka oli, niinkuin lukija vielä muistanee, hänen
+omituinen temppunsa kaikissa tärkeämmissä tiloissa, niin juhlallisissa,
+kuin naurettavissa.
+
+-- "Meidän virkamme, ... kuinka niin?" Troussecaille uskalsi kysyä.
+
+-- "Sentähden, että kauppias-toimemme on päättynyt. Pyhissä-vaeltajia
+olemme vast'edes. Niin on käsketty ... ainakin, ell'et mieluummin toivo
+itseäsi ja minua hirsipuuhun."
+
+-- "Puhukaamme muita asioita! minä olen tullut hyvin araksi kaulastani.
+Mene sinä vaan, ilman pitemmittä puheitta, anastamaan noiden
+matkalaisten pitkät ruskeat hameet, heidän sauvansa ja jalkineensa.
+Vaan aatteleppas, jos eivät suostuisikkaan vaihettamaan?"
+
+-- "Mitä vielä! minulla on kultaa, joka heidät hyvällä saa siihen
+taipumaan ... ja rautaa, joka tarvittaessa heitä siihen pakoittaa."
+
+Näin sanoen, Villon pyöritteli takkinsa alla tupessa olevaa pientä
+tikaria.
+
+Troussecaille'lla oli takkinsa alla yhtäläinen todistus-kappale. Hän
+siihen laski samoin kätensä, ja vastasi:
+
+-- "Mene sitten vaan heitä hätyyttämään! Mutta eivätpä siltä
+näytäkkään, kuin aivan vähiä hämmästyisivät."
+
+Ja todellakin, molemmat pyhissä-vaeltajat astuivat eteenpäin
+reippailla, vakavilla askeleilla.
+
+Sen mukaan, kuin voitiin etäältä päättää, he olivat kaksi nuorta miestä
+ko'okkaalla vartalolla ja rotevalla astunnalla. Saattoipa melkein
+huomata heissä jotain sotaista. He heiluttivat sauvojaan niinkuin
+miehet, jotka osaavat keihästä käyttää.
+
+-- "Saadaanpa nähdä!" runoilija päätti, kannustaen hevostansa.
+
+Molemmat ratsumiehet ehtivät pian vaeltajain eteen, ja, sulkien heiltä
+tien, huusivat yhteen ääneen:
+
+-- "Seis, miehet!"
+
+-- "Mitä tämä on!" nuorempi vaeltaja ylpeästi kysyi.
+
+Runoilija heti vaikeni, kuin ukkosen lyömänä. Sitten hän, tarttuen
+toverinsa käsivarteen, kuiskasi tämän korvaan;
+
+-- "Muistatko mestari Hugonet'in sanoja? Tarkastitko Jolanda
+herttuatarta?"
+
+-- "Kyllä."
+
+-- "Katsoppas tätä nuorta miestä?"
+
+-- "Todella ... mikä tavaton yhtäläisyys!"
+
+-- "Ja, niinkuin äidilläkin, musta pilkku vasemmassa poskessa. Ei
+epäilystä! se on hän ... se on varmaan hän!"
+
+Villon seisoi jo maassa. Hän notkisti polvea nuoren vaeltajan edessä ja
+lausui tälle, mitä hartainta kunnioitusta osoittaen:
+
+-- "Armollinen herra, unohtakaa halveksiva käytökseni ja suokaa minulle
+anteeksi. Minä en ole teidän vihollisenne ... kaukana siitä."
+
+Nuori mies oli astunut askeleen ta'apäin. Hämillään, mutta äänetönnä,
+hän asettui malttavaan ja samalla puolustavaan asemaan.
+
+Toinen vaeltaja kysyi:
+
+-- "Keneksi toveriani luulettekaan?"
+
+-- "Lothringin herttuaksi Renatoksi", oli Villon'in varma vastaus.
+
+Äänettömyys seurasi ja sen kestäessä nämä neljä matkustajaa katselivat
+tarkemmin toisiansa, ja tekivät havaintojansa.
+
+Ei milloinkaan kahdenkymmenen vuotias prinssi ole ollut täydellisempi,
+viehättävämpi kuin tämä nuori herttua. Vartalo soleva ja luonnikas.
+Jäsenet, liikkeissään täynnä suloa, todistivat notkeutta ja voimaa.
+Kaikki jalot pyrinnöt, kaikki sotaiset avut loistivat hänen suurista,
+mustista silmistänsä. Valtiaan merkki kajosteli hänen otsallaan,
+hyvyyden tenho hänen huulillansa. Koko hänen olossaan äidin hienous ja
+sulo miehuuden innon ja ritarillisen reippauden kaunistamana, niin että
+näytti siltä, kuin hän olisi aiottu suuria mailmassa toimittamaan. Joka
+hänen vaan näki, ilostui kohta.
+
+Niin ei ollut hänen toverinsa laita, joka vihdoin ylpeällä katseella
+vastasi:
+
+-- "Te erehdytte, ystäväni. Te ette tunne Lothringin herttuaa."
+
+-- "Se on totta", Villon myönsi; "mutta, eilen vielä, näin hänen
+arvoisan äitinsä ... ja muuta en tarvitse tunteakseni hänen poikaansa
+sydämmen silmillä. Sydämmellä on hyvät silmät!"
+
+Herttua astui askeleen eteenpäin, huudahtaen:
+
+-- "Olette kohdanneet äitini ... eilen, sanoitte?"
+
+-- "Vähintäin kaksi päivää sitten ... ja taivas soi minulle vielä onnen
+tehdä hänelle pienen palveluksen."
+
+-- "Minkä palveluksen? puhukaa!"
+
+Villon kertoi tapauksen, mutta niin ylen kainolla tavalla, että
+Troussecaille siitä vihdoin suuttui ja alkoi nyt vuorostaan kertoa,
+paljastaakseen koko totuuden.
+
+Kiihkeä ja tulinen liikutus paisutti nuoren herttuan rintaa, innosti
+hänen nerokkaita kasvojansa. Kuullessaan siitä vaarasta, jossa hänen
+äitinsä oli ollut, siitä alttiiksi-antamuksesta, joka hänet oli
+pelastanut, vihan leimaus ja kirkas kyynel yht'aikaa, loistivat hänen
+silmissään. Vihdoin hän tarttui Villon'in käteen, ja, pusertaen sitä,
+sanoi tälle:
+
+-- "Kiitos!"
+
+Sitten, ikäänkuin itsekseen puhuen:
+
+-- "Oh! Sitähän jo aavistin, että nuo molemmat miehet, nuo Ramswag
+veljekset, olivat pettureita!"
+
+Runoilijan silmäys näkyi pyytävän selitystä. Käden liikkeellä herttua
+käski toverinsa vastata.
+
+-- "Rouva herttuatar", hän lausui, "oli poikansa tietämättä itse
+lähtenyt kantamaan viimeistä valitusta Ludovikin tuomioistuimen eteen.
+Ramswag veljekset, kaksi ritari-nimeen kelvotonta, olivat tarjouneet
+hänelle saattajiksi. Saimme jälestäpäin kuulla, että Burgundin herttua
+oli nämä molemmat kurjat lahjonut pitämään herttuatarta vankina
+jossakin heidän linnassaan. Heti kohta, huolimatta surkeasta tilastaan,
+huolimatta vaaroista, hänen ylhäisyytensä herttua tahtoi lähteä
+liikkeelle. Me lähdimme. Vaan nyt, kun vaara en ohitse, arvelen, että
+voisimme kääntyä takaisin, ja..."
+
+-- "Ei suinkaan!" Renato herttua keskeytti. "Eteenpäin! Minä tahdon
+nähdä äitini, ja omin silmin tulla vakuutetuksi..."
+
+Hänen toverinsa oli häntä lähestynyt ja kuiskasi hänen korvaansa:
+
+-- "Teidän ylhäisyytenne siis unohtaa toisen naisen, Bern'issä..."
+
+-- "Äitini ennen kaikkia! Hän sitten!... Vaan aika rientää; meillä
+pitäisi olla hevoset."
+
+-- "Ottakaa meidän", Villon sanoi. "Ne ovat teille tarjona."
+
+-- "Vaan minä, mitä annan teille niiden sijaan?"
+
+-- "No, hyvä Jumala, sitä, jota juuri tulimme teiltä pyytämään,
+vaatteenne, hattunne ja vaeltajasauvanne."
+
+Renato Lothringilainen ei näyttänyt rakastavan turhia puheita.
+Vastaukseksi hän vaan riisui yltään ruskean hameensa; hänen toverinsa
+teki samoin.
+
+Tämän alla kumpikin kantoi yksinkertaista matkapukua, puoleksi verasta,
+puoleksi nahasta.
+
+-- "Teidän nimenne?" herttua kysyi noustessaan hevosen selkään.
+
+-- "Olen sen jo äidillenne sanonut", Villon vastasi; "hänelle ja teille
+on nimeni Alttiiksi-antamus."
+
+-- "Minä panen sen mieleeni. Hyvästi!"
+
+Ja nuori herttua kannusti rajusti hevostansa.
+
+Villon seurasi häntä silmillään. Kun herttua oli näkyvistä kadonnut,
+hän jupisi:
+
+-- "Hyvä Jumala! Etköhän sinä itse ole se, joka minua näin ohjaat
+heidän tiellensä? Oi Jumalani, suo minun vielä vastakin heitä
+palvella!"
+
+-- "Tapahtukoon niin!" Troussecaille päätti.
+
+Molemmat seikkailijamme, puettuina pyhissä-vaeltajiksi, lähtivät taasen
+matkaan.
+
+Välttäen huolella kaupungeita, aina varoillaan, he pian olivat
+kulkeneet Burgundin läpi.
+
+Eräänä iltana vihdoin, kun oli kauan suurella vaivalla ylöspäin
+astuttu, syvä laakso aukeni heidän eteensä.
+
+Sen toisella puolen, suuria kuusimetsiä, ja lumeen peitettyjä vuorten
+huippuja.
+
+Niiden juurella, kallioiden välissä kuohuvia puroja, jyrkkiä putouksia.
+
+Taivaanrannalla suuren järven purppuraviitta, joka välkkyi auringon
+viime säteissä.
+
+-- "Olenkohan oikein hereillä?" Troussecaille huudahti. "Katsos tuolla;
+tämä on minusta maa, jota voi vaan unissa nähdä!"
+
+Martti ystävä ei nähnyt unta.
+
+Maa, johon matkustajamme tulivat, oli Sveitsi.
+
+Käykäämme sinne heidän edellänsä.
+
+
+
+
+VIII.
+
+Vapaa, mutta raivokas.
+
+
+Niitä on kaupunkeja, muodoltaan niin peräti omituisia, että näyttää
+siltä, kuin ne olisivat alusta alkaen yht'äkkiä siihen muotoon valetut.
+
+Sellainen on Bern.
+
+Jyrkkä saarento, jonka päällä sen muurit ylpeinä seisovat, Aar'in
+nopeat ja kirkkaat laineet, jotka kuohuen sitä syleilevät, sen
+taivaanranta täynnä ikuista lunta, itse karhukin, josta se nimen sai,
+ja jonka kuvaa joka askele muistuttaa, kaikki yhdessä antavat sille
+tuon säännöttömän, karkean, ja mahtavan ulkomuodon. Sen kömpelöt
+viheriän-harmaat rakennukset, sen laajat kadut, matalat pylväskäytävät,
+ihanat suihkulähteet, ja joku jäljellä oleva suuri torni näyttävät
+siinä jo seisoneen mailman sivun. Se, mikä vähimmin kaikista on
+muuttunut, on sen arvokas, mahtava ja kylmä ulkomuoto. Bern syntyi
+tasavaltana ja on tasavaltana kuoleva. Toinen Sparta.
+
+Sillä oli kuitenkin myös heikkouden aikoja; vaan masentumattoman
+intonsa avulla se niistä pian jälleen tointui. Sillä oli myrskyisiäkin
+päiviä, mutta harvinaisen järkevyyden ja isänmaallisuuden kautta itse
+nämä myrskyt kääntyivät sille menestykseksi ja kunniaksi. Voisimme
+esimerkkinä tämmöisestä aiasta kuvailla ensimäistä sunnuntaita
+joulukuussa 1475.
+
+Jo aamulla varhain ympäristön asukkaat ja ystävät lähi-kaupungeista
+tulivat lippujensa ja runoilijainsa johdolla Bern'iin. Jälkimäisillä
+oli kullakin sotalaulunsa, jota hän lauloi.
+
+Näistä luontevista odysseioista, jotka yksinkertaisuudessaan ja
+karkeudessaan olivat ylistämäinsä sankarien kaltaiset, oli
+Beit-Weber'in, Freiburgilaisen runoilija-sotilaan, runo raikkain. Hänen
+maalaisessa lyyryssään näytti olevan paljaita teräskieliä; se helähteli
+rautaan puetun käden alla. Hän lauloi Pontarlier'in retkeä, tuota
+urheata rynnäkköä, Sveitsiläisten ensi voittoa Kaarlo rohkean yli.
+
+"Kuulkaa hirveätä kertomusta, jonka aion teille kertoa.
+
+"Jumalan nimeen, amen! Pyhän Neitseen nimeen, minä aloitan lauluni.
+
+"Puiden oksat olivat juuri pukeuneet vihantaan, kun äkkiä moni urhea
+mies sai lähteä majastaan.
+
+"Toiset nousivat ylös, toiset astuivat alas. Heidän sotainen käyntinsä
+oli hirveä nähdä. Burgundin herttuaa kohtasi häpeä, joka ei
+naurattanut.
+
+"Marsittiin hänen herttuakuntaansa, hänen kaupunkiinsa Pontarlier'iin.
+Siellä se taistelu alkoi. Pian nähtiin suuri joukko vaimo parkoja
+surupuvussa, leskenvaatteissa.
+
+"Niin pian kuin Velskit (Gallian miehet) tämän uutisen kuulevat, he
+saapuvat jalkaisin ja ratsain. Kaksi-toistakymmentä tuhatta. He
+päättivät valloittaa Pontarlier'in, vaan saivat sen kalliisti maksaa.
+
+"Bern'in karhu saa kuulla, mitä on tekeillä. Äkkiä hän kyntensä
+teroittaa. Hän ottaa kanssaan neljätuhatta miestä. Kuuluupa kuinka
+viheltävät iloisesti.
+
+"Karhu oli vihan vimmassa. Turhaanpa viholliset ponnistivat. Vaikka
+heitä oli neljä yhtä vastaan, heidän täytyi paeta.
+
+"Ja karhu mörisi yhä. Ja kaikki liittolaiset sanoivat: tulkoot Velskit
+vielä kerran, niin taistelemme heidän kanssansa joka päivä.
+
+"Ja ne tulivatkin takaisin entistä lukuisempina, vaan jättivät,
+uudestaan paetessansa, vielä enemmin ruumiita jälkeensä. Siinä syy,
+miksi kiitän Freiburgilaista, Solothurnilaista, Lucernilaisia, Wienne'n
+miehiä, ja yli kaiken Berniläisiä; ne miehen tavalla taistelivat.
+
+"Jumala oli auttajamme, kiittäkäämme Häntä, veljeni! Hän se on, joka
+sellaisia voittoja antaa.
+
+"Karhu oli lähtenyt pesästään. Se palajaa sinne jälleen. Jumala suokoon
+sille iloa ja menestystä. Tämän on laulanut Beit-Weber. Amen!"
+
+Kaikki, jotka häntä seurasivat, porvarit, talonpojat, reippaat
+nuorukaiset, kertoivat joka säikeen miehuullisella innolla.
+
+Berniläiset olivat lähteneet ulos huoneistaan, melkein kaikki aseissa.
+He yhtyivät äänellään tulokkaiden ja etenkin Beit-Weber'in seuralaisten
+lauluihin. Tuo Pontarlier'in retki oli heidän tuorein voittonsa.
+
+Se oli edellisenä keväänä saatu.
+
+Kaikkialla muualla kaupungissa kaikui samaten sodan ja vapauden
+lauluja.
+
+Kaikki nämä eri joukot liikkuivat suurta toria kohden, jonka varrella,
+vastapäätä tuomiokirkkoa, kaupungin raastupa eli raatihuone seisoi.
+Suuri neuvosto oli siellä jo ko'ossa. Kiihkeän keskustelun humina
+kuului epäselvästi sen paksujen muurien takaa. Väliin myös, itse kansan
+keskeltä, etenkin loitompaa, kumeata kohinaa, innokkaita, meluavia
+huutoja. Vaan muutamat nuoret miehet, jotka varsin ylpeinä kantoivat
+Bern'in värejä, palauttivat melkein kohta rauhoituspuuhillaan, joll'ei
+juuri hiljaisuutta, niin kuitenkin tyyneyttä mieliin. Ne olivat
+aseettomina nuo miehet. Ei ainoatakaan sotamiestä väkijoukkoa
+hillitsemässä, maistraattia suojelemassa. Ei muuta kuin järjestyksen
+tunto, ei muuta kuin lain kunnioitus. Kaikkina aikoina on Sveitsi tässä
+kohden antanut loistavan esimerkin.
+
+Lähestykäämme erästä joukkoa, joka seisoo tuomiokirkon portailla;
+kallistakaamme vähäksi aikaa korvamme heidän puheisinsa: tulemme siten
+ymmärtämään kuinka perin tärkeät nämä hetket Bern'ille olivat.
+
+-- "Sanon sen vielä kerran", intti paksu mies vilkkaalla, tulisella
+muodolla, "sanon sen teille vielä kerran, Juha naapuri, että ylhäiset
+eivät uskalla. Ne ovat meidän vertaisia. Ei enempää, eikä vähempää.
+Suuri neuvosto on sen julistanut."
+
+-- "Olkoon vaan!" vastasi Juha, eräs toinen porvari tyynellä
+puritaani-muodolla; "olkoon vaan, naapuri Kirschoff; mutta unohdattepa,
+että suuri neuvosto paraillaan on ko'ossa uudestaan tutkimassa tuota
+samaa ilkeätä sääntöä."
+
+-- "Miksi juuri ilkeätä?" pisti väliin eräs kolmas henkilö, joka,
+kömpelöstä astunnasta ja röyhkeästä muodosta päättäen, näytti olevan
+oikea Bern'in karhu ihmisen hahmussa. "Minua sääntö miellyttää.
+Ystäväni ja toverini Pietari Kistler oli se, joka sen esitti
+äänestettäväksi."
+
+-- "Eräänä päivänä, jolloin neuvosto ei ollut täysilukuinen", Juha
+tyvenesti huomautti.
+
+-- "Vähät siitä!" Kirschoff sanoi, "ei se la'ilta voimaa vähennä."
+
+-- "Sitä käsitystapaa juuri arvokas rahastonhoitaja Frankly paraillaan
+väittää vääräksi. Jumala suokoon, että hänelle myönnetään oikeus! Vähän
+kärsimystä vielä!"
+
+Jumalan nimeä mainitessaan Juha oli kääntynyt kirkkoa kohden, ja
+ottanut nahkalakin päästänsä.
+
+Mies karhun muodolla oli sitä vastoin kääntynyt raatihuonetta kohden;
+hän murisi itsekseen ja vastasi:
+
+-- "Jospa ne edes kiiruhtaisivat tuolla sisällä! eihän siitä loppuakaan
+tule!"
+
+-- "Kärsimystä!" Juha toisti; "kaikki täytyy käydä järjestyksessä.
+Ensin valitus tai esitys; sitten vastaus, puolustus, vastaus
+puolustukseen, vihdoin johtopäätös, jota seuraa tuomio. Semmoinen on
+sääntö kaikessa rehellisessä ja la'illisessa keskustelussa."
+
+-- "Kun se koskee ylimyksiä!" Kirschoff huudahti kiukkuisena.
+
+-- "Taasen yksi aateliston etu-oikeus!" karhu mörähti.
+
+-- "Mitä puhutte etu-oikeuksista?" Juha painavasti lausui; "löytyykö
+kaupungissamme Bern'issä ainoatakaan kansalaista, joka ei voisi kohota
+miksi hyvänsä, vaikka tasavallan korkeimpiin virkoihinkin?
+Rahastonhoitaja Frankly on vaan vähäpätöinen turkkuri, niinkuin
+minäkin. Teidän sankarinne, tuo Martti Kistler, eikö hän ole ollut
+esimiehenä Bern'issä? Eikö hän vielä nytkin ole lipunkantaja? Enkä ole
+kuitenkaan kuullut, että hän olisi ylhäistä sukuperää; olihan vaimoni
+viimeksi eilen illalla ostamassa meidän lihatarpeitamme hänen
+puodistansa. Teurastaja, ei mitään muuta kuin teurastaja, aivan
+niinkuin tekin, mestari Hohenlock."
+
+Se oli karhu, jota Juha näin nimitti.
+
+Hän jatkoi:
+
+-- "Älkää soimatko viisaita lakeja, joita olemme isiltämme perineet ...
+ja etenkin näin vieraiden kuullen."
+
+Juha osoitti silmillään kolmea miestä, jotka seisoivat samassa
+parvessa.
+
+Siinä oli ensinnäkin kaksi pyhissä-vaeltajaa. Toinen, joka tytyi vaan
+katselemiseen, eikä näyttänyt ymmärtävän kieltä, jota puhuttiin hänen
+ympärillään; toinen, joka ymmärsi varsin hyvin ja kuunteli uteliaalla
+tarkkuudella. Mitä kolmanteen tulee, hän oli vielä nuori mies,
+nähtävästi taiteilija, varustettuna nahkaisella esiliinalla, jonka
+päällä oli hienoa valkoista pölyä. Meiseli ja pieni vasara kädessä.
+Matti Heinz, Strassburg'ista, johtaja tuomiokirkon rakennuksessa, jonka
+viimeiset veistokset hän juuri silloin oli saanut valmiiksi.
+
+-- "Juha mestari", hän vastasi hymyillen, "jos näin puhutte minun
+tähteni, niin olette väärässä. Kymmenen vuoden kuluessa, jonka aian
+teidän seassanne olen asunut, olen voinut tutkia mitä jaloa ja hyvää
+Berniläisen karkeuden alla löytyy, niissäkin, jotka pitävät kunnianaan
+olla niin epäluuloisia ja raakoja kuin mahdollista. Minä pidän
+kansaanne ansaitussa kunniassa; vaan älkäätte panko pahaksi, että
+rakastan myös teidän ylhäisöänne. Muualla kenties ylimykset, luullen
+saaneensa syntymän kautta kaikki etu-oikeudet, laiminlyövät niitten
+ansaitsemista ja taistelevat, ketäkään hyödyttämättä, aian vaatimuksia
+vastaan. Nähdäänpä niitäkin, jotka muuta eivät ajattele, kuin vaivata
+vasallejaan ja ryöstää turvattomia sekä matkustavia. Niin ei ole teidän
+aatelistonne laita. Rahallansa he viljelyttävät maata ja edistävät
+työtä; aseillansa puolustavat maan itsenäisyyttä. Jos joskus vaativat
+ensi sijaa, se tapahtuu vaan taistelukentillä. Onko heidän käytöksensä
+sen tähden vähemmin jalo? Ei suinkaan. Maalla ja kaupungissa elävät
+kansan keskellä ja tekevät itsensä rakastetuiksi niin rauhan kuin
+sodankin aikana. He eivät ole sortavia herroja, vaan isällisiä
+johtajia, vanhempia veljiä. Kunnia Bern'in aatelistolle!"
+
+Jonkun aikaa karhu jo oli mörissyt uhkaavalla tavalla. Kirschoff
+vihdoin kärsimätönnä vastasi:
+
+-- "Puhukaa muutamain puolesta, vaan ei kaikkien. Meillä, myös meillä
+on ollut huonoja ylimyksiä, jotka, kun eivät omin voimin meitä voineet
+sortaa, kutsuivat tuon tuostakin avukseen koko Schwabin ja Itävallan
+ritariston."
+
+-- "Seis mies!" Juha ylpeästi keskeytti. "Nuo petturit, joista puhutte,
+naapuri Kirschoff, olemme järjestänsä voittaneet, kukistaneet,
+hajoittaneet, Morgarten'in, Lampen'in, Sempach'in, Nefels'in luona ja
+niin monissa muissa tappeluissa, jotka Sveitsin vapaudelle pyhitimme.
+Kutka meitä silloin johtivat? Hyvät aateliset, ne samat, joiden poikia
+vielä vastakin seuraamme, Erlach'it, Bubenberg'it, Scharnachthal'it ja
+Diesbach'it."
+
+Näin puhuessaan itse tyven Juhakin oli koroittanut äänensä. Muuan nuori
+mies Bern'in väreissä löi häntä äkkiä olalle, ja, viitaten läheistä
+taloa, sanoi:
+
+-- "Hiljempaa, ystäväni! hiljempaa! vaikka Diesbach'inkin nimeä
+mainitset!"
+
+-- "Oikein!" arvoisa turkkuri vastasi heti tyyntyen; "minä kiitän
+sinua, että minua siitä muistutit, Kaarlo Glansmann ... on häpeä, että
+voin sen hetkeksikään unohtaa."
+
+Hän oli kääntynyt taloa kohden ja paljasti päänsä samoin kuin oli
+kirkon edessä tehnyt. Sitten hän kääntyi taas toveriensa puoleen, vaan
+puhui vast'edes yhtä varovasti, kuin sairasvuoteen ääressä seisova.
+
+-- "Hän on tuolla!" -- kuuluivat sanat, jotka lausuttiin liikutetulla
+äänellä -- "tuolla hän on, meidän Nikolaus Diesbach'imme; Pontarlier'in
+voittaja makaa tuolla, kärsien vielä hirveistä haavoista, joita hän
+siellä sai meidän tähtemme, -- kenties kuollenkin juuri nyt, kuin
+teille tätä puhun... Kunnia ja kiitos aatelisille niin jaloille, kuin
+hän!"
+
+Itse karkea Hohenlock'in seisoi sanatonna. Hän painoi alas päänsä ja
+vaikeni.
+
+Kiukkuisen Kirschoff'in sitä vastaan onnistui jonkun sekunnin kuluttua
+sopertaa esiin nämä muutamat sanat:
+
+-- "En tahdo sanoa ... se on totta... Minä tunnustan myös, että
+aateli-oikeuksien lakkauttamisessa hän oli yksi niistä, jotka vapaasta
+tahdosta suostuivat uhraukseen, ja jotka myönsivät vielä enemmän, kuin
+heiltä vaadittiinkaan... Vaan sittenkin ... laki ... sääntö..."
+
+Tällä kertaa Juha, nojautuen kiviseinusta vastaan, teki liikkeen,
+niinkuin mies, joka ei enää tiedä, mitä vastaisi.
+
+Tämä äänettömyys ei ollut uteliaan pyhissä-vaeltajan mieleen. Hän astui
+äkkiä esiin ja sanoi:
+
+-- "Anteeksi, herrat porvarit! suokaa anteeksi ... eikö saisi tietää
+mistä on kysymys?... Mikä on tuo merkillinen laki?"
+
+Ikäänkuin saman voiman vaikutuksesta nuo kolme Berniläistä heittivät
+liikahenkilöön yhtäläisen katseen, joka ei suinkaan ollut
+rohkaisevimpia.
+
+Sitten vihdoin teurastaja Hohenlock vastasi:
+
+-- "Noh! piru vieköön! se on tapojen sääntö."
+
+-- "Mitkä tavat?" vaeltaja hyvin kohteliaasti kysyi.
+
+-- "Huonot tavat", Kirschoff hampaiden välistä murisi; "ne, jotka ovat
+rikos kansaa, rikos Jumalaa vastaan."
+
+-- "Ohoh!" Juha sanoi, "tuo käy liian pitkälle; tuo on jo meidän
+itsemme soimaamista, ja vielä vieraiden kuullen. Emme tahdo, että
+muukalaiset sekaantuvat meidän asioihimme... Kuitenkin, koska nämä
+vaeltajat kerran ovat täällä, ja koska halaavat tuntea asian laitaa,
+niin se on tämmöinen. Jonkun aikaa on ylellisyys Saksan ja Burgundin
+hoveista jo tulvannut meidän pieneen, köyhään ja säästäväiseen maahan.
+Ritarimme eivät ainoastaan sodan aikana hanki itselleen kaikenlaisia
+kypärin kaunistuksia, aseita täynnä koristuksia ja kalliita
+hevosloimia, vaan käyttävät myös rauhankin aikana silkki- ja
+samettipukuja, kaikenmoisia kirjauksia, kalliita kiviä ja
+sulkatöyhtöjä. Sitten, heidän vaimonsa, heidän tyttärensä, mennen vielä
+edemmäs tässä liiallisessa loistossa..."
+
+-- "Hävytön loisto!" Kirschoff keskeytti, "häpeällinen hekuma, jota
+täytyy tukehuttaa."
+
+Tyvenesti, melkein puoleksi hymyten Juha jatkoi:
+
+-- "Minä katson asioita paljon tasapuolisemmin, vaan kuitenkin täytyy
+myöntää... Pietari Kistler ei ole vallan väärässä. Sellainen komeus ei
+ole sovelias meillä. Se oli oikein että se kiellettiin. Se vaan, että
+meneteltiin huonosti, ilman mitään arkatuntoisuutta ... ja ylimyksiä,
+jotka kenties vapaasta tahdosta olisivat järkevään puheesen taipuneet,
+ärsytti väkivalta, jota saivat kärsiä. Etenkin naiset eivät tahtoneet
+taipua leikkaamaan pois kauto-kenkiensä neniä eikä pitkiä laahoja
+hameistansa. Hepä ovat avio-miehiänsä ja isiänsä yllyttäneet.
+Lähiseudun linnoissa ja aatelis-kadun varrella on tehty liitto,
+on valalla vannottu, että tuo vastenmielinen sääntö on saatava
+kumotuksi ... ja kumminkin, että tänä päivänä, tänä aamuna pitää mennä
+suurella komeudella messuun. Turhamainen uhkamielisyys; siinä kaikki!"
+
+-- "Kuinka!" pyhissä-vaeltaja huudahti, "voiko sellaisesta syystä..."
+
+-- "Muukalainen!" Juha keskeytti, "harhaluulot ja himot viettelevät
+pitämään tärkeinä mitättömimpiäkin asioita. Aateliset ovat ummistaneet
+korvansa pappien varoituksilta, eikä Jumala ole heitä rankaissut. Mutta
+kun he julkisesti vastustavat kansan tahtoa, kansa kenties suuttuu. Ja
+siinä on jotain, josta kunnon mies on mureissaan. Bern'in karhu ei
+ymmärrä leikkiä. Kuunnelkaa jo!"
+
+Hirveitä huutoja alkoi kuulua Raatihuoneesta. Torilla ja läheisellä
+kadulla kansa nosti kumean murinan.
+
+Vaeltaja ei kuitenkaan vielä voinut tointua hämmästyksestään.
+
+-- "Kuinka!" hän kertoi, "mitä kuulen! sellaisesta syystä siis koko
+tämä kansan paljous..."
+
+-- "Sen vuoksi ja osaksi myös burgundilaisen sodan vuoksi", Juha
+vastasi, "vaan etenkin ja pääasiassa juuri tuon sääntö-riidan vuoksi."
+
+Sitten hän salaisella kauhulla lisäsi:
+
+-- "Onkohan keskustelu huonosti päättynyt? Tuossa tuomari Scharnachthal
+lähtee Raatihuoneesta."
+
+Ja tosiaankin, melun ja huutojen uudestaan remahtaessa, mies, jolla oli
+jättiläisvartalo ja todellinen valtiaan muoto, astui esiin raastuvan
+portaille. Hän oli tyven, hän, vaan kalpea ja alakuloinen. Nopeilla ja
+vakavilla askeleilla hän astui torin poikki ja katosi Nikolaus
+Diesbacbilaisen taloon.
+
+-- "Mitä se merkitsee!" Juha mumisi. "Mitä neuvoa, mitä apua hän menee
+kuolevalta pyytämään?"
+
+Tällä hetkellä Raatihuoneen kaikki ikkunat aukenivat yht'aikaa.
+Vimmaisia naamoja niistä pistäytyi esiin, julistamaan voittoa.
+
+-- "Lienevätkö siis voittaneet?" Juha huokasi. "Voi! onnettomuutta!
+onnettomuutta!"
+
+Se oli pahaksi onneksi totta. Kistler astui raastuvan parvelle ja
+huusi:
+
+-- "Voitto! ystäväni! Sääntö on vahvistettu. Jos sen rikkovat, --
+sulkekaa heiltä tie! Repikää pois kaikki koristukset! Voimaa la'ille!
+kunniaa Bern'ille!"
+
+Tuhannet raivokkaat, niiden joukossa Hohenlock ja Kirschoff, taputtivat
+käsiänsä. Kiihkeä tribuni jatkoi juhlallista puhettaan yhä
+lisääntyvällä menestyksellä. Kadulla niinkuin neuvostossakin oli
+hänellä enemmistö, vieläpä enemmänkin, melkein yksimielinen enemmistö.
+Muutamaa harvaa erimielistä, semmoista kuin Juhaa, lukuun ottamatta,
+jokainen piti omanaan hänen riitansa, jokainen yltyi raivoon hänen
+kanssansa. Se oli noita kansan melskeitä, jotka äkkiä kohoavat kuin
+valtameri, äkkiä musertavat kuin ukkonen.
+
+Yht'äkkiä kellot tuomiokirkon korkeassa tornissa soittivat
+puolipäivä-messuun.
+
+Torin toisella puolen, aateliskadun päässä, syntyi kova liike.
+
+Sitten alkoi murinaa kuulua ja levisi joka taholle:
+
+-- "Tuoss' ovat! tuoss' ovat!"
+
+Ja tehdäkseen tietä läheneville, joukko erkaantui kahteen osaan,
+päästäen joka askeleelta, jonka se peräytyi, kumeita vihan
+huudahduksia. Oi! viisas Juha oli kyllä sen arvannut: Bern'in karhu
+teroitti kynsiänsä; se oli raivoon joutumaisillaan.
+
+Sanokaamme se suoraan, ylhäisö ei ollut mitään laimin lyönyt,
+saattaakseen tätä raivoa täydelliseksi ja hirveäksi. Aateliset kulkivat
+eteenpäin rohkean tyynesti, kiellettyyn tapaan tehdyissä, komeissa
+vaatteissansa. Heidän muassaan vaimot, lapset, koko heidän
+huonekuntansa, koko heidän tavaransa. Ei milloinkaan vielä tällä niin
+suuresti loistoa ja ylellisyyttä rakastavalla viidennellä-toista
+vuosisadalla sellaista rikkautta ja komeutta ollut nähty. Siinä
+lainehti vaan silkki ja sametti, mitä loistavimmissa väreissä,
+kirjauksilla ja maalauksilla koristettuna; sotatakit ja vaipat
+kultakankaasta; sulkatöyhdöt hatuissa, timanttikoristeet päässä, aseet
+niin komeat, että jokainen niistä oli kuin suuri-arvoinen kalliskivi.
+Vielä komeammat, vielä loistavammat olivat nuoret miehet hovilaisten ja
+hovijunkkarien puvuissa. Entä naiset sitten! puettuina väljiin
+myssyihin ja näädän-nahalla päällistettyihin, suuriin hattuihin
+liehuvilla nauhoilla, säihkyen timanteista, he kantoivat ylpeästi
+vaakunoitaan ommeltuina pitkin kalliita hameitansa, joiden suuria
+laahoja seuralaiset ja palvelijat olivat kantamassa. Tämä taistelu,
+jota tämmöisellä komeudella käytiin, sehän olikin juuri heidän
+tehtävänsä.
+
+Raatihuoneen parvelta oli teurastaja Kistler kaukaa nähnyt tuon komean
+juhlamatkueen lähenevän. Kiukusta vaaleana, hän sille uhkaavasti
+puristi nyrkkejänsä, ja kiihoitti samalla kertaa huudoilla ja
+silmäyksillä kansaa syöksemään noiden päälle, jotka sitä näin pitivät
+pilkkanansa.
+
+Ei kukaan tohtinut.
+
+Kiihkeimmät vihdoin yhtyivät Hohenlock'in johdon alle. Tämä laski
+jalkansa tuomiokirkon ensi portaalle juuri samassa kuin Adrian
+Bubenbergilainen, ylimysten johtaja, sille astui.
+
+Taistelun täytyi alkaa.
+
+
+
+
+IX.
+
+Nikolaus Diesbachilainen.
+
+
+Tässä taistelussa kolme henkilöä näytti ryhtyvän pääosia toimittamaan.
+
+Toisella puolen Kistler ja Hohenlock, edustaen rahvaan itsevaltaa;
+toisella taas Adrian Bubenberg, aatelisen vastarinnan arvokas edustaja.
+
+Hän oli varreltaan pitkä, ruumiiltaan roteva, ja vielä nuori, sekä
+ihmeteltävän kaunis kalliissa puvussansa; hän näytti ruhtinaalta, joka
+astuu hovinsa etupäässä.
+
+-- "Terve Hohenlock, terve", hän sanoi sille, joka sulki tien.
+"Väistyppä vähän syrjään."
+
+-- "En!" teurastaja vastasi; "en askeltakaan! niin kauan kuin te
+kannatte noita la'in kieltämiä pukuja."
+
+-- "Minkä la'in?"
+
+-- "Kiellättekö, että sen tunnette?"
+
+-- "En osaa valehdella. Luulinpa, tai ainakin toivoin, että se oli
+kumottu."
+
+-- "Päin vastoin. Se on vast'ikään suuren neuvoston vahvistama. Se,
+mitä se on kieltänyt, täytyy teidän paikalla heittää. Pois sulkatöyhdöt
+ja kultavaipat! Pois liehuvat laahot ja heiluvat nauhat! Pois!"
+
+Tämän päätöksen, nämä huudot kertoi koko väkijoukkc, luikaten, kirkuen,
+nauraen täyttä kurkkua.
+
+Tuon vihamielisen joukon yli, joka seisoi ikäänkuin valmiina kaikkia
+nielemään, Adrian von Bubenberg antoi silmäyksensä levollisesti
+liikkua. Hetken päästä hän lausui sointuvalla äänellä:
+
+-- "Bern'in kansalaiset, teihin minä vetoon. Olisi vääryys teitä
+kohtaan, jos tahtoisin eduksemme mainita tehdyt uhrauksemme. Jokainen
+tekee velvollisuutensa ja voimansa mukaan. Bern ei ole kiittämätön
+kaupunki. En myöskään luule teidän kadehtivan meidän rikkauttamme;
+onhan tunnettu asia, että enin osa meistä on velkoja tehnyt isänmaata
+palvellakseen. Mitä aatelisuuteen tulee, se on omaisuus, joka ansaitaan
+niinkuin kaikki muukin tavara, ja joka, niinkuin kaikki omaisuus, on
+pidettävä koskematonna. Se on teidän oma kunnianne ja maineenne.
+Tahtoisitteko sen hävittää?"
+
+-- "Emme koskaan!" muutamat äänet vastasivat.
+
+-- "Miksi sitten", Bubenberg jatkoi, "tahdotte näin meitä nöyryyttää?
+Samallahan itse tulette nöyryytetyiksi. Huomatkaa, Bern'in miehet,
+niitä on tiranneja kaikkialla, niin alhaalla kuin ylhäälläkin. Vapauden
+nimessä aiotte harjoittaa teon semmoisen, joka on rikos vapautta
+vastaan. Oikeuden nimessä aiotte rikkoa oikeutta vastaan. Miks'ei
+meillä olisi vapautta, niinkuin porvareilla, niinkuin talonpojilla,
+niinkuin kerjäläisillä, miks'ei meillä olisi lupa elää ja itseämme
+vaatettaa omalla tavallamme?"
+
+Vilkkaita käsien-taputuksia kuului joka taholta. Aatelisten asianajaja
+luuli jo voittaneensa.
+
+-- "Sen tähden", hän päätti, "väistykää vähän syrjään, mestari
+Hohenlock, ja laskekaa meitä Jumalaa palvelemaan."
+
+Hiljaisuus seurasi, jonka aikana ei muuta kuulunut, kuin kellojen ääni,
+joka yhä kutsui uskovaisia Herran huoneesen.
+
+Hohenlock jo astui askeleen ta'apäin, Bubenberg toisen eteenpäin, kun
+Pietari Kistler äkkiä alkoi puhua:
+
+-- "Maltas vähän! Minä se olen, joka sinua vastaan, Adrian von
+Bubenberg."
+
+Se ei myöskään ollut tavallinen mies, tuo Pietari Kistler.
+
+Hilliten äkkiä vihansa, hän oli ko'onnut ja järjestänyt ajatuksensa;
+nyt hän ryhtyi vastustajaansa kukistamaan; ja malttaen jo täydellisesti
+mielensä, yhtä tyynenä kuin aatelinen vastustajansa, hän tälle vastasi:
+
+-- "Me emme tahdo teitä nöyryyttää, vaan te tahdotte meidän häviötämme.
+Ylellisyys herättää ylpeyden; ylpeys kateuden; kateus vihan; viha
+sisällisen sodan, ja sisällinen sota koko kansan häviön ja
+onnettomuuden. Mutta, me emme tahdo, että niin on Bern'issä käyvä!"
+
+Raivokkaita hurraa-huutoja kaikui äkkiä, tärisyttäen ilmaa torin
+neljään kulmaan saakka.
+
+Kistler jatkoi:
+
+-- "Vallankumoukset meillä eivät ole sellaisia, kuin muilla kansoilla.
+Me niiden kautta etsimme vaan yhteistä hyvää, turvallisuutta, arvoa
+kaikille. Siinäpä se, mitä teiltä pyydetään, mitä teiltä vaaditaan, ei
+enempää. Minä astun oikeuden rataa vähääkään horjumatta. Ylhäisöllä on
+omat oikeutensa; vaan myös omat velvollisuutensa. Ja ensimäinen
+kaikista on la'in kuuliaisuus."
+
+Koko väkijoukossa innostus oli korkeimmillaan. Aateliston riveissä
+maltti vihdoin loppui. Kistler'in viimeisestä muistutuksesta kaikki
+nuoret ylimykset ryntäsivät esiin ja vastasivat yhteen ääneen:
+
+-- "Ei! ei! ennen kuolema!"
+
+Kaikki he olivat miekkansa paljastaneet.
+
+Tämä oli kuin merkki taisteluun. Koko plebejiläinen nuoriso syöksi
+heidän päällensä.
+
+Miekat iskivät yhteen; veri alkoi vuotaa.
+
+-- "Heretkää!" huusi äkkiä ääni, joka kuului yli kaikkien muiden.
+
+Ääni oli Scharnachthal'in.
+
+Jokainen väistyi hänen tieltään. Hän tuli, hän juoksi, kantaen
+käsivarsillaan toista miestä, haavoitettua, joka, kalpeana kuin
+kuolema, äkkiä nousi seisomaan tuomiokirkon avarassa ovensuussa.
+
+Kohta lensi yli koko torin, suusta suuhun, tämä nimi:
+
+-- "Nikolaus von Diesbach!"
+
+Se oli hän, se oli todella hän, viime tappelun sankari, Pontarlier'in
+voittaja, tuo kuolemaisillaan oleva uros, joka sai hengellään maksaa
+voittonsa.
+
+Esimies Scharnachthal, kun ei muuten voinut estää sisällistä sotaa,
+joka oli syttymäisillään samaan aikaan kuin ulkonainen sota uhkasi, --
+esimies Scharnachthal oli turvautunut Diesbach'iin, pyytäen häneltä
+kovinta ponnistusta, viimeistä palvelusta isänmaalle.
+
+Diesbach oli kohta ymmärtänyt. Vielä enemmänkin, hän oli tahtonut, että
+hänen viimeiset sanansa olisivat kaikki-voipana kehoituksena
+yksimielisyyteen, hän oli tahtonut, että hänen ruumiinsa tulisi
+voittamattomaksi riidan esteeksi, ehkäpä vielä yhdistys-siteeksikin
+molempien puolueiden välillä, jotka seisoivat valmiina toisiansa
+turmelemaan.
+
+Jättiläis-kokoinen Scharnachthal oli hänet kantanut käsivarsillaan yhtä
+helposti, kuin äiti nukkuvan lapsensa. Nyt hän asetti hänet seisomaan
+kirkon ylimmälle portaalle ja kyykistyen hänen taaksensa kannatti häntä
+polvillansa, käsivarsillaan, koko ruumiillaan, ja rohkaisi häntä tuon
+tuostakin äänellänsä.
+
+Tämän näön vaikutusta vielä lisäämään ilmestyi äkkiä kaksi naista,
+kaksi nuorta tyttöä Diesbach'in sivulle, ikäänkuin kaksi hurskasta
+vaimoa itkemään uuden Vapahtajan jalkain juuressa.
+
+Toinen hyvin pitkä, hyvin tumma ja miehuullisen kaunis: Bern'in
+Minerva.
+
+Toinen sorja, vaalea, viehättävä pitkässä ja sievässä hameessaan, joka
+oli valkoisesta villakankaasta: Göthe'n Margaretha.
+
+Edellinen, seisoalla ja käsi ojennettuna kansaa kohti, huusi kuuluvalla
+äänellä:
+
+-- "Hiljaa! Diesbach puhuu, kuulkaa häntä!"
+
+Jälkimäinen, polvillaan, rukoilevana, paljasti ihanat kyyneleiset
+kasvonsa.
+
+Hän oli niin ihmeen ihana tämmöisenä, että utelias pyhissä-vaeltaja,
+kokonaan ihmettelevän kunnioituksen vallassa, ei voinut olla
+puoliääneen lausumatta:
+
+-- "Mutta kuka tuo puhdas taivaallinen olento lienee? Keitä nuo
+molemmat tytöt ovat?"
+
+-- "Diesbach'in kasvatteet", joku hänen sivullaan vastasi.
+
+Paitsi näitä muutamia sanoja, vallitsi nyt yli koko laajan torin syvä
+hiljaisuus. Kaikki päät olivat paljastetut. Raivokkaimmatkin seisoivat
+liikkumatonna. Kaikkien silmät tarkastivat samaa paikkaa. Jokainen
+odotti.
+
+Muutaman sekunnin Diesbach seisoi äänetönnä, silmät ummessa, sinertävä
+kalpeus kasvoilla. Olisi luullut häntä patsaaksi.
+
+Yht'äkkiä tämä patsas värähti, tointui, oikaisi itsensä. Kääreet, jotka
+häntä ympäröivät, putosivat, tahrattuina muutamilla veripilkuilla.
+Hänen haavansa oli auennut.
+
+Hänen silmänsä aukenivat myös, hänen kätensä kohosivat ylöspäin.
+Toisessa hän piti muutamia pergamentti-levyjä, muutamia kirjeitä, jotka
+Scharnachthal siihen oli pistänyt. Ikäänkuin isänmaan rakkauden
+elähyttämänä tuo haudan partaalla seisova uros vihdoin jaksoi puhua.
+Hän lausui:
+
+-- "Bern'in kansalaiset, ystäväni, veljeni, lapseni ... tänä samana
+hetkenä, jona te nostatte kätenne saastaiseen taisteluun ... Burgundin
+herttua marssii teitä vastaan kolmenkymmenen tuhannen miehen kanssa...
+Toiselta puolen italialaiset palkkasoturit, joita Campobasso hänelle
+tuo, ovat valmiit astumaan St. Bernhard'in yli. Lopuksi, Romont'in
+kreivi pettää meidät ja aloittaa sotaa Jura-vuorissa... Sveitsiä
+ahdistetaan joka taholta yht'aikaa... Ei täällä, ei keskenänne ole
+teidän taisteleminen, vaan rajalla vihollista vastaan."
+
+Sitten kääntyen vuorotellen molempien vastapuolueiden johtajiin:
+
+-- "Kistler, uhatun isänmaan nimeen, heitä ylpeytesi!... Bubenberg,
+Sveitsi vaatii, että pukeut rautaan eikä samettiin... Eilen vielä
+saatoit kehoittaa rauhaan ja puolustaa Burgundilaista; tänään se on hän
+itse, joka kieltää kaiken sovinnon, joka meille julistaa sotaa; sotaa
+ilman armotta ja säälittä, sotaa viimeiseen hengenvetoon asti... Hän
+tahtoo meitä sortaa, meitä kukistaa... Hän on niin sanonut, hän on niin
+kirjoittanut. Tuossa, katso..."
+
+Hän ojensi Bubenberg'ille kirjeet. Tämä tarttui niihin, käänteli niitä
+kuumeesta vapisevin käsin.
+
+Diesbach oli hetken uuvuksissa. Sitten, ikäänkuin kirkastettuna
+rakkaudesta isänmaahan ja kenties kuolemankin lähisyydestä, hän astui
+askeleen eteenpäin ja lausui:
+
+-- "Lapset, aseisin kaikki! mutta yhteistä vihollista vastaan!
+Pelastakaa Bern, pelastakaa Sveitsi! Siihen tarvitaan kaikki kädet,
+kaikki sydämmet. Vieläpä muutakin, aseiden, ruudin ja tykkien
+hankkimiseen tarvitaan rahaa, ... rahaa kaikilta ... tuossa on minulta.
+Vapauden tähden! Sveitsin tähden ja Bern'in tähden!"
+
+Hän heitti portaiden juureen verisen kääreliinansa. Tälle liinalle
+hänen molemmat kasvatteensa kaatoivat täysin käsin kuolevan kalleuksia,
+kultaa, jota hänen käskystään olivat helmassaan tuoneet.
+
+Diesbach oli kääntynyt Bubenberg'iin.
+
+Bubenberg tarttui hänen käteensä. Liikutetulla, masentuneella, hellällä
+äänellä hän vastasi:
+
+-- "Kiitos sinulle, ettäs meitä muistutit velvollisuuksistamme. Sinä
+tydyt vielä meihin, me te'emme sinulle kunniaa, Diesbach."
+
+Ja riisuen päältään kullasta kiiltävän takkinsa sekä kalliit
+kaulavitjansa, hän heitti ne yhteen edellisen uhrin kanssa, huutaen
+vuorostaan:
+
+-- "Sveitsin tähden! ja Bern'in tähden!"
+
+Tätä huutoa koko ylhäisö kertoi; tätä esimerkkiä se seurasi, ylimykset
+kiskoivat irti kultakannuksensakin; aatelisnaiset kukkaronsa ja kalliit
+kivensä. Kaikki kalliit timantit, kaikki esineet, joilla jotain arvoa
+oli, makasivat pian yhdessä läjässä, synnyttäen kansallista aarretta,
+johon joukko joka taholta heitti kulta- ja hopearahoja.
+
+Innostus oli kaikki vallannut. Taputettiin käsiä, huudettiin,
+itkettiin, syleiltiin molemmin puolin, kaikki oli unohdettu. Ei enää
+kateellista riitaa, ei vihaa, ei puolueita. Koko kaupungissa oli tällä
+hetkellä vaan yksi mieli, yksi sydän.
+
+Näin oli asiat, kun teurastaja Kistler vuorostaan astui kansallisten
+lahjain tulvapaikalle ja, vetäen esiin kukkaronsa, huusi:
+
+-- "Ei saa sanoa, että minä olen viimeinen. Tuohon läjään minä heitän
+myös kaiken riidan, ja ensi pyhänä annan lisäksi hinnan, jonka viikon
+kuluessa puodissani myydystä lihasta saan. Tehkää näin, muutkin
+kauppiaat. Eikö niin?"
+
+-- "Niin, niin!" kaikki porvarit huusivat, etupäässä Juha, Kirschoff,
+Hohenlock.
+
+Sitten muutama työmies astui esiin, luvaten itsensä ja tovereinsa
+puolesta viikon palkan. Sitten maalaiset karjaa sekä ruokavaroja.
+Sitten molemmat vaeltajat, antaen hekin roponsa. Sitten vanha
+kassanhoitaja Frankly, ilmoittaen, ett'ei hän milloinkaan ollut
+vastaan-ottanut tavaroita suuremmalla ilolla. Sitten, vihdoin runoilija
+Beit-Weber.
+
+Hänen oli ympärillään komea kullalla kirjattu vyö, jonka Freiburg
+hänelle juuri oli lahjoittanut palkaksi hänen viime laulustaan; hän sen
+uhrasi ilomielin, lausuen nämä sanat:
+
+-- "Minä en tarvitse kuin miekkani, ottaakseni osaa teidän
+voittoihinne ... ja harppuni, ylistääkseni niitä!"
+
+Tällä välin Diesbach oli portaiden päältä viitannut silmillään
+Kistler'iä luoksensa. Hän tarttui hänen käteensä ja asetti sen
+Bubenberg'in käteen, sanoen heille kummallekin:
+
+-- "Yhdistykööt teidän harrastuksenne, niinkuin kätenne nyt, liittykööt
+ne yhteen niinkuin lahjanne tuossa!... Voimakas vastarinta ...
+viimeinen voitto ... niin vieraat kuninkaat menettävät kaiken toivon
+teitä masentaa ... oi Jumala! ... suojelkaa Sveitsin vapautta!"
+
+Tuskallinen nykäys pudistutti koko hänen ruumistansa. Veri purskahti
+virtana suusta. Hän horjui, ponnisti hetken vastaan, sai vielä
+huutaneeksi: "eläköön Bern!"... Ja, ikäänkuin hänen sielunsa olisi
+lentänyt pois, saattamaan tätä viimeistä toivotusta taivaasen, hän
+kaatui.
+
+Nikolaus von Diesbach oli kuollut.
+
+Niin torilla, kuin portailla ylhäiset, porvarit, kansa, kaikki
+lankesivat polvilleen rukoilemaan suuren kansalaisen puolesta, jonka
+isänmaa oli kadottanut.
+
+Kellot soivat tällä hetkellä täysin äänin, papisto astui kirkosta ja
+seisahti ruumiin ympäri, jota Scharnachthal siihen asti oli
+kannattanut.
+
+Tämä lähestyi Bubenberg'ia ja sanoi:
+
+-- "Diesbach'in saatamme suurella kunnialla hautaan. Koska lähdemme
+sotaan?"
+
+-- "Jo huomenna!"
+
+Pari askelta sivulla päin tuo nuori valkeaan puettu tyttö oli pyörtynyt
+vahvemman toverinsa syliin, joka häntä, lempeän sisaren huolella
+hoitaen, suojeli kirkkoon tulvaavalta väkijoukolta.
+
+Molemmat pyhissä-vaeltajat seisoivat lähellä tätä ryhmää.
+
+-- "François ystäväni", toinen sanoi, "vaikk'en mitään ole ymmärtänyt,
+minusta näyttää, kuin tämä kansa olisi voittamaton."
+
+-- "Voittamaton todella!" toinen vastasi. "Ja katso ... eikö tuota
+voisi luulla sen hyväksi enkeliksi?"
+
+Hän osoitti nuorta hermotonna lepäävää tyttöä.
+
+Samassa eräs augustinolais-munkki lähestyi pyörtynyttä ja pani pienen
+pullon hänen nenänsä alle, josta hän heti näytti virkoovan.
+
+Munkki vetäytyi hätää ta'apäin, mutta pää yhä käännettynä tyttöä
+kohden, ja silmillään huolellisesti sen kasvoja tarkastaen.
+
+Vaikka hän seisoi köyryssä, hän kuitenkin oli tavattoman suuri mies.
+Mustan kaapun ja pitkän valkean viitan läpi näkyi laihuus, joka tekee
+muodon karkeaksi, vaan ei vähennä voimia. Hänellä näytti jäntereet
+olevan teräksestä. Kun hän tunki joukon läpi, ei kukaan hänelle tehnyt
+vastarintaa. Pieni sysäys kädellä vaan, niin tukevimmatkin,
+väkevimmätkin olivat heti poissa hänen tieltään. Mitä kasvoihin tulee,
+ne melkein kokonaan olivat päähineen peitossa; niistä ei muuta voinut
+eroittaa, kuin pitkän, vaalean parran ja suuret, lempeät silmät.
+
+Yhä takaperin hiljakseen astuen, hän vihdoin laskeutui polvilleen
+muurinsyvennykseen, joka vielä oli tyhjä. Nuori tyttö, jota hän ei
+ollut tauonnut silmäilemästä, oli väentungon tähden vuorostaan myöskin
+pakoitettu vetäymään samaa paikkaa kohden, vallan hänen viereensä. Tätä
+hetkeä hän käytti hyväkseen, tarttui tytön valkean hameen liepeesen ja
+nosti sen huulillensa.
+
+Kun sitten Diesbach'in molemmat kasvatteet vihdoin alkoivat
+väkijoukkoon kadota, hän, silmät heihin päin kääntyneinä, pani kätensä
+ristiin ja rupesi rukoilemaan.
+
+Jonkun sattuman kautta hänen päähineensä silloin putosi. Hänen muotonsa
+tuli hetkeksi näkyviin, kyyneleiden vallassa.
+
+-- "Omituista!" se pyhissä-vaeltaja mutisi, jota toinen oli kutsunut
+François ystäväksi. "Kukahan tuo munkki lienee? ... ja mikä syy voi
+hänessä vaikuttaa niin tulista osanottoa tuon nuoren tytön kohtaloon?"
+
+-- "Tuopa ei olekkaan ainoa", hänen toverinsa vastasi, häntä kylkeen
+sysäten. "Katsoppas tuota sievää aatelisnuorukaista sinervässä takissa
+ja valkoisella töyhdöllä. Myöskin hän, etenkin hän on koko aian
+silmillään seurannut tätä Bern'in hyvää henkeä. Ja mitkä silmät! Oi!
+voisinpa vannoa, että ainakin hän on rakastunut."
+
+-- "Mutta kenestä oikeastaan puhut, Troussecaille?"
+
+-- "No! sauvani kautta sen vannon! tietysti tuosta nuoresta herrasta,
+joka seisoo tuolla alhaalla, juuri hänen tiellänsä ja tarjoo hänelle
+pyhää vettä. Totta tosiaan! sepä on kummallista ... luulen hänet
+tuntevani. Entä sinä?"
+
+François Villon voi tuskin olla huudahtamatta hämmästyksestä.
+
+Tuo ylimys, tuo rakastaja oli Lothringin nuori herttua Renato.
+
+
+
+
+X.
+
+Hedwig ja Magdalena.
+
+
+Nämät olivat Diesbach'in molempien kasvatteiden nimet.
+
+Muutamana päivänä hänen kuolemansa jälkeen he istuivat kumpikin hänen
+talossaan akkunan luona suuressa kamarissa, joka puolikorkeuteen asti
+oli tammilaudoilla vuorattu ja yläpuolelta verhottu sinervällä
+sarsi-kankaalla.
+
+Samaa väriä oli kattokin. Tähän aikaan vielä melkein koko Euroopassa
+sinervä oli surun väri.
+
+Sinervät olivat molempien tyttöjen hameet, alhaalla leveä nauha
+mustasta sametista. Mustat heidän berniläiset liivinsä sinervällä
+samettireunuksella. Tämän tavallaan naishaarniskan muotoisen vaatteen
+yläpuolella oli korkea kaulavaate eli poimuihin vedetty kaulus. Hiat,
+jotka ulottuivat ranteisin asti, olivat valkoista palttinaa ja hyvin
+kankeat. Olkapäillä ja käsivarsilla jonkunlainen koristus villasesta ja
+sametista, puolittain musta, puolittain sinervä. Hienot hopeavitjat
+kiinnittivät olkakoristeen kauluksen yläpäähän. Hopeisia kirjauksia oli
+pienessä päähineessä, joka neulottuna kolmesta kappaleesta samaa
+kahtalaista kangasta ja väriä, verhosi heidän tuuheita hiuksiansa,
+joiden pitkät palmikot, yhteen punottuina villa- ja sametti-nauhoilla,
+ulottuivat heidän kantapäihinsä saakka.
+
+Tämä yksivakainen vaatteus sopi yhtä hyvin molempien orpojen vallan
+erilaiseen kauneuteen.
+
+Magdalena -- tuo vanhempi, vahvempi -- oli enintäin parinkymmenen
+vuotias. Hänen korkea vartalonsa, se voima, joka ilmestyi koko hänen
+olossaan, olisi hämmästyttänyt meidän aikaan. Vaan sitä ei silloin
+hämmästytty, semminkään Sveitsiläisten, tuon jättiläiskansan keskellä.
+Muutoin voimme vakuuttaa, että kuvauksemme hänestä on aivan luotettava;
+Magdalenan kuva päähineineen ja suurine kintaineen pukinnahasta löytyy
+Bern'in kirjastossa. Se ihastuttaa kauneutensa ja lempeytensä kautta,
+jotka sointuvat yhteen tuon voimallisen ulkonäön kanssa. Hiukset
+tuuheat, luonnollisissa suortuvissa, kauniin ruskealla värillä; iho
+tumma, mutta terve ja raitis; kasvot säännölliset, kuin Kreikan
+veistoksien; katsanto vapaa ja avonainen, vaan omituisen, luontevan
+kainouden lieventämä; ulkomuodossa neroa ja hyvyyttä, vieläpä suloa ja
+viehätystä, Alppi-tunturien viehätystä. Hän oli kuin Jungfrau-kukkula,
+"neitsyt" tunturien joukossa, -- oikea Germanian tyttö. Sellaisia tuli
+niiden olla, jotka ansaitsivat kunnian olla äitiä ja puolisoja Kaarlo
+suuren uroille.
+
+Hedwig, hänen toverinsa, oli täydellinen vastakohta. Ei tosin hänkään
+ollut hento ja pieni. Kenen hyvänsä muun kuin Magdalenan rinnalla,
+hän olisi ollut iso kyllä. Emme ole häntä ilman syytä edellisessä
+luvussa verranneet Göthe'n Margarethaan. Hän oli sorja, sievä ja
+vaaleanverinen, kullankarvaisen vaalea kuin tuleentunut vilja pellolla.
+Maito ei ole valkeampi, kuin hänen kaunis ihonsa, ja hienot kätensä.
+Oletteko koskaan tarkanneet ruusupensaita? Sellainen puna hohti hänen
+poskillansa. Idealistinen maalari, hra Angelico itse, olisi löytänyt
+hänen kasvoissaan, hänen suurissa, sinisissä, uneksivissa silmissään,
+hänen taivaallisessa hymyssään todellisen ihanteensa. Ei milloinkaan
+ole mitään niin täydellistä, niin vienoa, niin puhdasta Luojan kädestä
+lähtenyt. Siinä oli nuoruus neitseellisen kevään koko loistossa; siinä
+oli enempi kuin nainen, melkein enkeli, Sveitsin pyhä neitsyt.
+
+Tällä hetkellä istuen pienellä rahilla, käsi Magdalenan polvella,
+päätään nojaten tämän rintaa vasten, silmät kokonaan kyyneleissä, hän
+sanoi sisarellensa:
+
+-- "Näin siis, serkkuni, olemme toistamiseen yksin mailmassa!"
+
+-- "Rohkeutta, lapseni!" toinen hänelle vastasi. "Jumala varjelkoon
+minua kiittämättömyydestä häntä kohtaan, joka meille on ollut isän
+sijassa! Minäkin häntä kunnioitin, häntä kaipaan ja itken. Vaan
+yksinäisyys ei minua hirvitä. Minä tunnen itseni kyllin vahvaksi meitä
+molempia suojelemaan, sisareni!"
+
+-- "Niin, sisareni! Anna minulle se nimitys!" Hedwig vastasi kiertäen
+molemmat kätensä hänen kaulansa ympäri. "Tiedänhän, että sinä minua
+rakastat, ja minä rakastan sinua. Vaan sinä, miekkoinen, sinä kumminkin
+tunsit ne, jotka sinulle elämän antoivat!"
+
+-- "Ja uljasta väkeä ne olivatkin!" Magdalena ylpeästi vastasi. "Kun
+Itävallan herrat viime kerran yrittivät Waldstätten'iä kukistaa, ne
+lähtivät kumpikin, äiti niinkuin isäkin, Unterwalden'in rajaa
+puolustamaan. Olin vallan pieni silloin, mutta näen heidät vielä
+edessäni. Isä, heiluttaen suurta miekkaansa; äiti, viikate kädessä. He
+tuotiin molemmat meidän majaamme, voittajina, mutta kuolemankourissa,
+joka heidät oli yht'aikaa saavuttanut. Oi! Se on heidän verensä, joka
+saa sydämmeni sykkimään. Diesbach oli rientänyt avuksi ja pelastanut
+meidät. Hän vei minun kanssaan, otti lapseksensa, kasvatti ja rakasti
+minua, kuin tytärtään. Suokoon lempeä Jesus, että voisin sen kerran
+palkita hänen pojallensa!"
+
+Hedwig lausui hiljaa:
+
+-- "Kilian!"
+
+Magdalena jatkoi:
+
+-- "Siinä ne velat ovat, joita mielimme maksaa, me tunturien lapset!"
+
+Hän vapisi koko ruumiiltaan jalosta kärsimättömyydestä ja hänen
+silmänsä säihkyivät kuin sankarin silmät.
+
+-- "Oi! minä rakastan, minä ihailen sinua tuommoisena, urhea ystäväni!"
+hänen toverinsa sanoi, häntä syleillen. "Mutta minä olen vaan arka
+tyttö parka, jolla on voimaa ainoastaan sydämmessä. Kiitollisuuteni
+Diesbach'ia kohtaan sen kokonaan täytti. En ole milloinkaan tuntenut
+isääni enkä äitiäni. Makasin vielä kehdossa, kuin Diesbach minun otti
+huostaansa. Missä tämä tapahtui? Kuinka?... En sitä itsekään tiedä."
+
+-- "Sinä saat sen kerran tietää", Magdalena vastasi. "Sinä päivänä,
+jona joku tulee sinua vaimokseen pyytämään, sinä päivänä voit aukaista
+tuon lippaan, jonka Diesbach on jättänyt minun huostaani, sillä
+ehdolla, että säilytän sen avainta siihen asti. Se sisältää epäilemättä
+tietoja syntymästäsi ja vanhempiesi elämästä."
+
+-- "Niin", Hedwig sanoi. "Mutta siinä on kuitenkin jotain lohdutusta
+kun tietää edes syntymäseutunsa, kun muistaa edes yhden nimen, yhdet
+kasvot. Sanoithan vast'ikään kertoessasi minulle isästäsi ja äidistäsi:
+'Minä näen heidät vielä edessäni.' Minulla ei ole sitäkään onnea. Ja
+kuitenkin, kuinka usein ovat silmäni ajatuksien avulla ja unissa
+kokeneet tunkea tuon sumun läpi, joka minua ympäröi! Lakkaamatta pyydän
+rukouksissani Jumalaa minulle lähettämään jonkun ilmestyksen menneistä
+aioista, jonkun aavistuksen, jonkun hämärän kuvan. Kiliankin on siitä
+levoton. Me olemme siitä hyvin usein puhuneet."
+
+-- "Kilian parka!" Magdalena huokasi, "kallis ystävämme, jalo veljemme,
+kuinka suuri hänen surunsa on oleva, kun hän kuulee isänsä kuolleeksi,
+jota hän niin suuresti rakasti! Hän oli kolme päivää ennen tuota
+turmion hetkeä lähtenyt... Hän johtaa nuorta väkeämme Vallis'in
+tienoilta. Voi! pelkäänpä kovin hänen epätoivoaan, kun hän saa tämän
+surullisen uutisen!"
+
+-- "Kilian parka!" Hedwig kertoi, "hän on silloin yksinänsä, kaukana
+meistä, jotka voisimme häntä lohduttaa. Kyyneleet eivät ole niin
+katkeria kun voidaan yhdessä itkeä! Vaan, kuka tietää? ehkä hän tuntee
+tarpeen tulla meidän kanssamme itkemään, ehkä hän tulee?"
+
+-- "Jos hänen velvollisuutensa myöntää sen", Magdalena vastasi. "Kilian
+on Diesbachilainen ja niinkuin kaikki Diesbach'it velvollisuuden orja.
+Meidän velvollisuutemme on jäädä tänne, meidän velvollisuutemme on
+odottaa."
+
+Surullinen huokaus oli Hedwigin ainoa vastaus.
+
+Kun sitten siipien räpytystä kuului akkunan ulkopuolelta, hän lausui
+itsekseen:
+
+-- "Taivaan linnut ovat sentään hyvin onnellisia! Laaja avaruus on
+heille avoinna. Jospa se niin olisi minunkin sydämmelleni, voi! kuinka
+se rientäisi hänen luokseen!"
+
+Hänen toverinsa ei vastannut. Hän seurasi silmillään Hedwigin liikkeitä
+ja tuli epäilemättä akkunan läpi nähneeksi jotakin, joka herätti hänen
+huomionsa ja uteliaisuutensa.
+
+Hän nousi äkkiä pystyyn ja siirsi akkunaverhon sivulle. Sitten,
+oltuansa hetken ääneti, hän sanoi:
+
+-- "Se on taasen tuo augustinolais-munkki. Näetkö kuinka hän katselee
+tänne? Se oli hän, joka eilen sinua auttoi ja herätti tainnoksista..."
+
+-- "Niin tosiaankin", vastasi Hedwig, joka taasen oli istunut toverinsa
+syliin. "Huomautithan minua siitä. Mutta väkijoukko tunki meitä samassa
+alttaria kohden. Minua surettaa, ett'en saanut edes sanoa hänelle:
+kiitoksia. Miesparka! Minä tunsin hänen kuitenkin; monta kertaa hän jo
+on sattunut tielleni, aina sama liikutus kasvoissa, sama suojeleva
+hellyys katsannossa. Eräänäkin päivänä ... varmaan kymmenen vuotta
+sitten, Diesbach'in linnan puutarhassa ... hän astui äkkiä eteeni,
+otti minun syliinsä ja suuteli herkeämättä, ikäänkuin jonkun
+vastustamattoman kiihko-tilan vaikutuksesta. Diesbach tuli
+äkkiarvaamatta paikalle ja näytti soimaavan häntä. Minä en oikein
+ymmärtänyt, olin niin pieni vielä. Munkki heti vetäytyi pois kalpeana,
+epätoivosta horjuen. Oi! muistan sen vielä hyvin, suuret kyyneleet
+vierivät hänen poskillensa. Hänen kätensä olivat ristissä ja hän näytti
+rukoilevan minun puolestani. Katsos! juuri niinkuin nytkin. Tunnenpa
+itseni vallan liikutetuksi ... tuo on niin omituista!"
+
+-- "Omituista tosiaan", Magdalena sanoi; "Vaan epäilemättä hän on
+meidät huomannut. Kas nyt hän menee takaisin kirkkoon."
+
+Samassa kuului askeleita etusalista, ja heti jälkeen vanha
+naispalvelija astui sisään, ilmoittamaan, että tuomari Scharnachthal,
+ja kolme muuta ylimystä hänen seurassaan, pyysivät tulla sisälle.
+
+Kaksi näistä ansaitsikin tämän arvonimen. Ne olivat Adrian von
+Bubenberg ja Lothringin nuori herttua Renato.
+
+Kolmas sitä vastaan oli runoilija Beit-Weber.
+
+-- "Diesbach'in kasvatteet", Scharnachthal lausui, "Bern'in vapaa
+kaupunki, tahtoen jatkaa sen miehen työtä, joka äsken kuoli sen
+puolesta, ottaa nyt vuorostaan teidät tyttäriksensä. Sen lisäksi,
+seuraten vanhaa tapaa, joka sallii niiden, jotka haluavat orpoa
+vaimokseen, jo vaikka seuraavana päivänä isän kuoleman jälkeen tulla
+tytölle vapaasti ja rehellisesti ilmoittamaan aikomuksensa, kolme
+kilpailijaa nyt on tarjona teille, Hedwig... Älkää punastuko, älkää
+panko pahaksenne, lapseni. Niin on tapa. Sanokaa siis sanottavanne,
+hyvät herrat. Bern'in tytär ja minä, sen edustaja, kuulemme teitä."
+
+Adrian von Bubenberg ensin astui esiin ja lausui:
+
+-- "Te tunnette minun, Hedwig. Olen leski, mutta kyllin nuori vielä
+pyytämään sellaista morsiameksi, kuin te olette. Ensimäinen vaimoni oli
+onnellinen, kaikki sen teille todistavat. Se on takauksena, että niin
+on oleva toisenkin laita. Tahdotteko tulla siksi?"
+
+Ja Bubenberg kumarreltuaan siirtyi syrjään, antaakseen sijaa
+kilpailijoillensa. Hän oli rikas, hän oli ylevä, hän oli kaunis. Koko
+mailma hänen tiesi arvokkaimmaksi aatelismieheksi, mitä voi löytyä.
+
+Herttua Renato vuorostaan astui esiin. Nuoruus, ylevä sulo, kasvojen
+kauneus ja sielun kauneus, kaikki avut, jotka neidon sydämmen saavat
+sykkimään, ne hänelle olivat. Niiden lisäksi kruunu.
+
+-- "Neiti", hän sanoi, "en ole tahtonut ennen teille rakkauttani
+ilmoittaa; mutta äidilleni olen tehnyt tämän ilmoituksen. Hän odottaa
+teitä, valmiina hän avaa teille helmansa. Tahdotteko olla Lothringin
+herttuatar?"
+
+Silmät maata kohden, tyynenä ja teeskentelemätönnä Hedwig kuunteli,
+käsi Magdalenan kädessä, joka hymyili, yhtä ylpeänä sisarensa kunniasta
+kuin jos se olisi ollut hänen omansa.
+
+Oli jäljellä enää vaan Beit-Weber.
+
+Runoilija-sotilaan suora ja hehkuva olento, neron tuli, joka säihkyi
+hänen silmistään, kaksinkertainen kunnian loiste hänen otsallaan, siinä
+ainoat edut, joista hän saattoi kerskata.
+
+Hänen puheensakin oli kaino ja teeskentelemätön. Mutta siinä ilmaantui
+niin totinen tunne, niin tulinen rakkaus, että kaikki, jotka sen
+kuulivat, hänen kilpailijansakin, ensi sanoista jo hämmästyivät.
+
+-- "Hedwig", hän lausui, "en ole herra enkä ruhtinas. Kruununi ei ole
+kultaa; siinä ei välky timantit. Muutama tammen ja laakerin lehti vaan.
+Freiburg, yhtä köyhänä itse kuin minäkin, sen minulle antoi. Tämä ynnä
+harppuni, miekkani, isäni mökki, vähän peltoa ja nuttua ympärillä,
+siinä koko omaisuuteni. Olen vaan köyhä laulaja, mutta rakastan teitä
+sydämmestäni. Jos minulle soisitte lempenne, kaikki elämäni hetket
+viettäisin teille kiitollisuutta osoittamalla. Tahdotteko olla
+runoilijan seuralainen?"
+
+Juuri kun nuori neito vihdoinkin aikoi vastata, eräs uusi henkilö
+ilmestyi äkkiä kynnykselle.
+
+Se oli nuori mies, surullisilla, kalpeilla kasvoilla. Surupukunsa
+päällä oli hänellä yksinkertainen paita rautarenkaista.
+
+Kuullessaan askeleita, Hedwig oli nostanut päätänsä. Kun hän huomasi
+tulijan, ilohuuto pääsi hänen huuliltansa. Sitten, aivan hämillään,
+puolipyörryksissä hän riensi tämän syliin, tämän rctevaa rintaa vasten,
+hiljaa huudahtaen:
+
+-- "Voi! Kilian! Kilian!"
+
+Se oli hänen kasvate-isänsä poika, se oli Kilian von Diesbach.
+
+-- "Hyvät herrat", tuomari Scharnachthal sanoi kolmelle kilpailijalle,
+"se oli sydämmen huuto, jonka kuulitte. Tyttäremme on vastannut. Se on
+tuommoinen puhdas lapsen taipumus, jonka edestä jokaisen kelpo miehen
+täytyy väistyä. Lähtekäämme täältä."
+
+Sillä välin kun nämä siirtyivät pois päin, sillä välin kun Hedwig
+jälleen juoksi Magdalenan helmaan, Scharnachthal itse astui Kilian
+Diesbach'in luo ja, puristaen hänen kättänsä, ilmoitti muutamalla
+sanalla, mitä hänen isänsä huoneessa oli tapahtunut.
+
+-- "Minä kiitän Bern'in kaupunkia sen jaloista aikomuksista", tämä
+vastasi, "vaan kuuluisa isäni elää uudistettuna minussa. Siksi kun
+Jumala suo minun yhtyä hänen kanssaan toisessa elämässä, hänen molemmat
+kasvatteensa, minun molemmat sisareni, eivät tarvitse muiden apua.
+Tätini on abbatissana Freiburg'in Benediktolais-luostarissa; hänen
+luonaan Hedwig ja Magdalena saavat viettää surunsa aian, ainakin sodan
+loppuun asti. Vielä kerran, Scharnachthal, kiitoksia!"
+
+Siirtyen viimeisenä ulos, runoilija Beit-Weber oli kuullut
+johtopäätöksen tässä vastauksessa.
+
+-- "Freiburg!" hän itsekseen lausui ilomielin, "hän tulee
+Freiburg'iin."
+
+Adrian von Bubenberg astui pois vakavilla, tyvenillä askeleilla. Hän
+oli tarjouksellaan etupäässä tahtonut osoittaa kunnioitusta Nikolaus
+von Diesbach'in, vanhan valtiollisen vastustajansa muistolle.
+
+Nuori herttua sitä vastoin palasi asuntoonsa synkeänä, kuolon kalpeus
+kasvoillaan, ja siellä heittäytyen tuolille, kasvot käsiin kätkettyinä,
+hän huudahti nyhkien tuskalloisesti:
+
+-- "Menetetty! ikipäiviksi menetetty! Ja kuitenkin, oi Jumala, kuinka
+häntä rakastin! ... kuinka häntä vieläkin rakastan!"
+
+
+
+
+XI.
+
+Fridolin.
+
+
+Notre-Dame de Loretto'n ja St. Jago di Compostella'n jälkeen Einsiedeln
+kieltämättä on paikka, johon useimmat toivioretket Euroopassa tehdään.
+
+Kauniilla vuoden-aialla siellä on lukemattomia joukkoja ko'ossa. Ja
+talvellakin nähdään sinne hurskaita matkustajia vaeltavan.
+
+Eräänä päivänä kolme pyhissä-vaeltajaa, koillistuulesta ja kylmästä
+huolimatta, kiipesi paksun jäätikön peittämää polkua ylös. Heitä oli
+vaikea tuntea, niin syvään korvien yli heidän suuret hattunsa olivat
+vedetyt, niin kokonaan olivat pitkiin viittoihinsa kääriytyneet, selkä
+köyrässä kauluksen alla ja molemmat kädet hiojen sisässä.
+
+-- "Hrrr!" Troussecaille'n ääni äkkiä päristi... "Hrrr! rupean jäätyyn,
+alan jo hyytyä! ... ja sinä sitten, François parkani, sinun partasi,
+silmäripsesi, kulmakarvasi ovat vallan valkoiset. Ja nenäsi ...
+nenäsikään ei enään ole muuta, kuin jääpalanen."
+
+-- "Totta on", Villon filosofin tavoin vastasi, "ett'ei ilma ole juuri
+oikein sovelias pähkinäin noukkimiseen."
+
+-- "Sitä vähemmin", Martti ystävä arveli, "kuin ei ole, mistä noukkia.
+Ei puuta, ei pensasta, paljas maa. Ai! anteeksi, olinpa erehtyä: onhan
+sillä yllänsä kuuluisa lumivaippansa. Ja arvelkaapas, kun me olemme jo
+neljättä tuntia tällä lumikankaalla rämpineet, elävää olentoa
+näkemättä, linnun lauluakaan kuulematta. Kirottu tunturi! kavala
+matka!"
+
+Näihin viimeisiin sanoihin kolmas vaeltaja teki vastalauseen.
+
+-- "Siunattu tunturi!" hän huudahti, "loistava ilma ... katsokaa pian,
+katsokaa!"
+
+-- "Hän on oikeassa", runoilija sanoi. "Oi! se on todella ihanaa!"
+
+Oli päästy jonkunlaiselle ylängölle, jossa aukeni heidän eteensä
+ylevä, ihmeen ihana näkö-ala: järviä, laaksoja, vuorten ryhmiä ja
+harjanteita niin kauas, kuin silmä kantoi, niiden rinteillä
+kuusimetsiä, huiput ikuisen jään vallassa ja koko tämä seutu, koko tämä
+näky ikäänkuin verhottuna valkeaan näädän-nahkaan, täynnä kristalli- ja
+timanttihelmiä, jotka välkkyivät ja kimalsivat kirkkaan, hehkuvan
+auringon säteissä tuon sinisen, pilvettömän taivaan alla.
+
+-- "Pirun järvien kautta! myöntää täytyy", Troussecaille vuorostaan
+huudahti, "tämä on ihanaa! Mutta hm! ... joutuuhan täällä niin
+linnun-iholle, ett'ei katseltuakaan saa. Sanokaa, ystäväni, vieläkö
+olemme kaukana luostarista?"
+
+-- "Tunnin matka enää kiivettävänä, sitten ollaan perillä."
+
+-- "Olettehan siitä varma, eikö niin? ... ja samoin tiestäkin?"
+
+-- "Jukol'aut'! sen hyvin tunnen. Sata kertaa ja useamminkin olen
+kulkenut tämän matkan."
+
+-- "Itsennekö vuoksi?"
+
+-- "Niin, ja myös kaikkien niiden, joiden puolesta lupauksia olen
+täyttänyt. Minä te'en pyhissä-vaellukseni valtuuskirjalla, ja olen
+tarpeen tullessa muille oppaana. Ell'en olisi tiellenne sattunut,
+olisitte auttamattomasti hukkuneet. Mutta mitäpä siitä, ei enää
+hätäpäivää!"
+
+Puolen tuntia kului. Noustiin ylemmäs, yhä ylemmäs. Polku tuli yhä
+jyrkemmäksi. Väliin se vallan katosi pohjatuulen vyöryttämien kinosten
+alle, joita pakkanen oli vahvalla kuorella varustanut.
+
+Opas kuitenkin yhä kulki tietään vähääkään epäilemättä, ikäänkuin sen
+olisi löytänyt merkeistä, jotka hänelle yksin olivat tunnetut.
+
+-- "Malttakaa!" hän äkkiä sanoi, "näettekö tuolla ylhäällä, oikealla
+puolen, tuota paistavaa pistettä, jota laskeva aurinko valaisee? Se on
+suuri kultaristi kirkon päällä."
+
+-- "Kultaristi, joka näkyy näin kauas! Luostari siis on hyvin rikas?"
+
+-- "Hyvin rikas ja hyvin vanha. Sen perusti Kaarlo suuren aikana eräs
+hurskas erakko, jumalinen ja viisas Meinrad..."
+
+Tuskin oli opas ehtinyt lausua tätä nimeä, kuin Troussecaille hänet
+huudollaan keskeytti:
+
+-- "Kas kummaa! ... mikä valkoinen haamu tuo on, joka näyttää juoksevan
+meitä kohti?"
+
+-- "Haamuko? mitä vielä! joku novitio valkoisessa viitassaan ... nuori
+veli Fridolin ... nyt hänen jo tunnenkin."
+
+Nuorukainen, jota näin nimitettiin, lähestyi nopeaan, viitan helmat
+nostettuina vyötäisille, helpompaa juoksua varten. Hän oli noin
+viiden- tai kuuden-toista vuotias, vilkkaalla ja lempeällä muodolla,
+sekä viehättävillä, juoksun ja ilon elähyttämillä kasvoilla.
+
+Tämä ilo oli niin suuri, että hän järjestänsä, mutta yhä vähenevällä
+toivolla, riensi jokaisen luo näistä kolmesta matkustajasta, näyttäen
+olevan ihan valmiina heitä kutakin syleilemään.
+
+Sitten, kolmattakin silmäiltyänsä, hän mutisi vallan kalpeana, vallan
+hämillään:
+
+-- "Voi! eipä se vieläkään ole hän!"
+
+-- "Hän! Kuka sitten?" opas tiedusteli. Ja, kun novitio ei mitään
+vastannut:
+
+-- "Kuka sitten onkaan, veliseni Fridolin, tuo, jota niin suurella
+kärsimättömyydellä näytätte vartovan?"
+
+-- "Et ainakaan sinä, Bartolomeo", novitio ynseällä äänellä vastasi.
+"saako seuralaisillesi kertoa tarinan pyhästä Meinrad'ista, vai oletko
+sen kenties itse jo heille kertonut?"
+
+-- "Pyhä Madonna! minäkö teidän toimiinne tunkeuisin, signor Fridolin.
+Teillehän oikeastaan tämä kunnia on tuleva. Tehkää se nyt, jos
+suvaitsette."
+
+Oli jo taasen lähdetty liikkeelle. Nuorukainen tiedusteli silmillään
+muiden vaeltajain mieltä. Villon, jota nuoren miehen hauska olento
+viehätti, laski kätensä hänen olkapäällensä ja vastasi:
+
+-- "Kuinka tarinan laita on, ystäväni? Meitä huvittaisi kuulla se
+teidän suustanne."
+
+Fridolin ei antanut itseään kahdesti pyytää. Mutta hänen aatoksensa
+näyttivät olevan toisaalla, kun hän koneentapaisesti ja lapsen äänellä,
+joka kertoo hyvin tuttua läksyä, alkoi:
+
+-- "Einsiedeln oli silloin erämaana ja kutsuttiin Finsterwald. Muuan
+ylhäinen herra Hohenzoller'in suvusta, hurskas erakko, pyhä Meinrad,
+tahtoi siellä yksinäisyydestä päättää päivänsä pyhittäin niitä pienen,
+mustan neitsy Maarian kuvan palvelukseen, jonka pyhä Hildegard,
+Zürich'in abbatissa oli hänelle antanut. Vuonna 861 kaksi murhamiestä,
+heittiötä, rosvoa, tappoivat vanhan erakon. He luulivat kai tekonsa
+jäävän rankaisematta. Ei kukaan ihminen ollut voinut heitä nähdä. Mutta
+kaksi pyhän miehen kesyttämää kaarnetta olivat nähneet heidät. Lyöden
+ja räpyttäen siivillään nämä heitä seurasivat Zürich'iin saakka, jossa
+rangaistus heitä kohtasi."
+
+Troussecaille lausui tähän puoliääneensä:
+
+-- "Jos minä joskus tulen rikkaaksi ja pelkään rosvoja, niin kesytän
+kaarneita ... mutta pidänpä samalla huolta että juoneni tulee
+tunnetuksi."
+
+Fridolin yhä jatkoi:
+
+-- "Pyhän miehen majaan, vaikka se nyt oli asujatonna, tekivät
+ympäristön asukkaat yhä hurskaita vaelluksia. Kuusi vuotta myöhemmin
+toinen erakko asettui siihen ja kutsui muita kanssansa. Vihdoin kohosi
+luostari. Samoin kirkkokin. Sen päivän aattona, jona Kostnis'in pispan
+oli määrä vihkiä se, hän puoliyön aikana heräsi taivaalliseen soittoon.
+Kohta jälkeen kuului ääni, joka julisti huomispäivän vihkimisen
+tarpeettomaksi; ja samassa Jesus Kristus itse, kaikki pyhät ja enkelit
+seurassaan, suoritti tämän toimen. Säilyttääkseen näin suuren ihmetyön
+muistoa, paavi sitten julisti synnit anteeksi niille, jotka tekevät
+toivioretken mustan neitseen, Einsiedeln'in neitsy Maarian luo."
+
+Kun novitio tarinansa päätti, saavuttiin luostarin edustalle. Se oli
+laaja, kolkko rakennus harmaasta kivestä, päällä suuri katto paksuista
+kuusenlaudoista ja hirsistä. Siellä täällä katolla raskaita kiviä,
+ett'ei tuuli kiskoisi pois koko tätä kalleutta.
+
+Oikealla puolen kirkko, melkein kuin joku muinaisjäännös, ja suuri
+kultainen risti sen päällä. Vasemmalla puolen luostarin suuri
+holviportti, ja sen päällä musta pyhän neitseen kuva.
+
+Fridolin väistyi syrjään antaakseen tietä vaeltajille. Sitten hän juuri
+kuin nämä astuivat hänen ohitsensa, huokasi kääntyen tietä kohden:
+
+-- "Siis hän ei vielä tänäänkään tule!"
+
+-- "Hänkö, jota vartootte?" Villon kysäsi.
+
+-- "Niin!" Fridolin melkein kuin ajatuksissaan vastasi, "niin, veli
+Starck."
+
+Runoilija säpsähti äkkiä. Se oli munkin nimi, jonka luo Ludovik XI
+hänen lähetti.
+
+-- "Veli Starck!" hän huudahti. "Hän ei siis ole enää täällä."
+
+-- "Valitettavasti ei."
+
+-- "Mihin hän on joutunut?"
+
+-- "Kenties abbati sen teille sanoo. Minulle hän ei tahdo sitä sanoa!"
+
+-- "Saattakaa minua sitten, nuori ystäväni, abbatin luo. Minun täytyy
+häntä puhutella heti paikalla."
+
+-- "Entä illallinen!" Troussecaille vilkkaasti huusi.
+
+-- "Mene matkaasi, kyllä haen sinun sitten."
+
+Fridolin oli näyttänyt pitkää käytävää, joka alkoi porttiholvista.
+Villon käski hänen astua edellä ja kiiruhti jälkeen. Novitio näkyi
+hämmästyneen sitä liikutusta, jota hänen sanansa vaeltajassa olivat
+herättäneet. Hehkuva uteliaisuus loisti hänen suurista, väliin
+rohkeista, väliin aroista silmistänsä. Joka askeleelta hän käänsi
+päätänsä, ikäänkuin haluten kysyä, sitä kuitenkaan vielä uskaltamatta.
+Vihdoin hän rohkaisi mielensä.
+
+-- "Vaeltaja, te tunnette siis veli Starck'in?"
+
+-- "En, lapseni. Mutta tulen hyvin kaukaa häntä katsomaan. Minun täytyy
+nähdä hänet."
+
+-- "Teitä miekkoista! teidänkös kelpaa!" Ja novition silmäripsien alta
+kiilsi kyynel.
+
+-- "Vai niin", Villon sanoi, "sinä siis rakastat häntä hyvin, lapseni?"
+
+-- "Minäkö häntä rakastan!" Fridolin hehkuvalla innolla vastasi,
+"minäkö häntä rakastan, veli Starck'ia! Hän oli niin hyvä minulle!"
+
+-- "Kuinka niin?"
+
+-- "Kerron sen teille toisten. Tässä on abbatin asunto."
+
+Novitio koputti omituisella, epäilevällä tavalla. Ovi aukeni ikäänkuin
+jonkun näkymättömän koneen avulla.
+
+-- "Olkaa hyvin alamainen", novitio lausui, "Einsiedeln'in abbatit ovat
+ruhtinaita!"
+
+Huone oli avara, mutta näöltään raskas. Jalkojen alla paksu matto
+kahiloista. Laudoitus seinillä ja katossa mustaksi maalattu ja kiiltävä
+kuin eben-puu. Ainoana koristuksena jonkunlainen pyhyyden ja arvon
+merkkien yhteen-ryhmäys, jossa nähtiin abbatin sauva, pyssy, joutsi,
+suuri kahden käden käytettävä miekka, ja tämän kaiken päällä
+herttua-kruunu. Vastapäätä pyhän veden astia porfyrista, ja sen jalkana
+Kristuksen kuva norsunluusta.
+
+Yksi ainoa holvattu akkuna. Oikealla puolen pyhän Meinrad'in pieni ja
+karkea vuode; vasemmalla suuri uuni harmaasta fajansista sinisillä
+kuvilla, jotka esittivät pääkohtia kärsimisen historiasta. Tämän,
+melkein huoneen-korkuisen uunin sivussa, oli samanvärinen, leveä
+istuin-sija samasta aineesta, varsin tärkeänä osana tuosta
+merkillisestä kalusta. Lähellä akkunaa toinen nojatuoli ja pöytä, jonka
+päällä oli käsikirjoituksia, soitinkello ja kirjoitusneuvot. Likellä
+vuodetta rukous-istuin; siellä täällä muutamia rahia, kaikki nämä
+huonekalut olivat tammesta, vaikka ajan kourissa jo olivat käyneet
+hyvin ruskeiksi.
+
+Ruhtinas-abbati oli yksinään. Istuen pöydän ääressä, ja nojaten yhtä
+sen kulmaa vastaan, hän kolmisydämmisen lampun heikossa valossa luki
+painettua pipliaa, epäilemättä ensimäistä, joka oli löytänyt tien
+Einsiedeln'in luostariin.
+
+Hän oli komea vanhus apostolisella muodollaan ja pitkällä valkealla
+parrallaan, joka ulottui vyötäisille asti.
+
+-- "Isä", novitio lausui häntä tervehtien, kädet ristissä rinnalla,
+"täällä on vaeltaja vieraalta maalta, joka haluaa teidän kanssanne
+puhua ... ja vieläpä juuri veli Starck'ista."
+
+Abbati oli nostanut päänsä ylös; hän antoi novitiolle merkin lähteä.
+
+Fridolin totteli vastahakoisesti, astui hiljaa oven luo, aukaisi sen ja
+sulki jälleen, huoneesta kuitenkaan lähtemättä. Hän kyykistyi hätähätää
+oviverhojen ta'a.
+
+Toisella puolen Villon häntä suojeli korkealla varrellaan. Tämä nyt
+vuorostaan astui esiin ja kumarsi abbatin edessä.
+
+-- "Niinmuodoin", johtaja kysyi, "se on veli Starck, jota tulitte
+etsimään meidän joukostamme."
+
+-- "Se oli todellakin matkani tarkoitus", runoilija vastasi. "Mutta
+äsken sain kuulla, ett'ei hän enää olekkaan Erakkoin pyhän neitseen
+luona."
+
+-- "Teille on puhuttu totta, poikani. Jalo alttiiksiantamisen halu sai
+vallan veli Starck'issa. Toivoen tekevänsä enemmän hyötyä muualla, hän
+meidät tahtoi jättää; minun täytyi hänen päästää."
+
+-- "Isäni, saisinko luvan kysyä, mihinkä hän on joutunut, missä voin
+hänet tavata?"
+
+Abbati heitti vaeltajaan yhden noita silmäyksiä, jotka tunkevat
+sydämmen syvimpään pohjukkaan. Sitten hän lausui:
+
+-- "Minä vastaan vaan sille, joka voi minulle näyttää jonkun merkin
+tarkoituksiensa todisteeksi."
+
+Villon nosti kätensä lampun valoon ja osoitti liljakukkaa
+rautasormuksen kannassa.
+
+-- "Hyvä on", johtaja heti lausui, "minä tiedän, kuka teidät lähettää.
+Hetki on tullut, eikö niin? Starck parka! hän on sitä varronnut jo
+kauan aikaa... Hän tulee varmaankin hyvin iloiseksi!"
+
+-- "No sitten", Villon vastasi, "ett'ei hänen kauemmin tarvitse vartoa,
+tahtoisitteko minulle heti paikalla sanoa, mistä voin mennä häntä
+etsimään?"
+
+Jalo vanhus painoi alas päänsä, joka oli yhtä valkea, kuin tunturin
+huippu, jolla luostari seisoi. Sitten hän lausui juhlallisella,
+vakavalla äänellä:
+
+-- "Poikani, olettehan kuulleet puhuttavan noista urheista Kristuksen
+palvelijoista, jotka Alppien yli menevän tien korkeimmalla kohdalla,
+kapeita polkuja pitkin, äkkijyrkkien äyräillä, lumituiskujen keskellä,
+lumivyöryjäkään pelkäämättä, ainoastaan lamppu kädessä ja koira tietä
+näyttämässä, kulkevat yötä päivää hirveimmässäkin säässä, kulkevat
+halki tunturien, halki kuoleman huutaen: tänne päin! tänne päin,
+veljeni! Siellä, suurella St. Bernhard'illa tuo entinen rukoustemme
+toveri on tahtonut vielä paremmin käyttää voimiansa, intoansa ja
+rohkeuttansa."
+
+-- "Sanokaa hänelle", vanhus lisäsi, "että hänen muistonsa meille on
+kallis, ja että etenkin minä joka päivä häntä siunaan. Mutta minun
+tulee teille edeltäkäsin ilmoittaa, poikani, että tie on pitkä, ja,
+etenkin tähän aikaan vuodesta, mitä vaarallisin."
+
+-- "Vähät siitä", Villon vastasi, "minä olen luvannut, ja lähden."
+
+-- "Levätkää kuitenkin täällä joku päivä; virkistäkää voimianne."
+
+-- "Kiitoksia, isä. Hän vartoo; olette sen itse sanoneet. Aika rientää.
+Minä lähden jo huomenna."
+
+Tuskin runoilija oli lausunut nämä sanat, kun Fridolin, syösten abbatin
+jalkain juureen, huusi:
+
+-- "Oi! minä pyydän teitä, isä, antakaa minun lähteä tämän vaeltajan
+kanssa! Sallikaa minun vihdoinkin tavata veli Starck'ia!"
+
+Vanhus heitti nuorukaiseen ankaran katseen.
+
+-- "Mitä näen? sinä olit jäänyt tuonne! Sinä kuuntelit meitä."
+
+-- "En ole mitään kuullut", novitio innoissaan vastasi, "paitsi, että
+aiotaan lähteä sen luo, jonka poissa-olo minut tekee niin onnettomaksi!
+Vaan muistakaa toki, se on hän, se on veli Starck, joka minut otti
+huostaansa, toi tähän luostariin, opetti pelkäämään ja rakastamaan
+Jumalaa. Hän on kuin isä minulle. Voi! jos en saa lähteä, kuolen ihan
+varmaan!"
+
+Novitio parka ryömi abbatin jalkain juuressa kädet ristissä, silmät
+rukoilevina, kasvot kyyneleiden vallassa.
+
+Vanhusta se vihdoin näytti liikuttavan. Hän alkoi hymyillä, ja,
+kääntyen vaeltajan puoleen, hän kysyi tältä:
+
+-- "Tahtoisitteko tämän lapsen ottaa kanssanne?"
+
+-- "Aivan kernaasti", Villon vastasi.
+
+-- "Oi! mikä onni!" Fridolin huudahti, "minä saan siis vihdoinkin hänet
+taasen nähdä!"
+
+Ja vallan maltitonna, kun ei jo lähdetty, hän oli noussut seisoalle, ja
+hyppeli ilosta.
+
+-- "Kaikki hyvin!" abbati sanoi, "mutta ei nyt sentään niin lähdetä,
+Fridolin. Vaikka sinun paikkasi mielestäni ei ole luostarissa ja vaikka
+paljoa mieluummin avaan koppisi oven, kuin suon sinun taittavan siipesi
+sen rautaristikkoja vastaan, näin vaikea matka, etenkin tähän aikaan
+vuodesta, minua kuitenkin nuoruutesi tähden hirvittää, ja..."
+
+-- "Oi! älkää pelätkö, isä," hän keskeytti; "minä tunnen itseni
+vahvaksi ja olen uskalias!"
+
+-- "Ehkäpä liiankin uskalias. Kuitenkin, voipa sitä vielä tuumailla.
+Tule hakemaan minua tunnin päästä ... ja nyt, saata tämä vieras
+toveriensa luo. Tuotakoon heille, mitä parasta löytyy... Ai! muistanpa
+juuri nyt, että tuosta akkunasta luulin nähneeni teidän seurassanne
+pyhissä-vaeltajan Bartolomeon. Hän on Valisilainen. Siinä olisi oiva
+opas; koettakaa saada häntä mukaanne."
+
+Vähän aikaa jälkeenpäin asia oli päätetty. Seuraavana aamuna, päivän
+koitossa, Fridolin iloisella äänellä herätti molemmat vaeltajat.
+
+-- "Minä pääsen! ... minä pääsen teidän kanssanne. Mennään pian! ...
+matkaan nyt!"
+
+Melkein samassa Bartolomeo astui sisään.
+
+-- "Hei vaan sitä kaunista ilmaa!" novitio hänelle sanoi. "Kuinka
+heleästi aurinko paistaa ja kuinka taivas on kirkas!"
+
+-- "Liiankin kirkas!" opas vastasi, päätään pudistaen. "Ettekö näe
+tuolla alhaalla, pohjoisella taivaanrannalla tuota mustaa pilkkua?"
+
+-- "No! entä sitten?"
+
+-- "Paha merkki!"
+
+
+
+
+XII.
+
+Toisesta luostarista toiseen.
+
+Pihalla seisoi kaksi rekeä valmiina matkaan.
+
+-- "Tuossa on luostarin re'et", abbati selitti. "Joka viikko ne
+kuljettavat Schwütz'istä tänne ylös kaikki ruokatarpeemme ja kulkevat
+tietysti, niinkuin sen näette, sinne takaisin tyhjinä. Onnellinen
+sattumus teille. Käyttäkää sitä nyt hyväksenne... Jumala teitä
+suojelkoon!"
+
+Sitten kääntyen Fridolin'in puoleen ja syleillen häntä viimeisen
+kerran, hän puhui:
+
+-- "Hyvästi, lapseni; on kenties väärin tehty, että annan sinun lähteä.
+Etenkin meitä itseä kohtaan; sehän on meidän ilomme, joka pakenee pois.
+Mitä sinuun tulee, mihin ikänä sinua kohtalosi saattanee, munkiksi tai
+sotamieheksi, onneen tai onnettomuuteen, älä milloinkaan unohda, että
+sinulla on ystäviä Erakkoin pyhän neitseen luona, ja että lähteissäsi,
+minun käsieni kautta, kaikki ovat sinua siunanneet ... samoin kuin veli
+Starck'iakin, jolle saat viedä tämän saman osoitteen meidän
+luopumattomasta ystävyydestämme. Jumalan haltuun!"
+
+Fridolin oli laskeunut polvilleen. Abbati pani kätensä hänen päänsä
+päälle. Samalla kertaa kaikki muutkin hengelliset ojensivat kätensä
+häntä kohden yksimieliseen siunaukseen.
+
+Huokaus paisutti nuorukaisen rintaa. Villon otti hänen syliinsä.
+Hevoset lähtivät täyttä nelistä.
+
+Ei täyttä tuntiakaan, niin re'et, liukuen jyrkkää rinnettä pitkin,
+saapuivat Schwütz'iin.
+
+Sieltä vuokrattiin vene Lucern'iin saakka.
+
+Matkalla Villon koki saada joitakin tietoja tuosta kummallisesta veli
+Starck'ista.
+
+Fridolin ei tiennyt hauskempaa kuin saada puhua. Pahaksi onneksi hän ei
+suuria tiennyt, paitsi että veli Starck oli hyvin hyvä, hyvin lempeä,
+varreltaan ja voimiltaan oikein erinomainen.
+
+Eräänäkin päivänä, kun tuota pikaa täytyi rakentaa silta muutaman kylän
+hätääntyneiden asukasten pelastamiseksi, joita hirveä tulva uhkasi, oli
+nähty hänen yksinään, ilman muuta apua kuin jäntäreensä, kiskovan ylös
+suuria kuusia ja sitten kantavan niitä olkapäillään. Toisella kertaa,
+kun tavattoman iso karhu ajoi takaa pelästyneitä lapsia, hän oli
+juossut näiden ja kauhean pedon väliin, oli vartonut sitä vakavassa
+asemassa, oli ilman mitään aseita sen paiskannut maahan ja tukehuttanut
+käsillänsä.
+
+Ja parikymmentä muuta yhtäläistä kohtaa, joiden kautta veli Starck'ista
+tuli oikea satujen sankari, toinen Miloni Krotonilainen.
+
+Näitä kuunnellessaan Villon puhui itsekseen:
+
+-- "Se on varmaan minun karkea urooni, joka kerran turnajaisissa niin
+säälimättä löylytti koko ritariston. Mutta mikä on hänestä tehnyt
+munkin?"
+
+-- "Joku salainen murhe", novitio vastasi, joka epäilemättä oli kuullut
+tai arvasi tämän viimeisen kysymyksen. "Veli Starck on näöltään niin
+onneton! Vaan kuinka? vai miksi? Ei kukaan sitä tiedä. Minäkään en ole
+mitään saanut selville. Ja kuitenkin olen oikein koettanut. Väliin
+nukkuessansa hän sopertaa yhtä nimeä. Naisen nimeä luullakseni. Sitä ei
+oikein voi kuulla. Monta tuntia hän väliin istuu paikallaan, uneksien
+tiesi mitä, silmillään tuijottaen, ja, omituista kyllä, aina samaan
+suuntaan, Bern'iä kohden."
+
+-- "Bern'iä?" Villon hämmästyen kertoi.
+
+-- "Määrättynä päivänä", Fridolin jatkoi, "toukokuun 17, hän sulkeutuu
+huoneesensa, paastoten ja rukoillen neljäkolmatta tuntia. Väliin hän
+katoo viikoksi ja, tullessaan jälleen näkyviin, hän on kuin kuolleista
+herännyt. Hän näyttää vieläkin isommalta. Silmät säihkyvät, otsa
+säteilee. On niinkuin hän kantaisi itsessään ilonvaroja koko vuodeksi
+Mutta tämä varasto kuluu hyvin pian. Veli Starck vaivanen! Hänen pitäisi
+olla raskaassa työssä, vaivoissa ja taisteluissa. Enkä ollenkaan enää
+ihmettele, että hän on valinnut rauhaisan Einsiedeln'in sijaan tuon
+toimeliaan luostarin St. Bernhard'in kukkulalla, ja Benediktolais-viitan
+sijaan augustinolaisen."
+
+Tämän nimen kuullessaan Troussecaille teki liikkeen ikäänkuin
+hämmästyen jostain äkkiä tehdystä huomiosta.
+
+-- "Niin", Villon sanoi, joka sen oli ymmärtänyt, "aivan niin, se oli
+augustinolais-munkki, jonka nä'imme tuomiokirkon portailla."
+
+Sitten kääntyen Fridolin'in puoleen:
+
+-- "Sanoppas minulle, nuori ystäväni, missä iässä hän näyttää olevan?"
+
+-- "Enintäin neljänkymmenen vuoden iässä. Kaksi-toista vuotta minä
+hänen olen tuntenut, siitä päivästä asti, jona hän henkeni pelasti."
+
+-- "Ja kuinka se tapahtui?"
+
+-- "Meidän kylämme oli vuorenlohkeaman kautta hävitetty ja kaikki
+ihmiset hukkuneet, paitsi yksi lapsi, jonka kehtoa joku hirsi oli
+suojellut. Veli Starck kiirehti paikalle jo seuraavana aamuna. Hän
+auttoi niitä, jotka kaivoivat esiin jäännöksiä, ja teki yksin enemmin
+työtä, kuin kaikki muut yhteensä. Lapsen huuto tunki hänen korviinsa.
+Hän löysi pian kehdon. Tuo lapsi olin minä."
+
+-- "Ja mitä hän sitten teki?"
+
+-- "Kun kaikki omaiseni olivat kuolleet, toi hän minut luostariin, sai
+minut abbatin kasvatiksi, hoiti ja opetti minua itse. Voi ihme! kuinka
+taitava hän on! ... etenkin aseiden käytännössä ja sota-asioissa. Minä
+sen puhun vaan teille, pitäkää se salassa! Hän kertoi minulle monta
+tappelua, monta urostyötä... Sen lisäksi, pitkillä kävelymatkoillamme
+halki metsien, kun ei kukaan voinut meitä nähdä, hän opetti minua
+hyppäämään suurien ojien yli, kiipeemään korkeihin puihin ...
+vieläpä ... mutta älkää vaan sitä puhuko muille! ... vieläpä jännittään
+jousta ja linkoomaan, kirvestä ja miekkaa käyttämään. Ohhoh! tulee mar
+minustakin oiva sotamies, kun vaan kerran tarve sen vaatii!"
+
+Nuorukainen oli noussut seisoalle, otsa kirkkaana, silmät säihkyen,
+muoto hehkuvan sotahalun elähyttämänä. Toden totta oli abbati lausunut:
+Fridolin ei ollut aiottu munkiksi.
+
+-- "Sanoppas", Villon häneltä kysyi hetken ääneti oltuaan, "etkö sinä,
+jolla on niin hyvät silmät, ole huomannut mitään kallista kalua
+kasvattajasi hoimessa?"
+
+-- "No, enhän vaan!" novitio vastasi veitikkamaisella hymyllä,
+"yhtäläisen rautasormuksen, kuin teidänkin sormessanne. Minulla on
+terävät silmät."
+
+-- "Vait!" runoilija kiivaasti käski, sormensa huulilleen nostaen. "Ei
+siinä ole tarpeeksi, että kaikkia näkee, Fridolin ystäväni, pitää myös
+olla varovainen."
+
+-- "Koetetaan muistaa; mutta suvaitkaapa katsoa, nuo molemmat soutajat
+ovat liian kaukana kuullakseen, ja Bartolomeo on nukkunut. Ja
+muutoinkin hän on vallan luotettava mies."
+
+-- "Onko vainen?"
+
+-- "Peräti rehellinen mies. Hänen lukuisa perheensä asuu Martigny'ssa.
+Hän harjoittaa, sitä elättääkseen, kahta tointa yhtä suurella
+taidolla."
+
+-- "Mitä toimia?"
+
+-- "Ensinnäkin, toivioretkiä valtuuskirjalla; toiseksi karhukauppaa."
+
+-- "Hän on siis karhunpyytäjä?"
+
+-- "Vanhoista hän myy lihan ja nahan; nuoret hän kasvattaa, kesyttää ja
+opettaa huvitukseksi ympäristön herroille ja ruhtinaille. Saamme nähdä,
+kun tulemme hänen mökillensä. Se on hyvin omituista. Vaan tuollahan
+alhaalla jo on Lucern."
+
+Tosiaankin, vene oli juuri kiitänyt, vahto korkealla kokassa, viimeisen
+niemekkeen ohi, ja nyt tuli näkyviin joukko valkeita, jotka loistivat
+sumun keskeltä.
+
+Vähän ajan päästä astuttiin maalle.
+
+Annamme nyt matkamiestemme samota eteen-päin, -- niinkuin Troussecaille
+tätä heidän kulkuansa nimitti, ja siirrymme suoraan Bartolomeon majaan.
+
+Se seisoi Martigny'n yläpuolella, yksinäisellä mäennyppylällä, kapean
+solatien päässä, joka vei suurelle St. Bernhard'ille.
+
+Matala, huonosti kokoon kyhätty tönö, josta kolme neljännestä seisoi
+lumen peitossa.
+
+Bartolomeo kajahutti torveansa, jota kantoi vyötäisillään.
+
+Heti paikalla ovi aukeni.
+
+Puolentusinaa pulleaposkisia, vaaleanverisiä lapsia, kokonaan
+pedon-nahoissa, töytäsi esiin kynnykselle ja kierien lumessa, ilosta
+huutaen, riensivät heittäymään isänsä syliin.
+
+Sitten, kolme suurta koiraa vahvinta laatua; sitten, kaksi nuorta
+karhunpenikkaa, edelliset ilmaan hyppien, jälkimäiset ruumistaan
+heiluttaen, iloitsivat isäntänsä kotiin-tulosta.
+
+-- "Isä", lausui vanhin pojista, "sinä tulet juuri paraiksi. Tänä
+iltana on mökissä lihavaa paistia. Eilen tapoin ensimäisen karhuni!"
+
+Bartolomeo ei saattanut olla vähäisen ylpeyttä osoittamatta, mutta
+samalla kertaa hän oli säpsähtänyt.
+
+-- "Fritz", hän vastasi, "olinhan sinua kieltänyt... Sinulla ei ole
+vielä ikää tarpeeksi... Kuitenkin, koska Jumala sen on sallinut, olkoon
+hänen pyhä nimensä ylistetty! Minä tuon juuri kanssani vieraita.
+Astukaa sisään, toverini."
+
+Hän antoi heidän kaikkien kulkea ohitsensa, hyväillen järjestänsä
+lapsiansa, karhujansa ja koiriansa.
+
+Hänen roteva puolisonsa häntä vartosi oven suussa. Kauan aikaa he
+syleilivät toisiansa, sillä välin kun muu perhe, kaksijalkaiset
+niinkuin nelijalkaisetkin iloisesti hyörivät heidän ympärillänsä.
+
+Käytiin sisään.
+
+Mökki, ainakin se osa, mikä ihmisille oli aiottu, sisälsi yhden ainoan,
+avaran huoneen, jota käytettiin joka tarpeesen. Pitkin seiniä,
+jonkunmoisissa karsinoissa, sammalista ja ruohoista valmistettuja
+vuoteita, ja niiden peitteenä petojen nahkoja. Huoneen keskellä, maahan
+lyötyjen paalujen päällä, muutamia tamminauloilla kiinnitettyjä
+kuusenlautoja: se oli pöytä, jonka ääressä oli kaksi samaan tapaan
+laitettua penkkiä. Siellä täällä muutamia pölkkyjä, arkku vaatteita
+varten, kaappi talouden tarpeisin, kalastusneuvoja, metsästys-aseita ja
+valkea, puinen Kristuksen kuva mustassa puu-ristissä. Kaikkia näitä
+valaisi toiselta puolen vähäinen akkuna pienillä ruuduilla ja
+lyijyristikoilla, toiselta taas iloinen valkea, joka leimusi takassa ja
+nuoleskeli suuren kattilan kylkiä, josta nousi kovalla kohinalla mitä
+ihanimpia höyryjä.
+
+Oikealla puolen ohuen verhon takana olivat pedot, jotka pistäen esiin
+kosteat kuononsa, päästivät mörinän tervetulijaisiksi.
+
+Vasemmalla puolen, kolmannessa, huolella teljetyssä karsinassa oli sitä
+vastoin muita, jotka antoivat kuulua kumean karjunnan.
+
+Bartolomeo veti suunsa nauruun, patriarkan herttaiseen nauruun.
+
+-- "Jumalan kiitos!" hän sanoi, "kaikki on hyvin. Mutta nyt, kun kukin
+on minua tervehtinyt omalla tavallansa, tulkoon vähän järjestystä;
+meillä on tänä iltana vieraita."
+
+Molemmat karhunpenikat olivat menneet vasemmalle puolen, ja kynsivät
+jonkunmoisen lasku-oven alasyrjää.
+
+-- "Te ensin, ystäväni", hän heille sanoi, "menkää tervehtimään
+vanhempia veljiänne. Hyvästi!"
+
+Hän oli nostanut lasku-oven ylös ja päästi sen jälleen alas heti
+karhujen ta'a, jotka syöksivät makuusijoillensa. Hirvittävä karjunta
+sai väliseinän tärisemään.
+
+-- "Ai! ai!" Troussecaille huusi, "teillähän on tuolla sisällä, tuon
+ohuen lautaseinän takana kokonainen eläintarha."
+
+-- "Älkää pelätkö", Bartolomeo vastasi, "karhut ovat arvoltaan
+kalliimpia, kuin luullaankaan. Saattepa itse nähdä kuinka hyvältä se
+maistuu, jonka Fritz on tappanut, ja jonka reisi jo luullakseni on
+tarpeeksi kiehunut kattilassa. Mutta siinä ei ole kyllin, eukkoseni.
+Hätää nyt paistinvartaat noiden hehkuvien hiilien päälle ja molemmat
+etukäpälät tuhan sisään. Näytäppä näille muukalaisille mitä
+Vallisilainen vieraanvaraisuus saa aikaiseksi."
+
+Talon arvoisa emäntä totteli viivyttelemättä.
+
+-- "Lapset", vuorelainen jatkoi, "menkää noutamaan ladosta heiniä
+lehmälle ja valmistakaa ruokaa karhuille; ensin pedot, sitten ihmiset,
+niin on hyvä Jumala säätänyt."
+
+Vihdoin, kun lapset vuorostaan katosivat, hän lausui vierailleen:
+
+-- "Te, toverini, sitä vastoin, istukaa pesän eteen; ensin pesä, sitten
+pöytä."
+
+Troussecaille oli se, joka vastasi, mutta ensin aivastamalla.
+
+-- "Atsii! Olenpa saanut aika yskän. Ei mikään voi minua enää
+lämmittää. Ydin vallan hyytyy luissani, luontoni on laimistumaisillaan
+ja näytän luultavasti kalpealta kuin kapahauki."
+
+-- "Taikka mitä!" Villon nauraen vastasi, "onhan viimeinen taipale jo
+edessämme."
+
+-- "Niin, vaan se on vaivalloinen, vieläpä vaarallinenkin. Bartolomeo
+on sen meille sanonut ... ja Jumala sen tietää, että hän ei vähiä
+pelkää!"
+
+-- "Eletään toivossa", opas sanoi, "jos ilma pysyy kylmänä, ei vaaraa
+sitten."
+
+-- "Mutta, jos se lauhtuu?" Villon kysyi.
+
+Bartolomeo silmäili ulos akkunasta, ja sanaakaan vastaamatta hän
+pudisti päätänsä.
+
+-- "Kuka luulis!" Troussecaille huudahti, "minäkin tässä toivon
+pakkasta."
+
+-- "Niin", vuorelainen sanoi, "ennen pakkasta kuin lunta. Minkä
+tähden? ... sentähden, että löytyy lumivyöryjä, jotka väliin voivat
+haudata kokonaisia matkueita."
+
+-- "Ette, piru vie, ole aivan rauhoittavainen, ystäväni! Kauanko tästä
+kulkee sinne ylös?"
+
+-- "Yhdeksän tuntia, vinhaan astuen. Se on korkein asunto Alpeilla.
+Juuri likellä taivasta. Ell'ei enkelein ääni olisi niin ylen vieno,
+kuuluisi heidän laulunsa varmaan sinne."
+
+-- "Mitä! se on siis korkeampi kuin Montmartre'n mäki, ... joka
+kuitenkin, Pariisilaisten käsityksen mukaan, on maapallon mahtavimpia
+kukkuloita."
+
+-- "Montako hengellistä en luostarissa?" Villon kysyi.
+
+-- "Kaksi-toista on tavallisesti. Vaan nyt on jonkun aikaa ollut
+kolme-toista."
+
+Fridolin, nojautuen Villon'in puoleen, kuiskasi tämän korvaan:
+
+-- "Kolmas-toista on varmaankin veli Starck."
+
+Bartolomeo jatkoi:
+
+-- "Niiden lisäksi muutamia palvelijoita, nimittäin joukko koiria,
+tiedättehän noita suuria, vahvoja St. Bernhard'in koiria, jotka ovat
+liikkeellä vaikka mimmoisessa myrskyssä, haistavat lumen alle haudatun
+matkustajan, ja väliinpä vielä kaivavatkin siksi, kun saavat sen esiin.
+Oivallisia elukoita! Tänä vuonna yksistään niiden isännät sanovat
+niiden pelastaneen kolmatta sataa onnetonta."
+
+-- "Vai niin!" Troussecaille arveli, "siellä kulkee siis paljo väkeä?
+Ja minäpä luulin vaan muutaman Savoijalaisen tai murmelin-kuljettajan
+sinne uskaltavan."
+
+-- "Martti ystäväni", Villon vastasi, "etkö muista historiaa? Hannibal,
+Caesar, Kaarlo suuri ja Barbarossa ovat kaikki marssineet St.
+Bernhard'in yli sotajoukkoineen. Se on muinaisten sankarien tie,
+puhumattakaan niistä, joita tulevaisuus muassaan tuonee! Mitä sen
+muinaisuuteen, sen alkuperään tulee ... malttakaa, näenpä Fridolin'in
+silmistä, että hän on valmis kertomaan meille jutelman siitäkin."
+
+-- "Aivan kernaasti", novitio vastasi.
+
+Ja laskien jalkansa toiselle polvelleen, leuka vasten kättä, nuo
+viehättävät kasvot tulen valaisemina, hän alkoi näillä sanoilla:
+
+-- "Romalaisten aikana seisoi siellä ylhäällä Jupiterin temppeli.
+Kristin-uskon tultua tämä temppelikin muuttui vieraanvaraisuuden ja
+hurskauden asunnoksi. Sitten sen Muhammedilaiset hävittivät. Joukko
+rosvoja asettui sen raunioille, petti, ryösti ja murhasi matkustajia.
+Ei kukaan enää tohtinut kulkea sitä tietä, kunnes joku nuori pappi,
+täynnä uskoa ja rohkeutta, sinne ilmestyi. Hän saarnasi rosvoille ja
+käänsi ne takasin harhateiltä; muutamat tulivat peräti hänen
+oppilaiksensa. Muita hengellisiä yhtyi heihin, tuoden kanssaan kaiken
+omaisuutensa. Luostari kohosi jälleen, laajeni ja sai johtajakseen sen,
+joka sen oli perustanutkin. Kaksi-kymmentä vuotta myöhemmin eräs matkue
+saapui sinne. Tässä matkueessa oli muutama ylhäinen herra ja hänen
+vaimonsa, molemmat aivan köyryssä vuosien taakan alla. He näyttivät
+hyvin alakuloisilta ja puhuivat abbatille: 'poikaamme suremme, joka
+meiltä katosi noin pari-kymmentä vuotta takaperin, nuorena, kauniina,
+rikkaana, tilaisuudessa kaikkeen, mikä voipi elämän tehdä
+viehättäväksi, yhdistymäisillään naiseen, joka oli hänen vertaisensa.
+Juuri hää-aattona hän karkasi, jättäen meille kirjelapun, jossa
+ilmoitti aikovansa pyhittää elämänsä Jumalalle. Siitä päivästä alkaen
+olemme turhaan häntä etsineet. Sen perästä ei niin vihiäkään hänestä.'
+
+"Abbati vastasi heille kättänsä ojentaen:
+
+"-- 'Minä olen teidän poikanne, Bernhard. Suokaa anteeksi, että olen
+teille tuottanut murhetta. Jumala oli minun valinnut itselleen täällä
+huonetta rakentamaan. Toverini on rakkaus Häneen; vanhempani, lapseni
+ovat kaikki, jotka vaeltavat tai tulevat vaeltamaan tämän tunturin
+yli.' Hänen isänsä ja äitinsä syleilivät häntä kyyneleitä vuodattaen ja
+sanoivat: 'kaikki on hyvin niinkuin Herra sen tahtoo!' Sitten tuli
+Bernhard abbatista pyhä Bernhard ja vuori on saanut hänestä nimensä."
+
+-- "Sen pituinen se", Bartolomeo sanoi, "pöytään nyt, kaikki on
+valmiina."
+
+Fritz'in tappama karhu piti huolta juhlan kustannuksista. Lihasoppa,
+soppaliha, paisti, tuhassa paistetut käpälät, kaikki oli oivallista,
+hyvän ruokahalun höystämänä, jota Vallisilainen pöytäviini vielä
+kiihoitti.
+
+Heti aterian perästä isäntä valmisti vuoteet.
+
+Jokainen kömpi oitis itselleen määrättyyn soppeen, joka oli täytetty
+heinillä ja oljilla.
+
+Kohtelias isäntä levitti heidän päällensä kaikenlaisia peitteitä ja
+nahkoja.
+
+Villon ja Fridolin olivat jo nukkumaisillaan, ja samaten Troussecaille,
+joka yhä kuitenkin valitti, ett'ei hän vieläkään saanut lämmintä.
+
+-- "Kuulkaa isäntä!" hän nurisi, "eiköhän teillä olisi mitään
+lämpöisempää peitettä, kuin nämä tässä?"
+
+-- "Onpa kylläkin", Bartolomeo vastasi, harmaan partansa takaa
+myhäillen.
+
+Hän meni nostamaan lasku-ovea ja vihelsi omituisella tavalla.
+
+Molemmat kesyt karhunpenikat riensivät esiin.
+
+Heidän isäntänsä näytti vaan sormellaan Troussecaille'n vuodetta, niin
+ne kohta siihen katosivat.
+
+-- "Ahhah! kiitos, kunnia!" tämä sanoi silmänsä umpeen painaen; "nyt on
+minun asiani nukkua."
+
+Seuraavana aamuna, kun päivä vähän vasta haamoitti idässä, opas jo
+toitotti torveansa.
+
+Villon ja Fridolin olivat pian pystyssä. Troussecaille vielä ei
+liikkunut paikaltaan.
+
+-- "Ylös! ylös vaan, laiskamato; jo lähdetään!"
+
+-- "Kyllä, kyllä; tässä olen!" hän vastasi yrittäen nostaa peittoansa.
+
+Peitto mörisi.
+
+-- "Tuhannen sarvipäätä!" hän huudahti, "karhuja jukoliste! ... syödä
+niitä, se vielä käy laatuun; mutta maata niiden kanssa!..."
+
+Opas samassa vihelsi pois karhut, jotka menivät takaisin pesäänsä.
+
+Vähän ajan päästä lähdettiin liikkeelle.
+
+Taivas oli kirkas, mutta laakso sumuun kätketty. Siellä täällä, vuorien
+rinteillä, kuusien latvoissa näkyi sumu-pilviä. Koillinen puhalsi
+kylmästi ja metsä huokasi väliin synkeästi.
+
+-- "Rientäkäämme!" Bartolomeo sanoi. "Hyvästi, lapseni ... hyvästi,
+vaimoni. Voi! minä rakastan teitä niin kovin, menkää!... Lukekaa rukous
+meidän puolestamme; se on paras kaikista saattojoukoista."
+
+Ja, samalla kun hänen perheensä lankesi polvilleen kynnykselle, hän
+itse kiiruhti ensimäisenä tietä kohden.
+
+Vielä meidänkin päivinä, keskellä kesää, on nouseminen St.
+Bernhard'ille vaarallista. Siitä voi päättää, mitä se silloin oli,
+joulukuussa.
+
+Jo heti lähtiessä polku kapeana, vaarallisena, väliin katketen kulkee
+pitkin vuoren seinää, jonka kylkiä vastaan, hirvittävässä syvyydessä,
+kuohuu tuo vahtoinen tulvavirta, jota kutsutaan: Dranse; se möyryää,
+ikäänkuin lumotakseen uhriansa.
+
+Joka taholla pisti esiin lumen keskeltä alastomia vuortenhuippuja,
+ikäänkuin luurankoja, mustia teräviä kallioita, ikäänkuin
+rautapiikkejä. Jalkojen alla äkkisyvyys, pään päällä lumivyöryt.
+
+Hätäinen suurus syötiin Liddes'issä. Tämän kylän toisella puolen ei
+näkyvää tietä nimeksikään. Lumi oli kaikki tasoittanut; Belan'in vuori
+näytti sulkevan tien.
+
+Tungettiin sentään läpi kapean solan, joka mutkisteleiksen sen
+juuressa. Saavuttiin ensimäiselle ylängölle, jossa lumi, alituisien
+tuulispäiden lakaisemana, oli kokoontunut kinoksiin ja näytti
+aaltoilevan niinkuin meri.
+
+Siellä täällä paljaissa paikoissa, yön kuluessa jäätyneellä alustalla,
+voitiin huomata lukuisia jälkiä.
+
+Jo useampia kertoja opas oli tarkastanut niitä yhä lisääntyvällä
+levottomuudella.
+
+Lopulta hän varmalla äänellä huudahti:
+
+-- "Taasen kondottiereja!"
+
+Sitten, seisahtuen äkkiä hän sanoi päätään kallistaen:
+
+-- "Kuulkaa, eikö se ole hätäkello, joka soi tuolla alhaalla Rhône'n
+laaksossa?"
+
+-- "Tosiaankin", Villon vastasi, "minustakin on kuin kuulisin jonkun
+kaukaisen kellon äänen, joka nousee tänne asti. Vaan keitä ovatkaan
+sitten nuo ihmiset, jotka näyttävät herättävän teissä niin suurta
+pelkoa ja kauhua?"
+
+-- "Palkkasotureita, jotka suurissa joukoissa kulkevat St. Bernhard'in
+yli. Ne aikovat yhtyä Burgundin herttuan armeijaan, ja hävittävät
+kaikki matkallansa. Roistoja, ryöväreitä. Voi vaimoani! voi
+lapsiparkojani!"
+
+Bartolomeo risti silmiänsä. Hän teki liikkeen, niinkuin aikoisi kääntyä
+takaisin.
+
+Vaan tehden kohta vastarintaa vaistollensa ja asettuen uudelleen
+matkueen etupäähän, hän lausui päätöksen:
+
+-- "En koskaan! Olen luvannut teitä saattaa luostariin asti: se on
+velvollisuuteni!"
+
+Vähän matkaa siitä, kun lähestyttiin erästä saksankuusistoa, kuului
+toiselta puolen ikäänkuin vuorta alaspäin kulkevien ääniä ja askeleita.
+
+-- "Hätää nyt!" opas sanoi, "se en varmaan joku retkikunta.
+Ne eivät säästä ketään, jota vaan voivat ryöstää, ei edes köyhää
+pyhissä-vaeltajaakaan."
+
+Ja heittäytyen puiden ta'a, tiheän pensaston kätköön, erääsen ojaan,
+hän käski toveriensa tehdä samoin.
+
+Noin pari-kymmentä retkeilijää, kiireestä kantapäähän aseissa, kulki
+heidän ohitsensa niinkuin tuulen nostama vesipatsas, herättäen kaikua
+tuntureissa, hoilaamalla vanhaa savoijalaista laulua.
+
+-- "Voi onnettomia!" opas jupisi, "he ovat päissään; he eivät tiedä,
+että pieninkin ilman värähdys voi matkaan-saattaa lumivyöryn. Voi!
+jospa se putoisi heidän päällensä ja musertaisi heidät!"
+
+Vaan katuen heti paikalla toivotustansa hän lisäsi:
+
+-- "Jumalani! suo minulle anteeksi; ovathan he kaikki sinun lapsiasi.
+Suojele heitä niinkuin meitäkin!"
+
+Sitten, heitettyänsä viimeisen silmäyksen siihen suuntaan, jossa hänen
+majansa oli, hän lähti eteenpäin.
+
+Vähän aikaa jälkeenpäin, matkustajamme, astuessaan juuri St.
+Bernhard'in laaksoon, näkivät äkkiä, suuren valkean.
+
+-- "Oiva keksintö!" Troussecaille huudahti; "tuossa on tulta, joka
+tulee juuri tarpeesen. Värisenpä oikein..."
+
+Bartolomeo painoi päänsä alas surumielin. Hän oli jo arvannut. Tuo
+valkea oli Saint-Pierre'n kylä, joka paloi. Kondottierit olivat sen
+sytyttäneet, ryöstettyään mökit tyhjiksi, ja murhattuaan osan
+asukkaista.
+
+Ne, jotka olivat pakoon päässeet ja henkiin jääneet, hyörivät ympäri
+palavia huoneitaan, kiroten ja valittaen jos jollakin tavalla.
+
+Ei ketään löytynyt, joka ei surrut jonkun rakkaan omaisen tai ystävän
+kuolemaa. Sen lisäksi oli kaikki ryöstetty, kaikki hävitetty. Ei suojaa
+pään päällä.
+
+-- "Tulkaa meidän kanssa", Bartolomeo heille sanoi, "nuo hyvät veljet
+tuolla tunturilla ovat kaikkia onnettomia kohtaan vieraan-varaiset.
+Heidän luostarinsa on Herran huone."
+
+Matkue, johon nyt kymmenkunta näitä onnettomia oli yhtynyt, jatkoi
+kulkuaan Cherrayre'n synkeän tasangon poikki, joka oli vielä kamalampi,
+vielä autiompi, vielä hirvittävämpi, kuin kaikki ne, joiden yli jo oli
+tultu.
+
+Jääkylmä koillistuuli pieksi kasvoja, lunta tuiskutti silmät täyteen,
+pakkanen kävi yhä kovemmaksi. Sillä täytyi olla hyvä rohkeus, joka nyt
+ei vaipunut hangelle, eväten kulkea eteenpäin.
+
+Fridolin etenkin näytti uupuneelta. Poika parka, vaikka nojasi Villonin
+käsivarteen, ei enää jaksanut muuta kuin horjua eteenpäin.
+
+-- "Asumus!" hän äkkiä huudahti, "voi! saapa toki vähän levätä."
+
+-- "Älkää menkö!" opas kiivaasti kielsi, "älkää menkö sinne ... se on
+ruumishuone!"
+
+Novitio kauhistui. Samoin kaikki muutkin.
+
+Seinälautojen läpi näkyi ruumiita.
+
+Noita tuntemattomien kuolleiden ruumiita, jotka säilyvät niin kauan
+tässä kylmässä ilmassa ja näyttävät ohikulkeville mustat, irvistävät,
+inhottavat kasvonsa.
+
+Sillä välin kun riennettiin ohitse, Bartolomeo mutisi, kauhistuen
+hänkin, mutta kokonaan toista asiaa:
+
+-- "Voi! kuolleet eivät toki ole enimmin pelättävät tässä!"
+
+Hän tarkoitti kondottiereja.
+
+Äkkiä tiellä, jota pitkin par'aikaa kulkivat, pyssy pamahti, nostaen
+joka taholta hirveätä jyskettä.
+
+-- "Kova onni kuitenkin!" opas huudahti, synkeällä katseella silmäten
+läheisiä kukkuloita. "He ovat tavanneet jonkun lauman vuorikauriita,
+Jos tämä jyske uudistuu, olemme kaikki hukassa!"
+
+Useampia laukauksia pamahti yht'aikaa; vuori jyski ja tärisi.
+
+-- "Joutukaa!" Bartolomeo komensi, "kaikki yhteen ja pysykää
+alallanne! ... lumivyöry!"
+
+Hänen toverinsa tuskin ehtivät totella, ennenkuin ääretön lumimöhkäle
+irtaantui vuoresta, vieri alas ja syöksi ukkosen jyrinällä heidän
+päällensä.
+
+Matkalaiset tulivat nyt toisistaan väkisin eroitetuksi, eteenpäin
+temmatuiksi, nurin niskoin syöstyiksi ja lumen alle haudatuiksi,
+eivätkä ehtineet muuta kuin huutaa tai lausua lyhyen rukouksen.
+
+Villon likisti vasten rintaansa Fridolin parkaa, joka makasi vallan
+kankeana, jäsentäkään liikuttamatta. Eikä hän itsekään enää
+hengittänyt; hän tunsi jo kuolevansa.
+
+Kuitenkin, kun silmiä jo hämärsi, hän ikäänkuin unessa luuli näkevänsä,
+että hautakumpu hänen päällänsä hiljalleen aukeni ... että joku
+karvainen esine liikkui sinne tänne hänen ympärillänsä ... että eräs
+käsi laskeusi hänen otsallensa.
+
+Ja vielä tärkeintä kaikista, että tuon käden etu-sormessa oli
+rautasormus, ja sen kannassa lilja.
+
+
+
+
+XIII.
+
+Veli Starck.
+
+
+Kun François Villon taasen tuli tuntoihinsa, tahi oikeammin sanoen
+heräsi, hänen silmänsä, vielä tylsinä ja kuumeesta uupuneina,
+kääntyivät hiljakseen paikasta toiseen.
+
+Hän oli pitkänään matalalla vuoteella, pienessä kammiossa, jota muutama
+talvi-auringon vaalea säde tunki valaisemaan.
+
+Hänen silmiänsä kuitenkin häikäisi; hän sulki ne, koettaen ko'ota
+ajatuksiansa.
+
+Tähän aikaan vuodesta St. Bernhard'in pimeässä solassa kestää päivää
+töin tuskin neljä tai viisi tuntia.
+
+Villon tiesi sen; hän mietti:
+
+-- "Olen varmaankin hyvin kauan nukkunut." sitten, liikuteltuaan vähän
+joka jäsentä ja laskettuaan kätensä sydämmen päälle varmemmaksi
+vakuudeksi, että se vielä tykytti, hän jatkoi mietintöjänsä.
+
+-- "Minä elän ... elänpä niinkin. Olen pelastettu lumivyöryn alta...
+Tuo karvainen esine, joka minuun koski, oli joku luostarin koirista...
+Tuo käsi, joka laskeusi otsalleni, oli jonkun luostariveljen käsi. Tämä
+huone, jossa vihdoinkin herään, on joku luostarin kammioista."
+
+Näiden hiljaisien arveluiden kautta selvittyänsä, hän avasi uudestaan
+silmänsä.
+
+Hänen vuoteensa jalkopäässä nukkui Fridolin, istuen pienellä rahilla,
+käsivarsi peiton päällä ja pää käden nojassa.
+
+Vähän kauempana ja ylempänä, akkunan syvässä holvissa seisoi eräs
+munkki, kumarruksissa vuodetta kohden ja heittäen levottomia silmäyksiä
+siinä makaavaan, ikäänkuin kärsimätönnä varroten hänen heräämistään.
+
+-- "Mitä kello lienee?" runoilija puoli-ääneen kysyi.
+
+-- "Se on kaksi jälkeen puolenpäivän", munkki yhtä hiljaa vastasi.
+
+-- "Jo niin paljo! Ell'en erehdy, olen täällä ollut eilen illasta
+asti."
+
+-- "Tois-illasta asti."
+
+-- "Kuinka!..."
+
+-- "Ensimäisen yön tainnoksissa. Seuraavan päivän kuumeen houreissa.
+Toisen yön raskaassa unessa. Se on tavallinen seuraus, kun tulee lumen
+alle haudatuksi."
+
+-- "Ja toverini Troussecaille?"
+
+-- "Hän on nukkunut yli neljä-kymmentä tuntia heräämättä: oikein
+unikeon luontoa."
+
+-- "Entä muut?"
+
+-- "Ne ovat vuorelaisia. Koko eilisen päivän ja vielä tänäänkin ne ovat
+tietä luoneet."
+
+-- "Bartolomeo?"
+
+-- "Levotonna perheestänsä hän lähti kotoansa kohden astumaan."
+
+-- "Fridolin?"
+
+-- "Tuossa. Nuoruuden tulinen veri sai hänet ensimäisten joukossa
+jalkeille. Mutta hän tahtoi valvoa teidän vuoteenne ääressä koko viime
+yön. Lapsi parka! väsymys on vienyt voiton; hän nukkuu."
+
+-- "Eipä nuku!" novitio vastasi itsensä äkkiä oikaisten. "Tässä olen;
+mitä tahdotaan?"
+
+Sitten hymyten Villon'ille, kun näki tämänkin hänelle hymyilevän, ja
+tarttuen tämän ojennettuun käteen, hän huudahti:
+
+-- "Oi! siis olette pelastettu! Jumalan olkoon kiitos!"
+
+Tämän kohtauksen aikana munkki oli hiljalleen siirtynyt eteenpäin,
+ruumis yhä kumarruksissa, ja silmillään Villon'ia tarkastaen.
+
+Fridolin päästi runoilijan käden ja juoksi munkkia syleilemään. Sen
+jälkeen kääntyen ympäri, hän esitti:
+
+-- "Veli Starck!"
+
+Runoilija nousi istualle; munkki ojensi kättänsä ja näytti sen
+etusormessa kuninkaan toverien sormusta.
+
+Muutaman sekunnin Villon häntä katseli äänetönnä. Se oli juuri sama
+mies, jonka hän oli nähnyt Bern'in tuomiokirkon portailla. Se oli juuri
+sama karkea ja luonteva, tulinen ja lempeä olento tuolla pitkällä,
+vaalealla parralla, ja noilla silmillä, joista niin omituinen tuli
+säteili.
+
+Hänen muotonsa kalpeudessa, hänen surumielisyydessään ja tuossa
+kiihkeässä mielentilassa, joka tuli näkyviin koko hänen olossansa,
+ilmestyi joku todellista myötätunteisuutta herättävä vetovoima, joku
+sielun tuska, jotka todella kävi sääliksi.
+
+-- "Enkö minä ole se", hän matalalla äänellä sanoi "eikö veli Starck
+ole se, jota tulette etsimään täältä."
+
+-- "On."
+
+-- "Ranskan kuninkaan lähettämänä?"
+
+-- "Niin."
+
+-- "Minkä käskyn häneltä minulle tuotte?"
+
+-- "Ainoastaan kolme sanaa."
+
+-- "Nämä kolme sanaa, mitkä ne ovat?"
+
+-- "Hetki on tullut!"
+
+-- "Vihdoinkin!"
+
+Se oli ilohuuto, joka pääsi munkin huulilta. Hänen silmänsä säihkyivät.
+Joku väristys jäntäreissä pani koko hänen ruumiinsa vapisemaan. Hän oli
+oikaissut itsensä aivan suoraksi; hän oli nyt enemmän kuin kuusi jalkaa
+pitkä.
+
+-- "Vihdoinkin!" hän kertoi yhä kiihtyvällä innolla: "se on siis
+vihdoinkin tullut, tuo vapauteni ja kunniani hetki! Voin toimia, voin
+puhua jälleen. Kunnia Ranskan kuninkaalle, joka sanansa on pitänyt!
+Kunnia Jumalalle, joka minua on säälinyt ja rukoukseni vihdoin kuulee!"
+
+Hän oli polvillaan, kädet ristissä, silmät taivasta kohden ja kasvot
+kyyneleiden vallassa.
+
+Fridolin juoksi hänen luoksensa.
+
+-- "Veli Starck, voi! tyyntykää; kuolettehan ilosta!"
+
+-- "Lapseni", hän vastasi, "surukaan ei tapa, koska minä vielä elän.
+Voi! kuinka olen kärsinyt! Kahdeksan-toista vuotta! Kahdeksan-toista
+vuotta olen ihmisiä paennut ja kärsinyt äänetönnä, koston hetkeä
+vaan varroten, voimatta mitään maani hyväksi, avaamatta sydäntäni
+kellekkään ... ei edes hänelle!"
+
+-- "Bern'in nuorelle tyttärelle?" Villon melkein vasten tahtoansa
+lausui.
+
+-- "Kuinka! tiedätte siis?"
+
+-- "En! olen vaan nähnyt."
+
+-- "No niin! ... saatte kuulla kaikki ... sillä Diesbach'kaan ei enää
+ole hengissä... Jos kuolisin, täytyy ainakin jonkun hänelle kaikki
+kertoa, että hän tulisi edes haudalleni rukoilemaan!... En tunne teitä,
+mutta kannattehan tekin rautasormusta ja taidatte siis kätkeä
+salaisuuden. Vannokaa tämän ristin päällä ehdoton vaiti-olo...
+Tahdotteko, sanokaa?"
+
+Villon ojensi kätensä pyhää kuvaa kohden, joka rippui seinässä, ja
+lausui vaaditun valan vastaukseksi.
+
+-- "Kiitoksia!" munkki sanoi. "Siitä on jo niin pitkä aika, kun olen
+mitään puhunut ... muutoin kuin Jumalan kanssa."
+
+Fridolin astui hänen eteensä:
+
+-- "Veli Starck, pitääkö minun mennä pois?"
+
+-- "Ei; jää tänne, lapseni. Mutta vanno sinäkin. Olethan minua kohtaan
+kuin oma poikani; täytyy katsoa, että, jos niin tapahtuisi, voisit olla
+häntä kohtaan, kuin oma veli. Kuulkaa siis kumpikin ... kuulkaa."
+
+Hän lankesi polvilleen rukoustuolin astimelle. Hän kätki päänsä
+hetkeksi molempiin käsiinsä ko'otakseen paremmin ajatuksiansa ja
+muistojansa. Sitten kääntyen äkkiä, hän alkoi:
+
+-- "Oli Saint-Jacques'in tappelun aatto. Minä olin noiden viiden-toista
+sadan joukossa. Puoli-yön aikana, pitäessäni vahtia vaarallisessa
+paikassa, tulin väijytyksen kautta vangituksi ja viedyksi Ranskan
+dauphin'in eteen. Katseltuansa minua kauan aikaa, hän kysyi, olivatko
+toverini kaikki minun kaltaisiani ja, kun siihen vastasin myöntämällä,
+hän lähetti minun takaisin tarjoomaan heille kunniallisia ehtoja,
+käskien minun muun muassa heihin tarkoin teroittaa, että Armagnac'eja
+oli kolme-kymmentä tuhatta, se on kaksi-kymmentä yhtä vastaan."
+
+-- "Niin, minä tiedän sen", Villon mutisi, "itse kuningas on minulle
+kertonut koko tapauksen."
+
+-- "Ennenkun hän antoi minun mennä", veli Starck jatkoi, "hän kyseli
+nimeäni ja kotikylääni. Minä lähdin, mielissäni, kun niin hyvällä
+kaupalla pääsin. Muutaman kuukauden vasta olin ollut naimisissa.
+Vaimoani jumaloitsin. Olin vaan kahdenkymmenen vuotias, elämä oli niin
+suloista!"
+
+-- "Se oli varsin luonnollista", Fridolin huudahti, "että parastanne
+koetitte, saadaksenne heitä suostumaan kuninkaan ehtoihin."
+
+-- "Ei. Jo heti alussa toverieni into keskeytti puheeni, kumosi asiani,
+tukki suuni. Sveitsiläisetkö pelkäisivät! ei koskaan! Kuolema tai
+voitto! Jo päivän koitossa me juuri aloitimme tappelun."
+
+-- "Niinkuin raivokkaat härät, niinkuin jalopeurat," runoilija lisäsi,
+"niin kuuluvat kuninkaan omat sanat. Toinen Thermopylan tappelu, tuo
+taistelu Birs'in luona!"
+
+-- "Se kesti koko päivän," munkki jatkoi. "Iltapuoleen melkein kaikki
+olivat kuolleet. Minulla kenties yksinään ei ollut syviä haavoja. Ja
+kuitenkin, uskokaa minua, en ollut säästänyt itseäni enemmin, kuin
+muutkaan. Ympärilläni satakunta urosta, joiden vihdoinkin täytyi
+väistyä monilukuisen vihollisen edestä, mutta yhä vastaan sotien, yhä
+taistellen. Tuon tuostakin nämä muutamat sanat vaihetettiin meidän
+kesken lyhyellä ja vakavalla äänellä: 'ei paeta, kuollaan!' Se oli
+suostumus, pyhä vala. Minäkin olin sen tehnyt ... ja kuitenkin, savun
+ja tomun läpi luulin eroittavani nuoren vaimoni kalpeat ja rukoilevat
+kasvot ja kuulin hänen sanovan: 'muista minua! minä jään yksin ja
+meillä on kuitenkin edessämme tulevaisuus niin täynnä onnea!' Minä
+vastustin tätä kehoitusta. Vaan se raateli sieluani. Kallis Katariina!
+voi, kallis Katariinani, minä rakastin sinua niin sydämmestäni!"
+
+Munkki nyyhkytti kätkien kasvonsa jänteessä oleviin käsiinsä.
+
+-- "Starck parka!" Villon ja Fridolin yhteen ääneen lausuivat, yhtä
+liikutettuina kumpikin.
+
+-- "Eihän se ollut minun vikani!" hän sanoi vapaalla ja omituisella
+huolettomuudella. "Hän oli siellä, edessäni. Joka askeleella, joka
+iskulla, kun nostin käteni hi'en ja veren sokaisemille silmilleni, näin
+hänet, kuulin hänet. Se oli kuin joku kiusaus. Vihdoin käänsin pääni.
+Birs aaltoili siellä takanamme. Minun tarvitsi vaan heittäydä uimaan,
+niin olin pelastettu. Vaan ei! ei! kunnia ja isänmaa yli kaiken!"
+
+Veli Starck oli oikaissut itsensä, ikäänkuin vastustaakseen,
+taistellakseen vieläkin.
+
+-- "Herra Jesus!" hän jatkoi, "etkö sinä itse ollut se, joka näin toit
+minun silmäini eteen tämän ilmestyksen, joka soit minun korvani kuulla
+tämän äänen? Tulin kohta miettineeksi: kun kaikki toverini ovat
+kaatuneet, jos yksin vaan olen elossa, jos en enää voi mitään, en
+mitään muuta kuin kuolla, ... kuolla tai paeta ... minä pakenen!...
+Voi! se ei koskenutkaan yksin Katariinaa. Eron hetkellä, syleillessään
+minua viimeisen kerran, hän oli minulle kuiskuttanut: 'sinä tulet
+isäksi!'"
+
+Kiihkeän mielentilan masentamana ja uuvuttamana munkki herkesi
+puhumasta, läähättäen tuskan ja epätoivon vallassa, ikäänkuin koko tuo
+taistelu, koko tuo sekamelska vielä olisi pauhannut hänen ympärillään.
+
+Sitten hän jatkoi katkonaisella, käheällä, tuskallisella äänellä:
+
+-- "He olivat kaikki kaatuneet. Minä vaan olin elossa, toinen jalka jo
+rannalla, jonka tyrsky minua vietteli ja veti puoleensa. Oli vaan
+viimeinen hyppäys jäljellä, vielä viimeisen kerran löin vihollisen
+pakoon. Vihdoinkin, armeijan syöstessä koko voimallaan minun päälleni,
+heittäydyin taaksepäin. Minä putosin veteen, rupesin uimaan ... saavuin
+toiselle rannalle ... ja, nuolien ympärilläni tuiskutessa, minä ...
+minä pakenin!..."
+
+Tullessaan tähän viimeiseen tunnustukseen, veli Starck oli painanut
+alas päänsä. Hän nosti sen äkkiä jälleen, päästäen epätoivon huudon
+taivasta kohden.
+
+-- "Oi! Jumalani! Jumalani! etkö sinä ele se, joka sen näin tahdoit
+olemaan! Se oli ihmeen ihme, ett'ei mikään minuun pystynyt. Hamaan
+viimeiseen hetkeen asti, sinä Jumala sen nä'it, te'in vastarintaa
+viholliselle!"
+
+-- "Vaan sehän oli muinaisajan sankarien vertaista", Villon huudahti.
+"Kreikkalaiset ja Romalaiset olisivat teitä ylistäneet."
+
+-- "Vaan ei Sveitsiläiset!" munkki vastasi tuskallisella ylpeydellä
+isänmaastaan. "He eivät antaneet sitä anteeksi. Samana iltana, kun
+kulkiessani Basel'in kautta minulta kysyttiin, mihin toverini olivat
+joutuneet, ja siihen vastasin: 'ne ovat kaikki kuolleet', joku ääni
+huusi: 'miksis siis elät?' Tämän ensimäisen kirouksen nä'in kaikkien
+silmissä. Omani painuivat alas. Puna, siihen saakka tuntematon, nousi
+otsalleni. Minä menin pois ja saavuin syrjäteitä myöden mökkiini. Suuri
+lohdutus, viimeinen ilo minua siellä kohtasi. Kynnyksellä Katariina
+juoksi vastaani, pieni lapsi sylissään. 'Tuossa on tyttäresi!' Jumala
+antoi anteeksi; minä toivoin ihmisiltäkin samaa..."
+
+-- "Ja oikeus oli teidän puolellanne!" huusivat yhteen ääneen molemmat
+ystävät, jotka häntä kuuntelivat, "niin, satakertainen oikeus!"
+
+Veli Starck pudisti päätänsä. Taipumattomalla äänellä, niinkuin Bruto
+tuomitessaan poikiansa, hän vastasi:
+
+-- "Vääryys oli puolellani. Ja minä sen tunsin niin hyvin, ett'en
+moneen päivään tohtinut astua pihaani ulommas. Katariinan oli täytynyt
+mennä kylään; hän sieltä palasi kalpeana, vallan häpeissään, vallan
+rauhatonna. Kun hän minua syleili, hänen ylellinen hellyytensäkin jo
+sai minun ymmärtämään kuinka suuri vaara meitä uhkasi. Seuraavana
+päivänä, kun vein karjan laitumelle, kohtasin naapureita ja ystäviä. He
+väistyivät syrjään minun lähestyessäni ja sanoivat ylenkatseella minuun
+osoittaen: 'tuossa on Birs'in karkulainen! tuossa on pelkuri!' Tämä
+nimi, tämä häpeällinen nimi oli täst'edes minun. En askeltakaan enään
+astunut sen kaikumatta korvissani. Minä suutuin ja löin. Koko pitäjä,
+koko maakunta nousi minua vastaan. Kas pelkuria! voi! voi! pelkuria!
+Eräänä pyhänä vihdoin menimme kirkkoon ja kirkko jäi tyhjäksi.
+Pappi yksinään oli alttarilla, ja minun täytyi auttaa häntä
+jumalanpalveluksessa. Katariina parkani oli siellä polvillaan, itkien
+kuiville kyyneleensä. Minä, myös minäkin nyyhkytin, ja synkeä aavistus
+täytti sieluni. Mutta, voi Jumala! kuinka vähän vielä saatoin arvata
+kaikkea sitä onnettomuutta, jota se päivä meille oli tuova!"
+
+-- "Mitä sitten tapahtuikaan? puhukaa..."
+
+-- "Palatessamme oli mökki ilmi-tulessa. Katariina syöksi sisään
+pelastamaan lastamme. Minä taasen suojelin häntä kokoontuneelta
+kansalta, joka melusi ympärillä. Minua heitettiin kivillä; en niitä
+edes tuntenut. Lemmittyni tuli takaisin, sylissä pieni tyttäremme. Hän
+juoksee minua vastaan. Kivi sattuu hänen otsaansa ... hän kaatuu ...
+hän on kuollut!"
+
+Lausuttuaan tämän viimeisen sanan, Starck näytti itsekin aikovan
+kuolla, niin hirveän sydäntä-särkeväksi hänen tuskansa jälleen virkosi.
+
+Fridolin riensi hänen luokseen, syleili häntä ja koetti kaikilla tavoin
+sekä lapsellisen rakkauden osoitteilla että lohdullisilla sanoilla
+häntä elähyttää.
+
+Villon oli tarttunut hänen käteensä ja puristi sitä hellästi.
+
+-- "Mitä enää puhuisinkaan?" hän vihdoin lausui. "Suoritettuani
+viimeisen velvollisuuden äitiä kohtaan, vein lapsen kanssani. Useampia
+vuosia elin sattuman nojalla, niinkuin maanpakolainen, niinkuin
+spitaalinen, niinkuin hullu. Kirous seurasi minua kaikkialla. Voi!
+ilman tytärtäni olisin jo aikaa pääni halki nuijannut. Hänen eteensä
+te'in työtä, ja sain voimaa kärsiä tuskiani! Eräänä päivänä Diesbach
+minun kohtasi. Hän oli vanha sotatoveri. Hän tunsi minun, vei
+kotiinsa, otti Hedwigini tyttäreksensä, ja sanoi: 'Ranskan entinen
+perintöruhtinas, nykyinen kuningas Ludovik XI on sinua muistanut; hän
+kuulustaa sinua. Mene hänen luokseen Ranskaan, mene!' Se oli
+turnajaisia varten St. Antoine'n kadulla."
+
+-- "Vai niin!" Villon huudahti, "silloin minäkin olin siellä ja näin
+kaikki."
+
+-- "No sitten", Starck jatkoi, "mahdatte myöskin ymmärtää kaikki. Nuo
+ritarilliset keihään keikuttajat, joita vastaan kuningas minut työnsi,
+kantoivat juuri samoja aseita, samoja koristeita, samoja sulkatöyhtöjä,
+kuin pyöri ympärillämme St. Jacques'in tappelukentällä. Ne olivat noita
+meidän voittajia, teloittajia, raatelijoita! Toisen kerran sain yksin
+taistella kaikkia vastaan. Ja, niinkuin lienette nähneet, en minäkään
+vuorostani heitä säästänyt. Mutta se oli vaan leikkiä silloin. Kun
+kuningas minulta kysyi, mitä halusin palkinnoksi, minä hänelle
+vastasin: oikeata tappelua, jossa vihdoinkin saisin kostaa ja voisin
+taasen nousta arvoon kansalaisteni silmissä! Tämmöisen koston hän
+minulle lupasi, loistavan, täydellisen, ei missään pienessä kahakassa,
+vaan suuressa sodassa, tasapäässä tappelussa, joka ratkaisee maani
+onnen. Siihen saakka piti varrota. Kahdeksan-toista vuotta nyt olen
+varronnut, ilman muuta lohdutusta, ilman muuta iloa, kuin tuon
+tuostakin nähdä tyttäreni, etäältä, joukon keskeltä. Itse olin sanonut
+Diesbach'ille: hän ei ole tunteva isäänsä ennenkuin se päivä koittaa,
+jolloin isä häntä syleillessään voi tuottaa hänelle kunniaa! Tämä päivä
+vihdoinkin lähestyy. Ranskan kuningas ei ole minua unohtanut; hetki on
+tullut! Turmio niille, jotka maatani uhkaavat! Haa! tällä kertaa en
+pakene, sen vannon, Jumal'auta!"
+
+Hän oli tuskin lopettanut, kuin lukuisia askeleita kuului käytävässä.
+Ovi avattiin rajusti. Bartolomeo syöksi huoneesen läähättäen, kalpeana
+ja kamalana kasvoiltaan; hän huusi:
+
+-- "Kostoa! Kondottierit ovat mökkini sytyttäneet. Vaimoni tahtoi
+puolustaa lapsiamme; he tappoivat hänen...! Kostoa!"
+
+Ja aivan hengästyneenä hän vaipui priorin syliin, joka häntä oli
+seurannut ja kaikilla tavoin koetti rauhoittaa häntä.
+
+Priorin takana kaikki luostarin munkit. Niiden kanssa Saint-Pierre'n
+asukkaat, jotka tahtoivat hekin puolestaan kostaa. Perimmäisenä
+Troussecaille vielä unen pöppörössä.
+
+-- "Veli Starck", Bartolomeo jatkoi, "eräänä päivänä, kun vuorella
+Jumalaa rukoilitte, Jumala salli minun kuunnella teitä; minä tunnen
+teidät, minä tiedän kaikki. Astukaa te meidän johtajanamme; minä näytän
+tietä. Olen jo kylliksi kauan tehnyt oppaan virkaa rukousretkillä,
+tästä päivästä tahdon olla oppaana kostoretkellä!"
+
+Starck lankesi polvilleen priorin eteen ja viitaten vuoroin Villon'in
+sormukseen, vuoroin siihen, jota itse sormessaan kantoi, hän lausui:
+
+-- "Isäni, hetki on tullut! Sallikaa minun mennä ja siunatkaa meitä."
+
+-- "Kas niin!" Bartolomeo huusi, "johan sen teille sanoin, että hän on
+oleva päällikkömme!"
+
+-- "Minä olen hänen aseenkantajansa!" Fridolin uljaasti sanoi.
+
+Turhaan sitä koetettiin estää. Novitio oli kuuden-toista vanha, hän oli
+Sveitsiläinen, eikä tahtonut enää jättää kasvatus-isäänsä.
+
+-- "Matkaan siis!" runoilija huusi. "Pois sotaan! ja minä mukaan!"
+
+-- "Me mukaan!" oikaisi Troussecaille, joka jo seisoi hänen sivullansa.
+
+Ankara vihan ja koston huuto tukahutti kaikki muut äänet. Huuto oli
+Saint-Pierre'n asukasten, jotka jo järjestyivät Bartolomeon johdon
+alle.
+
+Toisella puolen, priorin viittauksesta, munkit lankesivat polvilleen ja
+aloittivat rukouksen.
+
+Innostuneella muodolla, silmät taivasta kohden ja käsiänsä levottomasti
+liikuttaen veli Starck riensi ensimäisenä ulos, ja huusi:
+
+-- "Vihdoinkin! hetki on tullut! hetki on tullut!"
+
+
+
+
+XIV.
+
+Lähtö sotaan.
+
+
+Huolimatta yön lähisyydestä kostajien pieni joukko astui suurilla
+askeleilla St. Bernhard'in jyrkkiä rinteitä alas.
+
+Niitä oli noin viisi-toista miestä: Saint-Pierre'n asukkaat, veli
+Starck, Bartolomeo, Fridolin, Villon ja Troussecaille.
+
+Äkkiä viimeksi mainittu huudahti:
+
+-- "Varjele sentään! kuka se on, joka minua sauvalla sääriin lyö?"
+
+Se oli yksi St. Bernhard'in suurista koirista, joka, heiluttaen
+iloisena tuuheata häntäänsä, juoksi veli Starck'in luo.
+
+-- "Frey parkani!" tämä sille sanoi, "tulet jäähyväisiä minulta
+ottamaan. Sinun täytyy jäädä..."
+
+Uskollinen eläin ei sitä ollut kuulevinaankaan. Turhaan koetettiin sitä
+ajaa takasin, se pyrki yhä vaan uudestaan isäntänsä luo.
+
+Villon rupesi välittäjäksi.
+
+-- "Eikö sitä kutsuta Frey'ksi?"
+
+-- "Niin on sen nimi."
+
+-- "Merkitseehän Frey vapaata?"
+
+-- "Kyllä."
+
+-- "No sitten! antakaa sen vapaasti meitä seurata. Ken tietää? Ehkä se
+muiden lisänä on kylläkin hyvä sotamies."
+
+Frey näytti ymmärtäneen. Se haukkui ikäänkuin voittoriemusta ja
+loikkasi eteenpäin.
+
+Yhdeksän aikana, yön pimeässä saavuttiin Martigny'n yli kohoaville
+kukkuloille.
+
+Vähän savua ja viimeinen punertava hohde pimeyden keskellä oli ainoa,
+mitä enää oli jäljellä Bartolomeon rauhallisesta kodosta.
+
+Hän tukehutti syvän huokauksen, risti rintaansa ja meni eteenpäin.
+
+-- "Mutta lapsenne", Villon kysyi, "mihin ne ovat joutuneet?"
+
+-- "Minä olen niistä muodostanut tutkijalinjan löytääkseni heidän
+äitinsä murhaajain jälkiä. Pian saatte nähdä."
+
+Ja tosiaankin, heidän astuessa Rhône'n laaksoon, yksi kuudesta
+veljeksestä, nuorin joukossa, nousi äkkiä pystyyn tien syrjästä.
+
+-- "Sinäkö siellä, isä?"
+
+-- "Niin, Benjamin."
+
+-- "Tuonne päin ne menivät. Kosta äitimme!"
+
+Lapsi oli viitannut vasemmalle. Astuttiin siihen suuntaan.
+
+Vähän matkaa eteenpäin, lähellä Pistewache'n putousta, yksi hänen
+veljistänsä, se, joka oli häntä lähinnä iässä, antoi saman osviitan ja
+kertoi:
+
+-- "Kosta äitimme!"
+
+Kolmas lähellä Saint-Maurice'a.
+
+Tässä kauppalassa oli kaikki ylös-alaisin. Siellä täällä suuria
+nuotiotulia. Niiden ympärillä porvareita ja talonpoikia aseissa.
+
+Samana aamuna kondottierit olivat kaikki ryöstäneet, kaikki
+hävittäneet, itse varastonkin, jossa ennen vanhaan näillä tienoin
+surmatun Thebalaisen legionan aseita ja pyhiä jäännöksiä säilytettiin.
+
+Yksi ainoa ase oli jäljellä, hirveän iso nuija, niin paksulta
+raudoitettu, että se oli tuntunut liian raskaalta rosvoille.
+
+-- "Antakaa se minulle", munkki sanoi, "ja suokoon Jumala, että voisin
+sitä käyttää kaiken muun takasin voittamiseen!"
+
+Jokainen katseli häntä hämmästyksellä. Hän tarttui nuijaan, nosti sen
+maasta, heilutti sitä vähällä vaivalla, ja laski sen tyvenesti
+olkapäälleen, sanoen:
+
+-- "Hyvä! en ole mitään voimastani kadottanut. Kaikki käy vielä hyvin."
+
+-- "Totta Jumaliste!" Villon huudahti, "sepäs on oikea Herkuleen
+nuija!"
+
+Tällä välin kylänvanhin oli astunut esiin.
+
+-- "Kuinka voitte toivoakaan niitä kurittavanne?" hän sanoi; "olihan
+niitä kolmatta sataa; eikä teitä ole..."
+
+-- "Tulkaa kanssamme", Starck keskeytti, "niin meitä on useampia... Ja,
+ken tietää, ehkä meihin vielä tielläkin yhtyy uusia lisäjoukkoja."
+
+-- "Olkoon menneeksi! Ainoastaan muutamain täytyy olla suojelemassa
+kauppalaa, ja etenkin solatien porttia, joka meidän mentyä on
+suljettava."
+
+Tämä sola, tämä aukeama kahden kallion välissä on niin ahdas, että
+siihen pieni joki ja sen oikealla puolen käyvä kapea polku töin tuskin
+mahtuu. Korkea, raudoitettu, ylhäältä terävillä piikeillä varustettu
+kaksoisportti sulki siihen aikaan tämän tien.
+
+Se avattiin tuolle pienelle joukolle, jonka luku oli karttunut lähes
+toisen verran.
+
+Vähän matkan päässä, missä vuorisola aukeaa kuilun tapaan, oli neljäs
+Bartolomeon pojista.
+
+Ber'in luona viides.
+
+Lähellä Aigle'ä kuudes, vanhin, Fritz.
+
+Näyttäen vahvaa linnoitusta, jonka ikkunat yön pimeässä loistivat, hän
+sanoi:
+
+-- "Tuolla ne ovat. Kuulkaa, kuinka ne hoilaavat ja nauravat, nuo
+roistot!"
+
+-- "Hyvä on! poikani", Bartolomeo vastasi, "minä olen tytyväinen."
+
+-- "Voi, isäni! miksi taasen olin tottelematon sinua vastaan, kun eilen
+menin metsästämään tuntureille? Jos olisin kotona ollut, olisin
+puolustanut äitiämme!"
+
+-- "Kostakaamme!"
+
+Muut sillä välin tarkastivat linnaa, joka ylpeänä seisoi erään mäen
+kukkulalla, ja näytti jotenkin arvokkaalta.
+
+Sen korkeiden muurien takana oli paljasta iloa ja valoa.
+
+-- "Se on Aigle'n herran, Torrens'in kreivin asunto", kylänvanhin
+selitti; "hän pitää luullakseni par'aikaa suuria pitoja
+Lombardialaisille."
+
+-- "Kuulkaa!" sanoi Fridolin äkkiä, "Frey murisee."
+
+Kaikkien silmät kääntyivät koiraan.
+
+Kuono länttä kohden, se haisteli ilmaa, nosti korvansa pystyyn ja
+haukahti.
+
+-- "Vait!" veli Starck käski.
+
+Koira vaikeni paikalla.
+
+Ei aikaakaan, niin sieltä päin, johon Frey oli haukkunut, kaukaa,
+järven puolelta kuului marssivan joukon astunta, ja kohta jälkeen
+loppusäveleet eräästä saksalaisesta laulusta, jonka jälkeen
+marssittiin.
+
+Epäilemättä oli tälläkin puolen kuultu melua. Laulu raukesi äkkiä.
+
+-- "Kuka siellä?" kylänvanhin kysyi, astuen yksin keskelle tietä.
+
+-- "Bern ja pyhä Vincent!" vastattiin.
+
+-- "Berniläisiä! ystäviä!" useat äänet huusivat.
+
+-- "Hiljaa!" Villon mutisi, "annattehan juuri ystävällisen varoituksen
+noille mässääjille."
+
+Tähän saakka ei linnassa ollut mitään häiriön merkkiä näkynyt.
+Kuunneltiin, katseltiin, ... ei mitään vielä.
+
+Eikä kuitenkaan oltu aivan kaukana kukkulan juurelta: enintäin muutaman
+sadan askeleen päässä. Vaan tämä välimatka oli täynnä suuria kallioita,
+joiden ta'akse paljoa lukuisampikin joukko olisi helposti saattanut
+kätkeydä.
+
+Senkun minuutin kuluttua Berniläisetkin vuorostaan kylänvanhimman
+johdolla katosivat niiden ta'a.
+
+Näitä Berniläisiä, noin viittä-kymmentä luvultaan oli johtamassa eräs
+nuori päällikkö, joka rautapaitansa alla näytti kantavan kokonaan
+mustaa pukua.
+
+Hän luuli velvollisuudekseen näin selittää läsnä-oloansa:
+
+-- "Ei täyteen kolmea viikkoa, takaperin valloitimme Peterman von
+Wabern'in johdolla kuusi-viidettä linnaa ja kaupunkia osittain
+Romont'in kreivin, osittain Savoijan herttuan alueella. Nuo langokset
+ovat Burgundilais-herttuan liitossa. Wabern marssii par'aikaa Juraa
+kohden. Minulla on toimena ko'ota yhteen ne ystäväimme eri parvet,
+jotka ovat tulleet Vallis'iin Lombardialaisia hävittämään."
+
+-- "Tuolla", Bartolomeo sanoi linnaa osoittaen, "niitä on kaksi sataa!"
+
+Samalla kertaa veli Starck oli hiljaa sanonut:
+
+-- "Minusta on, kuin tuntisin tuon äänen..."
+
+Yön synkässä pimeydessä hän koetti eroittaa nuoren Berniläisen
+päällikön ulkomuotoa.
+
+Tämä seisoi miettivänä, tarkastaen vuorotellen maan-laatua, linnaa ja
+voimia, joita oli tarjona rynnäkköä varten.
+
+-- "Kaksi sataa!" hän vihdoin kertoi, "ja paksujen muurien takana.
+Meitä, kahdeksankymmentä enintäin."
+
+-- "Ne ovat juopuneet verestä ja viinasta!" Bartolomeo hiljaa murisi.
+
+Fritz huudahti viehättävällä ylpeydellä:
+
+-- "Olemmehan Sveitsiläisiä!"
+
+Fridolin seisoi hänen vieressänsä; molempien nuorukaisten kädet
+sattuivat yhteen.
+
+Vähän tuonnempana Villon kuiskasi Troussecaille'lle:
+
+-- "_Audaces fortuna juvat_!" (onni on rohkean puolella!)
+
+-- "En ymmärrä saksaa", tämä vastasi; "vaan jos sillä aiot ilmoittaa,
+että onni on rohkeuden kumppani, eteenpäin sitten, isäntäni. Pöytä on
+tuolla ylhäällä katettu. Vapaa ateria, onhan se meille vieläkin,
+toivoakseni, sallittu!"
+
+Bartolomeo samassa jatkoi:
+
+-- "Ber'in miehet ovat tulossa tänne; Aigle'n miehet saapuvat tappelun
+melun kuultuansa..."
+
+Frey keskeytti hänet uudella murinalla.
+
+Kaikki olivat ääneti ja seisoivat alallaan erään kallion takana.
+
+Toisella kädellä pidättäen Frey'tä, veli Starck käski toisella sitä
+vaikeneen, ja koira vaikeni.
+
+Useampia varjoja, kulkien linnasta alas, alkoi tulla näkyviin pimeässä.
+
+Se oli yövahti; viisi miestä.
+
+Heidän käynnistään oli helppo nähdä, että viina jo alkoi heissä
+vaikuttaa. Yksi heistä huusi huonolla Italian kielellä:
+
+-- "Rientäkäämme, _corpo di Bacco_! juovathan ne muutoin kaikki
+meiltä."
+
+He kulkivat ohitse, ja katosivat yön pimeään.
+
+Tällä välin veli Starck oli vaivannut päätään ja miettinyt valmiin
+suunnitelman.
+
+-- "Minä tiedän, mitä pitää tehdä", hän sanoi. "Juoskaa kylään ja
+tuokaa sieltä pari kimppua risuja kukin. Tuokaa myös uljaita miehiä:
+niitä aina löytyy meikäläisissä. Ainoastaan neljä tai viisi teistä
+astuu minun kanssani tuonne ylös. Ei juuri vahvimmat; mutta rohkeimmat
+ja vikkelimmät."
+
+Bartolomeo asettui jo hänen puolellensa.
+
+Fritz tuli tämän luo ja sanoi kiivaasti:
+
+-- "Tuo on minun oikeuteni. He ovat tappaneet äitini!"
+
+Fridolin aikoi myös rientää esiin, mutta Saint-Maurice'n vanhin sekä
+nuorin Saint Pierre'n asukkaista ehtivät ennen häntä: heidän oli
+kotikylä kostettavana.
+
+Pari-kymmentä muutakin tarjoutui; vaan Villon, ja hänen kanssansa
+Troussecaille anasti ensimäisen sijan, sanoen:
+
+-- "Malttakaas! me edustamme täällä Ranskaa, sen tulee olla etupäässä!"
+
+Ankaria vastaväitteitä alkoi kuulua. Mutta veli Starck sanoi:
+
+-- "Jo kyllin tästä! Kukin on saava osansa; olkaa huoleti. Te yhdytte
+meihin niinpian kuin kuulette minun merkkini, merikotkan kiljunnan.
+Rientäkää. Kaikki rippuu vikkelyydestä. Menkää!"
+
+Sitten, vaihdettuaan pari sanaa nuoren Berniläisen päällikön kanssa,
+hän alkoi muiden etupäässä kiivetä mäkeä ylös.
+
+Hänen takanaan kulki Bartolomeo poikinensa, Villon ja Troussecaille,
+silmillään tähystellen, ääneti ja varovasti.
+
+Ei siinä kyllä, että yö oli musta, vaan lisäksi vielä oli vähän matkan
+päässä aina kallionlohkareita, joiden taakse olisivat tarpeen tullessa
+voineet kätkeydä.
+
+Samassa määrässä kuin lähestyttiin linnaa, laulut ja naurut tulivat yhä
+vilkkaammiksi; mässäys oli korkeimmillaan.
+
+-- "Seis!" veli Starck äkkiä käski.
+
+He olivat huomanneet vipusillan edustalla, joka nyt oli vedetty ylös
+portiksi, kaksi vahtia joutsi olalla astuvan edes takaisin vallihaudan
+reunaa pitkin.
+
+-- "Meille molemmille! Bartolomeo", munkki sanoi. Villien Indianien
+kaltaisina nämä nyt alkoivat ryömiä eteenpäin, veitsi hampaissa,
+vähääkään melua nostamatta ja niin kokonaan yön peitossa, että melkein
+kohta katosivat toveriensakin näkyvistä, jotka seisoivat hiljaa
+paikallansa.
+
+Yht'äkkiä he kavahtivat ylös, kaataen kumpikin veitsellään yhden
+vartijan ja alkoivat samassa, itse asettuen sijaan, niinkuin lumouksen
+kautta, astua edes takasin joutsi olkapäällä.
+
+Jo olikin aika. Eräs kolmas vartija portin yli kohoovan tornin katolla
+kääntyi äkkiä.
+
+Epäilemättä oli jotain melua hänen korviinsa tunkeunut. Sotamies näkyi
+seisahtuvan, kumartuvan alaspäin, katsellen ja kuunnellen yön
+hiljaisuudessa.
+
+Sen jälkeen hän tosin jatkoi tornin katolla kulkuansa; mutta tuon
+tuostakin vielä hänen päänsä kääntyi, valppaana ja levotonna. Hän
+silminnähtävästi ei ollut täydellisesti rauhoittuneena.
+
+Veli Starck keksi keinon lähestyäkseen Bartolomeoa; hän sanoi tälle
+matalalla äänellä:
+
+-- "Tuo pamppu-juutas on tiellämme. Osaatko ampua tarkkaan?"
+
+-- "Niinkuin sinäkin, veli Starck, minä harvoin lasken kiitävää kotkaa
+harhaan."
+
+-- "No hyvä! kun hän nyt jälleen kääntyy, heti kohta kun olen antanut
+merkin, tähtäät ja ammut."
+
+He menivät erilleen. Kumpikin pani nuolen joutseensa. Sitten molemmat
+äkkiä, samalla kertaa ampuivat. Vartija kaatui kertaakaan huutamatta.
+
+-- "Ja niin meni kolmas!" lausui Villon, joka heidän tietämättänsä oli
+hiipinyt paikalle.
+
+Fritz ja Troussecaille saavuttivat hänen samassa. Bartolomeo oli
+molemmat ruumiit jo vallihautaan heittänyt.
+
+-- "Nyt sitten", Starck sanoi, "nyt vielä viisi! Ne palaavat jo pian
+tarkastus-retkeltänsä. Minä ja Bartolomeo pidämme huolta molemmista
+ensimäisistä. Sopikaa te keskenne seuraavista, ja älkää niitä päästäkö.
+Ne nostaisivat oitis melua."
+
+Vastaukseksi jokainen hänen kolmesta toveristaan veti puukkonsa.
+
+Bartolomeo tahtoi syleillä poikaansa; hän tunsi hänen vapisevan.
+
+-- "Mikä sinun on, lapseni... Vaivaisikohan sinua pelko?"
+
+-- "Ei, minä muistan äitiäni; hän mielestäni minua katselee..."
+
+-- "Lapsi parka", Villon sanoi, "se on ensimäinen ihminen, jonka hän
+aikoo tappaa!"
+
+-- "Mitä vielä!" Troussecaille arveli, "hän on jo ensimäisen karhunsa
+kaatanut!"
+
+-- "Hiljaa!" käski kylänvanhin.
+
+Kukkulan juurelta kuului juopuneiden epävakaisia askeleita.
+
+Kylänvanhin, Fritz, Villon ja Troussecaille väistyivät varjoon.
+
+Starck ja Bartolomeo asettuivat taasen vartijavirkaansa; toisella
+kuitenkin puukko varalla, toisella nuija kädessä.
+
+Nuo muukalaiset soturit tulivat heille tunnussanaa jakamaan.
+
+Salaman nopeudella molemmat väärät vartijat iskivät alas, joka astui
+etupäässä, ja sen, joka lähinnä seurasi.
+
+Ennenkuin vielä nuo kolme muuta hämmästyksestään ehtivät toipua, nekin
+saivat iskunsa ja kaatuivat.
+
+Yksi ainoa ehti huutaa apua.
+
+-- "Mennään piiloon", Troussecaille sanoi, "muuten kaikki on hukassa!"
+
+Villon riensi auttamaan Fritz'iä, joka horjui. Hän oli uljaasti
+iskenyt; mutta veri hänen käsillään masensi hänen rohkeutensa.
+
+Starck ja Bartolomeo asettuivat jo taasen, joutsi olalla, äänettömään
+toimeensa, mutta katsellen kuitenkin yhä levottomasti linnaan päin.
+
+Kenties tuon kuolevan miehen huuto oli sinne kuulunut?
+
+Ei ollutkaan; mässäystä kesti yhä.
+
+Kuitenkin tuli kohta jälkeen jonkunmoinen äänettömyys. Sitten yksi
+noista loistavista ikkunoista, se, joka oli keskellä, äkkiä aukeni.
+
+Kolme tai neljä henkilöä, maljat vielä kädessä, ilmestyi parvelle.
+
+-- "Sanonpa sen vieläkin," yksi näistä lausui Italian kielellä,
+"sanonpa sm vieläkin, että on kuulunut melua."
+
+Toinen, joka näytti olevan isäntä, vastasi:
+
+-- "Erehdyttepä! katsokaa vaan, kuinka kaikki on hiljaa."
+
+Äänettömyys seurasi.
+
+Sitten eräs kolmas ääni lisäsi:
+
+-- "Torrens'in herra, sallikaa minun, varmemmaksi vakuudeksi, kysyä
+vartijoiltamme."
+
+Tila tuli vaaralliseksi. Starck kiirehti kuiskuttaan Bartolomeolle:
+
+-- "Sinä osaat Italian kieltä, vastaa, ett'ei mitään uutta ole
+tapahtunut!"
+
+Tällä välin kondottieri oli tehnyt kysymyksensä. Bartolomeo vastasi:
+
+"_Niente di nuovo, signor_!" (ei mitään uutta, herra!).
+
+-- "Aivan niinkuin sanoin!" Torrens'in herra päätti. "Pöytään takaisin,
+ja juokaamme vielä ... juokaamme Kaarlo rohkean voitoksi ...
+Sveitsiläisten sortamiseksi ja hävittämiseksi! Tuommoinen kansa, jolla
+ei ole muuta virkaa, kuin kulkea lehmänsorkkien jäljissä!"
+
+Ja naurun uudestaan remahtaessa, vedettiin ikkuna kiinni.
+
+-- "Malttakaa!" kylänvanhin murisi näyttäen nyrkkiänsä, "malttakaa!
+saattepa vielä kokea, että meillä on härkiäkin. Kavahtakaa niiden
+sarvia!"
+
+Starck odotti neljänneksen tuntia, ja antoi sitten kuulua merikotkan
+kiljunnan.
+
+Pari minuuttia kului. Sitten epäselvää kahinaa, ikäänkuin tuulen
+tohinaa pensastossa, alkoi kuulua laaksosta.
+
+Pian sen jälkeen suuri joukko haamuja kiipesi mäen rinnettä ylös.
+
+Ne olivat Berniläiset ja Vallisilaiset, jokainen tuoden muassansa pari
+kimppua risuja.
+
+-- "Mitä näillä nyt tehdään?" ensimäinen tulijoista kysyi.
+
+-- "Täytetään vallihauta vipusillan kohdalta," Starck käski. "Tuon
+kautta, kumppanit, aion teille tien raivata."
+
+-- "Minä taas tämän kautta!" nuori Berniläinen päällikkö sanoi,
+näyttäen toisella kädellä parvea, toisella pitkiä tikapuita, joita pari
+hänen sotamiehistään kantoi.
+
+-- "Olkoon niin! mutta yht'aikaa. Älkää tehkö rynnäkköä, ennenkuin
+minun ensimäinen iskuni tärähtää."
+
+-- "Mutta tuon portin, millä sen aiotte murtaa?"
+
+-- "Tällä", Starck vastasi näyttäen nuijaansa.
+
+Hätähätää, syvän äänettömyyden vallitessa, kimput heitettiin hautaan ja
+ulottuivat ainakin lähelle aukkoa, jonka nostettu vipusilta sulki.
+
+Tällä välin nuori päällikkö ja osa hänen Berniläisistänsä olivat
+laskeneet tikapuut alas, hautaan astuaksensa.
+
+Päällikkö laskeutui ensimäisenä sinne ja samassa jo Starck'in seisoi
+risujen päällä, melkein portin tasalla.
+
+Tämä kohotti nuijaansa; toinen kiipesi parvelle.
+
+
+
+
+XV.
+
+Vihollisia, ystäviä.
+
+
+Syvä hiljaisuus vallitsi.
+
+Siellä täällä varjossa ryntääjät seisoivat ihan valmiina käymään
+päälle.
+
+Parvella nuori päällikkö liikkumatonna pitkän miekkansa nojassa.
+
+Vipusillan edessä Starck, ko'oten kaikki voimansa, ollakseen sitä
+varmempi iskun vaikutuksesta.
+
+Jykevä nuija antoi ensimäisen täräyksensä, äkkiä herättäen lepääviä
+kaikuja.
+
+Sitten portti iskujen alla, joita kauhealla jyskeellä ja salaman
+nopeudella yhä uudistettiin, alkoi horjua, rytisi, siirtyi sijaltansa,
+halkesi joka taholta ja pirstaantui pieniksi palasiksi.
+
+-- "Eteenpäin!" munkki huusi, rientäen ensimäisenä aukon läpi.
+
+Jo ensi iskujen kaikuessa oli, toisella puolen, akkuna jälleen auennut.
+
+Tällä kertaa Berniläisten nuori päällikkö oli siellä.
+
+Hän raivasi heti miekallaan tien auki ja hyppäsi juhlasaliin, ensi
+alussa äkkinäisen ilmestymisensä kautta kauhistuttaen koko juomaseuraa,
+joka suurimmalta osalta vielä istui pöydässä.
+
+-- "No puolustakaa toki itseänne!" nuori päällikkö huusi.
+
+Muutamia uskollisia Berniläisiä jo seisoi hänen sivullansa. Kaikki
+yhdessä, toiset miekoillaan, toiset tapparoillaan, ryntäsivät päälle.
+
+Silloin koko laajassa salissa alkoi omituinen ja hirvittävä näytelmä.
+
+Kaadettujen pöytien, rikottujen lasien ja vatien yli, Italialaisten
+päälliköt joka taholta syöksivät etsimään aseitansa.
+
+Muutamat olivat jo löytäneet ne ja puolustivat itseään ryntääjiä
+vastaan. Taistelu alkoi, tuon saman valovirran valaisemana, joka äsken
+vielä oli juominkien yli levittänyt loistoansa.
+
+Toisaalla, lumikerroksessa, heidän allansa olevissa käytävissä ja
+saleissa, joissa alhainen sotaväki piti pitojansa, ryntääjäin
+enemmistöllä oli ankara työ. Vaan ei mikään voinut vastustaa
+Bartolomeon ja hänen Vallisilaistensa kostavia kirveitä, Villon'in ja
+Troussecaille'n aivan ranskalaista raivoa ja Starck'in hirvittävää
+nuijaa, joka maahan sulloi, tappoi ja musersi kaikki, mitä sen tielle
+sattui.
+
+Yhä etupäässä, hän syöksi portaita ylös ja ryntäsi vuorostaan
+juhlasaliin.
+
+Italialaiset näyttivät olevan voitolla. Useampia Berniläisiä oli
+kaatunut. Parikymmentä kättä uhkasi heidän nuorta päällikköänsä.
+
+-- "Kilian!" Starck huudahti, kun tunsi hänet valkean valossa. "Se on
+Kilian! Se on Diesbach'in poika!"
+
+Hän oli hypännyt tämän eteen, ja kääntyi nyt vihollisia vastaan, häntä
+ruumiillaan suojellen.
+
+Sitten tuo kauhea nuija suhahti ilmassa ja permanto peittyi ruumiista.
+
+Näin uudistettuna tappelu pian päättyi.
+
+Vaan, omituista kyllä, suurin osa vihollisia näytti ikäänkuin lumouksen
+kautta kadonneen.
+
+Noin satamäärä kuolleita ja haavoitettuja, ei enempää.
+
+Mutta, kondottiereja oli kaksi sataa. Niiden lisäksi, suuri joukko
+lähiseutujen nuoria aatelisjunkkareita, joita oli kutsuttu kestiin.
+Vihdoin, Torrens'in herran miehet ja hän itse, jota ei mistään voitu
+löytää.
+
+Epäilemättä joku salainen piilopaikka. Ajaakseen heitä sieltä ulos,
+sytyttivät linnan tuleen.
+
+Turhaan liekit leimahtivat joka taholta, ei mikään vielä antanut
+aavistusta voitettujen pakopaikasta. Mihin ihmeesen ne olivat
+joutuneet?
+
+Joku ääni vihdoin huusi etäältä, mäen toiselta puolen:
+
+-- "Tänne päin! tuossa he ovat ja pakenevat tähän suuntaan!"
+
+Kilian Diesbachilainen, Villon, Bartolomeo, koko mailma kiirehti sinne
+päin.
+
+Ääni oli vaijennut. Mies, eräs vahtina seisova Berniläinen makasi
+kuolleena paikallansa, täytettyään velvollisuutensa. Mutta hänen kylmä
+kätensä viittasi vielä St. Maurice'en vievää tietä.
+
+-- "Jumala jättää ne meidän käsiimme!" Bartolomeo huudahti. "Solatien
+portti on suljettu: he joutuvat sinne umpisoppeen, niinkuin villipedot,
+jommoisia he juuri ovat. Juostaan! päivä jo koittaa; jos he
+huomaisivat, että meitä on luvulta vähemmän..."
+
+-- "No! entä sitten!" Kilian huudahti, "eläkööt taistelut auringon
+vapaassa valossa!"
+
+Tuota pikaa hän järjesti joukkonsa ja annettuansa lähdön-merkin, hän
+riensi eteenpäin.
+
+Liekit nielivät Torrens'in linnan kitaansa. Sille, joka tähän aikaan
+sen raunioita käy katsomassa, näytetään vielä maanalaisen tien
+ammottava aukko, jonka läpi ne pakenivat, jotka eivät osanneet sitä
+puolustaa.
+
+Sitten, vähän loitompana Saint-Maurice'n solan suussa, mäen-nyppylä
+ja sen päällä kaksi kiveä, ristin muodossa. Se on jonkunmoinen
+hautapaikka, jota kutsutaan kondottierien kummuksi.
+
+He lepäävät siinä kaikki, aatelisjunkkarien kanssa, jotka heitä niin
+riemulla olivat ottaneet vastaan, isäntänsä kanssa, joka heitä niin
+komeasti oli kestinnyt. Ei yksikään päässyt pakoon. Se oli ikäänkuin
+joku ihmis-hekatombi, jonka Sveitsiläiset uhrasivat kaatuneiden
+veljiensä haamuille; tuima tappelu, verinen voitto, joka maksoi heille
+paljo väkeä.
+
+Ei ollut ystävistämme ainoakaan kaatunut. Joku vähäinen haava, ei
+muuta. Ja kuitenkaan ei kukaan heistä ollut säästänyt itseänsä, ei
+kumpikaan Ranskalainen, ei ritarillinen Kilian, ei Bartolomeo, eikä
+Starck, joka näin alkoi kostaa Saint-Jacques'in häpeätä, ei edes
+kumpikaan nuorukaisistamme, Fritz ja Fridolin, jotka ylen ylpeinä
+miettivät tätä ensimäistä voittoansa.
+
+Ojentaen toisilleen kätensä, he olivat yhteen ääneen huudahtaneet:
+
+-- "Veren näkö ei nyt enää saa meitä vapisemaan! ei vihollisten, eikä
+omankaan! Me olemme karaistuja! olemme sotureita! olemme miehiä!"
+
+Bartolomeo syleili ylpeänä poikaansa; Starck kasvattiansa.
+
+Sillä välin kylänvanhin oli antanut avata solatien portit.
+
+Joku sanoma odotti häntä.
+
+Heti saatuansa tietää sen sisällön, hän kiiruimman kautta kutsui kokoon
+jonkunmoisen neuvoston Diesbach'in pojan ympärille.
+
+-- "Pahoja uutisia, ystäväni! Enemmän kuin viisi-toista tuhatta
+Italialaista ja Savoijalaista on Burgundin äpärän ja Campobasso'n
+kreivin johdolla valloittanut Sion'in. Turhaan Vallisilaiset ja niiden
+kanssa muutamat Ylämaalaiset ja Graubündeniläiset, jotka olivat
+Crispalt'in jäätikköin ja Jurka'n yli rientäneet vanhojen ystäviensä
+avuksi, niiltä koettivat sulkea tien; ne tulivat lyödyiksi. Hätäkello
+soi nykyään kaikkialla Ylä-Vallis'issa. Ei ainoata kylää, joka ei ole
+liekkien vallassa. Mutta vakuutetaan, että Vallisilaiset voimansa
+jälleen kokoovat ja että on nähty muutamia lippukuntia Bern'istä,
+Solothurn'ista ja Waldstätten'istä astuvan vuoria alas..."
+
+-- "Eteenpäin!" Kilian päätti, "mutta viisaasti."
+
+Vähän aikaa jälkeenpäin lähdettiin marssimaan.
+
+Fritz ja Fridolin olivat samassa rivissä.
+
+-- "Näyttää siltä, kuin ei tämä vielä tähän päättyisikään", toinen
+noista uljaista nuorukaisista arveli.
+
+-- "Ei", toinen vastasi, "nyt se vasta alkaakin!"
+
+Kuljettiin koko päivä, kuitenkin tavan takaa pysähtymällä, että
+ehdittiin lähettää vakojia eteenpäin.
+
+Kylänvanhimman kautta saadut tiedot toteutuivat. Kaikkialla hävityksen
+jälkiä, kyliä ja taloja, jotka vielä paloivat. Joka askeleella joku
+pelästynyt onneton, joka kuitenkin oitis, nähdessään Diesbach'in
+lippukunnan, sai rohkeutta ja vaati aseita.
+
+Iltapuoleen, muutamassa laakson viimeisistä käänteistä Vétroz'iin päin,
+eräs lukuisa partiokunta sulki äkkiä tien.
+
+Diesbach'in pojan sotahuuto: "Bern ja pyhä Vincent!" oli tuskin ehtinyt
+kaikua, niin vastattiin toiselta puolen:
+
+"Schwütz ja Lucern!"
+
+Nekin siis olivat Sveitsiläisiä. Eräs nuori Unterwaldilainen niitä
+johti. Hartiat vahvat, ruumis roteva, muoto sotainen, vaan samalla myös
+vähän raaka.
+
+-- "Nimeni on Herman Nagöli", hän sanoi. "Veljeni neljästä maakunnasta
+ovat minun valinneet päälliköksensä. Me vartoomme yötä käydäksemme
+rynnäkölle."
+
+-- "Kuinka suuriksi arvaatte vihollisen voimat?" Kilian kysyi.
+
+-- "Se on asia, joka ei milloinkaan huoleta meidän tunturilaista",
+Herman Nagöli vastasi. "Teillä Berniläisillä pitää aina oleman
+numeroita, no! sama se, kahdeksan-toista tuhatta."
+
+-- "Ja teitä?" Diesbach kysyi vähääkään vihastumatta.
+
+Unterwaldilainen näytti laskevan yhteen sormillansa ja tuli, tosin ei
+ilman vaivaa, tähän loppupäätökseen:
+
+-- "Neljä tuhatta, Ylämaalaiset ja Solothurnilaiset toiselta puolen
+kaupunkia siihen luettuina."
+
+-- "Yksi viittä vastaan, tai ainakin niillä paikoin", Kilian päätti,
+"Se on epäsuhta, jota Berniläinen ei pelkää. Meilläkin Bern'issä on
+kyllä peitset pitkiä, käsi vahva, ja rinta rohkea."
+
+Herman Nagöli, joka silminnähtävästi oli tytyväinen tähän vastaukseen,
+tarjosi hänelle turpean kätensä.
+
+Sydämmellisesti Kilian sitä puristi. Sitten, hymyten karkealle
+kouraukselle, jonka sai vastineeksi, hän lisäsi:
+
+-- "Puhumatta siitä, että voittajat, viinan ja saaliin sokaisemina,
+eivät arvattavasti voi aavistaa voitettujen tulevan rynnäkköänsä näin
+pian uudistamaan; arvaanpa toki, veli Herman, ett'ette ole niille
+mitään sodanjulistusta laittaneet."
+
+Nagöli päästi leveän, makoisen naurun ja vastasi:
+
+-- "Emme ole mitään ritareita, jotka etsivät turnajaisia ja komeita
+kokouksia, vaan vuorikauriin ja karhun pyytäjiä, väsymättömiä
+väijyessämme, nopeita ja tuhoovia, kuin tussarin luodit."
+
+-- "Bern tuntee teidät ja rakastaa teitä", Kilian vastasi, "minä elän
+toivossa."
+
+Yht'äkkiä Unterwaldilainen löi otsaansa:
+
+-- "Kesken kaiken, koska olette Bern'istä, ettekö tunne erästä minun
+orpanaani, Magdalena Nagöli'a?"
+
+-- "Hän oli isäni kasvate, hän on sisareni."
+
+-- "Vai niin! olette niinmuodoin Kilian Diesbachilainen?"
+
+-- "Sama juuri. Mikä oli aikomuksenne puhuessanne Magdalenasta?"
+
+-- "Ei mikään ... vasta myöhemmin ... olen tytyväinen, että olette
+meikäläisten joukossa; minä myös elän toivossa. Vaan eikö se ole
+Solothurn'in lipunkantaja, joka meitä lähestyy tuolla alhaalla?"
+
+Tämä sattumus katkasi keskustelun, ja Kilian unohti pian vaikutuksen,
+jonka Unterwaldilaisen viimeiset sanat olivat häneen tehneet. Se oli
+omituinen, melkein vihainen ääni, jolla hän oli lausunut Magdalenan
+nimen. Sitten hän äkkiä oli vaiennut, niin että näytti siltä kuin olisi
+tahtonut karttaa pitempiä selityksiä tässä asiassa, saadakseen
+säilyttää sen omana salaisuutenansa.
+
+Tuo salaisuus, mikä se mahtoi olla? Tämän kysymyksen Diesbach oli oitis
+itselleen tehnyt. Nyt hän ei enää sitä ajatellut, hän kuunteli
+Solothurn'in lipunkantajaa.
+
+Muutamia uusia lisäjoukkoja oli tulossa, joiden kautta liittolaisten
+luku nousi viiden tuhannen paikoille.
+
+Näiden käskettiin lähestyä Sion'ia, niin varovasti, ett'eivät epäluuloa
+nostaisi, ja olla valmiit kohta, kun ensimäisen merkin kuulisivat.
+
+Tämä merkki oli vasta puoli-yön aikana annettava; tahdottiin varrota
+kunnes vihollinen oli juopumuksen tai unen valtaan vaipunut.
+
+Yö oli tullut, synkeä, sumuinen yö, oikea yö salavehkeitä ja rynnäkköjä
+varten.
+
+Herman Nagöli tahtoi luopua päällikkyydestään Diesbach'in eduksi. Tämä
+taas, ujosti väittäen, että oli saapunut paikalle viimeiseksi, ei
+ottanut vastaan tätä arvoa.
+
+Puolen tuntia myöhemmin seisahduttiin uudestaan kaupungin näkyvissä.
+
+Se oli tuossa, parin joutsen-kantaman päässä, ja kohoitti yön pimeässä
+korkeutta kohden molemmat suuret kallionsa, joiden huipulla, toisella
+puolen linna, toisella tuomiokirkko niin jylhän komeana seisoivat.
+
+Heti näiden molempien muistomerkkien alapuolella, kaikissa kartanoissa
+pitkin Rhône'n ja Sionne'n rantoja, oli joka akkuna kirkkaasti
+valaistu. Siellä täällä, syrjässä päin muutama tulipalo, josta ei
+kukaan pitänyt väliä. Ilmassa epäselvä tohina, josta kohosi äkkinäisiä
+huutoja, lauluja, nauruja, melskettä, väliinpä myös joku tuskan tai
+kauhun huudahdus. Sanalla sanoen, väkirynnäköllä voitetun ja
+ryöstettäväksi jätetyn kaupungin synkeä soitanto.
+
+Kostonhetkeä varrotessansa liittolaiset olivat maakunnittain ja
+partiokunnittain sijoittuneet kaikkiin kallion rotkoihin ja kaikille
+kukkuloille ympäristössä.
+
+Naisia ja lapsia juoksi edestakasin, jakaen ympäri elatus-aineita ja
+valkoista Vallisilaista viiniä.
+
+Starck ja Fridolin, Bartolomeo ja Fritz, Villon ja Troussecaille olivat
+jääneet Saint-Pierre'n, Saint-Maurice'n ja muiden Vallisilaisten kylien
+asukasten joukkoon, joista jokainen yksityinenkin himoitsi kostoa. He
+olivat asettuneet Kilian'in Berniläisten ja Nagöli'n Waldstättiläisten
+väliin.
+
+Toisella puolen karkea Herman jutteli matalalla äänellä Bartolomeon ja
+hänen poikansa kanssa, toisella taas Diesbach Starck'in ja Fridolin'in
+kanssa.
+
+-- "Munkki", Diesbach sanoi, "mistä tulee tuo suuri ystävyytesi minua
+kohtaan? Taistelun pauhinassa oli ruumiisi minulle kilpenä;
+marssiessamme sain useat kerrat kokea sinun hellää huoltasi, ja vielä
+nytkin näen alttiiksi-antamisen tulen säihkyvän silmissäsi. Mistä se
+tulee? Enhän sinua tunnekkaan..."
+
+Veli Starck vastasi tukahutetulla, mutta syvällä mielen-liikutuksella.
+
+-- "Se on pyhä velka, jota maksan isäsi muistolle. Hän elää
+uudistettuna sinussa. Minun kiitollisuuteni on sitä lajia, joka kestää
+hautaan asti ja kenties vielä kauemminkin."
+
+-- "Isäni", Kilian sanoi, "oli siis sinulle tehnyt jonkun suuren
+palveluksen?"
+
+-- "Suurimman kaikista, mitä hän suinkin saattoi."
+
+-- "Saanko luvan kysyä, missä tilaisuudessa?"
+
+-- "Sinä saat sen kerran tietää, ehkä jo hyvinkin pian."
+
+-- "Sano minulle edes nimesi."
+
+-- "Nyt vielä, veli Starck. Kerran toivon sinun saavan toisenkin nimen
+tietää."
+
+-- "Koska sitten?"
+
+-- "Kun Sveitsi on voittanut vihollisensa, kun olen saanut vuodattaa
+vertani sen kunnian ja vapauden edestä."
+
+-- "Mutta jos kuolema sinun äkkiä saavuttaisi, eikä sallisikkaan sinun
+enää puhua?"
+
+-- "Löytäisit vastaukseni eräässä lippaassa, jonka isäsi on laskenut
+Magdalena Nagöli'n huostaan."
+
+-- "Lippaassa, joka sisältää Hedwigin syntymä-salaisuuden!" Kilian
+hämmästyen huudahti, uteliaampana kuin milloinkaan ennen.
+
+-- "Hedwig!" munkki kertoi kiihtyvällä liikutuksella. "Rakasta häntä
+hyvin, ole hänelle uskollinen, ja jospa voisin kuolla teidät
+yhdistettyäni! Isänmaan jälkeen, kaikki hänen tähtensä!"
+
+-- "Minä suostun tähän tunnussanaan", Diesbach'in poika sanoi.
+"Olkoon se yhteinen meidän kesken. Minä pidän myös arvossa tuota
+salaperäisyyttä, johon sinä kätkeyt, sillä ehdolla kuitenkin, että saan
+hoitaa sinua niinkuin sinäkin minua hoidat; alttiiksi-antamus
+alttiiksi-antamusta vastaan. Tässä on käteni."
+
+Ja kumpikin vaikeni, istuen mietteissänsä.
+
+Parin askeleen päässä heistä, Villon ja Troussecaille lopettivat
+yksinkertaisen illallisensa.
+
+-- "Hyvästi", Martti ystävä sanoi, asettuen nukkumaan. "Herätä minua
+kun tarvitsee tapella. Hauska on herätä taisteluun! François ystäväni,
+ei nyt muuta kuin hyvästi!"
+
+Villon'ille ei uni maistunut. Katsoen silmillään yhä korkeuteen, hän
+uneksi vallan hereillä. Ehkä muisti hän Anjou'n Jolandaa, tuota
+nuoruutensa salaista runotarta: ehkäpä myös lähetystänsä ja
+syntymämaataan Ranskaa.
+
+Lähellä häntä, alapuolella, eräässä kallion rotkossa neljä miestä,
+neljä tuntematonta, lopettivat ateriansa.
+
+He muodostivat erikseen partiokunnan, ja näyttivät nauttivan muiden
+liittolaisien silmissä jotain taika-uskoista kunnioitusta. Villon oli
+sen jo huomannut.
+
+Ei mitään univormua, ei mitään päällikköä, muodossa jotain leppymätöntä
+ja tuhoa tuottavaa.
+
+Äkkiä yksi heistä esitti maljan:
+
+-- "Yhdennen-toista Ludovikin terveiksi!"
+
+Näistä sanoista Villon hämmästyi sitä enemmin, kun ne ranskaksi olivat
+lausutut.
+
+Kuulla äidinkieltänsä puhuttavan, kun on kaukana syntymämaastaan, tuo
+odottamaton ilo koski suoraan runoilijan sydämmeen. Sen lisäksi, olihan
+aikomus juoda hänen suojelijansa, hänen kuninkaansa, juuri sen
+muistoksi, jota hän rakasti ja ymmärsi niin hyvin.
+
+Ehdottoman ihastuksen vallassa, hän astui äkkiä näiden luo, kantaen
+korkealla maljaansa:
+
+-- "Malttakaa, toverit! Koska täällä puhutaan ranskaa, koska juodaan
+Ranskan kuninkaan kunniaksi, tehkää minulle sijaa, jos suvaitsette,
+minä juon myös..."
+
+Vuorostaan hämmästyen, nuo neljä tuntematonta väistyivät syrjään,
+äänettöminä ja pysyen vielä varuillansa.
+
+-- "Yhdennen-toista Ludovik'in terveiksi!" runoilija kertoi.
+
+Äänettömyyden yhä kestäessä, nuo neljä maljaa koskivat hänen maljaansa.
+
+Kun tämän koskemisen kautta sormet sattuivat yhteen, Villon luuli
+tuntevansa yhdessä niistä kylmän rautasormuksen, joka hänessä oitis
+herätti epäluuloa.
+
+Kun sitten eräs tuntemattomista, maljan juotuansa, häneltä kysyi:
+
+-- "Ken olet sinä, joka puhut ja nä'yt aattelevan niinkuin mekin?"
+
+Runoilija lausui:
+
+-- "Ennenkuin vastaan, sallikaa minun koettaa teidän käsiänne."
+
+Sen oikeassa kädessä, joka häntä oli puhutellut, ja samoin järjestänsä
+niiden muiden käsissä myöskin, Villon tunsi rautaisen sormuksen, ja sen
+kannassa liljakukan.
+
+-- "Kuninkaan toverit", hän sitten lausui, "koetelkaa te nyt
+vuorostanne minun kättäni, ja huomatkaa, että minä olen teidän
+joukkoanne."
+
+Sitten, sillä välin kun tuntemattomat suorittivat tämän tutkimuksen,
+hän kertoi kuninkaan omat sanat:
+
+-- "Jos joskus tapaat tämän taikakalun jonkun toisen sormessa, olkoon
+hän oitis ystäväsi, veljesi."
+
+He olivat seisoalla kaikki viisi; kaikki viisi yhtyivät yhteiseen
+syleilykseen ja kertoivat yhteen ääneen:
+
+-- "Ystäväsi, veljesi!"
+
+Vaan keitä olivat nämä neljä tuntematonta? Villon sen kenties olisi
+saanut tietää, mutta samassa eräs Vallisilainen partiokunta lähestyi
+heitä Bartolomeon johdolla.
+
+-- "Ystävät", tämä sanoi, "me olemme saaneet tietää, että kannatte
+aivan yksityistä vihaa Italialaisia vastaan. Tämä viha on meillä
+yhteinen. Yksi teistä, niin vakuutetaan, on tunkeunut kaupunkiin ja
+tietää paikan, joka on niiden hallussa. Tahdotteko, että marssimme
+sinne teidän kanssanne?"
+
+-- "Teitä ei ole petetty", yksi neljästä vastasi, "mutta meillä on
+tapana taistella yksinämme."
+
+-- "Juoskaa järveen!" Bartolomeo huudahti. "Pääasia tietysti on tappaa
+kondottiereja ... jota useampia meitä on heitä vastaan, sitä useampia
+saamme tapetuksi!"
+
+Se, joka äskenkin oli puhunut, vastasi:
+
+-- "Sotamiehistä me viisi välitämme. Se on heidän päällikkönsä, johon
+meidän vihamme koskee ... se on Campobasso, tuo Burgundin herttuan
+kirottu sielu!"
+
+-- "Kuolema Campobasso'lle!" kaikki Vallisilaiset huusivat.
+
+Samalla kuultiin tunturien torvien raikuvan.
+
+Se oli merkki.
+
+
+
+
+XVI.
+
+Yksi vielä, jota ei odotettukaan.
+
+
+Kaupunki oli valloitettu.
+
+Neljättä sataa Italialaista ja Savoijalaista aatelista, sekä lähes
+kaksi tuhatta sotamiestä peittivät katuja ruumiillansa.
+
+Muut pakenivat Rhône'n laaksoon, takaa-ajettuina, ahdistettuina joka
+taholta. Niiden linnat, jotka näitä rauhanrikkojia olivat maahan
+kutsuneet ja eilen illalla vielä niille suojaa soivat, olivat nyt
+vuorostansa liekkien vallassa, niinkuin kylät tätä ennen. Tästä
+päivästä alkaen tuo kunnialla vapautettu Vallis kuului Sveitsin
+liittoon.
+
+Illalla Sion, sen pääkaupunki, oli kokonaan juhlapuvussa. Siellä
+kuljetettiin voittoriemulla pitkin katuja kalliisin asuihin puettuja
+hevoisia, lippuja sekä aseita, kaikki voitettuin jättämää saalista.
+Joka hetki tulvasi uusia joukkoja sisään, julistaen jotain uutta
+urostyötä. Ilotulia paloi kaikkialla; iloisia hyppyjä sekä riemulauluja
+kuului joka taholta.
+
+Muutamissa paikoin kuitenkin vallitsi hiljaisuus, vallitsi murhe.
+Voittajainkin joukossa löytyi lukuisia uhria.
+
+Muun muassa Bartolomeo.
+
+Kaatuessaan hän oli sanonut:
+
+-- "Olen kostanut sinun, vaimo parkani ... ja nyt tulen sinun
+luoksesi!"
+
+Sitten, juuri kuolemaisillansa hän oli huudahtanut, epätoivon tuska
+silmissä:
+
+-- "Lapseni! Voi! lapsi parkani!"
+
+Fritz, hereten itkemästä, vastasi:
+
+-- "Olenhan minä niiden vanhin veli? Voit rauhassa kuolla, isä ... ne
+tulevat olemaan minun lapseni!"
+
+Samana iltana, kohta kun oli suorittanut viimeisen velvollisuuden
+isäänsä kohtaan, hän oli tahtonut lähteä.
+
+Troussecaille seurasi häntä.
+
+Niin oli Villon tahtonut.
+
+Karistaen muutamia ecu'itä Martti ystävän kouraan, hän oli tälle
+sanonut:
+
+-- "Pidä huolta, ett'ei mitään puutu noilta orpo raukoilta; sijoita ne
+johonkin sukulaisten luo ja tule sitten minua tapaamaan."
+
+Fritz oli heti huutanut:
+
+-- "Minun kanssani, eikö niin? Sota ei ole vielä loppunut, minä tahdon
+tulla takaisin!"
+
+Ja Fridolin sanoi puristaen hänen kättänsä:
+
+-- "Hyvästi, veljeni, hyvästi!"
+
+Muutaman askeleen päässä näistä, eräässä kaupungin suurimmista
+taloista, sattui toinen kohtaus, vähemmin surkea, mutta paljoa
+tärkeämpi.
+
+Seitsemän miestä oli ko'ossa. Vilkas keskustelu vallitsi heidän kesken.
+Ne olivat Kilian von Diesbach, veli Starck, Herman Nagöli ja nuo neljä
+kuninkaan toveria, jotka eivät olleet vielä nimeänsä maininneet. Kaksi
+nuorinta niistä seisoi veitsi kädessä vahtina puoli-avoimen oven
+edessä. Tuon tuostakin he aukaisivat sen selki selälleen, näyttääkseen
+kaikille erästä vankia, joka sen takana oli, ja tekivät liikkeen
+ruumiillansa, ikäänkuin sanoakseen: katsokaa, hän ei voi paeta; hän on
+yhä tuolla.
+
+Tuo vanki oli mies röyhkeällä, ylpeällä muodolla ja kalpeilla
+kasvoilla, joita musta parta alhaalta ympäröitsi. Kauniin Italialaisen
+täydellinen perikuva. Mainitkaamme heti hänen nimensä; hän oli
+Campobasso'n kreivi.
+
+Hän astui edestakaisin tuossa pienessä kammiossa, jonkunmoisessa
+rukoushuoneessa, joka tällä kertaa toimitti vankihuoneen virkaa,
+milloin hyräillen Neapelilaista laulua, milloin laihoilla sormillaan
+silittäen sinertävän mustaa tuuheata tukkaansa.
+
+Kun hän sattui tulemaan oven eteen, silloin kun tämä jälleen äkkiä
+aukeni, saattoi tulisoittojen valossa, jotka etuhuoneessa paloivat,
+nähdä hänen suurien mustien silmiensä kiiltävän noiden ylpeiden
+silmäripsien alta, ja hänen valkeiden hammastensa hetken aikaa
+loistavan tuon petturinaurun keskeltä.
+
+Lopulta, kun oli kyllästynyt kävelemästä kuin vangittu tiikeri
+rautahäkissänsä ja väsynnyt vartoomasta, hän heittäytyi eräälle
+vuoteelle ja näytti nukkuvan.
+
+Tällä välin Nagöli sanoi kaikuvalla äänellä:
+
+-- "Sinulle, Kilian von Diesbach, hän miekkansa antoi, sen myönnän;
+mutta me hänen tungimme tätä huonetta kohden, ja minä häntä kurkusta
+pitelin. Siis hän on minun vankini. En kellekkään luovu oikeudestani.
+Mitä myymiseen taas tulee, se on aivan toinen asia."
+
+-- "Sama se!" Kilian vastasi, "kuinka paljon?"
+
+-- "Tuhannen florinia."
+
+-- "Suostutaan. Uskotko sanaani vastaan velaksi?"
+
+-- "Sinäkö sitä kysyt, Diesbach! Vaan tiedä toki, ett'en minä ele
+vähemmin jalomielinen, kuin sinäkään. Nuo lunnaat eivät jää minun
+käsiini. Minä vartoon vaan tilaisuutta saadakseni laskea ne siihen
+osaan saalista, joka pannaan leskiä ja orpoja varten tallelle."
+
+-- "Kätesi, Nagöli; minä rupean sinua ymmärtämään."
+
+Sitten kun Unterwaldilainen oli lähtenyt, Kilian jatkoi:
+
+-- "Muuten en suinkaan tahdo anastaa yksinomaista oikeutta hänen
+tuomitsemiseensa. Voitetun jättäminen kohtalonsa nojaan, sotii
+luontoani vastaan; mutta minä rakastan myös oikeutta. Veli Starck ja te
+neljä, joiden nimeä en tiedä, vaaditte Italialaista tuomittavaksi.
+Teillä on myöskin oikeutta hänen suhteensa, koska kaadoitte kaikki ne,
+jotka häntä ympäröivät, koska otitte osaa hänen vangitsemiseensa.
+Siis ... muodostakaamme tuomioistuin, ja kun päällekantajia on kuultu,
+saakoon hän puolustaa itseänsä. Oikeutta ja vapautta kaikille.
+Enemmistö päättäköön."
+
+-- "Hyvin puhuttu!" päätti munkki, joka siihen saakka oli seisonut
+syrjässä. "Jumala valaiskoon ymmärryksemme ja suokoon meille tyyneyttä,
+joka tuomareille sopii! Kaikilla meillä on sormessamme liljalla
+koristettu rautasormus; sillä, minä tiedän, Kilian von Diesbach, että
+sinun arvoisa isäsi jätti sinulle omansa. Hänen jalo sydämmensä elää
+sinussa; poikansa hahmossa hän keskusteluamme johtaa."
+
+-- "Se on kunnia", Kilian vastasi, "joka tulee iälle ja viisaudelle.
+Minä olen nuorin; ei. Teille pikemmin, veli Starck."
+
+Munkki painoi alas päänsä ja kielsi hänkin puolestansa.
+
+-- "Minä olen Kristuksen palvelia", hän lausui. "Minuna istuisi tällä
+istuimella vääryyksien unohdus, ja anteeksi-antamus."
+
+Nuo neljä tuntematonta astuivat jo lähemmäksi, yhteen ääneen
+vastustaen.
+
+-- "Miks' ei joku teistä?" Kilian esitti. Vanhin joukosta vastasi:
+
+-- "Siksi että me olemme viha ja kosto, mutta tässä tarvitaan
+puolueettomuutta ja oikeutta."
+
+François Villon oli tällä välin astunut sisään. Hän oli kuullut tämän
+kiistan viime sanat; yht'äkkiä hän lausui:
+
+-- "No sitten! toverit; minä kannan niinkuin tekin sormusta, olen
+asiassa puolueeton ja edustan täällä vaan kuningastani, Ranskan
+hallitsijaa."
+
+Ja yksimielisen suostumuksen jälkeen hän istuutui ylimmäiselle sijalle,
+joka seisoi kunniapaikassa.
+
+Villon ja Kilian istuutuivat toiselle puolen; toiselle taas nuo neljä
+tuntematonta.
+
+-- "Teidän on vuoro ensin", runoilija alotti, "sanokaa meille nimenne."
+
+-- "Nimeni on Gent", ensimäinen vastasi. "Kaupunkini oli rikkain,
+kukoistavin ja vapain, mitä ikänä voi löytyä. Burgundin herttua hävitti
+sen vapauden, kukisti sen kaupan; hän antoi tappaa sen etevimmät
+porvarit, muiden muassa Jaen de Vos'in, joka oli isäni. Olen vannonut
+perikatoa Burgundin herttualle ja koko hänen joukollensa. Saastaisin
+kaikista on Campobasso, meidän vankimme. Minä vaadin hänen
+kuolemaansa."
+
+-- "Minua kutsutaan Dinant", toinen sanoi. "Vihani on paljoa vanhempi,
+se on kestänyt Filippo herttuan aioilta asti. Ensi rynnäkön jälkeen
+antausimme armoille. Hän tahtoi armahtaa; hänen poikansa vastusti.
+Seurasi ensin ryöstö, sitten verilöyly, ja vihdoin murhapoltto.
+Kahdeksan sataa ihmistä, kaksittain yhteen sidottuina, upotettiin
+raa'asti Maas'iin. Muut ammuttiin tai hirtettiin. Minä yksin pääsin
+pakoon; jäin eloon ja nä'in kaukaa vaimoja sekä lapsia ahdistettavan.
+Heidän surkeat huutonsa herättivät kauhua ja sääliä. Mitä itse
+kaupunkiin tulee, kolme päivää jälkeenpäin liekit sen kokonaan olivat
+nielleet torninensa, muurinensa, ja ne, jotka vaelsivat sen vielä
+kytevien jäännöksien ja hehkuvien tuhkien ohitse, voivat kauhistuen
+huudahtaa: Tuossa oli Dinant! Siinä se, mistä minä puolestani Kaarlo
+herttuaa soimaan. Olen vannonut tuhoa ja kuolemaa tuolle tirannille.
+Vaan ennen häntä, hänen palvelijansa! Se on oikeus ja kohtuus."
+
+-- "Minä olen Ranskalainen", kolmas sanoi, "ja nimeni on Nesle. Minun
+kaupunkini myös joutui Kaarlo herttuan valtaan, vaan ilman vähintäkään
+lakia ja oikeutta. Hän oli ta'annut hengen kaikille; hän söi sanansa,
+kehno! Kaikilta vapaa-ampujilta katkaistiin kädet. Asukkaita sitä
+vastaan kohtasi kauhea teurastus. Armoa ei saanut kukaan, ei edes
+vaimot, eikä pienet lapsetkaan. Muutamat onnettomat, viimeiset elossa
+olevat, olivat paenneet erääsen kirkkoon; ne mestattiin. Kaarlo herttua
+tuli paikalle; hän ratsasti sisään sota-oriinsa selässä. Ruumiita oli
+kaikkialla, alttarin juureen asti. Veri valui virtana. Hän hypitti
+siinä hevostansa ja sanoi hymyillen: Minulla on hyviä teurastajoita,
+heidän työtänsä ilahuttaa nähdä. Siitä päivästä asti hän kantaa
+liikanimeä Kaarlo Julma; siitä päivästä asti kannan kostoa, en
+ainoastaan häntä, mutta myös koko hänen seuraansa vastaan. Campobasso
+on julmin kaikista. Hänen täytyy kuolla."
+
+Neljäs vuorostansa nousi ylös.
+
+-- "Kutsun itseäni Lüttich", hän lausui vihan synkällä äänellä.
+"Lüttich! Eikö se nimi jo sano kaikkea? Minä palvelen Ludovik XI:ttä,
+ja kuitenkin hän oli siellä. Vieläpä vakuutetaan, että, kun hänen
+orpanansa Kaarlo häneltä kysyi, mitä siittiöille piti tehtämän, hän
+tälle vastasi tällä vertauksella: 'isäni talon vieressä kasvoi suuri
+puu, johon kaarneet tekivät pesänsä; nämä kaarneet häntä häiritsivät,
+hän antoi kivittää pesät, yhdesti, kahdesti; vuoden päästä kaarneet yhä
+tulivat uudestaan. Isäni antoi kaataa puun, ja sitten hän sai paremmin
+nukutuksi.' Jos Ranskan kuningas on antanut tämän neuvon, haa! olkoon
+hän kirottu! Vaan ei, en tahdo sitä uskoa. Ainoa, mitä tiedän, on, että
+Kaarlo Rohkea säälimättömässä julmuudessaan tahtoi kokonaan maan päältä
+hävittää tuon hiljan vielä niin kukoistavan, niin suuren, niin
+väkirikkaan kaupunkimme nimenkin, jonka kolme sataa kirkkoa joka päivä
+kuulivat yhtä monta messua, kuin itse Romassa pidetään. Ei ainoakaan
+näistä kirkoista, ei ainoakaan huoneistamme jäänyt seisomaan. Kaikki
+jaotettiin maahan, kaikki hävisi. Sillatkin revittiin rikki. Mitä itse
+Lüttichiläisiin tulee, niitä samoin kohtasi täydellinen perikato; ei
+suinkaan minkään voiton vimmassa tapahtuvan teloituksen, vaan pitkän,
+säännöllisen teurastuksen kautta, jota kesti ikäänkuin huvin vuoksi
+useampia viikkoja; uhria oikein hoidettiin ja säilytettiin. Kolme
+kuukautta myöhemmin upotettiin vielä! tapettiin vielä! Tällä välin
+Kaarlo jo kuitenkin oli tullut tunnetuksi. Paljon ihmisiä oli paennut
+metsiin ja vuoriseutuihin. Sotamiehet kiirehtivät sinne joka taholta ja
+ajoivat niitä kuin metsän otuksia. Kaikkialla kyläkunnissa uusia murhia
+ja häpeällisiä hirmutöitä. Siellä täällä muutamia vastustajia, muutamia
+kostajia: Viheriän teltan toverit; minä olen viimeinen niistä.
+Toverieni haamut minua seuraavat, ja huutavat lakkaamatta: 'ei armoa!'
+Olen tehnyt jo paljon pahaa Burgundilaiselle. Jospa hänen vihdoinkin
+näkisin vuorostaan kaatuvan, voitettuna, kukistettuna, toivotonna,
+vihan vimmassa, ja voisin tallata häntä jaloillani sekä halkaista hänen
+päänsä huutaen: muista Lüttich'iä! sitä varrotessa, ko'otakseni
+kärsimystä, minun täytyy tuon tuostakin tappaa joku hänen
+päälliköistänsä. Tänään on Campobasso'n vuoro. Olen puhunut."
+
+Hänen kolme toveriansa olivat nousseet seisomaan. He ojensivat kätensä
+hänelle yhteiseen syleilykseen ja kaikki neljä yhdessä langettivat
+yhteen ääneen tuomionsa tällä huudella:
+
+-- "Kuolema Campobasso'lle! kuolema!"
+
+Oli jäljellä Villon, Starck ja Kilian, jotka vielä eivät olleet
+lausuntoansa antaneet.
+
+Viimeksi mainittu, heitettyänsä tutkivan silmäyksen molempiin
+kumppaneihinsa, lausui:
+
+-- "En yritäkkään taivuttaa teitä, te Burgundin herttuan hävittämien ja
+raatelemien kaupunkien arvoisat kostajat. Mekin olemme jo saaneet
+nähdä, tässä ensimäisessä kahakassa, kuinka hänen soturinsa sotaa
+käyvät. Vähentää niiden lukua, on epäilemättä keino, jolla pikemmin ja
+varmemmin voimme kukistaa hänen, itse pahuuden pesän, ainoan oikean
+vihollisemme! Puhuakseni selvemmin, käyttäkäämme vankia saadaksemme
+liiton uudestaan solmituksi meidän ja Italian ruhtinasten välillä.
+Saakoon hän palata Milano'on, herttua Galeazzo'n luo, tälle niinkuin
+muillekin todistamaan, ett'ei Sveitsiläisten maahan rankaisematta voi
+rynnätä, ja että on edullisempi niitä pitää ystävinänsä, kuin
+vastustajinansa. Campobasso on mielestäni mies juuri semmoista tointa
+varten. Se hyödyttäisi meitä epäilemättä enemmin kuin pisara
+vuodatettua verta."
+
+Tästä viisaasta, mutta armahtavaisesta esityksestä Lüttich, Nesle, Gent
+ja Dinant jo murahtivat ja kiukustuivat.
+
+-- "Malttakaa mielenne vähäisen", veli Starck sanoi. "Muistakaa, että
+olette tällä haavaa tuomareita ja että semmoisina Jumala teitä
+katselee. Minä hyväksyn täydelleen Diesbach'in pojan jalomielisen
+esityksen; vaan voipa niitä kenties löytyä parempiakin: koska olemme
+kaikki kuninkaan tovereita, miksi emme vetoisi hänen ylimmäiseen
+tuomioonsa? Jos hän luulee, ett'ei vankimme kelpaa muuksi kuin
+ruumiiksi, olkaa huoleti, hän ei teitä neuvo häntä säästämään.
+Muussa tapauksessa olemme tehneet hänelle palveluksen ja se on
+velvollisuutemme."
+
+Villon huudahti:
+
+-- "Minä tarjoudun oitis saattamaan tämän asian hänen tutkittavaksensa.
+Hän tuntee varmaankin tämän Campobasso'n. Ken tietää! ehkä se on kauhea
+isku, jonka Burgundilaisille saatamme tehdä. Minä sitä ikäänkuin vähän
+aavistan, toverit."
+
+Kaikesta huolimatta nuo muut neljä vastustivat.
+
+-- "Olette edeltäkäsin hyväksyneet enemmistön päättäjäksi. Meitä on
+neljä kolmea vastaan. Kuolema!"
+
+-- "Hetki vielä!" Kilian vastasi. "Me olemme sitä lajia, ett'emme
+milloinkaan riko lupauksiamme. On suostuttu, että vanki tulisi
+kuulustelluksi ja saisi puolustaa itseänsä. Herättäkää hänet."
+
+Ovi aukeni äkkiä; Campobasso tuli näkyviin, astui esiin ja tervehti.
+
+-- "Minä en nukkunutkaan, hyvät herrat; olen kuullut kaikki. Tässä
+olen."
+
+Sitten ylpeällä muodolla, pilkallinen hymy huulilla:
+
+-- "Minä kiitän niitä, jotka minun puoltani pitävät, ja suostun
+puolestani heidän esitykseensä. Olisipa tosiaan ylön hauskaa vähäisen
+jutella, vaikka vaan kaukaakin, välimiehen kautta, Ludovik XI:nnen,
+tuon kelpo kuninkaan kanssa. Mitä näihin muihin, armottomiin tulee,
+minun tarvitsee sanoa vaan kolme sanaa, niin he pitävät suurena
+kunniana, saada ojentaa minulle kätensä."
+
+Ärsytettyinä tämän julkean uhkamielisyyden kautta, nuo neljä kostajaa
+astuivat askeleen lähemmäksi ja tekivät uhkaavan liikkeen.
+
+Mutta, niinkuin ei hätäpäivää olisi ollut, hän jatkoi:
+
+-- "Vai niin! herraseni, kannatte sormessanne Ranskan liljaa. Ahaa!
+olette kuninkaan tovereita..."
+
+Nämä aikoivat jo syöstä hänen päällensä.
+
+-- "No sitten", hän päätti, avaten takkinsa ja näyttäen erästä hänen
+kaulassaan kaikenlaisten tähtien ja nauhojen joukossa rippuvaa
+sormusta, "no sitten, toverit ... minä olen yksi teidän joukkoanne."
+
+Aika jo olikin; kostajien neljä puukkoa välkkyi jo hänen silmäinsä
+edessä.
+
+Nämä hämmästyivät oitis, seisoivat äänettöminä, kuroittaen kaulaansa,
+eivätkä vielä tahtoneet uskoa silmiänsä.
+
+Se oli oikea lilja. Se oli ainakin kuninkaan sormus.
+
+Juhlallisella ja riemuitsevalla äänellä kondottieri jatkoi:
+
+-- "Jos joskus kohtaat yhtäläisen kapineen jonkun toisen sormessa,
+olkoon hän kohta ystäväsi, veljesi... Eivätkö ne ole Hänen Kaikkein
+Kristillisimmän Majesteettinsa omat sanat?"
+
+-- "Hänellä on oikeus", Starck päätti, "muistakaa, ystävät, muistakaa
+valaanne!"
+
+Vaan nämä huudahtivat, inhoavalla, kauhistuneella äänellä:
+
+-- "Hän! ystävämme! veljemme! Ei koskaan! Hän ei ole pääsevä näin
+kynsistämme ... ei!"
+
+Villon tuli välittäjäksi ja hänen onnistui saada suun vuoroa:
+
+-- "Nyt on syytä enemmin kuin milloinkaan saattaa asia kuninkaallisen
+herramme tiedoksi. Hän on par'aikaa Lyon'issa. Se on enintäin viikon
+työ. Tahdotteko, niin lähden?"
+
+-- "Tämän matkan kestäessä", Kilian lisäsi, "vanki saa seurata minua,
+minä vastaan hänestä. Muutoin olettehan tekin muassa. Antakaa sananne,
+ett'ette väijy hänen henkeänsä, niin hänen uskon teidän rehellisyytenne
+haltuun..."
+
+Tämä väli-aikainen päätös tuli vihdoin hyväksytyksi, vaikka suurella
+vastuksella.
+
+Samalla aikaa Italialainen kenenkään huomaamatta kuiskutti François
+Villon'in korvaan nämä sanat:
+
+-- "Älkää lähtekö, ennenkuin olette minua puhutelleet. Vaiti!"
+
+
+
+
+XVII.
+
+Freiburg'in luostari.
+
+
+Helmikuun keskipaikoilla Freiburg'in rauhallinen kaupunki oli kokonaan
+ylös alaisin.
+
+Juuri tähän aikaan oli, näet, sota tänne lähestymäisillään, tämä sota,
+joka ilmoitti tuloansa verisien kahakkain kautta, ja alkoi levitä koko
+Waadt'in maahan, koko Geneve'n hiippakuntaan, Romont'in kreivikuntaan
+ja Neuschâtel järven eteläpuolella oleviin seutuihin.
+
+Ei mikään näistä paikkakunnista vielä ollut yhtynyt Sveitsin liittoon;
+ne olivat Sveitsin vihollisten, Burgundin herttuan liittolaisten alaa.
+
+Siitäpä kaikenlaiset ottelut Italialaisten, Savoijalaisten ja
+Lombardialaisten retkikuntien kanssa. Joka päivä joitakin uusia
+salavehkeitä, vahvojen linnojen valloitusta, rynnäköllä otettujen
+kaupunkien tai kylien hävitystä.
+
+Sen lisäksi ikäänkuin joku etäinen kaiku ankarasta sodanvarustuksesta,
+jota Bern'issä puuhattiin, kun sinne tulvasi liittolais-joukkoja joka
+taholta, ei ainoastaan Sveitsistä, vaan myös kaikista Reinin
+vapaakaupungeista, ja vieläpä Sigismundonkin, Itävallan herttuan
+alueesta.
+
+Vaan Freiburg'iin palatkaamme.
+
+Hankkiakseen suojapaikkaa haavoitetuille, joita sinne joka taholta
+tuotiin, oli Celestinolais-luostarin abbatissa, Diesbach'in arvoisa
+sisar muodostanut luostarinsa sairashuoneeksi.
+
+-- "Siinä ei ole kylliksi, että rukoilemme", hän oli sanonut, "meidän
+tulee myös holhoa ja palvella niitä, jotka taistelevat isänmaan
+itsenäisyyden puolesta. Rohkaista kuolevia, hoitaa haavoitettuja, siinä
+on nykyään Sveitsiläisen vaimon velvollisuus".
+
+Ja näyttääksensä ensimäisenä hyvää esimerkkiä muille, hän lakkaamatta
+hyöri ja pyöri, antoi valmistaa uusia vuoteita, hankki kääreitä sekä
+virkistäviä lääkkeitä, jakoi niitä omalla kädellään ympäri
+vieraillensa, joita kutsui lapsiksensa, lohdutti tuota, sitoi tätä, oli
+apuna lääkäreille, ja useimmiten itsekin lääkärinä.
+
+Hän oli sanonut Freiburg'in lasaretti-lääkäreille:
+
+-- "Te tunnette minun ja minä olen semmoista perijuurta, joka äidistä
+tyttäreen on tiennyt yhtä paljo melkein kuin tekin; jos vähemmin onkin
+tietoja, sitä enemmin on huolta ja tarkkuutta. Vaikeammissa tiloissa
+vaan kutsun teitä avukseni. Noh! olkaa hyvässä turvassa, se ei usein
+tule tapahtumaan."
+
+Niinkuin näkyy, abbatissa oli jotenkin jyrkkä, mutta niin toimelias ja
+sydämmellinen, että oikein oli ihme katsella. Yöt päivät oli hän
+toimessa, joka paikassa läsnä, liikkeellä väsymättä. Hän oli unohtanut
+ikänsä ja lihavuutensa, jotka tavallisesti hänen kulkuansa vaivasivat;
+hän oli uudestaan tullut nuoreksi, nopsaksi ja sukkelaksi. Aina joku
+lempeä sana tai ystävällinen hymy huulilla. Sairaat eivät tunteneet
+milloinkaan niin suurta lievitystä, kuin kuullessaan kaukaa avainkimpun
+lähenevän, joka rippui hänen vyötäisillänsä.
+
+Mitä nunniin ja muihin luostarisisariin tulee, olipa tuota hauska
+nähdä, kuinka hän niitä kiihoitti, ja kuinka pian hän ne oli saanut
+ansiollisesti johtonsa alla palvelemaan.
+
+-- "No! tyttäreni! pian nyt! tässä on meidän tappelukenttämme! Jumala
+meitä katselee. Muistakaa vertausta laupeaasta Samarialaisesta. Ei
+mitään vastaväitteitä! Ovatko nämä enää ihmisiä kun ovat haavoitettuja,
+kärsiviä Jumalan luomia! Meidän tulee niitä auttaa, niitä pelastaa, ja
+sukkelaan!"
+
+Ja luostarin hurskaat tyttäret kilpailivat innossa keskenänsä.
+
+Kaksi etenkin auttoi abbatissaa aivan hänen mielensä mukaan. Ne
+kuitenkaan eivät olleet luostariin kuuluvia; ne viettivät siellä vaan
+jonkin surun aikaa. Kaksi kasvattia, kaksi, jotka vapaa-ehtoisesti
+kantoivat novitiapukua. Tarvinneeko mainita, että ne olivat Hedwig ja
+Magdalena?
+
+Tämä hengellinen puku, puolittain valkoinen ja sininen, soveltui yhtä
+hyvin Magdalenan korkeaan ja miehekkääsen kauneuteen, kuin Hedwigin
+suloiseen ja viehättävään enkelimuotoon.
+
+Abbatissa lopetti aamukiertonsa. Hänen molemmat veljen-tyttärensä,
+niinkuin hän näitä nimitti, seurasivat häntä.
+
+Astuttiin viimeiseen saliin, joka oli paljoa vähäisempi, kun edelliset;
+siinä oli vaan kolme vuodetta.
+
+Ensimäisellä makasi Beit-Weber, niin kalpeana, niin laihana, että olisi
+luullut häntä puetuksessaan lepääväksi ruumiiksi.
+
+Hän nukkui. Kohinasta, joka syntyi, kun ovi avattiin, hän heräsi,
+huomasi Hedwigin ja heti paikalla hänen silmänsä välähtivät, ja hänen
+suunsa vetäysi hymyyn.
+
+-- "No!" abbatissa sanoi, "no! poikaseni, runoilijani, kuinka on
+laitasi tänään?"
+
+-- "Hyvin ... varsin hyvin", sairas vastasi, "minä näin unta, että olin
+taivaassa, ja nytpä uneni käykin toteen. Jumala lähettää minulle kolme
+enkeliänsä."
+
+Hänen silmänsä olivat seuranneet ainoastaan Hedwigiä.
+
+Leikillisellä ja vallattomalla suoruudellansa abbatissa oitis huudahti:
+
+-- "Enkeliä! käy laatuun vielä veljeni tyttärille, mutta minä, no totta
+maarian, mikä pulskea enkeli! Tarvittaisipa aika siivet, ennenkuin
+minäkin lentoon lehahtaisin!"
+
+Tällä tapaa yhä leikkiä laskien, hän oli avannut kääreen.
+
+-- "Se on parempi, paljoa parempi. Mutta olkaamme aina varoillamme;
+nämä haavat rinnassa paranevat hitaasti. Kärsimystä ja lepoa. Ennen
+kaikkia ei mitään mielen liikutusta, tai muuten en sinusta voi ta'ata,
+poikani."
+
+-- "Voi!" haavoitettu huokasi, "voi! äitini, ne ainoastaan kammoovat
+kuolemaa, joita rakastetaan täällä mailmassa!"
+
+-- "Lapsi parka!" sanoi abbatissa, joka täynnä lohdutusta kumartui
+hänen puoleensa, ikäänkuin olisi mielinyt samalla kertaa sitoa hänen
+sydämmensäkin haavan.
+
+Ei kukaan muu kuin Jumala voinut sitä parantaa. Hedwig sitä hänelle
+rukoili, kädet ristissä ja silmät taivasta kohden kohotettuina.
+
+Magdalena hoiti toista sairasta.
+
+Tämä ei ollut mitään menettänyt voimastansa. Se oli Herman Nagöli.
+Paitsi kättä, joka oli siteessä, ihan sama kuin ennenkin.
+
+Puettuna sotalakkiinsa, hän oli noussut istumaan vuoteensa laidalle.
+Äänetön mielenliikutus, joka näytti hämmästyttävän häntä itseäkin,
+antoi hänen karkeille kasvoillensa lauhkeamman muodon. Hän katsoi
+terävästi Magdalenaan, joka, kokonaan kiintyneenä haavaan hänen
+käsivarressansa, suurella taidolla aukasi kääreitä ja lastoja.
+
+Äkkiä hän vavahti.
+
+-- "Teinkö teille pahaa?" tyttö kysyi.
+
+-- "Tekö? Ei suinkaan!" hän vastasi omituisella äänellä.
+
+Abbatissa kääntyi samassa häntä kohden.
+
+-- "No! ystäväni, et sinä yksikätiseksi jää. Vaan tähän sotaan tuo käsi
+ei vielä ehdi tarpeeksi voimistua. Vahinko! juuri oikea käsi!"
+
+-- "Minä isken vasemmalla, enkä yhtään hiljempaa", Nagöli vastasi.
+"Sallitteko minun lähteä täältä, äiti?"
+
+-- "Kuinka tahdot, poikani ... mutta sillä ehdolla, että lupaat tulla
+takaisin joka päivä sitomisen aialla. Älä sitä laimiinlyö."
+
+-- "Hui, hai! mitä vielä! ... kyllä minä tulen."
+
+Se oli Magdalena, jolle hän näkyi puhuvan nämä sanat; se oli hän, jota
+hän katseli yhä.
+
+Tuo tyven ja reipas tyttö ei siitä vähääkään välittänyt, kenties hän ei
+sitä huomannutkaan. Silmät maahan kiintyneinä, hän antoi järjestänsä
+kääreesen kuuluvat eri kappaleet abbatissalle.
+
+Tämä sovittaessaan niitä sijoillensa, jatkoi näin puhettansa:
+
+-- "Pidän ylen tärkeänä, että sinä pian ja täydellisesti paranet.
+Sveitsi tarvitsee sellaisia puolustajia kuin sinä. Mikä on nimesi?"
+
+-- "Herman."
+
+-- "Eikö muuta nimeä?"
+
+-- "Ei tällä haavaa."
+
+-- "Maakuntasi?"
+
+-- "Unterwaldi."
+
+-- "Ai! olisipa minun se pitänyt arvata. Ainahan nuo jättiläis-kädet
+meille tulevat Rütli'n tienoilta. Ennenkuin tämän haavan sait, sinä
+arvattavasti olit jonkun aimo iskun jo antanut, vai kuinka?"
+
+Beit-Weber'in ääni vastasi:
+
+-- "Sen minä voin ta'ata. Olimme ko'ossa Yverdun'in linnaa
+puolustamassa. Ensi rynnäkköä Burgundilaisia vastaan tehtäessä, hän oli
+jäänyt jälkeen, tai oikeastaan eteen, kun silta vedettiin ylös meidän
+takanamme. Hän kääntyi vihdoin siltaa kohden, aseena ainoastaan joutsi
+ja hyvä miekkansa. Huomatessaan itsensä takaa-ajetuksi hän ampui sitä,
+joka oli häntä likinnä, haavoitti hänet, karkasi hänen päällensä,
+lopetti hänen miekallansa, veti nuolen haavasta ulos, ampui sen erääsen
+toiseen, jonka myöskin kaatoi saadakseen nuolensa takaisin, ja lopulta
+jätti sen erään kolmannen ruumiisen ainoastaan sen tähden, että oli
+ehtinyt sillalle, joka laskettiin alas häntä varten... Malttakaa, ei
+siinä ole kaikki. Pari päivää myöhemmin, kun kuljimme Granson'iin päin,
+hän yksinään puolusti erästä siltaa, suojellen siten meidän
+paluumatkaamme. Siellä hän tuli haavoitetuksi. Voi! niin, säilyttäkää
+meille tuo vahva, urhea käsi; se on niin monta jo meidän joukosta
+pelastanut!"
+
+Tämän kertomuksen aikana abbatissa oli antanut sijaa Magdalenalle, joka
+sitoi kiinni viimeisen kääreen.
+
+Kohta kuin Beit-Weber oli viimeisen sanan lausunut, tyttö jupisi:
+
+-- "Kas! se on uljasta, tuo! se on oikein jalosta sydämmestä!"
+
+Ja pannessaan haavoitetun käden jälleen siteesen, hän sitä hiljaa
+puristi.
+
+Jonkun aikaa Hermanin roteva rinta jo oli läähättänyt, kuin palkeet
+pajassa. Äkkiä, kenties ensi kerran eläessään, hän vaaleni ja horjui,
+joku äkillinen heikkouden puuska tuli hänen päällensä.
+
+-- "No! johan nyt peräti! kuin hän juuri pyörtyy tuohon paikkaan!"
+abbatissa huusi rientäen hänen luoksensa. "Poika parka!"
+
+Siirtyen sivulle päin Magdalena vallan hämmästyneenä, ja kuitenkaan
+tietämättä miksi, jupisi hiljaa itseksensä:
+
+-- "Kuka olleekaan tämä nuori Unterwaldilainen? ... ja miksi hänen
+silmänsä minua noin seuraavat joka paikkaan? Olen sen jo usein
+huomannut... Voisi luulla, että hän minua vihaa. Minkätähden?"
+
+Kolmas haavoitettu oli veli Starck.
+
+Istuen eräässä nojatuolissa, hän yhä kantoi augustinolaista pukuansa,
+päähine oli ta'apäin heitetty, niin että saattoi nähdä hänen otsallaan
+kääreen, joka vielä oli vallan verinen.
+
+Vieressä, pienellä rahilla Fridolin hänelle piti seuraa.
+
+Jo vähän aikaa sitten, Hedwig oli häntä lähestynyt. Valkoisilla
+käsillänsä hän aukasi kääreen.
+
+Tarvinneeko meidän mainita, kuinka suuri tuon isä paran mielenliikutus,
+ihastus ja hurmaus oli, kun tämä viehättävä lapsi, jota hän ei voinut,
+jota hän ei tahtonut vielä kutsua omaksensa, häneen katsoi, häntä
+lähestyi, häntä koski.
+
+Tyttö oli hänen tuntenut samaksi munkiksi, joka niin monesti jo oli
+sattunut hänen tiellensä, joka häntä kerran oli syleillyt Diesbach'in
+puutarhassa, joka viimeksi vielä häntä oli auttanut Bern'in
+tuomiokirkon portailla.
+
+Tavatessaan hänen Freiburg'issa sekä nähdessään ilon ja hellyyden, joka
+enemmin kuin milloinkaan loisti hänen silmistänsä, Hedwig ei voinut
+olla häneltä kysymättä:
+
+-- "Vaan mistä tuleekaan tuo osan-otto, jonka teissä herätän? Mistä
+tulee se, että nä'ytte minua näin rakastavan? Kuka olette?"
+
+Tämä, hilliten kohta sydämmensä halun, oli vastannut;
+
+-- "Olen veli Starck. Kuka ei teitä rakastaisi! olettehan niin lempeä
+ja suloinen!"
+
+Samassa tyttö kuitenkin, oikaistessaan itsensä ja pyyhkiessään otsalta
+veripisaroita, näki alempana, poskille vierivän kyyneleitä.
+
+-- "Taivas! mikä teitä vaivaa? itkettehän ja olette surullinen?"
+
+-- "En! oi en! minä olen onnellinen ... kovin onnellinen!"
+
+Hänen kyyneleensä Hedwig kuivasi.
+
+Abbatissa tuli äkkiä väliin, siirtäen kauemmaksi toisella kädellä
+veljensä tyttären, toisella Fridolin'in, joka istui vielä likempänä
+kuin ennen ja pisti päänsä uteliaana esiin.
+
+-- "Pois tieltä!" hän sanoi, taputtaen tätä poskelle; "päästä minua
+katsomaan veli Starck'in halkiomessa olevaa päätä. Vielä yksi meidän
+uroistamme, ensimäinen kenties kaikista!"
+
+-- "Niin, ensimäinen!" Beit-Weber vastasi. "Ensimäinen kaikista on
+munkki! Ei ketään ole tähän aikaan, joka häntä ei tuntisi, joka hänelle
+ei sitä sijaa antaisi. Kysykää kuka se on, joka aina on nähty
+eturivissä, joka näyttää moninkertaisilla voimilla maatansa
+puolustavan, joka uudistaa kaikki meidän kuuluisien esi-isäimme
+uhraukset ja urostyöt, jokainen teille vastaa; se on munkki! Jos hän
+seuraa jotakin retkikuntaa, on voitto varma. Jos joskus meidän nuoret
+miehemme ovat tappion puolella, nähdään hänen kohta ilmestyvän ja
+uudistavan taistelua. Oi tehkäät hän terveeksi, äitini; sillä kohta
+tulee nuo suuret tappelut, ja hän on Herran valittu ... niin, minä
+tunnen, minä näen sen, hän se on, joka takaa voiton ja vapauden
+Sveitsille!"
+
+Tämän ennustavan puolustuspuheen aikana veli Starck oli oikaissut
+itsensä, otsa kirkkaana, silmät säihkyvinä, kädet ojennettuina Hedwigiä
+kohden, suu puoli-avoimena, ikäänkuin valmiina hänelle vihdoinkin
+huutamaan: minä olen isäsi!...
+
+Mutta hänellä oli uljautta kylliksi tunkeaksensa tuon luonnon
+herättämän halun sydämmensä syvimpään pohjukkaan; ja sulkien silmänsä,
+purren hampaat yhteen, marttiiran ylevä kalpeus kasvoillansa, hän
+mumisi vaipuen alas istumaan:
+
+-- "Se ei vielä ole kylliksi! ei, ei vielä!"
+
+Tähän tuskan huutoon vastattiin kumealla murinalla. Koiran pää pisti
+esiin. Se oli Frey, St. Bernhard vuoren uskollinen vartija.
+
+Se oli siihen saakka maannut vuoteen alla ja pysynyt hiljaa,
+näkymätönnä. Nyt se äkkiä hyökkäsi esiin, valmiina puolustamaan
+isäntäänsä; vaan huomaten epäilemättä hänen tarvitsevan ainoastaan
+lohdutusta, se tytyi hänen kättänsä nuolemaan.
+
+Starck'in toista kättä Fridolin hiljaa puristi.
+
+Molemmat, lapsi niin kuin koirakin, olivat tuttuja kaikille
+läsnä-olijoille; ne olivat kumpikin ottaneet osaa kaikkiin näihin
+ensimäisiin tappeluihin, joita Helvetian itsenäisyyden edestä oli
+taisteltu.
+
+Tällä välin abbatissa oli tarkastanut haavaa; hän sitoi sen uudestaan,
+sanoen:
+
+-- "En tiedä, mitä suuria sinun rohkeutesi vielä uneksii, veli Starck;
+mutta, ole huoleti, parin päivän päästä annamme sinulle vapautesi
+takaisin."
+
+-- "Jumalan kiitoa!" huusi Kilian von Diesbach, joka samassa ilmestyi
+kynnykselle. "Heittäytyessään minun eteeni, minua suojellaksensa, hän
+tämän iskun on saanut."
+
+-- "Mitä!" Hedwig sanoi, "mitä, veljeni, hän on pelastanut henkesi?"
+
+-- "Niin, sisareni, eikä se ollut ensimäinen kerta. Samaa suosiota,
+jota hän sinulle osoittaa, hän tuhlaa minullekkin. Lakkaamatta hän
+sivullani taistelee, pitäen huolta minusta, kuin vanhempi veli, kuin
+isä."
+
+Enemmin kuin milloinkaan ennen, Hedwigin suuret silmät tarkastivat
+tutkistellen munkkia.
+
+-- "Kärsimystä! lapseni", hän vastasi heille kumpaisellekin. "Vielä
+vähän kärsimystä, niin saatte kaikki tietää!"
+
+-- "Mennään pois!" abbatissa lausui. "Pois, pois? kiertomme on
+päättynyt. Meillä on muutakin tehtävää, kuin selittää arvoituksia."
+
+Ja nopealla, hätäisellä käynnillänsä, hän jo keikutti eteenpäin.
+
+Hedwig, ennenkuin häntä seurasi, tarttui munkin käteen ja kosketti sitä
+huulillansa, lausuen hiljaa:
+
+-- "Oi! kuka ikänä lienette, kiitoksia! minä rakastan teitä!"
+
+Kulkiessaan Hermanin ohitse, Magdalena ei voinut olla päätään
+kääntämättä.
+
+Unterwaldilaisen silmät olivat häneen yhä kiintyneet.
+
+Kilian, joka viimeisenä kulki, lähestyi Beit-Weber'iä ja sanoi tälle:
+
+-- "Rohkeutta! runoilija. Jumala antakoon sinulle yht'aikaa parannuksen
+ja unohduksen!"
+
+Abbatissa, tultuaan kamariinsa, laskeutui erääsen nojatuoliin.
+
+-- "Uh! en jaksa enää; olen vallan näännyksissä."
+
+Vaan säpsähtäen jostakin laimiinlyönnistä, hän kohta pudisti väsymyksen
+päältänsä, antaakseen uusia käskyjä.
+
+-- "Tätini", Kilian sanoi, "armas tätini, sallikaa minun edes syleillä
+teitä."
+
+-- "Kernaasti, poikani; vaan te'e se pian; kahdeksaan päivään en ole
+rahtuakaan nukkunut."
+
+-- "Menkäämme pois, sisareni", nuori mies sanoi molemmille tytöille.
+"Siirtykäämme täältä, että hän saa edes vähän aikaa levähtää."
+
+-- "Ei se hullumpaa olisi, poikani; mutta muista vaan, ett'et aivan
+kauan juttele morsiamesi kanssa. Kymmenen minuuttia, ei enempää.
+Hedwigin täytyy olla minun sijassani keskustelu-huoneessa, apteekissa,
+vähän joka paikassa. Magdalenalla taas on kangaskamari ja liinapeso.
+Tiedäthän, tyttäreni, että on mentävä pyykille."
+
+Se oli etenkin veli Starck, josta Hedwig ja Kilian puhelivat.
+
+-- "En tiedä minkätähden", Kilian sanoi, "vaan koko luottamukseni lepää
+hänessä. Jos me tulemme onnellisiksi, hänestä onnemme lähtee. Miksi?
+kuinka? en sitä voi aavistaakkaan. Jokin sen minulle vaan sanoo. Jos
+jään taistelukentälle, hän on sinua suojeleva."
+
+Hedwig hänen keskeytti.
+
+-- "Voi! älä puhu semmoista, Kilian; kun ennustaa onnettomuutta, seuraa
+aina onnettomuus. Sinäkö kuolisit! voi! en sitten enää suojelusta
+kaipaisi, sillä minäkin kuolisin."
+
+-- "Hedwig!"
+
+-- "Onhan meidän määrä tulla yhdistetyiksi? Niin tulemmekin, joko
+täällä alhaalla, tai ylhäällä taivaassa."
+
+Tällä välin Magdalena, miettien paljon aineellisempia asioita, koetti
+kiiruhtaa pesijöitä.
+
+Ja kantaen itse melkoisen joukon pesovaatteita, hän lähti astumaan
+näiden etupäässä.
+
+Pyykkilautta, luostarin puutarhain toisessa päässä, oli suuren lammikon
+rannalla, johon kirkas lähde vuodatti vetensä. Lautan neljässä kulmassa
+oli Göthiläisiä pylväitä, jotka ohutta olkikattoa kannattivat.
+
+-- "Tänään on vallan mahdotonta", yksi pesijöistä sanoi, "vesi on
+jäässä."
+
+-- "Entä sitten!" Magdalena vastasi, "me särjemme jään."
+
+Ja, tarttuen kirveesen, joka siellä sattui olemaan, hän hakkasi jäähän
+suuren aukon.
+
+-- "Täytyyhän olla väkevä, niinkuin te!" yksi hänen kumppaneistaan
+arveli.
+
+-- "Tarkoitatko sillä", hän vastasi, "että minun täytyy tehdä tämä työ
+teidän kaikkien edestä? Sama se. Mutta ett'ei teidän tarvitse ristissä
+käsin olla, menkää oitis noutamaan loput vaatteita; menkää."
+
+Muutaman sekunnin kuluttua jää yli koko lammikon oli rikottu.
+
+Sitten, kun ei pesijöitä vielä kuulunut, Magdalena otti käteensä
+kurikan, kääri hiansa ylös kyynärpäihin asti, ja seisoen yksinään
+lammikon rannalla, ryhtyi rivakasti työhönsä.
+
+Iloinen talvi-aurinko valaisi tuon reippaan ja uljaan tytön kauniita,
+valkoisia käsivarsia ja vereviä kasvoja.
+
+Jokin huokaus kuului hänen korviinsa.
+
+Hän käänsi päätänsä.
+
+Eräs mies oli siellä, Herman.
+
+Nojaten vasten käsipuita, hän katseli Magdalenaa.
+
+-- "Taasen te!" tämä sanoi.
+
+-- "Ja miksikä ei, serkku..."
+
+-- "Serkku, minäkö?"
+
+-- "Nimeni on Herman Nagöli. Ahaa! tunnetko minun nyt? Sinä muistat kai
+tuota kahdenkymmenen tynnyrinalan niittyä, joka niin suurella
+vääryydellä minulta riistettiin sinun hyväksesi, kiitos kunnia
+Diesbach'in mahtavalle myötävaikutukselle."
+
+-- "Diesbach ei ole mitään tehnyt, joka ei olisi oikein", nuori tyttö
+ylpeästi vastasi. "Meidän välillämme oli riita. Majistraatti sen
+ratkaisi minun edukseni: siinä sen lorun loppu."
+
+-- "Eipä niinkään!" nuori mies huudahti, "sillä siitä tuomiosta minä
+vetoon kun vetoonkin vielä."
+
+-- "Te'e mieliisi. Saadaanpa nähdä, kuka tässä lopulta voittaa."
+
+Ja huolimatta sen enempää tuosta hävyttömästä, hän ryhtyi jälleen
+pesoonsa.
+
+Hetken päästä Herman jatkoi:
+
+-- "Sen sijaan, että riitelemme, serkkuni ... kuulkaapa hiukan... Jos
+suostuisimme elämään yhdessä."
+
+-- "Kuinka se kävisi laatuun?"
+
+Magdalenan vapaan ja kirkkaan katseen edessä Unterwaldilainen ensin
+punastui korvia myöten. Sitten, pudistaen pörröistä päätänsä ja tehden
+liikkeen, ikäänkuin ajaakseen pois lopunkin hämmästyksestään, hän
+jatkoi:
+
+-- "Maltas kuin ajatukseni selitän, serkkuseni. Voi! Voi! minä vihasin
+oikein sinua alussa; ja kun lähdin sinua etsimään, se tapahtui vaan
+vihamielessä. Mutta minä nä'in sinun. Se muutti mieleni. Minä katselen
+sinua nytkin vielä, ja enemmin kuin milloinkaan ennen tulee mieleeni
+ajatus, että me olemme vallan kuin luodut toisillemme kuulumaan,
+kenties toisiamme rakastamaankin ... ja sen voin vakuuttaa, mitä meihin
+molempiin tulee, pulskeita lapsia tasavalta meiltä saisi."
+
+Nyt oli Magdalenan vuoro painaa alas silmänsä.
+
+-- "Avioliitto!" hän jupisi.
+
+-- "Ainakin lupaus. Meillä on sota ja minä olen sitä lajia, ett'en
+säästä itseäni. On hyvin mahdollista, että kaadun; sitten ei tämä
+sinulle suurta haittaa tekisi. Minun kuoltuani, sinulla kieltämättä on
+nuo kaksikymmentä tynnyrinalaa niittua. Mutta jos tulen takasin,
+olisihan hauska nähdä siellä karjamme yhdessä käyvän laitumella. Sano,
+tahdotko?"
+
+Tämän luontevan puheen alla paloi rakkaus, yksinkertainen ja raitis
+rakkaus, niinkuin tyttö, joka sen oli sytyttänyt, niinkuin mies, joka
+sen sydämmessään tunsi.
+
+Niin luultavasti Magdalenakin sen käsitti. Hän oikaisi itsensä,
+kiinnittäen silmänsä nyt Hermaniin.
+
+-- "Ethän sen vuoksi vähemmin uljaasti maatasi palvelisi?"
+
+-- "Päin vastoin."
+
+-- "Herman, tässä on käteni."
+
+-- "Kiitoksia, Magdalena. Minä olen kokonaan sinun, nyt ja aina."
+
+Pesijät lähestyivät.
+
+Herman katosi, kasvot ilosta loistavina. Magdalena sitä vastaan,
+koettaen peittää häiriötänsä, huusi tovereillensa:
+
+-- "Hätää nyt, laiskurit! olemme ilmankin jo myöhästyneet. Pian
+työhön!"
+
+Ja kurikoita heilutettiin tulisella kiireellä.
+
+
+
+
+XVIII.
+
+Kettu ja susi.
+
+
+François Villon oli tehnyt tarkkoja havainnoita kaikesta, mikä saattoi
+koskea Ludovik kuningasta.
+
+Mutta kuningas itsekin tahtoi tarkalleen seurata näytelmää, jonka
+näkymönä Sveitsi nyt oli, saattaakseen käyttää jokaista tarjouvaa
+tilaisuutta hyväksensä; hän sen vuoksi, ollen tekevinänsä toivioretkeä
+Notre-Dame-du-Puy'hyn, päätti asettua väijyksiin Lyon'iin eli toisin
+sanoen teaterin paraasen katsoja-paikkaan.
+
+Mutta, hän ei ollut sinne vielä saapunut. Hän oli viipynyt jonkun aikaa
+Pietari Bourbonilaisen, Beaujolais'in kreivin luona, joka oli nainut
+Anna prinsessan, tulevan Beaujeu'n rouvan.
+
+Hänen vävynsä ja tyttärensä häntä saattoivat Villefranche'n satamaan
+asti, jossa kuninkaallinen laiva häntä vartosi. Ritari-elämään
+tottumaton hallitsija matkusti mieluimmin vettä myöten.
+
+Tuskin laivasto oli ehtinyt ulapalle, niin jotain liikettä syntyi
+rannalla. Sitten eräs vene tuli näkyviin, kreivin oma vene, joka oli
+työnnetty vesille hänen nimenomaisella käskyllänsä.
+
+Kaukaa Ludovik XI oli kaiken tämän nähnyt. Uteliaana luonnoltansa ja
+kärsimätönnä odottaen selitystä, hän kumartui laivan reunan yli
+tunteakseen niin pian kuin mahdollista lähettilään, joka näin hänen
+luokseen laitettiin.
+
+Se oli pitkä mies kopealla käynnillä. Hän seisoi yksinään veneen
+kokassa, jouduttaen äänellään soutajia, ikäänkuin olisi ollut hänelle
+tärkeätä päästä pian perille.
+
+Ja tosiaan, ennenkuin oli ehditty edes oikein rinnalle, hän yhdellä
+ainoalla hyppäyksellä nousi laivaan ja riensi tervehtimään kuningasta,
+joka oitis huudahti:
+
+-- "François Villon; kuinka, sinähän se olet! Sinä, joka minusta
+erkanit Loire'lla ja tulet minua nyt tapaamaan Saône'lla."
+
+-- "Joka tie vie Romaan, sire. Minä tuon uutisia Teidän
+Majesteetillenne."
+
+-- "Vallan tuoreita uutisia?"
+
+-- "Ei oikein tuoreita, sire. Kenties ne Teidän Majesteettinne mielestä
+jo hiukan tympeiltäkin hajahtavat. Minun on täytynyt tehdä suuria
+kiertoja ja olen sen vuoksi myöhästynyt."
+
+-- "Parempi kerran kuin ei koskaan. Mennäänpä kajuuttaan."
+
+Ja, niinkuin ensi kerrallakin, ovi taasen sulkeutui heidän jälkeensä.
+
+Kuningas istautui eräälle rahille ja alkoi vilkkaasti kysellä.
+
+-- "Nyt olemme kahden. Sinä voit puhua. Mitä siellä nyt olet
+toimittanut, toverini?"
+
+-- "Sire, alkaakseni alusta, nä'in ensin Nikolaus Diesbachilaisen
+kuolevan ja tutustuin hänen poikansa Kilian'in kanssa, joka on hänen
+avujensa ja hänen Teidän Majesteettianne kohtaan osoittaman
+uskollisuutensa arvokas perillinen."
+
+-- "Tiedän sen. Entä sitten?"
+
+-- "Sitten, suorittaen lähetykseni, löysin veli Starck'in."
+
+-- "Niin, niin, minä tiedän lähtönne sotaan, ja olen tytyväinen sinuun.
+Kuuluupa siltä, kuin olisit uljaasti siellä tapellutkin vielä kaupan
+päälle."
+
+-- "Sire, kun kuulee torven raikuvan, täytyypä olla aika jänis, jos ei
+silloin saa rohkeutta. Teidän Majesteettinne siis tietää kaikki meidän
+ottelumme Torrens'in ja Sion'in luona Vallis'issa; sitten Murten'in,
+Estavayer'in ja Yverdun'in luona..."
+
+-- "Tiedän kaikki, siihen asti kun Romont'in kreivi tahtoi valloittaa
+takaisin tuon viimeksi mainitun kaupungin hyviltä ystäviltäni
+Sveitsiläisiltä. Mitä seurasi tuosta piirityksestä, häh? sano!"
+
+-- "Ihmeteltävä puolustus, sire. Oi! niin, teillä on suuri syy rakastaa
+noita Sveitsiläisiä, sillä tyrnevää sotaväkeä ne ovat. Kaupungin olivat
+asukkaat jättäneet vihollisen valtaan ja paenneet itse linnaan. Heiltä
+puuttuu sotavaroja, he repivät kaikki tarpeettomat rakennuksensa, ja
+nakkaavat niiden pirstat piirittäjien niskaan. Nämä taas, kun eivät
+muureille voi nousta, täyttävät reunoja myöten vallihaudat oljilla ja
+kuusilla. Pian liekit kohoavat tornien harjalle asti. Äärettömän iso
+kokkovalkea, jonka ääressä Burgundilaiset kylkiänsä hautoivat. Äkkiä
+lasketaan vipusilta alas tuon pätsin keskelle ja linnan koko väestö
+karkaa heidän päällensä. Täydellinen sekasorto. Palataan linnan
+elatusvarojen, viiden tykin ja kolmen ruutivaunun kanssa. Seuraavana
+päivänä saapuu Scharnachthal'in lähettämiä lisäjoukkoja. Romont'in
+kreivi pötkii tiehensä kaikessa hiljaisuudessa. Siinä siis uusi voitto.
+Mutta linna ei enää kelpaa puolustettavaksi; sen siis polttavat itse,
+ja kaupungin myöskin. Sitten liehuvin lipuin, soitolla ja helinällä
+peräytyvät Granson'iin Hannu Müller'in johdolla, joka on yksi Bern'in
+uroista."
+
+-- "Granson!" Ludovik XI kertoi, "sen tienoillehan juuri veljeni Kaarlo
+on leirinsä asettanut. Hän piirittää tuota linnoitusta. Pitäneeköhän se
+puolensa, kunnes Sveitsiläiset ovat ehtineet voimansa ko'ota. Kaikki
+rippuu siitä."
+
+Ja, huolen pilvet otsalla, silmät puoli-ummessa, huulet pitkällä, hän
+istui mietteisin vaipuneena, peukaloitaan pyöritellen.
+
+-- "Granson kyllä pitää puolensa", Villon vastasi; "luottakaa siihen,
+sire."
+
+-- "Hum! hum!" Ludovik XI mumisi, "Rohkealla on viisi-kymmentä tuhatta
+miestä. Kenties te'in tyhmästi solmitessani hänen kanssaan uudestaan
+välirauhan. Sveitsiläiset ovat siitä saaneet vihiä, ja tuo vihi on
+niiden korviin kipeästi koskenut. Arveleppa, jos ne pyytäisivät rauhaa
+ja saisivat. Pahaa minä pelkään!"
+
+Sitten äkkiä nostaen päätänsä ja teroittaen runoilijaan pienet harmaat
+silmänsä, jotka kiilsivät kuin kaksi kallista kiveä, hän kysyi:
+
+-- "Vaan miks'et minulle mitään puhu Campobasso'sta?"
+
+-- "Minun piti siihen juuri tuleman, sire, mutta huomaan Teidän
+Majesteettinne jo tietävän..."
+
+-- "Kaikki, mitä on tapahtunut, mutta en, mitä hän sinulle salaa on
+sanonut."
+
+-- "Hän tahtoo itse puhutella Teidän Majesteettianne; hän pyytää
+sentähden turvauskirjettä, tullakseen vapaasti Lyon'iin."
+
+-- "Vai niin! Ja siinä kaikki? Eikö mitään, joka voisi antaa aavistusta
+hänen aikeistansa? Eikö sanaakaan kirjallisesti?"
+
+-- "Ei mitään muuta, kuin mitä jo mainitsin Teidän Majesteetillenne."
+
+Kuningas silitti leukaansa mumisten:
+
+-- "Hän tahtoo tulla ... no! Totta Jumaliste! tulkoon!"
+
+Hän oli noussut ylös ja kiersi pari kertaa huoneen ympäri levottomilla,
+hätäisillä askeleilla. Sitten, näyttäen runoilijalle pöydän, jonka
+päällä oli valkoista paperia ja kirjoitusneuvot, hän sanoi:
+
+-- "Istu tuohon ... ota kynä. Kirjoita nämä muutamat sanat: 'Meidän
+tahtomme on, että Campobasso'n kreivi saa vapautensa; kaikille niille,
+jotka hänen ovat vanginneet, maksamme lunnaat hänestä.'"
+
+Sen jälkeen, tarttuen kynään kuumeesta vapisevalla kädellä, hän
+kirjoitti nimensä alle. Villon aikoi nousta.
+
+-- "Maltas", kuningas sanoi, "ei siinä vielä kaikki. Eräs kirje nyt.
+Sinä saat olla minun lähettilääni."
+
+-- "Minäkö, sire?" ...
+
+-- "Miks'ei? Lyhyinhän tie sinulle on kulkea Jura'n ja Granson'in
+kautta. Kirjoita ylhäälle: 'Arvoisa veljeni', sitten alemmas:
+'Tiedättehän kuinka totinen ystävyyteni teitä kohtaan on. Tahdon siitä
+antaa teille uuden osoitteen. Kreivi Campobasso, jonka niin suuressa
+arvossa pidätte, aikoo teitä pettää, ja tekee minulle tarjouksia siinä
+mielessä.'"
+
+-- "Kuinka!" kirjuri huudahti; "mutta sitten hän rupee epäilemään,
+ja..."
+
+Ludovik XI nosti olkapäitään, hymyili omituisella tavalla ja jatkoi:
+
+-- "Kirjoita vaan: 'Toiselta puolen, oman etunne vuoksi, tehkää sovinto
+Sveitsiläisten kanssa. Minä tunnen ne. Uskokaa minua, ne ovat
+vaarallisia vastustajia. Kaiken kestävyytenne ja uljautenne ohessa,
+ette saa niistä mitään tolkkua. Rauha! tehkää rauha, jos kunnianne on
+teille kallis.'"
+
+Villon ei voinut olla hämmästystään uudestaan näyttämättä.
+
+-- "Johan nyt! ja minäpä luulin, sire, että sotaa halusitte."
+
+-- "Tollo!" kuningas vastasi, "hän jatkaa sodan, jos häntä rauhaan
+kehoitan ... samoin kuin hän vielä enemmin tuohon Italialaiseensa
+ihastuu, jos häntä kiellän häneen luottamasta. Joko ymmärrät?"
+
+-- "Jo vähän, sire; te olette suuri valtioviisas."
+
+-- "Olen, suoraan sanoen, vain viekas kettu. Hän on susi ...
+kiukkuinen, kopea, raaka. Saatpa sen omin silmin nähdä. Varo vain,
+ett'ei hän sinua syö. Tässä on kukkarosi täytteeksi. Onnea matkalle!"
+
+-- "Mistä minun pitää menemän, sire? ikkunastako?"
+
+-- "Ei mar! tällä kertaa ovesta, toverini, ja ilman mitään uutta
+sukellusta. Veneellä saatetaan sinua rantaan asti. Onnesi on ta'attu,
+jos minulle ensimäisenä tuot uutisia tappelusta, ja hyviä."
+
+-- "Mars rukouksenne kuulkoon, sire, ... ja lainatkoon Mercurio minulle
+siipensä!"
+
+Näin sanoen Villon lähti, ja kulki niin suurella nopeudella, että hän
+kolmannen päivän keskipaikoilla jo saapui Jura vuoren itäiselle
+rinteelle.
+
+Hänen jalkojensa alla, matalammilla kukkuloilla, olivat Neuschâtel
+järven rantaa pitkin Burgundilaisen armeijan lukemattomat teltat.
+
+Vähän matkaa vasemmalla, savupilvien läpi, joista välähti salamoita ja
+kuului kanuunain jyskettä, näkyi muuria, torneja sekä ampumareikiä: se
+oli Granson'in linna.
+
+Liittolaisten lippu liehui vielä sen harjalla. Mutta itse linna,
+ahdistettuna joka taholta, hajoili, horjui sekä näytti jo vihdoinkin
+olevan sortumaisillaan tuon tulisateen alla.
+
+Katseltuansa hetken tätä näytelmää Villon jälleen lähti liikkeelle.
+
+Hän sai vielä melkein tunnin astua alaspäin ennenkuin ehti etuvahtien
+luo.
+
+Hän koki turhaan tulla ymmärretyksi; siinä oli vain paljaita
+Englantilaisia. Vähän kauempana Italialaisia, Stadelaisia,
+Espanjalaisia, Gelderniläisiä, Friisiläisiä, vieläpä Tanskalaisiakin.
+Ei missään ketään, joka ranskaa olisi ymmärtänyt.
+
+-- "Totta tosiaan", Villon mietti, "Burgundin herttualla on joka lajia,
+paitsi Burgundilaisia. Se mar on aika raakalaislauma, oikea Xerxeen
+sotajoukko."
+
+Eräs vartijakunta vihdoin saapui paikalle. Eräs kapteeni Frankkilaista
+sukuperää sitä komensi. Tämä kuunteli matkustajaa, kumarsi nähdessään
+kuninkaallisen sinetin, joka todisti hänen lähetystänsä ja tarjoutui
+kohteliaasti häntä opastamaan Kaarlo herttuan teltalle.
+
+Villon suostui. Vaan, samalla kuin häntä seurasi, hän mietti:
+
+-- "Sepä on omituista! minusta on kuin tuntisin tuon herrasmiehen.
+Missä hiidessä olemme toisemme tavanneet?"
+
+Ikäänkuin paki paraastaan vastaamaan tähän äänettömään kysymykseen,
+eräs toinen kapteeni astui tämän ensimäisen luo, ja tervehti häntä
+Ramswag'in nimellä.
+
+-- "No peijakas!" runoilija itsekseen arveli, "tämähän on sen
+Lothringilaisen ritarin veli, jonka me tapoimme, sama, joka meitä ajoi
+takaa Fargeau'hun asti. Jos hän minut tuntisi! Vaan mitä hullua,
+olinhan vallan noessa silloin. Kuitenkin, siitä päättäen, mitä Renato
+herttua kertoi, hän on suuri petturi. Ollaanpa varulla!"
+
+-- "Te olette Ranskan kuninkaan palveluksessa?" Ramswag'in herra kysyi.
+
+-- "Hän käyttää minua lähettiläänä. Olen paljon maita matkustanut,
+häneltä käskyjä tai kirjeitä kuljettaen."
+
+-- "Ro, mitä arvelette? oletteko milloinkaan nähneet paremmin
+järjestettyä leiriä, kuin tämä tässä? ... näöltään uljaampaa väkeä? ...
+rikkaampaa varastoa?"
+
+-- "Tosiaan, se on varsin kaunista. Montako miestä kaikkiansa?"
+
+-- "Kolme-kymmentä tuhatta, jotka herttua itse on Lothringistä tuonut.
+Sitten neljä tuhatta Savoijalaista Romont'in kreivin johdolla, kymmenen
+tuhatta kondottieria Piemont'ista ja Milano'sta, ynnä vielä paljo muita
+kaukaisemmista paikoista. Kaikkiansa, lähes viisi-kymmentä tuhatta."
+
+-- "Juuri sama määrä, jonka kuningas minulle mainitsi", Villon mietti.
+
+-- "Kunnia ja voitto Kaarlo herttualle", Ramswag jatkoi; "hänen
+seurassaan ovat kaiken mailman prinsit ja ylhäiset herrat: Neapelin
+kuninkaan poika, Cleve'n herttua, Filippo Badilainen, Romont'in,
+Marle'n ja Chalons'in kreivit, ynnä monta muuta vielä. Niiden ympärillä
+joukottain palvelijoita, kauppiaita ja irstaisia naisia. Katsokaa!
+katsokaa näitä neljää sataa komeata telttaa meidän ympärillämme.
+Hovipojat, vieläpä joutsimiehetkin käyvät kalliissa vaatteissa. Mitä
+sotamiehiin taas tulee, ei missään näe niitä niin runsaasti
+palkattuina, eikä niin iloisina. Kuulkaa niiden lauluja, katsokaa,
+kuinka niille kaadetaan viinaa ja ryytiviiniä. Vaan mitä! mikä melu
+tuolla alhaalla on? Mitä liekkiä nuo ovat?"
+
+Ramswag'in herra nousi pystyyn satulassa; vaan laskeutui heti
+jälleen alas, jatkaen puhettaan suopealla muodolla ja täynnä
+anteeksi-antamusta.
+
+-- "Se on vain joku kylä, jonka he polttavat lämmittääkseen itseänsä.
+Ilma on vielä tähän aikaan niin kylmä! Vaan nyt me jo lähestymme leirin
+herttuallista osaa. Ohhoh! ei mar teidän herranne kuningas Ludovikin
+luona mitään tämmöistä saa ihailla. Kaarlo Rohkea itsekään ei vielä
+koskaan ole kulkenut näin suurella komeudella, näin paljo ajoneuvoja,
+rikkauksia ja ihmeteoksia muassansa. Tässä on kappeli ja siinä
+kaksi-toista apostolia puhtaasta hopeasta, pyhän Andreaan jäännösrasia
+kristallista, kultaisia astioita, monstranseja, alttarikoristuksia ja
+kalkkiverhoja, joiden vertaisia ei ole koko mailmassa. Tuossa, hänen
+telttansa ... mutta on tarpeetonta minun enempää puhua teidän
+korvillenne, kun se kyllä itse jo puhuu teidän silmillenne."
+
+Kaikki, mitä tuo puhelias kapteeni kertoi, oli aivan totta.
+Ristiretkien aioilta asti, ei ollut nähty mitään niin mahtavaa ja niin
+loistavaa armeijaa. Prinssien teltat kiilsivät kullalle ja silkille;
+Lännen suuriherttuan, Burgundin tulevan kuninkaan oma teltta oli oikea
+palatsi, mitä kalliimmista kankaista, mitä harvinaisimmista koristeista
+kokoon pantu.
+
+Oven suussa joukottain loistavia palvelijoita, joutsimiehiä,
+aseenkantajoita ja hovipoikia kirjauksilla ja kultakoruilla
+vaatteissansa. Ensimäinen osuus, jonkunmoinen etukammio, oli Kordovan
+nahasta. Päämaja keskellä purppura-sametista, koristettuna
+kiertelevällä muratilla, jonka lehdet olivat kultaa, ja varsi kallista
+emaljia. Päivänen tunki sisään värjätyistä akkunoista, jotka olivat
+kultaisiin ristikkoihin sovitetut. Sisäänkäytävän vastaisella seinällä,
+Burgundin vaakuna, helmistä, rubiineista, saphireista ja smaragdeista
+muodostettuna. Siellä täällä Kaarlo herttuan monilukuiset aseet; hänen
+keihäänsä, joiden kärjet olivat kultaa, ja varret norsunluuta tai
+eben-puuta, sekä hänen miekkansa ja veitsensä, joiden ponnet
+kimaltelivat kalliista kivistä. Näiden sota-aseiden välissä pöytiä,
+joiden päällä makasi kaikki hänen kultakalunsa ja kalleutensa,
+hänen sinettinsä, joka painoi naulan, Kulta-taljan tähdistön
+kaulavitjat, jotka olivat kokonaisen kreivikunnan arvoiset, hänen ja
+hänen isänsä muoto-kuvat, kaksi ihmeteosta aikanansa; vihdoin,
+hänen valtio-istuimensa, joka olisi kelvannut vaikka Persian
+satraapille, hänen valtio-istuimensa, jolla hän aina mielellään istui
+näyttäytyessään lähettiläille ja prinseille, antaakseen niille jo
+edeltäpäin jotain aavistusta siitä suuruudesta, jota kohden hän pyrki.
+
+Sillä hetkellä, jolloin Villon saatettiin sisään, tämä valtio-istuin
+seisoi tyhjänä. Nähdäkseen itse herttuan, hän nousi varpaillensa, ja
+hovilaisten yli hän vihdoin huomasi pitkänään leijonantaljalla makaavan
+miehen, joka varreltaan oli kohtuullisen iso ja ruumiiltaan roteva,
+ylpeällä otsalla, kuivalla, kiukkuisella muodolla, ja verestävillä
+silmillä, miehen, jonka te'eskennellyssä hymyssäkin vielä oli jotain
+häijyä sekä raakaa.
+
+Sen kuvauksen johdolla yksinään, jonka Ludovik XI oli antanut,
+runoilijamme hänet oitis tunsi; hän mietti mielessänsä:
+
+-- "Ketun jo tunnen, tutkikaamme nyt sutta."
+
+
+
+
+XIX.
+
+Rohkea, hirveä, hurja.
+
+
+Kansa harvoin erehtyy liikanimissä, joita se antaa; näin se on
+asteettain arvostellut Burgundin herttuan elämää.
+
+Kaarlo Rohkea, niinkauan kuin hän vielä, paljaana Charolais'in
+kreivinä, ei ollut muuta ehtinyt näyttää, kuin kieltämättömän
+uljautensa; Kaarlo Hirveä, kun hän päästyään isänsä viisaista
+varoituksista, vapaasti heittäytyi himojensa ja julmuutensa kuohuvaan
+pyörteesen; Kaarlo Hurja, kun hän menestyksen ylpeydessä ja
+kunnianhimon kuumeessa syöksyi silmittömästi, ikäänkuin tahallaan
+rikoksiensa ansaittua rangaistusta kohden.
+
+Runoilijat ovat myöskin ennustajoita. Tämmöinen ennustus soveltuu
+kaikkiin itsevaltiaihin ja kaikkiin valloittajiin. Niinpä Villon sen
+luulikin lukevansa tuon miehen otsalla, jota hän katseli.
+
+Löytyy kaksi oivallista kuvaa Kaarlo Rohkeasta: toinen Juhana
+Bryggeläisen, toinen Michelet'in maalaama. Kankaalla niinkuin
+paperillakin hänellä aina on tuo sama kamala ja hirvittävä muoto, nuo
+punaiset silmät, nuo synkät kasvot, tuo tumma iho, muoto, jonka
+epäselvät vivahdukset todistavat sitä syntyperän sekanaisuutta, sitä
+alkuaineiden, aatteiden ja himojen ristiriitaisuutta, joka tässä
+traagillisessa henkilössä vallitsi. Chastellain, hänen elämäkertansa
+kirjoittaja, päättää kuvauksensa hänestä näillä sanoilla: "Vahva
+varreltaan, vahva käsiltään, vahvoilla, tukevilla säärillä, pitkillä
+käsivarsilla; ankara keihästelijä, valmis syöksemään satulasta kenen
+tahansa; parta ja iho ruskeat, päässä tuuhea harjastukka."
+
+Hänen uhkaava mielilauseensa: "olen sen suorittanut" kauhistutti
+kaikkia, hänen ensin ryhtyessään hallitukseen. Hän alkoikin suorittaa,
+millä menestyksellä, kuinka? -- Jumala sen yksin tiesi. Hän oli
+pyrstötähti, joka näytti antavan paljo aihetta ajatukseen. "Käytin
+kuvitusvoimaani". Chastellain sanoo, "ja voin uskoa hänestä mitä
+tahansa... Lopussa kiitos seisoo."
+
+Kaikki hänen ympärillään, samoin kuin tuon vapisevan kansan keskellä,
+jo kohta muistutti hävittäjästä, tuhoojasta.
+
+Gentiläiset hänen nöyryyttävät; hän sen sittemmin heille kostaa.
+Lüttich'in hän valloittaa ja kostaa oitis. Hän palaa voittoriemussa
+Bryssel'iin ja hänen ylpeytensä, kiukkunsa ja raivoutensa hämmästyttää
+koko tuon levottoman joukon anojia, avunhakijoita ja muiden maiden
+lähettiläitä, jotka hänen tuloansa odottivat. Muun muassa, Tournai'n
+vaivaiset asukkaat pyytävät polvillaan anteeksi erästä heidän
+kaupunkinsa lasten pitämää kujetta; hän ei tahdo kuullakkaan mistään
+vähemmästä rangaistuksesta, kuin merkitä Burgundin vaakunan kuva
+tulikuumalla raudalla heidän jok'ainoan otsaansa.
+
+Sitten, täydellinen mielenmuutos. Toivottiin hänestä ritaria, vaan
+tavataan asioitsija, rahamies ja luvunlaskija. Jos hän käy isänsä
+aartehistossa, hän sen vain tekee sitä sulkeaksensa. Sittemmin hän sen
+täyttää tavattoman suurien verojen ja kaikenlaisien säälimättömien
+kiskomisien kautta. Kaikkialla, tirannimainen säännöllisyys, ankara
+järjestys. Tuon lempeän Filippo herttuan iloinen hovi muuttuu melkein
+kuin luostariksi. Ei mitään yhteisiä pöytiä enää, joiden ääressä
+upseerit ja vasallit hallitsijansa kanssa aterioivat. Hän eroittaa ne,
+hän istuttaa ne eri pöytien ääreen, ja aterian jälkeen jokaisen täytyy
+astua herttuan ohitse, joka panee muistoon poissa-olevat; joka on
+poissa, menettää päiväpalkkansa. Jos joku siitä uskaltaa valittaa,
+herttua kohta joutuu raivoihinsa. Tarkempi ja toimeliaampi, kuin kukaan
+muu mailmassa, hän oleskelee alituisesti harjoituksissa ja
+neuvotteluissa, rasittaen itseänsä ja väkeään säälimättä. Kaiken
+vapauden, kaikki oikeudet, kaikki kansalliset aatteet hän oitis
+tukehuttaa, tahtoen yhtenäisyyttä hajanaiseen valtakuntaansa. "Jos
+olisin heikko, minua halveksittaisiin; tahdon ennemmin olla vihattu."
+Hän teki itsensä vihatuksi joka paikassa, yksin noiden suuri- ja
+paksupäisten Flamilaistenkin maassa, joka oli hänen tukevin turvansa.
+"Meillä Portugalilaisilla," hän heille sanoi, viitaten äitinsä
+syntyperään, "meillä on tapana antaa tuhannen peeveliä kaikille, jotka
+eivät tottele meidän tahtoamme!" Dinant, Lüttich, sen pian saattoivat
+todistaa. Ei mitään jalomielisyyttä, ei mitään ritarillisuutta, ei edes
+kunniantuntoa. Nesle'ssä, Briey'ssä, ne, jotka olivat hänen kunniaansa
+luottaneet, surmattiin säälimättä. Ainoastaan väkevämmän oikeudella hän
+riistää ja raastaa kaikkialla, kun se vaan suinkin sopii hänen
+tarkoituksiinsa. Oikea rosvo.
+
+Hänen kiihkeissä aivoissaan, joissa järkevyys ei kuitenkaan vedä
+kunnianhimolle vertoja, liikkuvat täydellisessä epäjärjestyksessä
+kaikki nuo tuumat, kaikki nuo unelmat, jotka vasta myöhemmin Kaarlo V,
+hänen tyttärensä poika toteuttaa. Mutta Kaarlo V:llä olikin vaan
+tekemistä Frans I:sen kanssa; Kaarlo Rohkea törmäsi Ludovik XI:ttä
+vastaan.
+
+Varrotessaan tuota ratkaisevaa hetkeä, varmana voitostaan, hän venyi
+siellä, komeassa teltassaan, leijonataljallansa, puettuna purppuraan ja
+nojaten samettityynyihin.
+
+Hänen ympärillään, määrätyillä paikoilla, tarkassa järjestyksessä ja
+kunnioittavassa äänettömyydessä, koko hänen huonekuntansa, koko hänen
+hovinsa. Ei mitään siinä puuttunut, ei edes kääpiö, eikä narrikaan,
+joka makasi isojen metsäkoirien keskellä, herransa jalkain juuressa; ei
+esi-lukijakaan, joka par'aikaa komeasta käsikirjoituksesta luki
+Aleksanteri suuren historiaa.
+
+Aleksanteri suuren historia, paki paraastaan kirjoitettu Lännen
+suuriherttuaa, Burgundin tulevaa kuningasta varten. Hänen ja hänen
+ystäväinsä yhtäläisyys Dareion voittajan ja tämän päällikköin kanssa
+löytyi siinä esitettynä erään hovilaisen kynällä. Ja Burgundilainen
+näyttikin sitä suosiollisin korvin kuuntelevan. Hänen katseestaan,
+hänen hymystään oli helppo huomata, että hän, joka itse oli paras
+imartelijoistansa, kaikessa hiljaisuudessa vertasi itseään tuohon
+Makedonian sankariin.
+
+-- "Pyhän Yrjänän kautta! vannonpa sen", hän äkkiä huudahti, "meillä,
+myös meilläkin on oleva taistelumme Arbelan luona ... ja myöhemmin,
+ehkä jo hyvinkin pian, kun valtakuntamme ulottuu Pohjanmerestä
+Välimereen asti, lähdemme koko kristillisen ritariston etupäässä,
+johtamaan jotain viimeistä ristiretkeä, aukaisemme Gordion solmun,
+valloitamme Itämaat ja kuljemme voittoriemussa johonkin uuteen
+Babeliin."
+
+Eräs hovilainen kiirehti vastaamaan:
+
+-- "Se on uuden Aleksanterin työ. Jos tunkisimme Libyaan asti, ei
+epäilemistä, ett'ei Ammon'in oraakeli teitäkin julistaisi Jupiterin
+pojaksi."
+
+Ja jokainen kumarsi ikäänkuin tervehtiäkseen jotain jumalaa.
+
+-- "Olkoon menneeksi!" Villon jupisi, joka tarkalleen oli seurannut
+tätä kohtausta, "minä olen Diogenes; jos joskus tulisit kolkuttamaan
+minun tynnyrini suulle, vastaisin sinulle: väistyppäs vähäisen syrjään
+minun aurinkoni edestä!"
+
+Esi-lukija kysyi, saisiko jatkaa.
+
+-- "Ei", herttua sanoi. "Nyt pari sivua Liviosta. Hannibalin historiaa.
+Niinkuin hän, minäkin menen Alppien yli, niinkuin häntä, ei kukaan
+minuakaan voi vastustaa."
+
+Eräs ääni hänen keskeytti; tykin ääni.
+
+-- "Mitä se on?" hän sanoi rypistäen kulmiansa. "Granson ei siis
+vieläkään ole antaunut? Haa! minä hirtätän ne joka ainoan!"
+
+Sitten, nousten äkkiä pystyyn, hän kysyi:
+
+-- "Missä on Ramswag?"
+
+Tämä astui esiin kumartaen maahan asti.
+
+-- "Sinä lupasit minulle, että linna tänään antautuisi", herttua
+kiukuissaan tiuskasi. "Pyhän Yrjänän kautta! aiotko pitää minua
+pilkkanasi?"
+
+-- "Teidän ylhäisyytenne", Lothringilainen vastasi, "minä toivon vielä
+voivani pitää, mitä lupasin. Olen sanonut heille heidän omalla
+kielellänsä, ja hänen ylhäisyytensä Filippo Badilaisen nimessä, että
+Bern ja Freiburg ovat raunioina, ett'ei kukaan enää voi heitä auttaa,
+että te ihmettelette heidän miehuuttansa, ja että, aikomatta heitä
+millään muotoa siitä rangaista, päinvastoin tarjoatte heille kaikkea
+kunniaa ja kiitosta."
+
+-- "No niin! miksi eivät ole antauneet?"
+
+-- "Juhana Veiller, yksi päälliköistä, suostui aukaiseen portit. Eräs
+toinen, Hannu Müller sitä vastusti, julistaen tahtovansa tulla
+raunioiden alle haudatuksi. Minun täytyy sinne piakkoin palata..."
+
+-- "Palaa sinne oitis, ja tarjoo heille uudestaan, vanno heille
+sielusi, veresi kautta, mitä ikänä vaan tahdot. Tämä vastarinta minua
+kiukuttaa ... sen täytyy loppua!"
+
+Ramswag oli jo lähtemäisillään; muuan vanhus, Badin rajakreivi häneltä
+sulki tien.
+
+-- "Maltas vähän!" tämä sanoi, "minun nimeäni on jo käytetty; sitä
+aiotaan vieläkin käyttää. Burgundin herttua, minä toivon, ett'en saa
+sitä katua, ja että pidätte sananne."
+
+-- "Epäilemättä ... niin ... mene! Ramswag, mene!"
+
+Ilkeä irvistys väänsi Lothringilaisen kasvoja; sitten hän katosi.
+
+Villon käytti nyt tilaisuutta lähestyäkseen erästä kamariherraa, ja
+antoi tälle kirjeensä.
+
+Tämä kiirehti ojentamaan sen herttualle, joka oitis aukaisi sinetin.
+
+-- "Vai niin!" hän sanoi, lukiessaan sitä inhoavalla muodolla. "Taasen
+on kallis serkkumme Ranskassa meitä kirjeellä muistanut. Entä missä on
+kirjeentuoja?... Ai! tehän se olette, herra?... Oivallista ...
+odottakaa."
+
+Jokainen läsnä-olevista oli hiljaa ja varovasti väistynyt syrjään,
+paitsi Villon, joka tämän viimeisen sanan johdosta jäi paikallensa.
+
+Kumealla äänellä, hampaiden välistä herttua jatkoi:
+
+-- "Campobasso! jokin ilmi-anto... Ahaa! kyllä ymmärrän ... että muka
+hyvän palvelijani hylkäisin... Vanha juoni, jolla ei minua petetä. Päin
+vastoin. Löytyy mar aina sentään yhtä paljo älyä, kun sinullakin,
+serkkuseni!"
+
+Kylmän ulkomuotonsa alla. Villon itsekseen nauroi ja mietti mielessään:
+
+-- "Ilku vaan, Jupiterin poika! Ludovik XI ei ole muuta kuin halpa
+kuolevainen, mutta kuinka hyvin hän sinun sentään tuntee!"
+
+-- "Sveitsiläiset!" herttua jatkoi. "Minäkö myöntyisin? minäkö
+peräytyisin? Näyttääpä tosiaan siltä, kuin hän luulisi minun olevan
+oikein vaarassa!... Minun kunniani häntä jo edeltäpäin kammoittaa. Hän
+pelkää omaa selkäänsä. Pyhän Yrjänän kautta! onpa hänellä syytäkin."
+
+Samassa Badin rajakreivi astui esiin ja puhui:
+
+-- "Kaarlo herttua, lupasittehan vastaan-ottoa Bern'in lähettiläille."
+
+-- "Oikein!" herttua huudahti, ikäänkuin ihastuksissaan tarjouvasta
+tilaisuudesta. "Tulkoot... Ja te, herra lähettiläs Ranskasta, -- te
+saatte kuunnella."
+
+Rajakreivi antoi merkin ja Berniläiset saatettiin sisään. Ne olivat:
+lempeä Juha, kiivas Kirschoff ja varastonhoitaja Franckli; tämä
+jälkimäinen johti puhetta.
+
+Jo ensi sanoissa herttua heitä keskeytti, kiljaisten:
+
+-- "Polvillenne! Ruhtinasten ja kuningastenkin lähettiläät minua vaan
+polvillaan puhuttelevat."
+
+Sveitsiläiset tekivät ensin liikkeen loukatusta ylpeydestä, sitten he
+sentään tottelivat. Vanha Franckli oli sen heille viittauksella
+käskenyt ja loi heihin rukoilevan silmäyksen.
+
+-- "Burgundin herttua," hän sanoi, taipuen itse vuorostaan tähän
+nöyryyttävään hovitapaan, "meillä on tapana notkistaa polvemme vaan
+Jumalan edessä. Kun lankeemme teidän eteenne, sen te'emme oikeuden ja
+isänmaan tähden. Emme ole koskaan teitä ahdistaneet; olemme vaan
+puolustaneet itseämme. Kun teidän maaherranne Hagenbach hirtettiin, se
+tapahtui oikean, julkisen tuomion kautta; hän oli sen ansainnut.
+Kuitenkin, teidän ylhäisyytenne, jos vaaditte rahallista korvausta,
+puhukaa. Meillä on sitä varten rahoja Bern'in asukkailta, ja suuri
+summa onkin. He ovat ylpeitä, sentähden että ovat vapaita. Teidän
+ylhäisyytenne, mitä hyödyttää sota heidän ja teidän välillä? Mitä
+meistä voittaisitte? Meidän maamme on karkea, köyhä ja hedelmätön;
+vangit, joita siellä saisitte, eivät voisi mistään maksaa teille
+kalliita lunnaita. Teidän kannuksissanne ja hevosienne suitsissa on jo
+enemmin kultaa ja hopeaa, kuin koko Sveitsissä. Vielä viimeisen kerran,
+ennenkuin ryhdymme taisteluun, pyydämme teiltä rauhaa."
+
+-- "Rauhaa!" herttua mörähti, pilkanhymy huulillansa. "Serkkuni
+Ranskassa neuvoo minulle samaa. Olisipa se kaunis kunnia, jos
+nähtäisiin minun myöntyvän."
+
+-- "Burgundin herttua," Franckli jatkoi, "vihollinen, jonka voittaminen
+teille suurimman kunnian tuottaisi, olette itse. Minä näen käsissänne
+useiden maiden kohtalon, monen ihmisen onnen. Jumala teitä katselee
+tällä hetkellä. Suokoon Hän teille henkensä valon! Me kiitämme teitä,
+että käskitte meidän langeta polvillemme, sitä Häneltä pyytämään. Nyt
+kun rukouksemme on päättynyt, ylös! toverit. Bern ei meille antaisi
+anteeksi pitempää nöyryyttä. Me sitä edustamme täällä."
+
+Ja suoralla, arvokkaalla tavalla kaikki kolme nousivat ylös.
+
+Tähän asti herttua oli hillinnyt itsensä, vaikka tulinen puna lepäsi
+hänen kasvoillansa ja viha jo säihkyi hänen silmistänsä. Bern'in nimi
+oli kuin kipinä, joka sytyttää ruudin. Hän joutui äkkiä raivoon ja
+huudahti:
+
+-- "Bern! Bern on minua pilkannut ja häväissyt! En sille antaisi
+anteeksi, en, vaikka sen kaikki asukkaat, köysi kaulassa, ryömisivät
+jalkojeni juuressa, anoen julkisesti minulta armoa. Minä tahdon sen
+muurit raunioiksi, sen kartanot tuhaksi ja nahan sen karhulta matoksi
+koirilleni!"
+
+-- "Kavahtakaa!" kiivas Kirschoff huudahti, "kavahtakaa karhua! sillä
+on sekä hampaita että kynsiä, millä itseänsä puolustaa."
+
+-- "Teidän ylhäisyytenne", Juha tyyneesti lausui, "olette nähneet
+meidän rukoilevan, olette näkevä meidän taistelevankin."
+
+Herttuan raivo oli yhä kiihtymässä.
+
+-- "Olen näkevä teidän pakenevan," hän karjasi, "ja muserran teidät
+tykkänään, te kapinallisten vasallien sikiöt, te hävyttömät roistot!
+Ahaa! joko pelkäätte? joko pyydätte armoa? Ei! ei! Jos täytyy ärsyttää
+Bern'in väkeä, että ne tohtisivat tapella, kyllä siihen aina keinot
+keksitään: esimerkiksi lähetämme heille teidän kolme päätänne."
+
+Vanha Franckli, rauhoittaen molempia tovereitaan, otti vastataksensa.
+
+-- "Teidän ylhäisyytenne, antakaa teloittajan tulla, niin saatte nähdä,
+ett'ei Sveitsiläinen pelkää mitään, paitsi Jumalan vihaa."
+
+Ja kädet ristissä rinnan yli, tyynellä otsalla sekä uljaalla
+katsannolla, mutta ilman vähintäkään röyhkeyttä, tuo jalo vanhus näytti
+vartoovan.
+
+Vähän taempana, hänen sivullaan, hänen molemmat kumppaninsa, samassa
+asemassa.
+
+Kenties herttua oli aikeessa panna tuomionsa täytäntöön, päälliköidensä
+ja liittolaistensa liikkeistä ja silmäyksistä huolimatta, vaan silloin
+joku näistä kuiskutti hänen korvaansa jotakin ja hän jatkoi ivaavalla
+hymyllä puhettansa.
+
+-- "Ei teitä, hyvät herrat lähettiläät! mutta muutama satakunta
+teikäläisistä, jotka saavat kuolla heti paikalla, teidän silmäinne
+edessä, niin että voitte saattaa siitä sanoman Bern'iin."
+
+Ei kukaan vielä voinut häntä ymmärtää, mutta kaikki hänen tunsivat ja
+moni hänen kiihkeimmistä puoluelaisistaankin huomasi vapisevansa.
+
+Herttua sitä vastaan, viittauksella hajottaen joukon, joka seisoi
+teltan suulla, sanoi:
+
+-- "Antakaapa minun katsoa kuka tuolla alhaalla tulee."
+
+Jokainen väistyi syrjään ja katseli.
+
+Ne olivat Granson'in puolustajat, jotka, annettuaan pois aseensa,
+lähestyivät noin viiden sadan lukuisina, enemmältä osalta kalpeina ja
+nääntyneinä, pitkän piirityksen vaivoja sekä puutteita kärsittyänsä,
+jopa jotkut haavoitettuinakin, astuen vaan vaivalla eteenpäin
+Ramswag'in, tuon Judaksen johtamina, joka nyt tuli heidät herttuan
+haltuun jättämään.
+
+-- "Mitä väkeä nuo ovat?" herttua kysyi te'eskennellen
+tietämättömyyttä, mutta voimatta peittää pirullista iloansa.
+
+-- "Teidän ylhäisyytenne", Ramswag vastasi, "se on Granson'in
+varustusväki, joka tulee antaumaan teidän tahtonne ja armonne alle."
+
+-- "Minun tahtoni," herttua vastasi, "on, että ne hirtetään. Minun
+armoni on, että saavat juuri paraiksi aikaa sovittaa asiansa Jumalan
+kanssa."
+
+Jo paljaasta äänestä, jolla tämä tuomio lausuttiin, oli helppo ymmärtää,
+että se oli peräyttämätön. Joitakuita vastaväitteitä kuitenkin nousi,
+vaan ne hukkuivat oitis hovilaisten mieltymyshuutoihin, ja muutamat
+herrat vielä erittäin ilmoittivat suostumuksensa vakuuttaen, että piti
+aloittaa tämä sotaretki jollakin suurella hirmutyöllä.
+
+-- "Peloittakaamme noita porvareita, noita maanmoukkia!"
+Château-Guyon'in herra sanoi; "pelko on meille avaava heidän linnojensa
+ja kaupunkiensa portit."
+
+-- "Kun ei ketään säästetä", Romont'in kreivi liitti, "sodat aina
+paljoa pikemmin päättyvät."
+
+Itse Ramswag'kin puuttui puheesen, sanoen, että hän oli kadottanut
+erään riidan Sveitsiläisten luona, ja että se oli vielä hänellä
+kostamatta.
+
+Astuivatpa esiin vihdoin Yverdun'in ja Estavayer'in asukkaat, joiden
+kaupungit olivat tuhkana, ja nämä myöskin kostoon kehoittivat.
+
+Näin rohkaistuna turmiollisessa aikeessaan, herttua antoi käskyn
+tuomion täyttämisestä.
+
+Mutta vallan toisessa mielessä vanha rajakreivi nyt vuorostaan
+sekaantui asiaan.
+
+-- "Malttakaa!" hän sanoi, "minun kunniani takauksella nuo onnettomat
+teidän sanaanne ovat luottaneet. Minun kunniani ja teidän omanne
+nimessä, armon Jumalan nimessä, minä rukoilen, minä pyydän, minä
+vaadin, että se heille pidetään!"
+
+-- "Viekää pois tuo vanhus", herttua käski. "Pitäkää häntä silmällä,
+siksi kun tahtoni on täytetty!"
+
+-- "Pois!" rajakreivi huusi, paljastaen miekkansa. "Turmio sille, joka
+minuun koskee!"
+
+Sitten, taittaen sen terän polveansa vasten ja heittäen molemmat
+palaset herttuan jalkoihin, hän lausui:
+
+-- "Minä menen nyt ja yhdyn Berniläisiin. Heidän kanssaan, juuri
+Burgundilaisten veressä tulen pesemään tämän tahran, jolla kunniaani on
+häväisty!"
+
+Ja pää pystyssä, silmät inhosta säihkyen, hän lähti, eikä kenkään
+uskaltanut häntä estää.
+
+-- "Voitte seurata häntä, te muut", herttua sanoi noille kolmelle
+Berniläiselle.
+
+-- "Ei", Franckli vastasi, "me tahdomme olla täällä, me tahdomme
+nähdä ... että marttiiratkin meidän näkisivät ... ja voisivat lukea
+kasvoistamme, että Bern heitä itkee ja kostaa!"
+
+Tällä välin tuomio oli vangeille julistettu. He kuuntelivat sitä
+kylmästi, hämmästymättä, vaalenematta.
+
+He olivat melkein kaikki nuoria, uljaita miehiä. Elämä oli heillä
+ihanimmillaan; vaan ei kukaan heistä kuolemaa kauhistunut. Juhana
+Veiller, kun riistettiin vaatteet hänen päältänsä, lankesi polvilleen
+Hannu Müller'in eteen, joka niin kiinteästi oli vastustanut antaumista,
+ja sanoi tälle:
+
+-- "Minun syyni se on! Minä se olen, joka teille turmion olen
+tuottanut. Suotkos sen, veljeni, anteeksi!"
+
+-- "Suon", Hannu Müller vastasi, "omassa niinkuin kaikkein muidenkin
+nimessä."
+
+Ja, nostaen hänet ylös koko armeijan nähden, hän syleili häntä.
+
+Suuria puita kasvoi siellä täällä. Vähän aikaa jälkeenpäin,
+kaksi-toista tai viisi-toista ruumista rippui jokaisessa.
+
+Sitten, kun uhrien luku huomattiin liian suureksi, herttua kärsimätönnä
+huudahti:
+
+-- "Jätetään toinen puoli järveä ja upotusta varten huomiseksi. Täytyy
+säästää huvituksiansa."
+
+Villon'in huuto hänen samassa keskeytti.
+
+Niiden joukossa, joihin nuo teloittajiksi muuttuneet sotamiehet juuri
+tarttuivat, hän tunsi Troussecaille'n.
+
+Troussecaille'n vieressä oli Bartholomeon vanhin poika, Fritz.
+
+-- "Teidän ylhäisyytenne", runoilija huudahti, "onhan tapana Burgundin
+herttuoilla antaa meille Ranskan lähettilaille jokin lahja; minä pyydän
+teitä säästämään noita kahta tuolla ... kahta muukalaista."
+
+-- "Kenties!" herttua lausui; "mutta sillä ehdolla, että jäät tappelun
+yli tänne, voidaksesi kertoa herrallesi kuinka vähän minä Sveitsiläisiä
+pelkään ja kuinka syvästi heitä olen nöyryyttänyt."
+
+-- "Sen teille lupaan ja puheeni pidän", Villon vastasi kiiruhtaen
+molempien ystäviensä luo niitä vapauttaakseen teloittajien kynsistä.
+
+-- "Tosiaan!" arveli Troussecaille; "en olekkaan luotu hirtettäväksi!"
+
+-- "Maltas!" herttua jatkoi; "olet sanonut minulle, että he ovat
+muukalaisia. Minä armahdan heitä vaan sillä ehdolla. Sveitsiläisiä, en
+koskaan; en ainoatakaan!"
+
+-- "Ranskalainen!" Troussecaille kiirehti sanomaan.
+
+-- "Entä sinä?" herttua kysyi Fritz'iltä.
+
+Hänen molempien ystäviensä huulet ja silmäys häntä kehoittivat
+valehtelemaan. Hän sitä ei tahtonut, ei edes henkensä uhalla. Hän
+vastasi ylpeästi:
+
+-- "Sveitsiläinen!"
+
+-- "No, sitten! niinkuin muutkin. Olen sen sanonut, ei ainoakaan ole
+pääsevä. Pian vaan, köysi tänne!"
+
+-- "Armoa, teidän ylhäisyytenne! hän on vain lapsi!"
+
+-- "Mies!" Fritz vastasi, "joka tietää kuolla, kuin soturi,
+miekkaansa!"
+
+Veitsi välähti samassa hänen kädessään; hän painoi sen uljaasti
+rintaansa.
+
+Kun sitten verta alkoi virtana valua, hän otti sitä käden täyteen, ja
+heitti herttuan silmiin, huutaen:
+
+-- "Kirottu tiranni! mahtanet sinä jo piankin, veljieni voittamana,
+vuorostasi astua Jumalan eteen, tämä tahra otsallasi!"
+
+Vähän aikaa jälkeenpäin kaikki olivat poissa, paitsi molemmat
+Ranskalaiset ja tuo poika parka, joka taisteli kuoleman kanssa, yhä
+kertoen vielä:
+
+-- "Turmio sinulle ... Burgundin herttua... Voi! niin ... turmio!
+turmio!"
+
+
+
+
+XX.
+
+Tappelu.
+
+
+François Villon oli majoitettuna erääsen telttaan, jossa häntä herttuan
+nimenomaisella käskyllä pidettiin vankina, tappelun päätöstä
+vartoomassa.
+
+Hänen vieressään, kapealla kangasvuoteella, Fritz parka, jonka silmät
+ja hengitys enää olivat ainoana todistuksena, että hän eli.
+
+Kalpea ruumis, jossa soilehti vielä, ikäänkuin sammuvassa kynttilässä,
+elon viimeinen jäännös. Sielu, jonka värisevät siivet jo aukenivat
+aloittaakseen lentoansa.
+
+Troussecaille ei enää ollut siellä. Joku hämärä, levottoman vihan
+nostama aavistus oli runoilijalle sanonut, että Campobasso kenties
+olisi Fritz'in kostaja, ja oitis, huolimatta sen enempää sitä miettiä,
+hän oli antanut Ludovikin vahvistaman suojeluskirjeen Troussecaille'lle
+ja lähettänyt hänen Campobasso'n luo.
+
+Vähän aikaa jälkeenpäin, eräs lääkäri tutki ja sitoi haavan. Mutta niin
+syvässä unenhoureessa haavoitettu makasi, ett'ei edes kivun tuskakaan
+häntä saanut hereille.
+
+Saattaessaan tohtoria ulos, Villon oli saanut häneltä ainoastaan tämän
+vastauksen:
+
+-- "Tiede on voimaton tällaisissa tiloissa; Jumala yksin tekee
+ihmeitä!"
+
+Mieleltään yhä enemmin synkistyen, Villon asettui istumaan nuorukaisen
+vuoteen viereen.
+
+Tämän uljaus ja onnettomuus näin nuorella iällä häntä syvästi
+liikuttivat. Hän mietti: "jos minulla olisi poika, se olisi tuossa
+iässä!" Ja, niinkuin isä, hän tätä hoiti ja holhosi.
+
+Pimeä tuli aikaisin. Oli Helmikuun viimeinen päivä, sumuinen päivä. Yö
+milloin synkeä, milloin valoisa. Täysi kuu, mutta suuria pilviä
+taivaalla, jossa vaihetteli valoa ja varjoja, taivaansiniä ja
+smaragdi-harmaata, punertavaa hohdetta ja tähtiä.
+
+Silloin tällöin, kun kuu tuli näkyviin, se oli veripunainen.
+
+Punasiapa olivat tuletkin, jotka paloivat siellä täällä pitkin leirin
+koko laajuutta, ja joiden haaveellisessa valossa saatettiin eroittaa
+telttain liikkumattomia piirteitä, liehuvia lippuja, välkkyviä aseita
+ja sotamiehiä, joita kulki ja liikkui kuin aaveita. Kaikkialla naurua
+ja laulua. Herttuallisen teltan puolella jonkunlaisien pitojen iloista
+melua ja pauhinaa. Granson'in linnassa, jonka joka aukosta loisti
+valkeita, hoilausta ja mässäystä.
+
+Vihdoin kaiken tämän tohinan keskellä tuulen vaikeroiminen noissa
+suurissa puissa, jotka näyttivät huokaavan niissä rippuvien ruumiiden
+painon alla.
+
+Puoli-yön tienoilla haavoitettu heräsi.
+
+-- "Eikö Sveitsiläisiä kuulu?" hän kysyi.
+
+-- "Ei vielä", Villon vastasi.
+
+-- "He tulevat varmaan!" poika vakuutti; "unissani näin heidän
+kokoontuvan ja kuulen heidän lähestyvän!"
+
+Houreissaan hän sitten alkoi kuvailla Sveitsiläisten eri pataljoonia ja
+koetti kiiruhtaa niiden kulkua; hän kutsui niitä voittoon. Sen jälkeen
+uupuen jälleen tuosta ponnistuksesta, hän nukkui uudestaan.
+
+Aamupuoleen Villon'kin nukahti.
+
+Ankara melu hänen herätti.
+
+Hän riensi katsomaan.
+
+Herttua, etevimmät päälliköt seurassaan, kulki järven rantaan. Siellä
+hän astui erääsen kirjatuilla purjeilla, matoilla ja samettityynyillä
+komeasti koristettuun jaalaan, jonka mastossa Burgundin lippu liehui.
+
+Jaala etääntyi rannasta ja seisahtui pian suuren ympyrän keskelle,
+jonka sata muuta joutsimiehillä ja sotureilla täytettyä venettä
+muodostivat.
+
+Upotettaviksi aiotut vangit olivat muassa. Sidottuina kaksittain ja
+kolmittain yhteen, ne syöstiin päistikkaa järveen... Kun ne sitten
+jälleen nousivat veden pintaan, toiset niitä airoilla iskivät, toiset
+nuolilla ampuivat.
+
+Ne kuolivat kaikki marttiroina, ei ainoakaan pyytänyt armoa.
+
+Niitä oli neljättä sataa.
+
+Kun viimeiset aaltojen alle katosivat, kuului ilmassa viimeisen kerran
+uhrien huuto, ja teloittajien nauru.
+
+Fritz nousi äkkiä istualle, silmät pystyssä.
+
+-- "Nuo ovat Sveitsiläisiä, eikö niin?" hän sanoi.
+
+-- "Ei, poikaseni. Se on Burgundin herttua, joka menee suurukselle."
+
+-- "Kuinka! ei mitään vielä! ... ei mitään!"
+
+-- "Vaan sen sijaan näen joukon joutsimiehiä, jotka marssivat
+tuntureita kohden, viinamäkien yli tuolla, ja näyttävät aikovan
+ahdistaa vanhaa linnaa, joka kohoaa tuolla alhaalla, Neuschâtel'in
+puolella."
+
+-- "Ahaa! se on Vaux-Marcus ... se pitää puolensa, yhtä uljaasti kuin
+Granson. Kysykääpä, ystäväni ... minä kuulen jonkun lähestyvän."
+
+Se oli tohtori.
+
+Hän antoi lääkkeitä haavoitetulle ja samalla myös tiedot, joita tämä
+halusi.
+
+Vaux-Marcus'en herra ei ollutkaan pitänyt puoltansa. Jo edellisenä
+iltana hän oli tullut aseetonna, seuratonna, lankeemaan polvillensa
+Burgundin herttuan eteen, pyytäen palvelusta hänen armeijassaan, sekä
+tunnustaen hänet herrakseen ja hallitsijakseen.
+
+-- "Petturi!" Fritz jupisi, "voi pelkuria!"
+
+Se, joka joutsimiehiensä kanssa meni ottamaan Vaux-Marcus'ta haltuunsa,
+oli Rosembos'in herra.
+
+Vähän aikaa jälkeenpäin torvet kutsuivat sotaväkeä kokoon ja
+kuuluttajat julistivat, että jokaisen piti oleman valmis huomenna
+taistelemaan.
+
+-- "Huomenna!" Fritz jupisi, "vai niin! se on siis huomenna!"
+
+Kuuluttaja lopetti julistuksensa ilmoittaen, että jokainen, joka
+pakenisi tai pelkäisi tappelussa, tulisi neljään kappaleesen
+hakatuksi.
+
+-- "Ohhoh!" Villon puoli-ääneensä mumisi, "näyttääpä siltä, kuin
+Rohkean sotamiehet menisivät tappeluun, niinkuin koirat, joita ajetaan
+piiskalla!"
+
+-- "Toista on meidän Sveitsiläisten", haavoitettu ylpeästi lausui, "se
+ei ole pelko, joka meitä ajaa eteenpäin, se on rakkaus vapauteen ja
+syntymämaahan!"
+
+Loppu-osa päivää kului ilman muitta tapauksitta. Iltapuoleen huhu
+levisi, että Sveitsiläiset olivat liikkeellä ja lähenivät Neuschâtel'in
+puolelta.
+
+-- "No!" Fritz sanoi, "näettehän nyt, ett'en ole erehtynyt. Jumalani,
+suo minulle armo elää siksi, kunnes tulevat, ja nähdä heidän
+voittavan!"
+
+Yö oli yhtäläinen, kuin edellinenkin. Ainoastaan vähäistä vähemmin
+epäjärjestystä leirissä. Hienoa sadetta suhjusi taivaasta. Kun päivän
+koitossa Villon siirsi verhon teltan suulta sivulle, oli vähän lunta
+vuorien rinteillä.
+
+Herttua jo palasi leirin tarkastuksesta. Äkkiä joku merkki näkyi
+Vaux-Marcus'in tornissa.
+
+-- "Rosembos on vaarassa", herttua huudahti. "Eteenpäin! älkäämme
+antako noille roistoille sitä kunniaa, että saisivat aloittaa
+tappelun."
+
+Eräs ritari ylhäisellä muodolla seisoi hänen sivullansa.
+
+Jonkunmoinen yhdennäköisyys vallitsi heidän välillänsä. Se oli
+Burgundin Suur-Bâtardi.
+
+-- "Veljeni", tämä lausui herttualle, "kerran vielä pyydän teitä,
+varrotkaamme vihollista leirissämme. Siinä olemme voittamattomat."
+
+-- "Niin olemme aina!" herttua vastasi, "eikä meidän ollenkaan tarvitse
+olla niin varovaisia tämän inhoittavan moukka-lauman suhteen, jota
+vastaan meidänmoisien ritarien on häpeä taistella."
+
+Sitten hän astui alas pienen hevosen selästä, jolla silloin ratsasti,
+meni telttaansa ja palasi vähän ajan päästä, aseisin puettuna kiireestä
+kantapäähän, päässä kultainen kypäri ja sen harjalla timantti-kruunu.
+
+Talutettiinpa esiin harmaa oris, hänen sota-oriinsa. Hän nousi
+satulaan, heilutti suurta miekkaansa, kohotti kopeasti päätänsä, ja
+näin koko loistossaan ajoi täyttä nelistä ritaristonsa luo, joka
+kokoontui leirin edustalle.
+
+-- "Tuo on oikea ritari!" Villon sanoi. "Täytyisihän niiden, jotka
+häntä vastaan kestäisivät, olla Roland'eja, Amadis'eja..."
+
+-- "Tai vuorelaisia meidän tuntureilta!" Fritz lisäsi. "Saattepa nähdä
+heidän taistelevan. Mutta sanokaa, mitä tuolla ylhäällä, Vaux-Marcus'in
+linnassa tapahtuu?"
+
+Tuskin runoilija oli ehtinyt kääntää silmänsä sinnepäin, niin hän
+huudahti:
+
+-- "Kah! Burgundin suuri lippu kaatuu, eräs toinen nousee sen sijaan."
+
+-- "Bern'in lippuko?"
+
+-- "En voi eroittaa. Varmaankin joku Sveitsiläinen lippu."
+
+-- "Oi! siinä he vihdoinkin ovat!"
+
+Fritz ei ollut erehtynyt. Ne olivat Schwütz'in ja Thun'in miehet, jotka
+vuoripolkuja pitkin olivat saapuneet tuon vanhan linnan luo ja sen
+valloittaneet. He näkivät nyt koko Burgundin armeijan puolikuun
+muotoisessa tappelu-asemassa, jonka toinen sarvi ulottui viinamäkien
+rinteille, toinen järven rantaan asti.
+
+Heti, vähääkään monilukuista vihollista hämmästymättä, he tarkastivat
+Burgundilaisten sota-asemaa ja lähettivät neljä nopeata sanansaattajaa
+ilmoittamaan kaikki päälliköille ja olemaan niille oppaina.
+
+Ensimäinen joukko, jonka nämä kohtasivat, oli tuomari Scharnachthal'in,
+jonka luutnanttina oli Kilian von Diesbach.
+
+Ainoastaan neljä tuhatta Berniläistä. Vähät siitä! Tahtoen välttää,
+että heitä soimattaisiin pelkureiksi, ja pyrkien ensimäisinä tappeluun,
+nämä vaan yhä riensivät eteenpäin.
+
+Tällä välin herttua oli järjestänyt ratsuväkensä. Turhaan häntä
+vieläkin pyydettiin, ett'ei jättäisi mitään sattuman nojalle. Hän oli
+huomannut Sveitsiläisten etujoukot, luuli siinä olevan koko heidän
+armeijansa ja, liian tulisena voidakseen varrota, hän antoi
+ryntäysmerkin.
+
+Seurasipa hetkinen hiljaisuutta. Sitten maa vapisi rautaan puettujen
+ratsujen poljennasta.
+
+Siihen suuntaan, jossa tuo töminä alkoi, Fritz ojensi nyrkkiänsä,
+ikäänkuin viitatakseen tietä taivaan kostolle.
+
+Villon heitti vielä viimeisen silmäyksen tuon laajan näkymön yli, jossa
+tämä suuri ottelu alkoi.
+
+Ottelu, tärkeä etenkin siveelliseltä kannalta. Harva mies siihen
+aikaan, nerokkaimpienkaan joukossa, olisi sen ymmärtänyt. Villon oli
+runoilija, filosofi; hän mietti mielessään:
+
+-- "Se on läänitys-valta, ritari-aate, vanha aika, joka taistelee uutta
+aikaa vastaan. Toimettomuus työtä vastaan, etu-oikeus oikeutta vastaan,
+ylhäisö alhaisoa vastaan, sortaja sorrettua vastaan, mennyt aika
+tulevaisuutta vastaan! Todistajina nuo korkeat tunturit, jotka, ikuinen
+lumi huipuillansa, kohoovat taivaan rannalla, kuroittaen päitänsä
+toinen toisensa yli, paremmin nähdäkseen, mitä siellä alhaalla
+tapahtuu. Ylempänä vielä, tuo korkein tuomari: Jumala!"
+
+Sitten, painaen silmänsä alas, hän lisäsi:
+
+-- "Itse maanlaatukin näyttää olevan luotu juuri tämmöisen taistelun
+varalle. Kukkuloita vieritysten niinkuin valtameren aaltoja. Kapea tie
+järven rannalla. Siellä täällä pieniä lakeuksia, joilla Sveitsin ja
+Burgundin joukot tulevat vastakkain, yhdenlukuisina, mutta
+erikaltaisina: jalkamiehet ratsumiehiä vastaan, Lapithat Kentaureja
+vastaan."
+
+Ja tosiaan, Burgundin herttualla oli tällä hetkellä pelkkiä
+ratsumiehiä; sillä koko jalkaväki oli vallan jäänyt jälkeen. Hänen
+mainio Romalainen leirinsä, joka oli kaikkien taiteen sääntöjen mukaan
+vahvistettu ja hirvittävällä tykistöllä varustettu, ei ollut tällä
+hetkellä miksikään hyödyksi.
+
+Halveksien päällikköjensä neuvoja, hän jätti kukkulat ja menetti kaikki
+etunsa hurjan rohkeuden kautta. Ylpeys, ykspäisyys ja kiukku
+kiihoittivat hänen aivonsa hulluuteen asti.
+
+Toiselta puolen eivät Sveitsiläisetkään tahtoneet olla arjempia. Heitä
+olisi voinut olla yli kahdenkymmenen tuhannen, jos olisivat odottaneet
+kaikkia liittolaisiansa, jotka tulivat perässä päin. He eivät siitä
+huolineet. Se oli etujoukko, joka törmäsi etujoukkoa vastaan.
+
+Bern'in, Freiburg'in, Zürich'in, Lucern'in, Schwütz'in, Colmar'in ja
+Strassburg'in miehet ynnä joukko mitä uskaliaimpia vapaa-ehtoisia,
+jotka omasta halustaan olivat rientäneet heidän riveihinsä, muodostivat
+heidän etujoukkonsa. Herttualla taasen oli näitä vastaan panna monissa
+tappeluissa karaistua väkeä sekä Euroopan uljain ritaristo. Hirveä
+ottelu oli odotettava.
+
+Törmättiin yhteen eräällä ylängöllä, jonka partaalla seisoi luostari:
+Lance'n karthausilais-luostari. Sveitsiläiset ottivat asemansa sen
+viereen. Kun sitten alkoi kuulua sen muurien takaa munkkien laulua,
+jotka paraikaa pitivät messua, Sveitsin soturit pystyttivät maahan
+piikkinsä, lippunsa ja viirinsä ja laskeutuivat polvilleen
+viiniköynnöksien keskelle, joita mäen viimeisillä vieremillä kasvoi.
+Seuraten esi-isiensä vanhaa tapaa, he jättivät itsensä Jumalan haltuun.
+
+Herttua joukkoineen saapui joutsenkantamalle. Nähdessään tämän hurskaan
+aseman, hänen ritarinsa pyrskähtivät suureen nauruun. Hän itsekin
+erehtyi ja huudahti:
+
+-- "Pyhän Yrjänän kautta! nuo lurjukset anovat meiltä armoa.
+Tykkimiehet, tulta roistoille!"
+
+Ensimäinen laukaus pamahti, peittäen savupilveen koko Burgundilaisen
+armeijan. Kuoleman sanansaattajat viilsivät vakoja Sveitsiläisten
+polvillaan oleviin riveihin. Monta kaatui, verissään ja silvottuna.
+Muut yhä vaan rukoustaan jatkoivat.
+
+Äkkiä luostarin kello soi Kristuksen ruumiin kohoittamista.
+Sveitsiläiset painuivat vieläkin alemmaksi.
+
+Uudestaan kanuunat jyrähtivät heitä vastaan; uudestaan kivikuulat
+tekivät työtänsä, ja nuo harventuneet rivit aaltoilivat niinkuin laiho
+vihurin alla. Epäilys sai vähäksi aikaa vallan. Vaan eräs ääni, munkin,
+veli Starck'in ääni huudahti:
+
+-- "Rohkeutta! veljet, ja siunattu olkoon se, joka kaatuu! Hän
+hyödyttää meitä paljoa enemmin taivaassa rukouksillaan, kuin täällä
+alhaalla aseillansa."
+
+Kaarlo Rohkea luuli jo voittaneensa. Mutta tuulenhenki hajoitti savun,
+ja nyt hän näki Sveitsiläiset jälleen pystyssä ja tulossa; messu oli
+päättynyt.
+
+-- "Eteenpäin!" herttua komensi ja kannusti ensimäisenä ratsunsa
+neliseen. Sveitsiläisten rivit seisahtuivat oitis, muodostaen pitkillä
+piikeillään kolme rautaan puettua pataljoonaa.
+
+Niiden välissä heidän tykkinsä, jotka nyt vuorostaan alkoivat
+jyrähdellä, ja vähän väliä heidän liehuvaiset lippunsa, joita
+ympäröitsi pertuskat ja pitkät miekat.
+
+Tätä keihäsmetsää vastaan, tämän tulipätsin kuumeessa Burgundilaiset
+ratsut kavahtivat takajaloilleen, heittäen muutamia ritareistaan
+maahan.
+
+Muut siirtyivät askeleen ta'apäin.
+
+Sveitsiläiset, askeleen eteenpäin.
+
+Ja joka mies heidän joukossaan, ikäänkuin pyytääkseen taivasta
+todistajaksi heidän oikealle kostollensa, päästi sotahuudon:
+
+-- "Granson! Granson!"
+
+Tällä välin kuitenkin Burgundilainen ritaristo oli jälleen järjestynyt.
+
+Sen etupäässä yhä vaan herttua, joka nopealla silmäyksellä tarkasti
+vihollisten rivejä.
+
+Näiden keskustalla oli pääpataljoona, Scharnachthal'in ja Kilian von
+Diesbach'in johtamana.
+
+Kumpaisellakin siivellä, vähän taempana, kaksi keveämmillä aseilla
+varustettua komppaniiaa, joista toinen seisoi kukkulaa vasten, toinen
+järveä kohden. Nämä sovittivat niin liikkeensä, ett'ei keskustaa voitu
+kiertää.
+
+Koko sotarintaa olisi voinut verrata äärettömän suureen kotkaan, joka
+levittää siipensä, ennenkuin se iskee saaliisensa.
+
+Toisella siivellä oli päällikkönä Zürichiläinen Felix Schwartzmurer;
+toisella taas Herman Mullinen.
+
+Viimeksi mainittua vastaan seisoi Ludovik Aimerles'in herra, Burgundin
+kanslerin poika; edellistä vastaan Château-Guyon'in herra, tuo kaikista
+raivokkain. Sveitsiläiset olivat häneltä riistäneet kaikki hänen
+läänityksensä.
+
+Kaarlo Rohkea itse, teroittaen omin käsin lippuansa, karkasi joukkonsa
+etupäässä Scharnachthal'ia vastaan.
+
+Siinä Burgundin leijona ja Bern'in karhu ottelivat.
+
+Hetken aikaa oli hirveä hämmennys, jonka kestäessä ei voitu mitään
+nähdä. Tykkiniekat eivät ampuneet enää, kun eivät voineet vihollista
+ystävästä eroittaa. Ei mikään saattanut seisoa Kaarlo Rohkeata vastaan.
+Kaataen, musertaen kaikki tiellänsä, hän kulki eteenpäin ja tunsi
+itsensä jo voittajaksi, kun äkkiä neljä uutta vastustajaa asettui
+hänen eteensä, ojentaen tapparansa kärkeä hänen ratsunsa rintaa vasten,
+ja huutaen järjestänsä:
+
+-- "Gent! ... Nesle! ... Dinant! ... Lüttich!..."
+
+Ne olivat nuo neljä Ranskan kuninkaan toveria, nuo neljä kuolleiden
+kaupunkien edustajaa, nuo neljä kostajaa.
+
+Herttuan täytyi seisahtua vastustamattomassa kulussansa. Hän sivalsi
+kerran, katkaisi yhdellä iskulla nuo neljä tapparaa, ja alkoi jälleen
+rientää eteenpäin, kun eräs uusi vastustaja ilmestyi hänen eteensä:
+Kilian von Diesbach.
+
+Tämän miekka iski herttuan kultaiseen kypärään ja lennätti kauas
+timantti-kruunun.
+
+Vasemmalla siivellä, jo ensi kahakassa Ludovik Almerles'in herra oli
+kaatunut. Sitten Pietari Lignarolainen, Milanolaisien päällikkö.
+Vieläpä vihdoin Poitiers'in herttuakin, joka näiden jälkeen oli ottanut
+johtaakseen tätä siipeä.
+
+Vielä huonommin olivat asiat oikealla siivellä. Ja kuitenkin oli
+Château-Guyon'in herra ensi alussa murtanut Sveitsiläisten sotarinnan,
+tunkien siihen, kuin rautainen vaaja tammiseen tönkkään.
+
+Hän pääsi kahden askeleen päähän Schwütz'in lipusta ja kuroitti jo
+kättänsä tarttuakseen siihen. Mutta veli Starck oli siellä pitäen
+kädessään summattoman suurta miekkaa, joka oli yhtä painava kuin tuo
+nuija ennen, sekä yhtä pitkä ja terävä kuin viikate. Tämä tärähti
+Château-Guyon'in kypärään, joka ei kuitenkaan tullut vialle, niin
+tukevaa työtä se oli. Mutta ratsu ja ritari, saman iskun kohtaamina
+keikahtivat yht'aikaa nurin.
+
+Fridolin seisoi veli Starck'in vieressä. Henrikki Elsener'in, erään
+Lucernilaisen avulla, hän anasti lipun kaatuneelta.
+
+Herttua, ahdistettuna joka taholta, alkoi vihdoin peräytyä, mutta vaan
+askel askeleelta, jakaen ja saaden iskuja yhtäpäätä, kiukusta karjuen,
+raivosta riehuvana, verestä juopuneena; ja tätä kesti kokonaisen
+Englannin penikulman, hänen leirinsä etu-varustuksille asti.
+
+Sieltä, neliökivistä rakennettujen vallien takaa jyrähti yht'aikaa
+neljä sataa kanuunaa, heittokonetta ja pientä tykkiä.
+
+Olipa jo aikakin; tuo suuri harmaa hevonen oli haavoja täynnä ja sortui
+maahan ritarinsa alla. Tämä nousi oitis toisen selkään, vaihetti
+kypärää sekä sotanuijaa ja oli jo valmis kostamaan, kun äkkiä aurinko
+levitti säteensä Champigne'n ja Bonvillars'in kukkuloille, ikäänkuin
+näyttääkseen hänelle erään uuden joukon vihollisia, vähintäin toista
+vertaa isomman, kuin se, joka hänen oli niin rajusti jo takasin
+syösnyt.
+
+Ne olivat tuon vanhan liittokunnan väkeä, noita hirvittäviä vuorelaisia
+Glarus'en, St. Gallen'in ja Waldstättien tuntureilta, kaikki nuoria
+miehiä kookkaalla varrella ja masentumattomalla rohkeudella, joita oli
+pelko ja kuitenkin ihastus nähdä. Pormestariensa ja tuomariensa
+johdolla he lähenivät pikamarsissa, riemulauluja laulaen ja rientäen
+vuorostaan tappeluun. Nämäkin yhä tavan takaa huusivat:
+
+-- "Granson! Granson!"
+
+Sitten viimein kuului hirveä mylvinä noista kahdesta summattoman
+suuresta sarvesta, jotka suuri Kaarlo oli antanut heidän esi-isillensä,
+ja joita siitä asti äänensä vuoksi nimitettiin Uri'n häräksi ja
+Unterwaldin lehmäksi. Tämä ääni, joka jylisten kuin ukkonen järisytti
+kaikkia vuoria ympäristössä, muistutti jokaiselle viimeisen tuomion
+pasuunaa.
+
+Koko Burgundin armeijassa ei ollut ketään, joka ei vavissut, ei ketään,
+joka ei vaalennut.
+
+Itse herttuakin vihdoin kauhistuen kysyi:
+
+-- "Keitä tuolla vielä tulee? mitä väkeä nuo enää ovatkaan?"
+
+Syvän hiljaisuuden keskeltä ääni hänelle vastasi:
+
+-- "Ne ovat nuo kukistamattomat, voittamattomat ylä-maasta ... ne
+samat, jotka niin monta kertaa ovat ajaneet pakoon Itävaltalaiset ...
+ne ovat Morgarten'in ja Sempach'in sankarit!"
+
+Tämä heikko, mutta kimeä ääni, kuin kuolevan ihmisen, tämä ääni, joka
+näytti tulevan taivaasta tai nousevan maasta, oli Fritz'in ääni.
+
+Hän oli siellä, nojaten Villon'iin; hän seisoi telttansa kynnyksellä;
+hänen kalpeat kasvonsa loistivat ilosta ja innosta.
+
+Näyttäen vuorottain järveä ja noita puiden oksissa rippuvia ruumiita,
+hän jatkoi:
+
+-- "Kuuletteko heidän huutavan: Granson! Granson!... He tietävät jo
+kaikki ... he tulevat marttiiroja kostamaan ... tuolla he ovat! ...
+tuolla he ovat! Se on Jumala, joka heitä johdattaa ... turmio sinulle,
+teloittaja! turmio!"
+
+Herttua ei kuullut enää. Hän koetti nostattaa väkensä masentuvaa
+rohkeutta. Italialaiset jo huusivat: paetkoon, ken voi! Hurja kauhistus
+sai vallan koko armeijassa, ja kuitenkin tämä oli kolme kertaa
+lukuisampi, kuin se, joka sitä ahdisti. Karvaalla mielellä, vihan
+vimmassa herttua karahutti, kovaan huutaen, tuon vapisevan joukon
+keskelle, haukkuen, herjaten sotamiehiänsä ja lyöden niitä miekallansa.
+Sitten, muutamain harvain kanssa, joilla vielä oli uskollisuutta ja
+miehuutta jäljellä, hän karkasi lähinnä olevien vihollisten päälle,
+syöksi ne vielä kerran takaisin ja palasi jälleen väkensä luo, jossa
+hän havaitsi vaan yhä enemmin kauhua ja epäjärjestystä.
+
+Vihdoin, kuin Sveitsiläiset joka taholta hurjilla huudoilla hyökkäsivät
+leiriin, he pakenivat kaikki, he katosivat, "niin perin pohjin
+voitettuina", vanha Neuschâtelilainen kronikan kirjoittaja lisää, "että
+näyttivät haihtuneen kuin savu koillisen puhaltaessa."
+
+Ainoastaan kolme henkeä jäi herttuan ympärille: hänen veljensä
+Burgundin Suur-Bâtardi; hänen sota-kuuluttajansa, Toison-d'or, joka
+hoiti hevosia, ja hänen narrinsa, Glorieux, joka häntä pyysi
+pakenemaan.
+
+Hän itse, vallan vereen tahrattuna, silmät säihkyvinä, hurjalla,
+kamalalla muodolla, mutta yhä vaan lempi-urostansa muistellen,
+huudahti:
+
+-- "Juuri kuin Hannibal Zama'n luona! ... juuri kuin Hannibal!"
+
+-- "Niin", Glorieux kertoi, "niin, niin teidän ylhäisyytenne, me olemme
+oikein Hannibaloituina. Mutta paetkaamme. Ei muutoin koston
+toivoakaan!"
+
+Vihdoin herttua taipui ja lähti.
+
+Sveitsiläiset jo lähenivät herttuan telttaa, mutta jotenkin hitaasti,
+ikäänkuin itsekin hämmästyneinä voittonsa pikaisuudesta, ikäänkuin
+heidän silmiänsä olisi huikaissut kaikki nuo kalleudet, joita nyt
+saattoivat pitää ominansa.
+
+Herman Nagöli, tuo karkea Unterwaldilainen, oli ensimäinen, joka
+uskalsi tunkea tuohon purppura-samettiseen palatsiin. Eräs kalliilla
+kivillä koristettu hattu sattui hänen käteensä; se oli herttuan hattu,
+joka eilen vielä, peittäen tuota kammoittavaa otsaa, niin suuria
+unelmia oli verhonnut. Härkien-ajaja pani sen päähänsä, irvisti
+ajatellessaan itseänsä näin koristetuksi ja heitti sen sitten inholla
+maahan.
+
+Samassa Scharnachthal'in ääni huusi:
+
+-- "Polvillenne, lapset! Olemme rukoilleet tätä voittoa sotajoukkoin
+Jumalalta. Hän sen meille suo, kiittäkäämme häntä."
+
+Ja paljastaen päätänsä, notkistaen polviansa, ristissä käsin, samalla
+tapaa kuin tappelun alussakin he rukoilivat nyt sen päätyttyä.
+
+Vähän aikaa jälkeenpäin Scharnachthal nousi ylös ja jakoi ritari-arvon
+niille, jotka suurinta uljautta olivat osoittaneet, muun muassa myös
+Kilian von Diesbach'ille.
+
+Sitten, ilman häiriötä, aivan säännöllisesti ryhdyttiin arvostelemaan
+ja tasaamaan saalista, joka oli loistavin, mitä milloinkaan oli nähty.
+
+Villon etsi veli Starck'ia. Hän saattoi hänen Fritz'in luo, ja sanoi:
+
+-- "Kenties on jotain toivoa hänen pelastumisestansa. Minä uskon hänet
+teidän haltuunne, ja lähden."
+
+-- "Lyon'iinko?"
+
+-- "Niin, kuningas Ludovik odottaa uutisia ... ja hyviä. Uskallan
+toivoa, että hän on tytyväinen."
+
+Sen jälkeen, ottaen hevosen, joka hänestä näytti paraalta, hän lähti
+menemään täyttä karkua.
+
+
+
+
+XVII.
+
+Lyon.
+
+
+Lyonilaiset olivat ottaneet suurella komeudella vastaa kuninkaansa,
+Ludovik XI:nnen.
+
+Tie pitkin pituuttaan, Pyhän Johanneksen luostarille asti, oli
+yhtenä lehtokujana, joka oli pienistä puista rakennettu ja koristettu
+kaikenlaisilla lipuilla ja nauhoilla. Viisi-sataa miestä, puettuina
+punaisiin vaatteisin kaupungin kustannuksella, oli ratsain tullut
+häntä vastaan. Vähän kauempana, viisi-sataa porvari-nuorukaista
+puettuina sinisiin lilja-viittoihin, kunkin kädessä ratsas-lippu,
+jossa oli kuninkaan vaakuna. Vihdoin, ja se olikin paras osa koko
+vastaan-otossa, viisi-kolmatta kaupungin ihanimmista naisista, somissa
+taivaan-sinisissä puvuissa. He vartosivat Rhône'n portilla ja
+nyykistivät sievästi kuninkaalle. Tämä syleili heitä kaikkia suurella
+ihastuksella.
+
+Mutta kaksi etenkin oli hänen mieluistansa. Hän kysyi niiden nimeä.
+Hänelle vastattiin: Gilonne ja Passe-Filon.
+
+Hän hymyili ja mestari Olivier sai käskyn panna mieleensä nämä kaksi
+nimeä.
+
+Kuultuansa messua Pyhän Johanneksen luostarissa, hän meni päivälliselle
+arkkipispan luo Ja asettui sitten asumaan Jean Caille'n ravintolaan.
+
+Komeita kemuja, ilotulia ja kaikenmoisia huvituksia oli joka taholla,
+naurua ja kokkapuheita kuului kaikkialla, kaikki tahtoivat näyttää
+iloansa, että korkein läänitysherra oli niin terveenä ja hyvissä
+voimissa perille päässyt.
+
+Kangastorilla oli suihkulähde, joka Ranskasta päin ruiskutti eri putkia
+myöten valkoista ja punaista viintä ohikulkeville ja kuninkaan kaartin
+sotamiehille virvoitukseksi. Lähdettä oli vahtimassa kaksi suurinta
+miestä, mitä kaupungista oli voitu löytää, puettuina villien
+vaatteisin.
+
+Kuitenkin, kaiken tämän ilon keskellä, kuningas yksin pysyi
+huolellisna. Lakkaamatta hänen silmänsä kääntyivät itää kohden. Hän
+vartosi levotonna uutisia Granson'ista.
+
+Useampia kertoja yön kuluessa hän havahti ja kuunteli. Sitten hän taas
+kutsui henkivartijansa ja kyseli, eikö mitään sanansaattajaa vielä
+ollut saapunut Sveitsin puolelta.
+
+Aamu valkeni; ei mitään vielä!
+
+Yhä enemmin tuskissaan, kuningas tiuski ja ärjyi jokaiselle, jonka
+tapasi.
+
+Kello kymmenen aikaan Olivier-le-Daim astui esiin ja ilmoitti erään
+huvituksen, joka ehkä hiukan rauhoittaisi Hänen Majesteettiansa.
+
+Se oli jokin taistelu, tai pikemmin jokin hävityssota rottia vastaan,
+joiden kanssa oli pantu pieniä koiria tappelemaan, sellaisia koiria
+nimittäin, joita kutsutaan tähän aikaan Englannin mäyräkoiriksi.
+
+Sanaakaan vastaamatta, astuen levottomilla, horjuvilla askeleilla,
+kuningas antoi viedä itsensä jonkunlaisen luostarin pylväskäytävään,
+johon oli istuimia hankittu.
+
+Tämän käytävän kivijalasta kohosi ylöspäin jonkunmoinen rintanoja, joka
+oli noin puolen sylen korkuinen ja kiersi erään nurmikon ympäri.
+
+Tälle kentälle päästettiin tuhannen rottaa.
+
+Sitten pariakymmentä koiraa.
+
+Mutta juuri kun taistelu oli alkamallansa, kuningas äkkiä kääntyi.
+
+Kuultiin hevosen täyttä karkua lähenevän etu-pihassa.
+
+-- "Päästäkää! päästäkää tulemaan!" kuningas käski.
+
+Villon juoksi esiin, vaaleana, hengästyneenä ja pölyyn peitettynä.
+
+-- "Noh! toverini, tappelu?"
+
+-- "Täydellinen tappio, sire!"
+
+-- "Kuka sen on kärsinyt? Sveitsiläisetkö?"
+
+-- "Oh! ei suinkaan, sire: Rohkean armeija. Kun hän pakeni, oli hänellä
+vaan kolme seuralaista jäljellä: hänen veljensä Suur-Bâtardi, hänen
+kuuluttajansa ja narri."
+
+-- "Kerro minulle tuo, kerroppa kaikki tuo, toverini!"
+
+Ja kun runoilija oli lopettanut, kuningas jatkoi ihastuneena:
+
+-- "Nuo Sveitsiläiset! Nuo kelpo Sveitsiläiset! pelottomia, kiukkuisia,
+kauheita ... maltas! juuri kuin nämä koirat ... ja nuo toiset,
+ahdistettuja, voitettuja, hätääntyneitä, juuri kuin nämä rotat... Has!
+has! purkaa, tappakaa niitä!... Niskaan vaan! ystäväni, lemmittyni,
+kelpo rakkiseni! Ne ovat muka vahingollisia eläimiä, juuri niinkuin
+nekin siellä Granson'issa ... juuri kuin Granson'issa! Se on sitä, se
+on juuri sitä, kuin tämä on olevinansa, eikö niin, toverini?"
+
+Runoilijan kertoessa oli rottain taistelua yhä kestänyt. Suuri joukko
+raatoja makasi jo kentällä. Hengissä olevat, jotka paikoin olivat
+ahdinkoon tungettuina, paikoin taas täyttä vauhtia pakenivat, väliin
+kuitenkin vielä kääntyen voittajia vastaan, karatakseen niiden kuonoon,
+tai purrakseen niitä rintaan, kuvasivat kylliksi Burgundilaisen
+raivokasta peräymistä, ja hänen soturiensa kauhistusta. Koirat sitä
+vastaan, raivoudessaan, hurjuudessaan ja haukkumisessaan, olivat juuri
+Sveitsiläisiä. Ne hyppivät ja loikkivat, tehden joka hetki uusia
+aukkoja vihollisten riveihin. Ja rotta parat huusivat, juoksivat sinne
+tänne, vääntelivät itseänsä aivan voimattomina, niin lukuisia kuin
+olivatkin, ja tanssivat pirun polskaa ilmassa, pudoten sitten alas
+seljälleen, raajat rikki ruhjottuina, häntä värisevänä, viikset
+harillansa ja kaikki neljä koipea taivasta kohden.
+
+Kuningas taputti käsiänsä, polki jalkojansa ja kiihoitti koiriansa,
+joita verityö hurmasi, niinkuin ilo häntä itseä.
+
+Pari minuuttia myöhemmin nurmikko oli muuttunut oikeaksi
+teuras-kentäksi, jonka keskellä koirat, kun ei enää ollut vihollisia,
+joita vastaan sopi taistella, olivat ko'ossa ja ulvoivat, ikäänkuin
+esittääkseen jotakin voittolaulua.
+
+Silloin kuningas kääntyi Villon'in puoleen ja kysyi:
+
+-- "Sinä, joka nyt olet nähnyt molemmat tapaukset, häh! eikö ole totta,
+niissä on paljon yhdenmoista?"
+
+-- "Kyllä muuten", runoilija vastasi, "mutta että voitettuin selkä
+siellä oli vapaa, ja että ne sitä käyttivät hyväksensä. Vähän
+kuolleita, paljon paenneita."
+
+-- "Ai!" Ludovik XI sanoi lakaten äkkiä laverruksistaan, "ai! ai!
+hänellä siis vielä on sotilaita?"
+
+-- "Niin, sire, mutta ei myöskään mitään muuta. Leirinsä, kanuunansa,
+kalleutensa, kaikki hän on jättänyt, kaikki menettänyt!"
+
+-- "Selitäppäs! selitäppäs, toverini!"
+
+Ja kun runoilija oli käskyn täyttänyt, hän jatkoi, kasvot ja silmät
+säteilevinä ilosta:
+
+-- "Kuinka! mitä kuulen! hänen kuuluisa telttansa, johon ruhtinaatkin
+vaan vapisten astuivat, siinäkö nyt maan-moukkat vähääkään
+kursailematta ovat pehtaroinneet! ... kuinka! hänen kappelinsa! ... nuo
+kalliit Burgundin pyhimykset jäännösrasioinensa ja lippainensa ...
+kaikki hänen poimu-reunuksensa kullasta, silkistä ja sametista ...
+hänen kirjauksiin ja kuviin taotut aseensa ... hänen mainiot
+timanttinsa ja rubiininsa ... hänen suuri herttuallinen sinettinsä ...
+nuo kultamaljan kaulavitjat ... tuo kuuluisa, kalliilla kivillä
+koristettu hattu ... kaikki ne ovat olleet nähtävinä, koskettavina,
+pilkattavina, liattavina! ... ah! ah! ah! aika lystikäs asia!... Sitten
+hänen tykkinsä ... ja mikä vielä on paljoa tärkeämpi, hänen
+lumousvoimansa ... kaikki on mennyt!... Hahhah! eipä hän enää olekkaan
+Kaarlo Hirveä, Kaarlo Voittamaton... Ei! ei! Kaiken kopeutensa ja
+kerskaamisensa ohessa hän on näyttänyt selkänsä, on nähty hänen
+kantapäänsä!... Hänen suuri kunniamiekkansa rippuu Bern'issä. Voi!
+leijonaa, joka on muuttunut jänikseksi! Voi! sutta, josta on tullut
+rotta, ... niin, aivan yhtä viheliäinen kuin nämä tässä ... Burgundin
+rotta!"
+
+Olisi mahdoton kuvata sitä ylenkatsetta, sitä myrkyllistä ivaa, jolla
+Ludovik lausui nämä viimeiset sanat. Hän nauroi ja piteli kylkiänsä,
+hän kiemurteli paljaasta ilosta, hän oikein riemuitsi voitostansa.
+
+Vaan herjeten äkkiä sekä ottaen imelän, sääliväisen muodon ja äänen,
+hän jatkoi:
+
+-- "Oi! olenpa epätoivossa oikein serkkuparkani tähden! Niin arvokas
+sukulainen! veljen vertainen! Ja minä olen saattanut iloita hänen
+onnettomuudestaan jumalattoman vihan villitsemänä. Pyhä neitsy
+Clery'ssä, oi armias rouva Embrun'issa, suokaa syntini anteeksi!"
+
+Hän oli ottanut päästään tunnetun huopahattunsa, joka oli pyhäin
+kuvilla koristettu. Suudellen näitä järjestään mitä syvimmällä
+katumuksella, hän jatkoi:
+
+-- "Lohduttakaa häntä onnettomuudessaan, tuota serkku parkaa
+Burgundissa... Mutta, hänen oman etunsa vuoksi, laittakaa niin, ett'ei
+hän ikänä enää siitä nouse!"
+
+Sen jälkeen, nojautuen tuttavasti Villon'iin, hän sanoi:
+
+-- "Kerroppas vielä! sivu-seikkoja! Sinä miekkoinen, joka tuon kaiken
+sait nähdä! Jaa! kyllä sinun palkitsen! Mitä haluat? pyydä... Mutta
+olethan vallan vaalea ja horjut."
+
+-- "Sire", runoilija vastasi, "minä pyydän teiltä ensin vähän lepoa.
+Neljä-toista tuntia olen istunut hevosen selässä."
+
+Ja nääntyen väsymyksestä, hän samassa vaipui kuninkaan jalkain juureen,
+joka oitis huudahti:
+
+-- "Pitäkää tarkkaa huolta hänestä. Jos hän tänä iltana herää, hän saa
+kunnian syödä iltaista meidän kanssamme; sillä iloiset iltaiset, totta
+Jumaliste, pidämmekin! Olivier, minä tahdon, että kutsutaan muutamia
+rehellisiä porvareita ... ja muutamia maireita porvari-tyttöjä ... muun
+muassa Gillonne ja Passe-Filon ... sinä kuulet tahtoni!..."
+
+Villon ei saanut kunniaa olla saapuvilla näissä kuninkaallisissa
+kemuissa. Niin suuri oli hänen heikkoutensa, että hän nukkui yhtäpäätä
+seuraavaan päivään asti.
+
+Ludovik XI otti silloin oitis hänet vastaan, ja antoi hänen kertoa
+pari-kymmentä kertaa juttunsa.
+
+Puolipäivän aikaan ilmoitettiin Renato, Lothringin herttua.
+
+Villon ei voinut peittää hämmästystänsä.
+
+-- "Ahaa!" kuningas sanoi, "sinä tunnet hänen?"
+
+-- "Niin, sire. Vaan luulin ett'ei hän olisi Lyon'issa."
+
+-- "Hän vartosi minua äitinsä Jolanda rouvan kanssa. Hyviä ja
+uskollisia sukulaisia. Täytyy heitä auttaa."
+
+Mutta se, mitä Ludovik XI ei sanonutkaan, oli että hän kuukautta ennen,
+Parisissa oli tämän saman avun heiltä kieltänyt, tai ainakin jättänyt
+toistaiseksi, -- Ludovik XI ei luvannut mitään, pelätessään
+valloittajaa, joka silloin vielä oli mahtavuutensa kukkuloilla.
+
+Herttua Renato astui sisään, kuusi nuorta miestä seurassa. Nämä
+kantoivat puvuissaan hänen värejänsä, punaista ja vaalean harmaata.
+
+-- "Vai niin!" kuningas sanoi, "onni on teille vihdoinkin taas alkanut
+hymyillä, serkkuni Lothringista?"
+
+-- "Voi! ei, sire, ei vielä; mutta hyvien Lothringilaisieni ystävyys ei
+minua milloinkaan ole jättänyt. Muutamia niistä asuu Lyon'issa; heidän
+poikansa ovat tulleet minun luokseni, aseenkantajiksi puettuina minulle
+palvelustaan tarjoomaan."
+
+-- "Sehän on kaunista ansaita niin suurta rakkautta... Toivotan siihen
+teille onnea, serkkuni. Mutta olittehan sairaana, sanottiin?"
+
+Villon oli jo huomannut kalpeuden nuoren herttuan kasvoilla.
+Käydessänsä, hän nojautui erään aseenkantajan olkapäätä vasten.
+
+-- "Sire", herttua vastasi, "oikeastaan vaan syvä surumielisyys minua
+vaivasi, olin jo vallan joutua epätoivoon ... ja se on tauti, jota ei
+mikään paranna. Tänä aamuna uutiset Granson'ista vähän voimiani
+virkistivät, ja nyt olen tässä, teihin viimeistä kertaa vetoomassa."
+
+-- "Vai niin!" kuningas sanoi, "joko nyt... Äitinne varmaan teitä
+lähettää kostoa pyytämään?"
+
+-- "Ei, sire, vaan oikeutta."
+
+-- "Sen olette saava, serkkuni. En ole teitä unohtanut, luottakaa
+minuun. Vaan täytyy vielä vähäisen varrota, olla oikein varma
+voitosta ... muutama päivä enää kärsimystä. Vahvistakaa voimianne, pian
+kyllä niitä jo tarvitsette. Rohkeutta sitä vastaan, sen tiedän, teillä
+on, onpa liiaksikin."
+
+Renato Lothringilainen siirtyi jo poispäin, mutta huomasi äkkiä
+Villon'in, joka häntä yhä silmillään oli seurannut.
+
+He olivat tavanneet toisiansa vain kerran. Nuori herttua näytti hänen
+kuitenkin tuntevan, vaikka vain epäselvästi, ikäänkuin jonkun hämärän
+muiston kautta, jota hän vielä turhaan koki selvittää.
+
+Hän tervehti runoilijaa kädellänsä, hymyili ja katosi.
+
+Kuninkaan väijyvä silmä seurasi kaikkia; tämä viimeinen sivuseikka
+herätti oitis hänen huomionsa.
+
+-- "Ahaa! vai niin", hän sanoi runoilijalle, "teillä on siis jotakin
+yhteyttä keskenänne?"
+
+-- "Paljas myötätuntoisuus minun puoleltani, sire, mutta se on vakaa ja
+vilpitön."
+
+-- "Ja miksi, jos saan kysyä?"
+
+-- "Kerran vielä minun surukseni täytyy Teidän Majesteetillenne
+vastata: se on minun salaisuuteni ... se salaisuus, jonka herrana ja
+omistajana minun sanoitte saavan olla."
+
+Erään sanansaattajan tulo katkaisi heidän puheensa.
+
+Iltapuoleen, kun runoilija palasi kuninkaan majapaikkaan, hän hämmästyi
+suuresti seisoessaan äkki arvaamatta vastakkain Troussecaille'n kanssa.
+
+-- "Tuhannen sarvipäätä! mitä sinä täällä te'et?" Villon huudahti.
+
+-- "Ensinnäkin tulin sinua tapaamaan, François ystäväni. Toiseksi,
+olen seurannut kreivi Campobasso'a, joka minun lähettää itselleen
+vastaan-ottoa kuninkaalta pyytämään."
+
+-- "Ahaa! tulette Bern'istä?"
+
+-- "Niin, ja olemme kulkeneet Granson'in kautta, tappelun jälkeisenä
+päivänä."
+
+-- "Loistava onni! Martti ystäväni. Voit antaa uusia tietoja Hänen
+Majesteetillensa. Tule."
+
+Vähän aikaa jälkeenpäin Villon vei Troussecaille'n kuninkaan eteen.
+
+-- "Kerro!" kuningas hänelle heti sanoi, "mitä ne siellä seuraavana
+päivänä ovat tehneet, mitä olet nähnyt?"
+
+-- "Saalista arvosteltiin ja tasattiin, sire. Voi Herran poika! sitä
+saalista! Vieläkin silmiäni häikäisee, kun sitä aattelen. Kultaa
+mitattiin vaan kourin, hopeaa täysin hatuin. Halveksittiin kokonaan
+kaikkia hopea- ja kultakaluja; pidettiin, näet, tinana ja vaskena
+kaikki, mikä oli hopeata ja kultaa. Nuo köyhät Sveitsin asukkaat
+eivät olleet ikinä, ei edes unissaankaan nähneet niin suuria
+rikkauksia. Arras'in tapeeteja, Damaskon pukuja, samettia, kulta- ja
+silkki-vaatteita, Itämaiden kalliita kankaita, pitsiä ja karrikoita
+jaettiin vaan kyynärittäin, ei enemmin eikä vähemmin kuin karkeata,
+valkaisematonta palttinaa. Kalliita kiviä ja timantteja sitä vastaan
+poljettiin jalkojen alle ja heitettiin lokaan. Kas tässä, sire, on
+yksi, jonka ostin kahdella plappart'illa, vaikka se muuten on kuuden
+kulta-rahan arvoinen."
+
+Kuningas otti käteensä tuon kalliin kiven. Se oli melkein yhtä suuri
+kuin pähkinä ja kiilsi kuin tähti.
+
+-- "Kiitoksia", hän sanoi sitä katseltuansa. "Me lahjoitamme sen
+Notre-Dame-du-Puy'hyn ... meidän molempien puolesta."
+
+Täyttikö Ludovik lupauksensa? Ei kukaan sitä voi vakuuttaa; se on
+kokonaan pimeyteen peitetty. Sitä vastaan muut Granson'in timantit,
+alussa halveksittuina kuin lasipalaset, vaan sittemmin kulta-läjien
+hinnalla haettuina, kaunistavat nykyään paavin hiippaa ynnä kuninkaiden
+ja keisarien kruunuja.
+
+Tästä kaikesta huolimatta Troussecaille jatkoi kertomustansa.
+
+-- "Ruhtinaiden ja herrojen liput ja vaakunat pantiin erilleen Sveitsin
+ja Elsass'in kirkkoja varten. Sitten jaettiin oitis viljat, viinat,
+lihat ja suolaiset kalat ynnä kaikenmoiset ryydit ja makeiset. Se ei
+enää ollut mikään leiri, vaan summattoman suuri kapakka, jossa
+pari-kymmentä tuhatta leukaparia suun täydellä ahmivat. Kas siinä vasta
+vapaa ateria oli! Ja tällä välin päälliköt jakoivat keskenään kaupungit
+ja linnat, neljä sataa kanuunaa, heittokonetta ja pientä tykkiä, lähes
+tuhannen pyssyä, kolme sataa tynnyriä ruutia, suuren paljouden
+keihäitä, kirveitä ja sotanuijia, joutsia ja kaaria, nuolia ja
+vasamoita, vaunuja, hevosia ja valjaita. Kyllähän meille mainittiin
+niiden lukumääräkin, vaan en sitä enää muista. Sanalla sanoen, kaikki
+uuden Kroison aarteet muutaman tuhannen talonpojan karkeissa kourissa,
+jotka nyt vuorostaan olivat Kroison vertaisia rikkaudessa!"
+
+-- "Kuinka!" kuningas äkkiä sanoi; "jos ne vaan ovat rikkaita, nuo
+Sveitsiläiseni, eivät suinkaan ne sitten enää tapella viitsi."
+
+-- "Päinvastoin! sire", Troussecaille vakuutti, "ruokahalu kiihtyy
+syödessä; jota enemmin juo, sitä enemmin tahtoo juoda. Se on niin, että
+aina toivotaan tuommoista onnea toistamiseenkin ... ja itse
+Campobasso'kin, jota seurasin oppaana, katseli kateellisin silmin ja
+huokasi, ikäänkuin sanoakseen: koskahan minäkin tulen osalliseksi noin
+loistavaan saaliisen ja noin iloiseen juhlaan!"
+
+Näin puhe kääntyi Campobasso'on.
+
+-- "Missä hän on majaa?" kuningas kysyi.
+
+-- "Maanmiehensä, erään lääkärin, tohtori Galazzo'n luona."
+
+-- "Hän haluaa minua tavata?"
+
+-- "Hartaasti sire ... jo tänä iltana, jos mahdollista."
+
+-- "Kyllä; mene noutamaan häntä. Minä vartoon."
+
+-- "Hän on tästä vaan parin askeleen päässä", Troussecaille vastasi ...
+"jonkun minuutin kuluttua, sire, hänet saatan luoksenne."
+
+Tämä kaikki oli tapahtunut eräässä vanhassa Göthiläisessä salissa, joka
+oli ristiholveilla ja syvillä akkunareijillä varustettu.
+
+Yksi näistä viimeksi mainituista oli naulattu umpeen ja muodosti
+jonkunmoisen uudukon, joka oli verhottu Arras'in tapeeteilla ja
+varustettu esiripuilla, joita voitiin tarpeen tullessa vetää umpeen.
+
+Uudukon perässä leveä lavitsa, jonka selkänoja oli veistoksilla
+koristettu ja istuin Itämaan tyynyillä päällystetty.
+
+Ludovik XI käveli edestakaisin, ikäänkuin jotakin etsien, jotakin
+tuumaa, joka häneltä vielä puuttui.
+
+-- "Ehk'ei minun olisi pitänyt suostua häntä vastaan-ottamaan", hän
+vihdoin mumisi. "Nuo Italialaiset ajavat aina joitakin salavehkeitä
+puukolla ja myrkyllä. Niiden kanssa ei muu auta, kuin viisaus ja
+varovaisuus!"
+
+Villon vaan katseli eikä puhunut mitään.
+
+-- "Ota tämä pöytä", kuningas äkkiä käski. "Nosta se tämän tuolin
+eteen, jolle minä istun. Ainahan siitä on vähän suojaa."
+
+Runoilija noudatti käskyä.
+
+Tällä välin tuo epäluuloinen hallitsija laski alas yhden esiripuista,
+koetti sitä kädellään nähdäkseen kuinka paksu se oli ja katosi itse
+vihdoin sen ta'a.
+
+-- "Toveri", hän kysyi, "näetkö minua?"
+
+-- "En laisinkaan, sire."
+
+-- "No hyvä! sinä kätkeyt tuonne. Minä kuulen hänen jo tulevan. Vedä
+puukkosi esille ... ja, jos hän liikahtaa paikalta, jonka hänelle
+näytän, jos hän askeleenkaan vaan uskaltaa astua minua vastaan, niin
+tapa hän oitis!"
+
+
+
+
+XXII.
+
+Italialainen valtioviisaus.
+
+
+Kuningas ja Campobasso istuivat vastakkain, mutta kauempana toisistaan
+kuin mitä sula kohteliaisuus olisi vaatinut; kreivi keskellä huonetta,
+kuningas telttansa alla, jonka toinen puoli oli verhoilla peitetty,
+toinen tuon jykevän tammisen pöydän suojelema.
+
+Heidän välillänsä François Villon, näkymätönnä, liikkumatonna,
+pidättäen henkeänsä, korvat sojossa, silmät kuninkaasen kiintyneinä,
+vallan valmiina ensi merkkiä tottelemaan.
+
+-- "No! hyvää päivää, toveri Campobasso", Ludovik XI aloitti. "Minua
+ilahuttaa teitä nähdä, ja etenkin, että jälleen olette muistanut
+rautasormusta, jonka minulta jo aikoja sitten pyysitte."
+
+-- "Sire", Italialainen vastasi, "teillä on oikeastaan vaan yksi ainoa
+vihollinen. Minun ei tarvitse häntä nimittää. Tuoreen tappionsa ohessa,
+jonka hän kyllä voi kostaa, hänellä vielä on paljo valtaa, hän asettuu
+kaikkia teidän aikeitanne vastaan ja rakentaa teille esteitä joka
+taholla. Jos hän kaatuisi, jos hän katoisi, olisitte oitis kristikunnan
+mahtavin hallitsija."
+
+-- "Aivan niin. Mutta mitä oikeastaan tarkoitatte noilla sanoilla:
+kaatua, kadota?"
+
+-- "Löytyy monta keinoa niitä selittää, sire. Ajatelkaamme ensin, että
+joku mies, johonka hän laskee kaiken luottamuksensa, teille jättää
+linnat, joita hän pitää hallussansa."
+
+-- "Niin! noh! Muutama linna enemmin tai vähemmin ... ei merkitse
+mitään."
+
+-- "Ajatelkaamme, että sama henkilö, jossakin tappelussa, menee koko
+joukkonsa kanssa Teidän Majesteettinne puolelle."
+
+-- "Maltappa!" kuningas sanoi; "emme lainkaan ole sodassa. Päinvastoin,
+paraat ystävät."
+
+-- "Niinkuin Peronne'ssa. Siinäpä on sopiva syy kostoon, kun te kerran
+vuorostanne hänen saatte käsiinne, elävänä tai kuolleena."
+
+Kuningasta kohtasi käheä yskä, ikäänkuin joku tukahutettu mörinä.
+
+Sitten, oltuansa hetken ääneti, hän jatkoi:
+
+-- "Vaikeata, varsin vaikeata se, josta nyt tuossa puhutte, toverini."
+
+-- "Ei niin aivan, kuin Teidän Majesteettinne luulee. Joka
+levähdyspaikassa hänellä on tapana jättää suuri hevosensa ynnä aseensa,
+ja pienellä ratsulla, puettuna yksinkertaiseen nahkatakkiin, ja
+ainoastaan muutama joutsimies seurassa, lähteä omin silmin katsomaan,
+josko kaikki hänen leirissään on paikoillansa."
+
+-- "Vaan jos hän tekee vastarintaa."
+
+-- "Löytyy puukkoja. Löytyypä, jos sen parempana pidätte ...
+myrkkyäkin ... joka nostaa vielä vähemmin melua."
+
+Tästä esityksestä kuningas kiukustui tulipunaiseksi ja huudahti:
+
+-- "Ei! ei mitään sellaista! ei koskaan! ... ei milloinkaan!... Se on
+Italialaista valtioviisautta; ei se meille sovi, meille Ranskalaisille.
+Jos hän kuolisi noin, ei niitä suinkaan puuttuisi, jotka minua siitä
+syyttäisivät, niinkuin ennen isäni Kaarlo kuninkaan kuollessa, ja
+niinkuin vielä hiljakkoin, kun veljeni Guienne'n herttua kuoli. On
+valehdeltu! kuuletteko sen, kreivi Campobasso, on hävyttömästi
+valehdeltu! Minä vihaan myrkkyä; en tahdo murhaa! Totta Jumaliste! Jos
+ainoankaan merkin olisin antanut, se olisi jo aikaa tehty. Niitä löytyy
+ihmisiä, löytyy kostajia, jotka ovat jo kymmenen vuotta sitä minulta
+pyytäneet; olen pidättänyt ja pidätän vieläkin heidän kätensä. Se on
+hänen mahtavuutensa, jonka täytyy kaatua, eikä hänen persoonansa. Hänen
+persoonansa, mitä se hyödyttäisi? ... pait sitä uskontokin sen
+kieltää."
+
+Vähääkään ällistymättä, Italialainen hymyili, silittäen mustaa
+partaansa.
+
+-- "Sama se!" hän vihdoin sanoi. "Antaa Sveitsiläisten lopettaa työnsä.
+Minä te'en toivioretken pyhän Jaakon luo Compostella'an ja palaan, jos
+hän on voittaja."
+
+-- "Palatkaa etenkin, jos hän on voitettu", kuningas innokkaasti
+vastasi. "Se on silloin, kun täytyy kaikkein keinojen kautta hänelle
+viimeiset iskut antaa. Minä hyväksyn vallan teidän poissaolonne, ja
+etenkin sen hurskaan tarkoituksen, mikä sillä on. Toivioretket ovat
+oivallisia asioita. Paluu-matkalla, kulkiessanne ohitse, käykää minua
+katsomassa. Minä luotan teihin, toverini."
+
+Campobasso nousi ylös, näytti epäilevän josko vastaisi, ja päätettyään
+sen tehdä, hän sanoi:
+
+-- "Voidaksenne minuun oikein luottaa, sire, teidän tulee minulle
+maksaa arvoni jälkeen. Hän ei ole sitä ymmärtänyt, hän. Siitä kenties
+seuraa hänen perikatonsa."
+
+-- "Ahhah!" Ludovik XI arveli, "kas se on suoraan sanottu. Tuommoinen
+rehellisyys minua miellyttää. Minkä arvoisena itsenne pidätte, herra
+kreivi?... Minä tiedän kyllä, että olette syntyisin Montfort'eista,
+jotka ovat olevinaan hieman kuninkaallista sukua. Älkää ujostelko...
+Puhukaa, niin saamme nähdä."
+
+-- "Sata-tuhatta kruunua ja Lothringin herttuakunta."
+
+-- "Totta Jumaliste! toveri, olettepa aika hoto!"
+
+-- "Mitä se sitten on, sire, jos minä sen sijaan teille annan
+Burgundin, Flandrin ja kaikki muut?"
+
+Ludovik XI mietti muutaman sekunnin. Sitten, epäilemättä arvellen,
+ett'ei pidä ketään saattaa toivottomaksi, hän vastasi:
+
+-- "Jahka ne ensin olen saanut, niin näemme sitten. Mutta siihen
+tarvittaisi vielä, että Lothringi olisi avonainen."
+
+-- "Sanotaan nuoren herttuan sairastavan jotakin hivutautia", kreivi
+sulavasti ilmoitti.
+
+Sen jälleen kumartaen maahan asti, hän lähti. Villon kiirehti oitis
+kuninkaan luo.
+
+-- "Sire, olettehan sanonut: ei murhaa! ei myrkkyä! Tuo mies aikoo
+tappaa Renato herttuan! olen sen nähnyt hänen silmistänsä!"
+
+-- "Jos niin on asian laita, niin sano serkulleni Lothringista, että
+hän on varuillansa. Tai parempi vielä, pidä silmällä tätä Campobasso'a,
+siksi kuin hän lähtee. Minä annan siihen lupaa. Hän inhoittaa minua,
+koko ihminen."
+
+Villon syöksi jo ulos.
+
+Ravintolan portilla hän kohtasi Troussecaille'n.
+
+-- "Oletko nähnyt Italialaista?"
+
+-- "Olenpa kyllä; hän on juuri lähtemäisillään."
+
+-- "Missä hän asuu?"
+
+-- "Johan sen sinulle sanoin, maanmiehensä, tohtori Galazzo'n luona.
+Se on siellä, kuin minäkin väli-aikaisesti asun."
+
+-- "No! saata minua sinne, pian!"
+
+Töin tuskin molemmat toverukset olivat ehtineet Troussecaille'n
+kamariin, niin tultiin tätä hakemaan Campobasso'n luo.
+
+-- "Tule pian takaisin", Villon hänelle sanoi, "minun täytyy saada
+kaikki tietää."
+
+Runoilija vartosi, vapisten kärsimättömyydestä, ja painoi aina väliin
+ikkunaa vasten tulisen otsansa.
+
+Tämä ikkuna oli ahdasta pihaa kohden, joka tällä haavaa oli pimeä ja
+tyhjä. Yö oli tullut. Ei hiiskaustakaan koko talossa. Tuntui niin
+jääkylmältä ja kamalalta.
+
+Äkkiä eräs palvelija ilmestyi kantaen lyhtyä. Hän meni talliin, ja
+palasi vähän aian päästä taluttaen ulos järjestänsä kaksi satuloitua
+hevosta ja muulin, jolla myös oli satula selässä.
+
+Samassa Troussecaille tuli sisään.
+
+-- "No, mitä nyt?"
+
+-- "No, niin! Campobasso'a taisi miellyttää minun seurani. Tahtoipa hän
+ainakin viedä minun kanssaan, tiesi mihinkä..."
+
+-- "Ja sinä kielsit?"
+
+-- "Hitolla! mitä minä kahdella isännällä tekisin? Olenhan kokonaan
+sinua varten! Pait sitä, Italialainen ei nyt enää tarvitse ketään.
+Tohtori hänelle antaa palvelijansa; nuo molemmat hevoset, joilla tänne
+olemme tulleet, ovat heitä varten. He aikovat lähteä heti paikalla."
+
+-- "Entä muuli?"
+
+-- "Se on tohtoria varten. Hän lähtee erään sairaan luo, jolle hän
+juuri valmisti jotakin lääkettä."
+
+-- "Ahaa! kuinka hän sen teki?"
+
+-- "Jonkunmoisessa kullantekijäin keittopajassa. Puhdistus-astioita,
+sulatuskauhoja, tislaimia, ynnä kaikenlaisia pulloja sekä maljoja.
+Siellä täällä muumioita ja luurankoja. Katossa täytettyjä lintuja sekä
+matelijoita. Huonekalujen päällä pukinpäitä ja muita omituisia,
+irvistäviä olennoita. Kaikkea tätä valaisemassa kolmi-sydämminen lamppu
+ja tuli pesässä, jossa tuo lääke par'aikaa oli valmistumassa.
+Vaarallinen toimitus, siltä se ainakin näytti. Alkemista piti
+lasinaamusta kasvoillansa... Ahaa! se on valmista jo, tuossa he ovat
+kumpikin."
+
+Ja tosiaan Campobasso tuli samassa näkyviin, ja hänen seurassaan laiha
+vanhus, joka oli puettu mustaan viittaan ja kantoi päässänsä
+jonkunmoista punaista patalakkia korvien yli riippuvilla nipuilla.
+Oikeat raatolinnun kasvot, oikea perkeleen katsanto.
+
+Hän kiipesi muulin selkään, sillä välin kun Campobasso ja palvelija
+nousivat ratsaille.
+
+Eräs naispalvelija, näöltään juuri kuin noita-ämmä, oli ottanut lyhdyn
+tuon viimeksimainitun kädestä ja aukaisi pääportin.
+
+Molemmat Italialaiset katosivat, mutta vaihdettuansa ensin keskenään
+jonkun merkin, jonka Villon'in valpas silmä heti huomasi.
+
+-- "Pian nyt!" hän sanoi matalalla äänellä; "seuratkaamme tätä vanhaa
+myrkyttäjää, mutta niin, ett'ei hän sitä huomaa, ja niin, ett'ei hän
+pääse näkyvistämme. Tämä koskee kenties paljon kalliimpaa henkeä, kuin
+minun on. Kirkas tuli ja leimaus! jos oikein olen arvannut, piru hänen
+perii ihka elävältä!"
+
+Troussecaille oli mukautunut entisiin, hyviin tapoihinsa. Kysymättä
+kuinka tai miksi, hän kiirehti seikkailevan toverinsa jälkeen.
+
+Oli synkeä, sumuinen yö. Kadulla enää vain muutamia harvoja kulkijoita,
+jotka riensivät kotiinsa. Oikealla puolen nuo molemmat hevoset jo
+poistuivat näkyvistä; vasemmalla puolen hönkötti muuli, jonka
+satula-kaareen tohtori oli ripustanut lyhtynsä nähdäkseen tietä.
+
+Molemmat ystävämme seurasivat tätä valoa matkan päässä, hiipien
+huoneiden seinuksia pitkin ja pysyen yhä varjossa.
+
+He saapuivat näin Guillotière-nimiseen kaupunginosaan ja kulkivat
+erästä kapeata kujaa pitkin, jonka molemmin puolin oli mäkiä ja paikoin
+puutarhojen ympäri rakennettuja kiviaitauksia.
+
+Tämmöisen porvari-huvilan portilla, lyhty, jota muuli kantoi, äkkiä
+seisahtui.
+
+Villon joudutti askeleitaan.
+
+Galazzo oli jo mennyt sisään. Ovi sulkeutui hänen jälkeensä.
+
+-- "Jos minä nyt vuorostani koputan, tokkohan avataan?" runoilija
+mietti. "Ja jos avataankin, kuka minua uskoo, kun en ketään tunne, ja
+olen itse tuntematon kaikille? Minua pidettäisiin vaan varkaana... No!
+sama se! minä menenkin sitten varkaan tietä! siten voin nähdä ja kuulla
+kaikki, eikä minun tarvitse näyttää itseäni, ennenkuin viimeisellä
+hetkellä, jos tarve sen vaatii, ja vasta sitten kun tarve sen vaatii.
+Tänne, Troussecaille... Tule heti tänne, tikapuut!"
+
+Tämän yksinpuheen kestäessä hän oli kiertänyt muurin kulman ympäri; hän
+nousi nyt kahden reisin istumaan sen harjalle, käyttäen siihen tuota
+elävää jalustinta, joka hänen kutsumuksestaan oli tullut paikalle.
+
+-- "Vartoo minua", hän sanoi matalalla äänellä, päästäessään itsensä
+alas puutarhaan.
+
+Muutamia pensaita kasvoi tällä kohtaa, muodostaen pienen viidakon. Sen
+toisella puolen, muita pensastoja, nurmipenkere ja rakennus.
+
+Tämän etupuolelta, alikerrasta loisti kirkas valo, ja kuului puhetta.
+
+-- "Nuo ovat alamaisia eikä isäntiä", Villon mietti kulkiessaan
+toiselle puolen rakennusta.
+
+Siellä, syvä hiljaisuus. Yksi ainoa akkuna valaistu, mutta heikosti,
+hämärästi, kuin sairaan akkuna ainakin.
+
+Pilvet taivaalla vähän lomaantuivat; runoilija saattoi nyt eroittaa
+erään parvekkeen.
+
+Hän astui heti sinne päin, kohosi varpaillensa ja pitkä mies kun oli,
+hän ulottui erään Göthiläisen pylvään lehtikoristuksiin, tarttui niihin
+molemmin käsin, ponnisti jänterettään, sai polvet seppeleen päälle,
+kiipesi rintanojan ylitse ja pidättäen henkeänsä, kyykistyi tuon
+valaistun akkunan alla olevaa laudoitusta vasten.
+
+Kamari oli jotenkin avara ja sievästi sisustettu. Iloinen valkea
+pesässä, pöydällä vaskinen lamppu, jonka valoa viheriä sarssi-varjostin
+puolittain peitti. Tässä puoli-hämärässä voi eroittaa uudukon ja
+vuoteen, jonka päällä joku ihmisenmoinen makasi liikkumatonna ja
+nukuksissa.
+
+Kaksi naisihmistä, toinen jalkopäässä, toinen pääpuolessa, valvoi
+hiljaa rukoillen.
+
+Jo paljaastaan sydäminensä tykkimisestä Villon oli tuntenut Anjou'n
+Jolanda'n, Renato'n äidin, Lothringin entisen herttuattaren.
+
+Toinen naisista nuori tyttönen pitkällä, ihanteellisella
+ylimysvarrella, joka muistutti vanhojen tuomiokirkkojen akkunoihin
+maalatuista neitsy Maarian kuvista; hänen erittäin säännölliset
+kasvonsa pistivät esiin varjosta, joka peitti ne vienoon hämärään.
+Hänen kätensä olivat ristissä ja niin valkoiset, että niitä olisi
+luullut kahdeksi marmori-kädeksi.
+
+Hiljainen kolkutus kuului ja ovi aukeni.
+
+Molemmat naiset käänsivät itsensä ja sairaskin havahti unestaan.
+
+Hän kääntyi toiselle kyljelle, nojasi käsivartta vasten ja kuroitti
+esiin päätänsä.
+
+Villon hänet oitis tunsi; se oli nuori herttua Renato.
+
+Ovesta astui sisään muuan mies, yksi noita vaaleanharmaasen ja
+punaiseen puettuja nuorukaisia, jotka vapa-ehtoisina aseenkantajina
+herttuata palvelivat.
+
+Häntä seurasi eräs vanhus, selkä köyryssä ja mitä alamaisimmalla
+käytöksellä: se oli tohtori Galazzo.
+
+Villon kohosi verkalleen.
+
+Hän kuuli, voimatta kuitenkaan ymmärtää, muutamia sanoja, joita nuori
+herttua, hänen äitinsä ja tohtori vaihtoivat keskenänsä.
+
+Vihdoin tuo viimeksimainittu veti esiin viittansa alta pienen pullon ja
+ojensi kätensä tarjotakseen sitä sairaalle.
+
+Jolanda herttuatar tarttui siihen, aukaisi korkin ja pani sen poikansa
+käteen.
+
+Renato jo nosti sen huulillensa...
+
+Äkkiä akkuna helisten meni säpäleiksi; muuan mies syöksi uudukkoa
+kohden ja huusi:
+
+-- "Malttakaa, teidän ylhäisyytenne, henkenne on vaarassa ... älkää
+juoko!"
+
+
+
+
+XXIII.
+
+Aguilar'in kreivi.
+
+
+Seurasi ensin yleinen hämmästys. sitten herttuatar, joka ensimäiseksi
+tointui niin paljon, että kykeni puhumaan, kysyi:
+
+-- "Kuka te olette? mitä tämä merkitsee?"
+
+Villon tempasi lampun käteensä, asetti sen tohtorin silmien eteen ja
+vastasi:
+
+-- "Katsokaa tätä kurjaa! Eikö hänen kalpeutensa ja häiriönsä teille jo
+sano kaikkia?"
+
+Mutta samalla kun lamppu valaisi Galazzo'a, se myöskin levitti kirkkaan
+valonsa François Villon'in kasvoille.
+
+Jolanda silloin liikutuksesta vallan vapisevana huudahti:
+
+-- "Aguilar'in kreivi!"
+
+Runoilijan vuorostaan muuttui muoto, hän painoi alas päänsä ja rupesi
+vapisemaan.
+
+-- "Rouva", hän sopersi, "rouva herttuatar, oi! älkää minua enää niin
+nimittäkö. Ei se ole minun nimeni. Älkää muistelko muuta kuin meidän
+viimeistä kohtaustamme tuolla metsässä, sinä päivänä, jolloin minulla
+oli onni pelastaa teitä Ramswag'in herran käsistä. Alttiiksi-antamus...
+Se on ainoa nimi, jolla pyydän tulla tunnetuksi."
+
+-- "Oi! minäkin tunnen teidät", nuori herttua huudahti, "olettehan sama
+toivioretkeläinen, joka minulle annoitte äitini takaisin!... Ja nyt
+ilmestyitte jälleen henkeäni pelastamaan... Oikein ... minä ymmärrän,
+minä uskon teitä: tämä, jota kädessäni pidän, on kuolema!"
+
+Galazzo alkoi hämmästyksestään vähän tointua; hän tahtoi kieltää.
+
+Mutta Villon tarttui pulloon ja ojensi sen hänelle, sanoen:
+
+-- "Juo! Juo, jos tahdot sanani valeeksi väittää! Mutta juohan nyt,
+myrkyttäjä!"
+
+Kun tohtori heti antoi kiellon, jonka ehdottomuus jo oli kuin suora
+tunnustus, Villon tarttui tuon kurjan niskaan ja aikoi häntä siihen
+pakoittaa. Tämä lankesi polvillensa, vallan kauhistuneena, kamalasti
+läähättäen ja tummansinisenä kasvoiltaan, sekä rukoili armoa.
+
+Nuori herttua ja molemmat naiset käänsivät päänsä pois kauhulla.
+
+Villon ei ollut päästänyt Galazzo'a. Hän nosti hänet äkkiä ylös ja,
+niin sanoaksemme, heitti hänet aseenkantajalle näillä sanoilla:
+
+-- "Vapauttakaa meitä tästä myrkyllisestä käärmeestä ja katsokaa
+etenkin, ett'ei hän pääse karkuun. Kyllä sitten annamme tarkempia
+käskyjä."
+
+Ovi jo sulkeutui ja nuo molemmat miehet olivat kadonneet.
+
+Herttuatar aatteli vaan poikaansa.
+
+- "Lapseni!" hän sanoi, "koeta voittaa tämä liikutus. Älä sitä enää
+muistele. Lepo ja rauha ovat sinulle tarpeen. Sulje silmäsi, minä
+pyydän sinua, ja nuku."
+
+-- "Mutta", herttua hymyillen vastasi, "mutta suohan minun toki häntä
+kiittää, häntä..."
+
+-- "Jätä se minun huolekseni", herttuatar keskeytti varsin omituisella
+soinnulla äänessänsä. "Ole huoleti, sinä saat hänen huomenna nähdä.
+Tänään minä otan puhuakseni hänen kanssansa. Serkkusi Johanna hoitaa
+sinua. Eikö niin? minä soisin sen. Hyvästi!"
+
+Ja viitaten Villon'ia seuraamaan, hän poistui, hellyys vielä silmissä
+ja sormi huulilla.
+
+Tuo kalpea, surumielinen tyttö, jota oli kutsutta Johannaksi ja jonka
+oikea nimi oli Johanna Harcourtilainen, astui vuodetta kohden ikäänkuin
+joku vaalea haamu, tarttui nuoren herttuan käteen ja puhui niin
+vienolla äänellä, että joka sana kuului huokaukselta:
+
+-- "Renato serkkuni, teidän tulee totella äitiänne; teidän tulee
+etenkin totella minua, joka teitä rakastan, ilman toivoa tulla
+milloinkaan rakastetuksi. En tahdo teitä soimata suoruudestanne, päin
+vastoin. Minä kunnioittaisin teitä vielä enemmin sen vuoksi, jos se
+olisi mahdollista. Vaan nyt, kun en voi antautua teille, minä antaun
+Jumalalle. Meillä ei ole enää, kuin muutamia päiviä yhdessä oltavana.
+Näinä viimeisinä päivinä, serkkuni, pitää olla hyvä minua kohtaan, eikä
+minua surettaa, vaan tehdä kaikki, mitä minä tahdon... Ja nyt, minä
+tahdon ... minä pyydän teitä ... nukkukaa!"
+
+Nuori herttua oli itse saanut kokea onnettoman rakkauden tuskia. Hän
+rakasti Hedwigiä, niinkuin Johanna häntä, ilman toivoa. Mitä voisivat
+tyhjät lohdutukset sellaista onnettomuutta vastaan? Hän sulki silmänsä,
+ja oli nukkuvinaan, puserrettuansa ensin Johannan kättä ja pitäen sitä
+yhä sittenkin vielä omassaan.
+
+Tällä välin herttuatar oli tullut jonkunmoiseen rukoushuoneesen. Hän
+astui rukous-istuimen luo, ojensi kätensä Kristuksen kuvaa kohden, ja
+kääntyen runoilijan puoleen, joka pää rintaa vasten, rukoilevassa
+asemassa, oli seisahtunut vähän taaemmaksi, hän sanoi:
+
+-- "Mailman Vapahtajan nimeen, Jumalan nimeen, joka tietää sen tunteen
+puhtauden, joka muinoin sai sydämmeni sykkimään, ja josta se vieläkin
+sykkii, minä pyydän täydellistä ja suoraa selitystä ... minä vaadin
+sitä ... puhukaa!"
+
+-- "Niin, oikein", Villon vastasi, "jotakin tunnustusta ... teille,
+rouva herttuatar, sekä Jumalalle. Teillä on oikeus sitä vaatia;
+tapahtukoon se meidän kesken."
+
+Hän laskeutui polvillensa. Liikkeellä, joka oli täynnä ylevyyttä, hän
+kohotti päätänsä ja työnsi taaksepäin pitkän, ruskean tukkansa, jota
+muutama valkea suortuva hopeoitsi. Nero, alttiiksi-antamus ja rakkaus,
+jonka aika oli pyhittänyt ja kunniantunto hillinnyt, kirkastivat hänen
+kaunista otsaansa ja hänen kyyneleistä kosteita silmiänsä; hänen suunsa
+oli valmis hymyhuulin tyhjentämään tuon katkeran kalkin.
+
+Hän ei enää ollut sama katukulmain runoilija, sama sukkela ilveilijä,
+jonka tämän kertomuksen alussa nä'imme lankeevan polveilleen Ludovik
+XI:nnen eteen. Kolmen kuukauden uljas elämä oli kohottanut tuon
+langenneen neron. Entinen maankulkija oli muuttunut ja muodostunut. Hän
+oli nykyään aivan toinen mies.
+
+-- "Rouva", hän sanoi, "minun tulee ennen kaikkia teille ilmoittaa
+oikea nimeni. Surkean kuuluisa kun se on, sen on jo täytynyt tulla
+teidänkin korviinne. Minä olen François Villon."
+
+-- "François Villon!" herttuatar kertoi vaipuen istumaan ja kätkien
+kasvot molempiin käsiinsä.
+
+-- "Malttakaa", runoilija innolla jatkoi, "älkää minua vielä tuomitko.
+Olin viiden-kolmatta vuotias. Seikkailevan elämän sattumat minun
+saattoivat Provence'en, Renato kuninkaan, teidän isänne hoviin. Oi!
+silloin en vielä ollut tuo vapaiden ateriain sankari, tuo kapakkain
+runoniekka. Minun kiihkoni, himoni ja virheeni verhoutuivat nuoruuteen
+ja ylimys-pukuun. Ylhäisimmätkin pitivät kunniana kuulua ystävieni
+joukkoon. Halveksien ja ylpeillen pilkkasin heitä ja sanoin: 'ei kukaan
+teistä voita minua rohkeudessa, uljaudessa ja nerossa. Minulla on
+esi-isänä Alain Chartier, joka aateloitiin Skotlannin Margareetan
+suudelmalla. Kohotakseni teidän kaikkien yli, minulta puuttuu vaan
+nimi. Kuka uskaltaa lainata minulle omansa? ... lyönpä vetoa, että
+saan jonkun prinsessan itseeni rakastumaan ... sen, jonka minulle
+määräätte ... ensimäisen, joka vastaani tulee!' Eräänä päivänä, kun
+pidettiin turnajaisia, suostuivat toverini tähän kerskailevaan
+vaatimukseen. Ympärilläni seisoi muutamia viimeksi tulleita ritareita,
+jotka eivät olleet vielä nimeänsä ilmaisseet. Tuotiin arpanoppa.
+Aguilar'in kreivi katosi ja meni pois, jättäen minulle nimensä, aseensa
+ja ajokalunsa. Samassa torvet kehoittivat turnaukseen. Minä tartuin
+ensiksi aseisin! Oi! se oli etenkin juuri tämä, joka minua oli
+houkutellut! Ilmestyin kilpakentälle, eikä ainoakaan ritari kestänyt
+minua vastaan. Illalla vietettiin lemmen juhlaa, oli runoniekkain
+turnaus. Tässäkin taistelussa vein voiton. Teidän kätenne seppelöitsi
+minua. Ja sitten, kun kuningas Renato kysyi tuon tuntemattoman nimeä,
+joka samana päivänä oli kaksi kertaa ollut voittajana, ääni, joka ei
+ollut minun, vastasi: 'Se on Aguilar'in kreivi.' Oi! minä pyydän teitä,
+rouva herttuatar, johdattakaa niitä aikoja mieleenne ja myöntäkää, että
+puhun totta."
+
+-- "Minä muistan", tämä vastasi. "Niin se oli. Niin, oikein, minä
+muistan sen. Vaan miks'ette silloin, kun isäni, laskettuaan minun
+käteni teidän omaanne, teidät oli julistanut minun ritarikseni koko
+juhlaviikon aiaksi, miks'ette silloin minulle sanoneet totuutta?"
+
+-- "Miks'en?" runoilija huudahti, "siksi, että teitä jo rakastin,
+rouva! Muualla, Pariisissa olin nähnyt, ihaillut ja seurannut teitä
+kaukaa, joukon keskeltä. Te olitte aatokseni, runollisuuteni ja
+unelmani! Ne toteutuivat äkkiä, kuin lumouksen kautta. Ihmeteltävä
+sattumus kohotti minut teidän tasalle, salli minun koskea teidän
+kättänne, kuulla teidän ääntänne ja elää teidän taivaassanne! Oi! siinä
+oli liiaksi onnea, minä jouduin hurmoksiin, tulin hulluksi... Suokaa
+anteeksi, Jolanda, oi! suokaa se minulle anteeksi!"
+
+Ja puhuttuaan näin vapisevalla äänellä, ristissä käsin, ikäänkuin
+muiston taikavoiman nuorentamana, hän ryömi herttuattaren jalkain
+juureen.
+
+-- "Minä suon teille anteeksi", tämä syvästi liikutettuna lausui. "Vaan
+tietäkää se kuitenkin, te olette murtaneet elämäni!"
+
+Tämä valitus, tämä kaipaus, sekin oli tavallaan tunnustus. Runoilijan
+silmät välähtivät. Mutta herttuattaren katseen edessä, joka jälleen oli
+muuttunut ankaraksi, hän painoi uudestaan päänsä alas sekä jatkoi:
+
+-- "Se oli suuri rikos epäilemättä. Minä puolestani olen siitä saanut
+kauheasti kärsiä; mutta onhan minulla toki ollut se hirveä lohdutus,
+että olin kyllin luja velvollisuuttani täyttämään. Kuulkaa vielä,
+rouva, ette läheskään kaikkia tiedä. Kun pari päivää myöhemmin
+Lothringin herttua, teidän sukulaisenne, sulhasenne ja melkein jo
+puolisonne, tuli hoviin ... juuri kun aioimme yhdessä paeta ... oi! te
+suostuitte siihen, te olitte sen itse tahtoneet! ... minun kunniani
+äkkiä heräsi. Pelastaakseni teitä siitä kurjasta kohtalosta, joka teitä
+vartosi minun kanssani ja tukahuttaakseni teidän rakkautenne, minun
+tuli tehdä suuri uhraus, uhraus, tuntematon kaikille, jonka katkeruus
+minun yksin piti kantaa, jonka minä yksin olin säilyttävä
+salaisuutenani. Tämän salaisuuden minä vihdoinkin voin teille
+ilmoittaa! ... ja minä kiitän siitä Jumalaa, se on kenties minun
+palkintoni!"
+
+-- "No, puhukaa", herttuatar sanoi, "minä kuuntelen teitä."
+
+-- "Muistelkaapa viimeistä kohtaustamme tuolla huvihuoneessa, jossa
+kaikki oli valmiina pakoa varten. Mies, joka teitä vartosi, ei enää
+ollut se, jota etsitte. Hänen vieressään oli tyhjiä pulloja sekä malja
+hänen kädessänsä. Juopunut! Ja kun te silloin, Jolanda parka, aivan
+hädillänne, aivan epätoivossa, hirmusta ja kauhusta huudahditte, tuo
+kurja teille vastasi: näin on minun tapani, minä rakastan viiniä paljo
+enemmin kuin lempeä! Kun sitten seura-naisenne astui sisään,
+hän tahtoi tätä syleillä: helvettiin kaikki suuret naiset ja eläköön
+pikku Jeanette! Kaikessa tuli näkyviin raaka juoppous. Minä tahdoin
+teitä peloittaa, teitä parantaa ja kaiken kaipauksenkin teistä
+poistaa. Olinhan alhainen, halveksittava olento... Enhän teitä
+rakastanutkaan ... niin luulitte... Minä valehtelin! niin, se oli
+paljasta valetta ja petosta kuin kaikki muukin ... en ollut juonut kuin
+kyyneleeni!"
+
+Herttuatar, liikutuksesta vapisevana, murheesta ja ilosta viehättävänä,
+kohosi äkkiä seisomaan:
+
+-- "Oi! sydämmeni ei sitä voinut aavistaa!... Anteeksi! minun tässä
+onkin anteeksi pyytäminen!... Minun ei siis enää tarvitse punastua,
+että kerran olen rakastanut?"
+
+-- "Hiljaa!" runoilija sanoi matalalla äänellä; "teitä voitaisiin
+kuunnella, rouva herttuatar, enkä minä tahdo, että kunnianne kirkkautta
+mikään himmentäisi, ei edes epäluulon varjokaan. Siellä, noin
+pari-kymmentä vuotta sitten, sanoin tovereilleni, että olin ollut
+tyhmänrohkea, että kaikki olin kadottanut, ja että tuo puhdas enkeli,
+paljastettuaan näin raadollisen olennon, oli syössyt sen alas
+taivaasta. Ja irvistys kasvoilla, mutta kuolema sydämmessä katosin
+ikipäiviksi noilta yläisiltä ilmoilta, joilla niinkuin joku uusi Ikaro
+olin polttanut siipeni. Älkää minua surkutelko, olenhan teidät taasen
+nähnyt... Te katselette minua hymyhuulin, siinä on kyllin, siinä on
+liiaksi!... Ja kuitenkin olen paljo kärsinyt; no, niin! Kaikkein ensin,
+epätoivosta hulluna harhailin sattuman nojalla metsissä ja vuoria
+pitkin, ilman muuta määrää, kuin paeta kauas pois. Sittemmin
+heittäysin, yhä vieläkin silmittömästi, irstaasen seikkailija-elämään.
+Ei mikään voinut minua saada teitä unohtaan, ja minä kiitän siitä
+Jumalaa, koska rakkauteni nyt on muuttunut alttiiksi-antamiseksi, ja
+koska tämä alttiiksi-antamus teitä jo on hyödyttänyt ja vieläkin voi
+hyödyttää. Ottakaa se vastaan, rouva herttuatar, jos ei itsenne, niin
+kuitenkin poikanne vuoksi. Hänen perintönsä, hänen henkensä on
+vaarassa. Sallikaa minun liittyä häneen ja hänen asiaansa ... ja jospa
+kerran voisin uhrata henkeni hänen pelastuksekseen!"
+
+Jolanda astui runoilijan luo ja ojensi hänelle kätensä.
+
+Tukahuttaen ilohuudon, tämä nosti sen huulillensa.
+
+Sitten herttuatar lähtiessään pois huoneesta sanoi:
+
+-- "Tulkaa takaisin huomenna, François Villon: Renato, Lothringin
+herttua teitä vartoo."
+
+Jonkun minuutin runoilija vielä makasi liikkumatonna, silmät innosta
+säihkyvinä, kasvot kyyneleiden vallassa ja hymy huulilla.
+
+Hänen kurkkuansa vihdoin ahdisti joku huokaus, ja tämä sai hänet
+heräämään.
+
+-- "Mitä hullua!" hän sanoi vallan hämmästyneenä, "minäkö itken?...
+Mutta kylläpä näin kelpaakin itkeä. Harput ja huilut! siitähän on
+kaksi-kymmentä vuotta kuin viimeksi itkin!"
+
+Vähän aikaa jälkeenpäin, hattu päässä, miekka vyöllä ja komeasti
+reunustettu viitta olkapäällä, hän astui portaita alas puutarhaan päin.
+
+Hänen kulkiessa kyökkien ohitse eräs ääni, Troussecaille'n ääni, hänet
+äkkiä pysäytti.
+
+-- "Malta nyt! malta nyt heikkarissa! minä kanssa. Emmekö enää
+mahdukkaan yhdessä kulkemaan?"
+
+-- "Kuinka hitolla? sinäkö täällä? ... kuka sinulle antoi luvan tulla
+sisään?"
+
+-- "Levottomuuteni sinun tähtesi. Minä hiivin hiljakseen eteenpäin.
+Jouduin kiinni. Sinä tulit talon isäntää pelastamaan. Minä turvausin
+sinuun ja nämä herrat pyysivät minua juomaan."
+
+Näin puhuessaan Troussecaille osoitti noita kuutta nuorta, herttuan
+väreihin puettua aseenkantajaa.
+
+Yksi näistä puhui kaikkien puolesta:
+
+-- "Nimeni on Gerard ja minä kiitän teitä, että pelastitte meidän
+isäntämme, joka on meille rakas. Me juomme hänen terveiksensä. Ettekö
+tekin tahdo yhtyä tähän maljaan?"
+
+-- "Varsin kernaasti, aseenkantaja Gerard, mutta yhden ainoan lasin.
+Pitäkää tarkka huoli hänestä, hyvät herrat. Hänen terveytensä ja
+Lothringin takaisin-voittamisen malja!"
+
+Sitten, ikäänkuin jotakin äkkiä olisi johtunut hänen mieleensä, hän
+jatkoi:
+
+-- "Kesken kaiken, tuo myrkyttäjä, mihinkä hänen olette panneet?"
+
+-- "Maahan."
+
+-- "Maahanko?"
+
+-- "Hirtettyämme hänet ensin."
+
+-- "Vaan kuka teitä käski häntä hirttämään?"
+
+-- "Vähän joka mies, teistä itsestä alkaen. Sanoittehan, että meidän
+piti panna hänet varmaan paikkaan."
+
+-- "Nyt hän ainakin on varmassa paikassa!" Troussecaille arveli. "Nämä
+herrat kysyivät neuvoa minulta, eikä meillä ollut mitään parempaa
+tehtävää aikamme kuluksi... Minä tunnen sitä tointa hiukkasen...
+Seurattiin minun neuvojani, ja totta tosiaan, sen pahempi Galazzo'lle,
+lähtipä hän tästä mailmasta niin että saakeli perään soitti!"
+
+
+
+
+XXIV.
+
+Renato Lothringilainen.
+
+
+Seuraavana päivänä Lothringin nuori herttua tuolla muodolla, joka teki
+hänen rakastetuksi kaikilta, ojensi kätensä Villon'ille, ja kutsui
+häntä ystäväkseen.
+
+Jolanda herttuatar oli myöskin saapuvilla; hänen hellä katsantonsa ja
+lempeä hymynsä runoilijalle sanoivat:
+
+-- "Minä olen pitänyt sanani ... ja te näette, että olen tytyväinen."
+
+-- "Mutta", hänen poikansa lausui, "enhän voi mitään ilman kuninkaan
+apua."
+
+-- "Teidän ylhäisyytenne, auttakaa ensin itseänne," Villon vastasi.
+"Karkoittakaa mielestänne kaikki suru; vahvistakaa voimianne ja
+terveyttänne. Tällä välin ystävänne työskentelevät teidän puolestanne."
+
+-- "Mitkä ystävät? minulla on niitä niin vähän jäljellä."
+
+-- "Poikani", herttuatar puuttui puheesen, "sehän on kiittämätöntä. Ei
+Lothringissa eikä Sveitsissä ole sinua unohdettu. Ja täälläkin olet
+saanut vastaan-ottaa rakkauden osoitteita. Nämä nuoret vapaa-ehtoiset,
+jotka sinua vartioivat ... aseenkantaja Gerard ja uusi ystäväsi Villon,
+jonka silmäys sinulle sanoo: elä hyvässä toivossa!"
+
+-- "Niin, eläkää hyvässä toivossa!" runoilija kertoi. "Minä tiedän
+erään, joka vielä tänään puhuu teidän puolestanne kuninkaalle. Hyvästi
+huomiseksi!"
+
+Muutama tunti jälkeenpäin, kun Villon Troussecaille'n seurassa astui
+edes takaisin kuninkaan asuntopaikan edustalla, hänen toverinsa häneltä
+äkkiä kysyi:
+
+-- "Mutta, mikä sinua nyt tänään vaivaa, François parkani? olethan
+kovin surullinen ja levoton. Mitä oikeastaan aattelet?"
+
+-- "Sitä", runoilija vastasi, puhuen melkein kuin itsekseen, "sitä
+aattelen, että kuningas, minun herrani usein on puhunut minun
+palkitsemisestani, ilman mitään minulle vielä määräämättä tai
+lupaamatta."
+
+-- "Minä ymmärrän, paljaat puheet ovat laihoja palasia, eivätkä sinua
+tydytä. Palvelijallesi muutama ecu on kylliksi. Köyhät ihmiset eivät
+kaipaa, kuin vähä rahaa. Vaan sinulle, hyväinen aika! pitää olla
+jotakin muuta ... en tiedä oikein mitä... Minusta näyttää siltä, kuin
+tulisit vähän kunnianhimoiseksi."
+
+-- "Aivan niin, kovin kunnianhimoiseksi. Mutta pelkäänpä, että minun
+täytyy toiveistani luopua."
+
+-- "Pyydä sinä vaan, älä hellitä. Ei arka mitään saa. Mutta pirun
+sarvien kautta! enpä olisi luullut sinua noin kehnoksi."
+
+-- "Niin! jospa se vaan olisikin itseni vuoksi!"
+
+-- "No, kenenkä vuoksi?"
+
+Villon käänsi hänelle selkänsä ja meni kuninkaan luo. Onnettomuudeksi
+Ludovik XI ei näyttänyt tänä aamuna olevan naurutuulella.
+
+-- "Tule esiin, lipilaari!" hän ärjäsi huomatessaan runoilijan. "Se on
+juuri kaunis juttu, jonka minulle koetit uskotella! Jos onkin paljo
+kalua mennyt hukkaan Granson'issa, niin onpa väkeä kaatunut kovin
+vähäisen. Tuhannen miestä enintäin. Se minua harmittaa ja huolettaa.
+Totta Jumaliste! saa kenties alkaa uudestaan!"
+
+Villon huomasi, että aika oli huonosti valittu pyyntöjen esittämiseen.
+
+Pait sitä kuningas oli juuri menossa päivälliselle mestari Anton
+Boursier'in luo, joka oli rikas kauppias, kuninkaan toveri ja
+Passe-Filon'in puoliso.
+
+-- "Noh!" herttua seuraavana päivänä kysyi, "mitä uutisia?"
+
+-- "Yksi ainoa, teidän ylhäisyytenne, mutta oivallinen. Katselkaa tätä
+auringon iloista sädettä, joka teille kertoo saman kuin minullekin,
+että nyt on toivojen aika, nyt on kevät!"
+
+Ja sitten hän rupesi itsekin auringon säteeksi, nostaen ilon koko
+talossa ylimmilleen.
+
+Kun runoilija taasen meni pois, sattui uusia vastoinkäymisiä.
+
+Kuningas oli juuri lähdössä Notre-Dame-du-Puy'hyn. Hänen poissaolonsa
+tuli kestämään viisi päivää.
+
+Nämä viisi päivää Villon käytti kulkeakseen tervehtimässä kaikkia
+Lothringilaisia ja Saksalaisia, joita löytyi joko asukkaina tai
+matkustajina kaupungissa. Kaikkien luona hän puhui nuoren herttuan
+hyväksi ja osasi hankkia rahaa sekä aseita. Nekin, jotka vielä melkein
+olivat lapsia, rupesivat sotamiehiksi ja varustivat itsensä, muodostaen
+näin ensimäisen joukon, joka asettui hänen johtonsa alle.
+
+Enempää ei tarvittukaan rohkaisemaan Renaton alakuloista mieltä.
+
+Hän nousi hevosen selkään ja ratsasti kaupungin läpi joukkonsa
+etupäässä.
+
+François Villon oli jo edeltäpäin tästä levittänyt tiedon. Kaikki
+ihmiset seisoivat ovien kynnyksillä ja akkunoissa. Taputettiin käsiä ja
+hurrattiin tuolle maansa menettäneelle, tuolle pakolaiselle. Hänen
+onnettomuutensa ja nuoruutensa, rohkeus, jota hän oli jo osoittanut,
+viehätys, joka vallitsi koko hänen olossansa, kaikki yhdessä vaikutti,
+että hän voitti ihmisten sydämmet ja sai osakseen innokkaita
+eläköön-huutoja.
+
+Samana iltana hän oli jo vallan toinen mies. Hän oli vilkas ja iloinen,
+alkoi toivoa ja näki edessään mainehikkaan tehtävän; hän rupesi jo
+uskomaan tulevaisuuttansa, ainakin ruhtinaana. Jos joskus, rakastajana,
+joku pilvi peitti hänen otsansa, jos Hedwigin muisto synkisti hänen
+mielensä ja katsantonsa, Johanna sen oitis huomasi ja puristaen salaa
+hänen kättänsä, puhui hänelle hiljaisella äänellä:
+
+-- "Rohkeutta! serkkuni. Älköön rohkeutemme rauetko!"
+
+Toiselta puolen hymy Jolanda herttuattaren huulilla ilmoitti
+runoilijalle kaiken sen ilon ja kiitollisuuden, jonka äidin sydän
+tunsi.
+
+Aseenkantaja Gerard tuli nuorien toveriensa nimessä pyytämään uutta
+ratsastusretkeä kaupungin läpi.
+
+Herttua oli jo vähällä suostua, mutta runoilija sanoi:
+
+-- "Malttakaa mielenne! Hänen Majesteettinsa Ludovik XI, joka palaa
+tänä iltana, ei hyväksy, että hänen aurinkonsa tulee pimennetyksi.
+Hiljaa! kavahtakaamme itseämme näyttäymästä aivan iloisina ja
+rakastettuina ... jos tahdomme, että hän meitä auttaa!"
+
+Sitten hän meni pois ja käveli palatsin ympäri nähdäkseen mistä päin
+tuuli kävi.
+
+Tänä iltana tuuli kävi Gillonne'lta päin. Tämän luona, joka oli rikas
+leski ja Lyon'in kauniin nainen, kuningas paraikaa oli illallisella.
+
+Villon tunsi itsessään rohkean innostuksen; hän pyysi kiihkeästi, että
+saisi kunnian päästä kuninkaan puheille.
+
+Hänelle ei ainoastaan myönnetty vastaan-ottoa, vaan tahtoipa kuningas
+hänet vielä pöytäänsäkin istumaan.
+
+Ludovik XI näytti paria-kymmentä vuotta nuoremmalta entistänsä. Ei
+milloinkaan vielä runoilija ollut nähnyt hänen pitävän päätänsä niin
+pystyssä, katselevan niin täynnä voittoriemua ja hymyilevän niin
+iloisesti.
+
+Hänellä oli ympärillään useampia vieraita, jotka varmaankin vasta
+hiljan olivat tulleet, sillä Villon ei niitä tuntenut.
+
+-- "Hyvät herrat", kuningas sanoi, "tässä esitän teille runoilijani.
+Runoilijani, tässä esitän sinulle Milano'n ja Bretagne'n herttuain sekä
+Savoija'n herttuattaren, minun oivan sisareni, lähettiläät. Näet sen
+nyt, kun Burgundin aurinko laskee, koko mailma kääntyy Ranskasta
+kohoavaa aurinkoa kohden. Vieläpä jotain parempaakin! katseleppa tätä
+herttaista vanhusta, joka istuu kohteliaan emäntämme oikealla puolen;
+sanoithan minulle kerran, että runoilijat ovat kuninkaita? Hän on
+kaksin kerroin toverisi, niin kuninkaana kuin runoilijanakin."
+
+Villon tunsi oitis tuon hyvänlaisen vanhuksen, Provence'n, Neapelin ja
+Anjou'n Renatoksi.
+
+Totta on, ett'ei Neapeli hänelle enää kuulunut, että Ludovik XI juuri
+hiljan oli anastanut Anjou'n ja kuroitti jo kättänsä Provence'a
+tavoittaakseen. Mutta oikeuden kannalta katsoen, vaikk'ei juuri
+todellisuudessa, tuo rauhallinen ja hyvänlainen Renato yhä vielä kantoi
+otsallaan kolmea kruunuansa, niitä lukuun ottamatta, joita vanhuus,
+runollisuus ja taide olivat hänelle hankkineet: harmaita hiuksia,
+laakereita ja ruusuja.
+
+Tällä välin kuningas ujosti jatkoi:
+
+-- "Se ei suinkaan ole minun heikko ansioni, että nämä
+rakkaat liittolaiseni minun luokseni jälleen ovat tulleet, vaan
+Notre-Dame-du-Puy'n pyhä suojelus sen on vaikuttanut. Onnellinen
+toivioretki. Lafayette'n ja Spolignac'in herrat olivat sinne saapuneet
+ennen minua. Matkustin jalkaisin kolme viimeistä penikulmaa. Vaadin,
+että minua otettaisiin vastaan, ei niinkuin hallitsijaa, joka on
+kunniaa kerjäämässä, vaan niinkuin pyhissä-vaeltajaa, joka etsii
+taivaan siunausta. Ei mitään _Domine salvum_, yksi ainoa _Salve
+regina_. Kirkon kynnyksellä kuninkaallisen manttelin yli sidottiin
+kaniikin kaapu. Ja näin puettuna, paljain jaloin astuin alttarin luo ja
+laskin sen päälle kolme sataa kulta-ecu'ta. Se oli lupaukseni
+Jumalalle. Kolme messua joka päivä. Joka messua varten kolme-kymmentä
+ecu'ta lisäksi. Tosin tulen takasin melkein tyhjällä kukkarolla, mutta
+hatussani kannan sen sijaan tätä uutta pyhänkuvaa. Pyhä Rouva Puy'ssä,
+rukoile minun puolestani!"
+
+Hän laski hattunsa pöydälle ja käänsi itseänsä kohden tuon kuvan, joka
+siihen viimeksi oli kiinni-ommeltu. Kädet ristissä, ja silmät
+kohoitettuina kattoon päin hän mumisi muutaman Isä-meidän. Sitten hän
+pani sen päähänsä takaisin ja vilkaisi taasen tuon tuostakin
+Gillonne'a.
+
+-- "Sire", Villon vihdoin vastasi, "teidän hurskasta anteliaisuuttanne
+on vähän jokainen saanut kokea. Olenpa kuullut kerrottavan, että
+kerran, kun muistui mieleenne eräs summa, jonka teille tuomiokapitulo
+nuoruutenne onnettomuuksien aikana oli lainannut, te sen vaatimatta
+maksoitte takaisin ... joka sekin tavallaan todistaa, ett'ei Teidän
+Majesteettinne milloinkaan unohda, kun joku on ollut niin onnellinen,
+että on voinut teitä jollakin tavoin palvella."
+
+-- "Mitä kuulen!" kuningas sanoi, "tuohan on viekas vetoominen minun
+muistooni... Oikein, toverini, minä olen sinulle velkaa palkintosi. Ota
+vastaan!"
+
+Samassa hän heitti hänelle pöydän yli kukkaron, jonka runoilija otti
+kiinni lennosta ja pisti kaikella kunnioituksella taskuunsa. Mutta heti
+jälkeen, nostaen ylös päänsä, hän jatkoi:
+
+-- "Tämä raha ei minulle riitä, sire; löytyy vielä toinenkin lupaus,
+jonka rohkenen Teidän Majesteettinne muistoon johdattaa."
+
+-- "Lupaus, sinulleko?"
+
+-- "Ei, sire. Lothringin nuorelle herttualle."
+
+-- "Minun tyttäreni pojalle!" Renato kuningas huudahti, mutta äänellä,
+joka ilmoitti vastenmielisyyttä; "hän on siis täällä? En tahdo häntä
+nähdä!"
+
+-- "Mitä vielä, olettepa hänen näkevä", Ludovik XI vastasi, "ja me
+sovitamme teidät hänen kanssansa ... josta teille on oleva iloa
+kumpaisellekin. Sitäkö se oli, jota pyysit, toveri?"
+
+-- "Sitä ensin, sire; mutta sitten vielä jotain muutakin."
+
+-- "Mitä sitten?"
+
+-- "Että voimakkaalla avulla ottaisitte osaa Lothringin
+valloittamiseen."
+
+-- "No, kaikkia sinä keksitkin! Kävisihän tuo sentään laatuun, jos hän
+kirjoittaisi nimensä tuon suostumuksen alle, jossa hänen äitinsä isä
+meille, Ranskalle ja minulle, testamentteeraa Anjou'n herttuakunnan,
+Provence'n kuningaskunnan..."
+
+-- "Mutta enhän minä", vanhus koetti muistuttaa, "vielä ole
+suostunut..."
+
+-- "Te suostuisitte kai mieluisemmin rakkaan serkkuni Burgundilaisen
+menestykseen."
+
+Vanha trovatoori-kuningas punastui ja vaikeni.
+
+-- "Sire", Villon jatkoi, "oikeuttaako Teidän Majesteettinne minua
+saattamaan tämän esityksen nuorelle herttualle?"
+
+-- "Miks'ei? Nä'ythän olevan taitava diplomaati. Me saamme siitä puhua
+vielä huomenna. Tänä iltana, totta Jumaliste! juokaamme!"
+
+-- "Kuninkaan malja!" runoilija esitti.
+
+-- "Ja samaten kuningaskunnan!" liitti kuningas.
+
+Näin kemuja jatkettiin. Ludovik oli hyvällä tuulella ja taipui tehtyyn
+pyyntöön.
+
+Villon'in into ja ymmärrys sai myöskin aikaiseksi, että Lothringin
+herttua vahvisti Renato kuninkaan testamentin.
+
+Pari päivää jälkeenpäin nuori herttua lähti Lothringiin joukkonsa
+etupäässä, jonka lisäksi kuningas oli antanut neljä sataa ratsumiestä.
+
+Hän oli myöskin antanut vähän rahaa. Mutta Johanna Harcourtilainen oli
+kuitenkin se, joka suurinta jalomielisyyttä osoitti.
+
+-- "Olen myynyt kaikki äitini timantit", hän sanoi; "oi! ottakaa ne
+vastaan, serkkuni! minä menen luostariin, ja ainoa haluni, ainoa
+toivoni täällä mailmassa on, että pian saan kuulla teidän aikeissanne
+onnistuneenne ja olevanne onnellisen."
+
+Lähiöpäivän aattona Jolanda herttuatar oli muutaman minuutin puhellut
+François Villon'in kanssa.
+
+-- "Ystävä", hän tälle sanoi, "kun te menette poikani kanssa, minun
+äidillinen pelkoni vallan poistuu. Minä luotan, minä toivon ...
+sellainen alttiiksi-antamus, kuin teidän, varmaankin tuottaa onnea!"
+
+Runoilija vastasi:
+
+-- "Minä valvon, taistelen ja kuolen hänen tähtensä, jos tarvitaan,
+rouva herttuatar. Mutta häneen etenkin meidän tulee luottaa.
+Katselkaapa häntä! eikö hänen otsastaan ja silmistään jo nä'y, eitä hän
+on suuriin töihin luotu?"
+
+-- "Oi!" herttuatar huudahti, "ette olekkaan minua pettäneet, te olette
+oikea ritari!"
+
+Villon oikaisi itsensä, ikäänkuin aateloituna tästä lauseesta. Sitten
+hän ylpeänä, uskaliaana ja kasvoiltaan sydämmellisen ilon kirkastamana
+meni sanomaan jäähyväisiä kuninkaalle.
+
+-- "Niinmuodoin", Ludovik XI sanoi, "sinä minun jätät."
+
+-- "En suinkaan, sire; olettehan itse tahtoneet nimittää minun
+täysivaltaiseksi edustajaksenne Lothringin herttuan luona; minä ryhdyn
+vaan toimeeni, siinä koko asia."
+
+-- "Aivan niin... Mutta älä vaan loukkaa meidän etujamme, ei toisen,
+eikä toisenkaan. Minä en muuten suinkaan sinua tahdo estää
+ritarillisessa alttiiksi-antamisessasi ihanaa Jolanda herttuatarta
+kohtaan..."
+
+-- "Sire..."
+
+-- "Luuletko tosiaan, että jotain löytyy, jota minä en näkisi? Erehdyt,
+toverini! Minä tiedän kaikki ... tai ainakin melkein kaikki... Mitä
+minulle ei sanota, sen arvaan... Kaikki hyvin! mene matkaasi. Mutta
+muista meidän suostumuksemme: kuningas ja kuningaskunta yli kaiken!
+Kerran, ehkä jo piankin, Lothringi on oleva osana Ranskanmaasta. Mutta
+siihen asti pitäkäämme tarkka ero, toverini ... ja ole Ranskalainen,
+äläkä suinkaan Lothringilainen."
+
+-- "En minä maatani petä, enkä myöskään teitä, sire, olkaa varma siitä.
+Vaan tosiaan, mitä voittekaan enää pelätä? Suuri vihollisenne on lyöty.
+Kaikki hänen liittolaisensa tulevat teidän luo tekemään julkista
+anteeksi-anomusta."
+
+-- "Mitkä sitten? nimitäppä joku, niin saamme nähdä."
+
+-- "Bretagne'n herttua?..."
+
+-- "Hän on jo pari-kymmentä kertaa minun pettänyt. Oikea Englantilainen
+koko sydämmeltään; ja samana päivänä, jona hän tuli Lyon'iin,
+Calabria'n herttua, hänen veljensä poika saapui Lausanne'en,
+Burgundilaisen leiriin."
+
+-- "Milano'n herttua?..."
+
+-- "Hän lähettää hänelle uusia kondottieereja."
+
+-- "Savoija'n herttuatar, sisarenne?..."
+
+-- "Hän niille hankkii sota-aseet; ja hän varustaa itse
+Burgundilaisenkin uudestaan sotaan."
+
+-- "No mutta, mitä hullua ... hän kohoaa siis vielä häviöstänsä. Hän,
+joka jo sanottiin olevan peräti kukistettu, epätoivosta hullu, ja jonka
+hoetaan vannoneen, että antaisi partansa kasvaa siivoomatonna kunnes
+koston päivä hänelle koittaisi..."
+
+-- "Hän on sen ajattanut pois jo kolme päivää sitten! ... niinkuin jo
+sinulle sanoin, tiedän kaikki. Hän oli ennen vedenjuoja; hänen
+lääkärinsä paransi häntä sillä, että pani hänet juomaan viiniä. Eikä
+viini ole milloinkaan tehnyt muuta kuin tyhmyyksiä. Niin on, niin on!
+emme vielä ole päähän päässeet. Täytyy olla viisas ja ylläpitää rauhaa.
+Herran haltuun, jos yskän ymmärrät!"
+
+Näiden epäselväin jäähyväis-sanain kanssa Villon sai lähteä.
+
+Kun lähestyttiin Lothringin rajaa, maan-asukkaat riensivät nuorta
+herttuata vastaan, ylistivät häntä kilvan ja tuhlasivat hänelle
+kaikenmoisia mitä liikuttavimman rakkauden ja mitä innokkaimman
+ihastuksen osoituksia. Kaupunkien asukkaille hän oli yhtä rakas; mutta
+nämä olivat mureissaan oikeuksistansa, ja pelkäsivät paljastaa
+mielipiteitään Burgundilaisien nähden, jotka silloin vielä vallitsivat
+maassa. Toul'issa häneltä suljettiin portit ja pyydettiin häntä
+hyväntahtoisesti majoittamaan väkensä esikaupunkeihin. Vaan seuraavana
+päivänä, kun hän kulki erään kylän läpi, muutama vanha akka laski hänen
+käteensä jotkut kulta-ecu't, jotka epäilemättä olivat muijan koko
+omaisuus. "Teidän ylhäisyytenne, tässä olisi vähän apua meidän
+vapauttamiseemme." Kyynel vierähti Renaton silmistä: ilo ja luottamus
+loistivat hänen kasvoillansa.
+
+Hypäten alas hevosen selästä, herttua tahtoi syleillä tätä köyhää,
+hyvänsydämmistä vanhusta. Hän kysyi hänen nimeänsä. Aseenkantaja
+Gerard, joka itsekin oli syvästi liikutettu, vastasi:
+
+-- "Teidän ylhäisyytenne, se on minun iso-äitini!"
+
+Nuori herttua, jota uskollisten Lothringilaisten rakkaus oli
+rohkaissut, päätti ryhtyä piirittämään Vaudemont'ia.
+
+Mutta Aubigne'n herra, joka johti Ranskalaista apujoukkoa, hänelle
+silloin sanoi:
+
+-- "Kuningas, minun herrani ei tahdo rikkoa rauhaa. Valtakirjani minua
+estää teitä auttamasta missään, mikä vaan jollakin tavoin voi loukata
+hänen serkkuansa Burgundissa."
+
+-- "Kuinka?"
+
+-- "Teidän ylhäisyytenne, ei muuta kuin olkaa varuillanne! Kaarlo
+Rohkea on tullut mahtavammaksi kuin milloinkaan ennen."
+
+-- "Mikä sen todistaa?"
+
+-- "Juuri viisaan Ludovikin varovaisuus. Tänä aamuna sain käskyn
+kääntyä takaisin."
+
+-- "Hän jättää minut! hän pettää minut uudestaan!"
+
+-- "Ei, teidän ylhäisyytenne, hän neuvoo teitä seuraamaan hänen
+esimerkkiänsä ja malttamaan vähäisen vielä. Antakaamme Sveitsiläisten
+tehdä."
+
+-- "Sveitsiläisten! No niin, minä menenkin taistelemaan heidän
+riveissänsä. Kaarlo herttua on viholliseni, minä tahdon milloinkin
+häntä katsoa silmiin!"
+
+-- "Menkää vaan, teidän ylhäisyytenne, ja onnea matkalle! Meidän
+toivotuksemme teitä seuraavat. Kuningas, minun herrani ei ole yhtään
+vähemmin uljas kuin tekään; mutta hän on jo elänyt yli seikkailuksien
+iän eikä enää jätä mitään sattuman nojaan. Minua surettaa jättää teitä
+näin; mutta se on velvollisuuteni. Ludovik XI:llä on lempilauseena:
+'nauraa paraiten, joka viimeksi nauraa.' Yli kaiken menestys; yli
+kaiken Ranska!"
+
+Ja vanha päällikkö ynnä hänen neljä sataa ratsumiestänsä kääntyivät
+takaisin.
+
+Renatolla ei nyt ollut enempää ympärillään, kuin noin satamäärä
+Lothringilaisia ylimyksiä. Suoraa päätä hän käänsi kulkunsa
+Sarreburg'iin, ainoosen paikkaan hänen valtakunnassaan, joka ei ollut
+Burgundilaisten vallassa. Suoraa päätä hän siellä julisti kutsumuksen
+sotaan. Kahdeksan päivää jälkeenpäin lähes tuhannen ritaria asettui
+hänen johtonsa alle. Näiden kanssa hän lähti Strassburg'iin. Häntä
+otettiin siellä vastaan suurella innostuksella. Sveitsiläisten
+lähettiläitä oli saapunut sinne jouduttamaan heidän hyväin ystäväinsä,
+Elsass'in liittokunnan, apujoukkoa. Ja, mainitkaamme se oitis, meidän
+uljas Elsass'imme suorittikin tärkeän tehtävän tässä taistelussa.
+Sveitsillä ei ole oikeus pitää kaikkea kunnia omanansa. Strassburg,
+Colmar, Schlettstadt, Mülhaus ynnä pari-kymmentä muuta kaupunkia,
+joiden oikeastaan pitäisi oleman Ranskalaisia, edustivat siinä Ranskan
+mieltä ja Ranskanmaata.
+
+Wilhelm Hester johti jalkaväkeä ja Renato Lothringin herttua otti
+johtaakseen ratsuväkeä; sitten kun oli pidetty pitoja kolme kokonaista
+päivää, lähdettiin sieltä ja mentiin Reinin yli.
+
+Basel'ista, Solothurn'ista ja joka paikasta muualta lähti samaten
+liikkeelle iloisia joukkoja. Itse ilmassa liikkui ikäänkuin joku
+taistelunhenki.
+
+Lähestyessään Bern'iä, nuori herttua pysäytti äkkiä hevosensa
+kuunnellakseen kaukaisen ukkosen jylinää.
+
+-- "Vihdoin!" hän huudahti ja hänen silmänsä iskivät tulta, "tuolla on
+vihollinen! nyt saamme taistella!"
+
+Ja muiden etupäässä hän kannusti ratsunsa neliseen.
+
+Hänen sotainen vainunsa ei ollut häntä pettänyt. Tuo jylinä tuli
+Murten'in kanuunoista.
+
+
+
+
+XXV.
+
+Murten.
+
+
+Kolmessa kuukaudessa Burgundin herttua oli muodostanut itselleen uuden
+armeijan.
+
+Ensinnäkin nuo Granson'in pakolaiset olivat taasen palanneet hänen
+luoksensa, ei tosin mistään hartaudesta hänen asiallensa, mutta
+pakosta; hänellä oli hirsipuu jokaista varten, joka aikoi kääntyä
+kotiansa.
+
+Sitten lukuisia nostokkaita: kuusi tuhatta Valloonia, kaksi tuhatta
+läänitysmiestä Alankomailta, neljä tuhatta Italialaista ja yhtä monta
+Englantilaista. Hänen luokseen tuli väkeä joka taholta, Neapelin
+rannikoilta ja Pohjanmeren ääriltä asti.
+
+Samalla aikaa valmistettiin kaikenmoisia sota-aseita ja koristuksia
+kullasta uutta loistoa varten. Roma, Venetsia, Neapeli ja Milano,
+kaikki nuo hänen vanhat liittolaisensa häntä auttoivat jälleen
+jalkeille, vaikka samalla hieroivat liittoa keskenänsä häntä vastaan.
+
+Tällä viidennellä-toista vuosisadalla, joka hengeltään oli kokonaan
+turmeltunut, ei löytynyt ketään, joka ei olisi viekastellut. Siitä ei
+ollut vapaa edes Savoijan herttuatarkaan, tuo Ludovikin sisar, joka
+tuotti silkkikangasta neuloakseen omilla käsillään vaatteita veljensä
+veriviholliselle.
+
+Ja totta puhuen, Kaarlo Rohkea tarvitsikin suurissa määrin apua ja
+lohdutusta. Kauan aikaa hän kokonaan laiminlöi pukunsa, kulki
+repaleissa, niinkuin oli Granson'in luota lähtenyt, hulluna häpeästä ja
+epätoivosta.
+
+Hän oli niin kenties vieläkin; vaan nyt tämä hulluus oli koston ja
+vihan vaikuttama. Kuumeentapainen kärsimättömyys seurasi tuota
+epätoivon tilaa. Koko hänen uhka-ylpeytensä, koko hänen hurjuutensa
+palasi jälleen, kiihtyen melkein mielettömyydeksi. Hän jakoi Sveitsin
+jo edeltäpäin ja lahjoitti sen päälliköillensä; hän kutsui
+saaliinjakoon kaikki ruhtinaat ja kuninkaat, vieläpä itse vanhan
+keisari Fredrikinkin, joka ei hänelle kuitenkaan muuta vastausta
+lähettänyt, kuin tuon vanhan tarinan, jonka La Fontaine myöhemmin oli
+tekevä kuuluisaksi: ei ole myymistä karhun taljaa, ennenkuin itse karhu
+on kaadettu.
+
+Vihdoinkin, Toukokuun viimeisenä sunnuntaina hän rakennutti korkean
+lavan yhdelle niistä kukkuloista, jotka Lausanne'a ympäröivät, ja antoi
+koko sotajoukkonsa, joka oli vieläkin lukuisampi ja loistavampi kuin
+ennen Granson'in tappelua, marssia sen ohitse. Pari päivää sen jälkeen
+hän lähti liikkeelle.
+
+-- "Pyhän Yrjänän kautta! nuo koirat ovat siis rohkeutensa menettäneet;
+täytyy lähteä heitä etsimään. Me hävitämme heidät. Eläköön Burgund!"
+
+Berniläiset eivät tällä välin kuitenkaan torkkuneet. He pitivät
+silmällä kaikkia näitä valmistuksia ja lähettivät kirjeen toisensa
+perään Sveitsin kaikkiin maakuntiin, Saksan kaupunkeihin, Itävallan
+herttualle ja Ranskan kuninkaalle.
+
+Ludovik XI, seuraten vanhaa tapaansa, teki suuria lupauksia, mutta ei
+lähettänyt yhtään miestä. Nuo hyvänlaiset Saksan porvarit päättivät
+vielä varrota. Ja mitä Sveitsiläisiin tulee, he olivat Granson'in
+tappelun jälkeen palanneet takaisin kotiansa. Nyt oli juuri kevät-aika;
+täytyi ajaa karja tuntureille, eikä paimen-sotilaiden ollenkaan tehnyt
+mieli kiirehtiä sieltä alas. Koko mailma näytti vitkastelevan.
+
+Yleinen liittokokous pidettiin Lucern'issa. Siellä säädettiin hyvin
+tarkasti kaikki sodankäyntiä koskevat asiat: ei kenenkään pitänyt
+jättämän haarniskaansa, ei päivällä, eikä yöllä. Kiroominen, juopumus,
+riita ja tora kokonaan kiellettiin; kunkin taistelijan tuli rukoilla
+ennen tappelua, hakata päälle herkeämättä, siksi kun voitto oli saatu,
+eikä tehdä ketään vangiksi; jokainen, ken pakenisi, tuomittiin
+kuolemaan; käskettiin säästää vaimoja, lapsia, vanhuksia, pappeja ynnä
+kirkkoja; kyliä, myttyjä, tiloja ei pitänyt polttaa, eikä myöskään
+koskea saaliisen, joka säännöllisesti ja ansion mukaan oli jaettava.
+Kun me näin käytämme itseämme, on Jumala oleva kanssamme.
+
+Kaiken tämän ohessa Bern ei kuitenkaan vielä nyt, kun Kaarlo Rohkea
+lähti liikkeelle, voinut asettaa häntä vastaan enempää kuin
+viisi-toista sataa miestä. Nämä ottivat asemansa Murten'issa, koska
+aavistivat, että sitä kaupunkia ensin ahdistettaisiin. Sen tuli
+uljaasti pitää puoltansa, että muut saisivat aikaa valmistaida. Siitä
+rippui kaikki. Se oli kuin toinen Thermopyla.
+
+Ken oli päällikkönä? Adrian von Bubenberg. Suuttumus kansalaisia
+kohtaan, suosio Burgundia kohtaan, kaikki oli unohdettu. Isänmaa oli
+vaarassa.
+
+Pelotta hän näki tuon armeijan lähenevän, joka oli kolmea-kymmentä
+kertaa lukuisempi kuin hänen omansa. Hän kutsui kokoon sotamiehet sekä
+asukkaat ja kehoitti heitä kaikkia käyttäimään niinkuin olisivat samaa
+aseellista perhekuntaa, samaa veljesjoukkoa; hän velvoitti heitä
+valalla uhraamaan henkensä ja voimansa tämän kaupungin pelastamiseksi
+ja vannoi itse heti surmaavansa jokaisen, ken puhuisi heittäymyksestä.
+Sitten, suoritettuaan nämä varokeinot, hän kirjoitti Bern'in
+porvareille:
+
+"Burgundin herttua on täällä koko voimansa kanssa, johon kuuluu suuri
+joukko Italialaisia sekä Englantilaisia palkkasotureita ynnä muutamia
+Saksalaisia pettureita; mutta herrat tuomarit, neuvokset ja porvarit
+saavat olla huoleti, ja rauhoittaa kaikkien liittolaisten mieltä. Minä
+puolustan Murten'ia."
+
+Murten on aivan pieni, pyöröteaterin muotoon rakennettu kaupunki, erään
+järven rannalla, joka siltä on nimen saanut. Siellä täällä muutamia
+viinimäkiä. Gurmel'ia kukkuloilla, joiden takana Sarine'n virta vuotaa,
+törröitti muutama kuusi. Maisema sitä vastoin, joka oli Bern'iin päin
+kaupungista, kasvoi tähän aikaan vielä metsää.
+
+Herttua, joka oli rakennuttanut komean, puisen, silkillä ja sametilla
+verhotun majan Courgevaux'in kukkuloille, saarsi kaupunkia joka
+taholta, paitsi järven puolelta, jonka tyyntä, hiljaista pintaa pitkin
+joka yö kuljetettiin kaikenlaisia sekä ampuma- että ruoka-varoja
+piiritetyille. Hän ei siitä kuitenkaan ollut millänsäkään; hän näet
+aikoi valloittaa kaupungin jo ensi rynnäköllä.
+
+Ja tosiaankin seitsemän-kymmentä suurta heittokonetta särkivät niin
+suuren aukon muuriin, että siitä helposti saattoi sisään rynnätä.
+Kaksi-toista tuhatta miestä Romont'in kreivin väkeä syöksivät siihen
+huutaen: kaupunki valloitettu! Mutta aukon takana heitä kohtasi toinen
+muuri, jota ei ollutkaan niin helppo hajoittaa kuin ensimäistä; elävä
+muuri, teräsmuuri, jota vastaan viisi eri kertaa Länsimaiden
+suurherttuan kaikki voimat ja kaikki rohkeus särkyivät.
+
+Aina, joka paikassa oli Bubenberg läsnä. Hänen sivullaan mies,
+jättiläinen, munkki, jota Sveitsin miehet nykyään pitivät uljaimpana ja
+vahvimpana joukossansa. Jumalan lähettämä pelastaja, pää-enkeli: Veli
+Starck!
+
+Vihan vimmassa herttua vetäytyi takaisin ja syöksi kahta pientä
+kaupunkia vastaan, jotka olivat hänen takanansa: Laupen ja Gumminen.
+Niitä oli tosin myöskin pantu puolustustilaan, vaan näytti hyvin
+epäiltävältä voisivatko vastustaa tämmöistä rynnäkköä. Ne vastustivat
+sentäänkin.
+
+Edellinen kokonaan yhden ainoan miehen toimesta, joka puolusti erään
+sillan päätä kaikkia Englantilaisien rynnäköitä vastaan. Se oli veli
+Starck, se oli munkki. Kuinka oli hän sinnekkin taas saattanut ehtiä,
+jo seuraavana aamuna, niin varhain ... sepä näytti melkein ihmeeltä!
+
+Jälkimäisen kaupungin luona, herttuan rynnäkköä torjumassa, oli etenkin
+neljä miestä, jotka herättivät yleistä huomiota. He eivät olleet
+Sveitsiläisiä nuo; heidän sotahuutonsa ainakin oli toisenlainen. Joka
+iskulla, jonka löivät, tämä huusi: Gent! tuo: Dinant! kolmas: Nesle!
+neljäs: Lüttich!
+
+Burgundin herttua oli kuullut nuo sanat. Hän palasi telttaansa,
+möristen aivan raivoissaan:
+
+-- "Taaskin ne samat! taaskin nuo kostajahahmot! Voi! minä olen
+kirottu. Kun viime kerran kuljin Dijon'in läpi, satoi selvään verta!"
+
+Ja koko seuraava yö kuultiin kuinka hän astui edes takaisin teltassaan,
+päästi kamalia huutoja sekä särki aseitansa.
+
+Näiden kolmen kaupungin välissä, joita hän piiritti, hän nyt oli itse
+piiritettynä. Se oli ikäänkuin joku tulinen kolmi-kulma, jonka sisällä
+hän rehki ja ponnisteliiksen, niin kiukkuisena, niin kauheana, ett'ei
+kukaan enää tohtinut häntä lähestyä, ei edes neuvoa kysymään.
+
+Kuusi päivää perätysten tykistö lakkaamatta ulvoi Murten'ia vastaan,
+murtaen rikki sen muureja, hävittäen huoneita; mutta puolustajien
+lujuus ei hetkeäkään horjunut.
+
+He työnsivät takaisin toisenkin rynnäkön, jota herttua itse johdatti.
+Kaksi kertaa hän oli jo noussut tuon muuriin ammutun aukon sisään,
+kaksi kertaa hänen jälleen täytyi peräydä. Ensi kerralla munkki oli
+hänet työntänyt takaisin, toisella Kilian von Diesbach, joka oli sinne
+saapunut vähäisen apujoukon kanssa Bern'istä.
+
+Mitä Bubenberg'iin tulee, hän juoksi, hän hyppäsi, hän joutui joka
+paikkaan, kiihoitti jokaisen isänmaan-rakkautta ja sytytti intoa
+kaikissa. Illan tullen, mielen tyyntyen hän sitten kirjoitti Bern'iin:
+
+"Älkää ollenkaan kiirehtikö, olkaa aivan rauhassa, hyvät herrat;
+niinkauan kuin meillä on pisarakin verta suonissamme, ei Murten'ia
+valloiteta."
+
+Ja eivätpä hänen toverinsa juuri vähiä hämmästyneetkään. Hän sanoi
+heille:
+
+-- "Meidän vastarintamme on isänmaan kilpi. Antakaamme aikaa
+veljillemme kokoontua ja saapua paikalle. Pysykäämme lujina ja
+pelottomina; kuolkaamme niinkuin Saint-Jacques'in luona!"
+
+Ensi kerralla, kun Bubenberg tuohon tapaukseen viittasi, oli munkki
+säpsähtänyt; hän oli peittänyt kasvonsa. Sitten, oikaisten äkkiä
+itsensä, hän oli huudahtanut:
+
+-- "Niin, aivan kuin Saint-Jacques'in luona... Vaan tällä kertaa
+voitamme!"
+
+Murten oli nyt jo aivan raunioina. Vaan kuitenkaan ei mitään nurinaa,
+ei mitään pelon merkkiä. Kaikki yhä vaan kävi vanhaa, säännöllistä
+kulkuansa, yhtä tyynesti kuin ennen rauhankin aikoina.
+
+-- "Haa! kyllä minä heidät opetan! vapista he saavat! olenpa lannistava
+heidät!" Burgundin herttua vihdoin mörähti.
+
+Ja nyt alkoivat hänen joukkonsa niinkuin summattoman suuret hirviöt
+marssia tuon kaupungin ympäri, joka jo melkein oli muuriton, pitäen
+kaikenmoista pärinää aseillansa ja päästäen uhkaavia huutoja. Vaan ei
+kukaan kauhistunut, ei kukaan väistynyt paikaltansa, ei, vaikka vielä
+kaikki hänen tykkinsäkin yht'aikaa alkoivat jyskiä.
+
+Se oli tämä raivokas ampuminen, jonka Renato herttua oli kuullut.
+
+Kaikissa kyläkunnissa tähän aikaan soi hätäkello. Kaikilla vuorilla oli
+tulia palamassa. Kaikkialla sodan ja hädän merkkejä; kaikkialla
+aseellisia joukkoja, jotka riensivät yleiseen kokouspaikkaan: Bern'iin.
+
+Kun lähestyttiin kaupungin porttia, suuri väkijoukko, joka seisoi
+piirissä jonkun esineen ympäri, kokonaan sulki tien.
+
+Villon nousi jalustimilleen seisomaan. Ja kun oli ko'okas varreltaan,
+saattoi hän nähdä muiden yli.
+
+-- "Tuhannen sarvipäätä!" hän huudahti, "sehän on karhu! kauhean iso
+karhu, jota nuori sotamies tai pikemmin oikea lapsi kuljettaa ja
+tanssittaa."
+
+Äkkiä remahti ilmoihin kovia käsientaputuksia, hurraa-huutoja sekä
+naurua. Troussecaille meni lähemmäksi ja virkkoi vuorostansa:
+
+-- "No, hyväinen aika! en saata erehtyä, sehän on veli Fridolin! Hohoi!
+Fridolin, hohoi!"
+
+Vähän aikaa jälkeenpäin Fridolin heitä lähestyi karhunsa kanssa.
+
+-- "Mitä tämä nyt merkitsee?" Villon kysyi häneltä.
+
+-- "Se on Bartolomeon kesy karhu", hän vastasi. "Minä saatoin
+Fritz paran tuonne alas Vallis'iin. Hän kuoli syliini ... ja kun
+Tranche-Montagne, se on karhun nimi, näytti minuun mieltyneen, sanoi
+Fritz minulle ennenkun kuoli: 'ota se myötäsi, näytä sitä ihmisille,
+kerro meidän elämäkertaamme ja kokoo rahoja pienille veljilleni, jotka
+jäävät orvoiksi.' Ja niinpä te'enkin. Voitte sitä huoleti lähestyä ja
+vaikkapa koskeakin. Se on niin varsin hyvällainen. Ja onpa sillä vielä
+kaikenmoisia hienouksiakin niitä varten, jotka sitä ensi katsannolla
+miellyttävät. Malttakaa vähäisen, kas kuinka se nyt nousee pystyyn tuon
+herran satulaa vasten ja rupee hänen kinnastaan nuolemaan."
+
+Tuo nuori herra, josta Fridolin puhui, oli herttua Renato.
+
+Tranche-Montagne näytti aikovan sanoa häntä tervetulleeksi. Herttuan
+hevonen karkasi pystyyn; hän sai sen kuitenkin hillityksi ja alkoi nyt
+hyväillä tuota karkeata pörröistä päätä, joka kahnasi hänen reittänsä
+vastaan.
+
+Karhu kohotti heti kuonoansa, aukasi avaran kitansa, veti huulensa
+irviin, näytti valkeita hampaitansa ja päästi kumean mörinän ikäänkuin
+ilonsa osoitteeksi.
+
+Väkijoukko asettui piiriin tämän ryhmän ympäri ja eräs ääni huusi:
+
+-- "Karhu tuntee hänen Bern'in ystäväksi!"
+
+Ja kaikki läsnä-olijat kertoivat tämän lauseen yksin äänin.
+
+-- "Teidän ylhäisyytenne", Villon kiiruhti sanomaan, "ottakaa heitä
+sanoista kiinni. Tuo eläin on Bern'in suosikas, se on elävä kuva
+siitä itsestä. Esittäkää itsenne heille näin, karhun seurassa; se on
+oleva heistä jo voiton enne. He ottavat turviinsa teidät, mieltyvät
+teihin ... ja, ken tietää? kun Sveitsi on pelastettu, ehkä vielä
+auttavat teitä Lothringin valloittamisessa."
+
+Vanhat aikakirjat todistavat, että nuoren herttuan tulo Bern'iin oli
+tämmöinen.
+
+Vieläpä lisäksi, että hänen nuoruutensa, hänen uljautensa, nuo kolme
+sataa ritaria hänen seurassansa ja niiden lisäksi Tranche-Montagne
+hänelle hankkivat loistavan vastaan-oton sekä innokkaita
+suosion-osoituksia.
+
+Ja totta se onkin: tähän aikaan kävi innostuksen henki itse ilmassa.
+Kaupunki oli kokonaan valaistu. Pöytiä jokaisen talon edustalla,
+pöytien päällä kaikenmoisia hedelmiä, olutta ja viiniä. Joka taholla
+välkkyi sota-asuja sekä aseita. Joka hetki saapui uusia tulokkaita.
+Uri'n, Entlibach'in, Ylä-maiden, Argau'n ja St. Gallen'in miehet.
+Beit-Weber ja Freiburgilaiset, kantaen lehmuksen oksia kypäreissänsä ja
+hatuissansa; Unterwaldilaiset Herman Nagöli'n, Baden'in miehet
+Pierroth'in, Zürichiläiset Waldman'in ja Itävallan ritaristo Oswald
+Thierstein'in herran johdolla sekä lopuksi vielä vapaiden voutikuntain
+lisäväki ja Argaulaiset, joita Hannu Hallwyl johti.
+
+Ja yhä uutta elämää syntyi pikarien sekä maljain ääressä. Syleiltiin,
+lauleltiin, veisattiin. Kaikkien luostarien kellot soivat. Kaikissa
+kirkoissa rukoiltiin. Veljellisyys, ystävyys oli yleinen. Ei Bern ollut
+milloinkaan nähnyt, eikä milloinkaan ole näkevä semmoista yötä.
+
+Äkkiä mies ilmestyi raatihuoneen parvekkeella.
+
+Kohta oli kaikkien huulilla sana:
+
+-- "Munkki! munkki!"
+
+Sitten seurasi syvä hiljaisuus.
+
+-- "Bubenberg lähettää minun", veli Starck sanoi. "Murten'ia ei enää
+voi puolustaa. Nyt on aika!"
+
+Kolme-kymmentä tuhatta ääntä vastasivat:
+
+-- "Eteenpäin! eteenpäin!"
+
+Ja liittolaisten joukko lähti liikkeelle.
+
+Naiset saattoivat armeijaa muureille asti, joiden harjalta he kaikki
+yhteen ääneen huusivat isillensä, veljillensä, puolisoillensa ja
+sulhasillensa:
+
+-- "Onnea matkalle!"
+
+Sitten he palasivat takaisin kirkkoihin rukoilemaan. Miehet menivät
+taisteluun.
+
+
+
+
+XXVI.
+
+Saint-Jacques kostetaan.
+
+
+Yö peitti maan.
+
+Synkän, sateisen taivaan alla Sveitsiläiset äänettöminä kulkivat.
+Silloin tällöin heihin yhtyi vielä muutamia viimeisiä joukkoja. Ne
+olivat lähipitäjien asukkaita, jotka marssivat eri parvissa,
+enimmältään pappiensa johdon alla. Uskonnon, vapauden henki liikkui
+ilmassa ja näytti viittaavan tietä. Se ei enään ollut paljas
+sotajoukko, se oli jo kokonainen kansa.
+
+Hannu Hallwyl'in herra johti etujoukkoa, johon kuului vanhan
+liittokunnan vuorelaiset, Entlibach'in ja Ylämaiden väki sekä
+Freiburg'in nuoret miehet lehväkoristeinensa.
+
+Hän oli uljas, ylevä ritari Argau'n maakunnasta. Bern oli ottanut hänen
+porvariensa joukkoon, palkitakseen hänen suuria urostöitänsä Böhmin ja
+Unkarin armeijoissa, niinä aikoina jolloin Podjebrad ja suuri Huniadi
+sotivat Turkkilaisia vastaan. Paljo hänestä toivottiin. Eikä hän
+toiveita pettänytkään.
+
+Sitten tuli sotajoukon keskusta Zürichiläisen Waldman'in ja
+Strassburgilaisen Wilhelmi Herter'in johdolla, jota näin tahdottiin
+kunnioittaa, koska hän oli noiden hyvien ja uskollisten Elsassilaisten
+päämies.
+
+Samassa joukossa kaikki Sveitsin kantonit lippuinensa, pitkien
+piikkien, sotakirveiden ja tapparoin turvissa.
+
+Taka-joukkona Lucern'in miehet Kasper Hertensteiniläisen johdolla,
+jonka pitkät, valkeat hiukset loistivat yön pimeässä. Toisella siivellä
+Oswald'in ratsuväki, toisella Renaton ritarit, joutsinensa, tykkinensä.
+
+Scharnachthal oli täksi päivää kieltäynyt päällikkyydestä; hän kantoi
+Bern'in lippua.
+
+Siellä täällä keveitä parvikuntia, jotka liikkuivat lähiseutuja
+vakoilemassa. Yhden tämmöisen johtajana oli Kilian von Diesbach.
+
+Sveitsiläiset ottivat haltuunsa koko alan, joka on Laupen'in ja
+Gumminen'in vaiheella. Näissä molemmissa kaupungeissa oli kirkkojen
+akkunat täynnä valkeita. Pappi seisoi alttarilla. Kuunneltiin
+aamusaarnaa. Ja, sitten kun oli otettu pieni ryyppy, lähdettiin taasen
+marssimaan. Monta löytyi kuitenkin, jotka eivät tippaakaan maistaneet.
+Jumalisuudesta ja uljaasta kärsimättömyydestä he tahtoivat tämän päivän
+pyhittää paastoomisella.
+
+Se oli Kesäkuun 22 p. 1476.
+
+Päivän koitossa Villon ja veli Starck kohtasivat toisiansa.
+
+-- "Minä haen Renato herttuaa", edellinen sanoi.
+
+-- "Ja minä Kilian Diesbachilaista", vastasi jälkimäinen.
+
+-- "Kyllä ymmärrän", runoilija lisäsi. "Minulla puolestani ei ole muuta
+mielihalua kuin taistella hänen sivullansa, ei muuta kunnianhimoa kuin
+kuolla hänen puolestansa. Teillä sitä vastoin on Saint-Jacques ja
+isänmaa kostettavana."
+
+-- "Isänmaa ensiksi", munkki päätti, "sitten Kilian, Hedwigin sulhanen.
+Minun tulee häntä suojella."
+
+-- "Malttakaapa", kolmas ääni äkkiä tokasi, "te ette olekkaan ainoa.
+Minä tahdon sitä myöskin tehdä, olen sen luvannut Magdalenalle."
+
+Se oli Herman Nagöli, joka juuri saapui paikalle.
+
+-- "Tule mukaan vaan!" veli Starck vastasi.
+
+Ja puristettuaan kädestä runoilijaa, joka erkani toisaalle, hän itse
+Unterwaldilaisen kanssa kääntyi vastaiseen suuntaan.
+
+Murten'in ja Sarine-virran välillä käy vuoriharjanne, joka tähän aikaan
+kasvoi kuusimetsää. Tuo metsä peitti vielä Burgundin väeltä
+Sveitsiläisten marsin ja Sveitsin miehiltä Burgundilaisten leirin.
+
+Kuitenkin oli Kaarlo Rohkea saanut tietoa vihollisten lähenemisestä.
+Tämä sanoma saattoi hänen kokonaan ilon-huimaukseen. Vihdoinkin! hän
+sai siis kostaa!
+
+Jo varahin aamulla hänen mahtava armeijansa asettui tappelu-asemaan.
+Hän tarkasti sitä ja nähdessään nuo kauniit Italialaiset
+joutsimiehensä, tuon karkean Englantilaisen jalkaväkensä, nuo
+ratsumiehensä Alankomailta, tuon hirvittävän tykistönsä, loistavan
+ylimyskuntansa ja rautaan puetun ritaristonsa, hänen pöyhkeytensä
+paisui tavattomasti.
+
+Mutta aika kului, eikä vihollista vielä näkynytkään.
+
+Sataa vihmasi yhä.
+
+Tällä välin Sveitsiläiset olivat ahdettuina Murten'in metsään.
+Harmaapää Hallwyl asetteli tappelu-asemaan väkeänsä. Muutamain nuorten
+päällikköin mielestä, joiden maltti jo oli kokonaan loppunut, tämä kävi
+kauhean hitaasti. Mutta hän vastasi hyvin tyvenesti:
+
+-- "Sade kastaa heidän ruutinsa ja pehmittää heidän joustensa jänteet.
+Antaa sateen vaan tehdä tekosiansa."
+
+Ja voittaakseen aikaa, sekä rauhoittaakseen mieliä, hän keksi
+kaikenmoisia keinoja. Paljo väkeä lyötiin ritareiksi; ylimyksiä,
+porvareita ja talonpoikia, kaikkia vaan sekaisin.
+
+Muutamat nuoret aatelisjunkkarit ylönkatsoivat tätä kunniaa, kun
+näkivät näin runsaasti sitä jaeltavan. Mutta Lothringin herttua tahtoi
+tulla siitä osalliseksi. Hänessä ei ollut niin suurta ylpeyttä, hän ei
+ollut niin kopea, sanoo vanha kronika.
+
+Hänen vasemmalla puolellaan oli Herman Nagöli, talonpoika, ja oikealla
+Pietari Kistler, teurastaja Bern'istä. Hän lankesi polvilleen
+Scharnachthal'in eteen, huudahtaen:
+
+-- "Tämä on oleva uusi ystävyyden side minun ja Sveitsiläisten
+välillä."
+
+Sitten hän syleili teurastajaa sekä talonpoikaa, noita molempia uusia
+aseveljiänsä. Se oli urosten ylevä tasa-arvoisuus ennen kuolemaa!
+
+Sillä välin kun tämä tapahtui, eräs Itävaltalainen kapteeni oli
+kysynyt, eikö olisi tarpeellista rakentaa muutamia varustuksia
+peräytymisen varalle.
+
+Ylönkatseen nurinaa kuului joka taholta.
+
+Sitten Scharnachthal lausui Kilian Diesbach'ille, joka oli astunut
+esiin ja ilmoitti myöskin tytymättömyyttä liikkeillänsä:
+
+-- "Minä luen vastauksen silmissäsi; vastaa sinä meidän kaikkien
+puolesta."
+
+Kilian vastasi:
+
+-- "Varustuksien rakentaminen ei ole meidän tehtävämme; me olemme
+niinkuin esi-isämme, emme taida muuta kuin astua eteenpäin!"
+
+Hallwyl lisäsi:
+
+-- "Hetki on tullut! Polvillenne, lapseni ... rukoilkaamme."
+
+Jokainen totteli. Tämä liikenne jatkaantui taka-joukkoihin saakka; ja
+kolmen-kymmenen tuhannen miehen rukous isänmaansa ja vapautensa
+puolesta nousi taivasta kohden.
+
+Samassa taivas selkeni päästäen pari kirkasta valosädettä heijastamaan
+vasten suurta miekkaa, jonka Hallwyl veti huotrasta.
+
+-- "Lapseni!" hän huusi oikaisten äkkiä itsensä, "uljaat lapseni,
+Jumala lähettää meille päivänsä valon! Pelastakaa isänmaa muukalaisten
+vallasta. Muistakaa vaimojanne, siskojanne ja armaitanne!"
+
+Kaikki nousivat seisoalle, kaikki riensivät eteenpäin huutaen yhteen
+ääneen tuota nimeä, joka muistutti heidän ensi voittoansa:
+
+-- "Granson! Granson!"
+
+Muutamassa minuutissa oli päästy vuoren harjalle, metsän rinteelle, ja
+nyt tuli näkyviin kaupunki, järvi, leiri ja lakeus.
+
+Vaan ei ketään vihollista.
+
+Burgundin armeija oli kadonnut.
+
+Väsyneenä ja uuvuksissa kahden tunnin seisomisesta sateessa ja loassa,
+se oli vetäytynyt takaisin varustuksiinsa.
+
+Saman verran, kuin Hallwyl vielä äsken oli vitkastellut, hän nyt piti
+kiirettä. Aika oli nyt käyttää hyväkseen sitä asiain kantaa, jonka hän
+oli toimeen saanut.
+
+Varsin omituinen, mutta kuitenkin historian mainitsema sivuseikka oli
+se, että koirat kummallakin puolen aloittivat tappelun. Niitä pidettiin
+siihen aikaan joka armeijassa etenkin sukkeluutensa vuoksi. Niissä
+vallitsi aina sama viha kuin niiden isännissäkin.
+
+Herttuan koirat olivat ylpeitä jäniskoiria, ylhäisiä metsäkoiria.
+Sveitsiläisien sitä vastaan verikoiria sekä talonkoiria, jotka olivat
+tottuneet tappelemaan härkien ja karhujen kanssa. Frey, tuo karkulainen
+St. Bernhard tunturilta ja veli Starck'in arvokas seuralainen hyppeli
+sekä haukkui niiden etupäässä ja näytti johtavan niitä. Kun ne
+karkasivat vihollistensa kimppuun, pakenivat nämä melkein kohta.
+
+Ja Sveitsiläiset nauroivat, sillä heistä oli tämä ensimäinen voitto
+ikäänkuin joku onnea tuottama enne.
+
+Burgundilaisten leiriä suojeli syvät haudat, murrokset ja pitkä rivi
+paalutuksia, joiden takaa monilukuisien tykkien sekä suurien
+heittokoneiden kamalat kidat ammoittivat.
+
+Koko tämä tykistö oli aivan hiljaa siihen asti kun Sveitsiläiset olivat
+tulleet tykkien puolikantaman päähän. Sitten satamäärä leimauksia äkkiä
+välähti leirin toisesta päästä toiseen ja Sveitsiläisten rivit
+hajaantuivat luotien uurtamina, mutta sulkeutuivat jälleen yhteen.
+
+Melkein kohta jälkeen toinen hirvittävä laukaus, joka oli vähällä
+kokonaan tuhota heidät.
+
+Waldemann, joka vasemmalla puolen oli tunkeunut vallihaudan partaalle
+asti, näki itsensä pakoitetuksi peräytymään. Erään mäen suojassa hän
+jälleen järjesti joukkonsa käydäkseen uudestaan vihollisen kimppuun.
+
+Oikealla puolen oli semminkin sotarinnan keskusta Hallwyl'in johdolla
+kärsinyt kovia vammoja.
+
+Tuo tuhoava kuula-sade oli kaatanut siitä kauheasti väkeä ja saattanut
+sen aivan sekasortoon; se rupesi jo horjumaan.
+
+Renato herttua kiirehti avuksi kolmen sadan ratsumiehensä kanssa.
+
+Vaan samassa toisia ratsumiehiä lähti leiristä, karaten keihäät tanassa
+takaapäin näiden päälle.
+
+Heidän edellään kävi oikea kuulatuisku, kaataen maahan ja musertaen
+kaikki Lothringin ratsumiehet. Nuoren herttuan hevonen kaatui. Hän itse
+joutui alle. Hän oli hukassa.
+
+Villon heittiikse hänen eteensä, peitti häntä ruumiillansa ja puolusti
+miekallansa.
+
+Munkki sattui samassa kulkemaan ohitse; munkki oli joka paikassa, missä
+vaara uhkasi.
+
+-- "Starck!" Villon huusi hänelle, "tänne, Starck! Auta minua häntä
+pelastamaan!"
+
+Veli Starck kääntyi, sivalsi nuijallansa, hajoitti viholliset ja katosi
+taasen nopeana kuin salama, huutaen:
+
+-- "Kilian! Kilian!"
+
+Vähän matkaa tuonnempana Hedwigin sulhanen juuri kaatui.
+
+Vaan nuori herttua oli tällä välin jälleen päässyt jaloillensa, ja
+nousi nyt hevosen selkään. Hän järjesti joukkonsa hätähätää uudestaan,
+karkasi vuorostaan Burgundin ratsuväen päälle ja ajoi sen aivan
+säännöttömään pakoon.
+
+Tähän saakka ei Kaarlo Rohkea ollut tiennyt mitään koko tappelusta.
+Semmoinen hurjapäisyys oli hänen mielestään niin mahdoton, ett'eivät
+nuo ensimäiset tykinlaukauksetkaan häntä hämmästyttäneet; hän luuli
+vaan Murten'ia ammuttavan.
+
+Toison-d'or, herttuan sota-airut, tuli juosten hänen telttaansa; hän
+tapasi herttuan puoli-asussa, ilman miekatta, pää ja kädet paljaina.
+
+-- "Sveitsiläiset! Teidän ylhäisyytenne", hän huudahti, "... ne ovat
+Sveitsiläiset!"
+
+Herttua ei tahtonut sitä ollenkaan uskoa, hän vaan pudisti päätänsä ja
+nauroi.
+
+Glorieux astui vuorostaan esiin.
+
+-- "Tuossa jo ovat, isäntä! tuossa jo ovat!" hän sanoi; "rientäkää,
+muutoin tässä käy kuin Granson'in luona!"
+
+Vaan nytpä herttua antoi hänelle nyrkillään semmoisen sivalluksen, että
+narri parka lensi teltan toiseen päähän asti.
+
+Juuri samassa Ramswag astui sisään, aseet vallan veressä ja otsa
+haavoitettuna.
+
+Herttuan viha katosi kohta ja antoi sijaa ilolle.
+
+Vihdoinkin siis koitti kostonpäivä, jota hän oli varronnut! hänen
+kunniansa puhdistushetki! tappelu!
+
+Kiljuen niinkuin jalopeura, hän puki hätää yllensä kintaat ja kypärin,
+hyppäsi hevosen selkään ja oli jo valmis karahuttamaan eteenpäin, kun
+narri ojensi hänelle miekan, sanoen:
+
+-- "Isäntä, unohdattehan..."
+
+-- "En!" herttua keskeytti, heiluttaen raskasta rautanuijaansa, jonka
+sitten sitoi satulan kaareen, "en, se on tämä ase, jolla tulee tappaa
+tuommoisia härkiä!"
+
+Sitten hän ajoi täyttä karkua leirin korkeimmalle paikalle, seisahtui
+sinne ja nousi jalustimilleen seisomaan, nähdäkseen yhdellä
+silmäyksellä koko laajan tappelukentän.
+
+Hänen takanaan liehui hänen suuri, herttuallinen lippunsa.
+
+Tämän nähdessään, Suur-Bâtardi, Romont'in kreivi sekä Sommerset'in ja
+Cleve'n herttuat kiirehtivät hänen luoksensa ja kysyivät, mitä heidän
+nyt tulisi tehdä.
+
+-- "Samaa kuin näette minun tekevän", hän vastasi, kannustaen hevostaan
+sitä paikkaa kohden, jota ankarimmin ahdistettiin.
+
+Se oli Waldemann, joka, vaikka useampia kertoja oli syösty takaisin,
+kuitenkin näytti vihdoin voitolle pääsevän.
+
+Kaarlo Rohkea iski kuin salama tuon sekasorron keskelle.
+
+Nuo neljä kostonhuutoa: Gent! Nesle! Dinant! Lüttich! kaikuivat
+alinomaa hänen korvissansa. Mutta kaikesta huolimatta hänen kuitenkin
+onnistui, tahtonsa lujuuden ja urheutensa kautta uudistaa tappelu.
+
+Vaan äkkiä kuului toisaalta melua sekä hirvittäviä huutoja, ja kaiken
+tämän yli saattoi selvään eroittaa nuo suuret alppi-torvet, Uri'n härän
+ja Unterwaldin lehmän, jotka raikuivat ja mylvähtelivät niin mahtavasti
+ja niin kovaa, että se tykkienkin jyskeen voitti.
+
+Burgundin herttua tunsi ne oitis.
+
+-- "Juuri kuin Granson'in luona! juuri kuin Granson'in luona!" hän
+mörähti, syösten sinne päin ylevän-näköisenä raivossaan.
+
+Siellä oli Hallwyl ja hänen etujoukkonsa.
+
+Tämä ei ollut ainoastaan tunkeunut vallihaudan ja varustusten yli, vaan
+vieläpä oli valloittanut tykkejäkin.
+
+Näitä kääntämässä käsillään oli par'aikaa veli Starck. Nagöli häntä
+auttoi.
+
+-- "Malttakaahan toki! älkää itse kaikkia tehkö. Onhan minullakin nyt
+taasen kaksi kättä ja kaksi olkapäätä!"
+
+-- "No, tule sitten kanssani", munkki vastasi.
+
+Ja nyt riensi hän, roteva Herman seurassaan, takaisin vallihaudan yli,
+tarttui erääsen Sveitsiläiseen tykkiin ja nosti sen Nagöli'n
+olkapäälle.
+
+Sen jälkeen, asettaen omalle olalleen suuren heittokoneen, hän kiirehti
+Hallwyl'in luo.
+
+Ja näin teki hän useampia kertoja.
+
+Koko tämä tykistö, puolittain Sveitsiläinen, puolittain Burgundilainen
+alkoi nyt aivan läheltä levittää turmiota Burgundilaisten sekaan ja
+kaatoi näiltä kerrallaan kokonaisia rivejä.
+
+Olipa jo hyvinkin tarpeellista, että Kaarlo Rohkea saapui paikalle.
+
+Ei milloinkaan ollut kukaan Kaarlo Suuren uroista johtanut tämmöistä
+rynnäkköä. Hetken aikaa sai Kaarlo Rohkea olla samalla kertaa Kaarlo
+Martell, Kaarlo Suuri ja Filippo Augusto; hetken aikaa hän vielä toivoi
+voittavansa.
+
+Mutta Hertenstein ja hänen takajoukkonsa tunkivat toiselta puolen
+varustuksien yli. Ja samassa Adrian von Bubenberg ja Murten'in
+varustusväki tekivät hyökkäyksen linnasta ja ryntäsivät hekin taholtaan
+leiriä vastaan. Burgundilaisia ahdistettiin joka taholta, paitsi järven
+puolelta.
+
+Herttua huomasi vaaran. Neron leimaus välähti hänen silmistään.
+
+Englantilaisia ei vielä ollut ollenkaan tappeluun viety. Niitä oli
+kuusi tuhatta ta'attua soturia, joiden kiilanmuotoinen sotarinta
+kokonaan peittyi heidän hirvittäväin, kahden-kymmenen jalan pituisten
+piikkiensä ta'a. Sommerset antoi merkin niille, ja nyt ne kaikki
+yht'aikaa, muodostettuaan kolmikertaisen linjan tuon kiila-aseman
+sijaan, syöksivät yht'aikaa vihollisen päälle.
+
+Sveitsiläisten ei enään auttanut mitään, he kun olivat aivan hajalla,
+ilman järjestystä ja ikäänkuin jo varmoina voitostansa.
+
+Kolme kertaa Hallwyl'in väki uudisti rynnäkköänsä, kolme kertaa sen
+täytyi peräytyä.
+
+Mahdotonta oli tunkea tämän rautamuurin, tämän keihäsmetsän läpi.
+
+-- "Pois tieltä!" munkin ääni äkkiä huusi, "antakaa sijaa minulle ...
+ja sinä, Arnold von Winckelried, minun esi-isäni, innosta minua
+alttiiksi-antamuksellasi! ... katsele!"
+
+Samoin kuin Sempach'in uros hän nyt paljasti rintansa noille pitkille
+piikeille, otti niitä syliinsä niin paljo kuin sai mahtumaan ja kaatui,
+tempaisten ne mukaansa.
+
+Aukko oli aukaistu. Kilian siihen syöksi. Hänen jäljissään Villon,
+Nagöli, Beit-Weber sekä Hallwyl ja kaikki ne hänen väestään, jotka
+jalkaisin taistelivat. Sitten Renato herttua jälillä-olevan
+ratsuväkensä kanssa.
+
+Siinä ei enään ollut tavallinen taistelu, vaan mitä hirvein sekasorto,
+oikea pyörre, hevosia ja ihmisiä, jotka huutaen, kiljuen, melskaten
+ryntäsivät vastakkain ja raatelivat toisiansa, niin että miekat ja
+sota-aseet vaan välähtelivät ja iskivät tulta.
+
+Keskellä tätä myrskyä, näitä ihmis-aaltoja horjui Burgundin suuri
+lippu.
+
+Renato herttua tahtoi sen anastaa. Useampia kertoja oli hän päässyt jo
+aivan likelle ja aikoi juuri tarttua siihen... Mutta aina ilmestyi
+hänen ja sen väliin joku uusi ritari, joku viimeinen puolustaja, joka
+ensin oli kaadettava. Vihdoinkin hän saavutti Jaakko de Maes'in, joka
+sitä kantoi, tappoi häneltä hevosen, kaatoi miehen maahan, tempasi
+lipun käteensä, jota hänen vastustajansa vielä painoi rintaansa vasten,
+ja heilutti sitä ilmassa päästäen voittohuudon.
+
+Mutta voitettu nousi jälleen ylös. Voittaja näytti olevan perikadon
+oma.
+
+Villon ilmestyi heidän väliinsä. Hän nosti maasta suuren kahden käden
+käytettävän miekan, sivalsi uudestaan Jaakko de Maes'ia ja naulasi
+hänen maahan, huudahtaen:
+
+-- "Anjou'n Jolanda, minä olen täyttänyt valani! ... olinko sinulle
+arvoton!..."
+
+Näitä sanoja ei kukaan kuullut, ei Renato herttuakaan, joka tulisen
+rohkeutensa innossa jo taasen oli syösnyt ankarimpaan melskeesen,
+heiluttaen toisella kädellä voittomerkkiänsä, toisella iskien yhä
+lakkaamatta.
+
+Vähän kauempana Kilian samaten ajoi takaa erästä lippua, Suur-Bâtardin
+lippua.
+
+Sitä kantoi Ramswag, joka pienen Italialaisen ratsuparven kanssa koetti
+paeta järven poikki.
+
+Diesbach'in poika syöksi hänen jälkeensä ja oli hänet juuri
+saavuttamaisillaan kun hänen hevosensa äkkiä karkasi pystyyn, kaatui ja
+vajosi liejuun.
+
+Hän kiipesi satulan päälle, hyppäsi Ramswag'in ratsun lautasille ja
+tarttui lippuun ... mutta samassa häntä kohtasi takaapäin aika
+nuijanisku, niin että hän, päästämättä kuitenkaan lippua kädestänsä,
+horjahti, kaatui, ja katosi verestä punertaviin aaltoihin.
+
+Eräs mies sattui samassa tulemaan rannalle. Se oli Herman Nagöli.
+
+-- "Voi kuitenkin! mutta minäpä hänen pelastan", hän huudahti, "niin
+Magdalena on oleva tytyväinen!"
+
+Ja nyt hänkin vuorostaan syöksi veteen.
+
+Samaan aikaan Kaarlo Rohkea taisteli toisaalla niinkuin metsäkarju,
+jota metsästäjät ahdistavat ja koirat repivät. Hänen ympärillään noiden
+neljän kostajan äänet, alppitorvien raikuna, miekkain kalske, tykkien
+jyske sekä tuhansien voiton- ja kuoleman-huudot ikäänkuin julistivat
+hänen tappiotansa.
+
+Viimeinen mahdollisuus oli hänellä enää jäljellä: paon mahdollisuus.
+
+Eikö sekin jo mahtanut olla myöhäistä?
+
+Kuusi-toista ritaria oli hänen ympärillänsä, ja nämä nyt, keihäät
+tanassa, raivasivat itselleen tien vihollisten läpi.
+
+Neljä niistä kaatui.
+
+Illalla Burgundin herttua, ajettuansa kuin hullu, vihdoin saapui
+Geneve-järven rannalle noiden kahden-toista henkiin-jääneen
+seuralaisensa kanssa. Siinä oli kaikki, mitä hänellä enään oli jälillä
+koko suuresta armeijastansa.
+
+Tällä kertaa taasen koko leiri jäi voittajien saaliiksi. Nyt ei
+kuitenkaan pako ollut niin pikainen kuin Granson'in luona, vaan
+taistelua kesti kauan ja verta vuoti hirveästi. Sittenkin vielä, kun
+herttua jo oli paennut, tehtiin ankaraa, hirveätä vastarintaa. Kaarti
+kaatui viimeiseen mieheen asti, Flamandilaiset samaten. Englantilaiset
+myöskin. Italialaiset ja koko muu armeija pakenivat hujan hajan,
+voimainsa takaa järveä kohden. Mutta ritarit nieli rantaliete, ja
+jalkamiehiä, jotka heittäytyivät uimaan, saavuttivat Sveitsiläisten
+nuolet. Ei leirissä eikä rannalla säästetty ketään. Niin oli päätetty.
+Lähes kymmenen tuhatta miestä hukkui tässä kauheassa teurastuksessa.
+Armoa suotiin vaan naisille. Sitä saavuttaakseen tuli heidän langeta
+polvilleen ja paljastaa rintansa.
+
+Tällä välin seisoivat Courgevaux'in kukkulalla Hallwyl, Waldemann,
+Scharnachthal, Bubenberg ja muut päälliköt piirissä munkin ympärillä,
+joka oli kuolemaisillaan ja nojautui Fridolin'ia sekä Villon'ia vasten;
+jälkimäinen oli itsekin haavoitettu.
+
+Tämän ryhmän sivulla Frey, joka tuon tuostakin ulvahti.
+
+-- "Ystävät", Scharnachthal sanoi, "kauan aikaa on veli Starck'in
+salaisuus jo minulle ollut tuttu. Hän on viimeinen Winckelried! ... hän
+se oli Saint-Jacques'in pakolainen!"
+
+Tämän nimen kuullessaan veli Starck avasi silmänsä, kohotti päätänsä ja
+kysyi:
+
+-- "Voitteko minua jälleen kunnioittaa?"
+
+-- "Voimme ja koko Sveitsi myöskin", Bubenberg vastasi. "Sinua tulee
+meidän kiittää isänmaan pelastuksesta ja me käymme sitä julistamaan
+korkealla äänellä, että elämäsi viimeiset hetket olisivat sinulle
+sankarin hetkiä."
+
+-- "Sen vuoksi en ole taistellut", Starck vastasi, "sitä en ollenkaan
+tahdo."
+
+-- "Mitä sitten?"
+
+-- "Teidän kätenne, veli ... ja että mentäisiin noutamaan tytärtäni!"
+
+-- "Mutta, hän on Freiburg'issa asti."
+
+-- "Jumala ... hyvä Jumala on antava minun elää siksi kun saan nähdä
+hänet... Rientäkää! ... en tahdo kuolla, ennenkun hän tietää, että
+minä olen hänen isänsä ... ennenkun olen häntä syleillyt... Kilian
+menköön ... missä hän on?"
+
+Katseltiin, huudeltiin.
+
+Kiliania ei näkynyt, ei kuulunut.
+
+Mutta runoilija Beit-Weber astui esiin ja sanoi:
+
+-- "Kyllä minä menen! Minä olen Freiburg'ista ja tunnen hänet. Tuokaa
+minulle hevonen!"
+
+Vitkailematta hän lähestyi isä parkaa, saadakseen tältä vielä muutamia
+ohjeita matkalle.
+
+Jonkun sekunnin aian tuo kuolemaisillaan oleva uros puhutteli häntä
+matalalla äänellä.
+
+Sitten hän äkkiä huudahti:
+
+-- "Mutta vuotaahan sinusta verta, ystäväni! Sinä olet haavoitettu!"
+
+-- "Taikka mar! vähät siitä!" runoilija huudahti, "minäkään en tahdo
+kuolla ennenkuin olen nähnyt hänet."
+
+Ja hypäten satulaan, hän lähti ajamaan täyttä karkua, samalla kun
+Scharnachthal, kääntyen kumppaniensa puoleen ja pitäen veli Starck'in
+kättä yhä vielä omassaan, lausui:
+
+-- "Veljet, meidän tulee osoittaa kiitollisuuttamme hänelle."
+
+
+
+
+XXVII.
+
+Kaksi kuollutta urosta.
+
+
+Seuratkaamme ensin Beit-Weber'iä. Hän ei ollut ainoastaan uudestaan
+haavoitettu, hänen entinenkin haavansa oli jälleen auennut.
+
+Tuo hyvä Celestinolais-luostarin abbatissa oli sen jo sanonut: pieni
+mielenliikutus, vähäinen voimain ponnistus voisi hänet tappaa.
+
+Hän oli taistellut, verta vuoti hänen rinnastansa; ja nyt saadakseen
+vielä viimeisen kerran nähdä Hedwigiä, hän ajoi täyttä karkua, ja sydän
+sykki levottomuudesta ja sumeasta ilosta.
+
+Murten'in ja Freiburg'in väliä on lähemmäs puoli toista penikulmaa.
+
+Kun hän oli ehtinyt siitä noin kaksi kolmannesta, hänen hevosensa
+kompastui ja kaatui.
+
+Se juoksi jo kaukana kedon toisessa päässä, kun runoilija, maattuansa
+pari minuuttia tainnoksissa, jälleen tointui.
+
+Hän kavahti seisoalle ja, peläten jo liian paljon aikaa menettäneensä,
+hän jatkoi matkaansa jalkaisin, hän juoksi.
+
+Hänen voimansa heikkonivat yhä, elämä läheni loppuansa, kummallisia
+näkyjä kulki hänen silmäinsä editse ja pyöri hänen ympärillänsä ...
+vähät niistä! ... hän juoksi yhä, yhä vaan.
+
+Hän oli tuon nuoren Kreikkalaisen kaltainen, joka Marathonin tappelun
+jälkeen juoksi Athenaan. Hänkin saapui vihdoin Freiburg'iin ja kiirehti
+kaupungin torille heiluttaen lehmuksen lehvää ikäänkuin voitonmerkkinä.
+
+Kaupungissa ei nyt ollut muita jäljellä kuin vaimoja, lapsia sekä
+vanhuksia. Kaikki riensivät hänen ympärillensä.
+
+Celestinolais-luostari oli torin varrella; sen kirkon ovet
+selki-selällänsä.
+
+Abbatissa astui juuri siitä ulos ja hänen seurassaan kaikki hänen
+neitosensa.
+
+Ensi rivissä Hedwig ja Magdalena.
+
+Runoilija oli juuri julistanut tuon ilahuttavan uutisen. Hän horjui,
+kaatui, mutta huusi vielä kerran: "voitto!"
+
+Sitten, huomatessaan Hedwigin ja ikäänkuin tämän näön elähyttämänä, hän
+jatkoi läähättävällä, kiihkeällä äänellä:
+
+-- "Hedwig! ... Hedwig! ... se on teitä varten ... kuulkaa minua ...
+tulkaa!"
+
+Hedwig tuli ja kumartui hänen puoleensa.
+
+Ihastunein silmin, kirkastunein kasvoin, mutta rauenneella äänellä sai
+runoilija kuiskuttaneeksi ainoastaan nämä muutamat sanat:
+
+-- "Veli Starck ... Winckelried ... isänne, hän kuolee niinkuin
+minäkin!... Lipas ... avatkaa tuo lipas ... rientäkää Murten'iin!"
+
+Hän oli ollut polvillaan; hän kaatui nyt taaksepäin Magdalenan syliin,
+kiinnittäen viimeisen silmäyksensä Hedwigiin.
+
+Sitten äkkiä, kun tuskanväristys, joka runteli koko hänen ruumiinsa,
+oli mennyt ohitse, hän huudahti:
+
+-- "Voi! kuinka teitä rakastin! kuinka teitä vieläkin rakastan!"
+
+Ja runoilija heitti henkensä, autuaallinen hymy huulilla.
+
+Tähän samaan paikkaan, jossa Beit-Weber kuoli, maahan, jota hänen
+verensä oli kastanut, nuo hyvät Freiburg'in porvarit istuttivat oitis
+tuon pienen lehmuksen lehvän.
+
+Nykyään se on suuri puu; se on nyt jo neljän sadan vuotinen. Sitä
+pidetään, sitä kunnioitetaan pyhänä muistomerkkinä. Vanhukset
+istuessaan sen varjossa kertovat lapsilleen Murten'in tappelusta ja
+Beit-Weber'in kuolemasta; ja iltasilla Freiburg'in nuoret neitoset
+kuunnellessaan sen lehtien suhinaa, luulevat runoilijan lempeän hengen
+heille vielä kuiskuttavan rakkauttansa.
+
+Hedwig oli huudahtanut, kuullessaan runoilijan ilmoituksen.
+
+Sitten hän väristen levottomuudesta veti Magdalenan mukaansa
+luostariin, sai lippaan häneltä, aukaisi sen ja silmäili hätäisesti
+muutamia papereita.
+
+-- "Hän on puhunut totta! minun isäni! hän oli minun isäni. Enkä minä
+raukka sitä voinut arvata! ... hän on kuolemaisillaan! hän vartoo
+minua! hän kutsuu minua! Voi! lähtekäämme, rientäkäämme!"
+
+Useampia vankkureita seisoi jo valmiiksi valjastettuina luostarin
+edustalla. Arvoisa abbatissa ja hänen kaksi-kymmentä hurskasta
+seuralaistansa nousivat niihin.
+
+-- "Rientäkäämme!" hän heille huusi, "pian nyt vaan, tyttäreni! siellä
+alhaalla on sekä haavoitettuja että kuoleman kanssa taistelevia; siellä
+on meidän paikkamme!"
+
+Esimmäiseen vankkuriin nousivat Hedwig ja Magdalena; jälkimäinen
+joudutti lakkaamatta hevosta, edellinen kertoi tuon tuostakin:
+
+-- "Isä parkani! hän oli minun isäni! Voi! jos tulemme liian myöhään,
+en voi sitä koskaan antaa itselleni anteeksi!"
+
+Oli jo ilta. Hämärässä, pitkin tietä kaikenmoisia partiokuntia sekä
+muita joukkoja palasi tappelusta, toiset ylpeinä kantaen saalistansa,
+toiset kulkien käsitysten, innostuneina ja laulaen sydämmen pohjasta
+voittolauluja.
+
+Hedwig ei puhunut enään. Kalpeana, tuijoittavin silmin, raskaalla
+sydämmellä sekä väristen kärsimättömyydestä hän istui vankkureissa ja
+koko hänen ruumiinsa ikäänkuin pyrki sitä päämäärää kohden, jonne hänen
+sielunsa jo edeltäpäin oli rientänyt.
+
+Magdalena oli tarttunut ohjaksiin.
+
+-- "Juoskaa! juoskaa!" hän syvään huoaten huusi hevosille, samalla kun
+kiihoitti niitä käsillänsä, "juoskaa vieläkin paremmin!"
+
+Vähän aian kuluttua alkoi kuulua kaukaa kumeata kohinaa, niinkuin
+valtameren lähisyydessä: se oli sotakentän mahtavaa melua.
+
+Jo toista tuntia sitten oli ryöstämisen ja tappamisen kiihko aivan
+tyyntynyt, ja päälliköt olivat hajautuneet sinne tänne kertomaan sekä
+ylistämään viimeisen Winckelried'in urhoollista sovitus-kuolemaa.
+
+Kun tätä suurta nimeä mainittiin, ja huuto kuului: "munkki kuolee!"
+melu joka taholta oitis taukosi. Koko armeija vaikeni ja kokoontui
+Courgevaux'in ympärille niinkuin nousuvesi.
+
+Mäen kukkulalla makasi kuoleva uros.
+
+Hänen vieressään yhä Villon, joka häntä kannatti, Fridolin, joka pyhki
+jääkylmää hikeä hänen otsaltansa, ja Frey, joka nuoli hänen veristä
+kättänsä.
+
+Itse hän tuon tuostakin huudahti:
+
+-- "Hedwig! ... lapseni ... tyttäreni ... mutta voi! kun ei häntä jo
+kuulukkaan!..."
+
+Sitten hän meni tainnoksiin, ja vähän aian päästä jälleen toinnuttuansa
+hän sanoi:
+
+-- "Hänkö se on?... Ei ... ei vielä!... Oi! minä tunnen sydämmeni
+viimeisistä lyönneistä, että hän pian tulee... Hän lähestyy ... vielä
+hetkinen, Jumalani!... Minä en tahdo ... en ... minä en tahdo kuolla!"
+
+Ja taistellen arvaamattomalla innolla kuolemaa vastaan, hän näytti
+ikäänkuin pidättävän rinnassaan tuon elämän, tuon sielun, joka sieltä
+jo teki lähtöä.
+
+Vähän matkaa tuonnempana valmistivat tämän iki-muistettavan päivän
+kuuluisat päälliköt jonkunmoisia paaria, ja koristivat niiden reunoja
+kuusen oksilla. Sitten sotamiehet kunnioituksesta kuolevaa sankaria
+kohtaan levittivät niiden yli nuo suuret liput, joita olivat tappelussa
+voittaneet.
+
+Scharnachthal ja Bubenberg tarttuivat nyt veli Starck'iin, nostivat
+hänen maasta rotevilla käsillänsä ja kantoivat tuolle kunnia-sijalle.
+
+Yö oli tullut, tyven, tähtikirkas yö.
+
+Tulisoihtuja sytytettiin valaisemaan tätä voittojuhlaa.
+
+Ainoa ihminen, joka pysyi kylmäkiskoisena kaikelle tälle, oli sankari
+itse. Hänen silmänsä yhä vaan tuijottivat Freiburg'iin vievää tietä
+kohden, hän antoi vaan kuulua tämän ainoan huudon:
+
+-- "Voi lapseni! tyttäreni!"
+
+Äkkiä väkijoukko erkaantui, päästääkseen välitsensä erästä valkeata
+haamua.
+
+Se oli vihdoinkin hän, se oli Hedwig!
+
+Hän syöksi munkin syliin. Tämä painoi häntä rintaansa vasten, päästi
+pitkän ilohuudon ja pyörtyi.
+
+Parin minuutin kuluessa tuon syvän hiljaisuuden keskeltä, joka vallitsi
+ympärillä, ei kuulunut muuta kuin kuolevan miehen korinaa ja hänen
+tyttärensä nyhkytyksiä.
+
+Erään lääkkeen avulla, jonka abbatissa oli antanut, onnistui Magdalenan
+saada pyörtynyt jälleen virkoomaan.
+
+-- "Oi!" tämä nyt sanoi äänellä, joka ei enää ollut tämän mailmaan,
+"oi! Hedwigini! minä näen sinut taasen! ... minä syleilen sinua
+vihdoinkin!... Siitä on nyt viisi-toista vuotta ... niin, viisi-toista
+vuotta olen vartonut tätä hetkeä ... tätä palkintoa... Jumala on
+hyvä ... hän suo sen minulle vihdoinkin! ... olkoon hänen nimensä
+ylistetty! Ja tekin, toverini, kiitos teillekin ... samaten Ranskan
+kuninkaalle... Villon, kiitä sinä häntä minun puolestani ... minä
+tahdon, että hänen sormuksensa minua seuraa hautaan... Mutta voi sitä
+iloa, kun saan sinua taasen syleillä, tyttäreni, oma tyttäreni!"
+
+Ja kaikki vuosien kuluessa hänen sydämmeensä kokoontuneet kyyneleet
+vuotivat nyt yht'aikaa hänen kasvoillensa, joista loisti taivaallinen
+ilo.
+
+Mutta äkkiä hän jatkoi:
+
+-- "Puhukaamme sinun tulevaisuudestasi ... en tahdo jättää sinua yksin
+mailmaan... Missähän lienee suojelijasi, sulhasesi?... Kilian ...
+Kilian?"
+
+Tätä korkeaa kutsumusta sadat äänet kertoivat.
+
+Vaan turhaan.
+
+Seurasi hirvittävä äänettömyyden ja tuskan hetki.
+
+Sitten kuului äkkiä melua, josta saattoi eroittaa tämän huudon:
+
+-- "Täällä ollaan! täällä ollaan!"
+
+Se oli Herman Nagöli ... ja hänen edellänsä astui Diesbach'in poika
+sekä Renato herttua.
+
+Jälkimäinen kantoi Burgundin herttuan suurta lippua; edellinen
+Suur-Bâtard'in lippua.
+
+He laskivat nyt nämäkin samaan paikkaan, jossa muut liput jo olivat.
+
+Kilian lankesi polvilleen Hedwigin isän viereen; hänkin nyt kutsui tätä
+isäksensä.
+
+Winckelried yhdisti heidät samaan, pitkälliseen syleilykseen.
+
+Renato herttua puolestaan teki tämän lyhyen selityksen:
+
+-- "Urheutensa innossa Diesbach oli seurannut vihollista järveen
+saakka. Hän kaatui veteen ja oli hukkumaisillaan!"
+
+-- "Vai niin!" Villon huudahti, "se on siis Teidän Ylhäisyytenne, joka
+hänet on pelastanut?"
+
+-- "Ei", nuori herttua vastasi viitaten Unterwaldilaiseen, "hän sen on
+tehnyt."
+
+Herman katsahti Magdalenaan.
+
+Magdalena ojensi hänelle kätensä.
+
+Samalla aikaa Winckelried yhdisti Hedwigin ja Kilianin kädet.
+
+-- "Ei mitään surua!" hän sanoi heille, "älkää minua itkekö ... minä
+olen onnellinen! ... näin kuolla on ollut minun toivoni... Saattakaa
+ruumiini Stans'in kirkkotarhaan. Siellä vartoo minua se, joka oli sinun
+äitisi, Hedwig ... ja samana iltana, jolloin yksi noista kivistä,
+joilla Saint-Jacques'in pakolaista heitettiin, tuon vaimo paran tappoi,
+tulee teidän viettää häänne Stans'in kirkossa ... minä tahdon sen ...
+minä siunaan teitä ... hyvästi!..."
+
+Tämä oli hänen viimeinen sanansa.
+
+Hänen silmänsä, hänen hymynsä kertoivat sen vielä; sitten hän heitti
+henkensä.
+
+Sydäntä särkevällä huudolla Hedwig hypähti pystyyn. Kilian sulki hänen
+syliinsä, ikäänkuin pidättääkseen häntä maan päällä.
+
+Scharnachthal lähestyi samassa, laskeakseen kuolleen otsalle seppeleen
+tammen ja laakerin lehdistä.
+
+Sitten hän sanoi äänellä, jonka kaikki kuulivat:
+
+-- "Kunnia! kunnia hänelle, jolla oli vaan yksi ainoa heikkouden hetki,
+mutta, joka siitä kohosi näin ylevään elämään, näin kauniisen
+kuolemaan! Kunnia Arnold von Winckelried'in suurelle pojalle, kunnia
+Granson'in ja Murten'in uroolle!"
+
+Bubenberg, Hallwyl, François Villon ja Renato herttua tarttuivat nyt
+paarihin, nostivat ne väkijoukon yli ja kantoivat ympäri
+taistelukenttää, samalla kun joka taholla näkyi voiton-merkkejä,
+tulisoihtuja sekä miekkojen välkettä.
+
+Veli Starck oli kärsinyt, oli taistellut, oli pannut koko elämänsä
+alttiiksi, toivoen vaan sitä hetkeä, jolloin voisi kunniansa takaisin
+voittaa. Hänen toiveensa oli toteentunut.
+
+
+
+
+XXVIII.
+
+Päätös.
+
+
+Hedwig ja Kilian von Diesbach solmisivat avioliittoa keskenänsä ja
+samaten Magdalena ja Herman Nagöli.
+
+Toimitus suoritettiin Stans'in kirkossa.
+
+Scharnachthal, Bubenberg, Renato herttua ja Hallwyl olivat siinä
+saapuvilla.
+
+Vähän matkaa sieltä, järven rannalla, Waldstättien liittokunta oli
+ko'ossa. Riideltiin, meluttiin, raivottiin.
+
+Eräs mies ilmestyi, erakko, pyhimys, Nikolaus von der Flüe, sama, jonka
+muistoa Sveitsi vielä nytkin pitää kunniassa.
+
+Hän saarnasi sovintoa, yksimielisyyttä, ja hänen kansalaisensa saivat
+sinä päivänä ihanimman voittonsa, voiton omista himoistansa.
+
+Sitten erakko kääntyi niiden puoleen, jotka tulivat ulos kirkosta, ja
+sanoi heille ennustaen:
+
+-- "Ottakaa vaari! minä tiedän, että useat meistä aikovat mennä Ranskan
+kuninkaan luo, joka tahtoo meitä palkkoihinsa; minä tiedän myös, että
+löytyy toisia, jotka menevät Lothringin herttuan palvelukseen. Hänen
+asiansa on oikea; kuningas Ludovik on suuri kuningas, mutta ottakaa
+vaari, veljeni ... niinkauan kuin vielä taistelitte kotomaan kamaralla
+itsenäisyytenne puolesta, Jumala antoi teille voitollisia sekä jaloja
+päiviä, yhtäläisiä kuin tämäkin päivä. Toisin on käyvä, jos luovutte
+isienne karkeasta yksinkertaisuudesta, jos muututte kunnianhimoisiksi
+miehiksi, palkkasotureiksi. Ottakaa aioissa vaari!"
+
+Ja siunattuaan kaikkia pyhä erakko palasi vuorille takaisin.
+
+Historiasta tiedetään, kuinka tämä ennustus toteentui.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tällä välin oli Kilian kirkon portailla sulkenut Hedwigin syliinsä ja
+painanut hänen otsalleen jäähyväis-suudelman.
+
+Hän lähti Ranskaan muiden päällikköjen kanssa; Herman Nagöli häntä
+seurasi.
+
+Se, mikä äsken oli tapahtunut, oli ainoastaan kihlajaiset.
+
+Nuo molemmat nuoret miehet olivat jo katoomaisillaan erään niemen ta'a.
+Vielä kerran he katsahtivat taakseen rannalle, jossa nuo nuoret naiset
+seisoivat, ja vaihettivat näiden kanssa viimeisen silmäyksen, viimeisen
+merkin, jolla tahtoivat sanoa: Jumalan haltuun.
+
+Samassa vene lähti rannasta.
+
+Veneessä Villon ja Renato herttua.
+
+-- "Voi!" Renato herttua huokasi "en koskaan voi unohtaa rakkauttani,
+mutta voin sen voittaa. Sinä et saata ymmärtää, Villon, kuinka minä
+olen kärsinyt ja kuinka vieläkin saan kärsiä. Se on tuommoinen muisto,
+jota ei koskaan saa sydämmestä poistetuksi vaan se kestää kuolemaan
+asti."
+
+Runoilija ei vastannut; hän kohotti vaan silmänsä taivasta kohti.
+
+Ei pilvenhattaraakaan missään; taivas siintävä, siintävä järvenpinta.
+Aurinko levitti kirkkaita säteitään tuntureille, jotka olivat
+juuriltaan vaskenkarvaisia, rinteiltään vihannoita ja kukoistavia sekä
+huipuiltaan hohtavan valkoisia.
+
+Ilma oli mieto ja tuoksuja täynnä, ikäänkuin taivaallinen sopusointu
+olisi vallinnut siinä.
+
+Kauan aikaa vielä nuoren herttuan silmät tarkastivat sitä paikkaa
+rannalla, johon kenties ikipäiviksi Hedwig oli kadonnut hänen
+silmistänsä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kuukautta myöhemmin Renato Lothringilainen palasi herttuakuntaansa.
+
+Koko väestö riensi häntä vastaan ja tervehti häntä pelastajanansa.
+
+Ainoastaan muutamat kaupungit vielä pitivät Burgundin herttuan puolta.
+Hän valloitti ne väkirynnäköllä. Sitten alkoi hän piirittää Nancy'ä,
+joka hänelle hyvinkin pian aukaisi porttinsa.
+
+Jolanda herttuatar sekä Johanna d'Harcourt saapuivat sinne pari päivää
+jälkeenpäin.
+
+-- "Serkkuni", Renato sanoi, "sydämmeni salaisen haavan tunnette; mutta
+minä tahdon sen parantaa nyt. Auttakaa minua... Se on puolison käsi,
+jonka teille tarjoon."
+
+Kokonaan hämmästyksen ja mielenliikutuksen vallassa, Johanna juoksi
+kätkemään punastuvat kasvonsa herttuattaren helmaan.
+
+-- "Jumalan tähden", nuori herttua huudahti, "äitini, kuinka olette
+vaalea!"
+
+-- "Ei se mitään ole", tämä sanoi, "ilo ... minun sydämmeni ei
+siihen ole enää tottunut. Jonkun aikaa on minulla ollut tuommoisia
+hermo-väristyksiä, joiden sanotaan olevan kuolemaksi... No, vaan ei ...
+älä ole mureissasi; minä elän nähdäkseni sinut onnellisena... Minäkin
+olen onnellinen!"
+
+Hän koitti hymyillä.
+
+François Villon oli ainoa, joka ei antanut pettää itseänsä. Hän mietti
+mielessään:
+
+-- "Herttuattarella on kuolema sydämmessään."
+
+       *       *       *       *       *
+
+Jonkun aikaa jälkeenpäin runoilija saapui Plessy-les-Tours'in linnaan.
+
+-- "Totta Jumaliste! toverini, enpä luullut sinua enää olevan koko
+mailmassa. Miksi, hiisi vieköön, sinut juuri nyt saan nähdä?"
+
+-- "Sire, minä tulen pyytämään apua Teidän Majesteetiltanne."
+
+-- "Itsellesi?"
+
+-- "Lothringin herttualle."
+
+-- "Ahaa! vai niin, kyllä ymmärrän. Burgundin leijona on lähtenyt
+luolastaan ja näyttää vielä kerran hampaitansa. Koko maailma toivoo
+rauhaa, hän yksinään sotaa ... ja se on oleva hänen turmionsa. Hänen
+omat alamaisensakin tarvitsevat lepoa; Kaarlo Rohkean on aika jo
+kadota... Ja hänen täytyy kadota ... minä en sitä enää vastusta... Sinä
+saat sen sanoa noille neljälle toverille, joiden kättä jo liian kauan
+olen pidättänyt... Minä sanoin sen itse aivan äskettäin
+Campobasso'lle."
+
+Runoilija kumarsi sanaakaan vastaamatta.
+
+-- "Mutta mikä sinua oikeastaan vaivaa?" kuningas kysyi, "olethan kovin
+surkea näöltäsi."
+
+-- "Sire, se tulee siitä, kun muistan Renato herttuaa. Hänen on
+täytynyt lähteä Nancy'stä, jätettyänsä kaiken sotaväen, mitä hänellä
+oli, hyvien Lothringilaistensa puolustukseksi, luvattuansa hankkia
+heille apua kahden kuukauden kuluessa ja velvoitettuansa heitä
+puolustamaan kaupunkia siihen saakka. Sitten hän meni pyytämään apua
+Sveitsiläisiltä."
+
+-- "Sveitsiläisiltä", Ludovik XI huudahti, "haa, enpä olekkaan
+erehtynyt, ne ovat uljasta väkeä. Heidän päällikkönsä ovat olleet
+minua tervehtimässä... Bubenberg, Scharnachthal, Hallwyl ja
+Kilian von Diesbach. Minä annoin heidän kertoa kokonaisuudessaan nuo
+molemmat kuuluisat tappelut... Heidän suoruutensa minua suuresti
+miellytti ... me tuhlasimme heille runsain määrin sekä rahoja että
+kohteliaisuuden-osoituksia. Jokainen päällikkö, jokainen maakunta,
+jokainen kaupunki sai melkoisen summan. He rakastavat rahaa, ja pitääpä
+heidän sitä saaman, totta Jumaliste! kun vaan auttavat minun hyvää
+serkkuani... Siinä on kaikki, mitä voin tehdä hänen hyväksensä. Mutta
+sinä itse, Villon, etkö sinä mitään pyydä?"
+
+-- "En, sire", runoilija vastasi, "minun tehtäväni on päättynyt."
+
+-- "Minun alkaa'" sanoi kuningas.
+
+Ja kun hän sitten kätensä käyristi sekä tähysti silmillään
+taivaanrantaa, näytti aivan siltä, kuin olisi hän tahtonut kiskoa
+puoleensa koko Burgundin, Provence'n, Artois'in ja kaikki maat, joista
+jälkeenpäin nykyinen Ranskanmaa on muodostunut.
+
+Villon lähti jo seuraavana päivänä, varustettuna avunsitoumuksilla
+Renato herttuaa varten, ja itse puolestaan täydellä kukkarolla.
+
+-- "Tyhmä se, joka ei ota vastaan tarjottaissa", Ludovik XI oli
+sanonut, laskiessaan hänet luotansa; "oletko hullu?... Totta Jumaliste!
+eikö raha kelpaa!"
+
+Jonkun aikaa oli Renato herttua jo kulkenut Sveitsissä yllyttäen,
+kiihoittaen mieliä, vaan turhaan. Sveitsiläiset muistivat erakon
+sanoja. Heitä vähän epäilytti, ennenkuin aloittivat tuon surkean
+palkkasoturi-historiansa. Ja toiseksi, mitähän maksettaisiin? Se on
+niiltä aioin kuin tuo sananparsi on syntyänsä: "ei rahaa, eikä
+Sveitsiläisiä!" Villon vihdoin ilmestyi, julistaen, että oli saatavana
+neljä florinia kuukaudessa ja lisäksi vielä melkoinen vuosiraha
+kullekin päällikölle sekä suuri summa joka maakunnalle. Enempää ei
+tarvittu. Heti saatiin kymmenen-tuhatta miestä. Ja vieläpä liputkin.
+
+Renato herttua sitä vastoin pestasi väkeä Elsass'issa. Hän lähti sitten
+yhdistymään Sveitsiläisten kanssa, puettuna samoin kuin nämäkin
+Saksalais-pukuun ja pertuska olkapäällä.
+
+Kiiruimman kautta marsittiin Lothringiin. Ja kiirettäpä tulikin pitää.
+Nancy'ssä oli hätä korkeimmillansa. Kolmatta kuukautta oli Burgundin
+herttua sitä jo piirittänyt kaiken sotaväen kanssa, minkä oli saanut
+kokoon haalituksi.
+
+Se oli hänen kolmas armeijansa. Burgundilaisia ja Flamandilaisia
+vähäisen, paitsi joku aatelismies, joka oli päättänyt kuolla herransa
+kanssa. Paljo Englantilaisia, Stadelaisia sekä Italialaisia, joita
+johti Campobasso, tuo suosikas, joka jälleen oli päässyt armoihin, tuo
+kirottu sielu kaikissa Burgundin herttuan toimissa.
+
+Hänen ympärillään vallitsi alakuloisuus, nurjamielisyys, petollisuus ja
+kaikki muu kehnous, mitä suinkin saattaa ajatella. Talvi oli hirveän
+kylmä. Joulu-yönä yksinään paleltui neljä sataa miestä; moni menetti
+jalkansa ja kätensä. Hevoset kuolivat; ihmiset olivat sairaina ja
+näöltään kuin varjot. Mutta kaupungissa oli hätä vieläkin suurempi.
+Herttua tuon tiesi; siitä hänen yksipäisyytensä. Hänen oma ruumiinsa
+oli kuin rautaa ja muiden tuskista hän viis välitti; hän sanoi vaan:
+"minä en täältä lähde ennenkun olen kukistanut Lothringin, että voin
+karata uudestaan Ranskan kimppuun." Ja kaikista neuvoista huolimatta,
+hän ei vaan tahtonut väistyä tuommoisen tieltä, jota hän kutsui
+lapseksi; hänkö heittäisi piirityksensä... Ei koskaan! Oli niin
+sallittu, että hänelle piirityksistä aina seurasi onnettomuutta.
+
+Tähän aikaan Renato herttua sai joka päivä jonkun uuden tarjouksen
+Campobasso'lta. "Luvatkaa minulle kreivikunta Vaudemont. Antakaa
+minulle ainakin Commercy, joka minulla oli ennen sotaa." Eräänä päivänä
+Burgundin herttua oli joutunut vihan vimmaan ja löi häntä vasten
+silmiä. Italialainen ei enää vaatinut mitään. Kosto oli hänelle nyt
+tarpeeksi.
+
+Samana iltana, jona Sveitsiläiset vihdoinkin tulivat, -- 4 p.
+Tammikuuta 1477 -- tappelupäivän aattona, hän meni vihollisen puolelle.
+
+Sveitsiläiset eivät hänestä huolineet; he eivät tahtoneet taistella
+tuommoisen petturin rinnalla.
+
+Hän käänsi hevosensa ja poistui niiden muutamien ritarien kanssa, jotka
+häntä ympäröivät.
+
+-- "Sama se! minä tiedän kyllä, mitä tietä herttua pakenee, minä
+tiedän, missä voin antaa hänelle kuoliniskun."
+
+Neljä miestä, neljä salaista henkilöä astui samassa esiin pimeästä.
+
+Nesle, Gent, Dinant ja Lüttich, nuo neljä kostajaa.
+
+-- "Malttakaa, toveri, me tulemme kanssanne!"
+
+He seurasivat nyt häntä ... ja Villon myöskin.
+
+Hän tahtoi olla muassa; hän tahtoi nähdä.
+
+Ja tosiaankin, Kaarlo Rohkean tappio näytti varmalta.
+
+Murten'in tappelun jälkeen oli hän enää ainoastaan varjo entisestänsä:
+kalpea, laiha, kamalan-näköinen, parta siivoton, tukka pörrössä, ja
+aivan kuin mieletön, milloin raivokkaan hulluuden, milloin
+synkkämielisen hermottomuuden vallassa. Ei kukaan tohtinut häntä enää
+lähestyä, paitsi hänen narri parkansa, Glorieux, joka, vaikka
+lakkaamatta sai vastaan-ottaa sekä ärjymistä että lyöntejä, kuitenkin
+yhä jälleen tuli takaisin, niinkuin uskollinen koira. Tuo oli ainoa
+ystävä, joka hänellä enää oli jäljellä, joka valvoi yöt päivät hänen
+vuoteensa vieressä, lohdutti häntä ja vieläpä väliin koetti saada häntä
+hymyilemäänkin.
+
+Maa lepäsi lumen peitossa. Luminen oli itse ilmakin. Jäinen kylmyys,
+synkkä taivas, kamala aika.
+
+Edellisenä yönä oli kaupunkia vastaan taas turhaan rynnistetty.
+Seuraavana aamuna päivän koitossa annettiin käsky marssia Sveitsiläisiä
+vastaan. Oli aikomus näiltä sulkea tie.
+
+Sotaväki nurisi. Muutamat päälliköt uskalsivat vielä viimeisen kerran
+kehoittaa perääntymiseen.
+
+-- "Menkää, jos mieli tekee!" herttua ärjäsi. "Vaikkapa jäisin aivan
+yksinäni, taistelen kuitenkin!"
+
+Koko hänen Burgundilainen ja Flamandilainen ritaristonsa päästi uljaan
+sotahuudon vastaukseksi ja asettui järjestykseen hänen taaksensa.
+
+Hänellä itsellään ei kuitenkaan ollut paljo toivoa. Kun hän pani
+kypärin päähänsä, irtaantui sulkatöyhtö ja putosi maahan. "_Hoc est
+signum Dei_" (tämä on merkki taivaasta) hän arveli itsekseen ja nousi
+suuren, mustan sota-oriinsa selkään.
+
+Jalkaväki pakeni jo ensi kahakassa. Ritarit sitä vastoin panivat
+uljaasti henkensä alttiiksi. Mutta lumi oli iljakasta ja hevoset
+menivät nurin. Tappelu muuttui pian paljaaksi teurastamiseksi. Kaarlo
+Rohkea yksinään teki vastarintaa, näöltään vielä nytkin ylevän urheana,
+etsiessään itselleen arvokasta kuolemaa.
+
+Mutta pakenevien tungossa hänenkin täytyi kääntää hevosensa ja paeta
+muutamien ritarien seurassa.
+
+Yksi ainoa pakotie oli mahdollinen: tie Vouxieres'in sillan yli.
+
+Sinne oli Campobasso asettunut väijyksiin ja hänen kanssaan noiden
+neljän hävitetyn kaupungin kostajat, nuo neljä hahmotoveria.
+
+Miekka paljastettuna, väijyvin silmin ja kasvot vihan vääristäminä, he
+vartosivat.
+
+Synkän hämärän läpi, jota ainoastaan lumihahtuvat valaisivat,
+huomattiin vihdoin useiden ratsumiesten lähenevän täyttä nelistä.
+
+Etupäässä Burgundin herttua.
+
+Gent kiirehti ensimäisenä häntä vastaan ja sivalsi hänen hevostansa,
+joka hypähti pystyyn sekä hirnui tuskissansa.
+
+Ritarit riensivät herransa avuksi. Seurasi hetkinen sekasortoa, jonka
+aikana, keskellä hevosten poljentaa ja aseiden kalsketta, herttua sai
+ensimäisen haavan.
+
+Ja miehen ääni, jonka hän hyvin tunsi, huudahti:
+
+-- "Muista Nesle'ä!"
+
+Vähän jälkeen päin, kun jo viimeisetkin hänen puolustajistaan
+kaatuivat, hän sai keihään kylkeensä. Ja nyt kuuli hän taasen huudon:
+
+-- "Dinant! muista Dinant'ia!"
+
+-- "Lüttich! muista Lüttich'iä!" kiljasi neljäs ja katkasi hänen
+kätensä nuijan-iskulla.
+
+Ensimäinen tuli takaisin kantaen kädessään raskasta miekkaansa. Hän
+halkaisi herttuan pään huudahtaen:
+
+-- "Gent!"
+
+Herttua kaatui ja kieri jäätyneen lammikon rannalle. Campobasso
+lähestyi häntä:
+
+-- "Sinä olet lyönyt minua vasten silmiä! nyt on minun vuoroni, onpa
+niinkin!"
+
+Ja hän kohotti herttuan verisen pään yli rautaan puetun kantapäänsä.
+
+Mutta Villon kiirehti paikalle ja sanoi:
+
+-- "Malttakaa! ei ole tapana lyödä vihollista, joka jo makaa maassa!
+Minä kiellän teitä Ranskanmaan nimessä!"
+
+Samana iltana Campobasso näki herttuan narrin tulevan hänen
+puheillensa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+-- "Teidän Ylhäisyytenne, minulla ei enää ole isäntää, ettekö tahtoisi
+ottaa minua luoksenne?"
+
+Campobasso suostui.
+
+Seuraavana päivänä makasi hän kuolleena, puukko rinnassa.
+
+Glorieux oli kadonnut.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Pari päivää jälkeenpäin Renato herttua vietti häitään Johannan kanssa
+pääkaupungissansa, joka silloin oli kokonaan juhlapuvussa.
+
+Jolanda herttuatar oli kovin kalpea ja näytti riutuneelta. Usein painoi
+hän kätensä sydäntä vasten. Kun lähdettiin kirkkoon, tunsi hän olevansa
+ylen heikko voidakseen seurata lapsiansa. Sieltä palattua sulki hän
+molemmat samaan syleilykseen ja sanoi heille hymyten:
+
+-- "Jumala on kuullut rukoukseni. Oi! minä olen onnellinen!"
+
+François Villon seisoi muutaman askeleen päässä väkijoukon keskellä.
+Jolanda käänsi päänsä häntä kohden ja osoitti silmillään taivaasen
+päin.
+
+Sitten kohtasi häntä äkillinen väristys, hän kaatui taaksepäin eikä sen
+ko'ommin enää liikahtanut.
+
+Näin heitti hän henkensä.
+
+Runoilija oli ainoa, joka ei saanut näyttää kyyneleitänsä. Hän lähti
+pois hiljaa huoaten:
+
+-- "Jalo nainen! minä olen ymmärtänyt sinun viimeisen toivosi, tuon
+silmäyksen, jonka minuun heitit ... niin! olenpa osoittava, että sen
+ansaitsin!"
+
+       *       *       *       *       *
+
+-- "Martti ystäväni", Villon sanoi Troussecaille'lle, "olen kuullut
+sinun usein uneksivan pientä mökkiä jollakin Pariisin viinimäellä
+vähäisen vuositulon kanssa, niin että voisit elää kunniallisena
+miehenä. Tässä, katsoppas ... ota tämä kukkaro ... ja ole onnellinen."
+
+-- "Entä sinä?"
+
+-- "Minä lähden."
+
+-- "Siinä tapauksessa en huoli! pidä itse rahasi."
+
+-- "Ota pois vaan, niinhän kuningaskin sanoi. Äläkä ole milläsikään,
+ystäväni. Kyllä me vielä toisemme tapaamme. Eletään hyvässä toivossa!
+Kyllähän kerran yhteen yhdymme!"
+
+Turhaan Troussecaille vartosi.
+
+François Villon ei tullut koskaan takaisin.
+
+Kymmenen vuotta jälkeenpäin, kun Kaarlo VIII teki retkensä Italiaan,
+kulki Renato Lothringin herttua joukkoineen St. Bernhard'in yli ja
+Fridolin seurasi häntä aseenkantajana. Molemmat huomasivat silloin
+luostarissa erään munkin, joka vältti heidän silmäyksiänsä ja oli
+vallan ihmeellisesti runoilijan näköinen.
+
+He alkoivat tiedustella. Se oli jumalisin ja kunnioitettavin mies koko
+luostarissa. He päättivät häntä puhutella.
+
+-- "Sinäkö se olet, François Villon? ... täällä? ... kuinka? ...
+miksi?..."
+
+St. Bernhard'in munkki vastasi lyhyesti:
+
+-- "Minä toivon ... ansaitsen ... ja vartoon!"
+
+
+
+
+VIITESELITYKSET:
+
+
+[1] Bâille-vent merkitsee tuulen-haukkaaja.
+
+[2] Mal-paye olisi suomeksi: huono maksu.
+
+[3] Tämä on se neljä-säkeinen pila-laulu, jonka Villon mainitaan
+sepittäneen itsellensä hauta-kirjoitukseksi, kun hän v. 1461 oli
+tuomittu hirtettäväksi. Loppu kuuluu täydellisenä:
+
+    Or, d'une corde d'une toise
+    Saura mon col que mon cul poise.
+
+                                Suomentaja.
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Kuninkaan toverit, by Charles Deslys
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KUNINKAAN TOVERIT ***
+
+***** This file should be named 35340-8.txt or 35340-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        http://www.gutenberg.org/3/5/3/4/35340/
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+http://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+http://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at http://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit http://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including checks, online payments and credit card donations.
+To donate, please visit: http://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     http://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/35340-8.zip b/35340-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..5368e73
--- /dev/null
+++ b/35340-8.zip
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..8b36548
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #35340 (https://www.gutenberg.org/ebooks/35340)