initial commit of ebook 34760HEADmain

5 files changed, 3394 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/34760-8.txt b/34760-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..b2ce938
--- /dev/null
+++ b/34760-8.txt
@@ -0,0 +1,3378 @@
+The Project Gutenberg EBook of Metsämiehen muistelmia, by Ivan Turgenev
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Metsämiehen muistelmia
+
+Author: Ivan Turgenev
+
+Translator: Samuli S.
+
+Release Date: December 27, 2010 [EBook #34760]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK METSÄMIEHEN MUISTELMIA ***
+
+
+
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+
+
+
+
+
+METSÄMIEHEN MUISTELMIA
+
+Kirj.
+
+I. Turgenjew
+
+
+Venäjänklielestä suomensi Samuli S.
+
+
+Sortavalassa 1881,
+C. W. Alopaeus'en kustantamana.
+
+J. Simeliuksen perillisten kirjapainossa Helsingissä.
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+Yökausi paimenessa (Vjeshinan niitty)
+Naapurini Radilov
+Talollinen Ovsjanikov
+Konttori
+
+
+
+
+YÖKAUSI PAIMENESSA.
+
+(Vjeshinan niitty.)
+
+
+Oli ihana päivä heinäkuussa. Semmoisia päiviä on ainoastaan silloin
+kuin ilmat ovat pitkäksi aitaa asettuneet. Aamusta ani varhaisesta
+saakka on taivas kirkas; aamurusko ei lieskota tulipalona, hennosti se
+vain levitteleikse kuni poskella puna. Aurinko ei ole hehkuva,
+tulikuuma, kuten aikana kuivain poutain, eikä himmeän-punainen,
+niinkuin myrskyn edellä, vaan kirkas ja ystävällisesti säteilevä.
+Tyyneesti se kohoilee alta kapean ja pitkän pilven, raikkaana kirkastun
+ja vaipuu sen punasinervään sumuhun. Leveäksi venyneen pilven
+ylimmäisellä reunalla välähtää nyt kimaltelevia hesuja; niitten loisto
+on kuin ta'otun hopean... Vaan kas! jälleen ampuivat ilmaan
+säihkyilevät säteet, ja iloisena, ylevänä, kuni lennähdellen, kohoilee
+uljas päivän tähti. Puolenpäivän aikana ilmaantuu tavallisesti koko
+joukko pyöreitä, kaukaisia pilvenhattaroita, kellahtavan harmaita,
+hentoine, valkoisine reunoineen. Ne ovat melkein liikahtamatta kuni
+saaret keskellä äärettömiin tulvinutta virtaa, joka kietoo heitä
+syvälle läpinäkyvillä, sinervillä käsivarsillaan. Kauempana,
+taivaanrannassa ne liittyvät, ryhmäytyvät; taivaan kantta ei heidän
+välitsensä enää näy, mutta itse he ovat yhtä sinerviä kuin taivaskin;
+lämpöä ja valoa heistä hehkumalla hehkuu. Taivaanranta on ylt'ympärillä
+samanlainen, muuttumatta keveä, sinervän punainen. Ei synkkene, ei
+sakene missään ukkospilvi; siellä täällä vain siintää ylhäältä alas
+kulkeva sinervä raita: siellä vettä vienosti vihmoo. Illaksi nämä
+hattarat haihtuvat; viimeiset niistä, mustanpuhuvat ja epämääräiset,
+ruusuisena savuna asettuvat laskeutuvan auringon eteen. Siinä kohdassa,
+mihin se meni mailleen, yhtä tyyneesti kuin oli noussutkin, siinä
+kohdassa ei enää kauan viivy purppurainen valo yli hämärtyneen maan,
+vaan hiljaa vilkkuen, kuni varovasti kannettu kynttilä, syttyy siinä
+illan tähti. Semmoisina päivinä ovat kaikki värit lievenneitä;
+kirkkaita ne ovat, vaan eivät räikeitä; omituinen liikuttava nöyryys
+asuu kaikkialla. Semmoisina päivinä on kuumuus välistä hyvinkin suuri,
+väliin se oikein polttaa mäen rinteillä, mutta tuuli se karkoittaa,
+hajoittaa keräytyneen helteen ja kieppuvat tuuliaispäät -- jotka
+selvästi tietävät pysyviä ilmoja -- kiitävät korkeina pylväinä peltojen
+välisillä teillä. Kuiva ja puhdas ilma tulee marunalta, leikatulta
+rukiilta ja tattarilta: ei enää puutu kuin hetki puoleen-yöhön, eikä
+tunnu vieläkään kosteutta.
+
+Semmoista ilmaa toivoo maanmies elonkorjuun ajaksi.
+
+Juuri senkaltaisena päivänä olin minä kerran teiriä ampumassa
+Tshernskoin kihlakunnassa Tuulan läänissä. Minun onnistui ampua koko
+joukko lintuja; täysi metsälaukku se armottomasti leikkasi mun
+olkapäitäni. Mutta illan rusko oli jo sammunut; ilmassa, joka kyllä oli
+vielä kirkas, vaikk'eivät sitä enää valaisseetkaan mailleen menneen
+auringon säteet, rupesi jo sakenemaan ja leviämään kylmiä varjoja, kun
+minä viimeinkin päätin palata kotia. Nopein askelin astuin minä poikki
+viidakon ja nousin mäelle, mutta sen sijaan kuin olin luullut saavani
+täältä nähdä tutun tasangon tammimetsineen oikealla ja vähäisine
+valkoisine kirkkoineen vasemmalla kädellä, näinkin aivan oudot tienoot.
+Jalkani alla oli kapea laakso, ja vastapäässäni kohoili jyrkkänä
+seinänä tiheä haavisto. Oudostuen katsahdin ympärilleni. -- "Kas!"
+arvelin itsekseni, "minähän olenkin aivan väärillä teillä; liiaksi olen
+ottanut oikeaan".
+
+Kummastellen itsekin omaa erehdystäni, läksin kiireesti mäeltä alas.
+Samassa kietoi minut vastenmielinen liikahtamaton kosteus niinkuin
+olisin astunut kellariin. Korkea, tiheä heinikko laakson pohjalla oli
+aivan märkä ja kuulsi valkoisena tasaisena pöytävaatteena. Tuntui
+raskaalta kävellä siinä. Minä kiiruhdin toiselle puolelle ja läksin
+haaviston rinnettä, pysytellen enemmän vasemmalla kädellä. Yölepakot ne
+jo lentelivät metsän nukkuvain latvain päällä, salaperäisinä kieppuen
+ja räpyttäen siipiään kummasti kuultavaa taivasta vasten. Vilkkaasti
+ja suoraan lensi metsän yli viivähtänyt haukan poika, täyttäen
+pesällensä. --
+
+-- "Kun vaan pääsen tuolle metsän kulmalle", ajattelin itsekseni, "niin
+siinä onkin jo tie. Kyllä minä olen ainakin virstan kulkenut väärää".
+
+Pääsin tuosta viimein metsänkin kulmalle, mutta tietä siellä ei ollut:
+laajalti vaan levittelihe edessäni niittämättömiä pensaita ja niitten
+takana kaukaa, sangen kaukaa näkyi autio keto. Minä pysähdyin
+uudestaan.
+
+-- "Mitä kummia?... Missäs nyt ollaan?"
+
+Minä muistelemaan miten ja missä olin kulkenut pitkin päivää.
+
+-- "No tämähän on Parahinan viidakko!" huudahdin minä viimein.
+"Todellakin! Tuo tuossa on kaiketikin Sindejevan lehto... Mitenkäs minä
+olen tänne joutunut? Näin kauas! Kummallista! Nyt on taas otettava
+oikealle".
+
+Minä läksin oikealle poikki viidakon. Yö se sillä välin läheni ja
+kasvoi, kuin ukkospilvi. Pimeys näkyi kohoavan kera illan usvain;
+ylhäältäkin valui pimeyttä. Minä löysin vähäisen ruohottuneen polun, ja
+läksin kulkemaan sitä tarkasti katsellen eteenpäin. Ympärilläni
+synkistyi ja pimeni kaikki, -- peltopyy vain kiljasi silloin tällöin.
+Vähänläntä yölintu, pehmoisilla siivillään lensi äänettömästi,
+matalalta, ja oli vähällä lentää kiinni minuun, mutta säikähtäneenä
+pujahti viidakkoon. Minä saavuin viidakon rinteelle ja läksin kulkemaan
+peltoa, rajapiennarta myöten. Töin tuskin erotin enää kaukaiset
+esineet: pelto kuulsi epäselvänä ympärillä; sen takana kohosi synkkä
+pimeys, sakenemistansa saeten paksuin pilvin. Kumeasti kajahtelivat
+askeleeni jäähtyvässä ilmassa. Vaalennut taivas rupesi jälleen
+sinertämään, -- mutta tämä oli jo yön sinervätä. Siinä alkoivat jo
+tähtiöt välkkyä, kimallella.
+
+Mitä minä olin luullut lehdikoksi, olikin tumma pyöreä mäen törmä.
+
+-- "No mutta missäs sitä nyt ollaan sitten?" toistin minä ääneen,
+pysähtyen kolmatta kertaa ja kysyvästi katsahtaen englantilaiseen
+keltaisenkirjavaan koiraani, Dianaan, kieltämättäkin viisaimpaan
+kaikista nelijalkaisista luontokappaleista. Mutta viisain
+nelijalkaisista luontokappaleista heilutti vaan häntäänsä, räväytti
+alakuloisesti väsyneitä silmiänsä eikä antanut minulle yhtään
+kunnollista neuvoa. Minua alkoi hävettää koirani edessä, ja minä
+syöksyin eteenpäin, ikäänkuin äkkiä olisin oivaltanut, minne oikeastaan
+oli mentävä, kiersin mäen törmän ja saavuin matalanlaiseen alankoon.
+Kummallinen tunne valtasi minut samassa. Alanko oli melkein
+säännöllisen, luisureunaisen kattilan muotoinen; sen pohjalla seista
+törrötti muutamia isoja valkoisia kiviä, -- näytti siltä kuin olisivat
+ne ryömineet sinne salaiseen neuvotteluun -- ja niin kovin äänetöntä
+oli siinä kaikki, niin umpeata ja litteätä, niin alakuloisena riippui
+taivas sen päällä, että sydäntä rupesi ahdistamaan. Heikosti ja
+surkeasti vingahti joku pikku eläin kivien välissä. Minä kiirehdin
+takaisin mäelle. Hamaan tähän asti olin vielä toivonut löytäväni tien
+kotia; mutta nyt minä selvästi tiesin eksyneeni kokonaan.
+Yrittelemättäkään enää tunnustella ympäristöjä, melkein täydellisesti
+jo yön pimeyteen vajonneita, läksin kulkemaan suoraan eteenpäin tähtien
+johdolla -- umpimähkään.
+
+Puolen tunnin verran astua laahustelin minä väsyneenä sillä tapaa.
+Tuntui kuin en elämässäni vielä olisi kulkenut niin autioilla paikoin:
+ei tuikahtanut tulta mistään, ei kuulunut äännähdystäkään. Viettävätä
+mäen rinnettä seurasi toinen, peltoja peltojen perästä loppumaton jono;
+pensaita ikäänkuin kohoilemalla kohoili maasta nenäni eteen. Yhä kuljin
+minä ja olin jo päättänyt käydä jonnekin levähtämään aamuun asti, kun
+äkkiä huomasin olevani kauhean kuilun partaalla.
+
+Minä tempasin jalkani, jonka jo olin ollut astua partaan yli, ja töin
+tuskin huomasin pimeyden läpi allani avaran tasangon. Leveä joki kaarsi
+sitä minusta etenevällä puoliympyrällä; teräksenä välähti silloin
+tällöin tumman veden kalvo, osoittaen sen kulkua. Mäki, jonka päällä
+nyt seisoin, laskeutui äkkiä, melkein jyrkkänä seinänä; sen kookkaat
+piirteet erosivat mustina ilman sinervästä avaruudesta, ja suoraan
+allani, putouksen ja tasangon muodostamassa kulmassa, vähän matkan
+päässä joesta, joka tällä kohdalla seisoi liikahtamatonna, tummana
+peilinä, punersi ja savueli kaksi nuotiota vierekkäin. Niitten
+ympärillä hääri ihmisiä, liikkui varjoja; välistä kirkastui selvästi
+pienen kiharaisen pään etupuoli.
+
+Minä huomasin nyt, minne olin joutunut. Tämä laakso on meidän
+tienoillamme kuuluisa Vjeshinan niitty. Lähteä kotia oli aivan
+mahdotonta, vallankin nyt yön selkään; jalat horjahtelivat allani
+väsymyksestä. Minä päätin mennä nuotioille ja odotella aamun koittoa
+noitten ihmisten seurassa, joita luulin karjankauppiaiksi. Onnellisesti
+laskeusin alas, vaan tuskin olin päästänyt käteni viimeisestä oksasta,
+josta olin pidellyt kiinni, kun päälleni karkasi kaksi valkoista,
+takkukarvaista koiraa, äkäisesti haukkuen. Samassa kajahti raikkaita
+lapsen ääniä nuotioilla; kaksi kolme poikaa nousi kiireesti maasta. He
+juoksivat luokseni ja kutsuivat pois koirat, joita etenkin Dianan
+ilmestyminen näkyi hämmästyttäneen. Minä astuin heidän luokseen.
+
+Erehtynytpä olinkin, luullessani nuotioilla istuvia karjankauppiaiksi.
+Nämä olivat vain talonpoikain lapsia läheisestä kylästä hevoslaumaa
+aimenessa. Helteisenä kesäaikana on meillä tapana ajaa hevoset yöksi
+laitumelle; päiväs-aikaan ne eivät saisi rauhaa kärpäsiltä ja
+paarmoilta. Viedä hevoset illan suussa laitumelle ja tuoda aamun
+koittaessa takaisin, -- se on riemua ja juhlaa kylän pojille. Lakitta
+päin, vanhoissa puoliturkeissa kiitävät he uljaimpain hepokulujen
+selässä, kiljuen ja huutaen, käsiänsä ja jalkojansa heitellen,
+korkealle hypähdellen ja heleästi nauraen. Keltaisena pilvenä kohoilee
+ja liikkuu kevyt pöly tiellä; kauas kuuluu kavioiden kopina; hevoset
+juoksevat, korvat hörkällään; etummaisena mennä tempoo, häntä suorana
+ja alinomaa askelta vaihtaen, muuan punainen pörrökorva, takkiaisia
+takkuisessa harjassa.
+
+Minä sanoin pojille joutuneeni eksyksiin ja istahdin heidän luoksensa.
+He kysyivät mistä minä olin, vaikenivat sitten ja siirtyivät vähän
+kauemmas. Me haastelimme hetkisen, Minä kävin pitkälleni pensaan
+juurelle, josta lehdet oli kaluttu pois, ja aloin katsella ympärilleni.
+Kaunis oli edessäni kuva: nuotioiden ympärillä tärisi pyöreä, punertava
+heiastus ja ikäänkuin kuolehtui pois, pimeyteen nojaten. Valkea,
+leimahtaen väliin, heitti ulommas tätä piiriä nopean väläyksen: kerran
+vaan nuolaisi hieno valon kieli pensaan paljaita oksia ja katosi
+samassa; pitkiä, teräviä varjoja syöksähti tuokioksi vuoroansa hamaan
+valkeaan asti: pimeys taisteli valon kanssa. Toisinaan, valkean
+palaissa himmeämmin ja valopiirin supistuessa ahtaammaksi, ilmaantui
+ympäröivästä pimeydestä äkkiä esille hevosen pää, milloin ruskea,
+milloin laukkiotsa, milloin aivan valkoinen. Tylsästi se katseli meitä
+kotvasen, kiireesti syödä jauhaen pitkää ruohoa, ja kumartuen
+uudelleen, katosi samassa. Kuului vaan sen narskuva syönti ja
+korskahteleminen. Valaistusta paikasta on vaikea eroittaa esineitä
+pimeydessä, ja siksipä näyttikin melkein koko läheistö mustaan huntuun
+kiedotulta; mutta taampana, taivaan rannan puolella näkyivät himmeästi
+metsät ja mäet pitkinä täplinä. Kirkas yön taivas kaareili juhlallisena
+ja käsittämättömän korkeana päämme päällä kaikessa salaperäisessä
+ylevyydessään. Suloisesti ahdistui rinta, hengittäessään tuota
+erinomaista, hurmaavata ja raikasta tuoksua, -- tuoksua Venäjän
+kesäisen yön. Ympärillä tuskin kuuli vähintäkään ääntä... Silloin
+tällöin vaan välähti äkkiä läheisessä joessa iso kala tahi hiljalleen
+humahti rannan kaislisto, koska heilautti sitä vähäinen lainut...
+Nuotioiset ne vaan hiljaa räiskähtelivät.
+
+Pojat istuivat nuotioiden ympärillä; siinä istuivat äsköiset kaksi
+koiraakin, jotka äskön olisivat niin mielellään syöneet minut. Pitkään
+aikaan he eivät vielä voineet tyytyä minun läsnä-olooni; torkahdellen
+loivat he silloin tällöin karsaita silmäyksiä valkeaan ja välistä
+morahtelivat tavattoman suurella omanarvon tunnolla. Ensin sitä
+morahdeltiin, sittemmin hiljalleen vingahdeltiin, ikäänkuin säälien,
+että aikomuksen toimeen-pano oli niin mahdotonta. Poikia oli kaikkiansa
+viisi: Rietu, Paavo, Ellu, Lauri ja Junu. (Heidän puheistaan minä sain
+tietää heidän nimensä ja ai'on nyt esittää heidät lukijalle.)
+
+Ensimmäinen, vanhin kaikista, Rietu, oli päältä nähden noin
+neljäntoista vanha. Hän oli solakka poika; kasvonpiirteet kauniit ja
+hienot, hiukan pienet; hivukset vaaleat, kiharaiset; silmät kirkkaat ja
+huulilla alituinen puoleksi iloinen ja puoleksi hajamielinen hymy. Hän
+oli kaiketikin rikkaan talon poikia ja oli tullut hevosia paimeneen
+noin vaan, huvin vuoksi eikä tarpeessa. Hänen yllään oli kirjava
+keltaraitainen kattunapaita; pieni uusi ärmäkkä ei ollut hihoilla ja
+hädin tuskin pysyi hänen vähäisillä hartioillaan; sinisessä vyössä
+riippui pikkuinen kampa. Hänen matalavartiset saappaansa olivat
+todellakin hänen omat saappaansa, -- ei isän.
+
+Toisella pojalla, Paavolla, oli takkuinen musta tukka, harmaat silmät,
+leveät posket, kalpeat, rokon-arpiset kasvot, suuri, mutta säännöllinen
+suu, koko pää iso, ruumis jäntterä, kömpelöinen. Ei ollut pojassa
+näkyä, se on totta; mutta sittenkin hän miellytti minua: hän katsoi
+aina niin suoraan ja viisaasti ja hänen äänessänsäkin kuului lujuutta.
+Ei ollut pukukaan pulska: täpläinen paita ja paikatut housut, siinä
+koko puku.
+
+Kolmannella, Ellulla, olivat kasvot jotenkin jokapäiväiset, pitkät,
+nenä könkönenä, silmät heikot. -- Hänen kasvonsa osoittivat
+jonkunlaista tylsää, sairasmielistä huolehtimista. -- Yhteen
+puristuneet huulet eivät liikkuneet, kulmakarvat olivat yhtä mittaa
+rypyssä, -- näytti kuin hän lakkaamatta olisi sirristellyt silmiänsä
+valkealta. Keltaiset melkein valkoiset hivukset ne pistivät terävinä
+suikaleina matalan huopalakin alta, jota hän molemmin käsin vähä väliä
+painoi alas korville. Jaloissa oli hänellä uudet niinivirsut ja rievut;
+kolmasti vyötäisille kiedottu paksu nuora piti huolellisesti kiinni
+hänen siistiä mustaa takkiansa. Hän, niinkuin Paavokin, oli korkeintaan
+kaksitoista vuotta vanha.
+
+Neljäs, Lauri poika, noin kymmenen vuoden iässä, herätti
+uteliaisuuttani alakuloisella, miettivällä katseellaan. Hänen kasvonsa
+olivat pienenlaiset, laihat, kesäleivissä, leuka terävä kuin oravalla.
+Huulia tuskin eroitti, mutta omituisen vaikutuksen tekivät hänen
+suuret, mustat silmänsä, joissa asui tumma tuli: ne näyttivät tahtovan
+sanoa jotakin, johon kieleltä -- ainakin hänen kieleltään -- puuttui
+sanoja. Hän oli lyhyt kasvulleen, heikkoruumiinen, ja pukunsa jotenkin
+köyhä.
+
+Viimeistä, Junua, en minä alussa huomannutkaan; hän oli pitkällään
+maassa, hyyristyneenä paksuraisen niinimaton alle. Sieltä hän vaan
+silloin tällöin pisti ulos keltaisen kiharaisen päänsä. Iältään oli hän
+noin seitsemän vuotta vanha.
+
+Tuossa minä olin maassa pitkälläni pensaan juurella ja katselin poikia.
+Toisen valkean päällä riippui vähäinen pata, jossa kiehui perunoita.
+Paavo oli keittäjänä. Polvillaan seisten hän tuon tuostakin tokaisi
+tikulla pataan, jossa vesi alkoi kiehua porista. Rietu oli maassa,
+nojaten kyynäspäähänsä, nutun liepeet levällään. Ellu istui Laurin
+vieressä, yhä vaan silmiänsä sirristellen. Lauri istui allapäin ja
+katsoi jonnekin kaukaisuuteen. Junu ei liikahtanutkaan mattonsa alla.
+Vähitellen rupesivat pojat jälleen puhelemaan.
+
+Ensin juttelivat niitä näitä, huomispäivän töistä, hevosista, mutta
+äkkiä kääntyi Rietu Ellun puoleen, ja kysäsi, ikäänkuin uudistaen
+keskeynyttä haastelua:
+
+-- "Oikeinkos sinä sitten näit sen haltijan?"
+
+-- "En, en minä sitä nähnyt, eikä sitä saakaan nähdä", vastasi Ellu
+käheällä ja heikolla äänellä, joka oli kokonaan hänen kasvojensa
+lauseen mukainen. "En nähnyt, vaan kuulin... Enkä minä yksinäni".
+
+-- "Missä teillä haltijat elustavat?" kysyi Paavo.
+
+-- "Vanhassa patahuoneessa".
+
+-- "Käyttekös te sitten tehtaan työssä?"
+
+-- "Kuinkas muuten? Me olemme Antti veikon kanssa silomiehiä".
+
+[Silomiehet paperitehtaassa silittävät paperia.]
+
+-- "Vai olette te vaaprikan väkeä!"
+
+-- "No kuinkas sinä sen haltijan näit?" kysyi Rietu.
+
+-- "No tämmöinen se oli juttu. Sattui, näet sen, niin, että meidän piti
+Antti veljen kanssa ja Mihejevan Rietun kanssa, ja oli siinä vielä
+Väärän Ivaska ja vielä toinen Ivaska, tuolta Punaisilta Rinteiltä, ja
+sitten vielä Suhorukovan Ivaska ja olihan siellä vielä poikia hyvä
+joukko: yhteensä oli meitä kymmenkunta, kaksi vuorokuntaa näethän;
+niin, ja meidän piti olla patahuoneessa yötä, eikä siinä juuri niin
+pitämistäkään ollut, mutta Nasarow, päällysmies, kielsi: mitäpäs,
+sanoo, te, pojat, kotia tallustattekaan; huomenna kun työtä on paljon,
+niin älkää, poikaset, lähtekö kotia ensinkään. Niin sitä sitten
+jäätiinkin. Maataan tuossa yhdessä, niin Anttu poika rupeaa
+pakinoimaan: mitähän, sanoo, jos haltija tulisi?... Eikä näet
+ennättänyt loppuunkaan vielä puhua Anttu veli, niin jo alkaakin käydä
+kolista ylhäällä; me näetsen olimme alaalla, mutta kohina kuului
+ylhäältä, rattaan luota. Siellä, kuulehan, kävelee ja kävelee, ja
+laudat ne oikein parkuvat ja paukahtelevat. Ei aikaakaan, niin jo kulki
+päämme kohdalla, ja samassa vesi pauhaamaan rattaassa, ratas pyörimään
+kolajamaan: ja sulkulaudathan ne olivat sittenkin kiinni! Kovin tuo
+kävi meille ihmeeksi: -- kukas se sulut on nostanut, koska vesi on
+lähtenyt liikkeelle? No ratas se pyörähti kerran, pyörähti toisen ja
+pysähtyi sitten. Mutta haltija tuli ylhäältä takaisin ovea kohti ja
+alkaa sitten astua alas ja astuu, näethän, verkalleen, ei hätäile;
+mutta portaat ne oikein moukuvat hänen allaan... Jo tuli meidän ovelle
+asti, tuli ja siinä odottelee ja odottelee ... mutta annas kun samassa
+ovi lennähtää aivan selko selälleen. Kylläpä hätkähtivät pojat;
+katsahdettiin ovelle päin, ei näy mitään. Mutta äkkiä, kuulehan, lähtee
+yhden ammeen luota paperiverkko heilumaan ja häilymään, ja veteenkin,
+näet sen, pulahtaa ja sitten ilmaan kiepsahtaa ja siellä näet noin,
+noin tuolla lailla lerkkuu huuhtoo, ja sitten taas menee sijalleen.
+Sitten läksi toisen ammeen luota koukku naulasta irti ja nousi naulaan
+jälleen; sitten tuntui joku astuvan ovelle ja annas kun se siinä rupeaa
+yskimään ja köhimään ja kakistelemaan kuin mikä lammas, niin, niin
+kovaa... Silloin näethän ei muuta kuin pojat kaikki yhteen myttyyn,
+niin kaaduttiinkin, ja siinä sitten kukin alimmaiseksi koettamaan...
+Kylläpä säikähtivät pojat silloin".
+
+-- "Katsos sitä!" virkkoi Paavo. "Mikähän sitä niin rupesi
+yskittämään?"
+
+-- "En tiedä; kostea ilmako lie yskittänyt vai mitä".
+
+Kaikki vaikenivat hetkiseksi.
+
+-- "Eikös perunat ole jo kypsiä?" kysäsi Rietu.
+
+Paavo koetteli.
+
+-- "Kovia ovat vielä... Näethän, kuin molahti", lisäsi hän, katsahtaen
+joelle päin: "hauki tai... Kas tuolla lensi tähti!"
+
+-- "Mutta kuulkaas, pojat, mitä minä teille kerron", virkkoi vienolla
+äänellä Lauri; "isä jutteli sitä tässä menneellä viikolla".
+
+-- "No kuullaan", lausui Rietu suojelevaisesti.
+
+-- "Tunnettehan te Kaapron, kirkonkylän sepän?"
+
+-- "Kyll' tunnetaan".
+
+-- "Niin, mutta tiedättenkös te, pojat, minkätähden hän aina on niin
+alakuloinen eikä mitään puhele? Tiedättenkös? Asia näet on tämmöinen.
+Kerran -- niin sitä isä haastoi -- läksi Kaapro metsään pähkinään. No,
+älähän huoli. Metsään mies meni, mutta sielläpä eksyikin; joutui näet
+semmoiseen paikkaan, ett'ei enää takaisin osannutkaan. Kyllähän hän
+siellä kävellä kierteli sinne ja tänne ja jos jollekin haaralle myöhään
+yöhön asti, mutta tielle ei osannut. Istui tuosta sitten puun juurelle
+aamun koittoa odottamaan; siihen näet istui ja torkahti. No älähän
+huoli. Siinä sitä istui mies ja torkkui, niin äkkiä kuulee jonkun
+kutsuvan häntä. Hän avaa silmänsä -- ei ole ketään. Hän torkahti
+uudelleen -- taas kutsutaan. Hän katsoo tirkistelee, niin eikös vaan
+istukin sinipiika puun oksalla! Siinä istuu ja katsoo häntä ja nauraa
+kitkattaa niin että on katketa... Kuutamo oli silloin kirkas, niin
+kirkas, että kaikki näkyi kaikki tyyni. No älähän huoli. Siinä hän
+istui, sinipiika oksalla, niin puhtoisena ja valkoisena kuin mikä
+särki tai sorva -- niin ja ruutanakin on samanlainen valkoinen,
+hopeankarvainen. Hätkähti silloin ja sätkähti Kaapro seppä kovin, mutta
+sinipiika se nauraa nauramistaan ja yhä vaan noin kädellään viittaa
+häntä tulemaan. Seppä nousi ja oli jo vähällä totella tyttöä, mutta
+Jumala kai hänet siitä esti: seppä otti ja teki ristin merkin... Ja
+niin, kuulehan, oli vaikea tehdä ristin merkkiä: käsi, sanoo, oli kuin
+kivettynyt, ei tahtonut paikaltaan liikahtaa, ei mitenkään... Ei
+hullumpaa... Mutta annas kun vaan oli tehnyt ristin merkin, niin,
+tiedättenkös, samassa lakkasi metsän impi nauramasta ja purskahtaa
+äkkiä itkuun... Siinä hän itkee kallottelee ja kyyneleitä hivuksillansa
+pyyhkii, ja hivukset, kuulehan, olivat sillä vehreät, kuin pellolla
+pellava. Istuu tuossa Kaapro seppä ja sinipiika katsoo; viimein niin jo
+kyselee: Mitä, sanoo, itket, sinä Tapiolan tyttö? Siihen vastaa
+sinipiika: Miksikä, sanoo, sinä inehmon lapsi, ristin merkin teit?
+Olisithan voinut minun kanssani elää ilossa ja riemussa loppuun asti.
+Sitä minä nyt itken ja huolehdin, ettäs teit ristin merkin; enkä tässä
+minä yksin huolehdi, sinäkin saat huolehtia kuolinpäivääsi asti.
+Samassa hän katosi näkymättömiin ja samassa älysi Kaaprokin, mistä
+kautta hän osaa kotiansa, toisin sanoen pois metsästä... Niin, mutta
+siitä pitäin on hän yhä ollut alakuloinen".
+
+-- "Katsos tuota!" virkkoi Rietu, oltuaan kotvasen aikaa ääneti. "Mutta
+mitenkäs tuommoinen metsän tyttö saattaa sillä tapaa loitsia kristityn
+ihmisen? Ja eihän Kaapro totellut tyttöä?"
+
+-- "No älähän muuta sano!" sanoi Lauri. "Äänikin oli tytöllä hieno
+semmoinen ja valitteleva kuin sammakolla, -- niin oli Kaapro jutellut".
+
+-- "Oikeinko isä teillä itse tätä haastoi?" jatkoi Rietu.
+
+-- "Itse. Minä olin pankolla ja kuulin kaikki tyyni".
+
+-- "Kummallinen juttu. Mitäpäs hänellä olisi surun syytä! Mahtoi hän
+sentään olla mieliin metsän tytölle, koskapa tämä niin kovin häntä
+kutsui luokseen".
+
+-- "Jopa ja mitä!" puuttui Ellu puheesen. "Hän tahtoi saada Kaaproa
+luokseen, kutkuttaakseen hänet kuolijaksi, -- sitä hän tahtoi.
+Semmoista ne tekevät, nuo metsän tyttäret".
+
+-- "Niin, mutta kyllä täälläkin on metsän tyttöjä", virkkoi Rietu.
+
+-- "Eikä ole", vastasi Lauri. "Täss' on puhtaat ja lakeat paikat. Se se
+vaan vähän kammottaa: joki on näin lähellä".
+
+Kaikki vaikenivat.
+
+Äkkiä kajahti kaukaa pitkällinen, heleä, melkein vaikeroiva ääni, yksi
+noita omituisia öisiä ääniä, jotka kajahtavat äkkiä kesken syvää
+hiljaisuutta, kohoavat ylös, seisovat ilmassa ja vähitellen hälvenevät,
+ikäänkuin kuolehtuen pois. Sä rupeat kuuntelemaan, -- tuntuu siltä kuin
+ei olisi mitään, mutta korvissa soi soimistaan. Tuntui kuin joku oli
+päästänyt pitkällisen huudon kaukana tuolla, aina taivaan rannassa,
+kuului sitten kuin olisi joku toinen vastannut hänelle metsästä
+hienolla, terävällä naurun hihityksellä, ja vähäinen sihaus lensi yli
+joen pinnan. Pojat katsahtivat toisiinsa ja säpsähtivät...
+
+-- "Jes' siunatkoon!" kuiskasi Ellu.
+
+-- "Voi teitä lanttuja!" huudahti Paavo. "Olipa siinä nyt säikähdyksen
+syytä! Hei pojat! Nyt ovat perunat kypsiä".
+
+Kaikki siirtyivät kattilan ympärille ja alkoivat syödä höyryäviä
+maa-omenia. Junu se vaan ei liikahtanut paikaltaan.
+
+-- "Entäs sinä?" kysäsi Paavo, mutta Junu ei tullut mattonsa alta. Pian
+oli kattila tyhjä.
+
+-- "Mutta kuulittenkos pojat", rupesi Ellu haastelemaan, "mitä tässä
+tuonoin tapahtui Vaarnavitsoilla?"
+
+-- "Padollako vai?" kysäsi Rietu.
+
+-- "Niin, padolla juuri, vanhalla padolla. Kas se se vasta on noiduttu
+paikka ja autio semmoinen, ympärillä on alhoja ja rotkoja ja rotkoissa
+asuu käärmeitä".
+
+-- "No mitä siellä tapahtui? Kerro nyt!"
+
+-- "Tämmöinen siellä juttu tapahtui. Sinä, Rietu, et sitä taida
+tietääkään, mutta Vaarnavitsoilla on meillä haudattuna muuan mies, joka
+oli hukkunut monta, monta aikaa sitten, silloin kuin vielä lampi oli
+ollut syvä. Hauta näkyy vielä kumminkin, eikä sitäkään enää paljoa näy:
+kumpu pikkuruinen semmoinen vaan... Tuossa tuonoin kutsui vouti
+Jeremiasta, koirain hoitajaa: menepäs, sanoo, postia hakemaan,
+Jeremias. Jeremias se meillä aina postissa käy. Koirat on häneltä
+kuolleet joka sorkka; mikä lieneekään, mutta ei vaan kestä koirat
+hänellä, eivätkä ole milloinkaan kestäneet; mutta muutoin hän on hyvä
+koirain hoitaja. No, äläs huoli! Jeremias lähtee postia hakemaan, ja
+kuinka lie siellä viivähtänytkin kaupungissa, mutta pöhnässä vaan mies
+oli paluumatkallaan. Yön selkään hän lähti, ja kirkas oli yö. Kuu
+kumoitti... Lautan yli kulkee kanssa, semmoinen näet oli hänellä tie.
+Kulkee, kulkee, niin näkeekin: tuolla hukkuneen miehen haudalla lampaan
+vuona kävelee, valkoinen semmoinen ja kiharainen ja korea. Annas kun
+korjaan tuon, arvelee Jeremias; eksyyhän se muutoinkin tänne metsään,
+ja astuukin hevosen selästä maahan ja ottaa vuonan syliinsä. No niin,
+vuona ei puhu mitään. Tulee tuosta Jeremias takaisin hevosensa luo,
+niin tämäkös perimään ja korskumaan ja päätänsä puistelemaan. Sai hän
+kumminkin heponsa hillityksi, nousi selkään vuona sylissä ja lähtee
+edelleen, vuonaa pidellen. Katselee siinä lampaan vuonaa, ja vuonakin
+näethän katselee häntä, suoraan silmiin tuijottaa. Jo vähän niinkuin
+kammottamaan rupeaa tämä Jeremiasta: enhän muka minä milloinkaan ole
+nähnyt lampaan vuonan tuolla lailla katselevan ihmistä silmiin. Ei ole
+sentään millänsäkään, silittelee vaan karitsaansa ja sille puhelee:
+'pääkkö pää, pääkkö pää!' Mutta kun vuona samassa aukaisee suunsa ja
+sanoo samat sanat: 'pääkkö pää, pääkkö pää'"...
+
+Tuskin oli kertoja lausunut viimeisen sanan, niin kaapsahtivat koirat
+äkkiä pystyyn ja huimasti haukkuen syöksivät nuotion luota, kadoten yön
+pimeyteen. Pojat säikähtivät joka mies. Junu hyppäsi mattonsa alta.
+Kiljaisten riensi Paavo koirien perään. Haukunta poistui nopeasti yhä
+kauemmaksi. Kohta kuului häirityn hevoslauman levoton töminä. Paavo
+luikkaeli kovaa: "Virkku! Merkki!"... Muutaman silmänräpäyksen perästä
+haukunta vaikeni: Paavon ääni tuli jo kaukaa. Kului vielä kotvanen.
+Neuvottomina katselivat pojat toisiansa: mitähän muka tästä tulee...
+Äkkiä kajahti hevosen juoksun töminä; heti senjälkeen tulla tuoksahti
+hevonen näkyviin ja pysähtyi aivan nuotion ääreen. Siepaten harjasta
+kiinni, hyppäsi Paavo alas sen seljästä. Koirat hyppäsivät nekin valon
+piiriin ja kävivät istumaan, kielet pitkällään.
+
+-- "Mitä siellä oli?" kysäsivät pojat.
+
+-- "Ei ollut mitään", vastasi Paavo, huiskaisten kädellään hevosta.
+"Mikä lienee koirain nenään haiskahtanut. Luulin jo sudeksi", liitti
+hän kylmäkiskoisesti, tiheästi hengittäen koko rintansa leveältä.
+
+Mielihyvällä katselin minä Paavoa. Hän oli varsin miellyttävä tällä
+hetkellä. Hänen rumilla, nyt nopeasta juoksusta elpyneillä, kasvoillaan
+paloi rohkeus, uljuus ja luja päättäväisyys. Aseetonna, ei raippaakaan
+kädessä, oli hän rientänyt yksinään suden kimppuun. "Sepä oiva poika",
+arvelin minä, katsellessani häntä.
+
+-- "Onkos niitä täällä päin nähty sitten, susia näethän?" kysäsi
+pelkuri Lauri.
+
+-- "Paljonhan niitä täällä on aina", vastasi Paavo, "mutt' eivät ne
+muulloin pahaa tee kuin talvella".
+
+Hän kävi jälleen valkean ääreen. Istuutuessansa laski hän kätensä
+toisen koiran takkuiselle niskalle, ja ihastunut elukka ei pitkään
+aikaan liikauttanut päätänsä, kiitollisella ylpeydellä katsellen Paavoa
+syrjästä.
+
+Junu kömpi jälleen maton alle.
+
+-- "Kylläpäs sinä vaan osaat julmia juttuja kertoa, Ellu", virkkoi
+Rietu, joka, rikkaan talon poikana, oli puheenjohtajan tapaisena
+(omasta puolestaan hän puhui vähän, ikäänkuin olisi pelännyt
+kadottavansa oman arvonsa).
+
+-- "Ja mikä lie vielä koiratkin riivannut haukkumaan... Niin, kyllä
+minä olen kuullut, ett'ei se paikka tiellä ole puhdas".
+
+-- "Vaarnavitsatko?... Noiduttu mikä noiduttu! Kuuluvat ne siellä
+nähneen jo monastikin vanhaa isäntä vainajata. Semmoisessa sanovat
+kävelevän pitkäliepeisessä nutussa ja yhä vaan hokevan jotakin maasta.
+Kerran sattui Trofimitsh vaari näkemään hänet. Mitäs sinä, sanoi,
+isäntä hyvä, Ivana Ivanitsh, maan päältä haet?"
+
+-- "Hänkö se siltä oikein kysyi?" keskeytti hämmästynyt Rietu.
+
+-- "Kysyi kyllä".
+
+-- "Sepä on rohkea mies, tuo Trofimitsh... No entäs sitten?"
+
+-- "Kivirikon kukkasia, sanoi, olen hakemassa. Ja niin kolkosti näethän
+sanoikin: kivirikon kukkasia. -- Mitäs sinä, isäntä hyvä, Ivana
+Ivanitsh, kivirikon kukkasilla teet? -- Kovin, sanoi, painaa hauta,
+Trofimitsh; kovin painaa: pois tekisi mieli, pois tekisi"...
+
+-- "Näethän", virkkoi Rietu; "liian vähänkö lie elänyt vai mitä"...
+
+-- "Katsos kummaa!" arveli Lauri.
+
+-- "Enhän minä luullut kuolleita muulloin saavan nähdäkkään kuin
+muiston-lauantaina".
+
+[Muiston-lauantaiksi, oikeastaan "vanhempain lauantaiksi", sanotaan
+sitä lauantaita, jolloin kuolleitten muistojuhlaa vietetään.]
+
+-- "Kyllähän kuolleita saa nähdä millä hetkellä hyvänsä", vakuutuksella
+virkkoi Ellu, joka näkyi muita paremmin tietävän kaikki kyläiset tarut
+ja taikaluulot. "Mutta muiston-lauantaina saattaa nähdä elävänkin, minä
+näet tarkoitan, sen, jonka vuoro sinä vuonna on kuolla. Ei tarvitse
+muuta kuin yöllä menee istumaan kirkon portaille ja yhä vaan katsoo
+maantielle. Siinä sitten kulkevatkin ohitsesi ne, jotka sinä vuonna
+kuolevat. Menneenä vuonna kävi meillä Juliana muori kirkon portailla
+istumassa".
+
+-- "No näkikös hän ketä?" kysyi Lauri uteliaasti.
+
+-- "No kuinkas muutoin? Ensinkin istui hän kauan, istui, istui, eikä
+nähnyt ketäkään, ei nähnyt eikä kuullut ... joskus vaan näet niinkuin
+missä koira olisi haukahtanut silloin tällöin... Mutta äkkiä, niin äläs
+huoli ... jo tulee tietä myöten poikanen, pelkkä paita ressu päällä.
+Juliana muori katsomaan -- Irttusen Ivaskahan se on!"...
+
+-- "Sekö, joka kuoli tässä kevättalvesta?" keskeytti Rietu.
+
+-- "Sama juuri. Astuu näethän eikä päätänsäkään nosta... Mutta kyllä
+Juliana hänet tunsi... Katselee vielä sitten muori: tiellä akka tulee.
+Hän katselemaan, tirkistelemään. -- Jes' siunatkoon! itsehän se on
+Juliana muori, ilpoisen itse!"
+
+-- "Ettäkö oikein itse?" kysyi Rietu.
+
+-- "Ihan itse".
+
+-- "No mutta eihän Juliana vielä ole kuollut?"
+
+-- "Eihän ole vielä vuosikaan umpeen mennyt. Mutta katselepas sinä
+tuota muoria: tuskin enää pystyssä pysyy".
+
+Kaikki vaikenivat jälleen, Paavo viskasi kourallisen kuivia varpuja
+valkeaan. Selväpiirteisinä mustenivat ne äkkiä leimahtaneessa liekissä,
+ja sitten ritisemään ja savuamaan ja kiemuroimaan, kohotellen palaneita
+päitään. Ankarasti vavisten heiahti valo joka haaralle, liiatenkin ylös
+päin. Äkkiä ilmaantui, mistä lienee tullutkaan, valkoinen kyyhkynen. Se
+lensi suoraan tähän valon helmaan, pyörähti sitten säikähtäneenä jonkun
+kerran yhdessä kohdin, heloittaen kuumasta hohteessa, ja katosi,
+siipiänsä räpsytellen.
+
+-- "Tuo on eksyksissä", huomautti Paavo. "Nyt se lentää lepsuttelee
+kunnes lyö päänsä johonkin, ja mihin päätyy, siihen jääkin aamun
+koittoon asti".
+
+-- "Mutta kuules, Paavo!" kysäsi Lauri, "eihän se vaan ollut autuaan
+sielu, joka lensi taivaasen? Vai mitä?"
+
+Paavo heitti toisen kourallisen varpuja valkeaan.
+
+-- "Saattaa olla", virkkoi hän viimein.
+
+-- "Kuules, Paavo", alkoi Rietu, "näkyikös teidänkin kylässä tuo
+taivaan näky silloin?"
+
+-- "Niin sekö, kun aurinko meni piiloon? Näkyi kyllä".
+
+-- "Kyllä maar tekin pelästyitte?"
+
+-- "Pelästyipä siellä moni muukin. Niinpä meidän herrakin. Kyllähän hän
+oli jo puhunut siitä ennenkin: tulee muka semmoinen ja semmoinen näky,
+mutta annas kun se sitten oikein tuli ja pimeni, niin, -- niin kuului
+kovin säikähtäneen herrakin, että oikein... Mutta perheen tuvassa
+keittäjä muija, kuulehan, mitä teki. Kun vaan pimeys tuli, niin muija
+otti ja hiilikoukulla särki ja kaasi kaikki padat ja kattilat: kukapas
+muka nyt enää syömistä kaipaa, kun maailman loppu on tullut. Niin meni
+vellit ja kermat poroon, että kihisi. Meillä kävi kylässä semmoisiakin
+huhuja, että maailmaan muka ilmaantuu valkoisia susia, ja ne rupeavat
+syömään ihmisiä, ja suuri kokko lintu lentoon lähtee ja viimein näkevät
+Trishkankin".
+
+[Trishkan tarut vivahtavat kertomuksiin Anti-Kristuksesta.]
+
+-- "Mitä se Trishka on?" keskeytti Ellu innokkaasti.
+
+-- "Mistäs sinä oletkaan, kun ei teillä tiedetä, mikä Trishka on!
+Trishka, näetsen, on kummallinen mies semmoinen, joka tuleva on; ja se
+on niin kummallinen mies, ett'ei sitä voi ottaa kiinni eikä sille voi
+mitään tehdä: niin kummallinen se on. Lähtee esimerkiksi kristityt
+ihmiset nuijilla häntä vastaan, piirittävät hänet ja saartavat, mutta
+hän kääntää heiltä silmät niin, että he käyvät toisiansa kolhimaan.
+Panevat hänet esimerkiksi linnaan. Hän pyytää vettä juodakseen; tuodaan
+miehelle napolla vettä, mutta hänpä puikahtaa sukeltaa nappoon -- ota
+hännästä kiinni! Panevat hänet esimerkiksi rautoihin; mutta hän kun
+vaan käsiänsä lyö yhteen kerran, toisen, niin kahleet samassa putoavat
+pois. Niin, semmoinen mies näetsen lähtee kiertämään kylästä kylään ja
+kaupungista kaupunkiin ja viettelemään ja kiusaukseen johdattamaan
+kristityitä ihmisiä ... eikä sille mahda yhtään mitään. Semmoinen
+kummallinen ja kamala se Trishka on"...
+
+-- "Niin", jatkoi Paavo tyynellä äänellään, "semmoinen se on, ja sitä
+nyt odotettiin meilläkin. Vanhat ukot ne puhuivat: kun vaan, sanoivat,
+alkaa taivaan näky, niin samassa tulee Trishkakin. No äläs huoli.
+Taivaan näky alkoi, kylän väki kaikki kujalle ja kedolle: mitähän tästä
+muka tulee. Meillä tiedättehän on aukeat paikat, näkee avaralle.
+Katsotaan tuossa, katsotaan, -- niin eikös vaan tulekin mäen rinnettä
+alas mies, outo semmoinen ja pää kovin kummallisen näköinen... Silloin
+kaikki huutamaan: 'Trishka tulee, Trishka tulee!' Ja samassa pakoon
+joka mies. Kylänvanhin se hyppäsi ojaan; kylänvanhimman akka tarttui
+kiinni portin-alukseen ja huutaa siinä sitten täyttä kulkkua; oman
+kartanokoiransakin, näet, peloitti niin pahasti, että se riuhtasihe
+irti kahleistaan, hyppäsi aidan yli ja ala polttaa metsään. Mutta
+Kuisman isä, -- niin se meni kaurapeltoon ja rupesi siellä ruisrääkkänä
+huutamaan: eiköhän muka tuo ihmisen hukka edes lintua säälisi ja
+armahtaisi. Niin säikähtivät kaikki!... Mutta mäen rinteelläpä kulkikin
+vaan meidän kylän vanneseppä, Malakias: oli näet ostanut uuden pytyn ja
+kantoi sitä nyt päässänsä".
+
+Pojat purskahtivat nauruun joka mies, vaieten hetkiseksi, niinkuin
+usein käy ulkona haastelevain ihmisten kanssa. Minä katsahdin
+ympärilleni: juhlallisena, mahtavana vallitsi yö; myöhäisen illan
+kostea tuoreus oli vaihtunut sydän-yön kuivaksi lämpimäksi, ja kauan
+sen oli vielä määrä pehmoisena harsona verhota nukkuvia ketoja; pitkä
+aika oli vielä, ennenkuin tuulahtaa aamun ensi henkäys, pitkä aika,
+ennenkuin syttyy koin ensi kipinät. Kuutamoa ei ollut; kuu nousi siihen
+aikaan myöhään. Lukemattomat, kultaiset tähdet näkyivät hiljalleen
+kulkevan linnunradan suuntaa, kilvassa kimallellen, ja niitä
+katsellessasi olit todellakin himmeästi tuntevinasi vaan huimaa,
+pysähtymätöntä kulkua...
+
+Omituinen, vaikea, tuskanomainen huuto kajahti samassa kaksi kertaa
+perättäin joen päältä ja moniaan silmänräpäyksen jälkeen kuului jo
+kauempaa.
+
+Lauri säpsähti... "Mitäs se oli?"
+
+-- "Haikara se on", vastasi Paavo tyyneesti.
+
+-- "Vai haikara", toisti Lauri. "Mutta kuules, Paavo! Eilen illalla
+minä kuulin", jatkoi hän, oltuaan kotvasen aikaa ääneti, "ehkä sinä
+tiedät"...
+
+-- "Mitä sinä kuulit?"
+
+-- "Minä kuljin eilen Kivi-Töyräiltä Sashkinaan; ensin minä kuljin
+meidän pähkinämetsän kautta, mutta käänsin sitten kedolle, siinä
+kohdin, muistathan, missä se tekee äkkinäisen polven; siinä on lammikko
+vielä semmoinen, kaisloja kasvaa ylt'yleensä. No, tämän lammikon rantaa
+minä käydä tepsuttelin, niin yht'äkkiä rupeaa sieltä kuulumaan valitus
+semmoinen, niin, niin surkea: ui-ui ... ui-ui ... ui-ui!... Minä
+pelästyin, veikkoset, aika lailla; myöhäinen oli näet ilta, ja äänikin
+oli niin valittavainen. Vähä puuttui, ett'en ruvennut itkemään...
+Mitähän se mahtoi olla, mitä?"
+
+-- "Siihen lammikkoon varkaat viime kesänä upottivat Jaakkiman,
+metsänvartijan", virkkoi Paavo. "Vainaja siellä kukaties vaikeroi".
+
+-- "No niin, veikkoset, niinpä niinkin", vastasi Lauri, avaten yhä
+suuremmiksi muutoinkin jo suuret silmänsä... "En minä ole tiennytkään,
+että Jaakkima siihen tapettiin. Olisinpa vielä pahemmin pelästynyt".
+
+-- "Kuuluu sitä olevan semmoisia pikkuisia sammakoitakin", jatkoi
+Paavo, "jotka niin surkeasti valittavat".
+
+-- "Sammakoitako? Ei maar, ei se ollut sammakon ääntä ... mitä
+hulluja"... (Haikara kiljasi uudestaan joen kohdalla)... "Tuota
+tuossa!" virkkoi Lauri ehdottomastikin: "huutaa kuin hiisi".
+
+-- "Ei hiisi huuda; mykkä se on", liitti Ellu; "käsiänsä se vaan
+paukuttelee"...
+
+-- "Oletkos sinä sitten hiittä nähnyt?" keskeytti hänet Rietu
+irvistellen.
+
+-- "En ole nähnyt, ja varjelkoon hyvä Jumala näkemästäkin; mutta kyllä
+sitä muut ovat nähneet. Tässä viimekin viikolla eksytti hiisi meidän
+kylän miehen metsään; kuljetteli, näet, kuljetteli metsässä ja aina
+vaan yhden kohdan ympäri... Hädin tuskin pääsi aamun hämärässä kotia".
+
+-- "No näkikös hän sen?"
+
+-- "Näki. Semmoinen, sanoi, on suuri ja musta, käiveräisissään, aivan
+kuin puun takana, ei sitä oikein osaa eroittaa, aina vaan niinkuin
+pyrkisi kuutamon piiloon, ja silmillään katsoo tuijottaa, suurilla
+semmoisilla ja räpyttelee niitä, räpyttelee"...
+
+-- "Hyi, mitäs puhutkaan?" huudahti Rietu, vähän vavahtaen ja kohottaen
+olkapäitään; "ole tuossa!"...
+
+-- "Ja miksikähän semmoista roskaa on maailmaan syntynyt?" virkkoi
+Paavo: "en minä ymmärrä".
+
+-- "Älä laita; kavahda vaan, ettei luulisi", varoitti Ellu.
+
+Oli hetkinen äänettömyyttä jälleen.
+
+-- "Katsokaa, pojat, katsokaa", kuului äkkiä Junun lapsellinen ääni:
+"Katselkaa tuolla Jumalan tähtösiä; niin on kuin muurahaisia keossa!"
+
+Hän kuroitti verevät kasvonsa maton alta, nojautui nyrkkiseensä ja
+verkalleen nosti ylös suuret hiljaiset silmänsä. Muittenkin poikain
+silmät kohosivat ylös -- eivätkä niin pian laskeutuneetkaan.
+
+-- "Junu, kuules", virkkoi Rietu lempeästi: "onkos sinun Annikki
+sisaresi terve?"
+
+-- "Terve on", vastasi Junu, hiukan sorahtelevalla kielellä.
+
+-- "Sano sinä hänelle, miks'ei hän enää meillä käy".
+
+-- "En tiedä".
+
+-- "Sano, että hän kävisi".
+
+-- "Sanon".
+
+-- "Sano niin, että minä annan hänelle namusia".
+
+-- "Annatkos mullenkin?"
+
+-- "Annan".
+
+Junu huokasi.
+
+-- "Älä vainenkaan anna minulle, en minä tarvitse. Anna vain hänelle:
+hän on niin hyvä tyttönen".
+
+Junu laski päänsä jälleen maahan, Paavo nousi ja otti käteensä tyhjän
+padan.
+
+-- "Minnes nyt?" kysyi häneltä Rietu.
+
+-- "Joelle lähden, käyn vähän vettä; janottamaan rupesi".
+
+Koirat nousivat ja läksivät hänen mukaansa.
+
+-- "Älä vaan putoa jokeen!" huusi Ellu hänen jälkeensä.
+
+-- "Mitenkös hän jokeen putoaisi?" sanoi Rietu. "Kyllä hän varoo".
+
+-- "Varoo, niin! Tapahtuuhan sitä vaikka mitä. Hän, näetsen, kumartuu
+-- vettä ottamaan, mutta Vetehinen samassa sieppaakin poikaa kädestä ja
+vetää hänet luokseen. Sitten sanotaan: poika parka putosi jokeen...
+Putosi, muka! Kuulkaa, nyt hän menee kaislistoon", lisäsi Ellu,
+kuullahdellen.
+
+Kaislistossa kuuluikin kohina.
+
+-- "Mutta onkos se totta, mitä sanotaan", kysyi Lauri, "että muka
+Eeva-Liisa, mielipuoli, siitä saakka kadottikin järkensä, kun kerran
+oli ollut hukkumaisillaan?"
+
+-- "Totta se on... Millaiseksi onkaan nyt käynyt Eeva-Liisa! Ja
+kertovathan ne hänen olleen korean tytön ennen muinoin. Vetehinen hänet
+pilasi. Ei liene odottanut, että niin pian vetävät tytön jälleen ylös.
+Siellä joen pohjalla se tytön pilasi".
+
+(Minä olin usein nähnyt tämän samaisen Eeva-Liisan. Ryysyissä, kauhean
+laihana, kasvot mustat kuin sysi, katse tylsä ja suu aina irvessä. --
+Semmoisena hän kulkee, laahustelee tuntikausin yhdellä paikalla, tiellä
+jossakin, lujasti puristaen luiset kätensä rintaa vastaan ja verkalleen
+heiluen jalalta toiselle, kuin metsän peto häkissä. Hän ei ymmärrä
+puhetta ensinkään: joskus vaan nauraa hahauttaa ämmä nytkytellen).
+
+-- "Niinhän sitä kerrotaan", jatkoi Lauri, "että Eeva-Liisa hyppäsi
+veteen siitä syystä, että sulhanen oli hänet pettänyt".
+
+-- "Siitä juuri".
+
+-- "Mutta muistatkos sinä Vilhon?" lisäsi Lauri murheellisesti.
+
+-- "Mitä Vilhoa?" kysyi Rietu.
+
+-- "Sitä, joka hukkui", vastasi Lauri, "juuri tähän samaan jokeen. Kas
+sitä sitten oli kelpo poika! voi kuitenkin! Ja kylläpä rakastikin
+poikaansa äiti, Leena muori, kovin rakasti Vilhoansa. Ja niin, näetsen,
+oli kuin olisi Leena muori aavistellut, että vedestä se tuho pojalle
+tulee. Monastikin, kun Vilho meidän muitten poikain kanssa kesällä
+uimaan läksi, -- niin Leenalle hätä käteen. Muut ämmät eivät mitään
+puhu, ohitse vaan käydä käävyröittelevät korentoineen, mutta Leena se
+korennon laskee maahan ja yhä vaan huutelee poikaansa: 'tule jo
+takaisin, kulta poikani! Tule jo vainenkin takaisin, lapsi armas!' Ja
+miten hän sitten lienee hukkunutkaan, ties Jumala. Rannalla näet oli
+leikittelemässä; siinä oli äitikin, heiniä haravoimassa: niin tuossapa
+kuulee äiti äkkiä, niin kuin kuka kuplia veteen pulpautteleisi, --
+katsoo, niin ei näy enää muuta kuin Vilho pojan lakki veden päällä.
+Siitä, näetsen, asti ei ole Leenankaan laita aivan oikea: -- usein
+tulee hän samalle rannalle, missä poika hukkui; siihen laskeutuu maahan
+ja alkaa laulaa hyräillä. -- Vilho, muistattehan, aina lauleli laulua
+semmoista. -- Samaa laulua muorikin laulaa hyräilee ja itkee samalla
+kallottelee ja Jumalalle haikeasti valittaa"...
+
+-- "Kas tuolta tulee Paavo", virkkoi Rietu.
+
+Paavo tuli nuotiolle, kädessään kattila vettä täynnä.
+
+-- "Ei nyt ole", virkkoi hän, oltuaan hetken aikaa ääneti, "ei nyt ole
+laita oikea".
+
+-- "Kuinka niin?" kysäsi Lauri nopeasti.
+
+-- "Minä kuulin Vilhon äänen".
+
+Kaikki säpsähtivät.
+
+-- "Ole tuossa nyt!" sopisi Lauri.
+
+-- "Kuulin totisesti. Sen kuin vaan näetsen rupesin vettä kohti
+kumartumaan, niin kuulenkin samassa kuinka minun kutsuu Vilhon ääni ja
+aivan kuin veden alta: 'Paavo, Paavo hoi, käypäs tänne'. Minä läksin
+pois, mutta otin vettä sentään".
+
+-- "Jesus siunatkoon!" puhelivat pojat, silmiänsä ristien.
+
+-- "Vetehinenhän se sinne kutsui, Paavo", lisäsi Rietu. "Ja me kun
+juuri puheltiin Vetehisestä".
+
+-- "Niin, mutta tämä ei tiedä hyvää", lausui Ellu verkalleen.
+
+-- "Hui hai! Vähät tuosta!" virkkoi Paavo päättävästi. "Kun mitä on
+tulossa, niin se tulee kanssa".
+
+Pojat vaikenivat. Paavon sanat näkyivät tehneen heihin syvän
+vaikutuksen. He rupesivat kohenteleimaan nuotion ympärillä, niinkuin
+asettautuen maata.
+
+-- "Mitäs se oli!" kysäsi äkkiä Lauri, nostaen päätään.
+
+Paavo rupesi kuuntelemaan.
+
+-- "Taivaan vuohet lentää mäkättelevät".
+
+-- "Minne ne lentävät?"
+
+-- "Sinne lentävät, missä ei kuulu talvea olevan ensinkään".
+
+-- "Onkos semmoisiakin maita?"
+
+-- "On".
+
+-- "Missä asti?"
+
+-- "Kaukana hyvin, yhdeksän meren takana".
+
+Lauri huokasi ja pani silmänsä kiinni.
+
+Neljättä tuntia oli jo kulunut siitä kuin minä olin tullut poikasten
+luokse. Kuu nousi vihdoinkin. En sitä alussa huomannutkaan: niin se oli
+pieni ja kapoinen. Tämä kuuton yö se näkyi olevan aina yhtä juhlallinen
+kuin ennenkin... Mutta jo oli tummaan taivaan rantaan kallistunut monta
+tähteä, jotka vielä vähän aikaa sitten olivat olleet korkealla: ei
+enään kuulunut hiiskaustakaan mistään, niinkuin laita on ainoastaan
+aamupuolella yötä. Kaikki makasi sitkeätä, liikahtamatonta, koittoa
+tietävää unta. Ilmassa ei enää tuoksunut niin paljoa: tuntui jo kuin
+olisi siinä uudelleen ruvennut virtailemaan kosteutta... Lyhyt on
+kesäinen yö!... Poikain puhe sammui sitä myöten kuin nuotiokin...
+Koiratkin korskuivat; hevosetkin -- mikäli minä osasin eroittaa
+himmeässä, heikosti kimaltelevassa tähtien valossa -- olivat
+makaamassa, päät nuokallaan... Hiljainen unahdus valtasi minut; se
+muuttui torkuksi.
+
+Tuore väre kulki kasvojeni ylitse. Minä avasin silmäni: aamu koitti.
+Ruskoa ei vielä näkynyt mistään, mutta jo kuulsi vaaleana itä.
+Ympärillä eroitti jo kaikki esineet, vaikka himmeästi. Kalpean harmaa
+taivaan kansi alkoi vaaleta, kylmetä, sinertää. Tähdet ne vuoroin
+välkähtivät heikosti, vuoroin sammuivat: maa oli käynyt kosteaksi,
+lehdet hikisiksi; sieltä täältä kuului jo ääni, ja vieno aamun tuuli se
+läksi samoilemaan maita mantereita. Ruumiini vastasi siihen vähäisellä,
+iloisella värinällä. Minä nousin ripeästi ja astuin poikain luokse. He
+makasivat kaikki kytevän nuotion ympärillä sikeätä unta. Paavo yksin
+kohosi puoliväliin ja loi minuun terävän katseen.
+
+Minä nyykäytin hänelle päätä ja läksin tieheni, pitkin höyryilevän joen
+vartta. En ollut kulkenut vielä kahtakaan virstaa, niin jo alkoi
+virtailla mun ympärilläni pitkin avarata, märkää ketoa ja edessä päin
+vihantaan verhoon puhkeutuneita mäen rinteitä myöten metsästä toiseen,
+ja takana päin pölyistä maantietä myöten, kimaltelevilla purpuraisilla
+pensailla ja jokea myöten, joka kainosti sinersi hälvenevän sumun
+välitse -- kaikkialla alkoi virtaella nuoren, tulisen valon punervia,
+sitten punaisia, kultaisia virtoja... Kaikki kävi liikkeelle, kaikki
+heräsi, kaikkialla alkoi laulu ja puhe ja elämä. Kaikkialla välkkyivät
+nyt kirkassäteisinä timantteina isot kastepisarat; korvaani kajahti
+kirkon kellojen soitto, puhtaana ja kirkkaana, niinkuin olisi aamuinen
+vilpaisuus soitonkin pessyt, ja äkkiä kiiti mun ohitseni, tuttavieni
+poikain ajamana, yönsä levännyt hevoslauma...
+
+Minun on valitettavasti lisääminen, että Paavo poika kuoli samana
+vuonna. Vetehen hän ei hukkunut; hän kaatui kuolijaksi hevosen selästä
+Sääli! Kelpo poika oli Paavo!
+
+
+
+
+NAAPURINI RADILOV.
+
+
+Syksyiseen aikaan asuvat lehtokurpat usein vanhan aikuisissa
+lehmuspuistoissa. Semmoisia puistoja on meillä Orlovin läänistä kyllin
+kyllä. Meidän esi-isämme, asuinpaikkansa valitessaan, eroittivat aina
+muutamia tynnyrin-aloja hedelmäpuistoiksi, joihin laitettiin
+lehmuskujia. Viidenkymmenen, enintänsäkin seitsemänkymmenen vuoden
+kuluttua nämä moisiot, "aatelis-pesät", vähitellen katosivat maan
+pinnalta, asuinrakennukset lahoilivat tai myötiin ne muuanne
+siirrettäviksi, kiviset ulkohuoneet raukeilivat raunioiksi, omenapuut
+surkastuivat ja hakattiin haloiksi, aidat ja laipiot kaatuilivat.
+Lehmukset ne vaan kasvoivat rehottivat, ja nykyjään, viljavainioitten
+keskellä, ne kertoivat tänaikuiselle kevytmieliselle polvelle "isistä
+ja veljistä entisten aikain". Kaunis puu se onkin, tuommoinen vanha
+lehmus... Sitä säälii Venäläisenkin talonpojan armoton kirves. Hienot
+on siinä lehdet; mahtavat oksat ulottuvat lavealle kaikille haaroin;
+ikuinen siimes on niitten alla.
+
+Kerran, samoillessani Jermolain kanssa ketoja pitkin, peltopyitä
+pyytelemässä, huomasin syrjässä vanhan-aikuisen puiston ja läksin
+sinne.
+
+Tuskin olin astunut metsän rinteesen, niin kohosi peltopyy pensaasta;
+-- minä laukasin, ja samassa kuului huuto muutaman askeleen päässä
+minusta. Nuoren tytön pelästyneet kasvot vilahtivat puitten takaa,
+mutta katosivat heti kohta. Jermolai juoksi luokseni.
+
+-- "Mitäs te tässä paukuttelette? Tässä asuu moision herra".
+
+En vielä ennättänyt mitään vastata, ei ollut koiranikaan vielä
+ennättänyt tuoda luokseni ammuttua lintua jalolla arvollisuudellaan,
+niin jo kuului nopeita askelia ja metsän tiheiköstä astuu esiin kookas
+mies, viikset huulessa. Tyytymättömänä pysähtyi hän eteeni. Minä koetin
+antaa niin hyvän selityksen kuin osasin, sanoin nimeni ja tarjosin
+hänelle linnun, joka oli ammuttu hänen alueellansa.
+
+-- "Olkoon menneeksi", sanoi hän myhähtäen, "minä otan vastaan
+saaliinne, mutta yhdellä ehdolla: te jäätte meille päivälliselle".
+
+Tästä tarjouksesta minä, suoraan sanoen, en kovinkaan ihastunut, mutta
+mahdoton oli kieltäytyä.
+
+-- "Minä olen täkäläinen tilan-omistaja ja naapurinne, Radilov; kenties
+olette nimeni kuulleetkin", jatkoi uusi tuttavani. "Tänään on
+sunnuntai-päivä ja päivällinen niin muodoin lienee meillä jommoinenkin.
+En olisi teitä muutoin pyytänytkään".
+
+Minä vastasin mitä tämmöisissä tapauksissa vastataan ja läksin hänen
+jälkeensä. Äsken puhdistettua polkua myöten tulimme pian
+lehmuspuistosta ja astuimme kaalimaahan. Vanhain omenapuiden ja
+levinneitten karviaispensaitten välissä kuulsivat kirjavina sarkoina
+pyöreät, vaalean vehreät kaalinpäät; humala kierteli korkeita
+sauvojansa; tiheässä seisoi multalavoilla ruskeita keppejä, joita kuiva
+herne kietoi; isoja litteitä kurpitseja oli kirjavanaan maassa; kurkut
+kellersivät pölyttyneiden kulmikasten lehtiensä alla; aidan vierustalla
+nuokkueli korkea nokkonen, parissa kolmessa paikassa kasvoi pensaina
+kuusamo, selja ja orapihlaja, jäännöksiä entisistä "klumbeista".
+Vähäisen kalasäiliön vieressä, joka oli täynnä punertavan limaista
+vettä, näkyi kaivo ja sen ympärillä ropakoita. Ankat häärivät ja
+pyörivät noissa ropakoissa; koira, vavisten koko ruumiissansa ja
+silmiänsä sirristellen, kalusi luuta kedolla; kirjava lehmä seisoi
+siinä lähellä laiskasti nyhtäen ruohoa ja siiloin tällöin heittää
+heilauttaen häntää laihaan selkäänsä. Polku kääntyi syrjään; puitten
+välitse ilmaantui silmäimme eteen vanhanläntä, harmaa pikku talo,
+valkokattoineen ja edessä vääristynyt kuisti. Radilov pysähtyi.
+
+-- "Mutta", sanoi hän, vilpittömästi ja suopeasti katsahtaen minua
+silmiin, "minä olen tullutkin toiseen päätökseen; kukaties teidän ei
+teekään mieli tulla meille; siinä tapauksessa..."
+
+Minä keskeytin hänet, vakuuttaen, että minun päin vastoin on hauska
+aterioida hänen luonansa.
+
+-- "Niinkuin suvaitsette".
+
+Me astuimme taloon. Lakeija-poika, pitkäliepeisessä nutussa sinisestä
+paksusta verasta, tuli vastaamme kuistilla. Radilov paikalla käski
+hänen antaa viinaa Jermolaille; metsästäjäni kumarsi kunnioituksella
+jalon antajan selkäpuoleen. Eteisestä, jonka seinät oli peitetty
+kaikenlaisilla kirjavilla kuvilla ja jossa riippui useampia
+linnunhäkkejä, astuimme vähäiseen huoneesen. Se oli Radilovin
+kirjoitushuone. Minä riisuin yltäni metsästysneuvot, panin pyssyn
+nurkkaan, lakeija-poika pitkäliepeisessä nutussa harjasi minut
+puhtaaksi.
+
+-- "Mennäämpä nyt vierashuoneesen", virkkoi Radilov ystävällisesti;
+"minä esitän teille äitini".
+
+Minä seurasin häntä. Vierashuoneessa, keskimmäisellä sohvalla istui
+lyhytkasvuinen vanha rouva, yllään ruskeat vaatteet ja päässä valkoinen
+myssy. Hänen kasvonsa olivat laihat, mutta hyväntahtoiset; katse oli
+arka ja surullinen.
+
+-- "Tässä, äiti hyvä, on meidän naapurimme".
+
+Vanha rouva kohosi ja kumarsi minulle, päästämmättä käsistänsä paksua,
+langasta kudottua pussosta.
+
+-- "Milloinka olette tulleet näille maille?" kysäsi hän hiljaisella ja
+heikolla äänellä, räpytellen silmiänsä.
+
+-- "Vähän aikaa sitten".
+
+-- "Jäättekö kauaksi tänne?"
+
+-- "Luultavasti talveen saakka".
+
+Eukko vaikeni.
+
+-- "Kas tämä tässä", puuttui Radilov puheesen, osoittaen minulle isoa,
+laihaa miestä, jota en ollut huomannutkaan huoneesen tullessani; "tämä
+on Feodor Miheitsh... -- No, näytäpäs nyt, Fedja, taitoasi vieraalle.
+Mitäs sinä nurkassa nuhiset?"
+
+Feodor Miheitsh nousi heti kohta tuolilta, otti akkunalta
+huononpäiväisen viulun rähjän, tarttui käyrään, ei kumminkaan päästä,
+niinkuin tavallista on, vaan keskeltä, painoi viulun rintaansa vasten
+ja ummistaen silmänsä läksi tanssia hyppäämään, hyräillen laulua ja
+vingutellen viulun kieliä. Hän on päältä nähden noin seitsemänkymmenen
+vuoden iässä; pitkä pumpulikaulainen nuttu se niin surullisesti
+heilahteli ja huljahteli hänen kuivilla ja luisilla jäsenillään. Hän
+tanssi, milloin uljaasti pyöräytellen, milloin, kuni kuolehtuvana,
+puistellen pientä paljasta päätänsä, milloin taas kurottaen suonikasta
+kaulaansa, piesten jalkojaan yhdellä kohdalla ja väliin ilmeisellä
+vaivalla koukistaen polviaan. Vaiveroisena tuli ääni hänen
+hampaattomasta suustansa. Kasvoistani lienee Radilov huomannut, ett'ei
+Fedjan taito tuottanut minulle suurtakaan huvia.
+
+-- "No annahan jo olla, ukko, kyllä on jo tarpeeksi", virkkoi hän;
+"saat mennä ottamaan palkintoa".
+
+Feodor Miheitsh pani samassa viulun takaisin akkunalle, kumarsi ensin
+minulle, vieraalle, sitten vanhalle rouvalle, sitten Radilov'ille ja
+läksi ulos.
+
+-- "Hovinherra se oli aikoinaan isänsä", jatkoi uusi tuttavani; "ja
+rikas mies olikin, mutta köyhtyi; nyt elelee täällä minun luonani.
+Ennen muinoin oli hän pahin huimapää koko läänissä; kaksi vaimoa ryösti
+miehiltä, piti laulajoita, itsekin lauloi ja tanssi kuin mies... Vaan
+suvaitsetteko ryyppyä? Päivällinenhän on jo pöydällä".
+
+Nuori tyttö, sama, jonka olin vilaukselta nähnyt puutarhassa, tuli
+huoneesen.
+
+-- "Kas niin, tässä on Olgakin", virkkoi Radilov, kääntäen päänsä
+hiukan poispäin. "Suljen suosioonne. No mennäänpäs nyt ruoalle".
+
+Me läksimme ruokahuoneesen ja istuimme pöytään. Feodor Miheitsh, jonka
+silmät olivat "palkinnosta" ruvenneet kiilumaan ja nenä hieman
+punehtunut, lauleli meidän astuessamme huoneesen ja käydessämme
+pöytään: "Voiton riemut ratki raikuu!" Hänelle pantiin eri lautanen
+pienelle pöydälle, ilman servettiä. Ukko parka ei ollut aivan nuhteeton
+puhtaudelleen ja sen vuoksi pidettiin häntä aina jonkun matkan päässä
+muusta seurasta. Hän risti silmänsä, huokasi ja rupesi syömään kuni
+ahma. Päivällinen ei ollut todellakaan huono eikä siitä, sunnuntakinen
+kun oli, puuttunut hyllyvää jäätelöä eikä Espanjan tuuliakaan (sen
+nimistä piirasta).
+
+Radilov, joka oli kymmenkunnan vuotta palvellut jalkaväessä ja käynyt
+Turkin maalla, rupesi pöydässä kertoilemaan. Minä kuuntelin häntä
+tarkasti, salavihkaa tarkastellen Olgaa. Neitonen ei ollut vallan
+kaunis; mutta hänen kasvojensa päättävä ja rauhallinen lause, hänen
+leveä, valkoinen otsansa, sakeat hivuksensa ja erittäinkin hänen
+ruskeat silmänsä, pienet, mutta kirkkaat ja vilkkaat, olisivat vetäneet
+puoleensa kenen tahansa eikä ainoastaan minun. Minusta tuntui kuin hän
+olisi tarkastanut jok'ainoata Radilovin sanaa; osanottoa ei asunut
+hänen kasvoillaan vaan kiihkeä tarkkuus. Ikäänsä nähden olisi Radilov
+saattanut olla hänen isänsä; hän sinutteli Olgaa, vaan paikallapa
+arvasin, ettei hän ollut Radilov'in tytär. Puhellessaan tuli hän
+maininneeksi vaimo-vainajastansa, -- "hänen sisarensa", liitti hän,
+viitaten Olgaan. Tämä lensi samassa punaiseksi ja laski silmänsä
+maahan. Radilov vaikeni ja käänsi puheen toisaalle. Vanha rouva ei
+puhunut koko aterian aikana sanaakaan; itse hän ei syönyt paljoa eikä
+tarjoillut minullekaan. Hänen kasvoissaan asui jonkimoinen arkamainen
+ja toivoton odotus, tuo vanhuksille omituinen murhe, josta niin
+tuskallisesti ahdistuu katsojan sydän. Aterian lopulla yritti Feodor
+Miheitsh laulaa ylistysvirttä isäntäväelle ja vieraalle, mutta Radilov
+katsahti minuun ja pyysi häntä vaikenemaan. Ukko pyyhkäsi kädellään
+suutansa, alkoi räpytellä silmiänsä, kumarsi ja istahti tällä kertaa
+aivan tuolin laidalle. Päivällisen jälkeen läksimme me Radilov'in
+kanssa tämän kirjoitushuoneesen.
+
+Niissä ihmisissä, joissa alinomaa ja valtavana asuu yksi ajatus tai
+intohimo, huomaa jotakin yhteistä, jotakin ulkonaista yhtäläisyyttä,
+olkoot sitten luonteiltaan, lahjoiltaan, asemaltaan maailmassa ja
+kasvatukseltaan kuinka erillaisia hyvänsä. Mitä enemmän minä
+tarkastelin Radilov'ia, sitä enemmän näytti hän mielestäni olevan juuri
+semmoisia ihmisiä. Hän haasteli taloudesta, vuodentulosta,
+heinänniitosta, sodasta, pitäjän juoruista, läheisistä vaaleista,
+haasteli pakotta, jopa harrastuksellakin, mutta äkkiä hän huo'ahti ja
+vaipui nojatuoliin, kuni raskaasta työstä väsynyt ihminen, pyyhkieli
+otsaansa kädellään. Yksi tunne näkyi kokonaan täyttävän ja valtaavan
+hänen hyvän, lämpimän sydämmensä. Kummakseni jo sekin kävi, ett'en
+huomannut hänessä kiihkoa mihinkään, en ruokaan, en viinoihin, en
+metsästykseen, en Kursk'in satakieliin, en kyyhkysiin, jotka
+sairastavat lankeevaista, en Venäjän kirjallisuuteen, en juoksijoihin,
+en attila-nuttuihin, en kortti- enkä billiardi-peliin, en
+tanssijaisiin, en maaseutujen tai läänin kaupungeissa käyntiin, en
+paperi- tai sokeritehtaisin, en monivärisiin lehtimajoihin, en teehen,
+en sivullisiin hevosiin, aivan hurjan täydellisiin, en edes paksuihin
+ajureihinkaan, jotka ovat vyötetyt hamoja kainaloita myöten, noihin
+samaisiin pulskiin ajureihin, joilla taivas ties miksi jok'ainoasta
+laukan käännähdyksestä silmät menevät nurin ja pyrkivät päästä ulos...
+Mikäs hovinherra se tämä on sitten oikeastaan! ajattelin minä. Eikä hän
+puolestansa ensinkään tekeynyt synkkä-mieliseksi ja onneensa
+tyytymättömäksi; hänestä päin vastoin tuoksuamalla tuoksusi vilpitön
+hyväntahtoisuus, vaikka kaikkea turhanpäiväistä valikoimista, iloisuus
+ja melkein herkästi loukkautuva alttius lähestymään ensimmäistä
+vastaantullutta. Samaan aikaan te -- se on totta sekin -- tunsitte,
+ettei hän saattanut lyödä ystävyyden liittoa kenenkään kanssa,
+todellakin lähestyä ketäkään, eikä siihen ollut syynä se, ett'ei hän
+olisi muita ihmisiä tarvinnut, vaan se, että koko hänen elämänsä oli
+joksikin ajaksi kätkeynyt hänen sisäänsä. Katsellessani Radilov'ia, en
+saattanut millään muotoa ajatella hänen olevan onnellisen nyt tahi
+olleen milloinkaan. Kaunis mies hän ei myöskään ollut, mutta hänen
+katseessaan, hymyssään, kaikessa hänen olennossaan piileskeli jotakin
+sanomattoman miellyttävää, -- niin, piileskeli juuri. Niin olisi
+tehnytkin mieli tuntea häntä lähemmältä, ruveta häntä rakastamaan.
+Hänestä tuli tosin silloin tällöin ilmi hovinherra ja syrjäinen
+maalainen; mutta hyvä mies hän oli siltä.
+
+Olimme juuri ruvenneet puhelemaan hänen kanssaan uudesta aateliston
+johtajasta, kun ovella kuului Olgan ääni:
+
+-- "Tee on valmis".
+
+Me läksimme vierashuoneesen. Feodor Miheitsh istui kuten ennenkin
+nurkassa, kainosti kyyristyneenä akkunan ja oven väliin. Radilov'in
+äiti kutoi sukkaa. Avonaisten akkunain kautta löyhähteli puistosta
+syksyn raitis ilma ja omenain tuoksu. Olga hääräili teepöydässä. Minä
+tarkastelin nyt häntä äskeistä enemmän. Hän puhui varsin vähän,
+niinkuin yleensä muutkin maaseutujen neitoset; en kumminkaan huomannut
+hänessä halua sanoa jotakin hyvää, ynnä samassa tuskallista tyhjyyden
+ja kykenemättömyyden tuntoa. Hän ei huokaillut sanoin sanomattomain
+tunteiden ylenpalttisuudesta muka; hän ei luonut silmiänsä ylöspäin;
+hän ei hymyillyt haaveillen ja epämääräisesti. Hän katsoi tyynesti ja
+kylmäkiskoisesti, niin kun ihminen, joka levähtää suuresta onnen
+kohtauksesta tahi suuresta levottomuudesta. Hänen käyntinsä, hänen
+liikkeensä olivat päättäväisiä ja vapaita. Hän miellytti minua
+suuresti.
+
+Me rupesimme jälleen pakinoimaan Radilov'in kanssa. En muista enää
+millä tavoin tulimme viimein tuohon tunnettuun muistutukseen: kuinka
+usein aivan mitättömät asiat tekevät muutamiin ihmisiin suuremman
+vaikutuksen kuin kaikista tärkeimmät.
+
+-- "Niin", virkkoi Radilov, "sen minä tiedän omasta kokemuksestani.
+Minä, niinkuin tiedätte, olin nainut mies. Sitä ei kestänyt kauaa...
+kolme vuotta; vaimoni kuoli lapsen vuoteesen. En luullut voivani elää
+enää hänen jälkeensä; kauheasti minä surin ja olin runneltu, mutta
+itkeä en voinut -- kävelinhän niinkuin mielipuoli. Hänet puettiin,
+niinkuin tapa on ja pantiin pöydälle, -- tuohon huoneesen tuossa. Pappi
+tuli, lukkarit tulivat, alkoivat laulaa, rukoilla, suitsuttaa; minä
+ristin silmiäni ja painoin otsaani lattiaan, mutta kyyneliä ei tullut
+silmiin, ei karpaloakaan. Sydän se ikäänkuin oli kivettynyt, pääni
+samoin, -- raskaaksi kävin koko mies. Niin meni ensimmäinen päivä.
+päivä -- uskottekos? -- minä oikein nukuin! Aamulla menin vaimoani
+katsomaan, -- silloin oli kesäinen aika, aurinko valaisi vainajata
+päästä jalkoihin asti niin kirkkaasti. Äkkiä huomasin minä". (Radilov
+säpsähti). "Niin, mitäs luulette minun huomanneeni? Vaimoni toinen
+silmä ei ollut aivan kiinni, ja tätä silmää myöten käveli kärpänen...
+Samassa kaaduin minä maahan kuin pölkky ja herättyäni rupesin itkemään,
+niin itkemään, ett'en tallonut osata lakata ensinkään..."
+
+Radilov vaikeni. Minä katsahdin häneen, sitten Olgaan... En ikinä
+unohda neitosen kasvoja. Vanha rouva lasti sukan kädestään, otti
+pussosestaan nenäliinan ja salaa pyyhkäsi kyyneleen. Feodor Miheitsh
+nousi äkkiä pystyyn, sieppasi viulunsa ja alkoi käheällä, kamalalla
+äänellä laulaa. Hän tahtoi nähtävästikin huvittaa meitä; mutta me
+säpsähdimme hänen ensimmäisestä sävelestänsä, ja Radilov pyysi häntä
+rauhoittumaan.
+
+-- "Mutta", jatkoi hän, "mikä on ollut, se on ollut, mennyttä ei voi
+palauttaa ja sitäpaitsi ... kaikkihan maailmassa kääntyy parhaaksi,
+niinkuin sanoi, muistaakseni Voltér", lisäsi hän nopeasti.
+
+-- "Niinpä se on", sanoin minä. "Ja sitä paitsi, -- ei niin suurta
+onnettomuutta, ett'ei sitä kestäisi; eikä niin tukalaa tilaa, ett'ei
+siitä pääsisi".
+
+-- "Luuletteko niin?" virkkoi Radilov. "No niin, saatattepa olla
+oikeassakin. Turkinmaalla, muistaakseni, olin minä sairashuoneessa,
+puolikuolleena; minä pojin mätäkuumetta. Mukavuus ei kehumista
+kestänyt, tietty se, sota aika, -- kiitti Jumalaa, kun senkin verran
+sai tilaa. Tuossapa tuli meidän hospitaaliin vielä uusia sairaita;
+minnekäs ne pannaan? Lääkärille hätä käteen, -- ei ole sijaa missään.
+Tulee minun luokseni, kysyy välskäriltä: 'onko hengissä vielä?' Toinen
+vastaa: 'oli se aamulla vielä hengissä'. Lääkäri kumartui luokseni ja
+kuuli mun hengittävän. Ja meni mieheltä maltti. 'Tuommoinen hupakko se
+luonto nyt on', virkkoi hän; 'tuoss' on nyt mies surman oma,
+välttämättömästi surman oma, mutta yhäpäs vaan näet kihnuttaa ja
+kuhnuttaa, tilaa vaan ottaa ja muita estää'. 'Ohhoh', arvelin minä,
+'kovinhan sun laitasi onkin huono, Mihail Mihailovitsh!'... Mutta
+paraninpas vaan ja elänyt olen tähän päivään asti. Kyllä te olette
+oikeassa".
+
+-- "Minä olen kaikissa tapauksissa oikeassa", vastasin minä. "Jos
+olisitte kuolleet, niin olisitte sittenkin päässeet tukalasta
+tilastanne".
+
+-- "No niinpä niinkin, niinpä niinkin", lisäsi hän, lyöden kovasti
+nyrkkinsä pöytään. "pitää vaan kerta päättää... Mitä siitä tukalasta
+tilasta on hyvää?... Mitä se viivytteleminen ja vitkaileminen
+pyhittää"...
+
+Olga nousi kiireesti ja meni puutarhaan.
+
+-- "Annas kuulua, Fedja!" huusi Radilov.
+
+Fedja kavahti ylös, rupesi astumaan tuommoista uljasta omituista
+käyntiä, jota käy tanssittaja kesyn karhun edessä, ja rupesi laulamaan:
+"Meidän kujalla tyttöset"...
+
+Ulkona kuului kilparattaiden kolina, ja muutaman silmänräpäyksen
+perästä astui sisään kookas, harteva ja tanakka mies, talollinen
+Ovsjanikov... Mutta Ovsjanikov se on niin omituinen, huomattava henki,
+että me, lukijan luvalla, puhelemme hänestä toisessa jutelmassa.
+
+Nyt minulla vaan on lisättävänä, että me huomenna aamun koittaessa
+läksimme Jermolain kanssa metsästämään ja metsästä kotia. Viikon
+perästä kävin jälleen Radilov'in luona, vaan en tavannut häntä enkä
+Olgaakaan kotona ja kahden viikon perästä sain kuulla, että Radilov oli
+äkkiä kadonnut, jättänyt äitinsä ja lähtenyt jonnekin kälynsä kanssa.
+Tämä tapaus nosti melun koko läänissä ja siitä tuli yleinen puheen
+aine. Nyt minä vasta ymmärsin Olgan kasvot silloin, Radilov'in
+kertomuksen aikana. Niissä asui muutakin kuin sääliä: niiltä hehkui
+luulevaisuus.
+
+Ennen maalta lähtöäni kävin Radilov'in äidin luona. Hän istui
+vierashuoneessa ja löi Mylly-Mattia Feodor Miheitshin kanssa.
+
+-- "Onko teillä ollut tietoja pojastanne?" kysäsin viimein.
+
+Vanha rouva purskahti itkuun. Minä en enää kysellyt häneltä
+Radilov'ista.
+
+
+
+
+TALOLLINEN OVSJANIKOV.
+
+
+Kuvailkaa, hyvä lukija, mielessänne kookas, lihava mies, noin
+seitsemänkymmenen vuoden iässä, kasvot vähän samanlaiset kuin
+Krilov'illa, katse kirkas ja älykäs tuuhean kulmakarman alta, uhkea
+ryhti, vakava puhe, hidas astunto -- siinä on Ovsjanikov. Hänen yllään
+oli avara sininen, pitkähihainen takki, napissa ylös asti, kaulassa
+sinertävän punainen silkki huivi, jalassa kirkkaaksi kiillotetut,
+tupsusuiset saappaat. Yleensä oli hän ulkomuodoltaan varakkaan
+kauppiaan näköinen. Kädet oli miehellä kauniit, pehmoiset ja valkoiset;
+usein hän keskustelun aikana otti kiinni takkinsa napista. Tämä
+uhkea-ryhtinen, tyyni Ovsjanikov, älykäs ja hidas, suora ja itsepäinen
+mies, muistutti mielestäni venäläisiä bojareita Pietari keisarin
+edellisiltä ajoilta... Jerefi-nuttu [vanhan-aikuinen pitkä takki,
+pitkähihainen, ilman kaulusta ja selkätaivetta] olisi pukenut häntä
+hyvin. Tämä oli viimeisiä vanhan-aikuisia miehiä. Kaikki naapurit
+kunnioittivat häntä suuresti ja pitivät kunnianansa seurustelemista
+hänen kanssaan. Hänen säätyveljensä, talolliset, ne milt'eivät
+rukoilleet häntä, nostivat lakkejansa hänelle jo pitkän matkan päästä
+ja olivat ylpeitä hänen puolestaan.
+
+Yleensä puhuen meillä on tähän saakka vielä vaikea eroittaa talollista
+talonpojasta [talollinen oli vapaa mies, talonpoika oli maaoja]: hänen
+talonsa on melkein huonompi kuin talonpojalla, vasikat ovat päivät
+pääksytysten tattarimaassa, hevoset tuskin pystyssä pysyvät, valjaat
+nuorassa. Ovsjanikov oli poikkeus yleisestä säännöstä, vaikk'ei
+ollutkaan hän rikkaan kirjoissa. Yksinään hän eleli vaimonsa kanssa
+hiljaisessa siistissä talossa. Palvelusväkeä oli hänellä vähän, väkensä
+hän puki venäläiseen pukuun ja sanoi heitä työmiehiksi. Ei hän itsekään
+tahtonut olla aatelismiesten kirjoissa, ei tekeynyt hovinherraksi, ei
+milloinkaan "unohtanut asemaansa", kuten sanottiin, ei käynyt ensi
+käskystä istumaan ja uuden vieraan astuessa sisään nousi aina ylös,
+mutta semmoisella arvokkaisuudella, niin uljaalla kohteliaisuudella
+että vieras ehdottomastikin kumarsi hänelle syvempään. Ovsjanikov piti
+kiinni vanhoista tavoista, ei suinkaan taikaluulosta (hänen mielensä
+oli kyllin vapaa), vaan siksi, että oli niihin tottunut. Hän,
+esimerkiksi, ei pitänyt linjaleilla varustetuista ajokaluista, sillä ne
+eivät olleet hänen mielestänsä oikeen rauhallisia, vaan ajeli joko
+kilparattaissa tahi pienissä koreissa kärryissä, istui nahkatyynyllä ja
+itse ohjasi kelpo juoksijatansa papurikkoa. (Hän piti ainoastaan
+papurikko hevosia). Ajuri, nuori punaposkinen mies, hivukset tasoitetut
+kaaren muotoon, sinertävä ärmäkkä päällä ja matala lammasnahkainen
+lakki päässä, hihna vyöteisillä, istui nöyränä hänen vieressään.
+Ovsjanikov makasi aina päivällisen jälkeen, kävi lauantaisin saunassa,
+luki pelkkiä hengellisiä kirjoja (silloin aina arvokkaasti pannen
+nenälleen pyöreät, hopeaiset silmälasit), heräsi ja kävi maata varhain.
+Partaansa hän kumminkin ajoi ja piti hivuksiansa "saksalaiseen" tapaan.
+Vieraita hän otti vastaan varsin ystävällisesti ja mielihyvällä, mutta
+ei milloinkaan kumarrellut vyötäryksiin asti, ei hyörinyt eikä pyörinyt
+eikä tarjoillut heille kaikenmoista, mitä vaan kuivattua ja suolattua
+talossa on. "Kuules, eukko", puheli hän verkkaan, nousematta ja hieman
+kääntäen päätänsä hänen puoleensa, "tuopas herrasväelle jotakin namua".
+Myödä leipää, Jumalan viljaa, se oli hänen mielestänsä syntiä, ja
+viidennellä vuosikymmenellä, jolloin koko maassa oli nälkä ja kauhean
+kallis aika, jakoi hän koko leipävaransa ympäristön tilan-omistajille
+ja talonpojille. Seuraavina vuosina maksoivat he sen kiitollisuudella
+takaisin luonnossa. Usein tuli naapureita Ovsjanikov'in luokse, pyytäen
+häntä ratkaisemaan heidän riitojansa, sovittamaan heitä, ja melkeinpä
+he aina tottelivatkin hänen tuomiotansa, noudattivat hänen neuvojansa.
+Useat toimittivat hänen kehoituksestansa keskenään lopullisen tilusten
+jaon... Pari kolme kertaa oli hän ollut sovittajana tilan-omistajain
+rouvillakin, mutta pianpa ukko kieltäytyi olemasta välittäjänä
+naispuolisten henkien riidoissa. Hän ei voinut kärsiä kiireilemistä,
+levotonta hätäilemistä, akkaväen lörpötystä ja hyörimistä. Sattui
+kerran hänen talonsa palamaan. Työmies juosta läähättää tupaan ja
+huutaa: "Valkea on irti, valkea on irti!" -- "Mitäs sinä siinä huudat?"
+vastasi Ovsjanikov tyynesti, "annas minulle tuolta lakki ja sauva"...
+Mielellänsä hän itse opetti hevosia. Kerran läksi huima nuori hevonen
+kiidättämään häntä mäen alle, jossa oli kuoppa. "Älä tuossa hätäile,
+oriparka, nuori olet vielä, särjet koipesi", varoitteli Ovsjanikov
+hepoansa säveästi, ja tuokion kuluttua oli hän hevosineen, rattaineen
+ja takana istuvine poikineen kuopassa. Onneksi oli kuopan pohjalla
+hiekkaa läjissä; kukaan ei saanut mitään vammaa, orit vaan nuljautti
+jalkansa. "Katsos nyt", puheli levollisesti Ovsjanikov, nousten
+maasta, "enkös minä sitä sanonut?" Mielensä mukaisen hän oli ottanut
+vaimonkin. Tatjana Iljinishna Ovsjanikov oli kookas nainen, uljas ja
+harvapuheinen, kaulassa aina ruskea silkkihuivi. Hänestä huohti kylmää,
+vaikk'ei kukaan valittanut hänen ankaruuttansa, päin vastoin moni köyhä
+sanoi häntä emokseen ja hyväntekijäkseen. Säännölliset kasvojen
+piirteet, suuret tummat silmät, ohuet huulet tiesivät vieläkin hänen
+muinoista kuulua kauneuttansa. Lapsia Ovsjanikov'illa ei ollut.
+
+Minä tutustuin hänen kanssaan, niinkuin lukija jo tietää, Radilov'in
+luona ja läksin parin päivän perästä hänen taloonsa. Hän istui
+paraillaan suuressa nahkaisessa nojatuolissa ja luki marttyrien
+historiaa. Harmaa kissa istua kehräsi hänen hartioillaan. Hän otti
+minut vastaan, tapansa mukaan, ystävällisesti ja arvokkaasti. Me
+rupesimme haastelemaan.
+
+-- "Sanokaapas, Luka Petvovitsh, suoraan", virkoin minä muun muassa;
+"eikös ennen muinoin teidän aikoinanne ollut parempi olla kuin nyt?"
+
+-- "Olihan sitä parempaakin, oli niinkin", vastasi Ovsjanikov;
+"rauhallisempaa oli olo ja elo; toimeentulo oli parempi kanssa, oli
+kyllä... Mutta kumminkin on nyt olo parempi ja teidän lapsenne saavat
+sitäkin paremman olon, kun kasvavat ja miehiksi varttuvat".
+
+-- "Minäpä luulin kuin luulinkin, Luka Petrovitsh, teidän rupeavan
+ylistelemään vanhoja aikoja".
+
+-- "Ei minulla ole syitä niinkään ylistellä vanhoja aikoja. Niinkuin,
+nyt esimerkiksi sanoen, te olette nyt tilanomistaja; samanlainen
+tilan-omistaja kuin vaari vainajannekin, mutta ei teillä ole semmoista
+valtaa! Ja toinen te olette mieskin. Kyllä meitä nytkin muut herrat
+ahdistavat, mutta tuskinpa muutoin saattaa ollakaan. Niin, niin! en
+minä enää näe semmoista, mitä nuoruudessani näin".
+
+-- "Niinkuin esimerkiksi mitä?"
+
+-- "No niinkuin esimerkiksi sanon taaskin vaarivainajastanne. Oman hän
+oli oikeuden mies! Sorti meikäläistä. Tiedättehän te -- niin ja
+mitenkäs ette tietäisi omia tiluksianne? -- tuon pellon, joka nalkkina
+pistää Tshepligin'ista ja Malinninaan!... Siinä kasvaa nyt kauraa.
+Niin no, tuo samainen pelto on meidän, ihan meidän maatamme.
+Vaari-vainajanne otti sen meiltä pois. Ajaa karautti sinne hevosen
+selässä, kädellään viittasi: minun on, sanoo, tiluksiani tämä, -- ja
+niin ottikin omakseen. Isä vainajani (kepeät mullat hänen haudalleen!)
+oli oikeuden mies ja kiivas mies oli kanssa; hän ei tuota sallinut --
+ja kukapas se niin mielisuosiolla omaansa heittää? -- ja antoi kuin
+antoikin oikeuteen kanteen. Mutta yksinään antoi, muut eivät sitä
+tehneet, -- pelkäsivät näet. Ei aikaakaan, niin jo ilmoitettiin vaari
+vainajallenne, että Pietari Ovsjanikov muka on kannellut teidän
+päällenne, kun näetsen maan häneltä otitte... Vaari-vainajanne samassa
+lähetti meille jahtimestarinsa Bansh'in ja hänen kanssaan miesjoukon...
+Niin ottivatkin sitten isäni kiinni ja veivät teidän hovillenne. Minä,
+siihen aikaan pieni pojan pahainen, kirputtamaan paljain jaloin
+perästä. Ja mitenkäs kävi? Tuotiin hänet talonne eteen ja niin siinä
+akkunain alla ruoskitsivat hänet. Vaari-vainajanne se vaan balkonilla
+seisoo ja katselee; muori vainajanne se akkunassa istuu ja kanssa
+katselee. Isä huutaa: 'Maria Vasiljevna, hyvä emäntä, auttakaa,
+armahtakaa edes te!' Mutta hänpä vaan kurottelekse ja katselee. Niin
+sitten pakotettiin isä luopumaan maasta; vieläpä käskettiin kiittämään,
+että muka hengissä pääsi lähtemään kotiansa. Sillä tavoin jäikin tuo
+maa teidän omaksenne. Kysykääpäs joskus talonpojiltanne, mikäs muka
+tämän kulman nimi on? Nyrkkikulman nimeä se kantaa, sillä
+nyrkkioikeudella se on otettu pois. Siksipä sitten meikäläisen miehen
+ei ole syytäkään suuresti kaivata muinaista järjestystä".
+
+Minä en tiennyt mitä vastata Ovsjanikov'ille enkä uskaltanut katsoa
+häntä silmiin.
+
+-- "Ilmaantuipa siihen aikaan toinenkin naapuri meille Konov, Stepan
+Niktopoliovitsh. Vähällä oli kotonaan näännyttää isä vainajani ellei
+hirmulla, niin armolla. Viinaan menevä mies hän oli ja kernaasti juotti
+muitakin, ja annas kun mies naukkaa ryypyn ja toisen ja sanoo
+franskaksi 'ce bon' ja sitten tulee humalaan, niin voi sinun seitsemän
+seppää! Kaikille naapureille pannaan kutsut. Troikat seisovat valmiina
+siltä varalta; ja jos ken ei tule, niin samassa jo tulla tuiskahtaa
+itse hakemaan... Kummallinen oli mies! Selvänä ollessaan hän ei
+valehdellut, mutta annas kun tulee toiselle kymmenelle, niin jo lähtee
+laskettelemaan: hänellä muka on Pietarissa kolme kartanoa Fontankan
+varrella: yksi punainen kartano ja siinä yksi savupiippu, toinen
+keltainen ja siinä kaksi piippua, kolmas talo sininen ja siinä piippuja
+ei ensinkään. Ja kolme on muka hänellä poikaa (mies ei ollut edes
+nainutkaan): yksi on jalkaväessä, toinen hevosväessä, kolmas muutoin
+itsekseen vaan ... ja kullakin pojalla asunto eri talossa: vanhimman
+luona käy amiraleja, keskimmäisen luona kenraleja, mutta nuorimman
+luona pelkkiä Englantilaisia! Ei aikaakaan niin nousee mies pystyyn ja
+virkkaa: 'eläköön vanhin poikani, se on kunnon poika se!' ja samassa
+itkemään. Ja onneton silloin se, ken ei tätä maljaa juo. 'Maahan ammun
+sinut', huutaa isäntä, 'enkä edes salli haudatakaan!'... Toisinaan taas
+kumahtaa pystyyn ja kiljasee: 'tanssikaa te, Jumalan luomat, omiksi
+huviksenne ja minulle ratoksi!' Siinä ei sitten auttanut mikään; tanssi
+vaikka siihen paikkaan nyykistyisit. Oman alueensa tytöt uuvutti ihan
+pilalle. Useinkin saivat koko pitkoisen yön, hamaan aamuun saakka,
+tanssia ja laulaa rivitanssia, ja kuka tytöistä kimeämmin laulaa, sille
+palkinto. Ja kun vaan tyttöset väsyä alkavat, niin isäntä samassa
+päätänsä pidellen vaikeroimaan: 'Voi mua vaiveroista! Jo nyt minut
+hylkäsivät, utuisen lapsen!' Silloin tallirengit tyttösiä rohkaisemaan.
+Mielistyi myös isävainajaani; minkäs sille mahtoi! Ja ihan näet oli
+kuolijaksi näännyttää hänet, ja näännyttänyt hän olisikin ellei
+olisi, kaikeksi onneksi, itse kuollut ensin: humalapäissään putosi
+kyyhkys-lakasta. Niin, semmoisia naapureita meillä oli!"
+
+-- "Kylläpäs ovat ajat muuttuneet", virkoin minä.
+
+-- "Ovat ne, ovat ne", myönsi Ovsjanikov. "Niin, ja kyllä hovinherrat
+ennen vanhaan uljaammin elivät kanssa, ylimyksistä puhumattakaan, --
+sainpa minä heitä Moskovassa nähdä kyllikseni. Kuuluvat ne sieltäkin
+vähenneen."
+
+-- "Oletteko olleet Moskovassa?"
+
+-- "Olen. Siitä on jo monta Herran vuotta. Minä olen nyt jo kolmannella
+kahdeksatta, mutta Moskovassa kävin kuudennellatoista vuodellani."
+
+Ovsjanikov huokasi.
+
+-- "Ketä kaikkia näitte siellä?"
+
+-- "Ylimyksiä näin monen monta ja näkihän heidät joka mies; julkisesti
+elivät, uljaasti ja komeasti. Mutta semmoiselle herralle kuin kreivi
+Aleksei Grigorjevitsh Orlov-Tshesmenski, semmoiselle ei ollut verran
+vetänyttä, ei missään. Usein näin minä Aleksei Grigorjevitshia, setäni
+palveli hänellä voutina. Kreivi asui Kalugan portin luona,
+Schabolovkalla. Kas se se oli herra! Semmoista ryhtiä, semmoista
+armollista kohtelua on mahdoton kertoa ja kuvata. Sitä kokoa ja voimaa
+ja katsetta siinä miehessä! Niin kauan kuin et häntä vielä tunne, et
+ole käynyt hänen luonansa, tuntuu peloittavan; mutta heti kun olet
+astunut sisään, tuntuu hyvältä, kuin lämmin päivä paistaisi, ja
+mielikin ilostuu. Kaikilla oli pääsy hänen tykönsä ja kaikkea hän
+harrasti. Kilpa-ajoissa ohjasi itse hevosia ja kilpailikin näet
+kaikkien kanssa; eikä hän milloinkaan heti paikalla aja kilpaveljensä
+ohitse, ei loukkaa, ei masenna siten kilpaveljeänsä, vaan vasta jo
+niinkuin lopulla menee hänen edellensä; ja niin näet on ystävällinen:
+siinä voitettuakin lohduttelee, siinä hänen hepoansakin kiittelee.
+Kyyhkysiä hän piti parasta sorttia. Usein, sattui niin, että itse
+kreivi astui pihalle, siinä istui nojatuoliin ja käskee ajaa kyyhkyset
+lakoista, mutta ympärillä huonetten katoilla seisoo palvelijoita pyssyt
+kädessä haukkain varalta. Siinä sitten pannaan kreivin jalkain juureen
+iso hopeinen vesi-amme ja siinä hän vedestä kyyhkysiä katselee
+Sadottain oli vaivaisia ja kerjäläisiä, joita hän elätti... Entäs
+rahamääriä sitten, mitä lahjaksi annettiin! Mutta milloin suuttuu mies,
+silloin niinkuin ukkonen kävisi. Hirvittävää kyllä, mutta mitäpä
+tuosta? Ei aikaakaan, niin jo hymyilee kreivi. Ja milloin pitoja pitää,
+niin koko Moskovan kestitsee!... Ja niin taitava mies kuin hän oli! Hän
+hän se juuri Turkkilaiset voitti. Painimaan oli kanssa halukas. Hänen
+luoksensa tuotiin väkeviä miehiä Tulasta ja Harkovasta ja Tambov'ista
+ja jos jostakin. Kenet voittaa, sille palkinnon antaa; mutta jos ken
+hänet allensa saa, sillekös lahjoja ylenpalttisesti jakelee ja suutakin
+antaa... Sattuipa hän minun Moskovassa ollessani semmoisenkin juonen
+keksimään, jommoista ei vielä oltu kuultu koko Venäjän maassa:
+kutsuihan näet luokseen kestiin koko valtakunnasta kaikki metsämiehet
+määräpäivänä, kolmen kuukauden kuluttua. Äläs huoli! Tulipa siinä
+koiraa ja metsämiestä, sanalla sanoen sotalauma, ilmeinen sotalauma
+keräytyi. Ensinnä tietysti juomingit pidettiin ja sitten lähdettiin
+ulos maalle. Väkeä kerääntyi aivan ihmeesti!... Ja mitäs te
+luulette?... Teidän vaari-vainajanne koira se oli paras joukossa."
+
+--- "Niin se Harmiko?"
+
+-- "Harmi juuri, Harmi juuri... Kreivi heti pyytämään: 'myö minulle
+koirasi! saat muka mitä vaan tahdot.' -- 'Ei', vastasi toinen, 'minä en
+ole kauppamies, en myö hylkyriepuakaan; mutta mitä taas, niinkuin
+kunnian puolesta, niin ennen minä vaimostani luovun kuin Harmista'...
+Siitä Aleksei Grigorjevitsh häntä kiitti: 'kelpo mies!' sanoi.
+Vaarinne vei koiransa takaisin ihan vaunuissa, ja kun Harmi kuoli, niin
+musikin kanssa hänet puutarhaan hautasi, -- koiran näettähän hautasi ja
+koiralle muistokiven asetti ja siihen kirjoituksen teetti."
+
+-- "No siinähän oli mies, tuo Aleksei Grigorjevitsh, joka ei tehnyt
+pahaa kellenkään." huomautin minä.
+
+-- "Niinpä se onpi ainakin: mitä pienempi herra, sitä suurempi narri."
+
+-- "Mikäs mies se Bansh oli?" kysyin minä, oltuamme hetken aikaa
+ääneti.
+
+-- "Kuinkas te olette kuulleet Harmista ettekä ole kuulleet
+Bansh'ista?... Hän oli vaarinne ensimmäinen jahtimestari ja koirain
+hoitaja. Vaari-vainajanne rakasti häntä melkein yhtä paljon kuin
+Harmiakin. Huimapäinen hän oli mies ja vaikka olisi vaarinne mitä
+käskenyt, niin paikalla hän sen teki, vaikka olisi käsketty järveen. Ja
+kun hän koiraansa usutti, niin yhtenä ulinana vaan kaikui koko metsä.
+Sattui toisinaan niinkin, että sai mies pahan pään päälleen ja silloin
+astuu mies koreasti hevosen selästä ja panee pitkäkseen... Ja koirat,
+kun vaan huomaavat hänen äänensä vaienneen, niin -- sen pituinen se!
+Paikalla jättävät tuoreetkin jäljet eivätkä lähde liikkeelle, ei
+vaikka!... Ja kylläpä vaari-vainajanne silloin kiehahti ja kuohahti!
+'Minä en ole minä, ellen minä hirtätä sitä lurjusta! Nurin minä hänet
+käännän, pahuksen, nurin kiskon ja käännän.' Niin hän uhkaili, mutta
+puuskapa päättyi tavallisesti siihen, että hän lähettää kysymään, mitä
+muka Bansh tahtoo ja miks'ei hän enää usuta koiria. Silloin Bansh
+tavallisesti tinkaisee viinaa, ryyppää, ja huima ajo alkaa taas."
+
+-- "Te taidatte olla myöskin innokas metsämies, Luka Petrovitsh?"
+
+-- "Olisin ollut kyllä ... en nyt, nyt on minun aikani ollut ja mennyt
+-- vaan nuorena miehenä ... mutta näettehän se ei sovi meikäläiselle
+miehelle. Aatelismiehen rinnalle ei käy meidän miehen pyrkiminen. Totta
+kyllä. että meidänkin säädystä joku viinaan menevä ja toimeton mies
+hieroutuu herrasväen seuraan, mutta mitäpäs siitä on iloa! Itselleen
+vaan häpeätä. Metsäretkelle antavat hänelle huononpäiväisen
+kampurajalkaisen hevosen; tuon tuostakin lyövät häneltä lakin päästä,
+ruoskalla ovat lyövinään hevosta, mutta läimäyttävätkin häntä. Ja
+kaikelle tälle hänen pitää vain nauraa ja muita naurattaa. Ehei! Sen
+minä vaan sanon: mitä matalampi on mies, sitä suurempi on hänen vaari
+pidettävä itsestänsä, muutoin joutuu pian naurun alaiseksi."
+
+-- "Niin, niin", jatkoi Ovsjanikov, huo'aisten. "On sitä jo minunkin
+aikana päivä ja toinen kulunut: toiset ovat tulleet ajat.
+Aatelismiehissä vallankin huomaa mielestäni suuren muutoksen. Pienemmät
+hovinherrat ne joko ovat palveluksessa olleet joka mies tahi
+muuttelevat paikasta toiseen; isommat taas -- heitä ei voi tunteakaan.
+Kyllä minä olen saanut nähdä ja katsella heitä, noita suuren hovin
+herroja, tilusten jakojen aikana. Ja sen minä sanon: oikein tekee hyvää
+katsella heitä, niin ovat kohteliaita ja ystävällisiä. Mutta yhtä
+seikkaa minä vaan en ymmärrä: kyllähän he ovat lukeneet ja oppineet
+kaikkia tietoja ja taitoja ja puheessansakin näet panevat niin sanat
+peräkkäin, että oikein sydän sykähtelee, mutta asioita he vaan eivät
+oikein ymmärrä, eivät edes huomaa omaakaan hyötyänsä, ja heidän oma
+maaorjansa, vouti, se taivuttaa heitä oman mielensä mukaan, mitenpäin
+vaan tahtoo. Tuossa on nyt esimerkiksi -- kenties tunnettekin
+hänet -- Korolev, Aleksander Vladimirovitsh, -- aatelismies mikä
+aatelismies. Kaunis on hän muodoltaan, rikas, on lukenut akatemioissa
+kaikenlaisissa, kuuluu ulkomaillakin käyneen, puhuu niin sujuvasti ja
+somasti, joka miehen kättäkin puristaa. Tunnetteko?... No kuulkaahan.
+Tässä viime viikolla olimme kokouksessa Beresovkassa, välituomarin
+Nikifor Iljitshin kutsumukesta. Siinä sitten ottaa välituomari Nikifor
+Iljitsh ja puhuu: 'meidän', sanoo, 'pitäisi toimittaa tilusten jako;
+häpeähän on, että meidän kulma on jäljellä kaikista muista;
+ryhdytäänpäs toimeen'. Toimeen tuosta nyt ryhdyttiinkin. Siinäkös
+sitten nousi keskustelua ja väitöstä, kuten tavallista on: meidän
+asiamiehemme se kiertelemään sinne ja tänne. Ensimmäisenä kumminkin
+nosti melun Porfyrio Ovtshinnikov... Mokomastakin mies melun nosti!...
+Itsellään ei ole maata tuumankaan vertaa; veljensä puolesta vaan
+hääräsi ja hommasi. 'Ehei!' sanoi hän, 'minuapas vaan ei ole hyvä
+pussiin pistää! Ei mar! Kyllä se vaan ei passaa! Tuokaa kartat tänne!
+Karttoja minä tahdon ja maanmittarin minä tahdon!' -- 'No mitäs te
+oikeastaan sitten vaaditte?' -- 'Vai niin, soo! kylläpäs te minua
+hulluna pidätte! Luulettekos, että minä noin vaan suoraa päätä
+sanonkin, mitä minä vaadin?... Ehei! Mutta antakaapas tänne kartat,
+niin juuri!' Ja itse lyödä kolhii karttoja. Siinä loukkasi hän Martta
+Dmitrievnaakin kovasti. 'Mitenkä?' huutaa Martta Dmitrievna, 'kuinkas
+te uskallatte loukata minun mainettani?' -- 'Teidän mainettanne!'
+tiuskaisee toinen. 'Teidän mainettanne en minä soisi harmaalle
+tammallenikaan.' Töin tuskin saatiin mies viimein madeiralla
+juovutetuksi. Niin, hänet saatiin rauhaan, mutta silloin muut melua
+pitämään. Mutta Korolev, Aleksander Vladimirovitsh, se istuu,
+herttainen mies, nurkassa vaan ja keppinsä päätä pureksii, päätänsä
+pyöritellen. Kovin minua hävetti silloin, olisin jo vaikka karannut
+koko seurasta. Mitähän, arvelin itsekseni, mitähän ajatelleekaan hän
+meistä? Vaan äläs huoli, jo nousee Aleksander Vladimirovitsh pystyyn,
+näyttää tahtovansa puhua.
+
+"Välituomarille kiire käteen: 'hyvät herrat', sanoo, 'hyvät herrat!
+Aleksander Vladimirovitsh tahtoo puhua.' Ja meidän herrain kiitokseksi
+onkin sanottava, että kaikki vaikenivat heti kohta. Ja tuosta alkoi
+sitten puhua Aleksander Vladimirovitsh: niin ja niin, sanoo, me olemme
+luullakseni unohtaneet, mitä varten tänne on kokoonnuttu; tilusten
+jako, sanoo, on epäilemättä hyödyllinen tilan-omistajalle, mutta mitäs
+varten se oikeastaan on pantu toimeen? -- sitä varten juuri, että
+talonpojan olisi helpompi, että hänen olisi mukavampi tehdä työtä ja
+veroja maksaa: nyt sen sijaan hän useinkaan ei tunne omia tiluksiaan ja
+monastikin menee viiden virstan päähän maata kyntämään, -- ja minkäpäs
+hänestä otti? Sitten puhui Aleksander Vladimirovitsh vielä, että se on
+synti, ellei hovinherra pidä huolta talonpoikansa menestyksestä,
+sanalla sanoen, että jos oikein järkevästi ajattelee, niin heidän
+etunsahan se on meidänkin etumme: kun on heidän hyvä olla, niin on
+meidänkin hyvä; kun heidän on paha olla, on paha meidänkin, ja tästä,
+sanoi, seuraa, että syntiä ja ajattelematonta on kieltää suostumustansa
+joutavanpäiväisten asiain tähden... Ja niin edespäin, ja niin
+edespäin... Ja niin näettehän puhui kauniisti, että ihan kävi
+sydämmeen... Herrat istuivat siinä nenät pitkällään; minulle oli
+vähällä kiertyä itkut silmiin, Niin, totisesti! Ei ole vanhoissa
+kirjoissakaan semmoisia puheita... Mutta kuinkas kävi lopulta? Itsekään
+näet ei luopunut neljästä tynnyrinalasta sammaleista suota eikä edes
+myönyt niitä toisellekaan. Hän muka kuivattaa sen suon omalla väellään
+ja laittaa siihen verkatehtaan parannettuun malliin. Hän muka on jo
+valinnut sen paikan ja hän on päättänyt käyttää sen omalla tavallaan...
+Ja jospa tämä edes -- olisi ollut todenmukaista, mutta syynä olikin
+vaan se, että hänen naapurinsa Anton Karasilov ei ollut raskinnut
+maksaa Korolevin voudille sataa paperiruplaa. Niin sieltä erottiinkin
+eikä saatu toimeen yhtään mitään. Mutta Aleksander Vladimirovitsh
+luulee tähän päivään asti olevansa oikeassa ja aina puhuu
+verkatehtaasta, vaikk'ei suon kuivattamisesta sentään vielä ole mitään
+kuulunut."
+
+-- "Kuinka hän tilaansa hoitaa?"
+
+-- "Uusia järjestyksiä hän panee toimeen. Talonpojat tuota laittavat,
+mutta heitä ei maksa kuulla. Hyvin hän menettelee."
+
+-- "Niin vainen, Luka Petrovitsh! Minäpä luulin teitä vanhoilla
+olijaksi."
+
+-- "Mitäs minusta. En minä ole aatelismies enkä hovinherra. Mitapäs
+minun taloudestani?... Enhän minä muuten osaakaan sitä hoitaa. Koetan
+noudattaa lakia ja oikeutta -- ja Jumalan siitäkin kiitos! Nuoret
+herrat eivät huoli vanhoista tavoista, -- kiitä heitä siitänkin. Jo on
+aika tulia järkeväksi. Mutta sitä minä vaan suren: kovin ovat nuoret
+herrat kummallisia. Talonpoikaa kohdellaan kuin mitä nulkkia ikään:
+pyöritellään sinne, pyöritellään tänne, särjetään ja taitetaan ja
+viskataan pois. Ja silloinpa vouti, joku maa-orja tahi synnyltään
+saksalainen, saapi talonpojan jälleen kynsiinsä. Ja jospa edes yksikään
+nuori herra antaisi hyvän esimerkin: näin muka pitäisi menetellä!...
+Mitähän siitä viimein lopuksi tullee? Pitääkö minun mennä hautaan
+näkemättä uutta asiain menoa?... Mikä ihme siinä lienee: vanhat olot
+katoavat, mutta uusia ei tule sijaan!"
+
+En tiennyt, mitä vastata Ovsjanikov'ille. Hän katsahti ympärinsä,
+siirtyi lähemmäs minua ja jatkoi puoliääneen:
+
+-- "Olettekos kuulleet Vasili Nikolaitsh Ljubosvanov'ista?"
+
+-- "En."
+
+-- "Selittäkääs minulle sekin arvoitus. Minä sitä en voi ymmärtää.
+Hänen omat talonpoikansa kertoivat, mutta en käsittänyt heidän
+puhettansa. Hän on, niinkuin tiedätte, nuori mies ja sai vähän aikaa
+sitten periä äitinsä. No niin. Hän tulee maatilalleen. Talonpojat
+tulivat kotoaan herraansa katselemaan. Vasili Nikolaitsh tuli ulos
+heidän luoksensa. Mitä ihmeitä? arvelevat talonpojat. Herralla on
+plyyssiset housut, aivan kuin millä kuskilla, saappaan varret
+punasuiset: päällä punainen paita ja sen yllä kauhtana, sekin niinkuin
+kuskilla; parta on pitkä ja päässä pieni lakkinen, semmoinen
+kummallinen, ja kasvotkin herralla kummalliset ovat semmoiset, --
+humalassa hän ei ole, mutta ei oikein täysissäkään höyryissä. 'Terve',
+sanoo, 'pojat! Jumal' avuks'!' Talonpojat kumartavat vyötäryksiään
+myöten, mutta eivät mitään puhu: pelästyivät näet. Ja pelästyneeltä
+herrakin näyttää. Alkoi hän sitten heille puhetta pitää: 'minä', sanoo,
+'olen Venäläinen, ja te olette Venäläisiä kanssa; minä rakastan kaikkea
+venäläistä, minulla muka on venäläinen mieli ja venäläinen veri...' Ja
+annas kun mies sitten äkkiä käskäisee komentaa: 'laulakaapas, lapset,
+nyt venäläinen kansallinen laulu!' Tuostakos talonpojat hätkähtivät;
+niin olivat kuin puulla päähän lyötyjä. Oli siellä joukossa joku rohkea
+poika, niin se yritti laulamaan, mutta samassapa sekin kyykistyi maahan
+muitten taakse... Ja tämä se juuri ihmeellistä on: on meillä ollut
+semmoisiakin hovinherroja, huimapäisiä herroja, jotka osasivat juoda ja
+mässätä, kyllä niitä semmoisiakin on ollut; pukeutuivatkin milt'ei
+kuskiksi ja itse tanssivat, kitarata soittivat, lauloivat ja joivat
+omien renkiensä kanssa, talonpoikain kera hurrailivat; mutta tämähän
+Vasili Nikolaitsh, tämähän on kuin mikä mamseli: kirjoja aina vaan
+lueskelee tahi kirjoittelee, toisin vuoroin taas ääneensä runoja
+semmoisia saarnaa, eikä puhele kenenkään kanssa, yksinänsä elelee vaan,
+puutarhassaan kävelee ristiin rastiin, ikäänkuin mitä surren tahi
+ikävöiden. Edellinen vouti oli jo ensi alussa säikähtyä pahan
+päiväiseksi: ennen Vasili Nikolaitsh'in tuloa käydä läähätti kaikkein
+luona ja pyysi ja pokkuroitti -- tiesi näet kissa keltä oli lihat
+syönyt! Ja talonpojilla oli hyvä toivo. 'Älähän huoli', arvelivat he,
+'kylläpä sinutkin vielä vaaditaan tilinteolle, veikkonen; kyllähän
+sinäkin vielä lämpiät, saituri sinä!'... Mutta sen sijaan kävikin ...
+niin, kuinka mä sen oikein sanoisinkaan ... tiesi Herra miten lie
+käynytkään. Vasili Nikolaitsh kutsui hänet luokseen ja sanoo, punehtuen
+ja nopeasti hengittäen: 'tee oikeutta kaikille, älä ahdista ketäkään,
+kuuletkos!' -- Sen koommin hän ei ole kutsunut voutia luokseen
+ensinkään. Niin elää omassa hovissaan kuin vento vieras. No niin,
+voudille tuli hyvät päivät; mutta talonpojat eivät uskalla lähestyä
+Vasili Nikolaitshia, pelkäävät näet. Niin, ja näettekös, tämä se taas
+on ihmettä ja kummaa: kyllä herra heille päätäkin nyökäyttää ja
+lempeästi katsookin heihin, mutta hepä vain pelkäävät ja vapisevat.
+Mitä tämä oikeastaan on, sanokaas! Vai lienenkö mä jo niin vanhaksi
+tullut ja tuhmaksi, mikä lieneekään, mutta ymmärtää minä vaan en voi
+sitä."
+
+Minä vastasin Ovsjanikov'ille, että kukaties herra Ljubosvanov on
+sairas.
+
+-- "Mikä sairas! Lihava mies, niin ett'ei itseensä mahdu, ja kasvotkin
+ovat, taivas nähköön, semmoiset pulleat, vaikka onkin mies vielä
+nuori... Mutta kukapas sen nyt oikein tiesi ja arvasi."
+
+Ovsjanikov huokasi syvään.
+
+-- "No jätetään jo aatelismiehet sikseen", aloitin minä. "Mitäs sanotte
+minulle tilallisista, Luka Petrovitsh?"
+
+-- "Ei mar, annetaanpa sen asian olla sinään", puuttui Ovsjanikov
+nopeasti puheesen: "niinpä niinkin ... ja olisihan siitä tosin
+puhumistakin ... mutta"... (Ja Ovsjanikov viittasi kädellään).
+"Käydäänpäs teetä juomaan. Talonpoikia me olemme, talonpoikia suoraa
+päätä: ja mitäpäs me oikeastaan muuta olemmekaan?"
+
+Hän vaikeni. Teenkeittäjä kannettiin pöytään. Tatjana Iljinishna nousi
+sijaltaan ja istui lähemmäs meitä. Illan kuluessa oli hän useamman
+kerran hiljaa mennyt ulos ja yhtä hiljaa jälleen tullut takaisin.
+Huoneessa syntyi äänettömyys. Ovsjanikov joi mahtavasti ja verkalleen
+kupposen toisensa perästä.
+
+-- "Mikko kävi täällä tänään", virkkoi Tatjana Iljinishna puoleksi
+kuiskuttamalla.
+
+Ovsjanikov rypisti kulmakarvansa.
+
+-- "Mitä hänellä on asiata?"
+
+-- "Kävi anteeksi pyytämässä."
+
+Ovsjanikov pyöritti päätään.
+
+-- "Niin", sanoi hän, kääntyen minun puoleeni; -- "semmoista se on se
+sukulaisuus; pääsemättömissä olet ihan... Tuoss' on nyt Jumala antanut
+minullekin sisaren-pojan. Terävä poika ja uljas poika kanssa, siitä ei
+puhettakaan; hyvin hänen kävi koulussakin, mutta ei vaan tule hänestä
+pippiä eikä pappia. Oli kruununkin virassa, mutta sikseen heitti;
+ahtaat muka oli paikat kovin... Jos edes olisi aatelismies! Eikä
+aatelismiehistäkään kohta kenraaleja tehdä. Niinpä niin onkin poika nyt
+toimetonna... Ja vielä sekin kävisi laatuun joten kuten, mutta
+semmoiseksi on näet ruvennut viskaliksi! Kirjoittelee talonpojille
+suplikeja ja valituksia, neuvoo vouteja, miten olla kuin eleä,
+paljastaa maanmittarien kolttosia, kuljeksii kapakoita myöten, pitäen
+seuraa ja kemuja kestikievareissa pikku-porvarein ja renkien kanssa. Ei
+siinä kunnian kukko laula. Stanovoit ja ispravnikat [maapolisi-miehiä]
+ovat häntä jo monasti uhkailleet. Mutta hän näettekös on suuri
+koiranleuka; saattaa heidät itsensäkin nauramaan, ja heillepä sitten
+lämmittääkin saunan aika lailla... Kuule muori, kunhan ei vaan
+istunekin poika tuolla nurkassasi?" lisäsi hän, kääntyen vaimoonsa.
+"Kyllähän minä sinut tunnen, kovin olet hellätunteinen ja yhä suojelet
+poikaa."
+
+Tatjana Iljinishna kävi hämille, myhähti ja punastui.
+
+-- "No enkös minä arvannut", jatkoi Ovsjanikov... "Kyll' olet hyvä! No
+tulkoon sisään! Koska on tässä mulla niin harvinainen vieras, niin
+olkoon menneeksi, minä annan anteeksi tuolle hupakolle. No tulkoon vaan
+sisään..."
+
+Tatjana Iljinishna meni ovelle ja huudahti: "Mikko!"
+
+Sisään astui Mikko, noin kahdeksankolmatta vuoden vanha, kookas,
+solakka ja kähärätukkainen mies. Minut nähtyään hän pysähtyi ovelle.
+Hänen pukunsa oli saksalaista kuosia, mutta luonnottoman suuret pussit
+nutussa hartioilla todistivat ilmeisesti, että nutun oli leikannut umpi
+venäläinen räätäli.
+
+-- "No tule nyt vaan lähemmäs", puhui ukko, "mitäs siinä häpeät? Kiitä
+tätiäsi: minä en ole enää vihainen... Kas tässä, hyvä herra," jatkoi
+hän, osoittaen Mikkoa, "sukulainen on läheinenkin, mutta enpäs vaan
+tule toimeen hänen kanssaan. Ihme ja kumma." (Me kumarsimme
+toisillemme). "No annahan kuulla, mitä sotkua sinä olet taas saanut
+aikaan? Mistä sinun päällesi kannetaan? Puhu!"
+
+Mikon ei näkynyt tekevän mieli puhua ja selvitellä asiataan minun
+kuulteni.
+
+-- "Perästä sitten, eno", jupisi hän.
+
+-- "Ei mar perästä, vaan nyt juuri", jatkoi ukko... "Sinua hävettää,
+sen kyllä tiedän, puhua herra tilanomistajan läsnä ollessa, mutta se
+juuri se tekee sinun hyvää, saat kärsiä rangaistusta. Annas kuulla."
+
+-- "Ei minulla ole mitään hävettävää", puheli Mikko nopeasti ja
+pyöräytti päätään. "Kuulkaahan itse. Tuonoin tuossa tulevat minun
+luokseni Reshetilov'in talolliset. Auta veikkonen, sanovat. -- Mitäs
+nyt? -- No tämmöinen, sanovat, on juttu. Makasinit ovat meillä hyvässä
+kunnossa, niin ovat hyvässä kunnossa, ettei paremmalla mitään tee.
+Äkkiä tulla tupsahtaa kruunun tarkastaja; minulla muka on käsky
+tarkastaa makasinit. Otti ja tarkasti ja sanoi: teillä on makasinit
+huonossa kunnossa, hoito leväperäinen ja huono, minun täytyy ilmoittaa
+tämä esivallalle. -- Mikäs hoidossa on vikana? -- Se on, sanoo, minun
+asiani. No pidettiin kokous ja päätettiin, niinkuin tapa on, osoittaa
+virkamiehelle kiitollisuuttamme; mutta ukko Prohovitsh esti; mitä
+varten, sanoo, heille tässä lahjoja vielä ruvetaan antamaan? Kovin
+tottuvat herkkusuiksi. Ja tosiaankin. Eikös enää oikeutta ole
+olemassakaan? Me noudatimme ukon neuvoa, mutta mittamies tuosta suuttui
+ja antoi syytöksen. Nyt vaaditaan meiltä tiliä. -- Onkos teillä
+makasinit todellakin hyvässä kunnossa, kysyn minä. -- No ihan ovat ja
+jyviäkin on aivan laillinen määrä... No sitten ei ole syytä pelätä,
+sanon minä, ja kirjoitinkin heille suplikin... Eikä ole yhtään vielä
+sanottu kenenkä puoli voittaa... Mutta jos teille on tästä minun
+päälleni valitettu, niin tiettyhän se: kullakin on oma suu lähempänä
+kuin säkin suu."
+
+-- "Kullakin, niin, vaan ei sinulla", virkkoi ukko puoliääneen. "Ja
+mitäs menoja sinulla oli Schutolomov'in talonpoikain kanssa?"
+
+-- "Mistäs te sen tiedätte?"
+
+-- "Tiedänpäs, niinkuin näet."
+
+-- "Oikeassa minä olen siinäkin. -- Päättäkäähän itse. Schutolomov'in
+talonpoikain alueesta oli naapuri Vespandin kyntänyt itselleen neljä
+tynnyrinalaa maata. Se on, sanoi, minun maatani. Schutolomov'in miehet
+ovat ulkoansioilla, isäntä ulkomailla, -- kukas heidän asiatansa
+ajaisi, -- ajatelkaahan itse? Mutta maa se on auttamattomasti heidän,
+ja niin on ollut aina maailman alusta asti. No niin, tuosta tulivatkin
+minun luokseni: kirjoita muka supliki. Minä otin ja kirjoitin.
+Vespandin sai tuosta tiedon ja ala uhkailla: 'kyllä', sanoo, 'minä
+tuolta Mikon pahukselta vielä koivet katkon, ja ellei siitä huoli, niin
+niskat väännän häneltä nurin... Mitenkä tuossakaan käynee: ehjänä
+tuntuu niskat olevan mulla vielä tänäkin päivänä."
+
+-- "Älähän tuossa ylvästele: ei sinulle kunnian kukko laula", virkkoi
+vanhus: "hupsu sinä olet."
+
+-- "Niin, eno, mutta ettekös te juuri itse ole sanoneet minulle..."
+
+-- "Kyllä minä tiedän, mitä sinä aiot sanoa", keskeytti hänet
+Ovsjanikov: "niinpä niinkin: ihmisen pitää noudattaman totuutta ja
+auttaman lähimmäistänsä. Sattuu niinkin ettei ihminen saa sääliä omaa
+itseänsäkään... Mutta teetkös sinä aina niin? Eikös sua kuljeteta
+kapakkoihin, häh? Eikö muka juoteta sua, eikä kumarrella: Dmitri muka
+Alekseitsh, hyvä mies, auta nyt, kyllähän me muka sitten sua kiitämme,
+ja niin vaan hiljaa pistetään rupla tai kolme kouraan? Mitä? Sanos,
+etten minä puhu totta, virkas!"
+
+-- "Niin no, kyllä se on totta", vastasi Mikko, luoden silmät maahan,
+"mutta enhän minä köyhiltä mitään ota enkä aja väärää asiaa."
+
+-- "Et ota nyt, mutta kun hätä tulee, niin rupeat kyllä ottamaan.
+Väärää asiata et muka aja... Ole tuossa! Pyhimystenkö asioita sinä vaan
+ajatkin? Etkös muista enää Borisa Perehodov'ia?... Kukas se hänen
+tähtensä puuhasi? Kukas se häntä auttoi ja suojeli? häh?"
+
+-- "Perehodov kärsi syystä, totta kyllä..."
+
+-- "Hukkasi kruunun rahoja... Onkos tämä laitaa?"
+
+-- "Niin, niin, eno, mutta ajatelkaahan: köyhä mies, suuri perhe..."
+
+-- "Köyhä mies... Juoppo hän oli ja tuhlari, siinä kaikki."
+
+-- "Surusta hän juomaan rupesi", virkkoi Mikko matalammalla äänellä.
+
+-- "Vai surusta vainen! No olisit auttanut miestä, koska niin mielesi
+teki, mutta mitäs sinun tarvitsi juopon kanssa kapakoissa tallustella?
+Kyllähän se mies puhua osaa."
+
+-- "Kyllä se on hyvä mies .."
+
+-- "Hyviä sinulle ovat kaikki... Mutta", jatkoi Ovsjanikov, kääntyen
+vaimoonsa, "onkos se lähetetty ... se sinne ... no tiedäthän?"
+
+Tatjana Iljinishna nyökäytti päätään.
+
+-- "Missä sinä olet taas näinä aikoina ollut?" alkoi ukko jälleen.
+
+-- "Kaupungissa."
+
+-- "Biljardia pelannut, kalaseilla käynyt, kitarata rimputellut,
+oikeuden istunnosta toiseen laahustellut, trahtörien takakamareissa
+suplikeja sepitellyt, kauppamiesten poikain kanssa iloista uisakkaa
+lyönyt. Eihän vaan?... Sanos!"
+
+-- "No niin, kukaties niinkin", vastasi Mikko hymyillen. "Niin
+vainenkin! Olin vähällä unohtaa: Juntikov, Anton Parfenitsh kutsuu
+teitä ensi sunnuntaina luokseen puoliselle."
+
+-- "Enkä lähde minä tuon möhömahan luokse. Kalat hän kyllä ostaa
+kalliit, mutta paistaa vanhassa voissa. Olkoon omissa lämpösissään!"
+
+-- "Tapasin minä sitten tuon Feodosia Mihailovnankin."
+
+-- "Minkä Feodosian?"
+
+-- "Sen, joka on tuon Garpentshenkon, hovin herran, saman joka osti
+Mikulinon tilan vasaramarkkinoilta. Feodosia on näet juuri Mikulinon
+väkeä. Hän oli ensin työnansioilla Moskovassa ompelijana ja maksoi
+veronsa säännöllisesti, satakahdeksankymmentä ja puoli ruplaa
+vuodessa... Ja taitava olikin ompelija: hänellä oli hyviäkin teettäjiä
+Moskovassa. Mutta nyt kutsui hänet Garpentshenko takaisin Moskovasta ja
+pitääkin luonaan, eikä juuri mihinkään toimeen häntä määrää. Hän
+tahtoisi kernaasti ostaa itsensä vapaaksikin ja on siitä jo
+herrallensakin puhunut, mutta häneltä vaan ei tule päätöstä mitään.
+Tunnettehan te, eno, tuon Garpentshenkon, -- etteköhän te mainitsisi
+hänelle pari sanaa?... Kyllä Feodosia maksaisi edestään hyvät rahat."
+
+-- "Eihän vaan sinun kukkarostasi? Vai? No niin no, kyllä minä puhun
+hänelle. Vaikka en minä oikein tiedä", jatkoi ukko tyytymättömänä, "tuo
+Garpentshenko se on semmoinen -- suokoon Jumala minulle syntini
+anteeksi, -- nylkyri: ostelee vekseleitä, panee rahoja kasvulle, huutaa
+tiloja vasaramarkkinoilta... Ja mikä hänet lie lennättänytkin tänne
+meidän seutuhumme? Kyllä nuo muun maan linnut vaan ovat sitä
+kummallista sorttia! Hänestä ei taida niinkään pian tolkkua saada: --
+no sopiihan koettaa."
+
+-- "Olkaa, eno, niin hyvä."
+
+-- "Kyllä minä koetan. Mutta kavahda sinä itseäsi! No niin, no niin,
+älä rupea puolustelemaan... Olkoon nyt... Mutta varo sinä vast'edes,
+muutoin sinä olet, olet kuin oletkin mennyttä miestä. Enhän minä saata
+aina kantaa sinua hartioillani pulista ja pulmista ... ei ole voimaa
+eikä valtaa minullakaan. No niin, mene nyt Jumalan nimeen."
+
+Mikko meni ulos. Tatjana Iljinishna seurasi häntä.
+
+-- "Anna hänelle teetä", huusi Ovsjanikov hänen peräänsä... "Ei ole
+poika tyhmempiä", jatkoi hän, "ja hyvä on hänellä sydänkin, mutta kyllä
+minä pelkään... Suokaa muuten anteeksi että olen tässä niin kauan
+joutavia jutellut."
+
+Eteisestä aukeni ovi. Sisään astui lyhyt, harmaatukkainen mies, sametti
+takki yllä.
+
+-- "Kas Frans Ivanitsh!" huudahti Ovsjanikov, "hyviä päiviä! Kuinkas
+voitte?"
+
+Sallikaa, hyvä lukija, tehdäni teille tutuksi tämänkin miehen.
+
+Frans Ivanitsh Lejeune, naapuri ja Orlovilainen hovinherra, oli vähän
+omituisella tavalla saavuttanut Venäläisen tilan-omistajan arvokkaan
+nimen. Hän oli syntyisin Orleans'ista, franskalaisista vanhemmista
+ja oli tullut Napoleonin kanssa, rumpalin ammatissa, Venäjää
+valloittamaan. Alussa kävi kaikki kuin tyhjää vaan, ja franskalainen
+tuli Moskovaan pää kekassa. Mutta paluumatkallapa joutui poloinen
+Lejeune puoleksi kohmettuneena ja rumpuansa vailla talonpoikain
+kynsiin. Smolenskin talonpojat pistivät miehen yöksi tyhjään
+tamppimyllyyn ja aamulla veivät hänet sulun läheisen avannon ääreen ja
+siinäkös nyt ruvettiin pyytämään rumpalia de la grrrrande armée
+tekemään heille mielihyvän, sukeltamaan nimittäin jään alle. Monsieur
+Lejeune puolestansa ei saattanut suostua heidän ehdotukseensa, vaan
+rupesi, hän vuorostansa, franskankielellä pyytämään Smolenskin
+talonpoikia, että he päästäisivät hänet Orleans'iin. "Siellä messieurs"
+(hyvät herrat), puhui hän, "on minulla äiti, une tendre mère (hellä
+äiti)." Mutta talonpojat, joilla ei varmaankaan ollut oikeata selkoa
+Orleans'in kaupungin maantieteellisestä asemasta, yhä edelleen
+ehdottelivat hänelle veden-alaista matkustusta myötä virtoja
+koukkuisessa Mutajoessa ja rupesivat jo yllyttämään häntä
+helponlaisilla sysäyksillä selkä- ja niskanikamiin, kun yht'äkkiä
+Lejeunen iloksi ja riemuksi kajahti kulkusten kilinä ja sululle ajoi
+reki, jonka perä oli tavattoman korkea ja varustettu peräti kirjavalla
+peitteellä ja jonka eteen oli valjastettu kolme vaaleata Vjatkan
+hevosta. Reessä istui lihava, punaposkinen tilan-omistaja
+sudennahkaisissa turkissa.
+
+-- "Mitäste teette?" kysyi hän talonpojilta.
+
+-- "Franskalaista pannaan avantoon, hyvä herra."
+
+-- "Vai niin", vastasi hovinherra kylmäkiskoisesti ja kääntyi pois.
+
+-- "Monsieur! Monsieur!" huudahti poloinen.
+
+-- "Vai niin vainen?" puhui uhuttelemalla mies sudennahkaisissa; --
+"kahdentoistakymmenen kansan kanssa olet tullut Venäjätä vastaan, olet
+polttanut Moskovan, sen vietävä, olet Iivana Velikoin kirkolta ristin
+riistänyt, mutta kas nyt pannaan musjuuta ja musjuuta! Vai on nyt häntä
+koipien välissä! Pahalla paha palkka... Antti, anna mennä!"
+
+Hevoset läksivät liikkeelle.
+
+-- "Maltas sentään, seisopas!" virkkoi hovinherra. "Kuules sinä,
+musjuu, osaatkos sinä soittaa?"
+
+-- "Sauvez moi, Sauvez moi, mon bon monsieur! (Pelastakaa minut,
+pelastakaa minut, hyvä herra!)" rukoili Lejeune.
+
+-- "Kyllä olette kansaa tekin! Ei edes venättäkään osaa ainoakaan
+heistä! Mysik, mysik, saveekos vuu mysik? Saveeko? No puhu nyt!
+Komprenee? Saveekos vuu mysik? klaveria shnee savee, vai?"
+
+Lejeune hoksasi viimein mitä hovinherra tahtoi ja rupesi nyykyttämään
+myöntymystä päällään.
+
+-- "Oui monsieur, oui, oui, je suis musicien, je joun tous les
+instruments possibles! Oui, monsieur... Sauvez moi, monsieur! (Kyllä
+herra, kyllä, minä olen soittoniekka, minä osaan soittaa vaikka mitä!
+Kyllä herra! Pelastakaa minut herra!)"
+
+-- "No kiitä onneasi," vastasi hovinherra. "Miehet päästäkää hänet
+irti. Tuoss' on teille kaksikymmentä kopekkaa juomarahaa."
+
+-- "Suuri kiitos, hyvä herra, paljo kiitoksia. Ottakaa hänet, tuoss'
+on."
+
+Lejeune pantiin rekeen. Hän oli pakahtua ilosta; hän itki, vapisi,
+kumarteli, kiitteli hovinherraa, kiitteli ajuria, kiitteli talonpoikia.
+Hänellä oli yllään pelkkä viheriäinen villapaita, varustettu
+ruusunpunaisilla nauhoilla, vaikka pakkanen nurkissa paukkueli.
+Hovinherra katsahti äänetönnä hänen kohmettuneisin, sinertäviin
+jäseniinsä, kääräsi poloisen omaan turkkiinsa ja vei hänet kotiinsa.
+Koko talonväki keräytyi. Franskalainen saatiin lämpiämään, syötettiin
+ja puettiin. Hovinherra saattoi hänet tyttäriensä luo.
+
+-- "Kas tässä, lapset, olen hankkinut teille opettajan. Aina olette
+minulta mankuneet: soittoa muka tekisi mieli oppia ja franskankieltä
+samoin. Täss' on nyt franskalainen, osaa soittaa klaveriakin... No
+musjuu", jatkoi hän, osoittaen huononpäiväistä klaveria, jonka hän
+viisi vuotta takaperin oli ostanut Juutalaiselta hajuveden kauppiaalta;
+"näytäpäs meille taitoasi; shnee nyt."
+
+Sydän kulkussa istahti Lejeune parka tuolille: hän ei ollut vielä
+elämäpäivänänsä kajonnut klaveriin.
+
+-- "No shnee, shnee nyt vaan!"
+
+Epätoivossaan lyödä kumautti poloinen koskettimia, niinkuin lyödään
+rumpua, ja rupesi soittamaan umpimähkään. "Minä odotin vaan", kertoi
+hän sittemmin, "että pelastajani heti kohta heittää minut niskapäästä
+pellolle." Mutta kovinpa tämä, vastoin tahtoansakin musikantiksi
+ruvennut mies, hämmästyi, kun hovinherra, vähän ajan perästä,
+ystävällisesti taputti häntä olalle.
+
+-- "Hyvä on", sanoi hän, "hyvä on. Kyllä minä näen, että sinä osaat
+soittaa. Mene nyi lepäämään."
+
+Parin viikon kuluttua muutti Lejeune tämän hovinherran luota toisen,
+rikkaan ja sivistyneen, miehen tykö, jota miellytti hänen iloinen ja
+säveä luonteensa. Sittemmin nai Lejeune hänen kasvattinsa, rupesi
+valtion palvelukseen, tuli tilanomistajaksi, naitti tyttärensä
+Orlovilaiselle hovinherralle Lobisanjeville, virasta eronneelle
+rakunalle ja runoilijalle, ja siirtyi itsekin asumaan Orlov'in lääniin.
+
+Tämä nyt oli se sama Lejeune, elikkä, niinkuin häntä nyt nimitetään,
+Frans Ivanitsh, joka minun aikanani astui Ovsjanikov'in luokse. He
+olivat hyviä ystävyksiä...
+
+Mutta kenties on lukija ikävystynyt, istuessaan minun kanssani
+tilallisen Ovsjanikov'in luona, ja siksipä mä kaunopuheliaasti
+vaikenenkin.
+
+
+
+
+KONTTORI.
+
+
+Oli syksy. Useampia tunteja olin jo samoillut ketoja pitkin pyssy
+olalla ja olisin kaiketi jo ennen iltaa palannut kestikievariin Kurskin
+valtamaantiellä, jossa minua odotti troikani, ellei peräti hieno ja
+kylmä sade -- joka hamasta aamusta alkain oikein vanhan piian lailla
+oli luopumattomana ja armottomana kiusannut minua -- olisi pakoittanut
+minua viimeinkin hakemaan jossakin lähellä edes väliaikaista suojaa.
+Miettiessäni vielä, mihinkä suuntaan lähteä, huomasin äkkiä hernepellon
+perällä matalan töllin. Minä lähenin tölliä, kurkistin olkikaton alle
+ja näin siellä niin peräti raihnaisen ukon rähjän, että mieleeni
+samassa johtui kuoleva vuohi, jonka Robinson oli löytänyt rotkosta
+saarellansa. Ukko istui kyykkysillään, sirristeli sammuneita, pieniä
+silmiänsä ja nopeasti, vaikka samalla varovasti aivan kuin jänis
+(poloisella ei ollut yhtään hammasta) syödä mommelsi kuivaa hernettä,
+alinomaa vieritellen sitä poskelta toiselle. Hän oli tuossa toimessaan
+niin täydessä touhussa, ettei huomannutkaan minun tuloani.
+
+-- "Vaari! Vaari hoi!" virkoin minä.
+
+Hän lakkasi jauhamasta, kohotti korkealle kulmakarvansa ja vaivalla sai
+silmänsä auki.
+
+-- "Niin niin!" jupisi hän käheällä äänellä.
+
+-- "Missä täällä on kylä lähellä?" kysyin minä.
+
+Ukko rupesi jauhamaan jälleen. Hän ei ollut kuullut puhettani. Minä
+uudistin kysymykseni kovemmalla äänellä.
+
+-- "Jaa niin kyläkö? -- Mitäs sinä kylästä?"
+
+-- "Sateelta suojaa."
+
+-- "Hä?"
+
+-- "Sateelta suojaa."
+
+-- "Niin, niin!" (Hän raapaisi päivettynyttä niskaansa). "Niin no,
+tuota, kun nyt sinä" -- rupesi hän puhumaan tolkutta viittoen käsillään
+-- "kun nyt tuota noin menet tuosta metsän ohi tuonne noin ... niin
+siinä sitten tulet tielle; mutta älä sinä sinne mene, minne tie menee,
+vaan paina oikealle, niin, niin, aina vaan paina oikealle, niin, paina
+oikealle, niin, oikealle... Siinä sitten tuletkin Ananjevoon. Tahikka
+sitten Sitovkaankin joudut."
+
+Vaikea oli saada selvää ukon sanoista. Viikset hämmensivät hänen
+puhettaan, ja kielikin kangersi suussa.
+
+-- "Mistäs sinä olet?" kysäsin minä.
+
+-- "Hä?"
+
+-- "Mistä olet sinä?"
+
+-- "Ananjevosta olen."
+
+-- "Mitäs sinä täällä teet?"
+
+-- "Hä?"
+
+-- "Mitäs täällä teet?"
+
+-- "Vartija minä olen."
+
+-- "Mitäs sinä vartioit?"
+
+-- "Hernettä."
+
+En voinut olla naurahtamatta.
+
+-- "Hyväinen aika! Kuinka vanha sinä olet?"
+
+-- "Jumala ties."
+
+-- "Taitaa olla näkö huono?"
+
+-- "Hä?"
+
+-- "Huonosti mahdat nähdä?"
+
+-- "Huonosti. Toisinaan en kuule yhtään mitään."
+
+-- "Mitenkäs sinä sitten, veikkonen, voit olla vartijana?"
+
+-- "Se on esivallan asia."
+
+-- "Esivalta", arvelin minä enkä saattanut olla säälillä katsahtamatta
+ukkoon. Hän tunnusteli nuttuansa ja veti povestaan kuivan leipäpalasen
+ja rupesi imemään kuin lapsi, Vaivaloisesti vetäen sisään muutoinkin jo
+surkastuneita poskiansa.
+
+Minä läksin metsän rinnettä pitkin, käänsin oikealle, painoin ja aina
+vaan painoin, ukon neuvoa myöten ja saavuin viimein isoon kirkonkylään,
+jossa oli uudenmuotinen kirkko s.o. pylväitten kanssa, ja
+herraskartano, pylväitten kanssa sekin. Kauaksi jo näkyi tiheän
+sadeverhon läpi multakattoinen tupa, muita korkeampi, kaksi savupiippua
+katolla, -- kaiketikin kylän vanhimman asunto. Sinne ohjasinkin
+kulkuni, ja hänellä, arvelin, on varmaankin samovari, teetä, sokeria ja
+kermaa, joka ei olisi perin hapanta. Kylmästä vapisevan koirani kera
+astuin kuistille, eteiseen ja avasin oven, mutta siinäpä huomasinkin,
+ettei tupa ollutkaan tavallisessa tuvan asussa. Siinä oli muutamia
+pöytiä, täynnä papereita, kaksi punaista kaappia, musteella tahrattu
+tolppo, lyijynen puudan painava hiekka-astia, pitkän pitkiä kyniä ynnä
+muuta. Yhdellä pöydällä istui noin kahdenkymmenen vanha mies, jolla oli
+pöhöttyneet ja tautiperäiset kasvot, pikkuruiset silmät, rasvainen otsa
+ja aivan rajattomat ohimoiset. Hänen yllään oli tietysti harmaa
+pumpulitakki, joka kiilsi kaulukselta ja vatsan kohdalta.
+
+-- "Mitäs teillä olisi tarvis?" kysyi hän minulta, äkisti nostaen
+päänsä ylös, niinkuin hevonen, kun sitä äkki arvaamatta tahtoo ottaa
+turvasta kiinni.
+
+-- "Asuuko täällä vouti ... tahi..."
+
+-- "Tää on hovin pääkonttori", keskeytti hän minut. "Minä olen tässä
+vahtimestarina... Ettekös te nähneet ulkona kirjoitusta kilvessä?
+Sitävartenhan siinä on kilpikin."
+
+-- "Missähän minä saisin kuivata itseäni vähän? Onko kylässä kellään
+samovaria?"
+
+-- "Kuinkas sitten? Onhan samovaria", vastasi harmaatakkinen
+mahtavasti. "Menkää Timo vaarin luoksi tahi väen tupaan, taikka sitten
+Nasar Tarasitshin luokse tahikka sitten kanamuorin Agrafenan luokse."
+
+-- "Kenen kanssa sinä puhelet siellä, pöllö? Et anna ihmisen maata,
+pöllö?" kuului viereisestä huoneesta.
+
+-- "Tääll' on herra, joka kysyy, missä hän saisi kuivata itseänsä."
+
+-- "Mikä herra?"
+
+-- "En tiedä. Koira on mukana ja pyssy."
+
+Viereisessä huoneessa narahti vuode. Ovi aukeni ja sisään astui lihava,
+lyhyt mies, noin viidenkymmenen iässä, kaula kuin härällä, silmät
+pullollaan, posket tavattoman pyöreät ja kiilto koko naamalla.
+
+-- "Mitäs teillä olisi tarvis?"
+
+-- "Kuivata vaatteitani tahtoisin."
+
+-- "Ei täällä sovi."
+
+-- "Min'en tiennyt, että tässä oli konttori; muutoin niin ... kyllä
+minä kernaasti maksan..."
+
+-- "No kyllä sentään sopii täälläkin", vastasi paksu mies; "suvaitkaapa
+astua sisään." (Hän saattoi minut toiseen kamariin, ei kumminkaan
+siihen, josta itse oli tullut). "Kelpaako tämä?"
+
+-- "Kelpaa kyllä... Saisinko minä teetä kerman kanssa?"
+
+-- "Saatte niinkin. Suvaitkaa vaan riisua ja levähtää vähän; tee on
+valmista tuossa paikassa."
+
+-- "Kenenkä maatila tämä on?"
+
+-- "Helena Nikolajevna Losnjakov'in."
+
+Hän meni ulos. Minä katsahdin ympärilleni. Laipion vieressä, joka
+eroitti minun huoneeni konttorista, seisoi suuri nahkainen sohva. Kaksi
+tuolia, nekin nahkaisia ja erinomaisen suurilla selkämyksillä
+varustettuja, seistä törötti yksi kummallakin puolen huoneen ainoata
+akkunata, joka antoi kadulle. Seinät oli katettu viheriäisillä,
+punaviiruisilla tapeteilla, ja seinillä riippui kolme suurta
+öljymaalausta. Yksi maalaus kuvasi metsäkoiraa, jolla oli sininen nauha
+kaulassa ja kirjoitus: "minun iloni." Koiran jalkain juuressa juoksi
+verta, ja toisella rannalla istui hongan juurella sanomattoman suuri
+jänis, toinen korva pystyssä. Toisessa kuvassa oli kaksi ukkoa arbusia
+syömässä; arbusin takaa näkyi taampaa kreikkalainen pylväskäytävä, ja
+siinä oli kirjoitus: "Yksinäisyyden temppeli". Kolmannessa näkyi
+puolialaston nainen pitkällään en raccourci, polvet punaiset ja
+kantapäät sangen paksut. Koirani ei vitkaillut hetkeäkään, vaan ryömi
+ylenluonnollisilla ponnistuksilla sohvan alle ja löysi siellä
+varmaankin paljon pölyä, koskapa sitä rupesi kauheasti aivastuttamaan.
+Minä astuin akkunaan. Hovista konttoriin oli kadun poikki vinoon pantu
+lautoja, ja tämä oli sangen tarpeellinen varovaisuus, sillä ympärillä
+oli meidän ruokamultaisen maanlaatumme ja pitkällisten sateitten
+vaikutuksesta syntynyt sanomaton lika. Hovikartanon lähellä -- joka oli
+takaperin katua vasten -- näkyi, mitä tavallisestikin näkyy
+herraskartanojen lähellä: tyttöjä luopuneissa kattunipuvuissa mennä
+puikki puoleen ja toiseen; renkejä kävellä laahusteli liassa, väliin
+seisattuen ja miettiväisinä raapien selkäänsä; aitaan sidottu
+kymmenysmiehen hevonen huiskutti laiskasti häntäänsä ja kurottaen
+turpaansa korkealle kalusi aidaksia. Kanat kaakattelivat, näivettyneet
+kalkkunat huutelivat alinomaa toisillensa. Mustan ja lahonneen
+rakennuksen, luultavastikin, saunan kynnyksellä istui roteva mies
+kitara käsissä, laulellen jonkunmoisella reippaudella:
+
+    "Ja kunu oli ilima niini kolokkoa.
+    Ja kunu ei minunu kulutaani kuulukaan!"
+
+Paksu mies tuli kamariini.
+
+-- "Jo tuodaan teetä teille", sanoi hän minulle, ystävällisesti
+myhähtäen.
+
+Harmaatakkinen konttorin vahtimestari asetti vanhalle pelipöydälle
+samovarin, teekannun, lasin rikkinäisine vateineen, astiallisen kermaa
+ja raksun bolhoviläisiä rinkeleitä, kovia kuin piikivi. Paksu mies meni
+ulos.
+
+-- "Kukas se on?" kysäsin minä vahtimestarilta, -- "voutiko vai?"
+
+-- "Ei ole. Hän oli ylimmäinen rahanvartija ensin, mutta nyt on hän
+pääkonttoristi."
+
+-- "Eikö teillä olekaan voutia?"
+
+-- "Ei ole. Meillä on työnjohtaja Mihail Mikulov, mutta vouteja ei
+ole."
+
+-- "On kai hoitaja sitten?"
+
+-- "On kyllä, Saksalainen Kaapersmanni, Kaarlo Karlitsh; mutta hän ei
+pidä hoitoa eikä valtaa."
+
+-- "Kukas teillä hoitoa ja valtaa pitää?"
+
+-- "Rouva itse."
+
+-- "Vai niin!... Onkos teillä konttorissa paljonkin väkeä?"
+
+Vahtimestari miettimään:
+
+-- "Kuusi henkeä."
+
+-- "Ketä kaikkia?"
+
+-- "No onhan niitä. Ensinnäkin on Vasili Nikolajevitsh,
+pää-rahanhoitaja, sitten on Pietari, konttoristi ja sitten Pietarin
+veli Iivana, konttoristi, ja vielä toinen Iivana, konttoristi,
+Koskenkin Nasarov, konttoristi sekin, ja sitten minä -- ja kukas niistä
+kaikista tolkun tiesi."
+
+-- "Onkos teidän rouvalla paljo talonväkeä?"
+
+-- "Ei niitä niin paljon paljoa ole..."
+
+-- "Kuinka monta sentään?"
+
+-- "Taitaahan niitä keräytyä noin puolentoista sataan."
+
+Me vaikenimme kumpikin.
+
+-- "Kirjoitatkos sinä kauniisti?" alotin minä taas.
+
+Mies myhähti koko suunsa leveältä; nyykäytti päätänsä, pistihe
+konttoriin ja toi paperin, jossa oli kirjoitusta.
+
+-- "Tämä on minun kirjoitustani" sanoi hän, yhä vieläkin hymyillen.
+
+Minä katsahdin. Puolelle lehdelle harmahtavaa paperia oli kauniilla ja
+suurilla kirjaimilla kirjoitettu seuraava:
+
+  Käsky.
+
+  "Ananjevon hovin pääkonttorista hoitajalle Mihail Mikulov'ille
+  N:o 209.
+
+  "Täten käsketään sinua, heti tämän saatuasi, ottamaan selvän:
+  kuka se oli, joka viime yönä humalapäissään ja sopimattomia
+  lauluja laulaen kulki englantilaisen puiston kautta ja herätti
+  opettajattaren, franskalaisen madam Eugénie'n ja häiritsi
+  häntä? Ja mitä vartijat sillä aikaa tekivät ja kuka vartijana
+  puutarhassa oli ja salli semmoisen epäjärjestyksen tapahtua?
+  Kaikesta kuin yllä sanottu on, tulee sinun tarkka selko ottaa
+  ja siitä tieto antaa konttorille.
+
+                             "Pääkonttoristi Nikolai Hvostov."
+
+Tähän paperiin oli kiinnitetty suuri vaakunasinetti, jossa oli
+kirjoitus: "Ananjevon hovin pääkonttorin sinetti." Alhaalle oli
+liitetty kirjoitus: "Tarkasti täytettävä. Helena Losnjakov."
+
+-- "Itse rouvako tämän lapun on tähän kirjoittanut?" kysyin minä.
+
+-- "Kuinkas sitten? Itse. Siina hän itse kirjoittaa. Muutoin ei olisi
+käskyllä mitään voimaakaan."
+
+-- "Lähetättekö te nyt tämän käskyn hoitajalle?"
+
+-- "Emme lähetä. Itse tulee, niin lukee, se on: se luetaan hänelle;
+itse hän, näette, ei osaa lukea."
+
+Vahtimestari vaikeni.
+
+-- "Mitäs sanotte?" liitti hän, myhäillen: "eikös se ole hyvin
+kirjoitettu?"
+
+-- "Hyvin on."
+
+-- "Kyllä se niin on, ett'ei se ole minun oma sepittämäni. Siihen on
+taas meillä Koskenkin koko seppä."
+
+-- "Mitenkä? Sepitetäänkös teillä käskyt ensin?"
+
+-- "Kuinkas muutoin? Eihän sitä suorastaan sovi puhtaaksi kirjoittaa."
+
+-- "Paljonko sinulla on palkkaa?" kysyin minä.
+
+-- "Kolmekymmentä viisi ruplaa ja viisi ruplan saappaiksi."
+
+-- "Oletkos tyytyväinen?"
+
+-- "Olen kyllä. Ei meidän konttoriin pääsekään joka mies. Minä
+puolestani olen oikein niinkuin luotu tähän ammattiin: setäni oli
+hovissa kamaripalvelijana."
+
+-- "Onkos sun hyvä olla?"
+
+-- "Hyvä on. Kyllä se on sekin totta", lisäsi hän huoaten, "että
+niinkuin nyt esimerkiksi kauppamiesten luona on meikäläisen miehen
+parempi olla. Kauppamiehissä on meikäläisen oikein hyvä olla. Tuossa
+tuli meille eilen kauppamies Venev'ista, niin hänen renkinsä se sitä
+toimitti minulle... Hyvä on olla, oikein hyvä."
+
+-- "Maksavatko kauppamiehet suuremman palkan?"
+
+-- "Herra varjelkoon! Niskapäästä pellollehan ne ajaisivat, jos
+pyytäisi heiltä palkkaa. Ei maar! Kun kerran olet kauppamiehellä
+palveluksessa, niin palvelekin häntä hengessä ja totuudessa. Hän antaa
+sulle ruo'an ja juomaa ja vaatteet ja kaikki. Jos teet hänelle
+mieliksi, niin antaa hän enemmänkin... Mitäpäs sitä palkalla tekee! Ei
+ole tarvis ensinkään palkkaa. Ja mitä taas niinkuin eloon ja oloon
+tulee, niin kauppamies elää paljon yksinkertaisemmin, meikäläisen
+tavalla, oikein venäläiseen viisiin. Kun näetsen matkalla ollaan, niin
+juo hän teetä, ja sinäkin juot teetä; mitä hän syö, sitä syöt sinäkin.
+Kauppamies ... niin, kuinkas sitten; kauppamies on kokonaan toista kuin
+herra. Kauppamies ei ole olevinaan; suuttuu kyllä toisinaan ja lyöpikin
+silloin, ja siinä se on sen laulun loppu. Ei hän viisastele eikä
+pistele... Mutta toisin on olla herran kanssa! Hänelle näetsen ei
+kelpaa mikään; ei ole tämä hyvä, ei ole tuo mielenperäistä. Viet tuossa
+hänelle vesilasin tahi ruokaa kannat -- 'ah! vesi haisee! Ah! ruoka
+haisee!' Ei muuta siinä, kun menet ulos, seisot oven takana kotvasen ja
+tuot uudestaan, -- 'kas niin! nyt on hyvä, kas nyt ei haisekaan.' Mutta
+rouvat sitten, mutta rouvat ... tahi vielä enemmän ryökinät!"...
+
+-- "Fetika!" kuului konttorista paksun miehen ääni.
+
+Vahtimestari meni nopeasti ulos. Minä join lasin loppuun, yritin
+pitkäkseni sohvalle ja nukuin.
+
+Minä makasin pari tuntia.
+
+Herättyäni aioin nousta, mutta laiskuus vaivasi. Minä ummistin
+silmiäni, mutta en nukkunutkaan enää. Laipion takaa konttorista kuului
+hiljaista puhetta. Ehdottomastikin rupesin kuuntelemaan.
+
+-- "Justiin niin, niin justiin Nikolai Jeremeitsh", puhui yksi ääni;
+"justiin niin. Pitäähän se ottaa lukuun, pitää kyllä... Hm!" Puhuja
+rykäsi.
+
+-- "Uskokaa pois Gavrilo Antonitsh", kuului paksu mies vastaavan;
+"kukas se sitten tietäisi miten näillä mailla ollaan ja eletään, ellen
+minä?"
+
+-- "Kukas sitten, ellette te, Nikolai Jeremeitsh? Tehän olette täällä,
+niin sanoakseni, ensimmäinen mies. No kuinkas se nyt sitten olisi?"
+jatkoi tuntematon ääni, "mihinkäs päätökseen sitä tullaan, Nikolai
+Jeremeitsh? Sallikaa kysyä ja olla utelias."
+
+-- "Niin, mihinkä muka päätökseen Gavrilo Antonitsh? Teistähän se asia,
+niin sanoakseni, riippuu; minusta näyttää niinkuin ei teillä olisi
+oikeata halua."
+
+-- "Mitäs te nyt Nikolai Jeremeitsh, mitäs te nyt puhuttekaan? Meidän
+asiamme, niinkuin nyi esimerkiksi, tiettyhän se on, kauppa-asia; meidän
+asiamme on ostoa. Sehän se, niin sanoakseni, on meidän ammattimmekin,
+Nikolai Jeremeitsh."
+
+-- "Kahdeksan ruplaa", lausui paksu mies harvaan.
+
+Kuului huokaus.
+
+-- "Kovin tahdotte paljoa, Nikolai Jeremeitsh!"
+
+-- "Mahdotonta on toisin, Gavrilo Antonitsh; niin totta kuin Herra
+taivaassa."
+
+Oltiin kotvanen ääneti.
+
+Minä kohosin hiljaa ja katsoin laipiossa olevan raon kautta. Paksu mies
+istui selin minuun. Häneen päin istui kauppamies, noin neljänkymmenen
+iässä, laiha ja kalpea, niinkuin olisi hänet voideltu liinaöljyllä. Hän
+näpelehti alinomaa partaansa, räpytti hyvin tiheästi silmiään ja
+tempoeli huuliaan.
+
+-- "Erinomaiset ovat, niin sanoakseni, tänä vuonna oraat", rupesi hän
+taas puhelemaan; "oikein minä ilokseni katselin matkalla. Hamasta
+Voronesh'in kaupungista ovat aivan erinomaisia laihot, niin sanoakseni
+ensimäistä sorttia."
+
+-- "Kyllähän laihot ovat hyvät", vastasi pääkonttoristi; "mutta niinhän
+se on kuin sanotaan, kiitä huomenna hevosta, toisna vuonna morsianta."
+
+-- "Niin justiin, Nikolai Jeremeitsh, kaikki on Jumalan vallassa: totta
+puhutte, sulaa totta... Vieraanne tuolla taisi herätä."
+
+-- "Ei, kyllä hän nukkuu. Mutta sopiihan sitä..."
+
+Hän tuli ovelleni.
+
+-- "Ei, kyllä hän nukkuu", toisti hän ja palasi sijallensa.
+
+-- "Kuinkas se nyt sitten on, Nikolai Jeremeitsh? Olkoon menneeksi",
+jatkoi hän, alinomaa räpyttäen: -- "kaksi harmaata ja yksi valkoinen
+teille, mutta siellä" (hän viittasi päällään kartanoon) "siellä puoli
+seitsemättä. Tuohon käteen, vai?"
+
+-- "Neljä harmaata", vastasi vouti.
+
+-- "Kolme olkoon!"
+
+-- "Neljä harmaata eikä yhtään valkoista."
+
+-- "Kolme, Nikolai Jeremeitsh."
+
+-- "Älkää puhukokaan, Gavrilo Antonitsh."
+
+-- "Kylläpäs sitä on koko kankea mies", jupisi kauppias. "Parempihan
+minun on päättää kaupat itse rouvan kanssa."
+
+-- "Kuinka vaan suvaitsette", vastasi paksu mies. "Sopiihan sekin.
+Mitäs te sitte tässä turhia puuhailettekaan? Menkää vaan!"
+
+-- "No älkäähän toki, Nikolai Jeremeitsh! Jokos sitä nyt suututtiin?
+Muutoinhan minä vaan sanoa pöläytin..."
+
+-- "Ei, no, mitäs tässä todellakaan..."
+
+-- "Olkaa tuossa nyt jo ... leikkiähän se oli, kuulittenhan! Ota nyt
+puoli neljättä; eihän sinusta muutoin pääse."
+
+-- "Neljä olisi pitänyt ottaa, mutta minä pöllö kiiruhdin liiaksi",
+jupisi vouti.
+
+-- "Ja tuolla sitten kartanossa puoli seitsemättä, Nikolai Jeremeitsh,
+-- puoleen seitsemättähän siellä jyvät pannaan."
+
+-- "Puoli seitsemättä, johan se on sanottu."
+
+-- "Tuohon käteen sitten Nikolai Jeremeitsh." Kauppias lyödä läimäytti
+taaralla olevat sormensa voudin kämmeneen.
+
+-- "Niin, minä sitten lähden Jumalan nimeen!"
+
+Hän nousi. "Niin, Nikolai Jeremeitsh, minä nyt menen rouvan luokse ja
+käsken ilmoittaa itseni ja niin minä sitten sanonkin, että Nikolai
+Jeremeitsh on määrännyt puoli seitsemättä."
+
+-- "Niin sanokaakin, Gavrilo Antonitsh."
+
+-- "Suvaitkaa ottaa vastaan."
+
+Kauppias pisti paksun voudin kouraan vähäisen setelitukun, kumarsi,
+heilautti päätään, otti kahdella sormella lakkinsa, kohautti
+olkapäitänsä, pani koko ruumiinsa aaltomaiseen liikkeesen ja läksi
+ulos, somasti narskuttaen saappaillansa.
+
+Nikolai Jeremeitsh astui seinän viereen ja rupesi, niin paljo kuin minä
+huomasin, tarkastelemaan kauppiaan antamia seteleitä.
+
+Ovesta pilkisti punatukkainen pää, leu'oissa tuuhea parta.
+
+-- "No kuinka on?" kysyi punainen pää: "onko lukossa asia?"
+
+-- "Lukoss' on."
+
+-- "Paljonko?"
+
+Paksu vouti viittasi harmissaan kädellään ja osoitti minun kamariani.
+
+-- "Jaha, hyvä on!" vastasi pää ja katosi.
+
+Paksu mies istahti pöydän ääreen, avasi kirjan, otti helmilaudan ja
+rupesi helmiä heittelemään naksuttelemaan puoleen ja toiseen; eikä
+käyttänytkään hän tähän toimeen etusormeaan, vaan keskisormeansa: se
+oli näet vähän herrasmaisempaa.
+
+Vahtimestari astui sisään.
+
+-- "Mitä nyt?"
+
+-- "Sidor Goloplekon kylästä on tullut tänne."
+
+-- "Vai niin? Käske tänne. Vaan maltas!... Käypäs ensin katsomassa,
+vieläkö tuo vieras herra nukkuu tuolla, vai lie jo herännyt."
+
+Vahtimestari astui varovasti kamariini. Minä laskin pääni
+metsälaukulleni, joka oli minulla tyynyn sijassa, ja panin silmät
+kiinni.
+
+-- "Nukkuu", kuiskasi vahtimestari, palattuansa konttoriin.
+
+Paksu mies jupisi jotakin hampaittensa välitse.
+
+-- "No käske nyt Sidor tänne", virkkoi hän viimein.
+
+Minä kohottausin uudelleen. Sisään astui kookas talonpoika, noin
+kolmenkymmentä vuotta vanha, terve ja punaposkinen, tukka ruskea ja
+leuassa lyhyt kähärä parta. Hän risti silmänsä, katsoen jumalankuvaa
+nurkassa, kumarsi päätä konttoristille, otti lakin molempiin käsiinsä
+ja oikasi itsensä.
+
+-- "Päivää Sidor", virkkoi paksu mies, helmillään naksutellen.
+
+-- "Jumal' antakoon, Nikolai Jeremeitsh."
+
+-- "Millaista on tie?"
+
+-- "Hyvää on tie Nikolai Jeremeitsh. Likaista on vähäsen."
+
+Talonpoika puhui hiljaa ja verkalleen.
+
+-- "Mitenkäs muija jaksaa?"
+
+-- "Mikäpäs hänen on jaksaessa?"
+
+Talonpoika huokasi ja astui askeleen. Nikolai Jeremeitsh pisti kynän
+korvansa taakse ja niisti nenäänsä.
+
+-- "Mille asialle tulit?" kyseli hän edelleen, pistäen kirjavan
+nenäliinan taskuunsa.
+
+-- "No semmoinen, näethän, on laita, Nikolai Jeremeitsh, että meidän
+miehiä vaaditaan kirvestyöhön."
+
+-- "Entä sitten? Kirvesmiehiäkö teiltä puuttuu, vai mitä?"
+
+-- "Eikä niitä puutukaan, Nikolai Jeremeitsh; missä siiten kirvesmiehiä
+olisi, ellei salotilalla! Mutta, Nikolai Jeremeitsh, nyt olisi niinkuin
+kiireet ajat."
+
+-- "Kiireet ajat, niin! Sepä se! kyllähän te kernaasti teette työtä
+muille, mutta oman emäntänne jättäisitte syrjään... Yhtähän se työ on,
+teki sitä missä hyvänsä."
+
+-- "Kyllähän se niinkin on, Nikolai Jeremeitsh, mutta..."
+
+-- "No?"
+
+-- "Niinkuin maksun puolesta, niin..."
+
+-- "Vai niin? Kovinpa te olette käyneet mahtaviksi! Katsos vaan."
+
+-- "Ja onpa se vielä niinkin, Nikolai Jeremeitsh, ettei työtä ole kuin
+viikon maiksi, mutta kumminkin saa täällä olla kuukauden päivät.
+Milloin puuttuu rakennustarpeita, milloin taas pannaan puutarhaan
+polkuja kitkemään."
+
+-- "Saattaa olla, saattaa olla! Niin on kumminkin rouva itse käskenyt,
+eikä siinä ole sinulla eikä minulla yhtään mitään puhumista."
+
+Sidor vaikeni ja rupesi muuttelehtamaan jalalta toiselle.
+
+Nikolai Jeremeitsh käänsi päänsä syrjään ja helmet läksivät kiivaasti
+naksahtelemaan.
+
+-- "Kyllähän ne ... meidän miehet ... Nikolai Jeremeitsh..." puheli
+taas Sidor, sanojaan tavoitellen ... "käskivät niinkuin nyt ...
+teille... tuota... tässä olisi niinkuin..." (Hän pisti suuren kouransa
+poveen ja alkoi vetää sieltä esille kokoonkäännettyä punaraitaista
+pyyhintä).
+
+-- "Mitä? Oletkos sinä hullu, sen pahus?" keskeytti hänet äkisti paksu
+mies. "Mene tuonne minun tupaani", jatkoi hän, melkein työntämällä
+ajaen hämmästynyttä talonpoikaa ulos; "mene sinne vaimoni luokse ...
+hän keittää sulle teetä; minä tulen heti kohta; mene. No mene nyt
+vaan!"
+
+Sidor meni ulos.
+
+-- "Senkin karhu!" jupisi hänen peräänsä pääkonttoristi, pyöritti
+päätään ja rupesi jälleen laskemaan.
+
+Äkkiä kajahtivat kadulla huudot: "Teemu, Teemu! aika temppu Teemu!" ja
+vähän ajan perästä tuli konttoriin lyhyenläntä mies, keuhkotautinen
+näöltään, nenä tavattoman pitkä, silmät suuret ja kankeat ja ryhti
+jotenkin ylpeä. Hänen yllään oli vanha, repaleinen takki, jossa oli
+plyyssikaulus ja pienen pienet napit. Hänellä oli kantamus halkoja
+selässään. Hänen ympärillään tunkeili viisi kuusi miestä, hovin
+talonväkeä, ja nämä ne huutaa melusivat: "Teemu' Eipäs maar Teemu
+olekaan tyhjä mies! Uunin lämmittäjäksi ovat Teemun tehneet, ihan
+lämmitysmestariksi!" Mutta mies plyyssikauluksisessa takissa ei
+välittänyt vähääkään meluavista kumppaneistaan, eivätkä hänen kasvonsa
+juonteet muuttuneet ensinkään. Määränperäisin askelin astui hän uunille
+asti, heitti taakkansa lattialle, nousi ja otti takataskustansa
+nuuskarasian, jonka jälkeen hän pullisti silmänsä ja alkoi mättää
+nenäänsä survottua ja tuhalla sekoitettua mesikän kukkaa.
+
+Pauhaavan joukon rynnätessä sisään oli paksu mies jo rypistää
+kulmakarvansa ja nousi jo istualtaan, mutta huomattuaan, mitä väkeä
+sieltä tuli, myhähti vaan ja kielsi huutamasta, koska viereisessä
+huoneessa muka paraillaan makaa metsämies.
+
+-- "Mikä metsämies?" kysyi pari henkeä yhdestä suusta.
+
+-- "Hovin herra."
+
+-- "Aha."
+
+-- "Melutkoot vaan", puheli plyyssikauluksinen mies, kädet haarallaan;
+"mitäs se minua koskee! Kunhan vaan antavat minun olla rauhassa.
+Lämmittäjäksi on minut tehty..."
+
+-- "Lämmittäjäksi, lämmittäjäksi!" toisti joukko iloissaan.
+
+-- "Rouva on niin käskenyt", jatkoi hän, kohauttaen olkapäitään. "Mutta
+malttakaas te ... kyllä teistä vielä tehdään sikopaimenet. Mutta minä
+olen räätäli ja hyvä räätäli olenkin, paraimmilla Moskovan mestareilla
+olen ollut opissa ja ommellut oikein kenraleille ... ja se taito mulla
+on ja pysyy. Mutta mitäs te siinä harjojanne nostelette? Mitä? Te
+tyhjäntoimittajat, syöttiläät! Niin juuri! Päästäkää minä taas ulos,
+niin en maar kuolekaan nälkään minä: antakaas mulle passi, niin maksan
+hyvänkin veron ja teen herrasväelle mieliksi. Entäs te? Hukkaan
+joudutte joka mies kuin kärpäset. Sepä se!"
+
+-- "Jo vainen valehteletkin", keskeytti hänet rokon-arpinen ja
+vaaleaverinen nuori mies, jolla oli punainen kaulaliina ja rikkinäiset
+kyynäspäät. "Olet sinä ollut passillakin, mutta eipä sinulta herunnut
+herrasväelle veroa ei yhtään, etkä sinä itsellesikään saanut mitään
+koonneeksi. Tuskin pääsit omin koipinesi kotia, ja siitä saakka oletkin
+ollut yhdessä nutussa."
+
+-- "No mitäs tehdä, Konstantin Narkisitsh!" vastasi Teemu. "Kun ihminen
+kerran rakastuu, niin hukka hänet perii samassa, -- mennyttä miestä
+heti paikalla. Eläpäs sinäkin, Konstantin Narkisitsh, ensin niin kauan
+kuin minä ja tule sitten vasta minua tuomitsemaan."
+
+-- "Kylläpäs löysi mies tytönkin, johon rakastua! Ruma kuin hiis!"
+
+-- "No, no, Konstantin Narkisitsh! Älä puhu niin!"
+
+-- "Miks en puhu? Olenhan minä hänet nähnyt; viime vuonna näin hänet
+Moskovassa omin silmin."
+
+-- "Niin, kyllä hän viime vuonna oli vähän niinkuin rumentunut",
+virkkoi Teemu.
+
+-- "Ei mutta kuulkaas nyt, hyvät herrat", sanoi yleenkatseellisesti ja
+välinpitämättömästi muuan kookas, laiha mies, kasvot näppylöissä,
+hivukset kiharoitetut ja rasvatut -- kaiketikin kamaripalvelija.
+"Laulakoonpas meille Nikodemus Afanasjitsh laulunsa. Pistäkääpäs vaan
+lauluksi, Nikodemus Afanasjitsh!"
+
+-- "Niin, niin!" liittivät muut. "Santer on aika mies. Sepäs vasta
+mutkan muisti... Kyllä... Laulapas, Teemu. Salttu on sukkela mies!
+Laula nyt!"
+
+-- "Ei tässä sovi laulaa", lausui Teemu vakaasti, "tässä on hovin
+konttori."
+
+-- "Mitäs sinä siitä huolit? Vai konttoristiksiko tässä tähtäilet?"
+virkkoi Konstantin, korkeasti nauraen. "Kyllä kai."
+
+-- "Kaikki on isäntäväen vallassa", vastasi Teemu parka.
+
+-- "Katsos vaan, minne mies pyrkii, katsos poikaa! Hi-hi-hi!"
+
+Ja kaikki nauramaan, muutamat hyppimäänkin. Mutta enemmin nauraa
+hohotteli muuan viidentoista vuotias poikanulikka, jonkun ylpeämmän
+palvelijan poika. Hänen västissään oli pronssiset napit ja kaulassa
+punertavan-sininen huivi. Olipa hänellä jo ihravatsankin alku.
+
+-- "Kuulepas, Teemu", puuttui puheesen Nikolai Jeremeitsh itseensä
+tyytyväisenä. Joukon melu oli nähtävästikin huvittanut häntä ja tehnyt
+hänet helläksi. "Huonoa mahtaa olla lämmittäjän ammatti? Tyhjää työtä,
+vai mitä?"
+
+-- "No niin, Nikolai Jeremeitsh", vastasi Teemu. "Niinkuin nyt
+esimerkiksi tekin olette nyt meillä pääkonttoristi, se on totta kyllä;
+tottahan se on, mikä totta; mutta olettepa tekin matalissa olleet; väen
+tuvassapa tekin olette asuneet."
+
+-- "Kuules sinä!" tiuskasi hänelle paksu mies. "Muista sinä, kenenkä
+kanssa puhut! Sinun kanssasi, pöllö, lasketaan leikkiä, sinun pitäisi,
+sen pöllö, tuntea ja olla kiitollinen, että sinun kanssasi aikaa
+vietetään, pöllö!"
+
+-- "Suokaa anteeksi, Nikolai Jeremeitsh! Semmoinen vaan pyörähti sana
+suuhuni..."
+
+-- "Kyllä minä sinut pyöräytän!"
+
+Ovi aukeni ja passaripoika juoksi sisään.
+
+-- "Nikolai Jeremeitsh! Rouva kutsuu."
+
+-- "Kuka rouvan luona on?"
+
+-- "Aksinja Nikitishna ja Venev'in kauppamies."
+
+-- "Tulen paikalla. Ja te, veikkoset", jatkoi hän vakuuttavalla
+äänellä, "parasta on, että menette pois vasta leivotun lämmittäjänne
+kanssa: sattuu vielä Saksalainen hyppäämään tänne, niin kantelee heti
+kohta rouvalle."
+
+Paksu mies korjasi hivuksensa, rykäsi kouraansa, joka oli melkein
+kokonaan takin hihan sisässä, pani nutun napit kiinni ja läksi astua
+laapottamaan rouvan luokse. Vähän ajan perästä läksi koko
+räyhyjoukkokin Teemun kanssa hänen jälkeensä. Konttoriin jäi vaan vanha
+tuttavani, vahtimestari. Hän rupesi kyniä teroittamaan, mutta nukkui
+istuvilleen. Muutamat kärpäset käyttivät heti kohta hyödykseen tätä
+onnellista tilaisuutta ja asettuivat hänen suunsa pieliin. Itikka istui
+hänen otsallensa, levitti säännöllisesti jalkansa ja verkalleen pisti
+kärsänsä hänen pehmeään ihoonsa. Sekainen punatukkainen ja parrakas pää
+ilmaantui oveen, pilkisti useampia kettoja ja astui konttoriin tuoden
+mukanaan jotenkin ruman vartalonsa.
+
+-- "Fetika! kuuletko Fetika! Sen unikeko!" virkkoi punatukka.
+
+Vahtimestari avasi silmänsä ja nousi tuolilta.
+
+-- "Menikö Nikolai Jeremeitsh rouvan luokse?"
+
+-- "Meni kyllä, Vasili Nikolaitsh."
+
+-- "Vai niin", arvelin minä, "tuossahan on pää-rahanhoitaja."
+
+Rahanhoitaja alkoi kävellä huoneessa edes takaisin. Paremmin sanoen,
+hän hiiviskeli, aivan kissan lailla. Hänen hartioillaan huljui vanha
+musta frakki, jossa oli peräti kapeat liepeet. Toinen käsi oli
+rinnalla, toisella hän alinomaa näpelehti korkeata ja ahdasta jouhista
+kaulaliinaansa ja ponnistellen pyöritteli päätään. Saappaat olivat
+hänellä pukinnahkaiset ilman narinata, ja hänen astuntansa oli hyvin
+pehmeätä.
+
+-- "Herra Jagushkin kyseli teitä tänään", liitti vahtimestari.
+
+-- "Vai kyseli? No mitä hän sanoo?"
+
+-- "Sanoi illalla menevänsä Tytyrevin luokse ja odottelevansa teitä
+siellä. Minun pitää, sanoi, Vasili Nikolaitshin kanssa puhella
+tärkeistä asioista, mutta mistä asioista, sitä hän ei virkkanut; kyllä,
+sanoi, Vasili Nikolaitsh sen tietää."
+
+-- "Hm!" vastasi rahanhoitaja ja astui akkunaan.
+
+-- "Onko Nikolai Jeremeitsh konttorissa?" kajahti eteisessä luja ääni
+ja sisään astui isokasvuinen, nähtävästi suutuksissaan oleva mies,
+kasvot epäsäännölliset, mutta älykkäät ja rohkeat ja puku varsin
+siisti.
+
+-- "Eikö hän ole täällä?" kysäsi hän vilaisten ympärilleen.
+
+-- "Nikolai Jeremeitsh on rouvan luona", vastasi rahanhoitaja. "Sanokaa
+minulle asianne, Paavali Andreitsh; minulle saatatte sen sanoa. Mitä te
+tahdotte?"
+
+-- "Mitäkö tahdon? Tahdotteko te tietää, mitä minä tahdon?"
+(Rahanhoitaja nyykäytti sairaanomaisesti päätänsä). "Minä tahdon hänet
+opettaa, tuon kunnottoman möhömahan, tuon kurjan parjaajan... Kyllä
+minä opetan hänet parjaamaan!"
+
+Paavali heittihe tuolille istumaan.
+
+-- "Mitäs te, mitäs te Paavali Andreitsh nyt puhuttekaan? Rauhoittukaa
+toki... Ettekös te häpeä? Älkää toki unohtako kestä te puhutte, Paavali
+Andreitsh." Niin puheli kiireesti rahanhoitaja.
+
+-- "Kestäkö puhun? Vähät minä siitä, että hänet on tehty
+pääkonttoristiksi. Kylläpäs löysivät siihen parhaan miehen! Kyllä siinä
+tosiaankin päästivät pukin kaalimaan vartijaksi."
+
+-- "No mutta lakatkaa toki, Paavali Andreitsh, lakatkaa ... mitä
+joutuvia te nyt puhuttekaan?"
+
+-- "Kas niin, kyllä nyt taas kettu repolaisen häntä heilahtelee!...
+Minä istun täällä kunnes hän tulee", tiuskasi Paavali äkäisesti ja löi
+nyrkillänsä pöytään. "Kas niin! tuollapa hän jo tuleekin", lisäsi hän
+katsahtaen akkunasta; "kun pahasta puhuu, niin se on selän takana...
+Tervetultua!"
+
+Hän nousi.
+
+Nikolai Jeremeitsh astui konttoriin. Hänen kasvonsa loistivat
+mielihyvästä. Nähtyänsä Paavalin, hän kävi vähän hämille.
+
+-- "Hyvää päivää, Nikolai Jeremeitsh!" huusi Paavali painavasti,
+verkalleen astuen häntä vastaan. "Hyvää päivää!"
+
+Pääkonttoristi ei vastannut mitään. Oveen ilmaantuivat kauppamiehen
+kasvot.
+
+-- "Miksi ette suvaitse vastata minulle?" jatkoi Paavali. "Vaan ...
+eihän sentään. Ei sovi näin päin; huuto ja melu eivät tässä auta.
+Sanokaat paremmin hyvällä, Nikolai Jeremeitsh, mistä syystä te minua
+vainootte? Miksi tahdotte tuhoani? No puhukaa nyt, puhukaa!"
+
+-- "En minä tässä rupea teidän kanssanne juttelemaan", vastasi
+pääkonttoristi vähän levotonna. "Eikä minulla ole aikaakaan. Yhtä minä
+vaan kummastelen. Mistä te luulette, että minä tahdon teidän
+turmiotanne, että minä teitä vainoon? Ja mitenkä minä voin teitä
+vainota? Ettehän te ole minun konttorissani"
+
+-- "Niin vainen?" vastasi Paavali. "Se vielä olisi puuttunut. Mutta
+mitä te teeskentelette, Nikolai Jeremeitsh?... Ymmärrättehän te minut?"
+
+-- "Enkä ymmärrä."
+
+-- "Ymmärrätte kyllä."
+
+-- "En jumaliste ymmärräkään."
+
+-- "Vielä vannottekin! Ja olkoon menneeksi. Ettehän te pelkää
+Jumalatakaan. Sanokaas, miksikä te teette tyttö paran elämän
+katkeraksi? Mitä te tahdotte hänestä?"
+
+-- "Kestäs te puhutte, Paavali Andreitsh?" kysyi paksu mies
+teeskennellyllä kummastuksella.
+
+-- "Vai ette tiedä vainen? Minä puhun Tatjanasta. Pelätkää toki
+Jumalata. Mistä te kostatte? Hävetkää: te olette nainut mies, teillä on
+jo minun kokoisia lapsia; mutta minä en muuta tahdo ... minä tahdon
+naida, minun aikomukseni on rehellinen."
+
+-- "Minkäs minä sille voin, Paavali Andreitsh? Rouva ei salli teidän
+naida; siihen kieltoon on hänellä oikeus! Minkäs minä voin?"
+
+-- "Vai niin? Vai ette te ole yhdessä liitossa tuon vanhan noidan,
+emäntäpiian, kanssa? Vai ette te parjaa? Meitä? Vai ette te keksi
+turvattomasta tytöstä kaikenlaisia jaarituksia? Vai ette te ole
+vaikuttaneet sitä, että hänet siirretään pesijästä karjapiiaksi! Vai ei
+teidän ole siihen syytä, että häntä lyödään ja pidetään sulkeissa?
+Hävetkää, hävetkää vanha mies? Varokaa vaan, yks kaks saattaa halvaus
+kaataa teidät maahan ... teidän tulee tehdä tili Jumalalle."
+
+-- "Haukkukaa vaan. Paavali Andreitsh, haukkukaa... Ettepä taida enää
+niinkään kauan haukkua!"
+
+Paavali vimmastui.
+
+-- "Mitenkä? Rupeatko uhkailemaan?" tiuskasi hän. "Luuletko minun
+pelkäävän sinua? Älä luule. Mitä minä pelkäisin?... Minä löydän leipäni
+joka paikasta. Mutta, kas sinun on laitasi toinen. Täällä vaan sinun on
+olosi, täällä sinä vaan elät ja parjaat, ja varastat..."
+
+-- "Kas vaan, millainen herra tuosta on tullut", keskeytti hänen
+konttoristi, jolta myöskin rupesi maltti loppumaan. "Välskäri, pelkkä
+välskäri, puoskari tuommoinen vaan, ja pitää mokomatakin melua. Johan
+nyt!"
+
+-- "Niin, välskäri vaan, mutta ilmanpa tätä välskäriä te, hyvä herra,
+loikoisitte paraikaa hautuumaalla mätänemässä. Ja hittoko minut silloin
+riivasikaan parantamaan hänet", lisäsi hän hampaittensa välitse.
+
+-- "Sinäkö muka minut paransit?... Et maar! Sinä tahdoit myrkyttää
+minut; sinä juotit minulle elävää hopeata", intti konttoristi.
+
+-- "Mitäs, kun ei sinuun vaikuttanut muu, kuin elävä hopea."
+
+-- "Elävä hopea on lääkintöhallituksen kautta kielletty", jatkoi
+Nikolai; "minä nostan vielä kanteen tästä asiasta... Sinä tahdoit
+tappaa minut, -- niin juuri; mutta Jumala ei sallinut."
+
+-- "Älkäähän nyt, hyvät herrat", yritti rahanhoitaja puhumaan.
+
+-- "Mene tiehes!" kiljasi konttoristi. "Hän tahtoi minut myrkyttää!
+Ymmärrätkös sinä sitä?"
+
+-- "Kyllähän minä olisin mokomatakin... Kuules, Nikolai Jeremeitsh!"
+huusi Paavali vimmastuneena. "Minä pyydän vielä viimeisen kerran...
+Sinä olet itse pakoittanut minut ... en voi kestää enää. Jätä sinä
+rauhaan meidät, ymmärrätkös? Muutoin, Jumal' auta, jommankumman meistä
+käy huonosti, sen minä sanon."
+
+Konttoristi ylvästeli edelleen.
+
+-- "Minä en pelkää sinua", huusi hän, "kuuletkos, maitoparta? Minä sain
+kurissa pidetyksi sinun isäsikin, minä panin hänetkin aisoihin  --
+kavahda."
+
+-- "Älä muistuta minulle isästäni, Nikolai Jeremeitsh! Älä muistuta!"
+
+-- "Mikäs kieltäisi?"
+
+-- "Älä muistuta sanon minä!"
+
+-- "Ja ole sinä asemillasi, sanon minä... Luulet olevasi kovin
+tarpeellinen kapine meidän rouvalle; ole vaan! mutta jos hänen tulee
+valita toinen meistä, -- niin pois siirryt koreasti sinä. Rähistä ei
+saa kukaan! Varo itseäsi!" (Paavali vapisi vihan vimmasta). "Mutta
+Tatjana on saanut ansionsa jälkeen... Maltahan, vielä minä hänet
+paremminkin opetan."
+
+Paavali syöksi eteenpäin kohotetuin käsin, ja konttoristi kaatui
+raskaasti lattialle.
+
+-- "Kahleisin mies, kahleisin", parkui Nikolai Jeremeitsh...
+
+En rupea kuvaamaan tämän kohtauksen loppua. Pelkään jo niinkin
+loukanneeni lukijan tunteita.
+
+Samana päivänä palasin kotia. Viikon perästä sain kuulla, että rouva
+Losnjakov oli jättänyt sekä Paavalin että Nikolain palvelukseensa,
+mutta oli lähettänyt Tatjana piian pois tilalta: hän ei nähtävästi
+ollut tarpeen.
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Metsämiehen muistelmia, by Ivan Turgenev
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK METSÄMIEHEN MUISTELMIA ***
+
+***** This file should be named 34760-8.txt or 34760-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        http://www.gutenberg.org/3/4/7/6/34760/
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+http://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+http://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at http://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit http://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including checks, online payments and credit card donations.
+To donate, please visit: http://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     http://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/34760-8.zip b/34760-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..228e709
--- /dev/null
+++ b/34760-8.zip
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..9998071
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #34760 (https://www.gutenberg.org/ebooks/34760)