initial commit of ebook 34631HEADmain

1 files changed, 5949 insertions, 0 deletions

diff --git a/34631-8.txt b/34631-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..a5c049e
--- /dev/null
+++ b/34631-8.txt
@@ -0,0 +1,5949 @@
+The Project Gutenberg EBook of Hovin Roosa, by Fr. Spielhagen
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Hovin Roosa
+
+Author: Fr. Spielhagen
+
+Translator: Aatto S.
+
+Release Date: December 13, 2010 [EBook #34631]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK HOVIN ROOSA ***
+
+
+
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+
+
+
+
+
+HOVIN ROOSA
+
+Kirj.
+
+Fr. Spielhagen
+
+
+Saksan kielestä suomentanut Aatto S.
+
+
+Helsingissä,
+Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kustantama.
+1880.
+
+
+
+
+I.
+
+
+Kylän päässä, missä maantie vähitellen alkaa kohota vuoristoa kohti,
+oli oikealla puolella "Hovi". Siihen kuului asuinkartano ja pehtorin
+huoneus sekä pari tallia ja latoa, joiden välipaikat täytti korkea,
+hakatuista kivistä rakennettu muuri. Ei kukaan, ken matkallansa
+vuoristosta laaksoon nopeasti ajoi hyvin kivitettyä kylän katua, nähnyt
+tässä "hovissa" mitään, mikä sen olisi eroittanut kylän muista,
+vähintäänkin kahdestakymmenestä talosta, ellei hänellä ollut erittäin
+tarkka silmä huomaamaan ympäristön yksityiskohtia; vaan nuori
+ylioppilas ja maisemain kuvaaja, joka jalkasin matkaten saattoi
+paremmin tarkastella, näki heti ett'ei "hovi" ollut mikään tavallinen
+talo. Siinä oli ensiksi kaksi lehmusta, yksi portin kummallakin
+puolella. Ne olivat vähintäänkin yhtä vanhat kuin kirjoitus
+teräväkaarisen portin päällä (josta suurella vaivalla eroitti kirjaimet
+A.D. ja numerot 1, 6, 5, 2) ja vaakuna vuosiluvun yläpuolella, jota
+sade, tuuli ja raju-ilma olivat niin kovin kosketelleet, että siinä,
+paitsi näitä kaikkia seppelöitsevää ritarin kypärää, oli varsin vähän
+vaakunaksi kelpaavaa. Rivi kivisiä, raskaalla ruostuneella
+piikkiketjulla yhdistettyjä pylväitä ympäröitsi hovin alaa pitkin
+maantietä ja samoin toisella puolella pitkin kaitaista kylän katua.
+Tämä vitja-aita osoitti myöskin, että sen takana oli toisenlainen
+maailma kuin se, josta nuo repaleiset, iloiset ja nälkäiset olennot
+olivat kotoisin, jotka usein kiikkuivat tuntikausia kirisevillä
+rautanuorilla. Suuresti ja syystä kyllä harmistuneena avasi vanha,
+vaalenneesen pukuun puettu mies tuon tuostakin alakerran viheriöitä
+ikkunan peitteitä ja puristi ryppyistä nyrkkiään lapsille, jotka aina
+heti vanhuksen nähtyään alkoivat täyttä karkua juosta kylän katua alas.
+Nuo viheriät ikkunan peitteet olivat muuten enimmäkseen sulettuina
+toisessakin kerrassa. Tästä päättäen olivat asuinhuoneet huoneuksen
+toisilla sivuilla, pihaan päin, jos koko hovissa muuten asujia olikaan.
+
+Jos nyt, tuosta sateen turmelemasta aatelisesta vaakunasta
+ja rautaisesta piikkiketjusta huolimatta, pientä, suuriin
+porttipuoliskoihin sovitettua ovea avasi ja katsoi hovin pihaan, niin
+ei sielläkään ollut paljon uteliaisuutta herättävää. Rautaisia,
+käsipuilla varustettuja portaita pääsi ylös kuistille, jossa oli
+muutamia viheriäksi maalatuita penkkiä; veistoksilla runsaasti
+koristettu tamminen ovi vei siitä edelleen porstuaan; pihan keskellä
+oli pyöreä katettu kaivo, yksinkertaisine laitoksineen vesiämpärin
+laskemista ja nostamista varten; pehtorin asunnon oven päällä suuret
+hirven sarvet; liian avonaisen katoksen alla yhdet häkkikärrit ja yhdet
+vanhat vaunuramut, joiden tangolla istui sangen kaunis riikinkukko;
+taempana muutamia kivestä rakennettuja, korjausta hyvinkin kaipaavia
+ulkohuoneita, jotka näyttivät kokonaan rauhaan jätetyiltä; niiden
+monesti paikattujen tiilikattojen yli kumartelivat komeain puiden
+korkeat latvat -- siinäpä olikin likipitäin kaikki, mitä matkustaja
+huomasi. Vähäarvoinenhan se näky oli, mutta ajattelevainen mieli tunsi
+kuitenkin, ett'ei se ollut aivan jokapäiväistä. Kun minuutin ajan
+ovesta katseli ja näki, miten auringon paiste leikitteli puiden
+latvoissa, katoilla ja riikinkukon kirjavilla höyhenillä, miten
+pitkäkorsinen, pihakivien välissä hyvin höystyvä ruoho aamutuulessa
+kumarteli, ja kuinka pääskyset hiljaa liitelivät edestakaisin, hankkien
+ruokaa puolittain lentoon kykeneville poikasilleen, jotka sirkuttelivat
+pesissä asuinkartanon räystäiden alla, ja kun sitte pani oven hiljaa
+kiini, tuntui kuin olisi lukenut sivun kauniista vanhasta sadusta.
+
+Miksi nyt kylän vanhat ja nuoret, miehet ja vaimot ja lapset tätä
+kartanoa suorastaan "hoviksi" (taloksi) nimittivät, sen sai matkustaja
+kuulla kylän toisessa päässä, jos hän poikkesi "Punaisen Hirven"
+ravintolaan. Sillä Punaisen Hirven kähärätukkainen isäntä oli erittäin
+viisas mies, joka ei ainoastaan tiennyt kaikkea, mitä hänen kylässään,
+vaan myös likipitäin kaikki, mitä muussakin maailmassa tapahtui.
+Häneltä oli vaan puuttunut tarpeellista tilaisuutta todella toimittaa
+suuri historiallinen tehtävänsä, jota suorittamaan hän vallan varmaan
+oli syntynyt. Ainoastaan kerran -- vuonna 1848 -- oli hän ollut siihen
+ryhtymäisillään; vaan sallima ei ollut tuonut oikeaan aikaan
+viittaussanaa. Ensiksi eivät nuo tyhmät talonpojat olleet laisinkaan
+voineet ymmärtää, mistä oikeastaan oli kysymys, ja kun he olivat
+ymmärtäneet, että muka kultainen aika oli tullut, jolloin kaikki
+jaettaisiin: vaimot ja lapset, talo ja kartano, hevoset, härät, lampaat
+ja siat, silloin taas ei hallitus tahtonut, vaan olipa vielä hyvin
+vähällä panna Punaisen Hirven puheliaan isännän lukonkin taakse, ellei
+hän vielä aivan oikeaan aikaan olisi pistänyt pilliään pussiin.
+
+"Vaan näettehän, herraseni", sanoi Punaisen Hirven isäntä, "se tulee
+oikean sivistyksen puutteesta, jota nuo kyllä hyvät ihmiset eivät
+suinkaan löydä kaalinsa tai nauriinsa seasta. Perästäpäin, kun jo oli
+liian myöhäistä, ovat he kyllä nähneet, miten tyhmiä tölliköitä he
+olivat, kun he v. neljäkymmentäkahdeksan, jolloin heille kaikki niin
+sanoakseni tarjottimella kannettiin, eivät niistä huolineet. Silloin
+olisivat he saaneet ilmaiseksi sen, mitä heidän sitten on täytynyt
+runsaalla rahalla ostaa. No, siitä harmista ovat he jo päässeet, ja
+meidän kesken sanoen, he saattoivat sen maksaakin; mutta häpeä se
+kuitenkin on ja sinä se pysyy. Veroista vapaaksi osto! neljäntoista
+vuoden summa kiiltävissä kovissa taalereissa, kun vanhempamme ja
+vanhempiemme vanhemmat jo kentiesi kuinka monta vuosisataa ovat saaneet
+koroille antaa paraan viljansa, paraan karjansa ja vielä muita
+kaikenmoisia veroja ja kiskomisia! Uskotteko, herrani, ett'ei kukaan
+vanha vaimo tässä kylässä saanut kerätä edes lumppujakaan hovin
+luvatta? ja teurastustoimi, joka jo viisikymmentä vuotta on kuulunut
+minun suvulleni, oli hovin oikeus? -- Hovin vääryys, sanoin minä
+yhdentenäkolmatta päivänä maaliskuuta kahdeksantoistasataa
+neljäkymmentä ja kahdeksan, kun me kaikki olimme kokoontuneet hoville,
+ja se vanhus seisoi oven edessä ja me alempana, ja minä olin puhujana.
+Me emme tahdo enää mitään hovin vääryyksiä, sanoin minä, ja kuparisesta
+elomitasta, jolla hovin hoitaja verojyviä mittaa, on pohja ulospäin
+pullistunut, joten se on kolmannesta suurempi, sanoin minä. Silloin
+olisi teidän pitänyt nähdä vanhusta, miten hän vihasta ihan
+liituvalkeana juoksi huoneesen ja toi pyssyn ja huusi: 'ken minua pitää
+petturina, sen ammun paikalla kuoliaaksi kuin koiran'. Silloin
+juoksivat he kaikki pois, ja minä en sitä asiaa luonnollisesti voinut
+yksinäni saada aikaan. Mutta ylpeys käy lankeemuksen edellä. Kun
+verosta vapaaksi osto tuli ja herra von Weissenbach ei meitä enää
+perjantaina voinut kutsua hoviin tuomarinsa eteen eikä mieltään myöten
+panna vankikomeroon, pisti hän ensin kaikki kauniit taalerimme
+taskuunsa ja möi kaksi ritarikartanoansa; ja tämänkin hovin olisi hän
+myönyt; ainoastaan sentähden ett'ei siihen kuulu mitään maa-omaisuutta
+ja vanhasta kartanosta -- näittehän sen tänne tullessanne -- talo tien
+vieressä oikealla puolella viheriöine ikkunan peitteineen ja lehmukset
+portin edessä -- näitte? no, siitä ei tahtonut kukaan mitään tarjota,
+sillä puisto huoneuksen takana on enimmäkseen vaan huonoa puuta ja
+meillä on metsässä tuolla alhaalla kyllin huokeata puuta, Jumalan
+kiitos. Niin on hän siis saanut pitää hovinsa, ja hän saa nyt olla
+iloinen, ett'ei hän sille ole löytänyt ostajaa, sillä sittemmin on
+kaikki käynyt aivan toisin kuin armollinen herra ajatteli. He menivät,
+näette, kaupunkiin, armollinen herra ja neiti, ja tahtoivat siellä elää
+komeasti ja ilossa. Mutta mitä tapahtuu? Herra von Weissenbach panee
+rahansa uuden pankin asioihin ja ajattelee luultavasti: siinä kasvavat
+ne kaksin ja kolminkertaisiksi, ja yks kaks, mennyt oli kaikki, mitä
+hänellä oli, ja ihmiset sanovat: menipä vielä enemmänkin. Ja eräänä
+kauniina iltana -- siitä on nyt juuri kaksi vuotta -- ja minä
+seisoin oveni edessä postia odotellen, silloin tulivat he, ei neljän
+harmaa-täplikkään vetämissä komeissa vaunuissa, kuten olivat lähteneet,
+vaan vanhoilla rattailla ja yhdellä hevosella, joka ennen oli ollut
+vanhan herran ratsu, eikä ollut viisivuotisesta kaupungin tallissa
+seisomisestaan vähääkään nuorentunut tai kaunistunut. Siitä saakka ovat
+he eläneet hovissa, mistä, tietäköön taivas, luultavasti vanhoista
+romuista, joita kartano on täynnä ylhäältä alas saakka; sillä minun
+talolleni ainakaan eivät he vielä ole penniäkään tuottaneet, vaikka
+minä keitän parasta olutta kahden peninkulman alalla ja koko kylä ostaa
+minulta sokurinsa, kahvinsa ja sikurinsa. No, minusta nähden olkoon se
+miten hyvänsä, minä tulen toimeen aatelisitta nälännäkijöittäkin;
+minussa on myöskin ylpeyteni ja minä kohotan lakkiani kelle tahdon,
+enkä alennai kuten naapurini, jotka yhä vielä puhuvat 'armollisesta
+herrasta', ja kun hänet joskus kylässä näkevät, kumartavat hänelle,
+ikäänkuin siinä itse Herra Jumala olisi, ja hänen tytärtänsä nimittävät
+'hovin neidiksi' ja kun oikein hyvää tarkoittavat, 'hovin pikku Roosa
+ryökkinäksi', ikäänkuin emme kaikki olisi vapaita miehiä, jotka
+valtiolle veronsa maksavat ja joiden ei, hitto vie! tarvitsekaan huolia
+mistään hovista".
+
+Jos Punaisen Hirven isäntä vieraillensa tämmöistä ja muutakin sen
+lisäksi hovista kertoeli ja yleensä joka tilaisuudessa puhui hyvin
+pahaa herra von Weissenbachista ja neidestä, niin olikin hänellä
+jotain syytä siihen, koska hän vanhempiensa köyhinä kuoltua olisi,
+maailmanhistoriallisesta kutsumuksestaan huolimatta, varsin luultavasti
+joutunut kurjuuteen, elleivät herra von Weissenbachin isä ja nykyinen
+herra olisi orpopoikaa ottaneet turviinsa, lähettäneet kouluun ja
+kaikin tavoin muutenkin auttaneet elämään. Ehkäpä koskikin se, mikä
+kähärätukkaisen isännän puheissa oli totta, yksityisiä kohtia, jotka
+eivät hovin asukkaille oikeastaan häpeäksi olleet. Että vanha herra von
+Weissenbach harvoin näyttäytyi alueensa rajojen ulkopuolella ja kaikkia
+kohtaan osoitti ylhäistä kylmäkiskoisuutta, ei kyllä sovi kieltää;
+mutta kun hänen tehtävänsä ei ollutkaan, kuten Hirven isännän, osoittaa
+matkalaisille kylän puolesta kunniaa ja heitä huonoilla kertomuksilla
+ja keskinkertaisella oluella ravita, niin jättikin hän oikeastaan
+tekemättä vaan sen, mikä ei hänen virkaansa kuulunut; ja kun kylän
+rouvat sekä moni mieskin, jotka olivat neidin nähneet tyttöseksi
+kasvavan, hänen nyt, kun oli viisi vuotta ollut kylästä poissa ja
+sillävälin muhkeaksi naiseksi ylennyt, puhellessaan yhä vielä kuten
+muinoisina aikoina nimittivät "hovin pikku Roosaksi", niin ajattelevan
+ihmisen mielestä ei siinäkään ollut mitään vahingollista eikä neidin
+hyvää mainetta pahentavaa. Ehkäpä se päinvastoin osoitti parempaa
+puolta neidin luonteessa; ehkäpä hän oli säilyttänyt aina
+kaksikymmenenteen ikävuoteensa -- siinä iässä oli hän juuri nyt --
+jotakin lapsellisuudestansa ja avosydämmisyydestänsä, joita avuja
+tarkempi korva voisi tuosta ystävällisestä nimityksestä huomata. Tätä
+luuloa ei ainakaan se vastustanut, että neidin nähtiin usein astuvan
+juuri kylän köyhimpäin asukasten majoihin ja monesti vasta pitkän ajan
+perästä palaavan, köyhäin joka kerran toivottaessa hänelle siunausta ja
+hänen käsiään suudellessa. Se seikka vaan oli siinä nimityksessä
+huomattava, että, ken ei neitiä tuntenut, sai tuosta "pikku"-nimestä
+helposti aivan väärän kuvan hänestä; mutta kun kuva sittekin oli
+mieluinen, saattoi tämänkin onnettomuuden pitää melkein kärsittävänä.
+
+
+
+
+II.
+
+
+Olipa se seikka miten hyvänsä, neiti Roosa itse kantoi tuota nimitystä
+sangen keveästi, muuten ei hänen astuntansa olisi voinut olla niin
+notkea, kun hän eräänä ihmeen kauniina syyskesän aamuna astui puiston
+pitkää varjokäytävää myöten lempipaikallensa, kuten tapansa oli tehdä
+kauniina päivinä, siellä hetkisen lukeaksensa, mietiskelläksensä ja
+unelmoidaksensa. Varjokäytävän muodostivat suuren suuret kauniit
+pyökkipuut, jotka tuuheilla oksillaan peittivät leveän tien kokonaan.
+Ainoastaan siellä täällä tunkeusi auringon säde tuuhean lehtikaton
+lävitse kultaamaan maata ja nuorta neitoa, joka iloissaan viileydestä,
+kirjakori vasemmalla käsivarrellaan, oikeassa kädessään leveäreunaista
+olkihattua heilutellen, katseli milloin puiden latvoihin, milloin
+pitkää, auringon kirkastamaan maisemaan vievää käytävää pitkin. Siinäpä
+olisi ollut suloinen kuva sille, joka hänet niin olisi nähnyt nopein
+askelin vaaleassa pukimessaan suurien, tummain puiden välitse
+liihoittelevan. Mutta häntä ei nähnyt kukaan, eikä nuori neitonenkaan
+ajatellut mitään vähemmän kuin huomion herättämistä. Kahteen vuoteen,
+joina hän usein päivä päivänsä perästä oli puiston läpeensä
+kuleskellut, ei hän ollut vielä kohdannut ketään, ellei lukuun oteta
+vanhaa palvelijaa Wengeliä, joka pyssy kädessä usein kävi
+tarkastelemassa, koska hän toimitustensa pitkää luetteloa ei olisi
+metsä- ja puunvartijan viratta pitänyt täydellisenä. Paitsi Wengeliä ja
+silloin tällöin paria kylän miestä, jotka talven tarpeiksi puita
+hakkasivat, ei puistossa ollut ketään tavattavana, niin että Roosa
+täällä viheriäin puiden ja sinisen taivaan alla tiesi yhtä yksin
+olevansa kuin oman kammarinsa seinien välillä, jonka ikkunoista saattoi
+ulkohuoneiden kattojen ylitse suosittuun puistoon katsella. Eikä
+voitukaan helposti löytää toista aluetta, jonka olisi yksinäisyys
+tehnyt niin suosituksi, niin viehättäväksi. Monen moneen vuoteen ei
+ollut tehty mitään puiston ylläpitämiseksi, joten se vähitellen taas
+oli omistanut neitsyellisen metsäluonnon alkuperäisen luonteen. Oikeata
+koristepuistoa hietakivisine kuvapatsaineen, kiinalaisine temppelineen,
+sammalmajoineen ja muine semmoisine keksintöineen, joita esi-isiemme
+mielikuvitus runsaasti loi, ei tässä ollut koskaan ollut; mutta nyt
+olivat nuo muinoiset laajat nurmikotkin peittyneet kaikenmoisilla
+kanervilla, jotka saivat vapaasti levitellä siemeniään; ruohoa kasvoi
+käytävillä, joista ainoastaan leveillä ajo- ja ratsasteillä oli enää
+mahdollinen esteettömästi kulkea, sillä kapeammat vaivaloisesti
+kiertelivät oikealta ja vasemmalta tunkeutuvien pensasten välitse. Kun
+ruostunutta pyssyä, jota vanha palvelija Wengel tarkastusmatkoillaan
+puistossa olallaan kantoi, ani harvoin lau'aistiin ja se silloinkin
+vaan erittäin heikon, juurikuin näivettyneen paukauksen vaikutti, niin
+pitivätkin kaikenlaiset eläinlajit tätä aluetta turvallisena
+pakopaikkana tämän maailman vaaroissa. Etenkin laululinnut tunsivat
+olonsa suloiseksi noissa tiheissä pensastoissa, jotka olivat kasvaneet
+läpipääsemättömiksi varvikoiksi, sillä keväällä ja alkukesällä oli
+tuossa viheriässä erämaassa kaikkialla riemua, iloa ja kuherrusta;
+mutta kuhersipa siellä metsäkyyhkykin ja käki kukkui, ja erääsen osaan,
+missä muutamat ikivanhat tammet kohottivat jättiläispäitään nuorempaa
+sukupolvea paljon korkeammalle, oli majoittunut varisperhe, jonka
+raakkuvien jäsenten luku vuosi vuodelta kasvoi. Eipä otuseläimiäkään
+puuttunut; jänikset hyppelivät niin verkkaisessa tahdissa tien yli,
+kuin olisivat aivan hyvin tienneet vanhan Wengelin pyssyn tavallisesti
+vasta kolmannella kerralla laukeavan; ja iltasilla, kun ensimäiset
+tähdet tummansinisellä taivaalla tuikkivat ja puissa ja pensaissa alkoi
+humista ja kahista, saattoi useastikin nähdä metsäkauriiden tulevan
+niitylle ja hienoa ruohoa syöden maahan taivutetuin kauloin hitaasti
+metsän reunaa taas lähestyvän.
+
+"Se on väärin", sanoi vanha Wengel, "me voisimme vuosittain parin sadan
+taalerin edestä puita myödä, kuten silloin kun armollinen rouva
+vainaja, toimellinen emäntämme, vielä eli; ja voisimme nyt, kun
+metsästysaika taas on käsissä, pari kertaa viikossa saada paistia
+pöydälle, mutta eihän armollinen herra tahdo; jos te, armollinen neiti,
+kerran armolliselle herralle --"
+
+Vaan armollinen neiti piti yhtä vähän lukua tämmöisestä suositun
+puistonsa hyväksikäyttämisestä kuin hänen isänsäkin, vaikka ehkä
+toisenlaisesta syystä. Se ei olisi loukannut hänen ylpeyttänsä eikä
+runollista mieltänsä, jos olisikin hakattu ja maahan kaadettu nuo
+vanhat tammet ja pyökit, joiden latvojen yli purjehtivia kesäpilviä hän
+niin usein ihastuneena oli katsellut. Että täällä kaikki pysyi
+semmoisenaan, kuin ne nyt olivat, eikä mikään muu kuin luonnon lempeä,
+kaikkivaltias käsi koskenut hänen pyhää metsäänsä -- tämä varmuus
+kuului siihen runollisuuden maailmaan, jossa hän sitä mieluummin ja
+sitä vapaammin oleskeli, mitä vähemmin hän -- ainakin viime vuosina --
+sai ulkomaailmasta nähdä ja kuulla.
+
+Hän ei tosin suuresti halunnut tuohon todelliseen maailmaan, joka oli
+hänen rakkaan isänsä tehnyt erakoksi, melkeinpä ihmisten vihaajaksi.
+Hän ei kuitenkaan sitä maailmaa vihannutkaan, sillä siksi oli hän liian
+nuori, ja hänen henkensä liian vahva. Jotenkin rauhallisesti voi hän
+muistella kaikkea loistoa ja ihanuutta, jotka hän kaksi vuotta sitte
+oli jättänyt, seuratakseen isäänsä yksinäisyyteen; täytyipä hänen usein
+hymyilläkin, kun hän ajatuksissaan kuvaili entistä tilaansa hallitsevan
+herttuattaren hovineitsyenä, kun hän muisteli, miten tämä korkea nainen
+häntä rakasti melkein kuin sisartansa, miten hallitseva herra
+imartelevaisella huomiolla häntä kohteli, miten hovin juhlissa nuoret
+ja vanhat, jotta tahtoivat päästä korkean herrasväen hyvin tunnetun
+lemmikin suosioon, häntä kilvalla imartelivat ja koettivat voittaa
+puolellensa. Miellyttävä hymy kuvasteli aina hänen kasvoissaan, kun hän
+itseään semmoiseksi kuvaeli, kuten unissa usein tapahtuikin, ja sitten
+tähän loistavaan unikuvaan vertasi tyttösen, joka yksinkertaisimmassa,
+koruttomimmassa keveässä kesäpuvussa -- kiharakutrit otsalle jaettuina,
+että aamutuuli voi niitä mielin määrin heilutella, kirjakorinen
+vasemmalla käsivarrella, leveäreunainen olkihattu oikeassa kädessä,
+iloisena, milloin ilo miellytti, ajattelevaisena, jos miettiminen
+näytti viehättävämmältä, niin vapaana, kuin puiden lehdillä sirkuttaen
+leikkivät linnut -- usein kuljettua varjokäytävää lemmikkipaikalleen
+astui.
+
+Tänään heräili ja rallatteli hän lakkaamatta kappaleita mieleisimmistä
+lauluistaan, ja ken hänet tarkemmin tunsi, tiesi hänen nyt olevan
+erinomaisen hyvällä tuulella. Hänellä olikin syytä olla tyytyväinen.
+Ensiksikin oli isänsä monen ajan perästä näyttänyt aamiaispöydässä niin
+virkeältä ja hyvinvoivalta sekä osanottavaiselta, jopa iloiseltakin;
+sitten oli juuri syödessä tullut isälle herttuattaren omakätinen kirje,
+jossa hän pyysi "kunnianarvoista ystäväänsä kumminkin rakkaalle
+Roosallensa antamaan lupaa tulla muutamiksi viikoiksi hänen luoksensa,
+koska hänen (herttuattaren) nyt kerran oli täytynyt luopua toivosta
+häntä itseänsä (Roosan isää) luonansa nähdä". Kolmanneksi oli kieltävä
+vastine, jonka hän oli kammarihusaarin mukana lähettänyt, hänestä
+onnistunut niin hyvin, niin perin kauniisti ja taitavasti, ettei
+ruhtinatar siitä suinkaan voinut loukkaantua; ja neljänneksi oli ilma
+niin tuoksuinen ja rakas puisto aamuauringon paisteessa niin hiljainen,
+ja puiden latvojen välitse loisti korkea taivas niin kirkkaan
+siniseltä. Roosa huomasi, että maailma oli varsin, varsin kaunis, ja
+tiesi jo edeltäpäin, että hänen tämänpäiväinen lukuhetkensä
+mielikkipaikalla oli vielä erittäin tuleva nautintorikkaaksi.
+
+Roosan lemmikkipaikka oli lähellä varjokäytävän päätä, missä metsä
+oikealle ja vasemmalle hevosenkengänmuotoisesti erosi, jättääkseen
+tilaa hiukan viettävälle nurmikolle, jonka toisella puolen oli aukea,
+tasainen keto. Missä keto ja nurmikko yhtyivät, oli puiston
+senpuoleinen raja, jota kuusiriu'uista pantu aita ja oja olivat muinoin
+selvemmin osoittaneet, kuin nyt, jolloin aita oli hajonnut tai kylän
+vaimoin ja lasten saaliiksi joutunut, ja melkein kokonaan kuivanut oja
+oli runsaan ruohon peitossa. Viljavan, hyvin asutun tasangon tuolla
+puolen oli kukkularivistö, alin rappu metsävuoristoa, joka
+säännöttömine pengermineen kohosi niiden takaa ja vihdoin ikäänkuin
+sinisinä vuoriaaltoina rajoitti näköalan. Kukkularivin juurella tahi
+ehkä vähän ylempänä -- muutenhan sitä ei olisi voinut niin selvästi
+nähdä -- oli valkeanhohtava linna. Se kohosi ylpeästi viheriästä
+metsästä, jonka peitossa linnaan kuuluva kylä kokonaan oli. Kauempana
+oli muitakin kyliä siellä täällä tasangolla, joka ulottui kauimmaksi
+oikealle päin, mistä pienen pääkaupungin tornien huiput sillä puolen
+syvemmästä laaksosta näkyivät.
+
+Tämän kaikki voi puiston reunalta, leveäoksaisten vaahterain alta
+yht'aikaa nähdä, ja sentähden olikin Roosa vanhan Wengelin avulla
+siihen laittanut turvepenkin ja sen eteen pystyttänyt pienen pyöreän
+kivipöydän, jonka Wengel oli puistosta löytänyt. Roosa rakasti luontoa
+ja piti sangen paljon kauniista maisemista, vaikka hänen täytyi
+lyhytnäköisyytensä vuoksi käyttää kaukolasia, milloin tahtoi tarkemmin
+tuntea kaukaisemmat esineet. Niinpä seisoi hän tänäkin aamuna, pantuaan
+hatun ja kirjan pöydälle, nojaten vasemmalla kädellään pöytään, ja
+katseli ihastellen seutua, joka tuskin koskaan oli niin suloiselta
+näyttänyt kuin tänään. Tosiaankin koreili se tänään kuin
+juhlapuvussaan; niin kirkkaasti valaisi aurinko vainioita, joilla näkyi
+ihmisiä siellä täällä elonkorjuun toimessa; niin vehreinä loistivat
+niityt; niin ihanasti sinertivät vuoret, niin hohti taivas, niin
+välkkyi lauhkeanlämmin ilma, jossa valkoisia hämähäkin lankoja
+tuntumattoman tuulen hengen kantamina edestakaisin häilyi.
+
+Roosa katsoi kauan pääkaupungin tornien huippuja. Hänen ajatuksensa
+kiiruhtivat kirjeen edelle, joka hovihusaarin sapelin taskussa juuri
+nyt oli matkalla sinne. Hän näki ruhtinattaren avaavan kirjettä,
+lukevan ja omituisella tavallaan sulomielisesti päätään pudistaen
+kokoon käärivän. Roosasta tuntui, kuin kirjoituksensa, joka juuri äsken
+oli näyttänyt hänestä niin kauniilta, ei kuitenkaan olisi ollut sopiva
+vastine niin lempeään ja ystävälliseen kirjeesen. -- Tuo lause
+"poissaolon onnesta" oli kyllä sangen nerokkaasti kyhätty, ja
+herttuatar, joka Göthensä niin hyvin tunsi, on kyllä ymmärtävä sanain
+tarkoituksenkin, mutta olisinhan minä voinut löytää sydämellisemmänkin
+lauseen. Ja hän oli niin iloinnut tulostani -- 'vaikkapa vaan
+muutamiksi päiviksi, rakas Roosaseni' -- vaan miksi taas lähtisin
+maailmaan, josta olen luopunut.
+
+Hänen täytyi nauraa näitä sanoja itsekseen puhuessaan. Äkkiä täytti
+hänet nuoruutensa, voimansa, ehkäpä vähän myöskin muotonsa
+viehättävyyden tunto; tähän oman arvon tuntemiseen ei tuo nunnamainen
+maailmasta kieltäymisen ilo kuitenkaan oikein tahtonut sopia. Juuri
+silloin oli hän myöskin näkevinään muutamain nuorten hoviherrain
+kasvot, jotka ennen olivat kilvalla osoittaneet kunnioitustaan
+ruhtinattaren suositulle; ja nämä kasvot hymyilivät niin
+epäileväisesti, että hänenkin täytyi nauraa. Mutta hän muuttui yhtä
+nopeasti taas vakaiseksi, entistään totisemmaksi. Hänelle juohtui --
+hän ei itsekään tiennyt miksi -- yht'äkkiä mieleen lapsivaimo, Klaus
+Weberin nuori vaimo, niinkuin hän hänet eilen oli nähnyt köyhässä
+majassa olkivuoteella, paikattu villanuttu niukkana peitteenä,
+äskensyntynyt rinnoillansa. Miten oli Anna katsellut lasta katseella
+täynnä sydämellisintä rakkautta, autuainta ihastusta! miten selvästi
+oli katse sanonut: juo, lapsi, lapseni, se on minun vertäni; mutta sinä
+saat sen, saat kaikki, viimeiseen pisaraan saakka.
+
+Roosan suuret siniset silmät saivat omituisen kankeuden, joka
+tavallisesti ennustaa kyyneltulvaa; hänen hengityksensä kävi nopeammin
+ja raskaammin, ja levottomasti kohoeli hänen kaunis rintansa.
+Molemmilla käsillään tavoitti hän äkkiä ilmaa ja vei sitä sydäntänsä
+vasten, juurikuin hän olisi tahtonut rakastettua elävää olentoa siihen
+sijoittaa; ja tuoksuavasta kanervikosta jalkojen juuresta kaikui hänen
+korvaansa kuin hienon hieno lapsen nauru.
+
+Näky riensi ohi kuin hämähäkin langat; mutta Roosa ei nauranut kuten
+ennen; hän antoi kätensä vaipua, pyyhkäsi sitten otsaansa ja
+kasvojansa, istuutui huoahtaen penkille ja avasi kirjan jotenkin
+innokkaasti, juurikuin olisi tahtonut niin pian kuin mahdollista päästä
+toisten ajatusten piiriin. Mutta hän ei aikonut kohta lukea, vaan
+katsoi taas kaukaisuuteen jäykillä silmillä, jotka vihdoin kiintyivät
+vaaleanhohtavaa linnaa katselemaan, luultavasti sentähden, että se
+helpommin näkyi hänen lasittomiin silmiinsä. Muuten ei se häntä
+erittäin viehättänyt. Se oli jo vuosikausia, niin kauan kuin Roosa
+muisti, ollut asujaimitta. Vanha kreivi von Lengsfeld oli kuollut kohta
+puolisonsa hänelle pojan ja perillisen synnytettyä. Leski, joka oli
+puolisoansa perin innokkaasti rakastanut, oli poikineen paennut erään
+preussiläisen tilansa yksinäisyyteen, ja siellä muutamien vuosien
+kuluttua eronnut elämästä, jonka ihanin aika häneltä jo oli mennyt.
+Nuori kreivi jäi Preussiin enonsa ja holhoojansa luo, jonka perheestä
+hän meni kadettikouluun, ja pääsi sieltä, saavuttuaan tarpeelliseen
+ikään, upseerina ulos. Uuden isänmaansa puolustamistoimi ei liene häntä
+erittäin miellyttänyt, sillä jo kahden vuoden kuluttua, heti tuon
+häpeällisen Schleswig-Holsteinin sotaretken perästä, jätti hän
+palveluksensa ja läksi matkoille, joilta hän ei vielä nytkään, kymmenen
+vuoden kuluttua, ollut palannut. Roosa tiesi tämän kaikki osittain
+isältänsä, osittain entisistä kanssapuheista hovissa, jossa sitä
+pidettiin anteeksi antamattomana huomaamattomuutena, että pikkuvaltion
+vanhimman ja rikkaimman suvun perillinen kulutti Palmyrassa ja Abu
+Simbelissä aikaansa, jota hän olisi voinut suloisemmin ja sopivammin
+viettää korkea-arvoisen hallitsijansa luona, ja siihenhän olisi
+siveellisyydenkin pitänyt häntä velvoittaa. Mutta nuo kaikkein
+armollisimmat valitukset eivät varmastikaan vaikuttaneet mitään
+seikkailijaan, jos ne ollenkaan tulivat hänen korviinsa. Vielä oli
+Lengsfeldin linna tyhjänä, ja sitä ajatteli Roosa nyt. Olisikohan
+sielläkin yksinäistä noissa loistavissa huoneissa ja kuvasaleissa,
+joita hän ainoastaan kerran lapsena äitinsä ja muutamain muiden naisten
+seurassa muisti nähneensä? Lengsfeldin linna muistutti hänelle "Wilhelm
+Mestari"-nimisen kertomuksen kreivin linnasta, johon hän eilen illalla
+sankarin ja hänen kummallisen seuransa kanssa oli saapunut. Nyt otti
+hän merkin kirjastaan, nojasi päänsä kättänsä vasten, ja kohta oli
+Göthen taiteen lumovoima hänet kokonaan vienyt todellisuudesta
+runollisuuden maailmaan.
+
+Hyvän hetken oli Roosa siinä lukenut, pää syvälle kirjaan painuneena,
+kuten tapansa oli. Silloin säikytti häntä aivan hänen läheltään kuuluva
+pyssyn pamaus. Jänis, jota laukaus oli tarkoittanut, tuli täyttä
+laukkaa metsäniemekkeestä suorastaan häntä kohti, kääntyi hänet
+huomattuaan takaisin pensaikkoon, juuri silloin kun pitkäkorvainen,
+ruskea lintukoira siitä näkyviin riensi ja nenä jänön jälillä samaa
+tietä laukkasi, kääntyi juuri samassa paikassa, missä jäniskin oli
+kääntynyt ja katosi metsään siitä, mistä kurja elukkakin oli etsinyt
+pelastustaan. Samassa kaikui heleä vihellys ja vahva miehen ääni huusi:
+"Toveri tänne, tänne Toveri!"
+
+Pitkäkorvainen koira ja voimakas ääni eivät suinkaan voineet olla
+vanhan Wengelin omaisuutta, vaan epäilemättä tuon harmaapukuisen ja
+huopahattuisen metsästäjän, joka, pyssy ylhäällä kädessään, yhdellä
+harppauksella hyppäsi ojan yli, tunkeutui pensasaidan läpi, joka juuri
+tässä kohden oli hyvin piikikäs, ja vielä kerran turhaan huudettuaan:
+"Toveri tänne!" alkoi maahan laskemaansa pyssyä uudestaan ladata.
+
+Tämä kaikki tapahtui niin nopeasti, että Roosa, joka tosiaankin oli
+vähän säikähtänyt, yhä vielä istui penkillään ja ihmetellen katseli
+vieraalle alalle tunkeutunutta. Metsästäjä sijoitti pyssyn oikeaan
+kainaloonsa, astui ensin pari askelta Roosasta poispäin ja sitten äkkiä
+käännyttyään vasta huomasi, ettei hän siellä ollutkaan yksin. Hän
+säpsähti, katsahti nopeasti nuorta neitoa, pani pyssyn olallensa ja
+astui kukkulaa ylöspäin, neitiä yhä tarkasti katsellen. Roosa oli
+noussut ja ylpeän aatelisen ylpeä tytär seisoi siinä, hoikka vartalo
+suorana, levollisesti, valmiina vastaan ottamaan sen anteeksi pyyntöjä,
+joka oli uskaltanut neiti von Weissenbachia isänsä maalla ja tilalla
+niin sopimattomalla tavalla häiritä. Metsästäjää miellytti nähtävästi
+nuoren neidin muhkea muoto. Hänen alussa nopea käyntinsä kävi
+hitaammaksi; hänen miehellisen kauniissa kasvoissaan kuvautui sekaisin
+hämmästys ja kummastus; hän seisattui vähän matkan päähän, kohotti
+harmaata huopahattuansa ja kumarsi seuramiehen sievyydellä, jonka hänen
+yksinkertainen jahtipukunsa teki vielä huomattavammaksi.
+
+"Pyydän anteeksi", sanoi hän matalalla, hyvin soinnukkaalla äänellä,
+"että olen tahtomattani niin sopimattomasti häirinnyt teidän rauhaanne.
+Minä tulin vasta muutama päivä sitte näille seutuville. Pehtorini ei
+ole, luulen minä, kyllin hyvästi osoittanut minulle metsästyspiirini
+rajoja, tai lienee ehkä intonikin vienyt minut liian kauaksi; nimeni on
+kreivi Lengsfeld".
+
+Kreivi kumarsi vielä kerran ja paljon syvempään kuin ensi kerralla;
+eikä hänen hämmästyksensäkään ollut suinkaan vähentynyt.
+
+Siinä oli varmaankin jotain tarttuvaista. Neiti von Weissenbach oli
+tuon kauniin, pulskan miehen hänen edessään seisoessa kadottanut
+jotenkin paljon kuninkaallisesta ryhdistänsä; hänen kasvojaan poltti
+puna, jota hän itsekseen paheksui, koska hän huomasi sen varsin
+sopimattomaksi, ja silmänsä, jotka ensin olivat niin ankarasti ja
+vaativaisesti katselleet, kääntyivät maahan.
+
+"Oi, minä pyydän", sanoi hän epävakaisella äänellä, "kuinka te voitte
+tietää -- isäni on varmaankin sangen mielellään sitä salliva --"
+
+Hän vaikeni, koska hänelle juuri silloin juohtui mieleen, että isänsä
+päinvastoin ei ollenkaan tahtonut, että kukaan pitäisi Weissenbachin
+puistoa omaan metsästysalueesensa kuuluvana.
+
+Hän katsahti ylös ja oli näkevinään kreivin paljon-sanovissa silmissä
+hymyä piileskelevän, luultavasti hänen ujoutensa ja neuvottomuutensa
+vuoksi. Se tuotti nuorelle, ylpeälle neidille silmänräpäyksessä
+takaisin hänen kadotetun ryhtinsä.
+
+"Minä en tahdo teitä kauemmin pidättää huvitustanne pitkittämästä",
+sanoi hän ottaen hattunsa ja kirjansa.
+
+Vähän kumartaen meni hän yhä vielä hattu kädessä seisovan kreivin
+ohitse puiston reunaa pitkin ja poikkesi sitten varjokäytävälle, jota
+myöten hän oli tullut.
+
+Kreivi katsoi hänen jälkeensä, niin kauan kun hän näki hänen
+ruusunväriset vaatteensa vilkkuvan puiden runkojen välitse, ja seisoi
+samassa asemassa vielä kauan hänen kadottuansakin.
+
+Toveri oli tiheässä varvikossa häipynyt jäniksen jäliltä ja tuli nyt
+juosten viidakosta. Laiminlyödyn velvollisuuden ja suoran
+tottelemattomuuden tähden peloissaan lähestyi se herraansa,
+katuvaisesti häntäänsä heilutellen. Mutta ansaittua rangaistusta ei
+tullutkaan. Toverin täytyi viimein pistää kuononsa herransa käteen,
+huomauttaakseen häntä palaamisestaan. Silloinkaan ei satanut lyöntiä
+eikä torumista; herra otti pyssyn olaltaan ja pani sen hanan alas
+laskettua selkäänsä, astui alas kukkulalta ja hyppäsi ojan yli. Toveri
+seurasi. Metsästyksestä ei nähtävästi enää ollut kysymystäkään, vaikka
+oli juuri vasta päästy alkuintoon. Toveri ei tiennyt, mitä tämä
+merkitsi.
+
+
+
+
+III.
+
+
+Roosa kiiruhti pitkin varjokäytävää. Hämmästyksestään, joka hänestä
+näytti turhalta ja hullumaiselta, ei hän voinut millään lailla selvitä.
+Hän soimasi tylyä käytöstään kreiviä kohtaan. Vastoin tahtoansahan hän
+olikin tullut niin lähelle häntä. Vieraana ja samalla naapurina oli
+hänellä kyllä syytä odottaa parempaa vastaanottoa. Ja Roosa olisi
+varmaankin ollut ystävällisempi, ellei tuota loukkaavaa hymyä olisi
+ollut hänen silmissään ja suunsa ympärillä. Mitä oli hänellä
+naurettavaa? Eikö niin odottamattomasta ja väkivaltaisesta
+häiritsemisestä saisi edes pelästyäkään? Onko kohteliasta pilkata vielä
+naista, jonka ensin miltei kuoliaaksi ampuu? Sitä ei kukaan ritari
+voisi tehdä! Se mies ei varmaankaan ollut kreivi Lengsfeld, vaan ehkä
+kreivin metsämies. Mistä olisikaan kreivi niin yht'äkkiä ilmestynyt.
+Olisihan siitä jo aikaa sitten kuultu Weissenbachissa. Mutta kreivin
+metsästäjältä ei hän myöskään näyttänyt; koko hänen ryhtinsä ja
+käytöksensä oli yleensä ollut sangen ylevä ja sopiva, -- paitsi tuota
+tosiaankin hyvin sopimatonta hymyä! Etenkin oli hänen äänensä sointunut
+erittäin kauniilta, syvältä ja leppeältä, ja semmoisesta miehen äänestä
+Roosa piti paljon; niin, hänen äänensä oli totta puhuen ollut varsin
+lempeä, niin että Roosa ei oikeastaan taitanut ymmärtää, kuinka se oli
+voinut niin kovasti huutaa: "tänne Toveri!"
+
+Neiti Roosa pani suuren arvon äänen soinnulle, koska hän voi paremmin
+luottaa hienoaistiseen, tarkkaan korvaansa kuin silmäänsä. Muuten,
+ellei hän erehtynyt, mikä kyllä hänelle usein sattui, ei kreivin muoto
+näyttänyt olevan epäsoinnussa äänen lempeyden kanssa -- korkea otsa,
+suora, sievä nenä, kauniit silmät, täyteläiset, vaan ei liian pyöreät
+kasvot -- kaikki tumman tukan ja parran ympäröimänä -- ei, mies ei
+tosiaankaan näyttänyt herransa palvelijalta! Kyllä se oli aivan itse
+kreivi Lengsfeld. Mutta miksi ei hän ole käynyt isän luona? Hän
+kumminkaan, vieras kun onkin, ei voi tietää, miten yksikseen eleskelevä
+ja ihmisiä suosimaton isä on, hänelle olemme me kuitenkin naapuria ja
+samasäätyläisiä, joita hänen piti tultuaan käydä tervehtimässä. Onpa
+nyt varsin mieleeni, että otin hänet vastaan linnan neitinä enkä "hovin
+pikku Roosa neitinä"; siitä olen oikein mielissäni.
+
+Roosa oli niin ajatuksiinsa vaipunut, ettei hän huomannut vanhaa,
+hoikkavartaloista herraa, ennenkuin oli ihan hänen edessään. Nähdä
+isänsä niin kaukana talosta ja sen lisäksi tällä puolen puistoa oli
+jotakin niin tavatonta, että Roosa -- innostunut jo ennestäänkin
+kreivin kohtaamisesta -- tosiperään pelästyi, juoksi rajulla vauhdilla
+häntä vastaan ja huudahti häntä syleillen: "mitäs nyt, isäseni?
+Pahojako uutisia? Sano toki heti!"
+
+Herra von Weissenbach painoi tyttösen kiharaista päätä hellästi
+olkaansa vasten ja suuteli häntä otsalle. "Ei minulla mikään ole, rakas
+Roosaseni; ei kuinkaan mitään pahaa sanomaa, ja mitä minulla on,
+sanonkin sinulle kohta. Tule, anna minulle käsivartesi; lähdemme
+takaisin kotiin, mutta, jos saan pyytää, vähän hitaammalla tahdilla,
+kuin millä sinä käytävää lensit, huimapää. Miten poskusesi hehkuvat!
+kuin punaiset ruusut, Roosaseni! -- Semmoisen tytön kuvan, luulen minä,
+näin mielessäni, kun synnyttyäsi puistossa kävellen ajattelin nimeä
+sinulle. Silloin tulin ruusupehkon luo, joka oli täydessä
+kukoistuksessaan. Punaiset ruusut tumman viheriäisyyden keskellä, se
+oli niin kaunis näky; ja heti sanoi minussa ääni: saman nimen saakoon
+hän kuin tämä pensas, joka samana yönä kuin hän on kukoistukseensa
+joutunut, ja niinpä sinut kastettiin Roosaksi. Sittemmin kun sinä jäit
+meidän ainoaksemme, olen usein taikamaisella pelolla muistellut tuota
+seikkaa, joka sinulle antoi nimen. Ruusut lakastuvat pian, pari päivää
+vaan ja yötuuli karistelee lehdet maahan. Sinä olet aivan äitisi kuva,
+ja hän kuoli elämänsä kukoistuksessa. Jos sinäkin, Roosa -- jos
+sinutkin kadottaisin, Roosa --"
+
+Hänen äänensä vapisi näitä sanoja puhuessaan, ja hän vaikeni äkkiä.
+Roosa otti hänen kätensä, suuteli sitä ja sanoi lempeästi: "rakas isä,
+sinä tiedät luvanneesi minulle, ettet todellisia huoliasi suurenna
+millään tarpeettomilla".
+
+"Sinä olet oikeassa, Roosaseni, aivan oikeassa; minä olen sen sinulle
+luvannut; minä en tiedä, kuinka juohtuu mieleeni, vielä juuri nyt, kun
+minä -- minä tahdoin tosiaankin vallan toista puhella kanssasi, vallan
+toista; ja sinun pitää nyt minun mielikseni aivan vastoin sinun
+totuttua tapaasi kärsivällisesti ja, jos mahdollista, keskeyttämättä
+kuunnella, vaikkapa vanhuksien tavoin puhuisinkin ehkä vähän
+pitemmältä".
+
+"Mitä nyt, isäseni?" sanoi Roosa ja katsoi suurella uteliaisuudella
+isänsä miettiväisiin silmiin.
+
+Herra von Weissenbach astui pari askelta äänetönnä; sitten sanoi hän
+vähän kiivaasti:
+
+"Sinun pitää suostua herttuattaren kutsumukseen, Roosaseni!"
+
+"Sanooko isäni tätä vähän pitemmättä puhumiseksi?" vastasi Roosa
+veitikkamaisesti.
+
+Herra von Weissenbachilla oli liian paljon tekemistä ajatuksissaan,
+voidakseen huomata tätä keskeyttämistä.
+
+"Se ei käy muuten päinsä", jatkoi hän, "minä en asiaa alussa oikein
+tarkoin miettinyt; mutta nyt, luettuani herttuattaren kirjeen, sanon
+minä toistamiseen: sinun pitää. Hän kirjoittaa sinulle kuin sisar,
+vanhempi, rakastava sisar; sitä paitsi on hän sairas tai ainakin on
+ollut sairaana, ja hän tarvitsee varmaan sangen hyvin jonkun, jota hän
+rakastaa, joka taitaa häntä niin huvittaa ja niin vähentää hänen
+yksinäisyytensä tuottamaa ikävää kuin minun viisas tyttöseni, joka on
+lukenut kaikki kirjat ja osaa puhua niin kauniisti. Ei aina saa
+ajatella itseään; on kerran tehtävä ystäväinkin eduksi jotain; pitää --
+sanalla sanoen, Roosaseni, mieleni on paha, että laskimme husaarin niin
+menemään; sinun pitää heti, tai paremmin: minä tahdon heti kirjoittaa
+herttuattarelle, että sinä tulet ylihuommenna tai noin - viikon
+perästä --"
+
+"Tai toisen kerran!" keskeytti Roosa hymyten. "Ei, isä, me emme tahdo
+herättää hänessä mitään toivoja, joita emme arvele täyttää. Ja, rakas
+isäseni, mistä asti on meillä sitte toisiltamme jotakin salattavaa? Jos
+minä tosiaankin olen sinun viisas pikku tyttäresi, kuten sinä minua
+niin usein nimität, niin tottahan minä ymmärrän, että sinä nyt et niin
+paljon ajattele herttuattaren etua kuin jonkun sinua lähempänä olevan,
+jonka onni on enemmän huolenasi; että sinä et tahdo lähettää minua
+herttuattaren, vaan oman itseni tähden".
+
+"Jonka onni on enemmän huolenani!" murisi herra von Weissenbach; "niin,
+Jumal'auta, Roosa, niin on, niin on! Mutta millä osoitan minä sen? mitä
+teen minä sinun onneksesi? Onko sinun kaltaisellesi nuorelle olennolle
+onni, että saat tässä yksinäisyydessä viettää suruista elämää vanhan
+kummallisen miehen kanssa, joka on kokonaan poistanut luotansa
+maailman, missä hän ei koskaan menestynyt? Onko onni sinun
+kaltaisellesi viisaalle, nerokkaalle olennolle olla yksistään vanhan,
+raskasmielisen ukon seurassa, joka tosin täällä yksinäisyydessään,
+seuratta ollessaan ei voi mitään unohtaa, kun hän ei ole koskaan mitään
+oppinutkaan? Ei, ei, herttuatar on aivan oikeassa: isäsikin tulee
+kerran oppia, mitä me ruhtinaalliset saamme niin aikaisin havaita, että
+me olemme maailmalle velkaa -- lapsemme".
+
+"Herttuattaren ei olisi pitänyt sitä kirjoittaa, ja sentähden en minä
+tahtonutkaan näyttää sinulle koko kirjettä", vastasi Roosa innokkaasti.
+"Herttuattaren on hyvä puhua; rakas hän on minulle ja hyvä hän on;
+mutta mitä onnettomuus on, sitä hän ei kuitenkaan tiedä, ei voi tietää.
+Hän ei siis myöskään tiedä, mitä minä olen sinulle ja mitä sinä uhraat
+lähettäissäsi minut luotasi. Niin, rakas isäseni, sanon sen vieläkin:
+luotasi lähettäissäsi, sillä minä en lähde luotasi, vapaasta tahdosta
+en".
+
+"Mutta kysymyshän on vaan muutamista päivistä, korkeintaan muutamista
+viikoista", sanoi herra von Weissenbach.
+
+"Ja vaikka olisi kysymys vieläkin lyhemmästä ajasta", vastasi Roosa,
+puhuessaan yhä enemmän innostuen, "en sittenkään menisi. Miksikö
+menisin? Tahdon otaksua tulevasi toimeen ilman minutta -- mikä ei ole
+totta, isäseni ei, ei, ei! ei ole totta -- mutta mikä saattaisi minut
+vaihtamaan hovimme herttuan hoviin? Täällä olen minä herttuatar ja
+rajattomasti käskijä. Puku, jota täällä käytän, on aina uusinta muotia,
+kuin olisi se Pariisista juuri tullut malli; siellä olisin minä
+vanhan-aikaisine koristuksineni kuin muodinmukainen tuhkaläjä. Täällä
+olen minä, rikas, niin rikas, että minä köyhistä näytän puolijumalalta,
+siellä olen minä köyhä; täällä olen minä vaivattakin kaikille mieleen,
+siellä on ainainen kilpakiista voiton palmusta, joka ei aina tule
+ansiollisimman osaksi; täällä saan lakkaamatta olla erään herrasmiehen
+seurassa, jota olen alusta saakka pitänyt maailman ansiollisimpana
+miehenä; siellä oleskellaan maahovilaisten ja hoviliehakoiden seurassa,
+jotka minua tiedottomuudellaan ja tyhmyydellään ikävystyttävät, tai
+taikurien ja oppineiden, jotka säännöttömyyksillään loukkaavat minun
+laupeuden-aistiani. Ei, ei, isäni, minä tunnen sen maailman liian hyvin
+tahtoakseni pakotta taas lähteä sinne. En, en! 'Isääsi turvaa armaasen
+ja muista: siinä vahvuuden ja voiman juuret on'".
+
+Hän heittäysi isänsä rintaa vasten, kiersi kätensä hänen kaulaansa ja
+suuteli häntä useammat kerrat. Hänen melkein vallaton iloisuutensa,
+jolla hän, kuten näytti, oli viimeksi puhunut, katosi. Hän antoi päänsä
+vaipua isänsä olkapäälle, salatakseen silmistään valuvia kyyneleitä.
+
+Herra von Weissenbach oli jo useasti, ihmetellen kuin arvoitusta,
+tarkastellut rikasta sielun elämää, jota likinen seurusteleminen
+tyttärensä kanssa antoi hänen niin monesti nähdä. Kyllin tunsi hän
+taas, ettei hänellä ollut voimia luonansa pitää eikä luotansa
+karkoittaa tätä liihoittelevaa, lentelevää, itkevää, hymyilevää Psykeä.
+Mutta sydämmensä sanoi myöskin, ettei kyyneliä, jotka Roosa nyt
+nopeasti pyyhki silmistään, vuodateta, jos ollaan onnellinen, täysin
+onnellinen.
+
+"Vaan jos minä voisin päättää lähteä kanssasi, Roosa", alkoi hän taas
+vähän aikaa äänettä oltua, "en tarkoita pariksi päiväksi tai viikoksi,
+vaan ainiaaksi -- ainakin kunnes sinä -- kunnes -- sanalla sanoen, jos
+minä kanssasi lähtisin kaupunkiin -- kuinka sitte, Roosa?"
+
+"Mutta isä", huudahti tyttönen hämmästyneenä, "kuinka puhutkaan
+semmoista? Sinä tiedät --"
+
+"Vastaa minulle suoraan, Roosa! Miten sitte? miten sitte? etkö sinäkin
+silloin tulisi?"
+
+"En", vastasi Roosa vakavasti; "en sittekään, sillä minä tietäisin,
+että sinä rakkaudesta minuun tekemää päätöstäsi kohta -- et katuisi,
+sillä siksi olet sinä liian jalomielinen, -- vaan että sinä kohta
+tuntisit itsesi sangen, sangen onnettomaksi; ja miten voisin minä
+silloin olla onnellinen! Ei, isä, anna minun puhua; minä näen tässä
+selvemmin kuin sinä, jolta rakkaus minuun tummentaa muuten niin tarkan
+silmän. Me olemme köyhät, ja minä olen ylpeä siitä, että niin on, että
+sinä olet antanut viimeisen pennin pelastaaksesi kunniasi,
+osoittaaksesi maailmalle, että oli väärin käytetty sinun puhdasta
+nimeäsi, kun sinut viekoiteltiin tuon onnettomuutta tuottavan pankin
+johtokuntaan. Sinä tarkoitit hyvää, mutta ihmiset, joihin sinä luotit,
+olivat pahoja. Sinä heitit omaisuutesi syvyyteen, joka aukesi silmiesi
+eteen, teit, mitä ei kukaan voinut sinulta lain mukaan vaatia, mihin
+sinua ei mikään muu velvoittanut kuin kunnioitus omaa itseäsi kohtaan;
+ja sinä olisit henkesikin uhrannut samoin kuin omaisuutesi, jos vaan
+sillä olisit yhdellekään niistä monista, jotka pankki oli saattanut
+perikatoon, voinut hankkia takaisin hänen omansa. Sinä olet tehnyt
+niinkuin minun isäni oli tehtävä, ja minä kunnioitan sinua sentähden
+niin, kuin jotakin pyhää kunnioitetaan".
+
+Tyttösen posket hehkuivat hänen näin puhuessaan; hänen silmänsä
+säkenöitsivät; hänen syvä, soinnukas äänensä vapisi. Nyt otti hän
+isänsä käden, jonka hän oli puheensa innossa laskenut irti, ja jatkoi
+rauhallisemmin:
+
+"Mutta, isä, minä sanon vieläkin, me olemme köyhät, köyhemmät kuin nuo
+sivistymättömät talonpojat tuolla kylässä, jotka ennen olivat meidän
+esi-isiemme alamaisia. Tilamme tulot ovat juuri riittävät elääksemme
+täällä pienesti, koska saamme elää mieltämme myöten. Tehdä vähä
+enemmäksi -- paljoksi ei sitä mitenkään saisi -- siihen, isäseni, ei
+sinulla ole mitään taitoa eikä minullakaan, ja minä en sitä haluakaan.
+Minä olen täällä onnellinen, sangen onnellinen, olisin täydellisesti,
+jos sinäkin olisit. Mitä on meillä kaupungissa, hovissa tekemistä? Onko
+minun lähdettävä hovineitsyeksi, jokaisesta murusta muistaakseni
+syöväni armoleipää? Sitä en voi enkä tahdo. Samasta syystä et sinä voi
+etkä tahdo ottaa vastaan herttuan tarjoamaa nimivirkaa. Jos siihen
+suostuisitkin, mikä on mahdotonta, et sinä kuitenkaan voisi
+hovi-ilmaa hengittää. Hoviherraksi olet sinä liian suora ja ylpeä;
+selkäsi ja kielesi eivät ole likimainkaan kylläksi notkeat. Ja sitte,
+näetkös, rakas isä, olet sinä liian jäykkä ylimysvallan suosija
+kelvataksesi tähän kansavaltaiseen aikaan. Yksin hovissakin ollaan
+kansavaltaisempia, kuin että sinä voisit heitä hyväksyä. Siellä on
+aivan sopivasti mukaannuttu uuteen aikaan ja ollaan -- paitsi ehkä
+aivan yksin ollen -- niin perustuslaillisia, kuin suinkin saattaa
+toivoa. Sinun vastustelemisesi seuran virtaa vastaan veisi sinut aina
+viistoon asemaan, ja minun isäni ei pidä koskaan kävellä kaltevalla
+pohjalla, vaan suorana ja vakavana omalla tilallansa ja maallansa kuin
+oikean vanhan kansan ritarin, jommoinen nyt kerran kuitenkin olet
+rakkaan pääsi korkeimmalta laelta kantapäähän saakka. Ja nyt, rakas
+isäseni, anna minulle suutelo ja puhukaamme sitte jotakin muuta".
+
+Roosa suuteli isäänsä sydämellisesti. Herra on Weissenbach hymyili,
+mutta yhä vielä majaili pilvi hänen silmäkulmiensa välillä.
+
+"Sinä olet rakas tyttöseni", sanoi hän, "ja liian viisas ja liian hyvä
+minulle vanhalle, äreälle miehelle, ja yleensä liian hyvä jokaiselle
+miehelle, mikäli minä heitä tunnen; ja kerran on kuitenkin aika
+tuleva --"
+
+"Mutta nyt suutun minä tosiperään", sanoi Roosa hehkuvin poskin; "jos
+minusta niin välttämättömästi tahdot päästä, niin menen luostariin;
+kuuletko, isäseni, korkeilla kivimuurilla ympäröityyn luostariin! Saas
+nähdä sitten, mistä toisen Roosan saat".
+
+Juuri nyt astui vanha Wengel, pitkä lintupyssy olallaan, eräältä
+sivukäytävältä suorastaan heidän luo, otti lakin päästään ja sanoi: "on
+ilmoitettava, armollinen herra, että tänä aamuna on meidän alueellamme
+salametsästäjä käynyt".
+
+"Mitä vielä, vanhus!" sanoi herra von Weissenbach.
+
+"Olen nähnyt hänet omilla silmilläni", vakuutti vanhus.
+
+Vihan suoni paisui herra von Weissenbachin otsassa ja kiivaasti
+tiuskasi hän:
+
+"Sitä puuttui vielä! Ei siinä kyllä, että vastoin kohtuutta ja lakia
+ovat metsästysoikeuden omalla tilallani ja maallani ottaneet! että on
+täytynyt vuokrata metsästysalue, joka Jumalan ja kohtuuden lain mukaan
+on minulle kuuluva, eikö näiden ihmisten hävyttömyydellä ole mitään
+rajoja! Miksi et ottanut miestä kiinni kauluksesta?"
+
+"Tulin liian myöhään, armollinen herra! Mutta minä kuulin laukauksen,
+ja näin miten hän aitamme yli hyppäsi; armollinen neiti, luulen minä,
+näki hänet myöskin, sillä se tapahtui juuri siinä, missä hänellä on
+tapana istua".
+
+Vanhus käänsi pienet harmaat silmänsä Roosaan päin, jonka kasvoilla
+neuvottomuus ja nauru taistelivat.
+
+"Kuinka on, Roosa?" kysyi isä.
+
+"Wengel on nähnyt aivan oikein", sanoi Roosa nauruun purskahtaen; "ja
+minä tiedänkin, kuka se sala-ampuja oli. Ei kukaan vähempi kuin --
+arvaas nyt kerran, isä; mutta et sinä sitä arvaa etkä voi arvata:
+kreivi von Lengsfeld!"
+
+"Kuka!" huudahti herra von Weissenbach.
+
+"Kreivi von Lengsfeld", toisti Roosa; "tottahan minä sen tiedän, sillä
+hän itse sanoi sen minulle ja pyysi mitä kauneimmalla tavalla anteeksi,
+että hän, kuten sanansa kuuluivat, oli häirinnyt hupahetkeäni".
+
+"Onko se mahdollista!" huudahti herra von Weissenbach, jonka
+uteliaisuutta tämä sanoma mitä enimmän kiihdytti. "Ja mimmoinen hän on?
+minkänäköinen?"
+
+"Oi, oikein sievä ja kohtelias mies", kertoi Roosa; "ja minkäkö
+näköinen hän on? Sen tahdon sinulle sanoa, isäni, mutta aivan hiljaa,
+korvaan vaan. Hän on sennäköinen, että minä heti paikalla menen hänelle
+naimisiin, jos vaan vielä kerrankaan tahdot minua luostariin lähettää".
+
+
+
+
+IV.
+
+
+Oli kauniiden, kirkkaiden päiväin aika, jolloin loppuva kesä ei vielä
+voi luopua rakkaista kedoistaan ja metsistään, ja syksy antaa kesän
+kestää, varmana siitä, että hänenkin aikansa on tuleva. Ilma oli niin
+hiljaisen tyyni; loistavat hämähäkin langat liikkuivat tuskin
+paikaltaan ja puusta irtaantunut keltainen lehti liiteli suoraan alas,
+pysyen sitten aivan liikahtamatta. Linnun laulua kuultiin enää harvoin
+hiljaisessa metsästysalueessa ja silloinkin kaikui se vienommin ja
+valittavammin kuin ennen. Kesä on kulunut, kulunut on kesä; mitä
+tuoneekin tulevaisuus? -- niin lauloivat linnut, niin sanoivat
+kellastuneet lehdet, niin kuiskaili tyyni, kirkas, lämmin ilma.
+
+Mitä on tuottava tulevaisuus?
+
+Roosa oli harvoin elämässään niin paljon ajatellut tulevaisuutta kuin
+näinä päivinä. Tietämättänsä miksi, tunsi hän itsensä surullisemmaksi
+ja hellemmäksi, vaikka hän muuten voi vallan hyvin. Olipa hänelle
+tullut pari kertaa kyyneleitäkin silmiin, hänen katsellessaan
+kammarinsa ikkunasta pääskysiä, jotka levähtämättä edestakaisin
+lennellen nuorruttivat siipiänsä pitkää matkaa varten. "Mitä on
+tulevaisuus tuova? onko se aina oleva niin hiljainen, selkeä ja lämmin,
+kuin nyt? Kesää seuraa synkkä syksy, synkkää syksyä suruisa talvi. Ja
+luonto, puut ja kasvit saavat sitte taas kevään, mutta ihmiselämän
+syksyä ja talvea ei seuraa mikään kevät, vaan kuolema. Kuolla ja jättää
+-- jättää kaikki, mikä on rakasta, se on niin surullista; mutta
+surullisempaa on jäädä eloon, jäädä rakastetusta, olla yksin, elää
+ainoastaan itseään varten. Ainoastaanko itseään varten? eikö sitte
+maailmassa ole paljon kurjuutta, paljon kyyneliä kuivattavia, monta
+polttavaa otsaa jäähdytettävää? Eikö onnettomia ole suuri seurakunta,
+jossa emme koskaan voi olla yksin! Miten pian, miten pian tulee aika,
+jolloin minua ainoastaan onnettomat sitovat maailmaan; sillä onnelliset
+eivät minua tarvitse".
+
+Roosa pani leveäreunaisen olkihattunsa päähän, otti korisensa
+kävivarrelleen ja meni köyhän kuumetaudissa makaavan lapsivaimon luo,
+joka, hänen tultuaan vuoteen viereen, tarttui hänen molempiin käsiinsä
+ja kostutti niitä kyynelillä. Mitä tulisi hänen lapsestaan, jos hän
+kuolisi? kyllähän hänen miehensä on sangen hyvä, vaan hän on niin
+heikko eikä voi luopua viinasta ja kun hän kuolee, jättäytyy hän
+varmaan viinan omaksi ja sitten, ja sitten -- vaimoparka heltyi itkuun
+ja puristi lasta suruista rintaansa vasten. Roosa lohdutti häntä, miten
+paraiten taisi: hän ei ole kuoleva ja mitä lapseen tulee, niin olihan
+se hänenkin lapsensa eikä hän sitä ole jättävä. Nuoren tyttösen ääni
+oli niin lempeä, totinen ja juhlallinen; vaimo raukka luuli kuulevansa
+enkelin puhuvan. "Hänen ei tarvitsisi kuolla; hänen lapsensa ei jäisi
+hyljätyksi". Hän vaipui vuoteellensa ja sulki silmänsä; "ei jäisi
+hyljätyksi". Hän ei ollut saanut unta siitä saakka, kun Roosa oli eilen
+ollut siellä; nyt voi hän nukkua. Roosa otti lapsen ja antoi sille
+nuorta lämmintä maitoa, jota hän oli hovista tuonut mukanaan, pani sen
+sitten taas pehmitetylle ja puhdistetulle vuoteelle makaamaan ja valvoi
+nukkuvan luona. Mies tuli työstään kotiin ja avasi rajusti oven; mutta
+huomattuaan neidin ja miten hän pani sormen huulillensa ja häntä
+suurilla sinisillä silmillään niin vakavasti ja lempeästi katseli,
+silloin veti hän oven hiljaa kiinni, astui hiljaa ja pani hiljaa
+kapineensa nurkkaan. Roosa kutsui häntä viitaten luoksensa ja kuiskasi
+korissa olevan häntä varten leipää ja lihaa ja vähän rahaa paperissa
+muita puuttuvia tarpeita ostaaksensa. Mies nyykäytti päätään ja
+istuutui nurkkaan syömään. Tuo raaka mies ei kolissut, ei heitellyt
+mitään, tuskin kuultiin hänen liikkumistansa. Roosa nousi ja otti
+hattunsa. Mies nousi samoin. Roosa pani kätensä hänen käsivarrellensa.
+"Anna sanoo: hän on niin hyvä, Klaus Weber! Minäkin uskon sen; sillä
+ken ei olisi hyvä niin suloista olentoa kohtaan, hän ei ansaitsisi
+elää. Osoitappa nyt kerran olevasi hyvä! tahdotko?"
+
+Hän tarjosi hänelle kätensä. Mies pani suuren, ryppyisen kätensä siihen
+vitkastellen, ei sentähden, ettei hän olisi mielellään antanut
+lupausta, vaan hän ei olisi uskaltanut koskea hentoa, valkoista kättä.
+Veri nousi hänen ruskettuneisin kasvoihinsa. "Teetkö kaikki, mitä Anna
+sinulta pyytää?" kysyi Roosa. "Teen!" sanoi hän. Roosa katsoi häntä
+silmiin; hän tiesi nyt hänen pitävän sanansa.
+
+Roosan astuessa ulos mökistä, oli aurinko jo mailleen menemäisillään.
+Kuitenkin oli vielä valoisa ja pääskyset lentelivät viserrellen kylän
+katuja edestakaisin ja matalain huoneiden kattojen ympärillä. Kahden
+lehmän vetämät elovaunut tulivat hänelle vastaan; aukealla paikalla
+koulun luona oli vanhoja vaimoja pakisemassa ja pieniä lapsia ryömi
+heidän ympärillään maassa; suuremmat pojat ja tytöt olivat hippasilla
+ja piilosilla. Roosa näki ja kuuli kaikki, mutta lasten nauru ja huuto
+kaikui, kuin kuuluisivat äänet kaukaa ja olisivat tiellä kadottaneet
+kaiken korvia loukkaavan kimeytensä, ja ihmiset ja esineet -- kaikki
+liikkui ja näkyi kuin taikapeilissä. Roosalla oli usein tämmöisiä
+hetkiä, jolloin henki näyttää ikäänkuin päässeen ruumiin kahleista,
+mutta ei koskaan useammin kuin vähän ennen ja vähän jälkeen auringon
+laskua. Tähän tilaan ei hän voinut mielin määrin päästä; olisipa se
+heti poistunutkin, jos hän olisi ruvennut sitä ajattelemaan. Hän tiesi
+sen aivan hyvin, sillä näissä unelmissa avoimin silmin, näissä
+"päivänäyissä", kuten hän niitä nimitti, oli omituinen, salaisesti
+ilmoittava voima, jota hän katsoi joksikin syvästä, tutkimattomasta
+luonnon vaikutuksesta lähteneeksi ja antoi sen esteettömästi vallita.
+Niinpä näki hän nyt oman suhteensakin isäänsä täyden totuuden valossa.
+Hän tunsi, miten puhdas ja syvä hänen oma rakkautensa tähän
+jalomieliseen, pehmeäsydämmiseen, kiivaasen, innokkaasen mieheen oli;
+miten tätä rakkautta ei sekään voinut heikontaa, että hän ikäänkuin
+sielunsa siivillä voi kohota ylä-ilmoille, mihin isänsä ei häntä
+koskaan voinut seurata; hän tunsi miten hän monessa asiassa ja kohdassa
+ei ainoastaan ollut viisaampi, vaan vahvempikin, oli tuki,
+tarvitsematta itse tukemista. Mutta yhtä selvästi tunsi hän, että tämä
+rakkaus ei täyttänyt hänen sydäntänsä, tai paremmin, hänen sydämmessä
+oli maailmoita, hämäriä maailmoita, joissa rakkaudella oli vielä
+sanomatta tuo tenhosanansa: "tulkoon". Ja Roosa tiesi -- tänä
+hiljaisena iltahetkenä, jona hän katseli ikäänkuin hengen
+silmillä esineitä ja omaa sydäntänsä -- että tämä luomishaluinen
+"tulkoon"-sanastaan iloitseva rakkaus oli oleva rakkaus mieheen, joka
+olisi häntä itseään vahvempi, viisaampi ja jalompi; jonka edessä hänen,
+vaikka olikin ylpeä, täytyisi nöyristyä, ja oi! miten mielellään hän
+nöyrtyisikin; mieheen, jolla olisi kaikki ajan suuret kysymykset
+syvimmässä sydämmessään, joka niitä paljon selvemmän järjen mukaan
+tuomitsisi, kuin hänen isänsä, joka niistä ei tahtonut tietää mitään,
+tai tuomitsi yksipuolisella ja itsepintaisella kiivaudella
+ennakkoluulojensa ja säätyeroitus-sääntöjensä mukaan. Missä oli se
+mies? se jalo, viisas, voimakas mies?
+
+Pääskysten ilmassa sirkutellessa kuvasti moni menneen päivän kuva
+nuoren tyttösen sydämmessä.
+
+Moni mies oli niinä päivinä lähestynyt häntä. Monta oli hän heistä
+unhottanut, muutamia muisti hän vielä jotenkuten; harvat olivat häntä
+miellyttäneet eikä yksikään ollut hänessä vaikuttanut innokkaampaa
+ihastusta.
+
+Ristiin rastiin liitelivät pääskyset ja -- ajatukset.
+
+"Ja jospa nyt semmoista miestä ei ollenkaan olisi? Jospa hyvä vanha
+isäsi yksipuolisuuksineen ja oikkuineen kumminkin olisi parempi ja
+jalompi heitä kaikkia? Miten hyvin hänelle kuitenkin sopii kaikki,
+yksin ylpeytensäkin! Miten sievästi sointui, mitä hän tänä aamuna
+sanoi: 'jos hän nyt ei tule sitä miestä tervehtimään, joka on kantanut
+hänet kasteelle ja jonka hän tietää olleen isänsä paraimman ystävän --
+sitä pahempi hänelle; minulle ei siitä ole vähintäkään vahinkoa'. --
+Hänen olisi pitänyt tulla, vaikkapa vaan isäni tähden, isänsä tähden?
+kenenkä tähden sitte? Tunnusta vaan! Olit kyllin turhamainen uskoaksesi
+jotakin vaikuttaneesi häneen; ja nytkin soisit vallan mielelläsi niin
+olevan! -- Miksi sitte en soisi! -- Olethan kuitenkin, kun sinulla oli
+heitä yltäkyllin tarjona, tuntenut semmoistenkin miesten mieltymyksen
+itseäsi huvittavan, jotka eivät lähimainkaan olleet tämän vertaisia
+komeudessa eikä muhkeudessa. Kummallinenko, kuten pastori sanoi, olisi
+kreivi? Ovatko siis kaikki miehet, joita on enemmän kuin paljon,
+kummallisia? Mutta mistä minä sitte tiedän, että kreivi olisi missään
+suhteessa muita parempi?"
+
+Pääskyset kävivät tyytymättömiksi niin monen vaikean kysymyksen
+vastaamisesta; sirkuttavana pilvenä lensivät ne nuolen nopeudella
+Roosan ohitse ja hän heräsi unelmistaan.
+
+Lehmuksien alla hovin portin edessä talutti harmaasen pukuun ja
+kaulussaappaisin puettu ratsaspalvelija kahta kaunista hevosta
+edestakaisin. Se oli Roosasta harvinainen näkö hänen isänsä talon
+edessä ja hän tunsi veren nousevan kasvoihinsa. Ottaen ratsustimet
+vasempaan käteensä kohotti mies Roosan ohi mennessä lakkiaan. Hetkisen
+pysähtyi Roosan jalka, ja hän oli kysymäisillään: kenen ovat ne
+hevoset? mutta hän ei sanonut mitään, sillä hän tiesi ilmankin, kuka
+nyt juuri oli sisällä isän luona.
+
+
+
+
+V.
+
+
+Kreivi Hugo von Lengsfeld oli kohtauksen perästä vaahteripuiden alla
+ottanut joka päivä pyssyn olallensa ja kuleskellut etenkin
+Weissenbachin puoleista seutua laveassa metsästysalueessaan, jonka
+talonhoitaja oli hänen käskystään vuokrannut; mutta Toveri, tuo
+pitkäkorvainen, ruskea lintukoira oli harvoin osannut olla niin vähän
+isäntänsä mieliksi kuin juuri näinä viimeisinä päivinä. Se kyllä ei
+ollut Toverista mitään uutta, että herransa antoi hänen seista koko
+neljännestunnin lintukarjan edessä kolmella jalalla ja vihdoin veltosti
+tultuaan joko ei ollenkaan ampunut tai ampui sivuitse; mutta niin
+perinpohjin kuin näinä päivinä ei hän kuitenkaan vielä ennen ollut
+laimin lyönyt jalon metsästystaidon kaikkia sääntöjä. Turhaan etsi
+uljas koira yhden naurismaan toisensa perästä ja ajoi jäniksiä esiin.
+Joka kerran kun hän palasi lyheiltä ajomatkoiltaan, joka ei juuri ollut
+hauskaa työtä pitkien naattien välissä, löysi hän herransa, pyssy
+olalla tai kainalossa kuten ennenkin, niin miettiväisesti maahan
+tuijottaen naurismaan piennarta astumasta, että Toveri viimein näki
+sopivimmaksi luopua koko metsästyksestä ja ainoastaan seurata uneksijaa
+muutaman askeleen päässä. Kreivillä ei ollut siihen mitään sanomista;
+hän ei tosiaankaan ajatellut mitään vähemmän kuin, mikä Toverista oli
+niin tärkeä asia.
+
+Kreivistä tuntui niin omituiselta siitä saakka, kun hän laaksoon tuli,
+josta hän oli peräisin, jossa hänen sukunsa vuosisatoja oli asuskellut;
+siitä saakka, kun hän oli asettunut kylään, jonka mukaan hän oli
+nimensä saanut. Hänellä ei ollut pienintäkään muistoa tästä seudusta;
+olihan hän jo pienenä lapsena joutunut vieraille maille! Ja kuitenkin
+oli hänestä täällä kaikki niin tuttavaa, niin kotoista, kuin olisi kuin
+näitä vuoria, joiden sinertävät aaltoviivat näkyalan reunaan yhtyivät,
+näitä metsiä, joiden latvoissa niin kammottavasti humisi, näitä
+niittyjä, joiden läpi pajurikkaat puroset kiertelivät, näitä ketoja,
+jotka niin rauhassa levisivät pitkin vuoren juurta, -- kuin olisi hän
+kaikki nämät tuntenut nuoruudestaan saakka ja niitä aina rakastanut.
+Ystävälliset, kohteliaat ihmisetkin teeskentelemättömine puheineen,
+miehet leveäreunainen hattu päässä, pitkä palttinanuttu yllä, vaimot
+pitkään liiviin, kyynäränpituisiin leveisin silkkinauhoihin ja ahtaasen
+myssyyn puettuina -- nämäkin juohduttivat hänelle kotimaata paremmin
+mieleen kuin tähän saakka mikään kymmenenä viime vuotena näkemistään
+monilukuisista kansakunnista. Hän ei ollut varmaan päättänyt eikä
+aikonut jäädä kotiinsa asumaan; hän oli palannut painattaakseen --
+luonnollisesti omalla kustannuksellaan -- matkoillaan suurella
+mieltymyksellä ja ahkeruudella kirjoittamaansa kauppatieteellistä
+teosta, ja sentähden, että hänen läsnäolonsa Lengsfeldissä oli ainakin
+vähän aikaa välttämätöntä, kun uusia välikirjoja oli tehtävä muutamain
+arentimiesten kanssa. Ja näitä toimia selvitellessään, aluettaan
+kuleksiessansa ja joka päivä aina enemmän tähän suloiseen luontoon
+perehtyessään juolahti hänelle mieleen -- niinä kahtena viime vuotena
+oli aina useammin ja painavammin hänen sielussaan soinut -- että hän jo
+oikeastaan oli kylläksi matkustanut ja että jo olisi aika vihdoinkin
+tuntea, mitä "olla kotona" merkitsee. Suuri, linnamainen rakennus,
+etupuolella leveä terassi, jolla on kaktus- ja muita kukkia
+kiviastioissa kasvamassa, takapuolella kahdeksannentoista vuosisadan
+ranskalaismallin mukaan rakennettu puisto, sisällä joukko suurempia ja
+pienempiä huoneita, kaikki asumattomilta hajahtavia -- tämä ei
+tosiaankaan vielä merkitse "kotona", varsinkin kun saa tuntikausia
+kävellä edestakaisin terassilla tai harhailla puistossa ja huoneissa
+kohtaamatta ketään, paitsi ehkä vanhaa emännöitsijää ja käsityöläisiä
+-- puuseppiä, maalaria y.m. --, jotka kreivi oli kutsunut kaupungista
+koettaakseen, eikö heidän avullansa voisi saada hauskemman näköiseksi
+alakerran oikeata puolta, jonka hän oli asunnokseen valinnut. "Kotona"
+sana, arveli kreivi, käsittää toki enemmin, ellei vaimoa ja lapsia,
+niin kumminkin toimen, jota voi innolla tehdä, tai ainakin seuran, jota
+ravitsee ja kokee huvittaa, vaikkapa vaan sitä varten, että edes
+sillaikaa olisi itselläänkin vähän hauskempi. -- Kreivi ei ollut
+koskaan niin hyvin huomannut, miten yksinään hän oikeastaan oli, tai
+pikemmin, miten rasittavaksi yksinäisyys voi tulla; sillä eihän hän nyt
+ollut yksinäisempi, kuin hän oli ollut koko elämänsä ajan --
+kadettikoulussa, linnaväessä ja sotaretkellä sekä Kolosseumin ja
+Karnakin raunioilla. Kreivi alkoi ymmärtää, että hän tosin ei ollut
+koskaan ollut varsin nuori, vaan että hän nyt, täytettyään
+kolmekymmentä vuotta, alkoi tuntuvasti vanheta.
+
+"Sillä se on vanha", puhui kreivi itsekseen, kädet selän takana
+kävellessään terassilla, "se on vanha, jolle elämä on käynyt
+arvottomaksi, joka nousee ylös aamusilla, kun hän terveenä ollen ei
+jaksa enää virua vuoteellaan, ja joka iltasilla käy levolle, kun on
+vaivaloista istua kaiket yöt kirjojen ääressä. Jos olisin köyhä, että
+minun pitäisi tehdä työtä elääkseni, niin olisi edes puute
+kiihoittajana; jos olisin kunnianhimoinen, niin miellyttäisi se minua,
+että kun tuskin olen palannut ja lisäksi vielä muukalaisena isieni
+maahan, kuitenkin jo olen huomion esine ja valtiollisten puolueiden
+kiistaomena. Miksi viivyttelen vastaustani vapaamielisten
+toimikunnalle, että minä kaikin puolin suostun sen ohjelmaan ja olen
+kokeva voimieni mukaan työskennellä yhteisen asian eduksi? Eikö ole jo
+aika käydä sanoista työhön ja lähteä kirjojeni parista ihmisten
+ilmoille? Oi, jospa vaan ihmisiä enemmän kunnioittaisin ja rakastaisin!
+Olenhan -- sen taidan itsestäni todistaa -- aina tarkoittanut ihmisten
+hyvää; minä olen mennyt kansani edestä taistelemaan ja kuolemaankin
+tarvittaessa; minä näin, että riveissämme vallitsi petollisuus, että
+neuvoton ja pelkuri kansa ei tiennyt, mitä se tahtoi, eikä tahtonut
+mitään, minkä se tiesi olevan välttämätöntä. Mitä oli minulla muuta
+neuvoa kuin joko ruveta kivikovaan työhön tai lähteä pois maasta. Olisi
+kenties ollut rehellisempää ja tarkoituksenmukaisempaa valita edellinen
+tie; mutta rehellisyys ja tarkoituksenmukaisuus ovat, kuten perästäpäin
+olen huomannut, niin harvinaisia avuja, että voin kyllä antaa anteeksi
+itselleni sen, että minulla niitä ei silloin ollut, ehkäpä ei nytkään
+vielä riittävästi. No, entä yksityiset? Hyviä ja kunnon ihmisiä on;
+minäkin olen kohdannut monta elämässäni -- kerran kuumeessa
+raivotessani hoiteli ja suojeli minua jalomielinen Bash-Aga-El-Mokrani
+viikkokausia teltissään; Wienin rehellinen ajuri toi minulle toisena
+aamuna asuntooni takaisin kultarahan, jonka kohtuullisesta
+jalomielisyydestä annoin hänelle edellisenä iltana; Konstantinopolissa
+oli Ranskan lähettilään apulainen -- mikä olikaan hänen nimensä? --
+ihmeen kaunis mies, mutta, pelkään, naisista, viinasta ja pelistä
+enemmin pitävä, kuin hänelle olisi sopinut -- hän rakasti minua,
+luulen, todellisesti ja olisi antanut minulle jalkavaimonsa ja
+henkensä, jos olisin niitä halunnut -- sitte on -- niin, kukapa sitte
+vielä? heitä ei olekaan varsin monta. Ah! tuo vanha Jesulaisten
+kasvatti, joka rukoili Jumalaa lähettämään edes yhtä ihmistä hänen
+luoksensa -- hän tunsi ihmiset. Minä tahtoisin rakastaa yhtä ihmistä,
+yhtä ainoata oikein sydämen pohjasta -- silloin olisin, luulen mä,
+löytänyt elämän salaisuuden avaimen".
+
+Näihin alakuloisiin mietteisin vaipunut oli kreivi, kun hän neljä
+päivää sitte Weissenbachin puiston reunalla ampui sivuitse jäniksestä,
+ja hänet silloin Toveri, joka sinä aamuna osoitti vielä suurempaa intoa
+kuin muulloin, houkutteli metsästysalueensa rajan yli Weissenbachin
+puistoon. Siinä näkyi hänelle Roosan korkea, hoikka vartalo niin
+odottamatta, niin äkkiä, melkein kuin taivaallinen ilmiö, ja teki
+häneen vaikutuksen, jommoista -- siitä oli hän selvillä jo ensi
+hetkestä asti -- ei yksikään vaimo eikä mikään muukaan ollut häneen
+koko elinaikanaan tehnyt. Oliko hänen mielensä juuri sinä hetkenä
+valmiimpi kuin muulloin ulkoapäin tulevaa vaikutusta kokonaan ja
+täysinäisenä omistamaan; oliko tämä neiti enemmän kuin kaikki tähän
+asti näkemänsä naiset sen ihannekuvan (ideaalin) kaltainen, jota hän
+tietämättänsä kantoi sydämessään -- siitä hän ei voinut tehdä itselleen
+tiliä, tuskinpa hän sitä ajattelikaan; hän tunsi ainoastaan, että hänen
+elämäänsä ohjaamaan oli ryhtynyt jokin uusi voima, joka ei enää voinut
+kadota, vaan joka tavalla tahi toisella oli vaikuttava ja vallitseva
+hänen jälellä olevana elinaikanaan. Ja kuitenkin oli neitonen puhunut
+vaan pari sanaa ja sekin oli ollut itsessään vähäpätöistä -- mutta
+hänen puhetapansa, äänensä, ryhtinsä, ylpeä, tuskin huomattava pään
+nyökkäys -- kreivi ei väsynyt tätä kaikkea lakkaamatta muistelemasta.
+Hän tunnusti nähneensä jo kauniimpiakin naisia, jos kasvopiirteiden
+säännöllisyys, värin sulavuus ja silmien loisto yksistään on kauneutena
+pidettävä; kreivi ei muistanut tyttösen muodon osoittaneen yhtäkään
+näistä eduista silmiinpistävämmin kuin monen muun; mutta sen sijaan oli
+se ollut kokonaan ihmeellisen sopusoinnun valaisema, sopusoinnun, joka
+viehättävimmällä tavalla suli yhteen kaunisten jäsenten säännöllisyyden
+ja suloisten liikkeiden tasaisuuden kanssa. Kreivi näki neitosen kuvan
+käydessään ja seisoessaan; hän näki sen aina liihoittelevan edessänsä;
+hän näki sen ennen nukkumistansa; hän näki sen unissansa; hän näki sen
+heti silmät auki saatuaan aamusilla.
+
+Kuitenkaan ei hän -- ainakaan ensi päivinä -- tehnyt mitään
+saadakseen tarkempaa tietoa tyttösestä. Hän oli niin kauan elellyt
+ihannemaailmassa ja pitkillä matkoillansa niin tottunut kauniin naisen
+ohimennen huomaamaan kauniiksi, kuten kuvan kuvastossa tai maiseman tai
+kirkkaan aamun, että hän tuskin viitsi kysyä: kuka on hän? mikä on
+hänen nimensä? Tällä kertaa oli hän toimettomampi kuin tavallista
+senkin vuoksi, että hän pelkäsi saavansa kuulla jotain, mikä ei olisi
+ollut hänelle mieluista. Vihdoin kolmantena päivänä tarjoutui itsestään
+tilaisuus, jota kreivi siihen saakka oli varta vasten karttanut.
+
+Lengsfeldin pappi oli palannut kirkolliskokouksesta. Kaksiviikkoisen
+poissaolonsa vuoksi oli häneltä -- todelliseksi suruksensa -- jäänyt
+herransa ja suojelijansa kotiintulo, niin odottamaton palaaminen
+asianmukaisesti koulunuorison laululla ja jumalanpalveluksella
+viettämättä. Nyt kiiruhti hän luonnollisesti huolimattomuuttansa
+korjaamaan ja meni kreiviä tervehtimään. -- Lengsfeldin pappi oli
+kirkon taisteleva ase, innokas, oikeaoppinen, orjamainen, kuten sopi
+hänen avuillensa ja kunnianhimollensa; sen lisäksi taipuva herkulliseen
+elämään, kuten hänen nuoruutensa -- hän oli tuskin kolmekymmentä vuotta
+vanha -- näytti vaativan ja hänen lihavuutensa todistavan. Kulmilta oli
+hänen pyöreä, kiiltävä otsansa jo jotenkin paljas, hänen pienet
+silmänsä peittyivät kahden soikean lasin taakse, joiden sangat olivat
+mitä hienoimmat. Papilla oli tänä aamuna musta hännystakki päällään ja
+valkea huivi kaulassa, ne samat, jotka olivat kirkolliskokouksen
+aikana niin usein loistaneet puhelavalla; ja ehkäpä oli hänen
+tervehdyksessänsä kreiville vielä jotakin siitä innosta, joka oli
+tehnyt hänen esityksensä tuossa innokkaidenkin miesten seurassa niin
+huomattaviksi.
+
+Kreivi otti pappinsa vastaan tuolla vakavan, ystävällisen,
+kylmäkiskoisen ja lämpimän sekaisella tavalla, joka oli hänessä
+omituista, etenkin vieraita henkilöitä kohtaan. Kun hänellä oli paljon
+puhuttavaa hengellisen herran kanssa ja oli juuri suuruksen aika,
+kutsui hän kylmää ruokaa ja pullon viiniä. Viini oli hyvää, ja pappi,
+joka oli hyvä viinin tuntija, kävi, kirkon ja koulun asioista
+selvittyä, aivan puheliaaksi pitäen vallan varmana, että hänen
+korkeasukuinen isäntänsä oli isiensä poika, valitteli hän haikeasti
+kansavaltaisten periaatteiden levenemistä sekä yleensä maailmassa että
+erittäin Lengsfeldissä ja sen ympäristöllä. Paheen ilmiöt ovat välistä
+hirvittäviä ja paheen juuri on siinä, että koko maassa on aatelisia
+suhteellisesti vähän, ja nekin vähät ovat sen lisäksi v. 1848, jolloin
+aatelisten tilat veroitettiin ja alustalaiset saivat ruveta talojansa
+perinnöksi ostamaan, valitettavasti kadottaneet sen luonnollisen ja
+oikeutetun mahtivallan, joka heillä kaikesta huolimatta muuten vielä
+oli".
+
+"Vuosi tuhat kahdeksansataa neljäkymmentä ja kahdeksan, herra kreivi",
+huudahti pappi, "kulki kuin paha ruoste arvokkaan aatelismetsän yli, ja
+moni jalo puu seisoo siitä asti kuivana. Meillä on siitä oma seutumme
+silmiinpistävänä ja, saatanpa sanoa, liikuttavana esimerkkinä. Herra
+kreivi, te tunnette herra von Weissenbachin; ettekö? Ettekö
+nimeltäkään? No, sepä kummallista; mutta tosiaankin, te olette vasta
+niin vähän aikaa olleet näillä mailla! Te voitte täältä ikkunasta nähdä
+Weissenbachin puiston; juuri tuon terassi-pylvään ylitse; minä luulen,
+teidän naurismaanne ovat siinä vieressä. Puisto on kaunis; mutta, hyvä
+Jumala, siinäpä se onkin koko omaisuus! Herra von Weissenbachilla oli
+sen lisäksi Bolau ja Gommern, joihin kolmeen aatelistaloon kuului vähän
+tiluksia (Weissenbachiin ei niitä kuulu paljon nimeksikään), mutta
+pitkä ja tuottava luettelo veroja ja maksuja. Weissenbachit ovat
+ainakin kolmekymmenvuotisesta sodasta saakka täällä asuneet ja
+luultavasti jo paljoa ennenkin, jos, kuten näyttää, ne Weissenbachit,
+jotka Naumburgin tappelussa taistelivat Ludvig Rautaista vastaan, ovat
+samaa sukua kuin nämä Weissenbachit. Nyt on nykyinen herra von
+Weissenbach jalon suvun oikea vesa, ja kun v. kahdeksantoistasataa
+neljäkymmentä ja kahdeksan hyvä vanhus kukistui ja uudenaikaiset
+ihmiset riemuitsivat, ei hän tahtonut ulvoa susien kanssa, vanu möi
+talonsa, paitsi Weissenbachia, jota ei kukaan ostanut, meni kaupunkiin
+kadotti muutamissa vuosissa -- olen kuullut, yhdessä ainoassa
+onnettomassa yrityksessä -- tilojen myynnistä ja Weissenbachin kylän
+vapaaksilunastuksesta karttuneet varat ja on nyt, paha kyllä, köyhempi
+kuin kukaan kylän kahdestakymmenestä talonpojasta, jotka maalaavat
+huoneensa valkoisiksi, lähettävät poikansa lukioon ja tyttärensä
+pensionikouluun ja joilla on kahden sadan taalerin piano asuinhuonetta
+koristamassa".
+
+Kreivi oli tämän pitkän selityksen kestäessä mennyt ikkunan luo
+ikäänkuin papin antamien tietojen mukaan tarkoin tutkiakseen, missä
+Weissenbachin puisto oli, mutta oikeastaan salatakseen punastusta,
+joka, papin mainitessa puistoa, oli kohonnut hänen kasvoillensa.
+
+"Onko herra von Weissenbachilla perhettä?" kysyi kreivi yhä vielä selin
+pappiin.
+
+"Yksi ainoa tytär, herra kreivi". Kreivi tunsi sydämensä tykkivän
+nopeammin. Niin levollisena kuin mahdollista kysyi hän edelleen:
+
+"Luonnollisesti jo naimisissa?"
+
+"Ei vielä, herra kreivi". Tuo papin lause "ei vielä, herra kreivi"
+kaikui niin omituisesti, pitkäveteisesti, että kreivi äkkiä kääntyi ja
+innolla, jota ajatuksiensa ja viimeisen viinilasinsa kanssa
+työskentelevä pappi ei huomannut, huudahti:
+
+"Te tunnette neidin, minä tarkoitan perheen, luonnollisesti lähemmin?"
+
+"Minulla on kunnia käydä usein pakisemassa hovissa enkä, kuten uskallan
+otaksua, olekaan mikään aivan vastenmielinen vieras", vastasi pappi.
+
+"Ja -- ja minkänäköinen on -- minä tarkoitan: neiti --?"
+
+"Ei juuri kaunis", sanoi pappi ajattelevaisesti, "minusta on hän
+melkein liian suuri; mutta täydellinen ryhti, välistä vaan, minun
+nöyrän mielipiteeni mukaan, hovineitiä liian paljon osoittava. Herra
+kreivi, te ette tiedä -- mutta kuinka voisittekaan tietää! -- että
+neiti von Weissenbach on vuoden ollut hovineitsyenä kuninkaallisen
+korkeuden herttuattaren luona. Ehkäpä olisi hänelle ollut parempi,
+ettei hän koskaan olisi joutunut korkeimpiin piireihin, sillä sanokaas
+herra kreivi itse, köyhä, perin köyhä neiti, vaikkapa sitte olisikin,
+kuten neiti von Weissenbach, vanhimmasta ja puhtaimmasta aatelisuvusta,
+mitä toivoa hänellä on meidän aineellisena aikanamme, jolloin raha ei
+ollenkaan ole mikään mielikuvitus, vaan varsin arvossa pidettävä
+todellisuus! köyhä aatelineiti, herra kreivi, on minun silmissäni hyvin
+surkuteltava olento -- kristillistä lähimmäisrakkautta, voisin sanoa,
+erittäin herättävä esine".
+
+Nyt muisti kreivi niin äkisti itsellään olevan muutamia tärkeitä
+toimituksia vielä tänään aamupuolella suoritettavana, että pastorilla,
+samana iltana Weissenbachin hovissa käydessään, oli jommoinenkin oikeus
+sanoa kreiviä vähän haaveksivaiseksi herraksi.
+
+Tähän lausuntoon olisi papilla ollut vielä enemmän syytä, jos hän olisi
+nähnyt, miten kreivi, hänen tuskin lähdettyään salista,
+silminnähtävästi kiihtyneenä edestakaisin käveli, astui vihdoin
+terassille, heitteli silloin tällöin käsiään ja käsivarsiaan ja murisi
+hampaittensa välistä katkonaisia sanoja. Seikka oli se, että kreivi ei
+ollut suurimmatta kärsimättömyyden tunteetta ja vastenmielisyydettä,
+jota hän tuskin taisi itselleenkään selittää, voinut kuulla hengellisen
+herran -- ja tämä herra ei häntä ollenkaan miellyttänyt -- puhuvan
+neidistä, jonka kuva oli niin syvällä hänen sydämessään. Taivaallisesta
+ilmiöstä aamuauringon paisteessa metsän reunalla oli tullut aatelinen
+hovineiti ylimysvaltaisine käytöksineen ja pää täynnä keskiaikaisia
+oikkuja ja hovimaista mitättömyyttä. Sen lisäksi isä täynnä tyhmiä
+säätyeroitusmietteitä ja talonpoikaissodan aikuisen vapaaherran
+katsantotapoja. Molemmat luonnollisesti sangen hurskaita, hyvin toimeen
+tulevia teeskenteleväisen, liukaskielisen kavaltajan seurassa, joka oli
+ottanut toimekseen vahvistaa heitä oikuissansa.
+
+Tästä aamusta saakka oli nyt kreivissä tuo hajamielisyyden ja
+välinpitämättömyyden tila, jota Toveri, pitkäkorva lintukoira oli niin
+syvästi surrut, muuttunut toiseksi, jota se kohta sai vielä syvemmin
+surra. Pitkäkorvan väsymättömyyttä ja metsästysintoa koetettiin
+kovimmalla tavalla ja sen ohessa sai hän yhtenä aamuna kuulla enemmän
+torumisia kuin muulloin koko viikossa. Samaa sai kokea vanha
+emännöitsijä, joka siihen saakka oli kreiviä enkelinä pitänyt; samaa
+saivat käsityöläiset, jotka, kuten nyt selvisi, olivat aivan
+ajattelemattomia ja loukkaavalla säännöllisyydellä aina ymmärsivät
+väärin kreivin määräykset. Vihdoin käski kreivi palvelijansa aamulla
+varhain panna tavarat kokoon, että hän viimeinkin taas pääsisi pois
+ikävästä seudusta; ja kun mies, suuresti kummastellen tätä
+odottamatonta käskyä, läksi pois, huusi herransa hänelle: "ja käskekää
+sitte satuloimaan musta -- ja kuulkaa, hevosrenki saa tulla mukaan --
+hän ottakoon raudikon!"
+
+
+
+
+VI.
+
+
+Kreivi nousi satulaan, ratsasti pihasta karjatalolle päin, missä
+rakennettiin latoa, mutta ei pysähtynyt sinne hetkeksikään, vaan
+nelisti edelleen metsätielle, kunnes hän suuren kierroksen tehtyään
+ja viimein sen äkkiä loputtua kedolle, saapui päinvastaiselta
+puolelta Weissenbachin alueelle. Siellä kääntyi hän ensikerran
+ratsaspalvelijaansa päin, joka oli ainoastaan suurella vaivalla voinut
+seurata herraansa, ja kysyi, tiesikö hän missä hovi oli. Mies tiesi
+sen; hän oli jo pari kertaa ollut Weissenbachissa. Hovin portille
+tultua pysäytti kreivi hevosensa, katsahti lehmuksia ja huonetta
+peitettyine ikkunoineen, näytti miettivän, ratsastaisiko kauemmaksi vai
+ei, hyppäsi sitte nopeasti satulasta, viskasi höyryävän hevosensa
+ratsustimet palvelijalle, käski hänen talutella hevosia edestakaisin ja
+astui avonaisesta portista pihaan.
+
+Riikinkukko astuskeli uteliaana tulijalle vastaan; pääskyt lentivät
+liverrellen ilmassa, muuta elävää olentoa ei näkynyt hiljaisessa
+pihassa, muuta ääntä ei kuulunut. Puiden korkeissa latvoissa, jotka
+näkyivät ulkohuoneiden kattojen yli, leikitteli punertava iltarusko.
+Levottomuuden ja aavistavan toivon ennen kokematon, outo tunne valtasi
+kreivin. Sydämmensä nopeampaa tykytystä ja polviensa vapisemista, jotka
+hän huomasi hitaasti noustessaan kivirappuja oven edessä olevalle
+pienelle lattialle, selitteli hän nopean ratsastuksen tuottamaksi
+väsymykseksi ja kiihtymiseksi. Ovi oli kiini. Kello, jota hän nyt
+soitti, kilisi niin kumean suruisesti. Kuluipa kotvasen aikaa,
+ennenkuin laahaava astunta kuului porstuan kivilattialla ja vanha
+Wengel aukasi oven. Kreivi kysyi herra von Weissenbachia ja sanoi
+nimensä. Vanhus katsoi ällistellen häntä muotoon ja sanoi: "tahtoisinpa
+vannoa, että te se olette. Te olette ihan isävainajanne näköinen".
+Sitten pyysi hän äänettömällä viittauksella kreiviä astumaan porstuaan,
+vei hänet siitä vasemmalle päin kammariin ja jätti siihen yksin.
+
+Se oli jotenkin suuri huone; ikkunat, ulkopuolelta muurivehreän
+peittäminä, olivat pihaan päin. Seinät olivat melkein miehen
+korkeudelta peitetyt ruskealla tammella. Yliympäri oli seinillä
+muotokuvia, jotka näyttivät huoneen nyt vallitsevassa hämärässä vielä
+tummemmilta kuin muuten. Taitavasti oli sinne tänne aseteltu
+vanhanaikuisia huonekaluja, joiden seuraan varsin kaunis, uusimuotinen,
+yhden ikkunan viereen asetettu piano ei olisi oikein hyvin sopinut.
+Asekaapin päällä istui muhkea, täytetty tarhapöllö, jonka suuret
+lasiset silmät kysyväisesti ja uhkaavaisesti tuijottivat tulijaan.
+Tämän kaikki huomasi kreivi aivan koneellisesti, sillä kiihtymys, jonka
+valtaan hän jo ulkona pihalla oli joutunut ja joka hänen huoneesen
+astuttuaan yhä vielä oli enentynyt, ei antanut hänen rauhassa mitään
+tarkastaa. Muutamat minuutit, jotka hänen täytyi siinä seisoa,
+muuttuivat hänestä hetkiksi. Joka silmänräpäys odotti hän oven aukeavan
+ja kauniin neitisen astuvan esiin, vaikka hän kuitenkin samalla tiesi
+sen vähemmän mahdolliseksi. Vihdoin kuuli hän viereisen kammarin oven
+liikahtavan ja sitte askelia -- mutta ei niitä askelia, joita hänen
+korvansa odotteli, vaan vakavia, nopeita miehen askeleita. Vanhan
+miehen korkea, hoikka vartalo astui rivakasti esiin.
+
+"Minä olen iloinen, että saan huoneessani tervehtiä nuoruuteni ystävän
+poikaa", sanoi herra von Weissenbach, voimakkaasti pusertaen kreivin
+kättä ja tarkkaavalla huomiolla harmaiden kulmakarvojensa alta hänen
+muotoansa katsellen. "Wengel on oikeassa", sanoi hän, "isänne ihan
+elävä kuva. Sen näköinen hän oli, teidän isänne, kun minä häntä saatoin
+vihkialttarille ja kun minä vuotta myöhemmin kannoin teidät kasteelle.
+Te olette siitä asti kasvaneet suureksi; nythän minä voin teitä
+ainoastaan näin käsissäni pitää".
+
+Ja nyt veti herra von Weissenbach kreivin rintaansa vasten. Kreivi
+vastasi hänen syleilyänsä vähän ujosti. Hän ei ollut ollenkaan
+odottanut näin sydämmellistä vastaanottoa; hän tunsi häpeävänsä kuin
+kunniasta, jota -- se täytyi hänen itsekseen myöntää -- hän ei ollut
+ansainnut. Hän oli tullut tähän taloon vieraana, puolittain
+vastenmielisesti, mielihalusta, joka korkeintaan oli sangen itsekäs, ja
+hänet otettiin vastaan kuin vieraasta maasta kotiperille palaavaa
+poikaa. Hän murisi sekavan anteeksipyynnön, että hän vasta nyt tuli,
+eikä jo kahdeksaa päivää ennen.
+
+Herra von Weissenbach ei antanut hänen puhua loppuun. "Tahdonpa
+tunnustaa teille, rakas kreivi", sanoi hän, "minä olin suuttunut
+teihin, kovasti suuttunut; sitte ajattelin minä taas, että te olettekin
+toisen ajan lapsia, ajan, jota isänne ja äitinne aikainen kuolema kuin
+syvä juopa eroittaa minun muistojeni ajasta. Ihmiset muuttuvat ajan
+kanssa ja tavat ihmisien kanssa -- sen me vanhat tiedämme, sillä
+jokainen päivä saarnaa sitä meille. No, teidän ei pidä kohta oppia
+tuntemaan minua äkeäksi. Te olette palanneet -- pitkän harhailun
+perästä, sain minä kuulla; minä toivon ainoastaan, että te nyt jäätte
+tänne, johon te Jumalan ja kohtuuden lain mukaan paremmin kuulutte kuin
+Aasiaan ja Afrikaan; ja me, taivas sen tietää, aivan välttämättömästi
+tarvitsemme kunnon miehiä, jotka pysyvät erillään uusimuotisista
+hurjuuksista. Ja suuri metsämies Herran edessä olette te myöskin, kuten
+Roosani on sanonut! No, se on teillä veressä, isästänne. -- Missähän
+Roosani vaan viipyykin! minä en voi Roosattani mitään, tietäkääs, en
+edes ruokaa teille tarjota. No, no, eihän teilläkään niin kiirettä
+ole".
+
+Herra von Weissenbach vei vieraansa vierelleen sohvalle ja kyseli
+häneltä hänen menneistä ajoistaan, sotapalveluksestaan, matkoistaan,
+hänen tiluksiensa nykyisestä tilasta ja mitä tuumia hänellä oli
+tulevaisuudestaan sekä paljon muuta semmoista -- joihin kysymyksiin
+kreivillä ei aina ollut helppo vastata. Herra von Weissenbach eli
+muistoineen, mietteineen, kaikkineen maailmassa, jota syvä juopa
+eroitti uudemmasta ajasta. Abu Simbelin kalliokirkot ja Karnakin
+rauniot olivat kreivistä tuskin tuntuneet vieraammilta kuin herra von
+Weissenbachin mietteet valtiolaitoksesta, kansan edustamisesta,
+poliisijärjestyksestä, köyhäin hoidosta ja muista semmoisista. Kreivin
+valtiollinen uskontunnustus oli sitä rajattomammin vapaa, kun hän ei
+vielä oikeastaan ollut vakaasti koettanut toteuttaa mietteitänsä.
+Lukukammarinsa häiritsemättömässä rauhassa, pitkinä joutohetkinä
+Niililaivan kannella päivä-paisteessa vasten virtaa koskille
+kulkiessaan, matkoilla taivaankorkuisten alppimaailman ketojen yli oli
+kreivi luonut itselleen paraan maailmansa ja suunnitellut suhteet
+vapaiden ihmisten välillä, joiden tuli siinä asua; kun hän koetti
+asettautua isäntänsä katsantokannalle, oli hänen mielensä kuin haukan,
+joka äkkiä huomaa olevansa sulettu rautahäkkiin. Hämmästyen ja
+ihmetellen katseli hän herra von Weissenbachin voimakasta, vielä
+kaunista muotoa ja tuuheain kulmakarvain alla säihkyviä silmiä, joiden
+tulta ei kuusi vuosikymmentä ollut voinut sammuttaa. Ja kuitenkin tunsi
+hän taas omituisen vedon, sillä hänen oma miehekäs sydämensä sanoi,
+että hänellä oli edessänsä mies, joka piti sanansa pyhänä ja joka, jos
+niin tarvittiin, puolustaisi vakuutustaan vaikka hengellänsä.
+
+Hämärä oli huoneessa nopeasti enentynyt herrain sohvalla istuen näin
+puhellessa. Kreivi oli viivyttämistään viivyttänyt lähtöänsä, aina
+toivoen neiti von Weissenbachin palaavan kävelymatkaltaan. Nyt ei hän
+enää luullut voivansa kauemmin odottaa. -- Juuri hänen noustuaan
+valaisi ikkunoiden ohi kulkevan, purpuraisen iltapilven heijastus
+hämäräisen huoneen.
+
+"Tuossahan on Roosani", sanoi herra von Weissenbach.
+
+Kreivi, joka seisoi selin oveen, kääntyi äkkiä. Kynnyksellä seisoi
+"hän" ruusuloiston ympäröimänä, semmoisena kuin hän hänet viimeksi oli
+nähnyt, olkihattu vasemmassa kädessä, ylpeä pää korkealle kohotettuna,
+totisen, lempeän muodon ympärillä keveät kiharat, joita vieno iltatuuli
+näytti vallattomalla kädellä mielin määrin asetelleen.
+
+
+
+
+VII.
+
+
+Roosa jäi hetkiseksi seisomaan kynnykselle; sitten kiiruhti hän, vähän
+päätään nyökäyttäen, kreiviin päin ja hänen ohitseen isänsä luo, joka
+sulki hänet hellästi syliinsä ja suuteli hänen otsaansa. Siitä kääntyi
+hän taas kreiviin päin, nyökäytti vielä päätään -- mutta nyt
+ystävällisemmin -- ja sanoi sitte iloisesti:
+
+"Me olemme vanhoja tuttuja, herra kreivi ja minä", sekä ojensi hänelle
+kätensä.
+
+Kreivin käsi vapisi vähän; hetki, jota hän oli viimeksi kuluneina
+tuntina melkein tuskallisesti odottanut, oli nyt kuitenkin liian
+nopeasti tullut ja oli kauniimpi ja suloisempi kuin hän koskaan oli
+saattanut toivoa. Nyt vasta näki hän, miten muistonsa oli häntä
+pettänyt, miten häneltä kaikki peittänyt. Tämä täysinäisyys suurinta
+suloutta äänessä, puheessa, ryhdissä, liikkeissä -- miten vaillinainen
+ja miellyttämätön oli tämän suhteen ollut hänen muistinsa luoma kuva!
+Ja miten oli hän ensimäisen ja yhden ainoan kohtauksen perästä voinut
+odottaa niin ystävällistä vastaan-ottoa! odottaa, että hän ojentaisi
+hänelle kätensä ja sanoisi häntä vanhaksi tutuksi! Kreivi oli sangen
+onnellinen.
+
+Roosakin oli yhtä onnellinen. Hän iloitsi kreivin tulosta isänsä
+tähden, jota se olisi kovin surettanut, jos hänen nuoruutensa ystävän
+poika ei olisi käynyt häntä tervehtimässä; hän iloitsi hänen tulostansa
+itsensä tähden, koska siten olikin käynyt toteen ääni, joka oli hänelle
+kuiskuttanut: sinä et ole häntä nähnyt viimeistä kertaa; hän iloitsi
+hänen täällä olostansa, koska hän juuri äsken oli niin innokkaasti
+häntä muistellut.
+
+Herra von Weissenbach pyysi toistamiseen häntä jäämään illalliselle.
+Roosa katsoi pitkien silmäripsiensä takaa kreiviä silmiin. Niissä
+kuvasti semmoinen neuvottomuus, että neitinen tuskin voi olla
+nauramatta -- neuvottomuus, kun hänen nyt kuitenkin täytyi tunnustaa,
+että hän ei ainoastaan voinut jäädä, mitä hän siihen asti oli
+kieltänyt, vaan että hän aivan mielelläänkin jäisi.
+
+"Jääkäähän toki, herra kreivi", sanoi hän, "te näytätte tosiaankin
+vähän väsyneeltä, eikä liene hetkisen lepo hevosillennekaan
+vastenmielistä".
+
+Kreivi kumarsi; vanha herra löi otsaansa.
+
+"Uskomatonta", murisi hän, "että minä voin sen unhottaa; mutta ei
+Wengelikään ajattele niin mitään". Hän soitti kiivaasti kelloa.
+
+"Olehan huoletta, isäseni", sanoi Roosa, "minä sanon hänelle; minun
+täytyy jättää teidät muutamiksi minuuteiksi, kunnes teevesi kiehuu".
+
+Se oli kreiville onnellinen ilta; hän ei tiennyt olevan sydämmeensä
+sulettuina semmoisia lämpimiä iloisuuden lähteitä. Pöydässä juohtui
+hänelle mieleen, miten köyhä hän vielä muutama hetki sitten oli ollut,
+ja silloin säpsähti hän ensin ja sitten täytyi hänen hymyillä, kuten
+sen, joka äkkiä rikastuttuaan ajattelee mennyttä hätää ja pulaa. Itse
+ympäristökin: kummalliset, vanhat huonekalut, joilla tämäkin huone,
+jossa he teetä joivat, oli koristettu; haaveellisesti kuvatut jumalat
+ja jumalattaret, paimenet ja paimenettaret laumoineen, jotka
+muotokuvain verosta peittivät tämän huoneen seiniä; kukitettu teekannu
+Dresdenin posliinista, josta Roosa kaatoi tuoksuavaa juomaa kummallisen
+muotoisiin kuppeihin; haaranainen kynttiläjalka kiteislasista, jossa
+kolme sangen valoisaa kynttilää paloi -- kreivistä tuntui, kuin olisi
+hän jo lukemattomia kertoja syönyt tältä pöytäliinalta, johon Leonardo
+da Vincin "ehtoollinen" ja vuosiluku 1729 oli kudottu. Kreivi oli liian
+onnellinen voidakseen olla hyvin puhelias, maikka hän kylly taitavasti
+osaa keskusteluun; mutta matkoistaankin kertoessaan tai kun hänen
+täytyi vanhalle herralle lausua ajatuksensa kahvi- ja teetullista --
+aina etsivät hänen silmänsä Roosan silmiä, jotka pysyivät koko illan
+iloisina, veitikkamaisina. Niin, olipa hän vielä huomaavinansa neiti
+von Weissenbachin tahallaankin kiihoittavan häntä vastaväitöksiin ja
+tulevan sitä innokkaammaksi, mitä enemmän hän kohteliailla ja kauniilla
+lauseilla koetti karttaa niitä.
+
+Teen perästä asuinhuoneessen palattua koetti kreivi saada Roosaa
+soittamaan vähän pianoa, joka, kuten hän nyt sai kuulla, oli
+herttuattaren lahjoittama; mutta Roosa ei suostunut.
+
+"Saammehan toivottavasti useammin -- hyvin usein nähdä teitä luonamme",
+sanoi hän, "eikä sovi heti ensi kerralla täydellisesti näyttää kaikkia
+avujansa ja tyhjentää taitojensa lähdettä. Mutta jos tosiaankin vielä
+näinä päivinä lähdette Italiaan, kuten pöydässä sanoitte --"
+
+Hän pani kätensä pianolle ja katseli kreiviä niin veitikkamaisesti,
+niin uhkaavan uskomattomalla hymyllä, että kreivi kiirehti
+vakuuttamaan, ettei matkalla Roomaan ollut ollenkaan kiirettä ja että
+hän nyt, löydettyään niin ystävällisiä ja rakastettavia naapuria, ei
+ollenkaan pitänyt kauhistavana ajatusta jäädä kauemmaksi, ehkä
+pitkäksikin ajaksi kotiinsa.
+
+Roosa kumarsi päätään syvään ja sanoi alaskäännetyin silmin: "te olette
+sangen hyvä, herra kreivi".
+
+Sitten läksi hän, vielä kerran hetkisen puserrettuaan Roosan kättä ja
+kiitollisella kumarruksella vastattuaan isän pyyntöön, että hän hyvin
+kohta uudistaisi käyntinsä Weissenbachissa. Hän nousi satulaan ja
+ratsasti lämpimään kuutamayöhön, rinta täynnä autuutta, joka teki hänet
+mykäksi. Roosa istuutui, kun isänsä, joka kävi säännöllisesti kello
+kymmenen aikaan levolle, oli hänet jättänyt, pianon eteen ja soitteli
+myöhään yöhön, kuten tapansa oli silloin, kun jokin oli hänen sieluansa
+tavallista enemmän innostuttanut. Kylän vahti, jolla, kuten useimmilla
+hänen maamiehillään, oli hyvä korva, arveli kivipylväällä hovin portin
+edessä istuessaan ja tuntikausia Roosan soittoa kuunnellessaan: neiti
+ei ole vielä koskaan soittanut niin kauniisti kuin nyt.
+
+
+
+
+VIII.
+
+
+Kreivin matkasta Italiaan ei enää näyttänyt tänä kesänä tulevan mitään,
+Palvelija sai käskyn purkaa jo täytetyt kirstut, eikä koko asiasta enää
+ollut puhetta. Sitä vastoin kiiruhdettiin vielä innokkaammin kuin ennen
+linnan saamista asuttavampaan kuntoon; mutta työmiehet eivät enää sen
+päivän perästä, kun kreivi oli ollut Weissenbachissa, saaneet kuulla
+pahaa sanaa; yhtä vähän tuli niitä emännöitsijän osaksi tai palvelijan
+tai Toverin, joka siitä tuli vaan varmemmin vakuutetuksi herransa
+arvaamattomasta oikullisuudesta. Oli aivan ihmeteltävää, miten kreivi
+yht'äkkiä rupesi pitämään huolta tiluksistansa. Minkä joukon
+kaikenmoisia uusia laitoksia hänen päänsä yhdessä viikossa mietti! ja
+mikä oli vihdoin luonnollisempaa kuin että kreivi -- joka kaikkine
+valtiotaloudellisine ja tilastollisine tietoineen sekä kaikkine hyvine
+aikomuksineen tiluksiensa parantamiseksi kuitenkin oli käytännöllisessä
+talouden hoidossa vasta alkavainen -- tuon tuostakin ratsasti
+Weissenbachiin kysymään neuvoa vanhemmalta ystävältään, jonka
+taitavuutta näissä asioissa hyvin kehuttiin. Kun kreivillä koko päivän
+oli paljon työtä, ehti hän vasta illan tullen satuloittaa hevosensa, ja
+niin alkoivat monesti, hänen vielä keskustellessaan herra von
+Weissenbachin kanssa, teekalut viereisessä huoneessa kilistä, josta
+taas seurasi, että nieta sai tuntia tai kahtakin kauemmin odottaa
+tallissa herransa lähtöä. Kreivi tunsi jo hovin koko järjestyksen niin
+hyvin, että hän, jos ei ketään hänen tullessaan ollut vastaan
+ottamossa, sitoi itse hevosensa soimeen kiini herra von Weissenbachin
+ainoan hevosen viereen, vanhan Wengelin suureksi harmiksi, joka siinä
+näki hänen oikeuksiansa loukattavan. Kreivillä oli jo määrätty
+paikkansa teepöydässäkin, ja eräänä iltana kävi hän hyvin levottomaksi,
+kun Wengel hajamielisyydestä, joka vanhusta erilaisten toimiensa suuren
+paljouden vuoksi melkein aina vaivasi, oli pannut hänen ruoka-aseensa
+pöydän päinvastaiselle puolelle, josta hän ei voinut läheskään niin
+hyvin nähdä Roosan kasvoja, hänen teetä kaataessaan. Ja hän luki niin
+mielellään tätä kasvojen kirjaa! ja siinä olikin sangen paljon
+luettavaa! Miten kirkas maailma veitikkamaisuutta ja oikkuja, kun se
+nauroi! miten pohjaton meri syvämietteisyyttä ja alakuloisuutta, kun se
+oli totinen! Ja nyt oli se useimmiten totinen, kreivin puhellessa
+pitkistä ja laajoista matkoistaan. Hän, vapaa ja työtön, oli suuren,
+varman omaisuuden turvissa voinut suunnitella matkansa aivan mielensä
+mukaan. Hän oli itämaissa tunkeutunut seutuihin, joissa Eurooppalaisen
+jalka harvoin oli astunut, ja Etelä-Euroopankin maissa ristiin rastiin
+matkaillessaan oli hän usein viikkokausia oleskellut kaukaisissa
+laaksoissa, yksinäisissä vuorikylissä, jotka olivat kaukana suuresta
+huvimatkustajain tiestä ja sentähden vähän tai ei ollenkaan tunnettuja;
+ja usein oli hän juuri näistä paikoin koonnut miellyttävimmät
+huomionsa ja rikkaimmat kokemuksensa. Ettei kymmentä vuotta melkein
+lakkaamatta voida matkustaa joutumatta yhteen tai toiseen vaaraan,
+oli luonnollista, ja näistä vaaroista puhui kreivi uroon
+koristelemattomalla yksinkertaisuudella, uroon, joka ihmettelee vaan,
+että pelkurimaisuutta ollenkaan on olemassa. Monesti huomauttivat vasta
+Roosan kasvot hänelle, että hänen kertomansa kohtaus olisi voinut
+helposti toisinkin päättyä. Tyttönen nojasi silloin tavallisesti päänsä
+käsiään vasten; hänen suuret, paljon sanovat silmänsä tuijottivat
+huolestuneina kertojaan, ja tämä koetti silloin niin sujuvasti kuin
+mahdollista puhua, koska pieninkin pysähdys oli riittävä herättämään
+Roosan miettimisistään. Roosa hengähti silloin syvään, nousi pystyyn,
+heitti nopealla kauniin päänsä heilahduksella lyhyet, ihanaiset
+kiharansa taapäin ja huomautti kreivin eilen tai toissa päivänä paljon
+paremmin kertoneen kuin tänään. Roosalla itsellään oli tavattoman suuri
+lahja pitää ainerikasta puhetta, eikä kreivi voinut kylliksi iloita
+onnellisista käänteistä ja paljon sanovista sananparsista, joita Roosa
+voi runsain määrin käyttää; hän iloitsi näistä terävistä aseista
+silloinkin, kun ne kääntyivät häntä itseään vastaan ja hänellä oli mitä
+suurin vaiva puolustaessaan väitteitänsä. Näissä sanasodissa loisti
+Roosan kasvoista vallattomuus ja sopivassa tilassa ilokin, kun kreivin
+täytyi tunnustaa, ettei hän vielä ollenkaan ollut asiaa siltä tai siltä
+kannalta katsonut.
+
+Mutta kaunein oli Roosa aina, kun hän teen perästä istui pianon eteen
+-- hän suostui siihen sangen harvoin ja ainoastaan pyytämisien pakosta
+-- ja antoi kaikkien sormiensa koskettimilla lennellä. Hänen muotonsa
+vaaleni silloin vähän; hänen silmänsä näyttivät suuremmilta ja
+kostean-loistavan hohdon valaisemilta. "Runotar kaunis, suloinen
+runotar", mutisi kreivi poistuen niin kauas kuin mahdollista, ettei
+häntä häiritsisi, ja katseli häntä mieluisimmin viereisen huoneen
+avonaisesta ovesta. Musiikki-into yleensä ja pianon soitto-erittäin
+kuuluivat kreivin vasta viime aikoina ilmestyneihin taipumuksiin. Hän
+oli tähän saakka sanonut tätä taitoa täysin tajuamattomaksi, koska hän
+ainoastaan laulusta, etenkin neliäänisestä kansanlaulusta tunsi puhtaan
+ilon, soitto sitävastoin häntä väsytti, tekipä hänet vielä
+suruiseksikin. Mutta nyt ei hänestä ollut mikään Beethovenin sävellys
+liian pitkä; sanat näihin pitkäveteisiin ja nopeihin säveleihin, joita
+hän tähän saakka niissä oli kovin kaivannut, oli hän nyt löytänyt, ja
+ne sanat olivat soittaja-immen juurikuin hartaudesta sulkeutuneet
+huulet, ajattelevainen, keveäin kiharoin ympäröimä otsa ja kosteasta
+hohdosta loistavat silmät.
+
+Kun Roosa puhellessa useasti mainitsi rakasta puistoansa ja kreivi
+sanoi suuresti haluavansa oppia tuntemaan kauniita yksinäisiä käytäviä
+vanhain puiden varjossa, joita Roosa niin kehui, mutta puisto tähän
+vuoden aikaan ja sillä hetkellä, jona kreivi tavallisesti hovissa kävi,
+oli enimmäkseen harmaan sumun peitossa, niin ei kreiville jäänyt muuta
+keinoa kuin jättää aikaisemmin tärkeät työnsä, jotka häntä pitivät
+Lengsfeldissä, voidakseen ilta-auringon loistossa tutkia pyökkien ja
+tammien latvoja. Kun nyt ei kukaan tuntenut puiston kauniita paikkoja
+niin hyvin kuin neiti von Weissenbach, ja puisto moninaisesti
+kiertelevine, usein puoleksi peittyneine käytävineen oli vieraalle
+todellinen sokkelo, niin täytyihän Roosan ruveta kreivin oppaaksi,
+sitäkin suuremmasta syystä, kun herra von Weissenbachin piti luuvalonsa
+tähden varoa vilustumista ja vanhaa Wengeliä estivät hänen moninaiset
+toimensa ilta puoleen pihasta pääsemästä. Niinpä kävelivät he molemmat
+puiston monin kerroin ristiin rastiin ja joutuivat näillä retkillänsä
+usein niin innokkaasen puheesen, että kulkivat huomaamatta
+kauneimpienkin paikkain ohitse ja laskeutuvan auringon ihaninkin valo
+voi tuskin hetkeksikään kiinittää heidän huomiotansa.
+
+Kauniimpia päiviä ei kreivi vielä ollut elänyt. Niin suloiset olivat
+nämä illat, että hänestä hänen edellinen elämänsä siihen hetkeen asti,
+jona hän Roosan näki, oli kuin hämärä, kammottava arvoitus. Hänen
+sieluansa valaisi tyttösen kuva, kuin aurinko kastepisaraa; hänen
+halunsa häntä uudestaan nähdä, hänen ääntänsä uudestaan kuulla oli
+rajaton. Kun hän Lengsfeldistä tullen näki kartanon katonharjan
+kohoovan puiden välistä, tykytti hänen sydämensä ilosta ja riemusta; ja
+kun hän silloin vihdoin monen, monen pitkän hetken perästä hänen
+kättänsä puristi ja katseli hänen silmiinsä, jotka aina yhtä lempeinä
+-- ja, kuten hän monesti luuli, jokapäivä lempeämmin -- häneen
+katsoivat, silloin tunsi hän itsensä niin rikkaaksi, niin ylpeäksi, ja
+samalla taas niin köyhäksi, niin nöyräksi, ettei hän olisi tilaansa
+vaihtanut minkään keisarin kanssa ja että hän samalla olisi palvellut
+jokaista kerjäläistä.
+
+Vaikka kreivi ei oikeastaan ollut hetkeäkään ollut epätietoisena
+rakkaudestansa Roosaa kohtaan, olivat sitä vastoin Roosalle vasta
+vähitellen tulleet selviksi hänen tunteensa kreiviä kohtaan. Roosan
+vaatimukset miesten suhteen eivät suinkaan olleet vähäiset eikä hän
+olisi koskaan sen vuoksi rakastunut mieheen, että hän, kuten kreivi,
+oli pitkä- ja hoikkavartaloinen, että hänellä oli vakava, miellyttävä,
+etelämaiden auringon paahtama muoto sekä syväsointuinen, ystävällinen
+ääni ja että hän käyttäytyi sivistyneen miehen tavoin. Hän itse oli
+liian korkeasti sivistynyt ja liian ihanteellinen voidakseen olla
+näiden ominaisuuksien puutosta miehessä lukuun ottamatta, eikä kreivi
+puolestaan ollut niitä, jotka tahallaan näyttelevät tietoansa ja
+taitoansa. Mieluisen vaikutuksen oli kreivi kyllä alusta alkaen häneen
+tehnyt. Roosa oli innokkaasti halunnut saada häntä uudestaan nähdä ja
+samalla kuitenkin vähän pelännyt, ettei kreivi olisikaan semmoinen,
+kuin hänen muhkeasta ulkomuodostaan päättäen saattoi luulla, ja että
+hän siten haihduttaisi häneltä viattoman harhakuvan. Mutta nyt huomasi
+hän tuon alussa hänestä mielinmäärin tekemänsä kuvan päivä päivältä
+juurtuvan syvemmälle, selvenevän ja samalla tulevan aina kalliimmaksi.
+Alussa oli hän iloinnut hänen tulostansa, sitten alkoi hän iloita
+siitä, että tiesi hänen tulevan, ja nyt saattoi hän jo käydä aivan
+levottomaksi, jos häntä ei kuulunut silloin, kun hän oli häntä
+odottanut. Hän puheli niin mielellään hänen kanssansa. Monesti lausui
+kyllä kreivi varsin kummallisia mietteitä kansain oikeuksista,
+ihmisonnesta ja -arvosta ja muista samanlaisista asioista, mutta hänen
+lausumissansa ajatuksissa, hänen tunteissansa ei ollut mitään
+turhanpäiväistä eikä teeskenneltyä; Roosasta tuntui aina, kuin pitäisi
+hänen, kuin voisi hän, puhellessaan hänen kanssansa, kohottaa päänsä
+korkeammalle. Ja silloin loisti kreivin silmistä paljon kunnioittavaa,
+mutta samalla niin sydämmellistä ihmettelemistä. Tämä ihmetteleminen
+tuntui Roosasta niin hyvältä, vaikka hän kyllä usein tunnusti
+itsekseen, ettei hän oikeastaan sitä ansainnut, mutta mielellään,
+varsin mielellään olisi tahtonut ansaita. Hänen hyvät luonnonlahjansa
+näyttivät hänestä nyt vasta saavan jonkinmoisen arvon; hänen
+kielitaitonsa, hänen lavea, vaikka tosin sieltä täältä vajanainen
+kirjatietonsa, hänen soitto- ja maisemain kuvaamistaitonsa, mitä hän
+monivuotisella uutteralla ahkeruudella oli saavuttanut -- hänestä
+tuntui kuin olisi hän kerrassaan saanut kaikki taivaalliselta isältä
+lahjaksi. Melkein samoin ajatteli hän nyt ruumiillisesta
+etevyydestänsä. Häntä ilahutti, ettei kreivin, vaikka olikin muhkean
+suuri, tarvinnut varsin alas häneen katsella, jos hän oli jo ennenkin
+hovitansseissa, ratsastus- ja kävelymatkoilla oppinut tuntemaan
+jäsentensä lujuuden ja norjuuden, tuntui hänestä nyt usein, kuin
+olisivat hänelle siivet kasvaneet ja hänen tuskin tarvitsisi jaloin
+maahan koskea. Tapasipa neitonen itsensä vielä semmoisiakin
+miettimästä, mitä hän hymyten tunnusti turhuudeksi. Vakavasti kysyi hän
+itseltään, eikö hänen, kun kreivi oli hänen nyt nähnyt neljä päivää
+perätysten käyttävän samaa pukua, pitäisi viidentenä päivänä vaihtaa se
+jo toiseen, mutta puki sen kumminkin yllensä, kun tiesi sen hyvin
+itsellensä sopivan. Nähtävästi hoiti hän tukkaansa huolellisemmin kuin
+ennen, ja ensi kertaa oli hän siitä pahoillaan, että yksi hänen
+hampaistansa ei enää ollut yhtä kirkas kuin toiset. Hän huomasi äkisti,
+ettei hänen olkihattunsa nauha ollut säilynyt kesäauringon
+vaikutuksilta, ja hänestä oli vähän vaikeata käyttää erästä
+nahkakenkäparia, mitkä hän oli erityisesti puistossa kävelyjään varten
+teettänyt kyläsuutarilla, ja niitä laatiessaan oli pitänyt vähemmän
+lukua koreudesta kuin kestävyydestä. Se lohdutti häntä vähän, että
+kreivi selvästi osoitti suosivansa lujia, paksupohjaisia saappaita ja
+yleensä näytti kuluttavan tuloihinsa verraten ainoastaan hyvin vähän
+pukuunsa, joka oli mukava, hyvin käypä, vaan sangen yksinkertainen.
+Roosa huomasi sen sitä paremmin, kun hän varsin hyvin tiesi, että hän
+itse, jos hänellä olisi ollut varoja käytettävinä, olisi ehkä
+ylellisesti koreillut kauneilla ja komeilla vaatteilla; ainakin sanoi
+hän raskaan atlassivaatteen kohinassa olevan runollisuutta, musiikkia,
+jota kyllä, kuten muutakin runollisuutta ja musiikkia, eivät kaikki
+ymmärrä eivätkä kuulekaan.
+
+Vielä monta muutakin samanlaista, viattoman kaunistelematonta seikkaa,
+joita hän tähän asti ei ollut kellenkään paitsi itselleen sanonut,
+tunnusti Roosa puhellessaan kreivin kanssa. Niinkuin lämmin kevätpäivä
+kukilla ja silmikoilla täyttää maan, joka on ainoastaan odottanut
+lämmintä, niin tuleennutti kreivin läsnäolo kaikki, mitä Roosan
+ylevässä ja jalossa sielussa hänen itsensä tietämättään hovin
+kirjavissa oloissa ja sitä seuraavien vuosien hiljaisessa
+yksinäisyydessä oli verkalleen, yhtämukaisesti ja runsaimmassa määrässä
+kehittynyt. Hänestä oli silloin, kuin avautuisi taivas ja enkelijoukot
+laulaisivat rauhaa ja iloa maan päällä. Hän ei ollut vielä elämää eikä
+ihmisiä koskaan rakastanut niinkuin nyt; etenkin isäänsä kohteli hän
+nyt suurimmalla hellyydellä ja huomaavaisuudella. Isä tarvitsikin nyt
+lapsensa rakkautta kaksin verroin. Pankin häviöstä alkanut riita oli
+joutunut uudelle uralle. Sen pääjohtaja oli vangittu, eikä mitään
+takausta hänen puolestaan hyväksytty. Mahdollisesti kutsuttaisiin herra
+von Weissenbach todistajaksi. Se ajatus näytti häntä huolettavan,
+vaikka hän ei siitä kellenkään puhunut, paitsi ehkä pastorille, joka
+nykyaikoina tosin kävi harvemmin hovissa, mutta kuitenkin vielä liian
+usein Roosan mielestä, hän kun ei voinut häntä kärsiä eikä ymmärtää,
+miten isä saattoi häntä niin silminnähtävällä mieltymyksellä kohdella.
+Nämäpä ne olivatkin ainoat pilvet Roosan mielessä, joka muuten oli niin
+valoisa ja kirkas kuin kevätaamu, jolloin leivot laulavat ja perhoset
+liitelevät kukkivilla niityillä ja lehtevien metsien sini-ilmoissa.
+
+
+
+
+IX.
+
+
+Kreivin into laittaa isiensä linnaa miellyttävään kuntoon, ei ollut
+laimentunut; olipa hän päinvastoin työtä aina suurentanut ja
+semmoisella uutteruudella edistänyt, että kaupungista kutsuttu nuori
+rakennusmestari voi kuuden viikon kuluttua pitää työnsä loppuneena.
+Kreivi osoitti hänelle tyytyväisyyttänsä ja kiitollisuuttansa niin
+runsaasti, että hän, vaikka tiesikin olevansa etevä, ei voinut katsoa
+ansioitansa niin suuriksi. Hän ei tiennyt, ettei kreivi maksanut
+hänelle ainoastaan näistä -- itsessään hyvinkin kunnollisista toimista,
+vaan paljon enemmän ilosta, jonka hänelle tuotti se suloinen toivo,
+että hän seuraavana päivänä voi näytellä nämä kaikki rakastetullensa.
+Jo viikkoa ennen oli, näette, päätetty, että ystävät Weissenbachit
+tulisivat sunnuntaina iltapuolella käymään Lengsfeldissä. Roosa oli
+sanonut pukeutuvansa juhlapukuun ja kovin pahastuvansa, ellei kaikki
+poikkeuksetta tekisi Lengsfeldissä samoin. Tämän uhkauksen johdosta oli
+kreivi tuon kauan toivotun päivän aamuna tavattoman varhain liikkeellä
+ja alkoi makuuhuoneesta lähtien tarkastusmatkan koko kartanonsa läpi.
+Nuori rakennusmestari, jolle oli vähä väliä muistutettu, ettei
+kulungeista tarvinnut vähintäkään lukua pitää, oli näyttänyt
+ymmärtävänsä seurata rakennuttajan toiveita ja käyneensä koulua
+herttuan uuden huvilinnan koristamisessa, jonka työn hän oli juuri
+äsken valtion ylirakennusneuvoston tarkastuksella lopettanut. Kun
+pikkuvaltion pääkaupungin puodit eivät riittäneet, oli hän lähettänyt
+sähkösanomia naapurivaltion pääkaupungin tavaravarastoihin, ja nämä
+taas olivat puolestaan kokeneet mitä nopeimmin toimittaa niin loistavat
+tilaukset. Mitä laitoksien rikkauteen tuli, oli siltä puolen -- kuten
+kreivi nyt oli huomaamaan -- melkein liiaksikin tehty; tarkastellessaan
+muutamia nahkaisia seinäverhoja, esirippuja raskaasta damastista,
+samettisia lattianpeitteitä, luuli hän kuulevansa erään neitosen
+punahuulilta pilkallisen naurun. Näyttipä hänestä nyt viimeisenä
+hetkenä monenkin, hänen oman keksimänsä laitoksen kauneus hyvin
+epäiltävältä; huomasipa hän jotain aivan rumaakin eikä voinut ymmärtää,
+miten hän oli semmoista sallinut vieläpä itse määrännytkin. Sitä
+vastoin voitti sangen moni osa hänen täydellisen mieltymyksensä,
+erittäinkin toisen kerroksen nurkkahuone, jonka ikkunat olivat
+Weissenbachin puistoon päin ja joka viehättävine huonekaluineen --
+niiden joukossa varsin komea piano -- kuvapatsaineen, kuvatauluineen,
+lattianpeitteineen ja esirippuineen oli perin sopimaton miehen --
+varsinkin tupakoivan -- asunnoksi; sitten ruokahuone alakerrassa, jonka
+lasiovista puistoon pääsi ja jonka rakennusmestari hänen yksinomaisesta
+käskystään oli koristanut aivan vanhan mallin mukaan. Kreivi itse ei
+pitänyt juuri paljon semmoisista koristuksista; mutta hän tiesi, että
+herra von Weissenbach piti sitä kaikista kauneimpana ja voi aivan
+innostua huonekalusta, joka niin oikein kuvasi muinoisen vanhan
+ajan henkeä. Niinpä oli hän tuottanut tähän huoneesen vanhan,
+kummallisimmilla kiekuroilla koristetun kellon, jota hän tähän asti
+tuskin oli huomannut, vaan nuori rakennusmestari -- hän oli tämmöisten
+kalujen tuntija -- oli sanonut sitä verrattoman kalliiksi
+taideteokseksi -- ja se näytti tosiaankin loistavine koristuksineen
+varsin muhkealta runsaasti kullatun uunin reunuksella.
+
+Huoneista kävi matka terassille, joka kahdelta puolen ympäröitsi linnaa
+ja nyt uusine kuvineen ja todellisine kukkineen kiviastioissa entisen
+läkkiromun verosta näyttikin vallan toiselta kuin ennen; terassilta
+puistoon, missä vielä juuri viimeisiä käytäviä puhdistettiin äsken
+leikattujen marjakuusi- ja pyökkipensasten välillä. Puisto suorine
+teineen, nelikulmaisine joutsenlammikkoineen (joissa väliaikaisesti ui
+sorsia, kun ei oltu kahdes kymmenen peninkulman päästäkään saatu
+joutsenia), kiinalaisine huvihuoneineen ja muine edellisen vuosisadan
+keksimine rumuuksineen oli kreivin kauhistus, koska se oli täydellisin
+vastakohta Weissenbachin säännöttömälle, metsittyneelle puistolle,
+jonka miellyttävää hämärää Roosa niin rakasti. Hän olisi nämä rumuudet
+hävittänyt perinpohjin puutarhasta, jos pyökkiä ja tammia olisi voinut
+yhtä helposti asetella kuin kaappia ja kukkapenkkiä, niin mukavasti
+levitellä kuin kukitettuja lattianpeitteitä. Kreivi huokasi ja päätti
+pidättää niin kauan kuin mahdollista vieraansa huoneissa ja avata vasta
+auringon lasketessa ovet terassille, kun kankeannäköinen puisto sai
+silloin ikäänkuin surullisen ystävällisen näön.
+
+Päivällisen perästä -- vaikka kreivi oli tuskin muruakaan maistanut,
+kuten vanha emännöitsijä päätään pudistellen sanoi -- kävi hän vielä
+kasvihuoneissa ja tallissa, jolla hän toivoi voittavansa herra von
+Weissenbachin suosion. Hän taputti lemmikkinsä -- ruskean
+Berberialaisen tamman, jonka hänen ystävänsä Bash-Aga-El-Mokrani, oli
+hänelle Algeriasta lahjoittanut -- kaarevaa kaulaa, ja jalo elukka
+hieroi sievästi päätään hänen olkapäähänsä ja katsoi häneen suurilla
+silmillään kysyväisesti, eikö tänään tulekaan nelistystä sänkipeltoja
+myöten Weissenbachiin. "Tuleepa tänään parempaakin, Zuleika", sanoi
+kreivi, "paljon parempaa", ja hepo nyykäytti päätään ja kalisutti
+rautarenkahista marhamintaansa, juurikuin olisi ymmärtänyt, mistä
+kysymys oli.
+
+Kreivi oli monesti ollut kysymäisillään, eikö hän saisi omilla
+vaunuillaan hakea vieraitansa Weissenbachista, sillä hän pelkäsi
+tosiperään, ettei avoliiterissä olevain vanhain perhekärrien
+vietereihin eikä akseleihin sopinut enää luottaa; tuskinpa tarvitsi
+epäillä tuon vahvaluisen mustan veturinkaan pahasta tahdosta vetää ensi
+käänteessä kärrit tien ojaan. Hän ei ollut kuitenkaan uskaltanut puhua
+pyyntöänsä. Herra von Weissenbach ei kopeillut köyhyydellänsä eikä
+kokenut sitä peitelläkään; mutta kuitenkin voi huomata, että tämä oli
+hänen luonteessansa arka paikka, jonka vähintäkin koskettamista hän
+olisi pitänyt suurena loukkauksena. Niinpä oli kreivi viisaasti
+jättänyt asian siksensä, vaikka hän nyt, kun määräaika oli jo kulunut,
+eikä heitä vielä kuulunut, kiroili turhan tarkkaa arkuuttansa ja oli jo
+kymmenesti satuloittaa hevosensa ratsastaaksensa heille vastaan ja
+siten nähdäkseen, ettei hänen pelkonsa ollut turha.
+
+Vihdoin, kun hänen levottomuutensa oli noussut korkeimmilleen, tulivat
+nuo vanhat vaunut rämisten pihaan. Kreivi kiiruhti tykkivin sydämmin
+rappuja alas vieraitansa vastaan ja hänen ensi silmäyksensä kohtasi
+pastorin, joka juuri oli hypännyt vaunuista ja siinä kompastunut.
+Odottamattomasti ja vastoin toivoaan nähdessänsä hengellisen herran,
+tuntui kreivistä, kuin olisi koko maailma äkkiä vaipunut harmaan hunnun
+peittoon. Hänen täytyi koota kaikki voimansa, ettei Roosa, jonka pitkä
+vartalo nyt näkyi kumartuneena vaunujen ovella, eikä viimeksi tuleva
+herra von Weissenbach huomaisi hänen hämmästystänsä. Herra von
+Weissenbachilla oli ollut tärkeätä puhuttavaa herra pastorin kanssa ja
+sentähden oli hän kulkenut sikäli ja saanut hänet tulemaan mukanaan
+linnaan, jossa hän vallan varmaan saattoi toivoa ystävällistä kohtelua
+kreivin puolelta. Pastori uskalsi toivoa, että niin mahtava puolustus
+avaisi vielä arvottomammallekin vierasvaraisuuden ovet. Kreivi kumarsi
+ja sanoi ehkä vähän teeskennellyllä hymyllä, ettei ollenkaan tarvittu
+anteeksi anomisia. Hän etsi Roosan silmiä saadakseen niistä lohdutusta
+onnettomuudessaan, mutta ne näkyivät karttavan hänen katsettansa. Se
+saattoi hänet vielä enemmän pahoilleen. Roosa ei ollut täyttänyt
+lupaustansa pukeutua täksi päiväksi loistavaan pukuun. Hänellä oli
+päällään sama yksinkertainen hame kirkaspohjaisesta, ruusukkaasta
+kesävaatteesta, jossa hänet kreivi oli ensikerran nähnyt vaahterain
+alla; ei vähintäkään koristusta, ei nauhoja, ei liepeitä; ei
+leveäreunainen olkihattukaan ollut vielä saanut uutta reunusta. Kreivi
+ei tiennyt, oliko tämä, kuten näytti, tahallinen yksinkertaisuus
+hyväksi vai pahaksi merkiksi hänelle selitettävä; hän oli liian
+sekaannuksissa ja liian pahalla tuulella, voidakseen tässä
+silmänräpäyksessä päästä mistään selville. Hän tiesi ainoastaan, ettei
+hän elämässään ollut mitään niin ilolla odottanut kuin tätä hetkeä,
+jolloin hän saisi näytellä Roosalle talonsa, jonka hän ainoastaan häntä
+varten oli niin kauniiksi laittanut; hän tiesi, että se hetki
+oli tullut ja niin tai näin kadottanut koko arvonsa, koko
+viehättäväisyytensä, koko runollisuutensa.
+
+
+
+
+X.
+
+
+He nousivat leveitä, kasvuilla runsaasti koristettuja, toiseen kertaan
+vieviä kiviportaita. Pastori huudahteli tuon tuostakin ihastuksesta ja
+ihmettelemisestä, mikä teki kreivin vieläkin kärsimättömämmäksi. He
+kulkivat ylemmän esihuoneen läpi, joka samoin kasvuilla ja sen lisäksi
+muutamilla hyvillä kipsikuvilla sievästi koristettuna näyttikin varsin
+kauniilta ja muhkealta. Palvelija avasi oven esihuoneesta avonaiseen
+kuvastokäytävään, joka tältä puolen -- Weissenbachiin päin olevalla
+linnan takapuolella -- eroitti ja samalla yhdisti pitkän huonerivistön;
+sitten meni hän edeltä, herra von Weissenbach ja pastori seurasivat
+häntä. Kreivi tahtoi kumartaen laskea Roosan ohitsensa, kun tämä äkkiä
+pani kätensä keveästi hänen käsivarrelleen. Melkein pelästyneenä
+katsahti kreivi häneen. Hänen suuret sinisilmänsä, jotka omituisen
+lempeästi ja suruisesti häneen katsoivat, kiilsivät kosteasta
+loistosta; mutta hänen huulensa ympärillä leikitteli hymy.
+
+"Olettehan oikein ilolla odottanut tätä päivää", sanoi hän hiljaa.
+
+Kreivi ei voinut mitään vastata, ei edes päätään nyykäyttää; ainoastaan
+huulensa vavahtivat.
+
+"Minä en sille mitään voi", jatkoi hän samalla hiljaisella äänellä,
+mutta nopeammin vaan, "älkää toki kostako sitä minulle!"
+
+Hän tarjosi kreiville kätensä, jonka tämä veti huulillensa. Sitten
+kohotti hän taas päänsä. Hänen silmänsä säteilivät; pikainen muutos
+surusta iloon oli jotakin lumoavaista. Nyt oli taas kaikki hyvin ja
+paremmin kuin hyvin! Nyt olivat maailma ja elämä taas kirkkaat,
+kirkkaammat kuin koskaan ennen.
+
+Roosa hymyili. Hän ei tiennyt valtaansa tämän miehen yli niin suureksi,
+miehen, joka hänestä näytti niin voimakkaalta, niin vakavalta, niin
+oman arvonsa tuntevalta; selvä tieto tästä vallastansa täytti hänen
+sydämmensä äärettömällä ylpeydellä.
+
+Ylpeydellä ja nöyryydellä; vai oliko tuo nöyryyskin salaista ylpeyttä
+vaan? Eikö se ollut ylpeyttä, tuo hämärä tunne, joka hänet tänään sai
+pukeutumaan yksinkertaisimpaan pukuun, mitä hän voi löytää? Vai oliko
+siinä jotain muutakin, josta hän itsekään ei ollut selvillä? Oliko hän
+ainoastaan hetkeksi tahtonut rikkaassa kreivissä vaikuttaa kunnioitusta
+köyhyydellään? Vai oliko hän kauemmaksi tulevaisuuteen katsonut ja
+tahtonut sanoa: ken minua rakastaa, hänen pitää minua semmoisenaan
+rakastaman taikka minä en huoli hänen rakkaudestaan.
+
+Roosan sielussa aaltoilivat nämä epäilykset hänen hiljaisena milloin
+kreivin milloin isänsä sivulla kulkiessaan kauniin huonerivistön läpi.
+Kreiville oli onni tuottanut takaisin hänen älykkäisyytensä, jonka tuo
+odottamaton sattuma oli häneltä riistänyt. Hän voi sukkelasti vastata
+vanhan herran kysymyksiin ja osasi kohteliaasti kiertää papinkin
+onnistumattomia imarruksia; mutta hänen silmänsä katsoivat aina Roosaa,
+jonka muotoa nyt ystävällinen lempeys elähytti, vaikka hänen huulensa
+aniharvoin avautuivat tekemään muistutusta ja senkin vaan silloin, kun
+isänsä tai pastori kysyivät suorastaan hänen ajatustansa. Hän ei voinut
+puhella, arvostella, laskea leikkiä kuin muulloin. Joka askeleella
+tunsi hän syvemmin, että kaikki tämä tuhlaavaisesti levitetty komeus
+oli ainoastaan kunnian osoitus hänelle. Vähäpätöisinkin sana, jonka hän
+milloinkaan oli Weissenbachissa teeskentelemättömästi ja viattomasti
+lausunut kauneuden aististaan ja taipumuksistaan, oli otettu varteen.
+Tuossa olivat nuo korkeat peilit, joissa hän oli sanonut voivan
+kuvaisestaan iloita; tässä olivat ruusupuiset huonekalut tummansinisine
+silkkipeitteineen, jommoisilla hänen huoneensa herttuan linnassa oli
+ollut varustettu; melkein joka huoneessa oli soutotuolia, joissa hän
+niin mielellään kiikkui; tässä taas piano, jota hän ei uskaltanut
+koskettaa, kun hän ensi silmäyksellä huomasi sen olevan eräästä
+tehtaasta, jota hän äskettäin oli paraaksi kehunut; tuossa oli sali,
+jonka hän itse näytti pienimpiin osiinsa saakka järjestäneen, niin
+tarkoin oli se sen kuvan mukainen, jonka hän kerran tanssista puhuessa
+oli tanssisalista laatinut. Kaikki, mitä hän näki, oli hänelle
+äänetöntä ja kuitenkin niin kaunista puhetta; kaikki oli kuin sadussa,
+jossa puiden lehdet kieliksi muuttuen kuulijalle kuiskuttavat hänen
+elämänsä arvoituksen selitystä, jos hän sen vaan oikein ymmärtää.
+Monesti vavahti hän oikein: hänestä oli kuin kuulisivat toisetkin sen,
+mikä niin selvästi hänen sydämmessään kaikui; mutta onneksi näyttivät
+isä ja pastori tajuavan ainoastaan uuden laitoksen käytännöllistä
+puolta.
+
+Alakerrosta, johon taas oli tultu, tarkastellessa ei viivytty niin
+kauan. Toinen puoli oli väliaikaisesti pehtorin, emännöitsijän ja
+palvelijain varalle jätetty; toisen oli kreivi omaksi asunnokseen
+varustanut. Näiden huoneiden yksinkertaisuus oli silmiin pistävä
+vastakohta äsken katseltujen huoneiden komeudelle; niihin katsottiin
+vaan ovelta, ja astuttiin sitte kirjaston viereiseen ruokasaliin, mihin
+kreivi oli pienelle pöydälle panettanut leivoksia, hedelmiä ja viiniä.
+
+Vaikka herra von Weissenbach olikin monessa kohdin huomannut
+moitittavaa, niin oli tämä huone aivan hänen mieleisensä. Hän tunsi,
+kuten sanansa kuuluivat, vasta täällä taas maata jalkainsa alla; eihän
+kauneuden aistista ollut mitään sanomista, mutta hän puolestaan olisi
+koko linnan näin koristanut. Täällä ympäröi häntä tuo muinoinen aika,
+vaikkapa kaikki olikin taitavaa mukailua vaan.
+
+"Mutta onhan tässä todellinen vanhanaikainen kappale", huudahti hän
+äkkiä, huomattuaan kellon uunin päällä, "onhan tämä todellinen, tai
+kaikki olisi petosta; eikö niin, kreivi Lengsfeld?"
+
+Kreivi kiiruhti vakuuttamaan, että herra von Weissenbach oli osoittanut
+tuntijataitonsa, ja että kello oli perintö eräältä, Aukusti Väkevän
+hovissa eläneeltä sukulaiselta.
+
+"Kummallista, etten minä koskaan huomannut tätä taideteosta isällänne",
+sanoi herra von Weissenbach, "se on ollut jossakin nurkassa, muuten ei
+se olisi minulta jäänyt huomaamatta. En ole koskaan nähnyt mitään niin
+täydellisesti sen ajan mukaista. Tässä on palanen historiaa, kreivi
+Lengsfeld".
+
+Kreivi ei voinut iloita siitä, että hänelle oli niin hyvin onnistunut
+aikomuksensa tämän huoneen koristamisella miellyttää vanhaa herraa.
+Hänen suorasta mielestänsä oli tieto tukala, että hänen oli täytynyt
+ottaa niin turhamaiset imarruskeinot avuksensa. Vanhan herran
+viimeiseen lausumaan voi hän tuskin olla sanomatta, että tuo
+historiamurunen, jota kello muka edusti, vähintäänkin oli sangen
+hyödytön ja surullinen.
+
+Herra von Weissenbach saattoi tuskin luopua kelloa katselemasta, joka
+muuten näytti herättäneen Roosassakin ihmettelemistä. Tämä uusi
+todistus kreivin huolenpitävästä hyvyydestä liikutti ja ihastutti häntä
+melkein vielä enemmän kuin kaikki muut seikat. Ja nyt rohkeni hän
+myöskin katsoa suoraan kreivin silmiin ja hymyillen osoittaa hänelle
+kiitollisuuttansa. Kreivi tunsi veren nousevan kasvoihinsa;
+sekaannustaan salatakseen pyysi hän vieraitansa käymään pöytään.
+
+Tuskin oli ruvettu istumaan ja kreivi lähettänyt pois palvelijan
+voidakseen vapaammin puhella vieraittensa kanssa sekä täyttänyt hienot
+lasipikarit sampanjalla, kun pastori kohoten esitti maljan "sille, joka
+hyvin rakastettuna ja jumaloituna haltijattarena ja emäntänä näissä
+huoneissa oli hallitseva ja vallitseva".
+
+Kreivi oli hämärästi aavistanut, että tuo tyhmä lurjus oli jotain
+semmoista esittävä. Hän ei sentähden hetkeksikään hämmästynyt, vaan
+kiitti muutamilla kohteliailla sanoilla, samalla huomauttaen ehkä
+olevan viisainta olla siitä asiasta kokonaan puhumatta. Pastori ei
+ymmärtänyt tätä viittausta tai ei ollut ymmärtävinään. Hän piti
+Lengsfeldin papin velvollisuutena osoittaa, että hänen laumansa yhä
+vielä oli hoitajattaretta, suojelijattaretta. Mies vaimotta on valo
+lämmöttä. Hän ei tahtonut puhua itsestään, eihän nollilla ole mitään
+arvoa; mutta olihan tuo sana kaunis, sna: "jalo suku velvoittaa
+jalouteen!" Hän toivoi, että hänen korkea suosijansa kohta läksisi maan
+rikkaita tyttäriä valikoimaan ja niistä rikkaimman ja ylhäisimmän toisi
+puolisonaan isiensä linnaan.
+
+Kreivi, tahtoen kerrassaan lopettaa tämän puheen, sanoi kuivasti:
+"kummastuvansa kuullessaan, että uskon, rakkauden ja köyhyyden
+palvelija piti niin suuressa arvossa rikkautta, ylhäistä syntyperää ja
+muuta semmoista, joita yleensä pidetään varsin maallisina hyvyyksinä ja
+maallisina etuina".
+
+Pappi punastui pyöreän otsansa paljaisin ohimoihin saakka, mutta herra
+von Weissenbach vastasi hänen edestään:
+
+"No, kreivi Lengsfeld, minä luulen ymmärtäneeni herra pastoria oikein,
+jos arvelen: hän eroittaa toisistaan, mitä on eroitettava. Hän ei
+pauhaa itseänsä varten, sillä siksi tuntee hän tilansa vallan hyvin,
+vaan teitä varten, ja Jumal'auta, minäkään en tiedä, miten te vaan
+voisittekaan toisin valita. Aateli ja rikkaus kuuluvat yhteen kuin käsi
+ja sormikas; kädetön sormikas on rikkaläjään heitettävä kapine, mutta
+sormikkaatonta kättä voi jokainen heikoinkin ohdake raavaista".
+
+"Jos niin on", vastasi kreivi innokkaasti, "silloin emme tosiaankaan
+voi mitään parempaa toivoa kuin työmiehen kovettunutta kättä, joka
+tempaa ohdakkeen juurineen ja tallaa jalkoihinsa. Sormikkaiset kädet
+eivät todellakaan aina tartu voimakkaimmin edistyspyörän puolapuihin".
+
+Herra von Weissenbach puri alahuultaan ja sanoi suuttumustaan
+salaamatta:
+
+"Minä olen vanha mies, kreivi kulta, enkä katso häpeäksi lisätä:
+vanhasta aatelisesta suvusta, joka on aina tunnetulla rakkaudella
+pysynyt perityllä tilallaan. Teidän ei pidä sentähden lukea
+minulle viaksi, jos kuva nykyaikaisesta teollisuuselämästä ei olisikaan
+minulle niin tuttu".
+
+Kreivi aikoi vastata jotakin, joka luultavasti ei olisi riitaa
+sovittanut; mutta levottomasti rukoileva katse Roosan silmistä riitti
+sammuttamaan hänen intonsa. Hän kumarsi herra von Weissenbachille ja
+sanoi hymyten: "jo poikana koulussa joutuneensa pahaan maineesen
+kuvaustensa ja vertaustensa huonon valikoimisen tähden, ja nyt
+näkevänsä, ettei hänen runosuonensa siitä päivin ollut parantunut".
+
+Roosa yhtyi heti leikilliseen puhetapaan, jonka kreivi oli alkanut; hän
+sanoi kreivin sentähden niin usein puhuvan taitamattomuudestaan
+runollisuuden alalla, että hän luulee kansallis-taloudellisen maineensa
+siitä kärsivän, jos maailma saisi tietää hänen kerran värssyjäkin
+sepitelleen; ehkäpä myöskin ainoastaan kuullakseen itseään
+vastustettavan; mutta siinäpä hän ei teekään hänelle mieliksi, koska
+hän ei ollenkaan tuntenut itseään velvoitetuksi millään tavoin
+suurentamaan miesten jo semmoisenaankin tuskin kärsittävää
+turhamaisuutta.
+
+Roosa oli hyvin puhelias, kun hän kerran sai syytä tekeytyäkseen
+nerokkaaksi. Hän taisi silloin niin vallattomasti ivailla, imarrella,
+hymyellä ja olla nureissaan, että pahimmankin mielen täytyi tämän
+herttaisuuden paisteessa kirkastua. Niinpä ei nytkään kestänyt kauan,
+ennenkuin seura tuli varsin iloiseksi. Vanhan herran otsalla majaili
+tosin yhä vielä pilvi, mutta aivan nähtävästi koetti hän yhtyä
+jokaiseen pilaan. Hedelmien joukossa pöydällä oli myöskin kuorimantelia
+ja sinivehreitä rusinoita, joista Roosa oli usein sanonut hyvin paljon
+pitävänsä. Hän kehui nytkin, ettei hän vielä kertaakaan ollut joutunut
+tappiolle tässä "armahais"-leikissä, vaikka hän oli jo lukemattomia
+kertoja ottanut osaa siihen, ja että hän tahtoisi mielellään tuntea
+sen, joka olisi häntä sukkelampi tässä pelissä, ja muuta semmoista,
+mitä vallattomuutensa mieleen toi. Samalla valikoitsi hän uutterasti
+mantelia, ja kohta löysikin hän, mitä etsi.
+
+"Ken uskaltaa, ritari tai asemies!" huusi hän, pitäen korkealla
+hedelmäastiaa, jolle hän oli pannut kaksoissydämyksen.
+
+"Minä!" sanoi kreivi, ojentaen kiivaasti kättään lautaista kohti.
+
+"Seis! ensin ehdot, säännöt ja ohjeet, joiden mukaan tämä sukkeluuden
+kaksintaistelu ratkaistaan. Ainoastaan kovin koetus on meidän arvomme
+mukaista".
+
+"Silloinpa uskallan minä", sanoi pastori, "esitellä yhden lajin tätä
+leikkiä, jonka minä äskettäin hääpidoissa naapuritalossa opin. Se on
+tosiaankin sangen sukkela ja miellyttävä. Ne nimittäin, jotka muuten
+nimittävät toisiaan sinuksi, ovat siitä hetkestä, jona leikki alkaa,
+toisilleen 'te', ja päinvastoin. Kuka ensin hairahtuu, on
+luonnollisesti kadottanut".
+
+"Mitäs pidätte siitä?" kysyi Roosa hymyten.
+
+"Jotenkin vaikea ainakin", vastasi kreivi.
+
+"Minusta olette huomaava päinvastaista".
+
+"Sitäpä tahtoisin sangen mielelläni nähdä".
+
+"Te kadotatte".
+
+"Se on hyvin todennäköistä".
+
+"Minun luullen saisitte jättää koko asian, joka suoraan sanoen minusta
+näyttää vähän kummalliselta", sanoi herra von Weissenbach, jonka otsa
+oli huomattavasti synkistynyt tämän keskustelun ajalla.
+
+"Ei, ei", huusi Roosa innoissaan, "hänen pitää, hänen pitää! Juuri
+sentähden täytyy hänen, että hän julki järki aivan kieltämättä pelkää.
+Kuinka, herra ritari? nainen, heikko nainen voittaa teidät rohkeudessa!
+Saattakoon pappi sitte ritarin häpeämään!"
+
+"Antakaa!" pyysi kreivi, pidättäen kiteislasiastiaa, joka jo oli
+liikkunut pappiin päin.
+
+"Nyt siis sota!" naurahti Roosa.
+
+"Ja nyt nousemme, jos olette selvillä", sanoi herra von Weissenbach
+lykäten tuolinsa taapäin kiireellä, jota Roosa ja kreivi eivät
+huomanneet, mutta kyllä pastori, joka välkkyvien silmälasiensa takaa
+oli tarkoilla ja valppailla silmillä tarkastellut kaikkea, mitä
+syödessä tapahtui. Kreivi pyysi vielä saada avata yhden putelin, mutta
+herra von Weissenbach sanoi jo olevan ajan nousta pöydästä, jos mieli
+nähdä puutarha ja kasvihuoneet ja mitä muuta vielä oli katsomatta ja
+sitten ehtiä kotiin ennen pimeän tuloa.
+
+Sitte läksi hän pastorin kanssa käsitysten terassille, josta päästiin
+suorastaan puistoon.
+
+Roosa ja kreivi seurasivat; mutta heillä ei näyttänyt kovin kiirettä
+olevan; sitäpaitsi tunsikin pastori hyvin puiston ja kasvihuoneet;
+kreivi taisi vallan hyvin jättää herra von Weissenbachin hänen
+johdatettavakseen.
+
+
+
+
+XI.
+
+
+Tähän aikaan päivästä näytti Lengsfeld'in puisto kauneimmalta.
+Länsitaivaalla liiteleväin hehkupilvien loisto levitti lumoavan valon,
+jossa nuo kankeat pensasaidat ja typistetyt marjakuusetkin näyttivät
+sieviltä ja joutsenlammikot saivat oikein runollisen muodon. Kirkas,
+mutta yhä vielä lauhkean lämmin syysilma oli täynnä nuorten lehtien
+kryytimäistä tuoksua; asterit kukkalavoilla olivat nyt enää melkein
+ainoat kukat ja nekin puhuivat enemmän talvesta, joka oli oven edessä,
+kuin kuluneesta kesästä. Suloinen alakuloisuus oli levittäinyt koko
+luontoon ja kaikui lintujen kiiruisessa viserryksessä, joilla ei
+pienessä ahdistetussa rinnassaan näyttänyt enää olevan yhtään iloista
+ääntä.
+
+Kreivi oli tarjonnut käsivartensa Roosalle viedäkseen hänet salista
+puistoon; terassin portaiden juurella oli Roosa pienellä kumarruksella
+vetänyt pois kätensä. Niinpä astuivat he nyt rinnakkain, ei pitkälle
+käytävälle, jota herra von Weissenbach ja pastori olivat lähteneet,
+vaan vasemmalle, missä lehtikuusikko yhdellä ja kasvihuone toisella
+puolen sulkivat pienen paikan, koristekasvitarhan. Ei kreivi eikä Roosa
+puhunut sanaakaan; vallattomuus, leikki, veitikkamaisuus, rohkeus
+näyttivät kerrassaan kadonneen Roosalta, ja mitä kreiviin tuli, oli
+hänen rintansa niin täynnä rakkautta ihanaan, sivullansa kulkevaan
+olentoon, ettei hän nyt olisi taitanut muuta sanoa kuin: rakas,
+rakkahin Roosa; minä rakastan sinua. Jos Roosa olisi kerrankaan
+hymyillyt hänelle, olisi hän sen sanonutkin; mutta hän katsoi niin
+vakavana, niin melkeinpä juhlallisena maahan, ja silloin täytyi
+kreivinkin katsoa alas. Vihdoin katkasi Roosa äänettömyyden ja sanoi:
+
+"Ei se olekaan niin helppoa, eikö?"
+
+"Sanoinhan minä sen jo heti", vastasi kreivi, syvästi hengähtäen,
+"mutta se on vaan tottumattomuudesta; muuten, miksikä ei se kävisi
+päinsä? -- nimitetäänhän sisaria ja serkkuja samoin, jos kellä niitä
+on; minulla ei valitettavasti ole yhtään, eikä ole koskaan ollut".
+
+"Ei minullakaan", sanoi Roosa.
+
+"Mutta toki veljiä -- ei, veljiä ei, tiedänhän minä sen -- minä tahdoin
+sanoa: miesserkkuja ja semmoisia?"
+
+"Yhtä vähän. Paitsi äitiäni, jo minä enää tuskin muistan, ei minulla
+ole koskaan ollut ketään muuta, jota voisin rakastaa, johon voisin
+luottaa, kuin hyvä, vanha isäni. Niin, ja kun kerran puhumme isästä,
+tahtoisin minä -- tahtoisin minä --" Roosan posket hehkuivat, mutta hän
+rohkaisi itsensä ja jatkoi päättävästi: "pyytää sinua säälimään hänen
+ennakkoluulojaan ja hänen heikkouksiaan. Hän on vanha, kovia kokenut
+mies, ja sinä olet nuori ja onnellinen; mitä hyötyä sinulla on vanhan
+miehen kääntämisestä mietteisisi? ja minä kärsin niin kovin nähdessäni
+teidän kiistelevän ja sitä tapahtuu viime aikoina paljon useammin kuin
+alussa. Minä soisin mielelläni, että isäni sinua oikein, miten
+sanoisin? oikein pitäisi arvossa ja rakastaisi, niinkuin sinä
+ansaitsetkin, kun olet hyvä ja ystävällinen, kuten sinä voit olla, etkä
+ole ylpeä ja suurellinen, kuten äsken. Minä en ollenkaan ollut
+tyytyväinen sinuun, herra kreivi; ymmärrätkö, en ollenkaan, joten sinä
+et myöskään ansaitse, että minä koettaisin sinua oiaista. No, ethän
+sinä vastaa, herra kreivi?"
+
+Kreivi katseli silmäyksillä täynnä hellintä rakkautta hänen hymyilevää
+muotoansa.
+
+"Minä olen niin onnellinen", sanoi hän, "kun kuulen sinun niin minua
+nuhtelevan".
+
+Hänen äänensä vapisi; hän olisi mielellään sanonut vielä enemmän; neiti
+Roosan muodosta oli koko edellinen levottomuus kadonnut. Kun hän nyt
+tunsi mitä kreivi tunsi, voivat hänen silmänsä olla niin kirkkaat ja
+vallattomat, ja hän voi niin iloisesti nauraa, hän nyt nauroi ja sanoi:
+
+"No, sepä on oivallista! Minä saarnaan ja saarnaan, ja pahantekijä,
+jonka pitäisi puhjeta katumuksen kyyneleihin ja luvata parannusta,
+sanoo itseään onnelliseksi, sentähden että minä häntä moitin. Oi
+turhuuksien turhuutta! parannettavaa ei meissä luonnon herroissa ole
+mitään, sillä me olemme täydelliset; kunhan vaan meidän kanssamme
+työskennellään; moititaanko meitä tai kiitetään, se on ihan
+yhdentekevä. Mene, herra kreivi! sinä olet, kuten kaikki muutkin; sinä
+rakastat vaan itseäsi!"
+
+"Ja niinkö sanot sinä, sinä -- Roosa?" sanoi kreivi tarttuen Roosan
+käteen. Roosan käsi vapisi eikä hänen äänensä enää ollut niin rohkea,
+kun hän vastasi:
+
+"Ja miksi en minä? minä yhtä hyvin kuin muut?"
+
+"Kun sinä sen paremmin tiedät", supisi kreivi ja hänen näin puhuessaan
+laskehti hänen rintansa ja sanat tunkeutuivat vaivaloisesti vapisevain
+huulten takaa; "koska sinä sen paremmin voisit tietää, sinun pitäisi
+tietää, -- koska".
+
+"Ah, tuollahan ne ovat, karkulaiset!" huusi karkea ääni, joka koetti
+olla leikillinen, ja pastori astui, herra von Weissenbach jälissään,
+kasvihuoneen nurkan takaa, jonka lasiseinän vieritse Roosa ja kreivi
+viimeksi olivat astuneet.
+
+"On jo paras aika meidän lähteä", sanoi herra von Weissenbach.
+
+Hän näytti kalvealta ja väsyneeltä.
+
+"Sinä et voi hyvin, isä", huudahti Roosa, levottomasti häneen päin
+kääntyen.
+
+"Kyllä, kyllä minä voin hyvin; mutta tulee myöhä; menkäämme eteenpäin".
+
+Roosa otti isänsä käsivarren; kreivi ja pastori seurasivat; pastori
+lörpötteli lakkaamatta iltapäivän ihanuuksista. Kreivi ei kuullut
+sanaakaan hänen puheestaan.
+
+Pihassa olivat jo vanhat vaunut valmiina. Wengel oli laskenut katon
+alas, kun kreivin ratsupalvelija oli hänelle huomauttanut vaunujen
+siten näyttävän kauniimmilta. Kreivi ei ollut siihen tyytyväinen; Roosa
+oli keveissä vaatteissa ja ilta oli käynyt tuntuvasti viileämmäksi.
+
+"Te vilustutte, neiti", sanoi hän vaunujen ovella seisoen.
+
+"Hahaa: te! Te kadotitte vedon, herra kreivi, ellette jo ennen
+kadottaneet!" huusi pastori etu-istuimelta ja taputti mustiin
+sormikkaihin pistettyjä käsiään.
+
+"Oi, miten iloitsenkin siitä!" sanoi Roosa, vaikka hänen kasvoistaan ei
+voinut vähäistäkään sitä iloa huomata.
+
+"Wengel, anna mennä!" huusi herra von Weissenbach.
+
+Paksuluinen musturi läksi kömpelöllä hyppäyksellä, ja vaunut vierivät
+nopeasti ulos portista.
+
+
+
+
+XII.
+
+
+Kreivi jäi seisomaan paikalleen. Hänen sielunsa oli kiukkua täynnä,
+kuin jalopeuran, jolta sakaalin ulvonta on karkoittanut läheisen
+saaliin. Hän olisi mieluimmin vaipunut maahan. Silloin vaunujen pärinän
+kokonaan lakattua kuulumasta, valtasi hänet alakuloisuus, jommoista hän
+ei koskaan ollut tuntenut. Hänestä oli kaikki, mikä tekee elämän
+viehättäväksi ja kauniiksi, kerrassaan kadonnut ja maailma näytti
+yhdeltä ainoalta, peloittavalta erämaalta.
+
+Allapäin astui hän pihasta takaisin puistoon, puistosta ruokasaliin,
+jossa vielä oli kaikki semmoisenaan, kuin seura oli ne jättänyt. Hän
+heittäysi tuolille, jolla Roosa oli istunut, otti lasin, josta hän oli
+juonut ja suuteli sitä; sitten laski hän sen takaisin pöydälle niin
+kiivaasti, että se särkyi pieniksi muruiksi.
+
+"Miten on mahdollista joutua niin intonsa orjaksi! Luulenpa, että minä
+voisin langeta polvilleni hänen eteensä ja rukoilla, että hän antaisi
+minun suudella hameensa lievettä. Mitä on minusta tullut? Vieläkö minä
+olen minä? Olenko minä vielä omassa vallassani? Eikö hän tee minusta,
+mitä tahtoo? Enköhän vielä kohta luovu uskostanikin ja tunnusta Aukusti
+Väkevää kansansa hyväntekijäksi ja hirmuvaltaa ainoaksi, valistuneen
+vuosisadan mukaiseksi hallitusmuodoksi? Kurja teeskentelijä, mikä
+olenkin! Miten hän minuun katsoi! sydämmeni oikein vapisi. Minäkö olin
+onnellinen, kun hän oli onnellinen, kun hänet voin tehdä
+vaikenemisellani onnelliseksi? kauankohan niin on?"
+
+Kreivi nojasi päänsä kättään vasten. Syvä mielipaha valtasi hänet yhä
+enemmän. Supisten kiroili hän pastoria, ja samalla oli hän jotenkin
+tyytyväinen siitä, ettei viimeistä sanaa hänen ja Roosan välillä vielä
+ollut lausuttu, että hän yhä vielä oli vapaa. Pitäisikö hänen luopua
+vapaudesta, jota ei orjaltakaan voida ryöstää, ajatuksen vapaudesta
+kauniin tyttösen mieliksi, joka taas puolestaan vanhan ukkokärryksen
+tähden ei uskaltanut vapaasti ajatella? Eikö siinä ollut kaksinainen
+orjuus? -- ja jos hän olisi sinun --
+
+Kreivi hyppäsi ylös.
+
+"Jos hän sinun olisi -- eikö joka hetki tekisi hänen voittoriemuansa
+täydellisemmäksi! eikö hänen armas herttaisuutensa ja ihana suloutensa
+sammuttaisi sinusta kaikkea halua miehuullisiin töihin? Tahtoisitkohan
+vielä jotain muuta kuin elää hänen, hänen, ja ainoastaan hänen
+tähtensä, joka taaskin elää ainoastaan isänsä tähden? Herkules Omfalen
+rukin ääressä! ei, ei edes sekään! Omfalen vanhan isän imartelija,
+rakkaudesta tyttäreen valehtelemaan pakotettuna. Miten usein
+sattuisikaan semmoisia hetkiä kuin äsken! kuinka usein täytyisi minun
+kieltää herrani ja mestarini: totuuden! Urho en ole koskaan ollut,
+Jumala paratkoon! mutta edellinen elämäni oli kuitenkin sankarillinen
+näiden viime viikkojen toimettomuuteen verraten. Kahdeksan päivää on jo
+virunut viimeinen kirje, jossa vaalitoimikunta vielä kerran vaatimalla
+-- on surkeata ja kaikki Hekuban tähden! Ei! ei Hekuban, suloisen,
+yhden ainoan olennon tähden! -- tyttösen, joka -- no jaa, tyttösen,
+s.o. olennon, joka nauraa, laskee leikkiä, on pahoillaan, viehättää ja
+kokonansa kieltää miehen tavoin ajattelemasta ja toimimasta. Pois,
+pois!"
+
+Kreivi löi otsaansa; hän oli aivan raivoissaan. Pitkin askelin astui
+hän edestakaisin huoneessa, käsiään kiivaasti heilutellen, milloin
+Roosan nimeä hellimmän rakkauden äänellä kuiskutellen milloin kovilla
+sanoilla nimittäen itseään kelvottomaksi, heikoksi pelkuriksi.
+
+Palvelija tuli korjaamaan pöytää, se saattoi hänet sen verran
+järkeensä, että hän, näennäisesti rauhallisena, meni lukuhuoneesensa,
+jossa jo lamppu paloi kirjoituspöydällä. Hän otti käteensä
+talonpoikaissodan historian, jota hän viime kerran oli lukenut sinä
+aamuna, kun hän näki Roosan puiston reunalla vaahterain alla. Ensin
+uiskentelivat vaan kirjaimet hänen silmissään, eikä hän huomannut, mitä
+hän luki, mutta vähitellen alkoi tyhjä taulu täyttyä. Kuva kuvansa
+perästä ilmestyi ja ne alkoivat keskenään murhaavaisen sodan tavarasta
+ja elämästä. Ritarin miekka on märkänä talonpojan verestä, talonpojan
+keihäs tärisee ritarin rinnassa, sen ohella valaisevat palavain kyläin
+ja ritaritalojen liekit kalveita vaimoja ja parkuvia lapsia, jotka
+pakenevat metsiin, mutta saavat sielläkin surmansa takaa-ajavien
+ritarien aseista. Kuvaus kuvauksen rinnalla, yksi toistaan julmempi, ja
+vihdoin loppunäytöksenä hirmuvalta, joka pilkkanaurulla astuu
+jalkoihinsa tomuun tallatun, häpäistyn ihmiskunnan.
+
+Yö oli jo pitkälle kulunut, kun kreivi pani kirjan hiljaa kiini. Hän
+jäi, pää käteen nojattuna, istumaan; sitten tempasi hän kynän ja
+kirjoitti kirjan vieressä olevalle paperilevylle:
+
+Turhaan etsii pysyvää tyytyväisyyttä se, joka elää ainoastaan itseään
+varten, olkoonpa hän sitte miten nöyrä ja rehellinen hyvänsä.
+
+Ei ole muuta onnea kuin jonka tuottaa taistelu sen puolesta, mikä on
+kaikkien velvollisuus: heidän pitää elää ihmisellisesti.
+
+Jos voitamme tässä taistelussa, emme ole haavoittaneet ketään, paitsi
+ken ei mitään armahtamista ansainnut; jos meidät voitetaan, voimme
+kuolla rauhassa, sillä käsistämme pudonneet aseet joutuvat toisiin,
+vahvempiin käsiin.
+
+Ystävyys, rakkaus -- se on kyllä kaunista ja hyvää; mutta sanotaanhan
+sanassa: etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa,
+niin nämät kaikki teille annetaan.
+
+Ja jollei niitä teille anneta, no! köyhäthän pääsevätkin autuaiksi
+Jumalan valtakunnassa!
+
+Minä häpeän toimettomuuttani. Mitä olen veljieni hyväksi tehnyt? Minä
+en kyllä ole heille tehnyt mitään pahaa! mutta hyvää? mitä hyvää? ja
+hyvää voimieni mukaan? Olenko olkapäälläni ponnistanut pyörää
+eteenpäin? Enkö ole pikemmin seisonut vieressä ja olkapäitäni pudistaen
+sanonut: eihän se kuitenkaan liikahda paikastaan!
+
+Sieluni on syvästi murheissaan.
+
+Kuinka voi se nauttia, joka ei ole tehnyt työtä! hän syö ja juo
+turmioksensa.
+
+Kuinka voi se levätä, jolla ei ole mitään oikeutta olla väsynyt! Tieto
+omasta kelvottomuudestaan herättäisi ja ajaisi hänet rakkaudenkin
+sylistä.
+
+Huomenenna, huomenenna! tahtoisinpa, että jo olisi huommen!
+
+
+
+
+XIII.
+
+
+Omituinen oli Roosan sieluntila, kun hän isänsä sivulla -- pastori oli
+pappilan portin edessä noussut vaunuista -- ajoi viileässä syysillan
+ilmassa kotiin. Kyllä aaltoili hänen sydämmessään autuus tiedosta, että
+häntä joku rakasti, että hän itse rakasti; mutta samalla oli tässä
+onnellisuudessa jokin himmeä tuskan tunne, suruinen aavistus
+vastaisista kärsimisistä -- ja nämä tuskan tunteet kasvoivat,
+vahvistuivat joka silmänräpäys. Hän olisi mielellään kallistunut
+nurkkaan ja itkenyt oikein kyllikseen. Kääntäen suruisen katseensa
+isäänsä päin, joka vanhaan, siniseen viittaansa kääriytyneenä,
+äänettömänä, yksivakaisena, puoleksi toisaalle kääntyneenä katseli
+illan hämärään, silloin tiesi hän myöskin, miksi hän tänä hetkenä ei
+voinut olla onnellinen. Rakkaus kreiviin oli niin vähitellen, niin yhtä
+mittaa kasvanut, kuin varhainen aamurusko vähitellen ja tasaisesti
+päiväksi valkenee. Hän oli tuskin koskaan ajatellut, että tämä rakkaus,
+josta hän tunsi itsensä niin onnelliseksi, tuottaisi muutoksen hänen
+olosuhteissaan; kaikkein vähimmän oli hän ajatellut, että tämä uusi
+rakkaus mitenkään voisi koskea hänen rakkauttaan isäänsä tai olla sille
+haitaksi. Olihan hän kuitenkin onnessaan ollut iloisempi kuin muulloin!
+Olihan hänestä kaikki niin paljon keveämpää! Olihan hän lörpötellyt
+isänsä kanssa paremmin kuin koskaan ennen! Kuinka voisikaan se koskaan
+muuttua! Ja nyt! Miksi ei hän voinut tarttua tuohon ryppyiseen käteen
+ja suudella sitä, kuten hän ennen niin usein teki? miksi ei hän voinut
+nojata päätänsä vanhuksen olkapäälle ja itkien ja nauraen kuiskuttaa
+hänen korvaansa salaisuutta, joka oli särkeä hänen sydämmensä? Miksi
+oli hänestä isän äänettömyys tänään niin piinallista? Eikö isä ollut
+usein semmoinen päivä-, viikkokausia, hänen sitä surematta? Miksi ei
+hän voinut tänä iltana kysyä: puuttuiko häneltä mitään? kivistikö hänen
+päätään kuten ennenkin vasemmalta puolelta?
+
+Ja sitten valtasi hänet muisto äskeisistä tapauksista niin
+voimakkaasti, että kaikkien muiden tunteiden täytyi sen edessä vaieta.
+Kreivin joka sanan, jokaisen hänen katseensa -- hän ei ollut mitään, ei
+mitään unhottanut. Miten hellätunteinen, miten kaunis ja miten hyvä oli
+hän kuitenkin! Ja miten oli hänen äänensä vavissut, kun hän viimein
+sanoi: kun sinä sen paremmin tiedät, Roosa, kun sinä voisit paremmin
+tietää, sinun pitäisi tietää -- mitä? että minä sinua rakastan,
+niinkuin sinä minua rakastat. -- "Sinä" hänen huuliltaan -- se kaikui
+niin leppeästi! ja oli hänestä niin vaikeata!
+
+Ja Roosa hymyili itsekseen kuin onnellinen leikittelevä lapsi ja tuli
+sitte äkkiä vakaiseksi.
+
+Isä katsoi vielä samalla hiljaisen murheellisella tavalla illan
+hämärää.
+
+Roosaa alkoi värisyttää. Hän oli iloinen, kun vaunut lähellä hovia
+kääntyivät metsästä maantielle, ja he muutaman minuutin perästä
+saapuivat kotiin.
+
+"Lähetä minulle teetä makuukammariini", sanoi isä vaunuista noustua;
+"minä tunnen olevani vähän väsyksissä ja käyn kohta levolle".
+
+Isä tahtoi nähtävästi olla yksin. Hän oli muulloin mielihyvällä antanut
+Roosan itsensä toimittaa semmoisia palveluksia, hänen, joka häntä
+-- miten usein jo! -- sairauden aikoina oli hoitanut ja hetkikausia
+istunut hänen vuoteensa edessä tai laidalla, lukien hänelle, puhellen
+hänen kanssaan, poistaen leikillään ja hyväilyillään hänen oikkunsa,
+juonensa ja surunsa. Mikä juopa eli sitte nyt äkkiään auennut heidän
+välilleen? Roosalle tulivat syyneleet silmiin, kun isä häntä
+suutelematta, lyhyesti "hyvää yötä!" toivottaen oli lähtenyt huoneesta
+ja hän nyt kuuli hänen raskaan käyntinsä narisevilla portailla.
+Ensimäiselle portaalle kuului hän seisattuvan. Roosa juoksi ovelle,
+tempasi sen auki.
+
+"Enkö saa saattaa sinua ylös, isä?" rukoili hän.
+
+"Kiitän; minä tahtoisin olla yksin". Roosa palasi taas asuintupaan.
+Lähetettyään Wengelin viemään teetä isällensä istuutui hän pianon
+eteen, vaan tänään oli hänestä mahdoton soittaa. Otsa käden nojalla
+istui hän ja kyyneleet tippuivat koskettimille. Kun niin kauniin päivän
+piti loppua niin suruisesti! -- Tuuli oli kasvanut rajummaksi ja suhisi
+portin viereisissä lehmuksissa ja pudisteli ikkunain peitteitä. Niin
+yksinäiseksi, niin hylätyksi ei Roosa ollut koskaan itseään tuntenut.
+Hän ajatteli äitiänsä, joka oli häneltä niin varhain, niin aikaiseen
+kuollut, ja sitä, miten onnellista onkaan saada laskea päänsä äidin
+syliin ja voida vapaasti itkeä ja kertoa koko tunnevirran, joka omassa
+sydämmessä mieltä sekoittavana lainehtii, semmoiselle sydämmelle, jonka
+uskollinen rakkaus ei tunne mitään rajoja.
+
+Vihdoin hiipi hän hiljaa, aivan hiljaa, ettei herättäisi isäänsä,
+portaita ylös kammariinsa, ja kohta laskeusikin uni hänen kosteille
+silmilleen. Puolinukuksissa kavahti hän vielä kerran ylös, sillä
+hänestä oli, kuin olisi isänsä kysynyt: mitä sanoi kreivi sinulle? ja
+sitten syvästi huoahtaen painoi hän taas rauhoittuneena päänsä
+tyynylle. Eihän kreivi ollut mitään sanonut, mitä hän ei voisi toisin
+selittää, jos tahtoisi, jos isä sitä tahtoisi, jos hänen, hyvän,
+onnettoman vanhuksen rauhan vuoksi olisi tarpeellista, että hän uhraisi
+hänelle oman rauhansa, oman onnensa.
+
+Sillä välin virui herra von Weissenbach samoin unettomana kovalla
+yksinkertaisella vuoteellaan, joka oli kesät talvet hänen
+lepopaikkanansa. Tänään ei hän saanut mitään lepoa, vaikka hän
+kuinkakin usein käänteli harmaata päätään puolelta toiselle tai nousi
+istualleen ikkunaan katsomaan, eikö vieläkään luukkuun leikatusta
+sydämmen muotoisesta reiästä näkyisi aamunkoittoa. Hän teki tulen ja
+näki vasta puoli tuntia kuluneen siitä, kun hän viimeksi katsoi kelloa,
+ja yhä vielä olevan neljä tai viisikin tuntia aikaa mietiskelläksensä.
+Eikä sittenkään, kaikista miettimisistä huolimatta, selvinnyt hänen
+päänsä, ei sittenkään tykkinyt vanha, kiihkoinen sydän rauhallisemmin
+tai kärsivällisemmin! Niin oli siis oleva: hän kadottaisi Roosan! Ei:
+hän oli jo kadottanut hänet! Hän rakasti vierasta miestä, jonka hän
+vasta neljä viikkoa sitte oppi tuntemaan, enemmän kuin vanhaa isäänsä,
+joka oli häntä hoitanut ja holhonut ja hyväillyt pikun pikkuisesta
+saakka. "Minun ei olisi pitänyt niin myöhään naida; ja sitten, eikö se
+ollut hulluutta, että minä tälle ainoalle lahjoitin koko rakkauteni?
+Mutta suuri Jumala: minullahan ei ollut muuta kuin tämä yksi ainoa!
+Hänessähän hänen äitinsä, jota niin syvästi rakastin, uudestaan
+kukoisti, vielä paljon kauniimpana ja jalompana". Lämmitellä Roosan
+rakkauden loistossa -- se oli ollut hänen elämänsä korkein, puhtain
+onni niinä päivinä, kun hän vielä oli rikas ja voimakas; ja nyt, kun
+hän oli köyhä, kun köyhyys ja huoli olivat hänen tukkansa ennen
+aikojaan vaalentaneet ja veren hänen suonissaan jäähdyttäneet -- nytkö,
+kun hän oli siinä iässä, jolloin rikkaat ja mahtavatkin alkavat käydä
+luulevaisiksi aarteittensa tähden, joiden omistusoikeutta jokainen
+päivä heiltä riitelee -- nytkö piti hänen kadottaa paras, kallein, se,
+mikä yksin vielä toi valoa ja lämmintä hänen vanhalle, lakastuneelle
+elämällensä. Tosin oli hän jo kauan varustaunut kärsimään tätä
+tappiota; hän oli kyllin usein itsekseen sanonut, ettei niin
+hyvälahjaista, kaunista, loistavaa olentoa ollut luotu kaukaisen
+maakylän yksinäisyydessä äreän vanhuksen sivulla elämäänsä surulla
+kuihduttamaan; että hänen täytyi palkita hänelle hänen nuoruutensa
+uhri, jonka Roosa hänelle kantoi, ja että köyhyys ja vanha, kaiken
+arvonsa kadottanut aatelinen nimi olivat huono palkinto. Mitä kaikkia
+hän olikaan itselleen sanonut! Hän luuli kestävänsä kaikki -- ja tunsi
+nyt itsensä niin avuttomaksi, niin toivottomaksi! "Jospa hän olisi
+odottanut edes pari vuotta! ehkäpä ei ole enää niinkään paljoa; ehkäpä
+en enää eläisi tätäkään talvea; minä en ole vielä ollut minään syksynä
+näin heikko ja kipeä kuin nyt tänä syksynä. Ja tämmöisen ajan, jona
+niin tarvitsisin sääliväisyyttä, valitsi hän minua niin pahoittaakseen,
+niin perin murheelliseksi saattaakseen. Oi, se on julmaa, hirmuista!
+
+"Mutta eikö hän ollut pettynyt? Eikö kaikki ollut vaan hänen
+mielikuvituksensa ilmeitä? Mahdotonta! Olihan hän koko ajan aavistanut
+niin käyvän; olihan hän nähnyt tämän rakkauden kasvamistaan kasvavan
+kuin myrskypilven, joka levittää mustia siipiään aina kauemmaksi,
+kunnes ne vihdoin peittävät koko taivaan. Eihän tätä tapausta olisikaan
+enää ollenkaan tarvittu vakuuttamaan hänelle, että hänen valtansa oli
+lopussa ja uusi nuori kuningas oli kohotettu valtaistuimelle. Ihan niin
+selvästi ei heidän kuitenkaan olisi pitänyt näytellä tehtäväänsä, jos
+he tahtoivat pysyä salassa. Luuliko sitte kreivi, että vanhus ei enää
+ollenkaan ymmärtäisi katseiden mykkää puhetta? Ja sitte lopuksi tuo
+keikarimainen leikki 'armainen'- ja 'sinä'-nimityksineen! se oli
+ilettävää!
+
+"Pastori ei sillä tarkoittanut mitään pahaa; hän on siivo, nuori mies,
+joka täysin ymmärtää asemansa; hän oli tekevinään hyvää, ihmisparka;
+hän tahtoi kumpaakin rohkaista, varmana siitä, että minä olisin
+huomannut tämän rakkauden yhtä hyvin kuin hän ja sen kaikin puolin
+hyväksynyt! Miksi hyväksyisin sen rakkauden, miksi?"
+
+Vanhus heitteli polttavaa päätään rutistuneella tyynyllä edestakaisin;
+armoton uni ei tahtonut tulla.
+
+"Ja kuka on sitte tämä mies, hänen nykyinen jumalansa? Vapaamietteinen,
+jumalankieltäjä, tasavaltalainen, yksi noista nykyajan haaveksijoista,
+jotka kuvittelevat voivansa uudestaan rakentaa maailman, tallattuaan
+ensin jalkoihinsa kaikki, mitä heidän isänsä kunnioittivat ja arvossa
+pitivät. Se, mitä hän tänään päivällispöydässä sanoi edistyspyörästä,
+se oli aivan oikea avain hänen salaisimpiin ajatuksiinsa. Miten
+oivallisesti siihen sopiikin kaikki, mitä hän on hurjista mietteistään
+puhunut! Missä olivatkaan silmäni, etten ensi katsannolla ymmärtänyt
+häntä, että voin tätä hyvästä vanhasta asiastamme luopunutta kavaltajaa
+ollenkaan laskea huoneeseni, vieläpä isänsä poikana tervehtiä ja sulkea
+sydämmelleni kuin omaa poikaani! Vähänäköinen hullu, sokea vanha narri,
+mikä olinkin!
+
+"Ja häntäkö pitäisi minun kutsua pojakseni? hänellekö pitäisi minun
+antaa Roosani, että hän saisi sillä pilkata minua, miten kreivi aina
+salaa puhuu ivaa minusta? Onko näille ihmisille mikään enää pyhää?
+Miksi ei hän saattaisi Roosaa minua halveksimaan, kuten hän itse aivan
+varmaan halveksii isäänsä, iso-isäänsä, esi-isiään, jotka kaikki ovat
+olleet puhtaita aatelismiehiä? Ja tämänkö miehen armoilla pitäisi minun
+elää? Häneltäkö pitäisi minun kerjätä kuin armoa, saada kerran nähdä
+lastani, jota hän, sokean rakkautensa haihduttua, on myöskin pitävä
+ainoastaan kerjäläisenä? Wengel sanoi minulle hänen väkensä pilkanneen
+hevostani, vaunujani, vanhaa viittaani. Miksi ei? mimmoinen herra,
+semmoiset palvelijat. Ennemmin kuin panen kunnialliset jalkani taas
+hänen pöytänsä alle ja lämmittelen polviani hänen uuninsa edessä --
+ennen tahdon kuolla nälkään tai viluun, kuolla maantiellä aidan
+takana..."
+
+Kynttilä, jonka vanhus taas oli sytyttänyt, oli palanut loppuun;
+viimeinen liekki sammui sihisten jalassa. Lehmuksessa suhisi yötuuli ja
+pyöritteli kuivia lehtiä kalisevia ikkunan luukkuja vasten. Ja vanhus
+nukkui ja uneksi: hän oli kuollut ja virui väristen ja nälissään
+kirstussa, ja Roosa ja kreivi istuivat rikkaassa pöydässä naureskellen,
+toisiansa hyväillen, hänestä lukua pitämättä.
+
+
+
+
+XIV.
+
+
+Pahan yön perästä koitti pilvinen ja myrskyinen aamu. Kauan viipynyt
+syksy oli eilisen auringonlaskun ja tämän aamun päivän nousun välillä
+tullut. Pihalla tanssivat punertavat lehdet kuin hullut vanhan kaivon
+ympärillä; riikinkukko oli kadonnut yhdessä päiväpaisteen kanssa; sen
+sijaan narisivat vanhat ruostuneet kukot tuulennäyttäjissä. Puistosta
+päin liihoitteli harmaita pilviä, tuon tuostakin piroitellen hienoa
+sadetta ikkunan ruutuja vasten. Se oli synkkä, myrskyinen aamu.
+
+Ei kuitenkaan niin myrskyinen kuin kulunut yö. Vaikkapa sumupilvien
+takaa kuumottava valo olikin vähäinen, ei kuitenkaan ollut aivan pimeä
+ulkona luonnossa eikä ihmissydämissäkään. Niin arveli Roosa seisoessaan
+ikkunan edessä isäänsä odotellen, tarjotakseen hänelle kahvia, joka oli
+valmiina pöydällä sohvan edessä. Niin arveli vanha herrakin
+lopettaessaan pikkupeilin edessä pukeumistansa. Ehkä olikin hän liian
+mustaksi kaikki kuvitellut. Ensimäistäköhän kertaa hän nyt sitte
+kuumeessa, jonka kiihtymys ja unettomuus hänelle aina tuottivat,
+pitäisi aivan mahdotontakin mahdollisena, jopa vallan varmanakin.
+Kaikissakin tapauksissa oli hänen säilytettävä näennäinen
+teeskentelemättömyys oman itsensäkin tähden.
+
+Näin päättäen astui hän muutamien minuuttien perästä saliin. Kasvojensa
+muotoa luuli hän läpinäkymättömäksi, mutta niiden pakollisen
+ystävällisyyden huomasi kohta Roosa suruksensa. Tekikö harmaa aamuvalo
+isän, vai mikä muu, niin väsyneen ja kuihtuneen näköiseksi? Hänen
+ruskea, ryppyinen kätensä vapisi, kun hän piti kuppiaan Roosan sitä
+toistamiseen täyttäessä. Roosa oli vähällä puheta kyyneleihin, mutta
+hän ei uskaltanut näyttää niitä, sillä isä puheli huomattavasti
+tahallaan mitättömimmistä asioista teeskennellyllä, iloisella äänellä,
+mutta sen surullinen vapiseminen särki Roosan sydäntä. Viimein istahti
+hän edellisenä iltana tullutta sanomalehteä lukemaan ikkunan luo, kuten
+hänen tapansa oli tehdä joka aamu, ja Roosa kirjoineen tai töineen
+istui toisen ikkunan edessä silloin tällöin kuullen isänsä ilmoituksia,
+jotka hän näki sopiviksi sanomalehdestä mainita.
+
+Nähdessään aamun alkavan vanhaan tapaan, oli Roosa milt'ei onnellinen,
+ikäänkuin lapsi, joka on odottanut kovaa rangaistusta ja alkaa toivoa
+pääsevänsä huomaamatta pulasta. Rakkauttansa ajatteli hän tosin
+katkeralla liikutuksella, mutta aina kuitenkin tuntien, että, kävipä
+sitte miten hyvänsä, tuon harmaan pään ei tarvinnut sentähden alemmaksi
+painua. Eihän isä voinut tulla toimeen hänettä, eihän hän voinut
+hänettä elää! Miten onnellinen oli isä ollut, kun hän neljä viikkoa
+sitten sinä päivänä, jona hän kreivin ensikerran näki, ei ollut
+suostunut herttuattaren kutsumukseen; miten kiukkuinen ja tyytymätön
+oli hän ollut olevinaan ja kuitenkin häntä hyväillyt hellyydellä ja
+kiitollisuudella!
+
+"Valtiopäivät on kutsuttu kokoon marraskuun ensimmäiseksi päiväksi",
+kertoi isä sanomalehdestä; "odotetaan tärkeitä esityksiä. Siviililistaa
+on korotettava sadalla tuhannella taalerilla ja prinsessa Amalian
+lapsille on määrättävä elatusrahat. -- Se on oikein, aivan oikein;
+mutta häpeä, että semmoisista perheseikoista vielä julkisesti
+keskustellaan. Pitäisihän sinun taas kerran kirjoittaa prinsessalle,
+Roosa; olittehan te oikein hyvät ystävät? vai kuinka?"
+
+"Olimme!" sanoi Roosa, "minä rakastin häntä suuresti".
+
+"Ja hän sinua. Minä en soisi sinun jättävän kaikkea yhteyttä hovin
+kanssa; ken tietää, etkö vielä kerran ole semmoisessa tilassa, että
+sinun täytyy muistaa vanhaa uskollista ystävääsi. -- Fichtenauin
+piirissä tulee uusi vaali. Vastapuolue koettaa siihen saada
+tilanhaltijan, jos mahdollista, aatelisen, luultavasti voidakseen sitä
+helpommin pettää talonpojat, sillä semmoinen vaikuttaa niissä aina
+kunnioitusta. Aivan hyvin ajateltu! minä toivon vaan, ettei kukaan
+aatelinen antaudu niin surulliseen toimeen".
+
+Roosa säikähti. Kreivi oli vielä muutama päivä sitte maininnut juuri
+sitä asiaa hänelle ja sanonut saaneensa vastapuolueen johtajilta
+kehoituksen yhtymään heihin. Hän muisti kreivin kertoneen sitä hyvin
+miettiväisenä, josta hän oli vielä hänelle hyvin nauranut. Hän oli
+arvellut: kreivi näyttäisikin vaalikokouksessa Weissenbachin kylän
+juomalassa varsin muhkealta presidenttinä ja ensimäisenä puhujana;
+varapresidenttinä ja toisena puhujana saisi olio Punaisen Hirven
+mustapartainen isäntä hänen vieressään. Ja mitä oli siihen kreivi
+vastannut? "Emmehän me kaikki voi olla ylimyksiä, armollinen
+neitiseni". Kummallista, että mies, jonka otsassa oli ylhäinen
+syntyperä niin selvästi kirjoitettuna, saattoi, vieläpä
+mielihyvälläkin, nimittää itseään kansavaltalaiseksi! Nämä onnettomat
+valtiopäivät antavat taas uutta aihetta riitaan hänen ja isäni välillä;
+mutta minä kiellän häneltä kaikki valtiolliset puheet, kiellän
+suorastaan, ellei eilinen muistutukseni ole vielä mitään auttanut.
+Tuleekohan hän tänään iltapuolella? Olisipa aivan paikallaan, jos hän
+kävisi tiedustamassa isän vointia".
+
+"Mitäs tuossa tuodaan?" sanoi herra von Weissenbach. Kreivin palvelija
+ja eräs toinen mies Lengsfeldin hovista kantoivat suurimmalla
+varovaisuudella kirstua kiviportaita myöten porstuaan. Sitten veti
+palvelija, hattuansa kohottaen, kirjeen nuttunsa taskusta ja antoi sen,
+herraltaan tervehtien, herra von Weissenbachille, joka oli tullut ulos
+huoneesta.
+
+Vanhus palasi takasin huoneeseen ja antoi kirjeen Roosalle, joka
+vavisten seisoi keskellä lattiaa, sanoen:
+
+"Tässä on kirje sinulle, Roosa; minä luulen -- luehan kuitenkin ensin
+ja määrää sitte, mitä on tehtävä kirstulle, joka on tuolla porstuassa".
+
+Roosa kokosi kaikki voimansa, avasi kirjeen, luki ja antoi sen sitte
+isälleen:
+
+"Tässä, isä, määrää itse!" Kirje sisälti ainoastaan seuraavat sanat:
+
+"Rakas neiti! Tavan mukaan, joka käskee kadotetun vedon seuraavana
+aamuna suorittamaan, lähetän minä tässä velkani. Huonekalun, joka vielä
+sen lisäksi on ollut puolitoista sataa vuotta minun sukuni hallussa,
+valitsin siihen tarkoitukseen sen vuoksi, että kellovanhus uunin päällä
+on miellyttänyt sekä teitä että isäännekin. Valitettavasti en itse voi
+tuoda sitä, kun tärkeät toimet pakoittavat minut matkalle lähtemään
+muutamiksi päiviksi. Ottakaa pieni lahja suosiollisesti vastaan!
+Tervehtikää puolestani herra on Weissenbachia ja pitäkää itse minut
+ystävällisessä muistossa!"
+
+"Minä luulen, kun kerran olet leikin alkanut, pitää sinun leikkiä
+jatkaakin ja ottaa vastaan lahja", arveli herra von Weissenbach.
+
+Hän oli pelännyt kirjeen sisältävän rakkauden tunnustuksen. Kohteliaan
+kylmä kirjoitustapa hämmästytti ja ilahutti häntä; vielä enemmän
+helpoitti se häntä, että kreivi voi nyt katsoa ajan sopivaksi
+matkustamiseen.
+
+Roosa ei sanonut muuta kuin vielä kerran: "määrää itse!"
+
+Herra von Weissenbach meni ulos ja pyysi miesten heti kantamaan kirstun
+ylös neidin kammariin. Roosa jäi huoneesen ja heti, kun isä oli
+sulkenut oven jälkeensä, tulvivat kyyneleet hänen silmistään. Mitä oli
+hän tehnyt, että kreivi voi hänelle niin kirjoittaa, näillä
+kohteliailla, taidollisesti oi'aistuilla lauseilla? Miksi täytyi hänen
+matkustaa, juuri nyt lähteä matkalle? Eilen ei hän vielä ollut tietänyt
+mitään noista tärkeistä toimista. Oi, selväähän oli, että kreivi tahtoi
+karttaa häntä, väistyä pois hänen seutuviltaan: hänen!
+
+Nuoren tyttösen kasvot punastuivat loukatusta ylpeydestä. Pitkillä
+askelilla käveli hän edestakaisin huoneessa. Hänen rintansa kohoeli;
+hänen silmänsä säteilivät kulmakarvojen takana, joissa vielä riippui
+kyyneliä. Hän kuuli askelia yllänsä. Kirstua vietiin hänen kammariinsa;
+hän ei tahtonut sitä, ei mitenkään. Hän kiiruhti ylös. Kello oli juuri
+otettu kirstusta ja pantu pöydälle.
+
+"Se ei sovi ollenkaan tänne", sanoi hän. "Sinulla on makuukammarissasi
+niin paljon vanhoja huonekaluja, isäseni ja kello näyttäisi varsin
+komealta veistokuvilla koristetun pesukaapin päällä. Sitä paitsi
+tarvitset sinä kellon, jolla on hiljainen lyönti, kuten tällä, ettei se
+sinua herätä heti nukuttuasi, kuten tuo suuri Schwarzwaldilainen, joka
+nyt on sinulla".
+
+Roosa ei antanut perää ja herra von Weissenbach oli aivan onnellinen,
+kun hän ei pitänyt kreivin lahjaa sen suuremmassa arvossa. Kello
+vietiin hänen makuuhuoneesensa. Hän iloitsi tosiaankin, nähdessään tuon
+komean taideteoksen vastapäätä vuodettansa. Olipa kumminkin kreivi
+oivallisen tarkkaavainen, kun hän valitsi semmoisen kalun, jonka tiesi
+isääkin miellyttävän. Varsin oivallinen kapine vanhoista hyvistä
+ajoista. Tosin, tosin on aina kevytmielistä erota muinaisjäännöksestä,
+joka on enemmän kuin puolitoista vuosisataa ollut suvun omaisuutena.
+"Eikö niin, Roosa?"
+
+Mutta Roosa oli jo lähtenyt huoneesta luultavasti käskemään kirstun
+tuojia kyökkiin suurukselle.
+
+Vaikka tuo uhkaava myrsky oli näennäisesti mennyt onnellisesti ohi,
+eivät mielet kuitenkaan tahtoneet kirkastua paremmin kuin ilmakaan,
+joka pysyi koko päivän kylmänä, pilvisenä ja sateisena. Olipa oikea
+lohdutus, kun Lengsfeldin pastori tuli illan suussa yksivaljakollaan,
+pelaamaan tavallisuuden mukaan korttia herra von Weissenbachin kanssa.
+Roosa kohteli tänä iltana ensikerran vähän kohteliaammin pastoria.
+Ystävällisyytensä meni niinkin pitkälle, että hän soitti hänen
+pyynnöstään erään koraalin, jolle hän tahtoi antaa nuotiksi erään
+sepittämänsä kirkkolaulun. Pastori kiitteli niin paljon, että se
+Roosasta oli liiallista ja sopimatonta. Lähtiessään tarjosi hän hänelle
+kätensä, mitä hän tähän saakka ei ollut vielä koskaan uskaltanut tehdä,
+ja puristi hoikkia sormia, jotka vähän hidastellen tulivat hänen
+käteensä, niin kovasti, että Roosalla oli kyllin syytä katua
+alentaumistaan. Kotimatkalla käyttäytyi hän varsin kummallisesti, polki
+kiivaasti jalkojaan, maiskutteli kieltään, lauleli ja osoitti muita
+hyvin kiihtyneen mielen merkkiä, niin että renki rupesi epäilemään
+herra pastorin juoneen liian paljon.
+
+Seuraavana iltana uudisti pastori käyntinsä. Vaikka Roosa ei ollut
+milloinkaan voinut kärsiä häntä, niin oli se tänä iltana aivan
+mahdotonta. Hänen karkea äänensä kuului niin lakkaamatta, että Roosasta
+tuntui oikein sydämmeen saakka pahalta, vaikka hän koettikin olla hänen
+lörpötyksiään huomaamatta. Hän meni sentähden teen juotua, kun herrat
+alottivat korttipelinsä, viereiseen asuinkammariin, istuutui pianon
+eteen ja alkoi soittaa. Huoneessa ei ollut yhtään tulta; ovi toiseen
+kammariin oli auki. Roosa kuuli korttien rapinan ja puolinaiset
+muistutukset, joita pelaajat tekivät pelin vaihdoksista. Kohta ei hän
+kuullut enää niitäkään. Sormien hiljaa kiidellessä koskettimilla,
+liihoitteli hänen sielunsa suloisten sävelten kanssa rakkauden, ilon ja
+rauhan kauniisen maailmaan. Siellä ei puhaltanut syksytuuli
+puolipaljaissa lehmuksissa; sininen iltaruskon kultaama meri vieritteli
+siellä keveitä laineitaan rantaan, mihin hopealähteet lirisivät
+varjoisista metsistä kalliovuorien välitse. Hän seisoi rannalla ja näki
+auringon sukeltavan mereen ja kultatähtien pilkuttavan ruusupunaisella
+taivaalla. Oli niin kaunista, mutta niin yksinäistä. Ja silloin tuli
+"hän" puiden välistä, uneksien, allapäin aivan hänen eteensä asti. Hän
+nosti päänsä ja katsoi häneen niin lempeillä, niin sanomattoman
+lempeillä silmillä, ja juuri sentähden sanoi hän: "sinä olet kaikkien
+muiden kaltainen, sinä rakastat vaan itseäsi! -- Ja niin sanot sinä,
+sinä, Roosa! -- Miksi en minä sitä sanoisi yhtä hyvin kuin muut? -- Kun
+sinä paremmin tiedät, kun sinä voisit, sinun pitäisi paremmin tietää;
+kun --"
+
+Nyt katosi kaunis kuvastus; nimi, joka ajoi veren sydämmeen -- "hänen"
+nimensä oli sattunut hänen korvaansa. Tahtomattaankin soitteli hän
+hiljemmin kuin tähän asti ja kumminkin tiesi hän vielä vähemmin, mitä
+hän soitti.
+
+"Keltä olette sen kuulleet?"
+
+"Eräältä, joka hänet eilen illalla omin silmin on nähnyt Fichtenauissa.
+Häntä oli jo kahdeksan päivää sinne odotettu. Todistajani on
+luotettava. Koko seutu on iloissaan; no, no, sehän onkin luonnollista.
+Korkeasukuinen kreivi tulee viisi peninkulmaa maata myöten esittääkseen
+itsensä valitsijoilleen setä räätälille ja setä sormikassepälle;
+semmoistahan ei toki olekaan joka päivä".
+
+"Ja te -- te -- mutta sehän on aivan mahdotonta! -- Luuletteko te
+tosiaankin kreivin menevän vastustajain puolelle?"
+
+"Päinvastoin luulen minä vastapuolueen menevän kohta hänen puolelleen;
+kreivin varoissa oleva mieshän tulee kohta semmoisten toisista enemmän
+tai vähemmän riippuvain ihmisten piirissä keskipisteeksi. Se on paha
+seikka; me joudumme sen kautta kaikki omituiseen pulaan, ennen muita
+luonnollisesti minä; mutta tekin, arvoisa herra, ja luultavasti myös
+armollinen neitikin. Minä surkuttelen sydämmestäni teitä kumpaakin!
+Antakaa anteeksi, minä löin herttaa".
+
+Peli jatkui; Roosan kädet vaipuivat koskettimilta syliin; kaunis pää
+taipui eteenpäin ja kuumia kyyneleitä valui silmistä. "Siinä se nyt on.
+Hän on tehnyt, minkä hän hyvin tiesi auttamattomasti sotkevan hänen ja
+isäni välin, jopa kokonaan rikkovankin. Mikä saattoi hänet siihen? mikä
+saattoi hänet juuri nyt sitä tekemään? juuri nyt, kun -- oliko se
+ylpeyttä? oliko se itsepäisyyttä? oliko se -- niin, mutta miksi,
+oltuaan eilen niin hyvä, niin lempeä minua kohtaan, puhuttuaan niin
+minulle? mitä olenkaan tehnyt, että kaikki nyt kerrassaan niin muuttui?
+mitä olen tehnyt? mitä sanonut? -- minä en käsitä".
+
+Roosa ei itkenyt enää. Synkeämielisesti katsoa tuijotti hän eteensä.
+Koko elämä oli hämärä, kamala arvoitus, ja hänen oli tämä arvoitus
+ratkaistava. Miten yksinäiseksi, miten hylätyksi tunsi hän itsensä!
+Tuolla kulki mies, jota hän rakasti, omia kunnianhimoisia polkujansa;
+tuolla istui isänsä lyöden korttia ja sopivilla väliajoilla
+keskustellen miehen kanssa, joka halveksi hänen tytärtänsä, hänen
+tyttärensä kohtaloa!
+
+Kovemmin kohisi yötuuli lehmuksissa. Huoneiden takana puiston puissa
+asuskelevat varikset raakkuivat käreämmin ja hätäisemmin. Roosa
+ajatteli tuota kirkasta aamua ja sitä paikkaa, jossa hän oli hänet
+ensikerran nähnyt ja jota hän siitä saakka oli kunnioittanut ja
+rakastanut kuin jotakin pyhyyttä, miten se nyt oli aivan suojatta rajun
+yön vallassa. Se oli hänen elämänsä kuva; lyhyt kirkas hetki, jonka
+synkkä yö heti peittää, kiiltävä hämähäkin lanka, jonka myrsky puhaltaa
+pois! "Ajattelinpa tulevaisuutta iloisemmaksi; mutta tulkoonpa
+mimmoisena hyvänsä, se on löytävä minut itseni arvoiseksi".
+
+Nelistäen lähenevän hevosen kavioin lyönti saattoi Roosan säikähtämään.
+Hän tunsi lentävien kavioin nopean ja keveän tahdin -- miten usein
+olikaan hän tätä musiikkia odotellut -- se on kreivi! Niinpä hän ei
+toki olekaan matkustanut; kuinka hän muutoin jo näin kohta voisi olla
+täällä!
+
+Hän oli noussut tuolilta ja seisoi vavisten, nojaten kädellään pianoon,
+voimatta liikahtaa tai äännähtää. Hän kuuli portin ovea avattavan ja
+jalustimen kilinän porttiin; sitte hevoiskenkäin kalkkeen pihakivien
+yli talliin, hänen nopean käyntinsä ikkunain alatse ja portaita myöten
+ylös. -- Soitto suljetulla ovella! "Kukahan siinä vielä on, Roosa?"
+kysyi isä. -- "Minä luulen, kreivi", sanoi Roosa kaikki voimansa
+kooten. "No sepä olisi!" sanoi pastori, "näin myöhäänkö? Vastahan
+sentään kello onkin puoli yhdeksän; miten pikaan aika kuluukin teidän
+luonanne! Mutta minun on jo lähdettävä; huommenna on minulla koulujen
+tarkastukset Bolaussa ja Gommernissa. Siellä on oltava ajoissa
+saapuvilla".
+
+Pastori ei kuunnellut herra von Weissenbachin tavattoman kiivaita
+estelemisiä. Hänestä näytti olevan erittäin tärkeätä olla jo lähtemässä
+kreivin huoneesen astuessa; ja tosiaankin oli hänellä jo hattu ja
+mustat sormikkaat kädessä, kun Wengel avasi oven kreiville.
+
+"Siinä susi, missä mainitaan! Juuri äsken puhelin armollisen herrasväen
+kanssa teistä, herra kreivi. Olen hyvin iloinen nähdessäni teidän niin
+pian palanneen, vaikka tie onkin huono. Mutta sepä muistuttaa minulle,
+etten saa kauemmin viipyä. Jumalan haltuun, kunnioitettu herra von
+Weissenbach! armollinen neitiseni -- herra kreivi, teidän nöyrin
+palvelijanne!"
+
+Näin puhellen ja tehden monta kömpelöä kumarrusta, tunkeusi pastori
+tuskin sisään ehtineen kreivin ohitse ulos ovesta.
+
+
+
+
+
+XV.
+
+
+"Pyydän anteeksi näin myöhäistä tuloani", sanoi kreivi, "mutta minä
+olin, kuten tiedätte, muutamia päiviä poissa ja olen huommenna varhain
+aamulla jo matkalla pääkaupunkiin. Tahdoin kuitenkin loma-ajalla käydä
+katsomassa, kuinka voitte".
+
+Kreivi koetti puhua niin keveällä äänellä kuin mahdollista, vaan siinä
+ei hän oikein onnistunut. Pastorin täällä olo ja hänen niin pikainen
+lähtönsä hänen tullessaan olivat täyttäneet hänen mielensä suruisella
+aavistuksella, että jo Roosa ja hänen isänsä ehkä tiesivätkin, mitä hän
+oli tullut heille kertomaan -- oli tullut raskaalla sydämmellä. Eikä
+Roosan ja vanhan herran käytös näyttänyt tätä epäilystä vähentävän.
+Roosa oli sanaakaan sanomatta antanut kättä; herra von Weissenbach oli
+tehnyt komeimman kumarruksensa ja kohteliaimmalla käden viittauksella
+pyytänyt häntä istumaan. Ei kumpikaan kysynyt, missä hän oli ollut.
+Puheltiin ilmasta ja että syksy oli todellakin käsissä. Sitten sanoi
+herra von Weissenbach:
+
+"Olenpa unohtunut omasta ja tyttäreni puolesta kiittää komeasta
+lahjasta, joka on rikkautumatta tullut käsiimme. Minä sanon: käsiimme,
+sillä suoraan sanoen, herra kreivi, olen minä siitä yhtä iloinen kuin
+tyttäreni, ja hän on, kuten hyvä lapsi ainakin, jättänyt sen kokonaan
+minulle".
+
+"Kun aikomukseni tuottaa teille kummallekin vähän iloa on onnistunut,
+niin on se minulle kaksinkertaisesti mieluista", vastasi kreivi isälle
+ja tyttärelle kumartaen.
+
+"Kuitenkin", sanoi herra von Weissenbach, "olisin minä suoraan sanoen
+pitänyt parempana, ettei teillä olisi ollut sydäntä erota niin
+kunnianarvoisesta muinaiskalusta".
+
+"Jättää se teidän käsiinne oli sille paras kunnioitus, minkä voin
+keksiä", sanoi kreivi.
+
+Herra von Weissenbachin otsa punastui. Hän ei ollenkaan
+ollut semmoisella tuulella, että hän olisi tyytynyt pelkkien
+kohteliaisuuksien vaihteloon vieraansa kanssa; ja häpeäksensä oli hän
+nyt huomannut nuoremman vastustajansa olevan häntä etevämmän
+sukkeluudessa. Se ei suinkaan hänen tuultansa parantanut; hän piti
+sangen sopimattomana ja loukkaavana saada Roosan läsnä ollessa opetusta
+kohteliaisuudessa. Hän sanoi:
+
+"Te tiedätte, minä en rakasta nykyistä edustus-laitosta; minä olen
+vanhan koulun miehiä, jonka ensimäinen periaate oli: ole itse mies!"
+
+"Kun nyt ei semmoista koulua enää ole olemassa, niin voi syynä siihen
+olla ainoastaan, etteivät kaikki oppilaat ole tuottaneet sille yhtä
+paljon kunniaa", vastasi kreivi.
+
+Herra von Weissenbach nousi ylös ja astui pari levotonta askelta,
+ikäänkuin kävisi huone hänestä liian ahtaaksi. Kreivi katsoi Roosaa;
+hänen silmäripsensä olivat alaspäin taivutetut, hänen poskensa
+punottivat vähän; rinnan tuntuvampi kohoeleminen osoitti sisäistä
+levottomuutta.
+
+Hetkisen vallitsi huoneessa äänettömyys, jota keskeyttivät ainoastaan
+vanhan herran epätasaiset askeleet ja juuri nyt lähtevän pastorin
+vaunujen räminä. Silloin kuului ulkona porstuassa syvä, käreä ääni
+kysyvän herra von Weissenbachia. Wengelin äreästä poiskäskemisestä ei
+näkynyt olevan apua; käreä ääni kuului vaan kovemmin ja kiivaammin.
+Herra von Weissenbach, joka sattumalta oli lähellä ovea, meni
+tyytymättömän näköisenä ulos, sulkematta ovea kokonaan jälkeensä.
+
+"Mitä tahdotte te?" kuulivat huoneessa olijat vanhan herran kysyvän.
+
+Käreä ääni hiljeni niin paljon, että voitiin vaan yksityistä sanoja sen
+puheesta ymmärtää.
+
+Kreivi oli herra von Weissenbachin huoneesta lähdettyä kääntynyt
+innokkaasti Roosaan päin, mutta Roosa pysyi muotoaan muuttamatta
+samassa asemassa; kasvojen puna oli ehkä käynyt vielä tummemmaksi.
+
+"Mutta, Jumalani", sanoi kreivi, "tahdotteko tekin tuomita minut
+kuulustelematta?"
+
+"Miten juohtuisi minulle sellaista mieleen!" vastasi Roosa
+kolkolla, epävakaisella äänellä, jota hän turhaan koetti saada
+välinpitämättömältä kuuluvaksi. "Minä en ryhdy mitenkään tuomitsemaan
+teidän toimianne tai päätöksiänne".
+
+"Mutta, Roosa -- mutta, neitiseni, minähän luulin olevani teidän
+suosiossanne, teidän isänne suosiossa; minä luulin, että -- että te
+olisitte ainakin ystävällinen minulle. Miksi nyt kerrassaan tämä
+puhetapa, tämä kylmäkiskoisuus, jota minä -- suokaa anteeksi -- olen
+niin vähän tottunut teissä näkemään?"
+
+Roosa katsahti ylös. Hänen suurissa sinisilmissään oli katse, jota
+kreivi ei niissä ollut vielä tähän asti huomannut -- karkoittavan
+yksivakaisuuden katse. Hän avasi huulensa, mutta ennenkuin hän ehti
+sanaakaan lausua, kovenivat ulkona porstuassa puhujain äänet niin, että
+Roosa hämmästyneenä nousi istuimeltaan ja kreivi tahtomattaan kiirehti
+ovelle. Mutta samassa tulikin herra von Weissenbach ja paiskasi oven
+kovasti kiini. Hänen silmänsä salamoivat tuuheain kulmakarvain alla;
+korkea otsa oli vihasta punastunut. Hän murisi kiivaita sanoja kiini
+puserrettujen huuliensa välistä.
+
+"Teillä on, pelkään mä, ollut harmillista kärsittävää, herra von
+Weissenbach", sanoi kreivi.
+
+"Oi, ei mitään, ei mitään erinäistä", sanoi vanhus, kaataen pöydältä
+lasin vettä, josta hän kumminkin joi vaan muutamia pisaroita; "on
+hullumaista semmoisista hävyttömyyksistä vielä suuttua; johan tuohon
+olisi pitänyt tottua. Semmoinenhan on ajan luonne, päättäkää itse,
+herra kreivi! Täällä Weissenbachissa on eräs henkilö, jonka vanhemmat
+ja esivanhemmat, niin pitkälle kuin ihmiset muistavat, ovat olleet
+minun sukuni palveluksessa. Ei kukaan heistä, mikäli minä muistan, ole
+paljon miksikään kelvannut; mutta me olemme heidät ottaneet suojaamme,
+kuten maallamme ja tiluksillamme syntyneet ja kasvaneet ainakin. Mutta
+vähimmän kaikista on ollut hyötyä tästä henkilöstä. Ja hän on kuitenkin
+meiltä saanut kaikki, voisinpa sanoa, henkensäkin, sillä hän olisi
+vanhempiensa kurjuudessa kuoltua kuollut itsekin nälkään, ellemme olisi
+ottaneet häntä hoidettavaksemme. Isäni on antanut ruokkia hänet
+suureksi, lähettänyt kouluun, sittemmin on hän ollut minulla tässä
+samasessa talossani kirjurina ja kirjainpitäjänä, kunnes minä hänet
+panin isännäksi ravintolaan, joka kuului meille, oli melkein meidän
+omamme, sillä se maksoi kaikenlaista veroa. Minä olen vuosikaudet
+jättänyt arennin vaatimatta ja nyt -- mikä on nyt loppu koko
+historiasta? Vuonna kahdeksantoista sataa neljäkymmentä ja kahdeksan
+oli tämä samanen mies kaikkien koko seudun huimapäiden ja laiskurien
+etunenässä; ensimäisenäkolmatta päivänä maaliskuuta tuli hän joukkonsa
+kanssa tänne hoviin ja uhkasi laittaa katolle punaisen kukon, ellen
+minä kirjallisesti luopuisi kaikista etuuksista, joita minulla oli
+tiloista. Vastineeksi tempasin minä luonnollisesti pyssyn tuolta
+seinältä ja uhkasin ampua jokaisen, ken vielä näyttäytyisi pihalla.
+Silloin hyökkäsivät he kuin lampaat ulos portista. Sitten tuli veroista
+vapaaksi osto, ja sama mies, jonka minä olin suureksi elättänyt, pääsi
+rahasummalla, jonka minä, sen tiesi kuinka usein, olin hänelle
+lahjoittanut; hän pääsi vapaaksi tilalliseksi, kuten he sanovat. Siitä
+saakka ei hän ole, kohtuullista kyllä, kohottanut lakkiaan minulle eikä
+Roosalleni; ja nyt -- nyt julkeaa tämä, juopuneena -- sillä muuten ei
+hänellä olisi ollut rohkeutta -- tulla talooni minulta pyytämään, ei --
+minulta vaatimaan latoa täältä pihasta vuokralle, kun häneltä muka
+liian paljon varastetaan otria närtteestä tien vierestä! Mitäs minä
+muka ladolla teen, kun ei minulla ole kuitenkaan mitään siihen panna;
+hän maksaa siitä hyvästi, viidestä tai kymmenestä taalerista ei hänen
+muka tarvitse lukua pitää, ja silloin helisteli hän rahoja taskussaan!
+Kuolema ja kirous! pitääkö semmoista kärsiä? Onko sentähden vanhaksi
+tultu, että antaisi semmoisen roistojoukon itseään opettaa, jonka ennen
+pisti nuoriin ja lukon taa? Ja kuka on syy kaikkeen tähän kurjuuteen?
+Minä kysyn teiltä, herra kreivi, kuka on syypää? Ne ovat syypäät, jotka
+huolimatta mistään jumalallisesta tai ihmisellisestä oikeudesta kokevat
+juurinensa hävittää hyvät vanhat olot; kaksin-, kolminkertaisesti
+syylliset, kun verensiteiden, vanhain muistojen pyhyyden, esi-isien
+muiston kunnioituksen, -- kuu kaiken, kaiken sen, mikä muuten pitää
+ihmisen sydämmen lämpimänä ja antaa hänelle elämässä tukevan pohjan --
+pitäisi hänelle opettaa, että ken tulee uskottomaksi säätynsä
+muistolle, se on uskoton itselleen, ja että uskottomuus saa
+rangaistuksensa ennemmin tai myöhemmin, elämässä tai kuolemassa".
+
+Kreivi oli vaalennut näistä viimeisistä sanoista, jotka herra von
+Weissenbach oli puhunut korotetulla äänellä ja suorastaan kreiviä
+tarkoittaen. Hän katsahti Roosaan ikäänkuin odottaen hänen edes nyt
+koettavan tulla avuksi hänen piinallisessa tilassaan, mutta Roosan
+silmät olivat maahan päin ja hänen huulensa; joilta ei muulloin koskaan
+puuttunut sievää käännöstä tai tyydyttävää sovitussanaa, olivat kovasti
+suletut. Kreivi tunsi tätä nähdessään suuttumuksen kiehuvan kuumasti
+sydämmessään. Voimakkaalla ponnistuksella voitti hän liikutuksensa ja
+vastasi niin levollisesti kuin taisi:
+
+"Jos kunnioitus muinaismuistoja -- muinaisuutta kohtaan, joka kerran
+kuitenkin oli nykyisyys, -- on niin suuri arvo, herra von Weissenbach,
+niin luulenpa teidän asettavan oikeuden avun yhtä korkealle.
+Minä en ole isääni koskaan tuntenut, äitiäni vaan nimeksi;
+mahdollisesti kyllä en olekaan senvuoksi niin hyvin oppinut kumartumaan
+kaikkea ajattelemista korkeampana kunnioitetun edessä niin kuin
+kunnioitettavan, vaikka käsittämättömänkin jumaluuden edessä. Sitä olen
+useinkin itsekseni selitellyt tunnottomuudeksi ja typeryydeksi, ja
+voittaakseni tasapainoa tuota uskottomuutta vastaan, jonka paha puoli
+minulta ei jäänyt huomaamatta, olen koettanut olla tasapuolinen;
+kukistaa itsestäni ennakkoluulot ja edeltäpäin tehdyt päätelmät; olen
+koettanut jättää sen, mitä en heti kohta, kuten muut, voinut
+kunnioittaa, kuitenkin suorastaan tuomitsematta; ja ennen kaikkia
+koettanut pysyä ainakin itselleni uskollisena, kun minulla semmoisena,
+kuin nyt kerran olin, oli sangen vaikea saada toisista tukea.
+Ajatelkaahan nyt itse, herra von Weissenbach, miten katkeraa minusta
+täytyy teidän äskeisen moitteenne olla. Niin, herra von Weissenbach,
+jollei minulla jo tänne tullessani tänä iltana olisi ollut aikomus
+selittää teille mietteitäni, joka selitys olisi ehkä ollut tehtävä jo
+aika sitten, nyt, nyt tekisin minä sen, ja teidän tulee kuulla minua,
+sillä te olette liian jalomielinen voidaksenne seisoa vastustajanne
+edessä muuten kuin yhtäläisillä aseilla, samaa auringon paistetta ja
+tuulta käyttäen".
+
+Kreivi oli noussut kiivaudessaan, sillä hänen oli aina vaikeampi
+hillitä itseänsä, mitä kauemmin hän puhui. Kätensä, jolla hän nojasi
+tuolin karmiin, vapisi samoin kuin syvä äänensäkin, kun hän näin
+jatkoi: "Vapaatahtoisesta maanpaosta, jossa oleminen, kuten pelkään, ei
+ollut niin urhea kuin uhkarohkea teko, olen minä palannut tänne
+syntymämaahani väsyneenä matkalaisena, jo kauan häveten hyödytöntä
+kuleskelemistani ja työttömyyttäni. Silloin en vielä ollut vakaasti
+päättänyt, vaan salaisesti toivoin voivani vihdoinkin lopettaa tämän
+työttömyyteni, kerran viimeinkin päästä kansalais- ja ihmisonnea
+tarkoittavain miettimisteni tyhjästä eetteristä, saada lujan maan
+jalkaini alle. Kun minua nyt tämä maa kohtakin pidätti semmoisella
+voimalla, jota en koskaan luullut mahdolliseksi, kun tämä laakso, johon
+vieraana olin tullut, niin pian muuttui kodikseni, kun tämä ilma, jota
+minä täällä hengitin, minua niin ihmeellisesti virkisti ja tuulen
+humina metsissämme minua miellytti kuin kehtolaulu -- niin tämän
+vaikutti ennen kaikkia muita vastaanotto, joka minulle tuli teiltä
+osaksi, kohtelu, jonka minä löysin teidän huoneestanne. Minulla ei ole
+ollut mitään isänkotia; minä en ole tiennyt, mitä merkitsee seison isän
+edessä; minä en ole tiennyt, mitä on pusertaa sisaren kättä, pitää sitä
+omassaan. Kun jo luulin pääseväni osalliseksi tästä onnesta, kenen vika
+-- jos muuten köyhän rikkaaksi tekeminen on mikään vika -- on se, ellei
+teidän omanne, teidän hyvyytenne, teidän ystävällisyytenne syy. Minä
+lämmittelin tässä uudessa auringon paisteessa; minä olin onnellinen,
+etten koskaan ennen ole ollut, etten ole aavistanutkaan voivani tulla
+niin onnelliseksi. Niin -- minun täytyy tunnustaa, vaikka se onkin
+minusta vaikeaa tänä hetkenä -- minulla oli kohta vielä rohkeampiakin
+toiveita. Minä uneksin päivästä, jona voisin isällistä ystävääni vielä
+suuremmalla oikeudella kutsua isäkseni; jona saisin tervehtiä vielä
+kalliimmalla nimellä häntä, jonka sisarellisen rakkauden luulin jo
+voittaneeni. Minä en voi olla tätä sanomatta, että paremmin
+ymmärtäisitte, mitä minulla on vielä sanottavaa, ja muuten sitä tuskin
+ollenkaan ymmärtäisittekään".
+
+Kreivi oli astunut uunin luo -- vähän kauemmaksi siitä, missä Roosa ja
+hänen isänsä istuivat; nyt katsoi hän kumpaakin, vaikka ennen oli
+katseensa Roosaa karttanut.
+
+"Ihmisen henki on ikäänkuin hänen ruumiinsa silmä. Liian kirkas valo
+sokaisee sen. Niin oli minunkin laitani. Minulle tulvivan onnen
+ylellisyydessä unhotin, etten ollutkaan palannut vierailta mailta,
+elääkseni taaskin ainoastaan itseäni varten. Mutta samassa määrässä,
+kuin tulin tietoon onnestani, voitti alaa se vakuutuskin, ettei
+ansaitsematon onni otekaan mikään onni; että se ei ole onnen
+ansaitsemista, kun vetäydytään pelkurina ja joutilaana elämän
+taistelusta, jossa toiset panevat alttiiksi tavaransa, verensä ja
+kaikki, niin kauan kuin mahdollista, sitten vielä sanoin itsekseni,
+että tämä elämän taistelu ei viimein säästä ketään ja että se saa
+häpeällisesti kukistua, joka ei tärkeänä hetkenä voi koko voimallaan
+puolustaa vakuutustansa. Minä tunsin kerrassaan vikani koko raskauden,
+sen vikani, että olin lähestynyt teitä niin lähelle, näyttämättä ensin
+itseäni teille semmoisena, kuin minä itse näen, kuin minä itse tunnen.
+Minä tunsin olevani velvollinen tunnustamaan teille täydellisesti,
+kiertelemättä periaatteeni. Mutta ei sekään näyttänyt minusta
+riittävältä. Minä luulin kunniani ja teidän kunnioituksenne vaativan
+minua vapaasti ottamaan askeleen, joka minun ehkä myöhemmin olisi
+täytynyt ottaa, ellen tahtoisi kadottaa arvoa omissa silmissäni.
+Tilaisuus semmoiseen tekoon oli minulla jo kauan tarjona. Tuskin olin
+palannut tänne ja maine levinnyt, että jäisinkin tiluksilleni asumaan,
+kun vastapuolue valtiopäivillämme, joka, kuten näyttää, ei ollut
+unohtanut, miksi olin kymmenen vuotta sitten eronnut sotapalveluksesta,
+kääntyi minuun pyytäen minun astumaan heidän riveihinsä. Pikku maamme
+ei ole niin suuri, että se tyydyttäisi kunnianhimoa; mutta pienenäkin
+on se jäsenenä tuossa suuressa kokonaisuudessa, ja asiat, joista nyt
+juuri on kysymys, ovat erittäin tärkeät meidän oloillemme. Minulle
+esitetyn ohjelman alle voin minä hyvällä omalla tunnolla kirjoittaa
+nimeni, sillä se sisältää todellakin ainoastaan pienoisen osan siitä,
+mitä minä varmasti toivon kohtakin kirjoitettavan koko Saksan
+vapaamielisen puolueen ohjelmaan. Minä olen kirjoittanut sen alle.
+Fichtenauin piirissä on minun valitsemiseni varma eilisestä saakka,
+jolloin minä siellä esittäydyin valitsijoilleni. Kun minulta vielä nyt
+kysytte, miksi olen näin tehnyt, miksi juuri nyt näin tehnyt -- niin
+tiedätte myöskin, miten raskasta se on minusta ollut ja miten raskasta
+tämä kaikki teille sanoa".
+
+Kreivi oli viimeisiä sanoja lausuessaan kumartunut uunin
+koristereunusta vasten ja peittänyt otsansa kädellään. Siinä asennossa
+odotteli hän, ikäänkuin saadakseen aikaa liikutuksensa voittamiseksi.
+Pari minuuttia oli syvä äänettömyys huoneessa. Roosa oli kreivin
+vaiettua ainoastaan kerran tuskaisesti katsahtanut kreiviin ja isäänsä,
+sitten olivat hänen silmäluomensa taas laskeuneet. Herra von
+Weissenbach istui sohvalla, otsa ja kulmat rypyissä. Nyt nousi hän
+ylös, astui pari kertaa edestakaisin, seisattui sitte Roosan ja kreivin
+välille ja sanoi:
+
+"Minä kiitän teitä, herra kreivi, ilmoituksistanne, vaikka olisikin,
+kuten jo itse sanoitte, ollut suotavampaa, ettette olisi niitä niin
+kauan pitäneet meiltä salassa. Olipa nyt miten olikin, te olette
+täyttäneet velvollisuutenne, te olette puhuneet kuin mies ja niin
+tahdon minäkin teille vastata. Ensiksikin pyydän minä teiltä anteeksi
+siitä, mitä ensin sanoin, te olette olleet itsellenne uskollinen,
+olette vieläkin tässä silmänräpäyksessä; te olette ylpeä siitä, että
+niin on, että teillä on rohkeutta voittaa sydämmenne, tunteenne. Hyvä!
+Ette suinkaan voi odottaa vähempää minulta, meiltä; ette voi toivoa,
+että mies, joka on iässä kolmekymmentä vuotta s.o. ihmisiän teidän
+edellänne, tunnustaisi hautansa kynnyksellä omiksensa ne
+mietteet, joita hän on koko elinaikansa vihannut ja vastustanut. Minä
+olen, niin näyttää, jäänyt tässä taistelussa tappiolle; minä olen siinä
+kadottanut omaisuuteni, menettänyt terveyteni ja iloisuuteni; minä olen
+vanha ja -- vastenmielisesti sanon sen -- köyhä mies, jolta kentiesi
+ryöstetään ehkä vielä viimeinenkin, mikä hänelle on rakasta, hänen hyvä
+nimensä. Onkohan mahdollista ajatellakaan, että minun kaikkien näiden
+uhrien lisäksi pitäisi vielä luopua mielipiteistäni? Ja siitähän olisi
+kumminkin kysymys, taikkapa olisi meidän elämämme, minä tarkoitan
+teidän suhdetta minuun ja minun teihin, suuren suuri - valhe.
+Se ei sovi meidän arvollemme. Minä olen velvollinen sanomaan teille
+täyden totuuden. Jos te olisitte minulle alusta alkain vieras,
+porvarissukuinen, jos teillä silloin olisi nuo mielipiteet kuin nyt, en
+minä mitenkään tekisi teitä uskotukseni, en milloinkaan antaisi teille
+sijaa niin lähellä sydäntäni; minä voisin astua vastustajaksenne
+jollakin välinpitämättömyydellä, tunnolla, että niin on oleva, ettei
+voi toisin olla. Mutta -- minä tunnustan sen -- ajatus, että rakkaimman
+ystäväni poika, että se, jonka minä pienoisena kannoin kasteelle, että
+ikivanhan, mielipiteittensä puhtaudesta kehutun suvun jälkeläinen menee
+niiden puolelle, joita minä olen aina pitänyt luonnollisina
+vihollisinani -- se kiihoittaa veren suonissani, -- se melkein ryöstää
+minulta tyyneyden, johon vanhuuteni minun velvoittaa. Tästä hetkestä
+alkain täytyy kaiken yhteyden välillämme lakata; sitä minun tuskin
+tarvitsee sanoa teille; te tunnette, tiedätte sen yhtähyvin kuin
+minäkin. Mitä kukin meistä sillä kadottaa, saa kusin kantaa, miten
+taitaa. Mahdollisesti ja luultavastikin alkaa kullekin meistä nyt
+raskas aika, jona ei kukaan enää ole oleva niin onnellinen kuin ennen
+tutustumistamme -- sekin on meidän otettava vastaan kuin jokin
+välttämättömyys. _Sana_ käskee puhkasemaan silmän, joka on meille
+pahennukseksi; sysätä luotamme joku, jota toisissa oloissa olisimme
+hyvinkin rakastaneet, on ehkä yhtä tuskallista; ja kumminkin täytyy
+niin tapahtua, ellemme tahdo ruumiinemme ja sieluinemme hukkua".
+
+Kreivi hengähti syvään. Kaikki oli loppunut. Hän kohotti ylös päänsä;
+astui hiljaisilla, levollisilla askeleilla Roosan luo ja katsoi
+hetkisen häneen. Hänen silmänsä olivat punaiset; poskensa olivat nyt
+kalveat ja suunsa ikäänkuin tuskan sulkema. "Voikaa hyvin!" sanoi
+kreivi ja ojensi hänelle kätensä. Roosan käsi oli kylmä ja sormet
+ikäänkuin kangistuneet. Kreivi voi töintuskin pysyä lujuudessaan;
+ylpeys ja rakkaus taistelivat hänen rinnassansa kuin kaksi kotkaa,
+jotka levitetyin siivin ja ojennetuin kynsin hyökkäävät toistensa
+kimppuun; mutta ylpeys voitti. Hän antoi kylmän käden hiljaa vaipua
+alas ja kääntyi herra von Weissenbachiin.
+
+"Sallikaa minun saattaa teitä ulos", sanoi vanhus ottaen pöydältä
+kynttilän ja näyttäen kreiville porstuaan tulta, aivan kuten ennenkin,
+paitsi ettei hänen oivallista kohteliaisuuttaan mikään ystävällinen
+hymy tänä iltana kirkastanut. Ovella erosivat he. Herra von Weissenbach
+käytti silmänräpäystä, jolloin hänen toinen kätensä piti kynttilää,
+toinen oven ripaa, tehdäkseen viimeisen kumarruksen. Kreivi ei
+koettanutkaan antaa hänelle kättä. Kun yöilma puhalsi hänen
+kasvoihinsa, hengähti hän vielä kerran syvään ja sanoi: "Jumalalle
+kiitos!" Kuitenkin oli onni, että Zuleika juoksi niin tasaisesti ja oli
+jo niin usein yöllä kulkenut tien Weissenbachista Lengsfeldiin --
+muuten olisi tämä ratsastus voinut helposti olla viimeinen sekä
+ratsulle että ratsastajalle.
+
+Herra von Weissenbach ei tavannut palatessaan Roosaa enää huoneessa.
+Hän meni viereiseen kammariin. Roosa oli heittäynyt sinne sohvalle. Hän
+kohotti päätään; kasvot olivat kyynelissä. Herra von Weissenbach pani
+kynttilän kiivaasti pöydälle.
+
+"Jos isääsi rakastaisit, et tänä hetkenä itkisi, Roosa", sanoi hän.
+
+Roosa kuivasi nenäliinallaan kyyneleitä; vaan hänen sitä tehdessään
+valtasi hänet suru. Hän tyrskähti ääneensä, peitti kasvonsa
+sohvatyynyihin ja itki katkerasti.
+
+Tämä näky -- värisevät hiuskähärät, suonenvedon tapaisesti vavahteleva
+hoikka ruumis -- saattoi vanhuksen raivoihinsa. Hän löi nyrkillään
+otsaansa, käveli kiivain askelin edestakaisin, seisattui viimein yhä
+vielä itkevän Roosan eteen ja sanoi:
+
+"Miksi et sitte seurannut häntä, kun sinusta on niin vaikeata ottaa
+osaa isäsi kohtaloon? Olisihan hän sinut mielelläänkin ottanut täksi
+päiväksi ja huomeneksi, vaikka hän ehkä jo ylihuommenna olisi hävennyt
+kerjäläistyttöä! Oi, Jumalani, miksi et antanut minun kuolla ennen
+tämän kokemistani!"
+
+Roosa kuuli oven liikkuvan. Isä oi jättänyt huoneen. Hän ei
+koettanutkaan seurata häntä; todellakaan ei hänellä nyt olisi ollut
+voimiakaan siihen. Hänen päänsä oli kuin palasina ja rinta niin täynnä
+karvasta surua, ettei hän enää voinut edes itkeäkään, vaan aika ajoin
+hiljaa nyyhkiä vaan ja kankeilla avonaisilla silmillä kynttiläin
+liekkiin katsoa. Niin istui hän kauan. Kovemmin ja kovemmin vinkui
+yötuuli. Uudestaan alkanut sade ratisutti ikkunan ruutuja. Vahti huusi
+kylässä tuntia, Roosa ei tiennyt, mikä aika nyt oli; hän näki
+ainoastaan kynttiläin jo melkein loppuun palaneen. Hänen piti mennä
+levolle -- miksi? hänellä ei ollut vähintäkään halua siihen.
+Huommennahan on taas päivä -- ja -- päivä, jona hän ei saakaan nähdä
+"häntä", joka, kuten hän nyt tunsi, oli hänestä kalliimpi kuin oma
+elämänsä; ja samoin ylihuommenna ja joka päivä! Roosa kauhistui;
+hänestä tuntui kuin katsoisi hän hautaan. Hän otti kynttilän ja
+toimitti, mitä vielä emännöitsemisessä oli huommeiseksi toimittamista.
+Talossa olivat jo kaikki nukkuneet. Noustessaan ylös narisevia portaita
+pelästyi hän kuvaistaan, jonka kynttilä eräässä käännöksessä loi
+seinälle ja kattoon, ja sitten ajatteli hän itsekin olevansa ainoastaan
+varjo siitä, mitä hän niin äsken oli ollut.
+
+
+
+
+XVI.
+
+
+Syksy osoitti nyt olevansa herra maassa. Sadetta ja myrskyä vaan,
+myrskyä ja sadetta joka päivä. Aurinko oli kadonnut, ikäänkuin se ei
+tahtoisi nähdä hävitystä, nähdä, miten äsken kultatähkinä lainehtineet
+pellot olivat laajoina, ikävinä soina, miten murtuneet kukat mätänivät
+puiston märässä maassa, miten puiden puolipaljaat oksat kuin
+hurjistuneina toisiaan piiskasivat ja kuivat lehdet kuin hullut ilmassa
+liehuivat. Eläimet olivat kaikki, ken vaan suinkin löysi suojusta,
+niihin paenneet; puistossa ei ollut enää muuta linnun ääntä kuultavana
+kuin melkein lakkaamaton varisten raakkuminen, joita tuuli pudisteli
+pesistä ja häilyviltä oksilta ja heitteli mustina joukkoina korkealle
+harmaasen sumumereen. Ilma oli kostean kylmää vesihöyryä täynnä. Aika
+ajoin satoi rankasti, olkikatot kastuivat läpimäriksi, tomu poistui
+latojen ja talonpoikaistupienkin seinistä ja kylän lävitse lirisevä,
+saman niminen puronen muuttui virraksi, joka ikäänkuin vihoissaan
+vieritteli tummia likaisia laineitaan. Nyt oli suruinen, synkkä aika,
+aika semmoinen, joka ei juuri kellenkään tuota mitään hyvää.
+
+Eikä se suinkaan ollut vähimmän surullinen ja synkkä hovin asukkaille.
+Vanha herrastalo riippuvine kattoineen, alati peitettyine ikkunoineen
+ja paljaine, koruttomine seinineen, joita tuuli ja sade olivat kyllä
+pahoin pidelleet, oli semmoisen miehen kaltainen, joka on nähnyt
+parempiakin päiviä, ja nyt, kun ne päivät tulevat, joista sanotaan: ne
+eivät minua miellytä, vetää hatun kasvoilleen, käärii nuttunsa lujemmin
+kiini eikä ole onnettomuudesta millänsäkään. Ja yhtä iloton, kuin talon
+ulkopuoli, oli vanhan herra von Weissenbachin elämäkin. Aarre, jota hän
+oli luullut loppumattomaksi, oli tyhjentynyt; viimeinen ilon väre oli
+hänen elämästään sammunut; sauva, johon hän oli aina lujemmin nojannut,
+oli murtunut; sielun suloinen juoma oli hänestä tullut karvaaksi ja
+katkeraksi -- tyttären rakkaus häneen oli poissa. -- Roosa ei kyllä
+antanut suorastaan mitään syytä valituksiin; hän oli seuraavana aamuna
+kyynelettömin, vaikka kyllä kalvein kasvoin, jopa hymytenkin tullut
+isänsä luo; hän ei ollut unhottanut pienintäkään noista lukemattomista
+tempuista, joihin hän oli isänsä totuttanut; hän ei ollut maininnut
+kreivin nimeä, ei sanaakaan puhunut suhteestansa häneen; hän oli tehnyt
+tehtävänsä aivan kuin ennen -- mutta kuitenkin oli kaikki aivan toisin
+kuin ennen. Näennäisesti ei mitään muutosta, ja kuitenkin kaikki
+muuttunut; ja isä tutkisteli tätä muutosta ja huomasi jokaisen
+pienimmänkin viitteen tuolla kuumeentapaisella uteliaisuudella, jolla
+raskasmielinen tarkastelee sairautensa edistymistä. Hän ei unhottanut,
+miten hän, tuo voimakas, ylpeä tytär oli sinä iltana murtunut kuin
+häilyvä ruoko; hän näki yhä vielä hänen kiharainsa ja hoikan
+vartalonsa vapisevan; hän kuuli yhä vielä hänen suonenvedon tapaisen
+nyyhkimisensä -- se oli hänen todellinen muotonsa; mitä hän nyt näki
+-- tämä kalvea, ystävällinen, huomaavainen tyttönen -- se oli
+teeskentelemistä, valhetta, itsensä kieltämistä vaan. Mitä huoli hän
+hänen hymyilemisestään, kun hän piirustuslaudalla piirustuksen alla
+huomasi selviä jälkiä äsken itketyistä kyynelistä. -- "Hän rakastaa
+kreiviä kuten ennenkin; hän tekee, mitä tekee, velvollisuuksiensa
+tunnosta, jalomielisyydestä".
+
+Vanhuksen ylpeys kiertelihe, kääntelihe tämän ajatuksen painon alla.
+Hän sai, kuin kerjäläinen, elää rakkauden rikkaalta pöydältä putoavista
+muruista, kun hänen tyttärensä sen sijaan tuhlasi kreiville koko
+atrian. Yö yönsä perästä yritti hän tehdä lopun elämästänsä, joka hänen
+silmissään oli hänelle häpeäksi; hän päätti käskeä tyttärensä menemään
+kreiville mieluummin tänään kuin huommenna; mutta kun Roosa seuraavana
+aamuna tuli suloisesti hymyillen hänen luokseen, ei hänellä ollutkaan
+rohkeutta kehoittaa häntä eroamaan, ja hän lykkäsi silloin päätöksensä
+toimeenpanon seuraavaksi päiväksi. Ehkäpä ei hän enää seuraavana
+päivänä elänytkään, ehkä saavuttaisi äkillinen kuolema unettoman
+kuumetautisen ja siten kerrassaan vapauttaisi heidät kummankin. Niin,
+olisipa vanhus näinä päivinä itsekin lopettanut elämänsä, tuon piinaksi
+muuttuneen elämän, ellei hurskas lapsenusko, johon hänen sielunsa vielä
+turvasi, olisi semmoista tekoa tehnyt hänelle siveellisesti
+mahdottomaksi. Sitä paitsi oli itsemurha hänen silmissään
+pelkurimaisuutta. Uskonto ja kunnia käskivät häntä vielä kotvasen
+kantamaan ristiänsä.
+
+Eipä vielä ihmistenkään silmissä maankaan päällä ollut hänen
+tilintekonsa päättynyt. Vielä oli hänen, kuten näytti, todistettava,
+ettei viimeinen Weissenbach, moitteettoman sukunsa viimeinen jäsen,
+ollut mikään petturikonna. Hajonneen pankin juttu oli joutunut
+korkeimpaan oikeuteen ja yhä vaan laajentunut. Uusia todistuksia oli
+hankittu; asiaan osallisiksi oli vedetty monta henkilöä, joita
+ensimäinen tutkijatuomari oli pitänyt petettyinä, vaan ei minään
+pettureina; toisia henkilöitä merkittiin odottamaan samanlaista
+kohtaloa jutun edistyessä. Näiden viimeisten joukossa oli herra von
+Weissenbachikin. Hänen asiainsa ajaja ilmoitti sen hänelle ja pyysi
+häntä jo ajoissa hankkimaan edestään takaussummaa, jonka suuruuden hän
+arvion mukaan määräsi.
+
+Että tämä seikka tuotti vanhukselle lakkaamatonta tuskaa, voi sangen
+hyvin huomata häntä paremmin tarkastellessa, vaikka hän kyllä koetti
+näyttää pitävänsä hyvin vähän lukua koko asiasta. Takausta ei hän
+ajatellut ollenkaan; sillä voisihan hän yhtä hyvin omin käsin ohjata
+Weissenbachin veden ylöspäin, kuin maksaa sitä omista varoistaan, ja
+velalliseksi ei hän tahtonut vanhoilla päivillään joutua. Miksi olikaan
+hän antanut kunniallisen nimensä tuohon uudenaikaiseen hurjuuteen?
+Semmoisesta rikoksesta ei parin vuoden vankeuskaan olisi liian suuri
+rangaistus. Tähän oli hän kyllä aina ajatellut vankihuoneita olevan
+vaan lurjuksia ja konnia varten; mutta uudet ajat, uudet tavat. Hän
+toivoi vaan, ettei hänen tarvinnut oikeusherrain mieliksi istua niin
+pitkää aikaa, kuin he tahtoisivat. Hän oli jo vanha mies ja elämään jo
+kyllin kyllästynyt, ja voisihan tapahtua, että kuolemakin ymmärtäisi
+vähän asioita ja tekisi noille ankaroille herroille aika kepposen.
+
+Tosiaankin oli hänen jo loppukesästä saakka hyvin häilyvä terveytensä
+nähtävästi heikontunut näinä viime aikoina. Lakkaamaton sielun
+kiihtyminen, jota unettomat yöt vielä lisäsivät, kulutti hänen
+voimiansa. Hänen vielä tähän asti niin innokkaat silmänsä olivat
+kadottaneet loistonsa ja vaipuneet syvälle koloihinsa; hänen harmaasen
+tukkaansa ilmestyi yhä enemmän hopeavalkeita hiuksia; ääni oli käynyt
+käheämmäksi ja äreämmäksi; hän oli kuin kerrassaan muuttunut vanhaksi
+ukoksi, joksi hän tähän asti oli aina vielä puolileikillä itseään
+nimittänyt.
+
+Roosa näki tämän kaikki. Hänen tuskansa oli sitäkin katkerampi, kun hän
+ei voinut näyttää sitä kellenkään, kaikista vähimmän isällensä, joka
+kylmällä kohteliaisuudella joka kerta keskeytti kaikki Roosan kokeet
+vanhaan tapaan lähestyä häntä. Roosan tuskalla ei ollut mitään rajaa,
+hän oli toivottomuuden partaalla. Hän näki ajan lähestyvän, jolloin
+isän luultavasti olisi annettava takaus edestään, eikä hän vielä ollut
+ryhtynyt mihinkään toimeen. Mutta vankeus ja kuolema -- sen tiesi hän
+-- olivat isälle aivan sama asia. Hän, joka koko elinaikansa oli joka
+päivä kävellyt tuntikausia vapaassa ilmassa, joka jo heidän asuessaan
+kaupungin valoisimman kadun varrella oli valittanut tukalaa ahtautta --
+hänenkö pitäisi elää kuukausia hengittää vankihuonein turmeltunutta
+ilmaa! Roosa oli siitä varma, että kahdeksan semmoista päivää
+tuottaisi hänelle kuoleman. Hän oli isänsä tietämättä kysynyt
+vanhan piirilääkärin ajatusta, joka jo monta vuotta oli asunut
+Weissenbachissa, mutta jota isä hänen kansavaltaisten mietteidensä
+vuoksi ei suosinut ja sentähden kutsui hänet hoviin ainoastaan
+pahimmissa tapauksissa; ja vaikka tämä ei tahtonut tietää mitään niin
+jyrkästä vaikutuksesta, niin myönsi hän kuitenkin asian arveluttavaksi
+herra von Weissenbachin ikään, ruumiinrakennukseen ja luonteesen
+katsoen. Roosa raukka vaivaeli aivojansa löytääkseen jonkin avun tässä
+hädässä. Mutta mitä taisi hän tehdä? Kenen puoleen voi hän kääntyä?
+
+Vihdoin kirjoitti hän -- raskaalla sydämellä ja sangen vastahakoisesti
+-- herttuattarelle. Hän kertoi tilansa ahtauden; hän ei pyytänyt apua,
+ei, ainoastaan neuvoa ja lohdutusta. Kauemmin kuin oli toivonut, sai
+hän odottaa vastausta -- hyvin vähän lohduttava vastaus. Vanhoja
+lauselmia ystävyydestä, joka ei tunne mitään säätyeroitusta,
+rakkaudesta, joka perustuu henkiheimolaisuuteen; mutta ne olivat vaan
+korulauseita. Roosa näki sen nyt ensikerran onnettoman ja apua
+tarvitsevan tarkkuudella, jolle leivän sijasta kivi annetaan. Hän
+ajatteli itseään herttuattaren tilassa ja köyhän, hyljätyn tyttösen,
+jota hän todellisesti rakasti, pyytämän neuvoa: miten mielellään olisi
+hän ryhtynyt hänen asiaansa kuin omaansa! -- "Minä olen puhunut
+herttuan kanssa", niin kirjoitti herttuatar; "hän sanoi valitettavasti
+voivansa tässä asiassa vähemmän kuin kuka muu hyvänsä; valtion pankki
+oli saanut kärsiä melkoisen osan uuden pankin tuottamista tappioista;
+vastapuolue oli aikomissaan parannuspuuhissa käyvä ennen kaikkia juuri
+tähän asiaan käsiksi. Siinäpä onkin kaikki, mitä asiasta olen
+ymmärtänyt. Tiedättehän, rakas Roosaseni, miten kankea minun pääni on
+tämmöisissä asioissa. Mutta eihän teidän tarvitse pitää asiaa niin
+toivottomana, rakas Roosaseni, eikä teidän kelpo isännekään. Tämä paha
+ilma tuottaa kaikenmoisia alakuloisia ajatuksia; minuakin vaivaa
+päänkipuni kovemmin kuin koskaan ennen. Teidän pitää tosiaankin tulla
+ja panna taas kaunis, pehmeä kätenne otsalleni. Se auttoi aina niin
+hyvin. Neiti Mardorfin käsi on liian laiha, eikä siinä ole teidän
+kätenne lempeää, lieventävää lämpöä. Tosiaankin kaipaan minä teitä
+suuresti, rakas Roosaseni -- -- --"
+
+Roosa antoi tämän kirjeen pudota syliinsä ja katseli kauan suruisena,
+miettiväisenä eteensä maahan. "Tämä on siis tuo hyväntahtoinen,
+armollinen ystävä! Samana hetkenä, jona hän tietää, jona hänen täytyy
+tietää -- jos hänellä vaan on silmät lukeaksensa ja sydän tunteaksensa
+-- puhuvani kaikesta, rakkaan isä-vanhukseni elämästä ja kuolemasta,
+saattaa hän puhua ilmasta, päänkivusta ja hovineitsyen laiskasta
+kädestä..." Roosa rutisti suuttuneena kirjeen myttyyn ja viskasi sen
+uunin liekkeihin. -- "Hänellä (kreivillä) oli oikeus pilkallisesti
+pudistella olkapäitään, kun puhelin sydämellisestä ystävyydestäni
+herttuattaren kanssa. 'Sydämellinen ystävyys!' sanoi hän. 'No niin!
+sydämellinen, kuten käden ystävyys sormikkaasen, niin kauan kuin sitä
+tarvitsee!'"
+
+Korkea rouva oli pyytänyt, ettei Roosa vähintäkään puhuisi siitä, mitä
+hän herttuan suusta oli hänelle kertonut; mutta paha kyllä
+lörpöttelivät jo ihan seuraavina päivinä sanomalehdet tuon suuren
+valtiosalaisuuden. Virallinen lehti kirjoitti pitkän kappaleen,
+koettaen ottaa oikeuston intoa pankkijutussa todisteeksi siitä, miten
+vähän hallitus pelkäsi toimiensa arvostelua. Vastapuolueen lehdet sitä
+vastoin selittelivät, miten tuommoinen toisista vielä liiaksi
+riippuvaisen oikeuston kiihoittaminen oli ainoastaan ruma koetus
+hallituksen puolelta heittää hiekkaa suuren yleisön silmiin ja tehdä
+itsestään hyvin yksinkertainen asia niin epäselväksi kuin mahdollista.
+Erittäinkin herätti huomiota yksi kirjoitus, joka puolusti tätä
+viimeistä väitöstä aivan aavistamattomalla rohkeudella. Ministeristön
+rahatoimia tuon onnettoman luottamuspankin avulla tuomittiin kovasti.
+Loppu kuului näin: "vaikkapa ministeristö arassa kuolemanpelossaan
+välinpitämättömästi uhraisikin uskollisimmat puolustajansa, pysyäkseen
+vielä pari kuukautta kauemmin toimessaan, ei siitäkään olisi sille
+mitään apua. Antokoon se vielä maalle tuon kummallisen näytöksen,
+että ne pääsevät arvovirkoihin, jotka kevytmielisyydellään ja
+taitamattomuudellaan ovat saattaneet maan perikadon partaalle, samalla
+kun ehkä ne miehet saavat vankeudessa nääntyä, jotka säälimättä
+uhrasivat omaisuutensa, sovittaakseen vääryyttä, jota toiset heidän
+kunniallisten nimiensä varjossa tekivät -- tilipäivä on kuitenkin
+koittava, ja uudestaan kokoontuvain valtiopäiväin ensimäinen ja pyhin
+velvollisuus on pitää siitä huolta, että tämä tilipäivä tulee niin pian
+kuin mahdollista".
+
+Roosa, joka nykyisin luki aina ennen isän kahville tuloa sanomalehden
+pikaisesti lävitse, oli tykkivin sydämmin lukenut tämänkin kappaleen.
+Viimeisestä lauseesta hämmästyi hän; hän oli kuulevinaan rakkaan, hyvin
+tutun äänen puhuvan nämä rohkeat sanat. "Tilin päivä on kumminkin
+koittava!" Tässä samassa huoneessa oli hän joku aika sitte sanonut
+juuri niin, kun hän ja isä ensi kerran joutuivat puhumaan
+valtiollisista seikoista. "Hän" oli tämän kirjoittanut, eikä kukaan
+muu! Roosasta oli, kuin pilkistäisi harmaiden sadepilvien raosta
+sininen taivas huoneesen. Oliko häneltä apu tuleva? Keltäs sitten?
+Kukapa olikaan niin voimakas ja rohkea kuin hän? Kuka rakasti häntä
+niin kuin "hän"?
+
+Tuskallisesti tarkasteli hän isänsä kasvoja, kun tämä kohta sen perästä
+nojatuolissaan istuen luki samaa kirjoitusta. Hän näki hänen kätensä
+vapisevan. Hän uskalsi kysyä, oliko isä jotakin erittäin huomattavaa
+löytänyt. -- Isä hypähti ylös tuolilta. "Tuossa, lue itse!" sanoi hän
+ojentaen Roosalle lehden, ja itsekseen murisi hän sitte: "sitä puuttui
+vielä, tuolla lailla joutua yleisen sääiin esineeksi! Kuivettukoon
+käsi, joka sen on kirjoittanut!"
+
+Sen sanottuaan meni hän ulos huoneesta. Roosan ilo oli ollut lyhyt.
+Aavistiko isä niin hyvin kuin hän, kuka kirjoittaja oli? Vihako häntä
+kohtaan opetti hänelle niin kauheat sanat, jotka eivät ollenkaan olleet
+hänen muuten niin jalon ajatustapansa mukaisia?
+
+Roosa pääsi kohta tästä epätietoisuudestaan. Ensimäisenä päivänä
+marraskuuta avattiin valtiopäivät. Hallituspuolueen ääniluku oli
+vähän suurempi, mutta vastapuolue oli siksi vastoin toimeliaampi ja
+koossa-pysyväisempi. Että kreivi von Lengsfeld menisi viimemainittuun,
+sen tiesivät muutamat jo aika sitte. Mietteet hänestä olivat
+maakunnassa monenlaiset.
+
+Muutamat, jotka hänet lähemmin tunsivat, kehuivat hänen
+nerokkaisuuttansa ja oppiansa; toiset sanoivat häntä ylpeäksi ja
+röyhkeäksi, eivätkä odottaneet hänestä mitään kiitettävää. Mutta kaikki
+halusivat erittäin uteliaasti nähdä, mihin tehtäviin hän oli ryhtyvä
+tuossa alettavassa taistelussa.
+
+Päätöstä ei tarvittukaan kauan odottaa. Jo muutaman päivän perästä
+pyydettiin häntä tarkemmin selittämään puolueelleen esittämäänsä,
+valtiovaroja koskevaa kysymystä, joten hän pääsi puhelavalle. Joka
+ainoalla ministerillä oli syytä vaaleta; etenkin oikeus- ja raha-asiain
+ministereillä, kun kreivi joutui puhumaan erittäin luottamuspankin
+asioista. Lopuksi esitti hän ministeristölle kaksi ehtoa: he saisivat
+joko parantaa nyt viime hetkenä vikojansa niin paljon kuin mahdollista
+ja sitten astua unhotuksen epäkunnialliseen hautaan, tai odottaa
+kanteita.
+
+Vastapuolueen siveellinen voitto oli täydellinen; ministerien
+kiertelevät, virheelliset, puolinaiset vastaukset herättivät harmia
+hallituksenkin puolueessa. Kumminkin oli viimeinen heistä saanut päivän
+tehtäviin palaamisen toimeen ja sillä lailla vielä siksi kertaa
+pelastanut ministeristön.
+
+Kreivin puhe oli herättänyt mitä suurinta huomiota kaukana maan rajojen
+ulkopuolellakin. Ei vielä koskaan ollut hallitseville sanottu
+semmoista, eikä niin yksinkertaisilla, kylmillä sanoilla.
+Ihmeteltiin, mistä nuori mies oli saanut semmoiset tiedot, ja
+oltiin taipuvaiset otaksumaan, että hänen puheensa oli joku vanha
+valtioviisas valmistanut. Mutta juuri samaan aikaan ilmestyi hänen
+kaupallis-valtiollinen teoksensa, jota tuntijat kehuivat paraimmaksi
+kaikista. Tästä hetkestä alkain oli kreivin nimi kuulu tuomari
+valtioasioissa. Hänen puolueensa ylpeili siitä eikä lakannut häntä
+ylistelemästä. Lengsfeldin pastorilla oli ollut oikein sanoessaan
+vastapuolueen menevän pikemmin kreivin puolelle kuin kreivin sen
+puolelle.
+
+Oli silmiinpistävää, miten tarkasti Lengsfeldin pastori nyt seurasi
+valtiotapauksia ja muitakin yleisiä seikkoja. Hänellä oli, paitsi tuota
+yleistä virallista lehteä, pääkaupungissa ilmestyvä vastapuolueen lehti
+ja vielä sen lisäksi muutamia suuresta naapurivallastakin. Hänellä oli
+aina uusimmat tiedot; mutta erittäinkin seurasi hän kreivin, isäntänsä,
+valtiollista kulkua erinomaisen tarkasti. Mitä kreivi tässä, tuossa tai
+siinä tilaisuudessa kammarin ja valiokuntain istunnoissa tai julkisissa
+kokouksissa oli sanonut -- pastori ei sitä ainoastaan tiennyt, hän
+osasi sanasta sanaan kertoa kaikki hovissa herra von Weissenbachille,
+-- "Jotain uutta ystävästämme -- jos saan armollista isäntääni niin
+nimittää. Te tiedätte, herra von Weissenbach, mitä minä siitä asiasta
+ajattelen; vaikka minulla ei olekaan suurta syytä iloita hänen
+viimeisestä hyökkäyksestään kirkkoa vastaan, niin kuitenkin! mimmoinen
+nero! mimmoinen luontoperäinen nero! Minä sanon teille: ennen kahta
+kuukautta on kreivi kaikkivaltias ministeri. Hän on Jooseppi ja hänen
+säätyläisensä, hänen veljensä saavat kumartua hänen edessään".
+
+"Olenhan minä pyytänyt teitä olemaan puhumatta tästä asiasta", sanoi
+herra von Weissenbach arkatuntoisella kiivaudella, sotkien korttia,
+jotka pastori oli hänelle sill'aikaa antanut.
+
+"Antakaa anteeksi", vastasi pastori, "minä olin sen kokonaan unohtanut;
+mutta tiedättehän: sydämestä suu puhuu. -- Eikö niin, armollinen
+neiti?"
+
+Roosa ei vastannut hänelle mitään. Hän ei ollut milloinkaan voinut
+kärsiä pastoria; nyt hän häntä melkein vihasi. Jos hän olisi näyttänyt
+hänestä vähemmän vaaralliselta, niin olisi hän häntä vaan halveksinut;
+mutta vaikka hän ei kokonaan ymmärtänyt hänen peliänsä, oli hän
+kuitenkin nähnyt kylläksi pelätäkseen kuin onnettomuutta tämän miehen
+päivä päivältä kasvavaa valtaa isän yli, Miten hyvästi hän osasikin
+asetella sanojaan ja taitavasti salata oikean tarkoituksensa -- seuraus
+joka käynnistä oli että isä yhä synkemmin katseli syvään painuneilla
+silmillään tuuheain kulmakarvain takaa, aina katkerammin puhui
+ihmisistä ja erittäinkin kreiviin näytti hänen vihansa kasvavan. Sen
+lisäksi ei enää ollut puhettakaan tuosta luottamuksesta, jota hän ennen
+osoitti tyttärelleen. Roosa ei saanut mitään tietoa hänen aikeistaan;
+pari kertaa koetti hän voittaa entistä ystävyyttä, mutta isä saattoi
+hänet lakkaamaan tuolla kohteliaan kylmällä karkoittamistavallaan,
+jossa hän oli sangen taitava. Roosa ei valittanut, ei moittinut häntä
+vähääkään; hän koetti vaan olla kahta vertaa huomaavaisempi; hän oli
+lempeämpi, nöyrempi ja ystävällisempi kuin koskaan ennen; mutta ennen
+kaikkia ankarampi itselleen. Hänellä oli kuin jonakin taikakaluna
+syvimmässä sydämmessään vakuutus, että hän tässä taistelussa ei olisi
+joutuva tappiolle, jos hän kaikin voimin koettaisi olla hyvä eikä
+antaisi minkään pahan ajatuksen juurtua sydämmeensä, vielä vähemmän
+sanoisi tai tekisi jotain, mistä ei voisi itselleen vastata.
+
+Kumminkin kärsi hän paljon tämän kuorman alla. Hänen sydämmensä oli
+sangen murheellinen ja monta pitkää öistä hetkeä painoi hän kivusta
+raskasta päätään tyynyihin, eikä kuitenkaan tahtonut tuo armoton uni
+tulla. Ulkomuotokin osoitti salaa itkettyjen öiden merkkiä. Silmät
+olivat kadottaneet paljon entisestä loistostaan ja luomien reunat
+olivat useinkin punaiset. Kasvot olivat kalveammat ja hänen
+liikkeissään ei ennä ollut tuota kimmoavaisuutta, joka ennemmin niitä
+niin hyvin kaunisti. Hän ei enää ollut se "ruusu", jonka paisuva
+täyteläisyys on toimen ja tulevaisuuden kuva, hän oli täydellisesti
+auennut kukka, joka jakaa kaiken suloutensa, ennenkuin kylmä yötuuli
+tulee sen lehtiä karistamaan.
+
+Puutarhassa ei ollut enää mitään ruusuja; syysmyrsky oli jo aikaa
+sitten musertanut ja mukaansa vienyt viimeisetkin. Vuorokausi sitten
+oli sade lakannut, mutta paksuja raskaita pilviä oli vielä taivaan
+peittona. Varikset olivat, ehkä vielä pahempaa ilmaa peläten,
+vetäytyneet kauemmaksi puistoon; yksitellen liitelivät ne vielä monesti
+Roosan ikkunan ohi. Siitä näkyvä kuva ei suinkaan ollut lohduttavainen:
+osa pihaa, jossa ei ollut elävää olentoa, latojen märät katot, joiden
+harjoilla viirikukot naristen kääntelivät, ja parin suuren tammen
+paljaat latvat, jotka haamujen tavoin pilkuttivat harmaan sumun seasta.
+
+
+
+
+XVII.
+
+
+Semmoiselta näytti seutukuva Roosasta, kun hän eräänä päivänä
+iltapuoleen varustautui lähtemään kylään katsomaan Annaa, joka eilen
+oli niin huononnut; että vanha lääkäri, jonka Roosa oli sinne kutsunut,
+pelkäsi pahinta. Hän oli jo aamupuolella käynyt siellä ja sairas oli
+silloin ollut parempi; mutta hän tahtoi kuitenkin varmuuden vuoksi
+käydä vielä uudestaan katsomassa. Kori käsivarrella, jossa hänellä oli
+muutamia liinavaatteita sairasta varten, läksi hän tielle. Kylä oli
+kuin kuollut; purossa pauhasi ja porisi ruskea vesi; sieltä täältä
+kuului talojen riihistä puijain kumea kolkutus tai kukon alakuloinen
+laulu -- muuten oli hiljaista kuin hautausmaalla.
+
+Roosa astui nopeammin, kuin jo muutoinkin tavallisen nopeata
+käyntiänsä. Hän pelkäsi sateen uudestaan alkavan. Sitä paitsi kiiruhti
+häntä melkein tuskaksi kasvava levottomuus, jota hän ei oikein voinut
+selittää, kun Anna oli hänen viimeksi käydessään voinut verrattain
+hyvin. Hänen käännyttyään pääkadulta kapeammalle sivukadulle, jonka
+varrella Klaus Weber asui, tuli hänelle vastaan mies, hattu syvään
+silmille vedettynä, horjuvasta käynnistään päättäen juovuksissa. Roosa
+väistyi niin paljon kuin mahdollista sivulle, mutta mies hoiperteli
+hänelle vastaan, ja hän tunsi kauhistuksekseen Punaisen Hirven isännän,
+jonka ainoan hän tiesi koko kylän asukkaista olevan hänelle ja isälle
+vihoissaan, ja isä oli vielä sen lisäksi äskettäin ajanut hänet kovilla
+sanoilla talostaan. Mies seisattui, hajotti jalkansa, pisti kädet
+taskuihin ja katsoa töllisti juopuneilla silmillään.
+
+"Antakaa minun mennä edelleen", sanoi Roosa, "tai minä huudan apua".
+
+Juopuneen ruma muoto rumeni vihaisesta irvistyksestä vielä enemmän.
+
+"Ylimyksen sikiö", sanoi hän hampaitaan kiristäen, "tahtoisin tulla
+kerran teille! mutta minä teenkin sen vielä".
+
+Ja nojaten olkapäällään seinään saadakseen siitä tukea, pudisteli hän
+nyrkkiään Roosalle.
+
+Roosa näki, ettei hänen tällä kertaa enää tarvinnut tuota raukkaa
+pelätä; hän meni sentähden, silmät häneen päin käännettyinä, nopeasti
+hänen ohitsensa ja kiiruhti sitte peräänsä katsomatta katua alas. Mies
+katsoa tuijotti hänen perästänsä niin kauan kuin saattoi häntä nähdä.
+Sitten kohosi hän vaivaloisesti pystyyn ja hoiperteli edelleen. "Minä
+teen sen", murisi hän ilmaa sormillaan tavoitellen, "minä teen sen,
+teen sen, tänään vielä teen minä sen".
+
+Tultuaan Klaus Weberin mökille näki Roosa pari vanhaa vaimoa seisovan
+ovella. Heti hänet nähtyään alkoivat nämä valitella ja voivotella.
+
+"Ah, tuossahan tulee neiti Roosa! Herra Jumala palkitkoon sen teille!"
+
+"Mitä nyt? Onko Anna taas kipeämpi?" kysyi Roosa pelästyneenä vaimojen
+ulinasta.
+
+"Kipeämpi! Ah, hyvä Jumala! kuollut hän on -- lapsi parka! -- Tunti
+sitten, ja lääkärikin on jo ollut täällä ja on nyt mennyt Bolauhin ja
+sanonut, ettei hän enää voisi mitään tehdä; pitäisi vaan lähettää neiti
+Roosaa noutamaan hovista. Hän kyllä sanoisi, mitä on tehtävä".
+
+Sanaakaan vastaamatta astui Roosa huoneesen. Porstuan vasemmalla
+puolen, jossa lapsirikas perhe asui (äiti oli seisonut vaimojen
+joukossa kadulla), kuului kovaa melua ja parkua; oikealla oli kaikki
+hiljaa. Roosan sydän tykytti. Kuusivuotiaana, jolloin hän tuskin tiesi,
+mitä hänelle tapahtui, oli hän nähnyt äitinsä valkoisissa vaatteissa,
+kukilla koristettuna makaavan kirstussa; muulloin ei ketään kuollutta.
+Häntä oli aina kauhistuttanut ajatellessaan äkillistä yhteensattumista
+ruumiin kanssa; hän tunsi tätä kauhua nytkin. Hengitys kävi raskaammin;
+kädet olivat kylmät. Mutta sitä kesti vaan hetkisen. Sitte avasi hän
+hiljaa lukitsemattoman oven ja astui tupaan.
+
+Molemmat ikkunat olivat peitetyt valkeilla verhoilla, jotka Roosa oli
+Annalle lahjoittanut; matalassa huoneessa oli pilvisen ilman vuoksi
+puoli hämärä. Ruumis makasi vuoteella juuri ovea vastapäätä. Sen
+kasvoilla oli valkoinen huivi. Pöydän vieressä istui Klaus Weber,
+kasvot suuriin päivettyneisin käsiin peitettyinä. Lapsi makasi pienessä
+kätkyessään.
+
+Kuullessaan liikettä ovessa, kohotti mies päätään. Hän katsoi Roosaa
+sekamielisesti, osoitti vuodetta ja painoi sitte päänsä taas käsiinsä,
+ikäänkuin olisi hän jo sanonut kaikki.
+
+Roosa astui vuoteen viereen. Entinen kauhu valtasi hänet taas; mutta
+väkevämpi voima johdatti hänen kättänsä, ja hän veti hitaasti pois
+valkean liinan.
+
+Anna parka! He, hovin pikku Roosa ja Yrjölän Anna, olivat lapsina
+yhdessä leikitelleet auringon lämpimästi paistaessa ja pääskysten
+viserrellessä vanhan kaivon ympärillä ja ulkona puiston nurmikoilla,
+missä pitkät ruohot kumartelivat ja perhoset kirjavilla kukilla
+liikkuivat. Sitten oli Roosa lähtenyt isänsä kanssa kaupunkiin, Anna
+jäänyt kylään, ja kun nuoruuden leikkikumppanit viiden vuoden päästä
+taas sattuivat yhteen, tunsivat he töintuskin toisiaan. Mutta Roosa ei
+ollut vanhaa ystävyyttä unohtanut. Hän sai toimeen, että Anna, jolla ei
+enää ollut vanhempia eikä muutakaan omaisuutta, joutui naimisiin
+rakastetullensa Bolauilaiselle Klaus Weberille, joka oli yhtä köyhä.
+Roosa oli antanut säästöarkustaan ne viisikymmentä taaleria, jotka
+Klausilla piti olla, voidakseen asettua kylään asumaan; hän oli pitänyt
+huolta Annan yksinkertaisista myötäjäisistä ja hankkinut aina paremmat
+ansiopaikat Klausille, joka osasi tehdä hyvää työtä, jos vaan tahtoi.
+Tästä kaikesta huolimatta ei uusi talous tahtonut oikein onnistua.
+
+Anna, ennestäänkin vähän kivuloinen, oli raskaana ollessaan kärsinyt
+paljon ja ansainnut vähän tai ei mitään. Klaus, pikainen, helppoon
+elämään tottunut mies ei sanonut naineensa ollakseen sairaan hoitajana,
+tuli äreäksi ja huomasi työstä tullessaan tien ravintolaan lyhemmäksi
+kuin kotiin kipeän vaimonsa luo; ja lapsirikas äiti, joka asui toisella
+puolen, sanoi hänen juovuksissa kohtelevan Annaa pahasti, vaikka Anna
+aina väitti sitä hävyttömäksi valheeksi, vakuuttaen miehensä aina
+olevan ystävällisen. Olipa se seikka miten hyvänsä, Anna tuli vaan
+päivä päivältä kalveammaksi, ja lapsen saatuaan vielä kipeämmäksi kuin
+ennen -- ja nyt makasi hän tuossa kuolleena.
+
+Roosa katseli kalveata, laihtunutta, hiljaista muotoa. Silmät eivät
+olleet aivan ummessa ja ylähuuli oli vähän taipunut ylöspäin, niin että
+hänen valkeat hampaansa vähän pilkuttivat raosta. Roosa ajatteli miten
+hoikkavartaloinen Anna oli muinoin monena kesäaamuna juoksennellut
+hänen kanssaan puistossa perhosia tavoitellen ja naureskellut ja
+laulanut -- ja Roosa kumartui ja suuteli noita kelveita huulia. Sitte
+levitti hän hiljaa huivin hänen kasvoilleen.
+
+Hän astui kätkyen luo. Kaunis lapsukainen makasi niin suloisesti,
+posket vähän punottavina. Se oli äitinsä kuva: sievä, kaita muoto ja
+suuret silmät. Olisiko hänelläkin oleva yhtä vähän onnea kuin
+äidillään? Yksi onnettomuus oli häntä jo kohdannut: hän sai olla koko
+elinkautensa äidittä; Roosa tiesi sen onnettomuudeksi.
+
+Roosa ihmetteli, kun erästä kylän vaimoa, jonka hän oli ottanut Annan
+ja lapsen hoitajaksi, ei missään näkynyt. Hän meni Klaus Weberin luo,
+joka vielä oli samassa asennossa, pani kätensä hänen olkapäälleen ja
+kysyi hoitajavaimoa. "Hän on poissa", vastasi Klaus, "hän ei tahtonut
+jäädä, hän -- hän pelkäsi, ja -- minä, minä pelkään myöskin, neiti
+Roosa; minä en voi jäädä yksin hänen kanssaan pitkäksi yöksi, kun
+ikkunat ratisevat ja uunin piipussa kohisee", -- ja Klaus, tuo suuri,
+väkevä mies, vapisi, ja hänen ruskettunut muotonsa kävi vallan
+vaaleaksi.
+
+Roosa mietti silmänräpäyksen ajan. Hän ei tuntenut kylän vaimoista --
+ja hän tunsi heidät kaikki -- ketään, jonka huostaan hän olisi voinut
+uskoa lapsen. Hän oli luvannut Annalle olla lapselle äitinä. Hänen
+päätöksensä oli valmis.
+
+"Mihin tahdotte te jäädä, Klaus Weber, kun täällä pelkäätte?"
+
+Klaus nimitti perheen, jonka hän luuli pariksi päiväksi antavan hänelle
+majaa.
+
+"Hyvä", sanoi Roosa, "lapsen otan minä mukaani. Minä ja Wengelin vaimo
+hoidamme sitä; ei siltä ole mitään puuttuva. Ja nyt paikalla tahdon
+minä sen ottaa".
+
+Roosa otti pienokaisen kätkyestä, kääri sen useampaan liinaan, otti
+Annan nutun ja kääri lapsen siihen sen seudun vaimojen tavan mukaan.
+Hän taisi tuon toimen niin hyvin; olihan hän kyllin usein samalla
+lailla käärinyt nukkejansa.
+
+Klaus katseli häntä kummastuksella. Hän ei ollut ollenkaan ajatellut
+lasta, mutta jos neiti tahtoi sen ottaa mukaansa, niin oli se
+varmaankin hänelle paras. Hänen ei silloin tarvinnut kohta kosia ja jos
+hän tahtoisi naida mustasilmäisen Kristiinan, joka hänelle niin
+mielellään tulisi, niin ei lapsi ollut tiellä. Hän katsahti
+arkamaisesti peitettyyn, vuoteella makaavaan olentoon, kun nämä
+mietteet kulkivat hänen aivoissansa. Klaus oli kyllin urhoollinen ja
+teki taloutta sen verran kuin kaksi muuta; mutta olla kuolleen Annan
+kanssa samassa tuvassa, kun vielä lisäksi on semmoisia ajatuksia
+päässä, se oli kuitenkin vähän omituista. Häneltä putosi suuri paino
+sydämmestä, kun hänellä oli tuvan avain taskussa ja hän näki neidin
+menevän lapsen kanssa.
+
+Roosa karttoi kylän pääkatua, vaikka se tänään oli kyllin tyhjä, ja
+kulki vähän käytettyä syrjätietä. Keveästi ja nopeasti astui hän
+tavattoman kannettavansa kanssa, Hän ei kohdannut ketään, kunnes oli
+aivan hovin edessä. Mutta siinä seisoi joku jo ihan avaamaisillaan
+porttia, vaan kääntyi nyt tulijaan päin. Se oli pastori. Roosa
+pelästyi; mutta poistuminen ei enää ollut mahdollista, ja
+pienokainenkin alkoi hänen sylissään käydä levottomaksi. Niinpä meni
+hän rohkeasti edelleen pastorin ohitse, joka hyvin hämmästyneenä avasi
+tahtomattaankin portin ihan selälleen.
+
+Porstuassa tuli Roosalle vastaan vanha Wengel. Nähdessään lapsen nuoren
+emäntänsä käsivarsilla, avasi hän ihmeissään pienet harmaat silmänsä
+niin suuriksi kuin taisi.
+
+"Missä on isä?" kysyi Roosa hengästyneenä.
+
+"Kammarissaan", äännähti vanhus aivan säikäyksissään.
+
+"Minä haluan häntä puhutella. Sanokaa hänelle niin. Mutta lähettäkää
+ensin vaimonne tänne ylös! Tulkoon hän heti!"
+
+Pastori, joka ei ollut uskaltanut astua yhdessä neidin kanssa
+huoneesen, seisoi portailla palvelijavanhuksen ovesta tullessa.
+
+"Mutta Jumalani, hyvä herra Wengel, mitä tapahtuukaan täällä?" kysyi
+pastori.
+
+"Mitäkö tapahtuu?" vastasi vanhus äreästi. "Klausin vaimo on kuollut ja
+neiti ottaa lapsen hoidettavakseen, luulisinpa, tuo on ihan selvää".
+
+"Niin, mutta, hyvä herra Wengel; se on kuitenkin -- ja erittäinkin
+tässä silmänräpäyksessä -- mitäköhän sanoo armollinen herra siihen?"
+
+Vanhus puisteli päätään ja murisi: "en tiedä; joku aika sitten käy
+täällä kaikki nurinpäin; kukaan ei tiedä, ken kokki tai kellarimestari
+on. Antakaa anteeksi, herra pastori; minun pitää käskeä vaimoni ylös".
+
+Näin sanoen kiiruhti hän portailta pihan yli sivurakennukseen. Pastori
+pisti keppinsä nupun huulilleen ja imeskeli sitä hyvin miettiväisenä.
+Vihdoinkin lienee hän saanut päätöksensä valmiiksi. Hän otti hatun
+päästään, silitti pienellä harjalla niukan tukkansa sormien taa, katsoi
+pyöreään, harjan takapuolella olevaan pikkupeiliin, pani hatun päähänsä
+ja astui sisään.
+
+
+
+
+XVIII.
+
+
+Roosa oli Wengelin vaimon avulla -- hyväntahtoisen vanhuksen, joka oli
+yhtä lihava ja ystävällinen, kuin hänen miehensä oli laiha ja äreä --
+pannut lapsen makaamaan samaan kätkyesen, jossa hän itsekin aikoinaan
+oli maannut ja jonka Wengelmummo oli nyt tuottanut aitasta, missä se
+monen muun romun mukana oli vuosikausia seisonut. Lapsen vaatteista ei
+ollut puutetta, sillä Roosa oli tehnyt ja teettänyt paljon Annaa
+varten, ja nyt olivat ne jo pari päivää olleet sievästi silitettyinä
+läjässä, joten ne heti kelpasivat käytettäviksi. Lapsi oli juonut ja
+makasi. Kumpikin, sekä Roosa että Wengelmummo, seisoivat kätkyen
+vieressä miettivällä yksivakaisuudella katsellen pienokaista nukkujaa.
+Sitten katsoivat he toisiinsa ja Wengelmummo sanoi: "kunpahan kerran
+olisi oma tuommoinen pikku enkeli kätkyessä, neiti Roosa!"
+
+Roosa ei punastunut -- siihen ei hänellä ollut mitään syytä
+Wengelmummon läsnä ollessa -- mutta hän tuli vielä miettiväisemmäksi ja
+sanoi:
+
+"Minä en mene koskaan naimisiin, en koskaan", ja kun mummo otti tämän
+vakuutuksen vastaan vähän epäuskoisella hymyllä, lisäsi hän:
+
+"Ei minusta ei ole naimisiin menijäksi, rakas Wengel, sen tunnen minä
+joka päivä paremmin. Ken tahtoo mennä naimisiin, hänen pitää olla
+iloinen, eikä hänen päänsä saa niin paljon mietiskellä kaikenlaisia".
+
+Neiti Roosa oli sanonut tämän niin vakavasti, että vanhukselta olivat
+vähällä puheta kyyneleet, joita hän yleensä vuodatti hyvin helposti.
+Roosa pyyhkäsi kädellään kasvojansa ja nähdessään hyvän mummon niin
+suruisena, nauroi hän, veti hänet luokseen ja suuteli häntä.
+
+"Sinä jäät nyt tänne, rakas Wengel, ja katsot lasta; minä menen isän
+luo".
+
+Tultuaan isänsä ovelle, joka oli pitkän, kapean käytävän toisessa
+päässä, kuuli Roosa, ettei hän ollutkaan yksin. Ääni, joka niin
+innokkaasti, mutta hiljaa puhui, oli pastorin. Roosa tunsi sen äänen
+kumean kaiun niin hyvin, ettei hän voinut pettyä. Mitä oli pastorilla
+taaskin isän luona tekemistä? Hän oli nähnyt hänen äsken lapsen kanssa
+tulevan; epäilemättä puhui hän nyt juuri siitä. Se ei voinut olla
+mitään hyvää. Mikäli Roosa tiesi, ei tämän miehen suusta ollut vielä
+lähtenyt hänelle mitään hyvää.
+
+Melkein harmistuneena läksi hän pois. Hänestä ei näyttänyt isän arvon
+mukaiselta semmoinen ystävällisyys tuon miehen kanssa, jonka alhainen
+katsantotapa oli hänen mielestään niin selvästi kuvattuna jo hänen
+jäykissä, rumissa kasvoissaan. "Tahtoisinpa kerran saada sanoa hänelle,
+mitä hänestä oikein ajattelen," sanoi Roosa itsekseen, lähtien alas
+asuinhuoneesen, että pienokainen olisi ylhäällä Wengelmummon hoidossa
+niin rauhassa kuin suinkin voi.
+
+Roosa oli tuskin istunut paikalleen ikkunan eteen, kun hän kuuli jonkun
+kömpivän alas rappusia myöten. Ovi avattiin edeltäkäsin koputtamatta,
+ja pastori astui sisään. Hän hämmästyi nähdessään neidin, ja hänen
+ensimäinen liikkeensä oli mennä jälleen ulos huoneesta; mutta sitten
+näytti hän rohkaisevan itseään. Hän sulki oven ja tuli Roosan luo,
+jonka kasvot hehkuivat suuttumuksen punasta tuommoisen käytöksen
+tähden, joka hänestä näytti anteeksiantamattomalta julkeudelta. Pastori
+selitteli varmaankin, sen punan aivan toisin, sillä hän hymyili
+kumartaessaan ja istuutui sitte puoleksi neuvottoman, puoleksi julkean
+näköisellä typeryydellä tuolille Roosan luo.
+
+"Antakaa anteeksi, armollinen neiti", sanoi hän, "että minä olen rohkea
+ja pyydän saada hetkisen puhella kanssanne. Se saattaisi olla minulle,
+ehkäpä meille kummallekin sangen tärkeätä. Minä tulen juuri nyt isä
+herranne luota, joka valitettavasti ei voinut niin hyvin eikä ollut
+semmoisella tuulella, kuin hänen tästä asiasta puhellessa olisi
+tarvinnut olla. Tosiaankin, neitiseni, minä tahdoin ennen kaikkia
+puhella teidän kanssanne isänne tilasta".
+
+Roosa katsahti pastoriin kummastuneena ja levottomana.
+
+"Te tiedätte, neitiseni", jatkoi pastori, saaden uutta rohkeutta Roosan
+katseesta, "että isänne kunnioittaa minua luottamuksella, jota minä en
+taida olla vastaan ottamatta, vaikka tunnenkin arvottomuuteni. Hän on
+kertonut minulle jo kauan sitten asiainsa tilasta, ja äskettäin on hän
+taas tuossa onnettomassa pankkiasiassa toistamiseen minuun luottanut,
+vieläpä suorastaan -- sen saatan aivan liioittelematta sanoa -- kysynyt
+neuvoani. Minä en ole jättänyt hänelle sanomatta, etten minä voi
+hyväksyä hänen aikomustaan -- jossa hän muuten vielä tähän hetkeen asti
+pysyy -- aikomustaan jättäytyä vaadittaissa vankeuteen, ja minä luulen,
+armollinen neitiseni, että minulla on onni olla tässä kohdassa aivan
+yksimielinen teidän kanssanne".
+
+Roosa katsoi tuijotti puhujaan. Vaikka puheen aine olikin hänestä
+sangen tuskallinen, ei hänellä kuitenkaan ollut rohkeutta keskeyttää
+sitä. Mitähän tahtoikaan pastori?
+
+Tämä näytti odottaneen vastausta; kun sitä ei tullutkaan, täytyi hänen
+jatkaa:
+
+"Te olette kuitenkin, ellen erehdy, muutamia kertoja puhuneet siihen
+tapaan, neitiseni. Ja kuinka voisikaan olla toisin; vastakohtahan olisi
+niin luonnoton, varsinkin kun isänne on niin heikko, ja tuo heikkous on
+viime aikoina peloittavalla tavalla edistynyt. Niin, neitiseni, minun
+nöyryydessä lausuttu ajatukseni on, että teidän isänne itsekin, mikä on
+kyllä hyvin ymmärrettävää, sisällisesti kammoksuu pitkää vankeutta ja
+ettei hän ollenkaan ajattelisi niin raskasta ristiä ottaa hartioilleen,
+jos hänen tilansa vaan, niin sanoakseni, jättäisi hänelle jonkin muun
+keinon pulasta päästäkseen. Olento minä oikeassa, neitiseni?"
+
+Roosan katse oli yhtä jäykästi kuin ennenkin pastoriin kiintynyt. Mitä
+tarkoittikaan hän? -- Pastori punastui ja rykäsi; hän olikin arvellut
+asiaa helpommaksi.
+
+"Minä tahdon puhua tyynesti, neitiseni", sanoi hän, ja hänen äänensä ei
+ollut vielä koskaan ollut niin soinnuton. "Mitä minulla on teille
+ilmoitettavaa, sen on sydämmellinen kunnioitukseni isäänne kohtaan
+herättänyt mieleeni, ja oman hyödyn pyytämättömyydestäni ette ole edes
+silloinkaan epäilevä, kun ei minulla olisikaan onnea voittaa
+aikomukselleni teidän suostumustanne. Minä arvelen, näette, puhuakseni
+suoraan, että isänne varsin mielellään suostuisi takaussumman
+maksamiseen, jos hänellä olisi rahoja tai jos hän voisi hankkia
+ystävältä -- ymmärrättehän, neitiseni! -- ystävältä, jota hänen ei
+tarvitsisi ujostella. Minä olen kuullut isänne omasta suusta, että
+asiamies on arvannut takaussumman, joka hänen mahdollisesti olisi
+maksettava, kahdeksi kymmeneksi tuhanneksi taaleriksi. Nyt --"
+
+Katse Roosan silmissä kävi niin kummalliseksi, ettei pastori kauemmin
+rohjennut katsoa niihin. Seuraavan puhui hän vähän änkyttäen:
+
+"Nyt olen minä äitini perinnön kautta niin onnellinen, että minulla on
+pieni omaisuus, noin kaksitoista tuhatta taaleria, joihin minä
+ystävieni kautta, joita minulla on kylliksi, vaikka olenkin vaan
+talonpojan poika, voisin helposti saada lainaamalla yhtä paljon
+lisäksi. Tämän summan antaisin minä suurimmalla mielihyvällä isänne
+käytettäväksi, olisinpa ylpeäkin siitä, jos hän tahtoisi osoittaa
+minulle semmoisen arvon, että hän ottaisi vastaan minulta tämän pienen
+palveluksen".
+
+Mutta nythän kumminkin oli jokin vastaus tuleva. Pastori rykäsi ja
+kohotti silmänsä. Hänestä näytti, kuin olisi neiti viimeisten
+silmänräpäyksien ajalla kalvennut; se saattoi toki olla vaalean
+iltapäivän valon vaikutustakin, joka valo kyllä niukasti virtasi
+muurivehreän ympäröimistä ikkunoista sisään.
+
+Roosa liikahti, ikäänkuin noustakseen ylös. Hänen muodossaan kuvautui,
+kuten pastori arveli, niin suuri neuvottomuus, että oli laupeuden työ
+auttaa häntä.
+
+"Minä tiedän, mitä te tahdotte sanoa, kunnioitettu neitiseni", huudahti
+hän, vetäen tuolinsa tuumaa lähemmäksi. "Niin, kunnioitettu, rakas
+neiti, te tekisitte meille kaikille, minä tahdoin sanoa: minulle suuren
+hyvän työn, jos olisitte niin armollinen ja puhuisitte minun puolestani
+tästä asiasta isällenne. Te ette voi uskoakaan, neitiseni" -- nyt veti
+pastori tuolinsa taaskin tuumaa likemmäksi -- "miten teidän ja teidän
+isänne kohtalo on minua huolettanut. Minä olen todellisella surulla
+huomannut, että viime aikoina on pienoinen pilvi asettunut teidän
+välillenne -- kahden ihmisen välille, jotka toisiaan niin rakastavat,
+joista kumpikin niin hyvin ansaitsee toisensa rakkauden! Päättäkäähän
+itse, miten hirveältä se tuntuu siitä, joka, kuten minä, ottaa niin
+suuressa määrässä osaa teidän kummankin elämäänne ja oloonne; -- niin,
+neitiseni, teidän kummankin. Minä olen aina ajatellut: teidän
+välillänne pitäisi olla jonkun, joka ikäänkuin välittäjänä, yhdistäjänä
+olisi teidän keskellänne, johon te kumpikin luottaisitte, jota te
+kumpikin rakastaisitte; ja sitte olen minä edelleen arvellut, että minä
+ehkä voisin olla se mies. Minä olen kutsumukseltani rauhan palvelija;
+vaikka minä luonnoltani olenkin vähän kiivas, niin olen toki toiselta
+puolen sangen hyväluontoinenkin ja voin, niin sanoakseni, kestää
+loukkauksiakin. Minä olen tosin talonpojan poika vaan, mutta kun
+vanhus, tahdoin sanoa: isäni kuolee, voin minä toivoa vielä saavani
+noin kolme- tai neljäkymmentä tuhatta taaleria. Enkä minä olekaan aina
+oleva pastorina Lengsfeldissä, neitiseni; älkää luulkokaan niin! Minä
+en tarvitse kreivi von Lengsfeldiä ollenkaan; minä voin, jos niin
+tarvitaan, hänettäkin päästä eteenpäin, varsinkin kun hän menee
+hallitusta vastustamaan. Mutta sukulaisuus vanhan aatelisen suvun
+kanssa -- sen tunnustan minä aivan suoraan, neitiseni -- olisi minulle
+sangen edullinen pyrinnöissäni. Sen ja omaisuuteni avulla olen minä
+vielä kerran piispana, luottakaa siihen. Kaikki riippuu vaan siitä,
+että te suostutte, neitiseni! Mutta varmaan, ettehän voi olla
+suostumatta! Eihän teillä ole mitään talonpojan poikaa vastaan, kun
+ette pidä häpeänä kantaa päiväpalkkalaisen lasta pitkin katuja. Eikö
+niin, neitiseni!"
+
+Roosa oli pastorin viimeisiä sanoja lausuessa noussut nopeasti. Pastori
+oli myöskin noussut ja sitte vetäytynyt pari askelta taapäin. Hän voi
+nyt nähdä Roosan kasvot selvemmin, ja mitä hän näki, pelästytti häntä.
+
+Roosa vapisi päästä jalkoihin saakka; hän oli vaalea, silmät täynnä
+kyyneliä; rinta kohoeli rajusti; huulet vapisivat; hän tahtoi puhua,
+mutta ei voinut; hän voi ainoastaan kohottaa kätensä ja osoittaa ovea.
+
+"Mutta neitiseni", sanoi pastori, hänkin nyt vaaleten. "Ettehän toki
+ystävää --"
+
+Roosa kohottausi koko ylpeään pituuteensa ja uudisti niin käskeväisesti
+liikkeensä, että pastori, mustia sormikkaitaan kädessään puristellen ja
+muristen ymmärtämättömiä sanoja hampaittensa välistä, läksi nopeasti
+huoneesta.
+
+
+
+
+XIX.
+
+
+Roosa kuuli pastorin menevän ulos pihalle. Kun ovi oli sulkeutunut
+hänen perästänsä, avasi hän ikkunan hengittääkseen toista ilmaa, kuin
+minkä tuo vihattu oli läsnäolollaan ja puheellaan turmellut. Kostea
+ulkoilman viileys teki niin hyvää hänen kuumalle otsallensa;
+vastustamaton halu ulos vapauteen valtasi hänet. Hän tahtoi nähdä
+taivaan yllään ja ilmassa purjehtivat pilvet. Hän otti huivin, mikä
+sattui olemaan käsillä, viskasi sen hartioilleen ja kiiruhti pihan yli
+puistoon.
+
+Ilolla hengitti hän mätäneväin lehtien voimakasta hajua. Kedoilta juuri
+nyt metsään palaavien varisten raakkuminen kuului hänestä ystävien
+ääniltä; tuulen kohina lehdettömissä pensaissa, hänen oman käyntinsä
+kahina kuivilla tammien lehdillä, mäntyjen satunnainen narina -- kaikki
+oli hänestä musiikkia, semmoista kuin hän juuri tarvitsi; se oli villiä
+luonnon soitantoa, jota hän ymmärsi, ymmärsi paremmin, kuin ihmisten
+viekasta, teeskentelevää, hävytöntä puhetta.
+
+Mitä olikaan hän tehnyt, että tämä mies uskalsi hänelle puhua
+semmoista? Miksi ei hän nyt hänelle sanonut, miten hän vihasi ja
+halveksi häntä, moista sydämetöntä, nerotonta, kömpelöä töllikkää!
+Hänkö uskalsi kosia neitiä, joka ei hänelle vielä ollut antanut
+pienintäkään suosion, sitä vähemmin taipumuksen merkkiä, päinvastoin
+tuhansia todistuksia välinpitämättömyydestään, jopa inhostaankin! "Mitä
+olenkaan tehnyt! kuinka syvälle olenkaan vaipunut, että tuommoinen on
+mahdollista!"
+
+Roosa seisattui, polki suuttuneena jalkaansa ja siveli pikaisesti
+käsiään, ikäänkuin poistaakseen saastutusta.
+
+"Mutta se on isän syy", sanoi hän itsekseen, edelleen astuskellen.
+"Miksi onkaan hän ruvennut niin paljon seurustelemaan tuon kurjan
+kanssa, häntä melkein joka päivä kutsunut taloonsa, vieläpä puhunut
+hänelle tilastaankin, tuosta käräjäasiasta -- mutta Jumalani,
+mitenkähän oikein onkaan? Onkohan hän esittänyt isälle samaa ja olisiko
+isä siihen suostunut? Ei, ei! sitä ei isä voisi. -- Ja jos hän
+kuitenkin voisi? -- niin olisin minä nyt riistänyt häneltä
+mahdollisuuden, ehkäpä ainoan mahdollisen keinon välttää vankeutta,
+joka olisi hänen kuolemansa! Jumalani, mitä olenkaan nyt tehnyt? Minä
+olen sysännyt pois käden, joka voisi pelastaa isän, ja pitääkö minun
+nyt nähdä isäni sortuvan silmieni eteen? Mutta sama käsi olisi minun --
+ei, ei, ei! sitä ei isä voi tahtoa! Tuon kurjan vaimonako, hänen, joka
+luulee voivansa ostaa minut muutamalla pennillä -- ei, ei! minä tahdon
+kuolla isän edestä -- mutta sitä en voi".
+
+Levottomana, välinpitämättömänä kaikesta, mitä hänen ympärillään oli,
+astui Roosa nopein askelin pitkin varjokäytävää, samaa tietä, jota hän
+niin usein aivan toisella mielellä oli astunut. Hänen päästyä sen
+päähän laskeusi mailleen menevä aurinko sumupilvien takaa, jotka olivat
+koko päivän peittäneet sitä, ja liiteli tulisena pallona taivaan
+rannalla. Pari heikkoa, pian sammuvaa sädettä värisi tasangon yli,
+muuten oli kaikki harmaata kuten taivaskin. Syvemmistä paikoista
+nouseva huuru levisi kuin huntu ketojen yli ja kohosi yhä korkeammalle
+pitkin kukkulain rinnettä.
+
+Silloin välähteli hetkisen kuin timantin loisto sumun lävitse; pariin
+ikkunaan Lengsfeldin linnassa oli toinen noista väräjävistä säteistä
+sattunut. Sitten vaipui auringon purppurapallo piiloon, ja maa oli
+valmis ottamaan yötä vastaan.
+
+Roosan silmistä kuvasti vielä auringon heijastus, kun hän tietämättään
+kääntyi varjokäytävän päästä oikealle vaahterain luokse päin. Hän ei
+nähnyt, että joku istui käsivarret ristissä kauas katsoa tuijottaen,
+kivipöytään nojaten. Kuullen lehtien rapinaa hänen hameensa liepeitten
+liikkuessa heräsi tämä kuin unesta ja hypähti ylös; mutta huudahduksen
+kuuli Roosa, ja seuraavana silmänräpäyksenä seisoi kreivi hänen
+edessään. Roosan sydän vavahti, mutta vaan ilon hämmästyksestä; hän
+olisi rientänyt rakastetun syliin, mutta hänen jalkansa olivat kuin
+naulatut maahan ja hänen kätensä riippuivat voimattomina.
+
+"Minä säikytän teitä jo toista kertaa tällä samalla paikalla", sanoi
+kreivi puoleksi moittivalla äänellä.
+
+"Ei, ei", sanoi Roosa, "en -- minä ole säikähtänyt, en kuitenkaan
+tiedä, kuinka te juuri nyt olette tulleet tänne; mutta -- minusta on
+mieluista, sangen mieluista nähdä teidät; minulla on teille niin paljon
+sanottavaa. Te olette, teidän on täytynyt tuomita minua aivan
+väärin, --"
+
+"Samoinkuin te minua", sanoi kreivi.
+
+"Ei, ei", vastusti Roosa innokkaasti; "minä luulen teitä aivan oikein
+tuomitsevani; ainakin nyt, vaikka en ehkä sinä iltana, kun teidät
+viimeksi näin, sitä olisikaan voinut. Silloin näytti minusta teidän
+menetyksenne -- antakaa anteeksi, ellen kiireessä aina löydäkään
+sopivaa sanaa, mutta minun pitää puhua teille suuni puhtaaksi --
+silloin oli minusta teidän menetyksenne mielivaltainen, oikullinen,
+mistään lukua pitämätön, jos saan sanoa. Minä olin kyllin lapsekas
+uskoakseni, että minä en olisi teistä aivan mitätön. Ja silloin sanoin
+itsekseni: jos sinä rakastaisit jotakuta, sinä et voisi pahoittaa häntä
+niin kovin. Mutta sehän oli ihan varmaan hullumaista; sillä miehellä on
+toisia velvollisuuksia, toisia ihanteita kuin naisella. Me tahdomme
+ainoastaan nähdä ne onnellisina, tehdä ne onnellisiksi, joita me
+rakastamme, tapahtuipa se sitte vaikka oman itsemme uhraamisella;
+miehellä on filosofiansa, uskonsa, valtiolliset toimensa ja
+kunnianhimonsa; hän ei voi sanoa: tämän pidän minä itseäni varten, tuon
+annan Jumalalle, jota palvelen. Tämä hänen Jumalansa on ankara, paljon
+vaativa Jumala, joka ei ehkä tyydy vähään, joka vaatii ensin mieheltä
+hänen henkisen voimansa, hänen aikansa, hänen työnsä, hänen
+ajatuksensa, ja sitten perästäpäin vielä hänen sydämmensä,
+hänen rakkaimmat unelmansa ja toiveensa sekä toivon iloisesta
+tulevaisuudesta. Oi, on varmaankin jaloa niin laskea yksi toisensa
+perästä alttarin rapuille, niin kokonaan, ehdottomasti, niin sortumatta
+pyhittää elämänsä ihanteelleen! Kuka vaimo ei teitä miehiä kadehtisi!"
+
+Kreivi hymyili katkerasti ja sanoi: "Minä tiedän teidän puhuvan toden
+perästä, ja kuitenkin on minusta kuin tahtoisitte pilkata minua. Te
+teette meidät ylimmäisiksi papeiksi, ja me itse tiedämme liiankin
+hyvin, miten usein tuo pyhä naamio peittää kurjat syntiskasvot. Mutta
+yhdessä on teillä oikein: uhritta ei päästä tällä urostiellä eteenpäin,
+vaikka se ei likimainkaan vie Olympoon saakka. Minä olen myöskin
+kantanut uhrini, ja Jumala tietää, miten raskasta se minusta oli".
+
+Kreivin ääni vapisi; hän astui pari minuuttia äänetönnä Roosan vierellä
+-- he olivat sattumalta lähteneet astumaan varjokäytävää pitkin hoviin
+päin --, sitten jatkoi hän:
+
+"Minä olen, uskokaa se, tänä aikana saanut kokea uhrini raskauden; se
+on tehnyt minut melkein mielipuoleksi ja minun täytyy koota kaikki
+malttini voidakseni edes jotenkin rauhallisesti puhua teille; kuitenkin
+tässä silmänräpäyksessäkin, kun teidän läsnäolonne minut saattaa
+melkein pyörryksiin, kun tahtoisin mielelläni riemusta huudahtaa ja
+itkeä kuin lapsi -- nytkään en voi sanoa muuta, kuin etten uskaltanut
+joutua valehtelijaksi teidän silmissänne. Ehkä olisin minä voinut
+toimia ja puhua viisaammin, ehkä olisin voinut säästää teiltä pahan,
+katkeran hetken; mutta sittenkin olisi se kuitenkin ollut aivan sama.
+Niin sanoin minä itselleni, kun teistä tuona elämäni onnellisimpana ja
+onnettomimpana päivänä erosin -- niin sanon minä vielä nytkin, kun minä
+olen varma siitä, että viimeinenkin rauhan ja onnen heijastus on
+elämästäni yhtä varmaan kadonnut kuin auringon valo pimenevästä
+metsästä täksi päiväksi".
+
+"Siinäpä se nyt on, mitä minä sanoin", vastasi Roosa; "te miehet ette
+voi olla onnelliset, ette voi tehdä toista onnelliseksi, jos teidän
+samalla täytyy luopua pienestäkään filosofianne murusta".
+
+"Ja te naiset ette voi olla onnelliset, ette tehdä onnelliseksi, jos
+teidän samalla täytyy luopua pienestäkään rakkautenne murusta".
+
+"Ja tahtoisitteko te miehet meitä toisenlaisiksi?" sanoi Roosa sangen
+vilkkaasti, "tahi jos tahtoisittekin, riittäisikö se teidän onneksenne,
+jos toisenlaisia olisimme. Mistä saisi sitte rakkaudeton maailma
+rakkautta, jota paitsi kaikki kuihtuisi, ellei naisen sydämmestä? Mistä
+tulisi lapselle, jonka paljon vaativa levottomuus lopettaa isän
+kärsivällisyyden, rakkautta, joka on sille yhtä tarpeellinen kuin
+maito, jota se juo, ellei äidiltä? Kuka ottaisi osaa nuorukaisen
+unelmiin ja innostuisi hänen ihanteistansa, ellei sisar? Kuka
+sovittaisi miesten riidan, taivuttaisi heidän jäykkyytensä, kukistaisi
+heidän ylpeytensä, ellei vaimo, rakastettu, tytär? Minä olen usein
+näinä päivinä muistellut Antigonen kauniita sanoja, joilla hän ylpeässä
+nöyryydessään vastasi raa'an Kreonin moitteisin: en minä ole syntynyt
+vihaamaan sinun kanssasi, vaan rakastamaan".
+
+Kreivin kasvot synkistyivät, ja paljon katkeruutta oli hänen äänessään,
+kun hän vastasi:
+
+"Tuo puhe oli hyvä ja riittävä semmoisena aikana, jolloin yksityisen
+rakkaus sai kasvaa sukurakkaudesta; jolloin veljeä rakastettiin
+sentähden, että hän oli veli, se on: oli meidän lihaamme ja vertamme;
+jolloin veri yksinään päätti, siitä yksinkertaisesta syystä, että henki
+oli vielä vangittuna eikä uskaltanut ottaa puhevuoroa ihmisten
+keskinäisissä kiistoissa. Mutta ylimaailmallinen sana, ajatus, joka oli
+äärettömässä korkeudessa istunut valtaistuimella Jumalan tykönä, tuli
+lihaksi, tuli ihmiseksi; siitä ajasta saakka oli sana riidan
+ratkaisijana; siitä ajasta saakka ei enää kysytty: onko sinun
+suonissasi samaa verta kuin minun, vaan: onko sinun päässäsi samat
+ajatukset kuin minun; siitä ajasta saakka on voimassa seuraamisen sana,
+joka ei tunne isää, ei äitiä, ei veljeä eikä sisarta, sana
+hengellisestä avioliitosta, jossa vaimo jättää omaisensa seurataksensa
+miestä, jolle hän antautuu, koska ainoastaan se, mitä meillä on
+hengessämme, on ja ansaitsee olla meidän omaamme; koska -- mutta mitä
+näistä kaikista! emmehän me kuitenkaan tässä ajassa koskaan ymmärrä
+toisiamme".
+
+"Te tahdotte sanoa; minä en teitä koskaan ymmärrä", sanoi Roosa
+teeskentelemättä; "mutta ehkä olenkin tässä lähempänä teitä kuin
+luulettekaan. Minä myönsin jo äsken tunnustavani miehille toisen lain
+kuin meille naisille; ankaramman, tylymmän lain, jonka pykälät on
+vaskeen kaivettu. Ja ehkäpä minäkin olen vähän lukenut tätä lakia --
+teidän lakianne ja muutaman lauseen siitä ymmärtänytkin. Te olette
+minulle ennemmin suoneet kunnian sanoa minua nerokkaammaksi kuin suurin
+osa naisia; minä en tiedä, onko tämä tuomio oikeutettu vai onko se vaan
+minua imartelevan puolueellisuuden vuoksi lausuttu; sen minä vaan
+tiedän, että aina olen kokenut nähdä selvästi ja ymmärtää asiat, jos se
+vaan on ollut minun voimissani. Saman pyrinnön luulin teissä
+huomaavani, ja tunnustan, että juuri se veti minua ensiksi teihin, sekä
+iloinen toivo saada teidän rikkaamman tietonne, teidän korkeampain ja
+rohkeampain mietelmäinne nojalla itsekin kohota, enemmän oppia. Minä
+olen kasvanut suuressa yksinäisyydessä, olen myöhemmin joutunut
+seuroihin, joissa vapaa ajatus, vapaa sana ei ollut suosittu vieras, ja
+senvuoksi saattoikin alussa moni teidän lausuntonne minut hämmästymään
+ja pelästymään, jopa loukkasikin minua. Mutta kun perästäpäin yksikseni
+niitä tarkemmin mietiskelin, huomasin aina, että minua olikin vaan
+tavaton muoto, lausetapa niin hämmästyttänyt, -- puheenne henki ei
+ollutkaan minusta niin ihan vieras; minä olin jo ennenkin samaa
+ajatellut ja tuntenut, nyt oli vaan kaikki kirkkaampana, selvempänä,
+paremmin käsitettävänä sieluni edessä. Ja minä istuskelin niin
+mielelläni tässä kirkkaudessa, joka minua aina ihanammin ympäröitsi;
+minä ajattelin olevan niin jumalallisen kaunista sillä tavoin
+kauemmaksi ja ylemmäksi pyrkiä, hylätä kaikki vanhat arvelut ja
+ennakkoluulot, jos niitä vielä minussa oli; kirkastaa, mikä vielä
+pimeänä oli, jalostuttaa kaikki yhteydessä hengen kanssa, joka oli
+minussa herättänyt tämän muuttumishaluni, tutun hengen, jota minä
+kunnioitan itseäni parempana ja jalompana, jonka edessä minä voisin
+kumartua -- ja oi, niin mielelläni kumartuisin -- joka olisi ystäväni
+ja veljeni, rakastettuni ja jumalani!"
+
+"Tätä kaikkea --" sanoi kreivi haikeudesta melkein tukahtuneella
+äänellä -- "tätä kaikkea ajattelitte, uneksitte te, Roosa -- ja
+kuitenkin -- kuitenkin --"
+
+"Luopuako voin tästä unelmasta?" keskeytti Roosa lempeästi; "ei, en
+voinut. Mitä meillä on hengessämme, se on meidän omaamme -- senhän
+juuri äsken kuulin teidän suustanne. Mitä te minulle olette ollut, mitä
+te vielä nyt olette ja kaikessa tulevaisuudessa olette oleva, sitä ei
+minulta voi kukaan ryöstää, ehkäpä ette te itsekään. Mitä meillä on
+hengessämme, se on meidän sanoilla: mitä me rakastamme. Miksi en sitä
+sanoisi teille, minkä te jo tiedätte? Mutta voiko lähteessä, josta me
+juomme elämän, olla myrkkyäkin salattuna? voiko rakkaus kuolettaa
+rakkauden? Minä en sitä käsitä; sieluni, sydämeni nousee niin kauheata
+ajatusta vastaan. Ja kuitenkin on se vaan yksi sydän, jolla minä
+tunnen; yksi sydän, joka tykkii teille, tykkii isälleni. -- Vanha
+isäni! Jospa te hänet tuntisitte niin, kuin minä hänet tunnen! Jospa
+tietäisitte, miten täynnä uskollisuutta ja kunniaa hänen sielunsa on!
+tietäisitte, miten hän on minua rakastanut, miten hän on kantanut minua
+sydämmessään, niin kauan kuin minä olen hengittänyt tämän maailman
+ilmaa! Olenhan minä hänelle paljon enemmässäkin kiitollisuuden velassa
+kuin ainoastaan elämästäni! Jos olette huomannut minut suoraksi,
+avomieliseksi, rehelliseksi, kaiken teeskentelemisen vihaajaksi --
+keneltä olen minä saanut ne avut, ellen häneltä! Hän on minulle
+opettanut, että meidän puheemme on oleva: niin, niin ja ei, ei; sen on
+hän erimerkillään opettanut! Ihmiset nimittävät häntä ylimysvallan
+suosijaksi; minä en siihen voi keksiä muuta syytä kuin että hän on
+liian ylpeä voidakseen valehdella. Että hänen kasvatuksensa on jäänyt
+hyvin monta sivistyksen apukeinoa vaille, että hän on aina elänyt
+semmoisissa suhteissa, semmoisessa seurassa, jotka hänelle osoittivat
+elämää vaan yhdeltä puolen ja siten himmentivät hänen muuten
+luonnostaan niin kirkkaan silmänsä -- minä olen sen kyllä useinkin
+surulla tuntenut, olen monesti siitä kärsinyt, vaikka se ei koskaan ole
+saanut rakkauttani horjumaan. Ja niin on hän vanhaksi ukoksi tullut,
+vanhaksi, yksinäiseksi, ilottomaksi, joka tuntee yksinäisyyden
+tuskalliseksi, joka rakkaudessa minuun etsi palkintoa kaikesta, mitä
+häneltä elämä, mitä kohtalo oli kieltänyt. Ja nyt luulee hän
+kadottavansa tukensa ja lohdutuksensa; hän luulee sen jo
+kadottaneensakin; hän ei enää usko minun rakkauteeni -- tässä
+silmänräpäyksessä, kun hän enemmän kuin koskaan tarvitsee tyttären,
+ystävän rakkautta, kun hän pelkää menettävänsä kaiken mikä hänestä on
+ollut pyhää, vanhempainsa muiston -- kunniallisen vanhan nimensä. Minä
+näen sen, enkä voi auttaa; minä tunnen sen, ja minun täytyy sitä
+kärsiä. Se lävistää sydämeni kuin kaksiteräinen miekka. Minulla ei ole
+ketään, kelle minä voisin kärsimistäni valittaa; enkä ole tähän hetkeen
+saakka kellenkään sitä näin valitellut. Että minä sen teen teille -- en
+tiedä, onko se oikein; minä tein niin, kun en voinut tehdä toisin".
+
+Roosan ääni tukehtui itkusta; kreivi tarttui hänen käteensä. Hän oli
+sanomattomasti kiihtynyt.
+
+"Roosa, Roosa", sanoi hän; "minä en tiedä, onko se mielettömyyttä,
+mutta minä kuulen kaikesta, mitä sanotte, ainoastaan sen, että
+kiellätte ottavanne minua elämänne tiliin. Isänne, aina vaan isänne
+ympärillä pyörivät kaikki ajatuksenne. Että minä teitä rakastan, sen te
+tiedätte jo ennen tätä päivää; miten suuresti minä teitä rakastan, sitä
+en taida sanoin kertoa; sen vaan tiedän, että elämäni, jos teidät
+kadottaisin, ei olisi minusta olen korrenkaan arvoinen. Mutta se ei
+teitä saata mihinkään päätökseen. Minä saattaisin sanoa itsekseni: te
+ette pidä lukua minun rakkaudestani; mutta, Roosa, te, te itse
+rakastatte minua! Mitä teette te tästä rakkaudestanne? Te kannatte sen
+avoimin käsin isällenne ja uhraatte sen hänelle. Roosa, Roosa, älkää
+kääntykö minusta pois! Enhän minä vihaa isäänne; minä olen ehkä tähän
+aikaan -- mutta siitä on minun mahdoton puhua teille. Miekka, jota te
+niin kovasti pelkäätte, on poistuva; mutta meidän välimme jää
+entiselleen. Minä en taida polviani taivuttaa, ellen tunne
+kunnioitusta; minä en taida puhettani väärentää. Isänne kammoo minua
+kuin kapinoitsijaa, ja vieläkin enemmän: kuin tyttärensä rakastettua;
+minä en ole hänessä loukannut niin kovin valtiomiestä, isänmaan
+ystävää, kuin isää, joka on mustasukkainen ainoan tyttärensä
+rakkaudesta. Mutta, Roosa, eikö minulla sitte ole mitään oikeutta olla
+mustasukkainen? Enkö minä rakasta teitä? Onko ainoastaan muinaisuudella
+sanomista; eikö tulevaisuus merkitse mitään? Teidän täytyy päättää,
+Roosa! Puhukaa, sanokaa vaan: isäni on minulle kaikki kaikessa ja hänen
+tähtensä hylkään kaikki!"
+
+He olivat nyt saapuneet varjokäytävän päähän, hovia vastapäätä. Heidät
+eroitti siitä vaan pieni nurmikko. Roosa näki kyyneliensä läpi vasta
+nyt, missä he olivat.
+
+Vanhan huoneuksen katto näkyi niin alakuloisena puiden latvojen yli. Se
+näky saattoi hänet taas järkehensä, jonka kreivin into oli häneltä
+melkein kokonaan ryöstänyt.
+
+"Te olette julma", sanoi hän, "jos vaaditte minulta tällä kertaa
+enemmän kuin sen ainoan, minkä voin teille antaa: rakkauteni
+tunnustuksen. Täytyyhän minunkin siihen tyytyä! Rakkahani,
+rakastettuni! etkö sinä voi olla kärsivällinen, niinkuin minä olen?
+Joku tie vie ulos tästäkin sokkelosta; minä en sitä näe, mutta totuuden
+Jumala, jota palvelen, on antava minun löytää sen. Olkaamme vahvat,
+rakkahani, toinen toisemme tähden; kantakaamme yhdessä, mikä on yhdelle
+liian raskas. Ja nyt täytyy meidän erota, rakkaani! Milloin näemmekään
+toisemme taas -- ken sen tietää? Tahdotko sinä viedä minulta ainoan
+lohdutuksen: että se on tapahtuva, tapahtuva pian ja onnellisemmin,
+kuin nyt uskallamme ajatellakaan?"
+
+Hän oli ottanut hänen molemmat kätensä ja katsoi häntä silmiin. Niissä
+oli rajun tuskan hohde, ja hänen muotonsakin näytti illan viimeisessä,
+harmaassa hämärässä niin kalvealta ja surun sortamalta. -- Roosa kiersi
+käsivartensa hänen kaulaansa ja suuteli häntä. Sitten työnsi hän hänet
+lempeällä väkivallalla luotansa ja kiiruhti hiekkaista tietä myöten
+hovia kohti.
+
+Kreivi ei koettanutkaan seurata häntä. Hän oli toivotonna. Hänen
+rakkautensa tuohon suloiseen olentoon, jonka ääni vielä kaikui hänen
+korvissaan, jonka lämpimän hengähdyksen hän vielä tunsi huulillaan, oli
+niin suuri, että se kävi hänelle tuskaksi. Hän olisi mielellään
+kiljahtanut kuin kuollon haavan saanut eläin. Ja mitä oli hän kaikella
+rakkaudellaan saanut aikaan? Hän oli hänelle -- hänelle, jonka edestä
+hän olisi antanut verensä viimeiseen pisaraan saakka, jonka edestä hän
+olisi kärsinyt mitkä tuskat hyvänsä, olisi pilkannut pyöveliäänkin --
+hänelle oli hän nyt tehnyt vaan kuorman, joka oli hänen sydämmellään,
+vielä rakkaammaksi -- ja sen oli tehnyt hän, hän, joka tänään
+aamupuolella oli tullut kaupungista, joka oli hullun tavoin kiiruhtanut
+hevoistaan, ollakseen niin pian kuin mahdollista Weissenbachissa; hän,
+joka hetkikaudet jo oli vaan miettinyt keinoja päästäkseen hänen
+lähellensä kertomaan hänelle lohdutuksen sanomaa, joka hänellä oli
+häntä varten valmiina!
+
+Hän nojausi erään vanhan puun runkoa vasten, jonka latvassa iltatuuli
+kohisi, ja katsoi kankein silmin, tietämättään valuvien kuumien
+kyynelien läpi, vastassaan olevaan taloon, joka piiloitti hänen
+rakastettunsa. Vihdoin kavahti hän ylös ja peittyi puiston yöhön.
+
+
+
+
+XX.
+
+
+Kun Roosa astui huoneesen, oli jo melkein pimeä. Asuintuvassa ei
+palanut yhtään kynttilää; isä oli siis vielä kammarissaan. Roosan sydän
+tykytti, ajatellessaan juuri nyt isänsä eteen menemistä.
+
+Omassa kammarissaan löysi hän Wengelmummon kätkyen vieressä istumassa.
+
+"On vähäsen maannut, pikku enkeli", sanoi hyväntahtoinen vanhus, "nyt
+joi maitoa ja tuossa makaa se jo taas. Ja tässä vieressä on jo myöskin
+kaikki järjestyksessä".
+
+"Mitä sinä sanot?" kysyi Roosa kummastuen.
+
+"No, ettehän toki tahtone pitää lasta yksinänne, neiti Roosa! No, sitä
+puuttui vielä! Minä olen tuolla vieressä korjannut yhden vuoteen; kauan
+kyllä ei ole ketään siinä maannut. Ukkoseni ei minua kaipaa; ja
+vaikkapa kaipaisikin: neiti Roosaseni ei pidä yksinään nähdä lapsesta
+vaivaa. Nuoruus tarvitsee unta; minä valvon siis puolen yötä. Minusta
+on se helppoa, mikä neiti Roosastani kuitenkin kävisi vaikeaksi.
+Odottakaamme, neitini, kunnes oma vuoromme tulee; eikö niin? Olen
+myöskin jo tehnyt tulen uuniin. Kun se on kelvollisesti lämminnyt,
+kannamme vuoteen sinne".
+
+Roosa ei juuri kovin vastustellutkaan Wengelmummon laitoksia. Hän oli
+jo edeltäkäsin luottanut kunnon vanhuksen apuun, joka, kuten hän tiesi,
+oli sangen kokenut ja taitava lapsenhoitaja. Ettei hän saisi pitää
+lasta edes luonaankaan, se ei ollut oikein hänen mieleensä; hän oli
+juuri sitä ajatellut erittäin hauskaksi. Mutta viisas vanhus hymyili ja
+arveli hänen saavan viereisestäkin huoneesta kuulla kyllin kyllä pikku
+enkelistä.
+
+"Mutta Roosa", sanoi vanhus, "mitä onkaan pistänyt isällenne päähän?
+Hän oli äsken täällä, kysyi teitä ja sanoi lähtevänsä huommenna
+matkalle. Minähän en vielä tiedä siitä niin mitään".
+
+Roosa säikähti. Isäkö lähtisi matkalle? Yksinkö ja huommennako? Mitä se
+merkitsi? Hän ei ollut tänään päivällisellä siitä vielä mitään sanonut.
+"Miten suuressa määrin olenkin kadottanut hänen luottamuksensa!" -- Se
+oli Roosan ensimäinen, surullinen ajatus.
+
+Hän salasi vanhukselta niin hyvin kuin taisi hämmästyksensä ja läksi
+huoneesta. Pitkässä kapeassa käytävässä kohtasi häntä Wengel
+matkakirstu olkapäillä. Roosa häpesi kysyä: mihin sitä viet, Wengel?
+Pitikö hänen kuulla palvelijalta, mitä isä aikoi?
+
+Hänen sydämmensä tykki rajusti, kun hän seisoi oven edessä. Kaikki oli
+hiljaa. Sanomaton tuska valtasi hänet. Hän koputti; mutta avasi oven
+vastausta odottamatta.
+
+Uunissa paloi kirkas tuli. Sen edessä seisoi isä kädet selän takana,
+nähtävästi ajatuksiinsa vaipuneena, sillä hän ei kuullut Roosan tuloa.
+Liekki -- kuten Roosa nyt näki, oli se palavista papereista -- valaisi
+kirkkaasti hänen kasvojaan ja vartaloaan. Terävä, vakava muoto näytti
+vielä terävämmältä ja vakavammalta tässä valossa, ja pitkä, hoikka
+ruumis vielä pitemmältä ja hoikemmalta. Ei koskaan ollut hän näyttänyt
+niin kunnioitettavalta, kuin nyt, ja Roosa tunsikin nyt taas sitä
+ylpeyttä, jonka isän koko olento hänessä aina vaikutti. Mutta sitte
+valtasi hänet syvä suru siitä, ettei hänellä ollut sijaa semmoisen isän
+sydämmessä.
+
+"Isä, rakas isä!"
+
+Herra von Weissenbach kääntyi ravakasti.
+
+"Ah, sinäkö se olet, Roosa", sanoi hän, "teitpä kauniisti, kun tulit.
+Minulla on tärkeätä puhuttavaa sinun kanssasi. Tahdotko käydä
+istumaan?"
+
+Hän lykkäsi toisen noista suurista nojatuoleista uunin luota lähemmäksi
+tulta ja pyysi häntä sievällä viittauksella istumaan siihen. Itselleen
+veti hän toisen nojatuolin.
+
+Paperit olivat palaneet; keveä tuhka kohoili ja liiteli hehkuvilla
+kekäleillä. Kolmehaarainen kynttiläjalka levitti kauempaa pöydältä
+ikkunan luota ainoastaan niukasti valoa suureen huoneesen. Siinä ei
+tänään näkynyt jälkeäkään tavallisesta, melkein piinallisesta
+järjestyksestä. Koko joukko tavaroita oli yli ympäri hajallaan:
+kirjoja, paperia, matkakapineita, vaatteita -- muiden muassa
+ritaripuku, jota isä oli pitänyt ainoastaan kerran, esitellessään kolme
+vuotta sitten tytärtänsä hovissa.
+
+"Minä kuulin, Roosa", alkoi herra von Weissenbach, -- "sinä olet
+ottanut ristilapsesi luoksesi. Saanko kysyä, tahdoitko sillä auttaa
+vaan nykyishetken pulaa, jota kyllä semmoisissa tapauksissa sattuu, vai
+oliko tarkoituksesi pitää lasta kauemminkin luonasi?"
+
+"Minä en ole asiaa vielä arvellut, isä", sanoi Roosa; "lapsi ei voinut
+jäädä sinne, missä se oli, enkä minä tiedä ketään, jolle sen voisin
+uskoa. Se on avuton minutta; minä tarkoitan meittä, sillä siitä olen
+vakuutettu, ettet sinä tässä asiassa voi tuntea toisin kuin minä".
+
+"Tiedät, että minä olen aina täyttänyt toivosi, jos se vaan on ollut
+minulle mahdollista", vastasi isä. "Mutta tahtoisin huomauttaa sinua
+suuresta edesvastauksesta, johon antaudut. En mitenkään tahdo moittia
+sääliväistä sydäntäsi! Myönnän myöskin, että sinulla on aivan erityisiä
+velvollisuuksia tätä lasta kohtaan. Mutta varustaudu jo ajoissa
+ottamaan kiittämättömyyttä hyvyytesi palkaksi. Meillä on pahoja
+kokemuksia tässä suhteessa; sekin mies, hän -- sinä tiedät ketä
+tarkoitan -- on myöskin vuosikausia syönyt meillä armoleipää. Minä en
+luule hänen sitä tässä äsköisenä iltana enää muistaneen".
+
+Roosaa kauhistutti; hän muisti noita törkeitä silmiä, jotka tänään
+iltapuolella olivat kylän kadulla niin uhkaavaisesti häneen
+tuijottaneet.
+
+"Kuitenkin", jatkoi herra von Weissenbach, "oli Anna lempeä ja
+ystävällinen; niin saatatpa ehkä kasvattaakin hänen lapsestaan
+itsellesi uskollisen palvelijan. Kaikissakin tapauksissa on lapsen
+hoidossa -- minä pidän aivan itsestään ymmärrettävänä, että sinä
+ainoastaan, niin sanoakseni, otat ylitarkastajan toimen -- sinulle
+työtä, jos tahdot mieluummin jäädä tänne".
+
+"Minä näen sinulla olevan matkahankkeet mielessä, isä", sanoi Roosa
+surusta ja murheesta vapisevalla äänellä.
+
+"Siitä minä pääasiallisesti tahdoinkin puhua kanssasi", sanoi herra von
+Weissenbach, hämmennellen koukulla hehkuvia hiiliä. "Matkani saattaisi
+mahdollisesti kestää vähän kauemmin; ja onhan silloin tarpeellista
+ilmoittaa sinulle kaikki asiat".
+
+"Jumalan tähden, isä", huudahti Roosa, voimatta enää hillitä
+tuskaansa; "mitä aiot sinä? Oletko saanut manuun? Uskaltaisivatko
+he tosiaankin --"
+
+"Heittääkö vanhan miehen vankeuteen? Minä pelkään, että se tapahtuisi
+aivan kohta; ja kun minua ei haluta antaa poliisien hakea itseäni
+isieni talosta, pidän parempana mennä itse vapatahtoisesti. Tehkööt
+sitte minulle, mitä tahtovat".
+
+"Mutta isä", huudahti Roosa, "eihän ollenkaan näytä siltä, että
+asiassa juuri nyt vielä mentäisiin pitemmälle. Päinvastoin ollaan
+varovaiset eikä tahdota enää lisätä nyt jo niin vallalle päässyttä
+tyytymättömyyttä. Ministeristöllä on työtä tuskaa pysytellessään vaan
+vallassa; se ei tahdo enää kiihoittaa vastapuolueen hyökkäyksiä, joita
+sillä ei enää ole voimia kestääksensä".
+
+"Oletpa tullutkin, näen minä, viime aikoina suureksi valtioviisaaksi",
+sanoi herra von Weissenbach.
+
+"Miksikä sen kieltäisin, isä", vastasi Roosa, "minä olen koettanut
+ymmärtää näitä asioita siitä saakka kun näin, miten suuresti ne
+vaikuttivat jutun menoon. Että valtiopäiväin kokoontumisen perästä on
+muutos tapahtunut, on varma asia. Siitä saakka on toimittu tässä
+asiassa yhtä hitaasti, kuin sitä ennen hätäiltiin. Silloin tahdottiin
+herättää pelkoa, nyt ollaan itse peloissaan".
+
+"Luulenpa samaa lukeneeni jo kansavaltaisten sanomista", sanoi herra
+von Weissenbach. "Anna anteeksi tämä muistutukseni, se pääsi
+tahtomattani. Olisi myöskin sangen hullumaista kummastua nyt
+lausumistasi mietteistä. Sinä olet liian viisas ja nerokas tyttönen
+voidaksesi tehdä käytökseksi vastaisia johtopäätelmiä tai salliaksesi
+pään ja sydämmen olla riidassa keskenään. Vaikkapa olisinkin toivonut
+sydämmesi valinneen toisin ja että mietteesi sen mukaan olisivat
+toisaalle kääntyneet, niin olen minä siitä selvillä, ettei nyt, kun
+tämä kaikki on tapahtunut, pääasiassa ole mitään enää muutettavissa.
+Minun täytyy myöntää sinulle se jo senkin tähden, että minä pyydän
+sinulta samaa suoruutta ja oikeutta itseäni kohtaan. Minä voisin
+koettaa saada sinua uskomaan, että pakko ajaa minut sinun luotasi;
+mutta silloin en minä olisi aivan suora. Minä menen -- mutta minä menen
+mielelläni; minä olen -- sen tunnen liiankin syvästi -- jo nauttinut
+osani elämän päiväpaisteesta; minä haluan jättää näytelmän, joka
+minusta on käynyt mielettömäksi ilveilemiseksi; minä tervehdin
+vankeutta haudan porstuana. Älä katsele minua niin tuijottavilla,
+kauhistuneilla silmillä, lapseni; enhän minä sano sinua syyksi
+onnettomuuteeni. Sinä olit aina uskollinen ja tottelevainen lapsi
+siihen hetkeen saakka, jolloin päätit -- jolloin sinun ehkä täytyi
+päättää käydä omia teitäsi. Minä olen kokenut pidättää sinua; minä en
+ole voinut; niinpä mene rauhassa. Tulevaisuudestasi, kunnes itse toisin
+päätät, olen pitänyt huolen. Minä olen kirjoituttanut tilan sinun
+nimellesi ja pidätin itselleni ainoastaan sen verran, mikä
+ylläpidokseni on välttämätöntä -- siinä paikassa, mihin menen. Mitä jää
+jälkeeni, saat vapaasti käyttää omanasi; sen testamentin, joka sinut
+määräsi vasta kuolemani jälkeen perilliseksi, on uunin tuli hukuttanut
+ynnä ne kirjeet, jotka äitisi kerran minulle kirjoitti".
+
+"Isä, isä!" huusi Roosa vanhuksen jalkoihin vaipuen. "Olethan isäni ja
+saatat kumminkin niin musertaa sydämmeni! Jumalan tähden, isä, älä
+sysää minua niin luotasi! Älä tee sitä, minun ja itsesi tähden, älä
+tee! Se ei tuota sinulle mitään siunausta. Sinä sanot, että minä olen
+ollut uskollinen ja kuuliainen lapsi -- minä olen vieläkin, mitä olin.
+Minä en ole hetkeksikään lakannut sinua rakastamasta, sinua
+kunnioittamasta; minä en muistele tuskia, joita kylmyytesi on minulle
+tuottanut; tiedänhän minä, miten paljon sinä itsekin olet siitä
+kärsinyt. Olkaamme taaskin, mitä ennen toisillemme olimme; se riippuu
+vaan sinusta, isä. Ota minut syliisi, sydämmellesi, kuten ennen teit.
+Isä, isä, ota minut taas lapseksesi!"
+
+Roosa syleili isänsä polvia kyynelissä nyyhkyttäen. Vanhus oihki
+ääneensä kuin kauhean tuskan vaivaamana; mutta hän oli jo kerran ennen
+nähnyt nuo vapisevat kiharat, tuon tärisevän ruumiin sinä iltana, kuin
+kreivi oli heiltä lähtenyt -- ja hän työnsi itkeväisen luotansa.
+
+"Kuka oli se hämärä muoto, jonka kanssa sinä puoli tuntia sitte tulit
+puistosta, Roosa?" kysyi hän kovalla äänellä.
+
+Roosa nousi pelästyneenä ylös ja työnsi kiharat silmiltänsä.
+
+"Minä en ole vahtinut sinua, Roosa", sanoi herra von Weissenbach. "Minä
+kävin etsimässä sinua ensin kammaristasi ja astuin sattumalta ikkunan
+luo. Latojen välitse näkee nyt, kun puut paljastuvat, varjokäytävän
+pään ja -- silmäni, tiedät, ovat hyvät".
+
+"Ja vaikka ne vieläkin paremmat olisivat, isä", sanoi Roosa kohoten
+koko pituuteensa, "eivät ne olisi nähneet mitään, jota minun tarvitsisi
+hävetä. Minä menin puistoon, kun -- kun olin kiivastunut eräästä
+kohtauksesta -- samapa se mistä; minulla ei ollut pienintäkään
+aavistusta siitä, että siellä tapaisin kreivin, jonka luulin olevan
+pääkaupungissa ja josta minä, hänen viimeksi meiltä lähdettyään, en ole
+nähnyt enkä kuullut mitään. Minä en tiedä, mikä hänet toi tänne; me
+olemme --"
+
+"Jo riittää, jo riittää, Roosa", keskeytti hänet herra von Weissenbach.
+"Ei sinun tarvitse puolustaida, sillä enhän minä ole syyttänyt sinua.
+Minä en tahdo tietää, mitä te olette keskenänne puhelleet. Vastaa
+minulle vaan yksi kysymys: rakastatko kreiviä?"
+
+Roosan muoto sai hekuman punan ja seuraavana silmänräpäyksenä oli se
+vallan kalvea. Hän näki alastaivutettujen luomiensakin läpi isänsä
+terävästi tarkastelevat silmät; hänellä oli synkkä tieto vastauksensa
+päättävästä tärkeydestä ja kuitenkin -- oli se niin oleva.
+
+"Rakastan, isä".
+
+Hänestä kuului, kuin olisi toinen hyvin kaukaa lausunut nämä sanat.
+Hänen korvansa suhisivat; hän oli vähällä pyörtyä; hän ei enää kuullut,
+mitä isä sanoi; hän antoi vastustamatta isän taluttaa hänet ovelle,
+johon hän hänet jätti otsalle entisen tapansa mukaan suutelematta.
+
+Vasta ulkona kapeassa käytävässä tointui hän niin paljon, että taisi
+ymmärtää viimeisen kohtauksen koko merkityksen ja vaivaloisesti
+kammariinsa hoiperrella. Näiden viime hetkien suuret mielen liikutukset
+olivat lopettaneet hänen voimansa. Hän taisi vaan vanhukselle, joka
+hänen ulkonäöstään kokonaan pelästyi, sanoa: "älä jätä minua; minä olen
+hyvin väsynyt; minun pitää panna tavarani kokoon, minä matkustan
+huommenna varhain isän kanssa". Sitten vaipui hän kalveana ja
+tunnottomana sohvalle.
+
+
+
+
+XXI.
+
+
+Vanha Wengelmummo oli kovasti pelästynyt, kun hänen rakas Roosasensa
+semmoisessa tilassa palasi isänsä puheilta. Hän ei ollut koskaan
+tahtonut uskoa, mitä hänen miehensä jo kaksi viikkoa joka päivä oli
+sanonut: "että jotain oli nurinpäin talossa". Mutta nyt näytti
+hänestäkin, ettei enää kaikki ollut niin kuin entiseen aikaan.
+
+Uskollisen vanhuksen lihavia poskia myöten valui kyyneleitä, kun hän
+neitistänsä, sydänkäpyistänsä, lastansa -- sillä hän oli Roosaa
+hoidellut ihan hänen ensipäivistään saakka ja ollut, paitsi hänen
+hovissa olovuottaan, aina hänen luonaan -- peitteli sohvalle, ensin
+pari kertaa turhaan koettuaan saada häntä ylös ja sänkyyn viedyksi.
+Kokenut vanhus näki kyllä, ettei se ollut mikään tavallinen
+tainnoksissa olo, vaan ainoastaan sikeä uni, jommoisen liian suuret
+liikutukset ja voimain ponnistukset tuottavat, joten hänellä siltä
+puolen ei enää ollut mitään pelättävää. Mutta sitä enemmän huolettivat
+häntä Roosan viimeiset sanat. Mikähän matka se nyt oli? "Minun pitää
+saada se selville", sanoi hän ja läksi huoneesta, missä häntä nyt juuri
+ei tarvittu.
+
+Vähän ajan perästä palasi hän takaisin -- hyvin vähän tyytyen
+tutkimuksiensa seurauksiin. Miehensä, jolta hän asiaa kyseli, oli
+hänelle vastannut tylysti: "pidä vaan huolta omista naisen
+tehtävistäsi; minä tiedän kyllä itse omat tehtäväni", ja mitä muita
+semmoisia sanoja hän oli tottunut käyttämään hänen uteliaisuudestaan
+päästäkseen. Sitten oli hän jo ollut menemäisillään itsensä armollisen
+herran luo, mutta oikeaan aikaan juohtui hänelle mieleen, että mitä
+neiti Roosa ei ollut saanut selville, se kyllä häneltäkin jäisi
+auttamatta. Niinpä palasi hän asiansa toimittamatta ja suruisempana,
+kuin oli mennyt, takaisin "lastensa" luo.
+
+Pitikö hänen tosiaankin panna tavarat kokoon, kuten neiti Roosa
+oli käskenyt. Saadaksensa tämä tärkeä kysymys ratkaistuksi, täytyi
+hänen välttämättömästi istuutua suureen nojatuoliin, jonka hän
+lapsikammarissa oli vetänyt uunin viereen, missä vielä valkea paloi.
+Siinä istuessaan joutui hän kohta niin syviin ajatuksiin, ettei hän
+enää nähnyt eikä kuullut mitään koko maailmasta.
+
+Kauan sitte oli jo yö tullut, synkkä, myrskyinen yö. Roosan kammarin
+ikkunaa vastapäätä ladon katolla kirisi ja narisi viiri aina kovemmin
+ja hirveämmin kuin hurjassa tuskassa. Roosa kuuli sen puoliunessaan,
+josta hän jo kotvasen oli turhaan koettanut herätä. Hänestä kuului kuin
+huutaisi lapsi: Roosa, Roosa! ja sitte taas kuin huutaisi isä kumealla
+äänellä käytävän päästä: Roosa, Roosa! Ja isä tuli kynttilä kädessä
+käytävää pitkin, ja mitä lähemmäksi hän tuli, sitä kirkkaammaksi kävi
+aina valo, niin että se viimein peitti isän ja täytti koko huoneen.
+
+Epätoivon ponnistuksella hoiperteli Roosa ylös. Valo, jonka hän oli
+nähnyt, olikin todellinen -- koko huone oli valoisa. Mutta valo tuli
+ulkoapäin -- pihasta -- Roosa hyppäsi ikkunaan. Suuri Jumala! hovi
+paloi. Ladon päätyseinän yli, joka oli puistoon päin, kohosi kirkas
+liekki korkealle ja punaiset kielet pyrkivät tuulen ajamina
+asuinhuoneesen.
+
+Peloittava näkö saattoi Roosan aivan kerrassaan selvenemään.
+Todellisuuden pelko ei ollut mitään unen luonnottoman kauhun rinnalla.
+Hän meni viereiseen huoneesen, missä Wengelmummo yhä vielä makasi
+nojatuolissa, kasvot uuniin päin, mutta heräsi Roosan hiljaisimmasta
+nykäsemisestä. "Osoitappa nyt rakastavasi minua, rakas mummo. Hovi on
+tulessa; minä menen herättämään isää. Sinä jäät lapsen luo, äläkä jätä
+sitä hetkeksikään. Minä palaan kohta".
+
+Roosa juoksi käytävään; isän kammarissa ei ollut mitään tulta; mutta
+isänsäkään ei ollut siellä; kapineet olivat entisellään, hajallaan yli
+ympäri; vuode oli koskematta.
+
+Kauhistava ajatus välähti Roosan aivoissa, mutta ainoastaan kuin
+salama, joka ei sytytä. Niin ei voinut olla.
+
+Hän lensi kuin siivillä taas takaisin, alas rappuja, alakertaan,
+asuintupaan. Kiiruusti avattuaan oven, näki hän isän.
+
+Hän istui etunojaisillaan avaamattoman pianon edessä, pää molempain
+käsien nojalla, ja makasi. Hänen vieressään pianolla oli kynttilä
+sammumaisillaan. Hän ei kuullut Roosan tuloa; Roosan täytyi, häntä
+herättääkseen, laskea kätensä hänen olkapäälleen ja sanoa hiljaa hänen
+nimensä.
+
+Vanhus kohotti päänsä. Roosa näki hänen poskillaan jälkiä äsken
+itketyistä kyynelistä.
+
+"Mitä nyt, Roosa?" kysyi hän aivan muinaisella, lempeällä äänellään.
+
+Uni oli hetkeksi poistanut nykyisyyden; mutta nykyisyys ei antanut
+ryöstää oikeuksiaan. Huone oli paljon valoisampi kuin Roosan kädessä
+olevasta kynttilästä saattoi olla. Vanha maanviljelijä tiesi ikkunaan
+päin kääntymättäkin hovinsa olevan tulessa.
+
+Samalla kuului jo kylän kadultakin hätähuuto ja yövartijain torvien
+puhallukset.
+
+Valkean vaara ja vartijan huuto näyttivät vanhukselle tuottavan hänen
+paraat voimansa takaisin. "Jää sinä huoneisin, Roosa", sanoi hän, "sinä
+et voi ulkona kuitenkaan mitään auttaa, Pane tavarasi kokoon;
+hopeakalut, koristukset ja mitä muuta et mielelläsi tahdo jättää tulen
+uhriksi, ja sitten mene minun kammariini; tässä ovat kirjoituspöytäni
+avaimet; laatikossa vasemmalla puolen -- tiedäthän -- ovat tärkeät
+paperini. Ja nyt, työhön!"
+
+Turhaan koetti Roosa pidättää häntä.
+
+"Pitääkö minun seista rauhassa ja katsoa, miten isieni talo palaa pääni
+päällä?" sanoi hän malttamattomana, samalla kun hän, niin nopeasti että
+Roosa pelästyi, veti ylleen päällysnutun, jonka hän aina jätti
+esihuoneesen, ja pani vieressä olevan lakin harmaille hiuksilleen.
+"Pitääkö minun muihin kunnianimiini saada ehkä vielä lisäksi:
+murhapolttaja?"
+
+Näin sanoen kiiruhti hän ulos.
+
+Vanha Wengel tuli hänelle pehtorinasunnostaan vastaan. Vartijan torvi
+kuului jo kauempaa. Jo kolkutettiin ulkoapäin porttiakin, josta,
+Wengelin se avattua, tuli joukko sillä välin kokoontuneita ihmisiä.
+
+"Hyvää iltaa, naapurit", sanoi herra von Weissenbach kohottaen
+lakkiaan, "minä kiitän teitä jo edeltäkäsin hyvästä avustanne. Niin, se
+on oikein; portti ihan selälleen, ja kaikki miehet riviin ojalle asti,
+vettä on siinä nyt kylläksi!"
+
+Niin läksi vanhus, ja ihmiset tekivät, miten heitä käskettiin,
+mielellään, mikä kyllin selvästi osoitti, mitä kunnioitusta "armollinen
+herra" heissä yhä vielä vaikutti. Ei kukaan uskaltanut olla seuraamatta
+hänen käskyjänsä, eipä edes niitä vastustaakaan, ja kun muutamia
+minuuttia myöhemmin kylän kaksi ruiskua hovin pihaan saapuivat, asettui
+ruiskumestarikin, jota koko kylä pelkäsi hänen rikkautensa ja
+röyhkeytensä vuoksi, armollisen herran käskettäväksi, niinkuin se olisi
+ollut aivan itseselvä asia.
+
+Ja tosiaankin saattoivat ihmiset huoletta tehdä niin. Ei kukaan olisi
+osannut suuremmalla tarkkuudella ryhtyä tarpeellisiin varokeinoihin
+kuin herra von Weissenbach. Voimakkaana ja vakavana astui hän kuin
+nuorukainen joukon seassa, milloin tänne, milloin tuonne seisattuen,
+huutaen ja kehoittaen äänellä, jonka heleä kaiku kuului kohinan ja
+rätinänkin yli.
+
+Mutta tulen ja myrskyn yhdistynyttä vimmaa ei näyttänyt mikään
+ihmisvoima jaksavan pidättää. Alussa oli liekki pyrkinyt palavan ladon
+katon ylitse asuin-kartanoon, mutta jo muutaman minuutin perästä
+kääntyi tuuli ja ajoi pyöriskelevät kipunajoukot muiden piharakennusten
+katoille. Täällä lehahti liekki ja tuolla ja tuolla, sammuen ja taas
+syttyen, ensin punaisena kielenä, sitten keltaisena roihuna kuin
+uunista äkisti lieskahtaen; väliin hypäten jonkun huoneen yli ja kohta
+sitte jääneen tieronkin polttaen; kuten peto, joka laumassa raatelee.
+Kohta oli koko hovi tulessa, paitsi varsinaista asuinkartanoa; ladot,
+tallit, pehtorin huoneus olivat jo tulen omina; myrsky heitteli
+kokonaisia tulikeriä korkealle ilmaan suuria puiston puita kohti, jotka
+olivat aivan rakennusten tasalla, ja joista jo useampia oli tulessakin.
+Metelin seasta saattoi kuulla varisten tuskaisen raakkumisen; mutta
+liikuttavampaa oli katsella valkokyyhkysiä, jotka olivat päässeet
+lakoistaan ja nyt sinne tänne savupilvessä lentelivät ja huienneina,
+hoipertelevina syöksyivät liekkeihin, ikäänkuin kuolemaa etsien.
+
+Myrsky oli niin voimakas ja tuli levisi niin nopeasti, että koko hovi
+näytti olevan yhtenä ainoana liekkinä, vaikka ladosta, mistä tuli oli
+alkanut, oli vasta pää tulessa. Herra von Weissenbach oli sentähden
+kääntänyt kaiken huomionsa toiselle puolelle, sitäkin huolettomammin,
+kun likeisistä kylistä oli tullut useampia ruiskuja ja asettunut ladon
+ja kylän väliselle kapealle tielle, joten tältä puolen ei ollut mitään
+pelättävää, jos vaan tuuli pysyi paikoillaan. Mutta juuri kuin oli
+huomattu muiden rakennusten joutuvan auttamattomasti tulen omiksi ja
+osa niistä jo oli hajonnut, kääntyikin tuuli. Silmänräpäyksessä oli
+lato, jonka ulkopää enää vaan vähän hehkui, ilmitulessa, ja liekit
+pyrkivät kattoa pitkin asuinkartanoon. Jos se sai tuleen, oli
+onnettomuus arvaamaton, sillä siitä käsin olisi tulella ollut esteetön
+tie läheisiin taloihin, ja silloin olisi se vapaasti levinnyt koko
+kylään. Asuinkartanon ja palavan ladon välillä oli noin viidenkymmenen
+jalan levyinen tyhjä paikka. Tähän kokoutui nyt ihmisten taistelu
+riehuvaa tulta vastaan. Yksi juuri äsken tullut ruisku asettui tähän ja
+juoksutti yhdessä kadulla olevien ruiskujen kanssa pitkää, paksua
+vesisädettään ladon päätyseinään ja katolle sekä samoin asuinkartanon
+katolle, joka jo paikoittain alkoi hehkua. Mutta siitä näytti vaan tuli
+saavan ikäänkuin uutta eläkettä. Vastustamattomasti levisi hehku
+kauemmaksi; jo hyppivät kirkkaat liekit ahnaasti seinän yli
+asuinkartanoa kohti.
+
+"Seinä on alasrevittävä", huusi yksi viimeisen ruiskun mukana tulleista
+miehistä. Hänellä näytti olevan käskyvalta toisten yli.
+
+"Ei kukaan enää uskalla mennä ylös", sanoi toinen.
+
+"Niinpä minä menen", sanoi ensiksi puhunut.
+
+Heti tuotiin pitkät tikapuut. Mies nousi ylös, hampaissaan hienonen
+nuora, jonka toiseen päähän oli vahvat rautavitjat solmittu. Hän
+viskasi nuoran yhden hirren ympäri; alhaalla olevat vetivät hänen
+käskystään; vitjat nousivat ja mies kiinitti niiden päässä olevan
+koukun hirteen. Tämä kaikki oli käynyt niin sukkelasti, että oli tuskin
+ehditty vitjojen toiseen päähän valjastaa vahvat hevoset, jotka olivat
+tuoneet viimeisen ruiskun ja vielä höyryten seisoivat hovin pihalla.
+Mutta vaikka tuli jo irroitteli hirsiä toisistaan ja liekit
+pehmittelivät saumoja, eivät nuo vahvat elukat kuitenkaan voineet
+voittaa vastustusta. Vielä pari hevosia! ja vielä pari! Hevoset
+vääntelivät ruoskimisesta, jolla niiden voimaa korkeimmalleen
+saatettiin; vitjat narisivat; hirsi, johon koukku oli kiinitetty, erosi
+liitteistään; sen perästä putosi suuri osa seinääkin alas. Mutta vielä
+oli kylläksi jälellä tuottamaan vaaraa. Ensimäinen, toivoakin paremmin
+onnistunut koe yllytti toiseen. Ja viivytteleminen oli vaarallista. Jos
+saatiin toinenkin puoli päätyä vielä revityksi, niin voivat ruiskut
+nähtävästi päästä tulen herroiksi, kun se silloin oli supistettu
+määrättyyn tilaan.
+
+Toistamiseen nostettiin tikapuut pystyyn, toistamiseen kiiruhtaa mies
+ylös, liekkien ympäröimänä, jotka pudonneista hirsistä hetkeksi vielä
+enemmän elatusta saaden korkealle hypähtelivät. Kuitenkin saa hän
+koukun kiinnittäneeksi valitsemaansa paikkaan. Tuskin oli tämä
+tapahtunut, kun alhaalla olevaiset, juurikuin olisivat äkkiään
+mielipuoliksi tulleet, rupeavat ajamaan hevosia, huolimatta miehestä,
+joka vielä horjuvilla tikapuilla ylhäällä riippuu.
+
+Nyt tulee juuri herra von Weissenbach, joka toisella puolen toimien nyt
+vasta on saanut kuulla asuinkartanon vaarasta. Hänen vanhat tarkat
+silmänsä näkevät kerrassaan koko tilan, ennen kaikkia miehen vaaran
+tikapuilla. Hän juoksee tikapuiden ja hevoisten väliin paukkuvain
+vitjojen alle, kädellään osoittaen miestä tuolla ylhäällä ja huutaen
+miehille alhaalla, jolta kuin mielettömät hevosia hakkaavat, pyytäen
+heitä odottamaan, kunnes toinen on pelastunut. Mutta liian myöhään.
+Roiskaen murtuvat hirret ja putoavat pihalle, ja niiden kanssa tikapuut
+sekä mies. Hirsiä putoilee herra von Weissenbachin ympärille, joka kuin
+ihmeen suojelemana jää eläväksi ja nyt kumartuu onnettoman yli, jonka
+kaatuneet tikapuut ovat viskanneet hänen jalkainsa eteen. Hän laskee
+polvilleen, ja nostaa verisen pään ylös, pyhkii hiukset pois
+musertuneelta otsalta. Toiset kiiruhtavat hänen luokseen ja ottavat
+pudonneen hänen sylistään. Herra von Weissenbach nousee ylös ja sanoo:
+"Hän on kreivi von Lengsfeld; viekää hänet heti huoneesen ja juoskaa
+hakemaan lääkäriä!"
+
+Sen saa hän vaan sanonneeksi. Sitten suhisee hänen korvissaan; mustaan
+yöhön peittyy kaikki, mitä hän näkee ympärillään, ja tainnoksissa putoo
+hän ympärillä seisovain käsiin. --
+
+Roosa oli täyttänyt isänsä käskyn levollisuudella, jota hän itsekin
+ihmetteli.
+
+Hänen ainoa surunsa oli, että isä voisi innossaan saada jonkun
+vahingon; mutta mitä voi hän tehdä? Isä ei saattanut jäädä pois
+taistelusta, joka ulkona riehui luonnon voimia vastaan hänen
+omaisuudestaan -- sen ymmärsi Roosa. Niinpä ei jäänyt hänelle muuta
+neuvoa kuin valmistautua pahintakin kestämään. Vanhan Wengelin ja piian
+avulla vei hän isänsä jo täytetyt kirstut alas etuhuoneesen, josta ne
+voitaisiin vaivatta viedä parempaan turvapaikkaan. Sitten meni hän
+omaan kammariinsa, otti mummolta lapsen, että hän voisi mennä
+asuntoonsa korjamaan omia tavaroitaan. Mutta siitä ei vanhus tahtonut
+kuulla puhuttavankaan. "Palakoon mitä hyvänsä", sanoi hän, "teidän
+talossanne koottuja ne ovat, niinpä palatkootkin teidän talonne kanssa.
+Täällä on minun paikkani, ken tietää, mitä tapahtuu".
+
+Roosan täytyi myöntyä vanhuksen tahtoon, joka oli yhtä innokas
+neitisensä palveluksessa kuin huolimaton omassaan, ja oli jo ennen
+Roosan palaamista koonnut hänen vaatteensa, vähäiset koristeensa ja
+mitä muuta arvokkaampaa oli. Kaikki huomasi Roosa jo tehdyksi. Lapsen
+oli vanhus, ettei mitään viivytystä sattuisi, ottanut vuoteesta,
+käärinyt viittaan, ja kanteli sitä nyt monenmoisesti hyräillen
+edestakaisin huoneessa. Roosa astui ikkunan eteen tarkastaakseen palon
+levenemistä.
+
+Kartanon ja palavan ladon välisen paikan täytti päiväkirkas valo. Nyt
+juuri valjastettiin hevosta toista kertaa vitjojen eteen. Roosa ei
+tiennyt ensin, mitä se merkitsisi, kunnes hän, silmällään seuraten
+vitjoja, huomasi miehen, joka riippui palavan päätyseinän vieressä
+korkeilla tikapuilla. Kauhistus väristytti häntä. Matka oli liian pitkä
+hänen voidakseen tarkoin tuntea miehen muodon; mutta mitä hän siitä
+näki, ja erittäinkin vartalo, joka näkyikin sangen selvästi
+kirkasliekkistä pohjaa vasten, täyttivät hänen sielunsa peloittavalla
+aavistuksella. Hän seisoo kädet ristissä, silmät suorastaan julmaan
+näkyyn tuijottavina, voimatta liikahtaa tai edes äännähtääkään. Silloin
+näkee hän tikapuiden kaatuvan ylenpäin, näkee miehen heilahtaen
+syöksyvän alas; -- hän kiljahtaa raivoisasti, rientää niin nopeasti,
+kuin jalkansa kantavat, ulos huoneesta, käytävän yli, rappuja alas.
+Juurikuin hän saapuu alimmalle portaalle, kannetaan kahta hengetöntä
+ruumista esitupaan ja lasketaan ne siinä oleville matkakirstuille, joko
+hetkisen levähtääkseen tai kun ei tiedetä, mihin heidät olisi vietävä.
+Roosa syöksee esiin. Aavistuksessaan ei hän ole pettynyt. Tuossa on
+kreivi! ja -- pyhä Jumala! -- isä, kuollon kalveana, jääkylmänä, silmät
+puoleksi sulkeuneina -- kuollut.
+
+Roosa seisoo kuin salaman tapaamana. Sitten käskee hän rauhallisella,
+kaiuttomalla äänellä viedä isän ja kreivin asuintuvan viereiseen
+kammariin, jossa hovin pitkä ja leveä sohva ainakin ensitarpeessa
+kelpasi vuoteeksi.
+
+
+
+
+XXII.
+
+
+Pilvisenä koitti aamu tämän kauhuyön perästä. Puoliyön jälkeen oli --
+ensi kerran tänä syksynä -- satanut lunta. Tuosta valkoisesta hunnusta
+kohosivat kaksin verroin kamalina mustat savuavat rauniot. Hovi oli
+kokonaan rauennut poroksi; jokainen piti puoli ihmeenä, että
+asuinkartano oli jäänyt vahingoittumatta, ellei muutamia pilkkuja
+katolla ja seinissä sekä muutamia särkyneitä ruutuja lukuun oteta. Ei
+enää ollut mikään salaisuus, miten tuli oli alkanut. Että se oli
+sytytetty, siitä oltiin jo yöllä yksimieliset, ja nyt tiedettiin jo sen
+tekijäkin. Hovin yläpuolelta, hovin syvästä ja lakkaamattomain sateiden
+vuoksi nyt tavallisuuttakin vesirikkaammasta ojasta, joka juoksi
+puiston ja ketojen välitse ja maantien toisella puolen laski
+Weissenbachiin, löydettiin eilisillasta saakka jo kaivatun Punaisen
+Hirven isännän ruumis. Hän oli viime aikoina monistellen sanonut
+"tahtovansa vielä kostaa armolliselle herralle hänen ylpeytensä". Vielä
+eilispäivänä oli hän juovuksissaan paljon pahempiakin uhkauksia
+puhunut. Hänen taskustaan löydettiin sitten vielä, tarpeettomasti
+kyllä, useampia täysiä tulitikkuloutia sekä rikkilankaa ja tulukset.
+Varmaankin tahtoi hän työnsä tehtyään ja hovin taa hiivittyään hypätä
+ojan yli, siten päästäkseen vapaasti toiselta puolelta kylään
+palaamaan; mutta olikin luiskahtanut taikka hypännyt liian vähän eikä
+sitten juovuksissaan voinut nousta ylös. Toiset arvelivat hänen
+tahallaan lopettaneen elämänsä; jonka hän rappioisten asiainsa vuoksi
+kuitenkin olisi saanut viettää velkavankeudessa.
+
+Suurempaa tai ainakin sydämmellisempää osanottoa herätti herra von
+Weissenbachin ja kreivi von Lengsfeldin kohtalo. Saatiin kuulla heidän
+molempain vielä elävän, vaan olevan hengen vaarassa; kreivi oli
+kokonaan musertunut ja vanha herra raivosi kovassa kuumeessa. Suuresti
+surkuteltiin neiti Roosa raukkaa, joka oli hyväsydämmisyydessään
+ottanut juuri onnettomuuden päivänä Anna vainajan lapsen vielä
+vastuksikseen, ja hänen täytyi nyt nähdä silmäinsä eteen isänsä ja
+sulhasensa kuolevan. Että kreivi oli neiti Roosan sulhanen, se tieto
+oli yht'äkkiä levinnyt ympäri kylän. Kuka sen oli pannut alkuun, ei
+tiedetty, mutta muutamat sanoivat niin puhutun ensin Lengsfeldissä;
+pastori oli siellä muka sanonut: mahdotonta se ei olisi.
+
+Roosan itsensäkin korville saapui siitä maine. Kylän naiset, jotka
+todellisesta osanottavaisuudesta -- sillä Roosaa rakastivat sekä vanhat
+että nuoret -- tai ehkä uteliaisuudestakin, saadakseen siten muka
+tietää, miten hovissa jaksettiin, tarjoilivat apuansa, kyselivät sulhon
+vointia. Roosa ei sitä vastustanut; hänestä oli yhdentekevää, mitä
+ihmiset sanoivat. Hän kiitti ystävällisesti tarjotusta avusta, mutta
+sanoi hyvin tulevansa toimeen omine palvelijoineen.
+
+Kaikista suurin ja tärkein apu oli tänä onnettomuuden aikana vanhasta
+oivallisesta kylän lääkäristä. Hän oli ollut matkalla ja jo palaamassa
+Weissenbachiin, kun hän näki tulen, joka hänen laskunsa mukaan oli
+hovissa. Heti oli hän käskenyt kuskin ajamaan niin nopeasti kuin
+suinkin voi, ja niin oli hän pari minuuttia onnettomuuden perästä
+noussut hovin portin edessä vaunuistaan. Kun nyt ladon kaaduttua
+luultiin päästävän tulesta voitolle, voitiin vaaratta jättää sairaat
+asuinkartanoon; huomattiinpa vielä heti jo ensi tarkastuksessa, ettei
+kreiviä enää saattaisikaan muuttaa. Veren vuoto useammista haavoista
+päästä oli ollut liian runsas. Kumminkaan eivät nämä eikä vasemman
+solisluun taittuminen ynnä moni muu kova kolaus näyttäneet kokeneesta
+lääkäristä niin vaarallisilta kuin täräys, jonka aivot olivat
+kärsineet. Silmänräpäyksessä ei voitu mitään päättäväistä sanoa.
+
+Tuskinpa oli vähemmän huolettava vanhan herran tila. Vaikka
+tenhottomuus, johon hän ruumiin ponnistuksista ja niiden liikutuksista
+perin uupuneena oli vaipunut, poistui, ei hän kumminkaan tullut
+tuntoihinsa. Hänet oli lääkärin käskystä kannettu ylös omaan
+huoneesensa ja pantu vuoteelle sill'aikaa kun kreivin haavoja
+sidottiin. Siten oli tehty, mitä ensi hetkellä voitiin. Sillä välin
+ratsasti kreivin ratsupalvelija noutamaan kaupungista muutamia
+lääkkeitä, joita ei sattunut olemaan lääkärin kotivarastossa, ja
+kutsumaan toista lääkäriä.
+
+Vielä ennen päivän tuloa saapui pääkaupungista lääkäri, hovineuvos ja
+Weissenbachien kotilääkäri, milloin he kaupungissa oleskelivat. Hän
+neuvotteli pitkän aikaa virkaveljensä kanssa, sanoi sitte Roosaa
+kiitellen olevansa aivan tyytyväinen hänen toimiinsa; herra von
+Weissenbachille samoin kuin kreivillekin olevan kyllä vaaran tarjona,
+mutta kumminkin toivovansa parasta ja kaikissakin tapauksissa tulevansa
+vielä päivän kuluessa, jos toinen tai toinen huononisi. Hän kysyi,
+oliko neiti von Weissenbachilla mitään asiaa kuninkaallisille
+korkeuksille, jotka varmaankin osanottavaisesti surevat sattunutta
+onnettomuutta.
+
+Roosalla ei ollut mitään asiaa kuninkaallisille.
+
+Hiljainen, pahintakin kestävä rohkeus täytti nuoren tyttösen sielun
+juurikuin jumalallisella tulella. Kyynelettömin silmin, kalveana, mutta
+muuten näennäisesti rauhallisena jakoi hän käskyjään hiljaisella,
+selvällä äänellä tai toimitti sukkelasti ja varovaisesti lääkärin
+määräyksiä. Naisellista heikkoutta ja neuvottomuutta nimeksikään
+osoittamatta auttoi hän häntä ensi hetkinä, jolloin hän juuri apua
+tarvitsikin. Tuo kunnon mies, joka pahimmissakin tiloissa osasi laskea
+leikkiä, nimitti häntä herra apulaiseksi ja sanoi Aeskulapiuksen
+[muinaisten Kreikkalaisten lääkärijumala] hänessä kadottaneen
+erinomaisen oppilaan. Olipa Roosalla aikaa vielä käydä katsomassa
+kasvattiansakin, joka nyt uskollisen piian vartioimana makasi, kun
+Wengelmummo ja Roosa pitivät sairaista huolta.
+
+Hyvätahtoinen lääkäri jäi koko yöksi sairaiden luo ja läksi vasta aamun
+koitteessa kotiinsa saadakseen muutamiksi hetkiksi lepoa, jota hän
+kovin tarvitsikin. Hän koetti saada Roosaa samoin käymään levolle,
+koska muka Wengelmummo ja kreivin palvelija (ymmärtäväinen ja
+luotettava, Lengsfeldistä kutsuttu mies) kuitenkin kylliksi pitivät
+huolta sairaista; mutta Roosa sanoi olevansa vielä kyllin voimakas ja
+tahtovansa odottaa, kunnes hänen vuoronsa tulisi.
+
+Niinpä pysyi hän valveilla, ja istuen milloin isän milloin kreivin
+vuoteen vieressä näki aamun hämärtyvän. Wengelmummo vanhan herran luona
+ja palvelija kreivin kammarissa torkkuivat istuimillaan; mutta Roosasta
+tuntui, kuin täytyisi hänen valvoa, kunnes päätös kaikesta saataisiin,
+sitten vaipuakseen rakastettujensa kanssa ikuiseen uneen. Hänellä ei
+ollut mitään toivoa heidän parantumisestaan; monestipa tunsi hän sitä
+tuskin haluavansakaan. Eihän hänen elämänsä harhasokkelosta ollut
+kumminkaan muuta tietä kuin kuolema. Ja pitikö hänen jäädä eloon,
+haudata isä ja puoliso -- ja elää edelleen juurikuin ei mitään olisi
+tapahtunut, ikäänkuin olisi vaan pari kelloa seisattunut? Tämä ajatus
+näytti hänestä pelkurimaiselta, häpeälliseltä, vahvan sielun arvoa
+alentavalta.
+
+Mitä voi isä itse paremmin toivoa kuin kuolla nyt, ennen murhenäytelmän
+viimeisen näytöksen alkamista? Roosa vapisi ajatellessaan, että isää,
+hänen herätessään tunnottomuudestansa, saattaisi tosiaankin odottaa
+vangitsemiskäsky, jota hän jo niin kauan oli pelännyt.
+
+Olisikohan kreivistä kuolema nyt hyvin tuskallinen? Hän oli alkanut
+tänä aamuna hourailla ja Roosaa tuntematta sekä hänen nimeään
+mainitsematta lakkaamatta vaan puhellut hänestä ja hänen kanssaan; oli
+nimitellyt häntä, jonka kuva liihoitteli hänen ajatuksissaan,
+suloisimmilla rakkauden imarrusnimillä ja kerran toisensa perästä
+vakuuttanut rakastavansa häntä, vaikka hän piinaisi häntä vielä
+kovemmillakin kivuilla; ja sitten oli hän taas itkien kysynyt, miksi
+hän niin runteli hänen päätänsä, kun oli jo hänen sydämmensä
+musertanut? Roosa oli silloin pannut kätensä hänen kuumeiselle
+otsalleen ja siitä oli hän heti rauhoittunut.
+
+Niin kului pitkä, pitkä yö.
+
+Aamu tuli ja parin tunnin perästä hyvä lääkärikin. Hän huomasi
+sairaiden tilan paremmaksi kuin oli toivonutkaan. "Herra apulainen" oli
+ihmeitä tehnyt; hänessä voisi itse Aeskulapiuskin oppia. Sitten suuteli
+hän tyttösen kättä ja pyysi ystävällisellä vakavuudella häntä
+tottelemaan lääkärin toiveita ja neuvoa ja menemään levolle. Hänellä
+oli muka, mikäli hän tiesi, muutamia tuntia aikaa ja hän tahtoi itse
+niin kauan pitää ylitarkastajan virkaa.
+
+Roosan mentyä huoneesensa, varustausi lääkäri vielä kerran tutkimaan
+kreivin tilaa. Se oli noiden monien loukkauksien vuoksi sangen
+vaivaloinen tehtävä, ja lääkäri toimitti sen suurella huolellisuudella
+ja ankarimmalla rehellisyydellä. Mutta mitä pitemmälle hän ehti, sitä
+tyytyväisemmäksi kävi hänen alussa epäilevä muotonsa; vihdoin
+tutkisteli hän keuhkoja ja sydäntä; taputti sitten mieltymyksellä
+korkeaa, leveää rintaa, pani työnsä lopuksi nuuskaa ja murisi
+itsekseen: "tällä kertaa olemme siis vielä sillä lailla päässeet; mutta
+tosiaan olisikin vahinko ja suru semmoista oivallista paria. Kunpahan
+vaan saisimme vanhan herran yhtä pitkälle! Hän koettaa parastansa meitä
+vastaan, se on selvää, ennakkoluuloisuudesta, valtiollisesta kiihkosta
+ja mustasukkaisuudesta; enimmän mustasukkaisuudesta. Ei tahtoisi antaa
+pois tyttöä; uskon sen; vaikeaksi kävisi minullekin, jos isä olisin. Ei
+ole ollut lapsia ikäpäivinäni; onkin viisainta; ei siitä kuitenkaan
+olisi mitään hyötyä".
+
+Jo aikaisin aamupuolella, vielä Roosan maatessa, ajoi lääkärin suureksi
+ihmeeksi hovineuvos jo taaskin pihaan aivan lumipuhtaana, sileänä,
+kohteliaana! kuten ainakin, ellei vielä kohteliaampana. Hän oli tullut
+kuninkaallisten korkeuksien erityisestä käskystä; heidän puheillaan oli
+hän tänään ollut tavattoman varhain ja oli tavannut heidät hyvin
+säikähtyneinä Weissenbachissa tapahtuneesta onnettomuudesta, jonka he
+jo olivat saaneet kuulla. Herttuatar oli kohta mennyt työhuoneesensa
+kirjoittamaan neidille; kammarihusaari kyllä kohta saapuu kirjeen
+kanssa. Kreivinkin kohtalo koskee heihin erittäin likeisesti, kun he
+eivät mielellään voisi tähän aikaan tulla toimeen valtiollisetta
+neuvonantajattaan.
+
+Lääkäri oli kovin ihmeissään tästä virkaveljensä viimeisestä
+ilmoituksesta. Hän itse oli kunniallinen kansavaltalainen, vaikk'ei
+juuri mikään teräväjärkinen valtioviisas. Mikäli hän tiesi, oli
+vastapuolueen taistelu ministeristöä vastaan vielä yhtä kiivas kuin
+ennenkin. Hän sai nyt kuulla, että kreivi, ministeristön eilisaamuna
+pyydettyä ja saatua virkaeronsa, oli saanut toimekseen muodostaa
+uusi ministeristö; että hän itse oli kyllä puolestaan luopunut
+tästä kunniasta, mutta oli kuitenkin innokkaasti auttanut sen
+toimeensaamista, kunnes hän eilen perästä puolen päivän oli
+lähtenyt kaupungista, levähtääkseen muutamia päiviä maatiloillaan.
+Kuninkaalliset korkeudet surkuttelevat kreivin onnettomuutta sitäkin
+enemmän, kun hän, vaikka vastapuoluelainen, olisi aatelisherrana ollut
+sangen sopiva välittäjäksi hovin ja uuden porvariministeristön välillä.
+Muuten tahtoi hän (hovineuvos) vielä sivumennen mainita, että
+herttuatar oli muun muassa sanonut olevansa hyvin pahoillaan loruista,
+joita ihmiset puhuvat herra von Weissenbachin mahdollisesti
+tapahtuvasta vangitsemisesta, ja ilolla voivansa vakuuttaa, ettei
+asiassa ole vähintäkään perää.
+
+Niin puheli hovineuvos, hymyili, näytteli valkeita hampaitaan, ojensi
+virkaveljelleen pehmeän, hyvin hoidetun kätensä, nousi vaunuihinsa,
+kääriytyi peitteihinsä ja läksi. Hyväluontoinen lääkäri malttoi tuskin
+odottaa Roosan heräämistä, voidakseen hänelle kertoa nämä sangen
+tärkeät tiedot. Kummastuksekseen huomasi hän, neljännestunnin kuluttua
+tavatessaan Roosan, hänen jo tietävän kaikki. Kirjeessä, joka tänä
+aamuna varhain oli tullut kaupungista, mutta kiireessä jäänyt tähän
+saakka avaamatta ja lukematta, oli asianajaja muutamilla riveillä
+kertonut tärkeimmät seikat ja erittäin maininnut, ettei herra von
+Weissenbachia millään tavoin hätyytettäisi. Asianajaja sanoi ilolla
+voivansa herra von Weissenbachille ilmoittaa, että tämä aavistamattoman
+onnellinen käännös sekä yleensä valtioseikoissa että erittäin
+pankkijutussa oli kaikkien mielestä luettava kreivi Lengsfeldin
+ansioksi, joka, kuten hän oli kuullut, on sangen hyvä ystävä herra von
+Weissenbachin kanssa.
+
+Kreivi oli siis jo eilen illalla tiennyt kaikki; miksi oli hän ollut
+vaiti? Tahtoiko hän karttaa Roosan kiitosta? toimittaa asiansa yksin?
+liianko ylpeä ottamaan avukseen mitään tunnetta, joka ei koskenut häntä
+itseään?
+
+Roosa pelästyi huomatessaan taas uudestaan miehen ylpeyden itsekkään
+jäykkyyden; kuinka oli yhdistys, sovinto mahdollinen niin
+taipumattomien kesken?
+
+Mutta nyt oli kysymys rakastettujen elämästä tai kuolemasta. Kreivi
+raivosi haavakuumeessa ja isä makasi puoliavoimin silmin, äänettömänä,
+melkeinpä liikkumattomanakin vuoteellaan, kuten näytti, aivan
+huomaamatta mitään, mitä hänen ympärillään tapahtui.
+
+Kuitenkin olivat hänen aivonsa liiaksikin työssä. Herättyään
+tunnottomuuden syvästä yöstä, oli hän ensin kuin tyhjästä ilmasta
+kuullut äänen yhtämittaa vaan sanovan: "älä tee sitä, älä tee sitä,
+minun tähteni, itsesi tähden, älä tee!" Hän mietti ja mietti, mitä
+hänen ei pitäisi tehdä. Hän ei päässyt sen perille, vaikka hän hyvin
+tiesi, että se, mitä hänen ei pitänyt tehdä, oli sangen tärkeätä ja
+suuren edesvastuun alaista. Sitten kysyi hän itseltään: kukahan sitä
+vaan aina sanookin? Milloin oli se Roosan ääni, milloin sanoi sitä
+kreivin Roosalle lahjoittama kello, joka seisoi hänen vuoteensa
+vastapäätä pesukaapin päällä. Ei ollut mahdollista päättää, oliko se
+Roosa vai kelloko, joka siinä, sekunniksikaan taukoamatta, sanoi: "älä
+tee sitä, älä tee sitä, minun tähteni, itsesi tähden, älä tee!"
+
+Sitten oli hän jo mielestään tehnyt sen, mitä ääni kielsi häntä
+tekemästä; hän oli mielestään jo kadottanut Roosansa; ja silloin olisi
+hän lakkaamatta itkenyt; mutta hänellä ei ollut enää silmiä, vaan kaksi
+kuumaa kuulaa, jotka hän oli ampunut päähänsä harmista ja surusta, kun
+oli ajanut luotaan Roosansa. Hän ei voinut itkeä, vaikka rintaansa
+hirveästi ahdisti ja hän Jumalalta rukoili kyyneliä. Ääni ei nyt enää
+sanonutkaan: älä tee sitä, älä tee sitä, vaan: paha isä, paha isä!
+Selvimmin ja kovimmin sanoi sen kello; kun Roosa sen sanoi, kuuli hän
+aina: rakas isä, rakas isä! ja se rauhoittikin häntä vähäsen. Sillä
+koska Roosa hänelle puhui, niin eihän hän silloin vielä ollut häntä
+jättänyt, ja kun hän ei vielä ollut häntä jättänyt, niin voihan vielä
+kaikki käydä hyvin.
+
+Mikä voi käydä hyvin?
+
+Kreivilläkin oli siinä tehtävä; mutta mikä? Kello tiesi sen vallan
+hyvin, vaan ei sanonut. Aina kun hän tuli tähän kysymykseen, sanoi se
+ihan selvästi: tik-tak, tik-tak; ja aina vaan: tik-tak, tik-tak,
+tik-tak, niin että nuo tuliset kuulat päässä polttivat kuin hehkuvat
+hiilet.
+
+Tyhmä kello tyhmine tikutuksineen! Niin! Jospa kreivi ei olisi kuollut!
+Vaan olihan hän itse nähnyt hänet kuolleena jalkainsa edessä; hän ei
+kyllä tiennyt missä tai milloin; mutta se oli päivän selvä asia, että
+kreivi oli kuollut; vai eikö hän sitte ollut?
+
+Hän lienee lausunut tämän kovasti, sillä ääni -- ei kellon, vaan Roosan
+-- sanoi: "ei, rakas isä, ei hän ole kuollut".
+
+Kummallista! miten selvään hän kuitenkin uneksi! Hän oli nähnyt Roosan
+kasvot aivan silmäinsä edessä ja tuntenut hänen huultensa suutelon. Ja
+siinä oli häneltä tipahtanut pari kyyneltä silmistä hänen otsalleen
+juuri siihen, missä nuo tuliset kuulat olivat, jotka hänelle niin
+kauheita tuskia tuottivat. Kyynelistä olivat kuulat vähäsen jäähtyneet;
+se teki niin hyvää. Jospa lääkäri nyt tahtoisi ottaa ne pois, niin ei
+se varmaankaan olisi hyvin vaikeata.
+
+Missä oli sitte kreivi, jos hän ei ollut kuollut?
+
+"Tässä talossa, alhaalla asuintuvan viereisessä huoneessa".
+
+Näitä sanoja ei puhunut Roosa, vaan Wengelmummo. Miten voisikaan Roosa
+puhella hänen kanssaan, kun hän oli alhaalla kreivin luona. Mistä asti
+ovat he olleet naimisissa toistensa kanssa? -- "Ei vielä nytkään!" --
+Mitä vielä, miksi sanoa tuommoista valhetta vanhalle miehelle? Kuulat
+hänen päässään olivat hänelle tuottaneet paljon enemmän tuskaa kuin
+ajatus, että kreivi ja Roosa olivat mies ja vaimo; kerranhan Roosan
+kuitenkin oli mentävä naimisiin, ja hyväpä olikin, että lääkäri otti
+häneltä kuulat päästä ja hän siitä kuoli.
+
+Neljästoista päivä tuon onnettoman yön perästä oli käsissä. Lääkäri oli
+sanonut Roosalle, että käännös oli tapahtuva isän sairaudessa, ja että
+hän joko heräisi syvästä unesta, joka jo oli kestänyt neljäkolmatta
+tuntia, tai nukkuisi edelleen kuollon uneen.
+
+"Minä puhun teille, rakas neiti", sanoi lääkäri, "niin suoraan, että
+tämmöisissä tapauksissa valitettavasti harvoille miehillekään voi niin
+puhua; mutta teillä onkin enemmän ymmärrystä ja rohkeutta, kuin mitä
+minä puolestani useimmissa miehissä olen huomannut. Antakaa vielä
+kerran minulle kätenne".
+
+"Te olette oivallinen tyttö", jatkoi hän. "Te voisitte saada
+pahimmankin ihmisvihaajan taas uskomaan ihmisissä vielä olevan
+ihmisyyttä. Sallikoon taivas teidän kerran tulla niin onnelliseksi,
+kuin te jalo ja hyvä olette!"
+
+Roosan silmät täyttyivät kyynelillä. Hän ei ollut koko tänä aikana
+vielä kertaakaan itkenyt, mutta tämän kunnon miehen koristelemattomasta
+osanottavaisuudesta näki hän omat kärsimisensä kuin peilistä.
+
+"Rohkeutta, rohkeutta, pikku urhoni", sanoi lääkäri, joka oli päätä
+pienempi kuin Roosa; "emme me vielä ole joutuneet tappiolle
+taistelussa; olemmepa jo puoleksi voitollakin, sillä hän tuolla
+alhaalla (he puhelivat nimittäin silloin Roosan kammarissa) on
+kuukauden perästä niin terve, että vaikka hänen täytyykin vielä
+kotvasen kantaa vasempaa kättään nauhassa, hän saa oikean kyllin
+vapaaksi, pitääkseen sillä erään nuoren naisen ainaiseksi kahleissaan.
+No, no, hyvä neitiseni, eihän teidän tarvitse siitä minuun suuttua;
+kreivi on kyllä pitänyt huolta siitä, että hänen lähellään olevat,
+joihin hän kaikeksi onneksi voi luottaa, ovat saaneet tiedon hänen
+sydämmensä tilasta, ja sitte, nähkääs! on asialla vakavampikin, sangen
+vakava puolensa, ja se se juuri onkin, josta nyt, teidän suosiollisella
+luvallanne, tahtoisin puhua. Minä olisin ollut hyvin välinpitämätön
+teidän olostanne ja elostanne, jos minulta olisi jäänyt huomaamatta,
+ettette te viime aikoina ole eläneet isänne kanssa tuossa kauniissa
+muinoisessa sopusoinnussa. Nyt saattaisi isänne kuolla tuntoihinsa
+tulematta. Silloin te ajattelisitte, että hän ei olisi rauhassa eronnut
+teistä, ja se levittäisi murheen hunnun koko teidän vastaiselle
+elämällenne. Minä tahtoisin jo nyt varoittaa teitä semmoisesta väärästä
+johtopäätöksestä. Tuommoiset sairaudet eivät useinkaan ole ainoastaan
+luonnon kokeita vahingollisten aineiden poistamiseksi ruumiista, vaan
+yhtä paljon ovat ne sielun ponnistuksia kadotetun muinoisen sopusoinnun
+takaisin voittamiseksi. Kuka taitaa sanoa, eikö isänne, taas elämään
+herättyään, muistele kaikkia, mikä häntä viime aikoina kiusasi, kuin
+pahaa unta? Kuolema elimellisellä (ruumiin) alalla on aina
+täydellisesti syihin perustuva; mutta sielun alalla on se monestikin
+ikäänkuin odottamaton tappion huomaaminen elämän päättämättömistä
+taskukirjoista, tappio, joka kääntää kaikki nurin. Ja nyt tulkaa, hyvä
+neitiseni! Minä toivon, kuten jo sanoin, parasta, mutta tämmöisissä
+tapauksissa tarvitsee valmistautua kestämään mitä hyvänsä".
+
+Lääkäri piti Roosaa kädestä heidän astuessaan pitkän käytävän läpi
+herra von Weissenbachin huoneesen. Wengelmummo nousi tuoliltaan vuoteen
+vierestä antaakseen tilaa lääkärille.
+
+Tämä koetteli sairaan valtasuonta, kosketteli hänen otsaansa ja
+rintaansa ja kääntyi sitte hymyillen Roosaan päin, joka oli
+tutkivaisesti tarkastellut hänen muotoansa.
+
+"Ellei käy aivan vastoin tieteen ja kokemuksen merkkiä", sanoi hän,
+"niin ei meillä ole enää mitään vaaraa".
+
+Roosa vaipui takaisin tuolilleen, jolla hän oli istunut, peitti
+käsillään kasvonsa ja itki hiljaa.
+
+Lääkäri nousi ylös, silitti hänen kaunista kiharatukkaansa ja sanoi:
+
+"No, no, pikku urhoni! pitäähän osata onneakin kestää!"
+
+
+
+
+XXIII.
+
+
+Hyväntahtoisen lääkärin ennustus, että isä, jos taudin käänne kävisi
+onnellisesti, olisi heräävä toisena miehenä, oli käynyt kummallisella
+tavalla toteen. Ken hänet näki paloyönä suorana seisomassa tai pitkin
+askelin kävelevän joukon keskellä ja jakelevan käskyjään selvällä,
+kovalla äänellä, olisi häntä tuskin enää tuntenut. Hänen harmaa
+tukkansa oli näinä muutamina viikkoina muuttunut lumivalkeaksi;
+hänen muotonsa oli kadottanut paljon entisestä tylyydestään ja
+ankaruudestaan; hänen äänensäkin oli saanut pehmeämmän soinnun. Ja kun
+hän nyt, pitkään nahkoitettuun nuttuun käärittynä, istui nojatuolissa
+uunin edessä, ei hänen vartalonsakaan näyttänyt läheskään niin
+muhkealta kuin ennen, päinvastoin monesti hyvinkin vanhentuneelta.
+
+Mutta hänen mielensä ei ollut enää kuten ennen kiihkoisten aaltojen
+ajelema; vihan juoni, joka ennen pienimmästäkin syystä paisui, oli nyt
+kuin kokonaan kadonnut hänen valkealta, korkealta otsaltaan; hänen
+luonteensa koko hyvyys ja lempeys ilmaantui niin, että kaikki, nekin,
+jotka eivät ennestään häntä tunteneet, sitä ihmettelivät, ja Roosa
+siitä monesti heltyi kyyneleihin.
+
+Hänen henkinen voimansa oli nopeasti uudistunut; näyttipä se liekki nyt
+vielä kirkkaammasti, loistavammasti palavan. Kumma kyllä, oli hänellä
+varsin vähän kysyttävää, sillä hän oli kaikissa sairautensa unelmissa
+ja hourimisissa luonteensa koko sitkeydellä säilyttänyt muiston
+todellisuudesta ja osannut aivan hyvin järjestellä toisten vastaukset
+hänen osittain hyvinkin kummallisessa muodossa lausuttuihin
+kysymyksiinsä. Uutta oli hänelle vaan ministeristön kukistuminen ja sen
+vaaran poistuminen, joka häntä viime aikoina oli uhannut. Kumminkin
+teki tämäkin häneen paljon pienemmän vaikutuksen, kuin Roosa oli
+luullut. "Minä olin valmis kestämään mitä hyvänsä; ja mitä
+ministeristöön tulee, niin jäähän paraskin asia tappiolle, kun sitä
+niin huonosti puolustetaan; saatikka sitte tämä, joka ei ollenkaan,
+kuten nyt hyvin huomaan, ollut moitteeton".
+
+Enimmän kaikista kummasteli Roosa, ettei isä ollenkaan halunnut nähdä
+ystäväänsä, pastoria, vaikka hän ennen sairauttansa näytti niin hyvin
+viihtyvän hänen seurassaan. Ja kun eräänä päivänä sanomalehdet
+kertoivat, että hänen korkea-arvoisuutensa Lengsfeldin pastori,
+viimeisen yleisen kirkolliskokouksen kuuluisa puhuja, oli kutsuttu
+asessoriksi suureen naapurivaltioon ja että hän oli kohta lähtevä
+uuteen toimeensa, sanoi isä hymyten: "toivoisinpa, Roosa, sen
+tapahtuneen kaksi vuotta sitte; minä olisin tosin silloin paljon
+vähemmän pelaellut korttia, mutta en olisi myöskään tarvinnut kärsiä
+sitä nöyryytystä, että semmoinen kerskaaja, niin älytön veijari sai
+minua niin kauan vetää nenästä. Hän imarteli minua ja aina vaan
+imarteli, ja minä vanha narri otin kaikki vaan todeksi. Sitten käänsi
+hän lehteä ja puhui minulle kuin avuttomalle kerjäläiselle. Eikä hän
+sinultakaan ansainnut mitään kiitosta, Roosa".
+
+Roosa ei katsonut sopivaksi puhua siitä sen enempää tai ollenkaan
+kertoa isälle viimeisestä kohtauksestaan pastorin kanssa.
+
+Aivan erinomaista ja kaikista, paitsi ehkä Roosasta, ihan
+selittämätöntä mieltymystä osoitti herra von Weissenbach vanhaan
+kelloon. Hetkikaudet saattoi hän istua nojatuolissaan uunin ja kellon
+välillä kuuntelemassa sen hiljaista käyntiä. "Kello on ajan edustaja",
+sanoi hän kerran Roosalle, "ja aika on meidän kaikkien opettaja. Minä
+olen tuon kellon raksutuksesta oppinut paljon enemmän kuin kaikista
+kirjoista koko elinaikanani -- tahtoisin kyllä, että olisin aikoinani
+lukenut enemmän --. Elämä ei ollut opettanut minulle viisautta eikä
+kärsivällisyyttä eikä edes sitäkään, että kullakin asialla on oma
+aikansa".
+
+Tästä puheli hän usein.
+
+"Me olisimme onnellisemmat, Roosa", sanoi hän kerran, "jos sitä emme
+koskaan unhottaisi. Se on toisin sanoin lausuttuna sama katoavaisuuden
+laki, jonka alaiset kaikki ja me kaikki olemme. Valtakunnat hajoavat,
+kansat katoavat, ihmissuvut pyörivät kuin puron laineet. Kaikki
+muuttuu. Ja kuitenkin, Roosa, on tässä ajan ja ilmiöiden
+vaihettelevaisuudessa yksi pysäyskohta; ankkuri, joka ei petä, valo,
+joka ei sammu -- se on rakkaus, Roosa. Minä olen koettanut kääntää
+sydäntäni sinusta -- onnistumatta; minä olen tahtonut kuolla, ja olen
+jäänyt eloon. Elää ja rakastaa sinua, hyvä, jalo lapseni -- minä näen
+nyt, minusta on se aivan sama asia".
+
+Valtiolliset seikat, joita hän ennen oli innolla seurannut, eivät häntä
+enää viehättäneet.
+
+"Niissähän minä olen kadottanut omaisuuteni, rauhani, tyytyväisyyteni",
+sanoi hän; "minä olen vanha mies, enkä enää siis voi tappiotani
+parantaa; minun täytyy hoitaa hyvästi sitä vähää, mitä minulla on
+jälellä. Minua ilahuttaa nyt enää ihmisissä vaan se, mikä heitä
+yhdistää ja aina taas kokoo: ihmisrakkaus, sydämmellinen ja uhraavainen
+osanottavaisuus. Kun sinä iltana naapurit tulvailivat pihaani ja
+auttoivat toinen toistaan ja kaikki minua kuin suuri veljesjoukko; kun
+näin, miten köyhät päiväpalkkalaiset, joilla ei ole mitään kadotettavaa
+laajassa Jumalan maailmassa ja joiden taas toisena aamuna varhain
+täytyi mennä kovaan, vähäpalkkaiseen työhön, miten he koko pitkän
+kylmän syksy-yön heiluttelivat kovettuneita käsiään, kuin tekisivät he
+työtä hengen edestä -- silloin vannoin minä siitä hetkestä saakka
+luopua kaikesta ylpeydestäni ja kopeudestani ja pitää ihmisiä
+ainoastaan veljinäni. Ei, Roosa, vie ne vaan pois, ne sanomalehdet!
+Ratkaiskoot he vaan asiansa keskenään; minä olen kyllin kauan huutanut:
+ristiin naulitkaa, ristiin naulitkaa! hosianna, hosianna! ja voin nyt
+palata itseeni ja antaa kirjavan, meluavan joukon kulkea omin teitään
+ohitseni".
+
+Kreivistä ei Roosa ollut näinä ensi päivinä puhunut. Hän oli
+mietiskellyt paljon, miten hän sopivimmin ilmoittaisi isälle, että
+kreivi jo viikkokausia oli ollut heillä ja vielä saisi viikkokausia
+viipyäkin kylmän, myrskyisen ilman vuoksi, joka teki hänelle lyhyenkin
+matkan mahdottomaksi. Miten ihastuikaan hän, kun isä eräänä aamuna
+sanoi: "olihan meillä ennen tapana puhella toisillemme, mitä me
+toimittelimme. Miksi et kerro, miten pikku kasvattisi kanssa tulet
+toimeen ja miten kreivi jaksaa?"
+
+Siitä päivästä saakka kyseli hän säännöllisesti kreivin vointia,
+toivotti hänelle nopeaa parantumista ja käski Roosan erittäin sanoa
+hänelle, että hän piti kunnianansa saada pitää talossaan vieraanansa
+sitä miestä, jonka uljasta rohkeutta hänen oli kiittäminen talonsa
+pelastuksesta.
+
+Kahdeksaan päivään astui nyt Roosa ensikerran kreivin huoneesen. Hän
+oli niin kauan, kuin oli välttämätöntä, hoitanut häntä ja valvonut
+hänen vieressään kuin apua tarvitsevan lähimmäisen, kuin rakastetun,
+jonka elämä oli hänestä omaansa kalliimpi. Hän olisi sydämmensä
+tunteisin nähden sittenkin, kun ensimäinen ja pahin vaara oli ohi,
+pitkittänyt hoitoansa; mutta isän tila vaati suurinta säästämistä ja
+teki siis sen mahdottomaksi. Täytyihän Roosan alusta pelätä, että isä
+inholla hylkäisi käden, joka samalla kreiviäkin hoiteli.
+
+Kreivi koetti Roosan tullessa kohota istualtaan nojatuoliltaan; mutta
+heikkoutensa oli niin suuri, että hän heti vaipui takaisin. Roosa
+kiiruhti hänen luokseen. Hän tarttui terveellä kädellään (vasen oli
+nauhassa kannettava) hänen käteensä, veti sen huulilleen ja painoi
+sitte silmiään vasten, joista valui kyyneliä.
+
+"Antakaa anteeksi tämä heikkouteni, Roosa", sanoi hän; "mutta minä olen
+teitä niin äärettömästi halunnut nähdä. Joka kerta kun kuulin keveän
+käyntinne ja rakkaan sulo äänenne, ajattelin minä: hän tulee, tulee
+luoksesi; mutta aina vaan petyin. Minä luulin: minä en teitä koskaan
+kiittäisi siitä, että te olette kuin hyvä enkelini vartioinut minua,
+kun tässä makasin auttamattomana kuin lapsi. Minä tiesin aivan hyvin,
+että te olitte luonani; kaikista tuskistani ja raivoistani huolimatta
+tunsin teidän suloisen läsnäolonne. Miksi olette hylänneet holhottinne?
+Mutta ei, Roosa, minä en tahdo moittia teitä ja uudestaan osoittaa
+olevani kiittämätön, itsekäs ja vaatelias. Olenhan minä teille
+suuressa, niin suuressa kiitollisuuden velassa".
+
+"Samoin kuin minä teille", sanoi Roosa.
+
+"Ei niin", vastasi kreivi, "minulla on nyt ollut kylläksi aikaa
+miettiä, ja minä tiedän tuskin, miten onkaan, mutta moni kohta näkyy
+minulle nyt aivan toisessa valossa. Ainoastaan te ette, te ainoa,
+ylevä, verraton, te itse. Minä rakastin teitä siitä hetkestä saakka,
+kun silmäni teidät ensikerran näkivät; nyt kunnioitan minä teitä. Te
+olette minulle opettanut oikean rakkauden, todellisen rakkauden, joka
+on kärsivällinen ja ystävällinen, joka ei hurjistu, ei vihastu, ei etsi
+ainoastaan omaa hyötyänsä. Olisinko minä, jos rakkauteni olisi ollut
+todellinen, voinut tuona viime iltana erota puoli suuttuneena teistä?
+Sydämmessäni sanoin teitä, joka olette itse rakkaus, ahdasmieliseksi,
+tunteettomaksi? Minä luuiin sitä joksikin suureksi ansioksi, että tein,
+mitä itse nimitin velvollisuudekseni. Ikäänkuin se ei olisi jokaisen
+tehtävä; ikäänkuin ollenkaan olisi mikään ansio tehdä velvollisuutensa,
+kun ei sen ohessa hyväksytä toisten velvollisuuksia. Minä en ole teidän
+velvollisuuksianne hyväksynyt. Minä en ymmärtänyt teidän voivan
+rakastaa minua ja kumminkin täytyvän tässä onnettomassa taistelussa
+jäädä isänne puolelle; minä en käsittänyt, että sellaisen sydämmen,
+kuin teidän, rakkausrikkautta on mitattava toisenlaisella mitalla tai
+ettei sitä ollenkaan taideta mitata, sillä se on ääretön. Minä olin
+mustasukkainen rakkaudesta, joka teidät kiinitti isäänne, samoin kuin
+minä olisin ollut armeliaisuudesta, joka teidät saattoi säälimään
+köyhää orpolasta. Minä olin hullu; nyt en enää ole; minä haluan vaan
+voivani osoittaa teille, etten se enää ole. Minulla ei ollut mitään
+toivoa saattavani koskaan astua isänne taloon. Nyt on se kumminkin
+tapahtunut vastoin hänen, vastoin minun tahtoani. Jos järkeni voisi
+ymmärtää, sanoisin, että korkeampi voima on meidät taas saattanut
+yhteen. Olipa miten olikin, korkeampi voima on, johon uskon koko
+sielustani, vaikka se ei olekaan kyllin suuri sitä käsittämään; se
+voima on rakkaus, joka teistä säteilee loppumattomana, rakkaus, jonka
+minä teissä näen kauneimmassa todellisuudessaan elävänä edessäni".
+
+Kreivi oli puhunut nämä viimeiset sanat liikutuksesta vapisevalla
+äänellä. Hän vaikeni hetkiseksi ja sanoi sitte hymyillen:
+
+"Minä olen näinä päivinä usein ajatellut erästä kohtausta elämässäni,
+josta minä harvoin puhun, koska se kuuluu sydämmeni kauneimpiin
+muistoihin, joita sopii näyttää ainoastaan rakkaimmille ystävilleen.
+Tottumuksesta en ole sitä pikkukertomusta maininnut teillekään, vaikka
+kyllä olisi sopinut. -- Minä olin eräällä metsästysretkellä
+tahtomattani ja tietämättäni kovimmalla tavalla loukannut erästä jaloa
+Maurilaista. Kuolema oli minulla varma, jos joutuisin hänen käsiinsä.
+Minä jouduin -- kuumetautisena. Matkalla erämaan läpi olin jo puoli
+päivää riippunut tunnottomana hevosen selässä. Iltasilla olivat
+matkatoverini neuvottomina, avuttomina jättäneet minut tuntemattoman
+Maurilaisen teltin eteen. Neljä viikkoa raivosin minä kuumeessa,
+uhraavaisella huolellisuudella hoidettuna, holhottuna jalopeuran
+luolassa, joka minut olisi musertanut, jos olisi vaan tavannut paljaan
+taivaan alla. Vasta parattuani ilmoittausi hän minulle eikä laskenut
+minua, ennenkuin oli lahjoittanut minulle paraimman hevosensa -- saman,
+jota te olette niin usein ihmetelleet, Roosa. -- Kaunis ja totuullinen
+on tuo Lessingin lause: 'kaikissa maissa on hyviä ihmisiä'. Ja, Roosa,
+minä luulen että niin ei voi sanoa ainoastaan kaikista maista, vaan
+kaikista säädyistä ja kaikista puolueistakin sekä uskonnollisista että
+valtiollisista. Taistelua ei voi välttää; mutta pitäisi pusertaa
+rehelliseksi tunnetun vastustajan kättä ennen taistelua ja ainakin
+taistelun jälkeen. Minä tahtoisin pusertaa isänne kättä, Roosa,
+ennenkuin jätän hänen talonsa".
+
+"Sen saattekin tehdä", sanoi Roosa ja toivon iloinen hymy leikitteli
+hänen suloisen suunsa ympärillä; "mutta ennenkuin lähdette meiltä,
+pitää teidän olla terve, ja että tulisitte terveeksi, on teidän oltava
+yksin. Lääkäri sanoo: 'yksinäisyys ja ikävä ovat paraat sairaan
+hoitajat'".
+
+Kynnykselle seisattui hän vielä kerran ja nyykäytti päätään
+jäähyväisiksi. Hänen lähdettyä huoneesta tuntui kreivistä taivas äkkiä
+pimentyvän.
+
+
+
+
+XXIV.
+
+
+Tästä päivästä alkoi Roosalle uusi, iloisten toiveiden aika. Ulkona
+ulvoi kylmä joulukuun tuuli ja lumisiukaleet tanssivat; vaan hänen
+sydämmessään oli kevät. Eivät mustat palorauniotkaan, jotka yhä vielä
+näkyivät valkoisen lumipeitteen alta, vaikka niitä oli paljon poiskin
+vedetty, eikä kartanon ympärille levinnyt kolkkouskaan voineet herättää
+hänessä katoavaisuuden ja kuolon ajatuksia. Kauniimpi maailma kuin tuo
+ulkona oleva muodostui hänen rinnassansa. Musiikki kaikui hänen
+korvissaan, hänen sydämmessään. Usein oli hän kuulevinaan juhlallisten
+sävelten jumalallisen äänen ilmoittavan ihmiselämän syvimpiä
+salaisuuksia; usein ja useammin leikittelevät suloiset säveleet hänen
+ympärillään, kaikki, kaikki vaan kertoen kirjavista kukista,
+kevätilmasta ja lämpimästä päiväpaisteesta. Ja päiväpaisteiseksi
+muuttui hänen kauttaan tuo synkkä kartano peitettyine ikkunoineen;
+vanha Wengelkin, jonka ei kukaan ollut vielä nähnyt nauravan, oli aivan
+kuin nuorentunut ja hän käveli nopeammin kuin koskaan ennen portaita
+ylös ja alas; hänen vaimonsa sanoi hänen hiljakseen laulelevan
+vaatteita puhdistellessaan. Se oli kuitenkin niin kummallista, ettei
+sitä kukaan tahtonut oikein uskoa.
+
+Niin, valoisaa oli vanhassa kartanossa, ja epäilemättä levisi tämä
+lempeä valo Roosasta. Kaikki tottelivat jo hänen katsettaankin. Mihin
+hän tuli, toi hän rauhaa ja iloa; ken vaan kuuli hänen soinnukkaan
+sydämmellisen äänensä, hengitti vapaammin ja keveämmin. Hän itse oli
+ehkä vähän kalveampi kuin ennen, ja siitä ehkä näyttivätkin hänen
+silmänsä vielä suuremmilta ja loistavammilta. "Te tulette joka päivä
+kauniimmaksi, neiti Roosa", sanoi vanha leikkikäs lääkäri, ja samaa
+ajatteli kreivikin, vaikka hän ei sitä sanonut, ja samaa arveli isäkin,
+seuraten häntä aina katseillaan, mihin hyvänsä hän huoneessa liikkui.
+Vaan kaunein oli hän aina pitäessään "lastansa" sylissään. Tuo pikku
+olento, sievine kasvoineen ja hänen ikäisekseen sangen ymmärtäväisine,
+sinisine silmineen, oli suuri ilo Roosalle ja alituisen, hyväluontoisen
+kiistan esine hänen ja Wengelmummon välillä, kun viimemainittu sanoi
+neidin kasvattavan lapsen pahatapaiseksi, kuten hän jo oli koko
+maailman kasvattanut. Roosa oli tuonut lapsen isälleen, ja tätä oli se
+kummallisesti liikuttanut; hän oli näyttänyt sitä kreivillekin, vaan
+kun tämä katseli paljon enemmän lapsen pitäjää kuin lasta, sanoi hän
+häntä tunnottomaksi raakalaiseksi.
+
+Kreivi saattoi jo suurella vaivalla kävellä ympäri huonetta, jopa mennä
+toisiinkin, ja hän puhui Roosalle, jota hän nyt näki joka päivä,
+useasti aikomuksestaan muuttaa Lengsfeldiin. Roosa liikahutti joka
+kerran olkapäitään sanoen, että kreivi kyllä sai vapaasti tehdä, mitä
+tahtoi, mutta lääkäri oli vielä tänään sanonut, ettei hän voinut
+vastata tämmöisessä ilmassa matkustamisen seurauksista, ja isä ihan
+selvästi toivoi nähdä kreiviä ennen poislähtöä, mutta ei nyt vielä
+voinut häntä ottaa vastaan, kun tunsi olevansa siksi vielä liian
+heikko.
+
+Kreivi kumarsi ja sanoi: "isänne toivo on minulle käsky". Eikä
+näyttänytkään olevan hänestä kovin vaikeata tämän käskyn täyttäminen.
+
+Niin saapui joulunaatto.
+
+Herra von Weissenbach oli monistellen muistuttanut Roosaa laittamaan
+toki tälläkin kertaa, kuten ennen, joulupuun asuintupaan. Wengel olikin
+Roosan käskystä hakannut kauneimman ja solakimman nuoren kuusen
+puistosta ja asettanut paikalleen, ja Roosa oli sen koristanut
+kirjavilla kukilla, omenilla, pähkinöillä, sokerileivillä ja
+kultapaperilla, mitä kauneimmin taisi. Lääkäri oli tavannut hänet tätä
+tekemästä ja sanonut veitikkamaisella tavallaan, että hän varsin hyvin
+tiesi, mitä joululahjaa Roosa toivoi; mutta mitä kummaa kreivi
+toivoikaan, sitä ei hän voinut kuolemakseen arvata. Roosa sanoi:
+"ehkäpä vielä juohtuu mieleenne; mutta vaikka ei juohtuisikaan, niin
+ette kuitenkaan saa jäädä tänne tulematta tänä iltana; isä pyytää sitä
+erittäin".
+
+Roosa sanoi tämän iloisimmalla äänellään; kumminkaan ei hän voinut
+hillitä jonkinmoista levottomuutta, joka kasvoi sikäli kun pimeys
+ulkona lisääntyi. Hän oli järjestellyt ne komeat lahjat, jotka kreivi
+oli määrännyt Wengelvanhuksille ja piialle sekä palvelijalleen, ja
+sovitellut omat yksinkertaiset antimensa; hän oli sytyttänyt kynttilät,
+ja kaikki loisti nyt juhlakoristuksessaan, ja hän oli yksin huoneessa
+-- silloin tuli hänen sydämmensä äkisti niin murheelliseksi, että hän
+heittäysi vanhaan nojatuoliin, jossa isällä oli ennen tapana istua, ja
+heltyi kyyneleihin.
+
+Kreivin kammarin oven liikkuminen saattoi hänet hypähtämään. Kreivi ja
+isä astuivat sisään käsikkäin ja heitä seurasi hyvä lääkäri kokonaan
+noiden molempain korkeain vartaloiden peitossa. Roosan koko ruumis
+vapisi; isän ylpeät silmät olivat kosteat; kreivi näytti sangen
+kalvealta, ja hillitsi ainoastaan vaivalla syvää liikutustaan. Roosa
+oli kyllä unelmissaan jo nähnyt molemmat rakastetut sovitettuina, olipa
+hän aavistanut, että joulu juuri oli tuova tämän sovinnon, mutta kun
+hän nyt isän sylistä laskeusi kreivin rinnoille, oli hänestä kuin ei
+olisikaan aavistanut mitään, ei tiennyt mitään tämän hetken
+värisyttävästä suloudesta. Lääkäri pyyhki silmiään, tempasi sitten
+pöydältä Roosan vierestä suuren hopeakellon, avasi oven ja soitti niin,
+että ne neljä, jotka sykkivin sydämmin istuivat kyökissä (Wengelmummo
+lapsi käsivarrellaan) luulivat vanhan kartanon nyt taaskin olevan
+tulessa. --
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kirkas talviyö on alkanut. Taivaalla loistavat ikuiset tähdet
+kummallisen kirkkaasti; hiljaisena lepää maa lumipeitossaan. Kylässä ei
+liiku ketään, ei mitään; vielä on kappale aikaa ensimäiseen kukon
+lauluun. Sieltä täältä kiiluu heikko valo matalista ikkunoista, muuten
+lumen ja tähtien valoa vaan.
+
+Hiljaisen kylän läpi kulkee vartija. Hän huutaa tuntia ja laulaa:
+
+    On jouluyö niin hiljainen
+    Nyt valvoo joukko enkelten,
+    Ei missään huolta, murhetta;
+    Nyt vartijaa ei tarvita.
+    Nyt rakkaus vaan loistaa
+    Ja kaiken pahan poistaa.
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Hovin Roosa, by Fr. Spielhagen
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK HOVIN ROOSA ***
+
+***** This file should be named 34631-8.txt or 34631-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        http://www.gutenberg.org/3/4/6/3/34631/
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+http://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+http://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at http://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit http://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including checks, online payments and credit card donations.
+To donate, please visit: http://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     http://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.