diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 27319-8.txt | 2585 | ||||
| -rw-r--r-- | 27319-8.zip | bin | 0 -> 48166 bytes | |||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 |
5 files changed, 2601 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/27319-8.txt b/27319-8.txt new file mode 100644 index 0000000..9d967c0 --- /dev/null +++ b/27319-8.txt @@ -0,0 +1,2585 @@ +The Project Gutenberg EBook of Valkoisia öitä, by F. M. Dostojevsky + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Valkoisia öitä + +Author: F. M. Dostojevsky + +Release Date: November 24, 2008 [EBook #27319] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK VALKOISIA ÖITÄ *** + + + + +Produced by Tapio Riikonen + + + + + + +VALKOISIA ÖITÄ + +Kirj. + +F. M. Dostojevski + + +Suomensi --teini. + + +Raumalla 1896. +Rauman Kirjapaino-Osakeyhtiön kirjapaino. + + + +SISÄLLYS: + +Johdanto +Ensimäinen yö +Toinen yö +Nastjenkan historia +Kolmas yö +Neljäs yö + + + + +JOHDANTO. + + +Sairaanloisten hengentilain kuvaileminen on kertovalle kirjailijalle +vaikeimpia tehtäviä, mikä ei aina ota onnistuakseen. Usein ovat +sellaiset kuvaukset pintapuolisia, osaksi aivan epätosiakin, mutta +usein koetetaan niitä kokonaan välttääkin. + +Ja kuitenkin on elämän kuvaus epätäydellinen, jos henkiset sairaustilat +jätetään pois. Me kohtaamme niitä elämässä useammin kuin itse +tiedämmekään, sillä hengen sairaus, jonka syyt ovat niin monilukuiset, +ei ole harvinaisempi, kuin joku muukaan sairaus. + +Venäjän kirjallisuudessa löydämme lukuisia kertomuksia kaikenlaisista +sieluntiloista. Melkein jokainen mainittava venäläinen kirjailija, +niinkuin esim.: Gogol, Sollogub, Turgenjev, Pissemsky, Gontsharov, +Tolstoi, Soltikov y.m. ovat sellaista esittäneet. + +Mutta ei kukaan muu maailman kirjailija ole hengensairasten tilaa niin +laajaperäisesti esittänyt kuin Dostojevsky. Hänen teoksessaan tapaamme +melkein kaikki tilat ja kohdat, erakosta alkain, jonka elämä liikkuu +säännöllisen ja sairaan tilan välillä, aina raivohulluun saakka. + +Mutta ei ainoasti kuvauksiensa lukuun, vaan myös havaantojensa +terävyyteen ja hienouteen katsoen ja kertomuksensa elämän +todellisuuteen ja tarkkuuteen nähden on Dostojevsky merkittävä +poikkeus. Venäläiset kirjallisuushistorijoitsijat asettavat hänet tässä +suhteessa Shakespearen rinnalle ja nimittävät hänen koottuja teoksiaan +täydelliseksi psychopathologiaksi, mikä on luonnontieteilijänkin +arvoista. Käsittääksemme Dostojevskyn mestarillista esitystä, on +oikeastaan lyhyt valmistus psychiatriassa tarpeellinen. + +Kukin Dostojevskyn lukuisista romaaneista ja kertomuksista sisältää +vähintäänkin yhden lajin hengensairautta. Seuraava kertomus tekee +sentähden erityisen vaikutuksen, että kertoja itse on henkisesti sairas +tyyppi ja itsekin nimittää itsensä sellaiseksi. + + + + +ENSIMÄINEN YÖ. + + +Oli ihmeteltävä yö, yö, jollaista vain nuorena eletään, arvoisa +lukijani. Lukematon joukko tuikkivia tähtiä kimalteli kirkkaalla +taivaslaella ja tuonne ylös silmäillessä täytyi ehdottomasti kysyä: +"Onko mahdollista, että sellaisenkin taivaan alla elää oikullisia, +pahoja ihmisiä?" + +Onhan tuo lapsellinen kysymys, arvoisa lukija, hyvinkin lapsellinen, +mutta se tuli useammin mieleeni kuin teille, hyvät herrat!... +Puhuessani oikullisista, pahoista ihmisistä, muistan minä omituista +kuljetustani koko tuona päivänä. Aamusta varhain rasitti minua +raskasmielisyys. Äkkiä pälkähti päähäni, että kaikki pakenivat, kaikki +jättivät minua. -- Tietysti kysyy jokainen: "Kutka kaikki?" -- Jo +kahdeksan vuotta elän minä Pietarissa, enkä ole tuskin tuttavaakaan +osannut hankkia. + +Mutta mitä minulla on tuttavista? Ilman niitäkin on minulle koko +Pietari tuttua. Senpä vuoksi näytti minusta ikäänkuin kaikki minut +jättäisivät, kun koko Pietari yhdellähaavaa läksi liikkeelle ja meni +maahuviloihinsa. Kamalalta tuntui minusta jäädä yksinäni ja myötäänsä +kolme päivää juoksin minä murheessa ja tuskassa, tarkoituksetta, läpi +kaupungin, käsittämättä, mitä minussa tapahtui. Jos menin yli Nevskyn +tai kävelin kesäpuistossa tai pitkin virran rantaa -- ei ainuitakaan +kasvoja enään, joita olin tottunut kaiken vuotta kohtaamaan, määrättynä +hetkenä, samalla paikalla. + +He eivät luonnollisesti tunne minua, mutta minä tunnen heidät. Minä +tunnen heidät tarkasti, minä olen tutkistellut heidän naamansa, minä +iloitsen, kun he ovat tyytyväisiä ja tulen synkkämieliseksi, kun hekin +synkistyvät. Minä olen milt'ei ystävyyden suhteissa erään ukon kanssa, +jonka minä jokapäivä, määrätunnilla, kohtaan Fontankalla. Hän puhuu +aina itsekseen ja huitoo vasemmalla kädellään, samalla kuin hän +oikeassaan pitää pitkää, kultaisella päällä varustettua kierokeppiä. +Hän on jo huomannut minut ja osoittaa vilkasta mielenkiintymystä minua +kohtaan. Ell'en minä joskus, sattumalta, ole määrähetkellä Fontankalla, +niin voin olla varma, että hän tulee levottomaksi. Sentähden olimme +toisinaan vähällä tervehtää toisiamme, erittäinkin jos me kumpikin +olimme hyvällä tuulella. Sitten taaskin, ellemme kahteen päivään olleet +nähneet toisiamme ja kolmantena jälleen kohtasimme, tartuimme +ehdottomasti hattuihimme, mutta vielä oikiaan aikaan oivalsimme asian +oikian laidan, annoimme käden vaipua ja menimme myötätuntoisina +toistemme ohitse. + +Talotkin ovat minulle tuttuja. Astuessani pitkin katuja näkyy jokainen +tunkeutuvan esiin, katselevan minua kaikkine ikkunoineen, ikäänkuin +tahtoisivat sanoa: -- "Hyvää päivää! kuinka voitte? Minä olen, Jumalan +kiitos, terve ja toukokuussa saan minä vielä yhden kerroksen." + +Taikka: -- "Kuinka voitte? Minulla alkaa huomenna korjaus." + +Taikka: -- "Olin vähällä palaa ja olen kovin pelästynyt." + +Minulla on lemmikkiä niiden seassa, läheisiä ystäviä, eräs niistä tulee +tänä suvena käymään parannuksella arkkitehdin luona. Mutta sitten tulen +minä jokapäivä menemään siitä ohitse ettei vain mitään tuosta +parantamisesta tapahtuisi noin vain päällemmittäin. Älköön niin +tapahtukokaan! + +Mutta en koskaan ole unohtama erään vaalean ruusunvärisen talon +historiaa. Se oli niin soma, kivinen, vähäinen huoneus, se katseli niin +ystävällisesti ja kutsuvasti minuun ja niin ylpeästi kömpelöön +naapuriinsa, että sydämeni iloitsi, niin usein kuin kuljin sen ohitse. +Edellisellä viikolla astuskelin minä jälleen tuota katua pitkin ja kun +minä silmäilin ystäväni puoleen, kuulin minä valittavaisen huudon: "He +ovat minut tahrineet keltaisella värillä!" Raakalaiset! Eivät he ole +mitään säästäneet, ei edes pylväitä eikä koristeita ja ystäväni on +aivan kokonaan keltainen, niinkuin kanarialintu. Sappeni paisui +partaittensa yli tästä näöstä enkä vielä tänäänkään voi tuota niin +surkeasti rumennettua taloa jälleen nähdä, mikä tuonelan värillä +siveltiin. + +Näin saattaa nyt lukija käsittää mitenkä minä olen koko Pietarin kanssa +tuttu. + +Maininnut olen jo, että minua vaivasi levottomuus kolme päivää, kunnes +vihdoin keksin syyn siihen. Kadullakaan ai löytänyt rauhaa. -- Tämä ei +ollut siellä eikä tuokaan ollut siellä ja mihinkä oli sekään mennyt? -- +Ja kotonani oli vielä pahemmin. Kaksi ehtoota vaivasin itseäni +kysymyksellä: Mitä puuttuu minulta sitten tässä sopessani? Mikä tekee +oloni täällä niin kiusalliseksi? Neuvottomana katselin minä +viheriäisiä, savustuneita seiniä ja kattoa, missä riippui hämähäkin +seittiä, joiden säilyttämisessä Matrena kunnosti itsensä. Minä +silmäilin kaikkia huonekaluja, tarkastelin joka tuolia ja kysyin +itseltäni eikö tuo paha siinä olisi? Sillä niinpiankuin ei tuoli niin +seiso, niinkuin se eilen seisoi, niin olen aivan raivossani. Minä +tähystelin ikkunaankin, mutta kaikki oli turhaa, ei tullut olo minulle +vähintäkään helpommaksi. Sitten juolahti mieleeni kutsua Matrenaa ja +antaa hänelle isällisiä varoituksia hämähäkin seitistä erittäinkin ja +epäjärjestyksestä yleensä. Mutta hän vain kummastellen katseli minua ja +meni, sanaakaan sanomatta, tiehensä ja hämähäkin seitit riippuvat +vieläkin hyvin säilytettynä samassa paikassa. + +Vihdoin, vasta tänä aamuna huomasin minä mistä oli kysymys! Voi! He +rientävät kaikki ulos maahuviloihinsa! Anteeksi arkipäiväinen puheeni, +mutta en ollut siinä mielessä, että voisin suuria sanoja sommitella, +koska kaikki mitä Pietarissa oli eloa, oli lähtemäisillään +maahuviloihinsa, tai oli jo niihin mennyt, -- koska kukin säädyllisen +näköinen kunnioitettava herra, joka otti isvossikan, näytti minun +silmissäni kunnianarvoiselta perheenisältä, joka suoritetun +päivätyön jälkeen matkustaa pois virkistyäkseen perheensä parissa +maahuvilassaan... Koska kussakin ohikulkijassa oli jotakin niin +omituista, mikä jokaiselle vastaantulijalle ilmoitti: "Minä, herrani, +olen täällä vain noin sivumenneen ja kahden tunnin kuluttua matkustan +maahuvilaan..." + +Aukeni ikkuna, jota hentoset sormet, valkeat kuin sokeri, täristivät, +ilmestyi soman tyttösen pää, joka kutsui luokseen erästä astioissa +kasvavia kukkia kaupittelevaa kulkukauppiasta. Oitis tuli mieleeni +ajatus, että näitä kukkia ostettiin ei ilahtuakseen niiden hyvästä +hajusta kolkossa kaupungin asunnossa, vaan viedäkseen ne maahuvilaan. + +Pian oli minulla sellainen menestys uudessa omituisessa keksinnössäni, +että minä paljaasta ulkonäöstä, hairahtumatta, saatoin sanoa, millä +maahuvilalla kukin asui. Kameny-Ostrovan (kivisen saaren) ja +Apteekkari-saaren ja maahuvilain asukkaat Pietarihovin rautatien +varrella, tunnettiin erinomaisesta loisteliaisuudesta, hienoista +kesäpuvuista ja komeista ajopelistä, joissa he kaupunkiin tulivat. +Pargolovan ja ympäristön asukkaat tekivät jo heti ensi silmäyksessä +vaikutuksen järjellisellä vakavuudellaan. Krestovsky-saaren asujamet +olivat vaatimattoman, iloisen ulkonäkönsä puolesta tunnettavat. + +Kohdatessani pitkän jonon kuormavaunuja, mitkä kulkivat verkalleen, +höllillä ohjaksilla, ja joissa oli kokonaisia vuoria huonekaluja, +tuoleja, pöytiä, turkkilaisia ja ei turkkilaisia divaaneja ja +kaikenlaatuista taloustavaraa, joiden päällä istui kukoistava +keittäjätär varjellen haltijaväkensä omaisuutta niinkuin silmäterää -- +nähdessäni aluksia, jotka, kuormattuina kaikenmoisilla talontarpeilla, +kulkivat Nevaa tai Fontankaa alaspäin saaria kohti, monistuivat +kuormavaunut ja alukset kymmen- ja satakertaisiksi silmissäni. Minusta +näytti ikäänkuin lähtisi kaikki liikkeelle vaeltaakseen suurissa +matkueissa maahuviloihin, ikäänkuin koko Pietari muuttuisi erämaaksi. +Vihdoin käsitti minut häpeän ja murheen tunto, sillä minulla ei ollut +lainkaan paikkaa mihinkä minä maille menisin. Minä olin valmis +matkustamaan jokaisessa kuormavaunussa ja jokaisen säädyllisen näköisen +herran kanssa, joka oli ajopelit vuokrannut. Mutta ei kukaan, ei niin +kukaan kutsunut minua. Minut unhotettiin kokonaan, minä olin tosiaankin +vieras kaikille! + +Minä kuljeksin paljon ja kauvaksi, niin että minä, tapani mukaan, olin +jo kokonaan unohtanut missä minä olinkaan, kun minä äkkiä näin +portinvartijan edessäni. Kohta tulin sydämessäni iloiseksi, minä menin +portin läpitse, ketoja ja niittyjä pitkin, enkä välittänyt +väsymyksestä, vaan tunsin koko olennossani, että kuorma kirposi +sielustani. Kaikki ohikulkijat katselivat minuun niin iloisesti, että +todella jouduin kiusaukseen tervehtiä heitä, kaikki näkyivät he olevan +jostakin syystä iloiset, kaikki polttivat he sikaareja. Ja minä olin +niin tyytyväinen niinkuin ei koskaan ennen. Minä tunsin itseni äkkiä +siirretyksi Italiaan, -- niin voimallisesti vaikutti luonto minuun, +puolikuolleesen kaupunkilaiseen, joka olin melkein tukehtunut kivisten +muurien väliin. + +On jotakin sanomattomasti vaikuttavaa meidän Pietarilaisessa +luonnossamme, kun se, kevään lähestyessä, äkkiä kehittää kaiken +valtansa, kaikki taivaalta saamansa voimat, seppelöitsee ja +kukilla koristaa itsensä. Ehdottomasti muistuttaa se minua +jostakusta sairaanloisesta, nääntyneestä tytöstä, jota surkuttelulla, +rakastavalla myötätuntoisuudella katsellaan, mutta joka äkkiä, yhdessä +silmänräpäyksessä, kukoistaa ihmeteltävässä ihanuudessa, sill'aikaa +kuin me hämmästyneinä, ihastuneina kysymme itseltämme, mikä voima sen +vaikutti, että nuo surulliset, ajattelevaiset silmät leimahtivat +sellaiseen tuleen, että nuo kalpeat, laihat posket täyttyivät verellä, +että nuo hennot kasvojenpiirteet tulivat niin innostuneiksi, että tuo +povi kohosi, että tuon tyttöparan kasvoja elähytti elämän voima ja +kauneus sekä hurmaava hymyily? + +Me katselemme ympärillemme ja etsimme jotakuta, joka voisi tätä ihmettä +selittää... Mutta vain silmänräpäyksen, -- ehkä jo huomenna tapaamme +jälleen tuon hajamielisen silmäyksen, kuin ennen, samat kalpeat kasvot, +saman epäröimisen liikkeissä ja kuolettavan tuskan jälkiäkin lyhyen +kukoistusajan kuluttua... + +Ja me surkuttelemme, että tuo katoova kauneus haihtui niin nopeasti ja +takaisin palajamatta, että sen loisto oli niin petollinen. + +Mutta kuitenkin oli yöni päivää parempi! Se oli tällainen: + +Hyvin myöhään palasin minä kaupunkiin ja kello löi jo kymmenen kun minä +lähestyin asuntoani. Tieni vei minut pitkin kanavaa, missä ei tähän +aikaan tapaa yhtään ihmissielua. Minä asun nimittäin etäisessä +kaupunginosassa. + +Minä kuljin ja lauloin, sillä, kun minä olen onnellinen, laulan minä +aina jotakin itsekseni, niinkuin jokainen onnellinen ihminen, jolla ei +ole ystäviä, eikä hyviä tuttavia, joiden kanssa hän voisi iloansa +jakaa. Äkkiä sattui minulle aivan odottamaton seikkailu. + +Syrjässä, kanavan käsipuita vasten nojautuneena seisoi eräs naisellinen +olento. Hänen kyynärpäänsä lepäsivät käsipuitten raudalla ja hän +katseli hyvin tarkasti kanavan synkkään veteen. Hän kantoi viehättävää +keltaista hattua ja somaa mustaa kauhtanaa. + +"Se on neito ja kaikissa tapauksissa ruskosilmäinen", ajattelin minä. +Ei hän näkynyt kuulevan askeleitani eikä liikahtanut astuessani +pidätetyllä henkäyksellä ja kovasti tykyttävällä sydämellä hänen +ohitsensa. + +"Merkillistä!" ajattelin minä, "luultavasti on hän vaipunut +ajatuksiinsa jostakin syystä", ja äkkiä jäin minä ikäänkuin +kivettyneenä seisomaan. Kuulin tukahdutettua itkua. Niinpä! Se ei ollut +erehdys. Neito itki ja nyyhkyi tuon tuostakin. Jumalani! Sydämeni +lakkasi sykkimästä. Ja niin kovin ujo olen minä naisia kohtaan, ... +mutta se oli niin liikuttava hetki! Minä käännyin ympäri, astuin hänen +luokseen ja olin juuri häntä puhuttelemaisillani: "Neitiseni!"; ellei +olisi mieleeni johtunut, että tämä puhuttelemistapa jo tuhansia kertoja +on esiintynyt suuren maailman romaaneissa. + +Se vain pidätti minua. Mutta etsiessäni toisia sanoja, ojentihe +neitonen, katseli ympärilleen, painoi silmänsä alas ja astui reippaasti +ohitseni pitkin rantakatua. Minä seurasin häntä oitis perässä, mutta +hän huomasi sen, jätti rannan, astui kadun poikki ja sitten eteenpäin +käytävällä. En uskaltanut seurata häntä kadun poikki. Sydämeni sykki +kiivaasti. Aavistamatta tuli sattumus avukseni. + +Tuolla puolen käytävää, ei kaukana tuntemattomastani, ilmestyi äkkiä +eräs hännystakkiin puettu vakavan ikäinen herrasmies, mutta ei voi +sanoa, että hän oli yhtä vakava käytökseltään ja käynniltään. Hän astui +horjuen, nojaten samassa varovasti muuria vasten. Neitonen riensi +niinkuin nuoli, nopeasti ja ujosti kuten kaikkien tyttöjen on tapa, +jotka eivät toivo, että kukaan seuraa yöllä heitä kotiin, Tietysti ei +olisi tuo hoiperteleva herra häntä saavuttanutkaan, ellei kohtaloni +olisi pakoittanut häntä käyttämään keinokkaita keinoja. Äkkiä, +sanaakaan sanomatta, kiiruhtaa herra juoksujalassa tuntemattomani +perässä. Neitonen riensi niinkuin myrsky, mutta tuo hoiperteleva herra +saavutti hänet; neitonen huudahti -- ja ... minä siunaan kohtaloa +mainiosta kepistäni, mikä tällä haavaa oli sattumalta oikiassa +kädessäni. Silmänräpäyksessä olin minä kadun toisella puolen. Oitis +käsitti kutsumaton seuralainen, mistä oli kysymys, tuli järkihinsä, +vaikeni ja jäi jälkeenpäin. Vasta kun jo olimme melkoisen matkan +päässä, teki hän vastalauseen oikein pontevin sanoin. Mutta hänen +sanansa eivät saavuttaneet meitä enään. + +"Antakaa minulle käsivartenne", sanoin minä tuntemattomalleni, "sitten +ei hän enään rohkene teitä ahdistaa." + +Vaijeten ojensi hän käsivartensa minulle, vapisten vielä liikutuksesta +ja peljästyksestä. Oi, kuinka minä tässä silmänräpäyksessä siunasin +kutsumatonta herraa. Silmäilin neitoa sivultapäin, -- hän oli +viehättävä ruskosilmä, -- olin oikein arvannut. Hänen mustissa +silmäripseissään kiilsi vielä kyyneleet päästystä peljästyksestä tai +aikaisemmasta murheesta. Mutta hänen huulillaan oli jo hymyily. Hän +katsahti salaa minuun, punastui hieman ja löi silmänsä alas. + +"Kuulkaas, miksi pakenitte minua? Jos minä olisin ollut läsnä, niin ei +olisi teille mitään tapahtunut." + +"Mutta enhän minä teitä edes tuntenut. Luulin että tekin..." + +"Tunnetteko sitten nyt minua?" + +"Vähän ... esimerkiksi ... miksi vapisitte te?" + +"Oi, te olette oitis huomanneet!" vastasin minä, ihastuneena, että +tuntemattomani oli niin älykäs. Se ei koskaan ole kaunottarelle +vahingoksi. "Niin te olette oitis huomanneet kenenkä kanssa teillä on +tekemistä. Minä olen arka naisien parissa, enkä väitä, etten ollut +vähemmin, kuin tekään, hämmästynyt silloin kuin tuo herra teitä +peljästytti... Nyt pelkään vain yhtä. Se on minusta kuin unta. +Unissakaan en olisi ajatellut, että kerrankaan saisin puhua naisellisen +olennon kanssa." + +"Kuinka? Tosiaankin?" + +"Ja kun käsivarteni vapisee, niin on se siitä, etten vielä koskaan ole +käsitellyt niin somaa, pientä käsivartta kuin teidän. Olen kokonaan +vieraantunut seurustelusta naisten kanssa, se on, minä en ole vielä +koskaan siihen tottunut. Minä elän yksinäni... En tiedä lainkaan kuinka +heidän kanssa puhutaan. Nähkääs, minä pelkään sanovani tyhmyyksiä. +Sanokaas suoraan minulle, enkö minä ole vastenmielinen." + +"Ei, ei lainkaan, päinvastoin. Ja jos te vaaditte, että puhun suoraan, +niin saatan teille sanoa, että sellainen kainous miellyttää naisia. Jos +tahdotte tietää vielä enemmän, niin tahdon teille uskoa, että te +miellytätte minuakin -- ja että minä kernaasti suostun seuraanne +asunnolleni." + +"Te saatte kai ujouteni oitis haihtumaan", vastasin minä ihastuneena, +"ja sitten on keinoni lopussa." + +"Keinotko? Mitkä keinot, mitä varten? Se on jo huonoa." + +"Suokaa anteeksi, kieleni on liijan kerkiä. Mutta kuinka voitte vaatia, +että sellaisena hetkenä ei toivoa..." + +"Mieliksennekö? Eikö totta?" + +"Niinpä niin! Olkaa, Jumalan nimessä, varovainen. Tuomitkaa kuka minä +olen. Minä olen nyt kuudenkolmatta vuoden vanha, mutta en ole vielä +koskaan seurustellut kenenkään kanssa. Kuinka voisin siis kauniisti ja +viisaasti puhua? Teille on sopivampi kun kaikki on suoraan puhuttu. +Minä en osaa vaijeta, kun sydän on täysi. Yhtäkaikki... Uskotteko +minua? Ei ainoatakaan naista, ei koskaan, ei koskaan. Ei vähintäkään +tuttavuutta. Minä uneksin ja toivon vain jokapäivä, että minä vihdoin +kerrankin kohtaisin jonkun. Voi, jos te tietäisitte kuinka usein minä +jo olen tällä tavalla ollut rakastunut!" + +"Nytkö? Kuinka? Kehenkä?" + +"Ei kehenkään, -- ihannekuvaan, -- tuohon, joka minulle unessa +ilmestyy. Ajatuksissani elän minä läpi koko romaanin. Oi, te ette tunne +minua! Se on totta, minä olen kohdannut kaksi, kolme naista. Mutta mitä +naisia olivatkaan he. He olivat aina tuollaisia ravintolanaisia, +että... Mutta te tulette nauramaan, kun minä kerron teille, että usein +tuli mieleeni puhutella kadulla jotakuta ylhäissäätyistä naista, +arvattavasti, kun hän olisi yksinään ja luonnollisesti kaino, +kunnioitettava ja intohimoinen. Aikomukseni oli sanoa hänelle, että +minä yksinäisyydessäni menen hukkaan, ettei hän karkoittaisi minua +luotaan pois, minulla kun ei ole mahdollisuus oppia ketään naista +tuntemaan. Minä tahdoin huomauttaa häntä siitä, että naisen +velvollisuus on ei kieltää niin onnettoman ihmisen kainoa rukousta kuin +minun, että minä en pyydä enempää kuin sanomaan minulle kaksi +myötätuntoista, ystävällistä sanaa, eikä ajamaan minua ensiaskeleella +pois, uskomaan sanaani, kuulemaan mitä minulla olisi sanottavaa, +nauramaan minulle, jos niin mieli tekisi, lohduttamaan minua, +lahjoittamaan minulle pari sanaa, ainoastaan pari sanaa, sitten en +tahtoisi puolestani enään koskaan kohdata häntä!... Mutta te +nauratte!... Muutoin, puhunhan minä tätäkin tarkoitusta varten." + +"Älkäät olko pahoillanne siitä. Minä nauran senvuoksi, että te itse +olette oma vihollisenne, jos te yrittäisitte sitä, niin tulisi se +teille ehkä onnistumaan vaikkapa kadullakin, -- jota yksinkertaisemmin +sitä parempi. Ei kukaan hyväsydäminen nainen, ellei hän vain ole tyhmä, +tai sillä hetkellä vihainen jostakin, tulisi kieltämään teiltä noita +muutamia sanoja, joita te niin kainosti rukoilette. Olenhan minäkin +esimerkkinä siihen! Luonnollisesti tulisi hän pitämään teitä +mielettömänä. Minä tuomitsen itseni mukaan. Minä tiedän hyvin kyllä, +kuinka ihmiset maailmassa elävät." + +"Oi, minä kiitän teitä!" huusin minä. "Te ette tiedä kuinka paljon +hyvää te nyt juuri osoitatte minulle." + +"Hyvä, hyvä! Mutta sanokaas minulle, kuinka tiesitte te, että minä olen +sellainen nainen, jonka kanssa ... tai jota te piditte huomaavaisuuden +ja ystävyyden arvoisena ... sanalla sanottuna, ei ravintolanaisena, +niinkuin te sanoitte. Miksi päätitte kääntyä minun puoleeni?" + +"Miksikö? Miksikö? Tehän olitte yksinänne, kun tuo herra tuli liijan +rohkeaksi, on yö ... myönnättehän itsekin, että se on velvollisuus..." + +"Ei, ei, vielä varhemmin, tuolla kanavalla. Tahdoittehan jo silloin +lähestyä minua." + +"Tuollako? Minä en oikein tiedä, mitä minä vastaisin, minä pelkäsin... +Tietäkääs, tänään olin minä onnellinen. Minä menin kävelylle ja +lauloinkin. Olin kaupungin ulkopuolella. Ei ole minulla vielä koskaan +ollut niin onnellisia hetkiä. Te ... ehkä näytti se minusta +sellaiselta. Suokaa nyt anteeksi, että minä muistutan siitä: minä +luulin että te itkitte enkä minä voinut sitä kuulla ... sydämeni oli +ahdistettu... Oi, Jumalani! Eikö minun tullut huolehtia teistä? Oliko +ehkä synti tuntea veljellistä surkuttelua teitä kohtaan? Suokaa +anteeksi, minä sanoin surkuttelua ... niinpä niin, sanalla sanottu, +saatoinko teitä loukata, että ehdottomasti johtui mieleeni lähestyä +lähemmäksi teitä?" + +"Riittää jo, älkää puhuko enempää", sanoi neito, lyöden silmänsä alas +ja puristaen käsivarttani. "Minä olen itse syyllinen, koska puhuin +siitä, mutta minua ilahduttaa, etten minä teistä erehtynyt... Mutta nyt +olen minä jo kotona, minun on mentävä tämän pereulokin [syrjäkatu] +poikki ... Tässä, kaksi askelta. Jääkäät hyvästi! Kiitän teitä..." + +"Emmekö enään koskaan saa nähdä toinen toistamme? Pitääkö nyt +tuttavuutemme tähän loppua?" + +"Katsokaas", sanoi neito hymyillen, -- "alussa tahdoitte vain pari +sanaa vaihtaa ja nyt ... nyt, mutta minä en tahdo kieltää, ehkä tulemme +jälleen kohtaamaan toisemme." + +"Minä tulen huomenna jälleen tänne", sanoin minä. "Oi, sallikaa +minulle, minä pyydän jo..." + +"Te olette kärsimätön, johan te teette vaatimuksen." + +"Kuulkaapas minua", keskeytin minä häntä. "Antakaa minulle anteeksi, +että minä taasen sanon teille jotakin sellaista... Mutta nähkääs, en +voi minä muuta kuin tulla huomenna jälleen tänne. Minä olen uneksija. +Minä saan elämän todellisuutta niin vähän osakseni; sellaiset +silmänräpäykset niinkuin nytkin, ovat minulle niin harvinaiset, +etten minä voi muuta kuin vielä kerran elää näitä minuutteja +mielikumituksessani. Minä tulen uneksimaan teistä koko yön, koko +viikon, jopa koko vuodenkin. Minä tulen kaikissa tapauksissa huomenna +tänne, tähän paikkaan, tällä tunnilla ja minä olen onnellinen +ajatellessani edellistä päivää. Tämä paikka on minulle jo kallis. +Minulla on jo kaksi, kolme sellaista paikkaa Pietarissa. Minä olen +kerran itkenyt muistoa, kuten tekin... Kuka tietää, ehkä itkitte tekin +kymmenen minuuttia ennen muistellessanne jotakin... Mutta antakaa +anteeksi, minä olen taaskin unohtanut itseni... Ehkä olitte tekin +kerran tässä erittäin onnellinen." + +"Hyvä", sanoi neitonen, "minä tulen huomenna tänne kymmenen tienoissa. +Huomaan etten voi sitä teiltä kieltää... On nimittäin tarpeellista, +että minä huomenna olen täällä. Älkää ajatelko, että minä tahtoisin +kahdenkeskistä kohtausta teidän kanssanne, minä sanon suoraan teille, +että minun täytyy erityisestä syystä olla täällä. Mutta, nähkääs, +parempi on että sanon teille kohta: ei ole vahingoksi, jos tekin +tulette. Sillä ensiksi saattaisi tapahtua sellaista häiriötä kuin +äskettäinkin, mutta se on nyt sivuasia ... sanalla sanottu, minä +halajaisin kernaasti teitä nähdäkseni ... sanoakseni teille muutaman +sanan. Mutta ettekö nyt tule tuomitsemaan minua? Älkää luulko, että +minä niin helposti myönnän jälleennäkemistä. Minä en tulisi sitä +myöntämään, jos ... mutta se on minun salaisuuteni! Mutta ennen täytyy +meidän tehdä välipuhe." + +"Välipuhe! Puhukaa! Sanokaa edeltäpäin minulle kaikki. Minä suostun, +minä olen valmis kaikkiin", huusin ihastuksissani, "minä vakuutan +olevani kuuliainen ... tunnette minut." + +"Juuri senvuoksi, että minä tunnen teidät kutsun minä teitä huomenna +tulemaan", sanoi neito hymyillen. "Minä tunnen teidät tarkasti. Mutta +huomatkaa se, että tulette ehdoilla. Ensiksi (mutta olkaa hyvä ja +täyttäkää, mitä minä teiltä pyydän -- nähkääs, minä puhun suoraan) +älkää rakastuko minuun ... se ei saa tapahtua, minä vakuutan teille. +Ystävyyteen olen minä valmis, tässä on käteni. Mutta rakastua, se on +mahdotointa, minä pyydän teitä." + +"Minä vannon teille", huusin minä, tarttuen hänen käteensä... + +"Kyllin, älkää vannoko, minä tiedän jo, te olette valmis räjähtämään +niinkuin ruuti. Älkää käsittäkö minua väärin, kun minä niin puhun. Jos +te tietäisitte... Ei ole minulla ketään, jonka kanssa minä voisin sanan +vaihtaa, jonka luona voisin neuvon löytää, tietysti ei sovi kadulla +hakea neuvonantajaa, mutta te olette poikkeus. Minä tunnen teidät +tarkasti, niinkuin olisimme jo parikymmentä vuotta olleet tuttavat... +Eikö totta, ettehän tule minua pettämään?" + +"Nähkääs, minä en lainkaan tiedä kuinka minä viettäisin nämä +neljäkolmatta tuntia." + +"Nukkukaa makeasti, hyvää yötä ja muistakaa mitä minä jo olen teille +uskonut. Mutta olettehan niin kauniisti sanonut: pitääkö jokaisesta +tunteesta tehdä tiliä, veljellisestäkin myötätuntoisuudesta? Tietäkääs, +se oli niin kauniisti sanottu, että samassa päätin uskoa itseni +teille." + +"Mutta mihinkä saakka? Kuinka pitkälle?" + +"Hyvästi. Se täytyy vielä pysyä salaisuutena. Se on sitä parempi +teille. Etäältä näkyy se enemmän romaanin kaltaiselta. Ehkä sanon minä +sen teille, ehk'en myöskään. Minun täytyy vielä enemmän puhua +kanssanne, me tulemme vielä paremmin tuntemaan toisemme." + +"Niinpä, minä tulen huomenna tarkemmin kertomaan itsestäni. Mutta mitä +se on? Aivan kuin olisi ihme minussa tapahtunut... Missä minä olen, +Jumalani? Sanokaappas minulle, ettekö ole tyytyväinen siihen ettette +hämmästynyt niinkuin joku toinen olisi tehnyt ja ettette oitis +karkoittanut minua pois? Kaksi minuuttia ja te teitte minut ainiaan +onnelliseksi! Niin onnelliseksi! Kuka tietää, ehkä olette te sovittanut +minut itseni kanssa ja pelastanut minut epäilyksestäni. Niinpä tulen +minä huomenna kertomaan teille kaikki, teidän pitää kaikki tietämän, +kaikki..." + +"Hyvä, suostuttu. Ja te alatte..." + +"Tietysti." + +"Näkemään asti." + +"Näkemään asti." + +Ja me erosimme. Minä kuljeskelin koko yön ympäri. En voinut päättää +palata kotiin. Minä olin niin onnellinen ... huomiseksi! + + + + +TOINEN YÖ. + + +"Katsokaas vain, olettehan toki elänyt!" sanoi Nastjenka hymyillen ja +puristaen molempia käsiäni. + +"Minä olen ollut jo kaksi tuntia täällä. Te ette tiedä mitä minulle +tänä päivänä on tapahtunut." + +"Tiedän, tiedän. Mutta nyt asiaan. Tiedättekö miksi minä tulin? +Varmaankin ei turhia lörpötelläkseni, niinkuin eilen. Nähkääs, meidän +täytyy tästälähin menetellä viisaammin. Minä olen eilen kauvan aikaa +miettinyt kaikkea." + +"Missä suhteessa sitten viisaammin? Omasta puolestani olen minä +kernaasti valmis, mutta todellakin, elämässäni ei tapahdu mitään +viisaampaa kuin mitä nyt tapahtuu." + +"Todellako? Ensiksi pyydän teitä, ettette niin kovin purista käsiäni. +Toiseksi ilmoitan teille, että tänään olen kauvan aikaa ajatellut +teitä." + +"Ja millaiseen päätökseen tulitte?" + +"Päätös, mihinkä tulin, oli, että meidän täytyy alkaa aivan uudestaan, +koska minä tänään huomasin, että te olette aivan tuntematon minulle, +että minä eilen menettelin niinkuin lapsi, niinkuin pieni tyttö, mistä +luonnollisesti seuraa, että hyvä sydämeni on vikapää kaikkeen. Ja +sitten erehdystä korjatakseni, päätin tarkasti tiedustella teistä. +Mutta en voinut keltään saada tietää teistä mitään ja sentähden täytyy +teidän itsenne kertoa minulle kaikki, kaikkine yksityisseikkoineen. +Siis, mikä ihminen olette te? Nopeasti! Alkakaa, kertokaa historianne." + +"Historianiko?" huusin niinä hämmästyksissäni -- "kuka sanoi teille, +että minulla on historia? Ei minulla ole mitään historiaa." + +"Mutta kuinka te sitten olette elänyt, kun ei teillä ole mitään +historiaa?" keskeytti hän minua hymyillen. + +"Aivan ilman mitään historiaa. Minä elin yksinäni, yksinäni, aivan +yksinäni? Ymmärrättekö, mitä se on, aivan yksinäni?" + +"Kuinka, yksinännekö? Se on, teillä ei ole ollut koskaan kanssakäymistä +kenenkään kanssa, niinkö?" + +"Niin, minä olen aina elänyt yksinäni." + +"Kuinka sitten? Ettekö te puhukkaan kenenkään kanssa?" + +"Tarkasti sanottuna, ei kenenkään kanssa." + +"Niin mutta, mitä ihmisiä te olette sitten? Selittäkääs! Antakaas olla, +minä olen sen jo älynnyt, luultavasti on teillä isoäiti, niinkuin +minullakin. Hän on sokea eikä salli minun mennä mihinkään, niin että +olen melkein unohtanut puhumisen taidon. Mutta kun minä kaksi vuotta +takaperin tulin uppiniskaiseksi ja hän näki, ettei hän voinut pidättää +minua, huusi hän minua luokseen ja pisti parsinneulalla hameensa kiinni +minun hameeseni. Sitten istumme kaiket päivät yhdessä, hän kutoo +sukkaa, vaikka onkin sokea ja minä istun hänen vieressään ja neulon tai +luen hauelle ääneen kirjasta." + +"Voi, Jumalani! Mikä onnettomuus! Ei, ei minulla ole sellainen +isoäiti!" + +"Mutta ellei ole, kuinka voitte sitten huoneessa istua?" + +"Kuulkaas, te haluatte tietää, kuka minä olen?" + +"Niin, niin!" + +"Sanan tarkimmassa merkinnössäkö?" + +"Sanan tarkimmassa merkinnössä!" + +"Minä olen -- tyyppi." + +"Tyyppi, tyyppi! Mikä tyyppi?" huusi neitonen, nauraen ääneen, +ikäänkuin ei hän olisi koko vuoteen löytänyt parempaa tilaisuutta +nauruun. "Teidän seuranne on hyvin huvittava! Katsokaas, tässä on +penkki, istukaamme! Tässä ei kukaan kulje ohitse, ei kukaan kuule +meitä, -- alkakaa nyt historianne! Te ette ole vain oikein suora minua +kohtaan, teillä on historia, mutta te salaatte sen minulta. Ennen +kaikkia, mikä on tyyppi?" + +"Tyyppi, tyyppi, se on alkuperäinen olento, se on naurettava ihminen!" +vastasin minä, ruvettuani minäkin hänen lapsellisesta naurustaan +nauramaan. "Se on luonne. Tiedättekö, mikä haaveilija on?" + +"Haaveilijako? Minäkö en sitä tietäisi? Olenhan itsekin haaveilija. +Usein istun minä isoäidin vieressä ja kun ei mitään muuta tule +mieleeni, niin alan minä haaveksimaan ja mietiskelemään sekä joudun +naimiseen Kiinan prinssille. Mutta onpa haaveksiminenkin ihanaa, +erittäinkin kun on jotakin ajateltavaa", lisäsi neito hyvin totisena. + +"Mainiota! Kun te sitten todellakin olette tulleet Kiinan prinssille +naiduksi, niin ymmärrätte täydellisesti minut. Nyt, kuulkaas... Mutta +suokaa anteeksi, en tiedä vielä laisinkaan, kuinka teitä kutsutaan." + +"Vihdoinkin! Te olette todellakin ajoissa sitä ajatellut?" + +"Voi, Jumalani! Se ei ole mieleeni johtunut. Minä tunsin itseni niin +kokonaan onnelliseksi." + +"Minua kutsutaan Nastjenkaksi." + +"Nastjenka'ko? Eikö mitään muuta?" + +"Onko se teille liijan vähän, te tyytymätön?" + +"Liijan vähänkö? Ei, paljon, paljon, päinvastoin sangen paljon! Ja nyt +kuulkaas minun naurettavaa historiaani!" + +Minä asetuin hänen viereensä, otin vakavan ryhdin ja aloitin: + +"Pietarissa on, ellette vielä sitä tiedä, Nastjenka, hyvin harvinaisia +solia. Näihin paikkoihin ei paista tämä aurinko, mikä kaikille +ihmisille Pietarissa paistaa, vaan toinen, uusi, varta vasten näitä +paikkoja varten tilattu, toisella omituisella valolla. Näissä solissa, +hyvä Nastjenka, vallitsee aivan toinen elämä, erinlainen siitä, mikä +meidän ympärillämme liikkuu, sellainen kuin se voi olla tuntemattomassa +valtakunnassa, vaan ei meidän luonamme, meidän niin kovin vakavalla +ajallamme. Sama elämä on sekoitus jostakin puhtaasti haaveksivasta, +hehkuvan aatteellisesta ja senohessa, voi, Nastjenka, hyvin +arkipäiväisestä ja tavallisesta, ellen tahdo sanoa, sanomattoman +vastenmielisestä." + +"Pyh! Jumalani, millainen esipuhe! Miksi pitää minun kuulla sellaista?" + +"Kuulkaas, Nastjenka, minusta näyttää, etten koskaan tule lakkaamaan +kutsumasta teitä Nastjenkaksi, näissä paikoissa asuu omituisia +ihmisiä, uneksijoita, haaveilijoita. Uneksija ei ole mikään ihminen, +vaan jonkunmoinen väliolento. Enimmäkseen istuu hän jossakin +luoksepääsemättömässä solassa ikäänkuin tahtoisi hän sulkea itsensä +päivänvalolta ja kun hän sulkeutuu itseensä, niin kasvaa hän niin +kiinni solaansa kuin simpukka tai kilpikonna." + +"Miksi, luulette te, rakastaa hän niin paljon neljää seinäänsä, mitkä +jokatapauksessa ovat viheriäksi maalatut, paljaat ja savustuneet? +Sanokaas minulle, miksi esim. tuo naurettava herra, kun häntä joku +hänen naurettavista tuttavistaan käy katsomassa, ottaa hänet niin +hämillään ja sellaisilla kasvojen ilmeillä vastaan ja ikäänkuin olisi +hän juurikään tehnyt neljän seinän sisäpuolella rikoksen, valmistanut +vääriä pankinseteliä tai huonoja värssyjä lähettääkseen ne nimettömän +kirjeen seuraamana sanomalehteen, muka tekosyyllä, että runoilija on jo +kuollut ja että hän hänen ystävänään katsoo pyhäksi velvollisuudekseen +julkaista hänen värssyjään? Miksi loppuu puhe? Miksi ei kuulla naurua, +eikä mieluista sanaa tuon äsken ilmestyneen ja jotenkin pukahtuneen +tutun puolelta, joka muutoin suosii iloista puhetta kauniista +sukupuolesta, pilaa ja naurua? Nähtävästi on hän uusi tuttava, joka käy +ensikerran vieraisilla. Miksi tempaa hän äkkiä hattunsa, muistaa hyvin +tärkeätä asiaa, mikä hänellä on tehtävänä ja menee nopeasti pois? Miksi +nauraa hän ääneensä ja lupaa ei koskaan tulevansa tämän erakon luoksi, +vaikka tämä erakko on parhain ihminen maailmassa, samalla kun hän ei +voi kieltää itseltään tuota vähäistä huvitusta vertailla ystävän +katsantoa, jonka kanssa hän oli puhunut, tuon onnettoman kissan +kasvoihin, jota lapset ahdistivat ja vainosivat sekä rääkkäsivät kaikin +tavoin ja joka vihdoin pelastautui lavitsan alle, missä se hyvän aikaa +läähöitti ja molemmilla käpälöillään siveli ja puhdisteli kuonoaan." + +"Kuulkaas kerrankin", keskeytti Nastjenka, joka kaiken aikaa kuunteli +avosuin ja avosilmin -- "kuulkaappas, minä en tiedä lainkaan, miksi +tämä kaikki tapahtui ja miksi te asetatte minulle sellaisia naurettavia +kysymyksiä. Mutta mitä minä varmasti tiedän, on se, että te olette tätä +kaikkea hakenut." + +"Epäilemättä", vastasin minä vakavimmalla katsannolla. + +"Pitkittäkää vielä", vastasi Nastjenka -- "sillä minä olen hyvin +halukas tietämään, kuinka tämä kaikki päättyi." + +"Te tahdotte tietää, Nastjenka, mitä sankarimme teki solassaan, tai +paremmin sanottu, minä, koska koko historian sankari olen minä omassa +vähäpätöisessä persoonassani. Te haluatte tietää, miksi minä tulin niin +levottomaksi ystäväni odottamattomasta käynnistä. Te haluatte tietää, +miksi minä punastuin, kun huoneeni ovet avattiin, miksi en ymmärtänyt +vastaanottaa vieraita ja täyttää vierasvaraisuuden vaatimuksia." + +"Niin, niin", vastasi Nastjenka, -- "sitä juuri halajankin. Te kerrotte +sangen hyvin, mutta ettekö voi kertoa vähemmin kauniisti. Te kerrotte +niinkuin te kirjasta lukisitte." + +"Nastjenka", vastasin minä vakavalla ja jyrkällä äänellä tuskin voiden +pidättää nauruani, -- "hyvä Nastjenka, minä tiedän kertovani hyvin, +mutta suokaa anteeksi, en ymmärrä toisia. Minä olen kuningas Salomon'in +hengen kaltainen, joka oli tuhannen vuotta seitsemän sinetin alla +eräässä astiassa ja josta vihdoin nuo seitsemän sinettiä otettiin pois. +Nyt, hyvä Nastjenka, kun olemme niin pitkän eron jälkeen löytäneet +jälleen toinen toisemme, -- sillä minä tunnen teidät jo kauvan aikaa +sitten ja se on juuri merkki, että minä vain teitä etsin ja että meidän +oli määrä nyt tulla yhteen, -- nyt avautuvat päässäni tuhannen läppää +ja minun täytyy päästää sanavirran tulvimaan tai minä tukehdun. Ja nyt +pyydän siis ett'ette keskeytä, Nastjenka, minua, vaan kuulette +kärsivällisesti, ja vaijeten minua. Muutoin -- vaikenen minä!" + +"Ei, ei! Ei suinkaan! En sano enään sanaakaan." + +"Minä pitkitän, ystäväni Nastjenka. Päiväni kuluessa on hetki, jota +minä erittäin rakastan. Se on tuo hetki, jolloin melkein kaikki toimet +ja kaikki velvollisuudet lepäävät ja kaikki rientävät kotiin +nauttiakseen silmänräpäyksen lepoa ja sen ohessa tehdäkseen muita +iloisempia suunnitelmia ehtoota ja yötä varten, saadakseen siten +mielensä mukaan käyttää vapaata aikaa. Meidän sankarimmekin -- sillä +teidän täytyy, Nastjenka, antaa minun puhua kolmannessa persoonassa, +syystä että ensimäisessä persoonassa puhuminen loukkaa häveliäisyyttä, +-- siis, sankarimmekin, joka niinikään ei ole toimetta, tekee niinkuin +muutkin. Mutta harvinainen tyytyväisyyden tunne ilmenee hänen +kalpeilla, jotenkin väsyneillä kasvoilla. Ei hän välinpitämättömästi +katsele iltaruskoa kohti, mikä verkalleen ilmestyy kylmälle Pietarin +taivaalle. Kun minä sanon, että hän katselee sitä kohti, niin +valehtelen minä, hän ei katsele, hän silmäilee vain tyhjään niinkuin +tiedoton, ikäänkuin hänen huomiotaan kiinnittäisi joku muu +miellyttävämpi seikka. Hän on tyytyväinen kun hän hänelle uskottuine +toimineen aamuksi on valmis ja iloinen niinkuin koulupoika, kun hän +pääsee koulupenkiltä. Katsokaas häntä syrjästä, Nastjenka! Te huomaatte +pian, että joku iloinen tunne vaikutti hyvintekevästi hänen heikkoihin +hermoihinsa ja hänen sairaanloisesti kiihoitettuun mielikuvitukseensa. +Hän on jotakin mietiskellyt. Kenties päivällisateriaa? Taikka +tämänpäiväistä ehtoota? Mitä hän niin innokkaasti tarkastelee? Kenties +tuota jalonnäköistä herraa, joka niin kohteliaasti tervehti tuota hänen +ohitsensa komeissa ajopelissä kulkevaa naista. Ei Nastjenka! Mitä hän +tuollaisista vähäpätöisyyksistä huolii. Hän tuntee nyt jo itsensä +rikkaaksi omasta, erinomaisesta elämästään ja laskevan auringon hohtava +säde, joka niin kirkkaasti liekehti hänen edessään, herätti hänessä +koko joukon kuvia ja vaikutuksia. Nyt huomasi hän tuskin tien, jolla +ennen vähinkin vähäpätöisyys saattoi kiihoittaa häntä. Nyt on jo +mielikuvituksen jumalatar oikullisella kädellään merkinnyt +kultaisia perusaatteitaan hänen eteensä ja avannut hänen silmänsä +aavistamattomaan, ihmeteltävään maailmaan ja kuka tietää, ehkä kohotti +se hänet tuolta mainiolta kivikäytävältä, jolla hän käveli, +seitsemänteen kristallitaivaasen." + +"Yrittäkääs kerrankaan pidättää häntä ja kysyä äkkiä, missä hän nyt +seisoo ja mitä katua hän kulkee? Todennäköisesti ei hän ole sitä +tietävä ja vihassa punehtuen on hän jotakin sopertava vain näön +vuoksi." + +"Sentähden kyyristyi hän niin kokoon ja oli milt'ei säikäyksestä +huutaa, kuin eräs hyvin arvoisa nainen pidätti häntä keskellä käytävää +ja kysyi kohteliaasti tietä, minkä hän oli kadottanut. Harmistuneena +astuu hän eteenpäin, tuskin huomaten, että ohikulkijat katsovat hänen +jälkeensä nauraen ja että tuo nuori tyttö arasti väistyi hänen edessään +tieltä. Mutta leikkivä mielikuvitus käsitti tuon kaiken lennossa, tuon +vanhan naisen, nuo nauravat ohikulkijat, ja tuon nuoren tytön, ja +talonpojat, jotka aluksissaan Fontankalla keittivät ehtooruokaansa, +kietoutuivat hekin mielikuvituksen verkkoon niinkuin kärpänen hämähäkin +seittiin. Uusilla havaannoillaan meni erakko kotiin ja istahtui +päivällisaterialle. Jo kauvan sitten oli hän aterioinut ja heräsi +vihdoin vasta kun mietiskelevä, aina raskasmielinen Matrena, joka häntä +palveli, korjasi kaikki pöydältä ja ojensi piipun hänelle. Hämärsi +huoneessa, hänen sielunsa oli tyhjä ja murheellinen, täydellinen +unimaailma laskeusi hänen ympärilleen ilman melua ja hälinää. Pienessä +huoneessa vallitsee hiljaisuus. Yksinäisyys ja väsymys sivelevät +mielikuvitusta, se herää uudelleen, se kiehahtaa yli partaittensa, +niinkuin vesi vanhan Matrenan kahvikattilassa, joka ulkona keittiössä +lakkaamatta liikuskelee ja keittää kahvia. Räjähdys keskeyttää häntä, +kirja, jonka uneksija on sattumalta käteensä ottanut, putoaa lattialle, +ennenkuin hän on vielä ehtinyt kolmannelle sivullekaan. Hänen +mielikuvituksensa on uudelleen herätetty, taaskin kulkee uusi maailma, +uusi lumoava elämä hänen editsensä loistavassa kuvassa. Uusi uni, uusi +onni. Uusi annos hienoa, suloista myrkkyä! Oi, mitä onkaan meidän +elämämme, meidän velvollisuutemme hänelle!" + +"Te kysytte ehkä, mitä hän uneksii? Mitä varten tämä kysymys? +Kaikesta ... runoilijan näytekappaleesta, jota ei aluksi ymmärretty, +vaan myöhemmin kruunattiin; ystävyydestä Hoffman'in kanssa; Perttulin +yöstä; Diana Vernon'ista, Ivan Vassiljevitsch julman sankarityöstä +Kasanin valloituksessa, Clara Mowbray'sta, Hussista, kirkon kokouksen +edessä, kuolleitten ylösnousemisesta Robert'issa, Beresinan tappelusta, +runojen lukemisesta kreivitär M. D:n luona. Danton'ista, Cleopatrasta +_ei suoi amanti_, Kolomnan talosta, omasta kodistaan ja vieressään +olevasta suloisesta olennosta, joka hänelle kuuluu jonakuna +talviehtoona, suu ja silmät suljettuina, niinkuin te nyt minulle +kuulutte, pieni enkelini... Ei, Nastjenka, mitä pitää hänen, mitä pitää +hänen ... tuon hekumallisen vetelyksen tässä elämässä? Hän ajattelee, +että se on vaivaloista, viheliäistä elämää, aavistamatta, että +hänellekin kerran lyö raskas hetki, jolloin hänen on yhtä ainoata +päivää varten tässä kurjassa elämässä uhraaminen kaikki haaveelliset +vuotensa. Mutta ennenkuin häntä saavuttaa tämä uhkaava aika, ei hän +toivo lainkaan mitään, koska hän on yli toivon koroitettu, koska hän on +tyrttynyt, koska hän on elämänsä seppä ja muodostaa sen joka hetki oman +mielensä mukaan." + +"Ja niin helposti, niin luonnollisesti rakentuu tämä haaveellinen +maailma. Ikäänkuin ei se sisältäisi mitään valhekuvia. Sanokaas, +Nastjenka, miksi sellaiset hetket rasittavat henkeä? Miksi lyöpi +valtimosuoni arvoituksellisesta, tuntemattomasta syystä, miksi valuvat +kyyneleet hänen silmistään ja polttavat hänen kalpeilla, kuluneilla +poskillaan? Miksi kuluvat kokonaiset unettomat yöt niinkuin +silmänräpäys tyhjentymättömässä ilossa ja suloudessa ja sanokaas +minulle, miksi aamukoiton ruusuvalollaan hohtaessa ikkunan läpi +ja hämärän valaistessa tuota kolkkoa huonetta epäilyttävällä, +haaveksivalla valollaan, niinkuin meillä täällä Pietarissa, uneksijamme +uuvuttaa itsensä, heittäytyy vuoteelle ja sitten, huumautuneena +sairaanloisesti kiihoitetun henkensä ihailusta nukkuu niin hurmauttavan +suloisella tuskalla sydämessään?" + +"Ja sitten, mikä petos! Rakkaus heräsi hänen povessaan +tyhjentymättömällä ilolla ja kaikilla tuskillaan... Katselkaas häntä ja +tuomitkaa itse! Uskoisittekohan, hänet nähdessänne, hyvä Nastjenka, +ettei hän todellakaan ole koskaan tuntenut häntä, jota hän kiihkoisessa +mielikuvituksessaan niin paljon rakasti? Onko hän nähnyt hänet vain +pettävissä unikuvissa? Eikö hän todellakin myöhemmin, kun ero oli +tapahtuva, sulkeutunut itkien ja valittaen hänen syliinsä? Oliko ne +kaikki vain unikuvia? Ja eikö hän todellakin myöhemmin kohdannut häntä, +kaukana kotorannoilta, vieraan taivaan alla, tuossa ihmeellisessä, +ijankaikkisessa kaupungissa, loistavissa tanssijaisissa, hurmaavan +soitannon ohella Palazzossa -- tietysti Palazzossa -- tuolla mirthien +ja ruusujen siimeksessä, missä hän, tuntien hänet, kiireesti otti +naamarinsa pois ja kuiskaili: 'minä olen vapaa' ja sitten vapisten +heittäysi hänen rinnoilleen ja riemuitsi ihastuksesta, jolloin he +silmänräpäyksessä unohtivat murheen, eron ja kaikki tuskat ja hän +sitten viimeisellä, intohimoisella suutelolla tempasi itsensä irti +hänen tuskalloisesta syleilystään?" + +"Oi, tiedättehän itse, Nastjenka, että kavahdamme, tulemme levottomiksi +ja punastumme, niinkuin koululainen, joka naapurin puutarhasta +vast'ikään varastamansa omenan kätki taskuunsa, kun pitkä, terve +nuorukainen, ilveilijä, kutsumaton ystävänne avaa ovenne ja huutaa +ikäänkuin ei olisi mitään tapahtunut: 'Minä, ystäväni, tulen tällä +haavalla Pavlovskista!' Jumalani, vanha kreivi on kuollut, sanomaton +onni on tulossa ja tuolla tulee ihmisiä Pavlovskista kaupunkiin." + +Lopetettuani pulskan puheeni, vaikenin minä. Minä muistan, että minulla +oli suuri halu nauraa ääneen, tuntiessani että vihoillismielinen henki +liikkui minussa, joka jo rupesi ajatuksiani valtaamaan ja että silmäni +alkoivat hehkua... Odotin, että Nastjenka avaisi viisaat silmänsä ja +remahtaisi lapselliseen, raikkaasen, iloiseen nauruun ja minä rupesin +jo katumaan, että olin mennyt liian pitkälle; että minä hyödyttömästi +olin kertonut, mitä jo kauvan liikkui sydämessäni, josta minä niinkuin +kirjasta voin puhua, minä kun jo kauvan aikaa sitten olin langettanut +itsestäni tuomion ja tuskin voin pidättää itseäni lukemasta sitä julki, +aavistamatta, että hän tulisi minua ymmärtämään. Mutta kummastuksekseni +vaikeni hän. -- Hetken kuluttua puristi hän lempeästi kättäni ja +kainolla myötätuntoisuudelta kysäsi hän: + +"Oletteko todellakin noin mieltänyt koko elämänne?" + +"Koko elämäni, Nastjenka, koko elämäni", vastasin minä, ja näyttää +siltä, että tulen sen samoin lopettamaankin!" + +"Ei, se ei saa tapahtua", sanoi hän levottomasti. "Minä vietän kaiken +elämäni isoäitini luona. Ja tiedättekö ettei sellainen elämä ole +suloista?" + +"Tiedän, Nastjenka, tiedän!" huudahdin minä voimatta enään pidättää +tunteitani. "Minä huomaan nyt selvemmin kuin koskaan, että olen turhaan +kuluttanut parhaimmat vuoteni! Nyt tiedän tämän ja tunnen vielä +paremmin tämän tiedon katkeruutta. Jumala itse on lähettänyt teidät, +hyvä enkelini, sanomaan ja todistamaan sitä minulle. Nyt istuessani +vieressänne ja puhuessani kanssanne, käy minulle vaikeaksi ajatella +tulevaisuutta, koska tulevaisuus jälleen tuopi mukanaan yksinäisyyttä +ja tätä murheellista, hyödytöntä elämää. Oi, olkaa siunattu, suloinen +hengettäreni, ett'ette heti karkoittanut minua pois, että saatoin sanoa +ääneeni kumminkin kaksi ehtoota elämästäni." + +"Oi, ei, ei!" huusi Nastjenka ja kyyneleet tulivat hänen silmiinsä, "se +ei saa enään niin olla. Niin emme tule eroamaan! Mitä on kaksi +ehtoota!" + +"Voi Nastjenka, Nastjenka, tiedättekö, että te olette pitkäksi ajaksi +sovittanut minut itseni kanssa? Tiedättekö te etten minä itsestäni +ajattele enään niin pahaa kuin ennen toisinaan? Tiedättekö te etten +ehkä enään siitä harmiinnu, että tein elämässäni rikoksia ja syntiä, +koska sellainen elämä on rikos ja synti? Ja älkää ajatelko, että minä +olen liioitellut, Nastjenka, kun minulla toisinaan on niin murheellisia +hetkiä ... kun minusta sellaisina hetkinä usein näyttää, etten ole +mahdollinen todellista elämää viettämään, että minä kadotan kaiken +maltin, kaiken vaiston todellisuudelle, kun minä vihdoin itseänikin +kiroan, kun minulla haaveellisten öitteni jälkeen usein on toipumuksen +hetkiä, mitkä ovat hirvittäviä!" + +"Ja kuinka paljon mielikuvitusta onkaan murheessa! Me tunnemme, että se +vihdoin tyhjentyy tässä alituisessa jännityksessä, tuo tyhjentymätön +mielikuvitus, kadottaessamme varhaisen ihanteemme, jotka rikkoutuvat +tomuksi ja pirstaleiksi. Jos toista elämää löytyy, niin täytyy se +noista pirstaleista tulla raketuksi." + +"Kuitenkin halajaa sielu jotakin muuta! Turhaan penkoilee uneksija +tuhvassa, vanhoissa mielikuvituksissaan, etsien tässä tuhvassa kipenää +puhaltaakseen sitä sytyksiin ja tällä näin saadulla tulella +lämmittääkseen kylmettynyttä sydäntään ja herättääkseen jälleen siinä +kaikkea sitä, mitä siinä ennen oli, mikä sielua liikutti, mikä veren +pani liikkeesen, mikä kutsui kyyneleitä silmiin ja petti niin +suurenmoisesti! Tiedättekö, Nastjenka, kuinka pitkälle minä olen +tullut? Tietäkääs, että minun täytyy viettää tunnelmieni vuosipäivää, +sen vuosipäivää, mikä minulle oli niin kallista, mikä ei koskaan +todellisuudessa ollut olemassa, koska tätä vuosipäivää vietetään vain +tyhmien ruumiittomien mielikuvitelmien muistolle. Mutta, unikuvistakin +voidaan päästä irti! Tietäkääs, että minä nyt halusta muistelen +määrättyinä aikoina käydä niillä paikoilla, missä minä joskus tapani +mukaan olin onnellinen. Minä halajan rakentaa nykyistä oloani +palajamattoman menneisyyden avulla ja usein riennän minä murheellisena +niinkuin varjo ilman hätää ja ilman tarkoitusta, pitkin Pietarin katuja +ja kujia. Mitä muistoja ne ovatkaan! Minä muistan esimerkiksi, että +minä juuri tässä, tällä paikalla, täsmälleen vuosi sitten, samalla +tunnilla, tällä samalla käytävällä, kuljeksin yhtä yksinäisenä; yhtä +murheellisena kuin nytkin. Ja minä muistan, että haaveiluni olivat +silloinkin surulliset ja vaikk'ei ennemminkään ollut keveämpi oltava, +niin tuntui elämä kuitenkin silloin helpommalta ja rauhallisemmalta, +ilman noita pimeitä ajatuksia, mitkä nyt minussa riippuvat, ja ilman +noita kolkkoja omantunnon ahdistuksia, mitkä eivät päivällä eikä yöllä +anna rauhaa. Ja minä kysyn itseltäni: mihinkä jäivät unikuvasi? Ja +päätä pudistellen sanon minä: kuinka nopeasti kuluvatkaan vuodet! Ja +taaskin kysyn itseltäni: mitä olet sinä vuosillasi tehnyt? Kuinka olet +sinä viettänyt parhaimman aikasi? Oletko sinä elänyt tai etkö? Katsos, +sanon minä itselleni, kuinka maailmassa tulee olo kylmäksi Vielä kuluu +vuosia ja niiden jälkeen tulee iloton yksinäisyys ja surullinen vanhuus +ja sitten murhe ja tuska. Haaveellinen maailma vaalenee, unikuvat +haihtuvat ja kuolevat ja makaavat ympärihajoitettuina niinkuin +lakastuneet puun lehdet. Oi Nastjenka! Voi, vaikeata on yksin jäädä, +eikä omistaa mitään surettavaa, ei niin mitään, koska kaikki, +mitä minä kadotin oli arvotonta, ei minkään veroista, aivan mitätöntä, +kaikki vain petosta ja unta." + +"Älkää valittako kauvemmin", sanoi Nastjenka, kuivatessaan +kyyneleitään. "Riittää jo! Nyt olemme kaksin, niinkuin tuleekin olla, +me emme koskaan tule toisistamme eroamaan. Kuulkaappas, minä olen +yksinkertainen ja vähän opetettu tyttö, vaikka mummoni otti minulle +opettajan. Mutta todellakin, minä ymmärrän teitä, koska minäkin olen +kokenut kaikki, mitä te nyt juuri sanoitte minulle, ollessani +kiinnitetty mummoni hameesen. Luonnollisesti en voisi kertoa +niin kauniisti kuin te, sillä minä en ole niin sivistynyt", +lisäsi hän kainosti, samalla kuin hän antoi huomata ihmetyksensä +kaunopuheliaisuudestani, "mutta minä iloitsen suuresti, että te puhutte +niin avonaisesti. Nyt tunnen minä teidät tarkasti. Ja tiedättekös? Minä +kerron teille koko historiani, aivan suoraan, ja antakaa sitten minulle +neuvo. Te olette hyvin viisas mies. Luvatkaa minulle, että neuvotte +minua." + +"Voi Nastjenka", vastasin minä, -- "vaikka en koskaan ole ollut +neuvonantaja, saati sitten viisaskaan neuvonantaja, huomaan minä +kuitenkin, että jos aina niin elämme, niin on se viisaasti ja antaahan +kukin ystävä toiselleen parhaimpia neuvoja. Nyt siis kaunis Nastjenka, +millaisen neuvon tarvitsette? Puhukaa avonaisesti. Minä olen nyt niin +iloinen ja onnellinen, rohkea ja viisas!" + +"Ei, ei", keskeytti Nastjenka minua nauraen, "minä en tarvitse vain +viisasta, vaan veljellistäkin neuvoa, oikein sydämellistä, ikäänkuin +olisitte minua jo ikuisesti rakastanut! + +"Oivallista, Nastjenka, oivallista!" huusin minä ihastuneena, "ja +vaikka minä jo kaksikymmentä vuotta olisin teitä rakastanutkin, niin en +tulisi minä kuitenkaan sen hellemmin rakastamaan kuin nytkään!" + +"Kätenne!" sanoi Nastjenka. + +"Tässä se on!" vastasin minä, ojentaen käteni hänelle. + +"Siis, aloitamme minun historiaani." + + + + +NASTJENKAN HISTORIA. + + +"Puolet historiastani tunnette jo, se on, te tiedätte, että minulla on +vanha isoäiti." + +"Ellei toinen puoli ole sitä pitempi..." keskeytin minä hymyillen. + +"Vaijetkaa ja kuulkaa! Ennen kaikkia on ehtona, että te ette enään +keskeytä minua, muutoin minä vaikenen. Kuunnelkaa siis vaijeten. +Minulla on vanha mummo. Tulin jo hyvin nuorena tyttönä hänen luokseen, +kun isä ja äiti kuolivat. Luullakseni oli mummoni ennen ollut +varoissaan, koska hän vielä nytkin muistelee parempia päiviä. Hän +opetti minulle ranskan kieltä ja otti opettajankin minulle, kun minä +olin viidentoista vanha -- nyt olen minä seitsemäntoista -- loppui +opetus. Tällä ajalla tein minä muutaman kepposen. Mitä minä tein, +en tahdo teille sanoa. Olkoon kyllin sanottuna, että rikos oli +vähäpätöinen. Mummo huusi minua eräänä aamuna luokseen ja sanoi, että +kun hän oli sokea, ei voisi hän pitää minua silmällä, otti sentähden +parsinneulan ja kiinnitti hameeni omaansa ja nyt oli tilamme sellainen +ikäänkuin pitäisi meidän istuman tällä tavalla kaiken elämämme ellei +jotakin keinoa löytyisi päästä siitä vapaaksi. Sanalla sanottuna: +alussa oli minulle aivan mahdotonta mennä mihinkään, minun täytyi +työskennellä, lukea, oppia -- aivan mummoni vieressä. + +"Kerran yritin minä kavaluutta ja pyysin Theklan istumaan sijassani. +Thekla on meidän palvelijamme; hän on mykkä. Thekla istui aivan hiljaa +sijallani. Sill'aikaa nukkui mummo nojatuolissaan ja minä menin erään +ystävän luo. Mutta asia päättyi huonosti. Mummo heräsi poissaollessani +ja luulossa minun istuvan rauhallisesti hänen luonaan, kysyi hän +jotakin. Thekla huomasi mummon kysyvän jotakin, mutta ei voinut +ymmärtää mitä se oli. Hän mietiskeli, mitä hänen piti tekemän, otti +parsinneulan pois ja juoksi tiehensä..." + +Tässä pysähtyi Natsjenka ja nauroi ääneensä. Minäkin nauroin hänen +kanssaan. Kohta pitkitti hän: + +"Minä sanon teille, älkää naurako mummolleni. Minä nauran, koska se on +naurettavaa... Mitä tulisi minun tehdä, kun mummo nyt kerran on +sellainen. Ja minä rakastan häntä todella kumminkin vähän. Minä +asetettiin vanhalle paikalleni jälleen enkä päässyt enään liikkumaan. + +"Unhotin vielä sanoa teille, että mummollani on oma vähäinen, puinen +huoneus kolmella ikkunalla ja yhtä vanha kuin mummokin, siinä on +ullakkokamarikin. Tähän muutti muudan vuokralainen..." + +"Kenties isällinen henkilö?" huomautin minä. + +"Tietystikin", vastasi Nastjenka -- "ja hän ymmärsi paremmin vaijeta +kuin te. Tosiaankin, hän sai tuskin kielensä liikkeesen. Hän oli +vähäinen, vanha mies, kuiva, mykkä, sokea, niin ettei hän vihdoin +voinut elääkkään. Ja niin hän kuolikin. Sitten löysin jälleen uuden +vuokralaisen, sillä ilman vuokralaista emme voineet elää. Se oli paitsi +mummoni eläkettä melkein ainoa tulolähteemme. Uusi vuokralainen oli nyt +sattumalta nuori mies näöltään. Kun ei hän harjoittanut mitään kauppaa, +otti mummo hänet vastaan ja kysyi sitten: + +"'Nastjenka, onko vuokralaisesi vanha vai nuori?' + +"Minä en tahtonut valehdella. Sanoin ettei hän ollut juuri nuori eikä +mikään vanhuskaan. + +"'Ja miellyttävän näköinen?' kysyi mummo. + +"Taaskaan en tahtonut valehdella. 'Niin, miellyttävän näköinen, mummo!' +Sitten sanoi mummo: + +"'Voi, onnettomuutta, onnettomuutta! Minä varoitan sinua, pienokainen, +ettet katselisi häntä liian paljon! Voi! Millainen aika! Tulee uusi +vuokralainen ja vielä miellyttävän näköinenkin! Niin ei ollut meidän +aikanamme.' + +"Mummo eli aina menneisyydessä. Hän oli silloin nuorempi, aurinko +paistoi lämpimämmin eikä luumut käyneet niin pian happamiksi. Silloin +oli kaikki minun aikanani! Minä istuin vaijeten ja mietiskelin miksi +mummo minua varoitti, kysyessään onko vuokralainen nuori ja kaunis. +Sitten rupesin jälleen sukkaa kutomaan, silmikoita laskemaan ja unohdin +asian kokonaan siihen. + +"Eräänä aamuna tuli vuokralainen luoksemme ja puhui että hänelle oli +luvattu että hänen kamarinsa paperoitaisiin uudestaan. Sana antoi +toisen, mummo on jotenkin vireämielinen ja sanoi minulle: + +"'Mene makuuhuoneeseni ja tuo tilikirjani tänne.' + +"Minä hypähdin oitis ylös, punastuen, tietämättä miksi ja unhotin +kokonaan, että olin parsinneulalla kiinnitetty. Sen sijaan että olisin +huomaamatta irroittanut itseni, tempasin minä niin, että mummon tuoli +seurasi mukana. Huomattuani nyt, että vuokralainen käsitti kaikki +suhteeni, punastuin minä ja jäin niinkuin kivettynyt seisomaan +paikalleni ja purskahdin itkuun. Niin hävettävä ja katkera oli tämä +hetki etten enään rohjennut katsoa ylös! Mummo huusi: 'Mitäs siinä +seisot?' Mutta kun vuokralainen huomasi, että minä häpesin häntä, +kumarsi hän ja meni pois. + +"Tästä ajasta alkain olen minä aina niinkuin puolin kuollut pelosta, +niinpian kuin vaan etehisessä kuuluu jonkinlaista kolinaa. Luulen aina +vuokralaisen tulevan ja otan kaikissa tapauksissa neulan varovasti +pois. Mutta hän ei tullutkaan enään. Kului pari viikkoa kun hän Theklan +kautta ilmoitti, että hänellä oli paljon ranskalaisia kirjoja, +ainoastaan hyviä kirjoja, ja haluaisiko mummo, että minä saisin ajan +kuluksi lukea niitä hänen kuultensa. Mummo otti kiitollisuudella +tarjoomuksen vastaan, mutta kyseli kuitenkin ehtimiseen oliko +ne siveellisiä kirjoja taikka ei, koska, jos ne vain olivat +epäsiveellisiä, sanoi hän: 'Sinä, Nastjenka, et missään tapauksessa +saa lukea niitä, vaan opit vain pahaa niistä.' + +"'Mitä minä niistä sitten oppisin, mummo? Mitä niissä on?' kysyin taas. + +"'Voi', sanoi hän, 'niissä kerrotaan kuinka nuoret miehet viettelevät +hyvin kasvatettuja tyttöjä, kuinka he, luuloittelemalla tahtovansa +naida heitä, vievät heitä pois vanhempain huoneesta, kuinka he sitten +jättävät nämät onnettomat tytöt niin että he surkeimmalla tavalla +menehtyvät. Minä olen lukenut paljon sellaisia kirjoja', sanoi mummo, +'ja kaikki on niin kauniisti kerrottu, että niitä lueskelee yöt +myötäänsä. Siis, Nastjenka, älä lue niitä! Millaisia kirjoja on hän +tänne lähettänyt?' + +"'Walter Scott'in romaaneja, mummo.' + +"'Walter Scott'inko? Mutta eiköhän siinä vain piileksi joku juoni? +Katsos tarkasti eikö hän vain ole johonkin pistänyt rakkauden +kirjettä?' + +"'Ei, mummo', sanoin minä, 'ei ole mitään kirjettä täällä.' + +"'Katsos kannen alle! Monesti kätkevät he kirjeitään sinne, nuo +roistot!' + +"'Ei, mummo, kannenkaan alla ei ole mitään.' + +"'Vai niin! Sepä on varsin hyvä.' + +"Niin aloimme lukemaan Walter Scott'ia ja kuukauden kuluttua olimme +lukeneet melkein puolet. Sitten lähetti vuokralainen ehtimiseen toisia, +jopa Puschkin'in teoksetkin, niin etten vihdoin voinut tulla ilman +kirjoja toimeen, enkä enään toivonut naimistani kiinalaiselle +prinssille. + +"Sellainen oli asiain tila, kun minä kerran sattumalta portaissa +kohtasin vuokralaisemme. Mummo oli minut lähettänyt jotakin hakemaan. +Hän pysähtyi ja minä punastuin, hänkin punastui, mutta sen ohessa hän +nauroi, tervehti, ja kysyen mummon vointia sanoi hän: + +"'Oletteko lukeneet niitä kirjoja?' + +"'Olemme', vastasin minä. + +"'Mikä on niistä mieluisin teille?' + +"'Ivanhoe, ja erittäinkin miellyttää Puschkin minua.' + +"Tähän loppui keskustelumme tällä haavalla. Viikon kuluttua kohtasin +minä hänet jälleen portaissa. Tällä kertaa ei ollut mummo lähettänyt +minua, minä olin omasta päästä lähtenyt hakemaan jotakin. Kello oli +kolmen vaiheella ja tähän aikaan palasi vuokralainen aina kotiin. + +"'Hyvää päivää', sanoi hän. + +"'Hyvää päivää', vastasin minä. + +"'Mutta eikö teille tule pitkäksi', kysyi hän, 'istua kaiket päivät +mummon vieressä?' + +"Hänen tätä minulta kysyessä, punastuin minä jälleen, tietämättä miksi, +minä häpesin itseäni ja minua kosketti katkerasti, että jo muutkin sitä +kyselivät. Minä tahdoin, vastaamatta, mennä ohitse, mutta siihen ei +ollut minulla voimaa." + +"'Kuulkaappas minua', sanoi hän, 'te olette hyvä tyttö! Suokaa +anteeksi, että minä niin puhun teidän kanssanne, mutta minä vakuutan +teille, että minä, enemmän kuin mummonne, toivon teille hyvää. Eikö +teillä ole yhtään ystävää, jonka luona toisinaan kävisitte?' + +"'Ei, ei yhtään', sanoin minä, 'paitsi Maschenka ja hän on mennyt +Pskoviin.' + +"'Ettekö tahdo minun kanssani käydä teaatterissa?' kysyi hän. + +"'Teaatterissako? Ja mitä sanoisi mummo siihen?' + +"'Irroittakaa varovasti itsenne mummostanne!' + +"'Ei', sanoin minä, 'en tahdo pettää mummoa. Hyvästi!' + +"'Hyvästi, hyvästi!' sanoi hänkin. + +"Päivällisen jälkeen tuli hän luoksemme, istahtui, puheskeli kauvan +mummon kanssa, tiedusteli kävikö hän koskaan ulkona, oliko hänellä +tuttavia ja yht'äkkiä sanoi hän: + +"'Tänään olen ostanut loossin oopperaan. Annetaan Sevillan parturia. +Tuttavani tahtoivat käydä kanssani, mutta kieltäysivät ja nyt jää +minulle piletti.' + +"'Sevillan parturiako?' huudahti mummo, 'samaa parturia, jota minunkin +aikana näytettiin?' + +"'Niin, samaa parturia', sanoi hän ja katsahti minuun. Minä ymmärsin +kaikki, punastuin ja sydämeni sykki kiivaasti odotuksesta. + +"'Oi, minä olen itse aikanani näytellyt Rosinan osaa', huudahti mummo, +'seuranäytelmässä.' + +"'Ettekö tahdo käydä kanssani tänään?' kysyi vuokralainen. 'Pilettini +menee muutoin hyödytöinnä hukkaan.' + +"'Hyvä, minun puolestani, menkäämme', sanoi mummo, 'miksi emme menisi? +Ja minun Nastjenkani tässä ei ole vielä koskaan teaatterissa ollut.' + +"Jumalani, mikä ilo! Oitis valmistimme itsemme ja menimme. Mummo, +vaikka sokea, tahtoi kumminkin soittoa kuulla ja sitäpaitsi oli hän +hyvä vanha rouva, hän soi minulle mielellään huvitusta, mutta +itsestämme emme koskaan olisi sinne menneet. + +"Voi! minä en voi teille kertoa, millaisen vaikutuksen 'Sevillan +parturi' teki minuun. Mutta koko sen ehtoon katseli vuokralaisemme niin +ystävällisesti minua ja puhui niin kauniisti, että minä oitis huomasin +hänen tahtovan asettaa minut koetukselle, niinkuin hän tuona aamuna +ehdoitti lähtemään yksin hänen kanssaan kävelylle. Mikä ilo nyt! Minä +laskeuduin niin ylpeänä, niin tyytyväisenä nukkumaan, sydämeni sykki +niin kiivaasti kuin kuumeessa ja koko yön uneksin minä Sevillan +parturista. + +"Minä luulin hänen nyt yhä useammin tulevan luoksemme. Mutta toisin +kävi. Hän pysyi melkein kokonaan poissa. Hän tuli tuskin kertaakaan +kuussa ja aina vain kutsuakseen meitä teaatteriin. Vielä menimme +kahdesti hänen kanssansa. Siihen en ollut minä tyytyväinen, huomasin +hänen surkuttelevan minua, että minä vietin mummon luona niin +orjallista elämää, mutta ei sen enempää. Minä kadotin rauhani, en +voinut levollisesti istua, en tukea, enkä työskennellä, välistä nauroin +ja tein mummolle jonkun kepposen, sitten jälleen purskahdin itkemään. +Vihdoin kärsi terveyteni siitä ja minä tulin melkein oikein sairaaksi. + +"Teaatteri-aikakausi loppui ja vuokralaisemme lakkasi tulemasta +luoksemme. Kohdatessamme toinen toisemme, tietysti aina samoilla +portailla, kumarsi hän niin vakavasti ja vaijeten, ikäänkuin ei hän +tahtoisi puhua, meni portaita alas, sill'aikaa kuin minä vielä seisoin +toisessa päässä punaisena kuin kirsikka, syystä että kaikki veri nousi +päähäni niinpian kuin hänet vain kohtasin. + +"Nyt olemme pian lopussa. Täsmälleen vuosi sitten, toukokuulla, tuli +vuokralaisemme luoksemme ja kertoi mummolle lopettaneensa toimensa ja +täytyvänsä nyt vuodeksi mennä Moskovaan. Kuultuani sen, kalpenin minä +ja hervahdin puolikuolleena lavitsalle. Mummo ei huomannut mitään ja +luovutettuaan asuntonsa, kumarsi vuokralainen ja meni. + +"Mitä piti minun tekemän? Mietin ja tuumin, vihdoin tulin päätökseen. +Huomenna aikoi vuokralainen matkustaa pois ja minä päätin, mummon +mentyä nukkumaan, saattaa vielä tänä ehtoona kaikki ratkaisuun. Niin +tapahtuikin. Minä sidoin yhteen kimppuun kaikki, mitä tarvitsin, +vaatteita ja kaluja, ja tällä kimpulla kädessäni menin, en juuri +elävänä enkä kuolleenakaan, vuokralaisemme luokse ullakkokamariin. +Tuntui ikäänkuin olisin tarvinnut kokonaisen tunnin portaita +noustakseni ylös. Avattuani hänen ovensa, huudahti hän hämmästyksestä +nähdessään minut. Hän luuli minua aaveeksi ja kiiruhti tarjoamaan +minulle vettä, kun tuskin jaksoin jaloillani seisoa. Sydämeni sykähteli +niin kovasti että päätäni huimasi ja järkeni häiriintyi. Saatuani +silmäni jälleen auki, asetin kimppuni hänen vuoteelleen, istahdin itse +sen viereen, peitin kasvoni käsilläni ja purskahdin äänekkääsen itkuun. + +"Silmänräpäyksessä näkyi hän käsittävän kaikki. Hän seisoi edessäni +kalpeilla kasvoilla ja katseli murheellisena minua. 'Kuulkaas minua', +alkoi hän, 'kuulkaas minua, Nastjenka, minä en voi mitään tehdä, minä +olen köyhä mies. Nykyisin ei ole minulla mitään, ei edes oikeata +paikkaakaan. Millä voisimme elää, jos minä teidät naisin?' + +"Me keskustelimme kauvan siitä, mutta vihdoin en voinut hillitä +itseäni, vaan sanoin etten voinut pitemmältä elää mummon luona, minä +karkaisin hänen luotaan enkä enään tahtoisi antaa parsinneulalla +kiinnittää itseäni, vaan tulisin hänen kanssansa Moskovaan, jos hän +sallisi, koska en ilman häntä voisi elää. + +"Rakkaus, häpeä ja ylpeys, kaikki puhuivat minussa yhdellä haavaa ja +minä lankesin melkein voimattomana vuoteelle. Niin kovin pelkäsin minä +kieltoa! Hän istui muutaman minuutin vaiti, sitten nousi hän ylös, tuli +luokseni ja tarttui käteeni. + +"'Kuulkaas minua, rakas, hyvä Nastjenka', sanoi hän vihdoin kyynelten +läpi. 'Minä vannon teille, että jos minulle vain kerrankin on +mahdollista, niin nain minä teidät ja te tulette ehdottomasti tekemään +minut onnelliseksi. Minä matkustan nyt Moskovaan ja tulen viipymään +siellä vuoden. Toivon siellä saavuttavani menestystä. Kun minä palajan +ja te ette vain ole lakanneet rakastamasta minua, niin vannon teille, +että me tulemme onnellisiksi. Nyt ei se ole mahdollista, minä en voi +luvata teille mitään eikä minulla ole oikeuttakaan siihen. Mutta minä +kerron sen, että ellei se vuoden kuluessa onnistu, niin on se kuitenkin +joka tapauksessa kerran tapahtuva, tietysti ehdolla, ett'ette kehenkään +toiseen mielisty, sillä minulla ei ole oikeutta, enkä uskallakkaan +teitä sanalla sitoa.' + +"Näin hän puhui ja seuraavana aamuna matkusti hän pois. Me olimme +päättäneet olla mummolle sanaakaan sanomatta. Niin hän tahtoi. Ja nyt +on koko historiani melkein lopussa. Kokonainen vuosi on kulunut. Hän on +tullut takaisin, hän on jo kolme päivää sitten täällä ja, ja..." + +"Kuinka? Mitä nyt?" huudahdin minä, kärsimättömänä kuullakseni loppua. + +"Eikä hän ole tähän saakka näyttäytynyt!" vastasi Nastjenka +tuskalloisesti. "Ei kuulu mitään häneltä." + + * * * * * + +Hän pysähtyi, vaikeni muutaman minuutin, antoi päänsä vaipua ja +peittäessään kasvonsa käsillään, itki hän niin, että sydäntäni vihloi. + +Sellaista pitkitystä en ollut lainkaan odottanut. + +"Nastjenka!" aloin arkatuntoisesti, "Nastjenka, älkää, Jumalan tähden, +noin itkekö! Kuinka voitte te tietää...? Ehk'ei hän vielä ole täällä?" + +"Hän on täällä!" vakuutti Nastjenka. "Hän on täällä, minä tiedän sen. +Me teimme ehtoolla ennen hänen lähtöään sopimuksen. Puhuttuamme kaikki +mitä minä juuri teille kerroin, tulimme tänne rantaa pitkin kävelemään +ja istuimme tällä penkillä. Minä en enään itkenyt, kuuntelin +surumielisenä mitä hän sanoi... Hän sanoi oitis palaittuaan tulevansa +meille ja ellen minä luopuisi hänestä, niin tulisimme mummolle +kertomaan kaikki. Nyt on hän palannut, minä tiedän sen, mutta hän ei +tule." + +Uudelleen rupesi hän itkemään. + +"Jumalani!" huudahdin minä, "eikö löydy mitään keinoa tyynnyttämään +murhetta?" Hädissäni hypähdin ylös penkiltä. "Sanokaas minulle, +Nastjenka, enkö minä ehkä voi mennä hänen luoksensa?" + +"Kuinka olisi se mahdollista?" sanoi hän, äkkiä kohoittaen päätänsä. + +"Ei, tietysti ei. Se ei sovi", vastasin minä tyynesti. "Mutta -- ehkä +kirjoitatte hänelle." + +"Ei, ei missään tapauksessa!" huudahti hän päättävästi ja kumarsi +taaskin päätään, katsomatta minuun. + +"Miksi ei?" pitkitin minä, pitäen ajatuksestani kiinni "Mutta +tietäkääs, Nastjenka, millaisen kirjeen! Kirjeitä on kahdenlaisia ja... +Voi, Nastjenka, siinä on koko asia! Luottakaa minuun. Minä en anna +huonoa neuvoa. Kaikki voi vielä tulla hyväksi! Te otitte ensimäisen +askeleen -- miksi siis nyt..." + +"Mahdotointa, mahdotointa! Ikäänkuin minä tahtoisin hänestä riippua." + +"Oi, hyvä Nastjenkani", vastasin minä, voimatta salata naurua, "ei +toki, ei. Te olette oikeassa, koska hän on antanut lupauksen teille. Ja +minä huomaan kaikesta, että hän on hienotunteinen ihminen ja että hän +hyvää tarkoittaa", pitkitin minä, nousevassa ihastuksessa päätelmieni +selvyydestä. "Millainen on hänen suhteensa? Hän on lupauksella sidottu. +Hän sanoi ettei hän tulisi ketään toista naimaan kuin teidät, jos hän +koskaan naisikaan. Teille antoi hän täyden vapauden sanomaan itsenne +irti hänestä... Tässä tapauksessa saatatte ottaa ensimäisen askeleen. +Teillä on etu-oikeus, esimerkiksi, jos te tahtoisitte pitää kiinni +hänen sanoistaan." + +"Sanokaas kuinka te kirjoittaisitte?" + +"Mitä?" + +"Tuon kirjeenkö?" + +Minä kirjoittaisin tähän tapaan: + +"Kunnioitettava herra!" + +"Onko se ollenkaan tarpeellista tuo 'kunnioitettava herra'?" + +"Kaiketikin! Muutoin, miksikä ei? Minä ajattelen..." + +"Noh, hyvä, hyvä. Kuinka sitten?" + +"Kunnioitettava herra!" + +Suokaa anteeksi, että minä... + +Mutt'ei; ei ole tarvis pyytää anteeksi! Pelkkä tosiasia oikeuttaa +kaikki, kirjoittakaa yksinkertaisesti: + +"Minä kirjoitan teille. Antakaa anteeksi kärsimättömyyteni, mutta +kokonaisen vuoden oli toivo ainoa onneni. Olenko minä väärässä, jos en +nyt voi kestää epäilyksen päiviä? Kun nyt olette palainneet, olette te +ehkä aikomuksenne muuttanut. Jos niin on, niin sanoo tämä kirje teille, +etten närkästy, enkä valita. Minä en voi teitä sentähden syyttää, koska +minulla ei ole mitään valtaa sydämenne yli. Se on nyt kerran minun +kohtaloni!" + +"Te olette kunnian mies. Te ette tule nauramaan, ettekä vihastumaan +kärsimättömistä riveistäni. Ajatelkaa, että eräs tyttöraukka on ne +kirjoittanut, joka on yksin ja jolla ei ole ketään, joka voisi opettaa +tai neuvoa häntä ja joka ei ole koskaan ymmärtänyt sydämensä kanssa +tulla toimeen. Mutta antakaa minulle anteeksi, että sydämeeni voi +silmänräpäykseksikin hiipiä epäilystä. Te ette saata ajatuksissakaan +loukkaantua siihen, joka niin kovin teitä rakasti ja vieläkin +rakastaa." + +"Niin, niin! Se on aivan niin, kuin minä ajattelin!" huudahti Nastjenka +ja ilo loisti hänen silmistään. "Oi, te päästätte minut epäilyksestäni, +Jumala itse on lähettänyt teidät minulle, kiitän, kiitän teitä!" + +"Miksi? Sitävartenko, että Jumala on lähettänyt minut?" vastasin minä, +katsellen ihastuksella hänen iloisia kasvojaan. + +"Niin, juuri sitävarten." + +"Voi Nastjenka! Kiitämmekö ehkä muita ihmisiä sentähden, että he elävät +samaan aikaan meidän kanssamme? Minä kiitän teitä sentähden, että +olette minua kohdannut, sentähden, että minä kaiken elämäni ajan tulen +muistamaan teitä!" + +"Piisaa jo! Mutta kuulkaappas: Silloin sovimme, että hän oitis, +palaittuaan, antaisi minulle tiedon siten, että hän jättäisi kirjeen +muutamille tutuilleni, hyville ja yksinkertaisille ihmisille, jotka +eivät mitään tiedä asiasta. Taikka, ellei hän tahtoisi kirjoittaa +mitään kirjettä, syystä siitä, ettei kirjeessä voi sanoa kaikkia, niin +tulisi hänen vielä palauspäivänä täsmälleen kello kymmenen tulla tänne, +missä me kohtaisimme toinen toisemme. Minä tiedän, että hän on tullut, +mutta tämä on nyt kolmas päivä kun minä turhaan odotan häntä taikka +kirjettä. Huomenna en voi mitenkään päästä irti mummostani. Antakaa +huomenna kirjeeni noille hyville ihmisille, joista minä juuri puhuin, +he lähettävät sen kyllä hänelle. Ja jos tulee vastaus, niin tuokaat +itse se minulle, ehtoolla, kymmenen aikaan." + +"Mutta kirje, kirje! Ennen kaikkia on kirje kirjoitettava! Siis saattaa +se kaikki vasta huomenna tapahtua." + +"Kirje", vastasi Nastjenka jotenkin hämillään, -- "kirje... mutta..." + +Hän ei puhunut loppuun. Alussa käänsi hän kasvonsa minusta pois, +punastui niinkuin ruusu ja samalla tunsin kädessäni kirjeen, joka +näöstä päättäen oli jo kauvan ollut kirjoitettu, valmis ja sinetitty. +Eräs tuttu, rakas ja hempiä muisto tuli mieleeni! + +"R-o-s-i-n-a", aloitin minä. + +"Rosina", lauloimme molemmat. Olin vähällä syleillä häntä ihastuksesta. +Hän punastui, hymyillen kyynelten läpi. + +"Nyt on kylliksi! Hyvästi!" sanoi hän reippaasti. "Tässä on kirje ja +tässä osoite, mihinkä saatte viedä sen. Näkemään asti! Huomiseen!" + +Voimallisesti puristi hän molempia käsiäni, nyökähytti päätään ja +katosi kuin nuoli. Minä seisoin kauvan paikalla ja seurasin häntä +silmilläni niinkauvan kuin mahdollista. + +"Huomiseen! Huomiseen!" kaikui päässäni, kun hän oli kadonnut +silmistäni. + + + + +KOLMAS YÖ. + + +Tänään oli surullinen sadepäivä, ilman auringon sädettä, niinkuin +tuleva vanhuutenikin. Minua vallitsevat sellaiset omituiset ajatukset, +-- sellaiset kolkot tunteet, sellaiset minulle vielä epäselvät +kysymykset tunkeutuvat päähäni ja sitäpaitsi puuttuu minulta tahtoa ja +voimaa niitä selvittämään. Ei ole minun asiani selvittää kaikkia! + +Tänään emme tule näkemään toisiamme. Eilen, kun erosimme toisistamme, +rupesivat pilvet taivasta peittämään ja nousi sumu. Minä sanoin että +huomenna tulee huono päivä; hän ei vastannut, hän ei tahtonut puhua +itseänsä vastaan. Hänelle on tämä päivä selvä ja kirkas eikä yksikään +pilvi synkistä heidän onneansa. + +"Jos sataa, emme tule näkemään toisiamme", sanoi hän, -- "sitten en +minä tule." + +Minä luulin ettei hän välittäisi tämän päivän sateesta, mutta hän ei +tullut. + +Eilen oli kolmas kohtauksemme, kolmas valoisa yömme. + +Mutta kuinka tekevätkään ilo ja onni ihmisen kauniiksi! Kuinka +syttyykään sydän rakkaudesta! Tuntuu niinkuin tahtoisi vuodattaa +sydämensä vieraasen sydämeen, niinkuin toivoisi, että kaikki olisi +iloista, kaikki hymyilisi. Ja kuinka tarttuvaista onkaan tämä ilo! +Eilen oli hänen sanoissaan niin paljon viehkeyttä, niin paljon +sydämen hyvyyttä. Kuinka sydämellisesti hän minua kohteli, kuinka hän +minua hyväili, kuinka hän sydäntäni rohkaisi! Oi, kuinka paljon +viehkeilemistä kutsuukaan onni esihin! Ja minäkö?... Minä pidin kaikkia +kultana, minä ajattelin, että hän... + +Mutta, Jumalani, kuinka saatoin minä ajatella! Kuinka saatoin minä olla +niin sokea, kun kaikki oli toisen valtaamaa, -- kun hänen lempeytensä, +hänen rakkautensa minuun ei ollut muuta kuin ilo toisen pikaisesta +jälleen näkemisestä, toivo, antaa minunkin ottaa osaa hänen ilostaan. +Ellei hän olisi tullut, niin olisimme turhaan odottaneet ja hän olisi +surullinen ja alakuloinen. Kaikki hänen liikkeensä eivät muutoin olisi +niin herttaiset ja keveät. Ja, omituista, hänen huomaavaisuutensa minua +kohtaan oli kaksinkertainen, ikäänkuin tahtoisi hän vaistomaisesti +tuhlata minulle, mitä hän itse itselleen toivoi. Nastjenkani näytti +vihdoin niin hellätuntoiselta ikäänkuin hän käsittäisi, että minä häntä +rakastan, ikäänkuin hän armahtaisi minun kurjaa rakkauttani. Ollessamme +itse onnettomat, tunnemme paremmin toistenkin onnettomuutta. + +Minä tulin hänen luokseen avonaisella sydämellä, ja odotin tuskin +jälleen näkemistä. Minä en tuntenut edeltäpäin, mitä minä nyt tunnen, +minä en tuntenut ettei kaikki vie toivottuun loppuun. Hän loisti +ilosta, hän odotti vastausta. Vastaus oli hän itse. Hänen piti tulla, +hänen huudolleen rientää esiin. Nastjenka tuli koko tunnin varemmin +kuin minä. Alussa nauroi hän kaikelle, kullekin sanalleni. Minä olin +alkanut puhumaan, mutta pian vaikenin minä. + +"Tiedättekö te, miksi minä olen niin iloinen?" sanoi hän, -- "niin +iloinen, teidät nähdessäni? Miksi minä teitä tänään niin rakastan?" + +"Noh miksi?" kysyin minä ja sydämeni lakkasi sykkimästä. + +"Minä rakastan teitä sentähden, koska te ette ole rakastunut minuun. +Joku toinen tulisi teidän sijassanne levottomaksi, tunkeilevaksi ja +valittavaksi, mutta te olette kokonaan toisin." + +Sen ohessa puristi hän kättäni niin lujasti, että minä melkein huusin. +Hän nauroi. + +"Jumalani! Mikä ystävä te olettekaan!" alkoi hän minuutin kuluttua +hyvin totisena. "Tosiaankin on Jumala lähettänyt teidät minulle! Mikä +olisi minusta tullut, ellei minulla olisi teitä! Kuinka omaa hyötyä +pyytämätön te olettekaan! Jos minä joudun naimiseen, tulemme sangen +läheisiksi ystäviksi, enemmän kuin veljiksi. Minä olen teitä rakastava, +melkein yhtä paljon, kuin häntäkin..." + +Mieleni kävi, tässä silmänräpäyksessä, hyvin raskaaksi, mutta jotakin +pilkantapaista liikkui sydämessäni. + +"Teillä on kuume", sanoin minä, "te pelkäätte, te ajattelette ettei hän +tulekkaan." + +"Todellako?" vastasi hän. -- "Jos olisin vähemmin onnellinen, niin +uskon, että itkisin teidän epäuskonne, teidän soimauksienne tähden. +Muutoin te saatatte minut järkeeni jälleen. Mutta minä ajattelen +perästäpäin ja nyt tunnustan minä teille, että te sanoitte totuuden. +Niin! Minä en ole omassa vallassani. Minä elän kokonaan odotuksessa ja +tunnen kaikki ehkä liian helposti. Nyt kyllin tunteista!" + +Sill'aikaa kuulimme askeleita ja hämärässä näkyi eräs ohikulkija, joka +astui meitä kohti. Me vapisimme molemmat, Nastjenka oli melkein +huudahtaa. Minä päästin hänen kätensä irti ja tein liikkeen ikäänkuin +aikoisin mennä. Mutta me petyimme, se ei ollut hän. + +"Mitä te pelkäsitte? Miksi laskitte käteni irti?" sanoi Nastjenka ja +ojensi sen uudestaan minulle. Me tahdomme yhdessä kohdata häntä. Minä +tahdon, että hän näkee, kuinka me rakastamme toinen toistamme." + +"Kuinka me rakastamme toinen toistamme? huudahdin minä. + +"Oi, Nastjenka, Nastjenka!" ajattelin minä. -- "Kuinka paljon olet sinä +näillä sanoilla sanonut! Sellaisesta rakkaudesta, Nastjenka, tulee +sydän kylmäksi ja kovin ahdistetuksi. Kätesi on kylmä, minun on kuuma +niinkuin tuli. Kuinka sokea oletkaan Nastjenka!... Oi, kuinka +sanomattomasti onnellinen on ihminen monessa silmänräpäyksessä! Mutta +minä en voi olla sinulle paha!" + +Vihdoin oli sydämeni liian täysi. + +"Kuulkaas, Nastjenka", huudahdin minä. -- "Tiedättekö mitä minä +toimitin koko päivän?" + +"Noh mitä? Kertokaa pian. Miksi olitte te tähän asti vaiti?" + +"Ensiksi, Nastjenka, kun olin toimittanut kaikki asianne, antanut +kirjeenne, ollut hyvien tuttavainne luona, sitten ... sitten menin +kotiin ja laskeusin nukkumaan." + +"Eikö enempää?" keskeytti hän minua nauraen. + +"Melkein ei sen enempää", vastasin minä väkivaltaisella mielen +maltilla, sillä minä tunsin kuinka silmäni täyttyivät tyhmillä +kyyneleillä. -- "Minä heräsin jälleen näkemisemme hetkeksi, niinkuin en +olisi nukkunut. Minä en tiedä kuinka oli laitani. Minä läksin +kertoakseni teille kaikki, ikäänkuin aika seisoisi hiljaa minua varten, +ikäänkuin tunnelma, tunne pysyisi ikuisesti minussa elävänä, ikäänkuin +minuutti kestäisi ijankaikkisesti ja pysyisi koko elämän ajan yhdessä +kohdin minua varten... Herättyäni tuntui minusta, että kauvan tunnettu, +aikaisemmin jossakin kuultu, unhoitettu, suloinen, soitannollinen aihe +nyt taasen sukelsihe muistossani esihin ja nyt..." + +"Voi, Jumalani", keskeytti Nastjenka, -- "kuinka oli siinä kaikki? Minä +en ymmärrä sanaakaan siitä." + +"Voi, Nastjenka, minä tahtoisin jollakin tavalla kuvailla tätä +omituista vaikutusta", aloitin minä valittavalla äänellä, missä vielä +kätkeytyi toivo, vaikka kaukainenkin. + +"Kyllin, lakatkaa jo!" sanoi hän ja kaikki ilmasi yhdessä +silmänräpäyksessä veitikkaa! + +Yht'äkkiä tuli hän tavattoman puheliaaksi ja iloiseksi. Hän otti +käsivarteni, nauroi ja tahtoi minuakin nauramaan, ja jokainen kolkompi +sana minulta herätti hänessä sydämellisen ja pitkän naurun... Minä +rupesin suuttumaan, -- hän lakkasi äkkiä veikistelemästä. + +"Kuulkaas", alkoi hän, -- "minun pitäisi olla kiitollinen siitä, +ettette ole rakastuneet minuun. Sen mukaan on ihminen käytettävä! Mutta +kuitenkin, taipumaton herrani, tulisi teidänkin kiittää minua siitä, +että minä olen niin yksinkertainen. Minä puhun teille kaikkia, kaikki +hulluudetkin, mitkä päähäni pälkähtävät." + +"Kuulkaas! Kello on yksitoista", sanoin minä, -- kun määrätty +kellonlyönti kaikui kaukaisesta raatihuoneen tornista. Hän kävi äkkiä +hiljaiseksi ja lakkasi nauramasta ja luki lyönnit. + +"Niin, yksitoista", sanoi hän vihdoin aralla, epävakavalla äänellä. + +Oitis kaduin, että peljästytin häntä ja sain hänet lukemaan kellon +lyönnit ja kirosin itseäni tästä ilkeyden kohtauksesta. Minä tulin +murheelliseksi hänen tähtensä, enkä tietänyt kuinka minun piti korjata +tuota erehdystäni. Minä rupesin lohduttamaan häntä, hakemaan syitä +hänen poissa-oloonsa ja luettelemaan monenlaisia arveluita. Ei ketään +ollut helpompi pettää kuin häntä tässä silmänräpäyksessä ja jokainen +kuulee ilolla sellaisina hetkinä vähintäkin lohdutusta ja on +tyytyväinen, että edes jonkinmoista puolustusta löytyy. + +"Niinpä, se on naurettava asia", aloin minä innokkaana ja ylpeänä +todistuksieni tavattomasta selvyydestä. "Ei hän voinut tulla, +te ja minä petyimme, Nastjenka, niin että kadotin ajanlaskunkin... +Ajatelkaas vain... Ehkä on hän saanut jonkun kirjeen. Otaksuttuna ettei +hän voinut tulla, on hän kirjeellisesti antava tiedon siitä, eikä taas +kirje voi varhemmin saapua kuin huomenna. Minä menen huomenna sitä +hakemaan ja annan teille oitis tiedon. Vielä löytyy tuhansia +mahdollisuuksia jälellä. Kenties ei hän ollut kotona kun kirje saapui +ja ehk'ei hän vielä ole sitä lukenutkaan! Kaikki on mahdollista!" + +"Niin, niin!" sanoi Nastjenka, -- "sitä en ajatellut. Luonnollisesti, +kaikki on mahdollista", pitkitti hän puheliaasti. Mutta hänen äänessään +oli surullinen epäsointu, toinen takana piileksivä ajatus. + +"Kuulkaas nyt, mitä teidän on tehtävä", pitkitti hän. "Menkää huomenna +niin varhain kuin mahdollista ja jos jotakin saatte, niin antakaa +minulle siitä oitis tieto. Tiedättehän jo, missä minä asun." Ja hän +ilmoitti minulle osoitteensa. + +Sitten tuli hän äkkiä niin lempeäksi ja kainoksi minua kohtaan. Hän +näytti tarkkaavaisesti kuuntelevan sanojani. Mutta tehtyäni hänelle +muutamia kysymyksiä, vaikeni hän, joutui hämille ja käänsi kasvonsa +pois. Minä katselin hänen silmiinsä -- todellakin, hän itki. + +"Kuinka? Onko se mahdollista? Voi! Mikä lapsi te olettekaan! Lakatkaa +toki!" + +Hän yritti nauramaan, tyynnyttääkseen itseään, mutta hänen vartalonsa +vavahteli ja rintansa kohosi. + +"Ajattelin teitä", huomautti hän pitemmän vaikenemisen jälkeen. -- "Te +olette niin hyvä, että minun täytyisi olla kivestä, ellen sitä +huomaisi. Tietäkääs, mitä mieleeni juuri nyt tuli? Minä vertailin teitä +molempia. Miksi on hän -- ettekä te? Miksi ei hän ole niinkuin te! Hän +on teitä huonompi, vaikka minä rakastan enemmän häntä kuin teitä." + +Minulla ei ollut mitään vastattavaa. Hän näkyi odottavan vastausta. + +"Luultavasti en ole vielä häntä oikein käsittänyt taikka en tunne vielä +häntä täydellisesti. Tietäkääs, minä pelkäsin häntä oikein. Hän oli +aina niin totinen, oikeastaan ylpeä. Luonnollisesti tiedän, että hän +vain sellaiseksi näyttäytyy, että hänen sydämessään on enemmän +hellyyttä kuin minun. Minä muistan kuinka hän minua silloin katseli kun +minä kimppuineni tulin hänen luoksensa. Mutta aina minä kunnioitan +häntä ja tuntuu ikäänkuin emme seisoisi samalla asteella." + +"Ei, Nastjenka", vastasin minä, -- "se merkitsee, että te rakastatte +häntä enemmän kuin kaikkia maailmassa ja paljon enemmän kuin itseänne." + +Hän vaikeni ja puristi voimallisesti käsivarttani. Minä en voinut +mitään puhua liikutuksesta. Niin kului muutama aika. + +"Hän ei tosiaankaan tule tänään!" sanoi hän vihdoin. "On jo liian +myöhäistä." + +"Huomenna hän tulee", vastasin minä jotenkin luottavaisesti. + +"Niin", sanoi hän taaskin iloisemmasti. "Nyt huomaan itsekin, että hän +vasta huomenna tulee. Siis, näkemään asti! Huomiseen! Jos sataa, niin +en tule ehkä tulemaan. Mutta ylihuomenna tulen joka tapauksessa, +tulkoon sitten mitä tahansa. Tulkaa joka tapauksessa tänne, minä tahdon +nähdä teidät." + +Ja sitten, kun jättelimme hyvästi, antoi hän kätensä minulle ja sanoi, +katsoen kirkkaasti minuun: + +"Nyt olemme ainiaaksi yhdistetyt. Eikö niin?" + +"Oi, Nastjenka, Nastjenka! Jospa te tietäisitte, kuinka yksinäiseksi +minä tunnen itseni!" + +Kun kello löi yhdeksän, en voinut enään huoneessa istua, pukeuduin ja +menin, huolimatta pahasta ilmasta, ulos. Minä olin siellä ja istuin +penkillämme. Minä menin hänen kadullensa, häpesin ja käännyin ympäri +katsomatta hänen ikkunaansa. Murheissani ja surussani tulin minä +kotiin. Mikä raskas aika! Jos olisi kaunis ilma ollut, niin olisin koko +yön kävellyt. + +Mutta huomenna siis! + +Ei ollut kirjettä tänäänkään. Niinhän täytyi ollakin. He ovat jo +yhdessä. + + + + +NELJÄS YÖ. + + +Hyvä Jumala, kuinka kaikki päättyi! + +Minä tulin kello yhdeksän. Hän oli jo siellä. Minä huomasin hänen jo +kaukaa. Hän seisoi, niinkuin silloin, ensi kohtauksessamme, rannalla, +kyynärpäät nojautuneina käsipuihin, eikä kuullut, että minä häntä +lähestyin. + +"Nastjenka!" huusin minä hänelle, taistellen tuskalla liikutustani +vastaan. + +Hän kääntyi rivakkaasti puoleeni. + +"Noh", sanoi hän, "nopeasti!" + +Katselin häntä hämmästyneenä. + +"Noh, missä on kirje? Toitteko te kirjeen?" -- kertoi hän, pitäen +kädellään kiinni käsipuusta. + +"Ei, ei minulla ole kirjettä", sanoin vihdoin. + +-- "Eikö hän sitten vieläkään ole täällä?" + +Hän kalpeni kauheasti ja katseli minua kauvan aikaa liikkumatoinna. +Minä olin hävittänyt hänen viimeisen toivonsa. + +"No niin, Jumala olkoon hänen kanssansa", sanoi hän vihdoin sortuneella +äänellä. -- "Jumala hänen kanssansa, kun hän minut niin jättää". + +Vielä muutaman silmänräpäyksen säilytti hän mielenmalttinsa, mutta +äkkiä kääntyi hän poispäin, nojasi käsipuihin ja purskahti itkuun. + +"Jo on kylläksi, jo on kylläksi!" varoitin minä. Mutta minulla ei ollut +voimaa pitkittää ja mitä olisin minä sanonut? + +"Älkää koettako lohduttaa minua," sanoi hän. "Älkää puhuko hänen +puolestansa, älkää sanoko, että hän tulee, hän ei olisi niin julmasti, +niin sydämettömästi jättänyt minut, niinkuin hän on tehnyt. Miksi? +Miksi? Oliko ehkä jotakin kirjeessäni, tuossa onnettomassa +kirjeessäni?" + +Hänen äänensä tukehtui kyyneltulvaan. + +"Oi kuinka sanomattomasti hirveätä tämä onkaan!" pitkitti hän. "Ei +riviäkään! Jos hän edes olisi vastannut minulle, etten minä ole hänelle +tarpeellinen, että hän hylkää minut. Mutta nyt, ei riviäkään kolmeen +päivään! Kuinka helppoa on hänelle loukata kurjaa, turvatointa tyttöä, +jonka rikos on siinä, että hän rakastaa häntä. Oi, mitä olenkaan +kärsinyt näinä kolmena päivänä! Jumalani! Jumalani! Kun minä muistelen, +että minä ensiksi tulin hänen luokseen, että minä alensin itseni hänen +edessään, itkin! Ja sitten!... Kuulkaas", sanoi hän minuun kääntyneenä, +samalla kuin hänen mustat silmänsä loistivat, -- "ei voi se niin olla, +se on luonnotonta! Te taikka minä olemme pettyneet. Ehk'ei hän ole +vielä kirjettä saanut? Ehk'ei hän tähän silmänräpäykseen asti tiedä +mitään, kuinka on mahdollista, sanokaas minulle Jumalan tähden, +selittäkääs minulle ... minä en voi käsittää niin raakaa kohtelua. + +"Ei sanaakaan! Kurjimmallekin ihmiselle maailmassa osoitetaan toki +sääliä! Ehkä on hän kuullut jotakin, ehkä on joku parjannut minua. Mikä +on teidän ajatuksenne?" + +"Kuulkaas minua, Nastjenka, huomenna menen minä, teidän nimessänne, +hänen luokseen." + +"Entä sitten?" + +"Minä kysyn häneltä kaikkea, kerron hänelle kaikki." + +"Entä sitten? Entä sitten?" + +"Te kirjoitatte kirjeen hänelle. Älkää kieltäkö, Nastjenka. Minä vaadin +häntä huolehtimaan teistä, hän on saapa tietää kaikki ja jos..." + +"Ei, ystäväni, ei," keskeytti hän minua. -- "Jo on kylliksi! Ei +sanaakaan enään, ei ainoatakaan sanaa minulta eikä riviäkään. -- +Kyllin! Minä en tunne häntä enään, enkä rakasta häntä enään! Minä olen +hänet unoh ... tava!" + +Hän ei puhunut loppuun. + +"Rauhoittukaa, Nastjenka. Sijoittukaa tänne", sanoin minä, vieden hänet +penkille. + +"Minä olen levollinen. Kyllin! Se on ohitse! Ne on kyyneleitä, ne +kuivuvat." + +Sydämeni oli täysi. Minä koetin puhua, mutta turhaan. + +"Kuulkaas minua", pitkitti hän, tarttuen käteeni, "sanokaas minulle, +ettehän te olisi niin menetellyt? Ettehän olisi jättänyt sitä, joka +itse tuli luoksenne, ettehän olisi viskanneet hänen kasvoihinsa +häpeällistä pilkan naurua hänen heikon, tyhmän sydämensä vuoksi! Te +olisitte säästänyt häntä. Te olisitte ajatellut että hän on yksin, +ettei hän ymmärtänyt pitää huolta itsestänsä, ettei hän osannut varoa +itseään rakkaudesta teihin, että hän on viaton ... ettei hän ole tehnyt +mitään. Oi, Jumalani, Jumalani!" + +"Nastjenka!" huudahdin minä, voimatta liikutustani hillitä. -- +"Nastjenka! Te kiusaatte minua! Te revitte sydämeni rikki; Nastjenka! +Minä en voi kauvemmin vaijeta! Minun täytyy vihdoin ilmaista, mitä +sydämessäni piilee." + +Minä hyppäsin ylös. Hän tarttui käteeni ja katseli kummastuksella +minua. + +"Mikä on teillä?" kysyi hän vihdoin. + +"Kuulkaas minua, Nastjenka", sanoin minä päättävästi. Mitä minä nyt +tulen teille sanomaan on kaikki mieletöntä, kaikki tyhmää! Minä tiedän, +ettei se koskaan tule tapahtumaan, mutta kuitenkaan en voi vaijeta. +Edeltäpäin rukoilen teitä anteeksi antamaan minulle." + +"Kuinka? Mikä on teidän?" kysyi hän, lakaten itkemästä ja katsellen +läpitunkevasti minua samalla kuin omituinen uteliaisuus loisti hänen +kummastelevissa silmissään. + +"Se on mahdotointa. Mutta minä rakastan teitä, Nastjenka! Siinä se on. +Nyt on kaikki sanottu. Nyt näette, jos te voitte niin puhua minun +kanssani, kuin te ennen puhuitte, jos te vihdoin voitte kuulla, mitä +minä tulen teille puhumaan..." + +"Mitä? Mitä on siitä tuleva?" keskeytti Nastjenka minua. -- "Minä +tiesin hyvin, että te rakastatte minua, mutta minusta näytti, että te +vain vähän rakastatte minua. Voi! Jumalani!" + +"Alussa oli rakkauteni vähäinen, Nastjenka, mutta nyt on se yhtä vahva +kuin teilläkin, silloinkuin te kimppuinenne tulitte hänen luoksensa. Ja +vieläpä enemmänkin, koska hän ei silloin rakastanut ketään, vaikka te +rakastitte." + +"Mitä sanotte minulle? Minä en ymmärrä laisinkaan. Mutta sanokaas +minulle, miksi se -- se on ei miksi, vaan mistä syystä te niin ja niin +kerran... Jumalani! Minä puhun tyhmästi! Mutta te..." + +Ja Nastjenka joutui täydellisesti hämille. Hän löi silmänsä alas. + +"Mitä tulee minun tehdä, Nastjenka? Minä olen syyllinen, minä olen +väärin menetellyt... Mutta ei, ei, minä en ole syyllinen, sen tunnen +minä, koska sydämeni sanoo, että minulla on oikein, koska minä en +mitenkään voi teitä loukata. Minä olin ystävänne, mutta minä en ole +itseäni muuttanut, minä olen vieläkin ystävänne. Katsokaas, Nastjenka, +kyyneleeni valuvat. Valukoot, ne eivät ketään vahingoita. Ne kuivuvat +jälleen..." + +"Mutta istahtakaa," sanoi hän. + +"Ei, Nastjenka, minä en tule istumaan. Minä en voi kauvemmin olla +täällä, te ette saa minua enään nähdä. Minä sanon teille kaikki ja +sitten menen. Minä tahdon vain sanoa ettette koskaan olisi saanut +tietää, että minä teitä rakastan. Minä olisin salaisuuteni +kätkenyt. En tahtoisi nytkään tässä silmänräpäyksessä vaivata teitä +itsekkäisyydelläni. En! Mutta minä en voinut kauvemmin kestää. Te +puhutte itse siitä, te olette syyllinen, te olette kaikkeen syyllinen, +vaan minä en ole syyllinen. Te ette voi karkoittaa minua luotanne +pois." + +"En, en! Minä en karkoita teitä," sanoi Nastjenka, salaten suruaan niin +paljon kuin mahdollista. + +"Te ette karkoita minua pois. Ei! Mutta minun täytyy itse paeta. Minä +tulen menemäänkin, mutta sitä ennen täytyy minun sanoa kaikki, koska, +tässä puhuessamme, en saattanut istua rauhallisesti, koska, teidän +itkiessänne, tunsin sydämessäni olevan niin paljon rakkautta teihin, +Nastjenka, niin paljon rakkautta. Ja katkera on tunne, etten minä tällä +rakkaudellani voi teitä auttaa. Minä en voinut vaijeta, minun täytyi +puhua, Nastjenka, minun täytyi puhua!" + +"Niin, niin! Puhukaatte, puhukaatte niin minun kanssani!" sanoi +Nastjenka harvinaisella liikutuksella. "Teistä näyttää ehkä +kummalliselta, että minä niin puhun teidän kanssanne, mutta ... +puhukaatte! Minä tulen vastaamaan teille, kertomaan teille kaikki." + +"Te säälitte minua, Nastjenka, vain säälitte, ystäväni! Mitä on +tapahtunut, on tapahtunut. Ja mitä on sanottu, ei voida kääntää eikä +vääntää. Eikö niin? Nyt tiedätte kaikki. Nähkääs, se on ydinkohta! +Hyvä, se on kaikki oivallista. Mutta kuulkaas nyt: kun te tuolla +istuitte ja itkitte, ajattelin minä itsekseni -- voi! sallikaa minun +sanoa, mitä minä ajattelin, että -- luonnollisesti, se ei voi niin +olla, Nastjenka! -- minä ajattelin, että te ette ehkä jostakin +kaukaisesta syystä rakasta minua enään. Sitten ajattelin minä jo eilen +ja toissapäivänä, Nastjenka -- että minä saisin tuntea, että teidän +ehdottomasti täytyy rakastaa minua. Olettehan itsekin sanonut, että te +jo melkein rakastatte minua. Mitä enempää? Se onkin melkein kaikki, +mitä minä tahdoin sanoa, vielä on sanottavana, mitenkä sitten olisi, +jos te minua rakastaisitte -- ei mitään enempää! Kuulkaas, ystäväni, +olettehan toki aina ystäväni -- minä olen luonnollisesti kurja, +yksinkertainen, vähäpätöinen ihminen. Mutta siitä ei ole kysymystä -- +ja minä sanon sen vain murheella, Nastjenka, -- mutta minä rakastaisin +teitä niin, niin paljon, että sittenkin kuin te vielä rakastaisitte +häntä, jota en minä tunne, te ette kuitenkaan tulisi huomaamaan, että +minun rakkauteni missään suhteessa olisi teille vaivaksi. Te saisitte +vain joka minuutti tuntea, että teidän vieressänne sykkii kiitollinen, +niin kiitollinen, lämmin sydän, joka teille... Oi, Nastjenka, +Nastjenka! Mitä olettekaan te tehnyt minusta!" + +"Älkää itkekö, minä en tahdo, että te itkisitte," sanoi Nastjenka, +rivakkaasti nousten. -- "Tulkaa, nouskaa ylös, tulkaa minun kanssani, +älkää itkekö," sanoi hän pyyhkiessään kyyneleitäni taskuliinallaan. -- +"Tulkaa nyt, ehkä sanon minä teille jotakin... Niin, nyt on hän +jättänyt minut, nyt on hän unohtanut minut, vaikka minä häntä vielä +rakastan -- minä en tahdo teitä pettää -- mutta kuulkaas, vastatkaa +minulle. Jos minä esimerkiksi ... tulisin rakastamaan teitä, se on ... +jos minä vain... Voi, ystäväni! Kuinka saatan sitä ajatella, että minä +teitä loukkasin, kun minä nauroin teidän rakkaudellenne, kun kiitin +teitä siitä, ettette olleet minuun rakastuneet! Oi, Jumalani! Kuinka on +se mahdollista, etten minä edeltäpäin sitä huomannut, että minä olin +niin tyhmä, mutta... Nyt olen päättänyt sanoa teille kaikki." + +"Kuulkaas, Nastjenka, tiedättekö mitä? Minä menen pois luotanne. +Todellakin tuotan minä teitte vain vaivaa. Nyt on teillä omantunnon +nuhteita siitä, että te nauroitte. Minä en tahdo, en varmaankaan, että +te paitsi murhettanne... Minä tietysti olen syyllinen, Nastjenka, mutta +suokaa anteeksi minulle." + +"Pysähtykää, kuulkaa minua loppuun, -- voitteko te odottaa?" + +"Mitä varten odottaa? Mitä?" + +"Minä rakastan häntä. Mutta se on ohimenevää, sen täytyy mennä ohitse, +muutoin ei ole se mahdollista. Se meneekin jo ohitse, minä huomaan sen. +Kuka tietää, ehkä menee se jo tänään ohitse, koska minä häntä vihaan, +koska hän minua pilkkasi, sill'aikaa kuin te tässä itkitte minun +kanssani, koska te ette minua halveksi kuten hän, koska te rakastatte +minua, eikä hän minua rakasta, ja vihdoin koska minä teitä rakastan -- +jopa todella, aivan niinkuin tekin rakastatte minua. Olenhan sen itse +ennen teille sanonut, ja te olette sen itsekin kuullut. -- Sentähden +rakastan minä teitä, koska te olette häntä parempi, koska te olette +häntä kunniallisempi, koska, koska hän..." + +Hänen liikutuksensa oli niin vahva, ettei hän voinut puhua, hän pani +päänsä minun olkapäälleni, sitten rinnalleni ja itki katkerasti. Minä +lohdutin häntä, puhuin hänelle mutta hän ei voinut kuulla, puristi aina +kättäni ja sanoi kyynelten valuessa: + +"Odottakaa, odottakaa, pian minä lakkaan. Minä tahdon teille sanoa... +Älkää ajatelko, että nämä kyyneleet -- se on vain heikkoutta, odottakaa +kunnes se menee ohitse." + +Vihdoin lakkasi hän, pyyhki kyyneleet pois ja me menimme eteenpäin. +Minä tahdoin puhua, mutta hän pyysi aina minua odottamaan. Me +mykistyimme. Vihdoin hän toipui ja rupesi puhumaan. + +"Nyt viimeinkin", alkoi hän heikolla, vapisevalla äänellä. "Älkää +ajatelko, että minä olen epävakainen ja huikenteleva, että minä niin +helposti ja pian voin unohtaa. Minä rakastin häntä kokonaisen vuoden ja +vannon Jumalan nimessä, etten koskaan, en koskaan ajatuksissani ollut +uskoton hänelle. Hän pilkkasi minua, Jumala olkoon hänen kanssaan! +Mutta hän haavoitti ja loukkasi sydäntäni. Minä en rakasta häntä enään, +koska minä vain sitä voin rakastaa, joka on jalomielinen, joka minua +ymmärtää, joka on rehellinen, koska itsekin olen sellainen eikä hän ole +arvoiseni -- niin, Jumala olkoon hänen kanssansa! Parempi on näin, kuin +että minä myöhemmin olisin pettynyt toiveissani ja saanut kokea +millainen hän on... Kuka tietää, hyvä ystäväni," pitkitti hän, +puristaen kättäni, "kuka tietää, ehkä oli koko rakkauteni vain +itsepetosta, mielikuvitusta, ehkä sai se alkunsa vähäpätöisyyksistä, +siitä, että minä elin mummoni toimissa! Kenties täytyy minun erästä +toista rakastaa, ei häntä, vaan erästä toista, joka sääli minua +ja ... ja ... jättäkäämme hänet," keskeytti Nastjenka, nyyhkyen +liikutuksessaan, "minä tahtoisin vain vielä teille sanoa, että jos te +huolimatta siitä, että minä häntä rakastan -- ei, rakastin -- ja jos te +huolimatta siitä ... vielä sanotte ... jos te tunnette, että +rakkautenne on kyllin suuri karkoittamaan sydämestäni varhaisemman +rakkauden. Jos tahdotte minua armahtaa, jos ette tahdo jättää minut +yksin kohtaloni varaan, ilman lohdutusta, ilman toivoa, jos te tahdotte +rakastaa minua aina, jos te minua nyt rakastatte, niin vannon minä +teille että kiitollisuus ... että rakkauteni tulee vihdoin olemaan +teidän rakkautenne arvoinen... Tahdotteko nyt ottaa käteni vastaan?" + +"Nastjenka," huusin minä nyyhkyen, "Nastjenka! Oi, Nastjenka!" + +"Riittää jo!" sanoi hän, tuskin hilliten itseään, "nyt on jo kaikki +sanottu, eikö niin? Niin -- ja te olette onnellinen ja minä olen +onnellinen, eikä enään sanaakaan siitä. Puhukaas jotakin muuta!" + +"Niin, Nastjenka. Kyllin siitä, nyt olen minä onnellinen. Nyt, +Nastjenka, nyt puhukaamme jotakin muuta, oitis, minä olen valmis." + +Ja me emme osanneet puhua mitään, me nauroimme, me itkimme, me puhuimme +tuhannen sanaa ilman mieltä ja yhteyttä. Milloin kävimme käytävää +pitkin, milloin käännyimme äkkiä ympäri ja menimme kadun poikki. Sitten +taas pysähdyimme ja astuimme rannalle. Me olimme niinkuin lapset. + +"Nyt elän minä yksinäni, Nastjenka," sanoin minä, "mutta huomenna -- +nyt olen minä, Nastjenka, tietysti köyhä, minulla on kaikkiaan tuhannen +kaksisataa, mutta se ei tee mitään." + +"Tietysti, ei. Ja mummolla on eläke, niin ettei hän meitä rasita. +Meidän täytyy kuitenkin ottaa mummo luoksemme." + +"Luonnollisesti täytyy meidän ottaa mummo luoksemme... Mutta +Matrenakin..." + +"Niin ja meillä on Theklakin!" + +"Matrena on hyvin hyvä, vaan yksi vika on hänellä, ei ole hänellä +mielikuvitusvoimaa. Mutta se ei ole vahingoksi." + +"Se on yhdentekevä, he voivat molemmat olla yhdessä. Mutta huomenna +tulette te luoksemme." + +"Kuinka? Teidänkö luoksenne? Hyvä, minä olen valmis." + +"Niin, te asutte meillä. Meillä, tuolla ylhäällä, ullakkokamarissa. Se +on tyhjä. Meillä on ollut eräs vuokralainen, vanha vapaasukuinen +nainen, mutta hän on matkustanut pois ja mummo, sen tiedän minä, tahtoo +ottaa nuoren miehen. Minä kysyin häneltä, miksi nuorta miestä? Siihen +vastasi hän: 'Se on parempi, minä tulen jo vanhaksi. Mutta älä +ajattele, Nastjenka, että minä tahdon naittaa sinut.' Minä, nähkääs, +sanoin, että hän sitä juuri tavoitti." + +"Voi, Nastjenka!" + +Ja me nauroimme molemmat ääneen. + +"Nyt hyvä! Mutta missä asutte te? Minä olen sen unohtanut." + +"Tuolla punasen sillan luona, Barannikovin talossa." + +"Se on suuri talo?" + +"Niinpä, suuri se on." + +"Oi, minä tiedän, kaunis talo. Mutta jättäkää se ja muuttakaa meille." + +"Huomenna, Nastjenka, jo huomenna! Minä olen vähän vuokraa velkaa, +mutta se ei tee mitään. Minä saan pian palkkani." + +"Mutta, tietäkääs, ehkä rupean minä antamaan tuntia. Minä opetan +itseäni samalla kun opetan muita." + +"Sepä mainiota! Ja minä saan lahjapalkan palveluksesta, Nastjenka." + +"Siis huomenna tulette vuokraajakseni." + +"Niin, ja me menemme oopperaan, koska nyt annetaan 'Sevillan +parturia'." + +Näin puhellessamme kuljimme molemmat niinkuin sumussa, ett'emme +tietäneet mitä meissä tapahtui. Milloin pysähdyimme ja puhuimme kauvan +aikaa samalla paikalla, milloin astuimme edes ja takaisin nauraen ja +itkien. Nastjenka tahtoi äkkiä kotiin, enkä minä rohjennut pidättää +häntä ja tahdoin saattaa häntä. Me läksimme tielle ja neljännestunnin +kuluttua saavuimme äkkiä rannalle, jälleen penkillemme. Hän huokaili ja +uudelleen täyttyivät hänen silmänsä kyyneleillä. Minä nolostuin... +Mutta hän tarttui käteeni ja me astuimme, innokkaasti keskustellen, +eteenpäin. + +"On aika mennä kotiin, luulen minä; on jo kovin myöhä," sanoi Nastjenka +vihdoin. + +"Niinpä tosin, Nastjenka, mutta minä en saa nyt unta enkä mene kotiin." + +"En minäkään luullakseni tule nukkumaan. Mutta seuraattehan minua?" + +"Joka tapauksessa!" + +"Mutta nyt menemme, kuin menemmekin kotiin!" + +"Kunniasanalla," vastasin minä nauraen. + +"Tulkaa siis!" + +"Menkäämme!" + +"Katsokaas taivasta, Nastjenka! Huomenna tulee olemaan ihmeteltävä +päivä! Mikä sininen taivas, mikä viehättävä kuuvalo! Nähkääs, tuo +kellahtava pilvi nielee kuun. Katsokaas! Eipä, se pilkistääkin esiin. +Näettekö?" + +Mutta Nastjenka ei katsellut pilviä; hän seisoi vaijeten niinkuin +kivettynyt. Silmänräpäyksen kuluttua rupesi hän vapisemaan ja hiipimään +lähemmin minuun kiinni. Hänen kätensä vapisi käsivarrellani. Minä +katselin häntä. Hän nojautui vielä lujemmin minuun. + +Tässä silmänräpäyksessä meni eräs nuori mies ohitsemme. Hän pysähtyi +äkkiä, katsahti läpitunkevasti meihin ja astui sitten muutamia +askeleita. Sydämeni vapisi. + +"Nastjenka," sanoin minä puoliääneen, "kuka se on, Nastjenka?" + +"Se on hän!" vastasi hän kuiskuttaen, läheten yhä lähemmäksi minua. +Minä saatoin tuskin pysyä jaloillani. + +"Nastjenka, Nastjenka! Sinähän se olet!" kuulin äänen takanani ja +samassa silmänräpäyksessä astui tuo nuori mies muutaman askeleen meihin +päin. + +Mikä huudahdus! Kuinka hän säpsähtikään! Kuinka hän irroittikaan +itsensä minusta ja syöksi häntä kohti! Minä seisoin ja silmäilin heidän +jälkeensä niinkuin kivettynyt. Mutta tuskin oli hän antanut kätensä +hänelle ja heittäytynyt hänen käsivarsiinsa, kun hän äkkiä jälleen +kääntyi minun puoleeni, silmänräpäyksessä niinkuin myrsky, niinkuin +salama, seisoi hän luonani ja ennenkuin ehdin malttaa mieleni, ympäröi +hän molemmin käsivarsin kaulaani ja suuteli minua innokkaasti. Sitten, +sanaakaan sanomatta, syöksähti hän jälleen hänen luoksensa, tarttui +hänen käteensä ja veti hänet mukanaan pois. + +Kauvan seisoin minä siinä ja katselin heidän jälkeensä... Vihdoin +katosivat he silmistäni. + + + + +AAMU. + + +Minun yöni loppuivat aamulla. Päivä ei ollut kaunis. Sateli ja +ikkunaruutujani tärisytti raskaat sadepisarat. Kamarissa oli hämärä ja +ulkona surullista ja kolkkoa. Päätäni kivisteli ja kuume hiiviskeli +jäsenissäni. + +"Kirje, batjuschka (herra). Se tuli kaupungin postissa", sanoi Matrena. + +"Kirjekkö? Keltä?" huusin minä, hypäten tuolilta ylös. + +"En tiedä, batjuschka. Katsokaa, ehkä siinä on tieto, keltä se on." + +Mursin sinetin. Se oli häneltä. Nastjenka kirjoitti: + +"Oi, antakaa anteeksi, antakaa anteeksi! Polvillani rukoilen minä teitä +anteeksi antamaan minulle. Minä olen pettänyt teidät ja itseni. Se oli +uni, unikuva... Minä murehdin teistä tänään: antakaa anteeksi, antakaa +anteeksi! Älkää syyttäkö minua, sillä en minä ole muuttanut mieltäni +teistä. Minä sanoin, että tulen teitä rakastamaan ja nyt rakastankin +minä teitä -- enemmän kuin sitä. Oi, Jumala, jos minä voisin rakastaa +teitä molempia yhdellä haavaa! Oi, jos te toki olisitte hänenä!" + +"Oi, jos hän olisi te!" tuli mieleeni. "Minä muistan sanojasi, +Nastjenka!" + +"Jumala tietää, mitä minä nyt tekisin puolestanne! Minä tiedän, että +mielenne on raskas ja murheellinen. Minä olen teitä loukannut, mutta +tiedättehän, että rakastaessa ei kauvan muisteta loukkausta. Ja +rakastattehan te minua!" + +"Kiitos teille, kiitos teille tästä rakkaudestanne, koska se on +muistossani kätketty niinkuin suloinen uni, jota vielä kauvan, +herättyäkin, muistellaan, koska minä ikuisesti olen muistava sitä +silmänräpäystä, jolloin te niin veljellisesti sydämenne paljastitte +minulle ja niin jalomielisesti otitte minun murretun sydämeni vastaan +sitä suojellaksenne ja parantaaksenne." + +"Jos te annatte minulle anteeksi, niin on muistonne tuleva vielä +kalliimmaksi ikuisen, kiitollisen tunteen kautta teitä kohtaan, +mikä et koskaan ole sydämestäni haihtuva. Tätä muistelmaa olen minä +uskollisesti säilyttävä, sydämeni ei tule siitä eroamaan, siksi on se +liian luja. Vielä eilen kääntyi se niin nopeasti sen puoleen takaisin, +jolle se entuudestaan kuului." + +"Me tulemme jälleen kohtaamaan toisemme, te tulette meille; te ette +kiellä sitä meiltä, te tulette ikuisesti olemaan ystäväni ja veljeni. +Ja kun te minut jälleen näette, niin tulette ojentamaan kätenne +minulle... Eikö niin? Tulettehan sen ojentamaan minulle! Olettehan +antanut minulle anteeksi, eikö niin? Rakastattehan minua niinkuin +ennenkin?" + +"Oi, rakastakaa minua, älkää hyljätkö minua, koska minä tällä hetkellä +rakastan teitä niin kovin, koska minä ansaitsen rakkauttanne ... kallis +ystäväni! Nousevalla viikolla on häämme. Hän on rakastuneena palannut +takaisin eikä koskaan ollut hän unohtanut minua. Älkää vihastuko minuun +sentähden, että minä hänestä kirjoitan. Mutta minä tahdon hänen +kanssansa tulla teidän luoksenne. Tekin tulette häntä rakastamaan. Eikö +niin?" + +"Suokaa anteeksi -- ja rakastakaa teidän Nastjenkaanne." + +Minä luin verkalleen tämän kirjeen läpi, kyyneleet valuivat silmistäni. +Vihdoin putosi se käsistäni ja minä peitin kasvoni. + +Hetken kuluttua astui Matrena huoneesen pitkittääkseen hämähäkkien +ajoa. Minä katselin häntä. Hän oli vielä reippaannäköinen eukko, +mutta minä en tiedä miksi -- äkkiä näytti hän minusta surulliselta, +ryppyiseltä ja menehtyneeltä. En tiedä miksi minusta huoneeni muuttui +vanhentuneen näköiseksi niinkuin tuo vanha nainenkin. Seinät ja +permantopalkit vaalenivat, kaikki näytti kolkonnäköiseltä. Minä en +käsitä miksi minusta tuntui niinkuin vastapäätä oleva talo, katsoessani +ikkunan läpi, näkyisi ränsistyvän, leikkausten murtuvan, koristusten +mustenevan ja muurien käyvän kirjaviksi. + +Kenties tapahtui se syystä että auringon säde, mikä äkkiä +pilkisti pilvestä esihin, kätkeytyi jälleen sadepilvien taakse ja +kaikki synkistyi taasen silmissäni, taikka ehkä syystä että koko +tulevaisuuteni näytti minusta niin ilottomalta ja murheelliselta ja +minä huomasin itseni nyt viisitoista vuotta vanhempana tässä samassa +huoneessa, yhtä yksinäisenä ja saman Matrenan kanssa, joka kaikkina +näinä vuosina ei ollut tullut sen viisaammaksi. + +Mutta, minäkö muisteleisin loukkaustani, Nastjenka? Minäkö nostaisin +synkän pilven sinun häiritsemättömän onnesi kirkkaalle taivaalle +ja saattaisin katkerilla syytöksillä sydämellesi murhetta sekä +valmistaisin salaisilla omantunnon nuhteilla tuskaa sinulle ihastuksen +hetkenä? Minäkö murtaisin ainoatakaan noista hennoista kukkaisista, +joita sinä, alttarille mennessäsi, sidot mustiin kiharoihisi?... Oi, ei +koskaan, ei koskaan! Loistakoon sinulle taivas kirkkaana! Iloinen ja +häiritsemätön olkoon suloinen hymyilysi! Ollos siunattu siitä +onnellisesta ja suloisesta hetkestä, minkä sinä soit toiselle, +yksittäiselle ja kiitolliselle sydämelle! + +Jumalani! kokonainen minuutti suloutta! Onko se sitten vähän -- +vaikkapa koko ihmiselämän ajaksi?! + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Valkoisia öitä, by F. M. Dostojevsky + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK VALKOISIA ÖITÄ *** + +***** This file should be named 27319-8.txt or 27319-8.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + http://www.gutenberg.org/2/7/3/1/27319/ + +Produced by Tapio Riikonen + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +http://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at http://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit http://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including checks, online payments and credit card donations. +To donate, please visit: http://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + http://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/27319-8.zip b/27319-8.zip Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..147482c --- /dev/null +++ b/27319-8.zip diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..7e6b86b --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #27319 (https://www.gutenberg.org/ebooks/27319) |