diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 25924-8.txt | 14773 | ||||
| -rw-r--r-- | 25924-8.zip | bin | 0 -> 229643 bytes | |||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 |
5 files changed, 14789 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/25924-8.txt b/25924-8.txt new file mode 100644 index 0000000..4e57052 --- /dev/null +++ b/25924-8.txt @@ -0,0 +1,14773 @@ +The Project Gutenberg EBook of Koston henki, by August Blanche + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Koston henki + Romaani + +Author: August Blanche + +Translator: Eero Alpi + +Release Date: June 28, 2008 [EBook #25924] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KOSTON HENKI *** + + + + +Produced by Matti Järvinen and Distributed Proofreaders Europe. + + + + + + + + +KOSTON HENKI + +ROMAANI + + +August Blanche + + +Suomentanut +Eero Alpi + + +Ensimmäisen kerran julkaissut +Arvi A. Karisto Osakeyhtiö 1916. +Digitalisoitu vuoden 1922 +toisesta painoksesta. + + + + +I + +VENE + + +Myöhään eräänä iltana marraskuussa v. 1816 muuan keski-ikäinen mies +enemmän hiipi kuin asteli Nybron satamalaiturilla Tukholmassa, taluttaen +kädestä pientä poikaa, joka näytti noin kahdeksan vuotiaalta. + +Hiipivällä miehellä oli yllään karvanuttu ja päässä verasta tehty lakki +sekä toisessa kädessään ryhmysauva, ja hän oli voimakkaan ja käskevän +näköinen. Hän ei suinkaan näyttänyt olevan vieras sattumalta +vastaantuleville jaalojen miehille, sillä he nostivat hänelle lakkiaan, +vaikkakin hän jotensakin kylmästi vastasi kohteliaisuudenosoituksiin, ja +tunnustettava on, että nämä näkyivätkin pikemmin johtuvan pelosta kuin +mistään leppeämmästä tai hyväntahtoisemmasta tunteesta. + +-- Isä kulta, saanko hiukan juosta itsekseni? -- pyysi poikanen, +koettaen irroittautua taluttavasta kädestä. + +-- Juoksehan nyt, mutta varo putoamasta mereen, -- vastasi mies, +hellittäen pojan kädestä; -- niin, älä astu harhaan, rasavilli! + +Mies pysytteli kuitenkin pojan rinnalla, kunnes hän äkkiä seisahtui +huomatessaan pienen veneen, joka juuri laski hieman ulohtaalle +ankkuroineen jaalan viereen, muutaman sylen päässä laiturista. + +Veneessä näkyi naishenkilö, jolla oli liina päässä, ja muustakin +puvustaan päättäen hän näytti kuuluvan työläisluokkaan. + +-- Soutakaa vene tänne, matami tai neiti tai mikä lienettekin, -- huusi +satamasillalla seisova mies, äänessään jälleen tuima sävy. + +Joko nainen ei tätä käskyä kuullut tai siitä välittänyt, ainakaan hän ei +vastannut mitään. + +-- Oletteko te kuuro vai onko lempo tukkinut suunne? -- ärjäisi mies +kahta kovemmin, läheten aivan sillan laitaan. + +-- Kuka huutaa? -- kuului viimein kaunissointuinen naisääni kysyvän +veneestä; -- kellä on minulle asiaa tähän aikaan illasta? + +-- Sen saatte tietää, kun soudatte tänne, -- vastasi mies; -- mutta +miksi ette tottele heti?... Ettekö kuule, mitä minä sanon? + +-- Totteleko? -- toisti nainen; -- en tiedä olevani velvollinen +tottelemaan. + +-- Ahaa! -- mutisi mies itsekseen; -- olisikohan se jälleen sama +nainen... Hän koettaa muuttaa ääntään, mutta minua hän ei sillä petä... +Tässä on tekeillä joku uusi kuje ... entäpä jos... + +-- Mitä tahdotte?... En tunne teitä, -- lausui jälleen naisääni, tällä +kertaa kuitenkin hiukan alakuloisena ja vapisevana. + +-- Ettekö tunne minua?... Hitto, kun se kuulostaakin hienolta!... Kuinka +kauan minun täytyy odottaa teitä, kaunokainen?... Tahdotteko ehkä, että +minä työnnän, veneen vesille ja tulen teitä tervehtimään... Miksi +pysyttelette siellä jaalan suojassa?... Aiotteko kehveltää +saaristolaiselta muutamia kunnon kahvipuita? + +-- Minulla on rauhallisempi olo täällä aluksen vieressä, -- virkkoi +nainen, nousten seisaalle veneessä ja katsoen satamaan päin, ikäänkuin +hänkin olisi odottanut jotakuta. + +Se ei jäänyt mieheltä huomaamatta, ja hän mietti hetkisen. + +-- Odotatteko jotain? -- kysyi hän vihdoin. + +-- Odotan. + +-- Ketä tai mitä, jos saan olla nenäkäs kysymään? Hä?... + +-- Odotan tavaroita, jotka minun on soudettava kaupunkiin. + +-- Mitä tavaroita? + +-- Muuatta arkkua... Mutta tuohan on merkillistä uteliaisuutta, ja minä +en käsitä... + +-- Kenen arkkua? + +-- Erään tytön, joka on asunut Ladugårdslandetissa, mutta eilen muutti +kaupunkiin... En kuitenkaan ymmärrä, mitä herralla on sen asian kanssa +tekemistä. + +-- Miksi hän ei itse tule hakemaan arkkuaan?... Hä? + +-- Minä odotan häntä parhaillaan tulevaksi. + +-- Entä miten se saadaan alas veneeseen? + +-- Arkun saavuttua minä tietysti soudan laiturin viereen. + +-- Miksette souda tänne ennemmin? + +-- Siksi että ... yksinäisen tytön on vaarallinen joutua tekemisiin +rantajätkien kanssa tähän aikaan vuorokaudesta. + +-- Tyttö-parka!... Minä olen teidän turvananne... + +-- En ole mielelläni tekemisissä kenenkään kanssa... Kiitän kuitenkin +hyvästä tahdostanne... Jos saan olla rauhassa, on kiitollisuuteni +kaksinkertainen. + +-- Ei mitään kiittämistä... Luulin teitä varkaaksi, joka tahtoi anastaa +jaalasta jotain... Hyvää yötä, pikku neito tai matami! + +-- Hyvää yötä! + +Mies poistui siltä paikalta, missä hän äsken oli seisonut, ja piiloutui +lähimmän halkopinon taa. Hänellä ei näyttänyt olevan halua lähteä +rannasta niinkään pikaa. + +-- Isä, isä! -- huusi Albert, joka oli jäänyt paikalleen; -- veneessä on +myöskin pieni tyttö, melkein yhtä iso kuin minäkin... Isä rakas, katso, +katso! + +-- Tule tänne, Albert! -- kutsui isä, joka nyt vasta huomasi kaivata +poikaa ja astui muutaman askeleen rantaan päin. + +-- Hän makaa ja nukkuu isä, ja hänellä on päässään pieni keltainen +hattu, -- jatkoi poika, kuulematta isän käskyä; -- minä näen hänet, +vaikka hän makaakin veneen pohjalla. + +-- Tule tänne, Albert, etkö kuule! + +-- Heti, isä kiltti!... Voi, isä, auta, auta! + +-- Taivaan nimessä! Poika putosi mereen! -- huudahti isä, syöksyen +laiturille. + +Miehen ja lapsen huutoihin vastattiin veneestä, joka heti läksi jaalan +kupeelta ja muutamin reippain aironvedoin pääsi laiturin luo. + +Mies heittäytyi pitkäkseen laiturille ja kurkoitti kättänsä alas, mutta +hän ei yltänyt veteen, vaan epätoivoisissa ponnistuksissaan repi +sormensa verille lankkunauloihin. Mutta veneessäoleva nainen osasi +käsiksi pojan pitkiin kiharoihin juuri kun tämä oli vaipua toisen kerran +upoksiin, ja sai hänet täten vedetyksi veneeseen. + +-- Jumalan kiitos! Hän on pelastettu! -- huudahti nainen vilpittömän +iloisesti. + +-- Antakaa hänet tänne, ojentakaa hänet minulle! Jumala siunatkoon +teitä, hyvä nainen! -- huusi isä, ojentaen käsivartensa alas venettä +kohti. + +Samassa lähestyi paikkaa varovaisesti ja varpaisillaan muuan merimiehen +asuun puettu nuorehko mies, ikäänkuin peläten ilmituloa. + +Hänet nähdessään nainen hätkähti. + +-- Poika on kuollut! -- huudahti hän kovin levottomin katsein, jotka +kuitenkin vähemmin kohdistuivat hänen pitelemäänsä hukkuneeseen lapseen +kuin viimeksi saapuneeseen; tämäkin puolestaan ilmaisi suurta +hätäännystä. + +-- Kuollut! Kuollut! -- kirkui isä, temmaisten lapsen syliinsä, ja +sydäntäsärkevästi voivotellen hän lähti juoksemaan pientä puutaloa +kohti, joka siihen aikaan oli sataman vieressä parmaajan asuntona. + +Merimies hyppäsi alas veneeseen, joka rajusta liikkeestä keikahti +kaatumaisilleen. + +-- Jumala ja kaikki pyhät enkelit olkoot kiitetyt, sinä olet pelastettu, +Carl... Pelastettu! Pelastettu! -- hoki nainen sekä suurimman tuskan +että rajattomimman riemun vallassa. + +Vene työntyi rannasta ja lähti nopeaan kuin lintu liitämään yli +hopeanhohtavien laineitten. + + + + +II + +SOUTAJAT + + +Merimiehen soutamana ja naisen ohjaamana liukui vene ylös lahtea, +poikkesi oikealle ohi Blasieholmenin ja Skeppsholmenin sekä käänsi +sitten kokkansa eteläisiä vuoria kohti. + +Oli jo kulunut runsas neljännestunti siitä kun alus oli lähtenyt Nybron +satamasta, mutta veneessäolijat eivät vielä olleet vaihtaneet keskenään +sanaakaan. Heidän yhteisenä ajatuksenansa, joka ei ehtinyt antaa tilaa +millekään muulle, näytti olevan vain pyrkiä pienellä aluksellaan +etenemään niin nopeasti kuin mahdollista. Nainen katsahti usein taakseen +tuskaisin silmäyksin mitatakseen pitenevää välimatkaa, ja soutava mies +jokaisella vedolla puoleksi nousi istuimeltaan, saadakseen soudulle +suurempaa voimaa. + +-- Näkyykö ketään? -- kysyi viimein soutaja läähättäen. + +-- Ei, ei, ei! -- vastasi nainen, kohottaen tavattoman kirkkaan +katseensa taivasta kohti; -- souda, ole huoletta!... Ketään ei näy ... +ei ketään. + +-- Lapsi-parka! -- huudahti soutaja leväten hetkisen airoillaan ja +nojautuen veneen pohjalla lepäävän tytön puoleen; -- pikku +Julia-raukkani! + +Nainenkin kumartui katsomaan pientä olentoa. Soutajan ja peränpitäjän +kasvot osuivat silloin yhteen ja kummankin käsivarret kuroittausivat +toisen kaulaan. + +Seurasi hetkisen hiljaisuus, jonka jälkeen vene taas lähti kiitämään +eteenpäin entistä nopeammallakin vauhdilla, jos mahdollista. + +-- Kenen poika satamassa putosi mereen? -- kysyi soutaja, +pyyhkäistessään tovin kuluttua hikeä otsaltaan. + +-- Hän oli ... mutta etkö tuntenut miestä, joka otti pojan vastaan? + +-- En. + +-- Se oli kivalteri Kron. + +-- Hänkö?... Mitä hän tahtoi?... Saattoiko hän ehkä epäillä...? + +-- Tuskin... Hänen poikansa se oli... Onneksi olin minä niin lähellä +veneineni, että ennätin tarttua lapsiparkaan, joka muutoin olisi +varmasti hukkunut. + +-- Hän ei siis ollutkaan hengetön? + +-- Ei, toivoakseni. + +-- Mutta minä luulin kuulleeni... + +-- Niin, minä huusin, että hän oli kuollut, kääntääkseni isän huomion +sinusta, kun tulit samassa... Onnellinen päähänpisto! + +-- Parasta olisi ollut jättää poika oloilleen. + +-- Mitä sanotkaan?... Sinä, joka aina olet ollut niin hyvä ja leppeä +kaikille! + +-- Jos poika olisi jäänyt mereen, hommailisi isä nyt parhaillaan +naaraamisessa, sen sijaan, että hän nyt ehkä... Miksi et pysynyt erossa? + +-- Minulla ei ollut sydäntä antaa lapsi-poloisen hukkua, -- väitti Anna; +-- sekin oli tulos sinun opetuksistasi. Ethän nyt puhunekaan sydämestä? + +-- Anna, kun sydän on kurkussa, ei se tunne eroa hyvän ja pahan +välillä... Minä tunnen vanhastaan Kronin... Kenet hän kerran on saanut +näkyviinsä, sitä hän ei hevillä hellitä kynsistään. + +-- Mutta kun on oma lapsi herätettävänä henkiin, unohtuu kaikki muu +mielestä... Tapaus oli ihan ihmeellinen onnen sattuma, sillä muutoin en +olisi uskaltanut tulla laiturin viereen, ja Herra tietää, miten +olisinkaan saanut sinut veneeseen... + +-- Tultuaan vakuutetuksi siitä, että lapsi elää ja ettei mikään vaara +häntä uhkaa, alkaa hän ajaa meitä takaa... Niin, niin, sen hän tekee, +sanoi mies, katsellen levottomana ympärilleen. + +-- Ei, ei hän lähde peräämme, -- lohdutti Anna; -- eihän hän voi +toimittaa perikatoon sitä, joka on pelastanut hänen lapsensa... Voi! Se +ihminen, joka olisi pelastanut minun lapseni, saisi sytyttää tuleen maan +ja taivaan, minun ottamattani askeltakaan sen estämiseksi! + +Vene, joka taas liukui eteenpäin yhtämittaisen nopealla vauhdilla, oli +jo ehtinyt niin kauas, että soutajalla oli Djurgårdslandet vasemmalla ja +Etelä-vuoret oikealla puolellaan. Kello saattoi olla yhdeksän vaiheilla +illalla, ja jota enemmän yö läheni, sitä purevammaksi kävi pohjatuuli. + +Soutajalla kuten peränpitäjälläkin kiersi veri kuumana ruumiin ja sielun +ponnistuksista, joten he eivät välittäneet korvissaan vinkuvasta +jäätävästä viimasta; mutta vene ei kuitenkaan näyttänyt enää etenevän +yhtä kevyesti kuin tähän saakka, vaikka soutajan käsivarret eivät vielä +olleet menettäneet mitään voimastaan ja joustavuudestaan. + +Veden pinnalle tuntui nimittäin muodostuvan ohut jäähile, ja joskaan se +ei vielä suuresti haitannut aironvetoja, se kuitenkin jossain määrin +vähensi soutajan ponnistusten tuloksia. Mutta mitä kauemmas he pääsivät +kaupungista ja virtapaikoista, sitä vahvemmaksi jääpeite muodostui; +ritisten yhä itsepäisemmin kokan ja airojen sitä särkiessä. + +Tämän esteen huomattuaan valtasi kummankin veneessäolijan tuska ja +levottomuus. He katsahtivat toisiinsa pelästyneinä. + +-- Sanoinhan, että lempo on vanha kelmi! -- huudahti soutaja; -- hän +asettaa minut nyt iljanteelle liukumaan ja toimittaa sitten ilmaan +killumaan... Itse luontokin on liittoutunut meitä vastaan. + +Soutaja nosti aironsa ja kätki lannistuneena kasvot käsiinsä. + +-- Carl, -- virkkoi nainen teeskennellen levollisuutta, -- hoida sinä +vain yhtä airoa ... minä soudan toisella ... ponnistakaamme vielä puolen +tuntia ... sitten olemme turvassa... Jos vaivumme epätoivoon, olemme +hukassa! + +-- Niin, niin!... Hukassa, hukassa! + +-- Ainoastaan pelkurille käy hullusti! -- huudahti nainen päättävän +rohkeasti, mikä ratkaisun hetkenä yleensä on ominaista hänen +sukupuolelleen. -- Herää, Julia, katsomaan, minkälainen raukka isäsi on! + +Tyttö aukaisi silmänsä ja katseli unenhuumauksessa vuoroin toista, +vuoroin toista. + +-- Anna, etkö näe, että meri jäätyy? -- valitti mies. + +-- Niin, meri ... vaan ei toivo, -- vastasi nainen. + +-- Minä tahdon soutaa, minä tahdon auttaa isää soutamisessa, -- sanoi +lapsi reippaasti. + +-- Oikein, Julia! -- riemuitsi äiti! -- kolmenkymmenenkuuden vanhan +pitäisi toki hävetä kuusivuotiaan edessä; mutta, -- lisäsi hän +tavattoman pehmeällä äänellä, -- etkö huomaa, rakkaani, että me, kun +ankarasti ponnistelemme, pääsemme saarelle ennenkuin jää ehtii muodostua +niin kovaksi, ettei sitä enää voi särkeä airoilla, joten sen, joka meitä +ajaisikin takaa, on mahdoton saavuttaa meitä, sillä jää vahvenee +vahvenemistaan... Älä siis syytä luontoa!... Päinvastoin on sinun sitä +kiittäminen, sillä juuri se tässä vain asettaa voittamattoman esteen +meidän ja takaa-ajajamme välille. + +-- Olet oikeassa, Anna! -- sanoi mies rauhoittuneena ja reipastuneena. + +-- Annahan vain minulle toinen airo... Kas, minä istun tähän, -- sanoi +nainen, jättäen perätuhdon ja istuutuen miestä vastapäätä. Hän tarttui +pehmeillä, valkoisilla käsillään airoon ja alkoi soutaa sellaisella +hellittämättömällä voimalla, jota olisi kadehtinut kuka Munkbron tai +ranta-aittain merikarhu tahansa. + +-- Äiti, minä pidän perää! -- huudahti pikku tyttö riemuiten ja tarttui +hennoilla käsillään peräsimeen; -- kuinka hauskaa on ohjata! + +-- Kiltisti tehty, reipas tyttöseni! -- kiitteli äiti; -- kun sinä +ohjaat, pikku enkeli, suuntailee taivaskin varmasti meille parhaiten. + + + + +III + +HÄSTHOLMEN + + +Blockhusin nientä eli Meritullia vastapäätä ja lähempänä eteläistä maata +on saari, jota sanotaan Hästholmeniksi ja joka kesäisin sekä varsinkin +niihin aikoihin oli Saltsjön huvipurjehtijain mielipaikka, koska siellä +paitsi suuria koivuja ja haapoja oli myöskin hyvä ravintola somine +tarjoilijattarineen, keilaratoineen ja muine etuineen. + +Tälle saarelle laski kello yhdentoista aikaan yöllä edellämainittu vene +väkineen. Noustuaan maalle vaipuivat mies ja nainen polvilleen, ehkä +yhtä paljon väsymyksestä kuin kiitollisuudesta sallimusta kohtaan, joka +oli antanut heidän voittaa monet vastukset merellä. + +Julia noudatti vanhempainsa esimerkkiä ja risti hänkin pienet kätösensä. + +Ensimmäisenä nousi mies. Mutta kun nainen aikoi nousta, kaatuikin hän +pitkälleen kylmälle maalle. + +-- Anna! Rakkaani! -- huudahti mies, tarttuen häneen ja nostaen hänet +ylös. + +-- Carl! -- kuiskasi nainen, katsoen pitkään auttajaansa. + +Kuuvalossa näki viimemainittu, että naisen suusta tiukkui verta, jota +levisi hänen huulilleen. + +-- Hyvä Jumala! -- huudahti mies, -- miten on laitasi Anna, Anna? + +-- Ei mitään ... ei mitään, ystäväni... Mutta minä olen väsynyt ... +tavattoman väsynyt. + +-- Sinun suusi on veressä! + +-- Satuin vain puraisemaan huuleeni soutaessani... Ei se merkitse +mitään. + +Hän hymyili. Ja hänen hymynsä loisti kuuta vasten kuin timantti +jalokiviketjussa. + +Reipas pikku tyttö, joka pian oli jalkeilla, poimi rannalta ukonkiviä, +joita hän heitteli pitkin jään pintaa. + +-- Nyt on kaikki taas kunnossa, hyvä Carl! -- sanoi Anna; -- noutakaamme +nyt veneestä tavaramme ja lähtekäämme kalamajalle. + +He kiiruhtivat veneelle, ottaen sieltä suurehkon vaatemytyn, ja lähtivät +sitten astumaan käsi kädessä rannasta, mutta eivät ravintolaan päin, +vaan pitkin vesirajaa puiden välissä olevaa pientä mökkiä kohti, josta +tuli yökulkijoille ystävällisesti vilkkuili. + +Iloisesti hypähdellen ja hauskasti huudahdellen seurasi heitä pieni +Julia. + +Anna koputti majan ikkunaluukulle neljä kertaa. + +-- Kuka siellä? -- kuului sisältä vanhan eukon kimakka ääni. + +Anna toisti koputuksensa äskeistä kovemmin. + +-- Onko se neiti?... Taivainen isä! -- siunaili nyt sama ääni. + +Hetken kuluttua avautui majan ovi, ja puolipukeissa oleva eukko +näyttäytyi eteisen kynnyksellä. + +-- Sehän on neiti itse, eikä hänen aaveensa! -- huudahti akka, lyöden +kämmenensä yhteen. -- Hyvä isä ... ja vänrikkikin on mukana!... Neitihän +osaa noitua!... Ja pikku Juliakin... Minä olen aivan hölmistynyt... +Herra Jumala, vänrikkikin! + +-- Mutta tehän kokonaan unohdatte toivottaa meidät tervetulleiksi! -- +huomautti Anna. + +-- Kuka olisi tervetullut, ellette te, hyvä herrasväki! -- huudahti +eukko; -- mutta miten ihmeessä on herrasväki voinut päästä tänne?... +Merihän on jo niin jäässä, että se melkein kannattaa ihmisen... +Tavatonta, miten aikaisin talvi nyt tuleekin! + +Puhellessaan hän johti vieraansa sisään tupaan ja sytytti kynttilän +pienessä kamarissa, joka oli sisustettu kuin tavallisen köyhän torpparin +asumus. Matala ovi johti viereiseen pienempään kamariin tai paremmin +sanoen komeroon. + +Tuvassa oli ränsistynyt sälesohva; tämän eteen siirrettiin nyt näöltään +jotenkin samanlainen pöytä, jolle eukko levitti karkean, mutta puhtaan +liinan. Sen päälle nostettiin mukana tuotu mytty, joka avattiin. Se +sisälsi kaikenlaisia virvokkeita, tukon setelirahoja sekä kaksi +taskupistoolia. Edellämainitut otti eukko huostaansa, asettaen ne +pöydälle hyvään järjestykseen, yhteisessä sovussa käytettäväksi, kuten +näytti. Mies taas siirsi pistoolit syrjään akkunalle. Sen jälkeen hän +kosketti sormellaan setelipinkkaa ja katsoi kysyvästi Annaan. + +-- Tasan viisisataa riikintaalaria, -- kuiskasi viimemainittu hänelle; +-- neljäsataa saa suomalainen siitä, että vie sinut meren yli, puolet +astuessasi alukseen ja toiset puolet päästyäsi onnellisesti perille. + +Miehen sormi oli vielä setelien päällä, ikäänkuin hän ei olisi saanut +tyydyttävää vastausta kysyvään katseeseensa. + +-- Olen myynyt koruni, -- jatkoi nainen; -- olinhan saanut ne sinulta +onnen päivinä... Olisiko niitä voinut paremmin käyttää kuin juuri nyt, +onnettomuuden kohdatessa? Kaikki, mikä oli minun, oli myöskin sinun. + +-- Mutta sinä ja Julia? -- virkkoi mies, katsoen lapseen, joka oli +istahtanut oven viereen lattialle, leikkien emännän ainoan uskollisen +palvelijan ja kumppanin, suuren vaaleanruskean kissan kanssa. + +-- Tietoisuus siitä, että sinä olet turvassa, antaa minulle rohkeutta ja +vahvistaa voimiani, -- vastasi Anna, kiertäen käsivartensa vänrikin +kaulan ympäri; -- minä ja kiltti Juliani kyllä tulemme toimeen, siitä +älä ole ollenkaan huolissasi, ystäväni... Kun on kulunut vuosi tai +kaksi, ja maailma on jo kokonaan unohtanut sinun olemassaolosi, ilmoitat +sinä minulle jonakuna päivänä kirjeellä, missä olet... Silloin minä otan +Julian mukaani ja tulen sinun luoksesi, vaikka sinä olisit toisella +puolen maailmaa... Sitten me puhelemme menneisyydestä, emme +synkistääksemme mieltämme surullisilla muistoilla, vaan ottaaksemme +onnettomuutemme todistajaksi suurelle rakkaudellemme, sille +katkeamattomalle siteelle, joka yhdistää meidän sielumme elämässä ja +kuolemassa!... Niin, niin on tapahtuva. + +Muhoileva muori oli vihdoin saanut valmiiksi yksinkertaisen illallisen, +ja hän kehoitti vieraita nauttimaan virkistystä. Mutta huolimatta +ankarista ponnistuksista merellä oli heillä kuitenkin huono ruokahalu. + +Äkkiä hypähti vänrikki tuoliltaan ja alkoi pitkin askelin mitellä tuvan +lattiaa, puristaen samalla käsiään yhteen. + +Annan levoton katse seurasi häntä. + +Viimein pysähtyi mies pöydän ääreen. + +-- Mutta, -- sanoi hän, -- jos meri nyt jäätymistään jäätyy, niin kuinka +mikään laiva voi lähteä Tukholman satamasta?... Miten saattaa nyt päästä +saariston läpi?... Kaikki jäätyy ... alukset jäävät talviteloille. + +-- Siitä ei ole pelkoa, herra vänrikki, -- vakuutti mummo; -- +suomalaiset eivät jää tälle puolen talveksi, se on varma... Syysjää on +tosin sitkeätä ja itsepintaista, mutta sitäkin sitkeämpi ja +itsepintaisempi on suomalainen... Hän sahaa itselleen väylän Vaxholmaan, +ja siitä sujuu matka itsellään... Menee vielä useita päiviä, ennenkuin +Vaxholman tuolla puolen meri jäätyy... Sen asian minä tiedän hyvin. + +-- Stiina-muori on oikeassa, -- lausui Anna, -- ja se, mitä hän sanoo, +kelpaa todella rauhoittamaan meitä. + +-- Eikö herrasväki halua nyt mennä levolle? -- keskeytti hänet +Stiina-muori, avaten komeron oven. + +Kammiossa oli laitettu valmiiksi vuode, joka oli melkein yhtä leveä ja +pitkä kuin koko huone, niin että ainoastaan pieni tuoli mahtui sinne +lisää. + +Vänrikki laski pistoolit tälle sängyn vieressä olevalle tuolille, jonka +jälkeen hän riisuutumatta heittäytyi vuoteeseen. Anna-neiti kantoi +sisään pikku Julian ja asetti hänet makaamaan isän viereen, mutta itse +hän istuutui tuolille, ottaen kumpaankin käteensä pistoolin, kaikesta +päättäen aikoen valvoa vahtina. + +-- Etkö aio käydä levolle? -- kysyi mies, ojentaen kätensä jo +nukahtaneen lapsen yli ja tarttuen Annan käteen. + +-- En, ystäväni... Nuku sinä vaan rauhassa ja näe kauniita unia!... Minä +en tahdo enkä voikaan nukkua. + +-- Aiotko siis valvoa koko yön, oma, hyvä Anna-raukkani? + +-- Aion... Älä sure minun tähteni... Minä valvon niiden puolesta, jotka +ovat minulle kaikkein kalleimmat maailmassa... Sinun ja lapsen... + +-- Sinä jalo, harvinainen nainen!... Voi minua!... Minä olen saattanut +sinut turmioon. + +-- Et. Turmioon olen saattanut minä sinut. + +-- Anna! + +-- Minunhan tähteni sinä... + +-- Anna, sinä et saa puhua niin. + +-- Tyydyttääksesi minun hulluja pyyteitäni, oikkujani ja +turhamaisuuttani, -- jatkoi Anna, -- antauduit sinä vaaralliselle +uralle... Ainoastaan siitä sinua moitin ettet uskonut kaikkea minulle... +Olisin tahtonut jakaa sinun kanssasi rikoksen ja kuoleman, niinkuin sitä +ennen olin jakanut autuuden. + +He puhelivat keskenään hetken aikaa. Vähitellen keskustelu kuitenkin +heikkeni, ja pian kuuli Anna nukkujan raskaan, tasaisen hengityksen. + +Ankara ponnistelu jäätä ja aaltoja vastaan oli suuresti rasittanut Annan +voimia; mutta kauan hän jaksoi taistella unta vastaan. Viimein kuitenkin +putosivat pistoolit hänen käsistään lattialle, ja hän nukahti, +huolimatta siitä epämukavasta paikasta, jonka hän oli valinnut +itselleen. Tuskin koskaan ovat vastahakoisemmat silmät menneet umpeen. + +Niin nukkuivat he nyt kaikki kolme. + +Mutta pohjatuuli, joka oli ollut heille seuralaisena merellä ja +saattanut heitä aina tänne majaan saakka, se ei levännyt. Se rutisti +mökin lahonneita puuseiniä, riipoi puiden paljaita oksia ja yltyi +viimein täydeksi rajumyrskyksi. + + + + +IV + +LUPAUS + + +Oli sitten seuraava toukokuu. Mitä kirkkain aamuaurinko säteili mailla +ja vesillä. Näytti siltä kuin Ruotsin kaunis pääkaupunki olisi kokonaan +uinut kullassa ja tulessa. + +Lukematon joukko kaiken säätyisiä ja ikäisiä ihmisiä tunkeili +Kuningattaren kadulla, liukuen etelään päin. Ja kaikkialla, missä tuo +ihmisvirta vilisi, olivat avoimet ikkunat täynnä katsojia. + +Mistä tämä tällainen suurenmoinen kulkue? + +Saatteliko onnellinen kansa rakastamaansa ruhtinasta kuninkaan linnaan? + +Tai oliko joku sankari voittojensa jälkeen paluumatkalla pelastettuun +kaupunkiin? + +Tämä olisi tosin ollutkin harvinaista, sillä eipä hyviä kuninkaita tai +suuria sankareita ole milloinkaan kosolti ollut. + +Ei, kumpaakaan ei tämä juhliminen merkinnyt. + +Matkustiko sitten joku maailmankuulu taiteilija läpi kaupungin? + +Ei, Marie Taglioni, keijukainen, tanssi vielä silloin lapsenkengissä, ja +Jenny Lind, satakieli, ei vielä edes hengittänyt. + +-- Menetkö perille saakka? -- kysyi muuan nuori virkamies vieressään +astelevalta toveriltaan. + +-- Menen, en ole koskaan ennen nähnyt sellaista, -- vastasi puhuteltu. + +-- Tulee sääli Odeliusta. + +-- Tunnetko siis hänet? + +-- Tunnen, olin usein hänen seurassaan siihen aikaan, jolloin hän +palveli eräässä rykmentissä Suomessa... Hän oli hyvin mielenkiintoinen +henkilö. + +-- Samaa ovat sanoneet hänestä muutkin. + +-- Täysi arvonantoni laeille, mutta en minä kuitenkaan olisi ollut +tyytymätön, jos hän olisi päässyt pakenemaan. + +-- Hän yritti karata kaksi eri kertaa. + +-- Niin teki. + +-- Mutta miten hän kummallakin kerralla pääsi vankilasta? + +-- Olet kai kuullut siitä mustasilmäisestä tytöstä, joka on ollut +hänellä seuralaisena? + +-- Olen. Kukapa ei olisi kuullut puhuttavan Anna Bränneristä eli +Polttopeilistä, joksi häntä sanotaan. + +-- Ensi kerralla hän hiipi vankilaan ja vaihtoi vaatteita Odeliuksen +kanssa, toimittaen siten rakastetulleen tilaisuuden pakenemaan -- mutta +parin päivän perästä nuuski Titz hänet käsiinsä ja sulki häkkiin +jälleen. + +-- Entä toisella kerralla? + +-- Polttopeili pääsi palvelukseen vanginvartijan luo. + +-- No? + +-- Eräänä iltana piti tyttö varansa, kun vartija oli sammuttanut janoaan +vähän liiemmälti, ja varasti häneltä avaimet. + +-- Miten sitten kävi? + +-- Vanki puki ylleen juopuneen vartijan vaatteet ja pakeni. + +-- Kuinka kävi vartijan palvelijattaren? + +-- Hän lähti myös samalla kertaa pois palveluspaikastaan, odottamatta +päästökirjaa. + +-- Sitä ei sovi ihmetellä... Mutta miksi he eivät silläkään kertaa +piiloutuneet paremmin?... Jäikö kekseliäisyys vankilaan? + +-- Kivalteri Kron, joka on Titzin taitava oppilas, sai heistä vihiä, +sahasi itselleen väylän Hästholmeniin ja sieppasi rakastavaiset +vuoteesta. + +-- Voi peijakkaan raukkoja!... Olipa sekin herääminen! + +-- Sitä voi todellakin sanoa putoamiseksi taivaasta suoraan hornan +kattilaan. + +-- Oletko nähnyt ennen ketään hirtettävän? + +-- Näin Lundgrenin ... siitä on nyt kaksi vuotta ... mutta hän oli raaka +roisto, vallan toista maata kuin Odelius. + +-- Mutta miten hitossa pisti hänen päähänsä ruveta valmistamaan rahoja? + +-- Miten yleensä noudatetaan tyhmiä mielijohteita?... Odelius raukka +oli, niin pitkälle kuin minä muistan, alinomaisessa rahapulassa. + +-- Mutta hänhän oli lahjakas! + +-- Se on totta, veliseni!... Mutta lahjakkuudella ei tässä maassa +täytetä lompakkoa, ja kun on vierellä Polttopeili kuluttamassa, niin... + +-- Hän näyttää verrattain rauhalliselta astellessaan tuolla pappien +välissä. + +-- Mutta lieneeköhän Anna Bränner levollinen?... Jumala tietää, kummanko +sijassa olisin mieluummin! + +-- Hän on siis todellisesti rakastanut Odeliusta? + +-- Hän oli tuolle miehelle niin uskollinen, että toinen sellaisessa +tapauksessa olisi jo kadottanut järkensä. + +-- Kas pahusta! + +-- Olet kai kuullut puhuttavan kreivi Karl Gustaf Lejonborgista? + +-- Siitäkö skoonelaisesta kamariherrasta ja rikkaasta +tilanomistajasta?... Kukapa ei olisi kuullut aikamme suurimmasta +onnenonkijasta! + +-- Armollinen kreivi asetti koukkuja Anna Brännerin pyydystämiseksi ... +hopeisia ja kultaisia koukkuja. + +-- Mutta tyttö ei napannut? + +-- Ei... Mutta silloin alkoi kreivi pyydystää Odeliusta. + +-- Entä hän? + +-- Tarttui tavallaan, sillä hän sai kreiviltä lainaksi summan toisensa +perästä... Lopuksi oli Odelius hänelle velkaa kaksituhatta +riikintaalaria, paitsi lainmukaista korkoa. + +-- Kuinka sitten kävi? + +-- Kreivi ehdotti kristillistä vaihtoa -- velkakirjoja Polttopeiliä +vastaan. + +-- Ja sai hylkäävän vastauksen? + +-- Niin. Seurasi sitten lainhaku ... monet yritykset saada rahaa ... +kunnes tuloksiksi koituivat kotona tehdyt setelit ja hirttonuora. + +-- Mies parka! Mutta nythän on Polttopeili vapaa... Sellaiset silmät +eivät tavallisesti itke kauan. + +-- Mutta sellainen sydän kärsii iankaikkisesti. + +Suuri, surullinen saattue solui nyt yli Södermalmin torin Göötankadun +mäkeä ylöspäin ja pysähtyi Södermalmin kellarin edustalle. + +Portailla näyttäytyi viinuri, kantaen tarjotinta, jolla oli +puolenkorttelin pikari täynnä reiniläistä viiniä. Vanhan tavan mukaan +annettiin kuolemaantuomitun levähtää hetkinen tämän kellarin luona ja +saada pieni vahvistuskulaus. + +Muuan poliisipalvelija otti viinurilta tarjottimen ja vei sen +kuolemaantuomitulle. Tämä oli puettu valkoisiin, hienoihin housuihin ja +mustaan hännystakkiin. Hänen kasvonsa olivat kalpeat, ja niistä saattoi +lukea, että mies oli jo tehnyt viimeisen tilin elämänsä kanssa. +Kohteliaasti hän työnsi tarjottimen luotaan. + +-- Mutta juokaa toki ... te jos kukaan tarvitsette vahvistusta, -- +lausui muuan hengenmiehistä. + +-- En tarvitse, -- vastasi tuomittu, -- ja ellei herrat ole kovin +väsyneitä pitkästä matkasta, niin minä pyydän että heti lähtisimme +liikkeelle jälleen ... mitä pikemmin, sitä parempi. + +Kulkue, joka lakkaamatta oli lisääntynyt, alkoi taas jatkaa matkaansa. + +Miten reiniläisen viinin kävi, sitä emme tiedä; mutta kyllä pikari oli +tyhjä, kun se tuotiin takaisin viinurille, ja kyllä poliisimies pyyhki +suutaan samalla kädellä, jolla hän äsken oli kantanut tarjotinta. + +Ei varsin kaukana Skansenin tullista kohoaa kuusien ja petäjien keskellä +korkea, valkoinen, kolmikulmainen kivirakennus, jonka kussakin kulmassa +on pitkä, savupiipun näköinen kivipylväs. Nämä pylväät ovat ylhäältä +yhdistetyt toisiinsa vahvoilla rautatangoilla, jotka ovat varustetut +samoin rautaisilla renkailla ja koukuilla. Muurin yhdellä puolen on +suuri, avoin portti, jonne nyt on asetettu osasto kaupungin vartioita. +Sisäpuolella kohosi korkealle muurin yli portaat. + +Niin laajalle kuin silmä kantoi, olivat kentät ja kukkulat täynnä +katselijoita: jalkaisin, ajaen, ratsain, miehiä, naisia ja lapsia. + +Inhimillinen uteliaisuus ei kammoa hirsipuuta eikä mestauspölkkyä. +Päinvastoin nielaisee se sellaisen näyn suurella mielihalulla. + +Äkillinen liikunta sorisevassa kansajoukossa todisti, että kuolemanuhri +astui jo viimeisiä askeleita. Kaikkien kaulat venyivät, kaikkien suut +olivat ammollaan. Kääseissä ja kaleeseissa kohosivat kiikarit ja +lornetit. Muutamissa vaunuissa näkyi ruokakoreja ja viinipulloja. -- +Tahdottiin pitää oikein hauskaa luonnon helmassa. + +Kuolemaantuomittu heitti nopean silmäyksen tuohon kamalaan rakennukseen, +mutta painoi pian katseensa maahan. + +Papit, jotka nyt luulivat, että onnettoman mieli viimeisellä hetkellä +masentui, kiiruhtivat kutsumuksensa mukaisesti vahvistamaan häntä +uskonnon lohtusanoilla. + +Kuolemaantuomittu, joka arvasi hengenmiesten ajatukset, katsoi hymyillen +vuoroin yhteen, vuoroin toiseen. + +-- Minä vain tarkastelin vihreätä ruohikkoa, -- virkkoi hän; -- minun +viimeiset askeleeni käyvät valkoisten ja sinisten vuokkojen yli... +Saanhan sentään elämäni loppuhetkellä kulkea ruusujen päällä... +Kuitenkin, mitä sanonkaan! -- lisäsi hän vakavasti; -- olen kiittämätön +lempeätä sallimusta kohtaan ... ovathan kukat ennenkin puhjenneet minun +jalkojeni juurelta ... mutta minä olen niitä polkenut -- Jumala antakoon +sen minulle anteeksi! + +Vanki sielunpaimenineen meni nyt sisään kuolonportista ja katosi +kärsimättömän kansanjoukon näkyvistä. + +-- Miten hän olikaan kaunis! -- kuiskasi eräissä vaunuissa oleva nainen +toiselle. + +-- Todellakin, komea, pulska olento... Sääli ... sääli kerrassaan niin +miellyttävää miestä! + +-- Jos hän olisi ruma, -- virkkoi muuan lähellä seisova rokonarpinen +työmies, -- niin hänestä kai ei olisi suurtakaan väliä, senkin +räpättäjät! + +-- Herra Jumala, mahtaakohan kestää kauan, ennenkuin hänet vedetään +ylös? -- kysyi muuan piparikakkuvasua kantava muori vieressään +seisovalta mieheltä. + +-- Koettakaa olla kärsivällinen, hyvä matami! -- vastasi tämä; -- mutta +hitonmoinen tungos täällä on ... hänellä, jota parhaillaan vedetään +ylös, on sen sijaan tarpeeksi tilaa ... mies-parka, pääsee niin +korkealle lintujen seuraan, mutta ei silti saa laulaa! + +-- Hyvä Isä, kunpa voisi olla niin varma autuudestaan kuin hän! -- +virkkoi matami. + +-- Vähällä vaivalla pääsette kyllä samaan asemaan, -- sanoi muuan +nuorehko, vartaloltaan jättiläismäinen, hyvin puettu mieshenkilö, jonka +kasvot olivat tummanruskeat, ja jolla oli mustat silmät sekä käyrä nenä; +-- raaputtakaa vain pois kahdeksannumero ja piirtäkää sijaan +kuusitoista, niin kaikki käy kuin tanssien ... mutta hiljaa, siellähän +hän jo on ... hurraa!... Valkoiset housut ja musta hännystakki ... +hienosti pitää olla ... tanssimestariraukka, jonka jaloista nyt on pitkä +matka lattiaan ... ha, ha, ha! + +Ne, jotka seisoivat häntä lähellä, katselivat häneen ihmetellen ja +inhoten. Kuka hän mahtoikaan olla, joka saattoi tällaiselle näylle +ilkkua ja nauraa? + +-- Ihanaa, ihanaa! -- jatkoi jättiläinen; -- mainiota, vanha mestari!... +Ei liian nopeasti, ei liian nopeasti!... Kas niin ... hitaasti ... mutta +varmasti ... hyvä, hyvä! huutaa Knapekullan korppi. + +Suuttumuksen sorinaa kuului kaikkialta ympäriltä, ja joka puolelta +kohosi käsiä vaientamaan tuota äänekästä miestä. + +Käsittäen uhkausten merkityksen tämä vaikenikin, mutta sitä enemmän hän +riemuitsi katseellaan. + +Vallitseva hiljaisuus oli niin syvä, että saattoi kuulla lintujen +viserryksen puiden latvoista ja hirsipuun rautarenkaiden kitinän. Mutta +äkkiä särki tämän hiljaisuuden läheisestä metsästä kuuluva valitushuuto, +joka oli niin sydäntäsärkevä, että jokainen, ken sen kuuli, tunsi +ruumiissaan jäätävää vavistusta. Saattoiko sellainen kauhunhuuto tulla +kuolevaisen huulilta? + +Nyt alkoi kansajoukko jälleen liikkua, palaten kaupunkiin päin, ja +puolen tunnin kuluttua näkyi tuolla hirvittävällä paikalla tuskin +jälkiäkään ihmisistä. Ainoastaan ruumis keinui edestakaisin ylhäällä +vaikeitten pilarien välissä leppeässä toukokuun tuulessa, ja sitä +hyväilivät kevätauringon hellät, armeliaat säteet. + +Hän oli viimeinen hirtetty.[1] + +[1] Tämän jälkeen on Ruotsissa setelien väärentäjät järjestään +armahdettu, joskin heidät on lain mukaan ensin tuomittu hirtettäväksi. +(Tekijän huomautus v. 1848.) -- Vankeusrangaistus säädettiin +väärennyksestä vasta v:n 1858 laissa. + +Pensastosta kuuluva rapina häiritsi vallitsevaa hiljaisuutta, ja sieltä +tuli esiin uhkean näköinen nainen, joka talutti kädestä pientä tyttöä. +Molemmat olivat mustiinpuetut. Kaamean vaikutuksen teki heidän +surupukunsa, mutta vieläkin kaameammilta näyttivät heidän kalpeat +kasvonsa. + +Nainen nosti lapsen käsivarrelleen. Sitten hän käänsi pienokaisen pään +hirsipuuhun päin, osoittaen hänelle ilmassa keinuvaa ruumista. + +-- Lapsi, lapsi! -- sanoi hän äänellä, jonka kumea kaiku näytti +pakoittavan seudun siivekkäät laulajat vaikenemaan. -- Lapsi! Lapsi! +Paina nuoreen mieleesi tämä kauhea näky, paina se niin syvälle, ettei +mikään ilo, mikään suru, ei taivas eikä helvetti voi sitä sielustasi +häivyttää!... Niin kasvaa tämä muisto joka vuosi, joka hetki, kunnes se +viimein tulee niin suureksi, ettei se enää mahdu maan ja taivaan väliin +... ja tämä kamala muistohirviö synnyttää toisen kauheamman, jonka +hengityksestä ruoho ja kukkaset lakastuvat, aurinko ja tähdet pimenevät, +maa ja taivas kuolee!... Tämän veren ja yön lapsen ristin minä Kostoksi! +Kostoksi! Kostoksi! Ja hirsipuun minä kutsun kummiksi sille... Kuulkaa +minua ja olkaa todistajina, te tuskanhien ja veren pisarat, jotka olette +pudonneet tälle kirotulle paikalle!... + + + + +V + +HAUSKA VANHUS + + +Skansenin tullin ulkopuolella, mutta kuitenkin hyvin lähellä sitä, oli +siihen aikaan pieni punaiseksi maalattu, valkeanurkkainen puurakennus. +Kolmelta puolen ympäröi sitä pieni puutarhatilkku, mutta neljäs sivu +antoi isolle maantielle päin. + +Tuo pikku asumus, joka todisti puhtautta, huolellisuutta ja +hyvinvointia, herätti jokaisen ohikulkijan huomiota, ja moni olikin +utelias tietämään, kuka sen omisti tai kuka siinä asui. + +Mutta kun uteliaisuus oli tyydytetty ja saatu tietää hänen nimensä ja +ammattinsa, sai asumus katsojan mielestä heti toisen näön, ja kulkija +kiiruhti askeleitaan, päästäkseen niin pian kuin mahdollista pois sen +lähettyviltä, ihmetellen, että olikin saattanut mieltymyksellä sitä +katsella. + +Vieraasta tuntui nyt kuin olisivat huoneen seinät olleet verellä +maalatut, niinkuin sen valkoisista nurkista olisi eroittanut pääkalloja, +ja ikäänkuin jokaisesta akkunasta olisi kiiltänyt piilukirveen terä. + +Illalla samana päivänä, jonka tapahtumista edellisessä luvussa olemme +kertoneet, ja ennenkuin Södermalmin kirkontornin kello vielä oli lyönyt +kymmentä, istui sanotun asumuksen kamarissa muuan vanha mies, laiha ja +kaljupäinen, vain muutamia harmahtavia suortuvia niskassa. Sitä +happamuuden ja tyytymättömyyden sävyä, jonka usein huomaa vanhusten +kasvoilla, ei tämän ikämiehen piirteissä ollut. Päinvastoin kuvastui +hänen kasvoillaan täydellinen elämän tyytyväisyys, sillä mitä herttaisin +hymy näytti iäksi vuokranneen itselleen paikan hänen huulillaan. + +Kamarin sisustus oli sellainen kuin hyvinvoivissa käsityöläiskodeissa +yleensä, jonka ohella kaikki osoitti pikkumaisuuteen saakka ulottuvaa +säännöllisyyttä. + +Tämä hauska ukko, jonka yllä oli punaruutuisesta villakankaasta tehty +aamutakki, istui pöydän ääressä, jolle oli paitsi kaikenlaisia tavallaan +upeasti järjestettyjä kirjoitustarpeita myöskin kynttilä korkeassa +hopeoidussa jalustassa. + +Vanhus veteli haikuja kauniista silkkipunoksilla ja hopeisella helalla +koristetusta piipusta, jonka merenvahainen pää oli nurkkahyllyn +piipunpäiden arvokas toveri. Kaikesta päättäen ukko erityisesti harrasti +piipunpäitä. Pöydällä oli myös koivuinen tupakkasäiliö, jonka kannessa +mustapäinen nuppi esitti ihmisenpäätä; se ja seinällä lasin ja +puitteitten sisällä riippuvat lukuisat merkkihenkilöiden päät +todistivat, että mies erityisesti harrasti päitä yleensä. Sivumennen +voimme myöskin mainita, että seinällä, vuoteeksi laitetun sohvan +yläpuolella, riippui monivärinen puuleikkaus, joka kuvasi onnettoman +kuningatar Marie Antoinetten mestausta. + +Poltellessaan kuuluisaa ja kiitettyä Geflen vaakunaa ja puhaltaessaan +savurenkaan toisensa perään, oli hän kiinnittänyt katseensa edessään +olevalle postipaperiarkille. + +Silmälasiensa avulla hän luki seuraavaa, naisen käsialalla kirjoitettua +kirjettä: + +-- Muuan naishenkilö, joka tahtoo puhutella teitä hyvin tärkeän asian +johdosta, toivoo hartaasti saada tavata teidät yksinänne asunnossanne +kello kymmenen illalla. Hän tulee esittämään teille erään pyynnön, jonka +täyttäminen tuo lohdutusta kärsivälle sydämelle, aiheuttaen tyydytystä +teillekin, ei ainoastaan siksi, että saatte tilaisuuden tehdä hyvän +työn, vaan myöskin senvuoksi, että tekemällänne palveluksella +ansaitsette rahasumman. Älkää Jumalan nimessä olko poissa kotoa sinä +aikana, sillä ellen minä teitä silloin tapaa, jää teidän +omalletunnollenne onnettoman naisen pohjaton epätoivo. + +Kirjeessä ei ollut mitään allekirjoitusta. + +-- Kummallista! -- mutisi tuo hauska vanhus itsekseen; -- paperi on +hienoa, käsiala kaunista ... se on varmaan joku paremmanpuoleinen +ihminen ... mutta mitä hän tahtoo minusta?... Pyyntö minulle ... se +mahtaa olla jotain merkillistä ... sitä lienee toki hauska kuulla, sillä +en hitto soikoon voi edes aavistaa, mitä se voisi olla... Paljonko kello +nyt on?... Minuuttiviisari on yhdentoista päällä ... hyvä ... viiden +minuutin perästä minä siis olen tehnyt jonkun hyvän työn sekä vielä +päällepäätteeksi ansainnut rahaa ... kaksi kärpästä yhdellä iskulla... + +Senjälkeen hän nousi, karisti tuhkan pieneen kiillotettuun läkkirasiaan, +täytti piipunpään uudelleen ja alkoi, tuon tuostakin silmäten +seinäkelloon, kävellä lattialla edestakaisin. + +Hetken kuluttua löi kello nuo varrotut kymmenen kertaa. + +Ukko pysähtyi, sillä hän oli kuulevainen eteisestä askeleita. Hän +aukaisi oven, kulki läpi pienen salin, avasi senkin ja kuuli nyt +selvästi ulko-ovelle koputettavan. Hän työnsi säpin syrjään, ja pian +seisoi hänen edessään pitkä mustiinpuettu nainen, jonka päätä samoin +verhosi musta huivi. + +-- Jumala olkoon kiitetty, että olette kotona! -- kuuli vanhus +miellyttävän äänen lausuvan. + +Sittenkun vanhus oli tarjonnut naiselle tuolin ja tämä oli sille +istuutunut, alkoi ensinmainittu lähemmin tarkastella vierastaan, jonka +kasvot, joskin ne olivat täysin vieraat, näyttivät hänessä kuitenkin +herättävän hämmästystä. Ukon katse, josta saattoi lukea mitä suurinta +ihastusta, siirtyi vähitellen naisen kasvoista hänen kaulaansa, ja +kaikesta päättäen oli sen siitä hyvin vaikea erota. + +-- Mikä jumalallinen kaula! -- jupisi hän hiljaa hampaittensa välistä. +-- Niin valkea, niin pitkä, ja kuitenkin niin täyteläinen!... Se olisi +makupala tuolla sisällä oleville ystäville. + +Samalla käänsi hän katseensa koivusta tehtyyn kiintopintaiseen kaappiin, +joka näkyi eräässä huoneen nurkassa, mutta pian hän kuitenkin siirsi sen +takaisin kaulaan. + +Myös kaunis tuntematon katseli tarkkaavaisesti isäntänsä +kasvonpiirteitä, ikäänkuin hän olisi tahtonut niistä etukäteen lukea +vastauksen niihin kysymyksiin, jotka hän aikoi tehdä, suostumuksen +siihen pyyntöön, jonka lausumiseen hän nyt sydämessään etsi sanoja. + +-- Saitte siis kirjeeni ajoissa? -- virkkoi nainen hiljaa, katsellen +ympärilleen huoneessa, nähtävästi tullakseen vakuutetuksi, ettei ketään +kolmatta ollut sisällä. + +-- Sain sen viime tingassa, noin neljännestunti sitten, -- vastasi +isäntä; -- olen nimittäin ollut poissa koko iltapäivän ja vasta juuri +nyt tullut kotiin. + +-- Voi, miten oli hyvä, että sentään saavuitte kotiin ennen kymmentä! -- +huudahti nainen. + +-- Samaa sanoin äsken itselleni ... mutta, parahin neitsykäiseni ... +pitänee sanoa neidiksi ... saisinko luvan tietää, kenen kanssa minulla +on kunnia puhua? + +-- Olihan kirjeessä mainittuna, että luoksenne saapuu onneton nainen. + +-- Olipa se niinkin ... mutta haluaisin kuitenkin tietää sen henkilön +nimen ja arvon, joka tulee minun luokseni ja vieläpä näin myöhään ... +minun luonani käy harvoin vieraita ... ja kun taas minä menen jonkun +luo, tapahtuu se ilman esittelyä ja niin pikaisesti, että ihan siinä +menee niskat nurin. + +Tätä kokkapuhettaan höysti vanhus heikolla, käheällä naurulla, joka +poisti hyväntahtoisen hymyn hänen huuliltaan, ja saattoi selvästi +huomata, että se teki vieraaseen naiseen epämiellyttävän vaikutuksen. + +-- Enkö siis saa tietää, kenen kanssa minulla on kunnia puhua? jatkoi +vanhus, mutta tällä kertaa jätti hän naurun voidakseen hymyillä. + +-- Onnettomuus ja suru eivät tarvitse nimiä, -- vastasi nainen. + +-- No, olkoon sitten menneeksi, -- sanoi ukko; -- miten voin teitä +palvella ... muuten lienen minä yleensä viimeinen, jolta pyydetään +palvelusta ... niin, menenpä niinkin pitkälle, että minä rukoilen +Jumalaa varjelemaan ihmisiä niistä palveluksista, jotka minä voin heille +tehdä, joskin se on vastoin omaa etuani ... toisen kuolo toisen leipä +... kukaan muu ei voi antaa tälle lauseparrelle suurempaa arvoa kuin +minä ... totta puhuen minä kuolisin nälkään, jos se sananparsi olisi +valhetta ... mutta antakaa minun nyt kaikessa tapauksessa tietää, mistä +on kysymys. + +-- Olen tullut tänne pyytääkseni... + +-- Pyytääksenne... + +-- Pyytääkseni mestattua. + +-- Hirtettyä? + +-- Niin, pyytääkseni hänen ruumistaan, -- vastasi nainen puoleksi +tukahtuneella äänellä. + +-- Mitä te tekisitte hänen ruumiillaan? + +-- Hautaisin sen. + +-- Kaivaisitte sen maahan? + +-- Niin. + +-- Lapsellisuuksia... Eikö ole paljon hauskempaa keinua ilmassa, aurinko +ja tähdet yläpuolellaan? -- virkkoi hilpeä vanhus. + +-- Ja olla petolintujen ruokana, -- sanoi nainen, ja hänen ruumistaan +näytti pöyristyttävän. + +-- Onko sitten parempi joutua matojen syötäväksi? jatkoi tyynnyttelevä +isäntä. + +-- Voi, häntä onnetonta, onnetonta! + +-- Mikä hänellä on hätänä?... Hän kuoli niinkuin miehen sopii, se täytyy +minun myöntää ... ei hän silmäänsä räväyttänyt, ei huultaan väräyttänyt. + +-- Te siis näitte hänen kuolevan? + +-- Näinpä tietysti ... minähän juuri toimitin hänet kuolemaan. + +-- Mitä hän sanoi viimeisinä silmänräpäyksinä? -- kysyi nainen +hehkuvalla innolla. + +-- Mitäpä hän sitten olisi sanonut! + +-- Eikö hän maininnut mitään nimeä? + +-- Luultavasti Jumalan nimen ... ellei sitä ole mainittu ennen, niin +mainitaan se ainakin silloin. + +-- Mikä kamala, hirvittävä kuolema! + +-- Sitä ei voi sanoa ... hirttäminen on mukavin elämän sammutuskeino, +mitä on olemassa ... niin, niin, lähinnä kurkun katkaisua, tietysti, +sillä se on kaikessa tapauksessa numero yksi, se on oikea hyvätyö... Jos +te asetatte etusijalle jonkun muun kuolintavan, niin olette varmasti +väärässä, hyvä neiti... Minun autuas vaimoni makasi sairasvuoteessa +kokonaisen vuoden, ja koko ajan hän lepäsi kuin hehkuvien hiilien +päällä... Tuskissaan hän huusi minulle monta kertaa: rakas Kristian, tee +loppu tästä kurjuudesta, ota esiin piilukirves, piilukirves ... mutta +silloin olisin joutunut lääkärien edelle ... kaikki kunnioitus noille +oppineille herroille! + +-- Mutta häpeä ... kunnian kadottaminen!... + +-- Turhuutta, neitsykäiseni!... Tuomittu kulkee viime retkensä komeasti +kuin paavi, pappien ja kansan ympäröimänä, ja sillä silmänräpäyksellä, +kun hän kuroittaa kaulansa tai niskansa, tuijottavat väkijoukot häneen +kuin pyhään marttyyriin. + +Hänen puhuessaan otti nainen taskustaan esiin mustasta sahviaanista +tehdyn paksun lompakon, jonka hän avasi ja alkoi hypistellä sen +sisältöä. + +-- Paljonko tahdotte hänen ruumiistaan? -- kysyi hän, rukoileva katse +silmissään. + +-- Paljonko tahdon?... Onko kuollut enää minun vallassani... Ei, hän ei +kuulu minulle, vaan hirsipuulle. + +-- Oletteko tyytyväinen tähän seteliin? -- kysyi nainen itsepintaisesti, +levittäen hänen eteensä uuden sadan-riikintaalarin setelin. + +-- Tietysti minä olen siihen tyytyväinen, -- vastasi ukko; -- se näyttää +olevan täysin oikea, niin että, ellei olisi liikkeellä muullaisia kuin +se, ei hirsipuullamme olisi muita leikkitovereita kuin viattomat +varpuset ja harakat. + +Mustiinpuettu kavahti, nousi tuoliltaan ja tähysti kauhistuneena +häikäilemätöntä vanhusta. + +-- Kenen tuo seteli on? -- kysyi viimemainittu hetken kuluttua. + +-- Minun. + +-- Kenelle aiotte sen antaa? + +-- Teille. + +-- Mitä minä annan teille vastalahjaksi? + +-- Minä en pyydä muuta kuin metsässä olevan kivimuurin avainta. + +-- Hirttopaikan avainta ... minä ymmärrän. + +-- Ja samoja korkeita tikapuita, joita käytettiin aamulla. + +-- Tikapuut -- he, he -- korkeimmat tikapuut koko avarassa maailmassa +... niiden toinen pää on maassa ja toinen ikuisuudessa ... ne ovat +merkilliset tikapuut!... + +-- Avainta ja tikkaita pyydän ... en mitään muuta... + +-- Oletteko mestatun hyvin läheinen sukulainen tai ystävä? + +-- Olen vähemmän kuin sukulainen, mutta enemmän kuin ystävä. + +-- Hm, hm! + +-- Ellette ole tyytyväinen tähän seteliin, niin määrätkää vain summa, +minä maksan sen heti. + +-- Laki on tuominnut hänet riippumaan, kaiketi varoitukseksi niille, +jotka tahtovat pyrkiä korkeammalle kuin siivet kannattavat ... minä, +lain täytäntöön panija, saan kaikkein vähiten sitä rikkoa... Se on kyllä +kovaa, sitä en kiellä, mutta enkö ole oikeassa? + +-- Te siis hylkäätte minun pyyntöni! huudahti nainen vaipuen takaisin +tuolille. + +-- Kerron teille jotain, -- sanoi omituinen ukko. -- Teidän ystävänne +edeltäjän nimi oli Lundgren, ja siitä on nyt yli kaksi vuotta, kun hänet +vedettiin ylös... Hirttämisen jälkeisenä päivänä saapui hänen sisarensa +minun luokseni ja pyysi minua ottamaan alas hänen ruumiinsa ... hän +itki, kuten tekin, ja tarjosi rahaa, kuten tekin ... minua ei +liikuttanut itku eikä rahat, vaan koska minusta tuntui vielä liian +aikaiselta ottaa se lurjus hirrestä, -- ja koska minä sitäpaitsi +pelkäsin edesvastuuta, sillä on tavallista, että ensimäisinä kahdeksana +päivänä käy paljon kansaa mestauspaikalla, ja piru minut perisi, jos +päähenkilö silloin olisi poissa, -- niin pyysin minä itkevää sisarta +tulemaan takaisin kahdeksan päivän kuluttua, jolloin lupasin suostua +hänen ehdotukseensa. + +-- Ja hän tuli?... + +-- Ei, hitto vieköön, tullutkaan, -- vastasi ukko, täyttäen piippuaan. + +-- Oh, hän oli ainoastaan sisar! -- huudahti nainen tavattoman +halveksivasti. + +-- Samana päivänä kuin sisar, saapui luokseni myöskin mestatun leski, +joka itki ja raivosi kuin hullu... -- Tulkaa kahdeksan päivän perästä, +selitin minä hänelle. + +-- Tuliko hän? + +-- Hän ei tullut ... kaksi joulua lumitti ystävääni Lundgrenia ja kaksi +juhannusta helli auringollaan, mutta ilmassa hän asui, ja se, jonka +viimein täytyi hinata hänet alas, se olin minä ... se tapahtui vasta +eilen, ja siitä saa Lundgren kiittää teidän hyvää ystäväänne. + +-- He olivat vain sisar ja vaimo, lausui mustiinpuettu nainen katkerasti +hymyillen. + +-- Huomaatte nyt kuitenkin, että... + +-- Minä huomaan, että olette olento, jolla ei ole sydäntä eikä sääliä, +-- virkkoi nainen, nousten jälleen ja astuen häntä askeleen lähemmäs. + +-- Ja sen te sanotte minulle? + +-- Niin sanon. + +-- Minulle, joka aina olen uskonut, että ihmistä verhoo nahka, joskin +olen havainnut sen liian ohueksi! -- sanoi vanhus. + +-- Ettekö siis aio antaa minulle avainta? -- kysyi nainen nyt hiukan +päättäväisesti. + +-- Kahdeksan päivän kuluttua. + +-- Ettekö myönny siihen, että saisin haudata ruumiin? + +-- Kahdeksan päivän perästä. + +-- Minä korotan summaa puolella. + +-- Minä en voi. + +-- Se on koko omaisuuteni ... minulla ei ole enempää. + +-- Kahdeksan päivän päästä saatte hänet ilmaiseksi ... kuuletteko ... +teidän ei silloin tarvitse maksaa yhtään mitään. + +-- Ei, ei! Minä tahdon saada hänet nyt ... nyt yöllä... Ymmärrättekö, +yöllä! + +-- Te ette saa. + +-- Minä tahdon hänet, vaikka minun täytyisi... + +-- Täytyisi mitä? + +Naisen silmät näyttivät säkenöivän tulta, samalla kun ne tähyilivät +ympäri huonetta jokaista esinettä lattiasta kattoon saakka. + +-- Te haette jotain, -- lausui lystikäs ukko levollisella tavallaan; -- +minäpä niistän kynttilän, niin varmaan löydätte helpommin, mitä etsitte. + +Nainen pisti vasemmalla kädellä lompakon taskuunsa; samalla kun hän +oikealla kädellään hätäisesti etsi jotain toisesta taskustaan. + +-- Ihminen, antakaa minulle avain!... Vanhus, vanhus, avain, tai... + +Uhkeavartaloisen, kauhean naisen kädessä välähti teräväksi hiottu +veitsi. + +-- Otitteko tuon veitsen mukaanne surmataksenne minut siinä tapauksessa, +etten minä suostuisi pyyntöönne? -- kysyi ukko värin vaihtuessa hänen +kasvoillaan. + +-- Otin sen katkaistakseni sillä köyden, jonka varassa onneton uhri +riippuu, -- vastasi nainen; -- mutta minä katkaisen sillä nyt teidän +elämänlankanne, ellette hyvällä luovuta minulle avainta! + +-- Avain on kaapissa... Jos teillä on rohkeutta, niin ottakaa! + +Nainen kiirehti huoneen nurkassa olevan kaapin luo. + +-- Odottakaa, minä näytän teille valkeata, -- sanoi vanhus, tarttuen +kynttilään ja seuraten häntä kaapin viereen, hymyn levitessä hänen +ohuilla huulillaan. + +Äkkinäisellä liikkeellä kiskaisi nainen kaapin oven auki, mutta yhtä +äkkiä jäi hän liikkumattomaksi kuin patsas. + +Kaapissa kyllä oli tavattoman suuri avain; mutta sen molemmilla puolin +välkkyi piilukirves. + +-- No, miksi ette ota avainta? -- kysyi ukko, jälleen naurahtaen +käheästi. + +Nainen peitti molemmilla käsillään kasvonsa ja hengitti rajusti, mutta +ei vastannut mitään. + +-- Pelkäättekö kirveitä, kaunokaiseni? -- jatkoi ukko; -- kirves ei +yleensä ole vaarallinen muille kuin murhaajille, ryöväreille ja +roistoille... Varokaa, varokaa kaunista, valkoista kaulaanne. + +Epätoivoisena huudahtaen syöksyi nainen huoneesta. + +-- Tulkaa takaisin kahdeksan päivän perästä! -- huusi hauskaluontoinen +vanhus vielä hänen jälkeensä. -- Mutta hän ei tule... Minä tunnen kurjan +ihmissuvun... Hirtetty saa riippua kahdeksan päivää, neljätoista päivää, +kuukausia, vuosiakin, kunnes ilmestyy uusi uhri ja hänelle huutaa: alas +sieltä, anna tilaa minulle, senkin roikkusääri! + + + + +VI + +KNAPEKULLAN KORPPI + + +Mustapukuinen nainen kiirehti ulos maantielle, eikä pysähtynyt ennenkuin +törmäsi eräitä käsirattaita vasten, jotka olivat tien ohessa. + +Kevätyö oli erittäin leppeä ja hyvinkin valoisa; vaeltaja saattoi +selvästi eroittaa vanhan eukon, joka istui nukkuen pää nojautuneena +käsirattaiden toista pyörää vasten, sekä myöskin rattailla olevan mustan +ruumisarkun, jossa oli tähtiä, vaskilevy ja hopeankirkkaasta pellistä +tehty kukkakiehkura. + +-- Voi kurjuutta, voi epätoivoa! -- huokasi nainen, tarttuen kärryjen +toiseen aisaan; -- minä en siis saa valmistaa hänelle viimeistä +leposijaa!... Korpit saavat siis repiä hänen kauniit, vaaleat kiharansa +ja ronkkia hänen lempeitä, sinisiä silmiään!... Voi minua, voi! + +Onneton nainen! Hän ei voinut vielä kuvitella, että ne kauniit, vaaleat +kiharat, joilla hän ennen niin usein oli leikitellyt, olivat nyt yön +kasteen kostuttamat ja riippuivat suorina jääkylmällä ohimolla, tai että +niitä sinisiä, kauniita silmiä, joissa hän niin monasti oli kuvastellut +omiaan, peitti nyt väkinäisen kuoleman veristävä kalvo. Ei, ei hän +voinut täydellisesti käsittää, että hänen rakastettunsa oli poissa, niin +kauan kuin hänen omat keuhkonsa vielä hengittivät, hänen oma sydämensä +sykki. + +-- Mutta minä uhmaan kaikkea! -- huudahti hän suoristaen ryhtiänsä ja +kädet ylhäällä; -- elämän ja kuoleman kauhuja minä uhmaan!... Minun +valitushuutoni aukaisee lukot, rautaovet sulavat minun palavasta +hengityksestäni, ja muurit hajoavat minun kyyneleitteni kuohuun... + +Katkerasta naurusta pelästyneenä hypähti eukko maasta ja jäi vavisten +tuijottamaan edessään seisovaan naiseen, josta tulvehti häntä vastaan +raju vimma. + +-- Kiiruhtakaa, Stiina-muori! Tarttukaa aisoihin, minä työnnän!... +Meidän täytyy jatkaa yöllistä retkeämme... Aika kuluu, eikä aurinko saa +meitä yllättää! + +-- Minne?... Herran niinessä minne? + +-- Hirttopaikalle!... Ettekö kuule, hirttopaikalle!... Oletteko kuuro? +Kiiruhtakaa, kiiruhtakaa! + +-- Mutta pikku neiti kulta... + +-- Kiiruhtakaa, kiiruhtakaa! + +-- Mutta eikö hän tule meidän mukanamme?... Missä hän on?... Minä en näe +häntä. + +-- Ketä?... Ketä ette näe? + +-- Punaisen tuvan ukkoa. + +-- Hän ei tule. + +-- Eikö? + +-- Ei. + +-- Hyvä Jumala!... Miten me sitten pääsemme sinne?... Neidillä kai siis +on portin avain? + +-- Ei. + +-- Mutta miten neiti sitten...? + +-- Vaietkaa ja totelkaa!... Mitä te mietitte?... Miksi seisotte noin suu +ammollaan... Ovatko jalkanne jäätyneet kiinni maahan tänä lämpimänä +kevätyönä? + +-- Rakas pikku neiti, -- sammalsi eukko; -- minä ... minä... + +-- Kurja pelkuri-raukka! -- huusi toinen; -- viheliäinen noita!... +Kasvettukaa maahan... Vajotkaa maan sisään!... Te olette tuulen ja +ilmankin inho! + +Samalla sysäsi hän syrjään vanhuksen, tarttuen itse kärryjen aisoihin, +jonka jälkeen hän juosten veti niitä perässään yli ruohon ja kivien, +niin että pyörävanteet iskivät tulta. + +Eukko kiirehti hänen perässään turhaan huutaen ja varoittaen. + +Molempien naisten rynnätessä eteenpäin leimahti läheisessä metsässä kuin +salama, jota seurasi paukaus. + +-- Mitä se oli? -- huudahti nuorempi nainen pysähtyen kärryineen. + +-- Jumala olkoon meille armollinen! -- kuului vanhemman vapiseva ääni; +-- yön peikot hyökkäävät meidän kimppuumme. + +Taasen leimahti salama ja kuului pamaus. + +-- Merkillistä, merkillistä! -- mutisi nuorempi, tuijottaen eteensä. + +-- Jumalan nimessä, kääntykää takaisin, kääntykää takaisin; itse piru +temmeltää nyt päättömien kanssa ... pahat henget heittelevät toisiaan +palavilla kekäleillä! + +-- Haa! -- huudahti nuorempi nainen mielipuolen ilolla; -- helvettikin +on nyt meille apuna... Jumalan ja ihmisten hylkääminä me pakenemme nyt +pimeyden mahtien turviin... Samantekevä!... Eteenpäin, eteenpäin! + +Ja samassa hän alkoi kiireesti jatkaa matkaansa. Ei hän kuullut eukon +valitushuutoja, ja yhtä vähän hän huomasi, että tämä +taikauskoisuudessaan ja peloissaan vaipui maahan. + +Päämäärä läheni. Yhä selvemmin kuului nyt väsymättömän ja pelottoman +naisen korviin ilman petolintujen rääkynä, ja hän luuli näkevänsä, miten +niitä parvittain lensi hänen päänsä yli. Jo erottautui tumman, suhisevan +havumetsän keskestä tuo kauhua herättävä kolmitorninen ja -pylväinen +rakennus. + +Mestauspaikalle kiirehtivä nainen hillitsi askeleitaan, kuta selvemmin +hän näki ilmassa riippuvan kuolonuhrin. + +Hän irroitti kätensä aisoista, joita hän tähän saakka oli suonenvedon +tapaisesti puristanut, ja hänen huulensa liikkuivat, mutta mitään sanaa +ei niiltä kuulunut. Hänen sydäntään kouristi sanaton tuska ja imi +itseensä jokaisen kyyneleen, joka tahtoi pusertua silmänurkista niitä +lämmittämään, pehmentämään. Yö oli niiden edessä, yö niiden takana. +Kuolemanenkelin käsi hiveli hänen valtasuoniaan ja ripoitteli +hallansiniä elämän ja nuoruuden vereville ruusuille. + +Silloin leimahti salama salaman jälkeen hänen silmiensä edessä, ja kahta +jyräystä, jotka pamahtelivat kuin pyssynlaukaukset, seurasi kaikuna +karkea uhmanauru, joka tunkeutui läpi öisen pimeyden. + +Tämä sai nuoren naisen jälleen tajuihinsa, ja hän syöksyi kivimuurin +vasemmalle puolelle, sinne, mistä raju nauru kuului. + +Siellä hän näki muutamien kyynäräin päässä muurista metsään päin +jättiläiskokoisen olennon, jonka katse oli tähdättynä ylös korkeuteen ja +jonka kädessä oli tuliaseelta näyttävä esine. + +-- Kuka siellä? -- kysyi syvä, kirkas, miehekäs ääni. + +-- Bruno! Bruno! -- huusi nainen ja horjui muuria kohti. + +-- Tuo ääni!... Anna! Anna! -- kuului jälleen mies sanovan. + +Ja tumma olento lähestyi muuria ja laski kätensä naisen olalle. + +-- Sinäkö, sinäkö? -- sammalsi viimemainittu; -- sinäkö täällä, +täällä!... kurja! Mitä sinulla on täällä tekemistä? -- lisäsi hän +samassa palaten tajuihinsa ja melkein huutaen. + +-- Katsele sinä vain omaa mustaa sydäntäsi, -- vastasi mies, jonka +kotkankasvot samalla lähenivät naisen kasvoja; -- niin, katso sinä vain +siihen, sillä siinä on tulikirjaimin kirjoitettu, mitä minulla on täällä +tekemistä... Ymmärrätkö?... Anna! Anna! + +Huutaessaan viime sanat hän tarttui Annan käsiin ja puristi niitä +rajusti. + +-- Päästä minut, sinä maan hylky! huusi nainen, ankeriaan notkeudella +livahtaen hänen käsistään; -- päästä minut tai syöksen tämän sinun +mustaan vereesi! + +Sama veitsi, joka vähän aikaa sitten oli välkähtänyt hauskaluontoista +ukkoa vastaan punaisessa tuvassa, kääntyi nyt uhkaavana kotkannaamaista +miestä kohti. + +-- Ho, ho, sinä Knapekullan ruusu! -- virkkoi mies; -- sinun +orjantappurapiikkisi eivät ole tylsistyneet vaaleakiharaisen +käsivarsilla ... kissan käpälissä on vielä kissan kynnet. + +-- Miksi sinulla on kädessäsi tuo pyssy? -- kysyi Anna terävästi; -- +miksi ammuit ne laukaukset, jotka äsken kuulin? Vastaa, Bruno! Mitä olet +täällä tehnyt? + +-- Tällä oivallisella kaksipiippuisella tuliluikullani, jota taas käyn +panostamaan, kuten näet, -- vastasi mies, -- minä aukaisen +pilkistysreikiä viettelijäsi ruumiiseen, roistoon, joka riippuu tuolla +ylhäällä, ja jolla minä toivoisin olevan sata kaulaa sataa hirttonuoraa +varten. + +-- Jumala syösköön sinut kadotukseen, Bruno, viimeisen hetkesi tullessa! + +-- Ehdittyäni ampua hänen ruumiiseensa yhtä monta reikää kuin on kuulaa +metsästyslaukussani, -- jatkoi mies, -- kutsuu Knapekullan korppi -- +muistathan, että minua kotiseudullamme mainittiin sillä nimellä -- +kaikki ilmassa lentelevät toverinsa suurpitoihin. + +-- Inhottavaa! Kamalaa! + +-- Ja kun aurinko nousee, näkyy sen paisteessa kuin välkkyviä lyhteitä +tuon lurjuksen ruumiissa. + +Sen jälkeen tähtäsi hän ja ampui peräkkäin kaksi laukausta. Sitten hän +puhalsi pyssyn piippuihin ja alkoi panostaa uudelleen. + +-- Luulenpa nyt osanneeni hänen sydämeensä yhtä hyvin kuin hän kerran +osasi minun sydämeeni, -- virkkoi hän huuliensa välistä, vihasta +vavisten; -- kuuletko, sinä siellä ylhäällä, mitä pidät minun kuudesta +kunnon luodistani? + +-- Bruno! Sääli kuollutta... Kurja on kosto, kun se kohdistuu vihollisen +elottomaan ruumiiseen! -- huusi Anna, polvilleen vaipuneena. + +-- Kostavathan ruumiille itse laitkin!... Miksi mestattu teilataan?... +Miksi hirtetyn annetaan riippua vuosikausia? + +-- Bruno! Bruno! + +-- Mutta oikeassa sinä olet: kostoni on kurja, sillä eihän hän tunne +niitä haavoja, jotka minä teen hänen ruumiiseensa... Paremmin hän sen +asian ymmärsi... Voitko lukea ne haavat, jotka hän viilsi minun +sydämeeni, tai ne polttomerkit, joita hän on lyönyt minun rintaani?... +Ja kuitenkin minä jäin elämään, en kuollut... Itse kuolemakin kammosi +minun tuskaani ... kukaan ei minua kuullut, kun pyysin ja rukoilin +sääliä ... ei kukaan ... ei kukaan... Ha, ha! Kuusi hyvää luotia!... +Kaksi vielä, niin tulee yhteensä kahdeksan... Ha, ha! + +Hän ojensi pyssynsä ja tähtäsi. + +-- Armoa, armoa! Polvillani minä sitä pyydän sinulta, -- sammalsi Anna, +vaipuen kosteiselle maalle ja ojentaen käsivartensa rajua ampujaa kohti. + +-- Ha, ha!... Vihdoinkin siis makaa ruusu korpin jaloissa, -- lausui +tämä ja antoi pyssynperän vaipua ruohikolle; -- ei, Anna, yksinään +kostosta en ole pyssyäni panostanut ... myös kateudesta olen sen +tehnyt... Niin, minä kadehdin häntä vielä sielläkin, missä hän +riippuu... Vieläkin tahtoisin olla hänen sijassaan. + +-- Mutta hänen kauhea kuolemansa... + +-- Oh, mitä merkitsee silmänräpäyksen kidutus vuosikausien autuuden +rinnalla? -- virkkoi metsästäjä hieman lempeämmin, nojaten otsansa +pyssynpiippua vasten. + +Anna nousi maasta ja astui muutaman askeleen lähemmäksi. + +-- Bruno! -- kuiskasi hän, koettaen tehdä äänensä mahdollisimman +suloiseksi ja sointuvaksi. + +-- Voi, miten minä olen saanut kärsiä näinä pitkinä, kauheina vuosina! +-- valitti mies. + +Anna tempasi ovelasti pyssyn hänen kädestään, ojensi sen metsään päin ja +laukaisi sinne molemmat panokset, jonka jälkeen hän heitti kiväärin +kauas luotaan. + +-- Anna, mitä sinä teet! -- huudahti metsästäjä kuin unesta heränneenä. + +-- Noiden kuulien mukana katosivat sinun kostosi ja kateutesi -- vastasi +nainen; -- ja nyt on Bruno tehnyt ikuisen sovinnon verivihollisensa +kanssa. + +-- Minäkö?... Minäkö? + +-- Sinun tulee auttaa minua ottamassa alas hänen ruumiinsa, -- kuiskasi +Anna, laskien kätensä hänen käsivarsilleen; -- se sinun täytyy tehdä, +Bruno! + +-- Minä!... Mitä sinä tarkoitat? + +-- Sinun tulee auttaa minua, saadakseni hänen ruumiinsa mukanani olevaan +arkkuun. + +-- Sinä hourit! + +-- Me kaivamme yhdessä haudan, jonne hänet laskemme, -- jatkoi Anna, +nojautuen lähemmäs Brunoa ja kädellään hyväillen hänen tummaa poskeaan. + +-- Ja sitä sinä vaadit minulta?... Minulta! + +-- Niin, juuri sinulta. + +-- En ymmärrä sinua. + +-- Sinä et ole enää oma itsesi ... sinä kuulut nyt minulle ... sinä olet +nyt väline minun ja väistämättömän koston kädessä ... sinä olet se +kalpa, joka tulee heilumaan heidän päittensä yllä, jotka ovat +aikaansaaneet hänelle tuon kamalan, häpeällisen kuoleman. + +-- Entä sinä? + +-- Rakkaus kohotti minut hänen luokseen ... kostaakseni laskeudun alas +sinun luoksesi. + +-- Anna! + +-- Oletko minut ymmärtänyt? + +Bruno kiersi käsivartensa hänen vyötäistensä ympäri, mutta Anna +irtaantui hänen syleilystään. + +-- Näethän tuo muurin, Bruno? + +-- Näen... Mitä sinä tahdot? + +-- Poikana sinä kiipesit korkeimmankin puun latvaan, tyydyttääksesi +kevytluontoisen, ajattelemattoman Annan äkillistä oikkua. + +-- Niin, minä olisin hyökännyt vaikka taivaan lakea vastaan sinun +tahdostasi. + +-- Ota tämä veitsi. + +-- Ja mitä tällä veitsellä? + +-- Sillä leikkaat poikki nuoran, jonka silmukassa hirtetty riippuu.... +Senhän voit tehdä sekunnissa. + +-- Ja sitten? + +-- Me viemme hänet sille paikalle, jonka olen valinnut hänen haudakseen. + +-- Ja sitten? + +-- Menet sinä tekemään suurimman uhrin, minkä kukaan kuolevainen on +tehnyt ennen sinua... Sinä riennät kostamaan sen henkilön kuoleman, jota +sinä elämässä kaikkein eniten vihasit... Haa, Bruno, sinusta täytyy +tulla Annan silmissä suuri, sinusta täytyy tulla sankari! + +-- Ja sitten, Anna, sitten? -- huusi Bruno, samalla kun hänen silmäinsä +palo tunkeusi läpi yön. + +-- Sitten, -- vastasi Anna, -- kun sinä olet suorittanut sen työn, minkä +minä nyt uskon sinun käsiisi, sitten, sinä heimoveljeni, olen minä +kostajan rakastajatar -- kostajan. + +-- Sinä olet siis silloin minun! riemuitsi raju metsästäjä, painaen +molemmilla käsillään voimakkaasti kohoilevaa rintaansa, jossa nyt +valloilleen päässeet intohimot raivosivat. + +-- Konna! -- mutisi Anna itsekseen; -- ne luodit, jolla sinä olet +raadellut rakastettuni ruumista, lankeavat vielä kerran kuin taivasta +tavoittavat vuoret oman pääsi päälle! Sainpa sinut takertumaan ansaan, +roisto! Ja helpommin sinä revit irti sydämen omasta ruumiistasi kuin +pääset enää eroon minun vallastani! + +Sen jälkeen kääntyi hän Brunon puoleen ja katsoi häneen niin lumoavasti, +että mies huomaamattaan vaipui maahan polvilleen. + +Mutta jos hän olisi nähnyt Annan kasvojen ilmeen, kun tämä jälleen +kääntyi poispäin -- ja se kuvasi hänen sisimpiä ajatuksiaan -- olisi +setelin väärentäjä varmaan jäänyt ottamatta alas, eikä hänen +rakastajattarensa olisi enää saanut tilaisuutta virittää paulojaan. + + * * * * * + +Kun leikkisä vanhus seuraavana päivänä astui ulos punaisesta, +valkonurkkaisesta tuvastaan, poltellen suurta piippua, ja lähti +maantielle, kulkien sitten sen ruohokentän yli, joka päivää ennen oli +ollut täynnä uteliaita Tukholman miehiä ja naisia, lensivät hänen +silmänsä selko selälleen hänen katsahtaessaan ylös auringon kultaaman +puiden latvoihin päin. + +Mitä sitten näki hauska vanhus? + +Ehkä vain säteilevän toukokuun auringon? Eipä sentään, sillä mies, joka +on niinkin monasti kuin kuusikymmentä kertaa +kolmesataakuusikymmentäviisi nähnyt auringon nousevan, ei siinä havaitse +enää mitään merkillistä tai tavallisuudesta poikkevaa! -- Ihailiko hän +mahdollisesti leivoja, jotka lentelivät ja visersivät korkeudessa? Ei, +ei, niin kauttaaltaan käytännölliselle miehelle kuin hänelle ei mahtanut +suuresti maittaa sellainen runoilijan jumalanruoka. + +Ei ei, hän tuijotti siihen valkoiseen kolmikulmarakennukseen, joka +välkkyi metsän reunassa. + +Piipun imuke lerpahti pois hänen huuliltaan, ja niiltä katosi myös tuo +tavallinen hyväntahtoinen hymyily. + +-- Poissa, poissa! -- mutisi hän itsekseen; -- tässä hullunkurisessa +maailmassaan siis todellakin joku ihminen, joka uskaltaa jotain +rakkauden ja uskollisuuden vuoksi; mutta, -- lisäsi hän, -- olisipa hän +lykännyt työnsä kahdeksaksi päiväksi, olisi se varmasti jäänyt +tekemättä, sillä minä tunnen hyvin mokomat heittiöt... Ei ole mitään, +jota ei voisi unohtaa kahdeksassa päivässä ... panenpa siitä vetoa +vaikka kymmenen kaulaa yhtä vastaan. + +Ja hyväntahtoinen hymy levisi jälleen vanhuksen suupieliin. + + + + +VII + +SILMÄYKSIÄ MENNEESEEN AIKAAN + + +Tjustin kihlakunnassa, neljä penikulmaa Västervivikistä pohjoiseen, on +kylä nimeltä Knapekulla. + +Tämä kylä on merkillinen siitä, että siellä ikivanhoista ajoista saakka +on asunut mustalaisia eli n. s. tattareja, ja vielä parikymmentä vuotta +sitten he olivat kylän asukkaiden enemmistönä. + +Knapekullaan saapui siten vuosisadan alussa kaksi mustalaista, Bränner +ja Stark. He olivat, kumma kyllä, ikävystyneet alituiseen +kulkuri-elämään, johon he lapsuudestaan saakka olivat tottuneet, ja tämä +mielenmuutos todisti heidän luonteenlaatunsa paremmuutta toisten +heimolaistensa rinnalla. + +Näiden kahden mustalaisen välillä vallitsi ystävyyssuhde, joka ehkä +enemmän perustui seurustelutottumukseen kuin muuhun parempaan +tunteeseen, sillä he olivat nuoruudestaan saakka aina yhdessä kiertäneet +seutuja ja tehneet kauppaa yhteisesti. + +Molemmat olivat lasitavarakauppiaita, kummallakin oli vaimonsa, +lapsensa, hevosensa ja kärrynsä. + +Olivatko nuo kaksi naista heidän vaimojaan myöskin lain ja evankeliumin +edessä sitä emme voi mennä varmuudella sanomaan, sillä +mustalaisperheissä kuten joskus kunniallistenkin ihmisten keskuudessa on +sen asian laita vähän niin ja näin; mutta se ainakin on varmaa, että +matami Brännerillä ja matami Starkilla oli kaikki vaimon oikeudet, jotka +he myöskin käsittivät niin syvästi, että monasti unohtivat +velvollisuutensa. Vaikka he muuten olivat ainaisella riitakannalla +keskenään, olivat he kuitenkin yksimieliset siinä, ettei tule olla +asianomaisille miehilleen alamaisia, ja he soivatkin näille +mahdollisimman vähän isännyysvaltaa. Molemmat onnistuivat tässä +ylivallassaan mainion hyvin, sillä he olivat tavattoman kauniita +naisolentoja, joiden silmät ja kiharat olivat peräisin Itämaan +satumaailmasta. + +Kauneuden mahti on yhtä vastustamaton mustalaisen köyhässä majassa kuin +hovin kullatuissa saleissa. + +Bränner ja Stark, niin mustalaisia kuin olivatkin, näyttivät olevan +mieleltään sopuisampia ja säveämpiä kuin heidän toverinsa yleensä. Ehkä +tämä seikka oli luettava heidän ammattinsa ansioksi. Kaikkien +lasimestarien pitäisi olla lempeitä ja valistuneita sieluja, sillä +siihen aineeseen, jota he joka päivä käsittelevät, on auringolla ja +valolla helppo pääsy. + +Brännerillä ja Starkilla oli kummallakin lapsi, edellisellä tytär, +jälkimäisellä poika. Anna Jolanta ja Bruno olivat yhdenikäiset ja +kasvaneet yhdessä. + +Brunolla oli kasvot kuin kotkalla, ja värikin samanlainen, mutta koska +nimi Kotka on liian komea tattaripojalle, mainittiin häntä seudulla +yleiseen »Knapekullan korpiksi». + +Anna Jolantaa taas, joka oli vielä kauniimpi kuin äitinsä konsanaan +sanottiin, mustalaisverestä huolimatta, Knapekullan ruusuksi. -- Hän oli +uusi »Preciosa», joskaan ei korkea-aatelinen löytölapsi niinkuin tämä. +Voihan tyttö olla ihmeen kaunis silti vaikkei voi sanoa isäkseen +jotakuta Espanjan grandia. + +Bränner ja Stark, joiden muutaman vuoden oleskelun jälkeen täytyi itkien +saattaa vaimonsa hautaan, vaikkakin he kestivät surunsa niinkuin +ymmärtäväiset miehet ainakin, eivät suinkaan eläneet huonoissa +taloudellisissa oloissa. Olivatpa he huhun mukaan hyvinkin rikkaita. +Mustalaisten täytyykin olla koko helppoa päästä rikkaaksi, sillä heidän +ei yleiseen oleteta olevan tarkkoja keinojen valitsemisessa. Hyvät +taloudelliset olot taas ovat portaita sivistykseen. Nämä molemmat +mustalaiset päättivätkin antaa lapsilleen paremman kasvatuksen kuin mitä +he olisivat voineet saada maanteillä ja metsissä. + +Bruno ja Anna lähetettiin eräänlaiseen kouluun tai täysihoitolaan, tosin +ei Tukholmaan, sillä se olisi jo ollut liikaa mustalaislapsille, vaan +Västervikiin, joka sekin jo oli jotain. + +He olivat siellä täysihoitolassa viidenteentoista ikävuoteen saakka, +jolloin heidän asianomaiset isänsä kutsuivat heidät kotiin turvakseen ja +neuvonantajikseen yksinäisyydessään. Molemmissa lapsissa oli +hoitolassa-olo tietysti kehittänyt monta hienostuksen piirrettä, mutta +he olivat myöskin oppineet vihaamaan kaikkia, jotka eivät olleet samaa +heimoa kuin he. + +Nimitys »tattaripenikat», jonka he joka päivä olivat kuulleet +Västervikin kaduilla, soi vieläkin heidän korvissaan. Sikäli kuin nämä +nuoret kasvoivat ja kehittyivät, sai tämä viha heissä molemmissa eri +suunnan. Bruno nimittäin alkoi vihata kaikkia, joilla oli vaaleampi iho +kuin hänellä. Hänestä tuli kylän voimakkain ja pelätyin tappelupukari. +»Knapekullan korpilla» näytti olevan halu nokkia silmät jokaiselta kylän +asukkaalta, ikään ja sukupuoleen katsomatta, ja kun isä siitä yritti +väkivoimin häntä ojentaa, käänsi hän nokkansa ja kyntensä tätä vastaan. + +Anna Jolantan viha oli levollisempaa laatua. Hän halveksi ihmisiä, +ulkoapäin päättäen tosin kylmästi, mutta sisimmässään sitä hehkuvammin. +Ei se ylistyskään, jonka hän kauneutensa vuoksi sai osakseen, +sammuttanut hänen sielussaan ainoatakaan katkeruuden kipinää. + +Koska Bruno oli taitava kirjoittamaan ja laskemaan, koetti isä saada +hänelle paikkaa kihlakunnassa olevassa rautaruukissa, sillä sellaista +rajua poikaa, joka ei mistään välittänyt, oli mahdoton pitää kotona. Isä +onnistuikin tuumassaan, sillä pojan voimakas ja reipas ulkonäkö sekä +tietoisuus isän rikkaudesta olivat tässä pyrkimyksessä erinomaisina +etuina. Mutta ruukinpatruuna ja työnjohtaja saivat Brunosta hankalan +oppilaan. Ruukinkonttoristin velvollisuutena oli muun muassa pitää +ruukinväkeä kurissa ja Herran nuhteessa, kuten sanotaan, ja sen Bruno +täyttikin aivan täydellisesti, sopivana ja sopimattomana aikana, sillä +meni tuskin päivää, jolloin ei sepän tai lämmittäjän kasvoilla olisi +näkynyt hänen nyrkkiensä jälkiä; mutta sekin vielä olisi mennyt mukiin, +ellei hän useasti olisi noussut itse patruunaa ja työnjohtajaakin +vastaan. + +Monasti oli vakavana kysymyksenä eroittaa hänet toimestaan; mutta rajua +nuorukaista puolustivat kaikki ruukin naiset: patruunan rouvasta +paimentyttöön saakka. + +Mahdollisesti olisi Brunon nyrkkivaltaa vielä kärsitty, ellei häntä +vastaan olisi ilmaantunut muutakin muistutettavaa. Hän nimittäin alkoi +osoittaa pitkäkyntisyyttäkin. Mustalaisveri hänessä tahtoi päästä +oikeuksiinsa. Kuten on mainittu, oli Bruno erittäin taitava +kirjoitusmies. Kauniimpaa käsialaa kuin hänen ei ruukin konttorin +kirjoissa näkynyt vanhimmiltakaan ajoilta. Mutta tahtoessaan hän kykeni +kyhäämään rumintakin käsialaa. Ruukinpatruuna kirjoitti hyvin huonosti. +Bruno opetteli matkimaan hänen käsialaansa niin mainiosti, että ihmiset +usein maksoivat hänelle hänen ruukinpatruunan nimessä kirjoittamansa +laskut. Tiliä tehtäessä olisi ruukinpatruuna voinut vannoa, että hän +itse oli kirjoittanut laskut, mutta myöskin hän oli täysin varma siitä, +että nuo laskut muuten olivat hänelle aivan vieraita. + +Patruunan puoliso, pyylevä, hauska rouva, jota seudulla yleisesti +pidettiin suuressa arvossa, huomasi, että häneltä oli kadonnut useita +kalliita kulta- ja hopea-esineitä. Hän olisi kyllä mielellään syyttänyt +piikoja, mutta se kävi mahdottomaksi. Olisipa hän tahtonut etsiä +varkaita ruukin työväenkin joukosta, mutta sekin oli mahdotonta. + +Miksi se oli mahdotonta? -- Sitä ei tiedetty, sillä rouva ei ollut edes +patruunalle kertonut varkauksista, eikä viimemainittu olisi niistä +koskaan tullut tietämäänkään, ellei kerran, kun ruukin kassasta oli +kadonnut huomattavampi rahasumma, olisi ruvettu tutkimaan nuoren +konttoristin kätköjä ja silloin löydetty, paitsi tätä rahamäärää, +myöskin erinäisiä kallisarvoisia kapineita, jotka olivat tavattomasti +niiden näköisiä, jotka patruuna aikoinaan oli ostanut lahjaksi rakkaalle +puolisolleen. Muiden muassa löydettiin taiteellisia, hopeisia +toilettikapineita, joiden vertaisia ei ollut koko Kalmarin läänissä, +sekä pari kynttilänjalkaa, jotka tavallisesti olivat rouvan huoneessa, +ja joiden poissaolon patruuna nyt vasta muisti. + +-- Hirtehinen! -- huusi patruuna kirjanpitäjälleen, -- miten olet saanut +haltuusi nämä tavarat?... Tunnusta heti minulle, tai muussa tapauksessa +saat tunnustaa nimismiehelle. + +-- Kysykää rouvalta, -- vastasi Knapekullan korppi irvistäen, mikä +suuresti rumensi hänen muuten kauniita kasvojaan, samalla kun hän, +antaen hävyttömyyden nousta huippuunsa, viittasi merkityksellisesti +kädellään otsaansa. + +Ruukinpatruuna kalpeni ja syöksyi vaimonsa huoneeseen. Patruuna oli +epätoivoissaan, rouva oli epätoivossaan, koko talo oli epätoivoissaan. + +Helpommin selviytyi asiasta Bruno Stark, joka vain eroitettiin +toimestaan, nimismiestä paikalle kutsumatta, sillä Bruno oli varastanut +ja ei ollut varastanut. Hän oli kyllä anastanut joitakin koruesineitä, +mutta saanut sitävastoin rehellisellä tavalla muutamia sormuksia. +Ruukinpatruuna olisi kuitenkin mielellään lahjoittanut köyhille Jumala +tietää kuinka monta tuhatta, jos Bruno olisi varastanut jälkimäisetkin +kuten edelliset. + +-- Sinä hölmö! -- sanoi mustalaisisä kotiinpalanneelle pojalleen; -- +eihän varastamisesta rangaista, vaan siitä, ettei osaa peittää +varkauksiaan ... pane se mieleesi tulevaisuuden varalle, senkin +mätämuna! + +Saatuaan tästä lohdutusta ja luvattuaan parannusta, kiiruhti Bruno +Brännerille tervehtimään Anna Jolantaa. Mutta se oli samaa kuin hypätä +tuhasta tuleen, sillä -- no, lieneepä aika kertoa näiden leikkitoverien +suhteesta toisiinsa. Siihen ei tarvitakaan monta sanaa. + +Bruno uhkaili kaikkia paitsi tätä leikkitoveriaan; mutta nuorukainen +rakastikin häntä koko voimansa intohimolla, jota niin rajussa ja +villissä nuorukaisessa tietysti oli paljon. Ainoastaan Anna olisi voinut +tuon villieläimen kesyttää; mutta Brännerin tytär halveksi kaikkia, +kaikkia, paitsi yhtä. + +Välinpitämättömänä, kuten näytti, niin hyveistä kuin paheista, eleli hän +yhä itseensä sulkeutuneena. Eipä olisi parhain ihmistuntija voinut +arvata tämän naisen sisäisen tulen voimaa ja vaikutusta, kun se kerran +tulisi purkautumaan. Hän oli arvoitus kaikille, arvoitus itselleenkin. +Brunoa hän ei sietänyt, mutta eipä hän yleensäkään voinut sietää ketään. +Muuten olivatkin Brunon tepposet niin epäritarillisen kehnoja, etteivät +ne mitenkään voineet herättää Annan mielenkiintoa. Tikarin työntämisen +jonkun sydämeen Anna vielä olisi voinut antaa anteeksi, mutta +varastamista, vaikka vain nuppineulan, piti hän inhoittavana. Brunoa hän +siis ei voinut rakastaa, joskin hänen silmiensä loiste ja poskiensa +punerrus osoittivat hänen kaipaavan olentoa, jota voisi rakastaa. + +Silloin sattui muuan tapaus, joka teki järkyttävän vaikutuksen hänen +sieluunsa, ja joka ainakin saattoi hänet tietoiseksi omasta itsestään. + +Eräänä päivänä siihen aikaan, kun Bruno vielä oli rautaruukilla, käveli +Anna Jolanta metsässä lähellä maantietä. Hänellä oli yllään hieno, +punainen, mustilla pitseillä ja hopeoiduilla reunuksilla koristeltu +villahame. Purppuranpunaiset nauhat oli solmittu hänen korpinmustiin +hiuksiinsa jotka pitkinä palmikkoina riippuivat alas lanteille saakka. + +Kuullessaan maantieltä kiivasta puhetta, hän kiirehti sinnepäin, ja +pensaikkoon kätkeytyneenä hän näki ja kuuli seuraavan tapauksen. + +Kaksi lasta, jotka olivat samasta kylästä kuin hänkin ja kuuluivat hänen +omaan heimoonsa, seisoi tiellä itkien ja pidellen käsillään verisiä +neniään. Näiden lähettyvillä seisoi nuorehko mies, puettuna hienoon +matkapukuun ja päässään sotilastakki. Hänellä oli vaalea tukka, hienot, +kauniisti muodostuneet kasvot ja vaaleat viikset. Tämä matkustavainen +nuhteli ankarasti paria kookasta talonpoikaisrenkiä, jotka olivat +toisesta kylästä. + +-- Ettekö häpeä, -- huusi nuori sotilas, -- tuolla tavoin pahoinpidellä +noita pikku raukkoja!... Hyi, olette te aika roistoja!... Jospa minä +teille näyttäisin... + +-- Nehän ovat vain tattaripenikoita, -- lausui toinen rengeistä. + +-- Mutta ihmisiä kuitenkin, te lurjukset! -- huudahti jälleen +matkustaja, vihasta punehtuen. -- Teillä ei ole mitään oikeutta tallata +niitä kuin matoja. + +-- Herra nousee vain kääseihinsä, -- sanoi toinen rengeistä, -- muuten +herra pääsee sinne nopeammin kuin luuleekaan! + +Tuskin oli nämä sanat ehditty lausua, ennenkuin nuori mies, notkeana +kuin pantteri, oli hyökännyt molempien renkien kimppuun, ja hän teki sen +sillä tuloksella, että viimemainitut huutaen ja kiroillen lähtivät +pakoon. Heitettyään muutamia lantteja tattarilapsille hän meni jälleen +ajoneuvojen luo. + +-- Hyvin, hyvin tehty, jalo, kaunis herra! -- kuului hänen takanaan +ihmeellisen sointuva ääni lausuvan. + +Matkustaja kääntyi, mutta ei voinut astua askeltakaan eteenpäin; hän jäi +paikalleen kuin naulittu. + +Oliko hän keijukainen metsän vihreästä maailmasta, vai vedenneitoko +lähteen sinisen veden pohjasta? -- Mustalaistytön tummilla, samettisilla +silmäripsillä kiilsi kyynel, ensimmäinen moniin vuosiin, ja kyyneleestä +välkkyi sielu, vasta nyt ensimmäisen kerran unestaan heränneenä. + +Anna Jolanta oli nähnyt sellaista, jota hän ei ollut luullut koskaan +tulevansa näkemään, nimittäin olennon, joka olematta hänen omaa +heimoaan, kärsi kuitenkin siitä, että sitä sorrettiin, eikä hävennyt +puolustaa tuota halveksittua ja tuomittua sukua. + +Tulivuori oli syttynyt. Liekit nousivat korkeutta kohti. + + * * * * * + +Matkustaja, joka ei vielä ollut lähelläkään päämääräänsä, ei voinut sen +jälkeen lähteä Knapekullan kylän likettyviltä. Hän viipyi siellä päiviä, +kuukausia. + +Anna Jolanta liiteli kentillä ja kukkuloilla. Kukat hymyilivät hänen +jalkainsa alla, linnut lauloivat hänen päänsä yllä kauniimmin kuin +koskaan ennen; sillä hän, joka niiden välillä leijui, hengitti +rakkautta, pelkkää rakkautta. + + * * * * * + +Puoli vuotta myöhemmin istui vänrikki Karl Odelius yksinään huoneessaan +Tukholmassa ja koetti muistista piirtää paperille tytön päätä; nuori +soturi käytteli näet piirroskynää yhtä taitavasti kuin säilää. + +Silloin avautui äkkiä ovi, ja vänrikki kuuli lausuttavan nimensä. + +Hän nousi heti ja ojensi kätensä ovea kohti. + +Anna Jolanta, itämaisen kauneuden kuningatar, seisoi kynnyksellä. + +-- Minut tahdotaan sitoa korpin siipeen, -- sanoi hän, -- mutta +mieluummin kuin elän naimisissa korpin kanssa, elän naimattomana +kyyhkysen luona. + +Päivänsäteen nopeudella riensi tyttö syliin. + +-- Minua seuraa isäni ja heimoni kirous, -- kuiskasi hän; -- mutta +minullapa on myöskin mukanani autuutta tulviva sydämeni. + +Tällä hetkellä olisi kveekarinkin kylmä siveys sulanut kuin jäätikkö +laavavirrassa. + + * * * * * + +Mitä teki »Knapekullan korppi»? -- Hän kirkui äänensä käheäksi yli +maitten ja vetten. Hän levitti siipensä, ajaakseen takaa rakastavaisia. +Hän asetti pauloja heidän tielleen ja raivosi heidän jäljillään, kun he +voittaen olivat sivuuttaneet ansan, sillä »Knapekullan ruusu» hoiti +hellästi valkoista sydänlehteään ja vartioi hyvin lemmittyänsä. + +Niin he elivät yhdessä seitsemän vuotta. Nämä seitsemän vuotta olivat +heille kuin yksi ainoa päivä, sillä heistä näytti kuin olisi aurinko +vain yhden ainoan kerran noussut, sitten ikuisesti pysähtyäkseen +taivaankannen keskipäivän korkeudelle. Vapaina hetkinään harjoitti mies +maalaustaidetta, eikä viipynyt kauan, ennenkuin Anna Jolanta lahjoitti +hänelle jäljennettäväksi uuden mallin, pikku Julian, jolla oli isän +hiukset ja äidin silmät. + +-- Sinä et voi mennä naimisiin mustalaistytön kanssa, -- lausui Anna +Carlille kerran heidän istuessaan kahden, Annalla Julia polvellaan; -- +sinun sukulaistesi viha asuu minun ylläni; mutta en tahdo, että se viha +ulottuu sinuun... Voi sitä naista, joka ei voi rakastaa, ei olla +uskollinen, ei saata kuolla lemmittynsä edestä, tarvitsematta ensin +kuulla papin suusta, mitä velvollisuuksia hänellä on! + +Mutta vähitellen alkoi aurinko, ei painua länteen, vaan peittyä pilviin. +Isän kirouksen varjoko, vai yhteiskuntahengen häiväkö valmistautui +kostamaan laittomalle rakkaudelle? + +Odelius halusi kietoa kultaan jumaloidun jalokivensä, ja jalokivi antoi +sen tapahtua siksi, että hänen rakastettunsa niin tahtoi. Talvet he +oleskelivat Tukholmassa, ottaen osaa sen yleisiin huvituksiin... Mutta +sellaisia iloja ei osteta vänrikin palkalla eikä muutamilla +öljyvärimaalauksilla rahapohatoista niin köyhässä maassa. + +-- Miksi sulkeudut niin usein yksinäsi, huoneeseesi, Carl? -- kysyi Anna +häneltä kerran. + +-- Minulla on tekeillä muuan piirustus, -- vastasi viimemainittu +arastelevin katsein. + +-- Joku sellainenko, jota minä en saa nähdä?... Sellainenko, josta ei +Annasi saa iloita? + +-- Minä piirrän jotain, jolla kerran hämmästytän sinua -- vastasi Carl, +muuttaen puheenainetta. + +Anna Jolanta ei kysynyt enempää, vaan odotti kärsivällisesti yllätystä. + +Ja yllätyksen hetki ei myöskään jäänyt tulematta. Eräänä iltana +tunkeutui poliisipalvelijoita ja kaupunginsotilaita rakastavaisten +asuntoon. Huoneet ja huonekalut tarkastettiin huolellisesti, jonka +jälkeen vahdit veivät pois Carl Odeliuksen, ja vankilan portit +sulkeutuivat uuden setelinväärentäjän jälkeen. + + * * * * * + +Lukija tietää jo, mitä sen perästä tapahtui. Sitä seuraavat vaiheet +kerromme jatkossa. + +Se paha, jonka mustalaistyttö oli imenyt itseensä jo äidin maidossa ja +jonka ihmisten kova kohtelu oli muodostanut hänessä vähitellen +ihmishalveksumiseksi, oli niin kauvan kuin rakkauden henki vielä +leijaili syvyyden yllä -- lannistettuna hänen sielunsa pohjalla. + +Mutta kun kuolema mestaajan hahmossa astui hänen ja hänen rakkautensa +väliin; silloin levisi yö hänen silmiensä eteen, yö hänen sieluunsa. + +Ja yön syvyydestä tuli nyt esiin tuo kauan kätkössä, painuksissa ollut, +tukahutettu siemen, se iti, sai juuria, rungon ja latvan, jonka tummat, +häilyvät oksat kietoutuivat koko hänen olentonsa ympäri, niin, vieläpä +ne kiertyivät sen rauhan ja onnen muistoonkin, jota hän kerran oli +nauttinut. Hänestä tuntui kuin hänen ei olisi mistään kiittäminen +kohtaloa -- ikäänkuin viha lakkaamatta olisi asunut hänen sydämessänsä. +Hänen seitsenvuotinen onnensa oli hänelle nyt vain kuin ilvehtivä uni. + +Paenneen rakkauden-enkelin asemesta oli hänestä tullut vihan raivotar. + + + + +VIII + +HYENA KARITSAIN JOUKOSSA + + +Oli syyskuun loppupuoli v. 1817, eli noin viisi kuukautta edellä +kerrottujen tapausten jälkeen. Tanssinopettajattarella, »kiltillä +mamselli V:llä», joksi häntä yleisesti sanottiin, oli eräänä iltana +pikku oppilaansa luonaan oppimassa tanssimaan yhdessä sekä tutustumassa +vanhan katrillin vuoroihin. Franseesi ei vielä ollut käytännössä, +vaikkakin mamseli V. kyllä jo aavisti vanhanaikaisen katrillin +kukistumista ja jonkun vaihtelevamman tanssin tulemista sen sijalle. +Niin, hän aavisti sitä, mutta ei surutta. Hän oli liiaksi ihastunut +Kustaa III:nen aikakauteen, voidakseen noin vain helposti unohtaa sen +tanssin, jossa silloin menuetin ja fandangon ohella leiskuttiin. +Kevytmielistä polkkaa ei hän koskaan olisi sietänyt. Hän oli, lyhyesti +sanoen, ankaran vanhoillinen ja paikallaan pysyvä, mikä lienee pahinta, +mitä yleensä voidaan sanoa tanssinopettajasta. + +Niiden oppilaiden luku, jotka tanssivat hänen hauskassa salissaan erässä +talossa Norrmalmilla, oli kolmekymmentä, puolet poikia ja puolet +tyttöjä, kaikki iloisia ja onnellisia. Sillä iällähän ollaan aina +iloisia ja onnellisia, myöskin silloin kun ei tanssitakaan. Niinä +päivinä ovat kaikki ystäviä, vaikka toiset aatelittoman väen lapsia, +sillä samanlaiset kevätkukat hehkuvat kaikkien poskilla, ja yhtäläinen +valkea viattomuus loistaa kaikkien silmistä. Vasta varttuneemmalla iällä +ylpeys toisissa ja kateus toisissa painaa tummentavan leimansa niin +punaiseen kuin valkoiseenkin. + +Pojat ja tytöt, kaikki parhaissa vaatteissaan, hyppelivät ilman +teeskentelyä kevyesti ja hymyillen »Vapaata vaalia», muuatta katrillin +tapaista tanssia. Tanssimusiikkia soitti vain yksi ainoa viulu, mutta +enempää ei tarvittu innostamaan lentoon tuon sävyisän opettajattaren +oppilaita. Viulua käytettiin muuten ainoastaan erikoisissa +tilaisuuksissa; tavallisesti huolehti tahdista mamsellin rallatus, joka +yleensä ei ollut varsin miellyttävää kuulla. + +Mutta voimmeko kuunnella tanssimusiikkia heittämättä silmäystä +soittajaan, joka uunin nurkassa, nuottiteline edessään, liverryttää +soitintaan niin kauniisti? Ei, tarkastelkaamme häntä hiukan, sillä herra +Lund, mamselli V:n varjo kolmenakymmenenä iäisyyteen soitettuna vuotena, +ansaitsee meidän täyden huomiomme. Niin pitkälle kuin saattoi muistaa +oli hän aina ollut samanlainen. Samat kelmeät kasvot, sama suuri, ohut +könkönenä, sama köyryinen selkä ja paljas päälaki. Herra Lund oli +varmaan syntynyt sellaisena kuin hän nyt oli, ja miten voisikaan +vanhentua sellainen, jolla koskaan ei ole ollut nuoruutta? -- Herra Lund +oli omastakin mielestään aina ollut samanlainen. Kolmekymmentä vuotta +hän oli soittanut tanssimusiikkia lapsille, ja toinen lapsiparvi +toisensa jälkeen oli hyppinyt hänen ohitseen ja kadonnut; mutta aina hän +vaan luuli soittavansa samalle nuorisolle. + +Herra Lund oli muuten hyvin läheisessä suhteessa tuohon pikku +herrasväkeen. Jokaisen tanssin väliajalla hän oli aina nuorten +ympäröimänä, sillä niistä suurista ja leveistä rikkitikuista, joita +mamselli V. ei koskaan unhottanut asettaa laatikollista hänen +nuottitelineelleen, muodosti hän mitä kauneimpia ja hauskimpia +leikkikaluja, joita hän sitten anteliaasti jakoi pienille ystävilleen. +Tästä kohteliaisuudestaan palkittiin häntä myös runsaasti, sillä kotiin +saavuttuaan poimi hän avaroista taskuistaan piparkakkuja, karamelleja, +rusinoita, manteleja ja muuta hyvää, mitä kiitolliset lapset olivat +sinne pistäneet, sillä aikaa kun hän kuurona ja sokeana oli tehnyt +lempitehtäväänsä: soittanut. + +Nuo pikku herrat ja naiset pyörivät, kuten kuvitella saattaakin, +erittäin reippaasti ja ottivat mitä taitavimpia askeleita. Siihen aikaan +pantiin enemmän kuin nyt huomiota siihen, että lapsille opetettiin niin +monia hienoja ja nokkelia askeleita kuin mahdollista. Myöskin mamselli +V:n oppilaat olivat sangen taitavia, ja muutamat heistä olisivat voineet +herättää kateutta itse kuninkaallisen baletin oppilaissa. + +Siinä iässä on jo itsekullakin oma makunsa ja kauneusvaistonsa. +Kauneimmat ja paraimmin tanssivat tytöt joutuivat aina ensin »Vapaaseen +vaaliin», ja samoin oli poikien laita. + +Edellisten joukossa oli muuan, josta pojat erityisesti kilpailivat. +Tällä tytöllä oli sysimustat silmät ja vaaleat kiharat. Hän oli siinä +määrin ihastuttava, niin kasvojen kuin liikkeittensä puolesta, etteivät +toiset tytöt ihmetelleet hänen kelpoisuuttaan heidän rinnallaan. Hän +lumosi kaikki, joiden pariin hän joutui. Se oli siis jo peräti lupaavaa +tulevaisuuteen nähden. + +Tällä kertaa oli hänen onnellisena, kadehdittuna tanssitoverinaan eräs +poikanen, joka tosin ei ollut kaikkein sievimpiä, mutta hän oli ikäänsä +nähden voimakas varreltaan, ja hänellä oli erikoisen vilkkaat, viisaat +silmät sekä tuuhea kastanjanruskea tukka, joka ulottui aina olkapäille +saakka. Myöskään ei hänellä ollut yhtä kauniit vaatteet kuin toisilla +pojilla -- nuttu ja housut olivat vaaleata sarkaa -- ja kaikki +tiesivätkin, että hän sai tanssiopetusta ilmaiseksi, sillä hänen +vanhempiaan pidettiin köyhinä; mutta mitä se merkitsi? Hän pyöri +tyttöineen aina useamman kierroksen kuin muut, nauroi alituiseen, niin +että se herätti iloa toisissakin, ja hänen äänessään oli tavattoman +helkkyvä sointu. Hän näytti harvinaisen uljaalta, tuo nuori ritari +sarkapukimissaan. Ja niinpä hän olikin kaikkien pikku neitosten +suosikki. + +Kun ei olla keskilattialla vuorottelemassa eikä ole tehtävänä kiertoa, +seisotaan hiljaa ja jutellaan, niinkuin isotkin ihmiset. Mutta pienillä +ja ymmärtämättömillä ihmisaluilla ei ole tapana keskustella »kauniista +ilmasta» ja siitä, »onko lämmin» j. n. e., sillä mitä silloin välitetään +Herran ilmoista, kun tanssitaan lämmitetyssä salissa ja tiedetään +jokaisen lämpiävän lisää tanssiessaan, joten on aivan turha yhtämittaa +kertoilla siitä, kuten isoilla ja ymmärtäväisillä ihmisillä kuitenkin on +tapana. + +-- Kuinka vanha sinä olet? -- kysyi mustasilmäinen ja vaaleakiharainen +tyttö tanssitoveriltaan. + +-- Minä täytän pian yhdeksän vuotta, -- vastasi poika; -- kuinka vanha +sinä olet? + +-- Käyn seitsemättä. + +-- Tanssitko mielelläsi minun kanssani? + +-- Tanssin, minä pidän sinusta enemmän kuin toisista. + +-- Niin minäkin sinusta... Kuule, joko sinä olet alkanut käydä koulua? + +-- En, mutta minä luen kotona äidin johdolla. + +-- Osaatko jo lukea sisältä? -- kysäisi poika jonkunlaista ylemmyyttä +osoittavin ilmein. + +-- Luen yhtä hyvin kuin sinäkin, -- vastasi pikkutyttö nytkäyttäen +pientä kaunista päätään. + +-- Oletpa hiukan tuittupäinen! -- virkkoi poika, epäilyn hymy +huulillaan; -- oletko jo lukenut vähän katkismuksen? + +-- Mikä se on? + +-- Etkö sinä tiedä, mikä on vähä katkismus? + +-- En, -- vastasi tyttö jyrkästi. + +-- Pikku raukka! -- sanoi poika surkutellen. + +-- Minä olen yhtä suuri kuin sinäkin, -- huomautti kaunotar vähän +äkäisesti. + +Poika mitteli silmillään tyttöä kiireestä kantapäähän. Hän ei voinut +väittää sitä vastaan. + +-- Niin, sinä oletkin jotenkin pitkä tytöksi, -- lausui hän; -- käytkö +joka sunnuntai kirkossa? + +-- Mikä paikka se on? + +-- Etkö sinä tiedä, mikä kirkko on? + +-- En, onko siellä hauskaa? + +Poika katseli ihmeissään vieressään seisovaa pientä pakanaa. Mikähän +lapsi se sellainen oli, joka ei tiennyt mikä katkismus ja kirkko olivat? + +-- Missä koulussa sinä käyt? -- kysyi tyttö, panematta huomiota pojan +kummastukseen. + +-- Afzeliuksen koulussa Hallituskadun varrella... Tahdotko nähdä jotain? + +-- Mitä sitten? + +-- Jotain hauskaa... Mitä sanot tästä pienestä rististä? + +Poika avasi samassa nuttunsa ja näytti tytölle pientä hopearistiä, joka +riippui nutun alla kaulassa, kapeassa, sinikeltaisessa silkkinauhassa. + +-- Kas, miten kaunis pikku risti! -- huudahti tyttönen ja tarttui +siihen; -- niistä olet sen saanut?... Kuka sen on antanut sinulle? + +-- Minä kuulun Manhem-liittoon, minä, vastasi poika ylpeästi. + +-- Mikä se semmoinen on? + +-- Kaikki rohkeat ja urhoolliset pojat pääsevät Manhem-liittoon, ja he +saavat jokainen tällaisen ristin. + +-- Mitä he sitten tekevät? + +-- He harjoittelevat tullakseen yhtä väkeviksi kuin Ubbe ja Starkodder +... tiedät kai sinä Ubben ja Starkodderin?... Nepä vasta olivat ... +mutta Ubbe oli kuitenkin parempi, sillä kun hän ja Starkodder +tappelivat, sai Starkodder kuusi haavaa, mutta Ubbe vain yhden. + +-- Pääsevätkö sellaiseen mukaan tytötkin? + +-- Äh, tytötkö?... jo nyt jotakin... vastasi kavaljeeri jokseenkin +epäkohteliaasti. + +-- Minäpä sanon sinulle, että tyttö voi olla yhtä voimakas kuin +poikakin, -- virkkoi pikku amatsooni säihkyvin silmin; -- minä en yhtään +pelkää ketään. + +-- Sinä pikku karitsainen, -- sanoi ristiritari melkein halveksien. + +-- Minä olen yhtä voimakas kuin sinäkin, -- jatkoi kaunotar yhä +kiivastuen; -- minä kyllä sinut voittaisin, vaikka sinulla onkin noin +rumat kengät. + +-- Syö sitä ennen muutamia nisuleipiä, -- sanoi Manhem-liiton jäsen. + +-- Sinä saat käydä täällä tanssimassa ilmaiseksi, on mamselli sanonut, +-- virkkoi loukattu naikkonen. + +-- Sinä valehtelet! -- huusi poika, samalla kertaa nolostuneena ja +suuttuneena. + +-- Minä en enää koskaan tanssi sinun kanssasi. + +-- Enkä minä sinun kanssasi. + +Onneksi täytyi nuoren parin juuri lähteä vuorolleen tanssimaan, joten +tuo seurustelua uhkaava keskustelu päättyi. + +Lukijamme ovat varmaankin kuulleet Manhem-liitosta, joka oli +huomattavampien fosforistien[1] perustama ja jonka haaveellisena +tarkoituksena oli palauttaa Pohjolaan sen entinen yksinkertaisuus ja +voima. Afzeliuksenkin koulun pojat tutustutettiin noihin salaisuuksiin, +heidän tutkittuansa vanhoja sankarisatuja. Sarkavaatteisella pikku +miehellämme lienee ollut sankarisuuntaan luontaiset lahjat, koskahan jo +oli saanut hopearistin, joka tavallisesti annettiin vasta sanotun koulun +kolmannella luokalla oleville vanhemmille pojille. + +[1] Uusromanttinen kirjailijaryhmä Ruotsissa 1800-luvun alkupuolella, +johtajinaan Atterbom ja Hammarsköld. _Suom._ + +Mitä tuohon entiseen Manhem-liittoon muuten tulee, niin oli sen +tarkoitus kieltämättä kaunis ja suurenmoinen, joskin hieman +mielikuvituksen varaan nojautuva sekä epäilemättä hedelmätön, kuten +muutamat uudemmatkin ajatussuunnat, joiden mukaan pitäisi kasvattaa uusi +sukupolvi vedellä ja voimistelulla. + +Nuori pari oli lopettanut tanssivuoronsa ja palasi entiselle paikalleen. +Molemmat näyttivät nyt yhtä iloisilta kuin tanssin alussakin. +Suuttumuksella ei siinä iässä ole pitkiä juuria. + +-- Tiedätkö, minullakin on näytettävänä jotain hauskaa, -- virkkoi +mustasilmäinen tyttö. + +-- Mitä sitten? + +-- Katsohan tätä ... mitä pidät tästä?... Eikö tämä ole yhtä kaunis kuin +sekin, mikä sinulla on? -- tiedusteli pikku kaunotar, ottaen esiin +povestaan pienen, mustassa nauhassa riippuvan, noin pikkusormen pituisen +tikarinnäköisen esineen; sen kahva oli kultaa ja terä hopeata, ja se oli +mitä hienointa tekoa. + +Ristiritari katseli ihmetyksellä ja ihastuksella tuota noin pienelle ja +kauniille tytölle tavatonta leikkikalua. + +-- No, eikö tämä ole kaunis?... Eikö olekin kauniimpi kuin sinun +esineesi? -- kysyi amatsooni. + +-- Keneltä olet sen saanut? -- kysyi yhä enemmän hämmästynyt ritari. + +-- Äidiltä... No, mitä siitä pidät? + +-- Se on hyvin kaunis... En ole koskaan nähnyt mitään niin kaunista. + +-- Sinä varmaan tahtoisit tämän mielelläsi ... ehkä olet halukas +vaihtamaan? + +-- En, sitä en ole. + +-- Miksi et? + +-- Se on kuin tikari tai puukko ... ei Stark eikä Ubbe koskaan tapelleet +tikareilla eikä puukoilla ... jos se olisi miekka, niin siinä +tapauksessa voisin vaihtaa. + +-- Mutta minäpäs en olisikaan halukas vaihtamaan, sillä äiti tahtoo, +että tämä on minulla sekä päivällä että yöllä nukkuessani. + +-- Miksi äitisi niin tahtoo? + +-- Siksi että ... en uskalla sanoa, sillä äiti on uhannut antaa ankarat +nuhteet, jos vaan kenellekään kerron. + +-- Onko äitisi ankara? + +-- Ei, äiti on hyvin hyvä ja kiltti ... aina hän kutsuu minua +lempinimellä ja antaa minulle leikkikaluja... Mitä sinä pidät uudesta +leningistäni?... Sen sain tänään. + +-- Mikä sinun muu nimesi on kuin Julia? + +-- Minun nimeni on Julia Bränner. + +-- Bränner! -- huudahti poika ja katsoi naikkostaan suurin silmin. + +-- Entä mikä sinun nimesi on muu kuin Albert? + +-- Albert Kron. + +-- Kron! -- huudahti tyttö, ja hän tuijotti tanssitoveriinsa vielä +suuremmin silmin. + +-- Bränner! + +-- Kron! + +Heistä molemmista tuntui kuin he olisivat kuulleet ennemminkin toistensa +sukunimen ja että siihen liittyi ikävä muisto. Heidän katseensa yhtyi, +niissä katseissa ei ollut hyvää eikä pahaa, iloa eikä surullisuutta. He +näyttivät pikemmin, mikä seikka oli pahempi, olevan arkoja ja +levottomia. + +Herra Lundin viulu lakkasi soimasta, ja parit erkanivat. + +Samassa aukeni salin ovi, ja sisään astui kookas, kaunis, mutta +tavattoman kalpea nainen. + +-- Äiti! -- huudahti pikku Julia ja riensi tulijaa vastaan. Mamselli V. +tervehti vierasta naista kohteliaasti ja pyysi häntä istumaan. + +-- Anteeksi, hyvä mamselli! -- lausui vieras. -- Tulin itse noutamaan +Juliaa, kun palvelustyttömme sairastui ... eihän mamselli pane sitä +pahakseen? + +-- Tuhat kertaa tervetullut, herttainen neiti, -- lausui mitä +kohteliaimmin tanssiopettajatar, joka näytti osoittavan suurta +mielenkiintoa vierasta kohtaan. + +-- Mitä mamselli pitää Juliasta?... Onko mamselli häneen tyytyväinen? + +-- Hän on kerrassaan kiltti lapsi, -- kuiskasi mamselli V. niin, ettei +Julia olisi kuullut kiitosta; -- vaikka hän vasta on ensimmäistä kertaa +oppilaitteni joukossa, käyttäytyy hän tavattoman kiltisti, kerrassaan +erinomaisesti. + +-- Se ilahduttaa minua suuresti. + +-- Eikö hän todellakaan ole aikaisemmin oppinut askeleita keneltäkään +muulta kuin neidiltä? + +-- Ei, sen vähän, minkä hän osaa, on hän oppinut minulta. + +-- Neiti on noudattanut sangen hyviä periaatteita, -- virkkoi mamselli +V; -- ja jos minä saan johtaa häntä tämän lukukauden, minä lupaan +hänestä jotain aivan erikoista. + +-- Olen suuresti kiitollinen mamsellille ... mamsellilla on lukuisasti +oppilaita, -- lausui vieras, katsellen lapsia, jotka melusivat soittajan +ja hänen nuottitelineensä ympärillä. + +-- Hyvin monta, -- myönsi mamselli V.; -- mutta tässä eivät ole +läheskään kaikki, sillä monet ovat sairaina ... ja vielä vähemmän ovat +tässä kaikki ne, jotka minulla _voisivat_ olla, -- lisäsi hän ylpeällä +luottamuksella, -- sillä minun on ollut mahdoton vastaanottaa niin monta +kun on ollut tarjolla ... kiitän Jumalaa, kun ehdin saada valmiiksi +nämäkin! + +-- Sitä suurempi on kiitollisuuteni, kun mamselli kaikesta huolimatta +hyväntahtoisesti vastaanotti Julian, -- sanoi vieras nainen, lakkaamatta +tarkastellen riemuitsevaa lapsijoukkoa. + +-- Kuinka olisinkaan voinut olla vastaanottamatta niin herttaista lasta! +-- kuiskasi opettajatar, katsellen yhtä sormeaan, jota koristi +kallisarvoinen sormus, -- se oli herttaisen lapsen anteliaan äidin +lahja. + +-- Jos mamselli suvaitsee, -- virkkoi vieras, nousten sohvalta, -- niin +katselen pikku herrasväkeä vähän lähempää. + +-- Olkaa hyvä, olkaa kaikella muotoa niin hyvä, -- myönsi opettajatar, +seuraten vierastaan pikku herrasväen luo. Nämä ojentelivat parhaillaan +käsiään herra Lundia kohti, joka tavalliseen hyvään tapaansa muodosteli +tulitikuista pieniä leikkikaluja, jotka hän lahjoitti pienille +ihailijoilleen sitä myöten kuin ne valmistuivat. Tarkkaavainen katsoja +olisi varmaan ihmetellyt niitä rajuja, tulisia silmäyksiä, joita vieras +nainen loi lapsiparveen. + +-- Katsohan, nyt minä olen saanut miekan, jota en tahdokaan vaihtaa +sinun tikariisi, -- huudahti ristiritari, juosten Julian luo, jonka käsi +oli äitinsä kädessä. + +Nämä sanat kuultuaan uhkea nainen kavahti ja loi ankaran katseen +Juliaan, joka punastui ja katsoi alas, niinkuin lapset tekevät, kun +tietävät tehneensä jotakin, mikä ei ole heille sallittua. + +-- Mikä on nimesi, reipas poikaseni? -- kysyi vieras, tarkasti katsoen +poikaa. + +-- Albert Kron, -- vastasi tämä. + +-- Ai! Äiti puristaa kovasti kättäni! -- valitti Julia melkein itkien. + +Jos mamselli V. tällä hetkellä olisi tullut vilkaisseeksi vierasta +kasvoihin, olisi hän varmaan kummastunut ja peljästynyt sitä rajua +ilmettä, mikä niissä joka sekunti kasvoi. + +-- Tämä poika, -- kuiskasi opettaja vieraalleen, -- on vapaa-oppilaitani +... hän on paikkakunnan kivalterin poika... Minulla on tapana joka +lukukausi opettaa myöskin muutamia ilmaiseksi. + +-- Vai niin, vai on nimesi Albert Kron, lapseni, -- sanoi vieras; -- +elävätkö vanhempasi? -- lisäsi hän, koettaen peittää tunteenpurkaustaan. + +-- Kyllä, isä ja äiti elävät. + +-- Ja he jaksavat hyvin? + +-- Kiitos, hyvin he jaksavat. + +Vieraan silmissä näkyi merkillinen tummennus. + +-- Vai molemmat jaksavat hyvin, -- jatkoi hän... -- molemmat jaksavat +hyvin! + +-- Ei, ei sentään, -- virkkoi poika jälleen ... äiti on sairas ... äiti +on ollut sairas jo kauan. + +Vieraan koko olento värähti omituisesti. + +-- Onko hän äitisi? -- kysyi Albert hiljaa Julialta. + +-- On, -- vastasi tyttö yhtä hiljaa ja arasti. + +-- Miksi hän näyttää vihaiselta! -- jatkoi Albert; -- hän katsoo minua +kuin susi hevosta ... sinulla on ruma äiti sinulla ... _minun_ äitini on +paljon kauniimpi. + +Sen jälkeen hän juoksi toisten lasten luo näyttämään miekkaansa, jonka +hän tilauksesta oli saanut hyväntahtoiselta herra Lundilta. + +Jos Albert olisi ollut kaksikymmenvuotias sen sijaan, että hän oli vain +yhdeksän vuotta vanha, ei hän olisi sanonut Julian äitiä rumaksi; mutta +lapsena pidetään pahaa ja rumaa samana asiana, eikä paha silloin jää +huomaamatta satunnaisen kauniista muodostaan huolimatta. + +-- Mitä poika kuiskasi sinulle? -- kysyi äiti tyttäreltään. + +-- Hän sanoi ... hän sanoi, -- mutisi Julia -- hän sanoi, että äiti ... +että äiti... + +-- Mitä hän kuiskasi? -- toisti äiti ankaran käskevästi. + +-- Hän sanoi, että äiti ... että äiti on ruma ... hän on paha poika ... +minä en koskaan enää tanssi hänen kanssansa ... en koskaan, en koskaan, +kiltti äiti! + +-- Hyväinen aika, minähän unohdin tarjota neidille kupillisen teetä, -- +virkkoi mamselli anteeksipyytäen. + +-- Älkää millään muotoa vaivatko itseänne, hyvä mamselli, -- vastusti +vieras; -- join teetä kotona juuri ennen lähtöäni. + +-- No, mutta ehkä nyt sentään saa olla?... Pianhan minä sen kiehautan +... kestää vain viisi minuuttia... + +-- En voi hyvin jos juon paljon teetä illalla ... sallikaa minun +noudattaa omaa makuani, hyvä mamselli...! + +-- Kuten neiti haluaa, -- vastasi kohtelias emäntä. + +Jos vieras nainen olisi saanut seurata omaa makuaan, olisi hän +luultavasti, äkillistä sisäistä kuohuaan tyydyttääkseen, tyhjentänyt +pienen ristiritarin veren viimeiseen pisaraan saakka. + +Nuo pienet, valkoiset, viattomat karitsat eivät varmaankaan voineet +aavistaa hyenan olevan heidän keskellään, eikä lauman paimenkaan sitä +arvannut. + +Kun hyena oli lausunut jäähyväiset ja poistui pienokaisensa kanssa +tanssisalista, mutisi hän hampaittensa välistä seuraavat sanat: + +-- Minä siis sain nähdä hänet!... Hänet, jonka elämän minä kerran +pelastin!... Eikö minulla ole oikeus ottaa lahjani takaisin!... Minä +otan, minä otan sen takaisin ja annan sen sovitusuhriksi kostolleni, +sinulle, onneton, odottava varjo!... Ikuinen viha, ikuinen kosto!... +Hänelle ja niille muille!... + +Musta oli sateinen syysilta, mustempi hyenan sielu. + + + + +IX + +ENSIMMÄINEN HÄMMENNYS + + +Kamariherra Karl Gustaf Lejonborg kuului hyvin vanhaan aatelissukuun. +Hänen esi-isänsä tiedettiin pakanuuden ajoilta saakka, ja Valhallan +jumalat tietänevät, eiköhän suvun kantaisä saanut kiittää +olemassaolostaan jotakuta monista käynneistä, joilla Loke kunnioitti +Skandinaavian niemimaata. Mikään muukaan jumalallinen olento ei se +voinut olla, sillä, kuten tiedetään, olivat pohjoismaisen taruston Odin +ja hänen toverinsa liian jäykkiä Olympon jumalain tavoin antautumaan +mihinkään maalliseen lemmenkuherteluun. Loke oli luultavasti ainoa, +jonka huomiota kiinnittivät esi-isäimme tyttäret, heidän +kuljeskellessaan tuntureilla vaatimattomina ja yksinkertaisina +paimentamassa karjalaumojaan. + +Loke tosin oli pahan periaate; mutta mitä merkitsee, onko periaate paha +vai hyvä, kunhan se vain on hyvin vanha! -- + +Kreivi Lejonborg palveli kamariherrana Kaarle XIII:n hovissa. Kustaa IV +Aadolfin aikana hän oli palvellut kamarijunkkarina. Kahden kuninkaan +selän takana hän oli uskollisesti seisonut paistitarjotinta pidellen. +Mikä ihana, kadehdittava etusija muihin kuolevaisiin nähden onkaan +sillä, joka saa tuntea fasaanin tuoksun, ennenkuin se siirretään hänen +majesteettinsa nenän alle! Mikä onnellisuuden huippu onkaan saada vetää +vastahakoinen korkki pois pullon suusta, ennenkuin se vuodattaa verensä +kuninkaan huulille. Kreivi Lejonborgilla oli se onni ollut ja oli +vieläkin. + +Kuningas Kustaa IV Adolf ei pitänyt kunnioitetusta sedästään, herttua +Kaarlesta. Lejonborg oli niin täydellisesti samaa mieltä kuninkaansa +kanssa, ettei hän koskaan käyttänyt ensimmäistä ristimänimeään Karlia, +eikä koskaan viettänyt sitä nimipäivää. + +Kuningas Kaarle XIII ei pitänyt arvoisasta veljenpojastaan, entisestä +kuninkaasta. Lejonborg oli samaa mieltä kuninkaan kanssa. Hän pyyhki +almanakastaan pois Gustafin ja nimi Karl esiintyi taas uudessa +loistossa. + +Kreivi Lejonborg oli suvun päämies, hänellä oli ritarihuoneessa +istuinpaikka ja äänioikeus. Jälkimäistä hän käytti vähemmän kuin +edellistä. Ken on päättänyt olla huutamatta liikaa, hän tulee lopulta +liian suuressa määrin vaienneeksi. Kreivi vaikeni kuin muuri, mutta +tunsi sisimmässään, että hän oli yhtä luja ja varma kuin sekin. +Hovimiehen kutsumuksen vertauskuvana on kultainen avain hänen selässään, +ja sen vaalilause on: ole vaitelias ja palvelevainen niinkuin se. + +Kreivi Lejonborgilta ei suinkaan puuttunut hyvää päätä. Miehellä, jonka +täytyy koko elämänsä ajan ajaa selin kuninkaallisissa vaunuissa, ei saa +olla huono pää. + +Kreivi oli viettänyt kolmattakymmenettäviidettä syntymäpäiväänsä. Samana +päivänä oli mahtava ajatus välähnyt hänen aivoissaan, ja hän huusi +korkealla äänellä seuraavat sanat: + +-- Kreivi Karl Gustaf Lejonborg, kamariherra ja Bastholman sukukartanon +omistaja, tähän saakka sinä olet palvellut kuningasta ja maata hovissa, +mutta sinulla ei vielä ole töyhtöjä kolmikulmahatussasi... Helposti sinä +voitat itsellesi töyhdöt, sillä sinun ei tarvitse muuta kuin lausua +sana, ja sinä olet hovimarsalkka... Mutta sinusta ei pidä tulla +hovimarsalkkaa... Sinun suuri sukutilasi Skoonessa tarvitsee armollisen +herransa läsnäoloa, ja Malmöhusin lääni, missä tila on, tarvitsee +puolestaan maaherraa, jossa yhtyvät syntyperä ja kelvokkuus... Miksi et +hanki itsellesi tuota lääniä?... Etkö voi palvella kuningasta ja maata +yhtä hyvin Skoonessa kuin Tukholmassa?... Lääni on kaunis, virkapuku ei +ole ruma, töyhdöt kuuluvat hattuun, tuloja ei saata halveksia, +komentajan rintatähti seuraa kaupanpäälliseksi, yksinkertainen +pohjantähti ei enää riitä peittämään sinun laajentunutta rintaasi... +Lejonborg! Lejonborg! Uhraa persoonallinen rauhasi ja rupea maakunnan +isännäksi! + +Niin hän huusi, eikä se jäänytkään ääneksi erämaassa. Kreivi alkoi +liikkua. Musta hevosvaljakko pursui hopeanvalkoista vaahtoa, +paraativaunujen pyöränraudat sinkosivat kipinöitä katukiviä vasten. +Kreivin kasvot muuttuivat kirkkaammiksi ja kirkkaammiksi, hänen +vartalonsa ojentui entistä suoremmaksi. Hänen ystävänsä onnittelivat +häntä, ja sanomalehdet mainitsivat jo hänen tulevasta nimityksestään +ilman mitään näykkivää lisäystä, sillä vielä uskoi suurin osa väestöstä, +että samoin kuin maat kuuluvat yksinomaan kuninkaille, niin myös ovat +läänit ainoastaan maaherroja varten. Vasta viime vuosikymmenien +innoittavat harhaopit ovat pyhyyttä loukkaavilla suvillaan tukahuttaneet +ja sammuttaneet viattoman uskon vuosisataisen soihdun. + +Muutamana päivänä sai kreivi Lejonborg kutsun eräältä +vaikutusvaltaiselta ystävältään ja korkealta suojelijaltaan kreivi V:ltä +saapua keskustelemaan hänen kanssaan. + +Kreivi Lejonborg heittäytyi vaunuihin, jotka pysähtyivät kreivi V:n +portille, ja pian hän oli kahdenkesken ystävänsä ja korkean suojelijansa +kanssa. + +Kreivi V. ei kuitenkaan näyttänyt panevan huomiota kreivillisen +ystävänsä tulvehtivaan kaunopuheisuuteen, vaan sormeili kädessään jotain +kirjeen tapaista. + +-- Minulla siis lienee toivoa, jalo ystäväni? -- jatkoi Lejonborg. + +-- En kiellä, -- vastasi kreivi V., että minulla on jotain tavallaan +diplomaattista hommaa siinä ... mutta se ei kuulu miellyttävien asioiden +joukkoon... Mielelläni olisin tästä asiasta kokonaan irrallani. + +-- Sinä kyllä aukaiset solmut, -- ehätti Lejonborg, olkootpa ne vaikka +Atlantin valtameren pohjalla... Lyönpä veikkaa tuhat tukaattia, että tuo +asiakirja, jota pitelet kädessäsi, koskee juuri minun halpa-arvoista +persoonaani, sinun nöyrintä palvelijaasi. + +-- Se on totta, se koskee todellakin sinua, -- vastasi kreivi V. + +-- Lyönpä edelleen veikkaa, parahin kreivi, -- jatkoi Lejonborg, -- että +tuo paperi sisältää määräyksen valtakirjan laatimiseen minulle maaherran +virkaan, siinä tapauksessa ettei se ole itse valtakirja. + +-- Tunnetko tämän päällekirjoituksen, parahin kreivi? -- kysyi V., +pitäen paperia kreivi Lejonborgin edessä. + +Lejonborg näytti hämmentyneeltä, mikä johtui luultavasti siitä +kylmyydestä ja epäystävällisyydestä, jota nyt ilmeni hänen jalon +ystävänsä sanoissa ja käytöksessä. + +-- Tunnenko tätä päällekirjoitusta, -- toisti hän, levottomuutensa +kasvaessa; -- jalosukuiselle herra kreiville ... sehän on osoitettu +minulle ... niin, minulle. + +-- Tiedän sen, -- virkkoi kreivi V., tarkastaen terävästi ystäväänsä; -- +mutta minä en tunne käsialaa, ja sitä juuri aion nyt kysyä sinulta. + +-- Hyvä Jumala, mitä tämä merkitsee? -- huudahti Lejonborg, joka tuli +äkkiä hyvin tuskalliseksi, tietämättä edes syytä siihen. + +-- Sinä tunnet käsialan, kreivi Lejonborg! -- lausui kreivi V. + +-- En, kautta kunniani, -- vakuutti Lejonborg, huolellisesti +tarkastettuaan jokaista kirjainta; -- kaiken pyhän nimessä, mikä on tämä +kirje? + +Hän kohotti kätensä tarttuakseen kirjeeseen; mutta ennen kuin hän ehti +edes koskettaa sitä sormellaan, siirsi V. kättään. + +-- Ei niin kiireesti, parahin kreivini! -- esteli V; -- minun täytyy +ensin lukea sinulle ne kauniit lauselmat, jotka tämä paperi sisältää... +Kirje on, kuten huomaat, osoitettu sinulle, ja se oli avattu ennenkuin +se joutui minun käsiini... Kunhan kuulet sen sisällön, tajuat pian, +miksi ei sitä heti voida jättää sinulle... Kärsivällisyyttä siis ja +kuuntele tarkkaan. + +Kreivi V. luki kirjeen ääneensä; mutta hän seurasi rivejä vain toisella +silmällään; toinen näytti salaa vakoilevan kreivi Lejonborgin +kasvonilmeitä. + + »Kreivi Karl Gustaf! + +Kävin luonasi tänään aamupäivällä. Et ollut kotona. Koska minun täytyy +päivällisen aikaan matkustaa maalle, mistä palaan vasta kahdeksan päivän +kuluttua, ilmoitan sinulle tämän kautta käynnistäni. Oli ikävää, etten +tavannut sinua; siten jäi sinulta kuulematta paljon mieltäkiinnittäviä +uutisia. Kirjeesi, jonka kuukausi sitten lähetit on saapunut +onnellisesti perille korkealle omistajalleen. Se on vaikuttanut hänen +onnettomaan sieluunsa kuin toukokuunsade maahan. Omasta kohdastaan +hänellä ei enää ole minkäänlaisia toiveita. Hän luopuu kaikesta poikansa +hyväksi, ja hän sanoo sulkevansa rauhallisesti silmänsä sillä hetkellä, +jolloin hän näkisi jalon kansan hyvittävän entisen vääryyden. Paitsi +sitä tukea, jota hän syystä uskoo saavansa sen kansan puolelta, jonka +kunniakkaaseen sukupuuhun hän ei tahtoisi kiinnitettävän ulkomaalaista +kruunua, toivoo hän voimakasta suojaa idästä, missä laillinen perimys +vielä... + +Kreivi V. keskeytti lukemisen. + +-- Ehkä muistat ulkoa jälelläolevan, -- virkkoi hän, -- sillä se on +reväisty pois kirjeestä!... Mutta miten on laitasi, parahin kreivi!... +Pahantekijä, jota viedään kuolemaan, ei voi näyttää surkeammalta kuin +sinä nyt. + +Niin olikin laita. Suuret hikikarpalot helmeilivät kreivi Lejonborgin +otsalla, ja hän värisi kuin vilutautinen. + +-- Söitkö eilen päivällistä Aatelisseuran huoneustossa? kysyi kreivi V. + +-- Söin, -- vastasi Lejonborg melkein tainnuksissa; -- aivan niin, minä +söin päivällistä Aatelisseuran huoneustossa. + +-- Ja lähdit sieltä noin kello viiden aikaan? Eikö niin? -- jatkoi +kreivi V. + +-- Aivan niin. Aivan niin... Kello oli viisi, kun lähdin sieltä... Mutta +minä en ymmärrä... + +-- Heti lähdettyäsi löydettiin lattialta tämä kirjeen katkelma. + +Kreivi Lejonborgin ohuitten huulien välistä kuului ölisevä äännähdys. + +-- Kuka piru on kirjoittanut moisia hulluuksia? huusi tutkija. + +-- Minä ... en tiedä, -- sammalsi tutkinnonalainen tuijottaen eteensä +kuin mielipuoli. + +-- Ja miten h...ssä sinä olet voinut takertua kiinni mokomaan?... Oletko +kokonaan kadottanut järkesi, kun suotta panet vaaranalaiseksi elämäsi ja +kunniasi! + +Nyt nousi kreivi Lejonborg seisomaan. + +-- Inhoittavaa! Alhaista! Kauheata! -- huudahti hän lyöden nyrkillään +otsaansa. + +-- Se toimekas henkilö, joka tämän kirjeen löysi, -- sanoi kreivi V., -- +jätti sen eilen illalla tärkeänä aarteena hänen kuninkaallisen +majesteettinsa käsiin. + +-- Hänen kuninkaallisen majesteettinsa...! vaikeroi Lejonborg. + +-- Niin ... kaikkein korkeimpiin käsiin... Sinähän tiedät, ettei +sellaisissa asioissa ole hänen kanssaan leikkimistä. + +-- Ja hänen kuninkaallinen korkeutensa...? + +-- Määräsi minut siinä silmänräpäyksessä passittamaan sinut +kaupunginvankilaan. + +-- Voi Jumalani!... Ja sinä?... Sinä? + +-- Ehdotin sen sijaan Danvikeniä[1]... Mutta vakavasti puhuen, rakas +Lejonborg, mitä tiedät enemmän tästä asiasta?... Ainoastaan suora +vilpittömyys voi sinut pelastaa, sillä minä olen täysin vakuutettu +siitä, että jos sinä olet leikkinyt tulen kanssa, olet tehnyt sen +pelkästä tyhmyydestä... Tämä ei tosin ole kohteliaasi sanottu, mutta +olkoon se kuitenkin sinulle lohdutukseksi, Lejonborg-parka! + +[1] Mielisairaala. + +Kreivi-raukka oli nyt vähitellen tullut siksi paljon tajuihinsa, että +hän saattoi ajatella jonkun verran selkeästi ja myös puhua sen mukaan. + +-- Alhaista juonittelua minun persoonani häväisemiseksi! -- lausui hän; +-- kurja salaliitto minun kunniani tahraamiseksi... Salainen vihollinen, +joka kadehtii minun hovissa nauttimaani suosiota, ja tekee kaikkensa +ryöstääkseen sen minulta... Ehkä se on joku hävytön kilpailija siihen +virkaan, joka minulle on luvattu. + +-- Se ei tunnu uskomattomalta, -- virkkoi kreivi V.; -- minä tunnen +kyllä sellaisetkin vehkeilyt, ja tiedän hyvin itse, miltä ne +maistuvat... Enkä myöskään voi kieltää, että jotain sellaista tulin +minäkin ajatelleeksi. + +-- Minullako ... minullako olisi salaisia hankkeita hovia vastaan, -- +puhui Lejonborg; -- minulla, joka olen parhaat vuoteni uhrannut sen +palveluksessa?... Minäkö kohottaisin käteni vanhaa rakastettua +kuningasta vastaan, joka jo on haudan partaalla?... Minäkö vehkeilisin +sellaista ruhtinasta vastaan, joka on sankari, maansa pelastaja ja +kansansa epäjumala?... Voiko kukaan edes ajatella sellaista +mahdollisuutta, että minä häväisisin jalointa nimeä, mikä koskaan on +jäänyt perinnöksi jälkeläisille?... Ei, ei, se on mahdotonta!... Kukaan +ymmärtäväinen ihminen ei usko sellaista! + +Kreivi Lejonborg näytti puhuessaan miltei ylevältä. Kreivi V. vastasi: + +-- Minä myönnän, että se tuntuu uskomattomalta... Mutta sukkelat kielet +ehtivät silti huomauttaa vanhasta ystävällisestä suhteestasi entiseen +kuninkaalliseen perheeseen... Kuiskaajista ei ole koskaan puute, kun on +kyseessä tyhjänpäiväinen loruilu. + +-- Tullessani entisen kuninkaan hoviin olin aivan nuori, melkein +lapsi... Mutta kukaan ei tiedä paremmin kuin sinä, joka aina olet +kunnioittanut minua ystävyydelläsi, miten kovasti minä olen tuominnut +sitä sekasikiötä, joka johdatti rakkaan isänmaamme tuhon partaalle, +josta sen kuitenkin pelasti nykyisen armollisen hallitsijamme voimakas +käsi... Jumala häntä varjelkoon ja pitentäköön hänen elämänsä kalliit +päivät! + +Kreivi Lejonborgin lauselmaa seurasi syvä kumarrus, joka todellakin +näkyi aiheutuneen sisäisestä tunteesta. Myöskin kreivi V. kumarsi, mutta +hänen huulillaan leikki hieno, kaksimielinen hymy. + +-- Sinä siis et ole saanut tätä kirjettä? -- kysyi jälleen kreivi V. -- +etkä myöskään tiedä sen kirjoittajaa... Malta mielesi, ystäväni!... Et +siis tunne häntä? + +-- En en, tuhat kertaa en ... sen vannon sieluni autuuden kautta... Sen +vannon kunnioitettujen esi-isieni varjojen nimessä!... Mutta -- jatkoi +hän palavan innokkaasti -- kuka on ilmiantaja?... Kuka on löytänyt ja +tuonut tämän kirotun paperin?... Vaikka hänellä olisi tuhat mustaa +sydäntä alhaisessa rinnassaan, löytäisi minun miekkani tien niihin +kaikkiin! + +Kreivi V. hymyili. Mahdollisesti hän oli vakuutettu Lejonborgin +syyttömyydestä; mutta Lejonborgin rohkeuden tunsi hän vieläkin paremmin. + +Näiden kahden kreivin keskustelun keskeytti naputus ovelta, joka korkean +isännän lausuttua sanan avautui. + +Kreivi V:n livreijaan puettu palvelija näyttäytyi ja kumarsi syvään. + +-- Saapunutko? -- kysyi kreivi. + +-- Niin, armollinen kreivi! -- vastasi palvelija. + +-- Hyvä!... Johda hänet pieneen kabinettiin ja pyydä häntä odottamaan +siellä... Jos joku muu kysyy minua, niin sano, etten ota vastaan tänään. + +Palvelija kumarsi jälleen ja poistui melkein varpaillaan. + +-- Suo anteeksi, Lejonborg! -- sanoi kreivi V. -- minun täytyy jättää +sinut yksinäsi muutamiksi minuuteiksi... Ole kuitenkin rauhallinen... +Tämä vyyhti, olkoon se kuinka sotkuinen tahansa, selviää kyllä meidän +molempien tyytyväisyydeksi... Ellei ole sen vaarallisempia +valtiopettureita kuin sinä, kunnon veli, niin kyllä kuninkaat ja +ministerit voivat nukkua yhtä rauhassa kehdoissaan kuin lapset. + +Nämä lohduttavat sanat lausuttuaan lähti kreivi V. huoneesta. + +Kreivi Lejonborg oli yksin. + +Mitä hetkiä hän olikaan elänyt! -- Häntä epäiltiin, syytettiin +valtiopetoksesta, häntä, joka tähän saakka ei ollut tiennyt mitään +korkeampaa tehtävää kuin madella siinä tomussa, jota ruhtinaalliset +kantapäät olivat jättäneet jälkeensä, kiinnittämättä vähääkään huomiota +siihen, olivatko ne tiet, joita korkeat jalat olivat kulkeneet, hyviä +tai huonoja! Pelkkä ajatuskin siitä olisi täyttänyt kauhulla hänen +sydämensä. Mutta jota enemmän hän ajatteli, sitä selvemmäksi kävi hänen +katseensa, sitä rauhallisemmaksi hänen sydämensä. Hän päätti syvän +huokauksen ja hengitti sitten kevyemmin. + +Tämä hirvittävä syytös, tuumi hän, tuottaa minulle, sitten kun se on +heitetty takaisin syyttäjän kasvoille -- ja hän piti sitä sangen +helppona tehtävänä -- mitä parhaimpia etuja. Silloin ei ole mikään +palkinto liian suuri korvaamaan sitä vääryyttä, jota minua kohtaan on +tehty... Sitäpaitsi on minusta tullut valtiollinen merkkihenkilö ... ja +minua pelätään. Parempi on olla pelätty kuin rakastettu, kunhan pelko ei +vaan tuo mukanaan mitään vahingollisia seurauksia. Minulle myönnetään +kaikki, mitä tahdon -- ja vielä enemmänkin. + +Malmöhusin lääni kalpeni ja painui kokonaan näkyvistä esiinsukeltavan +valtioneuvoksen tuolin tieltä, joka viimemainittu loisti mitä +ihanimmassa loisteessa. Hän näki sillä hetkellä odotussalinsa vilisevän +täynnä kävijöitä, jotka vapisevin polvin odottivat päästäkseen hänen +ylhäisyytensä puheille. Hän näki rintaansa peittämässä kaikenmaailman +kunniamerkit, tähdet ja nauhat, joskin hänen oli mahdoton kantaa niitä +kaikkia kerrallaan. Hän taisteli jo sydämessään jaloa taistelua siitä, +mille kuninkaallisen armon osoituksille hän antaisi etusijan. + +Onnellinen on ihmisolento! Missä olisivat niin pienet aivot, ettei sinne +mahtuisi suunnaton joukko itseluuloisuuden ja turhamaisuuden +epäjumalankuvia! + + + + +X + +TOINEN HÄMMENNYS + + +Huoneen ovi avautui ja Lejonborgin silmät, joissa vaihtuivat +mielikuvituksen kaikki sateenkaari-värit, kääntyivät ovea kohti, +nähtävästi odottaen tulijan tuovan mukanaan sen kullalla kirjaillun +samettialusen, jonka päällä kaikki nuo maailman uneksitut ihanuudet +olivat. Mutta voi kauhistus! Loisteen sijasta näkivät Lejonborgin silmät +uuden paperin, joka oli samoin kuin äskeinenkin kirjeen muotoon +taitettu. Sen lisäksi esiintyi kreivi V. nyt jälleen katse yhtä synkkänä +ja otsa rypyssä kuin äsken Lejonborgin saapuessa hänen luokseen. + +-- Toinen hämmennys on ensimmäistä pahempi, -- mutisi kreivi V., -- +hullutus käy hurjaksi... En totisesti tiedä, kumpi tällä hetkellä on +suurempi, suuttumukseniko vai hämmästykseni. + +-- Mitä sanot? Mitä taivaan nimessä taas on tekeillä! -- huusi +Lejonborg, hypähtäen seisomaan, kuoleman kalpeus äsken vielä niin +värikkäillä poskillaan. + +-- Vyyhti sotkeutuu sotkeutumistaan, -- jatkoi V. -- muodostaen jo +oikein gordialaisen solmun... Varo itseäsi Lejonborg!... Kaarle Juhanan +säilä on yhtä terävä kuin Aleksanterinkin. + +Näiden sanojen murtamana vaipui Lejonborg tuolille istumaan melkein +tajuttomana. + +-- Ei mitään naisten tapoja, kreivi! -- huudahti V. Teroita nyt silmäsi +ja korvasi, ellet halua joutua iäksi mykäksi ja kuuroksi! + +Lejonborg heräsi ankaran äänen vaikutuksesta ja näki Kreivi V:n kädessä +uuden kirjeen, joka oli kirjoitettu samalla käsialalla kuin +edellinenkin. + +Kreivi V. istahti aivan lähelle onnetonta vierastaan, aukaisi kirjeen ja +luki ääneensä seuraavaa: + + »Kreivi Karl Gustaf! + +Huhu tulevasta nimityksestäsi maaherraksi Malmöhusin lääniin on +herättänyt suurta ihastusta minussa ja kaikissa meikäläisissä. Jos tämä +huhu osoittautuu todeksi, olemme astuneet jättiläisaskeleen eteenpäin +kauniilla, joskin vaarallisella tiellämme. Sinä saavutat korkean +riippumattoman aseman yhteiskunnassa ja pääset eroon hovista, joka +vilisee täynnään onnenonkijoita ja urkkijoita; vaikkakaan he eivät voi +päästä perille sinun nerokkaista aivoituksistasi, he voivat kuitenkin +olla meille esteenä sinun toiminnallesi ja meidän yhteisen asiamme +menestykselle. Ihailen älyäsi sen johdosta, että valitsit lääniksesi +Skoonen, jossa asuu maan rikkain ja vaikutusvaltaisin aateli. Tämän +aatelin useammat jäsenet eivät koskaan ole ilolla ja myötämielisyydellä +katselleet kustaviaanisen kruunun joutumista miehelle, joka on saanut +asemansa ja oikeutensa yksinomaan miekalta ja sotamiesjoukolta. +Pienimmästäkin viittauksesta ovat nuo aateliset meidän puolellamme +valmiina tekemään liiton... Mutta vaiti! Minusta tuntuu kuin sinä +parhaillaan toruisit minua ajattelemattoman kirjoittelemiseni vuoksi. +Mutta ei vaaraa, ystäväni! Tämän kirjeen tuoja on varma kuin vuori. +Mutta palatakseni asiaan, on minun mielestäni sekin seikka hyödyllinen, +että läänisi on Tanskan lähettyvillä. Tanska, joka vielä vuodattaa verta +Norjan kadottamisen vuoksi, ei suinkaan olisi välinpitämätön Skoonen ja +kahden muun maakunnan suhteen. Mikä suloinen liitto se olisikaan, ja +miten hyvää voidetta syvään haavaan! Tai mitä mieltä olet sinä ystäväni? + +P., joka eilen matkusti Saksaan tapaamaan erästä tiettyä henkilöä, +tervehtii sinua ja kiittää hänelle lähettämistäsi rahoista. Hän sai +minulta hiukan lisää, vaikkakaan minulla yleensä ei ole paljoa antaa. +Mutta kunhan päivä alkaa hieman sarastaa, pääsee kultaa satamaan meille +niinkuin mannaa Israelin lapsille. + +Anna minulle tieto virkaylennyksestäsi. Se on omiaan virkistämään +muutamia epäileviä meikäläisiä, mikä epäilys johtunee siitä, että +suunnitelmamme toteutuminen vie vielä aikaa. Onpa joukossa sellaisiakin, +jotka arvelevat uuden virkasi tulevan estämään sinua työskentelemästä +hyvän asiamme puolesta, mutta olen tarmokkaasti pitänyt sinun puoltasi +ja antanut heille aika nuuskaa sen johdosta, että ovat rohjenneet +epäillä sinun vilpittömyyttäsi. Häntä, jolla on avoinna ulkoasiain +ministerin paikka, häntä ei sokaise vähäpätöinen maaherran salkku. Enkö +ole oikeassa? -- Jumala olkoon kanssasi, äläkä unohda mitä pikimmiten +antaa monille ystävillesi tällä seudulla tietoja itsestäsi. + + Uskollinen ystäväsi ja liittotoverisi + v. D.» + +Kreivi V. oli lopettanut kirjeen lukemisen, mutta alotti sen jälleen +uudestaan, tällä kertaa hiljaa ja vain silmäillen. + +-- Helvetillistä! Helvetillistä! -- puhisi onneton kreivi Lejonborg. + +Kreivi V. ei näyttänyt antavan hänelle mitään huomiota, vaan jatkoi +kirjeen tutkimista. + +-- Ja mistä ... mistä ... mistä tuo kirje on löydetty? -- kysyi +Lejonborg sammalten. + +-- Sitä ei ole löydetty, vaan se on otettu, -- vastasi kreivi, silmät +yhä luotuina kirjeeseen ja huulet vienossa hymyssä. + +-- Mistä?... Mistä?... Keneltä?... Keneltä? + +-- Sillä aikaa kun sinä olet ollut täällä minulle seurana, on +poliisimestari käynyt kotonasi. + +-- Poliisimestari käynyt kotonani minun luonani! -- huusi Lejonborg +äärimmäisen epätoivoisena. + +-- Ja avannut sinun pöytälaatikkosi, -- lisäsi V., -- sekä tarkastanut +paperisi ja löytänyt tämän kirjeen... Luonnollisesti se sinua +kummastuttaa, ystävä-parkani! + +-- Tuo kirje löydetty minun pöytälaatikostani! -- huudahti Lejonborg. -- +Mahdotonta!... Se on huutava valhe!... Näenkö minä unta vai olenko +hullu?... Kuka on ryhtynyt tuolla tavoin leikittelemään minun kanssani? + +Kreivi V., luettuaan kirjeen toiseen kertaan, käänsi nyt kasvonsa +Lejonborgiin päin, joka puolestaan katsoi häneen surkean rukoilevasti. + +-- Kuta huolellisemmin minä tätä kirjettä tarkastan, sitä enemmän tulen +vakuutetuksi ensimmäisestä arvelustani, -- lausui V., otsa jälleen +sileänä. + +Kreivi Lejonborgista tuntui kuin olisi vuori vierretty pois hänen +rintansa päältä, ja hän veti muutamia terveellisiä henkäyksiä, mutta hän +ei uskaltanut vilaistakaan sivulleen, sillä hänestä tuntui kuin hänen +hiuksensa olisivat harmaantuneet näiden kauheiden minuuttien aikana. +Tällaisesta tapauksesta hän ei olisi voinut uneksiakaan. + +-- Kirjeen kirjoittajan täytyy olla tyhmä mielikuvitusten orja, sillä +mahdotontahan on, että vähänkään ihmisellisellä järjellä varustettu +olento voisi väittää sinulla olevan mitään omintakeisia aivoituksia. + +-- Ei, ei ... sehän on mahdotonta, -- myönsi Lejonborg heti. + +Tällä tärkeällä hetkellä hän oli astunut kukonaskeleen totuutta kohti. + +-- Tai hän on joku koiranleuka, joka tahtoo ilvehtiä kanssasi, -- jatkoi +kreivi V. -- luulisinpä pikemmin niin... Mutta tällainen leikki on +karkeata, liian karkeata! + +-- Liian karkeata! -- toisti Lejonborg. + +-- Voitko mahdollisesti muistaa, ketkä etupäässä käyttävät sinua +ivanuoliensa ampumatauluna? + +-- Ketkäkö?... Kuinka voisin heidät muistaa?... Heitä on monta ... +kaikki tekevät niin... Minä epäilen melkein koko maailmaa ... niin, minä +epäilen jokikistä. + +Jälleen kukonaskel. Kreivi Lejonborg oli kerrassaan itse totuus ja +yksinkertaisuus. + +-- Omasta puolestani, -- virkkoi kreivi V., -- luulen sinua +valtiopetturiksi yhtä vähän kuin sitä tuolia, jolla istut... Vakuutan +sen pyhästi. + +-- Oi, siitä olinkin varma, -- riemuitsi Lejonborg; -- sinähän tunnet +minut, jalo ystäväni, ja tiedät, miten mahdotonta on, että minä voisin +olla syyllinen moiseen rikokseen... Minua kauhistaa jo sellaisen +ajatuskin. + +-- Mutta, -- jatkoi V., -- on monia, hyvin monia, jotka näiden +kirjelmien nojalla voivat mullistaa maat ja taivaat. + +-- Hyvä Jumala! Sinä peloitat minua uudelleen! -- huusi Lejonborg. + +-- Näinä aikoina voitaisiin nostaa rikosjuttuja vaikkapa pelkkää ilmaa +vastaan, jos siinä havaittaisiin pieninkin vallankumouksellinen +tuulenhenki, -- huomautti kreivi V., samalla vilkaisten arasti +ympärilleen. + +-- Mutta mitä minun tulee tehdä? Neuvo minua, neuvo minua, taivaan +nimessä! + +-- Olen varma siitä, ettet sinä koskaan ole vastaanottanut näitä +kirottuja kirjeitä, mutta miten on toinen joutunut Aatelisseuran eteisen +lattialle ja toinen sinun pöytälaatikkoosi? + +-- Se on käsittämätöntä. + +-- Onko sinulla syytä epäillä ketään palvelijoistasi + +-- Ei, palvelijat kunnioittavat minua kuin Jumalaa. + +-- Kukaan ei ole niin vallankumouksellisten ja pettäjäin ympäröimänä +kuin juuri Jumala... Se vastaus ei kelpaa, parahin Lejonborg. + +-- Minä vastaan väestäni, -- selitti viimemainittu ylpeällä katsella; -- +ennemmin ryhtyvät sammakot taisteluun aurinkoa vastaan kuin minun +palvelijani olisivat minulle tottelemattomat... Sitä he eivät koskaan +uskaltaisi. + +-- Etkö voisi mainita ketään, jolla mahdollisesti olisi hyötyä saada +sinut epäilyttävään valoon hallitsijan silmissä?... Tosin on näissä +asiakirjoissa paljon leikillistä, mutta tähän leikkiin sisältyy sentään +runsaasti häijyyttä ja vihamielisyyttä... Sinulla on varmaan joku +vihamies. + +-- Niin, niin, sitä minä aavistin heti... Sanoinhan oitis, että tämä on +jonkun vihamiehen työtä. + +-- No, mitä siis arvelet itse? + +-- Minä arvelen, että joku, joka kadehtii minun hovissa nauttimaani +suosiota ja sinun minua kohtaan osoittamaasi ystävyyttä, punoo +salahankkeita minua vastaan, siitä olen aivan varma... Lupaus läänistä +on ollut suolaa moneen happamaan silmään... Tiedänhän minä sen! + +-- Voitko varmuudella mainita jonkun sellaisen henkilön nimen, jonka +jälkiä maksaisi vaivaa seurata?... Olkoonpa, että näiden kirjeiden +tarkoituksena olisi vahingoittaa ainoastaan sinua, on niissä kuitenkin +niin paljon rikollista, että minä todellakin surkuttelen niiden +kirjoittajaa... Kahdella seikalla ei koskaan ole leikiteltävä: kruunulla +ja mestauskirveellä. + +-- Kruunulla ja mestauskirveellä! toisti Lejonborg, koko ruumiissaan +vavisten. + +-- Etkö, Lejonborg-raukka, voi mainita mitään nimeä? + +-- Voin, voin ... en, en!... Voin!... odota ... nyt minä tiedän. + +Kreivi Lejonborg luetteli joukon nimiä, kaikki hänen seurapiiriinsä +kuuluvia ja hovin suojatteja. Eipä olisi Lejonborg säästänyt isäänsä, +äitiään eikä sisaruksiaan, jos nämä vielä olisivat olleet elossa. + +Tämä suoraa päätä luettu nimilista ei kuitenkaan näyttänyt tyydyttävän +kreivi V:tä. + +-- Minun täytyy nyt lähteä linnaan, -- keskeytti kreivi V. hänet, -- ja +sinä, parahin kreivini, palaat nyt kotiisi... Voit olla huoletta, sillä +asia on minun käsissäni... Minun kyllä onnistuu, olkoon syytös kuinka +musta tahansa, todistaa sinut viattomaksi, luota siihen... Kuitenkin +täytyy sinun suoda anteeksi, että muodon vuoksi istuu kotimatkalla +ajajasi vieressä muuan poliisipalvelija, joka sitten jää eteiseesi +siksi, kunnes määrätään toisin... Pysy kauniisti kotona tämän päivää ja +luota hyvään ystävääsi... Au revoir, parahin kreivi! + +Kohteliaasti, ystävällisesti ja osaaottaen seurasi kreivi V. peräti +alakuloista, hyvää ystäväänsä ovelle, ja tämän lähdettyä ilmestyi hänen +suupieliinsä hymy, ja hän virkkoi itsekseen: + +-- Hänkö salaliittolainen, hänkö?... Ennemmin alkavat lampaatkin +vehkeillä sutta vastaan... Hyvä kuitenkin niinkuin on... Lääni joutuu +toiselle, hyvän ystäväni pitämättä minua kuitenkaan sanani rikkojana... +Hän saa kiittää Jumalaa, jos hän pääsee tästä jutusta ehjin nahoin, ja +minä taas saan kiittää sattumaa, että puolestani pääsen irti tuosta +kärkkyvästä narrista... Suokoon Jumala, että saisin yhtä helposti eron +kaikista näistä muistakin!... Se ilvehtijä, joka tämän sopan on +keittänyt, on kieltämättä tehnyt minulle suuren palveluksen... Mutta +piru hänet kuitenkin perii, jos minä kerran saan kiinni hänen +takinliepeestään. + + + + +XI + +HYTTYNEN + + +Tuskin kukaan olisi kadehtinut kreivi Karl Gustav Lejonborgin ikivanhaa, +jaloa nimeä ja hänen suuria rikkauksiaan, puhumattakaan hänen entisistä, +loistavista toiveistaan, nyt kun hän lepäsi kokoon kyyristyneenä +kullatulla, silkillä päällystetyllä leposohvallaan komeassa huoneessaan +kasvot kätkettyinä pielukseen, ja kirosi sekä vuodatti kyyneliä. + +Oli kulunut lähes neljä tuntia siitä kun hän oli saapunut kotiin kreivi +V:n luota, mutta kuinka paljon odottamatonta olikaan tämän ajan kuluessa +tapahtunut! + +Tosin oli poliisipalvelija, jonka kauhistava olento oli kauan viipynyt +kauniissa eteisessä, vihdoinkin poistunut; mutta hän ei ollut kuitenkaan +lähtenyt tyhjin, käsin: hänen mennessään oli hänen toisessa kädessään +kuva töyhdöillä varustetusta maaherranhatusta ja toisessa kuva +viraltapannun kamariherran kultaisesta avaimesta. Hirveätä on +sellaisesta puhuakin -- mutta miten paljon hirveämpää sellaista vielä +nähdä. + +Lyhyesti kerrottuna oli asia siten, että kreivi V., onnellisen +audienssin jälkeen linnassa, oli kunnioittanut »hyvää ystäväänsä» +persoonallisella käynnillä. Avoimin sylin oli kreivi Lejonborg +kiirehtinyt »jaloa ystäväänsä ja suojelijaansa» vastaan. »Jalo ystävä» +oli painanut »hyvää ystäväänsä» rintaansa vasten. Senjälkeen olivat +molemmat tuttavallisesti istuutuneet vieretysten leposohvalle. + +Kreivi V. kertoi nyt suureksi ilokseen ja tyytyväisyydekseen, että mitä +tuli koko suureen valtiokavallusjuttuun, oli hänen onnistunut, joskin +suurella vaivalla, poistaa Jupiterin miekka kreivi Lejonborgin pään +päältä, mutta hänen täytyi samalla kertaa suureksi surukseen ja +tuskakseen ilmoittaa, että tuon siunatun läänin hallinto oli samana +päivänä uskottu eräälle toiselle henkilölle, koska ei käynyt päinsä +nimittää siihen sellaista henkilöä, jonka suhteen, vaikka hän olikin +viaton, yleinen mielipide ei kenties ollut vakuutettu, samalla kun +myöskin oli korkeimmassa paikassa katsottu välttämättömäksi eroittaa +kreivi Lejonborg kamariherran virasta, koska ei ollut oikein sopivaa +hovin kunnialle antaa sellaisen henkilön, olla niin lähellä +kuninkaallisia persoonaa, jota, vaikkakin täysin perusteettomasti, +epäiltiin syylliseksi vallankumouksellisiin vehkeilyihin. + +Kreivi V. antoi sen vuoksi »hyvälle ystävälleen» neuvon matkustaa +Skooneen, ollakseen siellä, niin kauvan kuin myrskyä kesti, Bastholman +sukutilan alustalaisten lempeänä isäntänä. Edelleen antoi hän »hyvän +ystävänsä» ymmärtää, että kaikki palautuisi jälleen pian entiselleen, +kunhan molemmin puolin ehdittiin rauhoittua, huomauttaen samalla, että +mainitsemallaan uudella maaherralla oli monien muiden heikkouksiensa +ohella myöskin hyvin heikko rinta, johon yksi ja toinen paitsi +luonnollisesti maaherra itse, panivat paljonkin merkityksellistä +huomiota. + +Monen monituiset kerrat puristi kreivi V. »hyvän ystävänsä» kättä, +kuiskaten hänen korvaansa lohduttavia sanoja; hän melkein kyyneleet +silmissä vakuutti Lejonborgille jatkuvaa ystävyyttään sekä jätti hänet +sitten yksinään epätoivoonsa. + +Siksi makasi kreivi Lejonborg nyt kokoon kyyristyneenä leposohvalla, ja +siksi turmelivat hänen kyyneleensä loistavaa silkkipielusta. Nämä olivat +ensimmäiset kyyneleet, jotka kreivi eläissään oli vuodattanut, sillä +lapsena hän ei ollut koskaan saanut vitsaa, eikä aikaihmisenä ollut +hänelle milloinkaan sattunut mitään sellaista, joka olisi saattanut +liikuttaa häntä kyyneliin saakka. Tietysti hän oli kantanut surunauhaa +vanhempiensa ja sisarustensa kuoleman jälkeen, mutta niiden suurten +tilusten hoito, jotka hän oli heiltä perinyt, toi mukanaan hänelle niin +paljon huolta, ettei hänellä ollut sekuntiakaan aikaa uhrata suremiseen. + +Ikkuna oli avattu, jotta raitis iltailma pääsi tunkeutumaan huoneeseen; +mutta mitä hyödytti virkistävän ilman tulvehtiminen huoneeseen, kun mies +makasi suu ja sieramet pielukseen painettuina. + +Olisipa melkein luullut kreiviä kuolleeksi, ellei olisi nähnyt hänen +selkärankansa aika-ajoittaista aaltoilua; ne olivat maininkeja myrskyn +jälkeen. + +Jumala tietää, kuinka kauvan onneton kreivi olisikaan maannut siinä +asennossa, ehkäpä siksi, kunnes kuolema olisi hänet yllättänyt, ellei +pienen hyttysen surina olisi saattanut häntä tietoihinsa ja houkutellut +häntä jälleen kuolemasta elämään. + +Tuo pieni hyttynen oli lähtenyt kylmää ilmaa pakoon ja lentänyt +ikkunasta suoraan kreivin huoneeseen, missä hyttysen mielestä kai tuntui +olo mieluisalta, sillä se surisi puhtaassa viattomuudessaan hyvin +iloisesti ja kauniisti, aavistamatta mitään upeassa huoneessa +vallitsevasta surusta ja kärsimyksestä. + +Hyttynen karkeloi ensin ikkunaruudulla, jonka jälkeen se lähti +huoneeseen lentelemään. Eläimet pitävät ihmisistä, ja erittäinkin +hyttyset. Oli senvuoksi luonnollista, että hyttynen läheni upeata +sohvaa. + +Se ihmetteli kyllä suuresti viimeisimmän muodin mukaan tehtyä +hännystakkia, joka oli lepäävän olennon yllä, sillä se tepasteli +useampaan kertaan sen selkämystää ylös ja alas; mutta ollen suurempi +luonnon kuin taiteen ystävä, kiepsahti se lopuksi kreivin niskalle, +jonka tuuhea, musta hiuspeitto kaikesta päättäen suuresti miellytti +tuota pientä kutsumatonta vierasta. + +Kreivin päässä, joka tällä hetkellä oli sisäisesti kokonaan murheen +mustentama, oli kuitenkin yksi valopilkku. Valtasiko hyttysen mielen +jonkulainen kuutamohaaveilu, sitä emme tiedä; mutta kaikessa tapauksessa +katseli se ihastuneena tuota paljasta paikkaa, suristen perin lempeästi +ja soinnukkaasti. + +Ja kreivi, joka oli jo eroittanut hyttysen surinan, ei voinut käsittää, +kuinka joku elävä olento saattoi olla iloinen ja onnellinen tänä +onnettomuuden päivänä. Viimein alkoi hänestä tuntua kuin olisi hyttysen +laulu vähitellen muuttunut tuntehikkaampaan ja surunvoittoisempaan +äänilajiin. Tämä sopikin paremmin kreivin mielentilaan, ja hän ihaili +pientä hyttystä, joka niin hyvin ymmärsi lähestyä hänen sisäisimpiä +ajatuksiaan. + +Ikäänkuin itikka olisi tiennyt, miten tervetullut se oli, läheni +hyttynen tosiaan ajatusten kotia, ja luultavasti pyrkien kaikkein +pyhimpään, tunki se hienon tiirikkansa pään kaljuun kohtaan -- Mutta -- +voi kauhistus! -- se mikä hyväilee ajatuksia, ei aina hivele hipiää. + +Rajuna kuin säikähtänyt hevonen hypähti kreivi sohvalta ja löi +nyrkillään päälakeensa. Kun kärsimyksen kalkki on kohonnut kukkuralleen, +tarvitaan ainoastaan pieni pisara saamaan sen kuohumaan ylitse. Siksi +kreivikin nyt näin kauheasti riehahti. + +Hän syöksyi poislentävän hyttysen perään, joka kumma kyllä, oli +välttänyt iskun, -- aikoen tappaa sen, saadakseen edes sillä tavoin +purkaa epätoivoaan, joka oli särkeä hänen sydämensä. Tosin oli hänen +kostonsa esine vain vähäpätöinen hyttynen, mutta »pienetkin murut ovat +leipää». Pienet saavat aina kärsiä suurten tähden. + +Hyttysparka ei tässä hädässä älynnyt ymmärtäväisesti lentää ulos +akkunasta, vaan syöksyi säikähdyksissään toisella seinällä olevaa suurta +kuvastinsa vastaan. Kreivin viisi sormea, jotka olivat kuin viisi +käärmeenpoikasta, koettivat saada sitä kiinni tuolta liukkaalta, +kirkkaalta pinnalta. Turhaan hyttynen koetti turvautua siipiinsä, +turhaan se valitti hätäänsä toverilleen, jonka se näki kuvastimessa +olevan saman armottoman kohtalon alainen, turhaan, turhaan -- +kuolinsurahdus -- ja kaikki oli ohi! + +Ken suuttuu vähästä, myöskin leppyy vähästä, ja miten onnellinen onkaan +se sattuma, että oikealla hetkellä saa tuntea koston nautintoa. Niinpä +ilmestyi myöskin kreivi Lejonborgin huulille mitä herttaisin hymy. + +Kreivi oli enemmän kuin vakuutettu siitä, että hänen kasvonsa olivat +kauniit ja miehekkäät; mutta hymyillessään luuli hän olevansa kerrassaan +jumalallinen. Sen vuoksi katsahti hän nytkin kuvastimeen tavallista +tyytyväisempänä. Mutta miksi hän niin äkisti kalpenee? Miksi nousevat +hänen hiuskarvansa? Miksi katoaa hymy ja hänen värähtelevät huulensa +käyvät kuolonsinisiksi? -- Miksi tuijottaa hän noin kauhistuneena +kuvastimeen? -- Onko pahahenki ollut kätkeytyneenä viattoman hyttysen +veressä? -- Hän huomaa kuvastimessa paitsi omaa kuvaansa toisetkin +kasvot, jotka ovat mustat kuin jonkun maanalaisen hengen. Nuo kasvot, +joilla näkyy pirullinen irvistys ja jotka nyt kohtaavat kreivin katseen, +eivät totisesti voi olla minkään hyvän hengen. + +Samalla kun kreivin kasvot näyn johdosta kuvastimessa aivan jähmettyvät, +kuuluu hänen korviinsa ääni kuin jostain maan alta: + +-- Sinä olet surissut niinkuin hyttynen ... niinkuin hyttysen tulee +sinun myöskin kuolla! + + + + +XII + +RUUSUNPUNAINEN KIRJE + + +-- Kuka siellä?... Sinäkö, s--tana!... Mille sinä irvistät?... Ja mitä +sinä mutiset?... Mitä tahdot?... Kuka on käskenyt sinun tulla tänne, +lurjus? + +Näitä sanoja raivostuneesti huutaessaan läheni kreivi Lejonborg erästä +henkilöä, joka seisoi huoneen ovella, liikkumattomana kuin suuri +kuvapatsas, joskaan ei valkoisesta marmorista veistetty, mutta ainakin +pronssista, ja tummimmasta pronssista sittenkin. + +Tämä henkilö ei ollut niitä, joita katsellaan välinpitämättömästi. Hän +oli puettu eräänlaiseen virkapukuun, tai oikeammin rikkaitten +herrasväkien metsästäjäin käyttämään livreijaan; siihen kuului viheriä +hännystakki ja samanväriset housut, metsästyspuukko hopeisessa +kannattimessa ja kolmikulmainen hattu, johon oli kiinnitetty vihreitä ja +valkoisia sulkia. Mutta itse metsästäjä oli, elämänsä vähäisestä +kutsumuksesta huolimatta, perin huomattava olento: hänen jättiläismäinen +vartalonsa ja lihaksinen ruumiinsa, kasvojensa tummanruskea väri, paksut +korpinkiharat, kyömynenä ja yömustat silmät osoittivat, että hän oli +luotu jonnekin muualle kuin palvelijain huoneeseen. + +-- Olenko minä irvistänyt ... olenko mutissut jotain? -- sammalsi +metsästäjä punastuen kuin olisi hänet tavattu itse teossa. + +-- Näinhän minä kuvastimessa sinun irvistävät kasvosi! sanoi kreivi; -- +kuulivathan minun korvani, mitä sinä lausuit!... Mitä tarkoitit? + +-- Ah, todellakin, -- vastasi metsästäjä, koettaen näyttää +mahdollisimman tyhmältä ja yksinkertaiselta, -- minusta näytti +hauskalta, kun teidän armonne ajoi takaa hyttystä ... niin, se minusta +näytti niin hauskalta... + +-- Näyttikö se hauskalta?... Etkö häpeä, senkin roikale!... Kuka on +antanut sinulle luvan nauraa minulle? -- huusi kreivi, tarttuen muurin +nurkassa olevaan kultanuppiseen espanjalaiseen ruokokeppiin. + +-- Antakaa anteeksi, teidän armonne! -- rukoili metsästäjä äänellä, joka +oli täysi vastakohta hänen ylpeille silmilleen ja miehekkäälle +olennolleen; -- minä tein siinä hyvin tyhmästi ... antakaa minulle +anteeksi tämä kerta... Jumala tietää, että minä tunnen mitä syvintä +rakkautta ja kunnioitusta korkeaa isäntääni kohtaan, ja kukaan ei voi +olla siitä varmemmin vakuutettu kuin teidän armonne itse. + +-- Kuka on surissut niinkuin hyttynen, ja kenen tulee kuolla niinkuin +hyttysen? huusi kreivi kohottaen keppiä. + +-- Ajattelin itseäni ja vertaisteni kohtaloa, -- vastasi metsästäjä +surunvoittoisella äänellä; -- iloisina ja onnellisina me surisemme +hyttysten lailla, niin kauan kuin olemme korkeitten herrojemme suosion +auringonpaisteessa ... mutta kun me sen suosion kadotamme, on meidän +kohtalomme kuin kuolevan hyttysen ... enkö ole oikeassa, tiedän armonne? + +-- Mitä sinä tahdot?... Olenko soittanut sinua?... kysyi kreivi hiukan +leppyneesti antaen keppinsä vaipua. Hänelle teki hyvää, kun joku tällä +hetkellä häntä pelkäsi, sillä hyttynenkään ei enää ollut hänen vihansa +ulottuvissa. + +-- On kirje... + +-- Kirje, kirje! -- huudahti kreivi raivostuneena, sillä ne kirjeet, +jotka hän tänä onnettomuuden päivänä oli nähnyt, muistuivat nyt elävästi +hänen mieleensä; -- kirje, kirje!... Miten on se helvetillinen kirje +joutunut minun pöytälaatikkooni? + +-- Mikä kirje, teidän armonne? + +-- Kirje, jonka poliisimestari löysi täältä aamupäivällä.. Voi, että +minun on täytynyt kokea mitään niin kauheata! + +-- Tarkoittaako teidän armonne sitä kirjettä, josta oli niin paljon +hälyä, kun teidän armonne tuli kotiin? + +-- Sitä juuri, heittiö!... Miten se oli joutunut pöytälaatikkooni? + +-- Kuinka minä voin sen tietää, teidän armonne? -- vastasi metsästäjä, +näyttäen perin rehdiltä. + +-- Kuka sen sitten tietäisi, ellet sinä ja ne muut, jotka ovat täällä +siivonneet?... Ympäröivätkö minua pelkät rosvot ja roistot? + +-- Ikävää, hyvin ikävää on uskollisen palvelijan kuulla tuollaisia +sanoja, -- valitti metsästäjä. + +-- Ihminen! Kuka on salaa kätkenyt sen kirjeen minun laatikkooni? + +-- Teidän armollannehan on aina avain mukanaan, tiedän mä. + +-- Mutta laatikkoon on murtauduttu minun poissaollessani. + +-- Kun teidän armonne on ollut poissa, olen minä aina ollut teidän +armonne mukana ... huomautan sen siksi, että jos teidän armonne sattuisi +epäilemään minua. En ole ansainnut tulla sellaisen epäluulon alaiseksi, +teidän armonne! + +-- Onko kirje sitten joutunut sinne itsestään? + +-- Ei, sitä en luule. + +-- Onko lukko auennut itsestään? + +-- Myöskään sitä en usko. + +-- Sinäkö olet petturi? + +-- Ei, sitä en usko. + +-- Tai onko se joku muu palvelija? + +-- En voi uskoa sitäkään. + +-- Onko siis kirje sittenkin joutunut sinne itsestään? + +-- Ei, sitä en usko. + +-- Onko siis lukko auennut itsestään? + +-- En usko sitäkään. + +-- Roisto! Luulenpa ettei sinulla ole muuta kuin yksi ja sama vastaus +minun kaikkiin kysymyksiini, -- huusi kreivi, viuhtaisten +espanjanruokoisella kepillään, lyödäkseen ihmisparkaa, joka äsken oli +vavissut hyttysen kuoleman nähdessään. + +Tämä tarttui kuitenkin taiturin nopeudella keppiin, joka jäi hänen +oikeaan kouraansa. + +-- Nousetko vastaan? kirkui kreivi, turhaan koettaen riuhtoa keppiä +hänen kädestään; -- vastustatko isäntääsi, kurjimus? + +-- En, otin vain kepin vastaan, -- luulin teidän armonne tarkoituksen +olevan antaa se minulle. + +-- Kepin iskun kyllä, mutta, en keppiä ... päästä se heti irti, kirottu +mies! + +Metsästäjä päästi, mutta kreivin toisen kerran aikoessa lyödä +palvelijaansa jäi keppi taaskin viimemainitun käteen. + +-- Mitä sinä uskallat tehdä, onneton? -- kähisi kreivi, raivosta +menehtymäisillään. + +-- Asettaa kepin takaisi paikalleen, niinkuin teidän armonne tahtoo, -- +vastasi metsästäjä, irroittaen vähäisellä tempaisulla espanjaruo'on +kreivin kädestä ja vieden sen muurinnurkkaan, josta se oli otettu. + +Isäntä, joka tuosta tempusta suuresti hämmästyi, tuijotti sanattomana +metsästäjäänsä, oikein tietämättä, miten hänen oli käsitettävä tällainen +palvelevaisuus. Joko hän todella piti metsästäjää niin tyhmänä kuin tämä +näytti tai tunsi hän jotakin kunnioitusta herkulesmaista olentoa +kohtaan, mutta olipa miten tahansa, ei kreivi enää tarttunut keppiin +eikä jatkanut sananvaihtoa palvelijansa kanssa. + +-- Pässinpää! murahti hän lyhyesti sekä heittäytyi jälleen pitkäkseen +sohvalle, antautuen huoltensa valtaan. + +Metsästäjä läheni häntä kunnioittavasti kumartaen. + +-- Olisi muuan kirje, joka... -- alotti hän, kasvoillaan jonkunlaista +tuttavallisuutta osoittava ilme. + +-- Kirje, kirje! -- keskeytti hänet, kreivi, hypähtäen ylös sohvalta. + +-- Minulle on annettu tämä kirje jätettäväksi teidän armollenne, -- +virkkoi metsästäjä. + +-- Helvettiin kaikki kirjeet! + +-- Ei kuitenkaan tämä, -- sanoi edellinen, ja otti esiin ruusunpunaisen +kotelon; -- olisi synti lähettää tämä kirjelmä sellaiseen paikkaan. + +-- Kirjelmä!...Keneltä? -- kysyi kreivi, arasti vilkaisten siihen. + +-- Keneltäkö?... Mistä minä sen tiedän, teidän armonne? virkkoi +metsästäjä. + +-- Kuka on sen jättänyt? + +-- Muuan pieni tyttö, teidän armonne, -- vastasi metsästäjä hymyillen +veitikkamaisesti. + +-- Pieni tyttö? + +-- Niin, ja kaunis kuin päivä ... hiukset kuin kultaa, ja silmät +loistavat kuin teidän armonne musta ratsu. + +-- Ahaa!... Anna tänne, anna tänne! huusi kreivi tempaisten kirjelmän +metsästäjän kädestä. + +Kreivi avasi nopeasti kotelon ja luki: + + »Rakkahin kreivi! + Huomenna odotan sinua.» + +-- Mitä! Hän odottaa minua! -- huudahti kreivi niin riemastuneena kuin +olisi joku äkillinen, suuri onni kohdannut häntä; -- hän odottaa minua! +Vihdoinkin, vihdoinkin!... Hän sinuttelee minua ... oh, miten se +kuulostaa likeiseltä!... Tuo yksi sana _sinä_ avaa kaunokaisten +makuukammion... Mutta mitä onkaan saattanut tapahtua, kun hän on näin +äkkiä muuttanut mieltään ... katsokaammehan! + +Kreivi jatkoi lukemista: + +»Tule rauhoittamaan minua! Minun pelkoni on suuri, melkein yhtä suuri +kuin rakkauteni sinuun». + +-- Hänen rakkautensa minuun! -- huudahti kreivi. -- Hänen +rakkautensa!... Hän siis rakastaa minua todellakin ... hän sanoo sen +minulle avoimesti ... kuka olisi sitä uskonut?... Voi niitä naisia! + +Ja kreivi luki edelleen: + +»En ole tietämätön sen vaaran suuruudesta, johon sinä aiot antautua; +mutta sinun suunnitelmiesi laajuus ja se korkea päämäärä, johon sinä +pyrit, viehättää minua tavattomasti.» + +-- Sinun suunnitelmiesi laajuus! Se korkea päämäärä, johon sinä pyrit! +-- toisti kreivi -- mitä hän sillä tarkoittaa... Varmaankin kuvittelee +tuo kaunotar, että on kerrassaan suurenmoinen teko voittaa hänet ... +kuvitelkoon hän vaan niin ... suloinen, jumalallinen hän on joka +tapauksessa. + +Hän luki lisää. + +»Jos olen ollut kuuro sinun lupauksillesi ja esityksillesi, olen ollut +sitä siksi, että olen epäillyt sinun kohtaloasi. Minulla ei ole tosin +syytä ylistää yhteiskuntaa ja maailmaa, sillä miten se on minua +kohdellut! Mutta sitä paremmalla syyllä minä väistyn ja jätän koston +Jumalalle.» + +-- Mitä hittoa hän lörpöttelee? -- mutisi kreivi; -- koston Jumalalle +... mitä hän sillä tarkoittaa?... Voiko koskaan päästä perille naisen +mielikuvituksesta! + +Hän jatkoi: + +»Älä siis kummastele, jos minua epäilyttää ruveta sinun +rikostoveriksesi, sillä rikos, suuri rikos se kaikissa tapauksissa on.» + +-- Rikos! -- naureskeli kreivi; -- pikku viaton raukka!... Kylläpä hän +nyt on kovin tunnontarkka!... Ruveta sinun rikostoveriksesi ... tuntuu +melkein siltä kuin kirjoittaja olisi joku viisitoistavuotias tyttö. + +Kreivi jatkoi lukemista: + +»Olen äiti, ja minä olen vastuussa pienen tyttäreni tulevaisuudesta... +Jos syöksisin itseni turmioon, niin mitä silloin tulisi hänestä?» + +-- Olenhan minä tuhat kertaa vannonut turvaavani sekä hänen että hänen +lapsensa tulevaisuuden, -- keskeytti kreivi; -- hän on kovin arka, tuo +suloinen olento ... mutta se on vaan sitä hauskempaa. + +Kreivi luki: + +»Kuitenkin olen vastaanottanut ne esineet, jotka olet lähettänyt, ja +minä säilytän niitä hyvin. Kukaan kuolevainen ei saa niitä nähdä, ei +edes aavistaakaan, että sellaisia on minun luonani. Odotan sinua +huomenna, mutta älä tule ennenkuin hämärässä, ettei kukaan pääsisi +selville sinun salaisista käynneistäsi minun luonani. Ole levollinen, +ystäväni! Vaikkakaan minä en kaikessa saata edistää sinun tarkoituksiasi +-- ja mitä voisikaan heikko nainen? -- niin en kuitenkaan milloinkaan +petä sinua. Rakastettu ystävä! Sinun puolestasi tahdon elää ja sinun +puolestasi kuolla». + +-- Merkillinen nainen! -- virkkoi kreivi itsekseen; -- toisella rivillä +vakuuttaa, ettei hän tahdo edistää minun tarkoituksiani, ja toisella, +että hän tahtoo minun puolestani elää ja kuolla ... se ei ole muuta kuin +veikistelyä ... pelkkää veikistelyä... Tuollaiset simasuut ovat aika +veijareita! + +Ruusunpunaisen kirjelmän alla oli nimi: + + »Anna Jolanta Bränner.» + +-- Jumalallinen hän on kaikista hullutuksistaan huolimatta, -- riemuitsi +kreivi; -- mutta joka tapauksessa hän rakastaa minua... Hän on kuitenkin +ollut vastahakoisin kaikista niistä, joiden kanssa olen ollut +tekemisissä ... mutta sitä ihanammalta tuntuu nyt voitto ... tarvitsen +todellakin tällaista suloista viihdykettä kaiken sen kirotun harmin +jälkeen, jota äsken olen kokenut. + +-- Käskeekö teidän armonne jotain? -- kysyi metsästäjä, joka ei ollut +hetkeksikään siirtänyt katsettaan isännästään tämän lukiessa kirjelmää. + +-- En ... kyllä ... odota! huusi kreivi nuorukaisen vilkkaudella; -- +sinun täytyy heti kiirehtää viemään vastaus tähän somaan lappuseen. + +-- Miten onkaan hauskaa, että teidän armonne on jälleen saanut takaisin +tavallisen iloisuutenne ja ystävällisen mielenne! -- virkkoi metsästäjä +ilmeisesti tyytyväisenä. + +-- Sanotko niin, senkin veijari, -- murahti isäntä, heittäen kirkkaan +riikintaalarin palvelijalle, jonka varma käsi koppasi sen kiinni yhtä +taidokkaasti kuin kreivin kultanuppisen kepinkin. + +-- Hopea on kaunis katsella, -- virkkoi sen jälkeen metsästäjä; mutta +tuhat kertaa mieluummin minä katselen teidän armonne kasvoja, kun ne +eivät ole yhtä happamat kuin äsken, jollaisina en ole nähnyt niitä koko +sinä kolmen kuukauden aikana, jonka olen ollut teidän armonne +palveluksessa. + +-- Sinä kerjäät yhtä taalaria lisää, -- virkkoi kreivi leikkisästi, +istuutuen kirjoituspöytänsä ääreen; -- sinä otat varteen tilaisuuden ... +minä en ole aina yhtä lempeä kerjäläisiä kohtaan. + +-- Jumala varjelkoon teidän armoanne! -- huudahti metsästäjä, seisoen +herransa tuolin takana, ja hänen kasvojensa ilme todisti jotakuinkin +päinvastaista toivomusta. + +Kreivi otti esiin lompakkonsa ja hymyillen kätki sinne kirjelmän. + +Senjälkeen hän kastoi kultakynän kullatussa porsliinitolpossa olevaan +punaiseen musteeseen, kirjoittaen kultareunuksiselle paperille seuraavat +rivit: + + »Ihana, jumalallinen olento! + +Kun huomispäivän ilta levittää kullalla kirjaillun ruusuvaippansa yli +seutujen ja asumusten, lennän minä kyyhkyn tavoin rakkauden eteerisillä +siivillä sinun paratiisiisi, suudellakseni Annan liljasormia ja +polvistuakseni Jolantan perhoisjalan juureen. -- Kyyhky ei ota mukaansa +suuhunsa myrtinlehteä, sillä myrttejä on vain paratiisissa, jonne se +lentää. -- Muuttakoon rakkauden kaikkivaltias pikku jumala sekunneiksi +ne tunnit, jotka minun vielä pitää odottaa pääsemistäni sinun luoksesi, +ja sekunnit tunneiksi, sitten kun olen sinun kammiossasi! -- -- +Rukoilen, etten kuolisi, ennenkuin olen todellisesti elänyt, sillä +ainoastaan rakkaus on todellista elämää. + + Sinun tahtoasi totteleva orjasi + K. G.» + +Senjälkeen kun kreivi Lejonborg oli useampaan kertaan lukenut läpi +paperille piirtämänsä sepitelmän sekä jonkun aikaa ihailut niitä, ties +mistä romaanista lainattuja, runollisen koreita lauselmia, jotka hän oli +omistanut »ihanalle, jumalalliselle olennolle», sulki hän kuoren +suurella kreivillisellä sinetillä, jättäen sen sitten komearyhtisen +palvelijansa huostaan. + +-- Kiiruhda, riennä, lennä, kelpo poikaseni! -- kehoitti hän; -- ota +siivet jalkojesi alle ... osta toinen siipi äsken antamallani taalarilla +... tästä saat taalarin lisää toista varten. + +Kreivin metsästäjä juoksi ulos kirjeineen ja hopearahoineen. + +-- Ha, ha, ha! Hän on merrassa! -- riemuitsi kreivi, heittäytyen +sohvalle ja unohtaen kaikki aikaisemmin sinä päivänä kärsimänsä huolet. + +-- Ha, ha, ha! -- Hän on merrassa! -- riemuitsi kreivin metsästäjä, +rientäen alas rappusia ja ulos portista. + +Lienee vaikeata arvata, kummanko riemu oli suurempi, herran vai +renginkö. + + + + +XIII + +OMENA + + +Ensimmäisessä huonekerrassa pihan puolella pienehkössä talossa Isonkadun +varrella Ladugårdslandissa asui kivalteri Kron perheineen, joka ei ollut +suuri. Siihen kuului vain mies, vaimo, yksi ainoa lapsi ja palvelijatar, +mutta pidettiin sitäkin lukumäärää kivalterin perheeksi Tukholmassa +kyllin suurena siihen aikaan, jolloin poliisipalvelijan palkat olivat +paljon huonommat kuin nykyisin. + +Lähinnä Titziä, joka oli kerrassaan voittamaton vainukoira poliisien +joukossa, oli Kron etevin. + +Hänessä yhdistyivät karhun voima, ketun viekkaus ja koiran vainu. Hän +oli kaikkien niiden kauhu, jotka joutuivat tekemisiin poliisin kanssa. +He saivat häneltä etukäteen kymmenkertaisesti sen rangaistuksen, johon +laki tuli heidät tuomitsemaan siinä tapauksessa, että heidät havaittiin +syyllisiksi; jos heidät taas vapautettiin, joko syyttöminä tai +todistusten puutteessa, olivat he kuitenkin saaneet sellaisen esimaun +oikeuden kovuudesta, että se jätti heihin unohtumattoman vaikutuksen +koko loppuiäkseen. Sanalla sanoen oli kivalteri Kron sellainen mörkö, +jonka kaltaisia ei ole monta pohjolassa. + +Tämä mörkö, niin peljätty kuin hän olikin virastossaan, oli kuitenkin +kotonaan lauhkea kuin lammas, mikä seikka yleensä ei ole harvinaista +ankariin herroihin nähden. Rouva Kron, kivalterin Nemesis, oli ennen +kuin meni naimisiin Kronin kanssa ollut leski ja vaatekojun omistaja. +Molemmat olivat, kumpainenkin tahollaan, kovaluontoisia, ja ihmisten oli +vaikea tulla toimeen heidän kanssaan; mutta keskenään elivät he sovussa, +ja jos heidät olisi nähty hetkinä, jolloin he hyväilivät poikaansa, +olisi niistä jäänyt mieleen monta unohtumatonta kohtausta autuaallisesta +perhe-elämästä. + +Kivalteri teki tosin paljon työtä heidän yhteisen kotinsa +menestymiseksi, mutta toimeton ei suinkaan ollut hänen vaimonsakaan. +Hänellä oli kaupungissa vaatekauppa, jolla hän ansaitsi kelpo lailla; +mutta vielä enemmän voitti hän pitämällä panttilainakonttoria sen talon +alikerrassa, jossa he asuivat. Armottomammin ei saattanut mies +raastuvassa kohdella rikoksentekijä-raukkoja, kuin hänen vaimonsa +kiristi niitä onnettomia tarvitsevia, jotka turvautuivat hänen +yksityiseen lainakonttoriinsa. Oli siis itsestään selvää, että Kronien +pesässä vallitsi täydellinen hyvinvointi, ja kerrottiinpa, että +pariskunnalla oli sievoinen pääoma säästössä poikaansa varten, vaikkakin +he maailman silmissä koettivat esiintyä niin köyhinä kuin mahdollista. + +Perheen neljäs jäsen oli palvelijatar Katarina Link. Kauniiseen vanhaan +tapaan pitää palvelijaa perheeseen kuuluvana sovellutti rouva Kron +kuitenkin niin ankaran kotikurin, ettei hänen perheeseensä tahtonut +kukaan palvelija kuulua kauemmin kuin puolen vuotta. + +Katarina Link oli noin kahdenkymmenen vanha, vantterakasvuinen tyttö, +jolla oli sangen kauniit kasvot, ainakin silloin, kun ne saivat olla +rauhassa ankaran emännän käsiltä, mikä kuitenkin oli harvinaista. +Palvelijattaret, jotka tulivat palvelukseen huhtikuun 24 päivänä, +odottivat hartaasti lokakuun 24 päivää. Katarina Link odotti sitä +kuumeisemmin kuin kukaan muu ennen häntä. + +Syyskuun päivä alkoi hämärtää. Katarina seisoi keittiössä hellan ääressä +pidellen tulella pientä pannua. + +Siinä seisoessaan hän loi aran silmäyksen ensin eteisen oveen, sitten +oveen, joka johti viereiseen huoneeseen, jonka jälkeen hän otti +povestaan pikkusormen suuruisen pullon, ja irroitettuaan sen suulta +varovaisesti lasitulpan, kaatoi hän pannuun muutamia pisaroita mustaa +nestettä. Samalla hehkuivat hänen silmänsä kostonhimoisina, niinkuin +pannun alla palavat pienet tuliliekit. + +Kiireesti hän asetti lasitulpan jälleen paikalleen, piiloitti pullon +poveensa ja nosti kannen pannun päälle. Sen jälkeen nojautui hän hellan +rautasyrjää vasten, painaen päänsä käsien varaan, ja kasvojen +värähtelystä päättäen hän oli vaipunut kamaliin mietiskelyihin. + +Keittiön ovi avautui, ja kivalterin poika, Albert, kiiruhti sisään +äänekkäästi ilakoiden, kantaen koulukirjojaan kainalossaan, niinkuin +koulupojilla on tapana. + +-- Kas, johan Albert on palannut koulusta, -- huudahti palvelijatar ja +nousi. + +-- Mitä Karin nyt keittää? -- kysyi poika, silmäten pannua. + +-- Lientä, jota rouva juo kipeän rintansa parannukseksi, -- vastasi +Katarina, kääntämättä kasvojaan kysyjään. + +-- Voiko Karin arvata, mitä minulla on täällä? -- kysyi Albert, käsi +nutun taskussa. + +-- Jotain hyvää, kaiketi, -- vastasi tyttö, katsahtaen lempeästi +poikaan. + +-- Hyvää, niin ... mutta mitä hyvää... Eikö Karin osaa arvata? + +-- Varmaankin pähkinöitä, sillä niitähän Albert nakertelee kovin +mielellään. + +-- Parempaa! + +-- No sitten on Albertilla varmaankin omena ... eikö olekin? + +-- Niin on, -- vastasi Albert, näyttäen tytölle samassa suuren, +harvinaisen kauniin omenan. + +-- Siunatkoon, miten se onkin kaunis! -- huudahti palvelustyttö; -- +Albert aikoo varmaankin antaa sen äidilleen, vai isällekö se on aiottu? + +-- Ei minä aion antaa sen Karinille ... en kenellekään muille kuin +Karinille. + +-- Minulleko?... Miksikä minulle?... Alberthan antoi minulle eilenkin +omenan ... tämä on jo liikaa, rakas poikaseni... Albert on kovin kiltti. + +-- Karin on aina minulle niin hyvä, ja siksi minä... + +-- Albert syö vain itse omenansa, -- keskeytti hänet tyttö; -- jos rouva +saa tietää, että Albert käyttää taskurahansa omenien ostoon minulle, +niin hän suuttuu. Silloin hän rankaisee minua, ja Albertkin saa +nuhteita. + +-- Minäpä en olekaan ostanut tätä omenaa ... minä olen sen saanut. + +-- Keneltä? + +-- Eräältä isolta ja hyvin hienolta herralta, joka seisoi porttimme +ulkopuolella... Hänellä oli käyrä nenä ... ja niin leveät hartiat ... +hän mahtaa olla kovin vahva ja voimakas. + +-- Kukahan herra se oli? + +-- En tiedä. + +-- Albert ei siis tuntenut häntä? + +-- En. + +-- Hän sanoi minulle näin: Mikä on nimesi, poikaseni? Albert Kron, +vastasin minä. Tuletko sinä koulusta? kysyi hän sitten, ja oletko ollut +ahkera ja saanut kiitoksia, koska olet noin iloinen? Minä näytin hänelle +arvostelukirjani, sillä katsohan, Karin, tänään olen saanut kiittävän +sekä ahkeruudessa että käytöksessä. No, koska sinä olet tänään ollut +kiltti, saat sinä minulta tämän omenan... Ja hän antoi omenan minulle... +Niin että ota sinä nyt vaan tämä ... minä en kerro siitä äidille, sen +lupaan, Karin! + +-- Ei, ei, pidä se itse, rakas pojuseni, -- sanoi Karin, työntäen +luotaan tarjotun lahjan; -- pidä se itse! + +Samassa kuului ulkoa kolme läpitunkevaa vihellystä. Katarina hätkähti ja +kiiruhti akkunan luo. Albert pyysi edelleen, että hän ottaisi omenan, +mutta tyttö kehoitti häntä pitämään sen itse. + +Katarina raoitti akkunaa ja silmäsi ulos. Niin sumuista kuin olikin, hän +saattoi kuitenkin eroittaa pitkän, miehekkään olennon, joka seisoi +alhaalla, katse kiinnitettynä keittiön akkunaan, ja olento nyökkäsi +Katarinalle. + +-- Se on hän, se on hän! -- huudahti Albert, nykäisten palvelijatarta +hameesta, -- se on sama herra, jolla on käyrä nenä. + +-- Mitä Albert tarkoittaa? -- kysyi tyttö kuiskaten ja hyvin +levottomana. + +-- Hän se antoi minulle omenan. + +-- Hänkö sen antoi? -- virkkoi palvelustyttö pelästyneenä, jonka jälkeen +hän sulki akkunansa vetäytyi pojan kanssa pois sen luota. + +-- Niin, se oli sama kiltti herra... Menenkö häntä vielä kiittämään? + +-- Saanko minä sen omenan? -- pyysi Katarina merkillisen kiihtyneesti. + +-- Tietysti Karin sen saa, -- sanoi Albert, ojentaen hänelle hedelmän. + +-- Kiitos, kiitos, kiltti Albert! -- huudahti Katarina, kätkien omenan +esiliinansa taskuun; -- mutta Albert ei nyt enää mene ulos, vaan äidin +luo, joka varmaan ihmettelee, kun ei Albertia jo kuulu koulusta. + +Poikanen avasikin sisään johtavan oven ja katosi sinne. + +Palvelijatar veti nyt kiivaasti esiin omenan ja tutki sitä kaikilta +puolin. Hän huomasi kuoressa pienen läven, joka ei ollut suurempi kuin +nuppineulalla pistetty. Läpi oli kostea jostain mustasta nesteestä. + +Katarina kiiruhti hellan luo ja heitti omenan tuleen, missä se pian +hiiltyi tuhaksi. + +-- Poika raukka! -- virkkoi hän hiljaa; -- miten lähellä olikaan, että +hän ... voi hyvä Jumala, miten kauheata se olisi ollut!... Ei, ei, se ei +saa tapahtua!... Ei hän, ei hän!... Kaikkea muuta, mutta ei häntä ... +tuota kaunista, kilttiä lasta! + + + + +XIV + +KUPPI + + +Hiukan myöhemmin illalla istuivat kivalteri, hänen vaimonsa ja heidän +poikansa yhdessä keittiön viereisessä huoneessa. + +Kivalteri laati parhaillaan akkunan luona olevan pöydän ääressä +esitysluetteloa niistä jutuista, jotka seuraavana päivänä tulisivat +käsiteltäväksi kuninkaallisessa poliisikamarissa. + +Vaimo istui sohvalla, edessään pienempi pöytä, jolla oli suuri +konttorikirja. Sitä hän tarkasteli ja teki tuon tuostakin kaikenlaisia +muistiinpanoja. + +Saman pöydän ääressä istui myöskin Albert, lukien Ruotsin historian +läksyä seuraavaksi päiväksi. Pöydällä oli äsken tyhjennetty teekuppi. + +Jokainen näytti olevan niin syventynyt tehtäväänsä, ettei toinen +toistaan huomannut eikä välittänytkään huomata. Kauan aikaa vallitsi +mitä syvin hiljaisuus. + +-- Kymmenen kultaista ja kaksikymmentä hopeista panttia on langennut +tänään, -- virkkoi vaimo viimein -- ne ovat auttamattomasti langenneet, +sillä toissapäivänä oli niistä kolmas ilmoitus, ja tänään oli viimeinen +lunastuspäivä... Huomenna minä voin ne joko myydä tai pitää, miten vain +haluan... Peräti hyvä kauppa!... Vähintään kahdensadan riikintaalarin +voitto, korkoa lukuunottamatta... Peräti hyvä kauppa! + +Kivalteri kohotti katseensa ja kiinnitti sen vaimoonsa. + +-- Siunatkoon, kuinka sinä olet kalpea, Greta! -- huudahti hän; -- miten +Jumalan nimessä on laitasi? + +-- Todellakin, äiti on tavattoman kalpea! -- sanoi Albertkin, työntäen +kirjansa syrjään ja katsoen huolestuneena äitiinsä. + +-- Kummallista! -- mutisi rouva Kron, sivellen kädellään otsaansa; -- +luulenpa tuntevani itseni sairaammaksi sen jälkeen kun join tuon liemen. + +-- Jumala tietää, mitä keitosta se lienee, -- sanoi kivalteri; -- +minusta sinä olet aina voinut pahoin sen juotuasi... Minä olen aina +sanonut, että ken haluaa tulla sairaaksi, hänen on nautittava +lääkkeitä... Piru periköön kaikki liemet ja rasvat, joita lääkärit ja +apteekkarit laittelevat! + +-- Mutta asessori on sanonut, että tämä liemi vaikuttaa parantavasti +minun rintaani, -- väitti rouva Kron; -- asessori tietää kyllä, mitä hän +määrää, tietää maar. + +-- Sinähän olet nauttinut sitä jo kokonaisen kuukauden, ja voit +huonommin etkä suinkaan paremmin... Sinun sijassasi, rakas Greta, +heittäisin hiiteen koko liemen. + +-- On käsittämätöntä, miten minun rintani on tullut näin kovin kipeäksi, +se kun näihin aikoihin saakka on aina ollut niin vahva ja terve... Minun +on välisti kerrassaan vaikea hengenahdistuksen vuoksi päästä portaita +ylös, ja nytkin, vaikka istun hiljaa, on minun työläs hengittää. + +-- Muistan sinun joskus valittaneen kipua myöskin vatsassasi. + +-- Niin on asia; luulenpa saaneeni kuoleman koko ruumiiseeni viime +aikoina muuttunut kerrassaan vaivaiseksi. + +-- Meidän täytyy keskustella jonkun toisen lääkärin kanssa, -- arveli +kivalteri. + +-- Ei ole tarvis, rakas Kron!... Asessori Hagel hoitaa monia sairaita. + +-- Mutta koskaan en ole kuullut, että kukaan heistä olisi parantunut. + +-- Nyt sinä puhut asioista, joita et ymmärrä, -- huomautti rouva. + +-- Aina sinä hankaat vastaan, -- virkkoi kivalteri. + +-- Hoida sinä omat asiasi, Kron ... minä kyllä hoidan omani, -- sanoi +vaimo. + +Kivalteri vaikeni ja jatkoi esityslistansa laatimista. + +-- Mitä sinä nyt luet? -- kysyi äiti pojaltaan. + +-- Minä luen kuningatar Blankasta, joka antoi pojalleen ja poikansa +puolisolle myrkkyä... Eikö se ole kauheata, rakas äiti? + +-- Kirottu nainen! -- huudahti rouva Kron; -- ellei hän joudu palavaan +uuniin, niin ei sitten kukaan... Kirottu nainen! + +-- Nuori kuningas raukka ja nuori kuningatar raukka! -- valitti Albert. + +-- Jos minä olisin kuningatar, -- virkkoi rouva, -- luulisin melkein, +että minäkin olen saanut myrkkyä ... kauheata, mitä tuskia minulla on +rinnassa... Mutta myrkytyksiä tapahtuu vain kaikkein hienoimpien +herrasväkien keskuudessa... Ainoastaan kuninkaat ja kuningattaret sekä +heidän vertaisensa saavat ottaa toisia ihmisiä hengiltä... Taivaan +Jumala! Mitä tämä oikeastaan on? -- huudahti rouva samassa, painaen +kädellään rintaansa. + +-- Sinä olet hyvin sairas tänä iltana, -- lausui kivalteri, työntäen +listansa syrjään ja nousten; -- sinun täytyy mennä vuoteeseen, ja minä +lähetän Karinin hakemaan asessoria. + +-- Hyvä Jumala, miten sinä olet löyhä, rakas Kron! -- sanoi vaimo. -- +Karinilla on muuta tekemistä kuin juosta pitkin katuja; sillä jos hän +kerran lähtee ulos, niin saavuttaa minut kuolema ennenkuin hän palaa +takaisin, se lintu! + +-- No, juokse sitten sinä, Albert, hakemaan asessori Hagelia, -- käski +isä. + +-- Ei, Albert lukee nyt läksyjään, -- sanoi äiti. + +-- Ehtiihän hän sen myöhemminkin, -- väitti mies. + +-- Sitä asiaa sinä et ymmärrä, -- selitti vaimo; -- poika ei saa +laiminlyödä läksyjään... Aika on kalleinta kaikesta... Mikä kuluu +hukkaan, sitä ei enää saa takaisin. + +-- Oletpa sinä nyt itsepintainen! -- ärähti Kron. + +Albert katsahti levottomana vuoroin toiseen, vuoroin toiseen, sillä hän +oli nyt kahden tulen välissä. + +-- Ei tee mitään, vaikka minä juoksenkin hakemaan asessoria, -- virkkoi +hän; -- kyllä minä vielä ehdin lukea läksyni... Ei sillä ole niin kiire. + +-- Ei, ei, poikaseni, sinä et saa lähteä luotani, -- sanoi äiti, +puristaen lasta rintaansa vasten; -- vielä olen tajuissani ... ehk'en +enää kohta... Huu, miten minua viluttaa! + +-- Varjelkoon, Greta, sinä olet sen näköinen, että sinä kerrassaan +pelästytät! -- huusi kivalteri, juosten huoneessa ympäri, etsien +hattuaan; -- minun täytyy itse lähteä hakemaan lääkäriä ... ei käy enää +viivytteleminen ... milloinkaan ennen en ole nähnyt sinua noin huonona +... nyt ei ole leikkimistä. + +-- Tule tänne, Kron! -- huusi vaimo; -- tule tänne ... sinä et saa tällä +hetkellä juosta tiehesi ... teidän molempien täytyy olla minua lähellä +... hyvin ... kas niin ... tuntuu siltä kuin tuskani lieventyisivät. + +Hän kiersi toisen käsivartensa miehensä, toisen poikansa kaulaan, +nojautuen siten heihin molempiin. Suuret hikihelmet vierivät alas hänen +otsaltaan. + +-- Parahin Kronini! -- virkkoi hän; -- oletko minulle vihainen, +ukkoseni? + +-- Miksi olisin sinulle vihainen? -- kysyi mies. + +-- Olen niin monta kertaa ollut äksy ja tuottanut sinulle vastusta ... +mutta... + +-- Mistä tuollaiset ajatukset nyt johtuvat mieleesi, Greta? + +-- Mutta minä olen tarkoittanut hyvää ... olen aina sinusta pitänyt. + +-- Senhän tiedän, rakas Greta... Olenko koskaan väittänyt toisin? + +-- Olen tahtonut pitää kodissa järjestystä, -- jatkoi vaimo, -- ja kun +joku tahtoo pitää järjestystä, sanotaan hänestä, että hän on häijy... Se +on niin tavallista. + +-- Et ole koskaan ollut ilkeä minulle, etkä muillekaan, mikäli minä +tiedän. + +-- Mutta niinpä onkin kotimme nyt lujalla pohjalla... Sitten kun minä +olen kuollut, tulee sinun... + +-- Kuollut! Mitä sinä nyt lörpöttelet... Ethän aikone nyt vielä kuolla. + +-- Ole vaiti ja anna minun puhua!... Kun minä olen kuollut, murrat +makasiinissa irti yhden lattialaudan ... neljännen akkunasta lukien... + +Kivalteri katseli vaimoaan suurin silmin. Hän luuli tämän hourivan. + +-- Laudan alla on kätkettynä pinkka seteleitä, -- jatkoi sairas; -- ne +setelit saadaan käyttää ainoastaan Albertin hyväksi, sillä hänestä +täytyy aikaa myöten tulla oppinut ja suuri mies... Minä olen varma, että +hänestä se tulee... Pojasta voi silti tulla suuri ja oppinut mies, +vaikka hänen äitinsä onkin ainoastaan vaatteiden kaupustelija ja isänsä +vain poliisipalvelija... Se ei haittaa mitään. + +-- Pinkka seteleitä, sanoit? + +-- Niin, selviä seteleitä... Olen mielestäni puhunut kyllin +ymmärrettävästi. + +-- Ja tästä sinä et ole kertonut minulle ennemmin, eukkoseni! + +-- Hyvä vaimo ei kirjoita kaikkia asioita miehensä nenänpäähän... Älä +ole siitä pahoillasi, rakas Kron!... Eihän siinä ole mitään pahaa... +Poikahan joka tapauksessa saa kaiken meidän jälkeemme... Hänen +tähtensähän me olemme tehneet työtä ja ahertaneet... Oh, kun minua +viluttaa... Minun täytyy nojautua paremmin. + +Hän vaipui alas ja vajosi tyynylle, päästämättä kuitenkaan miehensä ja +poikansa käsiä. Nämä seurasivat kaikkia hänen liikkeitään mitä syvimmän +huolen valtaamina. + +-- Kron, -- kuiskasi hän miehensä korvaan; -- joku hiipii tuolla oven +takana... Mene sinne varpaillasi ja katso, kuka siellä on. + +Kivalteri noudatti kehoitusta ja avasi äkkiä oven. + +-- Se on Karin, -- huusi hän. -- Mitä sinä tahdot? + +-- Sinäkö siellä oletkin, senkin piru! -- huusi rouva; -- tule tänne +sisään ... tule silmänräpäykseksi! + +Palvelustyttö astui sisään huoneeseen. Hänen kasvojensa ilme todisti +suurta levottomuutta. + +-- Mitä sinä kuuntelet? -- kysyi hänen emäntänsä luoden häneen +läpitunkevan katseen. Rouva Kronilla oli sellaisia katseita paljon +varastossa. + +-- Minä luulin ... luulin, että rouvalla oli minulle jotain asiaa, -- +sammalsi tyttö. + +-- Vai niin, vai luulit sinä sitä, ja kuitenkaan et tullut sisään, vaan +pysähdyit oven taakse suu kiinni ja korvat höröllä! + +-- Kiltti rouva, en minä ole tehnyt mitään pahaa -- vakuutti Katarina, +silmäten väliin emäntäänsä kasvoihin, väliin pöydällä olevaan tyhjään +kuppiin. + +-- Sinä kuuntelit, senkin peto! -- ähisi rouva -- sinä kuulit minun +sanovan, että minä olen kätkenyt rahoja lattian alle ... myymäläkojuun +... jota pidän kaupungissa ... etkö kuullutkin?... Auttakaa! Auttakaa! +huusi hän vaipuen sohvalle, ruumiin suonenvedon tapaisesti +nytkähdellessä; -- minä kuolen! Minä kuolen... Taivaan Jumala ja luoja! + +-- Juokse heti asessorin tai kenen muun lääkärin luo tahansa ... +ensimmäisen, jonka saat käsiisi, -- käski kivalteri, työntäen Katarinan +ulos ovesta. Vankka mies vapisi kuin haavan lehti. + +-- Ei, ei, mikään apu ei enää ole mahdollinen! -- vaikeroi kivalterin +vaimo, rajuja kouristuksia kärsien. -- Kron parka! Lapsi raukka! Minun +loppuni on nyt tullut, minä tunnen sen... Kuolema raivoo suonissani ... +tulkaa tänne! Lähemmäs, lähemmäs!... Jumala minua armahtakoon... Kron! +Jätä niille raukoille takaisin heidän panttinsa, vaikkakin ne ovat +langenneet... Minä olen ollut liian ankara... Oikeus ei aina ole hyvä, +vaikka se onkin oikeus... Olen tarkoittanut sinun ja Albertin parasta... +Albert! Albert! Kuinka sinun nyt käy, rakas lapseni? Kuka nyt sinusta +huolehtii ja pitää sinua puhtaana?... Kron, myy vaatekauppa ... älä +kaikkia kerrallaan, vaan vähitellen, se kannattaa paremmin... Älä unohda +neljättä lautaa akkunasta lukien... Tuo palvelustyttö ... tyttö ... +mahtoiko hän kuulla?... Pidä häntä silmällä, sillä... Nyt muistan... +Hänen silmänsä ... helvetilliset silmänsä!... Kuppi! Kuppi!... Toimita +hänet kiinni ... oh...» + +Vaimo vaikeni -- vaikeni ikuisesti. Isä ja poika polvistuivat hänen +jäykistyneen ruumiinsa ääreen. + + + + +XV + +LOHDUTUS MURHEESSA + + +-- No, mitä tänne kuuluu? -- kysyi asessori Hagel, astuessaan +hengästyneenä kivalterin makuukamariin, lähestyen sohvaa, jolla kuollut +makasi. + +-- Kuollut, kuollut! -- vastasi kivalteri, joka istui sohvan vieressä +olevalla tuolilla. + +-- Kuollut, kuollut! -- toisti Albert, seisoen akkunan luona. + +Isän ja pojan kasvot olivat melkein yhtä kalpeat kuin kuolleen. + +-- Minä huomaan sen... Sepä tapahtui äkisti, -- sanoi asessori, pidellen +ruumiin toista kättä ja tarkastellen hänen kasvojaan. + +-- Niin, kovin äkisti! -- valitti leskimies; -- hänen tuskansa olivat +kauheat. + +-- Vai niin, vai niin, mutta, -- jupisi asessori, lähestyen kivalteria, +-- milloin hän kuoli? + +-- Täsmälleen tunti sitten, -- vastasi kivalteri. + +-- Kertokaa minulle kaikki kuoleman yhteydessä olleet seikat, -- +kehoitti lääkäri, istuutuen hänkin. + +Kivalteri noudatti pyyntöä ja selvitti sairauskohtauksen kulun alusta +loppuun saakka. + +-- Vai niin, vai tuli hän huonommaksi sen jälkeen kun hän oli juonut +liemen, -- virkkoi asessori; -- hm, hm! + +-- Hän tuli huonommaksi juotuaan sitä, -- vakuutti Kron. + +-- Onko rohdoksista mitään jäljellä! -- tiedusteli lääkäri. + +-- Täällä on pussi, -- vastasi kivalteri, nousten ja mennen lipaston +luo, jonka hän avasi ja otti sieltä esiin pienen paperipussin. + +Asessori liikutteli sormellaan sen sisältöä ja tutki sitä tarkoin. + +-- Rohdoksissa ei ole mitään vikaa, -- selitti hän; -- siitä olinkin +kyllä varma ... tiesin sen ... mutta ... niin, missä on kuppi, josta +sairas joi liemen? + +-- Tässä, herra asessori, -- vastasi kivalteri, ottaen lipaston päältä +kupin ja ojentaen sen lääkärille; -- eihän vain apteekissa ole +tapahtunut mitään erehdystä? + +Lääkäri vei kupin hyvin lähelle valoa, tarkastellen huolellisesti sitä +vähäistä määrää, mikä oli rohdosta jäljellä kupin pohjalla. Sitten hän +otti kynän ja kosketti sen sulalla pohjaa. + +Ellei suuren surun masentama leskimies olisi lakkaamatta katsellut +ruumista, olisi hän varmaankin ihmetellyt sitä merkillistä ilmettä, joka +ilmestyi lääkärin kasvoille, kun hän oli hetken aikaa tutkinut liemen +jäännöstä sekä haistellut siihen kastamansa sulan kärkeä. + +Ei sekään herättänyt kivalterin huomiota, että lääkäri kietoi sekä kupin +että sulan huolellisesti paperikääröön. + +Albert tosin seurasi tarkkaan lääkärin liikkeitä, mutta hän ei +ymmärtänyt niiden merkitystä. Ehkä hän päätteli lääkärin tärkeän +näköisestä kasvonilmeestä tämän tuumivan mahdollisuutta saada hänen +rakas äitinsä heräämään kuolleista. + +Keittiön puolelta kuului ääniä ja askeleita. + +Ovi avattiin ja sisään astui kolme miestä, joista Kron tunsi yhden +ammattitoverikseen, kivalteri Ekiksi Jakobin seudulta, sekä kaksi muuta +miestä poliisipalvelijoiksi samasta piiristä. + +Kron nousi ja meni heitä vastaan. + +-- Tervetuloa, veli! -- lausui hän, ojentaen Ekille kätensä; -- tämä on +sentään lohdutus murheessa. + +-- Tietenpä, tietenpä, -- virkkoi Ek, nähtävästi hämillään. + +-- Mutta miten sait näin pian tiedon onnettomuudestani -- kysyi Kron, +puristaen lämpimästi virkaveljensä kättä; -- niin, miten sait näin +nopeasti siitä tiedon? + +-- Oh, varjelkoon, onhan muillakin hyvä vainu, ei yksistään Kronilla, -- +vastasi Ek. + +-- Olette menetelleet kerrassaan reilusti, hyvät miehet, -- selitti +Kron, puristaen toistenkin käsiä. + +-- Soo, -- mutisi Ek; -- toisin ajoin ajatellaan niin, toisin näin. + +Toiset kaksi poliisimiestä katsoivat vuoroin Ekiin, vuoroin toisiansa, +ja molemmat näyttivät selvästi ymmälle joutuneilta. + +-- Kuka olisikaan aavistanut, kun minä muutamia tunteja sitten erosin +sinusta, että tällainen tapaus nyt sattuisi! -- virkkoi Kron. -- Minun +täytyy pyytää sinua ottamaan huostaasi huomispäiväinen esityslistani, +sillä käsitäthän, etten minä mitenkään voi huomenna saapua +kuninkaalliseen poliisikamariin... Eihän poliisimestari vaatinekaan, +että minä... + +-- Totta hemmetissä täytyy sinun huomenna olla poliisikamarissa, -- +vastasi Jakobinseudun kivalteri, vaihtaen seuralaistensa kanssa +merkitseviä silmäyksiä. + +-- Oletko sinä hullu, Ek? -- kysyi Kron, sokeana ja kuurona kaikelle +muulle, paitsi omalle suurelle onnettomuudelleen. + +-- Hulluko, sanot! -- virkkoi Ek; -- juuri sinun on tultava sinne ennen +muita... Jos kukaan on hullu, niin se olet sinä... Mitä hittoa sinä +oikein ajattelit, veli Kron? + +-- Mitä tämä merkitsee? Mitä sinä oikeastaan tarkoitat? -- huudahti +Kron, katsoen toveriaan suurin silmin; -- miksi tuijotat minuun tuolla +tavalla? + +Asessori, joka kivalterien keskustelun aikana oli kävellyt lattialla +edestakaisin pitkin askelin ja miettivän näköisenä, pysähtyi Kronin +eteen. + +-- Liemessä oli myrkkyä, arsenikia, mies! -- ilmoitti lääkäri, luoden +puhuteltuun läpitunkevan katseen. + +-- Myrkkyä! Arsenikia! -- huudahti Kron, astuen murtamia askeleita +taaksepäin. + +-- Myrkkyä! -- kirkaisi Albert, juosten esiin akkunan luota. + +-- Myrkkyä! Myrkkyä!... Haa! Niin, niin, se on totta! -- valitti Kron, +vaipuen masentuneena tuolille. + +Hän muisti nyt ne sanat, jotka vaimonsa oli ehtinyt lausua ennen +viimeistä hengähdystään. Tietoisuus siitä, minkä johdosta vaimo oli +kuollut, musersi hänet nyt kokonaan. Kivalterinkaan sydän ei aina ole +kivestä. + +-- Totta, niin ... tietenkin se on totta, -- lausui kivalteri Ek; -- +siksi täytyy sinun nyt suoda anteeksi, parahin Kron... Niin, niin, älä +nyt siinä suotta murjauttele silmiäsi ja vääristele naamaasi ... käännä +mieluummin nurin taskusi, sillä katsohan, kunnian veli, saattaisihan +sinulla vielä olla jäljellä niin monta tippaa, että niillä saisi hengen +kunnon mieheltä... Meidän siis täytyy tehdä ruumiintarkastus sinun oman, +kalliin elämäsi säilyttämiseksi, ymmärräthän. + +Näiden ystävyydenvakuutusten jälkeen lähestyi Ek virkatovereineen +Kronia, ja he tarttuivat häneen. + +Kron hypähti seisaalleen ja työnsi nuo kolme toveriaan luotansa. + +-- Roistot! -- kähisi hän; -- uskaltakaapa vaan koskea minuun. Pois +tieltä, lurjukset! + +-- Sellainenko sävy nyt onkin puheessasi, -- virkkoi Ek, vetäen syvään +henkeään, sillä hän oli saanut aimo sysäyksen rintaansa. + +-- Hyökkäättekö te minun kimppuuni omassa huoneessani!? -- huusi Kron +silmät säihkyen; -- mikä estää minua ruhjomasta teidän aivojanne? + +-- Nämä, -- vastasi Ek rauhallisena, vetäen esiin suuresta +takintaskustaan parin käsirautoja; -- kunhan olet saanut nämä käsiisi, +ei sinun tarvitse ostaa valkoisia hansikkaita vaimosi hautajaisiin... +Koska sinulla on rautaiset kädet, saat myös sen mukaiset käsineet. + +Ekin antamasta merkistä ryntäsi toinen poliisimiehistä takaapäin Kronin +kimppuun ja kiersi käsivartensa lujasti hänen vartalonsa ympärille; +samalla Ek ja hänen toinen apurinsa ahdistivat häntä edestä. + +Kivalterin poika, joka tähän saakka oli seisonut kuin kivettyneenä, +tahtoi nyt syöksyä isälleen avuksi, mutta tunsi samassa asessorin +pidättävän itseään kädestä. + +-- Älä sekaannu tähän asiaan, poikaseni, -- kehoitti lääkäri. + +-- Mitä he tahtovat isästä? Mitä pahaa isä on tehnyt? -- huusi Albert, +koettaen turhaan irroittaa kättään hyvää tarkoittavan lääkärin kädestä. + +-- Jos isäsi ei ole tehnyt mitään pahaa, ei hänellä siinä tapauksessa +myöskään ole mitään pelättävää, -- vastasi asessori; -- ole senvuoksi +kiltti ja tottelevainen, lapseni! + +-- Kas, tässä on kaivattu tavara, -- huusi kivalteri Ek, pitäen Kronin +silmien edessä hyvin pientä pulloa, jonka hän oli vetänyt esiin +viimemainitun takintaskusta; -- tunnetko tätä?... Jollei sinulla olekaan +taskuissasi sillisalaattia, niin on sinulla siellä ainakin karvaita +tippoja... Sinä olet aika juupeli, olet kerrassaan oikea kunniapasha! + +Asessori päästi nyt Albertin käden ja otti pullon Ekiltä. + +-- Pulloko? -- kysyi Kron tuijottavin silmin; -- mikä pullo se on?... +mistä se...? -- + +-- Mistäkö sen löysin? -- sanoi Ek. -- Sinun omasta taskustasi... Etkö +kuullut? + +-- Entä ... entä ... mitä siinä pullossa on? -- sammalsi Kron. + +-- Myrkkyä, arsenikia, te onneton, -- vastasi lääkäri, pitäen pulloa +silmiensä edessä ja pudistellen sitä; -- te olette murhannut oman +vaimonne! + +-- Mitä helvetin leikkiä tämä on? huusi rikollisena pidetty. + +-- Jotain vähän sinnepäin, -- vastasi Ek, -- sillä muussa tapauksessa +sinä olisit kai aikoja sitten heittänyt tuon pullon hiiteen tai ottanut +siitä ryypyn itse... Ruumistahan ei avattane ennenkuin vasta huomenna? +-- kysyi hän sitten, kääntyen lääkärin puoleen. + +-- Niin, huomenna, -- vastasi tämä, kooten kapistuksiaan lähteäkseen. + +-- Kas niin, mars siis matkaan, veli Kron! -- komensi Ek; -- kuka olisi +voinut aavistaa, että sinäkin tulisit vaeltamaan kaiken maailman +tietä... Vanhan ystävyyden vuoksi annan minä sinun kuitenkin valita joko +Kastenhoffin kellarikerran tai raastuvan.... Mutta siitä voimme puhua +matkalla... Kastenhoff on lähempänä, joten se on ehkä +tarkoituksenmukaisin... Hitto kulkekoon Norrbron yli mokomassa +ilmassa... Eteenpäin, mars. + +Onneton leskimies koetti kyllä parhaansa mukaan saada ystävänsä Ekin +vakuutetuksi tämän ennenaikaisesta liiallisesta virkaintoisuudesta, +koettaen selittää hänelle sekä lempeästi että ankarasti, miten luonnoton +oli niin syytös kuin vangitseminenkin, mutta turhaan. Hän kääntyi sen +jälkeen asessori Hagelin puoleen, mutta tämä oli yhtä kuuro hänen +selittelyilleen. Hänen täytyi siis jättää murheellinen kotinsa, ja +hänellä oli tuskin aikaa lausua pojalleen muutamia lohduttavia sanoja, +luvaten pian tulla takaisin. + +Sitten kun nuo neljä olivat lähteneet, Kron, Ek ja kaksi muuta +poliisimiestä, tarttui asessori itkevää poikaa kädestä ja katseli häntä +suuresti säälien. + +-- Sinä et voi jäädä yksinäsi tähän onnettomuuden majaan, -- sanoi hän. + +-- Minä tahdon mennä isän mukana, -- virkkoi Albert, katsoen oveen päin. + +-- Sitä et saata, poikaseni. + +-- Sitten jään kotiin äidin luo, -- huusi poika, kiiruhtaen sohvan luo, +missä ruumis makasi, ikäänkuin etsien sieltä turvaa. + +-- Sekään ei käy päinsä, rakas lapsi, -- selitti lääkäri, vetäen pojan +pois sohvan luota; -- on parasta, että tulet mukanani minun kotiini... +Onhan sekin joku lohdutus murheessa. + + + + +XVI + +AARRE + + +Syysyö oli tullut. Sen mustilta, tiheähöyhenisiltä siiviltä putoili +virtanaan sadetta pääkaupungin ylle. Siellä ja täällä leimahti salama, +jota seurasi kaukainen ukkosenjyrähdys. Sitä säestivät palovartijain +vähemmän soinnukkaat äänet ja torvenluritukset, jotka nekään eivät +olleet mitään hauskaa kuultavaa. + +Kaksi henkilöä, mies ja nainen, seisoi sen talon eteishuoneessa, jossa +kivalteri Kron perheineen oli asunut, mutta joka nyt vaimon kuoleman +jälkeen niin äkkiä ja odottamatta oli joutunut autioksi; hänen miehensä +olivat poliisipalvelijat kulettaneet pois, ja kunnon lääkäri Hagel oli +ottanut hoiviinsa heidän pienen poikansa. + +Mies, joka oli jättiläismäinen kooltaan, piti kädessään lyhtyä, jonka +valossa hän tarkasteli muuatta eteisestä johtavaa raudoitettua ovea. + +-- Kaksi puomia ja neljä riippulukkoa, -- mutisi hän; -- eukko ymmärsi +hyvin varjella aarrettaan, näen mä... Se, joka tahtoisi sahata poikki +nuo pötköt ja murtaa lukot, tarvitsisi siihen aikaa vähintäin kahdeksan +päivää... Anna tänne avaimet, Karin! + +-- Tässä. + +-- Hyvä!... Pitele lyhtyä niin kauan... Tämä käy kuin tanssi. + +-- Älä helistele avaimia niin kovaa... Joku saattaa kuulla. + +-- Huoli pois, tyttöseni... Onhan kai portti lukossa? + +-- On. + +-- Ja eihän talossa asu ketään tietääkseni. + +-- Mutta naapuritalon väki saattaa kuulla. + +-- Lörpötyksiä!... Ukkosilmalla nukkuvat ihmiset kuin tukit ja kivet. + +-- Älä päästä puomeja putoomaan kivilattialle sellaisella kolinalla ... +älä päästä, kuuletko! + +-- Miten sinä oletkaan arka, rakas tyttö!.... Arveletko ehkä, että eukko +tuolla ylhäällä voi herätä, -- sanoi mies, nauraen niin että hänen koko +ruumiinsa tärisi. + +-- Vaiti! Jumalan tähden, vaiti! -- pyysi tyttö, kääntäen kasvonsa +poispäin. + +-- Koska hän ei herännyt käydessämme ottamassa avaimet hänen +aarrekammioonsa aivan hänen nenänsä edestä, niin makaa hän varmaan +nytkin hyvässä rauhassa. + +-- Kauheata!... Niin, todellakin kauheata ... kamalaa, kamalaa! -- +vaikeroi tyttö. + +-- Sekö on kamalaa, että sen häijyn saatanan suu nyt on ainiaaksi +tukittu? + +-- Voi, hyvä Jumala... Kuinka sinä voit puhua sillä tavalla!... Tällä +hetkellä! + +-- Olisiko sinulla vielä useampia palmikoita hänen revittäväkseen?... +Kaipaatko sinä hänen kynsimistään?... Mutta niinhän se on aina: tottumus +on toinen luonto. + +-- Minä antaisin hänen repiä päästäni jokaisen hiuskarvan, jos saisin +hänet jälleen eloon, -- sanoi tyttö, väännellen käsiään. + +-- Sinä hullu!... Älä pidä lyhtyä sillä tavalla, kaunis lapseni! + +-- Minun rinnassani palaa kuin tuli... Oh, miten kauheasti minä kadun! + +-- Naiset ovat aina tuollaisessa tilassa ukkosilmalla, parahin Karin. + +-- Mutta miksi on ukkosilma?... Miksi ukkonen käy juuri nyt? + +-- Etkö sinä koskaan ennen ole kuullut ukkosta, pikku jänö? + +-- Laupias taivas, mitä tästä tulee lopuksi! + +-- Pitele lyhtyä lähempänä... Nyt neljäs lukko .... kas niin... Mitä, +vieläkin yksi lukko!... Olipa se eukko oikein täysi lempolainen! + +-- Älä kiroa!... Älä kiroa! + +-- No, Jumala sitten meitä auttakoon! -- huudahti mies käsitellen +lukkoa. + +-- Älä rukoile... Älä rukoile! + +-- Eikö sitäkään?... kautta sieluni, sitten en tiedä, mitä minun pitäisi +sanoa... Mitähän virkaa tällä reikelillä on... Reikeli ulkopuolella, +eikö se ole hullunkurista?... Mutta sinähän vapiset... Mitä +lapsellisuutta tuo nyt on! + +-- Voi, kuinka minä olen onneton! -- huokasi tyttö, nojautuen miehen +puoleen. + +-- Minunko sylissäni? kysyi viimenmainittu, kiertäen käsivartensa tytön +vyötäisten ympäri; -- tässä on sinun suojasi, sinun turvasi. + +-- Ainoa lohdutukseni on, että sinä pidät minusta... Pidäthän sinä +minusta? + +-- Tietysti, rakkaani... Tiedäthän sen, pikku Karin! + +-- Ja rakastathan sinä minua aina?... Aina, aina .... rakastathan? + +-- Rakastan, rakastan .... tuomiopäivään saakka, tyttöseni! + +-- Älä puhu tuomiopäivästä... Älä mainitse sitä kauheata sanaa! + +-- No, hautaan saakka sitten.... Pidätkö enemmän siitä sanasta?... Anna +nyt minulle kiltisti suudelma.... Kas niin.... Kiitos, enkelini!... +Rohkaise nyt jälleen itsesi!... Hitto kuitenkin tuota reikeliä.... Ei +ole naurun asia suoriutua siitä ... sitä ei voisi mitenkään työntää +syrjään, ellei huomaisi tässä alla pikku ruuvia... Ainoastaan vanha +vainukoira tällaisen perille pääsee... Hei! Nyt on ovi aarrekammioon +avoinna... Anteeksi, rouva Kron, että minä näin kursailematta astun +sisään.... Tule perässäni, kulta Karin, ja ole iloinen... Parasta on +kuitenkin, että minä nyt otan lyhdyn... Mutta, hitto vieköön, olin +vähällä unohtaa rautakangen. + +Samassa tarttui hän lyhtyyn, kumartui ottamaan toiseen käteensä +rautakangen ja lähti sitten sisään. Häntä seurasi Karin vapisevin +polvin. + +Se huone, johon he nyt astuivat, oli niin sanottu makasiini; siellä +kivalterin vaimo säilytti kaikenlaisia vaatekappaleita, joita oli +tarvitsevilta ottanut pikku lainojen vakuuksiksi. + +-- Taivas! Varjele meitä! -- huudahti Karin, äkkiä pysähtyen ja +tuijottaen eteensä. + +-- Mitä nyt? -- kysyi mies, silmäten samaan suuntaan, jonne tyttö +katsoi. + +-- Etkö näe, etkö näe? -- jatkoi Katarina; -- hame, hame tuolla +nurkassa. + +-- Mikä hame? + +-- Tuo musta... Etkö näe?... Voi meitä! + +-- Vai niin, tuoko tuolla!... Mitä ihmeellistä siinä on? + +-- Etkö näe, että sillä on jalat alla ja yllä pää? + +-- Hullutuksia! + +-- Se on hän ... hän! Hän katsoo meitä ... hän uhkaa meitä!... Voi voi! + +-- Kananpää! -- mutisi mies, lähestyen hametta ja pudistaen sitä; -- +eihän täällä ole mitään... Jos sinä pelkäät peikkoja, niin kietaise tuo +vieressäsi riippuva kaapu pääsi ympäri... Mutta näytä minulle ensin +paikka.... Neljäs permantolauta akkunasta lukien ... niinhän se oli, +kyyhkyläiseni? + +-- Niin, niin, -- samalsi tyttö, pitäen käsiään silmiensä edessä. + +-- Minä asetan nyt lyhdyn tähän lattialle, mutta älä kaada sitä kumoon, +muutoin saat vaivautua sytyttämään sen uudelleen... Onko akkunaluukuissa +aukkoja? + +-- Ei, luukuissa ei ole aukkoja. + +-- Sepä hyvä... Jos olisi, niin valo voisi näkyä ulos, ja se ei juuri +olisi tarpeellista... Siis neljäs palkki akkunasta lukien ... kas tässä +... nyt ripeästi työhön... Jos kolina sinua peloittaa, niin sulje +korvasi käsilläsi. + +-- Murha ja varkaus! -- änkytti Karin; -- kurjuutta kurjuuden lisäksi +... hirveätä! + +-- Ole rauhallinen... Miten minun tuleekaan menetellä, kun saan +vaimokseni tuollaisen pienen raukan? + +Sen jälkeen iski hän rautakangen palkkien väliin ja alkoi vääntää +lattialautaa irti. + +-- Aika jykeviä nauloja, huomautti hän, -- kerrassaan vahvoja... Mokomia +käyttää harva rakennusmestari... Eikä kukaan osta niin kalliita lukkoja +ja puomeja kuin rouva Kron-vainaja... No, nyt on palkki irti.... Mikä +piru se oli? + +Kirkasten vaipui Katarina lattialle, ja astuipa raaka aarteenkaivajakin +askeleen taaksepäin, tuijottaen äsken repimäänsä aukkoon. + +Tämän pelästyksen aikaansaaja ei ollut mikään muu kuin pieni rotta, joka +livahti ulos permannon aukosta ja katosi makasiinin lattialla olevien +lainavaatteiden sekaan. Pienimmätkin eläimet näyttävät elefantin +kokoisilta niiden silmissä, joilla on huono omatunto. + +Rautakankea pitelevä mies tuli kuitenkin pian entiselleen ja hymyili +omalle sekä seuralaisensa säikähdykselle; sen jälkeen hän kumartui +aukkoon päin, vetäen sieltä esiin rautapeltisen laatikon, jossa oli +paksu, vanhanaikainen nahkalompakko. + +-- Tässä meillä siis on aarre, -- mutisi hän, ottaen lompakosta pinkan +seteleitä, jotka hän tarkkaan laski. -- Kaunis summa!... Mikä onkaan +luonnollisempaa, kuin että voitetun vihollisen ampumavarat ja +kapistukset joutuvat voittajalle! + +Hänen laskiessaan rahoja ja tehdessään havaintojaan, tuli Katarina +vähitellen tajuihinsa. Hän nousi ja käänsi hämmentyneen katseensa +rikostoveriinsa. + +-- Tässä minulla on nyt sinun myötäjäisesi, pikku eukkoseni! -- kuiskasi +hän tytölle, jonka tajuttomasta tilasta hän oli ollut aivan +välinpitämätön. -- Tämä kyllä riittää elämisen avuksi pienelle +prinssille ja hänen vaimolleen.... Me tulemme hyvin onnellisiksi. + +Tyttö oli vaiti, mutta kuta kauemmin hän katseli seuralaistaan, sitä +ankarammin alkoi vavahdella hänen hento vartalonsa. + +-- Nyt on aika lähteä, -- jatkoi mies; -- mutta missä sinä, tyttö +raukkani, nyt vietät yösi? + +-- En tiedä, -- vastasi Karin täysin avuttomana. + +-- Tänne sinä et voi jäädä. + +-- En, en! + +-- Parasta siis on, että sinä seuraat minua... Teetkö sen? + +-- Minne? + +-- Minun kotiini tietysti... Sehän on yksinkertaisinta. + +-- Ja huomenna? + +-- Huomenna pitää sinun tulla tänne takaisin, ettei synny mitään +epäilyksiä. + +-- On hirveätä palata tänne ... minä en voi. + +-- Sinun täytyy ... koeta nyt kestää päivä tai pari, niin kaikki tulee +jälleen hyväksi ... kukaan ei epäile sinua .... kaikki on niin viisaasti +järjestetty ... mutta kiiruhtakaamme nyt päästäksemme pois tästä pesästä +niin pian kuin mahdollista. + +-- Niin, niin!... Pois täältä! + +-- Tule siis ... meidän täytyy huolellisesti lukita ovet ja peittää +jälkemme... Mutta sitä ennen tahdon katsoa, onko täällä mitään leninkiä, +joka sopisi niin kauniille morsiamelle kuin sinä. + +Sen jälkeen hän lähti lyhty kädessä makasiinin perälle, viipyen siellä +muutamia minutteja. + +Palatessaan hän toi mukanaan naisen päällysnutun, jonka hän pakoitti +Katarinan ottamaan ylleen. + +-- Mikä tämä on? -- huudahti Karin; -- tämä haisee. + +-- Luulottelua, lapsukaiseni! -- vakuutti mies; -- tule nyt ... en +löytänyt mitään sopivaa morsiusleninkiä ... mutta siihen pulaan keksimme +kyllä neuvon. + +Sen jälkeen he molemmat lähtivät makasiinista. + + * * * * * + +Rajuilmaa jatkui. Molemmat yökulkijat kiirehtivät askeleitaan, Katarina +nojautuen kookkaan seuralaisensa käsivarteen. He kulkivat Kustaa Adolfin +torin poikki ja lähestyivät Norrbron siltaa. + +-- Sinä olet aivan läpimärkä sateesta, pikku tyttöseni -- sanoi hänen +seuralaisensa lämpimästi. + +-- Minun ei kuitenkaan ole vilu, -- virkkoi tyttö; -- minun rinnassani +polttaa kuin tuli ... mutta minne sinä aiot mennä?... Emmekö kuljekaan +sillan yli? + +-- Minä laskeudun ensin näitä portaita alas ... rautamuurissa on melkein +veden rajassa pieni lovi, missä minä säilytän muutamia kalleuksiani... +Odota sinä täällä niin kauan kuin minä käyn alhaalla ... sitä ei kestä +kuin silmänräpäys ... tai ehkä on parasta, että sinä tulet mukana ... +herättäisi ehkä huomiota, jos joku näkisi tytön seisovan näin yöllä +yksikseen ... kietoudu hyvin vaippaasi ja pidä minua kiinni +käsivarresta, ettet liukahda rappusilla ... rohkeutta, kaunis, kiltti +tyttöni! + +Tuo merkillinen pari astui nyt alas rappuja, jotka johtivat virralle. + +Taivaalla välähtelivät salamat, sade ruoski ankarasti katukiviä, ja +ukkonen jyrisi kaupungin yllä. Kaikkeen tähän yhtyi vielä +Ladugårdslandin palokellon soitto. + +Silloin kuului ukkosenjyrähdyksen ja palomerkin lomassa heikko naisen +avunhuuto, jota seurasi kiireisiä askeleita ylös rannan kiviportaita, ja +pian näkyi kookas mieshenkilö rientävän toria pitkin Hallituskadulle +päin ja katoavan pimeään. + +Se oli sama mieshenkilö, joka äsken oli Katarinan kanssa mennyt portaita +alas; mutta yksin hän sieltä palasi ja yksin hän hävisi tiehensä. + + + + +XVII + +ROSVOLUOLA + + +Oli kivalteri Kronin luona sattuneiden tapausten jälkeinen päivä. Kello +kävi kuutta ehtoopäivällä. + +Anna Jolanta istui kammiossaan leposohvalla nojaavassa asennossa. Hänen +musta surupukunsa oli täydellinen vastakohta hänen kalpeille +kasvoilleen, joiden kuvankauniita ääriviivoja kiersivät korpinmustat +kiharat tavattomassa epäjärjestyksessä. + +Mustalaisnaisen kasvot olivat valkoiset ja kylmät kuin marmori; mutta +kuka taitelija kykenee marmoriin muovaamaan sen ilmeen, joka tällä +hetkellä oli tuon kaunottaren kasvoilla? -- Kauneuden ja kamaluuden +äärimmäisyyksien kuvaamisessa marmoriin tai kankaalle ei taiteilija +usein onnistu. Ei hän myöskään voi toisintaa auringon säteitä tyynessä +eikä ukkosen salamoita myllertävässä taivaanpiirissä. + +Leposohvan vieressä seisoi mustalainen Bruno kreivi Lejonborgin +livreijassa. + +-- Minun ei sopinut pistäytyä tänne aamupäivällä, -- sanoi Bruno, -- +koska sinä kerran olet kieltänyt minua saapumasta siihen aikaan päivästä +... mutta sinähän olet saanut kirjeeni ja tiedät kaikki... Koston isku +on yhtä aikaa osunut sinun vihollisiisi, ja sinun pitäisi nyt olla +tyytyväinen lapsuudenystävääsi. + +-- Minä olen saanut kirjeesi ja tiedän kaikki, -- lausui Anna; -- mutta +puhu, puhu ... minun sydämeni hekumoi kuullessani sinun kuvaavan nuo +tapahtumat alusta loppuun ja luettelevan verisen koston kaikki +kolaukset... Todellakin, Bruno, sinä olet osoittanut minulle paljon +uskollisuutta, ja suloinen on palkkasi kerran oleva, sitten kun ensin +olet suorittanut työsi loppuun ... mutta puhu, puhu! + +-- Kivalteri istuu vangittuna Kastenhoffissa, -- kertoi mustalainen, -- +epäiltynä vaimonsa surmaamisesta myrkyllä. + +-- Mutta muuttuuko epäilys syytökseksi, syytös tuomioksi ja tuomio +rangaistukseksi? + +-- Olen siitä täysin varma ... hänet tuomitaan, hän kuolee. + +-- Saanko minä, ennenkuin hän kallistaa päänsä teloituspölkylle, +kuiskata hänelle nämä sanat: kirves hirttonuoran sijasta! Vihkimätön, +verinen maa palkaksi syysyön tapahtumasta Hästholmenilla! + +-- Sinä saat kuiskata ne sanat, ja hän on ne kuuleva, ennenkuin hänen +päänsä erkanee ruumiista. + +-- Mutta jos hänet vapautetaan ja hän pääseekin välttämään minun +kostoani! -- huudahti kauhea nainen, pudistaen päätään naarasleijonan +tavoin. + +-- Mahdotonta, Anna! Kun vaimo oli kuollut, antoi palvelustyttö +kotilääkärille viittauksen, että mies oli hänet surmannut... Lääkäri +taas antoi vihjauksen poliiseille ... lääkäri ja poliisit saapuivat +kuolleen asuntoon ja lääkäri löysi myrkkyä kupista, josta vainaja ennen +kuolemaansa oli juonut, ja poliisi löysi myrkkypullon miehen taskusta... +Paarma takertui kutomaamme verkkoon, lain hämähäkki iskee kyntensä +kiinni. + +-- Mutta entä palvelustyttö, joka vaimolle myrkyn antoi ... oletko varma +hänestä?... Entäpä jos hän... + +-- Mitä hän? + +-- Jos hän on heikko sielu ja katuu..! Jos hän tunnustaa, että syyllinen +onkin hän eikä mies ... hän yhdessä sinun kanssasi ... niin, jos +todellakin tapahtuisi siten...? + +-- Et tiedä vielä kaikkea, Anna! Mutta sinun pitäisi tuntea minut. + +-- Mitä tarkoitat? + +-- Palvelustyttö ei voi katua, hän ei voi kertoa mitään. + +-- Ei voi, sanot? + +-- Ei, sillä hän on kuollut! + +-- Kuollut?... Haa, Bruno! + +-- Hän nukkuu makeasti Norrströmin virran sinisellä, märällä patjalla. + +-- Oletko siis surmannut hänet? + +-- Hän oli, kuten tiedät, rakastunut minuun ... hänen täytyi olla sitä, +voidakseen totella minua niin sokeasti ... mutta kaiken senhän sinä jo +tiedät. + +-- Tiedän. + +-- Minä en tietysti puolestani voinut rakastaa häntä enkä rakastua +häneen, virkkoi Bruno, halveksuvasti hymyillen; -- kun hän olisi +ennemmin tai myöhemmin saanut tietää minun pettäneen häntä, olisi hän +itkenyt itsensä kuoliaaksi ... se olisi ollut paljon kiduttavampi +kuolema ... taivas soi hänelle helpomman kohtalon. + +-- Tyttö raukka!... Mutta mitä merkitseekään yksi elämä silloin, kun +reippaasti ja päättävästi tavoitellaan suurta päämäärää! + +-- Rauha hänelle ... ja rauha myöskin minulle... Virta ei huuda +maailmalle, mitä sen aaltoihin vajonnut on viime hetkellään +kuiskannut... Anna, teinhän minä oikein? + +-- Mutta ... eikö voida otaksua, että hän tehtyään rikoksen +epätoivoissaan sitten hukutti itsensä?... Bruno, jos arvellaan siten! + +-- Ei, hänen luullaan olleen yksissä tuumin Kronin kanssa, mutta +hakeneen surmansa senvuoksi, ettei hän tahtonut joutua saman kohtalon +alaiseksi kuin rikostoverinsa. + +-- Olet oikeassa ... mutta jos Kron kieltää ... ja sen hän varmasti +tekee ... jollei voidakaan esittää todisteita häntä vastaan... Jos hän +sittenkin pääsee käsistäni! + +-- Ho ho! Se ei tapahdu niinkään helposti ... ja missään tapauksessa hän +ei vältä epäluuloa ... se on usein terävämpi kuin kirves ... hän +menettää virkansa ja luottamuksensa ... omaisuutensa hän jo on +menettänyt ... viime yönä muuttui se soraksi. + +-- Mutta jos on totta, että voimakkaita sieluja vastoinkäymiset ja +onnettomuudet enemmän terästävät kuin masentavat, miten silloin käy +kostomme? + +-- Poliisipalvelijan sielu! -- huudahti Bruno ivallisesti; -- sellaisen +olennon voima on vain hänen käsivarressaan, ja kun se enää ei saa lyödä +ja kiduttaa, silloin ovat lopussa hänen ruumiinsa ja sielunsa ... hän +muistuttaa taittunutta keppiä, jonka puolikkaat halveksien heitetään +menemään. + +-- Mutta siinä tapauksessa eivät hänen kärsimyksensä kuitenkaan ole niin +suuret kuin minä tunnen -- huudahti Anna, painaen käsillään rintaansa. + +-- Oh, kyllä hän on jo hyvällä alulla, -- vakuutti Bruno. + +-- Ehkä mies vaimon kuolemasta iloitseekin, -- virkkoi Anna. + +-- He eivät ole eläneet riidassa keskenään, mikäli olen kuullut ... +mutta sinähän unohdat, että mies nyt istuu lukkojen takana, unohdat, +että häntä syytetään murhasta, ja että hän luultavasti siitä menettää +päänsä ... olen melkein varma, että niin tapahtuu... Minua pahoittaa, +ettet ole täysin tyytyväinen siihen, mitä minä jo olen saanut aikaan, +vaikkakin vaara, jonka alaisena olen, on kovin suuri. + +-- Lepäisipä edes hänen poikansa, hänen ainoa lapsensa, paareilla, niin +silloin... + +-- Mitä siihenkin asiaan tulee, olen minä tehnyt kaiken voitavani, -- +selitti Bruno; -- mutta toistaiseksi ovat yritykset epäonnistuneet. + +-- Ikävä kyllä ... koska se kuitenkin olisi ollut pääasia... Jota +enemmän ajattelen, sitä vähemmäksi muuttuu tekemiesi palvelusten arvo. + +-- Sinä peloitat minua, Anna!... Eikö oma henkeni jo ole vaarassa sinun +tähtesi? + +-- Mutta poika... Kronin poika... + +-- Olenhan jo kertonut, että se kirottu tyttö, joka nyt jo on toisessa +maailmassa, koetti minua kaikin tavoin estää siinä yrityksessäni... +Senkin omenan, jonka onnistuin antamaan pojalle tytön tietämättä, hän +ymmärsi siepata pois ... se ei ollut ensi kertaa, kun hän teki tyhjäksi +aikomukseni ... mutta joka tapauksessa se oli viimeinen kerta. + +-- Missä poika nyt on? + +-- Asessori Hagelin luona... Kuinka kauan häntä siellä pidetään, sitä en +tiedä, mutta tuskinpa hän sinne jää koko iäkseen. + +-- Bruno! Mitä vielä ei ole tapahtunut, sen täytyy tapahtua. + +-- Se on totta ... mutta milloin luulet sen voivan käydä mahdolliseksi? + +-- Huomenna ... tänään ... heti. + +-- Suo anteeksi, Anna, mutta se ei olisi viisaasti tehty... Jos poika +nyt kuolisi päätäpahkaa äidin jälkeen, kääntyisi epäilys viimeisen +kuolemantapauksen johdosta väärään suuntaan ... pojan kuolema voisi olla +isän pelastus. + +-- Mutta ajattele isän epätoivoa ... se isku musertaisi hänet ... +silloin olisi kostoni täydellinen ... silloin, mutta ei ennen, Bruno! + +-- Se on selvä ... ja täydelliseksi sen täytyy tulla ... mutta sinulla +täytyy olla kärsivällisyyttä ... pieninkin maltittomuus voisi turmella +kaikki ... etkö käsitä, kuinka helposti voitaisiin arvella, että sama +käsi, joka on surmannut äidin, on myös aiheuttanut pojan kuoleman?... +Vai luuletko, että on yhtä helppoa syyttää kivalteria yhden kuin +toisenkin murhasta?... Kastenhoffissa istuva vanki ei saata surmata +Adolf Fredrikin seurakunnassa asuvaa olentoa. + +-- Olet oikeassa ... minun täytyy koettaa olla kärsivällinen ... +mutta... + +-- Se ei kuitenkaan estä sitäkin asiaa aikoinaan järjestymästä +tyydyttävällä tavalla... Muutamia viikkoja vain, ja äiti ja poika +vertailevat keskenään taivaallisia häävaatteitaan toisessa maailmassa. + +Nämä sanat sanottuaan Bruno hymyili, ja se oli hornamaista hymyä. + +Anna Jolantakin hymyili, mutta hänen hymynsä oli vielä kamalampaa kuin +Brunon. + +Ne käärmeet, joita nähdään kiviraunioissa, eivät saa aikaan läheskään +niin suurta kauhua kuin ne, joita tavataan kukkakentällä. Se johtuu +siitä, että edellisellä, käärmeiden tavallisella olinpaikalla, odotetaan +niitä näkyvän, mutta jälkimäisellä alueella päinvastoin ei luulla niitä +olevan lainkaan. + +-- Etkö tahdo tarkastaa aarrettani? -- kysyi Bruno, vetäen esiin paksun, +mustan lompakon, jonka hän ojensi mustalaisnaiselle. + +-- Vai niin, senkö sinä kaivoit makasiininlattian alta? -- sanoi Anna, +ottaen vastaan ojennetun lompakon. + +-- Niin. + +-- Kuinka paljon siinä on? + +-- Kaksituhatta riikintaalaria ... kaunis summa ... se lankee kyllä +hyvään maahan. + +-- Tavattoman harvinainen lompakko, -- huomautti Anna, katsellen sitä +tarkoin. + +-- Näyttää siltä kuin se olisi peräisin kuudenneltatoista vuosisadalta +... se on suuri ja tilava ... varmaan oli siihen aikaan ihmisillä +runsaasti rahaa. + +-- Mahdollisesti, -- virkkoi Anna, kääntämättä silmiään lompakosta. + +Hänen kasvoiltaan näkyi selvästi, että joku uusi ajatus oli syntymässä +hänen aivoissaan. + +-- Otatko sinä rahat? -- kysyi Bruno; -- ehkä sinä tarvitset ne? + +-- Sinä kai tahtoisit mieluummin pitää ne itse? -- sanoi Anna. + +-- Tietysti, ellet ehdota kristillistä tasanjakoa ... oikeus olkoon aina +oikeus. + +-- En, minä en tahdo lanttiakaan niistä rahoista, parahin Brunoni! + +-- Miksi et? + +-- En halua ... kas tässä, ota rahat ja hävitä ne niin nopeaan kuin +mahdollista ... se on minun suurin toivoni ... minä vakuutan sen. + +-- Mikään toive ei ole helpompi täyttää kuin se ... sen puolestani taas +vakuutan minä. + +-- Mutta... + +-- Mutta? + +-- Tämä lompakko? + +-- Lompakko? + +-- Sen tahtoisin mielelläni pitää ... tällä ei ole vertaista. + +-- Se on hyvin vanha, se on totta ... mutta mitä siinä muuta on +merkillistä, sitä en voi käsittää. + +-- Tiedäthän, että minulla on joskus merkillisiä päähänpistoja, +ystäväni. + +-- Tiedän, -- vastasi Bruno nauraen; -- sitä sinun ei ole tarvis minulle +muistuttaa. + +-- Siksi... + +-- Siksipä pidä sinä lompakko, ja minä pidän sen sisällön, -- keskeytti +hänet Bruno; -- siinä jaossa en ainakaan minä häviä. + +-- Se on selvää. + +-- Mutta syy ei ole minun. + +-- Yhtä selvä. + +-- Kaksituhatta riikintaalaria ei ole halveksittava summa ... kiitos +lahjasta! + +-- Sinun ei olisi tarvinnut kertoa anastaneesi noita rahoja, -- sanoi +Anna. + +-- Ei, sitä minun ei olisi tarvinnut. + +-- Mutta sinä teit sen kuitenkin. + +-- Olen ottanut sen pyhäksi ohjeekseni, etten jätä sinua mistään +tietämättömäksi... Ja lupaustani minä en koskaan riko. + +-- Minä luotan sinuun ja luen aina hyväksesi sinun rehellisyytesi ja +uskollisuutesi. + +-- Ja kuitenkin sinä olet minua kohtaan niin kylmä, -- sanoi Bruno +lähestyen leposohvaa ja tarttuen Annaa kädestä; -- koskaan et osoita +minulle pienintäkään hellyyttä. + +-- Olet luvannut, Bruno, ettet mainitse minulle sanallakaan rakkaudesta, +ennenkuin kostoni on täydellinen ... etkö ole niin luvannut? + +-- Olen, -- vastasi Bruno, huoaten syvään. + +-- Ja sinun tulee pitää lupauksesi, niinkuin minäkin kerran pidän omani. + +-- Minä pidän ... vaikkakin tuskani ovat kuvaamattomat. + +-- Kuinka sinä olet heikko, Bruno!... Tiedäthän, että voit olla varma +minusta. + +-- Ellen sitä tietäisi, niin en minä suinkaan, auringon ja tähtien +nimessä, olisi voinut näytellä kaikkia niitä osia, jotka olen itselleni +ottanut ... olla toisena hetkenä ylhäisen narrin oikkujen orja, toisena +suurimman lampaanpään rakastaja, mikä koskaan on kantanut naisen nimeä. + +-- Viimemainitun osan olet sinä jo onnellisesti näytellyt loppuun. + +-- Niin olen. + +-- Ja sen toisen suoritat loppuun tänään, eikö niin? + +-- Sitä toivon. + +-- Milloin aikoi kreivi tulla? + +-- Kello lähenee jo kuutta ... hänen pitäisi olla täällä seitsemältä. + +-- Ja kaikki on järjestyksessä? + +-- On. + +-- Oletko varma siitä, että hänellä on mukanaan se kirje, jonka eilen +lähetin hänelle? + +-- Minä näin hänen pistävän sen lompakkoonsa ... hänellä on tapana +näyttää ystävilleen kaikki saamansa rakkauskirjeet. + +-- Luuletko hänen näyttäneen ystävilleen myöskin minun kirjeeni? + +-- Siitä olen varma. Mainiolla isännälläni on kolme ominaisuutta: hän on +tyhmä, ylpeä ja kerskaileva ... usko minua, koko maailma osaa jo ulkoa +sinun kirjeesi. + +Mustalaisnainen purskahti nauruun, johon hänen heimoveljensä hilpeänä +yhtyi. + +-- Tässä on rahat, Bruno, -- sanoi Anna muutaman silmänräpäyksen +jälkeen, ottaen lompakosta setelit ja ojentaen ne miehelle. + +-- Kiitos, Anna!... Minä säilytän nämä meidän molempien varalle. + +-- Ei, ei siihen tarkoitukseen! -- huudahti nainen tulisesti; -- ne ovat +varastettuja rahoja ja veren tahraamia ... minua pöyristyttää, kun sitä +ajattelenkin. + +-- Hullutusta! + +-- Hävitä setelit!... Polta ne!... Minä tahdon niin, Bruno! + +-- Sinä hourit, Anna! + +-- Nuo rahat voivat antaa meidät ilmi. + +-- Mahdotonta... Sitä, joka ne kokosi ja piiloitti, ei ole enää elossa +... eihän niistä tiennyt hänen miehensäkään, vielä vähemmän sitten +kukaan muu. + +-- Ei, me emme voi pitää niitä ... meidän täytyy ne hävittää! + +-- Annammeko ne sille poika-raukalle, -- kysyi Bruno, hymyillen +ivallisesti; -- hänhän on niiden oikea perillinen. + +-- Älä puhu leikkiä, Bruno. Minä en siitä pidä! + +-- No, mitä me sitten näillä teemme? + +-- Anna ne takaisin minulle! + +-- Sinä olet kummallinen, -- mutisi Bruno, ojentaen hänelle +setelipinkan. + +Anna Jolanta kohotti sen kynttilän ylle ja sytytti sen palamaan. + +-- Minkä tuli piiloittaa, sanoi hän, -- se on kaikkein parhaassa +turvassa. + +-- Anna, mitä sinä teet? -- huusi Bruno, aikoen tarttua lattialle +pudotettuun, palavaan setelipinkkaan. + +-- Tuoksutan huonettani, kuten kai sieraimiisi tunnet, -- vastasi Anna; +-- tämä onkin vallan harvinaista hajua ... se maksaa kaksituhatta +riikintaalaria! + +-- Tuo on hulluutta! + +-- Se on ruhtinaallista, ystäväni... Näin tekee vain kuningatar, ja +minähän olen sinun kuningattaresi, Bruno! + +-- Mutta kuningatarkaan ei polta rahoja, joilla hän voi palkita +uskollista alamaista, -- sanoi Bruno, katsellen otsa rypyssä tuhaksi +muuttunutta aarretta. + +-- Hyi, Bruno!... Sellaista palkintoako sinä minulta pyydätkin? + +-- En, en! Sinä olet oikeassa, Anna ... minä olen koulupoika sinun +rinnallasi. + +-- Eikö minulla ole rahaa, minulla?... Sitä minulla on, kiitos +isä-vainajani jälkeenjättämien aarteiden!... Voi, miksi hän ei kuollut +vuotta aikaisemmin!... Miten toisin olisikaan kaikki silloin ollut... +Silloin ei olisi tarvinnut... + +-- Anna! Anna! -- keskeytti hänet Bruno, ja hänen silmänsä säkenöivät. + +Mustalaisnainen sävähti, niinkuin se, joka huomaamattaan on +paljastamaisillaan sisimmän itsensä, mitä hän ei millään ehdolla +tietensä tekisi. + +-- Ole rauhallinen, ystäväni! -- sanoi hän, puristaen Brunon kättä; -- +me tulemme kuulumaan toisillemme ... älä ajattele enää palanutta +aarretta ... minulla on tarpeeksi meille molemmille. + +-- Parasta on antaa vanhan lompakon mennä samaa tietä! -- ehdotti Bruno, +Annan sanoista ja katseesta lauhtuneena, jotka molemmat lupasivat +lohdutusta ja hellyyttä. + +-- Ei, minä tahdon pitää sen muistona... Se on ollut mukana +valmistamassa minun kostoani ... minä tahdon joka päivä omistaa sille +kiitollisen katseen. + +-- Minä kadehdin lompakkoa siitä onnesta. + +-- Bruno, sinä olet mustasukkainen ... mustasukkainen tällaisenkin +mitättömän asian vuoksi. + +-- Minä olen mustasukkainen kaikelle, mihin sinun katseesi kohdistuu. + +-- Mustasukkaisuutesi ilahuttaa minua, sillä se todistaa, kuinka +suuresti sinä minua rakastat. + +-- Tarvitsetko sinä siihen vielä todistuksiakin?... Voi, Anna, jos +sinä... + +-- Vaiti! -- keskeytti hänet nainen, uhaten häntä sormellaan; -- säilytä +tämä lompakko minua varten ... säilytä se uskollisesti! + +-- Mielelläni ... sinun päähänpistosi ovat aina niin merkillisiä, mutta +minä kunnioitan niitä joka tapauksessa! + +-- Sen täytyy olla sinulla aina ... sinä et saa liikkua minnekään ilman +sitä. + +-- Miksi sen välttämättömäsi täytyy aina olla minulla? + +-- Saattaa tapahtua usein, että minä tahdon nähdä sen... + +-- Mutta piiloita se siis itse, sehän on mukavampaa ... enhän minä aina +ole saatavissa. + +-- En tahdo nähdä sitä useammin kuin silloin, kun sinä olet pakeillani +... me katselemme sitä yhdessä samalla kun se muistuttaa minua +kostostani, muistuttaa se sinua niistä suurista palveluksista, jotka +sinä olet tehnyt minulle. + +-- Ei silti, että minä pelkäisin, mutta voi olla vaarallista pitää sitä +aina taskussaan ... sinä olet hieman lapsellinen, Anna! + +-- Ja sinä hieman pelkuri ... no hyvä, sinä pääset täyttämästä pyyntöäni +... en tahdo sinua vaivata. + +-- Anna se minulle ... minä teen tahtosi mukaan ... mutta myönnä, että +sinä olet kummallisin, samalla kun olet kauneinkin olento auringon alla. + +-- Sinulla on hyvä sydän, Bruno, -- sanoi Anna, palkiten hänet mitä +lempeimmällä katseellaan; -- kukaan muu ei voisikaan tyydyttää sellaista +oikullista ihmistä kuin minä ... voi, mikä minusta tulisikaan, ellei +minulla olisi sinua rinnallani! + +Bruno ei tiennyt oikein, pitikö hänen ihmetellä vai iloita. Hän kuuli +nyt ensimmäisen kerran Annan huulilta niin lempeitä ja ystävällisiä +sanoja. Mustalaisen tummat kasvot kirkastuivat kirkastumistaan ja +loistivat lopulta kuin kevätaurinko, jonka edestä yön pimeys on +kaikonnut. + +Anna nousi ja meni hienon lipaston luo, josta avasi salalaatikon. + +Bruno katseli hänen liikkeitään, ja hän näki, miten Anna otti laatikosta +pienen kristallipullon, joka oli puolillaan tummaa nestettä, ja pisti +pullon lompakkoon. Hän ei koettanut tehdä sitä salaa; päinvastoin hän +kääntyi Brunoon päin, niin että tämä sen näkisi. + +-- Miksi panet pullon lompakkoon? -- kysyi Bruno; -- siitä aineesta olen +jo saanut kylläni ... niin, enemmän kuin kylläni. + +-- Minä tiedän sen, -- vastasi Anna; -- mutta minä en enää uskalla pitää +tätä pulloa säilössäni, ja siksi kätken sen nyt lompakkoon. + +-- Sinäkö et uskalla?.... Etkö uskalla sinä?... Se on minulle uusi +arvoitus, Anna! + +-- En, -- myönsi viimemainittu hiljaisen juhlallisesti; -- on hetkiä, +jolloin pahahenki saa vallan minussa, ja minä olen valmis juomaan tuon +pullon kauhean sisällyksen ... niin, sellaisia hetkiä on usein, usein! + +-- Miksi sitten et ole jo kauan sitten särkenyt pulloa tai heittänyt +sitä pois?... Mikä olisikaan ollut yksinkertaisempaa? + +Näytti siltä kuin Anna olisi tuuminut vastausta, samalla kun hän +terävästi katseli Brunoa kasvoihin. + +Viimemainittu taas tuijotti hänen kysyvästi. + +-- Tämä kristalli tuottaa kuoleman, -- sanoi Anna, -- mutta ainoastaan +sille, joka voi kuolla ... silloin uhri kaatuu, mutta hän, joka on +uhrannut, pääsee menemään vapaana ... mutta jos tiputat muutamia +pisaroita tuota nestettä tuleen tai veteen, niin ne tuottavat kuoleman +hänelle, joka on pisarat pudottanut ... ne seuraavat tulta, kun sinä +sytytät takkavalkean, ja vettä, jonka nostat huulillesi juodaksesi, tai +joka sateena valuu päällesi! + +-- Taikaluuloa, Anna! + +-- Ja sen sanoo minulle oma heimoveljeni!... Etkö kuullut jo kehdossa +sitä laulua?... Bruno kuuli sen kyllä, mutta hän ei sitä enää muista, +sillä hän on luopio, joka on hyljännyt isiensä uskon ja liittynyt +niihin, jotka pilkkaavat ja vainoovat meidän onnetonta sukuamme ... voi +sinua, Bruno!... Halveksumisen teräskengillä sinä poljet isiesi pyhiä +luita! + +-- Kuolema ja helvetti, minä en tunne sinua enää! huusi Bruno leimuvin +silmin; -- olenko minä liittynyt niihin, jotka pilkkaavat ja vainoovat +heimoamme... Minä, joka tahtoisin sytyttää tuleen maailman neljä kulmaa, +jos olisi sallittu, että minä ainoastaan liekkien keskitse voisin kantaa +sinut sinne, jonne ne eivät ehtisi... Anna! Mikä on saattanut sinut +siihen luuloon, että minä muka halveksien polkisin isieni luita? + +-- Suo minulle anteeksi! Minä en tiedä, mitä sanon, -- vastasi Anna, +vaipuen lipaston lähellä olevalle tuolille ja kätkien kasvot käsiinsä. + +Bruno lähestyi varpaillaan surevaa naista, jonka silmistä kyynel +toisensa jälkeen pusertui esiin. + +-- Anna, elämäni, autuuteni! -- sanoi hän, polvistuen hänen viereensä; +-- sinä itket ... sinun kyyneleesi putoovat minun päälleni, sillä minä +olen ne aiheuttanut ... voi minua... Minä olen sinua haavoittanut, +loukannut sinua ... sinun vallassasi on antaa minulle tuomio... Ole +armollinen, Anna! Tai muuten minä tempaan pullon kädestäsi, juon myrkyn +ja kuolen kuin mato sinun jalkaisi juureen! + +Anna laski kätensä polvistuneen miehen päälaelle ja katsoi häntä +lempeästi silmiin. + +-- Sanoinhan, että minä en tiedä, mitä puhun tai mitä tahdon ... minä +olen hullu, jolla on oikkuja kuin hietaa meren rannalla... Bruno-raukka, +jonka täytyy ne kaikki tyydyttää... Oletko sinä minulle vihainen? + +-- Kun sinä puhut noin ja kun noin katsot minuun, olen minä kuin +taivaassa! -- sanoi mustalainen, peittäen hänen kätensä tulikuumilla +suudelmilla. + +-- Älkäämme nyt enää puhuko koko lompakosta tai siitäkään, mitä sen +sisällä on, -- virkkoi Anna, käärien sen kokoon ja solmien kiinni +monilla solmuilla. + +-- Minä otan sen tallettaakseni, -- huusi Bruno; -- kuinka minä +saatoinkin olla niin pikkumainen!... Suo minulle anteeksi rakas, +jumaloitu Annani! + +-- Ei, minä pidän sen itse!... Sinä olet oikeassa, voisi olla +vaarallista pitää sitä aina taskussaan ... minun olisi pitänyt sitä +ajatella ... mutta minä en ajattele mitään ... minä olen sokea kaikelle +muulle paitsi kostolleni. + +Bruno tempasi Annan kädestä lompakon ja pisti sen taskuunsa. + +-- Se on oleva minulla öin ja päivin; -- huudahti hän; -- minä vaikka +kiinnitän sen takkini ulkopuolelle, että koko maailma sen näkee, jos +vain sinä niin tahdot... Sinunhan toiveesi on minun, sinun tahtosi +minun!... Nielköön minut maa, jos minä joskus sen unohdan. + +Samassa seinäkello löi. + +-- Kello on kuusi, -- sanoi Anna; -- sinä et saa enää viipyä kauemmin, +ystäväni. + +-- Se on totta, -- virkkoi Bruno, nousten lattialta; -- sinun jalkojesi +juuressa minä unohdan, että vuodessa on päiviä ja päivässä tunteja. + +-- Se aika on tuleva, -- sanoi mustalaisnainen, -- jolloin minä lasken +tunnit ainoastaan silloin kun sinä olet poissa, mutta en milloinkaan +ollessasi luonani. + +-- Voi, Anna! + +-- Kiiruhda nyt ... hän on täällä tunnin päästä... Ja kahden tunnin +kuluttua.... + +-- Hän ei enää ole täällä, -- keskeytti hänet Bruno iloisesti; -- siis +valmiit!... Vihollinen lähestyy. + +-- Lähestyy häviötään ... älä viivy, Bruno!... Riennä, lennä!... Lennä +kuin tuuli! + +-- Mutta seitsemään on vielä aikaa ... neljännestunnin voit vielä +omistaa minulle. + +-- Ei, minun täytyy pukeutua ... jotta olisin kylliksi arvokas ottamaan +hänet vastaan. + +-- Mutta... + +Jälleen väreili kamala hymy mustalaisnaisen kauneilla huulilla. + +-- Olet oikeassa ... hyvästi siksi, elämäni, autuuteni! + +-- Hyvästi, Bruno! + +-- Mutta ennenkuin menen, Anna, -- huudahti Bruno, -- suo minulle +suudelma, yksi ainoa suudelma! + +Naisen loistavalle otsalle ilmestyi lukemattomia ryppyjä, ja hänen +katseensa muuttui synkäksi kuin pilvi, jonka takana salamat piilevät. + +Mustalainen kiersi käsivartensa hänen vyötäisilleen, puristi häntä +vastustamattomalla voimalla rintaansa vasten ja suuteli häntä huulille, +jonka jälkeen hän ryntäsi ovelle ja katosi. + +Anna Jolanta syöksyi toilettipöytänsä luo, tarttui hienoon nenäliinaan +ja hankasi sillä niin rajusti kasvojensa alaosaa, että ne tulivat niin +punaisiksi kuin olisivat olleet maalatut. + +-- Hyi, hyi! -- kiukutteli hän hampaitaan purren; -- tuhat pisaraa _aqva +tofanaa_ kuin yhtä hänen huultensa kosketusta!... Hyi, hyi! + +Äkkiä hän pudotti nenäliinan, risti lujasti kätensä ja tuijotti eteensä +katsein, jotka paloivat kuin vartiotuli yössä. + +-- Mikä paholainen mahtoikaan kuiskata korvaani, että minun on jätettävä +lompakko ja myrkkypullo hänen huostaansa, -- lausui hän itsekseen, -- ja +käskettävä hänen aina pitää niitä taskussaan!... Hiljalleen lähenee +kostoni kypsymistään ... päämaaliaan ... loppuaan! + + + + +XVIII + +LUOLASSA TUNTIA MYÖHEMMIN + + +Kellot pääkaupungin kirkontornissa löivät seitsemän, kun komeat +ajoneuvot pysähtyivät erään talon kohdalle Nybro-kadun varrella +Ladugårdslandissa. + +Takaistuimelta hyppäsi alas palvelija ja aukaisi vaunujen oven. + +Vaunuista astui ulos pitkään viittaan kääriytynyt herrasmies. + +-- Käskeekö armollinen kreivi vaunujen odottaa? -- kysyi palvelija lakki +kourassa. + +-- Ei, ei ole tarvis odottaa ... aja kotiin ja vie hevoset talliin. + +-- Mihin aikaan on tultava noutamaan armollista kreiviä? + +-- Mihinkö aikaan?... Tiedänkö sitä itsekään ... kello on nyt seitsemän +... saat tulla hakemaan kello kymmenen ... voi sattua, että minä +viivähdän hieman myöhäiseen. + +-- Tässäkö talossa? -- kysyi palvelija, hymyillen veitikkamaisesti. + +-- Niin. + +-- Mutta sää on sateinen ... on hankalaa kävellä ... jos saapuisin kello +yksitoista ... sitäpaitsi on hieman vaarallista kulkea yksin niin +myöhällä ... ehkä teidän armonne sentään käskee minun saapua noutamaan? + +-- En, luultavasti jään tänne yöksi ... niin, minä jään varmasti. + +-- Se on toinen asia ... onko armollisella kreivillä muuta käskettävää? + +-- Ei ... niin, eikö Stark ole ollut kotona koko iltapäivänä? + +-- Ei, tiedän armonne. + +-- Missähän se lurjus oleilee?.... Kyllä minä hänelle näytän... + +-- Hän sanoi lähtiessään, että hänellä oli toimitettavana tärkeä asia. + +-- Minunko käskystäni? + +-- Niin hän mainitsi. + +-- Hän valehteli, kanalja... Mutta se ei ollut ensi kertaa. + +-- Ei, ei vannaan, -- myönsi palvelija iloisesti. + +-- Se laiskuri ... veijari! + +-- Se hän todellakin on, -- vahvisti palvelija; -- hän on kaikille +röyhkeä ja ylpeä, -- lisäsi hän vielä. + +-- Kohtelee ja komentaa meitä pahemmin kuin armollinen kreivi itse, -- +innostui puhumaan ajajakin. + +-- Minä toimitan hänelle vielä viisikolmatta paria raippoja, -- vakuutti +kreivi. + +-- Sepä olisi mainiota! -- huudahti palvelija ihastuneena kumartaen +syvään. + +-- Se tekisi hänelle erinomaisen hyvää, teidän armonne, -- lisäsi ajaja. + +-- Kas niin, palatkaa nyt kotiin... Anna hevosille kaksinkertainen +kaura-annos ... on soveliasta muistaa toisiakin silloin kun itselläkin +on hauskaa, -- lisäsi hän hiljaa, taputtaen uhkeita, levottomia eläimiä +kaulalle. + +Palvelija hyppäsi etuistuimelle ajajan viereen, jonka jälkeen +kreivilliset vaunut ajoivat tiehensä. + +Kreivi heitti lentosuudelman mustille juoksijoilleen. Lähinnä itseään +hän rakasti hevosiaan. Jos olisi perustettu jonkunlainen +hevossuojelusyhdistys, olisi kreivi Lejonborg varmaan tullut sen +puheenjohtajaksi. Epävarmaa on kuitenkin, olisiko kreivin huolenpito +ulottunut muihin kuin jaloihin juoksijoihin, sillä vetojuhtia ja +talonpoikain laiskoja luuskia, joita hänen joskus maanteillä täytyi +kärsiä vaunujensa edessä, vihasi hän sydämestään. + +Kreivi Lejonborg meni nyt sisään taloon, juoksi kuin poikanen kiviraput +ylös ja koputti eräälle alikerran ovelle. + +Ovi avattiin, ja siististi puettu eukko näyttäytyi. + +Se oli sama vaimo, jonka tuttavuutta olemme tehneet Hästholmenilla ja +Skansenin tullin ulkopuolella. + +Hän oli neiti Brännerin palveluksessa oleva Stiina-muori. + +-- Tervetuloa, tuhannesti tervetuloa, armollinen kreivi! -- lausui +Stiina-vanhus. + +-- Kiitos, kiltti eukkoseni! -- vastasi kreivi tervehdykseen, pistäen +hänen pivoonsa kirkkaan riikintaalarin sekä astuen sisään huoneeseen, +joka oli kalustettu tavallisen salin tapaan. + +Eukko niiasi, ja hänen suustaan tietysti tulvahti kokonainen kiitosten +vuo. + +-- Miten voi neiti? -- kysyi kreivi, jättäen päällysvaippansa +Stiina-muorille. + +-- Hän voi erinomaisesti ... hän on tänä iltana kerrassaan kaunis ja +herttainen. + +-- Sitä hän on aina, eukkoseni, -- lausui kreivi, samalla kun hän +pienellä taskukammalla suori komeata poskipartaansa. + +-- Mutta niin kaunis kuin tänä iltana hän ei ole ollut koskaan ennen, -- +vakuutti Stiina-muori; -- entä niin upea leninki kuin hänellä on yllään +... kuningatar ei ole häntä uhkeampi. + +-- Vai niin, vai niin, kelpo eukkoseni!... Ei kai neiti ota tänä iltana +vastaan ketään muita? + +-- Kenet hän ottaisi?... Ei täällä käy kukaan muu kuin armollinen kreivi +... ei ole hyvä kenenkään muun yrittää tullakaan. + +-- Sitä toivon, -- lausui kreivi ja lähestyi sisähuoneeseen johtavaa +ovea. + +Huone, jonne kreivi nyt astui, oli pienehkö, mutta mitä hienoimmin +kalustettu. Katosta riippui komea, monilla vahakynttilöillä varustettu +kruunu, ja lattiaa peitti turkkilainen matto, joka teki huoneessa +käyskentelevän askeleet kuulumattomiksi. Suloinen tuoksu tunkeutui +kreivin sieraimiin. + +Pienellä jakkaralla akkunan luona istui pikku Julia, Stiina-muorin kissa +edessään, jonka koukkuiseen selkään hän koetti sovittaa istumaan suurta, +kaunista nukkea. + +Mustalaisen tytär oli niin kiintynyt tähän hommaansa, ettei hän +ollenkaan huomannut sisään astuvaa hienoa herraa. + +-- Kas, suloinen Juliako siinä! -- virkkoi kreivi; -- luulenpa, että +sinä opetat nukkea ratsastamaan ... hyi, tuollainen hevonenko sinulla +on! + +Tyttö katsoi häneen suurilla mustilla silmillään, joissa tällä hetkellä +ei ollut lainkaan suopea ilme. Myöskin kissa tuijotti kreiviin, eikä +senkään katse ollut lempeä, niinkuin sekin olisi ymmärtänyt loukkauksen. + +-- Osta tällä satula taideratsastajallesi, lapseni, -- sanoi kreivi, +heittäen tukaatin Julian helmaan. + +Kauniin naisen huoneessa ei hienolla herrasmiehellä ole koskaan puute +kullasta ja hopeasta. + +Sen jälkeen hän aikoi mennä edelleen viereiseen kammioon, ja hänen +kätensä oli jo tarttunut ovenripaan. + +-- En huoli kreivin lantista! -- huusi Julia hänen takanaan; -- minä en +siitä ollenkaan välitä ... ottakaa se takaisin ... se on tuossa. + +Kreivi kääntyi ja näki lattialla jalkojensa vieressä kirkkaan tukaatin. + +-- Tyttö, oletko sinä hullu! -- huudahti hän; -- miksi heität pois sen, +minkä minä kerran olen sinulle antanut? + +-- Siitä, joka ei pidä kissasta, en minäkään pidä, -- vastasi Julia. + +-- Soo -- vai siten! + +-- Kissa on paljon kauniimpi ja kiltimpi kuin kreivi, -- suvaitsi Julia +ilmoittaa. + +-- Se ei ollut kohteliaasti sanottu, tyttö! + +-- Sillä kreivi on narri ... kreivi on narri, -- selitti Julia edelleen. + +-- Mitä sinä sanot, pipana? + +-- Kreivi on narri ... kreivi on narri, -- jatkoi pieni kaunotar. + +-- Etkö sinä häpeä? + +-- Sen on äiti sanonut ... kreivi on narri ... ha ha ha!... Naura +sinäkin, kissa!... Ha ha ha! + +Pikku häijyttelijä nauroi sydämensä pohjasta, ja kreivistä näytti +niinkuin kissakin olisi hänelle irvistellyt. + +Kreivi tunsi mielialansa sangen merkilliseksi, tietämättä itse miksi. Ei +ole koskaan hauska joutua naurunalaiseksi, vaikka naurajina ovatkin vain +lapsi ja kissa. + +Ja kuta enemmän kreivi katseli tyttöä ja kissaa, jotka temmelsivät +lattialla, sitä enemmän hän alkoi tuntea sydämessään ahdistusta. + +Hän luuli näkevänsä kaksi pikku paholaista leikkimässä turkkilaisella +matolla ja oli eroittavinaan kipenien räiskyvän toisen vaaleilta +kiharoilta ja toisen vaaleankeltaisesta turkista. + +Hän oli kuulevinaan äänen, joka huusi hänen korvaansa: Takaisin, +takaisin! Käänny, käänny! -- Mutta vaikeata on kääntyä kauniin naisen +ovelta, varsinkin kun tämä nainen, pysyttyään kauan voittamattomana, +vihdoin itse on käskenyt saapua luokseen, valmiina antautumaan. + +Kreivi Lejonborg avasi oven, ja oli nyt samassa kammiossa, jossa lukija +vähän ennen on ollut Knapekullan »ruusun» ja »korpin» kanssa. + +Huulillaan hymyily, joka oli lainattu pieniltä lemmettäriltä, ja +poskillaan puna, joka taas oli toilettipöydän lainaa, tuli Anna Jolanta +vierastaan vastaan, ojentaen hänelle kätensä. + +Mustalaisnaisen uhkeata vartaloa verhosi nyt valkoinen silkkileninki, +jonka päällä aaltosi pöyheä silkkiharsokudos runsaine pitseineen povella +ja käsivarsilla. Hänellä oli pienissä jaloissaan kultaompeleiset +samettitohvelit, ja silkkisukan peittämiin korkeihin nilkkoihin +katsahtaessa ajatusta huimasi. Korpinmustia kiharoita pitivät +huolimattomasti koossa pienet kultakammat, niinkuin sen ajan tapa oli. +Loistavan valkoisissa sormissa säteilivät kullatun pronssilampun valossa +jalokivet, kirkkaat kuin vesi. + +Anna Jolanta oli taivaallisen ihana, mutta pirullisen viettelevä, +johdattaessaan vieraansa keinuvalle leposohvalle, osoittaessaan hänelle +paikan ja istuessaan itse hänen viereensä, huolettomasti heittäen toisen +paljaan, samettisen käsivartensa tyynyn kirjavan, taiteellisesti +muovaillun ristipäällyksen yli, samalla kun hän ovelasti keimaillen +kohotti kreivin silmien tasalle toisen, jota koristi kultainen +rannerengas helmineen. + +Vähemmästäkin olisi kreivi Lejonborg, kuten moni muukin, joutunut +huumaukseen. Suuttumus pikku Julian häijyyden purkauksesta sekä siitä +johtunut kiusallinen aavistus oli nyt kokonaan kadonnut. + +-- Kreivini, -- aloitti Anna, -- ette ole sanallakaan ylistänyt +lahjoittamaanne kaunista rannerengasta, jonka teidän kunniaksenne olen +tänä iltana kiinnittänyt käteeni! + +-- Oh, kuka huomaisi rannerengasta niin kauan kuin saa katsella +sellaista käsivartta kuin sinun, -- vastasi kreivi koskettaen +hengitystään pidättäen huulillaan Annan käsivarren samettihienoa ihoa; +-- ah, Jolanta, elämäni jalokivi. + +-- Aina teillä on varastossa kauniita lauseparsia, -- huomautti +mustalaisnainen; -- te olette vaarallinen mies, herra kreivi!... Teidät +pitäisi karkoittaa jollekin kaukaiselle, asumattomalle saarelle, muussa +tapauksessa on vaarassa sukupuoleni kehuttu siveys... + +-- Jumalallinen enkeli! -- huudahti kreivi hurmioissaan; -- miksi sanot +minua teiksi?... Sano _sinä_, sano _sinä_, ja minä olen sen johdosta +ylpeä, olen kadehdittavin mies maailmassa. + +-- Mustalaisnainenko sinuttelisi kreiviä?... Mitä ajattelettekaan, jalo +suojelijani! -- virkkoi Anna, luoden häneen uuden lumoavan katseen. + +-- Kaikki kumartavat suvulle ja säädylle, -- sanoi kreivi; -- mutta suku +ja sääty kumartavat kauneudelle ... kaikki kumartavat sen edessä maahan +saakka ... kaikki taivaassa ja maan päällä. + +-- Minun on vaikea tottua puhuttelemaan teitä niin tuttavallisesti, -- +virkkoi Anna. + +-- Mutta miksikä, kullankaunis Jolantani?... Emmekö me kuulu tästä +hetkestä saakka toisillemme?... Eihän meitä tämän jälkeen voi eroittaa +mikään muu kuin kuolema! + +Kaikki n. s. »valtiolliset mielistelijät» ovat samanlaisia, nimittäin +siinä, että samassa suhteessa kuin heidän tunteensa kohoavat, mikä +muuten tapahtuu hyvin nopeasti, muodostuvat myöskin sananparret +eloisemmiksi ja kukoistavammiksi. Mutta samalla kertaa, kun he +valehtelevat muille, valehtelevat he itselleenkin, sillä he luulevat +omistavansa mitä parhaan sydämen, joka kuitenkaan todellisuudessa ei ole +muu kuin hiiltynyt möhkäle, minkä mustista käryävistä raoista vilkkuu +valhe. + +-- Luitteko siis kirjeeni? -- kysyi Anna, hymyillen veitikkamaisesti. + +-- Te?... Jälleen te!... Tahdotko musertaa sydämeni, säälimätön nainen? + +-- No, _sinä_ sitten ... täytyyhän minun siis koettaa ... luit kai +sinulle lähettämäni rivit? + +-- Luinko?... En, rakas Jolanta!... Minä nielin ne, niinkuin +nälkiintynyt kerjäläinen ahmaisee pannukakun ... alussa tuskin saatoin +uskoa silmiäni. + +-- Sinä et odottanut, että minä niin pian antaisin voittaa itseni... +Ethän? + +-- Pian, sanot... Onko sinusta tämä pian, kun jo kaksi vuotta olen sinua +piirittänyt, sinä kovasydäminen sulotar? + +-- Sinusta kai tuntui, että minä väliin kirjoitan hyvin kummallisesti? +-- sanoi Anna, katsoen häntä tutkivasti. + +-- Prinsessat kadehtisivat sinun kirjeitäsi, sekä niiden sisältöä että +muotoa, -- vastasi kreivi; -- sinä olet jumalallinen kaikessa! + +-- Mutta suuri osa kirjettäni tuntui kai sinusta käsittämättömältä?... +Pelkäänpä niin. + +-- Mahdollisesti ... mutta mitä se merkitsee... Kirjeessähän sanoit +rakastavasi minua, ja kaikki muu on minulle vähäarvoista... Tiedänhän +entisestään, että sinä olet haaveilijatar... Mitä se tekee!... Kyllä +sentään, se tekee sinut kaksin verroin suloisemmaksi. + +-- Onko sinulla kirjeeni mukanasi? + +-- Kannan sitä sydämelläni, Jolanta!... Se on sen oikea paikka. + +-- Sinäkö kannat sitä sydämelläsi?... Mieskö kantaa naisen sanoja +sydämellään?... En usko sitä, ystäväni... Älä siis ihmettele, että +epäilen sanojasi. + +-- Siitä saan sinut pian vakuutetuksi, -- selitti kreivi, ottaen +povitaskustaan lompakkonsa, josta hän veti esiin Annan ruusukirjeen, +pidellen voitonriemuisena sitä hänen silmiensä edessä. + +Mustalaisnainen tarkasteli kirjettä, antaen sen sitten takaisin +kreiville: + +-- Epäluuloni oli perusteeton, -- virkkoi hän; -- olen siitä onnellinen, +ylpeä... En siis ole lahjoittanut rakkauttani ja luottamustani +arvottomalle miehelle. + +-- Epäluulosi oli tikarinpisto sydämeeni, -- runoili kreivi, +teatraalisesti kohottaen katseensa ylös; -- mutta sinä osaat lieventää +tuskan ja parantaa haavan paremmin kuin kukaan muu kuolevainen. + +Näiden tunteellisten sanojen jälkeen hän kätki kirjeen takaisin +lompakkoon, pistäen sen taskuunsa. Anna silmäsi seinäkelloa. + +-- Sinä katsot kelloa, -- huomautti kreivi pahoillaan; -- odotatko +ketään? + +-- En, en odota ketään. + +-- Voinko luottaa sinuun? + +-- Ketä minä odottaisin, kun sinä olet luonani? + +-- Enkeli! -- huudahti kreivi, kiertäen käsivartensa hänen vyötäisilleen +ja puristaen häntä itseään vasten, samalla etsien huulillaan hänen +suutaan. + +-- Karl Gustaf! -- sanoi Anna, hiljaa irroittaen itsensä kreivin +syleilystä ja väistäen hänen suudelmaansa. + +-- Karl Gustaf, sanot... Voi, kuinka suloiselta kuuluu, kun puhut +niin!... Mutta ... mutta miksi sinä väistät minua? Miksi käännät pois +taivaalliset kasvosi? + +-- Ole ritarillinen, ystäväni!... Älä unohda, että vieressäsi on +turvaton nainen. + +-- Ketä sinä pelkäät, rakkahin Jolanta?... Miestäkö, joka sinua +rakastaa? Orjaasiko, joka tahtoo suudella sinun jalkojasi? + +-- Minä en pelkää sinua ... pelkään itseäni ... heikkouttani... + +-- Keimailua! -- mutisi kreivi itsekseen, -- mutta, -- lisäsi hän +ääneensä, -- sinähän rakastat minua, ja kuitenkin olet kova kuin +timantti! + +Mustalaisnainen katsoi jälleen kelloa. + +-- Taasen sinä vilkaisit kelloon! -- huomautti kreivi hämmästyneenä; -- +sehän on merkillistä, Jolanta! + +-- Mitä merkillistä siinä on? + +-- Sinä et tahdo pitää minua kauemmin!... Sinä tahdot, että minä menisin +tieheni, -- sanoi kreivi, ollen tekevinään lähtöä. + +-- Ei, en mistään hinnasta tahtoisi päästää sinua täältä! -- huudahti +mustalaisnainen äänekkäästi ja posket hehkuvina. + +-- Oh! Sinä teet minut hulluksi ihastuksesta, sinä harvinainen olento! +-- kirkaisi kreivi. + +-- Malta, Karl Gustaf ... minun sieluni on järkkynyt pohjiaan myöten. + +-- Minä näen sen, minä ihmettelen sitä... Tämä hetki on juhlallinen -- +selitti Lejonborg, katsoen kattoon, kun hänkin tahtoi näyttää +juhlalliselta. + +-- Sinä käsität ... olen kiitollinen sinulle hienotunteisuudestasi. + +-- Jolanta! Suututko rakastajallesi, jos hän uskoo sinulle jotain? + +-- En suutu... Mitä sinulla on minulle uskottavaa? + +-- Olen uskaltanut jotain ... jotain, josta ehkä voit pahastua. + +-- Mitä olet uskaltanut? -- kysyi Anna, katsoen tutkivasti häneen; -- +sano, ystäväni... Eihän minulla ole oikeutta pahastua sinulle mistään! + +-- Ihana Jolanta!... Kuule siis ... minä ajoin tänne portillesi. + +-- Entä sitten? + +-- Palvelijani kysyi, mihin aikaan olisi saavuttava minua hakemaan. + +-- No? + +-- Minä vastasin, ettei tarvitse ollenkaan tulla noutamaan. + +-- Aiotko siis kävellä? + +-- Kävelläkö tällaisessa ilmassa, rakastettuni?... Taasen sinä olet +julma, Jolanta! + +-- Sinä ajattelit siis... + +-- Ei, en ajatellut ... mutta ... mutta minä toivoin... + +-- Saada jäädä tänne, -- sanoi Anna levollisesti. + +-- Ja sinä?... Sinä? -- tiedusteli kreivi kiihtyneesti. + +-- Suostun siihen, -- vastasi Anna, nousten leposohvalta sekä alkaen +kävellä lattialla edestakaisin, lakkaamatta seuraten seinäkellon +minuuttiviisaria. + +-- Ethän vain leiki kanssani? kysyi Lejonborg teeskennellen epäluuloa, +sillä nyt hän oli sisimmässään täydellisesti varma voitostaan. + +-- Kreivi Lejonborg! -- vastasi Anna, ja hänen totisuutensa tuntui +melkein peloittavalta; -- ei Anna Jolanta Bränner sinua karkoita täältä. + +-- Sinä olet ihastuttava, noin leijaillessasi lattialla! -- kiitteli +kreivi, samalla kun hän huolettomasti nyt nojautui pielukselle lepäävään +asentoon ja oikaisi jalkansa niin pitkälle kuin taisi; -- sinä olet +totta tosiaan sorearyhtinen!... Nuo jalokivet sopivat mainiosti +alabasterisormiisi... Sinä mainitsit kirjeessäsi varmassa paikassa +säilyttäväsi niitä kapineita, jotka minulla on ollut erinomainen ilo +lähettää sinulle... Olet oikeassa ... varmempaa säilytyspaikkaa niille +ei ole kuin sinun sormesi, nuo tulisuoniset lumikädet. + +-- Kurja, katala ihmissuku! -- jupisi Anna itsekseen; -- mustalaisnainen +ja kreivi ... yhtäläisiä kaikessa, paitsi itserakkaudessa ja +hävyttömyydessä, joissa viimemainittu voittaa... Ja mikä hänet oikeuttaa +tähän?... Hänen korkeampi asemansa yhteiskunnassa, hänen vetoomuksensa +korkeampaan sivistykseensä ja hienompiin tapoihinsa. Kurja, katala +ihmissuku! + +-- Sinä et voi enää kauemmin asua tässä yksinkertaisessa huoneustossa, +-- selitti kreivi; -- Anna Jolanta, elämäni jalokivi, oleilee +tällaisessa pohjakerrassa Ladugårdslandissa! + +-- Miten aika vierii hitaasti! -- jatkoi Anna itsekseen: -- mutta eihän +se kuljekaan hehkuvilla hiilillä niinkuin minä ... ei, se on jäätynyt +kiinni jäiseen tiehen. + +-- Sinun tulee saada tilavampi temppeli, mieluummin Kuningattarenkadun +varrella... Minä hankin sen sinulle, -- ehdotti onnellinen rakastaja; -- +mutta tulehan nyt tänne ja istuudu!... Mitä sinä ajattelet?... Niinhän +sinä olet mietiskelevän näköinen kuin kirjatoukka... Mitä sinä +ajattelet? + +-- Mitäkö ajattelen? -- kysyi Anna hajamielisenä. + +-- Niin. + +-- Oh, minä muistelen entisiä, -- vastasi mustalaisnainen. + +-- Entisiä!... Ajattele mieluummin tulevia ... sinullehan avautuvat +kokonaiset ruusujen peittämät, hymyilevät, aurinkoiset lakeudet... +Talvisin näytäntöjä, konsertteja ja naamiohuveja ... kesäisin +kävelyretkiä vihreillä lehtokujilla minun suurenmoisella Bastholmallani, +tai venematkoja merellä, kun kuun säteet leikkivät vaahtoisilla +aalloilla. + +Kuten olemme huomanneet, oli kreivi Lejonborg luonteeltaan haaveellinen +ja runollinen. Siitä hän olikin kuuluisa niiden naisten keskuudessa, +jotka kuuluivat päiväperhosten piiriin. + +-- Minä en käsitä, kuinka voit vaivata kaunista sieluasi ajattelemalla +menneitä aikoja, -- jatkoi kreivi; -- oletko ennen tanssinut ruusuilla, +jumalallinen Jolantani!... Kaikessa sinä olet ihailtava, mutta eräässä +suhteessa en ole koskaan voinut ymmärtää sinua... Kuinka saattoi olla +mahdollista, että nainen, jolla on sellaiset ominaisuudet kuin sinulla, +voi pysyä monet vuodet sellaisissa oloissa kuin sinä olet ollut?... +Oikein sydäntäni kouristaa, kun ajattelen, mitä sinun onkaan täytynyt +kärsiä eläessäsi yhdessä sen seikkailijan kanssa... Se oli kurjaa +elämää, rakas Jolantani! + +»Valtiollisten mielistelijäin» ominaisuuksiin kuuluu myös että yhtä +liehittelevinä ja matelevina kuin he esiintyvät koettaessaan voittaa +naisen suosion, yhtä röyhkeästi ja loukkaavasti käyttäytyvät he sen +jälkeen kun luulevat olevansa varmat valloituksestaan. + +-- Niin, kurjaa elämää se oli, -- jatkoi kreivi, -- mahdotontahan sen +oli loppua hyvin... Ja niin kävikin, kuten olin arvannut... Kiitä sen +vuoksi Jumalaa, kaunokaiseni, että se nyt on ohi... Moni kaunis silmä +tulee suuresti kadehtimaan sinun uutta saavutustasi. + +Oli onni, tai paremmin sanoen onnettomuus, ettei leposohvalla loikoileva +ylpeä voittaja tällä hetkellä nähnyt värivaihdosta Annan kasvoilla, +sillä kreivin puhellessa sattui tämä seisomaan häneen selin. Mutta olisi +kreivin kuitenkin pitänyt kuulla hänen hampaittensa hirvittävä, +onnettomuutta ennustava narske. + +Seinäkello alkoi surista, ja samassa se löi. + +-- Puoli kahdeksan ... vihdoinkin! Vihdoinkin! -- huusi Anna ja kääntyi. + +Hänen silmissään oli nyt tavallista voimakkaampi loisto. + +Niin säihkynevät naarastiikerin silmät, kun uhrin viimeinen hetki on +koittanut. + +-- Puoli kahdeksan, -- toisti kreivi; -- no, mitä nyt sitten?... Ahaa, +minä ymmärrän ... sinä ajattelet illallista... Se on hiukan liian +aikaista, rakastettuni... Mutta mitä aikaisemmin, sitä parempi... +Istuudu vierelleni, Jolanta!... Samppanja!... Olethan kokonaan unohtanut +sen mainion samppanjan, jonka sinulle lähetin ... minäkin olin sen +unohtaa ... mutta kaikenhan unohtaa ollessaan sinun luonasi... Tuo +samppanjaa, samppanjaa!... Sinun tulee suuteloillasi siunata minulle +rypäleen mehu... + + »Juo! Haihtuvi voima kuohuvain + helmien: juo! + Kiiruhda! Suloista, suurta sulle + ei sitä enää kuolema suo. + Hullut luo huomion vaahtoilulle, + vettä, vain vettä se huulille tuo.« + +Tuskin oli kreivi Lejonborg ehtinyt lausua tämän tunnetun säkeistön +viimeiset sanat, kun ulkoa kuului äänekästä hälinää. + +-- Mitä se on? -- huusi kreivi; -- keitä juoksee tuolla ulkona? + +Mustalaisnainen vaikeni ja suuntasi katseensa oveen. + +Se avattiin äkkiä, ja Stiina-muori syöksyi sisään. + +Eukon kurttuiset kasvot olivat keltaisenkalpeat, ja koko hänen ruumiinsa +tärisi. + +-- Mitä Jumalan nimessä on tapahtunut? -- kysyi emäntä, kasvoistaan +päättäen hämmästyneenä. + +-- Niin, mikä siellä on? -- kysyi kreivikin; -- onko tuli irti? Missä +palaa? + +-- Salin ovelle kolkutetaan, -- sammalsi muori, pelästyksestä +suunniltaan. + +-- Kuka kolkuttaa? -- kysyi Anna. + +-- Etkö osaa puhua, akka? -- huusi kreivi; -- mistä on kysymys? + +-- Poliiseja! Poliiseja! Taivaan Jumala, mitä nyt tapahtuukaan? -- +valitti muori. + +-- Poliiseja! -- toisti Anna. + +-- Poliiseja! -- huudahti kreivi säikähtyneenä, sillä hän muisti, missä +tekemisissä hän edellisenä päivänä oli ollut mainittujen viranomaisten +kanssa. + +-- Mitä poliiseilla on täällä tekemistä? -- kysyi Anna, joka myöskin +näytti levottomalta. + +-- He uhkaavat särkeä salin oven, ellei sitä aukaista hyvällä,-- selitti +Stiina-muori; -- mutta minä juoksin ensin kysymään neidiltä, mitä on +tehtävä... Kuulkaa, kuulkaa!... Nyt ne jo särkevät ovea! + +Ulkoa kuului rajua kolkutusta. + +-- Avaa heille, -- käski emäntä; -- ei liene kysymyksessä mitään niin +vaarallista kuin miltä kuulostaa. + +Stiina-muori kiiruhti täyttämään emäntänsä määräystä. + +-- Odota, nainen! -- huusi kreivi, tarttuen kiinni eukkoon; -- eihän +heillä liene aikomus tunkeutua tänne sisään!... Mitä poliisit tahtovat +täältä? + +-- Päästäkää minut, herra kreivi! -- ähkyi muori; -- ei sovi antaa +heidän odottaa ... eivät asiat ole nyt tolallaan. + +-- Mutta jos he tahtovat tulla tänne sisälle saakka? kysyi Anna entistä +hätääntyneempänä. + +-- Mahdotonta, -- vastasi kreivi; -- miksi he tulisivat tänne? + +-- Eivät he suinkaan epäile, että minulla on luonani varastettua +tavaraa, -- huomautti Anna; -- sen luulon minä kyllä heistä pian +häivytän. + +-- Mutta minne minä menen? -- puhisi kreivi; -- ei käy päinsä, että he +näkevät minut täällä ... en voi näyttäytyä kenellekään tällaisessa +paikassa... Kunpa pääsisin ulos akkunasta... + +-- Se on mahdotonta, -- virkkoi emäntä, kiiruhtaen akkunan luo +tirkistämään verhon raosta alas kadulle. + +-- On mahdotonta! On mahdotonta! Niinkö sinä sanoit? -- huusi Lejonborg +kauhuissaan. + +-- Talon ulkopuolella on vartijoita, -- lausui emäntä, joka nyt näytti +kovin säikähtyneeltä. + +-- Vartijoitako, sanot!... Mitä he tahtovat?... Kirottu tapaus!... Kuka +peijakas on tämän näytelmän aikaansaanut? + +-- Kuka sen tietää... Mutta niin nyt kaikessa tapauksessa on... Sinun on +mahdoton päästä ulos akkunan kautta. + +-- Kunpa sitten edes voisin piiloutua tänne jonnekin! -- ähisi kreivi; +-- piiloita minut niin, ettei kukaan minua huomaa!... Mikä helvetillinen +tapaus! + +-- Ovi menee säpäleiksi! -- huusi Stiina-muori ja kiiruhti ulos. + +Hänen sijaansa syöksyi sisään pikku Julia, joka pakeni äitinsä turviin. + +-- Minä tiedän neuvon! -- huusi Anna, ikäänkuin hän olisi saanut +äkillisen päähänpiston; -- minä kätken sinut varmaan paikkaan, rakas +ystäväni! + +-- Minne?... Minne? Minne?... Jumalan tähden, älä viivyttele... He +tulevat! + +Mustalaisnainen riensi erääseen kammion nurkkaan, ottaen sieltä esiin +kullatuilla messinkipuitteilla varustetun paksulasisen lyhdyn. Hän +sytytti sen sisässä olevan kynttilän, ojentaen sitten lyhdyn kreiville. + +-- Tämän huoneen alla on pieni kellari, -- virkkoi Anna; -- säilytämme +siellä ruokatavaramme ja viinimme... Ota lyhty, niin minä lasken sinut +sinne... Kukaan ei etsi sinua sieltä. + +-- Jumala siunatkoon sinua siitä ajatuksesta! -- huudahti kreivi ja +tarttui lyhtyyn. + +Anna meni toiselle puolen huonetta, avaten seinässä olevan pienen +tapettioven, jonka olemassaoloa kreivi ei ollut ennen huomannut, +vaikkakin oli useat kerrat käynyt tässä kammiossa. + +-- Tuolla näet portaat, -- sanoi Anna; -- laskeudu varovasti niitä alas, +niin olet turvassa... Mutta varo lyömästä rikki minun uutta, kaunista +lyhtyäni. + +-- Hiton epämiellyttävää!... Miten kylmäkin täällä on! -- mutisi kreivi +Lejonborg. + +-- Kiiruhda! -- kehoitti Anna; -- minä kuulen jo heidän askeleensa +etuhuoneessa. + +-- Eivät he suinkaan viivy kauan... Minun on täällä vaikea hengittää... +Saakeli!... + +-- Kiiruhda! Kiiruhda! + +Kiroillen ja ähkyen asetti kreivi jalkansa ensimmäiselle portaalle, +alkaen laskeutua alas. + +Mustalaisnainen sulki salaoven hänen jälkeensä ja istuutui sitten +levollisena sohvalle, tarttuen erääseen pitsityöhön, jota alkoi nyplätä. + +Mutta hieno neula ei liikkunutkaan, eivätkä Annan silmät katselleet +tuota hienoa kutomusta. + +Suonet hänen kauniilla otsallaan paisuivat korkeiksi ja tummiksi, ja +valkoiset helmirivit välkkyivät hänen puoliavonaisten huuliensa välistä +kyykäärmeen hampaiden tavoin. + + + + +XIX + +SYVEMMÄLLÄ LUOLASSA + + +Sitten kun kreivi Karl Gustaf Lejonborg oli onnellisesti astunut alas +nuo kapeat ja kosteat portaat, huomasi hän lyhty kädessä seisovansa +paljaalla, hieman vetisellä maalla, joka oli vähemmän sovelias hänen +hienoille, käännetyille nahkajalkineilleen. + +Kaunis lyhty oli sellainen, että se valaisi ainoastaan alaspäin, joten +kreivi ei ollenkaan nähnyt kattoa eikä seiniä. + +Hän pysähtyi viimeiselle askelmalle, aikoen olla enempää syventymättä +tähän uuteen ja pimeään maailmaan, jonne hänet oli sysätty niin +nopeasti, mutta ei lainkaan hauskasti. + +Kellari oli niin matala, että kreivin päälaki kosketti kattoa, vaikka +hän koetti seisoa niin koukussa polvin kuin mahdollista. + +Hän pakoitti itsensä tyytymään tilanteeseen ja istuutui portaalle. + +Hän kuuli useiden henkilöitten ääniä, mutta ei voinut eroittaa, mitä +puhuttiin. + +Pian kääntyi hänen huomionsa muuhun, paljon epämiellyttävämpään +seikkaan. + +Useat ihmiset ovat, niinkuin sanotaan, pimeänpelkoja, joko siksi, että +he uskovat kummituksiin tai pelkäävät levottoman omantunnon merkillisiä +kuvia. Kreivi Lejonborg ei uskonut kummituksiin, eikä hänen +omatuntonsakaan kärsinyt mistään erityisestä pahastateosta; mutta hän +pelkäsi rottia, ja kuten tiedetään, ilakoivat rotat juuri +pääasiallisesti pimeässä. + +Eipä ole senvuoksi ihmeteltävää, että kreivi säikähti, kun muuan +tuollainen pimeänlapsi luikahti hänen jalkojensa välitse, luultavasti +lyhdyn valosta säikähtyneenä. + +Samalla kertaa hän oli kuulevinaan useita vinkuvia ääniä kellarin muilta +puolilta, joiden laajuutta hän ei vielä tuntenut. + +Kreivi tiesi hyvin, että rotat ennen kaikkea pitivät ruokatavaroista, +mutta hän muisti myös lukeneensa, että ne joskus kävivät elävien +ihmistenkin kimppuun, erittäinkin n. s. valtiovankien, joita etupäässä +säilytettiin maanalaisissa vankiloissa. Kertomukset siitä olivat aina +häntä suuresti huvittaneet, sillä henkilöitä, jotka uskaltavat sekaantua +ruhtinaitten asioihin tai käyvät jalosukuisten hallitusmiesten +erioikeuksien kimppuun, ei hänen mielestään koskaan voitu tarpeeksi +kurittaa. + +Mutta nyt, kun hän itse oli joutunut melkein samanlaiseen asemaan, hän +alkoi vakavasti ajatella, kykenivätköhän nuo mainitut raatelijaeläimet +eroittamaan oikeauskoisen aatelismiehen ihmisten huonoimmista. Hänen +miettimisensä tulos ei mitenkään ollut tyydyttävä. + +-- Mikä aasi olinkin! -- ajatteli hän, -- kun annoin sulkea itseni +tällaiseen luolaan!... Mitä olisi tehnyt, vaikka olisinkin jäänyt +ylös!... Halventaako se korkeasukuisen aatelismiehen mainetta, vaikka +hänet tavataankin nuoren, kauniin naisen vieressä?... Ei ollenkaan ... +päinvastoin on se jotain sellaista, mitä hyvän käytöstavan säännöt eivät +tosin suorastaan säädä, mutta eivät ainakaan millään tavoin +tuomitsekaan... Jospa lähtisinkin jälleen ylös... Mutta pelkäänpä +näyttävän merkilliseltä, että minä ensin olen kömpinyt piiloon ... niin, +hullunkuriselta se näyttäisi ... naurettavalta ... ja minä en saata +tehdä itseäni naurunalaiseksi... Olisipa se soma historia seurapiirien +kuulla: kreivi Lejonborg on maannut lymyillen rojukuopassa tahi +kellarissa tahi miksikä tätä voi sanoa... Minun täytyy siis jäädä tänne +vähäksi aikaa... Hitto, kun minua viluttaa!... Olisipa ylläni edes +päällysvaippani ... minä kylmetytän itseni... Saakelin rotat!... +Siunatkoon, mikä tuolla on?... Mitä minä näen tuolla etäämpänä? + +Asia oli siten, että kreivi, joka oli kohottanut lyhtyä, oli sen valossa +huomannut jotain kiiltävää kellarin perällä. + +-- Jokin välkähti tuolla, -- jatkoi hän ajatuksissaan; mikähän mahtaa +kiiltää täällä pimeässä?... Oh, varmaankin käärme!... Hyvä Jumala! + +Kauhukseen kreivi muisti, että sisiliskoilla ja käärmeillä oli tapana +pitää asuntoaan tällaisissa loukoissa. + +Hänen pelkonsa oli tavaton hänen siinä istuessaan portaalla, kykenemättä +liikkumaan vähääkään. + +-- Mutta, -- tuumi hän hetkisen tuskallisen hiljaisuuden perästä, -- jos +se on käärme, miksi se pysyy noin liikkumattomana yhdellä paikalla? + +Kreivi kohotti jälleen lyhtyä ja tuijotti eteensä. + +-- Ei käärme kiillä tuolla tavalla ... sehän on kuin jonkunlainen +hopeinen kaula!... Jaa, kas nyt minä tiedän. Nehän ovat minun +sampanjapulloni, jotka mainio emäntäni on sinne asettanut riviin... Ja +minä tässä turhanpäiten säikähtelen... Kuinka ikävä onkaan, että minulla +on niin vilkas mielikuvitus! Eipä olisi hullumpaa tehdä lähempää +tuttavuutta noiden ukkojen kanssa... Niin kunniallisessa seurassa voi +viihtyä missä tahansa... Suloinen emäntäni suo minulle varmaan anteeksi, +jos minä häneltä kysymättä lyön kaulan poikki yhdeltä omia pullojani. + +Kreivi tunsi jälleen olevansa paremmalla mielellä -- sekin todistus +viinin jumalallisesta vaikutuksesta. + +Hän laskeutui alas epämukavalta portaalta ja alkoi, pitäen lyhtyä +koholla, varovaisesti astua, tahi oikeammin sanoen ryömiä kiiltäviä +esineitä kohti, sillä, kuten jo olemme maininneet, oli mahdotonta seisoa +suorana tuossa kurjassa kellarissa. + +Tämä vaivaloinen ja sanan laajimmassa merkityksessä -- kun ottaa +huomioon hänen korkeasti vapaasukuiset koipensa ja selkänsä -- +nöyryyttävä vaellus läheni kaikeksi onneksi pian loppuaan, mikä ei +kuitenkaan ollut niin lohdullinen kuin kreivi oli kuvitellut. + +Välkkyvät samppanjapullot muuttuivat hänen silmissään sapeliksi, joka +oli seinän vieressä maassa. + +-- Sapeli! -- mutisi kreivi nolona ja suuttuneena. -- Sapeli!... Miten +se on tänne joutunut?... Mitä sillä on täällä tekemistä?... Tämäpä +merkillistä! + +Kreivi valaisi seinää korkeammalle. + +Uusi hämmästys. + +Kreivi nimittäin huomasi pyssyn piipun, toisenkin, vieläpä kolmannenkin, +perineen, lukkoineen. + +-- Aseita! Oikeita kiväärejä! -- jatkoi kreivi; -- tämä menee yli minun +ymmärrykseni ... sapeleita ja pyssyjä näin lähellä Jolantan +makuuhuonetta!... Kuka kuolevainen voi tämän ymmärtää?... + +Siinä oli kreivi kieltämättä oikeassa. Sapeleita ja pyssyjä aivan +rakkauden temppelin vieressä, se oli totta tosiaan kerrassaan +ihmeteltävää ja käsittämätöntä! + +Kreivi Lejonborg tutki seiniä edelleen, ja kaikkialla hän näki jos +jonkinlaisia aseita. Kellari oli todellinen, hyvin varustettu asekammio. + +-- Olenko minä joutunut ryövärien luolaan? -- huudahti hän lopuksi ja +oli tästä ajatuksesta pelästyneenä vähällä lyyhistyä maahan. + +Samassa hän sattui koskettamaan erästä laatikkoa, joka oli hänen +vieressään kellarin nurkassa. Hänen sysäyksestään putosi sen kansi +maahan, ja kreivi valaisi lyhdyllään laatikkoa nähdäkseen, mitä se +sisälsi. + +Se näytti olevan täynnä pieniä paperirullia. Kreivi otti yhden sellaisen +käteensä ja alkoi lyhdyn valossa sitä tarkastella. + +Äkkiä päästi hän rullan kädestään ja hoippui seinää kohti, jonka nojaan +hän jäi seisomaan kuin kivettyneenä. + +Hän oli nimittäin pitänyt kädessään kovaksi ladattua patruunaa. Koko +laatikko oli täynnä luodilla panostettuja patruunia! Todellakin, kaikki +tämä oli sopusoinnussa seinällä riippuvien sotilaskiväärien kanssa! + +-- Voi minua! Minä olen joutunut murhaajien käsiin! -- vaikeroi onneton. + +Paljon, mikä tähän saakka oli ollut käsittämätöntä, selveni nyt hänelle. +Ne paholaiset, jotka hän astuessaan sisään etuhuoneeseen oli nähnyt +pienen tytön ja kissan hahmoissa leikkivän lattiamatolla, palasivat nyt +elävästi hänen silmiinsä. Emännän useissa tilaisuuksissa osoittama +merkillinen käytös häntä kohtaan kehittyi nyt hänen mielikuvituksessaan +mitä kauheimmaksi juoneksi, johon tuli vielä lisäksi hänen alinomaiset +vilkumisensa seinäkelloon tänä iltana, mikä seikka todisti osaksi +onnettomuutta ennustavaa levottomuutta mustalaisnaisen sielussa sekä +osaksi sitä, että hän odotteli jotakuta tai joitakuita, varmaankin +rikostovereitaan. Poliisin tunkeutuminen hänen asuntoonsa, +palvelijattaren säikähdys sen johdosta, kaikki se antoi tukea sille +luulolle, ettei viettelevän ihana Jolanta ollut muuta kuin ryöväri +naishahmossa, joka oli kokonaisen rosvojoukon johtaja. Tämä joukkio oli +varmaan monilukuinen ja harjoitti toimintaansa kaikissa Tukholman +osissa. + +Kreivi-raukka varmistui yhä enemmän siinä uskossa, että hänet oli +houkuteltu ansaan ryövättäväksi ja murhattavaksi. Oman pelontunteensa +vuoksi poliiseja kohtaan, mikä oli aiheuttanut hänen sulkemisensa tähän +maakuoppaan, oli hän itse tehnyt pelastumisensa mahdottomaksi. + +Löytäisivätköhän poliisit hänen salaisen piilopaikkansa? -- Mahdotonta, +sillä jos kuolevaisen silmä yleensä saattoi keksiä tähän luolaan +johtavan salaoven, niin miksi ei sitten hän, joka oli viettänyt niin +monta hetkeä tuossa kirotussa kammiossa, ollut sitä aikaisemmin +huomannut? Saattaisivatko henkilöt, jotka ensi kertaa olivat +mustalaisnaisen huoneessa, olla tarkkanäköisempiä kuin hän, +mustalaisnaisen alituinen vieras, joka sitäpaitsi onnettoman +mustasukkaisuutensa aiheutuksesta aina oli vakoillut hänen ympäristöään? + +Ei, ei! Tuntemattomaksi jäisi salainen ovi kaikille muille paitsi +naisrosvolle ja hänen liittolaisilleen. + +Ja siinä tapauksessa, että sisään tunkeutuneet poliisit olisivat +vanginneet mustalaisnaisen ja koko hänen joukkonsa, mikä olisi +seurauksena? + +Tietysti se, että huoneusto lukittaisiin ja hän, kreivi, jäisi suletuksi +kellariin kärsimään nälkäkuoleman kauheat tuskat, joutuakseen vihdoin +kaikkien tämän maanalaisen kuopan pienten ja suurten raatelijaeläinten +himotuksi saaliiksi. + +Niin, niin! Hän kuolisi nälkään, ja kellarin lukemattomat rotat söisivät +hänet puolielävältä, sillä millä hän täällä saattaisi itseään ravita? + +Luodeilla ja ruudillako? + +Totta on, että luodeilla hallitsijat ja heidän ylimyksensä hankkivat +itselleen elinehdot, mutta syödä niitä suorastaan -- mahdotonta! -- + +Kukaan kuolevainen ei kykene kuvaamaan kreivi-paran tuskaa ja epätoivoa. +Ja muisto kaikista rosvoromaaneista, jotka hän oli joskus lukenut, oli +omiaan lisäämään hänen hirveätä mielentilaansa. + +Mutta rakkaus elämään on tuskaa ja epätoivoa voimakkaampi. + +Vangitun hämmentyneissä aivoissa heräsi äkkiä vahva päättäväisyys. + +-- Minäpä kiiruhdan takaisin niin kauan kuin vielä on aikaa, -- huudahti +hän; -- minä riennän nyt heti ylös portaita ja kolkutuksillani oveen +sekä huudoillani herätän koko talon huomion ... varmasti minut kuullaan +... minun avukseni riennetään ja kauheaan vankilaani johtava ovi +murretaan. Pahimmassa tapauksessa minä joudun rosvojen käsiin, mutta +rukouksilla, uhkauksilla ja rahoilla sekä vaitiolon lupauksella minä +kyllä pelastan henkeni ... ja onhan edes parempi kuolla +silmänräpäyksessä murhaajan tikariniskusta kuin kitua täällä +nälkäkuoleman uhrina. + +Hän astui askeleen eteenpäin, mutta pysähtyi, sillä uusi ajatus valtasi +hänen mielensä, ajatus, jonka johdosta esi-isät Bastholman uhkeassa +perhehaudassa saattoivat ylpeillä. Rakkaus elämään tekee pelkuristakin +sankarin. + +-- Olen ruotsalainen aatelismies, olen kreivi, virkkoi hän ylpeänä; -- +jo neljän vuoden vanhana minut merkittiin aliluutnantiksi Skoonen +rakuunoihin, ja siinä rykmentissä minä palvelin kahdenteenkymmenenteen +ikävuoteeni saakka ... olen kasvanut aseitten keskellä, minä osaan niitä +käytellä, olen ollut varamiehenä kahdessa kaksintaistelussa... Tämä +kellari on täynnä aseita ... minun tulee kiireesti varustautua... Minä +taistelen, satavuotisten perinnäistapojen arvoisesti ... kaksikymmentä +minä kaadan ennenkuin minut voitetaan ... haa! Rosvoja ei liene kymmentä +enempää ... vaikeuksitta minä ehdin tappaa ne kaikki, ennenkuin itse +saan pienintäkään naarmua ... haa! He tulevat alas asestamattomina, +sillä täällähän ovat heidän aseensa .... minä tapan heidät kuin +kärpäset, ennenkuin he aavistavatkaan mitään... Tulkaa, tulkaa! Kreivi +Lejonborgin käsivarret ovat kuin kokonainen armeija, ja hänen rinnassaan +asuu urhoollinen isäin henki. + +Näin puhellessaan hän otti seinältä kaksi pistoolia. + +Hän puhalsi niiden piippuihin ja tarkasti sankkireiät, jonka jälkeen +hän, varmistuttuaan siitä, että ne olivat ladatut, kätki ne +hännystakkinsa taskuihin. Mutta ei siinä kyllin. + +Hän otti vielä seinältä toisen pyssyn toisensa jälkeen ja asetti ne +lähelle itseään, että ne kaikki hädän tullen olisivat käsillä. Onneksi +olivat nämäkin pyssyt panostetut. + +Erinomaisen neuvokkaana asetti hän kannen jälleen laatikon päälle, ettei +kiväärien laukauksista iskevä tuli sytyttäisi ampumavaroja ja +räjähyttäisi ilmaan koko kellaria ja sen sankarillista puolustajaa. + +Takanaan seinällä hän huomasi naulan, johon hän heti ripusti lyhdyn +siten, että sen valo lankesi suoraan portaille. + +Sitten tarttui hän kivääriin ja asettui alimmalle portaalle, valmiina +avaamaan tulen, jos ketään ylhäältä ilmestyisi näkyviin. + +Näin varustettuna hän jäi hehkuvin poskin odottamaan ratkaisevaa +silmänräpäystä. + +Tätä silmänräpäystä ei tarvinnutkaan kauan odottaa. + +Ylhäältä kuului melua, ja portaille suuntautui valonsäde. + +Samassa kuului ääni, joka ei ollut kreivi Lejonborgille suinkaan outo. + +Ääni oli Anna Jolantan. + +-- No, menkää sitten ... menkää ... minä pesen käteni! + +Ylimmällä portaalla näkyi nyt karkeatekoisen saappaan päälle vedetty +housunlahje. + +Kreivin kivääri laukasi tieten tai tietämättä. + +-- Jeesus! Luoti sattui minuun! huudahti muuan miesääni, jonka jälkeen +kuului raskas putoaminen portaalle. + +Kreivi Lejonborg, joka ei ollut luonteeltaan ollenkaan verenhimoinen, +oli siis vuodattanut verta. Hänen lempeä luontonsa voitti pian ja hän +alkoi koko ruumiiltaan vavista. + +-- Antautukaa, tai kuolette kuin koira! -- kaikui kellariholvissa +kauhistava bassoääni. + +Kivääri putosi kreivin kädestä. Kellarin valaisivat monet tulet. Mutta +kuitenkin pimeni kreivi Lejonborgin silmissä, ja hän vaipui maahan +tajutonna. + + + + +XX + +VIIMEINEN HÄMMENNYS + + +Kreivi Lejonborg tuli pian jälleen tajuihinsa ja avasi silmänsä; hän +huomasi makaavansa leposohvalla Annan kammiossa sekä havaitsi +mustalaisnaisen osoittavan häntä kohtaan aivan erikoista huolenpitoa ja +osanottoa. Tämä hieroi hänen ohimojaan hajuvedellä ja piteli hänen +nenänsä alla pulloa, joka oli täynnä hyvin väkevää nestettä. + +Mutta kaikista eniten elvyttivät hänen kuoleutuneita elinvoimiaan ne +mitä lämpimintä hellyyttä todistavat katseet, joita tulvehti Annan +silmistä, ja sanat, jotka virtasivat hänen huuliltaan. Paremmin ei äiti +voi hoitaa lastaan, kuin hän sillä hetkellä hoiteli kreivi-raukkaa. + +Mustalaisnaisen kallis silkkihame oli rypistynyt ja hänen pitkät, +kultakampojen kytkeistä irtautuneet hiuksensa kiertyivät mitä +suurimmassa epäjärjestyksessä hänen kasvojensa ja hartioittensa ympäri. + +-- Rakas Karl Gustaf, -- puheli hän, nojautuen hänen puoleensa; -- +virkoa ... herää, voi herää!... Taivas! + +-- Jolanta! Jolanta! -- sammalsi kreivi huumauksissaan. + +-- Hän elää! Hän elää! -- riemuitsi Anna; -- ja kuitenkin olisi hänelle +onnettomalle ollut tuhat kertaa parempi, jos hänen silmänsä olisivat +sulkeutuneet ainaiseksi... Voi, hyvä Jumala! + +-- Mitä? -- jupisi kreivi; -- missä minä olen?... Olenko nähnyt unta? + +-- Antaisin elämäni, jos se olisi vain unta, -- vastasi mustalaisnainen, +painuen hänen puoleensa ja puristaen häntä lujasti rintaansa vasten, +samalla nyyhkyttäen rajusti. + +-- Kas niin, neiti, -- virkkoi muuan vieras miesääni aivan leposohvan +vieressä; -- rauhoittukaa nyt vähän ... kreivi on jo siksi tajuissaan, +että hänen täytyy voida vastata niihin kysymyksiin, jotka hänelle teen. + +-- Armoa! Antakaa hänelle armoa! -- rukoili mustalaisnainen, painaen +päänsä niin kovasti kreivin rintaa vasten, että viimemainittu oli +vähällä tukehtua tästä hellyydenosoituksesta. + +-- Mitä ... mitä ... mitä tämä on? -- huudahti kreivi; -- minä ... minä +... minä menehdyn ... minä... + +-- Armoa! Armoa! -- jatkoi Anna huudahtelujaan; -- jos hän onkin +rikkonut, niin hän on tehnyt sen ajattelemattomuudesta ... hänkö olisi +sielustaan syyllinen, hän, joka on niin hyvä ... ei, ei, se on +mahdotonta! + +Vieras, keski-ikäinen herra, jolla oli jalot, mutta ankarat +kasvonpiirteet, irroitti Annan käsivarret kreivin kaulasta ja veti hänet +pois leposohvan luota, huolimatta hänen rukouksistaan ja +ponnistuksistaan jäädä paikalleen. + +-- Teidän tulee rauhoittua, naisparka, -- sanoi vieras herra; -- mitä +hyödyttävät teidän valituksenne?... Valmistautukaa sensijaan antamaan +niitä tietoja, joita teiltä vaadin, jos haluatte säästyä siltä ankaralta +vastuunalaisuudelta, joka kieltämättä uhkaa omaa itseännekin... Herra +kreivi, olkaa hyvä ja nouskaa!.. Rohkenen olettaa, että te minut +tunnette. + +Kreivi Lejonborg tuijotti kauan ja tarkkaan vierasta herraa, jonka +kasvot hän arveli nähneensä ennenkin ja jonka ääni oli sama, mikä oli +kaikunut hänen korviinsa alhaalla kellarissa, ennenkuin hän oli +menettänyt tajuntansa. + +-- Nouskaa, herra kreivi! -- toisti vieras; -- mitä siinä tuijotatte?... +Ettekö tunne minua enää? Täytyykö minun ehkä kantaa teidät pois +sohvalta? + +-- Poliisimestari! Poliisimestari! -- huusi kreivi viimein, nousten +kiivaasti leposohvalta ja katsellen levottomana ympärilleen. + +-- No, saittehan jo suunne auki! -- lausui poliisimestari, siirtyen pois +sohvan luota ja istuutuen erään pienehkön pöydän viereen, jolla oli +papereita ja kirjoitusneuvot. + +Tällä aikaa kreivi katseli ympäri rakastajattarensa kammiota, jolloin +hän havaitsi: 1) kaksi kaartilaista, jotka paljastetuin sapelein +seisoivat vartijoina avoimen salaoven luona; 2) kaksi kaartilaista, +samoin paljastetuin miekoin seisomassa etuhuoneeseen johtavan oven +kummallakin puolen; 3) näiden lähellä tumman kookkaan olennon, jonka +kreivi tunsi omaksi metsästäjäkseen, Bruno Starkiksi, sekä Anna Jolanta +Brännerin, joka nojautui toilettipöytää vasten, valkoisella nenäliinalla +peittäen itkettyneet, ihmeen ihanat silmänsä, ollen kalpean surun elävä +kuva, ja hänen vierellään Stiina-muorin, joka lohdutteli ja rauhoitteli +emäntäänsä. + +Tämä näky, lukuunottamatta vielä ankaraa, peljättyä poliisimestaria, +jonka lähellä sitäpaitsi seisoi kaksi jäntterää poliisipalvelijaa, oli +todellakin sellainen, että se olisi säikäyttänyt rohkeampaakin miestä +kuin kreivi Lejonborgia. + +Kreivi tosin muisti varsin selvään, että hän äsken oli ollut suljettuna +kellariin, nälkäkuolema silmiensä edessä, ja että hänet jollain +ihmeellisellä tavalla oli sieltä pelastettu; mutta ympärillään olevat +uhkaavat varustukset aiheuttivat hänet aavistamaan, että hän ehkä olikin +hypännyt tuhasta tuleen. + +Mitä mahtoi kaikki tämä merkitä? -- Poliisimestari pöydän ääressä ja +sotamiehet ovien luona! -- Ja mitä merkitsivät lopuksi Jolantan +hyväilyt, rukoukset ja kyyneleet? + +Hänestä tuntui kuin hän olisi ollut sokkelossa, josta hän turhaan koetti +päästä ulos, ja hän tähyili sen vuoksi kaikkea huoneessa, ihmisiä ja +esineitä, ikäänkuin hän olisi kaikesta ja kaikista voinut löytää sen +Ariadnen langan, jota hän niin tärkeästi olisi tarvinnut. + +Sanaakaan virkkamatta hän istui leposohvalla kauan, vääntäen itseään +toiselta sivulta toiselle, niinkuin tekee henkilö, jolla on paljon +sydämellään, mutta jonka on vaikea saada sanaakaan huuliltaan. + +-- Kreivi Lejonborg, -- aloitti viimein poliisimestari, saatuaan +kirjoitustarpeensa järjestykseen; -- valmistukaa lyhyesti, selvästi ja +kiertelemättä vastaamaan niihin kysymyksiin, jotka minun on velvollisuus +teille tehdä. + +-- Kysymyksiä minulle!... Mitä sillä tarkoitatte, herra poliisimestari? +-- tiedusteli kreivi kiivaasti ja puoliksi nousten leposohvalta. + +-- Istukaa hiljaa, herra kreivi!... Selvähän on, että teidät tavattiin +tuolla alhaalla kellarissa aseiden ja kovien patruunavarastojen keskellä +ja sitäpaitsi ase kädessä... + +-- Selvä!... Mikä on selvä! -- huusi kreivi, silmät yhä suurempina. + +-- Sitä minun ei tarvitse selittää teille, -- jatkoi poliisimestari; -- +se on, kuten sanoin, selvä. + +-- Ei piru soikoon olekaan, arvon herra! -- ärähti kreivi jokseenkin +kovaäänisesti. + +-- Kreivi Lejonborg! -- lausui virkamies vielä kovemmin; -- tarvitseeko +minun muistuttaa teille, kuka on edessänne?... Onko tarpeellista +kehoittaa teitä käyttämään sopivampaa kieltä? + +-- Mutta mitä minua liikuttavat teidän kysymyksenne?... Mitä yhteyttä +minulla on kellarin ja kaiken sen kanssa, mitä siellä on?... Syytetäänkö +minua sitten jostakin ... pyydän saada sen tietää... Katson arvolleni +sopimattomaksi vastata ainoaankaan kysymykseen sellaisen seuran +läsnäollessa kuin nyt tässä huoneessa ... ja minä pyydän saada poistua +mahdollisimman pian ... tämä on todellakin kummallista, herra +poliisimestari!... Hyvin kummallista, täytyy minun sanoa! + +Kreivi Lejonborg, jonka aatelisveri tällä hetkellä kuohahti, nousi ja +näytti aikovan ilman muuta poistua. + +-- Älkää astuko askeltakaan! -- huusi poliisimestari, -- tai minun +täytyy käyttää tarpeen vaatimia keinoja... Olkaa siis hiljaa siksi kuin +minä annan teille luvan puhua!... Oletteko ymmärtänyt minut, herra +kreivi? + +-- Rakas Karl Gustaf! -- virkkoi nyt Anna, katsoen kreiviin kyyneleisin +silmin ja ristissä käsin; -- miksi tehdä pahaa pahemmaksi?... Eikö ole +parasta tunnustaa kaikki? + +-- Mitä? -- sähähti kreivi, -- tunnustaa!... Mitä minun pitäisi +tunnustaa?... Mutta, -- mutisi hän itsekseen, -- onko hän hullu, kun hän +sinuttelee minua toisten kuullen? + +-- Ehkä kiellätte kellarin olevan täynnä aseita? kysyi poliisimestari; +onko mahdollista, että todellakin niin teette? + +-- Onpa kyllä kellarissa aseita, -- vastasi kreivi; -- mutta mitä se +minuun kuuluu? + +-- Myönnätte kai myöskin, että siellä on laatikollinen kovia patruunia. + +-- Tietysti minä sen myönnän ... olenhan nähnyt sen omin silmin ... +mutta... + +-- Teillä oli taskuissanne kaksi pistoolia? + +-- Oli, pistin todellakin ne taskuihini ... olen mies, jonka kanssa ei +ole leikkimistä, -- lisäsi kreivi urhoollisen näköisenä. + +-- Niissä pistooleissa on teidän kreivillinen vaakunanne. + +-- Minun vaakunani! + +-- Niin, ne siis nähtävästi kuuluvat teille, herra kreivi. + +-- Kuuluvat minulle, sanotte -- huudahti viimemainittu. + +-- Niin juuri, teille... Kenen muun ne olisivat? + +-- Mutta minä en käsitä ... tällaisestahan tulee aivan hulluksi! + +-- Ettehän kiellä seisoneenne pyssy kädessä, kun me saavuimme sinne +alas? + +-- En, minulla kyllä oli pyssy kädessäni ... mutta... + +-- Ja ette suinkaan kiellä sitäkään, että laukaisitte pyssyn vartijaa +kohti, joka tuli teitä vangitsemaan? -- jatkoi poliisimestari, +vastenmielisyyden sävy äänessään. + +-- Vangitsemaan minua!... Miksikä?... Miksi hän tahtoi vangita minut? + +-- Että pyssy oli ladattu kovalla patruunalla, ilmenee siitä, että +sotilas, jota tähtäsitte, sai luodin jalkaansa. + +-- Jumalan kiitos! -- huudahti kreivi. + +-- Jumalan kiitos!... Sanotteko niin? -- kysyi poliisimestari +hämmästyneenä. + +-- Jumalan kiitos, että luoti sattui vain jalkaan jatkoi kreivi +sellaisella innolla, että se oli kunniaksi hänen hyvälle sydämelleen. + +-- Vain jalkaan! -- huomautti poliisimestari; -- herra kreivi, teidän +mielestänne lienee samantekevää, onko ihmisellä kaksi jalkaa vai +ainoastaan yksi. + +-- Hän on hirveä ... en enää tunne häntä samaksi ihmiseksi! -- virkkoi +Anna, pyyhkäisten kiharat otsaltaan, jolloin se sieluntuska, mikä siinä +kuvastui, näkyi entistä selvemmin. + +-- Miksi ammuitte sotilasta? -- kysyi tutkija. + +-- Miksikö häntä ammuin?... Kysyykö herra, miksi häntä ammuin? + +-- Kysyn, -- miksi sen teitte? + +-- Siksi, että minä luulin olevani ryövärien luolassa, -- vastasi +kreivi. + +-- Ryövärien luolassa? + +-- Ryövärien luolassa! -- toisti Annakin katsoen kattoon. + +-- Ja että luulin aiottavan minut murhata, -- lisäsi Lejonborg; -- eikö +siis asian laita ollutkaan niin? + +-- Murhata teidät? + +-- Murhata sinut! -- toisti Anna; -- Karl Gustaf, kuka tahtoi sinut +murhata? + +-- Ettei hän häpeä sinutella minua näin monen kuullen, -- mutisi kreivi +itsekseen. + +-- Kuka tahtoi teidät murhata? -- kysyi poliisimestari; -- ketä te +pelkäsitte? + +-- Ketäkö?... On vaikea sanoa niin varmasti, ketä -- vastasi kreivi; -- +mutta kun huomasin siellä alhaalla olevan aseita, niin... + +-- Ettekö muka tiennyt ennakolta, että kellarissa oli aseita? -- +tiedusteli kuulustelija. + +-- En, kautta kunniani, en tiennyt ... kuinka sen olisin tiennyt? + +-- Etkö sitä tiennyt? -- virkkoi rakastajatar lempeästi moittivalla +äänellä; -- Karl Gustaf, sanotko, ettet sitä tiennyt? + +-- Taasen sinä ja sinä!... Se nyt on hemmetinmoista sinuttelemista ... +hiton sopimatonta! -- jupisi kreivi jälleen itsekseen, tehden samalla +Annalle monenlaisia merkkejä, saadakseen hänet edes vähäksi aikaa +jättämään kaiken niin sanoissa kuin käytöksessä ilmenevän +tuttavallisuuden. + +-- Teidän merkinantonne ovat tarpeettomia, herra kreivi, -- selitti +poliisimestari, jolla oli niistä oma ajatuksensa; -- tämä nainen on jo +tunnustanut kaikki. + +-- No, se on hyvä, -- lausui kreivi; -- mutta siinä tapauksessa en +ymmärrä, miksi herra poliisimestari vielä vaivaa minua monilla +tarpeettomilla kysymyksillä... Ja koska ei aikani myönnä enää kuunnella +niitä lisää, niin saan kai luvan toivottaa hyvää yötä. + +Kreivi nousi jälleen lähteäkseen; mutta kun kaksi poliisipalvelijaa +poliisimestarin viittauksesta lähestyi, ilmeisesti aikoen väkivallalla +pidättää hänet paikallaan, hän istui jälleen, nolona ja hämmästyneenä, +yhä vieläkään käsittämättä mitään. + +-- Te kai myönnätte, että tiesitte tässä talossa ja tämän huoneen +lattian alla olevan säilössä aseita? -- jatkoi virkamies kyselemistään. + +-- Sanoin jo äsken, etten sitä tiennyt, -- kuului kreivin vastaus; -- +kukaan muu ei saata paremmin antaa selvitystä siihen asiaan kuin täällä +asuva neiti... Siksi kysyn neidiltä, tiesinkö minä, että alhaalla +kellarissa oli aseita?... Minähän en tiennyt koko kellarin +olemassaolosta ... sen vakuutan kunniasanallani... Pyydän siis, että +armollinen neiti hyväntahtoisesti suvaitsisi sanoa sen herra +poliisimestarille. + +Anna Jolanta lähestyi leposohvaa ja katseli Lejonborgia puoleksi +surullisesti, puoleksi vihaisesti. + +-- Kiellätkö sinä siis itse antaneesi viedä aseet kellariin? kysyi hän. + +-- Mitä pirua hän puhuu? -- mutisi kreivi; -- ja eikö tuo sinutteleminen +nyt koskaan lopu? -- lisäsi hän itsekseen hiljemmin. + +-- Sinä siis vielä päälliseksi väität, ettet tiennyt koko kellarin +olemassaolosta! -- jatkoi Anna. -- Onko se todellakin mahdollista? + +-- Onko tuo ihminen järjiltä? -- huudahti viimein hämmästynyt kreivi. + +-- Sinä olet tehnyt minut rikostoveriksesi ja sen kautta syössyt minut +onnettomuuteen, -- puhui mustalaisnainen edelleen. -- Sen olisin +kuitenkin voinut antaa sinulle anteeksi ... mutta nyt sinä tahdot tehdä +minut valehtelijaksikin ... pelastaaksesi itsesi ja kasataksesi koko +syyn minun, turvattoman naisen niskoille... Hyi, Lejonborg! Se on +arvotonta, raukkamaista, inhoittavaa!... Tästä hetkestä saakka tulee +minun halveksia teitä, herra kreivi, ja minä kiroan sen päivän, jolloin +sydämeni lähestyi teitä... Niin, Karl Gustaf, se on... + +Vuolaat kyyneleet tukehuttivat sanat hänen huulillaan. + +Kreivi tuijotti mustalaisnaiseen mykkänä hämmästyksestä ja +säikähdyksestä. + +-- Miksi kiirehditte piiloutumaan? -- jatkoi tutkija keskeytynyttä +kuulusteluaan. + +-- Kiirehdin piiloutumaan? -- sammalsi kreivi. + +-- Niin, kun huomasitte, että poliisi oli jäljillänne, juoksitte te +kellariin ja kätkeydyitte sinne ... miksi sen teitte? + +-- En tahtonut kenenkään saavan tietää minun olevan täällä. + +-- Ettepä tietenkään, ette, sitä en epäile... Mutta herra kreivi... + +-- Mutta, herra poliisimestari? -- huudahti Lejonborg, kadottaen +kokonaan kärsivällisyytensä, jota seikkaa suinkaan ei kukaan ihmettele. + +-- No, minkätähden kätkeydyitte? Mitä te pelkäsitte? -- kysyi jälleen +poliisimestari. + +-- Siunatkoon, onhan ymmärrettävää, etten voinut ... käsitättehän, hyvä +herra, etten minä... + +-- Kyllä, kyllä minä käsitän, -- virkkoi poliisimestari; -- kreivi, te +olette ihailtavan teeskentelemätön! + +-- Mutta minä vakuutan vielä kerran, -- lisäsi Lejonborg, -- etten +tiennyt kellarista enkä siitä, mitä siellä oli, ennenkuin jouduin sinne. + +-- Olemmeko sen siis muka tienneet ainoastaan minä ja teidän +palvelijanne? -- kysyi mustalaisnainen. + +-- Palvelijani!... Kuka palvelijani? -- huusi kreivi; -- mitä te +puhutte? + +-- Siis vain minä ja teidän palvelijanne tiesimme, että kellarissa oli +aseita, -- jatkoi Anna. + +-- Minun palvelijaniko?... Neiti, oletteko te hullu?... Teitä on ihan +mahdoton käsittää! + +-- Ja loppujen lopuksi olen kai minä yksinäni teidän palvelijanne kanssa +kantanut nuo aseet kellariin, teidän siitä lainkaan tietämättä? -- sanoi +mustalaisnainen vavisten suuttumuksesta. + +-- Herra poliisimestari, -- huudahti Lejonborg, -- tehkää loppu +tällaisesta... Minua ympäröivät joko hullujenhuoneen asukkaat tai +roistot... Mitä pirua te oikeastaan haastatte, nainen? + +-- Voi häntä onnetonta, onnetonta! -- vaikeroi Anna; -- hyvä Jumala, +millaiselle minä olenkaan lahjoittanut rakkauteni!... Tämä menee jo +liian pitkälle ... sydämeni särkyy .... oh! + +Samassa nainen purskahti uusiin puistattaviin nyyhkytyksiin. + +-- Tyyntykää, naisparka! -- lohdutteli virkamies; -- pysykää +maltillisena! + +-- Tämä on pilanäytelmää! -- huusi Lejonborg; -- mikä on kaiken tämän +tarkoituksena? + +-- Ei, tämä on murhenäytelmä, herra kreivi, -- korjasi poliisimestari, +-- ja siksi se jää, huolimatta kaikista yrityksistänne antaa sille +hullunkurista leimaa... Te ette näyttele huonosti viattoman osaa ... +vahinko vain, että teillä on niin epäkiitolliset katsojat ... mutta +kaikkein parhaiten te kuitenkin onnistutte kuvaamaan kataluutta ja +roistomaisuutta ... te käytätte rikoksentekijäin tavallisia keinoja syyn +sälyttämiseksi toisten niskoille ... todellakin perin ritarillista +menettelyä henkilöiltä, jolla on teidän säätynne ja sivistyksenne, herra +kreivi!... Teidän tulisi punastua tämän naisen edessä, hyvä herra, jos +teissä yleensä on yhtään häpyä! + +-- Herra, -- keskeytti hänet Lejonborg, nousten jälleen, -- kuinka te +uskallatte... + +-- Niin, hävetä teidän pitäisi, -- jatkoi virkamies kiivastuneena; -- +mieluummin kuin olisi pettänyt teidät ja siten vapautunut kaikesta +vastuunalaisuudesta hän tahtoi antaa laahata itsensä vankilaan ... niin, +vieläpä hän olisi ollut valmis kernaammin laskemaan päänsä +mestauspölkylle kuin ilmaisemaan teidät... Hän ei siis pettänyt teitä, +eikä hänen tarvinnutkaan sitä tehdä, sillä, nähkääs, mikään kettu ei ole +niin varma omassa luolassaan, ettei sitä toinen kettu sieltä keksisi.... +Senvuoksi te olette lurjus, jota ei kukaan saata sääliä ja jonka suhteen +on menettely sen mukainen... Herra, tunnustakaa totuus!... Mitä aioitte +tehdä niillä murha-aseilla, jotka olitte antanut kantaa kellariin, missä +teidät löysimme pyssy kädessä, jolla ammuitte sotilastamme, häntä +haavoittaen?... Vastatkaa, älkääkä leikkikö kanssani!... Pitäisihän +teidän tietää ettei minun kanssani ole leikkimistä... Oletteko jo +unohtanut eilispäivän tapahtuman?... Se oli vierre tänä päivänä +tarjoamaamme olueen... Vielä kerran, mitä tarkoitusta varten olette +haalinut kokoon ampuma-aseita ja kovia patruunia? + +Masentuneena Lejonborg vaipui takaisin leposohvalle. Nyt hänelle oli +selvinnyt, että sama myrskytuuli, joka edellisenä päivänä oli suurella +vaivalla taltutettu, oli uudestaan riehahtanut ja ravisteli nyt kahta +vertaa raivokkaammin mustia siipiään hänen edessään. + +Näytti siltä kuin ensimmäinen ja toinen hämmennys olisivat olleet vain +pikku-asioita tämän viimeisen rinnalla. + +Kreivi tosin oli aina ollut liian ylhäinen voidakseen yksinkertaisesti +alhaissäätyisten tapaan uskoa Jumalaan, joka johtaa maailman ja ihmisten +kohtaloita; mutta nyt tällä hetkellä hän uskoi kohtaloon, kovaan +kohtaloon, joka oli peräisin hornan kuilusta ja oli viemässä häntä +tuhoon. Hän uskoi helvettiin. Hän oli siis astunut yhden askeleen +lähemmäs uskon vuorta. + +-- Ettekö kuullut kysymystäni? -- jylisi poliisimestarin ukkosääni; -- +minä kysyin, mikä oli tarkoituksenne... Eikö kysymykseni ollut selvä?... +Vastatkaa, kreivi, taikka... + +-- Minun tarkoitukseniko?... Minun?... + +-- Mitä suunnittelitte tehdä kaikilla niillä ampumatarpeilla, jotka +olette haalinut tänne? + +-- Jotka ... jotka olen haalinut ... mitä ... mitä minä olen +haalinut...? + +-- Te siis yhä edelleen kiellätte ... teidän röyhkeydellänne ei ole +rajoja. + +Poliisimestari viittasi kreivin metsästäjälle, joka tähän saakka oli +liikkumattomana seisonut oven pielessä, katsellen vuoroon kreiviä, +vuoroon mustalaisnaista. + +-- Tunnette kai tämän henkilön? -- kysyi virkamies, osoittaen +metsästäjää. + +-- Tunnenko hänet?... Hänhän on minun oma metsästäjäni ... mitä hän +täällä tekee? + +-- No, viimein yksi totuudensanakin... Stark, toista isännällesi, mitä +aikaisemmin olet kertonut minulle, kuten jo on merkitty pöytäkirjaan. + +-- Mikään ei ole helpompaa tehdä, armollinen laamanni, -- vastasi Bruno; +-- mutta... + +-- Mutta? + +-- Mutta minä pelkään... + +-- Mitä sinä pelkäät? + +-- Hän on sentään minun isäntäni, -- vastusteli Bruno neuvottomana +hypistellen kolmikulmaista hattuaan ja nyppien sen vaaleanvihreitä +sulkia. + +-- Mitä sinulla on pelättävissä? -- kysyi poliisimestari; -- tottele, +kerro ... selvään ja lyhyesti ... no, anna tulla! + +-- Pitäisihän hänen armonsa tietää, -- aloitti Bruno, -- että minä +kesällä hänen armonsa omasta käskystä olen öisin kuljettanut tänne ne +tavarat, jotka nyt ovat tuolla alhaalla kellarissa. + +-- Minäkö olen käskenyt?... Olenko minä käskenyt sellaista ... sanotko +sinä niin, senkin lurjus? + +-- Eihän hänen armonsa voi sitä kieltää, -- jatkoi Bruno; -- milloin +lähetti hänen armonsa minun tuomaan tänne pyssyn, milloin pistoolin, +milloin tusinan patruunia ja Jumala ties mitä kaikkea minä tänne +kannoin. + +-- Roisto, sinä valehtelet! -- huudahti kreivi, nousten sohvalta. + +-- Roisto voitte olla itse! -- kimmahti Bruno, joka ei saattanut +sulattaa haukkumanimeä; -- ehkä sekin on valetta, että kreivi lupasi +minulle neljätuhatta riikintaalaria siitä, että vaikenisin... Valetta on +kai maar sekin? + +-- Sinä pirunpenikka!! -- ähisi kreivi, luoden palvelija-parkaansa +sellaisen silmäyksen kuin hän olisi tahtonut hänet niellä. + +-- Vaiti, ihminen! -- huusi poliisimestari; -- te siis kieltäneenne +tälle miehelle sellaisia käskyjä? + +-- Kiellänkö ... tässähän on ilkeä juoni, on solmittu katala salaliitto! +-- puhisi kreivi-parka; -- senhän huomaa jokainen! + +-- Todella on ilmennyt salaliitto, -- virkkoi poliisimestari; -- ja +siitä kyllä saadaan selko aikanaan, huolimatta teidän röyhkeydestänne ja +paatumuksestanne. + +-- Muuten ei kukaan voi paremmin kuin tämä neiti todistaa, että olen +puhunut totta, sanoi Bruno; -- neiti oli aina saapuvilla, kun minä +tulin, ja hänen oma siivoojattarensa auttoi minua viemään kantamukseni +kellariin. Monta kertaa neiti kysyi minulta, mihin niin paljon pyssyjä +ja pistooleja tarvittaisiin, mutta sen asian suhteen minä olin yhtä +viisas kuin hänkin... Mutta kyllä neiti oli aika levoton, ja toisinaan +minusta näytti kuin hän olisi itkenyt. + +-- Tulehan esiin, eukkoseni, -- virkkoi virkamies, kääntyen +Stiina-muorin puoleen, joka koko ajan oli ollut niin säikähdyksissään, +ettei hän tahtonut jaksaa seisoa jaloillaan, -- niinhän asia on, muori +hyvä?... Sinä autoit pyssyjen ja pistoolien kantamista kellariin? + +-- Niin, armollinen laamanni! -- vastasi Stiina-muori; -- kyllä minä +autoin ... mutta minä en tiennyt, että se oli niin vaarallista, en! + +-- Entä mitä kreivi antoi sinulle vaivoistasi? -- kysyi poliisimestari. + +-- Armollinen kreivi pisti minulle tuon tuostakin käteeni upeat +juomarahat, -- vastasi mummo; -- mutta en minä käsittänyt, että siinä +oli mitään pahaa! + +-- Mainitsiko kreivi sinulle koskaan mitään niistä kivääreistä, joita +hänen metsästäjänsä kuljetti tänne öisin? + +-- Sitä en saata tarkoin muistaa, -- vastasi jälleen eukko; -- mutta +kyllä kreivi usein sanoi minulle näin: »minä tiedän, että sinä olet +emäntääsi kohtaan hyvin säveä ja huomaavainen», sanoi hän, »ja että sinä +myös tahdot palvella minua, ja siksi minä vastapalkkioksi pidän sinut +hyvässä muistossa», sanoi hän... Mutta mitä hän sillä tarkoitti, sen +Jumala tietäköön! + +-- No, siinä nyt kuulette itse, -- lausui poliisimestari, syytetyn +puoleen kääntyen. + +-- Niin, minä kuulen, ja minä olen kauhusta jähmettynyt! -- jupisi +kreivi sinertävin huulin. + +-- Monasti kysyin kreiviltä, -- aloitti jälleen Anna, -- mitä hän tekisi +sellaisella määrällä aseita, sillä olihan luonnollista, että hänen +puuhansa minua kummastutti. + +-- Ja mitä hän vastasi? + +-- Ensin hän selitti, että hän aikoi lähettää ne Skoonessa olevalle +maatilalleen. + +-- Bastholmaanko. + +-- Niin, Bastholmaan. + +-- Miksi ne piti lähettää juuri Bastholmaan? + +-- Metsästystä varten, sillä Skoonessa oli puute metsästyskivääreistä, +-- vastasi Anna; -- niin muistelen kreivin sanoneen. + +-- Samoin kertoi kreivi minullekin, -- ehätti Bruno, -- aivan samoin. + +-- Mutta, neiti, -- jatkoi poliisimestari, -- ettekö koskaan kysynyt +häneltä, miksi hän ei säilyttänyt metsästystarpeitansa kotonaan, vaan +sensijaan lähetti ne juuri teidän luoksenne, ja vieläpä salaa ja öiseen +aikaan, minkä seikan heti olisi pitänyt tuntua teistä merkilliseltä. + +-- Minä kyllä useasti tiedustelin syytä siihen, -- vastasi Anna. + +-- Entä mitä hän vastasi? + +-- Ettei hänellä ollut tilaa kotona ... en muista kaikkia hänen +verukkeitaan... Lopuksi heräsi minussa epäilys, etteivät asiat olleet +tolallaan. + +-- Ja silloin? + +-- Minä vannotin häntä kertomaan minulle kaikki ja vapauttamaan minut +siitä pelosta, jonka valtaan olin joutunut... Minä rukoilin häntä itkien +ja polvillani sanomaan minulle totuuden. + +-- Entä kreivi? + +-- Kerran hän antoi minun ymmärtää, että hänellä oli jotain tärkeätä +tekeillä ... jotain sellaista, mistä riippui koko valtakunnan menestys. + +-- Niin, niin kai ... mokomat herrat tarkoittavat valtakunnan hyvää +aina, kun he parhaillaan ovat syöksemässä sen turmioon ... se on vanha +veisu. + +-- Minä varoitin häntä ... minä rukoilin häntä, sen Jumala tietää!... +Hän lupasi minulle niin paljon ... lupasi jakaa minun kanssani kunniansa +ja onnensa ... voi, en saata kertoa kaikkea! + +-- Lupauksista rikkaita, köyhiä rehellisyydestä ... jaa, jaa, senkin +minä hyvin tunnen... Mutta ettekö voi muistaa, lausuiko kreivi koskaan +keskusteluissaan teidän kansanne mitään entisestä kuninkaasta? + +-- En, sitä en voi muistaa. + +-- Entä mainitsiko hän mitään eräästä eversti Gustafssonista, joka asuu +Saksassa? + +-- Taisi hän joskus mainita hänestä ... mutta minun on vaikea sitä +tarkoin muistaa. + +-- Kuulitteko hänen milloinkaan ilmaisevan tyytymättömyyttään nykyiseen +hallitukseen ... hänen majesteettiinsa kuninkaaseen tai armolliseen +kruununprinssiimme? + +-- Ei hän koskaan lausunut heistä sanaakaan... Aivan oikein, kerran hän +sentään sanoi, että kruununprinssi on ollut vain tavallinen sotamies. + +-- Vai niin ... ja se häntä ei luonnollisestikaan miellyttänyt? + +-- Hän sanoi, ettei koskaan ennen ollut kukaan tavallinen, halpa +sotamies ollut kuninkaana Ruotsissa. + +-- Hm, hm... No, oliko hänellä täällä käydessään milloinkaan ystäviä +mukanaan? + +-- Ei, hän tuli aina yksinään. + +-- Se minusta ensin tuntui merkilliseltä, -- ehätti Bruno, -- että +kreivi aina käski minun ladata kiväärit, ennenkuin minä ripustin ne +tänne kellariin, sillä lähettää sellainen määrä ladattuja aseita niinkin +kauas kuin Skooneen, sellaista ei tee kukaan järkevä ihminen ... en +ollut minäkään niin tyhmä, että olisin sitä uskonut. + +-- Etkö huomauttanut siitä isännällesi? + +-- Huomautin kyllä, armollinen laamanni ... silloin hän juuri lupasikin +minulle nuo neljätuhatta, että pitäisin suuni kiinni. + +-- Parahin kreivi, olettepa keittänyt itsellenne todellakin kirpeän +sopan, -- virkkoi poliisimestari; -- jos voitte sen niellä, niin, kautta +sieluni, teidän sisälmyksenne ovat rautaa ja terästä... No, Stark, kenen +luota ja mistä sinä sait ne aseet, jotka kannoit tänne? + +-- Kreivi säilytti niitä ennen eräässä pienessä varastohuoneessa, joka +on siellä meillä pihanpuolella ... öisin hän avasi sen aina itse ja +antoi minulle ne, mitä siellä säilytettiin. + +-- Herra kreivi, te olette suurisuuntainen salaliittolainen. + +Kreivi Lejonborg, joka kuulustelun viime osan aikana oli töllistänyt +milloin yhteen, milloin toiseen, saamatta suustaan sanaakaan, löi nyt +nyrkillään otsaansa, ikäänkuin hän olisi tarvinnut sellaisen +voimakeinon, saadakseen puhekykynsä kelvolliseen kuntoon. + +Se onnistuikin. + +-- Loruja, valeita, pirullisuuksia! -- kirkui hän, iskien molemmat +nyrkkinsä pöytään, niin että poliisimestarin kirjoitustarpeet olivat +pudota lattialle. + +Kaksi poliisimiestä riensi hänen luokseen ja tarttui hänen kumpaankin +käsivarteensa. + +-- Pitäkää häntä kiinni kovasti, sillä tulistuessaan hän raivokas! -- +varoitti kreivin metsästäjä, joka kreivin vimman kuohahtaessa oli +pelästyneenä ponnahtanut paikaltaan. + +-- Hylkiö, minä mojautan murskaksi kirotun kallosi! -- huusi isäntä. + +-- Karl Gustaf! -- rukoili Anna, käsiään väännellen; -- älä lisää +onnettomuutesi määrää! + +-- Velho! Minä annan polttaa sinut elävältä! -- selitti rakastaja. + +-- Ja minä annan panna teidät pihteihin, ellette pysy nahoissanne, +valtionkavaltaja! -- selitti puolestaan poliisipäällikkö, luoden +leimuavan katseen poliisipalvelijoita vastaan turhaan ponnistelevaan +vallankumousmieheen. + +-- Voi, miksi hän ei seurannut minun varoituksiani? -- valitti kreivin +rakastajatar; -- jospa hän olisi kuunnellut minun rukouksiani!... Vielä +eilen lähetin hänelle kirjeen, jossa pyysin, että... + +-- Kirjeen!... Te olette lähettänyt hänelle kirjeen! -- keskeytti hänet +poliisimestari. + +-- Hän luki sen minulle äsken, mutta liian myöhään, -- huokasi Anna; -- +ei, ei hänellä ole sitä ... en lähettänyt mitään kirjettä! -- lisäsi hän +samassa kiivaasti, ilmeisesti katuen edellisiä sanojaan. + +-- Sanoitte, että hän luki sen teille äsken... Onko hänellä se sitten +mukanaan? + +-- Ei, ei, ei hänellä ole sitä ... olen niin epätoivoissani, etten tiedä +mitä puhun! -- huudahti Anna tavattomasti tuskissaan. + +-- Tutkikaa hänen taskunsa! -- käski poliisimestari alaisiaan. + +Kauniilla leposohvalla syntyi uusi rynnistely. Kreivi potki ja puri +ympärilleen kuin hullu. Toisen kaartilaisista täytyi auttaa +poliisipalvelijoita. + +-- Miksi ette heti sanonut minulle, että hänellä on mukanaan jotain, +mihin kannattaa kiinnittää huomiota? -- kysyi poliisipäällikkö ankarana +mustalaisnaiselta. + +-- Voi, herra laamanni! -- vastasi viimemainittu, kyynelten pursuessa +esiin hänen kauneista silmistään; -- täytyykö minun olla apuna hänen +tuhoamisessaan?... Voi häntä onnetonta, onnetonta! + +-- Hänpä todella on kaunis otus surkuteltavaksi, -- huomautti +poliisimestari -- jos hän saisi määrätä, niin te nais-parka, olisitte +pian päätänne lyhempi! + +-- Niin, hänen alhainen menettelynsä on katkaissut kaikki siteet +väliltämme ... ja kuitenkaan en voi olla tuntematta hellyyttä häntä +kohtaan ... saatan tuskin uskoa, että hän on tarkoittanut mitään niin +pahaa kuin kuvittelette ... pahansuovat ihmiset ovat eksyttäneet hänet +sekä käyttäneet hyväksi hänen herkkäuskoisuuttaan ja +yksinkertaisuuttaan, omien suunnitelmiensa toteuttamiseksi... Häntä +raukkaa!... Hän saa nyt maksaa katkerasti!... Ja te, -- lisäsi +mustalaisnainen, kääntyen kreivin metsästäjän puoleen, -- te olette +pettänyt isäntänne, te olette menetellyt yhtä huonosti kuin hän, vieläpä +huonommin. + +-- Se on minun asiani, eikä se kuulu neitiin, -- huomautti Bruno +töykeästi. + +-- Tässä on hänen lompakkonsa, -- virkkoi toinen poliisipalvelijoista; +-- mitään muuta ei ole hänen taskuissaan. + +-- Hyvä. Anna se tänne! + +Poliisimestari tarttui lompakkoon ja alkoi tarkastella sen sisältöä. + +Lompakossa oli paitsi suurehkoa määrää rahaa muutamia kirjeitä, jotka +poliisimestari levitti eteensä, silmäten niitä kutakin. Pian sattui +hänen käteensä ruusunpunainen kotelo. + +-- Tarkoitatte varmaankin tätä, -- sanoi poliisimestari näyttäen Annalle +koteloa. + +-- Niin ... en, en! -- vastasi tämä, astuen kiivaasti askeleen +eteenpäin, ikäänkuin hän olisi tahtonut temmata kirjeen poliisipäällikön +kädestä. + +-- Ei niin kiirettä, pikku neiti! -- virkkoi Bruno, pidättäen häntä. + +-- Varokaa, neiti! -- torui poliisipäällikkö tuimalla äänellä; -- minä +saatan pian unohtaa rehellisyyden, jota te tunnustaessanne osoititte ja +jolla voititte osanottoni ... sen vuoksi neuvon teitä pysymään hiljaa! + +Sen jälkeen hän luki kirjelmän. + +Se oli sama, jonka sisällön lukija muistanee ja joka kreivistä +edellisenä päivänä oli tuntunut hieman merkilliseltä, mutta +poliisimestarin mielestä se kyllä oli varsin selvä ja asiaan soveltuva. + +Kirkastunein kasvoin hän kätki kirjeen takaisin lompakkoon, jonka hän +sitten pisti omaan taskuunsa. + +-- Ovatko vaunut jo saapuneet? -- kysyi hän, kooten papereitaan. + +-- Ne pysähtyivät ulkopuolelle äsken, -- vastasi eräs poliiseista. + +-- Hyvä! Viekää kreivi ulos ja asettakaa hänet vaunuihin ... minä tulen +heti perässä ... päänne ovat pantissa siitä, että hän pysyy säilössä! + +Poliisit tyrkkäsivät kreivin ylös leposohvalta ja alkoivat laahata häntä +mukanaan. + +-- Minne minut viedään? -- huusi vanki, silmät rajusti pyörien; -- tästä +saatte vastata ... saatte tämän vielä kalliisti maksaa ... saatte... + +-- Pankaa hänelle suukapula, jos hän elämöi kadulla! -- komensi +poliisipäällikkö. -- Mars matkaan! + +Vanki vietiin ulos. Hän kirkui ja huitoi ympärilleen. Hänen suunsa +tukittiin ja kätensä sidottiin. + +-- Älkää rääkätkö häntä! Älkää häntä lyökö! -- rukoili mustalaisnainen +niin valittavalla äänellä, että tukit ja kivetkin olisivat siitä +heltyneet. + +Poliisimestari nousi, kääri kokoon asiapaperinsa ja ojensi käärön +eräälle poliisille, käskien hänen pitää siitä huolta. + +Sen jälkeen hän kääntyi Annan puoleen, tarkastaen häntä kauan. + +-- Tosin minun velvollisuuteni olisi, -- virkkoi hän viimein, -- vangita +teidätkin, koska olette tietänyt kreivin suunnitelmista, ettekä ole +ilmoittanut niistä viranomaisille, mikä olisi ollut velvollisuutenne ... +mutta useat seikat saattavat minut teitä armahtamaan ... te olette +aikananne paljon kärsinyt, nais-parka!... Ensimmäinen suhteenne ei ollut +tätä myöhempää parempi... + +-- Voi, armollinen laamanni! + +-- Ja sitäpaitsi te olette äiti. + +-- Niin, lapseni, pikku tyttäreni! -- valitti mustalaisnainen. -- Mitä +tulee hänestä ... ja minusta?... Hän oli kuitenkin meidän molempain +tuki. + +-- Te olette nuori, terve ja voimakas, -- virkkoi poliisimestari; -- +teidän tulee rehellisesti ja kunniallisesti pitää huolta itsestänne ja +lapsestanne ... rehellisesti ja kunniallisesti, ymmärrättekö? + +Mustalaisnainen loi vaieten katseensa alas. + +-- Te saatte nyt jäädä kotiin, ja riippuu siitä, miten auliisti ja +rehellisesti esiinnytte poliisivirastossa ja tuomioistuimessa kohta +alkavaa valtiopetosjuttua käsiteltäessä, voidaanko sama armo myöntää +teille vastaisuudessakin... Koettakaa siis huomispäivään mennessä +palauttaa mieleenne kaikki ne seikat, jotka voivat edelleen valaista +tätä tärkeätä asiaa... Hyvää yötä!... Muutamia sotilaita on täällä +siksi, kunnes asevarasto on siirretty pois, ja sitäpaitsi jää yksi +poliisi etuhuoneeseen yön ajaksi... Hyvää yötä, ja painakaa mieleenne ne +hyväätarkoittavat neuvot, jotka olen antanut! + +Kuninkaallisen poliisikunnan päällikkö antoi kreivi Lejonborgin +metsästäjälle merkin seurata itseään, jonka jälkeen hän lähti. + +Mustalainen ja mustalaisnainen eivät ehtineet muuta kuin vaihtaa yhden +ainoan katseen -- mutta se katse oli syvä, synkkä ja ilkkuva, myrskyn +riehauttaman, kaamean aallon kaltainen, jonka pinnalla petollinen, +kimmeltävä vaahto keinuilee. + + + + +XXI + +VALTIOMIEHEN MURHEET + + +Oli seuraavan päivän aamu. + +-- Vangittu ase kädessä!... Sehän on vallan merkillistä, -- lausui +kreivi V. poliisimestarille, joka aikaisin oli saapunut hänen luokseen. + +-- Onko herra kreivi lukenut raportin, joka minulla oli kunnia lähettää +herra kreiville? + +-- Olen. Saavuin kotiin linnasta vasta keskiyöllä, ja silloin huomasin +sen pöydälläni... Olin väsynyt, uninen ... mutta sellaiset uutiset kyllä +karkoittavat uneliaisuuden. + +-- Luonnollisesti, herra kreivi. + +-- Vangittu ase kädessä! -- toisti kreivi. + +-- Niin, herra kreivi. + +-- Ja kellari oli täynnä aseita? + +-- Kuten minulla on ollut kunnia ilmoittaa ... iskuaseita, kiväärejä, +kovia patruunia... + +-- Yksi vartijoistako haavoittunut? + +-- Luoti sattui miehen jalkaan, niin että hänet heti täytyi viedä +sairashuoneeseen. + +-- Ja kaikki se on kreivi Lejonborgin työtä? + +-- Epäilemättä, herra kreivi. + +-- Kreivi Karl Gustaf Lejonborg, salaliittolainen hallitusta vastaan? + +-- Kaikesta seikoista päättäen ei sitä voi vähintäkään epäillä. + +-- Tuo narri, tuo itsessään niin yksinkertainen olento? + +-- Hän on ehkä vähemmän narri ja vähemmän yksinkertainen kuin +luullaankaan. + +-- Mistä sen päätätte? + +-- Vaikka hänet tavattiin itse teossa, näytteli hän viattoman osaa +kerrassaan mestarillisesti. + +-- Mestarillisesti?... Hän, hänkö? + +-- Niin, herra kreivi ... hän koetti häikäilemättä sälyttää kaiken syyn +jalkavaimonsa niskoille. + +-- Kuka hän on? + +-- Hänen nimensä on Anna Jolanta Bränner. + +-- Sen nimen olen kuullut ennenkin. + +-- Siitä olen varma... Hän oli läheisessä suhteessa siihen +setelinväärentäjään, joka hirtettiin viime vuonna... Viimemainitun +vankeuden aikana aiheutti tuo nainen paljon huolta kuninkaalliselle +poliisille, kuten herra kreivi ehkä muistanee. + +-- Niin muistelen. + +-- Kaksi kertaa hän on ollut vangittuna sen johdosta, että hän on tehnyt +itsensä syypääksi mainitun väärentäjän vapauttamiseen vankilasta. + +-- Sen muistan. + +-- Hän on harvinaisen kaunis nainen. + +-- Kuuluu olevan... Ja hänenkö luotaan löydettiin...? + +-- Niin, löydettiin sekä asevarasto että niiden hankkija, kuten +raportissa on mainittu. + +-- Kuka johdatti teidät jäljille? + +-- Kreivin oma metsästäjä. + +-- Sekö pitkä, musta mies? + +-- Niin... Otin hänet toispäivänä kuulustelun alaiseksi, mikä päättyi +vapaaseen ja täydelliseen tunnustukseen hänen puoleltaan, sekä kullan ja +hopean lupauksiin minun puoleltani. + +-- Siitä ette olekaan ilmoittanut minulle, -- huomautti kreivi, +rypistäen otsaansa. + +-- En tahtonut vaivata herra kreiviä sillä tiedolla, ennenkuin olin +saanut ilmiannon täydellisesti todistetuksi, -- vastasi poliisimestari +hieman nolostuneena, nähdessään rypyn kreivin otsalla. + +-- Vai niin ... ja kreivi Lejonborg on siis tunnustanut? + +-- Ei, hän kieltää edelleen. + +-- Entä miten hän tahtoo puhdistautua raskauttavista asianhaaroista? + +-- Hän väittää, että nainen ja palvelija ovat liitossa keskenään +syöstäkseen hänet turmioon. + +-- Millä syillä hän perustelee väitettään? + +-- Ei millään ... ja sitäpaitsi, herra kreivi, mitä mainitut henkilöt +hyötyisivät hänen kukistumisestaan?... Nainenhan on hänestä riippuvainen +ja näyttää vielä kaiken lisäksi suuresti rakastavan häntä... Minulla oli +suuri vaiva saada hänet kertomaan totuus. Ja mitä palvelijaan tulee, +niin oli hän toisten palvelijain puheiden mukaan aina kreivin suuressa +suosiossa ja nautti hänen täyttä luottamustaan. + +-- Oletteko kuulustellut vastakkain kreiviä, jalkavaimoa ja palvelijaa? + +-- Olen. Eilen kreivi puolustautui summittaisin vastaväittein, joihin +sekaantui hämmennystä ja pelkoa. + +-- Mutta tänään? + +-- Hän kieltää jyrkästi kaikki, kuten minulla äsken oli kunnia +ilmoittaa. + +-- Oletteko päässyt kenenkään kanssarikollisen jäljille? + +-- En vielä ... mutta minä toivon pääseväni perille kaikesta. + +-- Missä kreivi Lejonborg nyt on? + +-- Kaupungintalossa. + +-- Kaupungintalossako, sanotte! -- huudahti kreivi V. synkistyneenä. + +-- Niin, missä hän muualla olisi? -- kysyi poliisimestari kummastuneena. + +-- Eikö olisi vielä nykyisin ollut tarpeeksi pitää häntä vartioituna +omissa huoneissaan? + +-- Omissa huoneissaan!... Niinkö selvien todistusten jälkeen, herra +kreivi? + +-- Ettekö siis huomaa mitään erikoista, herraseni? + +Poliisimestari katsoi kreiviä hämmästyneenä. + +-- Ettekö huomaa mitään erikoista, -- toisti kreivi, -- huolimatta +muuten niin terävästä huomiokyvystänne? + +-- Minä pyydän nöyrimmin lähempää suosiollista selitystä. + +-- Te saatte sen.... Uskotteko todellakin, että kreivi Lejonborgin +päässä ovat kaikki ruuvit paikoillaan? + +-- Herra kreivi siis arvelee.... + +-- Että Lejonborgia vaivaa mielenhäiriö; olen siitä varmasti vakuutettu. + +-- Mutta luvallanne, herra kreivi, jos jokaista lurjusta, joka kieltää +rikoksensa, pidettäisiin mielipuolena ja häntä käsiteltäisiin sen +mukaisesti, olisi parasta repiä alas kaikki vankilamme ja rakentaa +niiden sijaan sairaaloita. + +-- Niin vanhan ja kunnioitetun suvun jälkeläinen kuin Lejonborg ei +koskaan terveellä järjellä vehkeile kuningasta vastaan. + +Poliisimestari päästi oudon äännähdyksen ja tuijotti kreiviin. + +-- Määräykseni on, että te heti annatte viedä kreivi Lejonborgin hänen +kotiinsa ja vartioitte häntä siellä, suomatta kenenkään muun kuin minun +puhutella häntä... + +-- Mutta, herra kreivi... + +-- Edelleen määrään, että kaikille niille henkilöille, jotka tavalla tai +toisella ovat olleet tekemisissä tämän tapauksen kanssa tahi saaneet +siitä jotain tietoa, ilmoitetaan asian oikea laita. + +-- Asian oikea laita... + +-- Toisin sanoen, ettei kukaan saa olla tietämätön kreivin +mielenhäiriöstä, mikä ei pitkään aikaan ole ollut salaisuus hänen +lähimmille tuttavilleen. + +-- Luonnollisesti, mutta... + +-- Mitä tahdotte sanoa? + +-- Minä pelkään ainakin omasta puolestani, että kreivi on ovelampi kuin +olemme tähän saakka luulleetkaan, ja että hän... + +-- Ehkä vetää meitä nenästä? -- kysyi kreivi V., hienosti hymyillen. + +-- Ne olivat oikeat sanat, herra kreivi. + +-- Ketä hän vetää nenästä?... Teitäkö vai minua? + +Poliisimestari ei tiennyt, mitä hänen tuli vastata, mutta sen kyllä, +mitä hänen piti ajatella. + +-- Huomaatte siis, hyvä herra, -- lausui kreivi V. -- ettei pidä +järkyttää taivasta ja maata yksien sairaiden aivojen vuoksi... Eikö +meillä ole tarpeeksi tekemistä niin sanottujen viisastenkin tähden, +tarvitsematta tuhlata aikaa ja ajatuksia hulluille. + +-- Herra kreivi on kieltämättä oikeassa ... mutta... + +-- Kuinka kauan olette hoitanut Tukholman poliisimestarin virkaa, +vakinaisen viranhaltijan nauttiessa virkavapautta? -- kysyi kreivi +äkkiä, ikäänkuin sattumalta. + +-- Vuoden, herra kreivi, -- vastasi virkamies, kummastellen tätä +äkillistä puheenaineen vaihdosta. + +-- Teillä on halua ja voimia edelleenkin hoitaa teille suotua vaikeata, +vastuunalaista tointa? + +-- Niin kauan kuin hänen majesteettinsa luottamus ja herra kreivin +suosio... + +-- Hyvä... On odotettavissa, että vakinainen viranhaltija pian jättää +erohakemuksensa. + +-- Todellako, herra kreivi? -- huudahti virkamies kirkastunein katsein. + +-- Jos paikka tulee avoimeksi, onko teillä siihen vaarallisia +kilpailijoita? + +-- Olen hyvin hämmästynyt, -- sammalsi väliaikainen, -- mutta ... mutta +kaikkihan riippuu... + +-- Minä ymmärrän, mitä tahdotte sanoa ... voitte olla levollinen, herra +poliisimestari. + +Väliaikainen kumarsi kuin muhamettilainen. + +-- Onko myöskin nainen vangittu? kysyi kreivi. + +-- Ei, en katsonut sitä tarpeelliseksi, koska... + +-- Sitä parempi ... myöskin hän ja palvelija saatettakoon vakuutetuiksi +siitä, että onneton kreivi on kadottanut järkensä. + +-- Se on selvä, herra kreivi, -- vastasi poliisimestari eloisan +taipuvaisena. + +-- Vielä pari sanaa, herraseni ... on tarpeetonta, että kukaan saa +vähääkään tietää tästä meidän keskustelustamme ... saattaisi levitä +huhu, että poliisivallalla on tapana kysyä minulta neuvoja ja ohjeita, +vaikkakaan, kuten nyt itse olette huomannut, ei niitä aina sovi +halveksiakaan. + +-- Minä myönnän sen kaikesta sydämestäni ... ilman herra kreivin apua +olisin nyt kyseessäolevassa asiassa epäilemättä tehnyt itseni syypääksi +mitä suurimpaan ajattelemattomuuteen ja tyhmyyteen. + +-- Olette liian kohtelias, korkeastikunnioitettava ystäväni!... Olen +varma, että te uudistetussa tutkimuksessa olisitte tullut ehdottomasti +samaan tulokseen kuin minä... Näkemiin, herra poliisimestari! + +Virkamies kumarsi ja lähti. + +Tuskin oli kuninkaallisen poliisin näkyvä päällikkö lähtenyt, kun +näkymätön tarttui seinäkelloon ja soitti kiivaasti. + +Muuan palvelija riensi sisään. + +-- Sinä juokset heti hovilääkäri G:n luo pyytämään, että hän olisi hyvä +ja pikimiten saapuisi luokseni. + +Kreivi V. heittäytyi suureen nojatuoliin. + +Hänen kasvonsa olivat kalpeat, ja hänen ylähuulensa värisi. Näytti siltä +kuin hän nyt vasta antaisi valtaa suuttumukselleen, jonka hän +poliisimestarin läsnäollessa oli voinut pidättää. + +-- Minua on vedetty nenästä! -- mutisi hän itsekseen; -- vedetty nenästä +... ja kuka sen on tehnyt?... Onko todellakin olemassa niin ovelia +ihmisiä, jotka kykenevät välttämään minun syvälle tunkeutuvia +katseitani?... Tuo nöyryys, tuo yksinkertaisuus, kaikki se oli vain +näennäistä teeskentelyä minun pettämisekseni!... Se roisto ... se +konna!... Oh, miten mielelläni minä asettaisinkaan hänen päänsä +teloituspölkylle!... + +-- Mutta, -- jatkoi kreivi, nousten äkkiä tuolilta, -- minä olen +suositellut häntä yhteen vastuunalaisimpia virkoja maassa, ja hän olisi +sen viran saanutkin, ellen olisi päättänyt siihen toista... Puolustaa +vallankumouksellista, valtionkavaltajaa! Voidaan sanoa, etten minä tunne +väkeäni ... että minä tahdon ympäröidä valtaistuimen pettureilla... +Minut ajetaan hovista ulos tai aletaan minuakin epäillä ... kummassakin +tapauksessa olen hukassa... Lejonborg! Lejonborg! En voi pudottaa +päätäsi jalkoihisi ... mutta minä toimitan sinut paikkaan, missä sinusta +tulee sellainen, jollaiseksi tahdon sinun tulevan! + +Nämä olivat suuren valtiomiehen murheet; mutta suuruuksilla on se onni, +että he aina löytävät lohdutuksen siitä, että he ovat välttämättömiä +valtakunnan ja valtaistuimen menestykselle. + + + + +XXII + +ERÄÄT JÄÄHYVÄISET + + +Päivällisen aikaan samana päivänä me löydämme mustalaisen ja +mustalaisnaisen tuossa useasti käydyssä kammiossa. + +-- Sanot, että hänet vietiin mielisairaalaan? -- virkkoi nainen. + +-- Niin, hänet vietiin sinne puoli tuntia sitten, -- vastasi Bruno. + +-- Minä arvasin sen. + +-- Sinä arvasit! + +-- Niin, hetki sitten oli poliisimestari luonani ja selitti minulle, +että kreivi on mielipuoli... Hän näki paljon vaivaa, se hyvä mies! + +-- Ja sinä luonnollisesti uskoit sen? + +-- Siitä uskosta en sano mitään pahaa ... mielisairaala on pahempi kuin +vankila. + +-- Kotona tapahtui hauskasti. + +-- Minä olen utelias ... ystäväni, kerro! + +-- Kun kreivi tuli kotiin Kaupungintalosta, -- alkoi Bruno, -- oli +kreivi V. jo siellä meillä... Sillä aikaa kun me vartosimme isäntäämme, +koetti kreivi V. vakuuttaa myöskin minua isäntäni mielipuolisuudesta. + +-- Sinullekaan ei kai ollut sitä vaikea uskotella? + +-- Ei, minä ajattelin samoin kuin sinäkin ... mielisairaala on pahempi +kuin vankila. + +-- No, edelleen! + +Kun sitten isäntäni tuli, näytti hän todella mielipuolelta, -- jatkoi +mustalainen; -- kreivi V. vei hänet erilleen ja puheli hänen kanssaan +kahdenkesken kokonaista kaksi tuntia umpeensa. + +-- Kuulitko mitä he puhuivat? + +-- En minut ja muut käskettiin poistumaan eteiseen, ja ovet lukittiin +sisältäkäsin. + +-- Entä sitten? + +-- Kahden tunnin kuluttua saapui hovilääkäri G., joka meidät oli +käsketty laskea sisään. + +-- Hän siis pääsi? + +-- Luonnollisesti... G. oli kauan noiden molempien kreivien luona. + +-- Lääkärin piti kai tulla vakuutetuksi kreivin hulluudesta? + +-- Siitä hän oli selvillä jo ennen tuloaan. + +-- Tutkimatta sairasta? + +-- Niin ... on tauteja, joita varten tarvitaan lääkäreitä, mutta ei +sairaita, -- huomautti Bruno nauraen. + +-- Olet oikeassa, Bruno ... mutta tiedätkö, mikä on tavallisesti +tällaisen sairauden loppu? + +-- No? + +-- Lopuksi saadaan hänestä potilas, mutta hänelle ei tuoda lääkäriä ... +ja hyvä niin, rakas Bruno! + +-- Kreivi V:n sitten viimein tultua ulos, -- kertoi mustalainen, -- +näytti hän äkäiseltä ja vihaiselta kuin susi, taitettuaan hampaansa +navetan seinään kuitenkaan pääsemättä sisään... Ja kun tuo korkea herra +astui alas rappusia, jupisi hän itsekseen jotain, minkä ainoastaan minun +kuuloni eroitti. + +-- Mitä hän sanoi? + +-- »Hän oli uppiniskaisin jukuripää, mitä koskaan olen avannut,» -- niin +hän suunnilleen puhui itsekseen. + +-- Tarkoittiko hän lääkäriä? + +-- Sitä en luule, sillä vähän ajan kuluttua tuli ulos hänkin ja käski +meidän sulloa isäntämme liinavaatteet matkalaukkuun, koska kreivi +matkustaisi. + +-- Danvikeniin? + +-- Niin, Danvikeniin. + +-- Ja hän matkusti? + +-- Hän matkusti. + +-- Näitkö hänen lähtönsä? + +-- Näin, sillä minähän autoin hänet vaunuihinkin. + +-- Miltä hän näytti? + +-- On helppo kuvitella, miltä hän näytti nähdessään minut. + +-- Sanoiko hän mitään? + +-- Hän puristi nyrkkiään ja puri hampaitaan ... mikä kaikki kohdistui +minuun. + +-- Entä sinä? + +-- Minä kumarsin ja vaikenin... Täytyy aina kunnioittaa isäntäänsä +onnettomuudessakin. + +-- Minä olisin tahtonut olla siinä läsnä! + +-- Silloin olisit varmaan saanut osasi hänen kohteliaisuuksistaan. + +-- Olisi hauska tietää, mitä hän oikeastaan ajattelee meistä kahdesta. + +-- Mitäkö hän ajattelee? + +-- Niin, onko hän vielä tullut huomanneeksi, miksi hänestä ensin tuli +valtionkavaltaja ja sitten hullu. + +-- Epäilen sitä. + +-- Ja miksi hän saa kiittää juuri meitä kahta noista molemmista +ylennyksistään. + +-- Sitä hän ei tule käsittämään koskaan... Tosin hänen aivonsa ovat +terveet, mutta niin syvälle ne eivät jaksa ajatella. + +-- Mutta kerran hän sen vielä käsittää! -- huusi mustalaisnainen, +nousten leposohvalta; -- kerran hän tulee sen tietämään!... Ja sen sanon +hänelle minä ... minä itse kuiskaan hänen korvaansa sen kauhean syyn ... +ha ha! + +Vaikka Bruno olikin paatunut rikollinen, pöyristytti häntä kuitenkin +Annan kasvojen raju ilme. + +-- Mutta jos hän, -- virkkoi jälleen Anna, -- sitä ennen todellakin +kadottaa järkensä! + +-- Se voi olla mahdollista... Sanotaanhan yleensä, ettei kukaan ihminen +ole niin viisas, että hän ei tule hulluksi jos hänet suljetaan Tukholman +mielisairaalaan. + +-- Jollei hän koskaan tule siihen mielentilaan, että hän voi ymmärtää +minua ... eikä siis milloinkaan saa tietää: _minkä tähden, minkä +tähden_! + +-- No, mitä merkitystä sillä on, Anna? + +-- Mitäkö merkitystä, Bruno!... Rangaistus on kärsimystä, mutta +kärsimystä vain puoleksi niin kauan kuin rangaistava ei tiedä, miksi hän +kärsii. + +-- Se kaikki on mahdollista, mutta... + +-- Ja hän, joka rankaisee, rankaisee ainoastaan puoleksi siinä +tapauksessa, jos hän ei saa rangaistavalle sanoa, miksi häntä +rangaistaan. + +-- Voipa niin olla, mutta eihän mikään ole täydellistä tässä maailmassa. + +-- Bruno, miten on Kronin laita? + +-- Hän istuu siellä missä istuu. + +-- Onko häntä jo kuulusteltu? + +-- Tietysti. + +-- Tiedätkö mitään siitä? + +-- Vähän. + +-- Mitä sitten? + +-- Hän kieltää ... kieltää niin, että kunnon poliisimestari on saada +halvauksen... Merkillistä, miten tähän aikaan on tullut yleiseksi +kieltää, -- lisäsi mustalainen, ilkeästi naurahtaen, -- mutta tuomarit +alkavat jo siihen tottua. + +-- Mitä puhutaan kaupungissa tuosta kamalasta tapahtumasta? + +-- Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että Kron on surmannut vaimonsa. + +-- Eikö puhuta mitään kadonneesta palvelijattaresta? -- kysyi Anna +hitaasti ja silmäten kummallisesti Brunoa. + +-- Epäillään hänen sytyttäneen talon palamaan. + +-- Mutta eikö aavisteta, minne hän on joutunut? + +-- Luullaan hänen paenneen, eikä minulla ole ollut mitään syytä koettaa +sitä huhua kumota. + +-- Ja epäillään myöskin olleen liitossa miehen kanssa? + +-- Tietysti ... en ole koettanut kumota sitäkään luuloa... Ja tehdäkseni +asian hauskemmaksi, olen siellä ja täällä viittaillut perheen isän ja +palvelustytön rakkaussuhteeseen ... kaikki on niinkuin pitääkin... +Yleisö on meille todellakin suuressa kiitollisuudenvelassa, että olemme +toimittaneet sille puheenaihetta. + +-- Totisesti, ystäväni, olemmepa antaneetkin sen paljon vaivata aivojaan +tapausten johdosta niin mökissä kuin palatsissa, -- myönsi +mustalaisnainen, ääneensä nauraen. + +-- Ehkä puhelemme liian kovaa, -- huomautti Bruno; -- eihän eukko vain +liene etuhuoneessa? + +Samassa hän avasi oven ja katsoi sinne. + +-- Ei, olen lähettänyt hänet Julian kanssa kävelemään, koska on niin +kaunis ilma, -- sanoi Anna. + +-- Ei suinkaan hän epäile mitään? -- kysyi Bruno, näyttäen levottomalta +ajatellessaan sitä mahdollisuutta. + +-- Stiina-muoriko? + +-- Niin. + +-- Ole rauhallinen ... hän ei epäile mitään. Muuten eivät hänen silmänsä +ennätä muualle kuin Juliaan ja kissaansa. + +-- Eikö hän kummastele minun taajoja käyntejäni täällä? + +-- Hänhän tietää, että sinä olit minun ja ylhäisen rakastajani salainen +sanansaattaja, -- vastasi Anna. + +-- Mutta ennemmin?... Minähän kävin sinun luonasi useita kertoja, +ennenkuin pääsin kreivin palvelukseen. + +-- Hän tietää meidän olevan lapsuustovereita ja sitäpaitsi olen sanonut +hänelle, että sinä juuri minun suosituksestani pääsit kreivin +palvelijaksi... Ole levollinen ... niin, miksi en voisi sitä sanoa ... +rakas Brunoni! + +Mustalaisnainen ojensi arvoisalle lapsuustoverilleen kätensä. +Viimemainittu peitti sen suudelmilla. + +Bruno sulki hänet syliinsä. Anna antoi sen tapahtua. + +-- Bruno, -- kuiskasi hän, leväten hänen rinnoillaan, -- jos joku +onnettomuus kohtaisi minua, jos minua uhkaisi vankila tai kuolema, +jättäisitkö sinä silloin minut? + +-- Kuinka voit sellaista ajatellakaan! -- huusi Bruno; -- minäkö +jättäisin sinut, minä, joka palvellakseni sinua olen vannonut itseni +helvettiin! + +-- En minäkään hylkää sinua! -- sanoi mustalaisnainen; -- minut saa +ennemmin repiä palasiksi kuin petän sinut, Bruno... Bruno, käsitätkö +kuinka rajattomasti olen sinulle kiitollinen, kuinka tavattomasti minä +sinua rakastan? + +-- Voi, miten minä olen tällä hetkellä onnellinen! -- riemuitsi +mustalainen; -- jokaisesta sinun sanastasi minulle minä annan +tikariniskun sinun vihollisellesi. + +-- Vannotko kuolemassakin kuuluvasi Annalle? -- kuiskasi +mustalaisnainen, juovuttaen hänet hengityksellään. + +-- Vannon, vannon, Anna! + +-- Etkä koskaan jätä minua... + +-- Sen vannon! + +-- Etkä petä minua... + +-- Vannon, etten sitä tee! + +-- Ennemmin kuolet, annat itseäsi kiduttaa kuin petät minut... + +-- Minä vannon sen! + +-- Vannotko isäsi ja äitisi luitten nimessä? + +-- Minä vannon isäni ja äitini luitten nimessä! + +-- Olet vannonut, Bruno... Vannottua valaa ei vielä kukaan heimomme +keskuudessa ole rikkonut... Sinä olet vannonut isäsi ja äitisi luitten +nimessä, ja ne seitsemän tähteä ja pöllönsilmää kaksi ovat kuulleet +sinun pyhän valasi! + +Mustalaisille ei ole mikään muu pyhää kuin isän ja äidin luitten nimessä +vannottu vala, joka saattaa heidät uhmaamaan kuolemaa ja kidutuksiakin. + +-- Mene nyt, Bruno, sinä et saa enää viipyä kauemmin, -- lausui Anna, +irtautuen mustalaisen syleilystä; -- Stiina-muori saattaa tulla kotiin +millä hetkellä tahansa, ja voisi herättää hänen ja muidenkin ihmisten +huomiota, jos sinä nyt viipyisit kauan luonani tuon äskeisen tapahtuman +jälkeen... Mene, mene, Brunoni! + +-- Minä menen, koska sinä käsket, -- vastasi Bruno; -- mutta milloin +saan palata? + +-- Huomenna hämärissä minä odotan sinua ... silloin olet tervetullut, +Bruno! + +-- Sano minulle, Anna ... katsotko, että minä nyt olen täyttänyt +lupaukseni? + +-- Sinä olet täyttänyt! + +-- Ja että minä olen suorittanut loppuun sen tehtävän, jonka sinä +minulle annoit? + +-- Niin. + +-- Entä _sinun_ lupauksesi, Anna? + +-- Anna pitää sen, -- vastasi mustalaisnainen; -- mutta mene nyt ... +mene ... huomenillalla näemme toisemme jälleen. + +Samalla hän työnsi Brunon hiljaa luotaan, siirtyen istumaan ikkunan +viereen. + +-- Hyvästi, Bruno! -- kuiskasi hän, katsoen mustalaisen jälkeen tämän +poistuessa. + +Senjälkeen hän sulki akkunan ja alkoi tapansa mukaan kävellä lattialla +edestakaisin. + +-- Jos on totta, mitä eukko on kertonut, -- lausui hän itsekseen, -- jos +... niin, totta se on ... kaikki seikat viittaavat siihen ... silloin +minä ehkä jään ilman _ensimmäistä_, mutta tapaan sen sijaan _toisen_... +_Ensimmäisen_ suhteen on minun alettava uudelleen ... alettava +yksinäni... kirottua!... Mutta pääsenhän joka tapauksessa _toisesta_... +Sattuma pettää minua yhdessä tapauksessa, mutta suosii toisessa ... vaan +eihän kaikki voi täyttyä samalla kertaa ... kärsivällisyyttä!... Pian +ovat vaa'at tasassa... Riemuitse, rakastettu varjo! + +Hän palasi takaisin akkunan luo, avasi sen jälleen ja katsoi ulos +kadulle. + +-- Hyvästi, Bruno, hyvästi! -- kuiskasi hän. + +Mies, jolle nämä sanat lausuttiin, oli jo kauan sitten kadonnut. + +Ne olivat siis jäähyväiset ilmaan. Mutta ilma näytti niistä synkistyvän. +Ainakin tuntui niin mustalaisnaisesta, koska hän äkkiä riensi pois +akkunan luota. + +Pelkäsikö hän ehkä, että ilma oli käsittänyt oikein hänen kuiskaamansa +jäähyväiset? + + + + +XXIII + +ISO NENÄ + + +»Kullatun Sarvikuonon» ravintola Blasieholmenilla oli hyvin suosittu, ei +juuri sen vuoksi, että se olisi ollut muita tarjoilupaikkoja parempi, +vaan pääasiallisesti sen isännän, Kristoffer Pungin, nenän vuoksi, sillä +ihmiset ovat aina olleet hyvin taipuvaisia kaikkeen, mikä on +merkillistä. Ravintolassa kävijät olivat parhaastaan käsityöläisiä ja +laivureita sekä muita heidän vertaisiaan. + +Kristoffer Pungin ravintolassa alettiin juuri sytyttää valoja, ja +muutamia vieraita istui jo punaisiksi maalattujen pöytien ääressä. + +Kaksi tarjoilijaa juoksenteli pöytien ja tiskin väliä, jonka +viimemainitun takana istui isäntä kylmää ruokaa kukkuroillaan olevien +lautasten ja kulhojen keskellä, jotka kärpästen suureksi kiusaksi olivat +kansilla peitetyt. + +Ovi avautui, ja Bruno Starkin kookas olento ilmestyi saliin. Hän näytti +tänä iltana tavattoman iloiselta ja riemastuneelta. Livreijan hän oli +vaihtanut tavalliseen pukuun. + +Mutta sen sijaan synkkenivät ravintolan isännän kasvot, nenää +lukuunottamatta, jonka hohtava puna uhmasi kaikkia mielenliikutuksia. + +Bruno Stark oli tosin yksi »Kullatun Sarvikuonon» parhaita kävijöitä, +sillä hän ei säästänyt rahoja, ja hänen nälkänsä ja janonsa menivät yli +kaikkien muiden tarpeen; mutta hän oli sen ohella ilkein ivailija, joka +koskaan oli asettanut Kristoffer Pungin nenän maalitaulukseen. + +Mustalaisen kunnioittaessa tätä tarjoilupaikkaa läsnäolollaan, syntyi +salissa aina naurua ja iloisuutta, mutta sitävastoin suuttumusta ja +pahaa mieltä tiskin takana, missä oli isännän paikka. + +Siksi kävi isäntä hyvin vaiteliaaksi joka kerran kuin pitkä »murjaani», +joksi Pung sanoi häntä takanapäin, saapui ravintolaan, sillä silloin +joutui varmasti hänen nenänsä läsnäolevien vieraiden pilkan ja naurun +esineeksi. + +Bruno meni suoraan tiskin luo ja ojensi kapakoitsijalle kätensä. + +-- Hyvää iltaa, herra kellarimestari! -- tervehti hän kohteliaasti, +ottaen samalla taskustaan esiin nuuskarasian; -- saanko tarjota +hyppysellisen nuuskaa? + +-- Kiitän nöyrimmästi, herra hovimestari! -- vastasi kapakoitsija niin +kohteliaasti kuin taisi; hänen tarkoituksenaan oli siten heti tehdä +vihollisensa aseettomaksi. + +Hovimestari on hienon talon ylin palvelija ja siis sangen kaunis nimitys +tavalliselle metsästäjälle. + +-- No, eikö saa olla hyppysellinen oikeata Hamburger-Rappea? -- jatkoi +Bruno, pitäen tällä kertaa nuuskarasiaa aivan lähellä tuota koko +kaupungissa kuulua nenää. + +-- Kiitän kaikkein nöyrimmästi! -- lausui Pung ja otti todellakin +hyppysellisen ruskeata jauhetta ojennetusta rasiasta, päästäkseen eroon +vaarallisesta tarjoojasta, sillä hän ei ollut mikään nuuskan ystävä, +ehkä tosin vain taloudellisista syistä, hänen ison nenänsä +tyydyttämiseksi kun olisi tarvittu ainetta aika määrät. + +Mutta tuskin oli kapakoitsija vienyt nuuskan tarkoitettuun paikkaan, kun +hän alkoi aivastaa, -- ja voi Bakkus, minkälaista aivastamista se oli! + +-- Terveydeksi! -- huusi Bruno. + +-- Terveydeksi! -- yhtyivät häneen muut vieraat, nauraa kikattaen. + +-- Sehän on -- atshi.. se on pipp ... atshi!... a ... atshi ... +pippuria, herra!... atshi! athsi! -- tuskaili onneton kapakoitsija. + +Hänen silmänsä muuttuivat vihasta sinisen punaisiksi, hänen +sopertaessaan yllämainittuja sanoja. + +-- Jumala auttakoon! -- ilvehti iloinen »hovimestari». + +-- Jumala auttakoon, setä Pung! Terveydeksi vaan! -- melusivat vieraat, +ympäröiden tiskin. + +Setä Pungin nenä alkoi kuitenkin vähitellen rauhoittua ja saada takaisin +entisen arvokkaan ja kunnioitusta herättävän ulkonäkönsä. + +Mutta setä Pungin veri alkoi kuohua yli äyräittensä. + +Tiskillä lähellä isäntää oli karkeatekoinen sitroonanpuristaja, joka oli +vielä kostea mehusta. + +Kapakoitsija tarttui tähän aseeseen, joka hyvin soveltuikin viinin +jumalan ylipapille, ja hyppäsi kuudentoista vuotiaan nuorukaisen +notkeudella tiskin yli, rynnäten suoraan »hovimestaria» kohden. + +Irvistelevät vieraat tulivat äkkiä totisiksi, sillä he muistivat, että +Pung entisaikoina suuttuessaan oli raju ja voimakas kuin karhu, +vaikkakin hän viimeisinä kymmenenä vuotena, jotka olivat hopeoineet +hänen päälakensa, oli esiintynyt jokseenkin rauhallisesti ja +kärsivällisesti. + +Muutamat vieraat tahtoivat hyväätarkoittavasti pidättää raivostunutta +vanhusta, mutta jotkut heistä hän työnsi kumoon, ja toiset taas +vetäytyivät syrjään, peläten hänen kädessään heiluvaa +sitruunanpuristajaa, joka nyt näytti vaaralliselta muillekin kuin +ainoastaan pehmeille sitroonille. + +Kapakoitsija muistutti todellakin sarvikuonoa rynnätessään +herkulesmaista mustalaista kohden, joka nauraen, joskin katse +kohdistettuna tuohon epätavalliseen aseeseen, vetäytyi taemmas. + +Ukko Pung näytti tällä hetkellä kerrassaan kunnioitettavalta, ja hänen +raivokas vimmansa uhkasi käydä vaaralliseksi hänen vastustajalleen, joka +oli häntä paljon nuorempi. + +Mutta hyödyttääkö kuusitoistavuotiaan tulisuus miestä, joka jo kuitenkin +itse asiassa on kuudenkymmenen vuoden ikäinen, ja joka sitäpaitsi on +lakkaamatta palvellut viininjumalaa? + +Mustalainen pysähtyi keskellä salia, heittäytyi hieman syrjään, kiersi +sitten käsivartensa ukon ruumiin ympäri ja laski hänet permannolle kuin +lapsen. + +Sen jälkeen istuutui hän kahareisin voitetun kapakoitsijan vatsan päälle +ja väänsi ukon kädestä sitroonanpuristajan, jonka hän asetti ukon +nenään, ikäänkuin tarkoittaen sille samaa kohtaloa kuin sitroonillekin. + +Tätä kohtausta seurasivat tietysti katsojain meluavat suosionosoitukset +sekä suin että käsin. + +-- Tarjoahan nyt kaikille punssia, pikku setäseni! -- huusi Bruno; -- +muutoin muuttuu sedän nenä yhtä litteäksi kuin kärpäsen siipi. + +-- Niin, niin, kaikille punssia! -- huusivat vieraat. + +Ukko päästi vastaukseksi vain mölähtävän äännähdyksen. + +Saada ensin pippuria nenäänsä ja sitten tulla heitetyksi lattialle kuin +käsine, sekä vielä päällepäätteeksi täytymys tarjota punssia suurelle +miesjoukolle, se on jo enemmän kuin voi vaatia keneltäkään +kuolevaiselta, varsinkin jos tuo kuolevainen sattuu olemaan +ravintoloitsija. + +-- No, miten on, isä Pung, puristanko nenänne litteäksi? -- jatkoi +mustalainen kyselemistään. + +-- Kurista minut mieluummin, sinä musta lurjus! -- kuului vihaisen ukon +vastaus. + +Sillä hetkellä näytti kuin äijälle olisi ollut hänen nenänsä kalliimpi +hänen koko elämäänsä tai tiesi ukkeli liian hyvin, ettei hengen vaaraa +ollut olemassa. + +Ympärillä seisovien naurunremahdusten kiihoittamana raaka mustalainen +asettikin nyt ravintoloitsijan tavattoman suuren nenän +sitroonanpuristajaan ja likisti. + +-- Minä tarjoan! -- kirkaisi ukko äänellä, jota olisi vaikea kuvata. + +-- Suuri maljallinen rakuunapunssia, -- saneli mustalainen, päästämättä +nenää puristuksesta. + +-- Suuri maljallinen rakuunapunssia, -- toisti Pung surkealla äänellä. + +-- Kokonainen kannullinen, pisaraakaan siihen vettä sekoittamatta, -- +jatkoi mustalainen. + +-- Pisaraakaan siihen vettä sekoittamatta, -- toisti kapakoitsija +kyyneleet silmissä. + +-- Ja lisävarmuudeksi minä merkitsen tämän kuninkaallisella sinetilläni, +-- selitti säälimätön voittaja ja tarttui vasemmalla kädellään ukon +nenään läimäyttäen sen pullistunutta kärkeä oikean kätensä lattealla +puolella. + +Sen jälkeen hän auttoi ukon ylös ja päästi hänet. + +Röhkien kuin karju ja silmäten voittajaansa sammumattomalla raivolla, +hän ontui takaisin tiskinsä taakse ja istuutui tavalliselle paikalleen, +antamatta tarjoilijoille käskyä punssin tarjoamiseen, vieraiden joka +minuutti toistuvista huomautuksista huolimatta. + +Ajan mittaan saapui yhä useampia vieraita, ja Bruno, jolla heidän +joukossaan oli monta tuttavaa, siirtyi toisesta toisen luo; mutta +kaikkialle seurasi häntä ravintoloitsijan raivokas katse. + +Saapui tuores iltalehti, ja vieraat alkoivat sitä tavoitella, kunnes se +viimein jäi erään käteen. + +-- Oletko kuullut tätä uutista? -- kysyi onnellinen sanomalehdenlukija +pöytätoveriltaan. + +-- Mitä sitten? -- kysyi viimemainittu, maistaen totilasistaan. + +-- Eräs ylhäinen herra on tullut hulluksi. + +-- Se ei koske minua ... milloin joku ylhäinen herra on ollut viisas? + +Mustalainen terästi kuuloaan. + +-- Kuka hän oh? Kuka hän on? -- huusivat useat uteliaat. + +-- Kuulkaa, mitä tässä seisoo! -- kehoitti sanomalehdenlukija; -- minä +luen teille. + +Hän luki seuraavaa: + +»Suuresti valitettava tapaus on sattunut eräässä ylhäisimmistä ja +jaloimmista aatelisperheistämme. Kreivi Karl Gustaf Lejonborg, hänen +majesteettinsa kuninkaan ent. kamariherra ja suuren, Skoonessa olevan +Bastholman sukukartanon omistaja, on havaittu aivoiltaan niin sairaaksi, +että hänet on täytynyt viedä Danvikin hospitaaliin. Tämä onneton on +saanut sellaisen päähänpiston, että hän on Ruotsin kruunun tavoittelija. +Toimiakseen hyödykseen hän on pitkän ajan kuluessa ostellut joukon +aseita, joita hän on säilyttänyt eräässä kellarissa ja jossa hänellä on +ollut tapana oleskella öisin, manaten esiin niitä henkiä, joiden kanssa +hän on aikonut toteuttaa vallankumouksen. Siinä tapauksessa, että +onneton kreivi kuolee, joutuu sukukartano Skoonen husaarirykmentissä +palvelevalle ratsumestari Fritz Lejonborgille, joka on heikkomieliseksi +tulleen kreivin serkku.» + +Useat vieraat, tietäen Starkin olevan kreivi Lejonborgin palveluksessa, +käänsivät luonnollisesti katseensa häneen, ja mustalainen olikin heti +valmis täydentämään sanomalehti-uutista monilla lisäyksillä, joita +vieraat kuuntelivat mielenkiinnolla, samalla kertaa kun hän toi esiin +sen surun ja osanoton, jota kunnon ja kiitollisen palvelijan aina tulee +tuntea hyvää ja anteliasta isäntää kohtaan, kun tälle tapahtuu +onnettomuus. + +Mutta ihmisten mielenkiinto ei yleensä kohdistu kauan lähimmäistensä +onnettomuuksiin, ei ainakaan kapakassa, jonka vuoksi nytkin keskustelu +siirtyi toisiin päivän uutisiin, joiden joukossa oli myös jotakin +kivalteri Kronin vaimon murhasta. + +Sekin uutinen luettiin ääneen ja kuului seuraavasti: + +»Vaimonsa murhasta epäiltyä ja vangittua poliisikivalteri Kronia +kuulusteltiin tänään kuninkaallisessa poliisikamarissa. Kron, joka yhä +edelleen jyrkästi kieltää syyllisyytensä ja osallisuutensa mainittuun +kamalaan tekoon, pysyy samoin edelleen väitteessään, että palvelustyttö +Katarina Link, joka oli ollut hänen palveluksessaan, mutta heti vaimon +kuoleman jälkeen katosi, on tehnyt tämän rikoksen, ja siitä seikasta +Kron sanoo nyt olevansa entistä varmempi, koska hän nyt muistaa muutamia +vaimonsa ennen kuolemaa lausumia sanoja hänelle ja pojalleen. Kuoleva +olisi nimittäin epäillyt, että piika oli hänet myrkyttänyt, vaikkakaan +mies suuren surunsa vallassa ei sillä hetkellä ollut käsittänyt vaimonsa +sanojen merkitystä. Kron epäilee myöskin, että samainen palvelustyttö +toimeenpani murhapolton, jolloin se talo, jossa hän asui, paloi +kokonaan. Sitä ennen kuitenkin varasti tyttö sen rahasumman, jonka +kuoleva oli miehelleen ilmoittanut kätkeneensä alikerrassa olevan +makasiinin lattiapalkin alle, mikä makasiini sisälsi vaimon erinäisille +henkilöille antamien rahalainojen pantiksi jätettyjä vaatteita ja +talouskapineita, sekä arvelee Kron palvelustytön kuunnelleen viereisessä +huoneessa, kun vaimo oli miehelleen ja lapselleen kertonut rahasumman +olemassaolosta ja sen kätköpaikasta; tämän ohella Kron aikaisemman +lausuntonsa mukaisesti selitti, että hänen taskustaan löydetyn +myrkkypullon oli mainittu palvelustyttö sinne hänen huomaamattaan +pistänyt. Juttu lykättiin seuraavaan päivään, jolloin kuulustellaan +Kronin poikaa, ja sen jälkeen kun syytetyn anomus päästä vapaalle +jalalle hylättiin, passitettiin Kron takaisin vankilaan. -- Mitä muuten +tulee Kronin tähänastiseen elämään, on hän aina käyttäytynyt mitä +parhaiten niin virantoimituksessa kuin sen ulkopuolella, ja jutussa +kuullut todistajat ovat lausuneet hänen eläneen vaimonsa kanssa +erinomaisessa sovussa ja yksimielisyydessä.» -- -- + +-- Isä Pung! Miten on punssin laita? -- kysyi mustalainen paikaltaan. + +Kapakoitsijalla ei ollut tähän mitään vastausta, mutta hänen katseensa +oli kiinnitettynä mustalaiseen, jolle hän sisimmässään oli vannonut +vihaa ja kostoa. + +Nolompana kuin tänä iltana ei ukko Pung ollut koskaan ennen istunut +pöytänsä takana, sillä ihminen on aina silloin hyvin nolo, kun hän +tahtoo jollekulle kostaa eikä löydä siihen tyydyttävää keinoa. + +-- Kovaa on miehen istua vankilassa, jos hän on syytön, -- huomautti +muuan vieraista, joka tarkkaavaisesti oli kuunnellut viimeisen uutisen +lukemista; -- sillä se ei ole minusta ollenkaan uskomatonta, että +palvelustyttö on kyllä voinut ottaa eukon hengiltä ... sellaista on +tapahtunut ennenkin .... emännät ja palvelijattaret ovat harvoin sovussa +keskenään. + +-- Kovaa on myöskin noin vain silmänräpäyksessä menettää kaikki +omaisuutensa, -- virkkoi muuan toinen; -- niin, niin, ymmärtäkää minua +oikein, en tarkoita eukkoa, vaan muuta poroksi palanutta. + +-- Niin minustakin, -- tarttui puheeseen mustalainen; -- mutta +saattaahan olla niinkin, että tyttö oli liitossa miehen kanssa, koska +viimemainitun taskussa oli myrkkypullo. + +-- Oliko palvelustyttö nuori? + +-- Hän oli vasta kahdenkymmenen, -- vastasi mustalainen. + +-- Oliko hän sievän puoleinen? + +-- Hän oli jokseenkin kaunis, -- vastasi taas mustalainen hieman +varomattomasti. + +-- Hitto! Tunsiko herra hänet! + +-- En ... olen vain kuullut kerrottavan, -- virkkoi Bruno äkisti ja +kalveten. + +-- Mutta aika peijakas hän oli, kun hän sitten tekonsa tehtyään vielä +sytytti talonkin palamaan... Jos kivalterin eukko oli vanha noita, niin +noidan tavoin hänet poltettiinkin. + +-- Mutta sillä eroituksella, -- lisäsi eräs vieras, -- että tämä muija +poltettiin vasta kuolemansa jälkeen, kun sitävastoin entisaikaan noidat +poltettiin elävältä. + +-- Miten käy ruumiinavauksen, kun ruumis kärventyi tulipalossa? + +-- Ei haittaa ... vatsa ei koskaan pala, selitti muuan rikkiviisas, -- +joten ei ole mitään vaaraa .... lääkärit kyllä saavat itselleen huvia. + +-- Mutta missähän mahtaa tuo soma tyttönen nykyisin oleilla? + +-- Jotkut luulevat hänen hukuttaneen itsensä... Pitäköön paholainen +hyvää huolta hänen suloisesta sielustaan! + +Saliin saapui nyt muutamia uusia vieraita, jotka puheenlaadustaan +päättäen olivat laivureita, ja istuutuivat sanomalehdenlukijaa lähinnä +olevan pöydän ääreen. + +-- Ei, mutta kuulkaa, hyvät herrat! -- jatkoi tämä; -- toissayönä on +ongittu ylös muuan tyttö Norrströmin virrasta. + +Bruno sävähti ja loi arkoja silmäyksiä ympärilleen. + +Tämän huomasi kapakoitsija, jonka katse yhä oli kiinnitettynä +mustalaiseen. Tämän kasvot karahtivat tulipunaisiksi. + +-- Miksi hän noin tuijottaa minuun alinomaa! -- jupisi Bruno itsekseen, +kääntäen katseensa poispäin. + +-- Oliko kala elävä vai kuollut? -- kysyi sanomalehdenlukijan toveri. + +-- Elävä se oli, mainitaan tässä, -- vastasi edellinen. + +-- Lempo soikoon, veli Stark, sinä kaadoit punssilasisi minun hihalleni! +-- huudahti muuan vieras, jonka pöydän ääreen mustalainen oli istuutunut +ja jonka kanssa hän ahkerasti ryyppäsi. + +-- Kaadoinko? Suo anteeksi, veli! -- pyysi Bruno; viinuri, uusi lasi! + +-- Nuottaanko vai rysään tyttö oli tarttunut? -- kysäsi eräs. + +-- Ei, koukkuihin, näihin viiteen koukkuun, -- vastasi muuan +laivureista, kohottaen karkeata kättään ja liikutellen kankeasti +sormiaan. + +-- Mitä?... Tekö hänet ongitte? -- huudahtivat kaikki melkein yhteen +ääneen. + +-- Minä, -- vastasi laivuri, silmäten itsetietoisena ympärilleen. + +-- Kertokaa, kertokaa! -- kuului kaikista pöydistä. + +-- Kertokaa, kertokaa! -- kehoitti mustalainenkin, jonka ääni oli +hiljainen, mutta haudankolea. + +-- Niin, minä makasin, nukuin, mutta äkkiä heräisin ... ukkoseen, +luulette ehkä!... Ei, jumala varjelkoon ... ei minua herätä ukkonen eikä +myrsky ... olinpa kerran Ahvenamerellä ja... + +-- Ei, te olitte satamassa, -- oikaisi muuan utelias. + +-- Vai niin, no, mutta älkää nyt kuitenkaan minua keskeyttäkö, -- +murahti laivuri; minä heräsin siihen, että kellot kumahtelivat kaupungin +tornissa ... piru olkoon palovartijana! + +-- Siunatkoon, silloin saisimme palaa kekäleeksi joka sorkka! + +-- Edelleen, edelleen, herra kippari!... Anteeksi ... herra kapteeni, +piti minun sanoa! + +-- Aivan oikein, en minä aina ole purjehtinut pelkästään +saaristovesillä, -- vakuutti laivuri, kouraisten tärkeän näköisenä +leukaansa. + +-- Jatkakaa, jatkakaa! + +-- Minä kiirehdin ylös kajuutasta katsomaan, missä tuli oli irti ... +kaupungin koillispuolella leimusikin aika roihu, ja kaduilla oli +vilkasta liikettä. + +-- Silloin paloi kivalterin talo. + +-- Siinä sitten parhaillaan tulipaloa töllistellessäni kuulin kimakkaa +avunhuutoa, aivan kuin rotan vinkunaa, silloin kun se jo on kissan +suussa. + +Mustalainen tarttui kiivaasti naapurinsa lasiin ja tyhjensi sen pohjaan +saakka. + +-- Maistuuko punssi paremmalta minun lasistani, veli Stark? -- murahti +naapuri, silmäten tyhjää pikariaan; -- montako pisaraa jätit pohjalle? + +-- Ai saakeli! Minä erehdyin, -- virkkoi Bruno; -- viinuri, enemmän +punssia! + +-- No, -- jatkoi laivuri, -- minä tietysti käänsin silmäni sinnepäin, +mistä avunhuuto kuului, ja silloin näin erään esineen vierivän alas +virtaa ... väliin se meni veden alle, väliin taas seilasi pinnalla ... +ja että se oli ihminen, sen minä äkkäsin oitis. + +-- Sitten, sitten? + +-- No, minä kumarruin reelingin yli ja tartuin kiinni tuohon +vaateriekaleeseen ... aivan niin, ei hän paljoa muutakaan ollut kuin +pelkkä vaateriekale. Sitten minä vedin hänet kannelle. + +-- Ja hän oli kuollut? + +-- Miten lienee ollut hänen laitansa aluksi, sitä en voi oikein sanoa, +mutta sain minä häneen lopulta eloa, joskin minun täytyi häntä +hieroskella hyvin kauan. + +-- Kuka hän oli? + +-- Vaateriekale, olen jo sanonut ... hento kuin harso ja nenän alta +hieno kuin mamselli. + +-- Mitä hän sanoi? + +-- Siitä en päässyt oikein selville, sillä hän houraili ja puhui jos +jotakin sekamelskaa ... mutta niin paljon minä ymmärsin, ettei hän +omasta tahdostaan ollut joutunut virtaan, vaan oli tuon itikkavaivaisen +joku lurjus sinne heittänyt ... siitä lyön vaikka vetoa. + +-- Oletko sairas, Stark? -- kysyi hänen naapurinsa; -- sinä olet +kasvoiltasi keltainen kuin vanha kellotaulu. + +-- Ryyppää pari kulausta vettä, niin pahoinvointi menee ohi, -- neuvoi +muuan lähelläistuja. + +-- Vesi ei vahingoita koskaan, -- tuumasi eräs toinen -- paitsi jos ken +on sattumalta joutunut Norrströmin virtaan. + +Mustalainen käänsi jääkylmät kasvonsa saliin päin, mutta heti kohtasivat +hänen katseensa ravintoloitsijan vakoilevat silmät, jolla oli se +vaikutus, että Brunon kalpeille kasvoille siinä silmänräpäyksessä nousi +tulinen puna. + +-- Hitto, kun täällä on kuuma! -- puhkui hän, kääntyen naapurinsa +puoleen; -- juo, veli! Älä anna lasisi odottaa! + +-- Kun sinä vain mainitset juomisesta, niin heti sinä paranet -- virkkoi +naapuri ja kilisti hänen kanssaan. -- Kippis! Nyt on minun vuoroni +tarjota. + +-- No; minne tyttö sitten joutui? -- kysyi muuan kuulijoista. + +-- Hän makasi koko yön minun kajuutassani, -- vastasi laivuri. + +-- Pentele sinua, laivuri! + +-- Huutia! -- murahti viimemainittu; -- näytti siltä kuin minulla olisi +ollut kajuutassa tusinanverran märkiä luutia, tai kuin olisi aallokko +lyönyt peräkannen yli. + +-- Ha ha ... mutta sinä kai varoitit päästämästä aallokkoa virtaamaan +takaisin veteen. + +-- Se raukka makasi koko yön tulisessa kuumeessa. + +-- Ja houraili? + +-- Houraili ja ... puhui murhasta ja palosta ja pahasta hengestä ja +äidistään ... teki oikein sydämeen pahaa sen poloisen yniseminen. + +-- No, kun sitten valkeni aamu... + +-- Minä annoin viedä hänet parmaajalle, missä hän lepäsi muutamia +tunteja. + +-- Entä sitten? + +-- Sieltä kuljetettiin hänet Serafimerlasarettiin. + +-- Ja sen jälkeen ei laivuri ole kuullut hänestä mitään? + +-- En. + +-- Kun hän pääsee jälleen jaloilleen, saapuu hän tietysti kiittämään +laivuria viimeisestä. + +-- Hän on tervetullut ... hitto soikoon, hän ei näyttänyt hullummalta +... ja kunhan hän saa hieman väriä poskiinsa, niin... + +-- Aivan niin, -- lausui muuan vieras, -- ja sen päälle kippis tulevalle +mitalinkantajalle. + +Vieraat kohottivat lasinsa ja kilistivät reippaan laivurin kanssa. + +-- Veli Stark, -- virkkoi hänen pöytätoverinsa, -- etkö sinäkin tahdo +kilistää kunnon laivurimme kanssa? + +-- Tietysti, tietysti, -- vastasi Bruno, tarttuen kiireesti lasiinsa; -- +kippis, kippis, herra kapteeni! + +Mutta hänen äänensä ja lasia pitelevä käsi vapisivat. + +Sen jälkeen haki hänen katseensa tuota isoa nenää, joka hallitsi tiskin +toisella puolen. Sekä nenä että sen yläpuolella olevat silmät näkyivät +edelleen olevan kääntyneinä häneen päin. + +Laivurimme, joka oli innostunut ajatellessaan mahdollisuutta saada +mitalin hengenpelastuksesta, vastasi maljaan iloisin sanoin. + +-- On kunniakkaampaa kantaa sellaista mitalia, -- lausui hän puheensa +lopuksi, -- kuin käydä koristettuna nauhoilla ja tähdillä, joita +annetaan henkilöille, jotka eivät mitään ole tehneet. + +Hilpeyden juuri ollessa korkeimmillaan avautui ovi ja »Kullatun +Sarvikuonon» ravintolaan astui kaksi uutta vierasta. + +Ne olivat kivalteri Ek sekä muuan toinen poliisipalvelija, joiden +tarkastuspiiriin tämä kapakka kuului. + +Kivalteri loi katseen yli salin, lähestyen sitten sitä pöytää, jonka +ääressä ystävämme laivuri vallitsi ja naureli. + +-- Hyvää iltaa, Blom! -- tervehti kivalteri puristaen laivurin kättä; -- +mitä kuuluu? + +-- Kiitos kysymästä, arvoisa veli! -- vastasi laivuri; -- sinähän tulet +kuin kutsuttu ... paina puuta ... mitä sinä haluat? Ryypyn vai oluttako? + +-- Viinuri, tuo minulle suuri ryyppy, -- oli kivalterin vastaus. -- Minä +muuten tuon sinulle terveisiä toissaöiseltä makuutoveriltasi. + +-- Soo!... Miten hän jaksaa? + +-- Lemmon hyvin!... No, missä se ryyppy viipyy? + +-- Onko hän vielä lasaretissa? + +-- Hän on vankil -- Otanko minä nyt ryypyn ilman painiketta! -- lisäsi +kivalteri, kääntyen viinurin puoleen; -- palanen makkaraa ja rinkilä... +Kiirehdi! + +-- Sanoitko vankilassa? -- kysyi hämmästynyt laivuri. + +-- Sinnepäin, veli Blom! -- vastasi kivalteri Ek; -- korean kalan sinä +ongitkin ... myrkynsekoittajan ja murhapolttajan!... No, oletko +tyytyväinen?... Viinuri, olutta, ... ei portteria ... mutta sitä lajia +göteborgilaista, jota ei valmisteta Tukholmassa. + +-- Myrkynsekoittaja! Murhapolttaja! -- huudahti laivuri vallan +hämmästyneenä. + +Kaikki vieraat, mustalaista lukuunottamatta, kerääntyivät kysyvinä ja +meluavina sen pöydän ympärille, jonka ääressä kivalteri illasti. + +-- Niin on kuten sanoin, -- selitti kivalteri; -- juuri hän on +pysäyttänyt käynnistä Kronin muijan lörpötyskoneen ja toimeenpannut +toissaöisen ilotulituksen. + +-- Entä Kron?... Kron? + +-- Päässyt pois häkistä... Minulla oli juuri äsken ilo laskea hänet +ulos, samoin kuin minulla oli toissapäivänä ilo sulkea hänet sisään... +Oh! Portteri on sentään juomien parasta!... Kiitos portterista, isä +Pung! + +Mustalainen kätki kasvonsa sanomalehden taa, jota hän oli lukevinaan. +Mutta ei hän erittäin ahkerasti lehteä silmäillyt, ja jos hän yleensä +mitään luki, hän tutki omaa sieluaan, tuota mustaa kirjaa, jonka +kirjaimet olivat veripunaiset. + +Väliin hän vilkaisi oveen päin katsoakseen, oliko pakotie vapaa; hän +tahtoi kuitenkin jäädä kuulemaan lisää tuosta pelastetusta naisesta, +voidakseen sen mukaan määritellä menettelytapansa. + +-- Arvasin sen etukäteen, kun Blom kertoi tuon naisen kohtalosta, -- +vakuutti muuan vieraista. + +-- Minäkin olin arvannut, että jotain yhteyttä hänellä on ollut Kronin +perheen tapahtuman kanssa, -- selitti eräs toinen. + +Jälestäpäin on tavallisesti jokainen arvannut kaikki, ja kukin on täysin +varma asiasta. + +-- Jumala tietää, miten käy hengenpelastusmitalin, -- ilkamoi joku, +irvistäen laivurille vasten naamaa. + +Laivuri alkoi nyt vahvasti kiroilla, sillä hän rupesi täydellä syyllä +uskomaan, etteivät viranomaiset anna mitalia myrkynsekoittajan ja +murhapolttajan hengen pelastamisesta. + +-- Saadaanpa nähdä, milloin tyttö saapuu laivurin luo kiittämään häntä +viimeisestä, -- kiusoitteli muuan koiranleuka. + +-- Minä viskaan hänet sinne, mistä hänet onginkin, -- ärjäisi siihen +laivuri, iskien nyrkkinsä pöytään. + +-- On hyvin ikävää, kun tarvitsee katua tekoa, joka on tehty puhtaasta +ihmisrakkaudesta. + +-- Mutta tyttö ei ole kuitenkaan yksinään toimeenpannut noita kolttosia, +niin paljon minä sain häneltä puserretuksi ilmi, -- kertoi kivalteri +itsetietoisesti, mikä piirre yleensä on ominainen ylimielisille +luonteille; -- hänellä on ollut rikostoveri, se on varma. + +-- Kukapahan se lienee? + +-- Tyttö ei ole vielä tahtonut päästää kielensä kanniketta, mutta +vartokaa... Roomaa ei rakennettu päivässä ... minä kyllä otan selvän +asiasta. + +-- Mahtaneeko hänen rikostoverinsa olla sama, joka sysäsi hänet veteen? +-- virkahti laivuri, jonka suuttumusta punssi alkoi vähitellen +vaimentaa. + +-- Siitä olen varma, -- selitti kivalteri; -- toinen roisto tahtoo +päästä toisesta, saadakseen pitää yksinään saaliin, jolloin hänellä ei +myöskään ole mitään pelättävää... Päävahdissa vartiossa ollut +kaartilainen on kertonut samana yönä kuulleensa hätähuutoa rannasta ja +heti sen jälkeen nähneensä kookkaan miehen juoksevan sillalta päin torin +yli Hallituskadulle... Muuta minun ei tarvitsekaan tietää. + +Mustalainen ei jaksanut enää kauvemmin kuunnella keskustelua, joka koski +häntä niin läheltä; hän nousi kiireesti ja meni tiskin luo maksaakseen, +mitä hänelle illan kuluessa oli tarjoiltu, aikoen sitten asianhaarain +vaatiessa pitää huolta turvallisuudestaan. + +-- Mitä olen velkaa? -- kysyi hän, katsomatta kapakoitsijaa kasvoihin, +sillä illan kuluessa hän oli useat kerrat huomannut tämän vaanivat +silmäykset sekä tuntenut itsensä sen johdosta hyvin levottomaksi. + +-- Lasken heti paikalla, -- vastasi ravintoloitsija; -- mutta minun +täytyy ensin antaa laivuri Blomille takaisin tästä setelistä ... lasken +heti ... tulen paikalla. + +Tämän sanottuaan kapakoitsija lähti tiskinsä takaa ja lähestyi laivurin +pöytää. + +Mustalainen jäi siihen seisomaan kaikkea muuta kuin rauhallisena, mutta +kun ukko Pung hänen mielestään vaihtoi rahaa kauvemmin kuin olisi ollut +tarpeellista, ja koska hänestä sitäpaitsi tuntui merkilliseltä, ettei +tällä ollut kädessään rahaa mennessään vaihtamaan, heitti hän +sivukatseen kyseessäolevaan pöytään. + +Silloin hän näki suureksi pelästyksekseen, kuinka ravintoloitsijan +tavaton nenä kokonaan peitti kivalteri Ekin pään yläosan, samalla kun +hänen huulensa vilkkaasti liikkuivat poliisimiehen korvan tasalla. + +Brunon säikähdys ei suinkaan vähentynyt siitäkään, että kivalterin vasen +silmä vähitellen kääntyi saliin päin, kunnes se lopulta kiintyi häneen, +joka seisoi tiskin vieressä. + +Päällepäätteeksi mustalainen oli kuulevinaan tuolin liikkumisesta +aiheutunutta kolinaa, jonka jälkeen hän selvästi havaitsi kivalterin +aikovan nousta paikaltaan. + +Nyt katsoi Bruno parhaaksi lähteä luikkimaan tiehensä. Mutta ollakseen +herättämättä huomiota hän antoi hattunsa jäädä tiskille, ja alkoi +sitten, osoittamatta kuitenkaan mitään kiirettä, hiljalleen lähestyä +pelastavaa ovea. + +Näin liikkuessaan, vilkaisematta oikealle tai vasemmalle, hän tunsi +äkkiä itsensä pysäytetyksi, jonkun tarttuessa hänen takinhihaansa. + +-- No, minne nyt? Miksi pidätte kiirettä, parahin herraseni? -- kuuli +hän sanottavan selkänsä takana. + +Se oli kivalterin ääni. + +-- Luulenpa herran aikovan poistua maksamatta -- kuului samassa +toinenkin ääni, äskeistä hieman käheämpi. + +Se oli kapakoitsijan. + +Sen sävy oli yhtä vähän lohduttava kuin edellisenkin. + +Mustalainen tointui kuitenkin siinä määrin, että hän kääntyi päin ja +koetti antaa kasvoilleen ja liikkeelleen sellaisen ilmeen, mikä +parhaiten niille sopi näin kiusallisessa tilanteessa. Siinä hän +onnistuikin osaksi; mutta kasvojensa kalpeutta ja silmiensä levottomia +eleitä hän ei voinut niin äkkiä saada muuttumaan. Myöskin hänen +hengityksensä oli kiivaampaa kuin mitä saattoi odottaa niin lyhyen +matkan astumisesta kuin tiskin luota ovelle. + +Selittäkäämme nyt lyhyesti, miten ravintolan isännän päähän oli +pälkähtänyt kuiskata kivalterin korvaan tällaisen vaikutuksen +aikaansaaneita sanoja. + +Kapakoitsijan häviö, josta hänen nenänsä vieläkin oli hellä, oli +täyttänyt hänen sielunsa mitä rajuimmalla vihalla, ja koko ajan +istuessaan tiskin takana, kuunnellen äänekästä keskustelua salissa, hän +ei ollut ajatellut muuta kuin kostoa. + +Väliin hän tuumasi sekoittaa vihtrilliöljyä punssiin, jota vietiin +tuolle kirotulle vieraalle, väliin taas hän aikoi tarttua tiskillä +olevaan suureen, terävään juustoveitseen, hiipiä salavihkaa sen pöydän +luo, jonka ääressä mustalainen istui ja yhdellä ainoalla hyvin +tähdätyllä valoksella leikata palan viimemainitun nenästä, nähtävästi +voidakseen saavuttaa vastauksen siihen sielutieteelliseen kysymykseen, +kumpi on valitettavampi olio, sekö, jolla on nenää liian vähän, vai se, +jolle sitä on siunautunut liikaa. + +Mutta ajatuksen ja toiminnan väliin ilmestyi aina muuan peikko, joka +herpaannutti hänen kätensä ja sai hyvän tahdon horjumaan, nimittäin +vaara, johon hänen itsensä täytyi suunnitelmaansa toteuttaessaan +antautua. + +Niinpä hän istui hiljaa ja miettiväisenä, kuitenkin korva teritettynä +kuulemaan jokaisen hänen vihollisensa lausuman sanan ja silmä huomaamaan +hänen pienimmänkin liikkeensä, ja kapakoitsija oli sydämessään +vakuutettu siitä, ettei maailmassa ollut sellaista onnettomuutta, jota +hän ei olisi toivonut tuolle »pitkälle murjaanille». + +Senvuoksi, kun hän kuuli sanomalehdestä luettavan, että muuan henkilö +oli sinä päivänä viety mielisairaalaan, ei hän toivonut mitään +hartaammin, kuin että »herra hovimestari» olisi ollut mainittu sairas, +sillä hän tiesi, että hullut Danvikin mielisairaalassa saivat vähän +ruokaa, mutta runsaasti selkäänsä, sekä että heitä kohdeltiin huonommin +kuin järjettömiä luontokappaleita. + +Kun hän edelleen kuuli erään henkilön olevan vankina, epäiltynä ja +syytettynä vaimonsa myrkyttämisestä, ei hänellä voinut olla hartaampaa +toivomusta kuin että mainittu henkilö olisi »hovimestari», hyvin +tietäen, ettei sellainen rikollinen ainoastaan saisi +kuolemanrangaistusta, vaan koska hän oli täydellisesti parantumaton ja +turmeltunut sielu, häntä odottaisi myöskin kadotettujen ikuinen +kärsimys. + +Ja vielä, kun laivuri Blom kertoessaan tytöstä arveli jonkun lurjuksen +sysänneen hänet Norrströmin virtaan, ei kapakoitsijan mielestä sopinut +kenenkään niin hyvin kuin »pitkän murjaanin» olla tuollaisen rikoksen +tekijä; lopuksi, kun kivalteri Ek varmasti vakuutti »myrkynsekoittajalla +ja murhapolttajalla» olevan rikostoverin, jota sitä paitsi kuvattiin +kookkaaksi mieshenkilöksi, ajatteli ravintoloitsija ehdottomasti +verivihollisensa persoonaa. + +Mainitut vihan pätsissä hehkuneet ajatukset ja toivomukset muodostuivat +vähitellen täydelliseksi varmuudeksi jonka kypsymistä osaltaan auttoivat +myöskin ne monet värivivahtelut, jotka hän vieraiden keskustelun aikana +oli ollut huomaavinaan mustalaisen kasvoilla. Viha ja kostonhimo olivat +tehneet muuten niin heikkonäköisestä kapakoitsijasta pöllön, joka +pimeässäkin havaitsi sellaista mitä tarkkanäköisinkään ihminen ei olisi +voinut huomata keskellä kirkasta päivää. + +Senpä tähden ei kukaan, vaikka hänellä olisi ollut miten selvät +todistukset tahansa, olisi saattanut olla varmempi asiastaan kuin »setä +Pung» hiipiessään kivalterin luo ja kuiskatessaan hänelle, että kreivi +Lejonborgin metsästäjä oli juuri se suuri rikollinen, jota +kuninkaallinen poliisi etsiskeli. + +Milloinkaan ei ollut sokeampi kana löytänyt jyvästä. + +Mustalaisen kalpeat kasvot ja levottomat silmäykset hänen kääntyessään +odottamattomia vastustajiaan päin ollakseen valmiina puolustautumaan, +eivät jääneet huomaamatta ravintolan muiltakaan vierailta, jotka +nousivat paikoiltaan ja lähestyivät oven luona seisovaa merkillistä +ryhmää. + +-- Näyttää siltä kuin herra tahtoisi ottaa koipensa selkäänsä, ettei +tärvelisi housujaan katuliassa, -- alkoi kivalteri, suupielissään hymy, +joka kuuluu yksinomaan poliisilaitoksen palvelushengille. + +-- Herra aikoi lähteä maksamatta, luulenma, -- lausui kapakoitsija, +yläruumis eteenpäin kumarassa ja hieroen käsiään polvilumpioihin. + +-- Aioinko? -- sanoi Bruno; -- suuri erehdys, hyvät herrat!... Olin +menossa ulos vain pieneksi hetkeksi ja todisteena siitä, ettei +tarkoitukseni ollut lähteä tieheni suorittamatta laskuani, on hattuni +tuolla tiskillä. + +Samalla osoitti hän päähinettään, joka olikin koreasti rihvelitaulun +vieressä. + +-- Hieno hattu, kallis hattu! -- huudahti kivalteri sen huomattuaan; -- +mutta ... mutta jos on pakko valita hatun ja pään välillä, ollaan kyllä +valmiita jättämään hattu kun vaan saadaan pitää pää. + +-- Sanokaa toki, paljonko olen velkaa! -- huusi Bruno +ravintoloitsijalle; -- kello on jo lyönyt kahdeksan, ja minun täytyy +lähteä kotiin. + +-- Aivan oikein, kello on lyönyt, kello on lyönyt, -- vastasi +viimemainittu, pienimmälläkään ilmeellä osoittamatta haluavansa +noudattaa vieraansa kohtuullista pyyntöä. + +-- No, mitä siinä seisotte! -- huudahti jälleen Bruno, joka nyt oli +täydelleen entisellään; -- kauanko aiotte minua pidättää? Mars tiskinne +viereen! + +Senjälkeen hän tarttui ukon olkapäähän ja työnsi häntä kassalle päin. + +-- Hiljaa, hiljaa, hieno herraseni! -- varoitti kivalteri; -- muistaako +herra, missä me viimeksi tapasimme? + +-- Se ei kuulu minuun, -- vastasi Bruno, kääntyen selin kivalteriin. + +-- Siunatkoon, eikö herra muista?... Sehän tapahtui talvilla pienessä +pelihuoneessa Kimstukadun varrella, -- selitti kivalteri; -- minähän +sinne saavuin muutamien ystävieni kanssa aivan odottamatta ja puhalsin +hiiteen koko ihanuuden... Ettekö todellakaan sitä muista? + +-- Ei kuulu minuun sekään ... en ole muuten koskaan ollut huvitettu +poliiseista. + +-- Mutta poliisi onkin sitä enemmän huvitettu teistä... Te olitte harras +peluri, herraseni, ja joko te voititte tai hävisitte, te olitte aina +yhtä hyvällä tuulella. + +Bruno Stark oli todellakin ollut ammattipelaaja, ennenkuin hänestä tuli +Anna Jolantan sokea välikappale. + +-- No, setä! -- lausui hän isännän puoleen kääntyen; -- minulla oli +ryyppy ja palanen ruokaa sekä kuusi lasia punssia... Rihveli esiin, isä +Pung, niin pääsette käyttämästä aivojanne! + +Samalla hän veti povitaskustaan esiin lompakon; mutta tuskin oli hän +ehtinyt siihen silmätä, ennenkuin hän salaman nopeudella pisti sen +takaisin taskuunsa, ottaen sieltä sen sijaan toisen. + +Mutta salamannopeuskaan ei ole silmäystä nopeampi, varsinkin kun on +kysymys vanhan poliisimiehen katseesta. + +-- Kaksi lompakkoa, kaksi lompakkoa! -- huusi kivalteri; -- siinäpä +vasta on herra! + +Mustalaisen posket lennähtivät tulipunaisiksi, ja hänen huuliltaan +kuului tukahutettu kirous. + +On syytä ihmetellä tämän roiston hajamielisyyttä, jos voidaan siksi +sanoa hänen varomatonta välinpitämättömyyttään jälkiensä peittämisessä, +mikä luonteenominaisuus on niin usein ilmaantunut hänessä tämän +kertomuksen aikana, samoin kuin hänen kanssaan pidetyssä +oikeustutkinnossakin, mikäli pöytäkirjoista käy selville, ja +ihmettelemisen syytä on sitäkin enemmän, kun ottaa huomioon hänen +polveutuneen mustalaisista, jotka kaikkina aikoina ovat olleet ovelimpia +lurjuksia, kuin myöskin hänen nuoremmalla iällään kehittyneet +taipumuksensa, sekä lisäksi sen kylmäverisyyden, jolla olemme nähneet +hänen suorittavan mitä hirveimpiä rikoksia ja kolttosia. Tuntuu +uskomattomalta, että hän ensiksikin oli vastaanottanut mustalaisnaiselta +lompakon, joka niin helposti saattoi ilmaista rikoksen ja rikollisen, +sekä toiseksi, että hän, tyydyttääkseen naisen äkillistä päähänpistoa, +oli suostunut pitämään sitä taskussaan; ja kuitenkin asia niin oli. +Mutta Bruno Stark oli tuota kauheata naista kohtaan leimuavan +intohimonsa sokaisema. + +Kerran kyllä putosivat suomukset hänen silmistään, mutta liian myöhään. + +-- Palvelija, jolla on kaksi lompakkoa! -- toisti kivalteri +kaksinverroin kuuluvammalla äänellä; -- vannonpa, että tällaisessa +tapauksessa ei isännällä ole lompakkoa ollenkaan. + +-- Vaikka minulla olisi taskussani tusina lompakoita -- sanoi +mustalainen, huonosti peittäen hämmennystään, -- niin ei kenelläkään ole +siihen mitään sanomista. + +-- Eipä olekaan, jos teillä on lompakoita kaupan, -- virkkoi kivalteri; +-- mutta koska te olette vain palvelija ettekä kauppias, haluan minä +ottaa lähemmän selvän asiasta ... toivoakseni ette pane sitä pahaksenne +... minä olen suora kuin muorin vastakäännetty päällysnuttu. + +-- Kuinka te uskallatte puhua minulle noin! -- huudahti mustalainen, +saaden vähitellen takaisin hävyttömän muotonsa; -- kuinka uskallatte, +herra?... Otan teidät kaikki todistajiksi, miten epäkohteliaasti minua +on kohdeltu julkisella paikalla... Kuka te olette?... En tunne teitä! + +-- Ellette usko minun rehellistä naamaani, -- vastasi kivalteri +levollisesti, -- saan luvan esittää teille tämän pikku koristuksen ... +varmaankaan ette näe sitä ensi kertaa ... senkin asian minä tiedän. + +Samalla hän veti esiin laatan, jollainen siihen aikaan oli poliisin +virkamerkki. Tavallisen poliisipalvelijan laatta oli tinasta, mutta +kivalterin hopeasta. + +-- Syytetäänkö minua jostakin? -- kysyi mustalainen; -- sepä olisi +hauska tietää. + +-- Tänään on varastettu muuan lompakko, -- saneli kivalteri, -- ja minun +täytyy saada siitä selvä ... velvollisuuteni on siis tarkastaa jokainen, +jolla on lompakko enemmän kuin hän tarvitsee... Näyttäkää se nyt vain +minulle kiltisti, niin tulemme jälleen yhtä hyviksi ystäviksi kuin +olemme olleetkin. + +-- No, mitä herran mielestä tässä on merkillistä? -- kysyi Bruno, +näyttäen kivalterille kädessään olevaa lompakkoa. + +-- Siinäkö?... Ei yhtään mitään, -- vastasi kivalteri; -- mokomia saa +ostaa mistä kaupasta tahansa Tukholmassa ... mutta minä näin vilauksen +toisesta, jonka ympärillä oli mitä somin punos... Siellä mahtaa olla +isoja seteleitä, koska se on ollut niin suuren vaivan arvoinen. + +-- Vai niin, sekö, -- virkkoi mustalainen, päästäen teennäisen, +väkinäisen naurahduksen; -- vai niin, sekö ... ha ha! + +-- Ha ha ha! -- yhtyi häneen kivalteri; -- juuri se ... ha ha ha! + +-- Tahdotte siis minun näyttävän sen teille! -- jatkoi Bruno yhtä +iloisesti kuin äskenkin. + +-- Jos siinä on jotain hauskaa, niin sehän hyvä, -- huomautti kivalteri; +-- ja minä tulen yhä uteliaammaksi. + +-- Ha ha ha! + +-- Ha ha ha! + +Tähän naurukuoroon yhtyivät ympärilläolijat. + +-- Nauranpa itseni jo ihan kuoliaaksi, -- keskeytti kivalteri, muuttuen +totisemmaksi; -- mutta ennen kuolemaani haluan kuitenkin mielelläni +tietää, mille minä olen nauranut ... näyttäkää siis minulle nyt se +joutava esine, niin pääsemme kerta kaikkiaan selvyyteen tästä asiasta. + +-- Kuulkaahan, parahin herra kivalte--, alkoi Stark tutunomaisesti +räpäyttäen silmiään. + +-- En tahdo mitään kuulla, tahdon nähdä, -- vastasi taipumaton +kivalteri. + +-- Eikö armollinen herra ole koskaan kuullut puhuttavan rakkaudesta? -- +kysyi mustalainen, hymyillen tarkoitetun merkityksellisesti. + +-- Rakkaudesta? -- matki kivalteri; -- jos herra tarkoittaa isällistä +rakkautta, niin voin vakuuttaa, ettei kellään ole kuritettavana niin +monta lasta kuin minulla ... varokaa joutumasta minun tottelemattomien +lasteni joukkoon. + +-- Minulla olisi todellakin halu ruveta sellaiseksi lapseksi vain +saadakseni teidänlaisenne isän, -- lausui Bruno kohteliaasti. + +-- Todellakin kelpo isä! -- hymähtivät vieraat virnistäen. + +-- Todellakin kelpo lapsi! -- lisäsi kapakoitsija Pung, hänkin +virnistäen; -- hyvin kelpo lapsi! + +-- Kas niin, tehkäämme jo loppu tästä leikistä! -- huusi kivalteri, jota +eivät kohteliaisuudet näyttäneet lainkaan miellyttävän; -- älkää siinä +juonitelko, vaan vetäkää esiin lompakko. + +Kivalterin innostus ei pääasiallisesti kohdistunut lompakkoon, sillä +mustalaisen tuon tuostakin uudistuneista hämmennyskohtauksista oli hän +huomannut, ettei ravintoloitsijan kuiskaus ollut niinkään tuulesta +temmattu kuin hän aluksi oli luullut; mutta hän aavisti -- ja ketkään +eivät ole niin herkkiä aavistuksille kuin kuninkaallisen poliisin +palvelevat henget -- että lompakko, jonka esiinottaminen ja pikainen +piiloittaminen oli saattanut sen omistajan silminnähtävään pulaan, voisi +olla hänelle jonkunlaisena johtolankana. + +-- No, minun täytyy siis sanoa suoraan, miten asia on, virkkoi Bruno, +edelleenkin näyttäen iloista naamaa; -- mutta paljoa ette +uteliaisuudestanne hyödy. + +-- Siis viimeinkin ... se kuulostaa joltain ... mutta miksi niin paljon +kursailua tähän saakka? + +-- Lompakko, jonka ensin otin, on täynnä rakkauskirjeitä. + +-- Rakkauskirjeitäkö? + +-- Niin, erään naisen kirjoittamia. + +-- Naisen? + +-- Niin, vieläpä ylhäisen ... yläluokan herttaiset naikkoset eivät ole +sellaisia Jumalan enkeleitä kuin luullaan. + +-- Kuka pahus on koskaan kuvitellut heidän olevan enkeleitä! -- huudahti +muuan. + +-- Enkeleitä, joilla on kangistetut hameet! -- lisäsi eräs toinen +nauraen. + +-- Mutta missään tapauksessa, -- selitti mustalainen, -- ei kai kukaan +voi vaatia minua näyttämään yleisölle, mitä simasuut ovat minulle +töherrelleet. + +-- Eipä tietystikään. + +-- Mitä se kuuluu sivullisiin! + +-- Olisipa se hävytön vaatimus! + +-- Ja ajatelkaa, herrat, -- jatkoi Bruno, -- naimisissa olevia naisia +... rouvia, rouvia, hyvät herrat! + +-- Tunnetaan, tiedetään ... semmoisia juuttaitahan ne ovat ... kelpo +enkeleitä! + +-- Mutta kaikessa tapauksessa... + +-- Niinpä niin, tietysti ... eihän voi senvuoksi... + +-- Ei, Jumala varjelkoon ... se on ihmisten oma asia. + +-- Selvä se ... parasta on sellaisten seikkain suhteen vaieta. + +-- Niin minustakin, -- myönsi Stark; -- ja nyt minä ehdotan, että me sen +jutun lopuksi otamme ryypyt; tiskillähän on täytettyjä laseja ... +herrat, tehkää hyvin. + +-- Kiitos, veli! + +-- Kiitos ja kunnia, herra Stark! -- melusi joukko. + +-- Olkaa hyvät, olkaa hyvät! Juokaa terveydeksenne, herra kivalteri! +Maistakaa, herra kellarimestari! + +-- Ei mitään luikerteluja, herra Stark! -- huusi kivalteri, tarttuen +mustalaisen käsivarteen; -- luuletteko olevanne tekemisissä kakaran +kanssa? + +-- Mitä te oikeastaan touhuatte, herra kivalteri? -- kysäisi muuan +vieraista, joka oli kutsuttu ryypylle. + +-- Mitä tekemistä on kivalterilla toisten lompakkojen kanssa? -- +tiedusteli eräs toinen. + +-- Juokaa, herra kivalteri, ja antakaa naamanne loistaa ... tai muussa +tapauksessa väistykää syrjään! + +Kivalteri kirosi ja puri huultaan. Ei tarvitse ihmetellä, jos Bakkusta +kunnioitetaan enemmän kuin kuninkaallista poliisia. + +Kivalteri vetäytyi pois joukosta. Hän luultavasti pelkäsi riitaa niin +suuren joukon kanssa. + +-- Lompakko esiin! -- ärjäisi ravintolanpitäjä korkealta paikaltaan. + +-- So, nyt alkaa jo setäkin! + +-- Setäkin tahtoo pistää nenänsä lompakkoon. + +-- Sedän nenä lompakossa... Luuleeko setä, että se on kapsäkki? + +-- Ha ha ha! + +-- Venuksen ja Bakkuksen malja! -- huusi Stark; -- herrat kai osaavat +Bellmanin laulun Venuksesta ja Bakkuksesta? + +-- Tietysti. + +-- Kuka ei taitaisi Bellmanin lauluja? + +-- Laulakaa! + +-- Auttakaa siis minua! -- kehoitti Stark ja alkoi laulaa meluavan +joukon säestäessä: + + «Häät hauskat meillä kohta on, + kas, Venus miehen saa + nyt Bakkuksesta mainion, + hei, veikot, hurratkaa! + Bakkus sulho :,: + jo odottaa, + me häihin mennään myös, + me häihin mennään myös :,: + +Laulun aikana kivalteri hiipi ravintoloitsijan luo ja kuiskasi jotain +hänen korvaansa, minkä jälkeen tämä viittasi tarjoilijalle, joka +kivalterin supatettua hänelle muutaman sanan heti riensi ulos. + +Lasi tyhjennettiin toisensa perään, ja sama säkeistö laulettiin yhä +uudelleen ja uudelleen. + +Juomatoverit nostivat Brunon käsivarsilleen ja tältä korkealta +paikaltaan heitti mustalainen tutkivan katseen kivalteriin, joka +toisella puolen salia keskusteli hiljaa hänen mukanaan samalla kertaa +ravintolaan saapuneen toisen poliisimiehen kanssa; tämä ei siihen asti +ollut lausunut sanaakaan, mutta vastoin päällikköään ei hän ollut lyönyt +laimin käyttää hyväkseen mustalaisen vieraanvaraisuutta. + +Korkeasta ja kunniakkaasta sijastaan huolimatta ei Bruno suinkaan +tuntenut itseään levolliseksi ja onnelliseksi. Hän olisi mieluummin +vaihtanut sen vaatimattomimpaan paikkaan ulkona kadulla. Hän pyysi +senvuoksi riemuitsevia ystäviään laskemaan hänet alas, johon nämä monien +vaikeuksien jälkeen vihdoin suostuivatkin. + +Päästyään onnellisesti lattialle hän kiiruhti tiskin luo maksamaan. + +-- Mainiota punssia! -- kiitteli hän, kopeloidessaan lompakosta sopivaa +seteliä maksaakseen laskunsa; -- herra kellarimestarin punssilla ei ole +Tukholmassa vertaa ... mutta älkää nyt Jumalan nimessä olko minulle enää +vihainen! Tottahan herra kellarimestari ymmärtää leikkiä! + +-- Kaunista leikkiä! -- ajatteli kapakoitsija, jonka nenässä tuntui +vielä sekä ulko- että sisäpuolella tuon leikin jäljet. + +Kuitenkin rupesi ukko piirtelemään rihvelillä kivitaululle numeroita, +joita hän sitten alkoi laskea yhteen, mutta kaiken tämän hän teki paljon +hitaammin kuin tavallisesti. + +-- Ensin oli kaksi ryyppyä ja neljä voileipää, -- laski hän; -- niinhän? + +-- Niin, herra kellarimestari! + +-- Mutta eiköhän voileipiä sentään ollut kuusi -- kysyi ukko; -- muistan +varmaan niitä olleen kuusi. + +-- Sama se ... kellarimestarihan ne paremmin muistaa kuin minä. + +-- Tekevät siis kaksikymmentä killinkiä ... sitten pullo olutta ... vai +porteriako se oli? + +-- Se oli ... no, sama sekin ... olkaa hyvä ja laskekaa nopeasti, sillä +kello on jo paljon. + +-- Tekee siis neljäkymmentäneljä killinkiä .... ei saakeli, eihän se +ollutkaan portteria ... tekee siis vain kaksikymmentäkahdeksan. + +-- Oh, se on aivan samantekevä! + +-- Edelleen tarjoiltiin pöytäänne kahdeksan lasia punssia ... mutta +maksaako hovimestari ne kaikki? + +-- Luonnollisesti ... kahdeksan lasia punssia kaksi riikintaalaria ... +kaksi ja kaksikymmentäkahdeksan ... edelleen... + +-- Miten se voi tehdä kaksi riikintaalaria?... Lasi punssia maksaa minun +ravintolassani vain yhdeksän killinkiä ... minulla ei ole koskaan tapana +kiskoa ... tekee siis ainoastaan yksi ja kaksikymmentäviisi ... hitto +muistakoon, oliko niitä kahdeksan lasia ... eiköhän niitä ollutkin vain +viisi ... en käsitä, miten muistini on huono tänä iltana! + +-- Maksan vaikka kahdestatoista, kun vain saan tietää, paljonko olen +velkaa! -- huusi mustalainen yhä levottomampana; -- lopuksi oli vielä +kolme pulloa punssia, jotka juotiin tässä tiskin ääressä. + +-- Kolmeko pulloa ... ei kaksihan niitä oli ... mitä herra hovimestari +ajatteleekaan?... eihän minun tapoihini kuulu nylkeminen ... saakelin +rihveli!... se on tylsä kuin kärsä ... minnehän olen laskenut veitsen... +Kalle, haepa minulle veitsi!... Minun täytyy teroittaa rihveliä ... ei +ei, herra hovimestari, ei killinkiäkään enempää kuin olen saapa! + +Harvoin näkee omantunnonmukaisempaa ravintoloitsijaa kuin setä Pung oli +sinä iltana; mutta harvoin myöskään anteliaampaa vierasta kuin »herra +hovimestari» tässä tilaisuudessa. + +-- Veli Stark! Veli Stark! -- huusivat hänen juomatoverinsa, jotka +olivat istuutuneet erään pyöreän pöydän ympärille, -- tulepa ottamaan +vielä pieni naukku!... Pieni naukku, veli hyvä! + +-- Olkaa hyvä ja kiirehtikää, herra kellarimestari! -- pyysi +mustalainen, jonka jälkeen hän vastenmielisesti noudatti kumppanien +kehoitusta. + +Samassa ovi aukeni, ja viinuri palasi, mutta hänen seurassaan oli neljä +miestä, jotka olivat puetut n. s. »puoliherrasmiesten» tapaan, ja +kullakin heistä oli kädessä ryhmysauva. + +Siinä hetkessä kirkastuivat kivalterin ja kapakoitsijan kasvot, kun taas +näiden viimeisten vieraiden saapuminen teki mustalaiseen aivan +päinvastaisen vaikutuksen. Hän oli juuri kohottanut pikarin, mutta +unohtikin viedä sen haulilleen. Hän nimittäin oli tuntenut nuo neljä +uutta tulokasta poliiseiksi. + +Kivalteri antoi miehistölleen merkin, lähestyen sitten mustalaista. + +-- Annahan jäädä se pikku ryyppy ottamatta ... minä tarjoan sen sijaan +neljä suurempaa ... eivätkö ne näytä maukkailta? + +Vieraat katsoivat hämmästyneinä vuoroin toisiinsa, vuoroin ovella +seisovaan vartijaan. Mustalainen laski lasinsa pöydälle. Hänen kätensä +puristuivat nyrkkiin, ja hänen silmänsä alkoivat leimuta. + +-- Sanoitte äsken, -- jatkoi kivalteri, -- teillä olevan lompakossanne +hienojen naisten teille lähettämiä kirjeitä... Paholaisen eukko kuuluu +myöskin parempiin rouviin ... minä tahdon nyt nähdä, onko teillä +rakkauskirjeitä häneltäkin ... ottakaa siis nopeasti esiin kalliit +aarteenne! + +Mustalainen viivytti vastaustaan, osoittamatta ilmeelläkään aikovansa +totella kivalterin ystävällistä kehoitusta. + +Sen sijaan hän napitti kiireesti takkinsa aina kaulaan saakka, astui +askeleen taaksepäin ja loi nopean silmäyksen yli salin. + +-- No, mitä mietit, itsepäinen ihminen? -- huomautti kivalteri, laskien +kätensä Brunon olalle. + +Vieraat nousivat säikähtyneinä paikoiltaan. + +-- Mitä tämä merkitsee?... Mitä poliiseilla on täällä tekemistä? -- +huusivat kaikki. + +Syntyneen melun yli kuului pian kimakka valitushuuto. Pitkänään +lattialla makasi kivalteri, jota mustalainen oli iskenyt nyrkillään +rintaan. + +Bruno hyppäsi kaatuneen yli tiskin luo ja tarttui siellä olevaan suureen +juustoveitseen. + +Muutamat vieraista, joiden järkeä punssi oli hämmentänyt, asettuivat +vierasvaraisen mustalaisen puolelle, mutta useimmat, jotka olivat +kylliksi selviä käsittämään, ettei ole savua ilman tulta, ja joita +sitäpaitsi suututti Brunon hyökkääminen kivalterin kimppuun, yhtyivät +poliiseihin. + +Tappelu muodostui hirveäksi. + +Samassa paikassa, missä äsken olivat raikuneet Bellmanin iloiset laulut, +lasit kilisseet ja hurraahuudot kajahdelleet, kuului nyt kirouksia, +valitushuutoja ja iskujen läimäyksiä. + +Kauan häilyi voitto puolelle ja toiselle. + +Useat tappelijat vaipuivat verissään lattialle ja toiset ryömivät heidän +vieressään Bakkuksen näkymättömän käden lyöminä. Saattoiko tuo lempeä +jumala suvaita sitä ilkivaltaa, jota häikäilemättömästi harjoitettiin +hänen vallan toisille urheiluille pyhitetyssä temppelissään? + +Lopulta asettui voiton jumalatar oikeuden puolelle, jota tällä kerta +edustivat poliisit. + +Mustalaisen jättiläisvartalon ympärille oli ylhäältä alas saakka +kietoutunut tavattoman paljon käsivarsia, ja hänen kasvonsa ja kätensä +vuotivat verta. + +Lähellään kuuli raivoisa mies kapakoitsijan käheän naurun, sillä tämä +oli lyöttäytynyt niihin, jotka kävivät mustalaisen kimppuun takaapäin. + +Bruno tunsi oikeata poskeaan vastaan painuvan pehmeän, hikisen +ruumiinosan, ja hän vilkaisi siihen. + +Mutta tällä erää, ensimmäisen kerran elämässään, ei hän nauranut »isolle +nenälle». + +Mustalaisnaisen aikaisemmin päivällä lausumat jäähyväiset olivat nyt +siis saaneet selityksen. Stiina-muorilta oli hän jo sitä ennen kuullut, +että paenneeksi tai kuolleeksi luultu palvelustyttö olikin pelastettu +Norrströmin virrasta ja eli vielä. Anna Jolantan ei siis ollut vaikea +aavistaa rikostoverinsa kohtaloa. + + + + +XXIV + +PUHUVA NUKKE + + +Ettemme enää väsyttäisi lukijan ehkä jo kovasti koeteltua +kärsivällisyyttä enemmillä kuvauksilla tämän rikosjutun kaikista +yksityisseikoista, siirrymme nyt kertomuksessamme vuoden eteenpäin. + +Mustalainen Bruno Stark mestattiin syksyllä v. 1818. Häneltä tavatun +lompakon, jossa oli myrkkypullo, tunsi kivalteri Kron kuuluneen +vaimolleen tämän eläessä, ja tämä oli tietysti mustalaista vastaan hyvin +raskauttava seikka, mihin tuli vielä lisäksi hänen rikostoverinsa, +Katarina Linkin täysin totuudenmukainen tunnustus. Starkiin kohdistuneen +pitkäaikaisen oikeudenkäynnin aikana ei lausuttu sanaakaan, joka olisi +aiheuttanut vähänkään epäilyksiä, että Anna Bränner olisi ollut +osallinen Katarina Linkin Brunon yllytyksestä tekemään rikokseen. On +vaikea ratkaista, pitikö Stark Annalle tekemäänsä valaa sitovana, vai +antoiko mustalaisnainen, joka väliin kävi häntä vankilassa +tervehtimässä, hänelle toivoa armahduksesta, mutta luultavasti +vaikuttivat tässä molemmatkin seikat. Hänellä oli vieläkin silmillään +sama side, joka aikaisemminkin oli estänyt hänet näkemästä +rikostoverinsa sieluun. Rohkeasti kulki rikollinen tuon pitkän matkan +mestauspaikalle, mutta saavuttuaan vartioidun piirin sisäpuolelle, hän +loi levottomia silmäyksiä ympärilleen ja mutisi katkonaisia lauseita. + +Mestauksen toimeenpanijan kertomuksen mukaan oli pahantekijä viimeisenä +hetkenään muiden muassa lausunut: »eikö minua armahdeta, eikö minua +armahdeta?» niinkuin hän olisi ollut täysin vakuutettu armon saamisesta, +arvatenkin sen suuren palveluksen vuoksi, jonka hän oli tehnyt +viranomaisille paljastamalla kreivi Lejonborgin petolliset puuhat, mihin +luuloon mustalaisnainen aivan varmaan oli hänet saattanut. Viimein +täytyi vartijain väkisin laahata hänet mestauspölkylle. Tämän +viivytyksen aikana kuultiin lähettyviltä naisäänen huutavan seuraavat +merkilliset sanat: »kuusi hyvää pyssynluotia, kuusi hyvää pyssynluotia!» +Silloin kuolemaantuomittu oli joutunut aivan vimmoihinsa ja päästänyt +huuliltaan hirveitä sadatuksia, huutaen monta kertaa nimeä »Anna!» sekä +jatkanut raivoamistaan siksi, kunnes häntä päänsä putosi maahan. + +Mitä tulee kreivi Lejonborgiin, pidettiin häntä todellakin Danvikenin +mielisairaalassa kaksi kuukautta, jona aikana hänen luokseen pääsivät +ainoastaan ne, joilla sitä varten oli erityinen poliisin lupa. Sen +jälkeen siirrettiin hänet eräälle Tukholman lähellä olevalle maatilalle, +missä hänet pidettiin mitä ankarimman valvonnan alaisena. Miten hän +mukautui onnettomaan kohtaloonsa, sitä emme tiedä; yleinen mielipide oli +kuitenkin se, että hänen järkensä oli vialla. Eräänä päivänä, niin +kerrotaan, hänen istuessaan yksinäisessä huoneessaan maantielle antavan +avoimen akkunan ääressä, oli saapunut muuan tamineistaan päättäen nuori +matkustava herra, joka oli jättänyt vaununsa maantielle odottamaan, +tirkistänyt sisään akkunasta ja huutanut vanki-raukalle: »Kreivi +Lejonborg, muistakaa Odeliuksen velkakirjoja!» -- jonka jälkeen vieras +oli kadonnut. Silloin oli kreivi syöksynyt akkunalle ja pyrkinyt +vimmatulla kiihkolla siitä ulos, lähteäkseen ajamaan takaa vierasta, +jonka hän väitti olleen mieheksi pukeutuneen naisen, saman, joka oli +syypää hänen onnettomuuteensa; mutta hänen yrityksensä oli kuitenkin +estänyt paikalle kiiruhtanut vartija, joka ei ollut nähnyt vierasta ja +siksi ensin luullutkin kreivin saaneen vain uuden hulluudenkohtauksen. +Tosin kyllä pian tämän jälkeen toiset kertoivat ulkonäkönsä ja pukunsa +puolesta sellaisen henkilön kuin kreivi oli kuvannut ajaneen talon ohi, +mutta enempää huomiota ei ollut häneen kiinnitetty. Bastholman suurta +sukukartanoa hoiti kreivin serkku, ratsumestari, mutta jätämme +päättelemättä, rukoiliko hän Jumalaa suomaan sukulaiselleen takaisin +hänen terveytensä. + +Mitä lopuksi tulee kivalteri Kroniin, oli tämä heti vankilasta päästyään +uudestaan ryhtynyt toimeensa, mutta suuresti surren vaimonsa ja +omaisuutensa menettämistä, ei hänestä enää koskaan tullut samaa miestä +kuin hän oli ollut. Vain vaivoin hän voi hoitaa virkaansa, hän oli +vaitelias ja itseensäsulkeutunut, eikä hän vielä aavistanut, mistäpäin +isku oli häneen kohdistettu. Poikaansa piti hän tosin koulussa, mutta ei +hänestä enää tuntunut mahdolliselta, että Albertista voisi tulla niin +suuri ja oppinut mies kuin hänen vaimonsa oli eläissään haaveillut ja +sen unelmansa toteutumiseksi kaikin voiminsa ahertanut. + + * * * * * + +Eräänä aamupäivänä lokakuussa 1818 palasi kivalterin poika koulusta +kulkien Nybron mäkeä, ja silloin hän kuuli nimeään mainittavan. Albert +kääntyi ja tunsi eräässä alikerran ikkunassa saman pikku tytön, jonka +hän kerran oli tavannut mamselli Vahlgrenin luona, missä hän ei enää +ollut käynyt vuoteen. + +-- Olen nähnyt sinun useat kerrat kulkevan tästä ohi, -- virkkoi tyttö. + +-- Mutta minä en ole huomannut sinua, -- vastasi poika. + +-- Et sinä olekaan katsonut tänne akkunaan yhtään ainoata kertaa. + +-- En ole tiennyt sinun asuvan täällä. + +-- Miksi et enää ole käynyt mamselli Vahlgrenin luona? + +-- Minulla, katsos, on ollut surua. + +-- Olen kyllä huomannut, että olet käynyt surupuvussa ... ketä sinä +surit? + +-- Äitiäni, -- vastasi Albert huoaten. + +-- Olitko hyvin pahoillasi, kun äitisi kuoli? + +Poika katsoi ihmetellen tuota yksinkertaista tyttöä, joka saattoi tehdä +sellaisen kysymyksen. + +-- Onko sinulla vielä tallella se pieni risti? -- jatkoi tyttö. + +-- Onpa tietysti. + +-- Niin minullakin on omani. + +-- Vai niin, se pieni tikari! + +-- Minäpä muistan vielä sinun nimesi ... sinä olet Albert. + +-- Ja sinä Julia. + +-- Kuulehan, etkö tule tänne sisään? + +-- Mitä minä siellä tekisin? + +-- Äiti on poissa... Stiina-muorikin on poissa ... tule, niin minä +näytän sinulle kaikki leikkikaluni ... kiiruhda Albert, sinulle tulee +oikein hauskaa! + +Nuorukaisen, olkoonpa hän miten pieni tahansa, ei ole helppo vastustaa +kauniin tytön pyyntöä. + +Hetkisen Albert epäröi, mutta äkkiä hän teki päätöksensä ja tytön +suureksi riemuksi lähti sisään. + +Löydämme sitten nuoren parin mustalaisnaisen salissa tuttavallisesti +rupattelemassa pienen pöydän ääressä, jolle pikku tyttö oli asettanut +joukon kauniita ja kalliita leikkikaluja. + +Niiden joukossa oli myöskin kaksi nukkea, joista toinen oli uusi ja +toinen vanha. + +-- Eikö olekin tämä minun nukkeni kaunis? -- kysyi Julia, näyttäen +hänelle sitä uutta. + +-- On, se on hyvin kaunis. + +-- Mutta tuo on ruma, -- jatkoi tyttö, osoittaen sormellaan vanhaa. + +-- Niin, se on vanha ... mutta kyllä minusta vanhalla on kauniimpi hame +kuin uudella. + +-- Niinkö sinusta? + +-- Niin. + +-- Tiedätkö mitä? + +-- No? + +-- Minun tekee mieleni riisua hame vanhalta nukelta ja pukea se uuden +nuken ylle. + +Sen jälkeen alkoi Julia riisua vanhaa nukkea. + +-- Kuule, minä en uskalla kertoa äidille sinun olleen täällä, -- virkkoi +Julia. + +-- Etkö?... Miksikä? + +-- Äiti on sinulle niin vihainen. + +-- Onko hän vihainen minulle? Mitä pahaa minä olen tehnyt hänelle? + +-- Kerran, siitä on jo kauan, sinä kuljit tästä ohi ... sinulla oli +silloin valkoista käsissä ja rinnassa. + +-- Minä olin surupuvussa. + +-- Minä huusin sinulle ... mutta äiti nipisti minua käsivarresta ja +uhkasi sinua kädellään, vaikk'et sinä sitä nähnyt. + +-- Miksi hän teki niin? + +-- Tiedätkö, äiti on kovin ankara ... koskaan en saa leikkiä kenenkään +toisen tytön tai pojan kanssa, enkä minä enää saa käydä tanssimassakaan +... mutta Stiina-muori on kiltti ... katso, nyt minä olen riisunut +hameen tältä rumalta nukelta. + +-- Hänellepä jäikin nyt ylleen hauskannäköinen hame, -- huomautti +Albert. + +-- Ahaa, sinä tarkoitat alushametta ... se on vain paperista, kuten näet +... minä riisun siltä senkin ... mutta ... mutta, -- lisäsi hän +kiireesti, niinkuin hän olisi muistanut jotain, -- sitä minä en uskalla +näyttää äidille. + +-- Kuinka niin? + +-- Siitä on jo pitkä aika, ja nukke oli silloin vielä uusi ja kaunis ... +minä tahdoin saada sille alushameen, mutta sellaisen kankean ja +kahisevan, jollaisia äitikin käyttää ... silloin oli tuo paperi, jonka +näet, lattialla ... minä otin sen ja ompelin siitä nukelle alushameen +... eikö se olekin hyvin ommeltu? + +-- No, mitä vaarallista paperilapun ottamisessa sitten oli? + +-- Kas, äiti oli sen hukannut ja kysyi, olinko minä sen ottanut. + +-- Ja sinä? + +-- Minä en uskaltanut sanoa, että olin sen ottanut. + +-- Se oli pahasti tehty. + +-- Mutta jos olisin sanonut, olisin saanut äidiltä vitsaa ... kuule, ota +sinä vanhalta nukelta pois se alushame sillä aikaa kun minä puen tämän +hameen uuden nuken ylle! + +Albert noudatti pikku kaunottaren pyyntöä, ja riisui vanhalta nukelta +alushameen. + +-- Tähän paperiin on jotain kirjoitettu, -- virkkoi Albert. + +-- Osaatko sinä lukea kirjoitusta? -- kysyi Julia, ahkerasti puuhaten +nukkensa pukemisessa. + +-- Osaanko minä lukea kirjoitusta? -- hymähti Albert hieman ylpeästi +sekä alkoi lukea. + +Mutta tuskin hän oli ehtinyt silmätä ensimmäisiä sanoja, kun hän +säpsähti ja alkoi tuijottaa pieneen emäntään. + +Samassa kuului joku tulevan ylös portaita. + +-- Äiti tulee! -- huusi tyttö pelästyneenä; -- mene nyt pian, äläkä sano +äidille olleesi täällä ... mene, mene!.. Hyvästi, hyvästi! + +Albert kiiruhti ulos salista ja oli portaissa juosta kumoon erään vanhan +eukon. Hän jatkoi juoksuaan, eikä pysähtynyt ennenkuin kotona. + +Kivalteri Kron, saapuessaan kuninkaallisesta poliisikamarista kotiin +päivälliselle, tapasi ovella poikansa, joka kalpeana ja levottomana +pisti hänen käteensä pienen paperilapun. + +Kivalteri luki paperille kirjoitetut rivit, jonka jälkeen hän hypähti +kuin salama olisi iskenyt huoneeseen. + +-- Poika, mistä olet saanut tämän? -- huusi hän, tarttuen Albertin +käsivarteen niin kovasti, että tämä äännähti kivusta. + +Albert kertoi, mistä hän oli paperilapun saanut. + +-- Tule kanssani! Tule kanssani! -- huusi Kron jälleen ja veti +pelästyneen pojan mukanaan alas portaita. + +Tämän äkkinäisen hämmästyksen aiheutti puolittain tuhoutunut kirje, +jonka osoitteena oli »Neiti Anna Jolanta Bränner»; sen katkonainen ja +vaikeasti luettava sisältö oli seuraava: + +»... ilmoitan sinulle, että Kronin vaimo, vaatteiden kaupitsija-muija, +on nyt saanut tarpeekseen ... lepää nenä taivasta kohti ... kivalteri on +kiinni ... löydettiin hänen taskustaan vangittaessa ... kävi kuin tanssi +... sytytin tuleen ... kaivoin lattian alta, kun ... 2,000 vanhassa +lompakossa ... illalla tulee kreivi, laita kellari kuntoon ... kylläpä +hölmistyy ... hauska näytelmä ... piru perii kohta kaikki sinun +vihollisesi ... saavun iltapäivällä luoksesi kertomaan loput. + + Bruno.» + +Näitä hajanaisia sanoja tosin ei ollut monta, mutta niitä oli enemmän +kuin tavallinen nukke osaa puhua. + +Tällä ihmeellä oli kuitenkin luonnollinen seuraus, sillä kun +mustalaisnainen näki päivän syysauringon laskevan länteen, näki hän sen +Smedjegårdin vankilan ristikkojen takaa. Useana vuonna hän näki samasta +paikasta auringon nousevan ja laskevan, mutta ei yksikään sen säteistä +tunkeutunut hänen paatuneeseen sydämeensä. + + + + +XXV + +LEHTIMAJA + + +Oli kesä v. 1828, eli noin kymmenen vuotta niiden tapahtumain jälkeen, +joihin loppuu edellinen luku. + +Edsvik-lahden aallot vyöryivät läntiseltä rannalta itäiselle. Näytti +siltä kuin olisivat edellisen rannan kukat kateellisina jälkimmäistä +rantaa koristavien kukkien kauneudelle varta vasten pyytäneet +länsituulta kukistamaan nuo ylpeät kilpailijansa. + +Ja laineet, tuulenjumalaa totellen, hyökyivät solisevina joukkueina itää +kohti, haudaten kasaamaansa hiekkaan mehiläisten ja perhojen suloiset +rakastajattaret. + +Mutta eräässä paikassa rannassa kohtasivat aallot sellaista vastarintaa, +joka näytti kerrassaan uhmaavan niiden ponnistuksia. Pienen matkan +päässä Västervikin kartanosta, eräässä lahdenpoukamassa, jonka rannalla +kasvoi runsaasti puita ja pensaita, kohosi pieni, muutamia kyynäriä ulos +matalaan veteen pistäytyvä lehtimaja; se oli niin tiheä, että tuskin +auringon säteet jaksoivat tunkeutua sen minkään neljän seinämän läpi. + +Kattoa ei lehtimajassa ollut, joten ei ollut salaisuus linnuille eikä +muille ilmailijoille, mitä siellä tapahtui. + +Loitolla lahdella näkyi pieni vene, pyrkien läntiseltä rannalta +itäiselle. Veneessä oli kaksi henkilöä. + +Toinen heistä, soutaja, oli ulkonäöltään kuin jonkun läheisen +herraskartanon renki, ja toinen, peränpitäjä, oli noin kahdenkymmenen +vuotias nuorukainen, reippaan, voimakkaan näköinen olento, jonka kasvot, +olematta aivan suoranaisesti kauniit, kuitenkin miellyttivät siitä +syystä, että ne todistivat kunnokkuutta ja pelottomuutta. Hän oli puettu +vihreäruutuiseen, hienoon pumpulipuseroon ja päässään hänellä oli +leveälierinen olkihattu. Veneen pohjalla oli lyhytpiippuinen pyssy. + +-- Kuulkaahan, Lars Olsson, -- virkkoi nuorukainen, -- lähtiessämme minä +en ollenkaan huomannut tuota lehtimajaa, joka on Västervikslandin +poukamassa. + +-- Kyllä se oli siellä aamullakin, herra konttoristi, -- vastasi +soutaja; -- mutta eilen sitä ei ollut. + +-- Se on varmaan uimapaikka, -- arveli konttoristi. + +-- Ja mainio uimaranta siinä onkin; hiekkapohja, kova ja tasainen kuin +pöytä... Västervikin herrat käyvät säännöllisesti siinä uimassa. + +-- Eikö tuolla lennä haukka? -- kysyi konttoristi. + +Soutaja kääntyi, katsoen perämiehen osoittamaan suuntaan. + +-- Lentää, ja suuri sittenkin, -- vastasi hän; -- se kiertelee +lehtimajan yllä ja töllistelee sinne niinkuin se olisi kana-aitaus. + +-- Olisipa se veijari ampumamatkan päässä, -- sanoi nuorukainen, -- niin +minä tekisin Västervikin kanoille suuren palveluksen. + +-- Lyön vetoa, ettei välimatka ole kahtasataa kyynärää pitempi, ja tuo +kivääri kantaa hyvin kahdeksansataa ... se on mainioin rihlaluikku koko +Danderydin pitäjässä. + +-- Heretkää soutamasta, Lars Olsson, -- käski konttoristi; -- minulla on +todellakin halu laskettaa luoti sen kylkeen. + +Sen jälkeen hän tarttui pyssyyn ja viritti hanan. + +-- Sepä otus ei näytä ollenkaan pelkäävän, -- huomautti renki; -- se +pysyttelee yhä edelleen lehtimajan kohdalla... Ehkä sinne on piiloutunut +sorsapoikue. + +-- Siellä on nainen uimassa, -- virkkoi nuorukainen hymyillen; -- enkä +minä nyt lainkaan ihmettele; että haukka pytytteleikse sillä kohdalla, +varsinkin jos on totta että haukat ovat olleet aikoinaan aika +veijareita. + +-- Eipä olisi hullumpaa olla nyt haukan sijassa -- arveli renki. + +Lars Olsson ei tällä kertaa ollutkaan väärässä, sillä todellakin näki +haukka lehtimajassa kylpevän tytön, joka oli niin häikäisevän valkoinen, +että varmaan olisi itse lumme saattanut häntä kadehtia. + +On vaikeata päättää, miksi haukka tyttöä luuli. No niin ... tehtyään +muutamia kauniita kierroksia lehtimajan yläpuolella, se syöksyi äkkiä +alas nuolen tavoin; mutta ehdittyään tuskin puoliväliin sitä korkeutta, +missä se oli ollut, pysähtyi se äkkiä. Se nimittäin huomasi kaksi +epäilyttävän näköistä ihmishahmoista olentoa tunkeutuvan lehtimajaan ja +kuuli samassa uivan tytön päästävän kimakan hätähuudon sekä sukeltavan +vedenpinnan alle. + +-- Ahaa! -- ajatteli haukka, saaliinpyynnössä minä olen ihmisten +rinnalla pelkkä vaivainen kuhnuri, ja teen siis parhaiten, kun lähden +muille markkinoille, missä ei ole mokomia vaarallisia kilpailijoita. + +Sanottu ja tehty. Nopein siivin haukka kiiti pois ja katosi, +aavistamatta ollenkaan, että tuo kirkaisu luultavasti pelasti sen +hengen, sillä veneessä nuorukainen jo tähtäsi sitä. + +-- Mikä se oli? -- huudahti nuorukainen ja antoi pyssynsä vaipua; -- +kuulin naisen äänen ... ehkä joku on hukkumaisillaan... Soutakaa, +soutakaa, Lars Olsson ... suoraan lehtimajaa kohti! + +Lars Olsson ponnisti kaikki voimansa, ja pian kahahtivat majan +lehtioksat veneen keulaa ja soutajan selkää vasten. + +-- Seis, seis! Älkää tulko sisään! -- kuului hätäinen, mutta ihmeellisen +ihana ääni huutavan. + +-- Työntäkää ulos! -- käski perämies, -- ja ohjatkaa vene majan sivulle! + +Lars Olsson totteli. + +Lehtiseinämä oli niin tiheä, että oli mahdotonta nähdä, mitä majassa +tapahtui tai kuka siellä oli. + +-- Pyydän nöyrimmästi anteeksi! -- sanoi nuorukainen, -- mutta me +kuulimme lehtimajasta huudon ja siksi kiiruhdimme tänne... Luulimme +jonkun olevan vaarassa. + +-- Kaksi miestä on vienyt vaatteeni ja mennyt tiehensä! -- kuului +majasta. + +-- Vieneet vaatteenne ja menneet! -- toisti nuorukainen; -- miten se on +mahdollista? + +-- Se on hyvin mahdollista, koska itse olin vedessä ja olin jättänyt +vaatteeni kuivalle maalle, -- vastasi äskeinen, harvinaisen miellyttävä +ääni. + +-- Ne olivat siis kaksi varasta... Pian maihin ja lähtekäämme ajamaan +heitä takaa! -- huudahti nuorukainen; -- nopeasti, Lars Olsson! + +Lars Olsson hyppäsi maihin, ja konttoristi kiiruhti hänen jälkeensä. + +-- Mutta, -- ja nuorukainen hillitsi itsensä, -- kun ajattelen asiaa +lähemmin, on ehkä sentään parasta, että toinen meistä jää tänne, +ollakseen avuksi, jos ehkä olisi tarpeen... Lars Olsson, ottakaa minun +pyssyni ja rientäkää varkaiden jälkeen... Jos saatte ne näkyviinne, niin +ampukaa pelotukseksi laukaus ilmaan, elleivät he pysähdy suosiolla ... +pahimmassa tapauksessa luoti niiden koipeen. + +Lars Olsson otti pyssyn, kiiruhtaen metsään. Hänen seuralaisensa astui +takaisin veneeseen. + +-- Hyvin ikävä tapaus! -- valitti nuori mies. + +-- Niin on ... mutta ei sitä nyt enää voi auttaa. + +-- Nyt ei ole varsin sopiva sää uimiseen. + +-- Kuinka niin? + +-- Tuuli on aika kylmä. + +-- Minusta on hauska pulikoida vedessä aaltojen käydessä. + +-- Se on naisen urheiluksi kerrassaan reipasta. + +-- Niinkö teistä? + +-- Niin. + +-- Minusta se on hyvin vähäinen reippauden osoitus. + +Nuorukaisessa hehkui uteliaisuus saada tietää kuka tuo näkymätön olento +oli, sillä majasta kuuluva ääni teki häneen kovin miellyttävän +vaikutuksen; mutta nuori mies oli tarpeeksi kohtelias olemaan +vaivaamatta vierasta sellaisella kysymyksellä. Äänestä päättäen täytyi +naisen olla sekä nuori että kaunis. + +-- Kunhan ette vaan vilustuta itseänne! -- alkoi nuorukainen jälleen +puhua. + +-- Oh, se ei ole vaarallista ... mutta kyllä minä olen ollut vedessä +hyvin kauan. + +-- Te ette saa viipyä siellä enää pitemmälti. + +-- No, mitä te sitten tahtoisitte minun tekevän? --... Enhän voi kutoa +itselleni leninkiä lehdistä ja oksista. + +-- Tässä lähellä ei ole yhtään taloa, ja sitäpaitsi on kaikki väki tähän +aikaan päivästä töissä ulkona... Jos minä juoksisinkin hankkimaan teille +vaatteita, niin kestäisi kuitenkin hyvän aikaa, ennenkuin ehtisin +takaisin. + +-- Sen kyllä ymmärrän. + +-- Veivätkö ne lurjukset kaikki tyynni? + +-- Veivät. + +-- Saanko tehdä erään ehdotuksen? + +-- Tehkää! + +-- Uskaltaisinkohan tarjota teille omat vaatteeni siksi aikaa kuin +vartoomme teidän omianne... Mitä sanotte ehdotuksestani? + +-- Olette hyvin kohtelias ... niin, enemmän kuin kohtelias ... mutta +entä te itse? + +-- Kaikella muotoa, älkää olko levoton minun vuokseni... Minä olen +voimakas ja karaistunut. + +-- Teidän tarjouksenne on ritarillinen, enkä saata kieltää, että minun +on hiukan kylmä. + +-- Teidän on hyvin kylmä, siitä olen varma ... sen kuulen äänestäkin. + +Sen jälkeen riisui nuorukainen yltään toisen vaatekappaleen toisensa +jälkeen, niin että hän pian oli pelkillä alusvaatteillaan, ja hän +katseli paitaansa, joka oli hyvin hieno ja valkoinen. + +-- Sanoitteko niiden vieneen teiltä kaikki? -- kysyi hän. + +-- Sanoin, ihan kaikki. + +-- Teillä siis ei ole ... yhtään mitään ... ei yhtään mitään...? + +-- Tarkoitatte kai, ettei ole mitään päälläni? -- virkahti tuntematon +viattoman suoraan; -- ei, ei mitään muuta kuin vettä ja tuulta. + +-- Merkillistä, kuinka kauan renki viipyy, -- virkkoi nuorukainen +itsekseen, ulkonäkönsä puolesta yhä enemmän läheten paratiisin aikuista +ihmistä. + +Synnin mukana tulivat vaatteet ja vaatteiden mukana räätälit, jotka +viimemainitut ilmestykset eivät ole synninrangaistuksista tässä +maalimassa suinkaan pienimmät. + +-- Saattaa viipyä kauan, ennenkuin renki palaa, -- huomautti näkymätön; +-- ehkä hän ajaa varkaita takaa maailman loppuun saakka. + +-- Keitähän lurjuksia ne lienevät? -- virkkoi nuorukainen; -- siitä olen +vakuutettu, etteivät ne kuulu tämän seudun rahvaaseen ... varmaan on +elinkautisvankeja karannut... + +Nuorukainen vaikeni, sillä hän kuuli lehtimajasta syvän huokauksen. + +-- Jumalan tähden! -- jatkoi hän; -- kiiruhtakaa nyt pukeutumistanne +niinkuin olosuhteet sallivat... Te voitte sairastua, niin, sairastua +oikein vaarallisesti... Vaikeinta on saada teille sinne sisään tämä +eriskummallinen vaatevarasto. Mutta minä lupaan kunniasanallani sulkea +silmäni ojentaessani lehtien välitse teille nämä housut. + +Sen jälkeen hän työnsi sisään lehtiseinämän lävitse vaatekappaleen +toisensa jälkeen, ja koska hän joka kerran kunnollisesti sulki silmänsä +saattoi hän vain tuntea, miten kulloinkin hänen oikeasta kädestään +otettiin käärö. + +Tietysti olisi reipas nuorukaisemme vanhaan keskiajan tapaan paljon +mieluummin pannut henkensä alttiiksi tuntemattoman edestä, mikä olisikin +ollut suuressa määrin runollisempaa ja jännittävämpää kuin uhrata +puseronsa ja housunsa; mutta kun ei ollut tilaisuutta sellaisen +ritariurotyön tekemiseen, istuutui hän rauhallisesti veneeseen, päällään +ainoastaan alushousut, minkä seikan lukijatar varmaan antaa hänelle +anteeksi, huomioonottaen nuorukaisen hänen sukupuolelleen tekemän suuren +palveluksen. + +Viimein rohkaisi nuori mies mielensä. + +-- Miten minun vaatteeni sopivat? -- tiedusteli hän. + +-- Mainiosti, mainiosti! -- vastattiin lehtimajasta; -- on hyvin hauska +pukeutua miehen vaateisiin. + +-- Sangen imartelevaa minun sukupuolelleni... Vaivainen pukuni ei olisi +koskaan voinut uneksia itselleen sellaista onnea. + +-- Mihin saan lähettää vaatteenne, kun olen tullut kotiin? -- tiedusti +näkymätön. + +-- Suokaa minun saada tietää, missä asutte, niin saavun itse ne +noutamaan, -- vastasi nuorukainen. + +-- Se on enemmän kuin voin suoda, -- vakuutti näkymätön. + +-- Ettekö siis salli minulle onnea saada tavata teitä? + +-- Mainitsemaanne onnea en tahdo teiltä kieltää enempää kuin itseltäni +iloa saada omakohtaisesti kiittää teitä kohteliaisuudestanne... Mutta +minä tarkoitan vaatteitanne, ja minun velvollisuuteni on lähettää ne +teille takaisin. + +-- Olette hyvin ystävällinen... On hauska saada kerran tavata teidät... + +-- Missä te asutte, herraseni? -- kysyi tuntematon. + +-- Olen konttoristi Noran maatilalla, missä myöskin asustan. + +-- Entä nimenne, ellette pane pahaksenne? + +-- Kron. + +-- Kron! -- toisti näkymätön kiireesti ja merkillisellä äänenpainolla. + +-- Albert Kron, ja minä asun pehtoorinrakennuksessa, -- ilmoitti +nuorukainen. + +-- Albert Kron! -- kuului lehtimajasta huudahdus, joka värähti suloisen +valittavasti kuin tuulikanteleen ensi soinnahdus. + +Seurasi sitten hetkisen vaitiolo, jota Albert ei kyennyt keskeyttämään, +sillä hän tunsi sydämessään levotonta ahdistusta, jonka syytä hän ei +käsittänyt. + +-- Minä olen jo pukeutunut, ja nyt minun täytyy sanoa jäähyväiset, -- +virkkoi näkymätön hieman vapisevalla äänellä; -- ojentakaa minulle tästä +lehtien välitse kätenne, saadakseni puristaa sitä kiitokseksi suuresta +palveluksesta, jonka olette minulle tehnyt, ja jota en koskaan unohda. + +Albert nousi kiireesti veneestä, ja ollenkaan muistamatta omaa alastonta +olotilaansa hän riensi lehtiseinämän luo ja työnsi oikean kätensä sen +läpi. + +Seinämä oli todellakin niin tiheä, ettei ollut mitään mahdollisuutta +nähdä majaan sisälle; mutta hän eroitti kuitenkin jotain lehtisuojan +lävitse loistavaa, jotain valkoista; hän tunsi vastaansa löyhyvän +lämpimän, tuoksuvan hengityksen, ja muutamien syrjään taivutettujen +oksien välistä hän luuli huomaavansa silmän, joka samalla kertaa leimusi +tulta ja oli kostea kyynelistä. + +Nuorukainen uskalsi tuskin hengittää, sillä hän oli kuulevinaan +hengähdyksiä, jotka olivat syviä kuin kuohuihin järkytetyn meren +huokaukset. + +Hän tunsi sametinhienojen käsien tarttuvan omaansa, ja kevyt huumaus +valtasi hänen sydämensä, purppuroiden hänen poskensa tulipunaisiksi. + +Kun sitten vihdoin hänen kätensä päästettiin, ja hän veti sen takaisin, +huomasi hän pikkusormessaan pienen kultasormuksen, jota koristi +kallisarvoinen jalokivi. + +Sen jälkeen hän kuuli rannalta lehtien kahinaa ja askeleita. +Kumartuneena veneessään hän tähysti siihen suuntaan, mistä äänet +kuuluivat. + +Mutta mitä hän näki? + +Hän näki metsän puiden välitse vilauksen omasta puserostaan ja syrjän +omasta olkihatustaan -- ja sitten nekin katosivat. + + + + +XXVI + +METSÄTORPPA + + +-- Herra, missä hitossa te olette viipynyt näin kauan? -- huusi Noran +tilan pehtoori, kun konttoristi Lars Olssonin vaatteisiin pukeutuneena +tuntia myöhemmin samana aamupäivänä aikoi mennä sisään vaatimattomaan +pehtoorinrakennukseen; -- kreivi on käynyt täällä joka puolentunnin +päästä ja pitänyt senkin hemmetin elämää sen johdosta, että te ette ole +ollut saatavilla... Hän ei ole vieläkään lähtenyt, ja lempo teidät +perii, jos hän saa teidät käsiinsä. + +-- Onko kreivi täällä, vaikka on näin kaunis ilma? -- kysyi konttoristi. + +Edesmenneellä valtioneuvos ja kreivi Virsénillä, Djursholman, Noran +y. m. tilojen omistajalla, oli tapana yllättää pehtoorinsa ja muut +alustalaisensa huonon sään vallitessa, jolloin häntä kaikkein vähimmin +odotettiin. + +-- Puolituntia sitten näin teidän ajavan ohi tilanvuokraajan kärryissä, +-- jatkoi pehtoori; -- ja minä huusin teille, mutta te ette suvainnut +kuulla. + +-- Mikäli luulen, -- virkkoi konttoristi, -- ajoivat ohi ainoastaan +minun vaatteeni, koska minä nyt itse tulen suoraan vesiltä. + +-- Mitä juttuja ne ovat?... Mutta mitä tämä merkitsee? Miksi te nyt noin +kummittelette!... Aikooko herra naamiohuveihin? + +Konttoristi kertoi nyt seikkailunsa. + +-- Sepä oli lystillistä! -- huudahti pehtoori, nauraen leppyneenä, sillä +pehtoori Ström piti paljon konttorististaan, ja hän oli sitäpaitsi +muutenkin sävyisä ja ymmärtäväinen mies. + +Samassa lähestyi puhujia kaksi vanhahkoa miestä. + +Toinen heistä oli kreivi Virsén, ja toinen muuan mies, joka oli näöltään +karskin ylpeä. + +Kreivi Virsén lähestyi kiivaasti konttoristia. + +-- Kello seitsemän aamulla lähetettiin teidät Rådaniin, ja nyt on kello +jo kaksitoista! -- huusi hän; -- onko teillä, tapana aina täyttää +velvollisuutenne yhtä täsmällisesti? + +Albert aikoi kohteliaasti, mutta ei matelevasti, antaa isännälleen saman +selityksen kuin äsken pehtoorille, mutta hän ei saanut puhua loppuun. + +-- Tiedättehän, -- keskeytti hänet kreivi; -- että minä tahdon pitää +ainoastaan kunnollista ja täsmällistä väkeä.. Mikään ei saa viivyttää +alaisiani heidän suorittaessaan tehtäviään, jos he haluavat pysyä +palveluksessani! + +Kreivi Virsén, yksi Ruotsin huomatuimpia valtiomiehiä, oli kaiken +lisäksi mainio maanviljelijä, mutta myöskin ankara järjestyksen mies, +joka ei yleensä katsonut mitään sormiensa läpi. + +Hänen parhaillaan siinä seisoessaan ja jokseenkin äänekkäästi +läksyttäessään nuorukaista, kiiti heidän ohitseen tulinen raudikko, +jonka selässä istui mitä uhkeimpaan ratsastuspukuun puettu kookas, hento +naisolento. + +Muutaman kyynärän päässä miesryhmästä pysäytti ratsastajatar hevosensa, +antoi sen kääntyä ja lähetä sitten heitä verkkaisin askelin. Päästyään +heidän kohdalleen nainen nyökkäsi heille kohteliaasti. + +-- Suokaa anteeksi, hyvät herrat! -- virkkoi ratsastajatar kuumana sekä +suuttumuksesta että kiivaasta ratsastuksesta; -- luulen kuulleeni tätä +nuorta herraa moitittavan... Minua pahoittaa, jos se tapahtuu minun +vuokseni, joka olen siihen ainoa syypää... Toivon kuitenkin, ettei hän +saa kovin paljon ikävyyksiä siitä, että hän on täyttänyt +velvollisuutensa ihmisenä ja naisen suojelijana. + +Tämän sanottuaan nyökkäsi hän jälleen viehkeästi, napautti +ratsupiiskallaan hevosta kylkeen ja kiiti samassa pois salaman +nopeudella. + +Nuo neljä herraa katsoivat kummastuneina hänen jälkeensä. + +-- Kuka tuo neito oli? -- kysyi kreivi; -- hän oli uhkein nainen, mitä +koskaan olen nähnyt! + +-- Oliko hän enkeli taivaasta? -- huokasi Albert hiljaa, hengittäen +intohimoisesti keuhkoihinsa hänen hevosensa kavioiden nostattamaa tomua. + +-- Oliko se joku helvetillinen näky? -- mutisi kreivin seuralainen, +tuijottaen maantielle. + +-- Kuka olisi uskonut tilanvuokraajan raudikkoa noin uljaaksi +juoksijaksi! -- huudahti pehtoori, joka piti suuresti kauniista +hevosista. + +Kreivi Virsén nyökkäsi kohteliaasti pehtoorille ja konttoristille, jonka +jälkeen hän, sanomatta heille enää mitään, tarttui seuralaisensa +käsivarteen ja poistui hänen kanssaan. + +-- Kovin merkillistä! -- mutisi viimemainittu. + +-- Mikä nyt on niin merkillistä? -- kysyi valtioneuvos. + +-- Ellei hänellä olisi ollut vaaleata tukkaa, -- jatkoi edellinen, -- ja +jollei siitä ajasta jo olisi kulunut kymmenen vuotta, ja ellei hän +istuisi siellä, missä hän istuu, niin minä uskoisin... + +-- Mitä sitten? + +-- Että se oli hän. + +-- Kuka hän? + +-- Mustalaisnainen!... Se kirottu mustalaisnainen ... myrkyttäjä ... +rikoksentekijä ja... + +-- Ahaa, minä muistan, -- keskeytti hänet kreivi Virsén, -- hän, jonka +toimesta sinua luultiin kokonaisen vuoden mielisairaaksi, ja joka +aiheutti niin paljon päänvaivaa viisaalle ystävällemme kreivi V:lle sekä +loppujen lopuksi oli tuottaa serkullesi ratsumestarille sappitaudin sen +johdosta, että Bastholma meni häneltä ohi nenän... Kaiken sen minä +muistan... Vieläkö se petomainen nainen elää? + +-- Kyllä, hän istuu Smedjegårdin vankilassa ... on istunut siellä jo +kymmenen vuotta tunnustusta tuumimassa niinkuin sanotaan... Kurjat lait, +jotka eivät myönnä oikeutta katkaista päätä sellaiselta paholaiselta +ilman todistuksia ja tunnustusta... Piru pitäköön huolta siitä ruojasta +siellä missä hän istuu. + +-- Vaiti, Lejonborg... Älä kiroile tällä rauhallisella paikalla. Mitä +pidät minun polttimostani?... Entä mitä rakennuksesta? Ulkopuoli ei +kuitenkaan ole sisälaitosten arvoinen... Pannu, usko pois, on yhtä +raskas kuin valtakunnanpankin kuparimäärä. + +Tämän jälkeen menivät molemmat kreivit sisään polttimoon. + +Albert Kron sitävastoin lähti tilan vuokraajan vaimon luo. + +-- Tänne on tuotu nyytti konttoristille, -- huusi viimemainittu hänelle +hänen astuessaan sisään. + +-- Kuka sen on lähettänyt? -- kysyi Albert innokkaasti. + +-- Sitä en tiedä. + +-- Kuka nyytin toi? + +-- Muuan tyttö Metsätorpasta. + +-- Kuulkaahan, rouva Grönlund, kuka on se vieras nainen, joka ratsasti +tänään teidän hevosellanne? + +-- En tiedä sitäkään... Metsätorpan Stiina-muori vain pyysi minulta +saada vuokrata päivittäin muutamiksi tunneiksi raudikkoamme eräälle +nuorelle tytölle. + +-- Eikö Stiina-muori ole tänään viemässä maitoa kaupunkiin? + +-- Ei, hän on lähettänyt toisen sijastaan. + +-- Entä meneekö hän huomenna? + +-- Ei huomennakaan ... hän on pyytänyt vapautusta toimestaan niin +kauaksi kuin hänen vieraansa viipyy. + +-- Eikö rouva siis tiedä, kuka se tyttö on? + +-- En, mutta hän on kaupungista, ja hän on hyvin rikas ja kaunis, on +Stiina-muori sanonut... Varokaa sydäntänne, herra Kron! + +Nuori konttoristi punastui hiusmartoaan myöten, ja tahtomatta antaa +vettä rouva Grönlundin myllyyn hän käänsi tälle selkänsä ja lähti +tiehensä. + + * * * * * + +Vasta myöhään illalla pääsi konttoristimme töistään, saaden nyt nauttia +vapaudestaan. + +Hän päätti tehdä pitkän kävelymatkan ja suuntasi tiensä metsään pyssy +olalla. + +Sankarimme on siis sen jälkeen, kun kertomuksemme edellisessä osassa +hänet tapasimme, varttunut voimakkaaksi ja soreaksi nuorukaiseksi. Tosin +ei ollut toiveita siitä, mitä hänen onneton äitinsä oli ennustanut ja +päättänytkin, että hänestä tulisi »suuri ja etevä mies», koska +pehtoorintoimi on kaikkein korkein aste, jota köyhän tilankonttoristin +kunnianhimo voi haluta: mutta hän oli kuitenkin valinnut itselleen +toisen uran kuin minkä hänen isänsä eläissään oli hänelle määrännyt. + +Kivalteri Kronia, jonka kuolema oli tempaissut kolme vuotta sitten, oli +hänen taistellessaan köyhyyttä ja mielentylsyyttä vastaan auttanut +virantoimituksessa hänen poikansa, ja viimemainittua oli ainoastaan +hänen nuoruutensa estänyt jo kauan sitten olemasta hyvin toimeentuleva +poliisipalvelija. Albertilla ei ollut lainkaan halua ruveta sille +alalle, mutta koska hän oli ahkera ja kunnon poika sekä sitäpaitsi osasi +erinomaisen hyvin kirjoittaa, oli hän suuressa suosiossa +poliisilaitoksen herrojen keskuudessa, jotka antoivat hänelle niin +paljon puhtaaksikirjoitustyötä, ettei hän ainoastaan kyennyt +huolehtimaan omasta toimeentulostaan, vaan saattoi vielä elättää +isänsäkin tämän viimeisen, pitkän sairauden aikana. + +Isän kuoleman jälkeen hän antoi palttua sekä poliisilaitokselle että +puhtaaksikirjoituksille ja päätti hakea jonkun rautatehtaan tai suuren +maatilan konttoristin tointa. Hän otti lähinnä saatavissa olevan paikan, +ja olikin nyt ollut kaksi vuotta Noran tilan ensimmäinen ja ainoa +konttoristi, saaden palkkaa sataviisikymmentä riikintaalaria ja vapaan +asunnon ynnä ruuan pehtoorin luona: vielä oli hänet luvattu nimittää +pehtoori Strömin seuraajaksi, sitten kun tämä pääsisi paremmille +tuloille jollekin suuremmalle tilalle, josta siirrosta oli jo kauan +ollut puhetta. + +Vastoinkäymiset ja huolet, joita hän äitinsä kuoleman jälkeen oli saanut +lapsuudessaan kokea, olivat vaikuttaneet terveellisesti hänen sieluunsa, +ja hän olikin ainakin sen suhteen vanhentunut liian aikaisin, tahi +paremmin sanoen hän oli kahdenkymmenen vuotiaana saanut +kolmikymmenvuotiaan järjen. Hänen luontaiseen ahkeruuteensa ja +kunnokkuuteensa yhdistyi vakavuus, jollainen on harvinaista hänen +iällään. Myöskin rakastivat häntä sekä hänen esimiehensä että alaisensa. +Isäntänsä hänelle lausumat kovat sanat sisälsivät ensimmäisen moitteen, +minkä hän oli saanut niiltä, jotka olivat olleet hänen käskijöitään; +mutta hän ei ollut nytkään moitetta ansainnut, ja kreivi Virsén, jota ei +yleensä voida syyttää väärinteoista alaisiaan kohtaan, koettikin +jälkeenpäin useissa tilaisuuksissa hyvittää menettelyään nuorta +konttoristia kohtaan. + +Seutu, missä nuori sankarimme nyt vaelsi, ei ollut siihen aikaan saman +näköinen kuin nykyään. Silloin oli vielä jäljellä metsä leveine, syvine +juurineen, ja Noran järvi, joka vuosien kuluessa on kutistunut, oli +silloin paljon suurempi. + +Heinäkuun ilta oli peräti leppeä, ja järven rannalla näkyviltä reheviltä +ja korkeilta pensasaidoilta kuului lintujen iltaviserrystä, minkä +joukosta erottautui selvästi kurpan harvinainen ääni. + +Järven pohjoispuolella kohousi loivarinteinen kukkula, jonka vierteillä, +samoinkuin koko seudulla, kasvoi runsaasti petäjiä ja koivuja; niiden +välissä rehoitti vihreä ruoho, jonka välitse puikkelehti kukkulalle +johtava, tuskin huomattava polku. + +Sitä tietä päästiin Metsätorpalle, missä Stiina-muori asui, ja kukkulan +laella oli hänen pieni punainen tupansa, jota jättiläiskorkuiset hongat +ympäröivät. + +Tämä eukko oli saapunut paikkakunnalle kahta vuotta aikaisemmin kuin +Albert Kron, ja seudun rahvas piti häntä suuressa arvossa. + +Konttoristi kurkisti sisään tupaan, mutta ei havainnut siellä ketään +elävää olentoa. Sen sijan hän huomasi valmiiksi katetun pienen pöydän, +jolla oli kauniit hopeiset ruokailuvälineet yhtä henkeä varten. Pöydällä +oli sitäpaitsi kaksi mitä hienointa porsliinikulhoa, joista toinen oli +kukkurallaan ihania mansikoita ja toisessa oli paistettu kananpoika. + +Noran tilalla siitettiin ja elätettiin lukemattomia kananpoikia, mutta +kaikki ne lensivät Tukholmaan, ja harvoin harhaantui niistä joku +konttoristin suuhun. + +Mutta siitä huolimatta hän ei tuntenut tämän näyn kiihoittavan +ruokahaluaan, sillä hänen harrastuksensa kohdistui nyt johonkin vallan +muuhun. Sen vuoksi lähti hän tuvalta. + +Albert kulki eteenpäin ja joutui kukkulan pohjoiselle vierteelle. + +Hänen katseensa sattui alaspäin, ja hän näki ihanan näyn. + +Kukkulan juurella seisoi puolittain ilta-auringon heijastuksessa pitkä +ja sorja naisolento, jonka katse oli kiinnitetty siihen paikkaan, missä +nuori mies oli seisahtunut kuin lumottuna. + +Neito saattoi olla tuskin kahdeksaatoista kevättä vanha. Hänellä oli +yllään heleän värinen pusero, uumenilla musta sahviaanivyö. Vaikka +pusero, jota kaulan kohdalla koristi valkoinen harsopitsiröyhe, oli +runsaspoimuinen, ilmeni sen alta vartalon uhkea muoto. + +Hän oli paljain päin, ja kullankeltaiset kiharat, joista osa oli +kiinnitetty niskaan, ja osa oli kiehkuroina valahtanut ohimoilta +korkealle povelle, muistuttivat auringolta lainattua sädekimppua. + +Kasvot olivat klassillisen kauniit, mutta pehmeämmät ja sulavammat. Joka +kerta kun tummat, salamoivat silmät avautuivat, näytti kuin aamurusko +olisi levinnyt yli otsan ja poskien liljain. Niissä vaihtelivat +lakkaamatta lumenvalkoinen viattomuus ja hehkuva intohimo; mutta +kumpikaan ei tuntenut olemassaoloaan, eivätkä ne näyttäneet ymmärtävän +erilaisuuttaan. Voi, koskaan eivät taivas ja maa ole niin lähellä +toisiaan kuin viattoman naisen kasvonilmeissä! + +Albert kumarsi nöyrästi majesteetilliselle tytölle kuin kuningattarelle, +mutta sen sijaan, että hän olisi katsonut alaspäin sinne, missä tyttö +seisoi, kohotti nuorukainen katseensa ylöspäin, ikäänkuin tuo kaunotar +olisi ollut häntä korkeammalla. + +Nuoren miehen oli vaikea keksiä sopivia sanoja, joilla hän voisi alkaa +keskustelun. Verivirran äkkiä syöksyessä sydämeen, on älykkäinkin pää +tyhjä kuin kuolleen pääkallo. + +-- Hyvää iltaa! -- huusi tyttö lempeästi ja rohkaisevasti, niin kuin hän +olisi ymmärtänyt nuoren konttoristin sisimmät tunteet. + +-- Hyvää iltaa! -- sai tämä vihdoin vastatuksi. + +-- Eikö teitä haluta tulla tänne alas? -- kysyi tyttö; -- täällä on +vehreätä, ja kukat ovat raikkaita, mutta siellä ylhäällä on aurinko +polttanut ne melkein kaikki. + +Sellaista kutsua ei kukaan kuolevainen voi vastustaa. Parilla +harppauksella Albert olikin alhaalla laaksossa suloisen tytön vieressä. + +-- Minua ilahuttaa saada vielä kerran kiittää teitä aamullisesta, -- +virkkoi kaunotar, luoden häneen katseen, joka teki nuorukaisen melkein +sokeaksi. + +-- Kiittääkö minua? -- sanoi nuorukainen, katsoen maahan; -- te +riistitte minulta kaiken sen ilon, minkä teille tekemäni mitätön +palvelus minulle tuotti, maksamalla sen niin kalliisti ... antaessanne +minulle tämän kallisarvoisen sormuksen... + +-- Älkää olko minulle vihainen! -- keskeytti tyttö; -- minä en sitä +suinkaan antanut maksuna ... eihän sellaista palvelusta voi maksaa!... +Se oli minulta vain mielijohde, päähänpisto... Ellette tahdo sitä pitää, +niin heittäkää se pois ... tehkää sillä mitä haluatte ... mutta minä en +koskaan ota takaisin mitä kerran olen antanut. + +Tyttö lausui nämä sanat loukatun ylpeyden sävyllä, mikä saattoi +sankarimme kokonaan hämmennyksiin. + +-- Suokaa minulle anteeksi! -- sammalsi hän; -- tarkoitukseni ei +ollut... + +-- Ettekö ole tänään huomannut, että teiltä on jotain poissa, herraseni? +-- keskeytti tyttö hänet jälleen, muuttaen puheensa takaisin iloiseen +äänilajiin. + +Albert katsoi häneen kysyvästi. + +-- Puseronne vyössä eli hihnassa oli tavattoman kaunis kiiltoteräksinen +solki. + +-- Se on totta. + +-- Ettekö ole sitä kaivannut? + +-- En. + +-- Ettekö tiedä, missä se nyt on? + +-- En. + +-- Katsokaa tänne, niin näette, -- kehoitti tyttö, osoittaen vyötään, +jossa välkkyi hyvin vaatimaton terässolki; -- minä otin sen muistoksi +tästä päivästä, ja mitä minä kerran olen ottanut, sitä minä en myöskään +koskaan anna takaisin... Nyt te siis jo tunnette kaksi minun +periaatteistani. + +Nuori nainen, kaunis kuin enkeli ja ylpeä kuin prinsessa, jonka +vyötäisille on kiinnitetty köyhän tilankonttoristin vyönsolki! Se oli jo +todellakin liikaa! Niinpä saattoi hämmästynyt Albert ihastuksesta tuskin +pysyä jaloillaan. + +-- Oletteko saanut minun tähteni mitään muuta ikävyyttä kuin minkä +todistajaksi jouduin itse, ratsastaessani päivällä Noran ohi? -- kysyi +tyttö. + +-- En, ja teidän sitäpaitsi onnistui täydelleen hillitä myrsky, -- +vastasi Albert. + +-- Kuka oli se herra, joka teitä niin kovasti torui? + +-- Hän oli Djursholman kreivi, isäntäni. + +-- Jota rikkaampi ja ylhäisempi ihminen on, sitä oikeudentuntoisempi +pitäisi hänen myöskin olla... Kuulkaahan, minä en ollenkaan pidä +tuollaisista rikkaista ja hienoista herroista. + +Miten köyhää konttoristia ilahuttikaan kuulla sellaisia sanoja! + +-- Mutta, aivan oikein, -- virkahti Albert, -- olin kokonaan unohtaa +asiani. + +-- Teillä on siis minulle asiaa? + +-- On, -- kuinkapa muuten olisinkaan rohjennut vaivata teitä +käynnilläni! + +-- Olenko minä sitten niin vaivaantuneen näköinen? -- kysyi tyttö, +sanojensa kaunistukseksi kohdistaen häneen jälleen sädesilmäyksen. + +-- Ette ... mutta... + +-- Mikä asianne on? + +-- Meidän ei vielä, ikävä kyllä, ole onnistunut saada kiinni miehiä, +jotka varastivat vaatteenne... He ovat varmaankin ottaneet veneen ja +soutaneet toiselle rannalle... Olisi ehkä kuitenkin tarpeellista saada +varastetuista tavaroista luettelo, voidaksemme niitä kuuluttaa. + +-- Oh, se ei maksa vaivaa! + +-- Eikö?... Mutta vaikka te pidättekin vahinkoanne vähäpätöisenä, on +kuitenkin tärkeätä saada kuvaus vaatteista, jotta voitaisiin niiden +avulla päästä jäljille, sillä asianlaita on todellakin kuten aavistin. + +-- Mitä te aavistitte? + +-- Että varkaat olivat karanneita vankeja... Vähää ennen tänne lähtöäni +saapui nimismieheltä tieto, että joukon vankeja on eilen onnistunut +karata Smedjegårdin vankilasta Tukholmasta.... Epäilemättä ovat +vaatteiden varkaat sitä joukkoa... Mutta, taivaan nimessä, mikä teitä +vaivaa?... Voitteko pahoin? + +Kaunis tyttö oli ristinyt kätensä, nojasi päätänsä toista käsivarttaan +vasten, ja hänen kasvonsa olivat kauhean kalpeat. + +Nuorukainen lähestyi tyttöä ja tarttui hänen käteensä. + +-- Teidän kätenne on jääkylmä! -- huudahti hän, tavattomasti +huolestuneena ja pelästyneenä; -- te olette sairas ... siinä nyt seuraus +pitkäaikaisesta kylvystänne sopimattomalla säällä... Te ette saa enää +viipyä ulkona näin myöhään... Sallitteko minun saattaa teidät torppaan? + +-- Luulen todellakin, etten voi oikein hyvin, -- vastasi tyttö; -- +parasta on, että menen... Saanko nojata teidän käsivarteenne? + +Tämä kysymys tehtiin niin vapisevalla ja rukoilevalla äänellä kuin olisi +ollut suurikin onni saada tarttua köyhän konttoristin käsivarteen. + +-- Miten voittekaan kysyä sellaista? -- virkkoi Albert kummastuneesti; +-- ellette pitäisi sitä kauhean itsekkäänä, kiittäisin minä taivasta +teidän pahoinvointinne johdosta, koska se tuotti minulle kadehdittavan +onnen saattaa teitä näin ... näin tuttavallisesti. + +-- Tuttavallisesti?! -- toisti tyttö kuiskaten ja syvään huoahtaen, ja +hänen jumalaisen ihanilla huulillaan väreili tuskallinen hymy. + +Ylpeämpänä kuin kuningas valtaistuimellaan ja onnellisempana kuin +sulhanen morsiuskammion kynnyksellä, talutti Albert naistaan kukkulan +rinnettä ylös. + +He pysähtyivät Stiina-muorin tuvan edustalle. + +-- Olette jo varmaan hiukan terveempi, -- sanoi nuorukainen; -- ette ole +enää yhtä kalpea kuin äsken. + +-- Voin todellakin jo paremmin. + +-- Siitä minä kiitän Jumalaa! + +-- Kiitos. Sydämellinen kiitos teille hyvyydestänne ... ja nyt hyvää +yötä! + +Albert kumartui suudellakseen hänen kättään. + +-- Ei, ei! -- huudahti tyttö, vetäen kiivaasti kätensä takaisin. + +-- Minä ehkä loukkasin teitä! -- virkkoi Albert hämmentyneenä. + +-- Voi, ette, ette! -- lausui tyttö, ja hänen katseensa kohosi ylös. + +Silloin Albert näki, miten hänen kummastakin silmästään hiipi esiin +kyynel, helmeillen esiin pitkien, tuuheitten silmäripsien alta, kunnes +ne putosivat ruohikon kasteeseen -- putosivat ehkä jonkun hyönteisen +päälle, joka oli uinahtanut uskollinen kukka sylissään. + +Kuta kauemmin Albert katseli tyttöä, sitä kummallisemmiksi muuttuivat +hänen sydämensä värähtelyt, ja hänestä alkoi tuntua kuin eivät tuon +lumottaren kasvonpiirteet olisi olleet hänelle aivan oudot; mutta +turhaan ponnistivat hänen aivonsa saadakseen esiin jonkunkaan muiston +kuluneen ajan yöstä. + +-- Matkustatteko täältä pian? kysyi hän viimein. + +-- Matkustan, pian ... hyvin pian. + +-- Suotteko minun vielä käydä luonanne, ennenkuin matkustatte?... +Ainoastaan yhden kerran!... + +Tyttö ei vastannut, mutta hänen päänsä liikkui hiukan. + +Se liike saattoi merkitä sekä myöntymistä että kieltoa. Nuorukainen ei +rohjennut uudistaa kysymystään. + +-- Tulen ainakin huomenna tiedustamaan vointianne, -- vakuutti +konttoristi vähän alakuloisena, mutta samalla kumartaen syvään. + +-- Nukkukaa hyvin ... ja uneksikaa ... uneksikaa kauniita unia! -- +virkkoi tyttö, painoi kädellään sydäntään ja katosi. + +Albert lähti astumaan kukkulan rinnettä alas. Hänen unensa oli jo +alkanut. + + + + +XXVII + +VIELÄKIN METSÄTORPASTA + + +Niin, Albert Kron lähti astumaan alas kukkulan eteläistä rinnettä, eli +samaa tietä, jota hän oli tullut ja joka johti Noraan, missä hänellä oli +kotinsa. + +Hän kulki uneksien. + +Nuoruudestaan huolimatta hän oli jo siksi paljon saanut taistella hätää +ja kurjuutta vastaan, ettei hänelle tähän mennessä ollut jäänyt aikaa +kiinnittää huomiotaan kauniimpaan sukupuoleen. Sen johdosta häntä ei ole +surkuteltava, sillä kuten tunnettua, ei kenelläkään miehellä ole +oikeutta rakastua naiseen tai täyttää luonnon ihaninta käskyä, ennenkuin +hän on hankkinut itselleen niin monen sadan riikintaalarin vuotuiset +tulot kuin tarvitaan kahden suuren suun sekä piankin ilmestyvien useiden +pienempien suiden tyydyttämiseksi, mitkä viimemainitut tavallisesti +seuraavat avionjumalaa, kuten kupidot lemmenjumalatarta. + +Tänä päivänä oli hänelle alkanut uusi ajanjakso. Tänä päivänä oli häneen +luotu katse, joka oli, niinkuin runoilija sanoo: »silmäys, jot' eipä +vaan kuningaskuntaan vaihtaiskaan». Ne vasta olivat onnettomia, nuo +silmäykset! Menisi vielä mukiin, jos ne ainoastaan salamoisivat, +niinkuin kirjotekoinen tikari auringossa, mutta ne haavoittavat ja +tappavat kuten sekin, ja pahinta on, että asianomainen itse pitää kiinni +kahvasta ja sysää kaikin voimin terää sydäntään kohti. + +Kuten sanottu, kulki Albert uneksien eli unissaan, mikä lienee melkein +samaa. Unissakävijän ei tarvitse muuta kuin törmätä tuolin selkänojaan, +niin hän herää. Samoin heräsi nyt Albertkin, puskiessaan otsansa päin +puuta. + +Hän katseli ympärilleen, mutta ei tuntenut seutua eikä tietä, jota hän +kulki. Aurinko oli jo laskenut, mutta sensijaan oli järvestä noussut +sumu, joka pimitti silmän ja levitti kaikkialle ympäristöön myrkyllistä +hallaa. Ei yksikään lintu livertänyt, ei yksikään lehti kahissut, kaikki +oli autiota ja kuollutta, kaikki oli kuin suuri yhteinen hauta. + +Elävän olennon on kauheata olla yksinään haudassa varsinkin milloin hän, +kuten meidän sankarimme, ei löydä sieltä mitään ulospääsyä. Vaivoin hän +saattoi eroittaa niiden puiden rungot, jotka olivat lähinnä sitä +petäjää, joka äsken oli koetellut hänen otsaluunsa kovuutta. + +Pitikö hänen kulkea eteenpäin vai kääntyäkö oikealle tai vasemmalle, +sitä hän nyt tuumiskeli nojatessaan puuta vasten. + +Kauan hän oli seisonut siinä tietämättömänä, mikä päätös hänen olisi +tehtävä, kun hän äkkiä oli kuulevinaan ihmisääniä. + +Äänet lähenivät, ja hän alkoi eroittaa sanoja. Hän painautui lähemmäs +runkoa ja kuunteli. + +-- Kummullako, sanoit? -- kysyi miesääni. + +-- Niin, varmaankin se on tuolla, -- vastasi toinen. + +-- Kunhan emme vaan takertuisi uuteen suohon, -- virkkoi taas +ensimmäinen; -- siitä lajista jalkakylpyjä minä olen jo saanut +tarpeekseni. + +-- Minä vakuutan, että siellä se on, -- intti toinen; -- pitäkää suunne +kiinni ja menkää eteenpäin! + +-- Sopimuksemme mukaan, -- kuului nyt kolmas ääni, joka oli naisen, -- +te ette tule mukana ylös ... minä menen sinne yksin. + +-- Samantekevä, -- myöntyi ensimmäinen. + +-- Mutta, -- huomautti toinen, -- jospa teillä onkin piruja mielessä ja +te aiotte livahtaa kokonaan tiehenne? + +-- Niin juuri, hittoko sen tietää! + +-- Sepä olisi hemmetin hienosti tehty, kuten sanotaan, sen jälkeen kun +me olemme nähneet hiivatinmoisen vaivan nuuskiessamme selville ämmän +asunnon ja varastaessamme teille sellaiset vaatteet, että te nyt olette +oikein ryökkinän näköinen... Kautta Kiesuksen, niinhän ne ovat kuin +teitä varten ommellut! + +-- Älkää olko huolissanne! -- vastasi naisääni, -- minä tiedän, mitä +olen teille velkaa, enkä halua pitää teitä kauemmin velkojinani. + +-- Selvä on, sanoi sepän emäntä, kun äijä kuoli, -- virkkoi ensimmäinen, +-- mamselli ehkä häpee seuraansa. + +-- Se ei kuulu meihin, -- murahti toinen; -- kunhan me vaan saamme +saatavamme, niin menköön hän niin pitkälle kuin tietä riittää! + +-- Oletteko varma siitä, että eukko tietää, minne te olette ne kaivanut? +-- kysyi mies. + +-- Aivan varma, -- vastasi nainen. + +-- Mutta näin pitkän ajan perästä, -- huomautti toinen miehistä; -- +kymmenen vuotta, sanoitte ... akka on saattanut tuhlata ne jo kauan +sitten, ja silloin me saamme hänen sormiensa pituiset pitkät nenät. + +-- Hänellä on ne jäljellä, sitä en ollenkaan epäile; hän on kätkenyt +minua varten ... minä tunnen hänet, minä ... olkaa rauhalliset. + +-- Ja te ja'atte kristillisesti?... Ette vie itse suurinta osaa, +suloinen mamselli? + +-- Minä pidän lupaukseni, ja sillä hyvä! + +-- Jumala siunatkoon mamsellia ja kääsejä, joilla hän matkustaa! + +-- Vaiti! + +-- Meidän täytyy olla tiessämme täältä, ennenkuin aurinko pistää esiin +punaisen nenänsä. + +-- Oli puhetta ajometsästyksestä huomiseksi. + +-- Niin, meidän peräämme tietysti. + +-- Ota minut sanoi kettu, kun metsästäjä meni nenälleen ja pyssy laukesi +suuhun. + +-- Ha, ha, ha! + +-- Hiljaa! + +Äänet vaikenivat, mutta sen sijaan alkoi kuulua askelia, kun puhujat +raivasivat itselleen tietä puiden ja kivien välitse. + +Albert tempasi pyssyn olaitaan, viritti sen hanan ja valmiina ampumaan +lähti sinnepäin, mistä äänet kuuluivat. + +Näin hän tuli kulkeneeksi samaan suuntaan, josta hän äsken oli tullut. + +Itsessään hyvinkin valoista keskiyötä, joskin se nyt oli usvan +samentama, virkistytti samassa raikas tuuli, joka alkoi hälventää sumua +metsän ahopaikoilta. + +Saavuttuaan tiheämmästä metsiköstä tällaiselle aukiolle kävikin nuorelle +konttoristillemme mahdolliseksi eroittaa kolme edellä kävelevää +henkilöä, kaksi miestä ja yksi nainen, jonka viimeksimainitun puku oli +kuin sivistyneen neidin, kun sitävastoin edellisillä oli yllään +sellaiset vaaleanharmaat vaatteet, joita tavallisesti vangit käyttävät. + +Albert tulikin sen vuoksi yhä enemmän vakuutetuksi, että nämä kolme +henkilöä olivat kruununmiesten etsimiä karkureita, ja että juuri he +olivat varastaneet nuoren tytön vaatteet hänen ollessaan uimassa. + +Nuorukainen tuumi, pitikö hänen nyt suoraa päätä käydä heihin käsiksi, +vai oliko parasta hiipiä heidän jälessään ja sitten yllättää heidät itse +teosta. Myöskin mietti hän heidän keskustelunsa merkitystä ja sitä, mitä +yhteyttä heillä mahtoi olla Metsätorpan eukon kanssa, jolla tavallisesti +ei voitu tarkoittaa muuta kuin Stiina-muoria. + +Hänelle ei kuitenkaan jäänyt paljoa ajattelemisen aikaa, sillä avoimelle +paikalle tultuaan hän ei ollut ehtinyt astua montakaan askelta, +ennenkuin epäilyttävät henkilöt äkkiä katsahtivat ympärilleen ja samassa +pysähtyivät. + +He olivat kuulleet, että heitä seurattiin ja huomasivat nyt hänet. + +-- Seis! Ei askeltakaan edemmäs tai minä ammun! -- huusi nuorukainen, +ojentaen pyssynsä heitä kohti. + +Huutajan uhkaavasta liikkeestä pelästyneinä nuo kolme eivät +liikkuneetkaan paikaltaan, vaan katsoivat levottomasti toisiinsa. + +-- Minä tiedän, mitä joukkiota te olette, -- jatkoi konttoristi; -- te +olette paenneet Smedjegårdin vankilasta Tukholmasta, ja tuon naisen +päällä olevat vaatteet te kaksi olette varastaneet aamulla järven +rannalta... Minulla on kaksi luotia pyssyssäni teitä kahta varten, ja +pyssynperästä saa kolmas, ellette antaudu hyvällä... Siis mars +oikealle!... Minä kyllä näytän teille tien, vaikka tulenkin perässä... +Mars! + +Käsky ei kuitenkaan näkynyt tehonneen. Nainen ja miehet katselivat +vuoroin uhkaavaa pyssynpiippua, vuoroin toisiansa, mutta heillä ei ollut +halua lähteä oikealle eikä vasemmalle. + +-- Eihän herran aikomus voi olla ampua meitä, -- virkkoi viimein yksi +miehistä. + +-- Onpa niinkin, -- vastasi konttoristi; -- pienempiäkin lintuja olen +pudottanut, ja vieläpä koko lailla pitemmän matkan päästä. + +-- Ettäkö ampuisitte aseettomia, turvattomia! + +-- Aivan oikein, turvattomia, -- myönsi Albert; -- juuri sen vuoksi minä +aionkin jättää teidät kruununmiesten turviin... Totelkaa siis minua +silmänräpäyksessä... Tai onko teidän sitten keveämpi kävellä, kun olette +kumpikin saaneet kuulan koipeenne?... Mars oikealle, sanon minä! + +-- Tottakai me tottelemme noin nuorta ja kaunista herraa, -- virkkoi nyt +nainen äänellä, joka teki nuorukaiseen kummallisen vaikutuksen, sillä se +kuulosti hänestä tutulta. + +-- Minua ilahuttaa, -- sanoi Albert, -- että teidän joukossanne on edes +yksi järkevä... Älkää siis viivytelkö kauemmin, vaan lähtekää heti +oikealle! + +-- Nuori, kaunis herra on päinvastoin hyvin kohtelias, kun tahtoo +näyttää meille tien täältä, sillä me olemme joutuneet eksyksiin sumussa, +-- jatkoi nainen, lausuen heti sen jälkeen miehille muutamia sanoja, +joita Albert pitkän välimatkan vuoksi ei tietystikään voinut kuulla. + +Nämä sanat aiheuttivat pikaisen toiminnan. + +Mutta sen sijaan, että he olisivat kääntyneet oikealle, niinkuin Albert +oli käskenyt, he erosivat nopeasti toisistaan ja hyökkäsivät sitten, +paljastetut puukot käsissä, eri tahoilta nuorukaista kohden. + +Albert, joka oli huomannut heidän liikkeensä laukaisi pyssynsä. + +Toinen roistoista vaipui sadatellen maahan, sillä luoti oli sattunut +hänen jalkaansa, ja toinen, joka oli saanut pyssynperästä iskun +päähänsä, tuupertui konttoristin jalkoihin juuri samalla hetkellä kun +hän oli aikonut syöstä puukon tämän rintaan. + +Hyökkäys ja häviö oli tapahtunut nopeammin kuin olemme sen tässä +ehtineet kuvata. + +Panematta enempää huomiota kumpaankaan ruohikolla verissä viruvaan +karkulaiseen konttoristi kiiruhti naisen jälkeen, joka tappelun aikana +oli lähtenyt pakosalle ja riensi nyt villikauriin nopeudella ylös +kukkulan rinnettä. + +Albertin oli vaikea nähdä häntä sumun vuoksi, joka kävi sakeammaksi, +mitä korkeammalle hän ehti; mutta hän kuuli kivien rapinan, kun nämä +pakenijan kiivaista askelista liikehtimään lähteneinä tuiskuivat häntä +vastaan. + +Innokkaasti ja nuorekkaalla vauhdilla hän jatkoi takaa-ajamista. Niinpä +vähenikin joka hetki hänen ja pakenijan välinen matka. Hän jo eroitti +sumun läpi kukkulalla olevan tuvan punaiset ääriviivat, jo ojensi hän +kätensä tarttuakseen pakenevaan naiseen, jota hän oli aivan lähellä -- +kun tämä äkkiä katosi hänen silmiensä edestä, ja hän kuuli oven +paiskattavan kiinni ihan nenänsä edessä. + +Albert ei ainoastaan ollut suuruksissaan siitä, että pakenija oli +päässyt hänen käsistään, vaan hän pelkäsi tuvassaolijain turvallisuutta, +jonka vuoksi hän survaisi voimakkaasti oven sisään ja ryntäsi +Stiina-muorin asuntoon. + +Siellä hän näki näyn, joka samalla kertaa oli kaunis ja kamala. + +Avaraa tupaa valaisi kaksi pöydällä olevaa kynttilää huoneen toisen +akkunan luona; kierrekaihtimet oli jo laskettu alas. + +Keskellä lattiaa seisoi kaunis, komea tyttö puolipukimissa, paljaat +käsivarret ristissä samoin paljaalla povella; hän oli kalpea, +liikkumaton, eikä osoittanut vähintäkään elonmerkkiä. + +Sellaiselta olisi voinut näyttää Pygmalionin patsas, ennenkuin +marmorisuonet täytti punainen veri ja marmorin pintaa lämmitti elämän +ihanin tuli. + +Hänen lähellään seisoi tuvan iäkäs emäntä, onneksi kyllä pukeissaan, +mutta muuten näöltään yhtä säikähtynyt kuin tyttökin. + +Hämmästyneenä ja kykenemättä lausumaan sanaakaan Albert silmäili ympäri +huonetta, kunnes hänen katseensa kiintyi punaraitaisen verhon takana +olevaan vuoteeseen. + +Hän kuuli rajusta hengityksestä syntynyttä läähätystä, joka tuntui +tulevan mainitun vuodeuutimen takaa. + +-- Minä ... minä luulin, -- lausui hän viimein, -- luulin jonkun +juosseen tänne tupaan ... jonkun, jota minä ajoin takaa ... joka koettaa +paeta minua ja siksi riensi tänne turvaan. + +-- Riensi tänne turvaan! -- toisti Stiina-muori, sanoja tavoitellen; -- +se ei ole mahdollista, herra konttoristi... Kuka olisi voinut tulla +tänne näin myöhään illalla? + +-- Muuan nainen, -- vastasi Albert, katsoen eukkoon terävästi, -- muuan +hyvin epäilyttävän näköinen nainen ... hän oli äsken kahden roiston +seurassa, joita minun onnistui kurittaa, ja vieläpä varsin vakavasti ... +mutta hän pakeni, ja minä näin varmasti hänen juoksevan tänne sisään .. +tuon naisen täytyy olla jossain suhteessa teihin, muori Stiina, ja te +koetatte sen vuoksi salata häntä ... mutta siinä te ette onnistu. + +-- Minä vakuutan herra konttoristille, ettei täällä ole sitä, jota te +etsitte, -- jatkoi mökin emäntä, kalpeitten kasvojensa muuttuessa +tulipunaisiksi. + +Konttoristin katse kääntyi jälleen vuodeverhoon. + +-- Etsimänne henkilö on täällä, -- kuului nuoren tytön surullinen +hopea-ääni. + +Tahtomatta lisätä tytön hämmennystä ei Albert ollut vaivannut häntä +katseillaan; mutta nyt hän kääntyi sinnepäin, mistä lumoava ääni kuului. + +Kaunotar näyttäytyi nyt mustassa silkkikaavussa, jonka hän oli eukon ja +nuorukaisen lyhyen keskustelun aikana onnistunut heittämään ylleen, ja +pienet, somanmuotoiset jalat olivat kadonneet suuriin, kullalla +kirjailtuihin samettitohveleihin. + +-- Niin, hän on täällä, -- toisti tyttö, -- tässä huoneessa ... tuolla +vuoteessa. + +Säikähdyksestä suunniltaan tuijotti eukko puhujaan, ja vuodeverho alkoi +kiivaasti liikkua. + +Albert vaikeni. Tuskallinen hämmästys oli kangistanut hänen kielensä. + +Nuori tyttö viittasi hänelle merkityksellisesti ja astui sitten lattian +poikki ovelle. + +Albert seurasi häntä. + +Tyttö aukaisi oven ja meni ulos. + +Molemmat seisoivat nyt tuon salaperäisen tuvan seinustalla, ja kylmä +sumu ympäröi heitä. + +Tyttö katseli kauan ja syvästi tutkien nuorta miestä, joka +kärsivällisesti odotti hänen selitystään. + +-- Te tunnette minua vielä vain vähän, -- aloitti tyttö heikolla +äänellä; -- voinko minä siis pyytää, että te osoittaisitte minua kohtaan +täyttä luottamusta! + +-- Te voitte, -- vastasi Albert; -- minä en tiedä, mistä se johtuu, +mutta teidän vaikutuksenne minuun on kaikkivaltainen ... te käskette ja +minä tottelen. + +-- Uskoisitteko, jos minä sanoisin, että te minun sijassani tekisitte +samoin kuin minä nyt? + +-- Uskoisin. + +-- Enkä minä sen vuoksi kadota sitä hyvää ajatusta, joka teillä +mahdollisesti on tähän saakka ollut minusta? + +-- Ette koskaan. + +-- Silloin minä pyydän, ett'ette enää etsi sitä naista, joka äskeisenä +vihollisenanne on paennut tähän tupaan. + +-- Te siis tunnette hänet? + +-- Tunnen, -- vastasi tyttö, katsoen pelokkaasti puoliavoimeen oveen. + +-- Te siis tiedätte myöskin, että hän kuuluu siihen luokkaan ihmisiä, +joiden ilmisaamista vaatii yleinen turvallisuus? + +-- Tiedän. + +-- Ettekö pelkää, että tuo henkilö saattaa olla vaarallinen myöskin +teille itsellenne? + +-- Vaarallinen kaikille muille, paitsi ei minulle, -- vastasi tyttö +melkein kuiskaten. + +-- Sanoitte, että hän on vaarallinen kaikille muille ... enkö minä tee +rikosta antaessani sellaisen henkilön saada vapautensa, jota hän voi +milloin tahansa käyttää väärin? + +-- En saata sitä kieltää, enkä tahdokaan, -- myönsi tyttö tavattoman +epätoivoisesti, -- menkää siis!... Täyttäkää velvollisuutenne... +Ihmisyys vaatii uhrin mutta se uhri olen minä! + +-- Hyvä Jumala, mitä te sanotte! + +-- Sillä aikaa kun jotkut teidän väestänne tulevat viemään häntä +kaupungin vankilaan, löytävät toiset tuolta järvestä minun elottoman +ruumiini. + +-- Hän on vapaa... Kaiken minä jätän Jumalan käsiin ... hyvästi! + +Albert kumarsi ja aikoi lähteä. + +-- Ettekö siis kerro kenellekään, missä tuo onneton nyt oleskelee? -- +kysyi tyttö. + +-- En kerro sitä kenellekään, -- vastasi Albert, hänen rukoilevan +äänensä liikuttamana. + +-- Ettekä mainitse kenellekään nähneennekään häntä? + +-- Minä en ole häntä nähnyt ... mutta... + +-- Mutta? + +-- Jos hänen rikostoverinsa, jotka minä löin maahan, vielä elävät ... +jos he tunnustavat hänen olleen heidän seurassaan? + +-- Silloin hän on päässyt teiltä karkuun, ettekä te tiedä minnepäin hän +lähti. + +-- Mutta minun ei sovi salata teiltä, että kuulin heidän keskustelunsa, +ennenkuin näyttäydyin heille... Siitä keskustelusta pääsin selville, +että he ovat jossain suhteessa Stiina-muoriin... Mikä estää näitä +vankeja kertomasta siitä muille? + +-- Niin, niin, te olette oikeassa!... Laupias taivas ... mitä minun +pitää tehdä? + +Onneton tyttö väänteli tuskissaan käsiään. + +-- Huomenaamulla tarkastetaan tupa, -- jatkoi Albert; -- myöskin +kuulustellaan siinä asuvaa mummoa. + +-- Niin, niin, tietysti niin tehdään ... onhan selvä, että niin +tapahtuu. + +Albert käveli, miettien edestakaisin. + +-- Tiesikö Stiina-muori naisen saapuvan hänen luokseen tänä yönä? -- +kysyi hän hetken vaitiolon jälkeen. + +-- Oi ei, sitä hän ei tiennyt! + +-- Ettekö tekään? + +-- Minä tiesin, että hän oli karannut vankilasta .... mutta välttääkseni +tapaamasta häntä minä matkustin tänne. + +-- Tällä hetkellä te siis ette voi tehdä muuta kuin koettaa saada hänet +lähtemään tältä seudulta vielä ennen aamun valkenemista. + +-- Niin, hänen täytyy lähteä täältä ... sen käsitän. + +-- Minä puolestani järjestän niin, että nuo miehet, jos he vielä elävät, +pannaan sellaiseen säilöön, etteivät he saa tilaisuutta ennen +huomispäivää puhua kenenkään kanssa. + +-- Jumala siunatkoon teitä, jalo nuori mies! + +-- Voinko mitenkään muuten palvella teitä? + +-- Ette ... palveluksen, jonka jo olette tehnyt, voi ainoastaan Jumala +palkita, jos hän säälii viattoman sydämen tuskaa. + +-- Toivotan teille hyvää yötä, jos sellainen teille nyt on ollenkaan +mahdollinen. + +-- Te siis lähdette, vaatimatta minulta lähempää selitystä? + +-- Sitä en tarvitse ... teidän puhdas katseenne ja kirkkaat kyyneleenne +ovat varmasti viattoman sydämen todistuksia. + +-- Kiitos niistä sanoistanne!... Oh, te ette voi koskaan kuvitellakaan, +miten runsaasti ne tällä hetkellä tuottavat minulle lohdutusta. + +-- Niin nuori, ja kuitenkin jo niin onneton! -- lausui nuorukainen syvän +liikutuksen valtaamana. + +-- Kuinka hyvä te olette! -- huudahti tyttö, -- ja niin jalo!... Te +olette parhain ja ylevin ihminen, mitä tähän saakka olen tavannut. + +Samassa pisti esiin tumman kaavun aukosta pehmein ja valkoisin +käsivarsi, mitä kellään naisella koskaan on ollut, ja laskeutui keveästi +nuorukaisen olalle. + +-- Mutta minä annan teille sen selityksen, jota teidän jalomielisyytenne +estää teitä vaatimasta minulta, -- kuiskasi hän; -- niin, minä annan sen +teille, vaikkakin sydämeni sillä hetkellä särkyisi... Minä pyydän teiltä +kohtausta. + +-- Kohtausta! -- sammalsi nuorukainen, joutuen yhä suuremman +hämmästyksen valtaan. + +-- Niin, kohtausta ... viimeistä... + +-- Viimeistä! + +-- Viimeistä ... surullisen luottamuksen ilmaisemiseksi ja ikuisiksi +jäähyväisiksi! + +-- Milloin ja missä? + +-- Samalla paikalla, missä ensi kerran kohtasimme ... rannassa. + +-- Siis rannassa. + +-- Huomenna aamupäivällä kello kymmenen. + +-- Minä tulen. + +-- Siihen saakka ajatelkaa minua osanotolla, niinkuin sellaista, joka ei +itse ole syypää onnettomuuteensa ... niin, minä kyllä tiedän sen +tekevänne ... olen nähnyt teitä vasta niin vähän, ja kuitenkin minusta +tuntuu, että minä tunnen teidät jo niin hyvin! + +Tyttö painoi otsansa käsivarttaan vastaan, joka lepäsi Albertin +olkapäällä. + +Sillä hetkellä nuorukainen unohti maan ja taivaan ja, tuskin tietäen, +mitä teki, hän kiersi käsivartensa tytön hennon vartalon ympäri ja +painoi hänet hiljaa rintaansa vasten. + +Samassa kuului tuvasta kimakka pilkkanauru. + +-- Huomenna, -- kuiskasi tyttö, irroittautuen Albertin syleilystä ja +kiirehtien sisään. + +Viimemainittu viipyi muutamia minuutteja paikallaan liikkumattomana ja +tuijottaen suljettuun oveen. + +Sitten hän lähti vitkalleen astumaan rinnettä alas. Kukaan ei tiedä, +mitä hän sillä hetkellä uneksi. Hän ei tiennyt sitä oikein itsekään. + + + + +XXVIII + +RANNALLA + + +Sanakaan virkkamatta tervehti nuori konttoristimme sitten aamulla +Metsätorpan tyttöä, sillä nähdessään tytön itkettyneet kasvot hän piti +kokonaan sopimattomana lausua tälle »hyvää huomenta». + +Ystävällisesti, mutta totisesti vastasi tämä hänen tervehdykseensä. + +-- Tässä on jossain lähellä tuulen kaatama koivu, -- sanoi tyttö; -- +luonnossa tapahtuneet hävitykset eivät ole kauniit katsella; -- mutta ne +voivat kuitenkin olla hiukan hyödyllisiäkin ... etsikäämme tuo kaatunut +koivu ja istuutukaamme sen rungolle. + +Sen jälkeen hän lähti rantaa pitkin oikealle. + +Albert meni hänen jälessään ja istui pian hänen rinnallaan varjossa +kaatuneen puun päällä, jonka kuolleen veljensä yli muutamat elävät +koivut surren kurkoittivat käsivarsiaan. + +-- Pyytäessäni teitä tulemaan kohtaamaan minua voidakseni häiritsemättä +kertoa teille surkean salaisuuden, -- alkoi tyttö, -- tein sen siksi, +että tahdon vapautua niistä varjoista, joihin eilispäivän tapahtumat +varmaan minut verhosivat... Teidän hyvä käsityksenne minusta on minulle +suuren arvoinen monista syistä, enkä minä tahdo sitä menettää nytkään +kun eroamme. + +-- En ole koskaan hetkeäkään epäillyt teidän mielenne puhtautta, -- +lausui Albert. -- Minulla ei tosin ole vielä paljoa elämänkokemusta, +mutta ainakin niin paljon tiedän, että voi olla seikkoja, joiden vuoksi +viattominkin olento joutuu maailman silmissä huonoon ja epäilyttävään +valoon ... olen sen huomannut omasta elämästäni, joka sekään ei ole +kulunut merkillisyyksittä. + +-- Minä tiedän sen, -- virkkoi tyttö, katsoen nuorukaiseen mitä +lämpimimmällä osanotolla. + +-- Te tiedätte! -- huudahti viimemainittu hämmentyneenä. + +-- Niin, mutta suokaa minun ensin puhua hiukan itsestäni ... monta sanaa +ei tarvita, sillä miten vähän puhunkin, on se kuitenkin tarpeeksi +vaikuttamaan surullisesti meihin molempiin... Te ette ole vielä kysynyt +nimeäni ... sanon itseäni Julia Palmiksi, ja siksi kutsuvat minua +muutkin. + +-- Julia Palm! -- virkahti Albert; -- olen kuullut sen nimen monta +kertaa ennen. + +Se olikin totta. Julia Palm oli nuori taiteilijatar, jonka +öljyvärimaalaukset ja akvarellit saivat osakseen suurta suosiota sen +ajan taidenäyttelyssä. + +-- Olette luultavasti nähnyt nimeni sanomalehdissä, -- sanoi tyttö; -- +jo varhaisesta nuoruudestani saakka olen harjoittanut taidemaalausta ... +se työ on ollut minun ainoa suojani monia surullisia muistoja vastaan... +Kuinka epätoivoinen lieneekään sellaisen ihmisen elämä, jolla +sukulaisten ja ystävien puutteessa ei ole tilaisuutta polvistua taiteen +alttarille saamaan lohdutusta ja suojaa maallisille kärsimyksilleen! + +-- Teillä ei ole ystäviä? -- huudahti Albert -- te olette varmaan +kadottanut omaisenne; mutta kuinka ei teidän laisellanne tytöllä olisi +ystäviä ... tehän olette niin lahjakas, niin kaunis, niin... + +-- Niin onneton, pitäisi teidän sanoa, -- keskeytti hänet tyttö; -- +tietäkää, että minä olen onnettomampi kuin moni muu, joka on maailmassa +yksinään, sillä minä en edes uskalla etsiä ystävyyttä ja rakkautta. + +-- Ette uskalla! + +-- En ... pelosta, että ne, jotka minua rakastavat, voisivat kerran +hävetä minulle osoittamaansa ystävyyttä tai rakkautta. + +-- Mahdotonta, elävän Jumalan kautta mahdotonta! + +-- Varokaa, -- virkkoi tyttö, uhaten häntä sormellaan; -- varokaa, +ett'ette te, joka olette osoittanut minua kohtaan niin paljon +myötätuntoa ja nyt luulette minusta parhainta, ett'ette te seuraavassa +hetkessä pakene minua, niinkuin paetaan petoeläintä tai niiden +heimolaisia. + +Albert tuijotti häneen säikähtyneesti. + +-- Jo nyt te pelästytte, -- sanoi tyttö, hymyillen katkerasti; -- niin, +niin, se on aivan luonnollista. + +-- Ette te minua pelästytä, -- vastusti Albert; -- ainoastaan teidän +sanojenne sävy ja kasvojenne ilme... + +-- Ne saattavat teidät kauhistumaan, -- keskeytti tyttö; -- ja sen +mainitsette te sanalla _ainoastaan_!... Kun tuntee pöyristystä jotain +Salvator Rosan taulua katsellessaan, eivät sitä aiheuta värit, sillä +mitkään eivät ole viattomampia kuin ne, vaan se ilmaisumuoto eli henki, +mikä väreillä tehdään havaannolliseksi. + +Nuorukainen näytti hämmästyneeltä, sillä Albert Kron tunsi yhtä vähän +Salvator Rosaa kuin Julia Palm tiesi Lars Olssonin olevan Noran tilan +parhaimman muonarengin. + +-- Osaatteko piirtää tai ymmärrättekö arvostella piirustuksia? -- kysyi +taiteilijatar hetken hiljaisuuden jälkeen. + +Konttoristi katsoi hölmistyneenä kauniiseen taiteilijaan, jonka kysymys +tuntui hänestä hyvin odottamattomalta ja kummalliselta. + +Tyttö kuitenkin uudisti kysymyksensä. + +-- Minä olen tietämätön ja sivistymätön ihminen, -- vastasi nuorukainen, +painaen katseensa maahan; -- en ole oppinut mitään. Tuskin täyttäneenä +kymmenen vuotta minut otettiin pois koulusta, sillä isäni oli hyvin +köyhä ja äitini oli silloin jo kuollut, -- lisäsi hän huoahtaen; -- olin +juuri alkanut käydä maalari-akatemiaa Tukholmassa ... mutta silloin tuli +kaikesta loppu... Sen perästä olen koettanut pyrkiä eteenpäin miten +parhaiten olen voinut.. Konttoristin toimelta Noran tilalla en jouda +harjoittamaan mitään hauskempaa työskentelyä ... mutta kyllä olen +kärsinyt siitä, etten ole kyennyt panemaan paperille -- en mitä pientä +ja vähäpätöistä olen ajatellut, vaan sitä suurta ja kaunista, jota olen +nähnyt. + +Se yhteisilme osanottoa, levottomuutta ja tuskaa, mikä nuorukaisen +puhuessa näkyi Julia Palmin kasvoilla, olisi ansainnut tulla kuvatuksi +Julia Palmin omalla siveltimellä. + +Albertin vaiettua veti tyttö kiihkeästi esiin samettisen salkun ja otti +sieltä kaksi paperilehteä, näyttäen nuorukaiselle ensin toista niistä. + +-- Kuten huomaatte, on tämä vain luonnos, -- sanoi hän, pitäen +piirustusta konttoristin silmien edessä; -- mutta voitteko sanoa, mitä +se esittää? + +-- Siinähän on joukko tanssivia lapsia, poikia ja tyttöjä, -- vastasi +Albert. + +-- Niin ... mutta kukahan mahtaa olla tuo iäkkäämpi nainen heidän +seurassaan? + +-- Tuoko suurempi olento?... Sitä on vaikea tietää ... mutta hän ei ole +minulle aivan outo. + +-- Entä soittaja sitten ... mitä pidätte hänestä? + +Nämä kysymykset tehtiin kiihkolla, mikä suorastaan hämmästytti +tutkittavaa. + +-- Minusta tuntuu kuin tuntisin hänet, -- vastasi Albert; -- mutta missä +olen nähnyt hänet?... Tuo koukkunenä teräväkulmainen käsivarsi, joka +hallitsee käyrää... + +-- Entä tyttö, joka pitää pitkää, mustasilmäistä naista kädestä ... ja +tuo sarkanuttuinen poika tuolla ... poika, jolla on hopearisti rinnassa? + +-- Ah! -- huudahti Albert, lyöden nyrkillään otsaansa. + +Hän oli päässyt kiinni erääseen lapsuutensa jo kauan sitten unohdetuista +muistoista ja tahtoi nyt yhdellä lyönnillä tarttua niihin kaikkiin. + +Kummallinen taiteilija otti nyt esiin toisen piirroksen ja sijotti sen +edellisen päälle. + +-- Tässäkin näette pojan ja tytön, -- lausui Julia Palm; -- ne ovat +samat kuin äskeisessäkin kuvassa ... mutta ken on tuo lasten yllä +leijaileva kolmas olento, joka samalla kertaa on elävä ja kuollut ... +eloton aine ja kuitenkin henki ... kasvot ja ruumis kuin nukella ... +vahakuvalla... Mutta sen päässä näemme kruunun, ja kruunusta pistää +esiin käsi ja kädessä on miekka ... mutta käsi elää ja miekka +välähtelee!... Nuorukainen, se on kohtalo ... kohtalo, joka nuken +hahmossa etsii syyllistä päätä ja samalla hävittää kahden viattoman +olennon paratiisin!... Te kalpenette, vapisette... Niin, kalvetkaa, +vaviskaa! Nämä ovat minun lapsuusmuistoni ... mutta ne kuuluvat myöskin +teidän lapsuusmuistoihinne ... ja nyt te tiedätte kuka minä olen! + +Sen jälkeen hän nousi koivunrungolta ja kiiruhti rannalle, missä hän +seisahtui, jääden tuijottamaan selälle. + +Albert oli myöskin ponnahtanut seisaalleen, mutta hän jäi koivun +viereen, peittäen käsillään kasvonsa. + +Silloin hän kuuli rannalta aaltojen huohahtelujen välistä seuraavat +sanat: + +-- Nuorukainen, minä olen hänen tyttärensä, joka poltti tuhaksi sinun +isäsi omaisuuden ... hänen tyttärensä, joka murhasi äitisi... Kerran +ehkä tulee mestaaja tietämään äitini nimen niinkuin hän tunsi isänikin +-- -- -- -- + + + + +XXIX + +VIELÄKIN RANNALLA + + +Hetket olivat kuluneet, mutta me näemme nyt noiden nuorten kulkevan +vierekkäin rannalla. + +Kummankin sisimmässä oli myrsky vaimentunut. Nuoruuden ja terveyden väri +alkoi jälleen palata kalpeille kasvoille, niinkuin huomenkoi, vaikka +sillä ei ole ollut mitään osaa kuluneen yön raivosäässä, kuitenkin +valkenee sovittavana yli järkytetyn maan. + +Mahtoivatko nämä kaksi mitään niille onnettomuuksille, jotka olivat +tehneet tuhojaan heidän omaistensa parissa? Onko se kukan vika, että +sen, rauhalliselta paikaltaan laaksossa irtitemmattuna, täytyy seurata +pyörretuulta, joka taittaa puiden rungot ja raastaa maamiehen talon maan +tasalle? + +Siksi olivatkin nuoret jo lausuneet toisilleen monta rauhan ja +lohdutuksen tyynnyttävää sanaa. + +-- Minä tiesin, että sillä onnettomalla oli tytär, -- virkkoi Albert, -- +sekä että pari kertaa lapsuudessani olin ollut sen pikku tytön kanssa +yhdessä; mutta minä kuulin sitten, että hän olisi kuollut. + +-- Stiina-muori vei minut erääseen Tukholmasta kaukana olevaan +pappilaan, -- vastasi Julia, -- missä minun ilmoitettiin olevan hänen +tyttärentyttärensä ja nimekseni sanottiin se, jota nytkin pidän... +Vaikkakaan en ollut kahdeksaa vuotta vanhempi, minä käsitin selvästi +äitini rikollisuuden suuruuden, ja tuo kiltti mummo teroitti nuoreen +mieleeni, miten välttämätöntä oli pitää koko menneisyys peitossa ja sen +sijaan näytellä sitä osaa, jonka hän oli opettanut minulle... Pappilassa +oleskelinkin neljänteentoista ikävuoteeni saakka. + +-- Entä sitten? + +-- Stiina-muori vei minut takaisin Tukholmaan rouva Nissonin tunnettuun +kasvatuskotiin, missä vietin kaksi vuotta, jona aikana sain saman +kasvatuksen ja sivistyksen kuin varakkaiden ja hienojen perheiden tytöt +tavallisesti saavat. Tietoisuuteni vanhempieni rikoksista ja +onnettomuuksista olivat aikaisin saattaneet minut tekemään päätöksen, +että aina osoittaisin ahkeruutta ja tekisin hyviätöitä ... luulin ehkä +siten voivani sovittaa kaikki vanhempieni erehdykset... Minusta tuli +kunnianhimoinen ... minä tahdoin antaa _lainatulle_ nimelleni monta +vertaa suuremman ja kantavamman loisteen kuin minkä toverini saattoivat +antaa _omalle_ nimelleen... Mutta naisen toimintapiiri on rajoitettu, +eikä hänen tarvitse ottaa montakaan askelta, ennenkuin häntä kohtaa +este... Ainoastaan taiteen portti on hänelle yhtä avoin kuin miehellekin +... minä etsin sen portin ja uran, jonne se johti. + +-- Ja te olette onnistunut ... te olette, vaikka vielä olettekin niin +nuori, kuitenkin jo saavuttanut huomatun ja tunnustetun nimen. + +-- Oh, tahto on toista kuin nero ... edellinen on ihmisen omaisuutta, +jälkimmäinen Jumalan, ja Hän suo lahjansa ainoastaan harvoille +valituille... Pelkäänpä, että olen jo saavuttanut kaiken, minkä voin +saavuttaa ... tällä tasollani minun on hyvine tahtoineni pysyttävä ja +turhaan saan rukoilla Jumalalta neron lahjaa... Minun maalauksiani +ylistetään ja niistä maksetaan kalliita hintoja, mutta minä en ole sokea +... ihmiset osoittavat kunnioitustaan ja maksavat kahdeksantoista +vuotiaalle tytölle, mutta hänen taulunsa ovat sivuseikka. Naisen +turhamaisuus on suuri, mutta se ei ole mitään taiteilijaparan samaan +luonteenlaatuun verrattuna! + +-- Mutta miten teillä siihen aikaan riitti varoja sellaisen kasvatuksen +saamiseen? -- kysyi harkitseva konttoristi. + +-- Äitini peri isoisältäni paljon rahaa, ja ne hän oli kätkenyt eri +paikkoihin, joista eivät tienneet muut kuin hän ja Stiina-muori ... tuo +rehellinen mummo otti rahat talteensa ja on sitten niillä runsain käsin +täyttänyt minun tarpeeni. + +-- Eikö herättänyt huomiota, että eukolla, jonka itse täytyi työllään +ansaita elatuksensa, oli sellaisia summia käytettävänään teidän +hyväksenne? + +-- Sanottiin tuntemattoman isäni vielä elävän ja luovuttavan vuosittain +jonkun rahasumman minun kasvatustani varten. + +-- Vieläkö oleskelette rouva Nissonin kasvatuskodissa. + +-- En, olen jo kaksi vuotta ollut täysihoidossa hovineuvos Ellin +perheessä, missä saan vapaasti harjoittaa taidettani, ja missä olisin +hyvin onnellinen, ellei ajatus onnettomasta äidistäni... + +-- Tyttö raukka, -- keskeytti hänet Albert, -- näittekö sitten enää +äitiänne tai kuulitteko mitään hänestä? + +-- En ole nähnyt häntä kymmeneen vuoteen... Hän ei ole vieläkään +tahtonut tunnustaa rikostaan, vaan häntä on pidetty yksinäisessä kopissa +kymmenen vuotta ... hänen luonaan ei saanut käydä muut kuin vankilan +saarnaaja ... mutta Stiina-muori kävi usein viimemainitun puheilla, +tuoden sitä tietä minulle tietoja surkuteltavasta äidistäni. + +-- Kysyikö hän koskaan tytärtään? + +-- Hän luuli minut kuolleeksi niinkun muutkin ... hyvä kasvatusäitini +oli levittänyt huhun kuolemastani, ajatellen tulevaisuuttani. + +-- Miten vastaanotti äitinne sen tiedon? + +-- Yhtä levollisesti kuin hän on kestänyt kaikki muutkin kärsimyksensä +kurjan vankeutensa aikana. Koko sinä pitkänä aikana ei ole kertaakaan +päässyt valitusta hänen huuliltaan. + +-- Niin, teidän äiti-raukkanne on kärsinyt tavattomasti. + +-- Tekin säälitte häntä ... te! -- huusi Julia. + +-- Pian sen jälkeen kun hänet vangittiin, oikeudenkäynnin jatkuessa +häntä vastaan, seurasin kerran isääni raatihuoneelle, missä hän oli +vangittuna... Isäni, joka vain kuullessaan hänen äänensäkin joutui +raivon valtaan, tunsi nautintoa nähdessään häntä kidutettavan ja otti +usein itsekin siihen osaa... Muistan, kuinka minä polvillani rukoilin +isääni armahtamaan häntä ... enkä minä sen jälkeen enää koskaan mennyt +sinne. + +-- Te rukoilitte hänen puolestansa, joka oli murhannut äitinne! -- +virkahti Julia, luoden nuorukaiseen ihailevan katseen. + +-- Miksi en olisi sitä tehnyt ... eihän äitini voinut herätä haudastaan +niistä lyönneistä, joista hänen murhaajansa menehtyi... Eihän kosto ole +suloinen tunne ... rukoilihan Vapahtajakin ristillä pahantekijöiden +puolesta! + +-- Hän oli Jumala, hän, -- sanoi tyttö, -- mutta te ... te!... Albert +Kron, te olette enemmän kuin ihminen... Te olette enkeli!... + +Puhjeten kyyneliin tyttö ojensi kauniit käsivartensa häntä kohti, +ikäänkuin hän olisi tahtonut vaipua hänen syliinsä. + +Ihastuneena, tosin ei tytön hänelle antamasta kauniista nimityksestä, +vaan siitä, että hän näki edessään olennon, joka kyyneltensä +kirkkaudessa oli yli-inhimillisen ihana, katseli nuorukainen kauan +korkeavartaloista tyttöä ja ajatteli ainoastaan: kuinka saattoi +sellaisella äidillä olla tuollainen tytär? + + + + +XXX + +ERO + + +-- Mutta miten nyt hänen onnettoman käy? -- kysyi Albert. + +-- Niin, miten hänen käy? -- toisti Julia luoden katseensa maahan. + +-- Minne hän on lähtenyt? + +-- Hän on vielä täällä. + +-- On täällä! + +-- Niin ... rukoukseni olivat turhat ... hän ei tahtonut lähteä täältä +niin kauan kuin minä olen täällä. + +-- Oli onnetonta, että hän löysi teidät. + +-- Kuullessani toissapäivänä Tukholmassa, hänen ja muutamien muiden +vankien karanneen, pelästyin niin, että heti paikalla matkustin tänne +etsimään lohdutusta ja neuvoja hyvältä kasvatusäidiltäni. + +-- Mutta mitä pelättävää teillä oli kaupungissa?... Eihän hän tiennyt +teidän elävän! + +-- Niin, tein todellakin harkitsemattomasti matkustaessani tänne. + +-- Mitä hän sanoi nähdessään teidät?... Saattoiko hän vielä niin pitkän +ajan jälkeen tuntea teidät? + +-- Se oli kauhea hetki ... olin juuri nukahtanut, mutta heräsin äkkiä +meluun tuvassa ... minä hypähdin vuoteesta ja näin rajut, rumiksi +vääntyneet kasvot... »Se on hän! Se on Julia!» -- huusi vieras luoden +samalla raivokkaan katseen vapisevaan kasvatusäitiini... »Kätkekää +minut, minua ajetaan takaa!» huusi hän sen jälkeen heittäytyen +vuoteeseeni, jonka verhon hän nopeasti veti eteen. Silloin te tulitte +tupaan. + +-- Mistä hän oli saanut tietää Stiina-muorin asuvan Norassa? + +-- Sitä en tiedä. + +-- Mitä hän tahtoi eukosta?... Ahaa, se on totta ... hän aikoi vaatia +häneltä takaisin rahoja, jotka hän oli piiloittanut ennen +vangitsemistaan ... muistan hänen puhelleen jotain sellaista. + +-- Se on luultavaa ... mutta nyt!... Mikä kauhea yö minulla onkaan +ollut!... Hän on minua hyväillyt ja nuhdellut ... suudellut ja +sadatellut... + +-- Ei ole hukattava hetkeäkään!... Teidän täytyy palata Tukholmaan hänen +tietämättään ... te ette saa enää häntä tavata! + +-- Hyvä Jumala! + +-- Hän on turmellut elämänsä ... mutta hänellä ei ole oikeutta turmella +teidän elämäänne ... ja teidän velvollisuutenanne on estää häntä sitä +tekemästä. + +-- Mutta miten minä... + +-- Jättäkää kaikki minun huolekseni ... kun te olette poissa täältä, +keksin minä kyllä jonkun keinon saadakseni hänet vetäytymään syrjään ... +tämän päivää hän voi vielä viipyä täällä, mutta ei enää huomista... +Onneksi minä haavoitin hänen seuralaisiaan, miehiä, niin pahasti, ettei +heitä voitu kuulustella tänään ... he ovat nyt viranomaisten huostassa +... mutta pian he kyllä ilmaisevat hänen olleen heidän seurassaan tällä +seudulla. + +-- Mutta hän ei koskaan anna taivuttaa itseään... + +-- Hänen täytyy ... minä puhuttelen häntä. + +-- Tekö? + +-- Niin, miksi en? + +-- Hän tuntee teidät ... hän tietää kuka te olette, -- huusi tyttö, +osoittaen mitä syvintä levottomuutta. + +-- Sitä parempi. + +-- Sitä parempi, sanoitte... Hän surmaa teidät, -- sanoi tyttö +tuskallisesti, kiertäen kiihkeästi käsivartensa nuorukaisen kaulaan, +kuin siten tahtoen häntä suojella. + +-- Ei ... ei! -- sammalsi Albert suloisen hämmennyksen valtaamana. + +-- Hän tekee sen, hän tekee sen ... vankilankaan muurit eivät ole +tukahuttaneet hänessä koston paloa. + +-- Minä en häntä pelkää ... ja onhan minua nyt varoitettu ... olkaa sen +vuoksi rauhallinen, jos minun puolestani pelkäätte! + +-- Josko minä pelkään teidän puolestanne!... Voi, tällä hetkellä kuuluu +jokainen veripisara sydämessäni teille ... niin teille, teille, niin +kauan kuin hengitän! + +-- Taivaan nimessä, säästäkää ihanaa sydäntänne!... Jumala ei ole luonut +teidän sydäntänne sellaiselle kuin minä. + +-- Olette oikeassa, -- virkkoi tyttö, vetäytyen surullisena taapäin; -- +hetken ihastuksen ja kiitollisuuden vastustamaton voima sai minut +valtaansa ... antakaa anteeksi! + +-- Tiesinhän sen, -- sanoi Albert hiukan katkerasti; -- huomenna katuu +Julia Palm sitä hellyyttään, jota hän tänään tuhlasi köyhälle +konttoristille! + +-- Albert! -- huudahti Julia, syöksyen maahan hänen jalkojensa juureen, +tarttuen hänen polviinsa ja kostuttaen niitä kyynelillään, -- minähän +olen setelinväärentäjän ja murhaajan tytär! + +-- Eikö ruusu ole ihana, viaton ja kaunis, vaikka se on kukkinut +okaisessa oksassa? -- lausui nuorukainen; -- mutta ruusun paikka ei ole +minun jalkojeni juuressa... Jos joku nyt näkisi teidät, kadottaisitte te +paljon maailman silmissä. + +-- Voi, kuinka paljon minä teitä rakastaisinkaan! -- virkkoi kaunis, +rukoileva tyttö haaveksien; -- miten paljon minun rakkauteni voisikaan +sovittaa! + +Hänen poskensa hehkuivat, ja hänen silmänsä paloivat. Kaikki jalot ja +uhrautuvat tunteet, jotka asustivat naisen sydämessä, viettivät sillä +hetkellä juhlaa kiitollisen, kahdeksantoista vuotiaan tytön sydämessä. + +Sellaisena suloisen ja rajun huumauksen hetkenä voi nainen yhdessä +henkäyksessä uhrata kaikkensa -- ylpeytensä ja hyveensä, viattomuutensa +ja mielenrauhansa. + +Voi sitä kurjaa, joka silloin käärmeen pistimellä koskettaa sellaista +sydäntä, joka on auringon puhtaimman säteen arvoinen. + +-- Te ette ole mitään rikkonut, eikä teillä sen vuoksi ole mitään +sovitettavaa, -- lausui Albert, nostaen maasta polvistuneen tytön. + + * * * * * + +Aurinko alkoi laskea. Maalaisväki oli jo päivätöistään palannut +majoihinsa, ja pienet kylä- ja talotiet luikertelivat autioina hiljaisen +metsän läpi. + +Ainoastaan n. s. Västervikin tiellä näkyi kaksi hoikkaa, hyvinpuettua +naista seisovan metsänlaidassa tuuhean riippakoivun valkean rungon +vieressä. + +Toinen heistä oli kuvankaunis tyttö, joka hienolla kynäveitsellä +piirteli jotain koivun kylkeen. + +Toisella taas, joka tummilla, leimuavilla silmillään kiihkeästi seurasi +nuoren taiteilijattaren työtä, olivat laihat, keltaisenkelmeät, +jyrkkäpiirteiset kasvot, korpinmusta tukka ja kummassakin poskipäässä +taudinomainen punainen pilkku, mikä suureni ja pieneni hänen eri +mielentilojensa mukaan. Nämä kuvastuivat selvästi hänen kasvoillaan, +joissa hipiän nykyisestä näivetyksestä huolimatta kuitenkin huomasi +jälkiä kauneudesta. + +-- Syvemmäs, syvemmäs! -- kehoitti vanhempi nainen; eikö +kahdeksantoistavuotiaan kädessä ole ollenkaan voimaa? + +-- Se on valmis, -- vastasi nuorempi, jonka sanoissa ilmeni surullinen +alistuvaisuus. + +Koivun kuoressa näkyi kuva hirsipuusta uhreineen. + +-- Vai valmis, no niin ... mutta se on epäselvä, sitä tuskin huomaa ... +se kasvaa umpeen, ennenkuin ensi kesänä lehdet puhkeavat puuhun. + +-- Hyvä olisi kun niin tapahtuisi!... Jos linnut käsittäisivät tekemäni +piirrokset, ne inhoisivat tätä puuta. + +-- Linnutko?... Ei, sitä eivät tekisi korpit, haukat eivätkä +korppikotkat ... ne ovat ihmisen kaltaisia ... niillä on sama +käsityskyky ja sama maku kuin ihmisellä. + +-- Noudattaakseni tahtoasi minä olen saastuttanut tämän ja toisetkin +paikat näillä kauheilla kuvilla, kysymättä tarkoitustasi, onneton äiti. + +-- Kysyykö hirtetyn tytär hirtetyn morsiamelta, mitä nämä kuvat +tarkoittavat? -- huudahti vanhempi nainen niin terävällä äänellä, että +koivun latvassa jo uneen vaipuneet linnut heräsivät ja visersivät +muutamia murheellisia säveliä, ennenkuin ne uudestaan nukahtivat. + +Tyttö vaikeni, mutta loi äitiinsä sellaista kärsimystä ilmaisevan +silmäyksen, jonka kuvaamiseen kynällä ei ole sanoja eikä siveltimellä +värejä. + +-- Sinä olet piirtänyt isäsi viime hetken, -- jatkoi vanhempi nainen; -- +tiedätkö, ketä hän saa siitä kiittää? Sitä miestä, jonka pojan minä +pelastin kuolemasta! + +-- Ja siksi sinä murhasit pojan viattoman äidin, -- sanoi tyttö +väristen. + +-- Nyt sinun täytyy leikata puuhun toisenlainen kuva, -- virkkoi jälleen +edellinen; -- sinun tulee piirtää kymmenvuotisia kahleita kantava +nainen... Tiedätkö, ketä hän saa kymmenvuotisista kahleistaan +kiittää?... Samaa poikaa, jonka elämän hän pelasti. + +-- Etpä ... kiittää saat omaa tytärtäsi! -- huudahti tyttö tulisesti; -- +oma tyttäresi takoi sinulle kahleesi ... tai paremmin sanoen se oli +oikeudenmukainen kohtalo, joka leluun kätki rangaistuksen nuolen. + +-- Haa, Julia! -- huusi vanhempi nainen rajusti riemuiten; -- isäsi +murhaajan poika rakastaa sinua! + +Julia säpsähti ja kalpeni. + +-- Niin, hän rakastaa sinua! -- jatkoi raivotar; -- ei ole sitä naisen +synnyttämää, joka ei sinua rakastaisi... Sinä olet kaunis ... kauniimpi +kuin äitisi konsanaan, sillä sinulla on _hänen_ kiharansa ja _hänen_ +lumivalkea hipiänsä!... Ruhtinaat ryömisivät kuin madot sinun +jaloissasi, ja pelkästä viittauksestasi olisivat valmiit teurastamaan +omat alamaisensa... Oh, liljalta olet varastanut kätesi, poppelilta +vartalosi, tuulelta käyntisi, ja silmäsi helvetistä, sillä niiden +läheisyydessä kaikki palaa, kaikki häviää ... haa, Julia! + +Ja nainen kiersi käsivartensa vapisevan tytön vartalon ympäri, puristaen +häntä kovasti rintaansa vasten. + +-- Tällaisesta syleilystä, -- huusi hän silloin, -- vannoisivat miehet +itsensä sieluineen ja ruumiineen helvettiin... Vielä se poika suutelee +sinun jalkojesi tomua ja kostuttaa kyyneleillään sitä maata, jota sinä +olet astellut!... Älä vapise, Julia! Hän rakastakoon sinua, hän saa +rakastaa sinua ... lapsi, lapsi! Hän saa äitisi suostumuksen. + +Sen jälkeen hän päästi tytön, mutta katseli ahnaasti koko hänen +olentoaan. + +Julia seisoi äitinsä edessä vaiti ja painunein päin. + +-- Mutta sinä, -- jatkoi tämä edelleen, -- sinä et saa rakastaa häntä! +Sinä et voi häntä rakastaa, sillä kauheat pilvet leijailevat sinun ja +hänen välillä... Koivun kuoreen piirtämäsi kuva kasvaa ja alkaa +rehoittaa... Julia, Julia! Isän ja äidin kosto on tyttären kädessä!... +Niin, hänen pitää raivota, vaipua epätoivoon ja itkeä verta, sillä ei +ole pahempaa helvettiä kuin rakastettunsa kadottaminen... Lopuksi hän +epätoivoissaan hirttää itsensä ... hän on silloin samalla kertaa +hirttäjä ja uhri ... mikä soma näytelmä!... Ha ha ha!... Naura, Julia! +Eikö se ole hauskaa? + +Samassa kuuluivat kevyet ajoneuvot tulevan tiellä, ja pian näkyivät +vanhanaikaiset kääsit, joissa istui kaksi henkilöä. + +Toinen heistä oli Metsätorpan Stiina-muori ja toinen konttoristi Kron +Norasta. + +Jälkimmäinen hyppäsi reippaasti kääseistä maahan, jättäen ohjakset +ajoneuvoihin jääneelle eukolle, jonka, jälkeen hän meni koivun luona +seisovien naisten luo. + +Sekä kauniin tytön että vanhemman naisen kasvoilla pilkahti ilon säde; +mutta noilla ilmeillä oli yhtä suuri ero kuin arkkienkelillä ja +paholaisella. + +-- Nyt on aika matkustaa! -- ilmoitti nuorukainen. + +-- Matkustaa! Kuka matkustaa? -- huudahti Julian äiti. + +-- Te molemmat, -- vastasi Albert, -- mutta ensin tämä nuori neiti. + +-- Tyttärenikö matkustaa!... Lähtee pois minun luotani! + +-- Niin juuri ... pois teidän luotanne. + +-- Minne? + +-- Se pidetään salassa teiltä. + +-- Julia ... tahdotko siis jättää minut? + +-- Tahdon, -- vastasi Julia, katsoen arasti äitiinsä. + +-- Haa, te olette liittoutuneet minua vastaan! -- huusi viimemainittu, +syöksyen tyttärensä luo. + +-- Sanokaa mitä tahansa, -- lausui Albert; -- mutta älkää enää pitentäkö +pahojen tekojenne mittaa koettamalla estää tytärtänne eroamasta teistä! + +-- Kukaan maailmassa ei riistä minulta lastani, -- huusi rikollinen, +toisella kädellään tarttuen tyttäreensä ja toisella uhaten konttoristia. + +-- Te olette itse katkaissut kaikki siteet, jotka ovat yhdistäneet +teidät tyttäreenne; te olette kulkenut rikosten tietä, joka johtaa +teidät takaisin vankilaan, jos kruununmiehet saavat teidät käsiinsä ... +teidän ja tyttärenne polut eivät koskaan yhdy... Olkaa järkevä! + +-- Tiehesi, nulikka! -- kiljasi mustalaisnainen, -- tai tapan minä ensin +tyttäreni ja sitten sinut. + +Hänen toisessa kädessään välkkyi paljastettu veitsi. + +Tämän liikkeen hän oli tehnyt silmänräpäyksessä, mutta yhtä pian oli +Albert rynnännyt hänen kimppuunsa ja vääntänyt veitsen pois hänen +kädestään, ehtimättä kuitenkaan sitä ennen estää terää sattumasta +vasempaan käsivarteensa. + +Tuskasta ja epätoivosta huudahtaen tyttö riistäytyi irti kauheasta +äidistään. + +-- Neiti Julia, -- huusi nuorukainen, heittäen veitsen aidan yli, -- +kiiruhtakaa kärryille ja lähtekää ... lähtekää! ... minä pitelen tätä +onnetonta niin kauan, kunnes olette ehtinyt tarpeeksi loitolle ... +kiiruhtakaa, kiiruhtakaa! + +Näitä sanoja lausuessaan hän tarttui mustalaisen molempiin käsivarsiin +ja painoi ne hänen kumpaakin kylkeään vasten; huolimatta hänen rajusta +vastarinnastaan ja raivokkaista ponnistuksistaan, Albert siten esti +hänet liikahtamasta paikaltaan. + +-- Mutta jos te olette haavoittunut! -- vaikeroi Julia, käsiään +väännellen; -- jos te.... + +-- Joutavaa, sitä varten ei tarvita muuta lääkäriä kuin räätäli, -- +vastasi Albert reippaasti; -- veitsi sattui vain takinhihaani ... +lähtekää nyt Jumalan nimessä! + +-- Äiti! -- sanoi tyttö, kääntyen mustalaisnaisen puoleen, joka turhaan +raivoisi ja puri hampaitaan; -- jos minä rukoilisin Jumalaa, että hän +hellyttäisi sinun sydämesi ja valaisisi järkesi, niin sinä pilkkaisit +minua, sillä sinä et usko Häneen ... mutta oman itsesi tähden ja +välttääksesi veristä kuolemaa, joka ehkä aikaisemmin tai myöhemmin +kohtaa sinua, noudata tämän nuoren miehen neuvoa, sillä hän, jonka äidin +sinä olet murhannut, tahtoo sinut pelastaa.... Pakene jollekin seudulle, +missä sinua ei tunneta ... minä teen hyväksesi kaiken minkä _voin_ ja +minun _tulee_ tehdä, ja sinun ei tarvitse kärsiä mitään puutetta niin +kauan kuin minä elän... Eikö sinulla jo ole ollut tarpeeksi uhreja +kostollesi ... ja mitä sinä oikeastaan olet kostanut?... _Hänen_ +kuolemansa, joka rikkomalla yhteiskunnan lakeja sai osakseen _niiden_ +koston ... hän oli lain uhri, eikä minkään muun... Äiti, äiti, sääli +lastasi!... Sinä tahdot tulla minun perässäni ... eikö minulla ole +tarpeeksi jo sinun muistostasi, joka alati seuraa minua häiriten työtäni +päivällä ja untani yöllä! Olethan aina toivonut minun tulevan +onnelliseksi ... miksi sinä nyt haluaisit aiheuttaa minulle +onnettomuutta!... Minä kärsin enemmän kuin sinä ... sinä kärsit vihasta +ja minä surusta ... surusta hairahtuneen äitini vuoksi... Ikuinen +sallimus, niin sinä kostat lapsille heidän vanhempiensa vuoksi! + +Puhjeten kyyneliin hän poistui pää painuksissa ja polvet notkahdellen +ajoneuvojen luo, joihin hän nousi ja istui levottomana odottavan eukon +viereen. + +-- Albert Kron! -- pyysi Julia, Stiina-muorin ohjatessa hevosta +kärryineen kääntymään, -- olkaa häntä kohtaan sääliväinen ja lempeä ... +älkää unohtako, että hänellä onnettomalla on vielä onnettomampi tytär! + +-- Olkaa levollinen, neiti Julia! -- vastasi Albert; -- olenhan jo +unohtanut, että hän on murhannut äitini. + +Hevonen hoputettiin liikkeelle, ja ajoneuvot peittyivät tomupilveen. + + + + +XXXI + +MAALAISKEIKARI + + +Hovioikeudenneuvos Ell asui perheineen Tukholmassa erään kadun varrella, +joka oli Norrmalmin leveimpiä ja valoisimpia. Hänen talossaan oli +lahjakkuudestaan ja kauneudestaan ylistetty Julia Palm oleskellut jo +kaksi vuotta; häntä pidettiin enemmän tämän yleisesti kunnioitetun +perheen rakastettuna jäsenenä kuin naisena, jonka nuoruutensa ja +turvattoman asemansa vuoksi elämässä oli täytynyt etsiä itselleen suojaa +vierasten ihmisten luona. + +Oli Noran tiellä sattuneen tapauksen jälkeinen päivä. + +-- Hyvä Jumala! -- huudahti Therese, Ellin neitosista vanhempi, -- +kylläpä meidän tulee ikävä sinun poissaollessasi!... Mutta sinun täytyy +lähettää meille kirje joka postissa, kuuletko, kiltti Julia! + +-- Julialle tulee kovin hauska, -- virkkoi nuorempi tytär, jonka nimi +oli Laura; -- et voi kuvitellakaan, kuinka Gunilholmassa on kaunista, ja +miten kreivin perhe on kohteliasta kaikille. + +-- Kukaan ei ole sinne niin tervetullut kuin sinä, -- arveli Therese; -- +sinuahan on kutsuttu sinne niin monta kertaa, mutta sinä et ole tahtonut +lähteä... Kylläpä se nyt on heille yllätys! + +-- Mutta kuinka sinä sait päähäsi matkustaa huomenna, kun et koko vuonna +ole maininnut siitä mitään? + +-- Käynti Norassa antoi Julialle halua matkustamiseen. + +-- Hyvät tytöt, -- virkkoi Julia, -- muistattehan minun viime viikolla +saaneen kirjeen kreivittäreltä Gunilholmasta. + +-- Muistamme, ja siinä sinua kutsuttiin sinne ainakin sadannen kerran +... mutta sinä vastasit, ettei sinulla ollut aikaa tänä kesänä matkustaa +sinne. + +-- Minä olen nyt kuitenkin muuttanut päätökseni, ja minä matkustan. + +-- No, entä kuinka kauan siellä viivyt? + +-- Niin kauan kuin minulla on hauskaa. + +-- Silloin sinä et palaa koskaan ... siellä toimeenpannaan tanssiaisia, +illanviettoja, huvimatkoja maalla ja merellä, ja ne kaikki yksinomaan +sinun vuoksesi... Usko minua, kun he kerran saavat sinut sinne, niin he +eivät laske sinua pois koskaan ... sinä olet häijy, Julia, jättäessäsi +meidät! + +-- Syystamineita ei ole tarvis panna matkalaukkuuni ... saavun takaisin +ajoissa. + +-- Et voi uskoa, miten Gustaf tuli mielipahoilleen päivällä kuullessaan +sinun lähdöstäsi! + +Gustaf oli hovioikeudenneuvoksen vanhin poika, toisen henkivartiokaartin +luutnantti. + +-- Kuulehan, hän oikein menetti ryhtinsä, -- lisäsi toinen sisar. + +-- Sotilasko menettää ryhtinsä! -- huomautti Julia nauraen. + +-- Niinpä niin, ja useat muut menettävät myöskin, -- virkkoi Therese; -- +minä jo edeltäpäin suren Gunilholman ja ympäristön maalaisherra-parkojen +tähden .... ensin he ihastuvat sinuun ja sitten kerrassaan hullaantuvat, +niinkuin tähän saakka kaikki muutkin... Voi, miten onnellinen on Julia, +jota kaikki niin paljon rakastavat! + +Nämä ylistelyt todistavat, kuinka suuresti Juliasta pitivät hänen +ystävättärensä. + +-- Mutta minusta sinä sentään olet hiukan häijy Gustafille, huomautti +Therese, -- ja tänään olet ollut häntä kohtaan oikein ilkeä ... hän +kertoi sen minulle. + +-- Etkä myöskään voi kieltää, Julia, että Gustaf on muita upseereja +paljon kauniimpi ja kunnokkaampi! + +-- Ellen minä olisi Gustafin sisar, niin minä en koskaan voisi rakastua +keneenkään muuhun kuin häneen, -- selitti toinen sisar. + +-- Saako tulla sisään? -- kuului miehen ääni oven ulkopuolelta. + +-- Se on Gustaf! -- huudahtivat molemmat sisarukset. + +-- Ole nyt kiltti häntä kohtaan! -- pyysi Therese, suudellen Juliaa +toiselle poskelle. + +-- Niin, voi, ole kultaseni! -- pyyteli Laurakin, painaen suudelman +hänen toiselle poskelleen. + +-- Olkaa hyvä ja astukaa sisään, herra Gustaf, -- vastasi Julia +soinnukkaimmalla äänellään, antaen vastasuukot ystävättärilleen. + +Ovi avautui, ja sisään astui nuori, komea upseeri. Laura-sisar ei +ollutkaan liioitellut hänen ulkomuotoaan. Herrat kaartinupseerit ovat +yleensä kauniita miehiä, joten siis voi kuvitella, millainen Adonis +luutnantti Ellin täytyi olla. + +-- En olisi rohjennut vaivata ainoastaan oman hauskuuteni tähden, -- +virkkoi luutnantti, -- mutta tuolla eteisessä on muuan nuori herra, joka +pyytää saada tavata neiti Juliaa ... oikea maalaiskeikari! -- lisäsi hän +nauraen. + +-- Oh, se on hän, se on hän! -- huudahti Julia ja kiiruhti pois +makuuhuoneesta, kiitäen seuraavan huoneen läpi sellaisella vauhdilla, +että palvelijat ja palvelijattaret olivat vaarassa mennä nurin hänen +tiellään. + +Luutnantti ja hänen sisarensa katsoivat kysyvinä toisiinsa; mutta vielä +suurempi oli heidän hämmästyksensä kun Julia hetken kuluttua palasi +johtaen kädestä sisään nuorta, heille aivan tuntematonta herraa. + +-- Saan tässä esitellä, -- virkkoi Julia ilosta säihkyvin silmin, -- +herra konttoristi Albert Kron Norasta, neidit Therese ja Laura Ell sekä +luutnantti Gustaf Ell, kaikki hyviä ystäviäni. + +Konttoristi kumarsi useita kertoja. Neidit niiasivat, vaivoin pidättäen +nauruaan. Luutnantti kumarsi hiukan, rypistäen otsaansa erityisellä +ylevällä tavalla, johon yhtyi ivallinen hymy. + +Kaartinupseerit näyttävät yleensä hyvin yleviltä, ja heillä on +varastossa runsaasti ivallista hymyä, mutta taivas tietäköön, mistä he +ovat niin ylväitä tai minkä vuoksi he ovat muille ihmisille niin +ivallisia, mutta keskenään peräti toverillisia! + +Mutta Julia Palm ei nähnyt ystäviensä hauskoja nenännyrpistyksiä. + +-- Ehkä läsnäolomme on haitaksi? -- kysyi luutnantti, hieman suuttuneena +siitä huomaavaisuudesta, jota Julia näytti osoittavan tuolle +äskensaapuneelle maalaiskeikarille. + +-- Niin, hyvät ystävät, -- vastasi Julia, kääntyen luutnantin ja hänen +sisartensa puoleen, -- totta sanoen on minulla hyvin tärkeätä puhumista +tämän herran kanssa... Ehkä te senvuoksi.... + +-- Varmaankin joku malli! -- kuiskasi luutnantti hymyillen Julialle; -- +malli, jonka suuri taitelijattaremme on hankkinut jostain maaseudulta. + +Julia hätkähti, luoden pikaisen katseen ensin konttoristiin ja sitten +virnisteleviin ystävättäriinsä, kunnes se pysähtyi luutnantti Gustafiin; +mutta tällä kerta oli Julian katse salamoiva ja terävä kuin tikari. + +-- Niin, -- vastasi hän kuiskaten, mutta ei hymyillen, -- hän on malli, +mutta ei ainoastaan taitelijalle, vaan ihmisille... Jos minulla tällä +hetkellä olisi sydäntä ilkamoida _jollekulle_, niin ei ainakaan +_hänelle_! + +Kalveten tarttui luutnantti hattuunsa ja poistui. Sisaret seurasivat +häntä, levottomina värinvaihdoksesta, jonka näkivät veljensä kasvoilla. + +Albert ja Julia jäivät kahden kesken. + +-- Luulenpa heidän nauraneen minulle, -- huomautti konttoristi, katsoen +poistuvien jälkeen. + +-- Pyh, teidän ei tarvitse välittää heistä, -- vastasi Julia, +sulkiessaan oven. + +-- Enpä välitäkään, -- virkkoi Albert levollisesti; -- parempi on voida +ihmisille nauraa kuin täytyä itkeä heidän vuoksensa. + +-- Istukaa, ystäväni! -- kehoitti Julia osoittaen hänelle paikan +sohvalla vieressään... Miten kärsimättömästi olenkaan teitä odottanut... +Sanoitte, että hän on siis lähtenyt? + +-- Hän lähti viime yönä. + +-- Ja hän oli rauhallinen, myöntyväinen ja ymmärtäväinen? + +-- Niin oli, ihme kyllä... Tuskin olitte kadonnut näkyvistä, kun hän +kyynelsilmin pyysi anteeksi, että oli haavoittanut minua ja... + +-- Te siis todellakin haavoituitte! -- huudahti Julia tuskallisesti, +tarttuen kiihkeästi hänen käteensä; -- miksi ette sanonut sitä minulle +heti? + +-- Mitä se olisi hyödyttänyt? -- vastasi Albert; -- me työmiehet emme +yleensä ole arkaluontoisia. + +Tuo ihmeen ihana tyttö nosti hänen kätensä sydämelleen, jota vasten hän +painoi sitä kovasti. Albert ei vetänyt kättään pois, vaikka hän tunsi, +että sormia poltti. Hänestä tuntui kuin hän olisi istunut maan päällä ja +toisella kädellään koskettanut aurinkoa. + +-- Mutta aikomukseni ei ollut puhua siitä joutavuudesta -- aloitti +Albert jälleen; -- kuten sanottu, hän on lähtenyt... Minä hankin hänelle +miehen vaatteet, ja hän itse naamioi muotonsa sellaiseksi, että +epäilenpä kenenkään voivan häntä tuntea... Rahaa hän sai mukaansa +tarpeeksi... Stiina-muori noukki esiin seteleitä toisen pinkan toisensa +perään ... pelkkiä vanhoja riikinseteleitä, joita oli yhteensä niin +paljon, että hän niillä voisi ostaa kokonaisen verotilan... Lähtevälle +annettiin suurin osa, mutta jälellä oleva määrä annettiin minun +jätettäväkseni teille ... sekä hän että Stiina-muori pyysivät minua +toimittamaan summan perille. + +-- Ei, ei, minä en tahdo niitä!... Piiloittakaa te ne häntä varten! + +-- Kuten käskette ... mutta vastahakoisesti minäkin ne otan huostaani, +sillä jos havaitaan tilankonttoristin arkun pohjalla olevan niin paljon +rahoja, luullaan varmasti hänen ne varastaneen. + +-- Minne hän lähti? + +-- Minä neuvoin häntä matkustamaan ulkomaille, Kööpenhaminaan tai +jonnekin muualle, mistä olisi helppo saada hänestä tietoja... Hän päätti +lähteä Hampuriin, ja hyvähän sekin. + +-- Mutta miten hän sai passin?... Eihän hän suinkaan voinut matkustaa +passitta? + +-- Hän sai passin mukaansa, -- vastasi konttoristi punastuen. + +-- Kuinka se on mahdollista? + +-- Minä matkustin viime vuonna Tanskassa ja Saksassa kreivi Virsénin +asioilla... Minulla oli tehtävänä ostaa muutamia kantalehmiä kreivin +maatiloille... Passini oli vielä jäljellä, ja minä annoin sen hänelle... +Mitä muutakaan olisin voinut tehdä? + +-- Voi hyvä Jumala, hän matkustaa siis teidän nimellänne! Se on +varomatonta! + +-- Se oli kyllä väärä teko, -- virkkoi Albert otsa rypyssä, -- mutta +hätä ei lue lakia ... kun kerran oli alottanut, ei voinut enää pidättyä +... ei ollut muutakaan keinoa. + +-- Mutta jos se tulee ilmi! + +-- Siinä tapauksessa minä tietysti olen hukannut passin ... se on valhe, +se myönnettäköön ... mutta se on myöskin ensimäinen valheeni, jos siitä +kannattaa kerskata. + +-- Albert, te olette harvinainen ihminen, -- lausui tyttö, katsoen häntä +suloisesti silmiin. + +Oh, mitä onkaan tehty ja mitä voidaankaan tehdä sellaisesta +silmäyksestä! + +-- Pahinta oli kieltäytyessäni ilmoittamasta hänelle sitä nimeä, jolla +te esiinnytte maailmalla, -- jatkoi Kron, mutta mehän olimme sopineet, +ettei sitä milloinkaan hänelle sanottaisi. + +-- Niin, niin ... kuinka hän minua kiusasikaan saadakseen minun sen +hänelle ilmoittamaan! + +-- Varovaisuus vaatii, että se häneltä aina salataan, sillä eihän voi +tietää, mitä tapahtuu... Siksi minä olin jyrkkä, ja samoin oli +Stiina-muorikin. + +-- On hirveätä täytyä piiloitella omalta äidiltään! -- huokasi Julia. + +-- Kunpa te aina vain pysyisittekin häneltä piilossa! -- sanoi Albert. +-- Lähdettekö siis huomenna? -- kysyi hän, katsellen ympärillä hujan +hajan olevia tavaroita. + +-- Lähden... Siinäkin seuraan neuvoanne... Mutta ehkä se nyt onkin +tarpeetonta, kun hän on matkustanut, eikä hänen puoleltaan ole enää +mitään pelättävissä? + +-- Eipä se ole vahingoksikaan ... sillä jos hän matkalla muuttaa +mieltään, niin hän ehkä tuleekin Tukholmaan teitä etsimään. + +-- Olette oikeassa; minä matkustan. + +-- Minä en siis saa nähdä teitä pitkään aikaan, -- virkkoi Albert +raskaasti; -- ehkä minä en saa nähdä teitä enää koskaan. + +-- Teidän tulee kirjoittaa minulle ... kirjoittaa oikein usein, -- sanoi +tyttö. + +-- Ehkä minäkin joskus saan teiltä muutaman rivin vastaukseksi? + +-- Saatte ... usein, usein! + +-- Silloin olen hyvin onnellinen! -- huudahti Albert, uskaltaen nyt +vasta puristaa kättä, joka lepäsi hänen omassaan. + +-- Jalo ystävä, kuinka paljon te olettekaan tehnyt minun hyväkseni! -- +lausui Julia kyynelsilmin. + +-- Olenpa kyllä vähän ... olisi tyhmää teeskentelyä sitä kieltää, -- +vastasi Albert. + +-- Mutta mitä minä voin tehdä teidän hyväksenne ja millä voin teille +kaiken palkita? + +-- Hm! -- jupisi nuorukainen, -- eikö siis voida tehdä mitään +palkkiotta?... Ja muuten olisi kuka hyvänsä minun sijassani tehnyt +saman... Tehän olette niin hyvä ... niin kaunis ... teidän kyyneleenne +voivat sulattaa vuoria. + +-- Mutta jos olisin ollut ruma, olisitteko silloin tehnyt samoin? -- +kysyi tyttö, painaen kasvonsa lähemmäs nuorukaisen kasvoja. + +-- Olisin! -- vastasi Albert vilkkaasti; -- varmasti olisin tehnyt ... +tunnen sen syvästi ... se tietoisuus tekee minut iloiseksi, ja siinä +onkin palkkioni. + +-- Albert! -- huudahti Julia innostuneesti, tarttuen molemmilla +käsillään hänen kasvoihinsa; -- Julia ei voi palkita ... mutta hän +tahtoo suudella sinua! + +Köyhä konttoristi vavahti. Hän ei kuullut eikä nähnyt. Hänen ruumiinsa +oli kuin äkkiä huumaantunut, herpaantunut. + +-- Niin, poika! -- jatkoi kiihtynyt tyttö; -- minä tahdon sinua suudella +... paljon ja kauan... + +Ja hän suuteli Albertia paljon ja kauan. + +Mutta usein kadehtii kohtalo ihmisen onnea. Ovi oli avautunut, ja +kynnyksellä seisoi kolme sisarusta, tytöt melkein kivettyneinä, ja +luutnantti hoipertaen ovenpieltä vasten kuin juopunut. + +Hämmentyneenä ja säikähtyneenä Albert aikoi nousta sohvalta; mutta +Julia, tosin hämmästyneenä hänkin, mutta ei pelästyneenä, kiersi toisen +käsivartensa hänen kaulalleen ja piti häntä paikallaan, sillä voimakas +ihminen ei vähällä päästä onneaan. + +-- Minä en tee salaa mitään sellaista, jota en voi tehdä julkisestikin! +-- huudahti Julia kummastuksesta jäykistyneille ystävilleen; -- Therese, +Laura, suokoon taivas teille kerran suudeltavaksi yhtä jalon suun kuin +on tämä! + +Ja hän painoi uudelleen kuumeiset huulensa nuorukaisen huulia vasten. + +Miten viisaasti onkaan kohtalo järjestänyt, kun ei ihminen, niin lihaa +ja verta kuin onkin, sentään pala ja muutu tuhaksi sellaisten liekkien +syleilystä! -- -- + + * * * * * + +Albert Kronin lähtiessä tunnin kuluttua Julia Palmin asunnosta +päihdyksissä ja huumeissaan, seisoi luutnantti Gustaf Ell veräjällä +katsoen poistuvan jälkeen. + +-- Kirottu, naurettava maalaiskeikari! -- mutisi hän; -- ja kuitenkin +olisin antanut kaikkeni maailmassa, jos olisin saanut olla +silmänräpäyksenkin hänen vaatteissaan... + + + + +XXXII + +KULTASANKAISET SILMÄLASIT + + +Eräänä aamupäivänä neljä päivää tämän jälkeen seisoi Noran maidonajaja, +Stiina-muori, Heinätorilla. + +Tämä eukko, joka kertomuksessamme esiintyy sivuhenkilönä, kuuluu +kuitenkin niihin, joiden nimi oli esillä oikeusjutussa mustalaista Bruno +Starkia ja mustalaisnaista Anna Jolanta Bränneriä vastaan, mutta kävi +silloin selville, että hän oli vain ollut kaikessa emäntänsä uskollinen +palvelija, eikä hänellä ollut mitään osaa mustalaisnaisen tekemissä +rikoksissa. + +Stiina-muori seisoi Heinätorilla maitokärryjensä vieressä, ja hän oli +seissyt siinä jo kymmenen vuotta; mutta jos hänellä olisi ollut +sellainen venyvä omatunto, jollaisia usein tapaa n. s. »suuressa +maailmassa», olisi hän voinut keinua omissa vaunuissa sen sijaan, että +hän nyt tärrytteli toisen maitokärryissä, ja varmaan olisi hänellä +myöskin ollut monta hienoa huonetta käsittävä asunto, sen sijaan että +hänelle nyt kuului vain Metsätorpan pienen tupasen epävarma omistus. + +Suurta ihmetystä herätti sekä eukon tovereissa että hänessä itsessään se +seikka, että viime päivinä oli muuan nuori, kaikin puolin tavattoman +hieno herrasmies joka päivä saapunut mainitulle torille ja seisahtuen +vähän matkan päässä Stiina-muorin kärryistä melkein koko ajan katsellut +yksinomaan häntä. Lähtiessään torilta, joko palatakseen kotiin maidon +tehtyä hyvin kauppansa tahi mennäkseen ostoksille läheisiin +kauppapuoteihin, seurasi tuo hieno herrasmies aina hänen perässään, +kiirehtien askeleitaan sen mukaan kuin maitohevonenkin suvaitsi +lönköttää hieman tavallista nopeampaan. + +Toiset maidonkuljettajat kiusottelivat Stiina-muoria kovasti tuosta +nuoresta upseerista, ja itsekin hän oli tavattomasti hämmästynyt tästä +nähtävästi vielä vanhoilla päivillään tekemästään valloituksesta. + +Myöskin tänä aamupäivänä nähtiin tuo loistava herrasmies torilla, ja +hänen kultasankaiset silmälasinsa välähtelivät auringon paisteessa perin +houkuttelevasti. + +Stiina-muori oli myynyt maitonsa ja nousi kärryilleen, jotka sen jälkeen +lähtivät liikkeelle, suunnaten matkansa Holländarkadulle, kääntyäkseen +sieltä jollekin Roslagin tulliin johtavalle sivukujalle, mistä oli +suorin tie kotiin. + +Stiina-muori katseli ympärilleen. Merkillistä! Samainen herra juoksi +kärryjen perässä melkein gasellin ja siispä tietysti myöskin +maitohevosen nopeudella. + +Niin sitä sitten kuljettiin, kunnes eukko ehti tullipuomin luo, missä +hän pysähtyi sekä juottaakseen hevostaan että tyydyttääkseen omaa +uteliaisuuttaan. Mutta katsahtaessaan taakseen näki muori vain +ihailijansa selän ja koivet, jotka marssivat takaisin kaupunkiin päin. + +Eukko nousi taasen kärryilleen ja jatkoi matkaansa, syystäkin +kummastellen sellaista rakkautta, joka rajoittui tullipuomiin. + +Koska olemme jo aikaisemmin olleet Norassa, eikä suinkaan ole hauska +istua kököttää maitokärryissäkään, seurana seitsemänkymmentä vuotta, +kärryjä ja hevosta lukuunottamatta, niin seuraamme me nyt sen sijaan +tuota merkillistä rakastajaa, joka astelee tietä pitkin etelään päin. + +Hän kulkee laajan Norrmalmin katujen poikki ja sitten Norrbron sillan +yli aina yhtä väsymättömän tutkimisintoisena. Hän vaeltaa pitkin +Stadssmedjekatua ja kääntyy oikealle Storkyrkobrinkenille päin. + +Hän katselee kaikkiin akkunoihin ja sattuu myös luomaan silmäyksen erään +kirjakaupan akkunaan. + +Hän pysähtyy. + +Myymälän akkunalla riippuu muutamia kivipainoksia huomattujen +henkilöiden, kuten Tegnerin, Franzénin, Berzeliuksen, Torsslowin y. m. +kuvista. Mutta kultasankaiset silmälasit eivät tarkastele niitä. +Akkunalla on myöskin joitakuita naisten kuvia, ja hänen huomionsa +kiintyy niihin. Hän ei siis välitä muista kuin naiskasvoista. Ruusu tai +lilja, paperi tai painomuste on hänelle samantekevä. Hänpä vasta on +naisihailija, hän! + +Katselijamme kultasankaiset silmälasit siirtyvät lähemmäs hiottua +akkunalasia, ja hän nousee varpailleen. + +Hänen silmänsä hakevat yhtä ainoata kuvaa: tyttöä, jolla on erinomaisen +kauniit ja jalot piirteet. + +Kirjakauppias sisällä myymälässään ei ollenkaan kummastele, että +ohikulkijat katselevat etupäässä juuri sitä kivipiirrosta ja ostavatkin +sen, sillä hän on siihen jo tottunut, ja koska hän on sen jäljennöksen +kustantaja, on hän sen menekistä hyvin iloissaan. Toisetkaan muotokuvat +eivät näytä olevan tyytymättömiä siitä etusijasta, mikä mainitulle +jäljennökselle annetaan. Kuinka saattaisikaan kauneuden voitto +närkästyttää kauneuden ylpeitä sotilaita ja puolustajia. + +Mainio naisliehittelijämme kultasankaisine silmälaseineen ei saa +irroitetuksi katsettaan tuosta ihanasta muotokuvasta. Hän hengittelee +niin kiihkeästi ikkunaruutua vasten, että hänen täytyy yhtä mittaa +takinhihallaan kuivata silmiensä ja esineen väliin syntyvää hiestystä. +Hänen ruumiinsa alkaa vavista kuin vilusta, huolimatta polttavasta +keskipäivän auringonpaisteesta, joka yhdessä kiivaan kävelyn kanssa on +pusertunut esiin hikipisaroita hänen otsaltaan. + +Kultasankaiset silmälasit siirtyvät nyt itse kuvasta tarkastamaan sen +alareunassa olevaa, käsialajäljennöksellä painettua kirjoitusta. + +Silloin -- silloin heltiävät hänen kielensä siteet, ja kaksi sanaa +pääsee syöksähtäen hänen huuliltaan. + +Ne sanat ovat: »_Julia Palm!_» + + + + +XXXIII + +MYÖHEMMIN PÄIVÄLLÄ + + +-- Vai niin, siinäkö kaikki? -- huudahti luutnantti Gustaf Ell samalla +kertaa surullisena ja vihaisena, heittäen komean vartalonsa pitkäkseen +sohvalle sisarusten huoneessa; -- vai siinä kaikki! + +-- Niin, tervehdä veljeäsi, sanoo hän, -- ilmoitti Therese silmäillen +aukaistua kirjettä, joka oli kirjoitettu mitä kauneimmalla käsialalla +hyvin hienolle silopaperille. + +-- Entä mitä on sinun kirjeessäsi? -- kysyi luutnantti, kääntyen toisen +sisaren puoleen, joka hänkin luki kirjettä; -- no, mitä hän kirjoittaa +sinulle? + +-- Tervehdä veljeäsi, on tässäkin, -- ilmoitti puolestaan Laura. + +-- Eikö muuta? + +-- Ei, kiltti Gustaf! + +-- Peijakas periköön kaikki naiset! -- ärähti luutnantti, hypähtäen ylös +sohvalta. + +-- Hyi, kuinka sinä puhut! -- huudahti Therese. + +-- Äiti sanoi, että Julia käyttäytyi hyvin sopimattomasti, -- huomautti +veli. + +-- Nyt et puhu totta, Gustaf, -- väitti Laura vastaan; hän sanoi, että +mikä sopii Julialle, ei sovi muille tytöille, sillä Julia on suuri +taiteilijatar sekä sitäpaitsi tarpeeksi järkevä olemaan menemättä +pitemmälle kuin on sopivaa. + +-- Minusta hän marssi jo kyllin pitkälle, -- jupisi luutnantti; -- minun +puolestani saakoon hänet lempo! + +-- Hän ei saa Juliaa etkä sinäkään! -- virkkoi Therese. + +-- Puhutko minun saamisestani, senkin tyhmyri? Luuletko, että minä +menisin naimisiin taiteilijattaren kanssa, joka maalaa tauluja?... +Luuletteko minua todellakin sellaiseksi pässinpääksi? + +-- Tuomari Arenius ei ole pässinpää, mutta hän suree vielä tänäkin +päivänä Julialta viime vuonna saamiaan rukkasia, -- vakuutti Laura. + +-- Arenius on kelpo mies, -- lisäsi Therese, -- ja hänellä on suurin +tuomiokunta koko maassa, on isä sanonut. + +-- Eivät ne olleet ainoat rukkaset, jotka Julia on antanut, -- virkkoi +Laura. + +-- Eivätkä liene viimeisetkään... Varo itseäsi Gustaf! + +Uusi kirous huulillaan tarttui luutnantti hattuunsa ja ryntäsi ulos +sisarusten huoneesta. + +Hän lähti portaita alas, mutta tapasi keskiportailla hienon herran, joka +oli sotilaallisen näköinen ja jolla oli kultasankaiset silmälasit. + +-- Pyydän nöyrimmästi anteeksi! -- lausui vieras, nostaen kohteliaasti +lakkiaan; -- neiti Julia Palm kai asuu täällä? + +-- Kyllä hän asuu, -- vastasi luutnantti Gustaf, uteliaasti tarkastaen +vierasta. + +Sotilaat käyttävät harvoin silmälaseja, ja vielä harvemmin +kultasankaisia. + +-- Voiko häntä saada tavata tähän aikaan? -- kysyi jälleen tuntematon. + +-- Hänet voidaan tavata minä vuorokauden aikana tahansa, -- vastasi +luutnantti, -- nimittäin kun hän on kotona. + +-- Hän ei siis nyt ole kotona? + +-- Ei. + +-- Tuleeko hän pian? + +-- Ei. + +Luutnantti Ellin vastaukset olivat hiukan teräviä, sillä ensiksikin +suututti häntä Julian kirjeissä olleet niukat terveiset hänelle, +toiseksi hän oli vihainen sisariensa äskeisistä puheista ja kolmanneksi +kiukustutti häntä se, että kukaan muu upseeri kuin hän uskalsi kysyä +Julia Palmia. Siihen tuli vielä lisäksi, että vieras herra usein käänsi +kasvonsa pois, niinkuin hän olisi pelännyt tulevansa tunnetuksi, mikä +seikka herätti kaartinupseerissa epäluuloa ja mustasukkaisuutta. + +-- Vai niin, vai ei hän tule kotiin pian? -- virkkoi vieras jälleen +ilmeisesti pahoillaan. + +-- Ei! + +-- Hän kai sentään saapuu kotiin yöksi? + +-- Ei! + +-- Onko hän matkustanut jonnekin? + +-- On. + +-- Onko hän lähtenyt maalle? + +-- On. + +-- Sepä ikävää! -- huokasi silmälasi-herra. + +-- Anteeksi, onko se muka ikävää että saa oleskella maalla tähän +vuodenaikaan? + +-- Tiedetäänkö, minne hän on matkustanut? + +-- En ainakaan minä. + +-- Ehkä hän on matkustanut... + +-- Minne? -- kysyi luutnantti Ell entistä uteliaampana ja +mustasukkaisempana. + +-- Ehkä hän on matkustanut Noraan? -- tiedusti tuntematon hiukan +vapisevalla äänellä. + +-- Herra siis tietää, että neiti Palmilla on tapana käydä Norassa? -- +kysäisi luutnantti. + +-- Niin, minä olen kuullut... + +-- Kenen kanssa minulla on kunnia puhua? + +-- Onko siis varma, että hän on matkustanut Noraan? -- jatkoi herra, +jolla oli kultasankaiset silmälasit. + +-- On, -- valehteli luutnantti Ell, vain vaivoin hilliten suuttumustaan. + +-- Pyydän anteeksi, että olen vaivannut herraa! -- virkkoi tuntematon, +kumartaen ja kääntyen mennäkseen. + +-- Eikö saa tietää, keneltä voin sanoa terveisiä? -- kysyi luutnantti. + +-- Kysymys on eräästä taulusta... Anteeksi, että olen teitä viivyttänyt! +-- vastasi vieras, jatkaen menoaan portaita alas. + +-- Ei haittaa ... minä olen juuri lähdössä ulos... Olette varmaankin +matkustavainen? -- uteli Gustaf. + +-- Niin, minä olen matkustavainen. + +-- Nähdäkseni palvelette jossain rykmentissä... Olemme siis tavallaan +tovereita. + +-- Luultavasti. + +-- Nimeni on Ell, toisen henkivartiokaartin luutnantti. + +-- Sangen mieluista! + +-- Entä te, jos saan luvan... + +-- Kreivi Cronhjelm ... luutnantti ... luutnantti Skoonen +rakuunarykmentissä. + +-- Nöyrin palvelijanne... Onko kreivi ollut kauan tuttava neiti Palmin +kanssa? + +-- Olen tuntenut hänet lapsesta saakka. + +-- Hitto periköön kaikki lapsuuden ystävät! -- jupisi kaartinluutnantti +itsekseen; -- mutta, -- lisäsi hän ääneensä, -- neiti Palm on asunut +kaksi vuotta vanhempaini luona, eikä hän ole vielä koskaan maininnut, +että... + +-- Vai niin, vai on hän asunut kaksi vuotta herran vanhempien luona? -- +virkkoi kreivi silminnähtävästi lisääntyneellä mielenkiinnolla; -- mutta +... missä hän oleskeli sitä ennen? + +-- Missäkö oleskeli sitä ennen? -- toisti kaartinluutnantti +kummastuneesti; -- ja sitä kysytte te, herra kreivi, joka olette hänen +lapsuudenystävänsä! + +Samassa astuivat molemmat veräjästä ulos kadulle. + +-- Pyydän vielä kerran anteeksi, että olen vaivannut! -- lausui kreivi, +-- ja minä kiitän kohteliaimmin saamistani tiedoista. + +-- Tiedoista! -- huudahti luutnantti Gustaf; -- mistä tiedoista? + +-- Että ... että... + +-- Ettäkö hän ei ollut kotona?... Ei kiittämistä, herra kreivi!... On +kuitenkin hyvin ikävää, ettei... + +-- Minulla on kunnia sulkeutua suosioonne! -- lausui kreivi, poistuen +nopeasti. + +Luutnantti Ell seisoi hetkisen hyvin ällistyneenä. Kreivin +käsittämättömät sanat ja hänen arkaileva käytöksensä olivat tehneet +kaartinluutnanttiin epämiellyttävän vaikutuksen. Vielä lisäksi kreivi +oli harvinaisen kaunis, oikea »sankariksi puettu Amor-jumala», mikä +etuisuus, kun sen kilpailija huomaa, vaikuttaa mustasukkaisuuteen kuin +paloöljy tuleen. + +Raivoissaan luutnantti Ell puri hampaitaan ja päätti ottaa lähemmin +selkoa sekä kreivin persoonasta että hänen mahdollisesta suhteestaan +Julia Palmiin. + +Sitä tarkoitusta varten hän lähti astumaan eteenpäin, aikoen seurata +tuota salaperäistä kreiviä. + +-- En tee sitä itseni vuoksi, -- valehteli hän itselleen, -- +kysymyksessä on kotini kunnia... Kuka tietää, vaikka Julia, jota kaikki +olemme niin rakastaneet ja hänestä pitäneet, olisikin salaperäinen ja +pettäisi meitä... Kotini arvo vaatii minua selvittämään vyyhden, ja minä +seuraankin lankoja vaikka maailman ääriin saakka. + +Toteuttaakseen tämän kiitettävän aikeensa hän marssi toisen jos +toisenkin kadunmitan tuon pakoonkiitävän nykyaikaisen lentotähden +perässä, kunnes hän viimein näki hänen Brunkebergin torilla nousevan +ajoneuvoihin ja ajuri vieressään lähtevän ajamaan Malmin Erottajakatua +pitkin. + +Luutnantti huomasi pian olevansa ajurien ympäröimä ja vaarassa tulla +yliajetuksi, sillä hän ei kuullut heidän varoitushuutojaan. + +Hän hyppäsi lähinnä oleviin keltaisiin kääseihin, eikä ajurinrenki +suinkaan myöhästynyt seuraamasta häntä. + +-- Minne armollinen parooni käskee ajaa? -- kysyi viimemainittu, +tarttuen ohjaksiin ja heiluttaen ruoskaa heidän kummankin pään yllä, +samalla kun hän näytti kieltään tovereilleen. + +-- Seuraa tuota herraa, joka ajaa edellämme punaisissa kääseissä! -- +käski luutnantti; -- häntä, joka juuri lähti tästä... Etkö näe +ajoneuvoja tuolla Malmin Erottajakadulla? + + + + +XXXIV + +SAMAN PÄIVÄN ILTANA + + +Noran tilan ruokakello soi illalliselle. Laajoilla tiluksilla +työskentelevä väki ojenteli työssä koukistuneita jäseniään, pannen ne +sitten päivän hauskimpaan liikkeeseen, nimittäin matkaamaan kotiin. + +Konttoristi Albert Kron, joka juuri oli saapunut kotiin työmaalta, +heittäytyi väsyneenä ja hikisenä konttoripöydän ääressä olevalle +puutuolille. + +Pehtoori Ström astui sisään konttoriin. + +-- Minulla on herralle kerrottavana hauska uutinen, -- virkkoi hän +Kronille. + +-- No, herra pehtoori? + +-- Minä lähden tästä talosta huomenna. + +-- Ja sitä pehtoori sanoo hauskaksi uutiseksi! + +-- Niin ... se on hauska minulle ja luullakseni teillekin. + +-- Kuinka niin? + +-- Minut on asianomaisesti nimitetty Djursholman pehtooriksi Stenmanin +jälkeen, joka on lähtenyt tiehensä, ja herra on määrätty toistaiseksi +minun seuraajakseni. + +-- Onko se mahdollista? -- huudahti Kron, iloissaan unohtaen +väsymyksensä. + +-- Ja jos kreivi edelleenkin on tyytyväinen herraan, -- lisäsi pehtoori, +-- niin koroitetaan herra suosiollisesti ennen vuoden loppua Noran +vakinaiseksi pehtooriksi... No, eikö kelpaa sellaiselle, jonka ei +tarvitse ajaa partaansa useammin kuin kerran viikossa? + +-- Minäpä tunnen erään hyvin kunnollisen pehtoorin, joka ajaa partansa +vain kerran kolmessa viikossa, -- vastasi Albert, luoden katseen Strömin +partaiseen leukaan. + +-- Niin, niin... Mutta olinpa unohtaa... Milloin herra on alkanut olla +kirjevaihdossa prinsessojen kanssa? + +-- Prinsessojen! -- toisti Albert kummastuneena. + +-- Niin, on saapunut kirje, joka... + +-- Kirje! -- huudahti konttoristi, hypähtäen seisaalleen, sillä hän +aavisti, kuka prinsessa oli; -- kirje!... Voi, antakaa tänne, antakaa +tänne! + +-- Se on sellainen paperi, että siitä voisi leikata itselleen +irtokauluksia, -- virkkoi Ström, kopeloiden taskujaan; -- siinä on +oikein kultareunukset ja sinettikin, hitto soikoon, ja käsiala on kuin +englantilaista kaavakirjoitusta. + +-- Hyväinen aika, herra pehtoori, antakaa minulle se kirje! -- pyysi +Albert, ojentaen molemmat kätensä esimiestään kohti. + +-- Mutta olipa se nyt vaikka kultakirjaimin täytettyä hopeapaperia, -- +jatkoi pehtoori, kopeloiden toista taskua toisen perästä, -- niin minä +olen sen nyt joka tapauksessa unohtanut polttimoon. + +-- Hyvä Jumala, miten voikaan sellaisen unohtaa polttimoon! -- huudahti +konttoristi, rientäen ulos huoneesta. + +Korkealta sakka-astian päältä löytyi vihdoin »prinsessan» kirje, jota +Albert kiiruhti lukemaan portaille paloviinatynnörien ja -mittarien +väliin. + +Hän luuli kuitenkin istuvansa pilvien välissä Jaakopin tikapuilla, ja +polttimon rengit, joiden täytyi päästäkseen ulos ja sisään kavuta hänen +ylitseen, olivat ylös ja alas kulkevia enkeleitä. + +Kirjeen sisältö oli seuraava: + +»Hyvä, vilpitön ystävä! + +On suloista saada lausua ne sanat, ja vielä suloisempaa on tietää teidän +kuulevan ne mielellänne. Voi, teitähän minun on kiittäminen siitä, +etteivät ilo ja vapaus ole enää minulle vieraita. Ennen olivat +ajatukseni kiintyneet vain hirveihin kuviin -- kuviin, joissa näkyi +isänne palava talo ja kuoleva äitinne, _minun_ isäni häpeällinen kuolema +ja _minun_ äitini pitkäaikainen vankeus, joka sulki luotaan katumuksen +ja sovituksen. + +Silloin minä kohtasin teidät, jota minä olin lapsuudestani saakka +kuvitellut hengeksi, joka tahtoi ja jonka täytyi tyttäreltä vaatia +sovitusuhria hänen vanhempainsa rikosten tähden, sovitusuhria, joka +olisi yhtä kauhea kuin syykin; mutta tavattuani teidät ja katsahtaessani +teidän sydämeenne, kauheat kuvat särkyivät pirstaleiksi ja paloivat +liekeissä, joista nousi nuori, jalo olento, jonka katse oli vapaa ja +sydän valmis sovitukseen. Hänet nähdessäni minun sieluni tuli +onnelliseksi. + +Minä kiitän teitä siitä näystä ja onnestani! + +Kohdatessamme viime kerran te valititte, että olette tiedoissa ja +taidoissa minua paljon alempana. Voi, ystäväni, tieto ja taito +kohottavat ihmisen katseen pilviin; mutta viattomuus ja hyveet +kohottavat ihmisen itsensä paljon korkeammalle. Uskokaa minua, Albert +Kron leijuu valoisemmissa avaruuksissa kuin Julia Palm, sillä +vanhempainsa varjot tummentavat viimemainitun elonpäivät. + +Eikö vieläkään ole saapunut mitään tietoja hänestä! -- Missä hän on? +Mikä turvapaikka lieneekään hänelle avautunut, ja ennen kaikkea onko +hänen sydämensä avautunut vastaanottamaan parempia ja jalompia tunteita +kuin tähän saakka? Eikö Jumala lapsen rukouksesta voi avata rakoa kovaan +muuriin, jotta aamun valo pääsisi lämmittämään ja aamun kaste +kostuttamaan kuivettunutta maata, saadakseen itämään joitakin niistä +siemenistä, jotka taivas on kylvänyt jokaisen ihmisen sydämeen? + +Kiiruhtakaa pikaisesti ilmoittamaan minulle, mitä tiedätte hänestä; +älkää salatko minulta mitään. Vaaran hetkenä minä mieluummin valvon kuin +uneksin. + +Ja nyt pari sanaa tulevaisuudesta. Muutamia päiviä ennen saapumistani +Gunilholmaan, missä nyt, sivumennen sanoen, elän paratiisin elämää +luonnon ja taivaan parissa, oli täkäläinen pehtoori kuollut. Tämä tapaus +sattui sitäkin sopimattomampaan aikaan, kun kreivi Gyllenstjerna oli +juuri päättänyt matkustaa ulkomaille muutamiksi kuukausiksi, eikä hän +nykyisin tiedä ketään luotettavaa henkilöä, jolle hän voisi uskoa +Gunilholman hoidon; tila on suuri ja siihen on sitäpaitsi yhdistetty +tehdaskin, joten tämä kaikki vaatii hyvin tarkkaa huolenpitoa, varsinkin +tähän aikaan vuodesta. Silloin minä äkkiä muistin teidän lausuneen, että +te kerran tahtoisitte päästä jonkun suuren tilan hoitajaksi -- +kohtuullinen kunnianhimo, ystävä-parkani! + +Minä maalasin heti teidän kuvanne ja lienenkin onnistunut siinä erittäin +hyvin, sillä yhtä innokkaasti kuin minä olin työskennellyt, yhtä +innokkaasti, 'rukoili' kreivi (käytän todellakin oikeata sanaa) minua +heti ensi postissa kirjoittamaan 'lapsuudenystävälleni' kysyäkseni, +suostuisiko hän ottamaan hoitoonsa Gunilholman siksi aikaa kuin kreivi +oleskelee ulkomailla. Te saisitte sitäpaitsi kreivin lupauksen, että jos +hän olisi tyytyväinen teihin ja te häneen, niin teistä tulisi vainajan +seuraaja. + +Ystäväni, mitä te sanotte tästä ehdotuksesta? -- Kreivi ja kreivitär +edustavat ihan jaloimpia perheitä mitä tunnen, ja heidän alaisensa +kerrassaan jumaloivat heitä. Asian tuntijain lausunnoiden mukaan +Gunilholman pehtoorinpaikka on parhaimpia. Edellinen pehtoori oli +Gunilholmaan tullessaan köyhä, mutta hän jätti jälkeensä omaisuuden, +jolla leski ja lapset tulevat hyvin toimeen. Pehtoorinrakennus käsittää +useita kauniita huoneita, ja se on erään joen varrella, joka virtaa +tuuheitten lehdikkojen ja rehevien niittyjen keskitse. Minulla on tapana +usein pistäytyä siellä, sillä rakennus yhdessä puutarhan ja joen kanssa +muodostavat mitä somimman ihannepaikan maan päällä. Albert, te tulette +siellä viihtymään ja minä tiedän erään toisenkin, joka myöskin siellä +viihtyisi. + +Kaikki riippuu nyt siitä, voitteko heti lähteä nykyisestä paikastanne. +Oh, jospa te voisitte! Se tuottaisi onnea teille ja -- miksi sitä salata +-- myöskin minulle, ehkä eniten minulle. Olen luvannut kreiville, että +te heti vastaatte. Auttakaa minua pitämään sanani. Olen myös vakuuttanut +että vastaus tulee suotuisa. Auttakaa minua pitämään sekin lupaukseni! +Antakaa minulle anteeksi kärsimättömyyteni, hyvä, vilpitön ystävä! + +Te kai käytte usein kasvatusäitini luona hänen yksinäisessä +metsätorpassaan. Tervehtikää häntä ja sanokaa, ettei ehkä enää ole +pitkälti siihen päivään, jolloin minä saan aina olla hänen lähellään ja +huolenpidollani korvata hänelle ainakin osan siitä hyvyydestä, jota hän +on minulle osoittanut. Hän on yksi henkilö siinä onnen ryhmässä, josta +minä jo olen tehnyt luonnoksen mielikuvituksen keveälle kankaalle, mutta +jonka muuttumista ja täydentymistä todellisuuden pohjalle minä rukoilen +Jumalalta illoin ja aamuin. + +Miten ikävä, että minun nyt täytyy lopettaa! Linnan piha vilisee +täynnään vaunuja, ja minua odotetaan. Kaikki sanovat, että tänään tulee +hauskaa; mutta jos he tietäisivät, kuinka vähän iloa he tuottavat +minulle vetäessään minut pois kirjoituspöytäni äärestä, niin ei heillä +varmaan olisi sydäntä sitä tehdä, sillä kaikki ovat minulle niin hyviä +ja kohteliaita. + +Jalo ystäväni, minä odotan levottomalla kaipuulla vastaustanne, jossa +saan tietoja teistä itsestänne sekä _hänestä_. Kunpa kaikki kävisi +niinkuin toivon! Ehkä se kuitenkin olisi liian paljon pyydetty! Mutta +kunhan ette ainakaan te saisi kärsiä uusia suruja ja huolia minun +tähteni! Vielä en ole korvannut teille niitä murheita, mitä jo olette +saanut kärsiä. Voi, Julia antaisi teille kaikkensa, ja kuitenkin hän +itkisi katkerasti, että hänellä olisi niin vähän antamista. + +Albert, te olette minulle kallis -- minäkin tahtoisin olla kallis +teille. + + Julia.» + +Tämän kirjeen luki Albert Kron kymmenen kertaa, vaikkakin hän jo ensi +lukemisen jälkeen melkein osasi sen ulkoa. + + * * * * * + +Kunnaalla olevan tuvan oven edustalla käveli muuan nuori mies +edestakaisin, kärsimättömyydestä hieroen käsiään. + +Väliin hän astui toisella jalallaan tuvan portaalle, väliin taas veti +sen pois. Kärsimättömyyteen oli yhtynyt epäröiminen. + +Näiden onnettomien mielentilojen uhri ei ollut kukaan muu kuin Gustaf +Ell, jonka mustasukkaisuuden henki oli iltapäivällä äkkiarvaamatta +johtanut kauniin luonnon helmaan pääkaupungin hälinästä. + +Sisältä tuvasta kuului kiivasta sananvaihtoa, mikä sai luutnanttimme +vetäytymään piiloon tuvan nurkkauksen taakse. + +Tirkistäessään piilopaikastaan hän näki kultasankaisia silmälaseja +käyttävän herran astuvan kunnaan rinnettä alaspäin. + +Luutnantti hiipi hetimiten hänen jälkeensä, eikä ollenkaan huomannut +erästä eukkoa, joka seisoi tuvan portailla ristissäkäsin ja kasvoiltaan +kuolonkalpeana. + +Vieras herra ja hänen seuraajansa olivat tuskin ehtineet tasaiselle +paikalle kunnaan juurella, kun ensinmainittu äkkiä kääntyi ja pysähtyi. + +-- Herra! -- huusi kultasankaisia silmälaseja käyttävä tuntematon; -- +miksi te hiivitte minun jälessäni?... Mikä on tarkoituksenne?... Mitä te +tahdotte? + +-- Luulisinpä itselläni olevan oikeuden kulkea minne ja miten haluan, -- +vastasi luutnantti. + +-- Onko teillä oikeus seurata minua salaa kuin vakoilija?... Te olette +ajanut perässäni kaupungista saakka ... olette tullut jälessäni tuonne +tuvalle ... ja nyt te taas olette minun kintereilläni!... Vielä kerran +pyydän teitä jättämään minut rauhaan, tai muussa tapauksessa minun on +pakko käyttää väkivaltaa vapautuakseni teidän epämiellyttävästä +seurastanne. + +-- Te uhkaatte, herra kreivi! No, sitä parempi... Teidän käytöksenne on +tuntunut minusta sangen merkilliseltä, ja minä vaadin teiltä selitystä! + +-- Mikä teistä on näyttänyt merkilliseltä?... Mistä minun tulee antaa +teille selitys? + +Luutnantti Ell hieman hämmästyi näistä kysymyksistä, joihin vastaaminen +ei ollutkaan yhtä helppoa kuin hän oli kuvitellut. Lähemmin tuumittuaan +hän ei huomannutkaan mitään merkillistä siinä, että joku henkilö etsii +Julia Palmia puhuakseen hänen kanssaan hänen tauluistaan ja sitten +lähtee sinne, missä sanotaan hänen olevan. + +-- Te olette tungetteleva, sietämätön olento, -- jatkoi kultasankaisia +silmälaseja käyttävä herra; -- ja ellette nyt heti poistu, minä poltan +univormuhousujenne hopeanauhat! + +-- Mitä suvaitsette sanoakaan, herra kreivi? -- huudahti luutnantti, +astuen häntä askeleen lähemmäs. + +-- En puhu arvoituksia herra! -- huusi toinen, ojentaen samassa kahden +pistoolin suut hämmästynyttä kaartinluutnanttia kohti. + +Gustaf Ell oli hyvinkin peloton nuori mies, vaikka olikin onnettomasti +rakastunut. Hän tosin astahti taapäin, mutta koetti kuitenkin kädellään +sitä kohtaa tamineissaan, jossa hän täydessä univormussa ollessaan +tapasi miekankahvansa. Valitettavasti hänellä nyt oli yllään +siviilinuttu, jonka vuoksi aseeseen tarttuminen jäi pelkäksi +vaistomaiseksi liikkeeksi. + +-- Kuten sanottu, -- jatkoi asestettu henkilö, -- minä kärvennän +molemmat hopeanauhuksenne, jotta en tekisi itseäni syypääksi +puolueellisuuteen kummallekaan taholle. + +-- Te kannatte murha-aseita taskussanne, hyvä herra! -- virkkoi +luutnantti. -- No, hyvä on, jos olette aatelismies ja sotilas, kuten +väitätte olevanne, niin antakaa minulle toinen pistooli ja menetelkäämme +niin kuin miesten tulee! + +-- Te tahdotte kaksintaistelua? + +-- Niin. + +-- Minkä johdosta? + +-- Se on minulle samantekevää. Antakaa tänne pistooli, ellette ole +pelkuri raukka! + +-- Te olette kurja vakooja, -- vastasi kreivi. -- Sellaisen kanssa ei +ole tapana taistella ... mokoma mies yksinkertaisesti ammutaan ja +jätetään kentälle verissään kuin härkä. + +-- Mitä, uskallatteko...? + +-- Laittaa vetohaavaukset molempiin raajoihinne?... Tietysti. + +Herra, jolla oli kultasankaiset silmälasit, teki jo liikkeen +toteuttaakseen kyseenalaisen yksinkertaisen kirurgisen leikkauksen, kun +hän äkkiä tunsi kaksi rautaista kättä tarttuvan kumpaankin +käsivarteensa. + +Nämä kädet olivat konttoristi Albert Kronin, joka oli rientänyt paikalle +lähellä olevasta pensaikosta, mistä hän oli joutunut kuulemaan ja +näkemään äskeisen kohtauksen. + +-- Roisto, murhaaja! -- huusi luutnantti, lähestyen vastustajaansa +vihasta raivoten. -- Nyt se lurjus jo vapisee. + +Se olikin totta, mutta vapisipa myöskin konttoristi, joka oli nähnyt +silmälasien takaa leimuavan katseen. + +-- Hän ei ole mikään aatelismies eikä sotilas, -- jatkoi +kaartinluutnantti, laskien kätensä kreivin olkapäälle. -- Hän on +valepukuinen pahantekijä... Kuka te olette ja mistä tulette? Vastatkaa +tai muuten murjon teidät! + +-- Vaiti, herra luutnantti! -- virkkoi konttoristi, joka syvään +hengähtäen jälleen oli päässyt tasapainoon. -- Vaiti!... varokaa, +sillä... + +Samalla hän työnsi luutnantin käden pois valekreivin olkapäältä. + +-- Mitä tarkoitatte? -- murahti luutnantti kummastuneena. -- Asetutteko +hänen puolelleen? + +-- Tämä henkilö on, -- vastasi Albert, vääntäen pistoolit pois vangin +käsistä, -- hän on... + +-- Mikä hän on? + +-- Hän on mielipuoli, joka on karannut eräästä naapuritalosta, missä +häntä on tänä kesänä säilytetty. + +-- Mielipuoliko! -- huudahti luutnantti, perääntyen pari askelta. + +-- Niin, häntä on etsitty kaikkialta. Oli onni, että vihdoinkin saimme +hänet käsiimme. Olkaa hyvä ja odottakaa hetkinen täällä alhaalla, herra +luutnantti, -- lisäsi hän iskien merkitsevästi silmää viimemainitulle. +-- Minä vien tämän onnettoman ensin tuolla kummulla olevaan mökkiin, +jonka jälkeen heti palaan herra luutnantin luokse. + +Sitten hän tarttui kultasankaisia lasisilmiä pitävän herran käsivarteen, +lähtien hänen kanssaan astumaan ylös kunnasta. + +Luutnantti Ell jäi seisomaan paikalleen. Kuta enemmän hän ajatteli illan +tapahtumaa, sitä enemmän hän varmistui siitä, että hän todellakin, kuten +konttoristi mainitsi, oli ollut tekemisissä mielipuolen kanssa. Hänen +täytyi myöskin myöntää olleensa aika hupsu lähtiessään suinpäin +Tukholmasta ja jättäessään häntä siellä odottavan illallisen, +juostakseen karanneen mielipuolen perässä kauas maalle tomussa ja +pölyssä. + +Hän sadatteli itseään ja Julia Palmia, joka tietysti yksinään oli syypää +kaikkeen tähän kirottuun seikkailuun. + +-- Pyydän nöyrimmästi anteeksi, että minun on täytynyt antaa herra +luutnantin odottaa näin kauan, -- virkkoi samassa Albert Kron hänen +vieressään, -- mutta ei ollut mikään helppo asia saada sairasta +nöyrtymään ja rauhoittumaan. + +-- Hyvä herra, kuka se henkilö oikeastaan on? -- kysyi luutnantti. + +-- Hän on muuan maisteri Upsalasta, -- vastasi Albert. + +-- Joka tietysti on lukenut itsensä hourupäiseksi. Mutta sitä ei +kuitenkaan voisi päättää hänen ulkonäöstään. Hänen kasvojensa väri on +terve ja ryhtinsä kieltämättä kaunis. Tosiaankin hän näyttä sotilaalta. + +-- Se on luultavasti seuraus hänen hulluudestaan, -- vastasi Albert +hajamielisesti. + +-- Mitä sanotte! -- huudahti luutnantti, luoden tuiman katseen Kroniin. +-- Mitä oikeastaan merkitsee...? + +Hän keskeytti äkkiä lauseensa, sillä hän huomasi, että nuoren +konttoristin tummanruskeat kasvot olivat muuttuneet kalmankalpeiksi. + +-- Voitte varmaankin pahoin, -- huomautti luutnantti hämmästyneenä tästä +näystä. + +-- Mielipuoli teki minuun niin ikävän vaikutuksen. -- On tavattoman +kauheata nähdä muuten terve ja voimakas ihminen vailla vähääkään järjen +rahtua. + +-- Onpa kyllä, onpa kyllä, -- myönsi luutnantti olkapäitään kohauttaen. + +Puhellessaan olivat herrat joutuneet Noraan johtavalle sivutielle, jota +he lähtivät astumaan edelleen. + +-- Mikä johdatti herra luutnantin tuon maisteri-raukan seuraan? -- kysyi +konttoristi hetken vaitiolon jälkeen. + +-- Se on peräti helposti selitettävissä, -- vastasi puhuteltu hetken +aikaa yskittyään. -- Minusta näytti heti, että tuo onneton oli jossain +suhteessa epäiltävä. + +-- Missä herra luutnantti hänet tapasi? + +-- Hm, hän tuli meidän luoksemme kotiin, kysyen neiti Palmia. + +-- Vai niin, vai häntä hän kysyi, -- virkkoi Albert surullisesti. + +-- Mutta koska hän ei ollut kotona, arveli mies itse hänen lähteneen +Noraan. + +-- Hän ei siis tiedä neiti Palmin olevan Gunilholmassa kreivi +Gyllenstjernan luona? -- kysyi konttoristi, koettaen turhaan peittää +levottomuuttaan. + +-- Ei, minä annoin hänen jäädä siihen luuloon, että hän on tullut tänne, +sillä, kuten sanottu, huomasin heti miehen ruuvien olevan hieman +höllässä. + +-- On hyvä, ettei hän tiedä, missä neiti Palm on, -- virkkoi Kron +ikäänkuin raskas paino olisi pudonnut hänen hartioiltaan. + +-- Ei ... mutta kuinka, hitto vie, tuo mielipuoli tuntee neiti Palmin? +-- kysyi luutnantti. + +-- Neiti Palmin oleskellessa täällä joku aika takaperin, vastasi Albert, +-- kävi hän pari kertaa tuon sairaan miehen luona ... useat pitäjän +säätyhenkilöt pistäytyvät silloin tällöin maisteri-raukkaa katsomassa +... luultavasti hän silloin sai tietää neiti Palmin nimen ja olinpaikan. + +-- Niinpä kai ... mutta puhukaamme mieluummin jostain muusta! Kukaan ei +viisastu hulluista eikä hullut viisastu mistään ... ha ha ha! + +-- Herra luutnantti ansaitsee kiitoksen siitä, ettei jättänyt sairasta +ilman suojaa. + +-- Miten muutenkaan olisin voinut menetellä ... huomasinhan heti ensi +silmäyksellä hänen olevan mielipuolen. Pelkäsin, että hän saattaisi +tehdä jotain vahinkoa, ja siksi nähkääs... + +-- Niin, niin, menettelyllänne osoititte suurta ihmisrakkautta. + +-- No, ei mitään kohteliaisuuksia, pyydän... Tein ainoastaan +velvollisuuteni ... mutta puhuaksemme nyt jostain hauskemmasta asiasta +niin... + +-- Se minua ainoastaan kummastutti, -- keskeytti hänet Albert, -- kun +tapasin hänet ja herra luutnantin melkein aikeissa ryhtyä +kaksintaisteluun. + +Luutnantti punastui, mutta ei jäänyt kuitenkaan neuvottomaksi. + +-- En voinut muutakaan, -- vastasi hän -- sillä mies veti esiin +pistoolinsa, uhaten ampua minut. Ikävässä leikissä on aina parasta +näyttää iloista naamaa, ajattelin minä, ja siksi olin ryhtyvinäni +kaksintaisteluun hänen kanssaan. + +-- Niinpä niin, eipä siinä mukaan auta, -- virkkoi Albert luoden +luutnanttiin tutkivan katseen. + +Luutnantti katsoi maahan, nyhtäen hämmentyneenä napin lievenutustaan. + +-- Minä annan palttua koko hullulle! -- huudahti hän vihastuneena, +osaksi siitä, että tuo hävytön maalaiskeikari uskalsi tarkastella häntä, +osaksi siitä, että napin repäiseminen saattoi hänen jo ennestään pahasti +runnellun pukunsa yhä näkyvämpään epäjärjestykseen. -- Ellette pane +pahaksenne, hyvä herra, niin pyytäisin saada tehdä teille muutamia +omantunnonkysymyksiä. + +-- Omantunnonkysymyksiä! -- toisti konttoristi kummastuneesti. + +-- Kuulun niihin ihmisiin, -- aloitti luutnantti, -- jotka vihaavat +kiertoteitä ja siksi menen aina suoraan asiaan, maksakoon mitä maksaa, +ja samanlaista menettelyä vaadin kaikilta kunniallisilta ihmisiltä. + +Nämä sanat olivat täydessä ristiriidassa niiden suunnitelmien kanssa, +jotka hän oli tehnyt, levätessään kunnaan juurella; mutta nähtävästi +olivat kaikki kietovat kysymykset häipyneet hänen muististaan. + +-- Minäkin esiinnyn mielelläni avomielisesti ihmisiä kohtaan, -- mutta +eri asia on, voiko niin menetellä kaikkien suhteen, ja onko aina oikein +tehdä niin. + +-- Epäilemättä, epäilemättä, -- sanoi luutnantti hieman ällistyneenä +tästä äkillisen suorasta puheesta. + +-- Mitä herra luutnantti oikeastaan aikoi sanoa? -- kysyi konttoristi +tullen jälleen hajamieliseksi ja vilkaisten useasti taakseen. + +-- Aion tehdä muutamia kysymyksiä neiti Palmin suhteen, -- virkkoi +edellämainittu. -- Tehän olette lapsuudenystävä hänen kanssaan? + +-- Jos hän on niin sanonut, on se totta, -- myönsi Albert. + +-- Miten tulitte hänen tuttavakseen? + +-- Ellei neiti Palm ole sitä kertonut, todistaa se, ettei hän ole +tahtonut sitä seikkaa koskettaa. + +-- Kyllä hän on siitä kertonut. + +-- Koska hän on sen tehnyt, niin on väärin ja epäkohteliasta, herra +luutnantti, koettaa tiedustella toiselta henkilöltä, onko hän puhunut +totta. + +Luutnantti Ell puri huultaan. + +-- Myöntäkää, herra, että olette ihastunut häneen! + +-- Ihastunutko?... En, minä jumaloin häntä! -- vastasi Albert, painaen +kädellään sydäntään. + +Jos luutnantti olisi tiennyt, että tämän käden ja sydämen välillä oli +kirje Julia Palmilta, olisi hän varmasti saanut sappitaudin. + +-- Ehkä aiotte kosiakin häntä, te mainio konttoristi? -- jatkoi sotilas, +voimatta enää hillitä mustasukkaisuuttaan. + +Konttoristi mittasi luutnanttia kiireestä kantapäähän. Viimemainittu +punastui, sillä hän luuli konttoristin tarkastelevan hänen turmeltunutta +pukuaan, odottaen, että tämä hymyilisi hänelle halveksivasti. + +Sitä hymyä ei sentään ilmestynytkään, mutta kuitenkin olisi luutnantti +raivostunut, jos hän olisi arvannut nuorukaisen ajatukset. + +Ne olivat: + +Tämä nuori, kaunis ja komea mies rakastaa Julia Palmia, mutta tyttö +asettaakin minut etusijalle hänestä... Voi, miten olenkaan onnellinen ja +miten onneton on tuo vieras herra! + +-- Ja tietysti te vihdoin aiotte mennä hänen kanssaan naimisiinkin? -- +kiljaisi luutnantti. + +Voi miten ihminen joutuukaan pahaan verkkoon ollessaan mustasukkainen! + +-- Minäkö menisin naimisiin hänen kanssaan? -- virkkoi Albert heikolla, +vapisevalla äänellä. -- Kuinka minä voisin ajatellakaan sellaista? + +-- Se oli sangen ymmärtäväisesti sanottu, -- kiitteli luutnantti; -- +todellakin erittäin ymmärtäväisesti!... Onhan käsitettävissä, että +tyttö, joka on saanut sellaisen kasvatuksen, nimen ja arvonannon kuin +neiti Palm ... sekä teidän asemassanne oleva nuorukainen... Jumala +varjelkoon minua koettamasta millään tavoin alentaa teidän arvoanne ... +mutta te ehkä tiedätte, että neiti Palm on kuin perheemme jäsen ... me +pidämme häntä tyttärenämme, sisarenamme ja... + +-- Mihin herran nimessä ovat molemmat kääsit joutuneet? -- huudahti +konttoristi äkkiä luutnantin suureksi hämmästykseksi. + +Kilpakumppanit olivat onnellisesti saapunet taloon, ja heidän edessään +aukeni selkeä näköala Noran polttimolle. + +-- Ja missä ovat miehet sitten? -- jatkoi Albert, katsellen ympärilleen +kaikille suunnille. -- Kas, tuollahan ne makaavatkin maassa... Ylös, +senkin ryökäleet! -- huusi hän, pudistellen renkejä, jotka kuorsasivat +syvään ja raskaasti -- He ovat juoneet itsensä humalaan ... heihin on +mahdoton saada eloa. + +Juopunutta ajorenkiä ei saisi liikkeelle, vaikka johtaisi häneen +sähkövirran. + +Polttimon palvelija kertoi, että muutamat hänen toverinsa olivat +juottaneet ajomiehet humalaan, ottaneet heidän ajoneuvonsa ja lähteneet +kukin tyttöineen huviretkelle Djursholmaan, joka oli noin penikulman +päässä Norasta. + +-- Mutta miten minä nyt pääsen takaisin kaupunkiin? -- huudahti +luutnantti epätoivoissaan. -- Enkö voi saada hevosta täältä talosta? + +-- Mahdotonta, -- vastasi konttoristi, -- kaikki hevoset on jo päästetty +laitumelle, ja sitäpaitsi ei minulla eikä pehtoorillakaan ole oikeutta +lainata kenellekään tilan hevosia... Lähimpään kestikievariin on +penikulman matka ... joten, jos herra luutnantti ei suvaitse jäädä tänne +yöksi, niin... + +-- Mahdotonta, hyvä herra, minulla on harjoitus Ladugårdsgärdetissä +huomenna kello kuusi, joten, vaikka minun pitäisikin lähteä kotiin +kävellen, niin... Kirottu matka! + +Konttoristi ei sen enempää koettanut saada häntä jäämään; päinvastoin +hän toivoi vieraan menevän, joskaan ei juuri sinne, missä pippuri +kasvaa, niin ainakin Ladugårdsgärdetiin, jossa laakerit lehtivät. + +-- On hyvin luultavaa, -- virkkoi hän lohduttavasti, -- että herra +luutnantti tapaa tiellä jonkun matkustajan, joka luovuttaa luutnantille +sijan ajoneuvoissaan... Pahoittelen, ettei minulla ole tilaisuutta +tarjota mitään virvokkeita, mutta täällä ovat jo kaikki menneet levolle +... maalla mennään aikaisin nukkumaan... Mutta jos herra luutnantti +haluaa lasin maitoa, niin... + +-- Maitoa! Hyi hitto! -- virkahti luutnantti. -- Olin aika pässinpää +lähtiessäni tänne! + +Konttoristilla ei ollut tähän mitään huomautettavaa, jonka jälkeen +soturimme, päätettyään lähteä jalan, sanoi jäähyväiset ja lähti +liikkeelle. + +Mutta minkälainen kävelymatka siitä koituikaan! Joka kolmannella +askeleella hänen täytyi pysähtyä pudistamaan kengästään hiekanjyviä, +joita pääsi sinne tunkeutumaan pienestä reijästä jalkineessa. Hän ei +myöskään voinut kävellä ruohikolla, sillä oli alkanut rankasti sataa +mikä tietysti oli hyvin terveellistä maan mullalle ja virvoittavaa +vaeltajalle, mutta jolla oli tavanmukainen liottava ominaisuutensa. + +Hän tapasi monta kärryillä ajavaa henkilöä ja hänellä olisi ollut +tilaisuus päästä heidän mukanaan mihin taloon tahansa tuolla +miellyttävällä maaseudulla; mutta kukaan ei suostunut kääntymään +takaisin kaupunkiin sellaisen sään vallitessa. + +Läpimärkänä ja melkein avojaloin hän vihdoin saapui Stocksundiin. Siellä +kokoontui hänen ympärilleen väkeä, jotka nipistelivät häntä +poskiparrasta ja viiksistä, minkä jälkeen eräs herra, joka sanoi +olevansa nimismies, vei hänet innokkaasta vastarinnastaan ja jyrkistä +vastalauseistaan huolimatta lähellä olevaan kapakkaan. Siellä häntä +tutkittiin sen johdosta, että luultiin häntä erääksi elinkautiseen +vankeuteen tuomituksi, hempeämpään sukupuoleen kuuluvaksi valepukuiseksi +naiseksi. + +Päästyään viimein vapaaksi hän sai jatkaa matkaansa, ja päivällisen +aikaan hän viimein saapui kotiin, tosin enemmän liikkuvan kattoräystään +kuin ihmisen näköisenä. + +Hänen kärsimyksensä saivat seuraavana päivänä sotamiehet tuntea +nahoissaan. Nämä kyllä pian unohtivat luutnanttinsa kovakouraisuuden, +mutta viimemainitun mielessä säilyi aina hänen onneton retkensä +maaseudulle. + + + + +XXXV + +HETKIÄ GUNILHOLMASSA + + +1. Kohtaus + +Kahdeksan päivää tämän ikävän illan jälkeen pölähti keskipäivän aikaan +ilmoille paksu tomupilvi valtamaantiellä olevan ahteen ylimmältä +jyrkänteeltä noin neljännespenikulman päässä Guhilholman suuresta +sukukartanosta Västmanlandissa. + +Tomupilvi laskeutui ja hälveni vähitellen ja pian saattoi eroittaa +täplikkään juoksijan, jonka selässä istui tummaan, liehuvaan +ratsastuspukuun puettu kevyt, solakka olento, päässään musta +silkkihuopahattu, johon kiinnitetty tiheä, viheriäinen harso leijui kuin +lippu tuulessa. + +Mäeltä näkyivät tulevan suuret umpivaunut monine livreijoilla +koristettuine ajajineen ja palvelijoineen. + +-- Skinnskattebergin vapaaherratar, -- virkkoi majesteetillinen +amatsooni hiljaa itsekseen, poiketen mäeltä metsään, jonne hän piiloutui +hevosineen, kunnes vaunut olivat ehtineet ahteen päälle, jatkaneet +matkaansa ja häipyneet näkyvistä. + +Senjälkeen ratsasti nainen jälleen esiin tiheiköstä, asettuen entiseen +asentoonsa. Hetkisen odoteltuaan lähti hän kiitämään mäkeä alaspäin, +sillä hän oli huomannut eräät talonpoikaiskärryt, jotka kauempana +lähestyivät mäkeä. Täplikäs juoksija lähti nelistämään, kunnes se +saavutti äskenmainitut ajoneuvot. + +-- Kaikkien hyvien enkelien nimessä tervetuloa! -- huusi ratsastajatar, +käännyttäen hevosensa ja pysähtyen. + +Kärryissä istui tavallinen kyytipoika sekä muuan nuori, pölyiseen +matkapukuun puettu, auringon rusketuttama nuorukainen. + +Iloisesta yllätyksestä huudahtaen hyppäsi matkustaja kärryiltä maahan, +lähestyen naista paljastetuin päin, käskettyään ensin kyytipojan jatkaa +matkaa mäen päälle. + +-- Niin, tervetuloa! -- toisti ratsastajatar, tarttuen matkustajan +ojennettuun käteen, ja kumartui hänen puoleensa, painaen suudelman hänen +otsalleen. + +-- Tämäpä iloinen kohtaus! -- huudahti nuorukainen ihastuneena. -- Minä +varmaan tulen hyvin onnelliseksi Gunilholmassa. + +-- Poika parka, teidän kasvonnehan ovat aivan pölyn peittämä, -- virkkoi +nainen leyhytellen häntä valkoisella, pitsillä somistetulla +batistinenäliinallaan. + +Ratsastajatar piti edelleen matkustajan kättä omassaan, hänen hevosensa +verkkaan astuessa mäkeä ylös. Hän katseli nuorukaista kauan sanaakaan +sanomatta ja hänen syvästä katseestaan ilmeni pelokas kysymys, jonka +nuorukainen ymmärsi. + +-- Hän on poissa ja luultavasti varmassa tallessa, -- sanoi +viimemainittu melkein kuiskaten sekä tähystäen kummallekin puolelle +tietä, ikäänkuin hän olisi pelännyt jonkun kolmannen kuulleen hänen +vastauksensa. + +Syvä kärsimyksen huoahdus puristui esiin solakan tytön ruusuisilta +huulilta, ja hänen äsken niin loistavat kasvonsa tummenivat, niinkuin +auringon sädekehä, kun pilven musta käsi sen pimentää. + +-- Olin suuresti pahoillani, kun täytyi häiritä teidän rauhaanne, -- +virkkoi nuorukainen. -- Kirjeeni varmaankin pahoin huolestutti teitä? + +-- Huolestutti kyllä, -- vastasi tyttö, -- mutta sitä enemmän olen +teille kiitollinen... Minä olen nyt valmistautunut kaiken varalle... +Tietääkö hän minun oleskelevan täällä? + +-- Sitä en luule... Muuten hän ei nyt näytä erittäin innokkaasti +haluavan tavata teitä... Syyksi siihen, miksi hän ei heti ensikerralla +sopimuksemme mukaan lähtenyt maasta, hän ilmoitti, että hän sitä ennen +halusi saada tietää teidän oikean nimenne ja paikan, missä te +tavallisesti oleskelette, voidakseen kirjoittaa teille. Nyt saatuaan +tietää kaiken tämän, selitti hän olevansa valmis matkustamaan, koskaan +enää tahtomatta nähdä teitä. + +-- Hän seuraa minua niin kauan kuin hän ja minä elämme... Lähtihän hän +heti Noraankin minua etsimään, kun arveli minun olevan siellä. + +-- Te siis luulette hänen kaikessa tapauksessa seuraavan teitä? + +-- Luulen. Hän menee toisen kerran hovioikeudenneuvoksen asuntoon sekä +hankkii sieltä tietoonsa minun nykyisen olinpaikkani. + +-- Hyvä Jumala, eikö siinä tapauksessa olisi ollut parasta jättää hänet +oikeuden kynsiin! -- huudahti Albert syvästi mielipahoissaan. + +-- Se olisi kyllä ollut parasta minun turvallisuudelleni, mutta rauhaani +en sillä olisi saavuttanut... Täytyykö ja voiko tytär toimittaa äitinsä +vankilaan ja kuolemaan? + +-- Sellainen äiti! + +-- Tietäessäni, että minä itse jollain tavalla olisin avustanut hänen +vangitsemistaan sekä aiheuttanut sen johdosta hänelle uusia kärsimyksiä, +en milloinkaan saisi hetkenkään rauhaa. + +-- Mutta jos hän joutuu kiinni ilman teidän myötävaikutustanne! -- +huudahti nuorukainen kiihkeästi. + +-- Mitä tarkoitatte, Albert? -- kysyi Julia, katsoen häneen terävästi. + +-- Voisihan sattua, että hän kaikesta viekkaudestaan huolimatta +tunnetaan ja vangitaan. Silloinhan saisitte olla turvassa ja rauhassa. + +-- Albert, minä luen sielunne ajatukset... Te siis saattaisitte pettää +sen onnettoman ... minun tähteni kyllä, sen tiedän ... mutta kaikessa +tapauksessa pettää hänet. + +-- En kiellä, että sellainen ajatus minussa todellakin heräsi. + +Julia päästi Albertin käden, kääntäen kapeat kasvonsa toisaalle. + +Puhellessaan he olivat tulleet kyytipojan luo, joka jo oli ennättänyt +ahteen päälle ja jäänyt siinä heitä odottamaan. + +-- Julia, antakaa minulle anteeksi! -- pyysi Albert pysähtyen. -- En +enää ajattele sellaista; olkaa armelias, älkää kääntäkö tuolla tavoin +kasvojanne pois minusta! + +Julia ei vastannut, vaan antoi hevosensa verkkaan astua edelleen, joten +hän erkani yhä kauemmaksi nuorukaisesta, joka jäi seisomaan siihen, +mihin oli pysähtynyt. + +-- Hyvästi, hyvästi! -- huudahti nuorukainen tuskallisesti hänelle, +nousten sen jälkeen takaisin kärryille. + +-- Käännä ympäri! -- virkkoi hän kyytipojalle rajusti sykkivin sydämin. + +Tämä katsoi matkustajaan kummastuneena. + +Albert tempasi ohjakset pojan kädestä ja käänsi ajoneuvot. + +Julian katseen mukana oli kadonnut hänen loistava tuulentupansa, eikä +odottavan pehtoorirakennnuksen todellisuus enää suonut hänen nähdäkseen +mitään korvausta. + +-- Ei, ei! -- kuului hänen takanaan, juuri kun hän aikoi lähteä ajamaan +mäkeä alas, ääni, jonka sointu oli samalla kirkas ja valittava. + +Nuorukainen katsoi taakseen, kohdaten Julian katseen samalla hetkellä, +kun tämä oli kääntänyt hevosensa ja viittasi häntä tulemaan luokseen. + +Tuulentupa kohoutui jälleen näkyviin, ja Albert juoksi nyt toisen kerran +tyttöä kohti. + +-- Te aioitte siis todellakin lähteä takaisin! -- virkkoi hän hieman +katkerasti. + +-- En kestänyt nähdä teidän olevan tyytymätön minuun. + +-- Mutta sensijaan voimanne kyllä riittivät rikkomaan lupauksenne +kunnialliselle miehelle, joka luottamuksella on teitä odottanut ja +odottanut, -- virkkoi tyttö ankarasti. + +-- Minä menettelin väärin, minä häpeän heikkouttani, -- vastasi Albert, +luoden katseensa maahan. + +-- Olen huomannut, että monet, melkein kaikki ihmiset ovat heikkoja, +mutta teistä en olisi koskaan sellaista odottanut! + +-- Te muserratte minut kokonaan! -- huokasi nuorukainen, uskaltamatta +katsoa häneen. -- Voi, -- virkkoi hän sitten hetken kuluttua, -- +olisihan minun pitänyt muistaa, että jos tuo onneton joutuisi kiinni, +saisi maailma heti paikalla tietää teidän läheisen suhteenne häneen... +Olin sokea, kun en sitä käsittänyt! + +-- Ystävä hyvä, vielä ette tunne minua! -- sanoi Julia. -- Mitä +pelkäämistä on minulla, joka olen viaton!... Jos ympäristö, tullen +tuntemaan minun suhteeni murhaajaan, sen vuoksi tuomitsisi ja halveksisi +minua, ei se saattaisi minua ollenkaan murheelliseksi... Maailma saisi +silloin puolestaan osakseen minun halveksumiseni! + +Näitä sanoja lausuessa säihkyi ylpeys Julian tummista silmistä. + +-- Jos hänet uudelleen suljettaisiin vankilaan, -- jatkoi hän hieman +hellemmin, -- paatuisi ja kovettuisi hänen sydämensä entistä enemmän, +sillä siellä, missä pakko levittää varjonsa, ei koskaan kasva lempeitä +ruusuja -- ne aukaisevat limppunsa ainoastaan vapauden auringon +paisteessa... Kuka tietää, vaikka hän vielä kerran, kun hänellä ei ole +enää mitään uhmattavaa, alkaisi tuntea katumusta ja sovituksen kaipuuta? + +-- Mutta, -- virkkoi Albert, -- eikö hänen, voidakseen sovittaa +rikoksensa, täydy alistua lain kostoon? + +-- Täytyy, -- vastasi Julia, painaen kädellään sydäntään ja katse +kohotettuna korkeuteen... Vasta silloin hän saavuttaisi sovituksen +maailman ja Jumalan edessä. + + +2. Pehtoori + +Eräänä iltapäivänä, neljätoista päivää Albert Kronin saapumisen jälkeen +Gunilholmaan astui tämä erääseen linnamaisen herraskartanon komeaan +huoneeseen. + +Suurella leposohvalla, joka oli verhottu ruusullisella kankaalla sekä +varustettu kullatulla selkänojalla, istui kolme henkilöä, nimittäin +Gunilholman kreivi ja kreivitär ja Julia Palm. + +Kuten jo kävi selville Julian kirjeestä Noran konttoristille, rakastivat +alustalaiset suuresti tätä kreivillistä pariskuntaa, jollainen suhde +yleensä ei ollut lainkaan epätavallinen vanhojen aatelisperheiden +omistamilla maatiloilla. Voidaan mielihyvällä unohtaa heidän ankaran +ylimyksellinen ja vanhoillinen ajatustapansa, kun muistetaan, miten +inhimillisen hyvin he yleensä kohtelevat alustalaisiaan ja niitä, jotka +ovat heistä riippuvaisia. + +Gunilholman kreivillinen pariskunta oli myös tunnettu korkealle +kehittyneestä taiteentuntemuksestaan, mikä ominaisuus taas ei ollenkaan +ole tavallinen rikkaiden ja ylhäisten ihmisten keskuudessa. Kartanon eli +linnan muurien sisäpuolella oli kokoelma tunnettujen mestarien maalaamia +tauluja, joiden lukua lisättiin joka vuosi ostamalla kotimaisia +maalauksia, jolloin otettiin yhtä paljon huomioon taiteilijan +aineellinen avustaminen kuin taideteoksien arvo. Kreivitär itse oli +taitava piirustaja, ja linnan kauniiseen taidekokoelmaan kuuluikin +useita hänen mustalla liidulla tekemiään piirroksia. Kreiviä taas +kiitettiin hyvästä aististaan ja arvostelukyvystään kaunotaiteiden +alalla, ja mikä oli parasta, hän todellakin omasi sen, mistä häntä +ylistettiin. + +Kreivin ja kreivittären talvisaikaan oleskellessa Tukholmassa oli Julia +Palm päivittäinen vieras heidän kodissaan, eikä omaa tytärtä olisi voitu +kohdella hellemmin ja rakkaammin kuin häntä. Kreivi ja kreivitär, joilla +ei ollut lapsia, olivat monasti tarjonneet tuolle kauniille ja +lahjakkaalle tytölle tyttären asemaa perheessä; mutta Julia Palm oli +aina kieltäytynyt sitä vastaanottamasta, joko ylpeydestä tai rakkaudesta +elämään, joka riippui hänen omasta kyvystään. Kuitenkin oli kreivi +tehnyt nuoren taiteilijattaren kanssa sopimuksen, jonka mukaan +viimemainittu sitoutui tarjoamaan hänelle kaikki valmistamansa +maalaukset, joista rikas ostaja kunnioituksesta hänen taidettaan kohtaan +maksoi sellaisen hinnan, että itse Rafael olisi sen johdosta joutunut +epätoivoon. Muuten arveltiin yleisesti, että kreivi ja kreivitär olivat +testamentissaan suurehkolla summalla muistaneet kauniin taiteilijattaren +vastaista toimeentuloa ja onnea. + +-- Herra kreivi on suvainnut kutsua minua, -- virkkoi Kron, +kumartaessaan leposohvalla istujille. + +-- Olen, ystäväni, -- vastasi kreivi. -- Haluan teille ilmoittaa, että +lähden ylihuomenna Tukholmaan, matkustaakseni sieltä Ranskaan, missä +luultavasti tulen oleskelemaan puolitoista kuukautta... Samalla tahdon +myös huomauttaa, että vaikka te vasta niin vähän aikaa olette hoitanut +pehtoorintointa Gunilholmassa, minä kuitenkin olen teihin siksi +tyytyväinen, että lähden matkaan vähääkään huolestumatta tilani +menestyksestä poissaoloni aikana. + +Albert kumarsi uudelleen kunnioittavasti. + +-- Pidän sovittuna, että te jäätte tänne, -- jatkoi kreivi. -- Hoitakaa +tehtävänne samalla tavalla kuin tähänkin saakka, osoittakaa samaa +vakavuutta, järjestystä ja ahkeruutta, katsomatta omaa hyötyänne, niin +saatte nähdä, että ette ole palvellut kiittämätöntä isäntää. + +Suuresti ilostuneena kumarsi pehtoori jälleen. Kuinka ihanaa onkaan +kuulla itseään ylistettävän, varsinkin rakastettunsa läsnäollessa! + +-- Haluaisin vastaisuudessa entistä varmemmin kiinnittää teidät +Gunilholmaan, -- jatkoi kreivi, -- mutta voidaksenne viihtyä täällä +tulee teiden mennä naimisiin... Niin, niin, tarkoitan täyttä totta, ja +ystävänänne kehoitan teitä ajattelemaan sitä asiaa. + +Hämmästyneenä ja punastuen hypisteli pehtoori hattuaan. + +-- Ehkä jo olettekin tehnyt valintanne? -- kysyi kreivi. -- Olen sentään +melkein varma, että niin ei ole asian laita, sillä vaikka olettekin +hyvin nuori, niin te mielestäni kuitenkin olette niin ajattelevainen ja +ymmärtäväinen, ettette ole tuuminut mennä naimisiin, ennenkuin olette +saanut sellaisen toimeentulon kuin on tarpeen vaimon ja perheen +elättämiseksi... Mutta nyt, kun tämä este on poistettu, niin... +Kuulkaahan, ystäväni mitä pidätte pappilan tytöistä?... Somia neitosia, +luulemma, ja minä vastaan siitä, että ette ainakaan saa rukkasia. + +-- Rakkaani, sinähän saatat nuorukaisen aivan hämilleen, huomautti +kreivitär. + +-- Kas, -- jatkoi kreivi, jatkaen leikinlaskuaan, -- tehän punastutte +kuin tyttö... Huomaan selvästi, että jo olette satimessa... Järjestäkää +asiat vain niin, että heti kotiinpalattuani saan olla häissänne isän +sijaisena!... Mutta seuratkaa nyt minua työhuoneeseen, saadaksemme +hieman keskustella rakkaasta Gunilholmastamme, jota te ette suinkaan saa +unohtaa pappilan tyttöjen vuoksi. + +Senjälkeen kreivi nousi ja meni erääseen sisähuoneeseen, nolostuneen +pehtoorin häntä seuratessa. + +-- Me panimme poikaparan pään vallan pyörälle, -- virkkoi kreivitär, -- +huomasitko, rakas Julia, miten kauniit ruusut kohosivat hänen +poskilleen? + +-- Huomasin, -- vastasi Julia, hypistellen ahkerasti kädessään olevaa +kultaista piirustuspuikkoa. + +-- Mieheni ehdotus ei ollut niinkään hullu, -- jatkoi kreivitär. -- +Rovastin tyttäret ovat aika miellyttäviä, Lotta on ehkä liian hento... +Minusta Maria sopisi hänelle parhaiten, vai miten sinun mielestäsi?... +Sinun täytyy auttaa kelpo pehtooriamme... Koska kerran olet toimittanut +hänet tänne Gunilholmaan, täytyy sinun myöskin hankkia hänelle Gunilla! + +-- Nuori pehtoori näyttää pystyvän itsekin puhumaan puolestaan, -- +huomautti Julia punastuen, vaikka hän kovasti koettikin sitä estää. + +-- Mistä nyt niin äkkiä sait verta poskipäihisi, Julia Palm? -- kysyi +kreivitär, katsoen nuorta ystävätärtään kasvoihin. -- Näytät olevan +hieman liian hartaasti kiintynyt lapsuudenystävääsi... Ha, ha, ha!... +Ajattele, jos _sinusta_ tulisi Gunilholman pehtoorin rouva!... Ha, ha, +ha! + +-- Mitä armollinen Clémentine tarkoittaa? -- kysyi Julia, kätkien hymyn +synnyttämään kuoppaan nolostuttavan punatäplän, joka ei ollut lainkaan +tervetullut. + +Julia Palmia oli ankarasti kielletty kutsumasta kreivitärtä +»armolliseksi tädiksi», sillä neljäkymmenvuotias nainen ei koskaan ole +kolmeakymmentä vuotta vanhempi, ja kolmenkymmenen ikäinen taas on +niinkuin hän juuri olisi täyttänyt kaksikymmentä. + +-- Tarkoitan, että olisi hyvin hauskaa nähdä Julia Palm kuorimassa +maitoa, riipimässä herneitä ja leikkaamassa paistia tilan +konttoristeille, -- vastasi kreivitär. + +-- Sehän olisi hyvin kaunista ja kodikasta, -- selitti Julia. + +-- Niin, olisihan silläkin puolensa, jollei muuten, niin ainakin siksi, +että saisimme pitää sinut täällä... Mutta onneksi käy se sentään päinsä +ilman epäsäätyistä avioliittoa. + +-- No, millä tavalla? + +-- Nyholmin ruukki on hyvin lähellä Gunilholmaa. + +-- Entä sitten? + +-- Nyholmin ruukinpatruunan rouva kävisi varmaan usein hyvän ystävänsä +Gunilholman kreivittären luona. + +-- Epäilemättä ... mutta... + +-- Sinä et ole käsittävinäsi ... ja kuitenkin tiedät, että +ruukinpatruuna Detlow koettaa päästä Julia Palmin suosioon. + +-- Minä ymmärrän. + +-- Ja sinä suotkin hänelle eniten huomiota ... vieläpä asetat hänet +etusijalle luutnantti Ellistä. + +-- Sekin on totta. + +-- No, mitä sitten tarvitaan muuta? + +-- Ei mitään, armollinen Clémentine... Mutta jättäkäämme rauhaan sekä +ruukinpatruuna Detlow että luutnantti Ell, ja ajatelkaamme sensijaan +pehtooriparkaamme! + + +3. Kysymys ja vastaus + +-- Neiti Julia, kuulitteko, mitä kreivi sanoi äsken? -- kysyi pehtoori +Kron neiti Palmilta, tavatessaan hänet tuntia myöhemmin. + +-- Kuulin, herra Albert, -- vastasi tyttö. + +-- No, antakaa siis minulle hyvä neuvo!... sanokaa, tuleeko minun kosia +jotakuta pappilan tytöistä! + +-- Rakastatteko heistä ketään? + +-- Ja sitä kysytte te, te, joka tiedätte... Mutta ettehän te enää +olekaan samanlainen kuin ennen... Te olette paljon muuttunut, neiti +Julia. + +-- Millä tavoin? + +-- Kyllähän minä tiedän sen olevan hulluutta ... mutta syy ei ole +yksinomaan minussa, sillä te itse olette saattanut minut toivomaan... +Kaikki liehakoivat teitä, kaikki teitä rakastavat ... ja kaikille teillä +on suoda hymyily ... ainoastaan minua kohtaan olette totinen... + +-- Valitatte siis sitä, että minä hymyilen muille, paitsi teille? + +-- Ruukinpatruuna Detlow... + +-- Oh, te olette mustasukkainen, herraseni! + +-- Niin olen. + +-- Se ilahduttaa minua, hyvä ystävä. + +-- Ilahduttaako se teitä? + +-- Mustasukkaisuus on rakkauden narrimainen puoli, mutta kaikessa +tapauksessa yksi puoli siitä. + +-- Hyvä Jumala! -- huudahti Albert, tarttuen jalon tytön käteen. -- Te +ette siis tahdo, että minä kosisin ketään pappilan tytöistä? + +-- En, sitä en tahdo! -- vastasi Julia, vetämättä kättään pois. + + +4. Pellavatukkainen + +Päivä sen jälkeen kuin kreivi oli lähtenyt Gunilholmasta, riensi Julia +lehtokujaa pitkin, jonka puiden latvat kaartuivat linnaan johtavan tien +yli. Kiivaasta käynnistä ja hikipisaroista huolimatta olivat hänen +kasvonsa tavattoman kalpeat. + +Äkkiä hän pysähtyi ja kääntyi, luoden sivulleen ylpeän ja päättäväisen +katseen. + +Tämä katse kohdistui vaativasti erääseen rengin vaatteisiin puettuun +henkilöön, joka oli seurannut häntä lehtokujaa pitkin. Rengin silmät +olivat tummat ja säkenöivät, mutta sensijaan hänellä oli pitkä +pellavankeltainen tukka, joka riippui otsalla, osaksi peittäen sen. +Hänen harvinaisen laihojen kasvojensa hipiä oli hyvin ruskea, mutta +oliko tämän värin aikaansaamisessa auringolla osaa, sen jätämme +ratkaisematta. + +-- Te olette siis täällä ... olette seurannut minua tännekin! -- +huudahti Julia. + +-- Olen, -- vastasi pellavatukkainen. -- Kahden päivän odotuksen jälkeen +saan vihdoin kunnian puhutella sinua. + +-- Oletteko ollut täällä jo kaksi päivää! + +-- Ja kaksi yötäkin... Minun silmissäni ei öillä ja päivillä ole eroa. + +-- Missä te onneton, säälittävä ihminen, oleskelette? + +-- Missäkö oleskelen?... Haa! Jos lapsi tahtoo käydä tervehtimässä +äitiään, tai jos hän tahtoo hänet pettää, niin ilmoitan, että minut voi +tavata sysimökissä metsälammen rannalla. + +-- Minä aavistin, olin siitä varmakin, että te etsisitte minut käsiinne +täältäkin. + +-- Vai aavistit sinä, vai olit sinä varmakin, ja kuitenkin pakenet, +niinkuin sinut olisi yllätetty... Pikku kyyhkyllä on joutuisat siivet, +mutta kyyhkyn äidillä on vielä joutuisammat. + +-- Mitä te tahdotte? + +-- Ja sitä kysyy tytär äidiltään!... Julia, etkö tunne äitisi kasvoja? + +-- Äidin kasvoja peittää rikoksen musta harso. + +-- Julia, minä olen kantanut sinua sydämeni alla. + +-- Siksi minua usein kohtaloni vapisuttaakin. + +-- Lapsi, minulla on sinulle jotain sanottavaa. + +-- Sanokaa! + +-- Albert Kron on myöskin Gunilholmassa. + +-- Niin on. + +-- Sinä olet toimittanut hänet tänne. + +-- Niin. + +-- Mitä varten? + +-- Mikä oikeuttaa teidät utelemaan minun aikomuksiani? + +-- Luonnon ääni. + +-- Te olette tukahuttanut luonnon äänen... Niitä sanoja lausuessanne +taivaat ja maat vavahtavat. + +-- Tyttö ... nuorukainen rakastaa sinua. + +-- Niin rakastaa. + +-- Kun täällä kartanossa eilen illalla oli vieraita, ja joukko miehiä +surisi sinun ympärilläsi kuin kärpäset kynttilän ympärillä, seisoi hän +kauempana yksinään, surullisena ja hiljaisena... Hän rakastaa sinua +paljon. + +-- Toivon sitä. + +-- Viime yönä hän seisoi puutarhassa akkunasi alla, katsellen alinomaa +ylös samaan kohtaan... Hän seisoi koko yön samalla paikalla... Lapsi, +hän rakastaa sinua tavattomasti. + +-- Tiedän sen. + +-- Entä sinä? + +-- Minäkin rakastan häntä paljon ... rajattomasti! + +-- Te onnettomat! + +-- Ei, onnelliset! + +-- Sinun tulee paeta häntä! + +-- Ei, minä kietoudun häneen niinkuin köynnös runkoonsa... Onnen, jonka +te olette häneltä ryöstänyt, äidillisen hellyyden, jonka olette häneltä +riistänyt, kaiken sen minä annan hänelle takaisin... Kaiken ... +kaiken... + +-- Mutta äitisi kirous... + +-- Taivaan siunaus tekee sen tehottomaksi. + +-- Julia! + +-- Teidän tahtonne on paholaisen, ja paholainen ei saa koskaan voittaa! + +-- Sinutko saisi omakseen isäsi murhaajan poika, hänkö, joka toimitti +oman äitisi monivuotiseen vankeuteen, omistaisi sinut, ihanimman +olennon, jota auringonsäteet koskaan ovat koskettaneet? -- raivosi +pellavatukkainen. -- Hänkö herkuttelisi sinun käsivarsiesi syleilyssä, +humaltuisi sinun huultesi hunajalla ja sulaisi sinun povesi lämmössä ... +hänkö, hänkö?... Ajatuskin siitä saattaa minut mielipuoleksi. + +-- Minusta tulee hänen vaimonsa! -- huusi Julia kuuluvasti ja leimuavin +silmin. + +-- No ... valitse sitten ... valitse! + +-- Mitä? + +-- Tahdotko erota elävästä olennosta vai kuolleestako? + +-- Voisitteko te todellakin...? + +-- Surmata hänet?... Voin. + +-- Pieninkin ihmisyyden kipinä on siis tukehtunut teidän sydämessänne, +tai oikeammin sanoen teillä ei enää ole sydäntä lainkaan. + +-- Minulla oli sydän, -- vastasi toinen, silmät rajusti välkähtäen, -- +mutta se kiskottiin minun rinnastani ja ripustettiin petolintujen +ruuaksi... Sitten se kaivettiin maahan matojen syötäväksi. + +-- Ja nyt tahdotte te itse, -- ehätti Julia, -- matojen ja petolintujen +tavoin kalvaa lapsen sydäntä ... vaikka tämä lapsi ei koskaan ole tehnyt +teille mitään pahaa!... Ei, ette te sentään saata olla niin säälimätön, +-- lisäsi hän samassa, lähestyen tuota hirvittävää ihmistä ja tarttuen +lempeästi hänen käteensä. -- Niin kauhea et voi olla, äiti.. Uusilla +rikoksilla et saavuta sovitusta ja armoa. + +-- Ainoastaan nuoren Kronin kärsimykset voivat vapauttaa sydämeni +pimeyden mahtien vallasta! -- vastasi pellavatukkainen, mielipuolen ilme +kasvoillaan. -- Valitse, valitse, Julia! Joko ero elävästä tai +kuolleesta! + +-- Minä varoitan häntä... Hän on varoillansa. + +-- Ennenkuin hän ennättää kuulla varoituksen, iskee kuolema hänen +sydämeensä! -- huusi pellavatukkainen, suonenvedon tapaisesti puristaen +kätensä nyrkkiin. + +Julia vapisi, mutta häntä ei peloittanut oma kohtalonsa, vaan +rakastettuansa uhkaava vaara. + +-- Ja vaikka sinä ennättäisitkin häntä varoittaa, niin muista, ettei +varoitus ole haarniska, johon murhaava luoti pysähtyy. + +-- Mutta jos eroan hänestä? -- kysyi Julia epätoivosta suunniltaan. -- +Jos minä matkustan täältä pois...? + +-- Silloin pelastat hänen henkensä, -- vastasi pellavatukkainen. -- +Rakastettunsa menettäminen on katkerampaa kuin kymmenen kuolemaa... Mitä +minä olen kärsinyt, täytyy hänenkin kärsiä! + +-- Ennen huomisiltaa olen poissa täältä! -- huusi Julia lähtien gasellin +nopeudella rientämään linnaan päin. + +Seuraavana päivänä Julia Palm lähti Gunilholmasta. Kerrottiin, että hän +matkusti Etelä-Europaan kehittämään taiteellisia lahjojaan. + + +5. Sysitupa metsälammen rannalla + +Saman päivän iltana kuin Julia Palm matkusti, asteli pellavatukkainen +yksinään ja miettien edestakaisin sysituvassa metsälammen rannalla, noin +neljännespenikulman päässä Gunilholman herraskartanosta. + +Pöydällä tuossa kurjassa tuvassa, jossa paitsi mainittua huonekalua oli +ainoastaan vaivainen sänky ja pari vaapperaa tuolia, näkyi kaksi +pistoolia ja teräväksi hiottu veitsi. + +Kuullessaan lukitun oven takaa kolinaa pellavatukkainen säpsähti ja +riensi kiireesti pöydän luo, tarttuen murha-aseisiin, jotka hän nopeasti +kätki taskuihinsa. + +-- Ne eivät ole Ulf Larssonin askeleita, -- jupisi hän itsekseen. + +Ulf Larsson oli tuvassa asuvan Gunilholman päiväläisen nimi. Hän kuului +mustalaisheimoon, ollen senvuoksi ympäristössään huonossa huudossa. + +Kopinaa seurasi kolkutus ovelle. + +-- Onko siellä sisällä ketään? -- kuului värähtelevä ääni ulkoa. + +Pellavatukkainen hiipi varpaillaan oven luo kuuntelemaan. + +-- Minä täällä olen, -- jatkoi vapiseva ääni, -- pehtoori Kron. + +Pellavatukkainen työnsi salvan syrjään, astuen sen jälkeen muutaman +askeleen taapäin, kädet taskuissa ja katse herkeämättä kiinnitettynä +oveen, ikäänkuin sisääntulija olisi ollut joku kauhea vihollinen. + +Lieneekö sitten hän, joka nyt näyttäytyi kynnyksellä, ollut vihamies, +mutta pelättävältä hän ei ainakaan näyttänyt. Tuo ennen niin voimakas +nuorukainen ei enää ollut kaltaisensa. Hänen silmänsä olivat puoleksi +ummessa, leuka oli painunut rintaa vasten ja käsivarret riippuivat +hervottomina sivuilla. + +-- Te olette toimeenpanemalla murhapolton hävittänyt isäni omaisuuden ja +myrkyttämällä surmannut äitini, -- virkkoi Albert tuskin kuuluvasti. -- +Nyt te olette murskannut minunkin sydämeni ikuisiksi ajoiksi... Oletteko +nyt tyytyväinen? + +Pellavatukkaisen katse, joka alussa oli synkkänä ja läpitunkevana +tarkastellut nuorukaista, alkoi vähitellen kirkastua. + +-- Te olette pakoittanut viattoman lapsenne matkustamaan pois maasta, -- +jatkoi Albert, vaipuen läheiselle tuolille ja peittäen kädellään otsansa +ja silmänsä. -- Ja niin kauan kuin te elätte hän ei näe sitä maata, +jossa hän on syntynyt ... ehkä ei koskaan, sillä hän matkusti surma +sydämessään... Te olette turmellut tuon jalon tytön tulevaisuuden... +Oletteko tyytyväinen? + +Pellavatukkainen painoi katseensa maahan, nähtävästi hieman +järkytettynä. + +-- Ennen lähtöään pyysi hän minua käymään luonanne. Hän ei rukoile, että +te säälisitte ja armahtaisitte häntä, sillä mitä hyödyttääkään kyyhkyn +rukous silloin, kun hän jo verisenä riippuu petolinnun kynsissä, mutta +hän tahtoisi teitä muistamaan niitä tuskia ja kärsimyksiä, jotka kerran +tulevat katkeroittamaan viimeiset hetkenne sekä moninkertaisena kauhuna +seuraamaan teitä toiseen maailmaan. + +Kron vaikeni. Näytti siltä kuin suru olisi kahlinnut hänen kielensä. + +Pellavatukkainen katsoi edelleenkin lattiaan. + +-- Ja kuitenkin te vieläkin voisitte paljon sovittaa tekemäänne pahaa, +-- aloitti Albert jälleen. -- Yksi ainoa sana teidän huuliltanne +saattaisi viattoman tyttärenne, jota rakastavat kaikki paitsi hänen oma +äitinsä, palaamaan vielä siihen onneen, jonka hän uskoo saavuttavansa +rehellisen miehen rinnalla. Ja tämä mies, jonka lapsuuden te olette +turmellut, yhtyisi rakastettunsa rukouksiin, anomaan teille taivaan +armoa! + +-- Ei, ei, ei! -- huusi pellavatukkainen, kohottaen päänsä ja levittäen +kätensä kummallekin sivulle. -- Surkeutta ja kurjuutta kylvettiin ... +surkeutta ja kurjuutta siis myös niitettäköön... Tuntekaa, tuntekaa, +mitä minä olen saanut kestää, kärsiä ja kamppailla ... tuntekaa, +tuntekaa! + +Pehtoori nousi tuolilta, lähestyen horjuvin askelin ovea. +Pellavatukkainen seurasi helvetillistä riemua säteilevin kasvoin kaikkia +nuorukaisen liikkeitä. + +-- Tyttärenne lausui minulle muutaman sanan ennen lähtöään. Hän sanoi: +Älkää kostako onnettomalle, paatuneelle ihmiselle, älkää hylkikö häntä, +vaan muistakaa häntä hänen kurjuudessaan... Nämä olivat hänen viimeiset +sanansa... Voinko tehdä mitään hyväksenne? + +-- Ette mitään. + +-- Tarvitsetteko jotain? + +-- En nykyisin! -- kuului vastaus, jonka jälkeen ohuille huulille +ilmestyi hirvittävä hymy. + +Pehtoori huoahti syvään, lähtien tuvasta, jonka oven hän sulki takanaan. + +Pellavatukkainen meni hänen perässään, aukaisi hiljaa oven ja katsoi +pehtoorin jälkeen, joka poistui horjuvin askelin, pää painuksissa. + +Kerran hän kääntyi, ojentaen käsivartensa tupaa kohti, niinkuin hän +vielä olisi tahtonut vedota tuohon kivikovaan sydämeen. + +-- Ei, ei, ei! -- parkaisi pellavatukkainen, läiskäyttäen oven kiinni, +niin että koko tupa vavahti. + +-- Ha, ha! -- riemuitsi hän senjälkeen tuvassa. -- Päivisin on epätoivo +hänen seurakumppaninsa ja mielipuolisuus öisin hänen vuodetoverinsa!... +Vihdoinkin saan kostoni täytetyksi, vihdoinkin sinä lepyt, rakas kärsivä +varjo! + +Äkkiä heittäytyi pellavatukkainen polvilleen, huutaen: + +-- Julia, Julia, lapseni!... Pakene, pakene, mutta minä seuraan sinua +mihin maailmanääreen tahansa!... Hietajyväsen ja kastehelmen voit +pudistaa päältäsi, mutta et äitisi kyyneleitä... Ne eivät erkane +sinusta, vaan pakoittavat sinut lopuksi rakastamaan minua... Orjana +tahdon sinua palvella, minä imen sisääni myrkylliset tuulet, etteivät ne +pääse saastuttamaan sinun terveitä huuliasi!... Julia, Julia, pysähdy, +pysähdy!... Äitisi makaa sinun jälkeenjättämässäsi tomussa! + +Ja tuo kauhea olento ryömi käsin ja jaloin pitkin permantoa, suudellen +karkeita lattiapalkkeja, ikäänkuin hän olisi kuvitellut Julian pienen +jalan niitä äsken koskettaneen. + +Auringonsäde kimmelsi lammen mustilla aalloilla. Tällä hetkellä oli +murhaaja äiti. + + + + +XXXVI + +MUUAN KUUTAMO-ILTA TAALAINMAASSA + + +Oltiin elokuun loppupuolella; oli kulunut noin neljä viikkoa äsken +kertomistamme hetkistä Gunilholmassa. Aurinko tavoitteli lännessä +metsäisten vaarojen lakea. Se näytti laskeutuvan hyvin vastenmielisesti, +sillä se säteili pohjolan köyhimmälle, mutta voimakkaimmalle väelle, +Ruotsin vapauttajien jälkeläisille, jotka kulkivat valkoisissa +sarkanutuissa ja taskussaan musta pettuleipä, se paistoi ihanan +Taalainmaan yli. + +Apulaispappi ja nimismies ovat hengellisen ja maallisen mahdin +alhaisimmat temppelinkaitsijat. Heillä on eniten työtä, mutta pienimmät +tulot. Senvuoksi he myös tavallisesti ovat hyviä ystäviä, sillä kaikki +puutetta kärsivät ovat ystäviä keskenään. + +-- Jumalan rauha, veli! -- tervehti apulainen nimismiestä. + +-- Samoin, veli! -- vastasi nimismies. + +Kaksi laihaa kättä tarttui toisiinsa rakkaasti kuin lempivä +hämähäkkipari. + +-- Tiedätkö, että meillä pappilassa on tänään ylhäisiä vieraita! + +-- Ylhäisiä vieraita?... Mitä veli puhuukaan! -- huudahti nimismies +kummastuneesti, ja syystä kylläkin, sillä Taalainmaassa on puute +»ylhäisestä väestä», joskin siellä on yllin kyllin ylpeähenkisiä +ihmisiä. + +-- Ei enempää eikä vähempää kuin muuan kreivitär, veliseni. + +-- Älä peijakas! + +-- Niinpä niin. Siellä hänen armonsa istuu pappilassa silkissään, +kullassaan ja jalokivissään, jotka vastaavat arvoltaan kokonaista +pitäjää. + +-- Oikein tottako? + +-- Ihan varmaan. + +-- Hän on siis Tukholmasta? + +-- Ei, Gunilholmasta. + +-- Vai niin, vai hänen armonsa Gunilholmasta!... Sitten siellä kai myös +on kreivikin? + +-- Ei, hän lienee nykyisin jossain ulkomailla. + +-- Soo, vai on hän ulkomailla!... Mutta kuulehan, hyvä veli, enköhän +silti voi päästä rovastin puheille? + +-- Et ainakaan tuntiin, sillä kas, meillä on vielä jotain muutakin. + +-- Mitä muuta? + +-- Onpahan häät, veliseni. + +-- Häät?... En minä huomannut tänne ajaessani veräjillä mitään +lehväköynnöksiä. + +-- Katsohan, eivät ne olekaan tavalliset talonpoikaishäät. + +-- Mutta onhan täällä tapana sitoa köynnöksiä, ovat häät millaiset +tahansa... Enkä minä myöskään ole nähnyt ketään häävieraita... Minusta +täällä on vaiti ja hiljaista kuin arkipäivinä kirkossa. + +-- Niin on ... mutta... + +-- Entä missä on katsojaväki?... Minä en näe missään edes kissan koipea. + +-- Päätettiin vasta päivällä, että häät vietetään tänään. + +-- Onko kuultu mokomaa! + +-- Näillä häillä on oma erikoinen historiansa, -- virkkoi apulainen, +salaperäisesti räpäyttäen silmiään. + +Salaperäiset silmänräpäytykset kuuluvat juuri nimismiehen ammattiin. + +-- Mitä tarkoitat? -- kysyi nimismies tavattoman uteliaana ja räpäyttäen +silmiään takaisin. + +-- Lähtekäämme hieman kävelemään tuonne alaspäin, -- ehdotti apulainen. + +Hengellinen ja maallinen mahti tarttui toisensa käsivarteen, lähtien +astumaan eteisen rappusilta poispäin. + +-- Oma erikoinen historiansa, sanoit!... Anna kuulua! + +-- Eräänä maanantaina noin neljä viikkoa sitten, -- aloitti apulainen, +-- ajoivat suuret herrasvaunut pappilan pihaan. + +-- No? + +-- Vaunuissa istui nuori nainen, joka oli ihana kuin itse neitsyt +Maaria. + +-- Hänellä oli varmaan kyyhkynen sylissään, ja kirvesmies Josef istui +vaunujen takapukilla. + +-- Veli, älä leiki Jumalan sanalla!... Hänellä oli suosituskirje +rovastille Gunilholman kreivittäreltä. + +-- Entä sitten? + +-- Ymmärtänet, mikä kauhea hyörinä siitä syntyi... Vieraalle naiselle +järjestettiin heti kuntoon parhaat huoneet, ja siitä päivästä saakka on +pappilassa pidetty yhtämittasia pitoja aamuin ja illoin. + +-- Ja sinä olet kuitenkin yhtä laiha ja kalpea kuin ennenkin... Tässä +maassa ei apulaispapeilla ole mitään siunausta. + +-- Ajattele, veli, kaksi juotettua vasikkaa ja neljä lammasta, +lukuunottamatta kaikkia kanoja ja kananpoikia!... + +-- So so! Älä ärsytä onnetonta ihmistä!... En ole maistanut palaakaan +sitten aamun. + +-- Et voi kuvitella mitään ihanampaa ja suloisempaa, -- saneli apulainen +todella hurmaantuneena. + +-- Ihminen, oletko hullu!... Etkö kuullut, että olen nälkäinen kuin +susi! + +-- Mitään nerokkaampaa, -- jatkoi apulainen, katse luotuna +ilta-aurinkoon päin. + +-- Mitä sinä höpiset?... Tiedän kyllä, että vasikat, lampaat ja kanat +ovat ihania ja suloisia, joskin minun kokemukseni siinä suhteessa on +varsin vähäinen; mutta niiden nerokkuus ei milloinkaan ole herättänyt +huomiotani. + +-- Oh, minä puhun siitä vieraasta naisesta, -- huomautti apulainen +närkästyneesti. + +-- Se on toinen asia. + +-- Tiedätkö, hän on maalannut rovastin ja koko perheen muotokuvat sekä +minunkin kuvani. + +-- Sinunkin!... Taisipa siihen mennä runsaasti lyijyväriä... Mutta mitä +tällä kaikella on tekemistä häiden kanssa? + +-- Seuraavana sunnuntaina, -- kertoi apulainen huokaisten, -- +kuulutettiin kirkossa avioliitoon neiti Julia Palm ja pehtoori Albert +Kron Gunilholmasta. + +-- Vai senkö niminen on se Gunilholman uusi konttoristi! + +-- Niin. + +-- Ja vieraan naisen nimi on siis Julia Palm... Se kuulostaa minusta +hieman tutulta. + +-- Hän on suuri taiteilijatar, veliseni... Sinun pitäisi nähdä hänen +öljyvärimaalauksensa ... mutta ei samalla kertaa kuin hänet itsensä, +sillä hän saattaa ne varjoon. + +-- Sinä olet tänä iltana oikein lystikäs... Hän näyttää panneen sinut +aivan pyörälle... No, siihen ei vaadita paljoa... Tuliko sulhanen hänen +mukanaan pappilaan? + +-- Ei, hän saapui tänne vasta eilen kreivittären kanssa... Hän on vielä +aivan nuori, mutta muuten hyvin hauska mies... Meistä tuli heti hyvät +ystävät ja veljet. + +-- Hm, maistuuhan sekin joltain, kun saa olla edes sellaisen miehen +ystävä, jolla on kaunis vaimo! + +-- Voi, miten hän tulee onnelliseksi! -- huokasi apulainen. + +-- Öljyväritauluja maalaava pehtoorinrouva! -- virkahti nimismies. +Siitähän sukeutuu oivallinen taloudenpito!... No niin, ei perheeltä +ainakaan tule puuttumaan mausteistaan öljyä eikä kalustostaan +vernissattua pöytää... Kala se on tuokin, sanoi piru ankeriasta. + +-- Kuinka saatat puhua noin? + +-- Mutta miten on käsitettävissä, veliseni, että nuo nuoret ovat +mennäkseen naimisiin matkustaneet aina Taalainmaahan saakka, ikäänkuin +ei etelämpänä olisi kirkkoja ja pappeja? + +-- Täytyy todellakin myöntää kaiken tämän olevan hyvin salaperäistä ja +selittämätöntä. + +-- Voi sinua lammaspaimenta! -- huudahti nimismies nauraen. -- Arvoitus +näyttää menevän yli sinun ymmärryksesi... Minäpä autan sinua pääsemään +oikealle tolalle, sillä heti ensi hetkellä käsitin, miten tämän +hullunkurisen jutun laita oikeastaan on. + +-- No, kerrohan! + +-- Kuuntele siis, ukkoseni -- aloitti nimismies selityksensä, näyttäen +kasvoiltaan hyvin varmalta ja huolettomalta, kuten kruunun virkamiehet +yleensä. -- Gunilholman kreivi matkustaa ulkomaille ... kreivitär +lähettää kreivin ystävän erääseen pappilaan Taalainmaassa, antaen +kuuluttaa hänet kristilliseen avioliittoon Gunilholman pehtoorin +kanssa... Veliseni, onko sinulla nuhaa, kun et tunne poltetun sarven +hajua. + +Nimismies oli samanlainen kuin monet muutkin kunnialliset ja +kunnioitetut ihmiset tässä maailmassa, että hän aina selitti asiat +mahdollisimman pahalta puolen. On muuten merkillistä, että on hauskempaa +ajatella lähimmäisistään pahaa kuin hyvää. + +-- Kelvotonta puhetta! -- huudahti apulainen kiivaasti. -- Tuo nuori +nainen on puhdas kuin Herran enkeli! + +Hän käänsi pahastuneena selkänsä nimismiehelle, aikoen poistua. + +-- No no, veli maisteri, ymmärräthän toki leikkiä! -- virkkoi +viimemainittu, pidättäen ystäväänsä. -- Onko häihin kutsuttu montakin +vierasta? + +-- Ainoastaan komministerin perhe. + +-- Onko se ainoastaan?... Siis yhteensä kaksitoista henkeä, viimeistä +vauvaa lukuunottamatta... Haluan mielelläni tavata myöskin +komministeriä, sillä minulla on hänelle ulosmittauspäätös viimeisestä +huutokaupasta... Rovasti saa aina haalia rahaa kokoon ja komministerin +täytyy panna sitä menemään, sehän on niin tavallista. + +-- Niin, niin, mutta... + +-- Mutta apulainen pääsee tekemästä kumpaakaan... Kuulehan, luuletko +minun voivan mennä sisään tässä puvussa? + +-- Varsin hyvin. + +-- Luuletko, että minut ajetaan ulos, jos menen sisään? + +-- Kuinka sellaista voit ajatellakaan? + +-- Entä luuletko minun tarvitsevan lähteä täältä nälkäisenä ja +janoisena? + +-- Onko sinun täytynyt ennen tehdä niin? + +-- Ei, Jumalan kiitos, mutta en ole ollenkaan tyytyväinen, jos joku +kerta on ensimmäinen. + +-- Käske viedä hevosesi suojaan. Minä sillä aikaa ilmoitan tulostasi +kirkkoherralle. + +-- Mainiota!... Minulla ei muuten ole ollenkaan kiire kotiin, -- virkkoi +nimismies, -- sillä kuu paistaa varmasti koko illan ja yön. + + * * * * * + +Ja kävikin niinkuin nimismies oli ennustanut: tuli mitä kaunein kuuvalo. + +-- Ilma tuntuu niin lämpimältä ja pehmeältä, ja kuitenkin on jo kulunut +kaksi tuntia auringonlaskusta, -- kuului illan tyvenessä sointuva +naisenääni sanovan. + +-- Niin, on todellakin lämmintä ja pehmeätä! -- yhtyi häneen nuorekas +miehenääni. + +-- Katso, katso tuonne! Kuu on lainannut kuuselle ja petäjälle +hopeapoppelin lehdet... Näetkö, kuinka vaara on saanut hopeisen siteen +tummalle otsalleen... Entä joki, mistä se on saanut kaikki nuo miljoonat +kuvastimet, joita se tällä hetkellä pitää käännettyinä yön kirkasta +silmää vasten? + +-- Ilta on niin ihana! + +-- Ja rauhallinen. Joka puolella on hiljaista. + +-- Kaikki ovat menneet levolle ... kaikki, paitsi me! + +Näin puheli kaksi henkilöä, jotka istuivat vierekkäin puutarhan penkillä +pappilarakennuksen edustalla. Heidän edessään avautui näköala laaksoon +ja sen halki puikkelehtivalle joelle sekä vaaralle, joka etäällä +sulautui yhteen kuutamohohteisen taivaan kanssa. + +Toinen heistä oli mustiin puettu nuorukainen ja toinen tummaan +samettikaapuun verhoutunut nuori nainen, jonka valkoinen, +silkkisarssinen ja pitseillä koristeltu hame välkkyi kuuvalossa kuin +hopeinen harso. Hänen vaaleat hiuksensa olivat paljaat sekä sidotut +tuuheille palmikoille, jotka kuitenkin olivat hieman epäjärjestyksessä, +luultavasti sen vuoksi, että niihin oli ollut kiinnitettynä joku +juhlakoristus, mikä vasta äsken oli niistä irroitettu. + +-- Vaiti, kuulitko? -- kuiskasi samettikaapuinen nainen, nousten äkkiä +penkiltä. Tuolla etäällä liikkui joku! + +-- Se oli vain pöllö, joka lähti lentoon lehmuksesta. -- Tuo ilkeä +yölintu ei uskaltanut viipyä sinun läheisyydessäsi. + +-- Olen alkanut pelätä kuin pieni lapsi, -- virkkoi nainen istuutuen +jälleen. -- Olen alinomaa peloissani, että joku häiritsee meidän +onneamme. + +Nuorukainen kumartui hänen kättensä puoleen, suudellen niitä kauan. + +-- Onnettomien vanhempaimme sydämet olivat äärettömän kaukana +toisistaan, -- jatkoi ensinmainittu, -- mutta sitä hartaammin ovat +meidän sydämemme yhtyneet... Luonnon ja ihmisyyden järkytetty sopusuhde +on jälleen saatettu ennalleen, ja kuun lempeä valo loistaa sovituksen +sädekehänä sen yli... Pysykäämme toisillemme aina samanlaisina kuin +olemme nyt tänä onnellisena, valoisena yönä! + +-- Tuskin vieläkään uskon mahdolliseksi kaikkea sitä, mitä on +tapahtunut, -- virkkoi nuorukainen... -- Tämä ihana, älykäs, kaikkien +kunnioittama olento kuuluu siis todellakin minulle ... minulle, joka +olen niin mitätön, niin taitamaton... Julia, Julia, mitä tulee minun +tehdä, voidakseni kartuttaa sinun onneasi, jotta sinä aina olisit +tyytyväinen minuun? + +-- Pysy sellaisena kuin olet ollut tähänkin saakka ... yhtä suorana ja +vilpittömänä!... Mutta ei siinä kyllin, Albert, sinun täytyy myöskin +olla kärsivällinen ja suvaitsevainen... Perheenemännän velvollisuudet, +joita nyt rupean täyttämään, ovat minulle kokonaan vieraat... +Maalaisaskareet tunnen tuskin nimeltä, mutta sinun täytyy ohjata minua, +terävällä ymmärrykselläsi opastaa... Sinun pitää olla malttavainen +opettaja, niinkuin minäkin olen tarkkaavainen oppilas... + +-- Julia, luuletko, että minä antaisin sinun rasittua sellaisissa +puuhissa, että erkaannuttaisin sinut taiteestasi ja opinnoistasi, joita +niin paljon rakastat, ja että... + +-- Albert, -- keskeytti Julia hänet kiivaasti, nousten jälleen penkiltä, +-- enkö minä ole pehtoorin vaimo?... Tahdotko sanottavan, että sinun +kotiasi hoidetaan huonosti?... Tahdotko, että saan hävetä vertaisteni +joukossa?... Ei, sitä et tahdo, enkä minäkään... Nainen, joka ei älyä +asemaansa ja siihen kuuluvia velvollisuuksiaan, ei ansaitse naisen +nimeä, olkoonpa hän kuinka lahjakas tahansa! + +-- Julia, suo anteeksi!... + +-- Oi, niin mielelläni, mielelläni!... Vielä ilmestyy paljon +sellaistakin, jota minun tulee pyytää anteeksi sinulta, -- vastasi +Julia, istuen miehensä syliin ja kiertäen pyöreät käsivartensa hänen +kaulaansa. + +-- Eikö ... eikö jo ole liian viileä istua ulkona? -- sammalsi sulhanen, +siitä huolimatta, ettei hän varmaan koskaan ennen ollut tuntenut itseään +niin lämpimäksi kuin nyt. + +-- Menkäämme sisään! -- vastasi morsian, liukuen hiljaa pois hänen +polveltaan. + +Käsi kädessä, lähekkäin toisiaan lähtivät nuorikot astumaan +pappilarakennuksen taitse puutarhan laitaa kohti. + +Eräässä kohden, kolmen toisistaan hieman erillään olevan pensaan +välitse, näkyi rauhattomana kimalteleva joki. + +Julia pysähtyi, osoittaen kädellään sinnepäin. + +-- Katsohan, ystäväni, -- virkkoi hän, -- sitä mukaa kuin kuu etenee +taivaankannella katoavat vaaran synkät varjot joen pinnalta, päästäen +sijaansa rannan niittyjen ja kenttien hymyilevät kuvat!... Voi, missä +kiitääkään ja minne häipyy _hänen_ varjonsa, hänen, onnettoman, +sokaistun?... Ei, -- jatkoi hän hetken hiljaisuuden jälkeen, -- +pitäisikö minun edistää pahan voittoa senvuoksi, että se esiintyi äidin +hahmossa!... Saatoinko minä uhrata pimeyden voimille kahden viattoman +olennon onnea?... Ei, sitä minun ei olisi täytynyt, enkä olisi sitä +voinutkaan tehdä! + +-- Mutta kun hän kerran saa tietää yhtymisestämme, -- virkkoi Albert, -- +ja kun hän alkaa käsittää, että kärsimykseni, jolle hän nauroi ja +riemuitsi meidän kahden viime kertaa tavatessamme, olikin vain +teeskentelyä ja näyttelemistä, herättääkseen hänessä sääliä ja +katumusta, tai jos meidän ei onnistu peittää jälkiämme hänen +kostonhaluisilta silmiltään ... kun hän saa tietää kaikki?... + +-- Silloin hän raivoaa kostonsa raukeamisesta tyhjään, -- sanoi Julia. +-- Mutta ehkä hän senjälkeen kun havaitsee kaiken uhmansa ja +vaivannäkönsä olleen turhaa, huomaa, että korkeampi tahto on asettunut +häntä vastaan, ja ja että hyvä aina lopullisesti voittaa... Toivon hänen +kovan sydämensä silloin pehmenevän ja synkän levottomuuden hänen +sielussaan tyyntyvän... Kirkas, kaunis kuu, kulje _hänenkin_ ylitseen, +kuten kuljet joen yli tuolla kaukana!... Kulje niin, että mustat varjot +häipyvät, jättäen sijaa lempeille, hymyileville kuville! + +Rakastavaiset olivat poistuneet puutarhasta. + +Muuan akkuna, joka vielä äsken oli ollut auki, suljettiin ja +kierrekaihdin laskettiin alas. Mutta loistava kuu viipyi kauan +akkunaruudulla. + +Oliko se vastaus Julian rukoukseen, vai oliko se kajastus rakkaudesta, +joka oli puhdas kuin kuun kulta? + + + + +XXXVII + +RINTA + + + Paratiisin kuutamoita, + autuaitten vainioita, + valoenkeleitä taivaan + et sä nää, vaan vaivut vaivaan. + +Tämä laulu kuului eräänä syyskuun päivänä metsästä Skansenin tullin +luota vinkuvan tuulen ja roikuvan sateen keskestä. + +Laulua kuunteli muuan hauska vanhus, joka hiljaa asteli tuuheiden +kuusien välissä, puettuna paksuun karvanuttuun ja leveälieriseen +hattuun, jaloissaan jykevät rasvanahkasaappaat. + +Hän oli sama »hauska vanhus», jonka nyt jälleen tapaamme yhdentoista +vuoden kuluttua. Hänen huulillaan oli yhä vieläkin entinen hymy, +huolimatta monista uusista, vuosien varrella suun ympärille syntyneistä +rypyistä. + +»Hauska vanhus» meni sinnepäin, mistä laulu kuului. Viimein hän pysähtyi +pienelle aukeamalle keskellä metsää, sillä hän oli huomannut erään +naisolennon, joka lakkaamatta kiersi vähäistä, tuoreiden sammalien +peittämää multakasaa, mutta sellaisin askelin, kuin hän olisi kävellyt +hehkuvilla hiilillä. + +Tuo pieni kumpu ei ollut »hauskalle vanhukselle» mikään uutuus. Hän oli +huomannut sen muutamia päiviä Odeliuksen mestaamisen jälkeen. Ensi +vuoden aikana hän oli usein nähnyt tullipuomin eteen pysähtyvän +vuokravaunut, joista hyvin kaunis nainen, joka myöskään ei ollut hänelle +outo, oli astunut maahan ja lähtenyt metsään. »Hauska vanhus», joka +salaa oli hiipinyt hänen jälkeensä, oli silloin katsellut, kuinka nainen +polvistui kummulle, sekä kuullut hänen sopottavan käsittämättömiä +sanoja. + +Mutta nainen, jonka hän näki tänään, oli puettu mustaan sateen ja mullan +likaamaan pumpulipukuun, ja hänen kasvonsa olivat kauheat nähdä. Hänen +pikimustat hiuksensa olivat leikatut lyhyiksi kuin miehellä, ja kasvot +olivat vahankeltaiset, poskikuopissa punaisia pilkkuja, ja vihreät +renkaat silmien ympärillä. + +Laulettuaan laulun loppuun nainen virkkoi: + +-- Hän ei pääse ylös eikä alas, vaan saa maata siellä tuskissaan, kunnes +maa katoaa, mutta maa ei katoa koskaan! + +Senjälkeen hän alkoi laulaa samaa laulua, jatkaen kiertämistään kummun +ympäri. + +-- Kuka se niin rauhaton sielu onkaan? -- kysyi »hauska vanhus», +lähestyen tyynenä kuten aina. + +-- Älä tule tänne! Älä tule tänne! -- huusi nainen. Sinä vaivut haudan +ympärillä avautuvaan mereen!... Oletko ennen nähnyt niin raivokkaita +aaltoja?... Juuri niiden vuoksi hän ei pääse ylös eikä alas, vaan saa +maata siellä tuskissaan, kunnes maa katoaa, mutta maa ei katoa koskaan! + +-- Nepä vasta merkillisiä aaltoja, -- huomautti »hauska vanhus». + +-- Niin, ne ovat merkillisiä!... Jokainen aalto on äidin rinta, johon on +kytketty käärme... Olen repinyt ruumiistani oman sydämeni ja se on nyt +tässä minun kädessäni. + +-- Olisi hauska katsoa sitä kalua hieman lähempää, -- virkkoi »hauska +vanhus», ojentaen kätensä tarttuakseen pallon muotoon rypistettyyn +paperiin. + +-- Katso, katso vaan! Mutta varo, ettei käärme pääse matelemaan pois... +Ei sentään vaaraa, vedinhän sen ympärille taikarenkaan. + +»Hauska vanhus» avasi rypistetyn paperin, joka ei ollut mikään muu kuin +edellisen päivän sanomalehti. + +-- Minä tiesin hänen jäävän, -- sanoi nainen, tuijottaen vuoroin +paperiin, vuoroin ukon jalkoihin maahan. -- Äidin rinta on liian hyvä +hyljättäväksi ... on, on, on! + +»Hauska vanhus» huomasi pian lehden ensimmäisellä palstalla neljä +punaista, leveätä viivaa, jotka suorakulmaisesti yhtyivät toisiinsa ja +joiden sisäpuolelle oli hienoilla kirjasimilla ladottu ja painettu +seuraavat rivit: + + »Vihittyjä maaseudulla: + +Pehtoori Albert Kron ja neiti Julia Palm elokuun 24 pnä Älfdalin +pappilassa Taalainmaassa.» + +»Hauska vanhus» ei käsittänyt, mitä varten juuri nämä rivit ansaitsivat +enemmän huomiota kuin muutkaan; mutta koska hänellä ei ollut tapana +koskaan olla huolissaan siitä, mitä hän ei ymmärtänyt, antoi hän +sanomalehden takaisin, pyytämättä lähempää selitystä. + +-- Oletko nähnyt kauniimpaa käärmettä? -- kysyi nainen. -- Sen pää on +kultaa, silmät tulta, suu aamun punerrusta ja hampaat kuun valoa... +Mutta sen pistoa seuraa helvetin tuska... Voi! + +Nainen heittäytyi maahan kiemurrellen ja kauheasti voihkien. Sitten hän +taas hypähti pystyyn, päästi hirveän naurun ja alkoi uudelleen kiertää +multakumpua, rypistäen jälleen paperin palloksi. + +-- Hän ei pääse ylös eikä alas, vaan saa maata siellä tuskissaan, kunnes +maa katoaa, mutta maa ei katoa koskaan! + +»Hauska vanhus» katseli mielipuolta käsivarret ristissä. + +-- Tuo on jo saanut kyllikseen, eikä enää tarvitse minun +piilukirvestäni, -- jupisi hän itsekseen, sillä sen asian hän käsitti. + +Mutta lukemattomat rypyt hänen suunsa ympärillä näyttivät nyt tyhjiltä +ja synkiltä, sillä se omituinen hymy, joka niissä tavallisesti väreili, +oli kadonnut. + + + + +XXXVIII + +VIHDOINKIN HYMYILY + + +Oli maaliskuu vuonna 1829, yksi vuoden kauneimpia päiviä. + +Lumi oli äskettäin sulanut, katukivet olivat kuivat, ilma lenseä, ja +leivot lauloivat korkeudessa. + +Erään portin luona kaukana Södermalmin syrjässä pysähtyivät vaunut, +joista astui maahan nuori, hienosti puettu nainen, joka harvinaisen +kauniine ja jaloine kasvonpiirteineen oli hyvin ihastuttava ja +miellyttävä, siitä huolimatta, että hän näytti kalpealta ja syvästi +surevalta. + +Hän seisahtui hetkeksi portin ulkopuolelle, missä oli rautainen +vaivaistukki, jonka yli oli kiinnitetty riippumaan seuraavalla +kirjoituksella varustettu puutaulu: + + Vaeltaja + Täällä + Näet + Kuvan maailmasta + Missä + Vähäisin Hullu on viisas. + Jos + Kaikkia mielettömiä + Kohdeltaisiin + Samalla tavalla + Muodostuisi usein + Oppineen lukuhuoneesta + Hekumoitsijan salista + Kaunottaren kammiosta + Rikkaan aarreaitasta + Hulluinhuone. + Kurja ahneus + Onneton rakkaus + Ovat kasvattaneet nämä asukkaat. + Lukija, tunne itsesi! + +Tämä taulu kirjoituksineen riippui Danvikin mielisairaalan portilla -- +ollen siinä vielä tänä päivänä. + +Vieras tarttui kellonvetimeen ja soitti, jonka jälkeen portti avattiin. + +Sen aukeamaan ilmestyi kyttyräselkäinen ruma kääpiö, ojentaen kätensä +tulijalle. + +-- Onneton olento tuokin, -- virkkoi nainen hiljaa itsekseen, rientäen +eteenpäin kimmoisin askelin. + +-- Olipa hän kumman näköinen! -- jupisi kääpiö puolestaan. -- Ja miten +hullunkurisesti hän harppoo! + +Ruma ihminen ei koskaan ihaile kauneutta eikä raajarikko ole siron +käytöksen ystävä. Melkein samaan tapaan arvostelee köyhä rikasta. Toinen +ei saanut mitään senvuoksi, että toinen sai kaikki. Alituista vääryyttä, +alituista sortoa toisen kustannuksella. + +-- Ja kuitenkin, -- jatkoi nuori nainen itsekseen -- on hänellä ehkä +äiti, jota hän rakastaa, ja joka rakastaa häntä. + +Rampa olisikin todella voinut kertoa niin olevan, sekä saada siitä +runsaasti lohduttavaa korvausta, jos hän olisi tiennyt, mitä vieraan +mielessä liikkui. Kuitenkin hän hymyili tyytyväisesti auringonsäteelle, +joka samassa erään rikkoutuneen pilven raosta paistoi hänen päähänsä. + +Auringonsäde kosketti myöskin kaunista naista. Mutta hän ei hymyillyt, +sillä tällä hetkellä oli suru hänen sydämessään taivaan sädettä +voimakkaampi. + +Vieras oli jo ehtinyt mielisairaalan kynnyksen sisäpuolelle, ihmisyyden +syvimmän kurjuuden kotiin. + +Tätä kynnystä koskettaa usein yhdeksännentoista vuosisadan jalka, mutta +jälkiä yhdeksännentoista vuosisadan ihmisyydestä saa sieltä hakea +turhaan. Se näyttää kokonaan eksyneen vankilan muurien sisäpuolelle, +rikosten pakolliseen asuntoon, niinkuin ei säälivällä ihmisrakkaudella +olisi arvokkaampaa hoideltavaa kuin rikoksen mustasta lähteestä +pulppuava kärsimys. + +On tosin kaunista koettaa tehdä lain rankaisemasta rikollisesta hyvää ja +hyödyllistä yhteiskunnan jäsentä, mutta ihmisystävää ei halventaisi +sekään, jos hän muistaisi ajatella tai häneltä riittäisi tunnetta +sellaisiakin olentoja kohtaan, jotka turhaan painavat kuumeisia otsiaan +mielisairaalan kammion kylmää seinää vasten sekä hyödyttömästi huutavat +polttavia tuskiaan vankkojen muurien sisäpuolella. Monta heistä +voitaisiin lempeämmän ja huolellisemman käsittelyn avulla parantaa ja +antaa takaisin sille yhteiskunnalle, josta heidät on karkoittanut +useammin onnettomuus kuin oma syy. + +Mutta tätä tarkoitusta varten ei vielä ole perustettu yhtään +»suojelusyhdistystä», eikä Tukholman kaupunki, sivistyksen ja +inhimillisyyden keskus, häpeä pitää vierellään niin huonosti +järjestettyä turvapaikkaa syyttömästi kurjuuteen joutuneille kuin +Danvikin mielisairaalan täydellä syyllä katsotaan olevan. + +Yksityiskohtien valaiseminen ei voi tulla tässä kysymykseen, sitäkin +vähemmän, koska yleinen mielipide jo kauan sitten on pääpiirteissään +lausunut tuomionsa tästä asiasta. Mutta oikeuden nimessä täytyy +tunnustaa, että syy on vähemmän niissä, joiden huoleksi on uskottu +sairaiden erityinen valvominen, kuin itse laitoksen järjestyksessä sekä +siinä, että sille myönnetty määräraha on liian vähäinen. Tämän vuoksi +sellaisia sairaita, joilla ei ole läheisiä sukulaisia tai ystäviä heidän +hoitoaan avustamassa, voidaan useimmiten pitää turmioon joutuneina ja +menetettyinä.[1] + +[1] Tarvinnee tuskin huomauttaa, että edellämainitut rivit, jotka on +kirjoitettu enemmän kuin puoli vuosisataa sitten, ollen silloin täysin +oikeutetut, eivät onneksi nyt enää pidä paikkaansa. + +Vieras nainen tapasi jo eteisessä johtajattaren, ja he tervehtivät +toisiaan siten kuin on tapana kahdella henkilöllä, jotka katsovat +olevansa jossain tekemisissä keskenään. + +-- Olipa hyvä, että rouva tuli! -- huudahti johtajatar. -- Hän huutaa +alinomaa rouvaa, ja hänen hetkensä ovat luetut. + +-- On siis totta, mitä kirjoititte? -- virkkoi vieras kiihkeästi. -- Hän +on huutanut minun nimeäni, hän tahtoo puhua kanssani! + +-- Niin ... sitä mukaa kuin hänen ruumiinvoimansa ovat heikentyneet, on +myöskin hänen raivokkuutensa vähentynyt... Viime viikkojen aikana on hän +tavattomasti riutunut, mutta sen sijaan hänellä on ollut taajemmin +selviä ja valoisia hetkiä... Kirkkoherra on käynyt usein hänen luonaan, +ja luulen hänen nytkin parhaillaan olevan sisällä hänen huoneessaan. + +-- Viekää minut sinne! Missä on hänen huoneensa? -- virkkoi nuori +nainen, tarttuen johtajattaren käsivarteen. + +He menivät kerrosta ylemmäs. + +-- Lääkäri käy häntä katsomassa monta kertaa päivässä -- sanoi +johtajatar. -- Tohtori Hjort on tavattoman herttainen ja osaaottava +lääkäri. + +-- Jumala häntä siunatkoon! + +-- Miten toisenlaista onkaan nyt kuin silloin, kun herrasväki kävi +täällä viime vuonna. -- Herra pehtoori ei taidakaan nyt olla mukana? + +-- Hänelle sattui esteitä... Minun täytyi matkustaa Tukholmaan +yksinäni... Tämän pimeän käytävän varrellahan hänen huoneensa on? + +-- Ei, meidän täytyy mennä vieläkin kerrosta ylemmäs... Täällä hän asui +ollessaan pahimmillaan... Se raukka on kärsinyt kauheasti... Sydämeni on +oikein haljeta sitä ajatellessani... Kas tässä, hyvä rouva! + +Naiset olivat nyt tulleet toiseen käytävään, joka oli valoisampi kuin +alempana oleva. + +Heistä hieman loitompana aukeni ovi, ja eräästä huoneesta tuli ulos +vanhahko pappi. + +-- No, herra kirkkoherra? -- kysyi johtajatar. + +-- Hän puhui kauan ja järkevästi, -- vastasi pappi, -- mutta se rasitti +tavattomasti hänen viimeisiä heikkoja voimiaan ... hänen kärsimyksensä +eivät enää kestä kauan... Hän on suuri syntinen, mutta ... katuvaisempaa +tunnustusta minulle ei ole koskaan tehty. + +Nuori rouva syöksyi käytävää pitkin siihen huoneeseen, josta kirkkoherra +oli tullut. + +Johtajatar seurasi häntä. + +Kammio, johon he astuivat sisään, oli mahdollisimman valoisa ja siisti. +Perällä oli vuode, jonka pieluksella näkyivät riutuneet kasvot. Niiden +koko yläosa oli valkoisen siteen peitossa silmäripsiin saakka. + +Nuori rouva osoitti sidettä, katsoen kysyvästi johtajattareen. + +-- Viime jouluna, -- kertoi tämä, -- hän repi jokaisen hiuskarvan +päästään, ja siitä pitäen on hänen niskansa ollut yhtenä ainoana +haavana. Mutta tohtori arvelee sen vaikuttavan edullisesti hänen +sielunkykyihinsä... Haava on tuottanut hänelle kuvaamattomia tuskia. + +Vieras kumartui kuolevan puoleen, joka makasi silmät ummessa. + +-- Minä olen Julia, -- virkkoi hän puoliääneen aivan sairaan korvaan. -- +Julia, Julia! + +Kuoleva aukaisi hitaasti silmänsä, mutta ne tuijottivat lasimaisina ja +elottomina häntä lähellä oleviin kasvoihin. + +Nuoren naisen silmästä putosi kyynel toiseen näistä kivettyneistä +silmistä. Se kyynel oli raskas, sillä siinä oli kätkettynä kärsivän +lapsen sydän. Kuolon kalvo ei voinut vastustaa tätä painoa, vaan se +heltyi hetkiseksi, niin että pakeneva elämä pysäytti kulkunsa. Ja +kuolemanenkeli, joka jo oli valmiina kääntämään soihdun, tunsi +ihmeekseen käsivarttaan pidätettävän, ja hän kohotti valoliekkiä, +ikäänkuin tahtoen päästä selville tästä odottamattomasta vastustuksesta. + +Silloin alkoivat sammuvat silmät saada jälleen hohdetta, painuneet +kasvonpiirteet elostua, kylmenevä povi kohoilla, ja kaksi aaveellisen +läpikuultavaa kättä kohousi tavoittamaan kahta muuta kättä, jotka heti +kiirehtivät vastaan. + +Kylmät kädet tarttuivat lämpimiin käsiin, nostaen ne jäähtyneille +huulilleen, joissa suutelemisen mielihalu värähteli kuin revontulen +loimu. + +-- Äiti, äiti, -- kuiskasi Julia, painaen silmänsä niin lähelle kuolevan +silmiä, ettei hiekanjyvänenkään olisi mahtunut näiden kahden silmäparin +väliin. -- Albert antaa sinulle anteeksi ja rukoilee puolestasi! + +Silloin Julia tunsi silmäluomellaan kosketuksen, joka ensin poltti, +mutta siinä samassa tuntui kylmältä ja jäiseltä. Hän käänsi kasvonsa +hieman syrjään ja koetti sormellaan toista luomea. Hän tunsi ylemmän +silmäkannen ripsissä helmen, jähmettyneen kyyneleen, joka oli kuolevan +viimeinen merkki elämälle. Sillä samassa käänsi kuolonenkeli soihtunsa, +ja tämä nainen, jolla oli yksi ainoa hyve, mutta monta rikosta, ei enää +hengittänyt... + +Polvistuen kuolinvuoteen viereen Julia katseli kauan kuolleen kasvoja, +huomaten, että jota enemmän kylmät kasvonpiirteet kutistuivat kokoon, +sitä valoisammiksi ja lempeämmiksi ne muuttuivat. Äkkiä kuului hänen +huuliltaan kuvaamaton riemun huudahdus, ja ristien kätensä hän rukoili: + +-- Minä kiitän sinua, ikuinen armahtaja! Tämä oli ensimmäinen hymy, +jonka olen nähnyt äitini kasvoilla! + + + + +XXXIX + +PERHETAULU + + +Eräänä kesäpäivänä v. 1839, eli kymmenen vuotta mustalaisnaisen kuoleman +jälkeen, kaksi herraa asteli maantiellä lähellä Gunilholmaa, ja heitä +seurasi verkalleen pienen välimatkan päässä kyytihevosen vetämät kääsit, +joita ajoi vieressä kävelevä talonpoika. + +Toinen herroista -- he näyttivät muuten samanikäisiltä -- oli +vartaloltaan hoikka, ja hänellä oli silmälasit nenällä sekä etupuolella +rinnan päällä matkalaukku, kun taas toinen oli lyhyenläntä, mutta +leveäharteinen, korkearintainen, ja hänen avoimia, eloisia kasvojansa +ympäröi tuuhea, kastanjanruskea tukka sekä tumma, komea poskiparta. + +Ensinmainittu, joka nautinnokseen poltteli sikaaria, oli +matkatamineissa, puvun kuitenkaan olematta sitä vähemmän huoliteltu, +vaikuttipa se melkein hieman keikarimaiselta, jota vastoin hänen +seuralaisensa, jolla oli päässään tavallinen olkihattu, asteli +paitahihasillaan, kantaen kuitenkin toisella olkapäällään vaaleata +kesätakkia sekä kädessään merenvahapiippua. + +-- Vaimoni tulee hyvin iloiseksi nähdessään sinut, -- virkkoi +paitahihasillaan oleva mies. -- Mutta vallanhan sinä olet ollut +merkillinen, kun et neljän vuoden aikana ole voinut tehdä ainuttakaan +huvimatkaa Gunilholmaan, missä kuitenkin tiedät saavasi mitä lämpimimmän +vastaanoton! + +-- Tiedäthän, veli Kron, ettei lääkäri saa käyttää aikaansa niinkuin hän +itse tahtoo, -- vastasi hoikkavartaloinen herra. -- Olen nyt kuitenkin +iloinen nähdessäni teidät jälleen. + +-- Laiminlyöntisi rangaistukseksi pidetään sinut nyt Gunilholmassa +vehnän tuleutumiseen saakka, sen lupaan itseni ja vaimoni puolesta. + +-- Rangaistukseni kestän kärsivällisesti... Mutta kuulehan, oli vähällä, +ettei matkani Gunilholmaan jäänyt tälläkin kertaa. + +-- Kuinka niin? + +-- Tukholmassa kerrottiin sinun ostaneen maatilan Bergslagenista, jopa +jo muuttaneen sinne. + +-- Siitä oli kyllä kysymys... Mutta lähemmin asiaa ajatellessamme en +minä eikä vaimonikaan tahtonut muuttaa pois Gunilholmasta niin kauan +kuin kreivitär elää... Tiedäthän, kuinka runsaasti me saimme nauttia +kreivi-vainajan hyvyyttä, joten olisimme kovin kiittämättömät, jos +jättäisimme tekemättä hänen jalolle leskelleen sen palveluksen, jota +meillä vielä on tilaisuus hänelle osoittaa, ja sitäpaitsi me viihdymme +täällä mainiosti. Muuten minä olen täällä yhtä kaikkivaltias kuin tämä +olisi minun taloni. + +-- Sen arvaan... No, hyvä ystävä, vaimosi on varmaan yhtä suloinen ja +kaunis kuin nähdessäni hänet viimeksi? + +-- Suloisempi ja kauniimpi, veliseni! + +-- Se on jo enemmän kuin kohtuuden mukaan saattaa vaatia... Sinä olet +onnellinen mies, veli Kron, ja mikä vielä parempi, sinä sen onnen +ansaitset. + +-- Hitto tietäköön, jos sen niin ansaitsenkaan, mutta se on ainakin +varma, että onneani en vaihtaisi mihinkään maailman aarteisiin ja +kalleuksiin! + +-- Sinullahan on nyt viisi lasta, eikö niin? + +-- Niin on, veliseni. + +-- Kahta nuorimpaa ei ollut vielä käydessäni täällä viimeksi... +Luultavasti he kaikki ovat terveitä? + +-- Varmasti ovat... Täällä minun kattoni alla et mitenkään saa +tilaisuutta lääkärin tehtäviin, rakas tohtori. + +-- Sitä parempi... Ja he kaikki ovat kauniita lapsia? + +-- Enkeleitä, veli! + +-- Niinpä kai... Ehkä he ovat vielä kauniimpia kuin ne kuvat, jotka +vaimosi maalasi aikaisemmin? + +-- Ne viisi kuvaa, joissa minullakin on osaa, ovat ainakin elävämpiä ja +puhuvampia, sen voin vakuuttaa. + +-- Ja vaimosi on heittänyt pesään värilautasen ja siveltimen? + +-- On, melkein kokonaan. + +-- Se on kaikessa tapauksessa vahinko. + +-- Niin on minustakin... Mutta siinä asiassa on vaimoni itsepäinen. + +-- Taloustoimissaan hän kai on väsymätön? + +-- Kunpa näkisitkin hänet hääräilemässä ruokakonttorissa ja keittiössä +ja... + +-- Mutta miten on käynyt hänen valkoisten käsiensä, joita sinä niin +arastelit? + +-- Minä tarkastan ne joka ilta, ja jos huomaan pienimmänkin punaisen +pilkun, silloin hän saa nuhteita, usko se!... Juliani kädet saavat +punastua ainoastaan minun suudelmistani. + +-- Sinä lienet Ruotsissa ainoa pehtoori, joka suutelee rouvaansa +kädelle! + +-- Niin, mutta kellään pehtoorinrouvalla ei myöskään ole niin kauniita +käsiä kuin minun vaimollani. + +-- Asutte nähtävästi vielä pehtoorinrakennuksessa, koska käännymme +tästä. + +-- Niin. Linnan toinen kylkirakennus olisi kyllä käytettävissämme, mutta +me viihdymme parhaiten täällä, missä kaikki on vaimoni maun mukaista... +No, vieläkö tunnet tätä paikkaa ... mitä pidät rakennuksen julkisivusta? +Katselehan sitä nyt tarkkaan sillä aikaa kun minä puen nutun ylleni!... +En uskalla näyttäytyä vaimolleni paitahihasillani, sillä silloin hän +luulee, että minä, muka pieni poika-parka, vilustun! + +-- Rakennushan on kokonaan uusittu ja uudelleen maalattukin, -- +huomautti lääkäri. -- Se on todellakin kaunis, aistikas, ihastuttava!... +Kautta sieluni, nuo koristukset tuolla ylhäällä olisivat paikallaan +somistamassa maalariakatemiaa Tukholmassa. + +-- Ne ovat vaimoni tekoa... Ei auttanut mikään, hänen täytyi... Minä +pitelin tikapuita hänen seisoessaan ylhäällä maalaamassa. Ja minäpä en +päästänyt häntä maahan, ennenkuin työ oli valmis... Oli hauska nähdä +hänen siellä korokkeella sivelevän edes ja takaisin ... ja välisti hän +hipaisi väriä minunkin nenääni. + +-- Sinun vaimosi koristaa kaikkialla, missä hän onkin! + +-- Kiitän nöyrimmästi!... Kas, tuollahan se koristaja tuleekin alas +rappusia!... Kylläpä hänen silmänsä leviävät nähdessään sinut!... Julia, +Julia kultaseni! + +Portailla köynnöskasvien ja monenlaisten kukkain keskellä näyttäytyi +solakka, uhkea naisolento. + +Kuten vuodessa on syyspäiviä, joiden lämpöä ja loistoa voi verrata +keväisiin päiviin, niin nainenkin; kun hänen syksynsä on saapunut, on +useasti ulkomuodoltaan sellainen, ettei siitä näy puuttuvan mitään +nuoruuden suloutta. Tätä kutsutaan hänen toiseksi kevääkseen. Onhan +punastuva ruusu kaunis, mutta yhtä kaunis on kultainen hedelmä, joka +punertuu ja hehkuu taivaan auringon säteissä. + +Pehtoorinrouvan yllä oli eräänlainen vaaleansininen, pumpulikankainen +nuttu, ja hän oli paljain päin. Kaksikymmenyhdeksän-vuotiaan suortuvat +olivat yhtä runsaat ja hohtavat kuin kahdeksantoista ikäisen. Uhkean +emännän sivulla riippui kullatussa renkaassa säteilevä nippu hienoiksi +kiilloitettuja avaimia. + +-- Minun ei tietenkään tarvitse vakuuttaa teille, herra tohtori, miten +tervetullut olette, -- virkkoi hän, viehkeästi hymyillen. + +Syvästi kunnioittaen suuteli lääkäri pehtoorinrouvan kättä. + +-- Tällä hetkellä, -- jatkoi viimemainittu, -- minulla ei ole sydäntä +torua teitä sen johdosta, että olette antanut meidän täällä +Gunilholmassa niin kauan turhaan odottaa tuloanne. + +-- Miten olenkaan ansainnut näin suurta ystävällisyyttä? -- kysyi +lääkäri. + +-- Teidän kuvanne väikkyy usein silmissäni, -- sanoi kaunis emäntä. + +-- Minunko kuvani? -- huudahti lääkäri. -- Jos minä tästä lähin tulen +itserakkaaksi ja ylpeäksi, niin älkää siitä, minua moittiko. + +-- Emme!... Näen teidät vielä _hänen_ sairasvuoteensa vieressä... Olette +aikoja sitten sen jo unohtanut, tohtori Hjort, mutta _minä_ en koskaan +unohda sitä hellää hoitoa, jota te soitte yhdelle maailman +onnettomimmista ihmisistä. + +-- Tohtori oli aivan ihastunut sinun rakennukseemme maalaamiisi +koristuksiin! -- huudahti Kron. -- Muuten ei hänkään, kuten en minäkään, +ole ollenkaan tyytyväinen sen johdosta, että olet hylännyt värilautasi +ja siveltimesi. + +-- Minua todellakin kummastuttaa, -- virkkoi vieras, -- kuinka rouva +Kron, joka on rakastanut taidetta, on voinut... + +-- Voi, herra tohtori, -- huomautti emäntä, -- tietysti minä rakastin +paljon taidettani ... mutta naisen mielihän vaihtelee... Katsokaahan, +minä sain itselleni uuden rakkauden, joka ei enää antanut tilaa +vanhalle, ja senjälkeen en tunne mitään kauniimpaa taulua kuin mieheni +iloiset kasvot, enkä somempaa ryhmää kuin leikkivät lapseni. + +-- Eikö tosiaankin luulisi, kuullessaan hänen puhuvan, että hän on aina +oikeassa? -- huudahti Kron, nojautuen vaimonsa puoleen. + +-- Olen iloinen saadessani näyttää teille lapseni, -- virkkoi rouva +Kron. -- Nyt he ovat kaikki ulkona vuorilla ja mäillä, mutta pian jo +koko rivi saapuu kotiin... Arvaatte kai, että Albert, Fredrik ja Gustaf +ovat kasvaneet... Konradia ja Clementineä ei ollut vielä neljä vuotta +sitten... Kuten kuulette, herra tohtori, on minulla tytärkin, oikein +herttainen tytön typykkä. + +-- Mutta vaikkakaan he nyt eivät ole kotona, -- selitti pehtoori, -- +niin saa tohtori kuitenkin nähdä heidät heti paikalla. + +-- Onko sillä nyt niin kiire, Albert? -- sanoi rouva; -- ystäväsi on +varmaan sekä nälkäinen että janoinen! + +-- Hänen täytyy nähdä, että sinä et sentään ole ollut aivan toimeton, -- +intti pehtoori, työntäen heidät molemmat pieneen, mutta somaan +etuhuoneeseen, jonka yhdellä seinällä riippui suuri öljymaalaus +kullatuissa puitteissa. + +-- Perhetaulu, veli tohtori! -- huudahti pehtoori. -- Kuvittelehan minun +hämmästystäni! Eilen oli näet syntymäpäiväni ja minä tulen sisään tänne +huoneeseen... Mutta silmättyäni ympärilleni, mitä saankaan nähdä? Tämän +kauniin taulun, jonka Julia on maalannut minun vähintäkään siitä +tietämättä... Eikö se ole jumalallinen? + +Lääkäri katseli maalausta tuntijan silmällä. + +Siinä oli kuvattuna pehtoori, pehtoorinrouva ja heidän viisi lastaan, +joista kolme oli vanhempain oikealla ja kaksi vasemmalla sivulla. + +-- Emmekö ole näköisiämme? -- kysyi Kron; -- emmekö ole siinä aivan +ilmielävinä? + +-- Mainio maalaus! -- ylisti lääkäri, -- piirustus on varma, värit +ihailtavat, kaikki on pursunut yhtä aikaa kädestä ja sydämestä!... +Huomaa selvästi, että maalaaja ei ole ainoastaan taitelijatar, vaan +myöskin puoliso ja äiti... Mutta... + +-- Mutta? -- huudahti pehtoori. -- Mistä hitosta sinä löydät siihen +»mutan»? + +-- Se koskee ainoastaan ryhmitystä, -- selitti lääkäri. -- +Päähenkilöiden, isän ja äidin asema keskellä on varsin oikea, jos +katselemme kuvaa pyramiidimaisen tekotavan kannalta... Mutta nyt on +kolme enkelinpäätä oikealla puolen ja vasemmalla ainoastaan kaksi... +Vasemmalle puolen ei tietysti voinut saada useampaa päätä, koska lapsia +ei ole viittä enempää. + +-- Ei, sehän on päivänselvää, -- virkkoi pehtoori. + +-- Mutta nyt, -- jatkoi arvostelija, -- eivät etäisyydet vasemmalla +puolen, niin lasten ja vanhempain välillä kuin myöskin edellisten +välillä keskenään ole suuremmat kuin oikeallakaan puolella, joten +vasemmalle jää tyhjä sija lähelle puitetta, mikä seikka ei ole eduksi +ryhmälle, joka nyt minun silmissäni näyttää hieman viistolta. + +-- Onko hän oikeassa vai väärässäkö? -- kysyi pehtoori rouvaltaan. + +-- Hän on oikeassa, -- vastasi viimemainittu, luoden katseensa maahan ja +voimakkaan punan lehahtaessa hänen poskilleen. + +-- Jos ei ole tahdottu hylätä pyramiidimaista tekotapaa ja sijoittaa +päähenkilöltä kumpaakin puolelleen taulun sivuille sekä asettaa heidän +keskelleen viittä enkelinpäätä muodostumaan kauniiksi yhdyssiteeksi isän +ja äidin välillä, olisi voitu joko siirtää päähenkilöt hieman vasemmalle +tai myöskin laajentaa etäisyyttä molempain lasten ja vanhempain sekä +lasten välillä keskenään, joten olisi helposti tullut vältetyksi se +pikku virhe, josta olen rohjennut kohteliaimmin huomauttaa. + +-- Epäilemättä, -- myönsi taitelijatar, kohottamatta katsettaan. + +-- Mutta asia voidaan vielä auttaa, -- jatkoi arvostelija +itsetyytyväisin ilmein. -- Sovitetaan ainoastaan pieni vaalea pilvi +puitteen ja tuon pikku enkelin välille, niin siten tulee tyhjä tila +täytetyksi ja maalaus saavuttaa siten tasasuhtaisuuden. + +-- Oh! -- huudahti pehtoori, ikäänkuin joku asia olisi yhtäkkiä hänelle +selvinnyt; -- olet erehtynyt, tohtori, suuresti erehtynyt! Sinä +arvostelet vaimoni taulua vain nykyoloja silmälläpitäen, mutta hän ... +hän ottaa huomioon tulevaisuuden. Tule, -- jatkoi hän voitollisen +iloisesti, -- tule tänne ensi vuoden alussa, niin näet silloin tyhjän +tilan taulussa täytetyksi, mutta siinä ei kuitenkaan ole vaaleata +pilveä, vaan uusi vaaleakiharainen enkeli. -- Niin, niin, Julia kyllä on +tiennyt, mitä on tehnyt... Kuka rohkenee väittää, ettei vaimoni tunne +suhdeoppia! + +-- Albert! -- virkkoi viimemainittu nuhdellen sekä punehtuen entistä +enemmän. + +Kron kiersi käsivartensa vaimonsa marmorivalkeaan kaulaan, suudellen +hänen runsaita, kultakiharaisia hiuksiaan. + +Samassa huoneen ovi temmattiin auki, ja sisään ryntäsi suurella melulla +viisi perhetaulussa olevien enkeleitten elävää vastakuvaa, riuhtoen +toisella kädellä isää nutusta ja toisella äidin hametta. + +Mutta isä ja äiti tuskin kuulivat tai näkivät näiden viiden lemmikkinsä +läsnäoloa, sillä molempien ajatukset ja tunteet olivat keskittyneet +siihen kuudenteen, jota uuden vuoden aurinko tulisi ensi kerran +valaisemaan. + +Epäonnistunut arvostelija katseli vuoroin taulua seinässä, vuoroin +taulua lattialla. + +Viimein himmensi hänen katsettaan kyynel. + +Hän käänsi kasvonsa akkunaan päin, josta auringonsäteet levisivät sisään +huoneeseen. + +Ja hänen sydämensä syvyydestä kohosi ääni, joka lausui: + +-- Niin, niin sen täytyy olla!... Ei ole sopusoinnussa Jumalan hyvyyden +ja oikeudentunnon kanssa se käsitys, että lapset saavat kärsiä +rangaistusta isäin pahoista teoista!... + +_Loppu._ + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Koston henki, by August Blanche + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KOSTON HENKI *** + +***** This file should be named 25924-8.txt or 25924-8.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + https://www.gutenberg.org/2/5/9/2/25924/ + +Produced by Matti Järvinen and Distributed Proofreaders Europe. + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +https://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at https://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +https://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at https://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit https://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including including checks, online payments and credit card +donations. To donate, please visit: https://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + https://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/25924-8.zip b/25924-8.zip Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..0a690dd --- /dev/null +++ b/25924-8.zip diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..090b99c --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #25924 (https://www.gutenberg.org/ebooks/25924) |