initial commit of ebook 25806HEADmain

1 files changed, 4555 insertions, 0 deletions

diff --git a/25806-8.txt b/25806-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..fafe723
--- /dev/null
+++ b/25806-8.txt
@@ -0,0 +1,4555 @@
+The Project Gutenberg EBook of Juoseppi lumessa, by Berthold Auerbach
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Juoseppi lumessa
+       eli onnettomuus vaihtelehtaa onneksi
+
+Author: Berthold Auerbach
+
+Translator: Malakias Costiander
+
+Release Date: June 16, 2008 [EBook #25806]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK JUOSEPPI LUMESSA ***
+
+
+
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+
+
+
+
+
+JUOSEPPI LUMESSA
+
+eli
+
+Onnettomuus vaihtelehtaa onneksi
+
+
+Tarina
+
+BERTHOLD AUERBACH'ilta
+
+
+Suomentanut Malakias Costiander.
+
+
+Helsingissä,
+G. W. Edlund'in kustannuksella.
+J. Simeliuksen perillisten kirjapainossa, 1863.
+
+
+Imprimatur: L. Heimbürger.
+
+
+
+SISÄLTÖ:
+
+ 1. Eikö jo päivä?
+ 2. Sointo keskeytetty, vaan ei häiritty
+ 3. Rajut Pentinpojat
+ 4. Martinan kotia palaaminen
+ 5. Päivä on pilvinen
+ 6. Kuinka kirkkoherra, sairaan tykö kutsuttu, vastaanotettiin
+ 7. Kello-Taavetilla
+ 8. Lämmin ja hupainen kirkkoherran huoneessa
+ 9. Kosiokulku ja karkaaminen
+10. Isä, poikaansa etsivä
+11. Kirkko pitää seisoa keskellä kylää
+12. Missä Juoseppi?
+13. Yötisen joukon edespäin kulku
+14. Anna neuloo ja juttelee väsymättömästi
+15. Lapsi, etsivä isäänsä
+16. Maataan ja valvotaan Heljemyllyllä
+17. Suurta pienessä tuvassa
+18. Lapsen tähden
+19. Yksi ääni sydänyön hetkenä
+20. Jo tulee päivä
+
+
+
+
+ENSIMMÄINEN LUKU.
+
+Eikö jo päivä?
+
+
+"Äite, eikö jo päivä?" kysyi lapsi nousten ylös vuoteella.
+
+"Ei, ei vielä hetkeen. Mitä se on? -- ole hiljan ja makaa!"
+
+Lapsi makasi ääneti vähän aikaa, ja kysyi taas äänehköön: "Äite, eikö
+vieläkään päivä?"
+
+"Entä mitä, Juoseppi? Ole nyt hiljan! Anna minun maata ja makaa itse!
+Rukoile vielä kerran, niin kyllä uni tullee!"
+
+Äite luki edellä vielä kerran lapselle sen ehtoorukouksen, sanoen sitte
+päätökseksi: "Hyvää yötä, nyt!"
+
+Lapsi makasi ääneti ison aikaa. Mutta kuulten äiden kääntäivän
+vuoteellansa, huusi hän äänehköön:
+
+"Äite!"
+
+Ei saanut vastausta.
+
+"Äite, äite!"
+
+"Mikä nyt on? Mitä tahdot?"
+
+"Äite, eiköhän ole jo päivä?"
+
+"Sinä olet vallaton poika, sangen vallaton. Etkö taida suoda minulle
+yörauhaa? Minä olen kovin väsyksissä, ollut kolmin ottein metsässä
+tänään. Herätät minut vielä kerta, niin saan luvan käydä vitsan
+metsästä, ja sen teenki mielelläni. Hyvää yötä nyt! Makaa makeasti!
+Kuules, kello tornissa lyö kaksitoista."
+
+Lapsi huokasi vielä kerran syvästi ja sanoi: "Hyvää yötä huomeneen
+asti!" kätkevä sitte hiljaa päänsä tyynyihin. -- Se oli vähäinen pimeä
+kammio, ullakolla, missä tämä kanssapuhe pidettiin. Ruudut pikkaisen
+akkunan olivat jäässä, jotta kuun kirkas valo ulkoa ei taitanut
+tunkeuta sisään. Äite nousi nyt ylös ja kumartui lapseen. Poika makasi
+levollisesti ja syvästi, itse saattanut ei äite maata, ehkä kuinka
+nopeasti olisi rientänyt takaisin vuoteellensa ja kokenut ummistaa
+silmänsä. Äänehköön saneli hän itsellensä:
+
+"Veisikö hän myös kotiin minun aviopuolisona -- sen uskon kuitenki,
+kaiketinki, hän ei taida muka muuta, hänen täytyy -- veisikö hän myös
+kotiin minun, -- kuinka paljon eikö hän kuitenkin ole rikkonut sekä
+minua että lastani kohtaan? Vuodet eivät palaja! Ah, joka saisi elää ne
+uudestansa, ja paremmin! Jos kerran on horjahtanut, niin saa sitte
+kantaa kuormansa elinkauden, ei kukaan sitä purkaa. Olleeko tosi, mitä
+ihmiset sanovat, että nuorena olin niin iloinen? Mutta mitä se
+merkinnee, että lapsi kolmasti kysyi: eikö jo päivä? Mitä tuonee päivä
+myötänsä? -- Ah, Uoti! Uoti! Etpä tiedä, mitä täydyn kärsiä, jos
+tietäisit, et sinäkään saisi maata..."
+
+Virta, pytingin takana juokseva, oli jäässä, mutta yön hiljaisuudessa
+kuului veden kohina jääpeitteen alta.
+
+Unettoman ajatukset seurasivat virran juoksua ylöspäin ja niinkuin
+virta, juostuansa laaksot ja rotkot, seisahtuu Helje-myllyllä, siksikun
+heti pauhaten putoo isolle vesipyörälle, niin pauhasivat ja pyörsivät
+unettomankin ajatukset yön synkeydessä. Siellä myllytuvassa asui se
+häijy neito, johon Uotin vanhemmat ovat luoneet silmänsä. Myllärin
+tytär Elsa on aina kuulunut olevan hyvä neito, ja kuitenki taisi hän
+käyttäitä niin häijysti... Mitäs tahdot myllärin Elsasta? Hän on
+sinulle viaton. Mutta hän -- Uoti!... Unettoman kädet pusertuivat
+yhteen ja äänehköön sanoi hän hammas-salveesta:
+
+"Taitaisiko hän osottaita uskottomaksi! Ei, hän ei taida; jos
+taitaisiki, niin minä en sitä kärsisi; minä menen sinne, kirkkoon,
+Juoseppini kanssa. Kuitenkin, ei! Minä en ota poikaa mukaani; minä
+menen yksin sinne; minä huudan kovasti: minä en salli sitä, minä olen
+hänen morsiamensa! ja niin tahdon nähdä, jos joku pappi tohtii hänen
+sitoa toiseen."
+
+Virta juoksee taas tyyneesti ja hiljaa laakson tienoita. Muin siellä,
+muin täällä seisoo rannalla lehtipuu, mutta tuolla ja missä vuorilla
+kohoaa ylös tihku ja pitkärunkoinen hakometsä. Kohta putoo taas virta
+yli kivien rotkoihin; kohiseva ja nopea on juoksu. Tuossa näemme yhden
+merkki-kiven! "Nyt olemme jo kotona!" niin sanoi kerran Uoti tällä
+paikalla, josta kuitenki vielä oli hetki matkaa Siltalaan, missä Uoti
+Pentinpojan rikkaat vanhemmat asuivat. Se oli kaunis kesäpäivä -- eilen
+oli jylistänyt ja salahmoinnut, jotta taidettiin uskoa ettei yhtään
+puuta metsässä ollut jäänynnä pystyyn. -- Jaa, niin se on täällä
+ylhäällä, niin ulkona metsässä, niin sisällä huoneessa -- usein on ryty
+ja melske, niinkuin särkyisi kaikki -- ja päivänä sen perään on kuin ei
+olisi mitään tapahtunut. Kaunis oli kesäpäivä silloin; kaikissa
+noroissa juoksi vesi ja purot kiiruhtivat edespäin surinalla, niinkuin
+tieten, elettävänä heillä olevan ainoasti yhden päivän -- ja päivänä
+jälkeen olevansa kuin eivät olleetkaan olisi. Linnut laulavat, ja
+neito, purolla sotkuva, täytyy myös laulaa; miksi ei hän laulaisi? on
+niin nuori vielä ja murheeton! Hän taitaa monta laulua, opituita
+isältä, joka niin somasti ja hyvin ymmärtää laulaa. Tuolla tulee useita
+miehiä myötä virtaa, sillä siinä on tarpeeksi vettä, hirsiä lautata.
+Katso, mikä sukkeluus! Tuossa tulee Uoti Pentinpoika, seisoen aarniolla
+puurungolla; runko käännäksen ympäri, mutta Uoti on tottunut, hän pysyy
+paikallansa ja pystyssä. Ja koska hän pääsee neidon kohdalle, laskee
+hän hirren menemään; itse lujittaa hän airon virran pohjaan, kohoaa
+sillä -- ja yksin hyvin harppauksin hoippaa hän rannalle. Neito nauraa,
+nähdessänsä miehen väkevän, isoin vesisaappahin, häälyvän ilmassa;
+mutta sydän vapisee koska mies äkkiä seisoo edessänsä.
+
+"Minä olen jo aikaa tahtonut sanon sinulle, kiitoksia" -- virkkaa Uoti.
+
+"Mistä sitte?"
+
+"Siitä ettäs kestät äiteni tykönä!"
+
+"Minä palvelen, saan palkkani ja täydyn jotakin sentähden kestää. Sinun
+äites, hänen on itse vaikea. Hän riitelee meidän kaikkien Herramme
+kanssa, että hän sallei veljes kuoliaaksi lyötää hakkauksen alla
+metsässä. Ämmä marisee Jumalaa ja koko mailmaa, ja siitä on hänellä
+itsellä pahin vaikeus."
+
+Uoti katsoi neitoa suurin silmin. Änköittäen sanoi hän: -- "Sinä --
+sinä olet -- sinä ..." Hänen nytkähytti kasvoissa; mutta juurikun aikoi
+pitkittää, kohotti hän keksin ja huusi: "Ettekö tahdo kulkea! pois te!"
+
+Hän juoksee nyt jokeen, jotta vesi präiskyy kauas ympäri, ja hirret,
+yhteen rannan kierteesen päällyksyttäisin kokountuneet, syöksee hän
+taas väkevällä väellä ulos virran juovaan.
+
+Martina katselee hämmästyksin hänen menoansa. Mitä tapahtuu Uotille?
+Hän katoo; neito kuulee hänen alaspäin virtaa huutelevan toisten
+lautta-miehien kanssa; senjälkeen tulee taas äänettömyys.
+
+Monena viikkona ei puhu Uoti sanaakaan Martinalle, hän tuskin
+tervehtääkään. -- Syksypuoleen syövät lehmät sonnin kanssa niitulla.
+Martina käy ohi niitun, alas mäkeä, vettä noutamaan lähteestä toiselta
+puolen; silloin näkee Martina, sonnin äkkiä kohottavan päänsä ja
+rupeevan juoksemaan. Näkyy kauniilta, kun raskas eläin hyppien juoksee
+lähespäin; mutta paimenpoika huutaa peljästyksestä: "varo Martina,
+sonni tahtoo puskea!"
+
+Martina parkasee, kääntyy takaisin ja juoksee; mutta lankee. Hän kuulee
+jo sonnin nuhkimisen, kohta sen jälkeen kuuluu sen mylvinäki pitkin
+maata. Uoti on rientänyt paikalle, tarttunut sonnin sarviin ja pitänyt
+pään alaspäin taivutettuna, siksikun toiset miehet ovat ynnä apuun
+päässeet.
+
+Martina on pelastettu, ja Uoti sanoo ainoasti: "Toisten, kun tulet
+kulkemaan ohi niitun, niin älä ota päähäs tuota punaista vaatetta!"
+
+Uoti on verinen, ja Martina kysyy: "Jumalan nimessä, eihän ole sonni
+vahingoittanut sinua?"
+
+"Älä huuda! ei se mitään ole; sonnin juoksi vähän verta kuonosta, ja
+siitä olen saanut minäki päälleni. Mene nyt ja nouda vettä!" Sitte
+kääntyi hän pois ja meni vähään lammikkoon pesemään itsensä.
+
+Vasta siellä alhaalla lähteellä havaitsi Martina koko vaaran tästä
+seikasta; hän ymmärsi nyt, missä vaarassa oli pyörinyt ja kuinka
+Uoti oli hänen pelastanut. Hän itki, ja kyyneleet vuosivat myös
+kiitollisuudesta ja ihailemisesta sitä väkevää, hyväsydämellistä miestä
+kohtaan. Päivällisaterialla kuuli hän Uotin äiden, toruen, sanovan
+pojallensa: "Sinä mar olet yksinkertaisin, hyödyttömin itikka mailmassa;
+heittäyt hengenvaaraan, pelastaakses semmoisen tytön henkeä."
+
+"Enpä tee niin enään," vastasi Uoti.
+
+"Uskon kyllä sen," sanoi isä, leveästi nauraen. "Sitä et mar tee'kään
+toista kertaa: seisahduttaa sonnin sarvista ja päästä itse hengissä se
+on urostyö, josta koko pitäjä, luulen, saa pakista."
+
+Uoti tervehti siitä hetkestä ystävällisesti Martinaa, vaan ei muuten
+puhellut mitään hänen kanssansa. Hän näkyi ainoasti tytyväiseksi siitä,
+että neito oli antanut hänelle tilaisuuden osoittaa varman näytteen
+siitä väkevyydestä, kuin on tehnyt Siltalan isännät mainittaviksi koko
+paikkakunnassa.
+
+Yksi päivä seuraa toista! Vielä kerran seisoo Martina puron rannalla,
+ja äkkiä näkee hän Uotin kookkaan muodon edessänsä.
+
+"Voitko hyvin?" kysyi hän tervehdykseksi. "En!" -- tuli vastaukseksi --
+"minä tunnen vielä jäsenissäni kauhun silloiselta, ja sinua tulee minun
+kiittää hengestäni, niin kauan kuin minä"...
+
+"Ei kestä puhua semmoista. Sonni ei ole oikeasti vihainen. Ei mikään
+eläin ole vihainen, ei hevoinen, sonni eikä koira, ellei niitä ensin
+härsytetä ja peljätetä... Mutta puhuakseni toista niin ... niinkuin nyt
+on asia, niin ymmärrät kyllä, että minä tahtoisin sinulle sanoa,
+kuinka"...
+
+Hän ei taitanut puhua paljoa, mutta hänen silmäinsä katsannossa, jonka
+heitti neitoon laskiessansa kätensä hänen olkapäällensä -- siinä
+katsannossa makasi sorrettu, syvä, sisällinen helleys. Hän suuta antoi
+hänen silloin ensi kerran; ja kukaan ei olisi uskonut Uotin taitavan
+olla niin lempeän ja ystävällisen. Kuitenki tekee kipeätä, koska
+tarttuu hänen kaulaansa; Uoti ei ymmärrä sen tuntuvan kovalta; ja
+nauraaki somasti, koska Martina häntä siitä soimaa. Hän pyytää neitoa
+siis: "opeta sinä minua kuinka sen tekisin paremmin ja herkemmin! Asetu
+nyt tuohon puun pölkylle. Niin, jaa!"
+
+Ja koska Martina nyt kiertää käsivartensa hänen kaulallensa, kantaa hän
+häntä ympäri niinkuin vähäistä lasta, ja kuitenkin on neito itse sekä
+suuri että kelvollinen.
+
+He seisovat nyt rinnatuksin tammen alla, ja Martina katsoo ylöspäin
+lehtien keskitse, joihin auringon säteet vinoon lankeevat.
+
+"Katso, tuommoista kaunista puuta!" sanoo hän.
+
+"Ei suurin kelpaa", vastaa Uoti, "siinä on enimmiten oksia, ei sen
+pahempi runkoa lainkaan."
+
+"En minä niin ajattele. Katsoa vaan, kuinka se nyt välkkyy kullalta ja
+vehreältä!"
+
+"On oikein, puu on kaunis," sanoo Uoti, ja hänen silmänsä ovat niin
+lempeät, ja hänen vaurailla kasvoillansa leikitsevät väriseväiset
+auringon säteet. Ensi kerran näkyi hän oivaltavan, että puussa
+taidetaan muutaki katsella, ei ainoasti sen rakennusaineeksi
+kelvollisuutta.
+
+Niin usein kuin Martina on ajatellut tätä hänen katsantoansa ylöspäin
+puuhun, on hän aina luullut kuin loistaisi se sama auringon säde
+ikuisesti ja ei koskaan sammuisi.
+
+Tarttuen Martinaa käteen niinkuin vannoaksensa, sanoi Uoti: "puun annan
+minä seisoa sijallansa; sitä ei saa kukaan kantaa. Puu, sinä tulet myös
+häihin! Eli ei, seiso sijallas, saat kuulla kaunista hääsoitantoa. --
+Martina, lahjoita minulle jotakin."
+
+"Minä olen köyhä, ei minulla mitään!"
+
+"Ompa sinulla! minä näen jotakin, jonka tahtoisin saada. Tuon kiini
+neulotun rintatikan tuossa nimines; anna se minulle."
+
+"Mieluisesti minun sydämeniki tahdon niin antaa sinulle!" Sen sanoen,
+ratkasi hän ulos paidasta sen hienomman rintatikan ja antoi sen
+Uotille.
+
+"Minä en anna sinulle mitään, sanoi hän, mutta katso ympärilles, niin
+pitkälle kuin näet, kaikki ovat sinun!"
+
+Tästä puheesta, kuinka rikas Uoti oli, ja kuinka köyhä Martina, tahtoi
+murhe voittaa neidon; mutta Uoti piti häntä kädestä, ja silloin ei
+mikään mailmassa ollut väkevämpi.
+
+Se oli voittoisa, raivokas, kaiken unohtava rakkaus, kuin oli vallannut
+heidät molemmat. Pian seurasi sekä kurjuus että murhe.
+
+Uoti lähetettiin ensi kerran eläessänsä hirtten asioissa pääkaupunkiin
+-- ja hänen poisollessansa ajettiin Martina häpiällä ja pilkalla pois
+huonekunnasta...
+
+Senkaltaiset olivat edesmenneet kuvat, onnelliset ja surkeat; ne
+vaelsivat taas ohi Martinan silmäin, missä hän unettomana makasi
+vähäisessä kammiossa, ullakolla.
+
+Hän kätki silmänsä pään-alusiin. Kukko lauloi nyt kylässä merkiksi,
+että puoliyö oli ohitse.
+
+"Se on Lauri Pietarinpojan kukko, kun niin lauloi. Lauri on hankkinut
+itsellensä yhden noista ulkomaalaisista kukoista. Kuinka leveästi ja
+karkeasti se lauloi; hauskemmalta kuuluu meidän kotomaalaisilta. Lauri
+on kuitenki hyvä ihminen, ja lasta kohtaan on hän niin sydämellisesti
+hyvä ja herttainen. Hän tarkoitti kai hyvää sanoessansa minulle:
+'Martina, minun silmissäni olet sinä leski, ja oiva leski päälliseksi!'
+-- Jaa, mutta minun mieheni elää kuitenki! -- Minun tulee surkea sinua,
+Lauri! mutta en taida -- en, en"...
+
+Lepoa saamatta, odotti Martina päivää. Usein tuntui kuin olisi uni
+tahtonut armahtaa häntä; mutta tuskin oli hän sulkenut silmänsä, kuin
+taas vavahti horrosta. Hän oli kuulevanansa sen raivon äite Pentinpojan
+ja näkevänänsä hänen kolkat, pilkkaavaiset kasvonsa -- ja äänehköön
+sanoi Martina itsellensä: "eikö jo päivä?"
+
+
+
+
+TOINEN LUKU.
+
+Sointo keskeytetty, vaan ei häiritty.
+
+
+Samana hetkenä, jona lapsi vähäisessä kammiossa oli häirinnyt äiden
+unen, istui pappilassa kolme henkeä pyöreän pöydän ympäri salissa.
+Siellä tuntui lämpöiseltä ja hupaiselta sisällä; lamppu pöydällä antoi
+suloisen valon, totto-valkean ääressä kihisi muutamia omenia,
+paistumassa, ja vesi vyöryi teekattilassa. Pöydän ympäri istuivat
+kirkkoherran rouva, hänen nuorin veljensä, maanviljeliä, ja kirkkoherra
+itse. Vaikka muuten erinomaisen kohtuullinen, näkyi kirkkoherra nyt,
+suoverinsa kunniaksi, juovan lasin karvaampaa, jaa, seuruun vuoksi
+polttelevanki. Kirkkoherra silmäili näkyvällä mielisuosiolla
+suoveriansa, ja rouva vilkasi tuo tuostakin ylös neulomukseltansa,
+jotta sisällisellä lempeydellä ikäänkuin paremmin mielehensä painaa
+veljen ja puolison rakastetut muodot.
+
+"Siinä sinä teit oikein," kertoi kirkkoherra, ja hänen hienoinen,
+soikeain kasvojensa ylitse, kauniilla suulla, sinisillä silmillä ja
+korkealla, kupuralla otsalla loisti vielä selkeämpi näky sisällisestä
+mielisuosiosta, kuin tavallisesti. "Siinä sinä teit oikein, ettäs otit
+aikaa ja tulit meille, mutta," lisäsi hän hymyten, silmätessään pyssyä,
+ovensuu-nurkassa seisovaa, "sinun ampu-asees, luulen, ei tuota sinulle
+paljoa täälläpäin, ellet onnistu tavata sitä sutta, joka nykyjään
+tienoilla temmeltää."
+
+"Minä en ole tullut ainoasti tervehtämään eli metsästämään," vastasi se
+nuorimies raikkaalla, heleällä äänellä, "minä toivoisin myös panna
+sydämellenne vanhempain pyynnön, että peräyttäisitte hakemuksenne
+Salomaan seurakuntaan, ja odottaisitte siksikun avonaisuus ilmestyy
+pääkaupungista."
+
+"Pääkaupunkiin", vastasi kirkkoherra, "en tahdo milläkulla, ehkä kuinka
+halajaisin asua läsnä rakastetun vaimoni vanhempia. Käytöstapa
+pääkaupungissa ei kelpaa minulle. Se väärä vapamielisyys, kaikkiin
+suostuva, on minulle yhtä inhoittava, kuin tuo teeskelty omantunnon
+helleys, joka lakkaamatta etsii uusia lääke-pilettiä kipeän laumansa
+hoidossa. Minun mielestäni pitää kasvettaman ylös ja vanhennuttaman
+niiden ihmisten keralla, joissa jotakin toivotaan vaikuttaa. Minä siis
+en harrasta muuttelemisia -- enkä olisikaan täältä pois hakenut, ellen
+olisi ruvennut havaitsemaan itseäni liian vanhaksi seikkoihin tässä
+seurakunnassa. Muuten tunnen itseni syvästi liikutetuksi raakuudesta
+ja aivotusta vääryydestä, jota luultavasti en voi estää. Mutta,
+ruvetkaamme nyt laulamaan!"
+
+Hän nousi ylös ja, istuivat pianolle, alkoi alkusoiton lempinuottiinsa,
+jolla rouva ja veli harjaantunehin äänin sitte kahden ynnä lauloivat:
+
+    Onni, murhe tasatkaamme.
+
+Oli kuin olisivat ystävät pusertaneet toinen toisensa kättä ja
+syleilleet toinen toistansa, yhä sen alla kuin ne molemmat äänet
+sointuvasti hengittivät nuottia helläsydämellistä.
+
+Jo laulaessa oltiin kuulevinansa piiskan-näpäyksiä ulkoa. Nyt laulun
+tauottua antoi uusi piiskan-näpäys itsensä selvästi kuulua ulkona
+asuinhuoneen edustalla. Kirkkoherran rouva aukasi akkunan ja huusi
+ulos yön synkeydessä: "onko siellä kukaan?"
+
+"Juu, juu mutta!" vastasi karkea miehenääni.
+
+Laulusta lämmittynyt kirkkoherran rouva sulki äkkiä akkunan kylmältä
+yö-ilmalta. Nuori maanviljeliä tahtoi nyt mennä ulos katsomaan kuka se
+oli; mutta peräänajatteleva sisär ei suvainnut sitä, sillä velikin oli
+hiessä. Rouva lähetti siis yhden piian sinne alas ja vaikeroitsi sillä
+välillä siitä, että miehensä, kukatiesi vielä samana yönä vilussa ja
+pimeydessä, täytyi ulos retkille ja matkoille.
+
+Piika palasi pian ja kertoi, että reki oli Siltalasta ja että kova äite
+Pentinpoika pyytää herra kirkkoherraa kohta luoksensa tulemaan.
+
+"Onko se Uoti Pentinpoika eli joen renki?" kysyi kirkkoherra.
+
+"Renki se on."
+
+"Anna hänen tulla ylös ja saada jotakin lämmintä, siksikun kerkeän
+tulla valmiiksi!"
+
+Kirkkoherran rouva rukoili ja pyysi miestänsä, ettei tänä yönä antauisi
+hengenvaaraan, kulkemaan sitä pitkää ja vaivalloista matkaa Siltalaan.
+
+"Jos lääkäri -- vastasi kirkkoherra -- on tullut kutsutuksi sairaan
+tykö, saako hän kysellä ilmaa ja tuulta? Kuinka paljon vähemmän sitte
+pappi!"
+
+Renki tuli nyt sisään; kirkkoherra antoi hänelle lämpymän lasin ja
+kysyi: "onko nyt äite Pentinpojan laita niin kova?"
+
+"Oh, suita ei niin vaarallista olla. Hän voi hyvin vielä haukkua ja
+sadatella."
+
+Kirkkoherran rouva pyysi vielä miestänsä taivuttavilla sanoilla
+viivyttämään menonsa aamupuoleen. Näkyi kuitenki kyllä tietävän,
+ettei vastustuksensa mitään auttaisi; sillä näitä puhuessansa laski
+hän konjakkia yhteen ylipunottuun pulloon, otti naulasta ison
+lammasnahka-turkin ja pisti pullon sen taskuun.
+
+Nuori maanviljeliä tahtoi seurata suoveria, mutta tämä kielsi ja sanoi
+ovella: "jää sinä kotiin ja käy levolles aikanansa! Älä mene ulos,
+äänes vaan sortuu, ja minä tahtoisin pyhinä kuulla sinun laulavan
+kahden vaimoni kanssa. Sitä kaunista nuottia, jota äsken lauloimme; sen
+pitää seuraaman minua tiellä".
+
+Veli ja sisär seurasivat häntä kuitenkin alas pihalle, ja
+viimeksimainittu, käärivä villavaipan ympäri kirkkoherran jalkoja,
+sanoi tytymättömin äänin rengille: "Miksi otitte rekeä ja ette oikeata
+pyörtävää vaunua?"
+
+"Siellä ylhäällä ylimaassa on meillä paljon lunta."
+
+[Saksanmaalla, missä asiat kuvataan tapahtuneiksi, lankee etenki jo
+joulun aikaan korkeimmille vuorille lunta, vaan alamaat, ehkä
+jäävuoretkin, ovat kauemmin paljaat. Suom. muist.]
+
+"Jaa, niin on laitanne siellä ylhäällä Siltalassa; ette huoli kuinka
+muualla on, vaikka tolkuttais itsensä turmiolle routaisella tiellä. Aja
+nyt kuitenki kauniisti Pekkolaan! Varo itseäs, Ottoni, nouse reestä
+Kermu-rinteessä! Ei vaan, istu paikalla, muuten taitaisit itses
+kylmetyttää! -- Jumala varjelkoon teitä!"
+
+"Hyvää yötä!" kuului hymisevästi vastaukseksi kirkkoherralta, missä hän
+istui reessä turkinkaulus ylöskäännetty ja pää hyvin turvattu. Nyt
+lähdettiin, ja kauan kuului ajokalu kirkuvan ja kolkkuvan routaisella
+tiellä.
+
+Veli ja sisär palasivat taas arkiosaliin.
+
+"Minä en taida selittää sinulle, kuinka paljon minua ilahuttaa nähdä ja
+kuulla sinun miestäs," sanoi veli sisärellensä. "Minä uskon melkein,
+jota vanhemmaksi sinun miehes tulee, sitä paremmin ja enemmän jaloksi
+muuttuu hänen rikas luontonsa!"
+
+Kirkkoherran rouva nyökkäsi ja vastasi: "jaa, kyllä sinä rakastat minun
+Ottoani, mutta et sentään taida etees-asettaa hänen sielunsa puhtautta
+ja hyvyyttä. Sanokaat vaan ihmiset, ettei minun mieheni ole kyllin
+kirkollinen; minä väitän hänen itse olevan kirkon! Hänestä tulee
+jumaliseksi; tuskin ei tarvitse hän muuta kuin olla paikalla ja antaa
+hyvät luonnonlahjansa vapaasti vaikuttaa; siveytensä, väsymätön
+rakkautensa ja taipumaton rehellisyytensä, kaikki tekevät, että ihmiset
+kaikki tarvitsevat ainoasti nähdä hänen, tullaksensa jumalisiksi ja
+hyviksi. Senkaltainen on saarnoissansaki, niissä on jokainen sana
+ytimellinen, sillä ne käyvät sielusta. Miehelläni on myös menestys:
+ilkeys ja raakuus häpeevät hänen edessänsä ja täytyvät välttää. Ennen
+karvasteli minua usein se ajatus, että mieheni korkealla ja vienolla
+sivistyksellänsä oli vaadittu ikäänsä kuluttamaan raakain talonpoikien
+keskellä; sittemmin olen oppinut havaitsemaan, korkeimman sivistyksen,
+yksinkertaisen niinkuin raamatun, juuri täällä olevan oikealla
+paikallansa."
+
+Vaikea on päättää, kuinka jos se ihailus, millä sisär puhui, oli
+suurempi kuin se, millä veli kuulteli häntä, niinkuin se on vaikea
+sanoa, kuinka jos yhdelle hyvälle sydämelle ihastus katsella toisen
+täyttä onnea on yhtä suuri, vähempi eli kukatiesi suurempi kuin itse
+nautinto. Sillä kaikilla hyvillä ihmisillä on se onnellisuuden tunto
+yhteinen, että taitavat lähimmäisessä löytää ja arvossa pitää sydämen,
+joka on hyvä, puhdas ja ihmiskerno.
+
+"Mitä tiedän missä hän nyt on", jatkoi kirkkoherran rouva, tirkistellen
+eteensä, kuin olisi nähnyt sen; "nyt on hän isolla myrttipensaalla, ja
+nyt he poikkeevat Pekkolassa; siellä käy aina tuuli. Kääräise hyvin
+itses, Ottoni! Minä uskon vielä, sinun onnistuvan särkeä äite
+Pentinpojan jäykän mielen, jaa, minä uskon sen, sillä sinulla on iso
+voima! jaa, minä uskon, sinä vielä saat yhteen vihkiä Uotin ja
+Martinan, -- ja silloin tahdomme mieluisesti jäädä paikallemme tähän
+seurakuntaan."
+
+Veli rohkeni tuskin keskeyttää innostunutta sisärtä, lopulta kysyi hän
+sentään: "Mitä on oikein sanomista tuosta äite Pentinpojasta, ja keitä
+sinä tarkoitat Uotilla ja Martinalla?" -- "No hyvä!" vastasi
+kirkkoherran rouva, "istu tähän, niin tahdon kertoa sen sinulle. Minä
+en kuitenkaan saisi unta ennen, kuin tiedän että mieheni on
+onnellisesti pääsnyt katon alle."
+
+
+
+
+KOLMAS LUKU.
+
+Rajut Pentinpojat.
+
+
+"Niitä löytyy vielä rajuja jättejä täällä ylhäällä metsissä, ja heistä
+ovat Pentinpojat rajuimmat. Monta heitä, luulen, ei sentään ole, mutta
+niin kuvattomia jättejä, ja rikkautensa tekee heidät ylpeämmiksi.
+Siltalan nykyisen omistajan isä kutsuttiin Pauhu-Pentiksi, ankaran
+äänensä tähden. Hänen paras huvituksensa oli, että, syötyänsä
+jossakussa laskupaikassa, hierteli tinalautaiset kokoon oikeiksi
+kuuliksi. Nykyisen omistajan oli välistä, nuorempana kun kävi
+jossakuissa tanssipidoissa, tapana kanniskella taskuissansa semmoisia
+rautavaajoja, kuin käytetään metsänhakkauksessa. Senkaltaisilla
+vaajoilla pitkän jakkunsa taskuissa taisi hän, hyvin arvattavasti,
+kyllin etäällä pitää riitakosiat ja muut tanssaajat. Sitte sen ajan
+kantaa hän nimeä: Vaaja-Pentti. Kerran kielsi Pauhu-Pentti poikansa
+viipymästä yli työtä Venkerässä, missä tämä piti vierastaman yksiä
+häitä; sillä pojan piti päivänä jälkeen oleman kotona niittämässä yhtä
+niittua Vehrärinteen alla. Kova huonekuri ja kuuliaisuus on aina ollut
+Pentinpojilla. No hyvin! Poika menee häihin. Aamulla jälkeen käy isä
+niitulle, ja ei ensin näe mitään, mutta kuulee tanssisoiton. Lopulta
+äkkää hän eriskummaisen haamun niittämässä. Se on poika, kun käy
+tuimasti edespäin viikatteinensa, ja hänen niittäessänsä soi kihnupeli,
+jota kantaa selässänsä, isossa kesselissä. Saatuansa niitun näin
+niitetyksi, palasi Vaaja-Pentti tanssaavin askelein ja pelikoneen
+soidessa häätaloon Venkerässä. Sananlasku sanoo: paljon taidetaan
+varastaa, vaan ei myllynkiviä. Sentään teki Vaaja-Pentti kerran
+myllärille Helje-myllyllä sen pilan, että yhtenä yönä kantoi
+myllynkiven puoliväliin ahdetta ja heitti sen siinä tienojaan. --
+Vaaja-Pentillä on ollut kaksi poikaa, Antti ja Uoti. Vanhin, Antti,
+ollut ei niin erinomaisen väkevä, mutta äideltänsä perinnöksi oli hän
+saanut sitä enemmän kavaluutta ja pahantapaisuutta. Antti vaivasi väkeä
+Siltalassa paljon; vaan eräänä päivänä tuli hän metsänhakkauksessa
+kuoliaaksi lyödyksi puulta. Jutellaan -- ja Oton edellinen kirkkoherra
+päätti vissiksi -- että metsänhakkaajat olivat sen niin ehdollisesti
+säälineet. Sitte sen ajan on äite Pentinpoika, ennenkään ei erinomaisen
+lempeä, muuttunut oikeaksi pedoksi; hän kutsutaanki 'kärmeeksi'. Hän on
+se ainoa pitäjäässä, kun vihaa miestäni, ja vaan sentähden ettei
+mieheni anna jokaisen kuolevan, jonka tykö kutsutaan, ripittää itseänsä
+ja tunnustaa ehkä jos olevansa pojan murhaaja. Puu, joka kuoliaaksi löi
+Antin, makasi kauan liikuttamatta metsässä; mutta eräänä päivänä sitte
+käski kärme karsia rungon. Koska tämä niiltä toimitettiin, jotka olivat
+olleet ynnä metsässä tapaturman tapahtuessa, miltä Antti kuoliaaksi
+lyötiin, seisoi äite Pentinpoika työväen vieressä. Hän havainnu ei
+sentään mitään, ja nyt käski hän, että risut piti koottaman yhteen
+läjään. Risut sytytettiin ja samoihin pantiin myös kuolleen vaatteet
+poltettaviksi. Kärme seisoi tämän tulirovion ääressä, huutaen
+tavantakaa: 'Palakoon niin se tai ne, jotka ovat Antiltani hengen
+ottaneet!' Iso joukko juhtia valjastettiin sitte puurunkoa taloon
+vetämään. Matka oli sentään järin pitkä ja louhikko, saada edes sitä
+aarniota hirttä. Silloin käski äite Pentinpoika, että runko piti
+sahattaman kolmelle kappaleelle ja taloon vedettämän. Sitte ovat kolme
+hirren pätkää maanneet Siltalassa, läsnä käytävää isoon pytinkiin. 'Puu
+makaa siinä ja vartoo käytettää hirsipuuksi sille, joka on minun
+Anttini kuoliaaksi lyönyt!' on äite Pentinpojan tapa usein sanoa.
+Erittäin ilahuttaa se kun joku vieras kompastuu niihin hirvittäviin
+pölkkyihin. Vainajan kunniaksi on hän muuten antanut, tien oheen
+Helje-myllylle, pystyttää yhden niin kutsutun kuvapatsaan.
+
+"Poikaa Uotia kohtelee hän hyvin äitepuolisesti; sanotaan antavan
+hänelle selkäänki, niinkuin olisi hän lapsi ja ei iso, täysikasvoinen
+mies. Uoti kärsii sen sentään, ehkä hänkin on jo näyttänyt merkin
+jättivoimasta. Kerran, kun tuli sepälle kyläksi, löysi hän siellä yhden
+talonpojan, kauppailevan hevoista. Kehuakseen tavaraansa, sanoi
+talonpoika: 'Elukka on oivallinen; se kestää siinä kuin kolme muuta
+hevoista!'
+
+"'Ohhoh!' huusi Uoti niin ankarin äänin, että talonpoika peräytyi ja
+oli vähillä langeta lysyyn.
+
+"'Ohhoh!' sanoi Uoti, 'tahdotko panna elukan tuosta täyttä hintaa
+vastaan rahassa, niin lyön vetoa, että kolmin taakoin kannan vaunut,
+hernesäkit ja kaikki tuonne kauas kapakkaan!'
+
+"'Mene hiiteen!' vastasi talonpoika.
+
+"Hevoinen riisuttiin. Uoti otti ensin hernesäkit, tyhjensi ne yhteen
+isoon pakkaloimeen ja kantoi kaikki tyyni kapakkaan; sitte kantoi hän
+vaunuvaljaat -- lopuksi neljä suurta pyörää, kaksi kummallakin
+olkapäällänsä. Vihdoin kysyi hän hämmästyneeltä talonpojalta: 'No!
+eikös kaakki ole minun?'
+
+"Sitte sen on Uoti saanut ison arvon väkevyydestänsä ja kutsutaan
+kempiksi. Uotin isä on sangen ylpeä, ja pojan arvo ilahuttaa häntä;
+mutta kavahtaen pahaa vaimoansa, ole hän ei sitä malttavanansa.
+
+"Meidän akkunasta täältä näemme, tuolla toisella puolen polkua,
+vähäisen huoneen. Siellä asuu Kello-Taavetti, niin kutsuttu siitä, että
+tekee seinäkello-päällisiä. Hän on yksi vähimmän voivista pitäjäässä,
+mutta oikea kunnonmies. Hänen kynttilänsä on usein viimeksi sammuva
+kylässä, sillä hän on ahkera työssänsä ja ahkera raamatun lukemisessa.
+Hän on seitsemäntoista kertaa läpi lukenut raamatun kannesta kanteen.
+Hänen pipliansa -- jota kerran tapasin saada katsella -- näyttääki
+sangen erinomaiselta -- taitaisipa sanoa rikki murennetulta. Sillä se
+on maltettava, että Taavetti lukeissansa noudattaa neljin sormin
+puustaveita. Puhutaan Kello-Taavetin olleen nuoruudessa erinomaisen
+iloisen ja rakastetun kaunisten laulujensa tähden...
+
+"Taavetin vaimo on yksi noista erinomaisista luonnoista, jotka kaiken
+ikänsä puoleksi makaavat! He käyvät ympäri, tekevät askareensa oikein,
+vaan eivät muuten osoita yhtään liikutuksia, ilosta enempää kuin
+murheestakaan. Lisäksi sen on vaimoraukka viime vuosina tullut melkein
+perin kuuroksi. Hänellä on ollut viisi tytärtä. Neljä ovat seuranneet
+ulosmatkustajia Amerikaan. He ovat jo naimisessa ja kirjoittaneet
+perään vanhempiansa, mutta Taavetti, vaikka kuinka köyhä, pitää kiini
+vanhasta maasta...
+
+"Taavetin nuorin tytär, Martina, oli aina isänsä kopeus ja ilo; sillä
+hän istui ensimmäisnä kyläkoulussa. Sinä et taida etees asettaa kuinka
+senkaltainen lapsi kylässä arvoitetaan -- erittäinki jos on tyttö.
+Hänelle osoitetaan kaikellainen kunnioitus. Martina oliki siivo ja
+kaunis lapsi. Hän oleskeli usein täällä kotona meillä; sillä mieheni
+piti paljon lapsesta. Hän oli täyttänyt viisitoista, kun laskettiin
+ripille, ja jotakuta kauneempaa olen harvoin nähnyt, kuin koska hän
+yksinkertaisessa, mutta siistissä vaatetuksessansa edes astui alttarin
+liinalle. Joku päivä jälkeen tapasi mieheni kohdata Martinan ulkona
+kedolla. Hän sanoi olevansa sitte lukuajan päädyttyä kuin pois ajettu
+vanhempain kodosta. Lapsi raukka! hän tuliki pian kodosta mailmaan
+pakoitetuksi! Ollut ei muuta kuin kuudentoista, koska hän meni
+Siltalaan palvelukseen. Pentinpojat antavat hyvän palkan, sentään ei
+ole heillä yksikään palkollinen pysynyt kauempaa kuin yhden vuoden.
+Martina oli siellä kuitenki kaksi kokonaista vuotta..."
+
+Äkkiä keskeytettiin kirkkoherran rouva kertomuksestansa, edespäin
+pitkäänsä, läpi kylän kulkevalta kilinältä.
+
+"Mikä se on?" kysyi Edvard.
+
+"Rengit Helje-myllyltä jauho- ja riista-säkkinensä. Olisin kernaasti
+jollakulla rengeistä lähettänyt muutaman sanan; se on nyt kuitenki
+myöhäistä."
+
+Kirkkoherran rouva syventyi taas ajatuksiinsa; viimein herätti hänen
+niistä veli, joka kiivaasti kehoitti häntä pitkittämään kertomustansa.
+
+Kirkkoherran rouva alkoi taas.
+
+
+
+
+NELJÄS LUKU.
+
+Martinan kotia palaaminen.
+
+
+"Yhtenä lauvantai puolipäivänä edellä metsumaarian istui yksi
+vaimonhaamu köyryssä erään, virran puolelta jyrkän, kallion verhossa.
+Silloin tulee ompelia Anna, joka oli saanut sen ällin, että
+paluumatkalla Helje-myllyltä ottaa katsellaksensa sitä paikkaa, missä
+hän kerran lapsena oli käynyt harhaan.
+
+"Anna on hyvin taika-uskoinen, ehkä kukaan ei taida saarnata enempää
+sitä vastaan kuin hän. Koska hän nyt lauvantaina kävi kallion ohitse ja
+äkkäsi haamun, huusi hän korkeasti. Aaveellinen haamu nousi ylös; se
+oli Martina. Hän katsoi Annaan, ja valitti hänelle, kuinka oli aikonut
+itsensä tappaa, mutta että hänen täytyi elää lapsen tähden; vaan heti
+koska se oli tullut mailmaan, piti hänen tekemän lopun hengestänsä.
+Anna lupasi silloin ruveta kummiksi lapselle. Näillä paikoilla,
+niinkuin tiedät, uskotaan että lapsi, jolle ennen syntymistä luvataan
+kummiksi, sen kautta tulee onnelliseksi täällä ajassa ja autuaaksi
+toisessa mailmassa. Anna viipyi kauan Martinan luona, lohduttamassa
+häntä, ja onnistuiki vihdoin saada hänen kanssansa kylään.
+
+"Se oli jälkeenpuolipäivä; minä istuin mieheni kanssa puutarhassa.
+Silloin kuulimme tuolta toiselta puolen virtaa valitutushuudon, joka
+tunki läpi luitten ja ytimen. Tuskin olimme nousneet ylös norosta,
+ennenkuin Anna juoksee vastaamme, hengästynyt ja kalpea. 'Herr
+kirkkoherra, joutukaatte Jumalan tähden Kello-Taavetille! Hän tahtoo
+tappaa Martinan,' ähkyi hän.
+
+"Minä tahdoin ynnä; mutta Otto kielsi, ja etääntyi itse kiiruhtavin
+askelein. Kun Anna oli kerjinnyt vähän malttamaan mielensä, tarjosin
+minä hänelle kupin kahveeta. Hän kertoi minulle sitte Martinan
+lankeemuksen ja heidän tulonsa kylään. Koska Taavetti, tuvan edessä
+puita hakkaava, oli havainnut tyttärensä, nosti hän kirveen häntä
+kohden, ikäänkuin olisi tahtonut hänen tappaa. Tytär päästi silloin
+huikean huudon, monta naapuria tuli sinne, ja kirves otettiin pois
+Taavetilta. Raivossansa oli hän sitte asettunut tuvan ovelle, ja
+kalliisti vannonut, kuristaa Martinan jos rohkeni yli kynnyksen. Joukko
+kylänvaimoja, sillaikaa kokoontuneita, pakoitti kuitenki pois Taavetin,
+ja vei Martina raukan isänmajaan. Koska hän siellä sattui silmäämään
+ehtoollistodistustansa, seinällä lasissa ja raameissa, parkasi hän
+sydäntä viiltävästi, ja kaatui takaisin kuin kuollut. Me koetimme
+saattaa häntä virkoomaan, mutta Taavetti ei tahtonut sitä. Hän huusi
+kerta toisen perään. 'Älkäätte herättäkö häntä eloon, sillä minä tapan
+hänen sitte! Herra Jumala! neljä lasta on minulta mennyt pois, ja
+tämä...'
+
+"'Hän rynkäsi tässä silmänräpäyksessä varsin raivokkaana kohden
+uupunutta tytärtä. Täydyttiin väkisin pysyttää häntä, ja minä kiiruhdin
+tänne.' Niin päätti Anna kertomuksensa.
+
+"Viipyi kauan ennenkuin mieheni palasi. Vihdoin näimme hänen tulevan,
+Taavetti kainalossa. Viimeksimainittu hoiperteli käydä kuin sokea;
+hänen oli hattu syvästi painettu silmille ja änköitti murtaen puhua:
+'Herr kirkkoherra! minä rukoilen, antakaatte sulkea minä sisään, minä
+olen mieletön, en taida hillitä itseäni! Minun lapseni, minun paras
+ja ainoa lapseni! Hän oli minun kruununi, niinkuin olimme sen
+kirjoittaneet hänen ehtoollistodistukseensa -- ja sentään hänen... Ah,
+herr kirkkoherra, koska näkee lapsensa syövän ja kuinka syöminen sille
+maittaa, kuinka paljon eikö ihastu siitä, jaa seitsemän kertaa enemmän
+kuin jos itse söisi. Ah, kuinka eikö hoida senkaltaista lasta ja
+iloitse, että se vauristuu ja kasvaa, että se puhelee jotakin, mikä on
+hyvää ja siistiä, että se käyttää itsensä hyvin ja on oppivainen
+koulussa, että se toimittelee vähiä asioita -- ja silloin tulee eräs
+ihminen ja turmelee tämän kaiken! Minun toiset lapseni ovat
+ulosmatkustaneet, he elävät, mutta minun ei ole hyvää siitä. Martinani
+on ollut kotona, hän elää silmäini edessä, ja on sentään minulle kuin
+kuollut. Minä mietiskelen, enkä voi käsittää...'
+
+"Nyt sattuivat hänen silmänsä minuun ja nuuskuttaen pakasi hän: 'Rouva
+kirkkoherran, tekin piditte hänen aina niin rakkaana! Tyttäreni on
+antanut minulle kuolemahaavan, minä tunnen sen...'
+
+"Se onneton taisi vaivoin seisoa jaloillansa. Me veimme hänen sisään
+meille, ja siinä istui hän kyllä hetket aikaa, kuin hengetön; hän piti
+kätensä kasvoillansa, ja sormien välistä vuosi herkkiä kyyneleitä.
+
+"Vihdoin nousi hän ylös ja lausui: 'Jumala palkitkoon teille teidän
+hyvyytenne, herr kirkkoherra! Tuossa on käteni, etten tahdo mitään
+pahaa lapselleni. Jumala on rankaisnut minua hänen kauttansa, olinkin
+ylön kopea lapsistani, erinomattain hänestä! Martina raukka minun tulee
+surkea häntä; hän on nyt sangen onneton.'
+
+"Mieheni tahtoi seurata Taavettia kotiin; mutta tämä kielsi sen
+kuitenki, sanoen:
+
+"'Minä saan luvan toki tottua käymään yksin tietäni. Olen ollutkin ylön
+kopea. Pääni on kallistettu hautaan. Vielä kerran tuhannen kiitosta!
+Jumala palkitkoon sen teille!'
+
+"Se muinen kopea mies hiipi nyt edes niinkuin hengensairas pitkällisin
+askelein.
+
+"Mieheni ei virkannut sanaakaan siitä, mitä oli kokenut Taavetin
+tuvassa; mutta muut ihmiset juttelivat sen sijaan, että mieheni
+kärsivällisyys ja ihmisrakkaus olivat tulleet pannuiksi kovaan
+koetukseen. Harvoin olenki -- jos koskaan -- nähnyt Ottoa niin
+väsyksissä, kuin sinä hetkenä, jona Taavetti meiltä läksi.
+
+"Anna piti puheensa ja seisoi kummina vähälle Juosepille ja isä Uoti
+tuli myös kylään ristiäisiin. Uoti olisi suonut Taavetin tulla
+saattamaan häntä läpi kylän, saadaksensa näyttää kaikille, kuinka
+suuressa arvossa hän piti Taavetin. Tämä ei kuitenkaan myöntynyt
+siihen. Puhutaan että Uoti kotona on saanut kalliisti palkita
+käymisensä kylässä -- ja sitte sen vartioitaan hän pahalta äideltä
+niinkuin vanki.
+
+"Taavetti oli aina hyvin ahkera kirkonkäviä; mutta sitte vähän Juosepin
+syntymän viipyi kaksi kuukautta, ennenkuin hän tuli kirkkoon. Joka
+kerta kuin soitettiin jumalanpalvelukseen, lausui hän valittaen, ettei
+rohjennut häpeän tähden käydä ylös Herran huoneesen. Sillä välillä,
+uskoen ettei sitä kukaan nähnyt, otti hän pojan käsivarsillensa ja
+kanniskeli häntä mielellänsä ympäri tuvassa.
+
+"Taavetti on kuin äite huolta pitänyt lapsesta. Hamasta siitä kuin
+poika on ruvennut kävelemään ja juoksemaan, ovat äiden isä ja
+lapsenlapsi uskollisesti noudattaneet toinen toistansa. Jos Juoseppi
+leikittelee toisten lasten kanssa kylässä ja näkee äidenisän tulevan,
+jättää hän heti leikin ja toverit, ja liittyy seuraamaan Taavettia. Jos
+olisi helpompi turmella lasta, kuin oikeammin on, niin olisi Taavetti
+sen jo tehnyt turhamaisuudellansa; sillä hän elää melkein yksin ja
+ainoasti tyttärensä lapsen nimin ja mainein. Jokapäivä kertoo hän
+jonkun älykkään lauseen vähältä Juosepilta. Taavetti ei aavista, paitsi
+rehellisyyttänsä muuten, valehtelevansa lapselta monta lausetta, jota
+ei ole puhunut. Joka kerta sentään kuin äidenisällä on jotakin
+kerrottavaa vähän Juosepin ymmärryksestä, lisää hän tavallisesti: 'Jaa,
+jos olisimme ehtineet kaksikymmentä vuotta edemmä ajasta, niin olisi
+koko tienoolla paljon kerrottavaa Juosepistani! Minä kuulin itse joku
+päivä sitte siltä vähäiseltä pojalta yhden lauseen, joka hänestä
+todistaa erinomaisesta peräänajatuksesta. Täällä kylässä oli samana
+päivänä yksi lapsi syntynyt ja toinen lapsi siirtynyt pois ajasta.
+Juoseppi lausui siitä äidenisälle: Eikö tosi, äidenisä! kun synnytään,
+niin nukutaan taivaassa ja herätään maan päällä, kun kuollaan, niin
+nukutaan maan päällä ja herätään taivaassa?'"
+
+"Miksi et kerro jotakin Martinasta?" kysyi nyt herr Edvard
+sisäreltänsä, kirkkoherran rouvalta.
+
+"Hänestä ei ole paljon kerrottavaa -- vastasi sisär -- hän elää
+hiljaisesti ja ahkerasti, auttaen mieluisesti siinä huoneessa, kuta
+hätä ja tauti ovat tulleet etsiskelemään. Hän ei puku paljon.
+Taavetille on hän alammainen ja rakastaa häntä sydämmellisesti. Sen
+palkitseekin isä parhainpäin hänelle rakkaudellansa vähää Juoseppia
+kohtaan".
+
+"No, entä Uoti Pentinpoika sitte -- mitä hän aikoo?"
+
+"Uoti elää hiljaisesti ja ääneti ja -- niinkuin jo mainitsin --
+vartioitaan kuin vanki vanhempiensa talossa. Hän kärsii tätä ja
+uskoo tehneensä kaikki, mitä taidetaan tarvita, kun pysyy siinä
+päätöksessä: että, ellei hän Martinaa saa, niin ei hän mene naimiseen.
+Luonnollisesti kokee äite kaikkia, vapauttaaksensa häntä Martinasta.
+Niin on tehty Martinalle kiiltäviä tarjomuksia, lähetetty hänelle
+kosioita, ja Pentinpojilta on luvattu rikkaat antiaiset ja
+läksiäislahjat; mutta Martina ei tahdo lainata korviansa näihin
+kaikkiin. Hän vastaa vain: 'Minä taitaisin saada toisen miehen, jos
+tahtoisin, olkoon; mutta Juoseppi ei saa toista isää, jos ainaki kuinka
+tahtoisi.'
+
+"Täällä kylässä on yksi orpana Martinalle, hyvinvoipa suutari, nimeltä
+Lauri Pietarinpoika. Hän on nuorimies, näkyy kuin ei tahtoisi mennä
+naimiseen, niin kauan kuin hänellä on yksiki kipenä toivoa, että
+Martina ottaa hänet. Punaisin naamoin ja nikutuksin puhuessa, on
+hänessä jotakin erinomaisen naurullista; hän pakiseeki niin ristiin,
+että on vaikea eroittaa, mikä yksivakaisuutta, mikä leikkiä.
+Eloisuutensa ja avullisuutensa tähden on hän hyvänä pidetty kaikilta
+vaimoilta kylässä. Martina hyvänä pitää hänen samalla muotoa, kuin
+muutki vaimot -- ja mikään naiminen ei tule kysymykseen...
+
+"Jumalan kiitos!" keskeytti tässä kirkkoherran rouva, "nyt on Otto pian
+matkan perillä ja katon alla, jos ei, jonka Jumala estäköön! mikään
+vahinko häntä ole kohdannut. Enempi kuin mitkään muut iloiset äkkitulot
+jouluksi, ilahuttaisi se minua, jos mieheni onnistuisi murtaa äite
+Pentinpojan kankean sisun. Uotin isä myöntyisi sitte kohta -- ja me
+saisimme pysähtyä tänne -- sillä se sama ikävä Uotin ja Martinan, on
+pakoittanut miestäni etsimään itseänsä pois täältä. Kärme, sanotaan
+sentään, tahtoo huomispäivänä kihlata Uotin Myllärin Elsalle. Elsa
+raukka on saanut nuoren äitepuolen, ja sentähden tahtoo hän mieluisesti
+päästä pois, joutuisi hän sitte vaikka mihinkä. Siltalan ja Heljemyllyn
+suvut ovat etevimpiä paikkakunnassa, se tahtoo sanoa rikkahimpia. Minä
+saan kuitenki tunnustaa, en tahtovani elää sitä päivää, jona Uoti Elsan
+kera kirkkoon astuu. Kuinka paljon murheellisempaa se sitte on
+puolisolleni! Kuinka karvastelisi se häntä, että, koska hän on
+velvollisuudeltansa vaadittu vuodattamaan rikasta sydäntänsä
+sanankuulioillensa ja saarnaamaan heille jumalisuutta ja ihmisrakkautta
+-- hän silloin näkisi edessänsä kirkossa istuvan ihmisiä etevimmissä
+penkeissä -- ihmisiä, joista ei taitaisi pois kääntää katsantoansa --
+tietäen että näille ihmisille on kaikki, mitä hän voi sanoa, ainoasti
+tyhjiä sanoja, ilman johtoa! Kuules!" keskeytti kirkkoherran rouva --
+"tornikello lyö kaksitoista. Nyt on Otto katon alla! Nyt tahdomma meki
+käydä levolle."
+
+
+
+
+VIIDES LUKU.
+
+Päivä on pilvinen.
+
+
+Martina oli levoton kaiken yösen, eikä saanut unta. Hänestä oli, kuin
+olisi hän tahtonut juosta ylös ja ulos mailmaan, äkkiä muuttaaksensa
+koko elämänsä. Yksi kukko alkoi toisen perästä laulamaan, sen jälleen
+ammui yksi lehmä, heti haukkui yksi koira -- päivä oli tulossa. Martina
+nousi nyt ylös ja teki valkean huoneesen. Se oli tosin varaista, mutta
+tänäin piti laitettaman erinomaisempi suurustaa, sillä Anna oli tuleva
+neulomaan Juosepille uuden jakun vehreästä mansjesteristä. Pöydällä
+makasi vielä rihvelitaulu edellisen päivän ehtoolta. Vähä Juoseppi oli
+taululle kuvannut yhden mokoman ison miehen, hirvittävän näköisen -- ja
+itse oli hän siitä sanonut, kenenkään kysymättä: "Se on minun isäni!"
+Se oli Martinasta jotakin sangen erinomaista, koska hän taululta pois
+pyhkäisi lapsen piirustuksen. Kuinka? taisiko hän myös palauttaa mitä
+hän edellisen päivän ehtoolla oli virkannut lapselle sen isästä, ja
+kuinka hänen piti tuleman tänäin. Sentähdenhän oli lapsi yön kuluessa
+kolmasti kysynyt: "Eikö jo päivä?"
+
+Martina tirkisteli kauvan liehuvaa valkeata ja, itse tietämättänsä,
+lauloi hän:
+
+    Rakkaus polttaa sydäntä,
+    Luja rakkaus palaa,
+    Ah, kuink' on sydän iloinen,
+    Joka vilppiä vihaa.
+
+    Käyn mä ulos aamuhetkin,
+    Kaikki katsovat mua;
+    Silmäni on kyyneleissä,
+    Unoksiss' en unohda.
+
+Martina kävi ovelle; tuuli puhalsi kylmästi; hän käärei hyvin ympäri
+päänsä ja kaulansa punaisen villavaatteensa, otti ämpärit ja vaelsi
+kaivolle.
+
+Päivä on kylmä; kaikki kaivot ovat jäässä; mutta lähde kirkon vieressä
+juoksee vielä. Iso joukko naineita ja naimattomia vaimoja seisoi ympäri
+lähteen kantta, ja kun joku huolimattomasti ammentaen läikkäsi vettä
+maahan, nostettiin iso huuto ja meteli, sillä läikähtänyt vesi jäätyi
+kohta ja teki vaikeaksi seisomisen jäätiköllä. Aamu-aurinko vilahtaa
+näkyviin ainoasti hetkeksi, mutta kätkeyy kohta sitte pilvien taakse,
+ikään kuin olisi peräytynyt. Maa on kivikova kylmästä, vaan paljas;
+ainoasti kukkuloilla ja vuorilla on lunta.
+
+"Onko tosi," kysyi yksi vanhempi vaimo tulevalta Martinalta -- "onko
+tosi että kirkkoherra yönä menneenä on tullut kutsutuksi anoppis tykö?"
+
+"Minä uskon," sanoi toinen, "että appes mieluisesti tahtoisi
+hirrestä, joka kuoliaaksi löi Antin, kehätä kistun ja siihen panna
+kotoperkeleensä!" "Hyvä olisi, jos hän, se häijy ämmä, tahtoisi pian
+koota kokoon; sitte tietysti saisit Ollisi."
+
+"Minä puolestani," virkkasi neljäs, "antaisin rukoiltaa kärmettä
+kuolemaan. Hoetaan, että räätälinvaimo Venkerässä ymmärtää sen keinon".
+
+"Turhia," hörähti eräs toinen, "rukoukset eivät siinä auttaisi -- kärme
+lukee paljaita noitumuksia, siksikun kuolee."
+
+Niin kuului vaihteleva puhe ympäri Martinan. Koska viimemainittu oli
+täyttänyt ämpärinsä, läksi hän sieltä sanoen: "Älkäätte puhuko niin
+jumalattomia, onhan nyt juhla-aatto."
+
+Martina käveli kotia päin viivyttelevin askelein, ikään kuin olisi
+vaimoilta lähteellä kuultu pakina pidätellyt häntä -- ja hänen
+sydämensä varsin lämpeni, kun se taikamainen ajatus nousi hänessä, että
+Juoseppi oli levoton ollut, saanunna salatuilta voimilta aavistuksia
+niistä kuin tapahtui ja oli tapahtuva. Hän muisti kuinka yöllä oli
+itseksensä soimannut Uotia siitä, ettei hän myös kärsinyt, -- ja nyt
+oli kärsiminen häntäkin etsiskellyt...
+
+Vaimot lähteellä eivät kiiruhelleet; vaan seisoivat lähteen tykönä
+vielä ehkä astiatki ja ämpärit olivat täytetyt -- ja pakisivat
+Martinasta.
+
+"Martina tahtoisi nyt kernaasti mennä pappilaan uutisia kuulemaan."
+
+"Tyttö on jotenki tyytymätön -- vanha Pentti on tarjonnut hänelle kolme
+tuhatta riikintaaleria, jos tahtoisi jättää vaatimuksensa, mutta hän ei
+tahdo."
+
+"No, jaa! vanha Taavetti ei tahdo myöskään."
+
+"Ei, katsos! hyvää huomenta, Lauri Pietarinpoika!" kuului nyt äkkiä.
+
+"Kuinka kanat jaksavat, hyvin vaan, luulen!"
+
+"Onko tosi, kuules, että kukko puhuu hispanialaista? -- ymmärrätkö
+sinäkin ehkä sitä kieltä?"
+
+Näin tervehdettiin sitä miestä, joka nyt nauru-suin, leviöin kasvoin
+oli lähestynyt lähdettä.
+
+"Martina oli äsken tässä," sanoi nyt eräs vanhempi vaimo pois
+mennessänsä, "tyttö tulee kyllä pian takaisin."
+
+Hymy Lauri Pietarinpojan kasvoilla kiitti sen hyvän sanoman edestä.
+
+Laurin täytyi nyt ei ainoasti odottaa siksikun kaikki olivat saaneet
+vettä, vaan myös huvikseen autella siihen kaikkia. Juuri kun hän
+lopuksi kousulla täytti omaa ämpäriänsä, tuli Martina takaisin.
+Molemmat auttivat nyt toinen toistansa ja seurasivat sitte ynnä
+kappaleen matkaa tietä, sillä Lauri Pietarinpojan oli asunto etäämpänä
+Taavetin mökistä. Siellä jutteli Martina, kuinka kirkkoherra yönä
+menneenä oli tullut kutsutuksi äite Pentinpojan luoksi. Hän ei
+taitanut, puhuessansa siitä, jättää mainitsematta sitä toivoansa, että
+kirkkoherra kukatiesi nyt onnistuisi taivuttaa äite Pentinpojan kankean
+sisun. Tähän vastasi kuitenki Lauri: "Ah, älä usko sitä! Susiki, joka
+nyt tienoilla temmeltää, taitaisi kauniisti tulla meille ja sallia
+minun sitoa itsensä, niinkuin lammas, ennenkuin äite Pentinpoika
+taitaisi myöntyä. Olenpa minä jutellut sinulle jokaisen sanan
+kanssapuheestani Uotin kera, koska minä sitte kahdeksan päivää olin
+siellä viemässä hänelle saappaat? Uoti tulee kyllä tänäin luokses
+niinkuin lupasi. Tiedätkös, minä puolestani uskon, mitä ihmiset
+sanovat, että sinä viimein lasket Uotin vapaaksi!" Martina vastannut ei
+mitään, seisoessansa oven edessä asuntoonsa; välttämällä sanoi hän sen
+sijaan: "Katsos vaan, tuolla tulee isä provasti jo takaisin!"
+
+Maantietä, toisella puolen virtaa, kulki yksi reki edespäin. Siinä
+istui kirkkoherra, hyvin käärittynä nahkoihin ja matkalakki syvästi
+painettuna silmille; sivulla istui ajaja, hupaasti poltteleva piippua
+ja ruoskin tervehtävä Martinaa. Se oli renki Siltalasta; Martina tunsi
+hänen ja kiitti käsin tervehdyksestä. Neito aukasi nyt tuvan oven, ja
+Lauri pitkitti yksin tietänsä kotia.
+
+Koska Martina juuri aikoi sulkea oven, huusi yksi vaimonääni: "Aukaise,
+minä tahdon myös tulla sisään!"
+
+"Hyvää huomenta, Anna! Sievästi, että tulit niin aikaisin," sanoi
+Martina, ja ompelia oli nyt niinkin ystävällinen, että autti vettä
+sisään nostamisessa. Se oli suuri kohtelevaisuus Annalta, kun ryhtyi
+johonkin, mikä ei juuri kuulunut neulomiseen. Jaa, olipa sekin jo
+paljon, että hän oli näin joulun edellä ottanut aikaa, uhrata
+jollenkulle kokonaisen päivän, sillä hänen oli paljon työtä. Hän oli
+myös paljon arvossa pidetty taitavaisuutensa tähden koko paikkakunnassa
+ja korkeasti kunnioitettu. Sepä näkyi tässäkin. Martina löi kammarin
+oven selkiseljällensä, antaakseen Annan ensin astua sisään. Sentään
+kohdeltiin Anna jo kynnyksissä huonolta tervetulolta, sillä vähä
+Juoseppi huusi varsin kovaa: "Uih! Annapa se on!"
+
+
+
+
+KUUDES LUKU.
+
+Kuinka kirkkoherra, sairaan tykö kutsuttu, vastaanotettiin.
+
+
+Kirkkoherran rouva seisoi jo kauan nurkka-akkunassa, katsellen ulos
+ruudusta. Ainoasti tästä akkunasta taidettiin nähdä edemmä tienoota,
+toisista ei ollut mitään näköä. Tämä viimemainittu asianhaara tuli
+siitä, että eräs talonpoika, riidellyt nykyisen kirkkoherran
+edelläkäviän kanssa, oli sielunpaimenensa harmiksi rakentanut eteen
+kuvattoman ison ladon, suipolla korkealla katolla, ja niinmuodoin
+ehkäisnyt pappilalta näön tienoolle. Nurkka-akkunastaki taisi sentään
+kirkkoherran rouva nähdä sangen vähän, sillä päivä oli pilvinen, ja
+aurinko vilahti harvoin näkyviin paksuista lumipilvistä. Koska
+kärsimättömästi vartova puoliso vihdoin näki reen tulevan, nyökkäsi hän
+seisaaltansa akkunasta, vaan ei jättänyt paikkaansa, eikä mennyt
+vastaanottamaan miestänsä. Kirkkoherran rouva noudatti tässä, niinkuin
+monessa muussaki, miehensä mieltä. Hän tiesi nimittäin hyvin kyllä,
+ettei miehensä yksinkertainen luonto taitanut suvaita mitään julkista
+ja kaunistelevaa liikutusten osoitusta.
+
+Tehdäksensä sentään jotakin, asetteli hän vielä kerran paremmaksi
+kahveepöytää, jossa kaikki jo ennenkin oli paraassa järjestyksessä.
+
+"Hyvää huomenta, Liina!" sanoi kirkkoherra, vihdoin sisään tuleva.
+"Jumalan kiitos, että taas olen kotia pääsnyt!" Hänen oli nyt vähän
+työläs vapauttaita raskaasta matkaturkista, jonkatähden rouva riensi
+auttamaan häntä.
+
+"Makaako Edvardi vielä?"
+
+"Ei, hän on metsästämässä. Minä lähetin hänen sinua vastaan. Etkös ole
+kohdannut häntä?"
+
+"En!"
+
+Ilma kammarissa tuntui kirkkoherralle järin variksi; hän meni akkunaan
+ja aukaisi vetoruudun. Sulkeva sen taas jonkun silmänräpäyksen perästä,
+meni hän ääneti istumaan kahveepöytään.
+
+"Jumalan kiitos, että sinä taas olet kotona!" sanoi kirkkoherran rouva,
+"istahda nyt alas! Taidat kyllä tarvita jotakin lämmintä! Juo! minä
+toivon, kahvee on hyvää! Ai, sinun sormes ovat ihan kylmän kankeat!
+Anna, minä kaadan kuppiin, ja juo vähän enemmän minun tähteni."
+
+Kirkkoherra kiitti nyökäten, ja antoi mieluisesti passata itseänsä.
+Hänen juodessansa silmäili rouva kysyväisesti häneen, vaan ei lausunut
+sanaakaan.
+
+"Liina!" sanoi kirkkoherra, ja erinomainen hymy levisi hänen järkeville
+kasvoillensa; sinä saat olla kopea miehestäs. Tiedätkös, minä mahdan
+olla yksi taitavimmista keskustelioista! Ajattele'pas vaan, tornikello
+kaukana Venkerässä löi yksi, kun tulin Siltalaan. Vastaanottamiseni oli
+erinomaisen. Tungettiin ympärilleni korkeilla tervetuliaisilla, eikä
+sallittu nousta reestä minun, ennenkuin koirat, susien tähden irti
+päästetyt, jälleen olivat kahleissa. Tiedätkös ylhäällä siellä on lunta
+kaksi vaaksaa. Hyvä! minä nousin reestä, kahlasin lumessa porstuaan, ja
+olinpa onnellinen kyllä, etten tiellä tupaan kompastunut niihin lumelta
+kätkettyihin hirrenpölkkyihin. Missä on isäntä? kysyin minä eräältä
+rengiltä. -- Hän makaa. -- Onko hänkin sairas? Ei, hän lepää. -- Vai
+niin! Kutsutaan minä ripittämään hengensairasta vaimoa, ja hänen
+miehensä makaa ja lepää! -- Missä kummallisessa mailmassa kuitenkin
+elämme! -- Minä menen sisälle sairaan kammariin. Jumalan kiitos, että
+olette tulleet, herr kirkkoherra! Kuinka? Onko tämä kuolevaisen ääni?
+-- Minä kysyin, minkätähden oli kutsuttu minua sydän yöllä? Ah, kunnian
+herr kirkkoherra, te olette niin sydämellisesti hyvä ja taidatte
+pakinoida ja puhella niin kauniisti, että kovin sairaskin unohtaa
+kipunsa. Nyt on seitsemättä yötä, kuin makaan unta saamatta, ja ikävyys
+rasittaa minua niin, etten taida sitä sanoa. Aika ei tahdo laisinkaan
+kulua -- ja niin lähetin minä teitä perään, kunnian herr kirkkoherra.
+Mieheni ei saa tästä mitään tietää, ettäs olen lähettänyt perään teitä;
+hän menee tiehensä niin usein kuin taitaa, ja kotona ollessaan puhuu
+hän kanssani tuskin sanaakaan. Hänen olisi, luulen, mieleensä että
+kuolisin, -- ja minun ainoa poikani, Uoti, hän oletteleksen juuri kuin
+ei häntä olisikaan. Ah, kunnian herr kirkkoherra, koska näin täytyy
+maata yöt ja päivät yksinänsä talossa kolkassa, itse taitamatta mitään
+toimittaa, silloin muuttuu jokainen päivä ijankaikkisuudeksi, ja
+jokainen yö vielä kolme kertaa pitemmäksi. Jos vaan minun Anttini vielä
+eläisi; kyllä hän istuisi tykönäni ja pitäisi kanssani seuruutta; hän
+taitaisi puhua kanssani, hän! Olkaatte nyt niin hyvä ja istukaatte
+vähän kanssani pakisemaan. Ettekö tahdo ensin, minä tarjoisin teille
+vähän kuminaviinaa! Se lämmittää; ette saa kieltää! -- No, Liina,
+milläs uskot mielellä minun olleen, akan liukkahin kielin tällä muotoa
+höristessä?"
+
+"Sinun sijassa olisin minä työläästi taitanut olla puhkeamatta pahoihin
+sanoihin ja toivotuksiin. Häijy elävä! tempaa sinun kotoa keskellä
+kylmää talvi-yötä senkaltaisten syiden tähden! Sinä sanoit kai hänelle,
+toivon minä, mitäs melkein ajattelit asiasta?"
+
+"Totta kai. Kuitenki tahdon tunnustaa sinulle, taitaneeni olla ikään
+kuin hiukan kopean malttavaisuudestani tilaisuudessa. Minä melkein
+nauroin sydämessäni tuota lapsellisesti luontevaa huolettomuutta muiden
+suhteen. Lapset ovat ikään senkaltaiset, he ajattelevat vaan itseänsä,
+eivätkä yhtään niitä rasituksia, kuin muilta vaativat. Sanos, etkö
+luule sen olevan erinomaisen luontevaa? -- Minä sentään en salannut
+häneltä, sen olevan melkein liian vapaasti tehdyn, niin häiritä muiden
+yörauhaa, ja myös olevani kohtuullisesti mieletellyn siitä, että hän
+niin korkiasti arvasi minun puheliaisuuteni. Kuitenki, kun olin siellä,
+ja uneni kerran kaiketi häiritty, aloin minä äite Pentinpojan kera
+kanssapuheen, eli, oikeammin sanottu, annoin hänen puhua. Hän pakisi
+nyt kaikellaisista, erinomattain ihaillen puhua huonouksista ja
+soimata pahoista taivuttavaisista syistä. Herra Jumala! -- sanoi hän
+ynnä huo'aten jos minun kohta pitää kuoleman, rukoilen minä Jumalalta
+sitä niinkuin erinomaista armoa, että hän sitä ennen antaisi minulle
+merkin, mistä saisin tietää kuka on lopettanut minun Anttini! Ah,
+joska saisin elää ja nähdä murhaajan hirtettynä ja hänen huoneensa
+poltettavan tuhvaksi, olisi vaikka puolen kylää, sitä parempi! Minun
+Antti parkani! -- Sinä tiedät että puhe tästä pojasta on loppumaton
+aine. Kuitenkin on minulla varmat todistukset, ettei hän rakastanut
+poikaa, eläessä suinkaan. Nyt tahtoo hän luuloittaa itseänsä, että
+rakasti häntä viehkeällä rakkaudella ja että poika on hautaan vienyt
+kaikki hänen lämpymimmät ja parhaimmat tuntonsa. Syy on se, luulen,
+ettei yhtään sydäntä löydy niin pahaa, joka ei muka etsisi jotakuta
+kiiltoperustusta haikeuteensa, ja usko rakastavansa jotakuta,
+jonkatähden kaikki muut pitää tyhjäksi tehtämän, vihattaman eli
+vainottaman. Minä koetin nyt puhua hänen omaantuntoonsa ja eteensä
+asettaa kuinka se kyllä kävi päinsä, rakastaa edesmenneitä, mutta että
+piti tehtämän oikeutta ja hyvää elävillenki, ja hänen vihdoin myöntymän
+Uotin toivotuksiin, ja osoittaman sääliväisyyttä. Minä kuvailin
+hänelle sen ilon ja ihastuksen, kuin hän saisi poikansa pojasta. Minä
+koetin vakuuttaa häntä siitä, että hän juuri tästä johdatuksesta oli
+kutsunutki minun, ehkä ei tahtonut sitä tunnustaa. Mutta -- taidatkos
+uskoa -- peto puhkesi nyt äkkiä kirkumaan ja ilkeydestä ulvomaan niin
+hirviästi, että se tunki läpi luuni ja ytimeni. Hän rahmei kynsin
+seinää, kaatui takaisin vuoteelle väsyneenä, mutta nousi taas ylös ja
+kirkui: Minä kiitän sinua Jumalani! anna minun vaan saada elää, vaikka
+tälläki muotoa, hyvä minulle, anna minun taitaa vaan kirkua! Jaa,
+kirkua taidan minä, ja niinkauan kuin hengitän, tahdon minä kirkua:
+minä en salli sitä, minä en kärsi sitä, että semmoinen kerjäläistyttö
+kantaisi meidän nimeä. Senkaltaiset ovat papit tähän aikaan, laiskurit,
+vaativat hyvällä palkitsemaan viettelystä ja irstaisuutta. Se olisi
+hänelle kohtuullista, että pantaisiin olkikruunu päässä kirkonmäelle
+häpeemään. Mutta katso! tänne ylös ei saa hän tulla, vaikka meidän
+Herra lähettäisi luokseni kuinka monta mustakauhtanaa; jaa, vaikka
+niskani väännettäisiin nurin, kirun minä sentään; minä en kärsi sitä,
+en, en! ja tänäin pitää loppu tuleman siitä asiasta, sen minä lupaan.
+
+"Äite Pentinpojan kirkuna oli herättänyt isän ja pojan, jotka nyt
+molemmin tulivat. Ukko teetteli kohta itsensä ikään kuin olisi uskonut
+minun lähetetyksi Kello-Taavetilta ja siitä syystä huoneesen
+tunkeneeksi. Uoti seisoi siinä varsin ääneti kädet ristissä ja katseli
+rukoilevin silmin minuun. En tosiaankaan olisi uskonut, Uotin taitavan
+luonnossansa osoittaa niin paljoa tuntoa. Mielestäni oli kuin olisin
+ollunna joutunut keskelle pahoja henkiä! Mitä ajattelin, ovatko nämät
+ihmisiä, joille jo kymmenen ajastaikaa parauteni jälkeen olen
+saarnannut rakkauden evankeliumia? Minä taitanut en saada sanaakaan
+vastatakseni -- käskin ainoastaan lyhyesti: valjastakaa! Uoti tarjosi
+kohta itsensä ajajaksi, pyytäen minulta ynnä nöyrästi anteeksi heidän
+kaikkien edestä.
+
+"Ei! kirkasi nyt se vanha, Uoti ei saa mennä, pidä poika kotona, Antti!
+Hän olisi kyllä valmis antamaan vihkiä itsensä kerjäläisluuskan kanssa.
+-- Isä käski Uotin jäämään kotia. Heti senjälkeen antoi hän myös
+itsensä vaimolta taivutettaa panemaan sormensa piplialle ja vannomaan,
+että hän, vielä samana yönä, piti päättämän kihlauksen Uotin ja
+Myllärin Elsan välillä.
+
+"Tarkoin en tiedä, kuinka tulin ulos; en havainnut rekeä pihalla, enkä
+sen perään kysellytkään; minä en tahtonut rahtuakaan aikaa enämpi
+viipyä siinä vastahakoisessa talossa; kävelin myös aamuhämärässä yksin
+ja kiiruhtavin askelein alaspäin ahdetta metsässä. Viipyi kauvan
+ennenkuin renki tuli perässä reellä; mutta se huolettanut ei minua;
+minä ajattelin vaan sitä kuva-esimerkkiä pahasta vaimosta. Jaa, koko
+sinä hetkenä, kuin minä horroksissani reessä istuin, tuntui se häijy
+vaimo uneksivassa mielessäni niinkuin öinen painajainen. Kuningas
+Salomo ja Jesus Sirach ovat muinen kuvailleet millinen paha vaimo on;
+nyt olen minäki saanut siitä jonkunlaisen tiedon. Tosiaan onkin se
+mieleeni, ettän olen hakenut pois täältä. Minä olen jo viidenkymmenen
+ja kaipaan vähemmän raskasta työtä, kuin nämät ovat. Ja jos kuinka
+tapahtuisi, seison minä lujana päätöksessäni: minä en yhteenvihi Uotia
+kenenkään muun kanssa kuin Martinan."
+
+Vetäen pitkään henkäyksen lausui kirkkoherran rouva, salaa sivuva pois
+yhden kyyneleen: "Jaa, hyvä olisi jos pääsisimme toiseen paikkaan,
+ihmisiin lempeämpi-mielisiin, ihmisiin, jotka taitaisivat ja
+tahtoisivat tuntea sinun oikean arvos."
+
+"Älä unohda, Liina!" vastasi kirkkoherra, "jos me täällä myös olemme
+saaneet kiistellä paljoa raakuutta vastaan, niin olemme sentään
+tavanneet hyviäkin ihmisiä. Tulemme toiseen paikkakuntaan, löydämme
+sieltäki hyviä ja pahoja ihmisiä sekä paljon työvaivaa. Mutta
+tiedätkös, minä saan tunnustaa, olevani nyt hyvin väsyksissä! Minä
+aivon siis käydä nukahtamaan, ja pyydän sinun niin laittamaan että
+huoneessa ollaan hiljaksiin. Jos en sitä ennen herää, niin pyydän sinun
+herättämään minä yhdentoista aikaan. Siis hyvää yötä, eli oikeammin,
+huomenta nyt! Koskan Jumalan avulla taas nousen ylös, tuntunee
+luultavasti minusta kuin olisi tämä yö Siltalassa ollut vaan paha
+unennäkö, eli joku kaukaisiin aikoihin ennen tapahtunut asia."
+
+Kirkkoherra meni nyt kammariin, ja huoneesen tuli heti syvä hiljaisuus,
+niinkuin sydänyön. Rouva itse kävi ympäri varpaillansa, ja lintuhäkin,
+pienin visertävin asujaminensa, peitti hän isolla vaatteella. Kun sitte
+yön ja hiljaisuuden ehdoton valta näin oli järjestetty, istui
+kirkkoherran rouva taas ompeluksellensa nurkka-akkunan ääreen.
+Kello liki kahdeksan näki hän postintuojan lähestyvän asuinhuonetta
+ja, peljäten ettei äkisti soitettaisi, meni hän ulos miestä
+vastaanottamaan. Postissa tuli useita kirjeitä ja sanomia
+pääkaupungista, mutta ei missään päällekirjoitusta kirkkoherran
+rouvalle.
+
+
+
+
+SEITSEMÄS LUKU.
+
+Kello-Taavetilla.
+
+
+"Uih, Annapa se on!" oli vähä Juoseppi sanonut, ja samassa
+silmänräpäyksessä saanut äidenisältä kelpo korvapuustin. Poika porasi,
+äidenisä torui ja Martina sekä itki että torui, sillä ukko ei suvainnut
+yhdelläkään hyvällä sanalla hillitä lasta. -- Anna sitä vastaan lausui
+mahtavasti nenäänsä puhuen: No, sitä säikähdyttävää vastaanottamista
+minulle! Olisinpa taitanut kääntyä takaisin ja mennä matkoihini
+täältä, jos olisin taika-uskoinen! Mutta Jumala varjelkoon meitä
+taika-uskoisuudesta ja kaikista jaarituksista! Sehän on kaikkein
+pahinta kaikista; ihmiset vaivaavat itseänsä silloin pelvolla ja
+levottomuudella asioista ja kappaleista, joita ei löydy. Jumala tietää,
+että on tekemistä kyllä niistäkin asioista ja kappaleista, jotka
+työllisesti löytyvät! Minä pysähdän siis tänne. Hyvää huomenta,
+Juoseppi! sano nyt kauniisti hyvää huomenta! Niin, jaa! Lyö kättä
+minulle!"
+
+"Poika ei ole saanut unta yöllä, eikä tiedä mitä sanoo," virkkasi
+Martina, anteeksi pyytäen.
+
+"Tarvita ei anteeksi pyyntöä; emmekä siitä asiasta puhu sen enämpi,"
+lausui Anna, raskaan ompelustyynyn pöydälle laskeissansa. Ompelustyynyn
+sisällys oli yksi kokonainen tiilikivi, peitetty kaikellaisella
+toppauksella ja päältä verhottu mustalla sametilla. Ompelustyynylle
+laski hän ymmärtäväisesti ensin yhdet niinkutsutut räätälinsakset ja
+niiden ohelle vähemmät sakset, sitte suuren palaisen vaksia ja vihdoin
+kaikellaisia neulomuskaluja. Näin oli Anna valloittanut koko huoneen,
+ja hallitsi sitä niinkuin vakauneelta istuimelta; sillä koska hän
+kerran oli hyvin asettunut istumaan ja saanut jonkun pallin jalkojensa
+alle, kuului se ihmeeksi nähdä hänen siitä nousevan, ennenkuin päivän
+työ oli loppunut. Anna istuutui nyt oikein ja, sen tapahduttua, alkoi
+hän heti hallituksensa näillä sanoilla: "Martina, pane ruoka pöytään!"
+
+Martina teki niin ja Juoseppi luki ruokaluvun.
+
+Poika oli jo kuivannut kyyneleensä, ja oli nyt ääneti ja hiljaa, istuen
+äidenisän ja Martinan keskellä. Tuvassa oli nyt rauha ja sangen
+kotohauskaa, sillä kaikki oli erinomaisen siistiä, ehkä kyllin
+kohtuullista. Totonseinällä, ison vanhanaikaisen nojaustuolin päällä,
+loisti sangen suuri messinkinaula. Siinä oli muinen kiikkunut taulu,
+Martinan ehtoollistodistuksin; mutta nyt oli taulu pois, ja naula, jota
+ei muuten viljelty, vaan jäljellä jätteenä. Martina ei katsonut
+mieluisesti sinne päin; mutta Taavetti oli kovasti kieltänyt sitä
+poisottamasta.
+
+Isäntä huoneessa, ukko Taavetti oli vanha mies, ehkä työläs oli sanoa
+hänen ikäänsä. Hänellä oli vielä hyvin paksut, lumivalkeat hiukset,
+kihara parta. Ukon muoto näkyi jotenki terveeltä ja nuorelta,
+erinomattain loisti tämä tykisinisissä silmissä, jotka tuuheilla
+silmäripseillä antoivat kaikelle sangen omituisen näön.
+
+Taavetin vaimo oli jotenki kookas, mutta laihan kälpeä; hänen
+kasvoistansa oli vähän näkyvissä, sillä hän piti ne aina maahan päin ja
+huputettuina. Sangen harvoin kuultiin hän lausuvan joitakuita
+lyhykäisiä sanoja, ja silloin taisi matalasta, häälyvästä puheesta
+selvästi havaita, ettei ämmä itse käsittänyt ääniä.
+
+Ompelia Anna oli vieno, vaalea olento, jotenkin pian sanottuin
+herramaisin käytöksin; hän oli jo vanhahko, vaan jälkiä näkyi vielä
+selviä kadonneesta, tavattomasta kauneudesta. Anna vaatetti itsensä
+hyvästi ja vienosti. Muuten oli hän itsellensä ottanut erään vanhempain
+vuosien etuuden: hän nuuskasi, vaan ei tahtonut olla sitä tietävänänsä.
+Koskaan ei nähty toosaa, vaan ainoasti kuinka hän välistä vei äkkiä
+jotakin sormiensa välissä kauniisen nenäänsä.
+
+Mitä tulee Juoseppiin, olisi tuskin taidettu uskoa, että hän varsin
+nykyisin oli täyttänyt kuusi vuotta, olisipa taidettu luulla hänen
+olevan vähinnäki kolme vuotta vanhemman. Iso ja tukeva ruumiilta, oli
+hän muuten hilpeän näköinen, vaalea, kihara tukka, mustat silmät ja
+leveät tuuheat silmäripseet. Vähä Juoseppi oli se oikea keskus
+huoneessa, ja se havaitaan jo kyllä siitä hälinästä, kuin hänen
+säädytön tervehdyksensä taisi matkaan saattaa.
+
+Ääneti oltiin aterialla ensin alussa. Sentään jutteli Anna heti, kuinka
+kirkkoherra oli yöllä saanut kutsumuksen ja etsimässä käynyt äite
+Pentinpoikaa. "Me täällä emme puhu mitään äite Pentinpojasta," sanoi
+Taavetti, heittävä painavan katsannon ensin Annaan ja sitte vähäiseen
+poikaan.
+
+Niin noustiin taas pöydästä. Anna otti jakun mitan Juosepista, sitte
+vedettiin piirut kriitulla vehreälle mansjesterille, ja isot sakset
+leikkasivat sitte kankaan omin surisevin äänin vasten pöytää. "Sinä
+saat jäädä tänne," sanoi Taavetti Juosepille, noustuansa ylös
+mennäksensä vähäiseen työhuoneesensa pytingain toisessa osassa. Vähä
+Juoseppi seisoi siinä nyt kuin hyljättynä, sillä hän oli tottunut
+saamaan seurata äidenisää joka paikassa. Äite nousi heti kuitenkin ylös
+ja otti pojan kanssansa saunaan, ja siellä kysyi hän häneltä
+ystävällisesti: "Kuinka sinun on laitas, Juoseppi? Minkätähden olit
+niin pahankurinen ja huusit: uih! Anna! Onpa hän niin hyvä sinua
+kohtaan, on ollut kummanas ja neuloo nyt sinulle kauniin jakun?"
+
+Vähä Juoseppi ei vastannut tähän sanaakaan.
+
+Lapsi tietää tuskin mitä on tehnyt joku hetki takaperin; kuinka paljon
+mahdottomampi on sen sitte tehdä selkoa jostakusta tekemisen ja
+ajatusten johdosta. Lapsen puhe on melkein kuin linnun laulu,
+paloitettu ja riimitön, vaan lähtevä kuitenkin yhdestä salatusta
+elämästä.
+
+Hetken perästä alkoi Juoseppi itsestänsä: "Äite! eikö hän siis isä tule
+tänäin? Sanoittepa kuitenki niin!"
+
+"Hän tulee kyllä, tietysti," vastasi Martina, syvästi huokaava. Nyt
+vasta selkeni hänelle, minkätähden Juoseppi oli huutanut: "uih! Anna!"
+Koska hän oli lyönyt oven silkiseljällensä ompelialle, oli poika
+varmaan uskonut tulian isäksi, mutta nähtyänsä sen toiseksi, huusi hän:
+"uih!" vieraalle. Koska Juoseppi kerran oli alkanut, pitkitti hän nyt
+puhua, kuinka isä piti hänen nostaman hevoisen selkään ja että isä piti
+lahjoittaman hänelle yhden oikean, omaksi hevoiseksi.
+
+Martina olisi mieluisesti tahtonut kääntää lapsen miettimiset pois
+isästä, vaan ei se tahtonut onnistua hänelle. Hän oli usein kylläkin
+itse antanut sydämensä halun pukeita sanoihin pojan kuulten, ja siitä
+olivat nyt lapsen puolinaiset ajatukset ja mietteet isään tarkoitetut.
+Hän teki itsellensä kaikkia mahdollisia seikallisia eteenasetuksia, ja
+oli useammin kuin kerran kysynyt: "minkätähden isänisä ja isänäite
+olivat niin häijyt, etteivät tahtoneet laskea isää Uotia kotia
+tulemaan?"
+
+"Mitä tietä isä tänäin tulee?" kysyi nyt Juoseppi varsin äkkiä.
+
+"En minä tiedä."
+
+"Kyllä te tiedätte; sanokaa vaan! te saatte luvan sanoa sen," valitti
+poika itkien. Äite veti nyt pojan puoleensa, sanoen: "Ole hiljaa, hyvin
+hiljaa, ettei kukaan kuule mitään. Jos olet hiljaa ja ääneti, niin minä
+sanon sen."
+
+Poika nieli nyt ängäten kyyneleensä; ja äite kertoi hänelle nyt niin
+monista ja koreista joululahjoista, joita piti saaman -- kysyen ynnä,
+jos olisi jotakin, kuin erinomaisesti tahtoisi saada jouluksi. Poika
+tahtoisi vaan yhden hevoisen. Hän oli kuullut muilta juteltavan, kuinka
+isällä oli neljätoista hevoista, ja nyt luki hän jälleen samaa lukua:
+isästä -- ja taas kertoi hän kysymyksen: "Sanokaatte mitä tietä hän
+tulee?"
+
+Hiljaa vastasi äite: "Sinä et saa yhdellenkään ihmiselle sanaakaan
+hiiskua siitä, että isä tänäin tulee. Anna kättä minulle! kuules nyt,
+et kenellenkään!" Poika antoi äidelle kättä ja katseli häntä
+imehdellen, kyyneleet silmissä.
+
+Martina oli ääneti. Hän uskoi pojan tulleen rauhoitetuksi, mutta tämä
+kysyi taas kestävällä suuttumattomuudella: "Mitä tietä hän tulee sitte,
+sanokaatte se minulle!"
+
+"Niitä on monta tietä; minä uskon kuitenkin, että hän tulee Suitselan
+tietä. Mutta nyt saa olla jo kyllä puhuttu kaikesta tästä. Mene nyt
+vilppaasti ja nouda minulle männynkäpyjä valkeaan!" Poika meni
+tottelevaisesti noutamaan pyydettyjä, ja äiti, naurahti sydämessänsä
+tälle ajatukselle: siitä pojasta tulee vielä koko mies; mitä hän kerran
+tahtoo, sitä ei hän helposti hellitä!
+
+Juoseppi tuli pian takaisin; ja äite meni hänen kanssansa jälleen
+tupaan; mutta Anna sanoi nyt: "Lähetä pois poika! ei saa puhua'kaan
+hänen tähtensä."
+
+"Juoseppi! mene Lauri Pietarinpojan luoksi, katsomaan että saat sinun
+uudet saappaas!" sanoi äite. Poika ei tahtonut mennä; mutta äite otti
+hänen käsikynäänsä ja vei ulos kammarista. Ulkona pysähtyi poika ja
+sanoi uhkaavaisesti: "Kun isä tulee, pitää hänen saaman tietää, etten
+minä saa olla missään, en äidenisän tykönä, enkä tuolla sisällä äiden
+tykönä." Poika meni kuitenki kohta Laurille ja siellä oli hän sekä
+lystillinen että iloinen.
+
+Lauri rakasti poikaa paljon, ja ymmärsi hyvin huvittaa häntä. Koska
+poika näkyi leikittelemässä kaikkein niiden kalujen kanssa, kuin Lauri
+oli saanut hänen eteensä, aukasi Lauri hyvän sanasäkkinsä, ja poika
+kuulteli mieluisesti ja imehdellen sitä erinomaista vaihtelehtavaa
+puhetta. Jos poika näkyi enemmän tavallisuutta kärsimättömäksi, uudisti
+Lauri taas vihdoin sen jo -- ajastaikaisen lupauksensa koiran
+antamisesta hänelle. Lahja eli, oikeammin sanottu, toivo siitä ei
+koskaan häirähtänyt avaamasta pojan ajatuksille laveata miettelemistä.
+Juosepin täytyi nimittäin Laurille tarkasti ilmoittaa, minkäkaltainen
+se koira oikein piti oleman, jota hän tahtoi. Koiran suuruus, sukkeluus
+y.m. tahdottiin luonnollisesti milloin miksikä -- ja Laurilla oli
+näissä asianhaaroissa luonnollisesti kelvollinen syy lykätä ylös
+lupauksen täyttämistä.
+
+Heti koska Juoseppi oli saatu pois, alkoi Anna juttelemaan hänen
+äitensä kanssa; edellinen näki sen varsin käsittämättömäksi, ettei
+Martina ollunna tiedustellut, josko hänen pahin vihamiehensä oli jo
+pois muuttanut mailmasta eli ei. Miksi ei hän mennyt pappilaan
+kuulustelemaan, kuinka oikein oli laita vanhan äite Pentinpojan?
+
+"Tiedätkös," vastasi Martina, "että kirkkoherra ennen mieluisesti näki
+minun pappilaan tulevan, mutta että hän nyt oli varsin toisenmoinen. En
+tohdi, hänen ollessa kotona, mennä sinne ilman asiatta."
+
+"Hyvä, mene kotia meille! isossa porslini-krunnussa piirongilla on yksi
+myssy kirkkoherran rouvalle. Ota se myssy, tervehdä kirkkoherran
+rouvaa minulta -- ja niin olisi erinomaista jos et ynnä taitaisi keksiä
+jotakuta tietoa kirkkoherran matkasta Siltalasta."
+
+Martina meni kohta ja mieluisesti tekemään niinkuin ompelia sanonut
+oli...
+
+
+
+
+KAHDEKSAS LUKU.
+
+Lämmin ja hupainen kirkkoherran huoneessa.
+
+
+Lieneekö ihmisellä, senkaltaisella, kuin äite Pentinpoika, myös
+juhlapäivää? Taitaako löytyä ihmisensielua, valmista jättämään tämän
+mailman, joka koskaan ei sentään ole tuntenut sitä pyhän ilon
+liikutusta, kuin muuttaa ja uudistaa sekä oman että koko ihmiskunnan
+elämän autuaaksi riemuksi? Että niin pahoja ihmisiä löytyy, se
+tosiaanki heittää yhden paksun varjon ylitse mailman ja poisottaa yhden
+osan meidän juhlapäivä-ilostamme.
+
+Melkein tainkaltaiset olivat kirkkoherran rouvan ajatukset, istuessansa
+akkunan ohessa. Hän poisajoi kuitenki pian kaikki varjot, ja hänen
+sielussansa loisti taas valo siitä auringosta, joka ei koskaan laske.
+Hän nousi ylös ja kävi ympäri niinkuin hiljainen ja rauhallinen henki
+asuinhuoneessa. Lähestyväiset juhlapäivät, ja lisäksi ajatus, että
+hänellä oli veliki vieraana -- tämä antoi koko hänen olennollensa
+rauhallisen iloisuuden, joka taas lainasi esiköille hänen ympärillänsä
+omituisen ihastuttamisen. Niinmuodoin kun kirkkoherran rouva oli
+laittanut rikkaan aamu-aterian metsästämästä tulevalle veljelle,
+naurahti hän näille laitoksille, ikään kuin kiitokseksi, että ne
+pitivät kelpaaman rakastetulle veljelle.
+
+Tunnot ovat sukusuhtaiset, ja huonekunnan vanha piika lausui juuri nyt,
+ikään kuin olisi arvannut perheen emännän ajatukset: "Kirkkoherran
+rouvan veli on yksi vieno ja pulskea herra. Eilen illalla kun tuli,
+luulin minä tosiaankin ensin alussa, hänen olevan meidän prinssin,
+sillä ne ovat hyvin yhdenmuotoiset."
+
+Herr Edvardi palasi lähes kello kymmenen. Kirkkoherran rouva ilmoitti
+kohta, että miehensä makasi, ja veli liikkui nyt niin ääneti ja hiljaa
+kuin mahdollinen. Kutsuva suurusateria veti hänen heti puoleensa, ja
+kirkkoherran rouva neulomuksineen istui heti veljen viereen.
+Viimemainittu kertoi nyt metsästämisestänsä, ja kuinka hän oli
+noudattanut isoja jälkiä, luultavasti suden; jäljet olivat kuitenki
+kadonneet erääsen rotkoon Heljemyllyn tienoolla. Ihastuksella kuvasi
+hän nyt sen liikutuksen, minkä se suurenmoinen maanpaikka oli hänessä
+vaikuttanut; erinomattain kaltaili hän innollisesti vesiputoukset,
+muutetut jäätyneiksi aalloiksi, ja ne lumesta ja härmästä
+kimaltelevaiset kukkulat. Jota elävämmin veli kuvaili sen jylhän
+luonnon ulkoa, sitä suloisemmalta tuntui siellä sisällä, ja kuin hauska
+ja hiljainen lämpymä oli asuinhuoneessa, niin hauskasti istuivat siskot
+molemmat hiljaa puhellen keskenänsä. Näpäykset ison seinäkellon
+heilurista ja puiden paukkina liedeltä kuuluivat korkeammalta kuin
+siskosten kanssapuhe. Ulkona vapaassa putoilivat pitkään ja verkallensa
+isot lumihöykäleet, jota vastaan olo huoneessa istuvaisille tuntui kuin
+kaksin hauskemmalta.
+
+"Minä saan luvan jutella sinulle vähäisen välikertomuksen päiväisestä
+metsänkäynnistäni," alkoi Edvardi taas.
+
+"Etkö tahdo viivyttää sitä siksi kun Otto herää, niin pääset kertomasta
+kaksin ottein asiata?"
+
+"En; minä tahdon jutella sen ainoasti sinulle, ja sinun pitää lupaaman,
+ettes mitään siitä mainitse hänelle. -- Kuules! Minä olin heittäynyt
+maahan metsässä muutamien pensasten verhoon, ei etäällä Heljemyllyltä;
+kun sain nähdä kaksi neitoa tulevan pitkin tietä. He seisahtivat, ei
+kaukana lymystäni, ja yksi neidoista sanoi toiselle: Niin tahdon minä
+tässä sanoa sinulle hyvästi; minä kiitän sinua hyvyytes edestä. Minun
+äiteni taivaassa palkitsee sen sinulle, mutta minun on ohitse kaikki;
+ei ole yhtään valitsemista -- minä täydyn. Sanotaan pahat vaimot ennen
+vanhaan välistä muutetun kaarneiksi -- ja jos minä olisin kaarne, niin
+taitaisin kumminki lentää pois enkä tulla vaadituksi, niinkuin nyt,
+menemään ylös sinne punaiseen syvyydenpesään. Katsos! Lumi on kylmää,
+mutta se sulaa kuitenki, koska kyyneleeni putoovat sen päälle; se häijy
+vaimon sydän siellä kotona ei sula kuitenkaan sellaisesta, ja isäni ei
+ole enään moisensa, niinkuin muinen oli."
+
+"Neito ei taitanut itkulta enämpi puhua, ja toinen meni tietänsä.
+Itkevä neito kääntyi takaisin myllylle päin, ja minä asetuin hänen
+tiellensä. Minä melkein kaduin sitä, sillä niillä nuoruuden ihanilla
+kasvoilla makasi raskas murhe merkittynä. Minä kadotin tajuni, ja
+sanoakseni jotakin, tervehdin minä hänelle hyvää päivää. Neito
+seisahti, katsoi imehdellen ääneti minun puoleeni ja etääntyi heti
+sitte kiiruhtavin askelein."
+
+"Se oli Myllärin Elsa," ilmoitti kirkkoherran rouva, yksi oikein hyvä
+ja kelpo neito; hän pitää nyt kihlattaman Uoti Pentinpojan kanssa."
+
+"Se on sanomatonta!" lausui Edvardi.
+
+"Jaa, se on kauheata," sanoi sisär. "Elsa on ainoa lapsi huoneessa.
+Äite oli kelpo ihminen kaikkia päin ja yksi tuki ja apu kaikille
+kärsiväisille ja köyhille seurakunnassa. Ei ole paljoa enämpi kuin
+neljä vuotta sitte kuin Elsa taukosi koulua käymästä. Hän oli hyvin
+ahkera, eikä laimiin lyönyt siellä itseänsä löydyttää, vaikka hänellä
+oli penikulman matka tietä. Lapsi, jota niinkuin Elsa, älyllä
+lahjoitettu, monet vuodet yksinänsä vaeltaa pitkää tietä, Jumalan
+vapaassa luomisessa, tulee aina miettiväiseksi ja aikaisemmin
+valmistuneeksi. Neito on myös hyvin tärkeä ja ymmärtäväinen. Kaksi
+vuotta sitte kuoli hänen äitensä ja isän kanssaholhoojaksi tyttärelle
+pantiin silloin Hulttinen Venkerässä. Suruvuosi oli kuitenki tuskin
+kulunut, ennenkuin Elsa sai äitepuolen Hulttisen sisärestä -- ja sitte
+sen ei ole neito raukalla ollut rauhaa eikä holhousta kotona."
+
+Äkkiä nousi kirkkoherran rouva ylös keskeyttäen puheensa. "Onko
+mahdollista että portti seisoo auki? Joku tulee ylös portaita!"
+
+"Hss! hiljaa kaikin mokomin!" virkkasi kirkkoherran rouva, oven
+avatessansa tulevalle.
+
+"Ah, sinäkö se olet, Martina! Mitä asiaa sinulla?"
+
+"Minä sanoisin paljon terveisiä Annalta, hän lähettää tämän myssyn
+kirkkoherran rouvalle."
+
+"Miksi ei hän itse tullut?"
+
+"Hän on kotona meillä, ompelemassa uutta jakkua Juosepille."
+
+"Sinä vaatetat pojan liian vienosti ja pilaat hänen", lausui rouva.
+
+"Anna ei ota mitään maksoa minulta," vastasi Martina, ujolla
+katsannolla taa'päin, ja samassa putosi se punainen vaate, jota kantoi
+päässänsä, alas niskaan. Edvardi katseli nyt erinomaisella huvituksella
+niitä kauniita kasvoja isoilla mustanruskeilla silmillä. Martina
+hoksasi heti sen nuoren miehen tutkivan katsannon ja löi alas silmänsä.
+Kirkkoherran rouva täytyi auttaa oveakin aukaisemisessa hätäytyneelle;
+siellä ulkona virkkasi edellinen;
+
+"Sinä tahtoisit, uskon minä, kai mielelläs tietää, kuinka äite
+Pentinpojan on laita. Hän on häijy, hän, ja pahasti käy hänen vihdoin.
+Hän lähetti yönä menneenä miestäni perään, kuitenkaan ei ole hän
+vaarallisesti kipeä -- vastapäiten!"
+
+"Jumala on todistajani, etten minä toivo hänen kuolemaansa," sanoi
+Martina.
+
+"Minä uskon sinun," vastasi rouva. "Miehelläni oli kova kamppaus hänen
+kanssansa; hän oli myöntymätön; mutta mieheni pysyy siinä, ettei hän
+yhteenvihi Uotia kenenkään muun kanssa kuin sinun. Toisella erää kerron
+enemmän sinulle," lausui kirkkoherran rouva, kääntyvä ympäri
+mennäksensä saliin. Martina sanoi nyt itkien:
+
+"Ah, paras kirkkoherran rouva! en tiedä mitä on tullut hyvälle
+pojalleni sitte muutaman päivän. Hän ajattelee ja puhuu ainoasti
+isästänsä. Minä täydyn jutella Uotista siksikun poika nukkuu, ja
+huomeneltain on taas hänen ensimmäinen sanansa isästä. Kouluun ei mene
+Juoseppi enään millään ehdolla, sen on hän kalliisti vakuuttanut; pojat
+ovat myös kovin häijyjä; he ovat antaneet Juosepilleni haukunta-nimen:
+'maitosuu', lisäsi Martina hymyten kyynele silmin, ja kirkkoherran
+rouva naurahti myös, mutta heti kohta tuli viimemainittu taas
+yksivakaiseksi, sanoessansa:
+
+"Herra tuolla sisällä on minun veljeni; minä täydyn nyt käydä hänen
+tykönsä. Sinä taidat joskus pyhinä tulla tervehtämään. Anna nyt nähdä,
+ettäs pidät pojan vähän kurissa. Minä uskon, ettet ainoasti sinä, vaan
+myös koko kylä pilaa pois piltin. Hyvästi nyt! Lykkää portti hiljaa
+kiini!"
+
+Martina kävi nyt kotiapäin raskain askelein, ja sydämessänsä kuului
+taas rivi:
+
+    Käyn mä ulos aamuhetkin,
+    Kaikki katsovat mua,
+    Silmäni on kyyneleissä,
+    Unoksiss' en unohda.
+
+Kirkkoherran rouva oli taas palannut saliin, ja veli selitti nyt
+hänelle surkuttelemisensa, että yksi niin kaunis vaimo kuin Martina
+piti riutuman pois surussa ja köyhyydessä.
+
+"Sinä mahdat uskoa," sanoi sisär, "että Martina nyt on varsin
+toisenmuotoinen, kuin vuotta jälkeen pojan syntymisen. Puhutaan että se
+oli Anna kuin sai hänen taas virkoomaan lausumisellansa melkein
+tainkaltaisella: että jos Martina antaisi muotonsa ja olentonsa sillä
+muotoa raueta, niin juoksuttaisi hän vettä niiden myllyihin, jotka
+väittivät Uotin tehneen siinä hyvin ettei nainut senkaltaista mahoa."
+
+Näin jutellessa veljensä kanssa ja vaihetteeksi kuunnellessa hänen
+puhuvan, piti kirkkoherran rouva myös korvaa sisälle toiseen kammariin.
+Nyt havaitsi hän kirkkoherran nousneeksi; hän hyräili nuottia, jota
+ehtoolla ennen oli laulettu. Kirkkoherran rouva istui pianolle ja
+lauloi taas veljen kanssa:
+
+"Onni, murhe tasatkaamme!"
+
+Kirkkoherra tuli nyt sisään, iloisesti hymyten laulaville.
+
+Maatessansa oli hän kuitenki mahtanut kuulla yhtä ja toista, sillä hän
+sanoi pian kyllä jotenkin yksivakaisesti:
+
+"Liina sä, Martina oli äsken täällä. Minä saan pyytää, että se on niin
+kuin olen sanonut! Meidän huoneessa ei saa hän enään käydä ulos ja
+sisälle niinkuin ennen."
+
+"Kuinka? Suoveri on toki muuten niin lempeä," vastasi Edvardi.
+
+"Olkoon miten onkin hän surkuteltava," lausui kirkkoherra vissillä
+kovuudella, "mutta hän ei ole käyttänyt itseänsä oikein, ja pitää siis
+varttoman kärsivällisesti, siksikun taidetaan luottaa hänen
+parannukseensa." -- "Edvardi!" keskeytti kirkkoherra, "annas minulle
+yksi sinun oivista sikarreistas!"
+
+Tämä oli hyvän merkki. Edvardi täytti pyynnön, ja pian istuivat he taas
+kaikin kolmin ystävällisesti keskensä puhellen ympäri pyöreätä pöytää.
+
+
+
+
+YHDEKSÄS LUKU.
+
+Kosiokulku ja karkaaminen.
+
+
+Siltalassa ei tiedetty mitään suloisista soinnoista, jaa, ei yhtään
+laulua ollunna kuultu siellä ylhäällä seitsemään vuoteen, se tahtoo
+sanoa hamasta siitä ajasta kuin Martina sen paikan jätti. Muuten
+elettiin isosti talossa, siellä keitettiin ja paistettiin alinomaa;
+mutta ei kenenkään köyhän ollut siitä hyvää, sillä äite Pentinpoika
+antoi ylijääneen ruuan ennen pahentua, kuin tahtoi siitä mitään
+poislahjoittaa. Itse asuinhuone näkyi kummalliselta siinä lumisessa
+maanpaikassa. Se oli yltäyli, ankaraa ilmaa vastaan, siellä ylhäällä,
+verhottu lastupeitteellä ja nämät lastut olivat sivutut erinomaisella
+tulipunaisella värillä. Jotta siellä kun asuttiin, oltiin useammassa
+kuin yhdessä päällekatsannossa kuin ylhäällä keskellä tulta.
+
+Tänä aamuna oli meno erinomaisen kuuma siellä ylhäällä Siltalassa. Äite
+Pentinpoika oli ainakin ollut levoton ja kiusoittava, mutta sitte
+unettomuutta potevan oli hänen kiusoituksensa tullut melkein
+sietämättömäksi, ja käsittämätöntä oli, kuinka hän itse sitä taisi
+kestää.
+
+Varhain tänä aamuna oli hän huutanut miehensä ja pojan tykönsä: "Minä
+olen terves, minä menen ulos, jos vaikka henkeni heityisi, sen parempi,
+ainoasti minä kerta saan asian selväksi ja päätetyksi. Menkäätte ulos
+molemmin, minä tahdon pukea itseni vienosti nyt. Tänä aamuna pitää
+kihlaus tapahtua Myllärin Elsan kanssa! Älä sinä seiso neuvottomana,
+poikani pieni! Ole iloinen sinä, että minä autan sinua; sillä muuten ei
+tästä tulisi yhtä eikä toista. Mutta katso! sen minä vannon, että jos
+ei muu kukaan taida Kello-Taavetille ja kaikelle joukolle näyttää mitä
+he ovat -- niin taidan minä ja tahdon minä sen myös!"
+
+Miehet molemmat täytyivät nyt mennä ulos ja pukea itsensä
+juhlavaatteisin. Äite Pentinpoika itse, vaikka ei ollut ajastaikaan
+käynyt ulkona talosta, näytti tänäin itsensä ripeäksi, kuin olisi ollut
+nuori neito. Iso reki ajettiin porrasten eteen, vällyt ja peitot
+pantiin siihen, ja vanhemmat Uotin kanssa lähtivät Heljemyllylle.
+Ratsastava viesti lähetettiin edelläpäin sanan kanssa. Myllyn
+herrasväki otti luonnollisesti suurin ihmein vastaan sen harvinaisen
+etsikon; Mylly-äite näytti itsensä erinomaisen sydämelliseksi, ja Elsan
+täytyi olla ystävällisen, ehkä itkeneilläki silmillä. Uoti antoi vietää
+itsensä tupaan, niinkuin ei olisi hänellä itsellä ollut laisinkaan
+tahtoa -- ja samassa kuin ensimmäiset lumihöykäleet alkoivat pudota
+laaksoihin, lyötiin kättä. Uoti oli nyt ylkä. Se oli kuin ei hän itse
+olisi ollunna tarjonnut elävää kättä, sillä käsi oli kylmä ja kankea;
+mutta vielä hengettömämpi ja vileämpi oli se käsi, kuin hänelle
+annettiin. Se oli kuitenkin yksi kädenkiinitys, ja Uoti autteli
+neuvottomuudessa ja murehessa itseänsä, kuinka parhain taisi; hän joi
+syvissä siemenissä runsasta juomaa. Niin istuttiin nyt siellä ylhäällä
+kestin liki ehtoota. Isä Pentti ei ollut myöskään väsyvä syömään ja
+juomaan, missä hän istui, kaksi suurta koiraansa, yksi kummallaki
+puolella, heittäen niille tuotuostakin isot möhkäleet ravinnosta.
+Selvästi näkyi isä Pentillä olleen se ajatus, että ihminen juuri siinä
+oli paljon etevämpi elukoita, kuin taisi nauttia väkeviä tuopittain ja
+kannuttain. Usein silitti hän juodessansa nyt yhtä nyt toista koiraa
+päähän, ikään kuin olisi hän tahtonut sanoa heille: tämän pidätän minä
+itselleni. Uoti oli vaadittu pysähtämään kyökkiin morsiamensa luoksi,
+tämän laitellessa joulu-lökäriä. Ukot molemmat ryyppivät aina
+hupaisemmin, jota enämmin aika kului, ja vaimot naineet istuivat tämän
+kaiken alla ahkerassa kanssapuheessa. Koska ukkojen molempain puhe
+sattui Uotiin, ja kuinka piti saataman loppu Martinan kohdasta, sanoi
+Myllyn-isä hymyten: "nuoruus on huono tähän aikaan."
+
+"Jaa, ei siinä kelvollisuutta," vahvisti ukko Pentti. "Tuossa on nyt
+Uoti, poikani, sen saman tyhmyyden tähden vaivannut itseänsä ja meitä
+lähes seitsemän ajastaikaa: Mekös olisimme niin tehneet nuoruudessamme:
+emme suinkaan!"
+
+"Mepäs olimme iloiset kuin käki, ja teimme asian yhtä hupaiseksi ja
+lyhyeksi, kuin hänkin tavallisesti. Eläköön vanha ja iloinen elo!
+Maljaas vanha kukku!"
+
+"Maljaas ilo-käköinen!"
+
+Niin istuivat ukot ryyppien ja pohjalla kerta toisen perään
+tyhjennettyjen lasien huutaen toinen toisellensa: käki ja kukku.
+
+Lökätty viini tuotiin nyt sisään ja ukot täyttivät sillä korkeat lasit,
+joita he alinomaa tyhjensivät, helistellen keskenänsä ja jutellen yhden
+niinkutsutun lystillisen seikan toisen perään. Loppurivi oli
+muuttumatta: nykyinen nuoruus, ei se kelpaa.
+
+Kyökissä istui Uoti kauan, sanaa hiiskumatta. Vihdoin lausui hän:
+"Sanos, minkätähden sinä otit minun, tietävä kyllä minun laitani!" Itkien
+vastasi morsian:
+
+"Niin kauan kuin mailma on seisonut, ei ole, luulen, kukaan niin
+puhutellut morsiantansa. Mutta katsos, Uoti, se on yhtä minulle, että
+sinä niin kysyt, se on kunniallista ja hyvä alku, jos Jumalan tahto
+niin on, että me otamme toinen toisemme -- ja siltä se tosiaanki
+näyttää. Katsos, Uoti, sinä et saa Martinaa, ja minä raukka -- minun on
+tässä enämpi viheliäistä olla, kuin sinä taidat aavistaa'kaan. No niin,
+minä ajattelin näin: minä olen viheliäinen, enkä taida kestää
+äitepuolen tykönä, minä täydyn pois. Uoti ei saa sitä kuin hän tahtoo
+ja on myös viheliäinen: kukatiesi me kahden taitaisimme auttaa toinen
+toistamme. Ah, Uoti, sinä et taida ymmärtää mitä se tahtoo sanoa, että
+seisoa tuossa ja vaan nähdä päältä kuinka toinen, yksi vieras riipii ja
+raapii yhden rakastetun äiden kätköjä. Ajatteles, ainoasti
+häikittääkseen ja haavoittaakseen minua, antoi hän, kylläs ymmärrät --
+äiden oman kupin yhdelle palvelioista. Se on murhe loppumaton, katsella
+kuinka hän vääntää ja kääntää isän ja tekee hänelle kaikkea mitä
+tahtoo. Tiedätkös koska minä katselen kaikkea häijyyttä täällä kotona,
+niin nousee sappi kielelleni, ja jos täällä kauemmin viivyn, niin tulen
+yhtä pahaksi, kentiesi pahemmaksi. Ennemmin näkisin itseni kuusi jalkaa
+maan alla, ja olisiki jo kaiketi niin, ellei se hyvä kirkkoherran rouva
+olisi minua vähän ilahutellut."
+
+"Minun on kauheasti mieleni paha sinusta," vastasi Uoti. "Mutta kuinkas
+on minun laitani, uskotkos? Minun äiteni pitäisi olla oikea äite, ja
+kuitenkin on hän kyllä häijympi kuin joku äitepuoli. En minä puhu
+kernaasti pahaa, mutta minä täydyn. Martina on auttanut minun kestämään
+kaikkea ja jos ei olisi häntä ollut, niin olisin jo aikaa juosnut
+tieheni. Ihmiset ovat muka syytelleet minua kevytmielisyydestä; minä en
+ole huolinut siitä; mutta nyt pelkään minä, tämän olevan minulta oikein
+pahasti tehdyn! Minä olisin hetemmin nähnyt sinun ilkeäksi ja häijyksi,
+jotta olisin saanut vaatia sinua, siksikun olisit hyljännyt minun. Nyt
+on mieleni haikea sinusta, ja minä en taida olla paha. Minä tosiaankaan
+en tiedä kuinka olettelisin. Minä luulen, asia on kyllä haikea sinusta,
+mutta minustakaan ei ole se parempi."
+
+Yksivakaista oli se puhe, kuin he näin pitivät keskenänsä, morsiamen
+laitellessa viini-lökäriä. Mutta kun se oli valmis, kantoi hän sen ison
+maljan sisälle tupakammariin, sitä ennen -- kantava lasin Uotille.
+Koska hän jälleen palasi, ryyppäsi Uoti hänelle muistoksi, ja neito
+täytti uudestaan hänen lasinsa, helistääkseen hänen kanssansa. Uoti
+sanoi nyt: "sinä olet tosiaanki kauniimpi kuin koskaan olen nähnyt.
+Eikä kentiesi ole niin tyhmästi, että he ovat vaatineet minua. Jos ei
+vaan olisi sentään sitä hakaa, niin olisin hyvinki tyytyväinen. Olisin
+nähnyt sinun seitsemän ajastaikaa sitte, semmoisena kuin nyt, jaa,
+sitte olisin tänäin huvillisin poika ja iloisin ylkä koko tienoolla.
+Ah, kuinka nyt juuri viiltää sydäntäni! Ole kärsivällinen minulle, minä
+en taida puhua sanaakaan enään!"
+
+Uoti istui alas tuolille ja piti kädet silmillänsä; jonkun
+silmänräpäyksen perästä lausui hän kumisevalla äänellä: "Katsos niin on
+asiani! Kuules nyt, sinä et saa mitään puhua minun eli sinun
+vanhemmille! Tahdotko antaa kättä minulle sen päälle?"
+
+Elsa antoi hänelle käden, vähän ihmetellen, ja Uoti jatkoi: "Juuri
+tänäin olen viestin kautta luvannut Martinalle, tulla häntä katsomaan.
+Minä en ole ajastaikaan puhutellut häntä, enkä poikaa, ja nyt minä
+täydyn täyttää lupaukseni. Sinä olet kelpo neito, ja minä tahtoisin
+kernaasti suudella sinua -- mutta ei, minä en tee sitä; se olisi synti,
+niinkauan kuin en ole vapa!"
+
+"Sinä olet kelpo mies, ja taidat somasti puhella'kin," sanoi Elsa
+hymyten; "kuinka tyhmiä ihmiset sentään taitavat olla: ne sanovat
+sinusta, ettet ole oikein järkevä!"
+
+"Ihmiset eivät tunne minua, kukaan ei tunne minua paremmin kuin
+Martina; hän on ymmärtäväinen. Minun mitään lausumattani, on hän nähnyt
+päältäni ja ymmärtänyt, että, samassa kuin minä olen yksi rikkaimmista
+talollisen pojista koko tienoolla, olen minä kentiesi kaikkein köyhin.
+Martina on jutteleva sen sinulle; sillä hän taitaa sen paljoa paremmin
+kuin minä. Et sinä taida uskoa kuinka ymmärtäväinen hän on, kuinka
+siivo ja hyvä-sydämellinen -- ja samalla kertaa niin iloinen ja ...
+ja..."
+
+Uoti taukosi äkkiä ja tirkisteli eteensä. Kenelle oli hän tätä puhunut?
+Sille, jolle hän äsken oli käden antanut! -- Neito tirkisteli ei
+vähemmällä ihmeellä Uotia ja vaikea oli hänen saada selkoa ja käsitystä
+ajatusten erinomaisesta keskinäisestä sovusta. Tupakammarista kuului
+ukkojen korkea-ääninen kanssapuhe ja hekotus, huumaava kokonansa
+vaimojen molempain ahkeran ja matalaisen lörpötyksen. Vihdoin sanoi
+Uoti: "Niinmuodoin on minulla sinun sanas, ettet mitään hiisku kaikesta
+tästä kenellenkään, kuka hän olisi. Minä käyn pois nyt sinun tyköäs
+minun Martinani tykö -- Martinani tykö -- ja -- ja -- katsomaan minun
+-- sinä tiedät -- siellä alhaalla kylässä. Koska joulukuusi sytytetään,
+olen minä takaisin, ja olen silloin joko ... mutta minä en tiedä enään,
+mitä sanon -- Jumala olkoon sinun kanssas!"
+
+Morsian taitanut ei vastata; hän seisoi vaan ihmetellen ja ääneti
+katsellen Uotia, joka painoi karvalakin päähänsä ja otti pahkasauvan
+käteensä. Siinä kun Uoti nyt seisoi, hupaisesti heiluttava raskasta
+sauvaa, näkyi hän sangen pulskealta, ja ei leikiteltävältä. Hän läksi
+pois heti kohta sitte kiiruhtavin askelein, ja Elsa istui alas liedelle
+syventyäkseen miettelemisiin. Palan ajan perästä kurkisti isä Pentti
+kyökkiin ja kysyi: "kuinkas on laita? Koirat vinkuvat sisällä. Missä
+Uoti?"
+
+"Poissa."
+
+"Mihinkä?"
+
+"En saa sanoa. Mutta hän ei viivy kauaa."
+
+"Vai niin! Minä tiedän kyllä missä hän on -- älä sano mitään siitä
+ämmälleni, äläkä Heljenukolle. Onko sitte kauanki kuin Uoti läksi?"
+
+"Joku minuuti vaan sitte."
+
+"Kuules nyt, hiivi hiljaa kammariin ja tuo minulle hattu ja sauva; mut
+älä anna koirien päästä ulos! Ah, mikä hassu se Uoti, mutta sinä --
+sinä olet yksi muhkea neito!"
+
+Elsa vetäyi takaisin ukon muistoista ja meni heti kohta noutamaan hatun
+ja sauvan. Varoittaen neitoa sanomaan, häntä perään kysyttäessä, että
+oli kohta tuleva takaisin, etääntyi isä Pentti. Sauva pitkällä edessä,
+ennen askeletta, kulki ukko nyt eespäin. Käyntö oli kuitenki vankka ja
+horjumaton.
+
+
+
+
+KYMMENES LUKU.
+
+Isä, poikaansa etsivä.
+
+
+Uoti, tultuansa ulko-ilmaan, oli äkkiä kuin heräävänänsä ylös, ja hän
+kysyi itseltänsä: Mitäs on tapahtunut? ei mitään -- niin lohdutteli hän
+itseänsä -- ei juuri mitään jos en itse sitä tahdo. -- Häntä
+kauhistutti kuitenki, kun ajatteli sitä kylmää kättä, kuin äsken oli
+hänen kiinittänyt, ja ikään kuin auttaaksensa sitä, lämmitti hän
+tietämättä omaa oikeata kättänsä kuumalla piipunpesällä.
+
+Tässä pyydämme lukialta anteeksi unohduksemme, kuin emme ole jo aikaa
+ennen maininneet sitä, kuinka Uotin piippu monena vuotena oli hänen
+ainoa seuraajansa ja paras tietoinen neuvonantajansa.
+
+Tie Heljemyllystä kylään ei ollut eksyttävä, kuitenki täytyi olla
+hoksaava, sillä toisella vierellä tietä oli äkkijyrkkä mäki alas
+laaksoon päin, ja lisäksi satoi nyt lunta isoissa höykäleissä. Uoti ei
+pian nähnyt laisinkaan tietä, kulkeissaan edespäin, itse muuttuneena
+vaeltavaiseksi lumi-äijäksi.
+
+Hyvin tunteissa jokaisen puun, jokaisen pienen kivenki tien ohella,
+ollut ei hänen sentään vaikea pysyä tiellä. Jouduttuansa niin pitkälle,
+että seisoi mäen kukkulalla toisella puolen, käännähti hän tahtomatta
+taaksensa; monet kynttilät viittasivat hänelle Heljemyllyltä, ja hän
+kuuli sydämessänsä äänen kuiskuttavan: Neito hän on muhkea; monet
+monituiset ovat tehneet niinkuin sinäki ja kuitenki tulleet
+tyytyväisiksi ja onnellisiksi; käänny takaisin!...
+
+Uoti kuitenkaan ei lainannut korviansa näihin; hän pitkitti menoansa,
+ja sitä tehden kuin astui alemma mäkeä, katosivat myös houkuttelevaiset
+kynttilät Heljemyllyllä. Hänen mielensä tuli huokeammaksi ja vakaasti
+sanoi hän itsellensä: "Minä en käänny takaisin kotia, en, minä tahdon
+ennemmin renkinä kaiken ikäni palvella muita, kuin hyljätä Martinan ja
+pojan. Minä en ole puhutellut heitä sitte vuosi ja päivä; mutta nyt
+pitää se tapahtua, ja minun Juoseppini saa riemun kutsua minua isäksi!"
+
+Äkkiä seisahti Uoti, niinkuin naulattu. Isä! isä! huusi yksi lapsenääni
+syvältä metsästä. Ja vielä kerran kuului selkeämmin kuin ennen: isä! --
+"Sinä erehdyt", sanoi Uoti itsellensä, "ryypyt ovat menneet päähäs!"
+
+Hän viritti uuden piipun ja siinä kun veti valkeata, osoitti hänelle
+valonvilaus isot jäljet nuoressa lumessa. Suittaa olla joku koira,
+joutunut harhajäljille -- ajatteli Uoti -- ja nyt pitkitti hän taas
+vaellustansa.
+
+Mutt' oles vai! tuolta huutaa taas, kauempaa, se on miehen ääni: Uoti!
+-- kuinka on laitas; oletko juovuksissa eli riivaavatko sinua
+häijynelkiset velhot?
+
+Uotia kauhisti silmänräpäyksen; mutta hän rohkaisi taas mielensä,
+sanoen itsellensä: "Ihmiset eivät ole myöskään hyviä taistella vastaan.
+Kuinka tyhmästi minulta, ettän monet vuodet olen käynyt ja uskonut,
+äiden vihdoinki myöntyvän -- kyllä kai! -- Oletko nähnyt kenenkään
+taitavan hevoisen kenkää hilloksi keittää! Vielä tyhmempää, että minä
+tänäin annoin viekoiteltaa itseni käden-lyöntöön. Mutta katso! siitä ei
+tule mitään, vaikka äite ja koko mailma sitä tahtoisi, kun en minä
+tahdo. Mutta mikä se on, ku liikkuu tuolla etäällä. Se on varmaanki
+koira, jonka jäljet näin äsken! No tule tänne, kuuletkos! -- Hän,
+niinkuin minäkin, ei tahdo!... Herra, minun luojani! se on susi, jota
+niin kauan olemme hakeneet!"
+
+Uoti tunsi taas lievän kauhistuksen, mutta heilahutti heti kohta
+voimakkaasti raskasta pahkasauvaansa, sanoessansa: "Tuossa on kamaus,
+ku kelpaa -- tuossa toinen -- ja vielä kolmas, niinpä niin, nyt olet
+saanut aivotun osas!" Epäellen sentään vielä asiatansa, hyöritti Uoti
+sauvallansa sutta. Ja koska hän vihdoin oli viskeytynyt sen kuolemasta,
+otti hän pedon niskasta kiini ja laahasi perässänsä sitä pitkin tietä.
+Matkustajamme kaipasi nyt vasta piippuansa, tappeluksessa kadonnutta;
+vaan sitä oli kuitenkin enään vaikea etsiä, ja suden turkki sai palkita
+harmin. Vähän hetken perästä näki Uoti kynttilät pilkuttavan kylästä;
+hän tuli jälleen varsin iloiseksi, hymyten ajatteleva: "Kuinka
+kummastunevat kylässä, nähdessänsä minun tulevan ja tuovan sitä sutta,
+joka niin kauan on heitä peljättänyt. Mitä sanonevat siitä, kuin minä
+olen sauvallani sen lopettanut? Mitä sanonee Juoseppi? Siitä tullee hän
+arvossa pitämään isänsä -- ja minä tahdon antaa hänelle lahjaksi suden
+sydämen; siitä hän sanotaan tulevan voimaa."
+
+Lukiamme kukatiesi keskeyttää tässä kysymään: kuinka oikein oli laita
+niiden erinomaisten huutojen, joita matkustaja kuuli metsässä? Me
+pyydämme saada muistuttaa siitä, että isä Pentti kävi samaa tietä, ja
+että se oli kaiketi ukko, joka huusi: Uoti! Uoti! Mitä taas tulee
+siihen lapsenääneen, kuin syvältä metsästä huusi: Isä! isä! -- siitä
+emme vielä tiedä mitään...
+
+Ylhäällä Heljemyllyllä tuli pianki tiedoksi, kuinka isä ja poika olivat
+varsin oudosti kadonneet; äite Pentinpoika tiesi sentään hyvin kyllä,
+mihinkä olivat menneet. Hän oli kuitenkin olevansa tietämätön siitä, ja
+häväisi kumpaaki poisolevaista pilkkasanoilla. Uoti sai hänen hyvän
+osansa, mutta isä Pentti pahimman, että uskalsi pois mennä, asiasta
+hänen ajatustansa tiedustamatta. Mylly-äite sovitti tähän sangen
+konstillisesti sen kohteliaisuuden, että äite Pentinpoika oli ruvennut
+leikillänsä antamaan isälle ja pojalle haukunta-nimiä, tietensä miesten
+molempain ansaitsevan paljaita kunnia-nimiä. Pahuuden sukusuhta yhdisti
+ne molemmat vaimot; he ymmärsivät toinen toisensa hyvin kyllä; mutta he
+eivät taitaneet salata kummastustansa, koska Elsa yksivakaisesti
+välitti: "Uotilta en minä kuullut muuta kuin mikä on hyvää,
+ystävällistä ja kunnollista niin kauan kuin hän oli kanssani kyökissä."
+Toiset vaimot rupesivat tästä, niinkuin yhtä, heti kurkkuunsa
+nauramaan, ja äite Pentinpoika sanoi: "Sinä olet viisas tyttö, sinä
+ymmärrät kuinka miehiä pitää pideltämän ja opetettaman taipuvaisiksi.
+Se on myöskin oikein. Miehet eivät kelpaa mihinkään; vaimo tekee miehen
+siksi mikä hän on. Minä en eroita ketään muita paitsi Heljen-isän, hän
+on kelpo mies, jaa, oikein erinomainen ukko." Se josta hän puhui,
+malttanut ei kuitenkaan kohteliaisuutta; hän istui vaan tuossa
+lalluttava perästä kaikkia mitä toiset puhuivat. Vihdoin muuttui ukon
+löperrys niin kiihkeäksi yskäksi, että taidettiin peljätä, hän oli
+kuolemaisillansa. Mikä rohkeus oikein Heljen-ukolla, tahtoa ryypellä
+kilpaa isä Pentin kanssa! Sitä ei ollunna kukaan yrittänyt monena
+vuotena. Mylly-äite osoittihen nyt erinomaisen huolelliseksi isää
+kohtaan ja talutti hänen sisälle lähimmäiseen kammariin. Vähän hetken
+perästä palasi hän jälleen ja sanoi: "Jumalan kiitos! hän nukkuu nyt
+sikeästi; äijäni piti kuitenkin ymmärtämän ettei hän jaksa puoltansa
+pitää yhtä Pentinpoikaa vastaan."
+
+Mielitelty kohteliaisuudesta vastasi äite Pentinpoika: "Koska ukollas
+on noin kova yskä, niin kehoitan minä sinun toimittamaan, että hän
+tekisi pianki testamentin."
+
+"Minä mahdan sanoa! te olette ylön hyvänlainen!" lausui Mylly-äite
+kavalasti; "ja kuitenki taitavat ihmiset olla niin ilkeitä ja sanoa --
+Jumala anteeksi antakoon! että kerron sen -- kuitenki väittävät
+ihmiset, että äite Pentinpoika on häijy! Löytyykö mitään jalompaa kuin
+että niin sääliä yhtä hyljättyä leski-raukkaa."
+
+Mylly-äite piti jo itsensä semmoisena, ja rupesi luonnollisesti
+hieromaan silmiänsä, mutta kun ei onnistunut saada ulos yhtä
+kyynelettä, taukosi hän siitä, löi kätensä ristiin ja lausui, varsin
+hartaasti katsoen äite Pentinpojan päälle: "Ja minulle tahtoo äite
+suoda niin hyvää, että toivoisi Uotin saavan ottaa kaikkea!"
+
+Äite Pentinpoika ajatteli sydämessänsä: suon sen ennemmin kenelle
+hyvänsä, kuin sinulle -- mutta taitaensa ei juuri sitä sanoa vaikeni
+hän kauniisti ja kiitti kohteliaisuudesta parahimmalla hymyllänsä.
+
+Äite Pentinpoikaa rupesi heti ahdistamaan tavallinen levottomuutensa.
+Ensin tahtoi hän, että piti lähetettämän etsimään rakasta isää ja
+poikaa Uotia; kohta miettei hän taas toisin ja käski, että hevoisensa
+piti ajettaman tuvan eteen; hän tahtoi matkata kotia, ja siellä odottaa
+niitä tyhmiä miehiä. Mylly-äite oli olevanansa oikein murheellinen,
+ettei äite Pentinpoika tahtonut viipyä Heljemyllyllä yli yöseen. Elsaki
+rukoili yksinkertaisesti ja sydämellisesti, ettei äite vanha pitänyt
+lähteä talosta pois pimeässä ja rajuilmassa. Teeskellyn vastuksen
+perästä myöntyi äite Pentinpoika kernaasti, ja osoittaakseen iloansa
+siitä, käski äitepuoli Elsan sytyttämään kaikki kynttilät isossa
+joulukuusessa. Nämät olivat ne monet kynttilät, kuin Uoti näki
+käännähtäessänsa mäen päällä katsomaan taaksensa Heljemyllylle...
+
+
+
+
+YHDESTOISTA LUKU.
+
+Kirkko pitää seisoa keskellä kylää.
+
+
+"Koska minulla on rakas vieras niinkuin sinä esimerkiksi, tuntuu
+minulle hauskuus kaksinkertaiseksi, tiedätkö minkätähden? Ensiksi
+maistuu minulle kaikki paremmalta. Sanotaan mitä sanotaan ihmisellisen
+sydämen huonoudesta; on se kuitenkin yksi kaunis omaisuus tällä
+sydämellä, että löytää suuren mielisuosion kanssaihmisiänsä
+kestaamisessa."
+
+"No toiseksi?" kysyi nuori suoveri.
+
+"Toiseksi," vastasi kirkkoherra, "koska minulla on vieras juhlina,
+tarvitse minun ei jättää kotoa ja kulkea siellä ja täällä. Mailma on
+tullut matkustajan kera luokseni kotia, ja minä teen vierahan kanssa
+matkan pitkän toistamiseen tarvitsematta liikkua paikasta."
+
+Se oli sanomattomin mielisuosioin kuin kirkkoherra, heti jälkeen
+päivällis-aterian tämän sanoi suoverillensa. Ehkä tuskin oli
+puolipäivä, rupesi jo hämyttämään; mutta tämä ei häirinnyt, vaan
+paremmin lisäsi hauskuutta ystävällisistä juttelemisista.
+
+Kanssapuhe oli kestänyt hyvän aikaa, koska se ke keskeytyi useista
+ihmisten äänistä, jotka ulkona portaalla kopistivat lunta jaloistansa.
+Etsiväiset olivat kirkonisännät Ollinen, Kello-Taavetti ja Saarivaara.
+Kirkkoherran rouva meni kohteliaisesti vastaan ottamaan tulevaisia ja
+vei heidät sisälle saliin. Tutuksi tehnyt maanmiehille veljensä, herr
+Edvardin kuiskasi hän viimemainitulle: "Jättäkäämme he rauhaan!"
+
+Koska veli ja sisär olivat lähtemäisillänsä huoneesta, sanoi Taavetti
+kumartaen: Rouva kirkkoherran ja te myös -- herr veli, olkaatte hyvät
+ja pysähtykäätte sisään! Mitä meillä on puhuttavaa, sopii juuri hyvin
+teidän korvillenne."
+
+"Olkaatte hyvät ja istukaatte!" sanoi kirkkoherra ystävällisesti niille
+kolmelle talonpojalle.
+
+"Kiitoksia paljon, mutta me taidamme yhtä hyvin seisoa," vastasi
+Taavetti, joka näkyi olevan toisten puhujamies. "Kunnian herr
+kirkkoherra" -- jatkoi hän -- "te olette saarnanneet meille ja panneet
+sen sydämillemme, että koska kuulemme jotakin outoa kanssaihmisistämme,
+niin pitää meidän rehellisesti kysymän heiltä itsiltä ja ei luottaman
+juoksu-juttuihin. No hyvä, kunnian herr kirkkoherra, nyt on asia
+lyhyesti se, että koko kylässä puhutaan ainoasti siitä, että meidän
+sielunpaimenemme aikoisi meidät ylönantaa. Pyydän anteeksi, mutta
+tohdinko kysyä: 'onko se tosi?'"
+
+"On," kuului lyhyt vastaus.
+
+Nyt oltiin varsin ääneti huoneessa. Vähän hetken perästä alkoi Taavetti
+taas. "No, me täydymme uskoa sen. Ah, kunnian herr kirkkoherra, edellä
+teidän aikaa oli meillä yksi paimen, joka ei taitanut kärsiä meitä,
+emmekä me häntä. Olleeko mailmassa jotakuta kauheampaa? Kuinka taitavat
+jumalisuus ja rakkaus kasvaa ja menestyä siellä, missä sanansaarnaaja
+ei sovi sanankuuliainsa kanssa? Kuinka kauheasti, jos meillä vielä
+kerran niin tapahtuisi. Me tiedämme hyvin, meidän pitäjäässä löytyvän
+muutamia, jotka paljon loukkaavat kirkkoherramme jaloa sydäntä; mutta
+koska Herra Jumala olisi tahtonut säästää Sodoman, jos olisi
+kaupungissa löytynyt kaksikin hurskasta -- taitaisitteko te, meidän
+sielunpaimenemme, jättää meidät ainoasti sentähden että seassamme
+löytyy kaksi, kentiesi kolme, oikein pahaa ihmistä?" Tässä vaikeni
+puhuja; mutta kun kirkkoherra ei mitään vastannut, pitkitti edellinen
+"Kunnian herr kirkkoherra, me emme tarvitse teille sanoa, kuinka olette
+liittyneet sydämihimme, ja meidän kylässä ei löydy miestä, vaimoa eikä
+lasta, joka ei rakasta ja kunnioita herr kirkkoherraa. Me toivotamme
+nyt, että teille kävisi hyvin, ja saisitte paremman oltavan uudessa
+paikassa! Viimeiseksi rukoilemma, että kunnian herr kirkkoherra
+tahtoisi kirjoittaa sisään hyvän sanan puolestamme ja toimittaa että
+saisimme tänne kelvollisen sielunpaimenen; emme pyydä että olisi niin
+hyvä kuin kunnian herr kirkkoherra, sillä semmoista olisi vaikeata
+saada, mutta me tahtoisimme vaan itsellemme yhtä kelpo miestä."
+
+"Kiitoksia, kiitoksia!" lausui kirkkoherra, näkyvällä liikutuksella --
+"mitä minä voin asiassa vaikuttaa, sen mieluisesti teen."
+
+"Pyydän anteeksi, kunnian herr kirkkoherra", välitti nyt kirkonisäntä
+Ollinen, "ukko Taavetti ei ole vielä sanonut teille mitä oikein
+toivoimme. Sillä niin me aivoimme rukoilla kunnian herr kirkkoherraa,
+ettei menisi pois meiltä. Sanoopa sananlasku: Kirkko pitää seisoa
+keskellä kylää, ja kunnian herr kirkkoherra hän on meidän kirkkomme
+saarnaaja!"
+
+"Kiitoksia hyvät ystäväni; mutta minä en taida peräyttää hakemustani,
+jos tahtoisinki."
+
+"Sitte saamme rukoilla kunnian herr kirkkoherralta anteeksi, että
+olemme vaivanneet", sanoi ukko Saarivaara, varsin kopeana sen ylitse
+että hänkin sai tilan jotakin lausua.
+
+Ne kolme ukkoa kumarsivat nyt ja jättivät huoneen; kirkkoherran rouva
+seurasi heitä kohteliaasti portaalle, ja viivyttelevälle Taavetille
+sanoi hän: "Minun ei ole mitään osaa kirkkoherran päätöksessä;
+sentähden sopii vielä tulla meille ja puhua joku toinen päivä hänen
+kanssaan asiasta. Mieheni on tänäin vähän alakuloinen; äite Pentinpoika
+lähetti hänen peräänsä ja antoi hänen ajaa siellä sydän yönä
+vähimmättäkään aiheetta!"
+
+"Niin olen kuullut," sanoi Taavetti, "niin suittavat he nyt kaikin
+istua siellä ylhäällä Heljemyllyllä ja viettää kihlausta. Minä en ole
+tahtonut uskoa sitä; mutta nyt, koska meidän sielunpaimenemme tahtoo
+jättää meidät, uskon minä kaikki. Kihlaus ylhäällä myllytalossa ei pidä
+sentään mitään vaikuttaman, sillä me emme aivo myöntää hiuskarvaakaan."
+
+Taavetti kumarsi sitte, ja kirkkoherran rouva palasi omaistensa luoksi.
+Täällä istuivat he taas kaikin kolmin ympäri pyöreätä pöytää, mutta
+kukaan ei hiiskunut sanaakaan. Vähän hetken perästä keskeytettiin
+vaiti-olo kirkon kolmelta kellolta, jotka yhtä haavaa rupesivat soimaan
+joulujuhlalle. Kirkkoherran rouva sanoi nyt "Sentään tuleeki minun
+ikävä, koska en enään saa kuulla näitä kelloja!"
+
+Kirkkoherra ei vastannut siihen; hän meni ääneti akkunan oheen istumaan
+ja siellä puhui hän äänehköön itseksensä: "Tottumisen voima on suuri ja
+vaikea on sitä särkeä. Kuitenki, koska päätökseni on kerran otettu ja
+kaikille tunnettu, olisi ei soveliasta peräytyä takaisin! -- Liina",
+keskeytti hän äkkiä, "anna sytyttää kynttilä työhuoneeseni! Yhden
+hetken perästä, eli niille paikoin, tulen minä jälleen teidän tykönne!"
+
+Kirkkoherra meni senjälkeen pitkällisin askelein kammariinsa.
+
+
+
+
+KAHDESTOISTA LUKU.
+
+Missä Juoseppi?
+
+
+"Missä Juoseppi!" kysyi Taavetti, heti kun kotia tuli.
+
+"Ei hän ole täällä."
+
+"Minä lähetin hänen kuitenki kotia, mennessäni provastille."
+
+"Poika ei ole ollut kotona."
+
+"Juoseppi ei saa juosta niin ympäri, lupaa pyytämättä?"
+
+"Hän on kaiketi mennyt takaisin Laurille. Kyllä minä menen
+tiedustelemaan häntä," sanoi Martina, nousten ylös tuolilta.
+
+"Anna hänelle sitte kelpo korvapuusti minun puolestani," huusi Taavetti
+perään.
+
+Martina tuli takaisin ja sanoi: "Juoseppi ei ollut Laurilla, ja minä en
+nähnyt poikaa missään muuallakaan."
+
+"Jumala tiesi mihinkä poika on ottanut tiensä. Minä täydyn siis itse
+lähteä hakemaan häntä."
+
+Taavetti meni nyt pois ja kyseli huoneesta huoneesen. Kukaan ei ollut
+nähnynnä poikaa. Ukko kääntyi sitte kotia, ajatellen tiellä: "poika on
+kyllä kotona ennen minua."
+
+Taavetti kohtasi Martinan kyökin ovissa, ja äite, näkevä ukon
+yksinänsä, kysyi levottomasti: "Mutta missä on Juoseppi?"
+
+"Tulee kyllä kohta," vastasi ukko; mutta itse meni hän ympäri etsimään,
+hamasta kellarinporstuasta ylös ullakolle, jossa hän melkein peljätti
+itseänsä suurullisella huudollansa: "Juoseppi! Juoseppi!" Myös ulkoa,
+puodeista ja aitoista, etsei ukko poikaa. Koska Taavetti väsynyt ja
+suuttunut taas tuli tupaan, kohtasi häntä Lauri, kantaen Juosepin uusia
+saappaita. Taavetti kertoi kohta hänelle kahdakesken, etsineensä
+Juoseppia ja olevansa melkein levoton, että jotakin pahaa olisi
+taitanut pojalle tapahtua.
+
+"Oletteko käyneet ukko Raskisella, poika kuultelee mielellänsä ukon
+soittavan torvea?"
+
+"En", kuului vastaus.
+
+"Sitte kiiruhdan minä sinne," virkkasi hyväntahtoinen Lauri, kohta
+rientävä pois toiseen päähän kylää. Jo kaukaa kuului hupaisesti
+torvenääni, ja Lauri ajatteli: Poika on varmaan siellä. Raskinen ollut
+ei sentään nähnynnä Juoseppia koko päivänä. Lauri palasi murheellisena
+takaisin äidenisälle; mutta tämä sanoi: "Ole nyt vaan hiiskumatta ja
+älä mitään sano vaimoille! sillä siitä he rupeisivat uikuttamaan.
+Pysähdä tänne vähäksi aikaa! Poika on varmaan lymynnyt; kentiesi käy
+hän ympäri ja tulee joulupoikien kanssa, vietelty heidän koreuksiltansa
+ja lauluilta. Kyyneleet päättävät sen veisun, sen saa Juoseppi oppia
+äidenisältä."
+
+Näkyvästi levollisena istui Taavetti alas viheltelemään ja pieksi
+välistä ilmaan kämmenillä, ikään kuin ajatellen vaan sitä kuria, jonka
+poika piti saaman kärsiä.
+
+"Minä olen levollinen ja odotan," sanoi hän ikään kuin itsellensä,
+viritti sitte piippunsa, ja kertoi Laurille, että poika oli oikea
+veitikka lystillisin vehkeinensä; mutta tästä leikistä pitäisi hän
+kuritettaman. Taavetti otti nyt piplian, aikova pitkittää lukemista
+siitä, missä oli ennen lopettanut. Ukko sulki kuitenki nyökäten taas
+sen pyhän kirjan, sillä paikka, josta luki, oli Kuningas Taavetin
+valitus sairaasta lapsesta. (2 Sam. 12 l.)
+
+Ukko nousi nyt ylös ja meni kerta toisen perästä kuultelemaan. Heti
+rupesivat kaikki kirkonkellot soimaan joulujuhlalle kunniaksi. Nyt
+tulee hän varmaan, ajatteli ukko -- mutta Juoseppi ei tullutkaan. Lauri
+esitteli nyt, että hän menisi vasemmalta ja ukko Taavetti oikealta
+puolen läpi kylän, kyselemään taloista. Hyvän hetken perästä tapasivat
+he toinen toisensa Taavetin tuvalla: eivät olleet mitään tietoa
+saaneet. Pian tulivat joulupojatkin; mutta Juoseppi ei ollut niidenkään
+kanssa. Nyt olisi hyödytöntä ollut enämpi salata mitään.
+
+"Martina, Juoseppi meidän on kadonnut," sanoi nyt äidenisä. Äite raukka
+korotti nyt surkean huudon ja valitti:
+
+"Se oli niinmuodoin sentähden, kuin hän herätti minun yöllä kolmasti ja
+kysyi: eikö jo päivä? Juoseppi! Juoseppi! missäs olet? huusi onneton
+läpi koko huoneen -- pitkin tietä -- läpitse kaiken kylän ja ulos
+kedoille.
+
+"Ah, jos hän on kadonnut, niin kuolen minä," valitti ukko, mutta
+Martina ei kuullut sitä, hän oli jo kaukana pois. Ukon kasvot olivat
+nyt varsin vääristetyt murheesta, hän tahtoi pidättää itkua, mutta ei
+voinut. "Juoseppi on kukatiesi kirkossa," johtui ukon mieleen, ja kohta
+riensi hän sinne. Oli juuri jo kaikki valmistettu sydänyölliseen
+jumalanpalvelukseen, ja lukkari-koulumestari kävi siellä vielä ympäri,
+vaksikynttilä kädessä, katsahtamassa valmistuksia.
+
+"Juoseppi, oletko täällä?" huusi Taavetti kirkkoon, niin että väkevästi
+kajahti.
+
+Lukkari, peljästynyt, pudotti kynttilän ja vastasi vapisten: "Täällä ei
+ole ketään muuta kuin minä. Mikästä on?"
+
+"Te olette sallineet, että poikaa on haukuttu 'maitosuuksi'. Te olette
+myöskin syy onnettomuuteen", huusi poisrientävä Taavetti. Lukkari
+seisoi nyt siinä yksinänsä ja ällästyksissä, ja yhtä hämärä kuin oli
+ympärillänsä -- ennenkuin taas löysi vaksikynttilän -- yhtä hämäräksi
+jäi hänen sisällänsä tarkoitus niiden huutojen kuin oli äsken kuullut.
+
+Koko kylä juoksi nyt kokoon. Ukko Raskinen löydyttihen myös ja
+tarjosihen kohta vahvasti puhaltamaan torvea. Eräs toinen sanoi: "Ei,
+anna olla, ei se mitään auta; äite Pentinpoika on antanut varastaa pois
+lapsen, vaatiaksensa Martinaa ylönantamaan Uotin. Kärme hän on tänäin
+kihlannut Uotin Myllärin Elsan kanssa, sen kuulin äsken eräältä,
+myllytalosta tulleelta rengiltä."
+
+"Turhia!" lausui Martina, "minä en usko sitä. Mutta minun Juoseppini,
+minun lapseni, missä on hän?"
+
+Koska nyt tällä muotoa epäilevinä seisottiin, tuli yksi erinomainen
+kuva käyden pitkin tietä. Se oli hattumaakari Venkerästä, vähäinen
+ukko, tilaisuudessa varsin kätketty ja verhottu vutraaleilla ja
+hatuilla.
+
+"Mikäs on hätänä tässä kylässä?" kysyi ukko.
+
+"Etsitään yhtä lasta, Juoseppia, kadonnutta."
+
+"Onko lapsi vanhakin?"
+
+"Kuuden vuotinen."
+
+"Tysevä ja isonkokoinen poika, isoin päin ja vaalehin kiheröin
+hiuksin."
+
+"Jaa, se on hän; sano Jumalan tähden, missä hän on?" huusi Martina,
+rynnäten vasten vähäistä hattumaakaria semmoisella vauhdilla, että tämä
+pudotti yhden osan taakastansa ja oli vähissä itseki tuupertua ojaan.
+
+"No, no!" sanoi ukko vähän pahoilla mielin, "minä en ole kätkenyt
+hattuihini poikaa, enkä kanna häntä vutraaleissa. Mitä muuten tulee
+poikaan, tapasin minä hänen metsässä kaukana tuolla. Minä kysyin
+häneltä: Mitäs näin yksinä teet metsässä? -- Isääni vastassa; hän tulee
+tätä tietä. Ettekös ole nähneet häntä? -- Minkämoinen isäs on sitte? --
+Iso ja hyvin väkevä. -- En ole nähnyt häntä. Mutta tule kanssani
+kotias, lapsi parka! -- En minä; isän kanssa minä tulen. -- Minä
+tartuin nyt poikaan ja tahdoin vaatia häntä seuraamaan minua, mutta hän
+oli yksipäinen ja heti äkkiä kievahti hän käsistäni ja takanani kuulin
+minä hänen huutavan metsässä: Isä! isä!"
+
+"Se oli Juoseppi; Jumalan tähden käykäämme etsimään häntä!"
+
+"Me kaikin tulemme ynnä," huusi nyt usea joukosta.
+
+"Seisahtakaatte!" huusi nyt Taavetti, "kysykäämme mieheltä josko
+tahtoisi tulla kanssamme?"
+
+"En jaksa millään muotoa -- eikä se hyödyttäisikään mitään; nyt on jo
+enämpi kuin yksi tiima sitte kuin minä näin pojan. Kuka tietää missä
+hän nyt on? Minä taidan kuitenki tarkoin sanoa missä lapsen tapasin.
+Kermumetsässä, läsnä sitä puron rannalla seisovaa isoa tammea. Puu on
+helposti löydettävä, sillä se on ainoa iso puu niillä paikoilla, ja sen
+tuntevat kaikki tässä kylässä."
+
+"Hyvä, siitäpä puusta minä taitan muutamia oksia, piestäkseni poikaa,"
+sanoi Taavetti vakaasti.
+
+"Ei, älkäätte lyökö lasta", huusi Martina; vaan ei taitanut kertoa,
+kuinka tämä oli se paikka, missä Uoti oli häntä ensi kerran suudellut.
+Ah, kukatiesi makasi nyt lapsi samalla paikalla -- viluttuneena --
+kuolleena.
+
+"Nyt on yö. ja emme näe mitään, ja lunta sataa ehtimiseen; ottakaamme
+valkia-soitot ja soitettakoon isolla kellolla! Kirkkoherra myödenantaa
+sen kyllä!" huusi nyt Lauri kiivaana.
+
+Vaimot veivät Martinan kotia. Koska hän täällä sai nähdä Juosepin uudet
+saappaat pöydällä, pyrskähti hän ääneensä itkemään, valittaen: "Tuossa
+ovat saappaat, joita hän niin ihaillen toivoi, ja nyt ovat ne vähäiset
+jalat kankeat, paleltuneet -- hän itse kuollut."
+
+Häntä koetettiin lohduttaa, ja eräs vaimoista oli niinkin viisasteleva,
+että sanoi: "Ah, paleltua kuoliaaksi, lienee hyvinki helppo kuolema:
+nukutaan, ja ei enään herätä."
+
+"No, jaa, nukutaan maan päällä ja herätään taivaassa! Juoseppini
+ennustiki niin. Poika oli ylön hyvä ja ymmärtäväinen tälle mailmalle,
+sentähden piti hänen kuolla. Mutta katso, minä tahdon elää! Ja koska
+se, tuo toinen, hänen kanssansa tulee kirkkoon ja tahtoo istua
+morsiamen asemeen, silloin huudan minä kaikin voimin, ja Juoseppi on
+huutava taivaasta: ei! ei! -- Se hyvä poika! Isä! isä! huusi hän, mutta
+isänsä hän ei vastannut. Minkätähden piti hänen vastaaman? -- Hän ei
+tunne'kaan lapsensa ääntä! Mutta hänen pitää sen äänen tunteman; hänen
+pitää kuuleman sen huutavan korvissansa yöt ja päivät: sinun omassa
+metsässäs on lapses paleltunut kuoliaaksi, ja juuri sinun tähtes! Ah,
+Uoti! sydämes on kivi, ei muu kuin kivi..."
+
+"Olisipa niinki parempi pojan paleltuminen kuoliaaksi, pahempi
+joutumisensa suden omaksi," kuiskasi eräs naapurivaimo toisellensa.
+Onnettomuudella on tarkka kuulo, ja Martina, lauseen kuuleva, parkasi
+nyt kesken puheensa: "Susi! susi!" Äite raukka tirkisteli nyt raivosti
+ympärillensä, ja kun katsantonsa siinä tapasi sattua ompeliaan, sanoi
+hän hänelle, valittaen: "Anna! Anna! miksis istut siinä niin ahkerasti
+neuloen? Ah, miksi enään neulostella jakkua, lapsi on kuollut -- poissa
+-- kadonnut..."
+
+"Minä en kuule sillä korvalla, minä en laisinkaan kuule mitä sinä eli
+ne toiset sanovat! Tiedät sä, minä en ole taika-uskoinen; mikään ei
+mailmassa ole onnettomampi kuin taika-usko! Mutta niin paljon on toden
+totta: niinkauan kuin joku neuloo ja kutoo toiselle, ole toinen ei
+vielä kuollut. Lörpöteltäköön mitä tahdotaan! Minä neulon vain! Minä
+taidan kertoa siitä yhden totisen ja sangen merkillisen tarinan. Olipa
+kerran yksi kuningas..."
+
+Huolimatta jos yhteisessä häiriössä oltiin kuultelevinakaan, alkoi niin
+Anna kertomaan historiaa Odysseista ja hänen uskollisesta puolisostansa
+Pienelopasta, mutta niin monin erinomaisin lisäyksin, toisinnoin ja
+koristuksin, että historia oli melkein tuntematon.
+
+Annalla oli syynsä uskoa, ettei häntä erinomattain kuunneltu; sitä
+näyttikin hän kainosti pyytävän. Hän kertoi vaan yhä ja ompeli
+ehtimiseen, katsomatta ylöspäin. Niinkuin koska hän kerran oli istunut,
+hän ei kernaasti nousnut ylös ennen työpäivän loppua -- niin hän
+juttelikin sen tarinan, minkä kerran oli alkanut päästä päähän;
+kummassaki tapauksessa kentiesi antamatta häiritä itseänsä, vaikka
+olisi katto pudonnut alas eli huone syttynyt ilmi tuleen.
+
+Näin ollessa laita vaimojen Taavetin tuvassa, oli koko miesten joukko
+kokounut kylästä pappilaan.
+
+Mitä kylän lapsiin tulee, olisivat he kernaasti seuranneet ynnä, mutta
+äidet putkahtivat itkuun ja kyyneleihin, jotta isät ajoivat lapset
+kotia kylään, sekä sanoilla että töillä.
+
+Niin siis taidettiin sanoa, koko kylän olleen liikkeellä, ikään kuin
+olisi ollut asia lähteä talosta vastaan...
+
+Ymmärrettävä on itsestäänkin, että niin isossa joukossa myös oli
+joitakuita epäileväisiä, jotka väittivät, yhtä hyödytöntä olevan
+senkaltaisessa lumipyryssä hakea lasta metsästä kuin nuppineulaa
+heinäsuovasta. Mutta Lauri, jonka piti olla puhuja, huusi ääneensä
+vastahakoisille: "Joka ei tohdi seurata, hän menköön kotia!" Se
+vaikutti; yksikään ei kylänmiehistä eroinnut, ja kukaan ei enämpi
+tehnyt vastuksia. Lauri meni nyt ylös kirkkoherran tykö ja pyysi saada
+soittaa isolla kellolla. Kirkkoherra osoitti sangen surkuttelevansa
+sitä onnettomuutta kuin oli kohdannut Taavettia ja Martinaa; mutta
+sanoi kuitenkaan ei taitavansa sallia jotakuta hätäsoittoa: siten vaan
+tarpeettomasti saatettaisiin liikkeelle ja peljätettäisiin pitäjäät
+ympäristöllä.
+
+"Se on kuitenki kaunista teiltä, että otatte osaa onnettomuudesta, ja
+se ilahuttaa minua, että niin moni tahtoo käydä etsimään poikaa," --
+näillä sanoilla lopetti kirkkoherra puheensa.
+
+"Ei yksikään joka on ollut terve ja pääsnyt käymään, ole tahtonut
+pysähtää kotia kylään," lausui Lauri kiivaasti.
+
+"Se ilahuttaa minua," vastasi kirkkoherra; "mitä minuun tulee,"
+pitkitti hän, "niin jään minä kotia, sillä minun täytyy valmistaa
+itseäni aamusaarnaan. Me, kotia jääväiset, rukoilemme kirkossa teidän
+edestänne, jotka olette maissa ja metsissä."
+
+"Jahka minä käyn suoverin sijaisena!" sanoi herr Edvardi, astuen
+kylänmiesten eteen. "Kuka on teidän päämiehenne?"
+
+"Ei meillä ole ketään; ettekös te tahtoisi ruveta siksi -- herr
+suoveri?" kysyi Lauri.
+
+Kaikki nauroivat nyt Laurille, että kutsui sen nuoren herran
+suoveriksi. Edvardi naurahti siitä myös, ja ilmoitti itse nimensä,
+sanoen: "Nimeni on Edvardi Tulinen!"
+
+"Onko teistä kukaan, joka taitaa puhaltaa ilmoitus-merkkiä?" kysyi
+valittu päämies.
+
+Ukko Raskinen astui nyt esiin kopeana torvinensa.
+
+"Hyvä!" sanoi päämies. "Sinä jäät minun kanssani tänne ylös
+Ritarivaaralle, jossa tahdomme sytyttää vartio-tulen. Kukaan ei saa
+kävellä yksinänsä, vaan kaksin. Se joka löytää lapsen, tuo hänen tänne
+minulle, eli lähettää uskottavan sanoman. Niinkauan kuin ei lapsi vielä
+ole löydetty puhaltaa merkinantaja kolme ääntä peräksyttäisin
+pitkäänsä; sitä vastaan koska poika on löydetty, tyytätään torveen
+kaksi ääntä lyhyesti aika toisen perästä, siksi että kaikki ovat
+jälleen kokouneet. Vielä yksi asia; seassanne löytyy kukaties muutamia,
+joilla on pyssyjä?"
+
+"Kyllä! kyllä!" huusi usea.
+
+"Tuokaatte siis tänne pyssyt; tarkoitukseni on, että koska lapsi on
+onnellisesti löydetty, me myös ammumme kolme merkki-laukausta. Sillä
+muotoa ei kukaan tarvitse teistä, tiedon puutteessa lapsen
+löytymisestä, turhaan kulkea lumessa ja pimeydessä."
+
+"Hän on viisas -- oikein puhuttu -- hän on ymmärtäväinen,"
+kuiskutettiin äänehköön joukossa.
+
+Päämies kiitti hymyllä tästä hyvästä ajatuksesta, ja sanoi taas: "Vielä
+yksi asia; löytyykö yhtään koiraa kylässä, ku on tutustunut ja kerno
+pojalle?"
+
+"Kaikki koirat tuntevat pojan ja pitävät hänen hyvänä", sanoi Lauri.
+"Jekku!" huusi hän nyt yhdelle isolle koiralle lähellä -- "eikö tosi,
+Jekku, sinä tunnet Juosepin."
+
+Jekku vastasi kohta puheesen iloisella haukauksella.
+
+"Antakaatte siis päästää koirat irti! ne auttavat meitä etsimisessä,"
+sanoi päämies. "Ensin täytyy meillä kuitenkin olla joku pojan vaate,
+jotta virkistää koirien haistimet."
+
+Lauri meni kohta Taavetin tupaan ja palasi pian takaisin Martinan
+kanssa, joka kantoi muutamia pojan vaatteita.
+
+Koirat juoksivat nyt edes vasten äite parkaa semmoisella vauhdilla,
+että hän oli vähissä kaatua kumoon. Sitte koska päämies oli antanut
+kertoa itsekullenki koiralle sanat: "Juoseppi! etsi Juoseppia!" jakoi
+hän tunnussanaksi ja vastahuudoksi "Juoseppi" sekä komentierasi niin:
+"Edespäin, astukaa!"
+
+"Seisahtakaa!" huusi nyt väkevä ääni toisaalta päin, "mitäs nyt on
+asiana?"
+
+"Oletko se sinä, Uoti?" kysyi Lauri. "Me haemme Juoseppia!"
+
+"Ketä Juoseppia?"
+
+"Sinun poikaas -- hän on kadonnut" -- ja nyt kertoi Lauri lyhyesti sen
+murheellisen tapauksen; mutta hän ei ollut ehtinyt päättää, koska
+Martina juoksi edes ja huusi toivotonna:
+
+"Uoti! Uoti! meidän Juoseppi on poissa -- kuollut -- mutta mitä sinulla
+on tuossa kädessä?"
+
+"Se on susi, minä tapoin sen pahkasauvallani."
+
+"Susi!" kirkasi Martina, kiertävä käsiänsä; "susi on repinyt meidän
+lapsemme!"
+
+Syttynyt surusta ja katkeruudesta, pudisti Uoti sutta kuollutta ja
+viskasi sen tyköänsä kauas toiselle puolen ojaa, sitte puhkesi hän
+sanoihin: "Minä vannon teidän kaikkien läsnäolevaisten edessä: jos
+lapsi löydetään, eli ei, niin on Martina minun elämässä ja kuolemassa.
+Antakoon Jumala minulle anteeksi, että niin monta vuotta olen ollut
+yksi veltto, heikko ja hyödytön olento. Te kuulette sen! Mahtaa kuka
+hyvänsä teistä panetella minua haukunta-nimillä, jaa, sylkeä silmiini,
+jos en ota Martinaa aviopuolisokseni -- vaikka myös isä ja äite ja koko
+mailma olisi vastaan."
+
+"Ah, ällös nyt siitä puhu!" rukoili Martina, kätkiessään kasvonsa Uotin
+rintaan; ja vasta nyt löysi hän herkässä kyynelvirrassa lievityksen
+surullensa. Mies väkevä vapisi surusta myös ja vihdoin vyöryivät, hänen
+itse tietämättä, isot kyyneleet alas pitkin sasupäitä. Kukaan ei nähnyt
+sitä paremmin kuin Lauri, perään seisahtanut päresoitto kädessä; koko
+muu joukko oli jo vaeltanut heidän ohitsensa. Uoti poispyykäisi pian,
+ikään kuin vihoissaan, kyyneleensä ja sanoi: "Tule, Martina, me
+löydämme kyllä pojan! Minä en taida päähäni saada, että hän on kuollut.
+Kuulinpa hänen huutavan metsässä; mutta en uskonut sitä oikeaksi
+lapsenääneksi, vielä vähemmin oman lapseni ääneksi."
+
+"Ah, kuinka monta sataa kertaa hän on yön pimeydessä huutanut sinua --
+ja sinä et ole kuullut häntä!"
+
+"Jos hän elää, niin ei pidä yksikään ainoa hänen sanansa menemän
+minulta kadoksiin."
+
+"Jumala sen suokoon! Amen!" sanoi Lauri varsin hiljaa, käydessänsä
+soitto kädessä Uotin ja Martinan edellä, jotka nyt seurasivat häntä
+rientävin askelein.
+
+
+
+
+KOLMASTOISTA LUKU.
+
+Yötisen joukon edespäin kulku.
+
+
+"Anna, minä kannan vaatteita, anna minulle ne", sanoi Uoti.
+
+"Ei," vastasi Martina, "minä en anna niitä pois."
+
+Edespäin kuljetessa, käytiin ohi kyynnelpajun, siinä seisovan
+surullisena lumitaakkoinensa tien ohessa. Martina puhkesi nyt sanomaan:
+"Ah, tuossa on puu! Tiedätkös Uoti! -- poika ei ollut kuin kolmen
+vuotinen, koska minä kerran hänen kanssansa kävin tästä ohitse.
+Nähtyänsä puun, sanoi hän: 'Äite, puu sataa lehtiä!' Ah, Juoseppi oli
+niin ymmärtäväinen ja hyvä ja sillä välillä puhui hän niin, että olisi
+uskottu hän enkeliksi. Ja niin väkevä oli hän samassa, ja niin hilpeä
+-- ja nyt kuollut -- se on kauheasti! Juoseppi! rakas lapseni!
+Juoseppi! tule tänne! Äite huutaa sinua; isäs on täällä myös! -- Uoti!
+miksi et sinäki huuda? Etkös taida huutaa?"
+
+"Juoseppi!" räjähytti nyt Uoti, jotta humisi metsä. Hän, joka
+silmänräpäyksiä ennen vain tahtoi kuiskata tätä nimeä, huusi nyt usean
+kerran sitä niin väkevin äänin, kuin suinkin. Viimein taukosi hän
+siitä, sanoen Martinalle: "Ei se hyödytä mitään; mutta rauhoitu
+vähäisen, muutoin tulet kukatiesi kipeäksi."
+
+"Jos Juoseppini on kuollut, en tahdo minäkään enämpi elää; minulla ei
+ole mitään minkätähden eläisin."
+
+"Vai niin! se on merkillistä! Minä uskoin muuten, sinun minunki perääni
+vähän kysyvän."
+
+"Ah, miksi riitelet minun kanssani?"
+
+Kauan kävelivät he nyt ääneti edespäin. Mutta äkkiä pysähtyi Martina
+ja, tarttunut kovin kiini Uotin käsivarteen, huusi: "O, näetkö sä
+kalliota! Siellä tahdoin minä tappaa itseni ja lapsen ennenkuin se oli
+tullut mailmaan. Juoseppi makaa nyt kukatiesi vaan joku askele siitä
+kuoliaaksi paleltuneena, ja minä elän. Minkätähden en minä kuole? Sano
+minulle: minkätähden minä eläisin, koska sen viattoman lapsiraukan
+täytyi kuolla."
+
+"Rauhoitu, älä mietiskele!" keskeytti Uoti. Mutta Martina vastasi
+häntä, huulta purren: "Jaa, te miehet, te olette häijyt, häijymmät
+meitä! Isä, hän taitaa kieltää lapsensa ja käydä sen ohitse; mutta
+äite, hän ei tee niin, hän ei taida, ei tahdo sitä tehdä. Sinä olet
+häijy!"
+
+"Minkätähden sinä soimaat minua sillä muotoa?"
+
+"Enpä minä sinua soimaa. -- Enkö minä saa vaikeroita?"
+
+"Rauhoitu vähäisen! Tästä päivästä saa loppunsa kaikki häijyys!"
+
+"Minkätähden sinä puhut häijyydestä? Minkätähden riitelet kanssani?"
+
+"Minä en tahdo enään puhua yhtä sanaa -- minä vaan pyydän sinun
+rauhoittumaan. Ota käsivarteeni ja pidä kiini minusta! Niin --
+pitkittäkäämme nyt kulkua."
+
+Kiiruusti kävi nyt edespäin, ikään kuin olisi Tapio itse metsästänyt,
+joukko miehiä soitoilla ja lyhdyillä, rajuilla huudoilla, ruoskan
+roiskeilla ja kulkusten helinällä, sekä parvi koiria, kaikki haukkuen
+erinäisiltä tahoilta. Kohteliko kaksi hakiaa yhden toisen parin, eivät
+he tunteneet toinen toistansa, sillä lumipyry oli heidät kaikki
+muuttanut kulkevaisiksi lumiäijiksi. Pimeys, vajaavaisesti valaistu
+siellä ja täällä soitoilta ja lyhtyvaloilta, teki kaiken tämän
+erinomaisen kummalliseksi, jotta ihmisille näytti kuin olisivat metsät
+ja vuoret imehdelleet tätä yötistä tunkua heidän maillensa...
+
+"Katso tuota kuinka rakas hän oli koko kylälle", sanoi Martina Uotille
+-- ja nyt kertoi hän, kuinka poika, menneenä yönä, oli hänen kolmasti
+herättänyt, ja kuinka varhain aamulla oli kysynyt: Mitä tietä isä aikoo
+tulla? Äite soimasi nyt itseänsä kovasti siitä, että oli taitanut
+kuunnella Annan kehoitusta pojan pois lähettämiseen. "Minun olisi
+pitänyt kuitenkin aavistaa, että päivä oli tuova kauhean
+onnettomuuden", sanoi hän lopuksi vaikeroiten.
+
+Uoti tunsihen syvästi murheelliseksi; hän ei tietänyt mitä hänen piti
+sanoman -- ja vielä kauheampaa oli tämä kaikki mielestänsä, koska hän
+ajatteli niitä odottavaisia ylhäällä Heljemyllyllä ja sitä huonoa
+työtä, johon oli tehnyt itsensä vikapääksi kädenantamisella.
+
+Äkisti kuului riemuhuuto. "Mitä se on? Mikä? Jumalan kiitos, he ovat
+varmaan löytäneet hänen! Missä? Missä on hän?"
+
+Vihdoin tuli kylänseppä Uotin ja Martinan tykö? "Tuossa on jo lakki,"
+sanoi hän heille, "nyt löydämme hänen kohta!"
+
+Martina vastaan otti lakin, lumesta läpikastuneen, ja hänen kyyneleensä
+vuosivat kuumina sen päälle. "Ah, voi! nyt on hän lakitonna, ja jos hän
+vielä elää, tulee hänen päänsä varsin turmiolle paljosta lumesta!"
+
+Martina sivui käsin yli kasvojensa, ja tirkisti sanantuojan
+eriskummallista näköä. Seppä ei ollut ehtinynnä pesemään pois nokea
+kasvoistansa ja nyt oli lumi niille piirustanut ihmeellisiä kuvia -- ja
+isosta parrasta, muuttuneesta suureksi lumipalloksi, pilkutti muutamia
+yksinäisiä, tulipunaisia hiuskarvoja...
+
+Raju jahti kulki edespäin läpi metsän -- ja metsässä oli yksi mies,
+näkevä sen elävin silmin. Vaaja-Pentti, ajanut poikaansa Uotia takaa,
+oli astunut paitsi ja kierinnyt alas yhteen rotkoon laaksossa, puron
+rannalla. Siellä alhaalla selkeni hän äkkiä, iloitseva päästyänsä
+ainoasti muutamilla naarmoilla. Tietämätön pimeydessä, kävikö ylös eli
+alaspäin virtaa, pitkitti kuitenkin ukko kulkuansa löytääkseen jonkun
+paikan, mistä oli vähemmin vaikea ylösnousta äkkiselle äyräälle.
+Silloin luuli hän löytäneensä paremman tien ja nyt alkoi hän kiivetä
+ylöspäin. Lämmin ja raskautettu lumelta, usein jalan sijatta liukahtava
+takaperin, ollut ei Pentti kuitenkaan perään antava. Viimein seisoi hän
+jälleen sangen oikein mäen kukkulalla. Hän käveli nyt tietä edespäin;
+silloin sattui hänen jalkansa johonkuhun pimeässä, ja tietämättä
+minkätähden kumarsi hän alaspäin ... se oli yksi piippu ja sen
+erinomaisesti muokatusta puupesästä tunsi hän Uotin piipun. Ukko
+mietiskeli nyt hetken ja kääntelihen monille tahoille, havaitaksensa
+pojan jälkiä; mutta lumi oli ne kaikki varsin peittoon lakaisnut. Ukko
+tuli nyt levottomaksi; sillä hän ei ollut varma, jos piti mennä tietä
+oikealle tahi tietä vasemmalle. Hän kävi jonkun askeleen tietä
+oikealle, heti pysähtyi hän kuitenki taas, kävi takaperin ja kääntyi
+vasemmalle. Tällä muotoa edestakaisin kävellessänsä, ikään kuin vietelty
+metsänhaltialta, seisahti hän äkkiä, niinkuin naulattu. Kuules kuinka
+pauhaa metsässä: ruoskat roikaavat, jahtitorvi soi, koirat haukkuvat!
+Mitä se on? Ah, voi! se on se raivo jahti! Kuules kuinka humisee metsä!
+mikä koirien haukunta! -- mikä kirkuna tuhannen tuhansilta
+hengenääniltä! Tapio itse hiirenkarvaisella ruunallansa ratsastaa eellä
+sen verettömän joukon, ja se kuolevainen, ku seisoo tiellä, muutetaan
+heti tuhvaksi. -- Syvyys kaikin kauhistuksinensa ympäri piiritti
+ukkoraukan. Hän, joka niin usein oli väittänyt, että aaveet ja
+velhot olivat ainoasti lastenjuttuja, ja kernaasti ylpeillyt
+pelkäämättömyydestä vasten kaikellaista noituutta ja taitausta -- tunsi
+nyt semmoisen kauhun sydämessänsä, että hiukset pöyhistyivät päässä.
+Joukko lähestyy! varo itseäs; sinä rangaistaan epäuskos tähden! Ukko
+otti nyt väkevän harppauksen ulos tieltä metsään, paetaksensa kuolemata
+ja antaaksensa joukon ohitse kulkea. Niin makasi hän nyt ja kuuli
+sanomattomalla kauhulla sen raivon jahdin lähemmä ryntäävän. Ukko
+kuoputti käsin lunta, saadaksensa pitää kiini jostakusta puunjuuresta
+jäätyneen maan päällä... Varo itseäs! Pidä lujemmin kiini! Tulet muuten
+temmatuksi ylös ilmaan, sitte pudotessa särkyväksi ja murentuvaksi. --
+Raivon jahdin hengenäänissä oli myös yksi lapsenääni, joka huusi sille
+muinen väkevälle, nyt särjetylle ukolle: "Tämä hän on sinun metsäs,
+eikö tosi! Mutta, näet sä, et sinä itse, eivätkä sinun metsänvahtis
+taida estää sitä raivoa jahtia täällä edespäin kulkemasta! Tunnetkos
+minua!"
+
+Niinkuin se kylmä lumi suli ukon henkityksestä, missä hän makasi kasvot
+maata päin, tunsi hän mielestänsä myös kuin olisi jotakin sulanut hänen
+sydämessänsä -- ja piiritetty kuoleman kauhulta, huusi hän sisälle
+lumikuoppaan: "Juoseppi!" niinkuin olisi se ollut joku muoto
+lunastamaan häntä itseä pimeyden valloilta. "Minä vannon sen!" lisäsi
+hän, niinkuin kumotaksensa kaiken epäilyksen ja väitteen. Vähän
+malttanut, nosti ukko päänsä ja kuunteli. Metsässä pauhasi vielä, vaan
+ei niin kovin... Äkkiä meni ukko taas tainnoksiin kauhusta: joku
+tarttui häntä niskaan -- se oli yksi peikko joka tahtoi rikki musertaa
+hänen -- yksi ihmis-susi, joka oli lyönyt häneen terävät kyntensä. Yksi
+ääni kysyi: "kuka sinä olet?"
+
+"Minä -- minä olen Pentti Pentinpoika, yksi suuri ja viheliäinen
+syntinen...! Armoa -- ole laupias ja päästä minä irti!"
+
+"Niin, olet vihdoinki käsissäni!" sanoi ääni, ja nyt kohottihen yli sen
+makaavan yksi kuva, joka sanoi: "Sinun pitää kuoleman! Sinä olet
+tappanut minun lapseni lapsen, hyljännyt sen, syösnyt sen
+onnettomuuteen!"
+
+"Kuinka? Mitä lajia? Kukas olet?"
+
+"No, niin! ennenkuin minä tapan sinun kirveelläni, pitää sinun saaman
+tietää, kuka minä olen. Minua kutsutaan Kello-Taavetiksi. Nyt, nyt
+täytyy sinun kuolla!"
+
+Ukko Pentti palasi nyt heti kohta sekä voimiinsa että malttiinsa.
+Taistelu oli lyhyt, ja pian makasi Taavetti maassa, ja ylitse hänen
+kohottihen Pentti kirveellä, kaatuneen kädestä pois väännetyllä.
+
+"Näetkö sä!" sanoi Pentti riemuiten, "nyt olen minä, ku taidan tappaa
+sinun!"
+
+"Tee se!" huusi Taavetti epäilyksissään, "ulosjuurita koko suku; minun
+Juoseppini olet sinä tappanut, tapa nyt minäkin!"
+
+"Nouse ylös! minä en tahdo sinulle mitään pahaa!" vastasi Pentti. "Minä
+en tiedä," sanoi hän taas, "kuinka on laita! Olenko minä hassu ja sinä
+vimmattu ja koko mailma hullupäinen? Kuinka sinä olet tänne tullut?
+Mikä meno täällä metsässä?"
+
+Taavetti alkoi nyt lyhyesti kertomaan Juosepin katoamista, mutta pian
+keskeytti hän herjaus-sanoilla vasten Penttiä ja hänen vaimoansa.
+
+"Sinä kova, häijy ihminen, nosta pääs ylös niin korkealle kuin tahdot,
+helvetin portit ovat tarpeeksi korkeat sinua sisälle laskemaan,
+tarvitsemattas kumartaa itseäs!" -- semmoiset olivat Taavetin
+loppusanat.
+
+"Herjaa sinä minkä tahdot," vastasi Pentti, "minä olen väkevä. Mutta
+kuules mitä minä sanon sinulle. Sinä näet, vaatia ei taida kukaan
+minua, ei kukaan mailmassa taida minua vaatia, ja kuitenki tahdon minä
+sanoa sinulle jotakin. Lupausta, sitä ei tarvitse minun pitää: yksikään
+ihminen ei ole sitä kuullut, ja tuo raivo jahti on yhtäkaikki; se on
+taika-uskoisuus, näen minä. Mutta maltas nyt mitä minä sanon sinulle.
+Ei se liikuta ketään, ei sinuakaan, koska ja missä ja kenelle minä olen
+antanut sen lupauksen. Tämä on minun metsäni, täällä olen minä herra,
+ja jos minä löydän sinua täällä kirves kädessä, taidan minä antaa sitoa
+sinun ja köyttää sinun, jos koetat karata -- jos mä tahdon. Vaan se
+ollut ei kaikkea tuota kuin tahdoin sanoa -- ei, kuules! minä tahdoin
+sanoa: kukaan ei taida vaatia minua, mutta minä tahdon, ja sentähden
+pysyy se siinä, ja katso, tässä on minun käteni sen päälle, jos lapsi
+vielä elää, jos me löydämme sen, minulle yhtä elävänä eli kuolleena --
+tuossa on käteni sen päälle: minulla ei ole mitään sitä vastaan."
+
+"Mitä lajia?"
+
+"Minun myöntymiseni on hänellä. Koska minä oikein ajattelen asiata,
+niin en minä oikein juuri koskaan ole sitä vastoin ollut. Minä olen
+vain antanut ämmäni vallita. Tiedätkös, minä olen juosnut ympäri täällä
+metsässä hyvin kauan, kuinka kauan, sitä en taida sanoa, no yhtä
+kaikki, se kirottu myllymäki on syy siihen. Katso, minä putosin tuolta
+ylhäältä, ja koska minä kierisin alas rotkoon ja luulin metsät ja
+vuoret mullertuvan perässäni musertamaan minun litteäksi kuin
+pannukakon -- katso, silloin olin minä kuulevanani yhden lapsenäänen,
+huutavan: 'Isä! isä!' Nyt tiedän minä kuinka se oli ja kuka se huusi.
+Muuten en taida sanoa, kuinka se ääni kävi sydämelleni, ja minä lupasin
+silloin itsekseni, että jos vielä taidan asiassa jotakin tehdä, niin
+tahdon minä tehdä sen; kernaasti minun puolestani naikoon Uoti Martinan
+-- minulla ei ole mitään sitä vastaan!"
+
+"Vai niin! mutta se on myöhään sulkea häkkiä, linnun pois lennettyä.
+Minulla ei ole mitään iloa, mitään onnea enään, kun poika on poissa.
+Katso, joku aika oli, koska minä luulin, etten taitanut, Juosepin
+tähden, astua kunniallisten ihmisten eteen -- ja nyt olen minä valmis
+siirtymään mailmasta Juosepin tähden. Juoseppi! Juoseppi! sinun isoisäs
+huutaa sinua!" luikahti Taavetti kyyneleiltä hämmenetyllä ja
+vapisevalla äänellä.
+
+"Juoseppi! Juoseppi! sinun isoisäs huutaa sinua!" räjähytti nyt Pentti
+äänellä, niin väkevällä, että pauhasi metsä. Ukko Taavetti vavahti ja
+katsahti ylös erinomaisella hämmästyksellä, ikään kuin olisivat
+erehtyneet, ja ettei se mahdollisesti taitanut olla Pentti Pentinpoika,
+joka niin huusi hänen sivullansa. Taavetti, joka vasten annettuja
+käskyjä oli kulkenut yksinänsä, sai nyt myös kumppanin -- ja kunka
+kumppanin!...
+
+Kaukana kuului vielä torven tyyttäyksiä, vuorten kajauksilta
+moninkerrottuja; lyhdyt ja soitot vilkuttivat siellä ja täällä kuin
+pienet pisteet, ja koirat haukkuivat erinäisillä tavoin -- molempain
+ukkojen, Taavetin ja Pentin, rauhallisesti kävellessä ynnä, ikään kuin
+tottunetten jo lapsuudesta ottamaan toinen toisensa keralla tasaisia
+askeleita. Vihdoin näkivät he valon etäältä; valo enäni kirkkaudessa;
+se seisoi alallansa, se tuli eräästä isommasta, valaistusta huoneesta.
+
+Ukot molemmat kulkivat -- kahtalaisessaki jos niin sopii sanoa
+tarkoituksessa -- edespäin valoa kohden.
+
+
+
+
+NELJÄSTOISTA LUKU.
+
+Anna neuloo ja juttelee väsymättömästi.
+
+
+Taavetin ahtaassa tuvassa valtasi nyt liike ja levottomuus. Ihmisiä
+kävi joukottain sisälle ja ulos; moni ei sulkenut oveakaan; mutta
+Taavetin vaimo kiiruhti silloin aina ääneti ja hiljaa vetämään sen
+kiini. Kaikki tulevaiset toivat myötänsä isot kokoukset lunta, jotta
+permanto pian olisi muuttunut isoksi lammikoksi ellei Taavetin vaimo
+aina välistä olisi hiipinyt esiin yhä levittämään uusia ryysyjä
+permannolle, joista hän alati kiersi veden isoon paljuun kyökissä.
+
+Ne monet tulevaiset ja meneväiset muuttivat kammarin kuin
+vahtihuoneeksi -- ja Anna, tottumaton muuhun kuin puhtauteen ja
+vienouteen, siirsi nyt niin liki puoleensa kuin mahdollinen oli pallin,
+jotta ei joku etsiväisistä olisi saanut siitä niin rahtuakaan osaa.
+
+Että koko kylä oli revitty ja epäjärjestyksessä, sen olemme jo ennen
+maininneet. Sentään ei pidä salattaman, että kylässä kuitenkin oli
+kaksi kappaletta, yksi elävä ja toinen kuollut, jotka eivät antaneet
+häiritä itseänsä, vaan pitivät saadun paikkansa ja tasaisen tahtinsa --
+ne olivat: Tiimakello kirkontornissa ja Anna ompelustyynynsä ohessa.
+
+Vaikka Martina oli jättänyt tuvan, seurataksensa kylänmiehiä, löytyi
+siellä kuitenkin useita vaimoja naapuritaloista. Koska muutamat näistä
+valittivat, että heidän miehensä, unohtaen omat lapset, olivat toisten
+pojan tähden antauneet hengen vaaraan, sanoi Anna vahatessaan uutta
+lankaa:
+
+"No niin! mutta käydä harhaan metsässä, on kauheata, erinomattain
+lapselle; siitä tiedän kertoa asian omasta lapsuudestani. Minä rukoilen
+Jumalan tähden, ettei kukaan koskaan antaisi vieteltää itseänsä käymään
+oikotietä, jota ei itse tunne. Oikotie tulee usein perkeleentieksi!
+Minä muistan sen niinkuin olisi tänäpänä tapahtunut -- kuka tietää,
+ettei Juoseppi kävisi samaa tietä! -- Jumala varjelkoon häntä kuitenki
+käymästä minun tietäni, sillä siitä ei tahtonut tulla loppua. No niin!
+se oli kaunis jälkimetsu-maaria silloin ja korea ilma sinä päivänä, kun
+minä vaelsin Venkerään, vievä yhtä myssyä, neulomaani rikkaan
+talonpojan Hulttisen tyttärelle. Minä vaelsin siis edespäin laaksoon.
+Tultuani kappaleen matkaa metsässä, kohtasin minä kaksi lasta -- yhden
+pojan ja yhden immen -- vuohia kaitsemassa. Silloin sain ällin -- en
+tiedä minkätähden -- kysyä immeltä, jos eikö löytyisi jotakuta
+oikotietä Venkerään. Kyllä, vastasi tyttö, teidän täytyy jättää iso tie
+ja poiketa vasemmalle katajapensailla. Minä pyysin nyt jompaa kumpaa
+lapsista saattamaan itseäni, mutta kumpikaan ei tahtonut jättää
+toistansa, ja molemmat eivät taitaneet eritä vuohista. Minä vaelsin
+siis yksin. Tultuani kappaleen matkaa ylös metsämäkeä, käännyin
+kysymään, oliko se oikea tie. On, vastasivat tyhmät lapset -- niin olin
+kuitenki kuulevanani. -- No hyvä! minä kiipesin mäkeä ylös ja mäkeä
+alas, mutta tiestä, jaa, siitä ei tahtonut tulla loppua. Mitä tahtoo
+tämä sanoa? -- olenko minä eräällä sysimiesten tiellä? En ymmärtänyt
+silloin mitä sysimiesten tie tahtoo sanoa -- mutta minä sain sen oppia
+kerran kaikkeissansa. Ei taideta olla vääremmällä tiellä, kuin
+sysimiesten polulla. Sillä ei se johdata ihmisiin, vaan pois ihmisistä.
+No niin! minä kävin käymistäni, ja tulin tihkuun hakometsään. Siellä
+edessäni puiden välissä makasi joku. Mikä se on? Se oli peura, lepäävä.
+Peljästyksestä kirkasin minä, ja peura heräsi ylös ja katseli minua
+suurilla silmillänsä, ikään kuin tahtova sanoa: sinä tyhmä elävä,
+miksis häiritset päivällisuntani? Minä rännäsin tietäni minkä jaksoin;
+minä uskoin muka peuran askele askeleelta ajavan minua takaa,
+puskeakseen sarvensa selkääni. Jumalan kiitos olkoon! sanoin minä
+vihdoin itsekseni, kun metsä loppui ja minä tulin yhdelle niitulle.
+Koskaan en kuina päivinäni ole nähnyt perhoisia niin paljon kuin
+siellä; ajelin takaaki niitä hetken aikaa. Nyt et saa kauemmin viipyä,
+sanoin itselleni; kävelin sitte poikki niitun ja tulin vielä kerran
+metsään. Täällä oli yksi jalkapolku -- ja se ilahutti minua
+sanomattomasti. Nyt olet kohta maalin päässä, ajattelin minä; kyllä
+kauniisti! Minä kävin käymistäni, ja polku loppui; mutta metsä se
+tahtonut ei ottaa koskaan loppua. Viimein tulin taas yhdelle niitulle.
+Täällä surisi varsin erinomaisesti. Ajatteles, jos olet tallannut
+jonkun vaapsiaispesän, sanoin kauhistuen itselleni. Äiteni oli sanonut
+minulle, tietäkää, että kun tapaa vaapsiaipesän pariin, niin ei löydy
+muuta neuvoa kuin syöstä itsensä veteen; mutta niitulla ei ollut vettä
+pisaraakaan. Hetken perästä rauhoitun, mutta nyt tapasi toinen murhe,
+metsätie loppui, ja edessäni toisella puolen oli vuorta, ei muuta kuin
+vuorta. Yhtäkaikki, ajattelin minä, ja niin aloin kiipeemään. No hyvä!
+minä kiipesin muin ylös muin alas, lankeilin ja nousin; vihdoinki näin
+vuoret takapuolella ja edessäni lavean kedon ja yhden laakson. Nyt olin
+taas iloinen ja vaelsin alaspäin yhtä metsämäkeä. Mutta äkisti
+katsahdin minä taakseni suurimmalla hämmästyksellä. Missä, luulette,
+minä seisoin? En muualla missään kuin kolera-kalmistossa. Sanottu oli
+minulle, että sillä paikalla oli muinen monta sataa vuotta takaperin
+asunut yksi rikas ja sangen häijynelkinen talonpoika. Yhtenä päivänä,
+koska Jumala oli kaikkiin talonpojan väärintekoihin jo suuttunut --
+lankesi tuli taivaasta, kuoliaaksi lyövä talonpojan ja sytyttävä
+huoneen; sitte aukeni maa ja nieli koko talon kaikkine sen rakennuksine
+ja karjoine. Sitä kaikkea oli minulle juteltu. Ei se ole oikein,
+jutella semmoisia lapsille; se tekee heidät taikauskoisiksi ja
+pimeänpelkuriksi. En ollut pimeänpelkuri, -- olikin päivä valkea. Minä
+kirkasin kaikesta väestä: ei se ole totta, ja sitte juoksin jotta
+luulin kaatuvani..."
+
+Lanka, jolla Anna ompeli koristuksia kaulukseen, meni poikki siinä
+silmänräpäyksessä. Tosin olisi hän nyt taitanut jo vähäisen levähtää --
+sillä jakku oli jo aikaa valmis --, mutta siihen ei myöntynyt Anna
+milläkäänkulla mailmassa. Me tiedämme, että, Annan ajatuksen mukaan,
+mikään ei taitanut olla sitä todempi ja varmempi, kuin että niinkauan
+kuin neulotaan ja kudotaan yhdelle ihmiselle, niinkauan ei taitanut se
+ihminen olla kuollut; sentähden ompelikin Anna väsymättömästi, siihen
+kehoitettu hellimmältä omantunnon velvoitukselta.
+
+Taavetin tuvassa kokouneet naapurivaimot pelkäsivät Annan suuttuneen
+juttelemasta; sentähden rukoilivat he kohteliaisilla sanoilla häntä
+heidän ylösrakennukseksensa pitkittämään huvittavaista historiaansa.
+Tämä ilahutti Annaa erinomaisesti; mutta hän ei ollut siitä minäkään
+olevinansa. Hän vahasi nyt isosti uuden langan ja rupesi taas neulomaan
+väsymättömästi. Vähän hetken perästä otti hän salaa näpillisen nuuskaa,
+yskähti vähäisen ja sanoi:
+
+"No hyvä! koska se teitä huvittaa, niin täytyy minun pitkittää. Koska
+minä seisoin siellä ylhäällä vuorella, olin minä luullut laakson ja
+kedon makaavan sangen lähellä; mutta tultuani metsään sisälle, sain
+kävellä hyvinki kauan, näkemättä loppua siitä. Viimein tulin minä
+yhdelle vuorimäelle. Tässä täydyin tehdä pitkät kierrot alas
+kiivetäkseni. Vihdoin sen seitsemän pulan kärsittyäni seisoin minä
+laaksossa. Sen ylitse lensi parvi pääskyisiä. Ah, mitä se ilahutti
+minua! Silloin kuulin myös yhden kukon laulavan. Ei mikään ilolintu
+laula niin somasti, kuin kukon laulu kuuluu -- nimittäin eksyksissä
+käyneelle ihmiselle. Niinmuodoin olin minä taas mailmassa. Minä kuulin
+useita kanoja kaakoittavan ja kotkoittavan. Missä kanat kaakoittavat,
+siellä löytyy munia, ja missä munia löytyy, siellä asuu myös naitu
+vaimo. Yksi koira haukkui. Missä koira haukkuu, siellä löytyy varmaan
+joka mies lähellä. Minä olin siis jälleen keskellä ihmisiä. Heti
+senjälkeen kuulin yhden myllyn jyskäävän ja kolkkuvan. Missä olin
+silloin? -- Minä en ollut vaeltaissani metsissä ja maissa taitanunna
+itkeä ahdistuksestani; mutta nyt, pelastunut, havaitsin minä
+täydellisesti vaaran, jossa olin pyörinyt. Minä rupesin siis itkentään
+niin herkästi, että luulin olevani pois vuotamaisilla kyyneleistä.
+Vähän hetken perästä lähestyi eräs puunhakkaaja. Minä kysyin: missä
+minä olin? Tuolla ylhäällä on Siltala, vastasi mies ja aikoi etääntyä.
+Minä huusin silloin pois menevälle: Paljonko kello on? -- Viisi lyönyt.
+Minä olin siis kävellyt täyttä seitsemän tiimaa; olisin ollut
+taikamainen, niin olisinpa uskonut itseni metsänemännältä olleeksi
+vietellyn. No hyvä! Minä olin nyt oikealla tiellä ja vaelsin ylöspäin
+mäkeä Heljemyllylle. Mylly-äite, nimittäin Heljenukon edellinen vaimo,
+kohteli minua hyvin ja antoi minulle kuivat vaatteet. Lopulla
+käymistäni oli nimittäin ruvennut satamaan, kuin olisi taivas ollut
+auki. Vihdoin olin minä taas kotonani. Ja koska niin käytyä eksyksissä
+taas ollaan kotona -- se on jotakin se! -- Ei usko, vaeltaessansa,
+kotona olevankaan, ei, vaikea on uskoa paikkaa löytyvän, missä on oma
+sänky, peili, piironki ja virsikirja. Kuinka rakkaiksi eivätkö tunnu
+nämät ystävät kotia tulleelle; jaa, ollaanpa oikein valmiit sanomaan
+kiitoksia tuoleille ja pöydille, että ovat olleet niin hyvät
+ja seisahtaneet kotiin, eivätkä menneet omiksi huviksensa
+jaloittelemaan..."
+
+"Minä en soisi kenenkään, en itse äite Pentinpojankaan, joutuvan minun
+retkelleni. Se oli kuitenki keskellä kesää; mutta ajatelkaatte, kuinka
+paljon kauheampaa se täytyy olla, niin harhaella sydäntalvella, yöllä
+ja paksussa lumessa, päälliseksi niin nuorelle kuin Juoseppi. Silloin
+tosiaankaan ei mikään muu keino auta, kuin laskeuta maahan ja kuolla!
+Ah! minä näen lapsen edessäni: Tuossa puutuu hän lumeen eli yhteen
+kallionrakoon ja tekee työtä käsin ja jaloin; mutta ne istuvat kiini ja
+lapsi ei pääse irti, ja hän huutaa: äite! ja hän kuuntelee ja luulee
+jonkun tulevan, mutta kukaan ei vastaa; kukaan ei muu kuin kaarne
+ylhäältä puussa. Nyt juoksee yksi jänes ohitse pojan -- huis, kuinka se
+harppaa lunta! Jänes pelkää lasta ja lapsi katsellen jäneksen menoa
+unohtaa palan ajaksi viheliäisyytensä. Äite! äite! huutaa lapsi taas,
+ja se on kuitenkin onneksi että lapsi heti kohta nukkuu, ei koskaan
+herätäksensä!..."
+
+"Anna puhuu tyhmyydessä; siitä näkyy ettei hän ole ollut äite,"
+kuiskasi nyt eräs naapurivaimoista toisellensa; mutta toinen nyökkäsi
+vaikenemaan. Ompelia neuloi väsymättömästi, ja ettei hän kuullut sitä
+kelvotonta muistutusta, ei hänen puheliaisuutensakaan häirääntynyt.
+Huuaten sanoi hän: "Ah! minä olen kuitenki hyvin onneton, joka niin
+elävästi täydyn nähdä ja eteeni asettaa kaikki; mutta niinpä se on
+minun suvussani. Äiteni on sunnuntaina syntynyt, niinkuin minäkin.
+Mutta -- puhuakseni taas eksyneistä ihmisraukoista -- olettekos
+kuulleet mitä kerran tapahtui Venkerän ukon isälle? No, hän tuli kerran
+ohitse Vauhkokiven avoimelle kedolle, ja silloin lankesi äkkiä niin
+paksu sumu, ettei nähnyt kämmentä edessänsä. Ukko samosi seitsemän
+kertaa ympäri kylän, eikä taitanut kuitenkaan osata sisään. Kylässä
+soitettiin kelloilla, vaan ukko luuli aina äänen kuuluvan toisaalta.
+Vihdoin kuuli hän muutamia hanhia kaakoittavan, hän kulki niiden ääntä
+kohden ja tuli viimein kylään sisälle; mutta minkämoiselta näkyi mies,
+uskottekos? -- no, vaalealta kuin ruumis ja rauenneelta kuin
+mielipuoli! -- Mutta kuulkaatte nyt! yhden asian olin unohtamaisillani
+sanoa teille: Heljenukko..."
+
+Anna taukosi äkisti tässä ja vavahti huudosta, kuin siinä
+silmänräpäyksessä kuului ulkoa Taavetin pihalta.
+
+
+
+
+VIIDESTOISTA LUKU.
+
+Lapsi, etsivä isäänsä.
+
+
+Anna ompelia, tottunut hallitsemaan aamusta iltaan sitä huonetta, kuhun
+oli neulomaan istunut, näki sen sangen luonnolliseksi, että Martina
+Juosepin ulos ajoi, heti kun hän oli päivällistä syönyt. Taidettu ei
+muka, pojan läsnä ollessa, puhua siitä, josta ennen kaikkea piti
+väiteltämän!
+
+Anna, ylipään tunteva kaikki mahdolliset, kuin paikkakunnassa tapahtui,
+tiesi myös kertoa Martinalle, kuinka yksi Heljemyllyn renki oli
+kaupungista tuonut joukon mauksia ja juomatavaroita. Ompelia puheli
+laveasti kaikista niistä makeista laitoksista, kuin piti siellä
+ylhäällä säälittämän, Uotin ja Myllärin Elsan sopiviksi kihlaajaisiksi.
+Ompelian virkeä mielikuvitus osan otti myös itsessä makuviinan
+valmistuksessa, hän ei laimiinlyönyt myös itse lisätä siihen mauksia,
+vaikka ihan toisenlaisia. Hän oli tahtomaisillansa sekoittaa siihen
+myrkkyä, jotta sitä nauttivaiset olisivat siitä kuolleet. Kuitenkin oli
+hänen vaikea päättää kenelle ensin olisi toivottanut kuolemata: äite
+Pentinpojalle tai Heljenukolle, joka surkeuteen saatti oman lapsensa.
+
+Martinan teki melkein kipeätä, että hän tänäin ajoi ulos Juosepin.
+Havaitsi sentään samassa, sen olleen sangen oikein ettei lapsi saanut
+kuunnella mitä Anna oli puhunut. Martina tosin ei ollut osaa ottanut
+ompelian pahoissa toivotuksissa, mutta hänellä oli, Juosepin
+häiritsemättä, kuitenki tilaisuus vapaasti valitella ja itkeä.
+
+Martina oli lähettänyt Juosepin vielä toistamiseen Lauri
+Pietarinpojalle, mutta poika -- tänäin jo kylliksi puhunut koirasta,
+jota koskaan ei saanut -- ei mennytkään sinne, vaan käyskeli edespäin
+kylän katua. Heti kohteli hänen eräs naapurivaimo, joka surkutellen
+katseleva häntä lausui: "Lapsi parka! tänäin on sinulla kova päivä." --
+Juoseppi ei vastannut tähän, mutta luuli mielestänsä ämmän sanoneen
+oikein. "Minä olen tänäin ajettu ulos," ajatteli hän. -- Vähän hetken
+perästä kohtasi hänen eräs toinen akka, joka älykkäästi peitellen
+sanomaa, kuta tahtoi hänelle ilmoittaa, kysyi pojalta: "Mitä isäs
+tekee? sinä tosin et ole nähnyt häntä moneen aikaan?" Poika hoksasi
+tästä kaikesta, jotakin kylässä hänen suhteensa tapahtuvan; kuitenki
+piti hän äidellensä annetun lupauksen: ettei kenellenkään sanoa mitään,
+isän tulosta tänäin.
+
+Satoi lunta ehtimiseen, ja Juoseppi meni hetkeksi jäälle luistelemaan;
+pian suuttui hän kuitenki siihen ja päätti kotia mennä äidenisän tykö.
+Hän teki niin; vaan ulkona oven takana äidenisän työhuoneesen seisahti
+hän epäilevänä, sillä sisältä kuului vieraita ääniä. Hän tunsi kohta
+puheesta ne molemmat kirkonisännät Ollisen ja Saarivaaran. Kuunteleva
+tajusi nyt, kuinka he kertoivat Taavetille, että pappilan kyökkipiika
+oli kielitellyt, isäntänsä aikovan muuttaa seurakunnasta pois, ja tähän
+kirkkoherran päätökseen -- kyökkipiian arvelun mukaan kumminkin --
+olevan syynä äite Pentinpojan, Myllyn väen ja Uotin, joka antoi
+pakoittaa itseänsä, mihin tahansa. Poika Juoseppi, vaikka ei hän asian
+tarkoitusta ymmärtänyt, tuntenut ei siitä paljon hauskuutta, ja menikin
+tiehensä. Hän ei ollut kuitenkaan pitkälle kävellyt, ennenkuin
+saavutettiin kirkonisänniltä ja äidenisältä. Viimemainittu lausui nyt
+karkeasti pojalle, heti hänen äkättyänsä: "Vai niin, oletko se sinä,
+Juoseppi? laita itses kotia ja juuri kohta! minä tulen pian perässä."
+Poika seisoi hetken paikallansa ja jotenki nurruksissa, sillä äidenisä
+ei ollut, kuin tavallisesti, ottanut häntä käteen; mutta äkkiä kääntyi
+pois ja juoksi kaikin voimin pois kylästä ja ulos vapaalle kedolle,
+ikään kuin olisi hän jahtipillin puhallukselta tullut kutsutuksi
+kohtaamaan isää. "Hän on kyllä oleva hyvä minulle, hän on oleva
+kumminkin ystävällinen, ja antava minun istua hevoisen selkään. Ah,
+kuinka lystiä!" -- niin ajatteli poika. Hupaisin hyppäyksin mentiin nyt
+ylitse kedon alaspäin metsään. Juoseppi pyyhkäsi vaan välistä lunta
+pois kasvoiltansa ja ryntäiltänsä, tehden siitä vähäisiä lumipalloja,
+jotka puihin tien vierellä nakeltiin. Metsässä heikeni sentään kulku ja
+Juoseppi katsahti tässä taaksensa. Yhdessä pihlajassa istui pari
+punarintaa ja tiukuttivat silloin tällöin, ikään kuin unillansa; sillä
+välillä noukkivat he puusta marjoja; mutta niistä putoili maahan enämpi
+kuin syötiin. "Te maagan olette oikein kuvukkaat herrat ja
+huolimattomat Jumalan lahjoille; haaskaatte ruokaa enemmän kuin
+syötte," sanoi Juoseppi mennessänsä edespäin. Kauempana alhaalla
+laaksossa, puron varrella, lauloi yksi lintu niin erinomaisen somasti
+ja kauniisti, kuin olisi se ollut metsärastas. Mikä lintu se mahtaa
+olla! Ja lintu lauloi ja lensi yhä kauemma edespäin, jota kauemma
+käytiin, aina edellä ja pitkin puron vartta; lintu houkutteli, kuin
+olisi tahtonut sanoa: Tule peräss', tule peräss'; tääll' asun; hyvä
+täällä! Ja kun tultiin perässä, oli hän aina tuolla edempänä, yhä
+kauempana ja kauempana. Yhdessä paikassa, missä tie teki äkkisen
+mutkan, oli korkea lumikinos. Juoseppi vajosi myös ensi askeleessa
+siihen polviin saakka. Kuitenkin oli hän älykäs kyllä, kiipeemään ylös
+yhtä vuorimäkeä kaarittaaksensa kinoksen. Taas vaeltava edespäin tietä,
+sanoi hän itseksensä: "Ompa hyväkin että tähän äkkijyrkän reunaan on
+istutettu pihlajia tuommoinen rivi, siitäpä hoksataan missä tie kulkee.
+Ihmettelen" -- lausui hän päälliseksi äänehköön -- "ovatko nämät
+pihlajatkin isän?" Puut eivät tienneet vastata, ja ketään ihmistäkään
+ei löytynyt siellä, kuin olisi sen selittänyt. Ei kaukana tiestä
+pienessä metsässä kurkisteli yksi kettu päin poikaa. Mikki mahtoi vähän
+ihmetellä, mikä näky se oli, sillä hän seisoi kauan alallansa ja
+silmäili poikaa, siksi kuin tämä huusi: "Mene pois tiehes!" Pois
+luntustiki kettu, vaan ei lainkaan kiiruusti, ja vähä Juoseppi sanoi
+itseksensä: "Ah, äidenisä, se on oikein, kuin olette sanoneet, nyt olen
+minäkin sen nähnyt. 'Mikki lahaa häntää perässänsä pitkin maata, ja
+niin lakaisee hän kiini jälkensä, jotta ei kukaan löydä niitä.' --
+Mikki on sentään hyvin viisas!" Joukko harakoita istui puissa ja
+krakistivat pojalle niin että rupesi häntä harmittamaan; mutta hän
+unohti sen pian, koska sai nähdä yhden käpylinnun kivellä tien
+vieressä. Lintu nyökkäsi ystävällisesti päätänsä ja Juoseppi nyökkäsi
+samoin takaisin. Lintu ei tosin sanonut mitään, mutta aukeli ja sulki
+noukkaansa, selvästi osoittaakseen isoovansa. "Tuossa on," huusi
+Juoseppi, heittäessänsä hänelle ainoan vielä jäljellä olevan leipänsä
+palan. Pelkäävä sen olevan kiven, kuin hänelle viskattiin, lensi
+käpylintu kuitenki tiehensä -- ja leivänpalainen -- jaa, se makasi
+haudattuna, tiesi missä, paksussa lumessa.
+
+Juoseppi vaelsi levollisesti edespäin, pysähtäen vähän välistä, muin
+yhden puun alla, muin yhden ulkovan kallion verhossa, huvikseen
+katselemaan suuria lumihöyhäleitä, jotka putoilivat niin taajaan, mutta
+verkallensa maahan. "Huomenna täytyy isän antaa minun ajaa reellä,"
+sanoi Juoseppi itseksensä -- ja isää ajatellen kävi hän taas yhä
+kauemma ja kauemma. Nyt alkoi jo hämärtämään ja poika rupesi tulemaan
+surulliseksi; se oli kuitenkin onni, että äidenisä oli kokenut varjella
+häntä taika-uskoisuuden kauhuista. Lauri hyväluontoinen oli sentään
+pojassa istuttanut uskonsa ja peloittanut häntä sillä, että
+edesmennetten sielut öisin pieninä valoina hyppelevät ympäri
+kalmistoissa, jaa, välistä metsissäkin. Juoseppi oli nyt lähestynyt
+kiviristille mäen alla, jossa oli juteltu erään murhan tapahtuneen
+vanhaan aikaan; ristillä istui yksi kaarne, huuteleva. Vähän levoton,
+mietiskeli Juoseppi palan aikaa; mutta heti malttanut, teki hän ison
+lumipallon, ja viskasi sillä kaarnetta, joka kohta lensi tiehensä.
+
+Nyt käytiin taas edespäin. Pian seisoi Juoseppi erään kuvapatsaan
+tykönä ja katseli kummastellen yhtä joukkoa puoleksi lumettuneita
+ihmisenkasvoja, jotka kurkistelivat ulos patsaan vuotemasta. Juoseppi
+otti yhden kuusenoksan ja lakaisi pois lumen, sitä paremmin kuvia
+katsellaksensa. Hän näki sitte viisi miestä kuvattuina, seisovan
+rivissä kirveet kädessä, niiden edessä yhden jätin, varsin yksinänsä ja
+hänen ohessansa yhden ihmisen, makaavan maassa juuri kaatunut puu
+päällä. Taulun alapäässä oli kirjoitus: "Antti Pentinpoika sai
+metsänhakkauksessa tällä paikalla suuren puun päällensä 17 p. Elokuuta.
+Kovat kivut kärsittyä kuoli hän 23 p. Elokuuta. Jumala antakoon hänelle
+ijäisen rauhan ja rangaiskoon Ylimmäisen käsi kaikki syypäät!"
+
+Juoseppi kauhistui; kuvat katselivat muka häntä, kuin olisi ollut
+syypää. "Kukahan Pentinpoika se on ollut?" kysyi Juoseppi itseltänsä.
+
+Merkiksi, olevansa viaton, laski Juoseppi nyt patsaan päälle sen
+viherän kuusenoksan, ei pelkäämättä kuitenkaan kuvia, silmäileviä hänen
+peräänsä, kuin olisivat hyvinki halunneet ajaa häntä takaa.
+
+Mutta katso! mikä tuo, tuolta tietä tuleva? Taitaako se olla ihminen.
+Hän näkyy niin vähäiseltä ja velhomaiselta. Kuva tulee yhä lähemmäksi.
+Juoseppi rohkasihen kuitenki ja kävi hahmoa kohden sekä sanoi: "Hyvää
+iltaa!" -- "Jumal' antakoon!" vastasi nyt vähäinen ukko, varsin
+peitetty hatuilta ja vutraaleilta. Ukko tahtoi nyt ottaa Juosepin
+kanssansa kylään, mutta tämä repäsihen irti ja juoksi edespäin, huutava
+metsässä: "Isä! isä!" Aina kauemma kävi hän edespäin tietä, ja sanoi
+itseksensä: "Isä tulee kyllä kohta; hän kuuli kyllä huutoni!" Yö tuli
+aina pimeämmäksi; mutta hän kävi käymistänsä, huutaen: "Isä tulkaatte
+tänne!" Hänen poskensa hehkuivat niin, että lumi, niille putoova, suli
+kohta.
+
+Juoseppi luki ehtoorukouksensa monin kerroin. Sitte alkoi hän taas
+vaeltamaan. Silloin kuuli hän alhaalta laakson notkosta jonkun rätinän
+ja huokouksen -- vaan ei! heti tuli taas kohta hiljaisuus. Mutta, missä
+nyt oli tie? -- Löytynyt ei mitään tietä enään, se oli kadonnut. --
+Poika juoksi edespäin itkien ja asettui muin yhden, muin toisen puun
+nojalle. "Isä! äite! Jumala hyvä! auta minua!" niin huusi hän -- ja
+Jumala oli kuullut hänen. Kolme enkeliä tuli, kynttilät kädessä; heillä
+oli valkeat vaatteet yllä ja kultaiset kruunut päässä, ja he veisasivat
+niin kauniisti ja ihmeellisesti:
+
+    Herätkää, herätkää,
+    Tyköni kaikki tulkaa!...
+
+He tulivat aina lähemmä ja lähemmä, ja Juoseppi kävi uskalluksella
+heitä kohden, huutaen: "Hyvät Jumalan enkelit ottakaatte minä kanssanne
+ja viekäätte minä isäni ja äiteni tykö!"
+
+"Herra Jumala, henki se on! Herra Jumala, Kristus lapsi!" huusivat ne
+kolme enkeliä ja samosivat kynttilöinensä niin nopeasti pois, kuin
+olisi heillä oikein ollunna siivet.
+
+Juoseppi rientää heidän perässänsä; hän lankee, mutta nousee taas -- o,
+voi! kaikki oli kadonnut -- mutta malta'pas! -- tuolta vilahti yksi
+kynttilöistä. Kiiruhda! -- Juoseppi oli pudottanut lakkinsa; hän ei
+hoksannut sitä, hän juoksi minkä jaksoi, huutaen: "Vartokaa! vartokaa!
+olenpa Juoseppi!" Mutta enkelit eivät odottaneet, eivätkä enämpi heti
+näkyneetkään. Kuitenki näkyivät heidän jälkensä tiellä, ja Juoseppi
+noudatti niitä edemmä ja kauemma, ja vihdoin, ylhäällä mäen päällä --
+Jumalan kiitos olkoon! -- sieltä näkyi yksi kynttilä, monta kynttilää;
+sieltä näkyi suuri, kirkkaasti valaistu huone! suloinen tieto, että
+ihmisiä asui siellä nokisen katon alla, läpivavahti nyt eksyneen pojan.
+Uudistettuin voimin juoksi hän kynttilöitä kohden, ja tuli oikein edes
+-- Heljemyllylle. Ne kolme enkeliä nousivat juuri nyt isoa porrasta
+huoneesen. He veisasivat:
+
+    Kuulkaas! kuningasta kolmea pyhää,
+    He veisaavat laulua hyvää:
+    Herätkää, herätkää,
+    Tyköni kaikki tulkaa!...
+
+Juoseppi kävi veisaavaisten takana hartaasti, ja meni heidän kanssansa
+sisälle esitupaan. Enkelit veisasivat nyt laulunsa kolmesta kuninkaasta
+loppuun asti. Heitä kuunneltiin varsin ääneti, heille annettiin syödä
+ja juoda ja muuten lahjoitettiin heille rahaakin, jonka kaiken edestä
+ne luullut enkelit sangen kauniisti kiittivät. Juoseppi, joka ei ennen
+konsa ollunna nähnyt joulupoikia, tajunnut ei oikein maskuraatia,
+ennenkuin pojat olivat poismenneet. Pysähtänyt jälleen, heidän
+peräänsä, äkättiin Juoseppi vasta nyt huoneen asukkailta.
+
+"Kuka sinä olet? Mistä sinä tulet? Mitä sinä täällä teet?'
+senkaltaisilla kysymyksillä kohdeltiin hän nyt äite Pentinpojalta,
+Heljen-äideltä ja Elsalta.
+
+"Syö ensin vähäisen ja lämmittele itseäs myös; sinä olet niin viluisa
+ja märkä!" sanoi Elsa ystävällisesti, tarjotessansa hänelle ravintoa,
+sekä ottaessansa hänen päältänsä jakun, kuivamaan valkean eteen.
+
+"Pulska poika tuo," sanoi mylly-äite, Juosepin maistaessa muutamasti
+lökäriä.
+
+"Enkelit toivat minun kuitenkin oikeaan paikkaan; tainkaltaista juomaa
+saadaan taivaassa," sanoi Juoseppi.
+
+Äite Pentinpojan silmät sähähtivät erinomaisesti, koska hän kuuli nämät
+sanat ja sen äänen, jolla ne lausuttiin; hän siirsi pois oluthaarikon
+edestänsä, sekä silmäili poikaa, melkein samalla muotoa kuin kettu
+äsken oli katsellut häntä metsässä.
+
+"Mistä sinä olet?" kysyi Elsa.
+
+"Virtalasta."
+
+"Kuka sinun isäs on?"
+
+"Hän ei asu kylässä."
+
+"No sinun äites?"
+
+"Niin -- hänen nimensä on Martina, ja minun äidenisä, hän on
+Kello-Taavetti."
+
+"No, niin olet vihdoinki käsissäni!" kirkasi äite Pentinpoika
+pahanelkisellä ilolla. "Herr Jestakoon! Tuopas on Uotin poika." Hän
+juoksi äkkiä ylös paikaltansa ja löihen poikaan, ikään kuin olisi ollut
+joku petolintu.
+
+"Jaa," sanoi Juoseppi vilkkaasti, "isääni, häntä kutsutaankin Uotiksi.
+Tunnettekos häntä?"
+
+"Tule minun kanssani, vähä poika, niin saat panna maata!" sanoi äite
+Pentinpoika teeskellyllä ystävyydellä, tahtoessansa vetää poikaa
+sisälle sivukammariin.
+
+"Enpä tule!" vastasi Juoseppi, "sinä olet velho-akka, tahtoisit vaan
+keittää minun liemeksi. Hellitä minä, muuten puren sinua!"
+
+"Niin, niin! kyllä minä keitän sinun," sanoi äite Pentinpoika,
+pahanelkisesti hymyten. "Ah, niin onnellisesti -- lisäsi hän -- se on
+oikein hyvin, että poika on juosnut tänne ja että olemme saaneet hänen
+käsiimme. Nyt me lymytämme hänen koko mailmalta, ja, poika meidän
+vallassa, taidamme vaatia sekä yhden että toisen, ja ensinkin Uotin."
+
+"Ette saa ottaa poikaa," sanoi Elsa arvollisuudella, astuessansa äite
+Pentinpojan tykö.
+
+Juosepille virkkasi hän taas: "Älä pelkää, älä ollenkaan pelkää; tule
+ja istu tänne minun polvelleni -- niin jaa! Maltas, minä otan pois ne
+märät vettyneet kengät jalastas, ja panen omani sijaan! Niin jaa, nyt
+olet lämmin ja kuiva. Sanos minulle nyt tietääkö äites, että sinä olet
+pois kotoa? Ja minkätähden olet sinä näin kulkuteillä myöhään yöllä?"
+
+"Minä läksin isää kohtaamaan. -- Ne ovat sangen häijyjä kylässä: isälle
+ovat he antaneet haukuntanimen Kemppi, että hän on muka niin väkevä! ja
+isänäiden kutsuvat he oikeaksi perkeleeksi; mutta minä olen sanonut
+heille, minä..."
+
+"Varro'pas, ilkeä poika, minä annan sinulle, minä, perkeleestä!" kirkasi
+äiti Pentinpoika, karkaava lyömään lasta. Elsa puollusti kuitenki
+Juoseppia väkevästi, ja taistelun vielä kestäessä sisään astuivat
+Pentti ja Kello-Taavetti.
+
+"Ah, katso tuossa tulee äidenisä!" riemahutti Juoseppi ja juoksi
+Taavetin tykö.
+
+"Onko tämä minun eksynyt poikanipoika?" kysyi Pentti. "Tule tänne,
+pojut, tässä on sinun isänisä! Ompa se pulska poika. Olisipa synti
+ollut, jos senkaltainen poika olisi kadoksiin joutunut."
+
+"Mutta minä, minä kirkasen: ei, ei, siksikun läkähdyn!" huusi äite
+Pentinpoika hurjapäisessä kiukussa.
+
+"Se on oikein, ämmä kulta, kiru ei, sinä -- mutta se nyt ei auta. Eikö
+se ole ilmainen ilme, että yksi lapsi, sillä muotoa joutunut kadoksiin,
+taas on löydetty? Siellä, ulkona metsää juoksevat koko kylän asujamet
+etsimässä lasta. Sepä on oikea kunnia ja ilo, saada senkaltaisen
+lapsen, joka niin hyvänä pidetään, että moni lapsen tähden antauu
+hengen vaaraan. Herra Jumala on lapsen suhteen tehnyt ison ihmeen;
+kukatiesi tekee hän sen sinunki suhtees, ämmä vähäinen. Annas nähdä,
+ettäs olet hyvä nyt ja myönnyt! Joskus myötenkin antaminen ei haita. --
+Elsa, onko sinulla mitään asiaa vastaan?"
+
+"Jos ei muusta ole kysymistä, niin minä tosin en tahdo ottaa tältä
+lapselta sen isää," vastasi Elsa.
+
+"Ja minä kirun ei, ei, ei, vaaleaan kuolemaan asti!" huusi äite
+Pentinpoika.
+
+Kello-Taavetti ei ollut vähintäkään malttanut kaikesta tästä puheesta;
+hän piteli lasta sylissänsä, hän pyyhkäsi sitä kasvoihin ja vaatteisin,
+ikään kuin ei olisi uskonut itseänsä, että lapsi oikein oli hänen
+edessänsä; sitte hiipi hän ulos, poika käsivarsissa. Hän tietänyt ei
+oikein mitä tahtoi; kukatiesi teki hänen mielensä olemaan yksin kotona
+lapsen kanssa. Kuitenkin oli hän tuskin pääsnyt pois ovesta, ennenkuin
+tunsi, etteivät polvensa tahtoneet kannattaa, ja että koko ruumiinsa
+oli kuin rikki runneltu; hänen täytyi istahtaa ulkoportaalle
+levähtämään.
+
+Siinä istui nyt Kello-Taavetti. Silloin lähestyi äkkiä yksi mies
+pikaisin askelein. Se oli Lauri Pietarinpoika. Tämä riemahti ilosta,
+äkätessänsä Juosepin. Poika taas kertoi kielevästi vanhalle ystävällensä,
+että äidenisä parka oli aivan väsyksissä.
+
+"Lauri! mene pian takaisin metsään, sanomaan että olemme löytäneet
+lapsen; se olisi väärin, antaa kylänmiesten vaeltaa ympäri turhaan,"
+lausui Taavetti vapisevin ja heikoin äänin.
+
+Lauri kiirehti kohta pois korkealla riemuhuudolla: "Hän on löytty! hän
+on löytty!" kirkui hän ehtimiseen, juostessansa mutkivaa tietä, jotta
+oli hengästymäisillänsä.
+
+Taavetin tykö tuli nyt Elsa; hän sanoi: "Antakaatte minulle lapsi!"
+
+"Ei, minä en laske poikaa enään pois tyköäni. Mitä sinä lapsesta
+tahdot?"
+
+"Minä kantaisin lapsen ylös ja panisin hänen maata kammariini.
+Tulkaatte ynnä!"
+
+"Sinä olet erinomainen impi, niinkuin äiteskin oli kelpo akka. Minä
+tulen kanssas, mutta minä uskon tuskin jaksavani ylös trapuista..."
+
+"No, tulkaatte sitte talliin! Siellä on myös lämmin," sanoi Elsa
+nerokkaasti.
+
+Tyhjään pilttuusen pöyhittiin nyt heti sija horroksissa olevalle
+pojalle hajahtaviin heiniin -- ja Taavetti alas istui kuin äite
+valvomaan rakastettunsa unen ylitse. Vasta kaiken tämän säälittyä,
+vaelsi Elsa hiljaisin askelein tallista.
+
+
+
+
+KUUDESTOISTA LUKU.
+
+Maataan ja valvotaan Heljemyllyllä.
+
+
+Kummaltaki vanhemmalta -- heti kun mäen päältä näkivät kynttilät
+Heljemyllystä -- oli Lauri lähetetty tiedustamaan mitä siellä tapahtui.
+Uotin ja Martinan piti sen aikaa odottaman.
+
+Lauri palasi pian, vaan ei löytänyt niitä molempia paikalta, johon oli
+jättänyt heidät. "Minä uskon olevan kuin kaikki tyyni olisi noiduttu
+tänäpänä," pakasi Lauri, käydessänsä ympäri, etsien kaikilta tahoilta.
+
+Uotilla ja Martinalla oli varsin toista tehtävää: he olivat jahtaamassa
+niitä kolmea enkeliä. Uoti oli väkevällä äänellä huutanut heitä
+seisahtumaan, kun tulivat tietä edespäin. Pojut, peljästyneet ukkosen
+äänestä, eivät luonnollisesti pysähtäneet, vaan juoksivat minkä
+jaksoivat.
+
+Saaden kipenän toivoa, lausui Martina Uotille: "Saatpas nähdä, että
+Juoseppi on mennyt niiden laulavien poikain kanssa!" Uoti ei tarvinnut
+kuulla muuta, ennenkuin hän painavin askelein juosta luntusti
+pakenevien perässä. Juurikun karhujahti oli onnistunut ja Uoti aikoi
+kuulustella yhtä niistä kolmesta enkelistä, edesastui Lauri,
+kähiseväisesti lausuva, jotta tuskin tajuttiin: "Hän on siellä! hän on
+siellä!"
+
+"Kuka on siellä!"
+
+"Juoseppi toki!" vastasi Lauri kähisten.
+
+"Missä? missä? missä sitte?" kysyi Martina, luoksi juokseva. "Missä?"
+kertoi hän kärsimättömästi, "sano Jumalan tähden, onko hän elävä eli
+kuollut?"
+
+"Hän istuu siellä ylhäällä Heljemyllyllä ja juo lökäriä!"
+
+"Minun Juoseppini! Juoseppi!" huusi Martina suurimmalla ilolla, ja
+juoksi hetikohta niin nopeasti alas mäkeä, että Uoti vaivoin taisi
+seurata. Pian lensi hän ylös portaita pytinkiin, tempasi oven auki
+väkiväellä, ja huusi: "Juoseppi! Juoseppi! missä siis on Juoseppini?"
+
+"Laita itses hiiteen Juoseppines!" rämäsi yksi tyly vaimoääni.
+
+Martina oli tuskin kuullut ja tuntenut tämän äänen, ennenkuin hän --
+äsken niin väkevä ja iloinen -- hermotonna kaatui permantoon. Uoti,
+ehkä seisova Martinan takana, hämmästyi tätä niin, ettei hän
+kokenutkaan estää lankeemista. "Äite! äite!" oli ainoa sana kuin sai
+pakastuksi. "Mene!" kuiskasi saapuille rientävä Elsa Uotille, "mene
+sinä, minä autan Martinaa. Anna minulle kuitenkin ensin vähä lökäristä
+tuolta, minä koetan kastella sillä hänen huuliansa! Tuo minulle sitte
+vähän lunta, pannakseni hänen ohimuksillensa!"
+
+"Haha!" nauroi pahanelkisesti äite Pentinpoika. "Koko mailma on
+hullupäinen, vaan en minä. Menkööt he niin pyörryksiin kaikki --
+viimeinen sanani on kuitenkin: ei, ei ja taas ei!"
+
+Ukko Pentti, vastaamatta tähän puheesen, meni sen sijaan Martinan
+tykö ja sanoi ystävällisesti: "Kuules, Martina! ole nyt hyvä ja
+ymmärtäväinen ja koeta muuttaa itses! Niin-jaa! nouse ylös ja kuule
+mitä minä sanon sinulle! Juoseppi on nukkununna makaava tuolla alhaalla
+tallissa ja Taavetti on hänen luonansa."
+
+"Jos tahdot, Martina," lausui nyt Elsa, "niin tule kanssani kamarini!
+Uoti menee noutamaan lapsen, ja me panemme hänen maata minun sänkyyni."
+
+Koska Uoti viivytteli epäilevänä, pitkitti Elsa: "Mene sinä vaan, ei
+mitään pahaa tapahdu Martinalle. Minä olen hänen tykönänsä!"
+
+"Ja minä myös!" lausui Pentti vakaalla äänellä. Uoti meni alas talliin.
+Täällä löysi hän ukon Taavetin makaavan niin sikeästi, ettei raskinnut
+hänen untansa häiritä, mutta horroksissa olevan pojan otti hän
+käsivarsillensa ja kantoi ylös Elsan kamariin.
+
+Martina oli niin liikutettu, ettei hän taitanut mitään puhua; hän
+kumartui ainoasti alas nukkuvan lapsen puoleen ja kuunteli
+himarruksella sen hiljaista hengitystä.
+
+"Panen nyt vähäksi aikaa lepäämään tänne lapses luoksi," sanoi Elsa
+liikutetulle äidelle. Viimemainittu katsahti ylös ihmetellen.
+"Iloitse!" lisäsi ensinmainittu, "että kaikki on onnellisesti päätynyt!
+Sinun Uotis ja minä olemme tosin kihlatut; vaan ei se merkitse mitään;
+se on tapahtunut vaatimuksesta. Uoti on siihen pakoitettu niinkuin
+minäkin. Sinun Uotis on kelpo mies; hän ei ole puhunut minun kanssani
+muuta kuin sinusta, jaa -- hän ei suonut edes minulle suunantoa,"
+lisäsi Elsa puolella hymyllä.
+
+"No, niin suon minä sen!" sanoi Martina, hellästi halaten ja suudellen
+Elsaa.
+
+"Ah, joka saisi ynnä tehdä tuota!" virkkasi Lauri, ääneti oleva
+todistajana tähän kaikkeen. "Ah!" sanoi hän maiskien huuliansa, "te
+olette erinomaiset immet ynnä molemmat. Elsa, minä luulisin sen nyt
+olevan soveliasta, että sinä ottaisit minun, koska et saa tuota
+roistoa. Etkö tahdo? yhden asian täytyy sinun kuitenki suoda minulle --
+että saan tehdä sinulle vihkikengät."
+
+"Kernaasti," sanoi Elsa, "koska se tulee kysymykseen. Mutta nyt saan
+kutatiesi tarjota vähän kihlauslökäriä?"
+
+"Jaa, niinpä kyllä!" sanoi Lauri, "sitä paremmin kuin minun sitte pitää
+rientämän Ritarivaaralle ilmoittamaan vahdille, Juosepin löydetyksi."
+
+Heti kohta senjälkeen poisläksi Lari Pietarinpoika.
+
+"Mutta missä on isäni?" kysyi äkkiä Martina.
+
+"Hän makaa siellä alhaalla heinissä nukuksissa", vastasi Elsa.
+
+"Ah, voi! jos hän herää ja ei löydä poikaa vierestänsä, tulee hän
+raivoksi," sanoi edellinen.
+
+"Rauhoitu!" lohdutti Elsa, "minä menen alas talliin ja odotan siellä,
+siksikun herää."
+
+Nyt oltiin hiljaisesti Heljemyllyllä. Sivukammarissa uinueli Juoseppi,
+ja hänen luonansa valvoivat Uoti ja Martina. Tallissa heinävuoteellansa
+uneksui levottomasti väsynyt Kello-Taavetti, ja hänen tykönänsä valvoi
+Elsa. Siellä ylhäällä kammarissa luhdilla makasi Heljenukko. Somalla
+nojaustuolilla salissa istui äite Pentinpoika yksinänsä ja puoli
+uneksivana. Hetken perästä nousi kuitenki viimemainittu; hänen
+ylöntäytetty sappensa kaipasi tyhjentämistä. Hän astui siis ylös
+luhdille, herättämään Heljenukkoa. Koska tämä, huolimatta kaikista
+hänen kokeistansa, ei antanut mitään ääntä, tuli hän varsin hurjaksi,
+kirkui ja sadatteli: "tämä sika jauhosäkiksi taitaa ihan levollisesti
+maata, vaikka huoneessa on kaikki ylösalaisin käännetty." Äite
+Pentinpoika meni sitte taas alas ja löysi miehensä edellä häntä isossa
+kammarissa. Hän aikoi juuri taas istua entiselle sijallensa, kun äkkiä
+karkasi ylös. "Mitä se tahtoo sanoa!" huusi hän, "onko mailman loppu
+käsillä?" Pamaus pamauksen perästä humisi vuorten välillä metsässä ja
+laaksossa. Pamaukset lähestyivät ja pauhinasta kuului pian
+sekasäyräinen moure torventyyttäyksistä, kulkusten helinästä ja koirain
+haukkumisista.
+
+"Varo itseäs! sinä olet niin usein huutanut sitä mustaa sorkkinensa,
+että hän nyt tulee. Anna myöten koska vielä aika on," sanoi Pentti
+pistätellen.
+
+"Tuleeko paha, sen parempi," vastasi äite Pentinpoika, "hänen kanssansa
+taitasin puhua sanan, ja kelvollisen. Mutta sinä ja kaikki, mitkä
+miehiksi kutsutaan, ette kelpaa. Te ryömitte kohta ristille; kiitän,
+tiedän yhden vaimon oikeasta luonnosta; hän ei myötenanna koskaan. Minä
+en myös perään anna koskaan; ennenpä kuolenkin."
+
+Raju jahti tuli yhä likemmä; pian seisahti se myllypykingin edustalla.
+Juuri tässä silmänräpäyksessä kuului talista yksi vaimoihmisen parku ja
+valitus yhdeltä miehenääneltä. Päämies seisahti kummastellen, mutta
+heti kohta juoksahti hän sisälle talliin, sinne seurattu Lauri
+Pietarinpojalta.
+
+"Auttakaa! auttakaa!" huusi Elsa sisään tuleville, "hän on hurjistunut,
+uskoo minun varastaneen lapsen, ja tahtoo sentähden minun tappaa."
+
+Taavetti, josta tämä sanottiin, ei kuunnellut sitä, hän vaikeroitsi
+hassumaisesti ja repeli hurjasti hiuksiansa.
+
+"Taavetti!" sanoi herr Edvardi kannattavalla äänellänsä, "rauhoitu!"
+Tartuttu väkeviltä käsivarsilta, nousi Taavetti istuallensa heiniin, ja
+vilunväreet vapisuttivat ukko parkaa. Vähän hetken perästä oli hän
+rauhoittunut ja antoi Elsalle käden, pyytäen anteeksi. Herr Edvardi
+tarttui nyt ukon toiseen käteen ja autti hänen seisoallensa. "Te olette
+hyvät ihmiset ynnä molemmin," sanoi Taavetti hellästi. Edvardi tukesi
+Kello-Taavettia vasemmin käsin ja oikean tarjosi hän Elsalle, tieten ei
+minkätähden -- ja neito antoi hänelle kätensä, oikein tietämättä mitä
+varten, ja niin pitivät he nyt käsin toinen toistansa. Kummanki tuella
+kävi Taavetti sitte ulos tallista.
+
+Kohtaus Taavetin ja Martinan välillä oli lyhyt ja harvasanainen; tytär
+korotti vaan isää kohden lasta, jota kyyneleillä syleili; sitte menivät
+he muiden tykö isoon kammariia. Lauri jahkasi täällä äite Pentinpojan
+kanssa ja koki leikillänsä taivuttaa häntä, antamaan ruunun ja ristin
+eroittaa, jos Juosepin piti saaman kutsua häntä isänäideksi taikka ei.
+
+Isossa salissa näyttihen nyt myös Heljenäite komeasti puettuna,
+kiiltävästi hoitaakseen emännyyttä. Koska kaikki läsnäolevaiset olivat
+saaneet osansa lökäristä ja Heljenäiden teeskellystä kohteliaisuudesta,
+sanoi herr Edvardi: "Nyt on jo aika käydäksemme kirkkoon." Kaikki
+riensivät heti liittäymään ulkona odottavaisiin kylänmiehiin; mutta
+juuri kun järjestetty joukko piti pois lähtemän, seisahdettiin taas.
+Ylhäältä isosta kammarista kuultiin Lauri huutavan: "Hurratkaa äite
+Pentinpojalle! hän sanoo jaa!" Kaikki siellä ulkona olevaiset
+nostivat nyt korkean hurrahuudon, seuratun pyssynpamauksilta ja
+torventyyttäyksiltä. Että äite Pentinpoika silmänräpäyksen osoittihen
+yhdessä avetussa akkunassa -- sitä ei kukaan ihmetellyt. Oliko
+kuitenkin aikomuksensa jotakin sanoa, niin pettyi hän siinä, sillä
+hänen huutonsa ei taitanut läpäistä sitä yhteistä meteliä.
+
+Pauhaava matkue ojensi nyt vaelluksensa edespäin kylään. Elsa kävi
+Martinan keralla. Mutta tulleet ensimäiseen mäkeen sanoi edellinen:
+"Minä tulisin mielelläni kansanne kirkkoon; mutta en tiedä mikä on;
+juuri nyt lankee päälleni suuri ahdistus sentähden, ettei isä herännyt
+metelistä. Minä olen tehnyt pahasti, että unhotin peräänkatsoa isää.
+Hyvästi siis te kaikki!" Niin sanoen antoi hän kärtä Martinalle, sitte
+Uotille. "Hyvää yötä, Juoseppi!" sanoi hän, kätellen poikaa. "Hyvää
+yötä teille kaikille!" Hän kävi viimeksi ohitse joukon päämiehen, herr
+Edvardin. Neito tunsi nykäyksen kädessänsä; nuori maanviljeliä havaitsi
+samankaltaisen tunnon; vaan ihmisten edessä eivät he kuitenkaan
+kätelleet toinen toistansa.
+
+"Hyvää yötä!" sanoi Edvardi hiljaa, ja vielä hiljempää vastasi neito:
+"Hyvää yötä!" Lauri oli jälleen saanut täyden äänensä; sen osoitti hän
+parhaiten pakaisemisellansa Elsalle korkean hurrahuudon, johon koko
+joukko sydämellisesti yhdistyi.
+
+Matkue kävi nyt yhä kauemma edespäin. Pian seisottiin päällä pitkän
+kylämäen. Lauri huusi nyt Edvardin luvalla koko joukolle korkeasti:
+"Seisahtakaa levähmään!"
+
+Juuri siinä toisella puolen ojaa, makasi se tapettu susi samalla
+paikalla, johon oli Uotilta viskattu. Uoti, kaiken matkaa kantanut
+vähää Juoseppia, laski hänen nyt maahan ja talutti kuolleen suden tykö.
+"Katsos," sanoi hän kopeasti pojalle, "tuon olen minä tappanut
+pahkasauvallani." Poika tuli kaikesta tästä liikutetuksi, vaan eivät
+mitkään Uotin kehoitukset voineet häntä taivuttaa petoa koskemaan. "Se
+on hyvä, näen minä!" sanoi Uoti harmistuneena, "sinä tarvitsit toki
+joutua isäs käsiin, sillä jos olisi kestänyt sitä tekoa, niin ei
+sinusta milloinkaan olisi tullut oikeata Pentinpoikaa."
+
+Joukko läksi jälleen sitte kulkemaan. Uoti kävi ensimmäisinä, Juoseppi
+oikeassa kädessä ja laahaava susi vasemmassa. Pian seisahti matkue
+ulkona Taavetin tuvan edustalla.
+
+
+
+
+SEITSEMÄSTOISTA LUKU.
+
+Suurta pienessä tuvassa.
+
+
+"Yhden asian olin unohtamaisillani sanoa teille: Heljenukko...", niin
+puhui Anna, koska hän äkkiä keskeytettiin huudolta ulkoa...
+
+"Hän on löytty; me olemme löytäneet Juosepin. Hurraa!"
+
+Kaikki vaimot sisältä juoksahtivat ulos ja kysyivät: "Kukaan ei ole
+kaiketi saanut vahinkoa, eli tärvellyt itseänsä?"
+
+"Ei!" kuului vastaus; "kaikki olemme hyvin vahingotta."
+
+Yksi vaimoista pysähti kuitenki kaiken tämän alla sisään, ja se oli
+ompelia Anna. Hän istui häirähtämättä paikallansa, sioitti ainoasti
+jalkansa lujemmin pallille, joka nyt rupesi huiskumaan monista ja
+raskaista askelista, kuin permannolla nyt käveltiin. Sitä visummin
+varustaakseen sijaansa, otti Anna salaa yhden näpillisen nuuskaa -- ja
+nyt oli hän sonnustettu sekä näkemään että kuultelemaan ja kyselemään.
+
+"Perästäki löysimme hänen, kuules!" huusi Lauri muiden edellä sisään
+rynkäävä.
+
+"Ja minun jakkuni, jota olen ommellut, on myös valmis," lausui Anna,
+vasten kaikkea kainouttansa täysin vakuutettu siitä, että hän
+väsymättömällä neulomisellansa oli pitänyt pojan hengissä. Koska
+yksinkertainen Lauri kuitenkaan ei näkynyt hoksaavan tätä, kysyi hän:
+"Mistä te pojan löysitte?"
+
+"Heljemyllyltä."
+
+"No niin, sitä ei olisi minun oikein tarvinnutkaan kysyä," vakuutti
+Anna, katsoessaan ympärillensä, levollisella luottamuksella. "Minä
+tiesin missä hän oli; minä olen muka maininnut tienki, jota hän on
+kulkenut: juuri koska huuto kuului täältä ulkoa, lausuin minä sanan
+Heljenukko. -- Kaikki vaimot täällä sisällä taitavat sen todistaa."
+Paras asia kaikista oli, Annan mielestä, se ihmeellinen lahja, jolla
+hän uskoi itsensä varustetuksi -- lahja nähdä missä hän ei itse
+ruumiillisesti ollut saapuilla. Niinmuodoin koska kaikki olivat sisään
+tulleet, ja Martina ilosta pusersi ja taputti Annaa, sanoi tämä: "Minä
+tiesin sen ennen, minä sanoin sen ennen, Heljemyllyssä poika on!
+Samana minuutina, kuin Lauri tänne sisään rynkäsi, mainitsin minä
+sanan: Heljenukko -- ja nyt aavistan minä että sinä saat Uotis!"
+
+"Jaa, niin se on! tuolla tulee hän!" huusi Martina iloisesti.
+
+Anna katsoi kainosti maahan päin; hän ei tahtonut olla taitavanansa
+aavistaa ja ennustaa, siinä oli kyllä hänen mielestänsä, että hän itse
+oli siitä vakuutettu. Hän ei enempää osoittanut mitään viittausta
+ihmeellisestä lahjastansa; nyökkäsi ainoasti kaikille ja jokaiselle,
+jolla oli jotakin juteltavaa. Hänen päänsä kumarrus ja silmäpeittonsa
+merkitsivät kaikki, hänen itse mielestänsä kumminkin, että mitä te
+taitaisitte jutella minulle, sen olen minä nähnyt ja tietänyt ennen, ja
+mikään ei tästä kaikesta kummastuta minua.
+
+"Tiedättekös," sanoi Juoseppi, juosten Annan tykö, "minulla on nyt
+yksi, kaksi, kolme isää; tuossa he ovat kaikin kolmin!"
+
+"Se on hyvä, mutta nyt pitää Juosepin menemän maata," käski äidenisä.
+
+"Martina, mene ja pane poika maata!" Kääntynyt vaimonsa puoleen, huusi
+hän hänelle korvaan: "Jumalan kiitos, että kaikin taas olemme kotona!"
+Ämmä nyökkäsi lempeästi. "Mutta kuules, isä, onko siellä satanut
+heiniä?" kysyi hän heti senjälkeen, nykiessään ukon valkeasta parrasta
+pois muutamia heinän korsia. Kaikki nauroivat nyt sitä, ja ämmä kuuro
+seisoi myös itse siinä suu hymyssä sekä käänsihen ympäri katsellaksensa
+vieraita. Nähtyänsä Pentin ukon, antoi hän hänelle kättä ja sanoi:
+"Istukaa, istukaa sitte!"
+
+Uoti astui nyt ämmän tykö, antoi hänelle kättä ja huusi korvaansa
+ukkoisenäänellä: "Jumalan rauha anopille!"
+
+Ämmä nytkähti takaisin, ikään kuin kelpo nyhjäyksen saanut. "Minä
+kuulen kaikki; en ole niin kuuro sentään." sanova tämän, meni ämmä
+istumaan tavalliselle sijallensa liedellä, jota hän aina sitte eräällä
+arkuudella katseli Pentinpoikia kookkaita ja heidän jättisuuria
+koiriansa. Taavetin matalaan tupaan ei olisi mahtunutkaan monta
+senkaltaista vierasta.
+
+Vähä Juoseppi oli nyt sitä vastaan käynyt palaksi aikaa istumaan Pentti
+Pentinpojan polvelle. Hyväellen sanoi hän ukolle: "Lahjoittakaatte
+minulle iso susikoiranne; minä tahtoisin sen saada." -- "No niin, ota
+se sitte," sanoi ukko leppeästi. "Sinä olet minun; kuules," virkkasi
+poika, juosten silittelemään koiraa. Tämä ei kuitenkaan ollut taanansa
+siitä, vaan meni ja laski kuononsa entisen isäntänsä polvelle.
+
+Taavetti, vähän kateillaan siitä hyvätahtoisesta mielyttelemisestä,
+kuin Juoseppi osoitti Pentille, sanoi nyt eräällä kärsimättömyydellä
+vaimollensa: "Etkö tahdo sitte ottaa poikaa pois täältä ja viedä häntä
+maata?" Talutettu siis äidenäideltä täytyi nyt Juosepin jättää huoneen.
+Tuskin oli ovi suljettu heidän molempain peräänsä, ennenkuin Anna esiin
+astui ja kaikkien ihmettelemiseksi lausui vakaalla äänellä: "Nyt,
+Martina, pitää sinun pukeuta morsiameksi! Tule, minä puetan sinun, sen
+olen minä luvannutkin. Te Pentinpojat, jos olette oikeat miehet,
+toimittakaatte niin, että vihkimys tapahtuu vielä tänä yönä!
+Minkätähden tirkistelette minua niin ihmettelevillä silmillä? Menkäätte
+kirkkoherran tykö, ja jos oikein asian ajatte, niin myöntyypi hän
+kyllä. Tule, Martina, minä tahdon puettaa sinun nyt. Se olisi kovin
+surkea sinulle, käydä sydänpäivänä ja peitellä kasvoja; olet tosin
+kyllä jo kauan ilmanki sekä nähnyt harmia että saanut hävetä. Tule!"
+
+Vaiti oleva hämmästys oli vallannut jokaisen, vaan Anna ei ollut
+millänsäkään; hän veti Martinaa kanssansa kammariin. Vähän hetken
+perästä tuli Martina takaisin, yksinkertaisesti puettuna. Uoti astui
+nyt edes ja osoitti hänelle jotakin, kuin kantoi hyvin käärittynä ja
+erinäisellä nauhalla kiinitettynä rahakukkarossansa. Sitte kääntyi hän
+huoneessa ja sanoi iloisesti: "Rakas isä ja te rakas appe, nyt on
+kaikki oikein asia. Tulkaatte kanssani kirkkoherran tykö! Vielä tänä
+vuorokautena täytyy hänen antaa meidät toinen toisellemme!"
+
+"Ei se käy laatuun," virkkasi Pentti.
+
+"Täytyyhän koettaa," vastasi Uoti.
+
+"Vielä olisi asia," lausui Taavetti vakaisesti, "koska joku
+ilmoittaaksen kuulutukselle, täytyy hänen taitaa katekismuksensa,
+etenki kymmenet käskyt. Taidatko sinä lukea ne ulkoa minulle, Uoti? Et
+taida. Sinä vaikenet? No, katso tässä, ota poikas katekimus, mene
+kammariin ja lue ylitse ne kymmenet käskyt."
+
+"Minä tahdon auttaa sinua," sanoi Martina, ja nyt meni hän Uotin kanssa
+kammariin.
+
+Työ oli raskasta. Uoti tavasi ja luki niin, että isot hikipisarat
+herneilivät otsallansa, mutta sentään ei taitanut hän saada käskyjä
+yksinkertaisia päähänsä, sekautuva erinomattain niiden keskinäisessä
+järjestyksessä. Hän tunsi sydämensä myöski syvältä liikutetuksi, koska
+hän yön hiljaisuudessa luki Jumalan kaikkivaltiaan ijankaikkista lakia,
+jota hän ei paljon ollut ajatellut aina hamasta lapsuudestansa ja
+koulunajasta.
+
+"Taitaako meidän Juoseppi ne kymmenet käskyt ulkoa?" kysyi Uoti
+nöyrällä äänellä Martinalta.
+
+"Taitaa tosiin, sanasta sanaan."
+
+Anna pelasti nyt Uotin murheellisen; hän tuli kammariin ja sanoi:
+"Älkäätte nyt kauemmin viivytelkö sen kanssa! Jos et taida kymmeniä
+käskyjä, niin käypi laatuun luvata kirkkoherralle, että luet ne
+perästäki päin."
+
+"Jaa, niinpä se on!" vahvisti Uoti iloisempana, kuin jos ompelia olisi
+nostanut pois hänen olkapäiltänsä taakan raskahimman.
+
+Nyt palasivat he taas kaikin kolmin isoon kammariin.
+
+Taavetin vaimo, ukoltansa sillä välillä saanut tiedon hankkeista, kysyi
+nyt, kun kaikki olivat lähtemisissä: "Pitääkö minun jäämän kotia,
+katsomaan Juoseppia? Minä tahtoisin kuitenkin olla kernaasti läsnä, kun
+Martinani vihitään."
+
+"Anna kukatiesi on hyvä ja jää kotia pojan tykö?" lausui Taavetti.
+
+"Ei, minä en ole niin hyvä," vastasi Anna, haavoitetulla arvoisuudella.
+"Minä olen luvannut olla läsnä Martinan vihkimisessä, ja en taida olla
+sieltä pois, jos tahtoisinkin."
+
+Onneksi tuli nyt sisään kaikkien auttaja tarpeessa, Lauri
+Pietarinpoika, koreasti vaatetettu vihkimisessä aivoitussa läsnä
+ollaksensa. Martina sanoi heti hänelle: "Orpana, joka on aina ollut
+hyvä minulle ja Juosepille, mielistyy, luulen, jäämään pojan tykö;
+muuten ei taida äite tulla ynnä kirkkoon; jonkun täytyy jäädä pojan
+luoksi."
+
+"Jaa, koska niin on, niin pysähdän minä lapsen tykö," sanoi Lauri, ja
+nyt läksivät muut matkalle pappilaan.
+
+Tulleet sinne astuivat toiset sisään kirkkoherran tykö saliin, mutta
+Anna meni kyökkiin, jossa hän pian sai neitsyen, kummankin hyvin
+ymmärretyksi eduksi, aukaisemaan vähäisen akkunaa saliin päin.
+
+
+
+
+KAHDEKSASTOISTA LUKU.
+
+Lapsen tähden.
+
+
+Kirkkoherralle ja hänen rouvallensa oli viimekuluneen vuorokauden yö,
+niinkuin edellisenki tullut päiväksi muutetuksi. Ehkä kirkkoherra ei
+tahtonut sallia soittamista isolla kellolla, oli hänellä kuitenki
+sydämellinen tuntoisuus, ja vaikka ei taidettu nähdä sitä hänen
+päältänsä, odotti hän yhtä levottomasti peräänetsimisen loppua, kuin
+joku toinenki. Vihdoin, kauvan viivyttyä, oli joukko takaisin palannut;
+tieltä ulkoa kuului sekaisia ääniä ynnä torventyyttäyksiä, ja kohta
+sisään astui kirkkoherran suoverikin, herr Edvardi.
+
+Viimemainittu kertoi kuinka Juoseppi oli löytty Heljemyllyltä.
+Himarruksella ylisti hän sitte rehellisiä kylämiehiä. "Näillä
+miehillä," sanoi hän, "ei ole enempää kuin heidän henkensä ja terveet
+jäsenensä, joilla täytyvät ansaita leipänsä, ja kuitenkin ovat he,
+epävakuudella, kuin jostakusta välttämättömyydestä, vuovanneet ja
+vaaraan antaneet tämän kaikkensa pelastaakseen yhtä kadonnutta lasta!
+Sepä, jos mikään, osoittaa sydämen löytyvän näissä ihmisissä -- ja minä
+en ollenkaan ihmettele sitä, rakkain suoveri, että sinun on raskas ja
+vaikea, jaa, melkein mahdoton luopua heistä."
+
+Kirkkoherra kuunteli tätä kaikkea, sanaakaan lausumatta, oliko
+suostumisesta eli vastustamisesta; rouva sen sijaan kysyi nopeasti:
+"Niinmuodoin on Myllärin-Elsa kaiketi luopunut tahtomasta Uotia?
+Jumalan kiitos olkoon! Tytöllä on hellä ja hyvä sydän, ja minä toivon,
+hänen käy pian kyllä hyvin mailmassa. Miksi ette ottaneet häntä
+kanssanne kylään? Ah, jos olisitte tuoneet hänen ynnä, tänne meille,
+Edvardi! Tyttö parka tarvitsee nyt suojelusta ja pelastusta, isänsä,
+ilkeän äitepuolensa ja häijyn äite Pentinpojan suhteen."
+
+Edvardi veti hiljaisen huokauksen, vaan ei vastannut mitään sisären
+puheesen; sen sijaan virkkasi kirkkoherra: "Olkaatte rauhoitetut Elsan
+suhteen! Hän on sydäntervettä luontoa; muuten ei taideta vältyttää
+joltakulta ihmiseltä hänen töidensä seurauksia, olkoot hyviä eli
+pahoja. Jolla on voimia vaikuttaa, hänellä täytyy olla ja on useinki
+voimia kantaa töidensä seuraukset."
+
+Edvardi näkyi rauhoittuvan tästä, kuitenkin hehkuivat hänen poskensa,
+koska sisar silitteli hänen päätänsä. Sivistyneen naisen
+kunnollisuudella sanoi kirkkoherran rouva: "Hyvä Edvardi, sinä olet
+väsyksissä, ja minä kehoitan sinua kohta menemään levolle. Itse tulen
+vähän hetken perästä ja tuon sinulle lämmintä teetä."
+
+Edvardi oli iloinen saada etääntyä ja kiitti sydämessänsä sisärtä,
+hänen hellätuntoisuudestansa, samassa kun iloitsi, saada niin pian
+sisärelle jakaa osan sydämensä salaudesta.
+
+Ovi oli tuskin kerjinnyt kiini Edvardin perään, kuin ulkoa porstuasta
+kuului naputus. Kirkkoherran rouva huusi kohta: "Tule sisään!" kuitenki
+viivyteltiin ulkona. -- Viimein sisään astuivat Pentti Pentinpoika,
+Kello-Taavetti ja hänen vaimonsa, ja heidän perässänsä Uoti ja Martina.
+
+"Herr kirkkoherra," lausui Kello-Taavetti, "Jumala on ihmeellisesti
+auttanut meitä; olkaatte nyt, kunnian herr kirkkoherra, myös niin hyvä
+että autatte mitä vielä puuttuu, jotta kaikki kävisi järjestykseen ja
+tulisi oikealle kannalle!"
+
+"Mitä te pyydätte minulta?" kysyi kirkkoherra.
+
+"Puhu sinä!" sanoi Taavetti Pentille, vetäytyvä takapuolelle.
+
+"Minä ajattelen," alkoi Pentti, pyyhkäisevä vielä kerran paljasta
+päälakeansa, ikään kuin olisi vielä yksi lakki kohteliaisuuden tähden
+ollut pois otettava -- "minä ajattelen, jaa, minä tahtoisin sanoa,
+ettei minulla ole mitään sitä vastaan, että kunnian herr kirkkoherra
+antaa minun Uotini ja Martinan toinen toisellensa."
+
+"Ah, sepä nyt jalosti!" lausui kirkkoherran rouva, ja Uoti astui edes
+Martina kädessä ja sanoi: "kunnian herr kirkkoherra, me rukoilemme sitä
+nöyrästi."
+
+"Me rukoilemme sitä nöyrästi!" kertoi Martina matalalla äänellä.
+
+"Kärsivällisyyttä, odottakaatte vähän!" sanoi kirkkoherra, "yljän ja
+morsiamen pitää käydä minun kanssani kammariin." Hän meni nyt edellä,
+ja ne kaksi muuta seurasivat.
+
+"Istukaatte!" sanoi hän siellä sisällä. Koska olivat istuneet, alkoi
+hän taas puhumaan: "Kuule'pas, Uoti! uskotkos kukatiesi sentähden, että
+olet rikkahin paikkakunnassa, taitavas kaikki ostaa rahalla, myöskin
+syntein anteeksi saamisen? Uoti, Uoti! se ihmeellinen ruumiinvoima,
+jolla Herra on sinun varustanut, on tehnyt sinun ylpeäksi, ja tässä
+sinun röyhkeydessäs olet sinä unohtanut hänen lakinsa, joka sinun on
+niin ylönpalttisesti varustanut ja lahjoittanut. Tuletko tänne samalla
+röyhkeydellä, samalla ylpeydellä, samalla unohduksella Herrasta? Käänny
+sitte takaisin! minä en taida auttaa sinua!..." Kirkkoherra keskeytti
+tässä puheensa, ja Uoti vastasi: "Kukaan ihminen mailmassa ei tunne
+minua, ei isäni, ei äiteni, ainoasti tämä Martina tuntee minun. -- Te,
+kunnian herr kirkkoherra, tunnette tosin myös minun, vaan ette oikein.
+Tosi on, kuin kunnian herr kirkkoherra äsken sanoi, että minä olen
+ollut röyhkeä ja raivo veitikka, joka kernaasti olisin hakannut kaikki,
+mitä tielläni on seisonut, pieneksi kuin kryynit. Tosi on myös, Jumala
+paratkoon! etten ole vielä saanut lopen pohtia tästä rajusta veitikasta
+sisälläni; mutta hän alkaa jo kuitenki lannistua ja Herran avulla,
+teidän avullanne, Martinani kanssa ... minä ... minä..."
+
+Uotin kasvot nytkähtivät kovin ja liikutus ylitsevoitti sen väkevän
+miehen.
+
+Kirkkoherra lausui nyt: "Laki sanoo: että pitää kuulutus tapahtua
+kolmena sunnuntaina perätyksin."
+
+"Ah, sanokaatte, mitä tekemäni pitää, että se nyt tapahtuisi yhdellä
+kertaa. Kunnian herr kirkkoherra ei suinkaan taida eteensä asettaa,
+miten asia on minua kivistellyt ytimiin asti, lapsen tähden. Ah,
+olkaatte kanssakärsivällinen meille!"
+
+"Ah, kunnian herr kirkkoherra!" rukoili Martina, "emmekö me jo kauan
+kyllä ole rangaistut? emmekö kyllä kauan ole kärsineet?"
+
+"Ei niin. Sinä olet tosiaan käyttäinnyt hyvin tällä sinulle raskaalla
+ajalla, mutta niinpä myös on syntis ollut raskas. Ei se saa tapahtua,
+että ne, jotka ovat ylitse käyneet Herran lain, nyt lisäksi tallaisivat
+meidän kirkolliset asetukset jalkainsa alle. Minä en tahdo sitä myöten
+antaa!"
+
+"No, josko se on varsin mahdotonta, niin saamma me Jumalan nimessä
+odottaa," sanoi Uoti. Martina taas ei taitanut itkulta virkata
+sanaakaan.
+
+Kirkkoherra antoi murheellisten istua vähän hetken ja rauhoittua, sitte
+sanoi hän: "Tulkaatte nyt minun kanssani ulos toisten tykö saliin."
+
+"Onko kaikki suora?" kysyi kirkkoherran rouva hyvätahtoisuudella.
+
+Uoti ja Martina pudistivat päätänsä; ukko Pentti astui nyt edes ja
+kysyi: "Kunnian herr kirkkoherra, onko se kuulutuksen tähden?"
+
+"On, on!" vastasi Uoti.
+
+"No, jos ei muuta ole," sanoi Pentti rynnästellen, "niin maksan minä
+kernaasti sakot, ehkä kuinka suuret olisivat."
+
+"Kuule'pas Pentti!" vastasi kirkkoherra vakaisesti, "joka on rikas, hän
+uskoo taitavansa suorittaa ja silitellä kaikki rahoillansa; mutta ei se
+niin ole. Minä tahdon sanoa, Pentti, paljon olevan, mitä Pentti ei
+kymmenellä hevoisellansa taitaisi saada liikahtamaan. -- Vielä yksi
+asia: onko vaimonne antanut luvan kihlaukseen ja naimiseen?"
+
+"Lauri sanoi niin," virkkasi Edvardi, "kutsuttakoon Lauri Pietarinpoika
+tänne!"
+
+Uoti kiiruhti heti matkaan ja palasi pian takaisin Laurin kanssa.
+
+Koska kirkkoherra kysyi jos äite Pentinpoika oikein on antanut
+suostumuksensa, rupesi Lauri vapisemaan ja vastasi: "Ei! minä vaan
+viettelin; ei hän ole!"
+
+"Hyvä, ettäs puhut totuutta," vastasi kirkkoherra, "kuitenki tahdon
+minä itse, äite Pentinpojan suostumuksettakin, ottaa sen omantuntoni
+päälle että vihin teidät. Mutta nyt täydyn minä sanoa teille jotakin:
+minä myönnyn -- en sinun uhallas, väkevä Uoti! en myöskään osoitetun
+katumukses tähden, ehkä toivon sen olevan pysyväisen; enkä minä myönny
+myöskään sinun röyhäilemises tähden sakkojen maksamisesta, isä Pentti;
+vaan se on yksin ja ainoasti..."
+
+"Vähän Juosepin tähden," taitanut ei kirkkoherran rouva olla väliin
+sanomatta; "vähän Juosepin tähden sinä myönnyt. Mitä ajattelisi lapsi,
+viisas ja utelias, siitä, että vanhempansa nyt vasta kuulutettaisiin?
+Paljon pahentavaista saisi poika kentiesi kuulla siitä muilta lapsilta.
+Ja kuka tietää, ettei myrkyllinen pisara senkautta lankeisi hänen
+sieluunsa. Kuka tietää, mitkä onnettomat seuraukset se vaikuttaisi
+tuleviin aikoihin?"
+
+"Niin se on!" vakuutti kirkkoherra, "lapsi makaa nyt kahtalaisin
+suhdin, eikä vielä ymmärrä mailman koukkuteitä ja sekaisia kohtia.
+Lapsi kävi kuitenki turvallisesti kuolemaa vastaan, kohdataksensa yhtä
+isää, joka kaikin väkinensä oli heikko raukka, niinkuin isänisäkin on
+ollut heikko mies, löyhä vaimonsa ilkeydelle ja kopea rikkaudestansa.
+Ainoasti Jumalan kunnioituksesta, joka pelasti lapsen kuolemasta ja
+tämän lapsen tähden, jonka Herra pelasti sen lujan uskon vuoksi --
+tahdon minä myöntyä ja yhteenvihkiä teidät, vielä tänä yönä!"
+
+Martina juoksi edes, lankesi kirkkoherran eteen ja suuteli hänen
+käsiänsä ilokyyneleillä. Uoti olisi nähden kernaasti tehnyt samalla
+muotoa, mutta niin pitkälle kuin polville lankeemiseen ollut hän ei
+vielä pääsnyt; hän laski kätensä raskaasti Martinan hartioille, ikään
+kuin kehoittaaksensa tekemään sitä kaksinkertaisessa mitassa, jotta se
+tapahtuisi hänenkin asemestansa ja sijastansa.
+
+Vaiti-olo hallitsi nyt salissa. Vähän hetken perästä sanoi kirkkoherra:
+"kirkossa me näemme taas toinen toisemme!" Vieraat läksivät nyt pois,
+ja yön hiljaisuus tuli taas pappilaan. Mutta siellä alhaalla kylässä
+oli virkeys; ja ennenkuin Uoti Martinan, isänsä, appensa ja Laurin
+kanssa oli ennättänyt kylän ison kadun alkupäähän, meni sanoma jo
+heidän edellänsä kuin kulovalkea: "Uoti ja Martina vihitään vielä tänä
+yönä. Anna on niin kuullut."
+
+
+
+
+YHDEKSÄSTOISTA LUKU.
+
+Yksi ääni sydänyön hetkenä.
+
+
+Kellot soivat yön synkeydessä, ja avetusta kirkonovesta tunki leveä
+valosäde haudoille, lumelta peitetyille. Kirkossa oli koko seurakunta
+kokouneena, jokaisella kynttilä edessä; urut kuuluivat ja koko
+seurakunta rupesi veisaamaan virttä.
+
+Urut taukosivat, äänet vaikenivat, ja saarnatuolissa seisova
+kirkkoherra alkoi:
+
+"Mitä te teette vähimmälle, sen olette tehneet minulle! Näin sanoo
+Herra, ja tämä on juuri nyt myös toteutunut meidän kolkoissa
+paikkakunnissa..."
+
+Hän kuvaili sitte kuinka ihminen ei taida itsellensä tehdä jotakuta
+enempää tahi suurempaa hyvää, kuin mitä tekee lähimmäisellensä, ja
+"koskaan," puhui hän, "koskaan eivät ole ihmisen kasvot enemmän kauniit
+ja kirkastetut, kuin sinä hetkenä, jona yksi hyvä työ lähimmäistä
+kohtaan on osoitettu."
+
+Hän saneli sitte tämän sydänöisen jumalanpalveluksen merkityksestä. "Te
+olette keskeyttäneet ruumiillisen unenne, kokoontuaksenne täällä,
+Herran huoneessa; keskeyttäkäätte nyt myöskin sielunne uni ja
+valvokaatte ja rukoilkaatte, jotta sielunne silmät avettaisiin!
+Valvominen on monta laatua. Tuossa istuu rakkaus murheellisena hädän ja
+kärsimisen vuoteella: se on valvominen surulla, mutta jos on rakkaus
+oikea, niin löytyy siinä myös toivoa ja lohdutusta. On vielä yksi
+valvominen, se on ylöllisyyden ja irstaisuuden valvominen, se on tyhjä,
+onhe valvominen; mailma kutsuu senkaltaisen valvomisen huvitukseksi --
+se on kuitenkin murheellinen huvitus, ajan päälle turmeleva ruumiin
+voimat ja murhaava sielun. Vielä on yksi valvominen, murheellisin
+kaikista: se on pahan omantunnon valvominen, koska rikoksenalainen,
+herätetty pahalta teoltansa, sekä saarrettu yön ja rikoksen kauheudelta
+epäilevänä huutaa: eikö jo päivä? Voi sitä meistä, joka niin
+valvoisi!... Onpa vielä yksi muukin valvominen, koska sydän
+lapsellisella turvalla käy läpitse yön pimeyden etsimään isää. Totisesti
+sanon minä teille! joka niin valvoo, hänelle on päivä tuleva, hän on
+kerta näkevä taivaan itsellensä avettuna, hän on näkevä ja lähestyvä
+sitä Ijankaikkista, joka istuu armoistuimella, ja hän on kuuleva äänen,
+sanovan:
+
+    "Käy sisälle sinun Herras iloon,
+    Käy sisälle hyvä ja uskollinen palvelia!"
+
+"Senkaltaiseen valvomiseen rukoilen minä itselleni ja teille kaikille
+valoa ja voimaa ijankaikkiselta Jumalalta. Amen."
+
+       *       *       *       *       *
+
+Varsinaisen jumalanpalveluksen jälkeen toimitti nyt kirkkoherra
+yksinkertaisilla, mutta liikuttavilla sanoilla vihkimyksen Uotin ja
+Martinan välillä. Juhlallisesti hartautettu kansa läksi senjälkeen
+kirkosta, ja itsekukin meni ääneti ja hiljaa kotiansa.
+
+Koska kuu sitte yhtä hetkeä jälkeen puoliyön tuli näkyviin kirkkaana
+taivaalla, pois hajoittava lumipilvet, silloin valaisi se heleällä
+valollansa levollisesti makaavan kylän, jonka asujanten sydämet olivat
+ravitut taivaallisella mannalla ja tunsivat itsensä onnellisiksi
+tehdyiksi...
+
+
+
+
+KAHDESKYMMENES LUKU.
+
+Jo tulee päivä.
+
+
+Iloinen oli heräjäminen seuraavaisen päivän aamuna. Jokainen silmä
+loisti kirkkaasti ja jokainen huusi toisellensa iloisella äänellä:
+"Hyvää päivää!" Ilma oli kaunis ulkona, mutta kauniimpi oli kuitenkin
+ilma sisällä sielussa. Tosin paistoikin aurinko kirkkaasti taivaalla
+tänäpänä, ja lumelta peitetyt vuoret ja puut kimaltelivat aamuisen
+valon säteistä; paras kuitenkin oli se sentään, että jotain vähemmän
+muuttelehtavaa löytyi kuin ilma. Yksi lapsi oli pelastettu, ja hänen
+vanhempansa, sekä myös äiden ja isän vanhemmat olivat onnelliset, ja
+siinä makasi yksi kestipidon ilo, parempi, kuin mikään muu; se oli
+kestipito, josta kaikki taisivat nauttia ja kyllä saada. Kuinka hyvin
+eikö kirkkoherra ollunna säälinyt tätä kaikkea! Mikä vahinko, että hän
+tahtoi jättää seurakuntansa! Senkaltainen arvollinen pappi ja
+sielunpaimen olisi ollut pidettävä...
+
+Ylikammarissa Taavetin huoneessa seisoivat Uoti ja Martina vähän
+Juosepin vuoteen ääressä. Juoseppi lepäsi vielä, vaikka yksi valonsäde,
+niin leveä kuin pienestä akkunasta mahtui, kävi läpitse huoneen ja
+valaisi pojan pään ja olkapäät.
+
+"Minä tahdon herättää hänen nyt; kyllä jo aika on siksi," sanoi
+Martina.
+
+"Tee minulle se palvelu," vastasi Uoti, "että annat pojan vielä maata
+vähän hetken! Niinpä on minunki laitani; koska olen saanut päätetyksi
+jonkun vaikean ja raskaan työn, lepäjäisin minä yhtä uinuelemista kolme
+vuorokautta. Kuinka koreaksi poika näkyy unessansa! minä en ole koskaan
+nähnyt hänen makaavan nukuksissa." Niin puheli Uoti ja Martina katsahti
+hänen päällensä ihmetellen.
+
+"Minä tahdon istua siksikun hän heräjää," olivat isän loppusanat, ja
+Martina kertoi uudestaan, kuinka Juoseppi toisna yönä oli monta kertaa
+huutanut: Eikö jo päivä? Poika käänsihen nyt vuoteellansa levottomasti,
+kun äite lausui nämät sanat, ja, heräämättä, ravisti hän itseänsä,
+ikään kuin torjuaksensa jotakin pahaa ja harmittavaista. Äite ajatteli
+sentään, ettei pojan nyt kauemmin pitänyt makaaman, hän nojasi
+sentähden lapsen puoleen ja sanoi leikillisin ja selvin äänin: "Äite,
+eikö jo vieläkään päivä? Jo nyt on päivä, Juoseppi! Heräjä! Isäs on
+täällä nyt."
+
+Heräävä Juoseppi katsahti ylös ja ympärillensä sanomattomalla
+kummastuksella, mutta hetikohta puhkesi hän isoon itkuun ja parkuun,
+koska isän jättimäinen varsi nousi seisoalle ahtaassa ja matalassa
+kammarissa. Puoleksi ainoasti heränneen lapsen luuloitukselle oli isän
+muoto ilmestynyt eriskummaisena unihahmona, ehkäisevänä kuin paksu
+pilvi auringon valon ja levittävänä pimeyden huoneesen. Martinan täytyi
+rukoilla Uotia jättämään kammarin, ja vastus oli äiden kyllä saada
+poikaa rauhoittumaan niin paljon, että taisi hänen vaatettaa. Uoti
+viipyi ulkona oven edessä, ja kun kuuli äiden kokevan lohduttaa lasta,
+leimahti muisto rikoksestansa läpi hänen sielunsa niinkuin salahma,
+mutta katosi yhtä pian jättäen tilan kiukulle sen ylitse, ettei poika
+rakastanut ja hyväillyt häntä. "Minä tahdon opettaa kovuudella vielä
+tänäpänä, että hänen pitää minussa kunnioittaman isäänsä!" niin puhui
+ääni Uotin sydämessä.
+
+Koska Juoseppi astui ulos kammarista, juoksi hän kiiruusti ohi Uotin
+alas trapuista.
+
+"Pojan pitää oppiman toista; niin ei sovi kohdella isää," sanoi Uoti
+täynnä kiukkua Martinalle. Äite selitti kuitenkin hänelle, kuinka
+rakkaana lapsi piti hänen, koska lumessa ja pimeydessä oli mennyt
+kohtaamaan häntä; nyt oli tämä taas yksi lapsen isälle tavallinen
+ujous. Uotin piti kärsivällisyydellä ja hyvyydellä vetämän lapsen
+sydämen puoleensa, ja ei uskovan taitavansa vaatia pojan sydäntä.
+
+"Se on oikein, varsin oikein!" sanoi Uoti mennessänsä alas trapuista
+niin raskahin askelein, että koko mökki järkkyi. Siellä alhaalla isossa
+kammarissa seisoi seppi äidenisän polven nojalla. Koska Uoti nyt astui
+sisään, sanoi hän kohta, voittaaksensa pojan: "Kuuleppas, Juoseppi!
+minä tahdon tänäin antaa sinulle jotakin kaunista ja julkista! Sanos
+nyt vaan!"
+
+Poika ei vastannut mitään, katseli vaan isää ujoilla silmillä ja
+rypitetyillä silmänripseillä. Hän jätti sijansa äidenisän tykönä, vaan
+ei mennyt Uotin luoksi, hän meni muutetulla katsannolla silmäilemään
+messinkinaulaa, jossa nyt kiikkui yksi kirjoitus lasin ja raamien
+välissä. Jo kauaa ennen päivää oli nimittäin Taavetti siihen ripustanut
+tyttärensä ehtoollistodistuksen entiselle paikallensa. Yksi valonsäde
+lankesi juuri nyt raamatunpaikalle, näin kuuluvalle:
+
+Pidä mitä sinulla on, ettei kukaan ota sinun krunnuas. Ilm. K. 3:11.
+
+"Nyt on meillä vielä yksi asia," virkkasi Taavetti, "minä olen
+unohtanut jotakin. Kirkkoherra sanoi oikein: niitä on päätöksiä ja
+aikomuksia, joista ei saa vilpistyä; ja minä olen aikonut jotakin, kuin
+pitää täytettämän. Tule tänne, Juoseppi, tule tänne!" Juoseppi havaitsi
+kohta, ettei äidenisän ääni kuulunut tavalliselta; kuitenki meni hän
+edes ja äidenisä lausui nyt: "Vasten minun käskyäni ja luvattomasti
+menit sinä pois eilen illalla, ja jos ei Herra olisi ollut armollinen,
+olisit sinä surkeasti hukkunut, ja saattanut meille kaikille
+sydämellisen murheen; senkaltaisesta tottelemattomuudesta pitää sinun
+saaman kuria," tätä puhuessansa oli hän ulos ottanut vitsan paikaltansa
+peilin takaa, ja pieksi auttavaisesti kyllä sillä sitte itkevän
+Juosepin. Kohta senjälkeen antoi Taavetti vitsan Uotille, sanoen: "Ota
+se! Tästedes on asia sinun käyttää sitä, vaan käytä varovasti ja ei
+koskaan vihassa!" Tyttärelle taas, joka näkyi jotenki tyytymättömältä,
+lausui ukko varsin hiljaa: "Se oli myöskin sinun hyväkses: kaikki
+kylässä tahtovat pilata pois pojan, ja yksi tahtoo vetää häntä sinne,
+toinen tänne; mutta nyt pitää hänen muistaman kurituksen, ja ei
+seuraaman ensimmäistä, ku tahtoo vietellä häntä kanssansa."
+
+Kaiken tämän alla itki Juoseppi kovin; ilopäivän aamu ei ollut
+erinomaisen lupaava hänelle.
+
+Myöskin eräässä toisessa huoneessa, pitäjään paraassa, vuodatti toinen
+ihminen kuumia kyyneleitä tänä poutaisena aamuna. Pappilassa istui
+piika kyökissä ja itki katkerasti, sillä se kelpo hanhi, joka piti
+laitettaman päivällispaistiksi, oli varastettu naulalta kyökin
+porstuasta, jossa se oli kiikkunut möyreyntymistä varten kylmässä. Sekä
+kirkkoherran että hänen rouvansa täytyi mennä kyökkiin, lohduttamaan
+uskollista palkollista -- ja vielä heidän siellä viipyessä, tuli sinne
+postintuoja kirjeillä ja sanomilla.
+
+Kirkkoherra läpikatsoi heti virkamääräykset ja löysi mitä etsei! Siinä
+seisoi sangen oikein, että yksi nuorempi pappismies oli määrätty
+kuninkaalliseen seurakuntaan Salomaassa. Kirjetten seassa taas oli yksi
+pispalta meidän kirkkoherralle, kehoituksella etsimään paikkaa
+pääkaupungissa.
+
+"Huihai!" virkkasi kirkkoherra, "pääkaupunkiin minä en tahdo suinkaan
+muuttaa. En huoli siitä paikasta; minä pysähdän tänne."
+
+Kirkkoherran piika, joka sittemmin meni ravintolaan, ostamaan
+päivällispaistia (varastetun hanhen asemeen), vei sinne kaksi sanomaa,
+ihmeellisin tavoin yhdistettyä, ikään kuin olisivat olleet
+eroittamattomat; nämät uutiset olivat: hanhi, pois varastettu, ja
+kirkkoherra, seurakuntaan jäljelle jäädä aikova.
+
+Kellot kutsuivat herran huoneesen; pian astui kirkkoherra ulos
+asunnostansa, ja liikutuksella näki hän kylän asujamet,
+seisovina kaksinkertaisessa jonossa kirkonovelta pappilaan asti,
+kunnioittaaksensa ja kiittääksensä häntä siitä, että tahtoi jäädä
+seurakuntaan paikallensa.
+
+Vähä Juoseppi oli vanhempainsa kanssa ja seurasi heitä yhden tuttavan
+tyköä toisen tykö. Poika näkyi vähän ihmetteleväiseltä; hän tosin ei
+puhunut mitään, vaan pusersi välimiten isän kättä. Tulleet
+kirkonovelle, jättivät vanhemmat Juosepin tovereillensa, itse
+temppeliin meneväiset. Koska Juoseppi oli hetken leikitellyt
+tovereittensa kanssa, kysyi heiltä yksi varsin yhtäkkiä: "Tiedätkös
+mikä sinun nimes nyt on?" -- "Juoseppi Pentinpoika, niinkuin
+tavallisesti!!" -- "Ei, Juoseppi lumessa sinä nyt olet, ja senpä nimen
+suitatki saada kantaa!"
+
+Ehtoolla tänäpänä juotiin ravintolassa monta maljaa kirkkoherran
+kunniaksi ja vähälle Juosepille, eikä väsytty kertomasta toinen
+toisellensa epälukuisia seikkoja yötisestä retkestä. Oli toinenkin aine
+puhuttavana, mutta se oli jo puolipäivän aikaan melkein lopen pakistu;
+me tarkoitamme sitä onnettomuutta, kuin oli tapahtunut Heljemyllyllä.
+
+Puolipäivän aikaan oli nimittäin yksi sanoma tullut kylään, ilmoittava
+että Heljenukko jo ehtoolla oli kuollut äkkiä, vaikka kuolemaansa ei
+huonekunta havainnut ennenkuin aamupuoleen yötä. Heljenukon hurjuus,
+tahtoa kilvoitella Pentti Pentinpojan kanssa juomisessa, sanottiin
+olleen vienynnä häneltä hengen.
+
+Kukaan ei peljästynyt enemmän äsken mainitusta kuoleman tapauksesta
+kuin Anna ompelia. Siitä näkyi muka, että hän taisi enemmän kuin muut
+ihmiset: hän taisi toivottaa ihmiset kuoliaaksi! Hän oli muka
+toivottanut myrkkyä Heljenukolle kihlauslökärissä! Väristys ilosta ja
+ahdistuksesta läpivavahti ompelian koko olennon ajatellessa sitä, että
+oli varustettu senkaltaisella ihmeellisellä voimalla.
+
+Anna ei tohtinut mennä ulos; jokainen taisi muka selvästi nähdä hänen
+päältänsä, mitä hän oli tehnyt, ja hän katui sitä nyt vilpittömästi,
+niin vakaisesti ollut hän ei sitä tarkoittanut. Tästedes kavahdan minä
+-- noin lupasi hän itseksensä -- joskuskaan tekemästä mitään
+senkaltaista; minä tahdon toivottaa koko mailmalle paljasta hyvää,
+myöskin äite Pentinpojalle. Vihdoin rohkeni hän hiipiä Taavetin tupaan
+ja Martinalle siellä ylhäällä luhdilla sanoi hän salavitiä: "Minä
+pyydän sinua, toimita niin taitavasti, ettei kukaan vaimoista
+kielittele minun eileisiä toivotuksiani Heljenukosta. Ihmiset ovat niin
+kauheasti taikamaisia ja luulisivat vihdoin, minun voivan enemmän kuin
+muiden ihmisten, mutta Jumala varjelkoon minua olemasta ja käymästä
+jonakuna semmoisena!" Anna tunsi ainoastansa puoleksi rauhoittuvansa,
+koska Martina vakuutti, kenenkään ei ajattelevan mitään senkaltaista ja
+mailman ei olevan juuri niin tyhmän, että semmoista luuloa kantaisi.
+
+Tässä ajatteli Anna itseksensä: "Sinä olet sentään hyvin tyhmä,
+Martina! mutta, Jumalan kiitos! minä tiedän kuinka on asiain laita
+mailmassa."
+
+Myöhemmä päivää, kun Annan tykö tuli muutamia naapurivaimoja, vakuutti
+hän heille: "Minä toivotan hyvää koko mailmalle, ja kukaan ei taida
+sitä tehdä korkeammassa mitassa kuin minä. Minä toivotan kaikille ja
+itsekullenki kaikkea mahdollista hyvää, ketään eroittamatta."
+
+Tosin ei ymmärretty, mitä ompelia tällä tarkoitti; mutta kuitenki
+todistivat he kaikki, että on aina osottainnut hyväksi ja
+hyväntahtoiseksi kaikille ihmisille.
+
+"No! tiedättekös mitä minä sanon?" lausui ompelia, loistavin silmin,
+"minä en sano muuta kuin pappila ja Myllärin Elsa. Ajatelkaatte mitä
+minä nyt olen sanonut teille; minä en sano sen enempää!"
+
+Kohta kun sanoma Heljenukon kuolemasta tuli julki, meni kirkkoherra
+rouvinensa myllytaloon. Tämän etsikon tarkoitus oli erinomattain,
+tarjota Elsalle kotoa pappilassa. Tarjomuksen otti hän ilolla vastaan,
+sitä paremmin kuin äitepuoli kuoleman tapauksen kautta oli muuttunut
+oikeaksi hurjaksi. Eikä tämä ollutkaan ihmeellistä, sillä hänen
+miehensä kuolema oli vetänyt leveän piirun ylitse hänen viekasten
+laskujensa; hän sai tyytyä vähäiseen osaan irtaimesta tavarasta; mutta
+jättää enemmän osan ja itse talon Elsalle. Muutettu tila tuli hänelle
+myös niin sietämättömäksi, että hän vähän ajan perästä miehen
+maahanpaniaisten jälkeen muutti pois paikkakunnasta, koskaan enään
+sinne palataksensa.
+
+Myllärin Elsa vietti koko suruvuotensa pappilassa, ja kirkkoherran ja
+hänen rouvansa seurassa vauristui hän sangen säädylliseksi ja
+otolliseksi naisihmiseksi.
+
+Heljentalo seisoi autiomena kaiken talven; suven kuluessa toimitettiin
+siellä paljon parannuksia ja kaunistuksia, kirkkoherran suoverin, herr
+Edvardin, peräänkatsomuksella, ja kun syksy tuli, muutti viimemainittu
+sinne nuoren aviopuolisonsa, entisen Myllärin Elsan kanssa.
+
+Annalla oli koko talvi ja kevät ollut paljon tekemistä ja neulomista
+pappilassa. Ompelia olisi tästä ja kotoelämästä pappilassa taitanut
+yhtä ja toista kertoa; vaan hän ei tehnyt sitä. Heljenukon kuolemasta
+saakka oli Anna tullut erinomaisen äänettömäksi ja varovaiseksi
+puheissansa. Ainoa paikka, missä hän osoittihen entisen Annan
+kaltaiseksi, oli Siltala. Tätä ihmettelee kukatiesi halullinen lukia,
+ei unohtanut vanhaa äite Pentinpoikaa ja hänen tylyä sisuansa; mutta
+viimemainittua ei ollut enään! Jo ennenkuin se lumi ennätti sulamaan,
+johon Juoseppi eksyi, oli hänen katkera vastustajansa siirtynyt pois
+ajasta. Vaikka ei ollut sitä hoksaavanansa ja ulkonaisesti helpoittanut
+viimeisiinkään samasta entisestä kopeasta mahdistansa, tunsi äite
+Pentinpoika kuitenki mahtinsa sisällisesti särkyneeksi. Kauhea muisto
+siitä, että oli sadatellut Heljenukon kuollutta ruumista, noudatti
+häntä lakkaamatta, ja toisaalta taitanut ei hillimätön sisunsa sulattaa
+Martinan voittoa.
+
+Anna menestyi niin muodoin Siltalassa; eikä ollutkaan ihmeellistä,
+sillä niinkuin itse isopykinki oli muuttanut värinsä tulipunasesta
+vehreäksi, niin oli siellä sisälläki muuttunut kaikki paremmaksi. Ukko
+Pentti oli niin helppo isänsiä, kuin joskus taidettiin toivoa, ja Uoti
+oli ymmärtäväisen vaimonsa seurassa kadottanut paljon entisestä
+raakuudestansa, menettämättä sentähden mitään omituisesta
+väkevyydestänsä. Annalle lausui Uoti useammin kuin kerran: "Katsos,
+rakas Martina, se on jotakin se, ku kelpaa!"
+
+Juoseppi sai vuosia kuluen, useita siskoja, kuitenki piti hänen äite
+"kultapoikanansa", niinkuin ei Uotikaan konsa unohtanut, kuinka lapsi
+oli kuolemaa pelkäämättä käynyt häntä kohtaamaan.
+
+Talvisaikaan asui Juoseppi äidenisän tykönä, ollaksensa lähempänä
+koulua, ja etsei silloin vapaina hetkinä vanhaa ystäväänsä Lauri
+Pietarinpoikaa. Viimemainittu taidettiin sanoa vaihettaneen kohtaa
+Taavetin kanssa; sillä nyt oli se hän, joka ei väsynyt kaikille ja
+itsekullenkin ylistämästä Juoseppia. Hänen tavallinen lauseensa oli:
+"että lapsesta, joka eläessänsä on nähnyt jotakin niin erinomaista,
+täytyy myös tulla yksi erinomainen ihminen."
+
+Koska ompelia Anna kuuli Laurin tainkaltaiset sanat, vastasi hän
+tavallisesti: "Älä millään muotoa ennustele, siten kartuttaa ihminen
+päällensä suuren edesvastauksen. Minä tiedän melkein, mikä siitä
+lapsesta tullee, mutta en sano!"
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Juoseppi lumessa, by Berthold Auerbach
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK JUOSEPPI LUMESSA ***
+
+***** This file should be named 25806-8.txt or 25806-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        http://www.gutenberg.org/2/5/8/0/25806/
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+http://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH F3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+http://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at http://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit http://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including checks, online payments and credit card donations.
+To donate, please visit: http://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     http://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.