diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 23890-8.txt | 14743 | ||||
| -rw-r--r-- | 23890-8.zip | bin | 0 -> 271878 bytes | |||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 |
5 files changed, 14759 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/23890-8.txt b/23890-8.txt new file mode 100644 index 0000000..21d225f --- /dev/null +++ b/23890-8.txt @@ -0,0 +1,14743 @@ +The Project Gutenberg EBook of Skandinaviasta, by Various + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Skandinaviasta + Novelli-kirja + +Author: Various + +Translator: Aatto Suppanen + +Release Date: December 18, 2007 [EBook #23890] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK SKANDINAVIASTA *** + + + + +Produced by Tapio Riikonen + + + + + + +SKANDINAVIASTA + +Novelli-kirja + + +Suomenteli Aatto S. [Aatto Suppanen] + + +Porvoossa 1885. +Werner Söderström, kustantaja. + +Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainossa, +Helsingissä 1885. + + + +SISÄLLYS: + +Björnstjerne Björnson. + + Isä + Kotkanpesä + Uskollisuus + +Jonas Lie. + + Nordfjordin hevonen + +A. L. Kielland. + + Rakkaus ja viattomuus + +L. Dilling. + + Kesäksi maalle + Kildenbauerin leski + Puhdas lippu + Kumpikin puolellansa väliaitaa + +Holger Drachmann. + + Kirkon laiva + +J. P. Jakobsen. + + Mogens + +Henrik Pontoppidan + + Rakkausjuttu + Kalastuskylä + +A. Strindberg. + + Paavo ja Petter + Herra Pentin vaimo + +C. J. L. Almqvist. + + Grimstahamin uutistalo + +Rouva A. Ch. Edgren. + + Lääkärin vaimo + +Matilda Roos. + + Katsaus pohjemmalle + Hulluinhuone + Burströmiläisten juttu + + + + +LUKIJALLE. + + +Kieltämättä esimerkki paljon vaikuttaa, olkoonpa se hyvä tai paha ja +tulkoonpa se ihmisen huomioon millä tavalla hyvänsä. Esimerkki, s.o. +kaikki ulkoapäin tulevat vaikutukset, ne ne oikeastaan ovat tehneet ja +tekevät jokaisen ihmisen siksi, kuin hän on. Sillä vaikkapa lienee +omaakin taipumusta jonnekin päin, niin esimerkki se sitäkin vahvistaa +tai heikontaa; ja mitä useammin joku, varsinkin paha, esimerkki tulee +huomioon sitä jokapäiväisemmäksi, tavallisemmaksi se käy, s.o. imeytyy +huomaajaan itseensäkin, sulaa hänen olemukseensa, tulee tottumukseksi. + +Niinpä novellitkin ovat lukijalle tuommoisia ulkoapäin tulevia +vaikutuksia, vieläpä hyvin voimakkaita. Jos novellinkirjoittaja panee +kertomukseensa minkälaatuisia huonoja esimerkkejä hyvänsä, on hän +pahantekijä, sillä hän yhdessä samanlaisten virkaveljiensä kanssa tekee +lukijalle sen huonouden tottumukseksi, tylsyttää hänessä senvastaista +hyvää. Kirjailijan edesvastaus on siis hyvin suuri. + +Tältä kannalta olen näitä novelleja valitessani arvostellut ja +suomennellessani vähin karsinut. Karsimista minulle älköön viaksi +luettako, koska sillä olen hyvää tarkoittanut. Kirjallishistorialliseksi +kokoelmaksi tämä Novelli-kirja ei muutenkaan sovellu vaillinaisuutensa +tähden, eikä myöskään tähän otettujen eri kirjailijain +luonteenkuvaukseksi, sillä sitä en ole lainkaan tarkoittanut, vaan +yksinomaan viatonta, ehkäpä samalla hiukan hyödyttävääkin lukemista. + +Suomentaja. + + + + + + +BJÖRNSTJERNE BJÖRNSON. + +Isä. -- Kotkanpesä. -- Uskollisuus. + + + + +ISÄ. + + +Se mies, josta tässä kerrotaan, oli seurakuntansa mahtavin +isotilallinen: Tord Harjula. Hän seisoi eräänä päivänä pappilan +virkahuoneessa suorana ja vakavana. + +"Minulle syntyi poika", sanoi hän, "ja tahtoisin saada sen kastetuksi." + +"Mikä pannaan nimeksi?" + +"Finni, isäni mukaan." + +"Ja kummit?" + +Ne lueteltiin, ja olivat ne seudun etevimpiä miehiä ja vaimoja isän +suvusta. + +"Onko mitään muuta?" kysyi pastori ylös katsahtaen. + +Harjula seisoi hetkisen vaiti; "minä tahtoisin mielelläni saada hänet +kastetuksi yksiksensä", sanoi hän. + +"Eli siis jonakin arkipäivänä?" + +"Tulevana lauantaina kello kaksitoista." + +"Onko vielä mitään muuta?" kysyi pastori. + +"Ei ole mitään muuta." Harjula pyöritteli lakkiansa, ikäänkuin aikoisi +jo lähteä. Pastori nousi ylös. + +"Vielä kuitenkin yksi asia", sanoi hän mennen Tordin luo, ottaen häntä +kiinni kädestä ja katsoen silmiin, "suokoon Jumala, että lapsi tulee +sinulle siunaukseksi!" + +Kuusitoista vuotta kului. Harjula seisoi taaskin pappilan kammarissa. + +"Sinä pysyt hyvin voimissasi, Tord", sanoi pastori, kun ei huomannut +hänessä mitään muutosta. + +"Eipä minulla olekaan mitään huolia", vastasi Tord. + +Pastori ei siihen sanonut mitään, mutta kysyi hetkisen kuluttua: "No, +mitäs sinulla tänään on asiana?" + +"Minä nyt tulin puhumaan pojastani, joka huomenna pääsee ensi kerran +Herran ehtoolliselle." + +"Hän on reipas poika." + +"Minä en huolinut maksaa teille, herra pastori, ennenkuin kuulen, +mihinkä sijaan hän tulee kirkossa." + +"Hän tulee ensimäiseksi." + +"Niin olen kuullut, ja tässä on kymmenen taaleria pastorille." + +"Onko mitään muuta asiaa?" kysyi pastori, Tordiin katsahtaen. + +"Ei ole muuta." + +Harjula läksi. + +Kului taaskin kahdeksan vuotta. Silloin kuului eräänä päivänä kopinaa +pastorin virkahuoneen porstuasta, sillä monta miestä tuli ja Harjula +ensimäisenä. + +Pastori katsahti ylös ja tunsi Tordin. "Tuletpa sinä tänään oikein +miehissä", sanoi hän. + +"Panisin poikani kuulutuksiin; hän ottaisi vaimokseen Gudmundin +tyttären Kaarinin, joka on tässä." + +"Onhan hän seudun rikkain tyttö." + +"Niinhän ne sanovat", vastasi Harjula, työntäen toisella kädellään +tukkaansa pois otsalta. + +Pastori istui hetkisen ikäänkuin ajatuksissansa; hän ei sanonut mitään, +kirjoitti vain nimet kirjoihinsa ja miehet kirjoittivat alle. + +Harjula pani kolme taaleria pöydälle. + +"Yksihän minulle vain tulee", sanoi pastori. + +"Tiedän kyllä; mutta hän on ainoa poikani, tahdon mielelläni hänen +tähtensä maksaa runsaammin." + +Pastori otti rahat vastaan. "Johan nyt olet kolmatta kertaa poikasi +puolesta täällä, Tord." + +"Mutta nytpä olenkin saanut hänet mieheksi", sanoi Harjula, pani kiinni +kukkaronsa, heitti jäähyväiset ja läksi, miehet hitaasti jäljestä. + +Neljäntoista päivän perästä soutivat isä ja poika tyynellä säällä +lahden yli morsiamen kotiin puhumaan häistä. + +"Teljo niin pyörii allani", sanoi poika ja nousi samassa sitä +korjaamaan. Silloin lauta, jolla hän seisoi, luiskahti alta, poika +levitti kätensä, kiljahti ja suistui veteen. + +"Tartu airoon!" huusi isä, nousi ja ojensi airon. + +Mutta poika, ojennettuaan pari kertaa käsiänsä, jäykistyi. + +"Odota vähän!" huusi isä ja souti hänen luoksensa. + +Vaan poika kääntyi seljälleen, katsoi isäänsä hyvin pitkään ja upposi. + +Harjula ei ottanut sitä oikein uskoaksensa, hän piti venhettä +paikoillaan ja katsoa tuijotti siihen kohtaan, josta poika oli vaipunut +vedenpinnan alle, ikäänkuin pojan olisi ehdottomasti täytynyt vielä +kohota. Mutta pinnalle nousi vain ilmarakkoja, sitte vielä muutamia ja +vihdoin yksi suuri, ja se särkyi. Kirkkaana kuin peili oli jälleen +vesi. + +Kolme päivää ja yötä nähtiin isän soutelevan samassa paikassa, +nukahtamatta ja muruakaan maistamatta. Hän etsi poikaansa. Kolmannen +päivän aamuna hän hänet vihdoin löysi ja kantoi mäkien ylitse kotiinsa. + +Noin vuosikausi lienee siitä päivästä kulunut. Silloin kuuli pastori +myöhään eräänä syysiltana jonkun liikkuvan porstuan oven takana ja +varovaisesti etsivän lukkoa. Hän avasi oven ja sisään astui pitkä, vaan +kyyryinen, laiha ja harmaapäinen mies. Kauan katsoi pastori, ennenkuin +tunsi hänet. Se oli Tord Harjula. + +"Tuletko näin myöhään?" sanoi pastori ja seisoi hiljaa hänen edessänsä. + +"Myöhäänhän tulen", vastasi Tord ja istuutui. + +Pastorikin istuutui, ikäänkuin odotellen puheen alkua; kauan olivat he +molemmat vaiti. Viimein sanoi Tord: + +"Minulla on vähä mukanani, mitä antaisin köyhille; se pitäisi tehtämän +pysyväiseksi rahastoksi ja poikani nimelle se olisi pantava." + +Hän nousi ylös, pani rahaa pöydälle ja istuutui jälleen. + +Pastori luki rahat. + +"Onpa niitä paljo", sanoi hän. + +"Puolet taloni hinnasta; eilen möin sen." + +Pastori istui vaiti pitkän ajan; vihdoin kysyi hän, mutta lempeästi: + +"Mitäkä nyt sitte aiot, Tord?" + +"Jotakin parempaa." + +Vielä he istuivat kotvasen, Tord katsellen lattiaa, pastori Tordia. +Sitte sanoi pastori hiljaa ja hitaasti: + +"Nyt, luulen mä, on poikasi vihdoin tullut sinulle siunaukseksi." + +"Niin, nyt minäkin niin arvelen", sanoi Tord, katsahtaen ylös. Kaksi +kyyneltä vieri raskaina karpaloina alas hänen poskiansa pitkin. + + + + +KOTKANPESÄ. + + +Autintaloiksi sanottiin erästä pientä yksinäistä kylää, jonka ympärillä +joka taholla oli korkeat tunturit. Syvällä laakson pohjassa oli maa +viljelty ja hedelmällinen ja läpi juoksi leveä joki, tuntureilta +tullen. Se laski järveen, joka oli vähän matkan päässä ja näkyi kylään +hyvin pitkänä kaistaleena. + +Pitkin Antinjärveä oli se mies soutaen tullut, joka ensinnä oli +ruvennut laaksoa muokkaamaan. Hänen nimensä oli Antti, ja hänen +jälkeläisiänsä ne olivat tämän kylän asujamet. + +Jotkut sanoivat hänen tänne paenneen erään murhan tähden, ja sentähden +muka oli hänen sukunsa niin mustaverinen; toiset taas sanoivat +mustaverisyyden syyksi tuntureja, jotka asujamilta peittivät auringon +jo kello viisi iltapäivällä keskikesälläkin. + +Tämän kylän yllä riippui kotkanpesä. Se oli kallion raossa ylhäällä +tunturin kyljessä. Kaikki voivat nähdä, miten naaraskotka aina lensi +pesäänsä, mutta ei kukaan voinut päästä sinne. Uros lenteli kylän +päällä ja sieppasi välistä karitsan tai kilin, jopa kerran pienen +lapsenkin, vieden kaikki ylös pesään; sen tähden oli seudussa elämä +hyvin rauhaton, niin kauan kun kotkat saivat rauhassa pesiä tuolla +ylhäällä. + +Tarina kertoi ennen muinoin olleen kaksi veljestä, jotka olivat +kiivenneet sinne ylös ja repineet pesän rikki; mutta nykyään ei kukaan +kyennyt sinne pääsemään. + +Aina kun kaksi sattui yhteen Antin kylässä, puhelivat he kotkanpesästä +ja katsoivat sinne ylös. He tiesivät, milloin kotkat olivat tulleet +tänä vuonna, mistä ne olivat mitäkin siepanneet kynsiinsä ja kuka +viimeksi oli koettanut ylös kiivetä. Nuorukaiset harjoittelivat ihan +lapsesta asti kallioille ja puihin kapuamista, voittelua ja muuta +voimainponnistusta, kerran päästäkseen ylös repimään pesää, niinkuin ne +muinaiset veljekset. + +Siihen aikaan, josta tässä kerrotaan, oli Antinkylän paras poika Leif, +vaikk'ei hän ollut kylän omasta suvusta. Hänellä oli kähärä tukka ja +pienet silmät; kaikenlaisissa leikeissä oli hän sukkela eikä ujostellut +naistenkaan seurassa. Hän aikaisin uhkaeli kerran vielä nousevansa +kotkanpesälle; mutta vanhat ihmiset arvelivat, ett'ei hänen sitä +tarvitsisi niin julki kuuluttaa. + +Se vain yhä yllytti häntä, niin että hän läksi koettamaan, ennenkuin +vielä oli ehtinyt parhaasen ikäänkään. Oli kirkas päivä sunnuntaina +iltapuolella alkukesällä. Silloin arvattiin kotkanpoikasien juuri +olevan munasta päässeinä. Väkeä oli kokoutunut suuret joukot tunturin +juurelle katsomaan; vanhat varoittivat, nuoret kehoittivat. Mutta Leif +totteli vain omaa haluansa, odotteli, kunnes emä läksi pesästänsä, ja +hypähti sitte kiinni puunoksaan monta jalkaa korkealle maasta. Se puu +kasvoi kallion raossa, jota myöten Leif alkoi pyrkiä ylöspäin. + +Pikku kiviä vieriskeli hänen jalkainsa alla, soraa Ja multaa vieri +alas, muuten oli aivan hiljaista; joki vain taempana kohisi +virtapaikoissa, vaikka sekin ääni kuului hiljaa ja lakkaamattomuutensa +tähden pysyi huomaamatta. + +Tunturi kävi kohta jyrkemmäksi; kauan riippui Leif ainoastaan toisen +kätensä varassa, etsien tukea jalalleen, mutta ei voinut löytää. Moni, +varsinkin naisista, kääntyi poispäin, sanoen, ett'ei hän tuota olisi +tehnyt, jos hänellä vielä olisi vanhemmat elossa. Kuitenkin löysi hän +vielä tukea, etsi uutta milloin kädellä, milloin jalalla, välistä aina +luiskahtaen ja lipuen alaspäin, mutta yhä myöskin saaden jälleen +jostakin särmästä kiinni. Alhaalla seisovaiset voivat kuulla toistensa +hengityksen. + +Silloin nousi pitkäkasvuinen, nuori tyttö kiveltä, jossa oli yksin +istunut. Hänen sanottiin jo lapsena lupautuneen Leifille, vaikka Leif +ei ollutkaan omasta suvusta. Hän ojensi kätensä ylöspäin ja huusi: +"Leif, Leif, miksi näin teet?" Kaikki kääntyivät tyttöön päin; isä +seisoi vieressä ja katsoi häneen ankarasti, mutta tyttö ei häntä +huomannut. "Tule alas, Leif!" huusi hän, "minä pidän sinusta eikä +sinulla siellä ylhäällä ole mitään haettavaa!" + +Leifin nähtiin miettivän vähän aikaa, pari silmänräpäystä vain, mutta +sitte hän läksi yhä ylemmäksi. Hän oli vakava sekä kädeltä että +jalalta, sentähden kävikin kauan kaikki hyvin. Mutta kohta hän sentään +alkoi väsyä, sillä hän näkyi yhä useammin lepäävän. Pienoinen kivi +läksi ikäänkuin enteenä vierimään, ja kaikki, jotka alhaalla seisoivat, +seurasivat sitä silmillänsä alas asti. Muutamat eivät jaksaneet kestää +tuota näkyä, vaan läksivät pois. Tyttö yksin seisoi vielä kivellä +käsiänsä väännellen ja ylös katsoen. + +Leif tarttui taaskin kädellään ylemmäksi kiven särmään, mutta se petti, +tyttö näki sen selvään; Leif tapasi toisella kädellään, sekin petti. + +"Leif!" parkasi tyttö, niin että vuori soi vastaan ja kaikki muutkin +yhtyivät huutoon. "Hän putoaa!" huusivat he ja ojensivat kätensä ylös, +sekä miehet että naiset. Leif lipui, vieritti kanssaan kiviä, hiekkaa +ja multaa; hän lipui lakkaamatta ja yhä sukkelammin. Kaikki kääntyivät +pois, ja sitte kuulivat he takanansa rapisevaa ja rytisevää ääntä sekä +vihdoin raskaan putoamisen, niinkuin kappaleen märkää maata. + +Kun he jälleen rohkenivat katsoa sinne päin, makasi Leif siinä +musertuneena, tuntemattomana. Tyttö makasi tunnotonna kivellä; isä +kantoi hänet pois. + +Nuoriso, joka oli enimmin kiihottanut Leifiä kiipeämiseen, ei nyt +rohjennut ryhtyä edes auttamaankaan hänen pois korjaamistansa; muutamat +eivät sietäneet katsoakaan häntä. Vanhojen täytyi siis käydä käsiksi. +Vanhin mies tarttui Leifiin kiinni ja sanoi: + +"Hullusti tämä kävi; mutta", lisäsi hän ylöspäin katsoen, "onpa +kuitenkin hyvä, että on jotakin niin korkealla, ett'eivät kaikki pääse +siihen käsiksi." + + + + +USKOLLISUUS. + + +Kaukana tasangolla kotiseudussani asui aviopari, jolla oli kuusi +poikaa. He tekivät uskollisesti työtä hyvin suurella, vaan +rappeutuneella tilalla, kunnes kirves tapaturmassa lopetti isännän +elämän. Vaimo jäi yksin hoitamaan hankalaa maanviljelystä ja kuutta +lastansa. Hän ei kuitenkaan menettänyt rohkeuttansa, vaan talutti kaksi +vanhinta poikaa isänsä ruumisarkun luo ja otti heiltä siinä lupauksen, +että pitäisivät huolta pienistä veljistänsä ja auttaisivat äitiänsä, +mikäli Jumala heille soi voimia. Pojat tekivät lupauksen ja pitivätkin +sen, kunnes nuorin heistä kävi rippikoulunsa. Silloin katsoivat he +täyttäneensä, mitä luvanneet olivat. Vanhin nai varakkaan talollisen +lesken ja häntä nuorempi kohta sen jälkeen lesken sisaren, joka myöskin +oli varakkaanlainen. + +Neljän jäljellejääneen veljeksen tuli nyt hallita kaikkea, vaikka tähän +asti olivat olleet itse käskettävinä. Heillä ei tuntunut olevan +kylliksi rohkeutta hallitukseen. He olivat lapsuudestaan asti aina +olleet yksissä, joko kaksittain taikka kaikki neljä, ja nyt he vielä +enemmin olivat, kun näet tarvitsivat toistensa neuvoa ja apua. Ei +kukaan lausunut mitään ajatusta, ennenkuin tarkkaan tiesi toisienkin +siihen yhtyvän, taikka oikeastaan ei kukaan tuntenut omaa mielipidettä, +ennenkuin oli lukenut sen toisten kasvoista. + +Varsinaisetta sopimuksetta syntyi heidän mielessään yhteinen, salainen +päätös, ett'ei heidän pitänyt eroaman äitinsä eläessä. Mutta äiti itse +tahtoi järjestellä toisin ja sai pojat taipumaan tuumaan. Talolle oli +muokattu paljo uusia viljelyksiä, niin että tarvittiin enempi +työntekijöitä. Sentähden ehdotti äiti, että molemmat vanhemmat saisivat +irtaimesta osansa ja jakaisivat talon, niin että kaksi poikaa jäisi +kummallekin puolelle. Vanhan huonerivin viereen oli uusi tehtävä; +toinen pari muuttaisi siihen, toinen jäisi hänen luoksensa. Mutta +niistä pojista, jotka erosivat eri leipään, piti toisen naida, sillä +pitihän heillä olla tuvan ja karjan katsoja; ja äiti mainitsi, kenenkä +tytön hän tahtoi miniäksensä. + +Kaikki olivat taipuvaiset. Nyt oli vain selvitettävä, kenenkä tuli +muuttaa, kenen jäädä, ja kenen muuttavista piti naida. Vanhin poika +sanoi kyllä muuttavansa, vaan ei millään ehdolla naivansa, ja samoin +kaikki toisetkin vastustelivat naimistuumaa kiven kovaan. + +Vihdoin sopivat he niin äitinsä kanssa, että tyttö itse asian +ratkaiskoon. Ja ylhäällä tunturilla karjatalossa kysyi äiti eräänä +iltana häneltä, eikö hän tahtoisi tulla miniäksi Dalskogiin, eikä +tytöllä ollut mitään sitä vastaan. + +"No, minkä pojan sitte tahdot, sillä saatpa itse valita?" + +Mutta sitä ei tyttö ollut ajatellut. Nyt hänen kuitenkin oli +ajatteleminen, koska asia hänen valintaansa jäi. + +"Saattaisihan se olla vanhinkin", arveli tyttö. + +Vaan vanhinta tyttö ei voinut saada, kun se poika ei tahtonut naida. + +Tyttö mainitsi sitte nuorimman; mutta se taas oli äitistä vähän +hullunkurista, koska hän "juuri nuorin oli". + +"No, sitte nuorimman edellinen." + +"Miks'ei vanhimman jälkeinen?" + +"Niin, miksikä ei vanhimman jälkeinen", vastasi tyttö, sillä häntähän +hän juuri koko ajan oli arvellut ja sentähden jättänyt hänet +mainitsematta. Mutta äiti aavisti, että koska vanhin ei suostunut +naimaan, niin tottahan vanhimman jälkeinen ja tyttö pitivät +toisistansa. + +Vanhimman jälkeinen poika siis nai tytön ja vanhin veli muutti hänen +luoksensa. Miten talo jaettiin, ei kukaan taloon kuulumaton saanut +tietää; sillä he tekivät työtä yhdessä kuin ennenkin ja kokosivat vain +milloin toiseen, milloin toiseen latoon. + +Jonkun ajan kuluttua alkoi äiti tulla heikoksi. Hän tarvitsi lepoa eli +toisin sanoen apua. Pojat päättivät palkata tytön, joka muutenkin oli +heillä työssä. + +Nuorimman piti kysymän tytöltä lehtiä riipiessä, sillä hän hänet +paraiten tunsi. + +Mutta poikapa lienee jo kauan itseksensä rakastanut tyttöä, sillä kun +hänen piti kysymän häntä piiaksi, sattuivat hänen sanansa niin +omituisesti, että tyttö luuli pojan kosivan ja vastasi heti +myöntyvästi. + +Poika peljästyi, meni heti veljiensä luo ja kertoi, miten hullusti nyt +oli käynyt. Kaikki neljä tulivat vakaviksi, ei kukaan tohtinut sanoa +ensi sanaa. + +Mutta nuorimman edellinen näki nuorimman kasvoista, että hän todellakin +rakasti tyttöä, ja siitä juuri hän puolestaan oli peljästynyt. Hän näet +samalla aavisti oman kohtalonsa, joka oli vanhaksi pojaksi jääminen; +sillä jos nuorin nai, niin ei hän voinut naida. + +Se oli vähän kovaa, sillä hänelläkin oli mielessä joku, josta hän +paljon piti; mutta eihän sitä nyt käynyt muuttaa. + +Hän siis ensinnä lausui, että varmintahan tuo tytölle oli päästä taloon +vaimoksi. + +Heti olivat toiset veljet samaa mieltä ja menivät kotiin puhumaan +äitille. Mutta äiti olikin tullut hyvin kipeäksi, niin että heidän oli +odottaminen, kunnes äiti paranisi; vaan hän ei parannutkaan. + +Sentähden he uudestaan neuvottelivat. Nuorin silloin sai aikaan +päätöksen, että niin kauan kun äiti oli tilan omana, ei pitänyt mitään +muutosta tapahtuman. Siihen tyydyttiin. + +Kuusitoista vuotta makasi äiti. Kuusitoista vuotta hoiteli häntä tuleva +miniä ääneti ja kärsivällisesti. Kuutenatoista vuotena yhtyivät pojat +joka ilta hänen vuoteensa vieressä pitämään rukouksia ja pyhinä myöskin +molemmat vanhimmat veljet. + +Äiti noina hiljaisina hetkinä monesti pyysi heitä muistamaan sitä, joka +lakkaamatta oli hoidellut häntä. Pojat käsittivät hänen tarkoituksensa +ja lupasivat, mitä hän pyysi. Hän siunasi koko tuon pitkän ajan +tautiansa, koska se antoi hänen nauttia äitin iloa ihan viimeiseen +hetkeen asti; hän kiitti lapsiansa joka kerran, ja viimein se tapahtui +viimeisen kerran. + +Kun äiti kuoli, kokoutuivat kaikki kuusi poikaa kantamaan häntä +hautaan. Paikkakunnassa oli tapana, että naisiakin tuli haudalle, ja +tällä kertaa seurasi koko pitäjä, miehet ja naiset, jotka vain +liikkeelle kykenivät, yksin lapsetkin. Ensin astui lukkari laulaen, +sitte kuusi poikaa kantaen arkkua ja heidän jäljestänsä koko +saattojoukko, kaikki laulaen, niin että se veisuu kuului neljänneksen +päähän. + +Kun ruumis oli haudattu ja pojat olivat luoneet haudan täyteen, läksi +koko ihmisjoukko kirkkoon, sillä siellä oli nuorin poika samalla +vihittävä. He olivat sen tahtoneet tapahtumaan näin, koskahan ne +molemmat, hautaus ja häät, oikeastaan riippuvatkin toisistansa, jos +syvemmälle katsotaan. Kirkossa puhui pappi, minun isävainaani, +uskollisuudesta, puhui niin liikuttavasti, että minä, sattumalta +oltuani kirkossa ja sieltä ulos päästyäni, olin näkevinäni tunturienkin +olevan liikutettuina ja Jumalan koko suuren luonnon. + + + + + + +JONAS LIE. + + + + +NORDFJORDIN HEVONEN. + + +Johdatus. + +Nordfjordin vehreät, vuoriset karjamaat ja tunturilaitumet ovat n.s. +Nordfjordin hevosrodun kotiseudut. Aina erinomaisen hyväksi tunnettuna +kulkee "fjordinhevonen" hevoskauppiaan kautta markkinoilta markkinoille +sekä rannikoilla etelässä ja pohjassa että myöskin sisämaassa kauas +Ruotsiin asti. Viime vuosina, kun ulkomaalaisetkin ovat huomanneet, +miten hyviä nuo pienet, vilkkaat hevoset ovat ja miten notkeat niiden +jalat kuin teräsjouset, on niitä myöty sekä keisari Napoleonille että +englantilaisille. Onpa sitä myöskin koetettu seoittaa Arabian +vuorihevosen kanssa, jonka kaltaiseksi sitä sanotaan monessa suhteessa. +Kuten muutkin kuuluisat Norjan mahtiolennot on se vihdoin murtanut +kotiseutunsa ahtaat rajat ja saavuttanut laveammalti koko Europassa +mainetta. Ja sen se on hankkinut maanteillä, josta se itsekin on +löydetty kuin helmi liasta. + +Tuntureihin tottuneita fjordinhevoset ovat ja niin norjia, ett'eivät +koskaan lipeä; jalat alla kuin rumpukapulat voivat ne juosta täyttä +ravia kärrin edessä peninkulmia, ylä- ja alamäet milloinkaan +hengästymättä. Nämä hevoset ne ovat saaneet englantilaiset +harjoittelemaan kilpa-ajoa kärreillä Norjassa, jota sporttia he nyt +koettavat kotiuttaa omassakin maassansa; heidän omat pitkäjalkaiset +täysirotuiset hevosensa eivät kelpaisikaan alamäissä kilpailemaan. Nämä +hevoset ne myöskin ovat saaneet kestää suurimman osan raskaasta +kyyditsemisestä laajojen itäisten alojen kulkuteillä. Huokeat, helposti +ruokitut ja nöyrät kun ovat sekä niin kestäväiset, ett'ei parempaa voi +toivoakaan, ovat ne ihan kuin luodut kyytikärrien eteen. + +Mutta jos se vanha sananparsi on tosi, että ihmisen tulee tuomiopäivänä +seisoa kaikkien niiden elukkain edessä, joille hän on tehnyt pahaa ja +joiden silloin sanotaan puhuvan ja syyttävän, niin todella moni +kestikievarin isäntä ja hänen hevostensa ajaja saa pitkän +syntiluettelon fjordinhevoselta, jonka nöyryyttä ja ripeyttä on niin +säälimättä ja lakkaamatta väärin käytetty. + +Ja niinhän tapahtuu osaksi vielä tänäkin päivänä, vaikka Norjan kansa +muuten on niin hyvä kotieläimilleen; niin tapahtuu yleensä maanteillä, +jospa siellä täällä jo onkin se epäkohta hiukan korjautunut. Tuskin on +hevoseni palannut kuuden tai seitsemän neljänneksen pituisesta +kyydistä, joka tie sen siis on täytynyt juosta edestakaisin, niin käy +vain uudestaan aisoihin, sillä matkustavainen maltittomana odottelee +hevosta ja uhraa kirjoittaa valituksenpäiväkirjaan. Melkein kaikki +hevoset ovat kyydissä; paraimpia ja kalleimpia kun täytyy säästää +huonolla kelillä, niin täytyy fjordilaisen lähteä uudestaan, vaikka +onkin vielä ihan märkä. Ilta on myöhäinen ja kylmä, taikka on +matkustaja suurella vaivalla vain päässyt kestikievarista toiseen +piiskaamalla melkein liikkumatonta hevosta toisensa perästä, ja nyt +huomaa hän ilokseen saaneensa oikein erinomaisen juoksijan ja sentähden +käyttää hyväkseen tilaisuutta, päästäksensä niin pian kuin mahdollista +nuo seitsemän neljännestä. Laiha pikku hiirakko ei osaa puhua +puolestansa, hänen jalo rotunsa ei siedä piiskaa, levottomasti +hypähdellen joka kerran, kun piiska vain vilahtaakin hänen pelkäävään +silmäänsä tai vingahtaa ilmassa, juoksee hevosparka matkan ehkä vielä +nopeammin kuin aamukyydissä samana päivänä. Kelin aikaan kun joku +puolihumalainen markkinoille menijä tai sieltä tulija istuu reessä tai +joku rautatielle pyrkijä, joka on vähän myöhästynyt, ja semmoisiahan +niitä sattuu joka päivä, niin silloin pidetään noita seitsemää +neljännestä vain kilparatana, jolla ripeää pikku elukkaa on oikein +koeteltava. Jos se kaatuu, niin harvoin se nyt enää niin vanhana, kuin +se nyt on, maksaa enempää kuin kymmenen tai kaksitoista taaleria, jos +muuten arvataankaan matkustajaa syypääksi hevosen kaatumiseen. + +Kerran sitte hevonen pakahtuu ja alkaa vähitellen kompastella, vaan +kestää vielä muutamia vuosia, kunnes se vihdoin syksyllä ammutaan, +koska liian moni matkustaja alkaa valittaa sen kaatavan kärrit, ell'ei +ohjia pidetä oikein kireellä. Aikaa kuitenkin vielä viivytetään kerta +toisensa perästä; syysloassa täytyy sen vielä lähteä liikkeelle +auttamaan vähän muita hevosia. Huonojen, nuoriteltujen kyytikärryjen +edessä kaalaa se piiskan soidessa vettyneellä, melkein pohjattomalla +savikkotiellä, katoaa välistä kokonaan sepälaudan takaa näkymättömiin, +niin että ohjakset riippuvat niin kuin ongensiimat, ja siitä se vielä +autetaan ylös. Vihdoin sitte koittaa aamu, jolloin pyssy pamahtaa, +pikku hiirakon onnellisin päivä siitä asti, kun hän irrallisena varsana +juoksenteli Nordfjordin hevoshaassa ja lapset sitä pihoissa hyväilivät. + +Toivottavasti on Jumala luonut ylösnousemuksen tällekin pienelle ja +nöyrälle elukalle, joka on vain saanut kärsiä, jota vain on rääkätty +vuosikaudet, kunnes kuolema sitä vihdoin armahti; toivottavasti on +toisessakin maailmassa tuoreita, vehreitä laitumia ja paljon kauniimpia +tunturilaitumia kuin sen kotona Nordfjordissa. + + +I. + +Nordfjordissa on tunturi Bjerkenaaven ja sen rinteellä melkein kuin +kuvataulu seinällä talo Strömshagen pikku huoneineen. Joki juoksee +hyvin virtaisena vähän alempana ja kuohuu kapeassa koskessa, jonka yli +on asetettu muutamia hirsiä porraspuiksi hevoselle ja miehelle. + +Toisella puolella vähän viistoon joen poikki katsoen ihan sen rannalla +on talo Evjen, nimensä saanut siitä, että joki tässä levähtää pienessä +lahdelmassa, jonka rannalla kasvaa kaunis koivikko. + +Kappaleen matkan päässä koskisillasta oli hevoshaan takana suuri +vesakko, sovelias peltomaaksi. Siitä oli jo monta vuotta kestänyt +kiivasta keräjöimistä molempien talojen välillä. Jon Evjen oli +kaksikymmentä vuotta pitänyt tuohon vesakkometsään vievää tietä +suljettuna kolmella seipäällä, jotka näyttivät hyvin viattomilta ja +ohuilta: mutta oikeus katsoi niiden merkinneen aitaa, ja asia loppui +niin, että Strömshagen tuomittiin siitä maasta osattomaksi. + +Sen keräjöimisen tähden köyhtyi Strömshagenin isäntä. Hänen kuoltuaan, +jäi leskelle vain velkainen talo ja poika Gjermund, joka silloin +oli kahdenkolmatta vuoden vanha. Hän oli lyhyehkö ja harteva, +mustatukkainen poika, tiheät kulmakarvat tummain silmien yllä, muoto +vähän leveähkö, vaan viisaan ja vilkkaan näköinen. Hänen virhepuolensa +oli jommoinenkin kiivaus ja halu käyttää oman käden oikeutta siinäkin, +missä hyvä sana vielä olisi kaikki sovittanut. Ylpeyttä hänessä oli +enempikin, kuin ihmisille tahtoi näyttää; jos milloin syttyi riita, +lausui hän useimmiten, että sitä tai sitä tuskin olisikaan uskallettu +tehdä kellekään isotilalliselle. + +Evjenin asujamet olivat varakasta väkeä. Vanhin tytär Sigrid oli +valkoverinen, pitkävartaloinen ja erinomaisen kaunis. Sitä paitsi hän +myöskin oli ripeä kaikissa taloustoimissa, luonteeltaan hiljainen ja +ryhdiltään arvoisa; kaikki, mitä hän puhui, kuului hyvin viisaalta ja +älykkäältä, hänelläpä kotona sentähden olikin melkein kaikki valta. +Kaikki sanoivat hänen näyttävän oikealta isotilallisen tyttäreltä, ja +paljopa niitä olikin, jotka tarjoilivat hänelle tiloja ja taloja, mutta +kaikille kosijoillensa hän tähän asti oli antanut rukkaset. Vanhemmat +tyytymättöminä arvelivat hänen joko tahtovan pysyä ikänsä tyttönä tai +olevan sulhasen valinnassa tyhmemmän kuin muissa asioissa. Mutta +Sigridin he kuitenkin antoivat tässäkin vallita. Eräänä sunnuntaina, +kun seudun kolme rikkainta poikaa osoitti hänelle kirkolla tavatonta +ylpeyttä -- he olivat kaikki saaneet rukkaset -- ei vanha Jon Evjen +saattanut olla sanomatta, ett'ei hän muuta ymmärtänyt kuin että Sigrid +hylkäsi kerrassaan kaikki, niin ett'ei kohta ollut jäljellä muita kuin +Gjermund Strömshagen, joka aina riiteli kaikkien kanssa ja tuskin enää +voi pysyä talonsa isäntänä. Niistä sanoista punastui Sigrid ja meni +pois tuvasta, ja kun hän sittemmin jälleen palasi, näkyi silmistä +selvään, että hän oli itkenyt. Jon kyllä älysi tyttärensä itkeneen tuon +torunnan tähden, mutta ei kuitenkaan peruuttanut sanojansa. + +Sigrid oli kasvaessaan ollut usein yhdessä Gjermundin kanssa; he olivat +yhdessä leikkineet alhaalla joen rannalla ja ylhäällä koskisillalla; +mutta heidän vanhempansa eivät niin tutut olleet, koska he eivät olleet +sukua eivätkä talot samalla puolen jokea. Evjen ja Strömshagen eivät +olleetkaan niin likellä toisiansa, kuin ensi silmäyksellä olisi +luullut; sillä varsinainen ylikulku-paikka oli melkoista alempana, +jossa Evjenin puolelta tuleva tie meni joen poikki ja edelleen vuonoa +kohti. Strömshagenista oli ainoastaan polku tai ratsutie sinne alas. + +Mutta lapset, kuten jo sanottiin, leikkivät usein yhdessä. Kun Sigrid, +kolmea vuotta nuorempi heistä, saapui joen rannalle koivikkoon, oli +Gjermund tavallisesti toisella rannalla onkimassa. Kallion +kielekkeeltä, joka oli puristanut joen kapeammaksi, saattoi hän vapansa +varassa helposti hypätä Sigridin luo alemmalle rannalle. Kun sitte +kylliksensä oli rakennellut sulkuja ja taloja Sigridille, palasi hän +kotiin koskisillan kautta. Sinne saattoi tyttönen Gjermundia, mutta yli +sillan oli häntä kielletty menemästä. Se oli vaarallista, oli hänen +isänsä sanonut, eikä hänellä ollutkaan siellä toisella puolella mitään +tekemistä. + +Jutun aljettua kuitenkin kaikki muuttui toisin, vaan Sigrid ja Gjermund +pysyivät vielä täysikasvuisinakin hyvinä ystävinä. Bjerkenaaven oli +niin paljon korkeammalla, että Gjermund sieltä kesällä saattoi nähdä +alas Evjeniin; hän itse silloin näytti vaan pienoiselta pilkulta +tunturin laelta, mutta Sigrid hänet sentään aina huomasi. Gjermund kävi +usein metsästämässä, ja monesti sattui hänen palatessaan sitä tietä, +että he tapasivat toisensa metsässä, ja silloin he paljon puhelivat +keskenänsä. Kirkolla heidän sitä vastoin oli ikäänkuin vähän vaikea +katsoa toisiaan silmiin, vaikka he useimmiten seisoivat hyvin +likekkäin. + +Strömshagenissa oli hiirakko hevonen, josta Gjermund suuresti ylpeili. +Se oli hyvin kaunisvartaloinen, leveärintainen, hienojalkainen ja +sieväpäinen, jossa suuret silmät pyörivät ja pienet, vilkkaat korvat +elivät. Muukalainen olisi sitä kyllä saattanut moittia notkoseljäksi, +mutta sitä ei näillä seuduin minään vikana pidetty, kun tiedettiin +semmoisten hevosten useimmiten olevan paraita ja tuon ominaisuuden +tulevan vain siitä, että elukat ovat kasvaneet tuntureilla. Hiirakko +oli kasvanut Strömshagenissa pienestä varsasta asti, ja nyt oli se +kahdeksvuotias. + +Aina se oli yhtä uutta, kun hiirakko palasi ylhäältä laitumilta ja +hirnui talon veräjällä; se poikkesi vain katsomaan, mitenkä kotona +jaksettiin, ja saamaan ehkä vähän suoloja tai muuta mieliruokaa. +Mielellään se silloin, koira haukkuen ympärillänsä, juoksi tallin +ovelle ja pisti päänsä tuohon tuttuun pimeään huoneesen, mutta kääntyi +äkisti takaisin ja heilautti päätänsä, niin että tumma harja poistui +silmiltä, ja käveli ympäri pihan, nuuhkien joka paikan, kunnes vihdoin +seisattui tuvan ovelle. Siinä se rauhassa odotteli, mitä tapahtuva oli, +ja jos odotus joskus sattui kestämään liian kauan, katosi hiirakon pää +ja ruumis vähitellen pieneen porstuaan, niin että ulos näkyivät vaan +takajalat ja heiluva häntä ja tuvassa olijain täytyi ensin ajaa +hiirakko pois, ennenkuin voivat saada oven auki. + +Olipa muu karja mimmoinen hyvänsä -- ja kevätpuolella se monesti +saattoi olla hyvinkin huonossa tilassa, kun täällä niinkuin muuallakin +karjamaiden seuduilla ollaan halukkaammat pitämään liian paljon +elukoita kuin liian vähän -- niin aina oli hiirakko lihava ja hyvässä +karvassa. Kaikki tiesivät, vaikk'eivät siitä koskaan kovasti puhuneet, +että tallinhaltija oli ottanut hiirakon erityiseksi suosikikseen. +Senpätähden hiirakkokin aina, milloin irrallisena juoksi kartanolle, +suorastaan meni ensinnä pilkistämään talliin, ja harjassa sillä oli +taikapalmikko, joka juuri tuota haltijan nimikkoa merkitsee. Sitä ei +kukaan saa purkaa, sillä silloin tulee hevonen yhtä laihaksi, kuin se +ennen oli lihava ja kaunis. + +Hiirakko oli myöskin osannut hankkia itselleen ystäviä Evjenissä. +Siihen aikaan, kun se vielä oli vain pieni varsa ja käyskenteli +jyrkässä hevoshaassa Strömshagenin puolella, oli Sigrid ruvennut +viskelemään sille leivänpaloja joen yli. Joka kerran kun hiirakko vain +näki hänet, alkoi kuulua iloista hirnuntaa, ja hiirakko juoksi +alamäkeen, pää suorana odottamassa, mitä tuleva oli, ja pudottaen +suustansa viimeisen tuoreen heinätukun kulki se Sigridin mukaan pitkin +rantaa toisella puolella. + +Eräänä päivänä oli se varovaisesti koetellen astunut koskisillan yli +ja tullut Evjenin pihaan, jossa Sigrid sisarinensa sille antoivat +leipää ja suolaa suuret joukot. Vaikka Strömshagenin väki koettivat +tuota vierailua estää, oli kestitys hiirakosta kuitenkin niin +houkuttelevainen, että se aidoista ja sulkupuista huolimatta kohta +pistäytyi sinne uudelleen. Muutaman kesäpäivän iltapuolella, kun +hiirakko seisoi Evjenin pihalla, oli nuorin lapsi ryöminyt kaivolle, +jossa ei ollut kantta eikä aitaa ympärillä. Jo oli lapsella kädet +kaivon aukossa. Silloin hiirakko astui luo ja nosti vaatteista lapsen +pois hyvän matkan päähän. Sen tapauksen jälkeen oli hiirakolla talossa +jonkinlainen oleskeluoikeus. Jon Evjen ei muuten pitänyt hänen +käynnistänsä, vaan ei nyt enää koskaan ajanut häntä poiskaan, ennenkin +itse läksi, ja niin tapahtuikin heti, kun vain jotakin oli annettu +suuhun. Hiirakko astui aina niin siivosti hiekkakäytävää myöten, +koskaan polkematta nurmikolle tai muutenkaan niihin koskematta. + +Kun Gjermund ratsasti kirkolle tai häihin tai alas keräjiin, sujui +matka hiljaa, vaan tasaisesti; Gjermund kyllä tiesi ihmisten katselevan +häntä ja sanovan hänen ylpeilevän hevosestaan. Hän ei myöskään ollut +näkevinään, että niin paljo väkeä seisoi aina sen paikan ympärillä, +johon hän sitoi hiirakkonsa. Jonkun kerran hän kuitenkin oli näyttänyt, +mihin hepo kelpasi; hän oli ajanut maakauppiaasta vuonon rannalta ylös +kotiinsa vähemmässä ajassa, tunnittain lukien, kuin peninkulmia oli +matkaa; ja kapteeni lainasi sen aina sotaväen katselmukseen, joka +pidettiin alhaalla tasangolla. + + +II. + +Siitä asti, kun Evjenissä oli ruvennut käymään kosijoita, oli Gjermund +alkanut ajaa kovemmin ja tullut yhä levottomammaksi. Pidoissa oli hän +suurisuisempi, kuin nuoren miehen oikein olisi soveltunut; hän joi ja +pelasi ylpeydessään mieluimmin niiden kanssa, joilla oli varaa menettää +paljon enempi kuin hänellä. Gjermund oli väkevä ja kyllin rohkea, että +voi pitää kaukana itsestään taistelupukarit, joita aina on paikassansa +kussakin. Enimmäkseen hän aina joutui sekä sanasotaan että +käsikahakkaan seudun rikkaimpien poikien kanssa, varsinkin niiden, +joilla hän arvasi saattavan olla asiaa Evjeniin. Siten joutui hän +pahaan maineesen, eikä kukaan hänestä juuri pitänyt, vähimmän kaikista +Jon Evjen. + +Kerran särkyi lahonnut koskisilta. Vanhastaan oli talojen välillä +sopimus, että se oli yhteisesti ylläpidettävä. Mutta kun Gjermund meni +Evjeniin puhumaan asiasta, vastasi Jon välinpitämättömästi, ett'ei hän +tarvinnut siltaa eikä myöskään tiennyt, mitä Gjermund sillä teki. Jos +tietä tarvittiin talojen välillä, niin olihan suuri maantie; koskisilta +oli tehty ennen aikaan, jolloin maantietä vielä ei ollut. + +Jon vastasi näin sentähden, että hän äskettäin oli saanut kuulla +ihmisten sanovan, että on melkein vaarallista kulkea Evjeniin Gjermund +Strösmhagenin tähden ja että Sigrid kyllä hänestä pitää, kun hylkää +kaikki muut kosijat. Jon oli myöskin kuullut Gjermundin käyvän metsällä +Evjenin mailla, ja oli sentähden suutuksissaan sekä Gjermundiin että +tyttäreensä. + +Sigrid seisoi ulkona kaivon luona jotakin työskennellen, kun Gjermund +tuli. Hän tervehti, mutta ei mennyt mukana tupaan. Kun Gjermund palasi, +oli Sigrid alempana mäen rinteessä yksinänsä; Gjermund katsahti +vakavasti häneen. + +"Nyt ei hiirakko enää pääse kosken yli, Sigrid;" sanoi hän. "Isäsi ei +huoli muusta kuin maantiestä." + +"Sehän se kaikissa tapauksissa sitte lieneekin lyhin, Gjermund!" +vastasi hän hiljaa. + +"Paljopa niitä on, jotka nyt päivillä sitä kulkevat," sanoi Gjermund +katkerasti, "eikä minulla ole niinkuin heillä isotaloja perittävänä." + +"Minä odotan, senhän sinä kyllä tiedät", sanoi tyttö vielä hiljemmin ja +maahan katsoen. + +"Jumala sinua siunatkoon niistä sanoista, Sigrid; kyllä ne välistä +ovatkin hyvin tarpeen." Niin sanoen kääntyi Gjermund ja meni pois. + +Molemmat he olivat kalpeat, ja keskustelun eli yhtymyksen, jolta se +heistä tuntui, täytyi pihassa olijoiden tähden tapahtua vain +sivumennen; mutta Gjermund otti muistoksi kukkivan kukkaroheinän, joka +Sigridillä oli kädessä. + +Gjermund oli aina ollut katkeramielinen, kun ihmiset sanoivat, että +hänen, kun ei sen rikkaampi ollut, pitäisi myödä hevosensa, josta voisi +ehkä saada neljäkymmentä taaleria. Nyt hän ei enää huolinut, mitä +kenkin puhui, vaan oli kaikkein ihmeeksi ystävällinen ja taipuisa +kaikissa asioissa. Hän aikoikin myödä hiirakkonsa jollekin hyvälle +isännälle, joka sitä hyvin hoitaisi. Ehkäpä sitte voisi sen joskus +jollakin keinolla saada takaisin. Sillä nyt hän päätti lähteä +kuljeksimaan hevoskauppiaana. + +Tämän seudun talonpoikien ja tunturien tuolla puolella asuvain välillä +oli aina ollut riitaa ja vihaa tunturilaitumista ja metsistä. He +tappelivat, missä vain markkinoilla tapasivat toisensa, ja ylhäällä +tuntureilla tapahtui paljo, joka ei soveltunut virastojen kuuluville +tulla. Oli siis se aivan erinomainen näky, kun rikas Östen Storset +sieltä ratsasti Evjeniin; hänen asiansa kyllä kaikki ymmärsivät ja +saivat myöskin tietää hänen saaneen rukkaset. Siitä iloitsivat kaikki, +mutta kaukaa Östenistä kuului hänen uhanneen kostaa Gjermund +Strömshagenille, jonka hän tiesi syyksi onnettomuuteensa, silloin kun +hän sitä kaikkein vähimmin oli sietävä. Hänellä oli rahaa lainassa +monella taholla, mutta näillä seuduin hänellä tiettävästi ei ollut +saamista keltään äyriäkään, niin että naurettiin vain hänen +uhkauksilleen ja ihmeteltiin, mitenkä sen koston piti tapahtuman; sillä +voimiltansa hän toki ei uskaltanut Gjermundiin käsiksi käydä. + +Ennen juhannusta piti nimismies verorästien tähden huutokauppoja +kirkolla. Tiedettiin yleensä, ett'ei niillä totta tarkoitettu, koska +nimismies aina odotti veroa, kunnes kukin velallinen jaksoi maksaa, +mutta järjestyksen tähden hänen kuitenkin täytyi niin toimia, ja +nimismies se itse saikin kaikki huudot, kun muut eivät mitään +tarjonneet. Tänä vuonna kuitenkin tuli joukko väkeä ratsastaen pihaan, +kun huutokauppa juuri oli alkava; Östen Storset ynnä muutamia muita. He +tervehtivät, istuutuivat ja kuuntelivat tarjouksia. Kun tuli hiirakon +vuoro, joka oli myötavä viime vuoden veroista, tarjosi Östen +kaksitoista taaleria. Nimismies katsoi vakavasti sinne päin ja selitti, +ett'ei niin ollut seudun tapa ja että tarjous muutenkin oli hävyttömän +alhainen. + +"Huonopa se esivallan sijainen on, joka ei lakia tunne", vastasi Östen +pilkallisesti, otti taskustaan lompakon ja näytti paperiraha-tukkua; +"minä luulin vasaran täällä niinkuin muuallakin paukahtavan +korkeimmalle lailliselle huudolle." + +Nimismies punastui, mutta huutokaupan täytyi hänen antaa mennä +laillista menoansa. + +Kun Gjermund kuuli, että hiirakko oli noin myötynä verosta ja että sitä +nimismiehen renki oli tuleva noutamaan, harmistui hän ensin kovin ja +mietti kostaa, mutta tuli sitte niin murheelliseksi, että istui +tuntikausia paikaltaan liikahtamatta. + +Samana päivänä, kun hiirakko oli pois vietävä, meni hän äkisti sitä +taputtelemaan. Hän seisoi ajatuksiinsa vaipuneena pitkät ajat, +kyynäspäät hevosen seljällä, eikä ollenkaan huomannut, miten äitinsä +monta kertaa tuli tuvan ovelle ja katseli huolestuneen näköisenä +poikaansa, eikä hän myöskään nähnyt, miten äiti pyhäpuvussa meni alas +Evjeniin päin. + +Siellä hän tervehti tuvassa olijoita sanoen, että jos pikku Sigrid +vielä tahtoi nähdä hiirakkoa, ennenkuin se pois vietiin, niin piti +hänen nyt heti tulla, koska se kyllä ennen illallisen aikaa oli +tapahtuva, ja nyt päivä jo oli puolisissa. Jotakin omituista oli tässä +kalpeassa, mustamyssyisessä naisessa, niin että Sigridin vanhemmista +hänen kehoituksensa tuntui ihan luonnolliselta; olihan hän aina ollut +ystävällinen ja hyvä lapsille. + +Vähän ajan perästä, joll'aikaa vanhukselle tarjottiin kahvia +vehnäleivän kanssa, läksi Sigrid hänen mukaansa paljain päin, vaan +pyhäpuvussa, paitahihasillaan, jotka kirkkomatkoilla kuitenkin +peitetään mustalla mekolla. Varjot jo olivat pitkät ja iltapäivän +aurinko paistoi punertavana Bjerkenaavenin harjalta, välkkyen takaisin +Strömshagenin ikkunoista, kun astujat kävelivät ylämäkeen joen vartta, +toinen pieni ja kumarruksissa suuren, mustan päähineensä alla, toinen +hoikka ja notkea, kullankarvaiset hiuspalmikot riippuvina. Mutta +kumarruksissa oli hänenkin päänsä ajatusten painosta, joita nyt +mielessä pyöri. + +Heidän ehdittyänsä ylös pihaan tuli kolmaskin henkilö, nimismiehen +renki. Gjermund oli pannut hevoselle paraat suitset päähän ja seisoi jo +ratsustimet kädessä valmiina antamaan ne miehelle. Mutta nähtyään +Sigridin hän säpsähti ja kalpeni häntä tervehtiessään. Äiti käski +miehen heti tupaan saamaan jotakin virvoitusta; hän ajatteli semmoisen +kyllä olevan tarpeen, kun hänellä niin huono asia oli toimitettavana, +ja olihan päivä muutenkin jo pitkälle kulunut. + +Niin jäivät molemmat nuoret yksin hevosen luo. Sigrid asetti sen pään +olallensa ja taputteli sen kaulaa; otti sitte taskustaan suolaa ja +leipää, mutta hiirakko ei syönyt, vaikka kyllä oli vähän hirnunut +Sigridin tullessa; se kaiketi nyt ymmärsi jotakin pahaa olevan tulossa. +Gjermund seisoi ääneti, kyynärvarsin nojaten hevosen selkään. Vihdoin +sanoi hän hiljaa: + +"Näyttääpä siltä, kuin tänään läksisi talosta hiirakko ja vielä +muitakin lisäksi, Sigrid!" + +Silloin ojensi Sigrid hänelle hevosen seljän yli kätensä ja katsoi +itkien häntä silmiin, niinkuin häneen sittekin luottaen. Molemmat he +olivat jotenkin yhtä pitkät, vaan Sigridin tukka oli vaalea ja kasvot +punakat, mutta Gjermundin tukka musta ja kasvot kalpeat. + +"Minä koetan parastani, Sigrid;" sanoi Gjermund, ikäänkuin jatkaen +hänen ajatuksiansa, "mutta vähä sitä nyt on millä alkaa." + +"Sinun pitää ruveta kauppiaaksi, Gjermund, ja olla varovainen ja +viisas; niinhän on moni muukin kunnon mies näillä seuduin alkanut ennen +sinua." + +"Mitenkä tiesit minun sitä ajatelleenkaan?" + +"Minä sen arvasin ja äitisi sen minulle myöskin sanoi." + +Kun renki samassa tuli tuvasta, päästivät he toistensa kädet ja Sigrid +kuiskasi vielä: + +"Jumala kyllä auttaa, Gjermund, ja minä odotan." + +Renki otti ohjat Gjermundin kädestä, joka vielä viimeisen kerran +keveästi taputteli hevostansa jäähyväisiksi, ja vei vitkastelevan +hiirakon pois. Kaikki kolme, jotka jäivät pihalle, astuivat sitte alas +veräjälle ja erosivat. + +Seuraavana aamuna ajoi Gjermund edellänsä lehmää ja hiehoa tietä myöten +alas vuonolle päin. Ne hän möi maakauppiaalle, täytti laukkunsa +rihkamoilla ja läksi kuljeskelemaan kauppiaana. + + +III. + +Kului noin seitsemän vuotta. Muutamana aamuna istui erään itäisen tien +varrella kestikievarissa herrasmies, joka myöhään edellisenä iltana oli +tullut täyttä ravia ajaen äsken päättyneiltä markkinoilta ja ollut +tässä yötä. Oli juuri kelirikon aika keväällä, niin että kyytihevosilla +oli pahat päivät. Ikkuna oli auki päivänpaisteessa, ja mies, joka sen +edessä istui, oli puettu kuin säädystänsä vähän kerskaileva kauppias, +hopeanapit mekossa; hän näytti ajatuksiinsa vaipuneelta. Hänen edessään +pöydällä oli olutta, leipää, juustoa ja voita sekä maljassa maitoa, +jota hän tuontuostakin ryyppäsi, jota vastoin olutpullo oli vielä ihan +koskematta. Silloin tällöin pani hän kätensä posken alle ja katsoi ulos +ikkunasta. + +Tämä mietteihinsä vaipunut mies oli Gjermund. Jotakin ryhdikästä näkyi +nyt hänen kasvoistansa, ja kauan olisi niitä saanut tutkia, ennenkuin +hänet olisi tuntenut siksi hyväntahtoiseksi, vaikka vähän pikaiseksi ja +kiivaaksi nuorukaiseksi, joka ennen muinoin käveli Strömshagenissa vain +kultastansa muistellen. + +Kaksi ensimäistä vuotta oli käynyt huonosti, varsinkin sentähden, että +hän uskoi liian hyvää ihmisistä, jotka häntä pettelivät. Mutta sitte +luotti hän vain itseensä eikä uskonut ketään, niin että kaikki rupesi +käymään hyvästi, hyvinkin hyvästi. Rihkamoista ja kellonvaihdoista oli +hän kohonnut hevoskaupan alalle ja harjoitti sitä viimein suuressa +määrässä. Nyt markkinoilla oli hän myönyt, mitä oli jäljellä koko viime +vuoden hevoskarjasta, ja ostellut muutamaa metsäpalstaa. + +Jo ammoin oli hän lähettänyt niin paljon rahaa kotiin, että äiti oli +päässyt kaikista veloista. Mutta sitte arveli hän, ett'eipä olisi +hulluinta, jos vielä odottaisi, kunnes saisi ostetuksi ne kaksi +niittyä, jotka olivat Bjerkenaavella ihan hänen talonsa vieressä. Ja +kun oli päässyt niin varakkaaksi, ett'ei se osto enää ollut mahdoton, +johtui hänelle mieleen, että mitäkähän Jon Evjen sanoisi, jos hän +teettäisi uudet huoneet Strömshageniin alusta loppuun asti. Se hänen +ajatuksensa vähitellen kasvoi niin, että talon viimein piti tulla +semmoiseksi kuin nimismiehen kaksinkertainen kartano kirkolla. Hänellä +oli jo paitsi velatonta Strömhagenia kaksitoista sataa taaleria koossa; +mutta nyt hän mietti vielä odotella, kunnes jaksaisi ostaa naapuritalon +Bjerkestrandenin, jolla oli tunturilla omat laitumet ja karjatalot ja +joka muutenkin oli toista vertaa suurempi kuin Strömshagen. Sen toivoi +hän onnistuvan kahden vuoden kuluttua, jos vain hyvin onnistui tuo +metsänkauppa, johon hän nyt aikoi panna rahansa. + +Kun kerran maiden ja rahan himo oli hänessä päässyt valtaan, ajatteli +hän aina vain, mitä Jon Evjen oli sanova, eikä, mitä hänen tyttärensä +ajatteli. Kaksi, kolme ensimäistä vuotta, kun kaikki onnistui huonosti, +oli Sigrid yksin hänen ajatuksissansa kaikkein puuhien osamiehenä. +Mutta sittemmin oli Gjermund nähnyt ja kokenut niin paljon, että +kaikesta oli hänelle vain jäänyt halu nähdä, mitenkä Jon Evjen, tuo +keräjäjutun voittaja, oli kerran kumartava veräjällä, kun hän joskus +kotiin ehti ja, luonnollisesti, läksi pyytämään tytärtä vaimoksensa. + +Hän nyt hyvin punnitsi mielessänsä, oliko hänen lähteminen maantietä +myöten metsää ostamaan vai jatkaminen kauppaansa, niinkuin tähänkin +asti. Metsänkauppaa sanoivat muutamat hyvin vaaralliseksi. + +Siinä hän istui poski käden varassa ja kuvitteli mielessään jo +Bjerkestrandenin ja Strömshagenin olevan yhtenä talona, kun vaalea +hevosenturpa nuuhkien nousi ikkunanlaudalle ja sysäsi hänen +kyynyspäätänsä. Gjermund työnsi ystävällisen elukan hyvänluontoisesti +syrjään, mutta kun turpa hiljaa hirnahdellen tuli takaisin, antoi hän +sille puoleksi ajatuksissaan palasen leipää. Se oli pieni, sanomattoman +laiha, hiirakko hevonen, harja lyhyeksi leikattuna, ja niin likainen +koko elukka, kuin olisi se loassa vieriskellyt ja sitte sinänsä +kuivanut; seljässä ja olkapäissä oli suuret haavat, länkien ja +selkävyön lyöttämät. Pää riippui alhaalla niin kauan, kun leipää suussa +oli, vaan sitte taas kohosi turpa ikkunaan. Sen silmistä juoksi vettä, +niinkuin välistä sanotaan tapahtuvan, kun hevonen myödään, ja muutenkin +se niin hyvillänsä hieroi turpaansa ja levottomasti heilutteli lyhyeksi +leikattua häntäänsä sekä tunkeutui yhä likemmäksi seinää. + +Gjermund, tietämättänsä miten, -- ehkäpä sentähden, että hän +arvattavasti oli niin omituisella tuulella -- johtui ajattelemaan +hiirakkoa sinä päivänä, kun se vietiin pois Strömhagenista. +Bjerkenaaven harmaine, turvekattoisine huoneineen ja joki alempana, +punainen Evjenin talo toisella puolella, kaikki oli hän näkevinään ihan +selvästi, kuin olisivat ne todellisina olleet hänen edessänsä. +Kotimaillakin alkoi jo varmaankin lehti puhjeta puihin, ja äiti istui +neulomus kädessä, ja väki puuhaili talon ympärillä kukin omassa +toimessansa; alhaalla Evjenin pihalla istui vanha Jon ja kalpea, hoikka +tyttö käveli mitään sanomatta, vaan silloin tällöin pistäysi +pyhähihasillaan Strömhagenin emäntää tervehtimään ja viivähti aina +hetkisen pihalla niinkuin sinäkin päivänä, jona hiirakko meni rengin +kanssa ja Gjermund itse kohta jäljestä. Eipä Gjermund ollutkaan pitkään +aikaan muistanut hiirakkoa; hänellä oli ollut niin monta hevosta sen +jälkeen ja hän itse nähnyt monta ja jotain. + +Hänen siinä niin istuessaan ajatuksissansa päivänpaisteessa ikkunan +luona ja antaessaan hevoselle leipäpalan toisensa perästä, muuttui +hänestä kaikki kummallisen todelliseksi. Hän oli tuntevinaan hevosen +pään, sen pienet korvat ja kirkkaat silmät, se kun tuontuostakin ojensi +turpansa ikkunaan ja vähän hirnahteli; ja vieressä hän oli selvästi +näkevinään solakan, valkoverisen tytön, joka itkien ojensi hänelle +seljän ylitse kätensä ja pyysi häntä vain koettamaan onnea, luvaten +itse puolestansa kyllä odottaa. + +Mutta sitte taas hän luki hänen silmistänsä jotakin muuta ja hänen teki +mieli vastustaa sitä näkyä kukkaronsa rahallisilla perusteilla; mutta +tytön kasvot kuitenkin ylevästi sanoivat, mikäli hän niiden näköä +muisti, että hän oli odottanut sulhoaan juuri hänen itsensä eikä hänen +kukkkaronsa tähden. Gjermund näytti yhä tuskallisemmalta, ja viimein +hän todellakin lienee nähnyt jotakin elävää, joka hänen unelmansa +vahvisti; sillä hän, ääneensä huudahtaen: "hiirakkohan se on!" hypähti +seisoalleen ja riensi ovesta ulos hevosen luo. + +Gjermund seisoi ensin hetkisen hiljaa ja katseli hevosta, nosti sitte +hiljaa länkiä ja muita hevoskaluja, joiden alla näkyi olevan haavoja, +tutki jalat ja suitsilla revityn suun eikä väsynyt astumasta sen ympäri +ja sitä joka puolelta tarkastelemasta. + +"Niin, hiirakko se on, ja miten ne ovat sinua kohdelleet!" sanoi hän +tuontuostakin. + +Mutta taempana piili toinen ajatus, joka ei heti sanoiksi pukeutunut. +Hän inholla työntäsi seljästä pois hevoskalut, jotka olivat +nuoranpäistä ja nahkanpalasista huonosti kokoon solmiellut, ja talutti +hyvin liikutettuna hevosen rappujen eteen, jossa kestikievari Antti +Brunsbergen seisoi hyvin ihmeissään siitä, mitä näki. Mutta astuessaan +muuttui Gjermund taas hevoskauppiaaksi ja kysyi: + +"Otatteko kahdeksan taaleria tästä hevoskonista, Brunsbergen. Ei se +enää näy kauankaan kelpaavan kyytihevoseksi, vaan minulla siitä aina +voi olla kotona hyötyä kynnön aikaan." + +"Ja kuitenkin ajoit sillä viime yönä täyttä kyytiä markkinoilta +tullessasi, Gjermund, jos poika totta puhui." + +Se pahastutti Gjermundia. Hän muisti olleensa markkina-iloissaan ja +ajaneensa yöllä hirveän kovaan sekä käyttäneensä piiskaakin koko +lujasti, kun kärrit tahtoivat uppoella. Hän siis vain sanoi: + +"No, mitä tahdot siitä?" + +Brunsbergen alkoi nyt laveasti ylistellä kaikkia hevosen hyviä +ominaisuuksia. Hän oli ostanut sen erään prokuraattorin huutokaupasta, +joka aina oli pitänyt vain hyviä hevosia, ja vasta se nyt oli ollut +kolme vuotta kyytihevosena eikä vielä kaikkiaan vanhempi kuin +yksitoista vuotta. Ijän Gjermund itse paraiten tiesi; hiirakko oli +ainakin viidentoista vuoden vanha. Mutta hän ei virkkanut hevosesta +mitään halventavaa. Kun Brunsbergen vihdoin sanoi ei myövänsä hevosta +kahtakymmentä taaleria vähemmästä, luki Gjermund hänen ihmeekseen heti +rahat penkille, tinkimättä yhtään. + +Ja sitte Gjermund hiirakkoa pesi ja puhdisteli monta tuntia, kunnes +vihdoin läksi ajamaan, hiirakko tyhjillänsä perästä juosten. + +Mutta Brunsbergen kertoeli sitte monessakin iloisessa seurassa, miten +hän kerran oli pettänyt hevoskaupassa itse Gjermund Strömshageninkin ja +ollut niin perin viekas. "Paha vaan", sanoi hän kerran, ikäänkuin +todellakin olisi ollut pahoittelemisen syytä, "ett'ei se vanha +kyytikoni vielä ollut edes pakahtunutkaan." + + +IV. + +Jon Evjen oli muutamia vuosia jo mietiskellyt Strömshagenia enemmän, +kuin tunnustaa tahtoikaan. Hän kävi välistä tervehtimässä leskeä, ja +kirkolla hän ja hänen vaimonsa useinkin puhelivat lesken kanssa. +Sigridin vanhemmat tiesivät tyttärensä odottelevan Gjermundia; eikä +heillä nyt viime vuosina enää ollutkaan mitään sanomista naimista +vastaan; sillä olipa jo kotiseuduillekin levinnyt maine, että +Gjermundista oli tullut varakas mies. He vain ihmettelivät, miksi hän +ei tullut kotiin. Nuoremman tyttärensä he jo olivat ammoin naittaneet. + +Mutta viime aikoina oli talojen väli taas käynyt huonommaksi; lesken +pari viimeistä tervehdyksillä-oloa oli jäänyt Evjeniläisten puolelta +rästiksi. Ja siihen oli syynä Sigrid, vaikka hän itse kävi useinkin +ylätalossa, niinkuin ennen. Hän oli nyt kuudennellakolmatta vuodella, +kalpeampi ja pitemmän näköinen kuin ennen, mutta yhtä kaunis kuitenkin. +Viime aikoina oli vain hänen hiljaiseen ryhtiinsä tullut enempi +mahtavuutta, niin että hän se johti ja hallitsi talon asiat. "Hänpähän +sen sitte saakin", sanoi vanha Jon. Kun hänelle eräänä päivänä johtui +mieleen, että hän oli silloin tehnyt Gjermundille väärin, kun ei ollut +suostunut puoleltansa koskisillan tekoon, ja sitte kuuden vuoden +kuluttua tahtoi korjata tylyytensä vedättämällä kaikki kahdeksan +hirttä, jotka siltaan tarvittiin niin Sigrid sanoi, ett'eipä sitä +taittu tarvitakaan, Jon katsahti silloin tyttäreensä hyvin pitkään, +vaan jätti kuitenkin työn sikseen. + +Eräänä iltana huomattiin tavatonta liikettä Strömshagenissa, niin että +siellä arvattiin jotakin tapahtuneen. Jon puheli siitä vaimonsa kanssa, +mutta Sigridille he eivät mitään virkkaneet; eikä hän itse näyttänyt +vielä mitään huomanneen. + +Seuraavana aamuna oli Sigrid yksin joen rannassa sarkatukkua +kastelemassa. Aurinko valasi koko voimallaan Bjerkenaavenia; muutamien +päivien kuluttua oli lähteminen ylös karjataloille. Sigridin siinä +paraillaan puuhatessa kuului toiselta puolelta koivikkomäeltä +hirnuntaa, ja esiin astui hiirakko ihan elävänä. Se ojensi päätään +niinkuin ennen muinoin ja seisoi paikallansa. Sigrid katsoi häntä hyvän +aikaa ja silmät heruivat vähitellen täyteen kyyneliä. + +"Minä jo luulin", virkkoi hän viimein, "hänen unhottaneen sinutkin, +hiirakko!" Vaan heti hän kuitenkin lisäsi äänellä, josta väristen +kaikui koko hänen loukattu ylpeytensä: "Mutta eipä sinulla ole hyvä +ollut, sen näen, vähä sinusta on huolta pidetty koko tänä aikana!" + +Niin sanoen hän äkisti kääntyi ja meni pois. Saran hän jätti siihen +rannalle, sillä hän tunsi sydämmessään, ett'ei Gjermundkaan nyt kaukana +ollut. Tytön harmaihin silmiin, jotka muuten olivat niin kauniit ja +lempeät, ilmestyi tuo ankaruus, jota Gjermund pelkäsi. Pihaan päästyään +meni Sigrid töillensä, niinkuin ei mitään olisi tapahtunut. + +Gjermund oli tullut kotiin edellisenä iltana; mutta häntä oli vielä +enemmin ruvennut pelottamaan Sigridin tapaaminen, kun äitinsä kertoi +hänelle, mitenkä asiat olivat joen toisella puolella. Aamusilla oli hän +istunut koivikon takana ja nähnyt, miten Sigrid tunsi hiirakon. +Kuultuaan Sigridin sanat ja nähtyään hänen poislähtevän ei hän +uskaltanutkaan huutaa hänelle, niinkuin ensin oli aikonut. Hänestä +tuntui ihan, kuin jo olisi menettänyt Sigridin. + +Muuten oli hän aina oma sanansaattajansa, mutta nyt hän, astuessaan +pahoillaan kotiinsa, mietiskeli, ett'eiköhän ollut parasta laittaa +ensin äitinsä alas puhelemaan tytön kanssa; ja äitin piti nousta +hiirakolle selkään. Eihän tuo tie niin pitkä ollut, että sitä varten +olisi ratsua tarvinnut, mutta Gjermund ajatteli Sigridin ehkä siten +paremmin tajuavan tarkoituksen. + +Niin päätettiinkin, vaikka äiti kyllä alussa vastusteli sanoen +Gjermundin kyllä itsensäkin kelpaavan puhemieheksensä. Rahoista ja +muista semmoisista äitin ei pitänyt mitään puhuman, vaan ainoastaan +sanoman Gjermundin kovasti katuvan niin pitkällistä poissaoloansa, +ett'ei nyt rohjennut tulla tervehtimään Sigridiä. Kun äiti ratsasti +mäkeä myöten alas hiirakolla, joka nyt, kuukauden hyvällä hoidolla +oltuaan, näytti aivan toiselta kuin kyytikärrien edestä lunastettaissa, +jäi poika kotitupaan sykkivin sydämmin odottelemaan. Se ratsastus oli +aivan toisenlainen kuin ylvästelymatka, jota hän niin usein oli +mielessään kuvitellut, miten muka Jon Evjen oli seisova portilla ja +nöyrästi kumartava hänen tullessaan Sigridiä kosimaan. + +Kun Strömshagenin leski saapui niin nöyrästi ajaen Evjeniin, arvattiin +siellä heti jotakin olevan tulossa. Vanha Jon meni sisään ja puki mekon +yllensä. Pihalle leski seisattui ja käyttäytyi ihan toisin, kuin tuon +rikkaan ylvästelijän äitiltä oli odotettu. Tupaan astuttuaan hän niiasi +syvään eikä tahtonut ruveta istumaankaan, vaan kaikin tavoin koki tehdä +itseään ja mitä hänellä oli niin vähäiseksi ja arvottomaksi kuin +suinkin. Semmoinen hän ei ollut koskaan köyhyytensä aikana ollut. Kun +sitte mainittiin pojan tuloa, vastasi hän huoaten sen ilon hyvin +vähäisen olevan, jos hänen aina piti istuskeleman kotona niin +raskasmielisenä kuin nyt. Jon vaimoinensa niitä sanoja hyvin +kummastelivat, mutta Sigrid katsahti tutkivaisesti leskeen ja punastui. +Vihdoin vanhus sai sanotuksi oikean asiansa, että hän olikin nyt tullut +vähän puhelemaan Sigridin kanssa. + +Ja he molemmat läksivät toiseen tupaan. Sigridin astuessa pois tuvasta +olivat hänen kasvonsa jotenkin kalpeat, muoto kylmä ja ylpeä. Jon +pudisti päätänsä, katsoessaan hänen jälkeensä ja ajatteli taaskin +tulevan tavalliset rukkaset. Vaan kun he vähän ajan perästä palasivat, +oli tyttö punakka ja silmät vesissä mutta helposti nyt voi huomata, +ett'ei se ollut surun itkua, ja kädet vapisivat, kuin olisi hän ollut +aivan kiihkoissansa, ja itse hän välttämättömästi tahtoi auttaa +Gjermundin äitin hevosen selkään. + +Kun äiti ehti kotiin, sai Gjermund kuulla, mitä jo oli aavistanutkin, +että todellakin oli ollut rukkaset jotenkin lähellä, mutta nyt olivat +asiat sen verran alulla, että Gjermund kyllä saattoi itse lähteä niitä +jatkamaan. Äiti sanoi nuo viimeiset sanat äänellä ja tavalla, joka +saattoi Gjermundin hyvin ilostumaan, eikä hän sitte antanut äitillensä +rauhaa, ennenkuin hän kertoi kaikki tarkoilleen. + +Sigrid oli ensin sanonut hyvin kylmästi, uskovansa Gjermundin enemmin +rakastavan rahojansa kuin häntä, sillä eihän hän muuten olisi niin +kauan pysynyt poissa antamatta mitään tietoa; sentähden oli hänen +mielestään parasta olla niinkuin ennenkin ja jättää kaikki enemmät +puhelemiset, koska ne vain olivat ikävät kummallekin. Niin sanoessaan +oli hän tarttunut ovenhakaan, pois lähteäksensä ja lopettaaksensa +puhelun. Eikä hän sittekään tullut lähemmäksi, kun äiti pyyhkien +silmiänsä sanoi, että ikäväpä loppu sitte olikin tuleva kaikille heidän +nuoruutensa kärsimyksille. Siihen Sigrid vain vastasi, että tässä +maailmassa kyllä saattaa taistella ja kärsiä niin monenlaista hyvää +varten ja että hän itse tosin aina oli tarkoittanut vain yhtä, vaan +Gjermund saanut mieleensä muutakin. Sitte oli vanhus selittänyt +Gjermundin lopettavan kauppansa ja rupeavan talonpojaksi, jos vain +Sigrid tahtoi tulla taloon emännäksi, vaan muuten tuskin hiirakko +jaksaisi kantaa kotiin hänen terveisiänsä. Vasta silloin oli Sigrid +äkisti painanut päänsä hänen syliinsä ja kiertänyt käsivartensa hänelle +kaulaan ja itkenyt niin, ett'ei siitä ollut loppua tullakaan, mutta +onnelliselta hän kuitenkin oli näyttänyt, kun vihdoin avasi silmänsä. + +Samana iltana jo Gjermund kävi äitinensä Evjenissä pyytämässä +vanhemmilta Sigridiä. Molemmat nuoret istuivat tuvan penkillä +puolihämärässä eivätkä raaskineet päästää irti toistensa käsiä. Mutta +Sigridin kuitenkin täytyi viimein lähteä eropuuron keittoon. Sinnepä +Gjermundkin meni, ja kun puuro tuotiin pöydälle, oli se pohjaan +palanutta, joka kumma nyt ensi kerran tapahtui Sigridille. Vanha Jon +arveli sen tulleen vain siitä, että siellä keittiössä kaiketi oli liian +kuuma. Pari kertaa jo leski yritti lähtemään, ennenkuin sen viimein +myöhään illalla sai aikaan. + +Muutaman päivän kuluttua, kun juuri valmistauduttiin lähtemään ylös +karjataloille, tulivat häät puheiksi. Nyt Gjermund koetti kiiruhtaa, +mutta Sigrid puolestaan vaati aikaa. + +Eräänä sunnuntai-aamuna syksyllä puettiin Sigrid morsiameksi. Kruunu +hänellä oli päässä ja morsiushevonen odotteli rappujen edessä. Se oli +entinen vanha hiirakko, ja täysissä voimissaan se nyt olikin, sekä +keveä jalalta. + +Tavattoman paljo oli sinä päivänä ihmisiä kokoutunut kirkkoon; kaikki +tahtoivat nähdä kaunista, muhkeaa morsiusparia. Kun Sigridillä oli +kruunu päässä, olivat he molemmat yhdenkorkuiset, mutta leveistä +hartioista huomasi kuitenkin Gjermundin jo ensi katsahduksella +mieheksi. + +Häät olivat ihan semmoiset, kuin kaikki olivat arvanneet niiden +olevankin, kun kerran Sigrid Evjen oli morsiamena. Tavan mukaan kulki +lahjusmalja ympäri tuvan. Vanha Jon silloin pani siihen Evjenin +lahjoituskirjan; molemmilla nuoremmilla tytöillä oli perintötalot +toivossa ja Evjen oli muutenkin tuleva Sigridille esikoisuusoikeuden +mukaan. Vanhukset jättivät maanviljelyksen nuoremmille ja tahtoivat +edespäin elää rauhassa toisessa tuvassa, joka sitä varten juuri olikin +tehty. + +Nyt kun molemmat talot olivat Gjermundilla, sanoi Jon leikillä nuorten +olutmaljaa juodessaan, että hänen velvollisuutensa se nyt oli tehdä tuo +koskisiltakin. + +"Koskisilta oli sillä tehty, kun he kaksi panivat kätensä yhteen," +vastasi Gjermundin äiti, "mutta kauanpa Gjermund ja hiirakko saivat +haeskella hirsiä ympäri maailmaa." + +"Niin kyllä, ja vähälläpä se oli kestää melkein liian kauan." Niin +arveli ainakin Jon. + + + + + + +A. L. KJELLAND. + + + + +RAKKAUS JA VIATTOMUUS. + + +"Laittakaa vain niin, että joudutte yhteen!" sanoi rouva Olsen. + +"Niin, en minäkään ymmärrä, miksi ette toimita häitänne nyt syksyksi", +lausui vanhempi neiti Ludvigsen, joka ihaili todellista rakkautta. + +"Niin teidän pitää!" virkkoi neiti Loviisa, varmaan tietäen pääsevänsä +morsiusneitsyeksi. + +"Mutta Sören sanoo, ett'ei hänellä ole varaa", vastasi kaikkiin näihin +kehoituksiin morsian vähän surumielisesti. + +"Eikö varaa!" ihmetteli neiti Ludvigsen. "Kuinka voikaan nuori tyttö +päästää suustansa tuommoista sanaa! Jos jo nyt annat nuoren rakkautesi +ympärille kasvaa noiden käytöllisten arvelemisten rikkaruohoa, mitä +sitte jää jäljelle ihanteellisesta loistosta, jota vain rakkaus voi +levittää elämään? Että mies saattaa ottaa lukuun semmoisetkin puolet ja +kohdat, sen voi jotenkuten käsittää; mutta sivistynyt naissielu ihan +rakkauden kukoistuksessa! Ei, ei, Maria, älä nyt Herran tähden anna +noiden halpamaisten raha-asiain himmentää onneasi!" + +"Älä mitenkään!" kehoitti neiti Loviisakin. + +"Ja toisekseen", neuvoi rouva Olsen, "eihän sinun sulhasesi olekaan +niin ihan ilman tuloja. Minun mieheni ja minä alotimme paljoa +vähemmällä. Kyllä tiedän, mitä tahdot sanoa, että muka silloin ajat +olivat toiset. Tottahan minä sen tiedän, ja ihmettelen vain, että sitä +jaksatte yhä muistuttaa meille. Ettekö sitte usko, että juuri meillä +vanhoilla, jotka olemme eläneet tuon käänneajan yli, on paras käsitys +kaikesta, mitä silloin tarvittiin ja mitä nyt? Kun siis minä, kokenut +emäntä, sanon, että sinun sulhasesi palkka, jonka hän saa minun +mieheltäni, ja mitä hän muuten voi ansaita sivutuloja, riittää kylliksi +talouden perustukseen, niin voittehan kyllä käsittää, että minä siinä +otan lukuun myöskin olojen muutoksen." + +Rouva Olsen oli ihan innostunut, vaikk'ei kukaan aikonutkaan +vastustella häntä. Mutta häntä oli aina tämänlaatuisissa keskusteluissa +suututtanut varsinkin nuorten rouvain ihmettely, miten naurettavan +huokeata kaikki oli ollut kolmekymmentä vuotta sitte. Sehän ikäänkuin +vähensi hänen esikuvallisen emännyytensä arvoa. + +Keskustelu vaikutti suuresti morsiameen, sillä hän luotti hyvin lujasti +viisaasen ja kokeneesen rouva Olseniin. Ja rouva oli aina siitä asti, +kun Maria joutui kihloihin tuomarin apulaiselle, pitänyt hänestä +erinomaista huolta. Rouva Olsen oli toimiva vaimo, ja kun kaikki hänen +omat lapsensa jo olivat täysikasvuiset ja naimisissa kukin tahollansa, +tarvitsi hänen toimihalunsa jotakin vaikutusalaa, ja siksi soveltuivat +erittäin hyvin nuoret kihlatut ja heidän asiansa. + +Marian äiti sitä vastoin oli hyvin hiljainen. Hänen miehensä, jolla oli +ollut jokin pieni virka, oli kuollut niin aikaisin, että eläke jäi +hyvin pieneksi. Hän oli syntyisin ylhäisestä perheestä, jossa oli +oppinut vain soittamaan pianota. Sitäkin taitoansa harjoittamasta oli +hän jo ammoin lakannut, ja vähitellen oli hän tullut hyvin +uskonnolliseksi ja haaveilevaksi. + +"Kuulkaapas, hyvä Sören! Ettekö te aio pitää häitänne?" kysyi tuomari +Olsen hyväntahtoisella ja lempeällä tavallaan. + +"Kyllä," vastasi Sören hitaasti, "kun vain saan varoja." + +"Varoja!" toisti tuomari, "ettepä, totta ollen, niin ihan varaton +olekaan. Tiedänhän minä, että olette säästäneet --" + +"Mitättömän vähän", virkkoi Sören. + +"No jaa, vaikkapa vähänkin, mutta sehän osoittaa teillä olevan +taipumusta säästämään, ja se taipumus on rahan arvoinen. Kun on niin +hyvät paperit kuin teillä ja semmoisia tuttavia pääkaupungissa, niin +voittehan milloin hyvänsä ruveta hakemaan pienempiä virkoja ja kun +kerran on virkamies-uralla, niin menee -- senhän tiedätte -- ihan +itsestään eteenpäin." + +Sören purasi kynäänsä ja näytti kahden vaiheella horjuvalta. + +"Olettakaamme nyt", sanoi tuomari, "että jo entisen säästäväisyytenne +tuloksilla voitte perustaa kodin suuritta veloitta, niin onhan teillä +sitte palkkanne, puhumattakaan sivutuloista, joita tietysti aina voi +sattua. Ja olisipa ihme, ell'ei teidän kelpoisenne mies saisi jotakin +sivutyötä joutohetkiksi näin eteenpäin pyrkivässä kaupungissa, kuin +meidän on." + +Sören ajatteli koko aamupäivän tuomarin sanoja; yhä selvemmin hän +huomasi liioittelevansa taloudellista pulaa, jonka oli tähän asti +olettanut naimisesta seuraavan; olihan todellakin totta, että hänelle +jäi konttoritöiltä hyvä joukko aikaa sivuansion varalle. + +Hänen oli jääminen päivälliselle tuomarin luo, jossa morsiankin oli. +Yleensä tapasivat he toisiansa yhtä usein tuomarin talossa kuin Marian +kotona. Sillä rouva Möller, Marian äiti, oli vähitellen hankkinut +erinomaisen taidon kääntää kaikki keskustelut uskonnollisiksi, eikä se +tietysti ajan pitkään kovinkaan viehättänyt nuoria. + +Päivällispöydässä puhuttiin pienestä, sievästä asunnosta, jonka rouva +Olsen oli löytänyt; "oikea linnunpesä äskennaineille", kuten rouva +sanoi. Sören sivumennen tiedusti, minkä verran se vuosittain maksoi, ja +todellakin oli hyyry hänestä erittäin huokea asunnon sievyyteen +verraten, mikäli rouva sitä kuvaili. + +Kun rouva Olsen niin mielellään tahtoi jouduttaa tämän avioliiton +toteutumista, tuli se ensinnäkin -- kuten jo viitattiin -- siitä, että +hän tarvitsi jotakin toimimista, ja toisekseen eli hänessä epäselvä +halu nähdä tapahtuvan jotakin, mitä hyvänsä -- nähdä jokin +sielutieteellinen ilmiö, joka ei olekaan tavatonta pontevissa +luonteissa, kun joutuvat pieniin, yksitoikkoisiin oloihin. + +Tuomari työskenteli samaan suuntaan ensinnäkin rouvansa käskystä, ja +toisekseen toivoi hän Sörenin, jouduttuaan naimisiin Marian kanssa, +joka oli ollut melkein lapsen sijassa tuomarin talossa, kytkeytyvän +vielä kiinteämmin konttoriin, eikä tuomari tiennyt parempaa apulaista +mistään saavansa. + +Päivällisen jälkeen kävelivät nuoret puutarhassa. He puhelivat +kummallisella, ikäänkuin hengästyneen tavalla, kunnes Sören vihdoin +keveällä äänellä kysäsi: + +"Jos pitäisimme häämme tänä syksynä, mitäs siitä sanoisit?" + +Maria ei muistanut kummastua; hän oli itse samaa ajatellut. Sentähden +hän maahan katsellen vastasi: + +"Niin, jos vain luulet meillä varaa olevan, niin ei minulla ole mitään +sitä vastaan." + +"Laskekaamme vähän lukua", sanoi Sören, vetäen morsiamensa mukanaan +huvihuoneesen. + +Puolen tunnin kuluttua palasivat he sieltä käsitysten päiväpaisteesen, +ja heistä itsestäänkin loisti jonkinlainen päiväpaiste, kuten ainakin +rohkean päätöksen perästä, joka on tehty tarkalla punnitsemisella ja +miettimisellä. + +Joku ehkä arvelee, ett'ei pidä ehdottomasti luottaa mihinkään +luvunlaskun tulokseen yksistään sentähden, että kaksi rakastavaista on +saanut kokoon samat numerot, varsinkaan silloin jos tuo lasku on +koskenut toisaalla suurimman onnen ja toisaalla vielä pitkän odotuksen +valitsemiseen. + +Söreniä olikin noita numeroita poimiessa vähin epäilyttänyt. Hän muisti +ylioppilas-aikanansa hyvin innokkaasti puhuneensa velvollisuuksista +jälkeentulevia kohtaan ja filosofiallisilla perusteilla näyttäneensä +rakkauden aina olevan itsekkään sekä asettaneensa ratkaistavaksi +naurettavan kysymyksen, onko kellään ihan kieltämätöntä ja ehdotonta +oikeutta hankkia lapsia maailmaan. + +Aika ja käytöllinen elämä olivat onneksi saaneet hänet hylkäämään nuo +tyhjät ja vahingolliset ajattelunkoelmat. Ja sitä paitsi hän oli liian +siveä ja liian hyvin kasvatettu, voidakseen loukata mitään +aavistamatonta morsiantansa ottamalla lukuun tuota rumaa aatetta, että +heille ehkä voisi syntyä monta lasta. Onhan niin kaunista, että nuoret +jättävät semmoiset asiat Herran ja haikaran huoleksi. + +Suuri ilo syntyi tuomarin talossa ja melkein koko kaupunki joutui kun +kuumeesen, kun levisi sanoma, että Sören aikoi pitää häänsä nyt +syksyllä. Sillä kaikki, jotka saattoivat odottaa kutsuja niihin, +iloitsivat jo kauan edeltäkäsin, ja jotka taas eivät voineet toivoa +niihin pääsevänsä, olivat pahoillaan ja puhuivat pahaa sulhasesta ja +morsiamesta; vaan ne, jotka tiesivät olevansa odottelevien luvussa, +s.o. joista ei varmaan tiedetty, kutsuttuihinko vai kutsumattomiinko +heidät oli luettava, ne olivat puolipyörryksissä levottomuudesta. Ja +kaikki mielenliikutus on suuriarvoinen hiljaisissa pikkukaupungeissa. + +Rouva Olsen oli rohkea nainen, vaan kuitenkin sykki hänen sydämmensä +levottomasti, kun hän oli menossa leskirouva Möllerin luo. Onkin tuo +vähän pulmallista pyytää äitiltä lupaa tyttären häiden pitämiseen. +Mutta rouva olisi voinut hyvin jättää kaikki epäilykset sikseen. + +Sillä rouva Möller kammosi kaikenlaista ponnistusta ja puuhaa yhtä +paljon kuin mitä hyvänsä syntiäkin, niin että hän tunsi mielessään +oikeaa huojennusta, kun rouva Olsen lausui ehdotuksensa, joka tietysti +tapahtui hyvin hellävaraisesti, niinkuin vain hän yksin oikein osasi. +Rouva Möllerillä ei kuitenkaan ollut tapana milloinkaan osoittaa +keveätä tai tyytyväistä mieltä. Hänestä kun kaikki todella oli vain +"ristiä" tavalla tai toisella, niin hän nytkin antoi sanoistansa +huomata, että hänen kärsiväisyytensä kyllä jaksoi kantaa minkä +koetuksen hyvänsä. + +Rouva Olsen palasi ilosta säteilevänä tuolta vierailultaan. Häneltä +olisi puoli iloa mennyt hukkaan, ell'ei hän olisi saanut pitää häitä, +sillä häiden pito oli hänen yksinomainen toimialansa. Silloin hän jätti +säästäväisyyden sikseen ja tuli tyytyväisyydestä oikein miellyttäväksi, +kun näet tunsi saavansa nyt käyttää koko työkykyänsä. Ja sitä paitsi +oli tuo virka tuotteliaskin; Olseneilla oli aina ollut vähänen varoja +säästössä, vaikk'ei siitä koskaan puhuttu. + +Niin siis pidettiin häät, ja komeat ne olivatkin. Neiti Ludvigsen +oli kirjoittanut totisesta rakkaudesta loppusoinnuttoman runoelman, +joka laulettiin pöydässä, ja Loviisa oli kaunein kaikista +morsiusneitsyeistä. + +Nuori pari muutti rouva Olsenin löytämään linnunpesään, alkaakseen +tuota puoleksi tajuttua juhlallisen autuuden aikaa, jota englantilaiset +sanovat "hunajakuuksi", koska se on liian suloinen, saksalaiset +"koruviikoksi", koska sen loisto niin pian katoaa, ja norjalaiset +"vehnäleivän päiviksi", koska niiden jäljestä tulee tavallisen +arkiruoan aika. + +Mutta Sörenin talossa kesti vehnäleivän päiviä kauan, ja kun Herra +antoi heille pienen kultakutrisen enkelin, oli heidän onnensa niin +suuri, kuin yleensä suinkin saattaa toivoa tässä suruisessa maailmassa. + +Tulotkin nuo riittivät jotakuinkin, vaikk'ei Sören paha kyllä +saanutkaan kotia perustetuksi ihan velkautumatta; mutta aikaa myöten +hän kyllä toivoi niiden asiain selviävän. + +Niin, aikaa myöten! Vuosi kului toisensa perästä, ja joka vuosi +lahjoitti Herra Sörenille pienen kultakutrisen enkelin. Kuuden vuoden +kuluttua heillä siis oli ummelleen viisi lasta. Pieni, toimeliaasti +eteenpäin pyrkivä kaupunki oli entisellään, Sörenillä oli yhä sama +toimi ja tuomarin perhe ihan kuin ennenkin. Mutta Söreniä itseään ei +kukaan enää tuntenut samaksi mieheksi. + +On huolia ja raskaita kohtalon iskuja, joiden sanotaan voivan yhdessä +yössä tehdä miehen tukan harmaaksi. Semmoisia ei ollut tullut Sörenin +osaksi. Vaan hänen tukkansa oli harmaantunut, selkänsä kyyristynyt ja +koko mies vanhennut ennen aikojansa pitkällisestä, halpamaisesta +huolesta -- elatuksenhuolista. + +Elatuksenhuolilla on sama sija huolien luvussa kuin hammastaudilla +muiden tautien joukossa. Sitä kipua ei voi kukistaa julkitaistelulla; +se ei, niinkuin hermokuume tai muu "oikea" tauti, kehity nopeanlaisesti +ja sitte kuoleta tai kostuta. Niinkuin hammastauti on pitkä ja +yksitoikkoinen kuin lettimato, niin elatuksenhuoletkin kietoutuvat +uhrinsa ympäri harmaaksi sumuksi; ne pukeutuvat joka aamu miehen ylle +kuluneiden vaatteiden mukana, ja harvoin makaa uhri niin sikeästi, että +ne kokonaan olisivat unhotuksissa. + +Juuri tuossa pitkässä taistelussa yhä likemmäksi tunkeutuvaa köyhyyttä +vastaan oli Sören itse kulunut. Ja kuitenkin oli hän ollut hyvin +tarkka. + +Mutta tarkkuus on kahdenlainen: toimiva ja kärsivä. Kärsivä tarkkuus +eli säästäväisyys mietiskelee yöt ja päivät, kuinka vain saisi +äyrinkään säästymään; toimiva tarkkuus eli huolellisuus miettii yhtä +kiihkeästi, kuinka ansaitsisi taalerinkaan edes. Säästäväisyys on +omituista pohjoismaissa, huolellisuus suurissa yhteiskunnissa, +varsinkin Amerikassa. + +Sören koetti voimiaan säästäväisyyden alalla. Hän kaiket joutoaikansa +ja vähin työaikanaankin mietiskeli vaan kaikenlaista säästöä ja menojen +vähennystä. Mutta joko hänellä nyt ei ollut oikeaa onnea taikka -- ja +sepä se luonnollisemmalta näyttääkin -- hänen tulonsa todellakin +olivat liian pienet vaimon ja viiden lapsen elää, samapa se; hänen +raha-asiansa rappeutuivat rappeutumistaan. + +Kaikki paikat näyttävät maailmassa olevan niin täynnä, ja kuitenkin on +aina joitakuita ihmisiä, jotka hapuilevat joka taholla. Sören ei ollut +semmoinen, hän vain turhaan etsiskeli tuota sivutyötä, joka niin +hänelle itselleen kuin hänen morsiamelleenkin oli kajastanut +epäselvänä, vaan rikkaana ansionlähteenä. Ainahan niitä on ihmisiä, +jotka tahtovat auttaa toiverikkaita nuoria miehiä, he kun itsekin +kykenevät auttamaan itseänsä; vaan puutteenalaisista perheenisistä ei +juuri kukaan huoli. + +Sörenillä oli ollut paljo ystäviä. Ei kyllä voi sanoa heidän luopuneen +hänestä, mutta hän itse ikäänkuin hävisi heidän näkyvistänsä. Jos he +sattuivat yhteen, olivat he molemmin puolin ikäänkuin vähän hämillänsä. +Söreniä nyt ei enää miellyttänyt se, mikä muita, ja toisia ei lainkaan +haluttanut kuulla hänen selittelyjään, miten ankarasti hän työskenteli +ja miten kalliiksi elämä kuitenkin tulee. + +Ja jos hänet joskus kutsuttiin herrain kemuihin jonkun +nuoruuden-ystävän luo, kävi hänelle niinkuin tavallisesti muillekin, +jotka jokapäiväisessä elämässään elää kituuttavat hyvin niukalla; hän +söi ja joi liiaksi. Iloisesta, siististä ja varovaisesta Sörenistä tuli +jonkinlainen narri, joka piti epäselviä puheita ja jonka ympärille +seuran nuoret pilkkakirveet atrian jälkeen kokoontuivat ilvehtimään. +Mutta pahimmin vaikutti hänen ystäviinsä se, että hän oli ruvennut +huolimattomaksi ja välinpitämättömäksi vaatteuksessaan. + +Sören näet ennen oli ollut siinä suhteessa erittäin tarkka; +ylioppilasaikanaan sanottiin häntä "siistiksi Söreniksi". Ja vielä +perheenisänäkin oli hän kauan osannut hyvästi siistiä huonoja +vaatteitansa. Mutta kun ankara pakko oli hänet saanut pitämään kutakin +vaatekappaletta luonnottoman pitkän ajan, oli hänen turhamaisuutensa +vähitellen poistunut. Ja kun mies kerran menettää siisteyden aistin, +menettää hän sen ihan kokonaan. Vaimon täytyi ruveta muistuttamaan, +milloin aina uuden nutun hankkiminen oli ehdottoman tarpeen, ja kun +hänen irtanaiset kauluksensa tulivat liian repaleisiksi laidoista, +leikkeli hän ne saksilla tasaisiksi. + +Itsellään Sörenillä oli niin paljo muuta ajattelemista, raukalla. Mutta +jos tuli vieraita konttoriin tai Sörenin oli astuminen sisään jostakin +ovesta, oli hänellä ihan omituinen tapansa syläistä nuttunsa kauluksen +neniin ja hieraltaa niitä kädellään. Se oli ainoa jäännös ennen muinoin +"siistin Sörenin" siisteydentunnosta, niinkuin eläintieteen tutkijat +saattavat löytää eläimistä joidenkuiden elimien jäännöksiä, jotka +niiksi vähäisiksi merkeiksi ovat kuihtuneet vain käyttämättömyyden +tähden. + +Pahin vihollinen Sörenillä kuitenkin oli omassa itsessään. Hän oli +nuoruudessaan harjoitellut filosofiallista mietiskelyä, ja nyt sattui +välistä tuo onneton ajattelemisen halu elpymään ja kumosi kaikki +vastaväitteet ja käänsi hänen päätelmänsä ihan mullin mallin. + +Ja niin hänelle aina kävi ajatellessaan lapsiansa. + +Kun hän katseli noita pikku olentoja, joiden hoito -- se hänen täytyi +itsekseen myöntää -- ajan pitkään jäi yhä enemmin takapajulle, oli +hänen ihan mahdoton pitää niitä enää kultakutrisina enkeleinä, +jommoisina Herra ne oli hänelle antanut. Hänen täytyi tunnustaa, ett'ei +Herra semmoisia lahjoja lähettele ihan ilman ihmisen tahdotta, ja +silloin kysyi Sören itseltänsä: Onko minulla ollut oikeus niitä +hankkia? Hän muisteli omaa elämäänsä, joka oli alkanut onnellisissa +oloissa. Hän oli kasvanut mukavassa ja varakkaassa kodissa; hänen +isänsä -- jokin virkamies -- oli hankkinut hänelle paraimman +kasvatuksen, mitä koko maassa oli tarjona; hän oli varsin hyvin +varustettu elämän taisteluun, vaan kuinka hän oli taistelunsa +suorittanut? + +Ja mitä oli hänellä antaa lapsillensa varuksiksi taisteluun, johon hän +heidät lähetti? He saivat alottaa elämänsä köyhyydessä ja puutteessa, +joka oli kätkettävä heidän silmiltänsä; he oppivat aikaisin tuntemaan, +mikä suuri erotus oli odotusten ja elämän vaatimusten sekä toisella +puolen ulkonaisen toimeentulon välillä; ja huonosta kodista he ehkä +saivat perinnöksi raskaimman perinnön, kuin ihmiselle koskaan voi tulla +kannettavaksi elämän läpi: köyhyyden ja vaatelijaan mielen. + +Sören koetti vakuuttaa itselleen, että Herra heitä kyllä auttaa. Mutta +hän kohta häpesi, sillä hän tunsi tuon vain olevan aran omantuntonsa +nukuttelemista. + +Ne ajatukset olivat hänen pahin kiusauksensa, mutta totta puhuen ne +harvoin kuitenkin häntä vaivasivat; sillä Sören oli tullut +tarmottomaksi ja välinpitämättömäksi. Niinpä ajatteli tuomarikin. "Hän +oli aikoinaan", oli hänellä tapana sanoa, "oikein kelpo mies, tuo minun +apulaiseni. Mutta näettehän, ajattelematon naiminen ja monta lasta +j.n.e. -- sanalla sanoen, hänestä ei ole enää juuri mihinkään." + +Huonossa puvussa ja huonolla ruoalla, velkoja ja huolia silmät korvat +täynnä, oli hän väsynyt ja kuihtunut saamatta tehdyksi mitään. Elämä +kulki tavallista kulkuaan ja vaivaloisesti rehmi Sören mukana. Hänet +näyttivät kaikki muut unhottaneen paitsi Herra, joka, kuten jo +sanottiin, melkein joka vuosi lahjoitti hänelle pienen kultakutrisen +enkelin. + +Maria oli ollut miehellänsä mukana uskollisena vaimona nämä kuusi +vuotta ja päässyt myöskin samaan päätökseen. + +Ensi vuosi avioliitosta oli kulunut hurmaavana, autuaana unena. Kun hän +nosti pienen, kultakutrisen enkelin ihmettelevien ystäviensä +ihailtavaksi, oli hän kaunis, täydellinen kuva äitinilosta, ja neiti +Ludvigsen sanoi: "Kas tuossa totinen, oikea, kelvollinen rakkaus!" + +Mutta kohta tuli rouva Olsenin "linnunpesä" liian ahtaaksi; perhe +lisäytyi, vaan tulot pysyivät entisellään. Päivästä päivään kasvoi +hänelle uusia huolia ja velvollisuuksia. Ja Maria ryhtyi voimakkaasti +toimeen, sillä hän oli rohkea ja ymmärtäväinen vaimo. + +Ei ole mitään mieltä ylentävää tuo talon hoito, jossa on paljo pieniä +lapsia, vaan ei varoja, millä tyydyttää pienimmätkään mukavuuden ja +miellyttävyyden vaatimukset. Sitä paitsi hän ei ollut juuri koskaan +oikein terve, vaan aina milloin lapsivuoteesen tulemassa tai siitä +pääsemässä. Aamusta iltaan puuhatessaan menetti hän tavallisen +iloisuutensa, mieli muuttui katkeraksi, ja välistä kysyi hän +itseltänsä, mitenkä oikeastaan olikaan asiat. + +Hän näki ajatuksissaan, miten halukkaasti nuoret tytöt menevät +naimisiin ja miten itsetyytyväisellä mielellä nuoret miehet heitä +kosivat. Hän muisteli omia kokemuksiaan ja tunsi vähin, että häntä oli +petetty. + +Mutta Marialla ei ollut oikeutta niin ajatella, sen hän tunsi, sillä +hänkin oli saanut hyvän kasvatuksen. + +Se elämänkäsitys, johon häntä aikaisin oli totutettu, oli ainoa, joka +voi säilyttää hänelle elämässä ihanteellisen puolen. Ei mikään +halpamainen, jokapäiväinen elämän tarkastelu ollut koskaan pimittänyt +hänen kehitystänsä. Hän tiesi rakkauden olevan kaikista maallisista +asioista kauneimman, olevan ylempänä järkeäkin ja esiytyvän +avioliitossa. Mitä lapsiin tulee, oli hän oppinut punastumaan, kun +niitä vain mainittiinkaan. + +Maria oli aina tarkasti valinnut luettavansa. Paljon oli hän tutkinut +vakavia kirjoja naisen velvollisuuksista; hän tiesi naisen onnen olevan +tulla miehen rakastetuksi ja naisen tarkoituksena piti hän vaimoksi +joutumista. Hän tunsi ihmisten pahuuden, miten he monesti toimittelevat +vastuksia kahden rakastavaisen tielle, vaan tiesi myöskin että totinen +rakkaus aina voittaa kaikki esteet ja pääse tarkoituksensa perille. Ja +kun muutamia ihmisiä kukistui elämän taistelussa, niin tiesi hän sen +riippuvan vain siitä että he eivät pysyneet uskollisina ihanteillensa, +ja ihanteesen hän lujasti luotti, vaikk'ei tiennyt, mitä se olikaan: + +Hän tunsi runoilijat, joita sai lukea, ja rakasti niitä. Paljo oli +lempirunoja, joita hän ymmärsi vain puoleksi, mutta niistä hän juuri +piti erittäin paljon. Hän tiesi avioliiton olevan jotakin vakavaa, +hyvin vakavaa, johon tarvitaan avuksi pappiakin, ja tiesi avioliitot +päätettävän taivaassa, niinkuin kihlaukset useimmiten päätetään +tanssisalissa. Mutta kun hän noina nuoruutensa päivinä ajatteli sitä +vakavaa suhdetta, oli se hänestä kuin taikametsä, jossa lemmen enkelit +tekevät seppeleitä ja haikarat tuovat pieniä kultakutrisia enkeleitä, +ja pienen majan edessä, joka kuitenkin on siksi kyllin suuri, että +siihen mahtuu kaiken maailman onnellisuus, istuu aatteellinen aviopari +ihastuneena katsellen vaan toinen toistansa silmiin. + +Eikä kellään koskaan ollut niin huonoa aistia, että olisi sanonut +hänelle: "Antakaa anteeksi, hyvä neiti! ettekö tahtoisi tulla toiselle +puolelle ja katsahtaa hetkisen asiaa, sieltäkin päin." Ajatelkaas, jos +tuo kaikki ei olisikaan muuta kuin paperista tehtyjä koristuksia? + +Nyt oli Sörenin nuorella vaimolla kylliksi aikaa tutkia korukuvan +nureaa puolta. + +Rouva Olsen oli alussa käynyt vähä väliä häntä tervehtimässä ja sylin +täydeltä jakelemassa hänelle neuvoja ja nuhteita. Sekä Sören että Maria +olivat monesti jo ihan kyllästyneet häneen, mutta he olivat niin +suuressa kiitollisuuden velassa samaselle rouva Olsenille. + +Mutta vähitellen laimeni vanhan rouvan into. Kun nuoren parin asunto ei +aina ollut niin puhdas, niin hyvin järjestetty ja malliksi kelpaava, +että hän olisi voinut ylpeillä sen aikaansaamis-toimestansa, niin hän +vähitellen hävisi sieltä kokonaan; ja jos rouva Sören joissakin +yksityisissä tapauksissa meni häneltä pyytämään neuvoa, oli rouva Olsen +niin kopea, ett'ei nuoren rouvan mieli tehnyt monesti häntä vaivata. +Mutta jos joissakin pidoissa satuttiin puhumaan tuomarin apulaisesta ja +joku lausui säälivänsä vaimoparkaa, jolla oli niin monta lasta ja vähä +varoja, silloin rouva Olsen hyvin voimakkaasti lausui: "Minä vakuutan +teille, että vaikka Marialla olisi monta vertaa enempikin tuhlataksensa +eikä ainoatakaan lasta, niin ei sittekään riittäisi, Näettekös, hän +on --" ja rouva Olsen näytti käsillään, kuinka Maria muka levitteli +rahaa vain kouran täydeltä. + +Maria ei usein käynyt pidoissa; vaan jos hän joskus sinne menikin jo +kyllä kymmenestikin käännetyssä ja korjatussa morsiuspuvussaan, sai hän +tavallisesti istua jossakin nurkassa tai pitää ikävää keskustelua +jonkun samanlaisessa pulassa elävän perheenäitin kanssa kalliista +ajasta ja vaatelijaista piioista. + +Nuoret naiset, joiden ympärille herrat kokoutuivat keskelle laattiaa +tai johonkin sivuhuoneesen, mistä vain löysivät paraat tuolit +venyäksensä, kuiskailivat toisilleen: "Miten kurjan ikävää on, kun +nuoret rouvat eivät koskaan osaa puhua muusta kuin taloudesta ja +lapsenvaatteista." + +Ensi aikoina oli Marian luona useinkin käynyt hänen entisiä ystäviänsä. +He olivat ihastuksissaan sievään asuntoon, ja pientä kultakutrista +enkeliä oli oikein suojeltava heidän hyväilyiltänsä. Mutta jos joku +heistä nyt sattui eksymään hänen luoksensa, oli kaikki ihan toisin. +Mitään kultakutrista enkeliä puhtaissa, koruommelluissa ja +silkkinauhoilla kukitelluissa leningeissä ei enää ollut näyteltävänä. +Lapset, joita ei koskaan ilman valmistusta käynyt näyttää kellekään, +ajettiin äkkipikaa ulos, niin että kaikki leikkikalut jäivät ympäri +lattiaa, puoleksi pureskellut voileivät tuoleille ja koko huoneesen +omituinen haju, jota korkeintaan voi sietää omilla lapsillaan. + +Päivästä päivään kului hänen elämänsä lakkaamattomassa puuhassa. +Monesti, kun hänen täytyi kuulla miehensä valittelevan, mitenkä +ankarasti hän aina työskenteli, ajatteli hän jonkinlaisella +uhkamielisyydellä: "Kumpaisellakohan meistä on raskaampi työ +suoritettavana?" + +Yhdessä suhteessa hän oli onnellisempi kuin miehensä. Hänellä ei ollut +aavistustakaan filosofiasta; milloin hän ikäänkuin varkain sai +säästetyksi hetkisen hiljaista rauhaa, kulkivat hänen ajatuksensa ihan +toista tietä kuin filosoofi-raukan. + +Hänellä ei ollut mitään hopeakaluja puhdistellaksensa eikä kultakoruja +itseään kaunistellaksensa. Mutta sydämmen syvimmässä nurkassa oli +hänellä tallella kaikki muistot ensimäisestä avioliiton vuodesta, +tuosta tarumaisesta riemuvuodesta. Ja hän puhdisteli niitä muistojansa, +piti ne niin kiiltävinä, että ne vuosi vuodelta tulivat yhä +kirkkaammiksi. + +Mutta eipä silloinkaan, kun väsynyt ja mielipahasta uupunut perheenäiti +ihan salaa koristelihe tuolla ihanuudella, voinut siitä levitä loistoa +hänen nykyiseen elämäänsä. Hän tuskin tiesi mitään yhteyttä olevan tuon +entisen kultakutrisen ja punaisilla silkkinauhoilla koristellun enkelin +ja nykyisen viisivuotiaan pojan välillä, joka pitkällänsä kaiveli +hiekkaa pimeässä pihassa. Ne silmänräpäykset eksyttivät hänet kaikesta +yhdenjaksoisuudesta; se oli kuin unijuoman humalaa. + +Kun häntä sitte huudettiin johonkin taloudenpuuhaan tai joku lapsista +tuotiin kadulta sisään, suuri raamu otsassa, kätki hän heti aarteensa +piiloon ja tavallisella, toivottoman väsymyksen tunteella antautui +lukemattomiin velvollisuuksiinsa ja huoliinsa. + +Niin oli käynyt tälle avioliitolle, ja niin pyrki tämä aviopari +eteenpäin. Molemmat he vetivät samaa raskasta kuormaa; mutta vetivätkö +he yhdessä? Surullista on, mutta totta: kun soimi on tyhjä, pureksivat +hevoset toisiansa. + +Oli suuret kahvikutsut neiti Ludvigsenien luona -- pelkkiä naimattomia. + +"Sillä naimisissa olevat naiset ovat niin jokapäiväisiä", sanoi +vanhempi neiti Ludvigsen. + +"Ovatpa tottakin!" myönsi Loviisa. + +Iloisia kaikki olivat ja vilkkaita, kuten tavallista semmoisissa +seuroissa ja tilaisuuksissa. Keskustelu kiertäessään kaupunkia +pistäytyi myöskin Sörenin kotiin. Kaikki olivat siitä yksimieliset, +että se avioliitto oli hyvin onneton ja talo surkuteltava; muutamat +säälivät, toiset moittivat. + +Silloin ryhtyi vanhempi neiti Ludvigsen juhlallisesti lausumaan: "Minä +teille sanon, missä kohden avioliitossa vika on, sillä minä tunnen +asian perinpohjin. Jo ennenkuin Maria joutui naimisiin, oli hänellä +jotakin luvunlaskun tapaista, halpaa jokapäiväisyyttä, jota ei lainkaan +saa olla totisessa, oikeassa ja puhtaassa rakkaudessa. Se sitte on +kehittynyt ja kostanut julmasti molemmille. Tosinhan heillä ei ole +paljoa millä elää; mutta mitäpä se vaikuttaisi kahteen, jotka todella +rakastavat toisiansa? Eihän onni lainkaan riipu rikkaudesta. Pikemmin +rakkaus juuri köyhimmissä kodeissa kauneimmin osoittaa kaikkivaltaansa. +Ja kuka heitä muuten voikaan sanoa köyhiksi? Eikö Herra ole heille +runsaasti antanut terveitä ja pulskia lapsia? Kas, se juuri on heidän +rikkautensa! Ja jos heidän sydämmensä vain olisivat olleet täynnä +totista, oikeaa ja puhdasta rakkautta, niin -- niin --" + +Neiti Ludvigsen vähän hämmentyi. + +"Niin mitä?" kysyi muuan rohkea nuori nainen. + +"Niin", jatkoi neiti Ludvigsen arvokkaasti, "olisimme kyllin saaneet +nähdä heidän elämänsä tien kääntyneen ihan toiselle suunnalle." + +Rohkea nuori nainen seisoi häpeissään. + +Syntyi äänettömyys, jonka kestäessä neiti Ludvigsenin sanat painuivat +syvälle kaikkien sydämmiin. He kaikki tunsivat tuon olevan totta; +kaikki levottomuus ja epäily, mikä muutamien mielessä kyti, katosi +kerrassaan. Kaikki vahvistuivat kauniissa ja horjumattomassa uskossaan +oikeaan, totiseen ja puhtaasen rakkauteen; sillä he näet kaikki olivat +nuoria naisia. + + + + + + +L. DILLING. + +Kesäksi maalle. -- Kildenbauerin leski. -- Puhdas lippu. -- Kumpikin +puolellansa väliaitaa. + + + + +KESÄKSI MAALLE. + + +I. + +Herman Terning on jonakin toimitusmiehenä eräässä konttorissa, ja hänen +vaimonsa on ylhäinen, joka asia on hyvin kiusallinen näinä kalleina +aikoina, jos miehellä on vain kolmekymmentä taaleria kuukaudessa +tuloja. + +Rouva Terning on vanhan, eläkettä nauttivan upseerin tytär ja hänellä +on monta ylhäistä tuttua. Ne kaikki tietysti muuttavat kesäkuukausiksi +maalle asumaan ja kysyvät, mihinkä Terningin perhe lähtee. + +"Me emme vielä ole ihan tarkoin päättäneet", sanoo rouva. "Mieheni ei +vielä oikein tiedä, minkä paikan hän valitsee." + +Sen verran siinä onkin totta, ett'ei Terning lainkaan tiedä muuta kuin +vaimoineen ja lapsineen "syödä leipänsä otsansa hiessä" pääkaupungissa +kuumina kesäkuukausina, kunnes hänet vihdoin herätetään onnellisesta +tietämättömyydestään. + +Kun hän muutamana päivänä kesäkuussa tavallisuuden mukaan tuli kotiin +päivälliselle, seisoi rouva ja jakoi keittoa synkännäköisenä. Niin +juhlalliselta hän ei ollut näyttänyt siitä asti, kun viimeksi sai uuden +silkkileningin. + +"Terning," sanoi hän, "katsopas lapsiasi." + +Terning katsahti molempiin poikiinsa hämmästyen. + +"Etkö näe, miten kalpeat heidän kasvonsa ovat?" + +Se tutkiminen oli isälle melkein mahdotonta, koska nuorempi oli +kirjannut kasvonsa mustikkahillo-lusikalla, jota hän kuljetteli +kaikissa muissa paikoissa kasvoillansa, vaan ei suussansa, ja vanhempi +poika taasen oli pistänyt koko yläpuolen ruumistansa piirongin +laatikkoon. + +"Ne ihan kuihtuvat tässä tukalassa kaupungin ilmassa, ell'ei ajoissa +vielä tapahdu muutosta." + +"Mitä tarkoitat?" + +"Meidän pitää muuttaa kesäksi maalle." + +"Tahdotko ehkä, että minun pitäisi ostaa komea huvila?" + +"Terning," sanoi rouva arvokkaasti, "ennen muinoin kerran saatoin +toivoakin pääseväni asumaan huviloihin. Se aika on nyt jo ollut ja +mennyt, enkä minä ole koskaan valittanut; mutta yhtä minä nyt sinulta +pyydän: älä loukkaa minua tuommoisilla muistutuksilla." + +"Mutta, hyvä Teodora --" + +"Minun tarkoitukseni oli vain," jatkoi rouva, "että vuokraisimme pari +yksinkertaista huonetta jostakin talonpoikais-talosta." + +"Jospa vain nyt voisi löytää semmoisen paikan", sanoi Terning, alkaen +jo vähän horjua. + +"Se paikka, joka Pedersenillä oli viime kesänä, on nyt tyhjänä. Siinä +on kaksi huonetta ja yhteinen kyökki talonväen kanssa, puutarha ja +muita mukavuuksia, eikä se maksa kuin 10 taaleria kuukaudessa, ja se on +huokea, kun talo on kuitenkin niin lähellä kaupunkia, neljänneksen +päässä rautatien-asemalta. Sinä saisit tulla joka ilta viimeisellä +junalla maalle ja aamusilla palata kaupunkiin. Sinullekin se tekisi +niin hyvää, tuo maa-ilma." + +"Niin, sillähän lailla minä todellakin tulisin vain makaamaan maalla, +sillä päivillähän en saisi siellä olla." + +"Entä pyhäpäivät sitte?" + +"Niin, pyhinä, niin. Siinä sinä olet oikeassa. Saatammehan arvella +asiaa." + +"Ensi sunnuntaina lähdemme katsomaan huoneita." + +"Eihän tuo katsominen vahingoita", sanoi hän, vaan itsekseen hän +mielessänsä vähensi kuukauspalkastansa 10 taaleria ja mietiskeli, +mitenkä noilla jäävillä 20:llä hän itse eläisi kaupungissa ja vaimo +maalla, puhumattakaan, mitä oli menevä lakkaamattomiin matkalippuihin, +rahtiin ynnä muuhun. + +Rouvan kasvot olivat kuin kirkas päiväpaiste ia hän suuteli miestänsä +ruoalta päästyä. + +Terning katseli suruisesti kattoon, ja kasvot venyivät tavallista +pitemmiksi. Ehkäpä sen vaikutti vain se, että hän paraillaan kaiveli +hampaitansa. + +Huoneita käytiin katsomassa ja ne vuokrattiinkin. Terningin perhe +valmistelihe maalle lähtöön, niinkuin kaikki muutkin sievistyneet +ihmiset jo olivat tehneet. + + +II. + +Pari viimeistä päivää ennen muuttoa oli rouva Terningillä hirveän kiire +järjestellessään. Hän maalautti ikkunat liidulla, repi alas peilit ja +kartiinit ja asetteli kaikkia mahdollisia tavaroita mahdottomimpiin +paikkoihin, kuten näytti, ihan ilman mitään muuta syytä kuin +osoittaakseen vain Terningille, miten huonoa on asua talossa, josta +emäntä on poissa. + +Rouva Terning teki pienen pilkistyskolon ikkunan liitumaaliin ja katsoi +kadun yli. + +"Konkordia on kotona, mutta eipähän tule tänne. Muuten hän kyllä +juoksee, kun vain näkee tänne vieraita tulevan, varsinkin miesvieraita. +Nyt hän on varmaankin arvannut, että minä olen poislähdössä, ja +sentähden se kateudessaan tietysti ei tahdo suoda minulle sitä iloa, +että saisin kertoa maalle muutosta hänelle. Liisa!" sanoi hän kääntyen +palvelustytön puoleen, "menepä neiti Riegelin luo ja pyydä häntä +olemaan hyvä ja tulemaan tänne silmänräpäyksen ajaksi. Minä tahtoisin +niin mielelläni tavata häntä." + +Konkordia Riegel tietysti oli rouvan paras ystävä. Hän oli orpo ja eli +koruompelulla ja vierailulla, ijältään "vähän" yli kaksikymmentä, mutta +hyvin suorapuheinen ikäiseksensä. Hän puhui lakkaamatta inholla +"kelvottomista miehistä, jotka aina koettavat kietoa ja petellä +tyttöraukkoja", vaikk'ei vielä kukaan kelvoton, mikäli tiedettiin, +tähän päivään asti ollut edes yrittänytkään pettää häntä, ja ystävänsä +rouva Terning lohdutellen vakuutti hänen vastedeskin saavan siinä +suhteessa olla ihan rauhassa. + +"Teitpä oikein ystävällisesti, kun tulit, hyvä Konkordia", sanoi rouva, +neiti Riegelin hypähtäessä ovesta sisään. "Minulla on niin tulinen +kiire. Me muutamme huomenna maalle." + +"Vai maalle! Kuulehan kaikkia!" + +"Mihinkä sinä kesäksi menet?" + +"Minä tietysti olen kaupungissa, niinkuin sekä sinä että minä aina +tähän asti olemme olleet." + +"Konkordia-raukka, minä en käsitä, mitenkä sinä voit täällä tulla +toimeen. Sinun pitää nyt hyvin usein käydä meillä siellä maalla ja +oikein tuulettaa kaupungin tomut itsestäsi." + +"Tuhat kiitosta, se oli oikein liian ystävällistä." + +"Kas niin, nytpä luulen jo kaikki olevan järjestyksessä", sanoi rouva, +täytettyään pari nojatuolia pikku kapineilla ja asetettuaan +ompelupöydän alassuin sohvapöydälle. + +"Milloinka sinä lähdet?" + +"Huomenna kello yhdeksän junalla." + +"Minä tulen silloin vielä asemalle", sanoi neiti pois mennessään. + +Seuraavana päivänä kello 9 läksi juna puhkaen matkaan ja vei rouva +Terningin sekä lapset pois kaupungin kuumuudesta maaelämän iloihin. + +Neiti Riegel seisoi hymyillen asemasillalla ja nyykytti päätään niin, +että olisi luullut hänen kaulanikamiensa nyrjähtävän; rouva Terning +puolestaan huiskutti nenäliinaansa niin kauan, kun suinkin voi häntä +erottaa. Olisi melkein luullut hänen lähtevän käymään ainakin +Austraaliassa. + +Terning itse ei konttoritöiltään voinut tulla tähän juhlalliseen +erokohtaukseen. + +Hän söi sitte aikanansa kahdeksan äyrin päivällisen höyrykeittiössä ja +läksi kotiinsa levähtämään. Mutta sohva oli täpösen täynnä valokuvia ja +muuta rojua, sängyt olivat maalla ja tuolit muissa viroissa, eikä +missään ollut tyhjää paikkaa. + +Mies parka istuutui sentähden kokoon käärityille lattiamatoille ja +aikoi hiukan nukahtaa, vaan torkahtaessaan kieri lattialle ja löi +päänsä seinään. + +Harmistuneena nousi hän ylös ja muisti, ett'ei vielä ollut saanut +tavallista kahviansakaan. + +"Hyvänen aika toki," mutisi hän, "miksikä en voisi suoda itselleni sen +verran iloa, että joisin kahvini luonnon helmassa niinkuin ennen +poikamiehenä, kun vaimonikin on maalla raitista ilmaa nauttimassa?" + +Ottaen hattunsa läksi hän Tivolin puistoon. + +Muutaman pöydän luona tapasi hän kolme vanhaa ystävää; kaksi oli +valtion virkamiestä ja kolmas kauppamatkustaja. + +Suuri ilo nousi tietysti yhtymisestä, ja monta kuppia kahvia lisinensä +toi ilo mukanaan. + +Kello neljän aikaan nousi Terning, aikoen lähteä. + +"Joutavia!" sanoi kauppamatkustaja. "Pidetäänpä nyt toki pientä iloa. +Hoi! tuokaapa neljä pulloa seltteriä ja jäätä ja kaksi pulloa punssia!" + +"Minun täytyy joutua konttoriin." + +"Voithan lähettää sanan, ett'et jaksa oikein hyvin. Meidän virastossa +ollaan tavallisesti poissa pari päivää viikossa", sanoi toinen +notaarius. + +Vähän aikaa arveltuansa myöntyi Terning, sana lähetettiin ja punssi +juotiin iloiten ja riemuiten. + +Sitte tuli Reinin viiniä, sitte taas punssia, ja vihdoin tuli Terningin +isäntä ja seisattui pöydän luo. + +"Te ette voi oikein hyvin, herra Terning?" kysyi hän. + +"En, minulla -- minun -- päätäni pakottaa niin kovin", tavoitteli +Terning punastuen. + +"Hyvin luonnollista", sanoi tukkukauppias, pulloihin katsahtaen. "Mutta +kun pelkään päätautinne palaavan useamminkin enkä minä voi pitää +kivuloista väkeä konttorissani, niin lienee parasta meidän erota tämän +kuun lopussa." Ja niin sanoen hän meni. + +Kun Terning iltasella saapui maalle vaimonsa luo, oli koko hänen +olemuksensa yli levinnyt suruisuuden ja punssin tuoksu. Lempeällä +äänellä ilmoitti hän menettäneensä paikkansa. + +Ulkona satoi rankasti ja roiskui sitä sisäänkin ikkunoista, niin että +pieniä purosia kasvoi lattialle. + +Rouvan kyyneleet sekautuivat sadeveteen, ja pienet Terningit itkivät, +kun mammakin itki. + +Semmoinen oli Terningien ensimäinen ilta maalla. + + +III. + +Erittäin mukavan asunnon Terningit olivat saaneetkin. Koko talossa oli +kolme huonetta. Niistä oli Terningeillä kaksi. Makuuhuone tosin oli +melkoisen pieni ja umpinainen, mutta olihan lisäksi tilava sali, +yksinkertaisesti, vaan sievästi koristeltu värikkäillä ruhtinaallisten +henkilöiden kuvilla ja vanhoihin teekannuihin istutetuilla +paperikukilla. + +Tosinhan katto oli hyvin matalalla ja ikkunat laitetut niin, ett'ei +niitä huolinut avata eikä niistä katsella uloskaan; mutta toden totta, +eihän maalla niin tarkkaa lukua tarvitse kaikista pitää. Kun ilma on +kaunis, niin saahan sitä olla ulkona. + +Olihan talossa pieni kaunis puutarha ja siinä kasvoi kaalia ja piooneja +sekä kolme näivettynyttä omenapuuta, joiden välille oli pingoitettu +nuoria vaatteiden kuivausta varten. Sitä paitsi oli suuri piha, jossa +lapset saivat kieriskellä hiekassa sekä leikkiä hanhien ja porsaiden +kanssa; ja keskellä pihaa oli lätäkkö, josta lehmät eivät huolineet +juoda, mutta erinomaisen mukava se oli pikku lasten hukuttautua. Tämä +kaikki nyt oli niin maalaista ja kaunista. + +Ensi päivät rouva Terning nautti nauttimallakin maaelämän iloja; mutta +ajan pitkään hänestä kuitenkin alkoi tuntua liian yksitoikkoiselta tuo +yksin istuminen ompeluksinensa ja siirtyminen toiselta seinältä +toiselle, että edes vähänkin varjon löytäisi, varsinkin kun ainoina +huvituksina oli vain estellä poikia juoksemasta lätäkköön ja hanhia +tarttumasta heidän sääriinsä. + +Palvelustyttö käveli omin päinsä, kuin olisi ollut siitä vähän +nyreissänsä, että oli lainkaan tullut tähän maa-ilmaan, talon emäntä +oli ihan kuuro ja hänen miehensä heränneiden lahkolainen. Hän oli pari +kertaa koettanut kääntää rouvaakin, mutta kun huomasi saarnaavansa yhtä +kuuroille korville kuin vaimonsakin, kohteli hän sitte häntä +äänettömällä ylenkatseella. + +Rouva Terningin suurinna ilona oli siis miehensä tulo illoin +kaupungista; mutta ei sekään ilo pysynyt eheänä, sillä Terningin kasvot +synkistyivät päivä päivältä. + +"Oletko sinä sairas, ukkoseni?" kysyi rouva eräänä iltana. + +"En, mutta toivoton." + +"Luuletko sitte todellakin menettäväsi paikkasi, sen tähden että vain +sen yhden ainoan kerran olit -- hm -- vähän -- hm." + +Terning pusersi huulensa yhteen ja leikki kiivaasti kynäveitsellään. + +"Ei se vaan paikka yksin ole," sanoi hän, "mutta minä en yleensä +ymmärrä, kuinka tästä oikein selviämmekään. Ei ole vielä kulunut +puoltakaan kuukautta, vaan koko kuun palkka jo on mennyt ja enempikin." + +"Sinun pitää sitte kaiketi ottaa laina." + +"Ei minulle kukaan anna lainaksi äyriäkään." + +"Entä Pietari-setä sitte?" + +"Hän on meitä auttanut jo niin monta kertaa." + +"Kyllä hän vieläkin auttaa. Kuulepas, arvaapas mitä? Minulle johtui +juuri mieleen hyvä ajatus. Se miesparka on kaiketi ihan kuolemaisillaan +siellä kaupungin hirveässä kuumuudessa, hän kun on niin lihava. Me +kutsumme hänet tänne sunnuntaina yhdessä Konkordia Riegelin kanssa." + +"Mitä siitä apua olisi?" + +"Sekin nyt oli kysymys. Me laitamme tietysti hänelle kaikki niin +hauskaksi kuin mahdollista, ja kun ukko sitte on oikein hyvällä +tuulella, niin istuudun minä hänen viereensä ja katson häntä oikein +ystävällisesti silmiin -- näin!" + +"No, ja sitte?" + +"Ja otan kiinni poskiparrasta -- näin!" + +"Eipä hänellä olekaan poskipartaa." + +"No, korvista sitte, sinä hiuksenhalkasija, ja annan hänelle aika +suutelon -- näin. Luuletko hänen silloin pääsevän vähemmällä irti kuin +parikymmenisen paperilla?" + +"Sä pikku veitikka; kyllä pitäisikin olla sydän kivestä, jos sinulta +voisi mitään kieltää, kun tuolla tavalla puhelet", sanoi Terning ja +syleili hellästi vaimoansa. + + +IV. + +Lauantaina iltapuoleen oli rouva ahkerassa puuhassa, hän pyyhkieli +pölyä ja siisti kaikin tavoin huonetta, katsoen vähäväliä kelloa. + +"Liisa, sinun pitää mennä asemalle, ottamaan vastaan Terningiä." + +Liisa istui kyökin penkillä, yksityiseen kirjeenvaihtoonsa kiintyneenä, +ja maalaili vaan rauhassa suunnattoman suuria variksenvarpaita +ruusunpunaiselle paperille eikä ollut tietävinäänkään rouvasta. + +"Liisa, sinun pitää mennä asemalle tuomaan pari ruokakoria, jotka +mieheni tuo mukanaan." + +"Harvoin!" + +"Mitä siinä mollikoit?" + +"Minä olen pestautunut palvelemaan teillä kaupungissa enkä täällä +maalla makaamaan ja raatamaan ja vetämään suuria koreja puolen +peninkulman matkoja ja joutumaan humalaisten tai härkien tai muiden +petojen käsiin." + +"Laittaudu nyt heti matkaan taikka minä --!" + +"Jos ajatte minut asemalle, niin menenkin minä junalla." + +"Ole hyvä, mene, mihinkä haluat", tiuskasi rouva, kääntyen pois. + +"Hyvä oli, että te olitte kuulemassa. Rouva antoi minulle luvan lähteä +pois", sanoi Liisa kuurolle talonemännälle, joka hymyili tyhmän tavalla +eikä tietysti ollut kuullut sanaakaan. + +Hetkisen kuluttua palasi Liisa matkapuvussa ja hattulipas kädessä. + +"Hyvästi sitte, rouva! Voikaa hyvin." + +"Aiotko siis todellakin lähteä pois?" + +"Aion, aion kyllä, ja ihan totta se on." + +"Mihinkä sitte arvelet mennä?" + +"Oh, kyllä minulla on pari sulhasta kaupungissa, ja useampia saan, jos +tarvitsen, niin että kyllä minä toimeen tulen." + +Ja niin sanoen hän ystävällisesti nyykäytti rouvalle päätään +jäähyväisiksi ja läksi iloisesti astumaan. + +Tunnin kuluttua saapui Terning kotiin, koreja vaivalla kantaen. + +"Minä tuon terveisiä Liisalta", sanoi hän. "Minä puhelin hänen +kanssansa asemalla." + +"Hyväpä oli, että hän meni matkoihinsa; hän olisi muuten kiusannut +minut kuoliaaksi, jos olisi kauemmin viipynyt." + +Terning laski korit maahan. Rouva rupesi tarkastelemaan. + +"Hyvänen aika, Terning, kun olet särkenyt lamppuöljypullon tiellä, niin +että öljyä on juossut paistiin ja ruskosokuriin, jota aioin panna +jäljisteesen. Mitä nyt pitää tehdä?" + +"Paisti pestään ja sokuri kaadetaan toiseen pussiin. Paperiinhan se +öljy vain on käynyt." + +"Niinkö luulet?" + +"Niinpä niin. Ja muuten eihän täältä voi mitään saada sijaan, niin että +sitä nyt täytyy käyttää." + +"Sinä olet oikeassa, ukkoseni; kun ollaan maalla, niin eihän käy +kaikkea valikoiminen." Ja rouva tyyntyi. + +Sunnuntai alkoi lämpimänä ja kirkkaana. Rouvan täytyi pysyä kotona +lapsia katsomassa ja taloa siistimässä, vaan Terning läksi ottamaan +vastaan vieraita. + +Setä Pietari oli vanha poikamies, ja Terning hänen ainoa perillisensä. +Hänellä oli sianlihan kauppa, niin että hänellä arkipäivinä oli kädet +ja vaatteet rasvassa ja hän yleensä näytti "hyvin roskamaiselta", kuten +rouva Terning sanoi, vaan muuten oli siisti ja kunnon mies. Hyvin +lihava hän myöskin oli, surumielinen ja hyvin pikainen. + +Juuri kun Terning saapui aseman sillalle, tunkeutui setä Pietari ulos +vaunujen ovesta, puhkaen kuin veturi. Hänen jäljestänsä hyppäsi neiti +Riegel ulos. Hänellä oli yllä valkoinen leninki ja takana tulipunainen +nauhasolmeke, päässä japanilainen hattu, lemmenkukka-seppeleellä ja +ruusunnupuilla koristeltu, ja kädessä kitara. + +"Miten hyvin teitte, kun otitte mukaanne kitaran, niin saamme vähän +kuulla soittoa ja laulua", sanoi nuorempi Terning. + +"Vaan ette usko, miten paljon vastusta se meille tuotti tiellä", sanoi +neiti. "Ajatelkaahan vain, eräs puukauppias Drammenista luuli setäänne +ja minua kuljeksiviksi saksalaisiksi musikanteiksi ja tarjosi minulle +rahaa, jos laulaisin hänelle vähäsen." + +"Ja sitte kysyi hän, enkö minä ollut torvensoittaja, koska näytin niin +paisuneelta", sanoi setä Pietari. "Ja kun minä hänelle vastasin +olevani silavan kauppias, sanoi hän minun luultavasti matkustelevan, +päästäkseni vähän vähemmälle omasta silavastani. Niin, olipa meillä +todellakin oikein hauskoja matkakumppaneja." + +"Ilma kuitenkin teidän onneksenne on ollut erittäin kaunis", sanoi +Terning maantiellä. "On oikein suloista matkustaa näin ihanassa +päiväpaisteessa." + +"Niin, erittäin hupaista on istua, kahdeksan henkeä sullottuna +pörhövaatteella päällystettyihin ja topattuihin vaunuihin. Jos on +sattunut vilustumaan, niin voi siinä saada oikein hikoilulääkettä. Minä +en käsitä, kuinka te, neiti, jaksatte kantaa kaikki nuo monet +hameenne." + +Neiti Riegel käänsi punastuen alas katseensa ja katkasi tien varrelta +voikukan käteensä. + +"Eikö tämä tie aio koskaan loppuakaan?" kysyi setä Pietari, pyyhkien +lakkaamatta otsaansa ja viuhtoen nenäliinallaan pois kärpäsiä. + +"Puolen tunnin päästä me kyllä olemme perillä", sanoi Terning +puolustuksekseen. + +"Puolen tunnin päästä", ähki setä Pietari. "Jospa nyt istuisin kotonani +viileässä huoneessani! En minä käsitä, miten järjelliset ihmiset voivat +ollenkaan lähteä maalle." + + +V. + +Rouva Terning seisoi pihalla, pitäen vanhempaa poikaansa kiinni +kädestä, ottamassa vastaan vieraitansa. + +"Hyvää päivää, hyvää päivää, setä, tervetuloa maalle! Hyvää päivää, +hyvä Konkordia! Ah, et usko, miten minä olen sinua ikävöinyt." + +Ja sitte alkoivat suutelemiset ja syleilemiset. + +"Nyt pitää pikku Pietarin kauniisti tervehtiä setää." + +"Ei, minä en tahdo." + +"Miksi et sitte tahdo tervehtiä minua, poikaseni?" + +"Kun mamma sanoo sinua niin roskamaiseksi." + +"Eiväthän kaikki ihmiset voi olla niin sievät ja siistit kuin mamma", +sanoi setä Pietari, ihan tulipunaisena kiukusta. + +"Milloinka minä niin olen sanonut, kelvoton poika!" huudahti rouva ja +näpisti häntä kovasti korvasta. + +"Varovampi sinun pitäisi olla eikä antaa lasten kuulla semmoisia +sanoja", virkkoi neiti Riegel lempeästi. + +"Ne sanat lienee varmaankin Liisa opettanut pojalle. Jo kaiketi Terning +on teille kertonut, että se itsepäinen vetelys läksi tiehensä juuri +nyt, kun olisin enimmin tarvinnut häntä." + +"En minä ole kauan vastuksinasi", sanoi setä Pietari. "Minä palaan heti +kaupunkiin iltapäivän ensi junalla." + +Terning vei vieraansa sisään. + +"Tässä näette, miten sievä asunto meillä on." + +"Minusta teillä on paljoa sievempi asunto siellä kaupungissa." + +"No, entä maa-ilma sitte, hyvä setä?" + +"Kyllä minusta täällä aika hyvä ilma on", sanoi setä. + +"Tuskinhan täällä voi hengittää paistinhajulta ja kyökinhä'ältä." + +"Mutta puutarha meillä on. Se sinun pitää nähdä, rakas Konkordia." + +Rouva ja neiti läksivät kävelemään kaalimaahan. + +"Eikö täällä ole kaunista ja raitista?" sanoi rouva juuri, kun joku +märkä lapsenvaate löi häntä kasvoihin. + +"Kyllä, erinomaisen hauskaa", sanoi neiti ja kumartui nuoran alatse. +"Jos vaan ei noista vaatteista niin tippuisi vettä." + +"Meidän täytyy kuivata niitä täällä, sillä pihan puolelta ne porsaat +repisivät ja söisivät." + +"Tietysti, tietysti." + +"Mutta nyt sinun pitää antaa anteeksi, minun täytyy mennä sisään +vähäksi ajaksi. Minä pelkään, että vasikanpaisti palaa." + +"Älä minusta ollenkaan huoli. Minä kävelen vähän katselemassa seutua." + +Terning oli tällä välin saanut setän asetetuksi kiikkutuoliin ulos +seinänviereen. + +He istuivat varjossa ja puhelivat. Setä poltteli piippuansa ja oli jo +sangen hyvällä tuulella. Mutta äkisti he molemmat hypähtivät +hirmuisesta hätähuudosta ja näkivät neiti Riegelin tulevan juosten +pitkin pihaa, koko hanhijoukko perästä ja jäljempänä juoksi emäsika +monen porsaansa kanssa, olematta oikeastaan osallisena huvittelussa, +vaan iloisina katsellen näytelmää, kuin muutkin ihastuneet katsojat. + +Neiti oli nostanut hameensa niin ylös, että hanhi hyvin mukavasti +saattoi hakata hänen pohkeitansa, ja paetessaan oli hän juuri +pudottanut hattunsa. + +Emäsika tietysti katsoi sitä oikein verrattomaksi saaliiksi, riensi +heti siihen hampain kiinni, ja muutamassa minutissa oli se japanilainen +taideteos revittynä ja jaettuna perheelle. Emällä itsellään oli suuri +kappale kupua suussa ja porsaat riemuiten juoksennellessaan mielihyvin +pureksivat ruusunnuppuja ja lemmenkukkia. + +Neiti seisattui kauhistuneena ja katsahti ylöspäin, ikäänkuin +huutaakseen taivaasta apua hatullensa. + +Terning ja setä Pietari riensivät apuun. Pietari löi paksulla kepillään +hanhea päähän, niin että se tupertui maahan. Sitte poikasi hän +kantapäällään kaulalle, kunnes lintu tukehtui. Koko ajan seisoi hän ja +katseli voittoisasti ympärilleen kuin Apollo Pyton-käärmettä +tallatessaan. + +Eipä hänen riemunsa kauan kestänyt, sillä kuuro talonemäntä juoksi +raivoissaan ulos. + +"Kylläpä tänne nyt olemme saaneet kelpo väkeä! Hyökätä tuolla lailla +köyhäin ihmisten kotieläinten kimppuun ja tappaa niitä pyhänä keskellä +päivää, kun vielä ukkoni on Jumalan huoneessa!" + +"Minä maksan linnun", sanoi setä majesteetillisesti. + +"Ettekö ole tappaneet? Voitteko vielä kieltää? Enkö nähnyt ihan omilla +silmilläni ehkä?" + +"No, minä maksan sen, sanon minä!" + +"Valehtelenko minä, vai mitä höpisette? En minä valehtele, minä, mutta +te olette valehtelija ja petturi, kun voitte seisoa tuossa ja sanoa, +ett'ette tappaneet hanheani." + +"Onko tuo akka ihan hullu?" + +"Ei, mutta ihan kuuro hän on", sanoi Terning. "Antakaa hänelle taaleri, +niin hän ymmärtää paremmin." + +Setä Pietari ojensi hänelle taalerin. + +"Kas, se oli viisain sana, kuin teiltä olen tänään kuullut", sanoi +emäntä paljoa leppeämmin. "Mutta liian vähä tässä on. Hanhi maksaa +puolitoista taaleria ja höyhenet sitä paitsi." + +Setä antoi hänelle vielä yhden taalerin. "Kas tässä, ja mene nyt jo sen +kanssa vaikka minne!" + +"Niin, paljon kiitoksia, nyt minä jo olen ihan tyytyväinen. Olisitte +sanoneet sen heti alussa, niin ei meillä olisi mitään riitaa syntynyt." +Hymyillen ja niiaillen peräytyi hän pois. + +"Tuosta saat, nyt voit miehellesi laittaa hanhenpaistia", sanoi setä, +antaen hanhen rouva Terningille. + +"Paljon kiitoksia. Olettehan te, setä, oikein jalo metsästäjä. Mutta +lähtekäämme nyt saamaan vähän päivällistä." + +Paisti tuli pöydälle. Setän mielestä oli siinä vähän omituinen maku, +mutta ei hän kumminkaan mitään sanonut. Kun jäljistettä maisteltiin, +oli se vieläkin katkerampaa. + +"Onpa tässä herkussa varsin omituinen maku." + +Rouva Terning punastui ja katsahti mieheensä. + +"Minusta se maistuu arsenikilta", sanoi neiti ja katsoi terävästi +rouvaan. + +"Mahdollista kyllä", vastasi rouva. "Minä en koskaan ole syönyt +arsenikkia, enkä siis tunne sen makua." + +"Hyvältä tämä ainakaan ei maistu", sanoi setä Pietari ja pani pois +lusikan. + +Terning söi hyytelöä suunnattomat joukot eikä virkkanut sanaakaan. + +Pöydästä noustua jäivät neiti ja setä Pietari vähäksi ajaksi kahden +kesken. + +"Herra Terning," sanoi hän, "minä mielelläni kysyisin teiltä jotakin. +Te ehkä pidätte sitä kummallisena ja luonnottomanakin, mutta omatuntoni +pakottaa minua." + +Setä katsoi häneen kummastuneena. + +"Sanokaa, eikö teillä tunnu vatsanpakotusta?" + +"Vatsanpakotustako?" + +"Niin juuri. Minun vatsaani pakottaa, ja minulle johtuu mieleen -- +niin, ehkä se on hyvin väärin --." + +"Mitä tarkoitatte?" + +"Johtui mieleen, että -- että jäljiste oli -- oli --." + +"Myrkytettykö!" huudahti setä. + +"Niin juuri. Mutta hyvänen aika, miten kalpea te olette!" + +"Niin, en minäkään voi hyvin." + +"Näettekös, jäljistehän tuotiin valmiiksi talrikeille pantuna, ja +helpostihan voi sokurin sijasta ottaa vähän arsenikkia. Minä näin +Terningin ja rouvan katsahtavan pöydässä toisiinsa." + +"Ettehän toki luulle omien sukulaisteni rupeavan minua myrkyttämään? +Vaikka -- eipähän tuo ehkä liene niin ihan mahdotontakaan. +Myrkytyksethän ovat niin uusimuotiset nykyään." + +"Te olette rikas, Terning on ainoa perillisenne ja --" + +"Minä lähden kotiin!" huusi setä ihan harmaana kasvoiltansa. "Minun +täytyy päästä lääkärin puheille!" + +"Oletko kipeä, setä?" kysyi Terning, astuen juuri sisään. + +"Pitää sinun toki ensin juoda kahvia", sanoi rouva, tullen +kahvitarjottimen kanssa. + +"En huoli, kiitoksia hyvin paljon. Jo sain kylliksi -- +jälkiruoastasikin!" + +"Sinä tiedät siis --." + +"Niin, minä tiedän kaikki!" + +"Tietysti on taas tämä hyvä Konkordia ollut lavertelemassa +myrkyllisellä kielellään. Sehän se vanhojen mamselien ainoa ilo onkin, +että saavat toimeen eripuraisuutta ihmisten ja sukulaisten välillä." + +"Oh, ei sinun pitäisi puhua myrkyllisistä asioista, Teodora", vastasi +neiti. + +"Hyvät lapset, mitenkä olikaan teillä sydäntä surmata minut vanha +mies!" + +"Mutta, herranen aika, setä, eihän tuosta nyt vähästä lamppuöljyn +hajusta kuole." + +"Lamppuöljyä!" huusi setä ihan tulipunaisena kiukusta. "Senkötähden +minun siis piti olla hikoilemassa kuin saunassa rautatiellä, sitäkö +varten astua puoli peninkulmaa pölyssä ja kuumuudessa, riidellä +pahanilkisten akkojen kanssa ja maksaa 2 taaleria laihasta +hanhenruojasta -- kaikki vaan sitä huvia varten, että täällä saisin +lamppuöljyssä keitettyä jäljisteen roskaa!" + +"No, hyvä setä!" + +"Missä minun hattuni on? Minä lähden heti paikalla." + +"Tuossa paikassa tulee sadetta, setä. Kyllä sinun pitää ainakin +odottaa, kunnes se ohitse menee", sanoi Terning. + +"Satakoon vaikka korvosta kaataen, sama se. Minä lähden kotiin heti +paikalla. Missä minun hattuni on?" sanon minä. + +"Se on porsailla", sanoi pikku Pietari riemuiten. + +"Porsaillako?" + +"Niin, ne pitivät niin paljon täti Konkordian hatusta, sentähden annoin +minä niille setänkin hatun." + +"Voi hattuani, oikeaa panama-hattuani! Se maksoi 8 taaleria." + +Äänetön kauhistus seurasi tätä tietoa. Setä Pietari ensinnä keskeytti +vait'olon. + +"Minä lähden hatutta." + +"Ota nyt ainakin tämä päähäsi", sanoi Terning, antaen hänelle vanhan +hattunsa. Se oli liian pieni ja kieri lakkaamatta alas niskaan. + +Neiti Riegel sitoi nenäliinan päähänsä. + +"Hyvästi, rouva Terning. Minä lupaan, että kauan kyllä kuluu, ennenkuin +minun myrkyllinen kieleni toiste loukkaa teidän korvianne." + +"Kiitoksia siitä, neiti Riegel. Siinä todellakin teette hyvin +ystävällisesti." + +"Hyvästi, rouva Terning!" + +"Hyvästi, neiti Riegel!" + +"Hyvästi", murisi setä Pietari lähtien astumaan, neiti Riegeliä +kainalosta taluttaen. + +Niinkuin Terning oli sanonut, rupesi satamaan, ennenkuin vieraat vielä +kovinkaan pitkälle ehtivät, ja läpimärkinä pääsivät he lähimpään +taloon, josta hyvillä sanoilla ja runsaalla maksulla saivat hevosen ja +vanhat kärrit kyytiin asemalle. + +Sinikirjainen sateenvarjo, jonka lainasivat talosta, suojeli heitä +hyvin vähän sateelta. + +"Oiva huvimatka tämä!" sanoi neiti. + +"Sen turhamaisen Teodoran syytä se kaikki tyyni on. Miksikä pitää +köyhäin ihmisten, joilla on vaan nimeksi tuloja, ruveta matkimaan +ylhäisiä ja vetelehtää maalla?" + +"Ei, heidän pitäisi odottaa, kunnes saavat periä teidät, niin sittehän +voivat ostaa oman maatilan." + +"Heidän ei pidä saamaan äyriäkään minulta. Minä teen heidät +perinnöttömiksi." + +"Minä olenkin jo kauan ihmetellyt, miksi ette jo ennemmin ole naineet, +herra Terning." + +"Mitä? Niin -- niin, te olette oikeassa. Sehän se olisi helpoin keino +saada heidät syrjään. Ettekö luule, että se todellakin oikein +suututtaisi Teodoraa?" + +"Se nyt on tietty. Puhumattakaan siitä, miten suloista se olisi teille +itsellenne, jos olisi luonanne nainen, joka hoitelisi ja huvittelisi +teitä. Ette savistakaan, miten rauhallista ja hauskaa naineella +miehellä on." + +"Entä naidulla naisella sitte?" + +"Kyllä, tietysti naisella myöskin." + +"Mutta eipä ole ketään, joka huolisi niin 'roskamaisesta' miehestä, +kuin minä olen." + +"Oi, herra Terning, kuinka voitte niin puhua?" sanoi neiti ja käänsi +punastuen katseensa alaspäin. "Tahtoisitteko -- huolisitteko te +minusta?" + +"Kyllä, kiitoksia vain, tahdon niin mielelläni." + +"Onko se teillä ihan täyttä totta?" + +"Ettekö sitte ole huomanneet ystävällisistä silmäyksistäni, että minä +jo kauan olen rakastanut teitä?" + +"En, en todellakaan ole huomannut." + +"Voi niitä miehiä, miten ne kuitenkin ovat sokeat!" + +Terning katseli ympärilleen ja näytti olevan jossakin pulassa. + +"Mitä nyt, ystäväiseni?" kysyi neiti. + +"Minä tahtoisin niin mielelläni syleillä sinua, mutta en saata +sateenvarjolta." + +"Tule vain, niin minä pidän sitä sen aikaa", sanoi neiti. + +Pietari Terning kiersi kätensä hänelle kaulaan ja suudella läjäytti +häntä miehen tavalla. + +"Olkaapa hiljaa kärryissä, muuten saattavat ne kaatua, sillä toinen +vieteri on rikkinäinen", sanoi kyytipoika. + +Neiti vetäytyi kainosti pois rakastettunsa sylistä, ja kohta he jo +pääsivätkin asemalle, tullen ihan paraiksi ennen junan lähtöä. Ilman +muita onnettomuuksia saapuivat he sitte pääkaupunkiin. + +Parin päivän kuluttua saivat Terningit kauniin kihlakortin, johon oli +latinalaisilla kirjaimilla painettu: + + Pietari Terning + Konkordia Riegel. + +Sinä päivänä ajoi rouva Terning pois uuden palvelustyttönsä ja antoi +pikku Pietarille kahdesti vitsaa. + + +VI. + +Terningin perhe on jälleen kaupungissa, huonekalut entisessä +järjestyksessä, rouvan kultakello ja silkkileninki panttilaitoksessa. + +Kaikki on talossa vanhalla paikallaan paitsi Terning, sillä hän on +menettänyt paikkansa; mutta syksyllä hän ottaa setä Pietarin +sianlihakaupan, hän kun itse aikoo luopua siitä. + +Rouva Terningiä tosin vähän kammottaa, että hänen miehensä nyt pitää +tuleman rasvakouraksi ja vaatteiltaan roskamaiseksi; mutta hän +lohduttelee mieltänsä, että ehkäpä siitä talouskin tulee vähän +rasvaisemmaksi kuin tähän asti. + +Setä Pietari tuntee olevansa perin onnellinen, kun häät ovat jo niin +lähellä; ei hän enää voi elää riidassa lähimpien sukulaistensa kanssa. +Hän on toimittanut sovinnon, ja Konkordian ja Teodoran ystävyys on yhtä +harras kuin ennen. + +Neiti Riegel varustelee pukineitansa ja juoksee lakkaamatta rouva +Terningin luona kysymässä neuvoa, kuinka monta kyynärää silkkiharsoa +menee morsiushuntuun, pitääkö hänen ottaa paksua vai tavallista +silkkikangasta leningiksi, punaistako vai viheriäistä kangasta hän +valitsee salin huonekalujen päällykseksi, ja kaikkea muuta semmoista. + +"Minä sinua varmaankin väsytän, hyvä Teodora; mutta eihän minulla ole +ketään muutakaan, jolta voisin kysellä, ja tiedäthän, että minä olen +tuommoinen pieni, ymmärtämätön tytönriepu, ett'en itsestäni tiedä +mitään." + +"Sua, viatonta pikku olentoa", sanoo rouva Terning ja hymyilee, kuin +aikoisi purra häntä. + + * * * * * + +On synkkä syysilta. Terningin piika istuu kyökissään savuavan lampun +ääressä ja odottelee isäntäväkeänsä. + +Pietari Terning ja neiti Riegel näet viettävät nyt häitänsä Suuressa +ravintolassa. + +Vaunut seisattuvat portaiden eteen, piika juoksee avaamaan, ja kohta +astuu Herman Terning rouvinensa sisään. + +Teodora päästelee yltään koko joukon saaleja ja sadevaippoja ja vaipuu +nojatuoliin. + +"Ah, miten väsyksissä minä olen! Hyvä toki, että se kaikki nyt on +ohitse." + +"Miten ihastunut setä oli vaimoonsa", sanoo Terning. + +"Morsian oli paljoa enemmin ihastunut uuteen silkkileninkiinsä kuin +mieheensä. Minulla oli niin hyvä halu kaataa pullo punaista viiniä +hänen päällensä." + +"Ruoka oli hyvä." + +"Entä puheet," sanoi rouva, "oivallisethan nekin olivat. Muistatko +jumaluusopin kandidaattia, miten hän kertoi setän löytäneen rakkahansa +vehreäin puiden varjosta, eikä koko likitienoilla ollut muita puita +kuin ne kolme vanhaa omenapuun rahjusta, ja niistä todellakaan ei +tullut varjoa. Rankkasateessa, vanhan sateenvarjon alla he kihloihin +joutuivat." + +"Ja siinä sateessa meidän perintömmekin hukkui. Se huvitus meille kävi +vähän kalliiksi." + +"Koko minun oloni siellä maalla oli vain lakkaamattomia vastuksia," +sanoi rouva, nousten ylös. "Konkordia on minua hyvin kiusannut; mutta +tottapahan kerran vielä tulee kostonkin hetki. Paras toivoni on, että +hän ja hänen miehensä joutuisivat kesäksi maalle." + + + + +KILDENBAUERIN LESKI. + + +Niin, Kildenbauer tietysti oli kuollut; mutta hänen leskensä eli. + +Kildenbauer oli nyt enkeli. + +Niin sanoi pappi, joka piti ruumissaarnan, ja tottapa se on uskottava; +sillä ainahan pitää uskoa, mitä pappi sanoo. + +Kildenbauerin leski ei lainkaan ollut mikään enkeli. Asianajajan rouva +sanoi hänen olevan jokin ihan päinvastainen olento; mutta sitä ei pidä +uskoa. Sillä tiedättehän, miten pahaa naiset puhuvat toisistansa, +varsinkin jos vielä ovat sukua. + +Kildenbauerilla oli ollut pääkaupungissa suuri siirtomaan-tavarain +kauppa ja sen lisäksi oli hän vähin autellut lähimäisiänsä pienillä +rahalainoilla, joista otti vain 50 prosenttia korkoa. + +Kildenbauerin kuoltua jatkoi rouva jonkun aikaa liikettä nimellä: +Kildenbauerin leski; mutta sitte hän äkisti möi loppuun kaikki, mitä +hänellä oli, ja luopui kokonaan kauppatoimista. + +Hän oli niin hirveän rikas, ett'ei hänen enää tarvinnut kaupustella, +sanoivat ihmiset. + +Tosin kyllä toiset sanoivat Kildenbauerin viime aikoinaan menettäneen +koko omaisuutensa eräässä hurjanrohkeassa yrityksessä, mutta se +tietysti vain oli loruja. + +Kuinka Kildenbauerin leski joutui tähän kaupunkiin? + +Niin, se on kokonainen eri historia, joka alkaa kuin tuommoinen +sanomalehti-novelli: + +Oli pimeä syysilta. Myrsky vinkui, sade rapisi ikkunoita vasten, ja +kaikki oli niinkuin tavallisesti romaanin ensimäisessä luvussa, milloin +rakastavaiset eivät saa toisiansa sen lopulla. + +Pitkin autiota katua pienessä kaupungissa vaelsi pitkä olento vaippaan +kääriytyneenä. Se oli Kildenbauerin leski. + +Pääkaupungissa liikkui kolera-rutto, sentähden oli Kildenbauerin leski +paennut tänne pikkukaupunkiin, jossa hänellä oli sisar naimisissa +asianajaja Bisbyllä. + +Merkillistä kyllä muisti hän nyt äkisti sisartansa, vaikka muuten olisi +saattanut luulla hänen jo kokonaan unhottaneen rouva Bisbyn osoitteen. + +Ainakin oli Kildenbauerin leski jättänyt vastaamatta pariin kirjeesen, +jotka sisar oli kirjoittanut hänelle parin pienen rahalainan tähden. + +Asianajaja Bisbyllä oli suuri perhe ja pienet tulot, ja mitä hän +ansaitsi, tuhlasi vaimo taloudessa. + +Rouva Bisby oli noita taloudellisia naisia, jotka saattavat miehensä +vararikkoon ainoastaan sillä, että asuskelevat liian paljon kyökissä. + +Se voi monesti olla yhtä tyhmää kuin miehen käynti liian usein +ravintoloissa. + +Niinkuin pyhä neitsyt aina ilmestyy uskoville katolilaisille vaaleassa +pilvessä, niin ilmestyi rouva Bisby aina kyökkihöyryjen pilvessä, ja +hänen suurin ilonsa koko tässä maailmassa oli tehdä jäljisteeksi +"makeaa laatikkoa". + +Muuten hän oli hyväsydämminen vaimo, joka ei koskaan laskenut köyhää +ravitsematta pois menemään, ja Bisby-perheen kasvavilla jäsenillä, +kymmenellä luvultaan, oli aina suussa jotakin pureksittavaa. + +Oli, kuten jo sanottiin, pimeä syysilta. + +Ovikelloa soitettiin kovasti, ja kohta sen jälkeen riensi asianajaja +hätäillen kyökkiin vaimonsa luo. + +"Kildenbauerin leski tuli." + +Rouva pyyhki toivottomana käsiään. + +"Ei meillä onnettomilla ihmisillä koskaan pidä oleman muuta kuin surua +ja vastuksia." + +Keskellä lattiaa seisoi pitkäkasvuinen vaimo. Kaapun hän jo oli +heittänyt yltänsä. Vanha, musta leninki verhosi hänen hoikkaa +vartaloansa. Kasvot olivat kalpeat ja kulmikkaat, silmät mustat ja +syvälle painuneet, ja valkoinen tukka näkyi pörröisenä huonohkon +pitsimyssyn alta. + +"No, herranen aika, Tea, mitä varten nyt tänne olet tullut?" + +"Olipa tuokin tapa tervehtiä sisartansa. Etkö ole iloinenkaan, kun näet +minut?" + +"Kyllä, tietysti, mutta tämä oli niin odottamatonta." + +"Minua alkoi väsyttää pääkaupungissa eläminen. Ja nyt olen päättänyt +elää lopun ikäni rauhassa teidän luonanne." + +Rouva Bisby ihan peljästyi. + +"Meillä -- meillä on niin vähä tilaa --." + +"Oh, ei minulla ole suuria vaatimuksia. Voithan muuttaa vain sängyn +tähän saliin, niin kyllä minä tähän yhteen huoneesen tyydyn." + +"Mutta mitenkä, jos vieraita tulee?" + +"Vieraitako? Teidän asemassanne ei toki koskaan pidettäne syönti- eikä +juontikemuja? _Minulla_ kyllä on varaa käyttää luonani vieraita, mutta +_minä_ en sitä koskaan tee." + +"Lapset, tulkaapa nyt sisään ja tervehtikää kauniisti täti Teaa." + +Asianajaja Bisbyn jälkeläiset, kymmenen luvultaan, tottelivat +kehoitusta. + +"Ovatko nämä lapset kaikki sinun omiasi?" + +Rouva Bisbyn se täytyi myöntää. + +"Eipä sitte olekaan kumma, että täällä on vähän tiukkaa elämä. +_Minulla_ on varaa siksi, että voisi lapsiakin olla, mutta _minulla_ +ei ole niitä koskaan ollut." + +"Tässä on vanhin tyttäreni Andrea. Hän on kelpo tyttö, joka ei ole +oppinut kieliä, ei musiikkia eikä muuta semmoista roskaa, vaan hänet on +kasvatettu tulemaan kelvolliseksi emännäksi." + +"Hauskaa kuulla", sanoi Kildenbauerin leski. "Pidähän vain käytöksesi +hyvänä, niin että voin olla sinuun tyytyväinen. Minulla kyllä on +muutamia ropoja, eikä kukaan ole lähempi perimään niitä kuin omat +sukulaiseni." + +Rouva Bisbyn muoto vähän kirkastui. + +"Koska meille nyt on tullut niin harvinainen vieras, niin luulenpa, +että minun on parasta mennä tekemään jäljisteeksi vähän 'makeaa +laatikkoa'", sanoi hän. + +Niin tuli Kildenbauerin leski taloon. + +Tämäpä leski ei ollut mikään hauska talossa pidettävä. + +Hänellä oli aina sanomaton, muille kiusallinen halu tarkastella +asianajajan asiapapereita ja samalla hän käyttihen talossa jonkilaisena +poliisina, niin että kasvavat Bisbyt, kymmenen luvultaan, pakenivat +mihin vain pääsivät ja söivät voileipiänsä pimeimmissä nurkissa, kun +vilahdukseltakaan näkivät tätin hoikan olennon. + +Andrea-raukkaa, joka oli valittu hänen onnelliseksi perillisekseen, +piti hän ihan orjanansa, eikä rouva Bisby saanut, niinkuin ennen, +rauhassa lukea lakia piioilleen. Kildenbauerin leski epäili kaikkia +ihmisiä yleensä ja sisartansa erittäin. + +Ei päivää kulunut, jona hän ei olisi onnettoman rouva Bisbyn syyttänyt +näpistäneen hansikat, steariinikynttilän, lankakerän tai muuta +semmoista, jotka aarteet Kildenbauerin leski sitte tavallisesti aina +löysi omista laatikoistansa tai kätköistänsä. + +Hän ei koskaan käynyt missään ja harvoin hänellä oli vieraita luonansa; +asianajajan siistin salin, jossa oli ompeluksilla koristellut matot ja +sohvatyynyt, muutti hän yht'äkkiä rojuhuoneeksi, johon kokosi vanhoja +arkkuja, koreja ynnä muuta semmoista. + +Oli oikein merkillistä, että kaikki pikkukaupungin ihmiset tulivat +erittäin kohteliaiksi Bisbyille siitä asti, kun Kildenbauerin leski +muutti heille asumaan. + +Sekä leipuri että teurastaja heille nyt mielellään antoivat +tavaroitansa tuota tuonemmaksi rahatta, ja kauppias pyysi heitä kiven +kovaan ottamaan rihkamia vain häneltä kirjalla, ja kaikki asianajajan +ystävät tarjosivat hänelle hyvin kohteliaasti pikkulainoja +määrättömäksi ajaksi. + +Ja Andrea sitte, "rikas neiti Bisby, joka pääsee Kildenbauerin lesken +perilliseksi!" Tuli ihan muotiasiaksi kaupungin nuorilla herroilla +mielistellä ja ihailla häntä; mitä enemmän hyviä ominaisuuksia herrat +hänessä huomasivat, sitä useampia vikoja löysivät rouvat, varsinkin ne, +joilla jo oli naimakelpoisia tyttäriä. + +Jos herrat puhuivat hänen ystävällisistä sinisilmistään, sanoivat +rouvat niitä kieroiksi; jos herrat ylistelivät hänen vartaloansa, oli +hän rouvien mielestä vääräselkäinen, ja jos herroja miellytti hänen +suloinen, naisellinen käytöksensä, moittivat kaikki naiset häntä +sydämmettömäksi keikailijaksi. + +"Rikas neiti Bisby" itse istui vain tätinsä huoneessa ja kuunteli +kärsivällisesti toruja, joita Kildenbauerin lesken suusta hänelle +sateli, eikä vähääkään aavistanut olevansa niin suuren ja vilkkaan +huomion esineenä. + +Hän vain ahkerasti istui työnsä yli kumartuneena ja lohdutteli +mieltänsä suloisilla rakkauden-unelmilla. + +Jokaisellahan nuorella tytöllä on ihanteensa, ja niin oli Andrea +Bisbylläkin. Hän rakasti, mutta toivottomasti. + +Hänen rakkautensa esine asui toisella puolen katua ja oli asioitsija +Oskar Rurik. + +Kun ei ken tässä maailmassa pääse miksikään muuksi, niin rupeaa +asioitsijaksi. Sentähden niitä asioitsijoita tässä maailmassa onkin +niin paljo. + +Asioitsija Rurikilla oli musta kähärätukka, eikä koko kaupungissa +kellään muulla mustaa kähärätukkaa ollut; ja sitte oli hän niin +murhenäytelmän-omainen, eikä koko kaupungissa ollut ketään muuta, joka +olisi niin murhenäytelmän-omainen ollut; sentähden kaikki nuoret neidet +häntä oikein jumaloitsivat. + +Sillä viime jouluna oli näytetty "Aksel ja Valborg" tuomarin salissa, +joka oli koristettu puhtailla lakanoilla ja vehreillä seppeleillä, niin +että sen muka piti olla Trondhjemin tuomiokirkko, ja silloin näytteli +tuomarin tytär Valborgina Telemarkin kansallispuvussa ja asioitsija +Rurik esitti Akselia porvarinpuvussa, valkoiset hansikat käsissä, ja +oli niin hirveän suloinen ja murhenäytelmän-omainen; ja siitä asti +kerrottiin hänen olevan salaa kihloissa tuomarin tyttären kanssa. + +Ihmekö siis, että Andrea Bisby piti rakkauttansa toivottomana. Kuinka +hän, niin mitätön tyttönen, voi yrittääkään kilpailla tuomarin ylpeän +ja kauniin tyttären kanssa. + +Rurik varmaankin tuskin oli häntä edes huomannutkaan. Hän ei ainakaan +aavistanut, että pari ystävällistä tytönsilmää tarkasteli häntä, +kartiinien takaa sill'aikaa, kun hän istui huoneessansa jouten, ja kun +he toisilleen sattuivat tulemaan vastaan kadulla, ei ollenkaan Rurikkia +kummastuttanut, että hänen välinpitämätön tervehdyksensä kohotti +purpurapilvet tytön kasvoille. Andrea tietysti on rakastunut, +lapsiparka, ajatteli hän ehkä. Sehän oli niin tavallista, että +semmoista aina sai nähdä. + +Mutta nyt näytti siltä, kuin olisi Kildenbauerin leski koskenut +asioitsija Rurikkiinkin taikasauvallaan. + +Hänen tervehdyksensä rupesivat viime aikoina muuttumaan yhä +ystävällisemmiksi, kaksi kertaa hän jo oli kävellyt Andrean kanssa +kadulla ja ollut oikein miellyttävä, ja viime sunnuntaina hän lähetti +Andrealle kauniin kukkavihkon. + +Olipa sitte tulossa suuret tanssiaiset, ja hyvin voi kuvitella +mielessään Andrean ihastuksen, kun asioitsija Rurik eräänä päivänä kävi +vieraisilla asianajajan talossa pyytämässä kunniaa saada olla neiti +Andrean huvikumppani. + +Myöhemmin samana päivänä tuli vielä viisi nuorta herraa pyytämään samaa +kunniaa, ja sillä välin tuli asianajaja itse kotiin iloissansa kertoen +saaneensa kolme uutta asiaa ajettavaksensa ja yhden konkurssipesän +selvittääksensä. + +Rouva Bisby tuli melkein hulluksi kaikesta tuosta onnesta. Hän meni +liikutettuna kyökkiin ja laittoi jäljisteeksi vähän makeaa laatikkoa, +huolimatta ollenkaan Kildenbauerin leskestä, joka hyvin ankarasti +syytteli häntä hävinneen 25-äyrisen tähden. + +Niin tuli tanssiaisilta. + +Miten Andrea oli kaunis uudessa valkoisessa leningissään, sinisilmät +säteilevinä viattomuudesta ja ilosta! + +Ja miten ihmeen hyviä kaikki ihmiset olivat! + +Rouvat ja neidet näyttivät hammasta, ihan kuin olisivat tahtoneet syödä +hänet elävältä vanilji-hyytelön kanssa, ja herrat melkein tappelemalla +riitelivät, ken heistä kulloinkin oli saava kunnian tanssia hänen +kanssansa. + +Entä Andrea itse? + +Hän tanssi ja nautti huvia, niinkuin ainoastaan nuori, kaunis tyttö voi +huvitella ensimäisissä tansseissa. + +Hän ei huomannut lainkaan ihmettelyä, jolla kaikki katselivat häntä. +Hän näki vain yhdet kauniit tummat silmät, jotka ystävällisesti +katsoivat häneen, kertaakaan kääntymättä tuomarin tyttäreen päin, joka +oli ihan keltainen kiukusta keltaisessa silkkileningissään, joka oli +koristeltu tulipunaisilla ruusuköynnös-kuvilla. + +Seuraavana päivänä tiesi koko kaupunki, että asioitsija Rurik ja neiti +Bisby olivat kihloissa, ja kuukauden kuluttua jaettiin kihlakortit. + +Kildenbauerin leskellä ei ollut mitään sitä vastaan. + +"Mitä useampia lapsia vain saat toimitetuksi talosta, sitä parempi", +sanoi hän. "Vielä sinulle niitä kylliksi jääkin. Tosinhan tulen +suuresti kaipaamaan Andreaa, mutta onneksi on jo Henriette niin suuri, +että hän kykenee minua auttelemaan ja pitämään huolta vaatteistani." + +Häät olivat hyvin oivalliset, ja kaikki vieraat antoivat kalleita +morsiuslahjoja. + +Kildenbauerin leski antoi kaksi vanhaa hopealusikkaa. + +"Narrimaista se on vain, tuo kallisten morsiuslahjojen toimittaminen", +sanoi hän. "Minulla on varaa antaa kalleita lahjoja, mutta minä niitä +en anna." + +Ja se oli kaikkien mielestä hyvin älykkäästi ja ymmärtäväisesti tehty. + +Kildenbauerin leski ei tahtonut näytellä rikkauttansa. + +Tiesiväthän sitä paitsi kaikki Andrean saaneen myötäjäisiksi 50,000 +kruunua. + +Sen kertoi yliopettajan rouva, ja silloin se oli varmaa; sillä hän oli +jäsenenä sekä pakanain lähetys- että sunnuntain oikein käyttämisen +seuroissa, joissa ei koskaan puhuttu muusta kuin kanssaihmisistänsä. + +Asioitsija Rurik sitä ei myöskään suoraan kieltänyt. Hän hymyili vain +ja sanoi itse paraiten tietävänsä, miten paljon oli saanut; mutta +varmaankaan summa ei liene varsin pieni ollut, sillä hänen liikkeensä +vaurastui lyhyessä ajassa hyvin kukoistavaksi. + +Kaikki sekä tukku- että pikku-kauppiaat rupesivat yht'äkkiä kilvan +pyrkimään asioihin hänen kanssansa, ja kohta oli Rurikin +asioimistoimisto kuuluisin koko kaupungissa, jopa ympäristölläkin. + +Andrea oli rakastettava vaimo ja toimellinen emäntä. + +Kildenbauerin leski oli jo kantanut kaksi pientä asioitsija Rurikkia +kasteelle, ja ihmiset kuiskailivat oikein satumaisen suurista +kumminlahjoista. + +Mutta Kildenbauerin leski alkoi jo vähitellen tulla hyvin vanhaksi, ja +ijän mukana kasvoi hänessä yhä pahanilkisyyskin. + +Hän juoksenteli kadun poikki edestakaisin, vaivaten molempia perheitä +parhaan kykynsä mukaan ja koettaen kylvää eripuraisuutta ja riitaa +äitin ja tyttären, vävyn ja apen välille. + +Ei mikään ollut hänelle mieleen. Häntä muka kaikin tavoin vain +rääkättiin ja loukattiin, pidettiin näljällä ja hyljeksittiin. + +Asianajajaa hän sanoi petturiksi, sisartansa syytteli rumimmista +rikoksista, pikku Rurikkeja näpisteli, leikkiessään muka, mustelmille, +ja Bisby-perheen kasvavat jäsenet, kymmenen luvultansa, elivät kauniin +nuoruutensa ajan alinomaisessa tuskassa ja pelossa, ett'ei vain korilot +tai tohvelit sattuisi päähän lentämään. + +Vihdoin tuli Kildenbauerin leski kipeäksi, ja luonnollisesti haettiin +pappi hänen luoksensa. + +Niinkuin monet muutkin ihmiset piti myöskin Kildenbauerin leski pappia +jonakin sielunlääkärinä, joka on haettava vasta ihan viimeisessä +tiukassa. + +Eletään koko ikä ilkeänä ja töissä, jotka kaikki ovat enemmin tai +vähemmin pahoja, ja kun tunnetaan kuoleman olevan tulossa, silloin +pappi tulkoon. + +Se on mieluista ja turvallista perheelle. Sielunpaimen silloin +kirjoittaa reseptin, jonka mukaan voi uskontoa nauttia sopivin +annoksin, ja siten luullaan olevansa ihan parattu kaikista synneistä ja +jälkeenjääneet voivat huoletta ilmoittaa sanomissa sen tai sen nyt +saaneen edullisen viran paremmassa maailmassa. + +Kildenbauerin leski makasi siinä, lähimmät sukulaiset ympärillänsä. +Kuivettuneella, vapisevalla kädellä osoitti hän ympäri huonetta. + +"Tuolla ylimmässä piironginlaatikossa on raha-arkkunen ja siinä puhtaat +rahani. Minä en ole koskaan huolinut panna mitään pankkeihin. Ei siinä +paljoa olekaan, mutta aina toki vähä. Se jaettakoon kahteen yhtä +suureen osaan sisarelleni ja Andrealle. Mutta arkku avattakoon vasta +hautajaisten seuraavana päivänä." + +"Älä puhukaan kuolemasta", sanoi rouva Bisby, "vielähän sinä saatat +elää kauankin." + +"Kyllä kaiketihan sinä muka pahoillasi olet, että minut aika jättää", +sanoi Kildenbauerin leski katkerasti "Etpä tuota ole ollut, niinkuin +sisaren tulee olla, Helena, ja paljon pahaa minä myöskin olen kärsinyt +sekä mieheltäsi että lapsiltasi. Ell'en olisi ollut niin kärsivällinen +ja tyytyväinen, niin en koskaan olisi näin kauan saanut olleeksi sinun +talossasi; mutta olkoon se kaikki nyt anteeksi annettu ja unhotettu. +Vaikka kyllähän sinun pitää myöntää, että mitä niihin vanhoihin mustiin +hansikkaihin tulee, jotka hävisivät viime viikolla, niin niistä tosin +jo olivat sormenpäät rikki, vaan kyllä niitä vielä olisi sopinut +käyttää, ja se ei lainkaan ollut sisarellisesti tehty -- mutta älkäämme +nyt enää siitä puhuko." + +Rouva Bisby ei katsonut maksavan vaivaa ruveta puolustelemaan itseänsä +syytöstä vastaan. + +"Kulta- ja hopeakaluni jaettakoon tasan sinun ja Rurikin lapsille, +mutta annettakoon heille vasta sitte, kun tulevat täysikasvuisiksi, +muuten ne turmelevat ne. Ne elävät turmelevat kaikki, mitä vain +käsiinsä saavat." + +Hän oli vähän aikaa vaiti ja huoahti syvään. + +"Mitä hautajaisiin tulee, niin pitää niiden olla hyvät, vaan +yksinkertaiset. Minulla on varaa toimittaa komeatkin hautajaiset, mutta +minä en huoli semmoisesta narripelistä. Saattojoukolle voit tarjota +viiniä ja torttua -- 1:50:n portviini kelpaa kyllin -- ja lähimmät +sukulaiset saatat kutsua päivällisellekin. Mutta ei mitään +ylellisyyttä! Kalaa ja paistia; enempää ei tarvitse." + +"Eikö mielestäsi pitäisi laittaa vähän makeaa laatikkoa jäljisteeksi?" +sanoi rouva Bisby nyyhkien. + +"Kyllä, hyvin minusta nähden. Yhden asian vielä sanon sinulle, Helena. +Minä tahdon maata arkussani hyvästi, alle pane pari uusia paraita +palttinalakanoitani. Minä kyllä tiedän, se olisi hyvin sinun +tapaistasi, että panisit minulle vanhat lakanat ja itse pitäisit uudet, +sillä sehän aina on ollut suurin vikasi, että olet ollut niin hirveän +itsekäs." + +Hänen äänensä heikkoni heikkonemistaan. + +"Ja itsekkäisyys -- se -- on -- suuri -- suuri pahe." + +Hänen päänsä vaipui tyynylle, ja Kildenbauerin leskeä ei enää ollut +elävien luvussa. + +Hautajaiset olivat erinomaisen kauniit ja juhlalliset, kuusista oli +tehty kunniaportti, ja kukilla koristellun arkun edessä astuivat +kasvavat Bisbyt, kymmenen luvultaan, uusissa mustissa vaatteissa, +seppeleitä käsivarsilla, ja heistä oli niin hauskaa olla hautajaisissa. + +Sekä tuomari että kaikki kaupungin ylhäisö olivat mukana saatossa; +muuan virastaan erotettu tullimies, jossa piili epäilemätön +runoilijakyky, oli kirjoittanut kauniin ruumisvirren, joka oli painettu +mustalaitaiselle paperille, ja kun pappi lopetti puheensa, astui +porvarikoulun yliopettaja esiin lausumaan vainajalle jäähyväiset +kaupungin porvareilta. + +"Tosin hän ei varsin monta vuotta elänyt keskellämme, mutta kuitenkin +siksi kauan, että me kaikki olemme oppineet kunnioittamaan häntä +vaatimattomasta ja kerskailemattomasta toimeliaisuudestaan, ja paljon +hyvää hän on hiljaisuudessa tehnyt", lopetti hän, lempeästi ja +nuhtelevaisesti katsahtaen asioitsija Rurikkiin, joka seisoi hartaana, +alla päin ja koneentapaisesti lukien hattunsa sisusta. + +Seuraavana päivänä avattiin raha-arkkunen. Siinä oli 400 kruunua hopeaa +ja vanhoja, arvottomia papereja. + +"400 kruunua vain!" huudahti rouva Bisby. "Siinä siis palkinto +kaikesta, mitä meillä hänestä näinä vuosina on ollut vastusta ja +kiusaa! Ilman meitä olisi hän nähnyt nälkää, ja kuitenkin kohteli hän +meitä, kuin me oli olisimme hänen armoleipäänsä syöneet." + +"Onneksi olemme nyt niin jaloillamme, ett'emme perintöä tarvitsekaan", +sanoi asianajaja. "Vaikka hyvähän tuo sittekin olisi ollut." + +Andrea meni sivuhuoneesen ja Rurik jäljestä. Siellä kiersi Andrea +itkien hänelle kätensä kaulaan. + +"Anna anteeksi, Oskar, älä suutu minuun, enhän minä sille mitä voi!" + +"Mitä minun pitäisi antaa anteeksi?" + +"Ett'et saanutkaan perintöä Kildenbauerin leskeltä. Ah, Oskar, kyllähän +tiedän, ett'et koskaan olisi huolinut minusta, mitättömästä pikku +tytöstä, jos perintöä ei olisi ollut toivossa." + +Rurik otti häntä ystävällisesti kädestä. + +"Myönnän kyllä, että se toivo se alussa vähän vaikutti, mutta kohtapa +opin sinua rakastamaan oman itsesi tähden, ja olen nyt iloinen, että +vast'edes saat nähdä, ett'ei minun rakkauteni perustu mihinkään +rahallisiin toivoihin." + +"Mutta petyithän kuitenkin tätin perinnössä." + +"En pettynyt. Häntähän minun on kiittäminen, että nyt olen varakas +mies, johon kaikki rajattomasti luottavat, ja ennen kaikkea olenhan +saanut kunnollisen ja uskollisen pikku vaimon, ja se olikin paras +perintö, mitä Kildenbauerin leskeltä olisin voinut saada. Yliopettaja +oli oikeassa. Vainaja teki paljon hyvää salassa." + +Niin, lohduttakaamme sillä mieltämme, että joka ihminen tekee edes +jotakin hyvää tässä maailmassa, vaikka olkoonkin muuten paha niinkuin +Kildenbauerin leski. + + + + +PUHDAS LIPPU. + + +Tiedättehän varmaankin, minkä näköinen Norjan lippu on? + +Siinä on punainen pohja, sininen ja valkoinen risti, ja yhdessä +nurkassa unionin-merkki, jossa on Ruotsin värit, keltainen ja sininen. + +Mutta se lippu ei ole puhdas lippu, sanovat muutamat. Me emme tahdo +mitään tuommoista merkkiä, että muka olemme yhtä Ruotsin kanssa, sillä +me olemme itsenäiset, me norjalaiset, hirveän itsenäiset. Unioni-merkki +on saatava pois lipusta, sitte se vasta on puhdas. + +Nämä nyt olivat vain pari valasevaa huomautusta, ja ne saattavat olla +hyödylliset, vaikka yleensä kaikki tuommoiset muistutukset ovat hyvin +ikävät, kuten moni muukin hyödyllinen tässä maailmassa. + +Nyt alkaa itse kertomus, ja se on lyhyt ja yksinkertainen. + +Eräästä esikaupungista ei rakennusinnon ylhäishenki monine rikkaine +seuralaisineen vielä ollut saanut työnnetyksi kaikkia alhaismuotoisia +huoneita pois tieltänsä. Kaksi kartanoa oli siellä vierekkäin. Toinen +oli suuri ja komea, siinä oli kiviportaat, kipsikoristukset ja +rautapalkongit; toinen vanha ja rappeutunut, ikkunat vinossa ja puiset +käsipuut mädänneet. + +Hupaiset talot ne muuten molemmat olivat, eikä rikkaan näköinen talo +siltä ollenkaan ollut ylpeä, vaikka siinä ikkunat olivat peililasista +ja tornit katolla, joka huoneessa merkitsee samaa kuin korulasit +silmillä ja korkea hattu päässä ihmisellä, ja kuten tietty, on moni +semmoinen mies hyvinkin ylpeä. + +Köyhä talo nojautui tutunomaisesti rikasta taloa vasten, ja aurinko +pistäytyi esiin paksun pilven takaa, hymyili ystävällisesti, ikäänkuin +olisi sanonut: + +Niin, se on oikein, olkaa vain hyvät toisianne kohtaan, ei mitään +säätyerotusta! Eläköön vapaus ja tasa-arvoisuus, sillä tänäänhän on +vapauden päivä! + +Ja niin olikin, sillä nyt oli toukokuun 17 päivä ja toinen +pääsiäispäivä. + +Suuressa talossa oli hyvin iloista. + +Toisessa kerrassa asui nuori mies, joka äsken oli tullut +täys'ikäiseksi, ja nyt ryhtyi todenteolla tuhlaamaan varoja, jotka +hänen isänsä oli säästänyt. Sentähden hän nyt aluksi piti remuavat +sampanjakemut. + +Alakerrassa asui kapteeni, jonka tytär harrasti soittoa ja laulua -- +kaikkihan tytöt nykyään ovatkin musiikin harrastajia -- ja hän lauloi +kurkun täydeltä kohti taivasta, kuten aina muulloinkin, milloin +toisessa kerrassa oli vieraita. + +Kolmannen kerran leskirouvalla oli tuttuja teenjuonnissa, ja siellä +kulki keskustelu kymmenen hevosen voimalla yleisen ilon kestäessä. + +Viereisessä talossa oli kaikki kuin kuollutta. + +Kaikki olivat lähteneet katsomaan lippuretkeä ja juhlakulkua, niin +panttikauppiaan leski ja ranskalaiset silitystytöt, jotka talossa +olivat ylhäisönä, kuin myöskin nuohojakisälli ja hevosrautatien +puhdistaja perheinensä. + +Piha, tavallisesti ihan täynnä kuivavia vaatteita ja rähiseviä lapsia, +oli nyt tyhjä. Lapset, kaikki puhtaiksi pestyinä ja päivän kunniaksi +lakritsia suussa, olivat kävelemässä vanhempainsa kanssa, ja kaikilla +lapsilla liput kädessä. + +Köyhän talon köyhimmässä huoneessa istui vaimo. Hän oli kerran ehkä +ollut kauniskin. Kukapa sen niin tarkoin voi tietää. Sillä kun suru ja +puute vain lyövät kasvoihin kylmällä kädellään, lakastuvat poskien +ruusut ja silmän loisto sammuu ainiaaksi. + +Vaimo istui kumarruksissa pienen sängyn luona, joka oli nostettu +ikkunan eteen auringon paisteesen. Siinä lepäsi alusillansa kukoistava +lapsen pää; mutta silmässä paloi kuumeen tuli ja poskien ruusut olivat +niitä, joilla kuolema koristelee uhrejansa, ennenkuin lähtee heitä +kuljettamaan pimeää tietä. + +Riemuitsevain lasten ääniä kuului ulkoa. Joukko pikkupoikia, liput +kädessä, kulki ohitse iloisesti hurraten. + +"Mamma!" + +"Mitä, lapseni?" + +"Nosta minut ikkunalle; minä tahtoisin katsella ulos." + +Äiti nosti hänet. + +"Mamma, mintähden ovat kaikki pojat niin iloiset?" + +"Sentähden että nyt on toukokuun 17 päivä, Norjan vapaudenpäivä. Tänä +päivänä kulkevat aina kaikki siivot pikkupojat, liput kädessä, pitkissä +riveissä pitkin katuja." + +"Enkö minä sitte ole siivo poika?" + +"Olet kyllä." + +"Minä tahdon myöskin saada lipun ja lähteä joukkoon." + +"Niin pääsetkin, kunhan tulet terveeksi." + +"Milloinkas minä tulen terveeksi?" + +"Milloin Jumala tahtoo" + +Äiti kääri peitteen pojan ympärille, otti hänet käsivarrelleen ja +istuutui avonaisen ikkunan eteen. + +Täys'ikäisen nuorukaisen vieraat olivat menneet ulos palkongille, +jokaisella sampanjalasi kädessä. Keskellä seisoi isäntä viskellen +leivoksia ja appelsiineja pojille, jotka niistä keskenään riitelivät. +Isännällä oli kädessä suuri lapsenlippu. + +Hän oli pitkävartaloinen nuori mies, puettu ihan viimeisimmän muodin +mukaan, kasvot kauniit ja kalpeat, ja silmien ympärillä tuo väsymyksen +merkki, jota nykyajan nuoret herrat pitävät suurimpana loistona. + +"Hurraa päivän kunniaksi, pojat!" Yleinen riemu. + +Sairas lapsi kumartui ulos ikkunasta. + +"Mamma, minä tahtoisin myöskin lipun, niin antaisi tuo siisti herra +minullekin leivoksia ja appelsiineja." + +"Minulla ei ole lippua." + +"Pyydä sitte Jumalalta." + +"Ei Jumala meille aina anna, mitä me pyydämme." + +"Jumala on paha!" sanoi lapsi itkien. + +"Vaiti, pikku Kalle, niin et saa sanoa." + +"Minä tahdon lipun, minä tahdon lipun", riiteli Kalle itsepäisesti ja +itkien. + +Äiti laski hänet hiljaa vuoteelle. Poika peitti kasvonsa tyynyjen +väliin, hänen pikku ruumiinsa oikein vapisi mielenliikutuksesta, hän +yhä itki kiivaasti ja vaati lakkaamatta lippua. + +Lapsijoukko oli mennyt edelleen; mutta avonaisesta ikkunasta kaikui +naapuritalosta sampanjalasien kilinää, naurua ja mieltymyshuutoja; +kapteenin musiikillinen tytär liritteli kuin kanarialintu. + +"Anna lippu, anna lippu!" + +"Ole nyt kiltti, lapseni, ja makaa aivan hiljaa, niin minä menen ulos +katsomaan, eikö hyvä Jumala lähetä meille pienoista lippua." + +"Älä viivy kauan, mamma!" + +Äiti silitti tukkaansa peilin edessä ja järjesteli hiukan huonoa +pukuansa. Hän näet oli nainen, eikä oikea nainen kadota koskaan +kaunoaistiansa. Sitte läksi hän. + +Lapsi makasi hiljaa, silmät vielä kosteina kyynelistä. + +Sampanjassa on aina jotakin juhlallista, ja sen elähyttävää voimaa on +paljon ylistelty sekä suorasanaisesti että runoissa, ja syystä kyllä. +Sillä ei mikään ole ihanampaa kuin sampanjajuhla, kun komeasti +valaistussa salissa pöytä on kokoon vajota hopeain ja kristallien, +kukkain ja hedelmien painosta ja kun kauniit, juhlapukuiset naiset +kohottavat tuota kuohuvaa juomaa ruusuhuulillensa. Mutta nuoren miehen +talossa, vaikka se kuinka komea olisi, ei sampanjajuhla aina +semmoiselta näytä. Sikarin savua pilvittäin, kalpeita, unisia tai +viinistä hyvin hehkuvia kasvoja, rikotuita lasia, appelsiinin kuoria ja +juustonmuruja pöydällä, tupakantuhkaa huonekalujen sametilla ja +sammuneita tulitikkuja kaikkialla lattiamatoilla -- semmoiselta näytti +täys'ikäisen isännän juhlahuone. + +Hän itse seisoi peilipöydällä, pieni lippu kädessä; vieraat joivat +hänen maljaansa, ken tietää, kuinka monetta kertaa. + +Koputusta kuului ovelta. Leski seisoi avonaisessa ovessa vavisten ja +hämillänsä. Muuan herroista juoksi heti hänen luoksensa. + +"Kas tyttö; annas kun syleilen sinua, enkeliseni!" + +Leski peräytyi askeleen. + +"Oh, antakaa anteeksi, minä luulin teitä nuoreksi ja kauniiksi." + +"Niin, ammoin sitte," sanoi hän hymyillen väsyneesti. + +"Mitä te tahdotte?" + +"Minä -- minä tahtoisin -- minä -- antakaa tuo lippu minulle!" sanoi +hän, rohkaisten mielensä ja mennen isännän luo, joka yhä seisoi +pöydällä. + +"Oletteko hullu?" + +"Minulla on lapsi, pikku poika; hän on kuolemaisillaan ja tahtoo saada +toukokuun 17 päivän lipun. Ei hänellä enää ole pitkältä aikaa jäljellä, +minä tahtoisin niin mielelläni ilahuttaa häntä vähän viime hetkillänsä. +Hänellä raukalla on ollutkin niin vähä iloa tässä elossa!" + +Isäntä oli laskeutunut maahan peilipöydältä, lippu yhä vielä kädessä. + +Muut vieraat olivat panneet lasinsa pöydälle ja asettuneet piiriin +isännän ja lesken ympärille. + +"Antakaa se minulle. Olettehan te ylioppilas, eikö totta? Poikakin on +ylioppilaan lapsi, hänen isänsä oli ylioppilas niinkuin tekin. + +"Vai niin!" + +"Minä olin hänen vihitty vaimonsa," sanoi leski, vähänen ylevyyden +loistoa väsyneissä silmissä. "Hän kuoli vuoden kuluttua häistämme. +Hänkin oli nuori, kaunis ja rikas herra, mutta hän joi liian paljon +sampanjaa ja hänellä oli liian paljo ystäviä, ja kun jouduimme +naimisiin, oli hänen terveytensä jo turmiolla. Mutta kulutanhan tässä +hukkaan aikaa. Antakaa minulle lippu, hyvä herra ylioppilas, +pienokainen odottaa." + +"Minä itse tuon sen. Missä te asutte?" + +"Tässä vieressä. Toinen ovi, kun tulette portaita myöten." + +"Hyvä." + +"Ettehän ole pahastuneet minuun." + +"En suinkaan. Minä tulen paikalla." + +"Kiitoksia paljon." Ja leski läksi. + +Isäntä pyysi hiljaisuutta. + +"Fredrik aikoo puhua!" huusivat vieraat ja vaikenivat. + +"Hyvät ystävät -- niin, sillä olettehan ystäviäni, ainakin niin kauan, +kun voin tarjota teille sampanjaa?" + +"Rupeatko katkeramieliseksi?" + +"Hyvät ystävät siis, kuinka olemme käyttäneet tämän päivän? Olemme +tuhlanneet rahaa. Kuinka käytämme lopun päivästä?" + +"Tuhlaamme rahaa!" + +"No, emmekö voisi juoda vähän vähemmin viiniä tänä iltana ja huviksemme +ja vaihteeksi olla hyväntekeväiset; onhan sekin nyt ihan uusimuotista. +Tässä on hattu, ken antaa roposen köyhälle leskelle?" + +"Hyvä, hyvä!" + +"Tässä on viisi kruunua." + +"Minä annan kymmenen." + +"Minulla on vain kaksi." + +"Annahan otan teaatterilippuun ja olutpulloon, niin saa hän kaikki, +mitä jää." + +"Minä annan viisi kruunua, mutta pane minun edestäni huomeiseen asti, +Fredrik." + +"Enköhän pane kerrassaan kymmenen; etpähän sinä koskaan maksa sitä +kuitenkaan takaisin." + +Ja isäntä pani paperirahan hattuun. + +"Nyt lähden. Juokaa minun sampanjaani niin paljon, kuin haluttaa. Ehkä +tämä onkin viimeinen kerta," mutisi hän itsekseen ja otti vähän +jälkiruokaa tuomisiksi. + +Sairas lapsi makasi, silmät oveen käännettynä. Iloinen hymyily valasi +hänen kasvonsa, kun Fredrik astui sisään, lippu kädessä. + +"Oletko sinä Jumala?" + +"En, poikaseni, minä olen vain ihminen ja hyvin huono ihminen. Mutta +katsos, hyvä Jumala lähetti minut tänne ja sanoi: tuossa viereisessä +talossa on pieni sairas poika. Hänelle sinun pitää antaa tämä lippu +minulta ja sanoa, että jos hän on hyvin kiltti, niin saa hän kerran +tulla minun luokseni taivaasen." + +"Onko siellä hauskaa taivaassa?" + +"Hyvin hauskaa. Siellä kaikki pienet enkelipoikaset astuskelevat koko +päivän juhlasaatossa, punaiset silkkiliput kultakeppien päissä, ja +syövät manteleja ja rusinoita, eivät juo muuta kuin samp..." + +Hän vaikeni äkisti hämillänsä, mutta jatkoi heti rohkeasti: + +"Ja juovat vain seltterivettä vaapukanmehun kanssa." + +Sen miedompaa juomaa hän ei tuntenut. + +"Onko se hyvää?" + +"En minä siitä pidä, mutta maku on monenlainen, ja enkelit siihen ovat +hyvin ihastuneet." + +Hän istuutui sängyn laidalle. + +"Nyt panemme lipun pystyyn tuohon päänpohjiin ja rupeamme leikkimään, +niin että tulee oikein hauskaa; mutta emme voi, ennenkuin mamma ottaa +minun hattuni. Mitä siinä on, sen saatte korjata talteenne," sanoi hän +hiljemmin. + +"Ovatko nämä rahat kaikki minulle aiotut?" + +"Ovat." + +"Mutta tässä lienee jokin erehdys; onhan tässä joukossa sadan kruunun +paperikin." + +"Ei, kyllä se ihan oikein on. Parilla ystävälläni ei ollut pientä +rahaa, ja muuan pani sitte heidän puolestansa. Se on kaikki lahjaksi +herroilta, jotka olivat siellä ylhäällä. Minulta se ei ole." + +"Jumala teitä siunatkoon! Te olette hyvä ihminen." + +Lahjan tuoja oli liiaksi kiintynyt leikkiinsä pienoisen kanssa, +voidakseen kuulla lesken sanoja. + +"Tässä on suuri appelsiini, minä panen sen tähän peitteelle ja luen +kolmeen asti, ja kumpi sen ensin ehtii saada kiinni, saa sen pitääkin. +Yks', kaks', kolme -- sinä sait sen!" + +Pienoinen oikein riemuitsi. + +"Tässä on manteleja. Sinä sait enimmät, mutta minä sain suuren, ja +siinä on kaksi sydäntä. Nyt leikimme filippiniä. Kumpi meistä huomenna, +kun tapaamme toisemme, ensiksi sanoo: hyvää huomenta, filippiini! +hän saa uuden hopeakruunun, jossa on reikä laidassa, pitääkseen +kaulassa punaisessa silkkinauhassa, ja se on sama kuin metalji +yhteiskunnallisista ansioista. No niin, sinä et sitä vielä ymmärrä, +mutta samapa se." + +Pojan silmät katsoivat niin tarkkaan häneen. + +"Mutta tässä se paras kaikista on, ja sen saat sinä ihan yksin." + +"Tämä on sokurikakun latva. Nainen tuossa ylinnä, jolla on punainen +hame, on vapaudenjumalatar, sanoi leipuri. Hän on hyvin makea, sillä se +on tehty paljaasta sokurista. Pään saat huoletta puraista, se ei +vahingoita; mutta punaista hametta et saa syödä, siinä on arsenikkia, +joka on hyvin vaarallista. Monta ihmistä on jo tullut myrkytetyksi, kun +ovat koskeneet vapaudenjumalattaren punaiseen hameesen." + +Lapsi kuunteli ihastuksissaan hänen puhettansa, vaikk'ei ymmärtänyt +puoliakaan sanoja. + +"Mamma, mamma, näin hauskasti en koskaan ole leikkinyt!" + +"Mutta nyt olet väsyksissä, nyt pitää sinun levätä vähän!" sanoi äiti, +pannen lipunvarren hänen käteensä, niin että lippu peitti hänen +rintansa. + +"Mamma!" + +"Mitä nyt, lapseni?" + +"Minä pyydän Jumalalta anteeksi, että sanoin häntä pahaksi. Hän on +hyvin hyvä, kun lähetti tänne niin hyvän herran." + +Hän makasi vähän aikaa, silmät ummessa; sitte avasi hän ne vielä +kerran, hymyili ystävällisesti ja sulki ne jälleen. + +Kalpeilta huulilta läksi vienoinen puhallus, niinkuin kynttilää +sammuttaessa, ja kuolema oli ainiaaksi sammuttanut hänen elämänsä +valon. + +Äiti istui kalpeana ja ääneti sängyn vieressä. Raskain suru on useinkin +kyynelitön. + +Fredrik nousi, lähteäksensä. + +"Jääkää hyvästi, huomenna tapaamme toisemme." + +"Kiitoksia kaikesta!" Muuta ei leski saanut sanotuksi. + +Fredrikin asunnossa oli ilo korkeimmillaan. + +"Tuossahan isäntä jo tulee, eläköön hän!" + +"Mutta näytäthän ihan siltä, kuin tulisit hautajaisista." + +"Niinhän tulenkin," sanoi hän istuutuen ääneti. + +Hetkisen kuluttua nousi hän ja otti lasin. + +"Isäntä tahtoo puhua!" + +"Hyvät ystävät. Syy, jonka tähden teidät olen kutsunut tänne, ei ole +ainoastaan päivän yleinen merkitys, vaan myöskin sen merkitys minun +omassa elämässäni. Aamupäivällä minä kosin nuorta tyttöä ja sain +myöntyvän vastauksen. Nimen kyllä saatte perästäpäin kuulla. Hänen +maljansa! Sen juomme sampanjassa." + +Hän pani lasin niin kovasti pois, että se särkyi. + +"Ja tämä oli viimeinen lasi sampanjaa, jonka join, ennenkuin saan +tutkintoni suoritetuksi yliopistossa. Huomenesta alkaen rupean tekemään +työtä enkä tuhlaamaan terveyttäni ja omaisuuttani hurjalla elämällä. En +tahdo, että vaimon, jonka tänään kihlasin, kerran tarvitsisi sanoa kuin +leski äsken: hän joi liian paljon sampanjaa ja hänellä oli liian paljo +ystäviä." + +"Oletpa tullut surumieliseksi naapuritalossa." + +"En surumieliseksi, vaan vakavaksi. Ensi kerran elämässäni seisoin nyt +kuoleman kanssa vastakkain." + +"Pienoinen siis on kuollut?" + +"Hän kuoli, enkä koskaan olisi uskonut kuolemaa niin kauniiksi. +Poikanen erosi hymy huulilla ja vapauden päivän aurinko levitti +säteensä seppeleeksi hänen päänsä ympärille, ja Norjan lippu oli hänen +peitteenänsä". + +"Oikeinhan sinä rupeat runoilemaan!" + +"Oliko lipussa unioni-merkki?" sanoi muuan puolihumalainen veitikka, +koettaen olla oikein sukkela. + +"Sitä en katsonut; mutta sen tiedän, että lippu, joka verhosi viattoman +lapsen ruumista, kun sielu liiteli ijankaikkista valoa kohti, se lippu +oli puhdas." + + + + +KUMPIKIN PUOLELLANSA VÄLIAITAA. + + +I. + +Kuuma on pääkaupungissa, hirveän kuuma. Huoneet oikein hikoilevat ja +katukivillä voisi paistinkin kypseksi saada. Ihmiset kävelevät +keltaisten pummulisten päivänvarjojensa suojassa ja jättävät viimeiset +pikku rahansa virvoittavaan vesipuotiin. + +Semmoisen kuumuuden aikana pakenevat pääkaupungista kaikki, jotka vain +suinkin irti pääsevät, niin tukkukauppias, joka virvoittelekse jossakin +suositussa kylpypaikassa tai omassa mukavassa huvilassaan, kuin +notaariuskin, joka perheineen asettuu johonkin helteiseen huoneesen +aivan kaupungin portin ulkopuolelle, voidakseen elää iloisessa +tiedossa, että hekin ovat maalla. + +Merenrannoilla kylpypaikoissa on tähän aikaan paljo vieraita, sehän nyt +tietty on. Kellä ei ole varaa oleskella suurissa, kalleissa +kylpylaitoksissa, he menevät pieniin lastaus- ja kalastuspaikkoihin, +joissa saa vähemmästäkin rahasta kylliksensä nauttia puhdasta ilmaa ja +harjoittaa virkistävää uintia. + +Semmoinen pikku paikka on Laurkullen, Mossin ja Fredriksstadin välillä. +Kesällä on siellä vakinaisista asujamista melkein ainoastaan vaimot +ja lapset jäljellä, kun näet kaikki miehet ovat merillä, paitsi +laivuri-vanhuksia ja muutamia kalastajia. Mutta sen sijaan on +siellä viime vuosina ollut koko joukko kylpyvieraita, kaikkialla +laivuri-matamien pienissä, sievissä huoneissa. + +Matami Bomb on laivurin vaimo. Mies on meriä kyntämässä, ja matamilla +kotona on huolina neljän lapsen ja kahden lehmän hoito, joista +viimeinmainitut selvästi näkyvät saavan enimmän hellyyden osaksensa. +No, eipä sentään lapsiakaan laiminlyödä, mutta hyvin ankarasti niitä +kasvatetaan. Matamilla näet on tapana rangaista kaikkia, jos yksikin +heistä tekee pahojansa, ja kun hyvin usein niin käy, että joku heistä +kaikkia opetuksia ei muistaa jaksa, niin nuoret Bombit hyvin usein +kuria saavat. + +Talossa on myöskin laivurin veljentytär Julia Bomb, nuori orpotyttö +yhdeksännellätoista vuodella, jonka toimena on ainiaan kannella +matamin nuorinta, vuoden vanhaa silmäterää ja muuten pitää kunnossa +lasten vaatteet. Matami Bomb on suuri, vahvavartaloinen nainen, +kirjavakasvoinen ja punatukkainen. Yllä hänellä aina on punainen +yöröijy, hihat ylös käärittyinä, lyhyt musta hame ja jalassa rumiksi +levinneet kengät. Julia on kaunis tyttö, jonka suurista silmistä +pilkistää aina veitikkamaisuutta vaikka hänen asemansa muuten onkin +hyvin tukala. + +Matami Bombin lähin naapuri ja pahin vihamies on laivurivanhus Olsen, +joka asuu ihan viereisessä talossa. Molempien talojen ja puutarhain +erottajana on väliaita, ja se ehkä estääkin riitaisuuden kehittymästä +käsikahakaksi, vaikka se muuten kyllä kiivaana pysyy. Milloin se +ilmautuu halveksivana äänettömyytenä, milloin äkäisenä sanasotana ja +milloin pieninä ystäväntöinä molemmin puolin, niinkuin esimerkiksi että +matami aina kaataa astiain pesuvedet juoksemaan Olsenin portille, ja +Olsenin suurimpana huvituksena on pyydellä eläviä rottia ja laskea ne +väliaidan raoista matamin pihan puolelle. + +Olsen ei enää merille mene, mutta muuten on hän vielä vahva, ketterä +ukko, joka enimmän aikansa kuluttelee kalastamisella. Kalanpyydöillä +käydessään pauhaa hän aina kaloille ja kotona aina vaimollensa, vaikka +hän kyllä pitää sekä kaloista että vaimostansa. + +Kaikki Olsenin lapset ovat naimisissa eri tahoilla. Ainoastaan nuorin +poika Juhana on tätä nykyä kotona. Hän on perimies ja taittoi viime +matkalla jalkansa, niin että hänen piti jäädä kotiin kokoomaan voimia +seuraavaksi kevääksi. Silloin saa hän itse laivan kuljettaaksensa. +Kaunisvartaloinen mies hän on, neljännelläkolmatta vuodella, +kähärätukkainen, valkoverinen ja ystävällisen näköinen kasvoiltaan. + +Montagu- ja Kapulet-sukujen historia uudistuu. Julia on Juhana +Olsenista löytänyt Romeonsa, ja perhevihasta huolimatta kasvaa rakkaus +heidän nuorissa sydämmissään rehevämmin kuin matami Bombin +sokuriherneet. + + +II. + +Paljo on vieraita Laurkullenissa. Sekä Olsen että matami Bomb ovat +saaneet huoneensa hyyrätyksi kylpyvieraille. Olsenin talossa asuu nuori +lääkäri, lääketieteen kandidaatti Ravn, ja neidet Konstanse ja Alvilda +Knegt, kaksi sisarusta, joista vanhempi Konstanse toimittaa äitillisen +ystävän virkaa ja nuorempi, Alvilda, koettaa olla "suloinen" ja +"vallaton". Hän on pieni, nykeränenäinen tyttö, jolla on päässä paksu +tukku vaaleankellertävää tukkaa, käherrettynä niin, että näyttää +villakoiran karvalta. Molemmat ovat opettajattarina jossakin +tyttökoulussa ja erittäin valmiit menemään naimisiin. Konstanse on +kuitenkin tehnyt viisaan päätöksen laittaa niin, että sisar ensin tulee +toimitetuksi aviosäätyyn, niin kauan kun vielä on jommoinenkin paikka +saatavissa hänelle. Itse hän jo on niin lakastusijällä, että kaikissa +tapauksissa on antautuminen polkuhinnasta. + +Luonnollisesti sisarukset katselevat kandidaatti Ravnia oikeaksi +löytötavaraksi ja määräävät hänet jo neiti Alvildan onnelliseksi +puolisoksi. + +Matami Bombin luona asuu rouva Velker, nuori leski vähän +kolmannellakymmenellä, tyttärensä Fannin kanssa. Hänen miehensä oli +asianajaja ja kuoli pari vuotta sitte, elettyään muutamia vuosia +onnellisessa avioliitossa. + +Näyttää melkein siltä, kuin olisi sattumus toimittanut naapuruksille +väärät hyyryläiset; sillä matami Bomb ei voi kärsiä rouva Velkeriä, +vaan sen sijaan matamin ja neiti Knegtien välille on kasvanut melkein +liikuttavan sydämmellinen ystävyys, jota vastoin Olsen hyvin usein käy +sanasotaa neiti Knegtien kanssa. + +Eräänä iltana istuivat neidet Knegt asuntonsa rapuilla matamin tullessa +navetasta, maitokiulu kädessä. + +"Ah, tekö se olette, hyvä rouva Bomb, ja aina ahkerana ja toimeliaana", +sanoi neiti Konstanse; molemmilta puolilta lähestyttiin väliaitaa +puhellaksensa hetkinen. + +"Niinpä niin, täytyyhän sitä." + +"Mutta se nuori nainen, joka teillä on talossanne, eikö hän voisi +kyllin kyllä hoitaa lehmiä?" + +"Juliako!" sanoi matami halveksivasti. "Kylläpä siitäkin riittää, jos +hän saisi edes lapsetkaan katsotuksi. En minä koskaan uskoisi lehmiäni +sen hutikon käsiin." + +"Hän näyttää hyvin vastenmieliseltä", sanoi neiti Alvilda. + +"Jospa tietäisitte, miten paljon huolta se tyttö on tuottanut minulle +kevytmielisyydellään!" + +"Voi teitä onnetonta, rouva!" + +"Eihän hän toki liene siveetön?" kysyi Alvilda. + +"Vaiti, lapsi, semmoista sinä et saa kysellä", torui Konstanse. + +"Voitteko uskoakaan! eräänä iltana, kun luulin hänen jo olevan +nukkumassa, tapaankin hänet seisomasta puutarhassa", sanoi matami. + +"Seisoiko hän todellakin alhaalla puutarhassa?" kysyi Konstanse +harmistuneena. + +"Kyllä, ja mikä vielä pahempi, hän seisoi tyhjän sillitynnyrin päällä, +joka oli asetettu väliaitaa vasten pystyyn, ja toisella puolella oli +Juhana Olsen noussut portaille." + +"Jos minä täst'edes enää häntä tervehdin, hyvä rouva, niin teen sen +vain kunnioituksesta teitä kohtaan." + +"Ja tiedättekö, mitä he tekivät?" jatkoi matami. + +Konstanse pudisti päätänsä. + +"He seisoivat ja suutelivat toisiansa. Mitäs siitä sanotte?" + +"Alvilda, hyvä lapsi, mene pois etemmäksi", sanoi Konstanse lempeästi. +"Tämmöiset jutut eivät sovi nuorelle viattomalle olennolle, niinkuin +sinä olet." + +"Voi sinua, Konstanse, miten hirveän ankara sinä aina olet." + +"Tuolla tulee armollinen rouva", sanoi matami, kun rouva Velker samassa +astui Fannin kanssa pihaan. + +"Minua hävettäisi sekä Jumalan että ihmisten edessä pitää sinistä +nauharuusua rinnassani, jos mieheni oli vasta kaksi vuotta sitte +kuollut, niinkuin rouva Velkerin", sanoi Alvilda. + +Matami Bombin huomio kääntyi nyt pikku Antoniin. + +"No, onhan se tuo pikku porsas taas vesitynnyriä sotkemassa!" -- pari +korvapuustia -- "ja siinä sinä, Amalia, istut ihan rauhassa ja katsoa +töllötät vain!" -- enempi korvapuusteja -- "Adolfiina, missä sinä +olet?" + +Lapsi, jota huudettiin, tuli ulos. + +"Minä olen istunut sisällä ja lukenut katkismusta." + +"Kyllä minä sinulle opetan katkismuksen, sinä pentu!" kuului +tukkapöllyn ja korvapuustien säestykseksi, "miksi et katso pienempiä +sisaruksiasi?" + +"Mutta, hyvä matami Bomb, eihän teidän siitä pidä lyödä lapsianne, että +he lukevat läksyjänsä", sanoi rouva Velker. + +"Olkaa hyvä, rouva, pyydän minä, ja jättäkää lasteni kasvatus ihan +omaksi huolekseni", sanoi matami. "Minä en annakaan niiden tottua +syömään muiden puutarhoista marjanraakaleita enkä kaivelemaan koloja +muiden hyviin, kiillotettuihin sohvapöytiin." + +"Minun tietääkseni ei minun tyttäreni ole syönyt teidän raakaleitanne +eikä turmellut sohvapöytiänne; mutta jos kuitenkin niin on tapahtunut, +niin kyllä minä vahinkonne korvaan", sanoi rouva Velker ja astui +sisään. + +Neidet Knegt siirtyivät myöskin pois, ja matami läksi omille +askareillensa. + +Iltasilla istui rouva Velker lukien. Pikku Fanni oli jo nukkunut. +Ovelta kuului koputusta ja Julia astui sisään sukkasillaan. + +"Antakaa anteeksi, rouva Velker, että tulen näin myöhään; mutta minulla +olisi niin tärkeätä puhuttavaa teille." + +"Mitähän sitte, Julia?" + +"En oikein tiedä, tohdinko sitä sanoakaan." + +"No hyvänen, olenko minä sitte niin pelottava?" + +"Ette, vaan päinvastoin, ja sentähden minä kaikkein ensiksi pyydän +teitä olemaan niin hyvä, ett'ette kohtele minua niin hyvästi, milloin +täti näkee." + +"Siinäkö kaikki on?" + +"Ei, vielä minä pyytäisin teiltä suurta apua." + +"Saadaan nähdä, sanohan se ensin." + +"Se on pitkä juttu." + +"No, käy sitte tähän istumaan ja kerro se kaikkinensa. Tätisi on +kaiketi jo nukkumassa, niin ett'ei meitä kukaan häiritse." + +"Tunnettehan perimies Olsenin?" kysyi Julia vähän punastuen. + +"Tunnen toki; mitä hänestä?" + +"Näettekös, hän istui puutarhassansa, ja minä istuin ommellen +huvihuoneessamme, ja niin jouduimme, en tiedä miten, puhelemaan +keskenämme, ja niin tapasimme, en tiedä miten, toisiamme melkein joka +päivä -- ja niin -- niin rupesimme pitämään paljon toisistamme --." + +"Etkä tiedä miten?" + +"En, se tapahtui niin salaa, ja eräänä iltana sitte -- sitte --." + +"Mitä sitte?" + +"Kysyi hän minulta, enkö rupeaisi hänen morsiameksensa, ja niin me +lupasimme, kumpikin omalla puolellansa väliaitaa, olla toisillemme +ainiaan uskolliset. + +"Tämähän on ihan kuin Pyramuksen ja Tisben historia." + +"Sitä minä en tunne. Asuvatko he Kristianiassa?" + +"Ei, he asuivat Babylonissa. Mutta kerrohan edelleen." + +"Katsokaas, hän tahtoi viimein saada kihlasuutelon; mutta aidan raot +olivat liian pienet." + +"Ihan kuin Pyramuksella ja Tisbelläkin." + +"Hän nousi sentähden portaille ja minä tyhjän tynnyrin päälle; mutta +kun me juuri syleilimme ja suutelimme toisiamme aidan yli, tuli täti." + +"Ja jutun loppu?" + +"Niin, loppu oli se, että täti on siitä asti pitänyt minua sisällä ja +vartioinut kuin vankia. Jo on neljättä viikkoa kulunut siitä, kun tulin +kihloihin, enkä ole saanut sanaakaan puhutuksi sulhaseni kanssa." + +"Mutta en minä oikein tajua, mitenkä voisin auttaa teitä." + +"Kyllä se helppo on", sanoi Julia, ottaen taskustaan kokoon käännetyn +paperin, "minä olen tähän kirjoittanut muutamia ystävällisiä sanoja, ja +nyt pyytäisin teitä -- älkää vain pahastuko -- pyytäisin teitä olemaan +hyvä ja viemään hänelle kirjeen. Voittehan te helposti keksiä asiaa, +käydäksenne Olseneja tervehtimässä." + +"Vai niin, pitääkö minun ruveta teidän lempikirjeidenne kuljettajaksi, +sä, pikku veitikka? No, kyllä koetan parastani. Mutta eihän kirje ole +suljettukaan." + +"Ei, minulla ei ollut yhtään kuorta." + +"Niitä kyllä minulta saat." + +"Etteköhän olisi hyvä ja kirjoittaisi päällekirjoitustakin. Minä +tuhraan niin huonosti." + +"Kyllä minä sen teen", sanoi rouva Velker, pani kirjeen kuoreen ja +kirjoitti Julian sanojen mukaan: Herra Perimies Juhana Olsenille +Laurkulleniin. "Osoitehan muuten onkin tarpeeton, kun kirjettä ei +postiin panna." + +Julia nousi, lähteäksensä pois. + +"Kiitoksia paljo hyvyydestänne, rouva. Olkaa nyt hyvä ja muistakaa +moittia minua tätille oikein, niin ett'ei hän rupea epäilemään. +Sanokaa, ett'en minä pidä huonetta puhtaana ja että olen tullut +itsepäiseksi ja nenäkkääksi viime aikoina. Sillä, kyllähän todella +olenkin. Hyvää yötä!" + +"Hyvää yötä!" vastasi rouva Velker, ottaen lamppunsa ja mennen +makuuhuoneesen. + +"Hirmuinen se on tuo rakkaus", mutisi hän. "Se osaa tehdä pikkuisen +maalaistytön vilpistelijäksi, kuin olisi hän vanha hovineitsyt." + +Rouva Velker nukkui ja uneksi suudelleensa tohtori Ravnia aidanraosta +ja sentähden matami Bomb nyt häntä piti vankina karjotassa, jossa +hänellä ei ollut kovinkaan hauska elämä, ruokana vain nauriita ja äsken +siivilöityä maitoa. + + +III. + +Seuraavana päivänä olivat Olsenin salissa koossa sekä isäntäväki että +vieraat kahvipöydän ympärillä, kun rouva Velker astui sisään, taluttaen +Fannia kädestä. + +"Älkää ollenkaan häiriytykö", sanoi hän. + +"Hyvinpä todellakin teitte, kun tulitte tervehtimään naapurejanne", +sanoi Olsen. "Olettehan asuneet tässä vieressä jo kolme viikkoa. Olkaa +hyvä, käykää sohvaan istumaan." + +"Kiitoksia, minä käyn tänne poikanne luo." + +"Minä istun tohtorin luona", sanoi pikku Fanni ja kiipesi hänen +polvellensa. + +"He ovat varmaankin vanhat tutut", sanoi Olsen. + +"Ovat", vastasi rouva Velker; "kun Fanni kolme kuukautta sitte oli +sairaana, oli herra Ravn lääkärinämme, ja suureksi osaksi on minun +kiittäminen häntä siitä, että Fanni vielä on elossa." + +"Te arvaatte minun vähäisen apuni liian suureksi, hyvä rouva", sanoi +tohtori. + +"Kas niin, muija, vanha nuhjus, älä nyt istu siinä kuin pilvistä +pudonnut, vaan kaada rouvalle kahvia." + +"Johan minä juuri kaadan", vastasi vaimo. "Älkää vain peljästykö", +jatkoi hän kääntyen rouva Velkeriin päin. "Ei hän sentään niin paha +ole, kuin sanoista kuuluu." + +"Mitenkä viihdytte täällä kotona?" kysyi rouva perimieheltä istuessaan +ja miettiessään, mitenkä saisi paraiten kirjeensä annetuksi. + +"Ikävänlaista täällä vähän on." + +"Mutta sentähden koetetaan huvitukseksi keksiä pieniä rakkausseikkoja, +hi hi hi", nauroi Alvilda. + +"Vaiti sä, paha, vallaton lapsi", nuhteli Konstanse. "Ihanhan sinä saat +perimiehen punastumaan." + +Rouva Velker tunsi myöskin veren nousevan kasvoihinsa. + +"Ai, miten punainen te olette, rouva Velker!" sanoi Konstanse. +"Kivistääkö teiltä päätä." + +"Täällä on niin kuuma", sanoi hän ja meni ikkunan luo, joka oli auki. + +Alvilda ja Konstanse katsahtivat toisiaan silmiin. Tohtori pureskeli +kiivaasti viiksiänsä. + +"Onko tuo priki vai kuunari, herra perimies, tuo laiva, joka näkyy +tuolta kaukaa?" kysyi rouva Velker, pistäen päänsä ulos ikkunasta. + +Juhana nousi ja meni rouvan luo: "Priki se on." + +"Minulla on teille kirje Julialta", kuiskasi rouva. + +Juhana säpsähti ja hänen silmänsä säihkyivät ilosta. + +"Asettukaa minun taakseni, niin koetan pistää sen käteenne", kuiskasi +rouva ja lisäsi kovaan: "Ah, miten nopeasti tuo pikku alus kulkee!" + +"Voisinpa vaikka vannoa, että tuolla rouvalla on salaisuuksia +puhuttavana perimiehelle", kuiskasi Alvilda, kuitenkin niin kovasti, +että Ravn sen saattoi kuulla. + +"Älä katsele heitä, lapsi", supisi Konstanse. "On oikein hirveätä +nähdä, miten rouva häntä mielistelee." + +Tohtori hypitteli levottomasti pikku Fannia polvellansa. + +Samassa koetti rouva Velker pistää kirjettä Juhanalle, mutta Juhana +liikautti niin taitamattomasti kättänsä, että kirje putosi lattialle. + +"Teiltä putosi kirje, rouva Velker", sanoi Konstanse. + +"Minun se ei ole", sanoi rouva Velker, koettaen olla ihan +välinpitämättömän näköinen. + +"Ei, se -- se -- on minun", änkytti Juhana, ottaen sen ja pistäen +kiireesti taskuunsa. + +Rouva Velker palasi jälleen istumaan pöydän luo. + +"Joko nyt jäähdyitte?" sanoi Konstanse, ivallisesti hymyillen. + +Perimies oli kuin tulisilla hiilillä. + +"Kyllä minun pitänee mennä alas katsomaan, onko vene kunnollisesti +sidottu kiinni", sanoi hän kumartaen ja läksi. + +Keskustelua vielä jatkettiin hetkinen, mutta se alkoi hyvin laimeta. + +Tohtori, joka yleensä oli hyvin puhelias ja leikillinen, oli nyt ääneti +ja puuhaili enimmäkseen vain pikku Fannin kanssa. + +Rouva Velker nousi, lähteäksensä pois. Kaikki seurasivat häntä. + +Porstuan lattialla oli auki revitty kirjeenkuori. Alvilda, astuen +viimeisenä, kumartui sukkelasti ja otti sen, kenenkään huomaamatta. + +Tohtori ja neidet menivät alas puutarhaan. Huvihuoneessa otti Alvilda +kuoren taskustansa. + +"Kas vain, miten ylhäisiä tuttavia nuorella Olsenilla on. Tämän kuoren +löysin porstuasta. Tuoksuavaa, vaaleanharmaata paperia ja nimikirjaimet +M. V... Sehän voi varsin hyvin merkitä 'Maria Velker' ja katsokaahan +tätä, tohtori, miten kaunista naisen käsialaa!" + +Tohtori kalpeni. Hän tunsi vallan hyvin sekä kuoren että käsialan. +Fannin sairauden aikana oli hän monta kertaa saanut kirjelippuja hänen +äitiltänsä. + +"Tunnetteko ehkä käsialan?" + +"Antakaa anteeksi, hyvä neiti, mutta minusta on vähän sopimatonta noin +tirkistellä toisten ihmisten kirjeihin", sanoi Ravn, nousi kiivaasti ja +läksi pois puutarhasta. + +Konstanse katsoi hänen jälkeensä. + +"Eipähän aavistukseni minua siis pettänytkään", sanoi hän, "tohtori +todellakin rakastaa rouva Velkeriä. Sillä häneltä se tuo perimiehelle +tullut kirje oli, sen nyt tiedän varmaan. Voi kuitenkin, miten ihmiset +voivat olla kevytmielisiä! Että vanha leski voi tuolla lailla antautua +rakkausseikkailuihin poikanulikan kanssa, sitä minä en voi käsittää, ja +missä he ovatkaan toisiinsa tutustuneet, on minulle ihan +aavistamatonta." + +"Minä todellakin lähden tervehtimään rouva Snaddermeijeriä", sanoi +Alvilda. "Varmaankin huvittaa sekä häntä että tyttäriä tuo rouva +Velkerin rakkausjuttu." + +"Ja minä lähden neiti Bulmen luo. Hänelle tulee tänä iltana vieraita +teelle. Kylpyvieraiden ainakin pitää saaman tietää, minkälaatuinen +nainen hän on, tuo itserakas olento." + +"Ensin pitää meidän lähteä sisään vähän pukeutumaan." + +Hetkisen kuluttua astuskelivat sisarukset kumpikin suunnallensa paraan +kykynsä mukaan panettelemaan leski raukkaa; monta hurskasta silmäystä +kääntyi sinä ilman Laurkullenista taivasta kohti, kaikki olivat +kauhistuksissaan rouva Velkerin kevytmielisestä käytöksestä. + + +IV. + +Seuraavana aamuna poikkesi rouva Velker uimaan mennessään asuintalonsa +navetan ovelle, koska matami Bomb juuri siellä näkyi puuhailevan, ja +sanoi: + +"Minun täytyy todellakin pyytää teitä, matami, käskemään neiti Juliaa +puhdistamaan huoneet paremmin." + +"Niin, onhan hän oikein huolimaton, vai kuinka?" + +"Hirveän. hätikkö." + +"Siinä nyt näette, että niin on, kuin aina olen sanonutkin." + +"Alussa minä kyllä pidin hänestä paljon, mutta olen pettynyt oikein +pahasti. Ja miten nenäkkääksi hän on tullut!" + +"Herranen aika, sitä teidän ei todellakaan tarvitse sanoa, niin hyvin +minä sen jo itse tiedän", sanoi matami ihastuen. + +"Mutta olkaa huoletta, kyllä minä rupean nyt paremmin katsomaan hänen +puuhiansa." + +"Siinä teettekin ihan oikein, rouva Velker." + +Sanottuaan toisillensa jäähyväiset, alkoi matami lypsää edelleen. + +"Onpa hän kuitenkin oikein hupainen ja ymmärtäväinen rouva, kun vain +vähän tutustuu häneen ensin", mietiskeli matami. + +Tuskin ehti rouva Velker tielle portista, kun jo Alvilda riensi minkä +kerkesi matamin luo. + +"Niin, te ehkä jo tiedätte sen suuren uutisen?" + +"Minkä uutisen sitte?" + +"Että rouva Velker ja perimies Olsen ovat salaa kihloissa." + +"Lorua se on, sanon minä." + +"Se on ihan totinen tosi." + +Ja kirjehistoria ilmestyi nyt Alvildan suupainosta monin verroin +kaunistettuna. + +"Nyt minä käsitän, minkä tähden rouva on niin ruvennut yht'äkkiä +vihaamaan Juliaa. Hän luonnollisesti on luulevainen -- ha ha ha!" + +"Luonnollisesti. Hi hi hi!" + +"Entä vanha laivuri! Hän tietysti hyvin ihastuu, kun saa niin ylhäisen +miniän! Ho ho ho!" nauraa röhötti matami ja sysäsi ystävyydessään +Alvildaa niin kovasti, että hän vähällä oli kaatua nurin niskoin. + +Kylvyn jälkeen käveli rouva Velker metsään päin tyttärensä kanssa. +Juhana tuli juosten hänen jäljestänsä. + +"Saan kiittää tuhannesti ystävyydestänne," sanoi hän. "Ette usko, miten +tulin iloiseksi, kun sain jotakin tietoa tyttö-raukalta. Tätinsä +vartioitsee häntä kuin lohikäärme." + +"Ettekö voisi lähettää hänelle pari riviä vastaukseksi?" + +"Kyllä, tässä on hänelle kirje, mutta me näette olemme molemmat hyvin +huonot kirjoittajat, ja jospa vain saisitte laitetuksi niin, että me +pääsisimme puhelemaan, niin tekisitte meidät molemmat onnellisiksi." + +"Sepä ei ole niinkään helppoa." + +"Iltapuolella lähdemme, isä ja minä, tuonne saareen. Ettekö te ja pikku +Fanni ja Julia voisi tulla mukaan?" + +"Kyllä koetan parastani." + +"Tuhannet kiitokset. Hyvästi, rouva Velker!" + +Samassa tuli tohtori kävelymatkaltaan. Hän tervehti kylmästi ja aikoi +mennä ohitse. + +"Mihinkä niin kiire, herra tohtori?" + +"Kotiin." + +"Ettekö edes pysähdy tai sano meille ystävällistä sanaa?" + +"Minä pelkäsin häiritseväni, kun näin, ett'ette olleet yksin." + +"Minä puhuin vain pari sanaa perimies Olsenin kanssa. Hän on hyvin +kelpo mies." + +"Hyvin kelpo mies." + +"Tekeekö meressä uinti yhä vielä teille hyvää?" kysyi rouva. + +"Kyllä, kiitoksia kysymästä. Minä lähden parin päivän perästä." + +"Joko nyt?" + +"Jo, sillä siitä taudista, jonka tähden tänne tulia, olen nyt ihan +parantunut," sanoi hän omituisella äänenpainolla, kumarsi syvään ja +läksi pois. + +"Miten kylmä hän oli ja kummallinen!" ajatteli rouva, "Minä lienen +varmaankin loukannut häntä." + +Etempänä tapasi hän muutamia naisia, jotka myöskin olivat +kylpyvieraita. He tervehtivät kylmästi ja ylpeästi. + +"Miten kaikki ihmiset ovat tänään kylmiä ja epäkohteliaita! Vaan se +luultavasti tulee vain siitä, että minä itse olen niin erittäin hyvällä +mielellä. Onhan tuo tunne niin suloinen, kun tietää voivansa edistää +toisten onnea, vaikka melkein häpeänkin itseäni, kun niin kavalasti +petän matami Bombia." + +Kun Juhana palasi kotiinsa, istui isä sohvassa hyvin juhlallisen +näköisenä. Matami Olsen istui itkien. + +"Mitä täällä on merrassa?" + +"Ei mitään muuta," sanoi laivuri, "kuin että järjellinen ihminen voi +menettää järkensä, kun on tuommoinen kelvoton narri poikana ja +tuommoinen nuhjus vaimona, joka menee ja kihlaa köyhän ja ylhäisen +lesken. Niin, ujella vain, äiti. Kyllä sinulla on syytäkin. Eihän koko +Laurkullenissa ole muusta puhettakaan." + +"Mutta, hyvä Isä, Olsen, enhän minä ole kihlannut rouva Velkeriä," +nyyhkytti matami. + +"En minäkään," sanoi Juhana, istuutuen kiikkutuoliin. + +"Etkö?" + +"E-en," sanoi Juhana, kiikkuen kovasti edestakaisin ja ylös katsomatta, +"minulla -- minulla on morsian jo ennestään. En minä useampia +tarvitse." + +"Ja kuka se sitte on, jos saan kysyä?" + +"Julia Bomb." + +"Matami Bombin sukulainen," huudahti äiti. "Minä en ikänäni anna siihen +suostumustani." + +"Ja kenenkä luulet sitä pyytävänkään?" sanoi isä Olsen. "Julia on sievä +ja kelpo tyttö ja liian hyvä olemaan siinä talossa tuon vanhan noidan +luona. Mutta mitenkä sen kirjejutun laita on?" + +Juhana kertoi rouva Velkerin avun ja nyt aiotun veneretken. + +"Oikein kelpo nainen tuo rouva Velker, oikein hyvä ja kelpo nainen! +Saatpahan nähdä, että hän pettää matamin, niin että sujahtaa vain, ja +toimittaa tytön sinulle ihan suoraan syliisi, poika. Ha ha ha!" + +Alhaalla puutarhassa istuivat lääkäri ja molemmat neidet. + +"Te olette niin synkkämielinen, tohtori," sanoi Alvilda. "Nyt minä +näytän teille jotakin hauskaa." + +Samalla juoksi hän matami Bombin puutarhaan. + +"Saanko luvan?" huusi hän mennessään läävän ohitse. + +"Olkaa niin hyvä." + +Alvilda näytti tyhjää tynnyriä, joka vielä oli siinä, niinkuin se +Julialta oli jäänyt. + +"Tähän tynnyriin se historia liittyy. Se on tarina Pyramuksesta ja +Tisbestä uutena painoksena." + +"Ja te olette varmaankin toimittaneet sen julaistuksi. Onko se +hauskakin?" + +"Hyvin hauska! Kuulkaahan vain: ennen muinoin, se oli muutamia päiviä +sitte, asui täällä nuori nainen ja tuolla puolella nuori merimies. Ja +he rakastivat toisiansa ja yhtyivät väliaidan luona joka ilta. Mutta +kun heistä vihdoin alkoi tuntua liian väsyttävältä tuo pelkkä toistensa +katseleminen, johtui Laurkullenin Tisben mieleen oivallinen ajatus, +kiivetä tämän tynnyrin päälle -- näin --." + +"Alvilda, vallaton, mitä nyt teet?" + +"Ja Pyramus otti portaat, joille hän nousi omalla puolellansa aitaa," +jatkoi Alvilda yhä seisoen tynnyrin päällä ja kumartuen aidan yli. +"Niin onnistui heidän syleillä ja suudella toisiansa. Portaat muuten +näkyvät vielä olevan tuossa, jos teitä, herra Ravn, haluttaa koettaa." + +"Kiitoksia, ei haluta," sanoi tohtori kylmäkiskoisesti. "Entä historian +loppu? Saavatko rakastuneet toisensa?" + +"Toivokaamme toki. Viimeinen nidos kertomusta ei vielä ole ilmestynyt." + +"Mutta mitä sanovat vanhemmat?" + +"Tytön vanhemmat ovat, mikäli tiedetään, kuolleet." + +"Ehkäpä hän onkin leski?" sanoi Konstanse kavalasti. + +"Siitä ei historia mitään kerro." + +Tohtori istui kaivellen kepillänsä hiekkaa ja ylös katsomatta. +"Hävytöntä," supisi hän. + +"No Alvilda, älä nyt enää seiso tuossa tynnyrin päällä, vaan mene +ennemmin tuomaan se, mitä olet ommellut tohtorille." + +Alvilda riensi hyppien sisään. + +"Eikö hän ole sievä tyttö?" + +"On." + +"Aina iloinen ja reipas, ja sydän on hänellä puhdas kuin kulta. +Onnellinen se mies, joka hänet vaimokseen saa!" + +Tohtori piirusteli vain kepillään kuvia hiekkaan. + +Alvilda palasi, virkattu rahakukkaro kädessä. + +"Taasko lahja tohtorille?" kysyi isä Olsen, tullen vastaan porstuassa. + +"Helmillä koristettuja kukkaroita ja pännänpyyhkeitä, piipunnauhoja ja +matkalaukkuja. Te käytätte hyvin kauneita syöttejä kalastaessanne, +neiti." + +"Mitä tarkoitatte?" + +"Vaan minä pelkään, että tohtori on tuommoinen kivikala, joka kyllä syö +pois syötit, mutta ei itse koskaan tartu kiinni." + +Alvilda pahastui ja meni tiehensä. + +Kun hän kainosti tarjosi kukkaroa Ravnille, sanoi Ravn: + +"Te hukutatte minut hyvyydellänne, neiti." + +"Se on vain pieni muisti." + +"Mutta johan te niitä olette antaneet minulle useampiakin." + +"Nyt kun kohta eroamme, tahtoisin mielelläni, että te silloin tällöin +muistelisitte minua ystävyydellä." + +"En minä teitä koskaan unhota." + +Konstanse nousi ja meni sisään. + +"Ah, niinhän te miehet aina sanotte. Ja kuitenkin tiedän varmaan, että +kun kerran pääsette matkaan, niin ette enää muistakaan pikku Alvildaa", +sanoi neiti, istuutuen tohtorin viereen, silmät täynnä kyyneliä; sillä +hän todellakin rakasti tohtoria ja ero tuntui hänestä katkeralta, + +"Te olette suuri lapsi ja sinä pysytte", sanoi Ravn, kumartuen hänen +ylitsensä ja ottaen häntä ystävällisesti kiinni kädestä. + +"Herranen aika, tohtori, päästäkää minut. Jos joku sattuisi näkemään +meidät!" + +"Mitäpä vaaraa siinä sitte olisi?" + +"Ei mitään, kyllä te oikeassa olette; mutta -- mutta -- minun -- minun +täytyy nyt mennä sisään," sanoi neiti hämillänsä ja irroitti hiljaa +kätensä, luullen tohtorin vielä pidättävän häntä menemästä. + +Mutta niin ei tapahtunut. Alvilda riensi sisään hehkuva puna kasvoilla. + +"Tyttö parka, hän kyllä näkyy pitävän minusta," ajatteli tohtori. +"Ehkäpä hän ansaitseekin minun rakkauttani enemmin kuin rouva Velker, +enkä kuitenkaan saa häntä pois mielestäni. Niin ylevä, niin kaunis ja +niin hienotunteinen, ja kuitenkin saattaa rakastua tuommoiseen poikaan, +jolla ei ole muuta kuin punakat posket ja kähärä tukka! Ell'en itse +olisi nähnyt, miten hän käyttäytyi perimiestä kohtaan, niin en koskaan +olisi sitä uskonut. Tuo tynnyrijuttu kuitenkin pahin oli!" + +Ja tohtori nousi ylös ja meni kammariinsa, pieksäen astuessaan +joukottain matami Olsenin kukkia poikki kepillänsä. + + +V. + +Pikku Adolfiina oli särkenyt teekupin ja kaikki lapset saaneet sen +johdosta vitsaa, niin että nyt kilpaa itkeä ulvoivat. + +Matami Bomb juuri vahvisti sen ankaran työn perästä voimiansa +kahvikupilla, kun rouva Velker astui kyökkiin. + +"Minun todellakin täytyy tulla pyytämään teidän apuanne, matami. Julia +tulee jo ihan sietämättömäksi." + +"No, mitä se nyt taas?" + +"Minä nyt iltapäivällä aioin mennä laivuri Olsenin ja hänen poikansa +kanssa kalastelemaan, ja olisin ottanut Julian mukaani sekä kantamaan +eväskoria ja katsomaan vähän Fannia että senkin tähden, kun luulin sen +vähän huvittavan sitä kiittämätöntä." + +"No, ja mitä hän niskoittelee?" + +"Voisitteko uskoakaan, hän sanoo itsellään olevan muutakin tekemistä, +minä muka voin itse kantaa korini, eikä hän tahdo tulla noiden +kelvottomien Olsenien joukkoon. Minä luulin hänen pitävän nuoresta +Olsenista, mutta heidän välilleen lienee nyt jotakin sotkosta +sattunut." + +"Niin, eihän se niin mahdotonta ole, se, ha ha ha!" nauroi matami. + +"Uuh -- huu -- huu --" ulvoivat lapset. + +"Sanotaan, ett'ei nuori Olsen enää huolisi Juliasta. Olisipa kuitenkin +hauska nähdä, miten he kohtelisivat toisiansa." + +"Kyllä, te olette hyvä, te rouva Velker," sanoi matami ja +ystävyydessään sysäsi rouvaa kylkeen. "Kyllä Julian täytyy mukaan +lähteä, vaikka minun pitäisi niskasta pitäin työntää hänet sillalle ja +veneesen. Ha ha ha!" + +"Uuh -- huu -- huu!" + +"Vaiti, pennut, muuten pieksän teitä niin, että totta tukkeatte suunne. +-- Julia!" + +"Mitä?" + +"Tule tänne, sä kelvoton tyttö. Eikö siinä jo ole kyllin, että syöt +minun leipääni, tekemättä äyrinkään edestä hyötyä. Vai vielä nyt rupeat +ajamaan pois kylpyvieraitanikin kelvottomalla käytökselläsi?" + +"Minäkö?" + +"Niin, sinä juuri!" + +"Ei se maksa vaivaa, että ollenkaan rupeatte puolustautumaan," sanoi +rouva. + +"Miksi et tahdo lähteä rouva Velkerin kanssa venematkalle?" + +"Minä -- minä luulin, että -- että --" tavoitteli Julia, purren +huultansa, ett'ei nauruun purskahtaisi. + +"Mitä sinä luulit?" + +"Että minun pitäisi pestä lasten vaatteita." + +"Kyllä minä sinut pesen, minä, ell'et pian pukeudu ja joudu matkaan +kinastelematta!" + +Julia riensi pois kyökistä. + +"Ha ha ha, kyllä te saatte oikein iloita, rouva Velker, kun näette, +miten kylmästi merimies häntä kohtelee. Luonnollisesti hän juuri +sentähden ei tahtonut lähteä mukaan, kun ei huolisi kärsiä tuota +nöyryytystä. Ho ho ho!" + +"Uuh -- huu -- huu --" valittivat pikku Bombit. + +"Olkaas nyt kiltit, lapset, niin saatte kukin sokuripalan," sanoi äiti +iloisimmalla äänellään. + +"Hänen ilonsa minua melkein pelottaa," ajatteli rouva Velker pois +mennessään. "Joko hänellä on jotakin pahaa mielessä taikka on hän +juovuksissa. Se nainen näyttää kykenevän tekemään mitä tahansa." + +Meri oli kirkas ja tyyni. Juhana sousi ja isä piti perää. Rouva ja +Fanni istuivat veneen kokassa ja Julia sulhonsa edessä. + +Paljon he eivät puhelleet, mutta joka kerta, kun heidän silmäyksensä +kohtasivat toisensa, loistivat myöskin kasvot ilosta, ja punaiset he +olivat kuin ruusut. + +Noustiin maalle pienelle saarelle ja asetuttiin suuren puun alle. Julia +keitti kahvia. Pikku Fanni ja Juhana olivat autellessaan perin +onnelliset; kilvan juoksentelivat he kuivia risuja ja oksia etsimässä. +Olsen ja rouva Velker katselivat valmista. + +Syötyä ja juotua läksivät nuoret yhdessä astumaan pitkin rantaa ja +kävivät sitte istumaan pienelle kalliolle, josta voivat katsella pitkin +meren selkää. + +Rouva otti esiin ompeluksensa ja istui paikallansa puun alla; laivuri +Olsen oikasihe hyvillä mielin nurmikolle hänen lähellensä ja poltti +piippuansa aika tavalla. Pikku Fanni juoksenteli rannalle, kokoillen +raakun kuoria ja kirjavia kiviä. + +"Kaunis pari, lemmon kaunis pari! Eikö ole, rouva Velker?" + +"On. Ja miten onnelliset he ovat!" + +"Olipa se teillä hyvä aate, että saatoitte heidät yhteen." + +"En minä olisi uskonut matamin niin vähällä suostuvan, mutta minä +sanoin, ett'ei Julia tahtonut lähteä mukaan, ja se tietysti pakotti +hänet ihan käskemään tyttö-parkaa tänne." + +"Ihan hänen tapaistansa, sen noidan; jos hän olisi luullut tuottavansa +iloa Julialle, ei hän koskaan olisi laskenut häntä." + +"Ei, hän mainitsi, että merimiehen kylmyys häntä oikein nöyryyttäisi." + +"Ha ha ha, hän on tietysti myöskin kuullut tuon tyhmän jutun teidän ja +Juhanan kihlauksesta." + +"Minunko ja teidän poikanne?" + +"Niin. Eihän nyt muusta puhutakaan." + +"No mutta, enhän minä ole koskaan --." Rouva keskeytti äkisti lauseensa +ja nousi peljästyneenä. + +"Fanni!" huusi hän. "Älä juoksentele siellä kalliolla, voit pudota +mereen! Tule tänne, lapseni!" + +Tyttönen käänsi päätänsä. Hänen jalkansa luiskahti; hän kaatui +takaperin ja vesi peitti hänet silmänräpäyksessä. + +"Auttakaa, auttakaa!" huusi äiti hädissänsä ja juoksi rantaan. + +Juhana hypähti ylös, riisui nopeasti nuttunsa, syöksyi veteen ja toi +hetkisen kuluttua Fannin rantaan; mutta tyttö oli jo kylmä ja tunnoton. + +"Mene heti veneellä tohtoria tuomaan, niin me sill'aikaa koetamme saada +lasta henkiin," käski laivuri, ja Juhana sousi pois. + +Fanni riisuttiin ja käärittiin rouvan saaliin ja Olsenin nuttuun. +Kotvasen kun oli puuhaeltu hänen kanssansa, alkoi hänessä näkyä elämän +merkkejä. Juhana oli äkisti muuttanut kotonaan kuivat vaatteet yllensä +ja palasi jo tohtorin kanssa sekä suuri joukko peitteitä veneessä. +Heidän tullessansa tuli lapsi tuntoihinsa. + +"Olenko minä nyt taas sairas, hyvä tohtori?" kysyi hän, kun Ravn +kumartui hänen ylitsensä ja antoi hänelle vähän lämmintä viiniä. + +"Nyt sinun pitää vain maata vähäsen, niin olet jo huomenna terve," +sanoi Ravn, hiljaa ja lempeästi työntäen märjän tukan pois otsalta ja +istuutuen hänen viereensä. + +Lapsi ummisti silmänsä ja nukkui. Äiti istui ääneti hänen päänsä +pohjissa. Juhana ja Julia olivat jälleen menneet kalliolle, ja Olsen +makasi muutamien pensaiden alla nukkuen tai ollen nukkuvinaan, ett'ei +häiritsisi nuoria. + +Tohtori istui ajatuksissansa, nyhtäen silloin tällöin jonkun +heinänkorren. Rouva Velker keskeytti ensin vait'olon. + +"Nyt istumme taaskin lapseni vuoteen vieressä," sanoi hän. "Tuntuu +ihan, kuin olisitte te lähetetty minulle suojelevaksi enkeliksi. En +tiedä, miten sitte tulenkaan toimeen, kun te lähdette pois. Minä olen +aina niin rauhallinen, kun te vain olette lähellä." + +"Minulta on se lohdutuksena, että on toinen suojeleva enkeli lähellä," +sanoi Ravn, repien ruohoa levottomasti. + +"Toinenko, mikä toinen?" + +"Ja hän kyllä ensi viittauksestanne hyppää väliaidan yli, sillä +vaikk'ei hänellä olekaan siipiä, niin on hänellä ainakin portaat," +jatkoi Ravn katkerasti. + +"En minä käsitä tarkoitustanne." + +"Ettekö? Vai ette!" + +"Yhtä vähän kuin teidän käytöstänne yleensäkään. Ennen olitte +ystävällinen ja sydämmellinen. Nyt kohtelette minua kylmällä ja +pilkallisella ylenkatseella. Mitä minä sitte olen tehnyt?" + +"Mitäkö olette tehnyt?" vastasi Ravn kiivaasti. "Te olette kukistaneet +onneni ja hajoittaneet kauneimmat tulevaisuus-unelmani." + +"Minäkö?" + +"Juuri te. Minä olen rakastanut teitä, niinkuin en koskaan ennen ketään +naista. Minä näin teidät kotonanne, lapsenne sairasvuoteen vieressä. Te +näytitte minusta niin puhtaalta, niin hellältä ja hyvältä, että +itsekseni ajattelin: tämä vaimo voi tehdä sinut onnelliseksi. Kun te +läksitte tänne, tulin minäkin pyytämään teitä vaimokseni, ja nyt +olenkin tullut vain näkemään --" + +Ravn keskeytti äkisti puheensa ja nousi kiivaasti. + +"Kuinka, mitä näkemään?" + +"Vieläkö minun pitää jatkaa?" + +"Enhän vielä ole saanut kuulla syytöstänne." + +"No niin, näkemään, miten te heittäydytte parrattoman pojan syliin ja +teette tyhmyyksiä, joita tuskin pahatapainen koulutyttökään voisi +tehdä." + +"Ravn," sanoi rouva nousten seisomaan. "Te sanoitte rakastavanne minua. +Minä uskon sananne ja kärsin teiltä puhetapaa, jota en koskaan kärsisi +keltään muulta, enkä myöskään alentuisi kellekään muulle vastaamaan. +Mutta arvaanhan minä, että tekin olette kuulleet tuon tyhjän jutun, +että minä muka ja perimies Olsen olemme kihloissa. Olsen mainitsi sen +minulle juur'ikään; mutta se unhottui peljästyksessäni." + +"Ei minun olekaan tarvinnut mitään kuulla, näinhän ihan omilla +silmilläni --" + +"Ettäkö minä annoin hänelle kirjeen?" + +"Niin juuri." + +"Kuljettavatkohan sitte rakastavaiset itse kirjeitänsä? Romaaneissa on +aina semmoisena postiljoonina jokin kammarineitsyt tai muu. +Katsokaahan," lisäsi hän hymyillen, "ei se näy kovinkaan uskollinen +olevan, tuo minun rakastajani." + +Tohtori käänsi päänsä osoitetulle suunnalle. + +Juhana ja Julia istuivat vielä vierekkäin. Juhana oli kiertänyt +käsivartensa Julian ympäri ja Julian käsi leikitteli Juhanan kähärässä +tukassa. + +Tohtori oli kuin pilvistä pudonnut. + +"Mitä tämä kaikki merkitsee?" + +"Että nuo nuoret ovat kauan rakastaneet toisiansa ja minä olin +tuommoisena postiljoonina." + +"Entä se juttu Pyramuksesta ja Tisbestä, joka seisoi tynnyrillä?" + +"Sanottiinko minun siinäkin olleen." + +"Ei ihan suoraan, mutta että se oli nainen teidän talosta." + +"Ja te heti arvasitte siksi minut. Kiitoksia siitä, että ajattelitte +niin hyvää minusta." + +"Antakaa anteeksi, minä olen hirveästi tehnyt väärin teitä kohtaan," +sanoi Ravn, ottaen rouvaa kiinni kädestä. "Te olette nyt myöskin +kuulleet tunnustukseni eikä minulla ole muuta sanottavaa kuin kysyä, +tahdotteko tulla vaimokseni." + +"Ravn," vastasi rouva lempeästi, "minä olen jo kauan luullut, ett'en +ollut teistä arvoton, enkä häpeä tunnustaa, että minun tunteeni ovat +samanlaiset, ja jos luulette vanhan, köyhän lesken voivan tehdä teidät +onnelliseksi, niin on vakavin pyrintöni oleva, tulla teille hyväksi +vaimoksi." + +"Mamma, mamma," huusi pikku Fanni heräten. "Missä on tohtori." + +"Tässä minä olen, Fanni." + +"Älkää lähtekö pois mamman ja minun luotani, hyvä tohtori." + +"Ei, lapseni," sanoi rouva, suudellen Fannia otsalle. "Nyt hän aina +pysyy meidän luonamme." + +Päivä laski ja levitti viimeiset säteensä kahden ilosta säteilevän +parin yli, jotka soutivat kotiin Laurkulleniin. + +Sinä iltana ei Olsen pauhannut millekään, ei vaimolleenkaan. Matami +sanoi hänellä olleen pari kyyneltäkin silmissä, kun hän jäähyväisiksi +puristi Julian kättä, mutta itse hän arveli sen olleen vain merivettä. + + +VI. + +Matami Bomb seisoi kyökissä, kun ovelta kuului koputusta. + +"Astukaa sisään!" + +Ja sisään astui laivuri Olsen pyhäpuvussa. Matami seisoi kuin +kivettyneenä ja näytti niin kummastuneelta, kuin olisi edessänsä +seisonut itse enkeli Gabriel tai keisari. Hän veti alas röijynsä hihat, +joka aina merkitsi jotakin tärkeää olevan tulossa. Sitte avasi hän oven +viereiseen huoneesen. + +Olsen astui matamin kaikkein pyhimpään, joka oli koristettu laivuri +Bombin, hänen laivansa, vaimonsa ja lastensa kuvilla. Hän istuutui +tuolille ja katseli hämillänsä ympärilleen, ja viimein kiintyivät hänen +silmänsä matamin sohvaan, joka vaksivaate-päällyksineen ja paksuine +toppauksineen kyllä olikin komea katsella, mutta arvattavasti ei +istuttavaksi aiottu. Pari kuolevaista, jotka olivat rohjenneet sen +mukavuutta koettaa, olivat liian myöhään saaneet pöydän alla katua +uskaliaisuuttansa. + +"Teillähän on erinomaisen sievä asunto, matami Bomb," sanoi Olsen, +saadakseen edes jotakin sanotuksi. + +"Te olette ensi kertaa täällä," sanoi matami. + +"Mehän emme ole olleet varsin hyviä ystäviä." + +"Emme oikein." + +"Mutta oikeastaan on tyhmää naapurien elää riidassa." + +"En minä ole kuljettanut eläviä rottia muiden ihmisten pihoihin." + +"Ette, mutta te olette kaataneet pesuvesiänne juoksemaan toisten +ihmisten portille. Mutta jättäkäämme ne nyt sikseen. Minä tulinkin +tekemään sovintoa." + +"Se minullekin hyvin mieleen olisi." + +"Näettekös, minun poikani pitää Juliasta." + +"Hän kyllä pitää monestakin, hän. Onpa mainittu hänen pitävän myöskin +rouva Velkeristä." + +"Se on vain joutavaa, neiti Knegtien keksimää lorua, rouva kun +kuljetteli kirjeitä rakastuneiden välillä. Rouvahan se myöskin niin +laittoi, että he tapasivat toisensa eilen." + +"Minua on siis kavalasti petetty ja narrinansa pidetty! Minua on +hirveästi peijattu. Minä en koskaan suostu tähän tuumaan enkä +naimiseen." + +"Siinä teette tyhmästi, matami Bomb, sillä jos ette suostu, menevät he +naimisiin ilman teidän suostumustanne." + +"Minä ajan sen kelvottoman tytön pois talostani." + +"Niin, ajaa teidän juuri pitääkin hänet, sillä sitte minä otan hänet +talooni." + +Matami kallisti päänsä käsiinsä ja alkoi ulvoa kuin marraskuun myrsky. + +"Kylläpä minulla on hyvät naapurit! Hyökätä noin turvattoman +vaimo-paran kimppuun, jonka ainoa turva on maalla Lontoossa ja kuinka +kauan siellä viipyneekään!" + +"Älkää nyt vain jättäytykö noin kiukkunne valtaan, matami, vaan +koettakaa olla vähän vähemmin paha kuin tavallisesti. Minä teidän +sijassanne suostuisin mielelläni, ja sitte voisimme jonakin iltana +vähän iloita minun luonani, pitää pienet kihlajaiskemut. Muuten nuoret +pitävät kihlajaisensa ja häänsä ilman teitä ja teiltä kysymättä, ja +silloin sanottaisiin vain teitä samaksi noidaksi, kuin aina olette +olleetkin, joka ei osaa elää sovinnossa sukulaistensa eikä naapuriensa +kanssa." + +Matami yhä makasi, pää ja kädet pöydällä, ja itki kiukusta. + +"Toivoakseni pidätte koossa järkenne, jääkää hyvästi!" + +Laivuri läksi ja matami jäi liikahtamatta paikalleen. + +Tohtori Ravn käveli tietä myöten, rouva Velkerin käsi kainalossansa, ja +toisella kädellään taluttaen pikku Fannia. + +Alvilda seisoi ikkunan luona, joka oli auki, ja kaatoi pari +kukkaruukkua kiireessään, kun näki heistä vilahduksen ja syöksähti +tarkemmin katsomaan. + +Portilla he erosivat kätellen, ja tohtori astui sisään. + +"Olitteko kävelemässä?" kysyi neiti. + +"Olin, minä kävelin vähän aikaa morsiameni kanssa", sanoi Ravn. "Rouva +Velker ja minä olemme kihloissa eilisestä asti." + +"Vai niin, te -- olette -- ki-kihloissa. Toivotan onnea!" + +Alvilda oli hyvin kalpea ja nieleksi itkua sekä läksi hyvin äkisti +kammariinsa. + +Kahdeksan päivän kuluttua oli tulinen kiire Olsenin talossa. Hänen +kylpyvieraansa aikoivat lähteä seuraavana päivänä, ja siitä syystä oli +nyt tekeillä suuret kemut, joissa myöskin Julian ja Juhanan kihlaus oli +julaistava. + +Matami Bomb oli näet huomannut viisaimmaksi suostua tuumaan. Oli +myöskin sovittu, että Julia oli saava viettää seuraavan talven tohtori +Ravnin kotona. + +Hän ja rouva Velker aikoivat kohta viettää häänsä, jota vastoin Juhanan +ja Julian piti odottaman kevääsen asti, kunnes perimies pääsisi +laivuriksi. + +Kemut olivat loistavat, vieraat oikein loistivat ilosta ja huvista ja +matami Bomb oli loistavin kaikista. + +Hänen muotonsa oli punaisempi ja kirjavampi kuin tavallisesti, tukka +sileämpi ja hänen pulleaa vartaloansa verhosi suurikirjainen +silkkileninki, josta välkkyi kaikkia taivaankaaren värejä. Se kumminkin +oli ommeltu jo ennen muinoin, jolloin matami arvattavasti oli ollut +paljoa solakampi; sentähden moni nainen pelkäsi joko matamin saavan +halvauksen taikka hänen vartalonsa puristavan halki tuon ohuen verhon +ja paisuvan luonnolliseen kokoonsa. Onneksi ei toki kumpikaan pelko +toteutunut. + +Julia oli sievä onnessansa ja uudessa sinisessä hameessansa, ja kun +rouva Velker kuljeksi vierasten seassa, solakka vartalo vaaleanharmaan, +röyhyisen silkkileningin peitossa, näytti hän kuningattarelta +alamaistensa keskellä. + +Alvilda oli koko illan hirveän vallaton ja sievä ja niin levottoman +iloinen, että se oikein häiritsi muiden iloa. + +Ilta kului hyvin hauskasti, vieraat vihdoin poistuivat ja neidit Knegt +siirtyivät huoneihinsa. + +Alvilda laitteli kapsäkkiä kuntoon. Konstanse selaili tilikirjaa. + +"Helmiä piipunnauhaan, villalankaa henkseleihin, silkkiä kukkaroon -- +tarpeettomia menoja," mutisi hän. + +"Minä suostun Pedersenin tarjoukseen," sanoi Alvilda. "Kaunis hän ei +ole, eikä kansakoulun-opettaja muutenkaan ole niin ikävöitävä, +mutta --" + +"Mies on kuitenkin aina mies," jatkoi sisar. "Ota vain hänet, lapsi, +niin pääset siitä huolesta, ett'et tulisi naimisiin. Montahan huolta +tässä maailmassa on, mutta se se on pahin kaikista." + +Molemmat sulhaset olivat tällä välin saattaneet morsiamensa heidän +ovellensa asti. Kuu paistoi suurena ja kauniina ja väliaita teki pitkän +varjon matami Bombin pihalle. + +Juhana suuteli jäähyväisiksi morsiantansa. + +"Nyt ei minun enää tarvitse kiivetä väliaidan päälle sinua +suudellakseni," sanoi hän. + +"Ei," sanoi Ravn, "pikku rakkauden-jumala se veitikka, on repinyt aidan +rikki. Hän kyllä auttaa rakastavia, kun oikein hätä tulee, vaikka hän +alussa laitteleekin monia mutkia." + +"Ja oikein se siinä tekeekin," sanoi rouva Velker. "Rakkaus aina +vahvistuu vastuksista, ja kaksi lemmen taimea menestyy aina paraiten, +jos ne istutetaan kumpikin omalle puolellensa väliaitaa." + + + + + + +HOLGER DRACHMANN. + + + + +KIRKON LAIVA. + + +I. + +Tuvassa istui kolme miestä, vanha Ole Bertelsen ja hänen kaksi +poikaansa Kaarle ja Kristian, hiljaa puhellen. Vähäväliä katsahtivat he +Söreniin, kolmanteen veljekseen, joka suurilla sormillaan sovitteli +hyvin pieniä esineitä paikoilleen pikku laivaan. + +He ylpeilivät tuosta laivasta, ylpeilivät niin, että puhekin kävi vain +kuiskaamalla. Mutta jos kuka hyvänsä olisi heiltä mitään kysynyt siitä, +olisivat he ihan varmaan vastanneet niin välinpitämättömästi, kuin +laiva olisi ollut aivan mitättömin asia, kuin ajatella saattaa. + +Sören istui, puujalkansa suorakulmaisesti ulos ojennettuna toisesta +jalasta. Asento oli jotenkin mukavan näköinen mutta toisinhan se ei +voinut olla. Sill'aikaa kun hänen "varamastonsa" itsepäisesti ojentui +sivulle ja laiha, partainen ja tuskien uurtelema muotonsa varovaisesti +kumartui raakapuiden ja muiden kapulain väliin, poimiskelivat suuret, +köhmyiset kädet keveästi kuin nukenompelijatytön sormet laivan kannelta +ja nuorista pois ruuhkia; suurien, levollisten silmäin pohjalla eli +sydämmellinen ilo, jota ne eivät kuitenkaan huolineet ilmaista +ainoallakaan räpäytyksellä. + +"Kohtahan se nyt kaiketi jo on kunnossa?" kysyi vanhus Ole Bertelsen +varovasti ja kunnioittavasti. + +Sören ei, syystä kyllä, saanut vastatuksi. Hänellä näet oli suussa +kahden nuoran päät ja sormien välissä pienen pieni kolmikulmainen +väkipyörä; joulukuun illan hämärässä haparoi hän silmukoita, joiden +läpi nuoran piti juosta. + +Hän päästi nuorat hampaistaan ja vastasi toiseen kysymykseen, joka jo +oli lausuttu viisi minuuttia ennemmin. + +"En ole löytänyt muuta kuin yhden kolon pohjasta. Sitäpä täytyy sanoa +hyväksi purjehdukseksi, kun matka oli jo kestänyt kaksikymmentä +vuotta." + +"Hyvin suoritettu matka se on ollut," virkkoi Kaarle. + +"Niin Sören," huomautti Kristian, "mutta silloin kaadoitkin siihen +korttelin pullon öljyä ja tärpättiä pohjaan." + +"Ja nyt pannaan toinen pullollinen lisäksi," sanoi Sören, "ja kun laiva +taas kahdenkymmenen vuoden kuluttua vedetään teloille ja me silloin +ehkä itse olemme madonsyömät ja muut ihmiset saavat sen käsiinsä, niin +he toki nähkööt, että me olemme tehneet kunnon työtä." + +"Oh," sanoi vanha Ole, "me kyllä silloin vielä hyvin saatamme elää. +Meidän sukumme on pitkäikäistä väkeä." + +Ole oli nyt kahdeksannella- ja pojat viidennelläkymmenellä. + + +II. + +He olivat kaksikymmentä vuotta sitte päättäneet tuon laivan teon +yhdessä muiden sen kyläkunnan asujanten kanssa. Kaikillahan muillakin +rantalaisilla oli laivat riippumassa kirkoissansa; miksi piti sitte +Vangon olla muita huonompi? + +Juuri siihen aikaan oli Sören palannut kotiin pitkältä merimatkalta, +puujalka vain sen "liha- ja luujalan" sijassa, joka hänellä oli ollut +lähtiessänsä. Tuskat olivat olleet hirveät kaukana vieraan maan +sairashuoneessa ja vakava merimies oli jo lakannut toivomasta. +Lahkolaisuus kukoisti siihen aikaan sairashuoneissa vuoteiden +ympärillä, erilaiset kääntäjät riitelivät sairaista, ja Sören joutui +erään ahneen miehen uhriksi, jolla oli lyhyt tukka ja yhteen puserretut +huulet. + +Tulta, tulikiveä, pihkaa ja kaikkea muuta palavaa ainetta oli satamalla +satanut heikon vaivaisen korville, ja Sören oli palannut kotiin sekä +toisjalkaisena että mieleltään ilottomana. + +Hän, ollen jo ihan nuoruudestansa asti hyvin puhdas tavoiltaan, +kuljeksi nyt nuristen lakkaamatta valittaen maailman syntisyyttä. +Jalantynkän pakotuksiin ja koviin tuskiin, että hänen nyt paraassa +ijässään täytyi jäädä muille ristiksi, liittyivät sairashuoneessa +herätetyt oman tunnon epäilyt ja arvelut. Hän tietysti oli syntinen ja +sentähden hän innolla ryhtyi työhön, kun tilaisuus tarjoutui maksaa +"laivan" teolla edes osan suuresta syntivelastansa sinne, jossa kaikki +mitättömätkin asiat kirjoitetaan kirjaan. + +Muut kokosivat rahaa raaka-aineiksi, vaan Sören otti suurimman +uhrauksen niskoillensa: puolivuotisen ahkeran ja väsymättömän työn, +joka meni tuon fregatti-rungon sisustamiseen ja laittamiseen +täydelliseksi. Fregatti ristittiin "Merimiehen muistoksi", ja oli se +ainakin seitsemän jalkaa pitkä perästä kokkapuun nenään mitaten. + +Kun se valmistui, kannettiin se hyvin juhlallisesti kirkkoon ja +ripustettiin kumuun. Vanha pastori vihki sen puheella, jolla ainakin +oli pituutta kylliksi. Sören niisti lakkaamatta nenäänsä pummulisella +liinallaan, jossa oli kuvattuna Sevastopolin kukistus. + +Kumppanien poikettua juhlallisuuden jälkeen olutmyymälään läksi Sören +puujalkansa ja keppinsä avulla käydä nilkuttamaan kotiin päin, +taistellen koko sen puolen peninkulman matkan sydämmessänsä vanhaa +vihollista vastaan, s.o. ajatuksia, jotka toisiaan milloin puolustivat, +milloin syyttivät. Olihan hän ehkä liian usein katsellut kaunista +laivaansa, peljäten sen ehkä rupeavan pyörimään vitjoissa ympäri. Ja +sen turhamaisen pelkonsa tähden ei hän ollut niin tarkkaan kuunnellut +papin sanoja, kuin Sanan julistajaa kuunneltava olisi, vaikkapa hänen +puheensa tarkoittikin vain tuommoista laivaa. + +Sitte levisi ruma huhu vanhasta pastorista, eivätkä Sörenin ajatukset +siitä lainkaan valistuneet. Huono esimerkki se on, jos jokin virkamies +hukkaa hänen haltuunsa uskottuja varoja; mutta vielä pahempi on, jos +pappi on pahennukseksi seurakunnallensa. + +Sillä tosinhan on suurin osa seurakuntalaisia paatuneita, mutta aina +kuitenkin on tunteellisiakin sieluja, niinkuin Sörenin, jotka kärsivät +siitä, ett'ei heillä ole kykyä inhimillisistä himoista johtaa ainiaan +pysyvää siveysohjetta. + +Sörenin muoto synkistyi päivä päivältä, sillä eihän hän voinut toisten +veljien tavalla haudata verkkojen mukana kysymyksen onkeansa järven +pohjaan eikä sitte vetää niitä jälleen ylös välkkyvinä kaloina. + +Muutamat sattumalta lausutut isän sanat hänet vihdoin saivat jälleen +työhön ryhtymään. + +"Niin kauan," sanoi näet isä kerran, "kun on vielä yksi kelvollinen +jalka ja kaksi nyrkkiä käsivarsien päissä, niin ei tuolla lailla +kuljeksita haavehtien eikä olla muille vaivaksi." + +Söreniä vähän hävetti ja hän ryhtyi toimeen. Alkuun oli hän päässyt +"kirkon laivan" teolla. Hän teki uuden laivan, joka joutui näyttelyyn, +ja siellä sen itse amiraali osti mallivarastoon. Toisia valmistui +vähitellen; muutamat joutuivat kirkkoihin, toiset leikkikalu-puoteihin. +Muutamat purjehtivat mielenylennyksen, toiset huvin ja ilon vesiä. Ja +Sörenin ajatukset purjehtivat mukana, eivätkä enää olleet kotona +kalvamassa hänen voimiansa. + +Ne laivat näyttivät hänelle maailman kaikenlaiset, ristiriitaiset +muodot, joiden kaikkien takaa alkoi hänelle kajastaa suuri, yhteinen, +inhimillinen laki, elämän ja siveyden laki. Heränneestä miehestä +muuttui Sören ajattelijaksi, ja kun sen havaitsemisesta syntynyt ensi +suru ja ahdistus oli ohitse, oli hän vaihtoon tyytyväinen. + + +III. + +Niin kuluivat nuo kaksikymmentä vuotta. Veljet olivat kumpikin +löytäneet itselleen vaimon. Sören oli tehnyt itselleen uuden jalan +vanhan englantilaisen sijaan, joka oli maksanut seitsemän puntaa. Hän +harjoitteli ajattelua ja teki laivoja, sai vähin kokoon rahaakin ja +auttoi veljiänsä. Hän melkein oli kaikista arvokkain mies sillä +kulmalla, ja se on hyvä kiitos miehestä, joka ei harjoitellut +kalastusta. + +Vanhan pastorin ajoista oli pikku kirkossa, jonka piiriin tämä kylä +kuului, ollut koko joukko pappeja. Pitäjä näet oli papeille vain +tuommoinen väliaikainen odotuspaikka, kunnes paremman sattui saamaan. + +Nykyinen nuori pastori oli lapsi sekä uskoltaan että töiltään. Hän, +oppineen miehen kivuloinen poika, oli kouluajaltaan säilyttänyt +rakkauden, joka hänellä aina pysyi kumppanina. Hän näet rakasti merta +ja aikomus olikin ollut laskea hänet merelle. Huono terveys kuitenkin +teki sen mahdottomaksi, ja niin tuli hänestä pappi. + +Hän oli rehellinen ihannemaailman lapsi, hajamielinen, kaino ja +näöltäänkin kuin tyttö. Hengellisessä virassaan hänellä ei ollut mitään +ristiriitaisuuksia; tosi elämää hän ei tuntenut eikä tahtonut oppiakaan +tuntemaan; jos elämä semmoisenaan, kuin se inhimillisessä maailmassa +esiytyy, olisi tullut hänelle silmäin eteen, olisi hän väistynyt +syrjään sen tieltä ja paennut lukuhuoneensa turviin. Siellä oli hänellä +kirjahyllyllä seisomassa pienoinen leikkilaiva, joka jo kouluaikana oli +ollut hänellä hyvänä kumppanina. Lisäksi oli hänellä myöskin vaimo ja +hiljainen, pieni poika. + +Pellolla pappilan takana oli turvesuon haudassa kirkasta vettä. Siellä +pastori vietti monta hetkeä pikku poikansa ja pikku laivansa kanssa; +vaikea on arvata, kumpikohan enemmin iloitsi laivan purjehduksesta, +isäkö vai poika; sattuipa välistä niinkin, että isä otti pojan mukaansa +vain sentähden, ett'ei häntä tavattaisi yksin niin lapsellisessa +puuhassa. + +Joka päivä hän astuskeli puolen peninkulman matkan alas kalastajain +kylään. Hän seisoi pitkät ajat uneksien meren rannalla ja katsella +tuijottaen kalastajia ynnä heidän venheitänsä. + +Kerran hän oli jo ihan ottamaisillaan omaa laivaansa kainaloonsa, +nähdäkseen sen purjehtivan "oikeassa" vedessä. Viimeisessä +silmänräpäyksessä hän kuitenkin malttoi mielensä, mutta sitte sitä +sydämmessään katui. Tieteellisesti tunsi hän perinpohjin koko +laivaliikkeen ynnä laivanteko- ja -varustustaidon. Hän oli tutkinut +paljon semmoisia teoksia ja hänellä oli ollut vanha merimies-setä, joka +huviksensa oli istuttanut hänen muistiinsa kaikki siihen kuuluvat +oppisanat. Mutta jos hän yritti puhumaan kalastajien kanssa, joutui hän +aina hämilleen ja hajamieliseksi. Hän oli tähän asti paennut elämää; +nyt pakeni elämä häntä. + +Eipä monta kalastajaa näkynyt pyhinä pikku kirkossa. Vangossa kyllä ei +ollut ihan puute jumalanpelosta, mutta vähitellen oli tullut tavaksi +mennä sinne vain kaikkein juhlallisimmissa ja ihan välttämättömissä +tiloissa. Ja nekin jotkut kalastajat, jotka siellä alussa kävivät, +lakkasivat vähitellen. He eivät ymmärtäneet pappiansa. Muuten heillä ei +ollut mitään moitetta pappia vastaan; päin vastoin levisi kohta huhu, +että hän vähilläkin varoillaan hyvin mielellään autteli tarvitsevaisia +ja että häntä varsinkin oli hyvin helppo pettää kaikenlaisilla +loruilla. Huonotapaiset kalastajat häntä todella ahkeraan tuolla lailla +verottivatkin, mutta kirkkoon he eivät tulleet. + +Pappi ei sitä jaksanut käsittää. Hän valmisteli saarnansa suurimmalla +huolella ja tarkkuudella; hän oli oppineen miehen ainoa lapsi ja +tarkkuuteen tottunut. Välistä olivat varsinkin alussa hänen silmänsä, +turhaan haeskeltuaan kalastajia maasta, kohonneet ylös laivaan, joka +riippui vitjoissaan katosta hänen edessänsä. Ja hän oli sitä katsellut +lapsen ilolla, mutta samalla tullut hajamieliseksi keskellä saarnaansa, +niin että hänen täytyi ponnistaa kaikki voimansa, ett'ei kadottaisi +hienosti ja taitavasti punottua selityksen lankaa. Laiva oli liian +kaunis. + +Mutta viime aikoina oli hän huomannut laivan raakojen, nuorien ynnä +muiden pikku kohtien vähän olevan rappiolla. Hän mainitsi sen +koulumestarille ja suntiolle sekä muille kirkonkyläläisille. He eivät +osanneet antaa hänelle mitään neuvoa, tuskinpa tiesivät koko laivaa +olevankaan, vaikka se seitsemän jalan pituisena riippui siinä kaikkien +nähtävänä, pölyiset miehet nuorissa, lippu perässä ja toinen suurempi +maston latvassa. + + +IV. + +Sitte syksyllä saapui pastorin luo lähetystö Vangosta. + +Sören, puheenjohtaja, kömpi keppineen ja puujalkoineen ovesta pastorin +lukuhuoneesen. Veli Kaarle ja eräs toinen kalastaja tulivat jäljestä. + +Pastori oli hyvin hämillänsä ja punastui sekä kysyi tavoitellen syytä +vierasten tuloon, ja kun pastori oli hämillään, hämmentyi Sörenkin. Hän +änkytti ja tavoitteli ja Kaarle tahtoi ryhtyä puhumaan, mutta se aie +estettiin. + +Vihdoin saatiin selville, että joulun edellisenä sunnuntaina nyt tuli +täyteen kaksikymmentä vuotta siitä, kun laiva ripustettiin ylös +kirkkoon, ja nyt tahtoivat kalastajat mielellään ottaa sen alas ja +näinä kahtena viime kuukautena tutkia ja tarkastaa kaikkea, mitä siinä +oli, ja sitte se taas joulun edellisenä sunnuntaina ripustettaisiin +ylös. Ja nyt pyydettiin pastoria sitte jumalanpalveluksen päätyttyä +pitämään pieni puhe ja siunaamaan uudistettu laiva. + +"Näettekös, herra pastori", lopetti puheenjohtaja selityksensä, +"alustenhan laita on ihan sama kuin ihmistenkin; ne nuoriltaan +löyhtyvät, raaoiltaan köyristyvät ja tulevat pölyisiksi joka nurkasta, +kun ovat olleet toimessa vuosikausia, mitäpä sitte kaksikymmentä +vuotta. Ihmisen puhdistusta sisältä ja ulkoa, sitä taitoa me kalastajat +emme osaa; mutta toisin on laivan laita, johon me kaikki yhteisesti +olemme koonneet tarpeet ja jonka minä Sören Olsen, ilman kaikkea +kehumista puhuen, itse olen tehnyt ja kuntoon laittanut." + +Nuori pastori punastui uudestaan, katsahti Söreniin ja sanoi: + +"Minä -- minä olen todellakin itsekin huomannut laivan tarvitsevan +korjausta. Vasemmalta puolelta on eturaa'an nokka katkennut ja ... +niin, paljo muutakin on rikki." + +Sören katsahti kummastuen hoikkaan pastoriin ja kääntyi sitte +kumppaneihinsa päin, ikäänkuin sanoen: "kuulitteko, hän ymmärtää +laiva-asioitakin!" + +Ja todellakin kaikuivat pastorin sanat yhtä kummallisilta näiden kunnon +ihmisten korvissa, kuin olisivat kalastajat äkisti ruvenneet puhumaan +hänelle hebreankieltä. Sören kuitenkin malttoi mielensä ja sanoi: "no +siis, herra pastori, jos sallitte..." + +Pastori nyykäytti päätänsä. "Tehkää te vain osanne, minä kyllä osani +suoritan." + +Ja sitte kolmesti ojennettiin suuri, karkea käsi, ja pastorin pikku +käsi katosi niihin kolmesti, ja kaikki kalastajat sanoivat: "me +kiitämme paljon, herra pastori." + +Lähetystö läksi. Mutta ovessa vielä kääntyi Sören, osoitti pastorin +leikkilaivaa ja sanoi: + +"Antakaa anteeksi uskaliaisuuteni, mutta tuon minä tässä heti huomasin. +Luulenpa, että sekin olisi vedettävä teloille, ja ell'ei teillä, herra +pastori, ole mitään sitä vastaan, niin minä mielelläni tekisin sen +jouluviikolla!" + +"Tahtoisitteko todellakin?" kysyi pastori iloisesti, "te olette oikein +hyvä ihminen." + +"Oh en", vastasi Sören tyynesti. "Minussa on vasta kolme neljättäosaa +oikeasta ihmisestä. Ja yksi vain on ollut oikein hyvä." + +"Se oli kristillisesti puhuttu", sanoi pastori. + +"Se oli inhimillisesti puhuttu", virkkoi Sören, mutta ihan hiljaa. + + +V. + +Oli joulun edellinen sunnuntai. Päivä valkesi vasta noin kello yhdeksän +seudussa aamupuolella. Mutta himmeässä hämärässä katseli Sören käsiensä +työtä. Siinä seisoi fregattilaiva suurella jakkarallansa ja alle +saattoi pistää kantokanget. Purjeet olivat kunnossa, kannella loisti +kaksitoista malmikanuunaa, pikku miehet sinisissä paidoissaan +kiipeilivät nuorissa ja oikein sievä kapteeni, kultareunus hatussa, +seisoi peräkannella; perässä häilyi lippu ja suuren maston nenässä +toinen, valkoinen, josta selvästi näkyivät sanat: "Merimiehen muisto." + +Ulkona seisoi koko seudun nuoriso, tirkistäen ikkunoista sisään, niin +että nenät olivat litteinä ruutuja vasten, mutta eivät kuitenkaan +nähneet mitään. + +Kello yksitoista kantoivat miehet laivan varovasti, kuin olisi se +lasista ollut, ulos tuvasta sekä edelleen tietä myöten kirkolle päin. +Koko kyläkunta oli liikkeellä. Edellä astui torvensoittaja, kaksi +huilunpuhaltajaa ja käsiharmonikka. Viimeisinä kulkivat vaimot ja +tytöt, mutta nuoret juoksivat hyvän matkaa edeltä hurraten ja +kääntyivät välistä taakseen katselemaan komeata laivaa. + +Varsinainen jumalanpalvelus oli lopussa, mutta ihmiset yhä pysyivät +paikoillansa, tulipa vielä lisääkin. Saarnatuolin ympäristö oli +koristettu kuusilla ja muulla vehreällä, mitä talvella tapaa. Oikea +jouluhenki vallitsi kirkossa. + +Ja kalastajat astuivat tahdissa laivaa kantaen keskelle kirkkoa. Vitjat +vedettiin katosta alas; Sören ja hänen isänsä kiinnittivät ne keskelle +kantta koukkuun, joka oli lujasti kiinni kierretty. + +"Oikeastaan olisikin tässä pitänyt olla rautakanki", kuiskasi Sören +vanhukselle. + +"Onko vitjoissa pidätintä?" kysyi Ole. + +"Ei, en luule", vastasi Sören, "mutta jos se rupeaakin pyörimään." + +"Tottapahan joskus asettuu", sanoi Ole. + +Jo riippui laiva katossa, ja jokainen voi huomata pohjavarukset, +kullatun peräkuvan ja kanuunat, jotka ojensivat suitansa ulos +luukuista. Se kaikki ei keltäkään jäänyt näkemättä. + +Pastori seisoi saarnatuolissa hyvin kalpeana. Hän oli puolen yötäkin +kuluttanut puheensa valmistukseen, mutta nyt hänestä siinä seisoessaan +tuntui niin vieraalta kaikki se, mitä hän oli oppineen tarkkuudella +yöllä kokoon suunninnut. Tuossa riippui kaunis laiva; hän tuskin +uskalsi katsoa siihen, ett'ei näkisi liiaksi. Ja tuossa katsoa +tuijottivat häneen kaikki nuo ihan uudet muodot, kaikki kalastajat +vaimoineen ja lapsineen. Kirkko ei ollut koskaan ennen ollut niin +täynnä; pastori joutui ihan hämillensä, kun ajatteli, että hänen nyt +oli puhuminen näille ihmisille, jotka eivät ennen olleet käyneet tässä +huoneessa ja ehkä eivät myöskään aikoneet toiste tulla. + +Kuusien tuoksu levisi hänelle vastaan; se oli joulutuoksua ja siitähän +pappi aina kotiutuu. + +Hän pani kätensä ristiin, katsahti alas ja sitte ylös sekä alkoi. + +Hän puhui armosta, joka tulee ylhäältä, kirkon armokeinoista, meidän +omasta syntisyydestämme, varmasta esivallasta, kuninkaasta, joka +ohjaa valtion kulkua, ja suurimmasta kuninkaasta, joka pitää perää +maailma-laivassa. Ja kun hän nyt tahtoi tästä peränpidosta johtua +tavallisen laivan ohjaamiseen, eksyi hän ajatellusta suunnasta ja alkoi +uudestaan puhua armosta. + +Syntyi vähäsen levottomuutta kirkon penkissä. Pastori katsahti alas ja +sitte ylös laivaan: se hiljakseen pyöri, seisattui ja alkoi pyöriä +toisaalle. Pastori vaikeni ja käytti nenäliinaansa. + +Niin sai hän kiinni toisen langan. + +Hän selitti, mitä rakennustaiteessa tarkoitettiin kirkkolaivalla. Ja +siitä olivat oppineet erimieliset. Luultavasti oli väärin käsitetty +kreikkalainen sana _naos_ ja luultu sitä samaksi kuin _naus_. Ja +pastori rupesi tulemaan hyvin laajapuheiseksi. Silloin taas laiva alkoi +pyöriä. + +Pastori joutui ihan hämillensä ja levottomuus kirkon penkissä kasvoi +kasvamistaan. + +Hän katsoa tirkisti laivaa, joka taaskin oli pysähtynyt, ja luki maston +lipusta sanat: "Merimiehen muisto." + +Äkisti silloin kirkastui hänen muotonsa, hänelle oli ilmestynyt oikea +joulun valo. + +Kas tuossa istuivat kaikki nuo ihmiset, kysyväisesti katsellen häneen. +Hehän eivät lainkaan olleet tänne tulleet kuulemaan kirkon +armokeinoista tai omasta syntisyydestänsä tai kreikkalaisista sanoista +ja puheenparsista. He olivat köyhiä ihmisraukkoja, jotka saivat kokea +kovaa sekä maalla että merellä. Niin vanhat kuin nuoretkin olivat kuin +suuria lapsia. He olivat tuoneet lapsellisen lahjansa ja heidän +mielensä riippui kiinni tuossa laivassa, sillä kuvasihan se heidän omaa +elämäänsä, omia purjehduksiansa sotalaivoissa ja kalastusveneissä +milloin minnekin, myrskyssä ja tyynellä säällä, tuulisina öinä ja +kirkkaina päivinä. + +Hehän olivat tuoneet sydämmestä annetun lahjan kirkolle. Kuinkapa +kirkko olisi muuten voinut lausua heille kiitoksensa kuin puhumalla +heille kirkon paraat sanat, neuvomalla heitä pysymään keskinäisessä +rakkaudessa ja veljellisessä sovussa elämän kovan taistelun ja Luojan +tutkimattomain lakien mukaan. + +Semmoisia sanoja muodostui itsestänsä papin huulille. Koko tuo oppinut +selitys, koko tuo ulkoa opittu puhe unhottui kerrassaan. Ensi kertaa +hän nyt puhui suoraan, ilman valmistelua, käyttipä myöskin omituisia +kalastajan sanoja ja lopetti melkein näin: "Kun suuri kapteeni huutaa: +joka mies kannelle." Ja siihen lausui Amen. + +Kun pastori katsahti alas maahan, kiilsi melkein joka silmässä kyynel, +ja ylhäällä riippui laiva paikoillansa muhkeana, niinkuin ei koskaan +olisi tarvittukaan pyörimisen estimiä. + +Sören odotteli ulkona pastoria. + +"Kiitoksia, herra pastori, kiitoksia!" sanoi filosofi. + +"Oletteko tyytyväinen?" kysyi pastori ihan hiljaa. + +"Kyllä -- siitä asti, kun viimein saitte myötätuulen. Alussa oli vähän +niin ja näin; mutta niinhän se meille muillekin useimmiten käy alussa. +Nyt me teitä täällä jo ymmärrämme!" + +Joulupäivänä oli taaskin koko kalastajain kylä kirkossa. Tosinhan he +sanoivat tulleensa vain katsomaan laivaa, vaan ... niin vaan... +Kalastajat ne nyt kerran ovat semmoista väkeä. + + * * * * * + +Toisena joulupäivänä noudatti Sören pastorin leikkilaivan +korjattavaksi. + + + + + + +J. P. JAKOBSEN. + + + + +MOGENS. + + +I. + +Kesä oli ja keskipäivä. Aidan nurkassa seisoi vanha tammi, jonka rungon +saattoi sanoa ihan väänteleivän toivottomuudesta, kun ei ollut +vähääkään sopusointuisuutta sen äsken juuri puhjenneiden, kellertävien +lehtien ja mustain, paksujen, polvikasten oksain välillä. Tammen takana +oli hyvin rehevä pähkinäpensasto, niin tuuhea, ett'ei näkynyt runkoja +eikä oksia. Pensastoa korkeammalle kohosi kaksi hoikkaa, iloista +vaahteraa ja niiden takana metsä, vehreä, tasaisesti kalteva rinne, +josta lintuja lenteli ulos ilmaan ja taas siihen takaisin, kuin +keijukaiset vehreästä jättiläiskummusta. + +Kaiken sen näki, jos astui aidan viertä polkua myöten. Jos sitä vastoin +makasi tammen varjossa, seljin puunrunkoon nojaten, ja katseli +toisaalle, niinkuin siinä nyt juuri joku katseli, niin näki ensinnäkin +omat jalkansa, sitte pienoisen tilkun lyhyttä, voimakasta ruohoa ja +taempana suuren kihermän tummia nokkosia, orjantappura-pensaston ynnä +joukon valkoisia kierrekellokkeja, porraspuut aidan yli, palasen +ruispeltoa, etempänä kukkulalla oikeusneuvoksen tuuliviirin ja taivaan. + +Oli rasittavan kuuma. Ilma värisi lämmöstä ja oli ihan tyyni. Lehdet +riippuivat kuin nukkuen puissa. Ei mitään muuta liikettä kuulunut kuin +leppäkerttujen rapina nokkosissa ja kuivain lehtien edelleen +käpertyminen heinikossa, ikäänkuin päivänsäteet olisivat niitä +kuluttaneet yhä pienemmiksi. + +Ja nuorukainen sitte siinä tammen alla; hän makasi ja avuttomasti +katsellen taivasta kohti. Vähän yritti hyräilemään, vaan lakkasi kohta; +samoin kävi vihellyksellekin. Hän kääntyi hiukan toiselle kyljelleen ja +kiinnitti huomionsa vanhaan myyränpolkuun, joka oli kuivanut ihan +vaaleanharmaaksi. Äkisti tipahti pieni, pyöreä, tumma pilkku harmaalle +mullalle, sitte toinen ja kolmaskin ja paljo muita, niin että koko +multamätäs muuttui tummanharmaaksi. Ilma oli kuin pitkiä tummia +viiruja, lehdet kumartelivat ja häilyivät, ja tuolta tulla pauhasi +suhinata, joka kulki etelään päin. Satoi oikein rankasti. + +Kaikki välkkyi, ripisi ja rapisi. Lehdet, oksat, rungot, kaikesta +kiilsi vesi. Jokainen pikku pisara, pudoten maahan, ruoholle, +aidanportaalle tai mihin tahansa, särkyi ja roiskui pois tuhansina +helminä. Pisaraisia riippui siellä täällä, kasvaen suuriksi pisaroiksi, +kunnes tipahtivat alas, yhtyivät toisiin pisaroihin, kasvoivat pikku +koskiksi, jotka hävisivät pieniin koloihin tai suurempiin aukkoihin ja +tulivat jälleen näkyviin monesta pikku aukosta, veivät mukanaan tomua, +tikkuja ja lehdenpalasia, saattoivat ne karille, auttoivat jälleen +irti, pyörittivät ympäri hyvää vauhtia ja veivät jälleen karille. +Lehdet, jotka eivät silmikosta päästyään olleet toisiinsa koskeneet, +liittyivät nyt kosteudesta yhteen; sammal, joka kuivuudesta oli +huvennut ihan mitättömäksi, paisui ja pehmeni, pörhistyi, tuli vehreäki +ja meheväksi, ja jäkälä, joka oli melkein nuuskaksi muuttunut, levitti +kauneita poimujansa, kankeita kuin kultakangas ja kiiltäviä kuin +silkki. Kierrekellokit antoivat valkeat kellonsa täyttyä reunaa myöten, +kilistivät niitä sitte vastakkain ja kaatoivat veden nokkosten +korville. Paksut! mustat metsäetanat matoivat tyytyväisinä esiin ja +katsahtivat kiitollisesti taivasta kohti. + +Ja mies tammen alla. Hän seisoi paljainpäin sateessa, antaen +vesipisarain putoella suorastaan tukkaan ja kulmakarvoihin, silmille, +nenälle ja huulille, näpsäytteli sormillansa, nosti silloin tällöin +vähän jalkaansa, kuin oli aikonut ruveta tanssimaan, pudisti välistä +päätänsä, kun liiaksi kokoutui vettä tukkaan, ja lauloi täyttä kurkkua, +kuitenkin itse ihan huomaamatta mitä lauloi, niin hän oli vaipunut +sateen ihailemiseen. + +Siinä hän seisoi ja lauloi, mutta etempää pähkinäpensastosta pilkisti +näkyviin pieni tytönpää. Pitkä nurkka punaisesta silkkihuivista oli +kääriytynyt oksaan, joka ulottui vähän pitemmälle muuta pensastoa, ja +vähäväliä ojentui pienoinen käsi vetämään huivin nurkkaa, saamatta +aikaan muuta kuin vahvan sateen varisemaan oksasta ja sen kumppaneista. +Muu huivi oli kiinteällä tytön pään ympärillä, peittäen puolen otsaa, +varjoten silmät, tehden äkkijyrkän mutkan, kadoten lehtien väliin ja +ilmestyen jälleen monina poimuina näkyviin kaulan alla. + +Pieni tytönmuoto näytti hyvin kummastuneelta, mutta oli samalla valmis +nauramaan; nauru jo pilkisteli silmistä. + +Yht'äkkiä hän, joka seisoi ja lauloi sateessa, astui pari askelta +syrjään, näki punaisen tytönpään, suuret, tummat silmät, pienen, +hämmästyksestä auenneen suun; heti hänen asentonsa tuli neuvottomaksi, +hän katsahti pukuansa, ja samassa kuului vähäinen huudahdus, oksa, +johon huivi oli kietoutunut, heilahti kovasti, punainen huivi katosi +silmänräpäyksessä, tytönpääkin katosi, ja ratinaa kuului yhä etempää +pähkinäpensastosta. + +Puun alla olija juoksemaan. Sade-ilman iloisuus valtasi, hän ei tiennyt +miksi, hänen mielensä, ja hän juoksi sen pienen tytönpään jäljestä. +Hänelle ei johtunut mieleenkään, että hän oli juoksemassa kokonaisen +ihmisen, vaan sen pienen pään jäljestä. Hän juoksi, niin että ritisi ja +ratisi joka puolella, ja kaikki se rapina ja itse juokseminenkin +saattoi hänet leikin intoon, niin että hän ikäänkuin "piilosilla" +hoilaeli: "uu, uu!" Mutta kukaan ei vastannut. Omasta huudostansa hän +ikäänkuin vähän hämmästyi, mutta juoksi kuitenkin edelleen. Jopa sitte +heräsi muuan ajatus, yksi vain, ja hän supisi juostessansa: "mitähän +sanon hänelle? mitähän sanon hänelle? mitähän sanon hänelle?" Hän +riensi suurta pensasta kohti; tuohon hän ihan meni piiloon, siinähän +hänen huivinsa vilahti. "Mitähän sanon hänelle?" supisi hän yhä +juostessaan. Jo oli hän pensaan luona, kiersi nopeasti ympäri, Juoksi +edelleen, samaa supisten, pääsi leveälle polulle, Juoksi hetkisen sitä +myöten, seisattui äkisti ja purskahti nauramaan, astui hiljaa edelleen +vähän matkaa, nauroi koko suun täydeltä ja kulki sillä lailla koko tien +pitkin aitausta. + + +II. + +Oli kaunis päivä syyskesällä, lehti karisi puista paraillaan, meren +rantaan vievä tie oli täynnä jalavan ja vaahteran lehtiä, keltaisia +kuin sitruuna, siellä täällä seassa tummempia. Oli niin suloista, niin +puhdasta astua tuolla tiikerintaljalla ja katsella, miten lehti +toisensa perästä tipahti alas lisäksi; koivu näytti vieläkin +hienommalta ja keveämmältä, kun oli niin vähä painoa oksilla, ja +pihlaja oli oikein komea raskaine, punaisine marjaterttuineen, ja +taivas oli niin sininen, niin puhdas, ja metsä ikäänkuin oli +melkoisesti laajennut, kun voi nähdä syvälle puiden väliin. Ja sekin +vielä lisäksi, että tuo kaikki oli kohta loppuva, metsät, kentät, +taivaat, raitis ilma, kaikki tyyni kohta väistyvä lamppujen, +lattiamattojen ja hyasinttien tieltä. + +Sentähden oikeusneuvos olikin tyttärinensä lähtenyt Kap Trafalgarista, +maatalostansa, merelle päin, ensin astuen maantielle ja sitte ajaen +pitäjänvoudin pihaan, josta ei pitkältä enää ollut rantaan. + +Oikeusneuvos oli luonnon ihailija, luonto oli jotakin erinomaista, +olemuksen kaunein koristus. Hän suojeli luontoa ja puolusti sitä +kaikkea taiteellisuutta vastaan. Puutarhat eivät hänestä olleet muuta +kuin turmeltua luontoa, mutta oikein taiteellisesti järjestetyt +puutarhat tyhmyyttä, sillä Luoja oli luonnon tehnyt luonnolliseksi, +ihan luonnolliseksi eikä miksikään muuksi. Luonto oli koristelematon, +turmeltumaton; mutta syntiinlankeemus oli tuonut ihmiskunnan niskoille +sievistelyn; ja nyt oli sievistely tullut elämänehdoksi, mutta parempi +olisi, jos ei siksi olisi kaikki muuttunut. Oikeusneuvos olisi hyvin +mielellään tyytynyt kävelemään lammasnahkaturkissa ja pyytelemään +ruoaksensa jäniksiä ja vikloja, pikkulintuja ja metsäkanoja, peuroja ja +metsäsikoja. Luonto ja luonnollisuus nyt kerran hänestä olivat oikea +onnellisuus. + +Oikeusneuvos ja hänen tyttärensä astuivat rantaan. Se oli jo kauan +välkkynyt oksien väliltä, mutta nyt, kun he kääntyivät nurkan ympäri, +jossa suuri saksanhaapa kasvoi, levisi meri äkkiä kokonaan heidän +silmäinsä eteen. Siinä se oli levällään, suuret alat peilikirkkaina ja +välillä pitkät kaistaleet vähän värehtivinä, kirkkaita vöitä ja tummia +vöitä, ja päivänpaiste lepäsi tasaisena kirkkaissa, vaan värisi +tummissa vöissä. Meri veti katseen pinnallensa, pitkin reunojansa, +hiukan kaarevia piirteitä ja jyrkkäpolvisia viivoja myöten, vei sen +ulommaksi vehreän niemen ympäri, päästi sitte katseen ja katosi suureen +lahteen, mutta otti ajatuksen pauloihinsa. + +Purjehtia! Oliko täällä sitte veneitä vuokrata? + +Ei, niitä ei ollut, sanoi pienoinen pojanviileke, kotoisin valkoisesta +talosta; hän huviksensa viskeli kivillä voileipiä rannasta. Eikö täällä +sitte ollenkaan ollut veneitä? Oli, oli kyllä; tuossahan oli myllärin +vene, mutta sitä ei voinut saada, mylläri sitä ei antanut; myllärin +Niilo oli vähällä saada selkäänsä kun sen viimeksi lainasi, niin ett'ei +sitä maksanut ajatellakaan. Mutta herralla, joka asui ylhäällä Nikolai +Metsänvahdin luona, oli erinomainen vene, musta ylt'ympäri ja punainen +pohjasta, ja sitä hän kyllä lainasi kelle hyvänsä. + +Oikeusneuvos läksi tyttärinensä Nikolai Metsänvahdin talolle päin. +Vähän matkan päässä oli Nikolain pieni tyttö, ja hänen he pyysivät +juoksemaan ylös ja kysymään, saisivatko he tavata herraa. Ja tyttö +juoksikin, juoksi käsin ja jaloin, kunnes pääsi ovelle; siinä nosti hän +jalkansa korkealle kynnykselle, sitoi kiinni sukkanauhansa ja hypähti +sisään. Heti hän palasikin, jättäen kaksi ovea auki jälkeensä, ja huusi +jo, ennenkuin kynnyksellekään ehti, että herra kohta tulee; istuutui +sitte oven viereen seinää vasten ja kurkisteli toisen kätensä alitse +vieraita. + +Herra tuli näkyviin, ja oli pitkäkasvuinen, vahvaruumiinen mies, +näköjänsä vähän kolmannellakymmenellä. + +Oikeusneuvoksen tytär peljästyi, kun tunsi hänet siksi, joka oli +laulanut sateessa. Mutta hän näytti niin kummalliselta ja +hajamieliseltä; selvästi huomasi hänen tulleen juuri kirjain äärestä, +sen näki hänen silmistään, tukastaan ja käsistään, jotka eivät lainkaan +tienneet, missä olivat. + +Oikeusneuvoksen tytär niiasi vallattomasti hänelle, huudahti "säi säi" +ja nauroi. + +"Säi säi?" kysyi oikeusneuvos. + +Mutta siinähän nyt oli se pieni tytönpää. Nuorukainen punastui ihan +tukanrajaan asti ja koetti sanoa jotakin; mutta oikeusneuvos silloin +juuri kysyi venettä. Sen kyllä voi saada. Mutta kukahan tulisi +soutamaan? Nuorukainen juuri, arveli neiti, huolimatta isän estelyistä, +että muka vaivaisivat herraa, sillä, tiesi neitonen, herrakin muka +välistä vaivasi muita ihmisiä. + +Niin läksivät he rantaan ja selittivät mennessään tuon sateen aikaisen +kohtauksen oikeusneuvokselle. Jopa he olivat veneessäkin ja hyvän palan +päässä rannasta, ennenkuin neiti oikein pääsi paikoilleen ja ehti +ruveta puhelemaan. + +"No", sanoi hän, "oliko se hyvinkin syvällinen kirja, jota lukemassa +olitte, kun tulin ja houkuttelin teidät purjehtimaan." + +"Soutamaan, tarkoitatte kai. Syvällinenkö! Ei, ne olivat pelkkiä +satuja." + +"Kenen kirjoittamia?" + +"Ei kenenkään; semmoisia kirjoja ei kukaan sepitse, kuin Ritari Pietari +hopea-avaimineen ja Kaunis Magelone, Vigoleis ja kultapyörä, Metsästäjä +Bryde tai muut." + +"En minä niitä nimiä ennen ole kuullut." + +"Oh -- siirtykää vähän enemmin tälle puolelle, muuten ei vene pysy +tasallaan. -- Ettekö? No, sehän onkin luonnollista, ne eivät ole mitään +oikeita kirjoja, vaan semmoisia, joita ostetaan viisuinmyojältä +markkinoilla." + +"Kummallista; luetteko te aina semmoisia kirjoja?" + +"Ainako? Minä en lue monta kirjaa vuodessa, ja enimmin pidän minä +niistä, joissa puhutaan indiaaneista." + +"Entä runoista? Oelenschlägerin, Schillerin ja muiden?" + +"Kyllä, tunnenhan minä niitäkin; olihan niitä meillä ennen kotona koko +kaapin täysi ja äitini seuranainen, neiti Holm, luki niistä kovaan +aamiaisen jälkeen ja illoin; mutta enpä juuri voi sanoa niistä +pitäneeni, minä kun en voi kärsiä runoutta." + +"Ettekö kärsiä runoutta! -- Te sanoitte: oli; eikö sitte teidän äitinne +ole enää elossa?" + +"Ei, eikä isänikään." + +Tämä sanottiin vähän kiukkuisella, jyrkällä äänellä; Keskustelu +pysähtyi hetkiseksi, niin että selvästi kuuluivat monet äänet, joita +veneen liike synnytti. + +Neiti keskeytti viimein vaitiolon. + +"Pidättekö te tauluista?" kysyi hän. + +"Alttaritauluistako? Oh, enpä tiedä." + +"Niin tai muista tauluista, esimerkiksi maisemain kuvista?" + +"Maalataanko niitäkin? Jahaa, todellakin, tiedänhän minä sen." + +"Te varmaankin pilkkaatte minua?" + +"Minäkö? Niin, jompikumpihan se meistä lienee, joka pilkkailee." + +"Mutta ettekö te sitte ole ylioppilas?" + +"Ylioppilasko! Kuinka minä siksi olisin tullut? En, en minä ole +mikään." + +"Kyllä, jokinhan teidän täytyy olla. Tottahan teillä on jotakin +tekemistä" + +"Miksikä niin?" + +"Niin siksi -- että kaikilla ihmisillä on jotakin." + +"Onko teillä jotakin tekemistä?" + +"Onhan sitä! Mutta ettehän te olekaan nainen." + +"En toki, Luojalle kiitos!" + +"Kiitoksia kohteliaisuudesta!" + +Nuorukainen lakkasi soutamasta, nosti airot ylös, katsoi neitoa silmiin +ja sanoi: + +"Mitä sillä tarkoitatte? Ei, ei teidän pidä pahastuman minuun. Minä +sanon teille jotakin, minä olen hyvin omituinen. Te ette voi sitä +käsittääkään. Te nyt luulette minun sentähden olevan hienon miehen, +että minulla on hienot vaatteet. Isäni oli hieno mies ja minulle on +kerrottu hänen osanneen äärettömän paljon, ja tottapa hän osasikin, +koska oli maaherra. Minä en osaa mitään, sillä äitini ja minä teimme +aina toisillemme mieliksi, enkä minä huolinut oppia, mitä kouluissa +opitaan, enkä huoli nytkään. Ah, teidän olisi pitänyt nähdä äitini; hän +oli niin pienen pieni rouva, että minä jo kolmentoista vanhana jaksoin +kantaa hänet alas puutarhaan. Hän oli niin keveä; viime vuosina istui +hän usein minun käsivarrellani, kun kävelin ympäri koko puiston ja +puutarhan. Ihan olen näkevinäni hänet tuossa mustissa vaatteissaan ja +paljoissa keveissä pitseissään..." + +Hän tarttui jälleen airoihin ja alkoi soutaa kovasti. Kun oikeusneuvos +näki veden kuohuvan niin korkealle veneen perässä, tuli hän vähän +levottomaksi ja arveli, että oli ehkä parasta soutaa maalle päin; ja +vene kääntyi. + +"Sanokaas", kysyi neiti, kun soutu jälleen vähän hiljeni, "käyttekö +usein kaupungissa?" + +"En siellä ole koskaan käynyt." + +"Ettekö koskaan! Ja täältä ei ole sinne kuin kolme peninkulmaa." + +"En minä aina täällä oleskele. Äitini kuoleman jälkeen olen minä asunut +milloin missäkin; mutta ensi talvena menen kaupunkiin luvunlaskun +oppiin." + +"Matematiikinko?" + +"En, vaan oppiakseni lukemaan laivan lasteja", sanoi hän nauraen. +"Niin, sitä te ette ymmärrä; niin, mutta minä sanon teille, että kun +vain tulen täysikäiseksi, niin ostan veneen ja purjehtelen Norjan +puolella, ja silloin täytyy minun osata laskea lukua tullin ja muiden +selkkausten tähden." + +"Miellyttääkö se teitä todellakin?" + +"Ah, merellä on hauskaa, purjehtiminen on niin raitista elämää, että -- +tässä on laituri." + +Hän laski laiturin viereen. Oikeusneuvos ja hänen tyttärensä nousivat +maalle, pyydettyänsä häntä käymään heitä tervehtimässä Kap +Trafalgarissa. Sitte astuivat he pitäjänvoudin taloon, vaan hän sousi +ulos järvelle. Ylhäällä saksanhaavankin luona he vielä kuulivat airojen +loisketta. + + +III. + +"Kuulepas, Kamilla!" sanoi oikeusneuvos, palattuaan sulkemasta +ulko-ovea, "sanopas", sanoi hän sammuttaessaan avaimen lehdellä +käsilamppunsa, "oliko sen Karlsenin salissa kukkivan ruusun nimi +Pompadour vai Maintenon? + +"Ei, Cendrillon se oli", vastasi tytär. + +"Niin oikein, sehän se oli nimi. No, nytpä saamme jo laittautua +levolle. Hyvää yötä, tyttöseni, nuku hyvin!" + +Kamilla meni huoneesensa ja veti ylös kartiinin, nojasi otsansa kylmää +ruutua vasten ja hyräili erästä laulua. Auringon laskiessa oli alkanut +vähän tuulla ja yksinäisiä, valkoisia pilvenhattaroita purjehteli kuun +valossa Kamillaa kohti. Hän seisoi kauan niitä katsellen, seurasi niitä +silmillään kaukaa asti ja hyräili sitä kovemmin, mitä lähemmäksi ne +ehtivät, vaikeni muutamaksi silmänräpäykseksi, kun ne peittyivät katon +päälle, etsi sitte uusia ja seurasi taas niiden kulkua. Hiljaa +huoahtaen laski hän vihdoin kartiinin alas, astui peilipöydän luo, +nojasi kyynäspäänsä pöytään ja päänsä ristiin kiertyneitä käsiä vasten +ja katseli peilistä kuvaansa, kumminkaan sitä oikein huomaamatta. + +Hän ajatteli pitkää nuorta miestä, joka käveli, pieni, kivuloinen, +mustapukuinen nainen käsivarsillansa, ja ajatteli saman miehen +ankarassa myrskyssä ohjaavan pientä alustansa kallioiden ja luotojen +välitse. Hän oli kuulevinaan taaskin kokonaisen keskustelun. + +Neiti punastui: Eugen Karlsen olisi luullut sinun ihan tahallasi +kokevan saada häntä pauloihisi. Ja vähän itserakkaasti jatkoi hän +aatettansa: Eipä kukaan olisi sateessa juossut metsän läpi Klaran +jäljestä, eikä Klara olisi käskenyt vierasta miestä, niin ihan käskenyt +purjehtimaan kanssansa. "Neitonen ja nainen ihan sormenneniin asti", on +Eugen Karlsen sanonut Klarasta; se oli pieni pisto sinulle, pikku +Kamilla. + +Hän riisuutui tahallansa hyvin hitaasti, hiipi sänkyyn, otti pienen +komeannäköisen kirjan hyllyltä sängyn vierestä, avasi ensimäisen sivun +ja luki väsyneellä ja katkeralla mielellä pienen runoelman, pudotti +kirjan lattiaan ja purskahti itkuun. Otti sitte kirjan rohkeasti ylös, +asetti sen takaisin hyllylle ja sammutti tulen; makasi niin hetkisen ja +katseli toivottoman silmillä kuun valasemaa kartiinia ja vihdoin +nukkui. + +Muutamien päivien kuluttua läksi "sade-ilman mies" Kap Trafalgariin +päin. Tiellä tapasi hän talonpojan, joka ajoi ruiskuormaa, ja pääsi +kumppaniksi lyhteiden päälle. + +Hän asettui seljällensä oljille ja katseli pilvetöntä taivasta. +Ensimäisen puolen peninkulmaa makasi hän, antaen ajatustensa liidellä, +miten itse tahtoivat, vaan ne olivatkin hyvin samanlaatuiset. Useimmat +liittyivät kysymykseen, kuinka kukaan ihmislapsi saattoi olla niin +ihmeen kaunis, ja hän ihmetteli, kuinka niin moneksi päiväksi voi +riittää niin mieluista ajattelua tuosta yksien kasvonpiirteiden ja +värivivahdusten muistelemisesta, pään ja pienten käsien liikkeistä ja +äänen vaihtelevasta soinnusta. + +Mutta silloin osoitti talonpoika piiskallansa neljänneksen päässä +maantiestä näkyvää liuskakivi-kattoa, sanoen sitä oikeusneuvoksen +asunnoksi, ja kunnon Mogens vavahti olkien päälle istualleen, katsoa +tuijotti levottomasti kattoa ja alkoi tuntea omituista tuskan +ahdistusta. Turhaan koetteli hän kuvitella mielessään, ett'ei siellä +ole ketään kotona, mutta vasten tahtoakin kasvoi mielessä ajatus, että +siellä olikin suuret pidot, eikä hän päässyt siitä selville, vaikka +koetti laskea lukua, kuinka montahan lehmää tuossa kartanossa oli +laitumella ja kuinka monta hiekkakasaa hän näki maantien varrella. + +Vihdoin pysäytti talonpoika hevosensa eräässä polvekkeessa, josta kapea +tie läksi kartanoon, ja Mogens lipui alas kuorman päältä ja alkoi +puhdistella vaatteitaan oljista; kuorma läksi hiljaa kahisten edelleen. + +Askel askeleelta lähestyi Mogens puutarhanporttia ja näki punaisen +huivin katoavan palkongin ikkunan taa; pieni, valkoinen ompelukori jäi +palkongin reunalle ja kiikkutuolin selkä heilui ikäänkuin viittoen +tulijalle. Mogens astui puutarhaan yhä vain tähystellen palkonkia, +kuuli oikeusneuvoksen sanovan "hyvää päivää!" käänsi päänsä ääntä kohti +ja huomasi hänen seisovan ja nyykyttävän päätään, syli täynnä tyhjiä +kukkaruukkuja. + +He puhelivat joitakuita sanoja minkä mistäkin, ja oikeusneuvos johtui +selittelemään, kuinka tavallaan saattoi sanoa, että luokkajärjestys on +ymppäyksellä poistettu puiden maailmasta, mutta ymppäys muuten hänelle +oli hyvin vastenmielinen. + +Kamilla, ommeltu sininen huivi olkapäillään, tuli hitaasti astuen +heidän luoksensa. Hän oli käärinyt kätensä huiviin, niin että hän +tervehti vain vähäisellä päänkumarruksella ja välinpitämättömällä +"tervetuloa"-sanalla. + +Oikeusneuvos meni pois ruukkuinensa. Kamilla seisoi, katsellen +taaksensa palkongille päin; Mogens katsoi häntä. + +Seurasi kysymyksiä ja vastauksia. Kuinka oli herra voinut viime +näkemästä asti? Hyvin, sillä häneltä ei ollut puuttunut mitään. Oliko +hän soudellut paljon? Kyllä, kuten tavallisesti, ehk'ei juuri niin +paljoa. + +Neiti käänsi kasvonsa häneen päin, katsoi häntä kylmästi silmiin, +kallisti vähän päätänsä ja kysyi, silmät puoliummessa ja vieno hymy +huulilla, kaunis Mageloneko se oli pitänyt häntä vankinansa. Mogens ei +tajunnut neidin tarkoitusta, mutta vastasi kuitenkin niin ehkä olleen. + +Niin seisoivat he vähän aikaa, virkkamatta sanaakaan. Kamilla vihdoin +astui pari askelta syrjemmäksi, jossa oli penkki ja puutarha-tuoli, +istuutui penkille ja pyysi herraakin istuutumaan, osoittaen tuolia, +sillä tottahan hän oli väsyksissä pitkästä astunnasta. + +Mogens kävi istumaan tuolille. + +Neiti alkoi puhella valtioasioista, kysellä hänen mielipiteitänsä, +mutta kotvasen puheltuansa yksin vaikeni hän äkisti, kummastuneena, +että Mogens, joka alussa oli vähän hämmentynyt tuosta kaikesta, alkoi +jo näyttää niin perin tyytyväiseltä. Eiköhän hän vain tuossa istunut ja +nauranut hänelle, arveli Kamilla itsekseen ja punastui. + +"Huvittavatko teitä hyvin valtiolliset asiat?" kysyi hän levottomasti. + +"Ei hiukkaakaan." + +"Miksi sitte annatte minun istua tässä ja puhella niistä näin kauan?" + +"Ah, te puhutte niin kauniisti kaikesta, että on aivan sama, mistä +puhutte." + +"Se ei todellakaan ollut hyvin sanottu." + +"Oli, kyllä se oli", vakuutti Mogens innokkaasti, kun oli huomaavinaan +neiden näyttävän hyvin pahastuneelta. + +Kamilla purskahti nauruun, hypähti ylös ja juoksi vastaan isällensä, +pisti kätensä hänelle kainaloon ja vei hänet Mogensin luo, joka oli +ihan hämmästynyt. + +Kun päivällinen oli syöty ja kahvi juotu ylhäällä palkongilla, ehdotti +oikeusneuvos, että lähdettäisiin kävelemään. Kaikki kolme astuivat he +kapeaa tietä myöten ja maantien yli sekä edelleen polkua myöten, jonka +molemmilla puolin oli rukiinsänkeä, sitte porraspuitse aituukseen. +Siellä seisoi tammi kaikkine muine kumppaleineen, olipa vielä +kierrekellokkejakin orjantappura-pensastossa. Kamilla pyysi Mogensia +poimimaan niitä. Hän ne raastoi kaikki tyyni ja toi kohta aivan +kourallisen. + +"Kiitoksia, en minä niin monta tahdo", sanoi hän, ottaen muutamia ja +pudottaen muut maahan. + +"Olisipa minun sitte pitänyt jättää ne kasvamaan", sanoi Mogens +vakavasti. + +Kamilla kumartui niitä poimimaan jälleen. Hän odotteli Mogensin tulevan +auttamaan ja katsahti häneen kummastuneena. Mutta Mogens seisoi ihan +levollisena katselen Kamillan työtä; kun hän kerran muka oli alkanut +poimia, niin sai hän jatkaakin työtään, ja poimituksi ne kaikki +tulivat. Vaan Kamilla ei sitte pitkään aikaan virkkanutkaan mitään +Mogensille, tuskinpa edes katsoikaan häneen päin. + +Mutta arvattavasti he kuitenkin leppyivät, sillä kun paluumatkalla +tultiin tammen kohdalle, meni Kamilla sen alle ja katseli ylös +puunlatvaan, astuskeli puolelta toiselle, levitteli käsiään ja lauloi; +ja Mogensin täytyi mennä pähkinäpensastoon katsomaan, miltä hän oli +näyttänyt. Äkisti juoksi Kamilla sitte häneen päin, mutta Mogens ei +muistanutkaan tehtäväänsä, ei juosta eikä huutaa. Kamilla selitti +nauraen, että hän oli hyvin tyytymätön itseensä, eikä luullut, että +hänellä olisi ollut rohkeutta pysyä paikoillaan, jos "näin hirmuinen +ihminen -- hän osoitti itseään -- olisi juossut minua vastaan." Mogens +sitä vastoin sanoi olevansa itseensä hyvin tyytyväinen. + +Kun Mogens päivän laskun edellä läksi kotiinsa päin, saattoivat +oikeusneuvos ja Kamilla hänet tielle. Ja kotiin palatessa sanoi Kamilla +isällensä, että heidän pitäisi hyvin usein kutsua tuota erakko raukkaa +heille sinä kuukautena, joka vielä saatettiin oleskella maalla, sillä +eihän hänellä ollut ketään muita tuttuja. Oikeusneuvos myöntyi: ja +hymyili itseksensä, että häntä tyttärensä luuli niin herkkäuskoiseksi; +mutta Kamilla astuskeli perin lempeän ja vakavan näköisenä, ett'ei muka +ollenkaan epäiltäisi hänen niin sanoneen vain puhtaasta säälistä. + +Todellakin tuli niin kaunis syyskesä, että oikeusneuvos vielä voi +oleskella kokonaisen kuukauden Kap Trafalgarissa, ja sääli toi Mogensin +kahtena ensi viikkona kahdesti ja kolmantena viikkona melkein joka +päivä oikeusneuvoksen maakartanoon. + +Oli kauniin sään viimeiset päivät. Aikaisin aamusilla oli satanut ja +ollut pilvistä kappaleen päivääkin, mutta nyt oli aurinko hajoittanut +vesiverhon ja paistoi niin lämpimästi ja suloisesti, että märjät +puutarhan käytävät, nurmikot ja puidenoksat oikein höyrysivät. +Oikeusneuvos leikkeli astereja. Mogens ja Kamilla poimivat muutamassa +tarhan nurkassa myöhäisiä talviomenia. + +Mogens seisoi pöydällä, käsivarrellansa suuri kori, ja Kamilla +tuolilla, pitäen kiinni suuren, valkoisen esiliinansa nurkista. + +"No, mitenkä käy!" sanoi hän maltittomasti Mogensille, joka oli +keskeyttänyt ihan keskellä satua kertomuksensa, kurkottaaksensa erästä +ylhäällä riippuvaa omenaa. + +"Niin," jatkoi hän, "sitte alkoi talonpoika juosta kolme kertaa oman +itsensä ympäri ja laulaa: 'Babyloniin, Babyloniin, rautarengas läpi +pääni'. Niin lensivät hän ja lehmävasikka, mummonäiti ja musta kukko; +he lensivät puutarhain yli, jotka olivat niin suuret kuin meri, ja +vuorien yli ihan maan ääriin. Siellä istui velho syömässä, juuri +lopettaen atriaansa, kun he tulivat. + +"'Sinun pitäisi olla vähän Jumalaa-pelkääväinen, ukko hyvänen;' sanoi +talonpoika, 'muuten voisi tapahtua, että menettäisitkin taivaan.' + +"Velho tahtoi mielellään olla Jumalaa-pelkääväinen. + +"'Sitte pitää sinun kiittää ruokasi edestä,' sanoi talonpoika... Ei, en +minä enää huoli kertoa", sanoi Mogens maltittomasti. + +"Voittehan sitte olla kertomatta," sanoi Kamilla ja katsahti ylös +kummastuneena. + +"Minä voin yhtä hyvin heti suoraankin sanoa," virkkoi Mogens. "Minä +kysyn teiltä jotakin, mutta te ette saa nauraa minulle." + +"Sanokaas! -- Ei, minä itse sanon jotakin; tässä on pöytä ja tuossa on +aita, jos ette rupea morsiamekseni, niin hyppään minä tieheni korini +kanssa enkä palaa enää. Yksi!" + +Kamilla kurkisti salaa ylös ja näki hymyn katoavan hänen kasvoiltansa. + +"Kaksi!" + +Mogens oli ihan kalpea mielenliikutuksesta. + +"Sinun!" kuiskasi Kamilla, päästi irti esiliinansa nurkat, niin että +omenat pyöriskelivät joka haaralle, ja juoksi pois. + +"Kolme!" sanoi hän, kun Mogens sai hänet kiinni, mutta Mogens häntä +kuitenkin suuteli. + +Oikeusneuvosta häirittiin asterikukkain poiminnassa; mutta maaherran +poika oli niin verraton seoitus luontoa ja sivistystä, ett'ei +oikeusneuvos ruvennut mitään selkkauksia laittelemaan. + + + + + + +HENRIK PONTOPPIDAN. + + + + +RAKKAUSJUTTU. + + +I. + +Aivan puolipäivän polttavassa paahteessa, ilman vähintäkään varjoa tai +pilvenhattaraa niin pitkälle, kuin silmä kantoi, lensi suurien, +tasaisten, valmistuneiden peltojen yli suuri lintu verkkaan liikutellen +leveitä siipiään. + +Päästyään kylän kohdalle pysähtyi se, lepuutti siipiänsä ja katsoi +alas; mutta vain hetkisen. Sitte se jälleen kohosi ylöspäin, +omituisesti liikuttaen ruumistaan, ikäänkuin halveksivasti olisi +olkapäitä nyäissyt, ja liihoitteli levollisesti edelleen kirkkaan +taivaan alla, ruskeiden soiden yli itäänpäin suuria kukkuloita kohti, +jotka sinertivät tuolla kaukana. + +Kylässä se ei ollut huomannut mitään nähtävää; ei pienintäkään +liikettä, jonka tähden olisi ansainnut pysähtyä. Kaikki oli hiljaista, +kuin kuollutta; sillä kaikki nukkui. + +Aivan aterian jälkeen makasivat taloissa ja pihoissa ja hikoilivat +maatessaan miehet, vaimot ja lapset vuoteilla tuvissa tai oljilla +ladoissa. Ja pienen, rakennuksilla ihan umpeen ympäröidyn lammikon +rannoilta kohosi tasainen, yksitoikkoinen kuorsaus, sekautuen talleissa +lepäilevien elukkain ääniin. + +Viileissä paikoissa makasi siipikarja, höyheniään pöyristellen; kissa +venyi kivipaadella, ja ilmakin makasi raskaana, liikahtamatta kaiken +muun päällä. + +Yksin metsäkin uinahti, lehteäkään väräyttämättä; ja raikastähkäiset +korret valmistuneilla pelloilla olivat väsyneinä kallistuneet toinen +toistansa vastaan, ikäänkuin levätäksensä nekin. Ainoastaan aurinko +istui korkealla taivaanrannalla kirkassilmäisenä ja nauraen maailmaa, +jossa nukutaan ja uneksitaan. + +Nukkunut oli myöskin pastori Rude suureen nojatuoliinsa pohjoisen +puolella, silmälasit otsalla ja pää vähän sivulle kallistuneena. +Lempeä, rauhallinen hymy leikitteli hänen suunsa ympärillä, suuri +sanomalehti oli vaipunut polvelle; avonaisesta ikkunasta lenteli +edestakaisin surisevat, iloiset kärpäset, arkailematta istahtaen hänen +paljaalle päälaellensa ja kutittaen häntä nenän alta. + +Mutta alhaalla suuressa, varjoisessa puutarhassa, kauniin, tuoksuvan +lehmukeen alla, istui hänen nuori, kaunis tyttärensä, miettivän +näköisesti lukien kirjaa. + +Silloin tällöin, kun lehdet vienosti suhahtivat hänen päänsä +päällä, katsahti hän ylös ja ajatteli. -- Hän oli valkoverinen ja +hieno-ihoinen, musta, pehmoinen tikka sidottuna nauhalla +kaksinkertaiseen solmeen. + +Mutta hänen ajatellessaan kohosi vieno puna hänen poskillensa, silmät +kostuivat vähän ja suun seuduilta loisti uneksiva hymy, kehittyen +lujaksi uskoksi vähän surumielisissä kasvoissa. + +Sitte kumarsi hän jälleen hitaasti päänsä kättä vasten ja luki edelleen +-- rakkausrunoelmia. + +Äkisti aukesi kylässä, hyvin varovasti sisästäpäin avattuna, tallinoven +yläpuoli lammikkoa kohti. Kummallisen suuri pää pistäytyi näkyviin, +irvistäen valkoisia hampaitaan aurinkoon päin, ja katseli varovasti +joka taholle. Liian lyhyt, pyöreä käsi ojentui ulos ja päästi oven +alapuoliskon säpistä; ja nyt näkyi pieni, naurettava henkilö, joka, +jalassa valkoiset sukat ja puukengät kainalossa, läksi hiipimään pitkin +seinää, kunnes pääsi tielle, johon kivitys loppui. Siellä pisti hän +varovasti puukengät jalkaansa ja katseli taas ympärilleen. + +Ei hän ollut edes kärpäistäkään häirinnyt. Silloin nauroi hän taas, +katsoi tyytyväisesti itseensä, näpäytti pois jotakin toiselta +nutunliepeeltä ja läksi varovasti astumaan tietä myöten. + +Mutta juuri päästyään, mitään pahaa aavistamatta, pappilan portin +kohdalle, peljästyi hän äkisti äänekkäästä naisen naurusta, joka kuului +kylästä päin. + +Pari lintua lähimmissä puissa säpsähti ja lensi hiljaa pois. Mutta +aivan kuin semmoiseen tottunut veti pikku mies päänsä olkapäiden väliin +ja astui, minkä kerkisi, tietä myöten lyhyillä, väärillä säärillään, +takaansa kuunnellen iloisinta naurua ja varisten raakkumista, jotka +läksivät puista tienvarrelta lentoon. + +Pari palvelustyttöä oli jo noussut, ja he juuri pesivät silmiänsä +avonaisen ikkunan takana vähän syrjemmässä muutaman talon pihapuolella. +Kolmas, ihan paitasillaan ia tukka puoleksi hajallaan kasvoilla, +kurkisti kyökinoven raosta melkein menehtymäisillään naurusta, kunnes +pikku mies viimein ehti vallihaudalle, jossa tie teki polvekkeen. + +Mutta pappilan puutarhassa oli nuori neiti herännyt unelmistaan, hän +kumartui taapäin penkillänsä ja katsoen portin yli näki viimeisen +vilahduksen pikku Martti Petterinpojasta, joka astua tallusteli, päässä +pyöreä hattu ja yllä pitkä nuttu. + +Vaikka tuo olikin vähäinen asia, tuli nuori neiti kuitenkin äkisti +levottomaksi. Hymy katosi, hän pani pois kirjan ja veti sinisen +saalinsa paremmin ympärilleen, niinkuin olisi pilvi äkisti pimittänyt +päivän paistamasta. + +Ihan kylän vieressä oli metsä. Se oli suuri ja vanha ja ulottui +laajalle yli soiden ja mäkien. + +Kylän puolisen portin takana oli aidanpanijan tupa, pieni ja sievä, +ympärillä pienissä ru'oissa tuoksuvaa metsäheinää. + +Hiljaista oli sielläkin, mutta hämärän hiljaista, verraten kirkkaasen +päivään ulkona. + +Tuvassa oli viileä ja melkein pimeä, vaikka siinä oli ikkunoita +kahdessa seinässä. Mutta ne olivat pienet ja korkealla katon rajassa; +ja metsä vielä varjosti niitäkin. Sitä paitsi virtasi raskas, kostea +metsän tuoksu tupaan parista veto-ikkunasta, leviten sinertäväksi +sumuksi yli kaiken, mitä siellä oli. + +Mutta vaikka tupa olikin köyhä, niin oli siinä kuitenkin kaikki +puhdasta ja kirkasta, tomutonta ja liatonta, että oikein kiilsi aina +pienistä silitetyistä ikkunanverhoista ja vuoteenuutimista keltaisiin +seiniin, savilattiaan ja lyhyen-lylleröiseen emäntään asti, joka oli +kyyrysillään lieden edessä, pitäen tulta risuissa vesikattilan alla. +Hänen harmaa tukkansa oli siloisen kiiltävänä kuin teräs myssyn alla, +jonka reunus loisti puoli hämärässä, ja hiljaista jyrkkyyttä näkyi +hänen liikkeissään, kun hän katkoi oksia ja pisteli tuleen. + +Mies makasi vuoteella, kädet pään alla; hänen tohvelinsa seisoivat +sängyn edessä odotellen. Ja erään ikkunan luona istui nuori, keltatukka +tyttö, ommellen ajatuksiinsa vaipuneena. + +Mutta ei kukaan heistä puhunut. + +Silloin tällöin liikahti lehti ulkona; huone tuli vähän valoisemmaksi +ja hiljainen, tasainen humina kulki metsän läpi. + +Silloin nosti nuori tyttökin suuret, lapselliset silmänsä ja katsoi +räpäyttämättä hetkisen ilmaa, kunnes humina katosi kaukaisuuteen. Hän +oli valkoverinen, päivettymätön; sileä, vaaleankeltainen tukka nauhalla +sidottu, vähän punertava edestäpäin ja korvallisilta paljosta +kampaamisesta vedellä. + +Hänen olennossansa oli jotakin äitin siloisesta, pehmeästä muodosta. Ja +kuitenkin oli hänessä jotakin vähän vierasta hienoutta ja hentoutta, +joka ikäänkuin ei kuulunut tähän tupaan. + +Mutta se soveltui hyvin siihen syrjäiseen nurkkaan, jossa hän istui +ikäänkuin itseksensä; ja se suli arkaan katseesen, kun hän välistä +äitin ryäistessä katsahti häneen ja heti jälleen työhönsä. + +Olipa koko siinä nurkassakin jotain vieraan maailman omaista, se kun +oli täynnä pieniä koristuskapineita ja kukkakehyksiin sovitettuja +kuvia, joita oli leikelty mikä mistäkin. Ja seinällä hänen takanaan +oli pienellä hyllyllä kauniisti sidottuja kirjoja: Ingemannin +sankariromaaneja, raamattu ja monta nidosta rakkausrunoelmia. + +Äkisti alkoivat varikset pauhata tiellä, lentää räpyttelivät rähisten +tuvan yli ja kulkivat kirkuen metsään päin. Kahlekoira yritti haukkuen +lähteä ja vanha, lahonut metsäportti narisi saranoissaan. + +Nuori tyttö oli äkisti katsahtanut ylös; ja kun koira heti vaikeni, +kohotti mieskin vuoteelta päätänsä ja katsoi kysyväisesti huoneesen, +sillä joku tuttuhan sieltä siis oli tulossa, + +Mutta tyttären silmät kääntyivät äitiin, joka liikahtamatta pysyi +lietensä edessä ja juuri nyt sai niin kummallisen kiireen puhaltaa +tulta, kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan. Ensin ei tyttö sitä +ymmärtänyt, mutta kun askeleet lähestyivät, niin että saattoi kuulla +niiden tahdin, välähti äkillinen, arki tuska hänen kasvoissansa, hänen +silmänsä pimenivät ja hän kokosi ompelukapineet syliinsä, ikäänkuin +paetakseen. + +Samassa kuuluivat askeleet jo porstuasta, puukengät asetettiin syrjään, +säppi avattiin varovasti ja sisään astui pieni, vääräsääri mies, pyöreä +hattu päässä ja yllä pitkä nuttu. + +"Hyvää päivää taloon!" sanoi hän, ottaen hatun päästänsä. + +Nyt vasta nousi vaimo, astui poikki lattian ja ojensi lyhyen kätensä +tulijalle, sanoen voimakkaasti: "Hyvää päivää ja terve tuloa, Martti +Petterinpoika!" Hän piti päänsä pystyssä ja puristi melkoisesti tulijan +kättä, mutta ei edes katsahtanutkaan toisiin tuvassa olijoihin. + +Mies oli jo päässyt sängyn laidalle, jossa hän istui vanhana ja +väsyneenä, harmaa, harva tukka hikisenä otsalla ja katsoi tulijaa, +ikäänkuin ei uskoen omia silmiään tai ei saaden selville vanhoja +ajatuksiansa. + +Viimein sai hän tohvelit jalkaansa, pyyhkäsi otsaansa toisella +nahkahihallaan, tuli vieraan luo ja antoi kättä. Mutta hän ei jaksanut +sitä liikutukselta ojentaa; hänen pienet, värittömät silmänsä +katselivat levottomasti milloin vierasta, milloin nurkassa istuvaa +tytärtä, joka pysyi liikkumatonna kumarruksissa eteenpäin ja kasvot +peitossa. + +"Tottahan näet Martin, Reetta!" sanoi äiti lempeästi; ja Reetta nousi +ja ojensi kätensä; mutta hän ei katsonut ylös, vaan istuutui jälleen +raskaasti, niinkuin olisi häntä pyörryttänyt. + +Oli hetkinen raskasta äänettömyyttä. Martti Petterinpoika, ollen +semmoiseen tottunut, veti leveän suunsa hymyntapaiseen irvistykseen, +mutta ei kuitenkaan saanut sanaakaan suustansa; ja kun hän samassa +katsahti isään, käänsi isä äkisti silmänsä lattiaan. + +Mutta äiti ei ollut tietävinään mistään, sitoi esiliinan ryhdikkäästi +pyöreän vartalonsa ympäri ja sanoi luonnottoman kovasti, alkaen +toimeliaasti kävellä edestakaisin huoneessa: + +"Ole hyvä, Martti, ja käy istumaan!" Mutta äänessä oli omituista +värinää ja kiiltävä hiki kihosi hänen otsallensa. "Ole hyvä, käy +istumaan!" sanoi hän toistamiseen. + +Martti oli seisonut keskellä lattiaa ja pyöritellyt hattua kädessään; +nyt hän ripusti sen varovasti oven luo naulaan ja istuutui pitkälle +penkille toiselle ikkunaseinälle seljin siihen päin, niin että voi +nähdä lattian yli Reetan, joka istui tuvan toisella puolella. +Isä-vanhus huomasi vaipuneensa ajatuksiin, heräsi, katsahti ylös ja +siirtyi pöydän päähän istumaan penkille. Äiti sitä vastoin astuskeli ja +puuhaili, pitäen huolta kattilasta, joka oli ruvennut kiehumaan, ja +pannen kahvipannun tulelle. + +Väkevä, hapahko höyry levisi tupaan. Mutta ei kukaan tahtonut oikein +saada auki suutansa, niin että pitkä hetki kului raskaassa +äänettömyydessä. + +Äiti pyhkäsi kätensä selkämällä otsaansa ja keksi sanoa, että oli +lämmin; Martti vastasi, että lämminhän tuo oli, ja isä toisteli samat +sanat, mutta hänen silmänsä alinomaa ikäänkuin salaa pyrkivät katsomaan +tyttären nurkkaan. + +Sitte sanoi äiti, että eihän siellä kylässä liene mitään uutta +kuulunut; ja vähän ajan kuluttua sai Martti kiskaistuksi katseensa pois +Reetasta ja vastanneeksi, että eihän siellä kuulunut. + +Mutta sitte kääntyi äiti äkisti lieden luona, korotti äänensä ja kysyi +elonkorjuuta; ja siihen Martti heti arvelematta vastasi, että jos tätä +ilmaa kestää neljätoista päivää, niin kyllä saadaan elo korjatuksi +ainakin keveämmiltä mailta. + +Siihen vastattiin, että jos tuli sadetta, niin voi ehkä käydä pahoin +rukiille; tuskinhan se jaksoi pysyä pystyssä, kun oli niin täyteläinen. +Mutta nyt kertoi Martti lukeneensa jostakin sanomalehdestä, että +tuommoinen pieni sade ennen leikkuuta oli juuri omansa vahvistamaan +jyvää, ja siinä oli hänen mielestänsä jotakin ajattelemista. + +Puheltiin siitä sitte hetkinen sinne tänne. + +Vihdoin sanoi emäntä, että kun Herra oli antanut hyvän sadon, niin +kyllä hän myöskin piti huolen, että se saatiin hyvänä korjuusen; ja +siitä kehittyi puhelu vähitellen niin vilkkaaksi molemmin puolin, että +isä-vanhuskin antoi heikon äänensä kuulla. + +Hänelle näet johtui mieleen joku vuosi lapsuutensa ajasta, jolloin ruis +ei kasvanut pitemmäksi, kuin että hyvästi täytti puukenkien yli, sanoi +hän, ja monilla tarpeettomilla sanoilla kertoi hän äitistään, joka +seisoi itkien ovessa nähdessään piikojen haravoivan sitä rehuna kokoon, +panematta edes kuhilaillekaan. Martti oli kuullut saman asian ennenkin, +ja kun he nyt johtuivat juttelemaan, kuinka paljon maailma kuitenkin +oli edistynyt viimeisinä viitenäkymmenenä vuotena, kääntyi keskustelu +lannoitukseen; silloin siirtyi emäntä takaisin lieden luo sevittämään +kahvia, vaan miehet siirtyivät likemmäksi toistansa ja tulivat ihan +innokkaiksi. + +Reetta oli tällä välin toisten huomaamatta hiipinyt kyökkiin; ja kun +äiti vähän ajan perästä tuli sinne ottamaan kuppeja, hypähti hän +turvelaatikon päälle, jolla oli istunut ja itkenyt. + +Mutta sivulle katsomatta kääri äiti levollisesti ahtaat hihansa ylös +valkoisille, pyöreille käsivarsilleen, käänsi auki pesupöydän kannen ja +kaatoi vettä vatiin, joka siellä oli. + +"Äiti!" rukoili taaskin tyttö, "No, äiti! Minä en tahdon, kuuletko, +minä en tahdo." + +Seinällä oli talrikkeja rivissä. Äiti katsoi sinne, otti neljä, pani +vatiin ja tempasi pyyherievun koukusta ikkunan vierestä. + +"Hyvä äiti! Et sinä saa tehdä sitä, sillä minä en tahdo, en, vaikka +mikä olisi, kuuletko? Äiti, no, äiti! Minä -- minä puhun sen papille! +Minä -- minä hukuttaudun," nyhkytti hän toivottomuudessaan ja peitti +käsillään kasvonsa. + +Kammarissa olijat kuuluivat nyt puhelevan jo ihan kovasti. Mutta äiti +kuivasi kätensä, kävi istumaan kyökkituolille, veti hellästi Reetan +luoksensa, sulki hänet pieneen syliinsä ja kumartui hänen ylitsensä. + +"Nyt minä sanon sinulle jotakin, Reetta. Ihanhan sinä olet mieletön. +Puhuthan sinä aivan kuin hullu, lapsi kulta. Mitä sanotkaan? +Hukkumaanko menet?" + +Ja hän otti pois kädet kasvoilta; mutta Reetta piilotti ne äitinsä +syliin ja tarttui hädässään lujasti häneen kiinni. + +"Sanopas minulle yksi asia, Reetta. Olenko minä milloinkaan tehnyt +sinulle mitään pahaa, olenko? No hyvä. Luuletko sitte, että minä, +äitisi, tekisin sinulle mitään onnettomuutta? Entä Martti sitte? Nyt +minä sanon sinulle jotakin, Reetta. Martti on rehellinen, kunnon mies, +joka tekee työnsä ja pitää, mitä hänellä on, niin että isäsi ja äitisi +saavat olla varmat, ett'ei hän tee sinulle mitään kepposia, niin että +viimein joudut sinne, jossa ei naurata..." + +"Niin, mutta hyvä äiti," nyyhki Reetta lapsellisesti ja katsoi nyt ylös +kauneilla, itkuisilla silmillään. "Minähän en pidä hänestä ollenkaan; +minä ... minähän en rakasta häntä." + +"Loruja, Reetta! Etkö rakasta? Hullutuksia vain, mitä ovat ajaneet +päähäsi tuolla pappilassa; ei ne meille sovellu. Martti on mies, joka +ei juo eikä pelaa, vaan tulee hyväksi vaimolleen ja lapsilleen, ja +siinä on jotakin, johon voi luottaa. Kuivaa nyt silmäsi, Reetta, ja +kiitä Herraa. Martti Petterinpoika kyllä voi tehdä semmoisen köyhän +tytön kuin sinut onnelliseksi, usko sinä vain äitiäsi!" + +Kammarista kuului isän kimakka ääni änkyttävän, niinkuin aina, milloin +hän oli hyvin liikutettu, ja samalla löi hän hiljaa rystyillään +pöytään. + +"Niin, sinä olet oikeassa siinä, mitä sanot, Martti!" sanoi hän: +"Tämähän se lannoitus ja tuota -- niin ennen maailmassa -- niin vain; +siihen ne menisi sinulta sekä sillit että leivät -- silloin saisivat +talonpojat hapuilla äyrejänsä, tokko niitä löytäisivätkään. Niin, niin, +totta sen me tietänemme, me vanhat, jotka olemme sen itse kokeneet." + + +II. + +Jo samana iltana tiedettiin yli koko kylän, että Martti Petterinpoika +oli kihloissa aidanpanijan Reetaa kanssa. + +Olihan ehkä siellä täällä muutamia nuoria poikia, jotka nauraa +kuhertelivat salaa; mutta yleensä arveltiin, että he varsin hyvin +sopivatkin yhteen. Marttihan oli ostanut räätälin asunnon, niin että +vaimo hänen piti saada taloon. + +Sitä paitsi tiedettiin Martin pitkänä palvelusaikanaan säästäneen +melkoisen verran, niin että hänellä oli sekä liina- että muita +vaatteita runsaasti arkussaan, ja olihan siis Reetta, köyhä tyttö, kun +kaikki otettiin lukuun, tehnyt ainoastaan, mikä oli hänelle +edullisinta. + +Pappilaan saapui sanoma, kun iloinen joukko herroja ja naisia oli juuri +asettunut juhlallisen teepöydän ympärille, joka oli laitettu puutarhaan +kahden suuren kastanjan alle. Mutta siellä se teki heti syvän ja +tuskallisen vaikutuksen. + +Pastori Rude pani pois veitsen ja kahvelin; hän tunsi silmänräpäyksen +ajan oikeaa pahoinvointia; ja ensi katkeruuden houkutuksesta tuli hän +lausuneeksi sanoja, joita ei muuten kuulunut hänen suustansa. + +Olihan metsän pikku Reetalla ollut kuin toinen koti täällä pappilassa. +Ja aina siitä asti, kun hän seitsenvuotiaana tyttösenä juoksenteli +sänkipelloilla hanhien kanssa, oli lempeä, ystävällinen pappi ottanut +huomioonsa tämän tavattoman kauniin lapsen, hänen terveet uljaat +kasvonsa, suuret, siniset silmänsä ja keltaisen tukkansa; ja kun hän +noina surun päivinä yksinäisillä kävelyillään peltoja myöten näki hänen +seisovan auringon paisteessa paljain jaloin sängikössä, kädet +hanhenpiiskoineen seljän takana, täytyi hänen ehdottomasti mennä +silittelemään tytön pehmeää leukaa. + +Reetta ei silloin vastannut mitään, pyhkäsi vain pienen, paksun, +ruskean kätensä selkämällä mustaa pystynenäänsä, käänsi nauraen päänsä +toisaalle ja katsoi ilmaan. + +Mutta kerran otti Rude häntä kädestä ja vei hänet kotiin oman pienen +äitittömän Ellen-Lisbettinsä luo, joka istui nukkiensa keskellä. Ja +siitä päivin kasvoivat he molemmat yhdessä, leikeissä ja suruissa yhtä +eroamattomina ja yhä sydämmellisemmässä ja rehellisemmässä +ystävyydessä, joka ei ollut koskaan rikkautunut. + +Ja kun nyt pastori Rude vanhoilla päivillänsä suuresta nojatuolista +pohjoisen puolella näki molempain ystävyksien uskollisina, kädet +toistensa vyötäisillä, rientävän metsään tai istuvan penkillä +puutarhassa samaa kirjaa tutkien, niin nyykäytti hän välistä itsekseen +päätänsä, iloiten tästä kauniista lapsesta, joka hänen oli suotu +korottaa hengen kuolemasta rikkaasen, jaloon tunne-elämään tajuamaan +sekä elämän suuria voimia että hiljaisia viheriöiviä teitä, "joissa +palmut itävät". + +Ja kaikki ne toiveet ja unelmat olivat nyt niinkuin yhdellä iskulla +tylysti hävitetyt, toivottomasti sorretut tuota peruuttamatonta +itsepäisyyttä vastaan, jonka hän tunsi sadoista tapauksista jo ennen. +Hän tiesi sen: tässä oli kaikki vetoaminen turhaan; muuta ei voinut +tehdä kuin rukoilla Jumalaa, että hän kerran sulattaisi nuo kylmät +kivisydämmet näkemään rikkaita armolahjoja, jotka ovat meille annetut +ihmiselämän jalostuttamiseksi ja kaunistamiseksi. + +Kun ensi suuttumus oli ohitse, otti pastori Rude kuitenkin jälleen +veitsen ja kahvelin, ja mikäli ateria edistyi, puhui hän tyynemmin. + +Mutta muihinkin ennen niin iloisen seuran jäseniin oli katkera +surumielisyys levinnyt; sillä kaikkihan tunsivat Reetan ja kaikissa oli +kasvanut ystävyyttä häntä kohtaan. + +Kaksi vanhanpuolista naista seudun herrastaloista puhui tuosta +hirveästä teosta arvokkaalla, pidätetyllä suuttumuksella; ja toinen, +jolla oli vähän taipumusta tieteellisyyteen, katsoi tätä ja muita +samanlaisia tapauksia viimeisiksi eläimellisiksi jäännöksiksi vanhasta +orjuuden hengestä, joka muissa suhteissa onneksi oli jo melkein perin +hävitetty. + +Yksin vähän vanhettunut meijerinvuokraajakin yhtyi muiden mukaan +surumielisesti valittamaan talonpoikain kurjan alhaista kantaa niissä +asioissa. + +Mutta nuori innokas kansan-ylikoulun opettaja naapuripitäjästä, tukka +vaaleanpunaisena kukonhelttuna otsalla ja kaksi pientä untuvatöyhtöä +leuan nenässä, tarttui heti tähän korkeamman tunne-elämän asiaan ja +selitteli pienessä esitelmässä toivonsa, että kansallinen herätys oli +tälläkin alalla jalostuttavasti vaikuttava Tanskan talonpoikaan. + +Siitä nyt puhuttiin teetä tarjotessa vähitellen yhä äänekkäämmin; ja +kun teekannu oli kiertänyt ympäri, vilkastuivat mielet jotakuinkin +entiselleen. + +Mutta Ellen-Lisbetin nuorissa, kalpeissa kasvoissa oli todellista, +syvää liikutusta, joka yhä enemmin riisti häneltä voimia. Koko hänen +ruumiinsa vapisi; kyynel toisensa perästä vierähti alas poskea pitkin, +vaikka hän kyllä koetti taistella vastaan. + +Viimein hän ei enää jaksanut suruansa kantaa, vaan painui tuolin +selkänojaa vastaan ja alkoi nyyhkiä. + +Se ei ollut surua. Hän oli liikutettu, loukattu kainoimman sielunsa +syvimpään pohjukkaan asti; eikä siitä ollut vähääkään apua, että isä ja +molemmat vanhemmat naiset koettivat lohduttaa häntä. Hän itki vain sitä +kovemmin, suonenvedon-tapaista, hurjaa itkua, joka ikäänkuin repi hänen +ruumistansa ja tuntui kaikista kummalliselta, kamalalta. + +Isä nousi ja puhui hänelle ankarasti; mutta ei siitäkään mitään apua +ollut; näytti aivan kuin olisi kauan pidätetty kiihko äkisti päässyt +purkautumaan. + +Silloin alkoi pappi ymmärtää, että siinä täytyi olla jotakin tavatonta; +sillä luonnollista se ei ollut. Ja kun hän neuvottomuudessaan kumartui +tyttärensä ylitse, johtui hänelle myöskin äkisti mieleen, kuinka +kummallisen hajamielinen tytär oli ollut viime aikoina, miten sairaalta +ja kärsiväiseltä hän oli näyttänyt, isän voimatta sitä selittää +itsellensä. + +Mutta pöydän toisella puolella istui äänetön mies, katse lämmin ja +leuassa kellertävä, tuuhea kähäräparta. Salaa olivat hänen silmänsä +koko ajan katselleet nuorta tyttöä, ja nyt kun hänen voimansa +raukenivat, ei hän jaksanut kauemmin salata liikutustansa. + +Pappi katsahti häneen pöydän ylitse, ja samassa syntyi kummallinen, +juhlallinen hiljaisuus pöydässä. Sitä kesti pitkä hetki, ei +kukaan saanut mitään puhutuksi. Mutta ei edes vähän vanhahkon +meijerinvuokraajankaan silmä ollut ilman hienoa sumua. + +Pappi antoi ääneti pöydästä nousemisen merkin ja vieraat hajosivat +nopeasti kaksittain puutarhan eri kulmille. Mutta pastori, tultuaan +saliin, avasi sylinsä tyttärelle, joka punastuen heittäytyi hänen +rintaansa vastaan, ja samalla ojensi pappi kätensä nuorelle miehelle, +joka nopeasti lähestyi. + +"Jumala siunatkoon teitä!" sanoi hän liikutetulla äänellä ja sulki +heidät molemmat syliinsä. + +Ainoastaan nuori, naapuripitäjän kansan-ylikoulun opettaja seisoi vielä +kuin pilvistä pudonnut atriapaikalla, voimatta käsittää, mitä olikaan +tapahtunut. + + * * * * * + +Mutta aidanpanijan pimeässä tuvassa istui Reetta raukeana ja väsyneenä +penkillä, pitäen tyhjää päätä käsissänsä. Hiukkanen punertavaa illan +valoa tuli kuin varkain metsän puiden välitse tupaan, ja lehdissä tuvan +päällä kuului raitista huminaa. + +Ovi aukesi ja isä hiipi sisään. Nähtyään tyttärensä olevan yksin +istuutui hän hänen viereensä ikkunan luo ja alkoi ikäänkuin +ajatuksissaan silitellä kädellään hänen tukkaansa, katsoen itse ulos +ikkunan ruudusta. + +Reetta tarttui käteen ja itku kuohui taas, kun hän painoi isänsä kättä +poskeansa vasten. + +Mutta kuullen äitin tulevan kyökkiin päästi hän; ja isä riensi pois +nurkkakaapin luo, jossa hänellä muka oli puuhaamista lankaläjän kanssa. + + +III. + +Martti Petterinpoika oli ostanut räätälin asunnon kylän laidassa. + +Se oli pieni, sievä talo, vieressä pieni, aidattu kaalimaa, pumppukaivo +ja ankkalammikko. Mutta räätäli oli ollut vanha juoppo ja antanut +kaikki rappeutua, niin että tuskin ehti elonaika ohitse, kun Martin jo +täytyi tarttua muurarinlusikkaan ja maalarinsutiin. + +Paljo siinä oli tekemistä. Ja Martti tahtoi saada kaikki siistiksi ja +hyvään kuntoon. Muurit oli kalkittava, ikkunat korjattava ja maalattava +siniseksi, hiirensyömä katto pantava ihan uudestaan hyvistä oljista, +puhumattakaan uusista harjahirsistä. + +Sisällä pienissä, mataloissa huoneissa oli kaikki niin rappeutunutta, +että olisi saattanut joutua toivottomaksi. Kaikkea tätä puuhaili Martti +uutterasti kuntoon lyhyinä, pimeinä päivinä, niinkuin nyt oli; eikä +koskaan oltu nähty hänen hikistä täyskuun-muotoansa niin loistavana +ilosta ja tyytyväisyydestä kuin tänä aikana, hän kun aivan tarmon takaa +työskenteli. + +Tosin ei voi kieltää, että Martti Petterinpoika oli jo käynyt +muuallakin kysymässä kuin juuri aidanpanijan tyttöä, vaikka vähemmällä +menestyksellä. Mutta nyt hän nauttikin sydämmellistä iloa, tietäessään, +että monikin kylän nuori ja kaunis mies salaa kadehti häneltä Reettaa; +ja iloissaan ja hyvillään siitä lupasi hän itsekseen olla säästämättä +mitään, kun vain kaikki tulisi niin hyväksi, ett'ei Reetan tarvinnut +katua vaaliansa. + +Ja niin suuri oli hänen ilonsa ja onnensa, sitä myöten kun hänen +tupansa valmistui uuteen loistoon, ett'ei hän lainkaan huomannut +epäedullista mielialaa, jota siellä täällä kylässä alkoi kasvaa häntä +vastaan, eikä sen alkulähde ollut mikään vähempi paikka kuin itse +pappila. + +Huhuttiin pastori Ruden ottaneen suuttuen vastaan sanoman tästä +aiotusta liitosta ja hänen nuoren tyttärensä kiivaimmilla sanoilla +moittineen Reetan äitiä, jopa kyynelsilmin pyytäneen isäänsä ryhtymään +toimiin niin raakaa väkivaltaa vastaan, kuin oli käytetty hänen +ystäväänsä kohtaan. + +Mutta siitä ei liene tullut mitään; ainakin ne jutut ihan huomaamatta +kulkivat iloisen Martti Petterinpojan ylitse, hänellä kun ei aamusta +iltaan ollut aikaa mihinkään muuhun kuin maalailemiseen, siistimiseen +ja laittamiseen kaikkea niin sieväksi pikku Reetallensa, että hän olisi +hymyilevä sinä juhlallisena hetkenä, kun tuli hänen tupaansa, sieltä ei +enää koskaan pois lähteäksensä. Yksin yöllämatkustajatkin olivat ohi +kulkiessaan nähneet hänen kynttilän valossa puuhailevan kauan ohi +puolen yön. + +Mutta pappilan nuorelle tyttärelle oli tapahtunut jotakin, joka +varmaankin oli vaikuttanut tuon epäedullisen mielialan leviämiseen +ympäri kylää. + +Neiti Ellen-Lisbet oli joutunut kihloihin. Ja nyt näkivät häpeästä +punastuen monet nuoret tytöt ja vaimot, että totinen, ylentävä rakkaus, +josta niin paljo puhuttiin ja laulettiin -- että heillä ei sitä ollut +koskaan tuntunut sillä tavalla. + +Mutta neiti Ellen-Lisbet olikin ihan kuin kokonaan muuttunut. Hän oli +saanut terveyden punaa kasvoihin, riemuitsevaa loistoa suuriin, +hehkuviin silmiin, jopa ääneenkin hurmaavaa, hyväilevää kaikua, niin +että moni sitä kaukaakin kuullen seisattui tarkemmin kuulemaan. + +Joka päivä iltapuolella kolmen ja neljän välillä, kauan, kauan ennen +kuin postia saattoi odottaakaan, nähtiin hänen kärsimättömästi +kävelevän edestakaisin puutarhan portilla, joka hetki tähystellen +pitkin tietä levottomana, maltittomana, valmiina juoksemaan heti ensi +vilahduksen näkyessä pölyisestä nutusta tien polvekkeessa. Ja +yölläkuljeksijat saattoivat pappilan ohi astuessaan nähdä kauan sivu +puolenyön tulta jonkun vinnihuoneen kartiinien takaa sekä varjon +ihmisestä, joka istui ja kirjoitti. + +Mutta lauantaisin, kun isä nukkui päivällisuntansa tai kirjoitti +saarnaansa, liihoitteli Ellen-Lisbet ulos puutarhanportista ja hiipi +polkua myöten kylän ympäri itään päin suorinta tietä mäkien yli, yhä +nopeammin jyrkkiäkin ylämäkiä, katsoa tirkistellen eteenpäin, kunnes +hän äkisti erään mäen päällä alkoi huiskuttaa nenäliinaansa ja +päivänvarjoansa pientä, harmaata pistettä kohti, joka liikkui suon +toisella puolella, ja hän huiskutti, kasvot hehkuvan punaisina ja sydän +nähtävästi tykyttävänä. + +Mutta se pieni harmaa piste lähestyi nopeasti, kasvaen pitkäksi, +harmaaksi mieheksi, joka avoimin sylin kiiruhti häntä kohti. Varjoisen +puun alla sulkeutui syli neitisen ympärille; alkoi suutelut, +sisällyksettömät sanat, vastauksettomat kysymykset, syleilyt ja +punastumiset loppumattomiin. + +Nuorukainen otti neitoa kiinni käsistä, silitteli hänen tukkaansa ja +katsoi häntä suuriin, hehkuviin silmiin. Neitinen otti hänen hattunsa, +pyyhki häneltä hien otsasta ja hiipi lähemmäksi häntä. Sitte nauroivat +he taas ja suutelivat, eivätkä tienneet muusta kun onnestansa. + +Vihdoin tointuen läksivät he kotiin suuria, viljelemättömiä ketoja +myöten, neitinen nuorukaiseen nojautuneena, nuorukainen kumartuneena +hänen ylitsensä, käsi kierrettynä ympäri vyötäisistä, lumoavassa +yksinäisyydessä, poissa kaikesta maailman pauhusta, täällä, jossa +ainoastaan aurinko ja linnut riemuiten julistivat heidän rakkautensa +onnea koko maailmalle. + +Mutta kun he viimeiseltä mäen rinteeltä näkivät vähän matkan päässä +pienen mökin ankkalammikkoineen ja pumppukaivoineen ja pienen ruman +miehen, joka siellä hikoili suurella maalarinsudilla sivellessään +rumaa, likaisenkeltaista muuria, silloin synkkenivät äkisti +Ellen-Lisbetin kauniit kasvot, ja oman suuren onnensa tunnossa nojautui +hän nuorukaista vasten ja kätki nyyhkien päänsä kellertävän +kähäräparran alle: + +"Reetta, Reetta-raukka!" + +No niin, totta kyllä; Reetalle oli kyllä kihlaus kääntynyt suruksi. + +Välinpitämättömänä ja raskasmielisenä, ilman kipinääkään toivoa +istui hän kotona pimeässä tuvassa ja ompeli koneentapaisesti suuria +lakana- ja liinavaate-pakkoja ja raskaita pulsterinpäällyksiä, joita +äiti toi hänelle käsiin. + +Joka ilta tuli Martti ja istuutui hänen viereensä, ääneti ja +onnellisena seuraten silmillään jokaista neulanpistosta, ja nauraen +hänelle, milloin hän sattui pistämään sormeensa. + +Suurista varustuksistaan ja osteluistaan uuteen kotiinsa ei hän koskaan +puhunut. Se oli hänen suuri, kallis salaisuutensa, joka oli vasta sitte +tuleva ilmi Reetan hämmästykseksi, kun hän kerran muutti uuteen +kotiinsa. Sen sijaan kuvaili hän morsiamelleen, miten hauskaksi oli +heidän pikku tupansa muuttuva -- olkoonpa sitte kuinka kurja ja huono +tahansa, lisäsi hän aina viekkaan näköisesti -- sitte kun Reetta oikein +tuli hänen omaksensa; miten he pitkinä talvi-iltoina olivat lukevat +papin kirjoista, ennenkuin kävivät levolle ja kuinka he kyllä tulivat +toimeen säästäväisyydellä ja rehellisellä elämällä. + +Aluksi heidän tietysti piti hankkia porsas, se oli selvää. Mutta sitä +paitsi oli hän ajatellut hankkia parikymmentä kanaa, sillä nehän olivat +edulliset niiden pitää, jotka, niinkuin hän, puhdistivat hyvästi +viljansa myötäväksi; ja saattoihan Reetta viedä munat kaupunkiin hänen +ollessaan kotona työssä. Mutta varsinkin kuvaili hän hyvin laveasti, +mitä voi tehdä kaalimaasta ja siitä peltotilkusta, joka kuului taloon, +kun ne oikein muokattiin ja puhdistettiin juolaheinistä, joiden vanha +räätäli, se porsas, oli antanut versoa maassa. + +Reetta kuuli tuskin sanaakaan kaikesta, mitä hän kertoi. Ja hän oli +niin tottunut jo Marttiin, siten kun pääsi helpolla kaikesta, että kun +hän viimein eräänä päivänä tuli ja kiersi käsivartensa hänelle kaulaan, +kertoakseen, että nyt oli jo puhuttu kuuliaisista ja häistä papille, +niin Reetta ainoastaan hitaasti irtautui ja vastasi raukeasti: + +"Joko nyt?" + +Mutta häät oli asetettu joksikin päiväksi ennen joulua, ja ne oli +vietettävä juhlallisesti monien vierasten kanssa. + +Vierasten kutsuminen oli äitin tahto. Ja mitä enemmin tyytymättömyys ja +lorut levisivät kylässä, sitä suurempia valmistuksia teki hän salaa. +Reetta hyväksyi kaikki vastaan sanomatta, ja isä oli viime aikoina niin +heikonnut ja tullut niin kummalliseksi, ett'ei häneltä edes mitään +kysyttykään. + +Kolme päivää ennen joulua kirkkaassa päiväpaisteessa kulki pilvettömän +pakkastaivaan alla aidanpanijan juhlallinen hääväki kolmissa kärryissä +metsästä aukealle. + +Varikset, morsiamen ensimäiset lapsuuden kumppanit, kohosivat puista +tienvarrelta lentoon ja tervehtivät heitä kuin ennustuslinnut +raakkumisellaan, mikäli he ajoivat tietä myöten. + +Ensimäisissä kärryissä istui morsiuspari, Reetta tyynenä ja ihan +täydessä tajussansa, mutta sikäli vähän kalpeampana, kuin lähestyttiin +kirkkoa. + +Päässä oli hänellä valkoinen harso, joka aaltoili takana tuulessa, ja +tuore myrttiseppele, jonka Ellen-Lisbet oli vanhan lupauksen mukaan +salaa lähettänyt, monta kyyneltä vuodattaen. Kädet olivat hänellä +kovasti puristettuna kauniin virsikirjan ympäri, jonka äiti oli antanut +aamusilla ynnä suutelon kanssa. + +Hänen vieressänsä komeili Martti, päässä suunnattoman korkea +silinterihattu. Kärryjen kääntyessä kylään vilahti hänen silmäänsä +aukean takaa pumpunvarsi ja keltainen talo; salaperäinen hymyily levisi +hänen kasvoilleen, kun hän katsahti sinne päin. Mutta Reetta ei nähnyt +häntä; silmiään räpäyttämättä ja luonnottoman virkeästi katsoa tuijotti +hän eteenpäin höyryäväin hevosten yli. + +Kylässä oli ihmisiä ovissa ja ikkunoissa hääväen ohi ajaessa. +Toisissa kärryissä herätti kaikkien huomiota äiti, joka istui yksin +taka-istuimella, kankeana ja koruissaan, sivullensa katsomatta ja niin +ryhdikkäänä, että kaikki terävät katseet kimmahtivat hänestä takaisin. +Myssy kiilsi uhkaavaisesti päivänpaisteessa ja kirjavat niskanauhat +häilyivät takana, ikäänkuin pilkallisesti vähän napsahdellen tuulessa. + +Kirkkoportin molemmilla puolilla odotteli joukko naisia ja lapsia kauas +haudoille asti. Vähän matkan päässä kylään päin seisoivat rengit, +pitkät piiput suussa; isännät itse tallin ovissa kyynyspäillään nojaten +oven alapuoliskoon. + +Kun kärryt pysähtyivät, oli ihmisjoukko vaiti, ja kaikki tunkeutuivat +katsomaan. Joku hyväntahtoinen kylän renki laukasi pyssyn vähän +ulompana, mutta ylt'ympäri vallitsevassa, raskaassa hiljaisuudessa +tuntui se enemmin pilkalta kuin tervehdykseltä. Muutamat rengit +alkoivatkin nauraa, ja häävieraat laskeutuivat ääneti alas kärryistä +sekä läksivät toimittamaan vaatteitansa, katsahtamatta kehenkään. + +Mutta kun he nostivat morsiamen pois ensimäisistä kärryistä, niin että +kaikki näkivät hänen kasvonsa, kuului suuttumuksen nurinaa +ihmisjoukosta. Nuoret tytöt seisoivat kalpeina, kyynelsilmin +mielipahasta, ja joku ruotimummo huusi kiviaidalta muutamia pahoja +sanoja "aidanpanijan Elsasta", niin että ihmisten täytyi kääntyä +hillitsemään häntä. + +Kylän läpi ajaessa oli Reetalla ollut töin tuskin tuntoa huomata, +ett'ei yhdessäkään talossa näkynyt häälippuja, ja se oli surettanut +häntä. Mutta kun hän nyt kuuli äitinsä nimeä mainittavan tässä +ihmisjoukossa, tunsi hän äkisti virsikirjan polttavan kädessänsä, ja +hän tarttui Martin käsivarteen ja katsahti nopeasti ylös, kasvot +punottavina. + +Samassa alkoi kello soida tornissa; hääjoukko järjestyi, ja pieni +valkoinen lukkari avasi kirkon oven. + +Kirkkoon oli jo sivuovesta kokoutunut suuri joukko sekä miesten että +naisten puolelle, ja kaikki nousivat seisomaan hääväen astuessa +käytävää pitkin alttarin luo, jossa pastori Rude otti heidät vastaan. +Siellä jakautui sekin pikku lukkarin osoituksen mukaan miehiin ja +naisiin; mutta Martti, kerran saatuaan kiinni Reetan kädestä, ei +tahtonutkaan päästää sitä, vaan kävi istumaan hänen viereensä. + +Kirkossa vallitsi nähtävästi suuri mielenjännitys. Huhu näet oli +kertonut, että pastori Rude, joka juuri oli valittu toisen pitäjän +papiksi ja jonka piti näinä päivinä muuttaman, oli tässä viimeisessä +kirkollisessa toimituksessa, kuin hän luultavasti tässä sijassa enää +toimitti, puhuva entiselle seurakunnalleen jonkun vakavan sanan, joka +hänellä oli kauan ollut mielessä. Ja kun hän nyt virren päätyttyä +kääntyi alttarista kirkkoon päin, katsoi hänkin niin ankarasti +hääjoukkoa ja niisti nenäänsä niin tavattoman monta kertaa ja niin +kovasti, että kaikki alempana kirkossa ehdottomasti katsoivat toinen +toistansa silmiin ja ymmärsivät huhun puhuneen totta. + +Reetta, tuntien kaikkien silmäin tarkastelevan häntä, antoi kätensä +pysyä Martin kädessä, ja istui itse, vaikka sisällisesti taistellen, +niin suorana, kuin saattoi. Ja kun sittekin melkein hänen itsensä +tietämättä kyynel toisensa perästä vieri alas hänen polvellensa, niin +eivät sitä vaikuttaneet papin sanat, jotka jyristen kuin ukkonen +sinkoilivat hänen päänsä yli, vaan se, että hän tiesi jossakin +syrjäpenkissä Ellen-Lisbetin istuvan ja itkevän hänen kanssansa. + +Martti oli ylen onnellinen, hymyili hiljaa ja salaperäisesti itsekseen. +Ei hänkään kuullut sanaakaan papin pitkästä puheesta; hän oli kaukana +sieltä, kotona pienissä, viehättävissä huoneissa, jossa nyt kaikki oli +valmisna ottamaan vastaan nuorta morsianta. + +Ajatuksissaan luetteli hän kaikki monet uudet huonekalut, jotka oli +niin salaa sinne hankkinut, ja mietiskeli, minkä hämmästyttävän +vaikutuksen kukin niistä oli tekevä Reettaan, kun hän tänä iltana +viimein sai ne nähdä: vehreä pöytä, vaatekaappi ja varsinkin +silmivadin-jalat, joita hän tiesi Reetan aina halunneen. + +Hän katseli mielessään tarkasti kaikki paikat, mutta ei voinut huomata +sieltä puuttuvan mitään, mitä onnellisessa kodissa pitää olla. Kyökkiin +oli hän toimittanut vettäkin korvoon, niin ett'ei Reetan heti tarvinnut +nähdä vaivaa pumpussa; ja uunin viereen seinää vasten oli hän latonut +sievän pinon kuivia pilkkeitä, niin että Reetalla oli heti niistä tehdä +tulta aamusilla. + +Mutta paitsi tätä kaikkea oli hän myöskin koristanut kaikki, sekä tuvan +että kammarin, hienoksi hakatuilla kuusenhavuilla, jotka oli käynyt +metsästä. Koko eilinen ilta oli mennyt siihen koristelemiseen +juhlallisimmalla tavalla, ja siihen työhön oli hän niin mieltynyt, +ett'ei tahtonut tulla unta silmiin koko yössä; mutta kun hän heräsi +aamusilla jo kello kolmen aikaan, kävi hän heti paitasillaan kynttilä +kädessä ylt'ympäri katsomassa, oliko kaikki vielä samassa +järjestyksessä. + +Ja nyt istui hän tässä papin jyrisevän ukkosen alla, nauttien +ajatuksissaan, miten Reetta oli ihastuva, kun iltasilla astui kynnyksen +yli, ja Martti itse sytytti kynttilän. Pastori Rude puhui rakkaudesta, +elämän kauneimmasta kukasta, paraimmasta armolahjasta, kuin meille on +annettu, josta kaikki hyvyys ja jalous johtuu ja joka, jos tarkoin +katsotaan, on ainoana elämän kannattajana. + +Sen johdatuksen jälkeen siirtyi hän luonnollisesti ja levollisesti +avioliittoon, jonka perustus rakkaus on. + +Mutta kun ajatteli tätä liittoa, ei hän voinut olla vakavasti +surkuttelematta kurjaa, melkeinpä voisi sanoa, raakuutta, jota paha +kyllä niin usein, eikä suinkaan harvimmin maalla, täytyy nähdä, kun +nuoret miehet ja naiset häpeämättä antavat itsensä yhdistää pyhään +avioliittoon, edes tietämättäkään, mitä totinen ja syvä rakkaus +merkitsee. Hän ei tahtonut salata, että hänen sydämmensä oli pakahtua +joka kerta, kun hänen virkansa pakotti hänet tekemään tämän pyhän +toimen semmoiselle morsiusparille. Sillä se oli surullisin todistus +hengellisestä, melkeinpä voi sanoa, raakuudesta, josta jokaisen +tunnokkaan ihmisen täytyy inholla pois kääntyä. + +Hän lämpeni yhä enemmin ja lopetti innoissansa puheen. + +Se oli hänen mielestänsä sielun kauneimman ja jaloimman tunteen +loukkaaminen, rikos hyvettä vastaan ja syvemmälle katsoen siveettömyys, +joka on kauhistus Herran ja hänen seurakuntansa edessä. Sentähden +tahtoi hän tässä, niinkuin kaikissa muissakin tilaisuuksissa, hartaasti +pyytää jokaista erittäin ensin vakavasti tutkimaan sydäntänsä. Ja vielä +kolme kertaa niistettyään nenäänsä hyvin kovasti rukoili hän koko +sydämmestänsä Herraa varjelemaan seurakuntaa, jonka hän nyt oli +jättävä, ja korottamaan heidän sielunsa vanhasta orjuuden ikeestä ylös +valoon ja elämään, viheriöiville teille, "jossa palmut itävät." + +Lopettaessaan oli hän ihan hiessä ja kalpeana liikutuksesta. Vaan +toimituksen jälkeen astui Martti suoravaisesti pastorin luo ja kiitti +häntä kauneista sanoista. + +Mutta muu kirkkoväki istui ihan hiljaa, mieli ahdistettuna. Ja kun +hääväki kulki pois käytävää pitkin, kiintyivät katseet pelottomasti +Elsaan. Hän astui kahta vertaa suurempana ja ryhdikkäämpänä tyttärensä +jäljessä silmiäänkään räpäyttämättä. + + +IV. + +Iltapäivällä nähtiin monta juhlapukuista vierasta menevän kylästä +häätaloon. Ja illempana oli jo melkein täysi aidanpanijan ahdas tupa, +josta sänky ja suuri tammikaappi oli pois nostettu tilan tähden; seinät +olivat koristetut kuusiköynnöksillä ja pienillä Tanskan lipuilla. + +Pitkin toista ikkunaseinää oli katettuna pitkä juhlapöytä, jolla paloi +kolme steariini-kynttilää, ja muuten oli siinä runsaasti hyvää +rasvaista ruokaa: kinkkua, sylttyä; savustettua lampaanlihaa ja +lämmintä, paistettua silliä, joka tuoksullansa täytti koko huoneen. +Aidanpanija itse seisoi pöydän toisessa päässä ja kehoitti vieraita +istumaan, mutta Elsa puuhaili kyökissä, kannellen sieltä kahvia +vieraille, joita lakkaamatta tuli, niin että tuskin enää sopi tuvassa +liikkumaan. + +Ja kuitenkin oli monta pysynyt kotona kutsutuistakin. Varsinkin olivat +talollisten perheet jääneet tulematta, niin että täällä oli enimmäkseen +loisia ja mäkitupalaisia vaimoineen ja lapsineen, jotka eivät tahtoneet +päästää käsistään hyvän aterian tilaisuutta. Myöhemmin iltasilla +tulivat myöskin rengit ja kylän iloisimmat tytöt, joilla oli tanssin +halua. Mutta silloin täytyi avata ovet ja ikkunat, saadakseen kylliksi +ilmaa. + +Ja kun sitte kaikki olivat syöneet, vietiin pöytä, tuolit ja kaikki +tarpeettomat huonekalut ulos; kaksi soittajaa asetettiin tynnyrin +päälle Reetan nurkkaan; vanhat siirtyivät vinnille lyhdyn valossa +pakinoimaan; sillä nyt piti ilon oikein alkaman ja morsian +tanssitettaman pois tyttöjen joukosta. Mutta ensin raivasi Elsa tietä +joukon läpi, höyryävä punssimalja pään päällä; ja sill'aikaa kun +soittajat soinnuttivat viulujansa nurkassa, huusi joku punakka renki +kaikuvasti: "Eläköön morsiuspari!" johon vastattiin pauhuisella +hurraa-huudolla; se ikäänkuin tunkeutui ulos ahtaista ikkunoista ja +kaikui kauas hiljaiseen, tähtikirkkaasen talviyöhön. + +Kylässä olivat jo kaikki menneet levolle; tuletkin oli jo sammutettu. +Hienoinen kuulakka auer verhosi seutua. Suolta ja härmäiseltä kedolta +kajasti vähän valoa. Metsä, joka verkalleen kohosi mäen rinnettä +myöten, oli kuin verhottuna hopeaharsolla, joka siellä täällä leveinä +vöinä loisti kuutamassa kuin juokseva vesi. Taivas oli pilvetön, mutta +tähdet suuret ja raukeat, melkein kun puoli sammuneet kylän kohdalla, +jossa usma sakeni valkoisesta höyrystä, jota kylmään yöhön levittivät +lautakasat karjottain luona. + +Pappilassa istui puoliavoimen ikkunan takana Ellen-Lisbet kääriytyneenä +paksuun vaippaan ja kuunnellen kaukaista pauhua metsän kulmalta. + +Väsyneenä itkusta ja toivottomuudesta ei hän voinut käsittää, että se +todellakin oli tapahtunut. Ja joka kerta, kun näky kirkosta ja Reetan +hirmuinen, kuolonkaltainen tyyneys elävästi kuvautui hänen eteensä, +täytyi hänen, pää käsiin vaipuneena, tukeuttaa ulos pyrkiviä +nyyhkytyksiä, ett'eivät ne herättäisi isää alhaalla. + +Myöhempään yöllä paisui ulkona kuuluva hälinä ja ilo, mikäli kuu +purjehti edelleen metsän päällitse, jonka peljästyneet eläimet ja +linnut peittäytyivät parempiin tiheikköihin. + +Ainoastaan vanha, utelias kettu, tuntien paistin hajun, hiiviskeli +edestakaisin pitkin kivimuuria ja seisattui välistä katsomaan punaista, +pölynsekaista loistoa, joka levisi metsän runkojen väliin, sekä +varjoja, jotka lakkaamatta liikkuivat edestakaisin. + +Tuvassa oli pölyä ja kuumuutta; hiki oikein valui alas pitkin seiniä. +Puoli palaneet kynttilät häilyivät vedossa, niin että välistä oli +melkein pimeä. Lakkaamatta tanssittiin, vaikka lattialla tuskin oli +tilaa liikahtaakaan. Tytöt nauroivat ja rengit tunkeilivat, +päästäksensä esiin, ja ikkunoilla istuivat ukot, tultuaan alas +vinniltä, poltellen piippua ja nauraen. Mutta kyökissä istuivat vaimot +kahvipannun ympärillä. Reetta kyyristyi tuvan nurkkaan, jossa pysyi +kenenkään huomaamatta. Siihen asti oli hän uhoitellen ja kaikki +voimansa ponnistaen pysynyt niin suorana, kuin taisi; mutta nyt, kun +ilo oli ehtinyt niin pitkälle, ett'ei häntä enää kaivattu, raukesi hän +ihan voimattomaksi. + +Hän koetteli tointua ja ajatteli Ellen-Lisbetiä, mutta kaikki oli +sekaisin hänen ajatuksissaan. Hän tunsi olevansa ihan kuin vieras ja +oli niin väsyksissä viimeisistä unettomista öistä, että tuskin jaksoi +pitää päätänsä pystyssä. + +Martti istuutui hänen luoksensa ja otti häntä ainakin kaksikymmenennen +kerran kädestä. Hän oli nyt viimeksi liikkunut hänen lähellänsä niin +kummallisen ääneti ja ahdistettuna, ja rupesi nyt niin pehmeästi +silittelemään hänen kättänsä. + +Reetta ei vetänyt sitä pois; mutta Martti oli huomaavinaan sen +vapisevan, ja pitkän ajan istuivat he sillä lailla ääneti melun +kasvaessa heidän ympärillänsä. + +Vihdoin kumartui Martti hänen ylitsensä ja kysyi hiljaa, eikö jo +lähdettäisi kotiin. + +Ensin ei Reetta vastannut. Mutta kun Martti toisti kysymyksensä, nousi +hän ja läksi mukaan. + +Takaovessa heitti hän lyhyet jäähyväiset äitille, joka suuteli häntä +otsalle. Mutta kuullessaan isän tulevan kyökkiin riensi hän nopeasti +pois ulos metsään ja tietä myöten, niin että Martin oli vaikea pysyä +sivulla, Reetan vaatenyytit kainalossa, niinkuin hänellä oli. + +Kuu oli juuri laskeutunut metsän taa. + +Taivas oli siitä ikäänkuin kohonnut, kirkkaat kultatähdet paistoivat +tummansiniseltä pohjalta; oli pureva pakkanen. Mustalta suolta, joka +oli maiden varjossa, paistoi jää suoralaitaisista turvehaudoista, kuin +hikinen hopea ja suuret kedot säteilivät molemmin puolin tietä, jota he +kahden kesken rinnakkain ääneti astuivat. + +Martti oli ikäänkuin vähän hämillänsä. Nyt kun toivottu hetki jo oli +niin lähellä, tuntui hänestä ihan kummalliselta, että nuori, kaunis +tyttö oli seuraava häntä kotiin hänen huoneihinsa, eikä koskaan enää +sieltä lähtevä. Hän joutui äkisti aivan neuvottomaksi eikä uskaltanut +katsoakaan häneen; ja kun vähän matkan päästä rupesi näkymään keltainen +savupiippu ynnä pumpuntanko, alkoi hänen sydämmensä tykkiä kovasti. + +Mutta päästyään viimein hänen kanssansa pieneen, pimeään porstuaan ja +suljettuaan oven, tarttui hän hänen molempiin käsiinsä ja sanoi +sydämmensä pohjasta: + +"Kiitos nyt ja terve tuloa, Reetta!" + +Reetta tunsi melkein päätänsä huumaavan, kun kuuli oven sulkeutuvan, +niin että hänen täytyi nojautua seinää vasten. Mutta Martin sanat +kaikuivat niin sydämmellisiltä ja rehellisiltä, ja hänen +kädenpuserruksensa oli niin suoravainen ja uskollinen, että hänen +sydäntänsä vihlasi, eikä hän kuitenkaan voinut vastata. Vasta sitte, +kun hän päästi kädet, kuului hiljainen värisevä: "Kiitos!" mutta +silloin oli Martti jo huoneessa etsimässä rikkitikkuja. + +Sisästä tuli vastaan suloista lämmintä liedessä iloisesti räiskyvästä +tulesta, jota naapurin vaimo oli hoidellut Martin käskyn mukaan, että +kaikki olisi valmisna. Kartiinit olivat lasketut alas ikkunain eteen; +pöydällä oli tuoreita kukkia vesiastiassa. Kaikki oli oikealla +paikallaan, kiiltävää ja uutta, ikäänkuin lausuen terve tuloa! Ja +siellä tuoksusi niin puhtaalta ja miellyttävältä. + +Martti kääntyi ympäri, näyttäen tulta joka taholle, että Reetta olisi +saanut oikein katsella. Hän itse oli kokonaan ihastunut vaikutukseen, +jonka se teki, ja katseli autuaassa huumauksessa ylt'ympäri, niinkuin +olisi ollut mökistänsä erotettuna hyvinkin pitkän ajan. Piironki, +tuolit, sinertävä peili penkin päällä, vanha kello nurkassa, -- hän +juoksi toisen luota toisen luo, näyttäen Reetalle kaikkea. + +Reetta pysyi oven luona; hän tunsi kaikki käyvän ympäri silmissään, +mutta suuressa ilossaan veti Martti hänet kanssansa makuuhuoneesenkin +ja nosti kynttilän ylös ilmaan, katsellen voitollisena ylt'ympäri. + +Siellä oli suuri sänky täynnä vaatteita ja tyynyjä lähes kattoon asti. +Ihan uusi vaatekaappi ja silmivadin-jalat tinavatinensa, joita Reetta +aina oli halunnut. Äsken kalkitussa kyökissä loistivat vaskiastiat +kirkkaina seinillä, vesiämpäri pienellä uudella puupallilla ja kauha sen +päällä naulassa, luuta, rautahella ja pieni, kaunis pino kuivia +pilkkeitä, kaikki oli valmiina odottamassa vain häntä. Suola-astia, +pyyhinriepu ja pitkä rivi valkoisia talrikkeja pesupöydän kohdalla +kiilsivät hyllyllänsä niin ystävällisesti, kuin olisivat sanoneet: +tule, ota minut! + +"No?" hymyili Martti ihastuksissaan ja katsoi Reettaan. + +Mutta samassa kääntyi Reetta äkisti pois hänestä, kätki kasvonsa, +vaipui istumaan tuolille ja alkoi itkeä katkerasti. + +Martti katsoi kauan häneen ja laski hitaasti kynttilän pöydälle. Hän +sitä ei ollenkaan ymmärtänyt, mutta hänen kasvonsa muuttuivat kokonaan. + +"Etkö, etkö sinä pidä näistä, Reetta?" kysyi hän viimein hitaasti ja +epävarmasti. + +Reetta ei vastannut, nyykytti vain vielä kovemmin ja kätki kasvonsa. +Mutta kun Martti nyt ihan onnettomana kumartui hänen ylitsensä, +katsahti hän äkisti kyynelsilmin ylös, kiersi käsivartensa hänelle +kaulaan ja sanoi hänelle kiivaasti ja tuskaisesti, teeskentelemättä: + +"Tulethan sinä hyväksi minulle, Martti? Minä kyllä tulen hyväksi +sinulle, sen minä lupaan; sillä tahdothan sinäkin olla hyvä minulle, +vai miten? Tahdothan?" + +"Kyllä, tarvitseeko sitä kysyäkään, Reetta...! Mutta...?" + +"Niin, niin, niin, minä kyllä tiedän, ett'en ole semmoinen kuin minun +pitäisi olla: mutta kyllähän muutun... Ah, hyvä Jumala! Jospa vain +tahtoisit odottaa ja olla hyvä minulle, ja kyllähän sinä tahdot, +tahdothan?" toisteli hän tuskaisesti ja hiipi lähemmäksi sulhoaan. + +Martti ei vieläkään ymmärtänyt; mutta hänellä oli itselläänkin silmät +melkein kyynelissä. Hän oli kiertänyt kätensä kauniin vapisevan Reetan +ympäri, joka nojasi häneen, ja tuntenut hänen sydämmensä sykkivän +kovasti. + +"Mutta Reetta, pikku Reetta!" sanoi hän, saamatta muuta puhutuksi. + +Vähän ajan kuluttua näki Ellen-Lisbet ikkunastansa, jossa hän oli +istunut katsomassa, tulen sammuvan nuoren pariskunnan kodista. Hän +nousi, sulki ikkunan ja astui horjuen vuoteellensa, painoi päänsä +tyynyyn ja makasi sillä lailla kauan, kädet puserrettuna kasvoja +vasten. + +Seuraavana aamuna läksi hän isänsä uuteen pitäjään, josta ei enää +koskaan palannut. + + +V. + +Kului viisi vuotta. + +Tapahtui sitte eräänä kesäpäivänä, että komeasti puettu nainen kaikkien +ihmeeksi käveli kylässä ja katseli niin ihmetyttävän tutusti kaikkea: +kirkkoa, pappilaa, puutarhaa ja sen suuria kastanjoita. + +Varsinkin viipyi hän kauan ulkona metsän puolella jyrkänlaisella +polulla, joka vei mäkien yli suon ympäri; siellä näkyi hän +ajatuksissaan kävelevän edestakaisin, kunnes viimein kävi istumaan +varjoisen puun alle ja pää käteen nojattuna ikäänkuin kuunteli lintujen +laulua, joka riemuisesti soi kaikkialla. + +Vihdoin huomattiin, että nainen varmaankin oli entisen pastori Ruden +tytär, joka, kuten tiedettiin, oli pari vuotta sitte joutunut +naimisiin. Olipa kuulunut huhuja suurista, komeista näistäkin, joista +ne molemmat vanhanpuoleiset herrasneidet olivat palanneet aivan +innostuneina ja liikutettuina. + +Ja niin olikin. Seutua katseleva nainen oli Ellen-Lisbet, nyt rouva +Lunding. + +Hän oli muuttunut näinä kahtena vuotena, tullut lihavammaksi, mutta +myöskin kalpeammaksi. Hänen astuntansa oli raskas; loistavain silmien +hehku oli sammunut ja kirkas hymy, joka ennen loisti kuin vahva usko jo +silloinkin vähän aroista kasvoista, sitä ei enää ollut. + +Mutta yhtä kaunis hän kuitenkin oli. Leuka oli pyöreämpi ja samalla +voimakkaamman näköinen, katse syvempi, ja kun hän silloin tällöin +pysähtyi varjoon hengittämään siimeksessä huumaavaa kesäilmaa, saattoi +veri äkisti syöksähtää niin polttavan lämpöisenä kasvoihin ja hänen +olentonsa paisua niin täyteläiseksi, kuin olisi se tahtonut reväistä +rikki keveän, vaalean kesäpuvun. + +Käytyään katsomassa kaikki tutut paikat palasi hän kylään. Sillä hän +tahtoi käydä tervehtimässä Reettaakin. + +Talon löysi hän helposti; entisellä paikallaan se vielä oli +pumppuinensa ja ankkalammikkoineen, ja ihan entisellänsä oli se pysynyt +kaikki nämä vuodet, yksin keltainen värikin, joka häikäsi +päiväpaisteessa. Aidatussa puutarhassa oli kaalia ja perunoita +säännöllisissä riveissä, ja pienessä niityssä lammikon takana kaaleli +kirjava lehmä polviaan myöten niin punertavassa ja tuoksuavassa +apilasheinikossa, kuin suinkin saattoi toivoa kasvavan kolme kertaa +käännetystä maasta. + +Kun Ellen-Lisbet vähän matkan päästä näki talon, alkoi hänen sydämmensä +sykkiä kovasti, niin että hänen täytyi hetkiseksi seisahtua, käsi +otsalla. + +Mitenkähän olikaan käynyt hänelle? + +Ensi aikoina eron jälkeen olivat Reetta ja Ellen-Lisbet kirjoitelleet +toisillensa. Mutta he eivät enää saattaneet puhua suutansa ihan +puhtaaksi; se mitä nyt oli tullut heidän välillensä, ikäänkuin pidätti +sanomasta kaikkea, niin että he tuntuivat toinen toisestansa vierailta. +Kirjeet tulivat yhä lyhemmiksi ja hämärämmiksi ja viimein lakkasi koko +kirjevaihto. Sitte ei ollut rouva Lunding kuullut mitään hänestä, +vaikka kyllä oli usein muistellut onnellisia, uneksivia lapsuuden +vuosia ja kyynelsilmin kysynyt, miten olikaan käynyt hänen entiselle +pikku ystävällensä. + +Mutta saapuessaan lähelle taloa hämmästyi hän, kun kuuli sisältä naurua +ja iloisia lasten ääniä ja kun hän vähän arveltuaan avasi oven, tuli +sieltä vastaan suloinen kahvin tuoksu, ja hän näki hauskan perheen +pöydän ympärillä, jonka paksulle liinalle päivä paistoi. + +He eivät olleet kuulleet hänen kolkutustansa. + +Martti istui leveänä ja perin tyytyväisenä pöydän päässä, vahva +lapsi-palleroinen kummallakin polvella. Isoäiti istui vähän keskempänä +lattiaa, laulaa rallatellen pienokaiselle, jonka ristiäiset juuri +tänään olivat. Ja ikkunan luona puuhaili iso-isä kumarassa, mutta hymy +huulilla, pannen tupakkaa piippuun. + +Oli juuri päästy syömästä. Pöydällä oli vielä aterian tähteet: munia, +keitettyä silliä, paistettua pikku kalaa ja kivivadissa perunoita, +vielä lämpiminä, sekä kannussa olutta. + +Ikkunoilla oli kirjavia kukkia ruukuissa; niiden välillä istui musta +kissa käpäläänsä nuollen. Kaikki näytti niin puhtaalta ja +miellyttävältä. Makuukammarin ovi oli auki, niin että suuri sänky +näkyi, vaatteita ja tyynyjä täynnä melkein kattoon asti. Sinertävä +peili riippui vanhalla paikallaan penkin päällä ja kello raksutteli +nurkassansa. + +Mutta miten Reetta oli tullut muhkeaksi! Harteva ja vahva kuin äitinsä, +leuka lihava ja pää pystyssä, silmät loistavat ja nauru heleä, niin +että kaikui vinnille asti joka kerran, kun Martti pöydän päässä koetti +laulaa lapsille. Reetta näet seisoi lieden luona selvittämässä kahvia. + +Hänen keltatukkansa oli ehkä tullut edestäpäin vielä punertavammaksi +paljosta kampaamisesta vedellä, mutta samalla oli se myöskin tullut +paksummaksi ja muuten muhkeammaksi; paksut suortuvat riippuivat +hikisellä otsalla. Kirjavakukkainen villahuivi, joka hänellä oli +päässä, oli luistanut alas niskaan. + +Rouva Lunding sai seisoa hetkisen kenenkään huomaamatta; mutta kun +hänet vihdoin huomattiin, tuli ihan hiljaista tuvassa. + +Reetta sekä kummastui että ihastui hänen tulostansa ja tervehti häntä +sydämmellisesti; muutkin nousivat, tervehtivät ja kysyivät kuulumisia. +Hänen täytyi käydä istumaan ja nauttia, mitä oli tarjottavana. + +Rouva Lunding istuutui ja joi kupin kahvia, jonka Reetta hänelle +kaatoi. Mutta hän oli ihan huumauksissa, ja hänen täytyi väkisin +tointua sen verran, että voi vastata, mitä häneltä kyseltiin, ja itse +kysellä, mitä oikeastaan jo tiesikin. + +Reettakin tunsi vähitellen jotakin hämmennystä ja istuutui ääneti +penkille Martin viereen. Oli selvää, ett'ei enää oikein tahtonut sujua +puhuminen; oli liian monta vuotta välillä. Marttipa siis kohta jäi +yksin kyselemään ja vastailemaan, sillä Elsa, iso-äiti, jolla muuten ei +ollut kankea kieli, kuten iso-isä sanoi, ei ollut kokonaan unhottanut +noita juttuja viisi vuotta sitte, ja sentähden hän pysyi vähän +erillänsä. + +Sitte, kun miehet ja lapset läksivät katsomaan porsasta ja iso-äiti +meni kyökkiin, siirtyi rouva Lunding istumaan Reetan sivulle. + +Mutta silloinkin puhuivat he vain hiljaa ja kului pitkältä aikaa +jokaisen kysymyksen ja vastauksen välillä. Rouva katsoi harvoin ylös; +hän istui ja piirusteli päivänvarjollaan lattiaa. + +"Ja oletko nyt oikein onnellinen, Reetta?" + +"Olen", sanoi Reetta suoraan ja hymyili. + +"Mutta entä miehesi?" + +"Marttiko?" + +"Niin, minä tarkoitan, rakastatko sinä häntä nyt?" + +Nyt oli Reetan vuoro kumartua eteenpäin ja katsoa lattiaan. Mutta kun +hän huomasi, että toisen silmät tarkastelivat häntä, vastasi hän hiljaa +ja syvällä äänellä: + +"Luulenpa, että me pidimme liian suurta melua siitä ennen aikaan, siitä +rakkaudesta ja siitä, se on, siitä, mitä luimme, minä tarkoitan." + +Hän punastui ja vaikeni. Rouva Lunding alkoi taas piirustella lattiaa +ja katsoa alaspäin. + +Mutta nyt kysyi Reetta: + +"Ja sinä, oletko sinä naimisissa?" + +Rouva nyykäytti myöntyvästi. + +"Ja sinähän olet kaiketi hirveän onnellinen?" + +Kun ei siihen tullut vastausta, alkoi Reetta ymmärtää eikä enää +kysynyt. + +Mutta rouva Lunding tunsi käden olkapäällänsä. Se oli äiti, joka oli +tullut kyökistä ja kuullut kaikki. + +"Näettekös, hyvä rouva", sanoi hän hitaasti ja vähän voitollisesti +hymyillen. "Olittehan te kerran suutuksissanne minuun, kyllä minä sen +tiedän, mutta silloin olitte niin nuori, ettekä tunteneet mitään. Mutta +olettehan nyt jo nähneet vähän maailmaa ja myöskin osaltanne kokeneet, +arvaan minä: vaan me vanhan-aikaiset talonpoikaisihmiset, meillä on +kaikki niin toisella tavalla; kun toinen on mies, toinen tyttö, ja kun +he muuten ovat hyvänluontoiset ja kunnon ihmiset molemmat ja tahtovat +olla hyvät toisillensa, niin siinä on kaikki, mitä tarvitaan; ja sitte +tulee yhteiset työt ja toimet; uskokaa te, hyvä rouva, se on jotakin +toista kuin se loru, jota te sanotte rakkaudeksi!" + + + + +KALASTUSKYLÄ. + + +Oli pieni, köyhä kalastuskylä, kymmeninen pientä, tervattua +puuhökkeliä, suuren, avaan meren rannalla. + +Pitkänä ja kapeana, pääty päädyssä kiinni, koukerteli se kuin pieni +käärme suuren, paljaan hiekkaharjun takana, jonka päällitse meri +turhaan koetteli viskellä kuohuansa. + +Hiljaisina, valoisina kesäpäivinä, milloin aurinko sulatti tervaa +seinistä ja paahtoi hiekan, niin että se poltteli jalan alla, saattoi +pikku kylä kuitenkin ikäänkuin levittäytyä yksinäisyydessään, kohota +hiekkaharjulle asti verkoillansa ja vapeillansa, lähetellä +puolialastomia, rähiseviä lapsijoukkoja rannalle saakka, ja voimakkaat, +päivettyneet naiset istuivat kyyrysillään hiekkaan tehdyn rovion +ympärillä, keittäen pikeä. -- Mutta pimeinä öinä rajujen talvimyrskyjen +aikana, jolloin taivas laski alas harmaansiniset, lentelevät pilvensä +lähelle autiota hiekkapintaa, jolloin suuret, valkoiset merilokit +tuskaisesti kokoutuivat yhteen joukkoon möyryävälle rannalle, jolloin +rannan hiekkasärkät savusivat kuin tuiskuava lumi, silloin vetäytyi +pikku kylä vielä pienemmäksi harjunsa taa, ikkunanluukut ja ovet +suljettiin, eikä edes savukaan tahtonut osata ylös mustaan kattoon +tehdyistä lakeisistaan, vaan jäi painamaan kattoja, alhaalla +tuskaisesti ladellen. Päivän toisensa perästä makasi kalastajain kylä +kuin kuolleena, suljettuna omaan itseensä; hiekkaa ja suuria +vaahtopalloja lenteli lakkaamatta sen yli. + +Mutta silloin saattoi äkisti pimeinä, sumuisina öinä hiljaisuutta +keskeyttää nariseva ovi, joka varovasti avattiin. + +Mies kiipesi hiekkaharjulle, laskeutui vatsallensa ja kuunteli merelle +päin, joka jyrisi hiekkaseinää vasten. + +Toinen mies tuli hiipien naapuritalosta ja laskeutui hauen viereensä. +Hiljainen keskustelu alkoi, usein keskeytetty pitkillä vait'oloilla. +Vihdoin hypähti ensin tullut seisalleen ja juoksi alas kolmannelle +talolle, koputti luukkua, joka heti avattiin. + +Ja ikäänkuin sovitusta merkistä narisivat nyt toinen toisensa perästä +kaikki kylän kuivat ovet. Pieniä, hartevia, kasvoiltaan parrakkaita +miehiä alkoi näkyä sumussa. Paksuja, ruskeita mekkoja ja nuttuja +liikkui edestakaisin puhumatta keskenään; korkeintaan kuiskaten jonkun +sanan siellä täällä kokoilivat he nuoria, portaita ja puoshakoja, +kunnes viimein kaikki kokoutuivat pienen sarvilyhdyn ympärille ja +nopeasti, äänettömästi kulkivat itään päin meren hiekkasärkkien +kohdalle. + +Puolialaston nainen, paksu kampaamaton tukka olkapäillä riippuvana, +oli tullut muutamalle ovelle ja katsonut heidän jälkeensä. Mutta kun +heitä ei enää näkynyt, vetäytyi hän takaisin pitkään, äänekkäästi +haukotellen. Eikä taaskaan kuulunut muuta kuin meren kumea, lakkaamaton +pauhu. + +Mutta idässä päin hiekkaharjulla leimusi vähän ajan perästä liekki +mustaa taivasta kohden: pikisoitsu, joka hitaasti liikkui kuin +aalloilla ylös alas ja samalla poistui nopeasti. + +Milloin toisella, milloin toisella puolen harjua juoksi se edestakaisin +pitkin rantaa. + +Välistä katosi se kokonaan ja oli poissa hetkisen, kunnes äkisti +ilmestyi kaukana idässä pienenä hiljaisena tähtenä, joka taas alkoi +lähestyä. Taikka leimahti se ihan kylän luona kuin pieni rovio, +lähteäkseen heti taas itään päin. + +Ja niin jatkaa se lentelemistänsä lakkaamatta yksitoikkoisesti, vuoron +sinne, toisen tänne, väsymättä, kunnes äkisti yötä myöten kuuluu kumeaa +räiskettä ja huutoa mereltä. Silloin sammuu soitsu eikä näy mitään. + +Mutta kuohujen takana näyttää myrsky kasvaneen hurjimpaan raivoonsa. Se +vinkuu ja lyö siivillänsä kuin suuri lintu hengen hädässä. Nuorat +katkeilevat, laivan kannella juoksennellaan, vahva komentoääni hukkuu +monesta suusta kuuluvaan, sekavaan huutoon, seinien halkeilemiseen ja +räiskeesen sekä yksinäisen naisen kovaan, kimakkaan tuskan +parahdukseen. + +Hetkisen kuluttua vaikenee kaikki, kuin olisivat meri ja myrsky +nielleet äänet, ainoastaan räiske kaikuu vielä vahvemmin kuin kumeat +tykinlaukaukset. + +Mutta vähitellen kohoavat huudot uudelleen, huudot kokoutuvat yhä +vahvempina, yhä lujempina, kunnes ne viimein yht'aikaa purkautuvat +hurjana parahtamisena, joka tuntuu leikkelevän maita ja meriä, naisen +ääni ylinnä kaikista vaikeroivasti, avuttomasti, lakkaamatta, miesten +koetellessa käsin hampain pysyä kiinni haaksirikkoisessa laivassa, joka +kuuluu vatkautuvan edestakaisin kuohuissa. + +Hiekkaharjun juuressa meren puolella istuvat pienet, hartevat miehet +piirissä lyhdyn ympärillä, joka levittää punaista valoa hiekalle ja +parrakkaille kasvoille. Levollisesti odotellen istuvat he kyyrysillään, +kädet polvien ympärillä, pitäen silmänsä raollaan. Ei kukaan heistä +puhu. Muutamat ovat vetäneet päähineensä ylös korvilleen ja istuvat +puolinukuksissa. Toiset lyövät silloin tällöin kohmettuneilla käsillään +ympäri vartalonsa tai puhelevat sormiinsa. + +Mutta kun käheät hätähuudot ja miesten yksitoikkoiset, pitkät +ulvahdukset tuolla merellä kaikuvat liian hurjasti ja vihlovasti vettä +myöten, kääntyy joku vanhus, istuen äärimmäisenä rivissä, vähän +poispäin muista ja supisee jotakin helminauhallensa, jonka on ottanut +mekkonsa taskusta. + +Silloin tuntuu äkisti meri vavisten nousevan koko voimaansa. Yksi ainoa +ruhtova ääni kuuluu mereltä, lähempää maata. Sitte on kaikki hiljaa; ei +yhtään huutoa. Mutta yht'äkkiä tulee hiekkasärkkien ja rantakuohun +välillä kiehuva vesi täpötäyteen särkynyttä laivatavaraa: hirsiä, +laudanpalasia, purjeita, arkkuja, nuoria ja koko joukko suuria +tynnyrejä, joka kaikki hieroutuu vastakkain kuin kiehuvassa kattilassa. +Joku osa ajautuu rannalle, toinen huuhtoutuu takaisin aallon mukaan tai +musertuu paikoilleen. Suuri mastonpalanen köysinensä viskautuu +hiekkaharjun juurelle asti, ja lyhyt, iloinen huuto pääsee mieheltä, +joka on pysytellyt siinä kiinni. Hän on pelastunut. + +Mutta veitsi syöstään heti hänelle sivuun, niin että hän kaatuu +takaperin. Miehet ympäröivät hänet ja lyhdyllä valaistaan hänen +kasvojansa, juuri kun ne painuvat takaisin hiekkaa vasten, viimeisen +kerran väsyneesti, kummastuneesti katsahtaen. + +"Viiniä", mutisee lyhtymies, kääntäen haaksirikkoisen mustasta tukasta +ja tummasta ihosta katseensa muihin päin, jotka nyykäyttävät +myöntyvästi päätänsä. + +Pari heistä kumartuu alas kopeloimaan haaksirikkoisen vaatteita ja +tarkastelemaan sormuksia, jotka säteilevät hänen sormissaan ja +korvissaan. Mutta nuori kalastaja pistää varmuuden vuoksi häneen vielä +pitkällä veitsellä syvän, ammottavan haavan kylkeen, ennenkuin he +jättävät hänet ja palaavat rannalle. + +Siellä jo pari muuta on täydessä puuhassa puosha'oilla ja +nuoransilmukoilla pelastamassa tavaroita kuohusta. Viinitynnyrejä, +hirsiä ja lankunpalasia vedetään maalle, mikäli laineet niitä +huuhtelevat lähemmäksi. Ihmisruumiit vedetään myöskin ja ryöstetään +paljaaksi; arkut ja laatikot murretaan auki ja tutkitaan. Ja mikäli +aamu hämärtyy ulkona kylmänharmaassa sumussa meren päällä, täyttyy +ranta särkyneistä puutavaroista, vaskikattiloista, nahkavuoteista, +suurista ammeista ja alastomista ruumeista, jotka kootaan riviin +hiekkarannalle. + +Tällä välin tuovat naiset kylästä lämmintä olutta suurissa +puuhaarikoissa, jotka kiertävät miehillä kädestä käteen. Väristen +aamukylmässä, ahne kiilto unisissa silmissä, seisovat naiset joukossa +harjun reunalla, katsellen läjiin koottuja hyvyyksiä: + +Loistavia, kirjavia silkkikankaita, jotka paisuvat ylös arkuista; +täysiä hedelmälaatikoita; hajuvettä valkoisissa saviastioissa; +koristuksia, helmiä, hienoja, tahkottuja laseja, jotka säteilevät +himmeässä kullankarvaisessa ensi koitossa. Päivemmällä, kun ei enää +mitään ole korjattavaa ja kun ruumiit on huolellisesti haudattu harjun +juureen sekä kaksi miestä lähetetty etelään päin viemään piispan osaa, +vieritetään tynnyrit soittaen ja remuten tupiin, suuret puuhaarikat +pannaan pöydille, miehet ja koristautuneet naiset istuutuvat penkeille, +luukut ja ovet suljetaan ja päivät pääksytysten makaa pieni kalastajain +kylä hurjassa, tajuttomassa pauhussa, laulaen ja meluten valoisat +päivät ja pimeät yöt, hiekan ja valkoisten vaahtopallojen lennellessä +kattojen yli. + + * * * * * + +Mutta kaikki tämä tapahtui monta, monta vuotta sitte, unhottunut oli +kaiketi jo tämä mitätön tarinakin, ainakin puoleksi, tässä suuressa, +köyhässä erämaassa, jossa meri ja hiekka vuosi vuodelta olivat +tasoitelleet, silitelleet ja haudanneet kaikki muistot kylmään, +kuolleesen syliinsä. + +Rehevinä, hiljaisina kesä-iltoina, jolloin aurinko hitaasti vaipui +suuriin, veripunaisiin pilviin ja kuumenneesen mereen, silloin saattoi +joskus tapahtua, että tunnollinen perheenisä, ollen huvimatkalla tässä +luonnonihanassa seudussa, pysähtyi, näkyalaan ihastuneena, rannan +hiekkaan puoleksi hautautuneen laivanhylyn luo ja kuunteleville +lapsilleen kertoili noiden aikain verisiä tapauksia ja yöllisiä +kauhuja. + +Mutta samalla hän ei koskaan unohtanut muistuttamatta, miten pitkälle +ihmiskunta sen jälkeen oli ehtinyt; mitenkä sivistys tälläkin alalla +oli tehnyt syvällistä, ihmisystävällistä työtänsä. + +Ja sitä tunnollisesti kertoessaan osoitti hän ylpeästi pelastusveneen +lujasti muurattua huonetta, joka näkyi hiekkasärkkien takaa. Taikka +näytti hän itään päin kapeaa, matalaa niemeä, joka ulottui kauas mereen +ja jossa korkea, kapea majakka kohosi taivasta kohti maan viimeisenä, +mahtavana virstapatsaana. + +Hiekkasärkätkin ylt'ympäri oli aikojen kuluessa vedetty sivistyksen +huolelliseen johtoon ja taiten istuteltu täyteen pitkissä, suorissa +riveissä, kaisloja ja ruokoja suojaksi lentohietaa vastaan. Ja +molempien näiden korkeain, elävien aitojen välillä, jotka kumpikin +rannallansa lähestyivät toinen toistansa niemen kärkeen päin, oli nyt +laajat, tummat kanervikkokankaat ja pienet, rauhalliset suot, jotka +höyrysivät hiljaisina kesäöinä. + +Pieni kalastajain kylä oli tällä välin jotakuinkin säilyttänyt +omituisen käärmeenmuotonsa. Mutta se oli kasvanut paljon, paljon +suuremmaksi, pieneksi kalastajakauppalaksi, jossa oli kirkko ja +pappila, kauppiaita ja kestikievari ja monta pientä taloa, joiden +tiilikatot loistivat kahta punaisemmilta liituvalkeata hiekkapohjaa +vasten. + +Ja hiljaisina, valoisina kesäpäivinä, jolloin aurinko sulatti tervaa +vanhoista puumajoista, joita vielä siellä täällä oli jäljellä, ja +paahtoi hiekan niin, että se poltti jalan alla, silloin saattoi pikku +kauppala yksinäisyydessänsä niinkuin ennen muinoin oikein levittää +hiekkasärkille mustat verkkovapeensa ja kalankuivaus-telineensä, +rähisevät, paljasjalkaiset lapsilaumansa ja naishenkilönsä, jotka +lyhytvartaloisina ja leveähartioisina istuivat kyyrysillään hiekassa, +perunoita kuoriskellen. + +Etempänä rannalla istui maalareja rinteellä, ikäänkuin toinen toisensa +niskassa, suurten, keltaisten päivänvarjojen alla kuin sammakot +kärpösienien. Nuori kirjailijan-pilkkakirves, päässä panama-hattu ja +sangattomat lasit nenällä, tirkisteli kaikkea ylt'ympäri, muistikirja +kädessä. Ja kaikkialla kauppalassa näkyi joukottain vieraita +matkustajia, jotka ahkerasti tarkastelivat tätä merkillistä +kalastuskylää ja sen miellyttäviä luonnonasukkaita, jotka niin +yksikseen elivät täällä niin suurenmoisessa seudussa. Joukko +herrasväkeä, miehiä ja naisia, seisoi rannalla maalle vedettyjen +veneiden välillä, katsellen hyvin uteliaasti kahta kalastajaa, jotka +seisoivat hiekassa verkkojansa selvitellen. + +Joku vieras, päässä takaraivalla korkea, harmaa hattu, pölynuttu +käsivarrella ja kiikari vatsalla, tuli ulos kestikievaritalon portaille +ja hengitti tunnollisesti "hyvin miellyttävää" meriveden ilmaa. Ja +etäällä idänpuolisilla hiekkasärkillä, ihan auringon polttavassa +paahteessa, tallusteli kokonainen perhe ulos valkoiselle häikäsevälle +niemelle, jossa joukko kalastajia veti nuottaa muutamalle maalarille. +Puolenpäivän rinnassa tuli kuumuus yhä rasittavammaksi. Kohta asettui +merelle ja kauppalan päälle raskaan lämmön välkkyvä ume, joka ikäänkuin +kukisti kaikki maahan. + +Ei pienintäkään tuulenhenkeä tuntunut. Mihin hyvänsä katsoi, ilmaan tai +hiekkaan, kaikkialta pisti silmiin kuin hienoilla neuloilla. Ja +miellyttävä ranta-ilma tuli yhä vastenmielisemmäksi, tukehuttavammaksi +meren, auringon ja puolimädänneen kalanhaisun seokseksi. + +Harmaahattuinen mies ja rannalla ollut herrasjoukko olivat jo ammoin +palanneet aamiaiselle kestikievaritaloon. Raskas, veltostuttava +horrostila laskeutui yhä tiheämmäksi vaipaksi koko kauppalan yli. + +Kaikkialla talojen luona makasivat ankat, porsaat ja lapset kuorsaten, +kasvot hehkuvan kuumalla hiekalla. Raskaina ja unisina, paljain jaloin, +leningit auki, astuskelivat naiset ovissa, ainoastaan silloin tällöin +vihaisesti katsahtaen jonkun pienen huoneen pieneen oveen, jossa vielä +joku huvi-matkustelija, itikkaharso hatun ympärillä, seisoi leikkiä +laskien kalastajatyttöjen kanssa. + +Mutta sepä se kohta olikin enää ainoa rähinä koko kauppalassa. + +Yksin iloiset, paljasjalkaiset pikku tytötkin, jotka, hameet ylös +nostettuina juoksentelivat ja pulikoivat rannassa, istuutuivat +väsyneinä maalle vedettyjen veneiden varjoon ja miettivästi katselivat +pieniä, piipitteleviä rantatiiroja, jotka uiskentelivat vedenpinnalla +ja sukeltelivat kaloja tavoitellen. + +Ylhäällä hiekkaharjun rinteellä istuivat kalastajat. Muutamat olivat jo +päästäneet verkonlangat putoamaan käsistänsä ja kumartaneet päänsä +uneen. Toiset vielä pitelivät urhollisesti vastaan ja katsahtivat +silloin tällöin väsyneesti merelle, suurelle, aavalle, sinertävälle +merelle, joka siinä levisi niin kirkkaana, niin toivottoman autiona, +että olisi luullut sitä kuolleeksi, ell'ei olisi kuulunut sen unista, +raukeata huountaa rantaa vasten. + +Ulompana merellä luoteen puolella kulki yksinäinen, suuri höyrylaiva, +jättäen paksua mustaa savua suoraksi viivaksi jäljellensä. + +Se oli "Two brothers" eli Veljekset, englantilainen rahtilaiva, jonka +piti päästä niemen itäpäitse etelään päin Kattegattiin ja edelleen +johonkin Itämeren satamaan. + +Laivalla oli hiljaista. Oli juuri mitattu syvyyttä ja tunnettiin +olevansa varmat rannasta. + +Ylt'ympäri etukojussa, jossa oli enin varjoa, makasivat merimiehet, +sekalainen joukko irlantilaisia, saksalaisia ja ruotsalaisia, yllä +punaruutuiset villapaidat, selki-seljällään, nenät kohti taivasta, +suuren raskaan laivan tyynesti kulkea jonottaessa kirkasta vedenpintaa +ja jättäessä jälkeensä kaksi pitkää, kapeaa karetta, jotka levisivät +kuin lumireki laivan kokasta. + +Kapteenilla itsellään oli vahtivuoro. + +Hän istui pienessä, sievässä kojussa komentosillalla, josta saattoi +mukavasti huomata kulun suunnan. + +Hän oli pieni, paksu englantilainen, pelkkää pihvipaistia ja portteria, +aivan kaulaton, muoto leveä ja punakka, suuri, punainen parta ylös +poskille asti kasvavana. Mutta pieni, paksu, melkein muodoton käsi oli +kuin luotu kaatamaan yhdellä iskulla maahan niskoittelevia merimiehiä +ja puristumaan nyrkiksi suurisuisten jungmannien silmien edessä. + +Katse hänen tuijottavissa silmissään oli muuttumattoman levollinen. +Eikä pienintäkään väräystä näkynyt hänen kasvoissaan, kun hän siinä +istui aamiaisen jälkeen mukavasti taapäin nojautuneena ja polttaa +tuprutti makeaa shag-tupakkaa lyhyestä puupiipusta, silloin tällöin +välinpitämättömästi katsellen ikkunasta valkoista, päivänpaisteista +rantaa, joka siinä jäi jäljelle. + +Mutta hän ei ollut yksin. + +Hänen edessään, puoleksi hänen polvellansakin ja kasvot häneen päin, +istui pieni, hento olento, leikitellen valkoisilla, sukkelilla +sormillaan hänen paksussa parrassansa. + +Suuri kesähattu riippui takana seljässä mustasta samettinauhasta. +Punainen, auki levitetty päivänvarjo oli lattialla hänen allansa, varsi +ylöspäin ja pari hansikkaita sisässä. + +Pieni, ahdas leninki oli kuin valettu nuoren, notkean ruumiin ympäri ja +päättyi ylhäällä melkein liian suureen poimukaulukseen hoikan, hienon, +sinisuonisen kaulan ympärille. + +Välistä katsahti hän ylös ja hymyili, kun sattui tempasemaan henkeensä +väkevää savua, jota kapteeni arkailematta tuprutti häneen päin. Melkein +liian suuret, tummansiniset silmät ja melkein liian pitkät kaarevat +ripset tekivät hänet melkein lapsellisen näköiseksi. Taikka hän myöskin +ikäänkuin varkain näpisti kapteenin punaisesta, karvaisesta korvasta +tai kutitti häntä hiljaa kyljestä. + +Mutta pienimmästäkin maltittomasta nykäyksestä tai suuttuneesta +ärähdyksestä lakkasi hän heti, kiersi molemmat nuoret käsivartensa +kapteenille kaulaan ja hiipi hänen rintaansa vasten, hyväilyjä +kuiskaellen. + +Se oli "little Mary", pikku Maria. + +Niin sanoi hän itseään ainakin itse täällä sisällä kaikessa +tuttavuudessa. Sillä kapteeni Charles, jos hän muuten häntä +puhuttelikaan, sanoi häntä vain Maryksi. + +Mutta viime kuukausien vienot kesätuulet, runsaat rahdit ja onnelliset +matkat olivat pehmittäneet kapteenin mielen. Ja ensi kerran elämässään +tunsi hän mielessään alinomaista pelkoa, että oli tekemässä jonkin +suuren ja hirveän tyhmyyden. + +Ja tuossa makasi nyt Mary ihan hiljaa, kädet kierrettynä hänen +kaulaansa, suuret silmät uneksien katselevina läheistä päivänpaisteista +rantaa. + +Hänen kähäräinen päänsä lepäsi kapteenin rinnalla, kohoten ja +laskeutuen hitaasti hänen raskaan hengityksensä mukaan. + +Mutta kun kapteeni Charlesin raskas käsi nyt laskeutui hänen tukallensa +ja alkoi sitä hiljaa silitellä, sulki hän silmänsä eikä +liikahtanutkaan. + +"Little Mary", supisi kapteeni hiljaa. Se tapahtui nyt ensi kerran. + +Mutta heidän siinä niin istuessaan kuului äkisti kannelta outoa melua, +kone pysähtyi käymästä ja toinen perimies tuli hengästyksissään juosten +rappuja ylös ja änkytti Englannin kieltä murtaen: + +"Herra kapteeni ... me ... me olemme kiinni!" + +Kapteeni Charlesin raskas ruumis oli jo yht'äkkiä työntänyt päältänsä +Maryn ja kiroten juossut ulos ovesta kurkistamaan laidan yli. + +Niin ihan oikein! Laiva oli kiinni, kirkkaasta, lasivehreästä vedestä +kiilsivät piikivet ja raakunkuoret uurteiselta pohjalta, johon he ihan +hiljaa ja varovasti olivat ajaneet kiinni. + +Kapteeni Charles seisoi kauan veteen katsoen, hänen muotonsa oli tullut +veripunaiseksi. Mutta katsottuaan alas pitkin laivansivuja ja +huomattuaan, ett'ei sille ollut tullut mitään vahinkoa, kääntyi hän +äkisti poispäin, helpotuksesta nauraa hohottaen, johon Mary paraan +taitonsa mukaan yhtyi, vaikka hän vielä oli ihan kalpea säikähdyksestä +ja silmät täynnä kyyneliä. + +"Puolella voimalla! -- takaperin! -- puolella voimalla!" komensi +kapteeni Charles levollisesti alas konehuoneesen ja samalla iloisesti +lausui: "all right", kaikki hyvin, kannelle päin, jossa merimiehet joka +haaralta kokoutuen kurkistelivat laidan yli. + +Mutta kun nyt kone jälleen rupesi käymään, astui hän kiivaasti pari +kertaa edestakaisin komentosillalla ja polttaa tuprutti miehen lailla +piippua, ikäänkuin oikein tointuakseen peljästyksestä. Hän tunsi vielä +sydämmensä sykkivän kovasti ja kasvojansa polttavan. + +Mutta laiva ei liikahtanut. + +"Koko voimalla -- takaperin -- koko voimalla!" + +Mutta se ei liikahtanut. + +Ja vaikka kone kuinka ponnisti ja puhki ja savu mustana ja sakeana +tuprusi piipusta, niin pysyi laiva kuitenkin horjumattoman lujasti +kiinni, kumisten vain omista ponnistuksistaan helähtelevällä raudan +äänellä. + +Kauppalassa oli kuitenkin äkisti huomattu, mitä oli tapahtunut, ja +nopeasti herätetty ihmiset puolipäivä-unestaan. + +Yksitellen astua tallustelivat jo kalastajat hietikkoa pitkin, vatsa +hyppivänä naurusta. Yhä useampia tuli joukottain perästä, ja jo pitkän +matkan perästä voi nähdä leveää naurua heidän päivettyneissä +kasvoissansa. + +Lähimmät hiekkasärkät kylän ympärillä karttuivat yht'äkkiä täyteen +naisia ja lapsia, jotka käsillään varjostaen silmiänsä katsoa +tirkistelivät pohjoiseen päin. Muutamia juoksi alas, toisia päin +vastoin ylös harjulle. + +Joka taholta, aina niemeltä saakka näkyi ihmisiä kiireesti rientävän +kankaan yli, huutaen ja osoitellen toinen toisellensa jo hyvän matkan +päästä. Yksin vieraat matkustajatkin, sekä naiset että miehet, olivat +yht'äkkiä jättäneet kestikievarin aamiaispöydän, rientääkseen +onnettomuus-paikalle, harmaahattuinen kaikkein edellä, ruokaliina +kiireessä pistettynä puoleksi takataskuun, kunnes koko väkijoukon +huomio kääntyi pelastuksen-välittäjään, joka ihan levollisena tuli +vaunuilla ajaen. + +Kaikki olivat nyt yht'äkkiä päässeet jaloillensa. Pienimmistä +puutölleistä, kauppiasten suurista taloista, joka majasta lähdettiin +ulos hiljaisessa, levottomassa mielenliikutuksessa, joka yhä enemmin +valtasi kaikki. Kokouduttiin porstuan oville kysellen ja selitellen. +Kauppias seisoo ovellansa hieroen kuin viluissaan käsiänsä, niinkuin +jolla on huono ruoansulatus; yksin nuori, kalpea pappikin näkyi kovassa +mielenjännityksessä astuskelevan ylös hiekkaharjulle pappilan taa ja +katsahtavan pohjoiseen päin. + +Mutta kun viimein ulompaa tullut sanoma peruuttamattomasti vahvisti, +että laiva oli kiinni, ihan avuttomasti kiinni, silloin purkautui +mielenjännitys yksiääniseksi, vapahtavaksi nauruksi ovelta ovelle yli +koko kauppalan. + +Kauppias hypähti keveästi kuin höyhen ylös kierretuolistaan, työnsi +rasvaisen, liputtoman lakin taapäin niskaan ja käski jo edeltäpäin +hinata suuren viina-ankkurin ylös kellarista. Iloisia kasvoja +juoksenteli kaduilla käyden tervehtimässä naapureja ja tuttavia; nuori, +kalpea pappi astui hiljaa kammariinsa ja avasi almukirjansa; ja muuan +vaimo, joka ei ollut neljääntoista päivään nähnyt sianlihaa +pöydällänsä, alkoi hämmästyksissään kurittaa ainoata lastansa, niin +että se piti melkein väkisin pelastaa häneltä käsistä. + +Yksin vanhat ja vaivaisetkin, jotka tuskin jaksoivat astua, hiipivät +ylös hiekkaharjuille näkemään suurta savuavaa hirviötä, joka siellä +ulompana puhkaen ja kolisten koetti päästä irti. + +Onnettomuus-paikalla oli merenranta täpötäynnä ihmisjoukkoja. Ja ulkona +laivan luona, joka oli kiinni kolmannella karilla hyvän matkan päässä +maasta, uiskenteli meluava joukko suuria ja pieniä veneitä, laitoja +myöten täynnä nuoria ja vanhoja kalastajia, jotka nauroivat ja huusivat +joka kerran kapteenille, kun hän vain näyttäytyi komentosillalla. + +Perimiehensä kautta oli näet kapteeni kieltänyt ketään tulemasta +laivaan ja oikealla englantilaisen itsepäisyydellä hyljännyt kaikki +avuntarjoukset. + +Sitä vastoin oli kaikki laivamiehet kutsuttu kannelle ja suuri vene +laskettu alas, kaksi ankkuria viety kauas taapäin ja niiden vahvat +vitjat kierretty vintturin ympäri ja koneen käsketty panemaan +liikkeelle kaiken voimansa, sillä irti heidän piti päästä. + +Itse käveli kapteeni vähän kalpeana, vähän värähdellen kuin kuumeesta, +mutta muuten tyynenä edestakaisin komentosillalla kojuunsa ja jälleen +ulos, viskoen käskyjä lyhyesti ja jyrkästi pitkin laivan kantta, mutta +edes katsahtamattakaan veneihin. Mary seurasi häntä suurilla, +kyyneleisillä silmillään sohvaltansa kojusta; hän oli kerran koettanut +lähestyä häntä, mutta kapteeni oli tylysti työntänyt hänet pois, +virkkamatta sanaakaan. + +Mutta vaikka kone olisi kuinka puhkanut ja ponnistanut voimiansa +viimeiseen piirtoon asti, yhtä vähä siitä oli apua; laiva oli lujasti +kiinni, se ei siirtynyt tuumaakaan, vaan vaipui hitaasti yhä syvemmälle +hiekkaan ja vapisi kuin sisällisestä mielipahasta helähdellen raudan +äänellä. + +Jokaisesta uudesta, turhasta yrityksestä kaikui naurunpuuska alhaalta +veneistä, johon ikäänkuin kaiku kuului vastaan rannalta. + +Tällä välin tuli yhä useampia veneitä lisäksi. Aina niemeltä ja +pienestä kylästä etempää etelästä päin tuli niitä hiljakseen pitkin +rantaa, niin että viimein kasvoi pieni, tiheään sullottu laivasto pikku +aluksia, jotka hankasivat ja sysäsivät toinen toistansa ja tunkeutuivat +toistensa väliin kuin iloisessa kansanjuhlassa. + +Ja mikäli jokaisesta laivan turhasta ponnistuksesta varmuus kasvoi, +että se pysyi lujasti kiinni, ja mikäli samalla malttamattomuus kasvoi, +sikäli pauhattiin yhä kovemmin joka kerran, kun yksikään pää näkyi +laivan laidalta. + +Nythän siitä kohta piti jotakin tuleman! Mutta saattaisivathan yhtä +hyvin antautua hetipaikalla! Sillä tämähän jo alkoi tuntua vähän +yksitoikkoiselta, varsinkin niistä, jotka olivat jättäneet +kärsivällisyys-pussinsa kotiin eukkojen ja lasten luo! + +Varsinkin, tietysti koeteltiin arvaella, mitä siinä saattoi olla +lastina. Muutamat veneet nuuskivat lakkaamatta laivan ympärillä, eikä +kukaan enää epäillyt, että lasti oli semmoinen, joka voi korottaa +pelastuspalkan hyvinkin suureksi. Muutamat sanoivat pummulia +luotettavammaksi tavaraksi. Toiset olivat kyllin vaatimattomat ja +tyytyivät rautaan ja hiilin. Mutta kun joku nuuskijoista oli +tuntevinaan kahvin hajua, saavutti se heti melkein yksimielisen +suostumuksen. Ja kun samassa punapaitainen merimies, katsellen asiaa +naurettavalta puolelta, pisti päätänsä jostakin aukosta ja alkoi +irvistellä veneille, huusivat he heti hänelle kuin yhdestä suusta, eikö +jo kohta kahvi ruvennut valmistumaan, ja käskivät häntä sanomaan +matamille, ett'ei hänen pitänyt säästämän papuja, vaan keittämän oikein +väkevää, koska he nyt olivat tässä jo olleet kaksi tuntia ja alkoivat +kyllästyä odottelemiseen. + +Mutta kapteenin silloin näyttäytyessä komentosillalla ja laivan +alkaessa taas vähäisellä toivon vilahduksella ponnistella voimiansa, +lähettivät he kuitenkin uuden naurumyrskyn vierimään pitkin meren +pintaa. Kaiku vastasi rannalta, ja yksin aurinkokin alemma vaipuessaan +paistoi niin valoisasti tuon näyttämön yli, kuin olisi se tahtonut +seoittaa tyynen, leveän hymynsä yleiseen iloon. + +Pelastuksen-välittäjä seisoi laivan takapuolella suurenlaisessa, +kuusiairoisessa veneessä, pysyen vähän etempänä muista. + +Hän oli pitkäkasvuinen, vahvaruumiinen, parraton ja suurikäsinen mies +ja koetti tyynellä, vakavalla silmäyksellä mahtavasti katsella tuota +kaikkea. + +Mutta hänen suunsa ympärillä värähteli heikkohermoisia nykäyksiä, joita +oli mahdoton hillitä. Ja kun hän kuuli "kahvi"-sanaa mainittavan +jossakin nuuskivassa veneessä, värähti koko hänen suuri ruumiinsa, jota +paitsi hänen täytyi koko voimallaan tukeuttaa hymyä. + +Tullinhoitaja, lihava herra, kultasankaiset lasit silmillä ja +kultareunuksinen lakki päässä, lähestyi toisessa veneessä ja tervehti. + +"Mitä sanotte tuosta, herra välittäjä?" sanoi hän, nauraen pehmeässä, +tulipunaisessa parrassaan, joka oikein liekitsi päiväpaisteessa. + +"Mitä?" + +"Minusta tuo on oikea jöröjukka, vai mitä?" + +Pelastuksen-välittäjä nykäytti olkapäitään, jota voi selittää, miten +ken tahtoi. Mutta tullinhoitaja nauroi taaskin ja sanoi: + +"Siinä on varmaankin kahvia, vai mitä?" + +"Oh, kenpä sen tietää", vastasi toinen levollisesti, melkein papillisen +arvokkaasti ja yhä katsoen suoraan eteensä. "Varmaankin on siinä vain +rautaa tai ehkä hiiliä. Englantilainenhan se on." + +"Englantilainen, niin, hi hi! Oikea englantilainen kyllä! Sitkeä ja +kestävä kuin englantilainen pihvipaisti, vai mitä? Hän tahtoo kaiketi +itse päästä pois, hi hi! Oletteko kuulleet moista, herra välittäjä?" + +"Ehkäpä hän pääseekin", virkkoi välittäjä, kun toinen viimeinkin +lakkasi nauramasta. Mutta jo paljas ajatuskin sinnepäin sai värähdykset +suun ympärillä näkymään selvemmin. + +"Antakaa anteeksi, hyvät herrat! Onko totta, mitä minulle kerrottiin, +että on sähköteitse kutsuttu pelastushöyryä?" + +"Mitä?" virkahti tullinhoitaja ja kääntyi nopeasti ääntä kohti. + +Se oli harmaahattuinen herra; hän oli hyyrännyt veneen ja soutajiksi +neljä vanhaa kunnon kalastajaa. Hän seisoi, kiikari kainalossa, ja +näytti olevan aika puuhassa. + +"Minä tahtoisin mielelläni tietää", kertoi hän laveammin, "onko totta, +mitä minulle on toiselta taholta kerrottu, että on sähkösanomalla +kutsuttu pelastushöyryä ja että sitä odotellaan, niinkuin varmasti +kerrotaan?" + +"Niin, kyllä se on täällä hetkisen perästä", vastasi +pelastuksen-välittäjä ja käänsi nyt ensi kerran päätänsä katsomaan +koillista kohti. + +Siellä näkyi myöskin kohta pieni höyry, joka, kääntyen niemen ympäri +etelästä päin, heti saapui alas heidän luoksensa. + +Pelastuksen-välittäjä viittasi samassa miehilleen ja töintuskin päästen +tiheän venejoukon läpi laski laivan viereen, tervehti kohteliaasti ja +kysyi puhtaalla Englannin kielellä, tarvittiinko apua. Kapteeni Charles +oli tullut ulos komentosillalle, nähnyt pikku höyryn pysähtyvän ja +levollisesti asettuvan ankkuriin parin köydenmatkan päähän heistä. +Hänen muotonsa oli ihan kuin muuttunut; se oli tuhkanharmaa ja +ikäänkuin kokoonpusertunut. Hänen kätensä vapisivat eikä hän ollenkaan +katsonut alas. + +Mutta kun pelastuksen-välittäjä kolmannen kerran lausui kysymyksensä, +kuului laivasta lyhyt äreä "ei", jolloin hän taaskin tervehti +kohteliaasti ja peräytyi pois nurisevien veneiden välitse. + +Mutta tuskin ehti hän entiselle paikalleen, kun merenpinta värähti +aivan hiljaa. + +Ei ollut pilvenhattaraakaan taivaalla eikä sanottavasti tuultakaan, +niin että tuosta ei sen enempää huolittu. + +Vähitellen alkoivat kuitenkin veneet sysiä ja raapia toinen toistansa +vastaan. Kylmä, kostea tuulenhenkäys tuli lännestä maata kohti, ja +kaukana merellä kohosi lukemattomia valkoisia pilkkuja, jotka nopeasti +lähestyivät, vieriskellen syvyyksiä pitkin. + +Aurinkokin muuttui äkisti niin kummallisen raukeaksi ja paistoi viimein +kuin sumun läpi. Tainvaanrannalle kohosi pitkiä, keveitä harsopilviä, +hienon hienoja vain, jotka nopeasti tulivat lännestä ja hävisivät +itään, niin nopeasti, että silmä tuskin ehti niitä huomata, kun ne jo +haihtuivat sinitaivaaksi. Mutta läntiseltä taivaanrannalta kohosi nyt +hitaasti tummansininen verho, joka teki meren ihan harmaaksi, ilman +paksuksi ja puolipimeäksi ja rannalla liitelivät pikku tiirat +edestakaisin, kimakasti piipitellen ja tunkeutuen likemmäksi rantaa +yhteen joukkoon. + +Kohtapa jo rupesi meri lainehtimaan niin kovin, että veneiden täytyi +soutaa maalle. Yksin voimin saatiin ne vedetyiksi ylös kuivalle asti, +jonka jälkeen ääneti asetuttiin niiden välille, missä oli paras suoja. + +Sillä nyt tuntui, että kohta piti jotakin laivasta tuleman tavalla tai +toisella. Jo aljettiin melkein peljätä, että se mies ehkä oli kyllin +itsepäinen ja aikoi jättää laivan särkymään palasiksi, ennenkuin +antautua. + +Ainakin näytti jotenkin arveluttavalta. Laiva oli keskellä kuohua, +pitkä sivu merelle päin, joka jo pauhasi kovasti sen kylkeä vasten. +Silloin tällöin oli jo joku kuohu viskautunut kannelle asti ja laiva +oli monta kertaa ruskahdellut rungossaan. + +Äkisti alkoi kuulua niin tavattoman kiireistä hälinää laivan kannelta. +Miehet juoksentelivat edestakaisin lyhyiden komentosanain mukaan, +ramistelivat ketjuja ja huusivat vastauksia myrskyssä. + +Nähtävästi he aikoivat tehdä vielä viimeisen yrityksen. Ja sinä hetkenä +oli niin hiljaista rannalla, että olisi voinut kuulla lämmittäjäin +lapionliikken alhaalla konehuoneessa, propellin alkaessa kiertyä +takaperin. + +Vintturi liikahti, ankkuriketjut juoksivat ja laiva notkui kaikista +liitoksistaan liiallisissa ponnistuksissa. Kone työskenteli raskaasti +ja puhki kumean epätoivon äänellä; savu tuprusi läjäpäissä lennättäen +kanssansa joukoittain suuria kipunoita tummansinistä taivasta kohti. Se +näytti oikein kamalalta. + +Jotkut rannalla olevista naisista alkoivat vaikeroida; muutamat miehet +nousivat seisomaan. Ja tällä välin laskeutui aurinko veripunaisena +suuriin pilvikukkuloihin, jotka noustessaan äkisti alkoivat hehkua ja +levittivät kullan hohtoansa pitkin levotonta merenpintaa. + +Vihdoin pysähtyi kone. Ja vielä pitkän, äärettömän pitkältä tuntuvan +odotuksen jälkeen, joll'aikaa yhä useampia miehiä oli noussut +seisomaan, näkyi vihdoin yhä sakenevassa pimeässä hätälippu hitaasti +nousevan. Yht'aikaa kuului käheä, hiljainen ja pitkä vihellys +höyrypillistä. + +"Nyt se itkee", sanoivat muutamat. + +Mutta ei siinä ollut aikaa sukkeluuksia ladella. Kahdeks'airoinen vene +läksi nopeasti soutamaan pelastuksenvälittäjän ja tuomarin apulaista, +joiden tuli asianmukaisesti järjestää ja lain sinetillä vahvistaa +pelastusehdot. + +Tuuli oli kasvanut yhä kovemmaksi; mutta suuri vene sukelsi kuitenkin +verrattain keveästi ja nopeasti vielä raskaasti vierivien aaltojen yli. +Kohta he pääsivät laivan suojaan. + +Kapteeni ei ollut kannella. Perimies otti heidät vastaan ja pyysi heitä +menemään alas kajuuttaan. Siellä oli vähä sanakiistaa, jonka jälkeen he +taas soutivat pois, mutta ei maalle, vaan pelastushöyryn luo. Hetkisen +kuluttua palasivat he sieltä pelastusyhtiön asiamiehen kanssa. Hän oli +pieni, laiha, äänetön, kylmäkasvoinen herra, suu ohut, huulet +yhteenpuserretut, leuka parraton, yllä musta nuttu hyvästi kiinni, +päässä musta hattu ja hansikas vasemmassa kädessä, jossa hän piti +hattua. + +Perimies otti heidät taaskin vastaan ja vei alas kajuuttaan. + +Siellä oli lamppu palamassa suuren nelikulmaisen mahonkipöydän päällä, +joka melkein täytti koko huoneen. Katto ja seinät olivat synkässä, +vehreänkaltaisessa pimeässä, suuren läkkivarjostimen takana, jonka +valkoiseksi maalattu sisäpuoli kokosi kaiken valon kirkkaalle, +kiillotetulle pöydälle. + +Siinä oli kasoittain karttatorvia ja merimiehen-koneita, työnnettynä +toiselle puolelle muutamien lasien ja tyhjien pullojen väliin. Toinen +puoli pöytää oli tyhjä; ja siellä, kajuutan sisimmässä nurkassa istui +kapteni Charles. Hän ihan varmaan oli juovuksissa, niinkuin koko +huonekin haisi rommilta tai konjakilta. + +Suuri, punainen parta lampun valossa, kyynäspäät pöydällä ja kädet +molemmin puolin päätä, istui hän ja katsoa tuijotti jäykästi eteensä. +Mary oli jossakin lähellä, vaikka näkymättä; ainoastaan silloin tällöin +kuuluivat hänen toivottomat nyyhkytyksensä. + +Ihan kapteenin seljän takana löi meri lakkaamatta laivan kylkeä, +raskaasti, uhkaavasti, niin että pienessä ahtaassa huoneessa kumahteli +niin kamalalta, että nuori tuomari, vielä tottumaton toimeensa, ihan +kalpeana katsoi sinnepäin, kuin odotellen meren minä hetkenä hyvänsä +vierivän heidän ylitsensä. + +Ylhäältä kannelta kuului lakkaamatonta, raskasta astuntaa, laivaväki +kun näet joka mies kokoutui ihan heidän päänsä päälle. Äänet kuuluivat +vain epäselvästi ja sekaisin niinkuin syvä, käsittämätön murina, joka +myöskin melkein kokonaan taukosi, kun kajuutan portaiden ovi sulkeutui +tulijain jälkeen. + +Kapteeni Charles ei noussut eikä pyytänyt tulijoita istumaan, vaan +kysyi ihan lyhyesti, mitä apu maksoi. + +Asiamies pyysi nähdäkseen laivan paperit. Kapteeni Charles otti ne +pöydänlaatikosta ja työntäsi pitkin pöytää asiamiehelle, joka ne heti +avasi. + +"Vai niin, pummulia", sanoi hän. + +Kapteeni nyykäytti päätään. + +Mutta pelastuksen-välittäjän vahva ruumis taaskin ikäänkuin vähän +värähti ja samalla hänen täytyi tukeuttaa hymyä pääsemästä huulillensa. + +"Neljätuhatta puntaa", sanoi asiamies ja työnsi paperit takaisin. + +Kapteeni Charles katsahti äkisti ylös. Hän aivan kuin kerrassaan +selvisi humalastaan eikä ollut uskoa korviansa. + +Vaan kun asiamies levollisesti ja jyrkästi toisti sanansa, tempasi hän +päättäväisesti pois paperit, pisti ne ilman mitään laatikkoon ja +viskautui entiseen asentoonsa, sanoen lyhyesti ja jyrkästi hänkin: +"ei". + +Oli hetkinen äänettömyyttä. Pelastuksen-välittäjä, jonka asia ja virka +oli kaikissa tapauksissa olla kapteenin puolella ja kannattaa hänen +etuansa, tahtoi välitykseen ryhtyä. Mutta silloin uudisti kapteeni niin +lyhyesti ja jyrkästi kieltonsa, että asiamies otti hattunsa pöydältä, +kumarsi ylpeästi ja läksi astumaan kajuutasta ylös portaita myöten. + +Nuori tuomari seurasi nopeasti jäljestä, ja kohta sen jälkeen kuului +heidän veneensä lähtevän pois laivan tyynipuolelta. + +Vaan puolen tunnin kuluttua, joll'aikaa laivan tila kävi yhä pahemmaksi +ja merimiesten nurina kasvoi liian kovaääniseksi, lähetettiin kuitenkin +taas vene noutamaan auttajia, ja he saapuivatkin heti. + +Kapteeni Charles istui vielä samalla paikallaan, ainoastaan vielä vähän +syvemmällä varjossa. Pelastuksen-välittäjä, joka olikin jäänyt laivaan +viime kerralla, seisoi hänen ylitsensä kumartuneena lohduttelevassa +asennossa, kädellään taputtamassa häntä olkapäähän, kun he astuivat +sisään. + +"No hyvä", sanoi hän, kääntyen heidän puoleensa, "kapteeni Charles +suostuu. Neljä tuhatta puntaa siis." + +"Kuusi tuhatta", sanoi asiamies levollisesti, huomauttaen lyhyesti +myrskyn kiihtymistä. + +Kapteeni Charles aikoi hypähtää ylös. Terävästi katsoi hän +asiamieheen ja hänestä pelastuksen-välittäjään. Mutta tällä kertaa ei +pelastuksen-välittäjä, onnetonta kyllä, enää jaksanut niellä nauruansa, +vaan kun kapteeni Charles sattui näkemään sen, hillitsi hän äkisti +ilonsa. Kapteenin muoto muuttui kuin puoli kivettyneeksi, ja hän vaipui +hitaasti takaisin varjoon, nyykäyttäen päätään, niinkuin olisi sanonut: +kyllä minä nyt ymmärrän. + +Pelastuksen-välittäjä rohkasi mielensä ja astui taas kapteenin luo, +sillä hän tiesi, että pelastusyhtiö periaatteen vuoksi ei puolentanut +ropoakaan kerran lausutusta summasta. Sentähden hän koetti +surkuttelevilla liikkeillä selittää kapteenille, että eihän tässä mikä +muu auttanut kuin suostua ehtoihin, koska laivan tila kävi yhä +tukalammaksi. Eihän mitenkään saattanut jättää laivaa semmoiseen +asemaan aamuun asti, koska se sitä ennen pieksäytyisi ihan hajalle. +Senpätähden oli nyt pelastettava, mitä pelastaa voi, ja sovittava heti +pelastushöyryn kanssa. Kapteni Charles ei vieläkään vastannut +sanaakaan. Varjosta tähystelivät hänen silmänsä arasti milloin ketäkin +vieraista. Suu ja koko ruumis vapisi hänen vetäytyessään yhä syvemmälle +nurkkaan, jossa meri jyristen jyskytti häntä selkään. + +"Ei, ei, ei", mutisi hän viimein puoli pyörryksissä ja ikäänkuin +heräten saapasten jyhmeestä, joka taaskin lähestyi kannella. "Ei, ei, +ei." + +Asiamies, joka tähän asti oli seisonut kylmänä ja levollisena, toinen +käsi seljän takana, toinen västin povessa, jossa hänellä olivat +painetut välikirjat, hänkin nyt lähestyi. Hän nyt vain tahtoi +pelastuksen-välittäjän huomautuksiin omasta puolestaan lisätä, että +ell'ei asia ollut päätetty puolen tunnin kuluessa, täytyi +pelastushöyryn lähteä pois, se kun ei uskaltanut jäädä yöksi tähän näin +rannalle. Vielä yksi epuu oli hänen varman käsityksensä mukaan sama +kuin sekä laivan että lastin täydellinen häviö. + +Sitte tahtoi hän pyytää kapteenin päättämään asian nyt, sillä +neljännestunnin kuluttua hän, asiamies, ehkä ei enää tyytyisikään +samaan summaan. + +"Ei, ei, ei", mutisi kapteeni Charles yhä nurkastaan, pudistellen +melkein kuin mielipuoli päätänsä. + +Äkisti hän kuitenkin hypähti ylös, löi nyrkkinsä pöytään ja alkoi +sekavasti loruta katkonaisia sanoja, joita ei kukaan voinut käsittää. + +Mutta kun asiamies silloin otti hattunsa ja aikoi keskeyttää +keskustelut, viskautui hän jälleen pöydän viereen, kasvot käsiin +peitettyinä, nyyhkien mielettömässä ja voimattomassa raivossaan. + +"Kuusi tuhatta puntaa", toisti asiamies hiljaa vähän ajan perästä, +kädellään jo kiertäen oven lukkoa. + +"Viisi tuhatta!" huudahti kapteeni, lyöden taas nyrkkinsä pöytään ja +ylös katsahtaen. + +"Kuusi tuhatta." + +"Ei, ei, ei!" huudahti hän hurjasti, "sehän on puoli koko laivan ja +lastin hinnasta. Viisi tuhatta! Viisi tuhatta!" + +"Kuusi tuhatta -- viisi minuuttia." + +"Hyvät herrat, saanko minä..." yritti pelastuksen-välittäjä; mutta +kapteeni, kuultuaan hänen äänensä, esti kaikki hänen välityksensä, +pyytäen mustetta. + +Asiamies työnsi välikirjan hänen eteensä ja hän kirjoitti alle. Nuori +tuomari tuli esiin, teki monenlaisia temppuja lakalla ja sinetillä, +osoitti joitakuita paikkoja, jotka kapteni Charles näki kuin sumusta, +vaan joihin hänen kuitenkin piti kirjoittaman nimensä. Ja hän +kirjoitti. + +Mutta kun se kaikki oli laillisessa järjestyksessä, kääntyi hän +puoleksi pelastuksen-välittäjään päin ja kysyi hiljaa, mitä hän oli +hänelle velkaa "avusta". + +"Puoli prosenttia pelastusmaksusta, herra kapteeni", vastasi hän +kohtelijaasti kumartaen. + +Kapteeni kirjoitti senkin. + +Kahden tunnin kuluttua kulkea jonotti "Two brothers" niemen +pohjoispäitse. Perimiehen vuoro oli pitää vahtia. Kapteeni Charles oli +sulkeutunut omaan hyttiinsä. + + * * * * * + +Mutta pikku kauppalassa loisti tänä pimeänä, myrskyisenä iltana tulta +jok'ainoasta suuresta ja pienestä talosta, joissa jo oli aljettu pitää +kemuja puolella pelastussummalla kalastajain laillisella osalla. + +Kauppiasten puodeissa ja puotikammareissa oli kosolta rähisevää väkeä, +eikä suinkaan vähimmin kestikievaritalossa, jossa matkustavaiset, +ihastuksissaan harvinaisesta onnestansa, olivat tilanneet suuren +punssimaljan. + +Kaikki huoneet, jopa porstuatkin olivat täpö täynnä nuoria ja vanhoja +kalastajia, niin ett'ei kunnolla päässyt läpi kulkemaan; ja kaikkien +hattujen päällä liiteli suuressa, matalassa, puolipimeässä huoneessa +savuhöyry, niin sakea, että tuskin näki kahden askelen päähän. + +Kuitenkin olivat naisetkin uskaltaneet tulla sinne herrainsa seurassa, +he istuivat yhdessä joukossa jonkun oven luona ja heillä oli "hirveän" +hauskaa. Harmaahattuinen herra, isäntänä tässä tilaisuudessa, seisoi +pöydän päässä, kaataen juotavaa suuriin olutlaseihin, jota vastoin +nuori kirjailija oli, niinkuin hänelle sopikin, asettunut ihan keskelle +väkijoukkoa. + +Olipa siinä melu, niin ett'ei saanut selvää mistään. Kaikki puhuivat, +kaikki nauroivat; ja ulkona porstuassa alkoivat muutamat maltittomat +"vetää" jotakin laulua. + +Mutta kun hetkiseksi syntyi vähän hiljaisuutta, kääntyi suuri +punapartainen keski-ikäinen kalastaja, joka oli koko ajan pauhannut +kaikista kovimmin, naisiin ja muihin vieraihin matkustajiin päin, +sanoen: + +"Kuulkaas hyvä herrasväki -- ettekö tahdo kuulla pientä laivurijuttua?" + +"Kyllä, kyllä, kertokaahan!" huusi nuori kirjailija perin onnellisena +ja hyppäsi ylös penkille, lyijykynä valmiiksi suussa. + +"Kyllä, kyllä, kyllä!" huusivat nuoret naisetkin ihastuksissaan ja +taputtivat käsiänsä. + +"Kertokaahan!" virkkoivat myöskin kaikki herrat yhteen ääneen. Mutta +harmaahattuinen herra nousi tuolille ja huusi kaikista kovimmin: + +"Se on oikein, hyvät ystävät! Mutta kertokaa vain joku oikein +kelvollinen vanha juttu, niin ei pidä puuttuman kielenkostuketta, hyvät +ystävät!" + + + + + + +A. STRINDBERG. + +Paavo ja Petter. -- Herra Pentin vaimo. + + + + +PAAVO JA PETTER. + + +I. + +On kylmän kolkko jouluyö, hiljainen kuin hauta, pääkaupungissa, kaikki +elämä on kuin kuoliaaksi kylmettynyt, niin että tuulikin pysyy ihan +hievahtamatta, tähdet vain välkkyvät ja värisevät kuin pienet kynttilät +ainoina elämän merkkeinä. Yksinäinen yövartija melkein juoksee kadulla, +ett'eivät jalat pääsisi paleltumaan; vanhain puutalojen nurkat +paukkavat, kun hirretkin kutistuvat kuivasta pakkasesta. + +Ylhäällä kauppias Paavo Hörningin asunnossa Drakatornin syrjäkadun +varrella on emäntä jo noussut ylös, mutta ei uskalla vielä tehdä +tulta kynttilään eikä takkaan, sillä ei ole vielä soitettu. Hän +kuitenkin odottaa joka hetki kuulevansa pienen aamukellon ääntä +kaupunginkirkosta, sillä hän ikäänkuin tuntee ajan olevan neljän +seudussa ja koko perhe aikoo aamukirkkoon Spongaan, ja sitä ennenhän +toki pitää saada jotakin lämmintä suuhunsa. Hän etsii haparoiden +pyhävaatteensa, jotka iltasilla on asettanut tuolille, ja pukeutuu niin +hyvin kuin voi pimeässä. Odotus kun kuitenkin rupee tuntumaan liian +pitkältä ja pimeys vaivaloiselta, sytyttää hän salalyhdin, luottaen +vartijan pitävän kunniassa joulurauhaa eikä tyhjästä melua nostavan. +Niin puuhailee hän ja kuljeksii mataloissa, pienissä huoneissa. + +Isäntä nukkuu vielä puolella silmällä ja pikku Sven on kaukana unien +valtakunnassa, vaikka hänellä pään alusena onkin vain puuhevonen, ja +pitää kädessään kimmoista pallia, Karen, joka kävi rippikoulunsa viime +syksynä, makaa verhon takana. Hän on ripustanut uuden samettimekkonsa +ja böömin-kristalliset helmensä sängyntolppaan. Joulupuu, oksissa +punaisia omenia ja Espanjan pähkinöitä, tekee pitkiä varjokuvia +kaikkialle, niin että puolihämärässä huone näyttää oikein +kammottavalta. + +Mutta emäntä menee kyökkiin ja herättää Liisan penkiltä, ja hän +hypähtää ylös kuin tuulispää ja sytyttää kynttilän rautaisessa +jalassaan, sillä hän ei pelkää, kun on näet hyvä tuttu yövartija +Trullin kanssa, ja kyökki sitä paitsi onkin pihan puolella. + +Samassa jo emäntä myöskin koputtaa luudanvarrella lakeen puotilas +Ollille, joka makaa ylhäällä vinnikammarissa, ja Olli vastaa +saappaallaan, joka kolmesti jymähtää lattiaan hyvän sanan sijasta. + +Sitte menee emäntä jälleen makuuhuoneesen ja ompelee hakasen kiinni +isän kovaksi tärkättyyn ja siistiksi silitettyyn, poimukauluksiseen +pyhäpaitaan; ottaa niin suuresta tammikaapista pikku Svenin punaiset +sukat ja tarkastelee niitä tulta vasten, parannellen sieltä täältä +jonkun katkeamaisillaan olevan silmän. Jopa hän herättää Karenin, joka +pistää pienet, äsken pestyt jalkansa olkitohveleihin, ja alkaa pukeutua +verhon takana, sillä asunto on tässä hyvin pieni. Silloin herää Svenkin +ja hänellä on punainen leima poskessa puuhevosesta. Hän alkaa heti +viskellä palloansa; se lentää verhon taa ja tulee paikalla takaisin, +mutta sattuukin isälle nenään, niin että hän herää ja karkealla äänellä +toivottaa hyvää Jumalan rauhaa ja iloista joulua suuresta sängystänsä, +joka on kuin pieni eri huone. + +Pikku veli aikoo juosta verhon taa katsomaan siskon joululahjoja, mutta +silloin huudahtaa sisko ja sanoo, että se ei käy päinsä, kun hän juuri +pesee silmiään. + +Nyt soi jo kirkon kello, aamukirkkoon kutsuen, ja kaikki toivottavat +toisillensa Jumalan rauhaa. Äiti sytyttää haarakynttilät suuressa +kammarissa, ja Sven tulee ulos ja istuutuu paitasillaan joulukuusen +alle, tahtoen uskotella itselleen ja muille olevansa metsässä, ja +yht'äkkiä purasee hän erään omenan takapuolta, ett'ei näet näkyisi, +mutta omena pyörii rihmassaan ja äiti sattuu paraiksi tulemaan sisään, +uhaten antaa koivurieskaa, ell'ei hän heti mene pukeutumaan. + +Liisa sytyttää tulen lieteen, niin että liekki jyrisee savutorvissa, ja +panee maitopadan tulelle; emäntä levittää liinan suurelle ruokapöydälle +asuinkammariin ja asettelee siihen maljoja, mutta isännän paikalle +panee hän kirkkaaksi puhdistetun hopeakannun; sitte koristelee hän voin +pytyssänsä ja leikkaa joululeipää ja kinkkua, sillä onhan jotakin +syötävä, ennenkuin lähdetään. + +Olli on ollut jo hyvän aikaa liikkeellä ja käynyt tallissa, saanut +rengin hereille ja sukinut rautiot; reki vedetään ulos ja vällyt +tomutetaan. Kohta on ajopelit jo kadulla ja Olli sytyttää soihdut, +jotka valasevat huoneiden seinät kuin tulipalo. Jöns läjäyttää +piiskalla, ilmoittaen hevosten olevan valjaissa ja rautioiden korskuvan +ja kuopivan kavioillaan, maltittomuutta osoitellen. + +Sisällä huoneissa juoksennellaan päällysvaatteita etsien; turkit ja +päähineet, lappalaispieksut ja käsineet saadaan tuota pikaa ylle, ja +Karen, joka ensinnä ehtii valmiiksi, saa mennä alas viemään Ollille ja +Jönsille lämmintä olutta. Kun isäntä on täysissä tamineissa, ottaa hän +lasin lämmintä Ranskan viiniä ja lähtee. Emäntä lukkoaa ovet ja tulee +jäljestä Svenin ja Liisan kanssa, ja kaikki ovat ulkona kadulla. + +Mahtava on reki, tilava kuin vene, kolmi-istuiminen. Esimmäisinä +istuvat isäntä ja emäntä ja pikku Sven, keskellä Karen ja Olli, takana +Liisa ja Jöns. Isäntä asettuu viimeksi paikalleen, sillä ensin pitää +hänen katsoa, ovatko hevoset terävässä kengässä ja päitset ja valjaat +hyvässä kunnossa; sitte nousee hän ja istahtaa, niin että reenkori +paukkaa. Hän tarttuu ohjaksiin ja kysyy vielä kerran, eikö mitään ole +unohtunut, läjäyttää piiskalla, katsahtaa ylös vanhan puutalonsa +ikkunoihin ja antaa mennä. Ensin käy matka Suurelle torille, jossa on +määrä kokoutua: kaikki Tukholman porvarit, hyvät ystävät, joilla vain +hevosta on. Ja siellä ne jo istuvatkin re'issänsä, lihavat oluenpanijat +ja laihat leipurit, ja koko tori on valoisana heidän savuavista +soihduistansa. Hei vaan! Kulkuset helähtävät ja koko jono lähtee +liikkeelle mäkeä pitkin ja ulos kaupungin pohjoisesta portista. + +"Mietiskelenpä tässä, mitenhän veli Petter meidät tänä vuonna ottaa +vastaan!" sanoo isäntä Paavo vaimollensa, kun on ehditty päästä +säännölliseen kulkuun. + +"Kuinka niin sitte?" virkkaa emäntä vähän levottomasti. + +"Niinpähän vain, tietysti ei hänellä ole syytä, mutta luulenpa +ahdistaneeni häntä vähän liiaksi suolankaupassa viime keväänä, ja siitä +asti hän ei liene oikein hyvillään, mikäli olen kuullut." + +"No, vaikkapa tuo nyt niin olisikin, niin ei hän toki sitä nytkään +osoittane; ettepä te juuri varsin usein tapaa toisianne, ja vaikk'ette +olekaan oikeita veljiä, niin niiksihän te kuitenkin toisianne luette." + +"Mutta Matti on hirveän pitkävihainen, ja jos jotakin selkkauksia +sattuu, niin tuskin Matin ja Karenin liitosta silloin mitään tulee. +Saammepahan nähdä!" + +Pikku Sven laskeutuu reen pohjaan oljille ja pitää ohjasten periä, +luullen muka ajavansa. Puotilas Olli koettaa saada Karenia puhelemaan, +mutta hänen ajatuksensa ovat toisaalla, niin ett'ei hän vastaa mitään. +Mutta Liisa antaa naapurinsa pistää hänen kätensä suureen rukkaseensa +ja auttaa välistä häntä soihdun pidossa, kun Jönsin nyrkkiä rupee +palelemaan. + +Matka sujuu pitkin Brunkebergin harjua ja alas järvelle, sen yli ja +edelleen Upsalan tietä. Kohta alkavatkin puiden välitse talviaamun +pimeässä vilkkua tulet Solnan kirkosta. Siellä eroaa kauppias Paavo +muista porvareista, jotka pysähtyvät sinne, sillä hänen on lähteminen +Vesteroosin tielle Spongaan päin. + +Kohta saa pikku Sven paljon ihmettelemistä, kun molemmin puolin tietä +on niin monta suurta joulukuusta, jotka silloin tällöin välähtävät +soihdun tulesta punaisiksi, mutta pian jälleen peittyvät pimeän syliin. +Sven on näkevinään tonttujen seisovan puiden takana kurkistelemassa +ja heiluttavan punaisia lakkejansa, mutta isä sanoo siellä olevan +vain punaista tulen valoa lentelemässä, sillä hän on valistunut +kaupunkilainen eikä enää usko tonttuja olevankaan. Svenistä näyttää +suuret joulupuut juoksevan reen rinnalla ja tähdet tanssivan niiden +latvoilla, ja ne tanssivat tänään siitä ilosta, että Jesus-lapsi on +syntynyt, ja sen Sven kyllä käsittää. + +Jo jymisee rautioin kavioiden alla, kun ajetaan sillan yli, metsä +harvenee, tasanko leviää, pikku mäkiä on siellä täällä koivikkoineen, +välkähtääpä jostakin tuvan ikkunasta tulikin ja tuolla kiitää soihtu +eteenpäin. Kaukana tasangon reunan lähellä loistaa kointähti suurena ja +kauniina, ja puotilas Olli kertoo Karenille juuri sen tähden +johdattaneen paimenet Betlehemiin; mutta sen tietää Karen ennestään, +sillä kaupungissa tiedetään kaikki, vaan Olli onkin maalta. + +Tie tekee vielä viimeisen polven ja lehdettömäin lehmuksien pitkäin +varpujen välitse näkyy kirkko koko loistossaan. Kirkkomäellä on +viskattu soihdut suureksi rovioksi, jonka ääressä renkipojat +lämmitteleivät, vietyään hevoset kirkolla oleviin talleihin. +Paavo-isäntä läjäyttää piiskalla ja ajaa karauttaa komeassa kaaressa +rovion ympäri ja antaa rautioiden tepastella ihmettelevien talonpoikain +edessä. + +Kirkon portilla tavataan Petter ja hänen vaimonsa sekä pitkä poikansa; +syleillään toisiansa, toivotetaan hyvää joulua ja kysellään kuulumia. +Kun on puheltu niitä näitä, soivat kellot jo toisen kerran ja kaikki +lähtevät kirkkoon. Siellä on kylmä istua kuin järvessä, mutta eihän se +tunnu, sillä hyvässä seurassa ei palele, ja muuten lämmitteleidään +saarnalla ja veisuulla; lapsilla on paljo katselemista monista +kynttilöistä. + +Ja kun aamukirkko vihdoin loppuu ja kaikki tulevat ulos kirkkomäelle, +ovat tähdet jo sammuneet, mutta idästä on taivas punaisenkellervä kuin +kypsi kesäinen omena, ja nyt lähdetään ajaa karittelemaan veli Petterin +kotiin. + +Kivenheiton päässä kirkosta on verotalollisen Petter Matsonin suuri +tupa leivin- ja vierashuoneineen ja makuuhuone ylhäällä vinnillä. +Portin pielessä on puimaton otralyhde, johon varpuset jo ovat +asettuneet pitämään joulua. Oven pielissä on kaksi kuusta, härmästä +välkkyvinä. Petter asettuu ovelle ja toivottaa kasvatusveljeään ja +kälyään ynnä muuta heidän väkeään tervetulleiksi; astutaan tupaan ja +ruvetaan turkkeja päästelemään. Emäntä on jo tullut edeltä kotiin ja +seisoo lieden luona olutta lämmittämässä; Matti poika auttelee Karenia +riisuutumispuuhissa ja Sven vierittelekse jouluoljilla, joita on +lattialla kyynärän paksulta. + +Kauppias Paavo ja hänen vaimonsa talutetaan ylös pöydän sivupenkeille +istumaan sinisten ja punaisten verhojen alle, jotka kuvaavat Kristuksen +ratsastusta Jerusalemiin ja kolmea itämaan tietäjää, mutta Petter itse +istuutuu pöydän päähän. + +Pitkä pöytä on muhkean näköinen, sillä siinä ei ole kämmenenkään alaa +tyhjänä, vaan joka paikka on täynnä vateja ja maljoja. Se onkin +laitettu koko jouluksi; kaikki ruoka, mitä on talossa, on pantu esille. +Kokonainen sianpää irvistelee punaiseksi maalatulta puuvadilta +sylttyjen, kielien, paistien ja muiden herkkujen keskeltä. Siinä on +suolakalaa ja kuivaa kalaa, voipyttyjä ja nisuleipiä, kakkuja ja +makeisia; hyvänhajuisissa katajaisissa tuopeissa vaahtoista +jouluolutta. + +Aamurusko valasee jäätyneitä, viheriäisiä pikku ikkunoita; ulkona +näyttää niistä katsoessa olevan kaunis kesä, mutta sisällä levittää +suuri pystyvalkea suloista lämmintä. + +Isäntä ottaa linkkuveitsensä, leikkaa palasia joululeivistä ja levittää +peukalollaan suuren voileivän, kehoittaen vieraitansa tekemään samoin. + +Lämpimän oluen juotua alkaa harvapuheinen isä Petter keskustelun, sillä +Paavo on ollut vähän neuvoton, mistä oikeastaan piti aljettaman. + +"Hyvä kelikö oli tulla kaupungista vai miten?" + +"Mainion hyvä," vastaa Paavo. "Rautiot ovat myöskin aika vekarat +juoksemaan." + +Mutta Petter ei suosi kaupungin rautioita eikä siis olekaan koskaan +näkevinään, kun Paavo komeasti ajaa niillä pihaan. + +"Hyvinkö kävi ohran kauppa jouluksi?" jatkoi Petter. + +"Huonosti maksetaan, sillä noille lemmon liiviläisille tuli hyvä vuosi +syksyllä." + +"Ja sitä sinä heille et soisi! Älä moiti vuodentuloa, veli; et vielä +tiedä, miten sinulle käy." + +Mitä enemmin vuohta haukutaan, sitä paremmin se menestyy. + +"Mutta tottahan minunkin pitää elää!" + +"Kynnä, kuoki ja kylvä, niin saat niittää!" + +"Joko taas olemme siinä kiinni?" + +"Niin, siinä me aina olemme! Pappi lukee kirkossa ja rukoilee Jumalalta +hyvää vuotta, mutta kaupunkilainen nurisee, kun Jumala sen antaa! Hyi +semmoisia ihmisiä jotka hyötyvät toisten hädästä!" + +Paavo olisi vastannut, mutta silloin rupesivat molemmat kälykset +välittämään ja pyytämään taivaan tähden joulurauhaa. + +Vastustajat olivat vaiti, mutta katselivat vihaisesti toisiinsa. + +Matti ja Karen joivat samasta tuopista samalta laidalta ja molemmat +emännät katsoivat hymyillen silmäkkäin. + +"Annas tänne suolamalja!" sanoi Petter ojentaen kätensä. Matti ojensi +astiaa isällensä, mutta kaatoi vahingossa pöydälle. + +"Pitele tarkoin Jumalan lahjaa," torui Petter, "suola on hirmuisen +kallista." + +Paavo tunsi piston, mutta oli vaiti. Emännät keksivät uutta puheen +aihetta ja myrsky oli poistettu. + +Syötyä läksivät Paavo ja Petter ulos saamaan raitista ilmaa ja +katselemaan peltoja ja karjaa. Ensin menivät he karjotalle. + +"Mitä annat minulle tästä?" kysyi Petter, vetäen sonnia hännästä, niin +että se peräytyi. + +"Jos sen muutat harjaksi ja tuot keväällä kaupunkiin, niin saammepahan +sitte nähdä." + +"Eipä minun härkäni kaupunkiin tule." + +"Perästä kuuluu," sanoi Paavo. + +"Mitä kuuluu?" kysyi Petter, kallistaen päätänsä. "Kyllä minä teidän +kujeenne tiedän, mutta vaikka sika saa kärsänsä aidanrakoon, ei silti +niin paikalla saparo ole toisella puolella." + +"Perästä kuuluu, perästä kuuluu!" + +Petter ei huolinut kysellä enempää. He menivät tallin luo. + +"Mitäs tästä minulle annat?" kysyi Petter, nostaen mustan oriin +takajalkaa. "Kymmenen korttelia sään kohdalta." + +"Minun oikeanpuolinen rautioni on yksitoista ja vasempi kymmenen ja +puoli," sanoi Paavo. + +Sitä Petter ei kuullut, vaan avasi oriin suun, näyttääkseen sen +kauneita hampaita. + +"Oikeapa lammas tuo hevonen," sanoi Paavo. "Jos noin tekisit rautiolle, +et koskaan enää kuulisi käen ääntä. + +"Vertaisilleenhan kukin puhuu, sanoi mylläri, kun sikaa puhutteli." + +Keskustelu ei oikein ruvennut sujumaan. Katsottiin lampaita ja +porsaita, mutta Paavon sanat kuuluivat niin konstikkailta taikka +tulivat rautiot kirkon tallista ja häiritsivät sopua. Vihdoin päästiin +jälleen ulkoilmaan ja lähdettiin pelloille. Lumi esti antamasta mitään +lausuntoa laihosta, mutta Petter näytti, missä syyskylvö oli, mihin +keväällä aiottiin kylvää ja mikä oli jäävä kesannoksi. Sitte oli +tunnusteltava puupinoa, miten kuiva se oli, ja olkinärtettä, ett'ei se +ollut vähääkään mädännyt, mettisiä, eikö niitä kylmänyt pesässään, ja +hanhia, eikö niillä ehkä ollut liian lämmin asunnossaan. + +Sill'aikaa ehtikin päivä puoleen ja kohta soitettiin +puolipäivä-kirkkoon. Mentiin sinne uudestaan ja palattiin kotiin +syömään. Ja ruokailtiin kolmekin tuntia ja pidettiin sitte hämärää. +Isännät makasivat kumpikin penkillänsä puoli unessa; emännät, puhellen +kankaista ja leipomisesta, istuivat takan edessä, jossa juuri sen +verran hiilet hehkuivat, että huone pysyi hämäränä, tulematta +kuitenkaan ihan pimeäksi. Matti ja Karen olivat istuutuneet arkille ja +kuiskailivat omia asioitaan. Puotilas Olli oli löytänyt Liisan ja Jöns +talon piian; he istuivat lattialla arvoituksia ladellen, ja Sven +vaivasi miehen lailla päätään niiden selvittelemisellä. + +Mutta takan hehku kävi yhä himmeämmäksi, keskustelut unisemmiksi. +Isännät kuorsasivat kuin paarmat puutuopissa; emännät torkkuivat, Matti +ja Karen siirtyivät likemmäksi toisiansa; rengit ja piiat myöskin +vaikenivat, ja kohta oli koko talo päivällisunen helmoissa. + +Emäntä heräsi ensin ja silloin oli jo ihan pimeä. Hän otti puhumalla +tulen liedestä ja sytytti kynttilät. Isännätkin heräsivät vähitellen, +ja kohta oli koko väki liikkeellä. Pojat, tytöt ja emännät istuutuivat +jouluoljille takan eteen pähkinöitä syömään ja satuja kertomaan. Isäntä +Paavo toi esiin purakon Espanjan viiniä, josta hänen ja Petterin piti +saaman kielen voidetta keskustelun aikana. Pikarit täytettiin ja +juotiin ja Petter arveli viiniä vähän liian imeläksi hänen laisellensa +miehelle. + +Silloin Paavo ryhtyi rohkeasti pakisemaan ja selvittelemään +sotkeutuneita keskustelun lankoja. + +"No, veli Petter, eiköhän nyt puhuttaisi vähän nuoristakin; jos tahdot, +niin sanopa vain." + +"Saapihan puhua," sanoi Petter, "mutta minä olen aina arvellut, että +kun oikea Abraham tulee, niin tanssii Saara. No niin! Mitä annat sinä +pojasta?" + +"Yhtä paljon kuin sinä tytöstä." + +Petter raapi korvallistansa. + +"Riippuu siitä, mimmoinen vuosi nyt tulee. Varustuksiin menee rahaa, ja +jos tulee huono vuosi, ei tule mitään rahaa, eikä tuota tiedä, mitenkä +käy; lumi tuli syksyllä viljoille, kun maa oli vielä märkä." + +"Ihan, ihan kuin minullakin," sanoi Paavo. "Annetaan sen asian sitte +olla syksyyn, ja kun me vanhat vain jaksamme panna yhtä paljon +kumpikin, niin silloin olkoon menneeksi." + +"Hyvä, hyvä! Ja nyt se asia jääköön; poika ja tyttö saavat odottaa, +kunnes pelto tähkälle joutuu." + +He istuivat juomaan, mutta nuoret olivat työntäneet oljet läjään ja +asettuivat rinkileikkiin. + +Paavo ja Petter istuivat hetkisen hiljaa katsellen leikkiä. Vihdoin sai +Paavo rohkeutta viinistä ja hyvin hänen alkoi mieli tehdä vilkkaampaa +sananvaihtoa; kylläpä hän tiesikin, mistä silloin oli aljettava. + +"No, Petter, sinä," alkoi hän, "tuletko sinä tänä talvena ollenkaan +kaupunkiin?" + +Petter irvisti kuin äkäinen koira, katsoa muljautti Paavoon, puhuiko +hän totta vai mitä, ja sanoi: + +"E-en, sitä minä toki en tee!" + +"Yhtäkö vihainen yhä vieläkin kaupungille kuin ennen, kymmenen vuotta +sitte? Hä! Etkö siedä nähdä sitä seitsemän vanhan aidankaan läpi?" + +"Minä en huoli siitä lahjaksikaan, vaikka sen viskaisit minulle! Minä +en sitä ollenkaan tarvitse, mutta se ei eläisi minutta." + +"Niin, sanopas muuta!" + +"Enkö sanoisi! Lihaa ja heiniä on minulla itselläni; olutta ja leipää +on myöskin, puita ja hirsiä, talo ja vaatetta. Mitä minä sitte sinulla +tekisin? Minä teen taloni, kynnän peltoni, hakkaan halkoni; eukkoni +kehrää langat, kutoo nutut, leipoo leivät ja panee oluet. Mitä teet +sinä? Otat veroa minun viljastani, metsästäni ja aitastani. Asetut +kivelle, joka on yhtä paljas kuin tämä kämmeneni; et kynnä etkä kylvä, +mutta niität kuitenkin ja kokoot aittoihin. Syöt minun leipääni, juot +minun oluttani, poltat minun puitani ja kehräät minun villojani. Istut +kuin laiska munkki ja otat kymmenyksiä; vaan mitä annat minulle +sijaan?" + +"Kuulehan, maltahan!" änkytti Paavo. "Etkö saa minulta suolaa?" + +"Vai suolaa! Et sinä suolaa tee, ja ell'et olisi tunkeutunut ja +anastanut sen kauppaa, ett'emme tarvitsisi sinun välitystäsi, niin et +saisi meitä nylkeäkään! Ja sokurisiko? Minä en tarvitse sinun +sokuriasi; minulla on mettisiä! + +"Etkö saa minulta rautaa?" + +"Vai rautaa! Mistäpä sinä sitä murtaisit? Katuojistako? Hä!" + +"Saathan minulta viiniä." + +"Missä sitä kasvatat! Katoilla ehkä? Hä!" + +"Entä hopeaa ja kultaa, minultahan niitä saat?" + +"Mitä minä niillä tekisin, jos sinulla edes olisikaan niitä? Voinko +tehdä veitsen, auran, lapion, karhin tai loukun kullasta tai hopeasta? +Loruja! En minä huoli kuulla semmoista! Kaikkea joutavaa sinä vain +puuhaat, ja ell'ei olisi niin monta hullua, jotka ostavat sinun +rihkamiasi, niin kuolisitpa nälkään. Ajattelepas, jos kaikki +talonpojan moukat, joiksi te meitä sanotte, äkisti tulisivat jälleen +järkeviksi, ett'eivät vaihtaisi viljaansa sinun rihkamiisi; mitäpä +silloin söisit? Hä!" + +"Söisinkö? Eipä sitä eletäkään vain syödäkseen." + +"Ei, mutta syömättä ei elä. Joka syö toisen leipää, sillä on myöskin +varaa pitää kilparatoja ja joutavia huvihuoneita, jossa oppii niin +paljon hyvää muka; sillä on varaa painattaa kirjoja, joista saa tietää, +että kaikki, mitä laiska tekee, on hyvin, että varastaminen on +kunniallista, kun vain ottaa keihään käteensä ja panee vaaterievun +seipään nenään ja menee toisten maahan ja sanoo: nyt on sota!" + +"Aina sinä vain jauhat tuota vanhaa kilparataa! Itsehän me siitä +maksamme kuninkaalle, niin tottahan sen saamme rauhassa pitääkin!" + +"Vai itse maksatte! Kyllä tiedän, miten siinä kävi. Kun se tehtiin, +piti kaupungin se maksaa; mutta te nuuruitte ja sanoitte aikoja +huonoiksi, kun talonpoika ei ostanut teidän romujanne. Ja mitä sitte +teitte? Kyllä osasitte korottaa meiltä suolan hinnan! Kyllä sen muistan +ja mielessä pidän, ja saat sen kuulla suusta suuhun. Niin sai +talonpoika maksaa teidän kilparatanne ja muut huvittelunne, joita +teillä pitää olla kaikenlaisia, kun olette asettuneet yhteen kuin +mettiset pesään, ettekä saa nähdä kuuta ettekä aurinkoa." + +Viini alkoi jo vaikuttaa, ja Petter oli näkevinään silmäinsä edessä nuo +vihatut rautiot, kaupunkilaisturhuuden ilmeiset esikuvat. + +"Ja vaikk'ei sinulla ole yhtään enempää heiniä, kuin minun +leuallanikaan niitä kasvaa, on sinulla kuitenkin varaa elättää kaksi +rautiota, sinulla; ja mitä syövät ne? Sokuria ja suoloja ehkä? Hä! +Taikka rusinoita ja manteleja? Ja mitä tekevät sinun rautiosi? +Vetävätkö auraa vai hirsiä? tai muuta kuormaa? Ei, siihen ne eivät +kelpaa! Kyllä minä tiedän, mitä ne vetävät, mutta en sano, mutta kyllä +tiedän, ett'eivät kadut ole pitemmät minun naurismaatani! Niin, heillä +on kyllä varaa, noilla laiskoilla! Minulla on, tontti ollen, halu hyvä +ruveta laiskaksi! Kuules eukko, eikö sinunkin mielesi tee ruveta +laiskaksi, niin saamme punaiset rautiot, joiden päälle puetaan +harsokangasta ja valjaihin pannaan hopeanapit. Eukko, ruvetaanko +laiskoiksi, niin saamme ajaa sinisessä reessä piikain ja renkien kanssa +ja pistää kengät majavannahka-pussiin ja maata päivällisunemme +samettimyssyt päässä ja juoda Espanjan viiniä sokurin kanssa! Hei, +eukko, tule pois, ruvetaan laiskoiksi!" + +Paavo vihastui. + +"Luulenpa Espanjan viinin kylläkin maistuvan, vaikk'et sitä itse ole +kasvattanut etkä tehnyt," sanoi hän. + +Petter tunsi kuulleensa jotakin rumaa, mutta ajatus oli hänellä niin +sekaisin, ett'ei kohta älynnyt, mitä se oli. + +"Viinikö, sanoit! Kuulepas, minä luulen, että rupeat kopeilemaan. +Muista, että ken pitää suunsa kiinni, sen selkä säilyy; Jos toinen +niistää nenäänsä silkkiliinaan, toinen mäelle vain, niin voivat he +kuitenkin syödä samasta maljasta. Ja vaikka pidetäänkin röyhykaulusta +ja muita koruja, niin sietääpä kuitenkin olla suulta kohtelias! On +parempaakin nähty ja tanssia voi pienemmänkin kepin kuin korennon +mukaan! -- Mitä sinä viinistä lorusit? Olenko minä sinun suutasi +tarkastellut? Etkö luule minulla olevan juomaa itselläni? Luulenpa, +että lempo vei viinisi! Tulepas ulos, niin saat koetella!" + +Petter viskasi lasistaan viime tilkan kauas ja nousi ylös, mennäkseen +ulos. Emännät pidättivät Paavon paikoillaan, pyytäen, ett'ei hänen nyt +millään ehdolla pitänyt menemän ulos. Petter kyllä oli kohta leppyvä +eikä joulurauhaa sopinut häiritä. Hän oli kateellinen eikä olisi +sietänyt kenenkään muun olevan missään arvossa. Paavo tahtoi heti +lähteä kotiin kaupunkiin, mutta leppyi vähitellen ja rupesi leikkiin +sill'aikaa, kun Petter oli ulkona jäähdytteleimässä. + +Kohta kuului koputusta ikkunaan ja vähän ajan päästä oveen, ja kun se +avattiin, tuli sisään Petter lammasnahkapuvussa ja hyppeli joulupukkina +ympäri tuvan, niin että oljet lentelivät ja tuvassa olijat nousivat +pakoon penkeille ja pöydille; ilo oli ylimmillään. Syötiin ja juotiin +rauhassa ja ilossa, kunnes yö tuli ja ruvettiin levolle. + +Joulupyhien kuluttua läksi Paavo väkinensä kotiin ja silloin olivat +Matti ja Karen kihloissa. Häät oli pidettävä seuraavana syksynä, jos +Petterille tuli hyvä vuosi ja Paavolla kauppa menestyi. Niin alkoi uusi +vuosi, tuoden nuorille uutta toivoa ja vanhoille uusia puuhia. + + +II. + +Ensi lumen tultua marraskuussa valjasti Petter mustan oriinsa reen +eteen ja otti Matin mukaansa kaupunkiin sopimaan häistä. Vuosi oli +tullut parempi, kuin oli osattu toivoakaan, niin että Petter voi antaa +myötäjäisiksi melkoisen summan. Keli oli hyvä maantiellä ja Petter +hyvällä tuulella, vaikka kyllä vähän levoton, kun nyt oli matka tuonne +kaupunkiin, jossa hän ei ollut käynyt kymmeneen vuoteen, ja +silloiseltakin matkaltaan muisti hän vielä koko joukon onnettomuuksia. +Sentähden ei Mattiakaan ollut koskaan laskettu sinne, niin että hän nyt +oli ensi kertaa matkalla näkemään niin paljoja ihmeitä, joita +kaupungissa käyneet talonpojat olivat hänelle kuvailleet paraan +taitonsa mukaan, että kaikki oli hänestä ollut kuin satua. + +Ripeästi sujui matka, sillä orit oli hyvänlainen juoksija; kohta +kuultiin Pohjoissillan jymisevän hevon kavioin alla. Matti ihan +huumautui kaikesta, mitä näki. Semmoisia taloja, suuria kuin vuoret, ja +niin tiheässä! + +"Ajatelkaahan vain," sanoi hän, "miten hyviä naapuruksia he ovat, ja me +maalla tuskin voimme pysyä rauhassa neljänneksenkään päässä. Ja noin +paljo kirkkoja; miten jumalisia he ovat! Ja raastupa keskellä kylää; +sieltähän saa oikeutta hakea koko päivän!" + +Mutta Petter irvisti vain eikä vastannut mitään. + +Saavuttiin tulliportille, joka kohteliaasti avattiin ja suljettiin, +niin ett'ei tarvinnut nousta pois reestä. Matista se oli hyvin kaunis +tapa; hän näet tiesi kokemuksesta, miten kiusallista monien porttien +avaaminen oli; mutta Petter läjäytti orittansa piiskalla, että se läksi +rivakasti juoksemaan, sillä pitihän kylään toki tulla ihmisiksi. + +Vaan silloin syntyi takana huuto ja vastaan tulla lennätti kaksi +sotamiestä, aseet ojossa, ja kolmas tarttui hevosen suupieleen ja +pysäytti reen. + +"Aiotko paeta, perhanan talonpoika-moukka!" tiuskasi portinvartia, +ehdittyänsä reen luo. + +"Paetako?" kysyi Petter nöyrästi, muistaen äkisti muinaiset +onnettomuutensa. + +"Suu kiinni ja tule vain tänne!" Ja orit talutettiin porttituvalle, +jossa matkamiehet saivat odotella puolisen tuntia, ennenkuin reki oli +kaikin puolin tarkastettu ja heidän nimensä muistiin kirjoitettu. +Vihdoin päästettiin heidät menemään, mutta kovasti heidän ei pitänyt +ajaman. + +Kun he pääsivät Sepänkadulle, alkoivat jalakset kiviä hangata, sillä +lumi oli poissa. Orit veti kaikin voimin, mutta jalka jalalta vain +matka kulki, eivätkä ajajat voineet ymmärtää, mitenkä reki oli niin +raskas. Petter löi hepoa, mutta se veti vain ihan suorana ja hokit +iskivät tulta kivistä. + +Matti istui katsellen korkeita talorivejä ja ihmetellen kaikkia +merkillisiä esineitä, mitä riippui talojen seinillä. Missä oli +hevosenkenkiä ja vaununpyöriä, missä kaikenlaisia soittimia, missä +vaatteita, harniskoita ja pyssyjä, leipuri oli ripustanut ulos +rinkelin, nikkari pöydän, teurastaja lampaan! Heillä oli varmaankin +niin ahdasta sisällä, sanoi hän isälleen; mutta silloin tuli takaapäin +lumipallo ja nakkasi häneltä lakin pois päästä. + +Petter ja Matti katsahtivat taapäin ja näkivät koko takapuolen rekeä ja +ja jalakset täynnä poikia. + +"Laittautukaapa pois siitä!" sanoi Petter. + +Pojat näyttivät vain kieltään. Silloin nosti hän piiskansa ja löi +sivalsi poikajoukkoon, mutta niin taitamattomasti, että siiman latva +sattui silmään eräälle leipurinpojalle, jolla oli astia leipäsiä +käsivarrella. Poika pudotti kannettavansa ja alkoi hirveästi huutaa. +Samassa tulvasi siihen väkeä ja joku suuttunut seppä nousi rekeen ja +löi Petteriä vasten naamaa, niin että silmissä auringot vilkkuivat. + +"Vai lyöt sinä poikaa, talonpojan töllikkä!" tiuskasi hän. + +Matti aikoi ruveta välittäjäksi ja antaa takaisin sepälle koron kanssa, +mutta ihmiset pitivät sepän puolta. Tappelu kiihtyi ja Matti ja Petter +olivat jo saaneet aika löylyn, kun vihdoin kaupungin vartijoita saapui +hälinään. Pauhu lakkasi, molempain rauhanhäiritsijäin nimet +kirjoitettiin muistiin ja käskettiin heidän saapumaan raastupaan. + +"Onpa täällä pahempi kuin vihollisen maassa", sanoi Petter, "kun täällä +ei saa puolustautuakaan." + +"Mitä sinulla sitte täällä oli tekemistä, härjänajaja", sanoi seppä. + +"Minä vain ajan sinulle leipää, ett'et kuole nälkään", vastasi Petter. + +"Kuulkaahan tuota lemmon moukkaa!" sanoi seppä. "Ei niillä ole häpyä +niin yhtään, noilla lannanluojilla, kun tulevat ihmisten ilmoille! +Mutta kyllä heidän pitää vielä tietämän!" + +Orit päästettiin liikkeelle; koko takapuoli rekeä täynnä poikia, jotka +olivat siihen istahtaneet toinen toiseensa kiinni kuin varikset raadon +päälle, täytyi hevon ponnistella ylämäkeen. + +"Oikeinpa on ihme ja kumma", sanoi Matti, "että pojannassakoiden pitää +saamaan ajaa ilmaiseksi." + +"Niin, se on kaupunginlaki se, näetkös", mutisi Petter. + +"Mutta maanlaki ei anna semmoista oikeutta." + +"Maanlailla ei täällä ole mitään sanomista." + +Niin saapuivat he suurelle torille. Petter pysäytti ja nousi pois +reestä. Pojat murisivat, kun eivät saaneet ajaa etemmäksi, mutta Petter +pyysi nöyrimmästi armoa. Hän etsi jotakin, mihin voisi sitoa kiinni +hevosensa siksi aikaa, kun meni kyselemään veljeänsä Paavoa, jonka +asuntoa hän ei muistanut. Viimein näki hän keskellä toria patsaan, +johon oli lyötynä paljo renkaita, ja se oli hänestä hyvin mukava. +Siihen sitoi Petter oriinsa katsojain pilkatessa ja lasketellessa +sukkeluuksia, joita hän ei ymmärtänyt. + +Sen tehtyään kääntyi hän vähimmin irvistelevien puoleen ja kysyi +kauppias Paavoa. Mutta kauppias Paavoja oli ainakin puoli sataa ja yhtä +monta kauppias Petteriä, niin että oli mahdoton selkoa saada. + +Petterillä ja Matilla alkoi jo olla nälkä, jonkatähden he läksivät +kapakkaa etsimään; ainahan tuon nyt ehti tiedustella Paavon asunnon, +hän kun oli niin suuri kauppias. + +Kävellessään ja harhaillessaan joutuivat he Rautatorille. Siellä oli +hevosmarkkinat ja paljo katsottavaa. + +"Katsoppas vain!" huudahti Matti. "Totta tosiaan, rautiot ovat tuolla!" + +Petterin silmät suurenivat. Ne olivat todellakin veli Paavon rautiot, +jotka häntä olivat aina niin pahasti harmittaneet. Synnillinen halu +saada ne heräsi hänessä ja hintaa kysyttiin. Kyllä se oli runsaaksi +pantu, mutta mitenkä olikaan hänen sydämmensä iloitseva, jos sai niillä +ajaa veljensä portille ja sitte huutaa ajajalle: riisu rautiot! vie +rautiot talliin! anna kauroja rautioille! Ja miten suuriksi oli +talonpoikien silmät repeävät, kun hän kotiin palasi niillä ajaen ja +musta orit irrallisena jäljessä. + +Hän löi kättä ja tuli iloiseksi. Lupasi noutaa ne päivemmällä. Kauppa +vahvistettiin ruoalla ja oluella Rautatorin kapakassa ja +hevoskauppiaalta saatiin kuulla kasvatusveljenkin asunto: seitsemäs +poikkikatu vasemmalla puolella Saksanmäestä lukien. + +Petter ja Matti alkoivat lukea pitkin Läntistä Pitkääkatua, mutta eivät +päässeet puolitiehenkään seitsemää, kun heidän täytyi seisattua +kurkistelemaan puotien ikkunoista kaikkia outoja esineitä, mitä oli +nähtävänä. Muutenkin oli kadulla kovin ahdasta ja vaikeata päästä läpi, +niin että he poksahtelivat vastaan sekä astujille että ajajille ja +saivat sysäyksiä milloin selkään, milloin rintaan. Niin oli heidän ihan +mahdoton pitää mielessä katujen lukua, vaan oli kääntyminen takaisin +Rautatorille ja alkaminen uudestaan. + +Muutamia kertoja sillä lailla astuttuaan alkoivat he tuntea väsymystä +ja janoa, jonkatähden menivät kapakkaan. Mutta ulos tullessaan eivät he +enää oikein tienneet, mikä oli oikea puoli, mikä vasen; sitä paitsi oli +jo päiväkin hämärtynyt. + +Silloin johtui Petterille mieleen oma oriinsa, joka ei koko päivään +ollut saanut ruokaa eikä juomaa; paljon kysellen pääsivät he Suurelle +torille. Mutta oriin ja reen sijassa, jotka olivat kadonneet, odotteli +siinä kaksi kaupunginpalvelijaa, jotka, kirjoitettuaan muistiin heidän +nimensä, ottivat heidät kiinni kauluksesta ja kuljettivat yöksi +säiliöön vankilaan. + +Petter aikoi puolustaa vapauttansa tuota, kuten hän sanoi, väkivaltaa +vastaan, mutta hänet kaadettiin maahan ja kädet köytettiin seljän taa. +Sitte pyysi hän selitystä, mutta se luvattiin antaa hänelle seuraavana +päivänä ja niin että tuntui. + +Molemmat vangit vietiin pitkään, holvikattoiseen huoneesen raastuvan +alle, joka jo oli täynnä kaiken-ikäisiä ja -laatuisia ihmisiä. +Pienoinen lyhti levitti niukkaa valoa vangituille, jotka istuivat tai +makasivat penkeillä sein'vierissä. Eivät he vielä koskaan ennen olleet +nähneet sennäköisiä ihmisiä eikä siinä tilassa. Heidän vaatteensa +olivat repaleina, kasvot kuihtuneet ja liikkeet hurjat. Mutta vaikka he +olivatkin niin kurjat ja nöyryytetyt, yksi puoli heissä kuitenkin +kaikissa oli yhteinen, ylönkatse ja suuttumus viimeksi tulleita +kohtaan. Haukkumisia alkoi kuulua ja kaikki renkuttivat turmeltuneella +kielellä kaikenmoista pilkkaa, kuin talonpoika vain suunsakin avasi. + +"Ottakaa tuoli ja käykää istumaan, talonpojat!" huusi eräs +puolijuopunut kantaja tulijoille. + +Kun Matti, mitään pahaa aavistamatta, ystävällisesti kiitti ja alkoi +katsella tarjottua kalua, jota ei lainkaan ollut, purskahtivat kaikki +vankilan asukkaat nauraa hohottamaan. + +Kantaja, joka melkoisten ruumiinvoimainsa ja liukkaan kielensä tähden +oli itsensä valinnut puheenjohtajaksi, alkoi tuomarin tapaisella +äänellä tutkia äsken tulleita. + +"No, mitä te, talonpojat, olette tehneet, kun olette saaneet kunnian +päästä tähän korkeasukuiseen seuraan?" + +"Me emme ole tehneet niin mitään", vastasi Matti, huolimatta isänsä +viittauksista, jotka kehoittivat olemaan vaiti. + +"Ihan niinkuin mekin", sanoi kantaja. "Mutta me emme teekään mitään, +niin se on meidän oikeutemme, vaan te, talonpojat, te olette luodut +tekemään työtä! Mutta te ette tee työtä! Vähän raavitte vain maanpintaa +kevätpuolla, viskaatte siihen muutamia kourallisia ohraa ja sitte vain +katsotte, miten se kasvaa. Onko se työntekoa? Ja sitte tulee kesä: te +tanssimalla toimitatte heinät latoon ja juotte huvin lisäksi! Ja sitte +tulee syksy: silloin te painaudutte sänkyyn ja nukutte koko talven. Ja +se muka on työntekoa! Jospa istuisitte Elfsborgilla kiveä hakkaamassa, +niin tietäisitte, miltä työ tuntuu!" + +"Jos mielesi kateellinen on, niin rupea talonpojaksi", virkkoi Petter. + +"Minäkö talonpojaksi? Oh, hyi; ennen sitte rupeaisin pyöveliksi tai +yövartijaksi! Kateelliseksiko sinä sanoit? Olenko minä kade? Voiko sitä +kukaan sanoa? -- Tiedättekö, minkätähden minä täällä nyt istun? Saatte +kuulla, niin sitte voitte sanoa, olenko kade vai en!" + +"No, sanopa sitte!" vastasi Petter. "Sanohan toki!" + +"Sanonko sen sinulle, talonpoika! Hih, sinua ohrasäkkinesi! Sinun syysi +se on, sanon minä, että minä istun täällä! Tunnetko kauppias Paavo +Hörningin, sinä? Et, vai et; mistäpä hänet tuntisit. No, hänellä oli +ohrankauppa. Ja kun hän viime keväänä uskoi erästä talonpojan-lurjusta, +joka sanoi tulevan huonon viljavuoden, jopa kadonkin, niin osti hän +kaikki, mitä vain sai, niin että aitat olivat täynnä. Mutta sitte tuli +talonpoika ja valehteli tulleenkin hyvän vuoden, ja viljan hinta +huononi, niin että Paavo joutui pulaan, sai myödä rautiot ja laittaa +pois palvelijat. Niin jäin minä paikatta ja toimiskelin, mitä voin, ja +istun nyt tässä. Kas kaikki se on noiden talonpojanlurjusten kujeita!" + +Matin silmät olivat melkoisesti suurenneet ja Petter pahastui. + +"Ikävää minusta kuulla, mitä sanoit", virkkoi Petter, "mutta ei se +minun vikani ole, jos Jumala vuoden antaa." + +"Älä lörpötäkään! En minä sitä kuulla tahdo kuuden kuivan puuseinän +sisällä! Eikö se ole sinun vikasi, ett'et ole tyytyväinen, vaan +viljelet niin tuhottomasti viljaa, että kauppias joutuu pulaan? Sinun +pitää tyytyä siihen, mitä sinulla on, niin saavat muutkin elää. Minua +todellakin haluttaa antaa sinulle selkään vähän, kun oikein asiaa +ajattelen. Enkö anna hänelle vähän selkään? Hä! Mitä sanotte?" + +Seuran ajatukset olivat vähän ristiriitaiset. Suutarinsälli vastusti +ehdotusta, kun oli huomannut leivän huojistuvan, milloin talonpojille +tuli paljo viljaa. Rihkamakauppiaan saksalaisella puotilaalla ei ollut +mitään vihaa hyviä vuosia vastaan, sillä silloin talonpojat niin +halukkaasti ostelivat hänen romuansa. Soittaja, jolla oli apina +olkapäällä, ei puolestaan vastustellut talonpojalle selkäsaunan +antamista, koska heillä ei koskaan ollut antaa äyriäkään, mutta hyviä +vuosia vastaan hänellä ei ollut muistuttamista, sillä silloin oli +vilkasta markkinoilla. Teurastaja mielellään suostui pieksämään +talonpoikaa, sillä kun he saivat paljon eloa, pitivät he härkänsä kovin +kalliina. Puunkauppias ei tahtonut lyödä ketään ihmistä, mutta kun +talonpoika sai viljaa, tuli hän niin ylpeäksi, ett'ei huolinut hakata +puita; toista oli katovuosina: silloin sai syödä lihaa joka päivä, +eivätkä puut maksaneet juuri mitään. Suutarikin muutti entisen +lausuntonsa puunkauppiaan sanain johdosta, sillä hänkin oli huomannut +nahkan huojistuvan, kun talonpojan täytyi teurastaa karjaansa. +Rihkamakauppias peruutti sanansa, sillä kaupunkilaiset, hänen +varsinaiset ostajansa, ostivat yhtä hyvin hyvinä kuin huonoinakin +vuosina, sillä he aina korvasivat vahinkonsa toisella tavalla. + +Kantaja ei saanut mitään selvää niin monista ristiriitaisista +ajatuksista, mutta omasta puolestaan hän arveli, että talonpojan piti +kuitenkin saaman turkkiinsa perusaatteen tähden, eikä selkäsauna ollut +koskaan tehnyt pahaa. Mutta kun hän hoiperrellen lähestyi Petteriä +panemaan tuomiota toimeen, löi hänet heti maahan Matti, joka oli väliin +astunut. Kantaja olikin oikeastaan halunnut laskea raskaan päänsä +lepoon ja käytti nyt tilaisuutta hyväkseen, jääden makaamaan. Kellään +muulla kun ei ollut halua käydä samaa kokemaan, syntyi kohta +täydellinen hiljaisuus huoneessa. + +Petter ja Matti riisuivat turkkinsa ja laittoivat tilan niin hyvin, +kuin voivat, ja asettuivat levolle. + +"Ihanhan täällä on kuin vihollisen seassa", sanoi Petter, kun rauhaan +pääsivät, "ja kuitenkin pitäisi nämä olla maanmiehiä. Mutta tottapahan +huomenna tapahtuu oikeus." + +Matti ei enää ollenkaan luottanut kaupunginlakiin eikä sen oikeuteen, +vaan oli hyvin pahoillansa. Hän rukoili tapansa mukaan iltarukouksensa +kovalla äänellä, rukoili isän ja äitin ja morsiamen puolesta, pyysi +Jumalaa heitä suojelemaan tulelta, tulipalolta ja kaikilta vaaroilta, +rukoili hyvää vuotta ja hyvää esivaltaa ja viimeksi Jumalan suojelusta +kaikille ihmisille, sekä hyville että pahoille. + +Se outo tapaus sai taaskin hereille riitaisia mietteitä näissä +kuulijoissa, jotka jo ammoin olivat hyljänneet moiset joutavuudet. +Teurastaja sanoi ulkokultaisuudeksi tuota vihollisten edestä +rukoilemista, sillä vihollistahan vastaan oli jokaisen velvollisuus +puolustautua. Suutarin mielestä oli hyvän vuoden rukous sama kuin +kanssaihmistensä perikadon toivominen, ja hän valasi ajatustansa +äskeisellä kauppiaan onnettomuudella. Soittaja arveli, ett'ei sovi +rukoilla esivallan edestä, sillä sehän se rakenteli vankiloita, jotka +olivat vain kalliit, vaikka ihan tarpeettomat; hän ei ollenkaan voinut +käsittää, mitä vankiloilla tehtiin, kun vapaus on kuitenkin ihmisen +riistämätön oikeus ja suurin hyvä. Hänellä ja hänen apinallaan ei ollut +koskaan ollut mitään asuntoa, ja he menestyivät vallan hyvin, kun vain +saivat olla vapaina. Puunkauppias ei katsonut olevan soveliasta pyytää +Jumalaa sekautumaan palonsammutuslaitokseen, koska vartijoille kerran +maksettiin niin runsas palkka; luulikin muuten talonpoikien lorunneen +tuosta vain sentähden, että hän oli puunkauppias ja oli hyvillään, jos +aina oli tuli liedessä; piti sitä paitsi esivaltaa ihan tarpeettomana, +sillä ell'eivät ihmiset pitäneet huolta omista asioistaan ja itsestään, +niin saivathan jättää pitämättä; esivalta vain sekautui toisten toimiin +ja tekoihin. + +Petter ja Matti kun olivat väsyksissä päivän vaivoista ja huolista, +nukkuivat he pian kesken moista keskustelua, ja kohta koko seurakin. +Vähän ajan perästä kuului vain nukkuvien huokauksia ja henkäyksiä. +Mutta apinaa ei nukuttanut; se hypähti kävelylle, etsi kaikki taskut, +mihin suinkin pääsi, löytääkseen edes jonkun leipäpalan, vaan turha +vaiva; sitte se kopeloi oljet ja tukisti erästä nukkujaa, joka siitä +unissaan huusi ja nukkui jälleen; kiipesi ylös ja sammutti lyhdin; +alkoi peljätä pimeässä ja etsi soittimen, josta rupesi ääniä +vääntelemään, vaan sai isännältänsä korvapuustin; silloin näytti +hänessä uusi ajatus heräävän; hän etsi juopuneen kantajan; puri irti +kaikki napit hänen nutustansa, viskeli ne ilmaan, niin että putoilivat +nukkujain päälle. Kun rapina ja siitä hetkiseksi syntynyt levottomuus +asettui, alkoi apina repiä kantajan nuttua kapeiksi viilekkeiksi ja +keri ne kerälle. Sen hyvin valmiiksi saatuaan laskeutui hän polvilleen +ja pani kätensä ristiin, niinkuin oli nähnyt talonpojan tekevän, asetti +sitte kerän päänsä alle ja vihdoinkin nukkui. + +Petterin ja Matin herätessä seuraavana aamuna oli vartija jo valmis +viemään heitä ylös oikeussaliin. Matti luotti lujasti oikeuteen, mutta +Petter sitä kovasti epäili. Tuomarilla, jonka eteen saavuttiin, oli +hyvin kiire, niin että hän vain luki tuomion Spongan Petterille, jota +syytettiin 1:ksi että hän oli koettanut paeta kaupunginportilla +tarkastuksesta, 2:ksi että hän oli lyönyt poikaa ja 3:ksi että hän oli +sitonut hevosensa Suurella torilla kaakkipuuhun; josta kaikesta oli +sakkoa. Petter pyysi saada selittää asiaansa; tuomari käski hänen +olemaan vaiti, sillä ei omassa asiassa saanut puhua. Petter kysyi, kuka +sitte puhua sai, vaan hänet vain talutettiin ulos, jossa hänen oli +suoritettava sakkonsa. + +"Täm' on kaupunginlakia, näetkös!" sanoi hän Matille, kun oli kunnialla +päästy ulos ja heille hevonen annettu rekineen. "Mutta nyt mennäänkin +kotiin. Rautioita noutamaan saatamme lähettää toiste; veli Paavo saa +odottaa ja sinä myöskin, rakas Matti. Pianhan vuosi kuluu, kun ollaan +nuori!" + +Matti pyysi saada käydä edes Karenia tervehtimässä, mutta Petter oli +taipumaton; ja kotiin lähdettiin. Päästyä ulos kaupungin portista, +katsahti Petter taaksensa ja puristi nyrkkiä. + +"Ähä, sinä", sanoi hän, "jos minä enää astun tänne jalkaani, niin lempo +minut periköön. Jos teillä on minulle asiaa, niin tulkaa meille." + +Vähän matkan päässä Solnan tiellä tuli Petter äkisti hyvin uteliaaksi, +istui ja kurkisteli hevosensa pään sivutse eteenpäin. + +"No totta tosiaan, luulenpa näkeväni näkyjä keskellä päivää! Kuulepas, +Matti, näetkö sinä mitään punaista tuolla edelläpäin?"' + +Matti myöskin näki punaista, ja kun isä vähän näytteli ruoskaa oriille, +saatiin pian kiinni hevoskauppias, joka turhaan oli odotellut +ostajaansa. + +Nyt tehtiin kauppa ja ylpeänä kuin itse kauppias Paavo valjasti Petter +rautionsa reen eteen ja sitoi oman oriinsa jäljestä juoksemaan. Sitte +ajettiin aika huimasti kotiin, ja kun pihaan saavuttiin, seisoi emäntä +porstuan ovella ja luuli langon kaupungista tulevan, mutta kun kuuli, +mitenkä oikein oli, pahastui hän ja arveli: + +"Enkö mä jo sulle sanonut, että kun vain pääset kaupunkiin, rupeat +kohta ylvästelemään." + +Mutta Petter oli niin iloinen, kun oli jälleen kotona ett'ei kuunnellut +emännän muistutuksia ollenkaan; rautiot tekivät hänet vielä +iloisemmaksi ja ajatus, että Paavo nyt oli saanut vähän nenällensä, +saattoi hänet oikein hyvälle tuulelle, niin että hän, rautioita talliin +taluttaesssaan itseksensä pititteli: sen hän sai, kun porsasta potkasi: + +Vaan Matti ei iloinen ollut, sillä vuosi on pitkä aika, ja hän tiesi, +että kun asiat kerran rupeaa sotkeutumaan, niin sotkeutuu ihan +kokonaan. + + +III. + +Sinä jouluna ei Paavo tullut Spongaan vaikka Petter oli luvannut noutaa +hänet rautioilla; hänellä oli niin paljo puuhaa, hänellä. + +Tuli sitte kevät ja vilja kasvoi kauniina pelloilla. Vaan syksymmällä +rupesi korjuun aikana satamaan ja satoi yöt päivät, niin että jyvät +alkoivat itää tähkissä, olki mätäni ja tuli täydellinen kato. + +Petterin täytyi lähettää rautiot kaupunkiin ja myödä. Mutta vähäpä +siitäkin apua oli, sillä kun hänellä ei ollut olkia, täytyi hänen myödä +muutamia raavaitakin. Renkipä toikin härjät takaisin kaupungista, sillä +niiden hinta siellä oli niin huono, koska kaikki, joille kato oli +tullut, olivat lähettäneet härkänsä kaupaksi. Silloin Petter alkoi +käydä levottomaksi, sillä hän odotteli Paavoa maalle Mikonpäiväksi. Hän +sentähden ajatti härjät Dannemoraan, jossa tiesi niistä saatavan +paremman hinnan. + +Tuli Mikonpäivä eli 29 päivä syyskuuta. Emäntä seisoi lieden luona +makkaroita keittämässä. Matti oli vierashuoneessa pukeutumassa +pyhävaatteihin. Petter juoksenteli levottomasti milloin ulos milloin +takaisin sisään ja milloin maantielle katsomaan, eikö jo renki kohta +tuo rahoja, sillä tänään oli Paavo tuleva ja silloin summan oleman +pöydällä. Hän oli nähnyt joitakuita vastoinkäymisen merkkejä viime +vuonna, niin että hän hämärästi aavisti tämän päivän ei tulevan +iloiseksi. + +Oli kirkas syysaamu, mutta pohjatuuli puhalteli, että toisella puolella +tuntui lämmintä, toisella kylmää, samaa tuntui Petterin ruumiissakin. +Hän ihan varmaan tunsi mielessään rengin saaneen härjät myödyksi, mutta +levoton hän kuitenkin oli hänen viipymisestänsä. Hän toivoi Paavon +tulevan, että vihdoinkin saisi asia loppuun, mutta samalla pelkäsi +hänen tuloansa. Sentähden hän käveli edestakaisin tiellä: tirkisteli +pohjasta päin renkiä, tirkisteli etelästä Paavoa; milloin pohjatuuli +puhui selkään, milloin rintaan. + +Viimein kuulee hän, miten vaunut kaukana etelän puolella jymisevät +sillalla ja sitte on vähän aikaa hiljaa. Petter seisoi ihan +hievahtamatta, katsoa tuijottaen kaupunkiin päin; pani käden silmiensä +päälle varjoksi ja tähysteli. Se, mitä hän pelkäsi, tuli. Sen täytyi +nyt selvitä. Kaksi punaista hevosenpäätä kohosi näkyviin ja niiden +takaa rupesi kohta näkymään liikkuva huoneenkatto. Paavo se siinä ajoi +molemmilla rautioilla ja vaunuilla. Hänelläkö oli vaunut! Ne hän oli +ansainnut toisten katovuonna; näljänhätä oli hänelle toimittanut +takaisin entiset rautiot. + +Petter olisi mielellään mennyt tupaan piiloon uunin taa, mutta Paavo ja +hänen väkensä olivat jo huomanneet hänet ja huiskuttivat hänelle +käsineitänsä. Petter nosti lakkia ja oli irvistävinään auringolle. +Matti juoksi ulos ja avasi vaununovet. Emäntä seisoi tapansa mukaan +porstuan ovella ja alkoi niiailla, kun näki vaunut. + +Päästiin siitä tupaan, jossa emäntä jo oli varustanut syötävää ja +juotavaa vieraille. Paavo puheli kelistä ja viimeisestä sodasta ja +Petter selitteli kirkonkymmenyksiä, mutta emännällä oli hoidettavana +makkarakattilansa ja lampaansa ja Matilla Kareninsa, niin ett'ei tullut +puhetta ollenkaan kadosta, rautioista tai mistään, joka olisi voinut +rauhaa häiritä. + +Syötyä menivät miehet ulos; mutta Petterillä ei lainkaan ollut halua +näytellä karjottaa eikä vilja-aittoja; Paavo ei myöskään huolinut puhua +rautioista. Vihdoin tuli puheiksi tuokin toinen asia, jota Petter +enimmin pelkäsi. Paavo sanoi: + +"No, Petter, oletko nyt valmis panemaan puolestasi? Lapset ikävystyvät +ja aika vain kuluu." + +Petter katsahti pohjaan päin, ikäänkuin olisi vastausta sieltä etsinyt. + +"Tottahan nyt olet meillä päivällisellä", sanoi hän, "ehdimmepähän +siitä sitte puhua." + +"Ehkä et nyt voikaan panna lautaan?" sanoi Paavo. "Se olisi vahinko, +sillä nyt on tarjouksia useampiakin!" + +"Minäkö en panna pöytään? Ohoh! Minun rahani ei niin pian ruostu kuin +muiden, ja vaikk'en katovuosista rikastu, niin enpä toki köyhdykään. +Toinen toistansa auttaa." + +"Ehkä sitte, veli, olet hyvä ja panet näkösälle summan, sillä minun +pitää joutua päivälliselle kotiin." + +Petter tuli vähän levottomaksi. + +"Päivällisen jälkeen", vastasi hän tyynesti. "Kun on näin kauan +odotettu, niin voipihan toki vähän nyt vieläkin odotella, eikä minun +luullakseni sinulla mitään hengenhätää ole." + +Samassa kuului hevosen kopinaa pohjasta päin. Petter säpsähti ja +tarkasteli. Siellä ratsasti renki ilman härkiä; siispä rahat olivat +käsissä. Hän kohta tuli pöyhkeämmäksi ja sanoi; + +"Mutta jos niin on, ett' olet pulassa, niin saathan tuota samalla +apuakin!" + +Renki saapui likemmäksi, mutta ei ollut yksin. Hänen vieressänsä +ratsasti aseellinen mies, pitäen kädessään nuoran päätä, jonka toinen +pää oli solmittu rengin käsien ympäri. + +Hevoset juoksivat esiin tien liassa ja seisattuivat. + +Petter mykistyi. + +"Kuulkaapas te siellä!" huusi asemies. "Verotalollinen Petter on +lähettänyt renkinsä luvattomille markkinoille. Mitäs siihen vastaat?" + +"Missä minun härkäni ovat?" kysyi Petter. + +"Menetetyt!" vastasi asemies. "Toisesta kerrasta sakkoa 400 markkaa, +kolmannesta kuolema." + +"Kuka sen lain sääsi?" + +"Kuningas tietysti." + +"Ennen me itse sääsimme lakimme! Milloinka luovuimme siitä oikeudesta?" + +"Kun neuvoskunta ja herrat luopuivat." + +"Heitä ei koskaan ole käsketty antamaan kuninkaalle lupaa varastaa +meidän härkiämme." + +"Punnitse herran tähden sanojasi, Petter!" varoitti Paavo. + +"Vaiti, sinä!" sanoi Petter. "Sinä ja sinun kaltaisesi juuri istutte +kaupungissa kirjoittamassa lakeja omaksi eduksenne. Näin se tapahtuu! +Kuningas tarvitsee rahaa kilparatoihin ja kunniaportteihin; silloin +ottaa hän kauppiaan kukkarosta, ja kauppias ottaa takaisin +talonpojalta. Kuka minua estää myömästä tavaraani, missä tahdon?" + +"Laki!" vastasi asemies. "Mutta älä siinä seiso ja pauhaa, talonpoika, +vaan päästä irti renkisi ja toimita hevosilleni ruokaa!" + +Petter kiukustui. Hän juoksi tupaan kuin mieletön, otti uuninkoukun ja +huuhtasi sillä pöydältä lattiaan vadit ja pytyt, särki ikkunat, ajoi +ulos kaikki, rikkoi penkit ja pöydät; milloin hän hyppäsi uunille, +milloin orsille, ja pauhasi koko ajan, niin että vaahto alkoi suusta +valua; hän pureksi lasinpalasia, mursi rikki tinatalrikit ja potki +voipyttyjä ja tuoppeja ympäri lattiaa. Sitte asettui hän oveen +seisomaan ja huusi: + +"Pois te, sen rosvot! Ennen maailmassa oli laki oikeutena, vaan nyt on +vääryys lakina? Varkaat kirjoittavat lakia rehellisille ihmisille ja +nyt varastetaan lain nojalla! Sinä, sen rihkamoitsija, joka et tee niin +mitään, vaan syöt minun leipääni, tiedätkö sinä, että siis olet minun +leivässäni? Minulla olisi oikeus antaa sinulle selkään, sillä kotikurin +alle sinä kuulut! Sinä, varkaiden kätyri, kuninkaan virkamies, mitä +sinä teet leipäsi edestä? Kirjoitat muistiin, niin! Minä teen työtä ja +sinä kirjoitat muistiin. Sitä te teette kaikki! Kaikki te kirjoitatte +ja peijaatte! Jos ajan tiellä tai käyn istumaan, sidon kiinni hevoseni, +puolustan omaani, lyön jotakin lurjusta, kaikki te kirjoitatte +muistiin, ja kaikesta minä saan maksaa. Hyvä Jumala ja kaikki pyhät +suojelkoon järkeni! Ja ota nyt rautiosi ja akkaväkesi ja mene matkaasi, +Paavo! Ja jos tulet minun maalleni, niin muista, mistä ja millaisena +minut löydät! Osta sinä itsellesi vävy kaupungista, jos saat tytön +työnnetyksi jollekin hyvälle ystävällesi! Jos olette saaneet minut +köntälleni, niin en minä tähän jää mätänemään, niinkuin akka sanoi +kaaduttuansa kirkkomaalle. Ja siihen minä sanon amen ja Jumalalle +olkoon kiitos kaikesta hyvästä ja pahasta!" + +Mutta Paavo ja hänen joukkonsa olivat jo laittautuneet talliin ja +valjastaneet hevosensa. Portista ajaessa sanoi Paavo: + +"Petter raukka, kun tuli hulluksi!" + +Paavo ja Petter eivät koskaan enää tavanneet toisiansa. Matti ei +koskaan saanut Karenia, eikä sitä kukaan voinut auttaa, koska se kerran +niin oli asetettu; muuttaa muuksi sitä ei kukaan ihminen voinut ja +muuttamatta se taitaa olla vieläkin. + + + + +HERRA PENTIN VAIMO. + + +"Rakkausko? Himoa vain tietysti!" vastasi nuori kreivi vanhalle +opettajallensa ja ohjaajallensa, kun molemmat istuivat alhaalla +laivankojussa ja keskustelulla kuluttivat aikaa odotellessaan +Elfsnabbenin luona tuulta, päästäksensä lähtemään Pragin yliopistoon. + +"Ei, nuori herra!" sanoi maisteri Frans Olavinpoika, "Kyllä se on +jotakin muuta ja korkeampaa, sillä sitä ei vielä tähän asti ole ylevä +jumaluusoppi eikä syvällinen viisaustiede osannut sanoa. Meidän liian +viisas aikamme uskoo liian vähän, mutta se tulee vain siitä, että ennen +uskottiin liian paljon. Minä olin mukana tämän aikakauden alussa ja +revin yhdessä muiden kanssa vanhoja, kunnianarvoisia rakennuksia, +vanhoja, rappeutuneita kopeuden ja omanvoiton-pyynnön temppelejä, +lehtiä pyhistä kirjoista ja kuvia kirkon seinistä; olin mukana +sulkemassa luostareja ja karkoittamassa vanhaa uskontoa. Mutta, herra, +on asioita, jotka repimättäkin täytyy jättää. -- Nyt olisi minun siis +puhuminen Amorista eli rakkaudesta, tulesta, joka palaa koskaan +sammumatta, jos se on oikealla pohjalla, mutta sammuu hyvinkin pian, +jos väärälle pohjalle sattuu, voipa vihaksikin muuttua, jos oikein +hullusti käy." + +"Milloinka se sitte oikealla pohjalla on? Usein ei sitä ainakaan +nähtäne!" virkkoi kreivi, asettuen mukavammin istumaan. + +"Usein tai harvoin, samapa se; mutta rakkaus on kuin taivaan salama +tullessaan, käy yli kaiken tahtomme ja järkemme, mutta eri lailla se +eri ihmisissä on, ja sen mukaan se elää tai kuolee. Sillä ihmisillä on +tässä synnynnästään asti eri luonteita niinkuin linnuillakin ja muilla +eläimillä. Muutamat ovat kuin metsot ja teyrit, jotka pitävät koko +parven kultasia kuin turkkilainen. Miksikä niin on, sitä emme tiedä, +vaan niin se on, ja se on heidän luontonsa. Toiset linnut valitsevat +puolison joka vuodeksi ja sitte vaihtavat. Mutta muutamat ovat hyvät +kuin kyyhkyset ja elävät koko ikänsä yhdessä, ja kun toinen heistä +kuolee, ei toinenkaan tahtoisi elää." + +"Oletko sinä sitte milloinkaan nähnyt kyyhkysiä ihmislasten joukossa?" +kysyi kreivi epäileväisesti. + +"Olen minä nähnyt paljonkin ja kyyhkysiä myöskin, herra." + +"Jotkako eivät koskaan tapelleet?" + +"Kyllä, kyllä ne hyvinkin tappelivat, kun pesä kävi ahtaaksi eikä ruoka +oikein tahtonut riittää, mutta yhtä hyvät ystävät he siltä olivat, ja +se se juuri on rakkaus. Onhan yksi vesilintu, meriteyri, joista +puolisot aina liikkuvat kahden kesken; jos niistä ampuu toisen, ei +toinen pakoon lähde, vaan tulee ammutun luo, hänkin ammuttavaksi, ja +sentähden sanotaan meriteyriä tyhmimmäksi kaikista linnuista." + +"Se on vain leikin aikana, se, sä vanha narri!" + +"Ei, nuori herra, vaan koko vuodet päästänsä. Keväällähän niiden leikin +aika on, mutta talvellakin, jolloin ovat yksikseen, pojat kun jo ovat +lähteneet omille teilleen, silloinkin ne aina pysyvät yhdessä, syövät +yhdessä, pyytävät ruokaansa yhdessä ja nukkuvat yhdessä. Se ei ole +leikkiä se, vaan rakkautta, ja kun sitä suloista tunnetta voi olla +järjettömillä eläimillä, miksikä sitä ei olisi ihmisellä?" + +"Kyllähän olen kuullut, että sitä on ihmiselläkin, mutta se haihtunee +häiden jälkeen." + +"Himo haihtuu, mutta silloin vasta rakkaus alkaa." + +"Ystävyyttä se vain on, jos sitä on ollenkaan." + +"Ihan niin, armollinen herra, mutta eri sukupuolisten ihmisten ystävyys +on juuri rakkaus. Mutta siinä asiassa on hyvin monta puolta. Jos +tahdotte, niin kerron tapauksen, jonka itse näin ja josta voitte oppia +paljon. Se tapahtui minun nuoruudessani, neljäkymmentä vuotta sitte, +mutta muistan kuitenkin jokaisen pikku seikankin, kuin kaikki olisi +ollut eilen. Saanko kertoa sen?" + +"Kerro vain, maisteri! Aika on niin pitkä tässä vastatuulta maatessa. +Mutta hanki ensin tulta ja viiniä, sillä arvattavasti ei sinun +historiasi yksin voi pitää minua valveilla. + +"Mahdollisesti, herra, ei teitä; minua se on pitänyt valveilla liiankin +monta yötä", vastasi Frans ja läksi hankkimaan, mitä oli pyydetty. + +Kun maisteri palasi ja kumpikin sai paikoilleen asettuneeksi, alkoi +maisteri: + +"Tämmöinen on historia herra Pentin vaimosta: + +"Hän oli syntynyt aatelisista vanhemmista tämän vuosisadan alulla. +Kasvatus oli ankara, ja vanhempien kuoltua pani holhoja hänet +luostariin. Siellä hän osoitti kiihkoista uskonnollista intoa, ruoski +itseään perjantaina ja paastosi jokaisena vähänkin huomattavana pyhänä. +Sittemmin tuli hänen tilansa yhä huonommaksi ja hän välistä koetti +näljällä kuolettaa itseään, koska hänen mielestään kristityn +velvollisuus oli kuolettaa lihansa ja elää Jumalan luona Kristuksessa. + +"Niin sattui kaksi tapausta, jotka tulivat käännekohdiksi hänen +elämässänsä. + +"Hänen holhojansa karkasi maasta hävitettyään hänen omaisuutensa. +Silloin luostarin johtokunta muutti käytöksensä häntä kohtaan, sillä +luostari oli vain maallinen laitos, joka ei ollenkaan huolinut avata +porttejansa murheellisille ja kurjille. Sen huomattuaan alkoi tyttönen +epäillä. Epäilys oli silloisen ajan tauti ja kovasti se tyttöön +tarttuikin. Hänen kumppaninsa eivät uskoneet mitään ja hyvinpä niukka +se oli hänen esimiestensäkin usko. + +"Eräänä päivänä lähetettiin hänet luostarista jonkun sairaan luo. +Tiellä, kauniilla yksinäisellä metsätiellä tuli hänelle vastaan ritari, +nuori, voimakas ja kaunis. Tyttö seisattui ja katsoi häntä kuin jotakin +ilmestystä; sepä olikin ensimäinen mies, jonka nyt näki viiteen +vuoteen, siitä asti kun tytöstä neidoksi oli vaurastunut. Ritari +pysäytti hevosensa, tervehti ja ratsasti edelleen. + +"Tästä päivästä asti häntä luostari alkoi inhottaa ja elämä viehättää. +Kaunis elämä viekoitteli häntä pois Kristuksesta, niinkuin siihen +aikaan yleinen usko oli, ja hän joutui ahdistukseen ja vietti enimmän +aikansa kuritushuoneessa. + +"Muutamana päivänä hänelle talonvartija salaa toi kirjeen ritarilta. +Ritari asui toisella puolen järveä, niin että neitonen voi nähdä hänen +komean kartanonsa oman rangaistushuoneensa ikkunasta. Kirjeenvaihto +jatkui. + +"Heikkoja huhuja alkoi liikkua, että suuri muutos oli tapahtumaisillaan +kirkon hallituksessa ja että luostaritkin suljettaisiin ja +luostarilaiset päästettäisiin lupauksistaan. + +"Silloin heräsi toivo tytön mielessä ja hän samalla sai tiedon, että +valasta päästäminen oli mahdollinen. Mutta silloinpa hän ei myöskään +enää voinut luottaa valan pyhyyteen, niin että kaikki siteet kerrassaan +katkesivat. Hän uskoi nyt vain omien mielitekojensa ijankaikkista +oikeutta eikä mitään yhteiskunnan tai kirkon lakeja. + +"Vihdoin petti hänet kavala luostarisisar; kirjeenvaihto tuli ilmi ja +tyttö tuomittiin ankaraan ruumiinrangaistukseen. Mutta toisin oli +sallimus määrännyt. Juuri sinä päivänä, jolloin rangaistus oli +kärsittävä, saapui kuninkaalta ja säädyiltä käsky, että luostari oli +suljettava. Käskyn tuoja ei ollut kukaan muu kuin ritari, hänen +ritarinsa. Ja hän avasi tytölle luostarin portit, tarjoten kaikille sen +asujamille vapauden, vaan hänelle oman itsensä. + +"Tähän loppuu ensimäinen taival hänen elämänsä tiellä." + +"Ensimäinenkö?" kysyi kreivi, maistellen pikarista. "Eikö tarina lopu +siihen? Saivathan he toisensa." + +"Ei, herra, tarinat siihen kyllä loppuvat, mutta todellisuudessa se +siitä vasta alkaa. Ja minä muistan häiden jälkeisen päivän; minähän +heidät vihinkin ja olin sitte heidän kotipappinsa. Aamiaispöytä oli +valmisna ja he tulivat morsiuskammarista niin loistavina, kuin olisi +koko maailma tanssinut vain heidän tähtensä ja aurinko loistanut +taivaalta yksistään heille. Ritarin mieli oli täynnä rohkeaa +elinvoimaa, niin että hän luuli jaksavansa kantaa vaikka koko maailman +hartioillaan, ja kaikki hänen ajatuksensa ja toimensa tarkoittivat vain +elämän tekemistä heille niin hyväksi ja suloiseksi kuin mahdollista. +Rouva oli myöskin niin onnellinen, ett'ei tahtonut syödä eikä juoda, +vaan unhottaa ihan, että syntistä maailmaa oli olemassakaan. + +"No niin! Rouvalla oli omat mietteensä, säilyneet vanhasta ajasta, +jolloin taivas oli kaikki, vaan maa ei mitään; herra puolestaan oli +uuden ajan lapsi, joka tiesi, että on eläminen maan päällä, että sitte +vasta kuoltua taivaasen pääsisi." + +"Ja siitäkö syntyi selkkauksia?" virkkoi kreivi. + +"Niin selkkauksia juuri, kuten sanotte. Muistan varsin hyvin, mitenkä +herra aamiaispöydässä söi, niinkuin nälkäinen mies syöpi, ja rouva +istui vain häntä katsellen mutta kun rouva puheli linnunlaulusta, +puheli herra vasikanpaistista! Ja sitte herra sattui näkemään, mitenkä +rouva oli edellisenä iltana heittänyt vaatteitansa ruokahuoneesen +tuoleille ja muistutti häntä, että piti noudattaa järjestystä talossa." + +"Se tietysti vei päin mäntyyn, vai miten?" + +"Eipä: se niin vaarallista ollut. Mutta pilvi nousi rouvan auringon +eteen; hän tunsi juopia avautuvan heidän välillensä. Mutta hän ei ollut +niitä näkevinään, vaan ummisti silmänsä, niinkuin vuoristoissa +kiipeilijä, päästäkseen näkemästä rotkoja. Nousipa sitte toinen pilvi. +Herralla oli raskaita, salaisia ajatuksia, sillä hänen elonsa oli +kuhilaissa ja toimeentulo riippui niiden talteen saamisesta. Hän tahtoi +lähteä rouvansa luota pellolle, mutta rouva pyysi häntä olemaan kotona +eikä nyt tänäpäivänä puhumaan mullasta." + +"Mullastako? Miten tyhmä!" + +"No, no! Hän oli niin kasvatettu, luostari se oli hänet opettanut +halveksimaan Jumalan luotua luontoa. Herra jäi kotiin ja ehdotti, että +lähdettäisiin metsästämään, ja rouva suostui ilolla ehdotukseen." + +"Teurastamaan! Se olisi ollut sopivampi sana!" + +"Niin, aika oli semmoinen, herra; kullakin ajalla on ollut omat +ajatuksensa. Mutta nousipa vielä uusi pilvi, sillä se päivä ei ollut +mikään onnen päivä nuorelle ritarille. Kuninkaan vouti tuli vieraiksi +ja pyysi saada puhua kahden kesken herran kanssa. Ritari suostui ja sai +kuulla, että hän uuden lain mukaan menettää ritarisuutensa ja +aatelisuutensa, ell'ei suorita ratsupalvelusta, joka on jo viisi vuotta +rästinä. Ritari ei silloin juuri voinut maksaa, mutta vouti lupasi +hankkia hänelle vuodeksi rahalainan, josta talo oli kiinnitettävä. Niin +oli se asia selvillä. Mutta sitte joutui puheiksi, pitikö hänen tuosta +asiasta virkkaman mitään vaimollensa. Hän kutsui minut neuvonantajaksi. +Minua säälitti nuori rouva, että hänet noin heti piti herätettämän +onnen ja autuuden unelmistansa, ja minä varomattomuudessani neuvoin, +että oli parasta jättää hänelle ilmoittamatta talon tila vuoden loppuun +asti." + +"Ja siinä teitkin oikein. Mitä naisten tarvitsee sekautua +raha-asioihin. Siitä olisi vain tullut itkua ja valitusta, niin ett'ei +miesparka olisi saanut yhtään rauhaa." + +"Ei, herra, siinä minä tein ihan väärin, sillä oikeassa avioliitossa +pitää miehen ja vaimon täydellisesti luottaman toisiinsa ja oleman +kaikin puolin yksi. + +"Ja mitä nyt seurasi. Niin, he tänä vuonna vierastuivat toisistansa. +Rouva eli ruusutarhassaan ja herra pellolla. Herralla oli asioita, +joita hänen täytyi salata vaimoltansa, ja hän teki työtä kuin hevonen, +voimatta ottaa vaimoaan neuvonantajaksi. Kumpikin elivät he omaa +elämäänsä itsekseen. Kun he sattuivat yhteen, täytyi herran +teeskennellä olevansa iloinen; niin muuttui koko heidän elämänsä +valheeksi. Vihdoin herra väsyi ja tuli umpimieliseksi; samoin +rouvakin." + +"Ja silloinko oli rakkaus lopussa?" + +"Ei, herra, se olisi voinut loppua, mutta oikea rakkaus kestää +pahempiakin koetuksia. He yhä rakastivat toisiansa, niinkuin oli +uusissa pulmissa näkyvä. + +"Heille syntyi lapsi. Ja silloin alkoi uusi taival rouvan elämän +tiellä. Herran läsnäolon kaipaus väheni, sillä menihän hänen koko +aikansa lapsen hoitelemiseen, ja mies tunsi itsensä vapaammaksi, kun ei +hänen hellyytensä osoituksia niin lakkaamatta tarvittu. Rouva antautui +heti koko voimallaan uusiin toimiinsa, joita hänelle tuli; hän valvoi +yöt ja päivät, eikä hetkeksikään tahtonut päästää lasta käsistänsä. +Todellisuus ja elämä pikku oloineen näyttivät ensin hurmaavan hänen +tyhjää sieluansa, jopa hän alkoi tuntea huviakin puhelemisesta miehensä +kanssa pelloista ja kyntämisistä. + +"Mutta eihän sitä kauan voinut kestää. Kasvatus on takanamme kuin +rikkaruohon siemen, joka voi olla maan povessa kätkössä vuoden tai +kaksi, mutta odottelee vain soveliasta aikaa, noustakseen jälleen +näkyviin; eikä vanhoja puita hevillä ruveta uudestaan istuttamaan. +Rouva katsahti kerran peiliin ja huomasi tulleensa kalpeaksi, laihaksi +ja rumaksi, huomasi kukoistusaikansa loppuneen. Silloin hänessä heräsi +naisellisuus, se puoli tästä salaperäisestä olennosta, joka juuri on +nainen; ja sen mukana kehittyi halu olla kaunis, miellyttää, tuntea +hallitsevansa kauneudellaan. Nyt hän ei enää niin innolla eikä +yksinomaan puuhaillut lapsen hoidossa kuin ennen, vaan huolellisemmin +hoiteli omaa itseänsä. + +"Mies sen muutoksen ilolla huomasi; sillä kummalista todellakin, kun +hän näki vaimonsa innon lapsen ja talouden hoidossa, tuli hän ensin +iloiseksi, mutta kun sitte näki sydämmensä ruhtinattaren +huolimattomassa puvussa, kalpeana ja kurjana, silloin karvasteli hänen +sydäntänsä ja hän ikävöi viehättävää, keveätä olentoa, joka istui +ikkunan luona kaihoten ja odotellen miehensä tuloa ja jonka jalkain +juuressa hän niin mielellään istui. Niin kummallinen se ihmissydän on +ja niin paljo vanhaa hapatusta oli tämänkin herran sydämmessä vanhasta +ritariajasta, jolloin nainen ei ollut muuta kuin ulkonaisen ihailun +esine ja kumppani. + +"Mutta nyt tuli muutakin. Herra oli vähän väsynyt ja eksynyt +omituisiin, vähän välinpitämättömiin tapoihin vaimonsa sairauden +aikana. Hän kävi huoneissa hattu päässä, söi jollakin pöydän kulmalla +eikä aina pitänyt niin tarkkaa huolta puvustansa. Vaan kun rouva alkoi +palata entiseen elämään, ei herra muistanutkaan seurata mukana, +muuttaa tapojansa. Vaimo, ollen mieleltään sairas, luuli noita +epäkohteliaisuuksia rakkauden puutteeksi, ja onnettomuus satutti juuri +niin, että rouva sai käsiinsä näennäisiä todistuksia miehensä +ikävystymisestä häneen. + +"Se oli todellakin onnettomuuden päivä! Vuosi lähestyi loppuansa ja +silloin oli suuri velka suoritettava. Laiho kasvoi kauniina, mutta +vaikkapa siitä saisikin niin paljon, kuin syytä oli toivoa, ei jäännös +kuitenkaan olisi riittänyt kaikkiin tarpeihin. Ritarin täytyi keksiä +toisia keinoja, ja hän keksikin. Hän hakkuutti parasta nikkarin +tarvepuuta talon ympäriltä, mutta vahingossa liian läheltä kartanoa, +niin että muiden puiden mukana kaatui myöskin kaunis lehmus, joka +erittäin oli ilahuttanut rouvaa mutta herra ei tiennyt sitä rouvan +erityiseksi lehmukseksi eikä hän siis sitä myöskään tahallaan +hakkuuttanut. + +"Rouva oli ollut kipeänä pari viikkoa. Päästyään jalkeelle ja tultuaan +saliin huomasi hän heti lehmuksen olevan poissa ja luuli sen +tapahtuneen vain mielipahaksi hänelle. Samalla hän myöskin huomasi +ruusupensaansa kuivaneen, Sillä ei kellään ollut suuressa elonkorjuun +kiireessä aikaa niitä muistaa. Hän sen kuitenkin ymmärsi uudeksi +vihamielisyydeksi häntä kohtaan ja lähetti heti kaikki talon rengit +vettä noutamaan. + +"Nyt sattui vielä uusi tapaus, joka joudutti onnettomuuden puhkeamista. +Vouti oli tullut kartanoon odottelemaan laihon korjuuta. Hän sattumalta +tuli rouvaa tervehtimään kun rouva oli tehnyt nuo kaksi keksintöä. He +tuntevat toisensa lapsuuden ystäviksi, ja tutunomaiset keskustelut +viehättävät ja huvittavat rouvaa. Hän alkoi vertailla miestänsä +voutiin, eikä sen vertailun päätös olenkaan ollut herran eduksi. Sillä +rouva unhotti että hänenkin miehensä olisi tuommoisella vierailun +hetkellä ollut yhtä kohtelias ja että vouti saattoi jokapäiväisissä +oloissa olla yhtä epäkohtelias. + +"Kaikki oli siis valmiina vastaiselle purkaukselle, kun herra palasi +kotiin. Vouti oli mennyt pois, jättäen rouvan yksikseen ajatuksinensa. +Kun herra astuu sisään, on hän iloinen ensinnäkin siitä, että näkee +vaimonsa jo olevan liikkeellä, ja toisekseen myöskin pitkällisestä +poudasta, joka lupaili hyvää ilmaa elonkorjuulle; sillä nyt olivat +hänen peltonsa kaikki niitetyt, että oli jälellä vain vetäminen +latoihin. Vaimoa, hänellä kun pyöri päässä raskaita ajatuksia, tuo +miehensä ilo loukkasi, ja nyt paukahteli kummaltakin puolelta. Rouva +kysyi lehmusta; herra vastasi hakkuuttaneensa sen, kun tarvitsi +nikkarinpuuta; rouva kysyi, miksi hän oli hakkuuttanut juuri sen +lehmuksen, joka oli varjostanut hänen huonettansa; herra ei sanonut +hakkuuttaneensa erittäin sitä, vaan yhdessä kaikkien muiden kanssa. +Sitte tuli ruusujuttu. Herra ei sanonut koskaan sitoutuneensa pitämään +huolta niiden kastelemisesta. Silloin rouva, voimatta vastata mitään +entiseen juttuun, huomasi miehellään olevan päällyssaappaat jalassa ja +huomautti heti siitä. Mies tunnusti rikoksensa ja koetti sitä parantaa +siinä paikallansa, mutta silloin suuttui vaimo moisesta +halveksimisesta. Kovia sanoja lausuttiin ja vaimo syytti miestänsä +kylmyydestä ja rakkauden puutteesta. Ritari vastasi melkein näin: + +"'Minä en rakasta sinua enää, sanot sinä, sentähden että minä teen +työtä sinun hyväksesi enkä istu lavertelemassa sinun koruompeluksesi +luona; minä en rakasta sinua, koska minulla on nälkä, milloin en +pitkään aikaan ole saanut ruokaa; minä en sinua rakasta, koska en muuta +saappaita, vaikka vain silmänräpäykseksi pistäydyn huoneihin; minä en +sinua rakasta, sanot sinä! Jospa tietäisit, miten suuresti minä todella +sinua rakastan!' Vaimo vastasi melkein näin: + +"'Ennenkuin jouduimme naimisiin, rakastit minua, vaikka lavertelitkin +koruompelukseni luona, vaikk'et tullutkaan huoneihin päällyssaappaissa +ja vaikk'et osoittanutkaan halveksimista. Mitä on sitte tapahtunut, kun +käytöksesi on muuttunut?' + +"Mies virkkoi: 'me olemme naimisissa!' Rouva luuli miehen tarkoittavan, +että hän naimisessa oli saanut omistusoikeuden vaimonsa yli ja että hän +tahtoi osoittaa sitä jyrkällä käytöksellään. Mutta se miehen varmuus +johtui vain siitä, että hän lujasti luotti rouvansa lupaukseen rakastaa +myötä- ja vastoinkäymisessä, luotti hänen ei huolivan huomioonsa ottaa, +jos hän voittaakseen aikaa hylkäsi koko joukon turhia muodollisia +temppuja. Hän oli vähällä sanoa hänelle kaikki, että hän juuri vaaraa +karkoittaaksensa työskentelee pellolla, tallaa sen multaa ja kuljettaa +sen tomua huoneihin; mutta hän kuitenkin oli vaiti, sillä hän ei +luullut vaimonsa nyt niin heikkona jaksavan kestää iskuja. Ja päivän +tai kahden perästähän kaikki oli jo ohitse ja talo pelastettu. +Sentähden hän vain pyysi anteeksi; ja he antoivat anteeksi molemmat ja +puhuivat jälleen helliä sanoja. + +"Mutta silloin tuli isku! Työvouti tuli juoksujalassa ilmoittamaan +rajuilman nousevan. Rouva ihastui, kun ruusut saavat vettä, mutta herra +ei ihastunut. + +"Ritari tunsi Herran kurittavan käden painon ja kertoi vaimollensa +kaikki, mutta pyysi samalla hänen vielä toivomaan, kyllä kaikki hyvin +käy. Käski sitte heti valjastaa kaikki hevoset ja juhdat vetämään eloa +korjuusen. + +"'Niillä ollaan vettä noutamassa,' vastataan. + +"'Kuka ne on sinne lähettänyt?' + +"'Minä ne lähetin', vastasi vaimo. 'Minä tahdoin! saada vettä +kukilleni, joiden annoit kuivaa minun sairaana ollessani.' + +"'Etkö häpeä tunnustaa?' kysyi ritari ja sai samanlaatuisen +vastauksenkin: + +"'Sinä kehut käytöstäsi, kun valehtelit koko pitkän vuoden! Minun ei +tarvitse hävetä puhuessani totta, kun en mitään ole rikkonut, vaan +ollut ainoastaan niin onneton, että olen joutunut pahan sattuman +uhriksi!' + +"Silloin menetti herra malttinsa, meni käsi ojona vaimonsa luo ja löi +häntä." + +"Siinä hän tekikin lemmon oikein", sanoi kreivi. + +"Hyi, hyi! herra, lyödä heikkoa vaimoa!" + +"Miksikä ei vaimoa, kun lapsiakin lyödään?" + +"Sentähden että nainen on heikompi, herra." + +"Vielä yksi syy! Vahvempiin ei pääse käsiksi, ja heikompia lyödä ei +saisi; ketä sitte saa lyödä?" + +"Ei ketään, hyvä ystävä! Hyi, hyi, mimmoisia perusaatteita te lausutte, +vaikka teistä on tuleva ylhäinen sotilas!" + +"No niin! Kuinka sodassa käypi? Vahvempi lyö ja heikompaa lyödään. Eikö +se ole johdonmukaista?" + +"Vaikkapa olkoonkin johdonmukaista, niin ei se siveellistä ole. Mutta +tahdotteko kuulla jatkon?" + +"Tottapa se nyt jo onkin lopussa, rakkaus ainakin!" + +"Ei, ei, herra, ei se vielä läheskään lopussa ole, eikä rakkaus niin +vähällä karkaa. No niin! Rouva uskoi lujasti, ihan kuin tekin, +rakkauden olevan lopussa ja pyysi sattumalta väliin tullutta voutia +hänen nimessään pyytämään kuninkaalta avioeroa." + +"Ja jättikö hän lapsensa?" + +"Ei, sen hän tahtoi ottaa mukaansa. Hänen ylpeytensä oli loukkautunut +juuriaan myöten, ja hän tunsi musertuvansa kauniin unelmarakennuksen +alla, joka kukistui hänen päällensä." + +"Entä mies sitte?" + +"Hän oli ihan kukistunut! Hänen unelmansa rakkauden onnesta oli +haihtunut, ja muutenkin oli hän hävinnyt mies, sillä sade oli laissut +pois ja turmellut kaiken hänen viljansa. Ja kun hän näki sen, jota +hänen sielunsa oli rakastanut, olevan syypäänä hänen onnettomuuteensa, +tunsi hän sydämmessään vihaa häntä vastaan. Mutta hän rakasti +kuitenkin, kun viha asettui." + +"Kuitenkin?" + +"Niin, herra, sillä rakkaus ei kysy, miksi. Se vain tietää: niin se on! +Kovat ajat heille nyt tulivat. Ritari oli hävinnyt mies, ja jätti +talonsa oman onnensa nojaan, harhaili itse hevosellaan milloin +missäkin. Vaan rouva Margrit, hän heräsi uuteen elämään, voimaan ja +toimeliaisuuteen ja ryhtyi talon hallitukseen; hätä teki väkeväksi +pienen, heikon olennon, joka ei ollut koskaan tehnyt työtä; hän ompeli +vaatteet itselleen ja lapselleen; hän maksoi maksut ja katsoi työväen +perään; eikä se katsominen helpoin työ ollutkaan, sillä he olivat +tottuneet pitämään pientä, hemmoiteltua rouvaa vain vieraana; mutta hän +tarttui ohjiin voimakkaalla kädellä. Ja kun rahat eivät riittäneet, +panttasi hän kaikki kalliskiviset koristuksensa ja maksoi niillä +rahoilla työväen palkkoja ja velkoja. + +"Kun ritari vihdoin malttoi mielensä ja peljäten palasi katsomaan +taloansa, jonka uskoi jo olevan auttamattomasti rappiolla, huomasikin +hän kaikki olevan kunnossa ja järjestyksessä ja vaimonsa juuri +pelastaneen kaikki. Silloin hän katui ja häpesi ja meni vaimonsa luo +pyytämään anteeksi, ett'ei ennen ollut osannut pitää häntä oikeassa +arvossa. Rouva antoi anteeksi, selittäen, ett'ei hän ennen +ansainnutkaan suurempaa arvoa, kun hänellä ei ollut niitä +ominaisuuksia, jotka sittemmin oli saavuttanut. He sopivat, mutta rouva +sanoi rakkautensa kuolleen eikä aikonut enää olla hänen vaimonsa. + +"Keskustelun keskeytti vouti, joka tällä välin oli asunut talossa ja +auttanut rouva Margrittia neuvoilla. Herra tunsi jääneensä syrjään +toisen rinnalla, joka oli sijaan tullut; luulevaisuus raivosi hänen +mielessänsä ja hän kielsi vaimoaan ottamasta vierasta herraa vastaan +huoneissansa. Vaimo sanoi käyvänsä sitte voudin huoneissa. Herra +silloin rupesi puhumaan oikeuksistaan vaimonsa yli, koska hän lain +mukaan vielä oli ritarin vaimona. Mutta vaimo oli samana päivänä saanut +erokirjan ja ilmoitti olevansa vapaa ja voivansa toimia, miten vain +tahtoi. + +"Ritari, nähtyänsä kaikki olevan lopussa, tunsi hurjuutensa ja rukoili +polvillaan vaimoansa jäämään. Vaan kun rouva näki ylpeän ritarin +matelevan maassa kuin orja, haihtui hänen mielestänsä viimeinenkin +kunnioitus herraa kohtaan, ja kun hän sitte muisti, mitenkä hän kerran, +heikkona ja kurjana, oli turvannut ritariin ja uskonut hänet siksi, +joka oli häntä kantava käsissänsä kaikkien ohdakkeiden ja kivien +ylitse, silloin tahtoi hän paeta tuota näkyä; ja kun rouva ei enää +voinut tuntea ritaria samaksi, kuin hän ennen oli hänestä ollut, heräsi +välinpitämättömyyden tunne ja hän läksi pois." + +"No, siinä nyt näet", virkkoi kreivi, josta kertomus alkoi tuntua +pitkäpiimäiseltä, "loppuipahan se rakkaus kuitenkin." + +"Ei, ei, herra, se vain näytti siltä, mutta niin ei ollut. Mutta tähän +minun pitää liittää muuan tunnustus. Minä näin tuon kaikki, sillä minä +olin hänen ystävänsä ja jumaloitsin häntä sydämmeni syvyydestä. Miten +hullumainen minä olin, tunnustan myöskin. Me vanhat, jotka kasvoimme +ritariajan lopulla, me olimme oppineet pitämään naista tuommoisena +ylhäisenä olentona, joka oli muita ihmisiä korkeammalla; me +kunnioitimme vain ulkopintaa, kauneutta, hyödytöntä, ja meidän +nais-käsityksemme oli ennen kaikkea aina jotakin silmän huvia. Minäkin, +ajatelkaahan vain, minäkin, joka etsin totuutta, olin kuitenkin niin +piitynyt noihin vanhoihin käsitteihin, että rouva minun mielestäni tuli +vähempiarvoiseksi juuri silloin, kun hän työn ja vaivan kautta jaloin +oli. + +"Niin, samana päivänä, kuin erokirja tuli, keskustelimme me, ja minä +muistan sen niin hyvin, kuin olisi se kirjoitettuna kädessäni. Näin +minä sanoin: + +"'Jospa tietäisitte, miten jumalattoman korkealla te kerran olitte +minun mielessäni! Ja minä näin enkelin pudottavan valkoiset siipensä ja +keijukaisen kultakenkänsä, näin miten sinilintu muutti pesänsijaa. Minä +näin teidät tuona ensi aamuna häiden jälkeen, kun ajelitte metsässä +valkoisella ratsullanne; se kantoi teitä niin keveästi märjän ruohokon +yli, piti teitä korkealla suon mudasta, niin ett'ei pilkkuakaan tahraa +tullut hopeakirkkaalle puvullenne. Hetkisen ajattelin seisoessani siinä +puun takana: jospa hän putoaa! Ja ajatus kävi toteen. Minä näin teidät +mudassa, musta vesi roiskui päällenne, kultatukkanne oli kuin +päiväpaiste suon valkokukkien päällä. Te vaivuitte vaipumistanne, +kunnes enää näkyi vain pikku kätenne. Silloin kuulin metsähaukan +viheltävän ylhäällä ilmassa ja kohoavan pilviin; se nousi siivillänsä, +kunnes peittyi pilvien taa!' + +"Mutta rouva vastasi, ja niin oikein, niin oikein! + +"'Te sanoitte kerran, ammoin sitte, että Jumala meille on antanut +todellisuuden tomuineen ja likoineen ja meidän sitä ei sopinut moittia, +vaan ottaa se semmoisenaan, kuin se on annettu. No niin! Nyt te +kaunistelluin sanoin lausutte minun vaipuneen sentähden, että minä +juuri olen sopimaisillani tämän elämän kanssa. Minä olen vaihtanut +rikkaan puvun köyhään, koska olenkin köyhä. Minä menetin nuoruuteni, +kun tottelin luonnon lakia ja tulin äitiksi. Minun käteni ovat +turmeltuneet neulasta, silmäni surusta ja elämän taakka painaa minut +maahan, mutta sieluni nousee, nousee kuin haukka taivasta, vapautta +kohti, vaikka maallinen ruumiini painukoonkin mutaan haisevien kukkien +sekaan.' + +"Silloin kysyin minä, luuliko hän voivansa pitää sielua ylhäällä, jos +ruumis vaipui. Siihen hän vastasi: ei! Sillä hän eli niinkuin minäkin +väärässä uskossa, että jotakin hänestä oli vaipumassa. Mutta ei ruumis +työstä vaipunut, se päinvastoin karaistui ja vahvistui ja tuli siis +paremmaksi, nousi eikä vaipunut. Vaan niin narrimaiset me molemmat +olimme, että tuota vaipumista uskoimme, kun meille niin oli +nuoruudessamme opetettu; sentähden me pidimme valkoisia käsiä, jotka +kuitenkin sairaat olivat, kauniimpina kuin työstä kovettuneita ja +ruskettuneita. Niin hullut oltiin minun nuoruudessani, herra, ja +vieläpä ollaan nytkin siellä täällä. + +"Mutta hulluudessani minä kehoitin rikokseen. 'Päästäkää haukka irti, +nousemaan!' sanoin minä. + +"'Minä kyllä olen sitä arvellut', vastasi hän, käsittäen minun +ajatukseni; 'mutta vitjat ovat liian vahvat.' + +"'Minulla en niiden avain', sanoin minä. Rouva pyysi minulta avainta ja +sai myrkkypullon. + +"Nyt palaan kertomukseen, ja siihenhän jäimme, kun rouva läksi miehensä +luota, mennäksensä voudin luo yläkertaan. + +"Päästyään ylös sai hän odottaa, sillä voudilla oli vieraita. Siellä +hän heti joutui kouluun, sillä muutamat hänen vanhahkot, naidut +ystävänsä eivät tahtoneet tervehtiä häntä, koska hän oli purkanut +avioliittonsa; ja kumminkin oli eräs noista ystävistä miehellensä +uskoton, vaan piti itseään liian hyvänä tervehtimään rouva Margrittia. +Mitä tästä on sanottava? Silloin pidettiin avioliiton purkamista +suurimpana rikoksena. + +"Rouva Margrit oli, kuten sanottu, tullut pyytämään voudilta neuvoa, +niinkuin tavallisesti koko tuona pulan aikana. Rakastiko sitte rouva +voutia? Tuskin, mutta sydän ei koskaan ole niin hetas pettämään itseään +kuin semmoisissa tapauksissa. Margritkin luuli rakastavansa toista, kun +uskoi toisen kadottaneensa; yksin olemaan ei hän ollut kasvatettu. + +"Mutta vouti, hän oli ihan toisenlainen mies, oikea viettelijä. +Kumminkaan hän ei ruvennut viettelemään ritarin vaimoa, kun näet luuli +siinä pääsevänsä vähemmälläkin tarkoituksensa perille. Sitä paitsi hän +uskoi itseään semmoiseksi sankariksi, jonka lumousvoimaa kukaan nainen +ei voisi vastustaa. Siispä hän odotteli. + +"Nyt joutuvat he puheluun, ja rouva alussa ei aavista mitään, hän kun +näet luottaa voudin ystävyyteen ja rehellisyyteen. Rouva puhui elämän +vakavimmista asioista, vaan vouti rakkaudestansa, jota rouva ei ottanut +korviinsakaan. Hän oli vapaa, mutta tunsi kuitenkin olevansa sidottu; +muistojen voima piti häntä vankinaan, ehkäpä myöskin vanha rakkaus. +Vouti koetti kaikkia rukouskeinoja, mutta rouva häntä alkoi halveksia. +Siitä loukkaantui niin hänen turhamaisuutensa, että hän yritti +käyttämään väkivaltaa. Minä tulin sattumalta sisään ja sain antaa +voudille päättävän iskun ilmoittamalla rouvalle voudin olevankin +kihloissa. Hänen siis täytyi poistua. + +"Mutta rouva oli jo, viimeisen toivon ja unelman kukistuttua, käyttänyt +ijäisyyden portin avainta. Minä kun tiesin myrkyn tarvitsevan koko +tunnin vaikuttaaksensa, käytin tilaisuutta puhuakseni hänelle, niinkuin +kuolevalle puhutaan. Mutta näettekös, tämän elämän rakkaus on suuri, ja +semmoisina hetkinä on ihmissielu kuin ylösalaisin käännetty tynnyri; +kaikki mitä on pohjalla, nousee pinnalle. Minä sain hänet niin +pitkälle, että hän halusi jatkaa elämää luostarissa, voidakseen alkaa +uudestaan mietiskelyä. Sainpa hänet vihdoin taipumaan luostarin +sijasta kotivankeuteen, sillä hartaudenharjoitustahan ne ovat +velvollisuuksienkin täyttämiset. + +"Hän taisteli ylpeyttänsä vastaan ja katui myöntymystänsä, hän raivosi +elämää vastaan, joka oli pettänyt häntä, ja ihmisiä vastaan, jotka +olivat valehdelleet ja sanoneet elämää huvitarhaksi. Siinä minä +tunnustinkin hänen olevan oikeassa, sillä avioliiton onnettomuus on +juuri se, että uskotellaan puolisoille siinä olevan täydellisen +onnellisuuden, jota tässä elämässä todella ei olekaan. + +"Rouva raivosi, mutta sattumus tuli minulle avuksi. Lapsi alkoi +alhaalla kammarissa parkua. Silloin rouva kauhistui sydämmessään ja +tahtoi elää, opettaakseen lapsellensa, ett'ei elämä ole semmoinen, kuin +sanotaan, eikä hän tahtonut jättää sitä kärsimään samaa, kuin hän itse +oli kärsinyt. Miehestänsä hän ei mitään puhunut, tokkopa häntä +ajattelikaan. Minä kun annoin hänelle myrkyn, tiesin myöskin +vastamyrkyn; mutta minä tahdoin pitää häntä vielä pelossa ja annoin +hänelle vähemmän toivoa, kuin itselläni oli. + +"Kun minä vähän ajan kuluttua palasin, oli hän miehensä sylissä. Ritari +oli löytänyt hänet rapuilta, johon hän oli kaatunut horroksiin. Kaikki +oli annettu anteeksi ja unhotettu molemmin puolin. Se on sinusta ehkä +kummallista. Mutta etkö ole antanut anteeksi äitillesi, vaikka hän on +kurittanut sinua, ja eikö äitisi sinua rakasta, vaikka olet valehdellut +hänelle, tuottanut hänelle surua ja pahaa mieltä? Viimeiset tapahtumat +olivat kääntäneet hänen sielunsa ylösalaisin, niin että vanha rakkaus +oli ylimpänä, kirkkaana kuin helmi, joka on etsitty meren pohjamudasta, +missä se oli ollut kätkettynä ruman likoelävän sisuksissa! Mutta rouva +yhä vain taisteli ylpeyttänsä vastaan eikä sanonut huolivansa rakastaa +miestänsä, vaikka kuitenkin häntä rakasti. + +"Minä en koskaan unhota ritarin vastausta, joka selitti koko tuon +arvoituksen. Hän sanoi: + +"'Sinä et tahtonut rakastaa minua, Margrit, sillä ylpeytesi kielsi, +mutta sinä rakastat kuitenkin. Sinä rakastat kuitenkin, vaikka minä +löin sinua, vaikka olin häpeällisen raukkamainen, kun onnettomuus tuli. +Minä tahdoin vihata sinua, kun läksit pois luotani; minä tahdoin +surmata sinut, kun olit uhrata lapsesi, mutta kuitenkin rakastan sinua. +Etkö sittekään usko, että rakkaudella on enempi voimaa kuin meidän +pahalla tahdollamme?' + +"Niin hän sanoi, ja minä nyt sanon kuin satujen kirjoittaja: tämä +kertomus näyttää, että rakkaus on väkevä voima, joka käy yli järjen ja +jota vastaan meidän tahtomme ei mitään voi. Rakkaus kärsii kaikki ja +kestää kaikki, ja uskosta, toivosta ja rakkaudesta on rakkaus suurin, +hyvä herra." + +"No, mutta kuinka sitte kävi?" + +"Sitte en minä enää ollut näkemässä." + +"Arvattavasti he yhä sittekin riitelivät." + +"Tiedän kyllä heidän välistä riitelevän, sillä kun on jossakin asiassa +eri mieli, niin riitahan siitä tulee. Mutta minä tiedän myöskin, ett'ei +kumpikaan tahdo olla toisensa herra, vaan he kulkevat tietänsä, vaatien +elämältä vähemmän, ja sentähden ovat niin onnelliset, kuin mahdollista +on tässä elämässä, jos sen ottaa vastaan semmoisenaan, kuin se on. +Vanha aika monine vaatimuksineen ei sitä tahtonut, mutta uusi aika on +sen meille opettava. Ja niin se juttu loppui." + + + + + + +C. J. L. ALMQVIST. + + + + +GRIMSTAHAMIN UUTISTALO. + + +I. + +Runsan säteritilan suuressa metsässä Edin pitäjässä oli kaksi torppaa, +yksi kummallakin puolella suuresta tiestä, joka metsän läpi vei +säterikartanoon. Eivät ne kumminkaan olleet ihan tien varrella, vaan +vähän matkan päässä siitä kumpikin. Toisen nimi oli Kivelä, toisen +Nikkarila. Molemmat olivat siihen aikaan, josta tässä kertomuksessa +puhutaan, hyvin pienet ja vähäiset torpanpaikat. + +Kivelästä tehtiin kartanoon vain kaksi päivää viikossa; siinä +kylvettiinkin ainoastaan noin kaksi tynnyriä vuodessa. Olihan sillä +tosin pieni niittykin Sätran karjamaiden puolella, jotka siellä päin +olivat kartanon tilusten rajana; mutta heiniä siitä karttui tuskin sen +vertaa, että hevosen lisäksi niillä kaksi lehmää eli. Torppari itse oli +reipas mies, vaikk'ei enää nuori. Voimiltaan hän kuitenkin vielä oli +varma, niin että helposti jaksoi tehdä päivänsä ja muuna aikana omat +työnsä. Sitä paitsi ansaitsi hän vähän lisää kesäaikoina puunhakkuulla, +mutta paraana tulolähteenä oli sorvaaminen, jota hän harjoitteli +talvella. Vaimo oli siivo. Poikia heillä ei ollut, vaan sen sijaan +kaksi tytärtä, joista Katri oli yhdeksäntoista ja Reetta neljäntoista +vuoden vanha. + +Nikkarila, tien toisella puolella, oli huonommassa tunnossa, melkein +joka taholta jäänyt mänty- ja kuusimetsän sisään. Se oli niin huono +paikka, ett'ei sitä nyt torpparin kuoltua enää pidettykään varsinaisena +torppana, josta olisi pitänyt päiviä suorittaa. Hyväntahtoinen herra +oli jättänyt sen jonkinlaiseksi eläkkeeksi leskelle, jolla ei ollut +muuta veron suoritusta kuin elättää ankkoja ja hanhia herrasväelle, +niitä kuin ei huolittu pitää kartanossa kaakotuksensa tähden, vaan +ainoastaan herkkuna pöydällä. + +Nikkarilan leski oli hyvin merkillinen mummo. Hän oli jo kuudenkuudetta +vuoden ikäinen, nimeltä Liisa; kaikki sanoivat häntä Luuta-Liisaksi, +hän kun vuodet päästänsä teki pöly- ja varpaluutia, vieden niitä kerran +viikossa, joka lauantai, koko hevoskuorman Tukholmaan, jossa niitä +myöksenteli Heinätorilla. Hänellä oli myöskin aina mukana pieniä, +luudiksi sitomattomia kuusenoksia, notkeita, vaaleanvehreitä, nuoria, +jommoisia Tukholman palvelustytöt lauantaina ostelivat talon tarpeiksi, +hakatakseen niistä tuoretta havua porstuan ja kyökin, jopa salinkin +lattialle. Eihän näet mikään ole miellyttävämpää eikä suloisempaa kuin +tuoreita havuja sylkilaatikoissa; ne levittävät omituista sulohajua +huoneihin ja keskellä kaupunkiakin johdattavat mieleen terveellisen +metsän tuoksun. Luuta-Liisan kuormasta sitä hyvää tavaraa levisi +moneenkin suureen ja ylhäiseen Tukholman taloon. Ja paljonpa mummo +myöskin ansaitsi kaupallansa. Iloisena ja ystävällisenä tavattiin hänet +joka lauantai Heinätorilla. Kaikki sen seudun piiat etsivät hänen +kuormaansa, niin että se tyhjeni ennemmin kuin mikään muu kuorma. Sillä +vaikka mummo alussa saattoi pyytää kuusikin äyriä, niin tyytyi hän +kotvasen tingittyään yhteen, ja jos jokin pitkä, kaunis tyttö maksoi +hänelle viisi sekä lausui muutamia kohteliaita sanoja pajuisten +siteiden hyvyydestä, mummo kun näet paraiten kaikista osasi sitoa +luutansa lujiksi, niin Liisa mielellään antoi kimpun kauneita havuoksia +kaupanpäällisiksi kyökin lattialle hakattavaksi; ja kun piian siitä ei +tarvinnut mitään maksaa, saattoi hän sen rovon panna muihin pikku +säästöihinsä, niin että niitä piankin karttui pienen kahvineljänneksen +hinta. Mutta samapa se. Miksi Luuta-Liisa enemmin suosi +kaunisvartaloisia, vaaleatukkaisia ja kauneita piikoja kuin muita, +saattaa näyttää vähän kummalliselta oikulta vanhassa mummossa, mutta +kohta saamme nähdä syyn. + + +II. + +Kelpo mummohan Liisa oli myöskin istuessaan kärrinsä luona ja +myöskennellessään Heinätorilla, vaan vielä paljoa miellyttävämpi hän +kuitenkin oli kotonaan Nikkarilassa. Hänellä oli paljo tekemistä, sillä +yksin hän oli. Mies oli jo ammoin kuollut eikä hänellä muita lapsia +ollut kuin poika Juhana, joka nyt kahdenkolmatta vuotiaana palveli +renkinä vanhan Jenninkin talossa Skonlassa. Mutta kyllä Liisa tuli +yksinkin toimeen, kun kaikki torpan pellot olivat jääneet ahoksi, eikä +niistä siis mitään vaivaa ollut. Lehmää hän piti ja hevostakin, jolla +kuljetti luutakuormiaan Tukholmaan. Vaan kun hevosella ei muina viikon +päivinä ollut kotona mitään työtä, lainasi hän sen silloin tällöin +muille, joten se itse sai ansaita osan ruoastansa. + +Liisan koko toimena oli viikot päästänsä ensinnäkin tehdä pöly- ja +varpaluutia, toisekseen elättää ankkoja ja vuohia, jotka toki itse +etsivätkin enimmän ruokansa lammikosta torpantuvan pohjoispuolelta, kun +mummo vain silloin tällöin viskeli heille vähän jyviä herkuiksi, sekä +kolmanneksi ruokkia hevonen ja lehmä. Hevosen hoito tuo nyt ei +oikeastaan kuulu naisen töihin, mutta kun ei miestä ole talossa, niin +käypihän se kyllä päinsä; onpa montakin esimerkkiä olemassa, että +mummot ovat hoidelleet hevosensa, vieläpä sangen hyvästikin. + +Nikkarilan Luuta-Liisa ei kuitenkaan ihan avuton ollut, se +huomattakoon, sillä Kivelän torppahan oli aivan lähellä. Sen torppari +oli siinä elänyt monta vuotta, niinkuin Liisa ja hänen miehensä +Nikkarilassa. Vaikka he eivät olleet sukua toisilleen, oli kuitenkin +niin likeinen ystävyys kasvanut molempien talojen välille, ett'ei +koskaan toisessa paikassa mitään tarvittu, jolla ei toisesta olisi +autettu. Miehet olivat olleet hyvät ystävykset ja auttaneet aina +toisiaan hyvillä neuvoilla, varsinkin miten oli parasta kylvää apilasta +rukiin sekaan, joka tapa siihen aikaan vasta uutisena kulki suusta +suuhun. Liisan mies joutui sitte tarpeettomasta väkevien nauttimisesta +rappiolle, niin että kuoli liian aikaisin. Mutta Kivelän ukko +vaimoinensa sen jälkeen vielä enemmin tukivat leskeä. Heidän lapsensa +kasvoivat yhdessä; ja kun Liisan Juhana kolme vuotta sitte meni +palvelukseen, tuntui katkeraa kaipausta Kivelässäkin. Ei Juhanan +palveluspaikka kuitenkaan ollut niin perin kaukana, ett'ei hän silloin +tällöin olisi lähettänyt terveisiä kotiinsa; vaikka tosin kului välistä +pitkäkin aika, hänestä mitään kuulumatta. + +Useimmin kaikista kävi Liisa-mummon luona Kivelän Katri. Kun nuorempi +sisar Reetta varsin hyvin jaksoi Kivelässä toimittaa kotiaskareet +Katrin poissa ollessa, meni hän Nikkarilaan niin usein, kuin vain +soveltui. Katri rakasti Liisaa; häneltähän hän oli oppinut lukemaan, +jota hänen oma äitinsä Kivelässä ei osannut. Monesti oli Katri ihan +pienestä lapsesta asti istunut pikku jakkarallansa Nikkarilan +tuvassa Liisan jalkain juuressa, tavaellen sekä virsikirjasta että +katkismuksesta. Numeroilla ei Liisa-mummo osannut lukua laskea, mutta +sen sijaan erittäin nopeasti päässään lukea yhteen ja vähentää, joita +laskutapoja hän monen monta vuotta oli saanut harjoitella Tukholman +Heinätorilla. Se tuli nyt pienen Katrinkin suurimmaksi iloksi. Ensin +luki hän sormillansa mummon neuvon mukaan, mutta pianpa hän jo päässään +selvitteli niin vaikeita laskuja ja niin sukkelasti, että Liisa itsekin +kummasteli. Luuta-mummo ei itse osannut kirjoittaa, mutta hänen +miehensä oli ennen eläessään piirustellut jotenkin hyviä kirjaimia, ja +ennen kuolemaansa ehti hän opettaa pojalleen Juhanalle sen taidon. +Pojalla olikin taipumusta ja halua kirjoitukseen, olipa hän siitä vähän +ylpeäkin äitiänsä kohtaan, joka ei osannut kirjoittaa. Pikku Katri oli +aina suurimmalla ilolla ja ihmettelyllä katsellut vieressä seisten +Juhanan harjoittelua penkillä. Kun he sitte menivät yhdessä ulos +leikkimään tai poimimaan puoloja, oli Juhana Katrista kahta vertaa +rakkaampi, koska Katri tiesi Juhanan osaavan semmoista, jota ei kukaan +muu ymmärtänyt, ei edes Liisa-mummokaan. + +Tietysti oli tämmöisessä torpassa vain ani harvoin aikaa lukemiseen, +kirjoittamiseen ja luvunlaskemiseen, sillä muita töitä oli jo paljon +kiireempiä. Suurimmalla ilolla Katri vain vielä nytkin kävi +Nikkarilassa, vaikka Juhana oli poissa. Muita ei tuvassa enää ollut +tavattavana kuin Luuta-mummo yksin, mutta ei voisi uskoa, miten +suuresti Katri rakasti juuri häntä. Kylläpä Liisakin puolestaan rakasti +Katria kuin omaa lastaan. Katri oli kaunisvartaloinen, vaaleatukkainen, +sinisilmäinen ja sorea. Kaikki hänen näköisensä tytöt olivat mummon +suosituita, niinkuin jo olemme nähneet Tukholman piioista; heille hän +antoi paljon runsaammin tavaraansa kuin muille. Katri puolestaan oli +myöskin Liisalle enemmin apuna kuin kukaan muu. Lauantaina, kun Liisa +oli kaupungissa, hoiti Katri aina hänen lehmäänsä, ankkoja ja hanhia. +Suurimpana huvina oli Katrilla mennä metsään ja karsia kauneinta havua, +kuin suinkin löysi, ja kantaa kotiin, niin että mummon, kotiin +tultuansa, tarvitsi vain tehdä luutia, johon työhön hän ryhtyi joka +maanantaiaamuna. Sunnuntaina kävivät kaikki, sekä Luuta-Liisa että +Kivelän asukkaat, kirkossa; mutta iltapäivällä astui Liisa +juhlallisesti Kivelään, ja silloin olikin paras riemun aika, sillä +mummo kertoi kaikki uutiset, mitä oli lauantaina kuullut Heinätorilla +ja mitä tiesi likiseutujen herrastaloista. Kivelän ukko, Katrin isä, +noista keskusteluista enimmin iloitsi. Hän kohotti tuontuostakin +leukaansa, joka viime aikoina oli ruvennut lihomaan, ja katseli Liisan +kertoessa loistavin silmin ympäri tupaa. Sillä hän oli vanhin mies +niillä seuduin ja tunsi tarkoin kaikki herrasväet ja talolliset hyvin +laajalti. Hän itse oli hyvin viisas mies ja pudisti usein päätänsä +mummon kertomuksille sekä pisti panoksen nuuskaa nenäänsä, milloin +jotakin pahaa kuuli. Kahvia ei siihen aikaan käytetty torpassa. + + +III. + +Nyt pääsemme käsiksi varsinaiseen kertomukseemme, joka alkoi +muutamana lauantaina maaliskuun alulla mummon ollessa tavallisella +kaupunginmatkallansa. Katri oli mennyt Nikkarilaan. Toimitettuaan +siellä kaikki kotiaskareet läksi hän tapansa mukaan kirves kädessä +metsään havuja karsimaan. Mennessään hän lauleskeli, niinkuin hänellä +oli tapana yksin käydessään. Vähän suruiselta kaikui laulu tänään, hän +iski tuontuostakin ikäänkuin leikillä eteenpäin tyhjään ilmaan +kirveellä, jota muuten kantoi oikealla käsivarrellaan. "Näin hakkaan +mä, näin hakkaan mä, näin hakkaan tyhjää vain", hyräili hän itsekseen +samalla sävelellä, kuin laulanutkin oli. "Vaikk' kuinka hakkaan, vaikk' +kuinka hakkaan, ei mitään kokoon saa ... tyhjää vain!" jatkoi hän yhä +suruisemmin. "Vaikk' kunne käyn, tai minne päin, ei mitään kokoon saa +... tyhjää vain!" "Ja missä karsin, vaikk' kuinka karsin, ei mitään +kokoon saa ... tyhjää vain!" Niin jatkoi hän omatekoista lauluansa, ja +loppuna oli aina tyhjää vain. + +Lumi oli jo metsästä poissa monesta paikasta, mutta tuuheimpien puiden +alla oli vielä korkeat kinokset. Katri oli paljain päin niinkuin +tavallisesti kotonakin; mutta vaikka hän olikin vaaleatukkainen, +näyttivät hänen kiharansa kuitenkin tänään tummemmilta kuin ennen; +ehkäpä ne sentähden, että valkoinen lumi oli nyt pohjana, näyttivät +sitä vasten melkein ruskeilta. Samoin olivat silmätkin ennen olleet +vaalean- vaan nyt tummansiniset, hiukan vehreään vivahtavat, niinkuin +peilikirkas jää. + +Hänen täytyi nyt mennä etemmäksi tuvasta kuin tavallisesti, sillä hän +ei huolinut muista kuin ihan notkeimmista, hienoimmista ja kauneimmista +oksista; ja kaikki semmoiset oli hän jo ennen karsinut loppuun torpan +läheltä. Hän kokosi suuria ja pieniä oksia pitkän ajan suuriin läjiin, +jotka hän sitte aikoi kantaa kotiin. Saapuipa hän siinä erään pitkän ja +hoikan kuusen luo, mutta siiloin vaipui kirves alas. Hän rupesi +katselemaan ympärilleen, ja surumielisyys levisi hänen kasvoillensa kun +hän istuutui kivelle, jonka ympärillä oli runsaasti puolanvarsia. Hän +tunsi paikan entisistä ajoista, hän kun monta vuotta sitte oli kävellyt +siellä Juhanan kanssa ja puoloja poimiskellut. Lehtiä katsellessa +vaipui Katrin otsa alas käden nojaan. Hetkisen kuluttua lausui hän +hiljaa: "nyt ei tässä ole mitään puoloja, ei kukkia eikä raakaleita." +Sitte alkoi hän hiljaa hyräellä entisellä sävelellä: "Ja mitä poimin, +ja kuinka poimin, ei mitään kokoon saa ... tyhjää vain!" + +Vihdoin nousi hän äkisti ylös, meni puun luo, kohotti päätänsä, +hengittääkseen raitista ilmaa ja huojentaakseen rintaansa; hän nosti +kirveen ja iski kovasti, Mutta kirves luiskahti oksan sivuitse ja terä +kävi kohti kiveen. Nostettuaan sen ylös huomasi hän terässä syvän +kolon. "Oh, hyvä Isä, Luuta-mummon kirves kun turmeltui!" sanoi hän. +Hän heitti sen maahan ja nojautui itse, pää kumarruksissa, puuta +vasten. Rinnassa kauan tuntunutta tuskaa ei hän enää jaksanut pidättää, +vaan alkoi kovasti ja ääneen itkeä metsässä. Tuntuu niin hyvältä, kun +saa kenenkään näkemättä itkeä pois salaisen kaihonsa. + +Hetkisen kuluttua tunsi hän mielensä keventyneen; hän pyyhkäsi +kädellään otsaansa ja otti kirveen maasta, tarkasteli sitä säteilevin +silmin ja suuteli sen terää. Kuka sen voi tietää, mikä hänet nyt niin +äkisti iloiseksi teki. Hänen silmänsä sattuivat kirveen varteen ja +hänelle johtui mieleen, kuka sen oli tehnyt äitillensä. Reippaasti +alkoi hän nyt hakkaella ja karsia, niin että havut sinkoilivat +ylt'ympäri, ja nauraa, ehkäpä enimmin vain omalle itsellensä. Niin se +äkisti mieli muuttuu. + +Työskennellessään kuuli Katri äkkiarvaamatta takaansa vihellystä. Se ei +tullut torpan puolelta, vaan kaukaa sieltä päin, jossa metsää oli +pisimmältä. Hän katsahti äkisti ylös ja sydämmensä sykähti ilosta; +kirves pysähtyi työstään ja Katri kuunteli. Hän huomasi äänen yhä +lähenevän; se kuului selvään tulevan polulta, joka metsän läpi kulki. +"Kukahan sieltä tulee?" kysäsi hän itseltänsä ja sysäsi oikealla +kädellään tukan otsalta parempaan järjestykseen. + +"Se on varmaankin ... se on ihan varmaan Juhana; hän viheltää omaa +lauluansa", virkkoi Katri tuskin kuuluvasti, käänsi jälleen selkänsä +sinne päin, josta ääni kuului ja alkoi reippaasti karsia oksia eikä +ollut tietävinään koko tulijasta. + +Pitkä, hoikka renki astui todellakin kohta näkyviin; hän tuli yhä +lähemmäksi puiden välitse ja näytti ihan varmaan olevan matkalla +Nikkarilaan. + +Juhana kuuli kirveen ääntä ja katsahti sinne päin. Nopeasti ja +kursailematta poikkesi hän tieltä, saapui Katrin hakkuupaikalle ja +hiipi hänen taaksensa. + +"Katri!" sanoi hän kauniilla, hiljaisella äänellä, ett'ei tyttö +peljästyisi; sillä mistäpä Juhana arvasi, että Katri oli kuullut hänen +tulonsa. + +Katri kääntyi tulijaan päin, ollen muka hämmästyvinään. Tietysti hän +kuitenkin kohteliaasti tervehti. + +"Onko äiti kotona?" kysyi Juhana. + +"Tiedäthän, ett'ei hän ole kotona lauantaina." + +"No, samapa se, hyvä näinkin. Et usko, miten vaikea on päästä +liikkeelle, kun on renkinä; ja sen viran minä heitänkin ihan kohta. +Ihan tinkimällä vain sain luvan pistäytyä nyt lauantaina kotona, kun +minulla oli tänne tärkeää asiaa. Olen astunut kolme kokonaista tuntia, +ja sen arvaat..." + +Hän sieppasi hatun käteensä ja pudisti hiukan päätään, niin että +hikinen tukka häilyi suortuvina ja ilma pääsi otsaa vilvastuttamaan. +Katri seisoi, katsoen lempeästi hänen otsaansa, johon tukanrajan alle +oli jäänyt leveä juova, hyvin valkoinen muuhun päivettyneesen muotoon +verraten. + +"Kuules nyt, Katri!" virkkoi hän nopeasti ja katsahti hänen +havuläjiinsä; "onko Grimstaham asumattomana?" + +"Grimstahamko? no kaikkia! Kukapa Grimstahamissa asuisi, ei siellä ole +edes kissaakaan." + +"Sepä oikein hyvä; sitä minä juuri toivoinkin." + +"Mutta herranen aika, Juhana, mitä on tapahtunut? Ei sinulle ole käynyt +hyvin palveluspaikassasi. Näytäthän sinä niin hurjalta ja rajulta, että +minua rupeaa pelottamaan." Ei Katri kuitenkaan näyttänyt yhtään +pelkäävältä, vaan heilutteli iloisesti kirvestänsä. + +"Skonlassako, Jenningeninkö luona? Kyllä kai." + +Juhana alkoi nauraa, vaikka kyllä, kuten Katri sanoi, välistä aina +näytti kiihkoista tulta leimuavan hänen silmissänsä. + +"Lähdetään kotiin Nikkarilaan, Katri, niin kerron sinulle jotakin", +sanoi hän. "Kaikki kyllä on hyvin, saat nähdä." Samassa astui hän +havuläjälle ja otti sylinsä täyden, auttaakseen niiden kotiin kannossa. +Katri otti myöskin sylinsä täyden; ja niin astuivat he jäljekkäin ja +vaiti, sillä Katri oli tullut hyvin uteliaaksi. + + +IV. + +He auttoivat toisiansa, kunnes vihdoin kaikki oli kotiin kannettuna ja +he astuivat tupaan. Katri otti kauhalla vettä kiulusta pankon luota, +sillä työ oli ruvennut janottamaan. Juhana pyysi sitte kauhan, sillä +olipa hänkin astuessaan tullut janoiseksi. + +Ojentaessaan kauhaa Juhanalle ei Katri malttanut olla salaa +katsahtamatta häneen ja kummastellen kysymättä: "Mitä sinä +Grimstahamista tahdot?" + +Juhana joi ja otti vielä uudenkin mitan. Sitte sanoi hän: "Kas, minä +olen mieltynyt Grimstahamiin ja siellä minä tahdon asua; sillä en +enää huolikaan renkinä raataa." + +"Vai niin! Grimstahamissako asua, joka on ihan rappiolla? Eihän siinä +ole huonetta, ei peltoa eikä niittyä." + +"Samapa se, niin juuri hyvä onkin, Katri! Tulehan tähän istumaan, niin +kerron, mitenkä oikein onkaan. Eipä renginpaikkani Skonlassa ole +niinkään huono, Jenningenin väkeä on hyvä palvella, tavallansa. Mutta +enpä sittenkään huoli kauemmin vieraille raataa. Siellä teen ja teen +työtä, otsa hiessä, maanantaista tiistaihin, tiistaista keskiviikkoon +ja koko viikon. Ei todellakaan. Hyvä on kyllä olla renkinä, ei mitään +huolia. Ruokaa on ja palkka, ja jos on nainut, saa muonan ja palkan, +kuusi tynnyriä viljaa, mitallisen maltaita ja 40 riksiä rahaa sekä +villoja. Ja jos vaimo kykenee, saa hän ansaita vähin lisäksi, plootun +päivässä. Se kyllä on kaikki varsin hyvin, mutta en siitä sittekään +huoli. On niitä niitäkin, jotka tahtovat palvella, ja kiitos heille +siitä; ja ne herrastalojen rengit ovatkin aika siistiä miehiä; puhtaat +ja eheät vaatteet heillä on, niinkuin minullakin tässä; heillä on rahaa +taskussa ja tupakkaa suussa. Torppari sitä vastoin on usein repaleissa, +mutta hän on kuitenkin itsenäinen mies. Sinä kaiketi, Katri, arvelet, +että minä nyt puhun tyhmästi, vai mitä?" + +Päinvastoin katsoi Katri Juhanaan säteilevin silmin, sillä hän ajatteli +hänen todellakin aikovan asettua Grimstahamiin. Hän ei vastannut +mitään, mutta katsoi vain Juhanaan niin haaveksivasti, kuin olisi +katsellut pitkään ja onnelliseen tulevaisuuteen. + +"Jospa nyt äiti olisi kotona!" sanoi Juhana. + +"Kyllä hän tulee yöksi." + +"Silloin minun jo pitää olla kotona Skonlassa; olisin kuitenkin +tahtonut häneltä saada hyviä neuvoja. Onko Kivelän isäntä kotona?" + +"Isänikö? ei, hän on tänään kartanon työssä." + +"Niinpä tonttu vieköön kaikki, jotka ovat poissa, kun minä heitä tahdon +tavata. Mutta ... no jaa, samapa se, hyvä on näinkin. Kuules Katri! +sinun pitää ruveta neuvonantajaksi; se parasta on. Sinun juuri pitää +sanoa, teenkö siinä hullusti vai viisaasti, että tahdon sinut..." + +"Mitä nyt..." + +"Vaimokseni. Niin, toden totta, älä nyt vain sano minua suureksi +narriksi! Mutta totta se ihan on: minä rupean keväällä itsenäiseksi +mieheksi. Eihän se oikea muuttoaika ole ennenkuin syksyllä, yhteinen +muuttoaika tietysti. Mutta talo on otettava vastaan maaliskuun +puolivälissä. Ja minä tahdon saada Grimstahamin, siihen minä olen +mieltynyt; ja onpa minulla siinä omat arveluni, usko se. Sentähden +pyysinkin Skonlan pehtorilta päästä vapaaksi nyt maaliskuussa, vaikk'ei +tämä olekaan rengille oikea eroaika. Pehtori on hyvin kelpo mies, niin +että hän lupasi antaa minulle erokirjan. Sillä itsenäiseksi mieheksipä +minä rupean." + +"Nytkö keväällä jo, Juhana?" + +"Niin, minä rupean torppariksi, niin totta tosiaan. Ja sinä tulet +torpparin vaimoksi, Katri! Ja sitte ne saavat ällistellä kirkossa ja +Kivelässä kun tanssitaan." + +"Mutta et usko, miten rappeutuneelta Grimstaham nyt näyttää, Juhana! Se +on ihan metsän vallassa." + +"Se hyvä, siihen minä juuri luotinkin. Kuulehan, Katri!" sanoi hän, +ottaen Katria kiinni kädestä ja vetäen häntä vähän lähemmäksi. +"Muistathan, mitä Luutamummo meille aina sanoi, sekä silloin, kun vielä +pienet olimme, että sitte suuremmiksi kasvettuamme? Hän opetti meille +monta rukousta, ja niitä sinä kyllä harjoitat joka aamu ja ilta, sen +tiedän; enkä minäkään ole niitä unhottanut Skonlassa, sen voit uskoa. +Äitihän opetti, että leipää kyllä kasvaa vaikka hiekassa ja +somerossakin sille, joka Jumalaa rakastaa, sille, joka rukoilee ja +tekee työtä. Ja minä sen uskon." + +"Mutta", sanoi Katri, "isä sanoo, että ihmisen pitää käyttää järkeänsä. +Sitä hän on usein sanonut ja se kuuluu olevan painettuna kirjassa. +Grimstahamista ei ole miksikään torpaksi." + +"Järkeänsäkö? Tottapa aionkin käyttää järkeäni Grimstahamissa, ell'ei +pahus minua tyhmäksi tee. Aion käyttää järkeäni ja käsiäni myöskin. +Kuulehan nyt, miten olen aikonut. Grimstahamin torppa on nyt joutunut +rappiolle ja niin jäänyt metsittymään, ett'ei huonompaa ole koko tässä +Runsan seudussa. Niinpä onkin minulla toivoa saada se viideksitoista +tai kahdeksikymmeneksi vuodeksi ihan verottomaksi, ett'en tee +päivääkään kartanoon. Minä menen Runsan herran luo, joka on aina ollut +kelpo mies. Ja hän on huomaava siitä tulevan hänelle itselleenkin etua, +kun minä torpan valmiiksi muokkaan. Jos hän antaa vapaavuosia, niin on +sekä minulla että sinulla aikaa työskennellä kotona; me muokkaamme +Grimstahamin kunnon taloksi. Sillä minulla on hyvä halu muokata maata +ahosta, ja sen taidon olen kyllä oppinut näinä vuosina Skonlassa. Jos +ottaisin vanhan torpan täysine peltoineen ja niittyineen, täytyisihän +minun olla poissa puoli aikaa, kolme päivää viikossa tai enemmänkin, +kartanossa vuokraa tekemässä, enkä koskaan joutaisi oikein omille +töilleni muulloin kuin aamulla ja illalla sekä öillä ikäänkuin varkain; +olipa ilma millainen hyvänsä, kaikki pitäisi vain silloin saada +tehdyksi. Siihen kauppaan ruvetkoon muut, joilla on halua. Minä +puolestani rupean ennemmin tuommoiseen autioon torppaan. Suuret torpat +soveltuvat vanhoille, joilla ei enää ole suurta työintoa, tai muille +... no jaa, jonkunhan niissäkin pitää asua ja käydä kartanossa, +tietysti. Mutta minusta tulee uutistalolainen. Sen minä teen. Siihen on +minulla rohkeutta ja sinullakin, Katri. Jonkunhan täällä pitää +metsääkin muokata ja juurittaa, luulisin mä." + +Katri oli tällä välin pannut kätensä ristiin; ja vaikka hän kyllä +näytti kuulevan kaikki, mitä Juhana sanoi, ja oikein halullakin hänen +puhettansa kuuntelevan, niin samalla hän kuitenkin näytti hiljaiseen +rukoukseen vaipuneelta, joka oikein kohosi sydämmen pohjasta. Sen +lopetettuansa avasi hän kätensä, mutta kiersi ne sen sijaan äkisti ja +Juhanan aavistamatta hänelle kaulaan. + +"Tämän en luullut koskaan tapahtuvan; sen, josta puhut, en luullut +koskaan tapahtuvan, Juhana. Ja sanonpa nyt sinulle perästäpäin, että +monta, monta kertaa olen itsekseni itkenyt juuri sentähden." + +"Mutta nyt hymyilet, ja kiitos siitä. Jumala antakoon sinun hymyillä +kuolinpäivääsi asti, niinkuin uskon käyvänkin!" + +Kun he näin olivat sopineet ja suunninneet kaikki, läksi Juhana +Nikkarilasta, sillä hänen piti vielä samana iltana ehtiä takaisin +Skonlaan, niinkuin oli luvannut pehtorille. Isäntäväki oli aina pitänyt +Juhanasta, hän kun oli hyvin säännöllinen, raitis, reipas ja ahkera; +sentähden oli hänelle sieltä luvattu pieni laina tärkeimpiin +tarpeihinsa, jos vain oli edelleenkin yhtä kelpo mies aikansa loppuun +asti. Ja Juhana tahtoi hyvän päästökirjan saada. Sentähden hän nyt +läksi Katrin luota, kun matkan pääasia, kosiminen, oli selvillä. Mutta +kohta hän kuitenkin lupasi tulevansa uudestaan. + + +V. + +Liisa ja Kivelän väki, kuultuaan Juhanan aikeista, iloitsivat suuresti, +ja Luutamummo tahtoi, että hänen poikansa pitäisi ottaman haltuunsa +ennemmin Nikkarila kuin Grimstaham. Mutta siihen Juhana ei suostunut. +Hän e: sallinut, että äitin olisi tarvinnut joutua loiseksi oman +poikansa luo, eikä myöskään, että Katrille olisi tullut anoppi uuteen +kotiin, josta aina on vaikeuksia. + +"Parasta on, että äiti vallitsee yksin ankkojansa ja hanhiansa", sanoi +hän; "meille tulisi ahdasta hänen tuvassansa. Hän menestyy paraiten, +kun saa pitää oma hevosensa, tehdä luutia ja kuljettaa niitä +kaupunkiin, niinkuin tähänkin asti. Kyllähän mielelläni ottaisin äitin +luoksenikin ja kuuntelisin hänen neuvojansa; mutta ennemmin kuitenkin +olemme ensin Katrin kanssa kahden kesken; me puuhaamme, hallitsemme ja +raadamme itseksemme, ja se kyllä käy hyvin." + +Kertomuksemme nyt edistyy pitkän askeleen. Mainittakoon vain, että +Juhana sai Runsan herralta Grimstahamin viideksitoista vuodeksi +verottomaksi torpaksi, mutta sill'aikaa tuli hänen se viljellä niin +suureksi, että se jaksoi tehdä kolme päivää viikossa, tai +suuremmaksikin, jos ympärillä oli maata niin paljo. Sovittiin ja +suunnittiin, minkä verran metsää hän sai kaataa, ja luvattiin hänelle +myöskin ne puut omiksi tarpeiksensa, myödä tai käyttää itse, miten vain +tahtoi. + +Grimstaham oli pienoinen paikka Skarven-järven rannalla, joka on osa +suuresta Mälaren-järvestä. Siinä oli jo ennestään pari vanhaa, huonoa +huonetta, joissa ennen muinoin oli asunut muuan räätäli, mutta +sittemmin ei kukaan. Metsärinne oli järveen päin viettävä. Vähä oli +siellä myöskin kuokan, jopa aurankin merkkejä, kun oli koetettu tehdä +maata kasvavaksi. Mutta kaikki oli Juhanan tullessa niin autiona, kuin +ei koskaan olisi mitään tehty. Jos torpasta todellakin tuli torppa, +saattoi sitä syystä kyllä sanoa uutistaloksi. + +Kun kuuliaiset ja häät olivat ohitse, muutti Juhana vaimoineen +huhtikuun alussa Grimstahamiin. Hän tahtoi päästä sinne aikaisin, että +kesä tulisi pitemmäksi, ja hän ehtisi saada jo jotakin muokatuksi +syksyyn asti. + +Sinne muuttaessaan sai Katri Kivelästä mukaansa emäsian kolmen +kuukauden vanhain porsasten kanssa. Suurempia myötäjäisiä ei isä +jaksanut toimittaa. Skonlasta saamallansa lainalla hankki Juhana +lehmän, joka kyllä ei ollut äsken poikinut, vaan ei vielä ehtynytkään, +antoi maitoa kumminkin kannun päivässä. Samoin saatiin Runsasta +lainaksi neljä tynnyriä perunoita talvihintaan, ja se oli suuri etu, +kun perunat muuten ovat kalliit huhtikuussa. + +Liisalta nuorikot enimmän saivat. Hän antoi talon aluksi padan ja monta +pannua, korvon, kaksi ämpäriä ja valjaat. Mielellään olisi hän antanut +Katrille myöskin hopealusikan, ainoansa, jonka hän hääpäivänään oli +saanut lahjaksi Runsan herrasväeltä. Mutta Juhana sitä kivenkovaan +vastusti. "Saakoon Katri lusikan äitin kuoltua", sanoi hän, "vaan ei +hänen eläessään. Eihän äiti itse ole koskaan raskinut syödä sillä, +niinpä emme mekään sillä syö. Minulla on kuusi ihan uutta puulusikkaa, +jotka ostin Skonlasta Jerker-ukolta, ja niistä kyllä riittää." +Luutamummo selitti, että koska hän sillä ei ollut syönyt tähän asti +eikä aikonut sitä vast'edeskään käyttää ennen kuolemaansa, niin hän +sitä kaikista vähimmin tarvitsi. "Minä", sanoi hän, "olen sitä +käyttänyt vain koristuksena ylimpänä kaapissani, niin että olen nähnyt +sen, kun oven olen avannut, ja paraastaan vain pelottaakseni Suotalon +Saaraa, sitä hullua, joka minua aina sanoo supiköyhäksi. Mutta Saara on +jo ammoin kuollut, niin ettenhän lusikkaa tarvitse enää häntäkään +varten. Sentähden sydämmestäni toivon, että Katri ottaa lusikan; sillä +hänellä ei ole vielä kaappia tuvassaan, mutta hopeaa hänellä pitää olla +kammarinseinän koristukseksi. Se lohduttakoon hänen silmänsä, jos +rohkeus jolloinkin pettää ja hän ajattelee olevansa hyvin köyhä." +Juhana vastasi: "Köyhäkö, vai köyhä? Kuka hullu sanoo Katria köyhäksi? +Eihän hän ole köyhempi kuin minäkään, ja silloin ei ole hätää. Muuten +näytätte te, äiti, nyt tekevän Katrille, niinkuin Suotalon Saara ennen +teki teille kun haukkui teitä supiköyhäksi, ja te siitä suutuitte +häneen. Eihän meidän nyt sovi pitää itseämme köyhinä, kun juuri +rupeamme kotia perustamaan. Ei totta ollen! Pois kaikki hopeat, kunnes +itse saamme semmoista ansaituksi." Juhana lausui tämän jotenkin +jyrkällä äänellä; mutta heti hän pehmeni, kun näki äitinsä olevan +itkuun pakahtumallaan poikansa kovista sanoista. Hän otti äitinsä +syliinsä ja suuteli pois kyyneleet mummon silmistä. "Älkäähän nyt +itkekö, äiti", sanoi hän, "sillä sen arvoinen ei lusikka ole, vaikka +painaakin viisi luotia ja maksaa kymmenen riksiä." + +Morsiuslahjoista ei sitä sovi jättää mainitsematta, jonka Katrin sisar +Reetta toi Grimstahamiin samana päivänä, kuin nuorikot muuttivat sinne; +se oli harmaa kissa. Katri sen kyllä tunsi, sillä Reetta oli sen +kasvattanut pienestä pitäin, eikä se vieläkään ollut täysikasvuinen. +Päästäessään sen lattialle niiasi Reetta nuorelle emännälle ja toivotti +samassa hyvää kotionnea, sanoen: "sen kotikissa tuopi, hyvä sisko." + +Tarpeellisinta oli Juhanalle uutistaloa tehdäkseen hyvät työaseet. +Renkinä oli hän säästänyt, minkä suinkin voi, niin että hänellä, kolmen +vuoden kuluttua talosta erotessaan, oli uudet vaatteet ja vielä +kolmekymmentä riksiä rahaa. Maatyö- ja ajokaluja hän ei heti tarvinnut, +niinkuin hän ei myöskään voinut ajatella hevosen hankkimista ensi +vuonna. Mutta kaksi vahvaa juurikassaraa hän osti sekä kaksi hyvää +kirvestä, yhden leveän lappakirveen, pari lapiota ja käsikärrit. Hän +sai ne kaikki huokeasta, kun ei ostanut uusia kaupungista, vaan +käytettyjä, vaikka vielä kulumattomia, ystäviltänsä ja tutuilta +talonpojilta, jotka tunsivat Juhanan kunnon mieheksi ja sentähden +antoivat hänelle hyviä kaluja helposta hinnasta. + + +VI. + +Ensin täytyi Juhanan ja Katrin hankkia tietoon ruoka koko siksi ajaksi, +kunnes maasta ehti ruveta saamaan. Aluksi oli heillä perunat, jotka oli +saatu lainaksi kartanosta, ja lehmä antoi maitoa. Mutta lehmä tarvitsi +myöskin rehua; ja vaikka kyllä saattoi toivoa jonkin verran ruohoa +kohta kasvavan, niin oli nyt maa vielä niin kylmä, ett'ei monta kortta +ollut noussut. Aikainen kevät nyt näytti tulevan; joilla peltoja oli, +olivat jo alkaneet niitä kynnellä. Mutta karjamaista ei vielä hyötynyt +nyt huhtikuussa. Rehun ostoa ei tähän aikaan vuodesta käynyt +ajatteleminenkaan, se kun oli suunnattoman kallista, eikä Juhanalla +olisi siihen ollut rahaakaan. Siitä hänelle siis koitui ensimäinen +suuri huoli samana päivänä, kuin Grimstahamiin tultiin. + +Katri oli lypsänyt lehmän ja nuorikot söivät iloisina ensimäistä +illallistaan uudessa kodissa. He olivat vartaasta taittaneet ensimäisen +leivän niistä kahdestakymmenestä, jotka Katrin äiti oli lähettänyt +heille ruoan aluksi. Istuissaan ja syödessään kuulivat he lehmän +pitkään ammuvan pilttuussaan vanhassa lääväröhässä, joka vielä +kuitenkin pysyi pystyssä. + +Kun Juhana kuuli tuon äänen ja tunsi sen näljän merkiksi, sykähti hänen +sydämmensä äkisti; sillä monissa muissa puuhissaan oli hän, paha kyllä, +ihan unhottanut lehmän ruoan. Hän kulki ajatuksissaan läpi kaikki +paikat lähitienoilla, mutta ei missään tiettävästi ollut rehua lainata. +Niin torpparit kuin talollisetkin voivat tähän aikaan ainoastaan +vaivoin tulla toimeen elukkainsa kanssa. Hän katsahti ikkunasta +olkikattoa, joka puoleksi alas sortuneena häilyi pienen läävän +räystäillä; mutta ne oljet näyttivät niin mustilta, vanhoilta ja +mädänneiltä, ett'ei hän niitä tahtonut tarjota lehmälle eikä se olisi +niitä syönytkään. Kun lehmä uudestaan hyrähteli, nousi hän +puoliseisoalleen ja sanoi katkeralla äänellä: + +"Ei kuulu hyvältä tuo ääni; lehmä on astunut tänään pitkän matkan, aina +Skonlasta asti, eikä ole mitä antaa sille. Me tässä vain juomme hänen +maitoansa, mutta lehmä parka, Katri, kuolee ennen ylihuomenta." + +"Istuhan rauhassa ja lopeta atriasi!" sanoi Katri^ Pannen kätensä hänen +käsivarrelleen ja pidättäen häntä paikallaan. "Anna lehmän ammua; +kunhan syömme ensin, kyllä hänet sitte rauhoitan." + +Juhana istuutui jälleen ja katsoi kummastuen vaimoonsa. Mutta Katri ei +ollut tietävinään, näytti vain hyvin iloiselta ja tyytyväiseltä, +silloin tällöin katsahtaen Juhanaan tummansinisillä silmillään, joista +lämpimintä ja kauneinta loistoa säteili. "Tiedätkö sinä sitte, kellä +on rehua?" kysyi Juhana. + +"Syöhän vain rauhassa!" toisti Katri kehoituksensa, ja ääni kuului +melkein käskevältä. Juhana totteli ja söi. + +Noustuaan ylös ja luettuaan lyhyen kiitoksen, kumpikin itsekseen, +läksivät he ulos, Katri juoksi läävälle päin. "Luulitko minun +unhottaneen lehmäni?" virkkoi hän iloisesti, näyttäen Juhanalle erästä +nurkkaa, jota hän ei ollut tarkastellut. Siellä oli lautojen alla koko +kasa kaikenlaista. Ei se lehmänrehu tosin ollut laadultaan lihavinta, +mutta kelpasi kyllä kevätkorvalla. Siinä oli riivittyjä lehtiä, +akanoita, ruumenia ja olkia sekä vähä heiniäkin, eikä tuoretta +havuakaan puuttunut. "Tämän minä kyllä ymmärrän", jatkoi Katri, "eikä +sinun tästä tarvitse huolehtia. Lehmä, sika ja porsaat ovat minun +hoidettavani, senhän tiedät. Heti panen padan tulelle ja keitän vettä; +sitte kaadan sen korvoon ja panen tästä sekaan ja vähän suolaa päälle. +Siitä saa Jeppa kunnon illallisen; ei sen vielä tänään tarvitse nälkää +nähdä eikä moneen päivään, kunnes ehtii ruoho nousta metsään." + +"Mutta mistä ihmeeltä olet saanut kaiken tuon?" + +"Sitä olen kokoellut minkä mistäkin, aina siitä asti kun sain tietää, +että meidän piti muuttaman Grimstahamiin. Paljon sitä ehtii koota +kuukaudessa. Minulla on hyviä ystäviä kaikissa Runsan torpissa, ja he +antoivat minun kokoilla tyhjiltä ylisiltänsä. Niin sain kourallisen +sieltä, toisen täältä. Kaikki kannoin sitte tänne, mutta sinun ei +pitänyt tietämän mitään." + +Juhanan ja Katrin ilo oli suurempi, kuin voi arvatakaan, ja Jeppakin +näytti hyvin tyytyväiseltä, kun sai eteensä hauteen. Katrin +puuhaillessa ja järjestellessä tuvassa sekä elukkain luona, meni Juhana +vihellellen metsään, mietti kaikkia ja merkitsi, mistä hän +huomeisaamuna oli alkava työnsä. Ensin oli tarpeen saada kuntoon +pienoinen perunamaa, jonka saattaisi heti panna kasvamaan, niin että se +jo syksyllä antaisi sadon; sillä peltoa kevätkylvöä varten nyt ei +ehtinyt laittaa. Juhana toivoi lainatuilla perunoilla tultavan toimeen +yli kesän, joll'aikaa saisi tehdyksi paloa rukiiksi kylvettäväksi +syksyllä sekä juuritetuksi jonkun tilkun seuraavan kevään kylvöä +varten. Mutta talvi sekä seuraava kevät ja kesä eli niin kauan, kun +vilja oli kasvamassa, piti heidän elämän niillä perunoilla, jotka nyt +kohta kylvettävä maa antaisi ensi syksynä. Saadakseen koko tuoksi +pitkäksi ajaksi leipää ja vähän särvintä, aikoi Juhana silloin tällöin +käydä jossakin kartanossa, varsinkin kiireimpänä aikana, jolloin +kaikkialla tarvittiin työväkeä. Sitä keinoa hän kuitenkin päätti +käyttää niin vähän kuin mahdollista, koska hän mieluisimmin raatoi +kaiken aikansa Grimstahamissa. "Ensi vuonna en taida selvitä käymättä +päiväpalkkalaisena", sanoi hän, "mutta ei se tapahdu muuta kuin +hätätilassa, enkä Katria ollenkaan laske työhön herrastalojen +palvelijain joukkoon. Minä kyllä paraiten tunnen, mimmoisia veitikoita +ne ovat tavoiltaan. Suurin hyöty meillä ajan pitkään on, kun yöt päivät +teemme työtä uutistalossamme; se on ihan varma. Ja ell'ei siitä +kymmenen vuoden kuluessa tule oikea paratiisi, niin sanokoot minua +sitte Matiksi." + +Hän palasi kotiin iloisena ja tulevaisuuteen lujasti luottaen. + +Ovella seisoi Katri laskeutuvaa aurinkoa katsellen, joka vielä valasi +järven kirkasta pintaa. Hän oli jo kaikki työt saanut tehdyksi. Lehmä +oli vaiti; läätistä vain silloin tällöin kuului hiljaista, tyytyväistä +röhkimistä, mutta sekin vaikeni, kun läätin asujamet nukkuivat +yöuneensa. + +Juhana astui huonoon tupaseensa, jonka ovessa ei ollut lukkoa, mutta +sen sijaan monta rakoa ja halkeamaa; ei hän kuitenkaan voinut moneen +vuoteen vielä ajatellakaan saavansa tupaa korjatuksi. "Samapa se, hyvä +näinkin on!" sanoi hän itseksensä, nähdessään Katrinsa seisovan +lattialla ottamassa häntä vastaan, pitkä tukka hajalleen kammattuna +valkoisille olkapäille. Junana otti häntä kiinni käsistä, jotka olivat +melkein yhtä ruskeat kuin hänen omansakin, muuten vain pienemmät; ja +hänen käsivartensakin aina kyynäspäihin asti olivat yhtä ruskeat kuin +kädet. Mutta muuten oli hän valkoinen kuin keväinen lilja, kuten +sanotaan. Juhanasta näytti tupa niin hauskalta kuin puutarha, jossa +kirsikkapuut paraillaan kukoistavat. + +"Tämä nyt oli ensimäinen päivä kotonamme", sanoi Katri, "ja nyt alkaa +ensi yömme oman katon alla. Niinpä luemmekin psalmin, josta minä paljon +pidän, ennen levolle menoa, ett'emme nukkuisi, ennenkuin Jumalan +enkelit tulevat vartioiksemme." + +Kun tuvassa jo oli hämärä eikä tuli enää palanut liedessä, meni hän +ovelle, joka oli järvelle päin. Aurinko oli vielä puoleksi näkyvissä +metsän reunan yläpuolella järven toisella puolen. Sen säteet valasivat +Katrin kirjaa, niin että hän vielä näki. Hän luki kovalla äänellä ja +puhtaasti eikä liian nopeasti. Juhana istui vieressä penkillä; kun +ensimäinen värssy oli luettu, pani hänkin kätensä ristiin. Kuuliko hän +enemmän vai näki, hän vain istui hämmästyneen ja autuaan näköisenä kuin +hyvä lapsi Jumalan valtakunnan portilla. Sikäli kuin aurinko vaipui ja +säteet vaalenivat, alkoi Katrin ääni kuulua yhä sydämmellisemmältä ja +suloisemmalta, niin että vihdoin kyynel vierähti Juhanan silmästä hänen +kirjallensa. + +Silloin katsahti Katri ylös. "Tiedätkö, Juhana, mikä psalmi tämä on? +Sinä et muista, mutta se on ensimäinen, jonka luutamummo minun +opetti lukemaan suoraan sisältä, ja minä luin sen sinulle eräänä +sunnuntai-aamuna; minä olin yhdeksän ja sinä kahdentoista vanha. +Silloin oli sunnuntai-aamu, ja nyt on maanantai-ilta. Nyt saamme mennä +levolle, mutta huomenna alkaa meidän elintyömme." + + +VII. + +Aikaisin tiistai-aamuna olivat he ylhäällä ja ulkona työtä alkamassa. +Tuvan lähellä oli pieni, aukea paikka mäen rinteessä, joka vietti +järveen päin; sen saattoi vähimmällä vaivalla tehdä pelloksi. +Hiekkamaata se oli, vaan lannoitettuna voi se antaa hyviä perunoita ja +lanttuja, ell'ei vain kesä tullut liian kuivaksi. Mutta ihan rinteesen +ei peltoa sopinut tehdä, sillä jos olisi tullut sadekesä, olisi vesi +voinut huuhtoa pois kaikki tyyni, varsinkin mullan ja lannan, eikä sora +sitte enää olisi mitään kasvanut. Sentähden valitsi Juhana kaistaleen +ylimpää mäen päältä, jossa se ei vielä ollut kovin viettävä. Siinä oli +myöskin hiekka pehmeintä ja multaa rahtunen seassa. Niinpä he +päättivät, että Katrin piti alkaa sen kaivamista ja kuokkimista, se kun +oli helpompaa työtä; Juhana itse meni metsään hakkaamaan kaskea ja +juuritusmaata. Kun perunamaa oli kaivettu, sai Katri tulla jäljestä +metsään Juhanaa auttamaan, joka kävikin hyvin, kun Katri oli ennestään +tottunut kirvestä käyttämään. Niin he saivat olla yhdessä ja +työskentelivät silloin suurimmalla ilolla ja menestyksellä. + +Tähän aikaan kävi Kivelän ukko, Katrin isä, heidän luonansa niin usein, +kuin ehti; sillä he olivat hänelle hyvin rakkaat. Ukko oli hyvin viisas +mies, sillä hän oli paljon kokenut, niin että voi antaa Juhanalle hyviä +neuvoja, ja välistä auttoi hän työssäkin. Kolmen kesken he yhdessä +neuvottelivat ja suunnitsivat maan muokkaamisen näin: + +Ylempänä metsässä oli muuan kohta vesistä ja soista; siinä kasvoi +lepikkoa, joka merkitsee hyvää maata. Se paikka oli ojitettava, turpeet +kuivattavat ja poltettavat läjissä; syksyllä sitte voi kylvää ruista +palaneesen multaan. Hyvin hoidettu suomaa kasvaa, jos Herra suotuisaa +säätä antaa, paljon viljaa. Sittemmin voi sen jättää kasvamaan heinää, +niin että siitä oli toivo saada hyvä niitty, jota Grimstahamilla muuten +olikin vähä. + +Kuivasta metsästä valitsivat he paikan, jossa kasvoi kaunis kuusikko +sekä siellä täällä katajia, joka yhteensä on hyvän maan merkki. Se oli +paras raivata juurimalla. Kaiken puun pois toimitettua oli se +kynnettävä talveksi; seuraavana keväänä saattoi siihen kylvää ohran, +josta voi toivoa hyvää satoa syksyllä. Sitte oli maa uudestaan +muokattava syyskylvöä varten. Mutta heti uutispeltoon ei ukko neuvonut +ruista panemaan. + +Kolmannesta kohdasta päättivät he hakata metsää kaskeksi. Sitä ei +tarvinnut ensi vuonna juuria eikä puistakaan puhdistaa; ne vaan +aseteltiin kuivamaan ja sittemmin poltettiin. Palopuiden korjattua ja +maan pinnan rikki muokattua voi siihen syksyllä kylvää rukiin. + +Semmoinen se suunnitus oli, mutta paljo työtä tarvittiin sen +toimeenpanemiseksi. Kaiken piti tapahtuman vähitellen ja pieni ala vain +kerrassaan otettaman viljeltäväksi. Suotyöhön ei Juhana saattanut +ryhtyä ensi vuosina. Hän kaatoi ensin vaan pienen kasken ja siirtyi +sitte toiseen paikkaan pellon tekoon seuraavaksi kevääksi. + + +VIII. + +Ensimäiset viisi vuotta raatoivat Juhana ja Katri ankarasti, mutta +sitte alkoi kaikki tulla parempaan järjestykseen. Kun peltomaa ensi +vuonna oli kynnettävä, lainasivat he hevosta luutamummolta ja +Kivelästä, ja vielä ne auttoivat toisenakin vuonna, vaan kolmantena +Juhana jo hankki oman. Kahdeksan vuoden kuluttua oli kaikki viljelys jo +täydellisessä järjestyksessä. + +Ensimäisenä kesänä oli työ raskain ja pahin, sillä ei mikään renki niin +raada, kuin torpparin täytyy raataa, varsinkin uutistaloa tekevän; +monesti sai Juhana tuntea, ett'ei hän nyt enää ollut Skonlassa. Samoin +Katrikin. Paljokohan ennen oli voimia tarvittu Kivelästä Nikkarilaan +astumiseen, tai heinien haravoimiseen kesällä omien vanhempien silmäin +edessä, tai elon sitelemiseen, kun isä edellä niitti, tai puun +kantamiseen tai Liisan auttamiseen Nikkarilassa? Kaikki se oli vaan +leikin tekoa Grimstahamin työn rinnalla. Kuitenkin koetti Katri olla +yhtä ripeä kuin Juhanakin ja luotti tuleviin parempiin aikoihin yhtä +lujasti kuin Jumalaan. + +Unhottaa ei suinkaan sovi, että luutamummo tietysti kävi Grimstahamissa +niin usein, kuin suinkin ehti; ja monestipa hän myöskin toi jotakin +"hyvää" mukanansa kaupungista. Tiedämmehän jo, mitenkä häntä kaikki +ostajat suosivat Heinätorilla. Hänen hyvä puhelahjansa ja iloisuutensa +raivasivat hänelle tien moneen kyökkiin, puotiin ja herrastaloon, +joihin hän aina poikkesi, kun kuorma sai myödyksi lauantaina. +Monivuotisesta tuttavuudesta oli hän tullut kaikkialla suosituksi +mummoksi, jolle lapset taputtelivat käsiänsä, kun hän vaan ehti +näkyviin. Emännöitsijät, rouvat ja ylhäisetkin neidet puhelivat +mielellään siistin ja hyväntahtoisen Liisan kanssa, jolla näin meidän +kesken sanoen, välistä oli luutiensa ohella myöskin munia kaupan. Noin +käydessään kyökistä kyökkiin kertoi hän välistä, miten suuri poika +hänellä oli, ja hän nyt oli nainut, ja miten kelpo miniän hän oli +äitillensä hankkinut. Se luutamummon kertomus ei suinkaan ollut +vähääkään liikuttavainen; mutta saattoihan kunnon mummolle muutenkin +antaa jonkin pienen lahjan, varsinkin kun hän ei koskaan pyytänyt +mitään. Hän vaan kertoi, miten hänelle jostakin talosta, jossa äsken +juuri oli käynyt, oli annettu sievä lahja, ja samalla hän sen iloissaan +ja muiden iloksi otti nähtäväksi. Ja sen lahjan oli hän saanut ihan +niinikään, ken sen tiesi, mistä syystä; mutta kaikki herrasväet olivat +niin sanomattoman hyvät. Niin hurskaasta selityksestä seurasi aina, +ett'ei missään tahdottu olla huonommat kuin muuallakaan. Mummo sai +pikku tavaraa milloin mistäkin, välistä esiliinan tai kaulavaatteen, +joita ei kotona enää olisi käytetty, välistä muutamia sillejä tai +kinkunjäännöksen, pari kourallista suolaa tai kappaleen juustoa, ja +välistä -- silloin nousivat hänelle kyyneleet silmiin, kun ajatteli, +mikä ilo oli nouseva Grimstahamissa -- pari maukasta vehnäkakkua ynnä +sokuria ja kahvia, jonka hyvät ominaisuudet hän oli viime aikoina +oppinut tuntemaan. + +Kaikkia lahjojahan ei tarvitse luetellakaan; tietysti ne kaikki, +vaikk'eivät vähääkään tuntuneet taloissa, joista ne annettiin, olivat +hyvin tervetulleet Grimstahamissa. Nuorelle ja reippaalle torpanväelle, +jolla ei koko tuona pitkänä aikana oikeastaan ollut muuta ruoanturvaa +kuin perunat, heille ne pikku lahjat tulivat kuin taivaasta. Juhana ei +koskaan voinut tajuta olevansa köyhä; sentähden hän voi rohkaista +Katriakin, niin että hänkin nauroi vaan, vaikka nälkä ja väsymys kuinka +olisivat vaivanneet. Ja Katri puolestaan keksi aina jotakin, joka +virvoitti mieltä, jos vatsa jäikin nurisemaan. Hänellä kun ei ollut +peiliä, ei hän myöskään voinut nähdä, miten paljon hän ensi kesänä +laihtui ja miten posket syksyn tullen näyttivät melkein kalpeilta. +Juhana ei sitä kertonut hänelle, tuskinpa sitä huomasikaan, hän kun +katsoi Katria vaan silmiin, ja ne näyttivät loistavan sitä kirkkaammin +ja tulevan sitä suuremmiksi, mikäli muoto kapeni. + +Mutta toisena, kolmantena ja varsinkin neljäntenä vuonna oli Katri ihan +toisenlainen. Kasvot pyöristyivät jälleen; iloa ja ruokaa oli talossa +runsaammalta. Ankaraa työtä kyllä yhä vielä kesti, mutta se ei enää +tuntunut niin raskaalta. + +Juhana oli omasta kekseliäisyydestään ja appensa neuvosta löytänyt +monta sivu-ansiota tuona pahimpana aikana, jolloin torppa ei vielä +mitään antanut. Hän harjautui käsitöihin, nikkaroi ja värväsi ja osasi +vihdoin tehdä, mitä vaan tahtoi. Talvella kun ei käynyt ulkona +työskenteleminen, teki hän käsitöitä tuvassa. Ensi talvena hän nikkaroi +itselleen enemmän huonekaluja ja työaseita, joll'aikaa hän ei niin +paljon ehtinyt työskennellä muille rahasta. Mutta seuraavina vuosina +kävikin jo paremmin. Katri kehräsi villoja tuvan nurkassa sill'aikaa +kun Juhana nikkaroi toisessa. Harvoin he noin työssä ollessaan +puhelivat, mutta Juhana ei koskaan voinut unhottaa viheltelemistänsä; +ja milloin hän vaikeni, alkoi Katri laulaa hyräellä rukkinsa luona, +eikä lakannut, ennenkuin Juhanan vihellys taas alkoi kuulua, niin että +jompaakumpaa musiikkia aina oli talossa. Mutta milloin Juhana meni +ulkotöille, silloin Katri lauloi koko äänellä jonkun laulusen +itseksensä, ja hänellä olikin kaunis ääni, vaikka Juhana siitä tuskin +tiesi. + +Viiden vuoden kuluttua täytti Nikkarilan Liisa ensimäisen-seitsemättä +vuotensa. Siinä ijässä jo alkaa ruumis olla rasittunut, jos kaiken +aikansa on ahkerassa työssä ollut. Kun Katri ensin lakkasi käymästä +Nikkarilassa, ei mummo kellekään kertonut kaipaustansa; mutta hänen +voimansa nyt vähenivät kahta nopeammin. Hän puhui yhtä iloisesti ja +sukkelaan kuin ennenkin ja näytti olevan ihan entisellään, varsinkin +Heinätorilla ja Grimstahamissa käydessään, mutta kotoa Nikkarilasta oli +ilo poistunut. Kyllähän Katrin sisar Reetta mummoa autteli, varsinkin +aina lauantaina kuin ennen Katri; mutta sittekin tuntui ihan toiselta. +Reetta oli siivo tyttö, mutta luutamummo tiesi, ett'ei hän kävellyt +ajatuksissansa, niinkuin Katri ennen oli hänen poikaansa ajatellut. Se +nyt ei ollut Reetan syy, koska mummolla toista poikaa ei ollut, mutta +mummo vaan ei voinut hänestä pitää yhtä paljoa kuin ennen Katrista. + +Katrin oltua jo pari vuotta Grimstahamissa selitti mummo kerran ei enää +jaksavansa käydä Tukholmassa useammin kuin joka toinen lauantai. Se oli +vaikuttaa koko kapinan Heinätorilla, kun ei kukaan ymmärtäväinen piika +tahtonut muiden luutia kuin Liisan. Eikä se tyytymättömyys vähennyt, +ennenkuin Liisa pyysi Kivelän väkeä lähettämään Reettansa luutakuorman +kanssa Tukholmaan joka lauantai, milloin hän itse ei mennyt; mutta +hänen piti ilmoittaman, että luudat olivat vanhan Liisan tekoa. Se +onnistui odottamattoman hyvin ja antoi aihetta suuriin tapauksiin; +mutta niillä on oma historiansa. Sillä Reetta herätti huomiota ja +kohosi niin korkealle, ett'ei kukaan sitä ollut aavistanut. Vaan se ei +kuulu tähän kertomukseen. + +Viidentenä vuonna Juhanan ja Katrin asettumisen jälkeen lakkasi mummo +kokonaan Tukholmassa käymästä. Hän läksi eräänä päivänä Grimstahamiin, +joka nyt jo oli muhkea torppa. Katseltuaan kylliksensä uusia pikku +peltoja, niittyä, hevosta, karjaa, lampaita, sikoja, kanoja, +kalanpyytöjä, uutta venettä ja hyvään kuntoon laitettuja ulkohuoneita, +meni mummo Katrin luo ja pyysi päästä lepäämään, koska hänen jalkansa +eivät enää oikein kannattaneet, sanoi hän, ja pääkin tuntui niin +raskaalta. Häntä oli viimeisenä puolena vuotena usein pyörryttänyt. +Katrilla oli pieni sivukammari, varsinaisen tuvan jatkoksi tehty; +sinne, hiljaisimpaan ja kauneimpaan nurkkaan teki hän anopillensa +vuoteen. Siihen mummo jäi makaamaan eikä sen koommin enää noussut. + +Nikkarila oli siis laitettava toiseen kuntoon, ja niin tapahtuikin. +Mutta se kuuluu Reetan historiaan. + +Grimstahamissa eli Juhanan äiti vielä viisi vuotta, vaikka ei jalkeelle +päässyt. Sill'aikaa rupesi Juhana yhä laajemmin viljelemään ja +rakentelemaan. Asuintupaan ei vielä koskettu, hän vaan paranteli +kaikkea muuta. Riihi ja lato olivat olleet ensimäisinä rakennustöinä. +"Omaa tupaani en vielä uusi", sanoi hän; "se jääköön viimeiseksi +työksi. Ensin kauniit pellot, sitte kaunis asunto ja viho viimeiseksi +kauniit vaatteet." Se hänen sananpartensa oli. + + +IX. + +Kerrottava on tässä muuan tapaus, joka sattui Juhanalle eräänä syksynä +kun Herra antoi sadetta enemmän, kuin ihmiset olisivat kohtuulliseksi +arvanneet. Paitsi sadetta oli sää muutenkin kolkko ja kylmä, niin +ett'ei tupa tullut suloiseksi eikä lämpimäksi, vaikka Katri olisi +kuinka puita polttanut; ovet ja ikkunat näet olivat liian hatarat. +Kammari, jossa anoppi nukkui, näytti vähän paremmin tuulta pitävän; +mutta mummohan sekä ikänsä että tautinsa tähden tarvitsikin enemmän +lämmintä. + +"Kuules, Juhana!" sanoi Katri eräänä iltana puoleksi leikillä, mutta +puoleksi myöskin pahoillansa, "oletpa sinä vähän huolimaton mies, kun +hankit vaan märkää puuta. Mitenkä minä saan puhutuksi tulta tämmöisiin +hakoihin? Ovathan puut niin märjät, ett'ei tuli rupea leimuamaan, vaan +savu tunkeutuu minulle kurkkuun. Itkenhän ihan ja tulen sokeaksi ennen +aikaani. Ja mummo parka, hän kylmää vuoteesensa. Menepäs hankkimaan +kuivaa puuta!" + +Juhana läksi ulos vähän tyytymättömänä. Hän oli itse tehnyt työtä +sateessa koko päivän ja oli ihan läpimärkä. Ja hän oli nyt luullut +saavansa lämmitellä leimuavan valkean ääressä ja kuivaella vaatteitaan. +Sitä paitsi oli hän toivonut Katrin hymyilystä ja iloisista +silmäyksistä palkintoa päivänsä puuhista. Vaan nyt täytyi hänen +semmoisenaan lähteä taas ulos; hyvin nurjamielisenä meni hän metsään +etsimään jotakin keloa. + +Kiivaasti iski hän kirveellä moneen puuhun, löytääkseen jonkun +pihkaisen ja tervaisen kuusen tai männyn, sillä kotona ei ollut +ainoatakaan semmoista pilkottavaksi. Niinkuin ilo ja taitava huvitus +tekee miehen viisaaksi ja varovaiseksi, niin tulee hän myöskin hyvin +taitamattomaksi suuttumuksesta eikä huoli olla varovainenkaan. Niinpä +sattui nyt, että Juhana sivalti huolimattomasti; puutkin olivat +sateesta liukkaat; kirves luiskahti ja terä kävi suorastaan lyöjällensä +sääreen. Syvästä haavasta purskahti veri kauas; ainoastaan töin tuskin +jaksoi Juhana hiipimällä päästä kotiin. + +Kun hän avasi oven, tuli katkera savu vastaan, ja niin pimeää siellä +oli, ett'ei hän nähnyt ketään, kuuli vaan Katrin puhaltelevan ja +itseksensä riitelevän lieden luona sekä viskovan puita sinne tänne. + +"Katri!" sanoi Juhana alakuloisella äänellä. + +"No, joko vihdoinkin toit kuivia pilkkeitä?" + +"Katri, vie minut penkille, että pääsen istumaan, minä en jaksa astua +askeltakaan." + +"Tässähän sitä nyt on aikaa ruveta istumaan ja odottelemaan. Minun +pitää ensin saada tuli tehdyksi ennenkuin pääset nukkumaan. Minunko +tässä pitäisi seisoa ja puhua tulta koko yö yksin? Eivät perunat vielä +ole kiehuneet, eikä tässä mitään ruokaa saa valmiiksi tämmöisillä +vesilioilla." + +"Katri, hae pian kammarin kaapista talikynttilämme, ei sitä nyt auta +säästää. Ota pian tuli, niin näet, ett'ei nyt maksa vaivaa riidellä +minulle, sillä sääressä on syvä kirveenhaava." + +Sen kuultuaan hypähti Katri sukkelasti ylös, riensi kammariin, otti +kaapista kynttilän, jota ani harvoin torpassa poltettiin, sai siihen +heti tulen ja meni Juhanan luo. Kynttilän siirtäen vasempaan käteensä +talutti hän miehensä sängyn luo ja sanoi: + +"Istuhan! Herranen aika, minkä näköinen sinä olet! Käyhän pitkällesi, +että saan riisua jalkasi ja nähdä haavan. Herra, hyvä Isä! mitenkä nyt +noin olet lyönyt, Juhana!" Ja keveällä kädellä pyyhki hän häneltä +sateesta märjän tukan pois otsalta sekä kallisti hänen päänsä pehmeälle +aluselle. + +Juhana oli kalpea ja pyörtymäisillään; mutta päätään kallistaessaan +avasi hän vielä silmäluomensa, katsoakseen Katriinsa. Silloin kirkastui +äkisti hänen muotonsa, sillä hän näki Katrin hellällä huolella +kumartuvan miehensä puoleen, ja hänen silmänsä loistivat suloisesti +niinkuin heidän ensimäisenä päivänään; Juhanan rinta paisui syvästä ja +raittiista ilosta. + +"Joutava naarmu se vaan on", sanoi hän, "vaikka vertahan tuo juoksee +paljonlaisesti; katsotaanhan, kas niin, joutavia vaan." + +Sisällinen ilo häntä niin vahvisti, että hän voi istuutua +sängynlaidalle ja ottaa kynttilän käteensä. Katri meni noutamaan vettä, +riisui sitte haavan paljaaksi, pesi sen puhtaaksi verestä, pani päälle +pellavavaatteesta kiireesti purjettua nukkaa ja kääri liinalla kovasti +jalan, ett'ei veri enää vuotaisi. + +"Tästä on jäntärekin ihan poikki", sanoi hän peloissaan, kun sormellaan +tunnusteli. "Eikä tuo verikään asetu ... voi, Juhana!" + +Silloin kuului katkonaisia ääniä ja outoa rykimistä kammarista, jossa +Liisa-mummo makasi. Vaivaloisesti sai hän vihdoin huudetuksi: "Lapset! +ettehän te ymmärrä seisattaa verta; tulkaa tänne minun luokseni!" + +"Mummo huutaa!" sanoi Katri; "niin, hänhän se osaa haavan sukkelasti +tukkia." Mutta Katrin alkava hymy kuoli jälleen, kun kysyi: "Jaksatko +vielä liikkua sen verran, että päästään mummon luo?". Ja samalla katsoi +hän hyvin huolestuneena mieheensä. + +"Oih!" pääsi Juhanalta huudahdus, kun nousi seisomaan vasemmalle, vielä +kelpaavalle jalallensa. Sitte otti hän toisella kädellään kiinni Katrin +kaulasta ja alkoi hänen varassansa hyppiä yhdellä jalalla kammariin +päin, jossa äitinsä makasi. + +Mummo nousi istualleen sängyssä niin hyvin, kuin taisi, katsoi haavaa, +pudisti päätänsä ja sanoi, Katriin katsahtaen: "Tämä on paha vamma, +saat nähdä. Verenjuoksun kyllä saan tuketuksi taulalla ja ruudilla, +mutta kyllä Juhana kauan makaa, ennenkuin tuo umpeen kasvaa. Mene heti +hankkimaan viinaa ja etikkaa, joilla sitte peset, ja saippuaa pane +veteen. Ja sitte sinun pitää kaupungista hankkia voidetta ... niin ... +sepä se pahinta oli; mutta kyllä se nimi kohta mieleeni johtuu. Joudu +vaan, Katri!" + +Enempää tässä olisi turha kertoa kuin että Juhana istuutui mummon +sängyn laidalle, jossa Liisa taidollansa sulki verenjuoksun ja +sittemmin sitoi haavan; Katri sill'aikaa tuvassa pukeutui nopeasti, +sillä hän valmistihe heti lähtemään kartanoon tai pappilaan lääkkeitä +saamaan. + +Sanottuaan jäähyväiset läksi hän astumaan pimeitä polkuja illan +myöhällä. Ajatellen, minnekä nyt oikeastaan menisi, sanoi hän itsekseen +vihdoin: "Ei, en kuitenkaan mene kartanoon, vaan pappilaan, vaikka +sinne onkin pitempi matka." Grimstahamista Sätran kautta Edin pappilaan +oli ainakin puoli peninkulmaa. Mutta pappilan rouva olikin jaloin, +ymmärtäväisin ja avuliain ihminen koko seudulla. Katri muisteli ilolla +häntä astuessaan, ja hän varmaan tiesi saavansa apua ja ystävällistä +kohtelua, vaikka tulikin näin myöhään. + +Ja niin hän saikin. Katri palasi yöllä kotiin lääkkeiden kanssa. Paitsi +etikkaa ja viinaa, jolla voi pestä jalkaa ja estää paisumasta, sai hän +myöskin Riian palsamia haavaan pantavaksi. Vuoteen omaksi Juhana +kuitenkin joutui, ja seuraavana päivänä näytti haava hyvin pahalta, kun +siitä alkoi tulla mustaa verensotkua. Sentähden päätti Katri heti ensi +tilassa lähteä kaupunkiin kysymään neuvoa lääkäriltä. Tilaisuutta hän +sai siten, että meni sisarensa Reetan sijasta viemään luutia ja Reetta +meni siksi päiväksi Gristahamiin hoitamaan mummoa ja sairasta. + +Kaupungissa neuvottiin Katria panemaan basilikavoidetta liinarievulle +ja sitte haavan päälle, että se puhdistuisi. Sittemmin tuli hänen vetää +haava umpeen sidelaastari-viilekkeillä, ja koko jalka oli pidettävä +liikkumattomana sitomalla puulistojen väliin; niin oli haava pikemmin +paraneva, vaikka jäntärekin olisi mennyt poikki. Hyvä on, ajatteli +Katri, niiasi lääkärille ja näytti niin kelpo vaimolta, ett'ei lääkäri +huolinut häneltä maksuakaan ottaa. Iltasilla palasi hän kaupungista, +huolestaan osaksi päässeenä, ja tunnusteli tuontuostakin hameensa +taskua, olivatkohan saadut lääkkeet tallella. Mutta vaikka Katri kyllä +toivoi Juhanan piankin Jumalan avulla paranevan, niin johtui hänelle +kuitenkin mieleen, että mitenkähän ne syystyöt sai tehdyksi hänen +maatessansa. Sillä mitään ei kannattanut laiminlyödä. "Minun täytyy +palkata renki muutamiksi päiviksi", sanoi hän itseksensä. "Mutta siitä +ei Juhanan pidä saaman tietää sanaakaan, ett'ei hän innoissaan syökse +ylös itse kyntämään ja hakkaamaan, ennenkuin jalka on ihan terve; niin +tulisi hän vaan yhä pahemmaksi ja me joutuisimme ihan pulaan." + +Sitte ajoi hän taas hiljaa luutakärrissänsä mietiskellen, mitenkä hän +saisi rengin pidetyksi ja palkatuksi. "Kalliiksi se tulee!" sanoi hän, +katsoen hyvin pahoillaan ja suruisena sivullensa metsäänpäin ja lyöden +samalla ohjaksilla hevosta, että pikemmin kotiin ennättäisi. + +"Niin se kyllä käy!" virkkoi hän vähän ajan perästä puoliääneen. +"Tosinhan aioin uudesta kankaastani laittaa Juhanalle ja itselleni +hyvät pyhävaatteet, sillä onhan siisteys kunniaksi kirkossa. Minä myön +sen. Parempi on saada torppa hyvin hoidetuksi syksyllä, niin saatamme +sitte toivoa hyvää satoa kevätkylvöstä. Minä palkkaan Suotalon pitkän +Antin. Hän on vahva ja ripeä työmies eikä valitse ruokia. Hei, Polle!" +kehoitti hän hevostansa, iloiten päätöksestään ja katsoen tyytyväisesti +paria harmaata pilvenhattaraa, jotka olivat hajoamaisillaan taivaan +laelta. "Hei, Polle! sukkelaan nyt, niin saat leipää kotiin tultua!" + +Kaikki kävi ihan toivon mukaan. Juhana makasi vuoteessa kyllin kauan, +niin että jalka parani ihan terveeksi. Suotalon Antti raatoi sill'aikaa +ripeästi Grimstahamissa, niin että kaikki tuli tehdyksi oikeaan +aikaansa. Hän oli vanha tuttu, sillä hän oli kasvanut yhdessä Juhanan +ja Katrin kanssa, Suotalo kun näet oli lähellä sekä Nikkarilaa että +Kivelää. Hän helposti sopi Katrin kanssa palkasta, joka hänen piti +saada puinnin aikaan. Rahan sijasta oli heidän kummankin mielestä +mukavinta, että Antti itse otti kankaan, niin ei Katrin tarvinnut mennä +sitä ensin muille myöskentelemään. + +Muutapa tästä välitapauksesta ei enää olekaan huomattava kuin että sinä +päivänä, jolloin Antti oli tehnyt viimeisen työnsä ja Katri toi hänelle +kankaan palkaksensa, niin Antti virkkoi: "Kiitos, kunnon emäntä! +Tiedättehän te molemmat, että minä olen teidän vanha leikkitoverinne ja +sentähden saatan kyllä jättää muutaman viikon työn ilmaiseksikin, sillä +enhän vielä ole supiköyhä. Pitäkää vaan kangas itse! Minä tahdon teitä +nähdä kirkossa siistinä uusissa vaatteissanne." + +Katri katsoi häntä silmiin pitkään ja tarkempaan kuin tavallisesti. +"Antti!" sanoi hän, "tätä hyvää sinä et ole ilmaiseksi tekevä. Minä +kyllä tiedän sisar Reetan ja sinun välisi, ja puhun sinun puolestasi +hänelle. Sillä nyt minä tunnen sinut, Antti; ja usko pois, kyllä te +hyvin tulette toimeen Nikkarilassa. Kyllä Reettakin sinusta pitää, +vaikka hän välistä on juro; minä kyllä laitan niin, että välinne tulee +hyväksi." + +Antti työnsi hyvin tyytyväisen näköisenä pitkän, tumman tukkansa korvan +taakse. Mutta mitä siitä seurasi, ei kuulu tähän kertomukseemme. + + +X. + +Kymmenen vuotta oli nyt Grimstaham ollut asuttuna ja kaksi lasta +leikitteli tuvassa ilahuttaen Liisa-mummoa, joka ei päässyt +sängystänsä. Mummolla säilyi puhelahja ihan viimeisiin hetkiin asti, ja +näönkin salli Isä pysyä välttävänä. Sentähden oli mummon suurin ilo +opettaa sieville lapsensalapsille tavauksen ja sisäluvun alkeita. +Molemmat ne olivat pojat, toinen kuuden, toinen viiden vuoden vanha. + +Kun Katrilla ja Juhanalla oli hyvin vähän aikaa oleskella sisällä, +olivat lapsenlapset mummolla melkein ainoana seurana; heidän piti +kertoa hänelle kaikki, mitä isä ja äiti ulkona tekivät. Sillä mummo +tahtoi välttämättä tietää kaikki, mitä Grimstahamissa tapahtui. Ja jos +pellolla tai niityllä tehtiin jotakin, jota mummo viisaudessaan +sängyssänsä ei hyväksynyt, niin hän poikien kautta lähetti oman +ajatuksensa Juhanalle ja Katrille tiedoksi. + +"Mitä isä tänään tekee, Janne?" kysyi hän vanhemmalta pojalta eräänä +iltapuolena kesäkuussa. + +"Hän maalaa uutta läävää punaiseksi." + +"Tokkohan hän sen oikein osaa!" supisi mummo itsekseen, laskien päänsä +vasemmalle korvalle alas aluselle. "Varmaankaan ei hän ole muistanut +panna vihtrilliä sekaan. Menes kysymään isältäsi, onko hän pannut +vihtrilliä maaliin; mutta tule paikalla takaisin!" Sill'aikaa sai Kalle +tavata sängyn vieressä. + +Janne meni ihan suoraan uuden, muhkean läävän luo ja vei mummon sanan +isällensä. Juhana hymyili ja otti taskustansa kakkusen, jonka oli +tuonut viimein Tukholmassa käydessänsä. "Mene mummon luo, Janne, kiitä +häntä muistutuksesta ja anna hänelle tämä!" + +Miten mummo ihastui Jannen tuomisista! Pehmeät sokurileivät ja kakut +olivat parasta herkkua, kuin luutamummo ikänänsä oli tavannut. "Voi +sitä Juhanaa, miten hän muistaa minua joka kerran, kun käy +kaupungissa!" sanoi mummo itsekseen, imi kakkua ja unhotti koko +vihtrillin. Kuitenkin johtui hänelle maalaus mieleen, kun Jannen +tuomiset loppuivat, ja hän kysyi: "Tiedätkö, miksikä isäsi maalaa +kaikki huoneet yli ympäri ja portit ja aidat? Mutta tämä hökkeli, jossa +asumme, on huonoin kaikista, eikä hän tätä maalaa." + +Janne seisoi, näpelöiden peitettä. "Kyllä, mummo," sanoi hän hetkisen +perästä, "sen kyllä tiedän. Isä aikoo purkaa tämän tuvan ennen +maalaamista." + +"Vai niin, aikooko hän rakentaa uudet asuinhuoneet? Niihin minä en +koskaan tule, Janne. Tämä vanha tupa ja minä, me häviämme yht'aikaa." + +Poika ei käsittänyt mummon ajatusta. Mutta totta oli, että kun nyt +kaikki muu oli uutta, kaunista ja puhdasta, niin itse asuinrakennus +näytti kovin kurjalta niiden rinnalla. "Siihen minä vasta ihan viimeksi +käyn käsiksi; saas nähdä ehdinkö vielä tänäkään vuonna", sanoi Juhana. + +Joka sunnuntai istui Katri aamusta iltaan anopin luona. Juhana oli +siellä vaan iltapäivällä, sillä aamupäivällä hän kävi kirkossa. Kun +tuttavat kyselivät, missä hänen kelpo vaimonsa oli, vastasi hän: "Katri +pitää jumalanpalvelusta kotona mummon kanssa." + +Ei se kuitenkaan muuta ollut kuin mummon hellää hoitamista. Tosin Katri +myöskin luki Liisalle niitä virsiä tai evankeliumeja, joista hän +enimmin piti; mutta mummon kuulo oli tänä vuonna alkanut huonota, niin +ett'ei hän enää sillä tavalla voinut nauttia Jumalan sanaa. Silmät vain +yhä pysyivät yhtä kirkkaina ja selvinä, ja niillä hän katseli Katria, +joka oli hänestä kaunein näkö kaikista, ja poikia, jotka Katrin jälkeen +olivat kauneimmat katsottavat. + +Iltapuolella sunnuntaina tuli seuraan aina lisäksi Juhana ja +palvelustyttö, joka tänä vuonna oli hankittu avuksi. Kun mummo näki +niin paljon ihmisiä koossa kuin kuusi henkeä, sattui välistä, ett'ei +hän oikein muistanutkaan päivää sunnuntaiksi, vaan oli olevinaan +Heinätorilla. Muisti ja järki heikkonivat vähitellen. Kerran meni se +niin pitkälle, että hän ojensi kätensä peitteen päälle, luuli sitä +kuivaneeksi luudaksi ja tarjosi Katrille, sanoen: "Kuusihan minun siitä +pitäisi pyytää, mutta näkyy olevan kuivanut, niin menköön vaikka +kolmesta." Katri peljästyi noista sanoista; ne kuuluivat niin +kamaloilta, että hän aavisti jotakin. Mutta Juhana tarttui siihen +kolmesta äyristä tarjottuun käteen ja suuteli sitä; se olikin +ensimäinen ja viimeinen kerta hänellä suudella naisen kättä, jota +kansan mies ei koskaan tee. + +Juhana oli nyt jo ehtinyt niin pitkälle, että oli metsään kaatanut +uuden asuinkartanon hirret. Hän suunnitsi mielessään, miten se oli +tehtävä ja sisustettava. Suuren tuvan hän aikoi tehdä, eri kyökin ja +kaksi kammaria, korkean vinnin ja vinnikammarin, jos kannatti. +Seinäpapereja ei hän vielä ottanut lukuun, mutta ulkoa piti kaikki +maalattaman keltaiseksi. Viime vuosina hän oli saanut erinomaisen halun +maalata ja punata kaikki. Ulkohuoneiden tervaaminen ja punaaminen kyllä +oli tarpeenkin, sillä se esti mätänemistä, mutta kaikista Juhanan +töistä alkoi yhä selvemmin näkyä kauniisen ja siistiin taipumusta. Ja +Katrinkin tähden hän niin teki, sillä Katri mielellään tahtoi kaikki +sieväksi ja siistiksi, niin huoneet kuin työaseetkin. Sentähden oli +Juhana vähällä ryhtyä seinäpaperienkin puuhaan. + +Veistellessään hirsiä nelikulmaisiksi pihalla, mietiskeli Juhana +huviksensa, miten hän vast'edes nikkaroi uudet pöydät, penkit, kaapit +ja viimeiseksi sievän sängyn. Tuolit ja penkit olivat jo hänen +mielikuvituksessaan vehreiksi maalattuina, kaappi ja pöydät sinisiksi. +Maalia ja sutia osasi hän käyttää itsekin, "mutta", virkkoi hän, +"vaikkapa toisinkin Tukholmasta oikean kisällin maalaamaan nuo kaikki +minulle, niin eihän tuo koko maailmaa maksaisi tuokaan. Ehkäpä itse +vain tuhraisin koko maalaamisen; enkä ryhdykään koko työhön itse, enkä +saata viimeistä työtäni turmiolle." + +Luutamummo, joka selvänä ollessaan yhä vieläkin tahtoi tietoa talon +töistä ja puuhista, kuuli eräänä lauantai-iltana Jannelta, että Juhana +jo oli vetänyt uuden asunnon hirret pihalle ja ryhtynyt niitä +veistelemäänkin. + +"Vai niin," sanoi mummo hetkisen kuluttua, huoahtaen, mutta keveästi, +"vai ollaan jo niin pitkällä! nyt revitään vanha tupa, sitä ei mikään +estä. Niin, niin. Tapahtukoon Herran tahto, niinkuin David sanoo. Uudet +luudat nyt rupeavat lakasemaan ja kaikki kuivat luudat viskataan +uuniin." + +Katri seisoi sängyn vieressä, itkien, sillä ne sanat tuntuivat hänestä +katkerilta. Muuan kyynel putosi mummon kasvoille. Hän ei enää nähnyt, +mutta säpsähti vähän ja sanoi: + +"Ah, varmaankin olet sinä, Katri, tässä luonani! Jospa vielä kerran +ennen kuolemaani saisin tuntea tuoretta metsän hajua. Tuo minulle vähän +nuoria kuusen oksia!" + +Katri toi niitä hänelle. Juhana ja lapset tulivat sisään. Havujen +tuoksusta vilkastui mummo, vielä viimeisen kerran. Hän nousi +puoli-istualleen sängyssä, tarttui molemmin käsin havuihin ja hengitti +hyvillänsä. Silmät aukesivat, kirkkaasti ja nopeasti leimahtaen. + +"Hyvä isä," sanoi hän, "armahda minua, joka olen suuri havunoksa, ja +anna minun tulla uudeksi taimeksi sinun valtakunnassasi!" + +Sitte vaipui hän alas vuoteelle ja kuoli. Mutta lapsenlapset sanoivat: +"Kas, miten kirkkaat mummon kasvot ovat!" + + + + + + +ROUVA A. CH. EDGREN. + + + + +LÄÄKÄRIN VAIMO. + + +I. + +Kaikista arvokkain mies pienessä Lounais-Ruotsin kaupungissa +K--stadissa oli epäilemättä lääkäri Nordenberg. Tuskin oli siellä +yhtäkään perhettä, jolle hän ei olisi ollut tukena ja lohdutuksena +hädän ja surun hetkinä. Sitä paitsi sai kaupunki kiittää juuri häntä +jonkinmoisesta maineesta. Matkustavaisia kävi vuodet päästänsä kaikista +Ruotsin ääristä pyytämässä häneltä neuvoa ja lohdutusta; niin suuri oli +hänen maineensa, että välistä tuli hänen luoksensa sairaita yksin +pääkaupungistakin. + +Ulkomuodoltaan oli Nordenberg jotenkin mitättömän näköinen mies, +lyhyehkö, vanttera ja vahvaruumiinen; hän oli ihan kuin vahva +talonpoika, niinkuin hän syntyperältään ja koko ruumiilliselta +kehitykseltään todella olikin. Syvä ryppy kulmien välillä, joka todisti +hänellä olevan tottumusta pitämään koossa ajatuksensa, ja terävä katse +tekivät hänen muuten hyvin tavalliset kasvonsa älykkään näköisiksi. +Huulet olivat paksut, samalla kertaa osoittaen hyvänluontoisuutta ja +aistillisuutta. Koko luonteen merkkeinä lääkärillä olivat kasvojen +ala- ja yläosan erilaiset värähdykset. Luja tahto, vallanhimo ja äly +olivat niissä näkyvissä hyvänluontoisuuden ja nautinnonhimon +kumppaneina. + +Hänen käytöksensä ei lainkaan ollut miellyttävä; ollen alkuansa köyhä +talollisenpoika, joka oli arvoon kohonnut vain oman kykynsä avulla, ei +hän ollut jaksanut kantaa menestystänsä. Hän tuli kopeaksi ja vähän +kerskailevaksi, Piti kunnianansa kaiken seuraelämällisen viehättävyyden +hyljeksimistä ja puhui Smoolannin murretta kuin oikea talonpoika. + +Hänen toimitapansa ei myöskään ollut ilman omituisuuksia. Hänen +muotonsa sairasvuoteen luona oli tavallisesti onnettomuutta ennustava +ja hänen vastauksensa epäselvät ja salaperäiset kuin sfinksin. Vähäinen +päänpudistus ja tyytymätön kädenliike olivat ainoat merkit, joista +levottomat omaiset saivat arvata sairaan tilan olevan melkein +toivottoman. Sitä suurempi oli sitte heidän kiitollisuutensa ja +kunnioituksensa lääkäriä kohtaan, kun hän väsymättömyydellään ja +suurella taidollaan sai sairaan pelastetuksi; ja se ihme tapahtuikin +jotenkin usein. + +Lääkärin talo oli torin varrella, pieni tosin, vaan komein koko +kaupungissa; rakennustavaltaan erosi se jyrkästi kaikista muista +kaupungin taloista. Se oli uudenaikainen, palkongeilla ja monilla +nurkilla koristettu huvila, takana ruusupuita kasvava pengermä. + +Talon sisustuskin oli erittäin komea, ehkäpä vähän ylpeähkökin, mutta +kaikkea kuitenkin jalostutti todellinen kauno-aisti, jota lääkärillä +tuskin olisi luullut olevan. Ja muuten voikin huomata kaikkea +järjestelemässä olleen kauneuteen tottuneen naiskäden. + +Vieraat, joita muualta saapui kaupunkiin, saivat tuntikausia +odotellessaan lääkärin saleissa hyvin miellyttävän tunteen tästä +kodista. Kaunis valkotukkainen pikku poika juoksi välistä täyttä +vauhtia huoneiden läpi. Sairaat koettivat välistä pidättää häntä ja +tekeytyä ystäviksi, ja jos heidän joskus onnistui niin paljon hillitä +hänen rajuuttansa, että hän pysyi viisi minuuttia paikoillaan, saivat +he hänen suustansa kuulla koko joukon viattomimpia ja suoranaisimpia +kysymyksiä ja vastauksia. + +Tosin hän oli, kuin muutkin hemmoitellut lapset, liian itsepäinen, +mutta samalla niin iloinen, terve ja vilkas, ett'ei häneen mitenkään +voinut pahastua. + +Ja jos vieraat sairaat joskus saivat vilaukselta nähdä lääkärin vaimoa, +niin se vain suurensi heidän mieltymystänsä tähän kotiin. Hän oli +sievä, hento, nuorekas nainen, liikkeissään kevyt, nopea ja vähän arka, +silmät syvät ja loistavat. Vaikka häntä ei koskaan nähty yhdessä +lääkärin kanssa, niin mielellään heidät kuitenkin ajatuksissaan kuvaili +toistensa rinnalla oleviksi; he näyttivät niin hyvin täydentävän +toisiansa, lääkäri ankaralla, miehekkäällä voimallaan ja vaimo hienolla +naisellisuudellaan. + +Mutta jos matkustavaiset viipyivät niin kauan kaupungissa, että ehtivät +saada joitakuita tuttuja, ja heiltä sitte tietysti tiedustelivat +lääkärin perheoloja, niin kohta heidän ihanat unelmansa haihtuivat. Jos +he puhuivat lääkärin perhe-onnesta, joka näytti niin suloiselta, saivat +he vastaukseksi hymyilyn tai huokauksen, ja kun he tuommoisesta alusta +tietysti tulivat hyvin uteliaiksi, saivat he kohta kuulla enemmänkin. + +Niin, lääkärin avioliitto oli todellakin ensi vuosina ollut hyvin +onnellinen. Hän oli suunnattomasti rakastanut vaimoansa, ja vaimokin +oli hyvin miellyttävä, kun hän äsken naituna nuorena rouvana tuli +kaupunkiin. Tosin hän ei koskaan ollut niin lempeä eikä hellä, kuin +hänen ulkomuodostaan päättäen olisi luullut; ei, päinvastoin oli hän +hyvin oikullinen ja itsepäinen, piti omat ajatuksensa kaikista asioista +ja vaikka oli niin nuori, saattoi ryhtyä väittelemään vanhain ihmisten +kanssa ja puolustamaan omia, monesti hullunkurisia aatteitansa, kuin +olisi henki ollut vaarassa. Mutta miellyttävä hän oli sittekin, sitä ei +käynyt kieltäminen; hänessä oli jotakin niin vilkasta ja alkuperäistä, +ett'ei kukaan voinut hyljeksiä hänen seuraansa. + +Mutta hän ali aina hyvin heikko ja arka terveydeltään, ja pojan +syntymisen jälkeen hän ei enää koskaan oikein voimistunut. Hän alkoi +tulla juonikkaaksi ja heikkohermoiseksi, purskahti itkuun ihan ilman +syyttä eikä osannut puhuakaan muusta kuin sairaudestansa. Lääkärin +tarvitsee enemmin kuin muiden ihmisten olla rauhassa taudeilta omassa +kodissansa; kun hän päivät päästänsä kuulee vain niistä puhuttavan, +tahtoo hän mielellään kotonansa vähän viihdyttää ajatuksiansa iloisilla +ja viehättävillä asioilla. Sentähden ei kukaan saatakaan ihmetellä, +että hän vihdoin kyllästyi ainaisiin valituksiin kotonakin. Hän alkoi +illoin käydä klubeissa, jopa kaikissa pidoissakin, joista hän ennen +onnellisena aikanaan ei lainkaan huolinut; häntä ei enää koskaan nähty +yhdessä vaimonsa kanssa ja hyvin harvoin tavattiin hänet kotoaan. + +Jos vieras tuommoisten tietojen perästä muistutti, että olipa toki +ankarata ja katkerata vaimolle jäädä noin yksiksensä vain sairauden +tähden, vaikka juuri oma mies oli lääkäri, jonka toki olisi enemmin +kuin muiden kärsiminen sairaan oikkuja, niin sattui välistä se +huomautus viemään uuden, hyvin arkatuntoisen asian perille, joka +saatettiin ilmoittaa vain kahden kesken ja ankaran vait'olon lupauksen +turvin. Semmoisen salamyhkäisen keskustelun jälkeen läksi vieras +matkaansa syvästi surkutellen kovasti koeteltua lääkäri-raukkaa ja yhtä +syvästi halveksien pientä, miellyttävää syväsilmäistä rouvaa. + + +II. + +Lääkäri Nordenbergin yliopiston-aikainen kumppani, joka oli lasten +lääkärinä eräässä suuressa kaupungissa, tuli muutamana päivänä +K--stadiin. Häneltä oli kuolema äskettäin riistänyt vaimon ja ainoan +lapsen, niin että hän nyt aikoi muuttaa pois entisestä toimipaikastaan, +jossa hänen lyhyt avioliittonsa oli niin äkisti päättynyt, ja asettua +K--stadiin, joka oli viime aikoina niin melkoisesti kasvanut, että +kaksikin lääkäriä siellä kyllä oli tarpeen. Varsinkin valitsi hän +K--stadin sentähden, että tavattoman tuhoinen lasten tauti oli siellä +jo monta kuukautta raivonnut melkein ruton tavalla. Taitava lääkäri ei +tosin ollut saanut pelastetuksi omaa lastansa, mutta toisten lasten +pelastuksen otti hän nyt päätehtäväkseen. + +Nordenberg ei ollut kovinkaan iloissaan toisen lääkärin aikomuksesta +asettua hänen kaupunkiinsa. Hän tosin ei tahtonut myöntää pelkäävänsä +mitään kilpailua, mutta se vain oli hänellä selvillä, että tuo toinen +oli ennen ja nytkin hänelle hyvin vastenmielinen kumppani. + +Hänen kuitenkin täytyi näön vuoksi pitää yllä ystävyyttä ja hän siis +kutsui entisen kumppaninsa päivälliselle muutamien muiden herrojen +kanssa. + +Lääkäri Selmer oli niin äskettäin tullut kaupunkiini ett'ei hän vielä +ollut kuullut puhuttavan Nordenbergin surullisista perheoloista. Kun +lakkaamatta vielä pyöri hänen ajatuksissansa oman, äsken sortuneen +kotionnen muisto, lähestyi hän sydämmellisellä ystävyydellä kumppaninsa +nuorta vaimoa ja kuusivuotista poikaa, jonka ikäinen hänen oma +poikansakin oli ollut. + +Hän joutui pöydässä istumaan emännän viereen ja rupesi heti vilkkaasen +keskusteluun hänen kanssansa. Hän puhui rouvalle omasta pojastaan, joka +äsken vielä oli ollut yhtä punaposkinen ja vallaton kuin rouvan Rutger, +ja kertoi, miten kuume oli tullut ja katkaissut muutaman viikon +kuluessa elämänlangat niiltä kahdelta, jotka olivat hänelle olleet niin +rakkaat. Rouva kuunteli lämpimällä osanotolla ja alkoi kertoa kohtia +Rutgerin elämästä, mitä tauteja hänessä oli ollut ja muuta semmoista. +Vähitellen muuttui keskustelu iloisemmaksi; he molemmat kertoivat +hupaisia muistoja lapsistansa, niiden viattomia sanoja sekä merkkejä +aikaisesta kehittymisestä ja lupaavista luonnonlahjoista, joita kaikki +vanhemmat ovat huomaavinaan lastensa ensimäisinä kehitysvuosina. + +Tämän hupaisen keskustelun aikana Selmer kuitenkin huomasi +miellyttävässä vieruskumppanissaan yhtä ja toista, joka hänestä ei +näyttänyt hyvältä. Hän huomasi rouvan koko olemuksessa joitakin +heikkohermoisuuden ja ärtyisyyden merkkejä. Eikä häneltä näkemättä +jäänyt myöskään kärsimys, joka kajasti silmistä, ja velttous hienoissa +piirteissä suun ympärillä. + +Monenlaista ja hyvää viiniä juotiin pöydässä, mutta rouva kiivaasti +kielsi, kun Selmer tarjoutui kaatamaan hänellekin. Hän joi vain vettä +ja söi erittäin vähän. + +Talon ainoa poika istui isän vieressä, joka vain laski leikkiä, kun hän +niin ahneesti nielasi viinin, jota isä hänelle antoi. Äiti tarkasti +pojan liikkeitä hyvin levottomasti, ja kun isä sittemmin täytti hänen +lasinsa ja nauraen sanoi ei olevan haitaksi, jos poika sai oppia +sietämään edes jotakin, niin äiti äkisti nousi ja nopeasti kumartuen +pöydän yli sieppasi lasin pojan kädestä ja kaatoi sen tyhjään +olutlasiin, joka samassa vietiin pois. Poika alkoi itkeä ja hoitaja sai +viedä hänet pois pöydästä. Vieraat olivat hämillänsä ja Nordenberg itse +purskahti raa'asti nauraa hohottamaan. + +"Te näytätte olevan ehdottoman raittiuden harrastaja", sanoi Selmer +emännälle, mutta kummastui samassa niiden näennäisesti niin viattomain +sanain vaikutuksesta. + +Tuskallinen puna nousi nuoren rouvan kasvoille ja otsalle asti, silmiin +herui kyyneliä ja huulet vapisivat, kuin olisi hän ponnistellut +kuuluviin jotakin vastausta, mutta ei saanut lausutuksi sanaakaan. +Vieraat herrat niistivät nenäänsä tai rykivät tai murensivat kiivaasti +leipää sormissaan. Kohta sitte noustiin pöydästä, ja kun kahvia +tarjottiin salissa, oli rouva jo poissa näkyvistä. + +Hirmuinen epäluulo vaivasi vierasta lääkäriä; hän kuunteli +hajamielisesti toisten puhetta ja läksi vihdoin takaisin ruokahuoneesen +etsimään muka pikku Rutgeria. + +Mutta todella hän tahtoi tavata rouvan ja se onnistuikin. + +Vielä ei ollut ruvettu siistimään pöytää. Talrikit semmoisinaan, +puolilleen juodut lasit, tyhjät pullot ja ryvettynyt pöytäliina eivät +juuri olleet mikään viehättävä näky. Pöydän alimmassa päässä seisoi +rouva hehkuvin kasvoin ja juuri tyhjensi äkisti suuhunsa lasillisen +väkevää viiniä, karahvi toisessa kädessä, kuin olisi hänellä ollut +aikomus heti täyttää lasinsa uudestaan. + +Nähtyään vieraan kiljahti hän ja pudotti karahvin maahan, niin että +tummanpunainen viini juoksi hänen vaaleansiniselle villaleningilleen. + +Selmer seisattui pöydän yläpäähän, tuntien katkeraa tuskaa +havainnostaan, josta hän luuli saavansa selityksen rouvan äskeiseen +käytökseen. + +Rouva sai vaivoin mielensä asettumaan. "Te peljästytitte minua niin", +sanoi hän teeskennellysti. "Minua niin rupesi vilustamaan päivällisen +jälkeen ... varmaankin join liiaksi vettä ... ja sentähden arvelin +olevan parasta ... mutta kas, vahinko kaunista leninkiäni!" + +Hän kokosi hameensa poimuja, estääkseen viiniä ihan ympäri levenemästä, +ja aikoi mennä pois. + +Selmer pysäytti hänet. Hän oli hetkisen ollut kahden vaiheella ja +muuttanut levottomasti milloin toista, milloin toista jalkaa eteenpäin; +nyt hän nopeasti astui rouvan luo ja pani ystävällisesti kätensä hänen +kouristetulle kädelleen, joka piti koossa leninkiä. + +"Antakaa anteeksi", sanoi hän, "mutta ... tiedättehän, että on +ainoastaan yksi keino sille, ken ... ken kerran ... ken sairastaa +semmoista tautia kuin te. Että ehdottomasti jätätte kaiken väkevien +juomien nauttimisen." + +Hänen katseestaan loisti niin paljo hyvyyttä, että rouva oli vähällä +menettää koko mielenmalttinsa ja purskahtaa itkuun. Mutta oman +ylläpidon aisti häntä vielä vahvisti ja hän vastasi tyytymättömän +tavalla: + +"Siinä en luule teidän olevan oikeassa. Minua on päinvastoin käsketty +elämään hyvästi juuri tautini tähden." + +Selmer ei heti löytänyt sopivaa vastausta, vaikka rouva näytti sitä +odottavan. Rouva vähän kumarsi päätään ja läksi. + +Kun Selmer palasi herrojen seuraan, oli siellä jo tuotuna esille +konjakkia ja liköörejä. Isäntä otti juuri lasinsa ja kilisti toisten +kanssa. + +"Nyt juodaan pohjaan", sanoi hän, "niin että sitte saan kaataa uutta. +Niin, minä sanon kuin ukko Petterson, joka kuoli viinahulluuteen: Mitä +olisi elämä ilman konjakkia!" + +Ja sille sukkeluudelleen nauroi lääkäri, niin että kohona hyppi, ja +muut yhtyivät iloon. + +Selmer otti hattunsa ja aikoi sanoa jäähyväiset; sikarin ja väkeväin +höyryt, joita huone oli ihan täynnä, vaikuttivat hänessä nyt todellista +pahoinvointia. Isäntä ei häntä kuitenkaan laskenut muulla ehdolla kuin +että hänen piti vain vähän aikaa kävelemän ja palaamaan sitte +illalliselle. Se Selmerin täytyi luvata. + +Hän astui hautausmaalle ja viipyi siellä kauan kävellen ja lueskellen +kirjoituksia kaikista patsaista. Varsinkin viivähti hän vähän aikaa +jokaisen pienen lapsen haudalla, joita olikin paljo äsken luotuja, +selvinä todistuksina kulkutaudin tuhotöistä. + +Se, mitä hän äsken oli nähnyt, oli kovin liikuttanut häntä. Nyt hän +kiitti Jumalaa, että hänen oma poikansa makasi maan rauhallisessa +povessa eikä ollut joutumassa elämän rajattomiin vaaroihin. + +Hän palasi Nordenbergin taloon vasta sitte, kun siellä jo oli +illallinen syöty. Isäntä näytti olevan hiukan ärtynyt ja pyyteli +anteeksi, ett'ei hänen vaimonsa enää voinut tulla näkyviin. Hän ei +voinut oikein hyvin. + +Mutta tuskin ehtivät herrat siirtyä saliin, kun makuuhuoneen ovi aukesi +ja nuori rouva seisoi kynnyksellä. Heti ensi katsauksella huomasi +Selmer, mitä rouva oli toiminut päivällisen jälkeen eli siitä asti, kun +Selmer hänet viimeksi näki. Vehreään vivahtavat silmät, joiden hempeä +loisto hänestä ennen oli näyttänyt niin viehättävältä, olivat nyt +vaalakat ja himmeät, kasvot hyvin kalpeat, ja hienot, säännölliset +kauneuden piirteet niin veltot, että Selmeriä oikein kauhistutti. + +Nordenberg meni nopeasti hänelle vastaan, otti häntä kovasti kiinni +kädestä ja sanoi terävästi ja käheästi kuiskaten: "Mene pois heti!" +Muihin päin kääntyen lisäsi hän kovaan: "Toivoakseni annatte anteeksi, +hyvät herrat, mutta vaimoni on todellakin niin heikko, ett'en minä voi +sallia hänen liiaksi ponnistaa voimiansa. Mene nyt jo ja käy paikalla +maata, Helena!" Hän yhä vielä piti kiinni rouvan kalvosimesta ja koetti +nyt muille näkymättömällä, vaan kuitenkin kovalla sysäyksellä työntää +rouvaa pois huoneesta. + +Mutta silloin leimahtivat äkisti vehreät silmät ja kalpeat kasvot +muuttuivat värikkäiksi. + +"Ei!" sanoi hän. "Minä en mene. Sinä et saa uskotella vieraalle +lääkärille, että minä juopunut olen. Minä en mene, vaan näytän hänelle, +ett'ei ole totta -- ei totta se, mitä hän minusta luulee." + +Hän oli temmaissut kätensä irti miehensä rautakourasta, hienonen käsi +oli kalvosimesta ihan punainen kouristuksesta, rouva näytti sitä +Selmerille ja sanoi: "Katsokaahan! Näin minua kohdellaan! Mutta +juovuksissa minä en ole!" + +Hän astui eteenpäin pari horjuvaa askelta, jotka surkeasti todistivat +ihan päinvastaista, vaipui sitte polvilleen, ojensi rukoilevasti +kätensä Selmeriä kohti ja vaikeroi: "Oi, pelastakaa minut! pelastakaa +minut, te! Olettehan tekin lääkäri! -- Lääkärit voivat auttaa toista +... vaikk'eivät omia vaimojansa. Minä olen niin hirveän onneton. En +minä muun tähden juo ... vaan minun täytyy ... täytyy! Jokin paha voima +minua pakottaa! Minusta tuntuu, kuin voisin ennemmin surmata itseni +kuin lakata juomasta. Oi, eikö ole mitään apua ja pelastusta?" + +Selmeriin tämä koski kovasti. Hän meni rouvan luo, otti häntä kiinni +kädestä, koetti häntä nostaa ylös ja sanoi: "Kyllä, minä uskon varmaan, +että teidät saadaan pelastumaan. Siitä puhelemme jonakin muuna +päivänä." + +Hän talutti rouvan ovelle ja rouva seurasikin häntä mielellään. Ovea +avatessaan rouvalle sanoi Selmer: "Minä tulen huomenna. Otatteko minut +silloin vastaan?" + +Rouva katsahti Selmeriin kiitollisesti, purskahti sitte itkemään, +peitti kasvonsa käsillään ja melkein juosten poistui. + +"Tämä näyttää olevan täydellisesti kehittynyttä dipsomaniaa", sanoi +Selmer kahden kesken Nordenbergille. "Mitä lääkkeitä tai keinoja käytät +häntä parantaaksesi?" + +Nordenberg loukkaantui Selmerin kysymyksestä, sen muoto kun olikin +hiukan mestarimainen. Hän vastasi tylysti: "Siitä asiasta minä +mielelläni puhun niin vähän kuin mahdollista suinkin." + +Selmer vähän epäili, ennenkuin uudestaan kysyi. + +"Sinä et varmaankaan tahtoisi jättää vaimoasi minun hoidettavakseni? +Lääkärien ei yleensä pidä hoidella lähimpiä omaisiansa -- ei ainakaan +tämmöisissä tapauksissa -- minulla sitä paitsi oli äskettäin +hoidettavana samanlainen sairas." + +"Kiitoksia!" vastasi Nordenberg ylpeästi. "Jos minä joskus katson +tarvitsevani apuasi, niin kyllä silloin tulen kysymään neuvoa sinulta. +Siihen asti on parasta, että me niin vähän kuin mahdollista sekaudumme +toistemme toimiin." + + +III. + +Vierasten poistuttua meni Nordenberg makuuhuoneesen. Siellä oli +jotenkin hämärä; yksi ainoa kynttilä, sekin melkein loppuun palanut, +levitti niukkaa valoa. Vuoteen uutimet olivat syrjälle vedetyt ja +Helena heittäytynyt tilalle poikittain ja siihen nukkunut. Hän oli +avannut leninkinsä auki vyötäisiltä, tukka hajallansa peitteellä, ja +tummanpunaiset viinipilkut: hehkuivat kuin veri leningin vaaleaa väriä +vasten. + +Todellisen vastenmielisyyden tunne pääsi lääkärissä valtaan. Hän astui +kiireesti yöpöydän luo, otti siitä muutamia kirjoja sekä kellonsa +alustan, tempasi auki oven ja aikoi ainiaaksi poistua tästä huoneesta +eikä koskaan enää sinne astua jalkaansa. + +Mutta Helena heräsi hänen kovista liikkeistänsä, ja lääkäri seisattui +purkamaan kaikkea suuttumustansa hänelle. + +"Minä kävin juuri ottamassa täältä kapineeni", sanoi hän. "Nyt muutan +minä alakertaan enkä enää astu jalkaanikaan tänne ylös sinun luoksesi, +ja samoin täytyy myöskin pyytää, ett'et sinä täst'edes häpäse minun +taloani näyttäytymällä ihmisille alhaalla minun huoneissani." + +Rouva oli noussut pitkältänsä, mutta jäänyt istumaan vuoteen laidalle, +pää käsiin vaipuneena. Nyt hän katsahti mieheensä, mutta niin +väsyneesti ja himmeästi, kuin ei hän lainkaan olisi ymmärtänyt hänen +sanojansa. Pää vaipui jälleen, niinkuin omasta painostansa käsien +varaan, ja syvä, tuskallinen huokaus kohosi rinnasta. + +Se väsynyt välinpitämättömyys lääkäriä vielä enemmin suututti. + +"Tästä hetkestä alkaen on meidän ystävyytemme lopussa, ymmärrätkö +sen!"' sanoi hän. "Ja mitä lapseesi koskee, en minä enää jätä häntä +turmeltumaan sinun esimerkistäsi." + +Rouva nosti äkisti päätänsä ja hänen silmänsä välähtivät. + +"Minäköhän se olen koettanut totuttaa häntä väkeviin juomiin?" sanoi +hän. "Minäkö olen tehnyt paheen nautinnoksi, minäkö juon päihdyksiin +asti iloisessa seurassa ja kehoitan kaikkia muita seuraamaan +esimerkkiäni? Ei, minä en juo nautinnon tähden, minä päinvastoin inhoan +tätä pahetta niin hirveästi -- niin kauheasti. Ja vaikka kuitenkin olen +sen paheen orjana, niin sinä juuri olet siihen syypää. Etkö sinä juuri +määrännyt, että minun aina piti ottaman väkeviä, kunnes päässä tuntui, +silloin kuin aloin tulla heikoksi ja kivuloiseksi? Etkö sinä juuri +käskenyt minun alinomaa lisäämään annoksiasi, kunnes eräänä päivänä +näit menneesi liian pitkälle ja sentähden äkisti kielsit minua +maistamasta tippaakaan. Ja minunko vikani se oli, että silloin +palaaminen jo oli liian myöhäistä? Ah, miten onnellisesti oletkin +lääkärinä toiminut ja miten paljon mainetta hankkinut, se kaikki ei +kuitenkaan korvaa ääretöntä kurjuutta, johon oman vaimosi olet +saattanut." + +Lääkäri ei löytänyt sanaakaan vastaukseksi; rouvan moitteet +tunkeutuivat liian syvälle hänen tuntoonsa. + +Ja rouva jatkoi -- hän ikäänkuin tunsi nyt olevan viimeisen kerran, +niinkuin se ensimäinenkin oli, jolloin hänen oli suotu puhua suunsa +puhtaaksi -- hän tunsi olevansa kuin kuolemaan tuomittu, joka kyllä +tietää rangaistuksesta olevan ihan mahdoton päästä, mutta joka sitä +ennen koettaa niin täydellisesti kuin suinkin sysätä niskoiltaan +edesvastauksen omista töistänsä -- hän jatkoi: + +"Ja kun saatoit vaimosi niin hirveään onnettomuuteen, rupesitko edes +itse inhoamaan tuon hirveän juoman nauttimista? Ei, et suinkaan; +päinvastoin yhä vain jatkoit suurimmalla raakuudella remuisia atrioita. +Ja ett'et ole vaipunut yhtä syvälle kuin minä, niin siitä saat kiittää +vain vahvempaa ruumistasi ja etuluuloja, jotka sen, mikä naisella on +inhottavaa, anteeksi antamatonta, tunnustavat miehellä luvalliseksi +huvitukseksi!" + +Nyt sai lääkäri kielensä valloilleen. "Sinä seoitat asiat, jotka eivät +ollenkaan kuulu yhteen", sanoi hän. "Juoda lasi iloisessa seurassa on +luvallista kelle hyvänsä, ja se on tietysti ihan toista kuin --" + +"Missä sitte on raja?" keskeytti rouva. "Miten monesti olenkaan nähnyt +sinun tulevan juuri tähän huoneesen myöhään yöllä, kun klubissa olit +siihen asti istunut! Miten inhottivat minua ne konjakin höyryt, joita +sinusta levisi! Niin juuri siinä, jossa nyt seisot, sinä tavallisesti +haparoit tulitikkuja, kaadoit vesikarahvin ja heittäydyit sitte +vaatteissasi tilalle -- aamusilla herättyäsi olit äreä ja voit pahoin +-- mutta sitte saatoit iloisessa seurassa kertoa kaikki tyyni ja laskea +siitä leikkiä. Eikä yksikään niistä herroista, joiden kanssa sinä +seurustelet, katsonut tuota vähääkään häpeälliseksi; päinvastoin te +huvittelitte toisianne samanlaisilla historioilla." + +"Eihän nyt ole puhe minusta", keskeytti lääkäri, alkaen jo vihastua. +"Minä voin onneksi itse vastata teoistani. Mutta sen minä nyt sanon +sinulle, ett'en enää huoli pitää poikaa kotona. Minusta on suuri, +hyvinkin suuri uhraus erota ainoasta lapsestani --" + +"Entä minusta sitte!" virkkoi rouva kädet ristissä. + +"-- mutta sehän on vain ihan kohtuullinen rangaistus minulle siitä +kevytmielisyydestä, että otin vaimokseni juomarin tyttären, jolla on +tuo myrkky veressänsä ja jolta se nyt ehkä on jäänyt perinnöksi +pojallensa." + +Helena keskeytti kiljahduksella. "Älä sano niin! Älä sano sitä +perinnölliseksi! Herran tähden, älä sano!" + +Hänen äänestänsä kaikui niin suuri epätoivo, että lääkäriä alkoi vähän +arveluttaa. Hän ei voinut katsoa vaimoansa silmiin eikä äänikään ollut +selvä, kun hän vastasi: + +"Toivokaamme, että -- ett'ei se ole niin vaarallista. Minä olen +päättänyt viedä hänet Y:n pappilaan. Siellä hän saa totisen +kristillisen kasvatuksen --" + +"Totisen kristillisen kasvatuksenko!" keskeytti rouva katkeralla +pilkalla. "Mitä sinä tarkoitat kristillisellä kasvatuksella? +Semmoistako kuin hänelle tähän asti olet opettanut, koettaessasi häntä +totuttaa raakaan leikkiisi ja konjakkiisi? Ah, minua kasvatettiin +kristillisesti, kun olin vielä lapsi, mutta sinähän olet kaikin tavoin +koettanut riistää minulta lapsen-uskoani ja antaa minulle sen sijaan +raainta materialismia. Jos sinä edes olisit antanut minun pitää +uskontoni, niin en nyt ehkä olisikaan niin ihan avuton ja toivoton +suuressa hädässäni!" + +Hänen äänensä painui, kunnes se vihdoin kaikui vain käheältä +valitukselta. Hän vaipui polvilleen vuoteen viereen ja itkeä nyyhki +niin hillittömästi ja onnettomasti, kuin ainoastaan se voi itkeä, joka +hermoston turmelemisella on menettänyt kaiken vallan oman itsensä yli. + +Lääkäri oli ollut lauhtumaisillaan vaimonsa syvän surun edessä, mutta +hänen tunteidensa ilmi puhkeamisen liiallinen kiivaus vaikutti häneen +aina vastenmielisesti. Hän kääntyi pois ja läksi huoneesta. + + +IV. + +Seuraavana aamuna ajoi lääkärin kuomivaunut rappusien eteen. +Lapsenpiika toi alas pikku Rutgerin, joka riemuiten hyppeli ilosta, +että pääsi lähtemään pois papan kanssa. Heti tuli lääkärikin ulos. +Mutta hänellä ei nyt ollut halua yhtyä pojan laverruksiin. Lyhyesti ja +äreästi laittoi hän pois erään sairaan luoksi kutsujan, joka tuli +vastaan rappusilla, hypähti vaunuihin, vetäsi oven kiinni ja sanoi +ajurille: + +"Y:n pappilaan! Aja kovasti!" + +Yläkerrassa istui ikkunan luona lääkärin nuori vaimo katsellen pois +vieriväin vaunujen jälkeen pienestä raosta alas lasketun kartiinin ja +ikkunan pielen välistä. + +Rakkain, kuin hänelle maailmassa oli, oma lapsensa oli häneltä otettu +pois, eikä hänen pitänyt häntä enää näkemän. Ja hän oli antanut sen +tapahtua vähääkään vastustamatta, sillä hän tunsi, ett'ei hänellä ollut +oikeutta pitää luonaan omaa lastaan. + +Tunti kului toisensa perästä, ja rouva yhä istui liikkumatonna +paikallaan ikkunan vieressä. Koko hänen olentonsa oli kuin rampautunut, +niin että hänestä tuntui, kuin ei hän koskaan enää voisi nousta +tuoliltansa, jolle hän oli vaipunut silloin, kun Rutger vietiin pois +hänen luotansa -- ei koskaan enää palata liikkuvaan, toimeliaasen +elämään -- ei koskaan enää päästä päivän valoon. Yksinäisyys ja pimeys +täst'edes paraiten soveltuisivat hänelle -- tuon äärettömän +nöyryytyksen jälkeen, jonka hän oli kärsinyt edellisenä iltana, niin +ett'ei hän enää koskaan uskaltanut katsoa ketään ihmistä silmiin. Sillä +tähän asti ei hän vielä koskaan ollut itseään niin alentanut kuin +eilen. Hän oli elänyt kiihtyneessä, luonnottomassa tilassa jo kauan yöt +päivät, mutta ei se koskaan vielä ollut niin pitkälle mennyt, että hän +niin kokonaan olisi menettänyt kaiken malttinsa. Vasta nyt käsitti hän +sen totuuden hirveässä selvyydessään; hän oli joutunut yhden semmoisen +paheen orjaksi, jotka enimmin halventavat ihmisen ja koko ihmiskunnan. + +Ja mimmoisia kuvia tuo ajatus johdatti hänen mieleensä! +Seitsentoista-vuotiaana jo oli hän seisonut hirmuisimman sairasvuoteen +vieressä. Hänen isänsä, nuori, rakastettava, hyvälahjainen mies, oli +kukistunut tuon hirmuisen paheen voimasta, jonka hän nyt tiesi +saaneensa perinnöksi häneltä. Sen sairasvuoteen kauheat muistot +muuttuivat hänen mielikuvituksissaan eläviksi. Ja kun miehensä nyt oli +hyljännyt hänet, oli hän auttamattomasti niiden pimeyden voimien +kahleissa, jotka olivat turmelleet isän elämän. Ja -- pahinta kaikesta +-- hänen lapsensa oli ehkä joutuva samaan onnettomuuteen! + +Hän väänteli käsiään kauheassa toivottomuudessaan. Hän rukoili apua +Jumalaltakin, johon hän ei enää luottanut; mutta mitään vastausta ei +kuulunut hänen rukouksiinsa. + +Hämärä oli jo tullut, kun Helena heräsi unelmistaan vaunujen +vierimisestä kivitystä myöten. Hänen miehensä se siinä palasi kotiin, +kun oli vienyt pois lapsen. Kuinka monesti hän ennen oli valvonutkaan +myöhään yöhön ikkunan luona odotellen miehensä tuloa sairasten luota. +Ensi aikoina häiden jälkeen oli hän, kuultuansa vaunujen äänen, aina +rientänyt portaita myöten miehellensä vastaan, kiertänyt käsivartensa +hänelle kaulaan ja toivottanut hänelle tervetuloa kotiin. Sittemmin, +kun hän tuli kivuloiseksi ja lääkäri, hänen miehensä, alkoi kylmetä, +oli hän istunut ylhäällä; pelolla ja toivolla odotellen hänen tulevan +ylös tervehtimään vaimoansa. Ja peloissaan, ett'ei hän ehkä tulekaan, +oli hän itseksensä päättänyt olla vaivaamatta häntä sairautensa +kertomisella ja näyttää iloiselta, että hän viihtyisi hänen luonansa. + +Vaan kun lääkäri sitte vihdoin tuli ja hän istui miestänsä vasten +nojautuneena ja tuntien hänen käsivartensa vyötärönsä ympärillä, +silloin heräsi hänessä niin vastustamaton halu ja tarve uskoa hänelle +huolensa, kertoa tautinsa tuntomerkit, joita hän, niinkuin kaikki +muutkin hermotautiset niin innolla tarkasteli. Vaan siitä tuli hän, oma +mies ja lääkäri, kylmäksi ja kärsimättömäksi, läksi pois eikä tullut +vaimonsa luo moneen päivään. Ja monina yksinäisinä hetkinä, jotka hän +vietti istuen yksiksensä ja haaveksien omaa tilaansa, oli vähitellen +alkanut selvitä hänelle, ett'ei hänen miehensä ollutkaan semmoinen, +kuin hän oli toivonut. Hän alkoi ymmärtää, että lääkärin rakkaus häneen +oli ollut vain itsekäs ja aistillinen; niin kauan kun hän oli ollut +kaunis ja iloinen, oli lääkäri kannellut häntä käsissään kuin kukkaa; +mutta heti, kun hänen seuransa ei enää tuottanut hänelle huvia, hylkäsi +hän arvelematta vaimonsa, vieläpä semmoiseen aikaan, jolloin vaimo +olisi enimmin tarvinnut apua. + +Ja kun hän kerran alkoi katsella miehensä luonnetta tässä valossa, +rupesi hän myöskin harmittavan ja tuskallisen tarkkaan huomaamaan +kaikkia hänen vikojansa. Hän havaitsi, mitenkä menestys ja imartelut +häntä vähitellen paaduttivat, miten turhamaisuus ja voitonhimo alkoivat +soida kovemmin, kuin hyvän sydämmen äänet, niin että hän ennemmin läksi +rikkaan, kuin köyhän sairaan luo. Ja hän näki miehensä, joka ennen +oli syvästi surrut hoidettavan sairaansa kuolemaa, nyt hyvillä +päivällisillä nauravan ja laskevan leikkiä ihan äsken oltuansa +kuolinvuoteella, vaikka kuolema oli seurannut leikkauksestakin, johon +hänen ehkä ei olisi pitänyt ryhtyä. + +Muuten elettiin lääkärin talossa aina hyvin iloisesti. Hän rakasti +hyviä atrioita ja voimakkaita viinejä, ja panettelijat -- sillä ei +hänkään, vaikka olikin niin rakastettu mies, päässyt kaikkien +kuolevaisten kohtalosta, että jokaisella on omat vihamiehensä -- ne +sanoivat hänen tehneen monta sairasta juomariksi siten, että liian +kevytmielisesti määräsi heille omia mielijuomiansa, punssia +rintatautisille, konjakkia ja voimakkaita viinejä heikoille. + +Olkoonpa tuo asia miten tahansa, se vain on totta, että hänen oma +vaimonsa joutui kohta onnettomaksi sen parannustavan kautta. + +Harmissaan ja suutuksissaan siitä, että huomasi oman vaimonsa niin +inhottavan paheen orjana, unhotti lääkäri kokonaan, minkä verran hän +itse siihen oli vikapää. Muutamien kiivasten kohtausten jälkeen, joissa +lääkäri oli röyhkeästi nuhdellut rouvansa käytöstapaa ja rouva hänelle +vastannut kyynelsilmin sekä liiankin kiivailla itsensä soimauksilla, +mutta heti kuitenkin jälleen langennut, päätti lääkäri oman rauhansa +tähden olla ihan välinpitämätön tuosta hirveästä pahasta, joka kehittyi +hänen omassa talossansa, karttoi niin paljon kuin mahdollista rouvaansa +ja oli harvoin kotona. + +Semmoinen oli ollut väli tähän päivään asti. Ja nyt oli tapahtunut +ratkaseva käänne. Nyt oli rouva ihan hyljätty ja yksiksensä jätetty, +säälimättä jätetty alttiiksi hirveimmän taudin raatelulle, hän, +kuuluisan lääkärin oma vaimo. + + +V. + +Kului muutamia onnettomia viikkoja, jona aikana sairas rouva parka sai +kestää tuskallisimpia taisteluja. + +Eräänä yönä sitte seisattuivat jotkin vaunut lääkärin talon eteen. +Ajuri hypähti maahan ja soitti kovasti yökelloa. Unisena ja +tyytymättömänä kysyi lääkäri palvelustytöltä, joka tuli sisään, kuka +häntä nyt häiritsi, mutta kun tyttö vastasi, että hakija oli Y:n +pappilasta, riensi hän heti vastaanotto-huoneesen. + +"Kuka on sairaana?" kysyi hän kiivaasti. + +"Pikku Rutger se on; hän sairastui niin äkisti. Provasti luulee hänen +kääntyvän liikkeellä olevaan kulkutautiin." + +Parissa minutissa pukeutui lääkäri ja vaunut vierivät kiireesti pois +peninkulman päässä olevaan pappilaan. + +Helenakin oli herätetty ja hän tiedusti, mistä lääkärin noutaja oli. +Hän tiesi nyt oman poikasensa olevan sairaana, ehkäpä kuoleman +kourissa, vaan ei pääsevänsä näkemään häntä. + +Hän astuskeli toivottomuudessaan edestakaisin huoneessa. Jos hän vain +olisi uskaltanut, olisi hän lähtenyt miehensä vaunuilla sinne. Mutta +häntä pidätti lähtemästä nöyryyttävä ajatus, että hänet ehkä +ajettaisiin kuitenkin pois sieltä, ja vielä enemmin ajatus, joka +hänessä vähitellen oli muuttunut hullunomaiseksi totuudeksi, että hänen +läsnäolonsa olisi lapselle turmiota tartuttavainen. + +Hän vietti kamalan yön; kun aamu alkoi hiukan valjeta, loppuivat hänen +voimansa. Hän katseli tuskallisesti ympärilleen, eikö löytäisi mitään +keinoa, jolla voisi lievittää sisällistä taisteluansa. Mitään väkeviä +ei enää ollut käsillä; palvelijat eivät lääkärin kiellon tähden +taipuneet ostamaan hänelle mitään semmoista; ruokakonttorin ja kellarin +avaimet hän tiesi olevan miehensä tallessa. Mutta tuskat olivat +sietämättömät. Hän otti pöydältään hajuvesipullon ja joi sen +pahamakuisen sisällyksen. Tunnin kuluttua makasi hän sikeässä unessa ja +heräsi vasta myöhään päivällä. + +Hän kuuli tavatonta liikettä talosta; ovia avattiin ja suljettiin, +nopeita askelia liikkui rappusilla ylös ja alas. Ulkona oven edessä +seisoivat taaskin pappilan vaunut. + +Helena riensi ulos käytävään, tapasi erään palvelustytön ja kysyi, +oliko lääkäri palannut. + +"Jo hän on kotona." + +"Ja miten pojan on laita?" + +Tyttö näytti neuvottomalta ja vastasi vähän ajan perästä: "Varmaankin +hän voi paremmin." + +Helena seisoi hetkisen portailla. Miehensä oli kyllä kieltänyt häntä +tulemasta koskaan alas hänen luoksensa, mutta pitihän hänen toki saaman +jotakin tietoa lapsestansa. + +Silloin kuului hänen korviinsa heikko, hyvin heikko ääni: "Mamma! +mamma! Minä tahdon luokseni mamman!" + +Ääni tuli lapsen-kammarista, tuosta huoneesta, joka nyt oli monta +viikkoa ollut tyhjänä ja jossa hän koko aikana ei ollut kertaakaan +käynyt. Hän tempasi auki oven ja oli kohta jo polvillaan lapsensa +vuoteen vieressä, suuteli hänen käsiään ja itki ääneensä. + +Silloin astui lääkäri huoneesen. + +"Mitä tämä on?" tiuskasi hän. "Täällä pitää olla hiljaa!" + +Helena pysäytti paikalla kyyneleensä, nousi ylös ja katsoi rukoilevasti +mieheensä. Hänen silmänsä syvimmällä tuskalla pyysivät, ett'ei häntä +taaskin karkoitettaisi lapsen luota. + +Lääkäri käsitti hänen katseensa, lähetti pois hoitajatytön ja sanoi +vaimolleen ankaralla ja äreällä äänellä, häneen päin katsomatta: "En +minä huoli kieltää sinua hoitamasta poikaa, jos vain voit olla ihan +nauttimatta mitään väkeviä. Mutta paikalla, kun huomaan sinun koskevan +mihinkään semmoiseen..." + +"Herran tähden minä en huoli --!" vakuutti rouva, kädet ristissä ja +ylös ojennettuina. + +"Hiljaa! Ei mitään vakuutuksia!" keskeytti lääkäri jyrkästi. "Sinä olet +kaikin puolin hyvin sopimaton sairaan hoitajaksi. Siihen tarvitaan +ennen kaikkea tyyneyttä ja malttia ... ja tämä kiihkeä, liioitteleva +luonne...! No, sitäpä nyt ei voi korjata ... saatammehan koettaa. Kuule +nyt tarkkaan ohjeeni ja määräykseni!" + +Hän käytti mielellään ankaroita ja voimakkaita parannustapoja. Juuri +tuolla rohkeudellaan, joka ei kammonnut lujimpiakaan keinoja, oli hän +pelastanut monta ihmishenkeä, ja vaikka hän välistä erehtyikin ja +keinoillansa joudutti taudin onnetonta päätöstä, niin se kuitenkin +tapahtui verrattain hyvin harvoin. Mutta hänen vaimonsa ihan peljästyi, +kun kuuli hänen ohjeensa, miten poikaa tuli hoitaa. Ryhtyäkseen +semmoisiin keinoihin olisi hänellä pitänyt olla täydellinen luottamus +lääkäriin, mutta rouvallapa tuota luottamusta ei ollut, vaikka sitä +lääkärille kaikkien muiden sairasvuoteiden luona osoitettiin. Helena +vaati jyrkästi, että oli kysyttävä toisenkin lääkärin neuvoa. "Niin +minäkin olen arvellut", vastasi hänen miehensä. "Sentähden lähetinkin +sähkösanoman N:lle ja pyysin hänen heti tulemaan tänne." + +"Mutta minä en luota häneen", sanoi Helena hyvin hiljaa. + +Lääkäri kääntyi äkisti vaimoonsa päin. + +"Vai et luota häneen!" sanoi hän. "Ja miksi et, jos saan kysyä?" + +"Koska hän on kuuluisa", vastasi rouva hiljaisesti. + +Lääkäri katsoi häneen, kuin olisi luullut vaimonsa ei olevan täydessä +järjessään. Mutta Helena jatkoi samalla levollisella, hiljaisella +äänellä: + +"Minä en enää luota kuuluisuuteen. Minä en enää usko, että kuuluisa +mies on mikään suuri mies. Olen nähnyt niin paljon huonoutta, niin +suuren ulkonaisen maineen rinnalla." + +Lääkäri seisoi hetkisen hiljaa ikäänkuin miettien ja mieltänsä +tyynnytellen, sillä viha kiehui hänessä. Hänen, jota ei kukaan +uskaltanut vastustaa, täytyi kuulla tuommoisia sanoja vaimoltansa, joka +oli niin halventanut itseänsä hänen edessään ja jonka hän oli +mielessänsä ihan tomuun asti kukistanut. Hän malttoi kuitenkin mielensä +ja läksi huoneesta virkkamatta sanaakaan. + +Vähän ajan perästä pukeutui Helena ja läksi ulos; hän katseli portista +ulos astuessaan levottomasti ympäri toria ja huomattuansa, ett'ei +ketään tuttuja näkynyt, kääri hän harson tarkasti ympärillensä ja astui +arasti ja nopeasti pitkin erästä katua. Hän ei ollut koskaan ollut +liikkeellä muulloin kuin hämärissä tuon suuren kohtauksen jälkeen +kotona; sillä hän tiesi olevansa halveksittava kaikkien silmissä ja +pelkäsi näkevänsä sen kaikkien vastaantulijain kasvoista. + +Helena saapui yksinkertaiseen taloon pienen syrjäkadun varrelle. Siellä +hän tiesi uuden lääkärin asuvan ja oli kuullut hänen jo alkaneen +saavuttaa suurta luottamusta sekä parantaneen jo monta lasta tuosta +tuhoavasta taudista. Olipa hän saanut muutamia Nordenberginkin sairaita +hoidettavakseen. Vastoin Nordenbergin tapaa oli hän ystävällinen ja +leppyinen sekä varovaisesti ja hellästi hoiteli sairaita. Eikä Helena +ollut unhottanut hänen todellista osanottoansa, jota hän oli osoittanut +onnettomalle vaimolle hänen nöyryytyksensä katkerimpana hetkenä. + +Selmer itse tuli hänelle vastaan ja näytti hyvin iloisella tavalla +hämmästyneeltä. Rouva oli lakkaamatta ollut hänen ajatuksissansa ja hän +oli usein mietiskellyt, mitenkä saisi tilaisuutta puhutella häntä ja +tarjota hänelle apuansa tuossa kärsimisessä, joka kulutti häntä. Hän +oli pari kertaa käynyt Nordenbergin talossakin ja kysynyt rouvaa, vaan +palvelijat olivat vain vastanneet, ett'ei rouva voinut ottaa ketään +vastaan. + +Sentähden Selmer nyt erittäin mielellään lupasi täyttää Helenan pyynnön +ja tulla katsomaan hänen poikaansa. Hän vain pani ehdoksi, ett'ei hänen +käyntiänsä pitänyt salattaman pojan isältä. + +Nordenberg oli Selmerin tullessa sairaitansa katsomassa. Sentähden meni +Selmer suorastaan ylös lapsenkammariin ja tutki sairasta. Hän ei +määrännyt mitään, vaan sanoi ensin tahtovansa neuvotella Nordenbergin +kanssa. Kauan hän kuitenkin istui hämärässä huoneessa ja puheli +hiljaisella äänellä Helenan kanssa, joka keskustelu näytti hyvin +liikuttavan rouvaa. + +Kun Nordenbergin vaunut pysähtyivät talon eteen, heitti Selmer rouvalle +jäähyväiset, luvaten kohta palata, ja meni alas vastaanotto-huoneesen, +jossa molemmat lääkärit kauan neuvottelivat, vaihtaen monta hyvinkin +kiivasta sanaa. Myöhemmin päivällä tuli Nordenberg ylös lapsenkammariin +synkän näköisenä ja tutki uudestaan poikaa. Tapansa mukaan ei hän +salaperäisyydessään ilmoittanut mitään päätöstä, mutta itsekseen hän +taisteli kiivaan taistelun; ylpeys ei tahtonut antaa hänen tunnustaa +olleensa väärässä, vaan isänrakkaus kuitenkin tahtoi pelastaa lapsen +mihin hintaan hyvänsä. Vihdoin nuo molemmat voimat tekivät sovinnon, ja +sen johdosta sanoi lääkäri hyvin loukkautuneen äänellä vaimolleen: + +"Kun olet kerran osoittanut, ett'et luota minuun, vaan omin päin +kutsuit toisen lääkärin, niin saat itse kantaa toimiesi seuraukset. +Minä pesen käteni, enkä enää millään lailla sekaudu taudin hoitoon." + +Monta kertaa päivässä hän kuitenkin tuli ylös lapsenkammariin, istui +pitkät hetket vuoteen vieressä poikaansa katsellen ja kyseli aina hyvin +tarkkaan, mitä ohjeita ja lääkkeitä toinen lääkäri oli määrännyt, mutta +ei koskaan muistuttanut mitään. Tutuillensa, jotka kyselivät pojan +vointia, vastasi hän vain, ett'ei lääkärin koskaan pidä hoidella +omiansa, koska hän silloin ei voi pysyä niin levollisena, kuin tarpeen +on. + +Mutta kun lääkäri näin tuli viettämään niin monta hetkeä sekä päivin +että öin vaimonsa seurassa, alkoi hänen mielensä leppyä häntä kohtaan. + +Sillä aina siitä asti, kun rouva ensi kerran keskusteli vieraan +lääkärin kanssa, oli ihmeellinen rauha levinnyt koko hänen +olemukseensa. Ei enää näkynyt merkkiäkään tuosta liiallisesta +kiivaudesta ja tunteellisuudesta, joka tavallisesti oli lääkäristä +ollut niin vastenmielinen. Eikä myöskään ilmautunut noita +toivottomuuden ja liiallisen itsensä soimaamisen kohtauksia, jotka +lääkärissä vaikuttivat halveksimista yhtä suuressa määrässä, kuin sitte +sijaan tullut äreä ylpeys häntä oli suututtanut. Nyt osoitti rouva +tyyneyttä, tasaisuutta ja tajuttua arvokkaisuutta, niin että lääkäri +häntä alussa kummasteli; mutta kun lisäksi vielä oli huomattavana +sanomattoman surullisia, kärsiväisiä väreitä kalpeissa, väsyneissä +kasvoissa, alkoi lääkäri vähitellen heltyä. Rouva oli niin miellyttävä +hiljaa liikkuessaan sairasvuoteen vieressä, ja sairashuoneen +puolihämärässä näytti hän välistä vielä yhtä kauniiltakin, kuin ennen +muinoin. Hän puhui hyvin vähän, vastasi erittäin harvasanaisesti +miehensä kysymyksiin, mutta katse ei enää ollut arka, niinkuin ennen; +päinvastoin saattoi hän katsoa miestänsä suorastaan silmiin, ei +kuitenkaan ystävällisesti eikä hellästi, niinkuin ennen. Lääkäri ei +oikein tajunnut sitä katsetta; siinä oli jotakin tutkivaista ja samalla +moittivaista. + +Kummallisia tunteita liikkui lääkärissä, hänen siinä istuessaan ja +tarkastellessaan vaimoansa; hän tunsi välistä sanomatonta halua +syleillä häntä, vielä kerran tuntea hänen pehmeän poskensa, kuin +sametin omaa poskeansa vasten, silitellä paksua, pehmeää tukkaa ja +suudella kalvenneita huulia, jotka ennen olivat niin rakkaasti +tarjoutuneet suudeltaviksi. Mutta rouvan käytöksessä oli jotakin, joka +esti kaiken sellaisen koskettamisen. Muistaen kaikki, mitä katkeraa +heidän välillään oli tapahtunut, kovat sanat, jotka hän itse oli +lausunut vaimollensa, ja syvän halveksimisen, jolla hän oli kohdellut +häntä, täytyi hänen tuntea jotakin neuvottomuutta ja hämmennystä +Helenan luona ollessaan. Oman viallisuuden tunto alkoi yhä selvemmin +herätä lääkärin mielessä. + + +VI. + +Onnellinen käänne oli tapahtunut pojan taudissa; hän alkoi nopeasti +parantua. + +Lääkäri istui eräänä iltana alhaalla huoneessansa, mieli hyvin +liikutettuna. Hänellä oli polvillaan kuvataulu, jonka katsomiseen hän +ihan oli vaipunut. Se oli tytön pää, maalattu vesivärillä puolta +pienemmäksi, kuin luonnollinen koko. Valkoinen harsopeite oli kuin +keveimmät lumihiuteet tummalla tukalla ja hennoilla, melkein liiankin +hennoilla olkapäillä. Melkoisen pitkän, sievästi kaartuvan kaulan +päässä oli pienoinen pää, joka pystyn ryhtinsä ja syvien, säihkyvien +silmäinsä tähden näytti niin lumoavalta; iho oli valkoinen ja tukka +tumma, vähän punaiseen vivahtava. Se todellakin oli viehättävän pään +kuva, ja lääkäri katsoi sitä niin kauan ja silmiään väräyttämättä, että +niihin alkoi herua kyyneliä. + +Niin, semmoisen näköinen hän oli ollut, hänen vaimonsa, silloin kun hän +talutti hänet alttarin luo. Tämä hoikka tyttönen, nuo hellät, uneksivat +silmät, hienot, hyvin kiinni puserretut huulet, pehmeäin tunteiden ja +lujan tahdon viehättävä seoitus, miten se kaikki oli vallinnut häntä! +Miten hän, imarruksilla turmeltu, mielivaltainen mies, oli nöyrtynyt +hänen puhtaan, syvän katseensa edessä, joka näytti tahtovan tunkeutua +ihan läpi hänestä ja tutkia kaikki sielun kätköt; miten häntä oli +hävettänyt milloinkaan näyttää noille silmille mitään epäjaloa +taipumusta, joka oli hänessä väsynyt nukuksiin! Hän oli tuntenut, että +vaikka vaimo olikin hellä ja rakastavainen, niin hän samalla kuitenkin +oli oleva leppymätön tuomari, jos hän vain osoitti hänelle mitään +huonoutta tai halpamaisuutta. Ja kovan sanan sanominen hänelle, sitä ei +Nordenberg silloin voinut ajatella edes koskaan mahdolliseksikaan. + +Kuva oli lähetetty hänelle juuri tänä päivänä; se oli ollut eräällä +Helenan sukulaisella, joka äskettäin oli kuollut. + +Lääkäri oli istunut jo toista tuntia sitä katsellen, kun hänen +kammarinsa ovi hiljaa aukesi ja Helena ilmestyi kynnykselle. + +Tänä silmänräpäyksenä unhotti lääkäri kaiken katkeruuden, mitä oli +nykyisen hetken ja sen välillä, jolloin kuva oli elävä todellisuus; hän +ei huomannut, miten kurjan kuihtuneeksi tuo hieno muoto oli tullut. Hän +vain tunsi sanomatonta halua sulkea vaimonsa syliinsä, ja hän astui +käsivarret auki Helenaa kohti. + +Mutta Helena peräytyi melkein peljästyneen näköisenä, ojensi torjuen +kätensä vastaan ja sanoi toisaanne päin katsoen: + +"Sinä kerran kielsit minua koskaan tulemasta sinun huoneihisi. Enkä +minä nytkään olisi muuten tullut, vaan minulla on puhuttavaa sinulle +semmoista, jota ei käynyt sanominen ylhäällä lapsenkammarissa." + +Hän astui pari askelta eteenpäin, mutta seisattui sitte ja nojasi +kädellään nojatuolin selkään. + +"Nyt on Rutger kohta ihan terve", sanoi hän. "Minun luullakseni saatat +jo ensi viikolla viedä hänet takaisin pappilaan." + +"Ei minun aikomukseni olekaan lähettää häntä takaisin pappilaan", +keskeytti lääkäri. "Rutger jää sinun luoksesi -- meidän luoksemme!" + +Hän aikoi ottaa vaimoansa kiinni kädestä, mutta Helena ei niitä +liikauttanut tuolinseljältä. + +"Ei", sanoi Helena, katsoen häntä vakavasti silmiin. "Sanoithan sinä, +ett'en minä kelpaa lapseni kasvattajaksi -- enkä minä kelpaakaan -- en +vielä!" + +"Mutta näytäthän jo olevan hyvällä alulla voittamassa --" hän etsi +lievää sanaa -- "taipumustasi. Ethän ole koko tällä viikolla..." + +"Ja tiedätkö, miten vaikeaa se minusta on ollut!" huudahti rouva. +"Tiedätkö, mitä hirmuisia tuskia olen kärsinyt. Ah, monesti luulin +tulevani hulluksi! Mutta niin kauan, kun pelkäsin Rutgerin hengen +olevan vaarassa, onnistui minun kestää. Levottomuuteni hänen tähtensä +ja uhkauksesi -- ajatus, että sinä minut ehkä ajaisit pois hänen +luotansa, vaikka hän oli kuolemaisillaan ja vaikeroiden huusi minua -- +se ajatus minua vahvisti ja antoi minulle yliluonnolliset voimat. Mutta +nyt ne jo ovat lopussa -- minä en jaksa enää taistella kauemmin! Tänään +minä jo taas join." + +Hän vaikeni ja tuskallisia väreitä liikkui hänen kasvoillansa. + +Lääkäri hypähti vihastuen. + +"Mutta mitenkä sinä saitkaan...? Olenhan kieltänyt...!" + +"Ah", sanoi Helena äkisti ja katkerasti, "hyvin mukavaa on noin vaan +kieltää, kun ei samalla valvo; mutta sillä en minä vielä ole asetettu, +minä tarvitsen voimakkaampaa tukea. Ja sentähden -- kun sinä tulevalla +viikolla menet viemään Rutgeria pappilaan -- silloin minäkin lähden +pois -- sinun ei enää tarvitse hävetä minun tähteni." + +"Sinäkö lähdet pois? Minnekä sitte menisit?" + +"Ulkomaille semmoisten sairasten parannuslaitokseen, kuin minä olen. +Sillä minä tiedän nyt, että semmoisia on. Ja tiedän myöskin, että minä +sairastan pahaa tautia enkä vain ole paheen orjana. Ah, miksi et ole +ollut niin armelias, että sinäkin olisit minulle sen sanonut? Miksi +olet ihan armotta jättänyt minut alttiiksi hirmuisimmalle oman itseni +halveksimiselle? Miksi minun piti ensin vieraalta lääkäriltä kuulla +pelastavat sanat: ei se ole yksistään pahe, vaan tauti, jota vastaan on +apua." + +Lääkäri oli hyvin liikutettu. + +"Selmerkö sen sanoi sinulle?" kysyi hän. "No niin, mahdollisesti hän +onkin oikeassa. Semmoisia taudinkohtauksia tosin on, mutta hyvin +harvassa. Ja jos jokin pelastus on mahdollinen -- ah, lapsi parka, sinä +et aavistakaan, mitkä kärsimykset sinun ensin täytyy kestää. +Tiedätköhän, minkälaisia ne parannuslaitokset ovat, joista sinä puhut? +Siellä joudut yhteen kaikkein syvimmälle langenneiden ihmisten kanssa +-- sinua kohdellaan ankarasti ja sinä saat kärsiä hirmuisimpia +nöyryytyksiä. Jos jokin pelastus on mahdollinen, niin on se vain siten, +että sinulta ehdottomasti poistetaan kaikki väkevät. Sinä itket ja +kiusaat vartioitasi ja hoitajiasi rukouksilla, koetat varastaa, mitä +haluat. Sinua tulee kohdella taipumattomalla ankaruudella, ja sitä +kaikkea saat kestää yksin vieraassa maassa kovasydämmisten, +välinpitämättömäin ihmisten luona -- tuommoisessa laitoksessa -- se on +ihan mahdotonta, sulaa hulluutta puhua mitään semmoista! Minä en +käsitä, mitenkä Selmer..." + +"Sinä puhut nöyryytyksistä", sanoi rouva kylmästi. "Ja luuletko minkään +nöyryytyksen voivan tuntua suuremmalta, tuskallisemmalta kuin se, jonka +sinulta kärsin. Ne vieraat ihmiset kohtelevat minua aina säälillä, +sillä he tietävät minun sairastavan tautia, jolle en itse mitään voi. +Mutta sinä! oletko sinä yhtään säälinyt minua, kun annoit minun tuntea +halveksimisesi koko raskauden, kun kohtelit minua kuin suurta +pahantekijää. Sinä puhut yksinäisyydestä! Voiko mikään yksinäisyys olla +hirveämpi kuin se, joka on minua ympäröinyt täällä omassa kodissani, +jätettynä kun olen ollut palvelijainikin ylenkatseen alaiseksi." + +"Minä olen menetellyt pahasti, hyvin pahasti sinua kohtaan", virkkoi +lääkäri, vetäen väkisin Helenan luoksensa ja suudellen hänen käsiänsä. +"Enkä puolustuksekseni voi sanoa mitään muuta, kuin että ehkä olisin +kohdellut sinua sääliväisemmin, jos olisin niinkuin Selmer ollut vain +sinun lääkärisi, jos sinä olisit ollut vain minun hoidettavani sairas +etkä oma vaimoni, mutta nähdä oman vaimonsa ... no, älkäämme enää siitä +puhuko! Anna minun koettaa korjata, mitä olen rikkonut sinua vastaan. +Jos on mahdollista parantaa sinut, niin parannan minä yhtä hyvin kuin +noissa laitoksissa; luota minuun, minä hoidan sinua ja vartioin..." + +"Ei, ei, ei!" esteli Helena entisellä kiivaudella ja tempasi irti +kätensä. "Älä estele minua lähtemästä, minä kestän kärsimiseni ja +nöyryytykseni helpommin siellä kaukana, kaikista erotettuna. Ja kohta +sinä kuitenkin menettäisit kärsimyksesi... Anna minun vain lähteä! Minä +tunnen, että se on ainoa, ihan ainoa keino!" + +"Ja sitte kun palaat...?" sanoi hän hellästi kysyen ja jälleen ottaen +kiinni käsistä. + +"Kun tulen takaisin ja jos paranen taudistani ja kyllä minä paranen, +sillä minulla on rohkeutta kärsiä mitä hyvänsä, niin sitte vast'edes on +ainoana pyrintönäni oleva lapseni pelastaminen." + +"Ainoana pyrintönäsi!" huudahti lääkäri, vetäen Helenan syliinsä. "Etkö +sitte myöskin ole minun vaimoni?" + +"Sinä unhotat", sanoi Helena vakavasti, "että vaikka minun +onnistuisikin parata, niin turmio minulla kuitenkin on aina veressä. +Etkähän sinä enää toiste ottaisi vaimoksesi naista, joka sinulle ehkä +lahjoittaisi juomaripoikia." + +Lääkäri antoi vaipua kätensä, jonka oli kiertänyt hänen ympärilleen; +Helenan sanat olivat koskeneet hänen sydämmeensä. + +"Ah, minä ymmärrän nyt!" lausui hän kiivastuen, "miksi sinusta on niin +helppo noin tyynesti ja jyrkästi lähteä miehesi luota, jota kuitenkin +vannoit rakastavasi koko ikäsi. Sinä et minua enää rakasta." + +"En". vastasi Helena tyynesti. "Sinä olet oikeassa, minä en sinua enää +rakasta. Kun on kokenut niin paljon kuin minä, ei silloin enää voi +rakastaa." + +Lääkäri ei odottanut semmoista vastausta. Tarkoin punnitsematta oli hän +kuitenkin aina pitänyt Helenan rakkautta luotettavana ankkurinpaikkana, +jota eivät mitkään myrskyt voisi mylleröittää. + +"Kun tulet takaisin, en minä siis ole sinulle mikään", virkkoi hän. + +"Minä en koskaan unhota, että sinä olet lapseni isä", vastasi Helena +lempeästi. "Ja että sinä olit ensimäinen ja ainoa rakkauteni!" + +Lääkäri veti Helenan luoksensa, ja Helena kallisti hetkiseksi päänsä +hänen rintaansa vasten, vaan katsahti sitte ylös häneen kyynelsilmin, +irrottautui hiljaa hänen sylistänsä ja läksi pois huoneesta. + +Lääkäri vaipui maahan pöydän eteen, jolle hän oli pannut kuvan Helenan +tullessa. Hän nojasi päänsä pöydän laitaa vasten ja voimakas nyyhkytys +vapisutti koko ruumiista. Hän itki niinkuin ennen nuorena ollessaan, +milloin jokin sairas kuoli hänen leikkuupuukkonsa haavoista, hän itki +semmoisia kyyneliä, joita ihminen ei koskaan vuodata turhaan. + + + + + + +MATILDA ROOS. + +Katsaus pohjemmalle. -- Hulluin huone. -- Burströmiläisten juttu. + + + + +KATSAUS POHJEMMALLE. + + +I. + +Kummastusta kuului kaikkialta, kun vihdoinkin levisi varma tieto, että +dosentti todellakin oli kihloissa. + +Ei sentähden, että hänen kihlautumisensa olisi mitään kummallista +ollut, sillä sitähän oli jo kauan odotettu; vaan hänen vaalinsa se tuli +kaikenlaisten kyselemisten ja selitysten aiheeksi. Hänelle oli +valmiiksi suunnittu ihan toisenlainen avioliitto. + +Sillä dosentti oli nuori mies, jolla sanottiin olevan hyviä kuuluisan +tulevaisuuden toiveita. Hän oli suorittanut tutkintonsa noin viittä +vuotta aikaisemmin kuin muut hänen ikäisensä, ja hän tiesi, että sillä +alalla, jolla hän aikoi käyttää voimiansa, oli hänellä loistava tie +avoinna. + +Ja hänen morsiamensa oli todellakin aivan tavallisin tyttönen, kuin +ajatella voi, ja sitä paitsi hän, sen pahempi, oli myöskin köyhä, +tuntematon orpo, jolla ei ollut mitään "nimeä" eikä yhteiskunnallista +asemaa. Hänellä ei ollut mitään "toiveita" eikä muita pyrintöjä kuin +rakastaa miestänsä ja tehdä hänet onnelliseksi. Hänen sielunsa oli +uneksivainen ja tajuton kuin vasta puoleksi auennut kukannuppu; elämän +arvoitukset eivät olleet vielä häirinneet eivätkä kiusanneet häntä. +Mutta hän hyvin suuresti miellytti juuri semmoisenaan kuin oli, +lapsellisuudellaan ja luonnollisuudellaan; silmät hänellä olivat +tummansiniset, säteilevät, ja kun hän katsahti ylös, huomasi toinen +itsessään samaa kevään ja pirteyden tunnetta, kuin ensimäisiä päivän +valoon kohoavia vuokkoja katsellessaan. Huulet olivat niin kauniit ja +suloiset, että olisi oikein pahastuttanut, jos hän ne olisi avannut, +toimeentulon taistelusta puhuakseen. + +Mutta dosentin vaimoksi pidettiin häntä ihan sopimattomana, varsinkin +muutamassa hänen sekä mies- että naisihailijainsa piirissä. Sillä +suuresti häntä todella naisväkikin ihmetteli; hän oli tavattoman kaunis +ja etevä mies eikä myöskään ollut millään tavalla jättänyt nauttimatta +naisten suosittuna olemisen suloutta. Noin paria vuotta aikaisemmin +"tiedettiinkin" ihan varmasti hänen olevan kihloissa erään nuoren +neiden kanssa, jonka vanhempien talossa hän oli melkeinpä aivan +jokapäiväisenä vieraana. Neiti luki filosofiaa hänen johdollansa ja +yleensä puheltiin, miten rakastunut dosentti oli ja miten vain neiden +oikut olivat kihlauksen julkasemisen esteenä. Siitä liitosta ei +kuitenkaan tullut mitään, vaikka koko maailma arvasi sen vallan +sopivaksi. Ja nyt oli hän kihlannut pienen neitisen, jota ei kukaan +tuntenut ja joka arvattavasti yhtä vähän tajusi filosofiaa kuin kaunis, +suuri villakoira, joka aina kulki dosentin seurassa ja oli yhtä +lellitelty ja suosittu kuin hänen herransakin. + +No niin, se oli nyt tosiasia, jota ei enää käynyt korjaaminen, ja kun +vihdoin oli kyllikseen ihmetelty ja suunnittu dosentin ja hänen +puolisonsa tulevaisuus, tyynnyttiin vähän, ja kun kerran päästiin niin +pitkälle, aljettiin vähitellen tunnustaa, että pikku morsian todellakin +oli hyvin sievä. + +Dosentti oli itsekin, ehkäpä kaikista enimmin, ihmeissään +kihlautumisestansa. Hän tunsi olevansa onnellinen, oikein lumottu, +sillä niin rakastunut hän oli; mutta kun hän muisteli unelmia ja +aikeita, joita hänellä oli neljä vuotta sitte, ei hän voinut olla +hymyilemättä, puolittain surumielistä, puolittain onnellista hymyä. + +Ja samalla tunsi hän jonkinlaista kiihkeää, miellyttävää uteliaisuutta, +mitäkähän hän tästä kihlauksesta ajatteli. + +Ihmiset olivat todellakin olleet oikeassa, kun olivat sanoneet hänen ja +hänen entisen filosofian-oppilaansa olleen toisiinsa mieltyneet; mutta +se mieltymys on noita harvinaisia laadultaan, jotka haihduttuansa +muuttuvat edelleen jatkuvaksi, ystävälliseksi seurusteluksi. Dosentti +kävi vielä ainakin kerran kuukaudessa tervehtimässä häntä, puhelemassa +hänen kanssansa ja kiihdyttämässä hänen tiedonhaluansa. + +Nyt viime aikoina, kun hänen ajatuksillansa ja tunteillansa oli ollut +niin paljo muuta tekemistä, oli hän laiminlyönyt nuo vierailut; mutta +kerran, kun hän jo oli ollut kihloissa noin kuukauden, syttyi hänessä +vastustamaton halu käydä tervehtimässä entistä oppilastansa ja +kuulemassa, mitä hän arveli. + +Oli puolipäivän rinnassa. Neiti istui kirjoitushuuneessaan mukavassa +nojatuolissa lukemassa, kun palvelustyttö tuli ilmoittamaan dosentin +olevan vieraaksi tulossa. Huone oli kaunis, loistavasti ja +huolettomasti sisustettu, liiankin täynnä kuvatauluja, kirjoja ja +koristuksia. Siellä näytti kaikessa vallitsevan miellyttävä ja +surumielinen, vaan kuitenkin ihan jääkylmä henki. Toisen ikkunan edessä +seisoi marmorikuva, viisaus, käsivarret ristissä, katse tyyni ja +vakava. Sen vieressä, ikäänkuin siihen kuuluvana, oli erään martyrin +kuva, rinta läpi puhkaistuna. + +Kuultuansa dosentin nimen nousi nuori neiti hitaasti ylös, pani pois +kirjan ja katsahti peiliin. + +Hänen musta pukunsa oli kuin valettu vartalon ympärille ja jotenkin +keikailijan-omainen, vaikka kyllä yksinkertainen. Vaalea tukka oli +sidottu yksinkertaiseen solmuun ylös niskaan, niin että hänen päänsä +kaunis, kreikkalainen muoto näkyi selvästi. Kasvojenpiirteetkin olivat +kauniit, kreikkalaiset, vaan muoto kalpea, väritön. Neiti oli pitkä ja +hoikka, vaan astui hiukan kumarassa; silmissä oli himmeä katse ja +ympärykset mustat, niinkuin paljosta valvomisesta ja itkusta tulee. Hän +liikkui yleensä hyvin hitaasti eikä koskaan eksynyt missään asiassa +liiaksi hätäilemään tai rientämään. Aina lapsuudestansa saakka ei hän +ollut koskaan tehnyt mitään, joka ei häntä miellyttänyt; hän oli +vanhempiensa ainoa lapsi, ja heidän yhtä yksinkertainen kuin +hyvää-tarkoittavakin kasvatustapansa oli ylistellä kaikkea, mitä hän +sanoi tai teki. Kaksitoistavuotiaana hän opettajattarensa hämmästykseksi +selitti ei ennen uskovansa Jumalaa eikä kuolemattomuutta, kuin hänelle +hankittiin selvät todistukset; siitä asti häntä ruvettiin pitämään +nerona ja hänen oikkujansa kunnioittamaan kuin jotakin pyhää. + +Dosentin astuessa sisään seisoi hän keskilattialla, toisella kädellään +nojaten pöytään. Hän ei lähtenyt vastaan vieraalle, niin että dosentti +sai tulla ihan hänen luoksensa asti; silloin vasta ojensi hän hänelle +kätensä ja toivotti häntä tervetulleeksi. + +"Käykää istumaan", sanoi hän sitte, istuutuen itse kiikkutuoliin ja +viitaten kädellään sohvaa. + +"Tiedättekö, minä olen sangen kauan odottanut teidän tuloanne", alkoi +hän hymyillen ja hiljaa kiikuttaen tuoliansa. + +"Vai olette? Todellako?" vastasi dosentti ja istuutui sohvaan. "Iloista +kuulla..." + +"Iloistako? Minä en luullut teillä tähän aikaan voivan olla muuta kuin +yksi ilonaihe..." + +Neiti otti vakkasesta pöydältä käyntikortin ja kuljetti sormeansa pari +kertaa sitä pitkin. + +"Todella en voi olla tunnustamatta, että tämä kortti minua kummastutti. +Minä ... no kaikkiaan, toden totta, enhän ole muistanut teille +onneakaan toivottaa!" + +Neiti kääntyi dosenttiin päin ja ojensi hänelle kätensä. + +"Kiitos", vastasi dosentti vakavasti, vähän jäykästi. + +"Niin, minä todellakin kummastuin, nimittäin niin paljon, kuin minä +mistään voin kummastua, ja minä olen koko tämän ajan ajatellut teitä ja +teidän tulevaisuuttanne. Tosin minä en itse tunne teidän morsiantanne, +mutta mikäli olen kuullut häntä kuvailtavan ... sallittehan minun puhua +ihan suoraan?" + +Hän nousi pystyyn tuolissansa ja kumarsi hymyillen päätään dosenttia +kohti. + +"Tietysti. Milloinka me kaksi emme ole puhuneet toisillemme suoraan?" + +"Se on totta. Te olette ainoa, joka olette minun antaneet tuntea, että +ehkä en olekaan niin etevä, kuin itse luulottelen olevani." + +"Mutta, hyvä neiti, milloinka minä en olisi tunnustanut teidän +etevyyttänne?" virkahti dosentti puoleksi ivallisella, toiseksi +kummastuneella äänellä. + +"Ette koskaan sanoin, se on tosi; ehkäpä ette myöskään ajatuksillanne, +mutta koko olemuksellanne teitte te minut pieneksi oman itseni edessä." + +Syntyi hetkiseksi äänettömyys. Molemmat tunsivat entisten aikojen +heikkoa lempeä välähtävän sielunsa silmien ohitse. + +Neiti nykähytti vähän kärsimättömästi olkapäitänsä, ikäänkuin +vapautuakseen jostakin, joka ei miellyttänyt häntä, ja jatkoi sitte. + +"Siis, ollakseni oikein suora, olen paljon ajatellut teitä, mutta en +ole päässyt mihinkään päätökseen, joka olisi edullinen teidän +onnellenne. Minä olen myöskin hyvin harkinnut, millä tavalla te +oikeastaan rakastatte morsiantanne?" + +"Milläkö tavalla rakastan morsiantani?" + +"Niin juuri, millä tavalla. Voihan monella tavalla rakastaa, eikö +totta?" + +"Ehkä. Minä kuitenkin luulen kaiken riippuvan siitä, että rakkaus-nimi +annetaan liian monelle tunteelle." + +"Ei, vaan siitä, että rakkaus on oikullinen ja vaihtelevainen. +Luuletteko esimerkiksi rakastaneenne minua samalla tavalla, kuin +morsiantanne rakastatte?" + +"En, sitä en luule, mutta..." + +"No niin, älkää siis vastustelko. Voi rakastaa monta kertaa ja joka +kerran rakastetaan eri tavalla. Kaikkia yhdessä katsoen on kolme +luokkaa, joihin melkein aina voi lukea miesten rakkauden, mutta vaikka +kuinka paljon miettisin, en kuitenkaan voi keksiä, mihinkä luokkaan +teidän rakkautenne lukisin." + +"Minua pahoittaa, että olen tuottanut teille niin paljon päänvaivaa. +Kertokaahan kuitenkin ensin ne kolme luokkaanne." + +Neiti nojautui taapäin tuolissansa, löi kortilla hiljaa edestakaisin +sen selkälautaa vasten ja alkoi vallattomalla, opettavaisella äänellä: + +"Varsin mielelläni. Ensinnäkin on niin sanottu aistillinen rakkaus, +kiihko, intohimo. Se se on vahva ja innokas, se se on saanut suurta +aikaan, esiytynyt historian näyttämöllä. Sitä vastaan taistellaan ja +taistelussa kukistutaan. Sitte on se rakkaus, jota mies tuntee sitä +naista kohtaan, jonka hän tahtoo saada vaimoksensa. Se on perin ikävä +ja jokapäiväinen. Sen pohjana on oikeastaan, että mies on rakastunut +kotionneen ja että nyt tahtoo sen rakkauden saada muuttumaan vereksi ja +lihaksi sievän ja tottelevaisen vaimon muodossa. Se kuitenkin tekee +oikein onnellisia avioliittoja, joissa ei ole mitään selkkauksia, ei +mitään luulevaisuutta, paljo lapsia ja ankara kuri. Vihdoin parantava, +pelastava rakkaus. Se on miellyttävä rakkaus ja erittäin käytöllinen. +Kaikki vararikkoiset, veltostuneet, epäileväiset, ihmiskuntaa +halveksivat, petetyt, elämään kyllästyneet herrat on pelastettavat +siten, että he tapaavat nais-ihanteen, jota he enimmäkseen sanovatkin +etsineensä jo aikaisimmasta nuoruudestansa asti. -- Voihan sitä +rakastaa vielä monella muullakin tavalla, mutta nämä ovat ne kolme +pääluokkaa." + +Dosentti nauroi. + +"Te olette todellakin omituinen." + +Neiti pudisti päätänsä kärsimättömästi. + +"Oih, älkää huoliko lausua tuota sanaa! minä olen sitä kuullut niin +monesti, että olen ihan kyllästynyt siihen." + +"Enkä kuitenkaan luule teidän olevan mielissänne, jos sitä ette saisi +kuulla. Minä oletan teidän laitanne olevan aivan saman kuin toisten, +joita on valittu jäseniksi joihinkin seuroihin ja akatemioihin, he +välinpitämättömästi vain nykähyttävät olkapäitään, mutta eivät +kuitenkaan olisi hyvillään, jos heitä ei valittaisi." + +"Niin, onhan meillä omat heikkoutemme", vastasi hän hymyillen, "vaan, +kuten jo sanoin, minä en saa selville teidän tunteitanne. Te ette +rakasta kiihkolla, sillä ainoastaan muinaisen Kleopatran kaltainen +nainen voisi teidät kahlehtia. Ei teillä myöskään näytä olevan +aviorakkautta, sillä siksi kuulutte te liiaksi hemmoittelevan +morsiantanne. Eikä tuosta kolmannenlaisesta rakkaudesta tietysti voi +olla puhettakaan." + +"Ja miksikä ei?" + +"Älkää jo pakottako minua taas sanomaan teille sievistelyjä." + +"No niin", vastasi dosentti hymyillen, "koska te ette tänään näytä +olevan yhtä tarkkaälyinen kuin tavallisesti, niin autanpa vähän +ilmasemalla teille erään salaisuuden. Muistatteko erästä iltaa noin +neljä vuotta sitte, kun yhdessä palasimme suuresta teaatterista? Neiti +Grabow oli laulanut viehättävimmällä tavallansa; te olitte ihastunut ja +sanoitte vallan hyvin saattavan rakastua kauniisen lauluun. Muistatteko +sitä?" + +Neiti ei vastannut. Hän vain kumarsi hitaasi ja katsoi kauas pois +haaveksivasti. + +"Minä todella sinä iltana olinkin rakastunut, en kauniisen lauluun enkä +lämpimiin säveliin, vaan jononkin kovaan ja jäähdyttävään... +Muistatteko, mistä puhelimme astuessamme Kaarle XIII:nen torin poikki? +Minä muistan sen, kuin olisi se eilen tapahtunut; olen vieläkin ihan +näkevinäni, miten vanhempanne astuivat edellämme, liian kiireesti vain +minun mielestäni; olen vieläkin tuntevinani kylmän, jäisen talvi-ilman, +näkevinäni, miten kuu paistoi Molinin suihkukaivon päältä. Te olitte +tavallisella ivan ja tyytymättömyyden tuulellanne. Te pyysitte minua +olemaan teitä ajattelematta ja maustitte hyvin karvaaksi kuvailunne, +mitenkä vallanhimoiset ja vaikeat ohjata niin sanotut etevät naiset +ovat ... miten he omain lahjojensa tähden _vaativat_ niin paljon +mieheltä, ja kun miehillä ei ole niin runsasta etevyyttä, muuttuvat +naiset heidän tyranneiksensa. Ja vihdoin sanoitte olevan monta tuhatta +kertaa helpompi ja parempi poimia pikku kukka, joka ei muuta voi kuin +tuoksuta, kuin kesyttää raju lintu, jolta ensin on siivet leikattava... +Muistatteko kaiken sen?" + +"Miksi en sitä muistaisi?" vastasi neiti vähän kärsimättömästi, +"semmoisia keskustelujahan ei koskaan unhoteta." + +"No niin, minusta te silloin olitte ihan väärässä, olitte kummallinen +ja teeskentelevä. Mutta vuodet vierivät; se työ, joka minulla ensin oli +oikeana huvina, rupesi väsyttämään. Minä rupesin ikävöimään hiljaista, +rauhallista kotia, johon ajatustyö ei tunkeutuisi jäljestä. Silloin +aloin ajatella, että te ehkä kuitenkin olitte oikeassa, ja sinä +hetkenä, kun näin nykyisen morsiameni, minä sen _tunsin_." + +Neiti ei vastannut; hän katsoi yhä toisapäin ja leikitellen heilutteli +tuolin rimpsuja. + +"Ymmärrättekö, mitä tarkoitan?" jatkoi dosentti. "Te ette ole ainoa, +joka ihmettelee, että minä valitsin niin mitättömän vaimon; mutta ei +siinä mitään kummallista ole. Me, ajatuksen viljelijät, me tunnemme +useinkin vetoa juuri sen puoleen, joka on ihan suora vastakohta meille, +pirteän, luonnollisen tajuttomuuden puoleen. Kuvailkaahan vain +mielessänne, kun koko päivän vaivautuu ajatustyössä, niin kernaastipa +vihdoin tahtoo löytää hetkisen, jona ajatus saa olla rauhassa ja +tunteet vain elää. Tahtoo saada kodin pieneksi, syrjäiseksi +puutarhaksi, jossa lapset rähisevät ja linnut visertelevät, tahtoo +vaimoksensa pikku olennon, joka osaa nauraa ja hyväillä ja rakastaa, +tahtoo oikean _naisen_. Silloin etsii semmoisen olennon, jossa löytää +täydellisen levon..." + +"Ja sitä ette koskaan löytäneet minusta!" keskeytti neiti häntä +innokkaasti. "Lakkaamatta taisteluja, kiivasta levottomuutta, ehkäpä +välistä sitä lumousta, joka piilee suuressa, yhteisessä sielunelämässä, +mutta ei koskaan lepoa! Ei mitään pienoisten loruilemista rauhallisessa +tarhassa, kuten sanoitte, ennemmin vain matkustus myrskyisellä +merellä..." + +Neiti nousi kiivaammin, kuin hänellä muuten oli tavallista, ja meni +ikkunan luo. Siellä hän seisoi pitkän hetken, otsa ikkunanruutua +vasten, ja katseli ulos; dosentti istui liikahtamatta paikallansa. +Vihdoin kääntyi hän takaisin; hän oli hyvin liikutettu, hänen +kasvoillensa oli kohonnut vaaleanpunaista hehkua, ja silmistä värähteli +tuskaa, joka tulee niin syvälliseksi ja polttavaksi, milloin se välkkyy +muuten tyyniltä ja kylmiltä kasvoilta. + +Hän astui dosentin luo ja ojensi hänelle kätensä. + +"Tervehtikää morsiantanne", sanoi hän lempeästi, "ja sanokaa hänelle, +että on olemassa nainen, joka kadehtii häntä siitä onnesta, että hän on +vain nainen." + +Dosentti tarttui innokkaasti hänen molempiin käsiinsä. + +"Uskokaa pois, tekin voisitte olla vain nainen!" huudahti hän, melkein +tulinen katse silmissä. "Minä tunnen teidät ja tiedän, että +naisellisuutta vielä on teissä..." + +"Ei, ei," vastasi neiti vetäen pois kätensä, "te erehdytte, minun +tunnemaailmani on kuollut, ajatusten tulessa ja epäilysten hehkussa +palanut. Minä olen mietiskellyt itseni niin väsyksiin, ett'en minä enää +jaksa elää oikeata elämää. Muistatteko, kun luimme yhdessä ja minua +epäilys ja levottomuus kalvoivat ja minä sanoin teille en ennen +lepääväni, kuin saan elämän arvoituksen selville? Muistatteko, miten +silloin vastasitte ja sanoitte minun tekeväni elämän kuivaksi, kylmän +kolkoksi näillä alituisilla epäilevillä harkitsemisilla? Minä en +totellut varoituksianne, mutta nyt tunnen, miten oikeassa te olitte. +Oi, minä usein toivon kuin Faust päästä tästä kaikesta, pois ... +peseytymään puhtaaksi jossakin raikkaassa ja vilpoisessa! Mutta se on +mahdotonta!" + +"Ei, se ei ole mahdotonta. Hyljätkää kerrassaan kaikki nuo opin oikut; +tuntekaa olevanne jälleen nuori." + +Neiti pudisti päätänsä. + +"Kun Tannhäuser istui vuoressa Venus-rouvan luona, halusi hän ulos maan +päälle, mutta päästyään ulos ikävöi hän jälleen hänen luoksensa. Minun +ajatusmaailmani on semmoinen Venus-vuori; minä ikävöin ja haluan ulos, +mutta en lähde, sillä tiedän varmaan, että kohta sinne taas palaisin." + +"Haaveilija! Liiallista aattelua! Minä tiedän, että teissä kaiken tuon +ohella kuitenkin on lämpöä ja rakkautta, jonka täytyy päästä ilmoille. +Minä sen olen tuntenut," jatkoi dosentti hellällä äänellä, "minä tunsin +sen kerran ... eräänä iltana ... mikä se teidät silloin ihan äkisti sai +värisemään?" + +"Mikäkö?" sanoi neiti vihdoin, venyttäen joka sanaa. "Niin, se on minun +salaisuuteni. Mutta ... minä ilmasen sen teille nyt, jäähyväisiksi, +entisien aikojen muistoksi. Te ette rakastaneet minua kylliksi. Minun +laiseni naisen pitää saada ääretön rakkaus, niin suuri, että se on yhtä +vahva kuin hänen epäilynsä, yhtä palava kuin hänen levottomuutensa, +yhtä voimakas kuin hänen ajatuksensa, yhtä syvä kuin hänen +ikävöimisensä, yhtä kaunis kuin hänen kauneimmat unelmansa. Mutta +semmoista rakkautta ei ole maan päällä. Siksipä olkoonkin sinään, kuin +nyt on." + +Pitkä äänettömyys alkoi, joka ikäänkuin vapisi pidätettyjen tunteiden +painosta. Molemmat he tunsivat saapuneensa rajalle, jonka ylitse heillä +ei ollut oikeus astua. Dosentti oli hyvin liikutettu, hän pyyhki moneen +kertaan kädellään otsaansa ja huokaili syvään. + +Neiti astui pöydän luo ja selaili välinpitämättömästi jotakin kirjaa. + +Kun hän kääntyi takaisin, oli hänen muotonsa ihan levollinen ja kylmä. + +Hän kysyi jotakin vähäpätöistä uudesta kirjallisuudesta ihan +muuttuneelta äänellä. + +Dosentti säpsähti ja myönsi, tietämättä oikeastaan, mistä puhekaan oli. + +Sitte alkoivat he kirjallisuudesta keskustelun, jota kesti, kunnes +dosentti tuntikauden kuluttua sanoi hänelle jäähyväiset. + +Mutta hän ei jatkanut noita pieniä yksityisiä vierailuja, eikä +neitikään häntä koskaan pyytänyt tulemaan. + + + + +HULLUINHUONE. + + +Ihan kaupungin vieressä lähellä maantietä oli hulluinhuone, kaunis +rakennus siipinensä ja komeine etuseinineen. Sepä se olikin kaupungin +etevin rakennustaiteellinen mestariteos; kaikkien matkustajain, jotka +sikäli kulkivat, täytyi välttämättömästi käydä sitä katsomassa, ja +matkan-oppaissa oli tästä pikku kaupungista mainittuna; ainoastaan se +merkillisyys, että siinä oli tavattoman kaunis ja hyvin järjestetty +sairashuone mielenvikaisia varten. + +Muutapa kaupungissa ei todellakaan ollut katseltavaa. Kadut olivat +leveät ja tyhjät ihmisistä, tori kasvoi kesällä rikkaruohoa. Viime +aikoina oli monta uutta taloa tehty muutamalle kaupungin laidalle; +tahdottiin jäljitellä pääkaupunkia ja perustaa huvilakaupunki, ja +äkisti tuli uudenaikaiseksi tavaksi muuttaa asumaan uusiin taloihin ja +kuivaamaan niitä. Kaikin tavoin koetettiin kaunistella tätä uutta +kaupungin osaa, laitettiin pieniä, nelikulmaisia kasvitarhoja, +pensastoja ja kukkapenkkejä, maalaeltiin katot ja porstuat +monenkarvaisiksi. Mutta ne puuhat eivät oikein menestyneet; +säästäväisyydestä oli talot tehty ohutseinäisiksi, eivätkä +alalattiatkaan olleet kyllin tukevat; säästäväisyydestä koetettiin +myöskin saada niin monta asuntoa kuin mahdollista hyyrättäväksi, niin +että talot näyttivät ladoilta tai kasarmeilta. Pormestari oli äskettäin +käynyt pääkaupungissa ja nähnyt, mitenkä siihen yhä kasvoi kauneita +palatseja, niin että hän oli ihan tuskissaan oman kaupunkinsa +rakennustavasta; mutta sitäpä nyt oli aivan mahdoton paremmaksi saada, +kaupunki kun näet oli pieni ja pienet sen olotkin ja talonisännät +halukkaammat säästämään kuin kaunotaidetta kehittämään. Niinpä +hulluinhuone yhä vain pysyikin kaupungin kauneimpana rakennuksena. + +Se oli pienellä mäellä ihan yksikseen. Jos hetkisen seisoi sen edessä +vahvaa kiviseinää katsellen kolkossa, tyynessä äänettömyydessä, joka +sen ympärillä vallitsi, ja kun muisteli kaikkia huokauksia ja +tuskanhuutoja, mitä tuolla sisällä oli kuulunut, niin tuntui koko +laitos raskaalta, rampautuneelta rautaruumiilta, jossa kahlehdittu +henki makaa sairaana ja valittavana. + +Rakennuksen edessä oli suuri puisto tai metsä, sekin enimmäkseen +hiljainen ja yksinäinen; ainoastaan joskus kesällä aamupäivällä istui +lääkärin rouva siellä käsitöinensä. Mutta toisella puolella oli monta +pihaa korkealla lauta-aidalla ympäröitynä; niissä hullut kävelevät ja +uneksivat sekavia, hourailevia uniansa elämän ihmeistä. + +Siellä he, jos eivät ole olleet rajuina, saavat kauniilla ilmalla +kävellä; siellä suuruuden ajatukset liitelevät heidän ympärillänsä, +siellä uneksivat he olevansa valtiomiehiä ja kuningattaria, siellä he +taistelevat hirveäin, sekavain muistojensa kanssa, jotka tunkeutuvat +heille mieleen; siellä ajavat he paholaista takaa ja nauravat +kohtikurkkua, kun se uudestaan ilmestyy heidän taaksensa; siellä he +hautovat yhtä ajatustansa, joka kietoutuu heidän sieluunsa lennätellen +sitä kuin vihuri kuivaa lehteä, he sen päästävät käsistään ja +sieppaavat sen jälleen kiinni, siellä -- he istuvat jossakin nurkassa +kokoon kyyristyneenä, kädet ristissä, ja itkevät, itkulla kuluttavat +koko elämänsä äänettömässä, unenkaltaisessa tuskassa. + +Oli kaunis heinäkuun päivä; viehättävä kesänhenki vallitsi luonnossa; +hyönteiset surisivat, havut tuoksuivat kuumuutta likeisessä metsässä, +vienoinen auer peitti taivasta. Puolen päivän rinnassa pysähtyivät +vaunut sairashuoneen portin eteen. Niissä istui lääkäri ja hänen +vieressänsä nuori nainen, jota hän puhutteli kreivittäreksi, ollen +erittäin kohtelias hänelle. Nuori nainen oli erittäin vilkas, välistä +vähän heikkohermoisen tapaan levoton. Silmät, syvälle painuneet, eivät +koskaan pysyneet levossa. Hän puhui melkein lakkaamatta ja toisteli +moneen kertaan, että hän niin mielellään halusi käydä läpi koko +sairashuoneen ja nähdä, jos vain oli mahdollista, sairaat. + +Vastapäätä istui nuori mies, jolla ei vähääkään ollut hänen +vilkkauttansa. Hän oli kalpea ja paljaspäinen, ja näytti +hyvänluontoiselta ja yksinkertaiselta. Kesähelle uuvutti häntä; hän +nieli lakkaamatta haukotuksiansa, mutta kuitenkin kohteliaasti vakuutti +olevan hyvin miellyttävää nähdä hulluinhuonetta. + +Kun vaunut pysähtyivät, hyppäsi kreivitär keveästi maahan ja riensi +herrojen edellä hiekkatietä myöten ylöspäin. Lääkäri kiiruhti heti +hänelle seuraksi ja jatkoi puhelua. Kreivi astui tien toista reunaa +vähän jäljempänä ja pieksi kepillänsä heinikkoa. + +"Muistakaa nyt, tohtori, että minä tahdon nähdä kaikki hullut, +rajuimmatkin", sanoi kreivitär vielä kerran. "Oi, minä tunnen suurta +osanottavaisuutta heitä kohtaan ja kaikkia kärsiviä kohtaan -- sitä +suurempaa, mitä enemmän he kärsivät!" + +Kreivi katsahti ylös hymyillen armahtavaisesti. + +"Vaimoni on hyvin omatapainen, kuten kuulette tohtori." + +Lääkäri ei vastannut, mutta katsahti nuoreen kreivittäreen nopeasti +tutkivaisesti. Hänestä näytti jotakin omituista paloa hehkuvan pitkien, +mustien silmäripsien alla. + +He astuivat nyt kiviportaita myöten ylös eri osastoihin. + +Kreivittären koko huomio oli jännitettynä. Naisen uteliaalla, kiivaalla +osanottavaisuudella tajusi hän kaikki kärsimiset, mitä täällä oli +ympärillä. Hän tunsi hirmuista lumousta kaikista tuijottavista +silmäyksistä, kokoon kyyristyneistä olennoista, joilla oli tukka +pörrössä ja posket veltot, riippuvaiset, ja lyhyestä, äkillisestä, +kimakasta naurusta. Pieni ruma nainen tuli hänen luoksensa, kosketteli +sormillansa kreivittären pukua ja pyysi häntä kohta palaamaan ja +tuomaan hänelle uusia vaatteita, koska hän oli keisarinna eikä +sentähden saattanut näyttäytyä semmoisessa puvussa, kuin hänellä nyt +oli. + +Kreivitär lupasi täyttää hänen pyyntönsä; hullu hymyili tyytyväisesti +ja keikaili ilosta. + +Eräässä kopissa, yksiksensä suljettuna istui nuori nainen, laitoksen +rajuin holhokki. Hän lauloi ja parkui niin, että kaikki käytävät +kajahtelivat; pitkä tukka riippui hajallansa ja vanukkeissa +puolialastomilla olkapäillä, rinta kohoili levottomasti, selvästi +näkyi, miten valtimot paisuivat ja tykkivät ihon alla, ja tuon +tuostakin kohotti hullu laihat, alastomat käsivartensa päänsä yli ja +pudisteli nyrkkejänsä. + +Nuorta kreivitärtä kovin liikutti se kauhea näkö. Tämä sielunelämän +hirmuinen arvoitus, johon hänenkin mielikuvituksensa hyvin usein häipyi +eksyksiin, samalla pelotti ja viehätti häntä. Hän vaaleni, jokin pimeän +toivottomuuden tunne täytti äkisti hänen mielensä. + +"Tämä on elämän yö," mutisi hän, "harhailu äärettömissä sokkeloissa, +koskaan ulos osaamatta." + +Kreiviin se sitä vastoin näytti vastenmielisesti vaikuttavan. + +"Lähde pois täältä!" kuiskasi hän, tarttuen vaimonsa käteen, "mitä +tästä on hyvää? Nuo inhottavat näöt tuottavat vain unettomia öitä." + +Kreivitär peräytyi ja katsahti häneen halveksivasti. + +"Mene sinä!" sanoi hän kylmästi, "minä en pelkää muutamaa unetonta +yötä." + +Kreivi nykähytti olkapäitänsä ja kääntyi hymyillen pois. + +Kreivitär pysyi liikahtamatta ja katsoi miettiväisen näköisenä +mieletöntä. + +"Olisi hauska tietää, miltä hänen sielussansa tuntuu," sanoi hän hiljaa +itsekseen. "Jos kaikki muistot ovat häneltä sammuneet, silloinpa olisi +suloista... Sanokaas, tohtori," jatkoi hän ääneen lääkärille, "mitähän +arvelisitte, jos saisitte minut sulkea tuommoiseen koppiin..." + +"Armollinen kreivitär," keskeytti lääkäri puheen, päätänsä +tyytymättömästi pudistaen, "ei pidä antautua semmoista haaveksimaan." + +"Oh, eipä haittaa, tuleehan olla valmis ottamaan vastaan, mitä vain +sattuu," vastasi hän puoleksi leikillisellä äänellä. "Ette voi +kuvitella, mikä selittämätön veto minussa tuntuu hulluinhuoneesen ja +hulluja kohtaan." + +He läksivät pois päin ja tapasivat kreivin, joka käveli edestakaisin +käytävässä ja yhä nieleskeli haukotuksia. + +"Väsyttääkö tämä teitä, kreivi?" kysäsi lääkäri kohteliaasti. + +"Ei, ei, ei; ei suinkaan," vastasi kreivi, olkapäitänsä nykähyttäen ja +tehden kieltävän liikkeen molemmin käsin. "Päin vastoin on tämä erittäin +hupaista." + +Naisten puoli oli nyt käytynä läpi. Kreivitär tahtoi nähdä myöskin +miesten puolta, mutta niin lääkäri kuin kreivikin sitä vastustivat. +Kreivitär näytti kalpealta ja kiihtyneeltä, huulet värähtelivät +heikkohermoisesti. Vaan hän kuitenkin oli itsepäinen. "Vaikkapa vain +alakerrokseen," pyysi hän hartaasti. + +"Tapahtukoon sitte tahtonne," sanoi lääkäri; "siellä onkin vain yksi +sairas. Mutta ehkäpä hänen näkeminen miellyttää teitä." + +He saapuivat suureen, valoisaan huoneesen. Se oli kauniisti sisustettu, +sohvapöydällä oli sanomalehtiä ja kirjoja. Ikkunan luona seisoi nuori +mies seljin huoneesen päin, käsin nojaten ikkunan pieleen. Hän seisoi +ihan liikahtamatta, huolimatta tulijoiden äänestä ja liikkeistä. +Hänellä oli hoikka vartalo, ja tumma tukka riippui kiharoina niskassa. + +"Hän on meidän lempein ja rauhallisin sairaamme," kuiskasi lääkäri; +"koko hänen sairautensa on vain se mieletön ajatus, että hän päivät +päästänsä seisoo ikkunan luona katselemassa, eikö se, jota hän odottaa, +jo tule." + +"Hän on ollut levottomampi viime aikoina", sanoi vahti, joka siinä +seisoi, suuri avainkimppu kädessä; "hän on monta kertaa sanonut hänen +ihan näinä päivinä tulevan." + +"Ketä odottaa hän?" kysyi kreivinna innokkaasti. + +"Oh, se on hyvin romantinen historia", vastasi lääkäri hymyillen. + +"Ai, kertokaapa se sitte minulle!" huudahti kreivitär kiihkeästi. + +"Olkoon menneeksi; -- noin kymmenen vuotta sitten oli hän +kotiopettajana suuressa herrastalossa. Siellä oli nuori tytär, kuten +kerrotaan, viehättävä, kaunis tyttö, tuskin 17:n vanha, johon +kotiopettaja tietysti rakastui. Hänen rakkautensa ei jäänyt +yksipuoliseksi, sillä, kuten ehkä itsekin saatte nähdä, oli hänkin +tavattoman kaunis, ja molemmat he jonkun ajan haaveksivat ja nauttivat +rakkauttansa. Mutta..." + +Lääkäri vaikeni ja alkoi puhella hiljemmin, sillä hänestä näytti, että +nuori sairas liikahti. Mutta hän ei huomannut, että kreivitär oli +vaalennut marmorikuvan kaltaiseksi, eikä nähnyt, miten hän haparoiden +ojensi kätensä, tukea etsien, ja miten koko hänen olemuksensa ikäänkuin +leimahti mielenliikutuksesta. + +"Mutta", jatkoi lääkäri, "isä huomasi kohta heidän molemminpuolisen +taipumuksensa, ja kun hän oli jyrkkämielinen ylimys, vihastui hän +silmittömästi, erotti rakastavaiset toisistansa ja käski kotiopettajan +jo samana päivänä lähtemään talosta. Nuorukainen totteli, mutta kaikki, +mitä hänen silloin täytyi kärsiä, ero rakastetusta, hänen kyynelensä ja +epätoivonsa, isän kiukku ja uhkaukset, kaikki se koski niin kovasti +hänen lempeään, tunteelliseen mieleensä, että hän tuli hulluksi. Hän +joutui tänne sairashuoneesen ja on nyt jo ollut täällä kymmenen vuotta; +mutta hänen sairautensa ilmautuu vain, kuten jo sanoin, ainoastaan +niin, että hän lakkaamatta odottelee rakastetun tuloa." + +Lääkäri vaikeni. Sitte seurasi pitkä, tukala äänettömyys. Kreivitär oli +astunut pari askelta eteenpäin; hän nojasi kädellään tuoliin, katse oli +värähtämättä kiintynyt nuoren miehen vartaloon. + +Silloin kääntyi hulluinhuoneen asukas ja heidän katseensa tapasivat +toisensa. + +Nuorukaisella oli sanomattoman surullinen katse, johon vuosien pituinen +odotus ja kaipaus oli päivästä päivään, hetkestä hetkeen kietoutunut. + +Hän oli hellännäköinen, nuorekas mies, jonka koko olennossa näyttivät +onnettoman rakkauden suudelmat vieläkin väräjävän. + +Mutta kun hän näki edessänsä kreivittären kalpean muodon, kun hänen +katseensa ikäänkuin hukkui kreivittären syviin, hehkuviin silmiin, +silloin levisi autuas hymy hänen kasvoillensa. Sekava odotuksen ikävä +haihtui kerrassaan, ja sijaan kehittyi autuaallinen loisto. + +"Cecilia!" huudahti hän riemuiten ja avasi sylinsä. + +Kreivitär astui askeleen häntä kohti. Mutta ilo oli ollut liian +voimakas; se oli kuolettava, niinkuin ijankaikkisuuden ilo on +ihmiselle. Heti kun nuorukainen avasi sylinsä, vaipuivat kädet jälleen +alas ja hän kaatui kuolleena maahan, yhä vielä huulet onnellisessa +hymyssä. + +Hänen odotuksensa aika oli loppunut ja samoin hänen surullinen +historiansa; mutta sen epäsoinnut olivat selvinneet täydelliseksi ja +puhtaaksi loppusoinnuksi. + + + + +BURSTRÖMILÄISTEN JUTTU. + + +I. + +Matami Jonsonista tuntui vähän raskaalta ja suruiselta, vaikka kyllä +oli kaunis keväinen ilma, joka sai metsät paisumaan mehevästä +vehreydestä, ja vaikka päiväpaiste lämmitti vainioita ja niittyjä, niin +että kaikki maan poven piilossa olleet siemenet itivät ja taimelle +kohosivat. Matami uskoi lujasti ennustuksiin ja muuhun sellaiseen; ihan +varmasti kävi se aina toteen, sanoi hän, että jos harakka räkätti +hänelle tai orava juoksi hänen editsensä tien poikki, niin jotakin kävi +hullusti ennen iltaa. + +Ja nyt aamusilla, kun hän veti pesuja alas meren rantaan, oli suuri, +punakarvainen oravan runtale juossut tien poikki ihan kärrien editse. + +Nyt matami jo puuhaili kapealla puolimädänneellä pesusillalla, pursui +vaatteita keväisessä vedessä, joka hiljaa loiski rantaa vasten, veti ne +sitte ylös, pusersi niitä hiukan ja löi niitä muutamia kertoja +kartulla, raskaalla, voimakkaalla kädellä ja tasaisessa tahdissa, niin +että kallio lahden toisella puolella vastaan kajahteli. + +Vähän etempänä metsän reunassa oli osa vaatteita kuivamassa. Ne +loistivat lumivalkeilta vehreää pohjaa vasten ja heiluivat hiljaa +vienossa aamutuulessa. + +Nyt olikin oivallinen kuivausilma, niin että pesijän sydän oikein hyppi +ilosta. + +Monta tuntia työskenteli matami sillalla yksitoikkoisesti kaiuttaen +toisen rannan kallioita. Välistä ojensihe hän suoraksi, huokasi syvään +väsymyksestä, pyyhki kasvoistaan hikeä esiliinansa nurkalla ja katsahti +ympärilleen. Sitte kumartui hän jälleen jatkamaan työtänsä. Välistä +kuuli hän jonkun höyrylaivan jyhmytystä etempää lahdelta. Savu nousi +suoraan ylös, vedenpinta alkoi kohoella, laineet vierivät kohisten +rantaan ja vesi nousi hyllyen pesusillalla, niin että matami kastui +aina polviin asti. + +Se oli pienoinen tänne pistäytyvä lahti merestä. Laivasillalta kulki +tie ylöspäin jotenkin jyrkkään, kauniin koivikon läpi kierrellen. +Kukkulalla oli monta huvilaa ja kesäasuntoa, joista kaikista oli kaunis +näköala laivaväylälle. Pari asuntoa oli isäntäin itsensä teettämiä ja +he niissä asuivatkin; muut olivat kesävieraille hyyrättäviä ja kaikki +erään rikkaan entisen oluenpanijan omat, jota nyt kuitenkaan ei enää +koskaan nähty niillä tienoin. Monta vuotta sitte, ennenkuin olut ja +porteri olivat hänet tehneet siksi suureksi mieheksi, kuin hän nyt oli, +oli hän sattumalta polkuhinnasta saanut vanhoja hirsiä ja niistä +teettänyt itselleen ja perheelleen tänne kesäasunnon. Mutta kun hänen +taloudellinen asemansa vaurastui yhä kukoistavammaksi, huomasi hän +vihdoin tuon asunnon itselleen liian yksinkertaiseksi, hyyräsi sen +muille ja samalla teetti monta uutta asuntoa sen lähelle ja ne kaikki +olivat terveen, kuivan asemansa tähden hyvin kilvalla halutut +kesähuvilat. + +Suurin asunto, joka oli keskellä koivikkoa mäen päällä, näytti olevan +erittäin muhkea, kaksinkertainen rakennus, palkonkineen ja kuistineen. +Siinä asui oluenpanijan lanko rihkamakauppias Burström vaimonsa, kolmen +lapsen ja kotiopettajan kanssa. + +Muuten asui täällä, kuten jo sanottiin, monta perhettä, ja matami +Jonsonin ynnä hänen miehensä paraimpana tulolähteenä oli vaatteenpesu +sekä veden- ja puunveto heille. Sitä paitsi olivat Jonsonit +talonmiehinä Burströmillä; talvet he saivat asua kyökissä, mutta kesät, +kun ei paleltumisesta ollut pelkoa, oleskelivat he pienessä kojussa, +joka oli tehty syrjemmäksi mäelle. Jonson-puolisoilla oli viisi lasta, +niin että heidän täytyi aamusta iltaan olla ahkerassa työssä, +voidakseen pysyä leivässä käsin. Ja sittekin oli monesti hyvin vaikea +saada kokoon niin paljo, kuin nälkäinen lapsilauma olisi tarvinnut. + +Puolen päivän rinnassa oli matami Jonsonilla koko pesu huuhdottuna; hän +nousi mäelle katsomaan vaatteita ja poimi pois nuorilta, mitkä jo +olivat kuivat. Hänen vanhimman jälkeinen poikansa, seitsenvuotinen, +likainen ja ryysyinen vallatoija, vetelehti mäellä huvitellen äitiänsä, +joka jo pari kertaa oli kehoittanut häntä menemään kotiin auttamaan +veljeänsä kauppiaan kasvitarhan kitkemisessä, mutta poika ei vielä +ollut katsonut kiirettä olevan. Viimein matami otti hänet kiinni +niskasta, pudisteli häntä vähän, pyyhki häneltä esiliinansa nurkalla +suun ympäristöä ja sysäsi hänet jotenkin kovakouraisesti tietä myöten +ylöspäin. + +"Kas niin, laita nyt itsesi tuonne työhön! Ja Herra sinua armahtakoon, +jos et tottele!" + +Samassa näki hän rouva Burströmin tulevan pitkin askelin alas mäkeä +myöten. + +"Kuulkaas nyt, matami Jonson", sanoi rouva päästyään matamin luo ja +pannen kätensä hänen olkapäälleen, "minä lähden k:lo 2:n laivalla +kaupunkiin ja otan pikku Miian mukaani. Ludvig tulee myöskin mukaan, +niin saavat he leikitellä, kun minä kävelen asioillani." + +Matami katsahti kummastuneena ylös. Jotakin outoa oli rouvan +käytöksessä. Hän oli kiihkoinen ja levoton, silmät räpyttivät +lakkaamatta ja puhe oli hiljainen, laulava, melkein rukoilevainen. +Matami Jonson ei ollut tottunut näkemään häntä noin lempeänä ja +ystävällisenä, + +"Jos, rouva, olette niin hyvä, että huolitte ottaa tytön mukaanne, +niin..." vastasi matami vitkastellen, "mutta eihän sillä raukalla ole +kunnon vaatteita." + +"Ei siitä lukua!" virkkoi rouva kiihkeästi. "Minä puhdistutan häntä, -- +siitä ei teidän tarvitse hätäillä!" + +Matami kiitti uudestaan. Olihan tuo oikein hyvin tehty, että rouva +Burström otti tytön mukaansa. Ja ehkäpä hän vielä aikoi antaa hänelle +jotakin vaaterepaletta, kengänkulut, kaulaliinan tai kenties kokonaisen +hameenkin. Matami tunsi jotakin tyytymyksen tunnetta, ja aivan +itsestään johtui hän ajattelemaan, että olipa oikein hauskaa, kun +herrasväen pesu tuossa loisti niin valkoisena ja kauniina. + +Rouva nyykäytti päätään matamille, kääntyi ja läksi astumaan ylöspäin, +yhä vain hätäileväisen tavalla. Mutta kun hän pääsi niin etäälle, +ett'ei matami häntä enää nähnyt, muuttui hänen muotonsa kokonaan; +kavala hymy, jolla hän äsken oli maustanut sanojansa, katosi, silmissä +piilevä pahuus leimahti ilmi, hän puristi nyrkkiä ja mutisi +puoliääneen: "niin, niin, odottakaahan vain te, koko rosvojoukko!" + +Pihalla Burströmin huvilan edessä seisoi pikku Miia Jonson odotellen. +Hän oli siivoin ja rauhallisin Jonsoneista, kalpea, surumielinen lapsi, +jotenkin tyhmänlainen ja hidas mitään oppimaan. Hyvin tottelevainen hän +oli ja teki yleensä kaikki, mitä ihmiset häntä käskivät tekemään tai +sanomaan. + +Ylös ehdittyänsä sysäsi rouva tytön porstuaan, kutsui palvelustytön ja +käski hänen pesemään ja siivoamaan Miian sekä panemaan hänelle Ludvigin +vanhat kengät jalkaan. Itse meni hän myöskin pukeutumaan kaupungin +matkaa varten. Selvästi voi kuulla hänen olevan vihoissansa, sillä hän +paiskeli ovia ja piironginlaatikoita, ja avonaisesta makuuhuoneen +ikkunasta tunkeutui hänen äänensä äkäisenä ja terävänä ulos aina herra +Vigertin, kotiopettajan, luo asti, joka makasi riippuverkossansa, +erästä Kjellandin romaania lukien. Tänään näyttikin koko talossa olevan +jommoinenkin häiriö; sillä palvelustytöt kuiskailivat toisilleen, herra +ja neiti Burström istuivat makuuhuoneessa pitäen kiivasta, kovaäänistä +perheneuvottelua sill'aikaa, kun rouva kampaili korutukkaansa ja +valmistihe matkaan. + +Hän näytti hyvin komealta, kun hän puolen tunnin kuluttua tuli ulos +täysin pukeutuneena, tulipunaiset höyhenet hatussa, silkki- ja +samettileninki yllä ja kädessä ranskalaiset hansikkaat, joita hän ei +saanut menemään nappiin paksujen kalvosimiensa ympärille. Juuri siitä +kiinnipanon ponnistuksesta oli hän kasvoiltaan yhtä punainen kuin +hatuntöyhtökin, ja se teki hänet vielä vihaisemman näköiseksi, kun hän +kovalla äänellä huusi Ludvigia ja siivoa pikku Miiaa, vaikka hän seisoi +jo valmiina ihan hänen vieressänsä. Ottaessaan jäähyväisiä mieheltään +ja tyttäreltään nyökäytti hän päätään paljonsanovasti ja kuiskasi +kavalasti hymyillen: "luottakaa vain minuun, minä kyllä tiedän, mitenkä +tuommoisia on kohteleminen." + +Nuori neiti Burström nauroi: "Niin, mamman kanssa ei ole hyvä +leikitellä", vastasi hän, oikealla tyttären kunnioituksella muistellen +muutamia kohtauksia lapsuutensa ajoilta, joissa äitin pontevuus oli +esiintynyt mielestä poistumattomalla tavalla. + +Rouva läksi nyt astumaan sivullansa nuori herra Ludvig ja jäljessä +pikku Miia, joka oli ihan menehtyä korin, kahden paketin ja sadevaipan +kantamiseen. Saavuttuaan koivikkoon, jossa herra Vigert lukien makaili, +ei rouva voinut olla poikkeamatta riippuverkon luo. + +"Jos teitä, herra Vigert, haluttaa tänään tervehtiä tuttujanne, niin +ilmoitan, että Ludvig viipyy koko päivän poissa", sanoi hän imelästi +hymyten. + +Herra Vigert nauroi itseksensä. Hän tiesi tuon olevan rouvalla vain +hätäpäisen, hienommanlaisen tavan ilmoittaa hänelle, että kun hän +(rouva) oli poissa, ei kotona annettu mitään kunnon päivällistä, koska +herra ja neiti myöskin olivat päivällisellä tuttujensa luona, joissa +kotiopettaja ei ollut tervetullut vieras. "Vai niin", vastasi herra +Vigert haukotellen ja jalkojaan ojentaen, "kiitoksia tiedosta." + +Rouva katsahti häneen vihaisesti. Miten hävyttömästi hän haukotteli +rouvalle vasten silmiä ja vielä semmoiselle rouvalle, jonka talossa hän +oli palkattuna palvelijana! Hän olisi mielellään antanut herra +Vigertille korvapuustin, jos vaan olisi uskaltanut, mutta se kun oli +vähän arveluttavaa, työkkäsi hän sen sijaan pikku Miiaa koko voimallaan +eteenpäin, kääntyi seljin kotiopettajaan ja astui pitkin askelin alas +laivasillalle, jossa kohta sen jälkeen kävi höyrylaiva ja vei rouvan +ynnä lapset kaupunkiin. + +Herra Vigert puolestaan maksoi rouvalle koron kanssa tuon +hyväntahtoisuuden, jota rouva tunsi häntä kohtaan. Sentähden hän vain +piti paljon Burströmiläisistä, kun voi halveksia heitä niin +perinpohjin, ett'ei hänellä tarvinnut olla mitään omantunnon vaivoja, +vaikka olisi kuinka huonosti hoitanut kotiopettajan-tointansa. Vigert +piti Ludvig-poikaa niin turmeltuneena, ett'ei hänestä enää voinut +mitään hyvää saada tekemälläkään; koska hän nyt kerran oli ruvennut +hänen kasvattajakseen, opetti hän häntä pari tuntia päivässä, vaan +muuten antoi hän pojan olla omissa hoteissaan ja itse makaili +riippuverkossansa lueskellen. Välistä kyllä saattoi häntä häiritä +kimakka hätähuuto ja kun hän silloin läksi etsimään häiriön syytä +saattoi hän esimerkiksi löytää jonkin Jonsonin nenällänsä maassa ja +nuoren Burströmin häntä jonkin muinaisen tyrannin tavalla elävältä +hautaamassa; mutta kun Jonson oli pelastettu ja hänen kiusaajansa +asianmukaisesti kuritettu, palasi herra Vigert tyynesti mäelle +riippuverkkoonsa lukemaan. Vaikka hän oli käsittänyt kotiopettajan +tehtävät näin mukavalla tavalla, oli hänellä kuitenkin hirveän ikävä +Burströmissä, ja joll'ei siellä olisi ollut tuota kaunista koivikkoa, +ihanaa kesäistä ilmaa ja hovioikeudenneuvos Hedenstamin perhettä, joka +asui lähellä eräässä huvilassa ja jonka seurassa hän erinomaisen hyvin +viihtyi, niin olisi hän jo ammoin pistänyt pillit pussiin ja muuttanut +majaa muualle. + +Saatuaan kertomuksen loppuun luetuksi pisti herra Vigert kirjan +rintataskuunsa, pudistelihe, käänsi päänalaista, otti lasit +silmiltänsä, asettui mukavimpaan tapaan ja jäi hetkiseksi suloisen +miettimisen tai miettimättömyyden valtaan, kepillänsä hiljaa sysien +verkkoansa edestakaisin heilumaan. + +Hän oli äsken täyttänyt viidennenkolmatta vuotensa, mutta kuitenkin oli +hän jo kokenut paljon maailmaa, niin paljon; että hän itse luuli +kokemustansa äärettömäksi. Noin viisi vuotta sitte luultiin häntä monen +sadantuhannen perijäksi, mutta onnettomat keinottelemiset ja +asiatuttavuudet tuon vanhempien rikkauden äkisti lopettivat. Isä tahtoi +silloin poikaansa taivuttaa lopettamaan opintietä ja ryhtymään johonkin +käytölliseen toimeen, mutta poika sen tuuman hylkäsi ihan jyrkästi. +Mitä hän muuten tunsi tai ajatteli muuttuneesta asemastaan, ei hän +kenenkään antanut edes aavistaakaan; hän piti ajatuksensa ominaan ja +työskenteli vain sitkeällä, väsymättömällä pontevuudella, joka ennemmin +tai myöhemmin voittaa kaikki ulkonaiset vastukset. Kesällä oli hän aina +kotiopettajana ja talvella antoi opetusta suuretieteessä, siten +hankkien välttämättömät tarpeensa. + +Mitään varmaa tulevaisuuden suunnittelua ei hän vielä ollut tehnyt, +mutta sen sijaan kosolta tuulentupia. Joku aika sitte julkasi hän +muutamia kirjallisia pätkiä, ja se suosio, jolla arvostelijat ne +ottivat vastaan, oli melkoisesti laajentanut hänen toiveitansa. Nyt hän +valmisteli kirjoitelma- ja arvostelukokoelmaa, jonka sitte vast'edes +aikoi julaista. + +Maattuaan ja kiikuttuaan puolisen tuntia riippuverkossa alkoi hänestä +tuntua vähän yksitoikkoiselta tuo taivaan ja puiden katseleminen sekä +itikkain pois ajeleminen, jotka itsepäisesti yhä vain laulaa +tillittivät hänen ympärillänsä. Hän laskeutui maahan, veti suoraksi +housujensa lahkeet ja nuttunsa helmat, pani lasit silmilleen ja hatun +päähänsä, otti kepin käteensä ja läksi astumaan Hedenstamin huvilaan. +Kello oli puoli-kolme, hän tiesi rouva Hedenstamin hänen molempien +serkkujensa, neiti Arnellien, siihen aikaan aina istuvan kuistilla +ompelemassa, ja hän itsekseen aprikoi, että jos hän nyt meni sinne, +niin hänet pidätettiin päivälliselle. + +Hän hymyili koko ajan itsekseen, kun astuskeli ja pieksi kepillään +heinikkoa tien varrelta. Hän ajatteli Arnell-neitejä; niissä tytöissä +oli jotakin hullunkurista, joka hyvin huvitti häntä. Vaikka he olivat +hänen ikäisensä, piti hän kuitenkin heitä suurina lapsina, joilla ei +muka ollut yhtään kokemusta. Mitäpä pari tuommoista tyttöä, jotka eivät +olleet muuta tehneet kuin tanssineet pidoissa ja laulaneet +illanvietoissa ja joita mamma ja pappa ja tätit olivat tarkasti +vartioineet, mitäpä he voivat tietää elämästä? Samalla myönsi hän, että +Arnell-neideistä voi "tehdä" jotakin; he eivät olleet ihan muiden +tyttöjen kaltaiset, vaan osasivat keskustella kaikenlaisista aineista, +ja hyvin oli hauskaa vaihtaa ajatuksia heidän kanssansa, varsinkin +Cecilian, jonka hän aina suureksi huvikseen sai jumalattomilla +mielipiteillään tyytymättömyydestä kiivastumaan. Arnellit puolestaan, +jotka olivat suuressa maailmassa seurustelleet ja olleet monissa +kauneissa ja ihanoissa rakkausseikoissa osallisina, pitivät herra +Vigerttiä oikeana "keltanokkana" ja sanoivatkin keskenänsä häntä vain +"pojaksi". Jonkinlaista vetovoimaa he hänessä kuitenkin tunsivat, sillä +he aina tulivat iloisiksi ja vilkkaiksi, kun vain saivat nähdä hänet. +Vigert oli ihan toisenlainen, kuin he olivat tottuneet herroja +näkemään. Ne nuoret herrat, jotka vierailivat päätirehtöri Arnellin +kotona, olivat kaikki niin kohteliaat ja siistit, puhelivat naisten +kanssa aina hienoin ja hyvin valituin sanoin ja olivat ihanteellisia +mielipiteiltään. Herra Vigert sen sijaan lausui ihmisistä hirmuisimpia +asioita, niin kauheita, ett'eivät neidet niitä ollenkaan sanoneet +uskovansa, mutta eivät kuitenkaan voineet olla sitä uteliaalla +mieltymyksellä kuulematta. + + +II. + +Herra Vigert oli aivan oikein aprikoinut; rouva Hedenstam ja neidet +Arnell todellakin istuivat kuistissa ja ompelivat. He ottivat hänet +vastaan hyvin ystävällisesti; hän ja neidet hymyilivät tervehtiessään +toisiansa, -- melkeinpä aina he muuten nauroivatkin, milloin toisensa +tapasivat, niinkuin olisi heillä ollut jotakin vain heidän yhteistä +iloista naurettavana. + +"No," alkoi herra Vigert, käytyänsä rouva Hedenstamin kehoituksesta +istumaan, "no, oletteko tätä lukeneet, hyvät neidet?" + +Hän otti Kjellandin novellin povitaskustansa ja ojensi sen neideille, +puolittain kiistanhaluinen katse silmässä. + +Cecilia katsahti pikaisesti kirjaan päin. + +"Olemme!"' vastasi hän ripeästi, "taikka oikeammin minä vain +puolitiehen, vaan Agnes loppuun." + +Herra Vigert siirtyi likemmäksi Agnesia. Kaikkien kasvoilta loisti +hymy, sillä he tiesivät, mikä miellyttävä väittely nyt oli alkamassa. + +"No, mitä sanotte, neiti? Eikö se ole vallaton, mestarillinen?" + +"Kyllä, totta tosiaan, se on vallan erinomainen," vastasi Agnes, "mutta +ei herra Kjelland eikä kukaan muu kirjailija, vaikka olisi miten +nerokas, saa minua uskomaan..." + +"Ei herra Kjelland eikä kukaan muu kirjailija saa minua uskomaan, että +maailmassa olisi vain tyhmiä ja huonoja ihmisiä," täytti Cecilia. +Neidet Arnell puhuivat aina yht'aikaa. Varsinkin oli Cecilian vaikea +antaa sisarensa päästä lauseen loppuun asti, ja kun heillä enimmäkseen +aina oli samat mielipiteet, sopikin hyvin puhua yksiäänisesti. + +"Jos ensinkin tarkastamme sankaritarta," jatkoi Agnes sisaren +säestyksellä, "niin eihän hänessä ole mitään viehättävää, hän kun on +ihan veltto ja tahdoton. Se ei ole lainkaan luonnollista, tuo, sen +vakuutan; ei ole ketään naista, joka ei taistelisi, ponnistelisi ja +kärsisi semmoisissa oloissa..." + +Herra Vigert viittasi kädellään tyytymättömästi ja pudisti päätään. + +"Oh, teidän lorujanne!" huudahti hän, sääliväisesti hymyillen. +"Luuletteko te, neiti, sen olevan jotakin tavatonta, jotakin, josta +ansaitsee meluta? Semmoistahan tapahtuu joka päivä, se on ihan +tavallisinta, eikä ansaitse niin paljon vaivata aivojansa sen tähden. +Jos ottaisimme selon, niin näkisimme parastaan joka toisen naisen..." + +"No, no, herra Vigert!" keskeytti rouva Hedenstam, tyytymättömästi +pudistaen päätänsä. + +"Niin, minä pyydän anteeksi, hyvä rouva ja hyvät neidet", vastasi herra +Vigert, "minä en ehkä saa lausutuksi ajatuksiani kyllin hienolla +tavalla. Mutta vika ei ole minun, vaan Herran, joka on niin laitellut +tämän maailman, ett'ei siitä voi puhua parempien naisten seurassa." + +"Hyi, miten te olette törkeä!" hätäilivät molemmat neidet, puoleksi +nauraen, toiseksi pahastuen. + +"Ei Herra ole niin laitellut, vaan ihmiset itse sen niin huonoksi +mullistelevat," sanoi rouva Hedenstam vakavasti. + +"Mutta teidän uskonoppinne mukaan, Herrahan se on luonut ihmisen. +Mitenkä se soveltuu yhteen?" + +"Jumala on tosin luonut ihmisen, mutta hän loi ihmisen hyväksi ja +onnelliseksi, ja itse hän lankesi syntiin..." + +"Vai niin. Se tuo nyt ei oikein sovellu minun ajatusoppiini, mutta +älkäämme huoliko ryhtyä jumaluusopillisiin väittelyihin. Ihmiset ovat +pahat, samapa sitte, Herrako heidät on tehnyt sellaisiksi vaiko he itse +ovat siksi tulleet, -- ja kun nyt kirjailijan tulee pysyä +totuudessa..." + +"Niin, mutta siinäpä juuri kirjailijat eivät pysy!" keskeytti Cecilia. +"He oikein poimimalla poimivat kaikki, mitä on kurjaa ja huonoa, mutta +hyppäävät kaiken kauniin ja jalon ohitse, jota myöskin on olemassa. Jos +minä olisin kirjailija," jatkoi hän loistavin katsein, "niin kuvailisin +jotakin kaunista, enkä tuommoisia kurjia rakkausjuttuja, joissa ei ole +todellista, vahvaa rakkautta eikä jaloa naista, joka ylentää ja +jalostuttaa miehen, jota hän rakastaa..." + +"Sen kyllä uskon, ainahan on naisten lempiaatteena ollut rakkaudesta ja +kääntymisestä kirjoittaminen. Onneksi alkaa yleisö nyt kyllästyä +semmoisiin historioihin. Jos te aiotte ruveta kirjailijaksi, neiti, +niin pitää teidän kerrassaan hyljätä nuo mummon ihanteet! Ne hajahtavat +oikein homeelta!" + +"Niin, te, herra Vigert ette varmaankaan ole rakkauteen taipuvainen?" +vastasi Cecilia, kohottaen hiukan kulmiansa ja puolittain +keikailevasti, puolittain veitikkamaisesti katsoa pilkistäen +silmillänsä. + +"Minäkö?" huudahti herra Vigert, hypähtäen hiukan penkillänsä ja hänen +mustanruskeista silmistänsä leimahti koko joukko säkeniä. "Ah, hyvä +neiti, lempi on aina ollut minun kiusani; aina siitä asti, kun olin +pikku poika nulikka, on se asunut ruumiissani. Mutta se tekee ihmisen +vain veltoksi ja toimettomaksi, se on ajettava pois, milloin se rupeaa +vaivaamaan, pois ajettava eikä valtaan päästettävä..." + +"Mutta voipa sattua, ett'ei sitä jaksa ajaa pois," arveli Agnes ja +katsahti hymyillen ylös. + +"Oh, kyllä! kyllä sen jaksaa," vastasi Vigert iloisesti, "jos vain ei +ole lukenut liian paljon vanhoja naisromaaneja!" + +"Te puhutte kuin kokematon poika," sanoi Agnes, olkapäitään vähän +nykähyttäen. Hän oli kokenut oman elämänromaaninsa, pitkän, kauniin +romaanin, jossa oli ollut paljo rakkautta ja kyyneleitä; sentähden +luuli hän olevansa oikeutettu tuntemaan, että oli vähän muita +kokeneempi. + +Herra Vigert alkoi nauraa iloista, heleää, hyväntahtoista nauruansa. + +"Ah, tehän olette oivallinen, oikein jumalallinen!" huudahti hän, +lyöden käsiään edestakaisin polviansa vasten. "Ette usko, miten te +olette hullunkurinen! Mitä kokemusta _teillä_ oikeastaan on maailmasta, +neiti? Mitä te elämästä tiedätte? Ette enempää kuin tuo lintu" -- hän +osoitti linnunhäkkiä, joka riippui katosta -- "tietää metsästä tai sen +täysinäisestä, voimakkaasta ja rikkaasta luonnonelämästä. Välistä +lasketaan naaraslintu sen luokse ja silloin se visertelee ja rakastaa +ja laulaa rakkaudesta, ja sitte kuvittelee se luultavasti mielessään, +ihan kuin tekin, tietävänsä kaikki elämästä. Ei, uskokaa, neiti, te +ette siitä tiedä enempää kuin lintukaan. Ei teidän laistenne naisten +sovi puhua elämän kokemuksesta. Jos isänne joutuisi köyhäksi ja teidän +täytyisi itsenne ansaita elatuksenne, täytyisi tehdä työtä, sitte vasta +saatatte puhua kokemuksesta. Katsokaas," jatkoi hän, ja hänen katseensa +muuttui vakavaksi, lämpimäksi, "minä tuota vähän tunnen, minä. Minulla +on kaksi sisarta, molemmat kasvatetut niinkuin tekin varallisuudessa, +ja sitte heidän ihan äkisti täytyi itsensä ruveta työllään ansaitsemaan +elatuksensa. Puhukaa heidän kanssansa, niin saatte kuulla! He eivät +ihaile mitään naisromaaneja, he eivät elä jonkun miehen rakastamista ja +kääntämistä varten, sen saatan vakuuttaa! He tekevät työtä, he +tietävät, että elämä on taistelua, taistelu sitä varten, että saisi +paikan, josta elää, ja se taistelu voi usein olla hyvinkin raskas ja +ankara, mutta se karkasee meidät, tekee mielemme lujaksi ja rohkeaksi. +Ja siinä taistelussa, näettekös, oppii tuntemaan maailman ja ihmiset! +Eivät kuhnurit eikä emä rakenna mehiläispesää, vaan työmehiläiset, ja +ne ne myöskin saavat nähdä maailmaa, kosketella kukkia ja ryöstää +niistä hunajan!" + +Hänen mustat silmänsä säkenöivät; pyöreästä punakukkaisesta muodosta +loisti lapsellista rohkeaa uljuutta, kun hän puristi nyrkiksi pienen, +vaan lujan kätensä ja ikäänkuin uhoitellen pudisti lyhyttä, pontevaa +käsivarttaan. + +Agnes ja Cecilia katselivat häntä koko ajan hyvin tarkkaavaisesti. +Miten omituinen, yksinkertainen mies hän oli! Koko hänen olentonsa, +hänen vartalonsa, muotonsa, äänensä ja liikkeensä olivat niin terävät +ja tarkkapiirteiset, että ne vastoin tahtoakin painuivat katsojan +mieleen. Pitkän ajan vielä jälkeenkinpäin, kun jo oli erottu hänestä, +häilyi hänen kuvansa silmissä ja ääni ja nauru soi korvissa, aivan +samoin kuin muutamat sukkelat sävelet kaikuvat kuulijan ympärillä vielä +kauan aikaa sen jälkeen kun ne jo ovat vaienneet. + +"Mutta luuletteko," sanoi Agnes hetkisen vait'olon jälkeen, joll'aikaa +kukin oli istunut ja mietiskellyt itseksensä, "luuletteko, että vain +köyhyys, rahalliset huolet ja muut semmoiset opettavat meitä tuntemaan +maailmaa? Ettekö usko olevan hiljaisia, salaisia taisteluja, joita ei +kukaan näe, mutta jotka kuitenkin yhtä suuresti, ehkäpä suuremmassakin +määrässä kuin ulkonaiset huolet paljastavat meille elämän +salaisuuksia?" + +Hän istui ja puhuessaan piirusteli pöytää ompeluneulalla; vaiettuaan +käänsi hän silmänsä ylöspäin ja katse, joka kohtasi Vigerttiä, oli +hyvin pitkä ja salaperäinen. + +"Kyllä," vastasi hän, "sen kyllä uskon, mutta se tapahtuu hyvin +yksipuolisella tavalla. Ne taistelut ovat vain pikku kahakoita, monesti +kyllä tulisia ja kiivaita, mutta suuriin, verisiin sotiin, joissa +taistellaan voiton ja tappion uhalla, niihin ette to koskaan joudu. +Katsokaas, neiti, mitä sanon teille, ett'eipä juuri ole mitään, joka +kerrassaan tuottaa meille niin suuren joukon ihmisten tuntemista, kuin +elatushuolet. Mitä kaikkea saakaan oppia, kun joutuu tekemisiin +koronkiskurien, asioitsijain ja muiden semmoisten kanssa ja sitte +vararikkoon! Miten paljon ahneutta, viekkautta, kurjuutta ja tyhmyyttä +silloin saa nähdä! Oih, minä vakuutan, että nuo kokoukset ja +neuvottelut, ennenkuin myrsky puhkeaa pauhaamaan, ovat oikeita +tuommoisten ominaisuuksien näyttelyjä! Silloin tulee pitää silmät auki. +Ja miten perinpohjaisesti saa nuori tyttö tutkia ihmiskurjuutta, kun +hänen isänsä ihan äkisti tekee konkurssin ja hänen entiset nuoret +ystävänsä kääntyvät häneen seljin ja nuoret herrat, jotka vielä äsken +häntä imartelivat, tulevat äkisti lyhytnäköisiksi, niin ett'eivät edes +huomaa häntä, kun kadulla vastaan tulevat! Ne ovat oivallisia +tilaisuuksia, ne! Silloin sitä oppii ihmiset tuntemaan, näette, neiti!" + +Hän hieroi hyvillään käsiänsä ja nauroi, osoittamatta vähääkään +katkeruutta. Häntä näyttivät oikein sydämmeen asti huvittavan kaikki +nuo surulliset havainnot. + +"Ei, ei, herra Vigert!" huudahti rouva Hedenstam, ja molemmat tytöt +häntä innokkaasti kannattivat. "Minä vakuutan, että te liioittelette! +Niin sydämmettömät ja halpamaiset eivät ihmiset ole. Te maalaatte liian +mustaksi." + +"Maalaanko? Enpä toki!" vastusti Vigert istuutuen ylemmäksi penkille ja +vakuuttavalla kädenliikkeellä painattaen lakin syvemmälle päähän. +"Kyllä minä liiankin lempeä olen enkä liiaksi suurentele. Teidän ei +vain pidä sanoa sitä kurjaksi, halpamaiseksi, törkeäksi tai mitä muita +sellaisia nimiä voisittekaan ihanteellisuudessanne keksiä; se on ihan +suorastaan vain inhimillistä eikä mitään muuta. Minusta on päinvastoin +oikein miellyttävää katsella, miten ihmiset sotkeutuvat huonoihin ja +rumiin asioihin. Sieluni ja Jumalan kautta," jatkoi hän, eteenpäin +kumartuen, päätänsä kallistaen, lyöden kätensä yhteen ja vähän +murtavasti ikäänkuin laulamalla painaen joka sanaa, niinkuin hänellä +oli tapana, milloin tahtoi sanansa oikein voimakkaiksi saada, "sieluni +ja Jumalan kautta ei ainoakaan henki Burströmin perheessä ole +rahtuistakaan parempi kuin Kjellandin kuvaamat henkilöt, jotka +kertomukset ovat eräällä taholla saaneet aikaan niin paljon huutoa +roskakirjallisuutta vastaan? Te ette varmaankaan ole koskaan joutuneet +asioihin tuommoisten puolisivistyneiden, rikasten porvariperheiden +kanssa, mutta minulla on ollut se onni sekä isäni konkurssissa, että +kotiopetus-toimissani: minä heidät tunnen. Ettekö luule esimerkiksi +rouva Burströmin olevan oikea Kjellandin henkilö, vieläpä kaikista +sydämmettömin ja turhamaisin?" + +"Kyllä tosiaankin," vastasi Cecilia, "sen kyllä uskomme. Minulla ei ole +suurta kunnioitusta Burströmiläisiä kohtaan," jatkoi hän, halveksivasti +nykähyttäen olkapäitään. "Mutta luuletteko te todella kaikkien rikasten +olevan ahneita, teeskenteleväisiä ja sydämmettömiä ja kaikkien köyhien +olevan rikasten sorrettavina, petettävinä ja turmeltavina? Ettekö usko +olevan semmoisiakin rikkaita, jotka tuntevat osanottoa ja todellakin +tahtovat auttaa?" + +"Onhan niitä ihan varmaan, varsinkin koko joukko semmoisia, jotka siitä +puhuvat. Onpa niitä paljo, jotka toimittelevat apumarkkinoita, kokoovat +köyhäinkoteja ja turvapaikkoja ja jakavat hopeahäissänsä summittain +rahaa köyhille. Antoihan esimerkiksi Burströmkin hopeahäissänsä 10,000 +kruunua köyhien varalle." + +"Niin, ja olihan se hyvin kauniisti tehty." + +"Totta se oli kauniisti, ainakin oli niin sanomissa. Voittepa sitä +paitsi kuvitella mielessänne, miten iloisella ja ylevällä mielellä hän +on sinä päivänä ollut, kun hän muuten aina ajaa kerjäläiset pois eikä +koskaan ota kävelylle lähtiessään kukkaroa taskuunsa, ett'ei suinkaan +tarvitsisi antaa ropoa eikä lainata." + +Kaikki naiset nauroivat. + +"Te olette varmaankin oikein paha mies, herra Vigert!" sanoi Cecilia. + +"Jos te tuntisitte minun vanhempani ja vanhempieni vanhemmat, saisitte +ihan toiset ajatukset varakkaista ihmisistä," vastusti Agnes vakavasti. +"Ei koskaan ole sanomissa, mitä he tekevät, eikä mamma ole koskaan +osallisena apumarkkinoissa, mutta luulenpa, että jos kysyisitte heidän +köyhiltänsä, voisivat he sanoa teille olevan rikkaitakin, jotka tekevät +köyhille hyvää." + +Hän punastui, kun oli saanut lausutuksi sanansa, ja aikoi vähän +hätäisesti ommella työtänsä; hänestä tuntui itsestään, kuin olisi hän +tahtonut muka kerskailla. + +Herra Vigert kumarsi hänelle tavattoman kohteliaasti. + +"Sitä en ollenkaan epäile", vastasi hän, "enkä mitään enemmin halua +kuin oppia tuntemaan teidän vanhempanne." + +Siitä syntyi hetkisen kestävä ujo äänettömyys. Ei kumpikaan neideistä +osannut sanoa mitään. Molemmat ompelivat kiireesti ja katsahtivat +nopeasti, kysyväisesti toisiinsa. Mitäkähän oikeastaan heidän +vanhempansa, joilla oli ankarat, hienot, vähän vanhanaikaiset +mielipiteet, arvelisivat tästä suorapuheisesta nuoresta herrasta? + +"No varjele, kello on jo kohta neljä!" huudahti nyt rouva Hedenstam, +nousten ja pannen työnsä syrjään. "Nyt saatte te, tytöt ja herra +Vigert, mennä vastaan setä Konradille, niin saan minä täällä vähän +järjestellä. Miten nopeasti aika onkin kulunut, minä en luullut kellon +vielä olevan kaksikaan! Ei koskaan aika kulu niin nopeasti kuin +Arnellien seurassa." + +Hän nykäsi Ceciliaa leuasta, katsoi häntä silmiin veitikkamaisesti ja +ihastuneesti ja suuteli häntä pari kertaa. Neidet Arnell ja rouva +Hedenstam kunnioittivat hiljaisesti, syvällisesti, melkeinpä +ihmettelevästi toisiansa ja toistensa toimia. Yleensä ihmettelivät +Arnell-neidet suuresti ystäviänsä eivätkä koskaan kärsineet kuulla +mitään muistutusta heistä. Heillä olikin koko joukko virheettömiä +mallihenkilöitä sekä Etelä- että Pohjois-Ruotsissa, joiden kanssa he +olivat tavattoman tiheässä ja vilkkaassa kirjeenvaihdossa. + +Cecilia ja Agnes käärivät koruompeluksensa kokoon, ottivat hattunsa ja +kävelivät alas laivasillalle, seurassansa herra Vigert, joka +lakkaamatta huvitteli heitä leikillisellä, viehättävällä tavallaan. +Rouva Hedenstam sill'aikaa järjesteli huoneet, laitteli tuoreita kukkia +astioihin, katatti pöydän kuistille, asetti esiin voileipäpöydän, niin +että kun hovioikeudenneuvos ja hänen kolme vierastansa parinkymmenen +minuutin kuluttua astuivat rannasta ylös, oli kaikki valmisna ja hän +itse tapansa mukaan seisoi porstuan portailla antamassa miehellensä +tervehdyssuutelon. + +Hyvin iloisiksi ja hupaisiksi vilkastuivat mielet päivällisten aikana. +Neidet Arnell ja setä Konrad, joksi he sanoivat hovioikeudenneuvosta, +olivat hyvin hyvät ystävät; Konrad laski leikkiä ja ivasi heitä aina +jostakin ihailijasta, niin että lakkaamatta naurettiin ja ilvehdittiin, +milloin he vain joutuivat yhteen. + +"Niin, pikku Cissa, nyt siitä kohta tosi tullee!" sanoi +hovioikeudenneuvos, naukattuaan pienen päivällisryyppynsä ja pantuaan +lasin pöydälle. "Minä tapasin tänään erään luutnantin ja pyysin häntä +tulemaan ensi sunnuntaina meille. Minä kerroin sinunkin olevan täällä +ja että sinusta olisi hyvin hupaista tavata häntä." + +Cecilia punastui aivan korviaan myöten. Hänen kanssansa oli helppo +narrikoida, sillä hän tulistui pian ja syttyi helposti kuin ruuti. + +"Mitenkä voittekaan, setä, sanoa mitään semmoista?" huudahti hän. +"Ikäänkuin minä piittaisin semmoisesta..." + +"Niin, hyvä pikku Cissa, minä luulin sinun rakastavan häntä," vastasi +neuvos viattoman näköisesti, "punastuthan sinä aina, kun mainitaan vain +hänen nimeänsä." + +"Tiedättehän kyllä, setä, että minä punastun ihan ilman syyttäkin," +vastasi Cecilia hehkuen niin että oikein korvan lehtiä poltti. + +Herra Vigert katseli häntä puoli ivallisesti, syödessään seinää vasten +nojautuneena suurta voileipää ja juustoa. Niin, olipa hänestä oikein +merkillistä, miten helposti muutamat tytöt punastuvat ihan syyttä -- +taikkapa semmoisten herrojen tähden, jotka hänen mielestään olivat +melkein sama kuin ei mitään. + +Sitte istuuduttiin pöytään ja jatkettiin puhelua samaan suuntaan. +Vigert ei puhunut niin paljoa kuin ennen; hän paraastaan kuunteli ja +teki havaintojansa. + +Päivällisen jälkeen oleskeltiin kuistissa ja juotiin kahvia. Sitte +lauloivat Cecilia ja rouva Hedenstam yhdessä ja Agnes säesti soitolla. + +Herra Vigerttiä musiikki ei ollenkaan viehättänyt, vaikka hän oli siksi +kyllin kohtelias, että aina toista vakuutti; hän tajusi yhtä vähän +musiikkia kuin varis, ja kun naiset rupesivat yhdessä laulamaan erästä +kappaletta "Figaron häistä," istuutui hän sohvalle pianon vastapäätä ja +tutki huvikseen heidän vartaloitansa ja katsettansa. Neiti Cecilialla +oli pitkä, hoikka, muhkea vartalo ja pieni pää, jota hän piti pystyssä +hyvin ylevällä, jopa vähän ylpeälläkin tavalla. Muuten ei hän ollut +erinomaisen kaunis, mutta kasvot puhuivat selvää kieltä, niistä +kuvastuivat hänen sielunsa pienimmätkin väreet. + +Agnes oli pienempi Ceciliaa, mutta paljoa kauniimpi. Hänellä oli +kalpea, säännöllinen muoto ja tummanharmaat, suloiset, säihkyvät +silmät. + +Herra Vigert piti enemmin Agnesista, mutta Cecilia häntä enemmän +huvitti. "Neiti Agnes tarvitsee jotakin, joka häntä vilkastuttaa," +ajatteli hän, "hän näyttää välistä niin kelvottoman autuaalta ja +teeskennellyn hartaalta. Muuten hän olisi oikein lumoava." + +Laulun loputtua mentiin ulos kävelemään ja nauttimaan ihanaa kesäiltaa, +lämpöistä ilmaa ja vähän hiljennyttä linnunlaulua. Kotiin palattua +syötiin illallinen, ja sitte katsoi herra Vigert olevan ajan sanoa +hyvää yötä ja kiittää miellyttävästi kuluneesta päivästä. + +Hyvästi jättäessään piti hän Agnesia hetkisen kiinni kädestä ja sanoi +hymyillen: "Tiedättekö, mitä olen koko illan ajatellut, neiti?" + +"En," vastasi Agnes kummastuen. + +"Minä olen koko ajan ajatellut pienoista Heinen runoa. Jos +tahdotte lukea sen, niin on se 'Buch der Lieder'-kokoelmassa +'Dichterliebe'-kappaleessa ja alkaa näin: 'Im Rhein, im heiligen +Strome, da spiegelt sich -- --' [Laulukirja. -- Runoilijan rakkaus. -- +Reinissä, pyhässä joessa, kuvastuu --.] Sen pikku runon kirjoittaja +minä mielelläni tahtoisin olla ja sitte omistaa sen teille -- jos +näette olisin teihin rakastunut!" + +Hän nauroi, päästi neiden käden, kumarsi pari kertaa muulle +herrasväelle ja juoksi alas portaita sekä polkua myöten, joka vei +Burströmin huvilaan; Agnes katseli vähän kummastellen hänen jälkeensä. + +Kotiin tultuaan sai hän kuulla, ett'ei rouva Burström ollut tullut +illaksi kotiin; herra ja neiti olivat jo käyneet levolle. Kun kello oli +jo puoli yksitoista, eikä Vigerttiä enää haluttanut lähteä metsään +kävelemään ja filosofiallisia miettimisiänsä jatkamaan, meni hänkin +vuoteelle, mutta kuluipa pitkä hetki, ennenkuin hän nukkui. Hän +muisteli Arnell-neitejä ja kulunutta päivää. Mitähän oli Cecilia +oikeastaan tarkoittanut, kun sanoi, ett'ei Vigertillä ollut taipumusta +rakkauteen? Se lauselma ei häntä viehättänyt. Ei kukaan nuori, mies +eikä nainen, mielellään kuule semmoisia sanoja kuin ett'ei hän tajua +rakkautta, varsinkin jos sanoja on toista sukupuolta kuin se, jolle +niin sanotaan. Hän aprikoitsi, mimmoinenkohan nainen Cecilia oikeastaan +oli. Epäilemättä oli häntä paljon imarreltu eikä hän myöskään ollut +vapaa keikailemisesta, mutta Vigert ei oikein voinut uskoa, että +hänessä voisi syntyä mitään syvällistä tunnetta. Agnes sitä vastoin... + +Pitemmälle hän ei kuitenkaan ehtinyt. Hänen arvelunsa Agnesista +hajosivat epäselviksi haaveksimisiksi, joita mielessä häilyy ennen +nukkumista, ja muutaman silmänräpäyksen kuluttua makasi hän jo sikeässä +unessa, antaen sen myöskin koko talolle tiedoksi tasaisilla, kovilla +kuorsauksilla, jotka pakottivat viereisessä huoneessa nukkuvan +Burströmin suuttuen nousemaan tilalla istualleen ja jyskyttämään +seinään, että hän toki vaikenisi. + + +III. + +Seuraava päivä oli yhtä kaunis ja kirkas kuin edellinenkin. Taivas oli +käynyt tummansiniseksi ja selväksi, niinkuin kevätkesällä tavallisesti +tapahtuu, kun kauan on ollut muuttumatonta kaunista säätä. Aurinko +paistoi yhä kuumemmin joka päivä ja havumetsä tuoksui virvoittavaa +hajuansa. Vesi aleni rannoilla pitkän kuivuuden tähden; keskipäivällä +helteistä kuin saunassa, mutta iltapuolella oli ilmassa vielä vähäsen +kevään viileyttä jäljellä. + +Matami Jonson otti ajasta vaarin ja käytti hyväkseen oivallista +kuivuuilmaa. Hän oli pessyt hienoja vaatteita jollekin herrasväelle ja +ripusteli niitä mäelle, jossa päivä oikein rääti ja vähän tuulikin, +niin että kaikki pian kuivi. Hänen kelpo poikansa oli tänään myöskin +lakannut tuosta ikävästä puutarhan puhdistustyöstä; kun ilma oli näin +ihana, oli hänestä vapaus suloisempaa ja hän juoksenteli ympäri mäkeä, +viskoi kiviä lahteen, kääri ylös lahkeensa ja kaaloi itsekin kauas +veteen. "Voi tuota poikaa," arveli matami, mutta hän ei enää jaksanut +lakkaamatta torua. + +Hänen siinä puuhaillessaan juoksi kaksi nuorinta lasta, minkä +jaksoivat, alamäkeen, sysien toisiansa, tukka hajalla, peljästyneinä, +uteliaina ja kiihkoisina. Kohta tuli jäljestä Jonsonkin pitkin askelin. +Hänkin näytti hämmästyneeltä ja säikähtäneeltä; hän irvisti, otti lakin +päästänsä ja raapi niskaansa. + +"Mitä ihmettä tämä tietää?" kysyi matami peljästyneenä tuosta kaikkien +äkillisestä tulosta. + +"Rouva on siellä", toimittivat lapset kilpaa, läähättäen ja kuiskaten, +ikäänkuin olisi rouva ollut lähelläkin heidän takanansa, "hän sanoo +meidän varastaneen hänen korvarenkaansa..." + +Matami katsoa tuijotti epäilevästi ja kysyvästi mieheensä. + +"Niin, hän on ihan hulluna," todisti mies, yhä vielä käsi tukassa, "hän +on siellä tuvassa ja räiskää ja paukkaa. Hän sanoo Miian varastaneen +hänen kalliskiviset korvarenkaansa ja peustaa piirongin laatikoita, +niin että kaikki lentelee kuin höyhenet hänen ympärillänsä." + +Matami Jonson kalpeni ihan ja polvet olivat vähällä pettää. Mutta hän +ei sanonut mitään, heitti vain vaatteet käsistänsä, sysäsi syrjään +lapset, jotka siinä seisoivat edessä, suut ja silmät ihan seljällänsä, +ja ylös mäkeä, Jonson jäljestä yhä mutisten: "ihanhan hän on hulluna." + +Kun matami saapui pikku tupaansa, oli siellä surkea näky edessä. Vuode +oli pengosteltu, päänaluset viskelty pitkin lattiaa, kaikki laatikot +vedetyt pois piirongista ja tavarat heitelty huiskin haiskin lattialle +ja tuoleille. Piirongin edessä seisoi rouva, repien ja raastaen; +hän näytti olevan ihan vimmoissansa, kasvot ja hatun höyhentöyhtö +yhtä punaisina, kädet vapisivat ja tuontuostakin virutti hän +suonenvedon-tapaisesti ylähuulensa; vieressä seisoi herra, kiihkeästi +seuraten kaikkia hänen liikkeitänsä. + +Heti Jonsonit nähtyään syöksähtivät herra ja rouva Burström heitä +vastaan syytellen ja uhkaillen. Varsinkin oli rouva hyvin puhelias; hän +näytti saavan tarpeellista helpotusta, kun kerran kiukku pääsi ilmi +puhkeamaan. + +"Niin, malttakaahan vain, rosvot!" tiuskasi hän heristäen kädellään +matami Jonsonia. "Pois teidät ajetaan, sen minä sanon, ja linnaan +teidän pitää joutuman. Tuokaa paikalla tänne korvarenkaat, matami, +ell'ette tahdo, että minä päästän koko poliisijoukon niskoillenne. Ei +maksa vaivaa ruveta noin tyhmistyneeksi, kun tiedätte yhtä hyvin kuin +minäkin, että sikiö ne on varastanut. Tuokaa ne siis heti paikalla +tähän, sen neuvon hyvällä." + +Matami Jonson pani kätensä ristiin ja puristi niitä varovasti +vastakkain. + +"Niin totta kuin Jumala elää", sanoi hän ja mielenliikutus sai sanat +kurkkuun tukehtumaan, "en minä eivätkä lapsenikaan ole edes nähneetkään +korvarenkaitanne; vielä vähemmin niitä ottaneet." + +Rouva Burström räjähti kovaan, terävältä ja raa'alta soivaan +pilkkanauruun, joka levisi ulos ovesta ja herätti pikku lintuset, jotka +istuivat oksillansa nukuksissa puolipäivän helteessä. + +"Joko matami tai hänen pentunsa osaa hyvästi valehdella!" huudahti hän. +"Miia itse tunnusti ottaneensa korvarenkaat ja kätkeneensä ne piirongin +laatikkoon." + +Matami Jonson säpsähti. Hänen silmänsä suurenivat ja käsi kääntyi +pyyhkimään otsasta tiukkuvaa tuskanhikeä. + +"Onko Miia sanonut ottaneensa korvarenkaat ja peittäneensä ne piirongin +laatikkoon?" toisti hän matalalla äänellä. + +"Oletko sinä tullut kuuroksi, akka roisto?" pilkkasi herra Burström. +"Etkö kuule mitä rouva sanoo?" + +Matamin katse muuttui äkisti. Tuskaisuus katosi ja sijaan tuli jotakin +kovaa ja kostonhimoista. + +"Sittepä te olette säikytyksellä saaneet Miian valehtelemaan!" huudahti +hän äkisti ja katsoi terävästi syyttäjäänsä. + +Herra ja rouva Burström ihan vimmastuivat noista rohkeista sanoista ja +alkoivat uudestaan uhkailla poliisia ja vankeutta, ja nuori neiti +Burström, joka oli luonteeltaan tavattoman herkkätuntoinen ja sentähden +oli vain matkan päästä katsellut tapausta, kääntyi nyt äkisti seljin +koko joukkoon ja meni kotiin, selitellen, ett'ei mitenkään voinut +kuunnella tuommoisia, jotka haukkuivat ja rääväsivät. + +Poistuivat myöskin hänen vanhempansa tuvasta. Ulos päästyään seisoi +rouva hetkisen vaiti ja katseli ilkeillä silmäyksillä ympärilleen; +sitte otti hän Jonsonin pienistä pojista yhden kiinni olkapäästä, +lykkäsi häntä edellään ja julisti hänen pääsevän Miialle seuraksi, +kunnes jompikumpi heistä tunnusti totuuden, missä korvarenkaat olivat. + +Matami Jonson punastui hyvin ja aikoi juosta tempaamaan pois poikaa +häneltä; mutta Jonson pidätti häntä. + +"Maltahan, Kristiina," kuiskasi hän tarttuen hänen käteensä, "emmehän +ihan varmaan tiedä, onko tyttö ehkä ottanutkin korvarenkaat." + +Vaimo ei vastannut; hän vain tempasi kätensä irti ja katsahti mieheensä +halveksivasti. Mutta kuitenkin antoi hän rouva Burströmin mennä polkua +myöten ja viedä pojan mennessään. + +Matami seisoi liikahtamatta ja katsoa tuijotti rouva Burströmin +jälkeen. Kun rouvaa ei enää näkynyt, palasi hän tupaan ja alkoi edes +vähän järjestellä. + +Hän oli koko ajan vaiti; silloin tällöin vapisi hänen rintansa, +ikäänkuin tukehutetusta itkuhuokauksesta. Mieskään ei tullut mitään +sanoneeksi, hän näytti säikähtyneeltä ja hätäytyneeltä, repi tukkaansa +ja tuontuostakin katsahti arasti ja kysyväisesti vaimoonsa, joka +levitti peitettä vuoteen päälle. + +"Kuulepas, mitäs sinä ajattelet, Kristiina?" kysyi hän vihdoin +epäröisesti. + +Matami Jonson kääntyi piirongista päin, jossa hän järjesteli, ja +katsahti mieheensä. Sitte sulki hän kovasti laatikon, sitoi liinan +kaulaansa ja sanoi jyrkästi: + +"Mitäkö minä ajattelen? Että sinä olet nuhjus, kun et edes puolusta +omaa lastasikaan, ja että tuo rouva on itse piru. Mutta Jumala on +oikeuden Jumala ja Hän kyllä vielä antaa totuuden tulla ilmi!" + +Niin sanoen läksi hän tuvasta rantaan vaatteiden puuhaan. + +Alas ehdittyään alkoi hän ripeästi ripustaa vaatteita nuorille ja ottaa +pois kuivia. Mutta parin minuutin kuluttua laimeni työ; kyyneleet +heruivat silmiin ja tekivät hänen näkönsä himmeäksi, hän pudisti +päätänsä ja pusersi silmänsä, mutta vihdoin alkoi vesipisaroita +kieriskellä niin tiheään, ett'ei hän enää nähnyt mitään. Hän istui +kivelle, peitti kasvonsa käsiinsä ja itki katkerasti. + +Sitte tuntui hänestä paljon helpommalta; se tukahuttava tunne, joka +rinnassa oli ollut suljettuna, suli ja haihtui, hän hengitti jälleen +vapaammin ja voi taaskin ajatella selvemmin. + +Puolenpäivän rinnassa meni hän ylös tupaansa, pani risuja lieteen ja +teki tulen, keittääkseen perunoita päivälliseksi. Jonson ei ollut +kotona, ja ruoanaika kului eikä häntä vieläkään kuulunut. Kaksi pojista +oli käynyt kyökissä ja he kertoivat nähneensä rouvan ja herran lähtevän +kaupunkiin, ja rouva oli niin vihainen, että... + +Matami tunsi oudon ajatuksen nousevan mieleensä, kun mies viipyi niin +kauan. Jonsonilla oli aina ollut tapana, milloin vain jotakin ikävää +tapahtui taikka vaimonsa häntä torui, mennä juomaan. "Laupias Jumala, +kun pitää semmoinen elukka olla miehenä, joka ei mitään voi saada +selville..." + +Väärin hän nyt kuitenkin oli tehnyt miehellensä; vähän ajan kuluttua +tuli hän kotiin ja ihan selvänä. Hän oli ollut koko ajan puita +sahaamassa. Vaimo pani pöydälle perunat ja mies söi hyvällä halulla; +mutta hyvin hän oli onnettoman näköinen, pudisti silloin tällöin +päätänsä ja huokaili välistä hyvin syvään. + +"Mitä arvelet, Kristiina?" kysyi hän vihdoin. "Luuletko Miian ottaneen +korvarenkaat?" + +Matami Jonson naurahti halveksivasti. "Ei enempää kuin minä tai +sinäkään!" vastasi hän. + +Jonson näytti vähän miettiväiseltä. Hänellä ei ollut niin lujaa +luottamusta perillistensä hyveesen. Hänelle johtui mieleen, että pari +vuotta sitte oli näytetty toteen vanhimman pojan Niilon vähän +näpistelleen, ja hän nyt muistutti sen vaimolleen. + +"Niin Niilo, se on ihan toista", vastasi matami suoravaisesti. "Mutta +Miia, se pieni, tyhmä raukka! Kyllä silloin itsensäkin pitää olla hyvin +yksinkertainen, jos semmoista voi uskoa!" + +"Saattaapa olla niin," vastasi mies, "jos minä vain voisin ymmärtää, +mitä olisi tehtävä, että saisi asian selville!" + +Matami ei heti vastannut. Hän katsoa tuijotti tuhkaan ja siveli +toisella kädellään paljasta käsivarttansa. + +"Joll'ei rouva tänä iltana tuo lapsia tänne," sanoi hän sitte jyrkästi +ja yksitoikkoisella äänellä, "niin minä huomeisaamuna varhain lähden +kaupunkiin ja puhun itse heidän kanssansa ja tuon heidät pois. Ja jos +rouva rupee estelemään, niin menen nimismiehen luo, taikka tunnenpa +siellä kaupungissa erään semmoisen, joka kirjoittelee ihmisille; hän +kuuluu joutuneen riitaan lain kanssa, niin ett'ei hän voi panna omaa +nimeänsä näkyviin, mutta hän kuuluu auttavan köyhiä, ja hänet minä +sieltä etsin. Anderssonit kyllä tietävät ja neuvovat, missä hän +asuskelee." + +Jonson kuunteli tarkkaan vaimonsa puhetta. Hän nyykäytti monta kertaa +päätään, ja syömästä päästyään istui hän pitkän ajan ikkunan luona, +ääneti ja ajatuksissaan + +Vihdoin nousi hän, huokasi, otti lakkinsa ja alkoi lähteä. + +"Kuules nyt, äiti", sanoi hän painaltaen lakin otsallensa, "ei sinun +tarvitse lähteä kaupunkiin. Minä lähden sinne itse tänä iltana ja otan +selon lapsista. Ja joll'en heitä saa mukaani, niin menen kutsumaan +nimismiehen. Minä lainaan soutuveneen tuolta alhaalta, niin ei matka +maksa mitään." + +Matami Jonson näytti kummastuneelta. + +"Niin, rakas Jonson", sanoi hän epäillen, "joll'et vain siellä tekisi +tyhmyyksiä. Älä koske viinaan, sen minä sanon, sillä silloin käy kaikki +hullusti!" + +Jonson mutisi jotakin, mutta niin hiljaa, ett'ei sitä kukaan kuullut, +nyykäytti päätään vaimolleen ja läksi tuvasta. + +Hänen poistuttuaan istuutui matami paikkaamaan Niilon housuja, joissa +oli suuri nelikulmainen reikä toisessa polvessa. Hän ei tuntenut +lainkaan voivansa täysin luottaa Jonsoniin; hän jotenkin varmaan tiesi +hänen palaavan tyhjin toimin. Nyt ei kuitenkaan voinut sen enempää +asiaan tehdä, ja olihan se toki levähdys. Hän istui ja kuroi, lapset +tulivat kotiin ja melusivat hänen ympärillänsä, ilta kului ja hän +joutui vähitellen suloiseen välinpitämättömyyden tilaan. Muistoja +lapsuuden ajoista liiteli hänen mielessänsä, muodottomia, epäselviä +muistoja, paremmin jonkin tarinan kaltaisia. Hän näki vanhan, kalpean +miehen, jota hän sanoi isäksensä, ja hän kuuli hänen sanovan +kummallisen terävällä ja katkeralla äänellä, joka katoamattomasti +painui hänelle mieleen: "Köyhä on aina väärässä." + +Hän pani pois ompelutarpeet ja housut, teki voileipiä lapsille, +askaroitsi jotakin vielä tuvassa ja kävi sitte levolle. Hän ja tytöt +makasivat esihuoneessa, toiset lapset taampana pikku kammiossa. +Yö alkoi jo tulla ulkonakin, linnunlaulu vaikeni, viileitä +tuulenpuhalluksia kulki mäen yli. Tuvassa olivat kohta kaikki unen +helmoissa, heidän hengityksensä kuului epätasaiselta ja raskaalta +helteisessä huoneessa, jonka ilma sakenemistaan sakeni makaavien +huokumisesta ja lämpöisen kosteasta hajusta, joka levisi huoneesen yön +tullessa. + + +IV. + +Rouva Burström oli käyttänyt yhtä yksinkertaista kuin viekastakin +keinoa, saadakseen Miian tunnustamaan varkauden. Heti kun kalliskiviset +korvarenkaat hävisivät, rupesi hän epäilemään Jonsoneja, joiden hän oli +monestikin nähnyt näpistelevän mehumansikoita kasvitarhasta, ja +merkillistä kyllä, hän valitsi uhriksensa siivoimman ja tyhmimmän +lapsen Miian. Kaupunkiin ja rouvan omaan asuntoon saavuttua, laittoi +rouva heti noutamaan puodista rusinoita, manteleja ja veskunoita, +asetti ne herkut Miian eteen sekä viereen vielä yhden kruunun rahankin, +ja sanoi sitte, että jos Miia tunnustaisi totuuden ja neuvoisi, mihin +oli pannut korvarenkaat, niin saisi hän kaikki nuo. Helpostipa Miia +tietysti tarttui ansaan; kiiltävä kruunun raha häntä varsinkin lumosi, +niin että hän heti vastasi ottaneensa ne korvarenkaat. Mutta hänellä +oli hyvin hidas keksimiskyky, niin että oli ihan mahdoton sanoa, +mihinkä olikaan ne peittänyt. Rouva sen sijaan sitä sukkelammin +ehdotti, että eivätkö ne ole mamman piirongin laatikossa, ja sen Miia +heti myönsi. + +Kun rouva, turhaan etsiskeltyään kaikki matami Jonsonin laatikot +löytämättä mitään, joka olisi edes vivahtanutkaan kalliilta kiviltä, +sitte iltasilla palasi kaupunkiin, ryhtyi hän samalla tavalla +menettelemään poika Jonsonin kanssa, jonka juuri sitä varten oli +ottanut kaupunkiin. Mutta poika oli paljoa älykkäämpi kuin sisarensa; +hän tuotatti rouvalla ainakin toista vertaa enemmän rusinoita ja +manteleja ja kaksi kokonaista kruunua, ennenkuin tunnusti rikoksensa. +Sitte päästi hän vilkkaan mielikuvituksensa ihan valloilleen ja kertoi +panneensa korvarenkaat vinnin kattoon laudan alle, jota mielikuvituksen +lentoa rouva Burström oli yksinkertaisuudessaan heti valmis uskomaan. +Siispä hän seuraavana aamuna läksi taas maalle Jonsonien kattoa +tutkimaan ja jätti lapset lukon taakse tampuriin, jossa he saivat +kylliksensä huvitella rusinoilla, manteleilla ja veskunoilla. + +Tuvassa tapasi rouva Burström matamin, joka pyytämälläkin pyysi häneltä +takaisin lapsiansa, sillä hän saattoi vaikka vannoa, että he eivät ole +ottaneet korvarenkaita, ja kuinka he olisivat voineet saadakaan ne, kun +eivät koskaan päässeet herrasväen huoneihin, j.n.e. Mutta ei rouva eikä +herrakaan, joka kohta tuli jälestä, kuunnellut häntä; he vain +vatkuttivat, että lapset itse ovat tunnustaneet ottaneensa +korvarenkaat, ja ell'ei se ollut totta, niin ei matami Jonson ollut +opettanut lapsiansa puhumaan totta. Sitte veti herra portaat esiin ja +rouva kiipesi ylös herran pidellessä portaita kaatumasta. + +Rouva veti sieltä alas koko joukon rojua, vanhoja rääsyjä, ruostuneita +työaseita, heinätukkuja y.m., mutta kalliita kiviä tietysti ei löytynyt +minkäänlaisia. Rouva Burstöm oli kuitenkin tänään paljoa ystävällisempi +kuin eilen, hän vain ääneti kaiveli rääsyläjiä ja silloin tällöin puri +kovasti hammasta. Herra sen sijaan oli ihan kuin riivattu; hän räiski +ja pauhasi koko ajan, niin ett'ei matami Jonson ehtinyt saada senkään +vertaa suunvuoroa, että olisi lausunut edes sanan lapsiensa +puolustamiseksi. + +"Ole vähemmällä, Burstöm", sanoi vihdoin rouva hyvin juhlallisesti ja +laskeutui alas. "Älkäämme tuhlatko sanoja noille ihmisille; se olisi +vain itsemme halventamista. Totuus kyllä vielä tulee ilmi." + +Ja arvokkaisuudella, jonka tieto asiansa oikeudesta tuotti rouvalle, +otti hän miehensä kiinni käsivarresta, katsahti uhkaavasti matami +Jonsoniin ja läksi tiehensä, ilmoittaen kohta palaavansa voimakkaamman +avun kanssa. + +Matami Jonson tunsi joutuvansa ihan toivottomuuden partaalle. Hän pani +kätensä ristiin ja väänteli niitä niin, että jäntevät sormet +paukkuivat. Hän kuuli, mitenkä rouva kartanolla tiuskui piioillensa, +kieltäen heitä kaikkia puhumasta sanaakaan Jonsonien kanssa, ja miten +neiti Burström huusi niin kovasti, että matami Jonsoninkin piti +kuuleman: "mamma raukka, kun hänen täytyy ryhtyä tekemisiin semmoisen +roistoväen kanssa!" + +Mitä kummaa hänen nyt tuli tehdä? Mihinkä oli rouva vienyt lapset? Eikö +Jonson ollut tavannutkaan heitä, vai eikö hän ollut päässytkään +kaupunkiin asti, vaan pysähtynyt tiellä johonkin kapakkaan? + +Toivottomuudessaan meni matami hovioikeudenneuvoksen kyökkiin ja kertoi +siellä murheensa kyökkipiialle ja emännöitsijälle, jotka hyvin innolla +kuuntelivat häntä. Kohta saivat myöskin neidet Arnell ja rouva Hedenstam +asiasta tiedon, ja kaikki kolme tulivat heti kyökkiin, jossa matami +Jonson sai uudestaan kertoa historiansa alusta loppuun asti. + +He olivat hyvin osanottavaiset kuulijat. Cecilia oikein hehkui innosta +ja uteliaisuudesta, hän seurasi matamin kertomusta käsien +viuhtomisella, huudahduksilla ja punehtumisilla vuorotellen. + +"Näettekös, täti!" sanoi hän melkein riemuiten ja katsahti rouva +Hedenstamiin, "mitä minä aina olen sanonut Burströmiläisistä! +Muistatteko, täti, miten minä varoitin joutumasta heidän seuraansa..." + +Sitte ruvettiin vilkkaasti neuvottelemaan, mitähän nyt oikeastaan olisi +tehtävä. + +Cecilia oli hyvin kostonhimoinen ja puolusti innokkaasti tehokkaihin +toimiin ryhtymistä, poliisien kutsumista, Burströmiläisten +manuuttamista tai muuta semmoista. Agnes pysyi tyynempänä, hän tunsi +syvimmin suurta sääliä ja koetti lohduttaa matamia, joka huomaten, +miten osanottavaisia toiset olivat, rupesi yhä surkeammin valittamaan +ja katkerasti nyyhkimään puhuessansa. + +Rouva Hedenstam oli vähän varovaisempi kuin Cecilia. Hänen mielessänsä +välähti ajatus, että Jonsonit ehkä mahdollisesti olivatkin varkaat; +eihän hän sitä tosin uskonut, mutta ei ollut kuitenkaan ihan varma +heidän viattomuudestaan, ja sentähden oli parasta menetellä +maltillisesti. + +"Nyt minä neuvon teille, matami, mitä teidän pitää tehdä", sanoi hän, +muutamia silmänräpäyksiä mietittyänsä, turvallisella, vakavalla ja +varmalla äänellä, kuten ainakin neuvoja jakaessa, ja se ääni oli hyvin +rauhoittava silloinkin, kun hän ihan tavallisimpiakin asioita neuvoi, +niinkuin esimerkiksi että mene ja pane maata, jos ketä nukutti, tai +nyhdätä pois hammas, jos kellä hampaita kolotti. "Teidän pitää odottaa +iltaan asti Jonsonia, kuullaksenne, onko hän saanut mitään aikaan. +Joll'ei, niin pitää teidän huomisaamuna varhain mennä kaupunkiin, +vaatia päästä lasten luo ja rouva Burströmin läsnä ollessa kysyä +heiltä, ovatko ottaneet korvarenkaat, ja jos he ovat valehtelemalla +omistaneet syyn, tunnustavatko he sen. Parasta olisi teidän ollut jo +alun pitäin lähteä Jonsonin sijaan. Eivät miehet, 'paremmat' eikä +'pahemmat', ole kyllin kekseliäät, kun on tämmöisistä asioista selko +saatava, sen minä sanon!" + +Matami Jonson kuivasi kyyneleensä, huokasi ja pudisti päätänsä. +Herranen toki, miten oikeassa armollinen rouva oli. Tyhmeliinihän +Jonson oli ja aina oli ollut eikä hänestä koskaan voinut muuta +tullakaan. Mutta jos hän nyt ei tule tänä iltana, niin lähden minä +huomeisaamuna, niinkuin armollinen rouva neuvoi, ja Jumalan avulla +pelastan lapset, mietti matami. + +Armollinen rouva toi nyt lasin viiniä, joka matami Jonsonin piti juoda +voimiaan vahvistaakseen, ja käski kyökkipiian antaa hänelle vähän +aamiaistakin. Pieni vaimoraukka näytti niin kalpealta ja kuihtuneelta; +suurten silmien alla olivat mustat, syvät kuopat, ja katkera katse, +joka näkyi hänen nauraessaan, oli tullut vielä selvemmäksi kuin +tavallisesti. + +Matami joi viinin ja kiitti herrasväkeä ystävällisyydestä. Sitte söi +hän aamiaisen, jonka kyökkipiika oli eteen asettanut. Omituinen +suloisuuden tunne alkoi hiiviskellä hänessä; viini lämmitti niin +kummallisen ihanasti, tuntui niin keveältä sydänalassa ja jotakin +suhisevaa ja hyväilevää päässä. Hänestä ei elämä nyt näyttänyt niin +kärsimättömältä kuin äsken; hän oli ihan vakuutettu, että hän huomenna +oli saava takaisin lapsensa, ja hän istui pitkän ajan piikojen kanssa +puhellen ja kertoen heille juttuja Burströmiläisten perhe-elämästä, +jotka juuri eivät tehneet Hedströmiläisiä rouva tai herra Burströmin +ihailijoiksi. + +Cecilia ja Agnes olivat sisällisessä kapinassa koko päivän. + +"Hyvänen, semmoisia roistoja!" huudahti Cecilia heti kyökistä ulos +tultuaan, pani kätensä ristiin ja sitte ne taas kiihkoisesti ojensi +suoriksi. "Että saa ollakin olemassa sellaista ilkeyttä! Että ihmisten +sallitaankin käyttäytyä tuolla tavalla! Hyi! Minä en antaisi +semmoiselle ihmiselle kuin rouva Burströmille kättä edes yhdellä +sormellakaan! En voi sanoa, miten minä häntä halveksin ja inhoan +syvimmästä sydämmeni pohjasta..." + +"Lopeta jo, hyvä Cecilia!" keskeytti Agnes. "Eihän asia siitä parane, +että sinä noin pauhaat. Jos pappa olisi täällä, niin varmaankin +halveksisit ja inhoaisit häntä vähemmin." + +Cecilia vaikeni. Niin, Agnes oli hyvinkin oikeassa. Päätirehtori Arnell +ei koskaan sallinut tuomita ihmisiä, vaikka he kuinka viallisia +olisivat olleet, ja kun Cecilia jumaloitsi isäänsä, hillitsi hän aina +hänen läsnäollessaan sanansa, jotka olivat kiivaat, johtuivatpa ne +sitte myötä- tai vastatunnosta. + +Ei sinä päivänä kuitenkaan voitu puhua muusta kuin Burströmiläisten +jutusta. Cecilialla oli kyllä tuhatkin ehdotusta. Hän ehdotti, että +heti lähdettäisiin kaupunkiin puhumaan hovioikeudenneuvoksen kanssa, +taikkapa myöskin itse mentäisiin suorastaan poliisikammariin syyttämään +Burströmiläisiä. Agnesin mielestä oli parempi lähteä ensin rouvan +puheille ja selittää hänelle, miten kova ja raaka hänen käytöksensä +oli. Rouva Hedenstam arveli samoin kuin Agnes, ja kaikki kolme he aivan +varmasti päättivät, että joll'ei matami Jonson huomenna saanut +lapsiansa takaisin, niin yhden heistä oli meneminen puhumaan rouva +Burströmin kanssa. + +Kun hovioikeudenneuvos saapui kaupungista päivälliselle, ehti hän +tuskin tervehtiä tai saada hattua päästään, ennenkuin jo kaikki kolme +yht'aikaa syöksähtivät ahdistamaan häntä tuon tärkeän tapauksen +kertomisella. He puhuivat niin kiireesti ja niin sekaisin, että kelpo +hovioikeudenneuvokselta joutui pää ihan pyörälle. + +"Ei, ei, hyvät lapset!" huudahti hän, tukkien sormillaan korvansa. +"Älkää kaikki yht'aikaa! Yksi kerrassaan! En minä käsitä sanaakaan, kun +noin pauhaatte. Kuinka se nyt olikaan?" jatkoi hän istuutuen kuistissa +tuolille, "onko rouva Burströmiä syytetty kalliskivisten korvarenkaiden +varkaudesta?" + +"Ei!" huudahti Cecilia nauraen ääneensä, "ei se niin ollut! Päinvastoin +hän... Kas setä, näin on asia..." + +Ja kun Cecilialla oli sukkelin kieli, sai hän sananvallan ja kertoi +koko historian, lisäillen siihen omatkin mietteensä ja kaunopuheiset +selityksensä. Rouva Hedenstam ja Agnes säestivät kertomusta vain +katseilla, kasvojen liikkeillä ja joillakuilla yksityisillä sanoilla. + +Hovioikeudenneuvos pudisti päätänsä. + +"Se on ruma juttu", sanoi hän vakavasti. "Jos lapset todellakin ovat +viattomat, ovat Burströmit menetelleet ihan vastoin lakia." + +Cecilia riemuitsi. + +"Mitä sanotte, setä!" virkkoi hän. "Oikein oivallista. Niin, senhän +kyllä saatoin arvatakin. No, hyvä setä, mitä on nyt ihan ensiksi +tehtävä? Manuuttaako heidät ... vai..." + +"Tehdäkö?" toisti hovioikeudenneuvos ja nykähytti olkapäitänsä. +"Pelkäänpä, ett'ei nyt vielä voi tehdä mitään. Puhutella rouva +Burströmiä ehkä saattaisi ja siten toimittaa kaikki hyvin..." + +"Kuuletkos!" kerkesi Agnes riemuiten sanomaan sisarellensa, "setä +ajattelee aivan samoin kuin minä..." + +"Niin, mutta kun setä sanoo, että heidän menettelynsä on vastoin lakia, +olisi paljon parempi heti kääntyä laillisten virastojen puoleen", +vastasi Cecilia innolla; "pitäisikö tuommoisen konnuuden saaman +tapahtua rangaistuksetta. Minä toivon, että Burströmiläiset tuomitaan +vankeuteen, ehkäpä linnatyöhönkin?" lisäsi hän, kysyväisesti katsahtaen +hovioikeudenneuvokseen. + +"Minä toivon, heidät tuomitaan maksamaan Jonsoneille kunniallinen +korvaus; se minusta on pääasia", lausui rouva Hedenstam pontevasti. + +Hovioikeudenneuvos nauroi. + +"Hyvät lapset, luultavasti heitä ei tuomita mihinkään! Mistäkä heitä +olisi muka syytettävä? Emmehän edes tiedä, ovatko Jonsonit ollenkaan +syyttömät. Toistaiseksi on parasta antaa asian mennä menojaan, ell'ei +tahdota koettaa, mitä hyvät sanat saavat aikaan." + +"Niin, no koetetaan sitte hyvillä sanoilla!" kehoitti Cecilia +innokkaasti. "Jotakin meidän tulee ainakin tehdä, eikö totta, hyvä +setä; eihän voi antaa ihmisraukkoja tuolla lailla rääkätä, puhukaamme +rouvan kanssa..." + +"Saatammehan arvella sitä asiaa", sanoi hovioikeudenneuvos nousten +ylös, "mutta kaikkein ensiksi tulee meidän syödä päivällinen, minulla +on hirveän nälkä, ja kun vatsa on tyhjä, ei silloin hyviä neuvoja +mieleen johdu." + +Päivällistä syödessä neuvoteltiin koko aika tuosta tärkeästä asiasta, +pääsemättä kuitenkaan mihinkään päätökseen. + +Iltapäivällä tuli herra Vigert; hän tietysti tiesi koko asian juurta +jaksain, ja hän uteliaasti halusi kuulla, mitä Arnell-neidet siitä +arvelivat. + +"No, oletteko kuulleet, mitenkä rouva Burström on kohdellut Jonsoneja?" +kysyi Cecilia, heti kun herra Vigert ehti tervehtiä ja kiittää +viimeisestä. + +"Tottahan", vastasi Vigert hymyillen ja pannen pois hattunsa ja +keppinsä sekä istuutuen. "Minä sain nähdä senkin, miten rouva Burström +seisoi portailla ja peustasi Jonsonin vinniä. Ette usko, miten kauniit, +ompeluksilla koristellut silkkisukat hänellä oli jalassa!" + +"Niin, onhan se oikein kaunis, pikku historia!" jatkoi Cecilia, +huolimatta kuulla Vigertin viimeisiä sanoja. "Oletteko koskaan kuullut +kenenkään ihmisen käyttäytyneen niin raa'asti?" + +"Olen; minun tulee tunnustaa, ett'en minä puolestani ole niinkään +kummastunut;" vastasi herra Vigert "Minä en ole koskaan millään lailla +pitänyt rouva Burströmiä ihanteena. Mutta rouva Hedenstam ja hyvät +neidet, te kun tässä eräänä päivänä olitte niin valmiit puolustamaan +rouva Burströmin ja koko ihmiskunnan hyvyyttä teistä sen olisi minun +luullakseni pitänyt tuntuman hyvin pahalta..." + +"Niin, minä tunnustan, että hyvin kummastuin", vastasi Cecilia +pontevasti. "Minä tunnustan mielelläni, ett'en koskaan ole uskonut +semmoista saattavan olla olemassa. Mutta nyt me myöskin näytämme, että +on niitäkin, jotka tahtovat ja voivat auttaa! Ah, sydäntäni oikein +pakottaa kun ajattelen noita Jonson-raukkoja! Eikö totta, me emme jää +istumaan ristissä käsin, vaan koetamme jotakin tehdä heidän +hyväksensä." + +"Tehdäkö heidän hyväksensä? Ei, kiitos kunniasta, sen minä heti pyydän +saada luovuttaa toisille!" sanoi herra Vigert, viitaten torjuvasti +kädellänsä. "Mitä kummaa minä voisin tehdä? Ei, minä aion juuri niin, +kuin te sanotte, panna kädet ristiin ja katsoa, miten se asia kehittyy. +Semmoisiin ei koskaan pidä sekautua, silloin vain enemmin sotkisimme; +sitä on käsiteltävä kuin paisetta; pitää antaa sen kypsyä ja parata +itsestään, silloin tulee kaikki jälleen hyväksi." + +"Hyi, herra Vigert!" lausui Agnes tyytymättömästi. "Tuo ei ollut hyvin +sanottu! Voiko todellakin mielenne olla niin jyrkkä, ett'ette tahtoisi +auttaa näitä Jonson-raukkoja?" + +"Minä en koskaan käytä semmoisia verbejä enkä apuverbejä kuin +'tahtoisin', 'toivoisin', 'uskoisin'. Kun jokin aikomus syntyy +mielessäni, panen pääverbin suorastaan indikatiivin preesensiin ja +toimin sen mukaan. Aina lapsuudestani saakka, kuin luin Ranskan +kielioppia, en minä ole kärsinyt noita verbejä, jotka vaativat +konjunktiivia." + +"Se oli voimakkaasti sanottu, herra Vigert", vastasi Agnes, "mutta +samalla myöskin uhkarohkeasti ja itserakkaasti. Ken ei voi käyttää +toivoa- ja uskoa-sanoja, hän ei myöskään ymmärrä 'rakastaa'-sanaa, jota +paitsi kaikki toimimisenne ja työnne ovat vain turha vaiva." + +"Mahdollista kyllä, neiti. Saammehan nähdä, koituuko muuten Jonsoneille +enempi hyvää teidän uskostanne ja rakkaudestanne kuin minun +itsekkäisyydestänikään." + +"Sen minä näytän teille!" vakuutti Cecilia säteilevin silmin. "Jos +Jonsonit ovat syyttömät, lupaan minä toimittaa, että Burströmiläiset +saavat maksaa ilkeytensä. Setä Konrad itse sanoi heidän menetelleen +vastoin lakia. Niinpä ei olekaan muuta tekemistä kuin manuuttaa heidät. +Meidän velvollisuutemme on katsoa, ett'ei tuommoista saa tapahtua +muistuttamatta. Nuo rikkaat, ylpeät ihmiset saakoot nähdä, ett'ei +heillä ole oikeutta niin kohdella köyhiä, tunkeutua heidän kotiinsa, +kätkeä heidän lapsensa ja todistuksitta nimitellä heitä varkaiksi!" + +"Minä toivotan teille sydämmestäni onnea poliisitoimeenne, neiti", +vastasi herra Vigert, "mutta neuvon vain teitä olemaan varovainen! Ette +usko, miten mutkikkaat semmoiset asiat ovat; helposti voi sattua, että +enemmin vahingoitetaan kuin hyödytetään sitä, jota tahdotaan auttaa." + +"Niin siinä kyllä saatatte olla oikeassa, herra Vigert", vastasi rouva +Hedenstam. "Parasta on varovaisuus. Mutta minulla on toinen ehdotus. +Minä tiedän, että te, herra Vigert, kirjoittelette sanomiin, ettekö te +voisi tästäkin asiasta kirjoittaa?" + +"Minäkö? En, ei se minuun koske. Jos olisin romaaninkirjoittaja, voisin +siitä ehkä sepitä novellin, vaikka silloin tietysti kaikki hyvin +kasvatetut naiset ja arvostelijat heti tuomitsisivat sen luonnottomaksi +ja liioitelluksi, koska muka 'paremmat' naiset eivät noin voi seisoa +puikkoportailla kalliskivisiä korvarenkaita etsimässä eivätkä haukkua +ihmisiä, ja mitä muuta kaikkea he muistuttaisivat. Ei se käy päinsä, +vaan minä tiedän paremman ehdotuksen, kirjoittakoon neiti Cecilia! Hän +esittelee asiat paljoa liikuttavammin ja ihanteellisemmin kuin minä ja +voisi kirjoittaa kauniin pikku kertomuksen, sorretusta pesumatamista +esimerkiksi... Vai kuinka?" + +Cecilia punastui ihan tuliseksi. Hän näytti niin viehättävältä, kun hän +noin punastui; koko muoto liekitsi ja hän avasi suunsa, niin että hän +näytti perin lapselliselta ja hämmästyneeltä. + +"Minä en käsitä teidän tarkoitustanne, herra Vigert", sanoi hän, +koettaen, vaikka turhaan, olla aivan ymmärtämättömän näköinen. + +"Oh, kyllä te sen ymmärrätte. Ei maksa vaivaa teeskennellä. Luinhan +äskettäin Familjejournalenista hyvin kauniin pikku kertomuksen, joka +oli teidän kirjoittamanne. Se oli vakavasta ompelijattaresta +muistaakseni. Johtuu mieleeni, että itsekseni ihmettelin, missä te +olette tavanneet semmoisia ompelijattaria. Oletteko te yleensä +huomanneet ompelijattarien olevan niin ankaran tarkat siveysasioissa?" + +"Enpä tiedä, miksi ei ompelijatar saattaisi rakastaa hyvettä ja +kukistaa kiusauksia, niinkuin muut naiset", vastasi Cecilia ylpeästi. + +"En toden totta, en minäkään tiedä siihen mitään erityistä syytä; sitä +saatatte kysyä niiltä, jotka paremmin tuntevat fysiologiaa kuin minä. +Mutta se kuuluu niin liioitellulta. Paljoa onnistuneemmalta tuntuu +vakavista tinasotamiehistä kirjoittaminen, sen minä sanon. Varsinkin +minusta tuntui teidän ompelijattarenne hyvin enkelimäiseltä; samassa +talossa, jossa minä asuin, oli minun huoneeni kohdalla ylemmässä +kerroksessa neljä pienoista ompelijatarta, oikein sievän näköistä +tyttöä, mutta yöllä he aina pitivät semmoista melua, ett'en minä +osannut heidän vakavuuttansa kovin suureksi arvata..." + +"Kuulkaas, tytöt, nyt pitää meidän saada kuulla vähän musiikkia!" +virkkoi hovioikeudenneuvos, jonka mielestä keskustelu oli kääntynyt +vähän vastenmieliselle suunnalle. "Johan nyt olemme kuulleet niin +paljon ikäviä asioita, että tarvitaan vähän virkistystäkin." + +Cecilia ja Agnes avasivat pianon ja rouva Hedenstam valikoi nuotteja, +mutta herra Vigert kiiruhti ennen laulun alkamista sanomaan hyvää yötä. +Hän sanoi olevansa pahoillaan, kun ei ehtinyt kuunnella kaunista +laulua, koska muka vielä oli monta tärkeää asiaa kirjoitettava, ja +hänen siis täytyi rientää kotiin. + + +V. + +Matami Jonson käveli koko illan rannalla miestänsä odotellen. Mutta +venettä ei näkynyt minkäänlaista; kello löi 9, 10, 11, eikä Jonsonia +kuulunut. Väsyneenä ja tyytymättömänä meni hän mökkiinsä, pani maata ja +kun hän seuraavana aamuna heräsi, tunsi hän olevansa niin tuskainen ja +levoton, että jos vain olisi uskaltanut, olisi hän mennyt rouva +Hedenstamilta pyytämään lasin viiniä; eilinen lasi oli häntä niin +sanomattomasti vahvistanut ja huojentanut. + +Hän siivosi tuvan ja itsensä niin hyvin, kuin voi, käski lasten +pysymään siivoina hänen poissa ollessaan ja läksi k:lo 9:n höyryllä +kaupunkiin, rouva Hedenstamin neuvon mukaan itse puhuttelemaan +lapsiansa rouva Burströmin läsnä ollessa. + +Hän oli monta kertaa käynyt Burströmiläisten asioilla kaupungissa, niin +että hän tiesi, missä he asuivat, ja läksi suorastaan sinne +laivasillalta. Kelloa soittaessa vapisi hänen kätensä ja polvetkin +tuntuivat väräjävän; hän pelkäsi näkevänsä rouva Burströmin vihaisen +katseen, ja jos hän olisi totellut sydämmensä taipumusta, olisi hän +heti kääntynyt ja rientänyt pois niin kiireesti kuin ehti. Taaskin +kulkivat hänen ajatuksissaan isänsä sanat: "Köyhä on aina väärässä." +Niin, ehkäpä hän olikin väärässä, kun niiksi tuli... + +Rouva itse avasi oven. Hän hämmästyi niin matami Jonsonin tulosta, +ett'ei heti muistanut käskeä pois häntä ja sulkea ovea. Matami käytti +hänen epäilystään hyväksensä ja pistäytyi sisään. + +"Ei maksa vaivaa teidän tulla tänne sotkemaan", aikoi rouva Burström, +mutta matami oli jo nähnyt lapset, ne kun olivat uteliaisuudesta +tulleet tampuriin, eikä hän päästänyt sopivaa tilaisuutta käsistänsä. +Hän meni Miian luokse, otti häntä kädestä ja katsoi hyvin +ystävällisesti suoraan silmiin. + +"Tyttö", sanoi hän innokkaalla, laulavalla äänellä, jota hänen +kaltaisensa naiset tavallisesti käyttävät juhlallisissa tiloissa, "puhu +totta, ja sano minulle Jumalan ja omantuntosi nimessä: oletko ottanut +rouvan kalliskiviset korvarenkaat?" + +Rouva Burström oli tullut matamin viereen. Hän katsoi myöskin Miiaa +silmiin, ja hänen terävä katseensa lumosi lapsen, niinkuin käärme +lumoaa pikku linnun. Pikku tyttö katsoa tuijotti rouva Burströmiin, +hänen silmäteränsä suurenivat ja hän veti luomet kiinni, olkapäät +olivat koholla ja suu auki. + +Matami Jonson uudisti kysymyksensä vielä innokkaammin. + +"Olen", vastasi Miia ihan kaiuttomasti ja lakkaamatta rouva Burströmiä +silmiin katsoen. + +Äiti päästi irti tytön käden. "Taivaan Herra", mutisi hän ja pyyhkäsi +tukan otsaltansa vapisevalla, tuskaisella käden liikkeellä. + +"Tunnusta sitte totuus, poika", jatkoi hän, ottaen hänet kiinni nutusta +ja melkein tietämättänsä pudistaen häntä, "mihinkä olet pannut rouvan +korvarenkaat?" + +Poika Jonson katseli ympärillensä ja kaiveli kädellään taskuansa, jossa +molemmat kruununrahat olivat kätkössä. Hänen vilkas mielikuvituksensa +ei ollutkaan sillä kertaa paikallaan. + +"Ylimmälle kyökin hyllylle", vastasi hän hävyttömän rohkeasti. + +Matami Jonson huoahti syvään ja tunsi huojennusta. + +"Siinä kuulette, rouva", sanoi hän. "Luuletteko tuon olevan totta, kun +he ensin sanovat korvarenkaiden olevan katossa ja sitte kyökin +hyllyllä. + +"Niin, se ei ollenkaan ole hyväksi teille, se", vastasi rouva ilkeästi +irvistäen, "se näyttää, ett'ette ole opettaneet lapsianne puhumaan +totta." + +"Oh, luulenpa olevan kyllä useampiakin, jotka osaavat valehdella, kuin +vain nämä raukat", vastasi matami ylpeästi. + +"Kyllä niitä on, matami! Siellä maalla on näillä vielä kolme sisarusta, +jotka kyllä osaavat yhtä reippaasti valehdella!" + +"He eivät ole valehdelleet itsestänsä!" huudahti matami Jonson rajusti. +"Te olette ne narranneet, en tiedä, millä tavalla, mutta olette ja +pakoittaneet ja pelottaneet ne valehtelemaan." + +"Varokaa, matami!" tiuskasi rouva Burström. "Älkää ruvetko +hävyttömäksi! Muistakaa, mimmoiseksi olette asianne laittaneet! Älkääkä +uskotelkokaan, että se on jo lopussa. Kylläpähän vielä tulee suurempi +voima pakottamaan teitä rupeamaan avuksi lapsillenne korvarenkaiden +etsimisessä..." + +"Sitä ei mikään voima tee!" vastasi matami Jonson jyrkästi. "Jos teidän +korunne olisivat tähtinä taivaalla, niin voisin ne helpommin sieltä +ottaa kuin kodistani!" + +Hän aukoi ja solmieli kaulaliinaansa, kiersi hätäilevästi saalin +olkapäillensä ja kiinnitti sen nuppineulalla. Hän oli niin liikutettu, +että pää ja kädet vapisivat ja suuret hikipisarat heruivat alas +otsalle. + +"Tulkaa!" sanoi hän, mennen lastensa luo ja koettaen vetää heitä +mukaansa, "nyt pitää teidän lähteä ja totella äitiänne, lapset! Rouva +on jo kyllin kauan teitä houkutellut, sanon minä." + +Rouva Burström katsahti häneen halveksivasti. "Viekää vain kanssanne +ne, jos tahdotte", sanoi hän, "mutta muistakaa, että minä silloin +lähetän puolenpäivän aikaan kaksi poliisia teitä vangitsemaan!" + +Matami Jonson säpsähti. Ei mikään pelottanut häntä niin kovin kuin +poliisi-sana. Jos rouva Burström olisi puhunut tuomarista, +asianajajasta tai nimismiehestä, ei hän niistä olisi vähääkään +huolinut, mutta "poliisi" lannisti kerrassaan hänen rohkeutensa. + +Hän päästi lapset ja meni peloissaan ja hitaasti ulos ovesta, jonka +rouva itse avasi ja sitte kovasti paiskasi kiinni. Arkuutta ja +uhkarohkeutta häilyi sekaisin matamin mielessä. Tuo käsittämätön, +sydämmetön sorto huumasi häntä. Olikohan todellakin niin, että rouva +sai lähettää poliisin heitä vangitsemaan, vaikka he olivat ihan +syyttömät? Hänessä kasvoi epäselvä tunne, että hänen nyt tulisi nousta +rohkeasti vastustamaan ja että se kyllä onnistuisi, mutta monivuotinen +tottumus aina nöyrtymään ja kiertelemällä voittamaan oli häneen +auttamattomasti juurtunut, ja se teki hänet araksi ja tyhmäksi. + +Kello yksi saapui hän maalle. Jonsonia ei vielä ollut näkynyt. Hän +kyseli ihmisiltä, mutta ei kukaan ollut nähnyt häntä sen illan jälkeen, +kun hän lainasi soutuveneen ja läksi kaupunkiin. + +Hän riisui pyhäpukimensa, kääri ne huolellisesti kokoon ja pani +piirongin laatikkoon. Sitte pukeutui hän niihin vaatteihin, joita hän +käytti lattiain pesussa, ja meni johonkin huvilaan pesemään kyökkiä ja +portaita. + +Illan suussa läksi hän rantaan ja istui siellä pari tuntia Jonsonia +tähystelemässä. + +Tuskan tunne rupesi täyttämään hänen mieltänsä. Se alkoi tuntua rinnan +alla epäselvänä pakotuksena, kohosi yhä korkeammalle, tukkeutui +kurkkuun ja sai viimein korvat soimaan ja suhisemaan. Hirveä aavistus +välähti hänessä, että Jonson ehkä oli hukkunut ja hän nyt oli leskenä +viiden lapsensa kanssa. + +Tuontuostakin toisteli hän niitä sanoja ja hänen tuskansa yhtä usein +syöksähti päähän päin; mutta vähitellen se sitte kuitenkin laimeni ja +matami tuli ihan välinpitämättömäksi. Hän istui pää käden varassa ja +katsoa tuijotti veteen. Sen yksitoikkoinen liikunta monistui hänen +sielussansa, jotakin tenhotonta, sisällyksetöntä, aaltoilevaa häilyi +siinäkin lakkaamatta. + +Yö tuli, mutta yhä istui matami paikallaan odotellen. Vihdoin näki hän +veneen, jossa Jonson istui; se kääntyi niemen päitse lahteen. "Jumalan +kiitos!" huudahti hän ja huojentuen huokasi, nousi ylös ja läksi +sillalle. Vene kieppui sinne tänne ja airot loiskuivat epätasaisesti; +matamin tottunut silmä huomasi heti Jonsonin olevan päissänsä. Hänen +oli hyvin vaikea päästä rantaan, hän sousi veneen siltaa vasten niin, +että hirret paukkoivat, pudotti toisen airon ja lipesi, kun yritti +nousemaan ylös. Matamin täytyi auttaa häntä, ett'ei putoaisi veteen, ja +sitte haroa airo sekä sitoa vene kiinni. + +Jonson oli hyvin humalassa. Hän hoiperteli niin, että tuskin kykeni +ollenkaan pääsemään ylämäkeen. Märkänä hän oli vyötäisiin asti, +niinkuin olisi jo ollut veden hädässä. Hän viuhtoi käsiään ja +tuontuostakin kiroten mutisi: "ihanhan tästä voi hulluksi tulla ... +minä en huoli mistään ... en niin mistään..." Matami kysyi häneltä pari +kertaa, oliko hän tavannut lapset tai nimismiehen, mutta Jonson vain +viuhtoi vielä pahemmin käsiään ja höpisi: "en minä huoli mistään!" + +Kun tupaan päästiin, nousi siellä kuumassa höyryt Jonsonille päähän, +hän tuli rajuksi ja riitaiseksi. Tuo naisen sortamisen halu, muinaisen +eläimellisen voiman jäännös, joka on vain puoli kuolleena näissä +sivistymättömissä kansanluokissa ja humalan kanssa herää uuteen eloon, +se into nyt vimmasi Jonsonin. Hän hoiperteli vaimoansa kohden, +heristäen häntä kädellään ja sanoen häntä elukaksi, joka on opettanut +lapsensa varastamaan ja valehtelemaan. Matami ei vastannut mitään; hän +ei koskaan puhunut miehellensä silloin, kun hän oli humalassa. Mies sai +pauhata minkä mieli teki, hän ei moittinut eikä vastustanut, väistyi +vain pois tieltä ja koetti saada häntä nukkumaan. Mutta seuraavana +päivänä, kun humala jo oli haihtunut, olivat kyllä saarnat tallella +semmoiset, että Jonsonin korvia ei suinkaan kutkuttanut; silloin oli +mies katuvainen ja lempeä kuin lammas. + +Heti vuoteelle ehdittyään rauhoittui Jonson tapansa mukaan; hänen +häjyytensä muuttui vähitellen yksinäisiksi kirouksiksi ja epäselviksi +ääniksi, kunnes viimein kaikki sekautui syväksi, korisevaksi +hengitykseksi. + +Kun matami Jonson kuuli miehensä nukkuneen, istuutui hän ikkunan luo ja +itki, itki niin katkerasti kuin ainoastaan kerran ennen elämässänsä. Se +tapahtui monta vuotta sitten, kun hänen ensimäinen sulhasensa, kaunis +tykkiväen kersantti oli hyljännyt hänet. + +Seuraavana aamuna herättyään oli Jonson vieläkin lempeämpi ja pehmeämpi +kuin ennen samanlaisissa tiloissa. Hän näytti hyvin kurjalta, ryki ja +puhalteli, huokasi aina välistä hyvin syvään ja tuontuostakin katsahti +arasti, odottavasti vaimoonsa sill'aikaa kun pukeutui ja koetti +silitellä housujansa, jotka olivat ihan rypistyneet vedestä. Mutta +hänen suureksi kummastuksekseen ei nyt kuulunutkaan mitään saarnoja; +vaimo päinvastoin oli ystävällinenkin hänelle, auttoi häntä vaatteiden +puhdistuksessa, ompeli kiinni västistä suuren ratkeaman, keitti +perunoita ja laittoi aamiaisen. Jonsonin täytyi vain ihan tarkoilleen +kertoa kaupungissa käyntinsä. Alussa kävi kertominen hitaanlaisesti ja +välistä näytti hän kokevan kierrellä, mutta kun hän huomasi, ett'ei +vaimo nyt aikonutkaan torua, rohkasi hän mielensä ja alkoi vähitellen +kuvailla vastoinkäymisiänsä oikein kaunopuheisesti. + +Toiss'iltana kaupunkiin tultuaan oli hän heti mennyt rouva Burströmin +luo tapaamaan lapsiansa, mutta rouva oli hänet paikalla ajanut pois +ovelta. Rouva oli oikein hävyttömästi haukkunut häntä ja uhannut +poliisilla ja vankeudella, eikä Jonson ollut nähnyt vilahdukseltakaan +lapsia. Yön makasi hän veneessä ja koetti seuraavana aamuna soittaa +Burströmin ovikelloa, mutta ovi avattiin vain raolleen ja temmattiin +samassa kiinni. Silloin hän vihastui ja läksi jälleen maalle etsimään +nimismiestä. Mutta hän ei ollut kotona. Kaksi tuntia Jonson odotteli; +hän oli niin väsyksissä ja suuttumuksesta raivoissaan sekä lisäksi +vielä oli hänellä myöskin nälkä ja jano, niin ett'ei hän voinut olla +menemättä kapakkaan ottamaan voileipää ja... + +Niin, matami Jonson kyllä ymmärsi, mitenkä sitte oli käynyt. Sitä hänen +ei tarvinnut kertoa; sen vanhan jutun osasi hän jo ulkoa. Hän tahtoi +vain tietää, miten Jonson oli kastunut niin likomäräksi kotiin +tullessaan, oliko hän horjahtanut mereen, vai miten? + +Jonson koetti ensin monella tavalla kierrellä, häntä ei näyttänyt +haluttavan tunnustaa, mitenkä oikeastaan oli. Mutta vihdoin sai matami +ongituksi, että hän oli tahtonut hukuttautua, niin oli hän kyllästynyt +kaikkeen, mutta humalassa ei hän saanut aikomustansa pannuksi toimeen +enempää kuin puoliväliin. + +Matami Jonson ei vastannut. Hetkisen olivat molemmat vaiti. Kuului +ainoastaan lusikoiden kalinaa ja lasten maiskutusta suullaan, kun +söivät. + +"Mitäs olisit sanonut, Kristiina", kysyi vihdoin Jonson vaimoonsa +katsahtaen, "jos en enää olisikaan palannut?" + +Matami Jonson hymyili katkeraa, terävää hymyänsä. + +"Tuskinpa olisin sanonut mitään;" vastasi hän, "minä olin niin perin +murheellinen, ett'ei se enää olisi pahemmaksi voinut tulla." + +Juuri kun hän sen oli saanut sanotuksi, aukesi tuvan ovi ja hänen +rajattomaksi kummastuksekseen astui esiin rouva Burström, jäljessä +piika ja molemmat lapset. + +Mutta rouva oli nyt toisenlainen, kuin matami Jonsonin häntä viimein +nähdessä tässä tuvassa. Punaiset töyhdöt kyllä olivat vieläkin hatussa, +mutta ne olivat varmaankin paljon likistyneet. Kasvoiltaan oli hän ihan +kalpea, poskissa vain oli muutamia punaiseen vivahtavia viiruja, +niinkuin punakoille ihmisille jää kalvetessa. Hän näytti hyvin +neuvottomalta ja epäröivältä, oikein "löylytetyltä", kuten Niilo, +vanhimman jälkeinen Jonsonin pojista, sanoi. + +"Niin, hyvä matami, kyllä tämä nyt liian ikävää on ... mutta eihän +kukaan ihminen ole erehtymätön", alkoi hän, ja hänen tyhmä, sekava +puheensa yhä vain suurensi hänen ryhdittömyyttänsä. "Teidän lapsenne +eivät muuten olekaan aina olleet virheettömät, ja voihan sitä erehtyä, +niinkuin jo sanoin. Ikävää tämä kuitenkin on ... senhän voitte +ymmärtää, että paremman luokan ihminen ajattelisi... Te nyt tietysti +voisitte minulle tehdä vähän harmia tällä ... mutta toivoakseni +unhotatte pois koko asian ... se on nyt lopussa, eikähän se puhumalla +parane tai muulla melulla." + +Matami Jonson katsoi terävästi rouvaa silmiin. + +"Mitä te, rouva, tällä kaikella tarkoitatte?" kysyi hän pistävästi. +"Oletteko löytäneet korvarenkaanne?" + +"Olen kyllä ne löytänyt!" vastasi rouva rumasti nauraen. "Oman +piironkini laatikosta, hyvä matami! Mutta eihän niitä erehdyksiä voi +välttää... Ikävää kuitenkin... Ette tietysti voi ymmärtää, miltä +'paremmasta' ihmisestä tuntuu, kun on näin menetellyt... No, onhan asia +nyt lopussa ... koetamme unhottaa sen, hyvä matami, se on parasta +meille molemmille. Tässä on vähä viiniä", sanoi hän pannen pöydälle +pullon, "se tekee teille hyvää, matami... Ja tässä on vähä vaatteita +... kengät Niilolle ... kuten sanoin, unhotetaan nyt pois koko asia, +matami... Enhän minä mitään pahaa tarkoittanut, sen kyllä käsitätte... +Miia on kelpo tyttö... Hän saa tulla auttamaan vähän kyökissä ja syödä +siellä päivällistä ... ei hänelle muuten näinäkään päivinä ole mitään +pahaa tapahtunut, sen saatan sanoa ... kruunun sai hän ja poika kaksi, +ja ne he saavat pitää, sen nyt arvaatte..." + +Puhuessaan hän taputti Miian päätä tasaisesti, ikäänkuin tietämättänsä, +ja ruma nauru keskeytteli lakkaamatta hänen sanojansa, kunnes se +muuttui viimein ihan hillittömäksi rohotukseksi. + +Matami Jonson ei vastannut mitään, mutta kun rouva pani pullon +pöydälle, kohotti hän kiivaasti oikean kätensä, ja silmät säihkyivät +kostonhimoisesti. Aikoiko hän lyödä rouvaa vai pulloa, ei hän tiennyt +itsekään, sillä kumpikin jäi tekemättä. Hänen kätensä vaipui alas, ja +pullo sai seisoa rauhassa ja rouva puhua loppuun ja mennä matkoihinsa, +matamin liikahtamatta paikaltaan ja sanomatta sanaakaan. + +Mutta sitte hän äkisti hypähti, pudistihe ja sylkäsi rouvan jälkeen. + +"Hyi tuommoista!" sanoi hän. "Ja hän sanoo itseään paremmaksi +ihmiseksi!" + +Rouva Burström oli tämän tapauksen jälkeen ihan voimaton. Naurunrohotus +muuttui samanluontoiseksi itkunnyyhkimiseksi, ja kun hän näki miehensä +ja lapsensa, heittäytyi hän heidän syliinsä vuorotellen ja mutisi +kyyneliensä keskestä, että hän haluaisi nyt olla monen peninkulman +syvyydessä maan alla. Mutta herra Burström ja lapset lohduttelivat +häntä niin rakkaasti ja selittelivät hänelle niin johdonmukaisesti ja +vakuuttavasti, ett'ei semmoista roistoväkeä kuin Jonsoneja kohtaan +ollut kellään mitään velvollisuuksia, että rouva kohta ihan toipui. +Puolenpäivän seudussa oli hän jo yhtä iloinen ja itseensä tyytyväinen +kuin tavallisesti, ja kun illan suussa pari nuorta kauppakirjuria tuli +vieraiksi, laski hän leikkiä ja nauroi niin kovasti kuistilla, että +Jonsonit, jos heillä olisi ollutkaan parempia ajatuksia hänestä, voivat +kuulla hänen pitävän koko asiaa mitättömänä joutavuutena, liian turhana +ja vähäpätöisenä, että sen olisi tarvinnut kauan vaivata mieltä. + + +VI. + +Neidet Arnell, palatessaan uintihuoneesta, joka oli pesutuvan vieressä, +tapasivat matami Jonsonin. Nyt täytyi matamin tarkkaan kertoa sekä +miehensä paluu että rouva Burströmin täänaamuinen käytös. + +Molemmat he ihan suuttuivat; Agnesin silmät säihkyivät ja Cecilia +näytti vallan menehtyvän vihasta ja hämmästyksestä. + +"Se oli halpamaisinta ja raainta, kuin milloinkaan olen kuullut!" +virkkoi hän. "Minä alan todellakin uskoa herra Vigertin olevan +oikeassa! Mutta nyt pitää teidän, matami, oikein jyrkästi pitämän +puoltanne", jatkoi hän innokkaasti. "Hovioikeudenneuvos sanoi teillä +olevan lain tukena. Menkää siis vain rouva Burströmin luo ja vaatikaa +vahingonkorvausta, vähintäin 100 kruunua, ja joll'ei hän suostu, niin +käykää nimismiehen luona ja manuuttakaa rouva. Minä lupaan auttaa ... +minä puhun hovioikeudenneuvokselle ... ja veljellenikin, hän on +lakimies ja ymmärtää semmoisia..." + +Agnes kannatti hartaasti sisarensa kehoituksia, mutta matami Jonson +pudisti päätänsä epäilevästi hymyillen. + +"Kukapa sen tietää, maksaako vaivaa ruveta keräjöimään", sanoi hän, +"köyhähän kuitenkin aina on väärässä..." + +"Teidän täytyy saada hyvitystä!" huudahti Cecilia pontevasti. "Minä +kyllä autan niin paljon, kuin suinkin voin! Semmoista sortoa ei saa +rankasematta tapahtua, niin kauan kun on rehellisiä ja tunnokkaita +ihmisiä maailmassa!" + +Mutta matami Jonson sittekin yhä tunsi epäilystä eikä uskonut maksavan +vaivaa rettelöidä. Ainoa, johon hän oli suostuvainen, oli puhella +Andersonien asianajajan kanssa ja pyytää häneltä apua. Se mies vaikutti +häneen hiukan lumoavasti, vaan lakiin ja poliisiin tai rehellisiin ja +oikein ajatteleviin ihmisiin hän ei nimeksikään luottanut. Kuitenkin +kiitti hän Arnell-neitejä heidän neuvostansa ja sanoi koettavansa puhua +rouvan kanssa. + +Kotimatkallaan tapasivat neidet herra Vigertin, joka nyt juuri palasi +purjehdusmatkalta eikä vielä tiennyt, miten tuo juttu oli päättynyt. + +"No, oletteko kuulleet?" huudahtivat molemmat yht'aikaa, kun ehtivät +niin lähelle, että herra Vigert voi kuulla heidän äänensä. "Oletteko +kuulleet, että rouva itse oli hävittänyt korvarenkaansa ja löytänyt +ne?" + +"En; todellako?" vastasi herra Vigert, nostaen lakkiaan ja kätellen +molempia neitosia. + +"Niin, ja arvaatteko, mistä hän ne löysi?" + +"Oh, ehkä korvistansa?" + +Neidet nauroivat. + +"Eihän toki, vaan piironkinsa laatikosta! Oletteko koskaan kuulleet +järjettömämpää ja samalla tyhmempää ja ilkeämpää käytöstä?" + +"Hyvät neidet, minua se ei suuresti kummastuta. Mutta nyt olisin hyvin +halukas kuulemaan, mitä te aiotte tehdä asian hyväksi; 'sorrettu +pesumatami' toki jo lienee alulla..." + +"Niin, tehdä me todellakin aiomme jotakin!" keskeytti Agnes vilkkaasti. +"Ell'ei rouva Burström anna Jonsoneille korvausta..." + +"Niin me kaikin voimin koetamme saada Burströmiläiset manatuiksi", +täytti Cecilia. "Joll'ei setä Konrad tahdo meitä auttaa, puhun minä +veljelleni, tuomari Arnellille. Tunnetteko veljeäni, herra Vigert?" + +"En, paha kyllä, en tunne." + +"Oi, niinpä ette tunne jalointa, puhtainta, parasta miestä, kuin on +olemassa!" huudahti Cecilia, kasvot hehkuvina. "Teidän pitäisi +todellakin saada nähdä hänet, herra Vigert, minä en koskaan ole nähnyt +mitään niin kaunista ja miehekästä! Hän on lakimies, näettekös, ja hän +kyllä auttaa Jonsoneja, siitä olen varma. En tiedä ketään, joka niin +säälisi köyhiä kuin hän; hän sanoo, etteivät rikkaat edes käsitäkään, +mitä velvollisuuksia sallimus on pannut heidän päällensä kärsiviä +kohtaan. + +"No niin, minä toivotan onnea; kun on semmoinen liittolainen kuin +veljenne, niin onhan teillä hyvä toivo voitosta aikomassanne +Burströmiläisten jutussa. Ja kyllä te kaiken avun tarvitsettekin, minkä +suinkin saatte, sillä jos oikein tunnen Burströmiläisiä, eivät he anna +edes viittäkään kruunua Jonsoneille, vaan pitävät kiinni äyreistä niin +kauan, kuin voivat, ja ennemmin odottavat manuuta. Jääkää hyvästi!" +lisäsi hän, kohottaen lakkiaan ja poiketen polulle, "sallitteko minun +tulla noutamaan teitä tavalliselle iltakävelylle?" + +Neidet kumarsivat ja hymyilivät myöntävästi sekä kiiruhtivat kotiin +kertomaan tätille ja setälle päivän tapausta ja esittämään +ehdotuksiansa oikeuteen toimittamisesta. + +Hovioikeudenneuvos kuitenkin kokonaan laimensi heidän intonsa. Hän +vakuutti Burströmiläisten manuuttamisen olevan sulaa hulluutta. +Tosinhan heidät rangaistuslain mukaan saisi sakotetuksi, mutta vähäpä +siitä hyvää koituisi Jonsoneille; saattaisihan Burström kostonhimosta +taivuttaa veljensä, oluenpanijan, ajamaan pois Jonsonit, ja silloin ei +juuri mitään kiitettävää olisi toimitettu ihmisrakkauden ja +oikeudenharrastuksen innolla. + +Cecilialle kuitenkin oli sitä vaikea vakuuttaa; puheliaammin kuin +tavallisesti selitteli hän, miten hirveätä se oli, kuin tuommoista voi +tapahtua muistuttamatta, että pitäisi manuuttaa Burströmiläiset ell'ei +muun niin oikeuden tähden, että hovioikeudenneuvoksen ainakin pitäisi +mennä selittämään Burströmille hänen olevan velvollinen maksamaan +Jonsoneiile kunniallisen korvauksen. Hän kiusasi niin setää, että hän, +vaikka olikin perin kärsivällinen, vihdoin suuttui ja vastasi, ett'ei +hän huomannut minkään estävän Ceciliaa, koska hän oli niin täynnä +ihmisrakkautta ja oikeudentuntoa, itse kääntymästä rouva Burströmin +puoleen ja näyttämästä hänelle, miten epäkristillinen hänen käytöksensä +oli. Se olisi parempi kuin lörpötellä ja loruta asioista, joita ei +ymmärrä. + +Se vastaus sattui Ceciliaan, niin että hän vähitellen vaikeni. Mutta +kun hän ja Agnes jäivät kahden kesken, neuvottelivat he kauan yhdessä +ja päättivät, että Cecilian, joka oli vanhempi ja rohkeampi, piti +seuraavana päivänä käymän rouva Burströmin luona ja koettaman taivuttaa +häntä palkitsemaan vääryytensä Jonsoneja kohtaan. + +Koko yön valvoi Cecilia, mietiskellen tuota tehtävää. Hän sepitsi +pitkän, kauniin ja liikuttavan puheen, jonka aikoi pitää rouvalle, +valmisteli pitkät vuoropuheet, joissa hän itse aina sovitteli sanansa +hyvästi ja huolellisesti, vaan rouva Burström halpamaisesti ja +raa'asti; ne päättyivät hänen mietiskelyissänsä milloin niin, että +neiti Arnell läksi pois ylpeänä ja pää pystyssä sekä itsekseen luvaten +ei enää milloinkaan lähestyvänsä semmoisia henkilöitä, milloin niinkin, +että rouva Burström, kukistuneena sivistyksen etevämmyyden voimasta +itkien otti häntä kiinni kädestä ja tunnusti menetelleensä väärin. + +Mutta seuraavana päivänä, kun sovittu työ olisi ollut tehtävä, ei +Cecilialla ollut hituistakaan rohkeutta. Ja mikäli päivä kului, sikäli +mielikuvitus sai hänet vähitellen niin pelkoihinsa, että hän punastui +ja tapaili sanoja, kun vain ajattelikin seisovansa rouva Burströmin +edessä, jolla oli niin terävä kieli ja tuikea katse. + +Seuraavat päivät kuluivat ihan samoin. Öillä kävi hän aina sekä +mielikuvituksessaan että unissaan rouva Burströmin luona, piti kauniita +puheita ja kukisti hänet ryhdillänsä ja sivistyksellänsä, mutta heti +kun päivä tuli, muuttui hän araksi kuin jänis ja saattoi paeta pitkät +matkat, kun vain näki jonkunkaan Burströmiläisistä. Hän oli siitä niin +suutuksissaan omaan itseensä, että polki välistä jalkaa, mutta vähimmin +kaikista se auttoi; tosiasia vain oli se, että hän ei uskaltanut ryhtyä +puhumaan rouva Burströmin kanssa. Eikä Agneskaan tai rouva Hedenstam +voineet häntä auttaa, vaikka kyllä hyvin paheksuivat Burströmiläisten +käytöstä. Rouva Hedenstam ei tahtonut sekautua koko asiaan, kun pelkäsi +siten ehkä joutuvansa riitaan naapuriensa kanssa, ja siitähän aina +voisi tulla vastuksia, ja Agnes oli liian kaino saadakseen mitään +aikaan. Monta kertaa tapasivat he matami Jonsonin, ja koettivat aina +yllyttää häntä, puhellen vain korvauksesta, oikeudesta j.m.s. Mutta +puheita pitemmälle eivät he koskaan ehtineet. + +Niin kuluivat loppuun ne päivät, jotka Arnellit saivat viettää +hovioikeudenneuvoksen luona. Torstai-aamuna seisoivat he höyryn +kannella, valmiina lähtemään kaupunkiin, ja huiskuttivat nenäliinojansa +jäähyväisiksi rouva Hedenstamille, joka seisoi sillalla. Kaikki mitä he +olivat saaneet aikaan, oli vain salainen sopimus puhua, setä Konradin +sanoista huolimatta, asiasta tuomari Arnellille, joka oli nuorempi ja +toimeliaampi, ja sitte hänen kauttansa hankkia sorretuille oikeuden +turvaa. + + +VII. + +Noin viikon kuluttua siitä, kun neidet Arnell läksivät maalta, oli +herra Vigert eräänä aamuna Tukholmassa monilla asioilla. Käännyttyään +muutamasta kadun kulmasta, näki hän vähän matkan päässä edessänsä +Cecilian ja kiiruhti käyntiänsä, niin että pian saavutti hänet ja +pysäytti lausumalla: "hyvää päivää, neiti Cecilia!" + +Neiti säpsähti ja katsahti kummastuneena taaksensa. Hänestä ei yleensä +ollut mieleen, että herrat häntä noin kadulla puhuttelivat; se ei ollut +tavallista hänen äitinsä ja tätiensä aikoina, ja neidet Arnell pitivät +vielä kiinni vanhoista tavoista. Mutta nähtyään, kuka puhuttelija oli, +kumarsi hän ystävällisesti päätänsä ja tervehti häntä tavallisella +punastuksellaan ia säihkyvällä hymyilyllään, joka olisi ollut hyvin +miellyttävä, ell'ei hän samalla tahtomattansa olisi ojentautunut +suoraksi ja näyttänyt niin silmiltään pilkalliselta. + +He astuivat sitte yhdessä katua edelleen. Vigert astui oikealla +puolella, ja jos hänen sijassaan olisi ollut joku muu herra, olisi se +pikku seikka saattanut Cecilian ihan pahastumaan, mutta nyt hän ei +siitä huolinut. Herra Vigertissä oli jotakin erityistä, ihan +toisenlaista kuin kaikissa muissa. + +"No, neiti Cecilia," sanoi Vigert, kiitettyään viimeisestä hupaisesta +seurasta ja kerrottuaan terveisiä Hedenstamin perheeltä, "kuinkas se +Burströmiläisten juttu edistyy? Pitkällekö jo olette päässeet?" + +Hän kääntyi neitiin päin ja hänen silmänsä säihkyivät, jota paitsi suun +ympärille ilmestyivät pienet ivalliset piirrot. + +Cecilian kasvot synkistyivät; hän nykähytti olkapäitänsä +kärsimättömästi. + +"Oih, älkää nyt enää siitä puhuko; tiedättehän, miten se kiusaa ja +vaivaa minua. Eihän sillä mitään voi, vaikka kuinka koettaisi! Minä +puhuin veljelleni, ja hän sanoo ihan samaa kuin setä Konradkin, että +Burströmiläisten manuuttaminen olisi sulaa hulluutta ja että sillä vain +vaikuttaisi ikävyyksiä!" + +Herra Vigert nauroi: + +"No. sittehän saattaa sanoa, että teidät on oikein perinpohjin +kukistettu, neiti Cecilia! Nyt voitte käsittää, miten auttamaton asia +on, koska veljennekään, puhtain, jaloin, kaunein ja paras lakimies, ei +saa mitään tehdyksi..." + +"Ei, älkää pilkatko!" keskeytti häntä Cecilia kiivaasti. "Tämä asia on +minua enemmin surettanut, kuin voitte aavistaakaan. Minä olen niin +suutuksissani, niin harmissani juuri sentähden, ett'ei mitään voi tehdä +oikeuden hyväksi; minä tahtoisin syyttää jotakuta, mutta en tiedä ketä +enkä miten. Minä tiedän, että on velttoutta jossakussa, mutta missä: +laissako vai minussa itsessäni vai veli Edvardissa vai ehkä kaikissa +rikkaissa köyhiä kohtaan. Ymmärrättekö, mitä tarkoitan? On niin +sanomattoman tuskallinen tuo epäsoinnun, vajanaisuuden tunne, jonka +kyllä liiankin selvästi tunnen, mutta jota en osaa tarkkaan määritellä +Edvart lohdutteli sillä, ett'ei tuommoisia pikku vääryyksiä aina voi +hillitä, ne kun ovat asian omassa luonnossa, eri kansanluokkien +keskinäisessä suhteessa, että on paljokin tässä maailmassa semmoista, +jota on mahdoton korjata, y.m.s. Mutta semmoinen puhe ei tyydytä +minua." + +Herra Vigert ei heti vastannut. He astuivat hetkisen, maahan katsellen. +Vähitellen muuttui hänen äsken leikillinen muotonsa hyvin vakavaksi. + +"Niin, neiti," sanoi hän viimein voimakkaalla, vähän raa'alla +äänenpainolla, "juuri nuo pienet vääryydet, joita ei kukaan hillitse, +hienot epäsoinnut, jotka eivät häiritse yleistä sopusointua ja joita +sentähden ei kukaan viitsi ruveta oikomaan, ne ne ovat yhteiskunnan +pahin myrkky. Ne ovat samanlaiset kuin bakteriat ja pahat kaasut, joita +joka päivä ilmasta hengitetään keuhkoihin, huomaamatta ja tietämättä, +miten paljon pahaa ne vähitellen tekevät. Mutta niinkuin lääketiede nyt +rupeaa tutkimaan tautien syitä, tarkaten pienimpiäkin, syvimmälläkin +olevia pikku seikkoja; niinkuin se alkaa puhdistaa ilmaa, vettä ja +ruokaa, siten estääkseen tautien syntymistä, niin on myöskin syntyvä +jokin toinen tiede, joka puhdistaa yhteiskunta-ruumiin, uskokaa se! +Oletteko lukeneet Herbert Spenceriä? Siinä vasta on mies! Hän ja hänen +seuraajansa kyllä käyvät käsiksi semmoisiin ummehtuneihin laitoksiin +kun säätyerotuksiin, kansan sortoon y.m.s. Mutta siihen asti, kun +ihmiskunta on valmistunut tuota käsittämään, ei maksa vaivaa parkua ja +voivotella vääryyksistä, vaan on parasta antaa niiden olla aloillansa. +Ne kyllä putoavat pois kuin mädänneet omenat!" + +Cecilia ei vastannut, vaan katsoi häneen vähän epäilevästi. +Arvattavasti mietiskeli hän, mitähän hänen isänsä sanoisi tuommoisesta +lorusta? Hänen isänsä kyllä oli aatteiltaan vapaamielinen, mutta aina +hän lausui paheksuvansa nuoria ja hurjia intoilijoita, jotka repivät +pois, mitä vanhaa on, osaamatta kumminkaan panna mitään uutta sijaan. +Semmoisia sanoi hän "maailman parantelijoiksi" eikä lainkaan suosinut +heitä. Eiköhän hän sanoisi herra Vigerttiäkin parantelijaksi? + +"Oletteko lukeneet Spenceriä, neiti?" jatkoi herra Vigert. + +"En, en ole lukenut." + +"No, ehkä saan sitte lainata teille hänen Yhteiskunnan-oppinsa? + +"Kiitoksia?" vastasi hän innokkaasti, "varmaankin on hyvin hauskaksi +tuleva hänen teostensa lukeminen." + +Vähäsen matkan astuivat he ääneti. Herra Vigert heilutteli keppiänsä ja +seurasi silmillään sen liikettä. Vähitellen katosi taas vakavuus hänen +kasvoistansa, ja hyväntahtoinen, leikillinen hymy alkoi leikitä suun +seudussa. + +"Koska nyt olette, neiti, joutuneet niin alakuloiseksi elämän +vääryyksistä ja ihmisten sydämmettömyydestä, niin saanenpa hiukan +virkistää teitä", sanoi hän vihdoin katsahtaen sivullensa Ceciliaan. +"Kun otetaan kaikki lukuun, niin te ja neiti Agnes kuitenkin olitte +oikeassa siinä, ett'ei yleensä ihmiskunta eivätkä erittäin +Burströmiläiset olekaan niin halpamaiset, kuin minä olin halukas +uskomaan. Herra Burström antoi toispäivänä omin käsin Jonsonille +rahasumman korvaukseksi vääryydestä, jonka hän ja hänen vaimonsa saivat +kärsiä." + +Cecilia huudahti hämmästyksestä ja löi kätensä yhteen, vaikka olikin +keskellä vilkkainta pääkatua. + +"Mitä sanotte? Sitäpä en olisi uskonut; se oli todellakin odottamatonta +ja hauskaa kuulla. Niin, näettekös, herra Vigert, ei pidä liian +nopeasti tuomita ihmisiä..." + +"Ei, neiti, ei liian nopeasti, siinä olette oikeassa. Mutta vaikkapa +tämä kohta kävikin teidän sanainne mukaan, niin kävi toinen kohta niin, +kuin minä sanoin! Muistatteko, miten kerran sanoin en uskovani herra +Burströmin antavan edes viittä kruunuakaan? Ja miten hyvin minä +arvasinkin! Viiteen kruunuun asti hän ei jaksanut kiivetä, se olisi +ollut liian tuntuva kolo, mutta neljä kruunua hän antoi Jonsonille +lohdutukseksi. Tarkemminhan oli vaikea edeltäpäin arvata vai mitä?" + +Cecilian muoto venyi melkoista pitemmäksi. + +"Neljä kruunua!" huudahti hän hämmästyneenä. + +"Niin, suuri se summa ei ollut, sen myönnän. Mutta rihkamakauppias +Burström on viisas taloudenhoitaja, senpätähden hän onkin kohonnut +arvokkaaksi mieheksi." + +"Neljä kruunua!" Cecilia ei selvinnyt kummastuksestansa, vaikka häntä +samalla suututti herra Vigertin pila. "No, mitä sanoivat Jonsonit +runsaasta lahjasta?" + +"Mitäkö he sanoivat? Sen minä mielelläni kerron, sillä se hyvin kuvaa +luonteita. Jonson itse oli hyvin tyytyväinen ja mielissään, kiitti +kaikkein nöyrimmästi ja pisti rahat taskuunsa. Luultavasti mietti hän +heti, että neljällä kruunulla saa koko joukon ryyppyjä. Mutta matami +Jonson, kuultuaan sen, sanoi, että jos Burström olisi antanut rahat +hänelle, ei hän niitä olisi ottanut vastaan. Hän oli tähänkin asti +tullut toimeen ilman Burströmien neljää kruunua ja toivoi samoin +vast'edeskin pysyvänsä Jumalan avulla leivässä. Kuvaahan se miehen ja +vaimon luonteita, vai miten?" + +"Kuvaa todellakin." + +He olivat nyt päätirehtori Arnellin talon edessä. Cecilia veti +päivänvarjonsa kokoon, pani sen olkapäätänsä vasten ja soitti +porttikelloa. + +"Asutteko te tässä?" kysyi herra Vigert. + +"Asun, toisessa kerrassa. Tämä on papan talo." + +"Siinä näyttää olevan erinomaisen sieviä asuntoja", jatkoi Vigert, +katsellen ylöspäin. + +"Hyvin sieviä, varsinkin talvisaikaan. Kesällä ei ole hauska asua +kaupungissa, mutta ei mamma eikä pappa huoli kesähuveista; sitä paitsi +on tänä kesänä paljo tehty korjauksia." + +Hän oli jo noussut alimmalle portaalle ja ojensi puoleksi käsivartensa +ulos hänelle puhuessaan. + +"Tuo on varmaankin teidän tai neiti Agnesin huone", sanoi Vigert +hymyillen ja osoittaen avonaista ikkunaa toisesta kerrasta. "Se näyttää +niin runolliselta ja viehättävältä kukkinensa ja linnunhäkki keskellä!" + +"Se on meidän huoneemme", vastasi Cecilia nauraen. Hän seisoi hetkisen +vaiti ja katseli miettiväisesti kenkänsä kärkeä, sitte käänsi hän +silmänsä ylös ja sanoi nopeasti. + +"Ettekö tahdo syksyllä tulla tervehtimään meitä ja itse näkemään, onko +meidän kotimme hauska?" + +Herra Vigert kumarsi ja hänen silmänsä kirkastuivat, niin että koko +muotokin samalla kirkastui. + +"Kiitoksia", vastasi hän innokkaasti, "tahdon kyllä oikein mielelläni, +sen vakuutan teille, neiti Cecilia. Saanko pyytää teitä viemään +kunnioittavan, vaikka tuntemattoman tervehdykseni isällenne ja +äitillenne ja sydämmellisen tervehdykseni neiti Agnesille?" + +"Kiitän. Mutta kun joudutte yhteen papan kanssa, ette saa olla niin +ankara ihmisiä arvostellessanne; pappa tulee niin tyytymättömäksi aina, +kun kuulee niin ankaroita tuomioita; hän luulee aina hyvää ihmisistä." + +Herra Vigert naurahti. + +"Minä lupaan tulla hyvin kesyksi", sanoi hän, tarttuen käteen, jonka +neiti hänelle ojensi. + +"Se oli hyvin. Hyvästi sitte! Hyvästi ensi sunnuntaihin asti, jolloin +kaiketi tulemme setä Hedenstamia tervehtimään. Viekää heille +sydämmelliset terveiset!" + +Vigert puristi hänen kättänsä ja kumarsi paljain päin, ja +Cecilia nyykäytti hymyillen päätänsä, jonka jälkeen he erosivat. +Vigert meni vihellellen laivalle päin, tyytyväisenä itseensä ja +elämänkäsitys-tapaansa, ja Cecilia juoksi ylös rappuja, kiiruhtaen +kertomaan vanhemmilleen ja Agnesille Burströmiläisten jutun loppua. + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Skandinaviasta, by Various + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK SKANDINAVIASTA *** + +***** This file should be named 23890-8.txt or 23890-8.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + https://www.gutenberg.org/2/3/8/9/23890/ + +Produced by Tapio Riikonen + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +https://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at https://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +https://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at https://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit https://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including including checks, online payments and credit card +donations. To donate, please visit: https://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + https://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/23890-8.zip b/23890-8.zip Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..d881fb5 --- /dev/null +++ b/23890-8.zip diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..5de6f69 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #23890 (https://www.gutenberg.org/ebooks/23890) |