initial commit of ebook 23704HEADmain

5 files changed, 20896 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/23704-8.txt b/23704-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..fe4c569
--- /dev/null
+++ b/23704-8.txt
@@ -0,0 +1,20880 @@
+Project Gutenberg's Schönberg-Cotta perheen aikakirjat, by Elizabeth Charles
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Schönberg-Cotta perheen aikakirjat
+       Luonne- ja tapakuvaelma uskonpuhdistuksen ajoilta
+
+Author: Elizabeth Charles
+
+Translator: Waldemar Churberg
+
+Release Date: December 3, 2007 [EBook #23704]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK SCHÖNBERG-COTTA PERHEEN AIKAKIRJAT ***
+
+
+
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+
+
+
+
+
+SCHÖNBERG-COTTA PERHEEN AIKAKIRJAT
+
+Luonne- ja tapakuvaelma uskonpuhdistuksen ajoilta
+
+
+Kirj.
+
+ELIZABETH CHARLES
+
+
+Englannin kielestä suomentanut Waldemar Churberg
+
+
+Helsingissä,
+Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainossa.
+1877.
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+      I. Elsan kertomus
+     II. Otteita Fredrikin aikakirjasta
+    III. Elsan aikakirja
+     IV. Otteita Fredrikin aikakirjasta
+      V. Elsan aikakirja
+     VI. Fredrikin kertomus
+    VII. Elsan kertomus
+   VIII. Fritzin kertomus
+     IX. Elsan kertomus
+      X. Fritzin kertomus
+     XI. Evan kertomus
+    XII. Elsan kertomus
+   XIII. Evan kertomus
+    XIV. Elsan kertomus
+     XV. Fritzin kertomus
+    XVI. Elsan kertomus
+   XVII. Evan kertomus
+  XVIII. Theklan kertomus
+    XIX. Fritzin kertomus
+     XX. Theklan kertomus
+    XXI. Evan kertomus
+   XXII. Elsan kertomus
+  XXIII. Atlantin kertomus
+   XXIV. Evan kertomus
+    XXV. Theklan kertomus
+   XXVI. Fritzin kertomus
+  XXVII. Evan kertomus
+ XXVIII. Elsan kertomus
+   XXIX. Evan kertomus
+    XXX. Elsan kertomus
+   XXXI. Theklan kertomus
+  XXXII. Elsan kertomus
+ XXXIII. Theklan kertomus
+  XXXIV. Äidin kertomus
+   XXXV. Evan Agnesin kertomus
+  XXXVI. Theklan kertomus
+ XXXVII. Fritzin kertomus
+XXXVIII. Elsan kertomus
+
+
+
+    Ne näitten aikakirjojen osat, jotka koskevat Lutheriin
+    Melancthoniin, Sachsin Fredrikiin ja muihin historiallisiin
+    henkilöihin, saavat todistuksensa seuraavista teoksista:
+    Lutberin "Tischreden"; Lutherin "Briefe, Sendschreiben und
+    Bedenken", ulosantanut de Wette; "Geist und Luthers Schriften"
+    ulosantaneet F. W. Lomler, C. T. Lucius, T:ri Ruft, L. Sackreuter
+    ja T:ri Ernst Zimmermann; Tutschmann'in "Friedrich der Weise";
+    Uskonpuhdistuksen Historia Rankelta ja D'Aubigné'lta; ynnä muut
+    historialliset teokset.
+
+                                      _Alkuteoksen ilmoitus_.
+
+    Suomennoksessa löytyvät runomittaiset paikat on Filosofian
+    Maisteri P. Cajander suosiollisesti kääntänyt.
+
+                                                _Suomentaja_.
+
+
+
+
+I.
+
+Elsan kertomus.
+
+
+
+Fredrik tahtoo, että minä kirjoitan elämäni aikakirjan.
+Fredrik on minun vanhin veljeni. Minä olen kuusitoista- ja hän
+seitsemäntoista-vuotinen, ja minun on aina ollut tapa tehdä, mitä hän
+tahtoo; ja sentähden teen nytkin niin, vaikka tämä tuuma tuntuu minusta
+varsin kummalliselta. Fredrikin on hyvin helppo kirjoittaa aikakirjoja
+taikka mitä tahansa, sillä hänellä on ajatuksia. Mutta minulla on niin
+vähän ajatuksia, minä voin vaan kirjoittaa, mitä näen ja kuulen
+ihmisistä ja asioista. Eikä siitä ole tosiaankaan paljon
+kirjoittamista, sillä meillä käy aina kaikki asiat jokseenkin samaa
+menoa. Ihmiset ympärilläni ovat samat kuin olen tuntenut siitä asti,
+kuin olin pikkuinen lapsi, eikä esineetkään ole suuresti muuttuneet; se
+vaan, että väki on karttunut, sillä kodissamme on nyt niin monta
+vähäistä lasta, ja esineet näyttävät minusta hupenevan, kun ei isäni
+käy rikkaammaksi, vaan on useampia, joita hänen tulee vaatettaa ja
+elättää. Kuitenkin aion koettaa, koska Fritz pyytää; semminkin kuin
+läkki ja paperi ovat ne molemmat tavarat, joita meillä on yltäkyllin,
+koska isäni on kirjan-painaja.
+
+Fritz ja minä emme ole eläissämme olleet eroitettuina toisistamme,
+ennenkuin nyt. Hän lähti eilen Erfurtin yliopistoon. Juuri kuin itkien
+ajattelin, että minun täytyi luopua hänestä, kertoi hän minulle nämät
+aikakirjan tuumansa. Hänen on määrä kirjoittaa toinen, ja minun toinen.
+Hän sanoi, että hänellä olisi apua siitä, niinkuin meidän hämy-ajan
+jutuistammekin -- kun me molemmat aina, siitä saakka kuin minä voin
+muistaa, pistäysimme kesäisin puutarhaan ison perunapuun alle ja
+talvisin akkunan-komeroon sälyhuoneesen, joka on sisäpuolella isäni
+kirjapainoa ja jossa paperikimppuja säilytetään ja vanhoja kirjoja on
+koottu läjiin, joitten keskelle me tavallisesti istuimme.
+
+Kenties siitä on apua ja lohdutusta Fritzille, mutta minä en ymmärrä,
+kuinka milloinkaan minulle. Hänen olivat kaikki ajatukset ja hänen ne
+ovat vielä. Mutta minä -- mitä minulle jää hänen äänensä ja hänen
+kalliitten kasvojensa sijaan muuta kuin paljas paperi eikä mitään
+ajatuksia ollenkaan! Paitsi sitä minulla on niin paljon tekemistä,
+koska olen vanhin; eikä äiti ole ensinkään hyvissä voimissa ja isä
+vaatii minua niin usein auttamaan itseään kirjainten ääreen taikka
+lukemaan hänelle, kun hän latoo niitä. Oli kuinka hyvänsä, Fritz tahtoo
+sitä, ja minä suostun siihen. Olisi hupaista tietää, kummoiseksi hänen
+aikakirjansa tulee!
+
+Mutta mistä minä aloitan? Mitä aikakirja on? Kahta raamatun kirjaa
+nimitetään "aikakirjaksi" latinan kielellä -- kumminkin Fritz sanoo,
+että tuo toinen pitkä sana [Paralipomenon] merkitsee sitä -- ja
+ensimäinen kirja aikaa "Adamilla"; minä tiedän sen, sillä minä luin sen
+eräänä päivänä isälleni painettavaksi. Mutta ei suinkaan tarvita, että
+minä näin kaukaisista ajoista aloittaisin. Tietysti minä en
+muistaisikaan. Minun luullakseni olisi paras, kun aloittaisin
+vanhimmasta henkilöstä, jonka tunnen, sillä hän on etäisin, kun lähtee
+takaperin Adamia päin; ja se on äidin-äitimme von Schönberg. Hän on
+kovin vanha -- seitsemännellä kymmenellä -- mutta hänen vartalonsa on
+niin suora, ja hänen mustat silmänsä ovat niin terävät, että hän
+toisinaan näyttää melkein nuoremmalta kuin hänen tyttärensä, meidän
+armas äitimme, jota kivulloisuus ja huolet usein painavat alas.
+
+Äidin-äitimme isä oli jaloa bömiläistä sukua, ja juuri tämä liittää
+meidät aatelisiin, vaikka isäni perhe kuuluu porvarinsäätyyn. Fritz ja
+minä katselemme mielellään äidin-isämme von Schönbergin vanhaa sinettiä
+kaikin neliöinensä ja kuulemme halukkaasti kertomuksia ritarillisista
+ja jokaisista esi-isistämme -- ristiretkeläisistä ja paroneista. Äitini
+tosin vakuuttaa meille, että tämä on huono ylpeys ja että isäni
+kirjapaino on todellisemman aatelisuuden kuva kuin mikään kilpi
+miekkoineen tapparoineen; mutta äidin-äitimme, minä tiedän sen,
+arvelee, että Schönbergin kaltainen suuresti alensi arvoansa, kun meni
+naimisiin porvarinsäätyisen kanssa. Fritz pitää samaa mieltä kuin äiti
+ja sanoo, että totinen ristiretki tehdään paljoa paremmin isämme
+mustilla kirjaimilla kuin äitimme iso-isän keihäillä. Mutta tuo vanha
+sodankäynti oli niin ihana uljastelevin hevoisineen ja häilyvin
+lippuinensa! Enkä minä pääse siitä ajatuksesta, että olisi ollut
+hupaisempi istua jonkun ison, vanhan linnan ikkunassa, esimerkiksi
+Wartburgin, joka kohoaa kaupunkimme ylitse, ja viitata kädelläni kun
+hän hohtavissa haarniskoissa ratsastaisi sotahevollaan jyrkkää
+vuorenrinnettä alaspäin, sen sijaan, että minä nyt kiipeen ylös
+tomuisten kirjaroukkioin päälle sälyhuoneen ikkunaan ja seuraan häntä
+silmilläni, kun hän halvassa porvarinpuvussaan ja laukku selässä (joka
+ei ole juuri aivan täynnä) astuu katua alaspäin eikä kukaan käänny
+häntä katselemaan. No! ero olisi ollut yhtä haikea eikä itse Fritz
+suinkaan olisi ollut jalompi. Mutta sanokoot äiti ja Fritz mitä
+hyvänsä, minä en saata olla sitä havaitsematta, että ihmiset
+kunnioittavat kansia ja kullatuita nimiä; ja minä soisin, että minun
+rakkaat kirjani olisivat niin sidotut, että ne, jotka eivät osaisi
+sisäpuolta lukea, kuitenkin seisahtuisivat niitten kultaisia hakoja ja
+kalliskivistä selkää ihmettelemään. Niitten, jotka osaavat lukea
+sisäpuolta, se kenties tekisi yhtä. Sillä minä tiedän hyvin, ettei
+yksikään kaikista niistä vanhoista paroneista ja ristiretkeläisistä,
+joista äidin-äiti kertoo meille, ollut jalompi eikä edes näyttänyt
+jalommalta kuin meidän Fritzimme. Heidän silmänsä eivät ole siniset
+niinkuin minun -- jotka ovat ainoastaan saksalaiset Cottan silmät --
+vaan mustat ja leimuavat. Minun silmäni ovat sangen hyvät, jollei
+tarvitse kuin ommella taikka auttaa painotyössä; mutta hänen silmänsä,
+minä luulen, voisivat tunkea ihmisten sydänten lävitse ja hallita
+heitä, taikka kerrassaan tappelutanteria käsittää.
+
+Kuitenkin, kun minä viime viikolla sanoin hänelle jatakin tämmöistä,
+hän hymyili ja lausui, että löytyy parempia sotakenttiä kuin ne, joilla
+miesten luut vaalenevat; ja silloin ilmestyi hänen silmissään tuo syvä
+katse, kun hän näyttää katsovan semmoiseen mailmaan, jota minä en voi
+saavuttaa.
+
+Mutta aloitinhan minä äidin-äidistämme, ja tässä ajattelen Fredrikiä
+taas. Minä varon, että hän on oleva aikakirjani alku ja loppu. Fritz on
+ollut melkein koko minun mailmani. Minua haluttaisi tietää, tästäkö
+syystä hänen pitää jättää minut. Munkit sanovat, ettemme saa rakastaa
+ketään liian paljon; ja minä muistan, kun eräänä päivänä lähdimme
+tervehtimään täti Agnesia, äitini ainoata sisarta, joka on nunnana
+Nimptschen'in luostarissa, kuinka tämä sanoi kun olin ihastellut
+luostarin puutarhan kukkia: "Elsaseni, tahdotko tulla meille ja elää
+meidän luonamme ja ruveta onnelliseksi, pyhäksi sisareksi täällä?"
+
+Minä vastasin: "_kenenkä_ sisareksi, täti Agnes? Minä olen Fritzin
+sisar! Saako Fritz'kin tulla?"
+
+"Fritzin sopisi mennä Eisenachin luostariin", hän lausui.
+
+"Siinä tapauksessa minä käyn hänen kanssaan", minä arvelin. "Minä olen
+Fritzin sisar enkä minä menisi mihinkään mailmassa ilman häntä."
+
+Hän katseli minua kylmällä, vakavalla sääliväisyydellä ja lausui
+hiljaisesti: "pikku raukkanen tulee äitiinsä; sydän oppii pian pitämään
+epäjumalia. Hänen täytyy unhottaa paljon, mitä hän on oppinut. Jumala
+ei salli epäjumalia."
+
+Tämä tapahtui monta vuotta takaperin; mutta minä muistan, niinkuin se
+olisi ollut eilen, kuinka näitten sanojen ja totisten katsetten tähden
+luostarin kaunis puutarha näytti minusta yhtäkkiä käyvän kolkoksi ja
+ilottomaksi, ja tuntui kostealta ja kylmältä kuin hautausmaa; ja kukat
+muuttuivat tekokukkien kaltaisiksi; ja muurit kohosivat niinkuin luolan
+seinät, ja minä tuskin hengitin, ennenkuin pääsin taas niitten
+ulkopuolelle ja pidin kiinni Fritzin kädestä.
+
+Sillä minä en ole ollenkaan jumalinen. Minä pelkään, etten tahdo
+ruvetakaan semmoiseksi. Ei yksikään jumalinen mies eikä nainen, minkä
+minä milloinkaan olen nähnyt, näytä minusta puoleksikaan niin
+suloiselta kuin minun rakas äitikultani; eikä niin lempeältä, viisaalta
+ja iloiselta kuin minun isäni; eikä puoleksikaan niin jalolta ja
+hyvältä kuin Fritz. Ja pyhimysten elämä saattaa minut suuresti hämille,
+sillä minusta tuntuu siltä kuin kaikki asiat joutuisivat niin väärälle
+ja sekavalle kannalle, jos jokaisen tulisi noudattaa St. Katarinan
+taikka vieläpä meidän Pyhän Unkarin Elisabetin esimerkkiä ja kieltäytyä
+vanhempiansa tottelemasta ja hyljätä pikkuiset lapsensa. Olisi hauska
+tietää, onko kukaan muu huomannut saman, sillä näitä ajatuksia minä en
+ole ilmoittanut edes Fritzille; koska hän on jumalinen, ja minä
+pelkään, että se pahoittaisi häntä.
+
+Meidän äidin-äitimme puoliso pakeni Bömistä uskontonsa tähden; mutta
+minua aavistaa, ettei se ollut oikea uskonto, koska ei kukaan näytä
+mielellään puhuvan siitä; ja mitä Fritz ja minä tiedämme hänestä, on
+ainoastaan, mitä me olemme ajan kuluessa sattumalta kuulleet ja
+itseksemme sommitelleet yhteen.
+
+Melkein sata vuotta takaperin kaksi pappia saarnasi Bömissä, nimittäin
+Johan Huss ja Pragin Hieronymus. Näyttää siltä kuin heitä olisi
+hellästi rakastettu ja pidetty kunnon miehinä, niin kauan kuin he
+elivät; mutta ihmiset nähtävästi erehtyivät heidän suhteensa, sillä
+molemmat poltettiin elävältä harha-uskolaisina Kostnitzissa kahtena
+perätysten seuraavana vuonna, 1415 ja 1416; joka tietysti todistaa,
+etteivät he suinkaan olleet hyviä vaan erinomaisen pahoja.
+
+Heidän ystävänsä Bömissä eivät kuitenkaan tahtoneet herjetä uskomasta,
+mitä he olivat oppineet näiltä miehiltä, vaikka he olivat nähneet, mikä
+lopuksi tuli. Minusta tämä ei ollut kummallista, sillä varsin työläs on
+todellakin uskoa, mitä pitää uskoa, enkä minä ymmärrä, että edes
+polttamisen pelko auttaisi siinä mitään; vaikka se kyllä voisi saada
+ihmiset vaikenemaan. Mutta Johan Hussin ystävien joukossa oli paljon
+aatelisia ja korkeita miehiä, jotka eivät olleet tottuneet salaamaan
+ajatuksiansa eivätkä tahtoneet peittää, mitä Huss oli opettanut heille.
+Mikä tämä oppi oli, siitä Fritz ja minä emme koskaan voineet saada
+selkoa, koska äidin-äitimme, joka vastaa kaikkiin meidän muihin
+kysymyksiimme, ei milloinkaan tahtonut puhua sanaakaan tästä. Me
+luulemme sentähden, että se oli kovin jumalatoin. Vaan kuitenkin, kun
+minä eräänä päivänä kysyin, oliko äidin-isämme (joka tietääkseni oli
+seurannut Hussia) mikään jumalatoin mies, hänen silmänsä leimahtivat
+niinkuin salama ja hän vastasi kiivaasti:
+
+"Ei yhtäkään parempaa ole elänyt eikä kuollut!"
+
+Tämä kummastutti meitä, mutta kenties me ymmärrämme sen, niinkuin monen
+muunkin asian, kun tulemme vanhemmaksi.
+
+Suuria häiriöitä syntyi Hussin kuoleman perästä. Bömi jakaantui kolmeen
+puolueesen, jotka kävivät sotaa toisiansa vastaan. Linnoja ryöstettiin
+ja aatelis-naisia ja vähäisiä lapsia ajettiin luoliin ja metsiin.
+Meidän esi-isämme olivat vainottujen joukossa. Vuonna 1458 yltyi
+taistelo ankarimmilleen. Monta teloitettiin, hirtettiin, poltettiin
+elävältä taikka kidutettiin. Äidin-isäni surmattiin, kun hän pakeni, ja
+äidin-äitini joutui suuriin vaaroihin ja kadotti koko vähäisen
+omaisuutensa, joka oli hänelle jäänyt. Hän saapui Eisenachiin nuorena
+leskenä, jolla oli kaksi pikkuista lasta, äitini ja täti Agnes.
+
+Mitä väärää uskoa minun äidin isäni lieneekään pitänyt, hänen
+puolisonsa ei näytä ottaneen siihen osaa. Hän etsi turvaa
+Augustinin-luostarissa, jossa hän oleskeli, siksi kuin täti Agnes,
+pukeusi huntuun ja äitini naitiin, jolloin hän muutti meille asumaan.
+Hän pitää yhtä paljon Fritzistä kuin minäkin -- omalla tavallansa,
+vaikka hän toruu meitä kaikkia järjestänsä, joka ehkä on hyvä asia,
+koska, niinkuin hän sanoo, ei kukaan muu sitä tee. Ja hän on opettanut
+minulle melkein kaikki, mitä minä tiedän, paitsi Apostolisen
+Uskontunnustuksen ja Jumalan Kymmenet Käskyt, jotka isämme opetti
+meille, ja Paternosterin ja Avemarian, jotka me opimme äitimme sylissä.
+Fritz taitaa tietysti monta vertaa enemmän kuin minä. Hän osaa Cisio
+Janus'en (kirkkokalenterin) päästä päähän aivan erhettymättä, ja
+myöskin, luulen minä, Latinan kieliopin; ja hän on lukenut latinaisia
+kirjoja, joitten nimiä minun on mahdoton muistaa; ja hän ymmärtää
+kaikki, mitä pappi lukee ja veisaa, ja veisaa itse yhtä hyvin kuin
+kukaan heistä.
+
+Mutta pyhimysten legendat ja kertotaulun ja kasvien ja kukkien nimet ja
+kuvauksen pyhästä haudasta ja pilgrimimatkasta Romaan -- kaikki nämät
+äidin-äitimme on opettanut meille. Hän näyttää niin kauniilta, meidän
+kallis, vanha äidin-äitimme, kun hän istuu pesän edessä, ompelutyö
+käsissään. Hänen ihanat, valkoiset hiuksensa ja mustat, kirkkaat
+silmänsä, jotka ovat niin täynnänsä vilkkautta ja nuoruutta,
+muistuttavat lieden tulesta, kun lumi peittää katon, mutta sisällä
+kaikki on lämmintä, taikka niinkuin Fritz sanoo:
+
+"Näyttää siltä kuin hänen sydämensä eläisi ikuisessa kesässä ja ison
+iän talvi koskisi ainoastaan hänen ruumistansa."
+
+Mutta minä luulen, että se kesä, josta äidin-äitimme sielu elää,
+pikemmin on paahtava kesä, jossa on salamoita yhtä hyvin kuin
+auringonpaistetta. Fritz luulee, että me tunnemme hänet ylösnousemisen
+päivänä hänen silmäinsä katseesta, joka silloin kenties vaan on käynyt
+vähän lempeämmäksi. Mutta tämä näyttää minusta kauhealta ja kovin
+kaukaiselta, enkä minä mielelläni ajattele sitä. Me väittelemme usein,
+minkä pyhimyksen näköinen hän on. Minusta hän tulee St. Annaan, Jumalan
+äidin Marian äitiin, mutta Fritzistä Egyptin St. Katarinaan, koska hän
+on niin kuningattaren kaltainen.
+
+Paitsi kaikkia näitä, melkeinpä olin unhottaa sitä mainitsemasta,
+tunnen minä useitten tätien nimet, jotka Fritz on opettanut minulle. Ja
+minä osaan kutoa sukkaa ja kehrätä ja neuloa ja kirjailla. Minä aion
+opettaa nämät kaikki lapsille. Meidän kodissamme on suuri joukko
+lapsia, ja lisää tulee joka vuosi. Jos ei niitä olisi niin paljon,
+minulla olisi kenties ollut aikaa oppia enemmän, niinkuin myöskin olla
+jumalisempi; mutta minä en ymmärrä, kuinka he tulisivat toimeen kotona,
+jos minä saisin jonkun hengellisen kutsumuksen. Kenties joku näistä
+nuoremmista säästetään pyhimyksen virkaan. Tekisi oikein mieleni
+tietää, käykö niin ja saanko minä, jos autan heitä, saako kukaan
+koskaan jotakin pikkuista halpaa paikkaa taivaassa, kun on auttanut
+toista jumaliseksi pääsemään! Sillä siinä tapauksessa kenties
+minullakin olisi toivoa.
+
+Isämme on viisain mies Eisenachissa. Äitini arvelee, ehkäpä koko
+mailmassa. Tätä äidin-äitimme kuitenkin epäilee. Hän on nähnyt muita
+paikkoja kuin Eisenachin, joka kenties on syy. Mutta varma on, että hän
+on viisain mies, minkä minä ikinä olen nähnyt. Enemmän kuin kukaan muu
+minun tuttavistani puhuu hän semmoisista asioista, joita minä en
+käsitä. Hän on myöskin suuri keksijä. Hän kaikkein ensimäiseksi
+ajatteli, että kävisi kirjoja painaminen, ja oli melkein pannut toimeen
+tämän keksinnön, ennenkuin mikään kirjapaino oli perustettu. Ja hän
+luuli aina, että oli toinen mailma tuolla puolen valtamerta, aikaa
+ennen kuin amirali Kristofer Kolumbus löysi Amerikan. Se on ollut ainoa
+onnettomuus, että joku muu on joka kerta pistäynyt väliin juuri ennen,
+kuin hän on päässyt keksintönsä perille eikä mitään muuta kuin joku
+pikku seikka puuttunut, että kaikki olisi ollut täydellistä, ja vei
+koko kunnian ja voiton. Tämä se on, joka on estänyt meitä rikkaaksi
+tulemasta -- tämä ja lapset. Mutta isälläni on niin lempeä ja tasainen
+mieli-ala, ei mikään katkeroita sitä koskaan. Ja tästä syystä me kaikki
+ihmettelemme ja rakastamme häntä niin paljon, vieläpä enemmän kuin
+hänen suurta taitoansa. Hän näyttää riemuitsevan muitten menestyksestä
+aivan yhtä paljon, kuin jos hän itse olisi kaikin puolin menestynyt.
+Jos äiti vähäisen valittaa sitä mainetta, jonka hän olisi kenties
+saavuttanut, hän hymyilee ja sanoo:
+
+"Älä huoli, äitiseni. Sadan vuoden perästä se on kokonaan yhdentekevä.
+Älkäämme kadehtiko keneltäkään hänen palkintoansa. Mailmalle se on
+edullista, jos kohta ei meille."
+
+Jos äiti sitten huokailee vähävaraisen ruokakammion ja vaatehuoneen
+vuoksi, hän vastaa:
+
+"Älä sure, äitiseni, voihan vielä löytää muita Amerikoita, ja paljon
+uutta sopii vastakin keksiä. Totta puhuen", hän lisää tuolla syvällä,
+kauas tunkevalla katseellansa, "toinen asia on juuri johtunut mieleeni,
+joka, kun minä olen pannut sen toimeen, himmentää kaikki tämän ja
+edellisten aikakausien keksinnöt."
+
+Ja hän suutelee äitiäni ja lähtee painoonsa. Ja äiti katsoo
+kummastellen hänen jälkeensä ja sanoo:
+
+"Me emme saa, lapset, häiritä isää vähäisillä huolillamme. Hän
+mietiskelee suuria asioita, joittenka hedelmiä me varmaan kaikki
+jonakin päivänä joudumme nauttimaan."
+
+Niin hän menee paikkaamaan jotakin vähäistä vaatteusta ja koettaa
+sovittaa niin, että yhden päivän puoliset riittävät kahdeksi päiväksi.
+
+Mitä isäni suuri keksintö tätä nykyä tarkoittaa, sitä Fritz ja minä
+emme täydellisesti tiedä. Mutta me luulemme, että se on jossakin
+yhteydessä joko planetien ja tähtien taikka tuon kummallisen kiven
+kanssa, jota filosofit niin kauan aikaa ovat etsineet. Kaikissa
+tapauksissa se epäilemättä kerrassaan saattaa meidät kaikki äärettömän
+rikkaaksi; ja sillä aikaa meidän kyllä sopii koettaa tulla toimeen niin
+hyvin kuin jaksamme.
+
+Äidistä minä en tiedä, mitä sanoa. Hän on juuri äitimme -- meidän oma
+kallis, kärsivällinen, lempeä äitisemme -- aivan toisenlainen kuin
+kaikki muut mailmassa; vaan kuitenkin tuntuu siltä, kuin ei voisi sanoa
+hänestä mitään, jonka kautta joku ymmärtäisi, mimmoinen hän on. Näyttää
+siltä kuin hän olisi muitten ihmisten suhteen (kunnioituksella olkoon
+tämä lausuttu) juuri mitä Jumalan Pyhä Äiti on muitten pyhimysten
+suhteen. St. Katarinalla on rattaansa ja kruununsa, Agnes'illa
+karitsansa ja palmun-oksansa, ja Ursulalla on yksitoista tuhatta
+neitsyttänsä; mutta Marialla, iki-hurskaalla, on ainoastaan Pyhä
+Lapsensa. Hän on tuo siunattu nainen, Pyhä Äiti, eikä mitään muuta.
+Tämänlainen juuri äiti on. Hän on kallis pikku äitimme ja paras nainen
+mailmassa, ja siinä kaikki. Minä osaisin kuvata häntä paremmin, jos
+sanoisin, mimmoinen hän ei ole. Hän ei koskaan lausu ankaraa sanaa
+kenellekään eikä kenestäkään. Hän ei koskaan ole kärty isälle, niinkuin
+hän ei koskaan tuskaannu lapsille, niinkuin minä. Hän ei koskaan valita
+eikä moiti. Hän ei koskaan ole joutilaana. Hän ei koskaan katsele meitä
+tylysti eikä karsaasti, niinkuin täti Agnes. Mutta minä en saa verrata
+häntä täti Agnesiin, sillä hän itse nuhteli minua kerta, kun minä tein
+sitä; hän sanoi, että täti Agnes oli jumalinen, puhdas ja pyhä nainen,
+paljoa, paljoa ylhäisempi kuin hän taikka me; ja meidän tulee olla
+kiitolliset, jos hän, siinä tapauksessa että me kerta pääsemme
+taivaasen, antaa meidän suudella vaatteittensa liepeitä.
+
+Niin, täti Agnes on pyhä nainen -- nunna; minun täytyy puhua
+varovaisesti hänestä. Hän lukee pitkiä, pitkiä rukouksia, he sanovat --
+niin pitkiä, että hän on löydetty aamulla tainnoksista luostarin kirkon
+kylmältä permannolta. Hän syö niin vähän, että isä Kristofer, joka on
+luostarin ja meidän rippi-isämme, sanoo välisti luulevansa, että
+enkelit varmaan elättävät häntä. Mutta Fritz ja minä arvelemme, että,
+jos siinä on perää, enkelein ruoka ei aivan paljon ravitse, sillä kun
+viime kerralla näimme hänet luostarin ristikon takaa, hän oli kuin
+varjo mustassa hameessansa taikka kuin se kauhea kuoleman kuva, jonka
+näimme luostarin kappelissa. Hän on puettu karkeaan piikkokankaasen
+ja makaa usein, niin sanotaan, tuhassa. Joku nunna kertoi äidille,
+että kun täti eräänä päivänä oli pyörtynyt ja he päästivät auki
+hänen vaatteensa, he huomasivat hänen valkoisessa kaulassaan ja
+käsivarsissaan arpia ja juomuja, jotka tuskin olivat umpeutuneet ja
+jotka hän ilmeisesti itse oli iskenyt ruumiisensa. Kaikki sanovat, että
+hän saa hyvin korkean sijan taivaassa; mutta minusta tuntuu, että,
+jollei ole aivan suuri eroitus korkeilla ja matalilla sijoilla
+taivaassa, täti vaivaa itseänsä liiaksi. Vaan enhän minä olekaan
+jumalinen; ja minun on niin peräti vaikea ymmärtää taivaan asioita.
+Pitääkö kaikkien taivaassa aina kilvoitella korkeista sijoista? Sillä,
+kun suurina juhlapäivinä jokainen tekee niin kirkossa, se ei ole
+ollenkaan hupaista; ne, joitten onnistuu, näyttävät ylpeältä, ja ne,
+joitten ei onnistu, näyttävät suuttuneelta. Mutta tietysti ei kukaan
+suutu taivaassa eikä ylpeile. Miltä siis tuntuneekaan niistä
+pyhimyksistä, jotka _eivät_ pääse korkeimmille sijoille? Ovatko he
+mielissään vai pahoillaan? Jos ovat mielissään, miksi taistelevat niin
+paljon kiivetäkseen vähän korkeammalle? Vaan jos eivät ole mielissään,
+olisiko se soveliasta pyhimyksille? Sillä äiti opettaa meitä aina
+valitsemaan halvimpia sijoja, ja vanhimpia tekemään tilaa
+pienokaisille. _Eivätkö_ siis taivaassa suurimmat tee tilaa
+pienokaisille? Yhdestä asiasta minä olen varma: jos äidillä olisi
+korkea sija taivaassa, hän kumartuisi aina alaspäin auttaaksensa toista
+ylös taikka siirtyisi paikaltansa muitten edestä. Mutta missähän
+korkeimmat sijat taivaassa lienevät? Keisarin hovissa ovat ne
+tietääkseni ne paikat, jotka ovat lähinnä häntä; seitsemän
+vaaliruhtinastamme seisovat aivan ympäri valta-istuinta. Mutta onko
+mahdollista, että kukaan koskaan tuntee itsensä levolliseksi ja
+onnelliseksi niin lähellä kaikkivaltiasta? Näyttää niin kauhean
+vaikealta olla Hänelle otollinen täällä ja niin helpolta loukata Häntä,
+että minun luullakseni olisi parempi pysyä vähäisen kauempana Hänestä
+jossakin pikkuisessa hiljaisessa nurkassa lähellä porttia ja koko
+joukko pyhimyksiä välillä. Tuonain isä Kristofer määräsi minulle niin
+ankaran rangaistuksen sen vuoksi, että pudotin palasen pyhästä
+hostiasta; vaikka minä en päässyt siitä ajatuksesta, että se oli yhtä
+paljon papin vika kuin minun. Mutta hän sanoi, että Jumala kovin
+paheksuisi sitä; ja Fritz kertoi minulle, että papit paastoavat ja
+kiduttavat itseään toisinaan kovasti, kun ovat unhottaneet vaan yhden
+ainoan sanan pois messusta.
+
+Entä tuo kauhea taulu, jossa Herra Kristus pitää ukon-nuolia kädessään!
+Se on aivan toisenlainen kuin se kuvapiirros, jossa Hän riippuu
+ristinpuussa. Miksi hän kärsi niin? Siksikö, niinkuin täti Agnes, että
+Hän saisi korkeamman sijan taivaassa? Vai siksikö, että Hänen olisi
+oikeus olla tyly meitä vastaan, niinkuin tätimme on? Aivan kummalliset
+asiat näyttävät loukkaavan ja miellyttävän Jumalaa, minä en saata sitä
+ensinkään ymmärtää; mutta se tulee siitä, ettei minulla ole mitään
+taipumusta uskontoon. Luostarissa, äiti sanoo, he käyvät Jumalan
+kaltaisiksi ja niin muodoin ymmärtävät häntä paremmin.
+
+Onko täti Agnes siis enemmän Jumalan kaltainen kuin äitimme?
+Nuot kasvot, vakavat ja vaaleat, kuin kuolema; nuot kylmät, tylyt
+silmät, tuo ääni, niin kolea ja yksitoikkoinen, kuin se lähtisi
+metalli-torvesta taikka hautaholvista eikä sydämestä! Tämmöiselläkö
+katseella Jumala vastaan-ottaa meitä, tämmöiselläkö äänellä Hän
+puhuttelee meitä? Tuomionpäivää on todellakin kovin kamala ajatella; ja
+saa varmaan elää monta vuotta luostarissa, jos mielii pelotonna mennä
+taivaasen.
+
+Voi, jospa vaan äitimme olisi pyhimys -- niitä hyviä naisia, joihin
+Jumala on mieltynyt -- täti Agnesin sijasta, kuinka suloista olisi
+silloin pyrkiä pyhimykseksi; ja kuinka varmaan voisi toivoa, että
+tulisi taivaasen ja sinne tultuansa olisi siellä onnellinen!
+
+Täti Ursula Cotta on myöskin niitä naisia, joitten soisin kuuluvan
+oikeitten pyhimysten joukkoon. Hän on isäni ensimäisen orpanan vaimo;
+mutta me olemme aina sanoneet häntä tädiksi, koska melkein kaikki
+pienet lapset, jotka tuntevat hänet, tekevät niin -- hän pitää niin
+paljon lapsista, ja on niin hyvä kaikille. Hän ei ole köyhä, niinkuin
+me, vaikkei orpana Cotta ole milloinkaan keksinyt mitään eikä edes
+ollut keksimällänsä. Pitäjän kirkossamme löytyy Thüringin St.
+Elisabetin, meidän pyhän maakreivinnamme, kuva, joka aina muistuttaa
+minua täti Ursulasta. Komean linnan -- melkein kuin Wartburgin linnan
+-- portilla seisoo St. Elisabet, ja hänen ympärillänsä on joukko köyhää
+väkeä polvillansa -- raajarikkoja, sokeita, laihoja äitiparkoja,
+nälkäisen-näköisiä lapsia -- kaikki kurottaen käsiänsä naista kohden,
+joka katselee heitä leppeillä, sääliväisillä silmillä, aivan niinkuin
+täti Ursula; paitsi että St. Elisabet on kovin laiha ja vaalea ja
+näyttää melkein yhtä nälkään nääntyvältä kuin kerjäläiset hänen
+ympärillänsä, mutta täti Ursula on verevä ja lihava, mitä sievimmät
+kuopat pyöreissä poskissaan. Mutta silmän luonti on sama -- niin lempeä
+ja sydämellinen ja totinen ja sääliväinen. Laihuus ja vaaleus ovat
+tietysti ainoastaan se eroitus, joka täytyy olla pyhimyksellä, joka
+paastoaa ja harjoittaa katumusta niin paljon ja valvoo yökaudet
+rukouksissa, niinkuin St. Elisabet, ja varallisen porvarin vaimona,
+joka syö ja nukkuu, niinkuin muut ihmiset, ja on maakreivinnan tapainen
+ainoastaan siinä, että hän on niin hellä kaikille.
+
+Toinen puoli siitä kertomuksesta, jota taulu esittelee, ei kuitenkaan
+sovi täti Ursulaan. Pyhimyksen esiliinassa näkyy leipien sijasta
+kauniita punaisia ruusuja. Äidin-äitimme selitti meille näitten
+merkityksen. Hyvän maakreivinnan puoliso ei oikein pitänyt siitä, että
+hän antoi niin paljon köyhille; sillä kreivinna oli niin armelias, että
+hän olisi voinut tyhjentää koko hänen aarre-aittansa. Sentähden
+kreivinnan oli tapa antaa almujansa puolisonsa tietämättä. Mutta kun
+hän sinä päivänä jakeli leipää linnan portilla seisoville
+kerjäläisille, maakreivi sattui äkki-arvaamatta palaamaan kotiin ja,
+tavaten hänet tätä tekemästä, kysyi häneltä tylynpuolisesti, mitä
+hänellä oli esiliinassa. Hän vastasi: "ruusuja!"
+
+"Anna, minä katson", lausui maakreivi.
+
+Ja Jumala rakasti St. Elisabetia niin paljon, että Hän pelastaaksensa
+häntä nuhteista teki ihmetyön. Kun hän avasi esiliinansa, oli siinä
+ihania kukkia niitten leipien asemesta, joita hän oli jaellut. Ja tätä
+taulu kuvailee. Minua halutti aina kuulla kertomuksen loppua. Minä
+toivon, että Jumala teki toisen ihmetyön, kun maakreivi meni pois, ja
+muutti ruusut jälleen leiväksi. Minä arvaan, että hän teki niin, koska
+nälkääntynyt väki näyttää niin tyytyväiseltä. Mutta äidin-äitimme ei
+tiedä siitä. Ainoastaan tässä asiassa täti Ursula ei olisi, minun
+luullakseni, tehnyt niinkuin maakreivinna. Minä luulen, että jos orpana
+Cotta olisi kysynyt häneltä, hän olisi vastannut uljaasti: "minulla on
+leipää esiliinassani, ja minä jakelin sitä näille sinun ja minun
+nälkään nääntyville alamais-raukoillemme", eikä olisi suinkaan epäillyt
+vastatessaan. Ja silloin kenties orpana Cottan -- minä tarkoitan
+maakreivin -- olisi niin heltynyt, että hän olisi antanut hänelle
+anteeksi, vieläpä kiittänyt häntä ja tuonut hänelle enemmän leipää.
+Eikä silloin leivät olisi muuttuneet kukiksi, vaan maakreivin sydän
+kivestä lihaksi, joka näyttää minusta olevan parempi asia. Mutta kun
+minä kerta sanoin tämän äidin-äidille, hän vastasi, että tein hyvin
+väärin siinä, kuin koetin sovittaa toisia loppuja pyhimysten
+legendoihin, aivan kuin ne olisivat jonkunlaisia satuja; ettei siitä
+ole kuin kolme sataa vuotta, kuin St. Elisabet todella eli tässä
+Wartburgin vanhassa linnassa, astui juuri näitä Eisenachin katuja,
+antoi almuja köyhille, kävi sairashuoneissa, sitoi mitä ilkeimpiä
+haavoja, joihin ei kukaan muu tahtonut koskea, ja lausui helliä sanoja
+viheliäisille hylkiöille, joita ei kukaan muu juljennut katsella. Tämä
+näyttää minusta varsin hyvältä ja laupiaalta hänen puoleltaan; mutta
+tämä se ei ollut, joka teki hänet pyhimykseksi, koska täti Ursula ja
+äitimme tekevät samanlaisia töitä, ja äitimme on tuon tuostakin sanonut
+minulle, että täti Agnes on pyhimysten kaltainen eikä hän.
+
+Hänen kärsimisensä, se minun luullakseni on saattanut heidät panemaan
+hänen nimensä kalenteriin; eikä kuitenkaan kärsiminen yksistänsä tee
+ihmisiä pyhimyksiksi, koska minä en luule, että St. Elisabet itse on
+kärsinyt enemmän kuin äitimme. Tosin kyllä nousi hän usein puolisonsa
+vierestä ja oli polvillansa koko yön kylmällä permannolla, sillä välin
+kuin tämä nukkui. Mutta äiti on tehnyt samoin monta monituista kertaa.
+Kun joku pikku lapsista on ollut kipeä, kuinka usein hän on tuntikaudet
+kävellyt edestakaisin, sairas sylissään, pysytellen ja hyväillen
+sitä ja asettaen sen näreätä itkua väsymättömällä, hellällä
+kärsivällisyydellä. St. Elisabet paastosi, kunnes hän oli melkein
+niinkuin varjo; mutta kuinka usein minä olen nähnyt, että äiti on
+arvelematta jaellut isälle ja lapsille kaikki, mitä oli maukasta ja
+hyvää meidän niukoissa atrioissamme, ja tuskin jättänyt itselleen
+palastakaan, vaan kätkenyt lautastansa jonkun vadin taa, ettei isä
+näkisi. Ja Fritz ja minä puhumme usein siitä, kuinka riutuneelta ja
+väsyneeltä hän näyttää; ei ollenkaan muodoltaan kuin Armon Äiti,
+jommoiseksi me muistamme hänet, vaan liian paljon niinkuin tuo
+voipunut, vaalea Surujen Äiti lävistetyllä sydämellänsä. Mitä kipuihin
+taas tulee, enkä minä ole nähnyt äitimme kärsivän semmoisia kipuja,
+joihin verrattuina täti Agnesin taikka St. Elisabetin itse-kuritus on
+vähäinen kuin nuppineulan pistämä.
+
+Vaan kaikki nämät eivät kuitenkaan ole niitä oikeita kärsimisiä, jotka
+saattavat pyhimykseksi. Meidän kallis äitimme kävelee edestakaisin koko
+yön, ei sentähden, että hän pääsisi pyhimykseksi, vaan ainoastaan
+potevaa lasta viihdyttääkseen. Hän on päivällistä syömättä, ei
+sentähden, että hän aikoo paastota, vaan sentähden, että me olemme
+köyhät ja leipä on kallista. Hän kärsii sentähden, että Jumala
+koettelee häntä kärsimisellä, ei sentähden, että hän itse tarvitsee
+sitä. Eivätkä kaikki nämät voi saattaa häntä pyhimykseksi. Kun minä
+sanon jotakin häntä sääliäkseni taikka kunnioittaakseni, hän hymyilee
+ja sanoo:
+
+"Elsaseni, minä valitsin tämän alhaisimman elämän tätimme Agnesin
+korkean kutsumuksen sijasta, ja minun täytyy tyytyä seurauksiin. Meillä
+ei voi olla osa sekä tässä mailmassa että tulevassa."
+
+Jos äitimme osan suuruus tulevassa mailmassa olisi samansuhteinen kuin
+sen vähyys täällä, luulen minä, että hänelle tulee yltäkyllin säästöjä;
+mutta tätä minä en tohdi sanoa hänelle.
+
+On yksi asia, jonka St. Elisabet teki, vaan jota ei äitimme todellakaan
+tekisi. Hän jätti vähäiset, isättömät lapsensa, luostariin mennäksensä.
+Kenties juuri tämä miellytti Jumalaa ja Herraa Jesusta Kristusta niin
+paljon, että antoivat hänelle noin korkean sijan taivaassa. Jos näin on
+laita, se on suuri onni isällemme ja meille, ettei äitimme pyri
+pyhimykseksi. Me ajattelemme kuitenkin toisinaan, että, vaikka Hän
+kenties ei voi tehdä häntä pyhimykseksi niitten sääntöjen vuoksi, joita
+heillä tämän suhteen taivaassa on, Jumala sentään suonee äidillemme
+jonkun rahdun hyvää tai jonkun lempeän sanan, koska hän on niin
+erittäin hyvä meitä kohtaan. Äiti sanoo kuitenkin, ettei tämä ole
+mikään ansio, koska hän rakastaa meitä niin paljon. Jos hän rakastaisi
+meitä vähemmän, ja niin muodoin askaroitseminen meitä varten tuntuisi
+vaivaloisemmalta, taikka jos me olisimme vähäisiä, outoja
+kerjäläislapsia ja hän ottaisi rakastaaksensa meitä omiensa asemesta,
+minä luulen, että Jumala pitäisi siitä enemmän.
+
+On vielä toinenkin seikka St. Elisabetin kertomuksessa, joka kerta
+saatti Fritzin ja minut suureen huoleen ja hämmästykseen. Kun olimme
+pikkuiset lapset emmekä ymmärtäneet asioita, niinkuin nyt, vaan
+ajattelimme, että meidän tuli koettaa noudattaa pyhimysten esimerkkiä
+ja että mikä oli oikea heille, se oli myöskin oikea meille, ja kun
+äitin-äitimme oli kertonut meille, kuinka hurskas maakreivinna salaa
+myi juvelinsa ja tyhjensi puolisonsa aarreaitan köyhiä elättääkseen,
+päätimme eräänä päivänä tehdä samaten. Me tunsimme kovin köyhän, vanhan
+vaimon, joka asui lähimmäisen kadun varrella ja jolla oli suuri joukko
+turvattomia lapsenlapsia, ja neuvottelimme kauan aikaa yhdessä,
+ennenkuin keksimme keinon St. Elisabetin tavalla auttaa häntä. Viimein
+ilmestyi sopiva tilaisuus. Oli Joulun aatto ja, kumma kyllä, meillä oli
+vähäisen lihaa, omenoita ja pastejeja vara-aitassamme. Me hiivimme
+hämyssä huoneesen, täytimme esiliinani pastejeilla, lihalla ja
+leivoksilla, ja pistäysimme salaa eukkomme luo antamaan hänelle
+saalistamme.
+
+Seuraavana aamuna kaivattiin ruokakamarista puolet siitä, mitä oli
+joulupäivän päivällisiksi aiottu. Lapset itkivät ja äiti näytti melkein
+yhtä murheelliselta kuin he. Jopa isänkin hiljainen mieli kerran
+kiihtyi, ja hän kirosi kissaa ja hiiriä, ja toivoi, että hän olisi
+saanut uuden, pettämättömän hiirenlautansa. Äidin-äitimme lausui varsin
+tyvenesti:
+
+"Taitavammat varkaat kuin hiiret ja rotat ovat käyneet täällä. Ei näy
+mitään muruja, ja kaikki kapineet ovat paikallansa. Paitsi sitä minä en
+ole koskaan kuullut, että rotat ja hiiret syövät pasteji-vateja."
+
+Fritz ja minä katselimme toisiamme ja aloimme pelätä, että olimme
+tehneet väärin, kun pikku Kristofer sanoi:
+
+"Minä näin, kun Fritz ja Elsa eilen illalla kantoivat ulos pastejit."
+
+"Elsa! Fritz!" lausui isämme, "mitä tämä tietää?"
+
+Minä olin tunnustamaisillani, mutta muistin St. Elisabetin ja hänen
+ruusunsa ja vastasin vapisevalla äänellä:
+
+"Pastejeja sinä et nähnyt, Kristofer, vaan ruusuja."
+
+"Ruusuja" sanoi äiti hyvin totisesti, "joulun-aikana!"
+
+Minä melkein toivoin, että pastejit tulisivat takaisin hyllyille. Juuri
+tässä paikassa ne legendassa tulivat; mutta nyt niitä ei näkynyt.
+Päintoisin kaikki tuntui kääntyvän meitä vastaan.
+
+"Fritz", lausui isä ankarasti, "puhu totta, taikka minä pieksen sinut."
+
+Tämä oli semmoinen kohta, jossa meillä ei ollut mitään johtoa St.
+Elisabetin esimerkistä. Minä en tietänyt, mitä hän olisi tehnyt, jos
+jotakuta muuta olisi rangaistu hänen anteliaisuutensa tähden; mutta
+minä en epäillyt ollenkaan, mitä minun tuli tehdä.
+
+"Voi isäni!" minä sanoin, "se on minun vikani -- se oli minun tuumani!
+Me kannoimme ne köyhälle vanhalle vaimolle, joka asuu lähimmäisellä
+kadulla, hänen lapsenlapsiansa varten."
+
+"Siinä tapauksessa hän ei ole parempi kuin varas", vastasi isämme,
+"koska hän otti vastaan ne. Fritz ja Elsa, järjettömät lapset, saavat
+rangaistukseksi jäädä päivällistä paitsi; ja lisäksi suljetaan Elsa
+omaan huoneesensa, koska hän valehteli."
+
+Minä istuin väristen huoneessani ja ihmettelin, mitenkä voi tapahtua,
+että asiat niin eri tavalla päättyivät St. Elisabetilta ja minulta, kun
+täti Ursulan raikas, miellyttävä ääni kuului portailta, ja kohta sen
+jälkeen piti minua nauraen sylissänsä.
+
+"Pikku Elsa-parkani! Meidän täytyy odottaa vähäsen, ennenkuin
+noudatamme haltia-pyhimystemme tekoja, taikka emme saa aloittaa
+väärästä päästä. Se ei esimerkiksi mitenkään sopisi, että minä
+matkustaisin Romaan yhdentoista tuhannen neitsyen kanssa, niinkuin St.
+Ursula."
+
+Äidin-äitimme oli arvannut ryöstöretkemme tarkoituksen, ja täti Ursula,
+joka samalla tuli sisään ja kuuli kertomuksen, pyysi, että kuitenkin
+joulupäivälliset lähetettäisiin meille. Fritz ja minä uskoimme
+salaisesti, että St. Elisabetilla oli ollut paljon tekemistä
+joulupäivällistemme hankkimisessa; mutta tämän perästä me ymmärsimme,
+että täytyi varovasti menetellä, kun sovitti pyhimysten hurskaat
+esimerkit omaan elämäänsä, ja ettemme tätä nykyä saisi liikkua
+ulkopuolella kymmeniä käskyjä.
+
+Kun kuitenkin ajattelee, että St. Elisabet, todellinen kanoniseerattu
+pyhimys -- jonka kuva riippuu ylipuolella kirkkojen alttareita -- jonka
+hyvät teot ovat maalatut kirkkojen akkunoihin ja valaistut auringon
+kautta, joka paistaa niitten lävitse -- jonka luita säilytetään
+reliki-rasioissa, joita minä aina kannan yhtä lähellä sydäntäni --
+todesti eli ja rukoili tuossa kolkossa, vanhassa linnassa tuolla
+ylhäällä ja astui juuri näitä katuja myöten -- kenties vielä nähtiin
+tästä Fritzin ja minun rakkaan sälyhuoneeni akkunasta.
+
+Ainoastaan kolme sataa vuotta takaperin! Jospa vaan minä olisin elänyt
+kolme sataa vuotta aikaisemmin taikka hän kolme sataa vuotta myöhemmin,
+minä olisin ehkä nähnyt ja puhutellut häntä ja kysynyt häneltä, mikä se
+oli, joka teki hänet pyhimykseksi. Minun olisi tehnyt mieli kysyä
+häneltä niin monta asiaa. Minä olisin sanonut: "kallis St. Elisabet,
+kertokaat minulle, mikä se on, joka tekee teidät pyhimykseksi? Teidän
+armeliaisuutenne se ei suinkaan ole, koska ei kukaan liene armeliaampi
+kuin täti Ursula eikä hän ole mikään pyhimys; eikä se liene teidän
+vaivanne, teidän kärsivällisyytenne, teidän rakkautenne tahi teidän
+itsekieltämisenne muitten hyväksi, sillä äitimme on teidän kaltaisenne
+kaikissa näissä eikä hän ole mikään pyhimys. Senkö tähden, että jätitte
+pienet lapsenne, Jumala rakastaa teitä niin paljon? vai senkö tähden,
+ett'ette tyytyneet ainoastaan siihen, jotta teitte ja kärsitte, mitä
+Jumala määräsi teille, niinkuin äitimme tekee, vaan valitsitte
+itsellenne muita asioita, joita katsoitte vaikeammiksi?" Ja jos hän
+olisi ollut hyvänsävyinen (niinkuin luulen hänen olleen) ja kuunnellut
+minua, minä olisin kysynyt: "hurskas maakreivinna, kuinka semmoiset
+asiat, jotka teille olivat niin oikeat ja pyhät, ovat Fritzille ja
+minulle niin väärät?" Ja minä olisin myöskin kysynyt häneltä: "kallis
+St. Elisabet, suojeliattareni, mikä se on, joka taivaassa saattaa
+teidät niin onnelliseksi?"
+
+Mutta minä unhotin -- hän ei olisi ollutkaan koko taivaassa. Häntä ei
+olisi vielä pyhimykseksi julistettukaan, sillä vasta hänen kuolemansa
+jälkeen, kun sairaat ja raajarikot paranivat siitä, että koskivat hänen
+ruumiisensa, huomattiin, mikä pyhimys hän oli ollut. Ehkä hän ei
+itsekään olisi tietänyt, että hän oli mikään pyhimys. Ja jos niin on
+laita, olisi hauska tietää, lieneekö mahdollista, että viimeistä lukua
+äitimmekin on joku pyhimys, vaikka hän ei tiedä siitä!
+
+Fritz ja minä olemme neljä tai viisi vuotta vanhemmat kuin toiset
+lapset. Kaksi vähäistä sisarta kuoli ruttoon, ennenkuin useampia
+syntyi. Toinen kastettiin, vaan kuoli, kun oli vuoden vanha,
+ristinvaatteet vielä puhtaana. Sentähden me olemme varmat siitä, että
+hän on paradiisissa. Minä ajattelen häntä joka kerta, kuin katselen
+kirkasta sädepilveä Pyhän Neitsyen ympärillä St. Yrjön kirkossa.
+Pilvestä kurkistelee joukko onnellisia lapsenkasvoja -- muutamat
+nojaten pulleita, pehmeitä poskiansa sieviin, lihaviin käsiinsä, ja
+kaikki katsoen ylös sydämellisellä luottamuksella Jumalan kalliisen
+äitiin. Minä arvaan, että pienet lapset taivaassa kuuluvat erittäin
+hänelle. Epäilemättä on siis varsin onnellista, kun saa nuorena kuolla.
+
+Mutta tuosta toisesta, nimettömästä pikku lapsesta, joka kuoli samaan
+aikaan, ei kukaan meistä tohdi koskaan puhua. Sitä ei kastettu, ja
+sanotaan, että vähäisten kastamatonten lasten sielut häärivät ijäti
+pimeydessä taivaan ja helvetin välillä. Ajattele, kuinka kauheata, kun
+vaipuu äitimme hellästä sylistä pimeään ja kylmään, ja saa siellä alati
+väristä ja vaikeroida eikä ole kenenkään oma. Eisenachissa meillä on
+löytölasten-huone. Se on yhden St. Elisabetin perustaman nunnaluostarin
+lisälaitos ja ottaa huostaansa turvattomia pienokaisia. Jospa vaan St.
+Elisabet voisi asettaa jonkun orpohuoneen johonkin paikkaan lähelle
+paradiisin portteja tämmöisiä vähäisiä, nimettömiä, hyljättyjä
+lapsensieluja varten! Mutta minä varon, että hän on liian korkealla
+taivaassa ja liian kaukana porteista, ettei hän kuule tämmöisten yksin
+jääneitten pienten valitushuutoja. Taikka kenties Jumala, joka mieltyi
+niin paljon häneen, kun hän luopui omista vähäisistä lapsistaan, ei
+sallisi sitä. Minä arvaan, että taivaan pyhimykset, jotka ovat olleet
+äitejä taikka myöskin vanhempia sisaria niinkuin minä, jättävät
+äidinsydämensä tänne maan päälle ja että he paradiisissa ovat kaikki
+vaan munkkeja ja nunnia, niinkuin täti Agnes ja isä Kristofer.
+
+Lähinnä tätä pikkuista nimetöntä seurasi kaksoistytöt Chriemhild
+(nimitetty äidin-äitimme mukaan) ja Atlantis, joksi isä on ristinyt
+hänet siitä syystä, että se suuri merentakainen manner löydettiin,
+jota hän oli niin usein ajatellut ja johon kuuluisa amirali
+Kristofer Kolumbus oli niihin aikoihin päässyt. Sitten kaksois-pojat
+Bonifacius Pollux ja Kristofer Castor. Heidän nimestänsä ovat isä ja
+äiti keskenänsä sopineet, koska isää hämmästytti joku heidän
+syntymätähtiensä omituinen yhtyminen, ja äiti katsoi aivan
+luonnolliseksi, että näitten pakanallisten nimien vastapainoksi
+pantaisiin pari taivaan kirjaan piirrettyä nimeä. Vieläpä toinenkin
+poika, joka ei elänyt kuin muutamia viikkoja; ja sitten nykyinen
+sylilapsi, Thekla, joka on kaikkien meidän kukkanamme ja lemmikkinämme.
+
+Tässä on melkein kaikki, jotka minä tunnen hyvin; lisäksi sentään
+Martin Luther, vuorimiehen poika, jolle täti Ursula Cotta on ollut niin
+hyvä. Hän on kallis meille kaikille, niinkuin hän olisi omaa
+perhettämme. Hän on likimain saman-ikäinen kuin Fritz, joka arvelee,
+ettei toista hänen kaltaistansa löydy. Ja hänellä on semmoinen ääni, ja
+hän on niin jumalinen ja kuitenkin niin iloinen yhtä haavaa; ainakin
+toisinaan. Hänen äänensä ja hartautensa ensiksi kiinnittivät täti
+Ursulan huomion häneen. Täti oli nähnyt hänet usein jokapäiväisissä
+rukouksissa kirkossa. Hänen oli tapana laulaa St. Yrjön seurakunnan
+latinankoulun oppilaisköörissä, saman seurakunnan, jossa Fritz ja hän
+harjottivat lukuansa. Hänen heleän ja vakavan äänensä kaikkuvat sävelet
+vetivät usein täti Ursulan puoleensa; ja hän näytti aina niin
+hartaalta. Mutta me tiesimme varsin vähän hänestä. Hän oli kovin köyhä
+ja näytti sortuneelta ja puoleksi nälkään nääntyneeltä, kun me ensi
+kerran näimme hänet. Minä olen nähnyt hänen usein kylminä talvi-iltoina
+laulavan kaduilla almuja varten ja kiitollisuudella vastaan-ottavan
+muutamia jälkeen jääneitä leipä- ja lihapalasia asukasten ovilla; sillä
+hän ei ollut koskaan mikään ylpeä eikä häpeämätön kerjäläinen, niinkuin
+muutamat oppilaat ovat. Meidän tuttavuutemme hänen kanssaan alkoi
+eräänä päivänä, jonka aivan hyvästi muistan. Minä olin täti Ursulan
+luona, joka asuu Yrjönkadulla lähellä kirkkoa ja koulua. Minä olin
+katsellut poikien kööriä, kun he laulaen kulkivat ovesta oveen pitkin
+katua. Ei kukaan ollut antanut heille mitään: he näyttivät nuloilta ja
+nälkäisiltä. Lopulta he seisahtuivat sen akkunan alle, jossa täti
+Ursula ja minä istuimme hänen pienen poikansa kanssa. Tuossa oli taas
+tuo heleä, korkea, kaikkuva ääni. Täti Ursula meni oven luo ja käski
+Martin'in sisään; sitten hän lähti kyökkiin, ja kun hän oli antanut
+hänelle hyvän atrian ja täyttänyt hänen laukkunsa, laski hän hänet pois
+ja käski hänen tulla hyvin pian takaisin. Tämän perästä hän nähtävästi
+neuvotteli orpana Konrad Cottan kanssa ja seuraus oli, että Martin
+Luther muutti asumaan meille ja on sen jälkeen elänyt meidän parissamme
+likeisen tuttavan tavalla, aivan niinkuin hän olisi oma orpanamme.
+
+Hän on kummallisella tavalla muuttunut tästä ajasta. Tuskin kukaan
+olisi voinut edeltäpäin arvata, mikä iloinen luonto hänellä on. Ainoa
+lähde, jonka kautta se silloin ilmestyi, oli hänen kirkas, vakava
+äänensä. Hän oli alakuloinen ja arka, niinkuin semmoinen olento, joka
+on kasvatettu ilman rakkautta. Erittäin hän kainosteli nuoria tyttöjä
+eikä näyttänyt uskaltavan katsoa naisia kasvoihin. Minä luulen, että
+ovat pitäneet häntä varsin kovalla kotona. Totta puhuen hän tunnusti
+Fritzille, että häntä lapsena usein lyötiin niin, että veri juoksi,
+aivan vähäisistä syistä, esimerkiksi, jos hän oli ottanut pähkinän, ja
+ettei tämä haluttanut leikitellä vanhempainsa läsnä ollessa. Eikä hän
+kuitenkaan sallinut, että sanallakaan moitittiin hänen vanhempiansa.
+Hän sanoo, että hänen äitinsä on hurskas nainen Mansfeldissa, jossa
+hänen kotinsa on, ja että hänen isänsä kieltää itseltään kaikki, jotta
+hän voisi elättää ja kasvattaa lapsiansa, erittäin Martin'ia, jota
+aiotaan perheen oppineeksi mieheksi. Hänen vanhempansa ovat itse
+tottuneet vaivoja näkemään ja arvelevat, että se on paras alkukoulu
+pojille. Martin raukka oli tosiaankin saanut kokea kyllin vastuksia
+täällä. Mutta tähän lienevät hänen äitinsä sukulaiset Eisenachissa
+syypäät. Toivottiin, että nämät olisivat hyvät häntä kohtaan, mutta
+nähtävästi he eivät huolineet hänestä yhtäkään. Hän on jutellut
+Fritzille, että hän kerta oli niin masentunut ja suruissaan kauhean
+köyhyytensä vuoksi, että hän epätoivossaan aikoi heittää lukunsa
+sikseen ja palata Mansfeldiin tekemään työtä isänsä sulatus-uunissa
+taikka kaivoksissa vuorten alla. Mielimurteesta kyynelet kuitenkin
+tulevat hänen silmiinsä, jos joku rohkenee viitata siihen, että hänen
+isänsä olisi voinut tehdä enemmän hänen hyväksensä. Isä oli vaan köyhä
+vuorenkaivaja, sanoi hän Fritzille, ja hän oli usein nähnyt äitinsä
+hartioillaan kantavan polttopuita Mansfeldin hongikoista.
+
+Mutta luostarikouluissa hän epäilemättä oppi niin ujoksi ja totiseksi.
+Häntä oli neuvottu katsomaan avioelämää alhaiseksi ja pahaksi asiaksi;
+ja tiedämmehän kaikki, ettei se voi olla niin ylevää ja puhdasta kuin
+luostarielämä. Minä muistan, kuinka hän näytti kummastuneelta, kun täti
+Ursula, joka ei ole munkkeihin mieltynyt, sanoi hänelle eräänä päivänä:
+"ei maan päällä löydy mitään suloisempaa kuin aviomiehen ja vaimon
+rakkaus, kun se on Jumalan pelossa."
+
+Täti Ursulan kirkkaan, päivänpaisteisen sydämen lämpimässä koko hänen
+luontonsa näytti puhkeavan, ikäänkuin kukat kesällä. Eikä nyt löydy
+ketään koko meidän keskuudessamme, joka olisi niin kaikkien mieleinen
+ja leppeä kuin hän. Hän soittaa luuttua ja laulaa niin, ettei
+luullaksemme hänen vertaistansa ole. Ja kaikki meidän lapsemme
+rakastavat häntä, hän kertoo heille niin ihmeellisen ihania tarinoita
+loihdituista puutarhoista, ristiretkistä ja omasta lapsuudestansa
+honkametsissä ja vuorikaivoksissa.
+
+Martin Lutherilta minäkin tosiaankin olen kuullut enemmän kuin
+keneltäkään muulta, paitsi äidin-äidiltämme, tuosta suuresta mailmasta,
+joka on ulkopuolella Eisenachia. Hän on jo asunut kolmessa muussa
+kaupungissa, että hän on kokonainen matkustaja ja tuntee tarkoin
+mailman, vaikka hän ei ole vielä kahtakymmentäkään täyttänyt. Isämme on
+kyllä kertonut meille kummallisia seikkoja noista isoista saarista
+merten takana, jotka amirali Kolumbus löysi ja jotka, hän on varma
+siitä, joskus huomataan olevan vaan Indiain ja Tokay'in ja Arabian
+toinen puoli. Espanjalaiset ovat jo tavanneet kultaa näistä saarista,
+ja isämme arvelee, että ne ovat se Ophir, josta kuningas Salomonin
+laivat toivat kultaa temppeliä varten. Hän on myöskin jutellut meille
+oudoista maista etelässä, jossa kääpiöt elävät, ja mustista
+jättiläisistä, isoista, karvaisista ihmisistä, jotka kiipeevät puihin
+ja tekevät asuntonsa niihin, ja hirmuisista ihmissyöjistä ja
+semmoisesta kansasta, jonka on pää hartiain välissä. Mutta me emme ole
+vielä tavanneet ketään, joka on nähnyt kaikki nämät ihmeet, niin että
+Martin Luther ja äidin-äitimme ovat suurimmat matkustajat, mitä Fritz
+ja minä tunnemme.
+
+Martin syntyi Eislebenissä. Hänen äitinsä on porvarissukua. Kolme tämän
+veljistä asuu täällä Eisenachissa, ja täältä hän naitiin. Mutta
+Martin'in isä oli talonpoikainen mies. Isän-isällä oli vähäinen maatila
+Morassa Thüringin honkametsien keskellä; mutta Martin'in isä oli toinen
+poika järjestyksessä; heidän vähäinen omaisuutensa joutui vanhimmalle,
+ja hän rupesi vuorenkaivajaksi, lähti Eislebeniin ja asettui sitten
+Mansfeldiin lähelle Harzin vuoria, jossa hopeaa ja vaskea on maan
+sisässä kätkettynä.
+
+Mansfeldissa Martin oli, siksi kun hän oli kolmetoista-vuotias. Minun
+tekisi mieli nähdä tämä paikka. Lienee hyvin omituista, kun katselee,
+kuinka nuot suuret uunit, jossa sulatetaan vaskea ja kallista hopeata,
+välkkyvät honkametsien lävitse, sillä niitä lämmitetään koko yö
+metsän-aukoissa. Kun Martin oli pikkuinen poika, hän ehkä valvoi
+niitten luona isänsä kanssa, jolla nyt on omat uunit ja valinpaja.
+Paitsi sitä löytyy siellä syviä kaivoksia vuorten alla, joista tuon
+tuostakin joukko julmannäköisiä vuorenkaivajia tulee esiin. Martin
+pitää paljon vuorenkaivajista; he ovat niin reipasta ja tukevaa väkeä,
+ja heillä on omat uljaat laulunsa ja köörinsä, joita hän osaa laulaa,
+ja hurjat omituiset huvituksensa. Shakki on heidän mielipelinsä. He
+ovat myöskin totisia niinkuin semmoisten sopii, jotka sukeltavat alas
+maan uumeniin. Lapsena Martin usein meni heidän kanssaan noihin
+mustiin, salamyhkäisiin kaivoksiin ja monimutkaisiin onkaloihin, jossa
+hän näki kalliin malmin suonet. Hän on myöskin usein nähnyt muukalaisia
+eri kansakunnista. He tulevat kaikista mailman ääristä Mansfeldiin
+hopeata noutamaan -- Bayerista, Schweitsistä ja myöskin ihanasta
+Venetiasta, joka on palatsien kaupunki, jossa kadut ovat kanavia
+täynnänsä sinistä merta, ja vaunujen sijasta heillä on venheet, joista
+he nousevat palatsien marmoriportaille. Kaikkia näitä Martin on kuullut
+semmoisten kertovan, jotka ovat todella nähneet ne, paitsi mitä hän on
+itse nähnyt. Hänen isänsä kutsui myöskin usein koulumestarit ja
+oppineita miehiä luoksensa, että hänen poikansa hyötyisivät heidän
+viisaasta puheestansa. Mutta minä epäilen, miellyttikö tämä Martin'ia
+aivan paljon. Hänen oli ehkä vaikea unhottaa sitä vitsaa, jolla häntä
+kerta piestiin neljätoista erää yhtenä aamuna, eikä liene tuntenut
+itseänsä kyllin levolliseksi, kun kuunteli heidän keskusteluitaan.
+Vanha Mansfeldin kreivi Günther pitää Martin'in isää suuressa arvossa
+ja käskee hänet usein luokseen neuvotellaksensa hänen kanssaan
+kaivoksista.
+
+Heidän talonsa Mansfeldissa oli vähän matkan päässä kouluhuoneesta,
+joka seisoi mäellä, että, kun hän oli pikkuinen, joku vamhempi poika
+oli kiltti häntä kohtaan ja kantoi hänet sylissänsä kouluun.
+Luullakseni tämä tapahtui talvella, jolloin hänen pienet jalkansa
+olivat turvoksissa pakkasenpuremista ja hänen äiti-parkansa oli tapa
+lähteä metsään keräämään risukimppuja pesää varten.
+
+Hänen äitinsä on varmaan sangen hyvä ja hurskas nainen, mutta ei,
+luullakseni, juuri niinkuin meidän äitimme; pikemmin niinkuin täti
+Agnes. Minä varon, että olisin ennemmin pelännyt häntä. Martin sanoo,
+että hän on hyvin jumalinen. Hän rakastaa ja kunnioittaa äitiänsä
+suuresti, vaikka tämä oli kovin tyly häntä vastaan ja kerran, hän
+jutteli sen Fritzille, löi häntä, kun hän oli ottanut pähkinän heidän
+vara-huoneestaan, siksi kuin veri tuli. Hän on epäilemättä kelvollinen
+ja suora nainen, joka ei suinkaan säästä itseään eikä muita; mutta minä
+luulen, että olisin tutustunut pikemmin hänen isänsä kanssa, joka
+valvoi niin usein öisin polvillansa Martin'in vuoteen vieressä,
+rukoillen Jumalaa, että Hän tekisi hänestä hyvän ja hyödyllisen miehen.
+Martin'in isä ei kuitenkaan näytä panevan arvoa munkkeihin ja nunniin
+eikä ole sentähden, minun arvatakseni, niin jumalinen kuin hänen
+äitinsä. Hän ei soisi ollenkaan, että Martin rupeisi papiksi taikka
+munkiksi, vaan tahtoisi, että hänestä tulisi suuri lakimies taikka
+tohtori taikka professori jossakin yliopistossa.
+
+Mansfeld on kuitenkin hyvin pyhä paikka. Siellä löytyy monta mies- ja
+naisluostaria, ja yhdessä tämmöisessä kaksi kreivinnaamme oli nunnana.
+Siellä on myöskin linna, ja St. Elisabetimme toimitti ihmetöitä siellä
+samoin kuin täälläkin. Ei paholainenkaan ole joutilaana Mansfeldissa.
+Häijy noita-akka asui lähellä Martin'in kotia. Tämän oli tapa kovasti
+säikäyttää ja tuskauttaa hänen äitiänsä ja kirosi lapset, että he
+melkein itkivät itsensä kuoliaaksi. Jopa sanotaan, että paholainen itse
+nousi saarnastuoliin ja saarnasi, tietysti valhepuvussa. Mutta kaikissa
+legendoissa sitä kerrotaan samalla tavalla. Paholainen ei näytä olevan
+milloinkaan niin ahkera kuin missä pyhimyksiä on; tämä on toinen syy,
+miksi minä tunnen, kuinka olisi vaikea olla jumalinen.
+
+Martin'illa oli kaunis ääni. Hän rakasti jo lapsena soittoa ja lauloi
+usein ihmisten ovilla, niinkuin täälläkin. Kun hän eräänä jouluna
+muitten poikien kanssa kulki kylästä kylään metsissä, veisaten
+ylistysvirsiä, astui joku talonpoika majansa oven luo, jonka
+ulkopuolella he paraikaa lauloivat, ja kysyi lujalla, karkealla
+äänellä: "missä olette, pojat?" Lapset pelästyivät niin, että
+kiiruimman kautta kiitivät pakoon ja vasta jälestäpäin saivat tietää,
+että tylyäänisellä miehellä oli hyvä sydän ja että hän oli aikonut
+tuoda heille muutamia makkaroita. Martin raukka oli siihen aikaan
+tottunut muitten lyömiin ja pelkäsi niitä syystä. Lienee kuitenkin
+ollut hauska kuulla, kun pojat ääneen metsissä lauloivat ylistyksiänsä,
+että Jesus oli syntynyt Bethlehemissä. Äänet kaikkuvat niin
+kummalliselta hiljaisissa honkametsissä.
+
+Kun Martin oli kolmetoista-vuotinen, hän jätti Mansfeldin ja lähti
+Magdeburgiin, jossa arkkipiispa Ernesti, vaaliruhtinaamme veli, asuu.
+Tällä on komea palatsi ja kaksitoista torvensoittajaa, jotka aina
+puhaltavat, kun hän syö päivällistä. Magdeburg on varmaan uhkea
+kaupunki, melkein yhtä suurenlainen kuin itse Roma, luulemme me. Siellä
+on suuri tuomiokirkko, ritareita, ruhtinaita ja paljon sotamiehiä,
+jotka heiskaroitsevat pitkin katuja; ja turnajaisia ja loistavia
+pitoja. Mutta kaikista näistä Martin kuuli enemmän kuin hän näki. Hän
+ja Johan Reineck Mansfeldista (yksi häntä vanhempi poika, joka on hänen
+parhaita ystäviänsä) kävivät koulua luostarissa, ja heidän täytyi
+oleskella munkkien joukossa taikka laulaa kaduilla leipäänsä saadakseen
+taikka kirkkomaalla, kun Fransiskanit harmaissa kaavuissansa lähtivät
+sinne kuolleita hautaamaan. Mutta hänen, vuorimiehen pojan, ei sopinut
+valittaa, koska, niinkuin hän sanoo, hän usein näki Anhaltin prinssin,
+munkinkaapu yllään, kulkevan kaduilla, kerjäten leipää ja kantaen
+säkkiä selässään, ikäänkuin juhta, että hän oli maahan painumallaan.
+Prinssi parka oli paastonnut ja valvonut ja kurittanut lihaansa, siksi
+kuin hän oli muodoltaan niinkuin kuoleman kuva, ei muuta kuin luu ja
+nahka. Hän kuolikin vähän ajan perästä.
+
+Magdeburgissa Martin näki myöskin sen taulun, josta hän on usein
+kertonut meille. "Oli maalattu iso laiva, joka kuvasi kirkkoa; siinä ei
+ollut yhtään maallikkoa, ei edes kuningasta eikä ruhtinasta. Siinä ei
+näkynyt kuin paavi kardinaleinensa pispoinensa keulassa; Pyhä Henki
+väikkyi heidän ylitsensä, papit ja munkit sousivat molemmin puolin; ja
+näin kuljettiin taivasta kohden. Maallikot uiskentelivat meressä laivan
+ympärillä. Mitkä olivat hukkumaisillansa; mitkä hinasivat itseänsä ylös
+laivaan köysien avulla, joita munkit, säälien heitä ja niin tehden
+liikoja hyviä töitä, heittivät heille, että estäisivät heitä hukkumasta
+ja antaisivat heille tilaisuutta pysyä kiinni laivassa ja päästä
+muitten kanssa taivaasen. Vedessä ei ollut yhtään paavia eikä
+kardinalia, ei pispaa eikä pappia eikä munkkia, vaan ainoastaan
+maallikoita."
+
+Olipa se kamala taulu ja pelotti kyllä kaikkia jumalattomuudesta taikka
+muutoin osoitti, kuinka turha on kaikkien, paitsi munkkien ja nunnien,
+ensinkään koettaa olla jumalisia. Sillä oli jonkun ansio kuinka
+vähäinen tahansa, aina löytynee hyvänluontoinen munkki, joka heittää
+köyden laivasta ja vetää hänet ylös; ja tehköön maallikko kuinka paljon
+hyviä töitä ikänänsä, ne eivät voi pelastaa häntä aalloista eikä edes
+estää häntä hukkumasta, jollei hänellä ole ystävää jossakin
+luostarissa.
+
+Minä sanoin, että Martin oli iloinen; ja niin hän onkin lasten joukossa
+taikka kun laulu ja soitto viehättävät häntä. Vaan kuitenkin minä
+luulen, että hän ylimalkain on ennemmin totinen, ja hän näyttää usein
+varsin miettivältä, jopa synkkämieliseltäkin. Hänen ilonsa ei näy
+lähtevän niin paljon huolettomuudesta kuin sydämen hartaudesta, että
+joko hän juttelee jotakin satua lapsille taikka laulaa jotakin hilpeätä
+laulua, koko hänen sydämensä on siinä -- hänen leikissään niinkuin
+työnteossaankin.
+
+Mitä lukuun tulee, Fritz kertoo, ei ole Eisenachissa ketään, joka voi
+kilpailla hänen kanssaan, olipa deklamoimisessa, prosan ja runon
+kirjoittamisessa, kääntämisessä taikka kirkkosoitossa.
+
+Opettaja Trebonius, St. Yrjön koulun johdattaja, on erittäin taitava ja
+kohtelias mies. Hän ottaa lakkinsa päästään, Fritz on jutellut, ja
+kumartaa oppilaitansa, kun hän astuu kouluun, "sillä", sanoo hän,
+"näistä pojista tulee vielä monesta pormestareita, kanslereita,
+tohtoreita ja majistratin jäseniä." Hän mahtaa olla aivan toisenlainen
+kuin Mansfeldin opettajat. Opettaja Trebonius pitää Martin'ia suuressa
+arvossa. Olisi hupaista tietää, pääsevätkö hän ja Fritz joskus
+pormestariksi taikka tohtoriksi.
+
+Martin on todellakin hyvin jumalinen pojaksi, ja niin on Fritz myöskin.
+He käyvät hyvin säännöllisesti messussa ja ripillä ja pitävät vaaria
+paastosta.
+
+Martin'in sanoista päättäen minä kuitenkin luulen, että hän yhtä
+paljon, kuin minä, pelkää Jumalaa ja Kristusta ja tuota kauheata vihan
+ja tuomion päivää. Minä olen todesti varma, että hän luulee, niinkuin
+jokaisen täytyy tuntea, ettei meillä olisi mitään toivoa, jollei olisi
+Jumalan Pyhä Äiti, joka kenties muistuttaa Poikaansa, kuinka hän hoiti
+ja vaali häntä, ja herättää hänessä jonkunlaista sääliä.
+
+Mutta Martin on ollut melkein kaksi vuotta Erfurtin yliopistossa, ja
+Fritz on nyt jättänyt meidät opiskellakseen siellä hänen kanssansa;
+emmekä saa kuulla mitään kertomuksia, ennenkuin ei kukaan tiedä
+milloin.
+
+Nämät ovat ne ihmiset, jotka minä tunnen. Minulla ei ole mitään muuta
+puhumista paitsi omasta tavarastani ja asuntopaikastamme.
+
+Tavarani on helposti lueteltu. Minulla on hopeinen relikki-rasia, jossa
+on yksi St. Elisabetin hius-suortuva. Tämä on kalliin omaisuuteni.
+Minulla on musta rukousnauha ja siinä iso rautaristi, jonka täti Agnes
+antoi minulle. Minulla on messukirja ja osa yhdestä Nibelungenlied'in
+vihkosta; ja paitsi jokapäiväistä pukuani on minulla musta silkkitröijy
+ja karmosiinipunainen hame, ja kaksi kultaista korvarengasta, ja
+hopeiset vitjat juhlapäiviä varten, jotka täti Ursula antoi minulle.
+Fritzillä ja minulla on yhteen myöskin kopia muutamista vanhoista
+latinaisista hymneistä, joka on koristettu puupiirroksilla ja painettu
+Nürnbergissä. Puutarhassa minulla on kaksi ruusupensasta; ja minulla on
+puinen krucifixi, leikattu Romassa semmoisesta puusta, joka on tuotu
+Bethlehemistä, ja nahkakukkarossa yksi kultaraha, jonka äitikummini
+antoi minulle ristiäisissäni; ja siinä kaikki.
+
+Paikka, jossa asumme, on Eisenach, ja minun mielestäni se on kaunis
+paikka. Mutta kun en ole nähnyt mitään muuta kaupunkia, minä en voi
+sitä varsin sanoa. Täällä löytyy yhdeksän mies- ja naisluostaria; St.
+Elisabet on perustanut useat niistä. Ja täällä on minä en tiedä kuinka
+monta pappia. Kirkoissa on muutamia kauniita tauluja, jotka kuvaavat
+pyhimysten kärsimisiä ja kunniaa, ja maalattuja akkunoita, ja
+alttareilla isot kultaiset ja hopeiset astiat ja suuri joukko
+ihmeellisiä relikejä, joita me kävimme palvelemassa suurina pyhimysten
+juhlina.
+
+Kaupunki on laaksossa, ja korkealle rakennusten ylitse kohoaa se vuori,
+jossa Wartburg seisoo -- sama linna, jossa St. Elisabet eli. Minä olin
+siellä kerta isäni kanssa viemässä muutamia kirjoja vaaliruhtinaalle.
+Huoneet olivat kauniisti varustetut matoilla ja samettipäällisillä
+tuoleilla. Yksi rouva, joka oli puettu silkkiin ja juveleihin, niinkuin
+St. Elisabet tauluissa, antoi minulle makeisia. Mutta linna näytti
+minusta pimeältä ja kolkolta. Minun oli halu tietää, mikä huone se oli,
+jossa se ylpeä maakreivinna eli, joka oli niin epäkohtelias St.
+Elisabetia kohtaan, kun tämä nuorena tyttönä tuli kuninkaallisesta
+kodistaan kaukaa Unkarista; ja mikä se kylmä muuri oli, jota vastaan
+St. Elisabet painoi polttavaa otsaansa, kun hän odottamatta oli kuullut
+puolisonsa kuolemasta ja epätoivossaan syöksi huoneesta huoneesen
+linnassa.
+
+Minä olin iloinen, kun taas pääsin väljään metsään, sillä joka paikassa
+lähellä linnaa ja yltympäri niin pitkältä Eisenachista, kuin silmä
+kantaa, ei ole kuin metsää. Korkeat tummat hongat peittävät vuoria;
+mutta laaksoissa niityt ovat hyvin viheriät jokien reunoilla. Parempi
+on olla laaksoissa kukkien kanssa, kuin tuossa vakavassa, vanhassa
+linnassa, eikä minua ihmeyttänyt niin paljon, kun olin käynyt siellä,
+että St. Elisabet rakennutti itsellensä mökin yksinäiseen laaksoon
+metsään ja tahtoi mieluisammin elää ja kuolla siellä.
+
+Ihanat ovat kesällä niityt honkametsien liepeillä, kun aurinko
+tuoksuttaa puista suloista, aromatillista hajua, ja linnut laulavat ja
+peltovarekset vaakuvat. Minä rakastan sitä enemmän kuin suitsutuksia
+St. Yrjön kirkossa, ja melkein enemmän kuin köörilauluja, ja aivan
+varmaan enemmän kuin saarnoja, joissa puhutaan niin paljon kauheista
+tulista ja tuomiopäivästä, taikka ripistä, jossa meille määrätään niin
+ankara rangaistus. Lampaat ja linnut ja myöskin hyönteiset näyttävät
+niin onnellisilta, kun on jokaisella oma pikkuinen tyytyväisyyden
+määkynä tai viserrys tai kuherrus tai hyrinä.
+
+Tuntuu melkein silloin, kuin jos Maria, Jumalan kallis äiti, hallitsisi
+mailmaa, eikä Kristus -- Tuomari, eikä Kaikkivaltias salamoineen. Joka
+luontokappale näyttää olevan niin lempeästi ja niin hellästi
+hoidettuna; minä en voi estää, että menestyn paremmin siellä kuin
+kirkossa. Mutta tämä lienee siitä, että minä en ole jumalinen.
+
+
+
+
+II.
+
+Otteita Fredrikin aikakirjasta.
+
+
+Erfurtissa 1503.
+
+Vihdoin minä seison sen mailman kynnyksellä, johon minun on niin kauan
+aikaa tehnyt mieli päästä. Elsan mailma ei ole enää minun; en ole
+kuitenkaan koskaan, ennenkuin tällä viikkoa, tuntenut, kuinka kallis
+tuo vähäinen koti-mailma on minulle. Jumala varjelkoon, että olisin
+jättänyt sen iäksi. Minä toivon saavani palata siihen jälleen, ei
+sentään milloinkaan enää vanhempieni vaivaksi, vaan heidän tuekseen ja
+turvakseen, että äitini pääsisi niistä huolista, jotka vähitellen
+hivuttavat hänen kallista elämäänsä, että isäni saisi tilaisuutta
+toteuttaa suuria tuumiansa ja pikku Elsastamme tulisi yhtä arvoisa
+nainen kuin kukaan hyvänsä noista paronessoista, joista äidin-äitimme
+kertoo meille. Vaikka tosiaan, niinkuin nyt on, kun juhlapäivinä astuu
+minun vieressäni kirkolle, puettuna karmosiinipunaiseen hameesensa,
+musta tröiiy pyöreällä, sievällä vartalollaan, valkoinen esiliina
+edessä, hopeakäädyt kaulassa, vaalea tukka somasti palmikoittuna, ja
+siniset silmät aivan täynnänsä päivänpaistetta -- kukapa näyttää
+kauniimmalta kuin hän? Minä olen kyllä nähnyt, etten ole ainoa
+Eisenachissa, joka niin ajattelee. Minä soisin vaan, että saattaisin
+tehdä kaikki päivät juhlapäiviksi hänelle ja ettei pikku siskoni
+tarvitsisi, kun juhla on mennyt, niin huolellisesti panna pois kaikkia
+koristuksiansa isoon arkkuun ja pukea jälleen päällensä Tuhkimuksen
+vaatteitansa, jotta, jos se kuninkaanpoika, josta satu puhuu, tulisi,
+hän tuskin tuntisi sitä kaunista pikkuista prinsessaa, jonka hän on
+kirkossa nähnyt. Ei kuitenkaan kenenkään kuninkaanpojan tarvitse
+hävetä Elsaamme edes hänen arki- tai työvaatteissansa; hän ei suinkaan
+olisi tuo oikea, jos hän niin tekisi. Hämyssä, kun päivän työt ovat
+tehdyt ja lapset nukkuvat, ja hän tulee, kudin kädessään, istumaan
+minun viereeni sälyhuoneesen taikka puutarhaan perunapuun alle, mikä
+prinsessa näyttää virkeämmältä tai sievemmältä kuin Elsa hienolla,
+keltaisella tukallaan, joka on seppeleenkaltaiseksi palmikoittu? Kukapa
+arvaisi, että hän on askaroinnut koko päivän, keittänyt ruokaa, pessyt
+vaatteita ja hoitanut lapsia. Jollei juuri siitä verevästä muodosta,
+jonka hänen toimeliaisuutensa on synnyttänyt, ja siitä hänen
+suloisesta, hiljaisesta äänestänsä, johon naiset, luullakseni,
+parhaiten tottuvat pienten lasten kehtojen luona.
+
+Arvattavasti minä en ole vielä keneenkään tyttöön rakastunut sen
+vuoksi, etten koskaan ole nähnyt ketään, jota sopisi verrata meidän
+Elsaamme. Minä en kuitenkaan näe unta semmoisista kasvoista kuin
+Elsalla on, kun unet tulevat, eikä edes aivan semmoisista kuin äidillä
+on. Äitini silmät ovat himmentyneet monesta huolesta; eikö juuri tuo
+lakastunut ja kuihtunut otsa tee häntä niin pyhäksi minulle? Pyhemmäksi
+kuin mikään pyhimysten sädekehä! Ja Elsa, hyvä, taitava, pikkuinen
+Elsa; hän on kallis kodinhaltiatar; mutta niillä kasvoilla, joista minä
+näen unta, niillä on toisenlainen katsanto. Elsan silmät ovat hyvät,
+niinkuin hän sanoo, näkemään ja auttamaan; ja suloiset ne todella ovat
+rakkaudessa -- kalliit, lempeät, uskolliset silmät. Mutta niissä
+silmissä, joista minä näen unta, on toisenlainen katse, on tulta,
+niinkuin äidin-äitimmekin silmissä, ikäänkuin etelän auringon alta;
+tummat, uneksivat, kauas näkevät, sydäntä polttavat silmät, niinkuin
+romanssien naisten, vaan kuitenkin tähystellen taivaasen, niinkuin St.
+Cecilian, kun hän ihastuneena seisoo urkujensa vieressä. Hänen pitäisi
+olla pyhimys, että minä saisin istua hänen jalkainsa juuressa ja katsoa
+hänen puhtaan sydämensä kautta taivaasen, vaan kuitenkin rakastaa minua
+yksinään, tulisesti, pelottomasti, innokkaasti, ikäänkuin koko hänen
+taivaansa olisi minun rakkaudessani. Minun rakkaudessani! mutta mikä
+minä olen, että minä semmoisia uneksin? porvarinpoika Eisenachista,
+rahaton ylioppilas, joka on viikon päivät oleskellut Erfurtissa!
+Puutetta näkevän perheen vanhin poika, joka ei saa ajatellakaan, että
+hän rakastaisi oivallisinta tyttöä koko mailmassa, ennenkuin minä
+tapaan hänet ennenkuin olen pelastanut isäni, äitini ja kuusi veljeä ja
+sisarta kovan köyhyyden kynsistä. Sitä tuntuu melkein petokselta, kun
+pidän toista olentoa parempana kuin Elsaa, vaikkapa vaan unissakin.
+Minusta on kuin näkisin, kuinka hänen lempeät, siniset silmänsä
+täyttyvät moittivilla kyynelillä. Sitä ei tarvitse epäilläkään, että
+minulla on mitään kilpailiaa Elsan sydämessä, ei edes unissakaan.
+Armas, pikkuinen Elsa parka!
+
+Elsan täytyy päästä noitten jokapäiväisten, kalvavien huolten taakasta,
+siitä köyhyyden ja pettyneitten toiveitten painosta, joka on saattanut
+äitimme niin varhain vanhaksi. Jos minä olisin ollut isäni sijassa,
+minä en suinkaan olisi jaksanut katsoa, kuinka talvi niin pian peitti
+hänen elämänsä kesän. Mutta hän ei näe sitä. Taikka jos tuokioksi äidin
+vaaleat kasvot ja nuot harmaat hiukset, jotka alkavat ilmestyä,
+näyttävät huolestuttavan häntä, hän suutelee hänen otsaansa ja sanoo:
+
+"Äitiseni, tästä päästään pian; nyt ei puutu muuta kuin viimeinen
+temppu, ennenkuin uusin keksintöni on täydellinen, ja sitten --"
+
+Ja sitten hän menee painoonsa; mutta tähän päivään saakka tuota
+puuttuvaa temppua ei ole koskaan tehty. Elsa ja äitimme luulevat
+kuitenkin aina, että se onnistuu häneltä joskus. Äidin-äitimme epäilee.
+Ja minulla on tuskin toivoa ollenkaan; mutta vaikkapa saisin koko
+mailman, minä en tahtoisi hiiskua sanaakaan siitä kenellekään kotona.
+Minusta isäni laboratoriumi uuneinensa, malleinensa ja kummallisin
+koneinensa on kolkoin paikka koko mailmassa. Se on niinkuin aavetten
+asunto, jossa niitten lasten kurjat, nimettömät haamut liikkuvat, jotka
+kuolivat kohta, kun syntyivät -- turhien ja hedelmättömien tuumien
+haamut; niinkuin semmoisen kaupungin rauniot, jonka maanjäristys on
+kukistanut, ennenkuin se oli rakennettu valmiiksi, niinkuin hävinneet
+linnat, joita ei koskaan katettu, hävinneet huoneet, joissa ei koskaan
+asuttu, hävinneet kirkot, joissa ei koskaan mitään jumalanpalvelusta
+pidetty. Pyhimykset varjelkoot, että minun elämäni tulisi tämän
+kaltaiseksi! vaan mikähän se lienee, joka on tehnyt, ett'eivät isäni
+yritykset luonnistu, siitä minä en saa koskaan oikein selkoa. Hän ei
+ole mikään uneksija. Hän ei ole mikään laiskuri. Hän ei istu joutilaana
+kädet ristissä mietiskellen tuumiansa. Hän laskee lukunsa
+perinjuurisella tarkkuudella; hän kysyy neuvoa kaikilta oppineilta
+miehiltä ja kirjoilta, jotka ovat hänen saatavillaan. Hän punnitsee ja
+mittaa ja rakentelee mitä sievimpiä malleja. Hänen huoneensa on täynnä
+erinomaisia kaavoja, jotka näyttävät siltä kuin niitten pitäisi
+kelvata, vaan eivät kuitenkaan kelpaa. Professorit ja myöskin
+vaaliruhtinaan sihteeri, joka on käynyt monta kertaa keskustelemassa
+hänen kanssaan, ovat vakuuttaneet minulle, että hän on erittäin
+nerollinen mies.
+
+Mikä se siis on, joka tekee, että hänen elämänsä on mennyt näin
+hukkaan? Minä en voi sitä ymmärtää; jollei se ole se, että toiset
+suuret keksijät ja löytäjät näyttävät tehneen keksintönsä ja löytönsä
+ikäänkuin _sivumennen_, tavallisen elämänsä varrella. Kun merimies
+purjehtii määrätyllä matkallansa johonkuhun tiettyyn satamaan, hän
+huomaa ajo-puita taikka ruohoja, jotka varmaan ovat tulleet
+tuntemattomista maista merten takaa. Kun hän virassansa purjehtii
+satamasta satamaan, tämä ajatus on aina mielessään; kaikki, mitä hän
+kuulee, liittyy luonnollisesti tähän ajatukseen; hän tarkastaa tuulia
+ja virtoja; hän kokoo tietoja kulkioilta, jotka ovat hairaantuneet
+tieltään siihen suuntaan, jossa hän luulee tämän tuntemattoman maan
+löytyvän. Ja viimein hän saa jonkun ruhtinaan uskomaan, ettei hänen
+luulonsa ole pelkkä unelma, ja niinkuin suuri Kristofer Kolumbus hän
+rohkenee laskea halki jäljettömän, tuntemattoman Atlantin ja löytää
+Länsi-Indian. Mutta ennenkuin hän oli keksijä, hän oli merimies.
+
+Taikka joku puunpiirtäjä koettaa käyttää puupalasiaan kirjaimiksi, ja
+kirjapainon taito on keksitty. Mutta se kuuluu hänen ammattiinsa. Hän
+ei ole poikennut tieltänsä etsimään keksintöjä. Hän on löytänyt ne
+matkallansa, jokapäiväisen työnsä ohessa. Minusta tuntuu siltä kuin ei
+ihmisistä tulisi suuria miehiä eikä löytäjiä eikä keksijöitä sillä että
+koettavat semmoisiksi päästä; vaan sillä, että parhaitten voimiensa
+mukaan harjoittavat, mitä ovat toimeksensa saaneet. Näin parannukset
+syntyvät itsestänsä, toinen toisensa perästä, askel askelelta; jokaista
+tehtyä parannusta koetetaan käytännön kautta, siksi kuin viimein osattu
+aate tulee, ei niinkuin mikään synkkien salojen henki, vaan niinkuin
+enkeli jokapäiväisen elämän uralle; ja nuot vähäiset parannukset
+muuttuvat suureksi keksinnöksi. Tässä menetystavassa on vielä toinenkin
+suuri etu, jota isämme on paitsi. Jos ei keksintö synnykään, meillä
+on kaikissa tapauksissa parannukset jälellä, jotka aina ovat
+jonkunarvoiset. Ei jokainen voi kirjapainoja keksiä eikä Uusia Indioita
+löytää; mutta jokainen puunpiirtäjä saattaa tehdä piirroksensa vähäisen
+paremmaksi, ja jokainen merenkulkia saattaa tunkea vähäisen kauemmaksi
+kuin hänen edelläkäviänsä.
+
+Tuntuu kuitenkin melkein rikokselta, kun kirjoitan tällä tapaa
+isästämme. Mitä Elsa ja äitimme sanoisivat, jotka luulevat, ettei
+mikään mun kuin sattumus taikka ihmiskunnan sokeus estä meitä
+suuruuteen pääsemästä? Ei niin, että he olisivat isältämme oppineet
+ajattelemaan näin. Minä en ole eläissäni kuullut hänen laskevan
+kadehtivaa tai halveksivaa sanaa kenestäkään niistä, jotka ovat
+parhaiten menestyneet, missä hän ei ole menestynyt. Hän näyttää pitävän
+kaikkia semmoisia ihmisiä suuren veljeskunnan jäseninä ja iloitsee, kun
+toinen saavuttaa sen päämäärän, johon hän ei ennättänyt, juuri niinkuin
+hän iloitsisi, jos häneltä itseltä tänään joku hanke onnistuisi, joka
+ei onnistunut eilen. Tämä luonnon jalous se on, joka saattaa minut
+kunnioittamaan häntä enemmän kuin mikään menestys hyvänsä. Siitä
+syystä, että minä pelkään, ettei minun luontoni tämmöisten pettyneitten
+toiveitten elämässä pysyisi niin jalona, vaan huono onni katkeroittaisi
+sydäntäni ja köyhyys masentaisi miehuuttani, jota eivät koskaan ole
+tehneet hänen suhteensa -- siitä syystä minä olen uskaltanut lähteä
+etsimään niitä riuttoja, joihin hän joutui haaksirikoksi, jotta voisin
+niitä välttää. Ei kaikki ihmiset voi palata haaksirikkoisina,
+ryysyisinä ja puutteen-alaisina onnettomalta retkeltä ja kuitenkin
+säilyttää yhtä toivokasta sydäntä, yhtä hilpeätä luontoa ja yhtä
+tyytyväistä ja leppeätä mieltä, kuin jos he olisivat tuoneet "kultaisen
+taljan" muassaan. Näin isämme tekee lakkaamatta; ja sentähden minä
+luulen, että hänen aarteensa, samoin kuin niitten, jotka noudattavat
+evankelisen täydellisyyden sääntöjä, ovat tallella siellä, jossa ei koi
+syö eikä ruoste raiskaa. Minä en kykenisi siihen. Minä en suinkaan
+palaisi, ennenkuin tuottaisin muassani, mitä etsin, taikka minä
+palaisin viheliäisenä raukkana, semmoisena, joka on joutunut
+haaksirikkoon yhtä paljon sydämen kuin omaisuuden puolesta. Ja
+sentähden minun täytyy tutkia karttojani ja huolella valita satamani ja
+laivani, ennenkuin vesille lähden.
+
+Kaikki nämät ajatukset johtuivat mieleeni, kun seisoin metsän
+viimeisellä ylängöllä, josta sopi katsoa takaisin Eisenachiin, joka
+sijaitsi laaksossa Wartburgin varjossa. Suojelkoon Jumalan kallis äiti,
+St. Elisabet ja kaikki pyhimykset sitä ainiaan!
+
+Mutta minulla ei ollut pitkää aikaa luoda silmäyksiä Eisenachiin.
+Talvipäivät ovat lyhyet; edellisenä yönä oli satanut vähäisen lunta.
+Eisenachin huonetten katot olivat käyneet valkoisiksi, ja kirkontornin
+leikkaukset hohtivat alabasterilta. Ohut peite oli laskennut niityille
+ja mäelle, ja hongissa riippui hienoja härmäverkkoja. Minun tuli astua
+melkein kolmekymmentä peninkulmaa [Englannin] metsiä ja laaksoja,
+ennenkuin pääsin Erfurtiin. Päivä oli kirkas, ja ilma yhtä kevyt kuin
+sydämenikin. Honkien varjot kallistuivat jäätyneen lumen ylitse, joka
+iloisesti ratisi jalkojeni alla. Aukoilla tummat oksat kuvautuivat
+mustiksi ja selviksi talvisen taivaan vaaleansiniselle pohjalle.
+Esinetten reunat ilmestyivät jyrkkinä ja tarkkoina, niinkuin minä
+päätin, että oman elämäni määrä olisi. Minä tiesin, että aikomukseni
+olivat puhtaat ja ylevät, ja kuului siltä kuin taivas varmaan suosisi
+minua.
+
+Mutta kun päivä vähitellen kului, minua alkoi kummastuttaa, ettei metsä
+loppunut, siksi kuin auringon yhä aletessa minä pelkäsin, että olin
+joutunut eksyksiin; ja kun viimein nousin jollekin törmälle, että
+näkisin avarammalle, havaitsin aivan selvästi, että olin lumessa
+poikennut väärälle tielle. Isot metsämaat ymyäröitsivät minua; toinen
+honkakukkula kohosi toisen takaa; ja ainoastaan kaukaisesta aukosta
+minä vilaukselta näin alipuolella olevan tasangon, jossa tiesin
+Erfurtin varmaan löytyvän. Päivänvalo väheni joutuin; matkalaukkuni oli
+tyhjä. Minä tiesin, että siellä täällä laaksojen kätkössä löytyi kyliä,
+mutta en nähnyt mitään savukiehkuraa nousevan mistään eikä mitään
+ihmisjälkiä, paitsi tuon tuostakin muutamia risuläjiä jossakin uudessa
+metsän-aukossa. Yhtä tämmöistä metsän-aukkoa kohden minä suunnittelin
+matkaani sillä aikeella, että seuraisin puunhakkaajan polkua, joka,
+arvelin minä, epäilemättä johdattaisi minut jonkun sysimiehen kodalle,
+jossa saisin lämmintä ja suojaa. Kuitenkin ennenkuin pääsin tälle
+paikalle, yö oli tullut. Alkoi uudestaan sataa lunta, ja minusta tuntui
+liian uskaliaalta jättää isompi tie ja astua jotakin tuntematonta
+tolaa. Minä koetin sentähden tulla toimeen niin hyvin kuin suinkin
+mahdollista. Eikä tilani ollutkaan perin vaikea. Minulla oli limsiö ja
+taulaa muassani, minä keräsin kuivia puita ja oksia, ja sain, vaikka
+vaivalla, tulen syttymään. Minun oli kyllä vilu ja nälkä, mutta siitä
+en paljon huolinut. Tämä oli vaan ylimääräinen paasto, ja minusta
+tuntui aivan luonnolliselta, että minun elämäni matka alkaisi
+vastuksella ja vaaralla. Niin oli aina laita pyhimysten legendoissa,
+romansseissa taikka saduissa taikka muutoin, kuin jotakin suurta oli
+tekeillä.
+
+Mutta yöllä, kun tuuli vonkui lukemattomissa hongissa, ei sillä
+lempeällä, monenlaisella äänellä kuin kesäisissä tammimetsissä, vaan
+pitkällä, yksitoikkoisella vaikeroimisella, ikäänkuin hautavirsi,
+syntyi sydämessäni semmoinen ahdistus, jonka vertaista minä en ollut
+milloinkaan ennen tuntenut. Minä tiesin, että rosvojoukkoja liikkui
+metsissä, minä kuulin kaukaa susien ulvonnan; mutta pelko se ei ollut,
+joka lennätti ajatukseni niin rajusti edestakaisin, ei ainakaan se
+pelko, että minulle tulisi minkäänlainen ruumiillinen vahinko. Minä
+muistin kaikkia noita kertomuksia hurjista metsästäjistä, onnettomista
+syntisistä ihmisistä, joita pahat henget ajoivat; vaan nämä
+kertomukset, jotka olivat herättäneet vallatonta iloa Elsassa ja
+minussa, kun äidin-äitimme kertoi niitä meille kotitulen ääressä,
+näyttivät nyt jäädyttävän sieluani kauhulla. Sillä enkö minä ollut
+syntinen olento ja eivätkö myöskin pahat henget todella ympäröinneet
+minua? -- ja mikä estäisi heitä minua käsiinsä saamasta? Kuka koko
+mailmassa auttaisi minua! Voinko minä luottamuksella katsoa ylös
+Jumalan puoleen? Hän rakastaa ainoastaan hurskaita. Taikka Kristuksen
+puoleen? Hän on tuomari; ja hirveämpi kuin tuhansien perkeletten huudot
+on syntisen kuulla hänen äänensä tuomion kauhealta, lumivalkoiselta
+valta-istuimelta. Silloin syntini ilmestyivät minun eteeni --
+laiminlyödyt rukoukseni, vaillinaisesti harjoitettu katumukseni,
+puolinaiset tunnustukseni. Enkö minä vielä tänä aamuna ollut täynnä
+ylpeitä ja kunnianhimoisia tuumia -- enkö minä kenties myöskin
+turhanpuolisesti vertaillut itseäni hyvään isääni ja ajatellut itseäni
+kaikkien mailman ilojen saavuttajaksi ja nauttijaksi? Tosin se ei juuri
+liene ollut synti, kun toivoin saavani pelastaa omaiseni köyhyydestä ja
+huolista; mutta se oli varmaan synti, kun halasin maallista kunniaa,
+niinkuin isä Kristofer niin usein on minulle selittänyt. Kuinka vaikea
+siis eroittaa nämät molemmat toisistaan! Missä velvollisuus päättyy,
+ja missä kunnianhimo ja ylpeys alkavat? Minä päätin mennä jonkun
+rippi-isän luo, kohta kuin tulisin Erfurtiin, jos milloinkaan pääsisin
+sinne. Vaan kuitenkin, mitä viisainkaan rippi-isä voi tehdä minun
+hyväkseni tämmöisessä vaikeassa tilassa? Kuinka minä koskaan voin olla
+varma, etten ollut pettänyt itseäni, kun tutkin menetyksieni syitä, ja
+siis myöskin häntä, ja näin saanut väärillä perusteilla synninpäästön,
+joka ei voinut ensinkään auttaa minua? Ja jos näin lienee tulevien
+synnintunnustusteni laita, miks'ei myöskään kaikkien entisten?
+
+Tämä ajatus kauhistutti minua, ja pohjaton kurjuuden syvänne näytti
+aukenevan jalkojeni eteen. Minä en osannut pois tukalain ajatusteni
+kiedoksista, yhtä vähän kuin metsästäkään.
+
+Sillä jos näissä epäilyksissä oli perää, eivät ainoastaan ne synnit,
+joita minä en ollut tunnustanut, olleet anteeksi antamatta, vaan
+myöskin ne synnit, jotka olin tunnustanut ja joista olin väärällä
+perusteilla saanut päästön. Niin muodoin ehkä ei mikään tällä hetkellä
+suojellut sieluani Jumalan Kristuksen tuomiolta ja riemuitsevien
+perkeleitten julmuudelta, yhtä vähän kuin mikään suojeli ruumistanikaan
+lumelta.
+
+Näytti siliä kuin vaan yksi keino voisi pelastaa minut, eikä sekään
+ollut saatavilla. Jos löytäisin erehtymättömän rippi-isän, joka voisi
+katsoa alas sydämeni syvyyteen ja takaperin jokaiseen elämäni soppeen,
+joka voisi paljastaa koko olentoni minun itse eteeni, tarkasti nähdä
+kaikki aikomukseni ja määrätä minulle sen katumus-harjoituksen, jonka
+todella ansaitsen, minä matkustaisin mailman ääriin saakka, häntä
+tavatakseni. Vaikka hän ensin kaikkien pyhien eremitein ja martyrein
+elämästä etsisi itse-kidutuksen esimerkkejä ja sitten käskisi minua
+mitä ankarimpiin katumus-harjoituksiin, tuntuisivat nämät minusta
+huokealta, kun vaan olisin varma, että ne olisivat oikeat ja että
+todellinen synninpäästö lähtisi niistä.
+
+Mutta tämmöinen rippi-isä minun oli mahdoton milloinkaan löytää.
+
+Mikä taattu toivo minulla siis olikaan, että saisin syntini anteeksi?
+Mikä papin tai munkin sana, oli hän vaikka pyhin maan päällä, voisi
+milloinkaan vakuuttaa minulle, että olin ollut rehellinen itse
+suhteeni? Mikä synnin päästö koskaan oikeuttaisi minua uskomaan, että
+ristinvaatteeni, jotka olin saastuttanut, niinkuin sanottiin,
+"ennenkuin jätin lapsenkenkäni", voisivat kerran vielä käydä
+valkoisiksi ja puhtaiksi?
+
+Silloin tulin ensi kerran eläissäni ajatelleeksi munkinlupausta,
+luostaria ja kaapua. Minä tiesin, että luostarielämällä oli ansio, jota
+useat vertasivat toiseksi kasteeksi. Olikohan mahdollista, että
+kaikkien minun pyrintöjeni päätös lopulta olisi munkinkaapu? Minne
+sitten isä ja äiti, kallis Elsa ja pienet lapset kotona joutuisivat?
+Näitten rakkaitten kasvojen muisto näytti tuokioksi karkottavan synkän
+pelkoni, niinkuin takanvalkea sanotaan torjuvan susia. Mutta nytpä
+kolea ääni kuului kuiskaavan: "jos Jumala on sinua vastaan ja
+pyhimykset ja omatuntosi, millä lailla voit omaisiasi taikka
+ketäkään muuta auttaa?" Minun oli aivan mahdoton eroittaa, mitkä
+mieleen-johtumukset tulivat perkeleeltä, mitkä Jumalalta, mitkä omasta
+syntisestä sydämestäni; vaan kuitenkin se lienee anteeksi antamaton
+synti, kun sekoittaa niitä toisiinsa. Josta syystä minä koetin
+loppupuolen yötä olla kokonaan ajattelematta enkä tehnyt muuta
+kuin astuin edestakaisin, lausuen Jumalan Kymmeniä Käskyjä,
+Uskontunnustusta, Paternosteria, Ave Mariaa, pyhimysten litaniaa ja
+kaikkia kollektoja ja hartaita huokauksia, jotka suinkin muistin. Tämä
+näytti vähitellen rauhoittavan minua, varsinkin Uskontunnustus ja
+Paternoster, joko sentähden, että ne ovat manauksia, joita pahat henget
+erittäin pelkäävät, vai sentähdenkö, että on jotakin aivan lohdullista
+yksistänsä sanoissa "Isä meidän" ja "syntien anteeksi-antamus" -- sitä
+minä en tiedä. Arvattavasti molemmista syistä.
+
+Ja niin aamu koitti, ja auringonsäteet pujahtivat matalalta esiin
+punertavien honkien välitse; ja minä lausuin Ave Marian ja muistin
+Jumalan suloisen äidin ja rohkaisin vähän mieltäni.
+
+Mutta koko seuraavana päivänä minä en tointunut tämän yksinäisen yön
+kauhuista. Näytti siltä kuin joku pilvi olisi peittänyt toiveeni ja
+tuumani. Kuinka minä voin tietää, eikö kaikki, jota olin katsonut
+elämäni pyhimmäksi tarkoitukseksi, ollut vaan mailman, lihan ja
+perkeleen kiusauksia; ja eikö, vaikka kuinka näkisin vaivaa rakkaitten
+omaisieni tähden, syntini tuottaisi heille enemmän murhetta kuin kaikki
+minun menestykseni voisi poistaa?
+
+Kuitenkin, kun jätin taakseni metsän varjon, tuntui sydämeni käyvän
+keveämmäksi. Tästälähin minä aina uskon, että kauheimmat metsätarinat
+ovat todenperäisiä, ja että paholaiset öisin asuskelevat yksinäisillä
+saloilla.
+
+Oli hauska nähdä Erfurtin kirkontornien kohoavan eteeni lakealta.
+
+Minulla on vaan yksi ystävä yliopistossa; mutta tämä on Martin Luther,
+ja hän on yksistänsä minulle samanveroinen kuin kokonainen parvi muita.
+Häntä katsotaan jo eteväksi ylioppilaitten joukossa; ja professorit
+toivovat hänestä paljon.
+
+Hän lukee parhaasta päästä lakitiedettä, koska hänen isänsä tahtoo,
+että hänestä tulee taitava lakimies. Siksi minäkin aion, ja hänen
+neuvonsa, jotka hän aina sydämellisesti antaa, ovat varsin tärkeät
+minulle.
+
+Hänen elämänsä on todella muuttunut siitä ajasta, jolloin ensin
+tutustuimme hänen kanssansa Eisenachissa, kun täti Ursulan kävi häntä
+sääliksi, tuota avutonta oppilasta, joka leipäpalasta varten lauloi
+ovien edessä St. Yrjön kadulla. Hänen isänsä on lujasti ponnistellut
+perheensä elatusta ja vaurastumista varten. Tämä on häneltä viimein
+onnistunut; hänellä on nyt oma valinpaja ja pari sulatus-uunia, ja
+Martin saa yliopistossa runsaasti apua häneltä. Martin'in taisteloin
+jäinen aamu näyttää nyt menneen, ja kaikki on valoisana hänen
+edessänsä.
+
+Erfurtin yliopisto on etevin Saksassa. Siihen verrattuina
+muut yliopistot ovat, niinkuin Martin Luther sanoo, vaan
+yksityis-akademioita. Meitä on täällä ylioppilaita nykyään tuhannen tai
+kolmentoista sadan vaiheilla. Muutamat meidän professoreistamme ovat
+tutkineet klassikoita Italiassa muinaisten Kreikkalaisten ja
+Romalaisten jälkeisten johdolla. Vaaliruhtinas Fredrik on kyllä
+hiljakkoin perustanut uuden yliopiston Wittenbergiin, mutta me täällä
+Erfurtissa emme suuresti pelkää, että Wittenberg voittaisi vanhan
+laitoksemme.
+
+Humanistat elikkä muinaisen pakanallisen viisauden harrastajat ovat
+hyvin mahtavat täällä. Mutianus Rufus on heidän päämiehensä. He tulevat
+usein kokoon, etenkin hänen luonansa, ja hän esittelee aineita, joita
+heidän tulee runomitalla latinaksi selittää, esimerkiksi "köyhyyden
+ylistys." Martin Lutherin ystävä Spalatin on ollut läsnä näissä
+kokouksissa; mutta hän itse ei ole käynyt niissä, ei ainakaan jäsenenä.
+Kerrotaankin heidän keskusteluistaan kummallisia seikkoja, jotka
+saattavat runoilian ja filosofin nimen, josta he kerskaavat, kovasti
+pahanmaineiseksi oikeauskoisten joukossa. Nämät aatteet Mutianus ja
+hänen ystävänsä sanotaan tuoneen klassillisen kirjallisuuden muassa
+Italiasta. Hän on myöskin lausunut ja kirjoittanut eräälle ystävälle,
+että "ei löydy kuin yksi jumala ja yksi jumalatar, vaikka eri muodoilla
+ja eri nimillä, niinkuin Jupiter, Sol, Apollo, Moses, Kristus; Luna,
+Ceres, Proserpina, Tellus, Maria." Mutta hän varoittaa oppilaitansa
+julkisesti näistä asioista puhumasta. "Ne ovat salassa pidettävät", hän
+sanoo, "niinkuin Eleusin mysterit. Uskon asioissa meidän tulee käyttää
+satujen ja arvoitusten peittoa. Ylenkatsokaamme Jupiterin, se on
+parhaan ja korkeimman jumalan, armon kautta alhaisempia jumalia. Kun
+sanon Jupiterin, minä tarkoitan Kristusta ja totista Jumalaa."
+
+Mutianus ja hänen ystävänsä puhuvat myöskin tuttavien kesken varsin
+halveksivalla tavalla kirkonmenoista nimitellen messua komediaksi ja
+pyhiä relikejä korpin luiksi [se on hirsipuussa riippuviksi
+luurangoiksi, joita korpit nokkivat]; puhuen alttaripalveluksesta
+niinkuin hukatusta ajasta; ja soimaten kanonisten tuntien rukouksia
+pelkäksi koiran haukunnaksi taikka yrinäksi, ei kuitenkaan
+työntekiä- vaan laiskurimehiläisten.
+
+Jos joku nuhtelisi heitä tämmöisistä häväisevistä puheista, he
+arvattavasti vastaisivat, että olivat lausuneet niitä ainoastaan
+salaisessa merkityksessä eikä tarkoittaneet sillä mitään. Mutta kun
+katsoo oikeaksi, että näin peittää todelliset ajatuksensa ja ajaa
+tyhjäksi erhetyksensä, on vaikea eroittaa, mikä on teko-väite, mikä
+totta heidän mielestänsä. Minusta näyttää myös kuin he aivan syvistä ja
+juhlallisista kysymyksistä tekisivät pelkkiä järkeä teroittavia
+leikkejä elikkä arvoituksia.
+
+Tämä nähtävästi pidättää Martin Lutheria paljoa enemmän kuin heidän
+tutkimustensa rohkeus lukemasta itseänsä heidän joukkoonsa. Hänen
+luontonsa on niin kunnioittavainen, vaikka kohta hänen mielensä on niin
+uljas. Minä luulen, että hän uskaltaisi tehdä taikka kärsisi mitä
+hyvänsä sitä puollustaakseen, mitä hän katsoo oikeaksi; mutta hän ei
+siedä, että vähintäkään rahtua siitä, mitä hän pitää pyhänä, pilkataan
+taikka käytetään vaan järjen harjoituksen esineeksi.
+
+Etupäässä hän tätä nykyä isänsä erityisestä tahdosta tutkii Roman
+kirjallisuutta ja lakia, niinkuin myöskin Aristoteleen allegorioita
+ja filosofiaa. Hän työskentelee mielellään totisissa ja tukevissa
+opin-aineissa; runoutta ja soittoa harjoittaa hän huviksensa ja
+virvoituksekseen. Mutta väittelyssä hän vasta oikein mainio on.
+Muutamia iltoja takaperin hän vei minut yhteen ylioppilas-seuraan,
+jossa uusia ja vanhoja kysymyksiä keskustellaan. Olipa tuota komea
+nähdä, kuinka meidän Martin aina pääsi voitolle; milloin hän iski
+kiinni vastustajiinsa, ikäänkuin kotka pikku lintujen parveen, taikka
+laski alas leijonan-kämmenensä ja levollisesti kukisti kokonaisen
+lauman vasta-väitteitä, ilmeisesti itse mitään tietämättä siitä
+häviöstä, jonka hän oli aikaan saanut, siksi kuin joku heikko maahan
+kaadetun vihollisen vaikeroiminen huomautti häntä, ja hän vetäytyi
+takaperin, hyvänsävyisesti pyytäen anteeksi, että oli loukannut jonkun
+tunteita. Välisti hän poltti jonkun sopimattoman perusteen taikka
+sekavan selityksen poroksi jollakin leikillisyyden taikka ivan
+leimauksella. Minä en luule, että hän usein hämmentyy siitä, että liian
+paljon katsoo riita-asiaa vastustajan silmillä. Hän pitää kiinni siitä
+yhdestä totuudesta, jota hän puollustaa, ja katsoo vaan sitä yhtä
+kohtaa, jota hän tarkoittaa, ja tällä välin hän karkaa päälle ankaralla
+voimalla, johon hänen ponteva tahtonsa ja kiitävä ajatuksensa ovat
+yhtyneet, musertaen kaikki, mitä sattuu hänen tiellensä, hajottaen
+pakenevat oikealle tai vasemmalle eikä milloinkaan huolien, onnistuuko
+niitten kokoontua jälleen ja järjestyä hänen takanansa. Hän tietää,
+että jos hän vaan kääntyy heitä vastaan, he samalla hälvenevät taas.
+
+Minä en tiedä oikein sanoa, kuinka tämmöinen sodankäynti sopisi
+asianajajalle, jonka tulee katsoa jokaisen asian menestystä, jota hän
+on ottanut valvoaksensa. Minä en saata ajatella, että Martin Luther
+levollisesti kokoisi todistuksia pahimman puolen eduksi siinä
+tarkoituksessa, että myöskin pahin puoli voittaisi, joka on,
+luullakseni, usein asianajajan toimi.
+
+Epäilemättä hän kuitenkin löytää taikka hankkii itselleen leipänsä
+mailmassa. Professorit ja oppineet miehet toivovat aivan suuria hänen
+elämästään. Ja mikä harvinaista on (he sanovat), hän näyttää olevan
+yhtä paljon ylioppilaitten kuin professoreinkin lemmitty. Hänen
+luontonsa on niin ystävällinen; hänen soittotaitonsa ja hänen
+ihmeellinen keskustelu-kykynsä tekevät hänet aivan mieluisaksi
+kaikille.
+
+Vaan näitten kaikkien ohessa voimme kuitenkin me, jotka tunnemme hänet
+tarkoin, välisti huomata sen miettivän synkkämielisyyden tulvan, joka
+näyttää nousevan kaikkien semmoisten sydänten pohjalle, jotka ovat
+katsoneet syvältä itseensä taikka elämään.
+
+Hän ottaa yhtä paljon vaaria uskon asioista kuin ennenkin eikä koskaan
+laiminlyö jokapäiväistä messua. Mutta kahdenkeskeisistä puheistamme
+minä näen, ettei hänen omatuntonsa ollenkaan ole levollinen. Onko hän
+ollut semmoisissa taisteloissa kuin minä tuona kauheana yönä metsässä?
+Kenties taisteloissa, jotka olivat samassa määrässä tulisemmat ja
+hirveämmät kuin hänen luontonsa on voimallisempi ja hänen mielensä
+syvempi kuin minun. Mutta ken voi kertoa? Miksi ilmoittaa toisilleen
+huolia, joista nähtävästi ei mikään maanpäällinen järki voi päästää?
+Sydämen sisimmät loukot jäävät aina, arvaan minä, erakoiksi, ikäänkuin
+tuo kolkko ja kammottava pyhyys entisen Juutalaisten temppelin esiripun
+takana, johon mennään vaan kerta vuoteensa ja jota päivä heikosti
+valaisi pyhän esiripun paksujen poimujen lomista.
+
+Jospa vaan tämä erakko todellakin olisi kaikkein pyhin -- taikka, oli
+se mikä on, jospa meidän ei tarvitsisi astua siihen kuin kerta
+vuoteensa eikä kuljettaa muassamme joka paikassa sen synkkien
+salaisuuksien tietoa. Mutta voi! kun kerran olemme astuneet sen sisään,
+emme milloinkaan unhota sitä. Se on niinkuin nuot kylmät, pimeät
+kryptat kirkkojemme alla, joissa pidetään messua kuolleita varten ja
+joissa kryptoissa muutamissa luostarikirkoissa palsamoitut ruumiit
+makaavat muumioiksi kuivettuneina ja näkyvät ristikkojen lävitse.
+Kaikkia ylipuolella vietettäviä juhlia häiritsee tieto näistä kolkoista
+maan-alaisista kuoleman kammioista; samoin kuin holvien kosteus
+sekaantuu suitsutuksiin, samoin kuin hauta-virsien kolea valitus yhtyy
+ylistyshymneihin.
+
+
+Erfurtissa, Huhtikuulla 1503.
+
+Me olemme juuri palanneet retkeltä, jossa Martin Lutherin oli käydä
+varsin onnettomasti. Varhain aamulla kolme päivää takaperin lähdimme
+astumaan Mansfeldiin hänen omaisiansa tervehtimään, sydämet yhtä täynnä
+toivoa kuin metsät laulua. Meidän oli miekka vyöllä; matkalaukkumme
+olivat täynnä; ja mielemme keveä kuin ilma. Meidän tuli kulkea ketoja
+ja kunnaita ja sitten pitkin Holm joen rantoja Kultaisen Niityn halki,
+jossa on niin paljon komeita luostareita ja keisarillisia palatseja.
+
+Mutta me olimme tuskin tunnin aikaa olleet matkalla, kun Martin
+tapaturmasta syöksi miekkansa jalkaansa. Kauhukseni veri aikoi vahvasti
+vuotaa. Hän oli satuttanut valtasuonta. Minä jätin hänet muutamien
+talonpoikien hoitoon ja juoksin takaisin Erfurtiin lääkäriä noutamaan.
+Kun tämä saapui paikalle, oli kuitenkin kovin vaikea saada haava
+sidotuksi. Minä kaipasin Elsaa taikka äitini sukevia sormia. Meidän
+onnistui kuljettaa hänet takaisin kaupunkiin. Minä valvoin hänen
+luonansa. Mutta sydän-yönä hänen haavansa meni auki, ja veri alkoi
+uudestaan juosta. Vaara oli suuri, ja Martin itse, joka oli heittänyt
+kaikki toivonsa ja luuli kuolemansa lähestyvän, uskoi sielunsa Jumalan
+Pyhän Äidin haltuun, hänen, joka on laupias ja sääliväinen, joka tuntee
+surut, vaikka hän on kunniakkaasti kohotettu yli kaikkien surujen,
+jolla on äidin sydän kaikkia kohtaan ja äidin oikeus Hänen suhteensa,
+joka on kaikkien tuomari. Kenenkä suojaan voimme todella niin
+turvallisesti paeta kuin Marian? Oli ylentävää nähdä, kuinka Martin
+kääntyi häneen, ja epäilemättä saamme suureksi osaksi kiittää tätä
+asiaa siitä, että lääkkeet vihdoin vaikuttivat, että kääreet jälleen
+kiinnittivät haavan ja veri seisattui.
+
+Monta Ave'a aion tämän johdosta lukea Armon suloiselle äidille. Kenties
+hän säälii myöskin minua. Oi suloisin neitsyt, "ijankaikkisen Isän
+ijankaikkinen tytär, jakamattoman Kolme-yhteyden sydän", sinä näet,
+että minä halaan auttaa omaa surun-alaista äitiäni; tue minua ja
+armahda minua, sinun syntistä lastasi.
+
+
+Erfurtissa, Kesäkuulla 1503.
+
+Martin Luther on suorittanut ensimäisen tutkintonsa. Hän on innokas
+ylioppilas, harras siinä niinkuin kaikissa. Cicero ja Virgilius ovat
+hänen suuret kumppaninsa latinan kirjailiain joukossa. Hän on nyt
+kokonaan päässyt köyhyyden masentavista murheista eikä suinkaan kokene
+niitä koskaan enään. Hänen isänsä on jo varakas porvari Mansfeldissa
+ja taitaa pian tulla pormestariksi. Minä soisin, että minun kotini
+näkö-alat olisivat yhtä iloiset. Se ei tekisi mitään, vaikka minä
+kärsisin kovaa köyhyyttä muutamia vuosia enemmän, mutta äitini ja Elsan
+huolet painavat minua usein raskaasti. Siihen menee vielä pitkä aika,
+ennenkuin minä voin tehokkaasti auttaa heitä, ja sillä välin pikku
+Elsani valoisa nuoruus ja meidän uupuneen kärsivällisen äitimme parhaat
+voimat kuluvat vähitellen pois.
+
+Itse puolestani hyväksyn kokonaan Martin'in ajatusta, että "nuorten
+tulee erittäin oppia kestämään vaivoja ja puutetta; sillä semmoiset
+kärsimiset eivät vahingoita heitä ollenkaan. Se vahingoittaa paljoa
+enemmän, jos joku menestyy ilman vastuksitta, kuin jos hän näkee
+vaivoja." Hän sanoo myöskin: "Jumalan on tapa tehdä kerjäläisistä
+mahtavia miehiä, niinkuin Hän loi mailman tyhjästä. Katsokaat
+kuninkaitten ja ruhtinaitten hoveja, kaupunkeja ja pitäjiä. Te näette
+niissä lakimiehiä, tohtoreita, neuvonantajia, sihteereitä ja pappeja,
+jotka tavallisesti ovat olleet köyhiä, ja aina näette semmoisia, jotka
+ovat olleet ylioppilaita ja kynän avulla nousneet niin korkealle, että
+nyt ovat ylhäisiä miehiä."
+
+Mutta tie rikkauteen kynän kautta tuntuu pitkältä ja niitten olentoin
+elämä, jotka ovat minulle ylen kalliit, surkastuu, sillä välin kuin
+kiipeen sille portaalle, josta voi heitä auttaa! Toisinaan arvelen,
+että minun olisi pitänyt ruveta kauppamieheksi, ihmiset näyttävät
+hyötyvän niin paljoa nopeammin kauppatointen kuin lukemisen kautta; ei
+mikään mailmassa ansaitse mielestäni niin hyvin vaivannäköä kuin taakan
+huojentaminen kotona olevien hartioilta. Mutta se on liian myöhäistä.
+Ei vierevä kivi sammaloidu. Minun täytyy nyt astua eteenpäin sitä
+tietä, jonka olen valinnut. Vaan toisinaan tunnen vielä saman pelon,
+joka valloitti minut tuona yönä metsässä. Näyttää siltä kuin taivas
+sotisi minua vastaan ja kuin minunlaiseni olisi turha edes toivoa
+saavansa hyödyttää ketään.
+
+Se alakuloisuus, joka köyhyydestä lähtee, tuottaa epäilemättä osaksi
+nämät ajatukset. Martin Luther sanoi niin minulle kerta, kun hän tapasi
+minut epätoivoisena. Hän sanoi, että hän hyvin tiesi, mikä se oli. Hän
+oli köyhyyden vuoksi kärsinyt aivan paljon Magdeburgissa, vieläpä
+Eisenachissa todenteolla aikonut kokonaan heittää lukemisensa silleen
+ja palata isänsä ammattiin. Hän on hyvä minua ja kaikkia kohtaan, jotka
+ovat puutteessa, mutta hänen varansa eivät vielä salli, että hän tekee
+muuta kuin elättää itiensä. Taikka pikemmin, ne eivät ole hänen omat
+varansa, vaan hänen isänsä, ja hän tietää, ettei hänen ole oikeus olla
+antelias isänsä säästäväisyyden ja työn nojalla.
+
+Minusta näyttää elämä toisenlaiselta, minun täytyy myöntää se, kun olen
+syönyt kunnollisen aterian. Mutta silloin minä en voi olla
+ajattelematta niitä harvoja semmoisia aterioita, joita heillä on siellä
+kotona. Ei sentähden, että Elsan kirjeet olisivat surulliset. Hän ei
+milloinkaan mainitse mitään, joka saattaisi minut murheelliseksi. Ja
+tällä viikkoa hän lähetti minulle gulden'in, jonka hän sanoi olevan
+kokonaan hänen omansa, ja hän oli luvannut, ettei hän koskaan käyttäisi
+sitä, jollen minä sitä ottaisi. Mutta muuan ylioppilas, joka taannoin
+näki heidät, kertoi, että äitimme näytti kalvealta ja kivulloiselta. Ja
+muitten huolten lisäksi on meidän isämme kuukausi takaperin perheesemme
+ottanut pikkuisen orpotytön, erään äitimme serkun, jonka nimi on Eva
+von Schönberg. Jumala varjelkoon, että minä kadehtisin orvon
+leipäpalaa, mutta kun tämä taas vie äidiltä ja lapsilta yhden
+leipäpalan, on vaikea olla iloinen semmoisesta armeliaisuuden työstä.
+
+
+Erfurtissa, Heinäkuulla 1503.
+
+Minulle on juuri määrätty apuraha eräässä laitoksessa, joka,
+toivoakseni, ainakin tätä nykyä tekee, ettei minun tarvitse toimeen
+tuloni vuoksi rasittaa omaisiani. Säännöt ovat kovin ankarat ja niitä
+on teroitettu useilla kammottavilla lupauksilla ja valoilla, jotka
+suuresti kiusaavat omaatuntoani, sillä, jos vähinkin seikka näistä
+säännöistä, joita olen vannonut seuratakseni, edes huomaamatta
+laiminlyödään, minä joudun valan rikkojaksi. Se on kuitenkin askel
+eteenpäin itsevaraisuuden tiellä; ja semmoinen päämäärä edessä sopii
+helposti kantaa paljon vaikeampaakin iestä.
+
+Me (tämän laitoksen holholaiset) olemme juhlallisesti luvanneet ottaa
+vaaria noista seitsemästä kanonisesta tunnista sekä aina lukea ne
+rukoukset, jotka niihin itsekuhunkin kuuluvat. Tämän tähden täytyy
+nousta varhain, joka on hyvä asia ylioppilaalle. Kaikkein vaikein on
+pitää keskiyön tuntia, kun on päiväkauden tehnyt ahkerasti työtä; mutta
+tässä ei ole enemmän, kuin mitä sotamiehet, jotka ovat vartiolla,
+ehtimiseen saavat tehdä. Meidän täytyy myöskin veisata _Miserere'ä_
+hautajaisissa ja usein kuunnella Pyhän Neitsyt Marian ylistyspuhetta.
+Tätä viimeistä tointa ei kuitenkaan sovi miksikään vaivaksi sanoa,
+varsinkaan minulle, joka halaan aina tästälähin erittäin palvella
+Neitsyttämme, rukoilla joka päivä helminauhani päästä päähän, muistaa
+Marian riemut, enkelein tervehdyksen, matkustuksen vuorten poikki,
+kivuttoman synnytyksen, Jesuksen löytämisen temppelistä, ja taivaasen
+astumisen. Lupaukset ne tämän raskaaksi tekevät. Mutta kaikkien näitten
+ohessa on tämä apuraha todestikin suuri lahja. Minun sopii nyt hyvällä
+omalla tunnolla kirjoittaa Elsalle, etten tarvitse sen enempää rahaa
+heidän vähistä varoistaan, ja voin vielä ensi tilaisuudessa toimittaa
+takaisin, mitä hän lähetti, johon, onneksi, en vielä ole kajonnut.
+
+
+Elokuulla 1503.
+
+Martin Luther on kovin sairaana; useat ylioppilaat ja professorit ovat
+hyvin huolissansa hänen tähtensä. Hänellä on niin paljon ystäviä. Eikä
+kumma! Hän ei ole itse mikään kylmäkiskoinen ystävä, ja kaikki
+odottavat suurta kunniaa yliopistolle hänen taidoistaan. Minä tuskin
+tohdin ajatellakaan, kuinka paljon minä kadottaisin, jos hän kuolisi.
+Mutta tänä aamuna eräs iäkäs pappi, joka kävi hänen luonansa,
+herätti meissä jonkunlaista toivoa. Kun Martin makasi, nähtävästi
+hengenheitoillansa, ja itse varoi loppunsa lähenevän, tämä vanha pappi
+tuli hänen vuoteensa äärelle ja lausui lempeästi, mutta vakuuden
+varmalla äänellä:
+
+"Ole hyvässä turvassa, veljeni, sinä et kuole tällä ajalla; Jumala
+tekee sinusta vielä suuren miehen, joka on monta muuta lohduttava. Jota
+Herra rakastaa ja aikoo tehdä siunaukseksi, hänen päällensä hän
+aikaisin sälyttää ristin, ja sen koulussa ne oppivat paljon, jotka
+suuttumatta kärsivät."
+
+Näillä sanoilla oli kummallinen voima enkä minä saata olla
+ajattelematta, että sairas on vähäistä parempi siitä saakka, kuin nämät
+lausuttiin. Hyvät sanat ovat todella niinkuin ruoka ja rohdot ruumiille
+ja sielulle.
+
+
+Erfurtissa, Elokuulla 1503.
+
+Martin Luther on parannut! Kaikkivaltias Jumala, ja kaikki pyhimykset
+olkoot ylistetyt.
+
+Hyvän vanhan papin sanat ovat myöskin tuottaneet jonkunlaisen erityisen
+lohdutuksen minulle. Jospa vaan olisi mahdollista, että ne surut ja
+huolet, jotka ovat niin raskaasti painaneet Elsan ja minun
+nuoruuttamme, eivät ole vihan vitsa, vaan se risti, joka on laskettu
+niitten päälle, joita Jumala rakastaa! Mutta ken voi sanoa? Kumminkin,
+mitä Elsaan tulee, minä koetan sitä uskoa.
+
+Mailma on avara näihin aikoihin. Meillä on suuri Uusi Mailma tuolla
+puolen Atlantis, avattuna espanjalaisten purjehtijain kautta, ja jalo
+Vanha Mailma täällä, avattuna tutkijoille pyhien lähteitten --
+muinaisten klassikkojen -- kautta, joita vanhojen kielten virkistynyt
+harrastus on vielä kerran saattanut kaikkien nautittavaksi; lisäksi
+uusi kirjapainon keksintö, joka, isäni luullen, on levittävä muinaisen
+viisauden äsken löydetyt aarteet lukemattomilla teillä sekä ylhäisiin
+että alhaisiin.
+
+Niin, me elämme nyt kunniakkaita aikoja. Kuinka paljon on jo saatettu
+ilmi meille! Ja kuka tietää, mitä vielä on jälillä? Sillä nyt näyttää
+siltä, kuin ihmisten sydän joka paikassa sykkisi vahvasti odotuksesta,
+ikäänkuin ei mikään näihin aikoihin olisi liian suurta toivottavaksi
+eikä liian hyvää uskottavaksi.
+
+Hyvä on, kun tapaamme lohikäärmeemme elämän kynnyksellä eikä
+kilpakentän päässä -- kuoleman kynnyksellä; sentähden minä syystä olen
+tyytyväinen. Tässä vähässä, yhä vähenevässä mailmassa ilmestyy varmaan
+joku virka minulle ja omaisilleni. Mimmoinen se on oleva?
+
+Ja mimmoinen Martin Lutherin virka on oleva? Kaikki odottavat paljon
+häneltä. Jokainen yliopistossa sanoo, että hän epäilemättä tulee
+kuuluisaksi. Millä tanterella hän laakerinsa voittanee? Voittaako hän
+laakereita vai palmun-oksia?
+
+Kun kuuntelen häntä ylioppilaitten väittelyissä, sillä välin kuin
+kaikki vartovat hänen ajatuksiansa ja osoittavat mieltymystänsä hänen
+sujuvista sanoistansa, minä näen jo laakerin hänen mustissa hiuksissaan
+seppelöitsevän hänen korkeata, vakavaa otsaansa. Mutta kun muistan sen
+väittelyn, jonka tiedän olevan hänen rinnassaan, hänen hartautensa
+tuskaisen hehkun, hänen omantuntonsa taistelon, hänen huolensa jostakin
+laiminlyödystä velvollisuudesta, ja näen sen syvän, surullisen katseen,
+joka välisti asuu hänen tummissa silmissään, minä en ajattele
+sankarisatuja, vaan pyhimysten legendoja, ja minun tekisi mieli tietää,
+missä voitossa vanhan lohikäärmeen yli hän saavuttanee palmunsa.
+
+Mutta kellot soivat iltarukoukseen enkä minä saa laiminlyödä pyhää
+hetkeä.
+
+
+
+
+III.
+
+Elsan aikakirja.
+
+
+Eisenachissa 1504.
+
+Minä en saata sanoa, että tilamme on juuri käynyt paremmaksi siitä
+ajasta, kuin Fritz lähti. Sälyhuone itse on muuttunut. Vanhojen
+kirjojen kasat ovat kovasti supistuneet, sillä meidän on täytynyt panna
+monta kirjaa pantiksi vuokraa vastaan. Meidän on ollut myöskin pakko
+myydä muutamia isän kauniita kaavoja. Se koski kauheasti hänen
+sydämeensä. Mutta velkamme saatiin maksoon.
+
+Äidin-äitimme on tähän aikaan toisinaan käynyt vähän äreäksi. Ja
+minunkin tekisi niin mieli välisti suuttua. Pojat syövät niin paljon ja
+kuluttavat vaatteensa niin pian. Minä en saata todellakaan huomata,
+että köyhyys tekee ketäkään meistä paremmaksi, paitsi äitimme, joka
+kaikkein vähimmin parannusta kaipaa.
+
+
+Syyskuulla 1504.
+
+Isä on todella tuottanut uuden asukkaan meille, vähäisen tytön, nimeltä
+Eva von Schönberg, yhden äitimme kaukaisen serkun.
+
+Menneellä viikkoa kertoi hän meille aivan lyhyesti, että tämä tulisi.
+Minä luulen, että hän hiukan pelkäsi, mitä äidin-äitimme sanoisi, sillä
+me tiedämme kaikki, ettei se vähintäkään auta, jos koettaa lumota häntä
+kauniilla puheilla. Hän huomaa aina, mitä tarkoitat, ja hänen terävät
+silmänsä tunkevat kohta kaikkein kiertojesi läpi ja näin hän pakoittaa
+sinut suuremmalla kiireellä kuin somuudella palaamaan suorastaan
+asiaasi.
+
+Niinmuodoin isä taannoin lausui ihan äkkiä, kun paraikaa söimme
+päivällisiä:
+
+"Minä en muistanut kertoa sinulle, eukkoseni, että minulle juuri on
+tullut kirje sukulaisiltasi Bömistä. Sinun iso-setäsi on kuollut. Hänen
+poikansa kuoli, niinkuin tiedät, ennen häntä ja on jättänyt jälkeensä
+pikkuisen orpotytön, jolla ei ole ketään, joka häntä hoitaisi. Minä
+olen käskenyt heidän lähettää hänet meille. Minä en voinut tehdä muuta.
+Se ei ollut mikään armeliaisuuden, vaan suoran velvollisuuden teko. Ja
+paitsi sitä", hän lisäsi puollustaen itseään, "se ehkä lopulta saattaa
+meidät rikkaiksi. Suvussa löytyy omaisuutta jossakin paikassa, kun vaan
+voisimme saada sen käsiimme; ja tämä pikkuinen Eva on vanhimman sarjan
+jälkeisiä. Minä en tiedä tosiaan muuta, kuin että hän kenties tuo monta
+kallista perikalua muassansa."
+
+Nämät viimeiset muistutukset hän lausui erittäin äidin-äidille, toivoen
+siten selvästi osoittavansa hänelle, että tehdyssä työssä oli syvä,
+mailmallinen viisaus. Sitten puhutellen äitiä hän päätti:
+
+"Eukkoseni, sinä saat kyllä sijaa tälle orvolle sydämessäsi, ja taivas
+siunaa sinua varmaan siitä."
+
+"Sitä ei tarvitse epäillä, että hänellä on sija tyttäreni sydämessä!"
+sanoi äidin-äitimme nuristen; "mutta nyt minun ymmärtääkseni ei ole
+puhe sydämistä, vaan ruokakammarista ja vaatehuoneista. Ja niissä on
+kyllä", hän lisäsi vähän äkäisesti, "sijaa kaikille perhe-juveleille,
+joita nuori perintöläisemme tuonee muassaan."
+
+Tavallisuuden mukaan äiti ehti avuksi.
+
+"Kallis äidin-äiti", hän sanoi, "taivas palkitsee meidät epäilemättä;
+ja paitsi sitä, te tiedätte, me saamme nyt ruveta elämään vähän
+isommasti, kun olemme pääsneet veloistamme."
+
+"Ei ole, luullakseni, epäilemistäkään", vastasi äitimme, "että taivas
+maksaa teidät; vaan sitä käy mielestäni hyvin epäileminen, tuleeko
+makso käyvässä rahassa."
+
+Mutta luultavasti hän pelkäsi, mitä tämmöinen epäilevä arvelu
+vaikuttaisi lapsissa, ja lisäsi vähän näreästi, mutta lempeällä
+äänellä:
+
+"Anna tuo pikku raukan tulla. Saaneehan hänelle sijaa ennen pitkää
+tavalla taikka toisella. Vanhat hiipivät ulos kirkkomaahan, sillä välin
+kuin nuoret hyppivät porstuan ovesta sisään."
+
+Ja muutamien päivien perästä pikku Eva tuli; vaikka, paha kyllä, ilman
+mitään perhe-juveleja. Mutta pyhimykset varjelkoot, että minä joutuisin
+ahneeksi taikka saidaksi ja kadehtisin orvon leipää!
+
+Ja kuka olisi hennonut olla pikku Evaa tervetulleeksi toivottamatta?
+Kun hän nukkuu minun vuoteessani, kultaiset hiukset pään-alaisella,
+pitkät silmänripset varjoten poskea, joka on punainen unesta ja
+nojautuu hänen pyöreään, valkoiseen käteensä, kuka raskisi toivoa häntä
+pois? Ja kun sammutan lampun (niinkuin minun pian täytyy tehdä) ja
+laskeun hänen viereensä, hän puoleksi herää sydäntäni lähentyäksensä ja
+kuiskaisee unissansa: "oma Elsa, kultani!" Enkä minä voi toivoa häntä
+pois enemmän kuin haltia-enkeliänikään. Mutta todella luulen, että hän
+on joku sen kaltainen olento.
+
+Hän ei ole täyteen kymmentä vuotta; mutta kun hän on ainoa lapsi ja yhä
+on kasvanut vanhempien seurassa, on hänellä tyven, varovainen
+käytöstapa ja omituinen, ajattelevainen yksitotisuus, joka
+ihmeellisellä sulolla ilmaantuu hänen kirkkaissa, viattomissa lapsen
+kasvoissaan.
+
+Ensiksi hän näytti vähän vieraksuvan meidän lapsia, erittäin poikia, ja
+liikkui ympäri joka paikassa äitini vieressä, johon hän kohta alusta
+turvasi. Hän ei lähestynyt yhtä suoraan äidin-äitiämme, joka ei
+erittäin sydämellisesti ottanut häntä vastaan; mutta toisena iltana
+tulonsa jälkeen hän uskaliaasti nosti vähäisen tuolinsa äidin-äitini
+luo ja istuutuen hänen jalkainsa juureen laski molemmat pikkuiset,
+hienot kätensä tämän rakkaille, ohuille, vanhoille käsille ja sanoi:
+
+"Teidän täytyy pitää minusta, sillä minä aion pitää teistä oikein
+paljon. Te olette iso-tätini näköinen."
+
+Ja, kumma kyllä, äidin-äitimme näytti tulevan aivan hyvillensä, ja
+siitä asti he ovat olleet hartaat ystävät. Hän todella hallitsee meitä
+kaikkia eikä löydy ketään perheessämme, joka ei näytä katsovan hänen
+huomiotansa suosion osoitukseksi. Olisi hupaista tietää, tuntuisiko
+Fritzistä samalta!
+
+Isämme sallii hänen istua kirjapainossansa, kun hän askaroitsee
+kokeissansa. Siihen hän ei ole milloinkaan meille antanut lupaa. Hän
+kiipee ylös akkunalavitsalle ja katselee isää, niinkuin ymmärtäisi hän
+kaikki, ja isä puolestaan puhuttelee niinkuin hän luulisi hänen
+ymmärtävän.
+
+Lisäksi hänellä on kummallinen tapa kertoa pyhimysten legendoja
+lapsille. Kun äidin-äitimme kertoo niitä, minä ajattelen pyhimyksiä
+sankareiksi ja sotureiksi. Kun itse koetan jutella niitä, minä varon,
+että teen ne liiaksi satujen kaltaisiksi. Mutta kun pikku Eva puhuu St.
+Agnesista tai St. Katarinasta, hänen äänensä muuttuu lempeäksi ja
+syväksi kuin kirkkosoitto; ja hänen kasvonsa käyvät vakaviksi ja
+ihaniksi, niinkuin lapsi-enkelein tauluissa; ja hänen silmänsä
+ikäänkuin katsovat taivaasen. Soisin, että Fritz saisi kuunnella häntä.
+Minä luulen, että Eva on juuri, mitä pyhimykset olivat, kun olivat
+pieninä lapsina, paitsi sen kummallisen, tyvenen tavan puolesta, jolla
+hän saa kaikki tekemään, mitä hän tahtoo. Jos St. Elisabet olisi ollut
+pikku Evan kaltainen tässä kohden, minä tuskin luulen, että vanha
+maakreivinna olisi rohjennut olla niin tyly häntä vastaan. Kukaties
+pikku Evan on määrä olla pyhimys meidän joukossamme; ja sillä, että
+autamme häntä, me ehkä parhaiten miellytämme Jumalaa ja pääsemme
+viimein johonkin halpaan paikkaan taivaasen.
+
+
+Eisenachissa, Joulukuulla.
+
+Se lohduttaa suuresti, kun Fritz kirjoittaa niin reippaasti. Hän
+näyttää olevan täynnänsä toiveita tulevaisuuden suhteen ja on jo saanut
+paikan jossakin oivallisessa laitoksessa, jossa hän sanoo elävänsä
+niinkuin kardinali eikä ollenkaan tarvitsevansa muitten apua. Tämä on
+hyvin ilahuttavaa. Martin Luther on myöskin tulemallansa oikein
+suureksi mieheksi; niin Fritz kertoo. Vaikea on ymmärtää tätä; hän
+näytti olevan aivan muitten kaltainen; me olemme kaikki keskenämme niin
+tutut ja hän puhuu meidän kanssamme varsin yksinkertaisella,
+ystävällisellä tavalla -- ei oppineilla sanoilla eikä syvistä, pimeistä
+asioista, niinkuin muut viisaat miehet, jotka minä tunnen. Tosin meitä
+aina viehättää, kun kuuntelemme häntä, mutta jokainen voi käsittää
+kaikki, mitä hän sanoo -- minäkin; niin ettei ole mikään helppo asia
+ajatella häntä filosofiksi ja suureksi mieheksi. Minä luulen, että
+viisaat miehet ovat niinkuin pyhimykset: ei sitä oikein ymmärrä, mitä
+ne ovat, ennenkuin ovat vähän kauempana meistä.
+
+Olisi hauska tietää, minkälainen suuri mies Martin Lutherista tulee.
+Yhtäkö suuri kuin meidän pormestarimme taikka mestari Trebonius?
+Kukaties vielä suurempi kuin he; vieläpä niinkin suuri kuin
+vaaliruhtinaan sihteeri, joka kävi isämme luona hänen keksintöjänsä
+katsomassa. Mutta mielihyvällä sitä ajattelee, erittäin Fritzin tähden;
+sillä minä olen vakuutettu siitä, ettei Martin koskaan unhota vanhoja
+ystäviä.
+
+Minä en saata oikein ymmärtää Evan uskontoa. Se näyttää tekevän hänet
+onnelliseksi. Minä en luule, että hän pelkää Jumalaa eikä edes rippiä.
+Hän näyttää ihastelevan kirkonkäyntiä niinkuin joutopäivää metsässä;
+eikä Jesuksen nimi näytä kauhealta, vaan kalliilta hänelle, niinkuin
+Jumalan suloisen äidin nimi on minulle. Mitä on kovin vaikea ymmärtää.
+Minä luulen, ettei hän juuri paljon pelkää viimeistä tuomiotakaan; ja
+tässä on syy, miksi niin luulen: -- kun pari yötä takaperin molemmat
+heräsimme rajusta ukkosen ilmasta, minä kätkin kasvoni vaatteisin,
+etten näkisi salamoita, kunnes kuulin lasten itkevän lähihuoneessa ja
+tietysti nousin heitä rauhoittamaan, sillä äitimme oli ollut kovin
+väsynyt sinä päivänä ja minä toivoin hänen paraikaa nukkuvan. Kun olin
+laulanut ja puhutellut pikkusia ja istunut heidän vieressään, siksi
+kuin olivat nukkuneet, palasin minä huoneesemme, vavisten koko
+ruumiissani; mutta minä tapasin Evan polvillansa vuoteen vieressä. Hän
+oli painanut krucifixin rintaansa vastaan ja näytti yhtä tyveneltä ja
+onnelliselta, kuin jos ukontulet olisivat olleet aamuisen auringon
+säteet.
+
+Hän nousi seisaallensa, kun minä astuin sisään; ja kun taas olin
+turvallisesti päässyt vuoteeseni ja kiertänyt käsivarteni hänen
+ympärillensä ja myrsky oli laantunut vähäisen, minä sanoin:
+
+"Eva, etkö sinä pelkää salamoita?"
+
+"Minä ajattelin, että se ehkä vahingoittaisi meitä, Elsa serkkuni", hän
+vastasi; "ja siitä syystä minä rukoilin Jumalaa."
+
+"Mutta Eva", minä lausuin, "jos ukkonen olisi yli-enkelin ääni! Minä
+aina pelkään, että jokainen ukkosen ilma on ehkä vihan päivän alku --
+tuo kauhea tuomion päivä. Mitä sinä silloin tekisit?"
+
+Hän oli tuokion ääneti, mutta sanoi sitten:
+
+"Minä luulen, että ottaisin krucifixin ja rukoilisin ja koettaisin
+pyytää Herraa Kristusta muistamaan, että hän kerta kuoli ristinpuussa
+meidän tähtemme. Minä luulen, että hän armahtaisi meitä, jos niin
+tekisimme. Paitsi sitä, Elsa serkkuni", hän lisäsi vähän ajan perästä,
+"minulla on eräs lause, joka aina lohduttaa minua. Isäni opetti sen
+minulle, kun olin aivan pikkuinen tyttö, vankihuoneessa, ennenkuin hän
+kuoli. Minä en muista koko lausetta, mutta näitä sanoja minä en ole
+milloinkaan unhottanut: _Niin on Jumala mailmaa rakastanut, että Hän
+antoi ainoan Poikansa_. Sitä oli enemmän, vaikka olen unhottanut sen;
+mutta tämän osan minä aina muistin, koska olin isäni ainoa lapsi, ja
+hän rakasti minua sydämestään. Minä en tiedä tarkoilleen, mitä kaikkia
+se merkitsee, mutta sen minä tiedän, että ne ovat Jumalan sanat, ja
+minä uskon vakaasti niitten merkitsevän, että Jumala rakastaa meitä
+hyvin paljon ja että hän on jollakin lailla isäni kaltainen.
+
+"Minä tiedän", vastasin minä, "että Uskontunnustus sanoo: 'minä uskon
+Jumalaan, Isään kaikkivaltiaasen', mutta minä en koskaan ajatellut, että
+Kaikkivaltias Isä tarkoittaisi jotakin meidän oman isämme kaltaista.
+Minun mielestäni se tarkoitti vaan, että Jumala on hyvin suuri, että me
+kaikki kuulumme Hänelle ja että meidän tulee rakastaa Häntä. Oletko
+varma siitä, Eva, jotta se tarkoittaa, että _Hän rakastaa meitä_?"
+
+"Minä luulen niin, Elsa", vastasi Eva.
+
+"Kukaties se tarkoittaa, että Hän rakastaa _sinua_, Eva", minä kysyin.
+"Mutta sinä olet hyvä lapsi ja olet, luullakseni, aina niin ollut; ja
+me tiedämme kaikki, että Jumala rakastaa semmoisia ihmisiä, jotka ovat
+hyvät. Tuo lause, näetkö, ei sano mitään siitä, että Jumala rakastaa
+semmoisia, jotka eivät ole hyvät. Juuri sen vuoksi, etten tosiaan
+varmaan tiedä, teenkö sitä, mikä Hänelle on otollinen, pelkään minä
+Jumalaa ja tuomion päivää."
+
+Eva oli hetken ääneti, ja sitten hän lausui:
+
+"Minä soisin muistavani lauseen loppupuolen. Kenties siinä olisi
+selitys."
+
+"Mistä se lause on saatu, Eva?" minä kysyin. "Kukaties me löydämme sen.
+Luuletko, että Jumala sanoi sen isällesi taivaassa jossakin näyssä
+taikka unissa, niinkuin hän puhuu pyhimyksille?"
+
+"Sitä minä en luule, serkku", hän vastasi miettien; "sillä isäni sanoi,
+että se seisoi eräässä kirjassa, josta hän ilmoitti minulle, missä se
+oli löydettävä, kun hän oli kuollut. Mutta kun minä löysin kirjan, yksi
+pappi vei sen minulta ja sanoi, ettei se ollut mikään hyvä kirja
+vähäisille tytöille; enkä minä koskaan saanut sitä takaisin. Niin
+minulla ei ole muuta kuin tämä lauseeni, Elsa serkku. Minä soisin, että
+se tekisi sinut onnelliseksi, niinkuin se tekee minut."
+
+Minä suutelin suosikkiamme ja toivotin hänelle hyvää yötä; mutta minä
+en saanut nukutuksi. Minua halutti nähdä tuo kirja. Mutta kenties se ei
+kuitenkaan ole mikään hyvä kirja; sillä (vaikka ei Eva sitä tiedä) minä
+kuulin äidin-äitini sanovan, että hänen isänsä oli Hussiti ja kuoli
+mestauslavalla, sen vuoksi että hänellä oli väärä usko.
+
+Aamulla Eva oli hereillä ennen minua. Hänen suuret, tummat silmänsä
+katselivat minua, ja samalla, kuin minä heräsin, hän lausui:
+
+"Elsa serkkuni, minä luulen, että tuon lauseen loppupuoli jollakin
+tapaa koskee krucifixiä; sillä minä ajattelen aina niitä yhtä haavaa.
+Sinä tiedät, että Herra Jesus Kristus on Jumalan ainoa Poika ja että
+hän kuoli ristin puussa meidän tähtemme."
+
+Ja hän nousi ylös, puki päällensä ja sanoi menevänsä aamumessuun
+rukoilemaan minun puolestani, että minä en olisi peloissani, kun vasta
+ukkonen käy. Se on epäilemättä totta, minä olen varma siitä, että risti
+ja Kristuksen kärsiminen ovat aiotut joksikin hyväksi meille; mutta
+siinä tapauksessa ne voivat ainoastaan hyödyttää niitä, jotka ovat
+Jumalan mieleen, mutta kuinka voi olla Hänen mieleensä, sitä juuri on
+kovin vaikea ymmärtää.
+
+Minä en kuitenkaan saata ajatella, että Evan usko jollakin lailla on
+väärä, sillä hän on niin jumalinen ja niin hyvä. Hän menee aina
+säännöllisesti ripittämään itseään ja käy kirkossa aamumessussa ja
+monesti muutoinkin. Minä olen myöskin usein tavannut hänet rukoilemasta
+krucifixin taikka Pyhän Neitsyen ja Lapsen kuvan edessä kotonamme.
+Jumalisuus näyttää todella olevan hänen varsinainen ilonsa, niinkuin
+St. Elisabetistakin sanotaan.
+
+Mitä minuun itseen tulee, on minulla kovin paljon tekemistä
+kirjapainon, talouden, kalliin äitimme kivulloisuuden, pikku lapsen ja
+poikien tähden, jotka repivät vaatteensa niin julmasti, että minä yhä
+enemmän tunnen, kuin minun on kokonaan turha koskaan pyrkiä minkään
+pyhimyksen kaltaiseksi -- jollei juuri St. Kristoferin, jonka legenda
+aivan usein on lohduttanut minua, kun äidin-äitimme kertoi sitä meille,
+joka tapahtui tällä lailla:
+
+Offerus oli sotamies ja pakana, joka eli Kanaan maalla. Hän oli
+kaksitoista kyynärää pitkä. Hänen ei tehnyt mieli totella, vaan käskeä.
+Hän ei katsonut, mitä vahinkoa hän teki muille, vaan eli rajusti,
+ahdistaen ja ryöstäen kaikkia, jotka sattuivat yhteen hänen kanssaan.
+Hän halusi ainoastaan yhtä asiaa -- että hän saisi tarjota
+palvelustansa kaikkein voimallisimmalle; ja kun hän kuuli, että keisari
+siihen aikaan oli kristikunnan päämies, lausui hän: "herra keisari,
+tahdotko minut? Minä en myy kenellekään halvemmalla sydänvertani."
+
+Keisari, joka näki hänen Simsonin-voimansa, hänen vankan rintansa ja
+tukevat nyrkkinsä, vastasi: "jos suostut palvelemaan minua ijäti,
+Offerus, minä vastaan-otan sinut."
+
+Heti jättiläinen vastasi: "vaikea on luvata _ijäti_ palvella sinua;
+mutta niin kauan kuin minä olen sinun soturinasi, ei kukaan idässä eikä
+lännessä ole sinua häiritsevä."
+
+Tämän jälkeen hän vaelsi keisarin kanssa ympäri koko maata, ja keisari
+oli hyvin mieltynyt häneen. Sotamiehet olivat, niin tappelussa kuin
+viinan ääressä, viheliäisiä, saamattomia raukkoja Offeruksen rinnalla.
+
+Oli nyt keisarilla harpun-soittaja, joka lauloi aamusta maata-panon
+aikaan asti; ja milloin hyvänsä vaan keisari oli väsynyt marssista,
+tämän runoilian täytyi liikuttaa harppunsa kieliä. Eräänä iltana he
+asettivat leirinsä lähelle jotakin metsää. Keisari söi ja joi
+iloisesti; harpun-soittaja lauloi hupaisen laulun. Mutta kun hän
+laulussansa puhui pahasta hengestä, keisari risti silmiänsä. Sanoi
+Offerus korkealla äänellä kumppanillensa: "mitä tuo on? Mitä leikkiä
+ruhtinas nyt laskee?" Silloin keisari vastasi: "kuule, Offerus, minä
+tein tämän sen häijyn paholaisen tähden, jonka sanotaan usein
+mellastavan tässä metsässä suurella väellä ja voimalla." Tämä näytti
+kummalliselta Offeruksen mielestä, ja hän sanoi halveksien keisarille:
+"minun tekee suuresti mieli metsä-sikaa ja hirveä. Mennään tähän
+metsään ajamaan niitä." Keisari vastasi lempeästi: "ei, Offerus! Älä
+pyydä niitä tässä metsässä, sillä samalla kuin täytät ruoka-aittasi,
+ehkä vahingoitat sieluasi." Silloin Offerus niuristeli kasvojansa ja
+lausui: "Ne ovat happaimia, sanoi kettu pihlajanmarjoja; jos teidän
+Korkeutenne pelkää paholaista, minä rupean tämän herran palvelukseen,
+koska hän on mahtavampi kuin te." Tämän perästä hän kylmäkiskoisesti
+vaati palkkansa, lähti pois ilman mitään erittäin pitkiä
+jäähyväismenoja ja painoi iloisesti taajimpaan metsään.
+
+Eräässä kolkossa metsän aukossa löysi hän paholaisen alttarin, joka oli
+rakennettu mustista kekäleistä, ja tämän päältä välkkyi kuutamassa
+ihmisten ja hevosten luurangot. Offerus ei tästä millään tavalla
+hämmästynyt, vaan katseli tyvenesti kalloja ja luita; tuosta hän huusi
+kolme kertaa korkealla äänellä paholaisen nimeä, istui maahan, meni
+nukuksiin ja alkoi pian kuorsailla. Sydänyön aikana maa näytti
+jyskeellä aukenevan, ja noenkarvaisella hevosella näki hän pikimustan
+ratsastajan, joka ajoi tuimasti häntä kohden ja koetti sitoa häntä
+juhlallisilla lupauksilla. Mutta Offerus sanoi: "saadaan nähdä." Sitten
+he kulkivat yhdessä pitkin mailman kuningaskuntia, Offerus huomasi,
+että hän oli parempi isäntä kuin keisari, harvoin hänen tarvitsi
+puhdistaa hänen aseitansa, mutta kemuja ja kujeita oli yltäkyllin.
+Kuitenkin kun he jonakuna päivänä astuivat maantietä, kolme korkeata
+ristiä seisoi heidän edessään. Silloin Mustaa Ruhtinasta yht'äkkiä
+värisytti ja hän lausui: "kiertäkäämme ympäri syrjätietä myöten." Sanoi
+Offerus: "minusta näyttää kuin sinä pelkäisit noita hirsipuita", ja
+joustansa jännitettyään ampui hän nuolen keskimäiseen ristiin. "Kuinka
+sopimattomasti tehty!" sanoi saatana sävyisesti; "etkö tiedä, että hän,
+joka palvelian muodossaan oli Marian poika, nyt harjoittaa suurta
+valtaa?" "Jos niin on laita", lausui Offerus, "ei mikään lupaus sitonut
+minua, kun tulin sinun luokses; nyt minua haluttaa taas etsiä
+kaikkein voimallisinta, jota yksistänsä suostun palvelemaan."
+Silloin saatana meni pois, pilkallisesti nauraen, vaan Offerus jatkoi
+matkaansa tiedustellen kaikilta kulkioilta, joita hän tapasi, Marian
+poikaa. Mutta voi! harvat kantoivat häntä sydämessänsä; eikä kukaan
+voinut kertoa jättiläiselle missä Herra oleskeli, siksi kuin Offerus
+jonakin aamuna yhtyi vanhaan, hurskaasen erimitiin, joka antoi
+hänelle yösijaa kammiossansa ja lähetti hänet seuraavana aamuna
+Karthusianin-luostariin. Siellä priori kuunteli Offerusta, näytti
+hänelle suoraan uskon tien ja sanoi hänelle, että hänen tuli paastota
+ja rukoilla, niinkuin Johannes Kastaja muinoin erämaassa. Mutta Offerus
+vastasi: "heinäsirkat ja metsähunaja, herrani, ovat kokonaan vastoin
+luontoani enkä minä osaa mitään rukouksia. Minulta menisi kaikki
+voimat, ja minä olisin pikemmin taivaasta poissa, kuin joutuisin tällä
+tavalla sinne." "Suruton mies!" vastasi priori. "Sinun sopii kuitenkin
+koettaa jollakin muulla lailla: rupea sydämestäsi toimittamaan jotakin
+hyvää tekoa." "Voi! sallikaat minun kuulla", pyysi Offerus; "semmoiseen
+minulla on voimia." "Katso, tuossa juoksee ankara virta, joka estää
+pilgrimejä heidän matkallansa Romaan. Siinä ei löydy mitään lauttaa
+eikä siltaa. Kanna uskovaiset selässäsi tämän yli." "Jos tällä tapaa
+kelpaan Vapahtajalle, minä tahdon halulla kantaa matkustajia
+edestakaisin", vastasi jättiläinen. Ja samaa päätä hän rakensi
+ruovoista majan ja asui siitä asti vesihiirien ja majavien joukossa
+virran reunalla, iloisesti kuljettaen pilgrimejä joen poikki, ikäänkuin
+kameli taikka elefantti. Mutta jos ken tarjosi hänelle lauttarahaa, hän
+sanoi: "minä teen työtä ijankaikkista elämää varten." Ja kun nyt
+useitten vuosien perästä Offeruksen hiukset olivat käyneet valkoisiksi,
+eräänä myrskyisenä yönä vieno, valittava ääni huusi häntä: "rakas,
+hyvä, pitkä Offerus, kana minut yli." Offerus oli väsynyt ja uninen,
+mutta hän ajatteli uskollisesti Jesusta Kristusta ja tarttuen uupunein
+käsin siihen kuusenrankaan, jota hän piti sauvanansa, kun virta oli
+tulvillaan, kahlasi hän veden lävitse ja melkein pääsi vastaiseen
+rantaan; mutta kun hän ei nähnyt mitään pilgrimiä siellä, arveli hän:
+"minä näin unta", ja palasi takaisin ja pani uudestaan maata. Mutta
+tuskin hän oli ennättänyt nukkua, kuin sama vieno ääni jälleen kuului,
+tällä kertaa enemmän vaikeroivana ja kiikuttavana: "Offerus, hyvä,
+rakas, iso, pitkä Offerus, kanna minut yli." Kärsivällisesti iäkäs
+jättiläinen astui joen poikki, mutta ei ketäkään näkynyt, ja hän meni
+takaisin ja pani taas maata ja vaipui ennen pitkää sitkeään uneen, kun
+kerran vielä tuo vieno ääni kuului, selvänä, voivottavana ja
+rukoilevana: "hyvä, rakas jättiläinen Offerus, kanna minut yli".
+Kolmannen kerran hän tarttui kuusi-sauvaansa ja kulki kylmän virran
+poikki. Tällä kertaa hän näki hennon, kauniin, vähäisen pojan, jolla
+oli kultaiset hiukset. Vasemmassa kädessään hän piti Karitsan lippua,
+oikeassa maanpalloa. Hän katseli jättiläistä, silmät täynnänsä
+rakkautta ja luottamusta, ja Offerus nosti hänet ylös kahdella
+sormella; mutta kun hän astui veteen, painoi pieni lapsi niinkuin kivi.
+Yhä raskaammalta taakka tuntui, kunnes vesi melkein ylettyi hänen
+leukaansa asti; isot hiki-pisarat vierivät hänen otsastansa, ja hän oli
+miltei uppoamallansa virtaan vähäisen pojan kanssa. Hän ponnisti
+kuitenkin voimiansa, pyrki horjuen toiselle puolelle, laski lempeästi
+lapsen rannalle ja sanoi: "herraseni, minä pyydän, älä vasta kulje tätä
+tietä, sillä töintuskin pääsin tällä kertaa hengissäni yli." Mutta
+kaunis lapsi kasti Offeruksen paikalla ja lausui hänelle: "tiedä,
+kaikki sinun syntisi ovat anteeksi annetut; ja vaikka sinun jäsenesi
+horjuivat, älä pelkää äläkä kummastele, vaan riemuitse; sinä olet
+kantanut mailman Vapahtajan! Merkiksi istuta maahan kuusen-rankasi,
+joka niin kauan on ollut kuolleena ja lehdetönnä; huomenna se kasvaa
+viheriöitä oksia. Ja tästä lähin sinun nimesi ei ole Offerus, vaan
+Kristofer." Silloin Kristofer pani kätensä ristiin, rukoili ja sanoi:
+"minä tunnen loppuni lähestyvän. Jäseneni vapisevat; voimani raukeavat;
+Jumala on antanut kaikki minun syntini anteeksi." Tuosta lapsi katosi
+valkeuteen; vaan Kristofer istutti sauvansa maahan. Ja niin se aamulla
+kasvoi viheriöitä lehtiä ja punaisia kukkia, ikäänkuin mantelipuu.
+Kolme päivää sen jälkeen enkelit kantoivat Kristoferin paratiisiin.
+
+Tämä on se legenda, joka tuottaa minulle enemmän toivoa kuin mikään
+muu. Kuinka suloista olisi, kun olisin jollakin nöyrällä tavalla
+koettanut auttaa muita heidän matkallansa pyhään kaupunkiin ja kun
+viimeinen taakka olisi kannettu ja voimani raukeisivat, jos silloin
+pyhä lapsi ilmestyisi minulle ja sanoisi: "pikku Elsa, sinä olet tehnyt
+sen työn, jonka aioin sinun tehtäväksesi -- sinun syntisi ovat anteeksi
+annetut"; ja nyt enkelit tulisivat ja nostaisivat minut syliinsä ja
+kantaisivat minut mustan virran ylitse, ja elämäni nuortuisi ja kukkisi
+jälleen paratiisissa, niinkuin Kristoferin kuihtunut sauva!
+
+Mutta kun täytyy koko pitkä elin-aikansa vartioita virran luona ja
+kantaa taakat eikä tietää, teemmekö kuitenkaan oikein -- se se on, joka
+on niin vaikeata!
+
+Suloista olisi havaita, kun virran yli on pääsnyt, että jonkun
+vähäisen, nöyrän, jokapäiväisen velvollisuuden täyttämisellä on todella
+palvellut ja miellyttänyt Kaikkein Mahtavinta, mailman Vapahtajaa! Kun
+vaan havaitsisi tämän sillä aikaa, kuin pyrkii joen yli, kuinka iloista
+se olisi! Kuinka vähäisen muistaisi jäistä vettä taikka pakottavia
+hartioitaan tai horjuvia, hermottomia jäseniänsä!
+
+
+Eisenachissa, Tammikuulla 1505.
+
+Fritz on kotona meidän tykönämme jälleen. Hän näyttää nyt, kun hänellä
+on tuuliparta ja miekka, yhtä miehuulliselta kuin isämme. Kuinka
+iloiseksi hänen vakava astuntansa ja hänen syvä äänensä tekevät koko
+perheen! Välisti kun katselen häntä, kun hän hypittää lapsia ja kaappaa
+heidät syliinsä taikka nakkaa palloa Kristoferin ja Polluxin kanssa
+taikka ampuu joutsella iltaisin kaupunkilaisten leikeissä, soisin
+niinkuin ennen, että hän olisi elänyt niinä aikoina, jolloin esi-isämme
+asuivat linnoissa, ja että Fritz olisi ollut ritari ja ratsastanut
+seuralaistensa etupäässä taisteloon jonkun hyvän asian puolesta --
+esimerkiksi Turkkilaisia vastaan, joitten nyt sanotaan uhkaavan
+keisarikuntaa ja koko kristikuntaa. Minun pikkuinen mailmani on todella
+avara ja kylläksi runsas minulle, mutta tämä porvari-elämä näyttää
+ahtaalta ja halvalta hänelle. Minä tahtoisin, että hän saisi askaroida
+miesten eikä kirjojen kanssa. Naiset saattavat lukea, oppia ja
+ajatella, jos heillä on aikaa (mutta tietysti ei niin hyvin kuin
+miehet); minä olen myöskin kuullut, että naiset kirjoittavat kirjoja.
+St. Barbara ja St. Katarina ymmärsivät astronomiaa, astrologiaa ja
+filosofiaa ja osasivat puhua minä en tiedä kuinka monta kieltä. Mutta
+he eivät olisi pystyneet lähtemään kilvellä ja keihäällä, niinkuin
+Kappadokian St. Yrjö, vapauttamaan kahletettua prinsessaa ja tappamaan
+isoa Afrikan lohikäärmettä. Minä tahtoisin, että Fritz tekisi, mitä
+naiset _eivät pysty_ tekemään. Hänen leveässä, notkeassa ruumiissansa
+on semmoinen ryhti ja hänen mustissa silmissään semmoinen voima; vaikka
+todella kaiken sen johdosta, mitä hän on kirjoittanut meille
+ruhtinaallisesta elannostansa Erfurtin laitoksessa, jossa hän on
+vapaa-oppilas, äitimme ja minä emme odottaneet, että hänen kasvonsa
+näyttäisivät niin laihalta ja ohuelta.
+
+Hän on tuonut minulle takaisin äitinkummini guldenin. Hän sanoo, että
+hän on itsenäinen mies, joka tulee omillansa toimeen ja jonka ei
+ollenkaan sovi vastaan-ottaa tämmöisiä lahjoja. Koska kuitenkin kerran
+olen antanut sen Fritzille, tuntuu minusta kuin minun olisi oikeus
+käyttää sitä hänen hyväksensä, joka on suuri lohdutus, sillä minä voin
+näinä muutamina päivinä, kuin hän viipyy meidän luonamme, laittaa
+paremmat atriat, kuin tavallisesti voimme tarjota, ettei hän saata
+ensinkään arvata, missä pulassa me usein olemme.
+
+Minä häpeän vähän itseäni, mutta Fritzin takaisin-tulossa on jotakin,
+joka ei vastaa minun toiveitani. Minä olen yöt päivät näinä molempina
+vuosina odottanut häntä suurella kaipuulla. Minä luulin, että me
+aloittaisimme uudestaan juuri siitä, mihin päätimme. Minä kuvailin
+itselleni, kuinka tuo entinen jokapäiväinen elämä hänen kanssansa
+jatkaantuisi taas, niinkuin muinoin. Minä ajattelin, että me istuisimme
+sälyhuoneessa ja juttelisimme kaikista huolistamme sekä itsemme että
+perheen puolesta ja varomatta tai pelkäämättä vuodattaisimme sydämen
+sydämeen, että se tuskin olisi puhumista ollenkaan, vaan ääneen
+ajattelemista.
+
+Nyt ei enää jokainen pikku asia keskinäisessä, jokapäiväisessä
+elämässämme ole tuttu meille, niin että ymmärtäisimme toistemme
+tunteet, niistä puhumatta; nyt on kokonainen sarja uusia kokemuksia,
+joista täytyy askel askelelta kertoa, emmekä näytä keksivän, mistä
+aloittaa. Ei kukaan muu voi tuntea sitä niinkuin minä. Lapsille ja
+vanhemmillemme on hän kaikki, mitä hän ennen oli, ja miksi minä
+odottaisin enempää? Minä todella tuskin tiedän, mitä odotin taikka mitä
+minä kaipaan. Miksi Fritz olisi enemmän minulle kuin kenellekään
+muulle? On itsekästä toivoa sitä ja lapsellista ajatella, ettei kaksi
+vuotta tuottaisi mitään muutosta. Sopiko minun edes toivoa sitä? Enkö
+minä riemuitse hänen voimastansa, ja hänen uljaasta, miehuullisesta
+käytöksestänsä? Ja sopiko minun toivoa, että suuren Erfurtin akademian
+ylioppilas, joka pian pääsee baccalaureoksi, tulisi istumaan vanhoille,
+läjään ajetuille kirjoille sälyhuoneesen ja viettäisi aikaansa
+jaarituksissa minun kanssani. Paitsi sitä, mitä minulla on
+juttelemista? Vaan kuitenkin, kun tänä iltana hämärän hetki tuli
+kolmannen kerran siitä, kuin hän palasi, ja hän näytti kokonaan
+unohtavan sen, minä en voinut auttaa, että se tuntui haikealta, ja niin
+minä pakenin tänne yksinäisyyteen.
+
+Fritz on istunut tämän viimeisen tunnin arkituvassa, kaikki lapset
+ympärillänsä, kertoen heille, mitä oppilaat tekevät Erfurtissa; heidän
+runous-yhdistyksestänsä, jossa he kokoontuvat ja toistensa kuullen
+lausuvat omia värssyjänsä taikka käännöksiä vanhoista kirjoista, jotka
+nykysin ovat kaivetut ilmi maasta, vaan kuitenkin hänen puhettansa
+myöten ovat tuoreemmat kuin mitkään uuden-aikaiset teokset ja antavat
+kyllin kaikille ajatuksen aihetta; väitöskokouksista ja noista suurista
+lauluseuroista, joihin sadoittain ääniä ottaa osaa ja soitto syntyy
+semmoinen, joka voittaa kaikki urut -- molemmissa jälkimäisissä
+harjoituksissa Martin Luther näyttää olevan johdattaja ja päämies, ja
+sitten ylioppilaitten miekkailuista, joihin minä en luule Martin
+Lutherin ruvenneen, mutta jotka varmaan huvittavat Kristoferia ja
+Polluxia enemmän kuin mikään muu. Pojat seisoivat kummallakin puolella
+Fritziä kuunnellen avosilmin; Chriemhild ja Atlantis olivat pistäyneet
+aivan hänen taaksensa, ompelutyö käsissään; pikku Thekla istui hänen
+polvillansa ja leikitsi hänen miekan-kannikkeensa kanssa; ja pikku Eva
+oli kiivennyt mielipaikallensa akkunanrinnalle vastapäätä Fritziä.
+Aluksi Eva pysyi vähän erinänsä Fritzistä eikä sanonut mitään; ei,
+luullakseni, ujoudesta, sillä tämä lapsi ei näytä pelkäävän ketään eikä
+mitään, vaan sen omituisen tavan vuoksi, jolla hän tarkastaa ihmisiä,
+ikäänkuin hän tahtoisi oppia tuntemaan heitä kokonaan, niinkuin opitaan
+uutta kieltä, taikka niinkuin hallitsia tekee, joka tutkii uuden
+alamaisensa luonnetta, ennen kuin hän ottaa hänet palvelukseensa.
+Ajatteleppas tuota pikkuista olentoa, kun hän kohtelee Fritziämme tällä
+ylhäisellä tavalla! Mutta tässä ei auta mitään vastustaminen Fritzinkin
+on täytynyt käydä tämä tutkinto, niinkuin me muut, ja hän on yhtä
+paljon, kuin äidin-äitimme taikka kukaan meistä, hyvillään siitä, että
+hän on saavuttanut Evan luottamuksen. Kun minä lähdin pois, oli Eva,
+vähän aikaa Fritzin ylioppilas-juttuja suurella tarkkuudella
+kuunneltuaan, itse ruvennut pääpuhujaksi, ja viehättyneenä koko seura
+nyt kuunteli häntä, kun hän kertoili heille mielilegendaansa St.
+Katarinasta. He olivat kaikki kuulleet sen ennen, mutta kun Eva kertoo
+näitä tarinoita, ne näyttävät aina jollakin lailla uusilta. Minä luulen
+tämän tulevan siitä, että hän niin hartaasti uskoo niitä; näyttää siltä
+kuin hän ei toistaisi, mitä hän on kuullut, vaan tyvenesti juttelisi
+jotakin semmoista, jota hän itse on nähnyt, melkein niinkuin
+mielestämme joku enkeli tekisi, joka näkymätönnä on katsellut, kun
+kaikki tapahtui. Ja tällä välin näyttävät hänen pitkäripsiset silmänsä,
+kun hän nostaa niitä, katsovan yhtä haavaa kuuntelian sydämeen ja
+taivaasen.
+
+Ei mikään kumma, että Fritz unhottaa hämärän hetken. Mutta se on
+omituista, ettei hän ole kertaakaan kysynyt aikakirjaamme. Tästä olen
+kuitenkin iloinen, sillä minä en tahtoisi milläkään muotoa näyttää
+hänelle kertomusta vastuksistamme.
+
+Onkohan mahdollista, että minä kadehdin pikku Evaa -- rakasta,
+pikkuista, lempeää, turvatonta Evaa? Minua ilahuttaisi, jos koko mailma
+rakastaisi Fritziä. Kuitenkin tuntui varsin onnelliselta, kun olin
+hänen ainoa ystävänsä; ja miksi vähäinen vieras lapsi varasti minulta
+kalliit hämärän-hetkeni?
+
+No niin, minä luulen, että täti Agnes oli oikeassa: minä tein
+Fritzistä epäjumalan, Jumala suuttui, ja minua rangaistaan. Tosin
+pyhimykset näyttävät tunteneen jonkunlaista hurskasta huvitusta, kun
+heitä rangaistiin, mutta niin ei ole minun laitani; rangaistukset eivät
+näytä ollenkaan parantavan minua, vaan päinvastoin pahentavan -- joka
+on uusi todistus siitä, kuinka minun on turha koettaa päästä
+pyhimykseksi.
+
+
+Eisenachissa, Helmikuulla.
+
+Kun minä kirjoitin nämät viimeiset sanat enenemässä hämärässä, kaksi
+vahvaa kättä verkan laskettiin olkapäilleni, ja joku ääni sanoi:
+
+"Siskoseni, _miks'et_ voi näyttää minulle aikakirjaasi?"
+
+Minun oli mahdoton vastata.
+
+"Sinä olet joutunut kiinni", lisäsi sama ääni. "Luuletko, että minä en
+tiedä, mistä tuo guldeni tuli? Näytä minulle äitikummisi rahakukkaro."
+
+Minä tunsin, kuinka kyynelet alkoivat tukehuttaa minua; mutta Fritz ei
+näyttänyt huomaavan niitä.
+
+"Elsa", hän sanoi, "sinä saat harjoitella pikku temppujasi kaikkia
+muita perheen-jäseniä kohtaan, mutta minun suhteeni ne eivät menesty.
+Luuletko koskaan voivasi uskotella minua, että olet käynyt laihaksi
+siitä, että olet joka päivä elämässäsi syönyt makkaroita, kakkuja ja
+oivallisia juhlapäivän putinkeja? Luuletto, että tuo nälkäinen ihastus
+poikien silmissä tuli heidän jokapäiväisestä, tavallisesta ruo'astaan?
+Luuletko", hän jatkoi, ottaen minun molemmat käteni omaan käteensä,
+"että minä en nähnyt, kuinka siniset ja kylmät ja pakkasenpuremia
+täynnä ne pikkuiset kädet olivat, jotka latoivat isoja halkoja takkaan,
+kun tänä aamuna tulin sisään?"
+
+Tietysti minä en voinut tehdä muuta kuin nojata päätäni hänen rintaansa
+ja hiljaisesti itkeä. Ei auttanut kieltää mitään. Sitten hän lisäsi
+nopeasti matalalla, syvällä äänellä:
+
+"Luuletko, että minä olisin voinut olla huomaamatta äitimme vanhoja
+keinoja, kun hän vakuutti, ettei ruoka maittanut häntä ja ettei hän
+pitänyt mistään niin paljon kuin jänteistä ja luista?"
+
+"Oi Fritz", minä nyyhkytin, "minä en voi sitä auttaa. Mitä minä teen?"
+
+"Ainakin", hän sanoi "lupaa minulle, pikku neiti, ettet vasta tee
+omasta veljestäsi varsinaista vierasta ja ettet kaikenlaisilla turhilla
+ja petollisilla tuumilla koeta sälyttää koko perheen huolten painoa
+omille hartioillesi."
+
+"Luuletto, että tämä on synti, jota minun tulee tunnustaa, Fritz?" minä
+kysyin; "en minä tarkoittanut mitään petollista; mutta minä erhetyn
+aina oikean ja väärän suhteen. Mitä minä voin tehdä?"
+
+"Tietääkö täti Ursula tämän?" hän kysyi kiivaanpuolisesti.
+
+"Ei, äiti ei salli, että minä kerron sitä kenellekään. Hän luulee, että
+he moittisivat isäämme; ja vasta on viikko kulunut siitä, kuin isä
+kertoi hänelle, että hän oli keksinyt uuden tavan sulattaa lyijyä,
+jonka kautta voi muuttaa sitä kokonaan hopeaksi. Se olisi todella
+kummallinen keksintö; ja hän on vakuutettu siitä, että vaaliruhtinas
+heti ostaisi sen, ja me saisimme arvattavasti jättää Eisenachin ja asua
+lähellä vaaliruhtinaan hovia. Kukaties keisarikin vaatisi, että
+ilmoittaisimme salaisuuden hänelle, ja silloin meidän täytyisi jättää
+koko maa; sillä sinä tiedät, että löytyy isoja lyijy-kaivoksia
+Espanjassa; ja jos kerran ihmiset voisivat tehdä hopeata lyijystä, se
+olisi paljoa helpompi ja turvallisempi menetys, kuin purjehtia ison
+valtameren poikki hankkimaan luonnollista hopeata villeiltä
+Indianeilta."
+
+Fritz huokasi raskaasti.
+
+"Entä sillä välin?" hän kysyi.
+
+"Sillä välin?" minä vastasin, "tietysti saattaa välisti olla vähän
+vaikea tulla toimeen."
+
+Hän mietti tuokion aikaa, ja sitten hän sanoi:
+
+"Elsaseni, minä olen ajatellut yhtä tuumaa, joka luullakseni tuottaa
+meille muutamia guldenia, siksi kuin tuo lyijyn muuttamisen hanke on
+toteutettu."
+
+"Silloin emme tietysti", sanoin minä, "kaipaa mitään, vaan jaksamme
+antaa niille, jotka ovat ilman. Ja voi, Fritz, kuinka hyvin me
+tietäisimme, millä tapaa auttaa niitä, jotka ovat köyhät. Etkö luule,
+että Jumala tämän vuoksi antaa meidän itse olla niin kauan köyhinä eikä
+näytä koskaan kuulevan rukouksiamme?"
+
+"Olisi suloista ajatella niin, Elsa", sanoi Fritz totisesti; "mutta on
+kovin vaikea ymmärtää, kuinka miellyttää Jumalaa taikka kuinka
+menetellä, että meidän rukouksemme edes tapaavat häntä -- varsinkin kun
+me niin usein tunnemme ja teemme, mikä väärää on."
+
+Se ilahutti minua, kun näin, ettei Fritz epäillyt, että tuo suuri
+keksintö joskus onnistuisi. Hän ei kertonut minulle, mikä hänen oma
+tuumansa on.
+
+Tunteeko siis Fritz'kin itsensä niin syntiseksi ja niin epätietoiseksi,
+kuinka hänen tulee kelvata Jumalalle? Ehkä useissa ihmisissä on sama
+tunne. Se on hyvin kummallista. Jospa vaan Jumala olisi katsonut
+hyväksi tehdä asian meille vähän selvemmäksi! Minua haluttaisi tietää
+kertooko se kirja, joka Evalta katosi, meille jotakin siitä!
+
+Tämän illan perästä aita tietysti oli kokonaan poistunut minun ja
+Fritzin väliltä, ja me näytimme olevan paremmat ystävät kuin koskaan
+ennen. Meillä oli hupaisia hämärän keskusteluita sälyhuoneessa, ja minä
+rakastan häntä enemmän kuin milloinkaan ennen. Niin että täti Agnes,
+luullakseni, katsoisi minua entistä suuremmaksi epäjumalan palveliaksi.
+Mutta se on hyvin merkillistä, että epäjumalan palvelus näyttää tekevän
+minun niin erittäin hyvää. Minusta tuntuu kuin rakastaisin koko mailmaa
+paremmin sentähden, että rakastan Fritziä, ja kuin kantaisin kaikki
+asiat helpommin, kun saan uskoa hänelle kaikki, niin ettei minulla
+koskaan ole ollut niin vähän pikku syntejä tunnustettavana kuin näinä
+molempina viikkoina, jolloin Fritz oli kotona. Kun vaan Jumala olisi
+säätänyt niin, että kelpaamme hänelle sillä, että rakastamme veljiämme,
+sisariamme ja omaisiamme, eikä sillä, että olemme heitä rakastamatta
+taikka jätämme heidät ja hautaamme itsemme kylmään luostariin, niinkuin
+täti Agnes!
+
+Pikku Eva sai todellakin Fritzin opettamaan itselleen Latinan
+kieli-oppia! Minä luulen, että hän tahtoo olla rakastetun St.
+Katarinansa kaltainen, joka oli hyvin oppinut. Ja hän sanoo, että
+kaikki pyhät kirjat, rukoukset ja virret ovat Latinan kielellä, että
+hänen luullaksensa se epäilemättä on se kieli, jota Jumala erittäin
+rakastaa. Hän kysyi minulta muutamia päiviä sitten, puhuvatko he
+Latinaa taivaassa.
+
+Minä en tietysti voinut vastata. Minä sanoin hänelle, että luulin
+raamatun olevan alkuperäisesti kirjoitetun kahdella muulla kielellä,
+Kreikkalaisten ja Juutalaisten, ja että olin kuullut jonkun sanovan,
+että Adam ja Eva paratiisissa puhuivat Juutalaisten kieltä, jonka
+luulen Jumalan opettaneen heille.
+
+Mutta minä olen ajatellut sitä jälestäpäin eikä minua kummastuttaisi,
+jos Eva olisi oikeassa.
+
+Sillä, jollei Latina ole taivaan pyhimysten ja pyhien enkelien kieli,
+miksi Jumala tahtoisi, että papit puhuvat sitä kaikkialla ja että kansa
+sillä lausuu Ave'nsa ja Paternoster'insa? Me ymmärtäisimme ne kaikki
+paljon paremmin Saksan kielellä; mutta jos Latina on autuaitten
+pyhimysten ja enkelien kieli, on tämä tietysti syy, jonka vuoksi sitä
+näin käytetään. Vaikka me emme aina ymmärrä, _he_ ymmärtävät, joka on
+suuri lohdutus. Minä arvelen, että Latinan kielen oppiminen on erittäin
+viisas tuuma pikku Evalta; ja kun minulla on enemmän aikaa olla
+jumalinen, kukaties minäkin koetan oppia.
+
+
+
+
+IV.
+
+Otteita Fredrikin aikakirjasta.
+
+
+Yliopisto tuntuu jotenkin kylmältä mailmalta, kun olen käynyt rakkaassa
+vanhassa kodissani Eisenachissa. Mutta se koski sydämeeni, kun näin,
+kuinka äitimme ja Elsa tekevät työtä, ja kuinka väsyneiltä ja
+laihtuneilta he näyttävät. Onneksi on heillä vielä toivoa tuosta
+suuresta keksinnöstä enkä minä tahtoisi millään lailla ryöstää sitä
+heiltä. Mutta tällä välin minun täytyy heti tehdä jotakin heitä
+auttaakseni. Minun käy toisinaan säästää muutamia liharuokia
+aterioistani, jotka jaetaan meille runsaasti tässä laitoksessa, ja
+myydä niitä; ja minä voin joskus ansaita vähäisen sillä, että
+kopioitsen themoja rikkaammille ylioppilaille taikka saarnoja ja
+postilloja munkeille. Kirjapainon taito on tosin kyllä tehnyt tämän
+elatuskeinon epävarmaksi; mutta painetut kirjat ovat vielä kovin
+kalliit ja lisäksi peräti kookkaat, ja papit ovat usein hyvin
+mielissään, kun heillä on vähäisiä kopioita muutamista postillain
+lu'uista taikka kirkko-isäin puheista, erittäin kun ne ovat kirjoitetut
+vähäisellä, selvällä käsi-alalla, että heidän sopii ottaa niitä
+mukaansa matkoillensa kyliin. Tarjona on myöskin kirjoitustyötä
+lakimiehiltä, etten minä epäile voivani ansaita jotakin; ja vaikka
+minun lukemiseni vähäisen viivästyykin, se ei tee niin suurta haittaa.
+Minun ei käy suuria asioita tavottaminen, jollei niitä todella voi
+saavuttaa vähäisillä ja kärsivällisillä askelilla. Minun tulee tehdä
+työtä omaisiani varten. Nuoruuteni on pantava alttiiksi, että kykenen
+auttamaan heitä, olipa millä keinoilla hyvänsä. Jos se onnistuu
+minulta, ehkä Kristoferin taikka Polluxin on tilaisuus pyrkiä
+korkeammalle, kuin minä olen voinut, taikka kenties minulla elämäni
+keskivaiheilla ja loppupuolella on aikaa jatkaa noitten suurten
+klassikkojen tutkimista, jotka näyttävät tekevän ajatuksiemme alan niin
+avaraksi, mailman niin kunniakkaaksi ja isoksi ja elämän niin syväksi.
+Olisi todella sangen suloista, jos saisi antautua kirjallisuuteen ja
+filosofiaan, niinkuin Martin Lutherin nyt on mahdollinen. Hänen
+elämän-juoksunsa alkaa jalosti. Hän on tänä keväänä saavuttanut
+maisterin arvon ja on pitänyt luentoja Aristoteleen fysikissä ja
+logikissa. Hän osaa erittäin tehdä himmeitä asioita selkeiksi, ja
+vanhoja asioita tuoreiksi. Hänen luennoissansa on väkeä niin paljon
+kuin mahtuu. Hän lukee myöskin lakia, että hän pystyisi hakemaan
+jotakin valtion virkaa. Hänen vanhempansa (isän kirjeistä päättäen)
+näyttävät yhdistävän häneen kaikki toiveensa; ja sama on melkein laita
+täällä yliopistossa. Suuria toivotaan hänestä; näyttää todesti tuskin
+yhtäkään elämän-rataa täyttyvän, joka ei olisi avoinna hänelle. Hän on
+yhtä sydämellinen kuin järkevä, jonka vuoksi koko yliopisto, sekä
+professorit että ylioppilaat, pitävät häntä jonkunlaisena
+omaisuutenaan. Kaikki näyttävät tuntevan itsensä osalliseksi hänen
+menestyksessään. Aivan niinkuin oli pikkuisessa keskuudessamme
+Eisenachissa, on nyt suuressa keskuudessamme yliopistossa. Hän on
+_meidän_ mestari Martin; ja joka portaalta, jolle hän nousee, tunnemme
+itsemme vähän kohonneeksi. Jos todella hänen maineensa kasvaa, niinkuin
+me edeltäpäin arvaamme, olisi hauska tietää, tuntuuko joskus samoin
+koko Saksan mielestä? sanooko kaikki kansa riemuiten ennen pitkää
+_meidän_ Martin Luther?
+
+Ei niin, ettei hänellä olisi vihamiehiä; hänen luontonsa on liian
+kiivas ja hänen sydämensä liian lämmin, ettei hän saata hillitä
+itseään, niinkuin hitaat, maltilliset luonnot.
+
+
+Kesäkuulla 1505.
+
+Martin Luther tuli minun luokseni muutamia päiviä sitten, näyttäen
+kovin huolestuneelta. Hänen ystävänsä Alerius on murhattu, ja se on
+erittäin koskenut häneen; ei ainoastaan, luullakseni, siitä syystä,
+että hän on kadottanut rakkaan kumppanin, vaan siitä syystä, että se
+saattaa kuoleman niin hirmuisen likelle ja herättää uudestaan noita
+kysymyksiä, joitten minä tiedän piilevän hänen sydämessänsä, yhtä hyvin
+kuin minunkin, ja jotka tarkoittavat Jumalaa, tuomiota ja tuota
+synkkää, kauheata tulevaisuutta, joka on meidän edessämme, jonka
+käsittämiseen emme pysty ja jota emme kuitenkaan voi paeta eikä
+unhottaa.
+
+Tänä päivänä tapasimme toisemme jälleen, ja hänen ajatuksensa olivat
+kiintyneet yhteen kirjaan, jonka hän oli löytänyt yliopiston
+kirjastosta, jossa hän enimmiten viettää joutohetkensä. Se oli
+latinankielinen raamattu, jota hän ei ollut milloinkaan ennen
+eläissänsä nähnyt. Häntä kummastutti suuresti, kun hän näki niin paljon
+enemmän siinä kuin evankeliumeissa, joita luetaan kirkoissa, taikka
+saarnakokoelmissa. Hän kutsuttiin pois luentoon; muutoin, hän sanoi,
+olisi hän tuntikausia jatkanut lukemistansa. Yksi kertomus näyttää
+erittäin syvästi vaikuttaneen häneen. Se oli Vanhasta Testamentista. Se
+oli kertomus lapsesta Samuelista ja hänen äidistänsä Hannasta. "Hän
+luki sen nopeasti", hän sanoi, "hartaalla ilolla ja riemulla; ja koska
+kaikki tuntui hänestä uudelta, alkoi hän sydämensä pohjasta halata,
+että Jumala kerta antaisi hänelle tämmöisen kirjan omaksi."
+
+Minä luulen, että se on hänen oman hurskaan äitinsä muisto, joka tekee,
+että tämä kertomus viehättää häntä niin erinomaisesti. Se onkin ihana
+kertomus, niinkuin hän jutteli sen minulle, ja saattaa jokaisen melkein
+toivomaan, että olisi saanut syntyä vanhan Hebrean valtakunnan aikoina.
+Näyttää siltä kuin Jumala olisi aivan armollisesti ja mieluisasti
+kuunnellut tuon murheellisen naisen rukouksia. Ja jos me vaan saisimme
+jokainen meistä kuulla äänen taivaasta, kuinka iloista olisi vastata,
+niinkuin hurskas lapsi: "puhu, Herra, sillä sinun palveliasi kuulee;"
+ja sitten täydellisesti oppia, mitä Jumala todesti meiltä kaikilta
+vaatii. Minä luulen kuitenkin, että munkit ovat yhtä varmat
+kutsumuksestansa kuin muinoin hurskas lapsi, kun luopuvat kodistaan ja
+mailmasta kirkkoa palvellaksensa. Siitä lähtisi suuri apu, jos muutkin
+ihmiset kutsuttaisiin erityisiin elämänsä töihin, niinkuin profeetta
+Samuel ja (luullakseni) munkit, että me kaikki pelottomasti ja lujilla
+askelilla astuisimme eteenpäin, jokainen määrättyä polkuansa, ja
+olisimme varmat, että teemme oikein, sen sijaan, että me erhetyksiemme
+ja syntiemme kautta ehkä tuotamme rangaistusta niille, joitten puolesta
+olisimme valmiit kuolemaan. Tuskinpa lienee semmoinen tarkoitus, että
+kaikki ihmiset rupeisivat munkeiksi ja nunniksi. Soisi vaan Jumala,
+että maallikoillakin olisi oma kutsumuksensa tuon kauhean epätiedon ja
+epäilyksen sijasta, joka toisinaan luo varjonsa sydämeemme ja saattaa
+meidät epäilemään, että olemme ehkä eksyneet pois tieltämme (niinkuin
+minä tuona yönä lumisessa metsässä) ja, niinkuin Kain, pakenemme
+Jumalan läsnä-oloa ja tartutamme itsellemme ja omaisillemme Hänen
+kiroustansa.
+
+
+Heinäkuun 12 p. 1505.
+
+Synkkä suru on kohdannut yliopistoa. Rutto liikkuu meidän joukossamme.
+Moni makaa kuolleena, joka vaan viikko sitten oli täynnänsä nuoruutta
+ja toivoa. Useat professorit, maisterit ja ylioppilaat ovat paenneet
+kotopaikoillensa taikka läheisiin kyliin Thüringin metsään. Kirkot ovat
+täpösen täynnä kaikissa jumalanpalveluksissa. Papit ja munkit (ne,
+jotka ovat jääneet taudin-alaiseen kaupunkiin) käyttävät sitä kauhua,
+jonka rutto synnyttää, muistuttaaksensa kansalle sen julman tuomion ja
+vihan päivän vielä hirmuisempia kauhuja, jota ei kukaan voi paeta.
+Taintuneita naisia ja välisti miehiäkin kannetaan kirkoista, jolloin
+rutto usein samaa päätä iskee heihin eikä heitä milloinkaan enää nähdä.
+Martin Luther näyttää olevan kovin levoton. Tämä kulkutauti, joka
+seuraa niin läheltä hänen ystävänsä murhaa, nähtävästi sortaa hänen
+mieltänsä. Mutta hän ei aio lähteä kaupungista. Kenties ne kauhut,
+jotka rasittavat häntä kaikkein enimmin, ovat juuri ne, joita papit
+tähän aikaan niin elävästi johdattavat mieleemme ja joista ei käy
+pakeneminen sillä, että muuttaa asuntoansa, vaan ainoastaan sillä,
+että muuttaa elämänsä. Tänä viimeisenä viikkona, erittäin sen jälkeen,
+kuin raju ukkosen ilma yllätti hänet valtatiellä likellä Erfurtia,
+näyttää hän kummallisesti muuttuneen. Syvä alakuloisuus asuu hänen
+kasvoissansa, ja hän karttaa ilmeisesti vanhoja ystäviänsä. Minä olen
+tuskin puhutellut häntä.
+
+
+Heinäkuun 14 p.
+
+Suureksi kummastuksekseni on Martin Luther tänä päivänä käskenyt minua
+ja useita muita ystäviänsä kokoontumaan hänen luonansa ylihuomenna ja
+viettämään hupaista iltaa laululla ja muulla juhlallisuudella. Rutto
+on heikentynyt; ihmettelen minä sentään, että kukaan nyt ajattelee
+ilon-tekoa. He sanovat kuitenkin, että iloinen sydän on paras
+varjeluskeino.
+
+
+
+Heinäkuun 17 p.
+
+Mitä Martin Lutherin pidot tarkoittivat, on nyt kaikkien tiedossa. Koko
+yliopisto on hämmästyksissä. Hän on päättänyt ruveta munkiksi. Useat
+luulevat, että se on joku äkkinen mieli-johde, joka ehkä vielä haihtuu.
+Minä en sitä usko. Minä luulen, että se on seuraus vuosien taisteloista
+ja että hän tässä vaan on myöntynyt niihin ajatuksiin, jotka ovat
+alinomaa palanneet häneen koko hänen mainiona yliopiston aikanansa.
+
+Hän ei ole koskaan näyttänyt niin iloiselta kuin eilen iltana. Tunnit
+lensivät pois vilkkaassa, hauskassa keskustelussa. Tuntui siltä kuin
+olisimme päässeet jostakin taakasta. Rutto oli herkeämällänsä;
+professorit ja ylioppilaat tulivat paraikaa takaisin. Me tunsimme
+elämän uudestaan aloittavan entistä kulkuansa ja rohkenimme kerran
+vielä toivolla katsoa eteenpäin. Me olimme useat päättäneet lukumme
+yliopistossa ja astuimme jo sen takana olevaan avarampaan mailmaan --
+elämän yliopistoon. Meille oli muutamille jo luvattu paikka, ja
+useimmat meistä toivoivat suuria tulevaisuudelta; näky-ala oli sitä
+loistavampi, mitä vähemmän rajoitettu. Martin Luther ei ottanut
+arvellaksensa mitään tulevasta toimenlaadustansa; mutta se ei
+ihmeyttänyt meitä ketään. Hänen menestyksensä, me sanoimme, oli jo
+varma; ja monta leikkisää anomusta lausuttiin, että hän vasta suojelisi
+meitä, kun hänestä oli tullut suuri mies.
+
+Meillä oli myöskin oivallinen soitto, niinkuin aina kaikissa seuroissa,
+joissa Martin Luther on läsnä. Hänen heleä, vakava äänensä kuultiin
+suosionosoituksilla monessa hyvin tunnetussa laulussa ja kajahteli
+takaisin iloisissa kööreissä, joihin kaikki yhdistyivät. Näin ilta
+kului, siksi kuin määrätty yliopiston lepohetki oli melkein tullut,
+jolloin yhtäkkiä, kun viimeisen köörin viimeiset sävelet olivat
+kuolleet pois, hän jätti meidät hyvästi, sanoen, että hän toisena
+aamuna aikoi mennä Augustinin-luostariin munkiksi! Ensiksi muutamat
+pitivät tätä pilanlaskuna; mutta hänen katsantonsa ja käytöksensä
+karkoittivat pian tämän ajatuksen. Silloin koettivat kaikki lujasti
+evätä häntä lähtemästä. Moniaat puhuivat niistä toiveista, joita
+yliopisto oli pannut häneen -- toiset siitä elämän-juoksusta mailmassa,
+joka odotti häntä; mutta kaikkiin näihin hän vaan hymyili.
+
+Kuitenkin kun joku meistä muistutti häntä hänen isästänsä ja niistä
+pettyneistä toiveista, joita tämä menetys synnyttäisi hänen kodissaan,
+minä huomasin, että hänen muotonsa muuttui, ja näytti siltä, kuin hänen
+huulensa olisivat vähäisen värähtäneet. Mutta kaikki -- ystävälliset
+muistutukset, levolliset nuhteet, kiihkeät, sydämelliset rukoukset --
+kaikki oli turhaa.
+
+"Tänään", hän sanoi, "te näette minut; tämän perästä te ette näe minua
+enää."
+
+Niin erosimme toisistamme. Mutta kun muutamat hänen likeisimmät
+ystävänsä varhain tänä aamuna lähtivät hänen luoksensa siinä heikossa
+toivossa, että he vielä voisivat saada häntä kuulemaan niitä tuhansia
+kumoamattomia syitä, jotka olivat joutuneet meidän mieleemme siitä,
+kuin erosimme hänestä, hänen huoneensa olivat tyhjät eikä häntä
+löydetty mistään. Me emme mihinkään kysymykseemme saaneet muuta
+vastausta kuin että mestari Martin oli tänä aamuna ennen päivän
+valjettua mennyt Augustinin-luostariin.
+
+Sinne me seurasimme häntä ja koputimme kovasti jykeitä luostarin
+portteja. Vähän ajan perään ne aukenivat vähäisen ja uninen
+portinvartia ilmestyi.
+
+"Onko Martin Luther täällä?" me kysyimme.
+
+"Kyllä!" kuului vastaus; ja ääni osoitti meidän korvissamme
+jonkunlaista voitonriemua.
+
+"Me tahtoisimme puhutella häntä", lausui joku meistä.
+
+"Häntä ei saa kukaan puhutella", oli tyly vastaus.
+
+"Kuinka pitkäksi aikaa?" me kysyimme.
+
+Sisäpuolella kuiskuteltiin vähän, ja nyt tuli ratkaiseva vastaus: "ei
+kuukauteen aikaan kumminkaan."
+
+Me olisimme viipyneet ja puhuneet enemmän, mutta raskaat, vahvasti
+nauloitetut ovet suljettiin meidän edestämme, me kuulimme, kuinka
+tukevat teljet ratisivat, kun ne vedettiin kiinni, ja vaikka nyrkeillä
+ja rautapää sauvoilla jyskytimme luostarin portteja, ei siitä hetkestä
+hiiskaustakaan kuultu.
+
+"Kuollut mailmalta, todellakin!" mutisi joku viimein; "hauta ei olisi
+niin äänetön."
+
+Alakuloisina ja ääni käheänä huutamisesta palasimme jälleen Martin
+Lutherin huoneisin. Nuot vanhat tutut huoneet, joissa me niin nykyisin
+olimme viettäneet tuntikausia hänen kanssaan ystävällisissä
+väittelyissä; joissa minä ja useat meistä olimme kuluttaneet niin monta
+hetkeä sydämellisessä, rakkaassa keskuudessa -- hän ei ollut niihin
+enään tuleva; ja mykkien, hengetönten kappalten entisellään olo teki
+vaan vastakohdan kautta tyhjyyden ja muutoksen vielä tuskalloisemmaksi.
+
+Kun rupesimme tarkemmin tutkimaan, oli kuitenkin monta muutosta
+tapahtunut. Hänen huilunsa ja luuttunsa tosin olivat pöydällä aivan
+niinkuin hän oli jättänyt ne edellisenä iltana. Mutta kirjat --
+skolastilliset, lakitieteelliset ja klassilliset -- olivat
+huolellisesti kootut yhteen nurkkaan, kirjakauppiasten nimet päällä.
+Katsastellen hyvin tunnettuja nidoksia, minä kaipasin ainoastaan kahta,
+Virgiliusta ja Plautusta; minä luulen, että hän on ottanut ne mukaansa.
+Sillä välin kuin silmäilimme yhtä kääröä, joka oli toisessa paikassa
+huoneessa sievästi kokoon pantuna, tuli se vanha mies, joka piti hänen
+huoneitansa korjussa, sisään ja sanoi: "se on mestari Martin'in
+maisterintakki, juhlapuku ja maisterisormus. Ne ovat lähetettävät hänen
+vanhemmillensa Mansfeldiin."
+
+Rintaani ahdisti, kun ajattelin, että hänen isänsä, joka oli
+työskennellyt niin ahkerasti poikaansa varten ja toivonut niin paljon
+hänestä, vastaan-ottaisi tämän käärön. Ei kuolleelta. Pahemmalta
+mielestäni kuin kuolleelta. Semmoiselta, joka omin ehdoin on haudannut
+itsensä; omin ehdoin, omin käsin rakentanut aidan itsensä ja kaikkein
+rakkaintensa väliin. Kuolleitten kanssa, jos he ovat autuaat, me saamme
+pitää yhteyttä -- ainakin Uskontunnustus puhuu pyhien yhteydestä; me
+saamme rukoilla heitä; taikka pahimmassa tapauksessa me saamme rukoilla
+heidän puolestaan. Mutta luostarissa olevan pojan ja Mansfeldissa
+asuvan isän välissä aita ei ole ainoastaan kivestä ja mullasta. Se on
+tahdon ja omantunnon lujasta raudasta. Se olisi nyt _kiusaus_ Martin
+Lutherille, jos hän vuodattaisi sydämensä lempeillä sanoilla isän,
+äidin taikka ystävän eteen.
+
+Vaan kuitenkin, jos hän on oikeassa -- jos voi kurittaa lihansa, jos
+voi tyydyttää Jumalan ja saavuttaa taivaan ainoastaan tällä tavalla --
+se on todella vähäinen asia, mitä itse taikka omaisemme kärsivät tässä
+katoavaisessa mailmassa, johon kuoleman kauheat portit aina tuovat
+pitkän varjonsa, nämät portit, jotka elämän päättävät.
+
+Eikö Martin paremmin hyödytä perhettänsä luostarissa kuin keisarin
+hovissa, sillä eikö luostari ole komeamman palatsin esipiha -- niin
+sanoaksemme kuninkaitten kuninkaan oikea vastaanotto-sali? Paitsi sitä,
+jos hänellä oli hengellinen kutsumus, mikä kirous olisi seurannut, jos
+hän olisi laiminlyönyt sen? Hyvä niitten, joitten kutsumus on niin
+selvä, etteivät tohdi olla sitä tottelematta; taikka joitten sydän on
+niin puhdas, että he eivät tahdo, jos tohtisivatkin!
+
+
+Heinäkuun 19 p.
+
+Nämät kaksi päivää yliopisto on ollut kiihdyksissä siitä, että Martin
+Luther on kadonnut. Useat ovat suutuksissa hänelle, ja vielä useammat
+munkeille, jotka, niinkuin he sanovat, ovat käyttäneet eduksensa
+äkkinäistä mielijohdetta ja kiertäneet hänet pauloihinsa. Toiset,
+erittäin ne, jotka kuuluvat Mutianin kouluun, -- Humanistat -- nauravat
+kuitenkin ja arvelevat, että luostarinkin kautta käy teitä hoviin --
+jopa saavuttaa paavin hiipan. Mutta nämät eivät ymmärrä Martin'ia. Me,
+jotka tunnemme hänet, tiedämme varsin hyvin, että hänestä tulee
+tosi-munkki ja ettei hänelle löydy mitään porttia luostarista takaisin
+mailmaan.
+
+Nyt on tullut ilmi, että hän oli miettinyt tätä askelta enemmän kuin
+pari viikkoa.
+
+Tämän kuukauden (Heinäkuun) ensimäisenä päivänä hän kulki tiellä
+Erfurtin ja Stotterheimin välillä, kun ukkosen ilma, joka oli
+kokoontunut Thüringin metsän yli ja raukaisevalla hiljaisuudella
+painanut rutonsekaista ilmaa, yht'äkkiä alkoi raivota hänen yllänsä.
+Hän oli yksinään ja kaukana mistäkään suojasta. Jyskäys seurasi
+toisensa perästä, ja sitten tuli kamala hiljaisuus; haarovat salamat
+hyppivät hurjasti hänen ympärillänsä, kunnes viimein hirveä ukon-nuoli
+kiskaisi halki maan hänen jalkainsa alta ja melkein vei hänet
+huumeisin. Hän oli yksinään ja kaukana mistäkään suojasta; hän tunsi
+sielunsa yhtä yksinäiseksi ja suojattomaksi. Ukkosen jyrinä näytti
+hänestä kuin vastustamattoman, loukatun Jumalan ankara ääni. Ensimäinen
+leimaus saatti polttaa hänen ruumiinsa tuhaksi ja syöstä hänen sielunsa
+niihin liekkeihin, joita se niin kauhealla tavalla johdatti mieleen; ja
+ensimäinen ukkosen jyskäys, joka seurasi, saatti kaikkua niinkuin
+tuomion torvi hänelle, kun hän makasi taidotonna, kuurona ja mykkänä
+kuolemassa. Taidotonna ja mykkänä ruumiin puolesta! mutta ken voisi
+kertoa, mihin kauheaan, itse-tiettyyn, ijankaikkiseen tuskaan hänen
+sielunsa olisi heräävä; mitkä vaikeroimiset kuuluisivat hänen kadotetun
+henkensä ympäriltä, mitä turhien rukousten huutoja hän ohkaisi? Turhia
+rukouksia silloin! kukaties ei kokonaan turhia nyt! Hän lankesi
+polvillensa -- hän heittäysi maahan ja huusi tuskissansa ja kauhussaan:
+"auta, armias St. Anna, ja minä rupean kohta munkiksi."
+
+Myrsky vieri hitaasti pois; mutta peräyttämättömät sanat olivat
+lausutut, ja ukkosen jylinä, kun se kaukaa kuului yhä heikommalta,
+kaikkui hänen sydämessään, ikäänkuin koko hänen mailmallisen elämänsä
+hautausvirsi.
+
+Hän saapui eheänä Erfurtiin, vaan epäillen omaa lujuuttansa hän ei
+puhunut mitään aikomuksestansa, paitsi niille, joitten hän tiesi
+tukevan häntä siinä. Tämä oli varmaan syy, jonka vuoksi hänen
+ajatuksensa näinä kahtena viikkona ovat olleet aivan toisaalla ja hän
+itse on karttanut meitä.
+
+Hän uskoi tuumansa ensin Andreas Staffelsteinille, yliopiston
+rehtorille, joka kiitti ja kehoitti häntä ja vei hänet kohta uuteen
+Fransiskanin-luostariin. Munkit vastaan-ottivat hänet ilolla ja
+esittelivät, että hän heti yhtyisi heidän veljeskuntaansa. Hän vastasi
+heille, että hänen ensiksi täytyi ilmoittaa aikomuksensa isälleen. Tämä
+oli vaan sovelias luottamuksen osoitus semmoiselle isälle, joka oli
+kieltänyt itseltänsä niin paljon ja työskennellyt niin uutterasti
+voidaksensa runsaasti auttaa poikaansa yliopistossa. Mutta rehtori ja
+munkit arvelivat, ettei hänen ollut oikeus neuvotella lihan ja veren
+kanssa; hänen tuli "luopua isästä ja äidistä ja paeta Kristuksen ristin
+juureen." "Kuka ikinä kätensä auraan laskee ja taaksensa katsoo", he
+sanoivat, "ei se ole sovelias Jumalan valtakuntaan." Mailmaan jääminen
+oli vaarallista. Turmiollista sinne palaaminen.
+
+Muutamat jumaliset naiset, joille rehtori mainitsi Martin'in aikeista,
+vahvistivat häntä niissä innokkailla ja rohkaisevilla sanoilla.
+
+Eikö kukaan heistä heltynyt ja säälinyt hänen äitiänsä ja isäänsä? Minä
+epäilen kuitenkin, että Martin'in äiti yhdelläkään moitteen sanalla
+olisi koettanut estää häntä luostariin menemästä. Hän oli hyvin
+jumalinen nainen. Samalla kuin hän antoi poikansa, ylpeytensä,
+Jumalalle, hän antoi kalliimman osan itsestänsä; ja naisilla on
+semmoinen voima, kun uhrauksia kysytään, ja heille syntyy siitä
+semmoinen salainen ilo, että hän, luullakseni, epäilemättä olisi
+kestänyt nämät kaikki.
+
+Martin'in isän laita olisi varmaan ollut toisin. Hän ei ajattele mitään
+hyvää munkeista, ja hänellä on varsin ankara käsitys isän ja pojan
+keskinäisistä velvollisuuksista. Hän, tuo älykäs, ahkera, menestyvä
+talonpoika, pitää munkkeja laiskuri-laumana, jotka tuntevat luopuvansa
+mailman iloista, mutta usein vaan luopuvat sen velvollisuuksista.
+Tyytyväisesti hän näki vaikka mitä puutetta ja vaivaa, kun vaan Martin,
+koko perheen kunnia, sai tilaisuutta kehittää luonnonlahjojansa. Mutta
+kun hän havaitsee neuvojensa, huoltensa ja toimiensa hedelmän
+hautaantuvan luostariin, se kaiketi kovasti koskenee häneen. Se oli
+kauhea neuvoo, jonka rehtori antoi pojalle. Vaan kuitenkin Jumalan on
+varmaan ensimäinen oikeus; ja jos olisi koettanut vieroittaa Martin'ia
+hänen kutsumuksestansa, olisi sekin todella ollut vaarallista.
+Epäilemättä oli taistelo Martin'in sydämestä tulinen kyllä semmoisena
+kuin se oli. Hänen luontonsa on niin lempeä, hänen mielipiteensä pojan
+velvollisuudesta niin luja ja hänen kunnioituksensa ja rakkautensa
+vanhempiansa kohtaan niin hyvä. Mutta koska askel on astuttu, Pyhä
+Maria auttakoon häntä, ettei hän peräytä sitä!
+
+
+Joulukuulla 1505.
+
+Tänä aamuna minä näin näyn, jota en luullut koskaan saavani nähdä.
+Munkki, joka oli puettu Augustinilaisten harmaasen kaapuun ja
+päähineesen, kulki verkalleen pitkin katuja, raskas säkki hartioilla.
+Lumi peitti maan, hänen jalkansa olivat paljaat; mutta tämä ei ollut
+mikään tavaton näky. Ilman aikojaan ja puoleksi tietämättäni minä
+katselin, kuinka hän pysähtyi joka ovelle, nöyrästi vastaan-otti kaikki
+lahjat, jotka tarjottiin, ja pani ne luostari-säkkiin. Viimein hän
+seisahtui sen rakennuksen oven eteen, jossa minä olin, ja silloin, kun
+hän käänsi kasvonsa ylöspäin akkunaa kohden, jossa minä seisoin, minun
+silmäni kohtasivat Martin Lutherin silmät!
+
+Minä riensin oven luo, leipä kädessä, ja aioin, ennenkuin tarjosin sen
+hänelle, vanhan tavan mukaan syleillä häntä; mutta hän kumarsi syvältä,
+kun hän vastaan-otti leivän, kunnes hänen otsansa melkein koski maata,
+ja lausuen hiljaan latinaksi "_Gratias_" yritti lähteä pois.
+
+"Martin", minä lausuin, "etkö sinä tunne minua?"
+
+"Minä olen luostarin palveluksessa", hän vastasi. "Haasteleminen ja
+viipyminen sotii sääntöjä vastaan."
+
+Vaikea oli päästää häntä menemään sen enempää puhumatta.
+
+"Jumala ja pyhimykset auttakoot sinua, veli Martin!" minä sanoin.
+
+Hän kääntyi puoleksi, risti silmänsä, kumarsi syvältä kerran vielä, kun
+joku piikatyttö heitti hänelle vähäisen lihantähteitä, ja sanoi
+leppeästi: "Jumala olkoon ylistetty jokaisesta lahjasta, jonka hän
+antaa", ja ryhtyi taas vaivalloiseen almun anoonsa, kyyryssä selin ja
+silmät maassa. Mutta kuinka muuttuneet hänen kasvonsa olivat! Nuoruuden
+ja terveyden kukoistus kokonaan kadonneena ohuilta, laihtuneilta
+poskilta; neron ja mielikuvituksen tuli aivan himmentyneenä punaisissa,
+sisään painuneissa silmissä! Tulta on tosin niissä vielä, mutta se
+näytti minusta olevan sitä laatua, joka polttaa -- eikä sitä, joka
+lämmittää ja ilahuttaa.
+
+He ovat varmaan tylyjä häntä vastaan luostarissa. Kun lähettävät hänet,
+joka tuskin kuusi kuukautta takaperin oli yliopiston kunnia ja
+kaunistus, kerjäämään ovelta oveen ystävien ja oppilaitten luo, joitten
+kanssa hän ei saa edes tervehdystä vaihtaa! Eiköhän noitten halpojen ja
+taitamattomien munkkien liene mieleen, kun saavat tällä tapaa
+nöyryyttää semmoista, joka äskettäin oli heitä niin paljon etevämpi?
+Niitä käsiä, jotka pitelevät tämmöisiä vitsoja, tulee hyvin jalojen
+taikka hyvin helläin sydänten ohjata. Minä tiedän kuitenkin varmaan,
+että veli Martin määrää itselleen ankaramman kurituksen kuin kukaan muu
+voi hänelle asettaa. Se ei ole mikään ulkonainen taistelo, joka on näin
+riuduttunut ja koukistanut hänet vähemmän ajan kuin puolen vuoden
+kuluessa.
+
+Minä pelkään, että hän rupee johonkin ankaraan itsekidutukseen,
+sentähden että hän puhui nuot muutamat sanat, joihin minä houkuttelin
+hänet.
+
+Mutta jos se on hänen kutsumuksensa, jos se on taivasta kohden, ja jos
+hän sen kautta saavuttaa ansioita, joita voi jaeskella muille, sopii
+epäilemättä kestää kaikkia taisteloita!
+
+
+Heinäkuussa 1506.
+
+Veli Martin'in novitiati on päättynyt ja hän on ottanut Augustinin
+nimen, mutta me tuskin opimme sanomaan häntä siksi. Useat meistä olivat
+läsnä muutamia päiviä sitten, kun hän teki lopullisen lupauksensa
+Augustinilais-kirkossa. Kerran vielä me kuulimme sen kirkkaan,
+miellyttävän äänen, jonka enimmät meistä olivat kuulleet laulussa ja
+vilkkaassa keskustelussa tuona jäähyväisiltana. Se soi heikolta ja
+vähäiseltä, epäilemättä paastoamisesta. Noviisin vaatteet pantiin
+syrjälle, munkinkaapu puettiin ylle ja notkistaen polviansa alttarin
+astuinten edessä, samassa kuin priori laski kätensä hänen alas painetun
+päänsä päälle, hän teki määrätyn lupauksen latinan kielellä:
+
+"Minä, veli Martin, tunnustan ja lupaan kuuliaisuutta Jumalalle
+Kaikkivaltiaalle, Marialle, ikuiselle neitsyelle, sinulle, veljelleni,
+joka olet tämän luostarin priorina ja edustat St. Augustinin
+Eremiiti-kunnan pääprioria, piispalle ja hänen kalliille
+seuraajillensa, että elän köyhyydessä ja puhtaudessa kuolemaan saakka
+mainitun St. Augustinin säännön mukaan."
+
+Nyt pantiin palava vahakynttilä, sytytetyn ja alati valvovan sydämen
+kuva, hänen käteensä. Priori luki hiljaisesti rukouksen hänelle, ja
+samalla kaikki munkit aloittivat virttä: "_Veni Sancte Spiritus_" (O
+Pyhä Henki tule).
+
+Hän oli polvillansa niin kauan kuin he veisasivat; ja sitten munkit
+saattivat hänet astuimista ylös kuoriin ja tervehtivät häntä veljen
+suudelmalla.
+
+Hän oli siis esiripun takana, kuorissa, sisäpuolella olevan pyhän
+veljeskunnan keskellä, joka toimittaa jumalanpalvelusta alttarin
+edessä. Ja me hänen vanhat ystävänsä, me jäimme ulkopuolelle kirkon
+laivaan ja eroitettiin hänestä iäksi tuon peräyttämättömän lupauksen
+esiripun kautta!
+
+Ijäksi! Ijäksikö? Onko todella semmoinen verho, semmoinen väistymätön
+salpa oleva meidän ja hänen välillään tuomionpäivänä? Ja olemmeko me sen
+ulkopuolella? Silloin kenties salpa on iäksi väistymätön, silloin,
+mutta ei nyt, ei vievä!
+
+
+Tammikuulla 1507.
+
+Minä olen juuri palannut kotoa, jossa kerran vielä olen viettänyt
+joulua. Asiat näyttävät olevan hiukan paremmalla kannalla siellä. Minä
+olen tänä viime vuonna, siitä kuin suoritin maisterintutkintoni,
+kyennyt auttamaan heitä vähän runsaammin niillä rahoilla, jotka
+oppilailtani saan. Tuntui hupaiselta, kun vein rakkaalle, itsensä
+kieltävälle, armaalle Elsalle uuden juhlapuvun, vaikka hän väitti, että
+hänen vanha karmosiinipunainen hameensa ja musta tröijynsä olivat yhtä
+hyvät kuin koskaan ennen. Eva lapsen on vielä tuo hyvä, tyven, totinen
+katse silmissä, ikäänkuin hän katsoisi näkymätönten ja ijankaikkisten
+kappalten mailmaan ja näkisi siinä jotakin, joka täyttää hänen
+sydämensä ilolla. Minä luulen, että se on hänen silmiensä
+enkelinkaltainen syvyys ja hänen lapsellisen suunsa viaton, ruusuinen
+hymy, jotka antavat tuon ihmeellisen sulon hänen kasvoillensa ja
+saattavat meidät lapsi-enkelien kuvia ajattelemaan.
+
+Hän osaa nyt helposti lukea kirkkolatinaa ja on erittäin mieltynyt
+vanhoihin virsiin. Kun hän kertoo niitä lauhkealla, kunnioitusta
+osoittavalla lapsen-äänellänsä, näyttävät ne minusta syvemmältä ja
+pyhemmältä kuin milloin parhaat köörit niitä laulavat. Hän rakastaa
+erittäin St. Bernhardin "_Jesu Dulcis Memoria_" ja hänen "_Salve Caput
+Cruentatum_;" mutta muutamat "_Dies Irae'n_" värsyt ovat myöskin varsin
+usein hänen huulillaan. Minä kuulin hänen usein hellästi vierettelevän
+niitä huoneissamme taikka työnsä ääressä; ja hänen äänensä oli silloin
+niinkuin onnellisen kyyhkysen jossakin hiljaisen metsän kätkössä:
+
+    "_Querens me sedisti lassus_",
+
+taikka
+
+    _Jesu mi dulcissime, Domine coelorum,
+    Conditor omnipotens, Rex universorum;
+    Quis jam actus sufficit mirari gestorum,
+    Quae te ferre compulit salus miserorum?
+
+    Te de coelo caritas traxit animorum,
+    Pro quibus palatium deserens praeclarum,
+    Miseram ingrediens vallem lacrymarum,
+    Opus durum suscipis, et iter amarum_.
+
+    Jesus, kallein ystäväin, herra taivahainen,
+    Luoja kaikkivaltias, hallitsija maitten,
+    Ken sun armotöitäs voi kyllin ihmetellä,
+    Joita hyödyks' syntisten teit sä, Jesu hellä?
+
+    Rakkautes sieluihin toi sun taivahista,
+    Heidän tähden siirryit pois linnoist' uhkeista,
+    Astuit tänne kyynelten laaksoon kurjanmoiseen,
+    Ryhdyit toimeen haikeaan, työhön vaivaloiseen.
+
+Muinaisen, majesteetillisen kielen sointuisat sanat kuuluivat niin
+suloiselta ja oudolta, vaan kuitenkin niin tutulta tällä raikkaalla
+lapsen-äänellä lausuttuina. Latinan kieli ei näytä olevan mikään
+kuollut kieli. On niinkuin hän olisi oppinut sitä itsestänsä
+lapsuudestaan, niitten enkelein lauluja kuunnellessaan, jotka valvoivat
+hänen vieressään, kun hän nukkui, taikka kirkastetun äidin huulilta,
+kun tämä taivaalla kallistui hänen pään-alaisensa ylitse.
+
+Yksi seikka näyttää kuitenkin surettavan pikku Evaa. Hänellä on yksi
+lause, joka on otettu eräästä kirjasta, jonka hänen isänsä jätti
+hänelle ennen kuolemaansa, mutta jota hänen ei sallittu milloinkaan
+jälestäpäin nähdä. Hän toivoo aina löytävänsä kirjan, jossa tämä lause
+oli, vaan hänen ei ole vielä onnistunut.
+
+Minä varon vähäisen, että se oli joku väärä-uskoinen kirja, koska hänen
+isänsä, jonka oma se oli, mestattiin sen suoksi, että hän oli Hussiti.
+Täytyy sentähden toivoa, ettei hän koskaan löydä sitä. Eva ei itse
+kertonut asiaa minulle, arvattavasti siitä syystä, että Elsa, jolle hän
+mainitsi sen, kielsi häntä kirjaa etsimästä. Me katsomme kaikki sitä
+suureksi siunaukseksi, että pelastimme tämän viattoman sydämen noitten
+vahingollisten väärä-uskolaisten ansoista, joita vastaan meidän
+saksilainen kansakuntamme niin jalosti taisteli. Ei ole nyt enää juuri
+paljon Hussitejä Bömissä. Kansallisena puolueena he ovat todesti
+kukistettuina, siitä kuin Calixtinit erosivat heistä. Löytyy kuitenkin
+muutamia, jotka elävät kurjaa elämää metsissä ja vuorilla; ja on
+kerrottu, ettei näitä erhetyksiä ole vielä kokonaan kaupungeistakaan
+saatu poistetuksi, vaikka kyllä on ankarasti menetelty niitä vastaan.
+Melkoinen joukko pysyy vielä salaisesti kiinni heidän opissaan,
+kuitenkin ulkonaisesti taipuen valtion uskontoon. Niin juurtunut
+väärä-uskolaisuuden myrkky on, ja niin suuri se vaara, josta pikku Eva
+pelastettiin.
+
+
+Erfurtissa, Toukokuun 2 p. 1507.
+
+Tänään keskeytyi kerran vielä se yksinäisyys ja äänettömyys, johon
+Martin Luther on sulkeunut, siitä asti kuin hän meni luostariin. Tänä
+päivänä hän vihittiin papiksi ja piti ensimäisen messunsa. Oli suuri
+juhla Augustinin-luostarissa; lahjoja tulvaili viljalta luostarin
+rahastoon, ja Martin'in isä, Johan Luther, tuli Mansfeldista olemaan
+läsnä juhlamenoissa. Hän on vihdoin sopinut poikansa kanssa (jota hän
+ei pitkään aikaan tahtonut nähdä); vaikk'ei hän, luullakseni, ole
+suostunut hänen munkki-elämäänsä. Eikä ihme, jollei isä olekaan hyvällä
+myöntynyt. Hän oli vuosikausia työskennellyt saattaaksensa
+lempilastansa siihen tilaan, että tämän suuret luonnonlahjat saisivat
+alttiisti edistyä. Hänen oli siis epäilemättä vaikea nähdä, kuinka
+kaikki, juuri samalla hetkellä, jolloin hän oli voittoon pääsemällänsä,
+meni hukkaan semmoisen asian tähden, joka hänestä näytti itsepäiseltä,
+taika-uskoiselta oikulta. Eikä poika ollut sanallakaan kysynyt isältä
+neuvoa taikka valmistanut häntä tulevan kohtauksen suhteen, jota
+velvollisuus sentään olisi vaatinut!
+
+Kun hän kuitenkin viimein oli päättänyt antaa anteeksi pojallensa,
+antoi hän hänelle isän tavalla anteeksi ja tuli komeudella ja kalliilla
+lahjoilla häntä kunnioittamaan. Hän ratsasti luostarin portille
+kahdenkymmenen hevosmiehen kanssa ja lahjoitti pojalleen kaksikymmentä
+florinia.
+
+Tehty sovinto ilahutti niin veli Martin'ia, että hän uskalsi
+papinvihkiäisissään koettaa saada isältään ei ainoastaan anteeksi
+antamusta, vaan myöskin hyväksymistä ja suostumusta. Se viehätti minua
+suuresti, kun kuulin jälleen hänen tutun, kaunopuheisen äänensä
+pyytävän isän suostumusta. Mutta tämä ei onnistunut häneltä. Turhaan
+hän omituisilla, innokkailla sanoillaan toi esiin ne syyt, jotka olivat
+saattaneet hänet tekemään luostarilupauksensa; turhaan munkit hänen
+ympärillään puolustivat ja hyväksyivät kaikkia, mitä hän sanoi. Vanhaa
+miestä ei saatu taipumaan.
+
+"Kallis isä", Martin lausui, "miksi vastustit minun päätöstäni ruveta
+munkiksi? Miksi se niin pahoitti sinua ja miksi et ehkä vieläkään ole
+leppynyt? Minä elän nyt niin rauhallista ja hurskasta elämää."
+
+Minun ei käy sanominen, että veli Martin'in laihat ja ryppyiset kasvot
+erittäin todistivat sisällistä rauhaa; mutta mestari Johan Luther
+vastasi uljaasti, että kaikki pöydässä kuulivat:
+
+"Etkö sinä koskaan ole kuullut, että pojan tulee olla kuuliainen
+vanhemmillensa? Entä te, oppineet herrat, ettekö koskaan ole raamatusta
+lukeneet: 'Sinun pitää kunnioittaman isääsi ja äitiäsi?' Jumala
+suokoon, ettei niitä merkkejä, joista te puhutte, havaittaisi saatanan
+petollisiksi juoniksi."
+
+Veli Martin ei koettanut puollustaa itseään. Katkera tuska ilmestyi
+hänen kasvoissaan, ikäänkuin nuoli olisi lävistänyt hänen sydämensä;
+mutta hän pysyi aivan ääneti.
+
+Hän on kuitenkin pappi; hän on varustettu semmoisella voimalla, joka ei
+ole annettu pyhille enkeleillekään -- hän voi muuttaa leivän Jumalaksi
+-- voi uhrata elävien ja kuolleitten puolesta.
+
+Hän pääsee taivaan esipihan sisempään piiriin.
+
+Hän on siinä pyhässä laivassa, jonka kuvan hän kerta näki Magdeburgissa
+ja jossa papit ja munkit purjehtivat hyvässä turvassa keskellä hukkuvaa
+mailmaa. Ja mikä vielä enempi on, hän saattaa itse tässä turvallisessa
+ja pyhässä laivassa notkistua alas ja pelastaa menehtyviä ihmisiä,
+ehkäpä toimittaa sanomatonta siunausta sen saman isän sielulle, jonka
+sanat niin loukkasivat häntä.
+
+Semmoista tarkoitusta varten hän kestäköön, että nuoli lävistää hänen
+sydäntänsä. Eiköhän miekka lävistänyt sinun sydäntäsi, oi lohdutusten
+murheellinen Äiti?
+
+Hän on varma kutsumuksestansa. Hän ei ajattele, niinkuin me mailmassa
+niin usein saamme ajatella: "Jumalako vai paha henki johdattaa minua?
+Vastustanko hänen korkeampaa käskyänsä, kun täytän vaan jokapäiväistä
+nöyrää velvollisuutta? Tuotanto minä siunausta vai kirousta niille,
+joita rakastan?"
+
+Veli Martin'illa ei suinkaan ole mitään näitä hämmentäviä epäilyksiä.
+Saattaa hyvin kestää kaikkia muita tuskia, jotka kohtaavat häntä
+_Jumalan teillä, ja sentähden, että_ hän on valinnut nämät. Ei hänen
+kumminkaan tarvitse kuunnella semmoisia kertomuksia, joita minä olen
+nykyisin kuullut eräältä nuorelta ritarilta, Ulrich von Hutten'ilta,
+joka tätä nykyä opiskelee täällä ja tietää jutella semmoisia asioita
+munkeista, papeista ja piispoista itse Romassakin, että pian ajattelee,
+jotta kaikki, mitä ei silmin näe, on petosta ja koko uskonto pelkkää
+valhetta.
+
+
+
+
+V.
+
+Elsan aikakirja.
+
+
+Tammikuulla 1510.
+
+Meillä on kauhea aika mennyt ohitse; jos se todella on ohitse!
+
+Rutto on liikkunut Eisenachissa; ja voi! on täällä vielä.
+
+Fritz tuli kotiin jouluksi, niinkuin tavallisesti. Juuri ennenkuin hän
+lähti Erfurtista, oli rutto ilmestynyt yliopistossa. Mutta hän ei
+tietänyt siitä. Kun hän ensiksi tuli tänne, näytti hän aivan terveeltä
+ja oli varsin virkeänä; mutta seuraavana päivänä hän valitti vilua ja
+kylmän väreitä ynnä päänkivistystä, joka eneni iltapuolella. Hänen
+silmänsä alkoivat nyt käydä tuijottaviksi ja himmeiksi eikä hän kyennyt
+kauan puhumaan taikka ajattelemaan selvästi.
+
+Minä näin, että äiti katseli häntä levottomasti sinä iltana; ja kun hän
+myöhemmin huomasi, että Fritzin kädet olivat kuumat, sanoi hän aivan
+tyvenesti, että hän aikoi valvoa yön hänen luonaan. Aluksi Fritz väitti
+vähän vastaan, mutta hän näytti olevan liian heikko pitämään kiinni
+mistäkään päätöksestä; ja kun hän nousi, maata mennäksensä, hän horjui
+vähäisen ja sanoi, että tuntui, niinkuin hänen päätänsä huimaisi, jonka
+vuoksi äiti tarttui hänen käsivarteensa ja saatti hänet hänen
+huoneesensa.
+
+En minä kuitenkaan ollut huolestunut; mutta kun Eva ja minä tulimme
+huoneesemme, hän lausui sillä tyvenellä, vakuuttavalla tavalla, joka
+hänellä oli jo lapsena, samalla kuin hän loi isot silmänsä minuun:
+
+"Elsa serkku, Fritz on kovin kipeä."
+
+"En minä sitä usko, Eva", minä sanoin; "eikä kukaan niin pian tulisi
+levottomaksi hänen tähtensä kuin minä. Hän kylmäsi itsensä Erfurtista
+tullessaan. Sinä tiedät, että oli jo myöhäinen, kun hän saapui tänne,
+ja satoi lujasti lunta, ja hän oli niin iloinen, kun hän sai nähdä
+meidät, ja niin halukas puhumaan, että hän ei tahtonut muuttaa
+vaatteita. Se on vaan vähäinen vilustus. Paitsi sitä oli äiti aivan
+levollinen, kun hän toivotti meille hyvää yötä. Minä en luule, että hän
+pelkää mitään. Hän vaan valvoo tunnin tai pari Fritzin tykönä,
+siksikuin hän näkee hänen nukkuvan."
+
+"Etkö sinä, Elsa, nähnyt", vastasi "että äidin huulet vapisivat, kun
+hän kääntyi ja sanoi meille hyvää yötä?"
+
+"En, Eva", minä lausuin; "minä katselin Fritziä."
+
+Ja sitten me panimme maata. Mutta minusta oli kummallista, että Eva,
+kuusitoistavuotinen tyttö, oli enemmän huolissaan kuin minä, joka olin
+Fritzin sisar. Toivo on tavallisesti niin suuri ja pelko niin vähäinen,
+ennenkuin on nähnyt monen pelon toteutuvan ja monen toiveen pettävän.
+Evan oli kuitenkin aina tapa nähdä asiain todellinen laita. Minä olin
+kovin väsynyt päivän työstä (sillä minä nousen aina tavallista
+varhemmin, kun Fritz on täällä, että saan kaikki askareet tehdyksi,
+ennenkuin hän on ylhäällä) ja nukuin arvattavasti hyvin pian. Ei ollut
+puoli-yö, kun heräsin siitä, että äiti koski käsivarteeni. Hänen oli
+lamppu kädessään, ja sen valossa minä huomasin, että hän oli kovin
+kalvea kasvoiltaan ja näytti peräti tuskastuneelta, jotta minä heti
+täydelleen heräsin,
+
+"Elsa", hän sanoi, "mene poikain huoneesen ja lähetä Kristofer lääkäriä
+noutamaan. Minä en voi jättää Fritziä. Mutta älkäät peloittako
+isäänne!" hän lisäsi, kun hän oli sytyttänyt lamppumme ja lähti
+huoneesta.
+
+Minä herätin Kristoferin, ja viidessä minuutissa hän oli vaatteet
+päällä ja poissa huoneesta. Kun palasin huoneesemme, istui Eva puettuna
+vuoteella. Minä näin, ettei hän ollut nukkunut. Minä luulen, että hän
+oli rukoillut, sillä hänen kätensä olivat ristissä krucifixin
+ympärillä, ja kyynelten jälkiä näkyi hänen poskissansa, vaikka hänen
+silmänsä olivat kirkkaat ja kyynelettömät, kun hän katsahti minuun.
+
+"Mikä nyt on, serkku Elsa?" hän kysyi. "Kun menin hetkeksi Fritzin
+huoneen ovelle, hän paraikaa puhui. Hänen äänensä se oli, vaan se
+tuntui niin oudolta ja hurjalta. Minä luulen, että hän kuuli minun
+askeleeni, vaikka toivoin, ettei kukaan olisi kuullut niitä -- minä
+astuin niin hiljalleen -- sillä hän huusi: 'Eva, Eva!' mutta äiti
+kiirehti ovelle ja viittasi minut ääneti pois. Mutta _sinä_ saat mennä,
+Elsa", lisäsi hän semmoisella kiivaudella, joka oli aivan tavaton
+hänessä. "Mene katsomaan häntä."
+
+Minä lähdin kohta. Fritz puhui hyvin nopeasti ja rajusti ja
+katkonaisella tavalla, että oli vaikea ymmärtää häntä. Äiti istui aivan
+alallaan, pitäen kiinni hänen kädestään. Hänen silmänsä eivät olleet
+kiiltävät, niinkuin tavallisessa kuumeessa, vaan sumeat ja siirottavat.
+Kuitenkin oli hän ankarassa kuumeessa. Kun koskin hänen kättänsä, se
+poltti, niinkuin tuli, ja hänen kasvonsa olivat karmosiinipunaiset.
+Minä seisoin ihan ääneti äitini vieressä, kunnes lääkäri tuli. Ensiksi
+Fritzin silmät seurasivat minua; sitten ne näyttivät tarkastavan ovea,
+ikäänkuin odottaen jotakuta muuta; mutta tuokion perästä untelias
+tylsyys valloitti ne jälleen eikä hän näyttänyt tietävän mistään.
+
+Vihdoin lääkäri tuli. Hän pysähtyi hetkeksi oven suuhun ja piti
+mirhamilla täytettyä kukkaroa edessään. Tuosta lähestyen vuodetta, hän
+veti uutimet syrjään ja katseli Fritzin käsivartta.
+
+"Aivan selvää!" hän huudahti, kavahtaen takaperin, kun hän huomasi
+mustan paiseen siinä. "Se on rutto!"
+
+Äitini seurasi häntä oven luo.
+
+"Suokaat anteeksi, rouva", hän sanoi; "henki on kallis, ja minä ehkä
+levitän taudin kaupunkiin."
+
+"Eikö voi mitään tehdä?" äiti kysyi.
+
+"Eipä paljon!" hän vastasi jäykästi; ja sitten, hetken epäiltyänsä ja
+liikutettuna äidin tuskastuneista kasvoista, hän palasi vuoteen luo.
+"Minä olen koskenut häntä", hän mutisi, ikäänkuin puollustaen itseään,
+että hän oli mennyt vaaraan; "onnettomuus on varmaan jo tapahtunut." Ja
+ottaen veitsen hän iski veljeltäni suonta.
+
+Kun hän oli sitonut käsivarren, kääntyi hän minun puoleeni ja lausui:
+
+"Hankkikaat cypressiä ja katajaa, ja polttakaat niitä hiili-astiassa
+täällä huoneessa pihkan ja mirhamin kanssa. Pitäkäät veljeänne niin
+lämpimänä kuin mahdollista on, älkäät laskeko ilman hivaustakaan
+sisään! ja," hän lisäsi, kun saatin hänet oven luo, "älkäät antako
+hänen millään muotoa hetkeksikään nukkua [siihen aikaan hyväksi
+katsottu ruton parannuskeino], älkäät myöskään salliko, että kukaan
+muu, kuin te itse ja äitinne, lähestyy häntä."
+
+Kun olin noudattanut näitä käskyjä ja palasin vuoteen luo, Fritz
+houraili; ja vaikka me käsitimme ainoastaan vähän siitä, mitä hän
+sanoi, oli hän ilmeisesti suuressa tuskassa. Hän näytti ymmärtäneen
+lääkärin sanat, sillä hän toisti useasti: "rutto! rutto! Minä olen
+saattanut kirouksen omaisilleni!" Sitten hän taas houraili, ja pyysi
+oudolla tavalla Martin Lutheria ja Evaa välittämään ja toimittamaan
+anteeksi-antamusta hänelle, ikäänkuin hän olisi rukoillut taivaan
+pyhimyksiä. Tuon tuostakin hän kertoi kappaleita latinaisista virsistä.
+
+Oli kauheata, kun täytyi pitää häntä valveilla; kun täytyi herättää
+häntä, milloin häntä vaan vähänkin nukutti, semmoisiin ajatuksiin,
+jotka niin hämmensivät ja häiritsivät hänen aivo-raukkojaan. Mutta
+toisena yönä äiti pyörtyi, ja minun täytyi kantaa hänet hänen
+huoneesensa. Hänen kallis, laihtunut ruumiinsa ei ollut mikään raskas
+taakka. Minä laskin hänet läheisen huoneen vuoteelle. Eva ilmestyi
+ovella, kun minä seisoin äidin vieressä. Hän oli kalpea kuin kuollut.
+Ennenkuin jouduin estämään häntä, tuli hän luokseni ja, tarttuen
+käteeni, lausui:
+
+"Elsa serkku, lupaa minulle vaan yksi asia; -- jos hän kuolee, anna
+minun nähdä hänet kerta vielä."
+
+"Minä en tohdi luvata mitään, minä sanoin; muista, että se tarttuu!"
+
+"Mitä minä tarttumuksesta huolin, jos hän kuolee?" hän lausui; "minä en
+pelkää kuolemaa."
+
+"Ajattele isää ja lapsia, Eva", minä sanoin; "jos rutto rupee äitiin ja
+minuun Fritzin jälkeen, mikä heidän neuvokseen tulisi?"
+
+"Chriemhild on pian vanha kyllä heitä hoitamaan", vastasi hän aivan
+tyvenesti; "lupaa minulle, lupaa Elsa, taikka minä menen heti hänen
+luokseen."
+
+Ja minä lupasin hänelle, ja hän heitti käsivartensa minun ympärilleni
+ja suuteli minua. Sitten minä palasin Fritzin luo ja jätin Evan äitini
+käsiä hieromaan. Ei siitä olisi mitään hyötyä, arvelin minä, jos enää
+koettaisin estää tarttumista, kun hän on koskenut minun käsivarsiini.
+
+Kun tulin jälleen Fritzin vuoteen luo, hän nukkui! Katkerasti minä
+nuhtelin itseäni; mutta mitä minä olisin voinut tehdä? Hän nukkui --
+nukkui levollisesti, hengittäen hiljaisesti ja tasaisesti. Minä en
+uskaltanut herättää häntä, vaan lankesin polvilleni ja rukoilin Pyhää
+Neitsyttä ja kaikkia pyhimyksiä, että he armahtaisivat minua ja
+säästäisivät häntä. Ja he kuulivat minua varmaan; sillä, vaikka minä
+olin laiminlyönyt lääkärin käskyt, alkoi Fritz juuri tämän unen perästä
+tointua.
+
+Äidin-äitimme sanoo, että se oli ihmetyö; "jollei", hän lisäsi,
+"lääkäri ole erehtynyt!"
+
+Fritz heräsi unestansa virkistyneenä ja levollisena, mutta heikkona
+kuin lapsi.
+
+Oli suloista kohdata hänen silmiänsä, kun hän ensin heräsi, ja sitä
+tyvenen tuntemisen katsetta, joka oli astunut hurjan tuijottamisen tai
+rauhattoman hourailemisen sijaan; suloista katsetta kerta vielä hänen
+sydämeensä hänen silmiensä kautta. Hän katseli minua kauan aikaa
+levollisella tyytyväisyydellä, mitään puhumatta, ja sitten hän sanoi,
+ojentaen kättänsä minulle:
+
+"Elsa, sinä olet valvonut kauan aikaa täällä. Sinä näytät väsyneeltä;
+mene lepäämään."
+
+"Minä lepään parhaiten, kun katselen sinua", minä vastasin, "ja näen,
+että olet parempi."
+
+Hänellä ei ollut kyllin voimaa vaatia sitä sen enemmän, ja vähäisen
+ruokaa ja jähdyttäviä juomia nautittuaan hän vaipui jälleen uneen, ja
+samoin ikään minä; sillä ensimäinen asia, jonka eroitin, oli se, että
+äitimme lempeästi asetti tyynyn minun pääni alle, joka oli painunut
+alas vuoteelle, jonka vieressä olin ollut polvillani, kun katselin
+Fritziä. Minä häpesin, kun olin ollut niin huono hoitaja; mutta äitimme
+vaati, että menisin huoneesemme lepoa ja ravintoa etsimään. Ja
+seuraavina muutamina päivinä me vuorotellen istuimme Fritzin tykönä,
+kunnes hän alkoi vaurastua. Silloin me arvelimme, että hän ehkä
+tahtoisi nähdä Evaa; mutta kun tämä tuli ovelle, hän kiivaasti viittasi
+häntä pois ja sanoi:
+
+"Älkäät salliko hänen tulla likelle. Kukaties minä vielä saattaisin
+hänenkin päällensä tämän Jumalan tuomion!"
+
+Eva kääntyi pois ja oli silmänräpäyksessä kadonnut; mutta tuskainen,
+hämmentynyt katse ilmestyi uudestaan veljeni silmissä ja kuumeinen puna
+hänen poskillansa, ja meni iso aika, ennenkuin hän näytti jälleen
+tyyntyvän.
+
+Minä seurasin Evaa. Hän istui kädet ristissä huoneessamme.
+
+"Voi, Elsa", hän lausui, "kuinka hän on muuttunut! Oletko varma, että
+hän edes nyt saa elää?"
+
+Minä koetin lohduttaa häntä toivolla, joka oli tietysti paljoa lujempi
+minussa, koska olin nähnyt Fritzin siinä vaarassa, josta hän nyt
+verkalleen nousi jälleen elämään. Mutta joku asia, jonka hän oli
+Fritzissä havainnut, hivutti ilmeisesti hänen henkensä ydintä; ja kun
+Fritz parani, näytti Eva käyvän vaaleammaksi ja laihemmaksi, siksi kuin
+samat kuumeen oireet, joita olimme oppineet pelkäämään, löytyivät
+hänessä, ja sitten nuot kauheat taudin merkit, paiseet, joista ei ollut
+mitään epäilemistä, näkyivät valkoisilla, hienoilla käsivarsilla, ja
+nyt Eva makasi himmeillä, tuijottavilla, rutonverhoisilla silmillä ja
+hourailevilla aivoilla.
+
+Päivä aikaa meidän oli mahdollinen salata asia Fritz'iltä, mutta ei
+kauemmin.
+
+Toisena iltana siitä, kuin Eva sairastui, minä tapasin Fritzin
+seisomasta huoneessa akkunan luona, katsellen kadulle. Minä en unhota
+milloinkaan sitä kauhua, joka asui hänen silmissään, kun hän kääntyi
+akkunasta minuun.
+
+"Elsa", hän sanoi, kuinka kauan ovat nuot valkeat palaneet kaduilla?"
+
+"Viikon päivät", minä vastasin. "Siinä poltetaan cypressiä, katajaa,
+mirhamia ja männynpihkaa. Lääkärit sanovat, että se puhdistaa ilman."
+
+"Minä tunnen ne liian hyvin", hän sanoi. "Entä, Elsa", hän jatkoi,
+"miksi mestari Bürerin rakennus vastapäätä on suljettu?"
+
+"Häneltä on kuollut kaksi lasta", minä sanoin.
+
+"Ja miksi toiset akkunat ovat suljetut kadun päähän saakka?" hän kysyi.
+
+"Asukkaat ovat muuttaneet pois, veljeni" minä vastasin; "mutta lääkärit
+toivovat, että pahin aika nyt on ohitse."
+
+"Oi vanhurskas Jumala!" hän huudahti, vaipuen tuolille ja peittäen
+kasvonsa; "minä pakenin sinua ja minä olen tuottanut kirouksen
+omaisilleni!"
+
+Hän oli tuokion ääneti, ja ennenkuin minä ehdin ajattelemaan mitään
+sanoja hänen lohdutuksekseen, hän katsahti ylös ja kysyi äkkiä:
+
+"Ketkä ovat _tässä_ talossa kuolleet, Elsa?"
+
+"Ei kukaan, ei kukaan", minä vastasin.
+
+"Ketkä ovat sairastuneet?" hän kysyi.
+
+"Kaikki lapset ja isä ovat terveet", minä sanoin, "ja äiti."
+
+"Eva siis on sairastunut!" hän huudahti -- "syyttömät syyllisten
+sijasta! Hän kuolee ja tulee pyhimykseksi taivaasen, vaan minä, joka
+olen murhannut hänet, jään eloon enkä saa nähdä häntä enään, ei
+milloinkaan enään."
+
+Minä en kyennyt häntä lohduttamaan. Hänen tuskansa suuruus sorti minut
+kokonaan. Minä en voinut kuin purskahtaa kyyneliin, jotta hänen täytyi
+koettaa minua lohduttaa. Mutta hän ei puhunut mitään; hän tarttui vaan
+lempeästi käteeni, niinkuin muinoin, ilman mitään sanomatta. Viimein
+minä lausuin:
+
+"Ethän sinä ruttoa tuonut, kallis Fritz; Jumala sen lähetti!"
+
+"Minä tiedän, että se on Jumala!" hän vastasi niin tuikean katkeralla
+äänellä, että minä en yrittänytkään puhettani jatkamaan.
+
+Sinä yönä Eva houraili kovasti, kun valvoin hänen luonansa; mutta hänen
+houreensa olivat kokonaan toista laatua kuin Fritzin. Hänen ajatuksensa
+näyttivät vierevän ikäänkuin tyvenellä virralla johonkin onnelliseen
+maahan, jota me emme voineet nähdä. Hän puhui palatsista, kodista,
+lemuavista lilja-kedoista, joilla valkea-vaatteiset pyhimykset kulkivat
+soitolla ja laululla, ja Yhdestä, joka toivotti häntä tervetulleeksi.
+Toisinaan hän myöskin lausui hiljaisesti kappaleita samoista
+latinaisista virsistä, joita Fritz oli kertonut houreissaan, mutta
+hänen äänensä oli aivan toisenlainen, aivan lapsellinen ja onnellinen.
+Jos hän joskus näytti huolestuneelta, se oli silloin, kuin hän näytti
+kaipaaman joitakuita ja etsivän heitä milloin mistäkin; mutta silloin
+hän päätti usein, sanoen: "niin, minä tiedän, että he tulevat; minun
+täytyy odottaa, kunnes he tulevat". -- Ja niin hän viimeiseltä meni
+nukuksiin, ikäänkuin tämä ajatus olisi rauhoittanut häntä.
+
+Minä en hennonut estää häntä nukkumasta, sanoivat lääkärit mitä
+hyvänsä; hän näytti niin levolliselta, ja hänen huulillaan oli niin
+onnellinen hymy. Ainoastaan yksi kerta, kun hän oli tällä tapaa maannut
+aivan tyvenesti tunnin aikaa ja hänen rintansa näytti tuskin kohoavan
+vienosta hengityksestä, minua alkoi peloittaa, että hän näin sujuisi
+meiltä pyhien enkelein syliin; ja minä kuiskasin hiljaa: "Eva, armas
+Eva!"
+
+Hänen huulensa erkanivat vähän, ja hän lausui:
+
+"Ei vielä; odota, kunnes _he_ tulevat."
+
+Nyt hän taas käänsi päätänsä tyynyä vastaan ja alkoi nukkua.
+
+Kun hän heräsi, oli hän täydellä taidolla ja tyvenenä, ja lausui
+vakaasti:
+
+"Missä äiti on?"
+
+"Hän lepää, Eva kultani."
+
+Vieno tyytyväisyyden hymy ilmestyi hänen huulillaan, ja hän jatkoi
+katkonaisilla sanoilla:
+
+"Nyt minua haluttaisi nähdä Fritziä. Sinä lupasit, että minä saisin
+nähdä hänet jälleen; ja minä luulen, että, jos minä nyt huolen, hänkin
+tahtoisi nähdä minut kerran vielä."
+
+Minä menin noutamaan veljeäni. Hän käveli edestakaisin huoneessansa,
+krucifixi rintaansa painettuna. Ihmeekseni hän alusta näytti varsin
+vastahakoiselta; mutta kun minä sanoin, kuinka hartaasti Eva sitä
+halasi, seurasi hän minua mieluisasti hänen huoneesensa. Eva oli
+jälleen saamallansa entisen valtansa meidän kaikkien suhteen. Hän
+ojensi kättänsä, ja hänen kasvonsa kuvastelivat rauhaa ja lepoa.
+
+"Fritz serkku", hän lausui välipäisesti, sitä myöten kuin hän jatkoi:
+"sinä olet opettanut minulle niin monta asiaa; sinä olet tehnyt niin
+paljon minun hyväkseni! Minä soisin nyt, että sinä oppisit minun
+mielilauseeni, jotta, jos minä menen pois, se tekisi sinut
+onnelliseksi, niinkuin se tekee minut." Tuosta hän lausui aivan
+pitkäänsä ja selvästi sanat: _niin on Jumala mailmaa rakastanut, että
+Hän antoi ainoan Poikansa_. "Minä en, Fritz serkkuni", hän lisäsi,
+"tiedä lauseen loppua. Minun on ollut mahdoton löytää se; mutta sinä
+kyllä löydät sen. Minä olen varma, että se on jossakin hyvässä
+kirjassa, se saattaa minut rakastamaan Jumalaa niin paljon, kun
+ajattelen sitä. Lupaa minulle, että sinä etsit sen, jos minä kuolen."
+
+Fritz lupasi, ja Eva oli aivan tyytyväinen. Evan voimat näyttivät
+loppuneen, ja tuokion perästä hän vaipui sitkeään, tyveneen uneen. Minä
+olin laskenut käsivarteni hänen ympärillensä, kun istuin hänen
+vieressään, ja hän piti yhä kiinni Fritzin kädestä.
+
+Tästä ajasta minua aavisti, ettei hän kuolisi, ja minä kuiskasin hiljaa
+Fritzille:
+
+"Hän ei kuole; hän paranee etkä sinä ole surmannut häntä, vaan
+pelastanut hänet!"
+
+Mutta kun katsahdin hänen kasvoihinsa, toivoen niistä kiitollista,
+onnellista vastausta, säikäytti niitten muoto minua.
+
+Hän seisoi liikahtamatta eikä uskaltanut vetää pois kättänsä. Hänen
+laihtuneissa, vaaleissa kasvoissaan ilmestyi jäykkä, toivoton katse,
+joka kauhistutti, kun vertasi sitä niitten kasvojen rauhalliseen
+hymyyn, joihin hänen silmänsä olivat kiinnitetyt.
+
+Semmoisena hän pysyi, siksi kuin Eva heräsi, jolloin koko hänen
+muotonsa muuttui ja tämän hymy hetken aikaa siinä heijasteli.
+
+Sitten hän sanoi leppeästi: "Jumala siunatkoon sinua, Eva!" ja
+pusertaen hänen kättänsä huuliansa vastaan hän jätti huoneen.
+
+Kun näin hänet jälleen samana päivänä, minä sanoin:
+
+"Fritz, sinä pelastit Evan hengen! Hän tointui siitä hetkestä alkain,
+kuin hän näki sinut."
+
+"Niin", hän vastasi hyvin suopeasti, mutta outo innottomuus näkyi hänen
+kasvoissansa; "minä luulen, että niin on. Minä olen pelastanut hänet."
+
+Mutta hän ei mennyt Evan huoneesen enää; vaan hämmästykseksemme ja
+mielipahaksemme hän seuraavana päivänä äkkiä sanoi, että hänen täytyi
+jättää meidät.
+
+Hän lausui vaan muutamia jäähyväissanoja meille jokaiselle eikä
+tahtonut nähdä Evaa ja sanoa hänelle hyvästi. Hän arveli, että se ehkä
+häiritsisi häntä.
+
+Mutta kun hän suuteli minua ennen lähtöänsä, hänen kätensä ja huulensa
+olivat kylmät kuin kuolema. Minä katselin, kuinka hän astui katua
+alaspäin, eikä hän kuitenkaan kertaakaan kääntynyt viimeisiä
+jäähyväisiä viitataksensa, niinkuin hänen ennen aina oli tapa tehdä;
+vaan jatkoi vitkaan ja vakaasti matkaansa, siksi kuin hän katosi
+näkyvistä.
+
+Minä palasin sisään kovin raskaalla sydämellä; mutta kun minä menin
+kertomaan Evalle, että Fritz oli lähtenyt, ja koetin selittää, miks'ei
+hän tullut sanomaan jäähyväisiä hänelle, koska minä luulin, että se
+pahoittaisi häntä, (ja minusta se näyttää jokseenkin kummalliselta
+Fritzin puolelta), katsahti hän minuun tyvenellä, luottavalla,
+tyytyväisellä hymyllänsä ja sanoi:
+
+"Se ei pahoita minua ollenkaan, Elsa serkku. Minä tiedän, että
+Fritzillä oli hyvät syyt siihen -- hyvät, todelliset syyt, niinkuin
+hänellä aina on; ja me näemme hänet jälleen, niin pian kuin hän katsoo
+oikeaksi."
+
+
+
+
+VI.
+
+Fredrikin kertomus.
+
+
+St. Sebastian, Erfurtissa, Tammikuun 20 p. 1510.
+
+Peräytämätön askel on astuttu. Minä olen ruvennut munkiksi
+Augustinin-luostariin. Minä kirjoitan tämän Martin Lutherin kammiossa.
+Minä olen todesti luopunut isästä, äidistä ja kaikista, mitä oli
+minulle kalliinta, ristin juureen paetakseni. Minä olen uhrannut kaikki
+maan päällä kutsumukseni tähden, eikä taistelo kuitenkaan ole ohitse.
+Tuskin tuntuu kutsumukseni nyt varmemmalta kuin siihen aikaan, jolloin
+oleskelin mailmassa. Epäilykset hyrisevät ympärilläni, ikäänkuin
+ampiaiset, ja pistelevät minua joka taholta. Valon enkelin muodossa
+perkele hämmästyttää minua itse raamatun sanoilla. Martin Lutherin isän
+lause johtuu mieleeni, ikäänkuin jumalallinen ääni olisi sen puhunut.
+"Kunnioita isääsi ja äitiäsi!" kajahtaa minun korviini kuorin lauluista
+ja näyttää olevan kirjoitettu joka paikkaan kammioni valkoisiin
+seiniin.
+
+Ja paitsi tätä Jumalan sanojen jylinää, hellät äänet näyttävät kutsuvan
+minua takaisin, vaatien minua velvollisuuteen ja pyytäen, etten
+jättäisi heitä yksinään taistelemaan elämän taisteloa. Elsa kutsuu
+minua vanhasta sälyhuoneesta: "Fritz! veljeni! kuka nyt sanoo minulle,
+mitä tehdä?" Äitini tosin ei kutsu minua takaisin, mutta minä olen
+aina näkevänäni, kuinka hänen kyyneltyneet silmänsä, täynnänsä
+pidätettyä nuhdetta ja kummastusta, kohoavat taivaasta päin, anoen
+sieltä voimaa; ja kuinka hänen laihtuneet, vaaleat kasvonsa käyvät
+päivästä päivään yhä vaaleammaksi. Ainoastaan yhden äänessä ja yhden
+kasvoissa minä en milloinkaan näe enkä kuule nuhdetta eikä takaisin
+vaatimusta; vaan kuitenkin, taivas suokoon minulle anteeksi, nämät
+puhtaat ja enkelin kaltaiset silmät, jotka näyttävät vaan sanovan:
+"jatka, Fritz serkku, Jumala auttaa sinua, ja minä rukoilen sinun
+puolestasi!" -- nämät suloiset, uskolliset, taivaalliset silmät
+houkuttelevat minua takaisin mailmaan suuremmalla voimalla kuin mikään
+muu asia.
+
+Onko tämä siis liian myöhäistä? olento minä viipynyt mailmassa niin
+kauan, ettei minun käy sydäntäni koskaan enää siitä riistäminen? Tämäkö
+siis on rikollisen epäilykseni rangaistus, että, vaikka minä olen
+antanut ruumiini luostarille, Jumala ei huoli sielustani -- jonka
+täytyy, ikäänkuin kadotetun hengen, häilyä ijankaikkisesti niillä
+näkymöillä, joita se oli liian vastahakoinen jättämään? Pakeneeko
+vastakin, kun nostan silmäni taivasta kohden, kaikki, mitä siellä on
+puhdasta ja pyhää, niitten kasvojen muotoon, joitten muistaminen on
+minulle kuoleman synti?
+
+Kuitenkin minä olen pelastanut hänen henkensä! Jos kohta minä syntieni
+kautta saatin kirouksen omaisilleni, eikö minun kuuliaisuuteni ollut
+otollinen? Eikö siitä hetkestä asti, kuin minä, yksinäni huoneessani ja
+kuultuani, että Eva oli sairastunut, lankesin maahan Jumalan eteen ja,
+pelosta karttaen Hänen loukattua nimeänsä, lähestyin Häntä Hänen pyhän
+martyrinsa kautta ja lausuin: "hurskas Sebastian, niitten nuolten
+kautta, jotka lävistivät sinun sydämesi, torju ruton nuolet kodistani,
+ja minä rupean munkiksi ja vaihdan oman syyllisen nimeni sinun nimeesi"
+-- eikö siitä hetkestä asti Eva alkanut tointua ja eivätkö siitä
+ajasta lähtien kaikki sukulaiseni pysyneet terveinä? "_Cadent a
+latere tuo mille, et decem millia a dextris tuis; ad te autem non
+appropinquabit_." (Kaatukoon tuhansia sinun vieressäsi, ja kymmeniä
+tuhansia oikealla puolellasi; sinua se ei kuitenkaan lähesty). Eivätkö
+nämät sanat säntilleen toteuneet? ja samalla kuin useat vielä kaatuivat
+meidän ympärillämme, sairastuiko kukaan sen jälleen kodissani?
+
+Hurskas Sebastian, sinä luotettava ruton poistaja, sen lujuuden kautta,
+joka syytettynä osoitit, vahvista epävakaista tahtoani; kaksinkertaisen
+kuolemasi kautta pelasta minut toisesta kuolemasta; niitten nuolten
+kautta, jotka eivät voineet surmata sinua, sinä olet pelastanut meidät
+siitä nuolesta, joka päivällä lentää; niitten julmien lyömien kautta,
+jotka lähettivät sielusi taistelutanterelta paratiisiin, voimistuta
+minua saatanan lyömiä vastaan; ruumiisi kautta, joka otettiin
+kunniattomasta haudasta ja pantiin katakombeihin martyrien joukkoon,
+nosta minut synnin loasta; sen jalon puollustuksen kautta, jolla kesken
+omia vaivojasi puollustit niitä, jotka kärsivät kanssasi, auta minua,
+kun puollustan niitä, jotka kärsivät minun kanssani, ja kaikkien
+surujesi, ansioittesi ja ilojesi kautta rukoile minun puolestani -- oi
+rukoile minun puolestani, joka tästäläin kannan sinun nimeäsi!
+
+
+St. Scholastica, Helmikuun 10 p.
+
+Minä olen ollut kuukauden päivät luostarissa. Siten oli ensimäinen
+koetus-aikani ohitse, ja minä puettiin noviisin valkoisiin vaatteisin.
+
+Koko veljeskunta oli kokoontunut kirkkoon, kun minä notkistin polviani
+priorin edessä ja hän kysyi minulta juhlallisesti, luulinko minä
+jaksavani kantaa sitä taakkaa, jonka aioin sälyttää hartioilleni.
+
+Matalalla ja vakavalla äänellä hän muistutti minulle, mimmoinen tämä
+taakka oli -- karkeat, yksinkertaiset vaatteet; himojen hillitseminen;
+häirittynyt lepo ja pitkät valvonnat; työt veljeskunnan palveluksessa;
+soimaukset ja köyhyys; kerjäläisen nöyrtyminen; ja ennen kaikkia oman
+tahdon ja oman kunnian kieltäminen ynnä velvollisuus tehdä, mitä
+hyvänsä esimiehet vaativat, ja mennä, mihin hyvänsä he käskivät.
+
+"Jumalan avulla", rohkenin vastata, "minä koetan."
+
+Silloin priori lausui:
+
+"Me vastaan-otamme sinut siis koetteeksi vuodeksi; ja täyttäköön Jumala
+sen hyvän työn, jonka Hän on aloittanut sinussa."
+
+Koko veljeskunta vastasi syvällä amen'ella, ja sitten kaikki äänet
+yhtyivät seuraavaan virteen:
+
+    "_Magne Pater Augustine, preces nostras suscipe,
+    Et per eas conditori nos placare satage,
+    Atque rege gregem tuum, summum decus praesulum.
+
+    Amatorem paupertatis, te collaudant pauperes;
+    Assertorem veritatis amant veri judices;
+    Frangis nobis favos mellis de Scripturis disserens.
+
+    Quae obscura prius erant nobis plana faciens,
+    Tu de verbis Salvatoris dulcem panem conficis,
+    Et propinas potum vitae de psalmorum nectare.
+
+    Tu de vita clericorum sanctam scribis regulam,
+    Quam qui amant et sequuntur, viam tenent regiam,
+    Atque tuo sancto ductu redeunt ad patriam.
+
+    Regi regum salus, vita, decus et imperium;
+    Trinitati laus et honor sit per omne saeculum,
+    Qui concives nos ascribat supernorum civium_."
+
+       *       *       *       *       *
+
+    Pyhä isä Augustinus, kuule lasten rukous,
+    Saata Luojan jalkain juureen meidän halpa suositus,
+    Hoida, kaitse laumaas, sinä paimenten kaunistus.
+
+    Sua, köyhäin suosijata, köyhät kiittää riemuiten,
+    Tosi tuomarit sua kehuu, puoltajata totuuden;
+    Mettä, hunajata ja'at sä, raamatusta haastellen.
+
+    Mikä hämärää ol' ennen, sen sä selväks' todistat,
+    Vapahtajan sanoista sa makuleivän valmistat,
+    Taivaan juomaa meille psalmein elinlähteest' ammennat.
+
+    Veljeskunnan seurattavaks' teit sa pyhän ohjelman,
+    Ken sit' uskoo, harrastaapi, elon saapi hurskahan,
+    Ja sun johdollasi palaa isän-maansa helmahan.
+
+    Onni, voima kuningasten kuninkaalle olkohon,
+    Kiitost', ylistystä aina kolminaisuus saakohon,
+    Joka meidät vihdoin viepi autuasten joukkohon.
+
+Kun nämät pyhät sanat olivat lauletut, ne sulasivat kummallisella
+tavalla yhteen niitten menojen kanssa, joilla minä munkiksi puettiin.
+Hiukseni leikattiin papillisen tonsurin mukaan; maallinen pukuni
+riisuttiin pois; noviisin vaatteet asetettiin ylleni; ja minä
+vyötettiin köydellä, samalla kuin priori hiljaan kuiskasi minulle, että
+minun tuli uuden pukuni ohessa pukea päälleni uusi ihminen.
+
+Kun sitten virren viimeiset sävelet vaikenivat, minä lankesin
+polvilleni ja painoin pääni syvälle vastaan-ottaakseni priorin
+siunausta, joka kuului näin:
+
+"Suokoon Jumala, joka on kääntänyt tämän nuoren miehen pois mailmasta
+ja antanut hänelle asunnon taivaassa, että hänen jokapäiväinen
+vaelluksensa olisi hänen kutsumuksellensa sovelias; ja että hän saisi
+syytä olla kiitollinen siitä, mitä tänä päivänä on tehty."
+
+Munkit veisasivat nyt muutamia värssyjä vastaukseksi ja astuivat sitten
+juhlallisesti kuoriin, jossa me kaikki laskeusimme maahan hiljaiseen
+rukoukseen.
+
+Tämän perästä he johdattivat minut luostarin suureen saliin, jossa koko
+veljeskunta antoi minulle rauhan suudelman.
+
+Kerran vielä minä notkistin polviani priorin edessä, joka muistutti
+minulle, että se, joka kestää loppuun saakka, pelastetaan, ja jätti
+minut holhojan haltuun, jommoisen uusi generali-vikarius Staupitz on
+määrännyt itsekullekin noviisille.
+
+Näin luostari-elämäni suuret juhlamenot ovat ohitse, eikä niistä
+kuitenkaan ole jäänyt kuin tyhjyys ja pettyneet toiveet. Ne eivät ole
+aikaan saaneet mitään muutosta, jota voisin sydämessäni tuntea. Ne
+eivät ole siirtäneet mailmaa kauemmaksi minusta. Ne ovat vaan
+asettaneet toisen ylitsepääsemättömän aidan minun ja kaikkien väliin,
+mitä minulla oli rakkainta; ylitsepääsemättömäksi, kuin laivattoman
+meren, särkymättömäksi, kuin vahvan raudan, minä olen käskenyt
+_tahtoni_ tehdä sen; mutta _sydämmeni_ suhteen, voi! se on hieno kuin
+hämähäkin verkko, koska jokainen heikoinkin kaipaavan rakkauden sävel,
+joka kaikkuu entisyydestä, tunkee sen lävitse ja haikeuttaa minua.
+
+Holhojani vaatii kovin ankarasti, että veljeskunnan säännöistä tarkasti
+vaaria pidetään. Rikokset jaetaan neljään luokkaan -- vähäiset, suuret,
+suuremmat ja suurimmat, ja näistä on jokaisessa eri rangaistuksen määrä
+asetettu. Vähäisempien joukossa on: kun ei mene kirkkoon kohta kuin
+merkki on annettu; kun ei muista heti koskea lattiata kädellään taikka
+lyödä rintoihinsa, jos kuorissa lukiessaan tai veisatessaan hiukankin
+erhettyy; kun katsoo ympärilleen jumalanpalveluksen aikana; kun ei
+lankee maahan Marian ilmestyspäivänä tai jouluna; kun mennessään tai
+tullessaan laiminlyö siunauksen; kun ei pane kirjoja tai vaatteita
+niitten oikealle paikalle; kun ripottaa ruokaa tai juomaa; kun unhottaa
+pöytärukouksen, ennenkuin alkaa syödä. Suurten rikosten joukossa on:
+kun rakentaa riitaa; kun ei määrätyllä tavalla pysy ääneti paastoamisen
+aikana; kun katselee naisia tai puhuu heidän kanssaan paitsi lyhyillä
+vastauksilla.
+
+Vähäisiä sääntöjä on lukemattomia. Vaikea on alussa oppia kaikkia niitä
+eri tapoja, joilla tulee notkistaa polviansa, kumartaa ja langeta
+maahan. Noviisein ei sallita koskaan puhua keskenänsä paitsi priorin
+läsnä ollessa, heitä on kielletty milläkään lailla huolimasta
+vieraista, heidän on käsky astua silmät maassa, ahkerasti lukea
+raamattua, kumartaa aina syvälle, kun vastaan-ottavat lahjoja, ja
+sanoa: "Herra olkoon ylistetty lahjoissansa."
+
+Kuinka Martin Luther, jolla on niin reipas ja rohkea luonto, on
+sietänyt näitä vähäisiä määräyksiä, sitä minä en käsitä. Minun
+mielestäni niissä on jonkunlainen nukuttava, kuolettava lievitys; ne
+hajottavat ajatukseni taikka estävät minua ajattelemasta.
+
+Kuitenkin se lienee totta, että kuuliaisuuteni auttaa omaisiani enemmän
+kuin kaikki työni olisivat auttaneet, jos olisin tottelematonna jäänyt
+mailmaan. Ei mikään itsekäs oman pelastuksen tai levon etsiminen ole
+minua tänne saattanut, ajatelkoot ja sanokoot muutamat mitä hyvänsä,
+niinkuin he sanoivat Martin Lutherista. Minä ajattelen sitä Magbeburgin
+taulun laivaa, josta hän niin usein puhui minulle. Enkö minä ole siinä
+-- todenperäisesti _siinä nyt_, ja enkö minä tästälähin, kun olen
+tointunut siitä väsymyksestä, jonka sinne pyrkiminen tuotti, toivo
+saavani kallistua alas ja ojentaa käsivarttani niille, jotka vielä
+taistelevat tämän katkeran mailman aalloissa, sekä pelastaa heitä?
+
+Pelastaa heitä; niin, pelastaa heidän sielujansa! Eikö minun lupaukseni
+pelastaneet kalliita henkiä? Ja eivätkö paastoamiseni, valvontani,
+itsekuritukseni, rukoukseni ole yhtä tehokkaat heidän sielujensa
+suhteen? ja enkö minä tästedes taivaassa, jossa ne asuvat, jotka ovat
+neitsyllisessä puhtaudessa seuranneet Lammasta, notkistu jaspissakarain
+yli ja auta heitä kiirastulesta paratiisin jyrkkiä rinteitä ylös ja ole
+ensimäinen portilla, joka toivottaa heitä tervetulleeksi sinne! Ja
+emmekö sitten paratiisissa, jossa ei rakkaus enää varo muuttumasta
+synniksi, saa ijäti olla yhdessä? ja kadunko minä silloin, että jätin
+mailman lyhyet, saastaiset ilot ijankaikkisuuden puhtaitten ilojen
+tähden? Valitanko minä _silloin_, että kutsumukseni mukaan pidin
+parempana kärsiä eroitettuna heistä, jotta heidän sielunsa
+pelastuisivat, kuin tehdä työtä heidän kanssansa katoavan ruumiin
+hyväksi?
+
+Silloin! _silloin_! minä pyhimyksenä Jumalan kaupungissa! Minä,
+epäilevä, syntinen noviisi Erfurtin Augustinin-luostarissa, joka,
+vuosikaudet vastustettuani, vihdoin olen antanut ruumiini luostarille,
+mutta jolla ei ole enemmän voimaa kuin ennen antaa sydäntäni Jumalalle!
+
+Kuitenkin minä olen _pyhässä laivassa_; epäilemättä kaikki muutkin
+minulle tulevat. Mutta saavatko kaikki munkit taistella tällä tavalla?
+Varmaan perkele reutoo lujasti jokaisen saaliin tähden, joka häneltä
+menee. Se on, on varmaan perkele, joka viittaa minulle näitten
+kalliitten kasvojen kautta, joka kutsuu minua näillä tuttavilla
+äänillä; sillä _he_ eivät kutsuisi minua koskaan takaisin. He
+salaisivat tuskansa ja sanoisivat: "mene Jumalan luo, jos Hän kutsuu
+sinua; jätä meidät ja mene Jumalan luo." Elsa, äitini, kaikki
+sanoisivat niin; vaikkapa heidän sydämensä pakahtuisi, kun yrittäisivät
+sitä sanomaan!
+
+Oliko Martin Lutherilla tämmöiset ajatukset tässä samassa kammiossa?
+Jos ne tulevat perkeleeltä, minä luulen, että kyllä oli, sillä
+jaloimpia hän kiivaimmin ahdistaa; vaan kuitenkin saatan tuskin
+ajatella, että hänellä oli semmoiset kurjat epäilykset kuin ne, jotka
+minua vaivaavat. Hän ei ollut niitä, jotka turmiokseen peräytyvät; ei
+niitäkään, jotka kätensä auraan laskevat ja _katsovat_ taaksensa,
+niinkuin minä, voi! alinomaa teen. Ja mitä sanoo raamattu semmoisista?
+-- "He eivät ole soveliaat Jumalan valtakuntaan." Ei mitään poikkeusta,
+ei mitään rajoitusta -- munkki, pappi, pyhimys; jos ken _katsoo_
+taaksensa, hän ei ole sovelias Jumalan valtakuntaan. Mihin siis
+joutuvat toiveeni paratiisin taikka niitten ansioitten suhteen, jotka
+muita auttavat? _Kääntyä takaisin_, peräytyä, sitä minä en tosiaan tee,
+vaikkapa kaikki perkeleet kiusaisivat minua taikka koko mailma
+houkuttelisi minua; mutta _katsoa_ takaisin, kuka voi sitä estää? Jos
+yksi katsahdus voi tappaa, kuka voi pelastaa? Ruumiin kurittaminen,
+lihan ristiin-naulitseminen, ei yhdeksi päiväksi, vaan joka päivä; --
+minun täytyy joka päivä kuolla; minun täytyy olla _kuollut_ -- kuollut
+mailmalle. Tämän kammion täytyy olla minulle niinkuin hauta, johon
+kaikki, mitä sydämessäni elävintä oli, kuolkoon ja hautaantukoon.
+Tuntuiko niin Martin Lutherista? Onko tämä luostari semmoinen
+punaposkisille, lihaville munkeille, jotka juovat olutta isoista
+kannuista ja ahmivat vaan mehua ja paastoruoakseen syövät sen uhkeimpia
+kaloja? Kiusaaja! kiusaaja taas! älkäät tuomitko eikä teitä tuomita.
+
+
+St. Eulalia, Erfurtissa Helmikuun 12 p. 1510.
+
+Tänä päivänä yksi vanhempi munkki tuli luokseni, arvattavasti
+sentähden, että olin alakuloinen ja murheellinen, ja sanoi: "älä
+pelkää, veli Sebastian, taistelo on usein ankara alusta; mutta muista
+St. Hieronymuksen sanat: Vaikka isäsi makaisi ovesi edessä, itkien ja
+vaikeroiden, vaikka äitisi näyttäisi sinulle sen ruumiin, joka kantoi
+sinut, ja ne rinnat, jotka imettivät sinut, katso, että tallaat heidät
+jalkojesi alle ja astut suoraa tietä Kristuksen luo."
+
+Minä painoin alas pääni, niinkuin sääntö määrää, kiitokseksi hänen
+kehoituksestansa, ja minun luulteni hän ajatteli, että hänen sanansa
+lohduttivat ja vahvistivat minua; mutta Jumala tietää, mikä taistelo
+syntyi minun sydämessäni, kun istuin yksin tänä iltana kammiossani.
+"Julmat, katkerat, häijyt sanat!" minun maallinen sydämeni sanoi; minun
+syntinen sydämeni, jota valvominen, ruoskinta, tuskin kuolema itsekään,
+pelkään minä, ei voinut kuolettaa. Kaiketi hurskas isä Hieronymus puhui
+vaan pakanallisista isistä ja äideistä. Minun äitini ei näyttäisi
+tuskaansa, minua takaisin saadaksensa; hän sanoisi: "poikani,
+esikoiseni, Jumala siunatkoon sinua; minä annan sinut alttiisti
+Jumalalle." Eikö hän sano niin siinä kirjeessä, jonka hän omalla
+kädellään on kirjoittanut minulle, mutta johon minä en tohdi katsoa sen
+muistojen myrskyn tähden, jonka se nostaa minun sydämessäni?
+
+Löytyykö yhtäkään nuhteen tai muistutuksen sanaa hänen kirjeessään? Jos
+löytyisi, minä lukisin sen; se lujittaisi minua. Tämmöistä kaikki
+pyhimykset ovat saaneet kokea. Mutta nyt, kun kivun-alaisen heikko ääni
+on lausunut nämät hurskaat, hellät sanat, jotka kaikkuvat sielussani,
+nyt sydämeni palajaa päivästä päivään ja hetkestä hetkeen kotiini
+Eisenachiin ja minä näen heidän avuttomina taistelevan jokapäiväisen
+leivän tähden, johon taisteloon minä olen jättänyt heidät turvattomaksi
+ja yksikseen.
+
+Sitten taas se ajatus tulee: olenko minä viimeistä lukua uneksija,
+jommoiseksi toisinaan rohkenin ajatella isääni -- semmoinen, joka
+laiminlyön yksinkertaiset, jokapäiväiset työni jonkun Atlantin tähden?
+ja jos minun Atlantini on paratiisissa eikä valtameren toisella
+puolella, onko siinä niin suuri eroitus?
+
+Jospa vaan veli Martin olisi täällä, hän ymmärtäisi nämät ja auttaisi
+minua; mutta hän on nyt ollut lähes kaksi vuotta Wittenbergissä, jossa
+hänen kerrotaan pitävän luentoja jumaluus-opissa vaaliruhtinaan uudessa
+yliopistossa ja saarnaavan. Munkit näyttävät olevan melkein yhtä ylpeät
+hänen puolestaan, kuin Erfurtin yliopisto ennen.
+
+Vaan kukaties hän ei kuitenkaan ymmärtäisi minun huoliani. Hänen
+luontonsa oli niin vahva, suora ja voimakas. Hän luultavasti ei olisi
+suuresti hellinyt niin epävakaista sydäntä ja levotonta omaatuntoa kuin
+minun.
+
+
+Maaliskuun 7 p. -- SS. Perpetua ja Felicitas. -- Erfurtissa,
+Augustinin-luostarissa.
+
+Tänä päivänä olin ensi kerran almuja pyytämässä. Tuntui varsin
+omituiselta aluksi, kun kerjäsin tuttavien ovilla munkki-kaapu yllä ja
+luostarisäkki selässä; mutta vaikka välisti vähän horjuin kantamuksen
+alla, kun se kävi raskaaksi (sillä rutosta ja paastoamisesta olen
+heikontunut), palasin luostariin terveempänä, iloisempana ja
+kutsumukseni suhteen toivokkaampana, kuin mikä tätä aikaa oli ollut
+laita. Kenties raitis ilma vaikutti jotakin tähän, ja oikeastaan se
+ehkä vaan oli vähäinen ruumiillinen riemastus. Mutta tämmöiset
+ruumiilliset taakat ja ulkonaiset nöyryytykset eivät tosiaan ole ne,
+jotka masentavat mieltäni. Muutamien entisten oppikumppanieni
+puolipilkalliset katseet tuntuivat mielestäni jonkunlaiselta hekumalta
+niinkuin myös se halveksiva käytös, jolla muutamat kitsaat lähes
+heittivät ruokapalasia minulle; aivan niinkuin kova puserrus, joka
+koskee pahasti, kun olemme terveinä, kääntyy helpoitukseksi ankarassa
+kivussa.
+
+Kenties te myöskin, oi hurskaat Perpetua ja Felicitas, joittenka päivä
+nyt on, ja erittäin sinä, oi hurskas Perpetua, joka rohkaisit poikiasi
+kuolemaan Kristuksen tähden ja sitten itse tehtiin martyriksi,
+kukaties te olette puhuneet hyljätyn äitini ja minun puolestani ja
+lähetätte minulle tänään jonkun toivon säteen.
+
+
+St. Josef. -- Maaliskuun 19 p. -- Erfurtin Augustinin-luostarissa.
+
+St. Josef, sinä, jonka olen valinnut yhdeksi niistä yhdestäkolmatta
+haltiapyhästä, joita minä erittäin kunnioitan, kuule ja tue minua
+tänään. Sinä, joka katsoit kunniaksesi, ettei sinua itseä kunnioitettu,
+vaan että nöyrästi autoit muita saavuttamaan taivaallisia kruunujansa,
+anna minullekin joku halpa sija tuolla ylhäällä; eikä ainoastaan
+minulle, vaan myöskin niille, jotka minä olen jättänyt vielä
+taistelemaan tämän vaarallisen mailman myrskyisellä merellä.
+
+Täällä, luostarin pyhässä terhenessä, sydän varmaan viimein tyyntyy ja
+taukoo sykkimästä, paitsi yhteisen kirkon elämän-menoissa, niin että
+kalenterin juhlat käyvät sen ainoiksi tapauksiksi. Mutta milloin tämä
+minun suhteeni tapahtuu?
+
+
+Maaliskuun 20 p.
+
+Onkohan veli Martin jo päässyt tähän rauhaan? Yksi ijäkäs munkki istui
+eilen kanssani kammiossani ja kertoi kummallisia seikkoja hänestä,
+jotka ovat tuottaneet minulle jonkunlaisen katkeran lohdutuksen.
+
+Näyttää sillä kuin ei luostari-elämä olisi kohta rauhoittanut hänen
+sydäntänsä.
+
+Tämä ijäkäs munkki oli veli Martin'in rippi-isä, joksi hän myöskin on
+määrätty minulle. Hänen kasvoissaan asuu semmoinen rauha, jota minä
+kaipaan; ei hiljainen, kuolemankaltainen rauha, ikäänkuin hän olisi
+vaipunut siihen taistelon perästä; vaan elävä, lempeä rauha, ikäänkuin
+hän olisi saanut sen taistelon kautta ja nauttinut sitä myöskin
+taistelon kestäessä.
+
+Minusta ei näytä siltä kuin veli Martin'in arvelut ja epäilykset
+olisivat olleet aivan samanlaiset kuin minun. Rippi-isäni sanookin,
+että kaikkina niinä vuosina, kuin hän on toimittanut virkaansa, hän ei
+ole koskaan löytänyt kahta huolestunutta sydäntä, jotka ovat olleet
+aivan samalla tavalla huolestuneina.
+
+Minä en tiedä, epäilikö veli Martin kutsumustansa vai tahtoiko hän
+takaisin mailmaan; mutta hän näyttää kärsineen kovia sisällisiä tuskia.
+Hänen omatuntonsa oli niin hellä ja arka, että kaikkein vähin synti
+vaivasi häntä, niinkuin se olisi ollut suurin rikos. Hän rukoili
+pyhimyksiä aivan hartaasti -- valiten, niinkuin minä olen hänen
+esimerkkinsä mukaan tehnyt, yksikolmatta pyhimystä ja rukoillen kolmea
+joka päivä, että hän niin kunnioittaisi kaikkia joka viikko. Hän luki
+messun joka päivä ja palveli erittäin innokkaasti Pyhää Neitsyttä. Hän
+laihdutti ruumistansa paastolla ja valvomisella. Hän ei koskaan
+tahallansa rikkonut veljeskunnan vähimpiäkään sääntöjä vastaan; mutta
+mitä enemmän hän jännitti voimiaan, sitä viheliäisempi hän näytti
+olevan. Niinkuin säveltaitiota, jonka korva on erinomaisessa määrässä
+harjaantunut, häiritsi häntäkin vähin epäsointu. Lieneekö siis Jumalan
+tarkoitus, että hengellisen elämämme kasvaminen on vaan kasvava arkuus
+sisällisen kivun suhteen? Onko tämä todellista kasvamista? -- vai onko
+se sitä yhden sielunvoiman luonnotonta edistymistä muitten vahingoksi,
+josta syntyy epämuotoisuus taikka tauti?
+
+Rippi-isä sanoi miettien, kun toin esiin näitä:
+
+"Mailma on hairasointuinen, poikani, ja sydän on hairasointuinen. Mitä
+puhtaammin sielumme kajahtaa taivaallista soittoa vastaan, sitä
+tarkemmin se ehkä huomaa mailman epäsävelet. Ainakin veli Martin'in
+laita oli tämmöinen; siksi kuin lopulta joku maahan-lankeamuksen tai
+polven-notkistuksen laiminlyönti rasitti hänen omaatuntoansa niinkuin
+varsinainen rikos. Kerta, kun olimme kaivanneet häntä kauan aikaa,
+menimme hänen kammionsa oven luo ja koputimme. Se oli teljetty eikä
+mihinkään koputukseen vastattu. Me mursimme viimein oven auki ja
+tapasimme hänet taintuneena lattialla. Meidän ei onnistunut saada häntä
+hereille muulla lailla, kun että veimme kuorilaulajia hänen kammioonsa
+virsiä veisaamaan. Hän rakasti aina suuresti soittoa ja luuli sillä
+olevan omituisen voiman perkeleen juonia vastaan."
+
+"Hän lienee kärsinyt kauheasti", minä sanoin. "Tämmöisten kärsimysten
+kautta saavutetaan kai se ansio, että voi muita auttaa!"
+
+"Häntä vaivasivat kovat sielun tuskat", vastasi vanha munkki. "Hän
+käveli usein yökaudet edestakaisin kylmissä korridoreissa."
+
+"Eikö mikään lohduttanut häntä?" minä kysyin.
+
+"Kyllä, poikani; muutamat sanat, jotka kerta lausuin hänelle,
+lohduttivat häntä paljon. Kun minä kerta löysin hänet toivottomuuden
+tuskissa kammiossaan, minä sanoin: veli Martin, uskotko sinä syntien
+anteeksi-antamusta, niinkuin Uskontunnustuksessa kuuluu? Hänen kasvonsa
+kirkastuivat heti."
+
+"Syntien anteeksi-antamusta!" minä toistin pitkäänsä. "Isä, minäkin
+uskon sen. Mutta anteeksi-antamus seuraa vasta hyvää hengellistä
+sortumusta, synnintunnustusta ja katumus-harjoitusta. Kuinka pääsnen
+koskaan varmaksi siitä, että olen kylläksi sortunut, että olen
+rehellisesti ja täydellisesti tunnustanut syntini taikka harjoittanut
+oikein katumusta?"
+
+"Voi, poikani", vanhus lausui, "nämät olivat juuri veli Martin'in
+huolet, enkä minä voinut kuin huomauttaa häntä ristiinnaulitusta
+Herrasta ja uudestaan muistuttaa häntä syntien anteeksi-antamuksesta.
+Kaikki, mitä teemme, on puuttuvaista, ja kun laupias Herra sanoo, että
+antaa synnit anteeksi, luulen minä, että Hän tarkoittaa _syntisten_
+syntejä, ja teemmehän me syntiä niin tunnustuksissamme kuin kaikissa
+muissakin. Hän on sääliväisempi, kuin sinä ajattelet, kenties kuin
+kukaan meistä ajattelee. Tämä on kumminkin minun lohdutukseni; ja jos
+minä, kun viimein seison hänen edessään, näen, että olen erhettynyt ja
+ajatellut Häntä sääliväisemmäksi, kuin Hän on, minä luotan siihen, että
+Hän antaa minulle anteeksi. Tämä luullakseni tuskin pahoittaisi Häntä
+niin paljon, kuin jos väittäisin, että Hän on ankara Herra."
+
+Minä en vastannut sen enempää vanhalle miehelle. Hänen sanansa toivat
+niin silminnähtävästi voimaa ja iloa hänelle, että minä en hennonut
+niitä enään perustella. Minullekin ne ovat antaneet eineen toivoa. Vaan
+kuitenkin, jos ei tie ole epätasainen ja hankala eikä ole aivan vaikea
+asia kelvata Kaikkivaltiaalle Jumalalle, miksi kaikki nuot ankarat
+säännöt ja itsensä-kieltämiset -- nuot kovat katumus-harjoitukset
+vähäisten vikojen vuoksi?
+
+Me tiedämme, että Hän on laupias. Mutta keisarikin saattaa olla
+laupias; kuitenkin jos joku talonpoika yrittää pääsemään hänen
+keisarilliseen läheisyyteensä määrättyjä tapoja noudattamatta, eikö
+häntä ajettaisi manauksilla ja miekan kärjellä palatsista ulos? Ja
+mitkä ovat nuot säännöt taivaan hovissa?
+
+Jos vaaditaan täydellistä sydämen ja elämän puhtautta, kukapa
+väittänee, että se on hänellä?
+
+Jos vaaditaan, että tarkasti vaariin otetaan semmoisen veljeskunnan
+säännöt, kuin kukapa lienee varma, ettei hän koskaan ole niitä
+laiminlyönyt? Sama epähuomio, joka vaikutti laiminlyönnin, saattaisi
+luultavasti sen myöskin mielestämme katoamaan. Ja mikä hyöty siis on
+synnintunnustuksesta?
+
+Kristus on Vapahtaja, mutta ainoastaan niitten, jotka seuraavat Häntä.
+Syntien anteeksi-antamus löytyy, mutta ainoastaan niitä varten, jotka
+tekevät täydellisen synnintunnustuksen. Minä, voi! minä en ole
+seurannut Häntä täydellisesti. Mikä pappi koko mailmassa voi vakuuttaa
+minulle, että olen koskaan täydellisesti tunnustanut syntini?
+
+Sentähden Hän on minun silmissäni laupias, armollinen, pyhä --
+Vapahtaja, mutta korkealla valta-istuimella istuva, etten koskaan
+varmaan tiedä, saavuttavatko rukoukseni Häntä siellä; ja, voi! kerran
+istuva suurella, valkealla valta-istuimella, josta Hänen kutsuva
+äänensä liiankin varmaan saavuttaa minut.
+
+Maria, Jumalan äiti, neitsytten Neitsyt, jumalallisen armon äiti!
+hurskas Sebastian ja kaikki martyrit! suuri isä Augustinus ja kaikki
+hurskaat opettajat, välittäkäät minun puolestani, että katumukseni
+hyväksytään synteini huvitukseksi ja lepyttää Tuomarini!
+
+
+Maaliskuun 25 p. -- Marian ilmestyspäivä.
+
+Holhojani on antanut minulle punaiseen safianiin sidotun raamatun,
+jota veli Martin'in, niinkuin hän sanoi, oli tapa paljon lukea. Minun
+on määrä lukea sitä kaikkina lomahetkinä, jotka jäävät kirkko-isien
+tutkimisilta, kerjuumatkoilta, kirkonmenoilta ja niiltä luostarin
+alhaisilta askareilta, joita noviisit toimittavat. Näitä hetkiä ei
+ole monta. Minun ei ole koskaan ennen ollut mikään raamattu kädessäni,
+ja ne tunnit kuluvat tosiaan nopeasti kammiossani, joita saan panna
+sen lukemiseen. Kun holhoja tulee kutsumaan minua keski-yön
+jumalan-palvelukseen, tapaa hän minut usein vielä lukemasta.
+
+Se on aivan toisenlainen, kuin mitä odotin. Siinä ei ole mitään
+puhetaiteellista, ei mitään vaivalla valmistettuja tutkimuksia eikä
+mitään turhan tarkkoja sääntöjä, ainakaan Uudessa Testamentissa.
+
+Minä soisin toisinaan, että olisin elänyt muinaisten Juutalaisten
+aikoina, jolloin löytyi yksi temppeli, jossa sai palvella Jumalaa,
+muutamia määrättyjä juhlia, joita tuli viettää, ja muutamia tiettyjä
+kirkonmenojen sääntöjä, joita tuli noudattaa.
+
+Jos olisin saanut seisoa temppelin esipihoilla sinä suurena
+sovintopäivänä ja nähdä teurastetun uhrin ja vartoa, kunnes ylimmäinen
+pappi astui ulos kaikkien pyhimmästä, nostaen käsiänsä ylös
+siunaukseen, minä olisin aivan varmaan tietänyt, että Jumala oli
+lepytetty, ja palannut rauhassa kotiin. Niin, _kotiini_! Sillä
+nähtävästi ei löytynyt mitään luostareita niihin aikoihin. Jumala oli
+itse säätänyt perhe-elämän ja juhlallisimmalla tavalla perheellisen
+rakkauden vahvistanut.
+
+Uudessa Testamentissa minä toiselta puolen en löydä yhtäkään tämmöistä
+jyrkkää sääntöä. Se kääntyy kokonaan sydämen puoleen; vaan ken voi
+tehdä sydäntä oikeaksi? Luullakseni se on juuri tämä vakuutus, joka on
+saattanut kirkon jälestäpäin määräämään monta vähäistä sääntöä ja
+kurituskeinoa Juutalaisten seremonia-lain mukaan; sillä evankeliumeissa
+ja epistolissa minä en havaitse mitään ritualia eikä seremonioita eikä
+liioin minkäänlaisia ulkonaisia sääntöjä.
+
+Mikä etu siis Uudessa Testamentissa on Vanhan rinnalla? Kristus on
+tullut. "Sillä niin on Jumala mailmaa rakastanut, että antoi ainoan
+Poikansa." Tämän _pitäisi_ todella tekemän suuri eroitus meidän ja
+juutalaisten välillä. Mutta kuinka?
+
+
+Huhtikuun 9 p. -- Nyssan St. Gregorius.
+
+Tänään minä lukiessani löysin Evan lauseen lopun: "Sillä niin on Jumala
+mailmaa rakastanut, että hän antoi ainoan Poikansa, _ettei kukaan, joka
+uskoo Häneen, huku, vaan jokainen saa ijankaikkisen elämän_."
+
+Kuinka yksinkertaiset nämät sanat ovat -- "Uskoo", tämä tietäisi
+jokaisessa muussa kirjassa: "luottaa", "turvaa" Kristukseen; --
+yksinkertaisesti uskaltaa Häneen ja sitten vastaan-ottaa Hänen
+lupauksensa, ettei huku.
+
+Mutta _tässä_ -- tässä kirjassa, teologiassa, -- uskominen ei suinkaan
+tarkoita mitään niin yksinkertaista kuin tämä; koska tällä tapaa
+jokainen, joka vaan tulisi Herran Jesuksen Kristuksen luo ja uskaltaisi
+Häneen, saisi ijankaikkisen elämän ilman mitään muita ehtoja; eikä se
+tietysti voi tulla kysymykseen.
+
+Sillä mikä on yksinkertaisempaa, kuin siihen luottaminen, joka
+luottamusta ansaitsee? ja mikä on suurempi kuin ijankaikkinen elämä?
+
+Vaan kuitenkin me kaikista niistä, mitä kirkon oppineet ja isät ovat
+sanoneet, tiedämme, ettei mikään asia ole niin vaikea kuin saavuttaa
+ijankaikkinen elämä; ja että tästä syystä munkkikuntia, pilgrimiretkiä,
+katumusharjoituksia on vuosisadasta vuosisataan enennetty; että samasta
+syystä pyhimykset ovat hyljänneet kaikki maalliset ilot ja määränneet
+itselleen jos jonkin kidutuksen; -- ei mitään muuta kuin ijankaikkista
+elämää varten, joka, jos sana "uskoo" tässä tietäisi, mitä se
+kaikkialla muualla paitsi teologiassa tietää, ilman mitään
+tarjottaisiin jokaiselle, joka sitä anoo.
+
+Jonka vuoksi se on selvää, että "uskoo" raamatussa merkitsee ihan
+toista kuin maallisissa kirjoissa, ja välttämättömästi käsittää sydämen
+sortumuksen, synnintunnustuksen, katumusharjoituksen, sovituksen, lihan
+ristiin-naulitsemisen ja kaikki, mitä lisäksi pelastukseen tarvitaan.
+
+Tohdinko lähettää tämän Evan lauseen lopun hänelle?
+
+Se ehkä eksyttäisi häntä. Tohdinko minä hänen tähtensä? -- tohdinko
+minä vielä paremmalla syyllä itse tähteni?
+
+Tunnin aikaa olen istunut ja miettinyt tätä kysymystä; ja minne asti on
+minun sydämeni retkeillyt? Mikä synnintunnustus voi tuoda esiin kaikki
+ne katkerat ajatukset, jotka tämän yhden tunnin kuluessa ovat
+hyökänneet minun ylitseni?
+
+Minä olin nähnyt Evan kasvavan lapsesta neitsyeksi; ja näihin
+viimeisiin kuukausiin asti, tuohon tuskan viikkoon saakka olin pitänyt
+häntä jonkunlaisena olentona, joka oli enkelin ja lapsen vaiheilla.
+Minä olin rakastanut häntä, niinkuin sisarta, jolla kuitenkin oli joku
+salainen sulo, aivan toisenlainen, kuin mikä sisarella on. Vasta
+silloin kuin kuolema näytti eroittavan meidät, selveni kerrassaan
+minulle, että minun rakkaudessani häntä kohtaan oli jotain, joka ei
+tehnyt häntä _yhdeksi_ muitten joukossa, vaan kummallisessa, pyhässä
+merkityksessä _ainoaksi_ maan päällä minulle.
+
+Ja kun minä paranin, tulivat nuot toiveet, joita en saa koskaan enää
+muistaa ja jotka tekivät koko elämäni keväisten metsien kaltaiseksi ja
+sydämeni niinkuin viljavaksi virraksi, joka on päässyt jääkannestaan ja
+siunauksen tulvalla juoksee läpi mailman.
+
+Minä ajattelin tulevaa kotia, minä ajattelin yhtä sakramentiä, joka
+muuttaisi koko elämän taivaan tapaiseksi, kotia, joka olisi rauhallinen
+ja pyhä niinkuin kirkko, sen lempeän, puhtaan ja taivaallisen olennon
+kautta, joka toimisi ja vallitsisi siinä.
+
+Vaan silloin minä kauhulla näin, kuinka kokonainen kaupunki sairasti
+sitä ruttoa, jonka itse olin tuonut siihen, ja muistin sen tuuman, joka
+oli johtunut mieleeni sydän-yönä metsässä ja monta kertaa sen jälkeen,
+että tekisin luostarilupauksen. Minä tunsin, että olin niinkuin Jonas,
+kun hän pakeni Jumalaa; kuitenkin minä yhä epäilin, kunnes Eva
+sairastui. Silloin minä taivuin. Minä lupasin, että, jos hän pelastuu,
+minä rupean munkiksi.
+
+Vasta silloin kuin se sairastui, jonka kato olisi saattanut koko
+mailman tyhjäksi minulle; vasta silloin, kuin uhraus oli mitätön --
+minä sen tein! Mutta vastaan-ottaako Jumala tämmöistä uhrausta?
+
+Tämmöisistä ei kumminkaan veli Martin'in tarvinnut soimata itseään. Hän
+ei viivyttänyt kääntymistänsä, siksi kuin koko hänen olentonsa täyttyi
+semmoisesta kuvasta, jota eivät mitkään rukoukset voi poistaa; niin,
+jota rukoukset ja pyhät, taivasta tarkoittavat mietinnöt vaan
+kiinnittävät sydämeen, koska taivas itse siinä heijastaa puhtaampana,
+kuin muisti milloinkaan eteemme tuo.
+
+Veli Martin ei ainakaan pitänyt kutsumustansa leikkinä, kunnes se oli
+liian myöhäistä.
+
+
+
+
+VII.
+
+Elsan kertomus.
+
+
+Tammikuun 23 p.
+
+Nyt on liiankin selvä, mistä syystä Fritz ei katsonut taaksensa, kun
+hän astui katua alaspäin. Hän ajatteli, että hän olisi katsonut
+taaksensa Jumalan valtakunnasta.
+
+Luostari on siis Jumalan valtakunta, ja _me_ olemme mailma! -- isä,
+äiti, veljet, sisaret, ystävät, koti, ne ovat mailma! Minä en ymmärrä
+sitä koskaan. Sillä jos kaikki, mitä nuoremmat veljeni sanovat, on
+totta, eivät kaikki papit ja munkit kuulu Jumalan valtakuntaan taikka
+hallitaan Jumalan valtakuntaa kummallisella tavalla täällä maan päällä.
+
+Fritz autti meitä kaikkia niin paljon. Hän olisi tullut vanhempiemme
+tueksi heidän vanhoilla päivillänsä. Hän oli poikien esikuva ja
+ihastus, ja meidän kaikkien ylpeys ja ilo; entä _minulle_! Sydämeni käy
+niin katkeraksi, kun kirjoitan siitä, minusta tuntuu kuin vihaisin ja
+soimaisin kaikkia. Kaikkia, paitsi Fritziä; tietysti minä en voi häntä
+vihata. Mutta miksi kaikki, mitä hänessä oli parasta ja jalointa,
+saatti hänet tähän viimeiseen kauheaan askeleesen?
+
+Jos isällämme vaan olisi ollut parempi onni, ei Fritz'in olisi
+tarvinnut mennä Erfurtin munkkien laitokseen, jossa hänen omatuntonsa
+kävi niin araksi; jos ei vaan äiti olisi ollut niin jumalinen ja
+opettanut meitä kunnioittamaan täti Agnesia niin paljon enemmän kuin
+häntä itseä, Fritz ehkä ei olisi koskaan ajatellut luostari-elämää; jos
+minä olisin ollut jumalisempi, hän olisi varmaan luottanut enemmän
+minuun, ja minä olisin kenties saanut hänet odottamaan ainakin muutamia
+vuosia, ennenkuin hän otti tämän palauttamattoman askeleen. Jollei Eva
+olisi ollut niin itsepäinen ja vaatinut, että hän, tarttumuksesta
+huolimatta, saisi lähestyä minua, hän kenties ei olisi sairastunut
+ruttoon ja tuo lupaus olisi ehkä vielä tekemättä, olisi ehkä ijäksi
+tekemättä jäänyt. Jos ei Jumala olisi antanut hänen niin viattomasti
+tuoda tautia meille! Mutta minun ei tule lausua mitään valituksen sanaa
+enää, sillä se olisi Jumalan häväistystä. Epäilemättä on Jumala
+lähettänyt koko tämän onnettomuuden meille; ja kapinoitseminen Jumalaa
+vastaan on kuoleman synti. Niinkuin täti Agnes sanoi: "Jumala on
+kadehtiva Jumala", Hän ei suvaitse meidän pitää epäjumalia. Meidän
+täytyy rakastaa häntä kaikkein enimmin, ensiksi, ainoastaan. Meidän
+täytyy tehdä suuri aukko sydämeemme ja luopua kaikista maallisista
+taipumuksista, että Hän sen täyttäköön. Meidän täytyy kuolettaa
+lihamme, että saamme elää. Mitä siis liha on? Luullakseni luonnolliset
+tunteemme, joita munkit nimittävät lihallisiksi himoiksemme. Näistä
+Fritz on luopunut. Jos siis kaikkien luonnollisten tunteittemme pitää
+kuolla meistä, mikä saa elää meissä? "Hengellinen elämä", sanotaan
+jossakin saarnassa, ja "rakkaus Jumalaan." Mutta eivätkö luonnolliset
+tunteeni ole _sydämeni_; ja jollen saa rakastaa Jumalaa sydämelläni,
+sillä sydämellä, jolla rakastan isääni ja äitiäni, millä minä rakastan
+Häntä?
+
+Minusta näyttää kuin Jumalan rakkaus meitä kohtaan olisi peräti toista
+kuin inhimillisen olennon rakkaus.
+
+Kun joku ihminen rakastaa meitä, tahtoo hän pitää meitä luonansa;
+iloitsee, kun hän tekee meidät onnelliseksi; riemuitsee, kun olemme
+onnellisia, joko hän itse saattaa meidät siksi tai ei, kun se vaan on
+oikea onnellisuus, semmoinen onnellisuus, josta meillä on hyvää.
+
+Mutta Jumalan rakkauden laita lienee aivan toisenlainen. Hän kieltää
+meitä millään lailla tulemasta liian likelle Itseään. Meidän tulee
+asettaa pappeja, pyhimyksiä ja katumusharjoituksia itsemme ja Hänen
+väliinsä, ja sitten lähestyä häntä suurimmalla varovaisuudella,
+peläten, että tämä kuitenkin tapahtuu väärällä tavalla ja Hän suuttuu
+meihin, ei ollenkaan iloitse onnestamme -- päinvastoin Hän ei ole
+koskaan niin mielissänsä, kuin milloin luovumme kaikesta elämämme
+onnesta ja sen kautta saatamme muita onnettomaksi, niinkuin Fritz,
+meidän oma Fritz, juuri nyt on tehnyt.
+
+Sentähden on epäilemättä se rakkaus, jota Jumala meiltä itse suhteensa
+vaatii, aivan toista kuin se rakkaus, jota pidämme toisiamme kohtaan.
+Se on luullakseni totinen, vakava, tyven kunnioitus, joka on liian
+ylevä tuottamaan kenellekään iloa taikka surua, semmoinen kunnioitus,
+jota havaitaan täti Agnesin ankarissa, tunnottomissa kasvoissa. Minä en
+voi milloinkaan, enpä milloinkaan edes koettaa sitä saavuttaa. Tätä
+nykyä minulla tosiaan ei ole aikaa sitä ajatellakaan.
+
+Jumalan kiitos, sinä elät vielä, sinä Armon Äiti! _Sinun_ kasvoillasi
+on ollut kyyneliä, todellisia, katkeria, inhimillisiä kyyneliä; _sinun_
+silmissäsi on ollut ilon, todellisen, yksinkertaisen, inhimillisen ilon
+hymyjä. Sinä ymmärrät ja säälit. Etkö sinä kuitenkaan, oi! etkö edes
+sinä, suloinen äiti, voinut muistuttaa Fritz'iä siitä äidistä, jonka
+hän on jättänyt yksinään taistelemaan? sinä, joka olet äiti ja
+kallistuit kehdon yli ja asuit kerta vähäisessä, halvassa kodissa
+Nazaretissa?
+
+Mutta minä tiedän, ettei edes oma äitini olisi lausunut sanaakaan
+Fritziä estääksensä. Kun ensin kuulimme siitä ja minä pyysin häntä
+kirjoittamaan hänelle ja nuhtelemaan häntä, vastasi hän, vaikka
+kyynelet vuotivat hänen silmistänsä: "ei yhtä sanaa, Elsa, ei
+tavuakaan. Eikö minun tule vapaa-ehtoisesti antaa poikaani Hänelle,
+joka antoi hänet minulle? Jumala olisi voinut kutsua hänet kokonaan
+pois mailmasta, kun hän sairasti ruttoa, ja kadehdinko minä häntä
+luostarilta? Minä saan nähdä hänet jälleen", hän lisäsi, "kumminkin
+kerran taikka pari. Eikö minun, kun hän on papiksi vihitty, ole ilo
+nähdä häntä valkoisissa vaatteissa alttarin edessä ja ehkä
+vastaan-ottaa Luojaani hänen käsistänsä!"
+
+"Kerran taikka pari! -- voi äiti!" minä nyyhkytin, "lisäksi kirkossa
+satojen muitten joukossa! Mikä ilo siitä lienee?"
+
+"Elsa", hän lausui lempeästi, mutta oudostuttavalla lujuudella,
+"lapseni, älä puhu sen enempää tästä. Kerta minulla oli itselläni
+jonkunlainen vähäinen taipumus luostariin. Jos olisin pitänyt vireillä
+sitä, se olisi ehkä muuttunut kutsumukseksi. Mutta minä näin isänne ja
+laiminlöin sen. Ja katso mitä huolia lapseni saavat kantaa! Eikö
+myöskin ole ollut kuin noiduttu, mitä isänne keksintöihin tulee?
+Kenties Jumala viimein vastaan-ottaa minulta pojassani, mitä minä
+kielsin häneltä itsessäni, ja leppyy meihin ja lähettää meille paremmat
+päivät; ja silloin isänne suuri keksintö toteutuu. Mutta älä virka
+hänelle mitään siitä, mitä olen sinulle jutellut!"
+
+Minä en ole koskaan nähnyt isäämme niin huolestuneena mistään.
+
+"Juuri kuin hän alkoi ymmärtää tuumiani!" hän sanoi: "ja minä, joka
+olisin jättänyt ne kaikki perinnöksi hänelle!"
+
+Muutamina päivinä hän ei ollenkaan koskenut mihinkään kaavaansa; mutta
+nyt hän jälleen on palannut entisten kirjojensa ja työkalujensa pariin
+ja sanoo meille, että Fritz'in horoskopissa oli jotakin, jonka johdosta
+olisi sopinut odottaa tätä, jahka hän vaan olisi ymmärtänyt sen hiukkaa
+ennen. Vaikka tämä havainto oli liian myöhäinen varoittamaan meitä
+kohtauksen suhteen, lohduttaa se kuitenkin isäämme, ja hän on ruvennut
+jälleen tavallisiin toimiinsa.
+
+Eva näyttää aivan vaalealta ja heikolta, osaksi epäilemättä ruton
+vaikutuksesta; mutta kun huhu Fritz'istä ensin kuului tänne, minä etsin
+jonkunlaista myötätunteisuutta hänessä, sanoen: "voi Eva, kuinka
+kummalliselta se näyttää, kun Fritz, joka aina ajatteli meitä enemmän
+kuin itseään, näin jättää meidät sanaakaan meille edeltäkäsin
+sanomatta."
+
+"Elsa serkku", hän sanoi, "Fritz on tehnyt nyt, niinkuin hän aina
+tekee. Hän _on_ ajatellut meitä ennen kaikkia, siitä minä olen yhtä
+varma, kuin jos kuulisin hänen itse sitä lausuvan. Hän luuli
+hyödyttävänsä meitä parhaiten, kun hän jätti meidät näin, muutoin hän
+ei olisi milloinkaan luopunut meistä."
+
+Eva ymmärsi hänet nyt, niinkuin usein, paremmin kuin kukaan muu. Kun
+Fritzin kirje tuli äidillemme, se sisälsi juuri ne syyt, jotka Eva,
+niinkuin hän monesti oli kertonut minulle, tiesi varmaan vaikuttaneen
+Fritziin.
+
+Vaikea on sanoa, mitä Eva tuntee, tuon hänen ihmeellisen sisällisen
+rauhansa vuoksi, joka näyttää aina virtaavan kaikkien hänen muitten
+tunteittensa alla.
+
+Minä en ole nähnyt hänen vuodattavan yhtäkään kyyneltä; ja samalla kuin
+minä tuskin saatan astua rakkaasen, vanhaan sälyhuoneesemme taikka
+tehdä jotakin, jota yhdessä teimme, näyttää hän suureksi iloksensa
+lukevan jokaista kirjaa, johon Fritz oli mieltynyt, ja oppivan ja
+kertovan jokaista virttä, jota he yhdessä harjoittivat.
+
+Eva ja äiti kiintyvät yhä likemmin toisiinsa. Hän tuskin sallii äitini
+toimittaa mitään koti-askaretta, vaan vaatii saadaksensa ottaa osaa
+jokaiseen vaikeaan työhön, josta me tähän asti olemme pidättäneet häntä
+hänen heikon ja hennon ruumiinluontonsa tähden.
+
+Tosin kyllä minä nousen varhain, säästääkseni heiltä niin paljon työtä,
+kuin suinkin mahdollista, koska heillä ei kummallakaan ole puoliakaan
+minun voimistani, ja minä olen niin hyvällä mielellä, kun saan liikkua
+ympäri. Ajatukset tunkeuvat sitä katkerammin päälleni, kun istun
+joutavana.
+
+Mutta kun alustan taikinaa taikka kolkin vaatteita kivillä joessa, kun
+on pesu, tuntuu minusta kuin kolkkisin kaikkia huoliani; ja se tekee
+käteni vahvemmaksi ja huoleni helpommaksi, siksi kuin vielä nytkin
+usein huomaan, että laulan, kun väännän vaatteita rannalla. Se on niin
+hupaista, kun talvella päivä paistaa ja purot solisevat kaislain ja
+raunukkain välitse, ja pikku Thekla juttelee minun vieressäni ja on
+auttavinansa.
+
+Mutta kun olen päättänyt päivälliset työni ja tulen sisään, minä tapaan
+äitini ja Evan istumasta vieretysten; ja kenties Eva on ääneti ja äiti
+pyyhkii pois kyyneliä, jotka putoelevat ompelukselle; mutta kun he
+katsovat ylös, heidän kasvonsa ovat tyvenet ja rauhalliset, ja silloin
+minä tiedän, että he ovat puhuneet Fritzistä.
+
+
+Eisenachissa, Helmikuun 2 p.
+
+Kun eilen illalla tulin sisään, käänsi Eva äidille paraikaa yhtä
+latinaista virttä, jota Fritz rakasti, ja lauloi sen sitten suloisella,
+kirkkaalla äänellänsä. Siinä puhuttiin kalliista, kalliista taivaan
+maasta ja kultaisesta Jerusalemista.
+
+Myöhemmin minä sanoin hänelle:
+
+"Voi kuinka sinä voit laulaa niitä virsiä, joista Fritz piti niin
+paljon? Minä en voisi levollisesti laulaa säettäkään mistään laulusta,
+jota hän mielellään kuuli minun laulavan! Ja se huvitti häntä aina niin
+paljon, kun hän sai kuunnella sinua. Hänen äänensä vastaisi 'ei
+milloinkaan, ei milloinkaan enää' jokaiseen säveleen, jota laulaisin,
+ja laulut päättyisivät kaikki nyyhkytyksiin."
+
+"Mutta minä en katso itseäni nyt, enkä koskaan, eroitetuksi Fritzistä,
+Elsa serkku", hän vastasi. "Minä en kuule sen surullisen sävelen 'ei
+milloinkaan, ei milloinkaan enää', jota sinä ajattelet, kaikkuvan
+mistään niistä virsistä, joita hän rakasti, ei, minä kuulen vaan,
+kuinka hänen äänensä vastaa 'ainaiseksi ja ijäksi.' Ja minä ajattelen
+sitä aikaa, jolloin saamme laulaa niitä yhdessä jälleen."
+
+"Tarkoitatko sinä taivasta, Eva?" minä kysyin, "se on niin kovin
+kaukana, jos me ensinkään pääsemme sinne."
+
+"Ei niinkään kaukana, Elsa serkku", hän vastasi. "Minusta tuntuu usein,
+kuin se olisi hyvin likellä. Jollei niin olisi, kuinka enkelit voisivat
+olla niin paljon meidän kanssamme ja kuitenkin Jumalan luona?"
+
+"Mutta elämä näyttää niin pitkältä nyt, kun Fritz on mennyt."
+
+"Ei aivan Elsa serkku", hän sanoi. "Minä ajattelen usein, että se voi
+olla hyvinkin lyhyt, ja minä rukoilen usein, että se siksi kävisikin.
+
+"Eva!" minä huudahdin: "sinä et suinkaan rukoile, että saisit kuolla?"
+
+"Miks'ei?" hän lausui varsin tyvenesti. "Minä luulen, että jos Jumala
+ottaisi meidät luoksensa, me kykenisimme paremmin auttamaan niitä,
+joita rakastamme, siellä kuin Eisenachissa, ehkäpä paremmin kuin
+luostarissakin. Ja siellä me yhdymme jälleen eikä siellä tule koskaan
+mikään ero. Isäni kertoi niin minulle", hän lisäsi, "ennenkuin hän
+kuoli."
+
+Silloin minä ymmärsin, kuinka Eva suree Fritziä ja minkä vuoksi hän ei
+itke; mutta minä en voinut kuin sanoa:
+
+"Oi Eva, älä rukoile, että saat kuolla. Taivaassa on jo niin monta
+pyhimystä, ja sinä olet niin hyväksi avuksi meille täällä!"
+
+
+Helmikuun 8 p.
+
+Minun on ollut mahdoton sietää sitä ajatusta, että Fritz on meiltä
+mennyt, enkä minä luullakseni milloinkaan sitä siedä. Tämä suru,
+niinkuin kaikki muutkin, tarkoitti epäilemättä minun hyvääni; mutta ei
+se mitään hyvää minun tee, siitä olen varma, vaikka vika tietysti on
+minun. Se minun hyvää teki, kun olin onnellinen, niinkuin olin, kun
+Fritz kävi kotona; vaan se on nyt ijäksi päivää ohitse.
+
+Äidin-äidistämme minulla on suuri lohdutus. Äiti ja Eva katsovat
+kaikkia asioita niin korkealta kannalta; mutta äidin-äitini ajatukset
+ovat enemmän minun tapaani. Kyllä hän usein puhuu aivan ankarasti
+Fritzistä, mutta se tekee minun hyvää, koska minä tietysti puollustan
+häntä, ja silloin äidin-äiti suuttuu ja sanoo, että me olemme varsin
+merkillinen perhe ja että meillä on, isästäni alkain, joka hengellä
+niin eriskummainen käsitys oikeasta ja väärästä, ettei hän koskaan ole
+mokomaa kuullut; ja silloin minä suutun ja sanon, että isäni on paras
+ja viisain mies koko vaaliruhtinaskunnassa. Nyt äidin-äitimme rupee
+surkuttelemaan rakasta tytär parkaansa ja sitä elämää, jota tämän on
+täytynyt viettää, ja iloitsee vaikeroivalla äänellä, että hän itse jo
+on melkein kokonaan suorittanut välinsä mailman kanssa; ja silloin minä
+koetan lohduttaa häntä ja sanon, että minä olen varma siitä, ettei
+tässä mailmassa suinkaan ole paljon semmoista, jonka vuoksi kukaan
+toivoisi saavansa viipyä täällä; ja kun mielemme näin on mennyt alas,
+itkemme molemmat ja syleilemme toisiamme, ja äidin-äiti sanoo, että
+minä olen hyvä lapsirukka ja että Fritz oli aina hänen silmäteränsä,
+jonka asian minäkin tiedän aivan hyvin; -- ja tällä tapaa me lohdutamme
+toisiamme. Me olemme paitsi sitä juhlallisesti päättäneet, äidin-äitini
+ja minä, että, tuli mitä tahansa, me emme koskaan sano Fritziä muuksi
+kuin Fritziksi.
+
+"Veli Sebastian, niin kai", hän lausui; "äitisi saisi yhtä hyvin ottaa
+toisen miehen kuin veljesi toisen nimen! Eikö äitiäsi vihitty ja eikö
+veljeäsi ristitty kirkossa? Eikö Fredrik ole hyvä ja kunniallinen nimi,
+jota monet kymmenet esi-isistänne ovat kantaneet? Ja pitääkö meidän sen
+sijaan nimittää häntä pakanallisella muukalaisnimellä, jolla ei ketään
+teidän suvustanne koskaan tunnettu?"
+
+"Ei suinkaan pakanallinen", minä rohkenin sanoa. "Sinä muistat, kuinka
+kerroit meille tuosta pakanallisesta keisarista ja St. Sebastianin
+martyrinkuolemasta?"
+
+"Intätkö minua vastaan, lapsi?" hän huudahti. "Enkö minä osannut
+martyrein historiaa kokonaan, ennenkuin äitisi oli syntynyt? _Se on_
+pakanallinen nimi, minä sanon. Ei kukaan moiti pyhimystä siitä, että
+hänen vanhempansa olivat taitamattomia pakana raukkoja, jotka eivät
+tietäneet antaa hänelle mitään parempata nimeä; mutta se on häväistys,
+kun Fritz omistaa sen oikean nimensä sijasta. Minun huuleni ainakin
+ovat liian vanhat oppimaan tuommoista uuden-aikaista hullutusta. Minä
+nimitän häntä sillä nimellä, jolla nimitin häntä kasteen maljan ja
+kehdon vieressä eikä milläkään muulla."
+
+"Niin, Fritz, Fritz, hän on meille ja on aina oleva. Fritz sydämessämme
+kuolemaan saakka!"
+
+
+Helmikuun 15 p.
+
+Me olemme juuri kuulleet, että Fritz on päättänyt ensimäisen
+koetus-kuukautensa, ja että hän on puettu noviisin kaapuun. Minä oikein
+vihastun, kun ajattelen, että hänen paksu, musta, kihara tukkansa
+leikataan tonsurin ympyrään. Mutta kaikkein pahin asia on se tapa,
+jolla hänen munkiksi rupeamisensa on vaikuttanut toisiin poikiin,
+Kristoferiin ja Polluxiin.
+
+He, jotka ennen pitivät Fritziä kaikkien syvien ja suurten ajatusten
+esikuvana, ovat nyt kokonaan vieraantuneet pois uskonnosta. Minun on
+vaikea saada heitä edes kirkossa käymään.
+
+Kristofer sanoi minulle pari päivää sitten:
+
+"Elsa, minkä vuoksi semmoista miestä nimitetään hylyksi, joka yhtäkkiä
+karkaa pois perheestänsä ja rupee sotamieheksi, mutta semmoista miestä
+pyhimykseksi, joka luopuu niistä, jotka turvaavat häneen, ja rupee
+munkiksi?"
+
+Se on kovin ikävää, kun pojat kääntyvät minun puoleeni uskonnollisilla
+epäilyksillänsä, koska moni asia epäilyttää minua itseä, enkä minä
+ymmärrä ollenkaan, mitä vastata heille. Tavallisesti minä neuvon heitä
+kysymään Evalta.
+
+Tällä kertaa minä en voinut kuin sanoa, niinkuin äidin-äitimme oli niin
+usein sanonut minulle:
+
+"Sinun täytyy odottaa, siksi kuin tulet vanhemmaksi, silloin sinä
+ymmärrät." Mutta minä lisäsin: "asia on tietysti aivan eri laatua:
+toinen jättää kotinsa Jumalan, vaan toinen mailman tähden."
+
+Mutta Kristofer, joka on pahin, jatkoi:
+
+"Elsa sisar, minä en rakasta munkkeja ollenkaan. Sinä ja Eva ja äitimme
+te ette tiedä ensinkään, kuinka huonot useat heistä ovat. Reinhardt
+sanoo, että hän on nähnyt heidät usein humalassa ja kuullut heidän
+kiroavan, ja että muutamat heistä pilkkaavat itse messuakin ja että
+pappien asunnot ovat semmoiset, ettei kunniallisen tytön sovi köyhä
+niissä ja --"
+
+"Reinhardt on pahankurinen poika", minä vastasin punehtuen; "ja minä
+olen usein sanonut sinulle, ettei minua haluta ollenkaan kuulla, mitä
+hän sanoo."
+
+"Mutta minä en kumminkaan rupea koskaan munkiksi eikä papiksi", vastasi
+Kristofer; "minä luulen, että kauppamiehet ovat paremmat. Naiset eivät
+ymmärrä semmoisia asioita", hän lisäsi ylpeästi, "ja parempihan se
+onkin, etteivät ymmärrä; mutta minä ymmärrän; ja minä aion
+kauppamieheksi tai soturiksi."
+
+Kristofer ja Pollux ovat viidentoista ja Fritz kahdenkolmatta vuoden
+vanha; mutta hän ei puhunut koskaan niin ylpeällä tavalla naisten
+ymmärtämättömyydestä!
+
+Se suututti minua, kun kuulin Kristoferin, joka aina repii vaatteensa
+ja usein joutuu pulaan ja saattaa meidät ymmälle, ennenkuin jälleen
+olemme pelastaneet hänet, vertaavan itseään Fritziin ja katsovan alas
+sisartensa puoleen; ja minä lausuin: "ainoastaan _pojat_ puhuvat
+ylenkatseella naisista. Miehet, todelliset miehet kunnioittavat
+naisia."
+
+"Munkit eivät kunnioita!" vastasi Kristofer. "Minä olen itse kuullut
+heidän sanovan pahempia asioita naisista, kuin minä milloinkaan. Eikö
+isä Bonifacius viime sunnuntaina lausunut, että puoli kaikesta mailman
+pahennuksesta on tullut naisten kautta, Evasta lähtien Helenaan ja
+Kleopatraan asti?"
+
+"Älä mainitse äitiämme Evaa yhdessä noitten pakanain kanssa,
+Kristofer", lausui äidin-äitimme, joutuen avukseni nurkastansa takan
+vierestä. "Eva on Pyhässä Raamatussa, mutta useista noista pakanoista
+ihmisten ei sovi puhuakaan. Puolet pyhimyksistä ovat naisia, sinä
+tiedät sen aivan hyvin. Talonpojat ja kauppamiehet", hän lisäsi
+ylevästi, "puhukoot halveksien naisista; mutta ei kukaan ole oikea
+ritari, joka niin tekee."
+
+"Munkit tekevät niin!" jnpisi Kristofer.
+
+"Minulla ei ole mitään sanomista munkeista", vastasi äidin-äitimme
+närkästi. Ja tyytyen tähän epäviisaasen myöntymykseen äidin-äitimme
+puolelta Kristofer peräytyi väittelystä.
+
+
+Maaliskuun 25 p.
+
+Minä olen juuri katsellut kahta kirjettä, jotka Martin Luther on
+lähettänyt isä Johan Braun'ille, yhdelle papille täällä Eisenachissa.
+Päällekirjoitus kuului: "Kristuksen ja Marian hurskaalle ja
+kunnian-arvoiselle papille." Tämän verran minä sain selkoa, niinkuin
+myöskin, että hän nimittää itseään veli Martin Luther'iksi eikä veli
+Augustiniksi, jonka nimen hän otti, kun hän ensin meni luostariin.
+Sentähden minun tosiaan sopii sanoa Fritziämme veli Fredrik Cottaksi.
+
+
+Maaliskuun 29 p. 1510.
+
+Eräs nuori mies kävi tänä iltana täti Ursula Cottan luona ja kertoi
+meille kummallisia seikkoja Annabergin tapahtumista.
+
+T:ri Tetzel on ollut siellä kaksi vuotta ja myynyt paavillisia
+anekirjoja kansalle; ja taannoin on hän, katsoen Saksan kansan suureen
+jumalisuuteen, niinkuin hän sanon, alentanut niitten hinnan.
+
+Tästä syntyi lavea keskustelu, ja minä melkein kadun, että pojat saivat
+olla täällä ja kuulla sen. Isä sanoi, etteivät anekirjat tarkoittaneet
+syntien anteeksi-antamusta, vaan ainoastaan vapauttamista muutamista
+kirkon määräämistä katumusharjoituksista. Mutta nuori Annabergin mies
+ilmoitti meille, että Tohtori Johan Tetzel oli juhlallisesti
+vakuuttanut kansalle, että, koska heidän oli mahdoton syntiensä vuoksi
+tyydyttää Jumalaa töittensä kautta, meidän pyhä isämme paavi, joka
+hoitaa kaikkia niitä ansion aarteita, jotka kirkko on vuosisatojen
+kuluessa kerännyt, nyt armollisesti myypi näitä ansioita kaikille,
+jotka tahtovat ostaa, ja sen kautta lahjoittaa heille syntien
+anteeksi-antamuksen (semmoisistakin synneistä, joista ei mikään muu
+pappi voi vapauttaa) ja varman pääsön ijankaikkiseen elämään.
+
+Nuori mies kertoi paitsi sitä, että suuri, punainen risti on pystytetty
+pääkirkon laivaan ja että orjantappurakruunu ynnä naulat ja keihäs ovat
+ripustetut siihen sekä että toisinaan on sallittu kansan nähdä myöskin
+veren vuotavan pitkin ristiä. Ristin alla ovat kirkon liput ja
+paavillinen standari kolmin kruunuinensa. Sen edessä on iso, luja,
+rautainen raha-arkku. Toisella puolella on saarnastuoli, jossa T:ri
+Tetzel saarnaa joka päivä ja kehoittaa kansaa ostamaan, niin kauan
+kuin vielä on aika, tätä arvaamatonta armoa itselleen ja niille
+ystävillensä, jotka ovat kiirastulessa. Hän kääntää sen ohessa pitkää
+paavin pergamenti-mandaatia, jossa paavilliset sinetit killuvat.
+Toisella puolella olevan pöydän ympäri istuu joukko pappeja kynineen,
+läkkineen ja kirjoituskoneineen, myyden anelippuja ja lukien rahaa
+laatikkoihin. Nykyisin, kertoi hän meille, ei ole ainoastaan hintaa
+alennettu, vaan myöskin lisätty sen kirjoituksen loppuun, joka on
+naulattu kirkon seiniin: "_Pauperibus dentur gratis_."
+
+"Köyhille ilmaiseksi!" Tuo tosiaan sopisi meille! Kun vaan minulla
+olisi aikaa lähteä pilgrimiretkelle Annabergiin ja tämä olisi se
+uskonto, joka Jumalalle kelpaa, minäkin varmaan saisin osani.
+
+Saati vaan Fritz olisi tietänyt tämän ennen, hänen ei olisi tarvinnut
+tehdä surkeata lupaustansa. Yhdessä Annabergin matkassa olisi ollut
+yltäkyllin.
+
+Mutta jos paavilla on tuommoisia arvaamattoman kalliita aarteita
+hallussaan, miksi ei hän anna niitä aina "köyhille ilmaiseksi", aina ja
+joka paikassa.
+
+Vaan minä tiedän, että on synti tutkistella, mitä Paavi tekee. Minun
+sopisi melkein yhtä hyvin tutkistella, mitä Herra Jumala Kaikkivaltias
+tekee. Sillä eikö myöskin Hän, joka antoi nämät aarteet Paaville, eikö
+Hän ole kaikkialla läsnä ja eikö Hän voisi antaa niitä suorastaan
+meille ilmaiseksi? Se on selvä, että nämät kysymykset ovat liian
+korkeat minulle.
+
+Minä en kuitenkaan ole ainoa, jota nämät anekirjat hämmennyttävät.
+Äitini sanoo, ettei häntä opetettu näitä teitä kulkemaan ja että hän
+mieluisammin pysyy vanhalla uralla. Eva arveli: "jos minä olisin Paavi,
+ja minulla olisi tuommoiset aarteet, minä luullakseni kohta jättäisin
+palatsini ja ihanan Romani ja menisin vuorten ja merien yli jokaiseen
+kaupunkiin ja jokaiseen kylään, jokaiseen metsämökkiin ja jokaiseen
+huoneesen huonoimmillekin kaduille, ettei kukaan jäisi siunausta
+vailla, vaikkapa minun täytyisi kulkea avojaloin enkä koskaan enää
+saisi nähdä pyhää Romaa."
+
+"Mutta siinä tapauksessa", lausui isäni, "ei Pyhän Pietarin suurta
+kirkkoa koskaan saataisi rakennetuksi. Siihen, niinkuin tiedätte,
+aiotaan anerahoja käyttää."
+
+"Mutta kultainen Jerusalem rakennettaisiin, eno Cotta!" sanoi Eva; "ja
+eikö se ole parempi?"
+
+"Parempi olisi, kun emme puhuisi tästä", lausui äiti. "Pyhä Jerusalem
+kyllä rakennetaan; vaan minä arvaan, että useat tiet vievät samalle
+perille. Se vaan, että minusta se tie on paras, jonka parhaimmin
+tunnen."
+
+Mielipahakseni minun täytyy sanoa, että pojat usein irvistelivät, sillä
+välin kuin tätä keskustelua anekirjoista kesti, ja jälestäpäin minun
+täytyi puhutella heitä.
+
+"Elsa sisar", sanoi Kristofer, "minun kanssani ei maksa vaivaa puhua.
+Minä vihaan munkkeja ja kaikkia, mitä heihin kuuluu. Enkä minä usko
+sanaakaan siitä, mitä he sanovat -- ei ainakaan sentähden, että he sen
+sanovat. Pojat koulussa juttelevat, että tuo Tetzel on erittäin paha
+mies ja suuri valehtelia. Viime viikolla Reinhardt kertoi meille yhden
+asian, jonka Tetzel teki ja joka osoittaa sinulle, mimmoinen hän on.
+Eräänä päivänä hän lupasi näyttää kansalle yhden sulan, jonka perkele
+tempasi yli-enkeli Mikaelin siivestä. Reinhardt sanoo, että hänen
+luullaksensa perkele antoi sen T:ri Tetzelille. Oli kuinka hyvänsä,
+yön kuluessa muutamien ylioppilas-veitikkain onnistui päästä hänen
+reliki-arkkuunsa; he veivät pois sulan ja panivat muutamia hiiliä
+sijaan. Kun T:ri Tetzel seuraavana päivänä oli kauan aikaa hartaasti
+saarnannut tämän sulan ihmeistä ja aukaisi arkun, ei siinä ollut kuin
+hiiliä. Mutta tästä hän ei kovin hätäillyt. Hän sanoi vaan: 'minä olen
+ottanut väärän reliki-arkun, huomaan minä; tässä on perin pyhää tuhkaa
+-- St. Laurentiuksen pyhän ruumiin jäännökset, hänen, joka paistettiin
+parilalla.'"
+
+"Koulupoikain juttuja", minä sanoin.
+
+"Ne ovat kaikissa tapauksissa yhtä hyvät kuin muutkin jutut", vastasi
+Kristofer.
+
+Minä päätin tutkia, oliko tuo pilkan henki tunkeunut Polluxiin yhtä
+syvälle kuin Kristoferiin, ja sentähden kun tänä aamuna tapasin hänet
+yksinään, minä sanoin: "Pollux, sinä pidit Fritzin niin hyvänä, sinä et
+suinkaan suostuisi semmoisiin ajatuksiin, jotka surettaisivat häntä
+paljon, jos hän tietäisi ne."
+
+"Kyllä minä pidin Fritzin hyvänä", vastasi Pollux, "mutta minä en saa
+sitä päähäni, että hän teki oikein, kun hän jätti meidät kaikki; ja
+minä rakastan Uskontunnustuksen ja Jumalan Kymmenen Käskyn oppia
+enemmän kuin munkkien oppia."
+
+Joka hetki ja aika minä kaipaan Fritziä. Ei likimainkaan niin paljon
+niitten rahojen tähden, joita hän ansaitsi; vaikka tietysti nekin
+auttoivat meitä; me voimme pyrkiä ja pyrimmekin eteenpäin ilman niitä.
+Mutta hän vaikutti poikiin. He tiesivät, että hän oli heidän edellään
+samalla kilpakentällä; ja kun hän nuhteli heitä jostakin, he ottivat
+varteen. Mutta kun minä torun heitä, he tuntevat, että se on vaan
+naisen taitamattomuutta taikka taika-uskoa -- eivätkä pojat, he
+sanovat, voi olla niinkuin naiset. Ja nyt on asia sama Fritzin suhteen.
+Hän on joutunut toisiin oloihin kuin he; ja jos minä muistutan heitä
+siitä, mitä hän teki taikka sanoi, he vastaavat: "niin, Fritz ajatteli
+sillä tapaa; mutta sinä tiedät, että hän on ruvennut munkiksi; vaan me
+emme aio koskaan munkeiksi, ja munkkien ja maallikkojen uskonto on
+hyvin eri laatua."
+
+
+Huhtikuun 2 p.
+
+Kevät on tullut jälleen. Olisi hupaista tietää, tuottaako se ilon
+tunteita Fritzin kammioon Erfurtiin, niinkuin se tuottaa kaikkiin
+metsiin meidän ympärillemme ja minun sydämeeni!
+
+Arvatakseni löytyy siellä puita likellä häntä, ja lintuja -- pikkuisia
+onnellisia lintuja -- jotka rakentavat pesiänsä, niinkuin ne rakentavat
+pihallamme, ja laulavat työskennellessään.
+
+Mutta linnut eivät ole munkkeja. Heidän pesänsä ovat pikkuisia kotoja,
+ja he lähtevät vapaasti, mihin tahtovat -- ainoastaan rakkaus palauttaa
+heidät. Kenties Fritzin ei tee mieli kuunnella lintuja enään, koska ne
+muistuttavat häntä kodista ja meidän pitkistä kevätpäivistä metsässä.
+Kenties nekin ovat osa siitä mailmasta, jonka hän on kieltänyt
+itseltään; ja hänen täytyy olla kuollut mailmalle!
+
+
+Huhtikuun 3 p.
+
+Me olemme olleet koko pitkän päivän metsässä risuja ja kuivia oksia
+keräämässä. Luontokappaleet näyttävät niin onnellisilta siellä! Hauska
+oli katsella, kuinka muurahaiset kattivat kekojansa kuusen-neulasilla,
+ja linnut lentelivät edestakaisin, kantaen ruokaa pojilleen; ja
+kuunnella, kuinka metsäkyyhkyset, joita Fritz aina sanoi Evan
+kaltaisiksi, hiljaan kuhertelivat kaukana metsässä.
+
+Puolipäivän aikana kävimme istumaan yhteen metsänaukkoon evästämme
+syömään. Vähäinen tyven puro, josta me joimme, juoksi liristen
+vieressämme, ja tummien, juhlallisten honkien ylimmäisistä oksista
+hennot kelkät värähtelivät, ikäänkuin ilosta, hiljaisessa tuulessa.
+
+Levätessämme juttelimme tarinoita toisillemme. Pollux aloitti
+kammottavilla kertomuksilla paholaisten metsästyksestä, joka
+riivattujen koirien haukunnalla riehuu sydän-yönä juuri näissä
+metsissä. Mutta kun lapset rupesivat pelästyneinä katsomaan
+ympärillensä ja vapisemaan kuunnellessansa, vaikka oli keskellä päivää,
+huvitti Kristofer heitä hullunkurisilla saduilla susista, jotka lampaan
+vaatteissa tarjoutuivat talonpojille paimeniksi. Nämät sadut olivat
+luullakseni jostakin vaarallisesta pilkkakirjasta, mutta, kun ei niitä
+mihinkään sovitettu, sangen lystillisiä.
+
+Chriemhild ja Atlantis puhuivat tontuista, jotka tekivät kummallisia
+tepposia karjapihoissa, vuorikuninkaasta ja rumista kääpiöistä, jotka
+vartioivat kulta- ja hopea-aarteita välkkyvissä luolissa vuorten alla,
+ja elvoista, jotka hämärän aikana tanssivat purojen reunoilla.
+
+"Ja minä", lausui pikku herttainen Thekla, "tahtoisin aina nähdä näkki
+paran, vedenhaltian, joka kuutamalla itkee jo'issa ja vuodattaa
+kyyneliänsä veteen, koska hänellä ei ole mitään sielua ja hän
+ikävöitsee ijankaikkista elämää. Minun tekisi mieli antaa hänelle puoli
+omasta sielustani."
+
+Meitä olisi kaikkia peloittanut, kun puhuimme näistä olennoista heidän
+omissa asunnoissaan kuusien välissä, jollei aurinko olisi ollut
+korkealla taivaalla. Mutta kuitenkin minä kävin vähän levottomaksi ja
+minua halutti kääntää keskustelu pois näistä elvoista ja haltioista,
+joita moni luulee vanhojen pakanallisten jumalien haamuiksi, jotka
+liikkuvat entisillä olopaikoillansa. Yksi syy, jonka vuoksi niin
+luullaan, on se, että ne eivät tohdi tulla kirkonkellon kuuluville.
+Tämä taas tekee, että muutamat pitävät niitä pahempina kuin
+varjontapaisia, viraltansa pantuja, pakanallisia jumala-parkoja, ja
+arvelevat, että olisi paras, jos ei niistä puhuttaisi ollenkaan. Minä
+en mielestäni voinut tehdä paremmin kuin kertoa legendan rakkaasta
+jättiläisestäni Offeruksesta, joka muuttui Kristoferiksi ja
+pyhimykseksi sentähden, että hän kantoi pyhän lapsen virran yli.
+
+Thekla tahtoi tietää, voisiko hänen lemmittynsä, näkki, pelastua
+samalla tavalla. Hänen teki mieli nähdä tämä ja puhua hänen kanssansa
+siitä.
+
+Mutta Evalla oli vielä kertomuksensa jälellä, ja hän jutteli meille
+legendansa St. Katarinasta.
+
+"St. Katarina", hän lausui, "oli kuninkaallista sukua, Egyptin
+kuninkaan ja kuningattaren ainoa lapsi. Hänen vanhempansa olivat
+pakanoita, mutta he kuolivat ja jättivät hänet orvoksi, kun hän oli
+vaan neljätoista-vuotinen. Hän oli kauniimpi kuin kukaan muu nainen
+hovissa ja rikkaampi kuin mikään prinsessa mailmassa; mutta hän ei
+huolinut koreudesta, ei puvuista eikä muista kalliista aarteistaan.
+Jumalan kultaiset tähdet näyttivät hänestä komeammalta, kuin koko hänen
+valtakuntansa loisto, ja hän sulki itsensä palatsiinsa ja tutki
+filosofiaa ja tähtiä, siksi kuin hän tuli viisaammaksi, kuin kaikki
+Itämaan viisaat miehet."
+
+"Mutta eräänä päivänä kokoontuivat Egyptin valtiosäädyt ja päättivät,
+että heidän nuori ruhtinattarensa piti saatettaman naimisiin. He
+laittivat lähettikunnan hänen luoksensa palatsiin, joka kysyi häneltä,
+suostuisiko hän, jos he löytäisivät semmoisen ruhtinaan, joka oli
+kauniimpi kuin kaikki muut ja viisaampi kuin kaikki filosofit, jolla
+oli mitä jaloin mielenlaatu ja suurin perintö, suostuisiko hän
+naimisiin hänen kanssaan? Kuningatar vastasi: 'hänen täytyy olla niin
+jalo, että kaikki ihmiset kunnioittavat häntä, niin suuri, etten minä
+koskaan muista itse tehneeni häntä kuninkaaksi, niin rikas, ettei
+kukaan ikinä saa sanoa, että minä hänet rikastutin, ja niin kaunis,
+että Jumalan enkelit halaavat nähdä häntä. Jos te löydätte tämmöisen
+ruhtinaan, hän olkoon minun puolisoni ja sydämeni hallitsia.' Lähellä
+kuningattaren palatsia eli köyhä, vanha eremiti luolassaan, ja samana
+yönä Jumalan hurskas Äiti ilmestyi hänelle ja kertoi hänelle, että se
+kuningas, joka pääsisi kuningattaren sydämen hallitsiaksi, ei ollut
+kukaan muu, kuin hänen Poikansa. Nyt eremiti lähti palatsiin ja
+lahjoitti kuningattarelle Neitsyen ja Lapsen kuvan; ja kun St. Katarina
+näki tämän, täyttyi hänen sydämensä niin sen pyhästä kauneudesta, että
+hän unhotti kirjansa, maapallonsa ja tähtensä; Plato ja Sokrates
+tuntuivat hänestä ikävältä, kuin kahdesti kerrottu satu, ja hän piti
+pyhää kuvaa aina edessänsä. Silloin hän eräänä yönä näki unen: hän
+tapasi korkean vuoren laella joukon enkeleitä, jotka olivat puetut
+valkoisiin vaatteisin ja kantoivat päässänsä valkeista liljoista
+solmittuja seppeleitä. Hän lankesi kasvoillensa näitten edessä, mutta
+he sanoivat: 'nouse ylös, rakas sisar Katarina, ja ole tervetullut.'
+Nyt he taluttivat hänet kädestä toisen enkeliparven luo, jotka olivat
+vielä ihanammat ja puetut purpuraan ja punaruusuisiin seppeleisin.
+Näittenkin edessä hän lankesi kasvoillensa, häikäistyneenä heidän
+kirkkaudestaan; mutta he sanoivat: 'nouse ylös, kallis sisar Katarina;
+sinua on kuningatar katsonut hyväksi kunnioittaa.' Tuosta he
+johdattivat hänet johonkin taivaan palatsin sisäkammioon, jossa
+kuningatar istui valtapuvussansa; ja enkelit lausuivat hänelle:
+'armollinen hallitsiattaremme, Taivaan Ruhtinatar ja Siunauksen
+Kuninkaan Äiti, sallikaat meidän esitellä Teille tämä sisaremme, jonka
+nimi on kirjoitettu Elämän Kirjaan, ja rukoilla, että Te vastaan-otatte
+hänet tyttäreksenne ja palveliattareksenne.' Silloin Pyhä Neitsyt Maria
+nousi ja hymyili lempeästi ja saatti St. Katarinan Pyhän Poikansa luo;
+mutta tämä kääntyi pois ja sanoi suruisesti: 'hän ei ole kyllin kaunis
+minulle.' Nyt St. Katarina heräsi ja hänen sydämessään kaikkui koko
+päivän sanat: '_hän ei ole kyllin kaunis minulle_;' eikä hän saanut
+mitään rauhaa, ennenkuin hän rupesi kristityksi ja kastettiin. Vaan
+muutamien vuosien perästä tyranni Maximinus antoi julmasti kiduttaa
+häntä ja teloitti hänet, koska hän oli kristitty. Mutta enkelit veivät
+hänen ruumiinsa ja laskivat sen valkoiseen marmori-hautaan Sinain
+vuoren huipulle, ja Herra Jesus Kristus vastaan-otti hänen sielunsa ja
+toivotti häntä tervetulleeksi taivaasen puhtaaksi morsiameksensa; sillä
+viimein oli Hän tehnyt St. Katarinan '_kyllin kauniiksi itselleen_.' Ja
+näin on hän siitä saakka elänyt taivaassa ja on enkelien sisar."
+
+Evan legendan jälleen ryhdyimme työhömme jälleen; ja illalla, kun
+palasimme risukimppuinemme, oli hauska nähdä, kuinka hyönteiset
+hyörivät niitten pitkien varjojen edessä, joita ilta alkoi luoda
+viheriäisiin laaksoihin.
+
+Ne virret, joita Eva kotimatkalla lauloi, tuntuivat täydelleen
+sointuvan yhteen koko luonnon kanssa. Minun ei tarvinnut ymmärtää
+sanoja; kaikki, mitä ympärillämme oli, näytti mielestäni laulavan näin:
+
+"Jumala on hyvä meitä kaikkia kohtaan. Hän antaa neulasimet
+muurahaisille ja jyvät linnuille ja tekee puut heidän linnoiksensa ja
+opettaa heitä laulamaan; eikö Hän siis pitäisi huolta sinusta?"
+
+Pojatkin olivat niin hyvät. Minulla ei ollut heistä hetkeksikään
+kiusaa, ei edes Kristoferista, vaan he kokosivat kahta vertaa suuremmat
+risukimput, kuin meillä oli, puolta vähemmällä ajalla, ja auttivat
+sitten meitä ja tekivät kaikenlaisia temppuja, kiipesivät puihin,
+hyppivät purojen yli ja toivat kotiin lukemattomia aarteita Theklalle.
+
+Tämmöisinä päivinä minä aina tunnen itseni paljoa paremmaksi, vieläpä
+vähän jumaliseksikin, ja on melkein ikäänkuin voisin rakastaa Jumalaa!
+Vasta kun palajan takaisin kaduille noitten yhdeksän luostarin
+varjoihin ja näen, kuinka munkit ja papit ääneti liikkuvat ympäri
+mustissa vaatteissaan ja silmät maassa, vasta silloin minä muistan,
+ettemme ole niinkuin linnut eikä edes niinkuin muurahaiset, jotka eivät
+ole koskaan syntiä tehneet. Minä muistan, että Jumala sen vuoksi ei voi
+pitää huolta meistä ja rakastaa meitä, niinkuin näyttää rakastavan
+vähimpiäkin muita luontokappaleitaan, ennenkuin olemme muuttuneet
+hurskaaksi ja raivanneet itsellemme tien sen suuren syntilaakson
+lävitse, joka eroittaa meidät Hänestä ja pimittää koko meidän elämämme.
+
+Evalla ei ole näitä tunteita. Kun jälleen pääsimme kaupunkiin, laski
+hän korinsa St. Yrjön kirkon kynnykselle ja, ristien itseänsä
+vihkivedellä, meni hiljalleen ylös pääalttarin luo ja lankesi siellä
+polvillensa, lampun palaessa Pyhän Sakramentin edessä. Kun hän oli
+noussut ja minä katselin hänen kasvojansa, ne sädehtivät ilosta.
+
+"Sinä olet onnellinen, sekä kirkossa että metsässä", minä lausuin
+hänelle, kun astuimme kotiin; "sinä näytät olevan niinkuin kotona joka
+paikassa."
+
+"Eikö Jumala ole joka paikassa?" hän kysy; "ja eikö Hän ole rakastanut
+mailmaa?"
+
+"Mutta meidän _syntimme_!" minä sanoin.
+
+"Eikö meillä ole Vapahtaja?" hän lausui notkistaen päätänsä.
+
+"Mutta muista, kuinka vaikea ihmisten on kelvata Hänelle", minä
+vastasin. "Ajattele pilgrimiretkiä, katumusharjoituksia, anekirjoja!"
+
+"Minä en ymmärrä täydellisesti näitä mitään", hän arveli; "minä
+ymmärrän täydellisesti ainoastaan lauseeni ja krucifixin, joka
+merkitsee, että Jumalan Poika kuoli ihmisten tähden. Tämä _epäilemättä_
+tapahtui rakkaudesta, ja minä rakastan Häntä; ja kaikista muista minä
+mielelläni luovun."
+
+Mutta tänä iltana, kun katselen hänen armaita lapsenkasvojaan, jotka
+lepäävät pään-alaisella, ja näen, kuinka laiha se poski on, jota hänen
+pitkät silmänripsensä varjostavat, ja kuinka kuultava se pikkuinen käsi
+on, johon hän nojaa, valloittaa minut jäädyttävä pelko, että Jumala jo
+nyt tekee hänen sielunsa "kyllin kauniiksi itselleen" ja niin muodoin
+liian kauniiksi mailmalle ja meille.
+
+
+Huhtikuun 4 p.
+
+Tänä iltana kävin oikein iloiseksi, kun näin Kristoferin ja Polluxin
+yhdessä ahkerasti kallistavan päätänsä yhden kirjan ylitse, jonka he
+olivat asettaneet eteensä akkunalle. Se muistutti minua Fritzistä, ja
+minä astuin heidän luoksensa katsomaan, mitä he lukivat.
+
+Kauhukseni minä kuitenkin huomasin, ettei se ollut mikään kirkkokirja
+eikä oppinut latinainen koulukirja; vaan päinvastoin saksalainen
+kirja täynnänsä puupiirroksia, jotka kovasti loukkasivat minua. Sen
+nimi oli Reinecke Fuchs, ja sitä myöten kuin minä ymmärsin, se teki
+pilkkaa kaikista. Siinä nähtiin kettuja munkkikaavussa, vieläpä
+kardinali-hatullakin, ja susia pappistakissa ja kerityllä päällä. Se
+näytti minusta aivan maalliselta ja vaaralliselta kirjalta; mutta kun
+vein sen isällemme, se ihmeekseni huvitti häntä yhtä paljon kuin
+poikiakin ja hän sanoi, että löytyi pahuutta mailmassa, jota
+ahdistetaan paremmin pilkalla kuin saarnoilla.
+
+
+Huhtikuulla, St. Markuksen päivänä.
+
+Minä kuulin vastikään erään suuren saarnamiehen saarnaavan mailman
+ylenkatsomisesta. Hän on Dominikanimunkki, joka matkustaa ympäri maata
+kansaa Jumalan pelkoon herättämässä.
+
+Hän puhui erittäin rahaa vastaan, jota hän nimitti "silmän lumeiksi ja
+kuonaksi ja mitättömäksi tomuksi ja sielua syöväksi koiksi." Munkin
+sopii kyllä puhua niin; sillä mitä hän rahalla tekee? Mutta minun on
+toisin. Eilispäivän rahat täyttivät sydämeni mitä puhtaimmalla ilolla
+milloinkaan olen tuntenut ja saatti minut kiittämään Jumalaa niin, kuin
+minä tuskin koskaan ennen olen Häntä kiittänyt.
+
+Oli aika maksaa muutamia kirjapainon kaluja emmekä tietäneet mihin
+kääntyä tarpeellista summaa varten. Minä olen näihin aikoihin
+joutohetkinäni kirjannut yhtä kappalta hienoa Venetian silkkikangasta,
+jonka täti Ursula antoi minulle; ja kun minulla ei ollut mitään
+kaavoja, tuotin metsästä muutamia tuoreita lehtiä ja kukkia ja koetin
+jälitellä niitä, toivoen, että saisin työni myydyksi.
+
+Kun olin saanut ompelutyöni vmalmiiksi, katsottiin sitä kauniiksi, ja
+minä vein sen sille kauppiaalle, joka kauan aikaa sitten osti isäni
+kalliit kaavat.
+
+Hän on aina ollut hyvä meille siitä saakka ja on toimittanut meille
+läkkiä ja paperia halvempaan hintaan kuin mihin muut saavat ostaa.
+
+Kun minä näytin hänelle työtäni, hän ilmeisesti hämmästyi eikä
+näyttänyt sitä vaimollensa, niinkuin minä olin odottanut, vaan sanoi
+hymyillen:
+
+"Nämät kalut eivät ole minunlaisia köyhiä, kunniallisia porvareita
+varten. Sinä tiedät, että ylellisyyden lait sakottaisivat vaimoni, jos
+hän apinoitsisi aatelisia ja käyttäisi jotakin näin hienokaista. Minä
+aion lähteä Wartburgiin puhumaan eräästä asiasta, jonka olen
+toimittanut vaaliruhtinaalle, ja jos sinun tekee mieli, minä otan sinut
+ja kirjauksesi mukaani."
+
+Tämä ajatus hämmästytti minua ensiksi, mutta minun oli päälläni se uusi
+puku, jonka Fritz antoi minulle vuosi takaperin, ja minä päätin lähteä.
+
+Siitä oli niin monta vuotta, kuin olin astunut isosta portista suurelle
+hovipihalle; ja minä muistelin St. Elisabetia, kun hän jakeli leipää
+ehkä juuri tällä portilla, ja rukoilin itsekseni, että hän saattaisi
+vaaliruhtinaan taikka hänen hovi-naisensa suosiollisiksi minua
+kohtaan.
+
+Minä jätettiin, niinkuin minusta tuntui, pitkäksi aikaa seisomaan
+johonkin etuhuoneesen. Muutamat hyvin komeasti puetut herrat ja naiset
+kävivät minun ohitseni ja katselivat minua jotenkin halveksivaisesti.
+Minä ajattelin, etteivät hoviherrat olleet suuresti paranneet niistä
+ajoista, jolloin he käyttivät itseänsä niin taitamattomasti St.
+Elisabetia vastaan.
+
+Mutta viimeiseltä minä kutsuttiin vaaliruhtinaan eteen. Minä vapisin
+kovasti, sillä minä ajattelin -- jos palveliat ovat näin ylpeät,
+mimmoinen isäntä lieneekään? Mutta hän hymyili minulle aivan lempeästi
+ja lausui: "lapsukaiseni, minä pidän sinun kirjaustöistäsi; ja tämä
+kauppias kertoo minulle, että sinä olet kuuliainen tytär. Minä ostan
+nämät heti yhdelle sisarelleni ja maksan sinut kohta."
+
+Hänen ystävällisyytensä kummastutti ja ilahutti minua niin, etten
+muista tarkoilleen niitä sanoja, joita hän jälestäpäin lausui, mutta
+sisältö oli, että vaaliruhtinas paraikaa rakentaa uutta kirkkoa uuteen
+yliopisto-kaupunkiinsa Wittenbergiin, johon on määrä hankkia kalliimpia
+relikejä, kuin mihinkään muuhun kirkkoon Saksanmaalla. Ja minä olen
+tilattu kirjaamaan alttarivaatteita ja reliki-arkkujen peitteitä. Ja se
+summa, joka jo maksettiin minulle, melkein riittää nykyiseen velkaamme.
+
+Ei! sanokoon tuo Dominikani-saarnaaja mitä tahansa, ei mikään voisi
+koskaan saada minua uskomaan, että nämät kalliit guldenit, jotka eilen
+iltana ilosta ja kiitollisuudesta uhkuvalla sydämellä toin kotiin ja
+jotka saattivat isäni panemaan kätensä ristiin kiitosrukoukseksi ja
+äitimme silmät vuodattamaan onnellisia kyyneleitä, ovat vaan silmän
+lumeita taikka kuonaa tai tomua.
+
+Eikö raha ole se, joksi _me_ sen teemme? Tomu saiturin laatikossa; koi
+ylpeän miehen sydämessä; mutta kultainen auringonsäde, siunauksen
+tulva, kun lapsen työ sen hankkii ja se lohduttaa vanhempain sydäntä,
+taikka rikkaan miehen käsi leppeästi jakelee sitä köyhille ihmisille.
+
+
+Huhtikuun 20 p.
+
+Paremmat ajat näyttävät viimein koittavan. T:ri Martin, joka nyt
+saarnaa vaaliruhtinaan uudessa yliopistossa Wittenbergissä, on varmaan,
+luulemme, puhunut meidän puolestamme vaaliruhtinaalle, ja isämme on
+määrätty hoitamaan sitä kirjapainoa, joka tänne laitetaan erittäin
+latinaisia kirjoja varten.
+
+Ja mikä vielä suloisempi on, tämä lahja tulee meille epäilemättä
+Fritziltä. Fritz, rakas, itsensä kieltävä Fritz, on kuitenkin perheen
+hyväntekiä. Hän varmaan pyysi Martin Lutheria puhumaan meidän
+puolestamme. Tuolla yksinäisessä kammiossansa Erfurtissa hän siis
+ajattelee meitä! Ja hän rukoilee meidän puolestamme. Hän ei milloinkaan
+unhota meitä. Hänen uusi nimensä ei muuta hänen sydäntänsä. Ja kenties
+kerta, kun hänen koetus-aikansa on ohitse, me näemme hänet jälleen.
+Mutta kun näemme hänet eikä hän enää ole Fritzimme, vaan veli
+Sebastian! -- kun hänen kotinsa on Augustinin-luostari! -- hänen
+äitinsä kirkko! -- hänen sisarensa kaikki hurskaat naiset -- eikö se
+olisi melkein pahempi kuin ettemme näkisi häntä ollenkaan?
+
+Me muutamme kaikki kuukauden perästä Wittenbergiin, paitsi Pollux, joka
+jää tänne serkku Konrad Cottan tykö kauppamiehen oppiin.
+
+Kristofer alkaa auttaa isää kirjapainossa.
+
+Oli tuolta Wartburgin matkalla vielä toinenkin asia, joka tuo minun
+sydämeeni monta ilonsädettä, kun ajattelen sitä. Jos vaaliruhtinas,
+jota minä kovasti pelkäsin lähestyä, oli niin paljoa nöyrempi ja
+ystävällisempi, kuin hänen hovimiehensä -- oi, jos vaan olisi
+mahdollista, että me jollakin lailla erhetymme Jumalan suhteen, ja että
+Hän viimeistä lukua on paljon armollisempi ja alttiimpi kuuntelemaan
+meitä, kuin hänen pappinsa taikka pyhimyksetkään, jotka palvelevat
+hänen asunnossansa taivaassa!
+
+
+
+
+VIII.
+
+Fritzin kertomus.
+
+
+Erfurtin Augustinin-luostarissa, Huhtikuun 1 p.
+
+Luullakseni sisällinen taisteloni vaikutti rutosta heikontuneesen
+ruumiinrakennukseeni ja tuotti minulle sen taudin, josta paraikaa
+paranen. Tuntuu hyvältä, kun huomaa voimiensa palaavan, niinkuin minun
+nyt on laita. Meissä on luonnosta jonkunlainen vastustamaton rakkaus
+elämään, vaikka eläisimme kuinka vähää varten tahansa, erittäin, jollei
+ole enemmän valmis kuolemaan kuin minä. Minun kirjoittaissani
+peltovarekset vaakuvat hautausmaan jalavissa, kiistellen ja kakistain,
+niinkuin joukko ahkeria, tavallisia porvareita. Mutta paeten tätä
+julkisen elämän hälinää pari rastasta on rakentanut pesänsä
+orjantappura-pensaasen juuri kammioni akkunan alle. Ja varhain aamulla
+he herättävät minut laulullansa. Toinen lentelee sinne tänne, yhtä
+uutterana, kuin mehiläinen, tuoden ruokaa puolisollensa, sillä välin
+kuin toinen, turvallisena lehtien välissä, makaa pesässä. Sitten hän
+asettuu jollekin oksalle ja laulaa, niinkuin hänellä ei olisi mitään
+muuta tehtävää, kuin olla onnellinen. Kaikki on huvia hänelle, sitä ei
+käy epäileminen -- työn tekeminen yhtä paljon kuin laulaminen,
+Onnelliset ne olennot, jotka Jumala on määrännyt elämään heidän
+luontonsa mukaan eikä vastoin sitä.
+
+Kun tointuu taudista ja ruumis vielä on heikko, mutta kuitenkin
+sykähtelee jälleen viriävistä voimista, on sydän arvattavasti erittäin
+hellä ja kaipaa enemmän kotia ja entistä elämää, kuin on laita, kun
+terveys tulee ja tuottaa velvollisuuksia. Taikka kenties tämä tauti
+johdattaa mieleeni edellisen tautini -- ja niitä armaita kasvoja ja
+hiljaisia ääniä, jotka silloin olivat minun ympärilläni.
+
+Minun ei sentään ole mitään valittamista. Ijäkäs rippi-isäni on tuskin
+jättänyt vuodettani. Aivan alusta muutti hän sänkynsä kammiooni ja
+valvoi minun luonani niinkuin isä.
+
+Ja hänen sanansa lievittävät sydäntäni, samalla kuin hänen kätensä
+hoitavat ruumistani.
+
+Jospa vaan sieluni vastaan-ottaisi sen lohdutuksen, jota hän tarjoo,
+yhtä helposti kuin minä vastaan-otan ruokaa ja lääkkeitä hänen
+käsistään!
+
+Hän ei koeta kumota minun epäilyksiäni yksitellen. Hän sanoo:
+
+"Minusta ei ole lääkäriksi. Minä en osaa laskea kättäni kipeälle
+paikalle. Mutta Yksi löytyy, joka osaa." Ja minä tiedän, että Häntä
+vilpitön vanhus rukoilee minun puolestani.
+
+Usein hän palajaa Uskontunnustuksen sanoihin: "minä uskon syntien
+anteeksi-saamisen." "Se on Jumalan käsky", lausui hän minulle eräänä
+päivänä, "että me uskomme syntien anteeksi-antamuksen; ei Davidin eikä
+Pietarin, vaan _meidän_, meidän omien, juuri niitten syntien, jotka
+vaivaavat omaatuntoamme." Hän kertoi myöskin eräästä St. Bernhardin
+saarnasta Marian ilmestyksestä seuraavat sanat:
+
+"Pyhän Hengen todistus sydämessäsi on: 'syntisi ovat sinulle anteeksi
+annetut.'"
+
+Niin, anteeksi annetut kaikille _katuvaisille_! Mutta kuka voi
+vakuuttaa minulle, että todella olen katuvainen?
+
+Nämät sanat, jutteli hän minulle, lohduttivat Martin'ia, ja häntä
+kummastuttaa, että ne eivät lohduta minua. Arvatakseni veli Martin'issa
+oli "Pyhän Hengen todistus sydämessänsä;" mutta kuka antaa tämän
+minulle? minulle, joka vastustin Pyhän Hengen kutsumusta niin kauan;
+joka syvimmässä sydämessäni vielä noudatan sitä niin vaillinaisesti!
+
+Veli Martin oli uskollinen, rehellinen, perinjuurinen, suora -- kaikki,
+mikä on Jumalalle otollista; kaikki, mitä minä en ole! Ijäkkään
+rippi-isäni rakkaus ja sääli lohduttaa minua kuitenkin usein, vieläpä
+silloinkin, kuin hänen sanansa eivät vaikuta minuun. Ne synnyttävät
+minussa silloin tällöin heikon toivon, että se Herra, jota hän
+palvelee, kenties sydämessänsä pitää rahdun samaa sääliväisyyttä.
+
+
+Erfurtissa, Huhtikuun 15 p.
+
+Generali-vikarius Staupitz on käynyt luostarissamme. Minä olen
+tunnustanut syntini hänelle. Hän oli varsin lempeä minua kohtaan ja
+ihmeekseni hän tuskin määräsi minulle yhtäkään katumusharjoitusta,
+vaikka kyllä koetin ilmoittaa hänelle kaikki.
+
+Kerran hän lausui, ikäänkuin itseksensä, samalla kuin hän katseli minua
+sydäntä koskevalla sääliväisyydellä: "niin, mahdoton on palata. Mutta
+minä olisin suonut, että olisit tietänyt tämän ennen." Ja sitten hän
+lisäsi minulle:
+
+"Veljeni, me emme saa sekoittaa kärsimistä ja syntiä keskenänsä.
+Synti on _palata_ takaisin. Kenties meitä tuskastuttaa _katsoa_
+takaisin ja ajatella, mitä olemme kieltäneet itseltämme, mutta se ei
+välttämättömästi ole synti, jos vaan uskaliaasti pyrimme yhä eteenpäin.
+Ja jos synti yhtyykin kaipaukseen, muista, ettei meillä ole tekemistä
+minkään maalatun, vaan todellisen Vapahtajan kanssa; eikä Hän kuollut
+maalattujen, vaan todellisten syntien tähden. Syntiä ei koskaan voiteta
+sillä, että katselee sitä, vaan sillä, että katsoo  pois siitä Hänen
+puoleensa, joka kantoi meidän syntimme, sinun ja minun, ristinpuussa.
+Sydäntä ei voiteta Jumalan omaksi sillä, että ajattelemme, että meidän
+tulee rakastaa Häntä, vaan sillä, että opimme, mikä hän on, ja kuinka
+kokonaan ansaitsee rakkautemme. Totinen katumus alkaa Jumalan
+rakastamisella. Pyhä Henki opettaa meitä tuntemaan ja sen kautta
+rakastamaan Jumalaa. Älä pelkää, vaan lue Pyhää Raamattua ja rukoile.
+Hän käyttää Sinua vielä palveluksessaan, ja Hänen suosiossansa on
+elämä, ja Hänen palveluksessaan on vapaus."
+
+Tämä rippi antoi minulle ajaksi suuren lohdutuksen. Minä tunsin, että
+hän ymmärsi minut eikä kuitenkaan epäillyt minusta. Ja sinä iltana, kun
+olin lukenut määrä-aikaiset rukoukset, uskalsin omilla sanoilla
+rukoilla Jumalaa ja huomasin sen juhlalliseksi ja suloiseksi.
+
+Mutta sen jälkeen vanha pelkoni palasi uudestaan. Tunnustinko todella
+täydellisesti edes generali-vikariukselle? Jos olisin sen tehnyt, eikö
+hänen päätöksensä olisi ollut toisenlainen? Eikö juuri hänen helppo
+tuomionsa osoittanut, että minä olen kerran vielä pettänyt itseni --
+tehnyt väärän tunnustuksen ja sen kautta jäänyt anteeksi-antamusta
+paitsi! Mutta se lohduttaa, kun hän, joka on minun esimieheni, on
+vakaasti kehoittanut minua tutkimaan Pyhää Raamattua skolastillisten
+teologien sijasta, joitten kirjoituksiin opettajani viime aikoina
+yksistään oli ohjannut lukemistani.
+
+
+Huhtikuun 25 p.
+
+Minä olen tänä päivänä kummastuksekseni saanut generali-vikariukselta
+käskyn mennä lähettiläänä Romaan.
+
+Minä en vielä tunne sitä munkkia, jonka johdolla minun tulee matkustaa.
+
+Kun ajattelen niitä uusia maisemia, joitten kautta saamme kulkea, ja
+sitä ihmeellistä, uutta mailmaa, johon astumme -- uutta ja vanhaa -- se
+täyttää minut melkein lapsellisella ilolla. Siitä saakka kuin sen
+kuulin, sydämeni ja omatuntoni näyttävät merkillisesti keventyneen,
+joka osoittaa, kuinka vähäisen todellista vakavuutta minusta löytyy.
+
+Toinen seikka on kuitenkin lohduttanut minua suuresti. Ripillä
+ollessani puhuin generali-vikariukselle omaisistani, ja hän on
+toimittanut isälleni hoitajan viran latinaisessa kirjapainossa
+vaaliruhtinaan uudessa yliopistossa Wittenbergissä.
+
+Minä toivon nyt, että se raskas rahanpuute, joka on niin kauan painanut
+äitiäni ja Elsaa, huojentuu. Olisi ollut suloisempi jos omilla
+ponnistuksillani olisin aikaan saanut tämän huojennuksen heille. Mutta
+me emme saa valita sitä muotoa eikä aikaa, jossa jumalalliset
+sanansaattajat ilmestyvät.
+
+Generali-vikarius on paitsi sitä lahjoittanut minulle vähäisen vihkon
+saarnoja, jotka eräs hurskas Dominikani-munkki Tauler on kirjoittanut.
+Nämät ovat erittäin syviä ja sydäntä tutkivia. Minun on vaikea sovittaa
+se ylevä ja harras antauminen Jumalaan, joka innostuttaa niitä,
+veljeskuntamme vähäisiin sääntöihin, skolastillisen kajuistikin
+pikku-asioihin ja noihin tarkkoihin määräyksiin siitä palvelemisen ja
+kunnioittamisen, Dulian, Hyperdulian ja Latrian, mitasta, jota tulee
+osoittaa taivaallisten olentojen eri luokille. Nämät kaikki tekevät,
+että rukoileminen usein näyttää minusta yhtä hämmentävältä kuin
+keisarin hovin juhlamenot näyttäisivät Thüringin metsän talonpojasta.
+
+Tämä Dominikani puhuu niin kuin me voisimme kohota kaikkien näitten
+alhaisempien asiain ylitse ja kokonaan kadota tuohon Ainoaan,
+Sanomattomaan, kaiken Olemisen Lähteesen, Perustukseen, Alkuun ja
+Loppuun, tuohon Ainoaan, joka on kaikki.
+
+Kalliimpi, kuin tämä, on minulle kuitenkin yksi vanha käsikirjoitus
+luostarimme kirjastosta. Se sisältää munkkikuntamme suojelian, suuren
+isä Augustinin, omat synnin tunnustukset.
+
+Suoraan hänen sydämestänsä sanat tunkevat minun sydämeeni, ikäänkuin ne
+olisivat puhutut minulle tänä päivänä. Sinä himokas, hehkuva,
+taisteleva, epävakainen, vapiseva, palveleva sydän, minä tunnen sinun
+sykkivän joka rivistä!
+
+Ja oliko tämä semmoisen kokemus, joka nyt on pyhimyksenä taivaan
+kunniakkaimmilla kukkuloilla?
+
+Entä äiti! kärsivällinen, nöyrä, jalo, hurskas Monica; äiti ja enemmän
+kuin martyri. Hän ilmestyy minulle yhden rakastetun muodossa, jota minä
+saan muistaa ilman synnittä, myöskin täällä, myöskin nyt. St. Monica
+puhuu minulle äitini äänellä; ja kun luen kertomuksen hänen
+rukouksistaan, tuntuu siltä, kuin paremmin ymmärtäisin, mitä äitini
+rukoukset ovat olleet minulle.
+
+St. Augustinus oli onnellinen, koska hän sai itse lausua viimeiset
+lohdutuksen sanat äidillensä, koska hän sai asua hänen kanssaan
+samassa huoneessa viimeisiin asti. Tätä tuskin lienee minulle suotu.
+"Tuo suloinen yhdessä eläminen" on ijäksi lakkautettu meiltä;
+lakkautettu oma-ehtoisen tekoni kautta. "Jumalan kunniaksi!" Jumala
+vastaan-ottakoon sen; jollei, antakoon Hän anteeksi!
+
+Tämä vanha käsikirjoitus on kulunut lukemisesta. Se on maannut
+luostarin kirjastossa varmaan toista sataa vuotta. Polvesta polveen
+ovat ne, jotka nyt lepäävät kalmistossa akkunaimme alla, käännelleet
+näitä sivuja. Sydän toisen perästä on epäilemättä tullut, niinkuin
+minä, kysymään neuvoa tältä orakelilta, tältä syvältä sydämeltä
+vanhoilta ajoilta, joka oli niin vähällä joutua haaksirikkoon, mutta
+pelastui niin kunniakkaasti.
+
+Kun luen tätä vanhaa, usein pideltyä vihkoa, näyttää joukko henkiä
+ympäröivän minua ja minä ajattelen, kuinka monta, vahvistuneena näitten
+sanojen kautta, ehkä on nyt, niinkuin hän, joka kirjoitti ne,
+täydellisiksi tehtyin hurskaitten parissa.
+
+Luostarin kirjastossa on kuin tuotteet heräisivät jälleen elämään
+ympärilläni. Kalmistossa ovat mätänevän ruumiin jäännökset. Näitten
+vanhojen kirjojen keskellä minä tunnen, kuinka menneitten sukupolvien
+haamut hengittävät.
+
+Minun täytyy kuitenkin sanoa, että saan enemmän, kuin soisin,
+kirjastossa seurustella kuolleitten kanssa. Näitä kirjoja ei suinkaan
+lueta niin paljon tähän aikaan, kuin generali-vikarius tahtoisi, vaikka
+Augustinilaiset kehutaan olevan oppineimpia veljeskuntia.
+
+Minua kummastuttaa toisinaan, mikä johdatti useat näistä levollisista,
+mukavuutta rakastavista munkeista tänne. Mutta monen kasvot eivät anna
+mitään vastausta kysymykseeni. Niihin ei näytä mikään elämäkerta olevan
+kirjoitettu. Rypyt näyttävät olevan vaan ajan pyörän jälkiä eikä
+vakoja, johon ajatuksen siemen on kylvetty -- hyvä, kun eivät ole
+aukeavia, jotka ovat syntyneet sisällisten tulten pakotuksesta.
+
+Luullakseni useat veljet rupeavat munkiksi, aivan niinkuin muut ihmiset
+rupeavat räätäliksi tai suutariksi, eikä siinä ole sen enempää
+hengellistä tarkoitusta, kuin että heidän vanhempansa niin määräsivät.
+Mutta kenties arvostelen huonointakin väärin, kun puhun näin.
+Pintapuolisimmallakin ihmissydämellä on syvänteensä, peittäköön niitä
+vaikka kuinka paksu jää taikka kätkeköön niitä vaikka kuinka ihanat
+kukat.
+
+Ja minäkö -- minä ja tuo tuntematon veli olemme todella aikeissa lähteä
+Italiaan, päivänpaisteen ja viiniköynnösten, öljypuitten ja muinaisten
+kaupunkien mainehikkaasen maahan -- Roman, keisarillisen, pyhän Roman
+maahan, jossa lukemattomat martyrit lepäävät, jossa St. Augustinus ja
+Monica oleskelivat, jossa Paavali ja Pietari saarnasivat ja kärsivät --
+jossa Kristuksen vallanpitäjä elää ja hallitsee?
+
+
+Toukokuun 1 p.
+
+Se veli, jonka kanssa minun tulee lähteä pilgrimiretkelle Romaan,
+saapui tänne eilis-iltana. Sanomattomaksi ilokseni se ei ole kukaan
+muu, kuin veli Martin -- Martin Luther! jumaluus-opin professori
+vaaliruhtinaan uudessa yliopistossa Wittenbergissä. Hän on taas
+suuresti muuttunut siitä, kuin viimein näin hänen vaivalla astuvan
+pitkin Erfurtin katuja, säkki selässä. Tylsä, lakastunut katse on
+kadonnut hänen kasvoistansa, ja tuli on palannut hänen silmiinsä. Tosin
+niistä usein ilon säkenet vaihtuvat vakavaan totisuuteen, jolloin koko
+niitten valo näyttää vetääntyvän sisäänpäin; mutta tämän ohessa
+ilmestyy samanlainen tyvenyys, kuin olen huomannut ijäkkään rippi-isäni
+muodossa.
+
+Veli Martin'in kasvoihin on todella elämäkerta kirjoitettu, jopa
+luullakseni semmoinen elämäkerta, joka ei vielä ole päättynyt.
+
+
+Toukokuun 25 p.
+
+Minun käy ihmeeksi, että aloitin matkaani Erfurtista niin keveällä
+sydämellä.
+
+Generali-vikarius itse seurasi meitä tänne. Me kuljimme osittain
+hevosen selässä, osittain rattailla.
+
+Keskusteltiin paljon uuden yliopiston toiveista ja kuinka tärkeä olisi
+saada siihen hyviä professoreita vanhoihin kieliin. Veli Martin
+esitteli itse, että hän käyttäisi oloansa Romassa edistyäksensä kreikan
+ja hebrean kielissä, opiskellen siellä taitavien Kreikkalaisten ja
+rabbinein johdolla. He neuvoivat minuakin tekemään niin.
+
+Syy, jonka vuoksi matkustamme Romaan, on se, että on vedottu Pyhään
+Isään eräässä riidassa muutamien veljeskuntamme luostarien ja
+generali-vikariuksen välillä.
+
+Mutta sanotaan, että asioita ajetaan hitaasti Romassa ja että niiltä
+jää paljon aikaa muihin toimiin kuin semmoisiin, jotka etupäässä meitä
+miellyttävät, nimittäin rukoileminen pyhien apostolein ja martyrein
+haudoilla.
+
+He puhuvat suurimmalla arvon-annolla ja sydämellisyydellä vaaliruhtinas
+Fredrikistä, joka varmaan lienee sangen hurskas ruhtinas. Hän teki
+muutamia vuosia sitten pilgrimimatkan Jerusalemiin ja vei muassaan
+maalari Lukas Kranach'in, että tämä piirtäisi kuvia erityisistä pyhistä
+paikoista.
+
+Noin kymmenen vuotta takaperin rakensi hän St. Ursulalle vihittävän
+kirkon samaan paikkaan, johon vuonna 1353 vähäinen kappeli oli laitettu
+sitä pyhää Orjantappurakruunun oasta varten, jonka Franskan kuningas
+lahjoitti jollekulle aikaisemmalle vaaliruhtinaalle.
+
+Tämä kirkko on jo, niinkuin kerrotaan, vaaliruhtinas Fredrikin
+toimeliaisuuden kautta rikkaampi relikeistä, kuin mikään muu kirkko
+Europassa, paitsi Assisi'n kirkko St. Franciscin syntymäpaikalla. Ja
+yhä vielä vaan tätä kokoelmaa kartutetaan.
+
+Täällä näytettiin minulle kirja, joka on painettu Wittenbergissä vuosi
+tai kaksi takaperin, nimeltä: "Pyhien Relikien Selitys" ja varustettu
+sadalla yhdeksällätoista puupiirroksella.
+
+Kaupunki itse näyttää vielä olevan köyhä ja vähäpätöinen Erfurtin ja
+Eisenachin rinnalla; ja ylioppilaat, joita on nykyjään melkein
+viisisataa, ovat toisinaan hyvin vallattomat. He juovat paljon olutta.
+Vuonna 1507, kolme vuotta takaperin, julisti Brandenburgin piispa koko
+kaupungin kirkonpannaan sen vuoksi, että ylioppilaat olivat jollakin
+lailla häväisseet hänen seuruettansa, ja nyt he eivät saa pitää
+pyssyjä, ei miekkoja eikä puukkoja.
+
+Veli Martin toivoo kuitenkin lujasti, että paljon hyvää heissä aikaan
+saadaan. Hän vastaan-otti Biblikon (raamatun opettajan) viran
+Maaliskuun 9:nä päivänä viime vuonna; ja pitää luentoja joka päivä
+kahdentoista ja yhden välillä.
+
+Viime kesänä generali-vikarius sai hänet ensi kerran julkisesti
+saarnaamaan. Minä luulin heidän puhuvan tästä. Veli Martin selitti
+asian jälestäpäin minulle.
+
+T:ri Staupitz ja veli Martin istuivat viime kesänä kahden kesken
+luostarin puutarhassa Wittenbergissä jonkun perunapuun varjossa, kun
+generali-vikarius koetti taivuttaa häntä saarnaamaan. Hän oli erittäin
+vastahakoinen siihen. "Se ei ole mikään vähäinen asia", lausui hän T:ri
+Staupitzille, "kun ilmestyy kansan edessä Jumalan sijassa. Minulla oli
+viisitoista estettä", hän jatkoi, kun hän kertoi sitä minulle, "joilla
+pyysin vastustaa kutsumustani; mutta niistä ei ollut mitään apua."
+Viimein minä sanoin: "T:ri Staupitz, te tapatte minut, sillä minä en
+kestä tätä kolmea kuukautta." "Olkoon menneeksi", vastasi Staupitz,
+"käy eteenpäin vaan. Herralla Jumalalla on monta suurta asiata
+tehtävänä ja Hän tarvitsee viisaita miehiä taivaassa yhtä hyvin kuin
+maan päällä."
+
+Veli Martin ei voinut sen enempää vastustaa, vaan koetettuansa ensiksi
+veljien edessä refektoriumissa, nousi viimein vapisevalla sydämellä
+saarnastuoliin Augustinin-luostarin vähäisessä kappelissa.
+
+"Kun saarnaaja ensi kerran astuu saarnastuoliin", hän lausui lopulta,
+"ei kukaan usko, kuinka hän pelkää; hän näkee niin monta päätä
+edessänsä. Kun minä astun saarnastuoliin, en minä katsele ketään. Minä
+ajattelen vaan, että minun edessäni on yhtä monta pölkkyä, ja minä
+puhun hämmentymättä Jumalan sanat."
+
+Vaan kuitenkin, T:ri Staupitz sanoi, ovat hänen sanansa kuin ukkosen
+jyske. _Kuitenkin_! sanoin minä. Eikö se ole _sentähden_? Hän tuntee,
+ettei hän itse ole mitään; hän tuntee, että hänen lähetyksensä on
+kaikki; hän tuntee, että Jumala on täällä. Mitä muuta tarvitaan,
+ennenkuin sen-kykyisestä miehestä suuri saarnaaja syntyy?
+
+Tämmöisillä keskusteluilla matka näytti tosiaan päättyvän pian. Vaan
+kuitenkin ne olivat melkein onnellisimmat hetkeni, jolloin olimme
+kaikki ääneti ja nuot uudet näkymöt joutuisaan vierivät minun ohitseni.
+Se virvoitti suuresti, kun sai vähän aikaa elää sen nojalla, mitä näki,
+ja herjetä ajatuksista ja muistoista ja kaikista sisällisistä
+tutkimuksista. Sillä eivätkö esimieheni ole määränneet minulle tätä
+matkaa, jotta kuuliaisuuden lupaukseni mukaan ainoa velvollisuuteni nyt
+on matkustaminen; ja sentähden minun ei tarvitse sysätä luotani niitä
+huveja, joita se sattumalta tarjoo.
+
+Me vietimme muutamia tunteja Wittenbergissä. Omituiset, moninaiset
+kuvaleikkaukset useissa rakennuksissa olivat kauniita. Siellä näimme
+myöskin Albrecht Dürer'in maalaukset ja kuulimme Hans Sachs'in,
+suutarin ja runoilian, lausuvan jumalisia saksalaisia virsiänsä. Ja kun
+kuljimme Baijerin tasangolta, talonpoikien teeskentelemätön
+ystävällisyys palkitsi maisemien yksitoikkoisuuden.
+
+Likellä Heidelbergiä luulin kerran vielä olevani Thüringin metsässä,
+erittäin, kun levähdimme Erbachin luostarissa Odenwaldissa. Taas nuot
+tutut metsät ja viheriät laaksot jokinensa olivat minun ympärilläni.
+Minä pelkään, että Elsa ja muut omaiseni kaipaavat Eisenachin
+metsäisten mäkien kauneutta, kun he muuttavat Wittenbergiin, joka
+sijaitsee yhdenmuotoisella lakealla. Tähän aikaan he muuttavat!
+
+Veli Martin on pitänyt monta väitöstä jumaluus-opillisissa ja
+filosofillisissa kysymyksissä Heidelbergin yliopistossa; mutta minä,
+joka olen vaan noviisi, olen saanut vapaasti mennä, mihin vaan mieli on
+tehnyt.
+
+Tänä iltana oli hauska, kun seisoin pfalzkreivin linnan metsässä ja
+tammien ja hoikkien koivujen keskellä, jotka humisivat ympärilläni,
+katselin Odenwaldin harjanteita, kun ne kohosivat toinen toisensa
+takaa. Kaukaa niitten välistä näin, kuinka kapea, tyven Neckar lähti
+metsän hiljaisesta helmasta, mutta toisella puolella, kaupungin alitse,
+suikerteli lakean poikki Rheinin luo, joka siellä täällä kimalteli
+laskevan auringon kullassa taikka illan kylmässä, harmaassa valossa.
+Loittoa, kaikkien taa'impaa, eroitin Rheinin laivojen mastot.
+
+Minä tuskin tiedän miksi, mutta virta sai minut ajattelemaan elämää,
+minun ja veli Martin'in elämää. Hän on jo jättänyt metsien varjon. Kuka
+tietää sanoa, mitä ihmisiä hänen elämänsä on siunaava, minkä meren se
+saavuttaa ja mimmoisten vaarojen lävitse? Siitä minä olen varma, että
+monen on siitä luku, mimmoinen sen juoksu on oleva. Minun laitani on
+toinen. Minun elämäni, sen verran kuin mailmasta on kysymys, näyttää
+täyttyneen, loppuneen; eikä kenenkään ole suurta väliä, mimmoisten
+seutujen läpi se juoksee, kun se vaan viimein saavuttaa valtameren ja
+päättyy, niinkuin sanotaan, Jumalan syliin. Jospa vaan voisimme olla
+varmat, että Jumala johdattaa elämämme juoksua, niinkuin johdattaa
+virtojen juoksun! Vaan kuitenkin -- eikö sanota, että muutamat virrat
+katoavat hiekkaan ja toiset huomaamatta noruvat mereen semmoisten
+maitten kautta, joita he ovat muuttaneet autioiksi nevoiksi?
+
+
+Schwarzwaldissa, Toukokuun 14 p. 1510.
+
+Veli Martin ja minä olemme nyt yksinämme pihalla pilgrimimatkallamme.
+Me astumme päiväkaudet ja kerjäämme itsellemme ravintomme ja asuntomme,
+jotka veli Martin toisinaan palkitsee sillä, että hän toimittaa messun
+seurakunnan kirkossa taikka lupaa Romassa lukea määrätyitä rukouksia
+tai käydä messuissa hyväntekiäimme puolesta.
+
+Nämät ovat tosiaan oivallisia päiviä. Varhainen nouseminen, alinomainen
+liikkuminen puhtaassa ilmassa, pyrkiminen eteenpäin tiettyyn paikkaan
+näyttävät terästävän ja raitistuttavan koko ruumistani.
+
+Mutta parempi, paljoa parempi asia kuin tämä -- sydämeni näyttää
+jälleen virkoavan. Minä rupean taas toivomaan, ja silmissäni siintää
+valo, jota tähän saakka tuskin luulin mahdolliseksi.
+
+Veli Martin on rohkaissut minua huolissani ja taisteloissani ja
+ilmoittanut minulle, mitä hän itse on kokenut. Verrattuina niihin
+epäilyksen, pelon ja tuskan myrskyihin, jotka riehuivat hänen suuressa
+sydämessään, minun suruni näyttävät ohitse menevältä kevät-sateelta.
+Minulle niistä kuitenkin kasvoi myrskyjä, jotka panivat sydämeni
+autioksi. Ja veli Martin'in usko on, ettei Jumala mittaa sääliänsä sen
+mukaan, kuin surumme ovat itsessänsä, vaan sen mukaan, kuin ne
+vaikuttavat meihin. Emmekö kaikki ole lapsia, pieniä lapsia Hänen
+edessään?
+
+"Minä en oppinut teologiaani yhdellä haavaa", hän lausui, "vaan
+kiusaukseni pakoittivat minua tutkimaan yhä syvemmältä; sillä ei kukaan
+ihminen voi ilman koetuksitta ja kiusauksitta päästä oikeaan Pyhän
+Raamatun tietoon. St. Paavalilla oli yksi perkele, joka rusikoitsi
+häntä ja kiusauksilla sai hänet ahkerasti lukemaan Pyhää Raamattua.
+Kiusaukset ajoivat minut Raamattuun, jota uutterasti luin; ja sen
+kautta, Jumalan kiitos, rupesin sitä oikein ymmärtämään."
+
+Hän kertoi sitten minulle, mitkä muutamat näistä kiusauksista olivat:
+kuinka katkerasti hän pettyi, kun hän huomasi, ettei munkkikaapu, ei
+edes lupaukset eikä papiksi vihkiminen aikaan saaneet mitään muutosta
+sydämessä; että saatana oli yhtä likellä häntä luostarin sisä- kuin
+ulkopuolellakin eikä hän itse kyennyt paremmin sotimaan häntä vastaan.
+Hän jutteli minulle, kuinka hän koetti noudattaa jokaista turhintakin
+veljeskunnan sääntöä ja kuinka vähinkin poikkeus niistä soimasi hänen
+omaatuntoansa. Kun sitoivat hänen hehkuvan luontonsa näillä
+vaivaloisilla säännöillä, oli se, kuin olisivat pyytäneet vastustaa
+valkeata paju-aidoilla taikka johdattaa vuorivirtaa kiertelemään
+kukkatarhan lävitse. Hän kiintyi alinomaa johonkin ajatukseen tai
+tutkimiseen ja unhotti kaikki säännöt, ja sitten kääntyi hän tuskalla
+takaisin, palaten samoja jälkiä; toisinaan pani hän viikkokausia
+yksistään lukemiseen, mutta kun hän sitten muisti, että hän oli
+unhottanut kanoniset hetkensä, hän ei maannut moneen yöhön,
+laiminlyötyjä rukouksia palkitakseen.
+
+Hän paastosi, kuritti itseänsä, nöyryytti itseänsä sillä, että hän
+toimitti halvimpia askareita alhaisimmille veljille, esti unen
+lähestymästä lukemisesta väsyneitä silmiänsä ja taistelosta rauennutta
+mieltänsä, siksi kuin luonto tuon tuostakin kosti puolestansa ja ojensi
+hänet tainnoksiin kammion lattialle taikka kukisti hänet taudin
+puuskalla.
+
+Mutta kaikki turhaan; hänen kiusauksensa näyttivät kasvavan
+suuremmaksi, hänen voimansa vähenevän. Hän ei voinut tuntea mitään
+rakkautta Jumalaa kohtaan, vaan sisimmässä sielussansa hänellä oli mitä
+katkerimpia epäilyksiä Jumalan suhteen, joka näytti vaivaaman häntä
+yhtä haavaa sekä lain että evankeliumin kautta. Hän ajatteli Kristusta
+ankarimmaksi tuomariksi, koska Hän oli kaikkein hurskain; ja juuri
+lause "Jumalan vanhurskaus" oikein tuskastutti häntä.
+
+Ei niin, että hän alinomaa oli näin alakuloisena. Välisti hän riemuitsi
+kuuliaisuudestansa ja tunsi, että hän messu-uhrin toimittamalla
+ansaitsi Jumalalta palkintoa sekä itselleen että muille. Välisti
+myöskin, kun hän papiksi vihittynä kulki ympäri ja piti messua kylissä
+Erfurtin lähiseuduilla, kävi hänen mielensä paremmaksi, kun hän näki
+erilaatuisia kohtauksia ympärillään, ja häntä huvittivat suuresti
+kyläköörien naurettavat erehdykset, kun ne esimerkiksi lauloivat
+"_Kyrie_" "_Gloria'n_" nuotilla.
+
+Toisin ajoin taas hänen jäsenensä värisivät kauhusta, kun hän jakoi
+pyhää sakramenttiä ja ajatteli, että hän, uhraava pappi, ja kuitenkin
+vaan syntinen veli Martin raukka, todella seisoi Jumalan edessä "ilman
+välittäjää."
+
+Ensimäisessä messussansa hänen oli vaikea pysyä alttarilta pakenematta
+-- niin suuri hänen pelkonsa oli, ja niin hellästi hän tunsi
+mahdottomuutensa. Jos hän olisi lähtenyt alttarilta, hän olisi pantu
+kirkonpannaan.
+
+Taas löytyi päiviä, jolloin hän toimitti jumalanpalveluksen
+jonkunlaisella tyytyväisyydellä ja päätti sen lausuen: "Oi Herra Jesus,
+minä tulen Sinun luoksesi ja rukoilen Sinua, että katsot otolliseksi
+kaikki, mitä minä teen ja kärsin veljeskunnassani; ja minä rukoilen
+Sinua, että nämät veljeskuntani ja uskontoni raskaat velvollisuudet ja
+tarkat säännöt täydellisesti palkitsevat kaikki minun syntini."
+
+Kuitenkin tuli silloin taas pelko, että hän jumalanpalveluksessaan
+tapaturmaa oli ehkä jättänyt pois jonkun sanan, esimerkiksi
+"enim" taikka "aeternum", taikka laiminlyönyt jonkun määrätyn
+polvennotkistuksen taikka vaan jonkun silmien ristimisenkin; eikä hän
+niin muodoin ollut tarjonnut Jumalalle mitään kelvollista uhria
+messussansa, vaan tehnyt suuren synnin.
+
+Tämmöisistä omantunnon kauhuista hän pakeni jonkun noitten
+yhdenkolmatta suojeluspyhimyksen taikka useammin Marian turviin,
+koettaen liikuttaa hänen äidinsydäntänsä, että hän lepyttäisi Poikansa.
+Hän toivoi, että, jos hän rukoilisi kolmea pyhimystä päiväänsä ja
+paastoamisilla ja valvoomisilla näännyttäisi ruumistansa, hän täyttäisi
+lain ja suojelisi omantuntonsa ajajan tutkaimesta. Mutta kaikki tämä
+oli turhaa. Mitä kauemmaksi hän astui tällä polulla, sitä enemmän häntä
+kauhistutti.
+
+Ja sitten hän jutteli minulle, kuinka valkeus koitti hänen
+sydämellensä; tosin verkalleen, lomapäisin, mutta kuitenkin se koitti.
+Hänen päivänsä olkoon usein pimeä ja myrskyinen; mutta se on päivä eikä
+yö.
+
+T:ri Staupitz oli ensimäinen, joka antoi jotakin lohdutusta hänelle.
+Generali-vikarius ripitti häntä melkein kohta, kuin hän tuli
+luostariin, sai siitä hetkestä asti hänen luottamuksensa ja otti
+hartaasti osaa hänen kohtaloonsa. Veli Martin kirjoitti usein hänelle;
+ja kun hän kerta jonkun laiminlyödyn säännön vuoksi, joka rasitti hänen
+omaatuntoansa, käytti sanoja: "voi minun syntini, minun syntini!"
+vastasi Staupitz: "sinä tahtoisit olla ilman syntiä eikä sinulla
+kuitenkaan ole mitään oikeita syntejä. Kristus antaa anteeksi
+todelliset synnit, niinkuin isänmurhan, Jumalan häväistyksen ja
+ylenkatsomisen, aviorikoksen ja senkaltaiset. Nämät ovat todellisia
+syntejä. Sinulla pitää olla luettelo, jossa näkyy todellisia syntejä,
+ennenkuin Kristus auttaa sinua. Sinun tekisi mieli olla maalattu
+syntinen ja pitää maalattua Kristusta Vapahtajana. Sinun täytyy oppia,
+että Kristus on todellinen Vapahtaja, ja sinä itse todellinen syntinen
+ihminen."
+
+Näistä sanoista lähti joku valo veli Martin'ille, mutta pimeys palasi
+ehtimiseen jälleen; ja hellästi kohteli T:ri Staupitz häntä ja tuki
+häntä. -- T:ri Staupitz ja tuo rakas, ijäkäs rippi-isä, joka hoiteli
+minuakin niin ystävällisesti. Kaikkein enimmän veli Martin'ia kammotti
+Jumalan vanhurskaus, joksi hän oli oppinut ajattelemaan sitä
+järkähtämätöntä ankaruutta, jolla syntisiä rankaisi.
+
+T:ri Staupitz ja rippi-isä selittivät hänelle, että Jumalan vanhurskaus
+ei ole sitä syntistä _vastaan_, joka uskoo Herraan Jesukseen
+Kristukseen, vaan hänen _puolestansa_ -- ei meitä vastaan kadotukseksi,
+vaan meidän puolellamme vanhurskaudeksi.
+
+Hän alkoi uudella innolla tutkia raamattua. Hän oli suuresti halannut
+oikein ymmärtää St. Paavalin epistolaa Romalaisille, mutta hän pysähtyi
+aina "vanhurskauden" sanaan ensimäisen luvun seitsemännessä-toista
+värsyssä, jossa Paavali sanoo, että Jumalan vanhurskaus on ilmoitettu
+evankeliumissa. "Tämä lauselma 'Jumalan vanhurskaus'", hän sanoi,
+"suututti minua paljon; sillä kaikkien opettajieni mukaan minun täytyi
+filosofillisessa merkityksessä ymmärtää sillä sitä vanhurskautta, jonka
+kautta Jumala on hurskas ja rankaisee rikollisia. Vaikka olin elänyt
+nuhteettomasti, tunsin minä kuitenkin itseni suureksi syntiseksi
+Jumalan edessä, omatuntoni oli erittäin arka entä minä luottanut
+siihen, että mikään oma tekomme taikka ansiomme sovittaa meidät Jumalan
+kanssa. Tästä syystä minä en ollenkaan rakastanut vanhurskasta ja
+närkästynyttä Jumalaa, vaan salaisesti vihasin häntä ja ajattelin
+itsekseni, eikö siinä ole kyllin, että Jumala on tuominnut meidät
+ijankaikkiseen kuolemaan Adamin synnin tähden, ja että meidän pitää
+kärsiä niin paljon huolta ja vaivaa tässä elämässä? Täytyykö Hänen
+ankaran ja uhkaavan lain lisäksi enentää viheliäisyyttämme ja tuskaamme
+evankeliumin kautta ja sen saarnaamalla paiskata meitä vastaan
+oikeutensa ja tuima vihansa? Hämmentynyt omatuntoni kiivastutti minua
+usein ja minä koetin yöt päivät saada selkoa Paavalin tarkoituksesta;
+ja viimeiseltä minä käsitin sen näin: evankeliumin kautta on se
+vanhurskaus ilmoitettu, jota Jumalalle kelpaa -- semmoinen vanhurskaus,
+jonka kautta Jumala armossaan ja laupeudessaan vanhurskauttaa meitä;
+niinkuin kirjoitettu on: _vanhurskaan pitää elämän uskossa_. Kohta
+tuntui minusta kuin olisin syntynyt uudestaan; oli niinkuin olisin
+nähnyt paratiisin ovet selällänsä. Nyt raamattu muuttui minun
+silmissäni aivan toisenlaiseksi -- minä tarkastelin koko sen sisältöä,
+niin pitkältä kuin muistoni kesti, vertasin eri paikkoja toisiinsa --
+ja huomasin vielä selvemmin, että tämä vanhurskaus oli se vanhurskaus,
+jonka kautta Hän tekee meidät vanhurskaaksi, koska kaikki soveltui
+siihen niin hyvin. Lause 'Jumalan vanhurskaus', jota minä ennen
+vihasin niin paljon, kävi nyt rakkaaksi ja kalliiksi -- lempi- ja
+lohdutussanaksi. Tämä paikka Paavalin epistolassa oli minulle
+todellinen paratiisin portti."
+
+Veli Martin kertoi minulle myöskin siitä sisällisestä rauhasta, jonka
+sanat "minä uskon syntien anteeksisaamisen" tuottivat hänelle, niinkuin
+ijäkäs rippi-isä oli ennen jutellut minulle; sillä, sanoi hän, perkele
+tempasi hänet usein takaisin ja, pukeutuen Kristuksen muotoon, koetti
+peloittaa häntä uudestaan hänen synneillänsä.
+
+Häntä kuunnellessani jouduin siihen vakuutukseen, että hän oli tosiaan
+juonut ijankaikkisen elämän lähteestä, ja tämä näytti melkein olevan
+minunkin saatavillani; mutta minä sanoin:
+
+"Veli Martin, sinun syntisi olivat vaan rikoksia inhimillisiä sääntöjä
+vastaan, mutta minun syntini ovat toista laatua." Ja minä kerroin
+hänelle, kuinka olin vastustanut kutsumustani. Hän vastasi:
+
+"Perkele tarjoo taivaita ihmisille, ennenkuin he tekevät syntiä; mutta
+kun he ovat syntiä tehneet, saattaa hän heidän omantuntonsa epätoivoon.
+Kristus tekee aivan päinvastoin, sillä hän antaa taivaan, kun olemme
+syntiä tehneet, ja muuttaa murheellisen omantunnon iloiseksi."
+
+Sitten me vaikenimme pitkäksi aikaa, ja tavan takaa, kun katselin sitä
+tyvenyyttä, joka vallitsi hänen järeällä, leveällä otsallansa, ja näin
+syvän kirkkauden hänen tummissa silmissään, tulin vielä varmemmaksi
+siitä, että:
+
+"Se luja kallio, johon tämä myrskyn heittelemä henki turvaa, on
+Totuus!"
+
+Hänen huulensa liikkuivat silloin tällöin, ikäänkuin rukouksessa, ja
+hänen silmänsä olivat tuon tuostakin nostetut taivasta kohden,
+ikäänkuin hänen ajatuksensa olisivat löytäneet kotinsa siellä.
+
+Tämän vaiti-olon perästä hän puhui jälleen ja lausui:
+
+"Evankeliumi ei puhu mitään meidän teoistamme eikä lain teoista, vaan
+Jumalan äärettömästä armosta ja rakkaudesta kurjimpia ja viheliäisimpiä
+syntisiä kohtaan. Kun laupias Isämme näki, kuinka lain kirous kukisti
+ja painoi meidät maahan, ja kuinka olisimme saaneet pysyä sen alla,
+ettemme milloinkaan omin voimin olisi päässeet siitä vapaaksi, lähetti
+Hän ainoan Poikansa mailmaan, pani hänen päällensä kaikkien ihmisten
+synnit ja sanoi: 'ole sinä Pietari, Jumalansa kieltäjä; Paavali,
+vainoaja, Jumalan pilkkaaja, ja julma sortaja; David, avioliiton
+rikkoja; se syntinen, joka söi omenan paratiisissa; ryöväri, joka
+riippui ristinpuussa; lyhyeltä, ole sinä se, joka on tehnyt kaikkien
+ihmisten synnit, ja maksa ja sovita heidän puolestansa.' Sillä Jumala
+ei laske leikkiä meidän kanssamme, vaan puhuu vakaasti ja suuresta
+rakkaudesta, että Kristus on Jumalan Karitsa, joka kantaa meidän
+kaikkien synnit. Hän on vanhurskas ja vanhurskaaksi tekee jokaisen,
+joka uskoo Jesukseen."
+
+Minä en voinut vastata mitään tähän, vaan kuljin eteenpäin näitä sanoja
+mietiskellen. Eikä hänkään puhunut silloin sen enempää.
+
+Aurinko meni paraikaa mailleen, ja metsän hongat loivat pitkät varjonsa
+viheriälle polullemme, että olimme iloiset, kun tapasimme sysimiehen
+majan ja saimme yöksi suojaa hänen talonsa vieressä.
+
+Mutta sinä yönä minun oli mahdoton maata; vaan kun kaikki muut
+nukkuivat minun ympärilläni, minä nousin ja menin ulos metsään.
+
+Veli Martin ei ole se mies, joka asettaa sisälliset taistelonsa
+muitten silmiin, saavuttaaksensa heidän sääliänsä taikka joutavaa
+kummastustansa. Hän on kärsinyt liian paljon ja liian nykyisin. Hän ei
+ole kevytmielisesti avannut minulle entisen elämänsä vankihuoneita ja
+kidutuskammioita. Hän teki sen kanssakärsijänä ja kanssasoturina,
+näyttääksensä minulle, kuinka minäkin pelastuisin ja voittaisin.
+
+Jumala on epäilemättä saattanut hänet astumaan näitä katkeria teitä
+yksinään sen vuoksi, että hänestä tulee sankari ja ihmisten johdattaja.
+
+Minä rupean nyt ymmärtämään vanhoja sanoja uuhella tavalla. Siinä, mitä
+hän sanoo, ei löydy mitään uutta; mutta se näyttää uudelta minusta,
+niinkuin Jumala olisi puhunut sen vasta tänään; ja kaikki esineet
+näyttävät uudistetuilta sen valossa.
+
+Jumala siis pitää enemmän huolta minun pelastuksestani, kuin minä itse!
+
+"Niin on Jumala mailmaa rakastanut, että antoi Poikansa."
+
+Hän ei rakastanut pyhiä, ei katuvia, ei jumalisia eikä niitä, jotka
+rakastavat Häntä; vaan "_mailmaa_", maallikoita, jumalattomia
+paatuneita kapinoitsioita, toivottomia eksyneitä ja syntisiä!
+
+Hän ei antanut mitään tyhjää lupausta, ei mitään enkeliä opettamaan
+meitä eikä mitään mailmaa meidän lunastimeksemme, vaan Poikansa --
+Ainosyntyisen!
+
+Niin suuresti rakasti Jumala mailmaa, syntisiä, minua! Minä uskon
+tämän; minun täytyy uskoa se; minä uskon häntä, joka sanoo sen. Kuinka
+minä siis voin tehdä muuta kuin riemuita?
+
+Kaksi ihanata näkyä nousee minun eteeni ja alkaa täyttää mailman ja
+koko minun sydämeni ilolla.
+
+Minä näen tuon Pyhimmän, Täydellisen, Pojan, uhrin, karitsan, kirouksen
+vapaa-ehtoisesti menevän ristin kuolemaan minun tähteni.
+
+Minä näen Isän -- iki-hurskaan, vaan kuitenkin lempeydestä iloitsevan
+Isän -- vastaan-ottavan hänet, puhtaan Karitsan, jonka Hän oli antanut;
+herättävän hänet kuolleista; asettavan hänet oikealle kädellensä.
+Hurskaana, paljoa hurskaampana, kuin pelästynyt omatuntoni voi kuvata
+Häntä, vanhurskauttaa minut, syntisen.
+
+Vaikka Hän vihaa syntiä, niinkuin rakkaus aina kammoo itsekkäisyyttä,
+elämä kuolemaa, ja puhtaus turmellusta, rakastaa Hän minua --
+itsekästä, turmeltunutta, synneissä kuollutta. Hän antaa minun tähteni
+Poikansa, Ainosyntyisen; Hän vastaan-ottaa minun tähteni Poikansa,
+puhtaan Karitsan; Hän antaa minulle anteeksi; vapauttaa minut; Hän
+tahtoo tehdä minut puhtaaksi.
+
+Tämä ajatus valloitti minut. Minä lankesin polvilleni honkien välissä
+ja puhuttelin Häntä, joka kuulee, kun meillä ei ole mitään sanoja,
+sillä sanoja puuttui minulta kokonaan silloin.
+
+
+Münchenissä, Toukokuun 18 p.
+
+Tätä iloa kesti koko toisen päivän ja vielä seuraavankin. Jokainen asia
+ja lintu ja sadepisara puhui vertauksissa minulle; lauloi minulle
+kertomuksen pojasta, joka oli palannut vieraalta maalta ja astuessaan
+isänsä kotia kohden mietti synnintunnustustaan; vaan ei päättänyt
+koskaan matkaansa, sillä isä tuli häntä vastaan, kun hän vielä oli
+kaukana; eikä koskaan päättänyt synnintunnustustaan, sillä isä esti
+hänen itsesyytöksiänsä syleilemällä.
+
+Ja isän kaulassa mikä lapsi voisi sanoa: "tee minut palkollisesi
+vertaiseksi?"
+
+Minä näin Hänen rakkautensa loistavan jokaisessa sadehelmessä
+ruohoisilla metsän aukoilla; minä kuulin sen jokaisen linnun laulussa;
+minä tunsin sen kaikissa suonissani.
+
+Me emme luullakseni puhuneet paljon niinä päivinä, veli Martin ja minä.
+
+Minä olen kokenut jonkunlaista rakkautta; mutta minä en ole koskaan
+tuntenut mitään rakkautta, joka niin täyttää, valloittaa, tyydyttää,
+kuin tämä Jumalan rakkaus. Ja kun Jumala ja sielu ensiksi ovat "sinä ja
+minä" keskenänsä, ei ole sydämessä, ainakaan ajaksi, paljon sijaa
+muille tuttaville.
+
+Mutta nyt tuli epäilyksiä ja kysymyksiä. Mistä ne tulivat? Veli Martin
+sanoi: saatanalta.
+
+"Perkele on kurja, onneton henki", hän lausui, "ja hän tekee mielellään
+meidät kurjiksi."
+
+Yksi seikka, joka alkoi huolestuttaa minua, oli se, josko minulla
+todella oli oikea usko. Mieleeni joutuivat vanhat määritykset, joitten
+mukaan uskoa sanotaan tyhjäksi, jollei armeliaisuus sitä elähytä ja se
+ilmesty hyvissä töissä, jotta, kun lausutaan, että usko saattaa meidät
+vanhurskaaksi, osa käy kokonaisuudesta ja uskolla tarkoitetaan myöskin
+toivoa, armeliaisuutta, kaikkia hyviä avuja ja töitä.
+
+Mutta veli Martin selitti, että se suoraan tarkoitti uskomista. Hän
+sanoi:
+
+"Usko on kaikkivaltainen, sillä se antaa kunnian Jumalalle, ja tämä on
+korkein palvelus, jota voi Hänelle osoittaa. Joka Jumalalle kunnian
+antaa, se uskoo Häneen; se pitää Häntä totisena, viisaana, hurskaana,
+laupiaana, kaikkivaltiaana. Pää-asia, jota Jumala vaatii ihmisiltä, on
+se, että he myönnyttävät Hänelle Hänen kunniansa ja jumaluutensa; se
+on, että he eivät katso Häntä miksikään epäjumalaksi, vaan Jumalaksi;
+semmoiseksi Jumalaksi, joka pitää huolta heistä, kuulee heitä, armahtaa
+heitä ja auttaa heitä. Sillä usko sanoo näin: 'minä uskon Sinua, oi
+Jumala, kun Sinä puhut.'"
+
+Mutta meidän suurin viisautemme, hän sanoo, on siinä, että käännymme
+pois kaikista näistä kysymyksistä -- synneistämme, töistämme,
+itsestämme Kristuksen puoleen, joka on meidän vanhurskautemme, meidän
+Vapahtajamme, meidän kaikki.
+
+Sitten välisti toiset asiat hämmentävät minua, Jos usko on niin
+yksinkertainen, ja pelastus niin helppo, kaikki nuot veljeskunnat,
+säännöt, pilgrimimatkat, katumusharjoitukset?
+
+Me emme kumpikaan voi keksiä mitään vastausta näihin hämmentäviin
+kysymyksiin. Mutta meidän tulee totella kirkkoa. Mitä me emme ymmärrä,
+sitä meidän tulee hyväksyä ja totella. Tämä on ainakin munkin
+velvollisuus.
+
+Ajottain toiset kiusaukset kohtaavat minua. "Jos olisit tietänyt tämän
+ennen", kuuluu ääni syvältä sydämestäni, "olisi sinun sopinut palvella
+Jumalaa iloisesti kodissasi eikä tuskalloisesti luostarissa; sinun
+olisi sopinut auttaa vanhempia ja Elsaa ja puhua Evan kanssa näistä
+asioista, joita hänen harras ja yksinkertainen sydämensä on epäilemättä
+jo käsittänyt." Mutta voi! minä tunnen liian hyvin, mikä kiusaaja
+kuiskaa tämän nimen minun korvaani, ja minä sanon: "kuinka hyvänsä
+lienee käynyt, sinä häijy henki, _nyt_ minä olen jumalinen, hurskas
+mies, jolle peräytyminen tuottaa perikadon!"
+
+Näyttää tavallansa kuitenkin siltä, kuin minä näinä viime päivinä
+olisin ollut vähemmän eroitettuna omaisistani.
+
+Löytyy yksi veljeskunta, yksi perhe, joka on pystyväisempi, kuin
+Eisenachin koti, vieläpä kuin Augustinin veljeskunta, ja siinä me ehkä
+yhdymme vielä. Löytyy yksi koti, jossa me kenties vielä saamme olla
+yhtenä huonekuntana jälleen.
+
+Ja sillä välin Jumala ehkä määrää minulle jonkun vähäisen, hyödyllisen
+työn, joka Hänen läsnä ollessaan saattanee elämäni kulumaan yhtä
+nopeasti, kuin tämä minun pilgrimimatkani Romaan veli Martinin
+seurassa.
+
+
+Benediktinin-luostarissa Lombardiassa.
+
+Jumala on näinä viimeisinä päivinä antanut meidän, niinkuin todella
+luulen, vilaukselta katsahtaa Edeniin. Lumiharteiset vuoret, ikäänkuin
+valkoiset portaat Hänen valtaistuimessaan; virrat, jotka juoksevat
+niistä alas ja rikastuttavat maata; krystallijärvet, ikäänkuin tuli ja
+lasi pinnallaan, kun aamuisin taikka iltaisin lumihuiput heijastellen
+palavat niissä; ja sitten Lombardian tasanko täynnänsä jokia, jotka
+saattavat laihot loistamaan kuin kulta; tämä Jumalan jyvä-aitta, jossa
+jalavat ja kastaniat kasvavat keltaisen maisin parissa ja
+viiniköynnökset kiipeevät puusta puuhun, että koko maa näyttää olevan
+seppelillä kaunistettu, niinkuin ainaiseksi juhlaksi. Me tulimme
+Tyrolista Füssenin kautta ja kuljimme sitten suoraa tietä vuorten ja
+järvien yli Milanoon.
+
+Nyt meitä kestitetään niinkuin ruhtinaita tässä rikkaassa
+Benediktinin-luostarissa. Sen vuotuiset tulot nousevat 36,000:teen
+floriniin. "Syömisestä ja juomisesta ei ole", niinkuin veli Martin
+sanoo, "mitään puutetta;" sillä 12,000 florinia käytetään vieraitten
+hyväksi ja yhtä suuri summa pannaan rakennuksiin. Loput jäävät
+luostarin ja veljien omaksi.
+
+He ovat vastaan-ottaneet meitä, köyhiä saksalaisia munkkeja, suurella
+kunnioituksella, koska me olemme lähetyskuntana mahtavan veljeskunnan
+puolesta paavin luo.
+
+Näitten etelä-maalaisten käytös on sangen sievää ja kohteliasta; mutta
+uskonnon asioissa he menettelevät kevytmielisemmin, kuin me soisimme.
+
+Huonekalujen ja pukujen komeus kummastuttaa meitä; vaikea on sovittaa
+köyhyyden ja mailman hylkäämisen lupaus yhteen niitten kanssa. Mutta
+arvatakseni köyhyyden lupaus heidän mielestään ei sido veljeskuntaa,
+vaan ainoastaan yksityisiä munkkeja. Kuitenkin lienee parhaassa
+tapauksessa tukala elää ankaraa ja asketillista elämää keskellä
+semmoista ylellisyyttä. Useat epäilemättä eivät koetakaan.
+
+Köyhille tuodaan hyvin harvinaisia ja herkullisia ruokia; seinät ovat
+peitetyt tapeteilla; puvut ovat hienosta silkistä; lattiat koristetut
+kalliilla marmorilla.
+
+Kurjan kurja komeus halvimman _kodin_ korvauksena!
+
+
+Bolognassa, kesäkuulla.
+
+Me emme jääneet kauaksi aikaa Benediktinin-luostariin tästä syystä:
+heidän hekumallinen elämänsä oli, minä huomasin sen, kovasti
+hämmästyttänyt veli Martin'ia; mutta vieraana, arvaan minä, hänen ei
+käynyt mielestänsä mitään moittiminen, ennenkuin perjantai tuli,
+jolloin kummastukseksemme pöydälle oli tuotu lihaa, hedelmiä ja
+monenlaisia muita ruokia, niinkuin minä muuna päivänä hyvänsä, vastoin
+sekä veljeskunnan sääntöjä että koko kirkon yhteisiä lakeja.
+
+Hän ei koskenut näihin herkkuihin yhteenkään; mutta hän ei tyytynyt
+tähän äänettömään vastalauseesensa, vaan lausui uljaasti koko seuralle:
+"kirkko ja paavi kieltävät tämmöisiä!"
+
+Meidän oli nyt tilaisuus nähdä, miksi tuo hieno Italialaisten käytös
+muuttuu, kun heitä loukkaa.
+
+Koko veljeskunta puhkesi ankaraan vihan myrskyyn. Heidän mustat
+silmänsä iskivät tulta, heidän valkoiset päänsä välkkyivät, kun he
+pilkallisesti ja pahasti nauroivat, ja he laskivat rajuja sanoja, joita
+useita me emme ollenkaan ymmärtäneet.
+
+"Rauhan-rikkojat", "barbarit", "raa'at ja taitamattomat Saksalaiset" ja
+muut pistävät liikanimet, joita me kuitenkin varsin hyvin ymmärsimme.
+
+Veli Martin seisoi kuin kallio keskellä vuorivirtaa ja uhkasi ilmoittaa
+heidän ylellisyytensä ja säännöttömän elämänsä Romassa.
+
+Kun seura hajosi, huomasimme, kuinka veljet kokoontuivat erikseen
+pieniin joukkokuntiin ja loivat tuimasti silmänsä meihin, kun
+sattumalta astuimme heidän ohitsensa.
+
+Samana iltana luostarin portinvartia tuli salaa luoksemme ja ilmoitti,
+ettei luostari ollut enää mikään turvallinen lepopaikka meille.
+
+Oliko tämä ystävällinen varoitus vai ainoastaan joku veljien keksintö,
+jolla he saisivat eron vaivaloisista vieraistansa, sitä minä en tiedä;
+mutta meidän ei tehnyt mieli viipyä ja ennenkuin seuraava päivä
+valkeni, hiivimme pimeässä ulos yhdestä sisäportista ja lähdimme
+matkoihimme veneellä, jonka löysimme sen virran rannassa, joka juoksee
+muurien alta.
+
+
+Bolognassa.
+
+Kiitos Jumalan, veli Martin tointuu jälleen. Hän on ollut aivan haudan
+partaalla.
+
+Oliko se se paahtava kuumuus, jossa olemme matkustaneet, vai malaria,
+joka vilustutti meidät eräänä yönä, kun makasimme akkunat auki, vai
+olisivatko Benediktinin-luostarin suuttuneet munkit panneet myrkkyä
+ruokaamme, sitä minä en tiedä; mutta tuskin olimme päässeet tänne,
+ennenkuin hän jo sairastui kovasti.
+
+Kun valvoin hänen luonansa, minä osaksi havaitsin, mimmoista tuskaa hän
+oli kärsinyt luostarissamme Erfurtissa. Hän muisti syntejänsä ja
+pelkäsi Jumalan kauheata tuomiota, samalla kuin tauti rankaisi hänen
+mieltänsä. Toisinaan hän tunsi, että se oli perkeleen käsi, joka painoi
+häntä alas. "Perkele", hän sanoi, "on veljien päällekantaja eikä
+Kristus. Sinä, Herra Jesus, olet minun anteeksi antava Vapahtajani!" Ja
+taas hän kohosi aalloista. Välisti hänen mielensä hämmentyi tuosta
+pohjattomasta kysymyksestä -- mistä pahuus on alkunsa saanut, ja missä
+suhteessa meidän vapaa tahtomme on Jumalan kaikkivaltaiseen tahtoon.
+
+Silloin minä rohkenin muistuttaa hänelle niitä T:ri Staupitzin sanoja,
+jotka hän oli lausunut minulle: "katso Jesuksen Kristuksen haavoja, ja
+niistä sinä näet Jumalan päätöksen kirkkaasti loistavan esiin. Ilman
+Kristuksetta meidän on mahdoton käsittää Jumalaa. Kristuksessa sinä
+näet, mikä Jumala on ja mitä Hän vaatii. Sinä et löydä Häntä muualta
+mistäkään, ei taivaasta eikä maan päältä."
+
+Minun, nuoren, kokemattoman soturin, tuntui kummalliselta kehoittaa
+semmoista veterania ja voittajaa kuin veli Martin'ia; mutta kun
+voimakkaimmat ovat joutuneet tämmöisille miekkasille, jossa täytyy
+taistella yksinään, voi heikonkin käsi tuoda vähäisen kylmää vettä ja
+virvoittaa sankaria ottelun lomahetkinä.
+
+Mutta vaan taisteleva itse saa voiton; ja viimein veli Martin vielä
+kerran suoriutui, jopa, niinkuin aivan usein tapahtuu, juuri kuin
+taistelo näytti tulisimmalta. Hän pääsi voitolle vanhalla aseella --
+"_vanhurskaan pitää elämän uskosta_."
+
+Vielä kerran nämät sanat, jotka ovat auttaneet häntä niin usein ja
+joita hän on kertonut niin monesti retkellämme, astuivat pontevasti
+hänen sielunsa eteen. Taas hän katsoi ristiin-naulitun Vapahtajan
+puoleen; taas hän uskoi Häneen, joka on voittanut ja on valmis anteeksi
+antamaan armon valta-istuimelta; ja taas hänen henkensä oli
+valkeudessa.
+
+Hänen ruumiinsakin voimat alkoivat pian palata; ja muutaman päivän
+kuluttua pääsemme Romaan.
+
+
+Romassa.
+
+Pilgrimimatka on päättynyt. Pyhä kaupunki on vihdoin saavutettu.
+
+Me kuljimme polttavien lakeain poikki, kunnaitten vieremillä
+viiniköynnösten alla, jylhien, ryhmyisten vuorten yli, laaksojen läpi,
+jotka olivat viheriät kastanjoista, öljypuista ja myrteistä, ja
+lemusivat lavendelista ja cistuksesta, siksi kuin Campagnan takaa pyhät
+tornit ja domit ilmestyivät meidän silmiemme eteen -- se kaupunki,
+jossa Pietari ja Paavali kärsivät martyrikuoleman -- Jumalan
+valtakunnan pääkaupunki.
+
+Samalla hetkellä kuin näimme kaupungin, veli Martin heittäysi maahan ja
+nostaen käsiänsä taivasta kohden huudahti:
+
+"Terve, pyhä Roma! kolmasti pyhä täällä vuodatetun martyrein veren
+kautta."
+
+Ja nyt olemme sisäpuolella pyhiä muureja ja asumme
+Augustinin-luostarissa likellä sitä pohjoista porttia, jonka
+kautta tulimme ja jota Romalaiset nimittävät "_Porta del Popolo_."
+
+Veli Martin on jo pitänyt yhden messun luostarikirkossa.
+
+Ja huomenna ehkä notkistamme polviamme, missä apostolit ja martyrit
+seisoivat!
+
+Me saamme kenties myöskin nähdä pyhän isän itse! Olemmeko todella
+lähempänä taivasta täällä? Minusta tuntuu, kuin olisin ollut lähempänä
+Jumalaa tuona yönä Schwarzwaldissa.
+
+On niin paljon hälinää ja liikettä ja komeutta meidän ympärillämme
+tässä suuressa kaupungissa.
+
+Mutta kun vähän enemmän tutustun ja perehdyn siihen, se ehkä kuitenkin
+tuntuu taivaallisemmalta.
+
+
+
+
+IX.
+
+Elsan kertomus.
+
+
+Eisenachissa, Huhtikuulla.
+
+Viimeiset sanat, jotka minä kirjoitan rakkaassa vanhassa
+sälyhuoneessamme, Fritzin ja minun! Minä en kuitenkaan kaipaa sitä
+suuresti nyt, kun meidän hämy-ajan puheemme ovat ijäksi loppuneet. Me
+lähdemme huomenna varhain aamulla Wittenbergiin. Tuntuu kummalliselta,
+kun katson ulos vanhalle kadulle ja ajattelen, kuinka kaikki siinä
+huomis-iltana näyttää aivan samalta -- munkit parittain verkalleen
+astuen eteenpäin, pojat hyökäten ulos koulusta, niinkuin juuri
+paraikaa, palvelustytöt seisoen ovilla pienet lapset sylissään tai
+vääntäen pesuriepujansa -- ja me menneinä. Kuinka vähäinen sentään se
+tyhjä paikka on, jonka ihmiset jättävät jälkeensä, kun ovat poissa, oli
+se paikka kuinka suuri hyvänsä, jonka he näyttivät täyttävän, kun
+olivat läsnä -- paitsi kahdessa, kolmessa sydämessä! Minä huomaan tämän
+Fritz'in suhteen. Minusta näytti siltä, kuin meidän pikkuinen mailmamme
+varmaan luhistuisi kokoon, kun hän, sen pääpylväs, temmattiin pois.
+Kuitenkin näyttää kaikki nyt käyvän samaa menoa kuin ennenkuin hän
+rupesi munkiksi -- paitsi mitä äitiin, Evaan ja minuun tulee.
+
+Äiti näyttää yhä enemmän varjon kaltaiselta, joka liikkuu edestakaisin
+meidän joukossamme. Hän ottaa hellästi kantaakseen kaikki, mitä hän
+voi, meidän kotoisista huolistamme; mutta kotoisten ilojen suhteen hän
+näyttää innottomalta ja kuolleelta. Niistä ajoista asti, kuin hän puhui
+minulle luostari-elämän taipumuksestansa, jonka hän luulee
+laiminlyöneensä nuoruudessaan, minä ymmärrän hänet paremmin -- sen
+vapisevan pelon, jolla hän vastaan-ottaa kaikki hyvät asiat, sen
+toivottoman nöyryyden, jolla hän taipuu jokaiseen suruun, ikäänkuin
+häneen koskisi joku alati uhkaava vitsa, jota vaan silloin tällöin
+armosta hillitään.
+
+Fritzin meno oli semmoinen isku, joka sattui hänen sydämensä arimpaan
+kohtaan. Äiti oli, sen minä tiedän varmaan, ajatellut hänen elämäänsä
+aivan toisenlaiseksi. Minä havaitsen sen siitä erityisestä hellyydestä,
+jolla hän on liittynyt Evaan. Hän lausui minulle tänään, kun panimme
+sisään muutamia Fritzin kirjoja: "sen uhrin, jota minä olin liian
+itsekäs tekemään, on poikani tehnyt minun puolestani. Voi Elsa,
+lapseni, anna kohta, _kohta_, mitä ikinä Jumala sinulta vaatii. Mitä
+Hän vaatii meiltä, se on kuitenkin annettava; ja jos se lopulta väkisin
+otetaan meiltä, Jumala yksin tietää, millä kauhealla korolla velka on
+maksettava."
+
+Nämät sanat rasittavat minua, niinkuin kirous. Minun täytyy toisinaan
+tuntea, mitä tietääkseni äiti aina tuntee, että meidän perheemme on
+jonkun turmiollisen noidun alaisena.
+
+Mutta voi, kuinka kauhea se ajatus on, että Jumala tällä tavalla vaatii
+meiltä korvausta! -- on velkoja, joka kiristää meiltä viimeisen äyrin
+vähäpätöisimmän rikoksen tähden; ja jos maksua viivytetään, vie hengen
+tai jäsenet taikka mikä vielä kalliimpaa on. Minun on mahdoton ajatella
+sitä. Sillä jos äitiäni näin koetellaan siitä, että hän on jollakin
+lailla erehtynyt, että hän on laiminlyönyt jonkun epäiltävän
+hengellisen kutsumuksen, minun hurskasta, suloista äitiäni, mikä toivo
+lienee minulla, joka melkein joka päivä saan katua, että olen lausunut
+jonkun ankaran sanan noille pojille (jotka totta puhuen usein ovat
+kovin kiusalliset) taikka että teen, mitä minun ei olisi tullut tehdä,
+taikka jätän pois jonkun uskoni velvollisuuden taikka ainakin kadehdin
+jotakuta rikkaampaa taikka itsekseni nureksin kohtaloamme -- vieläpä
+välisti katkeruudella muistan isäämme ja hänen keksintöjänsä!
+
+Meidän rakas isämme on viimein järjestänyt ja pannut sisään kaikki
+aarteensa ja on, paitsi lapsia, ainoa, jota muuton hankkeemme näyttävät
+täydellisesti ilahuttavan. Koko päivän on hän asetellut ja siirrellyt
+ja jälleen asetellut koneitansa johonkin erittäin turvalliseen nurkkaan
+isoihin vaunuihin, jotka serkku Konrad Cotta on matkaa varten lainannut
+meille.
+
+Eva toiselta puolelta näyttää yhtä vähän, kuin äitikään, kuuluvan
+tähän mailmaan. Ei niin, että hän näyttäisi alakuloiselta taikka
+toivottomalta. Hänen kasvojansa kirkastaa usein täydellinen rauha;
+mutta se ei näy ollenkaan riippuvan mistäkään täällä alhaalla, se ei
+häiräänny niistä vastuksista, jotka kohtaavat meitä, eikä enene, jos
+joku asia meiltä menestyy. Minun täytyy tunnustaa, että tämä suututtaa
+minua melkein yhtä paljon kuin pojat. Minä pelkään kovasti, että hän
+jonakin päivänä jättää meidät, niinkuin Fritz, ja menee luostariin.
+Vaan kuitenkin minun on mahdoton löytää mitään vikaa hänessä.
+Luullakseni se juuri suututtaa äidin-äitiämme ja minua niin suuresti.
+Nykyisin on hän jättänyt kaikki latinaiset kirjansa erään saksalaisen
+kirjan tähden, nimeltä "Theologia Teutsch" eli "Theologia Germanica",
+jonka Fritz lähetti meille, ennenkuin hän jätti Erfurtin luostarin ja
+matkusti Romaan. Tämä kirja näyttää tekevän Evan hyvin onnelliseksi;
+mutta minusta se on vaikeampi ymmärtää kuin latina. Vaikka se on aivan
+toisenlainen, kuin kaikki muut jumaliset kirjat, joita koskaan olen
+lukenut, se ei sovi minulle sen paremmin. Näyttää todella siltä, kuin
+minä en milloinkaan löytäisi sitä uskontoa, joka soveltuu minulle.
+Kaikki tuntuu niin ylevältä ja epämääräiseltä ja niin peräti
+käsittämättömältä -- ainoastaan soveliaalta semmoisille, joilla on
+aikaa kiivetä kukkuloille, sillä välin kuin minun tieni näyttää käyvän
+laaksoissa ja kaduilla ja keskellä kaikenlailla vähäisiä, jokapäiväisiä
+velvollisuuksia ja huolia, joita uskonto on liian korkea huomioonsa
+ottamaan.
+
+Minulle jää vaan se toivo, että joskus elämäni lopulla Jumala
+armollisesti antaa minulle vähäisen joutoaikaa, että saan ruveta
+jumaliseksi ja valmistaa itseäni kohtaamaan Häntä, taikka että Evan ja
+Fritzin esirukoukset ja ansiot riittävät minunkin edestäni.
+
+
+Wittenbergissä, Toukokuulla 1510.
+
+Me rupeamme vähitellen oleentumaan uudessa kodissamme, joka on samalla
+kadulla kuin yliopiston rakennukset. Martin Lutherilla elikkä veli
+Martin'illa on suuri maine täällä. Sanotaan, että hänen luentonsa
+miellyttävät enemmän kuin kenenkään muun. Ja hän saarnaa myöskin usein
+kaupungin kirkossa. Äidin-äitimme ei ole tyytynyt muutokseen. Hän
+nimittää kaupunkia viheliäiseksi savikyläksi ja kummastelee, mikä oli
+saattanut Sachsin vaaliruhtinaat asettamaan pääkaupunkiansa ja
+perustamaan yliopistoansa tämmöiseen hiekkaiseen erämaahan. Hänen
+luullaksensa se on jotenkin Arabian hieta-aavikkojen kaltainen.
+
+Mutta Kristofer ja minä ajattelemme toisin. Täällä löytyy useita
+hyvin komeita rakennuksia, kauniita kirkkoja, yliopisto, linna ja
+Augustinin-luostari; emmekä epäile ollenkaan, että aikaa myöten koko
+muu kaupunki kohoo samanlaiseksi. Minä olen kuullut äidin-äitimme
+sanovan, että semmoisista lapsista, joitten kasvot ovat liian suuret
+heidän ikäänsä katsoen, usein tulee mitä kauniimpia ihmisiä, kun he
+pääsevät täysikasvuisiksi. Ja niin käy varmaan Wittenberginkin, joka
+tosiaan tätä nykyä vivahtaa lapseen, jolla on aika-ihmisen silmät ja
+nenä. Saviseinät ja matalat, oljilla katetut huoneet eriävät
+kummallisella tavalla uusista rakennuksista, vaaliruhtinaan palatsista
+ja kirkosta kaupungin läntisessä päässä, kaupunginkirkosta
+keskikohdalla, Augustinin-luostarista ja yliopistosta itäisessä päässä
+likellä Elsterin porttia ja asuntoamme.
+
+Se on totta, että täällä ei näe mitään honkametsiä eikä jylhiä vuoria
+eikä myöskään ihania, viheriöitä laaksoja niinkuin Eisenachin
+ympärillä. Mutta ei äidin-äidin tarvitse sanoa tätä miksikään
+erämaaksi. Pohjoisessa notkot ja viidakot keskeyttävät valkoisia
+hietasärkkiä; ja etelässä, tuskin kahdentuhannen sylen päässä
+kaupungista, leveä, nopea Elbe juoksee poikki nummen.
+
+Tämä suuri joki ilahuttaa minua. Se saattaa minun ajatukseni takaisin
+tyventen lähteittensä luo vuorten keskelle, ja eteenpäin kotiinsa isoon
+mereen. Meillä ei ollut mitään suurta jokea Eisenachissa, niin että
+tässä on Wittenbergillä etu. Lisäksi rannat kasvavat matalia tammia ja
+pajupensaita, jotka lempeästi kallistuvat veden ylitse ja joitten
+välissä on hupainen istua kesä-iltoina.
+
+Kun minä en vaan pelkäisi ihmisiä! Isä ei tahdo, että Eva ja minä
+käymme yksinämme ulkona. Ylioppilaat ovat kovin vallattomat. Tänä
+vuonna on rehtori kuitenkin kieltänyt heitä aseita pitämästä, joka
+lohduttaa minua vähän. Mutta kaupunkilaiset ovat itsekin sotaisia
+ja väkivaltaisia, ja juovat paljon olutta. Täällä löytyy sata
+seitsemänkymmentä oluttehdasta, vaikkei ole muuta kuin kolme sataa
+viisikymmentä taloa. Harva asukas lähettää lapsensa kouluun, vaikka
+yliopistossa on viisi sataa ylioppilasta kaikilta tahoilta
+Saksanmaasta.
+
+Osa niistä maalaisista, jotka lähipaikoilta tulevat torille, puhuvat
+semmoista kieltä, jota minä en ymmärrä. Äidin-äitimme sanoo, että he
+ovat Vendejä, ja että tämä kaupunki on viimeinen paikka sivistyneen
+mailman rajalla. Sen toisella puolella, arvelee hän, ei ole muuta kuin
+barbareja ja Tartareja. Totta puhuen, hän ei ole varma, ovatko
+naapurimme itsekään kristityitä.
+
+St. Bonifacius, Sachsilaisten suuri apostoli, ei ulottanut tointansa
+edemmäksi kuin Sachsiin; ja äidin-äiti sanoo, että ne teutonilaiset
+ritarit, jotka valloittivat Preussin ja maat tuolla puolen meitä,
+olivat vaan kristityitä kolonistejä, jotka elivät keskellä
+puoli-pakanallisia villejä. Minusta tuntuu jokseenkin surulliselta, kun
+ajattelen, että Wittenbergin ja Turkkilaisten ja Tartarien, vieläpä
+villien välillä Indiassa, jonka Kolumbus on löytänyt, on muka vaan
+muutamia puoli-sivistyneitä Vendejä, jotka elävät noissa kurjissa
+kylissä, jotka pilkehtivät sieltä täältä hiekkakankailla kaupungin
+ympärillä.
+
+Mutta isä väittää, että se on oivallinen ajatus; ja että, jos hän olisi
+hiukan nuorempi, hän panisi toimeen maa-matkueen ja vaeltaisi manteren
+poikki, siksi kuin hän yhtyisi niihin Espanjalaisiin ja Portugiseihin,
+jotka merta myöten purjehtivat samaan paikkaan.
+
+"Ajatteleppas vaan", hän sanoo, "että muutamina viikkoina taikka
+korkeintaan kuukausina saapuisimme Cathay'iin, El Dorado'on taikka
+vieläpä itse Atlantis'iin, jossa huoneet ovat katetut ja lattioitut
+kullalla, ja palaisimme runsailla aarteilla!" Näyttää siltä, kuin hän
+nyt katsoisi hitaisiksi ja pitkällöisiksi niitä kokeitakin, joita hän
+on tähän saakka retorteillaan ja tiikeleillään tehnyt ja joitten kautta
+hän aina oli vähällä muuttaa lyijyä hopeaksi. Siitä asti kuin tulimme
+tänne, on hän ajaksi luopunut alkemian aaveistaan ja istuu tuntikaudet,
+iso kartta levitettynä edessänsä, laskien tarkimmalla ja
+huolikkaimmalla tavalla, kuinka kauan kestäisi, ennenkuin pääsisi
+uusiin Espanjalaisten löytömaihin vendiläisen Preussin kautta. "Sillä",
+hän arvelee, "jollen minä itse koskaan voi toteuttaa tätä tuumaa, se
+ehkä kerta tuottaa jollekulle pojalleni ikuisen maineen ja rikastuttaa
+ja koroittaa koko meidän perhettämme!"
+
+Matkamme Eisenachista oli lakkaamaton juhla ja pikku lapselle -- joka
+nyt on kahden vuoden vanha -- teimme sänkyvaatteista mukavan sijan
+vaunuihin. Äidin-äiti istui suorana yhdessä kulmassa huonekalujen
+välissä. Pikku Thekla oli nostettu, niinkuin kuningatar, tyynykasan
+päälle, jossa hän istui, syleillen omia aarteitansa -- särkynyttä
+nukkea, puuhevosta, jonka Kristofer teki hänelle, koko joukkoa käpyjä
+ja limsiöitä, joita oli koottu metsästä, ja kovin pörhöistä,
+pahan-näköistä kulkukoiraa, jonka hän on ottanut huostaansa ja josta
+häntä ei saa millään lailla luopumaan. Hän nimittää koiraa Nix'iksi ja
+on varma, että tämä syvämietteisillä silmillänsä aina pyytää häntä
+opettamaan itseänsä puhumaan ja antamaan itselleen sielun. Kun hän vaan
+sai nämät, perhejumalansa, mukaansa, hän ei näyttänyt suuresti kaipaavan
+koko muuta Eisenachin mailmaamme, josta juuri erosimme.
+
+Ei isäkään kerinnyt huolimaan muista kuin folianteistaan, kaavoistaan
+ja koneistaan, joita hän kateellisesti vartioitsi.
+
+Evalla oli vaan yksi aarre, josta hän ei hellittänyt, "Theologia
+Germanica", jonka hän on ottanut omaksensa.
+
+Äidin erityisenä huolena oli pikku lapsi. Chriemhild oli kovasti
+suruissaan, kun piti erota Polluxista, joka jätettiin serkku Konrad
+Cottan luo; ja Atlantis oli niin riihaton ilosta, kun ajatteli sitä
+uutta mailmaa ja sitä uutta elämää, josta hänen luullaksensa kaikki
+entisen elämän huolet poistuisivat, että, jollei Kristoferia ja minua
+olisi ollut, minun täytyy tunnustaa, että perheen yhteiset edut
+olisivat joutuneet jokseenkin syrjään.
+
+Tällä välin Kristofer ja minä pidimme sotilakkoa "Reinecke Fuchs'in" ja
+muitten riitakysymystemme suhteen. Kaikki hänen luonnonlahjansa --
+jotka ovat olleet niin hedelmälliset kiusaa synnyttämään -- näyttivät
+yhtäkkiä kääntyneen hyödyllisille teille, niinkuin talojen ja taikojen
+häijynkuriset harliat, kun heidän mieleensä joukahtaa tehdä hyvää
+köyhälle ihmisraukalle. Tuskin hän kertaakaan koko matkalla koetteli
+kärsivällisyyttäni. Siitä ajasta saakka, kuin saavuimme Wittenbergiin,
+minä en kuitenkaan voi sanoa samaa. Minä pelkään niitä kumppaneita,
+joita hän on saanut ylioppilaitten joukossa, ja usein, usein minä
+soisin, että Fritzin uskonto olisi sallinut hänen jäädä meidän
+luoksemme, kumminkin siksi kuin pojat olisivat kasvaneet suuriksi.
+
+Minä olin edeltäpäin lujittanut mieltäni vanhojen ystävien ja vanhan
+kodin hyvästijättöä varten, mutta kun muutto todella alkoi, ei ollut
+aikaa ajatella muuta, kuin mitenkä panisimme sisään viimeiset kalut,
+jotka olivat melkein jäämällänsä, ja asettaisimme itsekunkin
+paikallensa.
+
+Minä tuskin ennätin viimeistä kertaa katsahtaa vanhaan taloomme, sillä
+sinä hetkenä, jolloin poikkesimme kulmasta, putosi joku isäni kone alas
+ja melkein teki ennen aikaansa lopun Theklasta ja hänen aarteistaan;
+joka niin säikäytti Theklaa ja kiihdytti äidin-äitiämme, ja pikku
+lasta, että sain kyllä heitä hyväillä, ennenkuin kaikki jälleen
+rauhottuivat; vaan sillä välin olimme poikenneet kulmasta ja rakas,
+vanha talomme oli kadonnut näkyvistä. Minä tunsin pistoksen, niinkuin
+olisin tehnyt väärin sille -- tälle vanhalla kodille, joka on suojannut
+meitä niin monta vuotta ja ollut niin monien ilojen ja huolten ja
+surujen äänettömänä todistajana!
+
+Ensimäisenä päivänä ei tapahtunut juuri mitään erinomaista, paitsi että
+Theklan rauha usein häirittyi niitten rettelöin tähden, joihin Nix
+itseensä-luottavaisen, vaikkei aivan urhoollisen luontonsa kautta
+monesti joutui kylän kissojen ja koirien ja näitten omistajien kanssa.
+
+Ensimäinen ilta metsässä oli hupainen. Me asetuimme yöksi vähäiselle
+aukealle paikalle. Risuja kerättiin ja tehtiin valkea, jonka ympärille
+levitimme semmoiset sänkyvaatteet ja huonekalut, joita kävi vaunuista
+irti saaminen. Lasten ilo oli ääretön, kun saivat näin samalla haavaa
+toimittaa totisia askareita ja leikitellä, sillä välin kuin Kristofer
+ruokki ja liekkasi hevosia.
+
+Kun olimme syöneet, rupesimme kertomaan satuja, mutta äidin-äitimme
+kielsi meitä kovasti mainitsemasta mitään metsän haltian nimeä taikka
+muutoin mitään pahaa tai epäiltävää olentoa, oli se mikä hyvänsä.
+
+Yöllä minä en saanut unta. Kaikki oli niin kummallista ja suurenlaista
+meidän ympärillämme, ja minusta tuntui kuin honkien välistä olisi
+kuulunut valituksia ja huokauksia ja kaukaisia voivotuksia, joita ei
+juuri sopinut otaksua tuulen kautta syntyneeksi. Minua alkoi kammottaa,
+ja minä nostin viimein päätäni, katsoakseni, onko kukaan muu hereillä.
+
+Vastapäätä minua istui Eva. Hänen kasvonsa olivat käännetyt tähtiä
+kohden, hänen kätensä ristissä, ja hänen huulensa liikkuivat
+ikäänkuin rukouksessa. Hän oli minusta niinkuin suojelus-enkeli, ja
+vaistomaisesti siirryin likemmäksi häntä.
+
+"Eva", minä kuiskasin viimein, "kuuletko sinä outoa ja käsittämätöntä
+tohinaa meidän ympäriltämme? Olisi hyvä tietää, lieneekö totta, että
+kummallisia olentoja asuskelee metsissä."
+
+"Luullakseni löytyy aina henkiä ympärillämme, Elsa serkku", hän
+vastasi, "hyviä taikka pahoja henkiä, jotka käyvät ryöstöllä meidän
+ympärillämme taikka palvelevat meitä. Tuntuu siltä kuin he olisivat
+likempänä meitä yksinäisyydessä, ja ehkä ne ovatkin."
+
+Tämä ei ollenkaan rauhoittanut minua.
+
+"Lausu nyt, Eva kultani", minä sanoin, "muutamia rukouksia; minä
+pelkään, etten osaa valita oikeita. Mutta etkö sinä todella lainkaan
+ole peloissasi?"
+
+"Miksi minä pelkäisin?" hän vastasi lempeästi. "Jumala on aina
+lähempänä meitä kuin mitkään henget, hyvät taikka pahat -- lähempänä ja
+suurempana kuin kukaan. Ja Hän on itse hyvyys. Minä rakastan
+erämaata, Elsa serkku, koska se näyttää kohottavan minut kaikkien
+luontokappaleitten yli yhden puoleen, joka on kaikki ja kaikissa. Ja
+minä rakastan jylhiä metsiä", hän jatkoi ikäänkuin itseksensä, "koska
+Jumala on niitten ainoa omistaja ja minä selvemmin tunnen, että me ja
+luontokappaleet ja kaikki, mitä omaksemme sanomme, on Hänen ja
+ainoastaan Hänen. Kaupungeissa kartanot nimitetään ihmisten mukaan, ja
+kaikki kadut ja rakennukset ovat jaetut osiin, joista jokaisesta joku
+sanoo: 'se on minun.' Mutta täällä on ilmeisesti kaikki ainoastaan
+Jumalan, kaikki on jakamatonta, kaikille yhteistä. Täällä on vaan yksi
+pöytä, ja se on Hänen; kaikki luontokappaleet elävät, niinkuin vapaat
+ruoka-vieraat, Hänen anteliaisuudestaan."
+
+"Emmekö syntiä tekemättä saa nimittää mitään omaksemme?" minä kysyin.
+
+"Minun kirjani sanoo, että tämä itsekkäisyys juuri oli syy Adamin
+lankeamukseen", hän vastasi. "Muutamat arvelevat, että Adam joutui
+perikatoon eli lankesi sen vuoksi, että hän söi omenan; mutta minun
+kirjani sanoo, että se oli sentähden, että hän vaati jotakin omakseen;
+ja sentähden, että hän käytti sanoja: minä, minun, minulle ja niitten
+kaltaisia."
+
+"Tätä on varsin vaikea ymmärtää", minä lausuin. "Enkö minä saa sanoa:
+_minun_ äitini, _minun_ isäni, _minun_ Fritzini? Tuleeko minun rakastaa
+kaikkia yhtä paljon sen vuoksi, että kaikki ovat samassa määrässä
+Jumalan omat? Jos omaisuus on synti, miksi sitten varastaminen on
+synti? Eva, tämä uskonto on kokonaan yli- ja ulko-puolella minua.
+Minusta tuntuu, kuin tällä tavalla olisi melkein yhtä väärin kiittää
+siitä, mitä meillä on, kuin kaivata sitä, mitä meillä ei ole, koska me
+emme saa ajatella, että meillä on jotakin. Se hämmentää minua
+kauheasti."
+
+Minä panin uudestaan maata ja päätin olla kokonaan näitä ajattelematta.
+Fritz ja minä näimme kerta, kauan aikaa takaperin, kuinka turha ainakin
+minun on pyrkiä Kymmeniä Käskyjä ulommaksi. Mutta sillä välin kuin
+koetin ymmärtää, mitä Eva oli puhunut, sekaannuin minä niin, että
+ajatukseni ennen pitkää pyörivät sinne tänne enkä minä voinut niitä
+hallita. Minä en kuullut mitään enää Evasta eikä tuulesta, vaan nukuin
+sitkeästi ja näin unta, että Eva ja yksi enkeli koko yön puhuivat
+latinaa minun vieressäni, jota minun olisi mielestäni pitänyt ymmärtää,
+mutta tietysti en ymmärtänyt.
+
+Me emme olleet kauan matkustaneet seuraavana päivänä, kun syvässä
+laaksossa, jossa tie oli kapea, joukko ratsumiehiä äkkiä syöksähti alas
+eräästä linnasta, joka kohosi oikealla kädellämme, ja ojennetuilla
+keihäillänsä esti meitä edemmäksi kulkemasta.
+
+"Kuulutteko Erfurtiin?" kysyi johdattaja, kääntäen hevostemme päätä ja
+pyssynperällä sysäten Kristoferia syrjälle.
+
+"Ei", vastasi Kristofer, "Eisenachiin."
+
+"Tie auki, miehet", huudahti ritari seuralaisillensa; "me emme ole
+riidoin Eisenachin kanssa. Nämät eivät ole ne, joita varromme."
+
+Ratsastajat väistyivät meidän edestämme, mutta nuori ritari, joka
+näytti johdattavan heitä, kulki tuokion aikaa meidän vieressämme.
+
+"Ajoitteko minkään tavara-vaunujen ohitse matkallanne?" hän kysyi
+Kristoferilta, puhutellen häntä niinkuin hän olisi talonpoikaa
+puhutellut.
+
+"Se ei ole luultavaa, että tämmöisellä kuormalla ehtii kenenkään
+ohitse," vastasi Kristofer jyrkästi.
+
+"Mitä teillä on kuormassanne?" ritari kysyi.
+
+"Koko meidän maallinen tavaramme", vastasi Kristofer lyhyesti.
+
+"Mikä teidän nimenne on, ystävä, ja minne matka?"
+
+"Cotta", Kristofer vastasi. "Isäni on vaaliruhtinaan painon hoitaja
+Wittenbergin uudessa yliopistossa."
+
+"Cotta!" kertoi ritari suuremmalla kunnioituksella, "hyvä
+porvarisnimi." Tämän lausuttuaan hän ratsasti takaisin vaunujen luo ja
+tervehtien isäämme katseli meitä kaikkia kylmäkiskoisella rohkeudella,
+ikäänkuin hänen huomionsa olisi kunnioittanut meitä, siksi kuin hänen
+silmänsä pysähtyivät Evaan, joka istui, käsivarsi Theklan ympärillä,
+viihdyttäen pelästynyttä lasta ja auttaen häntä järjestämään muutamia
+orvonkukkia, jotka Kristofer oli noukkinut vähäistä ennen. Hänen
+äänensä aleni, kun hän näki tämän, ja hän sanoi:
+
+"Tämä ei suinkaan ole mikään porvaristyttö? Sallikaat minun kysyä
+teidän nimeänne, ihana frökinä?" hän lausui, nostaen hattuansa ja
+puhutellen Evaa.
+
+Eva ei vastannut mitään, vaan järjesteli yhä kukkiansa eikä muuttanut
+muotoansa, paitsi että hänen huulensa rypistyi ja värisi hiukan.
+
+"Frökinä ajattelee vaan kukkakimppuansa; minä soisin, että olisimme
+lähempänä linnaamme, että saisin tarjota hänelle kukkia, jotka
+soveltuvat paremmin hänen käsillensä."
+
+"Puhutteletteko minua?" kysyi Eva viimein, nostaen isot silmänsä ja
+kiinnittäen niitä häneen vakavalla katsannolla; "minä en ole mikään
+frökinä; mutta vaikkapa olisin kuningatar, olisi jokainen Jumalan kukka
+kylläksi kaunis minulle. Ja todelliselle ritarille", hän lisäsi,
+"talonpoikaistyttö on yhtä pyhä kuin kuningatar."
+
+Ei kukaan uskaltanut koskaan pitää Evan kasvojen vakavaa katsantoa
+leikkinä. Nyt oli ritarin vuoro hämmentyä. Hänen rohkeutensa heltesi
+kokonaan, ja hän lausui hiljaisesti: "minä olen ansainnut tämän
+moitteen. Nämät kukat ovat liian kauniit, kumminkin minulle. Jos
+suvaitsisitte antaa minulle yhden, minä säilyttäisin sitä uskollisesti,
+niinkuin jotain äitini lahjaa taikka pyhimyksen relikiä."
+
+"Teidän sopii poimia niitä joka paikasta metsässä", Eva lausui, mutta
+pikku Thekla otti molemmat pienet pivonsa täyteen orvonkukkia ja antoi
+ne hänelle.
+
+"Te saatte jos tahdotte", hän sanoi. "Kristofer noukkii kyllä uusia
+meille."
+
+Ritari otti ne huolellisesti lapsen kädestä ja, kumartaen syvälle,
+yhtyi jälleen etumaisiin seuralaisiinsa. Hän palasi sitten, lausui
+muutamia sanoja Kristoferille, vetäytyi joukkoinensa vähäisen matkan
+päähän meidän taaksemme ja seurasi meitä, siksi kuin olimme aivan
+likellä Erfurtia. Silloin hän kannusti hevostansa, ratsasti isäni
+viereen ja sanoi kiireesti: "te olette nyt turvassa ettekä
+tarvitse enää mitään saattoa." Kun hän vielä oli kumartanut meitä
+kunnioituksella ja ajanut miestensä luo, katosi pian heidän hevostensa
+kavion kopina kuuluvistamme, kun he täyttä laukkaa laskivat takaisin
+metsän kautta.
+
+"Mitä ritari sinulle sanoi, Kristofer?" kysyin minä, kun me sinä iltana
+astuimme vaunuista Erfurtissa.
+
+"Hän sanoi, että metsä näillä seuduin tätä nykyä oli vaarallinen jonkun
+riidan vuoksi ritarien ja porvarein välillä ja että, jos sallisimme,
+hän saattaisi meitä likelle Erfurtia."
+
+"Se kumminkin oli kohteliaasti tehty häneltä", minä arvelin.
+
+"Semmoista kohteliaisuutta kuin porvari saa odottaa ritarilta", vastasi
+Kristofer jäykästi; "ensin hän loukkaa meitä ilman syytä ja sitten hän
+suosion osoitukseksi varjelee meitä omasta väkivallastaan! Mutta naisia
+lumoo aina, mitä miehet ratsun selässä tekevät."
+
+"Ei kukaan ole lumottu keneltäkään", minä vastasin. Sillä se suututtaa
+minua aina erinomaisesti, kun tuo poika puhuu sillä tavalla naisista.
+Ja äidin-äiti säisti: "älkäät riidelkö, lapset; jollei iso-isänne olisi
+ollut onneton, te olisitte itse kuuluneet ritarinsäätyyn; sentähden
+teidän ei sovi aatelisia solvaista."
+
+"Minä en olisi koskaan ruvennut ritariksi", intti Kristofer, "eikä
+papiksi eikä rosvoksi." Mutta se lohdutti äidin äitiä ja minua, kun
+ajattelimme, kuinka ylhäinen meidän asemamme olisi ollut, jollei
+muutamia vähäisiä vastuksia olisi kohdannut. Äidin-äitimme ei koskaan
+laskenut isäni nimeä suku-luetteloonsa.
+
+Kun tulimme Leipzigiin, jätimme lapset sinne ja lähdimme jalkaisin,
+äidin-äiti, äiti, Eva ja minä käymään täti Agnesin luona Nimptschenin
+luostarissa, johon hän oli muutamia vuosia sitten siirretty
+Eisenachista.
+
+Me näimme hänet ainoastaan luostarin ristikon takaa. Mutta minusta
+tuntui, kuin hänen äänensä, käytöksensä ja kasvonsa eivät ensinkään
+olisi muuttuneet siitä, kuin viimein yhdyimme, jolloin hän peloitti
+minua lapsi-parkaa ja pyysi minua rupeamaan sisareksi ja luopumaan
+Fritzistä.
+
+Hänen äänensä vaan soi minusta vielä enemmän kuin kääritty kello, jota
+käytetään ainoastaan hautajaisissa, erittäin, kun hän sanoi Fritzin
+luostariin menosta: "ylistetty olkoon Jumala ja Pyhä Neitsyt ja kaikki
+pyhimykset. Hän on siis vihdoin kuullut halvat rukoukseni; yksi
+kumminkin on pelastettu."
+
+Kylmät väreet kävivät pitkin selkääni, kun hän lausui nämät sanat.
+Oliko hän siis todella kaikki nämät vuodet rukoillut, että meidän
+onnemme raukeisi ja meidän kotimme joutuisi autioksi? Ja oliko Jumala
+kuullut häntä? Lähtikö siis se turmiollinen tenho, joka äidin luullen
+rasitti meitä, ainoastaan täti Agnesin kauheista rukouksista?
+
+Jos milloinkaan näyttivät hänen kasvonsa nyt hengettömiltä sen
+valkoisen liinan poimuissa, joka sitoi ne säännölliseksi ovaliksi.
+Hänen äänensä oli metallinkaltainen ja kuollut; hänen kätensä tuntui
+hermottomalta, ja kylmältä kuin marmori, kun hyvästi jättäessämme
+koskimme siihen. Äitini itki ja lausui: "kallis Agnes, ehkä emme
+milloinkaan enään yhdy tässä mailmassa."
+
+"Ehkä ei", oli vastaus.
+
+"Sinä et unhota meitä, sisar?" äitini sanoi.
+
+"Minä en koskaan unhota teitä", hän lausui samalla syvällä,
+hiljaisella, vakavalla, kai'uttomalla äänellä, joka ei näyttänyt
+milloinkaan heltyneen inhimillisistä tunteista, vaan ainoastaan
+gregorianisissa virsissä urkujen soidessa.
+
+Ja sanat kaikkuvat sydämessäni vielä tänä hetkenä niinkuin
+ruumiinkellot.
+
+Hän ei koskaan unhota meitä.
+
+Öisin valvoessaan, päivin kirkossa ja kammiossaan hän muistaa meitä ja
+rukoilee Jumalaa, ettei Hän antaisi meidän olla liian onnelliset.
+
+Ja Jumala kuulee häntä ja täyttää hänen rukouksensa. Se on aivan selvä,
+että Hän niin tekee! Eikö hän ollut pyytänyt Jumalaa tekemään Fritziä
+munkiksi ja eikö Fritz ole ijäti meistä eroitettu?
+
+"Mimmoiselta sinusta luostari tuntui, Eva?" minä kysyin häneltä sinä
+iltana, kun olimme kahden kesken.
+
+"Se näytti hyvin hiljaiselta ja rauhalliselta", hän vastasi.
+"Luullakseni siellä voisi olla sangen onnellinen. Siellä olisi niin
+hyvä aika rukoilla. Kenties voisi helpommin unhottaa itsensä siellä ja
+päästä likemmäksi Jumalaa."
+
+"Mutta mitä sinä täti Agnesista arvelet?"
+
+"Hän miellytti minua. Arvatakseni hän on kärsinyt paljon."
+
+"Hän näyttää olevan yhtä kuollut ilolle kuin kärsimiselle", minä
+sanoin.
+
+"Mutta kivutta ihmiset eivät näin kuole", lausui Eva hyvin totisesti.
+
+Meidän talomme Wittenbergissä on vähäinen. Yläkerran akkunoista näemme
+tuolla puolen kaupungin valleja nummen ja Elben, joka kimaltelee ja
+säteilee pajupensaitten ja vaivaistammien välistä. Rakennuksen takana
+on tilkka kylmää maata, jota Kristofer joutohetkinä ojittaa ja
+lapioitsee yrttitarhaksi. Meidän on aikomus istuttaa muutamia kukkia
+sen suoran käytävän reunoille, joka kulkee sen lävitse -- keltaisia
+narsisseja, lempikukkia, ruusuja, kevät-orvokkeja, neiliköitä ja
+kultalakkoja. Yrttitarhan päässä on kaksi omenapuuta ja perunapuu,
+jotka juuri, ennenkuin me saavuimme tänne, olivat varistaneet kukkansa
+maahan punaiseksi ja valkoiseksi peitteeksi. Näitten siimekseen minä
+vien ompelukehäni, kun askareet ovat toimitetut; ja välisti pikku
+Thekla tulee ja juttelee kanssani, välisti Eva lukee ja laulaa minulle.
+Minun täytyy oikein paheksia, että Eva nykyisin on niin paljon
+kiintynyt "Theologia Germanica'ansa." Minä en ymmärrä sitä niin hyvin,
+kuin noita latinaisia virsiä, kun hän kerran on kääntänyt ne minulle;
+sillä nämät puhuvat Jesuksesta, Vapahtajasta, joka jätti taivaallisen
+kotinsa ja istui väsyneenä tien vieressä, etsien meitä; taikka
+Mariasta, Hänen kalliista äidistänsä; ja vaikka ne välisti
+mainitsevatkin vihaa ja tuomiota, minä kumminkin tiedän, mitä niillä
+tarkoitetaan. Mutta koko tuo toinen kirja on minulle niinkuin
+häikäisevä sumu ilman aurinkoa, kuuta ja tähtiä, ilman taivasta, maata,
+merta taikka muuta varmaan tunnettavaa -- kaikkialta hohtaa yhtäläinen
+kirkkaus, joka on Jumala; tuo Ainoa, joka on kaikki -- ikäänkuin joku
+hyvyyden meri, johon meidän tulee jollain salaisella tavalla uppoontua.
+Mutta minä en ole mikään meri eikä mikään meren osa; enkä minä voi
+rakastaa mitään merta, koska se on rajatonta taikka pohjatonta taikka
+itsekylläistä taikka jotakin muuta.
+
+Kyllin kauhea on se äitini ajatus Jumalasta, että Hän valvoo, ettemme
+ole liian onnelliset emmekä rakasta ketään enemmän kuin Häntä itseä,
+sekä että Hän muistaa nuoruutemme erehdykset ja synnit, mutta viivyttää
+niitten rankaisemista juuri siihen hetkeen saakka, jolloin rangaistus
+tuntuu kaikkein kipeämmältä. Mutta ei tämäkään hämmennä ja kammota
+minua niin, kuin tuo kaikki käsittävä Olento Evan kirjassa. Sillä
+Jumalalla, jota äitini pelkää, on tosin kyllä ankarimman oikeuden
+silmät ja vihan katsanto syntistä vastaan; mutta jos kerta oppisimme,
+kuinka Häntä miellytämme, Hänen silmänsä ehkä hymyilisivät, Hänen
+katsantonsa ehkä kirkastuisi. Meidän edessämme on kasvot, on sydän,
+joka kohtaa meidän sydäntämme! Mutta kun Eva lukee kirjaansa minulle,
+tuntuu minusta, kuin katselisin ylös taivaasen enkä näkisi mitään muuta
+kuin taivasta -- valkeutta, avaruutta, äärettömyyttä, ja yhä vaan
+äärettömyyttä ja valkeutta; siveydellistä valkeutta tosiaankin --
+täydellisyyttä, puhtautta, hyvyyttä; mutta ei mitään silmiä, joihin
+voisi katsoa, ei mitään sydäntä, joka kohtaisi minun sydäntäni -- ei
+ketään, jota minä voisin puhutella taikka koskea taikka nähdä!
+
+Tänä iltana me avasimme akkunamme ja katsoimme ulos poikki nummen Elbeä
+päin.
+
+Kaupunki oli kokonaan hiljennyt. Taivas, joka kaareutui meidän ja
+lakean ylitse, näytti niin avaralta ja korkealta. Oli ikäänkuin
+olisimme nähneet lukemattomia tähtitarhoja toinen toisensa takana
+selkeässä ilmassa. Ainoa ääni oli leveän, siellä täällä välkkyvän
+virran kaukainen, yksivakainen solina.
+
+Eva katseli ylöspäin tyvenellä, kirkkaalla katsannollansa. "Sinun!" hän
+lausui hiljaa, "kaikki nämät ovat; ja me olemme Sinun, ja Sinä olet
+täällä! Kuinka paljoa onnellisempi on, kun voi katsahtaa ylös ja
+tuntea, ettei ole mitään halvan omaisuutemme aitaa meidän ja Hänen,
+taivaan ja maan Haltian, välillä! Kuinka paljoa kurjemmat olisimme, jos
+olisimme tämän maan isännät, niinkuin vaaliruhtinas, ja sanoisimme:
+'kaikki nämät ovat minun!' ja niin kaikissa mielestämme olisi vaan
+_minä_ ja _minun_ eikä _Jumala_ ja _Jumalan_!"
+
+"Niin", minä sanoin, "jos _päättäisimme_ siihen, että vaan sanomme
+_minä_ ja _minun_; mutta minä olisin hyvin kiitollinen, jos Jumala
+antaisi meille pikkuista enemmän kyllyydestänsä tarpeisimme. Vaan
+kuitenkin, kuinka paljoa paremmalla kannalla asiamme ovat nyt kuin
+ennen! -- isä on määrätty vaaliruhtinaan painon hoitajaksi emmekä enää
+taistele epävakaisen elatuksemme tähden; ja minulla on niin paljon
+ompelutyötä! Minusta tuntuu välisti, Eva, kuin meistä vielä voisi tulla
+onnellinen perhe."
+
+"Minun kirjani", hän vastasi miettiväisesti, "sanoo, ettemme koskaan
+ole todellisesti tyytyväiset Jumalassa eikä todellisesti vapaat, jollei
+meidän ole kaikki yhtä, ja Yksi ole kaikki, ja _jotakin_ ole sama kuin
+_ei mitäkään_. Luullakseni minä en ole kokonaan ja todellisesti vapaa,
+Elsa serkku, sillä minä en voi rakastaa tätä paikkaa aivan yhtä paljon
+kuin vanhaa kotiamme Eisenachissa."
+
+Minua rupesi jo suututtamaan ja minä sanoin: "ei minusta eikä
+kenestäkään muusta meidän joukostamme voi mikään koti tuntua aivan
+samalta enää, kun Fritz on mennyt. Mutta mitä siihen tulee, että
+_jotakin_ tuntuisi samalta kuin _ei mitäkään_, minä en voi koskaan
+tuntea sitä enkä aio milloinkaan koettaakaan. Saisi yhtä hyvin ihminen
+kuolla kerrassaan."
+
+"Kyllä", vastasi Eva vakavasti; "minä luulen, ettemme koskaan ymmärrä
+sitä kokonaan emmekä ole kokonaan tyytyväiset eikä vapaat, ennenkuin
+kuolemme."
+
+Me emme puhuneet sen enempää sinä iltana; mutta minä kuulin hänen
+laulavan yhtä mielivirttänsä: [_Ad perennis vitae fontem mens sitivit
+arida etc._]
+
+    Runsaan elonlähteen luokse
+    Sielu kaipaa sanoissaan,
+    Henki kahlehdittu pyrkii
+    Ruumiin siteet murtamaan,
+    Taistellen ja huoaten se
+    Halaa helmaan kotimaan.
+
+    Murheissaan ja tuskissaan se
+    Syyllisyyttään valittaa,
+    Reimuj' aatteleepi, joista
+    Synti hänet vieroittaa,
+    Menneen onnen muistot kurjuus,
+    Nykyinen vaan suurentaa.
+
+    Kenpä selvitellä taitaa
+    Riemut rauhan-kaupungin,
+    Jossa temppelit ja linnat,
+    Loistaa helmin hohtavin,
+    Huoneet välkkyy, asunnoista
+    Kulta kiiltää kirkkahin.
+
+    Siellä kirkkaan päivän lailla
+    Autuaatkin kulkevat,
+    Seppel päässä voitoissansa
+    Keskenänsä riemuvat,
+    Taisteluita kestetyitä
+    Muistelevat, nauttivat.
+
+    Joit' ei synti tahraa, ne ei
+    Riitaa tunne himojen,
+    Liha heillä hengen kanssa
+    Ain' on sopu-sointuinen,
+    Kiusauksist' ovat vapaat,
+    Rauhaa täysin nauttien.
+
+    Vapaat vaiheista he kaiken
+    Alku-juurta tutkivat,
+    Totuudenkin olemusta
+    Perin pohjin tarkkaavat,
+    Tästä lähteest' elämän näin
+    Elin-nesteen noutavat.
+
+    Siitä olon saavat lujan,
+    Kestävän ja ikuisen,
+    Jaloina ja kirkkain' ei he
+    Joudu alttiiks muutosten,
+    Tuskat, taudit heist' on poissa,
+    Sekä vaivat vanhuuden.
+
+    Näin he elää ikuisesti,
+    Kaikki muu kun katoaa,
+    Loistavat ja kukoistavat:
+    Turmelus se raukeaa,
+    Kuolemattomuuden voima
+    Kuolon vallan masentaa.
+
+    Niille, jotka kaikki tietää,
+    Mikä tietämätönt' on?
+    Heidän katsantonsa tunkee
+    Sydämenkin piilohon,
+    Yks' on tahto, yksi toivo,
+    Yksi mieli heillä on.
+
+    Aina uutta sävelettä
+    Autuaat ne säveltää,
+    Soidintensa vieno ääni
+    Sydämetkin viihdyttää,
+    Vertaistansa kuningastaan
+    Voittajat kun ylistää.
+
+    Onnellinen se, jok' eessä
+    Herran seisoa näin saa,
+    Asemalta korkealta
+    Maailmoita katsastaa,
+    Auringon ja kuun ja tähtein
+    Vaellusta valtavaa.
+
+    Kristus, rauhan kaupungissa
+    Voitonmerkki voittajain,
+    Minutkin sa sinne saata,
+    Kahleet vangilt' irroittain,
+    Minutkin tee osalliseks
+    Lahjoituksist' autuain.
+
+    Viel' ei lopuss' ole riita,
+    Voimaa loppuun asti suo,
+    Saata sitten rauhaan lapses,
+    Taistelu kun päättyy tuo,
+    Katso mua ansainneeksi
+    Päästä autuaitten luo.
+
+
+Piinaviikolla.
+
+Wittenberg on ollut täpötäynnä väkeä tällä viikkoa. Kaupungin kirkossa
+on toimitettu suuria hengellisiä näytelmiä; ja vaaliruhtinaan kirkossa
+(Linnankirkossa) asetettiin kaikki relikit juhlallisesti näkyviin.
+Pilgrimejä oli tullut joukottain kaikista naapurikylistä sekä Vendistä
+että Sachsista. On ollut varsin ikävä kulkea kaduilla, sillä olutta on
+juotu runsaasti, ja ylioppilaat ja talonpojat ovat tapelleet monessa
+paikassa. Se on todella hyvin lohduttava asia, että saa suuria synnin
+päästöjä, kun käy relikejä katsomassa, sillä pilgrimit näyttävät
+tarvitsevan paljon synninpäästöjä.
+
+Pyhät hengelliset näytelmät olivat erittäin komeat. Judas oli kovin
+inhottava -- hän oli kyttyräselkäinen ja puettu rikkaaksi juutalaiseksi
+saituriksi; ja perkeleet olivat kylläksi kauheat pelästyttämään
+lapsia vuodeksi aikaa. Pikku Theklalla oli valkoiset vaatteet ja
+harsikkosiivet. Hän oli mitä suloisin enkeli -- ja koko asia huvitti
+häntä mahdottomasti. He tahtoivat, että Eva rupeisi yhdeksi noista
+pyhistä naisista ristin vieressä, mutta hän ei suostunut siihen. Hän
+todella melkein itki, kun ajatteli sitä, eikä näytä hyväksyvän koko
+näitä juhlamenoja ollenkaan. "Kaikki nämät ovat todesti tapahtuneet!"
+hän lausui; "he todesti ristiin-naulitsivat Hänet! Ja Hän on nousnut
+kuolleista ja elää taivaassa; enkä minä julkene katsoa, että sitä
+näytetään niinkuin tarinaa."
+
+Toisena päivänä oli näytelmissä tosiaan enemmän pilkkaa ja ivaa, kuin
+minä olisin suonut. Kristofer sanoi, että hänen mieleensä tuli
+"Reinecke Fuchs."
+
+Keskivaiheilla toista päivää kaipasimme Evaa, ja kun minä muutamien
+tuntien perästä palasin kotiin etsimään häntä, oli hän polvillansa
+vuoteemme vieressä ja nyyhkytti, niinkuin hänen sydämensä olisi ollut
+pakahtumallansa. Minä vedin häntä puoleeni, mutta minun oli mahdoton
+huomata, että mitään muuta oli tapahtunut, kuin että se nuori ritari,
+joka esti meitä kulkemasta metsässä, oli suurella kunnioituksella
+kumartanut häntä ja näyttänyt hänelle muutamia kuivettuneita
+orvonkukkia, joita hän sanoi aikovansa aina säilyttää hänen ja hänen
+sanojensa muistoksi.
+
+Tämä ei näyttänyt minusta aivan anteeksi antamattomalta loukkaukselta,
+ja minä sanoin sen hänelle.
+
+"Hänellä ei ollut mikään oikeus säilyttää mitään minun tähteni!" hän
+nyyhkytti. Ei kenelläkään ole mitään oikeutta säilyttää mitään minun
+tähteni; ja jos Fritz olisi ollut täällä, hän ei suinkaan olisi
+sallinut sitä."
+
+"Evaseni", minä sanoin, "mihin sinun 'Theologia Teutsch'isi' on
+joutunut? Sinun kirjasi käskee sinun leppeästi mukaantua kaikkiin
+asioihin eikä huolia enemmän, luullakseni, muitten ihastelemisesta kuin
+moitteestakaan."
+
+"Elsa serkku", vastasi Eva hyvin totisesti, samalla kuin hän nousi ja
+seisoi kädet ristissä minun edessäni, "minä en ole vielä oppinut
+'Theologia'ani' täydellisesti, mutta minä aion koettaa. Mailma näyttää
+minusta sangen pahalta ja murheelliselta. Eikä siinä näy olevan mitään
+sijaa minun kaltaiselle orpotytölle. Ei ole mitään lepoa, jollei ole
+naitu taikka nunna. Naimisiin minä en koskaan mene, ja sentähden, rakas
+Elsa", hän jatkoi, langeten jälleen polvillensa ja laskien käsivartensa
+minun ympärilleni, "minä olen juuri päättänyt -- minä menen luostariin,
+jossa täti Agnes on, ja rupean nunnaksi."
+
+Minä en yrittänytkään panna vastaan; mutta seuraavana päivänä minä
+kerroin sen äidille, joka sanoi vakavasti: "lapsiparka tulee
+onnellisemmaksi siellä! Meidän täytyy antaa hänen mennä."
+
+Mutta hän kävi vaaleaksi kuin kuolema, hänen huulensa vapisi, ja hän
+lisäsi: "niin, Jumalan täytyy saada kaikki, mitä parasta on. Turhaan
+todesti taistelemme Häntä vastaan!" Sitten hän, peläten, että hän oli
+loukannut minua, suuteli minua ja sanoi: "siitä asti kuin Fritz lähti,
+on Eva tullut niin erittäin rakkaaksi minulle! Mutta kuinka minun sopii
+nureksia, kun oma Elsani on säästetty meille?"
+
+"Äiti", minä kysyin, "luuletko, että täti Agnes taas on rukoillut
+tätä?"
+
+"Arvattavasti!" hän vastasi hämmentyneellä muodolla. "Hän katseli hyvin
+tarkasti Evaa."
+
+"Siinä tapauksessa", minä lausuin, "kirjoitan minä kohta täti Agnesille
+ja sanon hänelle, että hänen ei tarvitse lukea semmoisia rukouksia
+sinun ja minun puolestani. Sillä, mitä minuun tulee, se ei maksa
+vaivaa. Ja jos sinä tekisit niinkuin St. Elisabet ja jättäisit meidät,
+se musertaisi meidän kaikkien sydämemme, ja perheemme hajoisi
+tykkönään."
+
+"Mitä sinä ajattelet, Elsa?" vastasi äitini lempeästi. "Minun on
+todella liika myöhä ajatella pyhimyksen tilaa. Minä en voi milloinkaan
+toivoa enempää, kuin että Jumala suuresta laupendestaan kerta antaa
+minulle minun syntini anteeksi ja vastaan-ottaa minut niinkuin
+alhaisimman luoduista olennoistaan kalliin Poikansa vuoksi, joka kuoli
+ristinpuussa. Mitä sinä tarkoitit sillä, että minä tekisin niinkuin St.
+Elisabet?"
+
+Minä tunsin itseni rauhoittuneeksi enkä jatkanut keskustelua, varoen,
+että se johdattaisi äitini mieleen juuri sitä, mitä minä pelkäsin.
+
+
+Wittenbergissä, Kesäkuun 14 p.
+
+Ja niin Eva ja Fritz ovat menneet -- perheen molemmat jumaliset. He
+ovat menneet kumpikin luostariinsa, pyhimykseksi päästäkseen, ja
+jättäneet meidät mailmaan taistelemaan ilman heitä. Heidän kanssaan on
+kaikki, mikä esti meitä peräti maalliseksi joutumasta, riistetty
+meiltä. Minusta tuntuu kuin joku armas Pyhän Äidin kuva olisi muutettu
+pois huoneesta, sitten kuin Eva lähti, eikä meille olisi jäänyt muuta,
+kuin perhekuvat ja tavalliset maalliset taulut; taikka kuin matala
+katto olisi peittänyt akkunan, joka katsoi tähtiä kohden. Eva oli aina
+niinkuin palanen taivasta meidän joukossamme.
+
+Minä kaipaan häntä öisin vähäisessä huoneessamme. Hänen rukouksensa
+näyttivät pyhittävän sitä. Minä kaipaan hänen suloisia, hurskaita
+laulujansa ompelutyössäni; eikä minulla nyt ole mitään, joka kääntäisi
+ajatukseni huomispäivän hankkeista taikka eilispäivän murheista tai
+tämän päivän vastuksista. Minä en huomannut ollenkaan, kuinka paljon
+hän tuki minua. Hän näytti aina olevan niin lapsellinen ja niin tuolla
+puolen minun pikku surujani -- käytännöllisissä asioissa minä varmaan
+ymmärsin paljoa enemmän; vaan kuitenkin milloin hyvänsä minä
+keskustelin hänen kanssaan jostakin, se näytti aina jollakin lailla
+poistavan taakkani -- muuttavan huoleni velvollisuudeksi ja
+ihmeellisesti selvittävän ajatuksiani -- juuri sen kautta, että
+sydämeni huojentui. Hän ei sentään neuvonut mitä tehdä; vaan hän opetti
+minun tuntemaan, että kaikki asiat tarkoittivat hyvää eikä pahaa --
+että Jumala jollakin tavalla sääsi niitä -- ja niin näyttivät oikeat
+ajatukset tulevan minulle aivan luonnollisesti.
+
+Minä varon, että äitimme suree Evaa yhtä paljon kuin Fritziäkin; mutta
+hän koettaa salata sitä, ettemme luulisi häntä kiittämättömäksi
+lastensa rakkauden suhteen.
+
+Minä pelkään toisinaan kauheasti, että täti Agnesin rukoukset täytetään
+myöskin kalliin äitimme puolesta -- vaikkei tällä tapaa, kuitenkin
+toisella. Hän näyttää niin vaalealta ja alakuloiselta.
+
+
+Kesäkuun 20 p.
+
+Kristofer on juuri palannut Evaa luostariin viemästä. Hän sanoo,
+että Eva itki kovasti heidän erotessaan, joka paljon lohduttaa. Minä en
+kärsinyt sitä ajatusta, että _jotakin_ hänen mielestään jo oli yhtä
+kuin _ei mitäkään_! Kristofer kertoi minulle myöskin toisen asian, joka
+on tehnyt minut jotenkin levottomaksi. Matkalla Eva pyysi häntä
+pitämään vaaria isämme näöstä, joka hänen luullakseen oli viime aikoina
+vähän huonontunut. Ja juuri ennenkuin he erosivat, toi hän hänelle
+vähäisen ruukun tisleerattua silmävettä, jota nunnat osaavat laittaa,
+ja lähetti sen isällemme ynnä terveisiä sisar Avelta.
+
+Totta on, että isäni on nykyjään lukenut vähemmän; ja kun oikein
+muistan, on hän pari kolme kertaa aivan oudolla tavalla käskenyt minun
+noutaa kaluja ja auttaa kaavojen pitelemisessä.
+
+Se on kummallista, että Eva syvillä, vakavilla, tyvenillä silmillänsä,
+jotka eivät näyttäneet paljon katsovan ympärillensä, aina havaitsi,
+ennenkuin kukaan muu meistä, mitä kukin kaipasi. Rakas lapsi! hän
+muistaa varmaan meitä ja vähäisiä huoliamme. Ja hän valmistaa
+silmävettä, ja se on paljoa parempi hänelle, kuin jos hän päiväkaudet
+lukisi synkkämielistä "Theologia Teutsch'iänsä."
+
+Mutta pitääkö meidän sanoa Evaamme Aveksi? Hän antoi nämät omalla
+kädellään kirjoitetut värsyt Kristoferille, että hän toisi ne minulle.
+Hänen oli tapa laulaa niitä, ja hän on selittänyt sanat minulle:
+
+    Ave, elon tähti,
+    Pyhä äiti Jumalan,
+    Puhdas, hurskas neitsyt,
+    Ovi kirkas taivahan.
+
+    Enkeli toi sullen
+    Ave-tervehdyksen tään,
+    Aven Evaks muuttain
+    Saata meidät elämään.
+
+    Synnin kahleet päästä,
+    Sokeoille valo tuo,
+    Pahat meistä poista,
+    Kaikki hyvät meille suo.
+
+    Sinun kauttas, äiti,
+    Pyyntömme Hän kuulee nyt,
+    Joka meidän tähden
+    Maailmaan on syntynyt.
+
+    Neitsyt ainokainen,
+    Sinä kaikkein puhtahin,
+    Päästä syistä, saata
+    Puhtain kirkkaiks meitäkin.
+
+    Puhtaaks' elämämme,
+    Turvalliseks tiemme tee,
+    Että Jesuksessa
+    Iloita me saisimme.
+
+    Kiitos Jumalalle,
+    Kristukselle ylistys,
+    Pyhän hengen osaks,
+    Kunnia ja pyhitys.
+
+Ave ei ole, tietääkseni, mikään tavaton nimi nunnien joukossa.
+
+No, vaikka minä suuresti rakastin hänen vanhaa nimeänsä, on minun
+mahdoton moittia muutosta. Sisar Ave on oleva minulle yhtä kallis, kuin
+serkku Eva; hän on vaan vähän kauempana ja taivasta lähempänä.
+
+Hän eli lähellä taivasta, kun hän oli meidän parissamme, mutta se ei
+näyttänyt saattavan häntä kauemmaksi meistä, vaan lähemmäksi meitä
+kaikkia.
+
+Nyt tietysti ei enään ole samoin.
+
+Äidin-äitimme pitää lujasti kiinni hänen ristimänimestänsä.
+
+Kun Pyhä Äiti vastaan-otti Ave'n Gabrielin huulilta, muutti hän äitimme
+Evan nimen! Nyt meidän lapsemme Eva on muuttumallansa pyhäksi Aveksi --
+Jumalan enkeliksi Aveksi taivaassa!
+
+
+Kesäkuun 30 p.
+
+Se nuori ritari, jonka tapasimme metsässä, on käynyt meillä tänään.
+
+Minä tuskin sain ääntäni hallituksi, kun kerroin hänelle, missä Evamme
+on. Sillä osaksi täytyy syyttää häntä siitä, että Eva viimein jätti
+meidät.
+
+"Nimptschen'issä!" hän lausui; "hän oli siis sentään aatelia.
+Ainoastaan aatelisneitsyt päästetään sinne."
+
+"Niin", minä sanoin, "äitimme on aatelis-sukua."
+
+"Hän oli liian taivaallinen tälle mailmalle!" hän lausui hiljaisesti.
+"Hänen kasvonsa ja jotakin hänen sanoissaan ja äänessään on pysynyt
+minun mielessäni, niinkuin pyhä näky taikka kirkkohymni, siitä hetkestä
+saakka, kuin minä näin hänet."
+
+Minä en hennonut suuttua nuorelle ritarille, niinkuin Eva. Ja hän
+katseli niin uteliaasti isämme kaavoja, ettemme voineet kieltää häntä
+tulemasta uudestaan meille.
+
+Evamme oli, luullakseni, niinkuin ritari sanoi, liian jumalinen ja
+liian taivaallinen tälle mailmalle.
+
+Ainoastaan sen vuoksi, että niin moni meistä kuitenkin jää elämään
+tähän mailmaan, jollei mailma kokonaan häviä, olisi suuri siunaus, jos
+Jumala olisi asettanut jonkun uskonnon meille mailmallisille
+ihmisraukoille yhtä hyvin kuin munkeille ja nunnille.
+
+
+
+
+X.
+
+Fritzin kertomus.
+
+
+Romassa, Augustinin-luostarissa.
+
+Vaikka tämä kaupunki on pyhä, niinkuin sen välttämättömästi täytyy
+olla, koska kirkon hurskaimpien kuolleitten relikit löytyvät siinä,
+vieläpä sen elävä Pää asuu siinä, luulen minä tuskin, että uskonto on
+juurtunut yhtä syvästi näitten Italialaisten sydämeen, kuin meidän
+Saksalais-raukkojen tuolla kylmässä pohjassa.
+
+Mutta ehkä minä erehdyn; ihmisten tunteet ilmestyvät niin eri tavalla
+eri luonteissa.
+
+Tosin kirkot ovat täpösen täynnä jokaisessa suuressa tilaisuudessa, ja
+juhlat ovat loistavat. Mutta kansa näyttää pitävän niitä pikemmin
+lupapäivinä ja näytelmäntapaisina huvina, kuin vakavina ja hiljaisina
+juhlina, joksi me Sachsissa katsomme niitä. Tänä aamuna esimerkiksi
+kuulin kahden naisen arvostelevan yhtä juhlakulkua tämmöisillä
+sanoilla, sitä myöten kuin se vähäinen Italian kieli, jota minun on
+onnistunut sivumennen oppia, salli minun ymmärtää heitä.
+
+"Voi, Nina mia, enkelit eivät kelpaa mihinkään tänään; sinun olisi
+tarvinnut nähdä Luciamme viime vuonna! Kaikki sanoivat, että hän oli
+taivaallinen. Jollei papit pidä parempaa tointa, tuskin ihmiset
+viitsivät tulla katsomaankaan. Paitsi sitä oli soitto inhottava."
+
+"Cisterciensin-luostarin nunnat ne vasta ymmärtävät, kuinka juhlamenoja
+järjestetään. Heilläpä on tuumia! Näitkö sinä heidän Bambinoansa viime
+jouluna? Semmoisia pitsejä! ja kehto kilpikonnan kuoresta, joka olisi
+sopinut vaikka keisarille! Entä heidän Madonnan vaatteensa
+juhlatiloissa! Kultakangasta, joka hohtaa helmistä ja briljanteista ja
+maksaa kokonaisen aarre-aitan!"
+
+"Kyllä", vastasi toinen matalammalla äänellä; "minä olen kuullut
+näitten vaatteitten jutun. Eräs nainen, jolla oli suuri valta Pyhän Isä
+vainajan hovissa, sanotaan lahjoittaneen sen puvun, jota hän käytti
+jossakin julkisessa tilaisuudessa, aivan samanlaisena kuin se silloin
+oli."
+
+"Rupesiko hän siis katuvaiseksi?"
+
+"Katuvaiseksi? sitä minä en tiedä; mutta tämänkaltainen katumuksen työ
+ostaisi varmaan aneita ja messuja, ainakin melkoiseksi ajaksi."
+
+Veli Martin ja minä emme rakasta paljon noita pulskeita juhlasaattoja.
+Nämät Italialaiset, joitten taivas on niin kirkas ja maa niin ihana,
+vaativat enemmän loistoa uskonnossansa, kuin meidän saksalaiset
+silmämme juuri voivat häikenemättä katsella.
+
+Meitä kummastutti jotenkin, kun näimme kardinalein hevosten koreat
+satulavaipat; ja vielä enemmän, kun näimme Pyhän Isän ratsastavan
+kauniilla hevosella ja kantavan pyhää hostiaa. Saksassa korkeimmatkin
+maalliset ylimykset lankeavat maahan tämän Sanomattoman edessä.
+
+Mutta minun ajatukseni hämmentyvät. Taivas varjelkoon minua sanomasta
+Kristuksen sijaista _maalliseksi_ ylimykseksi! Eikö hän ole Jumalan
+edusmies ja orakeli maan päällä?
+
+Tästä syystä -- ja vaikka häntä epäilemättä tuskastuttaa se
+kunnioittava vavistus, jota varmaan jokainen kristitty tuntee Pyhän
+Sakramentin edessä -- Pyhä Isä myöntyy istumaan valta-istuimella
+kirkossa ja vastaan-ottamaan Luojamme ruumiin kultaisen putken kautta,
+jonka polvillansa oleva kardinali ojentaa hänelle.
+
+Hänen lienee hyvin hankala eroittaa virka ja persona toisistaan. Onpa
+meidänkin hankala. Mutta semmoinen ihmishenki, joka ei vielä ole
+kypsynyt vastaan-ottamaan näitä uskonnollisia kunnian-osoituksia,
+masentunee kokonaan.
+
+Kun Pyhä Isä öisin yksinäisyydessään nöyryyttää itseänsä, on
+epäilemättä hänen itse-alennuksensa tavallisten ihmisten rinnalla
+samassa määrässä syvempi kuin hänen koroituksensa on suurempi.
+
+Minun täytyy myöntää, että tuntuu sanomattoman huokealta, kun illalla
+palaan yksinäiseen kammiooni ja rukoilen Häntä, josta veli Martin ja
+minä puhuimme Schwarzwaldissa; jolle koko mailman kunnioitus ei ole
+mikään rasitus, koska se ei ole yksistänsä viran kunnioittamista, vaan
+personan palvelemista. "Pyhä, pyhä, pyhä Herra Jumala Kaikkivaltias!
+taivas ja maa ovat täynnä sinun kunniaasi."
+
+Pyhyys -- johon kaikkivaltaisuus on paljas lisäsana -- Pyhä, joka olet
+rakastanut ja ottanut pyhän Poikasi syntisen mailman tähden, _miserere
+nobis_!
+
+
+Romassa, Heinäkuulla.
+
+Me olemme ahkerasti käyneet kaikkia pyhiä relikejä katsomassa ja
+rukoilleet sekä omasta että muitten puolesta kaikilla alttareilla,
+joilla erityisiä aneita jaetaan.
+
+Veli Martin arveli kerta, että hän melkein soisi, että hänen isänsä ja
+äitinsä (joita hän suuresti rakasti) olisivat kuolleet, jotta hän saisi
+käyttää tämän pyhän kaupungin etuoikeuksia ja vapauttaa heidän sielunsa
+kiirastulesta.
+
+Hän toimittaa messuja milloin hyvänsä vaan sopii. Mutta italialaiset
+papit väsyvät usein häneen, koska hän lausuu rukoukset niin hitaasti.
+Minä kuulin kerta, kuinka yksi heistä ylpeästi kehui, että hän
+toimittaisi kolmekymmentä messua sillä aikaa, kuin veli Martin
+suorittaa vaan yhden. Ja lakkaamatta he jouduttavat häntä sanoen:
+"_passa! passa_!"
+
+Minä olen kummallisella tavalla pettynyt, mitä näihin juhlamenoihin
+tulee, ja niin on, luullakseni, usein kyllä veli Martin'inkin laita.
+Tuntuu siltä, kuin odottaisin niin paljoa enemmän -- ei enemmän
+prameutta, josta täällä on yltäkyllin; mutta kun juhlamenot itse
+alkavat, joihin koko tämä komea soitto, nämät ritarijoukot, kalliisti
+puetut papit ja uhkeat alttarit ovat vaan edellä käyviä varustuksia, ne
+näyttävät minusta kovin köyhältä! Koko tämän kauniin kuoren sydän
+näyttää hengen silmällä katsottuna vähäiseltä, kutistuneelta tomun
+hiukalta.
+
+_Hengen_ silmällä! Niin, minä unhotan. Se on _uskon_ komeus, jota vaan
+usko voi katsoa.
+
+Tänä päivänä me näimme Veronican -- sen pyhän merkin, jonka
+Vapahtajamme kasvot jättivät siihen vaatteesen, jonka St. Veronica
+tarjosi hänelle, että hän pyyhkisi otsaansa, kun ristin kuorma painoi
+hänet maahan. Me olimme päiväkaudet odottaneet saadaksemme nähdä sitä;
+sillä se päästää synneistä seitsemäksi tuhanneksi vuodeksi.
+
+Mutta kun hetki tuli, veli Martin ja minä emme voineet nähdä muuta kuin
+mustan, vaatteella peitetyn laudan, jonka edessä toista, valkoista
+vaatetta pidettiin. Tuokion perästä tämä vedettiin pois, ja tärkeä
+hetki oli ohitse, sen pyhän esineen näky, josta seitsemän tuhannen
+vuoden kohtalo riippui! Kappaleen aikaan veli Martin ja minä emme
+puhuneet siitä. Minä pelkäsin, että näössäni oli joku vika, joka
+vaikuttaisi noihin seitsemään tuhanteen vuoteen; mutta huomaten, että
+hänkin näytti alakuloiselta, kerroin minä huoleni hänelle ja havaitsin,
+ettei hänkään ollut nähnyt mitään muuta kuin valkoisen vaatteen.
+
+St. Pietarin ja St. Paavalin pääkallot hämmensivät meitä vielä enemmän,
+koska näytti aivan siltä, kuin ne olisivat olleet puusta leikatut.
+Mutta väentungossa me emme päässeet erittäin likelle; ja epäilemättä
+saatana juonittelee ja sokaisee uskovaistenkin silmät.
+
+Yksi reliki kummastutti minua paljon -- se köysi, jolla Judas hirtti
+itsensä! Sitä tuskin sopii sanoa _pyhäksi_ relikiksi. Olisi hauska
+tietää, kuka sen talteen pani, koska niin useat muut kalliit kalut ovat
+kadonneet. Tuskinpa apostolit; kenties kirjan-oppineet pahuuttansa.
+
+Romalaiset näyttävät, minun huomatakseni, huolivan vähän siitä, mikä
+meistä on näitten juhlamenojen juuri ja ydin -- pyhien relikien
+näyttäminen. Mieluisammin he vertaavat eri vuosien taikka eri kirkkojen
+komeutta toisiinsa.
+
+Meidän ei tule, luullakseni, mitata sitä hyvää, jota asiat
+tekevät meille, omien ajatuksiemme ja tunteittemme mukaan, vaan
+yksinkertaisesti vastaan-ottaa se sen vuoksi, että kirkko antaa siitä
+todistuksensa.
+
+Muutoin minä ehkä olisin valmis ajattelemaan, että pakanallisen Roman
+jäännökset ylentävät mieltäni enemmän, kuin martyrein tai apostolein
+pyhän tuhkan tai luitten katseleminen. Kun astun niitten epämuotoisten
+raunioin yli, joitten alle vanhan, keisarillisen kaupungin suuruus on
+syvään haudattuna; taikka kuljen gigantillisen Colosseumin särkyneitten
+holvikaarien välitse, jossa martyrit taistelivat petojen kanssa --
+näyttävät suuret ajatukset itsealtansa syntyvän mielessäni, ja minä
+tunnen, kuinka voimakas totuus on ja kuinka vähäiset valtakunnat ovat.
+
+Minä näen valtakunnan, joka oli luja kuin itse Colosseum, kukistuvan
+yhtä mitättömäksi murskaksi, kuin näitten katujen pöly, tuon kerta
+ylenkatsotun Tarsin Juutalaisen sanan edessä, Hänen, jonka
+"ruumiillinen läsnä-olemus oli heikko" ja joka täällä teloitettiin.
+Taikka taas, kun muinaisessa Pantheonissa kristittyjen veisu nousee
+entisten voitettujen jumalien himmeitä muotoja myöten, jotka ovat
+kuvatut seinillä, ja valo virtaa alas, ei muurien maalatuista
+akkunoista, vaan hohtavilta taivailta ylhäältä, kaikkuu jokainen
+jumalanpalveluksen sävel ikäänkuin voiton toitotus ja täyttää sydämeni
+kiitollisuudella.
+
+Mutta kaikkein onnellisimmat hetkeni minä vietän haltia-pyhimykseni,
+St. Sebastianin, kirkossa, joka on ulkopuolella kaupungin muureja ja
+rakennettu muinaisten katakombien yli.
+
+Lukemattomat martyrit sanotaan lepäävän rauhassa näissä muinaisissa
+hautakammioissa. Niitä ei ole avattu vuosisatoihin; mutta luullaan,
+että ne suikertelevat maanalaisina käytävinä kauas muinaisen kaupungin
+alle. Näihin pimeihin piilopaikkoihin muinainen kirkko pakeni
+vainomuksen alta; tänne se laski kuolleensa; ja täällä, heidän
+hautojensa vieressä, se lauloi voiton virsiänsä ja piti Ehtoollista
+Hänen kanssaan, jonka tähden he kuolivat. Tässä kirkossa minä vietän
+tuntikausia. Minun ei tee mieli astua alas pyhiin holveihin ja tutkia
+hautoja, jotka tuomion pasuna ennen pitkää on avaava. Minä ajattelen
+mieluisasti, kuinka nämät pyhät kuolleet lepäävät häiritsemättä ja
+hiljaisesti siellä; kuinka heidän sielunsa ovat paratiisissa; ja heidän
+uskonsa riemuitsee samassa kaupungissa, joka surmasi heidät.
+
+Epäilemättä heilläkin oli huolensa, ja varmaan hekin kummastelivat,
+miksi pahat riemuitsevat, ja huokailivat Jumalan puoleen: "kuinka
+kauan, oi Herra, kuinka kauan?"
+
+Kuitenkin minä soisin, että olisin saanut elää ja kuolla heidän
+kanssaan enkä olisi syntynyt näihin aikoihin, jolloin saatana ilmestyy,
+ei alkuperäisessä ilkeydessään, vaan niinkuin valon enkeli.
+
+Sillä, voi, kuka julkenee puhua siitä pahuudesta, joka vallitsee
+kristityssä Romassa! noista häpeämättömistä synneistä, väkivallasta,
+röyhkeydestä, pyhien esinetten pilkkaamisesta!
+
+Colossenmissa, Pantheonissa, St. Sebastianin kirkossa tuntuu siltä,
+kuin olisin atomi -- mutta atomi tulevassa, Jumalan hallitsemassa
+mailmassa jossa totuus on voimakkain -- mitätön itsessäni, niinkuin
+vähäiset sammalet, jotka kasvavat näillä muinaisilla kivillä; mutta
+kuitenkin vähäinen sammal isolla kalliolla, jota ei mikään voi
+järkyttää -- Jumalan edeskatsomuksen ja rakkauden kalliolla. Häärivässä
+kaupungissa tuntuu siltä, kuin heiluisin sinne tänne merellä, joka
+näyttää riehuvan ja kuohuvan oman rajun tahtonsa mukaan ilman määrää
+taikka tarkoitusta -- inhimillisten intohimojen merellä. Raunioissa
+minä seurustelen niitten meidän suurten ja pyhien vainajaimme henkien
+kanssa, jotka elävät Jumalan yhteydessä. Pyhien reliikien näyttelyssä
+sydämeni vedetään alas pelkkään katoavaiseen tomuun, jota nyky-ajan
+vähäpätöiset ihmiset kurjalla koreudellaan varustavat.
+
+Ja sitten minä palaan luostariin ja syytän itseäni moitteen-halusta,
+uskottomuudesta ja ylpeydestä, ja koetan muistaa, että näitten
+juhlamenojen ja näyttelyjen ansio on käsitettävä ainoastaan uskon
+kautta ja ettei niitä saa arvostella sisällisten tunteitten eikä edes
+siveydellisten seurausten mukaan.
+
+Kirkko ja Pyhä Isä ilmoittavat juhlallisesti, että arvaamattoman suuret
+aneet ja siunaukset vuotavat meille ja muille, kun määrätyillä
+alttareilla luemme niin ja niin monta Paternosteria ja Avea taikka
+käymme Veronicaa tai muita relikejä katsomassa. Minä olen tehnyt nämät
+kaikki, ja minun täytyy omalla edesvastauksellani uskoa niitten
+voimaan.
+
+Mutta Martin'ia ja minua surettaa usein kovasti se pahuus, jota näemme
+ja kuulemme ympärillämme. Muutamia päiviä sitten oli hän pidoissa
+useitten pappien ja kirkon ylhäisten kanssa, ja heidän näytti olevan
+tapa pilkata kaikkia, mikä pyhää on. Muutamat tunnustivat, etteivät
+uskoneet mikä sitä, mikä tätä uskon-opin osaa; mutta kaikki kävi niin
+kevytmielisellä ja iloisella tavalla, kuin koko asia olisi tehnyt
+heidän aivan yhtä. Yksi heistä kertoi, kuinka he välisti pistivät sanat
+_panis es, et panis manebis_ (leipä olet, ja leipänä pysyt) messuun
+niitten sanojen sijaan, joilla leipä ja viina pyhitetään, ja sitten
+huviksensa katsoivat, kuinka kansa palveli sitä, joka ei ollenkaan
+ollut mikään pyhitetty hostia, vaan palanen tavallista leipää.
+
+Me olemme kuulleet Romalaisten itse väittävän, että jos mitään
+helvettiä löytyy, Roma on rakennettu sen yli. Heillä onkin tämmöinen
+värssy:
+
+    "_Vivere qvi sancte vultis, discedite Roma:
+    Omnia hic esse licent, non licet esse probum_."
+
+    (Ken pyhän' olla tahtoo, pois hän Roomasta menköön:
+    Kaikkipa, paitse kunnollisuus, siell' on luvallista.)
+
+Voi Roma! pyhyydessä Jerusalemin, pahuudessa Babelin vertainen, kuinka
+katkera taistelo syttyy sydämessä, kun näkee, kuinka pyhät paikat ja
+pyhä mieli ovat näin toisistaan eroitetut! Mitkä ankarat epäilykset
+rynnistävät lakkaamatta sielua vastaan, kun ajattelee, löytyykö
+ollenkaan mitään hurskautta elikkä totuutta mailmassa, koska näemme
+saatanan tekojen vallitsevan itse Jumalan valtakunnan pääkaupungissa!
+
+
+Romassa, Elokuulla.
+
+Koneentapaisesti täytämme järjestänsä kaikki määrätyt hartauden eri
+työt, uskoen vastoin kokemusta ja toivoen vastoin toivoa.
+
+Tänään veli Martin lähti kiipeemään ylös Santa Scalasta, niistä Pyhistä
+Portaista, jotka kerta, niinkuin sanotaan, kuuluivat Pilatuksen
+huoneesen. Minä olin ensin kömpinyt ylöspäin ja seisahdin katsomaan kun
+hän polvillansa verkalleen nousi askel askeleelta kovaa kiveä myöten,
+jota katumuksen tekiät ja pilgimit olivat polvillansa kovertaneet
+kuopille. Synninpäästö tuhanneksi vuodeksi -- päästö kirkon
+rangaistuksesta -- seuraa tätä hartauden harjoitusta. Kärsivällisesti
+oli hän pyrkinyt puoliväliin portaita, kun hän kummastuksekseni
+yhtäkkiä kohosi seisaalleen, nosti kasvonsa taivasta kohden, ja
+seuraavalla silmänräpäyksellä kääntyi ja astui vitkaan jälleen
+alaspäin.
+
+Hän näytti kokonaan vaipuneen ajatuksiin, kun taas yhdyimme, ja vasta
+jonkun ajan perästä kertoi hän minulle, minkä vuoksi hän oli niin äkkiä
+luopunut yrityksestänsä.
+
+Hän sanoi, että, kun hän paraikaa astui ylöspäin, joku ääni, ikäänkuin
+taivaasta, tuntui kuiskaavan hänelle nuot vanhat, hyvin tunnetut sanat,
+jotka olivat olleet hänen sotahuutonsa niin monessa voitollisessa
+tappelossa: "_vanhurskaan pitää elämän uskosta_."
+
+Oli ikäänkuin hän olisi päässyt painajaisesta ja jälleen tullut
+taidollensa. Hän ei uskaltanut mennä askeltakaan eteenpäin, vaan
+nousten polviltansa seisoi hän suorana, kuin se, joka yhtäkkiä
+lasketaan irti siteistä ja kahleista, ja vapaan miehen vakavalla
+astunnalla palasi hän portailta alas ja lähti tiehensä.
+
+
+Elokuulla 1511.
+
+Tänä yönä on tehty murha. Pahasti haavoitettu ruumis löydettiin likeltä
+luostarimme portteja. Mutta ei kukaan näytä pitävän sitä minään.
+Semmoisia tapahtuu täällä ehtimiseen, niin puhutaan, eikä ketään haluta
+tietää muuta, kuin minkälaatuinen se riita oli, joka murhan aikaan
+saatti.
+
+"Yksi pappi on osallinen siinä", kuiskaavat munkit; "joku edellisen
+paavin sukulainen. Ei siitä mitään tutkintoa pidetä."
+
+Mutta nämät intohimojen rikokset ovat minusta helpot ymmärtää ja
+anteeksi annettavat, jos vertaa niitä siihen kevytmielisyyteen ja
+pilkan haluun, joka on yleinen kaikissa kansanluokissa. Tämmöisissä
+kostontöissä näet inhimillisen luonnon raunioina; kuitenkin
+raunioissakin huomaat jotain sen entisestä arvokkaisuudesta. Mutta
+tuossa leikillisessä ja halveksivassa tavassa, joka pilkkaa pyhyyttä
+jumalanpalveluksessa, siveyttä naisissa, totuutta ja kunniaa miehissä,
+näyttävät kaikki Jumalan kuvan jäljet särkyneen ja tallaantuneen
+epämuotoiseksi, hajanaiseksi tomuksi.
+
+Tämmöisistä ajatuksista minä usein pakenen Campagnalle ja virkistyn,
+kun näen sen autio-alat, yksinäiset erämaat ja aineellisen häviön
+merkit.
+
+Keisarikuntien ja komeitten rakennusten rauniot eivät paina mieltäni
+alas. Ihmiskunnan ja sielun kuolemattomuus ilmestyy suurenlaisena
+vastakohtana. Campagnalla näemme keisarillisen Roman rauniot; mutta
+Romassa näemme sukukuntamme ja luontomme rauniot. Ja mikä lohduttaa
+meitä tämän suhteen, kun kaiken sen läsnä-olo, mitä kristityt enimmin
+kunnioittavat, ei jaksa turmiota pidättää?
+
+Jollei minulla olisi muutamia muistoja kodistani Eisenachissa, joita en
+kuitenkaan tohdi aivan kauan mielessäni pysyttää, tuntuu välisti siltä,
+kuin yksin puhtauden ja totuuden ajatuskin haihtuisi sydämestäni.
+
+
+Romassa, Elokuulla.
+
+Niinä hetkinä, jotka eivät mene veli Martin'ilta veljeskuntamme asiaan,
+jota vitkaan suoritetaan Roman monimutkaisissa oikeuslaitoksissa,
+tutkii hän hebrean kieltä rabbini Elias Levitan johdolla.
+
+Minäkin opiskelen saman rabbinin johdolla ja minulla on
+paitsi sitä ollut se suuri etu, että olen saanut kuunnella
+byzantinilais-kreikkalaisen professorin Argyropyloon luentoja.
+
+Kaksi kokonaan uutta mailmaa näyttää aukenevan eteeni näitten miesten
+kautta -- toinen etäällä ajan, toinen paikan puolesta.
+
+Rabbini, yksi siitä sukukunnasta, jonka nimeä me olemme lapsuudesta
+oppineet pitämään pisto- ja pilkkasanana, näyttää ihmeekseni
+uljastelevan kansastansa ja syntyperästään semmoisella ylpeydellä, joka
+katsoo alas vanhimpiin ja jaloimpiin sukuihimme, niinkuin nämät
+olisivat vaan päivän siittämiä sieniä. Minua ei aavistanutkaan, että
+Juutalaisten kurjuuden ja nöyryyden ohessa tämmöiset isot tunteet
+menestyivät. Vaan kuitenkin, mikä kumma se on! Ennenkuin Roma oli
+rakennettu, oli Jerusalem pyhä ja kuninkaallinen kaupunki; ja nyt kun
+Roman valta ja kansa ovat menneet vuosisatoja takaperin, elää vielä
+Juutalaisten kansakunta, joka hajosi ennen heidän kukoistustaan, ja
+todistaa heidän kukistustansa.
+
+Minä lähestyin kerta heidän synagogansa ovea Ghettossa. Siinä ei
+löytynyt mitään relikirasioita, ei mitään alttareita, ei mitään näkyviä
+pyhien esinetten vertauskuvia, paitsi kokoon kääritty lakiraamattu,
+joka kunnioittavaisesti otettiin esiin pyhästä aartehistosta ääneen
+luettavaksi. Kuitenkin tuntui tavallaan kun Jumalaa näin edustettiin
+ainoastaan yhden äänen kautta, joka luki sanoja, joita vuosisatoja
+takaperin lausui heidän profeetoillensa pyhässä maassa.
+
+"Miks'ei teillä ole mitään alttaria?" minä kysyin yhdeltä rabbinilta.
+
+"Meidän alttariamme ei pystytetä, ennenkuin temppelimme on rakennettu",
+hän vastasi. "Temppelimme voi ainoastaan kohota Jerusalemin kaupungissa
+ja vuorella. Mutta", hän jatkoi matalalla, katkeralla äänellä, "kun
+meidän alttarimme ja temppelimme ovat uudestaan rakennetut, emme sytytä
+suitsutus-astioitamme minkään hebrealaistytön maalatun kuvan eteen."
+
+Minä olen usein ajatellut näitä sanoja jälestäpäin. Mutta eivätkö ne
+pilkanneet Jumalaa? Minä en saa muistaa niitä enää.
+
+Mutta nuot Kreikkalaiset! hekin ovat kristityitä, vaan eivät kuitenkaan
+kuulu kirkko-yhteyteemme. Kun Argyropylos puhuu, ymmärrän minä ensi
+kerran, että Idässä kirkko on olemassa, yhtä vanha kuin Lännen kirkko ja
+yhtä laaja, joka tunnustaa Pyhän Kolminaisuuden ja Uskontunnustuksen,
+vaan joka ei myönnä Pyhän Isän Paavin valtaa.
+
+Mailma on paljoa isompi ja vanhempi, kuin Elsa ja minä Eisenachissa
+luulimme. Eiköhän Jumalan valtakunta liene paljoa isompi, kuin muutamat
+Romassa arvelevat?
+
+Kun näen nämät muistomerkit, jotka ovat vanhemmat, kuin kristikunta,
+nämät miehet, jotka puhuvat Moseksen kieltä ja vähäisillä muutoksilla
+Homerin kieltä, näyttää meidän Saksanmaa todella olevan lapsuudessansa.
+Soisin Jumalan kautta, että se olisi lapsuudessansa, ja että kunniakas
+nuoruus ja miehuus seuraa, kun nämät vanhat, elähtyneet kansakunnat
+ovat kukistuneet ja menneet.
+
+Kuitenkin taivas varjelkoon minua Romaa elähtyneeksi sanomasta --
+Romaa, jonka otsalla istun, ei maallisen vallan katoava kruunu, vaan
+Jumalan valtakunnan tiara.
+
+
+Syyskuulla.
+
+Se lähetys, jonka tähden Martin joutui tänne, on melkein toimitettu. Me
+jätämme pian Roman -- ehkäpä päivän parin perästä -- ja palaamme
+Saksaan.
+
+Ja mitä on pilgrimiretkemme tuottanut meille?
+
+Äärettömän joukon aneita. Ja tietoa: silmät ovat auenneet eroittamaan
+hyvää ja pahaa. Jalostuttavaa tietoa: katsahduksia ihmiselämän
+ja -ajatuksen rikkaisin mailmoihin, semmoisia, jotka nöyryyttävät
+sydäntä, samalla kuin ne laajentavat mieltä. Katkeraa tietoa:
+pettyneitä toiveita, rauenneita pyrintöjä. Me olemme oppineet, että
+kristikunnan sydän on siveellinen ruttopaise; ettei hengellisillä
+etuoikeuksilla ja siveellisellä hyvyydellä ole mitään yhteyttä, koska
+siinä, missä edelliset ovat kaikkein täydellisimpinä, jälkimäinen on
+alhaisimmalla huonouden portaalla.
+
+Me olemme oppineet, ettei maan päällä ole mitään paikkaa, johon sydän
+voi paeta, niinkuin pyhyyteen, jos pyhyydellä tarkoitamme ei ainoastaan
+jotakin turvapaikkaa synninrangaistuksesta, vaan myöskin semmoista
+paikkaa, jossa voi muuttua pyhäksi.
+
+Yhdessä merkityksessä sopii tosiaan sanoa Romaa pyhyydeksi! Näyttää
+siltä, kuin puolet koko mailman pahantekiöistä olisivat saaneet suojaa
+täällä.
+
+Kun vastedes ajattelen Romaa elävien kaupungiksi, ajattelen minä
+salamurhaa, kavaluutta, ahneutta, yleistä pilkan halua, joka vaahtona
+peittää yleisen epätoivon syvännettä; semmoista kaikkein hyvien avujen
+pilkkaa, joka perustun kaiken totuuden epäilemiseen.
+
+Ainoastaan jos ajattelen Romaa kuolleitten kaupungiksi, tahtoo minun
+sydämeni palata sinne, niinkuin pyhään paikkaan. Se on todella
+rakentanut, vieläpä kauniisti rakentanut profeetojen haudat.
+
+Näissä maan-alaisissa katakombeissa, jossa pyhät majat lepäävät syvällä
+kaupungin katujen alla -- niin syvällä, ettei pyhien luitten
+kaupusteliat häiritse heitä -- niissä mielikuvitus lepää, niinkuin nuot
+autuaat, rauhassa.
+
+Roman hengellinen elämä näyttää olevan sen kuolleitten kesken. Elävien
+kesken kaikki näyttää hengelliseltä turmelukselta ja kuolemalta.
+
+Jumala ja pyhimykset armahtakoon minua, jos sanon jotakin syntistä.
+Eikö vaahto välttämättömästi nouse pinnalle? Eikö väkivalta ja pilkka
+nosta suurempaa melua mailmassa kuin rukoukset? Mistä minä tiedän,
+kuinka monta nöyrää sydäntä löytyy Roman lukemattomissa luostareissa,
+jotka hiljaisuudessa tarjoavat otollista pyhäsavua Jumalalle ja pitävät
+hartauden ainaista lamppua vireillä Jumalan kasvojen edessä?
+
+Mistä minä tiedän, mitkä syvemmät ja paremmat ajatukset piilevät tämän
+kevytmielisyyden verhossa? Sen minä vaan usein tunnen, että jollei
+Jumala olisi tehnyt minua uskovaiseksi sanansa ja veli Martin'in äänen
+kautta Schwarzwaldissa, olisi Roma ehkä liian helposti tehnyt minusta
+uskottoman. Ja se on varmaan totta, että, joka mielii olla kristitty
+Romassa, sen täytyy täällä, yhtä hyvin kuin muuallakin (vielä
+enemmänkin kuin muualla) ponnistaa virtaa vastaan ja astua uskon eikä
+nä'yn johdolla.
+
+Mutta me olemme täyttäneet pilgrimiretkemme. Me olemme tarkoin käyneet
+kaikkien alttarein luona; me olemme lausuneet niin monta määrättyä
+hartauden rukousta, Pateria ja Avea, kuin suinkin mahdollista,
+määrättyjen arkkujen luona.
+
+Suuret edut lähtevät _varmaan_ näistä meille. Mutta minkälaiset edut?
+Siveellisetkö? Kuinka se on mahdollista? Milloin menevät muistostani ne
+häväisevät sanat ja teot, joita olen nähnyt ja kuullut Romassa? Vai
+hengelliset? Tuskin; jos hengellisillä eduilla ymmärrämme hurskasta
+mieltä, iloa Jumalassa ja Hänen läheisyyttänsä. Milloin minä, sen
+jälkeen kuin vietin tuon yön Schwarzwaldissa, olen huomannut
+rukoilemisen niin vaikeaksi, epäilykseni niin masentaviksi ja
+ajatukseni Jumalasta ja taivaasta niin himmeiksi kuin Romassa?
+
+Ne edut, jotka olemme saavuttaneet, ovat siis kieltämättä kirkollisia
+-- semmoisia kuin kirkko lupaa ja jakelee. Vaan mitkä nämät kirkolliset
+edut ovat? Anteeksi-antamus? Mutta eikö ole kirjoitettu, että Jumala
+ilman mitään antaa anteeksi niille, jotka uskovat Hänen Poikaansa?
+Rauha? Mutta eikö tämä ole Vapahtajan lahja kaikille, jotka rakastavat
+Häntä?
+
+Mitkä siis? Päästö? Päästö mistä? Synnin ajallista seurauksistako?
+Aivan ilmeisesti ei niistä. Pelastavatko kirkolliset päästöt ihmiset
+taudista, surusta ja kuolemasta? Entä synnin ijankaikkisista
+seurauksista? Jumalan Karitsa, joka kuoli meidän tähtemme ristinpuussa,
+kantanut syntejämme ja pyyhkinyt niitä pois? Mitä siis jää, josta
+päästöt pelastavat? Katumusharjoitus ja kiirastuli. Mikä siis
+katumusharjoitus ja kiirastuli on? Eikö katumusharjoituksella itsellä
+ole mikään parantava voima, koska meidän käy synneistämme parantuminen
+yhtä hyvin ilman sitä kuin sen kautta? Eikö kiirastulella ole mikään
+puhdistava voima, koska tulemme puhdistetuksi yhtä helposti, jos
+lausumme muutamia hartauden sanoja määrätyillä alttareilla, kuin jos
+vuosisatoja kidumme liekeissä?
+
+Kaikki nämät kysymykset rakentuvat alinomaa eteeni, enkä minä keksi
+mitään vastausta. Jos mainitsen niitä rippi-isälleni, hän sanoo:
+
+"Nämät ovat perkeleen kiusauksia. Sinä et saa kuunnella niitä. Ne ovat
+turhanpäiväisiä ja rohkeita kysymyksiä. Ei ole mitään avaimia maan
+päällä, jotka avaavat nämät portit."
+
+"Löytyneekö mitään avaimia maan päällä, jotka _sulkevat_ ne jälleen,
+kun ne kerta ovat avatut?"
+
+"Te Saksalaiset", sanovat muut italialaiset papit, "katsotte kaikkia
+asioita niin kauhean totiselta kannalta. Tämä tulee arvattavasti teidän
+pitkistä talvistanne ja raikkaasta pohjoisesta ilman-alastanne, joka
+epäilemättä suuresti painaa mieltänne alas."
+
+Pyhä Maria! eivätkö nämät Italialaiset, jos elämä on niin helppo asia
+heille, myöskin kerta saa katsoa kuolemaa "niin kauhean totiselta
+kannalta" ja tuomiota ja ijankaikkisuutta, vaikkei, luultavasti,
+toisessa mailmassa liene mitään pitkiä talvia eikä mitään raskasta
+pohjoista ilmanalaa, jotka painavat mieltä alas.
+
+Me lähdemme nyt vihdoin takaisin Saksaan. Kummallisesti on mailma
+laventunut minun silmissäni siitä, kuin tulimme tänne, Meitä
+tunnustetaan täydellisesti pilgrimeiksi; me olemme suorittaneet kaikki
+määrätyt tehtävät ja käyttäneet hyväksemme kaikki tarjona olevat
+etuoikeudet. Eikä se kuitenkaan ole ikävä pyhän kaupungin perään, joka
+tekee, että meidän sydämemme ovat täynnä synkeintä alakuloisuutta, kun
+nyt palaamme Romasta.
+
+Kun vertaan tämän Roman muistoja kotini muistoihin Eisenachissa, taivun
+sydämessäni tuntemaan, että Saksa, eikä Roma ole pyhä paikka, ja että
+pilgrimiretkemme alkaa, eikä pääty, kun käännämme kasvomme pohjoiseen
+päin!
+
+
+
+
+XI.
+
+Evan kertomus.
+
+
+Cisterciensin-luostarissa, Nimptschenissä 1511.
+
+Elämä ei voi, kaikkein pitempänäkään, kestää aivan kauan, vaikka me
+seitsemällätoista käydessämme mielellään ajattelemme tietä meidän ja
+taivaan välillä loppumattomaksi.
+
+Sillä luostari ei suinkaan ole mikään taivas; minä en milloinkaan
+odottanutkaan, että niin olisi. Se ei ole likimainkaan niin paljon
+taivaan kaltainen, kuin täti Cottan koti; sillä rakkaus näyttää minusta
+olevan taivaan varsinainen ilo, ja hänen kodissaan on enemmän rakkautta
+kuin täällä.
+
+Minä en ole ensinkään pettynyt. Minä en toivonutkaan mitään rauhan
+satamaa, vaan ainoastaan semmoista paikkaa, jossa saisin palvella
+Jumalaa paremmin, enkä ainakaan rasittaisi rakasta täti Cottaa. Sillä
+siitä olen aivan varma, että setä Cotta käy sokeaksi; ja heidän on niin
+suuri vastus jo nytkin tulla toimeen.
+
+Ja mailma on täynnä vaaroja semmoiselle nuorelle orpotytölle, kuin
+minulle; ja minä pelkään, että he ehkä olisivat vaatineet minua
+naimisiin, johon minä en voisi koskaan suostua.
+
+Minä en epäile ollenkaan, että Jumala antaa minulle jotakin tehtävää
+täällä Hänen kunniakseen; ja tämä on koko se onni, jota minä pyydän. Ei
+niin, että luulisin, jottei löydy mitään muunlaista onnea mailmassa,
+joka ei ole väärä sekään, mutta se ei ole minulle aiottu.
+
+Minä en voi milloinkaan ajatella, että tein väärin, kun rakastin heitä
+kaikkia Eisenachissa niin paljon, kuin rakastin, vielä nytkin rakastan,
+sanokoon rippi-isä mitä hyvänsä. Minä pysyn parempana kaiken elämäni ja
+kaiken tulevankin elämän, luullakseni, sen rakkauden kautta, jonka
+Jumala antoi heille minua kohtaan ja minulle heitä kohtaan, sekä sen
+tähden, että olen tuntenut serkku Fritzin. Minä soisin sydämestäni,
+että hän kirjoittaisi minulle; ja välisti olen tuuminut itse kirjoittaa
+hänelle. Minä tiedän varmaan, että se olisi hyvä meille molemmille. Hän
+sanoi aina, että se teki hänen hyvää, kun hän puhui taikka luki noita
+vanhoja latinaisia virsiä minun kanssani; ja minä tiedän, etteivät ne
+koskaan tuntuneet niin todellisilta ja oikeilta, kuin milloin minä
+lauloin niitä hänelle. Mutta rippi-isä sanoo, että tämmöinen
+kirjeenvaihto olisi erittäin vaarallinen meidän molempien sielullemme;
+ja hän kysyi minulta, enkö minä ajatellut enemmän serkkuani, kuin
+virsiä, kun lauloin niitä Fritzille, joka, niinkuin hän sanoi, olisi
+ollut suuri synti. Minä en tosiaan voi tarkoin sanoa, kuinka ajatukseni
+oikein liikkuivat taikka mistä lähteestä jokainen huvin pisara vuoti.
+Kaikki oli kokonaan sulannut yhteen. Minun oli hupaista laulaa virsiä
+ja hauskaa oli myöskin, että Fritz tahtoi kuunnella niitä; ja missä
+toinen ilo valui toiseen, sitä en voi sanoa. Minä luulen, että Jumala
+antoi minulle molemmat; enkä minä ymmärrä, että minun tarvitsee
+eroittaa niitä toisistaan. Kuka huolii, kun Elbe juoksee pajujensa ja
+tammiensa ohitse Wittenbergin kohdalla, minkä osan sen vedestä aurinko
+sulatti vuorten puhtaasta lumesta ja mikä tiukkui vähäisistä lähteistä
+hiekkaiselta lakealta? Sekä lähteet että lumet tulivat alkuansa
+pilvistä ylhäältä; ja molemmat saattavat, kun ne yhdessä juoksevat
+eteenpäin, ruohon kasvamaan, lehden puhkeamaan ja koko mailman
+iloitsemaan.
+
+Eikö se sydän, jolla rakastamme toisiamme ja jolla rakastamme Jumalaa,
+ole aivan sama? Se vaan, että Jumala on perin hyvä, ja me olemme kaikki
+Hänen, jonka vuoksi meidän tulee rakastaa Häntä kaikkein enimmän.
+Luullakseni minä teen niin, muutoin olisin mielestäni enemmän yksinäni
+täällä, kuin olen, kaukana kaikista, paitsi Hänestä.
+
+Sitä sisältää minun ymmärtääkseni "theologia Germanica'ni", jota Elsa
+ei rakasta. Minä aloitan isäni testamentista -- "niin on Jumala mailmaa
+rakastanut, että Hän antoi ainoan Poikansa;" ja sitten minä ajattelen
+krucifixiä ja Hänen rakkauttansa, joka kuoli meidän tähtemme; ja
+näitten valossa luen mielelläni kirjassani Hänestä, joka on korkein
+Hyvyys, jonka tahto on meidän lepomme ja joka itsessänsä on kaikkein
+ilojemme ilo ja ilomme, kun meillä ei ole mitään muuta iloa. Mitä minä
+en ymmärrä tässä kirjassa, jätän minä sikseen, niinkuin monen muunkin
+asian. Minä olen vaan seitsemäntoista vuotinen tyttö raukka, ja kuinka
+minä voin toivoakaan, että ymmärtäisin kaikki? Mutta minä en anna
+koskaan niitten asiain, joita en ymmärrä, hämmentää itseäni niitten
+suhteen, joita minä ymmärrän.
+
+Sentähden, kun rippi-isäni käski minun tutkia sydäntäni ja tarkastaa,
+eivätkö väärät ja epäjumaliset ajatukset yhtyneet rakkauteeni
+Eisenachin ystäviäni kohtaan, vastasin minä heti, katsahtaen ylös
+häneen:
+
+"Ei, isä, minä en rakastanut heitä puoltakaan niin paljon, kuin kaikki
+heidän rakkautensa minua kohtaan olisi vaatinut."
+
+Minä luulen, että tämä tyydytti häntä; sillä, vaikka hän näytti
+kummastuneelta, ei hän kysynyt sen enempää minulta.
+
+Minun tulee hyvin sääli monta nunnaa, erittäinkin vanhoja. He ovat
+minusta niinkuin lapset, eivätkä he kuitenkaan ole lapsenkaltaisia.
+Joutavimmatkin seikat näyttävät kiihdyttävän taikka huolestuttavan
+heitä. He puhuvat luostarista, niinkuin se olisi mailma, ja mailmasta,
+niinkuin se olisi helvetti. Tämä on lapsuus ilman mitään toivoa, ilman
+mitään tyttöyttä, ilman mitään vaimoutta. Se muistuttaa minua niistä
+kitukasvuisista tammista, joitten ohitse me kuljimme Düben'in nummella,
+Wittenbergin ja Leipzigin välillä, ja jotka eivät koskaan pääse
+täysivartisiksi eivätkä kuitenkaan ole vesojakaan.
+
+Niin löytyy täällä yksi, sisar Beatrice, jota muut nunnat näyttävät
+pitävän itseänsä huonompana, koska, niinkuin he sanovat, hänen
+sukulaisensa pakoittivat häntä menemään luostariin, ettei hän joutuisi
+naimisiin erään kanssa, jota he eivät sallineet, ja koskei saatu häntä
+tekemään luostari-lupausta, ennenkuin hänen rakastajansa kuoli. Tämä
+heidän mielestänsä tuskin ansaitsee ensinkään hengellisen kutsumuksen
+nimeä.
+
+Hän ei itsekään näytä ajattelevan toisin, vaan liikkuu ympäri
+alakuloisena ja sortuneena, ikäänkuin hän tuntisi itsensä semmoiseksi
+olennoksi, joka ei kuulu kirkkoon eikä mailmaan.
+
+Pari iltaa takaperin hän oli ollut priorinnan asioilla ulkona lumessa
+ja palasi aivan mustansinisenä vilusta. Hän oli jollakin lailla
+erehtynyt toimituksessansa ja käskettiin kohta alentavilla sanoilla
+omaan kammioonsa muutamilla rukouksilla päättämään jotakin
+katumusharjoitusta.
+
+Minä en hennonut olla häntä seuraamatta. Kun tapasin hänet, istui hän
+väristen yksinkertaisella vuoteellansa, rukouskirja edessä. Minä menin
+sisään, istahdin hänen viereensä ja rupesin hieromaan hänen kylmiä
+käsi-raukkojansa.
+
+Aluksi hän koetti vetää niitä pois, sanoen, että hänellä paraikaa oli
+joku katumusharjoitus; ja sitten hänen silmänsä kääntyivät kirjasta
+minuun. Hän katseli ihmetellen minua tuokion aikaa; tuosta hän puhkesi
+kyyneliin ja sanoi:
+
+"Voi, heitä pois! Se johdattaa mieleeni vanhan lastenkamarin kotona. Ja
+äitini on kuollut; kaikki ovat kuolleet enkä minä saa kuolla."
+
+Hän antoi kuitenkin minun syleillä itseään; ja kertoi heikolla,
+sortuneella äänellä koko elämäkertansa.
+
+"Minä en ole täällä omalla ehdollani", hän lausui. "Minä en olisi
+koskaan tullut tänne, jollei äitini olisi kuollut; enkä minä olisi
+koskaan tehnyt luostarilupausta, jollei _hän_ olisi kuollut, vaikka he
+olisivat menetelleet minun suhteeni kuinka tahansa; sillä me olimme
+kihloissa ja me olimme vannoneet Jumalan edessä, että pysyisimme
+uskollisina toisillemme kuolemaan saakka. Ja miks'ei toinen lupaus ole
+yhtä hyvä kuin toinenkin? Kun sanoivat minulle, että hän oli kuollut,
+tein minä lupaukset -- taikka kumminkin annoin heidän pukea hunnun
+päälleni ja kerroin ne sanat, jotka pappi lausui eteeni; sillä minä en
+huolinut mistään, mitä tein. Ja niin olen nunna. Minä en halaja nyt
+ruveta miksikään muuksi. Mutta se ei hyödytä minua, että olen nunna,
+sillä minä rakastin Eberhardia ensin, vieläpä rakastin häntä kaikkein
+enemmän; ja nyt, kun hän on kuollut, en minä rakasta ketään eikä
+minulla ole mitään toivoa taivaassa eikä maan päällä. Kyllä minä koetan
+olla häntä ajattelematta, koska he sanovat, että se on synti; mutta
+minä en voi ajatella mitään onnea ilman häntä, vaikka ijäti
+koettaisin."
+
+Minä sanoin: "luullakseni se ei ole väärin, vaikka ajatteletkin häntä."
+
+Hänen kasvonsa kirkastuivat hetkeksi, sitten hän pudisti päätänsä ja
+sanoi:
+
+"Voi, sinä olet lapsi, sinä olet enkeli. Sinä et ymmärrä." Tuosta hän
+alkoi itkeä jälleen, mutta hiljemmin. "Minä soisin, että olisit nähnyt
+hänet; sitten sinä ymmärtäisit paremmin. Oli aika, jolloin se ei ollut
+väärin, että rakastin häntä; hän oli aivan toisenlainen kuin kaikki
+muut -- niin uskollinen ja jalo ja niin urhoollinen."
+
+Minä kuuntelin, sillä välin kuin hän jatkoi puhettansa hänestä; viimein
+hän katseli totisesti minua ja sanoi matalalla, pelokkaalla äänellä,
+"minun täytyy luottaa sinuun." Samalla hän yhdestä hameensa laskusta
+otti vähäisen kellastuneen paperi-liuskan, johon oli vaaleentuneella
+läkillä kirjoitettu muutamia sanoja, sekä ruskean hiuskiharan.
+
+"Luuletko sinä, että se on aivan väärin?" hän kysyi. "Minä en ole
+koskaan kertonut tästä rippi-isälle, sillä minä en ole oikein varma,
+onko synti pitää sitä; ja minä tiedän, että sisaret riistäisivät sen
+minulta, jos tietäisivät. Luuletko sinä, että se on väärin?"
+
+Kirjoitetut sanat olivat hyvin yksinkertaiset -- puhuivat
+muuttumattomasta rakkaudesta, rukoilivat, että Jumala siunaisi häntä ja
+säilyttäisi heidät toisillensa, siksi kuin paremmat ajat tulivat.
+
+Minä en voinut puhua, minä olin niin murheellinen; ja hän lausui
+kiivaasti ottaen aarre-raukkojansa käsistäni: "sinä et katso sitä
+oikeaksi. Mutta ethän sinä ilmoita asiaa. Kenties minä kerta tulen
+lujemmaksi ja luovun niistä; mutta en vielä. Minulla ei ole mitään
+muuta."
+
+Nyt minä koetin sanoa hänelle, että hänellä oli jotakin muuta; -- että
+Jumala rakasti häntä ja sääli häntä, ja että Hän kenties täytti vaan
+hänen sulhonsa rukouksen ja suojeli heitä pyhässä huomassansa, kunnes
+he kohtaisivat toinen toistansa parempina aikoina. Viimein hän näytti
+saavan vähän lohdutusta; minä lankesin polvilleni hänen kanssansa ja me
+lausuimme yhdessä ne rukoukset, joita hänen oli käsketty lukea.
+
+Kun minä nousin, sanoi hän miettien: "sinä näytit rukoilevan, niinkuin
+joku taivaassa todella kuuntelisi sinua ja huolisi sinusta."
+
+"Niin", minä vastasin; "Jumala kuuntelee ja huolii minusta."
+
+"Kuuntelisiko minuakin?" kysyi hän; "huolisiko Hän minustakin? Eikö Hän
+ylenkatso minua, niinkuin pyhä sisarkunta?"
+
+"Hän ei halveksi ketään; ja sanotaan, että alhaisimmat ovat Häntä,
+Ylhäisintä, kaikkein likempänä."
+
+"Minä en suinkaan liene kuin halvimpia", hän lausui. "Se on
+kohtuullista, ettei kukaan täällä pane arvoa minuun, sillä minä annoin
+Jumalalle ainoastaan elämäni jätteen. Ja paitsi sitä on minulla huono
+kyky ajatella; ja mitä vähän kykyä minulla oli, näyttää menneen siitä
+ajasta, kuin Eberhard kuoli. Minulla oli vaan vähäinen voima rakastaa;
+ja minä luulin, että se oli kadonnut. Mutta siitä alkaen, kuin sinä
+tulit, rupesin ajattelemaan, että minä voisin vielä rakastaa vähäisen."
+
+Kun hankin lähteä kammiosta, kutsui hän minut takaisin.
+
+"Mitä minä teen, kun ajatukseni häirääntyvät, niinkuin aina tapahtuu
+pitkissä rukouksissa?" hän kysyi.
+
+"Lue lyhyempiä rukouksia, mutta lue useammin", minä vastasin.
+"Luullakseni se miellyttää Jumalaa yhtä paljon."
+
+
+Elokuulla 1511.
+
+Kuukaudet kuluvat täällä melkein kaikki samalla tavalla; mutta minusta
+ne eivät ole yksitoikkoisia. Priorinna on antanut minulle luvan hoitaa
+sairaita ja lisäksi sallinut minun usein opettaa nuorempia noviiseja.
+Tämä pikkuinen mailma kasvaa suuremmaksi minun silmissäni joka
+viikolta. Tässä on kokonainen mailma ihmissydämiä -- ja mikä mailma on
+jokaisessa sydämessä!
+
+Esimerkiksi täti Agnes! Minä rupean nyt ymmärtämään häntä. Koko
+sisarkunta katsoo häneen, niinkuin hän melkein jo olisi pyhimys. Mutta
+minä en usko, että hän itse ajattelee niin. Meni monta kuukautta siitä,
+kuin tulin tänne, ennenkuin hän näytti ollenkaan huomaavan minua; mutta
+viime viikolla hän sairastui hiuvuttavaan kuumeesen niitten lisättyjen
+paastojen ja sen ankaran kurituksen vuoksi, johon hän itse on nykyisin
+ruvennut.
+
+Oli minun yöni valvoa sairashuoneessa, kun hän kääntyi kipeäksi.
+
+Aluksi hän näytti pelkäävän vastaan-ottaa mitään minun käsistäni.
+
+"Eikö heillä ole ketään muuta lähettää?" hän kysyi tylysti.
+
+"On minun vuoroni", sanoin minä, "sisarkunnan sääntöjen mukaan."
+
+Hän painoi alas päänsä eikä estänyt enää minua hoitamasta itseään. Tämä
+tuntui minusta hyvin suloiselta, sillä vaikka kyllä jäykkä
+yksivakaisuus yhä asui hänen kasvoissaan, näin minä kuitenkin niissä
+jotakin, joka muistutti kalliista täti Cottasta.
+
+Hän puhui minulle hyvin vähän; mutta minä tunsin, että hänen isot,
+syvät silmänsä seurasivat minua, kun keitin yrttejä tulella taikka
+hiljalleen puuhasin huoneessa. Aamupuoleen hän sanoi: "sinä olet
+väsynyt, lapsi -- tule ja pane maata;" ja hän osoitti sormellansa
+vähäistä sänkyä, joka oli hänen oman vuoteensa vieressä.
+
+Vaikka nämät sanat lausuttiin käskevällä tavalla, oli niissä kuitenkin
+toisenlainen sävel, kuin se tavallinen metallinen lujuus, joka jäädytti
+sydäntä -- jonkunlainen värähdys, joka oli melkein hellä. Minä en
+voinut olla hänen tahtoansa noudattamatta, erittäin, kun hän sanoi,
+että hän voi paljoa paremmin; ja vähän ajan perästä minä vaivuin uneen,
+huono hoitaja kun olinkin.
+
+Kuinka kauan minä nukuin, sitä en tiedä, mutta vähäinen liikunto
+huoneessa herätti minut, ja kun katsahdin ylös, näin minä, että täti
+Agnes'in sänky oli tyhjä. Ensi hämmästyksissäni aioin herättää sisaret,
+kun huomasin, että se sairashuoneen ovi, joka johdatti kappelin
+käytävään, oli raollaan. Hiljaisesti hiivin sitä kohden, ja siellä,
+käytävän päässä, oli täti Agnes polvillansa, lakana yllään. Hän näytti
+enemmän, kuin milloinkaan ennen, siltä kuoleman kuvalta, jonka hän aina
+tuotti Elsan mieleen. Hänen huulensa, jotka olivat yhtä verettömät,
+kuin hänen kasvonsa, liikkuivat innokkaalla nopeudella; hänen laihat
+sormensa siirtelivät heikosti rukousnauhan mustia helmiä; ja hänen
+silmänsä tähtäsivät ylipuolella alttaria olevaa taulua, jossa nähtiin
+_Mater Dolorosa_, seitsemän miekkaa sydämessä. Nyt ei ilmestynyt mitään
+tunnottomuutta terävissä kasvonjuonteissa ja vapisevissa huulissa. Koko
+hänen sielunsa näytti huokaavan tuskaista rukousta lävistetyn sydämen
+puoleen; ja minä kuulin hänen kuiskaavan: "turhaan! Pyhä Neitsyt, auta
+minua! kaikki on ollut turhaa. Liha ei ole enemmän kuollut minussa,
+kuin ensimäisenä päivänä. Tämän lapsen kasvot ja ääni liikuttavat
+sydäntäni enemmän, kuin kaikki sinun surusi. Tämä heikko luonnon side
+vaikuttaa voimakkaammin minuun, kuin kaikki heimolaisuudet taivaallisen
+kaupungin kanssa. Se on ollut turhaa -- kaikki, kaikki turhaa. Minä en
+saa maallista tulta sydämestäni sammutetuksi."
+
+Minä tuskin rohkenin keskeyttää häntä, mutta kun hän kätki kasvonsa
+käsiinsä ja lankesi melkein pitkälleen kappelin lattialle, samalla kuin
+pidätetyt nyyhkytykset vavauttivat koko hänen ruumistansa, astuin minä
+esiin ja nostin hänet leppeästi ylös, sanoen: "sisar Agnes, minun on
+edesvastaus sairaista tänä yönä. Sinun täytyy tulla takaisin."
+
+Hän ei vastustanut minua. Häntä värisytti; sitten entinen kivettynyt
+katse, vieläpä tylympänä kuin koskaan ennen, palasi jälleen hänen
+kasvoihinsa, mutta hän salli, että minä peitin hänet vuoteesen ja
+annoin hänelle lämmittävän juoman.
+
+Minä en tiedä, epäileekö hän, että minä kuuntelin häntä. Hän on
+varovaisempi minun suhteeni, kuin koskaan ennen; mutta nuot lujat,
+vakavat kasvonjuonteet ja tuo karkea, kova ääni eivät milloinkaan
+vaikuta minuun enää samalla tapaa, kuin ennen.
+
+Ei mikään kumma, ettei sisarkunnan kunnioitus ole tehnyt täti Agnesia
+ylpeäksi, ja ettei heidän halunsa asettaa häntä alipriorinnaksi ole
+viehättänyt häntä ollenkaan. Hän koettaa sielunsa sisimmässä tavoittaa
+jotakin idealia. Miksi hän muuttuisi, jos hän saavuttaisi sen?
+
+_Kuolleeksi_ kaikille ihmistunteille ja maalliselle elämälle.
+
+Ja juuri kun hän toivoi pääsneensä tämän tarkoituksen perille, yksi
+ääni -- ystävällisen lapsi-raukan ääni -- kohtaa hänen korvaansa, ja
+hän huomaa, että, mitä hän päätti kuolemaksi, se oli vaan
+häiritsemättömän unen kuvaelma, ja että koko työ oli aloitettava
+uudestaan.
+
+Se on kauhea taistelo, kun koettaa näin yhdistää kaikki elämän voimat
+kuolemaa elämässä synnyttääkseen.
+
+Tarkoittaneeko Jumala tätä?
+
+Kiitos Jumalan, että ainakin minun kutsumukseni on alhaisempi.
+Sairashuoneen nöyryyttävät työt ja koettelemukset noviisi-koulussa
+näyttävät opettavan minulle enemmän ja saavan minut paremmin, kuin
+kaikki pyrinnöt tunnottomuuteen, ymmärtämään, _etten_ minä mitään _ole_
+ja ettei minulla itsessäni ole mitään.
+
+"Theologiani" tosin sanoo, että oikea itsekielto on vapaus; ja ettei
+vapautta voi saavuttaa, ennenkuin olemme ulkopuolella rangaistuksen
+pelkoa ja palkinnon toivoa. Elsa ei kärsi tätä; ja kun minä puhuin
+siitä pari päivää takaperin sisar Beatrice paralle, sanoi tämä, että
+hänen aivo-raukkansa kokonaan sekaantuivat, kun hän ajatteli sitä.
+Mutta minä en käsitä sitä näin. Minun arvellakseni se merkitsee, että
+rakkaus on oma palkintonsa; ja että se on meidän kovin rangaistuksemme,
+jos suretamme Häntä, jota me rakastamme ja joka on niin meitä
+rakastanut. Ja tämä näyttää minusta aivan todenmukaiselta.
+
+
+
+
+XII.
+
+Elsan kertomus
+
+
+Wittenbergissä, Kesäkuulla 1512.
+
+Evamme näyttää olevan onnellinen luostarissa. Hän on tehnyt lupauksensa
+ja on nyt oikein sisar Ave. Hän on myöskin lähettänyt meille vähän
+silmävettä isää varten. Mutta vaikka tekisimme mitä, näyttää hänen
+näkönsä huononevan.
+
+Tavalla taikka toisella on se, luullakseni, ollut hyvä perheelle, että
+isäni on kadottanut näkönsä.
+
+Äidin-äitimme, joka nyt on hyvin heikko ja harvoin jättää tuolinsa
+takan ääressä, on tullut paljoa kärsivällisemmäksi isän tuumien
+suhteen, kun ei enään ole mitään toivoa niitten toteuttamisesta, ja
+kuuntelee merkillisellä pitkämielisyydellä, kun hän puhuu niistä
+ihmeistä, joita hän olisi aikaan saanut, jos vaan hänen näkönsä olisi
+kestänyt muutamia vuosia vielä.
+
+Eikä isä itsekään näytä niin alakuloiselta, kuin olisi sopinut odottaa.
+
+Kun tänään yritin lohduttaa häntä ja juttelin, kuinka paljon vähemmän
+tuskastuneelta äitimme näyttää, vastasi hän:
+
+"Niin, lapseni, on hupaisempi elää kauemman aikaa _conjunctivin
+plusqvamperfectissä_ kuin _futurissa_."
+
+Minä näytin hämmästyneeltä ja hän selitti:
+
+"Kun kerran on päättänyt tyytyä johonkin, on helpompi sanoa: 'jos
+minulla olisi ollut se ja se, minä ehkä olisin tehnyt niin ja niin',
+kuin 'jos minä saan sen ja sen, teen minä niin ja niin' -- ainakin se on
+helpompi levottomalle ja herkkätuuteiselle naismielelle."
+
+"Entä sinulle, isä?"
+
+"Minua lohduttaa, että lopulta minuunkin jonkunlaista arvoa pannaan.
+Äidin-äitikin huomaa vihdoin, mitä suuria siitä olisi lähtenyt, kun
+vaan silmieni vuoksi olisin saanut viimeisen keksintöni valmiiksi,
+jonka kautta olisi höyryllä vettä pumputtu."
+
+Äidin-äitimme on varmaan suuresti hillinnyt itsensä eikä entisellä
+vapaalla tavallansa ilmoittanut ajatustansa, jos hänen on onnistunut
+uskottaa isää, että hän luotti tuohon viimeiseen tuumaan; sillä minun
+täytyy tunnustaa, että kaikista isämme keksinnöistä ja löydöistä tämä
+höyryn tuuma on se, jota koko perhe katsoo hurjimmaksi ja
+mahdottomimmaksi. Lakkaamattoman liikunnon salaisuus keksitään
+epäilemättä, ja semmoinen kello kai rakennetaan, jota ei tarvitse
+koskaan vetää ylös -- näitä minä en katso erittäin vaikeiksi. Lienee
+myöskin mahdollista, että voi muuttaa lyijyä kullaksi taikka rautaa
+hopeaksi, jos vaan säntilleen tietäisi oikeat suhteet. Isäni on aivan
+tarkasti selittänyt kaikki nämät minulle. Se elixiri, jonka on määrä
+pitkittää elämää äärettömiin, näyttää minusta vähäisen työläämmältä;
+mutta tuo ajatus, että voisi pumputa vettä höyryllä, joka nousee
+kiehuvasta vedestä ja haihtuu samalla, on meidän kaikkien mielestä
+aivan tyhjäntäpöinen; jotta on ehkä yhtä hyvä, ettei isä raukkamme
+saanut tuhlata sen enempää kustannuksia ja aikaa siihen. Paitsi sitä on
+meillä jo ollut pari kolme räjäytystä hänen koetustensa kautta; ja
+muutamat naapurit alkoivat puhua sangen ikäviä asioita noidan
+vehkeistä; niin että viimeistä lukua kaikki sentään on käynyt hyvin.
+
+Minä en olisi kuitenkaan millään lailla tahtonut edes viitata näihin;
+sentähden minä vaan karttaen vastasin:
+
+"Äidin-äitimme on todella nykyisin ollut paljoa lempeämpi ja
+säyseämpi."
+
+"Se ei ole vaan se", jatkoi isä; "hänellä on paljoa parempi äly, kuin
+useimmilla naisilla -- hän käsittää. Ja sitten", hän lisäsi, "minä
+toivon vähän, että tuo nuori aatelismies, Ulrich von Gersdorf, joka käy
+täällä varsin usein ja kysyy Evaa, kerran toteuttaa tuumani. Hän ja
+Chriemhild alkavat oikein järkevällä tavalla tunkeuta ajatukseeni.
+Paitsi sitä on meillä mestari Reichenbach, se rikas kauppias, jolle
+tätimme Cotta esitteli meidät; hänellä on kylläksi rahaa panna kaikki
+parhaalla tavalla toimeen. Tosin hän ei lupaa paljon, mutta hän
+kuuntelee tarkoin, ja se on jo suuri etu. Gottfried Reichenbach on
+kauppamieheksi hyvin valistunut mies, vaikka hän on hitaanpuolinen
+ymmärtämään ja vähän liiaksi varovainen."
+
+"Hän ei ole liiaksi varovainen almuissansa, isä", minä lausuin; "niin
+sanoo kumminkin T:ri Martin Luther."
+
+"Kenties ei", hän lausui. "Ylipäänsä Wittenbergin asukkaat ovat paljon
+etevämmät kuin Eisenachin, jotka olivat tykkönään epäileväisiä ja
+typeriä. Se olisi oiva asia, jos Reichenbach ja von Gersdorf
+ryhtyisivät tähän keksintöön. Reichenbach'in sopii kohta tehdä se
+tutuksi isojen kaupunkien aatelisperheissä, joitten kanssa hän on
+yhteydessä, ja von Gersdorf saisi levittää sitä heimolaistensa,
+ritarien, joukossa. Tästä tosin ei olisi yhtä suuri etu perheellemme,
+kuin jos Pollux ja Kristofer taikka Fritz parkamme olisivat saattaneet
+sen perille. Vaan vähät siitä, Elsa lapseni, me olimme Adamin lapsia,
+ennenkuin olimme Cottia. Meidän ei tule ajatella ainoastaan perhettä,
+vaan myöskin mailmaa."
+
+Mestari Reichenbach ehkä täydellä todella huolii isäni tuumista, mutta,
+mitä Ulrich von Gersdorfiin tulee, minä epäilen. Hän näyttää minusta
+enemmän mieltyneeltä Chriemhildin ompelukseen, kuin isämme
+höyrypumppuun; ja vaikka hän kyllä vielä puhuu Evasta, niinkuin hän
+pitäisi häntä enkelinä, katselee hän välisti Chriemhildiä niinkuin tämä
+hänen silmissään olisi yhtä viehättävä olento.
+
+Minä en hyväksy tämmöistä huikentelevaisuutta; ja paitsi sitä on hänen
+puheensa minusta aivan toista laatua, kuin mestari Reichenbach'in.
+Ulrich von Gersdorf'in elämänkokemus ulottuu vaan metsäkarjun-ajoihin,
+taisteloihin kilpailevien ritarien kanssa taikka ryöstö-yrityksiin
+turvattomia kauppamiehiä vastaan. Hän on kuluttanut aikansa erään
+setänsä linnassa Thüringin metsässä; vaan en minä kuitenkaan
+kummastele, että Chriemhildin kasvot hehkuvat innosta, kun hän,
+katsellen alas ompelukseensa, kuuntelee hänen kertomuksiansa
+väijyksistä ja rohkeista, äkillisistä päälle-karkauksista. Mutta
+minusta tämä elämä näyttää raa'alta ja laittomalta. Ulrichin setä oli
+naimaton; eikä ollut mitään naisia linnassa, paitsi yksi Ulrichin täti,
+joka on leski. Tämä näyttää olevan yhtä ylpeä, kuin Lucifer, ja
+erittäin kopeilevan siitä, että hän saa kantaa helmiä ja samettia,
+joissa ei minkään porvarisvaimon ole oikeus ilmestyä.
+
+Ulrichin äiti kuoli varhain. Luullakseni hän oli lempeämpi ja jalompi.
+Hän sanoo, että ainoa kirja heidän linnassaan on vanha, maalauksilla
+koristettu messukirja, joka oli äidin oma. Hänellä on toinenkin täti,
+Beatrice, joka on Nimptschenin luostarissa Evamme kanssa. He lähettivät
+hänet sinne estääksensä häntä menemästä naimisiin erään ritarin kanssa,
+jonka suvulle olivat perivihollisia. Minä rupean huomaamaan, mitä
+Fritzinkin oli tapa sanoa, ettei näitten pikku aatelisten elämä ole
+likimainkaan niin jalo, kuin porvarein. He eivät näytä tietävän mitään
+mailmasta ulkopuolella sitä vähäistä aluskuntaa, jota he pelon kautta
+hallitsevat. Heillä ei ole mitään kunniallista toimeentulon keinoa,
+vaan he elävät sorrettujen talonpoikais-raukkojensa kovasta työstä ja
+ryöstöistä.
+
+Herra Reichenbach sen sijaan on yhteydessä ison Nürnbergin kaupungin
+aatelisperheitten kanssa; ja vaikkei hän puhu paljon, tietää hän
+jutella maalareista, runoilioista ja suurista tapauksista mailman
+avaralla tanterella. Voi, minä soisin, että hän olisi tuntenut Fritzin!
+Hän kuuntelee minua mielellään, kun puhun hänestä.
+
+Lisäksi vielä tietää herra Reichenbach kertoa paljon veli Martin
+Lutherista, joka on Eremitein eli Augustinin luostarin johdattaja
+täällä ja näyttää minusta olevan Wittenbergin suuri mies; ainakin
+näyttävät ihmiset rakastavan taikka vihaavan häntä enemmän kuin
+ketäkään muuta täällä.
+
+
+Lokakuun 19 p. 1512.
+
+Tänään on ollut suuri päivä Wittenbergissä. Munkki Martin Luther on
+vihitty teologian tohtoriksi. Mestari Reichenbach hankki meille
+oivalliset paikat ja me näimme, kuinka T:ri Andreas Bodenstein von
+Carlstadt antoi hänelle tämän arvon.
+
+Kaupunginkirkon iso kello, jota soitetaan ainoastaan erinomaisissa
+tiloissa, kaikkui niinkuin kirkkojuhlaan; kaikki yliopiston virkakunnat
+astuivat juhlasaatossa pitkin katuja, ja valan vannottuaan puettiin
+munkki Martin juhlallisesti tohtorin kaapuun, hattuun ja sormukseen --
+täysinäiseen kultaiseen sormukseen, jonka vaaliruhtinas oli
+lahjoittanut hänelle.
+
+Mutta mikä kaikkein enimmän vaikutti minuun, oli vala. T:ri Luther
+lausui sen hyvin juhlallisesti kauniilla, kirkkaalla äänellänsä, että
+sanat kaikkuivat kauan yleisessä äänettömyydessä. Hän lausui sen T:ri
+Bodensteinin jälkeen, jota tavallisesti nimitetään Carlstadtiksi.
+Sanat, niinkuin herra Reichenbach kertoi, kuuluivat latinaksi näin (hän
+kirjoitti ne minulle Evalle lähetettäväksi):
+
+"_Juro me veritatem evangelicam viriliter defensurum_;" jonka herra
+Reichenbach käänsi: "_minä vannon evankelista totuutta lujasti
+puollustaakseni."
+
+Tämä vala vaaditaan ainoastaan yhdessä toisessa yliopistossa, paitsi
+Wittenbergin, nimittäin Tübingin. T:ri Luther vannoi sen, ikäänkuin hän
+olisi ollut entisten aikojen ritari, joka lupasi uhrata henkensä ja
+ruumiinsa pyhän asian tähden. Minusta, joka en ymmärtänyt sanoja,
+muistutti hänen käytöksensä enemmän soturista, joka vannoo miekkansa
+päällä, kuin teologian tohtorista.
+
+Ja mestari Reichenbach sanoo: "mitä hän on luvannut, sen hän pitää!"
+
+Chriemhild nauraa mestari Reichenbachia sentähden, että tämä on
+kirjoittanut nimensä yliopiston oppilaitten listaan T:ri Lutherin
+luentoja kuunnellakseen.
+
+"Istumaan sinne", hän sanoo: "hälisevien ylioppilaspoikien joukkoon
+vakavilla, vanhoilla kasvoillansa ja harmailla hiuksillaan!"
+
+Mutta minun ymmärtääkseni siinä ei ole mitään naurettavaa. Minusta se
+osoittaa jotakin jaloa, kun aika mies taipuu oppimaan, niinkuin
+vähäinen lapsi. Ja paitsi sitä, sanokoon Chriemhild mitä hyvänsä, jos
+herra Reichenbach on hiukan paljaspäinen ja hänellä on muutamia
+harmaita hiuksia, ei se tule isosta ijästä. Ei juuri sovi odottaa, että
+täysikasvuisilla miehillä, jotka ajattelevat ja tuntevat näinä
+myrskyisinä aikoina, olisi hienot kasvot ja tuuhea tukka, kuin Ulrich
+von Gersdorfilla.
+
+Minä olen varma, että, jos olisin kahta vertaa vanhempi mies, kuin hän,
+minä en huolisi mistään niin paljon, kuin T:ri Lutherin luennoista.
+Minä olen kuullut hänen saarnaavan kaupungin kirkossa, ja se oli ihan
+toista, kuin kaikki ne saarnat, joita ennen olen kuullut. Hän puhui
+Jumalasta ja Kristuksesta, taivaasta ja helvetistä niin suurella
+vakuutuksella ja niin yksinkertaisesti, kuin hän olisi puollustanut
+jotakin inhimillistä asiaa taikka kertonut suuria seikkoja, jotka
+tapahtuivat maan päällä eilen. Hän ei lasketellut sanojansa, niinkuin
+kappaletta latinan kieli-opista, joten useat munkit tekevät.
+
+Minusta alkoi melkein tuntua, kuin minäkin viimein löytäisin semmoisen
+uskonnon, joka sopii minulle. Jopa Kristoferkin kuunteli hartaasti. Hän
+sanoi, että T:ri Luther nimitti kaikki niin yksinkertaisilla nimillä,
+että jokaisen täytyi ymmärtää.
+
+Hän on kerran käynyt meillä, kohteli äidin-äitiämme kunnioituksella, ja
+isää aivan kärsivällisesti, ja puhui niin lempeästi Fritzistä.
+
+Hän on kirjoittanut meille ja neuvonut meitä ottamaan T:ri Martin
+Lutheria perheemme rippi-isäksi. Hän sanoo, ettei hän voi koskaan
+palkita sitä hyvää, jonka T:ri Luther on tehnyt hänelle. Hän kirjoittaa
+todellakin iloisemmin ja toivokkaammin, kuin koskaan siitä ajasta
+lähtien, kuin hän jätti meidät, vaikka hän, paha kyllä, vihdoin on
+tehnyt nuot kauheat, peräyttämättömät lupaukset.
+
+
+Maaliskuulla 1513.
+
+T:ri Luther on suostunut rupeamaan rippi-isäksemme; ja, kiitetty olkoon
+Jumala, minä luulen viimein löytäneeni sen uskonnon, joka ehkä saattaa
+minut, myöskin minut, Jumalaa rakastamaan. T:ri Luther sanoo, että minä
+olen kokonaan väärin ymmärtänyt Jumalan ja Herran Jesuksen Kristuksen.
+Hän näytti yhdellä silmänluonnilla ymmärtävän kaikki, mitä minä olen
+kaivannut ja mikä on hämmentänyt minua koko elin-aikani. Kun aloin
+änkyttää hänelle tunnustustani ja epäilystäni, oli kuin hän olisi
+nähnyt ne kaikki levitettyinä eteensä, ja hän selitti ne kaikki
+minulle. Hän sanoo, että minä olen ajatellut Jumalaa ankaraksi
+tuomariksi, ryöstäjäksi, tylyksi velkojaksi, vaikka Hän on runsas
+Antaja, laupias Vapahtaja, niin, itse sanomattoman rakkauden lähde.
+
+"Jumalan rakkaus", hän sanoi, "antaa semmoisella tavalla, että se
+vuotaa Isän sydämestä, kaiken hyvyyden alkulähteestä. Antajan sydän
+tekee lahjan rakkaaksi ja kalliiksi; niinkuin me keskenämme sanomme
+vähäisestäkin lahjasta: 'rakas käsi on sen antanut', emmekä katso niin
+paljon lahjaa kuin sydäntä."
+
+"Jos vaan arvostelisimme Häntä Hänen tekojensa mukaan, oppisimme, ettei
+Jumala ole mitään muuta kuin puhdas, sanomaton rakkaus, suurempi ja
+voimakkaampi, kuin mitä kukaan voi ajatella. Se on häpeällinen asia,
+ettei mailma huoli tästä eikä kiitä Häntä siitä, vaikka se joka päivä
+näkee edessänsä niin lukemattomia Hänen hyviä töitänsä; se ansaitsee
+kiittämättömyytensä vuoksi, ettei aurinko silmänräpäystäkään paista
+enää eikä ruoho kasva; eikä Hän kuitenkaan lakkaa hetkeksikään meitä
+rakastamasta ja hyvää meille tekemästä. Sanoja puuttuu minulta, kun
+puhun Hänen hengellisistä lahjoistaan. Täällä Hän antaa meille, ei
+aurinkoa eikä kuuta, ei taivasta eikä maata, vaan oman sydämensä,
+rakastetun Poikansa, niin että Hän on sallinut Hänen verensä vuotaa ja
+Hänen itse häpeällisimmällä tavalla kuolla meidän, häijyjen,
+kiittämättömien olentojen tähden. Kuinka siis voimme sanoa muuta, kuin
+että Jumala on äärettömän, pohjattoman rakkauden syvyys?"
+
+"Koko raamattu", hän sanoo, "on täynnä tätä -- ett'emme epäilisi, vaan
+olisimme aivan varmat, että Jumala on sääliväinen, armollinen,
+kärsivällinen, uskollinen ja totinen; semmoinen, joka ei ainoastaan
+tahdo täyttää lupauksiaan, vaan jo on täyttänyt ja tehnyt paljoa
+enemmän, kuin mitä Hän lupasi, koska Hän on antanut ristiin-naulita
+oman Poikansa syntiemme tähden, ettei kukaan, joka uskoo Häneen, huku,
+vaan jokainen saa ijankaikkisen elämän."
+
+"Jokainen, joka uskoo ja tunnustaa tämän", hän lisäsi, "että Jumala on
+antanut ainoan Poikansa kuolla meidän, viheliäisten syntisten tähden,
+hän ei enään epäile, vaan uskoo lujasti, että Jumala sovittaa meidät
+Itsensä kanssa ja on suosiollinen ja sydämellisen laupias meitä
+kohtaan."
+
+"Kun evankeliumi on näyttänyt meille, että Kristus on Jumalan Poika,
+joka Isän tahdon mukaan on uhrannut itsensä meidän tähtemme ja
+sovittanut kaikki synnit, ei sydän voi enää epäillä Jumalan hyvyyttä ja
+armoa -- ei pelkää enää eikä pakene Jumalan tyköä, vaan panee kaikki
+toivonsa Hänen hyvyyteensä ja sääliväisyyteensä."
+
+"Apostolit kehoittavat meitä aina", hän sanoo, "pysymään Jumalan
+rakkaudessa -- se on, että jokainen kokonaan päättäköön sydämessänsä,
+että Jumala rakastaa häntä; ja he asettavat silmiemme eteen sen
+todistuksen tästä, nimittäin, ettei Jumala ole säästänyt Poikaansa,
+vaan antanut Hänen mailman tähden, että Hänen kuolemansa kautta mailma
+saisi elämän jälleen."
+
+"Se on Jumalan ilo ja kunnia, että Hän antaa runsaasti. Puhdas rakkaus
+on Hänen luontonsa; että jos joku tahtoisi selittää elikkä kuvailla
+Jumalaa, täytyy hänen selittää Yhtä, joka on pelkkä rakkaus, sillä
+jumalallinen luonto ei ole mitään muuta, kuin semmoisen rakkauden tuli
+ja hehku, joka täyttää taivaan ja maan."
+
+"Rakkaus on Jumalan kuva, ei mikään kuollut eikä paperille maalattu
+kuva, vaan jumalallisen luonnon elävä olemus, joka palaa täynnänsä
+kaikkea hyvyyttä."
+
+"Hän ei ole kova, niinkuin me olemme niitä vastaan, jotka ovat tehneet
+väärin meille. Me vedämme pois kätemme ja suljemme kukkaromme, mutta
+Hän on hyvä kiittämättömille ja pahoille."
+
+"Hän näkee, että sinä olet köyhä ja kurja, ja tietää, ettei sinulla ole
+mitään, millä maksat. Sentähden Hän antaa alttiisti anteeksi, vieläpä
+antaa sinulle kaikki."
+
+"Se ei käy laatuun", hän sanoo, "että kristityt ihmiset arvelevat: 'me
+emme tiedä, onko Jumala suosiollinen meitä kohtaan vai ei.' Päinvastoin
+meidän tulee oppia sanomaan: 'minä tiedän, että uskon Kristukseen, ja
+sentähden myöskin, että Jumala on minun armollinen Isäni.'"
+
+"Mikä syy siihen on, että Jumala antaa?" hän lausui eräänä päivänä.
+"Mikä taivuttaa häntä siihen? ei mikään muu, kuin sanomaton rakkaus,
+sillä Hän iloitsee antamisesta ja siunaamisesta. Mitä Hän antaa? Ei
+ainoastaan valtakuntia, ei ainoastaan mailmaa, joka on täynnä hopeata
+ja kultaa, ei ainoastaan taivasta ja maata, vaan Poikansa, joka on yhtä
+suuri, kuin Hän itse -- se on: ijankaikkinen ja käsittämätön; lahjan,
+joka on yhtä ääretön, kuin Antaja, kaiken armon lähde ja alku; niin,
+kaikkien Jumalan rikkauksien ja aarteitten omistuksen."
+
+T:ri Luther sanoi myöskin, että paras nimi, jolla meidän sopii ajatella
+Jumalaa, on Isä. "Se on armas, suloinen, syvä, sydäntä liikuttava nimi;
+sillä isän nimi on luonnostansa täynnä syntyperäistä suloisuutta ja
+lohdutusta. Sentähden meidän täytyy myöskin tunnustaa itsemme Jumalan
+lapsiksi; sillä tällä nimellä me syvästi liikutamme Jumalaamme, koska
+isän mielestä ei löydy mitään suloisempaa ääntä, kuin lapsen."
+
+Kaikki nämät kummastuttavat minua. Minä tuskin tohdin avata kättäni ja
+ottaa tätä uskoa kotiin sydämeeni.
+
+Tämmöiseksikö meidän siis todella tulee ajatella Jumalaa? Onko Hän
+tosiaan, niinkuin T:ri Luther sanoo, valmis kuulemaan heikointakin
+huokaustamme, valmis antamaan meille anteeksi ja auttamaan meitä.
+
+Ja jos Hän on tämmöinen ja huolii siitä, mitä me ajattelemme Hänestä,
+kuinka paljon minä olen surettanut Häntä kaikki nämät vuodet!
+
+Ei hetkeäkään enää! Minä en epäile Sinua hetkeäkään enää. Katso,
+taivaallinen Isä, minä olen palannut jälleen Sinun luoksesi!
+
+Onko todella mahdollista, että Jumala on mielissänsä, kun luotamme
+Häneen -- mielissänsä, kun rukoilemme, ainoastaan sentähden, että Hän
+rakastaa meitä?
+
+Onko siinä todella perää, mitä T:ri Luther sanoo, että rakkaus on
+meidän suuri ansiomme; ja että me miellytämme Jumalaa paraiten sillä,
+että olemme hyviä toisillemme, juuri sentähden, että tämä on kaikkein
+enemmän Hänen luontonsa mukaan?
+
+Minä olen varma siitä, että siinä on perää. Se tuntuu niin ihanalta, se
+täytyy olla totta.
+
+Minun, myöskin minun on siis mahdollinen rakastaa Jumalaa. Kuinka on
+mahdollista, että minä _en_ rakastaisi Häntä? Ja minun, myöskin minun
+on mahdollinen olla jumalinen, jos se on jumalinen, joka rakastaa
+Jumalaa ja tekee mitä hyvänsä hän voi, että kaikki hänen ympärillänsä
+olisivat onnellisia. Mutta jos tämä todella on uskonto, niin se on
+onni, se on vapaus -- se on elämä!
+
+Miksi siis on niin monella jumalisella ihmisellä, jotka minä tunnen,
+aivan murheellinen muoto, ikäänkuin he olisivat orjia ja kovan isännän
+työssä?
+
+Minun täytyy kysyä T:ri Lutherilta.
+
+
+Huhtikuulla 1513.
+
+Minä olen kysynyt T:ri Lutherilta, ja hän sanoo, että se on sen vuoksi,
+että perkele laittaa suuren osan siitä uskonnosta, jonka me näemme;
+että hän sanoo itsensä Kristukseksi ja lähestyy ja peloittaa ihmisiä ja
+ruoskii heitä heidän syntiensä muistolla ja kieltää heitä nostamasta
+silmiänsä taivaasen, koska Jumala muka on niin pyhä ja he ovat niin
+syntisiä. Mutta nämät kaikki tulevat siitä, että hän tietää, jotta, jos
+he nostaisivat silmänsä taivaasen, heidän kauhunsa katoisi ja he
+näkisivät siellä Kristuksen, ei tuomarina eikä ankarana, ryöstävänä
+velkojana, vaan sääliväisenä, lempeänä Vapahtajana.
+
+Minua lohduttaa suuresti, kun ajattelen tällä tapaa perkeleestä. Eikö
+hän ole koettanut opettaa minua uskontoonsa koko elin-aikanani? Ja nyt
+minä olen saanut selkoa hänestä! Hän on kertonut minulle valheita, ei
+minusta itsestä (T:ri Luther sanoo, ettei hän voi kuvata meitä
+syntisemmäksi, kuin olemme), vaan valheita Jumalasta. Se hyödyttää
+minua melkein yhtä paljon, kun kuulen T:ri Lutherin puhuvan
+perkeleestä, kuin Jumalasta -- hän sanoo häntä "häijyksi,
+murheelliseksi hengeksi, joka tahtoo tehdä kaikki murheellisiksi."
+
+Jumalan avulla minä en tahdo koskaan enään uskoa häntä. Mutta T:ri
+Luther sanoi, että joudun usein sitä tekemään; että perkele tulee
+takaisin ja panettelee Jumalaa ja häiritsee rauhaani niin monella
+tavalla, että sitä kestää kauan, ennenkuin minä opin tuntemaan häntä.
+
+Minua kauhisti, kun hän puhui minulle tästä; mutta sitten hän rauhoitti
+minua jälleen sillä, että hän jutteli minulle ihanan kertomuksen,
+jonka hän sanoi olevan raamatusta. Se oli Hyvästä Paimenesta ja
+yksinkertaisista, eksyneistä lampaista, ja sudesta, joka koetti niellä
+niitä. "Kaikki Paimenen huoli tarkoittaa vaan sitä", hän sanoi, "että
+hän hellimmällä tavalla pitäisi lampaat luonansa; ja kun he eksyvät,
+menee hän etsimään heitä, nostaa heidät hartioilleen ja kantaa heidät
+kotiin hyvään turvaan. Paras viisautemme", hän lausui: "on se, että
+aina pysymme likellä tätä Hyvää Paimenta, joka on Kristus, ja
+kuuntelemme Hänen ääntänsä."
+
+Minä tiedän, että Herraa Jesusta Kristusta sanotaan Hyväksi Paimeneksi.
+Minä olen nähnyt taulun, jossa Hän kantaa karitsaa hartioillaan. Mutta
+ennenkuin T:ri Luther selitti sen minulle, minä luulin sen merkitsevän,
+että Hän hallitsi ja omisti koko mailman, joka on Hänen laumansa. Mutta
+minä en koskaan ajatellut, että Hän lakkaamatta huoli _minusta_,
+niinkuin lampaastansa, etsi minua, kutsui minua, kaitsi minua, myöskin
+minua.
+
+Muut ihmiset ovat epäilemättä ymmärtäneet kaikki nämät ennen. Vaan
+kuitenkin, jos niin on, miks'eivät munkit saarnaa siitä? Miksi
+täti Agnes palvelee Häntä luostarissa katumusharjoituksilla ja
+itsekidutuksilla sen sijaan, että hänen pitäisi palvella Häntä
+mailmassa ja olla hyvä kaikille ja auttaa kaikkia ympärillänsä? Miksi
+meidän lempeällä äidillämme on semmoiset synkeät itsesyytöksen
+ajatukset, ja miksi hänestä tuntuu, kuin hän ja perheemme olisivat
+jonkun kirouksen alla?
+
+T:ri Luther sanoi, että Kristus "tehtiin kiroukseksi meidän tähtemme;"
+että Hän, Jumalan puhdas ja saastuttamaton Karitsa, kantoi kirouksen
+meidän tähtemme ristinpuussa; ja että me, kun uskomme Häneen, emme ole
+kirouksen, vaan siunauksen alla -- olemme siunatut.
+
+Tätä siis krucifixi ja _Agnus Dei_ tarkoittavat.
+
+Epäilemättä ovat useat minun ympärilläni ymmärtäneet kaikki nämät kauan
+aikaa sitten. Minä olen varma, että ainakin Evamme ymmärsi sen.
+
+Mikä ääretön ilo minulle, kun istun puutarhassa, ompelus kädessäni, ja
+katson ylös omenakukkien ja värisevien lehtien lävitse, ja näen Jumalan
+rakkauden siellä; -- kun kuuntelen rastasta, joka on rakentanut pesänsä
+niitten väliin, ja jokaisessa sävelessä, joka paisuttaa hänen pikkuista
+kurkkuansa, tunnen Jumalan rakkauden, joka pitää huolta linnuista; --
+kun katson taivaan kirkkaisin, sinertäviin säkeisin ja tunnen, että ne
+ovat siunauksen teltta -- Isäni huoneen katto, jotta, jos pilvet
+kulkevatkin sen ylitse, ne peittävät vaan muuttumattomaan valkeuden,
+jotta myöskin, kun päivä katoo, minä näen, että itse yö paljastaa uusia
+valkeuden mailmoja; -- kun tiedän, että jos voisin kerittää auki
+poimusta poimuun Jumalan mailman, havaitsisin vaan yhä enemmän
+siunausta ja katsoisin yhä syvemmälle rakkauteen, joka on kaikkein
+keskuksena!
+
+Ja sitten, kuinka hupaista on jatkaa ompelustyötäni ja ajatella, kun
+sormeni ahkerasti jouduttavat neulaani:
+
+"Tämäkin on isän ja äidin auttamista; tämä, myöskin tämä on vähäinen
+rakkauden työ. Ja kun näin istun ja ompelen, Jumala on mieltynyt minuun
+ja siihen, mitä minä teen. Hän antaa tämän minun työkseni yhtä hyvin
+kuin määrää papit rukoilemaan ja T:ri Lutherin saarnaamaan. Minä
+palvelen Häntä ja on läsnä tässä vähäisessä sopessani mailmassa ja on
+tyytyväinen minuun -- myöskin minuun!"
+
+Voi, Fritz ja Eva! jos te molemmat olisitte tietäneet tämän, olisiko
+teidän tarvinnut jättää meidät ja lähteä palvelemaan Jumalaa niin
+kaukana poissa?
+
+Olenko minä todella, niinkuin St. Kristofer, saavuttanut virtani
+rannan, jossa saan palvella Vapahtajaani ja auttaa kaikkia pilgimejä,
+kuin suinkin jaksan?
+
+Paremmin, paremmin kuin St. Kristofer; sillä enkö minä _tunne sitä
+ääntä_, joka sanoo minulle:
+
+"Elsa! Elsa! tee tämä minun tähteni!"
+
+Enkä minä nyt ollenkaan pelkää, vaikka tulen vanhaksi. Tämä on suuri
+helpoitus, koska jo olen seitsemännelläkolmatta ja lapset pitävät minua
+melkein yhtä vanhana kuin äitiämme. Sillä mikä vanhentuminen on, jos
+T:ri Martin Luther puhuu totta (ja minä tiedän varmaan, että hän
+puhuu), muuta kuin että joka päivä lähestymme Jumalaa ja Hänen pyhää
+onnellista kotiansa! T:ri Luther sanoo, että Vapahtajamme nimitti
+taivasta Isänsä kodiksi.
+
+Ei niin, että minun tekisi mieli jättää tämä mailma. Niin kauan kuin
+Jumala tahtoo, että me olemme täällä, ja Hän on meidän kanssamme, on se
+kodikas kylläksi meille.
+
+
+Toukokuulla 1513.
+
+Tänä aamuna, kun paraikaa laitin isäni mieliruokaa, kuulin herra
+Reichenbachin äänen ovesta. Hän meni arkihuoneesen ja kohta sen jälkeen
+Chriemhild, Atlantis ja Thekla hyökkäsivät sisään kyökkiin.
+
+"Herra Reichenbach tahtoo puhutella vanhempia", sanoi Chriemhild, "ja me
+käskettiin pois."
+
+Minä olin hetken vähän levotonna. Tuntui kuin entisinä Eisenachin
+aikoina; mutta siitä asti, kuin tulimme Wittenbergiin, emme ole tehneet
+mitään velkoja; että minä, vähäisen mietittyäni, tyynnyin jälleen.
+Lapset arvelivat jos jotakin siitä, mitä asia koski. Chriemhild luuli,
+että se oli joku valtiollinen seikka, koska hän oli nähnyt
+Reichenbachin hartaasti puhuvan Ulrich von Gersdorfin kanssa, kun hän
+tuli katua ylöspäin, ja he arvattavasti olivat keskustelleet aatelisten
+ja porvarein etu-oikeuksista.
+
+Atlantis luuli, että tämä oli jollakin lailla yhteydessä T:ri Martin
+Lutherin kanssa, sillä herra Reichenbach oli huoneesen tullessaan
+antanut äidille yhden uuden tohtorin lentokirjan.
+
+Thekla tiesi varmaan, että nyt se hetki vihdoin oli tullut, jolloin
+ruvettaisiin käyttämään jotakin isän keksintöä -- onko se alati käyvää
+kelloa vai metallien muuttamista vaiko höyrypumppua, sitä hän ei voinut
+sanoa; mutta hän oli vakuutettu siitä, että se oli jotakin, joka
+viimein tekisi meidät rikkaiksi, koska herra Reichenbach näytti niin
+kovasti totiselta ja oli niin kunnioittavainen isäämme kohtaan. Heille
+ei jäänyt pitkää aikaa perustella erinäisiä arveluitansa, kun kuulimme
+herra Reichenbachin joutuisasti astuvan porstuan lävitse ja oven
+nopeasti menevän kiinni hänen perässään.
+
+"Mikä neuvottelu se oli?" kysyi Chriemhild ylenkatseellisesti; "hän ei
+ole ollut täällä kymmentä minuuttia."
+
+Kohta sen jälkeen äitimme ilmestyi. Hän oli hyvin vaalea ja hänen
+äänensä vapisi, kun hän sanoi:
+
+"Elsa lapseni, me tarvitsemme sinua."
+
+"Sinä saat ensin tietää, Elsa", huusivat lapset. "No, se onkin oikein;
+sinä olet rakas, kiltti vanhin sisaremme ja sinä kerrot kai sitten
+meille."
+
+Minä tuskin tiesin miksi, mutta sormeni eivät näyttäneet tottelevan
+minua yhtä nöyrästi kuin muutoin, ja kesti vähän aikaa, ennenkuin
+kykenin valmistamaan ruokani, pesemään käteni, kivertämään alas
+valkoiset hiani ranteisiin ja menemään heidän luoksensa arkihuoneesen,
+että äitini palasi jälleen, näyttäen tavattoman hätäiseltä, ja itse vei
+minut sisään.
+
+"Elsa kultani, tule tänne", lausui isäni. Ja, käteeni tarttuen, hän
+lisäsi: "herra Reichenbach on käskenyt minun sanoa sinulle jotakin.
+Muut vanhemmat ratkaisevat usein tämmöiset asiat lastensa sijassa,
+mutta äitisi ja minä tahdomme jättää asian sinun päätettäväksesi. --
+Voisitko sinä ruveta hänen vaimoksensa?"
+
+Kysymys saatti minut hämille enkä minä voinut kuin sanoa:
+
+"Onko mahdollista, että hän ajattelee minua?"
+
+"Ei siinä, Elsaseni, minun mielestäni mitään mahdotonta ole", arveli
+isäni; "mutta kaikissa tapauksissa on herra Reichenbach pannut asian
+selvälle kannalle. Kysymys on vaan, tahtooko Elsamme ajatella häntä."
+
+Minä en pystynyt sanomaan mitään.
+
+"Ajattele tarkoin, ennenkuin hylkäät hänet", lausui isäni; "hän on hyvä
+ja jalo mies; hän ei huoli mistään myötäjäisistä sinun kanssasi; hän
+sanoo, että sinussa on myötäjäiset kuninkaallekin; ja minun täytyy
+tunnustaa, että hän on erittäin nerokas ja taitava mies, joka panee
+arvoa tieteellisiin keksintöihin, niinkuin vaan harvat näihin
+aikoihin."
+
+"En minä tahdo hyljätä häntä", sammalsin minä.
+
+Mutta helläsydäminen äiti sanoi, nojauttaen päätäni olkapäähänsä:
+
+"Ajattele kuitenkin tyyni, ennenkuin suostut häneen. Me emme ole köyhät
+enää emmekä tarvitse minkään vieraan rikkautta onnellisina ollaksemme.
+Jumala varjelkoon, että lapsemme uhraisi itsensä meidän tähtemme. Herra
+Reichenbach on epäilemättä hyvä ja viisas mies, mutta minä tiedän hyvin
+nuorten tyttöjen mielen. Hän on vähänläntäinen, eikä pitkä ja pulskea,
+niinkuin Fritzimme ja Kristoferimme; ja hän on hieman paljaspäinen
+eikä varsin nuori, vaan pikemmin totinen ja vähäpuheinen, ja nuoret
+tytöt --"
+
+"Mutta, äiti", minä sanoin, "minä en ole mikään nuori tyttö, minä olen
+kuusikolmatta täyttänyt; ei herra Reichenbach ole minusta vanha enkä
+minä ole koskaan huomannut, että hän on paljaspäinen, eikä hän minun
+parissani suinkaan ole vähäpuheinen."
+
+"Oikein, Elsa", arveli äidin-äitimme, nauraen sopestansa takan äärestä.
+"Antakaat, isä ja äiti, näitten molempain kahden kesken päättää asia.
+Se käy heiltä paremmin kuin meiltä."
+
+Ja illalla herra Reichenbach palasi jälleen, ja me sovimme kaikista.
+
+"Tästäkö siis neuvoteltiin!" sanoivat lapset, vähän pettyneinä
+toiveissansa. "Se tuntuu niin tavalliselta asialta", arveli Atlantis,
+"me olemme niin tottuneet näkemään herra Reichenbachia. Hän käy meillä
+melkein joka päivä."
+
+"Minusta siinä ei ole mitään estettä", lausui Chriemhild; "mutta se
+näyttää tuskin naimiselta, kun muuttaa vaan kadun poikki. Hänen talonsa
+on juuri vastapäätä meitä."
+
+"Mutta se on paljoa komeampi, kuin meidän talomme", sanoi Thekla. "Minä
+pidän herra Reichenbachista; ei kukaan ole koskaan huolinut niin paljon
+piirrustuksistani, kuin hän. Hän näyttää minulle, missä ne ovat
+virheelliset, ja neuvoo minua, kuinka saan ne oikeiksi, niinkuin hän
+todella katsoisi sitä tärkeäksi asiaksi; ja tärkeä se onkin, niinkuin
+tiedät, Elsa, koska minä aion kerta ommella ja auttaa vanhempia,
+niinkuin sinä. Eikä kukaan ole koskaan ollut niin hyvä Nix'ille, kuin
+hän. Hän otti tuonaan koiran syliinsä ja veti ulos puikon, joka oli
+tehnyt sen nilkuksi. Tätä Nix ei olisi sallinut keneltäkään muulta kuin
+minulta. Nix pitää herra Reichenbachin sangen hyvänä, ja niin minäkin.
+Herra Reichenbach on paljon viisaampi, luullakseni, kuin Ulrich, joka
+kiusaa Nix'iä eikä ole eroittavanansa kissojani lehmistäni; eikä herra
+Reichenbach minusta ole paljoa vanhempi; paitsi sitä, minä en soisi,
+että Elsamme asuisi askeltakaan kauempana poissa."
+
+Ja Thekla kiipesi ylös syliini ja suuteli minua, sillä aikaa kuin Nix
+seisoi takajaloillansa ja haukkui, silmin-nähtävästi ajatellen, että
+tämä oli suuri tilaisuus. Niin että ainakin kaksi perheestämme on
+antanut suostumuksensa.
+
+Mutta ei kukaan heistä kaikista tiedä vielä, mitä herra Reichenbach
+sanoi minulle, kun seisoimme hetken aikaa akkunan luona, ennenkuin hän
+lähti tänä iltana. Hän sanoi:
+
+"Elsa, Jumala se on, joka antaa minulle tämän ilon. Aivan siitä illasta
+saakka, jolloin te kaikki tulitte Wittenbergiin, ja minä näin, kuinka
+sinä hellästi autoit vanhoja ja neuvoit nuoria etkä koskaan hämmentynyt
+tässä tohussa, vaan kerkesit aina kiittämään kaikkia vähäisestäkin
+hyvästä työstä taikka auttamaan jokaista, joka joutui vaan vähäiseen
+pulaan -- aivan siitä saakka minä ajattelin, että sinä olit tämän kodin
+valo, ja rukoilin Jumalaa, että Hän kerran tekisi sinut minun kotini
+valoksi."
+
+Voi! tämä osoittaa, kuinka rakkaus peittää ihmisten viat; mutta hän ei
+tuntenut Fritziä eikä paljon Evaakaan. He olivat kotimme todellinen
+päivänpaiste. Kuitenkin tahdon minä kaikissa tapauksissa Jumalan avulla
+koettaa parastani tehdäkseni herra Reichenbachin kotia valoisaksi.
+
+Mutta kaikkein paras asia on se, että minä en pelkää vastaan-ottaa tätä
+siunausta. Minä uskon, että se on Jumala, joka sanomattomasta
+rakkaudestansa, niinkuin T:ri Luther sanoo, on antanut sen enkä minä
+pelkää, että Hän katsoo minua liian onnelliseksi.
+
+Ennenkuin T:ri Luther rupesi rippi-isäkseni, minä en olisi suinkaan
+tietänyt, kääntyisikö tämä siunaukseksi vai kiroukseksi; vaan nyt minä
+en pelkää. Kahle näyttää pudonneen pois sydämeltäni ja verho
+silmistäni, ja minä voin nimittää Jumalaa isäksi ja pelkäämättä
+vastaan-ottaa kaikki Häneltä.
+
+Minä tiedän, että Gottfriedin tunteet ovat samat. Koska minulla ei
+milloinkaan ollut mitään kutsumusta korkeampaan hengelliseen elämään,
+on se erityinen armo minua kohtaan, että olen löytänyt semmoisen
+uskonnon, joka saattaa aivan jokapäiväisen tyttöraukan rakastamaan
+Jumalaa ja etsimään Hänen siunaustansa.
+
+
+Kesäkuulla.
+
+Äitimme on tällä viikkoa pitänyt minulle koko joukon sydämellisiä
+puollustuspuheita siitä, että hän sanoi Gottfriedia (herra Reichenbach
+pyysi, että minä nimittäisin häntä niin) vanhaksi, paljaspäiseksi,
+vähänläntäiseksi ja totiseksi.
+
+"Kuule, lapseni, minä tarkoitin vaan, etten tahtonut, jotta sinä
+suostuisit häneen meidän tähtemme. Ja viimeistä lukua on hän, niinkuin
+sinä sanot, tuskin ensinkään paljaspäinen; ja sanotaan, että kaikki
+semmoiset miehet, jotka ajattelevat paljon, kadottavat hiuksensa
+varhain; ja minä olen varma, ettei se ole mikään etu, kun aina puhuu;
+eikä kaikki voi olla yhtä pitkät kuin Fritzimme ja Kristoferimme."
+
+"Ja viimeistä lukua, rakas äiti", sanoi äidin-äiti, "Elsa ei valinnut
+herra Reichenbachia sinun tähtesi; mutta oletko sinä aivan varma, ettei
+Reichenbach valinnut Elsaa hänen isänsä tähden? Hän otti aina niin
+hartaasti osaa höyrypumppuun!"
+
+Äitimme ja minä näemme mielihyvällä sen hiljaisen vaikutuksen, joka
+näyttää olevan herra Reichenbachilla Kristoferin suhteen. Tämän
+kumppanit ja myöhäiset kotiintulot ovat tätä aikaa usein tuottaneet
+meille paljon huolia. Kristofer luottaa myöskin häneen, koska hän ei
+ole pappi eikä juuri suuresti suosi munkkeja ja luostareita; eikä herra
+Reichenbach ole sinnepäinkään niin levoton Kristoferin puolesta, kuin
+me pelokkaat, hätäiset naiset jo rupesimme olemaan. Hän vakuuttaa, että
+Kristoferissa on hyvä alku; ja hän sanoo, etteivät parhaatkaan mallit
+ole kullan näköisiä, ennenkuin ne puhdistetaan. Meidän, naisten,
+joitten täytyy katsella kaikkia kaukaa rauhallisista kodoistamme, on
+niin vaikea eroittaa sulatus-uunien hehku tulipalon liekeistä.
+
+
+Wittenbergissä, Syyskuulla 1513.
+
+Tänä aamuna herra Reichenbach, Kristofer ja Ulrich von Gersdorf (joka
+on opiskellut täällä jonkun aikaa) palasivat aivan innoissaan jostakin
+väittelystä, jonka T:ri Luther ja muutamat Erfurtin tohtorit ja
+professorit olivat keskenänsä pitäneet.
+
+Minä en tiedä, ymmärränkö minä aivan selvästi, mistä puhe oli; mutta he
+näyttivät pitävän asiaa hyvin tärkeänä.
+
+Meidän talomme on viime aikoina muuttunut melkein kokouspaikaksi;
+osittain, luullakseni, isäni sokeuden vuoksi, joka aina takaa, että
+joku on kotona meillä.
+
+Näyttää siltä kuin T:ri Luther moittisi yliopistojen vanhaa
+opetustapaa. Tämä tekee, että vanhemmat professorit katsovat häntä
+vaaralliseksi mailmanparantajaksi, sillä välin kuin nuoremmat
+riemuitsevat hänestä, ikäänkuin sankarista, joka taistelee heidän
+puolestansa. Vaan kuitenkin ovat ne vallat, joita T:ri Luther pyytää
+asettaa entiseen arvoonsa, vanhemmat kuin ne, joita hän ahdistaa. Hän
+vaatii, ettei mitään muuta hyväksytä teologisen totuuden ohjeeksi, kuin
+Pyhä Raamattu. Minä en ymmärrä, miksi tästä niin suurta riitaa
+tarvitaan, sillä minä luulin, että koko meidän uskomme perustui Pyhään
+Raamattuun. Arvatakseni ei ole niin laita; mutta jollei, mihin se siis
+perustuu? Minun täytyy kysyä tätä Gottfriedilta joskus, kun olemme
+kahden kesken.
+
+Tänpäiväinen väitös tapahtui Wittenbergin arkki-diakonin T:ri Andreas
+Bodenstein'in, T:ri Lutherin ja Eisenachin T:rin Jobocus'en välillä.
+Viime mainittu on T:ri Lutherin vanha opettaja ja nimitetään
+Trutbetteriksi. T:ri Carlstedt itse näytti, niin sanotaan, kokonaan
+voitetulta; ja T:ri Jobocusen suu tukittiin, ja hän palaa takaisin
+Erfurtiin.
+
+Ylioppilaat ovat ihastuksissa. Pääkohta, jota T:ri Luther hätyyttää,
+näyttää olevan Aristoteles, joka oli pakanallinen Kreikkalainen. Minä
+en ymmärrä, miksi nämät kirkon tohtorit niin kiivaasti puollustavat
+häntä; mutta herra Reichenbach sanoo, että koko koulu-opetus ja koko
+ane-oppi perustuvat jollakin lailla tähän Aristoteleesen, ja että T:ri
+Luther tahtoo poistaa kaikki, mitä seisoo ylioppilaitten ja Pyhän
+Raamatun välillä.
+
+Ulrich von Gersdorf sanoi, että meidän tohtorimme väittelee samaan
+tapaan, kuin hänen setänsä, Frans von Sickingen, taistelee. Hän seisoo,
+niinkuin paikalla, jonka hän tietää lujaksi; ja sitten, kun hänen
+vastustajansa ovat väsyneet eivätkä koeta järkähyttää häntä, syöksee
+hän yhtäkkiä alas heidän päällensä ja pyyhkäisee heidät pois, niinkuin
+vuorivirta.
+
+"Mutta hänen suuri salaisuutensa näyttää olevan se", muistutti
+Kristofer, "että hän uskoo jokaiseen sanaan, jota hän lausuu. Hän
+puhuu, niinkuin muut ihmiset tekevät työtä, että joka isku on kantaan
+osattu."
+
+Vaan Gottfried lausui vakavasti: "hän taistelee Jumalan taisteloa
+meidän aikamme kirjanoppineita ja Farisealaisia vastaan; ja, joko hän
+kukistaa taikka kukistetaan, taistelo on voitettava. Se on taistelo, ei
+ainoastaan vääryyttä vastaan, vaan totuuden puolesta, että se pysyisi
+siinä asemassa, jonka se on saavuttanut."
+
+"Kun kuuntelen häntä", lausui Ulrich, "soisin minä, että
+ylioppilas-aikani olisi ohitse, ja minä pääsisin Thüringin metsän
+vanhaan linnaan, että saisin antaa kaikille hyville yrityksille uuden
+vauhdin. Hänestä opin, että silloin mailman suuria taisteloita
+taistellaan, kuin jokainen voittaa Jumalan viholliset omassa
+sydämessään ja kodissaan. Hän puhuu Aristoteleesta ja Augustinista,
+mutta minä ajattelen sen johdosta laiskuutta ja hirmuhallintoa
+linnassamme, talonpoikien kurjuutta ja sorrettua tilaa, joka on
+minulle, mitä Aristoteles ja koulumiehet ovat hänelle."
+
+"Ja minä", sanoi Kristofer, "ajattelen, kun hän puhuu, kirjapainoamme,
+siksi kuin jokapäiväinen toimeni siinä näyttää olevan paras työ, mitä
+minä voin tehdä; ja kirjanpainajan virka, kun saa lennättää semmoisia
+sanoja, kuin hänen, kautta mailman, tuntuu jaloimmalta asialta koko
+maan päällä."
+
+"Mutta hänen luentonsa taistelevat hyvän taistelon vielä paremmin, kuin
+hänen väitöksensä", muistutti Gottfried. "Näissä väitöksissä hän
+puhdistaa mailman vihollisesta; mutta Psalmien ja Romalaisepistolan
+selityksissään käy hän sisällistä sotaa ja puhdistaa sydämen niistä
+valheista, jotka eroittivat sen Jumalasta. Kun hän ahdistaa
+Aristotelesta, johdattaa hän sinua raamatun, totuuden lähteen luo; kun
+hän puhuu vanhurskauttamisesta uskon kautta, johdattaa hän sinua
+Jumalan, pyhyyden ja autuuden ainoan lähteen luo."
+
+"Kerrotaan, että T:ri Jodocus parka on käynyt aivan kipeäksi harmista,
+kun hän voitettiin", lausui Kristofer; "ja että monta katkeraa puhetta
+lasketaan Erfurtissa T:ri Lutherista."
+
+"Mitä se haittaa", vastasi Ulrich, "kun yhä enemmän ylioppilaita tulvaa
+joka taholta Saksasta Wittenbergiin, ja Augustinin-luostari jo on
+täynnä nuoria munkkeja, jotka lähetetään tänne eri luostareista
+opiskelemaan Lutherin johdolla? Kansakunnan nuoriso ja voima on meidän
+puolellamme. Kuolleet haudatkoot kuolleensa."
+
+"Voi, lapset", lausui äidin-äiti, katsahtaen ylös kutimestaan, "tämä on
+hautajais-saatto, jota kestää kauan. Nuoret puhuvat aina vanhoista,
+niinkuin nämät olisivat syntyneet vanhoina. Luuletteko, etteivät meidän
+sydämemme koskaan ole sykkineet vahvasti toivosta, ja ettemme me ole
+koskaan taistelleet lohikäärmeitä vastaan? Vanha käärme ei ole
+kuitenkaan vielä tapettu. Eikä hän suinkaan ole kuollut, kun me olemme
+kuolleet ja te olette vanhat ja teidän lapsenlapsenne astuvat vanhan
+taisteloon, luullen, että he taistelevat ensimäistä taisteloa, jonka
+mailma on nähnyt, ja voittavat viimeisen vihollisen."
+
+"Ehkä ei", sanoi Gottfried; "mutta viimeinen vihollinen voitetaan
+joskus, ja kuka tietää, kuinka pian?"
+
+
+Wittenbergissä, Lokakuulla 1513.
+
+Meidän kunnioituksemme ja rakkautemme T:ri Lutheria kohtaan liittävät
+herra Reichenbachin ja minut lujasti yhteen.
+
+T:ri Luther selittää paraikaa luennoissaan Romalaisepistolaa ja
+Psalmeja, ja kun istun rukkini ääressä taikka ompelen, lukee Gottfried
+minulle usein muistoonpanojansa näistä esitelmistä taikka kertoo
+minulle, mistä niissä on puhuttu. Tämä lohduttaa minua myöskin, koska
+hänellä on niin monta ajatusta ja epäilystä, jotka huolettaisivat minua
+hänen puolestaan, jollei hän olisi T:ri Lutherin ystävä. Ne ovat niin
+uudet ja oudot minulle; ja asiain niin ollen, minä en koskaan uskalla
+puhua niistä äidilleni.
+
+Gottfried väittää, että suuria muutoksia ja parannuksia kaivataan
+kovasti kirkossa. Hän arvelee myöskin, ettei Kristofer ole aivan
+väärässä, kun hän moittii useita pappeja ja munkkeja, jotka, niinkuin
+hän sanoo, elävät semmoista elämää, joka on häväistys kristikunnalle.
+
+Mutta etupäässä häntä inhottaa aneitten myyminen, jota T:ri Tetzel nyt
+harjoittaa useissa Sachsin kaupungeissa. Hän vakuuttaa, että se on
+hävytöntä valeitten kaupittelemista, ja että useimmat sivistyneet ja
+ylhäiset suurissa kaupungeissa ajattelevat samoin. Lisäksi hän kertoo
+minulle, että eräs kelpo mies, teologian prosessori -- T:ri Johan von
+Wesel -- julkisesti saarnasi niitä vastaan noin viisikymmentä vuotta
+takaperin Erfurtin yliopistossa ja jälestäpäin Wormsissa ja Mainzissa;
+sekä että Johan von Goch ja muut pyhät miehet aivan ankarasti
+vastustivat niitä.
+
+Kun kysyin, eikö paavi ole hyväksynyt niitä, vastasi hän, että,
+jos tekee mieli tietää, mikä paavi on, tarvitsee lähteä Romaan.
+Hän oli käynyt siellä nuoruudessansa, ei pilgrimiretkellä, vaan
+kauppa-asioissa, ja hän jutteli minulle, että se pahuus, jonka hän näki
+siellä, erittäin silloisen paavin, Borgian, huonekunnassa, synnytti
+hänessä moneksi vuodeksi vihaa jo uskonnon nimeäkin vastaan. Hän oli,
+jatkoi hän, parhaasta päästä T:ri Lutherin kautta ruvennut uudestaan
+tuntemaan, että löytynee semmoinen uskonto, joka ei ole mikään synnin
+peite, vaan kehoitus pyhyyteen.
+
+Hän sanoo myöskin, että minä olen kokonaan erehtynyt "Reineke Fuchs'in"
+suhteen; ettei se ole mikään tavallinen pilkkakirja, joka laskee
+leikkiä tosiaan pyhistä esineistä, vaan katkera, totinen satiri sitä
+ulkokultaisuutta vastaan, joka harjoittaa kaikenlaisia syntejä pyhien
+nimitysten varjolla.
+
+Hän epäilee myöskin, ovatko Calixtinit ja Hussitit niin pahoja, kuin
+heitä on kuvattu. Minä käyn välisti levottomaksi, kun kuulen hänen
+puhuvan näin. Hänen mailmansa on niin paljoa avarampi kuin minun, että
+minun ajatusteni on vaikea seurata häntä siihen. Jos mailma on niin
+paha ja pyhimmissä paikoissa löytyy niin paljon ulkokultaisuutta,
+kenties minä kuitenkin olen ollut liian tyly Kristofer raukalle.
+
+Mutta jos Fritz on huomannut saman, kuinka onnettomaksi se hänet
+tehneekään!
+
+Eivätkö todella jumaliset ihmiset, niinkuin Fritz ja Eva, voi hyödyttää
+mailmaa paremmalla tavalla, kuin sillä, että jättävät sen muuttumaan
+yhä enemmän turmeltuneeksi ja uskottomaksi, sillä välin kuin he istuvat
+itseksensä ja kutovat pyhyyden vaatteitansa luostarissa? Näyttää siltä,
+kuin jo olisi aika tehdä jotakin. Hupaista olisi tietää, kuka sen on
+tekevä.
+
+Minä ajattelin, että se ehkä olisi paavi; mutta Gottfried pudistaa
+päätänsä ja sanoo: "ei Romasta mitään hyvää lähde."
+
+"Eiköhän papit?" kysyin minä eräänä päivänä.
+
+"He pitävät liian paljon huolta siitä", hän vastasi, "että heidän
+hovinsa ovat yhtä loistavat kuin ruhtinaitten, niin ettei heidän käy
+ryhtyminen niihin väärinkäytöksiin, jotka säilyttävät heille heidän
+tulonsa.°
+
+"Taikka ruhtinaat?"
+
+"Pappien ystävyys on niin tärkeä heille, etteivät sekaannu hengellisiin
+asioihin."
+
+"Taikka keisari?"
+
+"Keisarilla", hän lausui, "on kylläksi tekemistä siinä, että hän pitää
+puoltansa ruhtinaita, pappeja ja paavia vastaan."
+
+"Taikka ritarit?"
+
+"Ritareilla on sota koko mailmaa vastaan", hän arveli; "minä en
+puhukaan heidän lakkaamattomista keskinäisistä riidoistansa. Mutta
+toisella puolella talonpojat nousevat hurjaan kapinaan ja toisella
+suuret aateliset kieltävät heidän etu-oikeuksiansa. Etevimmät
+porvarisperheet himmentävät heidän raa'an koreutensa, yhtä paljon kuin
+kaupunkein palatsit voittavat heidän yksinkertaiset rosvolinnansa. Niin
+ritareilla ja pikku aatelistolla ei ole muuta kuin katkeria sanoja
+papiston väärinkäytöksiä vastaan. Paitsi sitä heillä useimmilla on
+sukulaisia, joille he toivovat saavansa jonkun lihavan abbottikunnan."
+
+"Entä talonpojat!" muistutin minä. "Eikö evankeliumi ensiksi päässyt
+juurtumaan talonpojissa?"
+
+"_Jumalalta innostetuissa_ talonpojissa ja kalastajissa!" hän vastasi
+miettien. "Semmoisissa talonpojissa, jotka olivat kulkeneet maata
+edestakaisin kolme vuotta Mestarinsa kanssa. Mutta kuka nyt meidän
+talonpoikia opettaa? He eivät osaa lukea!"
+
+"Epäilemättä siis porvarit", minä lausuin.
+
+"Jokainen ehkä on valmis suosimaan omaa säätyänsä", vastasi hän
+hymyillen; "mutta minä luulen, että, jos paremmat ajat koittavat, se
+tapahtuu kaupunkien kautta. Niissä uudet opit pääsevät juurtumaan;
+niissä rikkailla on seura-elämä ja sivistys, ja köyhillä opettajia;
+yhteen joutuminen ja keskusteleminen valistavat ihmisten mielen; ja
+niissä on tilaisuus ajatella ja vapaus puhua. Jos aljettaisiin poistaa
+väärinkäytöksiä, edistäisivät, tietääkseni, porvarit sitä enemmän kuin
+muut."
+
+"Mutta kuka alkaa?" minä kysyin. Eikö kukaan ole koskaan koettanut?"
+
+"Useat ovat koettaneet", hän vastasi surullisesti; "ja useat ovat
+koettaissaan hukkuneet. Sillä välin kuin he ahdistivat yhtä
+väärinkäytöstä, versoivat toiset. Taikka kun he koettivat parantaa yhtä
+avonaista haavaa, joku astui esiin ja lausui, että oli aivan mahdoton
+eroittaa vamma muusta ruumiista, ja että he tavoittivat Pyhän Äitimme
+Kirkon, henkeä."
+
+"Kuka siis uskaltaa aloittaa?" minä kysyin. "Lieneekö se Luther? Hän on
+kylläksi rohkea panemaan kaikki alttiiksi; ja koska hän on tehnyt niin
+paljon hyvää Fritzille, sinulle ja minulle, miks'ei koko kirkolle?"
+
+"T:ri Luther on uskollinen kyllä ja tarpeeksi rohkea, mihin hyvänsä
+vaan hänen omatuntonsa vaatii häntä", sanoi Gottfried; "mutta hän
+askaroitsee paraikaa ihmisten sielujen pelastamisessa eikä kirkollisten
+väärinkäytösten poistamisessa."
+
+"Mutta jos kirkolliset väärinkäytökset sattuisivat estämään ihmisten
+sielujen pelastamista", muistutin minä, "mitä T:ri Luther silloin
+tekisi?"
+
+"Saisimme nähdä, Elsa", vastasi Gottfried. "Jos sudet hätyyttäisivät
+jotakin Lutherin lammasta, en minä luule, että hän huolisi paljon,
+millä aseella hän pelastaisi sen taikka millä vaaralla."
+
+
+
+
+XIII.
+
+Evan kertomus.
+
+
+Nimptschenissä 1516.
+
+Suuria muutoksia on tapahtunut näinä kolmena viime vuonna täti Cottan
+perheessä. Elsa on ollut naimisissa enemmän kuin kaksi vuotta ja
+lähettää minulle kummallisia kertomuksia pikku Greetansa kauneudesta ja
+viisaudesta. Hän alkaa nyt sopertaa äidin, isän ja tätien nimeä. Elsa
+on myöskin opettanut pikku tytön heittämään sormisuukkosia minun
+muotokuvalleni ja nimittämään sitä Eva serkuksi. He eivät suostu
+luostari-nimeeni.
+
+Chriemhild on myöskin mennyt kihloihin nuoren ritarin, Ulrich von
+Gersdorfin, kanssa, jolla on linna Thüringin metsässä; ja hän
+kirjoittaa, että he usein puhuvat sisar Avesta ja että Ulrich yhä
+säilyttää noita kuivettuneita orvonkukkia yhdessä äitinsä hiussuortuvan
+ja haltiapyhimyksensä relikin kanssa. Chriemhild sanoo, että minä
+tuskin tuntisin Ulrichia enää, hän on käynyt niin totiseksi ja
+järkeväksi ja on niin täynnä hyviä aikomuksia.
+
+Pikku Thekla kirjoittaa, että hänkin ymmärtää vähäisen latinaa. Elsan
+puoliso on opettanut sen hänelle; eikä Elsa ja Gottfried Reichenbach
+ole milloinkaan niin mielissään, kuin jolloin he saavat kuulla hänen
+laulavan niitä virsiä, joita serkku Evan oli tapa veisata.
+
+He näyttävät ajattelevan minua jonkunlaiseksi enkelisisareksi, jonka
+Jumala varhain kutsui luoksensa ja joka ei koskaan vanhene. Se on hyvin
+suloista, kun minua sillä tapaa muistetaan; mutta välisti tuntuu siltä,
+kuin he tuskin muistaisivat elikkä rakastaisivat minua semmoisena, kuin
+nyt olen, vaan semmoisena, jona minä olin elikkä joksi olisin tullut.
+
+Tokko he tuntisivat Eva serkkuansa siinä totisessa, hiljaisessa
+kahdenkolmatta-vuotisessa naisessa, joksi minä olen muuttunut? Sillä
+kun vanhassa kodissa aika näytti, niinkuin virta, osoittavan kulkuansa
+kasvamalla ja elämällä, näyttää se täällä luostarissa osoittavan sitä
+vaan varjon verkkaisella siirtymisellä äänettömässä auringonkellossa --
+kuoleman varjon. Luostarissa ei kukaan kasva, vaan vanhenee.
+
+Täti Cottan kodissa vuosi muuttui talvesta kevääksi, kesäksi ja
+syksyksi -- kylvön- ja elon-ajaksi -- kukkien ja hedelmien ajaksi. Eri
+vuoden-ajat sulivat toisiinsa, me emme tietäneet kuinka taikka milloin.
+Luostarissa vuosi on tarkasti jaettu Joulu-, Tammi-, Helmi-, Maalis-,
+Huhtikuuhun j.n.e., eikä mikään muu eroita toista kuukautta toisesta
+kuin nimi ja päivä.
+
+Vanhassa kodissa päivä valkeni koitosta sydänpäiväksi, lientyi sitten
+auringonlaskuksi ja himmentyi huomaamatta yöksi. Täällä luostarissa
+kello jakaa päivän tuntikausiin.
+
+Beatrice'n vaalea muoto vaalenee vähitellen yhä enemmän; täti Agnesin
+kasvot käyvät yhä laihemmaksi ja tuikeammaksi; ja minä, niinkuin muut,
+olen viisi vuotta vanhempi kuin olin viisi vuotta takaperin tänne
+tullessani, ja siinä kaikki.
+
+Toisia noviiseja tosin on tullut, jotka ovat tehneet peräyttämättömän
+lupauksen, ja kauniit, nuorekkaat kasvot ympäröivät minua; mutta
+sydäntäni viiltää usein, kun katselen heitä ja ajattelen, että he,
+niinkuin me muutkin, ovat sulkeneet itseltään elämän oven ja kaikki sen
+muutokset, ja alkaneet astua sitä yksitoikkoista polkua hautaa kohden,
+jonka askeleet on vaan vanhentuminen.
+
+Muutamat näistä noviiseista halaavat hartaasti jumalista elämää, kun he
+tulevat. Heille on kerrottu taivaallisesta Yljästä, joka on täyttävä
+heidän pyhitetyt sydämensä puhtaalla, sanomattomalla autuudella, jota
+ei mailma ollenkaan tunne.
+
+Toiset tulevat tänne perettensä köyhyyden tai ylpeyden uhreina. Heidän
+aateliset vanhempansa ovat liian köyhät elättämään heitä säätynsä
+mukaan, taikka myöskin on heidän omaisuutensa määrätty lisiksi jonkun
+naidun sisaren myötäjäisiin.
+
+Minä tiedän, kuinka he pettyvät toiveissansa, kun he oppivat tuntemaan,
+että luostari on vaan lapsellinen pikkukuva mailmasta, sen vähäisistä
+kunnianpyynnöistä ja kateudesta, mutta ilman sen elämää ja rakkautta.
+Minä tiedän, että jaloimmat kärsivät kaikkein enimmän ja kenties
+lankeevat kaikkein syvimmälle.
+
+Ahdasmielisille, tunnottomille luonnoille tavan jäinen tottumus
+helpommin palkitsee elämän moninaiset vaihetukset. He oleentuvat
+pikemmin ja ajattelevat yhtä ahkerasti luostarin tai sisarkunnan
+juoruja, johtajien vaaleja taikka naapuri-nunnaston häpeää, kuin he
+olisivat ajatelleet sen kaupungin tai kylän loruja, jossa he olisivat
+eläneet mailmassa.
+
+Mutta lämpimät sydämet ja ylevät mielet -- ne pyrkivät ja
+ponnistelevat taikka (vielä parempi) uneksivat, että he ovat
+saavuttaneet itsensä-halventamisen alimmat portaat taikka nousneet
+mystillisen hartauden ylimmille kukkuloille, mutta heräävät sitten
+katkerilla itsesyytöksillä ja huomaavat itsensä liian heikoiksi
+vastustamaan vähäisiäkin kiusauksia, niinkuin täti Agnes.
+
+Näitä minä koetan auttaa, mitä suinkin voi. Mutta minä olen nähnyt
+siitä, kuin tulin Nimptscheniin, että on kammottava ja vaarallinen
+asia, kun ottaa sielun kasvatuksen Jumalan käsistä omiin käsiinsä.
+Hänen kädessään karsiva veitsi epäilemättä välisti haavoittaa ja
+näyttää lakastuttavan; mutta meidän käsissämme se leikkaa ja haavoittaa
+ja lakastuttaa _eikä_ karsi. Me voimme kyllä määrätä kidutuksia
+itsellemme; mutta Jumala yksin tekee kidutuksen parantavaksi taikka
+kärsimisen opettavaksi.
+
+Minä en voi muuta kuin rukoilla, että, vaikka kuinka suuresti moni
+erhettyy, kun hän sulkee itsensä tänne, Sinä, joka olet Hyvä Lääkäri,
+otat meidät ja kaikki meidän hyödyttömät, vapaa-ehtoiset haavamme ja
+kaikki meidän pilatut, itsemme kautta tukautetut luonnonlahjamme, ja
+semmoisina, kuin me olemme, ja semmoisena, kuin olet, vielä kasvatat
+meitä Itseäsi varten.
+
+Sairashuoneesta minä kaikkein enimmän huolin. Kun olemme luopuneet
+kaikista tavallisen elämän riemuista, suruista ja kohtauksista,
+näytämme tuskin jättäneen mitään Jumalan käsiin, jolla Hän koettaisi
+uskoamme ja taivuttaisi tahtoamme oman tahtonsa mukaan, paitsi taudin.
+Omaisiamme emme voi kaivata, koska itse olemme kokonaan ja ijäksi
+erkaantuneet kaikesta yhteydestä rakkaittemme kanssa täällä maan
+päällä. Emmekä liioin tunne köyhyyden eikä varallisuuden kiusauksia,
+koska meidän ei ole tilaisuus kokea kumpaakaan; sillä samalla, kuin
+olemme tehneet vapaa-ehtoisen köyhyyden lupauksen emmekä niin muodoin
+milloinkaan voi sanoa mitään meidän omaksemme, olemme päässeet kaikista
+huolista; me olemme runsaasti lahjoitetun sisarkunnan jäsenet.
+
+Tauti yksistänsä ei tottele meitä; ja sentähden, kun näen jonkun
+sisaren lasketuksi kärsimisen vuoteelle, ajattelen minä:
+
+"_Jumala on sinut siihen laskenut_!" ja minä olen vielä varmempi siitä,
+että juuri tätä tarvitaan.
+
+Minä opetan yhä noviiseja; mutta toisinaan se surullinen kysymys johtuu
+mieleeni:
+
+"Miksi minä opetan heitä?"
+
+Elämä ei tarjoa mitään tulevaisuutta heille -- ainoastaan
+yksitoikkoisen nykyisyyden yksitoikkoista jatkamista.
+
+Minä koetan ajatella: "minä kasvatan heitä ijankaikkisuutta varten."
+Mutta ken voi sitä tehdä, paitsi Jumala, joka asuu ijankaikkisuudessa
+ja näkee, mitkä siteet liittävät jokaisen silmänräpäyksen ajallisesta
+olostamme ijankaikkiseen tulevaisuuteen?
+
+Mutta minä teen parastani. Katarina von Bora, nuori,
+kuusitoistavuotinen tyttö, joka on äskettäin tullut luostariin,
+viehättää minua suuresti. Hänellä on niin luja luonto, ja hänen
+sydämensä on niin harras. Mutta voi! mikä vaikutus-ala hänellä täällä
+on?
+
+Täti Agnes ei ole millään lailla avannut sydäntänsä minulle. Tosin hän
+valvoi minun luonani, kun olin sairaana, yhtä hartaasti kuin täti
+Cottakin; mutta kun paranin, näytti hän sysäävän luotansa kaikki
+kiitollisuuteni ja rakkauteni osoitukset ja jatkoi vaan noita
+katumusharjoituksia ja itsekurituksia, joitten vuoksi nunnat erittäin
+kunnioittavat häntä ja pitävät häntä pyhänä.
+
+Välisti minä kaipuulla katselen savua ja valkeita kylässä, jonka
+selitämme puitten välistä luostarin ylikerran akkunoista. Minä tiedän,
+että jokainen vähäinen savukiehkura nousee jonkun kodin takasta, jossa
+on isä, äiti ja pikkuisia lapsia; ja savukiehkurat näyttävät kohoavan,
+ikäänkuin pyhän suitsutuksen pilvet, Jumalan, Isämme luo taivaasen.
+
+Mutta ne almut, joita sisarkunta aivan runsaasti jakelee, annetaan
+luostarin portilla, jott'emme koskaan tutustu köyhien kanssa muulla
+lailla, kuin tavallisesti almunantajat ja kerjäläiset; ja minä
+tahtoisin olla heidän _ystävänsä_.
+
+Toisinaan pelkään, että menettelin maltittomasti ja itsepäisesti, kun
+jätin täti Cottan kodin, että olisin palvellut Jumalaa paremmin, jos
+olisin jäänyt sinne, ja että kuitenkin lähtöni kautta ehkä ilmestyi
+vähäinen tyhjä paikka, jota olisi maksanut vaivan täyttää. Kun tytöt
+menevät naimisiin, olisi täti Cotta kenties minusta saanut jonkunlaista
+lohdutusta; ja "Eva serkkuna" minä olisin kukaties pystynyt paremmin
+auttamaan Elsan lapsia, kuin Ave sisarena nunnia täällä. Mutta oli
+kuinka oli, on kärsimätöntä ja kapinallista ajatella sitä nyt; eikä
+mikään voi eroittaa minua Jumalasta ja Hänen rakkaudestansa.
+
+Tavalla taikka toisella "Theologia Germanica" ja se ylevä, puhdas
+yhteys Jumalan kanssa, jota se opettaa, kuitenkin näyttivät
+suloisemmalta minusta keskeytetyn ja vireän elämän lomahetkinä, kuin
+nyt, kun ne ovat keskeymättömän joutilaisuuden työnä. Hiljaisen
+mietinnön hetket tuntuivat pyhemmältä juuri niitten koetusten ja
+askareitten vuoksi, jotka estivät niitä.
+
+Välisti on niinkuin sydämenikin jäätyisi ja muuttuisi jäykäksi ja
+kovaksi. Minä pelkään todella, että niin kävisi, jollei sisar Beatrice
+parkaa olisi. Hän halvattiin nykyisin ja on nyt ainainen sairashuoneen
+asukas. Hän puhuu toisinaan aivan sekaisin eikä jaksa aina ajatella
+selvästi. Mutta minä olen löytänyt kirjan, joka miellyttää häntä; se on
+St. Luukkaan evankeliumi latinan kielellä. Minä olen saanut luvan ottaa
+sen luostarin kirjastosta ja kääntää sitä hänelle. Kertomukset ovat
+niin lyhyet ja yksinkertaiset, että hän voi ymmärtää niitä, eikä hän
+koskaan väsy niitä kuuntelemasta. Juuri sen takia, että ne ovat niin
+tuttavantapaiset, ovat ne rakkaat hänelle, ja minulle ne ovat aina
+uudet.
+
+Mutta se on varsin kummallista, ettei siinä seiso mitään
+katumusharjoituksista eikä lupauksista eikä Pyhän Neitsyen
+palvelemisesta. Minä löydän ne luultavasti muista evankeliumeista
+taikka epistolista, jotka kirjoitettiin Neitsyemme taivaasen astumisen
+jälkeen.
+
+Sisar Beatrice kuuntelee mielellään, kun veisaan Bernard de Clagny'n
+virttä ijankaikkisesta autuudesta taivaassa [Hic breve vivitur, hic
+breve plangitur, hic breve fletur etc.]:
+
+    Tääll' elo on lyhyt, vaikerrus lyhyt on, lyhyt itku,
+    Koht' elot, itkut, vaikerrukset saa sovituksen.
+    Oi sovitus! elon ainaisen tuot tään elon jälkeen,
+    Oi sovitus! sinä taivaasen viet tuskista meidät.
+
+
+Kesäkuulla 1516.
+
+Koko Augustinin munkkikunta Sachsissa on kovasti innoissaan Martin
+Lutherin tarkastusmatkoista. Hän on määrätty generali-vikariukseksi
+T:ri Staupitzin sijaan, joka on lähetetty Alankomaille kokoomaan
+relikejä vaaliruhtinas Fredrikin uuteen kirkkoon Wittenbergiin.
+
+Viime Huhtikuulla kävi T:ri Luther Grimman luostarissa, joka ei ole
+kaukana täältä; ja priorinnamme kautta, joka on sukua Grimman priorin
+kanssa, olemme kuulleet paljon siitä.
+
+Vakavasti hän käskee munkkikuntansa veljiä ja sisaria lukemaan
+raamattua ja St. Augustinusta ennen mitään muuta kirjaa. Me olemme
+alkaneet noudattaa hänen neuvoansa luostarissamme, ja kaikki näyttää
+heränneen uuteen elämään. Minä olen myöskin nähnyt kaksi ihanata
+kirjettä T:ri Martin Lutherilta, jotka hän on kirjoittanut kahdelle
+Augustinin veljeskunnan jäsenelle. Molemmat olivat kirjoitetut viime
+Huhtikuulla, ja moni meistä on lukenut ne. Ensimäinen oli eräälle
+Memmingin munkille, veli Georg Spenlein'ille. Se alkaa: "Jesuksen
+Kristuksen nimeen." Muutamista yksityisistä rahaseikoista puhuttuaan,
+hän kirjoittaa:
+
+"Mitä muihin asioihin tulee, minun tekee mieleni tietää, kuinka sinun
+sielusi laita on; josko se omaan vanhurskauteensa kyllästyneenä oppii
+luottamaan Kristuksen vanhurskauteen. Sillä meidän aikoinamme ylpeyden
+kiusaus palaa monessa ja parhaasta päästä niissä, jotka kaikin voimin
+pyrkivät olemaan hurskaita ja hyviä. He eivät tunne Jumalan
+vanhurskautta, joka on Kristuksessa annettu meille runsaasti ja
+ilmaiseksi, vaan koettavat itsestänsä tehdä hyviä töitä, jotta he
+viimein, koristettuina ansioilla ja hyvillä avuilla, uskaltaisivat
+seisoa Jumalan edessä -- joka on mahdoton asia. Sinulla oli, kun olit
+meillä, tämmöinen mielipide, ja niin oli minullakin; mutta nyt minä
+taistelen tätä erehdystä vastaan, vaikka en ole vielä voittanut sitä."
+
+"Sentähden, kallis veljeni, opi tuntemaan Kristusta ja Häntä
+ristiin-naulittuna, opi ylistämään Häntä ja, kun olet epätoivossa itse
+puolestasi, lausumaan 'Herra Jesus, Sinä olet minun vanhurskauteni,
+mutta minä olen Sinun syntisi, Sinä olet ottanut päällesi minut ja
+antanut minulle, mitä oli Sinun; Sinä olet ottanut päällesi, mitä Sinä
+et ollut, ja antanut minulle, mitä minä en ollut.' Varo, ettet pyri
+semmoiseen puhtauteen, ettet ole mielestäsi enää mikään syntinen; sillä
+Kristus asuu vaan syntisten tykönä. Sitä varten Hän astui alas
+taivaasta, jossa eli vanhurskaitten parissa, että eläisi syntisten
+parissa. Ajattele tätä Hänen rakkauttansa, ja sinä imet Hänen suloisen
+rakkautensa. Sillä jos me töittemme ja murheittemme kautta voisimme
+saavuttaa omantunnon rauhan, miksi Hän kuoli? Sentähden sinä ainoastaan
+Hänessä löydät levon sen kautta, että uskovaisesti epäilet sekä
+itsestäsi että teoistasi. Sillä Hän on tehnyt sinun syntisi omaksi
+synnikseen ja vanhurskautensa on Hän tehnyt sinun vanhurskaudeksesi."
+
+Täti Agnes näytti juovan näitä sanoja, niinkuin sairas tulisessa
+kuumeessa. Hän käski minun lukea ne monta kertaa päästä päähän ja
+sitten kääntää ja kopioita ne; ja nyt hän pitää niitä muassaan joka
+paikassa.
+
+Minulle ovat ne sanat, jotka seuraavat, yhtä kalliit. T:ri Luther
+sanoo, että niinkuin Kristus on ollut kärsivällinen meidän,
+eksyneitten, suhteen, tulee meidänkin olla kärsivällisiä muitten
+suhteen. "Lankee maahan Herran Jesuksen eteen", hän kirjoittaa, "etsi
+kaikkia, mitä kaipaat. Hän itse opettaa sinulle kaikki, myöskin
+tekemään työtä muitten tähden, niinkuin Hän on tehnyt sinun tähtesi."
+
+Toinen kirje oli veli Georg Leiffer'ille Erfurtiin. Hän puhuu
+koetuksista näin:
+
+"Kristuksen risti on jaettu pitkin koko mailmaa. Jokainen saa ajallansa
+oman osansa eikä jää sitä paitsi. Älä sinä siis koeta luoda pois
+osaasi, vaan vastaan-ota se pikemmin, niinkuin pyhä reliki, joka on
+talletettava, ei missäkään kultaisessa tai hopeisessa reliki-rasiassa,
+vaan kultaisen, se on rakastavan ja kuuliaisen, sydämen pyhyydessä.
+Sillä jos ristinpuu tuli niin pyhäksi Kristuksen lihan ja veren
+koskemisesta, että sitä katsotaan kaikkein jaloimmaksi relikiksi,
+kuinka paljoa enemmän ovat ihmisten vainoamiset, kärsimiset ja viha
+pyhiä relikejä, pyhäksi tehdyt ei Hänen ruumiinsa koskemisesta, vaan
+Hänen rakastavan sydämensä ja jumalallisen tahtonsa yhteydestä! Näitä
+meidän tulee halulla omaksi ottaa, siunata ja rakkaana pitää, koska
+Hänen kauttansa kirous on muutettu siunaukseksi, kärsiminen kunniaksi,
+risti autuudeksi."
+
+Sisar Beatrice riemuitsee näistä sanoista ja kertoo niitä itseksensä,
+niinkuin minä olen selittänyt ne hänelle. Niin, minä ymmärrän; tämä
+tauti, avuttomuus -- kaikki, mitä olen kadottanut ja kärsinyt, ovat
+pyhiä Vapahtajani relikejä; ei sen vuoksi, että Hän unhottaa minua,
+vaan sen vuoksi, että Hän muistaa minua; muistaa _minua_! Sisar Ave,
+minä olen tyytyväinen.
+
+Ja nyt hän tahtoo, että minä veisaan hänen mielivirtensä _Jesu dulcis
+memoria_:
+
+    Oi Jesu, nimes suloinen
+    Tuo ilon, riemun, autuuden;
+    Vaan siellä olo suloisin,
+    Miss' olet, Jesu, itsekin.
+
+    Niin armahast' ei laulut soi,
+    Ei kaunein soitto soittaa voi,
+    Ei koko maa sen vertainen
+    Kuin sinä, Jesu suloinen.
+
+    Kipuihin, tuskiin lääkkeen tuot,
+    Ja anoojillen avun suot,
+    Se ihminen on autuas,
+    Ken kulkee sinun neuvoissas.
+
+    Kun valtaasi saat sydämen,
+    Uus' aamu koittaa herttainen;
+    Ja uutta riemun elämää
+    Sun rakkautes' herättää.
+
+    Ei koskaan mene muistostain,
+    Mink' ilon sinun kauttas sain;
+    Sun katsees' valo-rikkahin
+    Mua valaiskohon vastakin.
+
+    Sa enkel-joukon kaunistus,
+    Sa sielun suurin ihastus,
+    Sa elon-huvi hengellen,
+    Sa riemu, autuus sydämen.
+
+    Sun luokses, Jesus, haluan;
+    Oi, milloin kokonaan sun saan?
+    Oi, milloin omaks jällen jään,
+    Ja milloin kirkkautes nään.
+
+    Oi, tule, minun armahain,
+    Jolt' elämän ja kaiken sain!
+    Oi tule, ikävöitttyi,
+    Ja saata minut luoksesi!
+
+    Asujat taivaan autuaat,
+    Nyt portit väljiks' auaiskaat!
+    Ikuinen kiitos soikohon,
+    Sun, Jesu, kiitos olkohon.
+
+Täti Agnes on vihdoin puhunut minun kanssani. Lyhyeltä ja jyrkästi,
+niinkuin hän olisi ollut enemmän itseensä suuttunut, kuin katuvainen
+tai iloinen, sanoi hän minulle tänä aamuna: "lapsi, nämät Lutherin
+sanat ovat etsineet sydäntäni. Minä olen kaiken elin-aikani pyrkinyt
+pyhimykseksi ja niin koettanut päästä Jumalan luo. Mutta se ei ole
+ollenkaan onnistunut minulta. Nyt minä opin, että olen syntinen
+ihminen, vaan että Jumalan rakkaus kuitenkin ulottuu minuun. Risti,
+Kristuksen risti, on minun polkuni helvetistä taivaasen. Minä en ole
+pyhimys. Minä en koskaan tule pyhimykseksi. Kristus on ainoa Jumalan
+Ainoa Pyhä; Hän on kantanut minun syntini, ja on minun vanhurskauteni.
+Hän on tehnyt nämät kaikki; eikä minulle jää mitään muuta tekemistä,
+kuin antaa Hänelle kaikki kunnia, kuin rakastaa, rakastaa, rakastaa
+Häntä ijäti! Ja minä aion tehdä sen", hän lisäsi innokkaasti. "Minä
+olen viheliäinen, ylpeä, avuton ja syntinen olento. Minä en voi auttaa
+sitä: minun täytyy."
+
+Nämät sanat olivat jäykät ja vakavat, mutta kuinka muuttunut täti
+Agnes'in käytös! -- nöyrä ja yksinkertainen, kuin lapsen. Ja kun hän
+lähti toimituksiinsa, suuteli hän otsaani ja sanoi: "voi, lapseni,
+rakasta minua vähäisen, jos voit -- ei niinkuin pyhimystä, vaan
+niinkuin syntistä, vanhaa vaimo raukkaa, joka on katsonut yhdeksi
+suurimmaksi synniksensä, että hän rakasti sinua liian paljon, vaikka
+tämä todella oli vähimpiä syntejä; rakasta minua vähäisen, sisareni
+tähden, jota sinä rakastat niin paljon."
+
+
+
+
+XIV.
+
+Elsan kertomus.
+
+
+Elokuulla 1517.
+
+Niin, pikku Greetamme on todella jotenkin eriskummainen lapsi. Vaikka
+hän ei ole vielä kahden vuoden vanha, tuntee hän meidät kaikki nimeltä.
+pitää meidät kaikki kurissa, paitsi minut. Minä kiellän häneltä monta
+asiaa, jota hän itkee; paitsi kun Gottfried on läsnä, joka, paha kyllä,
+ei raski nähdä, että hän hetkeäkään on suutuksissa. Hän sanoo, että
+äreä hoitaja pilasi hänen mielenlaatunsa, kun hän oli lapsi, ja luulee
+lapsia kasvatettavan sillä, ettei kiellä niiltä mitään. Kristofer, joka
+aina kehui kovasti ylenkatsovansa pieniä lapsia, antaa aivan nöyrällä
+tavalla hänen ratsastaa hartioillansa. Mutta ennen kaikkia on minusta
+hauska nähdä, kun hän istuu sokean isäni polvilla ja taputtaa hänen
+kasvojaan jonkunlaisella säälivällä kunnioituksella, niinkuin hän
+ymmärtäisi, että niissä puuttuu jotakin.
+
+Minä olen myöskin opettanut häntä sanomaan Fritzin nimeä, kun näytän
+hänelle sen vähäisen hiuskiharan, jota minä kannan hänen muistokseen,
+ja suutelemaan Evan kuvaa. Minun on mahdoton ajatella, että he ovat
+niinkuin kadoksiin menneet taikka kuolleet häneltä. Mutta minä pelkään,
+että hän ei osaa eroittaa Evan kuvaa Pyhän Neitsyen taulusta, jonka
+edessä minä opetan häntä kumartamaan ja ristimään otsaansa; sillä
+välisti hän koettaa suudella Neitsyemme taulua ja päinvastoin taivuttaa
+pieniä sormiansa pyhään merkkiin Evan kuvan edessä. Sen hän kuitenkin
+vähitellen oppii ymmärtämään paremmin. Ja eivätkö Eva ja Fritz todella
+ole perheemme pyhimyksiä ja haltiahenkiä? Minä uskon, että heidän
+rukouksensa tuottaa siunausta meille kaikille.
+
+Sillä perheellemme on suotu aivan monta siunausta viime aikoina! Äidin
+kalliit kasvot näyttävät niin kirkkailta ja ovat alkaneet jälleen
+vanhalla suloisella tavallansa muistuttaa Armon Äidin kasvoista. Ja
+minä olen niin onnellinen, niin täysin määrin onnellinen. Ja tästä
+tulee myös, että olen jumalisempi kuin tavallisesti.
+
+Minä en tarkoita ainoastaan koti-onnea, vaan parasta siunausta
+kaikista, joka tuli ensin, ennenkuin tiesinkään, että Gottfried mieli
+minua -- tieto, että Jumala rakastaa minua -- aarretten paras, jonka
+puutteessa kaikki tavaramme olisivat pelkkää huolta -- Jumalan
+aarre-aitan rikkaus, joka on avattu meille Kristuksessa Jesuksessa
+meidän Herrassamme.
+
+Gottfried on parempi, kuin koskaan olisin luullut. Kukaties hän todella
+käy paremmaksi joka vuosi; ainakin hän minusta näyttää paremmalta ja
+rakkaammalta.
+
+Chriemhild ja Ulrich menevät pian naimisiin. Ulrich on nyt lähtenyt
+tapaamaan Frans von Sickingen'iä ja muita sukulaisiansa Rheinin-maassa
+sekä tekemään tarpeellisia hankkeita häitä varten. Viime vuonna
+Chriemhild ja Atlantis oleskelivat pari viikkoa tuossa vanhassa
+linnassa Thüringin metsässä likellä Eisenachia. Outoa elämää näyttävät,
+heidän kertomuksensa mukaan, ihmiset siellä viettävän syvällä
+sydänmaissa ja yksinäisessä kalliolinnassa, josta ainoastaan muutamia
+talonpoikaistaloja näkyy; kerrottiinpa lisäksi kaikenlaisia kummallisia
+tarinoita hurjista metsästäjistä, elvoista ja peikoista, jotka
+menostelevat likiseuduilla. Minusta se näyttää yhtä autiolta, kuin
+erämaa, jossa Johannes Kastaja eli heinäsirkoista ja metsähunajasta;
+mutta Chriemhild oli ihastunut siihen. Hän tutustui muutamien köyhien
+talonpoikien kanssa, ja he näyttivät pitävän häntä enkelinä -- joka
+ajatus (niinkuin Atlantis sanoo) on myöskin Ulrichin vanhalla sedällä
+ja tädillä, Ulrichista itsestä puhumatta. Aluksi vanha täti Hermentrud
+oli hiukan kylmänkiskoinen; mutta kun Schönbergin sukuperä oli
+tarpeeksi tutkittu ja hyväksi havaittu, katsoi vanha nainen soveliaaksi
+ilmaista tunteitansa, sillä välin kuin vanha ritari kohteliaasti
+väitti, että hän aina oli nähnyt Chriemhild'in sukuperän hänen
+kasvoistaan.
+
+Ja Ulrich sanoo sitä suureksi eduksi, että hänen linnansa on niin
+yksinäinen ja luja -- hänen sopii joskus tarjota sitä turvapaikaksi
+Lutherille, jota muutamat papit ovat nykyisin alkaneet kovasti vihata.
+
+Luther on erittäin hyvä pikku Greetallemme, jonka hän on kastanut. Hän
+sanoo, että pienet lapset usein ymmärtävät Jumalan paremmin kuin
+viisaimmat teologian tohtorit.
+
+Thekla on kokenut ensimäisen surunsa. Hänen pikkuinen löytökoiransa Nix
+on kuollut. Muutamia päiviä eläin parka oli potenut ja makasi lopulta
+pari tuntia vavisten niinkuin sisällisistä pudistuksista; kuitenkin kun
+hän kuuli Theklan äänen, kirkastuivat hänen himmeät, lakastuneet
+silmänsä ja hän huiskutti välisti heikosti häntäänsä kyljellänsä
+maatessaan. Viimein hän kuoli; eikä Thekla ottanut millään lailla
+lohtuaksensa, vaan istui erinänsä ja vuodatti katkeria kyyneliä. Ainoa
+seikka, joka ilahutti häntä, oli se, että Kristofer kaivoi haudan
+Nixille puutarhaan sen perunapuun alle, jossa minun oli tapa kesäisin
+istua ja neuloa, niinkuin hän nyt tekee. Turhaan me koetimme naurattaa
+pois hänen suruansa. Hänen huulensa värisi ja hänen silmänsä täyttyivät
+kyynelillä, jos joku yritti sitä.
+
+Atlantis puhui vakaasti hänelle, kuinka kahdentoistavuotisen tytön jo
+oli aika jättää semmoinen lapsimaisuus; lempeä äitimmekin nuhteli
+hellästi ja sanoi eräänä päivänä, kun T:ri Luther oli kysynyt Theklalta
+hänen lemmikkiänsä ja vastaukseksi saanut joukon kyyneliä: "lapseni, jos
+sinä näin suret koiraa, mitä sinä teet, kun todelliset surut tulevat?"
+
+Mutta T:ri Luther näytti ymmärtävän Theklaa paremmin, kuin kukaan
+meistä, ja pitää hänen puoltansa. Hän sanoi, että Thekla oli lapsi,
+jonka lapselliset surut eivät olleet vähäisempiä hänelle, kuin meidän
+surumme ovat meille; että taivaasta ehkä katsoisimme kokonaisen
+valtakunnan kukistamista vähäpätöisemmäksi asiaksi, kuin nyt Theklan
+koiran kuolemaa; etteivät kuitenkaan enkelit, jotka katsovat alas
+taivaasta meidän puoleemme, ylenkatso vähäisiä ilojamme ja surujamme,
+ja ettemme mekään saa ylenkatsoa pienten lasten suruja ja iloja. Hänen
+tunteensa ovat kummallisessa määrässä samanlaiset kuin lapsen sydämen.
+Hänen hellyytensä rohkaisi Theklaa niin, että tämä verkalleen lähestyi
+häntä, pani kätensä hänen käsivarrelleen ja kysyi miettivällä
+yksitotisuudella: "nouseeko kuolleista viimeisenä päivänä? Löytyykö
+koiria toisessa mailmassa?"
+
+Tämmöinen sopimaton ajatus peloitti meitä useita; mutta T:ri Luther ei
+näyttänyt katsovan sitä sopimattomaksi. Hän sanoi: "me tiedämme
+vähemmän siitä, mimmoinen toinen mailma on oleva, kuin tämä pikkuinen
+tyttö tai tuo sylilapsi", hän lisäsi, sormellansa osoittaen pikku
+Greetaani, "tietää tämän mailman keisarikunnista ja valloista. Mutta
+siitä olemme varmat, ettei tuleva elämä ole mikään tyhjä, eloton
+erämaa. Katso, kuinka täysinäiseksi ja ihanaksi Herra Jumala on tehnyt
+kaikki tässä ajallisessa, katoavassa mailmassa, joka käsittää taivaan
+ja maan! Kuinka paljoa ihanammaksi Hän siis tehnee ijankaikkisen,
+katoamattoman mailman! Jumala on tekevä uudet taivaat ja uuden maan.
+Kaikki myrkylliset, pahat ja vahingolliset luontokappaleet karkoitetaan
+pois siitä -- kaikki, mitä meidän syntimme on turmellut. Kaikki
+luontokappaleet muuttuvat, ei ainoastaan viattomiksi, vaan rakkaiksi,
+miellyttäviksi ja iloisiksi, että voimme leikitellä niitten kanssa.
+'Rintalapsi on leikittelevä kyykäärmeen pesän suussa, ja vierolapsi on
+pistävä kätensä basiliskin luolaan.' Miks'ei siis olisi pikku koiria
+uudessa maassa, joitten nahka kiiltää kuin kulta, ja karva välkkyy kuin
+kalliit kivet." [Lutherin "Tischreden."]
+
+Sen erän perästä ei ole Theklan silmissä suinkaan ollut yhtään
+teologian tohtoria, joka olisi T:ri Lutherin vertainen.
+
+
+Torgau'issa, Marraskuun 10 p. 1516.
+
+Rutto on Wittenbergissä. Me olemme kaikki paenneet tänne. Yliopiston
+miehet ovat hajallaan, ja monta Augustinilaismunkkia on lähtenyt pois.
+
+T:ri Luther oleskelee yhä Wittenbergin luostarissa. Me olemme nähneet
+kopian yhdestä hänen kirjeestänsä Lokakuun 26:lta päivältä, joka oli
+adresseerattu Erfurtin luostarin priorille, kunnian-arvoisalle isä
+Johan Lange'lle.
+
+"Terveyttä. Minä tarvitsen kaksi sihteeriä, koska en koko pitkän päivää
+tee muuta, kun kirjoitan kirjeitä; enkä minä tiedä, vaikka minä, kun
+aina kirjoitan, välisti joutuisinkin useita kertoja sanomaan samaa
+asiaa. Saat itse nähdä."
+
+"Minä olen raamatun esitteliä luostarissa; olen pöytärukousten lukia;
+olen pyynnöstä pitäjän jokapäiväinen saarnaaja; olen opinharjoitusten
+johdattaja; olen priorin sijainen (se on: yksitoista kertaa priori),
+Litzkau'in kalalammikkojen kaitsia, Herzberg'in väestön asian-ajaja
+Torgau'issa, Paavalin ja Psalmien selittäjä; paitsi mitä jo olen
+sanonut alinomaisesta kirjeenvaihdostani. Minulla on tuskin aikaa
+rukouksiini kanonisilla hetkillä, puhumatta omista, yksityisistä
+kiusauksista mailman, lihan ja perkeleen kautta. Kas siinä, kuinka hyvä
+aika minulla on!"
+
+"Mitä veli Johan Metzel'iin tulee, olet jo luullakseni kuullut minun
+ajatukseni. Minä koetan kuitenkin parastani. Kuinka saatat ajatella,
+että minä saan sijaa teidän Sardanapaluksillenne ja Sybariteillenne?
+Jos olet huonosti kasvattanut heidät, saat myöskin kärsiä niitä, joita
+olet huonosti kasvattanut. Minulla on yltäkyllin joutavia veljiä; --
+jos todellakin kukaan on joutava kärsivälliselle sydämelle. Minä olen
+varma siitä, että joutavat vielä käyvät hyödyllisemmiksi kuin ne, jotka
+nyt ovat hyödyllisempiä. Kärsi nyt sentähden heitä vähä aika."
+
+"Muistaakseni olen jo kirjoittanut sinulle niistä veljistä, jotka
+lähetit luokseni. Muutamia olen, niinkuin he tahtoivatkin, toimittanut
+maisteri Spangenburgin luo, ettei heidän tarvitsisi hengittää tätä
+rutonsekaista ilmaa. Kahteen Kölniläiseen miellyin niin paljon ja
+katsoin heidän luonnonlahjojansa niin suuriksi, että pidätin heitä
+täällä, vaikka se kyllä kovasti maksaa. Kaksikolmatta pappia,
+kaksiviidettä nuorukaista ja lisäksi yliopistossa yhteensä
+kaksiviidettä henkeä elätetään köyhillä varoillamme. Mutta kyllä Herra
+huolen pitää."
+
+"Sinä sanot, että eilen aloitit luentojasi Sananlaskuista. Huomenna
+minä ryhdyn Galatalaisepistolaan; vaikka pelkään, etten voi jatkaa,
+koska rutto liikkuu meidän parissamme. Tauti on jo vienyt pari kolme
+meistä, mutta ei kaikkia samana päivänä; ja naapurimme Faberin poika,
+joka eilen oli terve, on tänään kuollut; toinen on sairastunut. Mitä
+minun tulee sanoa? Rutto on todella tullut ja rupeaa raivoamaan
+suurella julmuudella ja äkkipikaisuudella, semminkin nuorisossa. Sinä
+pyydät minua ja mestari Bartholomeusta etsimään turvaa sinun tykönäsi.
+Miksi minä pakenisin? Minä toivon, ettei mailma huku, vaikka veli
+Martin kaatuisi. Jos rutto leviää, hajotan minä munkit ympäri maata.
+Mitä minuun itseen tulee, olen asetettu tänne. Minun, munkin,
+velvollisuuteni ei salli, että minä pakenen; sillä mitä kuuliaisuus
+kerta vaati, sitä se yhä vaatii. Ei niin, että minä en pelkäisi
+kuolemaa -- (minä en ole Apostoli Paavali, vaan ainoastaan apostoli
+Paavalin selittäjä) -- mutta minä toivon, että Herra päästää minut
+pelostani."
+
+"Jää hyvästi; ja muista meitä tänä Herran koetuksen päivänä. Hänelle
+olkoon kunnia."
+
+Tämä kirje on vahvistanut minua ja monta muuta. Niin, jos velvollisuus
+olisi vaatinut, minä luulen, että mekin, niinkuin T:ri Luther, olisimme
+rohjenneet jäädä Wittenbergiin. Hänen uskaliaisuutensa lujittaa minua;
+niinkuin myöskin hänen tunnustuksensa, että hän oli pelossa. Se ei
+näytä olevan semmoinen pelko, joka vaivaa taikka kahlettaa hänen
+henkeänsä. Se ei edes häiritse hänen iloista mieltänsä. Se on
+luonnollinen kuoleman pelko, jota en minäkään jaksa voittaa. Minusta
+kaiketi, varmaan kuin hänestä, Jumala epäilemättä poistaa kuoleman
+pelon, kun Hän katsoo kuolemaamme otolliseksi.
+
+Tämä ruton aika muistuttaa minua paljon siitä, mitä tapahtui, kun rutto
+viime kerralla etsiskeli meitä Eisenachissa!
+
+Me olemme kadottaneet muutamia siitä ajasta -- jos sopii sanoa, että
+Eva ja Fritz ovat meiltä kadonneet. Mutta kuinka rikkaaksi minun
+elämäni on käynyt! Puolisoni, pikku Greetamme ja sitten niin paljon
+ulkonaista menestystä! Koko tuo köyhyyden ja jokapäiväisten huolten
+taakka tykkönään poissa, ja niin paljon tavaraa, jolla saa muita
+auttaa! Mutta olenko minä kuitenkaan niin täydellisesti vapaa huolista,
+kuin minun pitäisi olla? Eivätkö ne toisinaan vaivaa minua vielä
+enemmän kuin ennen?
+
+Kun ensin menin naimisiin, ja minulla oli Gottfried, jolle uskoin
+kaikki murheeni, ja köyhyyden sijasta oli rikkaus, joka näytti minusta
+loppumattomalta, luulin minä, etten milloinkaan enää tietäisi mitään
+huolista.
+
+Mutta onko niin laita? Eikö juuri tavara itse sentähden, että se on
+meidän, muutu huoliksi? Kun kuulen näistä kauheista sodista
+Turkkilaisia vastaan ja kapinoista ja melskeistä eri paikoissa, ja
+katselen hupaista kotiamme, puutarhojamme ja peltojamme, ajattelen
+minä, kuinka kauheaa se olisi, jos jälleen joutuisimme köyhiksi taikka
+jos Greetan joskus kävisi niin; niin että rikkaus itse kääntyy
+huoliksi. Tästä tulen ajatelleeksi, mitä muuan hyvä mies kerta sanoi
+minulle: että se raamatun sana, joka käännettyä kuulun "rikas", kun
+puhutaan Abrahamista, toisissa paikoissa kuuluu "raskas;" jotta meidän
+ei tule lukea: "Abraham lähti Egyptistä _rikkaana_ karjasta, hopeasta
+ja kullasta", vaan "_raskaana karjasta, hopeasta ja kullasta_."
+
+Niin, me olemme pilgrimimatkalla Pyhään kaupunkiin; me pakenemme
+pahasta mailmasta; ja liian usein rikkaus on painona, joka estää meidän
+kulkuamme.
+
+Minusta on sentähden hauska olla täällä tässä vähäisessä, halvassa
+huoneessa, johon olemme turvanneet -- Gottfried, Greeta ja minä.
+Palveliat ovat toimitetut muualle; ja se huojentaa sydäntäni, kun
+huomaan, kuinka hyvästi tulemme aikaan ilman ylellisyyttä, joka alkoi
+näyttää välttämättömän tarpeelliselta. T:ri Lutherin sanat muistuvat
+mieleeni: "ahneet nauttivat siitä, mitä heillä on, yhtä vähän, kuin
+siitä, mitä heillä ei ole. He eivät voi edes iloita päivänpaisteesta.
+He eivät ajattele, mikä jalo lahja valkeus on -- mikä sanomattoman
+suuri aarre aurinko on, joka loistaa alttiisti koko mailmalle."
+
+Jumalan jokapäiväiset lahjat ovat Hänen kalliimmat lahjansa; vaan Hänen
+kalliimmilla lahjoillansa ei ole -- ei edes elämällä itselläkään --
+mikään juuri _itsessään_. Ei niin, että ne ovat ilman juurta; ne ovat
+_paremmin_ juurretut Hänen muuttumattoman rakkautensa syvyyteen.
+
+Hyvä on, kun semmoisenkin koetuksen kautta, kuin tämän ruton, oppii,
+kuinka kokonaan epätietoista kaikki on täällä. "Jos laiva itse",
+niinkuin Gottfried sanoo, "on haaksirikon vaarassa, kukapa lastista
+vastannee?" Tästälähin tyydyn siihen ainoaan vakuutukseen, jonka Jumala
+T:ri Lutherin sanojen mukaan antaa meille -- Hänen läsnä olonsa ja
+huolenpitonsa vakuutukseen: "_minä en koskaan hylkää sinua_."
+
+
+Wittenbergissä, Kesäkuulla 1517.
+
+Me olemme taas kotona; ja kiitos Jumalan, meidän perheemme ei ole
+kumpikaan vähentynyt, paitsi yhden kuoleman kautta -- nuorimman
+sisaremme, joka oli sylilapsi, kun lähdimme Eisenachista. Professorit
+ja ylioppilaat ovat myöskin palanneet. T:ri Luther, joka jäi tänne koko
+ajaksi, saarnaa suuremmalla voimalla ja selvyydellä, kuin ikinä ennen.
+
+Kaupunkilaisten ajatus hänestä on kovasti erilainen. T:ri Tetzel, tuo
+suuri paavin asiamies anetten kaupassa, on muutamiksi kuukausiksi
+asettanut punaisen ristinsä Jüterbock'iin ja Zerbst'iin lähelle
+Wittenbergiä ja ilmoittanut, että hän myy synninpäästöä.
+
+Isot joukot kaupunkilaisia, jotka arvatakseni ruton tähden ovat
+säikähtyneet sielunsa puolesta, ovat lähteneet T:ri Tetzelin luo ja
+palanneet ostetuilla anelipuillansa.
+
+Minä en ole koskaan oikein tietänyt, mitä aneliput todella tuottavat.
+Kristoferilla on julmia juttuja, kuinka T:ri Tetzel ja muut
+ravintoloissa ja pidoissa tuhlaavat ne rahat, jotka maksetaan niistä;
+ja Gottfried sanoo: "se on kauppa rahaa rakastavien pappien ja syntiä
+rakastavan kansan välillä."
+
+Eilen aamulla näin ensi kerran yhden anekirjeen. Naapurimme, myllärin
+vaimo, jonka vaakaa on hiukan epäilty kaupungissa, oli pahasti
+suutuksissa, kun kävin ostamassa vähäisen jauhoja häneltä.
+
+"Katso!" hän sanoi; "tämä Tohtori Luther tahtoo olla viisaampi, kuin
+paavi itse. Hän ei laske miestäni Herran Ehtoolliselle, jollei tämä
+kadu ja tunnusta syntejänsä. Kuitenkin hän piti tämän anekuittia
+kädessänsä."
+
+Vaimo antoi sen minulle, ja minä luin sen. Totta on, että, jos
+teologian tohtoreilla on eri mielipide aneitten arvosta, ei T:ri Tetzel
+suinkaan arvele eikä epäile sanoissansa.
+
+"Minä", kuuluu kirjeessä, "annan sinulle anteeksi kaiken irstaisuuden,
+kaikki synnit ja rikokset, jotka sinä olet tehnyt, olivat ne kuinka
+suuret ja kauheat tahansa. Minä päästän sinut niistä vaivoista, joita
+olisit saanut kiirastulessa kärsiä. Minä annan sinulle takaisin
+oikeuden nauttia sakramenttejä. Minä otan sinut uudestaan kirkon
+yhteyteen. Minä asetan sinut jälleen siihen viattomuuteen ja
+puhtauteen, jossa kasteessa olit. Niin että, kun kuolema tulee, se
+portti, jonka kautta sielut kulkevat vaivan sijaan, sinulta suljetaan;
+samalla kuin päinvastoin se portti, joka vie autuuden paratiisiin,
+avataan sinulle. Ja jos ei sinua pian täältä kutsuta, pysyy tämä armo
+muuttumatonna koko loppu-ikäsi.
+
+                                Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
+                                   Munkki _Johan Tetzel_, asiamies,
+                                 on allekirjoittanut tämän omalla
+                                 kädellänsä."
+
+"Ajatteleppas", sanoi naapurini; "paavi lupaa, että Fransini pääsee
+paratiisiin; mutta Luther ei tahdo laskea häntä edes pitäjänkirkkomme
+alttarin eteen! Ja vaikka hän maksoi semmoisen summan siitä! sillä
+munkki on epäilemättä luullut miestäni varakkaammaksi, kuin hän on;
+muutoin hän ei suinkaan olisi vaatinut kultaa semmoisilta köyhiltä,
+työtä tekeviltä ihmisiltä, kuin meiltä."
+
+"Entä jos enkeleillä paratiisin portilla olisi sama ajatus kuin T:ri
+Lutherilla?" muistutin minä. "Eikö olisi parempi saada sitä tietää
+täällä kuin siellä?"
+
+"Se on mahdotonta", hän vastasi; "eikö meillä ole Pyhän Isän oma sana?
+ja emmekö maksaneet kokonaista kultaflorinia? Mahdotonta, että se on
+turhaan."
+
+"Pistä ensimäinen florinisi vaakakuppiisi eikä Tetzelin arkkuun,
+naapuri", sanoi muuan ylioppilas nauraen, kun hän kuuli kovat ja
+vihaiset sanat; "se painaa enemmän jauhojesi kanssa kuin syntiäsi
+vastaan."
+
+Minä jätin heidät jupakkaansa päättämään.
+
+Gottfried sanoo olevan aivan totta, että T:ri Luther on kaupunginkirkon
+rippi-istuimelta vakaasti varoittanut useita katumusharjoittajiansa
+luottamasta näihin anekuitteihin ja on suoraan kieltäynyt laskemasta
+ketään Herran Ehtoolliselle, joll'ei ole tunnustanut syntejänsä ja
+luvannut luopua niistä, olipa sillä anekirjeitä tai ei.
+
+Kun hän viime vuonna saarnasi kansalle Kymmenistä Käskyistä, sanoi hän,
+että Jumala antoi auliisti synnit anteeksi katuvaisille, ja ettei sitä
+saatu ostaa milläkään hinnalla, saatikka rahalla.
+
+
+Wittenbergissä, Kesäkuun 18 p.
+
+Kaikkien mielet täällä kuohuvat sen eilisen saarnan johdosta, jonka
+T:ri Luther piti vaaliruhtinaan edessä linnankirkossa.
+
+Seurakunta oli hyvin lukuisa. Siinä oli oppilaita ja kaupunkilaisia.
+
+Ei ollut sitä lasta eikä oppimatonta talonpoikaa, joka ei ymmärtänyt
+saarnaajan sanoja. Vaaliruhtinas oli hankkinut paavilta erinäisiä
+aneita kirkkoansa varten, mutta T:ri Luther ei tehnyt mitään poikkeusta
+hänen tähtensä. Hän sanoi, ettei Pyhä Raamattu missään paikassa vaadi
+meiltä mitään katumusharjoituksia eikä hyvitystä syntiemme puolesta.
+Jumala antaa anteeksi, vapaasti ja ilmaiseksi, sanomattomasta
+armostansa; eikä pane anteeksi saaneelle muita velvollisuuksia kuin
+todellisen katumuksen ja vilpittömän sydämen kääntymyksen sekä lujan
+päätöksen kantaa Kristuksen ristiä ja tehdä mitä hyvää suinkin voi. Hän
+ilmoitti myöskin, että olisi parempi antaa rahaa suorastansa Roman
+Pietarin kirkon rakentamiseen kuin harjoittaa anekauppaa; että oli
+enemmän Jumalan mieleen, jos antaisi köyhille, kuin ostaisi näitä
+kirjeitä, jotka, niinkuin hän sanoi, korkeintaan eivät tee mitään muuta
+hyvää kenellekään, kuin ainoastaan vapauttavat kirkollisista
+rangaistuksista.
+
+Kun yhdessä palasimme kirkosta, lausui Gottfried:
+
+"Sotahuuto on siis viimein kajahtanut! Susi on karannut T:ri Lutherin
+omaan laumaan, ja paimen on herätetty. Sotahuuto on kajahtanut, Elsa,
+mutta taistelo on tuskin alkanut."
+
+Ja kun kerroimme saarnasta äidin-äidillemme, sanoi hän:
+
+"Tämä soi minusta, lapseni, niinkuin vanha tarina lapsuudestani. Enkö
+minä ole kuullut semmoisia sanoja puoli vuosisataa sitten Bömissä? ja
+enkö minä ole nähnyt niitten huulten, jotka lausuivat niitä, hiljenevän
+liekkeihin ja vereen? Ei T:ri Luther eikä kukaan teistä tiedä, minne
+kuljette. Kiitos Jumalan, että pian saan mennä hänen luokseen, joka
+kuoli juuri tämmöisten sanojen vuoksi! Kiitos Jumalan, että kuulen ne
+vielä, ennenkuin kuolen! Minä olen kauan epäillyt sekä niitä että
+kaikkia; kuinka rohkeninkaan ajatella, että muutamat maanpakoon
+tuomitut olivat oikeassa koko kirkkoa vastaan? Mutta koskei voi saada
+näitä sanoja vaikenemaan, vaan ne nousevat kuolleista jälleen, luulen
+minä, että niissä on elämä; ijankaikkinen elämä. Lapset", hän päätti,
+"sanokaat minulle, koska T:ri Luther ensikerran saarnaa; minä tahdon
+kuunnella häntä, ennenkuin kuolen, että saan kertoa kun tapaan hänet,
+ettei vanha totuus ole kuollut. Minä luulen, että se tuottaa hänelle
+uuden ilon, vaikkapa Jumalan valtaistuimen edessä."
+
+
+Wittenbergissä, Elokuulla.
+
+Kristofer on palannut Jüterbock'ista. Hän näki siellä suuren risuläjän
+palavan, jonka T:ri Tetzel, niinkuin tämä itse sanoi, oli käskenyt
+sytyttää torilla "vääräuskolaisten polttamiseksi."
+
+Me nauroimme, kun hän jutteli tätä, niinkuin myöskin niitä uhkauksia ja
+kirouksia, joita oli viskattu Lutheria vastaan saarnastuolista
+rautaisen raha-arkun edessä. Mutta äidin-äitimme sanoi: "se ei ole
+mitään leikkiä, lapset; he ovat tehneet sitä ennen, ja tekevät varmaan
+vastakin!"
+
+
+Wittenbergissä, Marraskuun 1 p. 1517,
+Pyhäin Miesten päivänä.
+
+Kun eilen illalla istuin Gottfriedin kanssa akkunassa ja hämärässä
+nukutin Greetaamme, näimme Lutherin kiireesti astuvan katua myöten
+linnankirkkoa päin. Hänen askeleensa olivat lujat ja nopeat, ja hän
+näytti olevan aivan ajatuksissaan, ettei hän huomannut mitään, kun hän
+kulki. Hänen ryhdissään oli jotakin outoa, joka teki, että puolisoni
+käski minun katsella häntä. Hänen päänsä oli pystyssä ja vähän
+taappäin, niinkuin hänen saarnatessaan. Hänellä oli suuri paperikääry
+kädessään, ja vaikka joku tuuma nähtävästi oli valloittanut kaikki
+hänen ajatuksensa, näytti hän pikemmin päälliköltä, joka rientää
+sotatanterelle, kuin miettivältä teologilta.
+
+Kun tänä aamuna menimme juhlapäivän ensi messuun, näimme, että suuri
+kansanpaljous oli kokoontunut linnankirkon ovilla; ei kuitenkaan mitään
+alhaista väkeä, vaan innokas joukko miehiä hyvissä vaatteissa,
+professoreita, porvareita ja ylioppilaita; ne, jotka olivat lähinnä,
+lukivat jotakin kirjoitusta, joka oli naulattu oveen, ja toiset
+jakaantuivat pieniin parviin, jotka hartaasti, vaikka matalalla
+äänellä, puhelivat keskenään.
+
+Gottfried kysyi, mitä oli tapahtunut.
+
+"Siinä on vaan muutamia T:ri Lutherin latinaisia thesejä aneita
+vastaan", lausui muuan ylioppilas. "Hän kehoittaa niissä väittelemään
+asiasta."
+
+Minä rauhotuin, kun kuulin, ettei mikään hätä ollut, ja Gottfried ja
+minä menimme levollisesti kirkkoon.
+
+"Se on vaan joku yliopiston asia", minä sanoin. "Minä pelkäsin jo
+jotakin kansallista vauriota, Turkkilaisten päällekarkausta, taikka
+onnettomuutta vaaliruhtinaan perheessä."
+
+Kun palasimme, oli kuitenkin ihmistunko lisääntynyt, ja puheet
+näyttivät muutamien kesken käyvän kiivaaksi. Yksi ylioppilas käänsi
+paraikaa Latinasta Saksaksi oppimattomille, ja me pysähdyimme
+kuuntelemaan.
+
+Mitä hän luki, näytti minusta aivan oikealta, mutta ei millään lailla
+erinomaiselta. Me olimme usein kuulleet T:ri Lutherin sanovan ja
+myöskin saarnaavan samanlaisia asioita. Juuri kun saavuimme paikalle,
+luki ylioppilas seuraavat sanat:
+
+"Se erehtyy suuresti, joka luulee voivansa sovittaa syntinsä, sillä
+Jumala antaa aina anteeksi omasta ehdosta ja rajattomasta armostansa
+eikä vaadi mitään muuta palkinnoksi, kuin hurskasta elämää."
+
+Tämän lauseen minä muistan selvästi, koska se oli aivan samanlainen,
+kuin olimme kuulleet hänen saarnaavan. Muita thesejä tuli tämän
+jälkeen, esimerkiksi, että oli kovin epätietoista, pelastivatko
+anekirjeet kiirastulesta, ja että oli parempi antaa almuja kuin ostaa
+aneita. Mutta minkä vuoksi nämät thesit kokosivat niin paljon väkeä ja
+synnyttivät niin harrasta osan-ottoa, sitä minä en voinut täydellisesti
+ymmärtää, jollei se ollut siitä syystä, että ne olivat Latinaksi?
+
+Yksi lause, minä huomasin, herätti kovin erilaisia tunteita kansassa.
+Se oli ilmoitus, että ainoastaan Pyhä Raamattu voi ratkaista
+hengellisiä riitakysymyksiä, ja että kaikki skolastilliset opettajat
+yhteensä eivät kyenneet määräämään mitään oppia oikeaksi.
+
+Ylioppilaat ja useat porvarit vastaan-ottivat tämän ilmoituksen
+vahvoilla suostumuksen-osoituksilla, ja muutamat professorit sanoivat
+kokonaan hyväksyvänsä sitä; mutta toiset tohtorit ravistivat päätänsä,
+ja moniaat lähtivät kohta pois ja mutisivat vihaisesti mennessään.
+
+Lopuksi Luther katsoi tarpeelliseksi julistaa, "ettei hän ollut mikään
+väärä-uskolainen, sanokoot valistumattomat ja sairasmieliset ihmiset
+mitä hyvänsä."
+
+"Miksi Luther katsoi tarpeelliseksi julistaa, ettei hän ole mikään
+väärä-uskolainen?" sanoin minä Gottfriedille, kun astuimme kotiin.
+"Lieneekö mikään enemmän täynnä kunnioitusta paavia ja kirkkoa kohtaan,
+kuin useat näistä theseistä? Ja miksi ne herättävät niin suurta
+huomiota? T:ri Luther ei sano mitään muuta, kuin mitä moni meistä
+ajattelee!"
+
+"Aivan oikein, Elsa", vastasi Gottfried vakaasti; "mutta tieto sanoa,
+mitä muut ihmiset ainoastaan ajattelevat, on se, joka tekee ihmisistä
+runoilioita ja viisaita; ja rohkeus sanoa, mitä muut ainoastaan
+uskaltavat ajatella, tekee ihmisistä martyrejä taikka uskonpuhdistajia
+taikka molempia."
+
+
+Marraskuulla 20 p.
+
+Kummallista melua nämät thesit nostavat. Kristoferin on mahdoton saada
+niitä kyllin pian painetuksi. Sekä latinainen että saksalainen paino
+ovat täydessä työssä, thesit ovat käännetyt ja niitä tilataan joka
+paikasta Saksassa.
+
+T:ri Tetzel kuuluu olevan vimmassa, ja useat papit ovat huolissaan,
+kuinka lopulta käy; uusi piispa on evännyt T:ri Lutheria antamasta ulos
+selitystä näihin theseihin. Hoetaan, ettei vaaliruhtinas Fredrik ole
+aivan mielissään, sillä hän pelkää, että uusi yliopisto, joka vielä on
+taimena, vahingoittuu.
+
+Ylioppilaita tulee kuitenkin joukottain kaupunkiin, ja T:ri Lutherin
+luennoissa käydään enemmän, kuin koskaan ennen. Hän on Saksan nuorison
+sankari.
+
+Mutta ei kukaan ole enemmän ihastunut häneen, kuin äidin-äitimme. Hän
+tahtoi kaiken mokomin päästä kirkkoon Pyhäin Miesten päivänä, ja astuen
+horjuvilla askelilla käytävää ylös, istuutui hän aivan Lutherin
+saarnastuolin alle vastapäätä seurakuntaa.
+
+Hän ei nähnyt eikä kuullut mitään muuta kuin T:ri Lutheria. Kun tämä
+astui alas saarnastuolista, tarttui äidin-äiti hänen käteensä ja
+siunasi häntä heikolla ja katkonaisella äänellä. Ja kotiin tultuansa
+hän istui kauan aikaa ääneti, silloin tällöin vaan pyyhki kyyneliänsä.
+
+Kun Gottfried ja minä sanoimme hyvää yötä hänelle, tarttui hän molemmin
+käsin meidän kummankin käteen ja lausui:
+
+"Olkaat, lapset, uskollisemmat, kuin minä olen ollut; tämä mies saarnaa
+sitä totuutta, jonka tähden minun puolisoni kuoli. Jumala lähettää hänet
+teille. Olkaat uskolliset hänelle. Muistakaat, ettette luovu hänestä.
+Jokaisen ei ole sallittu, niinkuin minun, saada vanhana jälleen nähdä
+sitä valoa, jonka hän nuorena heitti. Minulle hänen sanansa ovat
+niinkuin ääni kuolleitten maasta, sen edestä sopii kuolla."
+
+Äitini ei ole oikein tyytyväinen. Hän pitää siitä, mitä T:ri Luther
+sanoo, mutta hän pelkää, mitä täti Agnes ajattelee. Hän arvelee, että
+T:ri Luther välisti puhuu liian rajusti. Hän ei soisi, että ketäkään
+loukataan. Hän ei juuri suvaitse sitä tapaa, jolla anekirjeitä myydään,
+mutta hän toivoo, että T:ri Tetzel tarkoittaa hyvää, eikä hän yhtään
+epäile, että paavi parhaiten asian tietää. Hän on myöskin vakuutettu
+siitä, että kaikki hyvät ihmiset sydämessään ajattelevat samaa, mutta
+hän varoo, että taistelon kiivaudessa jokainen tulee enemmän
+lausuneeksi, kuin aikookaan, joka suotta ihmisiä suututtaa. Hänen
+mielestään oli aivan luonnollista, että Luther hiljaisuudessa nuhteli
+rippilapsiansa, jotka luulivat pelastuvansa ilman katumuksetta; mutta
+minkä vuoksi hän näin pani koko kaupungin liikkeelle theseillänsä, sitä
+hän ei ymmärtänyt; lisäksi juuri Pyhäin Miesten päivänä, kun varsin
+paljon vieraita maaseuduilta kävi kaupungissa, ja pyhät relikit
+asetettiin näkyviin ja jokaisen tuli harjoittaa hartauttansa.
+
+"Voi, äitiseni", lausui isä, "naiset ovat liian helläsydämiset
+kyntömiehen töihin. Te ette suinkaan hennoisi kiskoa ketoa eikä kitkeä
+pois kaikkia kauniita metsäkukkia. Mutta kun elon-aika tulee, panemme
+teidät leikkaajien viereen sitomaan lyhteitä taikka poimimaan tähkiä.
+Ei mikään karkea mieskäsi tee sitä niin hyvin kuin teidän."
+
+Ja Gottfried sanoi, että T:ri Lutherin teologian-tohtorin vala
+suorastaan velvoittaa häntä opettamaan puhdasta kristin-oppia, yhtä
+paljon kuin hänen papinvalansa vaatii häntä varjelemaan laumaansa
+erhetyksistä ja synneistä. Gottfried arvelee, että myrskyiset ajat ovat
+tulossa. Hänelle se lienee parasta, ja hänen vieressänsä kaikki on hyvä
+minulle. Paitsi sitä olen minä tottunut routaisiin teihin. Mutta kun
+katselen pikku Greetaamme, kun hänen kuoppaiset poskensa, unesta
+punehtuneina, nojautuvat pään-alaiseen, täytyy minun toivoa, ettei
+taistelo alkaisi hänen aikanansa.
+
+T:ri Luther laski tarkasti maksut, ennenkuin hän ripusti nämät thesit
+kirkon oveen. Juuri tästä syystä hän teki sen niin salaisesti,
+yhdenkään ystävänsä kanssa neuvottelematta. Hän tiesi, että vaara oli
+tarjona, ja päätti jalosti, ettei hän saattaisi ketään muuta -- ei
+vaaliruhtinasta, ei professoria eikä pappia -- siihen vaaraan, johon
+hän, itsestänsä huolimatta, meni.
+
+
+Joulukuulla 1517.
+
+Yhdessä asiassa olemme kaikki yksimieliset: me ihastelemme kaikki T:ri
+Lutherin luentoja St. Paavalin Epistolasta Galatalaisille. Gottfried
+kävi niitä kuuntelemassa, teki muistoonpanoja ja kertoi ne meille
+kotona isäni tykönä. Me kokoonnumme kaikki hänen ympärillensä
+talvi-iltoina, kun hän lukee näitä innostuttavia sanoja. Tämän
+kaltaisia sanoja ei ole luullakseni milloinkaan löytynyt. Eilen hän
+luki meille kymmenennen kerran, mitä T:ri Luther lausui sanoista "Joka
+on minua rakastanut ja antoi itsensä minun edestäni."
+
+"Lukekaat pontevasti", hän sanoo, "nämät sanat 'minua' ja 'minun
+edestäni.' Paina tämä 'minua' sydämeesi äläkä epäile, että olet niitten
+joukossa, joita tämä 'minua' tarkoittaa; vieläpä, ettei Kristus ole
+ainoastaan rakastanut Pietaria ja Paavalia ja antanut itseänsä heidän
+tähtensä, vaan että myös sama armo, joka on käsitetty tähän 'minua'
+sanaan, yhtä hyvin kuuluu meille ja koskee meihin kuin heihinkin. Sillä
+samalla tavalla kuin emme voi kieltää, että kaikki olemme syntisiä,
+kaikki kadotettuja; samalla tavalla emme voi kieltää, että Kristus
+kuoli syntiemme tähden. Sen vuoksi, kun minä tunnen ja tunnustan, että
+olen syntinen, miks'en sanoisi, että olen tehty vanhurskaaksi
+Kristuksen vanhurskauden kautta, semminkin kuin kuulen, että Hän
+rakasti minua ja antoi itsensä minun edestäni?"
+
+Ja sitten äiti kysyi niitä paikkoja, joista hän kaikkein enimmän
+iloitsee: "oi Kristus, minä olen Sinun syntisi, Sinun kirouksesi, Sinun
+Jumalan vihasi, Sinun helvettisi; ja päinvastoin, Sinä olet minun
+vanhurskauteni, minun siunaukseni, minun elämäni, minun Jumalan armoni,
+minun taivaani."
+
+Ja taas, kun hän puhuu, kuinka Kristus "tehtiin kiroukseksi meidän
+tähtemme, kuinka Jumalan puhdas ja saastuttamaton Karitsa käärittiin
+synteihimme, kuinka Jumala ei sälytä syntejämme meidän, vaan Poikansa
+hartioille, että tämä kärsisi niitten rangaistuksen ja olisi rauhamme,
+jotta me Hänen haavojensa kautta parantuisimme."
+
+Ja toisessa paikassa:
+
+"Synti on mahtava valloittaja, joka kukistaa koko ihmiskunnan, oppineet
+ja oppimattomat, hurskaat, viisaat ja voimakkaat. Tämä tyranni karkaa
+Kristuksen kimppuun ja pyytää nielaistaksensa Häntä, niinkuin hän
+nielaisee kaikki muut. Mutta hän ei näe, että Kristus on kukistumaton
+ja ijankaikkinen vanhurskaus. Sentähden synti välttämättömästi
+voitetaan ja tapetaan; ja vanhurskaus voittaa, elää ja hallitsee.
+Samoin on Kristuksessa kaikki synnit voitetut, tapetut ja haudatut; ja
+vanhurskaus jää voittajaksi ja hallitsee ijankaikkisesti."
+
+"Samalla tavalla kuolema, joka on koko mailman kaikkivaltias kuningatar
+ja haltia, tappaa kuninkaita, ruhtinaita ja kaikkia ihmisiä ja ottelee
+ankarasti elämän kanssa, aikoen kokonaan voittaa ja nielaista sen.
+Mutta Elämä oli kuolematon, ja vaikka se voitettiin, voitti se
+kuitenkin, kukisti ja surmasi kuoleman. Kuolema on sentähden Kristuksen
+kautta kukistettu ja poistettu, jotta se nyt on vaan kuoleman kuva,
+joka, osansa kadotettuaan, ei voi enää vahingoittaa niitä, jotka
+uskovat Kristukseen, joka on tullut kuoleman kuolemaksi."
+
+"Näin kirous taistelee siunausta vastaan ja tahtoo tuomita sen
+kuolemaan ja tuhota sen; mutta ei jaksa. Sillä siunaus on jumalallinen
+ja ijankaikkinen, sentähden sen välttämättömästi täytyy väistyä. Sillä
+jos se siunaus, joka Kristuksessa on, voitettaisiin, voitettaisiin
+Jumala itse. Mutta tämä on mahdotonta; sentähden Kristus, Jumalan
+voima, vanhurskaus, siunaus, armo ja elämä, voittaa ja kukistaa nämät
+kuoleman ja kirouksen ilman sodatta tai aseitta tässä meidän
+runmiissamme, jotteivät ne enää voi vahingoittaa niitä, jotka uskovat."
+
+Tämmöisiä totuuksia varten sopii todella taistella; mutta kuka, paitsi
+perkele, tahtoisi taistella niitä vastaan? Olisi hupaista tietää, mitä
+Fritz ajattelisi näistä kaikista.
+
+
+Wittenbergissä, Helmikuulla 1513.
+
+Kristofer palasi eilen illalla torilta, jossa ylioppilaat olivat
+polttaneet Tetzelin thesit, jotka tämä kirjoitti vastaukseksi T:ri
+Lutherille. Tetzel piileskelee paavillisen arvon takana ja syyttää T:ri
+Lutheria, että hän ahdistaa pyhää isää itseä.
+
+Mutta T:ri Luther sanoo, ettei mikään koskaan saa häntä
+väärä-uskolaiseksi; että hän tahtoo myöntää paavin äänen Kristuksen
+omaksi ääneksi. Ylioppilaat sytyttivät tämän rovion torilla kokonaan
+omalla edesvastauksellaan. He ovat aivan ihastuneet T:ri Martin'iin,
+mutta vihastuneet Tetzeliin ja Dominikaneihin.
+
+"Kuka epäilee", sanoi Kristofer, "kuinka taistelo päättyy, kun kaikki
+oppi, rehellisyys ja totuus on toisella puolella, ja muutamat
+viheliäiset, ahneet munkit toisella?" Ja hän jatkoi kertomustansa
+palosta ja ylioppilaitten puheista yhtä suurella riemulla, kuin se
+olisi ollut voitto Tetzelistä ja anekauppiaista itsestä.
+
+"Mutta minusta nähden", sanoin minä, "T:ri Luther ei katso asiaa niin
+helpoksi, kuin te. Minä olen huomannut nykyisin, että hän on totinen ja
+välisti sangen alakuloinen. Hän ei näytä ajattelevan, että voitto jo on
+saatu."
+
+"Nuoret soturit", lausui Gottfried, "ovat usein yhtä hilpeät iltaa
+ennen ensi taisteloansa, kuin turnajaisten aattona. Vanhat soturit ovat
+totiset ennen taisteloa. Heidän rohkeutensa tulee tappelun ohessa. Näin
+lienee, luullakseni, T:ri Lutherin laita. Sillä taistelo lähestyy
+varmaan. Jo luopuvat muutamat hänen vanhoista ystävistänsä hänestä.
+Sanotaan, että Roman censori, Prierias, on moittinut hänen thesejänsä
+ja kirjoittanut niitä vastaan."
+
+"Mutta", vastasi Kristofer, "kerrotaan myöskin, että paavi Leo kiitti
+T:ri Lutherin neroa ja sanoi, että se oli vaan munkkien kateus, joka
+keksi virheitä hänessä. T:ri Luther luulee, että paavin tarvitsee vaan
+saada tietää totuus näistä anekauppiaista, ja hän hylkää heidät
+kokonaan."
+
+"Rehelliset ihmiset luulevat kaikkia ihmisiä rehellisiksi, kunnes he
+havaitaan epärehellisiksi", arveli Gottfried kuivakiskoisesti; "mutta
+Roman hovi on tuhlaavainen ja aneista hyötyy hyvästi."
+
+Tänä aamuna äidin-äitimme kysyi levottomasti, mitä nuot huudot
+tiesivät, jotka hän oli eilen torilta kuullut, ja valkean valo, jonka
+hän oli nähnyt, ja räiskinä?
+
+"Ei muuta kuin Tetzelin valehtelevia thesejä", lausui Kristofer.
+Äidin-äiti näytti tyyntyneeltä.
+
+"Nuoruuteni aikoina," hän vastasi, "minä opin hartaasti kuuntelemaan
+tämänkaltaisia meluja. Mutta niihin aikoihin poltettiin toreilla vähän
+muuta, kuin kirjoja taikka paperikääryjä."
+
+"Tetzel uhkaa tehdä niin taas", lausui Kristofer.
+
+"Kyllä kai he tahtoisivat, jos vaan voivat", hän vastasi ja herkesi
+puhumasta.
+
+
+
+
+XV.
+
+Fritzin kertomus.
+
+
+Augustinin-luostarissa Mainzissa, Marraskuulla 1517.
+
+Kuusi vuotta on kulunut siitä, kuin kirjoitin mitään tähän vanhaan
+aikakirjaani, ja kun avaan sen jälleen täällä luostarin hiljaisuudessa,
+ovat ensimäisten sivujen kirjaimet jo vaalenneet ijästä; kuitenkin
+lähtee niistä kummallisen tuttava lemu, ikäänkuin varhaisen kevään
+kukista. Lapsuuteni ja koko sen viaton yksinkertaisuus, nuorunteni ja
+kaikki sen moninaiset näky-alat ja rohkeat, hehkuvat toiveet palaavat
+taas eteeni. Lapsuuteni on niinkuin yksi noista viheriöistä,
+rauhallisista laaksoista kotipaikkani metsissä, niinkuin laakso
+syntymä-kaupunkini, Eisenachin, ympäri, jolloin yksi ainoa metsän
+saares, tyven kaupunki torneinensa kirkonkelloinensa, ja halpa koti,
+sen rakkaus, surut ja sälyhuoneen hämärän-jutut olivat koko se mailma,
+jonka minä näin.
+
+Nuoruus astuu eteeni, niinkuin ensimäinen matkani metsän kautta
+Erfurtin yliopistoon, kun mailma aukeni minulle, ikäänkuin lakeat
+tuulisten kukkulain alla, kunniakkaitten tekojen kiistatanner, outojen
+tapausten ja löytöjen rajaton meri, jalon työn ääretön ala.
+
+Sitten tuli toinen, lyhyt väli-aika, jolloin kerran vielä halpa
+Eisenachin kotini kävi rakkaammaksi ja arvokkaammaksi kuin koko muu
+avara mailma, ja koko maanpiiri ja koko elämä näytti muuttuvan pyhäksi
+ja laajenevan puhtaan, hurskaan, rakastavan tytönsydämen valossa. Minä
+en ole perästäpäin nähnyt mitään niin taivaan kaltaista, kuin hän oli.
+Mutta nyt tuli tuo suuri onnettomuus, joka jakoi minun elämäni kahtia
+ja teki kodin ja mailman niinkuin kielletyksi maaksi minulle.
+
+Aluksi minä en tämän jälkeen tohtinut moneen vuoteen ajatella Evaa.
+Mutta Roman pilgrimimatkani perästä minä rohkenen muistaa häntä
+jälleen. Minä kiitän Jumalaa joka päivä, ettei mikään voi poistaa tätä
+puhtauden ja rakkauden kuvaa minun sydämestäni. Jollei tämä olisi ollut
+ja jollen olisi muistanut T:ri Lutherin miehuullista, vilpitöntä
+hurskautta, olisi semmoisia aikoja ollut, jolloin itse totuuden ja
+pyhyyden oleminen maan päällä olisi tuntunut mahdottomalta. Semmoiselta
+turmeluksen vyyhdeltä on mailma näyttänyt minusta.
+
+Kuinka usein on tuo vähäinen, halpa takan tuli, joka loisti vanhan
+kotini akkunoista, pelastanut minut haaksirikosta, kun "ei pitkään
+aikaan aurinko eikä tähdet näkynyt, vaan kova myrsky ahdisti minua."
+
+Sillä minä olen näinä vuosina elänyt sen esiripun takana, joka peittää
+kaikki mailmalta, olen ollut mitätön munkki raukka, jonka vuoksi ei
+kukaan ole viitsinyt vaivata itseään naamareilla taikka valepuvuilla.
+Minä olen paitsi sitä ollut monta monituista hetkeä rippi-istuimessa.
+Minä olen ollut sakaristossa ennen messua ja luostarin juhlissa jälkeen
+sen. Minä olen viettänyt kuukausia kerran vielä kristikunnan
+keskuksessa, itse Romassa, jossa anekirjeet, jotka nyt hämmentävät koko
+Saksanmaata, laitetaan, ja jossa synninpäästöistä saadut rahat
+kulutetaan, ei kokonaan Pietarin kirkon rakentamiseen eikä pyhiin
+sotiin Turkkilaisia vastaan!
+
+Kiitos Jumalan, että yksi ääni viimein on nousnut tätä julkista,
+kauheata valhetta vastaan -- T:ri Lutherin rehellinen ääni. Se kaikkuu
+yli koko maan. Minä olen juuri lähettiläänä matkustanut ympäri maata,
+ja minun on ollut tilaisuus huomata, mitä thesit vaikuttivat.
+
+Ensimäisen kerran minä kuulin niistä puhuttavan yhdessä saarnassa
+jossakin Dominikanein kirkossa Baierissa.
+
+Saarnaaja nimitti T:ri Lutheria, parjasi thesejä suorastaan pirun
+keksinnöksi ja ilmoitti, että niitten kurja tekiä saa alhaisemman sijan
+helvetissä kuin kaikki väärä-uskolaiset järjestänsä Simon Maguksesta
+alkaen.
+
+Seurakunta oli kiihdyksissä ja keskusteli tästä, kun se hajosi.
+Muutamat kummastelivat hurskaasti, kuka tämä uusi väärä-uskolainen oli,
+joka oli pahempi, kuin itse Huss. Toiset miettivät, mikä tämä uusi
+myrkyllinen oppi oli; ja useat ostivat kappaleen theseistä saadaksensa
+nähdä.
+
+Augustinin-luostarissa väiteltiin ahkerasti niistä sinä iltana.
+Melkoinen joukko munkeista riemuitsi sentähden, että Tetzel ja
+Dominikanit nyt saivat ankaran täräyksen. Toiset iloitsivat ja
+arvelivat, että näitä sanoja he olivat vuosikausia halanneet kuulla.
+Useat ihmettelivät, että ihmiset pitivät niin suurta menoa niitten
+tähden, vaikkei niissä ollut mitään muuta, kuin mitä kaikki rehelliset
+ihmiset maassa aina olivat ajatelleet.
+
+Muutamia päiviä tämän jälkeen olin vieraana Ruprecht Hallerin luona,
+joka on pappina yhdessä Franken'in kylässä. Hiljainen ja häveliäs
+nainen, varreltaan nuorekas, mutta muodoltaan riutunut ja alakuloinen,
+valmisti illallisemme, ja sillä välin kuin hän katti pöytää, rupesin
+minä puhuman papin kanssa Lutherin theseistä.
+
+Hän viittasi minua olemaan vaiti ja käänsi kiireesti keskustelun
+toisaallepäin.
+
+Kun jäimme kahden kesken, selitti hän minulle syynsä. "Minä annoin
+hänelle viime viikolla rahaa anekirjeesen ja hän osti yhden joltakulta
+T:ri Tetzelin kumppanilta", kertoi hän; "ja kun hän tuli kotiin, näytti
+hänen mielensä keveämmältä, kuin mitä olen vuosikausiin nähnyt, siitä
+kuin Jumala rankaisi meidät synneistämme ja pikku Dietrich kuoli. Minä
+en soisi millään lailla, että tämä vähäinen lohdutus riistettäisiin
+häneltä, olipa se tosi taikka väärä."
+
+Tämä oli surullinen juttu, tavallinen kyllä joka kaupungissa ja
+kylässä, mitä syntiin tulee, ja ainoastaan tavaton siihen kaipaukseen
+katsoen, joka vielä asui rikollisten sydämessä ja tarkoitti parempaa
+tilaa.
+
+Minä esittelin, että nainen palaisi sukulaistensa luo taikka menisi
+luostariin.
+
+"Hänellä ei ole mitään sukulaisia, jotka vastaan-ottaisivat häntä",
+vastasi pappi; "enkä minä ikinä lähetä häntä nunna-joukon
+ylenkatsottavaksi ja kuritettavaksi -- ei ikinä!"
+
+"Mutta hänen sielunsa!" minä sanoin, "ja teidän?"
+
+"Laupias Herramme vastaan-otti semmoisia", hän vastasi melkein
+tuimasti, "ennemmin kuin Farisealaisia."
+
+"Semmoiset vastaan-ottivat Hänet!" lausuin minä tyvenesti, "mutta Hänet
+vastaan-otettuaan he menivät pois eivätkä tehneet sotia enää."
+
+"Mutta koska Jumala on sanonut, että pappi teki syntiä, jos hän nai?"
+hän kysyi; "ei Vanhassa Testamentissa, sillä pappi Elkanan ja Hannan
+poika palveli Herraa temppelissä, niinkuin ehkä pikku Dietrich'imme",
+hän lisäsi matalalla äänellä, "nyt palvelee Häntä Hänen temppelissään.
+Ja missä paikassa Uudessa Testamentissa sitä kielletään?
+
+"Kirkko kieltää sen", minä sanoin.
+
+"Mistä ajasta saakka?" hän kysyi. "Tämä asia koskee aivan likeltä
+sydäntäni, niin että olen koettanut päästä sen perille. Sataa vuotta
+takaperin, minä olen lukenut sen, ennen paavi Hildebrand'in aikoja, oli
+monella kyläpapilla laillinen vaimonsa, jota hän rakasti, niinkuin minä
+rakastan Bertaa; sillä Jumala tietää, ettei hän enkä minä ole
+milloinkaan rakastanut ketään muuta."
+
+"Tyydyttääkö tämä hänen omaatuntoansa?" minä kysyin.
+
+"Välisti", hän vastasi katkerasti, "mutta vaan välisti. Parhaasta
+päästä hän elää niinkuin kirouksen alla, peläten mitään hyvää
+vastaan-ottamasta ja taipuen jokaiseen suruun, niinkuin katkeraan
+palkkaan ja tulevan kauhean koston esimakuun."
+
+"Kaikki, mikä ei ole uskosta, on syntiä", sanoin minä hiljalleen.
+
+"Mutta mimmoinen on niitten rangaistus oleva, jotka sanovat synniksi,
+mitä Jumala pyhittää", hän lausui, "ja tuottavat huolta ja saastutusta
+niin puhtaisin sydämiin, kuin hänen?"
+
+Kun hän paraikaa puhui, astui nainen huoneesen ja oli varmaan kuullut
+hänen sanansa, sillä hänen vaaleat kasvonsa menivät tulipunaisiksi. Kun
+hän kääntyi pois, vapisi koko hänen ruumiinsa pidätetystä
+nyyhkytyksestä. Mutta jälestäpäin, kun pappi lähti huoneesta, tuli hän
+minun luokseni ja lausui, katsellen minua surullisilla, lakastuneilla
+silmillänsä: "te sanoitte, että muutamat epäilevät anekirjeitten
+voimaa? Mutta epäilettekö te? Minä en voi luottaa _häneen_", hän lisäsi
+lempeästi, "hän ei hennoisi sanoa sitä jos hän ajattelisi niin."
+
+Minä olin kahden vaiheilla mitä vastata. Minun ei käynyt valetta
+puhuminen; ja noitten tutkivien, totisten silmien edessä jokainen paon
+yritys olisi ollut turha.
+
+"_Te ette_ usko, että tämä kirje hyödyttää minua", hän lausui; "_enkä
+minäkään usko_." Ja levollisesti astuen takan luo, hän repi anekirjeen
+palasiksi ja viskasi sen tuleen.
+
+"Älkäät kertoko tätä hänelle", hän sanoi; "hän luulee, että se
+lohduttaa minua."
+
+Minä koetin muutamilla sanoilla viitata siihen, että katumus ja
+anteeksi-antamus olivat kaikkien saatavana.
+
+"Minun katumukseni", hän arveli, "vaatisi, että minä jättäisin hänet,
+eikö niin?"
+
+Minä en voinut kieltää.
+
+"Minä en jätä häntä _koskaan_", hän vastasi semmoisella tyvenyydellä,
+joka pikemmin oli vakavan päätöksen, kuin himojen kaltainen. "Hän on
+uhrannut elämänsä minun tähteni; jollen minä olisi ollut, olisi hän
+ehkä ollut suuri ja kunniassa pidetty mies. Ja luuletteko, että minä
+jättäisin hänet yksinään kantamaan hukkaan mennyttä elämäänsä?"
+
+Voi! se ei ollut mikään ylenkatseen taikka kurituksen pelko, joka
+pidätti häntä luostarista.
+
+Vähän aikaa minä olin ääneti. Minä en uskaltanut moittia eikä
+lohduttaa. Viimein minä sanoin: "elämä, olipa iloinen taikka
+surullinen, on hyvin lyhyt. Pyhyys on paljoa parempi, kuin onni täällä,
+ja pyhyys tuottaa onnea tulevassa elämässä. Jos tuntisitte, että se
+olisi _hänen_ hyväksensä, olisitte valmis tekemään kaikki, maksoi se
+teille mitä maksoi, ettekö olisi?"
+
+Hänen silmänsä täyttyivät kyynelin. "Te luulette siis, että minussakin
+vielä löytyy jotakin hyvää!" hän lisäsi. "Jumala teitä siitä
+siunatkoon!" ja hän lähti ääneti huoneesta.
+
+Viisi sataa vuotta takaperin näitten molempain elämä olisi ollut pyhä,
+kunnioitettava ja onnellinen; vaan nyt!
+
+Minä jätin talon raskaalla sydämellä ja enemmän hämmentyneellä
+mielellä, kuin ennen.
+
+Mutta nuot vaaleat, kuihtuneet kasvot; nuot syvät, surulliset,
+uskolliset silmät; ja tuo otsa, joka olisi voinut olla yhtä puhdas,
+kuin St. Agnesin, ovat vaivanneet minua usein jälestäpäin. Ja joka
+kerta, kuin ajattelen sitä, minä sanon:
+
+"Jumala olkoon armollinen heille ja minulle, syntisille!"
+
+Sillä eikö minun omalla hyvällä, puhtaalla, hurskaalla äidilläni ollut
+melkein yhtä katkeria epäilyksiä ja arveluksia? Eikö hänkin peräti
+usein elänyt niinkuin kirouksen alla? Kuka taikka mikä on luonut tämän
+varjon niin moneen kotiin? Kuka, joka tuntee monen luostarin sisällisen
+elämän, rohkenee väittää, että ne ovat pyhemmät, kuin kodit? Kuka, joka
+on elänyt munkkien ja nunnien parissa taikka ollut niitten rippi-isä,
+rohkenee väittää, että heidän sydämensä ovat taivaallisemmat, kuin
+miehen ja vaimon, isän ja äidin? Voi! tuon papin epäilykset eivät ole
+mitään uutta minulle. Mutta minä en uskalla ajatella niitä. Sillä jos
+munkki-elämä on valhe, miksi minä olen uhrannut toiveita, jotka
+valloittivat kaikki ajatukseni ja olisivat voineet olla niin puhtaat?
+
+Kaipaus on taakka, jonka urhoollisen miehen tulee luoda selästänsä.
+Mitä se tekee minun halvan elämäni? Mutta kun näkee, kuinka pahuus
+häpeällisesti hallitsee aivan pyhissä paikoissa, ja epäilykset, ehkä
+perättömät, synkistyttävät puhtaimpiakin sydämiä, kuka julkenee
+murehtimatta katsella näitä asioita? Semmoiset rikokset, joita
+pakanatkin olisivat kammonneet, sovitetaan muutamilla florineilla;
+semmoiset synnit, joita tuskin Pyhä Raamattukaan näyttää paheksivan,
+vaivaavat arkoja omiatuntoja, niinkuin rikokset! Mikä on tämän häiriön
+loppu oleva?
+
+Seuraavan illan minä vietin vanhan ritarin, Otto von Gersdorfin,
+linnassa Thüringin metsässä. Hän toivotti minua hyvin vieraanvaraisella
+tavalla tervetulleeksi pöytäänsä, jossa pulskea vanha leski-rouva,
+hänen sisarensa, piti emännyyttä.
+
+"Mitä kaikki nämät puheet T:ri Lutherista ja hänen theseistänsä ovat?"
+hän kysyi; "lienee vaan, arvatakseni, joku vähäinen riita munkkien
+välillä! Ja kuitenkin veljenpoikani Ulrich luulee, ettei maan päällä
+löydy semmoista miestä, kuin tuo pikkuinen veli Martin. Te, hyvät
+Augustinilaiset, ette soisi, että Dominikanit saavat koko voiton; sekö
+se on?" hän kysyi nauraen.
+
+"Se ei ainakaan ole syy T:ri Lutherin menetykseen", minä vastasin;
+"minä en usko, että hän huolii rahoista enemmän kuin ilman linnut."
+
+"Ei, veli", lausui rouva; "muista niitä ihania sanoja, joita
+Chriemhildimme luki meille hänen kirjastansa Herran Rukouksesta."
+
+"Kyllä sinä ja Ulrich ja Chriemhild ja Atlantis", jatkoi ijäkäs ritari,
+"te olette kaikki yhtä laatua; pikkuinen munkki on lumonnut teidät
+kaikki."
+
+Sydäntäni sykähti, kun kuulin sisarteni nimet.
+
+"Tunnetteko, hyvä rouva, Chriemhild ja Atlantis Cottaa?" minä kysyin.
+
+"Tule, veljenpoika Ulrich", lausui ritari nuorelle miehelle, joka juuri
+palasi metsästyksestä ja astui etuhuoneesen; "ja kerro tälle kunnon
+veljelle kaikki, mitä sinä tiedät Fräulein Chriemhild Cottasta."
+
+Meistä tuli pian hyvät ystävät; ja kauan aikaa sen jälkeen, kuin vanha
+ritari ja hänen sisarensa olivat menneet levolle, valvoimme, Ulrich von
+Gersdorf ja minä, ja puhuimme T:ri Lutherista, hänen jaloista
+sanoistaan ja teoistaan, ja nimistä, jotka olivat vielä kalliimmat
+meille molemmille, kuin hänen.
+
+"Te olette siis Fritz", hän sanoi miettiväisesti tuokion perästä; "se
+josta he kaikki mielellään kertovat ja jonka vertaista he eivät luule
+missäkään löytyvän. Te olette se jota, Chriemhildin puheen mukaan,
+hänen äitinsä olisi tahtonut naimisiin tuon enkeli-neitsyen Eva von
+Schönbergin kanssa, joka nyt on nunnana Nimptschenissä. Teidän
+virsikirjanne ja 'Theologia Teutsch'inne' hän otti mukaansa luostariin.
+Minua ihmeyttää, että maltoitte luopua hänestä ja rupesitte munkiksi",
+hän jatkoi; "teidän kutsumuksenne oli varmaan hyvin vahva."
+
+Tällä hetkellä se tosiaan tuntui sangen heikolta. Mutta vaikka olisin
+saanut koko mailman, en olisi tahtonut, että hän huomaisi sen, ja minä
+sanoin niin vakavalla äänellä, kuin suinkin mahdollista: "minä luulen,
+että se oli Jumalan tahto."
+
+"No", hän jatkoi, "jokaisen on hyvä, kun on saanut nähdä hänet ja viedä
+tämän puhtauden ja hurskauden kuvan muassaan luostariin taikka kotiin.
+Parempi, kuin mikään pyhimysten taulu, on pitää näitä enkelinkaltaisia
+lapsellisia kasvoja sydämessään, ja tätä ääntä, joka oli suloinen, kuin
+urkujen soitto."
+
+"Niin on", minä lausuin enkä olisi enää saanut sanaakaan sanotuksi.
+Onnekseni rupesi hän juttelemaan muista asioista, ja piti pitkiä
+puheita pikku Chriemhildinsä kauneudesta ja hyvyydestä, jonka kanssa
+hän aikoi tulevana vuonna mennä naimisiin. Tällä välin ainoastaan kaksi
+ajatusta pysyi selvänä minussa, nimittäin, mitä äitini oli toivonut
+Evan ja minun suhteeni sekä että Eva oli ottanut minun "Theologia
+Teutschini" mukaansa luostariin.
+
+Kesti muutamia päiviä, ennenkuin minun onnistui siirtää nämät suloiset,
+viattomat, hyvin tunnetut kasvot niille pyhille, ylhäisille sijoille
+sydämessäni, jossa minä voin ilman vaaratta katsella niitä.
+
+Mutta minä luulen, että Ulrich piti minua erittäin hartaana
+kuunteliana, sillä noin tunnin kuluttua sanoi hän:
+
+"Te olette kärsivällinen ja hyvänluontoinen munkki, kun näin
+kuuntelette lempijuttujani. Hän onkin teidän sisarenne, ja minä soisin,
+että olisitte läsnä häissämme. Mutta kaikissa tapauksissa lienee
+Chriemhildin ja heidän kaikkien hauska saada nauttia Fritzistä."
+
+Minä olin aikonut lähteä Wittenbergiin muutamaksi päivää, mutta tämän
+keskustelun jälkeen en uskaltanut kohta lähteä. Minä palasin Tübingin
+yliopistoon rauhoittamaan mieltäni vähäisen kreikalla ja hebrealla
+mainion Reuchlin'in johdolla, koska se on generali-vikariuksemme tahto,
+että lukisin näitä kieliä.
+
+Tübingissä T:ri Lutherin theseistä väitettiin joka paikassa. Oppineet
+miehet riemuitsivat niistä, koska ne ahdistivat sivistymättömyyttä ja
+taitamattomuutta; suorat, vilpittömät miehet tervehtivät niitä niinkuin
+vastaväitettä valheen ja petoksen järjestelmää vastaan; jumaliset
+miehet kiittivät Jumalaa niistä, koska ne puollustivat hurskautta ja
+totuutta. Ylioppilaat vastaan-ottivat innolla T:ri Lutheria, niinkuin
+uuden aikakauden ruhtinasta; iso-ikäinen Reuchlin ja useat professorit
+myönnyttivät, että hän hätyyttää vanhoja vihollisia uudelta taholta.
+
+Täällä minä kävin muutamia kertoja nuoren Tohtori Filip Melancthonin
+luentoja kuuntelemassa (hän oli vaan yhdenkolmatta vuoden vanha, vaikka
+hän oli jo neljä vuotta ollut tohtori), siksi kuin hän kutsuttiin
+Wittenbergiin, johon hän saapui Elokuun 25 p. 1518.
+
+Minä olin samaan aikaan lähetetty veljeskunnan asioissa
+Augustinin-luostariin Wittenbergiin, että olin läsnä, kun hän tuli.
+Kaikki pettyivät kovasti toiveissaan, kun ensin näkivät hänet. Olikohan
+tuo vähänläntäinen, nöyrän näköinen nuorukainen se suuri, oppinut mies,
+jota Reuchlin oli ylistänyt niin paljon ja jonka ky'ystä vaaliruhtinas
+Fredrik odotti niin suuria hedelmiä uudelle yliopistollensa?
+
+T:ri Luther oli ensimäisiä, jotka huomasivat, mitkä aarteet kätkyivät
+tämän vähäpätöisen ulkomuodon alla. Mutta ensimäinen latinainen puhe,
+jonka Melancthon piti neljä päivää tulonsa jälkeen, ihastutti kaikkia;
+ja ennen pitkää hänen luentosalinsa oli täpötäynnä väkeä.
+
+Tästä haastelivat kaikki, kun ensin saavuin Wittenbergiin. Tuloni
+vanhaan kotiini tuntui minusta varsin kummalliselta. Niin korkea ajan
+ja asianhaarain aita oli kohonnut minun ja omaisteni väliin!
+
+Elsa, joka nyt näytti niin emännän kaltaiselta avaintensa,
+varahuoneittensa, suuren taloutensa ja kahden lapsensa, pikku Fritzin
+ja Greetan kanssa, oli sydämessään juuri sama minulle, kuin jolloin
+erosimme ensimäistä Erfurtin lukukauttani varten. Hänen rehellisillä,
+lempeillä, sinisillä silmillänsä oli aivan sama katse. Mutta hänen
+ympärillänsä oli kokonainen uusi mailma vieraita, vieraita minulle,
+niinkuin hänen oma uusi elämänsä, jonka kanssa minulla ei ollut
+minkäänlaista yhteyttä.
+
+Chriemhildissä ja nuoremmissa lapsissa näytti vanhemman veljen muisto
+ja papin kunnioitus riitelevän keskenänsä. Kristofer katseli minua
+säälin ja kunnioituksen sekaisella hämmennyksellä, joka esti minua
+ystävällisemmin häntä lähestymästä.
+
+Ainoastaan äidin käytös minua kohtaan oli samanlainen, kuin ennen. Hän
+näytti vaan paljon vanhemmalta ja heikommalta. Mutta hänen
+rakkaudessaan oli jonkunlainen kiihkeä hellyys, joka haavoitti minun
+sydäntäni enemmän kuin katkerimmat nuhteet. Minä näin hänen silmiensä
+äänettömästä ja kiinteästä katselemisesta, kuinka kovasti hän oli
+kaivannut minua.
+
+Isäni ei ollut suuresti muuttunut, paitsi että hänen tuumansa näyttivät
+antavan hänelle uutta ja hiljaista tyydytystä juuri sentähden, että oli
+mahdoton panna toimeen niitä, ja että hänen ja äidin-äitini väli oli
+paljon ystävällisempi.
+
+Äidin-äitini kohteli minua alusta hiukan tylysti, mutta hellitti kohta,
+kun ymmärsimme, kuinka paljon T:ri Lutherin opetus oli vaikuttanut
+meihin molempiin; eikä hän väsynyt koskaan kuuntelemasta, mitä T:ri
+Luther oli sanonut ja tehnyt Romassa.
+
+Ainoa, minä tunsin sen, joka olisi ollut kokonaan sama, oli ijäksi
+mennyt; vaan minä tuskin surin tätä pois-oloa, joka teki, ettei aika
+päässyt himmentämään tätä kuvaa eikä muutoksen aidat ympäröimään sitä.
+
+Mutta Evasta ei kukaan puhunut minulle, paitsi pikku Thekla, joka
+ehtimiseen lauloi minulle niitä latinaisia virsiä, joita Eva oli
+opettanut hänelle, ja kysyi, lauloiko hän niitä ollenkaan samalla
+tavalla kuin Eva.
+
+Minä vastasin hänelle: "kyllä." Sanat olivat samat, nuotti sama, ja
+suureksi osaksi hän lauloi niitä samalla lempeällä, kunnioittavaisella,
+viattomalla tavalla. Mutta pikku Theklan ääni oli syvä, luja ja heleä,
+kuin rastaan; vaan Evan oli niinkuin kyyhkysen, joka leppeästi kuhertaa
+kaukana hiljaisessa metsässä -- tuskin mikään ääni ensinkään --
+ruumistunut rukous, niinkuin seisoisit hänen sydämensä kynnyksellä ja
+kuulisit sieltä sisältä hänen onnellisten, hurskaitten, lapsellisten
+ajatuksiensa soiton.
+
+Ei, ei mikään voisi milloinkaan palauttaa minulle tämän äänen kaikkua.
+
+Mutta Theklasta ja minusta tuli hyvät ystävät. Hän oli tuskin tuntenut
+minua vanhastaan. Me rupesimme ystäviksi semmoisina, kuin olimme.
+Meillä ei ollut mitään jälleen muistettavaa, ei mitään unhotettavaa. Ja
+serkku Eva oli ollut hänelle, niinkuin taivaan tähti taikka enkeli
+taikka niinkuin toinen lapsi, jonka Jumala oli lähettänyt hänelle
+ystäväksi jostakin ihanasta, vanhasta legendasta.
+
+Ylimalkain tämä käyntini vanhassa kodissani haikeutti minua. Minä olin
+aivan hartaasti rukoillut, että se sija, joka lähtöni kautta jäi
+tyhjäksi, täytettäisiin; mutta nyt, kun näin sen täytetyksi ja
+rakkaitten omaisteni elämän menevän vilkasta menoansa, niin ettei
+minulla ollut siinä mitään sijaa, syntyi minun sydämessäni kolkko
+maanpakolaisuuden tunto. Jos kuolleitten olisi sallittu tällä tapaa
+palata, tuntisivatko he jotakin tämänkaltaista? Ei suinkaan pyhät
+kuolleet. He iloitsisivat, että suru, työnsä tehtyään, lakkaisi
+olemasta peräti katkera -- että tyhjä sija tosin ei täyttyisi (ei
+mikään todellinen rakkaus voi täyttää toisen sijaa), mutta peittyisi ja
+kasvaisi hedelmää, niinkuin aika ja luonto peittävät kaikki rauniot.
+
+Mutta hurskaat kuolleet lähtisivät jälleen maan päälle kodista, Isän
+kodista, jota luostari ei ole, joksi se ei milloinkaan muutu.
+
+Olisin minä sentään mielelläni jäänyt Wittenbergiin. Verrattuna
+Wittenbergiin koko mailma näytti nukkuvan. Siellä oli aamu; toivon ja
+toimeliaisuuden ilma ympäröitsi sydäntäni. T:ri Luther oli siellä; ja,
+joko tieten tai tietämättä, kaikki, jotka odottavat parempia aikoja,
+näyttävät kääntävän silmänsä häneen.
+
+Mutta minä lähetettiin Mainziin. Matkallani poikkesin vähän tieltä,
+viedäkseni yhtä uutta T:ri Lutherin kirjaa pappi Ruprecht raukalle
+Franken'iin. Hänen kylänsä oli keskellä honka-metsää. Kirja oli Herran
+Rukouksen Selitys saksaksi maallikoille ja oppimattomalle kansalle.
+Papin talo oli tyhjä; mutta minä panin kirjan puupenkille portinvajaan,
+kun ensin olin kirjoittanut siihen nimeni ja muutamia sanoja
+kiitokseksi hänen vieraanvaraisuudestaan. Vaan kun palasin metsän
+lävitse, näin minä mäeltä laakson toiselta puolen naisen astuvan
+portinvajaan ja pysähtyvän kirjaa ottaaksensa, jota hän sitten
+seisaalta luki oven suussa. Kun käännyin pois, seisoi hän yhä samalla
+paikalla, ja avatun kirjan valkoiset lehdet vilahtelivat esiin pimeästä
+huoneesta.
+
+Minä rukoilin, että sanat kirjoitettaisiin hänen sydämeensä. Minä
+tiesin, että siinä oli ihmeellisiä pyhän rakkauden ja armon sanoja,
+jotka tuottaisivat jälleen toivoa ja puhtautta jokaiseen sydämeen,
+johon ne kirjoitettiin.
+
+Ja nyt minä olen määrätty tänne Augustinin-luostariin Mainziin Rheinin
+maakunnissa.
+
+Tällä luostarilla on oma erityinen tarinansa. Täällä löytyy
+maan-alainen vankihuone, jossa Johan von Wesel kuoli tuskin
+neljäkymmentä vuotta takaperin (v. 1481) -- se vanha mies, joka oli
+uskaltanut vastustaa anekirjoja ja lausua samanlaisia totuuksia, kuin
+T:ri Luther nyt puollustaa.
+
+Yksi tämän luostarin ijäkäs munkki, joka oli nuori, kun Johan von Wesel
+kuoli, muistaa hänet ja on usein puhunut minulle hänestä. Inkvisitorit
+panivat toimeen oikeudenkäynnin häntä vastaan, ja tämä pidettiin,
+niinkuin useat muut, salaisesti luostarissa.
+
+Puhuttiin, että hän ylipäänsä peruutti oppinsa, mutta kahta kannetta
+hän ei puollustuksessaan edes yrittänyt kieltämään. Ne olivat nämät:
+"ettei se ole munkki-elämä, joka pelastaa munkit, vaan Jumalan armo;"
+ja "että ainoastaan sama Pyhä Henki, joka innostutti Pyhän Raamatun,
+voi menestyksellä selittää sitä sydämelle."
+
+Inkvisitorit polttivat hänen kirjansa; josta, niinkuin kertojani
+jutteli, vanhin itki.
+
+"Miksi", hän arveli, "olivat ihmiset niin vihoissaan hänelle? Hänen
+kirjoissansa löytyi niin paljon hyvää, ja olivatko ne kaikki
+poltettavat sen vähäisen pahan tähden, joka oli hyvään sekaantunut?
+Tämä oli tosiaan ihmisten tuomio eikä Jumalan -- ei Hänen, joka olisi
+säästänyt Sodoman Abrahamin pyynnöstä, kun vaan kymmenen vanhurskasta
+olisi löytynyt siellä. Voi Jumala!" hän huokaili, "pitääkö hyvän hukkua
+pahan kanssa?"
+
+Mutta inkvisitorit eivät leppyneet. Kirjat hyljättiin ja poltettiin
+julkisesti häpeällisellä tavalla; vanhan miehen nimi herjattiin,
+niinkuin väärä-uskolaisen; ja hän itse pakoitettiin vaikenemaan ja
+jätettiin luostarin vankihuoneesen kuolemaan.
+
+Minä kysyin munkilta, joka kertoi minulle nämät, mitkä ne erityiset
+harha-opit olivat, joitten vuoksi Johan von Wesel tuomittiin.
+
+"Luullakseni harha-oppeja kirkkoa vastaan", hän arveli. "Minä olen
+kuullut hänen lausuvan saarnoissansa, että Kirkko oli muuttumallansa
+samanlaiseksi, kuin Juudan kansakunta Herramme aikoina. Hän vastusti
+pappien ja prelatein maallista loistoa -- niitä kylmäkiskoisia menoja,
+joiksi hän väitti jumalanpalveluksen halventuneen, ja sitä tyhjää
+taika-uskoa, joka oli asetettu todellisen sydämen ja elämän hurskauden
+sijaan. Hän vakuutti, että suola oli käynyt mauttomaksi, että useat
+papit olivat varkaita ja rosvoja eikä paimenia; että nyky-aikainen
+uskonto oli tuskin parempi, kuin Farisealaisten, jotka surmasivat
+Herramme -- oli hengellisen ylpeyden ja ahdasmielisen, itsekkään
+katkeruuden verho. Hän julisti, että jumalallisella ja kirkollisella
+vallalla oli aivan toisenlainen arvo; että ulkonainen, tunnustava
+Kirkko oli eroitettava totisesta, elävästä Kristuksen Kirkosta; että
+pappien synninpäästön voima oli sakramentillinen eikä tuomarin-omainen.
+Minä kuulin hänen yhdessä saarnassa Wormsissa sanovan, ettei hän
+pitänyt Paavia, Kirkkoa eikä Kokouksia minäkään kalliona, johon sopisi
+uskontoa rakentaa. 'Kristusta yksistänsä', hän lausui, 'minä ylistän.
+Asukoon Kristuksen sana runsaasti meissä!'"
+
+"Olivatpa ne rohkeita sanoja", muistutin minä.
+
+"Lisäksi", jatkoi ijäkäs munkki, "Johan von Wesel väitti, että mitä
+Raamattu ei pitänyt syntinä, sitä ei hänkään voinut pitää; kerrotaan
+myöskin, että hän oli sanonut: 'syö paaston aikana, jos sinun on
+nälkä.'"
+
+"Tätä lupaa moni munkki tuskin tarvinnee", minä arvelin. "Hänen
+elämäänsä ei siis tuomittu, vaan ainoastaan hänen oppinsa."
+
+"Minä olin pahoillani", vanhus lausui, "että täytyi tuomita hänet;
+sillä siitä ajasta saakka minä en ole tähän asti kuullut mitään
+saarnaa, joka olisi liikuttanut sydäntä, niinkuin hänen saarnansa. Kun
+hän nousi saarnastuoliin, oli kirkko täpötäynnänsä väkeä. Maallikot
+ymmärsivät ja kuuntelivat häntä yhtä hartaasti, kuin hengellisetkin.
+Vahinko vaan, että hän oli väärä-uskolainen, sillä minä en luule
+koskaan enää saavani kuulla hänen vertaistansa."
+
+"Te ette ole milloinkaan kuulleet T:ri Lutherin saarnaavan?" kysyin
+minä.
+
+"T:ri Lutherin, joka kirjoitti nuot thesit, joista puhutaan niin
+paljon?" hän vastasi. "Tulvaako kansa häntä kuuntelemaan ja riippuuko
+se kiinni hänen sanoissaan, niinkuin ne olisivat elämän sanoja?"
+
+"Kyllä", minä lausuin.
+
+"Siinä tapauksessa", vastasi vanha munkki lempeästi, "olkoon T:ri
+Luther varoillansa. Tämmöinen oli useain väärä-uskoisten saarnaajien
+laita. Minä olen kuullut, että Mecheln'in Johan von Goch ja Johan
+Wessel, joka karkoitettiin Parisista, olivat aivan samassa tilassa.
+Mutta", jatkoi hän, "jos T:ri Luther joutuu Mainziin, koetan minä
+päästä kuuntelemaan häntä. Minä soisin, että minun kylmä, kuiva, vanha
+sydämeni tulisi liikutetuksi samalla tavalla jälleen. Usein, kun luen
+pyhiä evankeliumeita, kuulen Johan von Weselin sanat jälleen. Veljeni,
+se oli niinkuin elämän henkäys."
+
+Viimeinen mies, joka uskalsi sanoa koko Saksanmaan edessä, että ihmisen
+sanaa ei saa asettaa Jumalan sanan rinnalle, ja että Raamattu on ainoa
+totuuden mitta ja ainoa oikean ja väärän määrääjä -- näin hän siis
+kuoli!
+
+Kuinka käyneekään seuraavan -- sen miehen, joka nyt julistaa tätä koko
+mailman edessä?
+
+Ijäkäs munkki kääntyi takaisin minun puoleeni, kun olimme eronneet, ja
+sanoi matalalla äänellä:
+
+"Käske T:ri Lutherin ottaa oppia Johan von Weselin esimerkistä.
+Hurskaat miehet ja suuret saarnaajat muuttuvat aivan helposti
+väärä-uskolaisiksi itsekään huomaamatta", lisäsi hän, "minä en ole
+varma, eikö maksaisi vaivaa kuolla vankihuoneessa, kun saarnaa sillä
+tapaa, kuin Johan von Wesel. Luullakseni minä olisin tyytyväinen jos
+vaan saisin _kuunnella_ yhtä semmoista jälleen! Käske T:ri Lutherin
+olla varoillaan; mutta jos hän tulee Mainziin, kyllä minä aion
+kuunnella häntä."
+
+Mitä hyvää Johan von Weselin sanoissa oli, se ei siis ole hukkunut,
+vaikka hänen kirjansa poltettiin.
+
+
+
+
+XVI.
+
+Elsan kertomus.
+
+
+Wittenbergissä, Heinäkuun 13 p. 1520.
+
+Paljon on tapahtunut siitä, kuin viimein kirjoitin, sekä tässä
+vähäisessä mailmassa että suuressa mailmassa ulkopuolella meitä.
+
+Greetallamme on kaksi pikku veljeä, jotka ovat yhtä kekseliäät
+rikkomaan kaikkia ja näyttävät hankkivan omaa vahinkoansa yhtä paljon,
+kuin ennen heidän enonsa samalla ijällä, ja luultavasti ovat Greetalle
+yhtä suureksi kiusaksi, kuin Kristofer ja Pollux olivat minulle, vaikka
+hän kovasti rakastaa heitä. Chriemhild on naitu, ja on muuttanut
+kotiinsa Thüringin metsään. Atlantis on kihloissa erään Schweitziläisen
+ylioppilaan, Konrad Winkelriedin, kanssa. Pollux on lähtenyt Espanjaan
+Eisenachissa olevan Cottan kauppahuoneen asioilla, jossa hän on osakas;
+ja Fritz on käynyt kerran meillä. Siitä on nyt noin kaksi vuotta. Hän
+oli paljoa vakavampi, kuin ennen. Hän oli usein enemmän kuin vakava,
+oli niinkuin joku suru olisi painanut häntä. Mutta äitimme ja lasten
+parissa hän aina oli iloinen.
+
+Pikku Greeta ja eno Fritz tulivat erittäin hyviksi ystäviksi, ja hän
+kysyy vielä usein minulta, milloin eno palajaa takaisin; eikä mikään
+huvita häntä enemmän kuin istua polvillani Fritzin kuvan edessä ja
+kuunnella, kun minä kerta toisensa perästä juttelen vanhoista
+Eisenachin sälyhuoneen puheistamme taikka niistä päiväkausista, joita
+vietimme honkametsissä, kun keräsimme puita talvivalkeata varten. Hän
+luulee, ettei mikään juhla olisi niin hauska; ja hänen mielihuvinsa on
+koota vähäisiä kimppuja pajun tai tammen oksia Elbe-virran rannalla tai
+Tüben-nummella ja tuoda niitä kotiin talon tarpeeksi. Eivät mitkään
+koreat vauvat ja paijut, joita hänen isänsä tuopi hänelle Nürnbergistä
+taikka on lähettänyt Venetiasta, ilahuta häntä puoleksikaan niin
+paljon, kuin jos isä ottaa hänet mukaansa nummelle, ja hän palajaa,
+pikkuinen esiliina täynnä kuivia risuja, ja kädet yhtä ruskeina ja
+likaisina, kuin vähäisen puunhakkaajan, luullen, että hän tekee, mitä
+eno Fritz ja minä teimme, kun olimme lapset, ja että hän on kovasti
+hyödyllinen.
+
+Viime kesänä hän sai omakseen omena- ja perunapuun, ja niitten hedelmät
+ynnä vähäiset risukimppunsa hän panee säästöön, antaaksensa niitä
+jouluksi eräälle vanhalle eukko raukalle, jonka tunnemme.
+
+Gottfried ja minä tahdomme, että lapset varhain oppivat sitä puhdasta
+iloa, jota antaminen ja auttaminen tuottaa ja joka muuttaa rikkauden
+tomusta todelliseksi kullaksi ja estää tavaran, joka on oivallinen
+rupeamasta herraksemme ja halventamasta meitä, niinkuin se näyttää
+monen rikkaan tekevän, pelkiksi maallisten kappalten orjiksi ja
+palkatuiksi hoitajiksi.
+
+Minä rukoilen usein Jumalaa, ettei se köyhyyden kokemus, joka minulla
+monta vuotta oli, koskaan menisi hukkaan. Se näyttää minusta lahjalta,
+jonka Jumala on antanut minulle, juuri niinkuin yliopistossa saavutettu
+oppimäärä on lahja. Minä olen suorittanut tutkintoni köyhyyden
+koulussa, ja suokoon Jumala, etten milloinkaan unhota, mitä minä
+silloin opin köyhien taisteloista ja tarpeista.
+
+Se huone, jossa nyt kirjoitan, on mattoineen, kuvineen ja leikatuin
+huonekaluineen kokonaan toisenlainen, kuin se rakas alastoin, vanha
+sälyhuone, jossa aloitin aikakirjaani; ja se koristeltu eben-puinen ja
+eben-luinen kirjoitus-alusta, jossa paperini makaavat, on toisenlainen
+pöytä, kuin nuot vanhat kirjakasat, joitten harjalla minun oli tapa
+pitkäänsä ja lapsellisella käsi-alalla piirtää ensimäisiä sivuja. Mutta
+köyhän aarteet pysyvät aina kaikkein kalliimpina. Ne lämpimät
+auringonsäteet, jotka loistavat helevien viinimarjan-lehtien lävitse
+avonaisesta akkunasta, ovat ihanammat, kuin kaikki nuot suljetun
+akkunan juvelinkaltaiset Venetian lasit, jotka nyt punaavat T:ri
+Lutherin Selityksiä, jotka Gottfried äsken jätti auki akkunalle.
+
+Mutta kuinka minun sopii istua täällä ja kirjoittaa niin paljon omasta
+pikkuisesta mailmastani, kun koko mailma minun ympärilläni on
+kiihdyksissä niin suurista peloista ja toiveista?
+
+Tällä hetken minä avonaisesta akkunasta näen T:ri Lutherin ja T:ri
+Filip Melancthonin vitkaan kävelevän katua ylöspäin hartaasti
+keskustellen. Minä kuulen heidän äänensä tänne, vaikka he puhuvat
+matalasti. Kuinka erilaiset he ovat ulkomuodoltaan ja olennoltaan; vaan
+kuitenkin, mimmoisiksi ystäviksi he ovat tulleet! Arvattavasti suureksi
+osaksi erilaisuuden vuoksi. Toisella on kallionkaltainen otsa, mustat
+silmät, vankka vartalo ja tukeva astunta: hän on kuin vanha soturi;
+toisella on korkea, leveä otsa, laihat kasvot ja hoikka, nuorekas
+ruumis: hän näyttää yhtä haavaa nuorelta ylioppilaalta ja vanhalta
+filosofilta.
+
+Gottfried sanoo, että Jumala on antanut heidät toisillensa ja Saksalle,
+siunaten Kirkkoa, niinkuin hän siunaa mailman sillä, että hän yhdistää
+vastakohdat, sateen ja päivänpaisteen, lämpimän ja kylmän, meren ja
+maan, miehen ja vaimon.
+
+Kuinka nämät molemmat suuret miehet (sillä Gottfried sanoo, että T:ri
+Melancthon on suuri, ja minä tiedän, että T:ri Luther on) rakastavat ja
+kunnioittavat toisiansa! T:ri Luther sanoo, että hän on vaan
+edelläkäviä, mutta Melancthon todellinen profeeta; että hän on vaan
+puunhakkaaja, joka perkaa metsän ruhtomalla, jotta sopii kylvää kallis
+touko; ja kun hän meni tapaamaan legatia Augsburgiin, kirjoitti hän,
+että kun vaan Filip eli, ei sillä ollut suurta väliä, kuinka hänen itse
+kävi.
+
+Mutta _me_ emme ajattele niin eikä liioin T:ri Melancthon. "Ei kukaan",
+sanoo hän, "ole likimainkaan niinkuin T:ri Luther, ja koko kansakunnan
+sydän on todella kiintynyt häneen. Kuka liikuttaa Saksan sydäntä --
+aatelisten, talonpoikien, ruhtinaitten, naisten, lasten -- niinkuin hän
+jaloilla, uskollisilla sanoillansa?"
+
+Näinä viime vuosina olemme kahdesti olleet suurimmassa levottomuudessa
+hänen henkensä puolesta -- silloin, kun hän kutsuttiin legatin eteen
+Augsburgiin, ja silloin, kun hän lähti suureen väittelyyn T:ri Eck'iä
+vastaan.
+
+Mutta kuinka suuri eroitus hänen ajatuksillansa, kun hän meni
+Augsburgiin ja kun hän palasi Leipzigistä!
+
+Augsburgissa hän olisi peräyttänyt kaikki, paitsi sen totuuden, että
+jokainen syntinen, joka uskoo Kristukseen, alttiisti vanhurskautetaan.
+Hän kunnioitti paavia; hän ei tahtonut mistäkään hinnasta ruveta
+väärä-uskolaiseksi! Ei mikään soimauksen nimi ollut hänestä niin
+kauhea, kuin tämä.
+
+Leipzigissä hän oli oppinut epäilemään, että paavilla oli mikään oikeus
+määrätä opinkappaleita, ja ilmoitti rohkeasti, että Hussiteja (joita
+oli tähän asti kammottu ja pidetty sekä luonnollisina vihollisina että
+hirveinä väärä-uskolaisina) tuli kunnioittaa, koska he tunnustivat
+oikean totuuden. Siitä ajasta saakka sekä Luther että Melancthon ovat
+astuneet julkisesti esiin Jumalan sanan puollustajina paavin-uskoa
+vastaan.
+
+Suurempi vaara uhkaa häntä kuitenkin nyt -- kirkonpannan bulla, jota,
+niinkuin kerrotaan, paraikaa laitetaan Romassa ja joka on aina ennen
+pirstannut kaikki, mihin se vaan sattui. T:ri Luther on kyllä
+opettanut, ettei meidän tule kauhistua sitä hengellisenä aseena, mutta
+me pelkäämme sen ajallista vaikutusta, erittäin, jos keisari julistaa
+hänet lainhylyksi.
+
+Hän puhuu todellakin usein siitä, että hän aikoo etsiä turvaa jossakin
+muussa maassa; hyvä vaaliruhtinas itse on toisinaan neuvonut häntä
+siihen. Hän pelkää, ettei hän kauemman aikaa jaksa suojella häntä.
+Mutta Jumala säästäköön hänet Saksalle!
+
+
+Kesäkuun 23 p. 1520.
+
+Kun tänä iltana istuimme isäni huoneessa, toi Kristofer meille painosta
+aivan kostean kappaleen T:ri Lutherin Kehoituksesta Hänen
+Keisarilliselle Majesteetillensa ja Saksan Kansakunnan Kristitylle
+Aatelistolle Kristikunnan Uskonpuhdistukseen. Ojentaen sitä
+äidin-äidillemme hän sanoi:
+
+"Tässä, madame, on ase, joka sopisi Schönhergein urhoollisimmille
+ajoille ja pystyy linnoja jaottamaan."
+
+"Voi", huokaili äitimme, "aina vaan sotia ja taisteloita! Täytyy
+valittaa, ettei hyvää työtä saada toimeen levollisemmalla tavalla."
+
+"Voi, äidin-äiti", isäni lausui: "katsokaat vaan, kuinka tyttärenne
+porvarillinen elämä on hävittänyt hänen esi-isiensä, ristiretkeläisten,
+sankariluonnon. Hän luulee, että Pyhät paikat voitetaan takaisin
+uskottomien käsistä ilman yhtäkään ainoastaan sillä, että pyytää heiltä
+anteeksi ja suutelee heidän vaatteittensa liepeitä."
+
+"Teidän olisi pitänyt kuulla Katarina Krappia, T:ri Melancthonin
+vaimoa!" vastasi äitimme; "hän arvelee, niinkuin minä, että nämät ovat
+kauheat ajat. Hän sanoo, ettei hän koskaan näe tohtorin menevän pois
+ilman ajattelematta, että he sulkevat hänet johonkin julmaan,
+maanalaiseen vankihuoneesen, ennenkuin he tapaavat toisensa jälleen."
+
+"Mutta muista, rakas äiti", minä sanoin, "kuinka pelkäsit, kun T:ri
+Luther ensin ahdisti Tetzeliä ja hänen aneitansa kolme vuotta
+takaperin! Vaan kumpi heistä on voitolle päässyt? Kaikki rehelliset
+ihmiset Saksassa ihmettelevät T:ri Martin'ia; mutta ylenkatsottuna
+omalta puolueeltansa, moitittuna legatilta Tetzel raukka kuoli,
+niinkuin kerrotaan, särkyneellä sydämellä kohta suuren Leipzigin
+väittelyn perästä."
+
+"Tetzel parka!" äitini lausui; "hänen aneensa eivät kyenneet särkynyttä
+sydäntä sitomaan. Minä olen aina rakastava T:ri Lutheria siitä, että
+hän kirjoitti lohdutuskirjeen hänelle, kun hän oli kuolemallansa ja
+vieläpä hänen oma puolueensa halveksi häntä ja hylkäsi hänet. Minä
+toivon, että Hän, jonka on voima anteeksi antaa, armahti hänen
+sieluansa."
+
+"Lue meille, Kristofer", äidin-äitimme sanoi; "sinun äitisi ei kammoisi
+mitään tappelutannerta, jos siellä olisi haavoja, joita hänen kätensä
+voisivat tukottaa."
+
+"Ei", arveli Gottfried; "sodan tarkoitus on rauha -- Jumalan rauha,
+joka perustuu Hänen totuuteensa. Autuaat ovat ne, jotka eivät
+taistelossa milloinkaan unhota sen loppua."
+
+Kristofer luki, vaikka toisinaan keskeytettynä. Kirjassa oli monta
+seikkaa, jotka olivat uusia ja outoja useimmille meistä:
+
+"Ajattelematta", T:ri Luther alkoi, "en minä, joka olen mies kansan
+joukosta, käänny teidän, ylhäisten herrain, puoleenne. Se kurjuus ja
+sorto, joka nyt kukistaa kaikkia kristikunnan maita ja Saksaa erittäin,
+pusertaa minusta hätähuudon. Minun täytyy anoa apua; minun tulee
+koettaa, eikö Jumala vuodattane henkeänsä johonkuhun meidän maan
+mieheen ja ojentane kättänsä onnettomalle kansakunnallemme."
+
+T:ri Luther ei näytä milloinkaan ajattelevan, että hän on tuon suuren
+työn tekevä. Hän puhuu, niinkuin vaan täyttäisi yksinkertaisen, nöyrän
+velvollisuuden, ja kehoittaa muita miehiä suurta työtä toimittamaan;
+vaan tällä välin tuo nöyrä velvollisuus juuri on suuri työ, ja hän
+toimittaa sen.
+
+T:ri Luther puhui Italian surkeasta tilasta, tämän onnettoman maan,
+jossa paavin valta-istuin on, sen hävitetyistä luostareista, sen
+rappeutuneista kaupungista, sen turmeltuneesta kansasta; ja sitten hän
+näytti, kuinka romalainen ahneus ja ylpeys koettivat uuvuttaa Saksaa
+samanlaisen orjuuteen. Hän vetosi nuoreen keisari Kaarloon, joka
+piakkoin kruunataan. Hän muistutti kaikkia hallitsioita heidän
+edesvastauksestaan. Hän väitti, että paavin aluskunta, jota sanottiin
+St. Pietarin perinnöksi, oli ryöstöllä saatu. Hän ojensi jalosti
+kättänsä juuri niille hyljätyille, joihin hänen vihollisensa, koettaen
+katkerimmalla tavalla häväistä häntä, vertasivat häntä, ja sanoi:
+
+"Se aika on käsissä, jolloin meidän tulee ajatella Bömiläisten asiaa ja
+jälleen yhtyä heihin."
+
+Kun näitä sanoja luettiin, pudotti äidin-äiti ompeluksensa ja,
+hartaasti pannen kätensä ristiin, nojautui eteenpäin. Hän käänsi
+silmänsä Kristoferiin ja ammensi suurella halulla jokaisen sanan.
+
+Kun Kristofer tuli siihen paikkaan, jossa T:ri Martin soimaa
+kerjäläismunkkeja ja esittelee, että pitäjänpapit saisivat naida,
+pysähtyi hän ja huudahti innokkaasti: "_vivat_."
+
+Kuitenkin, kun vilkkaan kuvauksen jälkeen, jossa legatein sorto ja
+ahneus asetettiin näkyviin, juhlallinen vannotus tuli:
+
+"Kuuletko sinä tätä, oi paavi, ei kaikkein pyhin, vaan kaikkein
+syntisin? Syösköön Jumala taivaansa korkeudesta pian sinun
+valta-istuimesi kadotuksen syvyyteen!" vaaleni äiti ja risti silmänsä.
+
+Mikä kaikkein enimmän vaikutti minuun, oli tuo yksinkertainen selitys:
+
+"On sanottu, että paavi, piispat, papit, munkit ja nunnat ovat
+hengellinen elikkä kirkollinen sääty; mutta että päinvastoin ruhtinaat,
+aateliset, porvarit ja talonpojat ovat maallinen sääty elikkä
+maallikot. Älköön kukaan kuitenkaan huoliko tästä. _Kaikki kristityt
+kuuluvat hengelliseen säätyyn; ja heidän ainoa eroituksensa on se
+virka, jota he toimittavat_. Meillä on kaikilla yksi kaste, yksi usko,
+ja tämä se on, joka perustaa hengellisen ihmisen."
+
+Jos tässä todella on perää, kuinka monta entistä epäilystäni se
+kerrallaan pyyhkäisee pois! Kaikki kutsumukset ovat siis hengellisiä
+kutsumuksia; kaikki miehet ja naiset kuuluvat samaan hengelliseen
+veljeskuntaan. Äitini astuu siis todella ja epäilemättä yhtä hyvin sitä
+tietä, joka on määrätty hänelle, kuin täti Agnes; ja luostari-elämä on
+vaan yksi yhtä pyhien kutsumusten joukosta.
+
+Kun minä sanoin tätä äidille, vastasi hän: "minäkö yhtä pyhä nainen,
+kuin täti Agnes! Ei, Elsa! mitä ikinä T:ri Luther rohjennee väittää,
+sitä hän ei sanoisi. Minulla on toisinaan toivo, että kalliin Poikansa
+tähden Jumala kuulee myöskin minun heikot rukoukseni; mutta kun
+rukoilee yöt päivät ja hylkää kaikki Jumalan tähden, niinkuin sisareni
+Agnes, se on kokonaan toista."
+
+Mutta kun astuimme kadun poikki kotiimme, ilmoitin minä Gottfriedille,
+kuinka paljon nämät T:ri Lutherin sanat olivat liikuttaneet minua, ja
+kysyin, luuliko hän, että me maallisessa kutsumuksessamme emme
+ainoastaan tee työtämme jonkunlaisen välillisen luvan, vaan välittömän
+Jumalan, kutsumuksen johdosta, vastasi hän:
+
+"Minua, Elsa, epäilyttää, onko se kutsumus, joka saattaa ihmiset
+luopumaan kodistansa, Jumalalta ollenkaan; onko Hän tätä käskenyt
+taikka edes sallinut."
+
+Mutta jos Gottfried on oikeassa, niin Fritz on uhrannut elämänsä
+sulalle erhetykselle. Kuinka minun käy sitä uskominen? Vaan jos hän
+kuitenkin huomaisi sen, kuinka hänen elämänsä muuttuisi! Emmekö
+vieläkin voisi saada häntä takaisin? Mutta minä uneksin.
+
+
+Lokakuun 25 p. 1520.
+
+Yhä palavampia sanoja T:ri Lutherilta. Me olemme tänään lukeneet hänen
+uuden kirjansa Babelin Vankeudesta. "Jumala on sanonut", kirjoittaa hän
+tässä, "'jokainen, joka uskoo ja kastetaan, hän tulee autuaaksi.'
+Tästä lupauksesta, jos me vastaan-otamme sen uskolla, riippuu koko
+meidän pelastuksemme. Jos uskomme, vahvistaa jumalallinen lupaus
+sydäntämme; ja vaikka kaikki hylkäisivät uskovaiset, ei tämä lupaus,
+jota hän uskoo, koskaan hylkää häntä. Sen avulla hän saa torjutuksi
+vihollisen, joka hyökkää hänen sieluansa vastaan, sen avulla hän
+vastustaa säälimätöntä kuolemaa, vieläpä Jumalan tuomiotakin." Ja hän
+lisää toisessa paikassa: "se lupaus, joka tehdään kasteessamme, on
+itsessänsä riittäväinen ja käsittää enemmän, kuin mitä me milloinkaan
+voimme täyttää. Tästä syystä kaikki muut lupaukset hävitkööt. Jokainen,
+joka rupeaa papiksi taikka hengelliseen veljeskuntaan, ymmärtäköön
+hyvin, etteivät munkin eikä papin toimet, olivatpa kuinka vaikeat
+tahansa, milläkään tavalla Jumalan silmissä eriä maamiehen toimista,
+joka viljelee maatansa, taikka naisen, joka hoitaa talouttaan. Jumala
+arvostelee kaikkea uskon mitalla. Ja tapahtuu usein, että mies- taikka
+naispalvelian yksinkertainen työ miellyttää Jumalaa enemmän, kuin
+munkkien paastoamiset ja teot, koska niistä usko puuttuu."
+
+Kuinka pyhäksi tämä ajatus tekee tavallisimmat askareeni! Niin, kun
+minä neuvon palveluspiikoja heidän työssään taikka otan osaa
+Gottfriedin huoliin taikka vaan koetan tehdä hänen kotinsa valoisaksi
+töisevän päivän lopulla taikka nukutan lapsiani, palvelenko minä
+todella Jumalaa yltä paljon, kuin T:ri Luther alttarilla taikka
+luentosalissa? Minun kutsumukseni on siis suorastaan Jumalalta.
+
+Kuinka olisin koskaan voinut ajatella, että uuden kirjan julkaiseminen
+olisi tapaus, joka ilahuttaisi sydäntämme, niinkuin ystävän tulo!
+Kuitenkin on jokaisen T:ri Lutherin lentokirjan niin laita. Ne
+liikuttavat kaikkia meidän molemmissa perheissämme, äidin-äidistä alkaen
+Theklaan saakka, yksin pikku palvelustyttöänikin, jolle minä luen niitä
+sieltä täältä. Hän sanoo, kyynelet silmissä: "jospa vaan äiti ja isä
+saisivat kuulla tämän metsässä!" Ylioppilaat ja porvarit eivät jaksa
+odottaa, siksi kuin pääsevät kotiin, vaan lukevat sydämeen salvaavia
+sivuja, kun he astuvat pitkin katuja. Ja usein kuuntelia-joukko
+kokoontuu jonkun puheliaan lukian ympärille, joka ei malta pitää
+vapaita, vapauttavia totuuksia takanansa.
+
+Kristofer kertoo, että neljä tuhatta kappalta "Kehoitusta Aatelistolle"
+jo kiertää ympäri Saksanmaata.
+
+Tähän asti minä aina pidin kirjoja oppineitten erityisenä omaisuutena.
+Mutta T:ri Lutherin kirjat ovat elävä ääni -- sydän, jonka Jumala on
+herättänyt ja opettanut puhumaan lukemattomille sydämille, niinkuin
+ihminen puhuu ystävänsä kanssa. Minä näen nyt todella, niinkuin isäni
+ja Kristofer, että kirjapaino on jalompi ase, kuin ritarillisten
+bömiläisten esi-isiemme keihäät ja kalvat.
+
+
+Wittenbergissä, Joulukuun 10 p. 1520.
+
+T:ri Luther on tänään ottanut tärkeän askeleen. Hän on julkisesti
+polttanut Decretalit ynnä muut vanhat kirjoitukset, joihin Roman hovin
+vaatimukset perustuvat, mutta jotka nyt todistetaan vääristetyiksi;
+päällä päätteeksi hän on polttanut sen paavillisen bullan, jolla hän
+oli julistettu pannaan.
+
+Gottfried sanoo, ettei vuosisatoihin ole tämmöistä ilotulta nähty. Hän
+luulee, ettei se tarkoita mitään vähempää, kuin että suoraan ja ehdon
+tahdon poistetaan se paavillinen tyrannius, joka niin monta sataa
+vuotta on pitänyt koko läntisen kristikunnan orjuudessa. Hän vei meidän
+molemmat poikamme katsomaan sitä, että tulevaisuudessa saisimme
+muistuttaa teitä siitä, koska se oli ensimäinen suuri ja julkinen
+vapauden toimi.
+
+Varhain aamulla kaupunki oli liikkeellä. Useat porvarit, professorit ja
+ylioppilaat tiesivät, mitä aiottiin tehdä; sillä tämä ei ollut mikään
+tulinen kiiruun eikä rajun vihan työ.
+
+Minä pu'in aikaisin lasten päälle, ja me menimme isäni luo.
+
+Wittenberg on nyt yhtä täynnä erikielistä kansaa, kuin Babelin kaupunki
+lienee ollut kielten sekaannuksen jälkeen. Mutta ei sitä ole koskaan
+huomannut selvemmin, kuin tänään.
+
+Flamilaisia munkkeja Antverpenin Augustinin-luostareista;
+hollantilaisia ylioppilaita Suomesta; schweitziläisiä nuorukaisia
+suoralla vartalollansa ja reippaalla vuori-astunnallaan; ritareita
+Preussistä ja Littuasta; vieraita kaukaisiltakin mailta -- kaikkia ovat
+T:ri Lutherin elävän totuuden sanat tänne houkutelleet. He kulkivat
+akkunaimme ohitse noin kello yhdeksän tänä aamuna Elsterin porttia päin
+vilkkailla ruumiin liikenteillä ja ahkerasti keskustellen, kun he
+kävelivät. Silloin Thekla, Atlantis ja minä menimme yhteen ylikerran
+huoneesen ja katsoimme, kuinka savu nousi roviosta, siksi kuin valkean
+hohto puhkesi sen lävitse ja muutti puhtaan päivänvalon punertavaksi.
+
+Vähä aika sen jälkeen alkoivat joukot palata; mutta minusta näytti
+kuin useimpien käytöksessä olisi ollut jonkunlainen vakavuus ja
+juhlallisuus, joka kokonaan poikkesi siitä hopusta, jolla sinne oli
+menty.
+
+"Näyttää siitä kuin he palaisivat suuresta kirkkojuhlasta", arvelin
+minä.
+
+"Taikka vuorilta vartiotulta sytyttämästä, joka on herättävä koko maan
+vapauteen", sanoi Kristofer, kun he jälleen yhtyivät meihin.
+
+"Taikka niinkuin nuot kolme miestä, kun olivat pyhällä valalla
+vannoneet vapauttaakseen kotinsa," lausui Konrad Winkelried, se nuori
+Schweitziläinen, jonka kanssa Atlantis on kihloissa.
+
+"Niin", Gottfried arveli, "semmoiset tulet, jotka ehkä ennustavat
+kokonaisen mailman vapauttamista taikka sytyttävät niitten polttolavan,
+jotka rohkenivat virittää ne, semmoiset eivät suinkaan ole tyhjää
+ylioppilaan uljailemista."
+
+"Kuka sen teki ja mitä poltettiin?" kysyin minä.
+
+"Yksi maisterien joukosta sytytti rovion", vastasi Gottfried, "ja
+heitti sitten siihen Decretalit, St. Clementin väärät epistolat ja
+muita väärennettyjä kirjoja, jotka olivat vuosisatoja tukeneet
+valhetten rakennusta. Ja kun liekit, jotka kuluttivat nämät, olivat
+työnsä tehneet ja heikentyneet, astui T:ri Luther itse esiin, laski
+juhlallisesti paavin pannakirjan tuleen ja sanoi kesken syvintä
+äänettömyyttä: 'niinkuin sinä olet surettanut Herran pyhiä, niin
+ijankaikkinen tuli hävittäköön sinut.' Ei yksikään sana katkaissut
+äänettömyyttä, ennenkuin noitten symbolisten liekkien viimeinen
+räiskinä ja loisto oli laantunut. Silloin me totisina, mutta iloisina
+kaikki palasimme kotiimme."
+
+"Lapset", äidin-äitimme sanoi, "te olette tehneet hyvin; vaan te ette
+ole kuitenkaan ensimäiset, jotka ovat vastustaneet Romaa."
+
+"Kenties ei myöskään viimeiset, jotka se saattaa vaikenemaan", arveli
+Gottfried. "Mutta viimeinen vihollinen kukistetaan vihdoin; ja sillä
+välin jokainen martyri on voittaja."
+
+
+
+
+XVII.
+
+Evan kertomus.
+
+
+Minä olen lukenut koko Uuden Testamentin sisar Beatricelle ja täti
+Agnesille. Hyvin erilaisia kuuntelioita he olivat mitä käsitykseen ja
+elämänkokemukseen tulee; mutta molemmat yhtyivät, niinkuin niin monet
+Hänen maallisen elämänsä aikana, Jesuksen jalkain juuressa.
+
+"Hän ei olisi ylenkatsonut minua, ei edes minua", sanoi sisar Beatrice
+"Minuakin raukkaa, jota he nimittävät puoliviisaaksi ja puolihulluksi,
+olisi Hän toivottanut tervetulleeksi."
+
+"Eikö Hän siis toivota?" minä kysyin.
+
+"Luuletko sinä niin? Niin, minä luulen -- minä olen varma, että Hän
+niin tekee. Hän ei ylenkatso minun vähäisiä järjen ja rakkauden palasia
+ja jäännöksiä. Hän ottaa minut semmoisena kuin minä olen."
+
+Kun eräänä päivänä olin lukenut heille sen Pyhän Luukkaan luvun, joka
+sisältää vertaukset kadotetusta penningistä, kadonneesta lampaasta ja
+tuhlaajapojasta, kuunteli täti Agnes, laiha käsi poskellaan ja suuret,
+mustat silmät käännettyinä minuun, hartaasti loppuun saakka ja lausui
+sitten:
+
+"Siinäkö kaikki, lapseni? jatka seuraavasta luvusta."
+
+Minä aloin rikkaasta miehestä ja väärästä huoneenhaltiasta; mutta
+ennenkuin olin monta sanaa lukenut, sanoi hän tyytymättömällä äänellä:
+"Jo riittää. Siinä puhutaan toisesta asiasta. Ei yksikään Farisealainen
+siis tullut luoksensa! Jos minä olisin ollut kovien, ylpeitten
+Farisealaisten parissa -- niinkuin minä luultavasti olisin, kun Hän
+aikoi, epäilemättä ihmetellen, että Hän niin unhotti arvonsa, jotta Hän
+söi publikanein ja syntisten kanssa -- jos siis minä olisin ollut
+siellä ja olisin kuullut Hänen puhuvan näin, Eva, olisin minä varmaan
+langennut Hänen jalkainsa juureen ja sanonut: 'Herra, minä en ole
+mikään Farisealainen enää -- minä olen kadonnut lammas, ei yksi noista
+yhdeksästäkymmenestä ja yhdeksästä -- kuljeksiva lapsi, ei vanhempi
+veli. Aseta minut alhaiselle paikalle publikanein ja syntisten joukkoon
+-- alhaisemmalle kuin kenenkään muun; sano vaan, että Sinä tulet
+myöskin minua etsimään, myöskin _minua_.' Eikä, lapseni, Hän olisi
+työntänyt minua pois! Mutta", hän lisäsi hetken perästä, pyyhkien pois
+kyyneliä, jotka pitkäänsä juoksivat hänen kuivettuneille poskillensa,
+"eikö ole missään sanottu, että kukaan Farisealainen tuli Hänen
+luoksensa?"
+
+Minä koetin katsoa, vaan en löytänyt mitään paikkaa, jossa olisi
+suoraan mainittu, että Farisealainen oli luopunut ylpeydestänsä,
+itsekylläisyydestään ja hyvien töitten paljoudesta Jesuksen tähden.
+Aina vaan publikanit näyttivät sitä tekevän. Täti Agnes oli toisinaan
+huolestunut.
+
+"Vaan kuitenkin", hän lausui, "_olen_ minä tullut. Minä en ole enää
+niitä, jotka pitävät itseänsä vanhurskaina ja ylenkatsovat muita. Mutta
+minun täytyy astua sisään kaikkien viimeiseksi muitten jälkeen. Minä
+Hänen armonsa ihme olen, eikä se vaimo, joka oli syntinen; sillä koska
+ei mikään synti niin pidätä Hänen tyköänsä, kuin hengellinen ylpeys, ei
+myöskään löydy mitään niin alentavaa syntiä puhtaitten ja nöyrien
+enkelein taikka Herran silmissä. Mutta katso uudestaan, Eva! Eikö
+siellä ole ainoatakaan esimerkkiä, että semmoinen, kuin minä, on
+pelastettu?"
+
+Minä löysin kertomuksen Nikodemuksesta, ja me seurasimme sitä koko
+evankeliumin lävitse siitä alkain, kuin hän salaisesti yöllä kävi
+suuren Kansanopettajan luona siihen asti, kuin hän suoraan tunnustaa
+hyljätyn Vapahtajan Hänen vihamiestensä edessä.
+
+Täti Agnes arveli, että tämä oli se esimerkki, jota hän etsi, mutta hän
+tahtoi olla aivan varma siitä.
+
+"Nikodemus tuli nöyrästi oppimaan", hän sanoi. "Me emme lue missään,
+että hän ylenkatsoi muita taikka luuli, että hän voisi tehdä itsensä
+pyhimykseksi."
+
+Viimein tulimme Apostolein Tekoihin ja sieltä löysimme kertomuksen
+yhdestä "ankarimpaan Farisealaisten lahkoon kuuluvasta", joka
+todesti luuli palvelevansa Jumalaa, kun hän vainosi ylenkatsotuita
+Nazarealaisia kuolemaan asti. Siitä ajasta saakka täti Agnes valitsi ja
+piti rakkaana jokaisen kappaleen St. Paavalin kertomuksesta ja jokaisen
+lauseen hänen saarnoissansa ja kirjoituksissaan. Hän oli löytänyt sen
+esimerkin, jota hän etsi -- "Farisealaisen, joka pelastettiin" --
+hänessä, joka armahdettiin, "että hänessä ensin Jumala näyttäisi
+pitkämielisyytensä rikkaudet niille, jotka jälestäpäin hänen sanansa
+kautta uskoisivat."
+
+Hän päätti oppia latinaa, että hän saisi itse lukea näitä jumalallisia
+sanoja. Oikein liikutti, kun näki, kuinka hän istui noviisien joukossa,
+joita minä opetin, ja huolellisesti tavasi sanoja ja harjoitti
+deklinationeja ja konjugationeja. Minulla ei ollut yhtäkään niin
+kärsivällistä oppilasta, kuin hän; sillä vaikka useat olivat ahkerat
+alussa, väsyi melkoinen osa muutaman viikon työn perästä, kun eivät
+huomanneet suuresti edistyneensä. He sanoivat, ettei se milloinkaan
+kaikkuisi niin luonnolliselta ja tosiperäiseltä, kuin jolloin sisar Ave
+käänsi heille saksaksi.
+
+Minä soisin, että joku oppinut mies kääntäisi raamatun saksan kielelle.
+Miks'ei kukaan ajattele sitä? Löytyy kyllä, niinkuin priorinna kertoo,
+yksi saksalainen käännös latinasta, joka tehtiin noin kolme- tai
+neljäkymmentä vuotta takaperin; mutta se on kovin iso ja kallis, eikä
+sen kieli miellytä yhteistä kansaa. Minä soisin, että Paavi käyttäisi
+osaa anerahoistansa uuteen Uuden Testamentin käännökseen. Luullakseni
+se olisi paljon otollisempi Jumalalle, kuin Pietarin kirkon
+rakentaminen.
+
+Kenties, jos kansalla olit saksalainen Uusi Testamentti, he eivät
+ostaisi aneita; sillä minä en löydä missään evankeliumissa eikä
+epistolassa sanaakaan anteeksi-antamusten ostoista; ja mikä vielä
+kummallisempi on, ei sanaakaan Pyhän Neitsyen palvelemisesta eikä
+nais- ja miesluostareista. Minä en ole havainnut, että pyhät apostolit
+ovat perustaneet mitään tämmöistä yhteiskuntaa taikka kehoittaneet
+ketään sitä tekemään.
+
+Uudessa Testamentissa ja siinä Vanhan Testamentin osassa, jonka olen
+lukenut, on niin usein kielletty palvelemasta ketään muuta, kuin
+Jumalaa, että minä olen kokonaan lakannut Pyhää Äitiä rukoilemasta, ja
+monesta syystä.
+
+Ensiksi olen paljon varmempi, että Herramme Jesus aina kuulee meitä
+pikemmin, kuin Hänen äitinsä, koska Hän niin usein sanoo sitä. Ja minä
+olen paljon varmempi, että Hän voi auttaa, koska minä tiedän, että
+kaikki voima taivaassa ja maassa on annettu Hänelle.
+
+Ja toiseksi, jos olisinkin aivan varma, että Pyhä Neitsyt ja pyhimykset
+aina voisivat kuulla minua ja auttaa taikka välittää, tiedän minä
+myöskin, ettei kukaan heistä -- ei Pyhä Äiti itsekään -- ole puoleksi
+niin sääliväinen ja täynnä rakkautta eikä voisi ymmärtää meitä niin
+hyvin, kuin Hän, joka kuoli meidän tähtemme. Evankeliumeissa pääsi aina
+helpommin Hänen kuin opetuslasten puheille. St. Pietari menetti
+malttinsa kiivautensa innossa. Hellä harmi voitti rakastetun
+Johanneksen kärsivällisyyden, ja hän rukoili tulta taivaasta niitten
+päälle, jotka eivät tahtoneet vastaan-ottaa hänen Mestariasa. Kaikki
+pyhät apostolit nuhtelivat äiti-raukkoja, kun he toivat lapsensa, ja
+aikoivat lähettää pois Kanaan vaimon; mutta Hän otti leppiästi
+pienokaiset syliinsä niitten äitien käsistä, joita opetuslapset olivat
+nuhdelleet. Hänen pitkämielisyytensä ei loppunut koskaan; Hän ei
+koskaan ymmärtänyt ketään väärin eikä saattanut ketään murheelliseksi.
+Sentähden minä rukoilen yksistänsä Häntä ja Isäämme taivaassa, ja
+yksistään Hänen _kauttansa_. Sillä jos Hän on laupiaampi syntisille,
+kuin kaikki pyhimykset, ketä kaikista pyhimyksistä Jumala rakastanee,
+niinkuin Häntä, suuresti rakastettua Poikaansa? Hän näyttää olevan
+meille kaikki, mitä missäkin asiassa tarvitsemme. Korkeampaa
+välittämistä me emme voi löytää, hellempää rakkautta me emme voi
+pyytää.
+
+Ja minä olen aivan varma, ettei Herran lempeä Äiti, se opetuslapsi,
+jota Jesus rakasti, se apostoli, joka käännytettyjensä joukossa ei
+tahtonut tietää mistään muusta, kuin ristiin-naulitusta Jesuksesta
+Kristuksesta, suinkaan kaipaisi mitään kunnian-osoitusta, joka
+annettaisiin Hänelle eikä heille.
+
+Ei, päinvastoin, jos Pyhä Neitsyt ja pyhät apostolit ovat kuulleet,
+kuinka kaikkina näinä vuosina katkeria ja valheellisia asioita on
+puhuttu heidän Herrastaan; kuinka Hänen rakkautensa on väärin
+ymmärretty ja Häntä on kuvattu tylyksi rukoileville -- Häntä, joka
+käskee syntisten tulla ja saada anteeksi; -- eikö tämä ole kylläksi
+himmentänyt heidän autuuttansa itse taivaassakin?
+
+Eräs nunna on nykyisin muutettu luostariimme. Hän tuli alkuansa
+Bömistä, jossa kaikki hänen sukulaisensa olivat surmatut, koska he
+kuuluivat Johan Hussin, väärä-uskolaisen, puolueesen. Hän on paljon
+vanhempi, kuin minä, ja sanoo hyvin muistavansa minun sukunimeni ja
+että iso-setäni, täti Apnesin isä, kuoli _väärä-uskolaisena_! Hän ei
+tiedä kertoa, minkälaista väärä-uskolaisuutta se oli, mutta luulee,
+että se koski pyhään sakramenttiin ja paavin valtaan. Hän oli kuullut,
+että hän muutoin oli armelias ja hurskas mies.
+
+Oliko isäni siis Hussiti?
+
+Minä olen löytänyt sen lauseen lopun, jonka hän antoi minulle
+kuolinvuoteellansa testamentiksi: "niin on Jumala mailmaa rakastanut,
+että Hän antoi ainoan Poikansa, _ettei kukaan, joka uskoo Häneen, huku,
+vaan jokainen saa ijankaikkisen elämän_." Eikä se seiso semmoisessa
+kirjassa, jota ei kristittyin lasten sovi lukea, niinkuin se pappi,
+joka otti sen minulta, sanoi, vaan Pyhässä Raamatussa.
+
+Lieneekö mahdollista, että mailma on palannut jälleen siihen tilaan,
+jossa se oli, kun hallitsiat ja papit teloittivat Vapahtajan ja St.
+Paavali vainosi opetuslapsia, niinkuin väärä-uskolaisia?
+
+
+Nimptschenissä 1520.
+
+Kummallinen kirja Lutherilta Babelin Vankeudesta on ilmestynyt meidän
+joukossamme muutamia viikkoja sitten; ja vaikka johtajat ottivat sen
+meiltä, koska se oli vaarallinen nunnain lukea, ei sitä kuitenkaan
+otettu, ennenkuin useat meistä tiesivät sen sisällön. Se on synnyttänyt
+paljon levottomuutta luostarissa. Muutamat arvelevat, että siinä on
+törkeän jumalan-pilkan sanoja; toiset, että siinä on elävän totuuden
+sanoja. T:ri Luther väittää siinä, että synnit saadaan anteeksi ilman
+mitään; että paavi ja moni pappi vihaa Jumalan totuutta; ja ettei
+munkin tai nunnan elämä ja kutsumus ole millään lailla pyhempi, kuin
+kenenkään nöyrästi uskovaisen maallisen miehen tai naisen -- ettei
+nunna ole pyhempi, kuin kukaan vaimo tai palveluspiika!
+
+Tätä useat vanhemmat nunnat katsovat suoraksi valan häväistykseksi.
+Täti Agnes sanoo, että se on totta, ja enemmän kuin totta; sillä siitä
+päättäen, mitä minä olen kertonut hänelle, ei hänen sovi ollenkaan
+epäillä, että täti Cotta on kaiken elämänsä ollut nöyrempi ja
+hurskaampi nainen, kuin miksi hän koskaan voi toivoa pääsevänsä. Ja
+mitä raamatun käskyihin tulee, näyttävät ne tosiaan paljon enemmän
+tarkoittavan ihmisiä, jotka elävät kodissa kuin jotka ovat suljetut
+luostareihin. Usein, kun opetan nuorille noviiseille epistolain
+käskyjä, he sanovat:
+
+"Mutta, sisar Ave, hae joku käsky meitä varten. Nämät lauseet ovat
+lapsia, vaimoja, äitejä, veljiä ja sisaria varten; ei niitä varten,
+joilla ei ole mitään kotia eikä sukulaisia maan pään." Jos minä silloin
+koetan puhua, että tulee rakastaa Jumalaa ja Pyhää Vapahtajaa,
+arvelevat muutamat heistä:
+
+"Mutta meidän on mahdoton pestä Hänen jalkojansa kyynelillä, taikka
+voidella niitä voiteella, taikka tuoda Hänelle ruokaa, taikka seisoa
+ristin ääressä, niinkuin hyvät naiset siihen aikaan tekivät. Tänne
+suljettuina, kaukana kaikista, kuinka voimme osoittaa Hänelle, että me
+rakastamme Häntä?"
+
+Eikä minulla ole muuta sanomista, kuin: "kalliit sisaret, te _olette_
+täällä nyt; sentähden Jumala varmaan keksii teille jonkun keinon, jolla
+saatte palvella Häntä täällä."
+
+Mutta sydäntäni karvastelee heidän puolestaan, enkä minä epäile enää,
+minä tiedän varmaan, ettei se suinkaan ole Jumalan tarkoitus, että
+nämät nuoret, iloiset sydämet kytketään ja vangitaan tänne.
+
+Välisti minä puhun tästä täti Agnesin kanssa; ja me tuumimme, eikö
+siinä tapauksessa, että nämät lupaukset todella ovat peräyttämättömät
+ja nämät lapset eivät koskaan enää saa nähdä kotiansa, sopisi muuttaa
+luostaria kaupunkiin, jossa kipeät ja vaivan-alaiset miehet ja naiset
+tekevät työtä ja kuolevat; että saisimme edes ruokkia nälkäisiä,
+vaatettaa alastomia, etsiä ja hoitaa sairaita ja murheellisia. Se olisi
+taas elämää eikä tätä yksitoikkoista, vanhaa jonotusta, joka ei ole
+niin paljon kuolemaa, kuin koneentapaisuutta -- hengetöntä oloa, joka
+ei koskaan ole olut elämää.
+
+
+Lokakuulla 1520.
+
+Sisar Beatrice on kovin kipeä. Täti Agnes on erityiseksi suosioksi
+pyytänyt, että hänen sallittaisiin minun kanssani pitää huolta hänestä.
+Ei ole koskaan ollut hellempää hoitajaa eikä kiitollisempaa sairasta.
+
+Sydäntäni liikuttaa, kun näen, kuinka täti Agnes nöyrästi oppii
+minulta, mitenkä nuot vähäiset hyvät työt tehdään, joita tarvitaan
+tautivuoteen vieressä. Hän hymyilee ja sanoo, että hänen heikot,
+saamattomat sormensa olivat muuttuneet pelkiksi koneiksi rukouskirjojen
+selailemisesta, juuri niinkuin hänen sydämensä oli koneeksi
+kovettumallansa rukousten lukemisesta. Yhdeksän nuorta nunnaa, täti
+Agnes, sisar Beatrice ja minä olemme viime aikoina hyvin likeisesti
+liittyneet toinen toiseemme. Jaloimpia niistä on Katarina von Bora,
+nuori, noin kahdenkymmenen vuoden vanha nunna. Hänen isoissa, mustissa
+silmissään, jotka ystävällisesti ja suoraan katsovat minun silmiini,
+ilmestyy semmoinen uskollisuus, ja hänen tiviästi ummistetuilla
+huulillaan asuu semmoinen luonteen lujuus. Hän ei tahdo oppia latinaa
+eikä huoli paljon oppineista kirjoista; mutta hänellä on hyvä
+käytännöllinen järki, ja hän, niinkuin moni muu, on suuresti mieltynyt
+T:ri Lutherin kirjoituksiin. He sanovat, että ne eivät ole mitään
+kirjoja; ne ovat elävä ääni. Jokainen vähäinen tieto, jonka minä voin
+antaa heille tohtorista, vastaan-otetaan halukkaasti, ja paljon huhuja
+hänen vaikutuksestansa mailmassa tulee tänne. Kun hän kaksi vuotta
+takaperin oli likellä Nimptscheniä suuressa Leipzigin väittelyssä,
+kuulimme, että ylioppilaat olivat hyvin ihastuneet häneen ja että
+yhteinen kansa näytti imevän hänen sanojansa, melkein niinkuin he
+imivät Vapahtajamme sanoja, kun Hän puhui vaan päällä; ja mikä enempi
+on, muutamat miehet ja naiset hovissa ovat kokonaan muuttaneet
+elämänsä, siitä kuin he kuuntelivat häntä. Meille kerrottiin, että hän
+on saanut aikaan kummallisia kääntymyksiä; mutta se näissä
+kääntymyksissä oudostutti, etteivät ne, jotka kääntyivät, luopuneet
+elämänsä toimesta, vaan ainoastaan synneistänsä: he jäivät siihen,
+jossa olivat, kun Jumala kutsui heidät, ja erisivät muista, ei hunnun
+eikä kaavun kautta, vaan pyhien tekojensa valon kautta.
+
+Toiselta puolen ovat useat, erittäin vanhempien nunnien joukossa,
+saaneet aivan päinvastaiset käsitteet hänestä ja pitävät T:ri Lutheria
+kaikkein pahimpana väärä-uskolaisena, mikä milloinkaan on synnyttänyt
+eripuraisuutta kirkossa. Nämät katsovat meitä suurella epäluulolla,
+tekevät meille paljon kiusaa ja estävät meitä, niin paljon kuin suinkin
+mahdollista, yhdessä keskustelemasta ja lukemasta.
+
+Useita meistä kummastuttaakin, että T:ri Luther käyttää niin kiivaita
+ja kovia sanoja paavin palvelioita vastaan. Mutta toivoipa Pyhä
+Paavalikin, "että ne leikattaisiin pois", jotka häiritsivät hänen
+laumaansa; ja itse jumalallisen rakkauden huulet syytivät ankarampia
+kirouksia ulkokullattuja ja vääriä paimenia vastaan, kuin Johannes
+Kastaja taikka Elias ikinä lausuivat uhkauksissaan erämaasta. Minusta
+näyttää siltä, kuin ne sydämet, jotka ovat hellimmät eksyviä lampaita
+kohtaan, aina ovat ankarimmat niitä houkuttelevia paimenia vastaan,
+jotka näitä erhetyttivät. Meidän tulee aina vaan muistaa, etteivät
+nämät väärät paimenet itse kuitenkaan ole muuta, kuin kurjia,
+kadotettuja lampaita, joita lauman suuri ryöstäjä ajaa sinne tänne!
+
+
+1521.
+
+Juuri nyt ovat kaikki sydämet siinä vähäisessä joukossamme, joka on
+niin suuressa kiitollisuuden velassa T:ri Lutherille, yöt päivät
+nostetut Jumalan puoleen rukouksissa hänen tähtensä. Hän aikoo pian
+lähteä matkalle keisarillisille valtiopäiville Wormsiin. Keisari on
+antanut hänelle suojeluskirjan, mutta sanotaan, ettei se pelastanut
+Johan Hussia liekeistä. Rukouksissamme auttaa meitä paljon hänen omat
+Selityksensä Psaltarista, jotka juuri olen saanut setä Cottan
+kirjapainosta.
+
+Tämä kirja on nyt sisar Beatricen suuri aarre, kun minä istun hänen
+vuoteensa vieressä ja luen sitä hänelle.
+
+T:ri Luther sanoo, että yksistään ulkonainen virsien käyttäminen
+kanonisilla hetkillä, vaikk'ei niitä paljon ymmärretty, ennen levitti
+monta suloista elon henkäystä nöyriin sydämiin, niinkuin vieno lemu
+ilmassa likellä ruusupengertä.
+
+Hän sanoo, että "kaikki muut kirjat antavat meille pyhimysten sanat ja
+teot, mutta tämä antaa meille heidän sisimmät sielunsa." Hän nimittää
+Psaltaria "Pikku Raamatuksi." "Siinä", lausuu hän, "saatte katsoa
+pyhimysten sydämiin, niinkuin paratiisiin taikka auenneisin taivaisin,
+ja nähdä, kuinka heidän rakkautensa ihanat kukat taikka hohtavat
+tähdet ylenevät ja sädehtivät Jumalan puoleen vastaukseksi Hänen
+hyväntekoihinsa ja siunauksiinsa."
+
+
+Maaliskuulla 1521.
+
+Tänäpäivänä olen Wittenbergistä saanut sanomia, joitten johdosta varon,
+että ne ajat todesti ovat palanneet, jolloin ihmiset luulivat
+palvelevansa Jumalaa sillä, että vainosivat niitä, jotka rakastavat
+Häntä. Thekla kirjoittaa, että he ovat panneet Fritzin luostarin
+vankihuoneesen Mainzissa, koska hän on levittänyt T:ri Lutherin oppia
+munkkien joukossa. Muutamat rivit, jotka hän lähettää ystävällisen
+munkin muassa, ovat kertoneet tämän heille. Thekla toimitti ne minulle.
+
+"Minun rakkaani", hän kirjoittaa, "minä olen samassa vankihuoneessa,
+jossa Johan von Wesel neljäkymmentä vuotta takaperin kuoli totuuden
+tähden. Minä olen valmis kuolemaan, jos Jumala niin tahtoo. Hänen
+totuutensa puolesta ansaitsee kuolla, ja Hänen rakkautensa on minua
+vahvistava. Mutta jos suinkin voin, koetan minä paeta, sillä totuuden
+puolesta ansaitsee elää. Jos te ette kuitenkaan kuule minusta enää,
+tietäkäät, että se totuus, jonka tähden minä kuolen, on Kristuksen, ja
+että se rakkaus, joka tuki minua, on Kristus itse. Samoin ikään, että
+minä viimeisiin saakka rukoilen teidän kaikkein ja Evan puolesta; ja
+kertokaat hänelle, että hänen muistonsa usein on auttanut minua
+uskomaan hyvyyttä ja totuutta, ja että toivon varmaan saavani kohdata
+häntä ja teitä kaikkia jälleen.
+
+                                            Fredrik Schönberg-Cotta."
+
+Vankeudessa ja hengen vaarassa! Ei kuolema itse voi täydellisemmin
+eroittaa Fritziä ja minua, kuin jo olemme eroitetut. Minä olen usein
+ajatellut, että vaikka toinenkin meistä kuolisi, joutuisimme askelta
+likemmäksi toinen toistamme, verho meidän välillämme katkeisi.
+Kuitenkin nyt, kun se näyttää niin mahdolliselta -- kun se ehkä jo on
+tapahtunut -- tunnen minä, että oli niin sanomattoman suloista, kun
+vaan saimme olla saman maan päällä yhdessä, kun saimme astua samaa
+pilgrimitietä. Me voimme ainakin auttaa toisiamme rukouksilla; vaan
+nyt, jos hän todella astuu taivaallisen kaupungin katuja, niin
+korkealla ylhäällä, näyttää mailma pimeämmältä.
+
+Mutta, voi! hän ehkä _ei_ ole taivaallisessa kaupungissa, vaan jossakin
+kylmässä, maallisessa vankihuoneessa, kärsien, minä en tiedä mitä!
+
+Minä olen lukenut hänen sanansa niin monta kertaa, että tuskin
+ymmärrän, mitä ne merkitsevät. Fritzillä ei ole mikään kivulloinen halu
+kuolla. Hän aikoo paeta, jos hän voi, ja hän on rohkea toimittamaan
+paljon. Vaan ei hän kuitenkaan, jollei vaara olisi suuri, tekisi täti
+Cottaa levottomaksi ja puhuisi kuolemasta. Hän ajatteli aina muita niin
+hellästi.
+
+Hän sanoo, että minä olen auttanut häntä, _häntä_, joka opetti ja autti
+minua, taitamatonta lapsi raukkaa, niin paljon! Kuitenkin minä luulen,
+että niin on laita. Me opimme itse niin paljon, kun opetamme muita. Ja
+me ymmärsimme aina toinen toisemme niin täydellisesti muutamilla
+Minusta tuntuu, kuin sokeus olisi kohdannut minua, kun ajattelen häntä
+nyt. Sydämeni hapuilee häntä pimeydessä eikä löydä häntä.
+
+Mutta silloin minä katson ylös, Vapahtajani, Sinun puoleesi. "Sinun
+edessäsi on yö yhtä kuin päivä." Minä en uskalla ajatella, että hän
+kärsii; se särkee minun sydäntäni. Minä en voi riemuita, niinkuin
+tahtoisin, siitä ajatuksesta, että hän ehkä on taivaassa. Minä en tiedä
+mitä pyytää, mutta sinä olet hänen kanssaan, niinkuin minun kanssani.
+_Pidä häntä likellä Sinun siipeisi varjon alla_. Siinä me olemme
+_turvassa_, ja siinä me olemme yhdistetyt. Ja voi, lohduta täti Cottaa!
+Hän tarvitsee sitä suuresti.
+
+Fritz rakastaa siis, niinkuin meidän vähäinen seuramme Nimptschenissä,
+T:ri Lutherin sanoja. Kun ajattelen sitä, iloitsen melkein enemmän,
+kuin itken hänen puolestaan. Kun uskomme näitä totuuksia sydämessämme,
+näyttävät ne yhdistävän meitä enemmän, kuin vankeus tai kuolema voi
+eroittaa. Tätä muistellessani sopii minun vielä kerta laulaa St.
+Bernardin "_Salve caput cruentatum_."
+
+    Sua, jota kidutettu
+    On ristin kuolemaan,
+    Ja pilkaks puetettu
+    Pääss' orjan-tappuraan,
+    Sua, suurin herjattua,
+    Vaikk' arvo kuitenkin
+    Sull' oli korkein, sua
+    Nyt tässä tervehdin!
+
+    Kuink' on sun otsas jalo
+    Noin veristetty, oi!
+    Sun, jonka silmäin palo
+    Maat, taivaat polttaa voi?
+    Kuink' olet kalvakkainen?
+    Ken kirkkaan katsannon,
+    Joll' ei lie vertaa vainen,
+    Noin himmentänyt on?
+
+    Se kaikk' on minun syyni,
+    Jost' olet kärsinyt,
+    Mun vikan' kaikki tyyni
+    Näin päälles otit nyt.
+    Kas tässä syntineni
+    Nyt seison vaivainen,
+    Luo minuun, Jesukseni,
+    Vaan katse ainoinen.
+
+    Mua katso, Herra suuri,
+    Mua kaitse, paimenein!
+    Sult', armon alkujuuri,
+    Sain kaiken hyvyytein.
+    Sun sanas' haikeimman
+    Vie tuskan rinnastain,
+    Ja onnen kirkkahimman
+    Sun hengestäs mä sain.
+
+    Ma vaivun rinnallesi,
+    Mua älä heitä pois!
+    Jos murtuis sydämesi,
+    En sua jättää vois,
+    Kun harmeneepi pääni,
+    Ja hautaan kallistuu,
+    Mun ystäväni ääni
+    Taas luokseen kutsuu mun.
+
+    On mieli hyvä mulla
+    Ja sielu riemuissaan,
+    Ett' osalliseks tulla
+    Sun tuskistas ma saan.
+    Jos henken' heittää saisin
+    Nyt juureen ristin-puus',
+    Se kuolo ihanaisin,
+    Se suurin suloisuus.
+
+    Sua kiitän sydämestä,
+    Oi Jesus, ystäväin,
+    Sun kuolin-tuskais' eestä,
+    Teit hyvin kaikki näin.
+    Suo, että puolees taivun
+    Ja pysyn uskossas,
+    Ja kun ma hautaan vaivun,
+    Suo tulla suojahas.
+
+    Niin, kun täält' erkanen ma,
+    Sä ole luonani,
+    Kun hautaan raukenen ma,
+    Käy turvaks' Luojani.
+    Kun ahdistukseen aivan
+    Ma vaivun tuskissain,
+    Mua auta alta vaivan
+    Sun piinas tähden vain.
+
+    Sa kilpen' ollos aina
+    Ja turva kuollehen,
+    Sun ristinkuvas paina
+    Minulle mielehen.
+    Sua sitten turvallisna
+    Poveeni likistäin,
+    Ma lausun onnellisna:
+    On hyvä kuolla näin!
+
+
+
+
+XVIII.
+
+Theklan kertomus.
+
+
+Wittenbergissä, Huhtikuun 2 p. 1521.
+
+T:ri Luther on mennyt. Me olemme kakki mielestämme niinkuin perhe,
+jolta isä on riistetty.
+
+Professorit ja etevimmät porvarit ynnä suuri luku ylioppilaita
+kokoontuivat tänä aamuna Augustinin-luostarin portilla jättämään
+hänelle hyvästi. Gottfried Reichenbach seisoi likellä, kun hän astui
+vaunuihin, ja kuuli hänen vapisevalla äänellä sanovan Melancthonille:
+"jos en minä palaja, vaan vihamieheni tappavat minut, älä, veljeni,
+herkeä opettamasta ja lujasti pysymästä kiinni totuudessa. Tee työtä
+minun puolestani, sillä minun ei ole nyt tilaisuus itse tehdä työtä.
+Jos sinä säilyt, on se vähäinen asia, vaikka minä hukkuisin."
+
+Niin hän lähti matkalle. Muutamien minuuttien perästä me, jotka
+odotimme portilla, näimme hänen kulkevan ohitse. Hän ei unhottanut
+hymyillä Elsalle ja hänen pienokaisilleen eikä sanoa hyvästi rakkaalle,
+sokealle isällemme, kun hän ajoi meidän ohitsemme. Mutta hänen
+kasvoissaan oli yksitotinen vakaumus, joka täytti meidän sydämemme
+levottomuudella. Kun se eturatsastaja, joka kantoi keisarillista lippua
+hänen edessään, ja sitten Lutherin vaunut poikkesivat kadun kulmasta,
+lausui äidin-äitimme, jonka tuoli oli siirretty oven luo, että hän
+saisi nähdä, kun hän kulki, niinkuin itseksensä:
+
+"Niin, juuri semmoiselta he näyttivät, kun astuivat mestauslavalle ja
+roviolle, minun nuoruudessani."
+
+Minä näin vaan hiukan, silmäni olivat aivan sokeat kyynelistä; ja kun
+äidin-äitimme sanoi tämän, en saanut enää oltua, vaan juoksin ylös
+huoneeseni, ja täällä olen sitten ollut koko ajan. Äiti ja Elsa ja
+kaikki sanovat, että minä en voi hallita tunteitani; ja minä pelkään,
+että niin on. Mutta minusta näyttää, kuin jokainen, johon minä liitin
+sydämeni, aina ryöstettäisiin minulta. Ensiksi minulla oli Eva. Hän
+ymmärsi aina minut, auttoi minua ymmärtämään itseäni; hän ei nauranut
+huoliani lapsellisiksi, hän ei ajatellut, että liiallinen intoni tuli
+kiivaasta luonnosta, vaan tuki minua, kun koetin tehdä oikein. Vaikka
+hän erisi minusta, (niinkuin enkeli eksyvästä, horjuvasta jättiläisestä
+Kristoferista Elsan vanhassa legendassa), näytti hän aina laskeuvan
+alas minun rinnalleni ja katsovan vastuksiani siltä kohdalta, jossa
+minä seisoin, ja niin päästi minut niistä vapaaksi; sillä välin kuin
+kaikki muut katsovat niitä ylhäältäpäin ja kummastelevat, kuinka kukaan
+ollenkaan voi pitää semmoisia joutavia asioita huolina. Ei tosin niin,
+että rakas äitini ja Elsa ovat ylpeät taikka halveksivat ketään; mutta
+Elsa on niin itsensä kieltäväinen, koko hänen elämänsä on niin sulaunut
+yhteen muitten kanssa, ettei hän ymmärrä, mitä vastaan itsepäisemmät
+luonnot saavat taistella. Paitsi sitä on hän nyt ulkopuolella
+varsinaista, jokapäiväistä elämäämme kotona. Äitini taas on niin arka;
+häntä peloittaa, kun hän ajattelee, mitä suruja elämä ehkä tuottaa
+minulle niitten muutosten kanssa, jotka epäilemättä tulevat, ja
+vähäiset asiat ilahuttavat tai pahoittavat minua nyt niin paljon. Minä
+tiedän, että hän usein ajattelee minua enemmän, kuin hän tohtii näyttää
+minulle; mutta hän miettii aina, kuinka hän varustaisi minua niitä
+koetuksia vastaan, jotka hänen luullaksensa varmaan tulevat, ja
+opettaisi minua olevaan nyt vähemmän kiihkeä ja maltiton vähäisissä
+asioissa. Mutta minä pelkään, ettei siitä ole mitään hyötyä. Minun
+luullakseni jokaisen olennon täytyy kärsiä luontonsa mukaan; ja jos
+Jumala on tehnyt tunteemme ilon ja surun suhteen syviksi, emme itse voi
+täyttää juovaa ja sanoa, tässä määrässä minä tahdon tuntea; tämän
+verran eikä sen enempää. _Vedet ovat olemassa_ -- pian ne pääsevät
+taas vanhaan tukittuun väyläänsä; ja sillä välillä ne nousevat
+tulvilleen. Evan olikin tapa sanoa: "aseittemme tulee kasvaa meidän
+itse kanssamme, ja voimamme enetä taisteloimme voiman kanssa; eikä
+löydy kuin yksi tämänlaatuinen kilpi, uskon kilpi -- elävä, ainainen
+luottamus elävään, kaikkialla läsnä-olevaan Jumalaan."
+
+Mutta Eva lähti pois. Ja sitten Nix kuoli. Minä luulen, että jos minä
+nyt näkisin jonkun lapsen surevan koiraa, niinkuin minä surin Nixiä,
+kummastelisin häntä paljon, niinkuin kaikki kummastelivat minua. Mutta
+Nix ei ollut ainoastaan koira minulle. Hän oli Eisenach ja lapsuuteni;
+ja kokonainen rakkauden ja unelmien mailma näytti kuolevan minulta
+Nixin kanssa.
+
+Koko muulle mailmalle minä olin vähäinen tuittupäinen,
+neljätoistavuotias tyttö; Nixille minä olin hallitsia, suojelia,
+kaikki. Meni viikkoja, ennenkuin minun oli mahdollinen tulla sisään
+pää-oven kautta, jossa hänen oli tapa odottaa minua miettivillä
+silmillänsä ja ilon huudoilla hypätä minua vastaan. Minä hiivin sisään
+puutarhan portista.
+
+Ja lisäksi Nixin kuolema oli ensimäinen kuolema, joka lähestyi minua,
+eikä sen kauhea voima ollut vähempi sentähden, että sen varjo ensin
+peitti minulta uskollisen koiran. Minä rupesin epäselvästi tuntemaan,
+ettei elämä, joka siihen saakka näytti olleen vuoritie, joka yhä kohosi
+kultaisten sumujen lävitse, minä en tiedä mille ihanille ja iloisille
+kukkuloille, päättynytkään kukkuloihin, vaan mustaan, pohjattomaan
+syvyyteen, ja että, oli sen juoksu kuinka himmeä tahansa, eivät mitkään
+sumut, ei mikään hämärä kaihda sen loppua, vaan se päättyy varmaan,
+ilmeisesti ja yleisesti kuolemaan.
+
+Minä en voinut kertoa kenellekään, mitä minä tunsin. Minä en tietänyt
+sitä itsekään. Kuinka voimme ymmärtää, ennenkuin olemme päässeet sen
+lävitse? Minä en edes tietänytkään, että se oli mikään labyrinti. Minä
+vaan tiesin, että joku valo oli kadonnut kaikista, ja varjo laskeunut
+sen sijaan.
+
+Silloin juuri T:ri Luther puhui minulle toisesta mailmasta tuolla
+puolen kuolemaa, jonka Jumala varmaan oli tekevä täydellisemmäksi ja
+kauniimmaksi, kuin tämän; -- siitä mailmasta, jota ei kuoleman varjo
+koskaan lähesty, koska se on ikuisessa päivänpaisteessa kuoleman
+toisella puolella, ja kaikki varjot laskeuvat tälle puolelle. Tämä
+tapahtui siihen aikaan, kuin ensi kerran kävin Herran Ehtoollisella, ja
+minä näin usein T:ri Lutherin ja kuulin hänen saarnaavan. Minä en
+puhunut paljon hänen kanssaan, mutta hän vuodatti semmoisen valon minun
+sydämeeni, joka, vaikka se kuinka eksyisi ja erehtyisi, luullakseni ei
+koskaan sammu.
+
+Hän opetti minua jossakin määrässä ymmärtämään, mikä meidän kallis
+taivaallinen Isä on, ja tuo vapaa-ehtoinen, mutta verraton Kärsijä --
+tuo armelias Vapahtaja, joka antoi itsensä syntiemme tähden, myöskin
+minun syntieni tähden. Ja hän saatti minut tuntemaan, että Jumala
+ymmärtää minua paremmin, kuin kukaan muu, koska rakkaus aina ymmärtää,
+ja voimakkain rakkaus ymmärtää parhaiten, ja Jumala on rakkaus.
+
+Elsa ja minä puhuimme vähäisen siitä välisti, mutta ei paljon. Minä
+olen vielä lapsi Elsan ja heidän kaikkien mielestä, koska olen nuorin
+enkä osaa likimainkaan hallita itseäni niin paljon, kuin pitäisi. Fritz
+ymmärsi sen parhaiten; ainakin minä voin puhua hänelle vapaammin --
+minä en tiedä mistä syystä. Kenties muutamat sydämet ovat luodut
+sointumaan yhteen, juuri niinkuin muutamat huonekalut aina väreilevät,
+kun kosken erityistä luutun kieltä, vaikkei mikään muu esine
+huoneessa näytä tuntevan sitä. Kenties suru myöskin syventää sydämen
+kummallisella tavalla ja avaa uran kaikkien muitten sydänten pohjaan.
+Ja minä olen varma, että Fritz on tuntenut kovin syvän surun.
+Mimmoisen, minä en täydellisesti tiedä; enkä tahtoisi milläkään muotoa
+saada selkoa siitä. Jos hänen sydämessään löytyy joku salainen kammio,
+jota hän ei tahdo avata kaikille, enkö minä, kun luulen hänen
+ajatuksensa asuskelevan siinä, kääntäisi silmiäni syrjään ja kiirehtisi
+hiljaisesti pois, ettei hän koskaan saa tietää, että olin arvannut sen?
+
+Hänen sydämensä sisin pyhyys ei kuitenkaan ole, tietääkseni, mikään
+pimeyden ja kuoleman kammio, vaan pyhä, valoisa paikka, sillä Jumala on
+siinä.
+
+Tuntikausia Fritz ja minä puhuimme T:ri Lutherista ja siitä, mitä hän
+oli tehnyt meidän molempain hyväksi, enemmän kukaties Fritzin, kuin
+minun, koska hän oli kärsinyt enemmän. Minusta tuntuu, kuin me ja vielä
+tuhannet muut mailmassa olisimme ennen palvelleet jotakin Vapahtajamme
+alttaritaulua, jonka joku suuri mestari oli maalannut taivaallisen
+esikuvan mukaan. Mutta kaikki, mitä näimme, oli yhden julmat, kovat,
+vakavat kasvot, joka istui tuomio-istuimella. Hän piti salamoita
+kädessään, ja vielä kauheammat salamat kätkyivät hänen ankaran ja
+uhkaavan otsansa pilvessä. Ja silloin yhtäkkiä kuulimme T:ri Lutherin
+äänen takaamme sanovan heleällä, elähyttävällä sävelellänsä: "ystävät,
+mitä teette? Tuo ei ole oikea maalaus. Nämät ovat vaan laudat, jotka
+peittävät Mestarin taulun." Ja niin lausuen hän veti syrjään kauhean
+kuvan, jota olimme toivotonna katselleet, turhaan koettaen keksiä siinä
+mitään hellyyden ja kauneuden jälkiä. Ja kerrallaan todellinen maalaus
+tuli näkyviimme, oikean Kristuksen kuva ynnä se katse Hänen kirkkaissa
+kasvoissaan, joka oli ristinpuussa, kun Hän sanoi teloittajistansa:
+"Isä, anna heille anteeksi; sillä ei he tiedä, mitä tekevät;" ja
+äidillensä: "vaimo, katso poikaasi;" taikka syntiselle vaimolle, joka
+pesi hänen jalkansa: "mene rauhaan."
+
+Fritz ja minä puhuimme myöskin hyvin usein Evasta. Kumminkin tahtoi
+hän, että minä puhuin hänestä ja hän sai kuunnella. Enkä minä koskaan
+väsy, kun puhun Evastamme.
+
+Mutta sitten Fritz lähti, ja nyt on monta viikkoa kulunut siitä, kuin
+kuulimme hänestä; ja viimeiset uutiset, jotka tulivat meille, oli
+vähäinen kirje Mainzin luostarin vankihuoneesta!
+
+Ja nyt T:ri Luther on mennyt -- mennyt vihollistensa linnaan -- mennyt
+kenties, niinkuin äidin-äitimme sanoo, martyrinkuolemaan!
+
+Ja kuka nyt pitää tuota jaloa todellisen, rakastavan, anteeksi
+antavan Jumalan ilmestystä tarjona meille -- kuka lujalla kädellä
+poistaa nuot väärät peitteet nyt, kun hän on lähtenyt? T:ri Melancthon
+lienee yhtä hyvä teologeille; mutta kuka täyttää T:ri Lutherin sijan
+_meidän_, kansan, työväen ja innokkaitten nuorukaisten, naisten ja
+lasten suhteen? Kukapa saattanee, niinkuin hän, meidät tuntemaan,
+ettei uskonto ole mikään tieteellinen harrastus eikä ammatti eikä
+oppi-kappalten järjestelmä, vaan elämä Jumalassa; ettei rukous ole,
+niinkuin hän sanoi, mikään sydämen kohoaminen epämääräisille,
+ilmaisille korkeuksille hengellistä harjoitusta varten, vaan sydämien
+nostaminen Jumalan tykö, semmoisen sydämen työ, joka kohtaa meitä,
+huolii meistä, rakastaa meitä sanomattomasti? Kuka nyt enää asettaa
+eteemme, niinkuin hän, tuon "Isä meidän", joka tekee koko muun Herran
+Rukouksen ja kalkki rukoukset mahdolliseksi ja hyödylliseksi? Ei mikään
+ihme, että äidit kurottivat lapsiansa hänen siunattavakseen, kun hän
+jätti meidät, ja sitten menivät itkien kotiin, ja lujat miehetkin
+pyyhkivät kyyneliä silmistänsä.
+
+Tosin kyllä saarnaa T:ri Bugenhagen, joka on päässyt pakoon
+vainoajiltansa Pommerista, hartaasti saarnastuolissansa; arkki-diakonus
+Carlstadt on täynnä tulta, ja Melancthon täynnä valoa; ja monta hyvää,
+viisasta miestä on täällä jälellä. Mutta T:ri Luther näytti olevan
+sydän ja sielu kaikissa. Olkoon, että muut sanovat viisaampia asioita,
+ja hän ehkä sanoo monta asiaa, joita muut ovat liian viisaat sanomaan,
+mutta juuri T:ri Lutherin sydämen kautta on Jumala ilmoittanut
+sydämensä ja sanansa tuhansille meidän maassamme, eikä kukaan koskaan
+voi olla meille, mitä hän on.
+
+Yöt päivät me rukoilemme, että hän olisi hyvässä turvassa.
+
+
+Huhtikuun 15 p.
+
+Kristofer on palannut Erfurtista, jossa hän kuuli T:ri Lutherin
+saarnaavan.
+
+Hän kertoi meille, että T:ri Lutherin matka oli monessa paikassa
+niinkuin rakastetun ruhtinaan, joka kulkee aluskunnissansa; ruhtinaan,
+joka aikoo lähteä suureen taisteloon maansa edestä.
+
+Talonpojat siunasivat häntä; köyhät miehet ja naiset tunkeusivat hänen
+ympärillensä ja rukoilivat, ettei hän uskoisi kaunista henkeänsä
+vihamiehillensä. Nürnbergissä vanha pappi toi hänelle Savonarolan
+kuvan, sen hyvän papin, jonka paavi poltti Florensissa tuskin
+neljäkymmentä vuotta takaperin. Vanha leski tuli hänen luoksensa ja
+sanoi vanhempainsa kertoneen, että Jumala lähettäisi vapauttajan, joka
+murtaisi Roman ikeen, ja hän kiitti Jumalaa, että hän sai nähdä hänet,
+ennenkuin hän kuoli.
+
+Erfurtista kuusikymmentä porvaria ja professoria ratsasti muutamia
+penikulmia häntä vastaan, saattaaksensa häntä kaupunkiin. Täällä, jossa
+hän oli luopunut kaikista maallisista toiveista ja munkkina kerjännyt
+leipää pitkin katuja, olivat kadut täynnä kiitollisia miehiä ja naisia,
+jotka tervehtivät häntä vapauttajakseen valheesta ja hengellisestä
+tyranniudesta.
+
+Kristofer kuuli hänen saarnaavan Augustinin-luostarin kirkossa, tässä
+luostarissa, jossa hän oli (niinkuin Fritz kertoi meille) kärsinyt niin
+kovia taistelon tuskia. Siinä hän nyt seisoi pannaan julistettuna,
+kuolema tarjona; mutta hän seisoi siinä voittajana Kristuksen kautta
+saatanan vallan ja valheitten yli. Hän näytti kokonaan unhottavan oman
+vaaransa ilossaan siitä ijankaikkisesta pelastuksesta, jota hän tuli
+julistamaan. Ei sanaakaan, niin Kristofer jutteli, itsestään, ei
+valtiopäivistä, ei paavin bullasta eikä keisarista, vaan kaikki siitä
+tavasta, jolla syntinen pelastetaan ja uskovainen autuutetaan. "Löytyy
+kahdenlaisia tekoja", hän sanoi; "ulkonaisia tekoja, omat tekomme.
+Nämät eivät maksa paljon. Mikä rakentaa kirkon; mikä lähtee
+pilgrimiretkelle St. Pietarin kirkkoon; mikä paastoaa, pukee kaavun
+päällensä, käy avojaloin. Nämät teot eivät ole mitään, vaan menevät
+hukkaan. Nyt minä kerron teille, mikä todellinen hyvä teko on. _Jumala
+on herättänyt yhden miehen, Herran Jesuksen Kristuksen, että Hän
+musertaisi kuoleman, hävittäisi synnin, sulkisi helvetin portit. Tämä
+on pelastuksen teko_. Perkele luuli, että Herra oli hänen vallassansa,
+kun hän näki Hänen kahden rosvon välissä kärsivän häpeällisintä
+martyrinkuolemaa, kirottuna sekä Jumalalta että ihmisiltä. Mutta Jumala
+osoitti voimansa ja kukisti kuoleman, synnin ja helvetin. Kristus on
+saanut voiton. Tämä se suuri sanoma on! Ja me pelastetaan hänen tekonsa
+eikä omien tekojemme kautta. Paavi sanoo aivan toista. Mutta minä
+ilmoitan teille, että Jumalan pyhä äiti itse on tullut pelastetuksi, ei
+neitsyytensä, ei äitiytensä, ei puhtautensa, ei tekojensa kautta, vaan
+ainoastaan uskon ja Jumalan teon kautta."
+
+Kun hän paraikaa puhui, ryskähti siinä käytävässä, jossa Kristofer
+seisoi kuuntelemassa. Moni pelästyi suuresti, vieläpä aikoi rientää
+ulos. T:ri Luther pysähtyi hetkeksi, vaan ojensi sitten kätensä ja
+sanoi kirkkaalla, lujalla äänellänsä: "älkäät pelästykö, ei ole mitään
+vaaraa. Perkele tahtoisi näin estää evankeliumin saarnaamista, mutta se
+ei onnistu häneltä." Sitten palaten aineesensa, hän sanoi: "kenties
+teidän tekee mieli sanoa minulle: 'sinä puhut meille paljon uskosta,
+opeta meitä, kuinka siihen pääsemme.' Niin, tosiaan, tämä on se, jota
+mielin opettaa teille. Meidän Herramme Jesus Kristus on sanonut:
+'_rauha olkoon teille. Katsokaat käsiäni_.' Ja tämä tietää samaa, kuin
+olisi sanonut: 'oi ihminen, minä yksin se olen, joka olen ottanut pois
+sinun syntisi ja lunastanut sinut, ja nyt _sinulla on rauha_, sanoo
+Herra."
+
+Ja hän päätti:
+
+"Koska Jumala on pelastanut meidät, järjestäkäämme niin tekomme, että
+ne kelpaavat Hänelle. Oletko rikas? Anna tavarasi hyödyttää köyhiä.
+Oletko köyhä? Anna työsi hyödyttää rikkaita. Jos työsi ei hyödytä
+ketään muuta kuin itseäsi, on se työ, jonka sanot Jumalalle tekeväsi,
+paljas valhe."
+
+Kristofer erosi T:ri Lutherista Erfurtissa. Hän kertoi, että
+useat koettivat saada tohtoria pysymään poissa Wormsista; toiset
+muistuttivat häntä Johan Hussista, joka poltettiin, vaikka hänellä oli
+suojeluskirja. Ja kun hän kulki eteenpäin, oli paavillinen pannakirja
+ripustettuna muutamissa paikoissa seinissä hänen edessään; mutta hän
+sanoi: "jos minä kuolen, ei totuus kuole."
+
+Eikä mikään luovuttanut häntä hänen aikomuksestaan. Kristofer oli
+syvästi liikutettu hänen saarnastaan. Hän sanoo, että teksti: "_rauha
+olkoon teille; ja nämät sanottuaan osoitti Jesus heille kätensä ja
+kylkensä_", kaikui hänen sydämessään koko kotimatkan Wittenbergistä
+asti, metsissä ja lakioilla. Tämä ponteva, kirkas, totinen ääni, jota
+ehkä emme koskaan enää saa kirjoittaa sanat hänen sydämeensä; ja
+enemmän, kuin tämä, toivoakseni, se syvempi, pontevampi ääni, joka
+kerta ristissä lausui tuskan huudon meidän tähtemme -- sen tuskan, joka
+tuotti rauhan meille.
+
+Niin; kun T:ri Luther puhuu, huomaamme, että meidän on tekemistä
+ihmisten, eikä kuolleitten esinetten kanssa -- perkeleen kanssa, joka
+vihaa meitä, Jumalan kanssa, joka rakastaa meitä, Vapahtajan kanssa,
+joka kuoli meidän edestämme. Hän ei puhu vaan pyhyydestä ja
+vanhurskauttamisesta, eikä synneistä ja tuomitsemisesta. Hän puhuu
+meistä, jotka teemme syntiä ja tuomitaan, Kristuksesta, joka kärsii
+meidän tähtemme, ja Jumalasta, joka vanhurskauttaa meidät ja rakastaa
+meitä. Hän puhuu aina minusta ja sinusta. Hän saattaa meidät kasvoista
+kasvoihin semmoisen Jumalan eteen, joka ei istu vakavana kaukaisella
+hallitsian valta-istuimella, rypistäen otsaansa kauheassa
+majesteetissansa taikka hymyillen armollisessa säälissään, vaan tulee
+alas aivan meidän luoksemme, etsii meitä ja huolii, huolii sanomattoman
+paljon siitä, että me, myöskin me pelastetaan.
+
+Minä en tietänyt, ennenkuin T:ri Luther ajoi Wittenbergistä ja vaunut,
+jotka kaupunki oli varustanut verkaisilla akkuna-verhoilla ilman
+vuoksi, katosivat näkyvistä, ja minä näin kyynelten hiljaisesti valuvan
+alas äitini poskille, kuinka paljon hän oli rakastanut ja kunnioittanut
+T:ri Lutheria.
+
+Hän näyttää melkein yhtä levottomalta hänen kuin Fritzin tähden; eikä
+hän nuhdellut minua tänä iltana, kun hän tuli sisään ja näki minun
+itkevän sänkyni vieressä. Hän vaan syleili minua, silitteli hiuksiani
+ja sanoi: "pikku Thekla parkani! Jumala opettaa vielä meitä molempia,
+kuinka meidän ei tule pitää muita Jumalia Hänen edessään. Hän opettaa
+sen hyvin hellästi; mutta ei äitisi eikä Vapahtajasi voi opettaa
+sinulle tätä oppia ilman monta katkeraa kyyneltä."
+
+
+
+
+XIX.
+
+Fritzin kertomus.
+
+Ebernburgissa, Huhtikuun 2 p. 1521.
+
+Juopa on auennut minun ja luostari-elämäni välillä. Minä olen ollut
+vankeudessa, ja vankeudessa olen vihdoin täydellisesti päässyt
+vapaaksi. Ne kahleet, joita minä pelkäsin maltittomuudesta särkeä, ovat
+särjetyt minulta, enkä minä ole munkki enää.
+
+Minun täytyi puhua veljilleni luostarissa siitä iloisesta sanomasta,
+joka oli tuottanut minulle niin paljon riemun. Kristillisen elämän on
+yhtä mahdoton pysyä leviämättä, kuin elävän veden juoksematta taikka
+liekkien nousematta. Väitellen kokoontui ympärilleni pieni joukko
+Kristuksessa vapautettuja. Aluksi minä en puhunut heille paljon T:ri
+Lutherin kirjoista. Minä aioin vaan näyttää heille, että T:ri Lutherin
+oppi ei ollut hänen omansa, vaan Jumalan.
+
+Mutta se aika tuli, jolloin T:ri Lutherin nimi oli kaikkien huulilla.
+Pannakirja paiskattiin häntä vastaan Vatikanista. Jokainen paavin
+palvelia solvasi hänen nimeänsä, niinkuin väärä-uskolaisen. Monessa
+kirkossa, semminkin Dominikanein, kutsuivat isot kellot kansaa
+juhlalliseen anatheman (kirouksen) palvelukseen, jossa kaikki papit,
+koossa alttarin ympärillä pimeäksi laitetussa rakennuksessa, julistivat
+kauheat tuomion sanat ja sitten, heittäen maahan palavat soittonsa,
+sammuttivat ne kivilattiaan, niinkuin toivo anatheman kautta muka
+sammutettiin kirotun sielulta.
+
+Minä olin kerta sattumalta läsnä tämmöisessä jumalanpalveluksessa. Eikä
+minun sydämeni ollut ainoa, joka tuimistui, kun kuulin, kuinka tätä
+arvoisaa nimeä mainittiin yhdessä luopioin ja väärä-uskolaisten kanssa
+ja asetettiin esiin kaikkien kirottavaksi. Mutta kenties ei kenenkään
+sydämessä syttynyt semmoinen tuli, kuin minun. Sillä minä tiesin
+lähteen, josta nämät kiroukset vuotivat, kuinka kevytmielisesti, kuinka
+huolimattomasti näitä kekäleitä viskattiin; ei kiivaasti, sokaistun
+omantunnon uskonvimmasta, vaan iloisesti ja mielen taiten, julmista,
+penseistä käsistä, niinkuin tämä olisi ollut joku valtioviisauden asia,
+semmoisten ihmisten puolelta, jotka eivät huolineet enemmän Jumalan
+kirouksesta kuin siunauksestakaan. Ja minä tunsin myöskin sen sydämen,
+joka aiottiin haavoittaa; kuinka uskollinen, kuinka hellä, kuinka
+totinen; kuinka vähitellen ja millä tuskalla T:ri Luther oli oppinut
+pitämään nuoruutensa epäjumalaa valheena; millä ponnistuksella hän, kun
+jompikumpi, Jumalan sana taikka kirkon ääni vihdoin oli valittava, oli
+pysynyt kiinni raamatussa ja pannut entisten päivien toiveet,
+luottamuksen ja ystävät menemään; kuinka tämä eroaminen vielä vaivasi
+häntä; kuinka mielellään hän vielä, niinkuin nöyrä, pikkuinen lapsi ja
+uhraten kaikki, paitsi totuuden ja ihmissielut, olisi heittäynyt
+jälleen sen kirkon helmaan, jolle hän oli hehkuvassa nuoruudessaan
+tarjonnut kaikki, mikä tekee elämän kalliiksi.
+
+"_He kiroovat, mutta Sinä siunaa_."
+
+Nämät sanat tulivat käskemättä sydämeeni ja melkein tietämättä
+huuliltani. Minä kuulin ympäriltäni enemmän kuin yhden "Amen'en;" mutta
+samalla haavaa minä huomasin, että pahansuovat silmät tarkastelivat
+minua.
+
+Kun panna oli julistettu, polttivat he julkisesti T:ri Lutherin kirjat
+isolla torilla. Mainz oli ensimäinen kaupunki Saksassa, jossa häntä
+tällä lailla häväistiin.
+
+Murheellisena palasin luostariini. Veljeskuntamme luostareissa ovat
+ajatukset Lutherista kovin erilaiset. St. Augustinin kirjat ovat
+pitäneet totuuden vireillä monessa sydämessä meidän parissamme; ja
+lisäksi luonto vetää meitä veljeskuntalaiseemme, sekä puolue-kateus
+Dominikaneja, Tetzeliä ja Eckiä, Lutherin vihamiehiä, vastaan.
+Arvattavasti ei löydy monta Augustinin-luostaria, jossa ei ole kahta
+eri puoluetta T:ri Lutherin suhteen.
+
+Kun puhuin noista suurista totuuksista, kuinka Jumala ilman mitään
+vanhurskauttaa syntisen, sentähden että Kristus kuoli, (kuinka tuomari
+vapauttaa, koska tuomari itse on kärsinyt syyllisen tähden), olin minä,
+niinkuin jo sanoin, koettanut seurata niitä tuolle puolen kaikkia
+sanoja niitten jumalalliselle lähteelle. Mutta jos nyt tunnustin
+Lutherin, oli se minusta sama, kuin olisin tunnustanut Kristuksen. Se
+totuus, joka ahdistetaan, se kaikkina aikoina koettaa uskollisuuttamme.
+Me olemme kutsutut _tunnustamaan_, eikä vaan _myöntämään_. Jos
+korkeimmalla äänellä ja selvimmällä tavalla myönnän jokaisen osan
+Jumalan totuudesta, paitsi juuri sen vähäisen kohdan, jota mailma ja
+perkele kulloinkin ahdistavat, en minä tunnusta Kristusta, vaikka
+kuinka ahkerasti myöntäisin, että olen kristitty. Kussa taistelo riehuu,
+siinä sotamiehen uskollisuus koetetaan; ja vaikka hän muutoin pysyisi
+lujana koko tappelutanterella, mutta peräytyisi yhdessä paikassa, ei
+hän tee muuta, kuin pakenee ja häväisee itsensä.
+
+Käytöllisesti katsoen näyttää minusta myöskin, kuin taistelo sodan
+aikoina tavallisesti järjestyisi jonkun uskollisen, Jumalalta lähetetyn
+miehen ympärillä, jota uskollisuus Jumalaa kohtaan käskee meidän
+vilpittömästi seurata. Siihen aikaan, kuin Juutalaisuus ensiksi ahdisti
+nuorta kristittyä kirkkoa, oli St. Paavali tämä mies. Suuressa
+Arianisessa riidassa se oli Athanasius -- "_Athanasius contra mundum_."
+Meidän aikoinamme, meidän maassamme on se, luullakseni, Luther; ja
+Lutherin kieltäminen olisi minulle, joka opin totuuden hänen
+huuliltaan, Kristuksen kieltämistä. Luther on, luullakseni, se mies,
+jonka Jumala on antanut kirkollensa Saksassa tällä aikakaudella.
+Lutheria minä sentähden aion seurata -- ei niinkuin hän olisi mikään
+täydellinen esikuva, vaan Jumalan määräämä johdattaja. Ihmisten on
+mahdoton olla puolueettomina suurissa uskonnollisissa taisteloissa; ja
+jos me sen vähäisen väärän tähden, joka löytyy oikeassa asiassa, taikka
+sen vähäisen pahan tähden, joka löytyy hyvässä miehessä, kieltäymme
+asettumasta oikean puolelle, asetumme hiljaisuudessa juuri tämän
+menetyksen kautta väärän puolelle.
+
+Kun palasin takaisin luostariin, oli myrsky nousemallansa. Minulta
+kysyttiin, oliko minulla mitään T:ri Lutherin kirjoja. Minä vastasin,
+että minulla oli. Vaadittiin, että minä antaisin ne pois. Minä sanoin,
+että sopi ottaa ne minulta, mutta etten minä suostuisi antamaan niitä
+hävitettäväksi, koska uskoin, että ne sisälsivät Jumalan totuuden. Näin
+asia päättyi, kunnes olimme tuskin mennyt kammioomme yöksi, jolloin
+yksi vanhempi munkki tuli minun luokseni ja syytti minua siitä, että
+salaisesti levitin Lutherin väärää uskoa veljien joukossa.
+
+Minä myönsin, että olin ahkerasti, mutta ei salaisesti, tehnyt kaikki,
+mitä voin, levittääkseni veljiin niitä totuuksia, jotka löytyivät T:ri
+Lutherin kirjoissa, vaikkei hänen, vaan St. Paavalin sanoilla. Kiivas
+väittely syntyi, joka loppui niin, että munkki vihoissaan lähti
+kammiosta, lausuen, että kyllä keinoja keksittäisiin, jotka estivät
+tätä myrkkyä edemmäksi leviämästä.
+
+Seuraavana päivänä minä vietiin siihen vankihuoneesen, johon Johan von
+Wesel kuoli; raskaat teljet vedettiin oven eteen, ja minä jätettiin
+yksin.
+
+Kun he menivät pois, sanoi se munkki, jonka kanssa edellisenä iltana
+olin kiistellyt: "tässä kammiossa kuoli tuskin neljäkymmentä vuotta
+sitten samanlainen väärä-uskolainen, kuin Martin Luther."
+
+Näillä sanoilla aiottiin soveliaalla tavalla peloittaa minua; ne
+vaikuttivat niinkuin virvoittava lääke. Sen sankarin henki, joka näytti
+täällä kukistuneen, mutta nyt seisoi voiton palmulla Karitsan edessä,
+tuntui olevan läsnä minua. Totuuden Henki, jonka puolesta hän kärsi,
+oli minun kanssani; ja vankihuoneen yksinäisyydessä minä opin, mitä ei
+vuosikaudet olisi muualla voineet minulle opettaa.
+
+Ei kukaan, paitsi se, joka on koettanut, tiedä, kuinka vahvat ne
+kahleet ovat, jotka sitovat meitä väärään uskoon, semmoiseen uskoon,
+joka on opittu äitimme sylissä ja juurrutettu meihin vuosien
+uhrauksilla. Kenties minä en olisi koskaan kyennyt katkaisemaan niitä.
+Minulta, niinkuin tuhansilta muilta, vihamieliset kädet katkaisivat ne
+raa'asti. Mutta iskut, jotka särkivät ne, olivat juuri se
+ritarinlyönti, joka löi minut Herran ritariksi ja soturiksi.
+
+Niin, siellä minä opin, että ne lupaukset, jotka ovat sitoneet minua
+niin monta vuotta, eivät ole Jumalan, vaan valheellisen tyranniuden
+kahleita. Ainoat todelliset lupaukset, niinkuin T:ri Luther sanoo, ovat
+kasteemme lupaukset, joitten kautta me Kristuksen sotureina hylkäämme
+mailman, lihan ja perkeleen. Ainoa jumalallinen veljeskunta on kaikkein
+kristittyin yhteinen veljeskuuta. Kaikki muut pyhät kunnat ovat
+epäjärjestystä; ei liittoja sisäpuolella kirkkoa, vaan salaliittoja
+sitä vastaan. Jos armeijassa sotamiehet päättäisivät luopua päällikön
+asetelmasta ja järjestäisivät itsensä omavaltaisten sääntöjen ja
+erityisten pukujen mukaan itse-valitsemiensa johdattajien ympäri, eivät
+he olisi sotamiehiä -- he olisivat kapinoitsioita.
+
+Jumalan järjestys on, luullakseni, valtio, joka käsittää kaikki
+ihmiset, kirkko, joka käsittää kaikki kristityt; ja valtion ydin ja
+kirkon esikuva on perhe.
+
+Hän luo meidät lapsiksi -- pojiksi, tyttäriksi -- mieheksi, vaimoksi
+isäksi, äidiksi. Hän sanoo: tottele vanhempiasi, helli vaimoasi,
+kunnioita miestäsi, rakasta lapsiasi. Jos olet lapsi, olkoon Herra
+Nazaretissa kaavanasi; jos olet naineena, olkoon Herra, joka rakasti
+kirkkoa enemmän kuin henkeänsä, esikuvanasi; jos olet isä taikka äiti,
+olkoon taivaallinen Isä johdattajanasi. Ja jos me, luopuen jokaisesta
+pyhästä perhe-rakkauden nimestä, jonka Hän on vahvistanut, ja
+jokaisesta nöyrästä velvollisuudesta, jonka Hän on selittänyt,
+mieluisammin liitymme uusiin, erinäisiin mies- tai naiskuntiin, joita
+vaan samanlainen nimi ja puku yhdistävät, niin emme ole ainoastaan
+rakastettavia intoilioita -- me olemme kapinoitsioita jumalallista
+järjestystä vastaan ihmiskunnassa.
+
+Tosin Jumala joskus kutsuu jonkun erittäin luopumaan isästä ja äidistä,
+vaimosta ja lapsista ja kaikista muista, kalliimman rakkauden tähden
+Häntä kohtaan. Mutta kun Hän kutsuu semmoiseen kohtaloon, tapahtuu se
+edeskatsomuksen selvän äänen taikka vainomuksen katkeran huudon kautta;
+ja silloin martyrin taikka apostolin yksinäinen tie on yhtä paljon
+kuuliaisuuden nöyrä, yksinkertainen tie, kuin äidin taikka lapsen.
+Martyrin kruunu on vihitty samalla pyhällä öljyllä, jolla morsiamen,
+äidin, lapsen pää voidellaan -- rakkauden ja kuuliaisuuden vihki. Muuta
+vihkiä ei löydy. mikä ei ole velvollisuutta, on syntiä; kaikki, mikä ei
+ole kuuliaisuutta, on kuulemattomuutta; kaikki, mikä ei ole
+rakkaudesta, on meistä itsestä: joka kruunaa itsensä orjantappuroilla
+luostarissa, on yhtä itsekäs, kuin se, joka kruunaa itsensä
+muuri-vehriällä juomingissa.
+
+Sentähden minä luovun kaavusta ja luostarista ijäksi. Minä en ole enää
+veli Sebastian St. Augustinin Eremitein veljeskunnasta. Minä olen
+Fredrik Cotta, Margareta Cottan poika, Elsan ja Theklan veli Fritz.
+Minä en ole enää munkki. Minä olen kristitty. Minä en ole enää
+vannotettu Augustinilainen. Minä olen kastettu kristitty, pyhitetty
+Kristukselle äitini sylistä, yhdistetty Häneen miehuuden ikäni uskon
+kautta. Tästälähin minä en aio järjestää elämääni erinäisten,
+totuttujen sääntöjen mukaan, joita eräs vuosisatoja sitten kuollut mies
+määräsi. Vaan päivästä päivään koetan minä antaa itseni, ruumiini,
+sieluni ja henkeni kaikkivaltiaan, rakastavan Jumalani elävälle
+tahdolle, sanoen Hänelle joka aamu: "anna minulle tänään minun
+jokapäiväinen leipäni. Osoita minulle tänään minun jokapäiväinen
+työni." Eikä Hän koskaan unhota kuulla, vaikka minä kuinka usein
+unhottaisin pyytää.
+
+Minulla oli vankihuoneessani yltäkyllin aikaa näihin ajatuksiin, sillä
+niinä kolmena viikkona, kuin olin siellä, käytiin vaan kahdesti minun
+tykönäni, paitsi että joka aamu ääneti laskettiin leipää ja vettä
+ovesta sisään. Molemmat kerrat oli se minun ystäväni, vanha munkki,
+joka ensin oli kertonut minulle Johan von Weselistä.
+
+Ensi kerralla hän tuli (sanoi hän) kehoittamaan minua peruuttamaan.
+Mutta mitä hyvänsä hän aikoi, vähän hän peruuttamisesta puhui -- paljoa
+enemmän omasta heikkoudestaan, joka esti häntä samaa totuutta
+tunnustamasta.
+
+Toisella kertaa toi hän minulle valhepuvun ja ilmoitti, että hän oli
+laittanut kaikki valmiiksi samaksi yöksi pakoani varten. Kun siis
+kuulin, kuinka suurten ovien tukevat teljet kalisivat viimeisen kerran
+pitkissä kivikäytävissä, ja olin odottanut, kunnes viimeinen jalan
+kapse taukosi ja eri kammioin ovet kaikki suljettiin eikä risaustakaan
+enää kuulunut koko rakennuksessa, riisuin päältäni munkin päähineen ja
+kaavun ja pu'in ylleni sen porvarinpuvun, joka oli minulle hankittu.
+
+Tämä oli minulle iloinen ja juhlallinen toimitus, ja yksinäni
+vankihuoneessani lankesin kivilattialle ja kiitin Häntä, joka
+lunastavan kuolemansa ja vapaan Henkensä pelastavan sanan kautta oli
+tehnyt minut vapaaksi mieheksi, niin, monta vertaa parempi,
+_vapautetuksi mieheksensä_.
+
+Se ruumiillinen vapaus, jota minä odotin, oli minulle todella vähäinen
+lahja, verrattuna siihen sydämen vapauteen, joka minulla jo oli. Kun
+panin päälleni tämän maalien elämän tavallisen puvun, tuntui niinkuin
+minua olisi juhlallisesti hankittu Jumalan kaupungin ja valtakunnan
+vapaudella. Tästedes minä en ollut minkään ahdas-rajaisen, eroitetun
+luokan, vaan yhteisen perheen jäsen; minä en palellut enää yksinäisellä
+korkeudella, vaan astuin jokapäiväisen velvollisuuden alhaista polkua;
+auttaakseni veljiäni, ei niinkuin ihmiset, jotka runsaan pöydän äärestä
+heittävät murusia kerjäläisille ja koirille, vaan eläen heidän parissaan
+-- jakaen elämän leipääni heidän kanssaan; ei enää niinkuin edelläkäviä
+erämaassa, vaan niinkuin mestari kaduilla, valtateillä ja ihmisten
+kodoissa; vaatimatta mitään korkeampaa nimeä, kuin Jumalan kuvaksi
+luodun ja Adamin kaltaiseksi syntyneen ihmisen; pyytämättä mitään
+korkeampaa arvoa, kuin kristityn, joka lunastettiin Kristuksen veren
+kautta ja uudestaan synnytettiin Hänen taivaallisen kuvansa
+yhtäläisyyteen. Niin, tämä halpa porvarinpuku oli minulle niinkuin
+vapautetun miehen tunnusmerkki, niinkuin sotamiehen asu, niinkuin
+vapautetun ritarin haarniskat, ritarin, joka oli samalla vapaa mies ja
+palvelia; ja iloisella sydämellä astuin minä, kun vanha munkki palasi,
+hänen perässään, jättäen munkinkaapuni kammion nurkkaan, niinkuin
+vanhan, hengettömän elämäni kuoren.
+
+Tuhraan koetin minä kehoittaa vapauttajaani seuraamaan itseäni
+pakomatkallani. "Mailma olisi vankihuone minulle, veli", sanoi hän,
+suruisesti hymyillen. "Kaikki, joita minä rakastin siinä, ovat
+kuolleet, ja mitä minä tekisin siinä vanhuksen ruumiilla ja lapsen
+avuttomalla kokemattomuudella? Älä pelkää minun puolestani", hän
+lisäsi, "minäkin saan, luullakseni, kerran asua kodissa; mutta ei maan
+päällä!"
+
+Ja niin me erosimme. Hän palasi luostariin, vaan minä kuljin jokien ja
+metsien poikki tähän jalon ritarin Frans von Sickingen'in linnaan, joka
+sijaitsee mäellä kahden joen yhtymäpaikassa.
+
+Ne hiljaiset viikot, joita minä olin viettänyt vankihuoneessa, olivat
+olleet hyvin vilkkaita viikkoja ulkona mailmassa. Kun saavuin tähän
+Ebernburgin linnaan, olivat kaikki sen asukkaat kovasti levottomina
+siitä, että T:ri Luther oli kutsuttu Wormsiin. Hänen nimensä ja
+äskeinen vankeuteni hänen uskonsa tähden olivat kylläiset hankkimaan
+minulle vieraanvaraisuutta linnassa, ja minä vastaan-otettiin hyvin
+sydämellisesti.
+
+Täällä oli toista menoa, kuin yksitoikkoisessa luostarissa ja
+hiljaisessa vankihuoneessa. Kaikki oli elämää ja liikettä; ahkerasti
+keskuskeltiin, mitä oli paras tehdä T:ri Lutherin hyväksi; lakkaamatta
+meni ja tuli sanansaattajia ratsain ja jalkaisin Ebernburgin ja Wormsin
+välillä, jossa valtiopäivät jo istuvat ja jossa hyvä ritari Frans
+viettää paljon aikaa keisarin palveluksessa.
+
+Ulrich von Hutten on myöskin ajottain täällä. Hän soimaa ankarasti
+munkkien uskonvimmaa ja ruhtinaitten penseyttä. Täällä on lisäksi T:ri
+Bucer, T:ri Lutherin oppilas, jonka tämän terveelliset sanat suuressa
+Augustinilaisten kokouksessa Heidelbergissä olivat vapauttaneet Roman
+orjuudesta.
+
+
+Huhtikuun 30 p. 1521.
+
+Kokonaisen aikakauden tapaukset näyttävät tunkeuneen yhteen tähän
+viimeiseen kuukauteen. Muutamia päiviä siitä, kuin viimein kirjoitin,
+päätettiin toimittaa lähettiläskunta T:ri Lutherille, joka siihen
+aikaan nopeasti lähestyi Wormsia, pyytämään, ettei hän menisi
+kaupunkiin, vaan poikkeisi Ebernburgiin. Keisarin rippi-isä, Glapio,
+oli vakuuttanut ritari von Sickingen'ille ja hovisaarnaaja Bucerille,
+että kaikki kävisi helposti sovittaminen, jos vaan T:ri Luther
+karttaisi turmiollista askelta eikä ilmestyisi valtiopäivillä.
+
+Joukko ratsumiehiä lähetettiin sentähden pysäyttämään tohtoria hänen
+matkallansa ja johdattamaan häntä, jos hän siihen suostui,
+Ebernburgiin, "hurskauden suojaan ja majaan", joksi sitä on nimitetty.
+
+Minä seurasin vähäistä matkuetta, jonka johtajaksi Bucer oli valittu.
+Minä en uskonut, että T:ri Luther tulisi. Vastahakaan muuta seuruetta
+minä en ollut tuntenut häntä ainoastaan kun hän astui mailman suurelle
+näkymölle vääryyden vastustajana, vaan silloinkin, kun hän oli
+yksinkertainen, suora, tuntematon munkki. Ja minä tiesin, että se
+askel, joka muitten mielestä näytti niin tärkeältä, koska se saatti
+hänet turvallisesta tuntemattomuudesta vaaralliseen etevyyteen koko
+kristikunnan silmiin, ei hänestä ollut mikään suuri hetken ponnistus,
+vaan ainoastaan vähäinen askel sillä kuuliaisuuden ja halvan
+velvollisuuden uralla, jota hän oli koettanut niin monta vuotta astua.
+Mutta minä pelkäsin. Minä epäilin Glapiota ja luulin, että koko tämä
+paavillisen puolueen yritys, joka tarkoitti tohtorin poistumista,
+tehtiin vaan heidän eikä hänen tähtensä.
+
+Minun ei olisi tarvinnut olla levotonna kumminkaan T:ri Lutherin
+puolesta. Bucer rukoili häntä hellän innon puheliaisuudella; hänen
+uskolliset ystävänsä ja matkakumppaninsa Jonas Amsdorf ja Schurff
+horjuivat, mutta T:ri Luther ei epäillyt hetkeäkään. Hän oli
+kuuliaisuuden tiellä. Lähin askel oli yhtä luonnollinen ja tärkeä, kuin
+kaikki muut, vaikka, niinkuin hän oli kerta sanonut, "se vei semmoisten
+liekkien kantta, jotka ulottuivat Wormsista Wittenbergiin ja roihtivat
+taivaasen saakka." Hän ei kuitenkaan nyt käyttänyt mitään niitä
+tehokkaita vertauksia, joita hän kyllä muutoin tavallisesti käytti. Hän
+sanoi vaan:
+
+"Minä jatkan matkaani. Jos keisarin rippi-isällä on jotakin sanomista
+minulle, sopii hänen sanoa se Wormsissa. _Minä menen siihen paikkaan,
+johon minä olen kutsuttu_."
+
+Ja hän kulki eteenpäin, jättäen ystävällisen lähettiläskunnan tyhjin
+toimin palaamaan Ebernburgiin.
+
+Minä en luopunut hänestä. Tiellä muutamat niistä, jotka olivat
+kaivanneet häntä, juttelivat kuinka häntä oli matkalla innokkaasti
+tervehditty ja turhaan vedet silmissä rukoiltu pysähtymään; kuinka moni
+oli varoittanut häntä lähtemästä poltinlavalle ja itkenyt, koska eivät
+enää saisi nähdä hänen kasvojaan; kuinka hän oli kovassa ruumiillisessa
+heikkoudessa ja kivussa, keskellä suostumushuutoja ja kyyneliä,
+kulkenut levollisena ja lujana, siunaten pikku lapsia niissä kouluissa,
+joissa hän kävi, ja käskien heitä tutkimaan raamatuita, lohduttaen
+pelokkaita ja vanhoja, kehoittaen kaikkien sydämiä uskoon ja
+rukoukseen, sekä rohkeutensa ja luottamuksensa kautta aivan usein
+muuttaen vihollisia ystäviksi.
+
+"Tekö se olette, joka aiotte kukistaa paavin vallan?" kysyi muuan
+sotamies, puhutellen häntä halveksien jossakin seisauspaikassa; "millä
+lailla te sen teette?"
+
+"Minä luotan Jumalaan Kaikkivaltiaasen, jonka käsky minulla on", hän
+vastasi.
+
+Ja sotamies lausui kunnioittavaisesti:
+
+"Minä palvelen keisari Kaarloa; teidän Herranne on suurempi, kuin
+minun."
+
+Yksi ryntäys vielä odotti T:ri Lutheria, ennenkuin hän pääsi matkan
+päähän. Se tuli ystävällisiltä huulilta. Kun hän ehti likelle Wormsia,
+lähestyi sanansaattaja, jonka hänen uskollinen ystävänsä ja
+vaaliruhtinaan hovisaarnaaja Spalatin oli lähettänyt, meitä nopeasti
+ratsastaen ja pyysi, ettei hän millään lailla ajattelisi kaupunkiin
+menoa.
+
+Tohtorin vanha, kiivas puhetapa palasi jälleen, kun tämmöinen kiusaus
+kohtasi häntä niin lähellä määräpaikkaa.
+
+"Mene", vastasi hän, "ja sano herrallesi, että vaikka olisi yhtä monta
+perkelettä, kuin tiiltä katoilla, astun minä kuitenkin sisään."
+
+Ja hän astui sisään. Sata ritaria tuli häntä vastaan likellä porttia ja
+saattoi hänet kaupunkiin. Kaksi tuhatta kaupunkilaista odotti häntä
+hartaasti ja tunkeusi katsomaan häntä, kun hän ajoi pitkin katuja.
+Kaikki eivät olleet ystäviä. Joukossa oli uskonvimmaisia Espanjalaisia,
+jotka olivat repineet hänen kirjansa kappaleiksi kirjakojuista ja
+ristivät silmiänsä, kun näkivät hänet, niinkuin hän olisi ollut perkele
+itse; hämmästyneitä paavin seuralaisia; ja toiselta puolen pelokkaita
+kristityitä, jotka panivat kaikki toivonsa hänen uskallukseensa;
+ihmisiä, jotka olivat vartoneet kauan tätä vapauttamista, jotka olivat
+saaneet elämän hänen sanojensa kautta ja tallettaneet kodossaan ja
+sydämessään hänen kuvaansa, sädekehällä ympäröittynä, niinkuin
+kanoniseeratun pyhimyksen. Ja niin hän eteni väkitungossa, kukaties
+ainoana siinä, joka ei katsonut T:ri Lutheria vihan tai kunnioituksen
+sumun lävitse, vaan luuli itsensä yksinäiseksi, heikoksi, avuttomaksi
+ihmiseksi, joka nojasi ainoastaan Kaikkivaltiaan voiman käsivarteen,
+mutta lepäsikin siinä turvallisesti.
+
+Ne, jotka tunsivat hänet parhaiten, ehkä ihmettelivät häntä kaikkein
+enimmän niinä päivinä, jotka seurasivat. Ei hänen miehuullisuutensa
+tähden -- sitä me olimme odottaneet -- vaan hänen tyvenyytensä ja
+kohtuullisuutensa tähden. Näistä näkyi minusta aivan selvään, että
+Jumala oli pannut sinettinsä tähän hehkuvaan, tuliseen luontoon
+osoitukseksi, että työ ja mies olivat Jumalasta.
+
+Me emme kukaan tietäneet, kuinka hän vastaisi korkean kokouksen edessä.
+Kun hän ensin ilmestyi, pelkäsimme muutamat, että hän olisi liian
+kiivas. Mutta vaaliruhtinas Fredrik ei suinkaan olisi voinut olla
+malttavaisempi ja levollisempi. Kun kysyttiin, tahtoisiko hän peruuttaa
+kirjansa, oli luullakseni harva meidän joukossamme, joka ei kummastellut
+sitä jaloa itsehillintöä, joka ilmestyi hänen vastauksessaan. Hän pyysi
+mietintö-aikaa.
+
+"Armollisin keisari, armolliset ruhtinaat ja herrat", hän lausui, "mitä
+ensimäiseen syytökseen tulee, tunnustan, että mainitut kirjat ovat
+olleet minulta. Minä en voi kieltää niitä. Mitä toiseen tulee, koska
+näen, että se on kysymys uskosta ja sielujen pelastuksesta ja Jumalan
+sanasta, kaikkein kalliimmasta tavarasta taivaassa ja maan päällä,
+menettelisin ehkä varomattomasti, jos äkkiä vastaisin. Minä ehkä
+sanoisin vähemmän, kuin asia vaatii, taikka enemmän, kuin totuus
+käskee, ja niin muodoin tekisin vastoin Kristuksen sanoja: 'joka minun
+kieltää ihmisten edessä, hänen minäkin kiellän Isäni edessä, joka on
+taivaissa.' Sentähden pyydän kaikessa alamaisuudessa teidän
+keisarillista majesteettianne myöntämään minulle aikaa, että minä saan
+vastata Jumalan sanaa loukkaamatta."
+
+Hän salli, että häntä hetkeksi ajateltiin siksi, joksi useat hänen
+vihamiehistänsä pilkallisesti soimasivat häntä, pelkuriksi, joka oli
+rohkea kammiossansa, mutta hämmästyi, kun tuli mailman eteen.
+
+Koko loppupäivän oli hän hyvin iloinen; "niinkuin lapsi", joka arveli:
+"joka ei tiedä, mikä hänen edessään on;" "niinkuin sotavanhus",
+sanoivat muut, "joka on varustanut kaikki taisteloa varten;" niinkuin
+molemmat, ajattelin minä, koska sotavanhuksen voima Jumalan taistelossa
+on lapsen voima, joka vartioi Isänsä silmää ja nojauu Isänsä
+käsivarteen.
+
+Sisällinen taistelo odotti häntä jälestäpäin yöllä. Yksi meistä kuuli
+sen, ja se saatti hänet, joka sen kuuli, ymmärtämään, ettei keisarin
+läsnä-olo seuraavana aamuna ensinkään peloittanut Lutheria.
+
+Yksinään meidän johdattajamme taisteli tänä yönä semmoisen taistelon,
+jonka rinnalla kaikki muut taistelot olivat vaan niinkuin juhlapäivän
+turnajaiset. Polvillansa lattialla, huokauksilla ja katkerilla
+kyynelillä hän rukoili:
+
+"Kaikkivaltias, ijankaikkinen Jumala, kuinka kauhea tämä mailma on!
+Kuinka se pyytää avata kitansa ja nielaista minut, ja kuinka heikko
+minun luottamukseni sinuun on! Liha on heikko, ja perkele on voimakas!
+Oi sinä, Jumalani, auta minua koko tämän mailman viisautta vastaan. Tee
+Sinä tämä työ. Sinun yksinään tulee tehdä se; sillä tämä työ on Sinun
+eikä minun. Minua ei mikään asia tuo tänne. Minulla ei ole mitään asiaa
+puollustettavana, minulla ei ole mitään riitaa mailman suuria vastaan.
+Minäkin soisin, että päiväni kuluisivat onnellisesti ja levollisesti.
+Mutta asia on Sinun. Se on oikea, se on ijankaikkinen. Herra, auta
+minua; Sinä, joka olet uskollinen, Sinä, joka olet muuttumaton. Minä en
+luota mihinkään ihmiseen. Se olisi todella turhaa. Kaikki, mitä
+ihmisessä on, pettää; kaikki, mitä ihmisestä lähtee, raukee. Jumala,
+minun Jumalani, etkö Sinä kuule minua? Oletko Sinä kuollut? Sinä et voi
+kuolla! Sinä vaan lymyilet. Sinä olet valinnut minut tähän työhön. Minä
+tiedän sen. Oi, nouse siis ja vaikuta. Ole Sinä minun vieressäni
+rakastetun Poikasi, Jesuksen Kristuksen, tähden, joka on minun
+puollustukseni, minun kilpeni ja linnani."
+
+"Oi Herra, minun Jumalani, missä Sinä olet? Tule, tule; minä olen
+valmis -- valmis luopumaan hengestäni Sinun totuutesi tähden,
+kärsivällisesti kuin lammas. Se on oikea asia, ja se on Sinun oma
+asiasi. Minä en tahdo poiketa Sinun luotasi, ei nyt eikä
+ijankaikkisuudessa. Ja vaikka mailma olisi täynnä perkeleitä; vaikka
+ruumiini, joka kuitenkin on Sinun kättesi teko, tuomittaisiin
+kuolemaan, kiristettäisiin kidutuslavitsalla, leikattaisiin palasiksi,
+poltettaisiin tuhaksi, sielu on Sinun. Niin, tätä vakuuttaa minulle
+Sinun sanasi. Minun sieluni on Sinun. Se asuu Sinun luonasi
+loppumattomia ikäkausia. Amen. Voi Jumala, auta Sinä minua! Amen."
+
+Kuinka vähäisen ne, jotka seuraavat, tietävät, mitä tuskaa se tuottaa,
+kun ottaa ensimäisen askeleen, kun rohkenee sille vaaralliselle alalle,
+jota ei mikään ihmissielu ole koettanut!
+
+Vähäpätöiset ovat todella keisarikunnan kauhut semmoiselle, joka on
+koettanut Kaikkivaltiaan kauhuja. Heikot ovat todella lihan ja veren
+ryntäykset semmoiselle, joka on vastustanut valtoja ja voimakuntia ja
+pimeyden ruhtinaan sotajoukkoja.
+
+Kello neljä tuli valtakunnan marsalkki noutamaan häntä tutkintoon.
+Mutta todellisen tutkinnon hetki oli ohitse, ja tyvenenä ja iloisena
+T:ri Luther lähti täytettyjä katuja myöten keisarin eteen.
+
+Kun hän lähestyi ovea, taputti sotavanhus, kenraali Freundsberg häntä
+olkapäälle ja sanoi:
+
+"Pikku munkki, sinua vartoo semmoinen tappelu, jonka vertaista en minä
+eikä kukaan muu päämies ole verisimmissä sodissamme nähnyt. Mutta jos
+asiasi on oikea, ja jos tiedät, että se niin on, astu esiin Jumalan
+nimeen äläkä pelkää. Jumala ei jätä sinua."
+
+Ystävällinen sydän! hän ei tietänyt, että Martin Lutherimme palasi
+juuri tappelutantereltansa ja meni vaan voittajana ilmoittamaan
+ihmisille sitä voittoa, jonka hän oli saanut väkevämmistä vihollisista.
+
+Ja niin hän, munkki, talonpojan poika, viimein seisoi kaikkien
+keisarikunnan ruhtinaitten edessä, kuninkaallisin sydän heistä
+kaikista, kruunattuna himmentymättömällä, vaikka ihmissilmille
+näkymättömällä majesteetillä; yksi tuhansia vastaan, jotka olivat
+päättäneet hänen perikatonsa; yksi tuhansien etupäässä, jotka
+turvasivat hänen uskollisuuteensa; pelotonna, koska hän nojausi
+näkymättömään käsivarteen tuolla ylhäällä.
+
+Ne sanat, jotka hän sinä päivänä puhui, kaikkuivat ympäri koko Saksaa.
+Loppulausetta ei unhoteta koskaan:
+
+"_Tässä minä seison. Minä en voi muuta. Jumala auttakoon minua. Amen_."
+
+Häneltä nämät sankarityöt ovat vaan yksinkertaisen kuuliaisuuden
+tekoja; jokainen askel välttämätön, koska jokainen askel on
+velvollisuus. Matkallansa hän luottaa Jumalan apuun, täydellisesti ja
+ainoastaan. Ja kaikki uskolliset sydämet koko maassa vastaavat hänen
+amen'eensa.
+
+Toiselta puolen useat hienontuneet hovimiehet ja viekkaat Roman
+valtioviisaat eivät huomanneet mitään kaunopuheisuutta hänen
+sanoissaan, näissä sanoissa, jotka syvimpiä pohjia myöten liikuttivat
+kaikkia tosi-sydämiä. "Tuo mies," he arvelivat, "ei voi koskaan kumota
+meidän mielipiteitämme." Kuinka hän sitä voisikaan? Hänen todistuksensa
+eivät olleet heidän kielellänsä, eikä heille aiotut, vaan vilpittömille
+ja rehellisille sydämille; ja semmoisia ne suostuttivat.
+
+Semmoiset ihmiset, joitten mielestä kaunopuheisuus tarkoittaa sieviä
+kuvauksia, jotka koristavat turmelusta taikka peittävät tyhjyyttä,
+miksipä muuksi heidän sopi katsoa St. Paavalia, kuin "laveriksi."
+
+Kaikki vakavat ihmiset myönsivät hänen sanojensa voiman; viholliset,
+kun suuttuneina vaativat, että häntä estettäisiin puhumasta; ystävät,
+kun ihmetellen kiittivät Jumalaa, joka oli auttanut häntä.
+
+Oli melkein pimeä, kun kokous hajosi. Kun T:ri Luther tuli ulos,
+saatettuna keisarillisilta upseereilta, levisi äkkinäinen pelko
+kansaan, joka oli kerääntynyt kadulla, ja kaikkien suusta kuultiin
+huuto:
+
+"He vievät häntä vankeuteen."
+
+"He saattavat minua asuntooni", vastasi tyvenellä äänellä se mies,
+jonka tämä päivä oli tehnyt Saksan suureksi mieheksi. Ja melu hiljeni.
+
+
+Ebernburgissa, Kesäkuulla 1521.
+
+T:ri Luther on kadonnut! Ei yksikään niistä, joita minä olen tavannut,
+tiedä vielä, mihin ovat vieneet hänet, onko hän ystävien vai
+vihollisten käsissä, onko hän edes enää maan päällä!
+
+Meidän olisi pitänyt kuulla hänen tulostaan Wittenbergiin monta päivää
+sitten. Mutta hänen jälkiänsä ei ole voitu seurata edemmäksi kuin Moran
+kylään Thüringin metsään. Sinne hän lähti Eisenachista, Wittenbergiin
+palatessansa, tervehtimään vanhaa äidin-äitiänsä ja muutamia isän
+sukulaisia, talonpoikia, jotka elävät metsän aukoissa. Äidin-äitinsä
+halvassa kodissa vietti hän yön ja jätti hänet hyvästi seuraavana
+aamuna; eikä kukaan ole sen jälkeen kuullut hänestä mitään.
+
+Meillä on vähän toivoa, että hän on ystävien käsissä; kuitenkin pyytää
+pelko yhtyä toivoomme. Hänellä on niin monta ja äkäistä vihollista;
+eikä useimmat heistä karttaisi mitään keinoa, kun vaan voisivat
+pelastaa mailman semmoisesta väärä-uskolaisesta.
+
+Sillä aikaa, kuin hän vielä oleskeli Wormsissa, väittivät Romalaiset
+kovasti, että hänen uppiniskaisuutensa oli tehnyt keisarin
+suojeluskirjan voimattomaksi; muutamat saksalaisetkin ruhtinaat
+vaativat, että hän pantaisiin kiinni; ja hän pelastui vaan toisten
+ankarien muistutusten kautta, jotka ilmoittivat, että he eivät koskaan
+sallisi Saksan kunniaa tällä tapaa häväistävän.
+
+Samalla haavaa tekivät mitä viekkaimpia yrityksiä saadaksensa häntä
+peruuttamaan oppiansa taikka luopumaan suojelus-kirjastaan, että
+näyttäisi siltä, kuin hän olisi taipuvainen antamaan julkisen
+keskustelun ratkaista asian. Tämä viimeinen ehdoitus, joka kysyi T:ri
+Lutherin luottamusta siihen totuuteen, jonka puolesta hän oli valmis
+kuolemaan, oli vähällä saada hänen suostumuksensa. Mutta muuan ritari,
+joka oli läsnä, kun se tehtiin, huomasi ansan ja heitti papin, joka toi
+esiin sen, rajusti ulos huoneesta.
+
+Kuitenkin kaikissa heidän päällekarkauksissaan, petollisissa taikka
+suorissa, pysyi T:ri Luther tyvenenä ja lujana, uhkauksista huolimatta,
+valmiina ottamaan korviinsa kaikkia kohtuullisia ehdoituksia.
+
+Keskellä kaikkia hienontapaisia hovimiehiä ja ylpeitä ruhtinaita ja
+pappeja näytti hän minusta seisovan kuin keisarin hovin lähettiläs
+keskellä halvan maakunnan mitättömiä virkamiehiä. Hänen käytöksessänsä
+oli semmoisen miehen jalous, joka on tottunut korkeampaan seuraan, kuin
+niitten, jotka häntä ympäröivät; joka jokaiselle antaa hänelle tulevan
+arvon; joka ei huoli personallisista loukkauksista, mutta on taipumaton
+jokaisessa asiassa, joka koskee hänen herransa kunniaan.
+
+Ne meistä, jotka olivat tunteneet hänet entisinä aikoina, näkivät
+hänessä koko sen yksinkertaisuuden, syvän vakavuuden ja lapsellisen
+mieltymyksen viattomiin huveihin, jonka olimme tunteneet hänessä
+vanhastaan. Se oli meidän vanha ystävämme Martin Luther, mutta näytti
+siltä, kuin meidän Lutherimme olisi palannut luoksemme jostakin taivaan
+asunnosta; semmoinen rauha ja ylennys asui kaikissa, mitä hän sanoi.
+Tapaus erittäin kummastutti minua. Kun se lasi, josta hän juuri aikoi
+juoda erään paavilaisen, Trierin arkkipiispan, pidoissa, särkyi hänen
+kädessään, kun hän teki ristinmerkin sen yli, ja hänen ystävänsä
+huudahtivat: "myrkkyä", arveli hän (joka muutoin on niin valmis
+kaikissa asioissa näkemään luonnollista vaikutusta) hätäilemättä, että
+"lasi oli epäilemättä särkynyt siitä syystä, että se oli pistetty
+kylmään veteen liian pian pesemisen jälkeen."
+
+Hänen rohkeutensa ei ollut mikään voimakkaan luonnon ponnistus. Hän
+luotti vaan Jumalaan eikä todellakaan pelännyt mitään.
+
+Ja nyt hän on mennyt.
+
+Olkoon hän ystävien taikka vihollisten käsissä, vieraanvaraisessa
+turvapaikassa, niinkuin tämä, taikka toivottomassa, salaisessa
+vankeudessa, meiltä on hän kumminkin hetkeksi kuollut. Ei mikään
+osan-oton eikä neuvon sana kulje meidän välillämme. Se ääni, jota
+kuunnellakseen koko Saksa pidätti henkeänsä, on vaiennut.
+
+Paavi on kironnut hänet, keisari julistanut valtio-pannaan; hän on
+häväisty väärä-uskolaiseksi, tuomittu petturiksi, parjattu keisarin
+omassa julistuksessa "hulluksi, Jumalan pilkkaajaksi, munkkikaapuun
+puetuksi perkeleeksi." Maankavallukseksi katsotaan, jos antaa hänelle
+ruokaa tai suojaa, ja ansioksi, jos jättää hänet surmattavaksi. Eikä
+hän, jos hän vielä on hengissä, voi näihin vastata sanaakaan.
+
+Sillä välin kootaan toiselta puolen jok'ikinen hänen sanansa ja
+pidetään yhtä pyhänä, kuin kuolevan isän viimeiset sanat. Se jalo
+kirja, jonka hän kirjoitti aatelistolle ja jossa hän kertoo
+ilmestymisestään valtiopäivien edessä, säilytetään, niinkuin aarre,
+jokaisessa kodissa.
+
+Kuitenkin saamme muutamat meistä vähäisen toivoa hänen viimeisestä
+kirjeestään Lucas Cranach'ille Frankfurtiin. Siinä hän sanoo:
+
+"Juutalaiset laulakoot kerran vielä 'Jo! Jo!' mutta meillekin tulee
+pääsiäispäivä, ja silloin me veisaamme Hallelujaa. Vähäinen aika meidän
+täytyy olla ääneti ja kärsiä. 'Vähän ajan perästä', sanoi Kristus,
+'ettekä näe minua; ja taas vähän ajan perästä te näette minun.' Minä
+toivon, että niin käy nytkin. Mutta tapahtukoon Jumalan tahto, joka on
+paras kaikissa asioissa, tässä niinkuin taivaassa ja maan päällä.
+Amen."
+
+Moni meistä luulee, että tässä on vähäinen vihjaus niille, jotka
+rakastavat häntä, että hän tiesi, mikä oli hänen edessään ja että hän
+lyhyen ja turvallisen poissa-olon perästä, "kunnes tämä tyrannius menee
+ohitse", on oleva kerran vielä meidän parissamme.
+
+Minä kumminkin ajattelen niin ja rukoilen, että tämä vaiti-olon aika
+olkoon hänelle semmoinen aika, jona hän likeisesti seurustelee Jumalan
+kanssa ja josta hän tulee esiin virvoitettuna ja vahvistettuna
+johdattamaan ja auttamaan meitä kaikkia.
+
+Ja tällä välin aukenee minulle työ-ala, joka tosin ei ole vaaroja
+vailla, mutta täynnä hurskasta iloa. T:ri Lutherin opin ystävät ovat
+hankkineet minulle useita kappalia hänen kirjoistaan ja lentolehdistään
+sekä latinan että saksan kielellä, ja minun tulee kulkukauppiaana myydä
+niitä ympäri koko Saksaa ja kaikissa maissa, joihin suinkin pääsen.
+
+Minun on määrä lähteä huomenna; reppuni ja hihnani ovat minusta paljoa
+kunniakkaampi taakka, kuin minkään ruhtinaan sota-asu; halpa
+laukkumiehen takkini ja sauvani ovat paljoa pyhempi puku, kuin minkään
+kardinalin kaapu tai pilgrimin vaatteet.
+
+Sillä enkö minä ole pilgrimi siihen kaupunkiin, jolla on perustus? Eikö
+minun ikeeni ole Kristuksen ies? ja enkö minä jakele janoaville ja
+orjuutetuille ihmisille sitä elämän vettä ja sitä totuutta, joka
+vapauttaa sydämen?
+
+
+Schwarzwaldissa, Toukokuulla 1521.
+
+Vaeltavan elämäni ensimäinen viikko on ohitse. Tänään matkani käy
+pitkin Schwarzwaldin yksinäisiä teitä, joita yksitoista vuotta sitten
+kuljin T:ri Martin Lutherin seurassa pilgrimi-retkellämme Romaan. Me
+olimme silloin molemmat puetut munkin päähineesen ja kaapuun. Molemmat
+olimme hartaita paavin alamaisia ja olisimme kammoneet hänen
+anathemaansa, niinkuin syvintä häväistystä. Kuitenkin kantoi Martin
+Luther juuri siihen aikaan sydämessään elävän siemenen kaikkeen siihen,
+mikä nyt kiihdyttää ihmisten sydämiä Pommerista Espanjaan asti. Hän oli
+jo Kristuksessa vapautettu, ja hän tiesi sen. Pyhä Raamattu oli jo
+hänelle totuuden ainoa, elävä lähde. Uskoen yksinkertaisesti Häneen,
+joka kuoli -- hurskas epähurskaitten tähden -- oli hän ilman mitään
+saanut syntinsä anteeksi. Hänen rukouksensa oli semmoisen luottavaisen
+lapsen rukous, joka lepää Isän sylissä ja nöyrästi astuu Hänen
+vieressänsä. Hän tiesi jo Kristuksen Rippi-isäksi ja Papiksi; Pyhän
+Hengen personalliseksi opettajaksi Hänen oman Sanansa kautta.
+
+Vanhojen uskonmenojen kahleet tosin ympäröivät häntä vielä, mutta vaan
+niin kuin ruskeat verhot yhä peittävät monta paisuvaa nuoren lehden
+umpua, sillä välin kuin toiset tänä kevät-aamuna puhkesivat ja
+aukenivat, minun astuessani hiljaisia, viheriöitä metsä-polkuja.
+Vapauttamisen hetki näyttää aina ohitse menevän silmissä suurelta,
+äkkinäiseltä ponnistukselta, mutta ne, jotka ovat nähneet vankeutetun
+ummun verkkaisen paisumisen, tietävät, että se viimeinen elon jännitys,
+joka katkoo helpeiset kääreet, on vaan silmänräpäys siinä tuskin
+huomattavassa, mutta alinomaisessa edistyksessä, jossa itse talven
+näennäinen kuolema oli askel.
+
+Mutta ihana on elää kevät-aikana; ja kun minä kävelin, lauloi sydämeni
+lintujen ja umpujen kanssa: "minultakin ovat talven kahleet katkenneet
+-- minulta ja koko maalta!"
+
+Ja astuessani minä lauloin korkealla äänellä sen pääsiäisvirren, jota
+Eva aina niin suuresti rakasti (_Pone luctum, Magdalena_):
+
+    Magdalena! huoles heitä!
+    Heitä itku katkerin;
+    Nyt ei tarvis kyyneleitä,
+    Pääss' on kemut Simonin;
+    Tuhat syyt' on riemuella,
+    Tuhat syytä huudahdella:
+    Halleluja kaikukoon!
+
+    Magdalena! hymyellös!
+    Kirkkaan' otsas loistaa suo:
+    Valo armas välkkyy, ällös
+    Huoliin ajatustas luo;
+    Kristus mailman vapautti,
+    Kuolon vallan tukahdutti:
+    Halleluja kaikukoon!
+
+    Magdalena! iloks lyö nyt!
+    Kristus nousi haudastaan;
+    Tehty vaikea on työ nyt,
+    Sankar' palas maailmaan;
+    Itkit äsken kuollehelle,
+    Nytpä ylös-nousnehelle
+    Halleluja kaikukoon!
+
+    Magdalena! silmäs nosta!
+    Katso otsaa ihanaa,
+    Katso ruumistakin, josta
+    Viidet haavat haamoittaa;
+    Niin nuo kalliit veri-haavat
+    Niinkuin helmet heloittavat:
+    Halleluja kaikukoon!
+
+    Magdalena! eloon herää!
+    Tullut valkeus on,
+    Kuolemall' ei valtaa enää,
+    Riemulaulut soikohon:
+    Kaunas poistui tuskas, vaivas,
+    Etehes nyt aukee taivas:
+    Halleluja kaikukoon!
+
+Niin, myöskin vanhoina, pimeinä aikoina ovat sydän sydämen perästä
+hiljaisissa kodoissa ja kätketyissä luostari-kammioissa epäilemättä
+tunteneet tämän salaisen ilon. Mutta nyt koko mailma näyttää tuntevan
+sen. Talvellakin on kultakerttunsa yksinäisin viserryksineen; mutta nyt
+kevät on täällä, laulut tulevat parvittain -- ja, kiitos Jumalan, minä
+olen hereillä ja kuuntelen!
+
+Mutta se ääni, joka ensin viritti tämän soiton minun sydämessäni --
+juuri näissä metsissä -- ja sen jälkeen, Jumalan armon kautta,
+lukemattomissa sydämissä tässä ja muissa maissa -- miksi se nyt on
+vaiennut? Onko tämä haudan äänettömyys, vai ainoastaan ystävällisen
+turvapaikan? Ei se kummassakaan tapauksessa ole vaiti Jumalan edessä.
+
+Minä olin tuskin päättänyt virteni, kun puut kävivät harvemmaksi ja
+vähäisemmäksi, niinkuin tässä olisi nykyisin metsää kaadettu; ja minä
+tulin laakson luo, jonka rinteillä vähäinen kylä sijaitsi. Kirkontorni
+ja kellokastari kohosivat puurakennusten välistä, joukko lampaita ja
+vuohia oli laitumella sen vähäisen joen reunalla, joka kostutti
+laaksoa.
+
+Minä nostin sydämeni Jumalan puoleen, että muutamat sydämet tässä
+rauhallisessa paikassa saisivat tervehtiä ijankaikkisen rauhan sanomaa
+niitten kirjojen kautta, joita minä kuljetin.
+
+Kun saavuin kylään, tuli pappi ulos pappilasta -- ijäkäs,
+lempeän-näköinen mies -- ja tervehti minua kohteliaasti.
+
+Minä pyysin saadakseni näyttää hänelle tavaraani. "Arvattavasti siinä
+ei ole mitään minulle", hän sanoi hymyillen. "Ne ajat ovat minulta
+menneet, jolloin mieltyy balladeihin ja tarinoihin. Te kaupitsette kai
+semmoisia."
+
+Mutta kun hän näki Lutherin nimen yhden kirjan nimilehdellä, jota
+näytin hänelle, muuttui hänen muotonsa ja hän sanoi vakavalla äänellä:
+"tiedättekö, mitä tavaraa kuljetatte?"
+
+"Tiedän kyllä", minä vastasin. "Minä kuljetan useimpia näistä kirjoista
+sydämessäni yhtä paljon, kuin hartioillani."
+
+"Mutta tiedättekö, missä vaarassa olette?" jatkoi vanhus. "Me olemme
+kuulleet, että T:ri Luther on kirottu paavilta ja julistettu pannaan
+keisarilta; ja vasta viime viikolla kertoi kulkeva kauppias, semmoinen,
+kuin te itse, meille, että hänen ruumiinsa oli löydetty lävistettynä
+sadoilla haavoilla."
+
+"Se ei ollut totta kolme päivää takaperin", sanoin minä. "Eivät
+ainakaan hänen parhaat ystävänsä Wormsissa tietäneet siitä mitään."
+
+"Jumala olkoon kiitetty!" hän lausui; "sillä tässä kylässä olemme
+suuressa kiitollisuuden velassa sille kunnon miehelle. Ja jos", lisäsi
+hän levottomasti, "hän todella on ruvennut väärä-uskolaiseksi, olisi
+hyvä, että hän saisi katumuksen aikaa."
+
+Siinä kylässä minä myin monta kirjaa ja jätin muita hyvälle papille,
+joka kestitsi minua aivan vieraanvaraisesti ja lähetti minut
+matkalleni, vedet silmissä lausuen jäähyväisiänsä siunauksilla,
+varoituksilla ja rukouksilla.
+
+
+Parisissa, Heinäkuulla 1521.
+
+Minä olen tullut Franskan rajan yli ja oleskellut muutamia päiviä tässä
+suuressa, iloisessa, oppineessa kaupungissa.
+
+Saksassa kirjani hankkivat minulle enemmän suosiota kuin nurjuutta.
+Tapahtuipa välisti, että vaikka paikkakunnan virkamiehet katsoivat
+velvollisuudeksi julkisesti vastustaa niitä, he itse salaisesti
+auttoivat niitten jakelemisessa. Toisinaan oli kansa niin innokas
+ostamaan ja halukas poimimaan jokaista vähäistäkin tietoa Lutherista,
+että kokonainen väkijoukko kerääntyi minun ympärilläni, joka,
+havaittuaan, ettei minulla ollut mitään uutisia kertoa heille hänen
+nykyisestä tilastaan, viipyi niin kauan, kuin vaan jaksoin puhua, ja
+kuunteli, kun kerroin hänen käytöksestään keisarin edessä samalla kuin
+hartaat suostumuksen huudot, jopa välisti nyyhkytykset ja kyyneletkin
+todistivat, kuinka mieltynyt yhteinen kansa oli häneen. Kaupungeissa
+pyydettiin paljon enemmän hänen "Kirjettänsä Saksan Aatelistolle", kuin
+minä voin toimittaa.
+
+Mutta kaikkein enimmän liikutti minua, kun näin sen rakkauden ja
+melkein epäjumalisen kunnioituksen, jolla sorretut ja työtä tekevät
+talonpojat syrjäisissä maan-osissa liittyivät hänen nimeensä.
+
+Minä muistan erittäin, kuinka eräässä kylässä pulskea, vanha talonpoika
+vei minut sisähuoneesensa, jossa Lutherin kuva riippui, sädekehällä
+varustettuna, peite edessä.
+
+"Katsokaat!" hän sanoi. "Tuon linnan hallitsia" (ja hän osoitti
+sormellaan vastakkaisella törmällä olevaa linnaa) "on tehnyt minulle ja
+omaisilleni paljon vääryyttä. Kaksi poikaani on kaatunut hänen
+itsekkäisissä pikku sodissaan, ja hänen metsämiehensä hävittävät
+mieltänsä myöten pelkoni, kun ajavat saalistansa; kuitenkin jos minä
+ammun hirven, minä kenties heitetään linnaan vankeuteen, niinkuin ennen
+on käynyt useitten omaisteni. Mutta heidän valtansa on melkein ohitse
+nyt. Minä näin _tuon miehen_ Wormsissa. Minä kuulin hänen uljaasti,
+kuin leijonan, puollustavan totuutta keisarin, ruhtinaitten ja
+prelatein edessä. Jumala on lähettänyt meille vapauttajan; ja oikeuden
+hallinto alkaa kun joka mies saa, mitä hänelle tulee."
+
+"Ystäväs, minä sanoin vihavoitsevalla sydämellä, 'Vapauttaja tuli
+viisitoista sataa vuotta takaperin, mutta oikeuden hallinto ei ole
+vielä alkanut mailmassa. Vapauttaja ristiin-naulittiin, ja hänen
+seuralaisensa ovat siitä saakka kärsineet eikä hallinneet.'"
+
+"Jumala on kärsivällinen", hän sanoi, "ja _me_ olemme olleet
+kärsivällisiä kauan, sen Jumala tietää; mutta luullakseni aika vihdoin
+on tullut."
+
+"Mutta se vapaus, jota T:ri Luther julistaa", sanoin minä lempeästi,
+"on vapaus pahemmasta orjuudesta, kuin aateliston; se on semmoinen
+vapaus, jota ei mikään tyranni, ei mikään vankihuone voi viedä meiltä
+-- Jumalan lasten vapaus;" -- ja hän kuunteli totisena, kun puhuin
+hänelle vanhurskauttamisesta ja kärsivästä, lunastavasta Herrasta.
+Mutta lopulla hän sanoi:
+
+"Kyllä nämät ovat hyvät sanomat. Mutta minä toivon, että T:ri Luther
+vielä kostaa monen vääryyden, joka on tapahtunut meille. Kerrotaan,
+että hän on talonpojan poika, niinkuin minä."
+
+Jos minä olisin T:ri Luther ja tietäisin, että sorrettujen ja
+murheellisten kaipaavat silmät koko maassa kääntyvät minuun, olisin
+valmis sanomaan:
+
+"Herra, anna minun kuolla, ennenkuin nämät poljetut ja rasitetut
+sydämet oppivat, kuinka vähän minä voin auttaa teitä!"
+
+Sillä todestikin tehdään paljon pahaa auringon alla. Mutta yhtä todesti
+löytyy voide jokaiseen kipuun, korvaus jokaiseen vääryyteen ja
+huojennus jokaisesta taakasta siinä sanomassa, jonka T:ri Luther tuopi.
+Kuitenkin peräti toisenlainen korvaus, pelkään minä, kuin mitä aivan
+moni hartaasti odottaa!
+
+Kummallista on myöskin, kuinka näinä muutamina viikkoina mitä hurjimpia
+huhuja T:ri Lutherin katoamisesta on syntynyt ja levinnyt kaikkialle.
+Moniaat sanovat, että hän on salaisesti murhattu ja että joku on nähnyt
+hänen haavoitetun ruumiinsa; toiset, että hän verissään kannettiin
+metsän lävitse jollakin kauhealla tavalla mestattavaksi; samalla kuin
+toiset jyrkästi väittivät, että hän palajaa suuren vapauttaja-joukon
+etupäässä, joka käy maata pitkin ja poikin, poistaen vääryyttä ja
+rangaisten väärintekiöitä.
+
+Jos todella muutamat viikot luovat semmoisen sumun tosi-tapahtumien
+ympärille, miksi yksi vuosisata ilman kirjoitettua kertomusta olisi
+muuttanut kristin-uskon, taikka mitä tämä kertomus itse olisi ollut
+ilman jumalallista innostusta?
+
+Paikottain maassa olivat kovin kiihdyksissä. Elsasissa jouduin
+salaiseen talonpoikais-kokoukseen, jossa jokainen oli hirveällä valalla
+sitounut sotimaan henkeen ja vereen saakka aatelisia vastaan.
+
+Monta kertaa ratsasparvi seisautti minut likellä jotakin linnaa, ja
+tavarani tarkastettiin, että saivat nähdä, kuuluivatko ne semmoisen
+kaupungin kauppamiehille, jota vastaan linnan ritari paraikaa kävi
+sotaa; ja yhdessä tämmöisessä tilaisuudessa olisi minun ehkä
+käynyt huonosti, jollei joukko sotamiehiä, jotka olivat keisarin
+palveluksessa, olisi hyvään aikaan ilmestynyt ja vapauttanut minut ja
+kumppanini.
+
+Kuitenkin pantiin joka paikassa yhtä paljon arvoa T:ri Lutherin nimeen.
+Talonpojat luulivat, että hän vapauttaisi heidät aateliston
+tyranniudesta; ja useat ritarit arvelivat hänestä, että hän puollusti
+Saksan vapautta muukalaisten iestä vastaan. Moni köyhä maapappi
+tervehti häntä pelastajaksi suurten abbottien ja prelatein ahneudesta.
+Näin minä ja kirjani löysimme paljon sydämellisiä ystäviä talonpoikien
+taloissa ja mökeissä, linnoissa ja pappiloissa. Ja kaikki, mitä minä
+voin tehdä, oli se, että myin kirjojani ja kerroin kaikille, jotka
+tahtoivat kuunnella, että se ies, jota Lutherin sanat kykenivät
+särkemään, oli perkeleen, kaikkien sortajien ruhtinaan, ies, ja että se
+vapaus, jota hän tuli uudestaan julistamaan, oli vapaus synnin ja
+itsekkäisyyden vallasta.
+
+Mutta rakkain tervehdys, se, joka sydäntäni oikein ilahutti, oli se,
+kun joku sanoi, niinkuin usein tapahtui, tautivuoteella sekä alhaisissa
+että ylhäisissä kodoissa ja luostareissa:
+
+"Jumala olkoon kiitetty, nämät sanat ovat jo meidän sydämessämme. Ne
+ovat näyttäneet meille tien Jumalan luo; ne _ovat_ tuottaneet meille
+rauhaa ja vapautta."
+
+Taikka kun toiset sanoivat:
+
+"Minun täytyy saada tuo kirja. Se ja se mies, jonka minä tunnen, on
+muuttunut toisenlaiseksi siitä, kuin hän luki Lutherin sanat."
+
+Mutta jos tuskin olin odottanut, että omassa maassa olisivat T:ri
+Lutheriin näin mieltyneet, vaikka hän olikin tosi Saksalainen, toivoin
+minä vielä vähemmän, että hänen maineensa olisi ennättänyt Parisiin ja
+kauemmaksikin.
+
+Iltaa ennen, kuin saavuin tähän kaupunkiin, olin hyvin väsyksissä
+päiväkauden astunnasta tomussa ja helteessä ja jäin nukkumaan erään
+kylä-ravintolan puutarhan penkille, listoitetun viiniköynnöksen
+varjoon. Kirjalaukkuni oli puoleksi avoinna vieressäni. Kun heräsin,
+istui vakava ja arvokkaalta näyttävä mies, joka, rikkaasta puvusta ja
+aseista päättäen, epäilemättä oli aatelinen, niinkuin, auki leikatuista
+takinhioista ja vaipasta arvaten, Espanjalainen, aivan likellä minua ja
+luki hartaasti yhtä minun kirjaani. Minä en ensiksi liikkunut, vaan
+katselin häntä ääneti. Kirja, jota hän piti kädessään, oli kappale
+Lutherin latinankielisistä "Selityksistä Galatalais-epistolaan."
+
+Hetken perästä minä liikahdin ja tervehdin häntä kunnioituksella.
+
+"Myydäänkö tätä kirjaa?" hän kysyi.
+
+Minä vastasin: myydään, ja ilmoitin hinnan.
+
+Hän maksoi paikalla kahdenkertaisen hinnan ja lausui: "antakaat yksi
+kappale jollekulle, jolla ei ole varaa ostaa."
+
+Minä rohkenin kysyä, oliko hän nähnyt sitä ennen.
+
+"Olen", hän vastasi. "Schweitziläinen kirjanpainaja Frodenius lähetti
+useampia kappaleita Kastiliaan. Ja minä näin sen ennen Venetiassa. Sitä
+on nyt kielletty tuomasta sekä Kastiliaan että Venetiaan. Mutta minun
+on aina tehnyt mieli omata yksi kappale, että itse saisin päättää.
+Tunnetteko T:ri Lutheria?" hän kysyi, kun hän oli lähtemällänsä.
+
+"Minä olen tuntenut ja kunnioittanut häntä monta vuotta", minä
+vastasin.
+
+"Kerrotaan, että hänen elämänsä on nuhteeton, eikö niin?" hän kysyi.
+
+"Hänen katkerimmat vihollisensakin myöntävät, että niin on", minä
+vastasin.
+
+"Hän puhui urhoollisen miehen tavalla valtiopäivien edessä", hän
+jatkoi; "vakavasti ja tyvenesti, niinkuin kunnon miehet puhuvat, jotka
+ovat valmiit pysymään kiinni sanoissansa. Ei Kastilian aatelismieskään
+olisi puhunut suuremmalla arvokkaisuudella, kuin tämä talonpojan poika.
+Italialaiset papit ajattelivat toisin; mutta se kaunopuheisuus, joka
+itkettää tyttöjä saarnastuoleista, ei ole se keino, joka soveltuu
+miesten neuvotteluihin. Tämä munkki oli oppinut puhetaitonsa
+korkeammassa koulussa. Jos joskus vielä tapaatte T:ri Lutherin", lisäsi
+hän, "kertokaat hänelle, että muutamat Espanjalaiset keisarin
+hovissakin soivat hänelle hyvää."
+
+Ja täällä Parisissa minä näen joukon hurskaita ja oppineita miehiä,
+Lefevre'n, Farel'in ja Meaux'in piispan Briçonnet'in, jotka paraikaa
+ahkerasti kääntävät ja levittävät Lutherin ja Melancthonin kirjoja. He
+sanovat jo ennen Jumalan omasta kirjasta oppineensa sen totuuden, jonka
+ne sisältävät, nimittäin, että ihminen vanhurskaaksi tehdään uskonsa
+kautta ristiin-naulittuun Vapahtajaan, joka vanhurskaus johdattaa
+Hänelle pyhitettyyn elämään. Mutta vaikka Franskalaiset eivät hevin
+myönnä mitään ulkomaista eteväksi ja halveksien katsovat alas meihin
+sivistymättömiin Saksalaisiin, tervehtivät franskalaiset papit
+kuitenkin Lutheria opettajaksi ja veljeksi ja ovat yhtä uuteliaat
+kuuntelemaan kaikkia vähäisiä seikkoja hänen elämästään, kuin hänen
+maanmiehensä jokaisessa kaupungissa ja hiljaisessa kylässä koko
+Saksassa.
+
+He kertovat minulle myöskin, että kuninkaan oma sisar, kaunis ja
+oppinut herttuatar Margareta de Valois lukee T:ri Lutherin kirjoja ja
+pitää niitä suuressa arvossa.
+
+Totta puhuen minä ajattelen välisti, että jos hän, niinkuin hän
+muutamia vuosia sitten ajatteli, olisi muuttanut Wittenbergistä
+Parisiin, olisi hän täällä saanut jalon vaikutus-alan. Kansa on niin
+suora puheessaan, heidän tunteensa ja käsityksensä ovat niin nopeat; ja
+heidän selvä, terävä järkensä huomaa paljon pikemmin petoksen, kuin
+meidän pohjolaisten kuivakiskoinen, hidas ymmärrys.
+
+
+Baselissa.
+
+Ennenkuin lähdin Ebernburgista, oli ritari Ulrich von Hutten hartaasti
+ottanut osaa yritykseeni; hän kehoitti minua erittäin etsimään
+Erasmusta, jos kerta joutuisin Schweitziin; ja oli itse pannut muutamia
+kappaleita Erasmuksen saarnoista "Hulluuden Ylistys" kirjojeni
+joukkoon.
+
+Minä olen suuresti mieltynyt tähän urheaan ritariin. Minä en koskaan
+unhota sitä jaloa kirjettä, jonka hän lähetti Lutherille, ennenkuin
+tämä ilmestyi valtiopäivillä: "_Herra kuulkoon sinua hädän päivänä:
+Jakobin Jumalan nimi olkoon sinun suojasi. Oi rakastettu Lutherini,
+kunnioitettu isäni, älä pelkää; ole luja. Taistele miehuullisesti
+Kristuksen puolesta. Mitä minuun tulee, aion minä myöskin taistella
+uljaasti. Tehköön Jumala, että saisin nähdä, kuinka he rypistävät
+otsaansa... Kristus varjelkoon sinua."
+
+Niin tämä kiivas soturi olisi varmaan riemuinnut, jos hän olisi nähnyt,
+kuinka hämmentyneet viholliset silloin rypistivät otsaansa; mutta hän
+oli siihen aikaan estetty hovia lähestymästä. Lutherin uljas ja ylevä
+puollustus täytti hänet hartaammalla ihastuksella. Hän väitti, että
+tohtori oli parempi soturi, kuin kukaan ritari. Kun kuulimme, että T:ri
+Luther oli kadonnut, olisi hän tahtonut koota joukon rohkeita miehiä,
+semmoisia, kuin hän itse, ja kulkea koko maan häntä hakeakseen.
+Huttenin aikomukset olivat korkeat ja puhtaat. Hänessä ei ollut mitään
+alhaista ja pikkumielistä kunnianhimoa. Miekalla ja kynällä oli hän
+taistellut sortoa ja tekopyhyyttä vastaan. Roman hovi inhotti häntä
+etupäässä sentähden, että se oli ulkomainen ies; turmeltunut papisto
+sentähden, että se oli kotimainen vallan-anastus. Hän ajatteli
+ritarikuntaa jaloksi laitokseksi, ja luuli, että hänen säätynsä,
+valistuneena tiedon ja innostuneena vapaan ja ylevän uskon kautta,
+vasta vapauttaisi Saksan ja koko kristikunnan. Personallista vaaraa hän
+ei katsonut miksikään eikä myöskään personallisia etuja.
+
+Kuitenkin, vaikka hän oli niin uskalias ja hänellä oli niin korkeat
+pyrinnöt, luulen minä tuskin, että hän itse toivoi pääsevänsä idealisen
+ritarikuntansa sankariksi. Hänellä ei ollut kyllin oikean, täydellisen
+ritarin itsehillintöä. Kun hän itsekseen kuvaili semmoista
+kristikuntaa, josta vääryys ja ahneus olivat karkoitetut ja jossa
+idealinen ritaristo piti valtaa, tuli hänen mielestään urhoollisen,
+hyvän Ebernburgin herran, Frans von Sickingen'in, ja hänen hurskaan
+puolisonsa, pystyttää se lippu, jonka ympärille Ulrich ja kaikki
+rehelliset miehet maassa kokoontuisivat. Luther, Erasmus ja Sickingen
+-- nämät kolmen säädyn, pappiuden, opin ja ritariuden, edustajat -- ne
+uudistakoot mailman, ajatteli hän.
+
+Erasmus oli aloittanut työn, kun hän viritti valon opin pyhyyteen.
+Luther oli jatkanut sitä, kun hän levitti valon kansaan. Ritarein tuli
+päättää se, kun he väkisin hajottivat pimeyden voimat. Taistelo on
+Erasmuksen kauhu. Se on Lutherin pakko. Se on Huttenin huvitus.
+
+Minä en kuitenkaan odottanut, että Erasmus pitäisi suurta väliä minun
+toimellani. Tuntui minusta, kuin Hutten, kun hän ihmetteli tämän
+terävää, loistavaa neroa, olisi luullut oman lämpimän ja miehuullisen
+sydämensä tulen olevan hänessäkin. Minä päätin kuitenkin käydä hänen
+luonansa Baselissa.
+
+Asianhaarat päästivat minut siitä vaivasta.
+
+Kun juuri astuin kaupunkiin melkein tyhjällä repulla, jonka toivoin
+saavani täyteen Frodeniuksen kirjapainossa, ratsasti vanhanpuolinen,
+koukkuselkäinen herra, joka näytti lukumieheltä, verkalleen minun
+ohitseni. Hän oli puettu tohtorin takkiin ja leveällä nahkaremmalla
+varustettuun hattuun. Hänen terävät, pienet, mustat silmänsä
+tarkastivat minua ja taakkaani hetken aikaa, ja sitten, kiristäen
+ohjaksia, yhtyi hän minuun ja lausui lempeällä äänellä ja kohteliaalla
+tavalla: "me kuulumme samaan ammattiin, ystävä. Me teemme ja te myytte
+kirjoja. Mitä teillä repussanne on?"
+
+Minä otin esiin kolme kappalta jälellä olevista kirjoistani. Yksi oli
+Lutherin "Kommentarit Galatalais-epistolaan;" toiset hänen
+"Selityksensä Herran Rukouksesta" sekä hänen "Kirjeensä Saksan
+Aatelistolle."
+
+Ratsastajan otsa synkistyi hiukan ja hän katseli minua epäluulolla.
+
+"Ne, jotka kapinan hetkenä varustavat kansaa ampuvaroilla, tekevät sitä
+harvoin omalla edesvastauksellaan", hän lausui. "Nuori mies, te ajatte
+vaarallisia asioita ja tekisitte hyvin, jos laskisitte maksot."
+
+"Minä olen laskenut maksot", vastasin minä, "ja kohtaan iloisesti
+vaaraa."
+
+"Hyvä, hyvä", hän vastasi; "muutamat syntyivät sotakenttiä, toiset
+martyrinkuolemaa varten; toiset ei kumpaakaan varten. Pysyköön kukin
+virassaan:
+
+"'_Neqvissimam pacem justissimo bello antifero_.' [Minä katson kurjinta
+rauhaa paremmaksi, kuin oikeinta sotaa.] Mutta 'ne, jotka laskevat
+meren alankomaalle, tietävät varsin vähän, mihin saakka se leviää.'"
+
+Tämä esimerkki Hollannin suluista teki, että jo vähän huomasin, kuka
+ratsastaja oli, ja katsellen hienoja, aistillisia, vaikka pilkallisia
+huulia, vienoja, teräviä kasvonjuonteita, vaaleata pintaa ja mustia,
+tarkkoja silmiä, jotka olin nähnyt niin monessa kuvassa ennen, oli
+minun mahdoton epäillä, kenenkä kanssa minä puhuin. Mutta minä en
+ilmoittanut havaintoani.
+
+"T:ri Luther on kuitenkin kirjoittanut niitä näitä hyviä", hän lausui.
+"Jos hän olisi tyytynyt tämmöisiin jumalisiin teoksiin, kuin tämä,
+antaen 'Herran Rukouksen' minulle takaisin, olisi hän palvellut
+nykyistä polvikuntaa levollisesti ja hyvin; mutta kun paljastaa
+semmoisia salaisuuksia, kuin löytyvät tässä, suuren yleisön eteen, se
+on hulluutta!" ja hän pani äkkiä kiinni "Galatalaiset." Sitten,
+silmäillen "Kirjettä Aatelistolle", hän melkein viskasi sen käteeni ja
+sanoi puoli-suuttuneena:
+
+"Tämä lentokirja on jo itsessään kapina."
+
+"Mitä muita kirjoja teiltä on?" kysyi hän tuokion perästä.
+
+Minä vedin esiin viimeisen kappaleeni "Hulluuden Ylistyksestä."
+
+"Oletteko myyneet näitä montakin?" kysyi hän kylmäkiskoisesti.
+
+"Kaikki, paitsi tämän kappaleen", vastasin minä.
+
+"Ja mitä ihmiset siitä sanovat?"
+
+"Se riippui siitä, kuka osti", minä vastasin. "Muutamat sanovat, että
+tekiä on tämän vuosisadan viisain ja älykkäin mies, ja jos kaikki
+tietäisivät, missä tulee pysähtyä, niinkuin hän, muuttuisi mailma
+vähitellen paratiisiksi eikä kääntyisi ylös-alaisin, niinkuin nyt on
+laita. Toiset päinvastoin väittävät, että tekiä on pelkuri, joka ei
+tohdi tunnustaa totuutta, vaikka hän tietää sen. Ja toiset taas
+moittivat kirjaa pahemmaksi, kuin mitään Lutherin, ja Erasmusta kaiken
+pahuuden aluksi sen vuoksi, että, jollei hän olisi särkenyt lukkoa,
+Luther ei koskaan olisi astunut ovesta sisään."
+
+"Entä mitä _te_ ajattelette?" hän kysyi.
+
+"Minä olen vaan halpa kulkukauppias", sanoin minä; "mutta luullakseni
+on pitkä matka Pilatuksesta, joka vihollisten käsiin jätti sen kunnian
+Kuninkaan, jonka hän tiesi viattomaksi -- kenties alkoi huomata
+jumalalliseksi, St. Pietariin, joka kielsi rakastetun Mestarinsa.
+Herra, joka antoi Pietarille anteeksi, tietää, kummoinen kumpikin on;
+kuka on arka oppilas ja kuka Hänen vihollistensa pelkurimainen ystävä.
+Mutta ihmisten silmällä on tätä mielestäni mahdoton eroittaa. Minä
+tahtoisin mieluisammin olla Luther Wormsin valtiopäivillä ja anatheman
+ja pannan alainen, kuin kumpikaan."
+
+"Ylpeästi puhuttu!" hän sanoi; "kun pitää pannaan julistettua
+väärä-uskolaista parempana, kuin apostolein ruhtinasta!"
+
+Mutta varjo vierähti hänen kasvojensa yli, ja kohteliaasti jättäen
+minua hyvästi, ratsasti hän tiehensä.
+
+Tuntui siltä kuin tämä keskustelu olisi varjostanut ja kylmännyt
+minunkin sydäntäni.
+
+Vähän ajan perästä hiljensi ratsastaja kuitenkin kulkuansa ja viittasi
+minua tulemaan luoksensa.
+
+"Onko teillä mitään tuttavia Baselissa?" kysyi hän suopeasti.
+
+"Ei", minä vastasin; "mutta minulla on kirjeitä kirjanpainaja
+Frodeniukselle, ja minua on kehoitettu etsimään Erasmusta."
+
+"Kuka teitä siihen kehoitti?" kysyi hän.
+
+"Hyvä ritari Ulrich von Hutten", minä vastasin.
+
+"Paras kaikista huimapäistä!" jupisi hän totisesti. "Rotterdamin
+Erasmuksella on varsin vähän tekemistä sen tulikekäleen kanssa."
+
+"Ritari Ulrich ihmettelee suuresti Erasmuksen neroa", minä sanoin; "ja
+arvelee, että hänen oppinsa ynnä muutamien hyvien ritarien miekka ja
+Lutherin saarnat pian panevat kristikunnan laidallensa."
+
+"Ulrich von Huttenin sopisi ensiksi panna oma elämänsä laidalleen",
+kuului vastaus. "Mutta jättäkäämme puhe kristikunnasta ja näistä
+suurista tuumista, jotka ovat kokonaan ulkopuolella meidän piiriämme.
+Pankoot ritarit ritarikunnan laidalleen, ja kardinalit paavikunnan, ja
+keisari keisarikunnan. Hoitakoon kulkukauppias reppuansa, ja Erasmus
+lukuansa. Kukaties vasta havaitaan, että hänen ivakirjoituksillaan
+luostarien hullutuksista ja ennen kaikkia hänen aikaisemmin
+ilmestyneellä käännöksellään Uudesta Testamentista oli osansa tässä
+hyvässä työssä. Hänen mielilauseensa on: 'sytytä valkea, ja pimeys
+katoo itsestään.'"
+
+"Kun vaan Erasmus", sanoin minä, "suostuisi ottamaan osaa seurauksiin,
+joita hän niin jalosti on auttanut aikaan saamaan!"
+
+"Mihin ottamaan osaa?" kysyi hän nopeasti; "Lutherin pannaan
+julistamiseenko? vaiko Huttenin hurjiin tuumiin? Saattamaan ihmisiä
+siihen luuloon, että hän hyväksyy tuon Sachsin munkin raakoja ja rajuja
+soimauksia taikka seikkailevan ritarin rohkeita vehkeitä? St. Paavali
+kirjoitti kohteliaasti eikä koskaan palkinnut herjauksia herjauksilla.
+Erasmus vartoo, siksi kuin hän tapaa semmoisen uskonpuhdistajan kuin
+apostolin, ennenkuin hän yhtyy uskonpuhdistukseen. Mutta, ystävä",
+lisäsi hän, "minä en kiellä, että Luther on hyvä mies ja tarkoittaa
+hyvää. Jos tahdotte luopua vaarallisesta taakastanne ja ruveta
+opiskelemaan, saatte tulla luokseni, ja minä autan teitä niin paljon,
+kuin voin, rahalla ja neuvolla. Sillä minä tiedän, mitä köyhyys on, ja
+luulen, että te olette aiottu paremmaksi kuin kauppiaaksi. Ja", jatkoi
+hän seisauttaen hevostansa, "jos taas kuulette Erasmusta parjattavan
+pelkuriksi taikka petturiksi, saatte sanoa, että Jumalalla on enemmän
+tilaa valtakunnassaan, kuin ihmisillä kouluissaan; ja ettei semmoisten
+ihmisten, jotka katsovat asioita monelta puolelta, ole aina niin helppo
+taipua yhteen. Uskokaat myöskin, että niitten yksinäisyydellä, jotka
+näkevät liian paljon taikka rohkenevat liian vähän puoluemiehiksi
+ruvetaksensa, usein on katkerampi tuska, kuin martyrein mestauslavalla.
+Mutta", hän päätti matalalla äänellä, kun hän erosi minusta, "varokaat,
+ettette koskaan enää mainitse samalla kertaa Erasmuksen ja Huttenin
+nimeä. Minä vakuutan teille, ettei mikään sovellu niin vähän yhteen.
+Ulrich von Hutten on kovin raju ja vaarallinen mies."
+
+"Minä en unhota koskaan Erasmusta", sanoin minä, kumartaen syvälle, kun
+tartuin hänen käteensä. Ja tohtori ratsasti matkaansa.
+
+Niin, horjuvien surut ovat epäilemättä katkerammat, kuin miehuullisten;
+katkerammat, niinkuin myrkky on katkerampi kuin rohto; vihollisen haava
+katkerampi, kuin lääkärin. Kuitenkin lienee totta, että mitä selvemmin
+ymmärtää vastuksen ja vaaran, sitä suurempaa miehuutta vaaditaan
+niitten kukistamiseen. Semmoisen oppimattoman, yksinkertaisen miehen
+tie, joka ei näe mitään muuta, kuin oikeuden toisella puolella, eikä
+mitään muuta, kuin vääryyden toisella, on välttämättömästi helpompi,
+kuin sen, joka nähden paljon pahaa hyvässä asiassa ja vähän totuutta
+kaikkien erehdysten pohjalla, päättää kärsiä oikean asian hyväksi,
+vaikka se ei ole kokonaan vapaa erehdyksistä, vieläpä kärsiä yhdessä
+semmoisten miesten kanssa, joitten käytös tuskastuttaa häntä juuri
+sentähden, että hänen mielestänsä se asia, jota he harrastavat, on
+totuuden ja Jumalan asia. Lutherin koulussa ei liene todella sijaa
+Erasmuksella eikä Erasmuksen koulussa Lutherilla; mutta Jumalalla on
+sääliä ja sijaa molemmille.
+
+Baselissa minä täytin jälleen reppuni Frodeniuksen kirjavaroista ja
+sain hyvin ilahuttavia uutisia häneltä evankeliumin totuuden
+leviämisestä (erittäin Lutherin kirjojen kautta) Italiassa ja
+Espanjassa. Minä en kääntynyt sen enempää Erasmukseen.
+
+
+Likellä Zürichiä, Heinäkuulla.
+
+Sydämeni on täynnä Ylösnousemisen virsiä. Kaikkialla mailmassa näyttää
+nyt olevan Pääsiäinen. Kun tänä aamuna, Zürichistä lähdettyäni,
+kiipesin yhdelle tämänpuoliselle kukkulalle ja viheriäin, metsäisten
+harjannetten välitse katselin hopealäikkeistä järveä sekä sitä
+purpuranväristen, kultaisten ja lumisten vuorten suurenläntäistä kehää,
+joka ympäröitsee Schweitziä, ja ajattelin niitä monilukuisia sydämiä,
+jotka näinä vuosina ovat herätetyt Jumalan lasten vapauteen, puhkesi
+vanha pääsiäis- ja kevätlaulu huuliltani:
+
+    _Plaudite coeli!
+    Rideat aether!
+    Summus et imus
+    Gaudeat ordis!
+    Transivit atrae
+    Turba procellae!
+    Subiit almae
+    Gloria palmae!
+
+    Surgite verni,
+    Surgite flores,
+    Germina pictis
+    Surgite campis!
+    Teneris mistae
+    Violis rosae;
+    Caudida sparsis
+    Lilia calthis!
+
+    Currite plenis
+    Carmina venis,
+    Fundite laetum
+    Barbita metrum;
+    Namque revixit,
+    Sicuti dixit,
+    Pius illaesus
+    Funere Jesus.
+
+    Plaudite montes,
+    Ludite fontes,
+    Resonent valles,
+    Repetant colles:
+    Io revixit,
+    Sicuti dixit,
+    Pius illaesus,
+    Funere Jesus.
+
+       *     *     *
+
+    Seoitate taivaat!
+    Kaikuos ilma!
+    Riemuelkoot nyt
+    Kaikk' osat maan!
+    Raivojen myrskyn
+    Valta on laannut,
+    Palmut ne kasvaa
+    Hää-puvussaan.
+
+    Taas kevät tulkoon
+    Kukkaisa, runsas,
+    Kaunihit nouskoot
+    Maast' orahat!
+    Orvokit vienot,
+    Valkeat vuokot,
+    Liljat ja ruusut
+    Hohtelevat!
+
+    Riemusat laulut
+    Kaikukohon nyt,
+    Kantelot, lyyrat
+    Soikohon vaan!
+    Noussut on Jesus
+    Tuo pyhä, hurskas,
+    Vapauden näin
+    Toi mailmaan.
+
+    Riemusat laulut
+    Laaksossa soikoon,
+    Metsät ja vuoret
+    Kaikukohon!
+    Haudasta, niinkuin
+    Ennusti itse,
+    Jällehen Jesus
+    Nousnut nyt on!
+
+Ja un herkesin, vuorivirta, joka syöksi kallioin ylitse minun
+vieressäni, kahisevat ruohot, notkuvat kukat, humisevat metsät,
+lainehtiva järvi, vihantavat kunnaat ja juhlalliset lumivuoret takana
+-- kaikki näyttivät yhtyvän kööriin.
+
+Ulrich Zwingli, jonka seurassa nykyisin olen viettänyt monta päivää,
+vaikuttaa kummalliselta, elähyttävällä tavalla kaikkiin. Näyttää siltä,
+kuin se vilpas vuori-ilma, jossa hän eli nuoruutensa, olisi aina hänen
+ympärillänsä. Hänen läsnä-ollessaan on mahdoton joutua epätoivoon.
+Sillä välin kuin Luther pysyy ajallaan, puollustaen jok'ikistä maan
+kaistaletta, jonka hän on valloittanut, ryntää Zwingli eteenpäin ja
+karkaa vilpillisten kimppuun, kun he nukkuvat linnoissansa. Luther käy
+sotaa niinkuin maasoturimme, meidän oma, luja ja järkähtämätön
+jalkaväkemme; Zwingli tuiskahtaa, niinkuin hänen omat, tuimat
+vuorelaisensa, tuntureilta vihollistensa päälle.
+
+Schweitzissä on minua ja kirjojani kohdeltu akkinäisemmällä ja
+ankarammalla erilaisuudella, kuin missään muualla; kansa on niin
+vapaata ja hillitöintä. Muutamissa kylissä kutsuivat johdattavat miehet
+taikka pappi itse kaikki asukkaat kirkonkellolla kokoon kuulemaan
+kaikkia, mitä kerroin T:ri Lutherista ja hänen teoistaan, sekä ostamaan
+kirjojani; oloni siellä oli alinomainen juhla; ja hyvä-sydämiset
+talonpojat seurasivat minua penikulman määriä matkallani, keskustellen
+Zwinglistä ja Lutherista, Roman särjetystä ikeestä ja lähestyvän
+vapauden kunniakkaista ajoista. Lutherin ja Zwinglin nimet olivat
+kaikkein huulilla, niinkuin Tell'in ja Winkelried'in ja muitten vanhan
+Schweitzin vapauttamissodan sankarien.
+
+Toisissa kylissä talonpojat päinvastoin kokoontuivat vihoissaan minun
+ympärilleni, soimasivat minua vakojaksi ja liika-vieraaksi, ja ajoivat
+minua kivillä ja raa'alla pilkalla pois, uhaten, etten selkeisi
+toisella kertaa niin vähällä.
+
+Paikottain ovat täällä päässeet paljoa edemmäksi, kuin meillä Saksassa.
+Kuvat ovat otetut pois kirkoista, ja jumalanpalvelus toimitetaan kansan
+omalla kielellä.
+
+Mutta suuresti iloitsee, kun näkee, ettei valo ole ainoastaan levinnyt
+soitosta soittoon, niinkuin ihmisten huvivalkeat leviävät, vaan
+leimahtanut kerrallaan Saksan, Franskan ja Schweitzin yli, niinkuin
+taivaallinen valo koittaa ylhäältä. Tämä se on, joka tekee, ettei se
+ole ainoastaan himmeä huvivalkea, vaan aamu ja kevät! Lefevre
+Franskassa ja Zwingli Schweitzissä ovat kumpikin aikoinansa nähneet
+myrskyjä ja pimeyttä, ja molemmat huomasivat, kun taivaallinen valo
+herätti heidät uuteen mailmaan, ettei tämä ollut mikään erämaa, että
+oli muitakin hereillä, ja että päivän työ oli alkanut, niinkuin sopi,
+aamuvirsillä.
+
+
+Dominikanin luostarin vankihuoneessa Franken'issa, Elokuulla.
+
+Koko oloni on muuttunut. Taas vankihuoneen seinät ympäröivät minua, ja
+vankihuoneen ristikon takaa katselen minä sitä mailmaa, johon ehkä en
+enää palaa. Minä luin tämän maksujen joukkoon, kun päätin ruveta
+lavealta levittämään Lunastuksen iloista sanomaa. Se kannatti tämmöisen
+hinnan; se ansaitsee, mitä hyvänsä ihminen voi kärsiä -- sillä minä
+luotan siihen, ettei näitä päiviä ole turhaan vietetty.
+
+Eilen illalla, kun päivä aleni, jouduin minä vielä kerta pappi
+Ruprechtin asuntoon tuonne Franken'in kylään. Ovi oli auki, mutta minä
+en kuullut mitään ääntä. Vähäinen puutarha näytti siivoamattomalta.
+Viiniköynnökset riippuivat irtaimina portinvajassa. Vähäinen asunto,
+joka oli ollut niin sievä, näytti autiolta ja huonosti hoidetulta.
+Pölyä oli paksulta tuoleilla, eikä viimeisen atrian jäännöksiä oltu
+pöydältä korjattu. Vaan kuitenkin näkyi selvästi, että siinä asuttiin.
+Akkunalla oli avoin kirja, joka nähtävästi oli äsken luettu. Se oli
+kappale Lutherin Saksankielisistä Herran Rukouksen Selityksistä, jonka
+minä tuona iltana monta kuukautta takaperin olin jättänyt portinvajaan.
+
+Minä istahdin alas akkunan viereen ja hetken perästä näin papin
+verkalleen tulevan puutarhasta. Hänen ruumiinsa oli kovasti kymärtynyt,
+siitä kuin viime kerralla näin hänet. Hän ei katsonut ylös, kun hän
+lähestyi huonetta. Näytti siltä, kuin hän ei olisi odottanut mitään
+tervehdyssanaa. Mutta kun minä menin ulos häntä vastaan, tarttui hän
+sydämellisesti käteeni, ja hänen kasvonsa kirkastuivat. Kuitenkin, kun
+hän havaitsi kirjan kädessäni, synkistyi hänen otsansa, ja viitaten
+minua istumaan, istahti hän itse vastapäätä minua mitään puhumatta.
+
+Vähän ajan jälkeen hän katsoi ylös ja sanoi kolkolla äänellä: "tuo
+kirja teki, mitä eivät mitkään vanhan opin uhkaukset eikä kauhut
+saaneet aikaan. Se eroitti meidät. Hän on jättänyt minut."
+
+Hän vaikeni hetkeksi, ja sitten hän jatkoi: "Kun palasin kotiin
+samana iltana, kuin hän oli löytänyt kirjan portinvajassa, tapasin
+hänet sitä lukemassa. -- 'Katso!' hän sanoi, 'vihdoin joku on
+kirjoittanut jumalisen kirjan minua varten. Se oli jätetty portinvajaan
+avoimeksi tästä paikasta: ''Jos tunnet, että olet Jumalan ja kaikkien
+luontokappalten silmissä hullu, syntinen, saastainen ja tuomittu ... ei
+sinulla ole jälillä mitään muuta lohdutusta eikä pelastusta, kuin
+Jesuksessa Kristuksessa.'' Kun tuntee Hänet, ymmärtää, mitä
+apostoli sanoo: ''Jumala on tehnyt Kristuksen viisaudeksemme,
+vanhurskaudeksemme, pyhitykseksemme ja lunastukseksemme. Hän on Jumalan
+leipä -- meidän leipämme, annettu meille, niinkuin lapsille
+taivaalliselta Isältä. Uskominen ei ole muuta, kuin tämän taivaallisen
+leivän syömistä.'' Ja katso taas, kirja sanoo: ''Se liikuttaa Jumalan
+sydäntä, kun me sanomme Häntä Isäksi'', -- ja vielä: ''_joka olet
+taivaassa_.'' Joka tunnustaa, että hänellä on Isä, joka astuu
+taivaassa, se myöntää, että hän on niinkuin orpo maan päällä.
+Tästälähtien syttyy hänen sydämessään palava halu niinkuin lapsessa,
+joka elää kaukana isänsä maasta keskellä muukalaisia, kurjana ja
+hylättynä. Se on niin, kuin hän sanoisi: ''voi! Isäni, Sinä olet
+taivaassa, mutta minä, Sinun viheliäinen lapsesi, olen maan päällä,
+kaukana Sinusta, keskellä vaaraa, hätää ja surua.'' Voi Ruprecht', hän
+lausui, silmät kyyneliä täynnä, 'juuri tämmöiseksi minä tunnen itseni
+-- niin kadotetuksi ja orvoksi ja kodittomaksi.' Ja sitten, peläten,
+että hän oli pahoittanut mieltäni, lisäsi hän: 'ei niin, ettei minusta
+huolita. Sinä tiedät, ettei minun sopisi koskaan valittaa sitä. Mutta
+lieneekö mahdollista, että Jumala tahtoisi ottaa minut jälleen
+lapseksensa, ei pitkien katumusharjoitus-vuosien perästä, vaan _nyt ja
+tässä_?'"
+
+"Minä en pystynyt sanomaan paljon hänen opetukseksensa, mutta siitä
+ajasta saakka oli tämä kirja hänen alinomainen kumppaninsa. Hän
+pyysi minua näyttämään itselleen kaikki ne paikat latinaisissa
+evankeliumeissani, jotka puhuvat Jesuksesta, joka kärsii syntisten
+tähden, ja Jumalasta, Isästä. Minua kummastutti, kun näin, kuinka monta
+niitä oli. Kirja näytti olevan täynnä niitä. Ja niin kului muutamia
+päiviä, siksi kuin hän eräänä iltana tuli minun luokseni ja sanoi:
+'Ruprecht, jos Jumala on todella niin äärettömän hellä ja hyvä, ja on
+niin rakastanut meitä, tulee meidän totella Häntä, eikö meidän tule?'
+Minun oli mahdoton sanoa: ei, enkä minä uskaltanut sanoa: kyllä, sillä
+minä tiesin, mitä hän tarkoitti."
+
+Taas hän pysähtyi puheessansa.
+
+"Minä tiesin varsin hyvin, mitä hän tarkoitti, kun seuraavana aamuna
+näin suuruspöytäni katettuna, kaikki lakaistuna ja siivottuna, niinkuin
+tavallisesti, ja pöydällä paperiliuskan, jossa seisoi painetuilla
+kirjaimilla, jotka hän varmaan oli kopioinnut kirjasta, sillä hän ei
+osannut kirjoittaa: 'Jää hyvästi. Me voimme nyt rukoilla toinen
+toisemme puolesta. Jumala on oleva meidän kanssamme ja antaa meidän
+vasta yhtyä Isämme huoneessa, jossa meidän ei tarvitse pelätä, että
+suretamme Häntä.'"
+
+"Tiedättekö, missä hän on?" minä kysyin.
+
+"Hän on mennyt palvelukseen yhteen maakartanoon useita penikulmia tästä
+metsässä", hän vastasi. "Minä olen nähnyt hänet kerran. Hän näytti
+hyvin laihalta ja riutuneelta. Mutta hän ei nähnyt minua."
+
+Se ajatus, joka oli niin usein joutunut minun eteeni ennen, tuli
+väkisin mieleeni silloin: "jos nuot naimattomuuden lupaukset sotivat
+Jumalan tahtoa vastaan, sitovatko ne?" Mutta minä en uskaltanut mainita
+sitä isännälleni. Minä sanoin vaan: "rukoilkaamme, että Jumala
+johdattaa teitä molempia. Sydän voi kantaa monta raskasta taakkaa, jos
+omatunto on vapaa!"
+
+"Se on totta", hän vastasi. Ja yhdessä lankesimme polvillemme, sillä
+välin kuin minä puhuin Jumalan kanssa, ja ydin meidän rukouksissamme
+oli juuri tämä: "Isä meidän, joka olet taivaassa, tapahtukoon Sinun
+tahtosi, eikä meidän."
+
+Seuraavana aamuna sanoin minä hänelle hyvästi, jättäin hänelle useita
+muita Lutherin teoksia. Ja minä päätin viipymättä käydä Wittenbergissä
+Melancthonin ja tohtorein tykönä esitelläkseni heille tätä asiaa.
+
+Vaan nyt minä kenties en koskaan saa nähdä Wittenbergiä jälleen!
+
+Minä en ole usein rohennut luostareihin, mutta tänään yksi nuori
+munkki, joka käveli tämän luostarin niityillä, näytti niin mieltyvän
+kirjoihini, että minä seurasin häntä sisään, jossa hän luuli minun
+saavani monta kappalta myydyksi. Mutta sen sijaan minä, kun
+portinkäytävässä odotin hänen takaisin tuloansa, kuulin suuttuneita
+ääniä, jotka kiistelivät sisällä, ja ennenkuin huomasin, mitä se
+tarkoitti, lähestyi kolme neljä munkkia minua, tarttuivat taakkaani,
+sitoivat käteni ja kuljettivat minut luostarin vankihuoneesen, jossa
+minä nyt olen.
+
+"On jo aika ehkäistä tämä rutto", sanoi yksi heistä. "Kiitä onneasi,
+jos ei sinun käy samoin kuin sinun myrkyllisten kirjojesi, joista tänä
+iltana laitetaan ilotulia pihalle."
+
+Ja näillä sanoilla minä jätettiin yksin tähän matalaan, kosteaan,
+pimeään kammioon, jonka ainoa vähäinen aukko, korkealla seinässä,
+ennenkuin silmäni tottuivat, näytti vaan päästävän sisään juuri sen
+verran valoa, että minä näin rautakahleet, jotka riippuivat seinistä.
+Mutta mikä valta vanginnee minua niin kauan, kuin voin laulaa:
+
+    Mortis portis fractis, fortis
+    Fortior vim sustulit;
+    Et per crucem regem trucem
+    Infernorum perculit.
+
+    Lumen clarum tenebrarum
+    Sedibus resplenduit,
+    Dum salvare, recreare,
+    Quod creavit, voluit.
+
+    Hinc creator, ne peccator
+    Moreretur, moritur;
+    Cujus morte, nova sorte,
+    Vita nodis oritur.
+
+       *     *     *
+
+    Kuolemalta vahva valta
+    Vahvemmalle lankeaa;
+    Risti maahan kuninkahan
+    Maan-alaisen masentaa.
+
+    Valo loistaa, varjot poistaa,
+    Murheet murtaa, riemun tuo;
+    Omillensa luoduillensa
+    Herra pelastuksen suo.
+
+    Taivaan herra kuoli kerran,
+    Jott' ei kuolis syntinen,
+    Näin meit' auttaa kuolon kautta
+    Elämähän uutehen.
+
+Eikö lukemattomat sydämet nyt laula tätä Ylösnousemisen virttä, joille
+monelle minun käteni toivat sen sanoman? Eikö yksinäisessä pappilassa,
+metsässä ja talonpoikaistalossa sydämiä ole rakkauden kautta vapautettu
+synnin kahleista -- kylissä ja kaupungeissa, vuorilla ja lakeoilla!
+
+Ja eikö Wittenbergissä, onnellisissa kodoissa ja luostareissa, rakkaat
+ystäväni myöskin veisaa sitä?
+
+
+Syyskuulla.
+
+Kuitenkin aika käy pitkäksi, kun pitää joutilaana viipyä täällä. Kun
+sanoma: "Herra on noussut", kaikkui Magdalenan sydämessä, eikö hänen
+olisi ollut vaikea tulla estetyksi matkallansa surevien opetuslasten
+luo, ennenkin hän sai sitä kertoa?
+
+
+Lokakuulla.
+
+Minun on toivo päästä pakoon. Yhdessä vankihuoneeni nurkassa huomasin
+minä muutamia päiviä sitten holvikaaren huipun, joka luullakseni kuuluu
+kiinni muurattuun oveen. Vähitellen -- minä teen työtä yöllä ja peitän
+jäljet päivällä -- olen kaivanut esiin portaat, joita myöten tultiin
+ovelle. Tänä aamuna minun onnistui lohkaista yksi niistä kivistä,
+joilla käytävä oli epätasaisesti täytetty, ja aukon kautta katselin
+ulkopuolella olevaa tannerta. Se oli osa niittyä sen joen reunalla,
+joka käytti luostarin myllyjä. Aamu-puolella kaksi munkkia tuli
+käskemään minua tutkintoon priorin eteen väärän uskoni johdosta; mutta
+tänä iltana luulen voivani irroittaa harvat jälellä olevat kivet, ja
+vielä tänä yönä, ennen aamun koittoa, toivon saavani vapailla askelin
+astua metsäisiä kukkuloita tuolla puolen laaksoa.
+
+Jäseneni tuntuvat heikoilta niukasta ruoasta ja kammioni kosteasta,
+ummehtuneesta ilmasta; ja vereni juoksee kuumeenkaltaisella,
+epätasaisella nopeudella suonissani; mutta muutamat tunnit viileillä,
+tuulikkailla nummilla saattavat epäilemättä kaikki nämät laadullensa.
+
+Ja minä saan kerran vielä nähdä äitini, Elsan, Theklan ja pikku
+Greetan, kaikki -- paitsi yhden, joka, pelkäsin minä, on vielä vankina
+luostarissa. Kerran vielä minä rohkenen lähteä ympäri maata levittämään
+iloista sanomaa: "Herra on totisesti noussut; lunastamisen työ on
+täytetty, ja Hän, joka kerta eli ja kärsi maan päällä laupiaana
+parantajana, elää nyt ja hallitsee taivaassa voimakkaana pelastajana."
+
+
+
+
+XX.
+
+Theklan kertomus.
+
+
+Tannenbergissä, Toukokuulla 1521.
+
+Onko mailma todella sama? Oliko todella koskaan ennen tämmöinen kevät,
+kun elämän virta näyttää kuohuvan ja pulppuavan ulos urvuissa, kukissa,
+lauluissa ja puroissa? Se ei suinkaan liene _ainoastaan_ sen vuoksi,
+että Jumala on antanut minulle Bertrand de Créqui'n rakkauden, ja että
+elämä aukenee niin kirkkaina toivon ja työn tantereina meille
+molemmille; taikka sen vuoksi, että tämä on ensimäinen kevät, jonka
+koskaan olen viettänyt maalla. Minusta näyttää, kuin Jumala todesti
+vuodattaisi raittiin elämän-tulvan yli mailman.
+
+Fritz on paennut vankihuoneesta Mainzista, ja hän kirjoittaa, niinkuin
+tämä olisi pääsiäis-aika kaikille ihmisille. Kaikkialla, sanoo hän,
+ihmisten sydämet aukenevat tuolle iloiselle sanomalle Jumalan
+lunastavasta rakkaudesta.
+
+Onko kuitenkin mahdollista, että jokainen Toukokuu on tämmöinen luonnon
+juhla, ja että jalo, vanha metsä viettää tämmöisiä ihania pyhäpäiviä
+joka vuosi, ripustaen alastomiin oksiinsa ja sirotellen jokaiseen
+pälveen, johon auringon säde suinkin pääsee, lukemattomia kukkia,
+jommoisia meidän on tapa sirotella morsiamen tielle? Ja sitten, kuka
+olisi uskonut, että nuot vakavat, vanhat hongat ja solevat koivut
+muuttuisivat kaikkien niitten hienoin, herttaisten kukkien ja
+poimukasten lehtien lehdoksi, jotka kaikkialla puhkeavat esiin
+pihkaisista verhoistaan? Ja kaikkien ilojen ilo! -- se ei ole
+ainoastaan itsestänsä tietämätön kasvi-elämä, joka näin rehottaa meidän
+ympärillämme. Se on Jumala, joka koskee jokaiseen oksaan ja kätkettyyn
+juureen ja herättää niitä kauneuteen! Se ei ole ainoastaan päivänpaiste
+ja lempeä tuulen henki; se on meidän Isämme, joka hymyilee teoillensa
+ja saattaa mailman uudeksi ja ihanaksi lapsillensa -- se on se
+parantava koskeminen ja se armollinen ääni, jota olemme oppineet
+tuntemaan. "Me olemme mailmassa, ja Sinä loit mailman;" ja _Te Deum
+laudamus_: me tunnustamme, että Sinä, oi Vapahtaja, olet Herra.
+
+Chriemhildillämme on tosiaan kaunis koti. Bertrand asuu myöskin
+linnassa maalla Flanderissa. Mutta hän sanoo, ettei se paikkakunta ole
+näitten metsä-seutujen kaltainen. Ahkerat kädet ovat kauan aikaa sitten
+viljelleet sen. Pitkät, komeat puistot johdattavat hänen isänsä
+linnalle; mutta yltympäri on lakea maa, jossa ruoho ja viheriä taikka
+keltainen laiho aaltoilee. Tämäkin lienee varmaan hyvin kaunista. Mutta
+arvattavasti se koti, jota hän on mennyt valmistamaan minulle, ei ole
+siellä. Muutamat hänen sukulaisistaan vihaavat katkerasti hänen muka
+lutherilaista väärä-uskolaisuuttansa, ja vaikka hän on perillinen, on
+se hyvin mahdollista, että se perheen haara, joka pysyy vanhassa
+uskonnossa, riistää perinnön häneltä. Tämä ei meidän mielestämme paljon
+haita. Jumala keksii kyllä oikean paikan meille ja saattaa meidät
+sinne, jos rukoilemme Häntä. Jos asettuisimmekin johonkin kaupunkiin,
+on kuitenkin se elämän virta, joka liikkuu ihmissydämissä, jalompi kuin
+se, joka liikkuu puissa ja kukissa. Muutamien kuukausien perästä me jo
+tiedämme sen. Kenties hän palajaa tänne ja pääsee professoriksi
+Wittenbergiin, johon Lutherin nimi vuosi takaperin houkutteli hänet
+opiskelemaan.
+
+
+Kesäkuulla 1521.
+
+Täällä käy se huhu, että T:ri Luther on kadonnut paluumatkallansa
+Wormsista.
+
+Tämä kevät lähettää varmaan myrskyjä ihmismailmaan, niinkuin
+metsiinkin. Viime yönä ukkonen jyrähteli vuoresta vuoreen, ja tuuli
+vonkui rajusti hongissa. Kun katselin ulos ahtaasta akkunastani siitä
+tornista, joka sijaitsee kallion reunalla ja jossa minä makaan, oli
+kauhea nähdä, kuinka vaahtoava koski alhaalla vilahteli salamain
+tulessa, joka yhtäkkiä valaisi synkän metsän, jättäen sen heti kahta
+vertaa pimeämmäksi.
+
+Minä muistin Fritzin yksinäistä yötä, kun hän eksyi metsässä; ja kiitin
+Jumalaa, että olin oppinut pitämään ukkosen jyrinää Hänen äänenänsä ja
+tätä ääntä semmoiseksi, joka ilmoitti rauhaa ja anteeksi-antamusta.
+Tämmöisinä hetkinä minä tahtoisin vaan koota kaikki rakkaani
+ympärilleni; mutta kaikkein rakkaimpani ovat hajotetut kauas sinne
+tänne.
+
+Vanha ritari Ulrich on jokseenkin kiivas ja tulinen mies; ja hänen
+sisarensa, Ulrichin täti, rouva Hermentrud, on yksivakainen ja jäykkä.
+Hyväksi onneksi pitävät he molemmat Chriemhildiä oikean kauneuden ja
+lempeyden esikuvana; mutta minun täytyy olla kovasti varovainen. Rouva
+Hermentrud on valmis syyttämään porvarillista Cottan vertani jokaisesta
+maltittomuudesta, jota väittelyissäni osoitan; ja vaikka he molemmat
+kuuntelevat hartaasti, kun Ulrich taikka Chriemhild selittää Lutherin
+oppia, varoittaa rouva Hermentrud usein minua epä-naisellisesta
+tekemisestä taikka innosta tämmöisissä asioissa, ja muistuttaa minua,
+että Gersdorfein esi-isät olivat hurskaita ja oivallisia ihmisiä paljon
+ennen, kuin poika syntyi Hans Lutherille, vuorimiehelle.
+
+Talonpoikien tila tuskastuttaa Chriemhildiä ja minua julmasti. Hänellä
+ja Ulrichilla oli tuhansia tuumia heidän hyväksensä, kun muuttivat
+tänne asumaan; mutta Chriemhildin aika menee tätä nykyä melkein
+kokonaan vähäisen ritarillisen olennon kasvatukseen, joka tuli mailmaan
+kaksi kuukautta sitten ja jonka luullaan vähäisessä personassaan
+yhdistävän kaikkien Gersdorfein kaikki vanhat hyvät avut Schönbergeistä
+puhumatta. Hän ei ole, niin rouva Hermentrud vakuuttaa, muotonsa
+puolesta vähintäkään Cottan suvun näköinen. Eikä minun käy kieltäminen,
+että hänessä on silminnähtäviä merkkejä siitä aristokratillisesta
+luonnosta ja ylevästä vallanhimosta, joka toisinaan oli omainen
+äidin-äidilleni ja epäilemättä on ollut kaikille Gersdorfeille Adamin
+päivistä taikka ainakin Babelin ajoista. Taammaksi ei luullakseni juuri
+monta sukuperää saa johdatetuksi, paitsi yleisellä tavalla Noach'iin.
+Mutta se on suuri kunnia minulle, kun saan, vaikka halvimmalla tavalla,
+olla sukua tämmöisen erinomaisen, pikkuisen olennon kanssa. Minä
+toivon, että siitä aikaa myöten heijastun hiukan aatelisuutta minunkin
+porvarilliseen luontooni; ja tällä välin Chriemhild ja minä näissä
+armaissa lapsenkasvoissa salaisesti huomaamme selvää yhtäläisyyttä
+äidin-äitimme, vieläpä kalliin, hilpeän, sokean isäni kanssa. Siitä on
+todella suuri lohdutus, että isämme valitsi nimemme runoelmista,
+tähdistä ja aatelispyhimysten kalenterista eikä halvasta Cottan
+sukupuusta.
+
+Ulrich ei ole millään lailla luopunut aikomuksestaan hyödyttää niitä
+talonpoikia, jotka elävät hänen setänsä aluskunnassa. Mutta häntä
+kohtaa enemmän vastusta, kuin hän odotti. Vaikka vanha ritari kyllä on
+valmis kuuntelemaan kaikkia syytöksiä velttoja pappeja ja laiskoja
+munkkeja vastaan (erittäin sen luostarin, jonka metsästysmaat ovat
+lähellä hänen omia maitansa), ei hän kuitenkaan suostu mihinkään
+muutokseen missään asiassa. Hän sanoo, että on vaikea kyllä suistaa
+talonpoikia, niinkuin asiat nyt ovat; että, jos heitä opetetaan
+ajattelemaan itseksensä, ei metsänriista eikä mikään muu enää ole
+turvassa. He rupeavat käyttämään raamatun lauseita kaikenlaisissa
+väärissä merkityksissä laillisia herrojansa vastaan ja ehkäpä vielä
+epäilemään perittyjen sotien oikeutta sekä kieltäytymään seuraamasta
+ritarinsa lippua tappelutanterelle.
+
+Mitä uskontoon tulee, on hän aivan varma, että Ave ja Pater on kaikki,
+mitä heiltä sopii vaatia. Rouva Hermentrud puolestansa epäilee kovasti,
+onko se oikein, kun nyt on ruvettu kirjoittamaan kirjoja ja lukemaan
+rukouksia yhteisen kansan kielellä. Kansa alkaa luulla itsensä yhtä
+viisaaksi, kuin papit, ja kukaties viisaammaksi, kuin heidän herransa.
+
+Mutta ennen kaikkia on Ulrich pettynyt itse talonpoikien suhteen. Nämät
+näyttävät huolivan yhtä vähän edistymisestään, kuin herrat heistä, ja
+epäilevät, niin että oikein suututtaa, kaikkia niitä yrityksiä heidän
+hyväkseen, jotka saavat alkunsa linnasta. Mitä siihen tulee, että
+heidän lapsiansa opetetaan lukemaan, katsovat he sitä oikeuttensa
+loukkaukseksi ja nurisevat, että, jos he seuraavat aatelistoa
+metsästyksissä ja sodissa, viljelevät heidän maitaan ja sunnuntaisin
+käyvät messussa, on loppu-aika heidän omansa, ja pappi tai ritari tekee
+väärin, jos hän vaatii heiltä enemmän.
+
+Minä pelkään, että sitä kestää kauan, ennenkuin heidän unteliaan,
+raskaan elämänsä karkea, kuivettunut kuori särkyy; vaan kuitenkin ovat
+elämän sanat aiotut yhtä paljon heille, kuin meille! Ja yksi suuri
+vastus on minusta siinä, että, jos he oppisivat lukemaan, löytyy niin
+vähän jumalisia kirjoja Saksan kielellä. Mitä niitä löytyy, joita he
+pystyvät ymmärtämään, paitsi muutamia T:ri Lutherin kirjoituksia? Saati
+vaan joku ottaisi kääntääksensä kertomuksen Herramme ja Hänen
+apostoleinsa sanoista ja teoista, silloin maksaisi vaivan opettaa
+kaikkia lukemaan.
+
+Ja jos vaan saisimme heidät luottamaan itseemme! Kaiken tämän
+kylmäkiskoisuuden takana on varmaan ajatusta, ja me tiedämme, että on
+rakkautta. Raskas se perintö on, jonka Gersdorfien pitkä sukusarja on
+jättänyt nykyiselle polvikunnalle -- nämät väkivallan ja vääryyden ja
+keskinäisen epäluottamuksen muistot. Kuitenkin sanoo Ulrich, että se on
+tavallista koko maassa. Useat aatelisten vanhat etu-oikeudet olivat
+kauhean rasittavat kovissa taikka surkeilemattomissa käsissä.
+
+Kaikkein paras työ-ala näyttää nyt olevan perheen palveliat. Tavataan
+paljon personallista rakkautta; ja Ulrichin hurskaan äidin muisto
+näyttää jättäneen jälkeensä sen uskon hyvyyden olemiseen, joka on yksi
+hurskaan elämän kalliimpia lahjoja.
+
+Talonpojatkin kylässä puhuvat lempeästi hänestä ja niistä rohdoista,
+joita hänen oli tapa keittää metsäkasveista ja omilla käsillänsä jaella
+sairaille. Linnassa kerrotaan myöskin eräästä kauniista neidosta,
+Beatricestä, joka kävi mökeissä ja levitti päivänpaistetta, mihin
+hyvänsä hän tuli. Mutta hän katosi, puhutaan, monta vuotta takaperin;
+ja perheen vanha imettäjä pudistaa päätänsä, kun hän juttelee minulle,
+kuinka neiti Beatricen sydän särkyi, kun hän perhe-riitojen tähden
+eroitettiin sulhostansa; ja sen jälkeen hän meni Nimptschenin
+luostariin ja on siitä saakka ollut kuolleena mailmalle.
+
+Nimptschen! se on se elävä hauta, jossa meidän kallis Evamme on
+haudattuna. Vaan kuitenkin minä olen varma, että missä hän on, siinä ei
+voi olla mikään kuoleman hauta. Hän tuopi elämää ja siunausta muassaan.
+Minä aion kirjoittaa hänelle, erittäin tästä onnettomasta Beatrice
+raukasta.
+
+Ylipään eivät talonpojat näytä epäilevän Gersdorfin perheen naisia niin
+paljon, kuin miehiä. He kuuntelevat usein tarkasti minuakin. Ja kun
+Chriemhild pääsee käymään vähän enemmän heidän luonansa, toivon, että
+paremmat päivät koittavat.
+
+
+Elokuulla 1521.
+
+Tänä aamuna meillä oli kummallinen yhtymys. Muutamia päiviä sitten
+saimme Wittenbergistä salaisen tiedon, että Luther on elossa ja
+ystävien turvassa likellä meitä. Tänään Ulrich ja minä ratsastimme
+metsän lävitse Eisenachia päin yhteen syrjäiseen Gersdorfien maataloon,
+kun kuulimme poikki laakson metsätorven ynnä ajavien koirien haukunnan.
+Hetken perästä eroitimme puitten lomasta, kuinka metsästäjäparvi
+lähestyi meitä, vastapäistä pengertä ylös. Syrjäpuolella seurasta ja
+likempänä meitä seisoi soukalla paikalla laaksossa ritarin hattuun ja
+sulkiin puettu mies, joka nähtävästi katseli ajoa, niinkuin mekin. Kun
+paraikaa silmäilimme häntä, pakeni säikähtänyt jäniksen poika häntä
+kohtaan ja kyykistyi maahan hänen jalkojensa viereen. Hän notkistui
+alas, otti varovasti ylös sen, pisti sen takkinsa pitkään hiaan ja
+astui pikaisesti sivulle. Seuraavana silmänräpäyksenä töyväsivät
+kuitenkin metsästäjät häntä päin, koirat vainusivat jäniksen pojan,
+iskivät siihen sen turvapaikassa, kiskaisivat sen alas ja tappoivat
+sen.
+
+Tämä erinomainen pikku tapaus, tämä inhimillinen olento, joka asettui
+vainotun eikä vainoajien puolelle, herätti huomiotamme. Tukevassa
+vartalossa ja rivakassa astunnassa oli myöskin jotakin, joka
+kummallisella tavalla muistutti meitä jostakusta tuttavasta. Meidän
+tuli kulkea laakson kautta, ja Ulrich poikkesi tervehtimään vierasta
+ritaria. Tuokion perästä palasi hän luokseni ja kuiskasi:
+
+"Se on Martin Luther!"
+
+Me emme malttaneet olla vielä kertaa katsomatta hänen suopeita,
+rehellisiä kasvojaan, vaan ratsastimme likelle häntä ja kumarsimme
+häntä.
+
+Hän hymyili meille osoitteeksi, että hän tunsi meidät, ja pannen
+kätensä Ulrichin satulalle, hän lausui leppeästi: "metsästys on kuvaus
+korkeammista asioista. Katsokaat kuinka, niinkuin nämät saaliinhimoiset
+koirat veivät jänisparkani hänen turvapaikastaan, saatana riehuu
+sieluja vastaan ja koettaa riistää jo pelastetuitakin heidän
+piilopaikastaan. Mutta se käsivarsi, joka tallettaa heitä, on
+väkevämpi, kuin minun. Minä olen kyllästynyt tämänkaltaiseen
+metsänpyyntiin", hän lisäsi, "suloisempaa kuin näitten viattomien
+luontokappalten ajo, on niitten karhujen, susien, metsäkarjujen ja
+kettujen hätyyttäminen, jotka hävittävät kirkkoa. Ja senkaltaisia
+raatelevia petoja löytyy yltäkyllin mailmassa."
+
+Sydämeni oli täynnä sääliä niitten talonpoika-raukkojen suhteen, joita
+olin nykyisin nähnyt. Minä en ole koskaan pelännyt T:ri Lutheria, ja
+tämä tilaisuus oli liian kallis jäämään käyttämättä. Minusta tuntuu
+aina mitä luonnollisimmalta asialta mailmassa avata sydäntänsä hänelle.
+Hän ymmärsi niin nopeasti ja niin täydellisesti. Kun hän sanoi meille
+hyvästi, lausuin minä siis (hätäisellä, ajattelemattomalla tavallani,
+pelkään):
+
+"Rakas T:ri Luther, talonpoika-raukat täällä ovat niin taitamattomia!
+ja minulla on tuskin mitään heille luettavaa, jota he voivat ymmärtää.
+Käskekäät, minä rukoilen teitä, jonkun kääntää evankeliumeita Saksan
+kielelle heille; semmoiselle Saksan kuin teidän 'Selityksenne Maarian
+Ylistyslaulusta' taikka 'Herran Rukouksesta', sen kaikki ymmärtävät."
+
+Hän hymyili ja sanoi hyvänsävyisesti:
+
+"Se on tekeillä, lapseni. Minä koetan Patmos tornissani kerran vielä
+paljastaa Jumalan Ilmestyksen yhteiselle kansalle; ja epäilemättä he
+sitä ilolla kuulevat. Tämä kirja yksistänsä on se aurinko, josta kaikki
+todelliset opettajat tuovat valonsa. Minä soisin, että se olisi
+käännetty jokaisen ihmisen kielelle, että sitä pidettäisiin jokaisen
+kädessä, luettaisiin jokaisen silmillä, kuunneltaisiin jokaisen
+korvalla, säilytettäisiin jokaisen sydämessä. Ja minä toivon, että niin
+vielä käy."
+
+Hän alkoi liikkua poispäin, mutta kun katsoimme kunnioittavaisesti
+hänen jälkeensä, kääntyi hän taas meitä kohden ja sanoi: "muistakaat,
+että erämaassa kiusaaja tuli esiin. Rukoilkaat minun puolestani, että
+minä erämaani yksinäisyydessä varjellaan kiusaajasta." Ja viitaten
+jäähyväisiksi kädellänsä oli hän muutamien minuuttien perästä
+näkymättömissä.
+
+Olisi ollut mielestämme taitamatonta seurata häntä taikka kysyä, missä
+hän piileskeli. Mutta kun metsästäjät lähtivät pois, tunsi Ulrich yhden
+heistä vaaliruhtinas Fredrikin palveliaksi Wartburgin linnassa.
+
+Ja kun nyt joka ilta ja aamu rukouksissani lisään, niinkuin
+tavallisesti, T:ri Lutherin nimen äitini, isäni ja kalliitten omaisteni
+nimeen, ajattelen minä, kuinka hän viettää pitkiä päiviä ja öitä
+yksinään kolkossa linnassa, joka katsoo alas rakkaasen, vanhaan
+Eisenachin laaksoon, ja sanon: "Herra, tee erämaa hänelle kouluksi,
+jossa hän harjaantuu työhön koko meidän maatamme varten."
+
+Sillä eikö Vapahtajaamme itseä ensin viety erämaahan, että hän
+yksinäisyydessä voittaisi kiusaajan, ennenkuin hän astui esiin
+opettamaan, parantamaan ja ajamaan ulos perkeleitä?
+
+
+Lokakuulla.
+
+Ulrich on nähnyt Lutherin jälleen. Hän käveli metsässä likellä
+Wartburgia ja näytti kovasti kipeältä ja murheelliselta. Kirkon
+epäjärjestys, evankeliumin vihollisten kavaluus ja katkeruus ja varsin
+monen sen ystävän rajuus taikka penseys rasittivat hänen sydäntänsä.
+Hän sanoi, että olisi ollut melkein parempi, jos olisivat jättäneet
+hänet kuolemaan vihollistensa käsien kautta. Hänen verensä olisi
+huutanut Jumalalta vapautusta. Hän oli altis antamaan itsensä heille,
+niinkuin härkä ikeesen. Hän tahtoi mieluisammin tulla poltetuksi
+palavilla hiilillä, kuin näin maata pois kalliit vuodet, puoli-elävänä,
+laiskuudessa ja leväperäisyydessä. Vaan kuitenkin, siitä päättäen, mitä
+Ulrich lisäksi sai tietää häneltä hänen jokapäiväisestä elämästään,
+näyttäisi hänen laiskuutensa ja leväperäisyytensä useimmista ihmisistä
+ahkeralta työltä. Hän näki sen huoneen, jossa T:ri Luther elää ja
+työskentelee yöt päivät, kirjoittaen lohdutuskirjeitä ystävillensä ja
+mestarillisia vastauksia, niin kerrotaan, totuuden ahdistajille, ja
+(mikä kaikkein paras on) kääntäen Pyhää Raamattua Hebrean ja Kreikan
+kielestä Saksaksi.
+
+Hänen huoneessansa on iso akkuna, josta näkee suuren osan metsää; ja
+hän näytti Ulrichille peltovareksien pesimäpaikan alhaalla puitten
+latvoissa. Täältä hän sai opetusta valtioviisaudessa peltovareksien
+totisista neuvotteluista, sillä täällä he pitivät valtiopäiviänsä. Hän
+jutteli myöskin niistä erinäisistä luontokappaleista kallioilla ja
+kukkuloilla, jotka lievittivät hänen yksinäisyyttänsä, linnuista, jotka
+lauloivat puun-oksilla, marjoista, metsäkukista, pilvistä ja tähdistä.
+Mutta hän viittasi myöskin kauheisin taisteloihin, paholaisen näkyviin
+ja kuuluviin ilmestyksiin; ja hänen terveytensä näytti kovin
+huonontuneen.
+
+Me pelkäämme, että tämä jalo, rakastava sydän näännyttää itsensä
+yksinäisessä linnassa. Hän näyttää rajuavan, niinkuin sota-oris
+kaukaisen taistelon kaikkuessa; taikka metsästäjä torven soidessa;
+taikka oikeammin niinkuin vangittu kenraali, joka näkee, kuinka hänen
+sotamiehensä, joita viholliset voimalla ja juokoilla ahdistavat,
+horjuvat ja hajotetaan, eikä voi katkaista kahleitansa ja koota ja
+johdattaa heitä jälleen.
+
+Kuitenkin hän puhui hyvin kiitollisesti siitä, kuinka häntä
+vieraanvaraisesti kohdeltiin linnassa; sanoi, että hän eli niinkuin
+ruhtinas taikka kardinali; ja kielsi pois sen ajatuksen, ettei hyvä
+asia menestyisi ilman hänen läsnä-oloansa.
+
+"Minä en voi olla heidän kanssaan kuolemassa", hän lausui; "eivätkä he
+minun kanssani! Jokaisen täytyy taistella tämä viimeinen taistelo,
+kokea tämä kärsiminen yksinään. Ja ainoastaan ne voittavat, jotka ennen
+ovat oppineet voittoa saamaan ja syvälle sydämeensä perustaneet sen
+sanan, jossa asuu suuri voima syntiä ja perkelettä vastaan, että
+Kristus on kuollut meidän jokaisen tähden ja ijäksi kukistanut
+saatanan."
+
+Hän arveli myöskin, että, jos Melancthon eli, se teki kirkon yhtä,
+kuinka hänen kävi. Eliaan henki tuli kaksinkertaisesti Elisaan.
+
+Ja hän antoi Ulrichille pari kolme kallista kappalta evankeliumein
+käännöksestä, että minulla olisi jotakin lukea talonpojille.
+
+
+Marraskuulla.
+
+Minulla on tällä kuukaudella ollut myötäni kalliita kappaleita
+valmistuvasta saksalaisesta raamatusta monessa mökissä, kun olen niissä
+käynyt -- yksinkertaisia kertomuksia köyhistä, spitalisista ja
+halvatuista, jotka tulivat Herran luo, ja Hän rupesi heihin ja paransi
+heidän kipunsa; ja syntisistä, joille Hän antoi anteeksi.
+
+Kummallista on, kuinka alhainen kansa näyttää imevän niitä; nimittäin
+ne, jotka ollenkaan huolivat semmoisista asioista. "Tämmöinenkö Herra
+Kristus todella on?" he kysyvät; "siinä tapauksessa meidän tosiaan käy
+Häntä puhutteleminen omilla sanoillamme ja pyytäminen juuri, mitä me
+kaipaamme, niinkuin nuot köyhät miehet ja naiset ennen tekivät. Onko
+oikein totta, että talonpojat, vaimot ja sairaat saivat tulla suoraan
+Herran itsen luo? Eikö aina joukko pappeja ja pyhimyksiä pitänyt Häntä
+eroitettuna yhteisestä kansasta? Pääsivätkö todella kaikki Hänen
+puheillensa, Hänen, joka oli niin suuri Herra?"
+
+Minä sanoin, että minun luullakseni maalliset ruhtinaat pakon eikä
+kunnian vuoksi pitävät edusmiehiä eivätkä salli, että jokainen tuo
+esiin oman asiansa. He näyttävät suurimmilta kaukaa valta-istuimen
+loistossa sentähden, että he itsessänsä ovat heikot ja syntiset,
+niinkuin muut ihmiset. Mutta Hän ei tarvinnut mitään komeutta eikä
+kaukaisuuden arvoa, koska Hän ei ole niinkuin muut ihmiset, vaan
+synnitön ja jumalallinen, ja kunnia on Hänessä itsessä eikä esineissä
+Hänen ympärillänsä.
+
+Sitten minulla oli luettavana kertomus ristiin-naulitsemisesta. Monta
+kyyneltä olen nähnyt vuotavan rypistyneille poskille ja monen hymyn
+loistavan himmeissä, vanhoissa silmissä, kun luin sitä.
+
+"Näyttää siltä, kuin kohta ymmärtäisimme kaikki", arveli vanha eukko;
+"vaan kuitenkin tuntuu siinä aina olevan jotakin enemmän joka kerta,
+kun sen kuulee."
+
+
+Joulukuulla.
+
+Tänä aamuna sain kirjeen Bertrandilta -- ensimäisen monesta ajasta. Hän
+on toivoa täynnä; tosin ei, että hän saa laillisen perintönsä, mutta
+että hän pääsee Wittenbergiin taas muutamien viikkojen perästä.
+
+Luullakseni kasvoni näyttivät erittäin kirkkailta, kun vastaan-otin
+sen ja kallis kirje kädessä juoksin omaan huoneeseni; sillä
+rouva Hermentrud puhui sinä iltana paljon, kuinka tulee maltilla
+vastaan-ottaa kaikki, kuinka hyvin hiljainen ja tyyni käytös aina
+soveltuu nuorille tytöille, ja kuinka kaikki on epävakaista täällä maan
+päällä. Taivaallinen Isäni tietää, etten minä unhota, kuinka
+epävakaista kaikki on; vaikka en usein tohdi ajatella sitä. Mutta Hän
+on antanut minulle tämän hyvän lahjan -- Hän itse -- ja riemuitsevalla
+sydämellä minä kiitän Häntä siitä!
+
+Minä en ymmärrä rouva Hermentrudin uskontoa. Hän näyttää katsovan sitä
+viisaaksi, vieläpä velvollisuudeksikin, että vastaan-otamme kaikki,
+mitä Jumala antaa meille, kylmäkiskoisella ja penseällä tavalla,
+niinkuin emme kovin paljon huolisi siitä, sillä muutoin Hän luulee
+antaneensa meille jotakin liian hyvää ja kadehtii sitä meiltä ja ottaa
+sen, pois jälleen.
+
+Ei; jos Jumala ottaa meiltä jotakin, ottaa Hän, niinkuin Hän antoikin,
+äärettömässä rakkaudessa; enkä minä tahtoisi mitenkään tehdä mustia
+päiviä mustemmaksi, jos tullaksensa ovat, sillä katkeralla
+itsesyytöksellä, että minä en iloinnut päivänpaisteesta, kun Hän antoi
+sen. Sillä minun täytyy välisti pelätä, kun ajattelen entisiä martyrejä
+ja niitten katkeruutta, jotka vihaavat nyky-ajan hyviä sanomia. Mutta
+silloin minä koetan katsoa ylös ja sanoa: "paremmassa turvassa Sinun
+käsissäs, oi Isä, kuin minun." Ja koko rukouksen lohdutus riippuu
+siitä, mitkä tunteeni ja ajatukseni ovat tämän "Isän" nimen suhteen.
+
+
+
+
+XXI.
+
+Evan kertomus.
+
+Nimptschenin Cisterciensin-luostarissa Syyskuun 2 p. 1521.
+
+He ovat setä Cottan painosta Wittenbergistä lähettäneet minulle useita
+arkkeja T:ri Lutherin Uuden Testamentin käännöksestä.
+
+Kaikista, mitä hän koskaan teki Jumalaa varten, näyttää tämä minusta
+suurimmalta ja parhaalta. Ei mikään ole niin vahvasti vaikuttanut
+luostariimme. Useat sisaret sanovat jyrkästi, etteivät he ota osaa
+mihinkään rukouksiin pyhimysten puoleen. He väittävät, että epäilemättä
+saatana itse on pitänyt tämän ihanan kirjan kuolleen kielen kautta
+suljettuna vaimoilta, lapsilta ja yhteiseltä kansalta. Ja nuoret nunnat
+arvelevat, että se on erittäin viehättävä, ei ensinkään saarnakokoelman
+taikka muitten jumalisten kirjain kaltainen.
+
+"Se on niin tosi-elämän tapainen", sanoi yksi minulle, "se sisältää
+kaikki, mitä kaipaamme; se on täydellinen ystävä, niin äärettömän hyvä,
+niin hellä; se ymmärtää kokonaan sydämemme sisimmät. Voi, sisar Eva",
+hän lisäsi, "jospa vaan kotona saisivat kuulla tämän!"
+
+
+Lokakuussa.
+
+Tänään olemme saaneet yhden kappaleen T:ri Lutherin thesistä
+luostari-elämää vastaan.
+
+"Ei löydy, kuin yksi hengellinen sääty", hän kirjoittaa, "joka on pyhä
+ja pyhäksi tekee, ja se on kristikunta -- Kristin usko, johon kaikkien
+on yhtä suuri oikeus."
+
+"Jos luostarilaitokset", jatkaa hän, "ovat miksikään hyödyksi, tulee
+niitten olla kouluja, joissa lapsia kasvatetaan, siksi kuin he pääsevät
+täysi-ikäiseksi. Mutta niinkuin nyt on, ovat ne huoneita, joissa miehet
+ja naiset muuttuvat lapsiksi ja alati lapsina pysyvät."
+
+Voi! minä tiedän peräti hyvin näitten viimeisten sanojen totuuden; sen
+toivottoman, lapsellisen puuhaamisen vähäpätöisissä asioissa, johon
+enimmät nunnat vaipuvat, sitten kuin nuoruuden hilpeys ja se katkeruus,
+jonka ero kaikista rakkaista tuotti, ovat kadonneet, ja elämän
+suurimmat tapaukset ovat kirkon koristaminen juhlia varten taikka
+inspehtorin tai piispan komea vastaan-otto.
+
+Tätä minä olen vastustanut. Tätä minä pelkään nuorten sisarten
+puolesta: että näkisin heidän vaipuvan tyytyväiseen häärinään
+uskonnollisissa leikeissä. Enkä minä ole voinut keksiä mitään muuta
+pelastuksen keinoa, kuin että me muutetaan johonkin kaupunkiin ja
+saamme ruveta sairaita ja köyhiä hoitamaan.
+
+T:ri Luther sallii kuitenkin, että asia ratkaistaan toisella tavalla. Me
+kuulemme, että hän on neuvonut Erfurtin luostarin prioria antamaan
+jokaisen munkin, jonka mieli tekee, vapaasti jättää luostarin. Ja niitä
+on monta, niin on meille kerrottu, jotka jo ovat lähteneet eri
+luostareista, ja palanneet palvelemaan Jumalaa mailmassa.
+
+Munkeilta tämä kyllä käy laatuun. Mailma on avoinna heille ja jollakin
+lailla he aina löytävät työtä. Mutta meidän laitamme on toisenlainen.
+Me olemme temmatut pois luonnollisista kodoistamme, koko mailma on
+meille jäljetön erämaa.
+
+Kuinka minä sentään uskallan puhua näin? Koska koko mailma on
+taivaallisen Isämme kätten työ ja tie Isämme huoneesen, eikö Hän löydä
+meille itsekullekin paikkaa siinä sekä polkua sen lävitse?
+
+
+Marraskuun 10 p.
+
+Yhdeksän nuorta nunnaa on päättänyt, jos mahdollista, luopua
+luostari-elämästä ja kaikista sen yhä palaavista, taikamaisista
+menoista. Tänä iltana me pidimme kokousta sisar Beatricen kammiossa.
+Täti Agnes yhtyi meihin.
+
+Päätettiin, että jokainen kirjoittaisi sukulaisillensa ja suorastaan
+tunnustaisi, että he luulivat luostarilupauksen ja -elämän sotivan
+Pyhää Raamattua vastaan sekä pyytäisivät päästä takaisin kotiinsa.
+
+Sisar Beatrice ja täti Agnes päättivät kärsivällisesti pysyä, missä
+olivat.
+
+"Minun vanha kotini ei olisi enemmän koti minulle, kuin luostarikaan",
+arveli sisar Beatrice. "Minulla on vapaus kuolla täällä, ja tie on auki
+sielulleni palata Jumalan luo."
+
+Ja täti Agnes sanoi:
+
+"Kuka tietää, vaikka vielä joku halpa työ olisi jätetty minun
+toimitettavakseni täällä! Mailmassa minä olisin yhtä avuton, kuin
+lapsi, ja miksi minä palaisin olemaan sukulaisteni rasituksena."
+
+Molemmat kehoittivat minua kirjoittamaan Elsalle taikka täti Cottalle,
+että he vastaan-ottaisivat minut. Mutta minä tuskin luulen, että minun
+tulee tehdä niin. Täti Cottalla on lapsensa ympärillään. Elsan koti on
+vieras minulle. Paitsi sitä, vaikka jokainen on ollut ystävällinen
+minulle, olen minä niinkuin eksy-eläin tämän mailman korvessa, eikä
+minulla ole mitään kotia siinä. Minä olen luullakseni saanut Jumalalta
+voiman ilahuttaa ja auttaa muutamia täällä, ja niin kauan kuin täti
+Agnes ja sisar Beatrice jäävät, on minun mahdoton ajatella mitään
+lähtemistä. Kaikissa tapauksissa minä aion odottaa.
+
+
+Marraskuun 22 p.
+
+Fritz on taas vankeudessa. He eivät olleet moneen viikkoon kuulleet
+hänestä mitään ja ihmettelivät, missä hän oli, kun kirje tuli eräältä
+papilta Ruprecht Hallerilta Franken'ista. Hän sanoo, että Fritz tuli
+hänen luoksensa jonakin iltana Heinäkuulla, oli yötä, lähti seuraavana
+aamuna lutherilaisten kirjojensa kanssa siinä aikeessa, että hän menisi
+suoraan Wittenbergiin, ja antoi hänelle osoituksen, missä täti Cotta
+asui siellä. Mutta muutamia viikkoja sen jälkeen kohtasi nuori munkki
+hänet likellä Dominikanin-luostaria ja kysyi, oliko hän se pappi, jonka
+luona eräs kiertävä kirjakauppias oli viettänyt yön vähä aika
+takaperin. Pappi myönsi, jolloin nuori munkki kiireesti ja matalalla
+äänellä lausui hänelle:
+
+"Kirjoittakaat hänen ystävillensä, jos tunnette heitä, ja sanokaat,
+että hän on luostarin vankihuoneessa, ja että häntä kovasti epäillään
+väärä-uskolaiseksi. Minä olen se nuori munkki, jolle hän antoi yhden
+kirjan samana iltana, kuin hän tuli. Kertokaat heille, etten minä
+aikonut pettää häntä, mutta johdatin hänet paulaan; ja jos he joskus
+voisivat vapauttaa hänet ja te näette hänet jälleen, sanokaat hänelle,
+että minä olen pitänyt hänen kirjansa." Hyvä pappi puhui jotakin
+myöskin siitä, että Fritz on ollut hänen pelastuksensa. Ja hän
+kehoittaa meitä panemaan kaikki voimamme liikkeelle hänen hyväksensä
+sekä kääntymään kaikkien mahtavien ystäviemme puoleen, että he
+välittäisivät, koska priori siinä Dominikanin-luostarissa, jossa hän on
+vankina, on kovin ankara mies ja suuri väärä-uskolaisten vihaaja.
+
+Mahtavien ystävien puoleen! Minä en tiedä ketään, jota voimme rukoilla,
+paitsi Jumalaa.
+
+Heinäkuulla hän siis vangittiin, neljä kuukautta sitten. Minä en tiedä,
+onko se vaan levottomuuteni; mutta minusta tuntuu, kuin minun täytyisi
+lähteä täti Cottan luo. Minua aavistaa, että hän kaipaa minua nyt. Ehkä
+minä voisin lohduttaa häntä; sillä kuka voi kertoa, mitä neljä
+kuukautta Dominikanin-luostarin vankihuoneessa on Fritzin tehnyt?
+
+Eikö meidänkin luostarissamme ole vankihuone, kyllin matala, pimeä ja
+kostea pusertamaan henkeä kenestä hyvänsä kuudessa viikossa! Yhdestä
+sen paksuista, lyhyistä pylväistä riippuu raskaat rautakahleet, jotka
+onneksi ovat ruostuneet nyt, kun ei niitä ole pitkään aikaan käytetty;
+ja yhdessä nurkassa on kiristyslavitsa ja muita kauheita aseita, jotka
+ovat heitetyt syrjälle nyt, vaan joissa muutamat vanhemmat nunnat
+vakuuttavat nähneensä veripilkkuja.
+
+Kun hän edellisellä kertaa oli vankeudessa Mainzissa, en minä epäillyt
+niin paljon hänen vapauttamisestaan, kuin nyt.
+
+Tahtooko Jumala tämän pelon kautta armollisesti valmistaa meitä jonkun
+hirveän sanoman suhteen, joka odottaa meitä? vai osoittaako se
+ainoastaan, että toivomisen kyky yhä heikkonee, mitä vanhemmaksi
+käymme?
+
+
+Joulukuulla 1521.
+
+Monin tavoin on toivo pettänyt meidät näinä kahtena viimeisenä
+viikkona. Vastaus toisen perästä on tullut noitten yhdeksän sisaren
+sukulaisilla heidän liikuttaviin pyyntöihinsä. Niissä ilmestyy
+erilaisia tunteita, mutta ei kukaan suostu jälleen ottamaan vastaan
+heitä heidän kotiinsa.
+
+Muutamat sukulaiset laskevat mitä katkerimpia soimauksia ja ankarimpia
+uhkauksia. Toiset kirjoittavat hellästi ja sääliväisesti, mutta
+kaikilla on se ajatus, ettei mikään aatelinen perhe voi tuottaa
+itselleen sitä häpeätä, että se on auttanut vihittyä nunnaa lupauksensa
+rikkomisessa. Lapsi parat! sydäntäni särkee heidän puolestaan, muutamat
+heistä ovat niin nuoret ja toivoivat niin varmaan, että heitä
+otettaisiin avoimin sylin takaisin, muistaen niitä kyyneliä, joilla he
+päästettiin menemään.
+
+Nyt he ovat kokonaan jätetyt Jumalan huomaan. Hän ei hylkää heitä;
+mutta kuka tietää, mitä okaisia teitä heidän jalkansa vielä saavat
+astua?
+
+Täällä on myöskin tullut ilmi, että muutamat heistä ovat kirjoittaneet
+sukulaisilleen, jonka kautta heidän tilansa käy paljon vaikeammaksi ja
+tuskaisemmaksi.
+
+Useat vanhemmat nunnat ovat kovasti suuttuneet tästä muka ilkeästä
+petoksesta ja Jumalan häväistyksestä. Minuakin on kielletty pitämästä
+sen enempää yhteyttä luulonalaisten sisarten kanssa. Kaikki kammiot
+ovat katsastetut, kaikki lutherilaiset kirjat on pantu takavarikkoon,
+ja vaaditaan, että suurimmalla tarkkuudella olemme läsnä kaikissa
+jumalanpalveluksissa.
+
+
+Helmikuun 10 p. 1522.
+
+Sisar Beatrice on kuollut vähän aikaa sairastettuaan. Lempeä,
+kärsivällinen henki on päässyt lepoon.
+
+Vaikea on ajatella tätä sorrettua ja arkaa sydäntä iloiseksi edes
+taivaassa. Minä en voi ajatella häntä muuksi, kuin semmoiseksi, joka on
+_levossa_.
+
+Eräänä yönä hänen kuolemansa jälkeen minulla oli uni, jossa näin hänen
+astuvan taivaasen. Minä näin hänen valkoisessa hameessa ja hunnussa
+verkalleen nousevan ylös kaupungin portille. Hänen päänsä ja silmänsä
+olivat painuneet alaspäin eikä hän näyttänyt rohkenevan katsella
+helmisiä portteja, ei senkään vertaa, että hän olisi tietänyt, olivatko
+ne auki vai kiinni. Mutta kaksi enkeliä, kaksi taivaan leppeintä
+henkeä, tulivat ulos, yhtyivät häneen ja tarttuen hänen käsiinsä
+taluttivat hänet ääneti sisään, niinkuin katuvan lapsen. Ja kun hän
+astui sisään, hiljenivät harput ja laulut soitoksi, niin lempeäksi,
+kuin kesäisen päivän haaveksiva humina. Mutta ei hän vieläkään katsonut
+ylös, vaan kulki kultaisia katuja, kädet turvallisesti laskettuina
+enkelein käsiin, kunnes hän seisoi valta-istuimen edessä. Nyt kuului
+valta-istuimelta ääni, joka lausui: "Beatrice, se olen minä; älä
+pelkää." Kun hän kuuli tämän äänen, levisi rauhallinen hymy hänen
+kasvoillensa, ikäänkuin sädekehä, ja ensimäisen kerran hän nosti
+silmänsä; ja vaipuen Hänen jalkainsa juureen, lausui hän hiljaa:
+"kotona!" Ja minusta tuntui, kuin tuo ainoa sana, jonka matala,
+vapiseva ääni lausui, olisi soinut jokaisesta taivaan harpusta; ja
+lukemattomat äänet, jotka kaikkuivat, niinkuin onnellisten lasten, ja
+olivat kuin äidin, vastasivat rakkauden ja soiton sävelin sanat: "terve
+tultua kotiin."
+
+Tämä oli vaan uni, mutta se ei ole mikään uni, että hän on siellä! Hän
+ei puhunut paljon tautinsa aikana eikä hänellä ollut kovia tuskia.
+Hänen heikko ruumiinsa vastusti vaan vähän sitä hiuvuttavaa kuumetta,
+jota hän sairasti. Ne sanat, joita hän lausui, olivat enimmiten
+kiitoksia meidän vähistä hyvistä töistämme taikka anteeksi-pyyntöjä
+jokaisesta pikkuisesta vaivasta, jonka hän luuli tuottaneensa meille.
+
+Etupäässä täti Agnes ja minä hoidimme häntä. Hän oli levoton, jos
+olimme kauan poissa. Hänen ajatuksensa palasivat usein hänen
+lapsuutensa aikoihin Thüringin metsän vanhaan linnaan; ja hän kuuli
+mielellään, kun puhuin Chriemhildistä ja Ulrichista ja heidän
+pikkuisesta pojastaan. Eräänä iltana hän kutsui minut luoksensa ja
+sanoi: "kerro sisarelleni Hermentrudille ja veljelleni, että minä
+tiedän varmaan heidän kaikkien tarkoittaneen hyvää, kun lähettivät
+minut tänne; ja tämä on ollut hyvä paikka minulle, erittäin siitä asti,
+kuin sinä tulit. Mutta käske Chriemhildin ja Ulrichin", hän lisäsi,
+"jos he saavat tyttäriä, muistaa, että vannottu vala on pyhä asia, jota
+ei saa kevytmielisesti rikkoa. Ei sen vuoksi, että suru on tehnyt minun
+pahaa; minä en vaan soisi, että muut kärsisivät. Kaikki, kaikki on
+ollut hyvä minulle, enkä minä olisi ansainnut mitään!"
+
+Sitten silitellen päätäni laihoilla käsillään, kun olin polvillaan
+hänen vieressään, lausui hän: "Eva, sinä olet ollut niinkuin äiti,
+sisar, lapsi -- kaikki minulle. Palaa takaisin vanhaan kotiisi, kun
+minä olen mennyt. Minun tuntuu hyvältä ajatella, että sinä olet
+siellä."
+
+Tuosta, niinkuin hän olisi pelännyt olleensa kiittämätön täti
+Agnesille, kysyi hän häntä ja sanoi: "minä en voi koskaan kiittää sinua
+kylläksi kaikesta siitä hyvästä, mitä olet tehnyt minulle. Armollinen
+Herramme on sen muistava; sillä eikö Hän sanonut: 'mitä olette tehneet
+yhdelle näistä vähimmistä.'"
+
+Ja yöllä, kun istuin yksinään hänen kanssaan, lausui hän: "Eva, minä
+olen kovasti pelännyt kuolemaa. Minä olen erittäin heikko hengessäni,
+ja pelkään kaikkia. Mutta minä ajattelen, että Jumala huojentaa kuorman
+heikoille, niinkuin minä olen. Sillä vaikka en tunne itseäni
+lujemmaksi, en minä nyt pelkää. Se on varmaan sentähden, että Hän tukee
+minua."
+
+Silloin hän käski minun laulaa; ja vapisevalla äänellä minä veisasin,
+niin hyvin kuin voin, virren: _Astant angelorum chori.
+
+    Enkel-joukon taivahaisen
+    Säveleet nyt kajahtaa;
+    Luojan kaikkivaltiaisen
+    Kiitosta ne ilmoittaa.
+    Kilvan torven äänten kanssa
+    Soipi kielet kannelten,
+    Hurskaat seisoo valkeissansa
+    Eessä Luojan istuimen.
+    Poiss' on ijäks valitukset,
+    Kyynelvirrat pestähän,
+    Kaipaukset, toivomukset
+    Täyttyy lähteest' elämän,
+    Siinä rauhan maassa, jon
+    Aurinkona Luoja on.
+
+Ja kaksi päivää sen jälleen hän kuoli syys-aamun hämärtäessä. Hän
+nukkui Jesuksen nimi huulilla.
+
+Kummallista, kuinka hiljaiselta ja tyhjältä luostari tuntuu ainoastaan
+sentähden, että tämä heikko ääni on vaiennut ja tämä varjon kaltainen
+olento mennyt pois!
+
+
+Helmikuulla 1522.
+
+Sisar Beatrice on pantu luostarin kirkkomaahan juhlallisilla,
+murheellisilla ruumiinvirsillä ja messuilla sekä komeilla menoilla,
+jotka näyttivät minusta huonosti sointuvan yhteen hänen oman, hiljaisen
+luontonsa taikka sen rauhan kanssa, jossa hänen sielunsa nyt on.
+
+Matala multakeko kirkkomaalla, jonka ainoa merkki on puinen risti,
+soveltuu paremmin hänen muistoonsa. Tulevana kesänä tuuli lempeästi
+havisee ruohossa; ja talvella kultakerttu visertelee levollisesti
+ylhäällä vanhassa jalavassa.
+
+Mutta minä en saa koskaan nähdä ruohon peittävän tätä multaläjää. Se on
+päätetty, että minä jätän luostarin tällä viikkoa. Täti Agnes ja kaksi
+nuorta sisarta ovat juuri menneet kammiostani, ja kaikki on valmiiksi
+puhuttu.
+
+Turhan-aikaiset vainomukset niitä vastaan, joita he nimittelevät
+lutherilaisiksi sisariksi, tarttuvat tarttumistaan, samalla kuin
+uhataan käyttää ankarampia ja suorempia keinoja. Sentähden päätettiin,
+että minä lähden pakoon ensimäisellä otollisella hetkellä, pyrin
+Wittenbergiin ja asetan sitten yhdeksän nunnan asian lutherilaisten
+tohtorien eteen ja koetan edistää heidän vapauttamistaan.
+
+
+Helmikuun 20 p. 1522.
+
+Vihdoin se talonpoikaispuku, jossa minun on määrä paeta, on
+kammiossani, ja juuri tänä yönä, kun kaikki on hiljaksensa, aion minä
+hiipiä ulos Katharina von Boran kammion akkunasta luostarin puutarhaan.
+Täti Agnes on kiihkeästi puuhannut matkaani ja salaisesti varustanut
+vähäisen korin ruoka-aineita minulle. Mutta kun minä tänä iltana lähdin
+hänen kammioonsa sanomaan hänelle jäähyväisiä, sortui hän kokonaan ja
+piti minua lujasti sylissään, niinkuin hän ei olisi tahtonut koskaan
+laskea minua menemään. Hänen huulensa vapisivat ja kyynelet vierivät
+vitkalleen hänen ohuille vakoontuneille poskillensa. "Eva, lapseni",
+hän lausui, "sinä, joka ensin opetit minua rakastamaan vastoin omaa
+tahtoani, ja sitten opetit minulle, että Jumala on rakkaus, ja että Hän
+voisi tehdä minut, jos uskon Jesukseen, onnelliseksi, rakastavaksi
+lapseksi jälleen! kuinka minä voin erota sinusta?"
+
+"Sinä tapaat minut jälleen", minä vastasin, "niinkuin sisaresikin, joka
+rakastaa sinua niin paljon!"
+
+Hän pudisti päätänsä ja hymyili kyynelet silmissä, kun hän sanoi:
+
+"Minä olen avuton, vanha vaimo-raukka; mitäpä te minulla tekisitte
+elämän tuoksinassa tuolla ulkona?"
+
+Mutta kaikkein enimmän hän pelkäsi minun puolestani, kun minun täytyi
+lähteä yksin Wittenbergiin. Tämä näytti hänestä, joka ei ollut
+neljäänkymmeneen vuoteen liikkunut ulkopuolella luostarin muureja,
+varsin pitkältä ja vaaralliselta matkalta. Täti Agnes ajattelee minua
+aina nuoreksi tytöksi ja luulee, että jokainen katsoo minua kauniiksi
+sentähden, että rakkaus tekee minut kauniiksi hänen silmissään. Hän on
+varma siitä, että he pitävät minua valhepukuisena prinsessana.
+
+Hän unhottaa, että minä olen tyyni, tasaiselta näyttävä,
+seitsemänkolmatta vuotinen nainen, jota ei kukaan kummastele, kun hän
+vakavasti astuu maantietä eteenpäin.
+
+Mutta minä melkein sain hänet lupaamaan, että hän tulee luoksemme
+Wittenbergiin; ja viimeiseltä hän nuhteli itseään epäluottamuksesta
+Jumalaa kohtaan ja sanoi, ettei hänen olisi pitänyt koskaan pelätä,
+jott'eivät Hänen enkelinsä kaitsisi minua.
+
+Kerran vielä mailma siis aukenee minulle, mutta minä en toivo (ja miksi
+minä sitä tahtoisinkaan?), että se olisi suuren-arvoisempi kuin tämä
+luostari on ollut -- semmoinen paikka, jossa Jumala on oleva minun
+kanssani ja antaa minun Itsensä tähden toimittaa jonkuisen vähän hyvän
+työn.
+
+Mutta sydämestäni halajan saada kerran vielä syleillä kallista täti
+Cottaa ja Elsaa ja pikku Theklaa. Ja kun Thekla menee naimisiin, ja
+täti ja setä Cotta ovat jääneet yksin, he ehkä tarvitsevat minua, ja
+serkku Eva saa vanhentua Elsan lasten ja kaikkien lastenlasten
+joukossa, auttaen itsekutakin vähän ja kaivattu hiukan, kun Jumala
+körjaa minut pois.
+
+Mutta etupäässä minä tahtoisin olla täti Cottan luona nyt, kun Fritz on
+tuossa kauheassa vankeudessa. Hän sanoi aina, että minä osasin
+lohduttaa häntä enemmän, kuin kukaan muu, ja kenties minä osaan vielä.
+
+
+
+
+XXII.
+
+Elsan kertomus.
+
+
+Lokakuulla 1521.
+
+Kristofer on juuri palannut Hallesta. He ovat taas uskaltaneet ruveta
+myymään aneita nuoren ja velton Mainzin arkki-piispan Albertin
+turvissa. Useat ylioppilaat ja järkevimmät porvarit ovat harmissaan,
+kun näkevät, kuinka suuri, punainen risti jälleen pystytetään ja
+taivaallista anteeksi-antamusta kaupitellaan pitkin katuja. Gottfried
+on varma, ettei tätä olisi yritetty, jolleivät viholliset olisi
+luulleet, ette T:ri Lutherin ääni on vaiennut ijäksi. Salaisesti
+jaetaan kuitenkin hänen kirjeitänsä meidän joukossamme, ja moni meistä
+tietää, että hän on tallella jossakin paikassa lähellä meitä.
+
+
+Marraskuulta.
+
+Gottfried on juuri tuonut minulle Lutherin kirjeen Mainzin
+arkki-piispalle. Se ainakin näyttää anekauppiaille, että he ovat
+herättäneet nukkuvan leijonan.
+
+Hän muistuttaa arkkipiispaa, että ankara tuli jo on syttynyt sen
+kautta, että köyhä, halpa munkki on nousnut Tetzeliä vastaan; hän
+varoittaa häntä, että Jumala, joka antoi voimaa tälle heikolle
+ihmis-äänelle, koska se puhui Hänen totuuttansa: "vielä elää ja alentaa
+korkeat seterit ja ylpeät Faraot, ja voi helposti nöyryyttää Mainzin
+vaaliruhtinaan, vaikka koko neljä keisaria häntä tukisi." Hän vaatii
+juhlallisesti, että arkkipiispa lakkauttaa tuon valheellisten
+anteeksi-antamusten ahneen myymisen Mainzissa, taikka hän pian julkaisee
+syytöksen (jonka hän jo on kirjoittanut) "Uutta Hallen koulua" vastaan.
+"Sillä T:ri Luther", hän sanoo, "ei ole vielä kuollut."
+
+Me olemme kovasti epäilyksissä, mitenkä arkkipiispa menettelee, kun on
+saanut tämmöisen rohkean moitteen.
+
+
+Marraskuun 20 p.
+
+Moite on vaikuttanut. Ruhtinas arkkipiispa on kirjoittanut nöyrän
+puollustuskirjeen T:ri Lutherille, ja aneet ovat kerta vielä
+karkoitetut Hallesta.
+
+Wittenbergissä T:ri Lutherin kirjeet eivät kuitenkaan ole likimainkaan
+sama, kuin hänen läsnä-olonsa. Täällä vallitsee suuri hämminki, ja
+sangen usein tappelevat vastaiset puolueet kaduilla.
+
+Melkein kaikki Augustinin-luostarin munkit kieltäysivät pari viikkoa
+sitten ottamasta osaa messuihin taikka hostian palvelemiseen.
+Hyvänluontoinen T:ri Melancthon ja muut tohtorit nuhtelivat heitä
+ensin, mutta rupesivat viimein itse uskomaan samoin ja vetosivat
+Sachsin vaaliruhtinaasen, että hän poistaisi nämät epäjumaliset
+kirkonmenot. Me emme tiedä, kuinka hän tehnee. Ei mitään julkisia
+muutoksia vielä ole pantu toimeen jumalanpalveluksessa.
+
+Mutta se suuri tapaus, joka nyt kiihdyttää Wittenbergiä, on
+kolmentoista Augustinilais-munkin luopuminen luostarista ja
+luostari-elämästä. Pastori Feldkirchen ilmoitti papilliset lupaukset
+mitättömiksi ja meni naimisiin muutamia kuukausia takaperin. Mutta hän
+oli vaan maallinen pappi; ja pitäjien pappien avioliitosta on kaikilla
+kunnon ihmisillä meidän joukossamme kauan aikaa ollut sama ajatus.
+
+Mitä munkkien avioliittoon tulee, on kuitenkin pidetty eri mieltä.
+Pappi muuttaa naidessaan vaan säätynsä; mutta jos munkit rikkovat
+lupauksensa, häviää koko veljeskunta ja munkki-elämä.
+
+Gottfried ja minä olemme kokonaan vakuutetut siitä, että he ovat
+oikeassa; ja me kunnioitamme suuresti niitä miehiä, jotka kieltävät
+itseltään elatuksen muitten kustannuksella ja tyytyvät asettumaan
+yliopiston oppilaitten joukkoon. Mutta erittäin minä kunnioitan niitä
+vanhempia taikka totisempiakin oppineita veljiä, jotka jättävät
+luostarin armon ja joutilaan ylellisyyden ja rupeavat oppimaan jotakin
+halpaa ammattia. Yksi heistä on mennyt salvumiehen oppiin; ja kun me
+pari päivää sitten kuljimme hänen työpenkkinsä ohitse ja katselimme,
+kuinka hän ahkerasti koetti taivuttaa tottumattomia sormiansa työkaluja
+pitelemään, nosti Gottfried lakkiansa ja tervehti häntä
+kunnioituksella, sanoen:
+
+"Niin, se on oikein. Kristin-uskon täytyy alkaa uudestaan Nazarethin
+työmiehen kodista."
+
+Meidän perheessämme ovat ajatukset kuitenkin erilaiset. Meidän kallis,
+levoton äitimme ajattelee kovasti, mitä kaikista näistä tulee. Tosin on
+Fritzin toinen vankeus suuresti järkyttänyt hänen uskoansa munkkeihin;
+mutta aikakauden mullistava luonto pelottaa häntä. Hänestä näyttää
+kaikki tarkoittavan häviötä; ja ainoa tapa, jolla ajan vaikeat
+kysymykset hänen mielestään suoriuvat, on se, että nyt on mailman
+viimeiset päivät ja että, kun kaikki on revitty maahan, meidän Herramme
+itse tulee ja nopeasti rakentaa valtakuntansa jälleen oikealla tavalla.
+
+Hänellä ei ole Fritzin, ei rakastetun Evan eikä T:ri Lutherin neuvoja
+-- johon viime mainittuun hän näihin aikoihin on alkanut enemmän
+luottaa, vaikka hän aina valittaa, että hän käyttää niin kiivasta
+kieltä -- eikä hän tiedä, mitä jokaisesta asiasta tulee ajatella. Hän
+pelkää erittäin arkkidiakonus Carlstadtin rajuutta; ja lempeä
+Melancthon on liian paljon hänen itse luontoisensa, ettei hän luota
+tämän päätöksiin.
+
+Kuitenkin, kun tänä aamuna kävin heitä tervehtimässä, valmisti hän
+paraikaa ravitsevaa lientä, jonka hän, kun kysyin häneltä, myönsi
+olevan aiotun sille munkille, joka oli kieltänyt kirkon ylivallan ja
+ruvennut salvumieheksi.
+
+"Ihmisraukat", lausui hän niinkuin puollustukseksi, "he olivat
+tottuneet elämään hyvin luostarissa, enkä minä soisi, että eroitus
+tuntuisi peräti jyrkältä."
+
+Äidin-äitimme on nyt yhdeksännellä kymmenennellä. Hänen vartalonsa on
+vielä suora, vaikka hän harvoin lähtee nojatuolistaan; eikä hänen
+sielunvoimansa näytä juuri heikontuneen, paitsi ettei hän voi pitkää
+aikaa kuunnella mitään asiaa. Valisti minä ajattelen, että hänen
+vanhuutensa tulee enemmän varhaisen kevään herttaisiin päiviin, kuin
+kovaan ja kylmään talveen. Thekla sanoo, että näyttää siltä, kuin tämä
+elämä paraikaa hiljaisesti häneltä koittaisi paremmaksi; taikka kuin
+Jumala pitäisi häntä, niinkuin Mosesta, täydellä näöllä ja hyvässä
+voimissa, siksi kuin hän saa luoda silmänsä Luvattuun maahan ja nähdä
+sen pelastuksen, joka hän on niin kauan odottanut, aivan likeltä.
+
+Hän on yhtä paljon lastemme lemmitty, kuin hän oli ennen meidän; hän
+näyttää unhottaneen vanhan tapansa keksiä virheitä; joko sentähden,
+että hänen ei tarvitse mielestänsä vastata niin paljon kolmannen
+sukupolven puolesta, taikka sentähden, että kaikki heidän pienet
+virheensä ilmestyvät lievemmässä muodossa hänen edessään. Minä huomaan
+myöskin, että hän on ruvennut juttelemaan aivan toisenlaisia
+kertomuksia, kuin niitä, jotka kiinnittivät meidän huomiotamme. Hän
+näyttää jättävän pois keski-ikänsä legendat ja palaavan oman levottoman
+nuoruutensa ja lapsuutensa kokemuksiin. Iso-isämme elämän salaisuudet,
+joista me turhaan koetimme saada selkoa, ovat kaikki avoinna Greetalle
+ja pojille. Pyhimysten ja eremitein sijaan, joitten vaiheet
+ihastuttivat meitä, on tullut kertomuksia salaisista Hussitein
+kokouksista, joissa luettiin Pyhää Raamattua Bömin saloissa ja
+vuoristossa; jylhistä turvapaikoista onkaloissa, joissa kokonaiset
+perheet piileskelivät kuukausimääriä; sydäntä viiltävistä
+vangitsemisista taikka ihmeellisistä pakoretkistä.
+
+Minun poikani sankareina ei ole St. Kristofer eikä St. Yrjö, vaan
+väärä-uskoiset Hussitit! Rakas äitini lausuu usein jonkun varoittavan
+sanan pojille, että nuot ajat olivat kovin pahoja ja ettei ihmisten nyt
+tarvitse viettää semmoista hurjaa elämää. Mutta teksti vaikuttaa
+syvemmältä lapsiin kuin kommentarit.
+
+Oman suurimman ilonsa saa äidin-äitimme yhä T:ri Lutherin
+kirjoituksista. Minä olen nykyisin hänelle ja isälle lukenut, tiesi
+kuinka monta kertaa, tohtorin kirjeen Wartburgista "Kristuksen
+vähäiselle joukolle Wittenbergissä" ynnä hänen selityksensä 37:nnestä
+Psalmista: "älä vihastu pahain tähden."
+
+Rakkaan isämme näkö-ala on mitä valoisin. Hän on vakuutettu, että koko
+mailma nopeasti tulee laidallensa, ja katsoo vähäiseksi asiaksi,
+etteivät hänen keksintönsä valmistuneet, koska me täyttä pohtia
+lähestymme ihmiskunnan kultaista aikakautta.
+
+Näin hän ja äitini eri kohdilta ja eri teillä joutuivat samaan
+päätökseen.
+
+Me olemme kuulleet Theklalta, että Ulrich on käynyt T:ri Lutherin luona
+Wartburgissa, jossa hän oleskelee. Minä olen niin iloinen, kun tiedän,
+missä hän on. Minusta on aina niin vaikea ajatella ihmisiä, heidän
+olopaikkaansa tuntematta. Muoto itse näyttää haihtuvan siinä
+epämääräisessä, varjonkaltaisessa, tuntemattomassa mailmassa, joka
+ympäröitsee sitä. Tämä se on, joka lisää levottomuuttani Fritzin
+puolesta. Nyt minun sopii ajatella T:ri Lutheria, kun hän istuu tuossa
+suuressa huoneessa, jossa minä odotin vaaliruhtinasta kirjaustyöni
+kanssa monta vuotta takaperin -- katsellen jyrkänteen partaalta niitä
+harjanteita, jotka kohoavat toistensa takaa, siksi kuin tummat hongat
+ja viheriät, huojuvat oksat muuttuvat sinertäviksi kultaisella taivaan
+rannalla. Ja päivänlaskusta minä näen, kuinka varjot hiipivät niitten
+vihantavien laaksoin yli, joissa meidän oli tapa leikitellä, ja aleneva
+aurinko valaisee honkien punaisia varsia.
+
+Taikka minä näen hänen kesäpäivänä istuvan kirjojensa vieressä --
+suurten foliantein, kreikkalaisten, hebrealaisten ja latinaisten -- ja
+valmistavan sitä Jumalan Kirjan Käännöstä, joka on oleva koko meidän
+kansamme siunaus; sillä välin kuin lämpimät auringonsäteet kiehuttavat
+aromatillista hajua männyistä, ja tuuli viepi sen sisään avonaisesta
+akkunasta.
+
+Taikka minä ajattelen, kuinka hän varhain aamulla seisoo linnan muurien
+luona ja katselee Eisenachin torneja ja kaukaisia kattoja, samalla kuin
+suuren luostarin kello kumisten ilmoittaa hänelle, mitä kello on; ja
+hänen mieleensä muistuu se vireä elämä, joka alkaa kaduilla, jossa hän
+kerta kerjäsi leipää täti Ursula Cottan ovella. Kallis täti Ursula,
+minä soisin, että hän olisi saanut elää tähän saakka ja nähdä sen
+runsaan sadon, jonka hyvä teko toisinaan tuottaa.
+
+Taikka yöllä taas, kun kaikki äänet ovat vaiti, paitsi näkymättömän
+virran kohina alhaalla laaksossa ja tuulen huokuna metsässä, ja se
+suuri taistelo alkaa, jota hän on taistellut niin usein pimeyden
+valtoja vastaan, ja hän koettaa rukoilla eikä voi nostaa sydäntänsä
+Jumalan puoleen, olen minä näkevänäni, kuinka hän avaa akkunansa, luo
+silmänsä metsään, kallioille ja nurmille, jotka alhaalla ilmestyvät
+tummina ja hengettöminä, ja sitten katsoo ylös näistä Jumalan puoleen
+ja vahvistaa itseänsä sillä totuudella, jonka hän mielellään lausuu:
+
+"_Jumala elää vielä_!" tuntien katsellessansa, että yö vaan peittää
+auringon eikä sammuta sitä, ja vartoen siksi kuin aamukoitto alkaa
+verkalleen levitä ylös taivaalle ja alas metsään.
+
+T:ri Melancthon on kertonut kuinka T:ri Luther tekee työtä, kuinka hän
+kärsii Wartburgissa ja kuinka hän kerta kirjoitti: "ovatko ystäväni
+unhottaneet rukoilla minun puolestani, koska taistelo on niin kauhea?"
+Ei; Gottfried muistaa häntä aina kalliimpien omaistemme nimien
+joukossa.
+
+"Mutta", hän sanoi tänään, "meidän tulee jättää päämiehemme kasvatus
+Jumalalle."
+
+Koetettu, huolestunut Pyhä Elisabet parka! toinen kuninkaallinen sydän
+kärsii nyt Wartburgissa, toinen pyhimys saavuttaa nyt kruununsa
+ristin kautta vanhassa linnassa; mutta ei paavin Kalenterissa
+kanoniseerattavaksi!
+
+
+Joulukuun 21 p.
+
+Augustinilaisen veljeskunnan tuomiokapituli Thüringenissa ja
+Meissen'issa kokoontui täällä viime kuulla tutkimaan, ovatko
+luostarilupaukset peräyttämättömät. He ovat tulleet siihen päätökseen,
+että Kristuksessa ei ole maallikoita eikä munkkeja, ja että jokainen
+saa vapaasti noudattaa omaatuntoansa.
+
+
+Joulupäivänä 1521.
+
+Tämä on ollut suuri päivä meille.
+
+Arkkidiakonus Carlstadt ilmoitti vähä aika takaperin, että hän aikoi
+lähestyvän Ympärileikkauksen juhlana jakaa pyhää sakramenttiä
+maallikoille sekä leivän että viinan muodossa. Kun hänen oikeuttansa
+tähän on epäilty, kiirehti hän panemaan toimeen päätöstänsä, ettei
+mikään kielto hovin puolesta estäisi sitä.
+
+Tänään, kun hän saarnassansa kaupunginkirkossa oli selittänyt, kuinka
+tarpeellista oli taas asettaa Pyhä Ehtoollinen epäjumalisen messu-uhrin
+sijaan, meni hän alttarille, siunasi Saksan kielellä leivän ja viinan,
+kääntyi kansan puoleen ja lausui juhlallisesti:
+
+"Jokainen, joka tuntee itsensä rasitetuksi synteinsä taakasta ja isoo
+ja janoo Jumalan armoa, tulkoon ja vastaan-ottakoon Herran ruumiin ja
+veren."
+
+Hetkeksi seurasi äänettömyys hänen sanojansa, ja sitten, ennenkuin
+kukaan muu liikahti, näin minä ihmeekseni ujon, hiljaisen äitini
+verkalleen astuvan käytävää ylös, taluttaen isääni kädestä. Muita tuli
+perästä; mitkä kunnioittavaisella, juhlallisella käytöksellä, mitkä
+ehkä hiukan kiireisesti ja liiallisella innolla. Ja kun viimeinenkin
+oli lähtenyt alttarilta, lausui arkkidiakonus yhteisen synninpäästön ja
+lisäsi juhlallisesti:
+
+"Menkäät, älkäätkä tehkö syntiä enää."
+
+Tuokion aikaa olivat kaikki vaiti, ja sitten eri äänet, jotka
+vähitellen paisuivat täydeksi kööriksi, yhtyivät veisaamaan
+_Agnus Dei_:
+
+"Oi Jumalan Karitsa, joka poistat mailman synnit! Armahda meitä, anna
+meille rauhasi!"
+
+Me vietimme joulun, niinkuin tavallisesti, isäni luona. Vaikka minä
+kummastelin äitini rohkeutta, en minä tahtonut puhua hänen kanssaan
+siitä; mutta kun me illalla istuimme yksinään, sillä välin kuin rakas
+isämme, Gottfried, Kristofer ja lapset olivat lähteneet katsomaan,
+kuinka luistelivat Elbellä, lausui hän minulle:
+
+"Elsa, minun täytyi mennä. Tuntui siltä, kuin meidän Herramme _oma_
+ääni olisi sanonut minulle: '_sinä_ olet rasitettu, tule!" Minä en
+koskaan ymmärtänyt kaikkia näitä, niinkuin nyt. Minusta näytti, kuin
+olisin _nähnyt_ evankeliumin omilla silmilläni -- nähnyt, että lunastus
+on täytetty, ja että atria nyt on hankittu. Minä en muistanut kysyä,
+kaduinko, uskoinko taikka rakastinko kylläksi. Minä näin vuosisatojen
+halki, kuinka Hänen ruumiinsa annettiin ja hänen verensä vuodatettiin
+minun puolestani Golgatalla; ja nyt minä näin pöydän valmistetuksi ja
+kuulin kutsumuksen; ja minun täytyi tarttua isäsi käteen ja kohta astua
+esiin."
+
+"Niin, kallis äiti, te annoitte koko seurakunnalle parhaan esimerkin!"
+minä sanoin.
+
+"Minä!" hän huudahti. "Sanoitko, että minä menin esiin, ennenkuin
+kukaan muu? Kuinka! ennenkuin kaikki hurskaat miehet ja tohtorit ja
+esivaltalaiset? Elsa, lapseni, mitä minä olen tehnyt? Mutta minä en
+ajatellut itseäni eikä ketään muuta. Minä kuulin vaan hänen äänensä
+kutsuvan itseäni; ja mitä minä voin tehdä muuta, kuin mennä? Enkä minä
+todella nyt huoli, miltä se näytti! Voi Elsa", hän jatkoi, "kyllä
+ansaitsee, että mailmaa näin häiritään, kun vaan tämä juhla palautetaan
+kirkkoon; niin", hän lisäsi vapisevalla äänellä, "ansaitsee kyllä, että
+Fritzkin on vankeudessa tätä varten. Pyhä Herra on uhrannut itsensä
+meidän tähtemme, ja me vietämme juhlaa. Hän kuoli syntisten tähden. Hän
+laitti atriansa isoaville ja janoaville. Ne, jotka kaikkein enemmän
+tuntevat syntinsä, eivät siis saa tulla viimeiseksi, vaan ensiksi. Minä
+näen kaikki nyt. Tuo pyhä sakramentti on evankeliumi minulle."
+
+
+Helmikuun 10 p. 1522.
+
+Täysi hämminki vallitsee kaupungissa.
+
+Miehiä on ilmestynyt täällä, jotka sanovat, että he ovat suorastaan
+innostetut Jumalalta; että opiskeleminen on aivan tarpeeton asia --
+jopa epäjumalinen arvon-anto lihalle ja puustaville; että se on ajan ja
+voiman hukka, kun kääntää Pyhää Raamattua, koska, vaikka he eivät
+ymmärtäneet sanaakaan kreikkaa tai hebreaa, Jumala on ilmoittanut sen
+sisällön heidän sydämellensä.
+
+Nämät miehet tulevat Zwickau'ista. Kaksi heistä on kankureita; yksi on
+entinen pappi Münzer. He kehuvat itseänsä myöskin profeetoiksi. Heidän
+johdattajansa Nikolaus Storch on valinnut kaksitoista apostolia ja
+seitsemänkymmentä kaksi opetuslasta Herramme esimerkin mukaan. Ja yksi
+heistä huusi kauhealla äänellä tänään pitkin katuja:
+
+"Voi, voi kristikunnan jumalattomia hallitsioita! Ennen seitsemän vuoden
+kuluttua pannaan mailma autioksi. Turkkilaiset hyökkäävät maahan. Ei
+yksikään ihminen jää henkiin. Jumala puhdistaa maan verellä, ja kaikki
+papit surmataan. Pyhimykset vallitsevat. Herran päivä on käsissä. Voi!
+voi!"
+
+Yliopiston ja kaupungin ajatukset heistä ovat erilaiset.
+Vaaliruhtinas itse sanoo, että hän mieluisammin luopuisi kruunustansa
+ja kerjäläisenä kulkisi mailmaa, kuin vastustaisi Herran ääntä. T:ri
+Melancthon epäilee ja sanoo, että meidän tulee tutkia henkiä, ovatko ne
+Jumalasta. Arkkidiakonus Carlstadt on kovasti mieltynyt heihin, niin
+että hän opetus-istuimeltaan kehoittaa ylioppilaita jättämään
+turhamaisen pyrintönsä lihallisen viisauden perään ja palaamaan ja
+Jumalan käskyn mukaan ansaitsemaan leipäänsä otsansa hiessä.
+Poikakoulun opettaja avasi huoneen akkunan ja käski kaupunkilaisia
+ottamaan pois lapsensa. Melkoinen joukko ylioppilaita on hajoamassansa,
+ja toiset ovat kiihtyneessä mielentilassa, valmiina mihin melskeesen
+tahansa. Kuvat ovat väkisin viedyt yhdestä kirkosta ja poltetut.
+Fransiskanin-luostarin munkit ovat pyytäneet sotaväkeä avukseen
+uhkaavaa päällekarkausta vastaan.
+
+Gottfried ja muut ovat vakuutetut, että nämät Zwickau'n miehet ovat
+sokaistuja intoilioita. Hän sanoo: "se henki, joka ei pane armoa
+Jumalan sanaan, ei suinkaan liene Jumalasta."
+
+Mutta näitten uusien oppien lujimpia vastustajia on kummastukseksemme
+hyvänsävyisä äitimme. Hänen lempeä, hiljainen luontonsa näyttää
+niinkuin taivaallisella vaistolla kammoman heitä. Hän sanoo: "Jumalan
+henki tekee nöyräksi -- eikä paisuta."
+
+Kun tuonain kerrottiin meille, että Nikolaus Storch oli nähnyt enkeli
+Gabrielin yöllä, joka riensi häntä kohden ja sanoi hänelle: "mitä
+sinuun tulee, sinä asetetaan minun valta-istuimelleni!" lausui äitini:
+
+"Oudollapa tavalla enkeli Gabriel nyt puhuu _omasta_
+valta-istuimestaan: ennen vanhaan enkelit puhuivat Jumalan
+valta-istuimesta."
+
+Ja kun joku arveli, että oli aika eroittaa akanat nisusta, ja perustaa
+semmoinen kirkko, johon vaan pyhät kuuluisivat, sanoi hän:
+
+"Se ei suinkaan sopisi minulle. Minun täytyisi pysähtyä ulkopuolelle,
+lunastettujen syntisten kirkkoon. Ja eikö St. Paavali itse sanonut,
+niinkuin T:ri Luther kertoi meille: 'syntiset, joista minä olen
+suurin?'"
+
+"Mutta ettekö pelkää", joku kysyi häneltä; "että loukkaatte Jumalaa,
+kun kiellätte Hänen sanansaattajiansa, jos sentään nämät profeetat
+olisivat Häneltä lähetetyt?"
+
+"En minä luule", hän vastasi tyvenesti. "Siksi kuin tohtorit
+vakaantuvat asiasta, minä en mielestäni voi pakoittaa Vapahtajaani, jos
+pysyn kiinni vanhassa sano massa."
+
+Isäni on kuitenkin kovin levoton tästä; hän ei ymmärrä, miks'ei saisi
+olla profeettoja Wittenbergissä yhtä hyvin, kuin Jerusalemissa; ja
+näihin ihmeellisiin aikoihin, väittää hän, mitkä ihmeet lienevät liian
+suuret uskottavaksi?
+
+Minä ja moni muu kaipaamme sydämestämme T:ri Lutheria. Minä luulen
+kyllä, että Gottfried on oikeassa, mutta se olisi kauheata, jos
+erehtyisi; ja T:ri Luther näyttää aina kohta käsittävän kaikki asiat,
+ja voittaa rynnäköllä linnan, sillä välin kuin Melancthon käyskelee sen
+ympäri ja tarkastelee jokaista varustusten osaa.
+
+T:ri Luther ei koskaan horju ajatuksissaan kirjeissään, vaan varoittaa
+meitä ankarasti näistä saatanan petoksista. Mutta siihen ihmiset
+vastaavat, ettei hän ole nähnyt eikä kuullut "profeettoja." Kirjeestä
+ehtii keskustella, ja kirjeesen ehtii vastata aikaa ennen, kuin toinen
+tulee, ja elävä silmä ja ääni maksavat paljon tämänlaisessa
+taistelossa.
+
+Mikä päällikkö voisi kirjeitten kautta viedä väkeänsä tuleen?
+
+
+Helmikuun 26 p. 1522.
+
+Rauhan kyyhkysemme on palannut kotiin; meidän Evamme! Kun tänä iltana
+kävin kadun poikki asialla äitini luona, näin minä kummastuksekseni
+Evan istuvan käsi isäni kädessä ja levollisesti lukevan hänelle
+kolmattakolmatta Psalmia, sillä välin kuin äidin-äitini istui ja
+kuunteli ja äitini tyytyväisesti kutoi heidän vieressään.
+
+Tuntui siltä kuin hän olisi tuskin ollut päivääkään poissa, niin
+hiljaisesti hän pujahti jälleen entiselle paikallensa. Se näytti niin
+luonnolliselta, vaan kuitenkin niin unenkaltaiselta, että kummastuksen
+tunto katosi minusta, niinkuin tapahtuu unelmissa, ja minä menin hänen
+luokseen ja suutelin hänen otsaansa.
+
+"Kallis serkku Elsa, sinäkö se olet!" hän lausui. "Minä aioin huomenna
+kaikkein ensiksi tulla sinun luoksesi."
+
+Minkä rauhan tuo rakas, levollinen, sointuva ääni levitti meidän
+kotiimme jälleen!
+
+"Te olette kaikki jättäneet täti Cottan", hän lausui, ja hänen äänensä
+värisi hiukan, "niin minä olen tullut takaisin olemaan hänen luonansa
+aina, jos hän sallii."
+
+Äitini ja Eva eivät koskaan vaihettaneet keskenänsä mitään rakkauden
+vakuutuksia; he ymmärtävät toinen toisensa niin täydellisesti.
+
+
+Helmikuun 23 p.
+
+Niin, se ei ole mikään unelma. Eva on jättänyt luostarin ja on taas
+yksi meistä. Nyt, kun hän on ruvennut jälleen kaikkiin vanhoihin
+askareihinsa, kummastelen minä enemmän, kuin ennen, kuinka olemme
+tulleet toimeen ilman häntä. Hän puhuu niin levollisesti paostansa
+luostarista ja ylimäisestä matkastansa maakunnassa, kuin se olisi ollut
+helppo ja aivan jokapäiväinen tapaus. Hän kertoo, että jokainen näytti
+olevan halukas auttamaan häntä ja pitämään huolta hänestä.
+
+Hän on kovasti vähän muuttunut. Hänen kasvonsa eivät olleet niitä,
+jotka muuttuivat. Sama viattomuus asuu hänen huulillaan, kuin ennen --
+sama luottavainen, totinen valo on hänen mustissa, lempeissä
+silmissään; tyven, rauhallinen otsa, joka aina muistutti
+päivänpaisteisesta, pilvettömästä taivaasta, on tyven ja kirkas vielä;
+ja sen ympärillä kultainen tukka, joka ei vielä ole kasvanut luostarin
+leikkauksen perästä, sykertyy vähäisiksi kiehkuroiksi, jotka
+muistuttavat minua hänen ensimäisista ajoistaan kodissamme
+Eisenachissa. Kuitenkin koko kasvojen luonto näyttää tyventyneen, minä
+en voi sanoa varjostuneen, vaan täyttyneen sillä katseella, joka
+luullakseni aina eroittaa pyhimysten kasvot tuolla ylhäällä enkelein
+kasvoista -- niitten kasvot, jotka ovat kärsineet, niitten kasvoista,
+jotka ovat vaan tunteneet sääliä --- niin, täyttyneen tuolla syvällä,
+hellällä, kärsivällisellä luottamuksella, inhimillisellä katseella,
+joka ilmestyy niitten kasvoissa, jotka ovat päässeet taivaalliseen,
+riemulliseen "_Sinun tahtosi tapahtukoon_" tuon "_Ei minun tahtoni,
+vaan Sinun_" tuskan kautta.
+
+Ensiksi meni Greeta häntä vastaan sillä kunnioittavaisella katsannolla;
+joka hänellä on kirkossa; ja hän kysyi minulta jälestäpäin: "onko tämä
+todella se serkku Eva, jonka kuva on meillä?" Mutta nyt he ovat mitä
+parahimmat ystävät, ja suurella luottamuksella ja aivan tarkasti
+juttelee Greeta serkku Evalle kaikki salaisimmat tuumansa ja ilonsa.
+Pojatkin panevat tavattoman paljon arvoa hänen hyvään ajatukseensa ja
+näyttävät pitävän päätöksiään viisaampina, kuin tavallisten naisten;
+sillä eilen pikku Fritz selitti hänelle hartaasti sen uuden joutsen
+ansioita, jonka hän oli saanut ja joka oli tehty englantilaisen mallin
+mukaan.
+
+Hän koettaa kaikin toimin saada yhdeksän nuorta nunnaa, jotka ovat
+ruvenneet Lutherin oppiin, vapaaksi Nimptschenistä. Gottfried luulee
+sitä sangen vaikeaksi, mutta ei millään lailla mahdottomaksi aikaa
+myöten.
+
+Vaan kuitenkin, mihin myrskyiseen mailmaan kyyhkysemme on palannut! --
+yliopisto on melkein häviämällänsä; kaupunki riivoksissa; eikä yhtään
+saksalaista raamattua kenenkään kädessä, jonka johdolla, niinkuin
+Gottfried sanoo, näitten uusien profeettain vaatimuksia tutkittaisiin.
+
+Se ei sentään näytä tekevän Evaa alakuloiseksi. Hän sanoo, että hänestä
+tuntuu, kuin hän astuisi arkista uuteen mailmaan; eikä Noach suinkaan
+tavannut kaikkia järjestykseen pantuna edestänsä. Hän on kokonaan
+äitini puolella, mitä profeettoihin tulee. Hän sanoo, etteivät
+apostolit saarnanneet, itseänsä, vaan Kristusta Jesusta Herraamme. Jos
+Zwickau'in profeetat saarnaavat Häntä, eivät he saarnaa mitään uutta;
+ja jos he saarnaavat itseänsä, ei Jumala eikä liioin enkeli Gabriel
+käskenyt heitä siihen.
+
+Suuresti meitä surettaa, että Fritz vielä on vankeudessa. Ensiksi
+olimme varmat, että hänen onnistuisi paeta, mutta jokainen kuukausi
+vähentää toivojamme, siksi kuin tuskin tohdimme mainita häntä, paitsi
+rukouksissamme. Kuitenkin me joka päivä, Gottfried ja minä, rukoilemme,
+ettei ainoastaan hän pääsisi vapaaksi, vaan myöskin T:ri Luther palaisi
+ja onnellisesti päättäisi saksalaisen raamatun-käännöksensä, joka,
+Gottfriedin luullen; on oleva suurin lahja, minkä T:ri Luther
+milloinkaan on antanut taikka milloinkaan voi antaa Saksan kansalle ja
+sen kautta kristikunnalle.
+
+
+Lauantaina, Maaliskuun 8 p. 1522.
+
+Tuo suuri, lämmin sydän sykkii taas meidän joukossamme!
+
+T:ri Luther asuu taas levollisesti Augustinin-luostarissa, jonka
+hän jätti vuosi takaperin, Wormsiin lähteäksensä. Mitä muutoksia
+siitä ajasta! Hän jätti meidät kesken kyyneliämme ja turhia
+rukouksiammme, ettei hän uskoisi kallista henkeänsä sille petolliselle
+suojeluskirjalle, joka oli kietonut Johan Hussin martyri-paaluun.
+
+Hän palajaa eheänä ja voittoisana -- hyvän asian puollustajana
+keisarin, pappien ja ruhtinaitten edessä Saksan kansan sankarina.
+
+Hänen lähtiessänsä juuri osa kaupunkilaisista ja ylioppilaista vapisi
+hänen rohkeitten sanojensa ja tekojensa puolesta.
+
+Palatessaan hän näkee, kuinka ylioppilaat ja porvarit rajusti ja
+sokeasti syöksevät eteenpäin sitä tietä, jonka hän avasi -- tuolle
+puolen hänen päätöksensä ja vakuutuksensa rajoja.
+
+Hän lähti ensimäisenä taisteloon, ja muut seurasivat pelolla, kun hän
+yksin ryntäsi eteenpäin kuoleman uhalla.
+
+Hän palajaa kutsumaan takaisin hajonneita joukkojansa, jotka ovat
+levinneet ja jakaantuneet tuimassa ja tulisessa takaa-ajossaan.
+
+Lieneekö nyt hänen äänensä yhtä voimakas peräyttämään ja jälleen
+järjestämään, kuin se oli eteenpäin käskemään?
+
+Matkallansa Wartburgista kirjoitti hän vaaliruhtinaalle ja kieltäysi
+hänen suojelustansa vastaan-ottamasta, ilmoittaen, että hän palasi sen
+lauman luo, jonka Jumala oli antanut hänelle Wittenbergissä, että
+Jumala itse oli kutsunut ja kehoittanut häntä, ja että hän oli
+mahtavamman suojassa, kuin minkään vaaliruhtinaan! "Miekka", hän sanoi,
+"ei voinut puollustaa totuutta. Väkevimmät ovat ne, joitten usko on
+vahvin. Hän tuli turvaten Herraansa Kristukseen ja Häneen yksinään."
+
+Gottfried sanoo, että se on tyhjä luulo, mutta minusta on jo, kuin
+näkisin suuren eroituksen kaupungissa -- ei jutella niin rohkeasti
+ja suureen ääneen, kuin toispäivänä; niinkuin perheessä hilpeät,
+telmivät pojat asettuvat, kun isä taas astuu heidän joukkoonsa.
+Mutta ylihuomenna voimme päättää paremmin. Hän aikoo saarnata
+kaupungin-kirkossa.
+
+
+Maanantaina, Maaliskuun 10 1522.
+
+Me olemme kuulleet hänen saarnaavan kerran vielä. Kiitos Jumalan, nuot
+erämaan päivät, joksi hän sanoi niitä, eivät suinkaan ole menneet
+hukkaan T:ri Lutherilta.
+
+Kun hän jälleen seisoi saarnastuolissa, oli harva taajassa
+sanankuulia-joukossa, joka sai kyyneliänsä pidätetyksi. Tässä hyvin
+tunnetussa kuvassa ja näissä vilpittömissä, vakavissa kasvoissa näimme
+sen miehen, joka oli seisonut järkähtämättä keisarin ja kaikkien
+valtakunnan suurten edessä, yksinään puollustaen Jumalan totuutta.
+
+Useat meistä näimme paitsi sitä vielä suuremmalla liikutuksella
+kärsijän, joka näinä viime kymmenenä kuukautena oli Wartburgin
+yksinäisyydessä seisonut vielä kauheamman vihollisen edessä, kuin
+paavin taikka keisarin; ja joka sillä välin, kuin hänen oma sydämensä
+ja lihansa usein melkein nääntyivät taistelossa, ei ollut koskaan
+tauonnut urhoollisesti ja voittoisasti taistelua jatkamasta meidän,
+hänen laumansa puolesta; joka lähetti mestarillisia vastauksia Parisin
+yliopistolle; joka yhdellä ainoalla jalolla nuhteella väänsi
+valheellisen anekaupan Mainzin arkkipiispan vapisevasta kädestä, joka
+kirjoitti lakkaamattomia lohdutuksen tai isällisen neuvon kirjeitä
+Kristuksen vähäiselle joukolle Wittenbergiin, ja kaikkien näitten
+ohessa valmisteli sitä Jumalan Sanan Käännöstä, josta meidän maamme
+toivoo niin paljon.
+
+Mutta vanhemmat, hellemmät, tutummat muistot valloittivat kaikki muut,
+kun jälleen kuulimme hänen äänensä -- sen uskollisen äänen, joka oli
+varoittanut ja lohduttanut meitä niin kauan sekä julkisesti että
+yksityisesti. Muille T:ri Luther olkoon Wormsin sankari, Saksanmaan
+opettaja, se Pyhä Yrjänä, joka tappoi valheen lohikäärmeen: meille hän
+oli luopumaton, lempeä sielunpaimen; ja moni meistä kuuli, luullakseni,
+varsin vähän hänen saarnansa ensimäisistä sanoista pelkästä ilosta,
+että saimme kuulla hänen äänensä jälleen, kun kirkkaat, syvät säveleet
+värähtelivät hiljaisessa kirkossa.
+
+Aluksi hän kiitti meidän uskoamme. Hän sanoi, että olimme suuresti
+edistyneet hänen poissa ollessaan. Mutta hän jatkoi sanoen: "meillä
+täytyy olla enemmän kuin usko -- meillä täytyy olla rakkaus! Jos mies
+on yksinään; miekka kädessä; tekee se yhtä, joko hän pitää sitä tupessa
+taikka ei; mutta jos hän on keskellä ihmisjoukkoa, tulee hänen pitää
+sitä niin, ettei hän haavoita ketään."
+
+"Äiti antaa aluksi lapsellensa maitoa. Eläisikö se, jos hän antaisi
+ensin lihaa ja viiniä?"
+
+"Mutta sinä, ystäväni, olet ehkä saanut kylläksi maitoa. Liha ja viini
+kenties tekee sinun hyvää. Salli kuitenkin heikomman, nuoremman veljesi
+saada maitoa. Oli semmoinenkin aika, kuin et sinäkään olisi voinut
+nauttia mitään muuta."
+
+"Katso aurinkoa! Se tuottaa meille kaksi asiaa -- valon ja lämpimän.
+Valon säteet lankeevat suorastaan meidän päällemme. Ei mikään kuningas
+ole voimallinen kyllä katkaisemaan noita teräviä, suoria, nopeita
+säteitä. Mutta lämmin hohtaa meille joka taholta. Näin tulee uskon,
+niinkuin valonkin, aina olla suora ja taipumaton; mutta rakkauden
+pitäisi, niinkuin lämpimän, hohtaa joka taholta ja nöyrästi mukaantua
+kaikkien tarvetta myöten."
+
+Hän jatkoi: "messun poistaminen, sanotte, on Pyhän Raamatun mukaan.
+Minulla on sama ajatus, kuin teillä. Mutta kun poistitte sen, millä
+lailla te huolitte järjestyksestä ja säädyllisyydestä? Teidän olisi
+tullut hartaasti rukoilla Jumalaa, kääntyä esivallan puoleen, ja
+jokainen olisi huomannut, että asia oli Jumalasta."
+
+"Messu on paha asia; Jumala on sen vihollinen; se on poistettava; ja
+minä soisin, että koko mailmassa Pyhä Ehtoollinen asetettaisiin sen
+sijaan. Mutta älköön kukaan väkisin temmatko ketään pois siitä. Asia on
+jätettävä Jumalan haltuun. Hänen sanansa se on, joka on vaikuttava,
+emmekä me. Ja miksi? te kysytte. Siksi, että minä en pidä ihmisten
+sydämiä kädessäni, niinkuin savenvalaja pitää saven kädessään. Meidän
+työmme on puhua; Jumala toimittaa. Saarnataan me. Kaikki muut ovat
+Hänen tehtävänsä. Jos käytän väkivaltaa, mitä voitan? Muutosta
+käytöksessä, ulkonäköä, niuristelemista, petosta, teeskentelemistä.
+Mutta mihin joutuvat sydämen, uskon, kristillisen rakkauden
+rehellisyys? Kaikki puuttuu, missä nämät puuttuvat; ja lopusta minä en
+anna pähkinän-varttakaan."
+
+"Sydämen me tarvitsemme; ja sitä voittaaksemme tulee meidän saarnata
+evankeliumia. Silloin sana pystyy tänään yhteen sydämeen, huomenna
+toiseen, ja niin vaikuttaa, että jokainen luopuu messusta. Jumala saa
+aikaan enemmän, kuin mitä te ja minä ja koko mailma voisimme yhdessä
+yrittääkään. Hän valloittaa sydämen; ja kun se on voitettu, on kaikki
+voitettu."
+
+"Minä en sano tätä sentähden, että messu perustettaisiin jälleen. Koska
+se nyt on poistettu, jääköön se Jumalan nimessä pois. Mutta oliko se
+poistettava teidän tavallanne? Kun St. Paavali tuli suuren Athenan
+kaupunkiin, näki hän alttareita, jotka olivat rakennetut väärille
+jumalille. Hän kävi toisesta toiseen, mietiskeli itseksensä kaikista,
+mutta ei koskenut yhteenkään. Sen sijaan hän palasi tyvenesti torille
+ja ilmoitti kansalle, että kaikki nuot jumalat olivat epäjumalia. Tämä
+ilmoitus vaikutti muutamien sydämeen, ja epäjumalat kaatuivat, ilman
+että Paavali koski niihin. Minä saarnaisin, minä puhuisin, minä
+kirjoittaisin, mutta minä en pakoittaisi ketään; sillä usko on
+vapaa-ehtoinen asia. Katsokaat, mitä minä olen tehnyt! Minä nousin
+vastustamaan paavia, aneita ja paavin seuralaisia; mutta minä tein sen
+ilman meteliä taikka väkivaltaa. Minä käytin ennen kaikkia Jumalan
+sanaa; minä saarnasin, minä kirjoitin; minä en tehnyt mitään muuta. Ja
+kun minä nukuin, taikka istuin pöydän ääressä, keskustellen Amsdorfin
+ja Melancthonin kanssa ja juoden Wittenbergin oluttamme, oli se Sana,
+jota olin saarnannut, vaikuttamassa ja hävitti paavin valtaa enemmän,
+kuin minkään ruhtinaan taikka keisarin rynnistys koskaan on sitä
+vahingoittanut. Minä en tehnyt mitään; sana teki kaikki. Jos minä
+olisin turvannut väkivaltaan, olisi Saksa ehkä tähän aikaan upotettuna
+mereen. Ja mikä seuraus olisi ollut? Sielun ja ruumiin häviö ja hukka.
+Sentähden minä pysyin itse levollisena, ja jätin Sanan raivaamaan
+tietä itselleen mailman lävitse. Tiedättekö, mitä perkele ajattelee,
+kun hän näkee, että ihmiset käyttävät väkivaltaa evankeliumia
+levittääksensä? Istuen kädet ristissä helvetin tulen takana, sanoo
+saatana pahanjuonisella katseella ja kauhealla hymyllä: 'voi, mutta
+nuot hullut vasta viisaat ovat, kun tekevät työtä minulle!' Mutta kun
+hän näkee, että Sana astuu esiin ja yksin ryhtyy taisteloon, silloin
+hänen on paha olla; hänen polvensa lyövät yhteen, häntä värisyttää ja
+hän pyörtyy pelosta."
+
+Levollisesti ja kunnioituksella, ilman iso-äänisiä keskusteluita taikka
+kerskauksia sen suhteen, mitä aikoivat tehdä, hajosi seurakunta.
+
+Niin lujasti lähti kehoitus pitkämielisyyteen tästä rohkeasta,
+pelottomasta sydämestä, joka Jumalan tähden on yksinään ja
+urhoollisesti kohdannut paavin ja keisarikunnan vihaa, ja yhä vielä
+kohtaa kirkon ja valtakunnan pannaa!
+
+
+Keskiviikkona, Maaliskuun 11 p.
+
+Eilen T:ri Luther taas saarnasi. Hän varoitti meitä vakavasti pyhää
+sakramenttiä kevytmielisellä tavalla nauttimasta. "Se ei ole
+ulkonainen syöminen, joka tekee kristityn", hän sanoi; "se on
+sisällinen ja hengellinen syöminen, joka on uskon tuote ja jonka
+puutteessa kaikki ulkonaiset asiat ovat vaan tyhjiä koruja ja turhia
+temppuja. Nyt on tämä usko luja luottamus siihen, että Jesus Kristus on
+Jumalan Poika; että, otettuaan päällensä meidän syntimme ja vääryytemme
+ja niitä ristissä kannettuaan, Hän on itse ainoa, riittävä sovitus;
+että Hän aina seisoo Jumalan edessä; että Hän lepyttää Isää meidän
+puolestamme, ja että Hän on antanut meille ruumiinsa sakramentin,
+vahvistaaksensa uskoamme tuohon sanomattomaan armoon. Jos uskon nämät,
+on Jumala minun puollustajani. Kun Hän on minun vieressäni, en minä
+huoli synnistä, kuolemasta, helvetistä eikä perkeleestä; he eivät voi
+tehdä mitään pahaa minulle, ei edes liikuttaa yhtä hiuskarvaa minun
+päässäni. Tämä hengellinen leipä on murheellisen lohdutus, sairaan
+lääke, kuoleman elämä, nälkäisen ruoka, köyhän aarre. Joka ei sure
+syntejänsä, hänen ei siis tule lähestyä tätä alttaria. Mitä hän siinä
+tekisi? Voi, jos omatuntomme soimaisi meitä, jos sydämemme tuntisi
+itsensä musertuneeksi virhettemme ajatuksesta, silloin me emme
+kevytmielisesti lähestyisi pyhää sakramenttiä."
+
+Löytyi paljon muita meidän joukossamme, kuin munkki Gabriel Didymus
+(muutamia päiviä sitten yksi hurjan puolueen rajuimpia, joka nyt on
+tyyntynyt ja saatettu järkeensä), joitten sopi sanoa, kun kuuntelimme:
+"totisesti, se on niinkuin enkelin ääni."
+
+Mutta, kiitos Jumalan, se ei ole mikään enkelin ääni, vaan ihmis-ääni,
+josta jokainen sydämemme tunne väreilee -- meidän oman, uskollisen,
+suoran Martin Lutherimme ääni, joka nyt, niinkuin toivomme, jää meille
+ylösrakentamaan meitä samalla sanalla, joka jo on tehnyt niin paljon
+siivoa.
+
+Vaan kuitenkin tuntuu minusta, kuin hänen poissa-olonsa olisi tehnyt
+tehtävänsä meidän hyödyksemme yhtä hyvin, kuin hänen takaisintulonsa.
+Jos nyt saadaan väkivallan käsi hillityksi, täytyy minun riemuita
+siitä, että se on toimittanut juuri sen verran, kuin se on.
+
+Noudatettakoon nyt vaan T:ri Lutherin peruslausetta: älä hävitä mitään,
+jota ei Pyhä Raamattu suorastaan kiellä.
+
+
+Maaliskuun 30 p.
+
+T:ri Lutherin kahdeksan saarnaa ovat nyt päätetyt; ja rauha on palannut
+jälleen Wittenbergiin. Ylioppilaat ryhtyvät uudestaan lukemisiinsa,
+pojat tulevat takaisin kouluun; jokainen aloittaa jälleen nöyrällä
+sydämellä tointansa.
+
+Ei ole ketään rangaistu. Luther ei tahdo, että väkivaltaa käytetään,
+olipa haira-uskoisia taikka uskottomia uudistelioita vastaan. "Vapaus",
+hän sanoo, "on uskon olemus."
+
+Kun ajattelemme, kuinka hän luonnostaan säälii muita, kärsiviä, emme
+ihmettele tätä niin paljon.
+
+Mutta me ihmettelemme kaikki hänen sanojensa lempeyttä. Sanotaan, että
+urhoollisimmat soturit ovat parhaimmat hoitamaan haavoitettuja
+kumppaneitansa. Lutherin käsi näyttää laskeneen pois sotatapparan, ja
+tultuaan sairastavan, haavoitetun ja hämmennetyn väkensä luo, hoitaa
+hän heitä kuin armasteleva nainen -- niinkuin meidän oma äitimme, joka
+nyt on itse saatu rakastamaan ja kunnioittamaan häntä kaikesta
+sydämestä.
+
+Ei yhtäkään katkeraa sanaa ole päässyt hänen suustaan, vaikka se asia,
+jonka tämä sekasorto on saattanut vaaran alaiseksi, on sama asia, jonka
+tähden hän on pannut henkensä alttiiksi.
+
+Eikä ole enää mitään meteliä kaduilla. Säikähtyneet Fransiskanit saavat
+jatkaa juhla-menojansa ilman pelotta taikka sotaväen avutta. Kaikki
+sotaisat henget ovat taas herjenneet vähäisiä ulkonaisia asioita
+hätyyttämästä ja kääntyvät siihen suureen taisteloon, joka alkaa
+kaikkialla orjuutta ja haira-uskoa vastaan.
+
+T:ri Luther itse on pyytänyt T:ri Melancthonilta apua, kun hän oikaisee
+ja viimeistelee sitä Uuden Testamentin käännöstä, jonka hän toimitti
+yksinäisyydessänsä Wartburgissa. Heidän ystävyytensä näyttää
+hartaammalta, kuin koskaan.
+
+Kristoferin kirjapaino on täydessä työssä, ja kaikki näyttävät
+ryhtyneen iloisiin, säännöllisiin askareisinsa jälleen.
+
+Välisti minä, kun ajattelen, kuinka paljon me riipumme T:ri Lutherista,
+pelkään, että teemme itsellemme epäjumalan hänestä; mutta Thekla, joka
+taas on meidän joukossamme, lausui minulle, kun ilmoitin tämän pelkoni:
+
+"Voi, kallis Elsa, tämä on tuota vanhaa haira-uskoa. Kun Jumala antaa
+meille ihanan kesän ja runsaan sadon, tuleeko meidän vastaan-ottaa se
+kylmäkiskoisesti ja nauttia sitä sillä pelolla, että Hän tulevana
+vuonna lähettää meille huonot ilmat estääksensä meitä olemasta liian
+onnellisia? Jos Hän lähettää meille pimeitä aikoja, eikö Hän myös anna
+meille lamppua jalkojemme eteen?"
+
+Ja leppeä äitimmekin sanoi:
+
+"Minä luulen, että jos Jumala antaa meille sauvan, Hän _tarkoittaa_,
+että me nojaamme siihen."
+
+"Ja kun Hän ottaa sen pois", lausui Eva, "luulen minä, että Hän aikoo
+antaa meille oman kätensä sen sijaan! Minä luulen, että se surettaa
+Jumalaa, kun käytämme Hänen lahjojansa siksi, miksi hän ei aikonut
+niitä; niinkuin jos esimerkiksi _istuttaisimme_ sauvamme maahan emmekä
+nojaisi siihen; taikka pystyttäisimme sen kuvaksi ja palvelisimme sitä
+emmekä nojaisi siihen ja palvelisi Jumalaa. _Silloin_ saisimme,
+luullakseni, oppia, että epäjumalamme ei ollut itsessään mikään tuki
+eikä edes mikään elävä olento, vaan ainoastaan hengetön puupalanen."
+
+"Niin", sanoi Thekla ratkaisevalla äänellä, "kun Jumala antaa meille
+ystäviä, luulen minä Hänen tarkoittavan, että me rakastamme heitä niin
+paljon, kuin jaksamme. Ja kun Hän antaa meille onnea, tarkoittaa Hän
+varmaan, että me nautimme sitä niin paljon, kuin voimme. Ja kun Hän
+antaa sotamiehille hyvän kenraalin, tarkoittaa Hän, että he luottavat
+häneen ja seuraavat häntä. Ja kun hän antaa meille takaisin T:ri
+Lutherin ja serkku Evan", lisäsi hän, vetäen Evan kättä hänen työstään
+ja suudellen sitä, "tahtoo hän varmaan, että me toivotamme heitä
+tervetulleeksi kaikesta sydämestämme ja tunnemme, ettemme voi
+milloinkaan kylläksi panna arvoa heihin. Voi Elsa", jatkoi hän
+hymyillen: "minä pelkään, ettet sinä koskaan pääse vapaaksi vanhoista
+kahleista. Tuon tuostakin saamme aina kuulla niitten kalisevan sinun
+ympärilläsi, niinkuin Gersdorfien perhe-aaveen kahleet. Sinä et voi
+koskaan kokonaan uskoa, rakas, hyvä sisar, ettei Jumala ole enemmän
+mieltynyt sinuun, kun olet murheellinen, kuin jolloin olet onnellinen."
+
+"Hän on usein likinnä", arveli Eva lempeästi, "kun olemme murheissa."
+Ja Theklan huulet värisivät ja hänen silmänsä täyttyivät kyynelillä,
+kun hän vastasi muuttuneella äänellä:
+
+"Minä luulen, että minäkin olen sitä kokenut, serkku Eva."
+
+Lapsi raukka, hän on monesti saanut kokea sitä. Hänen sydäntänsä
+vihavoittaa usein, kun hän ajattelee Bertrand de Créqui'n vaarallista
+asemaa vihamielisten sukulaisten joukossa Flanderissa. Ja sen vuoksi
+hän ei siedä, että vähintäkään epäillään, että he varmaan tapaavat
+toinen toisensa jälleen.
+
+Evankelista oppia tervehditään riemulla Antverpenissa ja muissa
+Alankomaitten kaupungeissa. Mutta toiselta puolen valtiolliset ja
+kirkolliset virkakunnat vastustavat sitä kiivaasti ja uhkaavat
+vainomusta.
+
+
+Toukokuulla 1522.
+
+T:ri Luther on pitänyt kokousta Markus Stübnerin, koulun-opettaja
+Cellariuksen ja muitten Zwickau'in profeettain ja heidän opetuslastensa
+kanssa. Hän ilmoitti heille suoraan, että hänen luullaksensa heidän
+väkivaltainen, itsepäinen, vimmattu menetyksensä ei lähtenyt rakkauden
+ja totuuden Pyhästä Hengestä, vaan valheen ja pahuuden hengestä.
+Kuitenkin hän kerrotaan malttavaisesti kuunnelleen heitä. Cellarius,
+niin jutellaan, vahtui ja kiristeli vihasta hampaitansa, mutta Stübner
+osoitti enemmän itsehillintöä.
+
+Kuitenkin ovat profeetat kaikki jättäneet Wittenbergin, ja rauha
+vallitsee jälleen.
+
+Jonkunlainen levollisuus on levinnyt kaupunkiin ja jokaiseen sen kotiin
+-- järjestyksen ja alamaisuuden levollisuus levottomuuden ja
+itsepäisyyden sijaan. Ja kaikki on toimitettu sen miehen läsnä-olon ja
+sanojen kautta, jonka Jumala on lähettänyt johdattajaksemme ja jota me
+siksi tunnustamme. Ei yhtäkään väkivallan työtä ole tehty siitä saakka,
+kuin hän tuli. Hän ei suvaitse, että kenenkään omaatuntoa pakoitetaan,
+ei profeettain opetuslasten eikä myöskään vanhain haira-uskolaisten.
+Hän luottaa, niinkuin me kaikki, raamatun saksalaisen käännöksen
+vaikutukseen. Tämä teos edistyy nyt häiritsemättä ja nopeasti.
+
+Joka viikko kokoontuvat tohtorit Augustinin-luostarissa, joka nyt on
+melkein tyhjä, tutkimaan, mitä jo on valmista, ja neuvottelemaan
+vaikeista paikoista. Kun tämä kerta on päätetty, tuntevat he, että
+Jumala on puhuva näitten jumalallisten lehtien kautta suoraan kaikkein
+ihmisten sydämeen, ja saarnamiehet ja tohtorit saavat palata halpaan ja
+alhaiseen virkaansa.
+
+
+
+
+XXIII.
+
+Atlantin kertomus.
+
+
+Chriemhild ja minä olemme aina olleet perheen vähälahjaisimmat lapset
+eikä meissä ole ollut mitään erinomaista, niinkuin toisissa. Minä
+luulen todella, että ainoa huomattava asia on, että olemme kaksoiset.
+Thekla sanoo, että me olemme vento Sachsilaisia ja ettei meissä
+kummassakaan ole mitään kiivasta czechiläistä elikkä bömiläistä verta;
+joka lienee minulle sitä parempi, kuin Konradilla melkoisessa määrässä
+on Schweitziläisten totista luontoa. Jokainen puhui aina Chriemhildistä
+ja minusta ja ajatteli meitä yhdessä; ja kun he sanoivat meitä perheen
+kaunottariksi, tarkoittivat he luullakseni etupäässä, että me näytimme
+hupaisilta yhdessä vastakohdan vuoksi. Thekla sanoo, että Jumala
+lähettää kukkia mailmaan kaksoisparina, olemaan toistensa vastakohtana
+juuri niinkuin me -- mustasilmäisiä orvokkeja ja vaaleanpintaisia
+kelta-esiköitä, kultaisia heluntai-kukkia ja purpuranpunaisia kanervia.
+Hänen oli tapa sanoa Chriemhildiä sisko Kelta-esiköksi, ja minua sisko
+Orvokiksi. Chriemhild on kuitenkin kaunis itseksensä ilman minutta --
+niin pitkä, valkeaverinen, levollinen ja ruhtinaallinen; hänellä on
+niin isot, harmaat silmät, niin tyven, leveä otsa ja suora, uhkea
+vartalo, joka aina tekee, että hänen tasainen käytöksensä näyttää
+armolliselta, kuin kuningattaren. Mutta minä en ole mitään ilman
+Chriemhildiä; se vaan, että ihmiset mielellään katselivat minun
+vähäistä, hoikkaa vartaloani, mustia silmiäni ja hiuksiani hänen
+rinnallansa.
+
+Olisi hauska tietää, mitä Konrad Winkelriedin kansa ajattelee minusta
+tuossa kaukaisessa, vuorisessa Schweitzissä, johon hän aikoo viedä
+minut! Hän on varma, että kaikki rakastavat minua; mutta mistäpä sen
+minä tiedän? Välisti sydäntäni oikein sykähtää, kun ajattelen, että
+minun pitää jättää koti, Elsa, kallis äitini ja kaikki. Se on totta,
+että Chriemhild näytti katsovan sitä aivan luonnolliseksi, kun aika
+tuli, mutta hän on niin toisenlainen. Jokainen tiesi, että kaikki
+mieltyisivät Chriemhildiin.
+
+Ja minä olen niin tottunut rakkauteen ja hyvyyteen. He tuntevat minut
+kaikki niin hyvin täällä ja tietävät, kuinka minun taitoni on paljon
+vähempi, kuin kaikkien muitten, niin että he kaikki ovat varsin
+kärsivällisiä minua kohtaan. Yksin Theklakin, joka usein on hiukan
+tuittupäinen, on aina lempeä minulle, vaikka hän toisinaan vähän
+nauraakin, kun sanon jotakin tavallista tyhmempää. Minä keksin niin
+usein asioita, joita kaikki muut tiesivät jo aikaa. Minä en luullakseni
+pelkää niin paljon omasta puolestani, sillä minulla on niin vähän
+oikeutta odottaa mitään ja minä saan aina niin paljon enemmän, kuin
+ansaitsen, meidän kalliilta taivaalliselta Isältämme ja jokaiselta.
+Ainoastaan Konradin tähden olisin minä mielelläni vähäisen viisaampi,
+koska hän osaa niin monta kieltä ja on niin kovin taitava. Kun minä
+puhuin tästä Elsalle kerta, hymyili hän ja sanoi, että hänellä oli
+joskus samanlainen pelko, mutta jos pyydämme Jumalalta, kyllä Hän aina
+antaa meille juuri sen viisauden, jota me joka päivä tarvitsemme. Se on
+osa "jokapäiväisestä leivästämme", hän arveli. Eikä Elsa suinkaan ole
+mikään oppinut, vaan kuitenkin jokainen rakastaa häntä, ja hän tekee
+niin paljon hyvää hiljaisuudessa. Mutta vaikka hän ei olekaan oppinut,
+on hän minusta viisas vähäisissä asioissa. Ja hänen oli tapa kirjoittaa
+aikakirjaa, kun hän oli nuorempi, kuin minä olen. Hän kertoi minulle
+niin, vaikka minä en koskaan ole nähnyt sitä. Minä olen ajatellut, että
+kenties aikakirjan kirjoittaminen on tehnyt hänetkin viisaammaksi; ja
+sentähden minä aion koettaa kirjoittaa semmoista. Mutta kun en tällä
+haavaa itsestäni muista puhua mitään, kopioitsen minä aluksi erään
+kertomuksen, jonka Konrad muutamia päiviä sitten lainasi minulle
+luettavaksi. Yksi hänen ystävistään, nuori schweitziläinen ylioppilas,
+joka on juuri tullut Wittenbergiin St. Gallenista, jossa hänen
+omaisensa asuvat, on kirjoittanut sen. Hänen nimensä on Johan Refsler,
+ja Konrad pitää häntä oikein hyvänä ja ahkerana.
+
+
+_Kopia Johan Reflerin kertomuksesta_.
+
+"Kun matkustimme Wittenbergiin Pyhää Raamattua opiskelemaan, yllätti
+meidät Jenassa kauhea myrsky. Me kuulustelimme monelta jotakin
+ravintolaa kaupungissa, jossa saisimme olla yötä, mutta meidän oli
+mahdoton löytää mitään, vaikka kyllä sekä etsimme itse että kyselimme
+muilta. Ei kukaan tahtonut antaa meille yö-sijaa. Oli juuri
+karnavalin-aika, jolloin ihmiset huolivat viisi pilgrimeistä taikka
+vieraista. Me lähdimme sen vuoksi taas kaupungista koettamaan,
+löytäisimmekö jotakin kylää, johon sopisi jäädä yöksi."
+
+"Mutta kaupunginportilla kohtasi meitä arvokkaan-näköinen mies, joka
+puhutteli meitä ystävällisesti ja kysyi, mihin me niin myöhään illalla
+aioimme, koska emme missäänpäin pääsisi mihinkään taloon taikka
+ravintolaan, joka antaisi meille suojaa, ennenkuin musta yö saavutti
+meidät. Paitsi sitä eksyi helposti tällä tiellä; hän kehoitti meitä
+sentähden pysymään yötä siinä, missä olimme."
+
+"Me vastasimme:
+
+"Rakas isä, me olemme käyneet kaikissa ravintoloissa, mutta he
+lähettivät meidät toisesta toiseen; joka paikassa he kielsivät meiltä
+majaa; meillä ei ollut sentähden muuta neuvoa, kuin lähteä edemmäksi."
+
+"Silloin hän kysyi, olimmeko myöskin kysyneet huonetta Mustassa
+Karhussa."
+
+"Johon vastasimme:
+
+"Sitä paikkaa me emme ole nähneet. Hyvä ystävä, missä se on?"
+
+"Nyt hän vei meidät kappaleen matkaa ulkopuolelle kaupunkia. Ja kun
+näimme Mustan Karhun, katso, vaikka kaikki muut ravintolan-isännät
+olivat kieltäneet meiltä suojaa, tuli isäntä itse ulos portille meitä
+vastaan, toivotti meitä tervetulleeksi ja saatti meidät sisään."
+
+"Siellä näimme yhden miehen istuvan yksinään pöydän ääressä, ja hänen
+edessään oli vähäinen kirja. Hän tervehti meitä ystävällisesti, käski
+meidän tulla likemmäksi ja asettua hänen viereensä pöydän luo. Sillä
+meidän kenkämme olivat (luvalla sanoen) niin kurassa, ettemme
+kehdanneet rohkeasti astua huoneesen, vaan istahdimme vähäiselle
+penkille oven nurkkaan."
+
+"Silloin hän tarjosi meille juoda, eikä meidän käynyt kieltäminen. Kun
+näimme, kuinka sydämellinen ja ystävällinen hän oli, menimme istumaan
+likelle häntä hänen pöytänsä ääreen, niinkuin hän oli pyytänyt meitä,
+ja tilasimme viiniä, että saisimme vuorostamme tarjota hänelle. Me emme
+ajatelleet häntä muuksi, kuin ratsassoturiksi. Hän oli vaan tavan
+mukaan puettu sukkiin ja ihotakkiin, ilman haarniskoita, miekka
+kupeella, oikea käsi miekan-ponnessa ja vasen sen kahvassa. Hänen
+silmänsä olivat mustat ja syvät, ne leimuivat ja säteilivät, kuin
+tähdet, ettei ollut helppo katsella niitä."
+
+"Pian hän alkoi kysyä, mistä kotoisin olimme. Mutta hän lisäsi itse:
+
+"Te olette Schweitziläisiä. Mistä osasta Schweitzistä?"
+
+"Me vastasimme:
+
+"St. Gallenista."
+
+"Silloin hän sanoi:
+
+"Jos lähdette täältä Wittenbergiin, niinkuin luulen, tapaatte hyviä
+maanmiehiä siellä, nimittäin Tohtori Hieronymus Schurf'in ja hänen
+veljensä Tohtori Augustinuksen."
+
+"Me sanoimme:
+
+"Meillä on kirjeitä heille. Ja sitten kysyimme:
+
+"Tiedättekö sanoa onko Martin Luther nyt Wittenbergissä, taikka missä
+hän on?" hän vastasi:
+
+"Minulla on varma tieto, ettei Luther nyt ole Wittenbergissä. Mutta hän
+tulee sinne ennen pitkää. Filip Melancthon on siellä nyt, hän opettaa
+kreikkaa ja muut hebrean kieltä. Minä neuvon teitä lujasti opiskelemaan
+molempia; sillä molemmat ovat tarpeelliset, jos mieli ymmärtää Pyhää
+Raamattua."
+
+"Me sanoimme:
+
+"Jumala olkoon kiitetty! Sillä jos Jumala suo meille elinaikaa, emme
+lähde sieltä, ennenkuin olemme nähneet ja kuulleet tuota miestä. Me
+olemme nimittäin hänen tähtensä tehneet tämän matkan, koska olemme
+ymmärtäneet, että hän aikoo poistaa pappisvallan sekä messun, jotka hän
+ei katso olevan mitään perustusta. Vanhempamme ovat lapsuudestamme asti
+aikoneet meitä papiksi ja sentähden tahtoisimme mielellään tietää,
+minkälaista opetusta hän antaisi meille ja millä voimalla hän aikoo
+ryhtyä näihin muutoksiin."
+
+"Niitten sanojen jälkeen hän kysyi:
+
+"Missä tähän asti olette opiskelleet?"
+
+"Vastaus: Baselissa."
+
+"Silloin hän kysyi: kuinka Baselissa laita oli? Onko Rotterdamin
+Erasmus yhä siellä, ja mitä hän tekee?"
+
+"Meidän tietääksemme, hyvä herra", sanoimme, "on siellä hyvin laita.
+Erasmus on myös siellä, mutta mitä hän paraikaa työskentelee, sitä ei
+kukaan tiedä, sillä hän elää hyvin hiljaisesti ja aivan itsekseen."
+
+"Tämä keskustelu näytti meistä hyvin kummalliselta sotamiehen puheeksi.
+Hän tiesi jutella molemmista Schurfeista, Filipistä ja Erasmuksesta, ja
+myöskin hebrean ja kreikan oppimisesta."
+
+"Paitsi sitä käytti hän silloin tällöin latinaisia sanoja, jotta
+päätimme häntä paremmaksi, kuin tavalliseksi soturiksi."
+
+"Ystäväni", hän kysyi, "mitä Schweitzissä Lutherista ajatellaan?"
+
+"Siellä, niinkuin joka paikassa, pitävät eri mieltä hänestä. Useat
+eivät voi kylläksi ylistää häntä ja kiittää Jumalaa, että on hänen
+kauttansa tehnyt totuutensa selväksi ja paljastanut erehdykset; toiset
+päinvastoin ja niitten joukossa erittäin papit soimaavat häntä
+jumalattomaksi väärä-uskolaiseksi."
+
+"Tähän hän arveli: sen minä kyllä uskon, että papit puhuvat niin."
+
+"Näin keskustellen tulimme varsin tuttavaksi, jotta kumppanini otti sen
+vähäisen kirjan, joka oli soturin edessä, ja katseli sitä. Se oli
+hebreankielinen Psaltari. Hän pani taas nopeasti kiinni sen, ja soturi
+veti sen puoleensa. Ja kumppanini sanoi: minä antaisin sormen
+kädestäni, jos ymmärtäisin tuota kieltä."
+
+"Hän vastasi: te ymmärrätte pian sitä, jos olette ahkera; minäkin
+soisin ymmärtäväni sitä paremmin, ja minä harjoitan sitä joka päivä."
+
+"Tällä välin päivä ehtoontui, ja tuli aivan pimeä, kun isäntä astui
+pöydän luo."
+
+"Kun hän ymmärsi, kuinka hartaasti me olisimme tahtoneet nähdä Martin
+Lutheria, sanoi hän:
+
+"Hyvät ystävät, jos olisitte olleet täällä pari päivää takaperin,
+olisitte saaneet halunne tyydytetyiksi, sillä hän istui täällä tämän
+pöydän vieressä, ja (osottaen sormellansa) tuossa paikassa."
+
+"Se suututti ja harmitti meitä kovasti, että olimme viipyneet matkalla;
+ja me sadattelimme lokaisia ja huonoja teitä, jotka olivat
+myöhästyttäneet meitä."
+
+"Mutta lisäsimme:
+
+"Se ilahuttaa meitä kuitenkin, kun saamme istua samassa huoneessa ja
+saman pöydän ääressä, kuin hän istui."
+
+"Tähän isäntä naurahti ja läksi ulos ovesta."
+
+"Vähän ajan kuluttua kutsui hän minut luoksensa oven suuhun. Minä olin
+levoton ja pelkäsin, että olin jollain lailla menetellyt sopimattomasti
+taikka tietämättäni loukannut häntä. Mutta isäntä lausui minulle:
+
+"Koska näen, kuinka suuresti haluatte nähdä ja kuulla Lutheria -- se on
+hän, joka istuu teidän kanssanne."
+
+"Minä luulin, että hän laski leikkiä, ja lausuin:
+
+"Voi isäntä, te teette pilkkaa minusta ja toiveistani ja näytätte
+minulle väärän Lutherin!"
+
+"Hän vastasi:
+
+"Oikein totta, se on hän. Mutta älkäät olko siitä tietävänänne.
+
+"Minä en voinut uskoa sitä; mutta minä palasin huoneesen ja aioin
+kertoa kumppanilleni, mitä isäntä oli ilmoittanut minulle. Viimeiseltä
+minä käännyin hänen puoleensa ja kuiskasin hiljalleen:
+
+"Isäntä on jutellut minulle, että tuo on Luther."
+
+"Ei hänkään voinut heti sitä uskoa, vaan arveli:
+
+"Hän sanoi ehkä Hutten, ja sinä ymmärsit hänet väärin."
+
+"Ja koska vieraan käytös ja soturin puku sopi Huttenille paremmin kuin
+Lutherille, tulin minäkin siihen päätökseen, että hän oli sanonut: 'se
+on Hutten', koska molemmat nimet kuuluivat melkein samalta. Mitä minä
+sittemmin puhuin, puhuin sentähden siinä luulossa, että keskustelin
+Ulrich von Huttenin, ritarin, kanssa."
+
+"Tällä välin saapui kaksi kauppiasta, jotka myöskin aikoivat jäädä
+tähän yöksi; ja päällysvaatteensa ja kannuksensa riisuttuaan, laski
+toinen viereensä sitomattoman kirjan."
+
+"Tuosta se, jota isäntä oli (niinkuin minä luulin) sanonut Martin
+Lutheriksi, kysyi, mikä kirja se oli."
+
+"Se on T:ri Martin Lutherin Selitys muutamiin evankeliumeihin ja
+epistoliin, joka juuri on ilmestynyt. Ettekö ole vielä nähneet sitä?"
+
+"Martin vastasi: se lähetetään pian minulle."
+
+"Nyt lausui isäntä:
+
+"Istukaat pöytään ja ruvetkaamme aterioimaan."
+
+"Mutta me käskimme hänen pyytää anteeksi meidän puolestamme ja
+sijoittaa itseämme toiseen paikkaan. Mutta hän sanoi:
+
+"Hyvät ystävät, istukaat vaan pöytään. Minä takaan, että olette
+tervetulleet."
+
+"Kun Martin kuuli tämän, sanoi hän:
+
+"Tulkaat, tulkaat, kyllä minä sitten suoritan asian isännän kanssa."
+
+"Syödessämme lausui Martin monta hurskasta ja ystävällistä sanaa, jotta
+kauppiaat ja me olimme ääneti hänen edessään ja pidimme enemmän vaaria
+hänen keskustelustaan, kuin ruoastamme. Muun muassa hän huoaten
+valitti, että ruhtinaat ja aateliset olivat koossa valtiopäivillä
+Nürnbergissä Jumalan sanan, monen vaikean seikan ja seikan ja Saksan
+kansan sorron vuoksi, eikä heillä kuitenkaan näyttänyt olevan mikään
+muu tarkoitus, kuin synnyttää parempia aikoja turnajaisilla,
+reki-ajoilla ja kaikenlaisilla turhilla hovihuvituksilla; kun sitä
+vastoin Jumalan pelko ja kristilliset rukoukset toimittaisivat paljoa
+enemmän."
+
+"Kuitenkin nämät", hän sanoi murheellisesti, "ovat meidän kristityitä
+ruhtinaitamme!"
+
+"Lisäksi hän lausui: meidän tulee tahtoa, että lapsissamme ja
+jälkeläisissämme, joita eivät mitkään paavilliset erehdykset ole
+myrkyttäneet, vaan jotka istutetaan puhtaasen totuuteen ja Jumalan
+sanaan, evankelinen totuus tuottaa parempia hedelmiä kuin heidän
+vanhemmissaan, joihin nämät erehdykset ovat niin syvältä juurtuneet,
+että on vaikea saada niitä poistetuksi."
+
+"Tämän perästä kauppiaat ilmoittivat ajatuksensa, ja vanhempi heistä
+sanoi:
+
+"Minä olen halpa, oppimaton maallikko enkä erittäin ymmärrä näitä
+asioita; mutta sen verran kuin minä käsitän, sanon minä, että Luther on
+joko enkeli taivaasta taikka perkele helvetistä. Minä mielelläni
+maksaisin kymmenen florinia, jos hän ripittäisi minut, sillä minä
+luulen, että hän voisi ja tahtoisi valistaa omaatuntoani."
+
+"Tällä välin isäntä tuli salaisesti luoksemme ja sanoi:
+
+"Martin on maksanut illallisenne."
+
+"Tämä ilahutti meitä paljon, ei rahojen eikä ruoan puolesta, vaan sen
+vuoksi, että hän oli tehnyt meidät vieraiksensa."
+
+"Illallisen jälleen nousivat kauppiaat ja menivät talliin hevosiansa
+katsomaan. Martin jäi huoneesen meidän kanssamme, ja me kiitimme häntä
+hänen hyvyydestään ja jalomielisyydestään, ja rohkenimme sanoa, että me
+luulimme häntä Ulrich von Hutteniksi. Mutta hän arveli:
+
+"Ei, en minä en ole se."
+
+"Nyt isäntä tuli, ja Martin sanoi:
+
+"Minä olen tänä iltana muuttunut aatelismieheksi, sillä nämät luulevat
+minua Ulrich von Hutteniksi."
+
+"Ja sitten hän nauroi pilapuhettansa ja arveli:
+
+"He pitävät minua Huttenina, ja te pidätte minua Lutherina. Pian
+minusta tulee leikinlyöjä Markolfus."
+
+"Ja tämän jälkeen otti hän ison olut-lasin ja sanoi vaan tavan mukaan:
+
+"Schweitziläiset, saakaat tästä toistemme onneksi."
+
+"Mutta kun juuri olin ottaa lasin häneltä, pani hän pois sen, käski sen
+sijaan lasillisen viiniä ja lausui:
+
+"Olut on outo ja tuntematon juoma teille. Juokaat ennemmin viiniä."
+
+"Tuosta hän nousi ylös, heitti vaippansa hartioillensa ja sanoi
+hyvästi. Hän ojensi meille kätensä ja lausui:
+
+"Kun tulette Wittenbergiin, tervehtikäät T:ri Hieronymus Schurfia
+minulta."
+
+"Me sanoimme:
+
+"Ilomielin me sen tekisimme, mutta miksi me sanomme teitä, että hän
+ymmärtää tervehdyksen?"
+
+"Hän vastasi:
+
+"Älkäät sanoko muuta kuin: _Hän, joka tulee_, lähettää teille
+terveisiä. Nämät sanat hän heti ymmärtää."
+
+"Näin hän jätti meidät hyvästi ja lähti levolle."
+
+"Jälestäpäin palasivat kauppiaat huoneesen ja käskivät isännän tuoda
+heille enemmän juotavaa. He puhuivat sitten paljon hänen kanssaan, kuka
+tämä vieras oikeastaan oli."
+
+"Isäntä tunnusti, että hän luuli häntä Lutheriksi; jota hekin pian
+uskoivat, ja alkoivat nyt katua, että olivat puhuneet niin
+sopimattomasti hänen läsnä-ollessaan, sanoen, että he tahtoivat nousta
+varhain seuraavana aamuna, ennenkuin hän lähti pois, ja pyytää, ettei
+hän olisi suutuksissaan heille taikka ajattelisi pahaa heistä, koska he
+eivät olleet tietäneet, kuka hän oli."
+
+"Kaikki kävi heidän mieltänsä myöten, ja he tapasivat hänet seuraavana
+aamuna tallissa."
+
+"Mutta Martin lausui: te sanoitte eilen illallisella, että mielellään
+antaisitte kymmenen florinia, jos Luther ripittäisi teitä. Kun olette
+ripillä hänen edessään, saatte nähdä, olenko minä Martin Luther vai
+ei."
+
+"Sen koommin hän ei selittänyt, kuka hän oli, vaan nousi kohta sen
+jälkeen hevosensa selkään ja ratsasti Wittenbergiin."
+
+"Samana päivänä saavuimme Wartburgiin, ja kun astuimme yhteen kylään,
+(se sijaitsee vuoren alla, vuorta sanotaan luullakseni Orlamunde'ksi ja
+kylää Nasshaufen'iksi), oli virta, joka juoksi sen läpi, tulvillansa
+edellisen päivän sateesta ja oli vienyt pois osan sillasta, ettei
+kukaan päässyt kulkemaan ylitse. Samassa kylässä olimme yötä, ja
+sattui, että ravintolassa taas tapasimme molemmat kauppiaat; niin he
+Lutherin tähden vaativat meitä vieraiksensa tässä ravintolassa."
+
+"Lauantaina sen jälkeen, päivää ennen ensimäistä sunnuntaita
+paastossa, menimme T:ri Hieronymus Schurf'in luo jättämään hänelle
+suosituskirjeitämme. Kun meitä käskettiin huoneesen, katso! siellä
+näimme soturi Martin'in, niinkuin ennen Jenassa; ja hänen kanssansa
+olivat Filip Melancthon, Justus Jonas, Nikolaus Amsdorf ja T:ri
+Augustinus Schurf, jotka kertoivat hänelle, mitä Wittenbergissä oli
+tapahtunut hänen poissa ollessaan. Hän tervehti meitä, osoitti nauraen
+sormellansa ja sanoi: 'tämä on Filip Melancthon, josta minä puhuin
+teille.'"
+
+Minä olen kopioinnut tämän sen vuoksi, että rupeisin itse edistymään ja
+olisin parempi kumppani Konradille, ja myöskin sen vuoksi, että me
+tuonnempana luullakseni pidämme arvossa kaikki, mikä osoittaa, kuinka
+meidän Martin Lutherimme suostutti vieraitten sydämet ja kuinka, kun
+hän palasi Wittenbergiin pannaan julistettuna ja lainhylkynä, samalla
+kuin kaikki evankelisen opin huolet olivat hänen hartioillansa, hänen
+sydämellänsä joutohetkinä oli aikaa vähäisiin hyviin töihin ja
+vilpittömän neuvon sanoihin.
+
+Mikä siunaus minulle, joka en ymmärrä mitään "Theologia Teutsch'istä"
+edes Saksan kielellä, enkä koskaan olisi oppinut latinaa, niinkuin Eva,
+että T:ri Lutherin saarnat ovat niin selvät minulle, vaikka hän on niin
+suuri ja oppinut. Chriemhild ja minä ymmärsimme aina niitä; ja
+vaikk'emme koskaan osanneet puhua paljon muitten kanssa, oli meidän
+tapa öisin makuu-huoneessamme jutella keskenämme niistä ja sanoa,
+kuinka yksinkertaiselta uskonto näytti, kun hän puhui siitä -- ei muuta
+kuin uskoa rakkaasen Herraamme Jesukseen Kristukseen, joka kuoli meidän
+syntiemme tähden, rakastaa Häntä ja tehdä kaikki, mitä voimme, että
+kaikki ympärillämme ovat onnellisemmat ja paremmat. Mikä siunaus
+ihmisille, jotka ovat taitamattomat, niinkuin Chriemhild ja minä, kun
+on saanut syntyä semmoiseen aikaan, jolloin meitä opetetaan, että
+uskonto on uskossa ja rakkaudessa eikä missään monimutkaisissa
+säännöissä ja korkeissa, yliluonnollisissa avuissa, joita ihmisten oli
+tapa nimittää uskonnoksi.
+
+Vaan kuitenkin väitetään, että usko, rakkaus ja nöyryys ovat todella
+vaikeammat, kuin kaikki vanhat katumusharjoitukset ja hyvät teot.
+
+Mutta tämä luullakseni koskee semmoisia, jotka eivät milloinkaan ole
+kuulleet, niinkin me, T:ri Lutherilta niin paljon Jumalasta, että ovat
+oppineet rakastamaan Häntä, taikka semmoisia, joilla on enemmän
+ylpeiltävää, kuin Chriemhildillä ja minulla, ja joista sentähden tuntuu
+vaikealta halventaa itseänsä omissa ajatuksissaan.
+
+
+
+
+XXIV.
+
+Evan kertomus.
+
+
+Wittenbergissä, Lokakuulla 1522.
+
+Kuinka oudolta ensin tuntui, kun taas sai vapaasti liikkua mailmassa ja
+palata vanhaan kotiin Wittenbergiin! Hyvin kummallista, että paikat
+olivat niin vähäisen muuttuneet, vaan ihmiset niin suuresti. Siinä
+vähäisessä huoneessa, jossa Elsa ja minä tavallisesti makasimme, oli
+tuskin mitään uutta, paitsi Theklan kirjat Elsan puu-krucifixin
+sijasta; ja niinkuin ennen näki siitä vähäisen puutarhan poikki, jonka
+perunapuut olivat täynnä valkoisia kukkia, Elbeen saakka, jonka
+tammi- ja pajurannat puhkesivat ensimäiseen vienoon vihannuuteensa,
+samalla kuin lakean kukkulat sulivat ilmanrannan vaaleaan sineen.
+
+Mutta toisin, kuin luostarissa, näyttivät kaikki muutokset ihmisissä
+lähteneen pikemmin elämän kuin kuoleman vaikutuksesta.
+
+Elsan omassa kodissa tuolla puolen katua heläjävät suloiset
+lapsen-äänet niin uudelta, vaikka kuitenkin muistuttavat oman armaan
+lapsuutemme vanhoista sävelistä ja katseista! Ja Elsassa itsessä
+näytti muutos vaan semmoiselta, joka vaihtaa kevään hennot värit
+varjostelevien lehtien vehreään.
+
+Kristofer on kasvanut pojan jyrkkätietoisuuden kannalta miehen voimaan
+ja suojelevaan hyvyyteen. Setä Cottan sokeus näyttää tekevän hänet
+varsin arvokkaaksi, että kaikki hellästi ja kunnioituksella pitävät
+huolta hänestä. Hänen mielikuvaelmansa käyvät kirkkaammaksi pimeydessä
+ja levollisemmaksi, koska hänen ei tarvitse vastata niitten
+toimeenpanosta. Hän näyttää minusta niinkuin pyhittävän perhettä, koska
+hän kasvattaa jokaisen sääliväisyyttä ja hyvyyttä ja sokeutensa kautta
+mahtavasti muistuttaa meitä Jumalan lahjojen kalleudesta.
+
+Äidin-äitimme sydämessä valo on enemmän päivän koiton kuin laskun
+kaltainen -- niin raikkaalta, leppeältä ja toivokkaalta hänen
+vanhuutensa näyttää. Kalvavan, jokapäiväisen tuskan jäljet ja huolet
+ovat lientyneet pois rakkaan täti Cottan kasvoilta; ja vaikka synkkä
+varjo usein pimittää niitä, kun hän ajattelee Fritziä, olen minä varma,
+ettei hänen surunsa nyt ole vuorensuuruisen jumalallisen vihan varjo,
+vaan semmoisen pilven varjo, joka tuottaa siunausta ja tallettaa sitä
+valoa, jonka rakkauden aurinko viritti ja lupauksen taivaankaari
+pyhittää.
+
+Kuitenkin Fritzillä on esikoisen sija tädin sydämessä. Vaikka muut
+eivät ole unhottaneet häntä, on hänen sijansa kuitenkin heidän
+sydämessään osaksi täytetty -- mutta ei tädin. Elsalla on niin paljon
+tointa. Atlantis ei tuntenut häntä, niinkuin vanhemmat lapset; ja
+vaikka Thekla oppi rakastamaan häntä sillä lyhyellä ajalla, kuin hän
+oleskeli Wittenbergissä, on hänen sydämensä täynnä toivoa taikka
+välisti pelkoa tulevaisuuden suhteen. Näyttää melkein siitä, kuin
+Fritzin tarvitsisi jossakin määrässä laittaa itselleen uusi sija
+jokaisen luona, jos hän palajaa. Mutta täti Cottan sydämessä on tyhjä
+paikka ihan tyhjä, ja pyhä sija on pysynyt kenenkään valloittamatta,
+niinkuin se olisi kuolinkammio, joka on pidetty tarkasti lukittuna ja
+kajoomatta siitä päivästä asti, kuin vainaja viimeiseksi oli siinä.
+Eikä hän kuitenkaan ole kuollut; minä sanon niin tuhansia kertoja
+itselleni ja tädille, kun hän puhuu siitä. Miksi siis tämä
+toivottomuuden tunne tulee minuun, kun ajattelen häntä? Näyttää niin
+mahdottomalta uskoa, että hän vielä palaa luoksemme. Jospa sentään
+Jumala tahtoisi lähettää edes vähäisen sanan meille! Mutta siitä, kuin
+saimme tuon kirjeen pappi Ruprecht Hallerilta, emme ole vähintäkään
+hänestä kuulleet. Kaksi kuukautta sitten meni Kristofer tämän papin
+kylään Franken'iin ja viipyi muutamia päiviä tiedustellen joka taholla
+ympäri luostaria, jossa hän on. Mutta hän ei kuullut muuta, kuin että
+viime syksynä lähellä asuvan maasoturin pikkuinen poika, joka paimensi
+äitinsä hanhia metsänrinteellä likellä luostaria, välisti kuuli miehen
+äänen, joka lauloi sen tornin akkunasta, jossa luostarin vankihuone on.
+Lapsen oli tapa seisoskella lähellä tätä paikkaa ja kuunnella lauluja,
+jotka, niinkuin hän sanoi, olivat täysinäiset ja syvät -- juhlalliset,
+kuin kirkkovirret, mutta iloisemmat, kuin mitä hän oli koskaan kirkossa
+kuullut. Hän luuli niitä pääsiäisvirsiksi; mutta oli joku ilta
+lokakuulla, jonka jälkeen hän ei enää kuullut niitä, vaikka hän usein
+kuunteli. Melkein vuosi tästä takaperin!
+
+Eikä kuitenkaan mikään saa näitä ylösnousemisen virsiä Fritzin
+sydämessä vaikenemaan!
+
+Täti Cottaa suurin lohdutus on pyhä sakramentti. Ei mikään, hän sanoo,
+koroita hänen sydäntänsä, niinkuin se. Muut symbolit taikka
+kirjoitukset taikka saarnat saattavat hänen eteensä jonkun osan
+totuudesta; mutta Pyhä Ehtoollinen asettaa Herran itse hänen eteensä.
+Ei sitä taikka tätä totuutta Hänestä, vaan Hänet itse; ei mitäkään
+Hänen pyhän elämänsä tekoa yksistään eikä edes Hänen sovittavaa
+kuolemaansa, vaan juuri Hänen personansa, inhimillisen ja jumalallisen
+-- Hänet _itse_, elävänä, kuolevana, kuolemaa voittavana, elämää
+ilmaiseksi antavana. Hän on oppinut, että pyhän sakramentin nauttiminen
+ei ole, niinkuin hän kerta luuli, mikään hyvä työ, joka aina saatti
+hänet entistä alakuloisemmaksi, koska hän tunsi, kuinka huonosti ja
+kylmäkiskoisesti hän oli tehnyt sen; vaan että se on katsominen pois
+itse tyköämme Häneen, joka täytti lunastuksen _hyvän työn_ meidän
+tähtemme, niinkuin T:ri Melancthon sanoo:
+
+"Juuri niinkuin ristin katseleminen ei ole mikään hyvä työ, vaan
+yksinkertaisesti semmoisen merkin tarkkaaminen, joka muistuttaa meitä
+Kristuksen kuolemasta;"
+
+"Juuri niinkuin auringon katseleminen ei ole mikään hyvä työ, vaan
+yksinkertaisesti semmoisen merkin tarkkaaminen, joka muistuttaa meitä
+Kristuksesta ja Hänen evankeliumistansa;"
+
+"Niin Herran Ehtoollisella käynti ei ole mikään hyvä työ, vaan
+yksinkertaisesti semmoisen merkin käyttäminen, joka johdattaa mieleemme
+sitä armoa, joka on meille Kristuksessa annettu."
+
+"Mutta eroitus on tämä: ihmisten keksimät symbolit eivät muuta kuin
+muistuttavat siitä, mitä ne osoittavat, kun sitä vastoin Jumalan
+antamat merkit eivät ainoastaan muistuta jostakin asiasta, vaan lisäksi
+vakuuttavat sydäntä Jumalan armollisesta tahdosta."
+
+"Niinkuin ristin näky ei vanhurskauta, niin ei myöskään messu
+vanhurskauta. Niinkuin ristin näky ei ole mikään uhri, ei meidän omien
+eikä muitten syntien puolesta, niin ei myöskään messu ole mikään uhri."
+
+"Ei löydy kuin yksi uhri, ei löydy kuin yksi hyvitys -- Jesus Kristus.
+Paitsi Häntä ei löydy mitään semmoista."
+
+Minä olen koettanut koko ajan saada turvapaikkaa niille yhdeksälle
+evankeliselle nunnalle, jotka minä jätin Nimptscheniin, mutta tähän
+saakka turhaan. Minä en kuitenkaan millään lailla epäile. Minä olen nyt
+neuvonut heitä itse kirjoittamaan T:ri Lutherille.
+
+
+Lokakuulla 1522.
+
+Uusi Testamentti on vihdoin ilmestynyt Saksan kielellä.
+
+Se tapahtui Syyskuun 21 päivänä; ja kun se päivä sattui olemaan täti
+Cottan syntymäpäivä, meni Gottfried Reichenbach häntä vastaan, kun hän
+tuli alas luoksemme aamulla, ja antoi hänelle koko perheen nimessä ne
+kaksi isoa folio-sidettä, joissa se on painettu.
+
+Sen jälkeen toinen side aina on pöydällä yhteisessä asuinhuoneessa, ja
+toinen täti Cottan makuuhuoneen akkunalla.
+
+Hän tulee nyt usein alas aamuisin loistavilla kasvoilla ja kertoo
+meille jonkun värsyn, jonka hän on huomannut. Setä Cotta nimittää sitä
+hänen timantti-aarteeksensa ja arvelee, että "pikku äitimme on vihdoin
+löytänyt El Doradon!"
+
+Eräänä aamuna se oli:
+
+"Heittäkäät kaikki huolenne Hänen päällensä, sillä Hän pitää huolta
+teistä;" ja tässä on kyllin moneksi päivää hänelle.
+
+Tänään se oli:
+
+"Vaiva saattaa kärsivällisyyttä; mutta kärsivällisyys koettelemuksen;
+koettelemus toivon; mutta toivo ei anna häpeään tulla; että Jumalan
+rakkaus on vuodatettu sydämeemme Pyhän Hengen kautta, joka meille
+on annettu." "Eva", hän sanoi, "tämä näyttää minusta niin
+yksinkertaiselta. Se näyttää minusta tarkoittavan, että, kun suru
+tulee, on pää-asia, jonka meidän tulee tehdä, se, että katsomme, ettei
+_kärsivällisyys_ katoo meiltä; tämä näyttää yhtyvän kaikkiin muihin
+armolahjoihin ja johdattavan niitä luonnollisesti sydämeen toinen
+toisensa perästä. Eva, rakas lapsi", hän lisäsi: "tätäkö se
+tarkoittaa?"
+
+Minä mainitsin, kuinka usein nämät sanat olivat ilahuttaneet minua, ja
+kuinka onnellista on ajatella, että sillä välin, kuin nämät armolahjat
+valaisevat sydämen pimeyttä, menevät mustat hetket ohitse, kunnes
+yhtäkkiä toivo hiipii akkunan luo ja avaa luukut; ja valo, joka on
+verkalleen koittanut tällä aikaa, virtailee sydämeen. "Jumalan rakkaus,
+joka on vuodatettu Pyhän Hengen kautta."
+
+"Mutta", vastasi täti Cottat, "me emme voi itse tuottaa itsellemme
+kokemusta eikä saavuttaa toivon kättä eikä avata akkunaa, että
+rakkauden valo pääsee sisään; me voimme vaan katsoa ylös Jumalan
+puoleen, pitää lujasti kiinni kärsivällisyydestä, ja _tämä tuopi
+myötänsä kaikki muut_."
+
+"Vaan kuitenkin", minä sanoin, "_rauha_ tulee ennen _kärsivällisyyttä_,
+rauha Jumalan kanssa, kun uskomme Häneen, joka uhrattiin meidän
+synteimme tähden. Nämät armolahjat eivät mitkään johdata meitä ylös
+Jumalan luo. Me pääsemme Hänen luoksensa ensiksi, ja Hänen
+läsnä-ollessaan me opimme kaikki muut."
+
+Niin, ne muutokset Wittenbergin mailmassa, jotka ovat tapahtuneet
+siitä, kuin minä jätin sen, on todella elämä vaikuttanut, ei kuolema,
+eikä aika, joka on kuoleman varjo. Sillä eikö elämä itse ole aikaan
+saanut parhaita niistä?
+
+Jumala se on, eikä aika, joka on liennyttänyt äidin-äitimme luonteen;
+Jumala se on, eikä aika, joka on tasoittanut surun kyntämät vaot täti
+Cottan otsassa.
+
+Elämä se on, eikä kuolema, joka on tehnyt Augustinin-luostarin melkein
+tyhjäksi ja lähettänyt munkit takaisin heidän paikkoihinsa mailmaan
+palvelemaan Jumalaa ja julistamaan Hänen evankeliumiansa.
+
+Elämän vesi se on, joka virtaa kodosta kokoon; tri Lutherin
+Saksankielisen Testamentin jälissä ja kasvattaa rakkauden, ilon ja
+rauhan hedelmiä.
+
+Ja me tiedämme, että se on elämä eikä kuolema, joka vallitsee siinä
+yksinäisessä vankihuoneessa, jossa lapsi kuuli ylösnousemisen virsiä,
+sama elämä, joka nyt viettää voittoansa hänen sydämessään, joka lauloi
+niitä, olipa hän missä hyvänsä!
+
+
+
+
+XXV.
+
+Theklan kertomus.
+
+
+Lokakuulla 1522.
+
+Taas tulevat kirjeet säännöllisesti Flanderista; ja enemmiten ovat
+uutiset iloisia. Ei missään koko mailmassa, niin Bertrand kirjoittaa,
+vastaan-oteta evankelista totuutta niin innokkaasti, kuin siellä.
+Suurten, vapaitten kaupunkien asukkaat ovat niin kauan aikaa olleet
+tottuneina päättämään itseksensä ja vapaasti lausumaan ajatuksiansa. Ne
+Augustinilais-munkit, jotka opiskelivat Wittenbergissä, ottivat
+evankeliumin mukaansa Antverpeniin ja saarnasivat sitä julkisesti
+kirkossansa, joka täyttyi hartaista kuulioista niin, että isot joukot
+saivat seisoa ulkopuolella ovia. Tosin sanoo Bertrand, että priori ja
+pari kolme munkkia on pantu vankeuteen, tutkittu Brüsselissä ja saatu
+vaikenemaan; mutta muut jatkavat pelkäämättä saarnaamistansa, ja
+vainomus on vaan vaikuttanut, että kaupunkilaisten into on enentynyt.
+
+Kuitenkin se suuri uusi tapaus, johon kaikkien meidän huomiomme nyt on
+kääntynyt, on T:ri Lutherin Uuden Testamentin ilmestyminen. Chriemhild
+kirjoittaa, että se on hänen kalliin lahjansa, koska hän itse pelkää
+puhumasta paljon ja suorastaan lukee vaan, ja talonpojat näyttävät
+ymmärtävän tätä kirjaa paremmin, kuin mitä hän voi sanoa siitä taikka
+myöskin, jos he joskus tulevat semmoiseen paikkaan, joka hämmennyttää
+heitä, huomaavat he tavallisesti, että se käy aivan selväksi, kun vaan
+lukivat eteenpäin. Ulrich lukee sitä myöskin, kirjoittaa hän, joka ilta
+kaikkien palveliain kuulten, ja se näyttää kummallisella tavalla
+liittävän perheen yhteen. He tuntevat, että ovat viimein löytäneet
+jotakin arvaamattoman raitista, joka ei kuitenkaan ole mikään eri
+ihmisten tai ihmisluokan "etuoikeus", vaan kaikkien yhteinen omaisuus.
+
+Useissa perheissä Wittenbergissä luetaan joka päivä tätä kirjaa, sillä
+niistä, jotka kerta pystyvät lukemaan, on harva, joka ei jaksa ostaa
+yhtä kappalta, koska hinta on vaan puolitoista florinia.
+
+Uusia virsiä alkaa myöskin syntyä meidän joukossamme. Me emme elä enää
+vanhojen laulujen kaikulla. Muutamia päiviä sitten eräs vieras pohjasta
+päin lauloi T:ri Lutherin akkunan alla Augustinin-luostarissa yhden
+virren, joka alkoi:
+
+    "Es ist das Heil uns kommen her."
+
+T:ri Luther pyysi, että se laulettaisiin uudestaan. Se oli vastaus
+Preussistä siihen iloiseen sanomaan, joka on niin laajalle levinnyt
+hänen sanojensa kautta! Hän sanoi, että hän kiitti Jumalaa täydestä
+sydämestä.
+
+Meitä ilahuttaa kovasti, kun olemme taas saaneet Evan meidän
+joukkoomme. Ei hänen sanansa eikä hänen tekonsa tee tätä, vaan hänen
+olentonsa. Se tuntuu enemmän soitannon vaikutukselta, kuin mikään muu,
+minkä minä tiedän. Jonkunlainen tyvennys leviää sydämeen, kun vaan on
+yhdessä hänen kanssaan. Ei kukaan näytä ottavan niin vähän tilaa eikä
+tekevän niin vähän melua mailmassa, kuin Eva, kun hän on jossakin; vaan
+kuitenkin, kun hän on mennyt, on niinkuin soitto ja valo olisivat
+poistuneet. Kaikki hänen olossaan näyttää soveltuvan kauniisti yhteen.
+Hänen lempeä, levollinen äänensä, hänen säyseät, hiljaiset liikuntonsa,
+hänen hienot kasvonjuonteensa, hänen pyöreät poskensa, nuot syvät,
+suloiset silmät, joista ei kukaan ikinä näytä muistavan muuta, kuin
+että Eva itse katselee niitten kautta toisen sydämeen.
+
+Aivan toisin kuin minä, joka tuskin koskaan pääsen mihinkään huoneesen,
+ilman että kaadan kumoon jotain taikka häiritsen jotakuta, ja harvoin
+osaan ruveta mihinkään keskusteluun kenenkään ennakkoluuloja
+loukkaamatta taikka tunteita pahoittamatta!
+
+Minusta näyttää välisti, kuin Jumala todella olisi johdattanut Evaa
+"silmällänsä", niinkuin virressä kuuluu; niinkuin Hän olisi kasvattanut
+häntä siksi, mikä hän on, armon äänensä välittömällä opetuksella eikä
+asianhaarain raa'alla koulutuksella. Vaan ei hän kuitenkaan koskaan
+näytä minulle, ettei hän toivo mitään minusta. Hänen valonsa ei ole
+niinkuin tähden, jota katsellessaan ajattelee, "kuinka rauhallista
+tuolla ylhäällä lienee", mutta joka vuodattaa niukalta valoa
+polullemme. Se on niinkuin nöyrä auringonsäde, joka tulee alas meidän
+luoksemme ja lämmittää ja ilahuttaa meitä.
+
+Hän saattaa minut aina ajattelemaan sitä pyhää miestä, joka otettiin
+hiljaisesti taivaasen, koska hän oli "_vaeltanut Jumalan kanssa_." Niin,
+minä olen varma, että se on hänen salaisuutensa.
+
+Toisinaan vaan minä häjyyttäni soisin, että saisin kerran nähdä hänet
+oikein temmatuksi tyvenyydestänsä, jotta olisin aivan varma, että se on
+Jumalan rauha, ei mikään yliluonnollinen eli noidan lahja eikä mikään
+stoalainen tunnottomuus, jonka hän on oppinut "Theologia Teutsch'ista".
+Välisti minä hetken ajattelen, eikö Eva liioittele, niinkuin hän olisi
+jo "taivaasen otettu", niinkuin hän olisi päässyt _tuolle puolen_
+maallista iloa ja surua, ainakin mitä häneen itseen tulee. Mitä muihin
+tulee, ei hän suinkaan ole tuolle puolen päässyt. Hänen ystävyytensä ei
+todella ole mitään armollisia almuja, joita hän heittää tuolta puolen
+virtaa, ei mikään säälivä silmänluonti semmoiseen suruun, jonka hän
+ymmärtää, mutta jota hän ei ikinä voinut tuntea. Enkö minä ole nähnyt,
+kuinka hänen huulensa värisivät, kun puhuin Bertrandin vaaroista,
+silloinkin, kuin minun ääneni oli levollinen, ja tuntenut hänen
+kyyneliänsä kasvoillani, kun hän syleili minua?
+
+
+Joulukuulla 1522.
+
+Tuohon kysymykseen on viimein vastattu! Minä _olen_ nähnyt serkku
+Evan temmatuksi tyvenyydestänsä, ja olen vihdoin aivan varma, ettei
+hän vielä ole "taivaasen otettu." Eilen illalla istuimme kaikki
+arki-huoneessa. Äidin-äitimme oli nukahtanut takan viereen. Eva ja äiti
+puuhasivat pöydän ääressä. He auttoivat Atlantista, joka valmisteli
+morsius-vaatteitansa häihinsä, jotka pidetään tulevan vuoden alussa.
+Minä kuin isälleni T:ri Melancthonin uutta kirjaa "_Loci communes_"
+(jota kaikki oppineet sanovat paljoa sievemmin ja kauniimmin
+sepitetyksi, kuin T:ri Lutherin teokset, mutta joka minusta on vaan
+taidolla kokoon pantu kirja eikä ollenkaan, niinkuin kaikki T:ri
+Lutherin kirjoitukset, mikään ääni sydänten syvyydestä). Minua unitti
+vähän, niinkuin äidin-äitiäkin, ja koko ilma ympärillämme tuntui
+raskaalta ja hiljaiselta, kun vähäinen palvelus-tyttömme Lotten
+pelästyneellä muodolla avasi oven, ja ennenkuin hän ennätti sanoa
+mitään, seisoi pitkä, vaalea mies edessämme. Ainoastaan Eva ja minä
+katsoimme ovea kohden. Minä en ehtinyt ajatella, kuka se oli, ennenkuin
+matala, säikähtynyt ääni huudahti: "Fritz!" ja katsahtaen Evaan, näin,
+että hän oli mennyt tainnoksiin.
+
+Seuraavana silmänräpäyksenä Fritz oli polvillansa Evan vieressä,
+puhutellen häntä kaikilla hellillä nimillä, samalla kuin äitini seisoi
+toisella puolella, pitäen hengetöntä ruumista sylissänsä ja nyyhkyttäen
+Fritzin nimeä.
+
+Rakas isämme nousi seisaalleen ja teki sekavia kysymyksiä --
+äidin-äitimme heräsi, hieroi silmiänsä ja hämmentyneenä katsellen
+joukkoa edessään lausui hiljalleen:
+
+"Onko tämä unta? Vai ovatko Zwickau'in profeetat kuitenkin oikeassa ja
+tämä ylösnousemus?"
+
+Mutta ei kukaan näyttänyt muistavan, etteivät kyynelet eikä
+hyväilysanat eikä hätähuudot kelvanneet toinnuttamaan ketään
+pyörryksistä, ennenkuin suureksi ilokseni hyvä, äidillinen Elsamme
+ilmestyi ovessa, sanoen: "mitä täällä on? Lottchen tuli ja ilmoitti,
+että hänen luullaksensa täällä oli varkaita."
+
+Elsa ymmärsi heti kaikki, kasti nenäliinan veteen, hautoi Evan otsaa ja
+löyhytti hänelle viileätä ilmaa, kunnes hän tuokion perästä heräsi
+lyhyellä huokauksella. Vähän ajan jälkeen hänen silmänsä aukenivat, ja
+kun ne kääntyivät Fritziin, palasi täydellinen levollisuus hänen
+kasvoihinsa. Hän asetti toisen kätensä toisen päälle, johon Fritz oli
+tarttunut, ja painoi jälleen kiinni silmänsä. Minä näin suuria kyyneliä
+putoilevan ummistettujen silmäluomien alta. Kun hän sitten katsahti
+ylös ja näki äitini nojaantuneen ylitsensä, veti hän hänen kätensä
+puoleensa ja laski sen Fritzin käteen, ja me jätimme heidät kolme
+yksin.
+
+Kun olimme kaikki läheisessä huoneessa, rupesimme yhtä haavaa itkemään.
+Minä nyyhkytin:
+
+"Hän näyttää kovasti nääntyneeltä. Minä luulen, että he ovat melkein
+tappaneet hänet."
+
+Elsa sanoi:
+
+"Evalla on juuri sama katsanto, kuin se, joka oli hänellä, kun hän
+parani rutosta, ja Fritz seisoi liikkumatonna hänen vieressään, tyly,
+toivoton levollisuus kasvoissaan, juuri ennenkuin hän lähti pois
+munkiksi ruvetakseen. Mitähän nyt tämän jälkeen tullee?"
+
+Ja äidin-äiti sanoi heikolla, katkonaisella äänellä:
+
+"Fritz näyttää juuri samanlaiselta, kuin iso-isänne, kun hän jätti
+minut hyvästi vankihuoneessa. Minun ajatukseni ovat välisti aivan
+sekaisin. Näyttää siltä, kuin samat asiat tapahtuisivat uudestaan. Minä
+tuskin käsitän, onko tämä joku unen-näkö vai aave vaiko ylösnousemus."
+
+Isämme oli ainoa, joka ei yhtynyt itkuumme. Hän sanoi, mitä oli paljon
+viisaampaa.
+
+"Lapset, suurin ilo, jonka perheemme on nähnyt siitä, kuin Fritz lähti,
+on kohdannut meitä tänään. Lausukaamme Jumalalle kiitoksia." Ja me
+seisoimme kaikki hänen ympärillänsä, kun hän otti vähäisen
+sametti-lakkinsa paljaasta päästänsä ja kiitti Jumalaa, johon me kaikki
+nyyhkytimme Amentamme. Tuosta me tyynnyimme; se ankara tunteitten
+kuohu, jossa meidän tuskin oli mahdollinen eroittaa iloa surusta,
+asettui, ja me aloimme ymmärtää, että se todella oli suuri ilo, joka
+oli meille annettu.
+
+Silloin kuulimme vähäisen kahinan, ja äitini kutsui meidät takaisin;
+mutta hän oli tullessamme kahden kesken Fritzin kanssa, jonka nyt
+täytyi vastaan-ottaa summaton joukko hyväilyjä ja tervehdyksiä.
+
+"Tule, Fritz ja näytä äidin-äidille, että olet elossa etkä koskaan ole
+ollut kuollut", lausui Elsa. Sitten hän lisäsi ja hänen silmänsä
+täyttyivät kyynelillä: "kuinka paljon sinä olet saanut kärsiä! Jollen
+olisi muistanut sinua, ennenkuin sait tonsurin, olisin tuskin tuntenut
+sinua nyt mustalla pitkällä parrallasi ja vaaleilla, laihoilla
+kasvoillasi."
+
+"Niin", arveli Atlantis sillä hyvin mietityllä tavalla, jolla hän
+tavallisesti ilmoittaa keksintöjänsä, "epäilemättä se on syy, miksi Eva
+tunsi Fritzin, ennenkuin Thekla, vaikka molemmat istuivat vastapäätä
+ovea ja varmaan näkivät hänet yhtaikaa. Eva muisti hänet, ennenkuin hän
+sai tonsurin."
+
+Me nauroimme kaikki vähän Atlantin keksintöä, jonka vuoksi hän katsahti
+ylös hämmentyneellä muodolla ja lausui: "luuletteko siis, että Eva ei
+tuntenut häntä? Minä en tullut sitä ajatelleeksi. Kenties hän siis
+luuli Fritziä varkaaksi, niinkuin Lottchen!"
+
+Fritz oli hartaassa keskustelussa äitimme kanssa eikä huomannut meitä,
+mutta Elsa hymyili leppeästi, kun hän taputti Atlantin kättä ja sanoi:
+
+"Konrad Winkelried lienee puhunut hyvin selvästi, siskoseni, ennenkuin
+ymmärsit häntä."
+
+"Niin hän puhuikin, sisar Elsa", vastasi Atlantis totisesti. "Mutta
+mitä tämä Evaan koskee?"
+
+Kun menin ylös huoneesemme, Evan ja minun, oli hän polvillansa vuoteen
+vieressä. Hetken perästä hän nousi ja syleillen minua lausui:
+
+"Jumala on sangen hyvä, Thekla. Minä olen uskonut sitä niin kauan,
+mutta ei koskaan puoleksikaan niin paljon, kuin tänä iltana."
+
+Minä näin, että hän oli itkenyt, mutta hänen kasvonsa olivat tyvenet,
+kuin ennenkin, sillä eroituksella vaan, että niissä oli vähän enemmän
+päivänpaiatetta.
+
+Tuosta, ikäänkuin hän olisi pelännyt, että hän omassa onnessansa oli
+unhottanut muut, tarttui hän käteeni ja lausui:
+
+"Kallis Thekla, Jumala johdattaa meitä jokaista kaikkien mustien
+päivien lävitse aamuun. Me emme saa koskaan enää epäillä Häntä!"
+
+Ja sen enempää puhumatta lähdimme levolle. Kun heräsin aamulla, istui
+Eva minun vieressäni, lamppu pöydällä ja iso latinainen raamattu
+avoinna edessään. Minä katselin hänen kasvojansa vähän aikaa. Ne
+näyttivät niin puhtaalta ja hyvältä ja onnelliselta, niissä asui sama
+katsanto, joka aina autti minua ymmärtämään näitten sanojen merkitystä:
+"Jumalan lapsi", "lapsukaiset", joksi T:ri Melancthon sanoo Herramme
+nimittäneen opetuslapsiansa juuri ennen, kuin hän jätti heidät. Niissä
+oli niin paljon "_lapsen_" kirkasta luottamusta, vaan kuitenkin niin
+paljon sitä rauhaa ja syvyyttä, joka tulee _Jumalalta_.
+
+Kun olin kotvasen aikaa katsellut häntä, sulki hän raamatun ja alkoi
+muuttaa yhtä vaatteustani, jonka hän oli luvannut valmistaa jouluksi.
+Ommellessaan hyräili hän tapansa mukaan hiljalleen muutamia vanhan
+kirkkosoiton säveliä. Viimein minä sanoin:
+
+"Eva, kuinka monta sinä olit, kun Fritz rupesi munkiksi?"
+
+"Kuudentoista", hän vastasi lempeästi; "hän lähti pois juuri ruton
+jälkeen."
+
+"Te olette siis olleet eroitettuina koko kaksitoista vuotta", minä
+sanoin; "Jumala koettaa välisti kauan aikaa kärsivällisyyttämme."
+
+"Se ei tunnu pitkältä nyt", hän arveli; "me luulimme molemmat, että
+Jumala oli eroittanut meidät, jopa eroittanut ainaiseksi täällä maan
+päällä."
+
+"Eva parka", minä sanoin; "ja tämä oli se suru, joka puolestansa teki
+sinut niin hyväksi."
+
+"Minä en tietänyt, että se oli ollut niin suuri suru, Thekla", hän
+lausui vapisevalla äänellä, "ennenkuin eilen illalla."
+
+"Te olette siis rakastaneet toisianne koko ajan", minä sanoin puoleksi
+itsekseni.
+
+"Niin minä luulen", hän vastasi matalalla äänellä. "Mutta minä en
+arvannut milloinkaan, ennenkuin eilen, kuinka paljon."
+
+Vähäisen vaiti-olon perästä hän alkoi uudestaan hymyillen:
+
+"Thekla, hänen mielestään minä en ole muuttunut kaikkien näitten
+vuosien kuluessa; minä noviisien johdattaja! Mutta voi, kuinka
+muuttunut hän on! Mikä elämän-pituinen kärsiminen hänen kasvoissaan!
+Kuinka he sentään ovat kiduttaneet häntä!"
+
+"Jumala antaa sinun hoitaa ja auttaa häntä, ja se on sinun elämäsi
+työ", minä sanoin. "Oi Eva, se on epäilemättä naisen ihanin osa, kun
+saa parantaa niitä haavoja, joita ihmiset ovat iskeneet rakkaimpiimme
+maan päällä. Se on varmaan sanomattoman suuri ilo, kun vastaan-ottaa
+jälleen Jumalan omasta käsistä semmoisen rakkauden, jonka olitte
+valmiit uhraamaan Hänelle, niinkuin kalliisti olette osoittaneet."
+
+"Äitimme ajattelee myöskin niin", hän lausui. "Hän arveli eilen
+illalla, että ne lupaukset, jotka vasta sitovat meitä yhteen, ovat
+pyhemmät, kuin mitä kukaan pyhimys tai eremiti on ikinä tehnyt."
+
+"Sanoiko äitimme niin?" minä kysyin.
+
+"Kyllä", vastasi Eva. "Ja hän sanoi olevansa varma, että T:ri Luther
+myöskin pitää sitä mieltä."
+
+
+
+
+XXVI.
+
+Fritzin kertomus.
+
+
+Joulukuun 31 p. 1522.
+
+Me olemme kihloissa. Juhlallisesti, perheemme ja ystäviemme
+läsnä-ollessa on Eva luvannut ruveta vaimokseni; ja muutamien viikkojen
+perästä menemme naimisiin. Meidän kotimme on (ainakin aluksi) oleva
+Thüringin metsässä siinä pappilassa, joka kuuluu Ulrich von Gersdorfin
+linnaan. Entinen pappi on liian vanha toimittamaan mitään. Chriemhildin
+mieliajatus on, että me koettaisimme muuttaa talonpoikien tilaa. Kaikki
+arvelevat, että lepo ja puhdas metsäilma parantaa terveyteni, joka on
+vähän huonontunut kaikista niistä, mitä olen kärsinyt näinä viime
+kuukausina. Se on huonontunut, mutta ei niin suuressa määrässä, kuin he
+luulevat. Minä kykenen omasta mielestäni jo mihin työhön hyvänsä. Mitä
+kaikkia minä olen kadottanut näinä vuosina sen kautta, että olen ollut
+eroitettuna hänestä! Kuinka köyhä ja yksipuolinen minun elämäni on
+ollut! Kuinka se levollisuus, jonka hänen läsnä-olonsa tuottaa,
+voimistuttaa minua tekemään mitä työtä tahansa Jumala antanee minulle!
+
+Kummastuttava Jumalan häväistys, kun väittää, että se järjestys, johon
+Hän on perustanut ihmis-elämän, on epäjärjestys, että se rakkaus, jota
+Jumalan Poika vertaa Hänen ja kirkon keskinäiseen yhdistykseen,
+saastuttaa taikka alentaa sydäntä.
+
+Ovatko siis nämät vuodet menneet hukkaan? Olenko minä noista hirveistä
+Eisenachin ruton ajoista saakka itsepäisenä ja hairaantuneena paennut
+pois siitä siunauksen osasta, jonka Jumala oli määrännyt minulle?
+Ovatko kaikki nämät vuodet menneet kadoksiin? Onko kaikki kärsimiseni
+ollut hedelmätön, tarpeeton tuska? Ja palaanko minä lopulta, kalliin
+ajan hukattuani ja vähentyneillä voimilla, juuri siihen kohtaan, johon
+olisin niin kauan aikaa sitten päässyt?
+
+Evan suhteen minä olen varma, ettei niin ole laita; jokaisella
+askeleella hänen matkallaan on rakastava käsi johdattanut häntä. Eikö
+luostari hänen kauttansa muuttunut muille kodiksi taikka ijankaikkisen
+kodin tieksi? Entä itse suhteeni? Niin, minullekin nämät vuodet ovat
+antaneet enemmän, kuin mitä ovat vieneet. Niitten, joitten tulee auttaa
+aikansa eksyneitä ja rasitettuja ihmisiä, täytyy ensin astua aikansa
+taistelon keskelle. Eikö se ole tämä, joka tekee myöskin Martin
+Lutherin kansakuntamme opettajaksi? Eikö se ole tämä, joka voimistuttaa
+heikkoja ja syntisiä ihmisiä saarnaamaan evankeliumia taivaan enkelien
+sijasta?
+
+Pyhät enkelit lauloivat taivaallisesta korkeudestansa suuren
+riemun iloista sanomaa, mutta paimenet, kalastajat ja publikanit
+levittivät sen ihmisten koteihin. Se enkeli, joka vapautti apostolit
+vankihuoneesta, sanoi, ikäänkuin itse-altansa, sydämensä kyllyydestä:
+menkäät ja puhukaat kansalle tämän elämän sanat. Mutta sen Pietarin
+vapisevat huulet, joka oli kieltänyt, ja Thomaksen, joka oli epäillyt,
+ja Johanneksen, joka oli väärin ymmärtänyt, ne väärätkin puhukaat
+elämää tuottavat sanat ihmisille, kieltäville, epäileville, väärin
+ymmärtäville ihmisille, kertomaan, mitä he tiesivät, ja kuinka
+Vapahtaja voi anteeksi antaa.
+
+Se ääni, joka kesken kehnoja vannomuksiaan vaikeni jumalallisen,
+anteeksi-antavan rakkauden katseesta, se kaikkui mahtavammalta, kuin
+koskaan yli-enkeli Mikaelin ääni!
+
+Ja kun Farisealaiset, jäykimmät kaikista, olivat voitettavat, otti
+Jumala Farisealaisten joukosta Farisealaisen, Jumalan pilkkaajan,
+vainoajan, yhden, jonka sopi sanoa: "minäkin saan kerskata lihasta,"
+"minä vainosin Jumalan seurakuntaa."
+
+Oliko Davidin salainen taistelo turha, kun hän tarpoi leijonan ja
+karhun, puollustaaksensa muutamia lampaita erämaassa, ja koetti niitä
+aseita, joilla hän surmasi Goljatin ja pelasti Israelin sotalaumat?
+Menivätkö Martin Lutherin vuodet Erfurtin luostarissa hukkaan? Taikka
+eivätkö ne ole olleet hänen elämänsä koulupäivät, se asepaja, jossa
+hänen aseensa taottiin, se miekkailu-paikka, jossa hänen silmänsä ja
+kätensä harjaantuivat tappelutannerta varten?
+
+Hän on nähnyt luostarit sisäpuolelta; hän on tuntenut luostari-elämän
+sisäpuolelta. Hänen sopii sanoa kaikista noista ulkonaisista
+säännöistä: "minä olen koettanut niitä ja havainnut, ettei ne kykene
+sydäntä pyhittämään." Tämä se on, joka antaa erinomaisen voiman hänen
+sanoilleen ja kirjoilleen. Tämä se on, joka Jumalan armon kautta on
+tehnyt, että hän pystyi kääntämään Paavalin, Farisealaisen ja
+apostolin, epistolia niinkuin hän on tehnyt. Pyhä Henki oli aikoja
+ennen kääntänyt totuudet hänen oman kokemuksensa kielelle ja piirtänyt
+ne hänen sydämeensä; jotta, kun hän käänsi kreikan saksaksi, todisti
+hän myöskin asioita, joita hän itse oli nähnyt, ja raamattu hänen
+kynänsä jäljiltä kuuluu, kuin se olisi ollut alkuansa kirjoitettu
+saksan kielellä Saksan kansalle.
+
+Ei minultakaan minun kohdallani tämä aika ole mennyt hukkaan. Löytyy
+monta totuutta, joita ei kokonaan opi, ennenkuin kokee niitten
+erehdysten kovaa orjuutta, jotka vastustavat niitä.
+
+Kukaties mekin autamme toisiamme ja muita paremmin, kun olemme
+kasvatetut näin erikseen. Tavallisesti minä ennen uneksin, että saisin
+ilon johdattaa Evaa ulos elämään. Mutta nyt antaa Jumala hänet takaisin
+minulle, rikastettuna kaikkien noitten vuosien kokemuksella, ei sinä
+lapsuuden Evana, jona viimein näin hänet, vaan täydelliseksi naiseksi
+kypsyneenä; ei ainoastaan, että hän kuvastelisi minun ajatuksiani, vaan
+yhdistäisi elämänsä kyllyyden minun elämääni.
+
+
+
+
+XXVII.
+
+Evan kertomus.
+
+
+Wittenbergissä, Tammikuulla 1523.
+
+Kuinka vähän minua aavisti, että Fritzin muisto oli niin kutoontunut
+koko minun elämääni! Hän puolestansa sanoo, että hän liian hyvin tiesi,
+kuinka minun muistoni oli liittynyt jokaiseen hänen toivoonsa ja
+tunteesensa!
+
+Mutta hän taisteli kauan sitä vastaan. Hän sanoo, että tämä taistelo
+oli paljoa tuskalloisempi, kuin kaikki, mitä hän jälestäpäin
+vankihuoneessa kärsi. Monena vuotena hän luuli, että oli synti ajatella
+minua. Minä en koskaan katsonut synniksi ajatella häntä. Minä olin
+varma, ettei niin ollut, vaikka rippi-isäni olisi sanonut mitä hyvänsä.
+Sillä enemmän, kuin mistään muusta, olin minä aina kiittänyt Jumalaa
+kaikesta siitä, mitä hän oli ollut minulle ja opettanut minulle, ja
+minä tiesin niin varmaan, ettei se suinkaan ollut mitään väärää, josta
+voin Jumalaa kiittää.
+
+Mutta nyt minun on _velvollisuus_ rakastaa häntä kaikkein enimmän.
+Siitä minä olen aivan varma. Eikä se tosiaankaan ole vaikeata. Ainoa
+pelkoni on se, että hän pettyy minun suhteeni, kun hän päivästä päivään
+havaitsee, mimmoinen minä olen, ja kaukaisuuden pyhä loisto on
+kadonnut. Vaan en minä kuitenkaan todella pelkää. Rakkaus solmii
+kauniimpia sädeseppeleitä, kuin kaukaisuuden sumut. Emmekä me odota
+ihmeitä toisiltamme taikka luule, että elämä on mikään paratiisi.
+Ainoastaan sitä sanomatonta iloa, kun saa seisoa vieretysten jokaisessa
+taistelossa, koetuksessa, ilossa, ja tukea toinen toistansa! jos minun
+käy sanominen "ainoastaan" tästä! Minä luulen, että meidän apumme on
+oleva molemminpuolinen. Vaikk'en minä ole niin voimallinen eikä niin
+viisas, kuin hän, vaikka minun ajatukseni ja kokemukseni piiri on niin
+paljon ahtaampi ja jäntevyyteni vähempi, tunnen minä kuitenkin, että
+minussa on jonkunlainen voima, joka ehkä jollakin lailla joskus
+auttanee Fritziäkin. Ja tämä se on, joka tekee, että minä ymmärrän
+näitten eron vuosien hyödyn, joitten kautta olisin kukaties muutoin
+kadottanut niin paljon. Yhdessä hänen kanssaan näyttää koko mailma niin
+paljoa suuremmalta ja korkeammalta, vaan kuitenkin minä tunnen, että
+Jumala on näinä vuosina opettanut minulle jotakin, ja se on onni, kun
+saa tuoda hänelle vähäistä enemmän, kuin mitä minulla olisi ollut
+aikaisemmalla tytön ijälläni.
+
+Minun tähteni hän siis teki sen lupauksen, että hän jättäisi meidät
+ijäksi!
+
+Ja täti Cotta on niin onnellinen. Kun Fritz tuona iltana palasi, ja me
+kolme olimme jätetty yksin, sanoi hän vähäisen vaiti-olon jälkeen:
+
+"Lapset, langetkaamme kaikki polvillemme ja kiittäkäämme Jumalaa, että
+Hän on täyttänyt sydämeni halun."
+
+Ja sitten hän jutteli meille, mitä hän aina oli toivonut ja tuuminut
+Fritzin ja minun suhteen ja kuinka hän oli ajatellut Fritzin luopumista
+mailmasta syntiensä rangaistukseksi; mutta kuinka hän nyt oli
+vakuutettu siitä, että se kirous, jonka Vapahtaja oli antanut meidän
+tähtemme sanomattomassa määrässä voitti kaikki, mitä hän milloinkaan
+olisi voinut kärsiä, ja että kaikki nyt oli kannettu, naulittu
+katkeraan ristiin, revitty rikki ja pyyhitty pois ijäksi. Ja nyt,
+niinkuin hän sanoi, tuntui hänestä siltä, kuin viimeinen onnettomuuden
+jäännös olisi poistettu ja hänen elämänsä alkaisi uudestaan meissä,
+siunattuna ja siunaavana enemmän, kuin hän koskaan oli rohjennut
+uneksia.
+
+Fritz ei puhu mielellään paljon siitä, mitä hän kärsi
+Dominikanin-luostarin vankihuoneessa, ja kaikkein vähimmän minulle;
+sillä, vaikka minä yhä sanon itselleni: "se on ohitse -- ohitse
+ainaiseksi!" näyttää kaikki, milloin hyvänsä vaan ajattelen, että hän
+on ollut kauhealla kidutuspenkillä, tapahtuvan uudestaan.
+
+Hän aikoi juuri paeta sinä iltana, kuin he tulivat ja veivät hänet
+kidutushuoneesen tutkittavaksi. Ja sitten he kantoivat hänet takaisin
+vankihuoneesen ja näyttävät jättäneen hänet kuolemaan sinne. Kahteen
+päivään he eivät lähettäneet hänelle mitään ruokaa; mutta silloin se
+nuori munkki, joka oli ensin puhutellut häntä ja kehoittanut häntä
+tulemaan luostariin, laittoi niin, että hän salaa pääsi melkein joka
+päivä hänen luoksensa ruoalla, vedellä ja lempeillä, säälivillä
+sanoilla, kunnes hän voimistui vähän, ja he yhdessä pakenivat sen aukon
+kautta, jonka Fritz oli kaivanut seinään ennen tutkintoa. Mutta heidän
+pakonsa huomattiin pian, ja heidän täytyi piileskellä monta viikkoa
+luolissa ja metsän loukoissa, ennenkuin heidän onnistui kulkea
+maakunnan lävitse ja viimein päästä Wittenbergiin.
+
+Mutta kaikki on ohitse nyt. Eikä kuitenkaan ohitse. Hän, joka kerran
+kärsi, ei unhota koskaan sitä kärsimistä, jota uskollisesti kannettiin
+hänen tähtensä. Ja Dominikanin-luostarin vankihuone on oleva voiman
+lähde Fritzille, kun hän saarnaa talonpojille Thüringin metsässä. Hänen
+sopii sanoa: "Jumala tulee kaikissa koetuksissa. Hän ei salli, että
+teitä kiusataan enemmän, kuin kestätte. Minä _tiedän sen sillä minä
+olen koettanut sitä_." Tämä luullakseni auttaa häntä paremmin
+kääntämään raamattua köyhien sydämille, kuin se kreikka ja hebrea,
+jonka hän oppi Romassa ja Tübingissä.
+
+
+
+
+XVIII.
+
+Elsan kertomus.
+
+Koko meidän pikku mailmamme on tätä nykyä semmoisessa kiitollisuuden ja
+ilon tohussa, että minä luullakseni olen ainoa, joka ei vielä ole aivan
+pois suunnilta.
+
+Rakas äiti liehuu molempien kadotettujensa ympärillä hiljaisella
+tyytyväisyyden kuherruksella, niinkuin kyyhkynen pesänsä ympärillä, ja
+on niin toimissaan nyt, kuin hän naittaisi pois ensimäisen tyttärensä
+taikka itse olisi morsian eikä oikea ja kunnioitettu äidin-äiti,
+niinkuin hän todesti on. Chriemhildin ja minun olisi vaikea pysyä
+kadehtimatta, jollei meillä olisi oma yksityinen lohdutuksemme kotona.
+
+Eva ja Fritz ovat tosiaan paljon älykkäämmät. He eivät luule, niinkuin
+rakas äitimme, että ovat koko mailman keskus, vaan katsovat itseänsä
+koko mailman palvelioiksi, joka on enemmän kristityn tapaista, vaikka
+silläkin on rajansa. Minun täytyy pitää sitä suurena siunauksena, että
+heillä on Chriemhild ja Ulrich, ja erittäin Gottfried ja minä, jotka
+hoidamme heidän maallisia asioitansa.
+
+Esimerkiksi liina-vaatteet. Evalla tietysti ei ole vähintäkään ja mitä
+hänen morsius-hankkinaansa tulee, luulen minä, että hän olisi
+tyytyväinen menemään vihille nunnan vaatteissa taikka siinä
+talonpoikaispuvussa, jossa hän pakeni Nimptschenistä. Minulla on
+kuitenkin varoja, jotta, kosk'ei ole luultavaa, että pikku Greeta juuri
+vielä tarvitsee niitä, epäilemättä sopivat tähän. Greeta käy vasta
+yhdeksättä, mutta minä ajattelen aina, että on hyvä olla hiukan
+ennakolla; ja palvelustytöilläni oli jo arkuttain liinavaatteita
+valmiina hänelle, joka nykyisissä oloissa näyttää erityiseltä Jumalan
+edeskatsomukselta.
+
+Gottfried tahtoo välttämättömästi valita Evan hääpuvun. Ja äitini
+luulee, että hänen oma, peritty, juveleilla ja helmillä koristettu
+liina-päähineensä (jonka me kerta köyhyydessämme olimme vähällä myydä
+eräälle kauppiaalle Eisenachissa) on erittäin säilynyt Evaa varten.
+
+Se on hyvä, että Atlantis, jonka häät pidetään samana päivänä, on niin
+nöyrä ja vähän vaativa, ja että hänen morsius-hankkinansa jo on melkein
+täydessä kunnossa.
+
+Chriemhild ja Ulrich ovat taivuttaneet vanhan ritarin rakentamaan uutta
+pappilaa; ja Chriemhild kirjoittaa, kuinka hupaista on nähdä, kun se
+kohoo kylän rakennusten välistä, ja ajatella, mikä siunauksen lähde
+tämä huone on oleva kaikille.
+
+Äidin-äitimme tahtoo väkisin rakkailla, heikoilla käsillänsä ottaa osaa
+Evan häävaatteitten varustamiseen. Hän on hakenut kaikki entisen
+komeutensa vähäiset jäännökset ja tuonut esiin monen kummallisen,
+vanhan koristeen muinaisten Schönbergein aarteistosta.
+
+Kristofer toimittaa salaisesti heille kirjastoa, joka sisältää kaikki
+T:ri Lutherin ja T:ri Melancthonin kirjat kauniissa siteissä ja tiesi
+kuinka monta muuta oppinutta teosta lisäksi.
+
+Ja synkkämielisyys on kokonaan kadonnut Fritzin kasvoista taikka on
+vaan jälillä, niinkuin virran syvyys, joka tekee lainetten välkkeen
+sitä kirkkaammaksi.
+
+Paino näyttää poistuneen Evan ja hänen sydämeltänsä. Molemmat näyttävät
+ensi kerran semmoisilta, joksi olivat aiotut.
+
+Juuri nyt täyttää kuitenkin toinen tapaus melkein yhtä paljon
+äidin-äitimme sydämen.
+
+Muutamia päiviä sitten toi Kristofer kotiin kaksi muukalaista, joita
+hän esitteli meille. Kun äidin-äiti näki heidät, putosi kudin hänen
+käsistään. Hän nousi mennäksensä heitä vastaan ja lausui muutamia
+sanoja semmoisella kielellä, jota emme kukaan ymmärtäneet.
+
+Vieraitten kasvot kirkastuivat, kun hän puhui, ja he vastasivat samalla
+kielellä.
+
+Hetken keskusteltuansa kääntyi äidin-äitimme meihin ja sanoi:
+
+"He ovat Bömiläisiä -- he ovat Hussitejä. He tuntevat minun puolisoni
+nimen. Se totuus, jonka tähden hän kuoli, elää vielä minun maassani."
+
+Vanhojen muistojen tulva oli liian väkevä hänelle. Hänen huulensa
+vapisivat, kyynelet vuotivat pitkäänsä hänen poskiltansa eikä hän
+kyennyt puhumaan sen enempää.
+
+Vieraat suostuivat jäämään isäni katon alle yöksi ja kertoivat meille,
+minkä asian vuoksi olivat tulleet Wittenbergiin.
+
+Polvesta polveen, siitä kuin Johan Huss martyrina kuoli, oli, he
+sanoivat, se totuus, jonka hän opetti, säilynyt Bömissä, aina hengen
+kaupalla ja usein hengen menolla. Toisinaan oli se kummastuttanut heitä
+paljon, ettei missään muualla mailmassa, paitsi siellä, kuulunut mitään
+semmoisista, jotka uskoivat samaa totuutta. Oliko mahdollista, että
+Jumalan totuus oli karkoitettu heidän vuorilinnoihinsa? Niinkuin Elias
+muinoin teki heidän mieli huutaa erämaassaan: "minä, minä vaan, olen
+jäänyt jälelle."
+
+"Mutta heidän ei suinkaan ollut oikeus ajatella niin", sanoi äitini,
+joka ei koskaan sallinut, että vanhaa oppia liian paljon moitittiin.
+"Jumalalla on aina ollut omansa, jotka ovat rakastaneet Häntä
+mustimpina aikoina. Kuinka monesta luostarin kammiosta ovat hurskaat
+sydämet katsoneet ylös Hänen puoleensa! Siihen vaaditaan paljon Pyhän
+Hengen opetusta ja monta taisteloa, ennenkuin Lutherin kaltainen
+syntyy; mutta minun luulteni ei kristityksi päästäkseen tarvitse, kuin
+koskea Kristuksen vaatetten lievettä."
+
+"Niin", sanoi Gottfried, avaten rakkaita Galatalais-epistolan
+selityksiä: "mitä T:ri Luther sanoo, on aivan totta: 'oli muutamia
+entisinä aikoina, joita Jumala kutsui evankeliumin sanan ja kasteen
+kautta. Nämät vaelsivat yksinkertaisuudessa ja sydämen nöyryydessä,
+luullen, että munkit ja hengelliset veljet ja ainoastaan semmoiset,
+joita piispat olivat voidelleet, olivat jumalisia ja pyhiä, vaan he
+itse Jumalasta eroitettuja ja maallisia eikä mahdollisia joutumaan
+heidän verroillensa. Jonka vuoksi he myöskin, kun tunsivat, ettei
+heissä itsessä ollut mitään hyviä tekoja, joita olisi sopinut asettaa
+Jumalan vihaa ja tuomiota vastaan, pakenivat Kristuksen kuolemaan ja
+kärsimiseen, ja pelastettiin tässä yksinkertaisuudessaan.'"
+
+"Epäilemättä oli niin", vastasivat bömiläiset lähettiläät. "Mutta tämä
+kaikki oli kätketty ihmisten silmiltä. Kaksi kertaa toimittivat isämme
+salaisia lähettiläitä ympäri koko kristikuntaa, että näkisivät,
+löytäisivätkö ketään, joka ymmärtäisi, joka etsi Jumalaa, mutta
+kaikkialla he tapasivat huolimattomuutta, epä-uskoa, pimeyttä, vaan ei
+vastausta."
+
+"Voi", lausui äitini, "tämä on semmoinen tutkinto, jota vaan Jumalan
+silmä voi toimittaa. Kuitenkin olivat ajat epäilemättä mustat."
+
+"He palasivat mitään vastausta saamatta", jatkoivat muukalaiset, "ja
+taas isämme tekivät raskasta työtä ja kärsivät yksinään. Mutta nyt ovat
+elämän äänet saavuttaneet meidät vuoristoissamme kaikista mailman
+ääristä; ja me olemme tulleet Wittenbergiin kuuntelemaan sitä ääntä,
+joka ensin herätti ne, ja pyytämään veljeyttä täällä olevain
+evankelisten kristittyjen kanssa. T:ri Luther on toivottanut meitä
+tervetulleeksi, ja me palaamme vuorillemme kertomaan kansallemme, että
+aamu on viimein koittanut mailmalle."
+
+Ilta kului hupaisessa keskustelussa. Ennenkuin me erosimme, toi
+Kristofer luuttunsa, ja me veisasimme kaikki yhdessä Johan Hussin
+virren, jonka T:ri Luther on julkaissut omien virsiensä joukossa:
+
+    "_Jesus Christus nostra salus_."
+
+    Jesus Kristus vapauden
+    Meille toi ja elon uuden,
+    Piinan kautta katkeran
+    Kahleet mursi kuoleman.
+
+    Jotta liittyis muisto tähän,
+    Ruumistaan ja vertänsä hän
+    Antaa meidän nauttia
+    Leivän, viinan muodossa.
+
+    Katsokoon se, ken käy pöytään,
+    Että ansainneeks hän löytään:
+    Kenpä tässä kavaltaa,
+    Elon sijaan kuolon saa.
+
+    Armon-atriasta siitä
+    Isää Jumalata kiitä,
+    Joka syntis tähden vaan
+    Poikans' antoi kuolemaan.
+
+    Vakavast' usko: sairahille
+    Ravinto se ompi, niille,
+    Joita synnit huolettaa,
+    Tuskat, vaivat rasittaa.
+
+    Tätä armon ajoitusta
+    Moni työllään tahtoo ostaa.
+    Jos sun hyvä on jää pois,
+    Turmeltua sielus vois.
+
+    Tulkoot tänne, Herra sanoo,
+    Jotka armahtamist' anoo,
+    Vahv' ei kaipaa lääkintää,
+    Pilkaks hällen apu jää.
+
+    Jos saat avun itsestäsi,
+    Miks siis kuolin edestäsi?
+    Jättäköön se pöydän tään,
+    Ken voi auttaa itseään.
+
+    Tään ken sydämellä suulla
+    Tunnustaapi kaikkein kuulla,
+    Hän se mahdollinen on,
+    Sielulleen saa ravinnon.
+
+    Hedelmätkin tästä saapi:
+    Lähimmäistään rakastaapi,
+    Sen suo lähimmäisellen,
+    Minkä luoja hänellen.
+
+Sen perästä veisasimme Lutherin oman ihanan saksalaisen virren:
+
+    "Nun freut euch, liebe Christeng'mein."
+
+    Nyt Kristikunta iloitkaan,
+    Ja riemuin rientäkäämme
+    Kaikk' yhdessä nyt laulamaan
+    Ylistäin ystäväämme,
+    Jaloja ihme-töitähän,
+    Joit' eestämme on tehnyt hän;
+    Ne kalliisti hän osti.
+
+    Ma vallass' olin perkelen,
+    Ja päälläin kuolon taakka;
+    Yöt, päivät tuskiss syntien,
+    Mun syntymästäin saakka,
+    Ja yhä vaivuin syvempään,
+    Ei hyvää minuss' yhtäkään,
+    Mun riivannut on synti.
+
+    Ei työni mistään kotoisin,
+    ei hyvää toimissani;
+    Jumalan tahdon hylkäsin,
+    Ihaillen vapauttani;
+    Mun tuskan' epäilyyn mun vei,
+    Osaksein kuolema vaan jäi
+    Ja helvetinkin piinat.
+
+    Mut luoja sääli armias
+    Mun kohtalooni nurjaa;
+    Hän olla tahtoi laupias,
+    Mua auttaa tahtoi kurjaa;
+    Minulle jakoi armojaan,
+    Sit' ei hän tehnyt suotta vaan;
+    Parastaan tahtoi antaa.
+
+    Pojalleen lausui rakkaallen;
+    "Nyt aik' on armahduksen;
+    Vereni kallis, kurjallen
+    Vie sanat lohdutuksen;
+    Hänt' auta synnin tuskista,
+    Ja murra karvas kuolema,
+    Hänt' elämään vie kanssas!"
+
+    Ja kuuliaisna isälleen
+    Maan päälle poika tuli
+    Kohdusta puhtaan neitsyeen
+    Ja vertaiseni oli.
+    Ja salaa teki tointahan,
+    Puvussa halvan kulkijan
+    Hän perkeleen nyt voitti.
+
+    Hän sanoi mulle "minuun vaan
+    Sa luota turvallisna;
+    Ma omas olen kokonaan
+    Ja pysyn uskollisna;
+    Min' olen sun, sin' olet mun,
+    Mun tieni ovat myöskin sun,
+    Meit' eroita ei kenkään."
+
+    "Vereni minä vuodatin
+    Ja elämäni annoin;
+    Sun eesstäs' kaikki kärsinkin
+    Ja kaikki vaivat kannoin.
+    Ja syyttömänä kuolemaan
+    Ma lähdin synteis' tähden vaan,
+    Jott' autuuden sä saisit."
+
+    "Taivaasen isän luokse taas
+    Ma lähden elon tieltä;
+    Siell' olen sinun valtiaas',
+    Lähetän hengen sieltä,
+    Mi murheissa sua lohduttaa,
+    Mua tuntemahan opettaa
+    Ja totuudessa ohjaa."
+
+    "Kuin minä teen ja opetan,
+    Tee, opeta sä täällä,
+    Niin että valta Jumalan
+    Tääll' enentyis maan päällä;
+    Ja vältä mieltä ihmisten,
+    Se pilaa kalliin aartehen;
+    Se viimeinen on neuvo!"
+
+Jälestäpäin lauloivat Eva ja Fritz, äitimme erityisestä pyynnöstä
+vanhan-aikaisen latinaisen ylösnousemus-virren.
+
+    [_Mundi renovatio
+    Nova parit gaudia_ etc.]
+
+    Uus' on luonto uudestaan,
+    Uus on taasen ilo maan,
+    Luoja noussut haudastaan,
+    Siitä kaikki riemastuu:
+    Kilvan luodut ylistäin
+    Katselevat, kuinka näin
+    Luojan voitto kirkastuu.
+
+    Taivas loistaa kirkkaammin,
+    Tyyntyy meren laineetkin,
+    Ilma henkää vienommin,
+    Kedot, laaksot kukoistaa,
+    Kuivat ruohot verestyy,
+    Kuolleet kaikki virkistyy,
+    Kun vaan kevät puhaltaa.
+
+    Elon tie nyt auki on,
+    Paratiisin ilohon,
+    Jonka kadottanut on,
+    Ihminen käy taasen nyt;
+    Tulimiekka enkelin
+    Hänt' ei estä kauemmin,
+    Niin on Luoja säätänyt.
+
+    [Adam St. Victor'ilta kahdennellatoista vuosisadalla.]
+
+Seuraavana aamuna jättivät vieraat meidät; mutta koko päivän istui
+äidin-äitimme ääneti ja levollisena, kädet ristissä ja työtä tekemättä,
+joka ei muutoin ollut hänen tapaista. Kun illalla jälleen olimme koossa
+-- niinkuin nyt tapahtuu joka päivä vanhassa kodissa -- sanoi hän
+tyveneesti: "lapset, veisatkaat minulle '_Nunc dimittis_' (Simeonin
+kiitosvirsi). Jumala on täyttänyt kaikki sydämeni toiveet; ja jos se
+olisi Hänen tahtonsa, lähtisin minä nyt mielelläni rauhassa kuolleitten
+luo. Sillä minä tiedän, että he elävät Hänessä."
+
+Sitten rupesimme haastelemaan menneistä ajoista. Se oli Evan ja
+Fritzin, Atlantin ja Konradin hääpäivän aatto. Ja me, yksi perhe
+yhdessä uskossa, jouduimme itse-altamme puhumaan niistä eri teistä,
+joita myöten Jumala oli johdattanut meidät samaan päämäärään.
+
+Minun edessäni kangastivat entiset ajat, jolloin pyhyyden perikuva
+kohosi minun elämäni ylitse kauheana ja kivisenä, niinkuin Wartburgin
+linna (jossa haltiapyhimykseni oli elänyt) Eisenachin katujen ylitse;
+ja myöskin Kristus Herra minusta näytti, niinkuin Luther sanoo,
+"lainsäätäjältä, joka antaa kovempia ja raskaampia käskyjä, kuin Moses
+itse" leppymättömältä, luoksensa laskemattomalta tuomarilta, jonka
+valta-istuin on kaukana ylhäällä taivaan kylmillä aloilla; ja taivas
+näytti korkeamuuriselta luostarilta, joka oli täynnä yhtä ankaria
+nunnia, kuin täti Agnes. Sitten muutos, joka tuli koko minun sydämeeni,
+kun opin T:ri Lutherin kautta, että Jumala on rakkaus -- on Isämme;
+että Kristus on Vapahtaja, joka antoi itsensä meidän synteimme tähden
+ja rakasti meitä enemmän, kuin henkeänsä; että taivas on Isämme huone;
+ettei pyhyys ole muuta, kuin rakastaa Jumalaa, joka on niin hyvä ja
+joka on niin rakastanut meitä, ja rakastaa toinen toistamme; että ainoa
+velvollisuutemme on kiittää Jumalaa ja tehdä hyvää; -- kun tuo sana
+"meidän", niinkuin T:ri Luther sanoo, oli kirjoitettu syvästi minun
+sydämeeni -- että Hän kuoli _meidän_ syntiemme tähden -- minun syntieni
+-- että kaikkien tähden, meidän, _minun_, Hän antoi itsensä.
+
+Ja nyt Fritz jutteli meille, kuinka hän oli vaivannut ja kiusannut
+itseänsä sovittaaksensa Jumalaa, kunnes hän huomasi T:ri Lutherin opin
+kautta, että syntimme ovat poistetut Jumalan Karitsan kautta, joka ei
+ollut ihmisen lahjan uhri, vaan Jumalan; "että tuossa yhdessä
+personassa, Jesuksessa Kristuksessa, meillä oli syntien
+anteeksisaaminen ja ijankaikkinen elämä;" että Jumala on meille,
+niinkuin isä tuhlaajapojalle -- pyytäen meitä tulemaan sopimaan Hänen
+kanssaan. Ja hän kertoi meille, kuinka hän oli kaivannut pappia, joka
+erehtymättä tuntisi koko hänen sydämensä, rauhoittaisi häntä hänen
+omien tunnustuksiensa petollisuuden ja vaillinaisuuden suhteen ja
+vakuuttaisi hänelle, että, vaikka hän tiesi tyyni kaikki hänen syntinsä
+ja kaikki niitten vaikeuttavat kohdat, hän kuitenkin julisti hänet
+vapaaksi niistä. Ja viimein hän löysi tuon papin, joka tunki hänen
+sydämensä pohjaan, seurasi jokaista tekoa sen syyhyn, jokaista syytä
+sen lähteesen, vaan kuitenkin julisti hänet vapaaksi, täydellisesti ja
+kohta vapaaksi -- joka ei määrännyt mitään katumusharjoitusta eikä
+palkinnoksi vaatinut muuta, kuin kiitollisuutta. "Ja tämä Pappi", hän
+lisäsi, "on minun kanssani aina; minä tunnustan syntini Hänelle joka
+ilta taikka useammin, jos minun on tarvis; ja yhtä usein, kuin minä
+tunnustan, Hän julistaa vapaaksi ja käskee minun olla hyvällä mielellä
+-- mennä rauhassa eikä tehdä syntiä enää. Mutta Hän ei ole vaan päällä.
+Hän asuu kaikkien pyhimmässä, joka ei koskaan enää ole tyhjänä,
+niinkuin vanhan temppelin yksinäinen pyhyys joka päivä vuodessa, paitsi
+yksi. Hän elää aina ja välittää meidän puolestamme!"
+
+Sitten me puhuimme yhdessä niistä molemmista suurista totuuksista,
+joita T:ri Luther oli tuonut ilmi meille Pyhästä Raamatusta, että on
+yksi sovinto-uhri, Jumalan puhdas Karitsa, joka kohta antoi itsensä
+meidän syntiemme tähden; ja että on vaan yksi papillinen Välittäjä,
+Ihmisen Poika ja Jumalan Poika; että tämän vuoksi kristityt ovat pyhä
+pappiskunta, joka saa toimittaa hengellisiä uhreja; ja että
+heikoimmallakin on uhrinsa, jonka Jumala Jesuksen Kristuksen kautta
+mielellään vastaan-ottaa, koska Hän ensin on Rakastetussaan
+vastaan-ottanut syntisen itse.
+
+Äitimme kertoi meille lyhyesti niistä kammottavista ajatuksista, jotka
+hänellä oli Jumalasta, kun hän ajatteli Häntä pikemmin salaman kuin
+valon kaltaiseksi; siitä kirouksesta, jonka hän pelkäsi laskeneen,
+ikäänkuin ukkosen pilven, hänen elämänsä yli, siksi kuin T:ri Luther
+osoitti hänelle, että Hän oli kantanut kirouksemme, Hän, joka oli tehty
+kiroukseksi meidän tähtemme, ja että se oli ijäksi poistettu kaikilta,
+jotka turvasivat Häneen. "Ja sitten", hän lausui, "Herran Ehtoollinen
+opetti minulle loput. Hän kantoi meidän puolestamme ristin; Hän
+valmistaa meille atrian. Me saamme todella kantaa ristiä, mutta ei
+koskaan enää kirousta; ristiä ihmisten, kiusausta perkeleen puolelta,
+mutta Jumalan puolelta ei muuta kuin siunausta."
+
+Mutta Eva sanoi, ettei hän voinut muistaa sitä aikaa, jolloin hän ei
+olisi ajatellut Jumalaa äärettömän hyväksi ja helläksi. Monta muuta
+asiaa löytyi uskonnossamme, jotka hämmennyttivät häntä; mutta tämä oli
+aina näyttänyt selvältä, että Jumala niin rakasti mailmaa, että Hän
+antoi Poikansa. Ja Hän oli aina toivonut, että kaikki muut asiat kerran
+tulisivat selväksi tämän rakkauden valossa. Se ilo, jonka T:ri Lutherin
+kirjoitukset olivat tuottaneet hänelle, oli, hänen arvellaksensa,
+niinkuin hän olisi nähnyt pilkut pestyksi pois kauniista taulusta,
+jonka ihanuuden hän oli tietänyt, mutta ei täydellisesti nähnyt --
+taikka niinkuin väärä luulo kalliin ystävän suhteen olisi haihtunut.
+Hän oli aina kummastellut noita kovia katumusharjoituksia semmoisen
+lepyttämiseksi, joka rakasti niin paljon, ja noita monia välittäjiä,
+jotka laskivat Hänen luoksensa; ja se oli sanomattoman suuri ilo, kun
+hän huomasi, että nämät kaikki olivat erhetystä ja että pääsö Jumalan
+luo oli todella avoinna -- että rakkaus ja synti -- elämä ja kuolema
+olivat yhtyneet ristinpuussa, ja että synti oli pyhjetty pois ja elämä
+nielaissut kuoleman.
+
+Tämmöisiä keskustellen me vietimme hääpäivän aaton.
+
+Ja nyt hääpäivä on kadonnut, niinkuin kirkas näky; pikku lempeä
+Atlantimme on lähtenyt puolisonsa kanssa heidän kaukaiseen
+kotiinsa, morsiuskruunut ovat pannut syrjälle, ja Eva ja Fritz ovat
+yksinkertaisessa puvussaan, mutta lakastumattoman ilon kruunu sydämessä
+menneet halpaan virkaansa metsään laittamaan vielä yhtä hurskasta papin
+kotoa niitten lisäksi, jotka paraikaa nousevat meidän maan kylissä.
+
+Mutta kestää varmaan kauan, ennenkuin Greetan liinavaatteet saadaan
+täyteen lukuun jälleen. Me olemme juuri saaneet kuulla, että Evan
+ystävät, nuot yhdeksän Nimptschenin nunnaa, ovat viimein paenneet
+luostarista! He kirjoittivat T:ri Lutherille, joka kaikin tavoin koetti
+saada heille jotakin turvapaikkaa. Ja nyt on mestari Leonard Koppe
+Torgau'ista onnellisesti tuonut heidät Wittenbergiin kätkettyinä hänen
+olutvaunuihinsa. Kerrottiin, että yksi nunna oli hädissään jättänyt
+toisen tohvelinsa jälkeensä. He vastaan-otetaan kaikki eri perheisin,
+ja Gottfried ja minä saamme luoksemme Katarina von Boran, joka sanotaan
+olevan kaikkein luja-tahtoisin ja rohkein, ja jonka kammiosta he
+lähtivät pakoon.
+
+Minä olen hyvin uutterasti varustanut vierashuonettamme häntä varten,
+sirottauut laventelia liinavaatteisin ja koettanut tehdä kaikki
+kodikkaaksi tälle nuorelle tytölle, joka Kristuksen tähden on
+karkoitettu vanhasta kodistaan.
+
+Luullakseni jokaisella kodilla on siunaus semmoisesta vieraasta.
+
+
+Kesäkuulla 1523.
+
+Vieraamme, jalosukuinen neiti Katarina von Bora, on saapunut meille.
+Hän näyttää olevan totinen ja harvapuheinen, vaikka Eva kehui häntä
+hupaiseksi ja mieleltään yhtä iloiseksi kuin lujaksi. Minä pelkään
+häntä vähän. Hänellä on jonkunlainen ylhäinen käytös, joka tekee, että
+minä kunnioitan häntä enemmän, kuin rakastan. Hänen silmänsä ovat
+mustat ja leimuavat, ja hänen otsansa on korkea ja tyven.
+
+Tämä ei ole mitään kummallista minussa, minä olen aina ujostellut
+arvokkaalta näyttäviä ihmisiä; mutta minusta on niinkuin myöskin T:ri
+Luther olisi hiukan hämillään tämän nuoren tytön seurassa. Hän katsoo
+häntä vähän ylpeäksi ja umpimieliseksi. Minä en tiedä, onko se ylpeyttä
+vai jonkunlaista neitsyn arvon tietoa.
+
+Minä varon, että minussa on liian paljon yksinkertaista porvarillista
+Cottan luontoa, etten oikein hyvin menesty hänen kanssaan.
+
+Äidin-äitimme olisi epäilemättä ymmärtänyt häntä paremmin, kuin sekä
+lempeä äitimme että minä, mutta hänen kallis, heikko ruumiinsa näyttää
+vähitellen riutuneen siitä ajasta, kuin bömiläisen kirkon lähettiläät
+kävivät täällä. Häitten perästä hän ei ole kertaakaan noussut
+vuoteeltansa. Hän näyttää elävän enemmän, kuin koskaan, entisyydessä ja
+nimittää ihmisiä niillä nimillä, joilla hän tunsi heidät nuoruudessaan,
+puhuen iso-isästämme "Fransista" ja sanoen äitiämme "Greetaksi" eikä
+"äitiseksi." Hän näyttää elävän menneissä ajoissa ja kirkkaassa
+tulevaisuudessa, jonka vaan ohut verho peittää hänen näkyvistään.
+Taivasta kohden on se sydän, jonka maallinen näky himmentyy, yhtä
+avoinna, kuin koskaan. Minä istun hänen vieressään ja luen raamattua ja
+T:ri Lutherin kirjoja, ja pikku Greeta lausuu hänelle uusia saksalaisia
+virsiä, joita T:ri Luther on sepittänyt taikka Johan Hussin virsistä
+kääntänyt. Tänään hän tahtoi, että minä moneen kertaan luin tämän
+paikan: "kristin usko ei ole, niinkuin muutamat väittävät, tyhjä kuori
+sydämessä, siksi kuin rakkaus sitä elähyttää; vaan, jos se on
+todellinen usko, on se semmoisen sydämen varma luottamus ja uskallus,
+joka käsittää Kristuksen, jotta Kristus on uskon esine; _niin,
+oikeammin puhuen, uskossa on Kristus itse läsnä_. Usko vanhurskauttaa
+sentähden, että se käsittää ja omistaa tämän aarteen, läsnä-olevan
+Kristuksen. Jonka vuoksi Kristus, uskon kautta käsitettynä ja sydämessä
+asuen, on kristityn todellinen vanhurskaus."
+
+Kummalliselta tuntuu, kun istuu vanhassa kodissa, jossa kaikki nyt on
+niin hiljaista, kallis, sokea isä alikerrassa ja vaan Thekla kotona
+kaikista sisarista, sillä välin kuin valo äidin-äitimme urhoollisessa,
+lujassa sydämessä vähitellen sammuu; taikka kun kuulee Greetan heleän,
+iloisen lapsen-äänen veisaavan kunniakkaan uuden ajan virsiä tälle
+uupuvalle sydämelle vanhoilta ajoilta.
+
+Kun viime yönä valvoin tämän sairasvuoteen luona, muistin minä paljon
+T:ri Lutheria hänen yksinäisyydessään Augustinin-luostarissa, kuinka
+hän kärsivällisesti pysyy siinä asunnossa, jonka hänen oppinsa on
+saattanut tyhjäksi, lähettäen ulos sieltä työntekiöitä ja opettajia
+ympäri koko mailmaa; ja kun mietin, mitä hän on ollut meille,
+Fritzille ja Evalle heidän halvassa, hurskaassa kodissaan, äidillemme,
+äidin-äidillemme, Bömin kansalle, pikku Greetalle, joka veisaa hänen
+virsiänsä minulle, noille yhdeksälle vapautetulle nunnalle, täti
+Agnesille luostarissa ja Kristoferille vireässä kirjapainossaan,
+nuorille ja vanhoille, hengellisille ja maallikoille, tekisi minun
+mieleni tietää, mitä tämä uusi aika on tuottava tälle miehuulliselle,
+hellälle, lämpimälle sydämelle, joka on orjuudesta vapauttanut niin
+monta sydäntä ja saattanut niin monta köyhää elämää rikkaaksi, sillä
+välin kuin hänen oma elämänsä vielä on jäänyt niin yksinäiseksi.
+
+
+
+
+XXIX.
+
+Evan kertomus.
+
+
+Thüringin metsässä, Heinäkuulla 1523.
+
+Se on varmaa, että Fritz ja minä menestymme paljon paremmin, kun saamme
+asua täällä pappilassa, kuin linnassa; alhaalla, keskellä ihmisten
+kotoja ja jylhän metsämaan ihania seutuja, eikä tAäällä, erinänsä
+muista, vahvistetulla kukkulalla. Tällä minä tietysti en tarkoita,
+ettei sydän voi olla yhtä nöyrä linnassa, kuin mökissä; mutta minusta
+näyttää elämä runsaammalta ja hedelmällisemmältä ihmisten parissa, kuin
+jos on koroitettu heidän ylitsensä. Asumuksen luonto kuvailee elämän
+laatua. Ja mikä kohtalo lienee niin siunattu, kuin meidän?
+
+Me olemme yhteydessä kaikkien kansaluokkien kanssa, että saamme
+palvella Mestariamme, joka tuli kaikkia auttamaan. Kasvatuksensa
+puolesta vetää pappi vertoja aatelismiehille taikka oikeammin niille
+suurten kaupunkien ylhäisimmille perheille, joilla on paljon suurempi
+sivistys, kuin maan-omistajilla; mutta ulkonaisten asianhaarain
+puolesta on hän lähempänä talonpoikia ja tuntee omasta kokemuksestaan
+vähävaraisuuden jokapäiväiset kiusaukset. Meidän sopii vuoroin tehdä
+toisillemme hyviä töitä. Täti Trübchen on hyvin mielissään, kun hän saa
+tuoda meille korillisen tuoreita munia lahjaksi siitä, että Fritz on
+käynyt hänen sairastavan poikansa luona; ja tuntuu paljon suloisemmalta
+viedä ruokaa vanhan sysimiehen perheelle metsään, jos omat atriamme sen
+vuoksi päivän parin ovat vähän yksinkertaisemmat. Semmoiset lahjat,
+jotka lähtevät keksivästä rakkaudesta ja vaativat vähäisen
+itsekieltämystä, vaikuttavat luullakseni terveellisemmin, kuin täysien
+varojen kukkurat. Ja minä olen varma, että tuntuu paljon armaammalta
+antaa niitä. Meidän halpa kotomme näyttää tavallansa olevan kylän
+isänhuone; ja juuri semmoisia kotoja, semmoisia pyhitettyjä rakkauden
+ja papillisen opetuksen sijoja toimittaa Jumala Lutherimme kautta
+takaisin toiselle kylälle toisen perästä meidän maassamme.
+
+Mutta minun tulee, niinkuin Fritz sanoo, varoa, ett'en rakenna
+pappilamme harjaa korkeammaksi, kuin minkään linnan, ja tee siitä
+tikapuita hänelle, jota minä todella välisti olen huomannutkin
+tekeväni. Hänen lahjansa näyttävät minusta niin suurilta, ja hänen
+luonteensa on niin jalo, että helposti ymmärtää, jotta minä ajattelen
+hänen kutsumustansa korkeimmaksi mailmassa. Se on korkein, siitä minä
+kuitenkin olen sydämessäni vakuutettu; korkein, niin kauan, kuin se on
+matalin.
+
+Kansa alkaa nyt kokonaan tutustua meihin. Ei löydy mitään isoja
+portteja, ei mitään vallihautoja, ei mitään raskaita vipu-siltoja
+meidän ja talonpoikien välissä. Ovemme seisovat avoinna; ja pelkäävät
+kädet, jotka eivät koskaan olisi koputtaneet mitään linnan tai
+luostarin porttia sisään-päästäksensä, uskaltavat hiljaa nostaa ovemme
+säppiä. Äidit astuvat kyökkiin kipeitten lastensa kanssa ja pyytävät
+yrttejä, valanteita tai juomia, joita minä opin keittämään luostarissa.
+Ja silloin minun sopii käskeä heitä istumaan, ja usein me huomaamatta
+rupeamme puhumaan Hänestä, joka paransi sairaita sanallaan ja otti
+pikku lapset äitien sylistä omaan syliinsä heitä siunatakseen. Välisti
+saan myöskin kuulla semmoisia vääryyden ja surun juttuja, joita ei
+mikään maallinen voide paranna, ja minä neuvon silloin Hänen luoksensa,
+joka yksin parantaa sentähden, että Hän yksin voi anteeksi antaa.
+
+Fritz'kin sanoo, että hän saarnaa helpommin, kun hän tuntee laumansa
+sydämen huolet ja taakat, ja kansa näyttää käsittävän paremmin, kun
+jälleen saarnastuolista kuulevat pyhiä sanoja ja kertomuksia, jotka
+ovat käyneet tutuiksi kotona.
+
+Muutamat tytöt opettelevat myöskin minun luonani ompelemaan ja kutomaan
+sekä kuuntelemaan taikka itse lukemaan raamatun kertomuksia. Fritz
+harjoittaa tällä välin poikia Pyhässä Raamatussa ja kirkkosoitossa,
+koska koulumestari käy vanhaksi eikä osaa opettaa lapsille paljon
+muuta, kuin pari latinaista rukousta ulkoa ja saksalaisen aapiston
+tavaamisen.
+
+Minä en olisi uskonut, että löytyy niin paljon taitamattomuutta, kuin
+täällä olemme nähneet. Näyttää siltä, arvelee Fritz, kuin ne, jotka
+ensin saarnasivat kristin-uskoa Saksalaisille, olisivat menetelleet
+kansan sydämen suhteen melkein niinkuin ensimäiset uutis-asukkaat
+menettelivät metsän suhteen -- raivasivat siellä täällä itselleen
+aukean paikan, rakensivat kirkon ja jättivät muut asiat alkuperäiseen
+tilaansa.
+
+Ne karhut ja sudet, jotka liikkuvat metsässä ja välisti talvella
+rohkenevat likelle huoneittemme kynnyksiä, eivät ole hurjempia, kuin ne
+hurjat sadut, jotka vaivaavat talonpoikien sydämiä. Sunnuntaisin he
+pukeuvat pyhävaatteisinsa, tulevat messua kuuntelemaan, kumartavat
+pyhää hostiaa, krucifixiä ja Neitsyen kuvaa, mutta palaavat kotiinsa
+viikon kuluessa kauhulla palvelemaan metsän henkiä. He näyttävät
+täydellä todella ajattelevan, että Herramme on kirkon ja kylän Jumala,
+mutta vanhat pakanalliset henget hallitsevat metsässä. Näyttää siltä
+kuin eivät vielä oikein olisi ratkaisseet Kristoferin kysymystä: kuka
+_voimallisin_ on, että saan palvella häntä!
+
+Mutta voi, olipa kirkossa taikka metsässä, näyttää se jumalanpalvelus,
+jonka ovat oppineet, parhaasta päästä olleen pelkoa. He uskovat, että
+tontut ja muut haltiat noituvat heidän lehmänsä, pistävät heidän
+heinäsuovansa tuleen, eksyttävät heitä metsässä, varastavat heidän
+lapsensa kehdosta ja panevat vaihdokkaita sijaan. He koettavat
+luovuttaa heidän häijyyttänsä ja vihaansa sillä, että jättävät heille
+antimia viljan tai pähkinän jälkikorjuusta, ovat puhnvinansa suurella
+kunnioituksella heistä taikka lausuvat kristityitä sanoja ja rukouksia,
+joita he käyttävät manauksena.
+
+Kaikkivaltiaan Jumalan puolelta odottavat he vielä pahempia. He
+luulevat, että Hän vihan kauheana päivänä istuu tuomio-istuimella ja
+vaatii tarkkaa tiliä kaikista heidän rikoksistaan. Hänen vihaansa
+vastaan ovat he myöskin oppineet käyttämään eri apukeinoja, jotka
+meistä näyttävät tuskin paremmalta, kuin jonkunlaiset hengelliset
+manaukset: pater'eita, ave'ja, katumusharjoituksia, synnintunnustuksia,
+aneita.
+
+Rauhaa metsän-kummituksilta saadakseen, käyvät he salaisesti tietäjien
+luona, jotka tavallisesti ovat kutistuneita, yksinäisiä, vanhoja
+noita-akkoja (vanhojen pakanallisten profetissain jälkeisiä, niinkuin
+Fritz sanoo). Rahan edestä nämät toimittavat heille taikatemppuja,
+taikka antavat heille kirjoitettuja loihtulippuja kannettavaksi, taikka
+opettavat heitä luotteita lausumaan.
+
+Rauhaa Jumalalta saadakseen, oli heidän tapana mennä pappiensa luo,
+jotka pitivät messuja heitä varten, manasivat henkiä, päästivät
+synneistä, lupasivat torjua loukatun taivaan kostoa.
+
+Mutta molemmissa tapauksissa näyttävät he tulleen siihen surulliseen
+päätökseen, että hallitseva voima on vihamielinen heille. Uskonto ei
+kummassakaan tapauksessa ole niin paljon _Jumalan palvelusta_, kuin
+_henkien manausta_; ei mitään Jumalan lähestymistä vaan jonkun asian
+väliin-asettamista Hänen kauhean läsnä-olonsa välttämiseksi.
+
+Kun ensin aloimme ymmärtää tämän, pusersi se monta kyyneltä silmistäni.
+
+"Mistä se tulee", sanoin minä eräänä päivänä Fritz'ille, "että koko
+mailma näyttää niin kokonaan väärin ymmärtävän Jumalaa?"
+
+"Mailmassa on vihollinen", vastasi hän juhlallisesti, "joka kylvää
+valheita Jumalasta kaikkiin sydämiin."
+
+"Jumala on kuitenkin mahtavampi, kuin saatana", sanoin minä; "miks'ei
+siis mikään säde tunge pimeyden lävitse, että hedelmällinen vuosi,
+kevään ihanuus, sadon runsaus, kodin ilot opettaisivat kansaa
+ymmärtämään, että Jumala on rakkaus?"
+
+"Voi Eva", vastasi hän murheellisesti, "oletko unhottanut, ettei ole
+ainoastaan perkele mailmassa, vaan synti sydämessä? Tosin hän
+valehtelee Jumalasta, kun hän luulottelee meitä, että Jumala kadehtii
+meiltä siunauksiansa; mutta hän puhuu totta meistä itsestä, kun hän
+muistuttaa meitä, että olemme syntisiä sekä hyvän ja hellän lain
+kirouksen alla. Valhe ei pysyisi hetkeäkään, jollei se perustuisi
+totuuteen. Ainoastaan sen kautta, että me tunnustamme sen totuuden,
+johon vääryys perustuu, voimme hävittää sen. Meidän tulee sanoa
+talonpojille: 'teidän on hyvä syy pelätä. Katsokaat _tuossa ristissä_,
+mitä teidän syntinne maksavat!'"
+
+"Mutta vanha uskonto pystytti myöskin krucifixin ihmisten eteen", minä
+sanoin.
+
+"Niin pystyttikin ja pystyttää, kiitos Jumalan!" hän vastasi. "Mutta
+krucifixin verosta meidän tulee kertoa semmoisesta rististä, jonka
+Ristiin-naulittu on jättänyt; tyhjästä haudasta ja nousneesta
+Vapahtajasta; poistetusta kirouksesta; Jumalasta, joka antoi Uhrin,
+toivottaen Kärsijää tervetulleeksi valta-istuimellensa."
+
+Me emme ole ryhtyneet suuriin muutoksiin ulkonaisissa kirkonmenoissa.
+Ainoastaan messu-uhrin sijassa on meillä Herran Ehtoollisen juhla; ei
+mitään hostian kohottamista; ei mitään yksityisiä messuja kuolleita
+varten; ja kaikki rukoukset, kiitoslauseet ja virret Saksan kielellä.
+
+T:ri Luther käyttää vielä joskus latinaa jumalanpalveluksessa
+Wittenbergissä, koska se on yliopiston-kaupunki, että nuoriso
+harjaantuisi vanhoissa kielissä. Hän sanoi, että hän mielellään silloin
+tällöin pitäisi jumalanpalvelusta kreikan ja hebrean kielellä, että sen
+kautta näitten kielien oppiminen tulisi yhtä yleiseksi, kuin latinan.
+Mutta täällä metsässä taitamattomien talonpoikien ja maa-ritarien
+joukossa, jotka suurimmaksi osaksi ennen vanhaksi tultuansa unhottavat
+pois, mitä vähän nuoruudessaan oppivat, ei Fritzin mielestä ole mitään
+syytä säilyttää vanhoja kieliä; ja oikein ilahuttaa katsella kansan
+kasvoja, kun hän lukee raamattua taikka Lutherin virsiä nyt, kun
+muutamat heistä alkavat ymmärtää, että jumalanpalvelus on jotakin,
+johon heidän tulee sydämessänsä ja ajatuksillaan yhtyä, eikä mikään
+ulkonainen taikameno, joka toimitetaan heille.
+
+Meidän on myöskin hyvin hanska käydä Chriemhild ja Ulrich von
+Gersdof'in luona linnassa. Vanha ritari ja rouva Hermentrud olivat
+ensin hyvin kylmäkiskoiset meille; mutta ritari on aina ollut varsin
+kohtelias minulle, ja rouva Hermentrud, kun hän nyt on vakuutettu,
+ettemme aio ollenkaan tunkea hänen alallensa, vastaan-ottaa meitä hyvin
+leppeästi.
+
+Meidän välillämme on paitsi sitä toinen hellä side siitä asti, kuin hän
+suvaitsi puhua sisar Beatricesta. Minä tunsin hänet ainoastaan
+sortuneena ja surkastuneena vanhana nunnana; rouva Hermentrud ja vanhat
+palveliat ja kyläläiset muistavat häntä iloisena, mutta varhain
+lakastuneena tyttönä.
+
+Ehtimiseen minun täytyy kertoa rouva Hermentrudille, kuinka hänen
+sisarensa vähitellen heräsi kolkosta toivottomuudesta nöyrään ja
+taivaalliseen rauhaan Kristuksessa; ja hänen hiljaisesta ja
+levollisesta kuolemastaan.
+
+"Suuria uhrauksia", hän sanoi kerta, "saa tehdä jalon suvun tähden,
+Frau Pastorin. Minullakin on ollut suruni;" ja hän avasi yhden laatikon
+ja näytti minulle miniatyri-kuvan ritarista ja tämän nuoresta pojasta
+-- hänen puolisonsa ja poikansa -- molemmat haarniskoissa. "Nämät
+molemmat kaatuivat taistellessaan sitä perhettä vastaan, johon
+Beatricen sulho kuului", lausui hän katkerasti. "Ja kävikö näitten
+sukujen koskaan yhdistyminen?"
+
+"Mutta eivätkö nämät sodat koskaan sammu?" minä kysyin.
+
+"Kyllä", hän vastasi tylysti, taluttaen minua akkunan luo, josta näimme
+hävinneen linnan etäällä. Se sota on sammunut. He kuolivat kaikki
+sukupuuttoon!"
+
+"Herramme Kristus käskee meidän antaa vihollisillemme anteeksi", sanoin
+minä tyvenesti.
+
+"Tietysti", hän vastasi; "mutta von Bernsteinit olivat oikeuttemme
+anastajia, rosvoja ja murhaajia. Täytyy kostaa semmoisia rikoksia,
+taikka yhteiskunta hajoo kappaleiksi."
+
+Talonpoikien suhteen on rouva Hermentrudilla hyvin ystävälliset ja
+lempeät tunteet, ja hän antaa meille usein ruokaa ja vaatteita heitä
+varten, vaikka hän yhä epäilee, onko viisaasti, että opetetaan heitä
+lukemaan.
+
+Hän sanoo: "pysyköön kukin asemillaan."
+
+Eikä hän, luullakseni, vielä ole saanut mitään muuta käsitystä
+taivaasta, kuin että se on hyvin järjestetty kunta, jossa aatelisten
+henget ylpeästi vallitsevat kukkuloilla, mutta talonpoikien henget
+jäävät nöyrästi laaksoihin; pää-eroitus maan ja taivaan välillä on se,
+että taivaassa kaikki tietävät, kuinka tulee pysyä asemillaan.
+
+Ja epäilemättä on hän tavallansa oikeassa. Mutta mitä hän pitäisi siitä
+järjestyksestä, jonka mukaan paikat taivaassa ovat jaetut?
+
+"_Ensimäiset tulevat viimeisiksi, ja viimeiset ensimäisiksi_."
+
+"_Joka tahtoo olla ensimäinen teidän joukossanne, hän olkoon teidän
+palvelianne_."
+
+Toiselta puolen hämmästyy Fritz välisti niistä katkerista tunteista
+herroja vastaan, jotka ilmestyvät talonpojissa; kuinka vuosisatojen
+vääryydet ovat muistissa säilyneet ja Lutherin nimeä etupäässä
+kunnioitetaan sen vuoksi, että otaksutaan, jotta hän, talonpojan poika,
+aikoo vapauttaa talonpojat.
+
+Voi, milloin Jumalan järjestys asetetaan mailmaan, jokainen, sen
+sijaan, että hän ponnistaa ylöspäin itsekkäässä kunnianhimossa ja
+painaa muita alas kurjassa ylpeydessä -- katsoen ylöspäin
+kadehtiaksensa ja katsoen alaspäin halvellaksensa -- katsoo ylöspäin
+kunnioittaaksensa ja katsoo alaspäin auttaaksensa! kun kaikki
+"rakkaudesta palvelevat toinen toistansa?"
+
+
+Syyskuulla 1523.
+
+Meillä on nyt vieras, josta minä en tohdi puhua rouva Hermentrudille
+mitään. Fritz ja minä emme tosiaan aio kertoa koko juttua kenellekään.
+
+Muutamia päiviä sitten tuli vanha, laiha, harmaapäinen mies taloomme,
+jota Fritz tervehti vanhaksi ystäväksi. Se oli pappi Ruprecht Haller
+Franken'ista. Fritz oli kertonut minulle jotakin hänen elämästään, että
+minä tiesin, mitä hän tarkoitti, kun hän vei Fritzin syrjäpuoleen ja
+vapisevalla äänellä sanoi:
+
+"Berta on kovasti kipeänä -- kenties kuolemallansa. Minä en saa koskaan
+nähdä häntä enää. Hän ei salli sitä, minä tiedän sen. Sopiiko teidän
+mennä ja lohduttaa häntä?"
+
+Fritz sanoi mielellään tekevänsä, mitä hän voi, ja päätettiin, että
+pappi Ruprecht jäisi meille yöksi ja he aamulla yhdessä lähtisivät
+siihen kartanoon, jossa Berta oli palveluksessa ja joka oli vaan
+muutamien penikulmien päässä metsässä.
+
+Mutta yöllä tuli mieleeni ajatus, jonka päätin panna toimeen, ennenkuin
+puhuin siitä Fritzille, sillä hän suostuu usein semmoiseen asiaan, joka
+jo on _aloitettu_, vaikka hän katsoisikin sitä aivan mahdottomaksi, jos
+sitä vaan _ehdotellaan_; varsinkin, jos on jotakin, joka koskee minuun.
+Niin muodoin minä nousin seuraavana aamuna hyvin varhain ja menin
+naapurimme, tilan-omistaja Herberin luo pyytämään hänen vanhaa,
+harmaata hevostansa lainaksi siksi päivää, että toisin erään sairaan
+kotiin. Hän suostui, ja ennenkuin olimme päättäneet aamiaisemme, seisoi
+hevonen oven edessä.
+
+"Mitä tämä on?" kysyi Fritz.
+
+"Se on Herberin hevonen, joka on tullut viemään minua siihen kartanoon,
+jossa Berta oleskelee, ja tuomaan häntä tänne", vastasin minä.
+
+"Mahdotonta, kultani!" sanoi Fritz.
+
+"Mutta, niinkuin näet, on kaikki jo hankittu ja melkein tehty", minä
+lausuin; "minä olen puettu, ja huone on aivan valmis vastaan-ottamaan
+häntä."
+
+Pappi Ruprecht nousi pöydän vierestä, astui minua kohden ja huudahti
+innolla:
+
+"Jumala siunatkoon teitä!" Sitten hän näytti pelkäävän, että hän oli
+sanonut, mitä hänen ei ollut oikeus sanoa, ja lisäsi: "Jumala
+siunatkoon teitä siitä ajatuksesta. Mutta siinä on liian paljon!" ja
+hän lähti pois huoneesta.
+
+"Mitä sinä aiot tehdä, Eva?" kysyi Fritz, katsellen minua
+kummastuksella.
+
+"Ottaa vastaan Bertan, niinkuin sisaren", minä vastasin, "ja hoitaa
+häntä, siksi kuin hän tointuu."
+
+"Mutta kuinka minä voin sallia, että te olette saman katon alla?" hän
+lausui.
+
+Minä en voinut estää, että silmäni täyttyivät kyynelillä. "Herra Jesus
+salli semmoisten voidella jalkojansa", minä jatkoin, "ja Berta, niin
+sinä kerroit minulle, rakastaa Häntä ja on luopunut kaikista, mitä on
+kallista hänelle, pitääksensä kiinni Hänen sanastaan. Pyhjetkäämme pois
+menneet, niinkuin Hän tekee, ja ruvetkoon hän uuteen elämään meidän
+kodissamme, jos Jumala niin tahtoo."
+
+Fritz ei vastustanut sen enempää. Ja kasteisia metsäteitä myöten me
+kuljimme, me kolme; ja meidän kanssamme, minä luulen, että me kaikki
+sen tunsimme, astui vielä Yksi, näkymätönnä, eksyvän lampaan Hyvä
+Paimen.
+
+Eikä vihanta salo ja metsäkukat ja juhlalliset hongat koskaan
+näyttäneet minusta raittiimmalta ja ihanammalta taikka enemmän pyhän
+kirkon kaltaiselta, kuin tänä aamuna.
+
+Vähäisen, nöyrän vastarinnan jälkeen palasi Berta takaisin Fritzin ja
+minun kanssani. Hänen tautinsa näytti minusta olevan enemmän semmoisen
+surkastuminen, jolta elämän toivo ja työ on ohitse, kuin mikään oikea
+kipu. Ja varovaisesti toi vanha, harmaa hevonen hänet eheänä kotiin.
+
+Eikä rakas kotimme näyttänyt koskaan tervehtivän meitä niin iloisesti,
+kuin nyt, kun saatimme tänne hänet, jolle se oli oleva levon maja ja
+pakopaikka pahoista kielistä.
+
+Yläpuolella portinvajaa oli vähäinen huone, jonka olimme määränneet
+vierashuoneeksi; ja se oli hyvin suloista minulle, että Berta oli sen
+ensimäinen asukas; hyvin suloista Fritzille ja minulle, että meidän
+kotimme olisi, mitä Herramme sydän on, hylättyjen, katuvaisten,
+yksinäisten ja surullisten turvapaikka.
+
+Hänen laihat kasvo-raukkansa kävivät niin levollisiksi, kun hän viimein
+laskettiin vähäiselle vuoteellensa!
+
+"Minä luulen, että pian paranen", hän sanoi seuraavana aamuna, "ja
+silloin te annatte minun jäädä tänne ja ruveta teidän palveliaksenne;
+kun olen terve, jaksan tehdä oikein lujasti työtä, ja teissä molemmissa
+on jotakin, joka tekee, että tämä on minusta niinkuin koti."
+
+"Koetetaan oppia ymmärtämään", minä lausuin, "mitä Jumala tahtoo, että
+teemme."
+
+Hän vaurastuu päivästä päivään. Eilen hän pyysi jotakin kehräys- taikka
+muuta työtä, ja se näytti ilahuttavan häntä kummallisesti. Tänään on
+hän rukkinensa istunut arkihuoneessamme. Kyläläisille, jotka kävivät
+meillä, esittelin minä häntä yhdeksi ystäväkseni, joka on kauan
+sairastanut. He eivät tiedä hänen entisestä elämästään.
+
+
+Tammikuulla 1524.
+
+Kaikki on nyt täytetty. Vähäinen vierashuone portinvajan yli on taas
+tyhjä, ja Berta on mennyt.
+
+Hänen parantuessansa sai Fritz kirjeen pappi Ruprechtilta, jonka hän
+ääneti luki ja sitten pani pois, siksi kuin kahdenkesken olimme yhdellä
+matkallamme vanhan sysimiehen luo metsään.
+
+"Haller tahtoo vielä kerran tavata Bertaa", hän sanoi epäileväisesti.
+
+"Ja miks'ei, Fritz?" minä kysyin; "miks'ei sopisi palkita vanhaa
+erhetystä niin paljon kuin mahdollista, ja niitten, jotka ovat
+luopuneet toisistaan Jumalan käskystä, saada toinen toisensa jälleen
+Hänen käskystänsä?"
+
+"Minä olen usein ajatellut niin, kultani", hän sanoi, "mutta minä en
+tietänyt, mitä sinä ajattelisit."
+
+Vähäisen vastuksen ja odotuksen jälkeen vihittiin sitten Berta ja pappi
+Ruprecht Haller kaikessa hiljaisuudessa kylämme kirkossa ja lähtivät
+kaukaiseen kylään Pommeriin Itämeren rannoille, johon ovat T:ri
+Lutherilta pyytäneet evankelista saarnaajaa.
+
+Sydäntäni koski, kun näin näitten molempien lähtevän yhdessä kylän
+katua alas, näitten molempien, joitten nuoruuden tunnottomat lait ja
+inhimillinen heikkous olivat hävittäneet. Ruprechtin hellyys osoitti
+semmoista kunnioitusta, ja Bertan semmoista nöyryyttä, joka näytti
+ilmoittavan: "kaikki, mitä ikinä olet kadottanut minun tähteni, tahdon
+minä voimiani myöten palkita sinulle niinä vuosina, jotka ovat
+jälellä!"
+
+Mutta kun katselimme Bertan vaaleita kasvoja ja heikkoja askelia, ja
+papin kymärtynyttä, vaikka yhä voimallista vartaloa, tarttui Fritz
+käteeni, kun palasimme sisään, ja sanoi:
+
+"Se on hyvä. mutta tuskin tuota kauan kestänee!" Kyyneliltä minä en
+voinut vastata.
+
+
+
+
+XXX.
+
+Elsan kertomus.
+
+
+Wittenbergissä, Elokuulla 1524.
+
+Taudin hiljaiset kuukaudet ovat ohitse. Äidin-äitimme kuoli eilen. Kun
+viimeisen kerran katselin niitä kasvoja, jotka olivat hymyilleet
+minulle lapsuudesta asti, niitä käsiä, jotka tekivät niin monta pientä,
+herttaista palvelusta minulle, joista ei nyt yhdestäkään voi
+milloinkaan enää palkita häntä, mikä pyhä hellyys leviää jokaiseen
+muistooni, kuinka jokainen hänen vaarinpitonsa tai itsekieltämyksensä
+vähäinenkin työ halajaa mieleeni, minkä rakkauden minä näen hohtavan
+niitten levottomien huolten takaa, jotka välisti tekivät hänet vähän
+äreäksi, erittäin isälleni, vaikk'ei kertaakaan viime aikoina.
+
+Muuttuneeko elämä koskaan aivan samanlaiseksi, kuin ennen? Voimmeko
+koskaan unhottaa, että meidän tulee hellästi kärsiä semmoisia pikkuisia
+vikoja, kuin hänen, jotka nyt näyttävät niin vähäpätöisiltä, taikka
+semmoisella totisuudella, joka haihduttaisi joutavat surumme, ylistää
+sitä rakkautta, joka kerran on vaikeneva meiltä, niinkuin hän nyt?
+
+Hänen kuolemansa näyttää siirtävän meidät kaikki toiseen polvikuntaan!
+Hän eli vanhan ajan keskellä uuden ajan täyteen aamuun; ja kokonainen
+entisyyden aikakausi näyttää kuolevan hänen kanssaan. Mutta kun hän oli
+nähnyt Bömiläisten lähettiläät ja tiesi, että Fritz ja Eva olivat
+naimisissa, ei hän enää halannut olla täällä kauemmin. Hän oli elänyt,
+niinkuin hän sanoi, kaksi aamukautta maan päällä, ja nyt hän kaipasi
+taivaan päivän koittoa.
+
+Eilen aamulla vielä yksi meistä! ja nyt yksi taivaan sotajoukosta!
+Eilen tiesimme jokaisen hänen sydämensä ajatuksen, jokaisen seikan
+hänen elämässään, mutta nyt hän on muutettu semmoiseen mailmaan, josta
+emme tiedä niinkään paljon, kuin vanhimman patriarkan jokapäiväisestä
+elämästä. Niinkuin T:ri Luther sanoo, lapsi äitinsä rinnalla ei käsitä
+enemmän siitä elämästä, joka on hänen edessänsä, kuin me siitä
+elämästä, joka on meidän edessämme kuoleman jälkeen. "Kuitenkin", hän
+sanoo myöskin, "koska Jumala on luonut taivaan ja maan niin ihanaksi,
+kuinka paljon ihanampi katoamaton mailma tuolla puolen lienee!"
+
+Kaikki näyttää minusta aivan selvältä Ylösnousemisen jälkeen; mutta
+_nyt_? missä tuo henki lienee, joka oli meille niin tuttu ja niin rakas
+ja joka nyt on niin kokonaan meistä eroitettu?
+
+T:ri Luther sanoi: "kristityn tulee lausua: minä tiedän, että minun
+täytyy lähteä täältä; kun sieluni eroaa ruumiista, annetaan käsky
+Jumalan kuninkaille ja korkeille ruhtinaille, jotka ovat nuot kalliit
+enkelit, että he vastaan-ottavat minut ja johdattavat minut
+turvallisesti kotiin. Pyhä Raamattu, hän kirjoittaa, ei opeta mitään
+kiirastulesta, vaan kertoo meille, että hurskaitten henget nauttivat
+mitä suloisinta rauhaa ja lepoa. Kuinka he elävät siellä, emme tosin
+tiedä, eikä liioin missä he oleskelevat. Mutta sen tiedämme varmaan,
+että he eivät ole missään surussa eikä tuskassa, vaan lepäävät Jumalan
+armossa. Niinkuin he tässä elämässä olivat tottuneet hiljaisesti
+nukkumaan Jumalan ja pyhien enkelien suojassa eivätkä pelänneet mitään
+pahaa, vaikka perkeleet kyllä liikkuivat heidän ympärillänsä; niin he
+tämän elämän jälkeen lepäävät Jumalan käsivarrella."
+
+"_Paljon parempi on erota täältä ja olla Kristuksen kanssa_."
+
+"_Tänäpänä olet sinä kanssani paratiisissa_."
+
+"_Ulkona ruumiista, ja kotona läsnä Herraa_."
+
+Kaikki, mikä rauhoittaa ja lohduttaa meitä täältä menneitten suhteen,
+riippuu siitä, mitä nuot sanat "_minun kanssani_" olivat heille, ja
+mitä ne ovat meille. Missä ja kuinka he elävät, sitä tosin emme tiedä;
+kenenkä kanssa, sen tiedämme. Mitä enemmän siis, oi meidän Vapahtajamme
+ja heidän! me tiedämme Sinusta, sitä enemmän tiedämme heistäkin. Sinun
+luonasi ei odotus-aika ennen Ylösnousemista suinkaan liene mikään
+kylmä, kammottava eteishuone palatsiin. Missä Sinä olet, on valo,
+rakkaus ja koti.
+
+Vaikka T:ri Lutherin omat sanat ovat kalliit, mitä ne sentään
+tämmöisessä tilaisuudessa ovat sen Jumalan sanan rinnalla, jonka hän on
+ilmaisnut meille?
+
+Äitiäni lohduttavat kuitenkin suuresti nämät T:ri Lutherin sanat:
+"meidän Herramme ja Vapahtajamme sallikoon on meidän tavata toinen
+toisemme riemussa tämän jälkeen. Sillä meidän uskomme on luja, emmekä
+epäile, että me tapaamme toinen toisemme jälleen Kristuksen luona ennen
+pitkää, matka tästä elämästä kotiin Kristuksen luo on Jumalan silmissä
+lyhyempi, kuin jos matkustaa teidän tyköänne Mansfeldiin taikka te
+matkustatte minun tyköäni Wittenbergistä Mansfeldiin. Tämä on totinen
+tosi. Lyhyt unen hetki, ja kaikki on muuttunut."
+
+
+Wittenbergissä Syyskuulla 1524.
+
+Tämän kuukauden kuluessa on meidän usein ollut syy kiittää Jumalaa,
+että rakastettu, heikko äidin-äitimme pääsi lepoon. Ajat näyttävät
+kovin melskeisiltä. T:ri Luther on suuresti huolissaan niistä. Kappale
+aikaa on täällä jo hoettu levottomasta mieli-alasta talonpojissa. Fritz
+kirjoitti siitä meille Thüringin metsästä. Talonpojat ovat, niinkuin
+hyvä vaaliruhtinaamme taannoin sanoi, kärsineet monta vääryyttä
+herroiltansa; ja Fritz kertoo, että he aivan kummallisella tavalla
+toivovat parempia aikoja T:ri Lutherin ja hänen sanojensa kautta. He
+luulevat, että vapauden päivät ovat tulleet. Ja heidän on katkera ja
+tukala oppia, että evankeliumi nyt, niinkuin ennen, tuottaa vapautta
+sillä, että se antaa voimia kärsimiseen, eikä sillä, että se yht'äkkiä
+kostaa vääryydet. Uskonvimmaisia on paitsi sitä ilmestynyt heidän
+joukossaan. Zwickau'in profeetat ja Thomas Münzer (jonka suu tukittiin
+viime vuonna Wittenbergissä, kun Luther palasi Wartburgista) ovat
+luvanneet heille kaikki, mitä he todella odottivat Lutherilta. Kerran
+vielä, he sanovat, lähettää Jumala innostettuja miehiä mailmaan
+perustamaan uutta asiain järjestystä, ei enää opettamaan pyhiä, kuinka
+tulee kumartaa, kärsiä ja olla pitkämielinen, vaan kuinka tulee
+taistella ja kostaa vastustajille, ja hallita.
+
+
+Lokakuulla 1524.
+
+Voi, nyt ovat talonpojat täydessä kapinassa ja kuljeksivat kymmenin
+tuhansin pitkin maata. Meteli alkoi Schwarzwaldissa, ja nyt se riehuu
+kautta maan, kooten voimaa sitä myöten, kuin se edistyy, ja temmaten
+kaikki mukaansa ainoastaan paljoutensa ja väkevän liikuntonsa
+kautta. Kaupunki toisen perästä heittäyy, avaa porttinsa ja vannoo
+noudattaaksensa heidän Kahtatoista Artikeliansa, jotka eivät itsessään,
+niinkuin kerrotaan, olisi hullummat, kun niitä vaan paremmilla
+keinoilla voimaan asetettaisiin. Ehtimiseen linnoja ahdistetaan ja
+kukistetaan. Ulrich kirjoittaa tulisella vihalla, kuinka jalosukuisia
+miehiä ja naisia on kauhealla tavalla surmattu, ja kuinka luostareita
+ryöstetään. Fritz sen sijaan kirjoittaa ja käskee meidän muistaa niitä
+moninaisia, lain nimessä kauan tehtyjä vääryyksiä, jotka ovat
+tuottaneet tämän rajun ja laittoman koston hetken.
+
+Vaikka T:ri Luther sekä syntynsä että oman jalon luontonsa puolesta,
+joka heti kun vääryyttä harjoitetaan, kovasti suosii talonpoikia,
+samalla kuin hän profeetan suoruudella moittii aatelisia heidän
+kiskomisestaan ja tyranniudestaan, vaatii hän kuitenkin vakavasti, että
+kapina miekalla kukistetaan. Hän sanoo, että se on välttämätöntä,
+vaikka vaan senkin vuoksi, että voisi vapauttaa rehellisiä ja
+hyvän-aikeisia talonpoikia niitten kunnianhimoisten ja hurjapäisten
+miesten hirmuvallasta, jotka nyt kuoleman uhalla pakoittavat heitä
+yhtymään heidän lippuunsa. Vaikka kaikenlainen ankaruus surettaa hänen
+sydäntänsä, neuvoo hän ankarimpia keinoja, koska ne ovat lempeimmät.
+Useita kertoja on hänen ja muitten Wittenbergin tohtorein onnistunut
+muutamilla tyvenillä ja totisilla sanoilla rauhoittaa ja hajottaa
+kapinallisia talonpoikaisjoukkoja, jotka olivat kokoontuneet moniin
+tuhansiin asti. Mutta nämät ajat ovat todella katkerat hänelle.
+Talonpojat, joita hän säälii, ja, koska hän säälii, nuhtelee, huutavat,
+että hän on pettänyt heidät, ja uhkaavat hänen henkeänsä. Vanhan uskon
+papit ja ruhtinaat väittävät, että kaikki nämät häiriöt ja ryöstöt ovat
+vaan luonnollinen seuraus hänen väärästä opistaan. Mutta näitten
+välillä astuu hän horjumatta eteenpäin, puhuen vilpittömiä sanoja
+kaikille. Vaan samassa määrässä, kuin kauheita kertomuksia
+kidutuksesta, murhasta ja julmista rosvontöistä tulee meille, näyttää
+hän joutuvan siihen vakuutukseen, että lempeys ja ankaruus ovat samalla
+puolella. Ja nyt hänen, jonka matka Saksan lävitse tuskin kolme vuotta
+sitten oli triumfiretki, täytyy salaisesti kulkea paikasta paikkaan
+rauhan toimissa, vieläpä pelätä, että kansa surmaa hänet, jos hän
+tunnetaan!
+
+Sydäntäni särkee näitten talonpoikien puolesta. He eivät ole niitä
+Farisealaisia, jotka "_eivät olleet sokeat_", vaan ainoastaan liian
+hyvin ymmärsivät, mitä he tekivät. He ovat tuo "suuri joukko", yhteinen
+kansa, joka, niinkuin ennen, ilolla kuuli rakkauden ja totuuden äänen;
+joitten puolesta Hän kuollessaan rukoili: "he eivät tiedä, mitä
+tekevät."
+
+
+Toukokuulla 1525.
+
+Tulva on peräytynyt. Keisarikunnan armeija on liikkeellä Truchfels'in
+johdolla. Hessin Filip on rauhoittanut omat aluskuntansa ja nyt tullut
+Sachsiin kapinaa täällä kukistamaan. Meidän oma, lempeä ja armollinen
+vaaliruhtinaamme, joka aivan vastenmielisesti veti miekkansa, on, niin
+kerrotaan, kuolemallansa. Mailma on muutoksia täynnä!
+
+Tällä välin on meidän pikkuisessa Wittenbergin mailmassa muutoksia
+tulossa. Näyttää siltä, kuin T:ri Luther nyt, kun hän on saanut paikan
+toisille kahdeksalle nunnalle ja koettanut myöskin hankkia jotakin
+kotoa Katarina von Boralle, rupeisi avioliittoon hänen kanssaan.
+Muutamia kuukausia sitten yritti hän naittamaan häntä Orlamund'in
+pastorille Glatz'ille, mutta Katarina ei suostunut. Ja nyt näyttää
+varmalta, että yksinäinen Augustinin-luostari muuttuu kodiksi, ja että
+Katarina tekee sen siksi.
+
+Gottfried ja minä emme voi kylliksi riemuita. Tässä riidan ja
+rauhattomuuden mailmassa tuntuu niin tarpeelliselta, että tuolla
+hartaalla, totisella sydämellä on joku paikka, jossa se saa levätä,
+joku sydän, joka ymmärtää hänet ja on hänelle uskollinen, vaikka kaikki
+muut kävisivät vieraiksi, niinkuin aivan monet jo ovat käyneet. Ja
+tämmöinen on toivoaksemme Katarina von Bora hänelle oleva.
+
+Hän on malttavainen ja täynnä luonnollista arvokkaisuutta, joka hyvin
+sopii sen miehen vaimolle, jonka Jumala on kutsunut niin monella
+tavalla johdattamaan ihmisten sydämiä. Hänen itsenäisyytensä estää
+häntä vaipumasta toisen lujan luonteen pelkäksi kuvastimeksi; hänen
+hilpeytensä ja naisellinen älynsä vahvistavat, luullaksemme, T:ri
+Lutheria monena vaikeana hetkenä, jommoisia kaikkien niitten, jotka
+kantavat maallisia kruunuja, minkälaisia tahansa, epäilemättä täytyy
+kokea.
+
+
+Joulukuulla 1525.
+
+Tämä vuosi on todella ollut muutosten vuosi. Talonpoikaiskapina on
+kukistettu. Frankenhausin luona saatiin viimeinen suuri voitto. Thomas
+Münzer kaatui, ja hänen harjaantumattomat joukkonsa pakenivat
+toivottomassa epäjärjestyksessä. Kapina on, niinkuin Gottfried sanoo,
+paha kyllä, kukistettu sillä tapaa, kuin ihmiset aivan tavallisesti
+kukistavat vihollisiansa, kun kerran saavat heidät käsiinsä: he tekevät
+rangaistuksen vielä suuremmaksi rikokseksi ja kokoovat aineita
+vastaiseen kapinaan ja kostoon.
+
+Hyvä ja viisas vaaliruhtinas Fredrik kuoli juuri ennen voittoa. Se on
+ehkä hyvä, ettei hän elänyt ja nähnyt sitä kauheata kostoa, jota on
+harjoitettu; tiet reunustettuina hirsipuilla, kidutus palkittu
+kidutuksella, loukkaukset julmalla pilkalla. Köyhä, petetty kansa,
+semmenkin talonpojat, itkivät hyvää vaaliruhtinasta ja sanoivat: "voi,
+Jumala armahtakoon meitä! Meiltä on isä mennyt!" Hänen oli tapa puhella
+lempeästi heidän lastensa kanssa kedolla, ja hän oli aina valmis
+kallistamaan korvaansa jokaiseen kärsityn vääryyden kertomukseen. Hän
+kuoli nöyrästi, niinkuin kristitty; hän haudattiin kuninkaallisesti,
+niinkuin ruhtinas.
+
+Vähäistä ennen kuin hän kuoli, tuli hänen hovisaarnaajansa Spalatin
+tervehtimään häntä. Vaaliruhtinas ojensi hänelle kättänsä ja sanoi: "te
+teette hyvin, kun tulette luokseni. Meidän on käsky etsiä sairaita."
+
+Ei veli eikä kukaan läheinen sukulainen ollut hänen tykönänsä, kun hän
+kuoli. Kaikki urhoolliset miehet tarvittiin sodassa näihin myrskyisiin
+aikoihin. Ei hän sentään ollut hylättynä. Lapsettomalle, yksinäiselle
+kärsijälle olivat uskolliset palveliat niinkuin perhe.
+
+"Voi, rakkaat lapset", hän lausui: "minulla on kovat tuskat!"
+
+Silloin Joachim Sack, yksi hänen palveliansa, Schlesialainen, sanoi:
+
+"Kaikkein armollisin herra, te tulette, Jumala suo, pian paremmaksi."
+
+Kohta sen jälkeen lausui kuoleva ruhtinas:
+
+"Rakkaat lapset, minä olen kovin kipeä."
+
+Ja Sack vastasi:
+
+"Armollinen herra kaikkivaltias Jumala lähettää teille kaikki nämät
+Isän rakkaudesta ja teidän hyväksenne."
+
+Silloin ruhtinas toisti hiljalleen latinaksi Job'in sanat: "Herra antoi
+ja Herra otti; Herran nimi olkoon kiitetty."
+
+Ja taas hän sanoi:
+
+"Rakkaat lapset, minä olen kovin kipeä."
+
+Ja uskollinen Joachim lohdutti häntä uudestaan: "Armollinen herrani,
+kaikkivaltias Jumala lähettää nämät kaikki teidän vaaliruhtinaalliselle
+korkeudellenne suurimmasta rakkaudesta."
+
+Ruhtinas pani kätensä ristiin ja sanoi:
+
+"_Tämän puolesta minä lujasti luotan hyvään Jumalaani_!" ja lisäsi:
+"auta minua, auta minua, oi Jumalani!"
+
+Ja Herran Ehtoollista, sekä leipää että viinaa, vastaan-otettuaan,
+kutsui hän palveliansa ympärilleen ja lausui:
+
+"Rakkaat lapset, minä rukoilen teitä, että mitä hyvänsä minä olen
+tehnyt väärin teille sanalla tai työllä, te annatte minulle Jumalan
+tähden anteeksi ja pyydätte muita tekemään samoin. Sillä me ruhtinaat
+teemme usein väärin alhaisille, joka ei saisi tapahtua."
+
+Kun hän puhui näin, ei kukaan läsnä-olevista voinut pidättää
+kyyneliänsä, ja kun hän näki sen, hän sanoi:
+
+"Rakkaat lapset, älkäät itkekö minun tähteni. Minun aikani ei ole pitkä
+enää. Mutta muistakaat minua ja rukoilkaat Jumalaa minun puolestani."
+
+Spalatin oli kopioinnut muutamia raamatun lauseita vaaliruhtinaalle,
+joka nyt pani silmälasit päähänsä ja luki niitä itsekseen. Hän
+kunnioitti suuresti Lutheria, jota hän ei ollut koskaan puhutellut,
+vaikka muutoin suurella ystävyydellä puollustanut, ja lähetti noutamaan
+häntä. Mutta turhaan. Luther oli Harzin vuoristossa talonpoikien
+kapinaa hillitsemässä. Heidän yhteentulonsa on lykätty toiseen
+mailmaan, jossa kaikki maalliset eroitukset ovat unhotetut, mutta
+vähimmät kristilliset hyvät työt muistetaan.
+
+Näin "hän lähti täältä, niinkuin rauhan lapsi", kuten joku arveli, "ja
+lepää rauhassa Jumalan ainoan Pojan korkean ja täydellisen ansion
+kautta", johon hän testamentissään tunnusti "panevansa kaikki
+toivonsa."
+
+Se oli juhlallinen päivä Wittenbergille, kun hän laskettiin hautaansa
+Linnankirkkoon, jota hän aikanansa oli niin runsaasti relikeillä
+varustanut. Hänen ruumistansa, joka lepää sen alla, katsomme nyt sen
+pyhimmäksi relikiksi.
+
+Ritarit ja porvarit menivät vastaan-ottamaan arkkua kaupungin portilla;
+kahdeksan aatelismiestä kantoi sitä, ja lukuisa joukko surevia seurasi
+sitä ääneti pitkin katuja. Moni veisasi haudalla vanhat latinaiset
+virret: "_In media vitae_" ja "_Si bona suscipimus_" ja myöskin
+saksalaisia: Aus tiefer Noth schrie icb zu Dir (Sua, Herra,
+syvyydestäni Mä vaivoissani huudan) ja
+
+    "In Fried und Freud fahr ich dahin"
+    (Mä riemuin rauhass' ehdin pois).
+
+Se raha, jolla ennen olisi ostettu messuja hänen sielullensa, jaettiin
+nyt köyhille. Ja T:ri Luther piti saarnan tämän lupauksen johdosta:
+"jotka ovat nukkuneet Jesuksessa, on Jumala kanssansa ottava", joka
+totisesti tekee, ettei tarvitse rukoilla niille lepoa, jotka niin
+nukkuvat.
+
+Greeta kysyi minulta illalla, mitä tämä virsi tarkoitti:
+
+    Mä riemuin rauhass' ehdin pois.
+
+Minä vastasin hänelle, että se oli ruhtinaan sielu, joka näin erosi
+täältä.
+
+"Saattoväki oli niin musta ja surullinen", hän jatkoi, "ei sanat
+lainkaan sopineet siihen."
+
+"Se saattoväki meni haudalle", sanoi Thekla, joka oli meillä. "Toinen
+saattoväki, jota emme voineet nähdä, lähti taivaasen. Kiiltävissä,
+valkoisissa vaatteissa pyhät enkelit kantoivat autuaan sielun taivaasen
+ja lauloivat matkalla tämänkaltaisia virsiä, sillä välin kuin me täällä
+alhaalla itkimme."
+
+"Minä tahtoisin mielelläni nähdä pyhien enkelien saattokunnan, täti
+Thekla", sanoi Greeta. "Äiti kertoo, ettei hyvällä vaaliruhtinaalla
+ollut mitään pieniä lapsia, jotka rakastivat häntä, eikä ketään,
+joka puhutteli häntä koskaan hellemmällä nimellä, kuin 'teidän
+ruhtinaallinen korkeutenne', kun hän kuoli. Mutta tuolla puolen hautaa
+hänen ei tarvitse olla yksinään, vai kuinka? Pyhät enkelit puhuttelevat
+häntä kyllä hellillä nimillä, eikö puhuttele?"
+
+"Ainakin Herra Jesus puhuttelee", minä sanoin. "Hän nimittää
+lampaitansa nimeltä."
+
+Tämä lohdutti Greetaa vaaliruhtinaan puolesta.
+
+Vähä aika tuon surupäivän jälkeen tuli ilon päivä perheellemme ja koko
+ystäväkunnalle Wittenbergissä. T:ri Luther ja Katarina von Bora
+vihittiin hiljaisuudessa Heinäkuun 23 päivänä.
+
+Muutamia päiviä jälestäpäin vietettiin tuliaisia, kun morsian
+saatettiin kotiin Augustinin-luostariin, jonka hyvä vaaliruhtinas Johan
+Fredrik on antanut Lutherille lahjaksi ynnä kaksitoista oluenpanosta
+vuosittain. Kunnollinen vanha Johan Luther ja hänen vaimonsa ja
+Lutherin hurskas äiti tuli Mansfeldista pitoihin, ja suuri juhlapäivä
+se oli kaikille.
+
+Ja nyt on jo kuusi kuukautta tämä "suuri asia, yhdistys ja keskuus
+miehen ja vaimon välillä", joksi Luther sitä sanoi, pyhittänyt
+luostaria kodiksi, samalla kuin uskon rukous ja Hänen läsnä-olonsa,
+jonka vaan usko näkee, on vihkinyt kodin rakkauden ja rauhan
+pyhyydeksi.
+
+Paljon kalliita asioita on T:ri Luther sanonut avioliitosta. Jumala,
+hän sanoo, on asettanut avioliiton esikuvia kaikkialle koko luotuun
+mailmaan. Jokainen luontokappale etsii täydellisyyttään toiseen
+yhdistymällä. Itse taivas ja maa kuvaavat sitä meille, sillä eikö
+taivas syleile viheriää maata niinkuin morsiantansa? "Kallis,
+oivallinen, jalo", hän sanoo, "on tämä Pyhän Hengen sana: 'aviomiehen
+sydän luottaa vaimoon.'"
+
+Hän sanoo myöskin, että hän niin kunnioittaa aviosäätyä, että,
+ennenkuin hän aikoi naida Katarinansa, hän oli päättänyt, jos hän äkkiä
+joutuisi kuolinvuoteellensa, vihittää itsensä, ennenkuin hän kuoli, ja
+antaa tytölle kaksi hopea-pikaria hää- ja jäähyväislahjaksi. Ja tuonoin
+hän lausui yhdelle, joka hankki naimisiin: "rakas ystävä, tee sinä,
+niinkuin minä, kun kosin Kätheäni. Minä rukoilin Herraa Jumalaa
+kaikesta sydämestäni. Hyvä vaimo on kumppani elinkaudeksi ja miehensä
+lohdutus ja ilo, ja kun hurskas mies ja vaimo uskollisesti rakastavat
+toisiansa, on perkeleellä varsin vähän voimaa heitä vahingoittaa."
+
+"Kaikki ihmiset", hän lausui, "uskovat ja ymmärtävät, että avioliitto
+on avioliitto, käsi käsi, rikkaus rikkaus; mutta että avioliitto on
+Jumalalta, ja säätty ja käsketty Jumalalta; että käsi on tehty
+Jumalalta, että omaisuus ja kaikki, mitä meillä on ja mitä me olemme,
+on annettu Jumalalta, sekä että se, koska se on hänen tekonsa, on
+käytettävä hänen ylistyksekseen, sitä ei juuri moni usko. Ja hyvää
+vaimoa", hän sanoi, "tulee rakastaa ja kunnioittaa, ensiksi, koska hän
+on Jumalan lahja ja annin; toiseksi, koska Jumala on varustanut naiset
+jaloilla ja suurilla avuilla, jotka, kun he ovat siveät, uskolliset ja
+jumaliset, paljon voittavat heidän vähäiset vikansa ja heikkoutensa."
+
+
+Wittenbergissä, Joulukuulla 1525.
+
+Taas on vuosi melkein mennyt -- vuorottain myrskyjä ja päivänpaisteita!
+Se suru, jota pelkäsimme meidän Thekla raukkamme puolesta, on kuin
+onkin viimein tullut. Bertrand de Créqui on kuollut! Hän kuoli
+vankeudessa yksinään omantunnon tähden, mutta rauhassa Jumalan kanssa.
+Eräs vieras Flanderista toi Theklalle pari jäähyväissanaa, jotka
+Bertrand omalla kädellään oli kirjoittanut, ja näki hänet sitten
+kuolleena, ettei Theklan ole syytä epäillä enää. Hän näyttää liikkuvan
+niinkuin unessa käviä, toimittaen kaikkea jokapäiväisen elämän
+askareita niinkuin ennen, vaikka nukkuvalla sielulla. Me pelkäämme,
+mikä tästä lopuksi tulee. Jumala auttakoon häntä! Hän on nyt lähtenyt
+jouluksi Evan ja Fritzin luo.
+
+Surkea eripuraisuus on syntynyt evankelisten kristittyjen joukossa.
+T:ri Luther on hyvin suutuksissaan muutamista Carlstadtin ja
+Schweitziläis-veljien opeista pyhistä sakramenteistä ja sanoo, että he
+tahtovat olla viisaammat, kun mitä on kirjoitettu. Me suremme näitä
+asioita kuitenkin kuin Atlantimme on naimisissa Schweitziläisen kanssa,
+eikä T:ri Luther tunnusta heitä veljiksi. Atlantis rukka on kovasti
+huolissaan ja kirjoittaa olevansa varma, ettei hänen puolisonsa tahdo
+millään lailla halventaa Herran Ehtoollista, ja että he todesti
+uskovat, jotta Vapahtaja on läsnä Ehtoollisessa, niinkuin mekin. Mutta
+T:ri Luther on hyvin ankara tässä kohden. Hän pelkää, että siitä
+jälleen syntyy hämmingeitä ja erhe-ajatuksia, jommoiset aikaansaivat
+talonpoikais-sodan kauhut. Kuitenkin on hän itse aivan suruissaan tästä
+ja arvelee usein, että ajat ovat niin pahat, että mailman loppu varmaan
+pian on edessä.
+
+Kesken kaikkia näitä murheita iloitsemme me, jotka rakastamme häntä,
+että hänellä on rauhallinen koti Augustinin-luostarissa, jossa "herra
+Käthe", joksi hän nimittää vaimoansa, ja hänen pikku poikansa Hannus
+vallitsevat, ja jossa rakkaat, pyhät enkelit, niinkuin T:ri Luther
+sanoo, kaitsevat lapsen kehtoa.
+
+Se oli juhla koko Wittenbergille, kun pikku Hannus Luther syntyi.
+Lutherin asunto on niinkuin Wittenbergin ja koko maan pyhä liesi.
+Siellä hän talvipuhteilla ottaa vastaan ystäviänsä tuossa hupaisessa,
+suurella akkunalla varustetussa huoneessa, ja välisti he laulavat
+moni-äänisiä, iloisia lauluja taikka jumalisia virsiä luutun tai harpun
+säestykseksi, jommoista soittoa, T:ri Luther on varma siitä, kuningas
+David kummastelisi ja ihastelisi, jos hän voisi nousta haudastansa,
+"koska ei suinkaan ollut mitään niin hyvää hänen aikoinansa."
+"Perkele", hän arvelee, "pakenee aina soittoa, erittäinkin jumalista
+soittoa, koska hän on epätoivon henki eikä siedä iloa ja riemua."
+
+Ja kesäpäivinä hän istuu perunapuun alla puutarhassaan, sillä välin
+kuin Käthe työskentelee hänen vieressään; taikka hän kylvää siemeniä ja
+kaivaa suihkulähdettä; taikka puhuu hänelle ja ystävillensä niistä
+kauneuden ihmeistä, joita Jumala on tehnyt halvimmissa kukissa, taikka
+siitä Ylösnousemisen kuvasta, jonka Hän antaa meille jokaisessa
+hienossa oksassa, joka keväällä puhkee talven kuivista, ruskeista
+varsista.
+
+Yhä enemmän me huomaamme, minkä hyvän vaimon Jumala on antanut hänelle
+Katarina von Borassa. Hän on niin iloinen, vakava ja toimelias, ja hän
+rakastaa Lutheria niin paljon. Hän hoitaa jo kaikkia raha-asioita, ja
+tämä on välttämättömän tarpeellista, jollei Lutherin huone kokonaan
+häviä; sillä T:ri Luther antaisi mielellään kaikki, myöskin vaatteensa
+ja huonekalunsa, jokaiselle tarvitsevalle, eikä hän tahdo ottaa mitään
+maksua kirjoistaan eikä siitä, että hän opettaa ylioppilaita.
+
+Katarina on paitsi sitä kumppani hänelle eikä ainoastaan kuuntelia.
+Tätä T:ri Luther rakastaa, vaikka hän kuinka paljon tahansa nauraisi
+hänen puheliaisuuttansa, jossa hän "omalla alallaan voittaa
+Cicero'nkin", ja pilkallisesti kertoo, kuinka, kun he ensin olivat
+menneet naimisiin, Katarinan, joka ei tietänyt mitään sanoa, mutta
+kuitenkin tahtoi "ylläpitää keskustelua", oli tapa kysyä, kun hän istui
+työtä tehden Lutherin vieressä: "Herra tohtori, eikö Preussin
+ylikamariherra ole markkreivin veli?" toivoen, ettei semmoinen ylhäinen
+puhe olisi liian alhaista hänelle! Tosin T:ri Luther sanoo, että jos
+hän tahtoisi etsiä kuuliaista vaimoa, täytyisi hänen veistää semmoinen
+kivestä. Mutta meidän uskomme on, että harvoin löytyy onnellisempaa
+kotoa, kuin T:ri Lutherin; ja jos joskus Katarina huomaa, että suru on
+valloittanut hänet liian paljon, ettei hän voi mitään auttaa, pistäyy
+hän salaisesti ulos ja käskee Justus Jonaksen ja muutamien muitten
+ystävien tulla tohtoria huvittamaan. Usein Katarina myöskin muistuttaa
+häntä niistä kirjeistä, joita hänen tulee kirjoittaa; ja T:ri Luther
+tahtoo, että hän istuu hänen vieressään, kun hän kirjoittaa, joka
+kylläksi osoittaa, että Katarina voi olla, kun tarvitaan, vaikka kuinka
+Tohtori laskisi leikkiä hänen "pitkistä saarnoistaan, joita hän ei
+suinkaan olisi pitänyt, jos hän, niinkuin muut papit, olisi ollut niin
+varovainen, että hän olisi alkanut Herran Rukouksella!"
+
+Kristillinen aviosääty, niinkuin hän sanoo, "on nöyrä ja
+hurskas elämä;" ja hyvä se todella on meidän saksalaiselle
+uskonpuhdistuksellemme, ettei sen maallinen keskus ole mikään
+valta-istuin eikä eremitin luola, vaan yksinkertainen, kristitty
+koti.
+
+
+
+
+Gersdorfin pappilassa, Kesäkuulla 1527.
+
+Minä olen vieraisilla Evan luona, sillä välin kuin T:ri Lutherin
+pyynnöstä matkustaa ympäri Sachsissa, jossa hän tarkastaa kouluja T:ri
+Filip Melancthonin ja useitten muitten oppineitten miesten kanssa.
+
+T:ri Luther on päättänyt parantaa lasten kasvatusta ja tahtoisi
+lujasti, että muutamat lakkautettujen luostarien tulot määrättäisiin
+tähän tarkoitukseen, ennenkuin aateliset ja ruhtinaat ovat jättäneet
+kaikki tyyni omiin tarpeisinsa.
+
+Tuntuu siltä, kuin olisin nuori uudestaan, kun nyt vakavalla
+keski-ijälläni saan olla täällä yhdessä Evan kanssa, eikä kuitenkaan
+yksinään. Sillä nuoruuteni koulu on todella saman katon alla, kuin
+minä. _Täti Agnes_ on Fritzin perheen-väkeä! Kun luostarit
+hävitettiin ja nunnat hajotettiin, joka tapahtui julmassa
+talonpoikais-sodassa, karkoitettiin hän Nimptschenistä, ja vietettyään
+muutamia viikkoja äitimme tykönä Wittenbergissä pakeni hän viimein Evan
+ja Fritzin luo.
+
+Mutta Evan vähäiset kaksoiset, Heinz ja Agnes, säilyttävät varmaan
+vastedes peräti toisenlaisen kuvan täti Agnesista, kuin se tyly, jäykkä
+muoto ja karkea ääni, joka tavallisesti vaivasi minun unelmiani
+jumalisesta elämästä ja saatti minut pelkäämään taivasta, jonka
+asukkaita täti Agnes sanottiin edustavan.
+
+Kukaties valkoiset hiukset liennyttävät korkeata, vaikka ryppyistä
+otsaa; mutta niissä vakavissa silmissä, jotka minä muistan, ei suinkaan
+ilmestynyt tämä lempeä katse eikä äänessä tämä hellä sävel. Kajahtaako
+hänestä näin niitten pikkuisten ääni, joita hän niin suuresti rakastaa,
+ja heijastuuko hänestä heidän silmiensä päivänpaiste? Ei; paljoa
+parempi asia, minä tiedän sen, sillä Eva kertoi minulle. Se on
+semmoisen sydämen hymy ja sointi, jonka usko Vapahtajaan on muuttanut
+lapsen sydämen kaltaiseksi. Se on Farisealaisen rauha, joka on saanut
+publikanin siunauksen sillä, että hän on nöyrästi asettunut publikanin
+rinnalle.
+
+Minä tunnustan kuitenkin, ettei täti Agnesin läsnä-olo, luullakseni,
+juuri paranna järjestystä Evan perheessä. Hän ei havaitse aivan äkkiä
+mitään perisynnin jälkiä Evan lapsissa, kun minä päinvastoin
+kummastelen, kuinka niin hyvä ja erinomainen ihminen, kuin Eva, on
+saanut lapsia, jotka ovat niin paljon muitten ihmisten -- vieläpä
+minunkin lasten kaltaisia. Olisi odottanut, että hänen lapsensa
+olisivat olleet jonkunlaisia puoli-enkeleitä, jotka luonnostaan
+taipuisivat kaikenlaiseen hyvään eikä koskaan tekisi väärin, paitsi
+huomaamatta ja hiljaisella ja siivolla tavalla. Sen sijaan täytyy minun
+sanoa, että usein kuulen vähäisiä kapinan huutoja Evan lastenkamarista,
+erittäin kun heitä pestään, jotenkin niinkuin meillä; enkä minä luule,
+että Fritzimmekään osoitti suurempaa iloa tehdystä pahasta ja kovempaa
+itsepäisyyttä, kuin Evan pikku punaposkinen Heinz.
+
+Eräänä aamuna, kun oli ollut tavattoman pitkä riita Heinzin ja hänen
+äitinsä välillä sentähden, että pikku Agnesia oli jollain lailla
+sorrettu, sanoin minä täti Agnesille:
+
+"Aatteleppas vaan, että jos Eva olisi pysynyt kutsumuksessansa, hän
+olisi saavuttanut Theologia Teutsch'in täyden perikuvan ja päässyt
+joksikin Elisabetiksi taikka paljon paremmaksi!"
+
+Täti Agnes katsoi pikaisesti ylös:
+
+"Tarkoitatko sinä, ettei hän ole parempi nyt! Sinä luulet, että jos
+päiväkaudet jouten mietiskelee, se on naiselle kristillisempi työ, kuin
+kasvattaa näitä pikkuisia Jumalaa varten ja auttaa heitä, kun
+taistelevat ensimäisiä taisteloitansa perkelettä vastaan!"
+
+"Kukaties ei, täti Agnes", minä sanoin, "mutta minä en, näetkö, tiedä
+mitään luostarin sisäpuolesta."
+
+"_Minä tiedän_", vastasi täti Agnes pontevasti, "ja myöskin nunnan
+sydämen sisäpuolen. Ja minä tiedän, miksi viheliäiseksi kappaleeksi me
+teemme sen, kun koetamme ottaa kasvatuksemme taivaallisen Isämme
+käsistä omiin käsiimme. Luuletko sinä",  hän jatkoi, "ettei Eva oppinut
+enemmän niinä pitkinä öinä, jolloin hän valvoi kipeän lapsensa
+vieressä, kuin hän olisi oppinut tuhansissa vapaa-ehtoisissa
+valvonnoissa jonkun alttarin edessä? Ja kun Eva tänä iltana on
+polvillaan Heinzin kanssa, niinkuin hän on, ja opettaa häntä
+rukoilemaan: 'hyvä Jumala, anna pikku Heinzille anteeksi, että hän on
+ollut pahankurinen poika tänä päivänä', ja laskee hänet hänen
+päänalaisellensa, valvoo, siksi kuin hän nukkuu, ja pyytää Jumalaa
+siunaamaan ja kasvattamaan tätä uppiniskaista pikkuista, ja sitten anoo
+anteeksi itse puolestaan, etkö sinä luule, että hän oppii enemmän, mitä
+'anteeksi-antaminen' ja 'Isä meidän' on, kuin jos hän vuosikauden
+lukisi Theologia Teutsch'iä?"
+
+Minä hymyilin ja sanoin: "rakas täti Agnes, jos Fritz tahtoo kuulla
+Evan kiitosta hyvin soitettavan, panen minä hänet kysymään sinulta,
+eikö se olisi ollut korkeampi kutsumus Evalle, että hän olisi pysynyt
+nunnana!"
+
+"Voi! lapseni", sanoi täti Agnes puoleksi vanhalla ankaruudellaan ja
+puoleksi uudella hellyydellään, "jos sinä olisit oppinut mitä minä
+noilta huulilta ja tässä huoneessa, et sinä sallisi sanaakaan
+kumpaakaan vastaan, ei leikilläkään."
+
+Totta puhuen ei täti Agnes itsekään voi panna suurempaa arvoa tähän
+rakkaasen kotiin, kuin minä. Se on avoinna jokaiselle talonpojalle,
+jolla on joka suru taikka vääryys kerrottavana, mutta on samalla
+yhteydessä linnan kanssa; se on yhteydessä molempien kanssa, ei
+minkäänlaisten sääty-etujen kautta, vaan sen vuoksi, että niin
+talonpojat kuin aatelisetkin ovat yhtä tervetulleet täällä; he ovat
+täällä vaan miehiä ja naisia, veljiä ja sisaria Kristuksessa.
+
+Silloin tällöin käymme linnassa, jossa korkea sisaremme Chriemhild
+vallitsee. Mutta minun luontoni on aina vetänyt minua porvarillisiin,
+ja pappila sopii paremmin kuin linna. Paitsi sitä minä en voi mitään
+siihen, että vähän pelkään rouva Hermentrudia, varsinkin silloin, kuin
+molemmat poikani ovat muassani, sillä he ovat hyvin taipuvaiset
+porvarilliseen vapauteen käytöksessään. Linnan huonekalut ja
+sisuslaitokset ovat miespolvea vanhemmat, kuin meidän omat
+Wittenbergissä, enkä minä ensinkään saa poikia käsittämään Gersdorfin
+sukuperän majesteetillisyyttä taikka että ne ihmiset, jotka asuvat
+katujen varrella, välttämättömästi ovat huonommat, kuin ne, jotka
+elävät muista eroitettuina vuorilinnoissa. Minun täytyy turvata
+raamatun käskyyn: "kunnioita harmaita hiuksia", että saisin heitä
+soveliaalla tavalla kunnioittamaan rouva Hermentrudia.
+
+Pikku Fritz tahtoo tietää, mistä Gersdorfin esi-isät ovat mainiot.
+"Opistansako?" hän kysyi.
+
+Sitä minä en uskonut, koska vasta tämä sukupolvi oppi lukemaan, vieläpä
+hieman epäillään, että vanhalla ritarilla on tukevat syyt, miksi hän
+mieluisammin kuulee Ulrichin lukevan, kuin itse lukee.
+
+"Urhoollisuudestansako?"
+
+"Kaiketi, Gersdorfit ovat aina olleet urhoollisia."
+
+"Ketä vastaan he siis taistelivat?"
+
+"Risti-retkien aikoina, luullakseni, uskottomia vastaan."
+
+"Entä jälestäpäin?"
+
+Minä en tietänyt varmaan, mutta katsellen Bernsteinien hävinnyttä
+linnaa ja läheistä kukkulaa, varoin minä, että se oli naapureita
+vastaan.
+
+Ja niin näytti monen ristikysymyksen perästä Gersdorfin perheen etevyys
+supistuvan siihen, että he olivat olleet Gersdorfeja ja eläneet
+Gersdorfissa monta sataa vuotta.
+
+Nyt tahtoi Fritz tietää, millä lailla hänen serkkunsa, nykyisen
+sukupolven Gersdorfit, aikoivat kunnostaa itseänsä. Tähänkin
+kysymykseen minun oli vaikea vastata, niinkuin, tietääkseni, usein on
+Chriemhildin laita. Heidän ei käy millään lailla kauppamiehiksi
+rupeaminen; ja kun nyt evankelisessa kirkossa nuot suuret luostarit
+ovat lakkautetut ja muutamat hippakunnat muutetaan maallisiksi, lienee
+se tuskin Gersdorfien arvon mukaista, että he yrittäisivät papiksi.
+Vanhin saa linnan. Yksi heistä harjoittaa kenties lakitiedettä. Muille
+ei näytä mikään muu olevan tarjona, kuin tuo laiska, orjamainen paagin
+ja sotaseuralaisen virka jossakin suurempien aatelisten linnassa.
+
+Jos entisyys on ritarien perintö, näyttää minusta paljon
+todenmukaisemmalta, että tulevaisuus on toiveliaitten porvarinperheitten
+hallussa. Minun täytyy olla kiitollinen siitä kohtalosta, joka avaa
+meidän pojillemme kunniallisia vaikutus-aloja keisarikunnan suurissa
+kaupungeissa. Ei pikku aateliston elämässä näy olevan mitään edistymisen
+sijaa. Sillä välin kuin kaupunkien ylhäiset perheet purjehtivat
+eteenpäin ajan leveällä virralla, kehoittaen taidetta, suosien tiedettä,
+ja itse ottaen osaa kaikkiin ajan aatteisin ja muutoksiin, yhtyvät nämät
+ritarinperheet maalla itsekseen kolkoissa linnoissaan, halliten muutamia
+talonpoikia ja kahletettuina ahtaasen paikkakunnalliseen samalla kuin
+aikakauden mahtava virta rientää heidän ohitsensa.
+
+Gottfried sanoo, että ahdasrajaiset ja väärin käytetyt etu-oikeudet
+aina päättyvät niitten häviöllä, jotka sokeasti pitävät kiinni niistä.
+Se umpinaisuus, joka alkaa muitten ulos sulkemalla, loppuu tavallisesti
+umpinaisten sisään sulkemalla. Komea linna käy kapeaksi vankihuoneeksi.
+
+Kaikki nämät ajatukset johtuivat mieleeni, kun jätin kaisloilla
+peitetyn lattian ja sen etuhuoneen, jossa rouva Hermentrud oli
+vastaan-ottanut minut ja minun poikani ylpeällä alhaisuudella. Siellä
+ollessani kuulin hänen salaisesti arvelevan Chriemhildille, kuinka
+erilaatuiset serkut olivat; "se oli oikein kummallista, kuinka
+Gersdorfien lapset kokonaan erisivät Cottien lapsista!"
+
+Mutta tuskin olin astunut Evan halpaan kotiin, kuin huomasin,
+että loukattu ylpeyteni oli se katkera juuri, josta minun syvät
+yhteiskunnalliset mietteeni lähtivät. Minä olin alentanut
+Schönberg-Gersdorfin entisyyttä sillä, että olin ajatellut
+Cotta-Reichenbachin tulevaisuutta. Niin Fritzin ja Evan halpa koti on
+jalompi, kuin Chriemhildin, ja rikkaampi, kuin meidän; rikkaampi ja
+jalompi juuri samassa määrässä, kuin se on nöyrempi ja kristillisempi!
+
+Ja minä opin läksyni tällä tavalla.
+
+"Rouva Hermentrud on kovin ylpeä", sanoin minä Evalle, kun palasin
+linnasta ja istuin alas hänen viereensä portinvajaan, jossa hän
+paraikaa ompeli; "enkä minä todella ymmärrä, millä syyllä."
+
+Eva ei vastannut, mutta vähäinen hymy eleli hänen huulillansa, joka
+hetkeksi melkein suututti minua.
+
+"Väitätkö sinä, että hän _ei ole_ ylpeä, Eva?" jatkoin minä, riitaa
+pyytäen.
+
+"En minä väittänyt, että kukaan ei ole ylpeä", vastasi Eva.
+
+"Tarkoitatko siis, että hänellä on jotakin, josta sopii ylpeillä?"
+
+"Ensiksi kaikkien Gersdorfien haamut", lausui Eva; "ja sitten korkea,
+esi-isiltä perinnöksi jäänyt oikeus pitää samettia ja helmiä, jota et
+sinä enkä minä saa tehdä.
+
+"Paljon parempi on oikeus saada omistaa Lucas Cranachin maalaukset ja
+Albrecht Dürer'in leikkaukset", arvelin minä.
+
+"Kukaties on niin", vastasi Eva tekonöyryydellä; "kukaties rikkaudessa
+on ylpeydelle yhtä luja perustus, kuin esi-isien arvossa. Ne, joilla ei
+ole kumpaakaan, niinkuin Fritzillä ja minulla, lienevät tasaisimmat
+tuomarit."
+
+Minä nauroin ja tunsin, että sydämeni huojentui. Eva oli rohjennut
+nimittää sitä henkeä, joka vaivasi minua, oikealla nimellä, ja niinkuin
+muukin kummitus taikka tonttu katosi se kohta.
+
+Kiitos Jumalan, että Evamme jälleen on serkku Eva eikä sisar Ave; että
+hänen oma sydämensä on täällä meidän joukossamme ja levittää valoa
+meidän omaantuntoomme juuri sillä, että se loistaa eikä kätkey minkään
+pyhän kunniakatoksen alle kaukaisen luostarin alttarilla.
+
+
+Heinäkuulla 1527.
+
+Fritz on kotona. Oli hupaista nähdä, mikä juhla hänen takaisintulonsa
+oli, ei ainoastaan kotona, vaan kylässä -- lapset juosten ovista ulos
+saadaksensa ystävällistä hymyä häneltä, äidit pysähtyen työssään
+tervehtiäkseen häntä. Päivä hänen tulonsa jälkeen oli sunnuntai.
+Niinkuin tavallisesti, olivat kylän lapset koossa kello viisi aamulla
+kirkossa. Niitten joukossa olivat meidän ja Chriemhildin pojat ja Evan
+kaksoiset Heinz ja Agnes -- punaposkisia, iloisia metsälapsia,
+jommoisia he ovat. Kaikki näyttivät kuitenkin niin kilteiltä ja
+suloisilta, kuin olisivat olleet Edenin lapsia, kun astuivat toinen
+toisensa perästä kylän nurmikon yli, ja vähäiset, valoisat olennot tuon
+tuostakin pujahtivat näkyviin sen suuren pyökkipuun varjosta, joka
+seisoo vastapäätä kirkkoa.
+
+Koko tämä pikkuinen seura seisoi yhdessä alttarin edessä, jonka
+astuimelta Fritz opetti heitä. Ensiksi he veisasivat virren, vanhemmat
+pojat latinaksi, ja sitten kaikki yhdessä saksaksi; ja tämän jälkeen
+Fritz kuulusteli heiltä Lutherin katekismusta. Kuinka herttaisesti nuot
+vienot lapsen äänet vastasivat hänen syvään, miehuulliseen ääneensä;
+niinkuin epälukuisten kesälehtien humina tuolla ulkona taikka kylän
+puron loppumattomien pikku koskien kohina hiljaisena aamuna.
+
+"Rakas lapseni, mikä sinä olet?" hän kysyi.
+
+Heikot, mutta heleät äänet vastasivat:
+
+"Minä olen kristitty."
+
+"Mistä sinä sen tiedät?"
+
+"Siitä, että olen kastettu ja uskon kalliisen Herraani Jesukseen
+Kristukseen."
+
+"Mitä kristityn tarvitsee tietää autuaaksi tullaksensa?"
+
+Vastaus: "Katekismus."
+
+Ja sitten, kun pääsivät siihen osaan, jossa puhutaan kristillisestä
+uskosta, kertoivat suloiset äänet Uskontunnustuksen saksaksi.
+
+"Minä uskon Jumalaan Isään Kaikkivaltiaasen."
+
+Ja Fritzin ääni kysyi leppeästi:
+
+"Mitä se on?"
+
+Vastaus: "Minä uskon, että Jumala on minun ynnä kaikkein muiden
+luotuinsa kanssa luonut; antanut minulle ruumiin ja sielun, silmät,
+korvat ja kaikki muut jäsenet, tiedon, toivon ja ymmärryksen; ja nämät
+kaikki vielä nyt voimassa pitää; antaa myös minulle runsaasti joka
+päivä ravinnon ja verhon, kodon ja huoneet, puolison ja lapset, pellon,
+karjan ja kaikki, mitä minä ruumiin ravinnoksi tarvitsen; vielä sitte
+suojelee ja varjelee minua, kaikki myös vahingot ja vaarat minun
+päältäni estää ja torjuu. Ja kaikki nämät Hän tekee ilman minun
+ansiotani, omasta sulasta armostansa ja isällisestä hyvyydestänsä.
+Joiden kaikkein edestä minun tulee Häntä kiittää, ylistää ja
+kunnioittaa, kuulla ja palvella. Se on totinen tosi."
+
+Taas:
+
+"Minä uskon Jesukseen Kristukseen" j.n.e.
+
+"Mitä se on?"
+
+"Minä uskon, että Jesus Kristus, totinen Jumala, Isästä ennen
+ijankaikkisuutta syntynyt, ja myös totinen ihminen, neitseestä
+Maariasta syntynyt, on minun Herrani, joka minun kadotetun ja tuomitun
+ihmisen lunasti ja kaikesta synnistä, kuolemasta ja perkeleen vallan
+alta vapahti ja päästi: ei kullalla eikä hopialla, vaan pyhällä ja
+kalliilla verellänsä ja viattomalla piinallansa ja kuolemallansa, että
+minä Hänen omansa olisin, Hänen valtakunnassansa Hänen allansa eläisin,
+ja Häntä ijankaikkisessa vanhurskaudessa, viattomuudessa ja autuudessa
+palvelisin, niinkuin Hän on kuolleista nousnut ylös, elää ja hallitsee
+ijankaikkisesti. Se on totinen tosi."
+
+Ja taas:
+
+"Minä uskon Pyhään Henkeen."
+
+"Mitä se on?"
+
+"Minä uskon ja tunnustan, ett'en minä omasta ymmärryksestäni ja
+voimastani taida Jesukseen Kristukseen. minun Herraani uskoa eli Hänen
+tykönsä tulla; vaan Pyhä Henki on minun siihen evankeliumin kautta
+kutsunut, lahjoillansa valistanut, oikiassa uskossansa pitänyt,
+pyhittänyt ja vahvistanut; niinkuin Hän koko kristikunnan mailmassa
+kutsuu, kokoo, valaisee, pyhittää ja totisen ja oikean uskon kautta
+Jesuksessa Kristuksessa varjelee; jossa seurakunnassa Hän minun ja
+kaikkein muiden uskovaisten synnit joka päivä armollisesti anteeksi
+antaa, ja sitte viimeisenä päivänä minun ja kaikki muut ihmiset
+kuolleista herättää, ja niin minulle ja kaikille Kristin-uskovaisille
+ijankaikkisen elämän antaa. Se on totinen tosi."
+
+Ja taas, kun Herran Rukous tuli, lasten äänet alkoivat:
+
+"Isä meidän, joka olet taivaissa."
+
+"Mitä se on?"
+
+"Tällä esipuheella tahtoo Jumala meitä vetää vahvasti uskomaan, että
+Hän on meidän oikia Isämme, ja me Hänen rakkaat lapsensa, että me sitä
+rohkiammasti vahvassa turvassa häntä rukoilisimme, niinkuin hyvät
+lapset vanhemmiltansa tarpeitansa anovat."
+
+Ja lopuksi:
+
+"Amen, mitä se on?"
+
+"Että minä totisesti uskon tänkaltaiset rukoukset olevan meidän
+taivaalliselle Isällemme otolliset ja tulevan Häneltä kuulluksi; sillä
+Hän on itse käskenyt meidän näin rukoilla ja luvannut meitä kuulla.
+Amen, amen, se on: totisesti, totisesti, nämät pitää näin tapahtuman."
+
+Ja kun kysyttiin:
+
+"Kuka tämän sakramentin kelvollisesti nautitsee?"
+
+Vastattiin hiljaisesti:
+
+"Se on oikein mahdollinen ja kelvollinen, joka uskoo nämät sanat:
+'teidän edestänne annettu ja vuodatettu syntein anteeksi antamiseksi.'
+Mutta joka ei usko niitä sanoja, vaan epäilee, se on mahdotoin ja
+kelvotoin; sillä se sana: '_teidän edestänne_', vaatii aivan uskollista
+sydäntä."
+
+Kun kuuntelin näitä yksinkertaisia, eläviä sanoja, en minä
+kummastellut, että T:ri Luther usein toistaa niitä itselleen taikka
+oikeammin, niinkuin hän sanoo: "Jumalalle", vastamyrkkynä vihollisen
+tulisiin nuoliin.
+
+Ja niin lapselliset äänet kuolivat pois kirkon aamuisessa
+hiljaisuudessa, ja kellokastarin varjo lankesi äänettömänä ruohoisille
+kummuille taikka yksinkertaisille puuristeille, joitten alla kylän
+kuolleet lepäävät; ja kun palasimme kotiin, oli pyökkipuun pitkä varjo
+kallistunut kasteisen kylännurmikon poikki.
+
+Sitten, ennen yhtätoista, alkoivat kirkonkellot soida, ja talonpojat
+tulivat joukottain eri tahoilta metsästä. Me katselimme erinäisiä
+parvia, kun he kirjavissa pyhä-vaatteissaan astuivat esiin
+mustan-viheriän varjon syvyydestä, niitten parissa epäilemättä useita
+Lutherin sukulaisia, jotka elävät tässä paikkakunnassa. Nyt jokainen
+ovi kylässä lähetti lisäjoukkonsa, ja vähäinen kirkko täyttyi pian,
+miehet ja naiset istuen vastakkain eri puolilla, ja vanhat yhdessä
+koossa saarnastuolin ympäri. Fritzin aineena oli Evan mieli-lause:
+"_niin on Jumala mailmaa rakastanut_." Yksinkertaisesti, semmoisilla
+selityksillä, kuin he voivat ymmärtää, puhui hän heille Jumalan
+rajattomasta rakkaudesta ja siitä äärettömästä hinnasta, jolla Hän
+on lunastanut meidät, ja siitä rakkaudesta, luottamuksesta ja
+kuuliaisuudesta, johon me olemme velkapäät hänelle, ja T:ri Lutherin
+neuvon mukaan hän ei puhunut liian kauan, vaan "nimitti mustaa mustaksi
+ja valkoista valkoiseksi", pysyen yhdessä ainoassa asiassa, jotta
+kansan mennessään sopi sanoa: _siitä nyt saarnattiin_. Sillä, niinkuin
+minä kuulin T:ri Lutherin sanovan, "me emme saa puhua yhteiselle
+kansalle korkeista, vaikeista asioista taikka pimeillä sanoilla.
+Kirkkoon tulee pieniä lapsia, palveluspiikoja, vanhoja miehiä ja
+naisia, jotka eivät korkea-oppisesta esityksestä hyödy mitään. Sillä,
+jos he jälestäpäin sanovat siitä: 'voi, hän lausui oivallisia asioita,
+hän piti mainion saarnan!' ja kysytään: 'mistä?' he vastaavat: 'en minä
+tiedä.' Muistakaamme, kuinka Herramme Kristus koetti saarnata
+yksinkertaisesti. Viinitarhasta, lammaslaumasta, puista hän otti
+vertauksensa, että kaikki kansa tuntisi ja ymmärtäisi."
+
+Fritzin saarna jätti syvän rauhan sydämeeni. Hän ei puhunut
+vanhurskaudesta ja lunastuksesta, vaan elävästä Jumalasta, joka
+lunastaa ja vanhurskauttaa meidät. Suurempaa hyvää ei kukaan voi tehdä
+kuin muistuttaa meille, mitä Jumala on tehnyt meidän tähtemme, ja
+kuinka Hän todesti ja hellästi pitää huolta meistä.
+
+Jälkeen päivällisen koottiin lapset hetkeksi kouluhuoneesen ja heiltä
+kuulusteltiin saarnaa. Auringonlaskussa yhdyimme taas kaikki viettämään
+lyhyttä jumalanpalvelusta kirkossa ja veisasimme iltavirsiä saksan
+kielellä, jonka jälkeen pappi lausui Herran Siunauksen, ja vähäinen
+seurakunta hajosi kukin kotiinsa.
+
+Hiljaisella päivänpaisteellansa ja sillä valolla, jonka Fritzin
+takaisintulo vuodatti hänen kotoonsa, tuntui tämä päivä minusta melkein
+niinkuin päivä paratiisissa.
+
+Jumala olkoon monin kerroin kiitetty T:ri Lutherista ja erittäin niistä
+kahdesta suureta lahjasta, jotka, hänen kauttansa ovat annetut takaisin
+meille -- ensiksi, että hän on päästänyt Jumalan sanan lähteen kuolleen
+kielen jäisistä kahleista ja laskenut sen virtaamaan kautta maan,
+kaikkialla muuttaen talven kevääksi, ja toiseksi, että hän on
+puollustanut avion pyhyyttä ja sitä koti-elämää, jota se perustaa,
+avaten luostarin-porttien hautakivet ja lähettäen kätketyn hurskauden
+siunaamaan mailmaa tuhansissa tämmöisissä, nöyrissä, pyhissä,
+kristillisissä kodoissa.
+
+
+
+
+XXXI.
+
+Theklan kertomus.
+
+
+Wittenbergissä, Syyskuulla 1527.
+
+Vihdoin olen minä sanonut sen sydämestäni! niin, minä olen varma, että
+minä sanon sen sydämestäni, ja jos kohta särkyneestä sydämestä, ei
+Jumala ylenkatso sitä.
+
+"_Isä meidän, joka olet taivaissa, tapahtukoon sinun tahtosi eikä
+minun_."
+
+Minä luulin voivani kestää kaikkia paremmin, kuin epätietoa; mutta
+minua ei yhtään aavistanut, minkä epätoivon tyhjyyden varmuus
+tuottaisi.
+
+Sitten tulivat nuot kauheat, kapinalliset ajatukset, että Jumala antoi
+hänen kuolla yksinään! ja nyt johtui mieleeni kaikki, mitä he olivat
+puhuneet minulle siitä, ett'ei saisi pitää epäjumalia, ja minua rupesi
+pelottamaan, etten koskaan ollut todella rakastanut eikä palvellut
+Jumalaa, vaan ainoastaan Bertrandia; ja tuosta tuli pitkä tyhjyyden ja
+pimeyden aika, jonka lävitse ei mikään inhimillisen eikä jumalallisen
+rakkauden valo eikä lohdutuksen äänet näyttäneet vähintäkään tunkevan.
+Minä ajattelin, ettei Jumala koskaan vastaan-ottaisi minua, ennenkuin
+minun kävi sanominen: "tapahtukoon sinun tahtosi", mutta sitä minä en
+voinut sanoa.
+
+Muistaakseni ensimäiset sanat, joilla mielestäni oli joku merkitys,
+olivat muutamat T:ri Lutherin sanat eräässä saarnassa. Hän sanoi, että
+oli helppo uskoa Jumalan anteeksi antavaan rakkauteen rauhan aikoina,
+mutta kun kiusauksen hetkinä perkele ahdisti sielua kaikilla tulisilla
+nuolillansa, hän oli itse huomannut oikein vaikeaksi pysyä siinä
+totuudessa, jonka hän tiesi niin hyvin, ettei nimittäin Kristus ollut
+mikään ankara tuomari eikä kova velkoja, vaan anteeksi antava
+Vapahtaja, niin, rakkaus itse, puhdas, muuttumaton rakkaus.
+
+Silloin minä rupesin ymmärtämään, että se oli _perkele_, se
+häijyn-ilkinen, velkova, paha henki, jota minä sydämmeni pimeydessä
+olin kuunnellut, että se oli hän, joka oli koettanut neuvoa minua,
+etten saisi mennä Isäni luo, ennenkuin toin Hänelle aivan alamaisen
+sydämen.
+
+Ja nyt minä muistin sanat: "tulkaat minun tyköni kaikki, jotka työtä
+teette ja olette rasitetut;" ja yksinään huoneessani minä lankesin
+polvilleni ja huudahdin: "oi laupias Vapahtaja, oi taivaallinen Isä,
+minä en ole alamainen sinun tahdollesi; mutta minä olen väsynyt,
+väsynyt ja kovasti rasitettu; ja minä tulen sinun luoksesi. Etkö sinä
+tahdo ottaa minua semmoisena, kuin minä olen, ja opettaa minua
+vähitellen sanomaan: 'tapahtukoon sinun tahtosi!' Ja Hän vastaan-otti
+minut ja on vähitellen opettanut minulle sen. Kumminkin tänä iltana
+voin minä sanoa niin. Huomenna ehkä vanha kapina palaa jälleen. Mutta
+jos se palaa, menen minä taas taivaallisen Isämme luo ja sanon
+uudestaan: 'ei alamainen vielä, mutta kovasti rasitettu! Isä, tartu
+käteeni ja sano minulle: ala uudestaan!'"
+
+Sillä keskellä kaikkia näitä onnellisia kotoja minä olin mielestäni
+aivan liikanainen kaikille ja niin sanomattomasti yksin. Minä kaipasin
+vanhoja luostareita, että saisin haudata itseni niihin kauas kaikista
+ilon äänistä. Mutta, Jumala olkoon kiitetty, ne olivat suljetut
+minulta; enkä minä huoli niistä enää.
+
+T:ri Luther alkoi auttaa minua sillä, että hän näytti, kuinka perkele
+oli pitänyt minua erinänsä Jumalasta.
+
+Ja nyt on Jumala auttanut minua ja taas lähettänyt sydämeeni
+kiitollisuuden ja rakkauden säteen.
+
+Rutto on jälleen ollut Wittenbergissä. T:ri Lutherin koti on muutettu
+sairashuoneeksi; sillä vaikka hänen Käthensä ja pikku Hannuksensa ovat
+hyvin kalliit hänelle, ei hän tahtonut paeta vaaraa enemmän, kuin
+viimeinkään, jolloin hän oli munkkina samassa luostarissa, joka nyt on
+hänen kotinsa.
+
+Ja mikä siunaus hänen voimalliset ja luottavaiset sanansa
+saarnastuolista, kuolinvuoteella taikka murheen majoissa ovat olleet
+meille kaikille.
+
+Mutta etupäässä on Jumala kalliin äitini kautta puhunut sydämelleni ja
+saattanut minut tuntemaan, että Hän todella tulee, poimii ja kuulee
+meitä. Hän oli juuri kuoleman kielissä. Ja nyt hän on parantumallansa.
+He sanovat, että vaara on ohitse. Enkä minä koskaan enää sano
+sydämessäni: "minulle yksistänsä Jumala ei anna mitään kotia", enkä
+minä sen vuoksi, että varon sydämeni kipua, kun siteet kerran
+katkeavat, pelkää kiinnittämästä sydäntäni liiaksi niihin, jotka Jumala
+on antanut minun rakastettavakseni. Minä otan vastaan ilon ja rakkauden
+ja kaikki ne surut, joita ne tuottanevat, ja luotan kaikissa Jumalaan.
+
+Kukaties Jumalalla on joku vähäinen rakkauden työ minuakin varten, joku
+erityinen palvelus myöskin minua varten, että minua tarvitaan tässä
+mailmassa, niin kauan kuin minä olen täällä. Sillä tänään tuli Justus
+Jonas, jonka pieni poika on kuollut ruttoon, minun luokseni ja sanoi:
+
+"Thekla, tee hyvin ja käy vaimoni luona. Hän sanoo, että sinä osaat
+lohduttaa häntä, sillä sinä ymmärrät surun."
+
+Tietysti minä menin. Minä en luule, että sanoin mitään, joka olisi
+lohduttanut häntä. Minä en voinut tehdä juuri muuta kuin itkeä hänen
+kanssaan, kun katselin noita vähäisiä, viattomia, rauhallisia,
+hengettömiä kasvoja. Mutta kun lähdin hänen luotaan, sanoi hän, että
+minä olin tehnyt hänelle hyvän työn, ja käski minun tulla uudestaan.
+
+Näin kukaties Jumalalla on joku hurskas palvelus, jonka minä saan tehdä
+Hänelle ja jota minä voin oppia ainoastaan sillä tavalla, kuin Hän on
+opettanut minulle; ja kun kerran yhdymme, Bertrand ja minä, ja kuulemme
+sen kalliin jumalallisen ja inhimillisen äänen, joka on johdattanut
+meidät mailman lävitse, iloitsemme _yhdessä_ kaikista näistä katkerista
+tuskista, joita olemme kärsineet ja tunteneet, ja lausumme kiitoksia
+siitä ijankaikkisesti!
+
+
+
+
+XXXII.
+
+Elsan kertomus.
+
+
+Wittenbergissä, Toukokuulla 1530.
+
+Kaikista niistä onnellisista kodoista, jotka Jumala on antanut Saksalle
+T:ri Lutherin kautta, ei mikään ole, luullakseni, onnellisempi, kuin
+hänen oma kotonsa.
+
+Augustinin-luostarin seinät kajahtelevat nyt vähäisten lasten
+krapisevista jaloista ja helkkyvistä äänistä, ja joka yö enkelit
+vartioivat kodin pyhyyttä. T:ri Lutherin lasten syntymäpäivät ovat
+juhlia meille kaikille; niin oli erittäinkin pikku Hannuksen,
+esikoisen, syntymäpäivä.
+
+Kuitenkin on myöskin kuolema käynyt tässä valoisassa kodossa. Heidän
+toinen lapsensa, Elisabet, otettiin pikkuisena vanhemmiltansa. T:ri
+Luther suri häntä paljon. Vähä aika hänen kuolemansa jälkeen kirjoitti
+hän ystävällensä Hausmann'ille:
+
+"Armoa ja rauhaa. Minun Johannulukseni kiittää sinua, kunnon Nikolaus,
+kalistimesta, josta hän riemuitsee ja iloitsee mahdottomasti."
+
+"Minä olen alkanut kirjoittaa jotakin Turkin sodasta, josta työstäni,
+toivoakseni, lienee joku hyöty."
+
+"Pikku tyttäreni on kuollut; rakastettu pikku Elisabet. Se on
+kummallista, kuinka kipeäksi ja haavoitetuksi hän on jättänyt sydämeni,
+melkein yhtä helläksi, kuin naisen, niin minun on tuota pienokaista
+haiku. Minä en olisi voinut koskaan uskoa, kuinka hellä isän sydän
+lasten suhteen on. Rukoile Herraa minun puolestani, ja jää hyvästi
+Hänessä."
+
+Kaikki kunnioittavat ja rakastavat Katarina von Boraa. Tosin muutamat
+valittavat, että hän on liian säästäväinen; mutta mihin T:ri Luther ja
+hänen perheensä joutuisivat, jos Katarina antaisi yhtä huolettomasti,
+kuin hän. Hoetaan, että T:ri Luther käytti tilaisuutta, kun Katarina
+oli sairaana, ja lahjoitti hopeisia pöytä-astioitansa jollekin köyhälle
+ylioppilaalle. Hän ei koskaan ota kreuzeriäkään niiltä ylioppilailta,
+joita hän opettaa; eikä hän vaadi maksua käsikirjoituksistaan, joka
+suututtaa Gottfriediä ja minua, vaikka se on jalosti tehty häneltä,
+sillä sitä suurta voittoa, jonka ne tuottavat, T:ri Luther varmaan
+käyttäisi paremmin, kuin kirjanpainajat, joille se nyt jää. Se on
+meidän luulomme, että ilman rouva Lutheria koko perhe jo aikaa olisi
+joutunut mieron tielle, ja T:ri Luther, joka ei epäile anoessansa apua
+vaaliruhtinaalta taikka muilta rikkailta ihmisiltä muitten tarpeisin
+(vaikkei koskaan itsellensä), tietää hyvin, kuinka huolettava se
+tie on.
+
+Hänen vaimonsa ei kuitenkaan aina onnistu hillitä hänen haluansa
+lahjoittaa pois kaikkia. Taannoin hän Katarinan läsnä-ollessa ja hänen
+silmän-iskuistaan huolimatta antoi eräälle ylioppilaalle, joka pyysi
+häneltä rahaa päästäksensä kotiin yliopistosta, hopeisen pikarin, jonka
+hän itse oli saanut lahjaksi, sanoen, ettei hänen tarvinnut juoda
+hopea-astioista.
+
+Me katsomme kaikki sitä hellyyttä, jolla Katarina valvoo hänen
+terveyttänsä, siunaukseksi koko maalle. Hän ei ole koskaan päässyt
+täysiin voimiin niitten ylellisten ponnistusten jälkeen, joita hänellä
+oli noina taistelon ja katumusharjoituksen vuosina Erfurtin
+luostarissa. Ja hänen täytyy usein jännittää niitä viimeisiin asti
+vielä nytkin. Kaikki munkit ja nunnat, jotka omantunnon vuoksi ovat
+hylänneet laiskurin-elannon luostareissa; kaikki seurakunnat, jotka
+kaipaavat evankelista pappia; kaikki ihmiset kaikista säädyistä sielun,
+ruumiin tai rahan huolissa kääntyvät T:ri Lutherin puoleen apua tai
+neuvoa varten, koska hänellä on hellin sydän ja selvin pää koko maassa.
+Hänen kirjevaihtonsa on rajaton ja koskee kaikenlaisiin asioihin, olipa
+että hän näyttää evankeliselle ruhtinaalle, kuinka tämä parhaiten saisi
+opin puhdistetuksi maakunnissaan, taikka opettaa halpaa kristittyä
+naista, kuinka hän saavuttaa omantunnon rauhan Kristuksessa. Ja näitten
+lukemattomien neuvonanomusten ohessa näyttää hänen suuri sydämensä aina
+ehtivän kuuntelemaan, kun vainotut kaukaa ja läheltä vetoavat häneen,
+taikka yksinäiset ja murheelliset valittavat.
+
+Mistä löydämme koko tämän toimeliaisuuden lähteen, jollei _raamatusta_,
+josta hän sanoo: "siinä puutarhassa on harva puu, josta minä en ole
+varistanut hedelmiä;" ja _rukouksesta_, josta hän, kristikunnan ahkerin
+mies, sanoo (aivan niinkuin hän olisi mietiskelevä eremiti): "rukous on
+kristityn ammatti" (Das Gebet ist des Christen Handwerk).
+
+Niin, juuri se aika, jonka hän panee rukouksiin, antaa hänelle aikaa
+kaikkiin muihin asioihin. Juuri ne hetket, joita hän viettää elämän
+sanan ääressä, tekevät, että hänen saarnansa, hänen kirjeensä ja
+kaikenlainen opetuksensa ikäänkuin vuotavat täydestä sydämestä.
+
+Mutta semmoinen elämä uuvuttaa liian nopeasti. Monta kertaa on rouva
+Luther ollut kovasti huolissaan hänen puolestansa niinä neljänä vuonna,
+kuin he ovat olleet naimisissa.
+
+Kerta, vuonna 1527, kun pikku Hannus oli sylilapsena, ja T:ri Luther
+luuli, että hänen oli pian jättäminen Katarina leskeksi isättömän pojan
+kanssa, sanoi hän aivan alakuloisesti, ettei hänellä ollut mitään muuta
+jättää jälkeensä hänelle, kuin ne hopeakannut, jotka olivat lahjoitetut
+hänelle.
+
+"Rakas Tohtori", vastasi Katarina, "jos se on Jumalan tahto, suon
+minäkin mielelläni, että sinä olet Hänen tykönänsä ennemmin, kuin minun
+tykönäni. Emme myöskään, minä ja lapseni, tarvitse sinua niin paljon,
+kuin koko hurskaitten kristittyin joukko. Älä ollenkaan sure minua."
+
+Mitä Katarinan toivokas uljuus ja hellä huolenpito ovat olleet hänelle,
+hän osoitti, kun hän sanoi:
+
+"Minä olen liian altis odottamaan enemmän Kätheltäni ja Melancthonilta,
+kuin Kristukselta Herraltani. Vaan kuitenkin minä hyvin tiedän, ettei
+kumpikaan heistä eikä kukaan maan päällä ole kärsinyt eikä voi kärsiä,
+mitä hän on kärsinyt minun puolestani."
+
+Mutta vaikka lakkaamaton työnteko rasittaa hänen ruumistansa, löytyy
+ankarampia koetuksia, jotka rasittavat hänen sieluansa. Se sydän, johon
+vähinkin rakkaus ja ilo koskee niin syvästi, ei voi muuta kuin olla
+arka vääryydelle taikka pettyneille toiveille. Tuskastuttanee siis
+häntä, kun yhteen aikaan hänen oli vaarallinen matkustaa niitten
+aatelisten vihan vuoksi, joitten sukulaiset hän on vapauttanut
+nunnaluostareista; ja toiseen aikaan hänen täytyi pelätä suuttuneita
+talonpoikia, joitten järjetöntä kapinaa hän tosin miehuullisesti ja
+suoraan moitti, mutta joita hän kuitenkin innokkaasti puollusti
+aatelisten ja ruhtinaitten edessä.
+
+Mutta katkerampi, kuin mikään muu, on hänelle evankelisten kristittyjen
+eripuraisuus. Jokainen totuus, johon hän uskoo, leimahtaa hänen
+mieleensä niin voimakkaalla vakuutuksella, että hän katsoo jokaista
+kummallisen itsepäiseksi, joka ei näe sitä. Hän pitää kiinni jokaisesta
+vakuutuksesta, joka hänellä on, semmoisen jäykkyydellä, joka on valmis
+kuolemaan sen puolesta -- ei ainoastaan omistajan sitkeydellä, vaan
+sotamiehen, jolle sen puollustaminen on uskottu. Hän ei suinkaan soisi,
+että ketään pannaan hengeltä taikka vangitaan epä-uskon tähden. Mutta
+tarjota veljen kättä niille, jotka hänen mielestänsä kokonaan pettävät
+Herransa luottamuksen -- kuinka hän sitä rohkenisi? Tuleeko muutamia
+levon päiviä ostaa ijankaikkisen rauhan uhraamalla?
+
+Ja niin olemme riitaantuneet Schweitziläisten kanssa.
+
+Pari päivää takaperin, kun tulimme kaupunginkirkosta, jossa T:ri Luther
+oli saarnannut Anabaptisteja ja Schweitziläisiä vastaan (joita hän
+lukee samaan luokkaan), saatti Greeta minut hämille kysymyksellään:
+
+"Äiti, eikö eno Winkelried ole Schweitziläinen ja eikö hän ole hyvä
+ihminen?"
+
+"Tietysti eno Konrad on hyvä ihminen, Greeta", vastasi Fritzimme, joka
+juuri oli palannut vieraisilta Atlantin ja Konradin tyköä. "Kuinka sinä
+semmoista kysyt?"
+
+"Mutta hän on Schweitziläinen, ja T:ri Luther käski meidän varoa,
+ettemme muuttuisi Schweitziläisten kaltaisiksi, sillä he puhuvat
+jumalattomia asioita pyhistä sakramenteistä."
+
+"Minä tiedän varmaan, ettei eno Konrad puhu mitään jumalattomia
+asioita", vastasi Fritz kiivaasti. "Hän on ehkä paras mies, minkä ikinä
+olen nähnyt. Äiti", jatkoi hän, "miksi T:ri Luther puhuu tämmöisiä
+Schweitziläisistä?"
+
+"Näetkö, Fritz", minä sanoin, "T:ri Luther ei ole koskaan ollut kuutta
+kuukautta heidän parissaan, niinkuin sinä; eikä hän siis koskaan ole
+näkynyt, kuinka hyvät he ovat kotosalla."
+
+"Jollei T:ri Luther", vastasi Fritz ynseästi, "ole nähnyt heitä, niin
+minun mielestäni hänen ei myöskään pitäisi puhua sillä tapaa heistä."
+
+Minun täytyi turvata äidilliseen arvooni tehdäkseni väittelystä loppua,
+ja minä muistutin Fritzille, että hän oli pikkuinen poika, jonka ei
+ollut oikeus laskea päätöksiään hyvistä ja suurista miehistäi kuin T:ri
+Lutherista. Mutta totta puhuen minä itse puoleksi ajattelin, niinkuin
+tämä lapsi. Minun oli mahdoton selittää, kuinka T:ri Luther
+lakkaamattoman taistelon kautta on raivannut tietä siihen vapauteen,
+jossa me nyt rauhassa elämme; kuinka hän kammoo Zwingli'n oppeja, ei
+niin paljon niitten itse tähden, kuin niitten seurausten tähden, jotka
+hänen luullaksensa niistä lähtevät. Kuinka olisi mahdollista saada
+lapsiamme, jotka nyt vastaan-ottavat rauhallisen, kalliisti ansaitun
+perinnön, ymmärtämään sen sotaisan sukupolven karkeata urhoollisuutta,
+joka valloitti jälleen tämän perinnön heille?
+
+Niinkuin T:ri Luther sanoo: "ei ole mikään vähäinen asia muuttaa koko
+paavikunnan uskonto ja oppi. Kuinka vaikeata tämä on ollut minulle,
+saavat he nähdä sinä päivänä. Nyt ei kukaan usko sitä!"
+
+Jumala määräsi Davidin taistelemaan Israelin taisteloita, ja Salomonin
+temppeliä rakentamaan. T:ri Lutherin on täytynyt toimittaa molemmat
+asiat. Mikä kumma siis, jos sotamiehen käsi välisti havaitaan rauhan
+töissä!
+
+Kuitenkin, miksi minä vaivaan itseäni tämmöisillä? Pian, liiankin pian
+kuolema tulee, joka tekee meidän polvikuntamme hyvät avut pyhiksi
+lapsillemme ja lievittävällä verhollansa peittää meidän erhetyksemme.
+
+Nytkin, kun T:ri Luther on poissa Coburgin linnassa, kuinka kalliit
+hänen kirjeensä ovat; ja kuinka kahta vertaa pyhemmät ne sanat, joita
+hän saarnasi meille viime sunnuntaina, ovat nyt, kun emme huomenna saa
+kuulla häntä.
+
+Hän on viety Coburgin linnaan, että hän olisi lähempänä Augsburgin
+valtiopäiviä ja neuvoillansa auttaisi T:ri Melancthonia, joka on
+niissä. Vaaliruhtinas ei tohdi laskea Lutherimme jaloa sydäntä ja
+suoraa mieltä valtiopäivien viekkaitten diplomatien joukkoon.
+
+Rouva Luther aikoo maalauttaa heidän pikku Magdalenansa, joka nyt on
+vuoden vanha ja Tohtorin lempilapsi, ja lähettää kuvan hänelle linnaan.
+
+
+Kesäkuulla 1530.
+
+Kirjeitä on tullut sekä T:ri Lutherilta että T:ri Lutherista. Hänen
+isänsä on kuollut -- kunnollinen, kestävä, itsensä kieltävä, totuutta
+rakastava vanha mies, joka on poikaansa istuttanut niin paljon omasta
+luonteestansa. "Se on soveliasta, että minä suren semmoista isää",
+kirjoittaa Luther, "joka otsansa hiessä on kouluttanut ja kasvattanut
+minut ja tehnyt minut siksi, mitä olen." Asia koski häntä kipeästi,
+varsinkin kuin hän ei saanut olla isänsä tykönä hänen viime
+hetkellänsä; vaikka hän kiittää Jumalaa, että isä eli näinä valon
+aikoina ja meni pois lujana uskossansa Kristukseen. T:ri Lutherin
+sihteeri kirjoittaa kuitenkin, että hänen pikku Magdalenansa kuva
+lohduttaa häntä paljon. Hän on ripustanut sen seinään vastapäätä sitä
+paikkaa, jossa hän istuu, kun hän aterioitsee.
+
+T:ri Luther on nyt heimonsa vanhin. Hän seisoo niitten aikalaistensa
+eturivissä, jotka verkalleen astuvat eteenpäin kuolemaa kohden.
+
+Tänään minä olen istunut rouva Lutherin kanssa Augustinin-luostarin
+puutarhassa sen perunapuun varjossa, jossa hän niin usein istuu
+Tohtorin vieressä. Lapsemme leikittelivät ympärillämme -- hänen pikku
+Hannuksensa poikien kanssa, sillä välin kuin pikku Magdalena istui
+kuhertaen, kuin kyyhkynen, edessämme ruohossa ja nyppi rikki muutamia
+kukkia.
+
+Hän puhui minulle paljon Tohtorista; kuinka suuresti tämä rakastaa
+pienokaisia ja mitä opetuksia jumalallisesta rakkaudesta ja viisaudesta
+hän saa heidän vähäisistä leikeistään.
+
+T:ri Luther sanoo usein, että vaikka kaikki Jumalan teot ovat kauniit,
+ovat pienet lapset ihanimmat niistä kaikista; että pyhät enkelit
+erittäin kaitsevat heitä. Hän on hyvin hellä heitä kohtaan, ja arvelee
+välisti, että he ovat paremmat teologit, kuin hän itse, sillä he
+luottavat Jumalaan. Hartaampia rukouksia ja korkeampaa teologiaa hän ei
+koskaan luule saavuttavansa, kuin mitä pienet lapset ensin oppivat --
+Herran Rukouksen ja Katekismuksen. Usein, niin jutteli rouva Luther,
+kertoi hän Katekismuksen itsekseen, muistaaksensa kaikkia niitä uskon
+aarteita, joita meillä on.
+
+Hupaista on myöskin, sanoo hän, kuunnella sitä taivaallista teologiaa,
+jonka hän johdattaa linnuista, lehdistä, kukista ja tavallisimmista
+Jumalan lahjoista taikka elämän tapauksista. Pöydässä hedelmä-vati avaa
+hänelle kokonaisen Jumalan anteliaisuuden kirjan, josta hän sitten
+puhuu. Taikka, ottaen ruusut käteensä, sanoo hän: "sitä ihmistä, joka
+osaisi tehdä tämmöisen ruusun, pidettäisiin aivan ihmeellisenä; ja
+Jumala sirottaa lukemattomia semmoisia ympärillemme! Mutta juuri Hänen
+lahjainsa äärettömyyden vuoksi me emme huomaa niitä."
+
+Ja eräänä iltana lausui hän pikku linnusta, joka viserteli viimeistä
+vähäistä lauluansa, ennenkuin se meni levolle: "voi armasta pikku
+lintua! se on valinnut suojansa ja tuudittaa itsensä rauhalliseen uneen
+ilman mitään huolta huomispäivän asunnosta; se pitää turvallisesti
+kiinni oksastansa ja jättää murheen Jumalalle."
+
+Keväällä T:ri Luther mielellään kääntää vaimonsa huomion niihin
+vähäisiin elämän oraisin ja urpuihin, jotka pilkistelevät esiin joka
+paikasta ruskeasta maasta taikka alastomista oksista. "Kuka", sanoi
+hän, "joka ei ole koskaan nähnyt mitään kevättä, olisi kaksi kuukautta
+takaperin voinut arvata, että nämät kuolleet oksat kätkivät itsessään
+koko tuon salaisen elämän voiman? Niin on meidänkin laitamme oleva
+Ylösnousemisen aikana; Jumala ei kirjoita evankeliumiansa ainoastaan
+raamattuun, vaan puihin, kukkiin, pilviin ja tähtiin."
+
+Ja näin on T:ri Lutherin läsnä-olon ja keskustelun kautta vähäinen
+puutarha rouva Lutherin silmissä kuin kuvilla varustettu evankeliumi ja
+psaltari.
+
+Minä rohkenin tehdä muutamia kysymyksiä hänelle, ja muun muassa, oliko
+hän koskaan kuullut Tohtorin puhuvan jonkunlaisesta rukouksen kaavasta.
+Hän sanoi, että hän oli kerta kuullut hänen lausuvan: "meidän sopii
+käyttää kaavoja omissa rukouksissamme, siksi kuin sielumme siivet ja
+sulat ovat kasvaneet, ja me jaksamme lentää vapaasti ylös Jumalan
+läsnä-olon puhtaasen ilmaan." Mutta _hänen_ rukouksensa, kertoo rouva
+Luther, ovat välisti niinkuin hänen pikku poikansa Hannuksen
+luottavainen tapa pyytää häneltä itseltä; vaan välisti niinkuin
+jättiläisen reutoaminen taistelon tuskassa.
+
+Hän jutteli kuinka hän usein kiittää Jumalaa Tohtorin rakkaudesta
+lauluun ja soittoon. Kun hän on kovasti uuvuttanut mieltänsä ja
+sydäntänsä, näyttää musiki kohta vahvistavan ja viihdyttävän hänen
+sieluansa, niinkuin raitis ja virvoittava kylpy.
+
+Minä olen itse kuullut hänen puhuvan tästä, kun olen ollut niissä
+kokouksissa, joita hän pitää joka viikko luonansa ja jossa harjoitetaan
+eri-äänisiä lauluja. "Perkele", sanoo hän -- "tuo kadotettu henki -- ei
+siedä pyhiä riemulauluja. Meidän intohimomme ja kärsimättömyytemme,
+meidän valituksemme ja itkumme, meidän oihkimisemme ja voihkimisemme
+miellyttävät häntä suuresti; mutta meidän laulumme ja virtemme
+harmittavat ja surettavat häntä kovasti."
+
+Rouva Luther kertoi minulle, että hänellä oli monta murheellista hetkeä
+Tohtorin terveyden vuoksi. Työt ja huolet rasittavat häntä usein
+kauheasti; eikä hän ole koskaan oikein tointunut entisistä
+näännyttävistä paastoamisistaan ja taisteloistaan.
+
+Hän ei ole herkullinen pöydässä. Hänen mieliruokansa on silli ja
+hernerokka. Hänen elantonsa on hyvin kohtuullinen, ja kun hän on
+kiintynyt johonkin erityiseen työhön, unhottaisi hän ateriansa taikka
+olisi kokonaan ilman niitä, jollei hänen rouvansa muistuttaisi häntä.
+Kun hän kirjoitti Selitystänsä Kahdennestakolmatta Psalmista, sulki hän
+itsensä huoneesensa kolmeksi päiväksi eikä hänellä ollut muuta syötävää
+kuin leipää ja suolaa; siksi kuin viimein rouvan täytyi tuottaa seppä
+murtamaan auki ovea, jolloin he tapasivat hänet mietintöihin
+vaipuneena.
+
+Ja vaikka hänellä on tämmöiset syvät ajatukset ja yhtä laveat huolet,
+kuin kuninkaalla taikka arkkipiispalla, ottaa hän osaa lastensa
+leikkeihin, niinkuin hän itse olisi lapsi; eikä hän koskaan unhota, jos
+hän matkoillansa joutuu markkinoille, tuoda kotiin tuliaisia
+pienokaisillensa. Hän näytti minulle yhden kirjeen, jonka hän oli juuri
+saanut Tohtorilta Coburgista hänen pikku pojallensa Hannukselle. Hän
+antoi minun kopioita sen. Se kuuluu näin:
+
+"Armoa ja rauhaa Kristuksessa sydämestäni rakkaalle pikku pojalleni."
+
+"Minä kuulen ilolla, että sinä luet ahkerasti ja rukoilet hartaasti.
+Tee niin, pikku poikani, ja pyri eteenpäin. Kun tulen kotiin, tuon
+sinulle kauniin markkinalahjan. Minä tiedän hauskan puutarhan, jossa
+paljon lapsia kävelee. He ovat puetut vähäisiin kultaisiin takkeihin ja
+poimivat ihania omenoita, pääryniä, kirsikkoja ja pluumuja puitten
+alla. He tanssivat ja ovat iloisia, ja heillä on myöskin kauniit,
+pikkuiset hevoset kultaisilla suitsilla ja hopeisilla satuloilla.
+Silloin minä kysyin siltä mieheltä, joka hallitsee puutarhaa, kenen
+lapsia nämät olivat. Hän vastasi: 'ne ovat semmoisia lapsia, jotka
+mielellään rukoilevat, oppivat läksynsä ja ovat kiltit.' Sitten minä
+sanoin: 'ystäväni, minulla on myöskin vähäinen poika; hänen nimensä on
+Hannus Luther. Eikö hänkin pääsisi puutarhaan, että hän saisi syödä
+tuommoisia omenoita ja pääryniä ja ratsastaa kauniilla, vähäisillä
+hevosilla, ja leikitellä näitten lasten kanssa?' Siihen mies vastasi:
+'jos hän mielellään rukoilee, oppii läksynsä ja on kiltti, kyllä hänkin
+pääsee puutarhaan -- ja samalla tapaa lippus ja Jost (Melancthonin ja
+Justus Jonaksen pienet pojat); ja kun he kaikki tulevat yhteen,
+annetaan heille myöskin huiluja, rumpuja, luuttuja ja kaikenlaisia
+soittokaluja; ja he saavat tanssia ja ampua pikkuisilla joutsilla ja
+nuolilla.'
+
+"Ja hän näytti minulle puutarhassa ihanan nurmen, joka oli
+varustettu tanssia varten. Siellä oli paljon huiluja puhtaasta
+kullasta, rumpuja ja hopeisia joutsia ja nuolia. Mutta oli vielä
+varhainen aamupäivä, etteivät lapset vielä olleet suurustaneet.
+Sentähden minä en voinut odottaa, siksi kuin tanssi alkoi, vaan sanoin
+miehelle: 'voi, hyvä herra, minä menen kohta pois ja kirjoitan kaikki
+nämät pikku pojalleni Hannukselle, että hänkin rukoilee hartaasti,
+oppii läksynsä ja on kiltti, jotta hänkin pääsee tähän puutarhaan.
+Mutta hänellä on rakas täti Leena; hänen täytyy saada ottaa tämä
+mukaansa.' Nyt sanoi mies: 'olkoon niin; mene ja kirjoita hänelle sillä
+tapaa.'
+
+"Opi sentähden, kallis pikku poikani Hannus, läksysi, ja rukoile
+iloisella sydämellä; ja kerro tämä kaikki myöskin Lippukselle ja
+Justukselle, että hekin oppivat läksynsä ja rukoilevat. Niin te kaikki
+yhdessä pääsette tuohon puutarhaan. Täten minä jätän sinut Jumalan
+kaikkivaltiaan haltuun; ja tervehdi täti Leenaa ja suutele häntä minun
+puolestani. -- Sinun rakas isäsi
+
+                                      Martin Luther."
+
+Muutamat, jotka ovat nähneet tämän kirjeen, arvelevat, että se on liian
+pilapuheinen niin vakaville aineille. Mutta taivas ei ole mikään kolkko
+ja juhlallinen, vaan aivan valoisa ja iloinen paikka; ja T:ri Luther
+kertoo vaan lapselle omalla lapsellisella kielellänsä, mikä autuas
+paikka se on. Eikö myöskin Jumala, taivaallinen Isämme, tee meidän
+samoin?
+
+Minä olisin mielellään nähnyt, kuinka T:ri Luther kääntyi pois
+totisista kirjeistänsä ruhtinaille ja tohtoreille suuren Augsburgin
+Tunnustuksen johdosta, jota he paraikaa laittavat, kirjoittaaksensa
+näitä armaita sanoja pikku Hannuksellensa. Ei mikään kumma, että
+"Catharine Lutherin", Tohtorinna Luther, "_mea dominus Ketha_,"
+"herrani Käthe", niinkuin hän nimittää häntä, on onnellinen vaimo. Se
+on onni Saksalle, että Katekismus, josta lapsemme oppivat ensimäiset
+jumalallisen totuuden alkeet, lähtee Lutherin isällisestä sydämestä,
+eikä sitä panna kokoon valtiopäivillä taikka yleisessä kokouksessa.
+
+Toisenkin kirjeen olen minä kopioinnut, koska lapseni olivat niin
+mieltyneet siihen. T:ri Luther on aina suuresti ihastellut linnun
+laulua. Se kirje, jonka olen kopioinnut, oli kirjoitettu Huhtikuun 28
+päivänä hänen ystävillensä, jotka usein kokoontuvat hänen pöytänsä
+ympärillä.
+
+"Armoa ja rauhaa Kristuksessa, rakkaat herrat ja ystävät! Minä olen
+saanut kaikki teidän kirjeenne ja ymmärrän, kuinka asiat käyvät teillä.
+Että tekin puoleltanne ymmärtäisitte, kuinka asiat käyvät täällä,
+tahdon saattaa teidän tietoihinne, että me, minä, mestari Beit ja
+Cyriacus, emme lähde Augsburgin valtiopäiville. Meillä on kuitenkin
+omat, vaikka toisenlaiset valtiopäivät täällä."
+
+"Juuri akkunaimme alla on vähäinen metsä elikkä lehto, johon naakat ja
+varikset ovat kutsuneet kokoon valtiopäivänsä, ja siellä on semmoista
+ratsastusta edestakaisin, semmoista lakkaamatonta hälinää yöt päivät,
+kuin kaikki olisivat iloiset ja vallattomat juomisesta. Nuoret ja
+vanhat jaarittelevat yhdessä, että minua kummastuttaa, kuinka he eivät
+hengästy. Minun tekisi hyvin mieli tietää, onko teillä yhtään tämmöisiä
+aatelisia ja kavaljereja; minusta tuntuu, kuin he olisivat kokoontuneet
+tänne joka paikasta mailmassa."
+
+"Minä en ole vielä nähnyt heidän keisariansa; mutta heidän ylhäisensä
+keikaroivat ja koreilevat edessämme, tosin ei kalliissa vaatteissa,
+vaan kaikki yksinkertaisesti puettuina samaan asuun, kaikki yhtä kaikki
+yhtä harmaa-silmäisinä ja kaikki laulaen samaa laulua, se vaan, että on
+mitä hupaisin eroitus nuorilla ja vanhoilla, suurilla ja pienillä. He
+eivät huoli mistään isosta palatsista taikka salista kokouspaikaksi,
+sillä heidän salinsa laki on ihana, korkea taivas, heidän lattiansa on
+keto täynnänsä kauniita, viheriöitä oksia, ja heidän seinänsä ulottuvat
+yhtä kauas, kuin mailman ääret. He eivät myöskään tarvitse hevosia eikä
+haarniskoita; heillä on höyheniset rattaat, joilla he välttävät
+loukkauksia ja vaaroja. He ovat epäilemättä suuria ja mahtavia herroja,
+mutta mitä he keskustelevat, sitä minä en vielä tiedä."
+
+"Kuitenkin, sen verran kuin minä tulkin avulla ymmärrän, tuumivat he
+suurta, äkillistä päällekarkausta ja sotaretkeä vehnää, ohraa, kauraa
+ja kaikenlaista viljaa vastaan, ja moni ritari on voittava kannuksensa
+tässä sodassa ja moni sankarityö toimitetaan."
+
+"Näin me istumme täällä valtiopäivillämme ja kuulemme ja kuuntelemme
+suurella mielihyvällä sekä opimme, kuinka ruhtinaat ja herrat ynnä
+kaikki muut keisarikunnan säädyt laulavat ja menostelevat aika
+iloisesti. Mutta erittäin meitä huvittaa nähdä, kuinka he isoisten
+tavalla teivastelevat, hiovat nokkiansa ja kiillottavat asepukujansa,
+saavuttaaksensa kunniaa ja voittoa vehnästä ja kaurasta. Me toivotamme
+heille terveyttä ja menestystä -- ja suomme, että he kaikki yhtä haavaa
+lentäisivät itsensä puhki johonkin pensas-aitaan!"
+
+"Sillä minun mielestäni he eivät ole paremmat, kuin sofistit ja
+paavilaiset saarnoinensa ja kirjoituksinensa, ja minä soisin, että
+nämätkin olisivat edessämme kokouksessamme, että saisin kuulla heidän
+hupaisia ääniänsä ja saarnojansa, ja nähdä, kuinka he yhteiseksi
+hyödyksi nielaisevat kaikki, mitä maan päällä löytyy, ja jälestäpäin
+lörpöttelevät tiesi kuinka kauan!"
+
+"Tänään olemme kuulleet ensimäisen satakielen; sillä he eivät ottaneet
+Huhtikuuhun luottaaksensa. Meillä on ollut hyvät säät täällä, ei mitään
+sadetta, paitsi eilen vähäisen. Teidän luonanne lienee ehkä toisin.
+Täten minä jätän teidät Jumalan haltuun. Menetelkäät hyvin. Annettu
+Jyvä-turkkien valtiopäivillä, Huhtikuun 28 päivänä anno 1530.
+                                                      Martinus Luther."
+
+Vaikka hän näyttää levolliselta ja joutilaalta, nojaa nyt, sanoo
+Gottfried, koko Saksa vielä kerran tämän uskollisen sydämen voimaan.
+
+Romalaiset diplomatit ovat monta kertaa olleet vähällä taivuttaa
+Melancthonia peräytymään kaikista rauhan tähden; ja ilman niitä jyrkkiä
+ja uskollisia sanoja, jotka lähtevät "erämaasta", joksi Luther sanoo
+Coburgin linnaa, luulee Gottfried, että kaikki olisi käynyt huonosti.
+T:ri Lutherin on täytynyt usein kirjoittaa vakavasti ja murheellisesti
+"Filip Pelkurille" ja pyytää, ettei hän ainakaan heittäisi
+vanhurskauttamisen oppia uskon kautta ja antaisi piispojen ratkaista
+kaikkia!
+
+Usko se on, joka tekee, että Luther näkee niin selvästi. "Se on Jumalan
+sana ja asia", kirjoittaa hän, "sentähden meidän rukouksemme varmaan
+kuullaan, ja Hän on jo määrännyt ja valmistanut sen avun, joka on meitä
+auttava. Tämä käy varmaan toteen. Sillä Hän sanoo: 'unohtaako vaimo
+lapsukaisensa, niin ettei hän armahda kohtunsa poikaa? ja vaikka hän
+unohtaisi, en minä kuitenkaan sinua unohda. Katso, käsiini olen minä
+sinun pyältänyt.' Minä olen nykyisin nähnyt kaksi ihmettä, hän jatkaa;
+ensimäisen, kun katselin ulos akkunastani ja näin taivaan tähdet ja
+koko Jumalan ihanan kaari-katon, enkä kuitenkaan eroittanut mitään
+pylväitä, joilla rakentaja oli tukenut tätä kantta; ei taivas
+kuitenkaan rauennut, vaan koko tuo suuri kaari seisoi lujana. Nyt
+löytyy semmoisia, jotka etsivät noita pylväitä ja tahtoisivat kokea ja
+tarttua niihin, ja kun he eivät voi, kummastelevat ja vapisevat,
+niinkuin taivas varmaan kukistuisi, ei minkään muun vuoksi, kuin vaan
+sen vuoksi, että he eivät voi koskea ja tarttua sen pylväisin. Jos he
+vaan voisivat löytää nämät, kyllä sitten taivas, heidän luullaksensa,
+pysyisi koossa!"
+
+"Iloinen ihme oli: minä näin suurten pilvien vierivän ylitsemme niin
+kauhealla painolla, että niitä sopisi verrata suureen valtamereen, enkä
+minä kuitenkaan selittänyt mitään alustaa, johon olivat perustetut
+elikkä rakennetut, eikä mitään rantaa, joka pidätti niitä; ne eivät
+kuitenkaan pudonneet päällemme, vaan katselivat meitä tylyllä,
+totisella muodolla ja pakenivat matkoihinsa. Mutta kun ne olivat
+kulkeneet ohitse, silloin loisti esiin sekä niitten alusta että meidän
+kattomme, joka oli kannattanut niitä -- taivaankaari! Tosin kyllä
+heikko, ohut, köykäinen alusta ja katto, joka pian suli pois pilviin ja
+oli pikemmin niinkuin väikkyvä särmiö, jonka näemme kirjavan lasin
+lävitse, kuin luja ja varma alusta! että meidän kyllin oli syytä
+epäillä tätä heikkoa sulkua, joka pidätti tuota ääretöntä vesien
+painoa. Kuitenkin me todella huomasimme, että tämä utuinen särmiö
+kykeni kannattamaan vesien painoa ja että se lujasti varjelee meitä.
+Mutta muutamia löytyy, jotka mieluisammin katselevat vesien ja pilvien
+paljoutta ja kovaa painoa, kuin liiton köykäistä, kaitaa kaarta. He
+tahtoisivat pidellä tätä väikkyvää, haihtuvaa vemmeltä, ja kun eivät
+voi sitä tehdä, pelkäävät he aina, että pilvet tuottavat
+vedenpaisumuksen takaisin."
+
+Taivaallinen Isä, kun yksi mies, joka luottaa sinun sanaasi, voi näin
+pitää kokonaista kansakuntaa pystyssä, mitä sinun sanasi tekisikään
+meidän kaikkien hyväksi, jos me jokainen samalla tapaa luottaisimme
+siihen ja Sinuun, joka lausui sen!
+
+
+
+
+XXXIII..
+
+Theklan kertomus.
+
+
+Wittenbergissä, 1540.
+
+Se aika, jota pelkäsin kaikkein enimmän sen suuren kadon jälkeen, joka
+teki minun elämäni autioksi, on tullut. Minä olen yksinäisen keski-ijän
+yksitoikkoisella lakealla. Lapsuuden päivänpaisteiset kunnaat, ja
+myöskin nuoruuden iloiset, tuuliset ahteet ovat melkein näkymättömissä
+minun takanani; ja arvoisan vanhuuden lumiset harjut, joilta voimme
+katsoa luvattuun maahan tuolle puolen, ovat melkein yhtä kaukana minun
+edessäni. Muitten elämä on pulppuavasta lähteestä paisunut leveäksi ja
+tyveneksi virraksi, sillä välin kuin minun elämäni on vaan sama kapea
+puro, kuin se alusta oli. Se hiipii verkan ja hiljalleen lakean poikki
+eikä hyppele iloisesti kalliolta soitellen joka paikassa matkallansa.
+Kuitenkin minä olen tyytyväinen; aivan täydellisesti tyytyväinen. Minä
+tiedän varmaan, että korkein viisaus ja rakkaus on määrännyt minunkin
+elämäni; ja että (sitä myöten kuin ei minun uskoton sydämeni estä sitä)
+Jumala johdattaa minutkin korkeimpaan ja parhaasen päämäärään.
+
+Minä en ajatellut aina niin. Minä varoin, ettei Bertrandin kuolema
+loisi varjoansa ainoastaan maalliseen elämääni, vaan että se ainaiseksi
+kiduttaisi ja heikontaisi luontoani; että samalla kuin kadotin kaikki
+avio-elämän suloiset, jalostuttavat suhteet, minä ijäti jäisin vaan
+kehkiämättömäksi, yksipuoliseksi olennoksi.
+
+Mutta eräänä päivänä minä T:ri Lutherin saksankielisestä raamatusta
+luin ensimäisen Korinthilais-epistolan kahdennessatoista luvussa
+Kristuksen ruumiista, ja sydämeni sai suuren lohdutuksen siitä. Minä
+näin, että me emme ole aiotut erinäisiksi atomeiksi, joista jokainen
+olisi täydellinen itsekseen, vaan saman ruumiin jäseniksi, joista
+jokainen on täydellinen ainoastaan sen kautta, että se on yhteydessä
+kaikkien muitten kanssa. Ja silloin huomasin, kuinka kokonaan
+vähäpätöinen asia se on, mihin paikkaan Kristus asettaa minut
+ruumiisensa; ja kuinka meidän on mahdoton tietää, miksi Jumala
+kasvattaa meitä, ennenkuin ruumis on täydellinen ja me näemme, mitä
+meidän tulee olla siinä.
+
+Kun minä vähäistä sen jälkeen astuin Dübenin nummea kotiin Elsan
+Greetan kanssa, toi joukko kasvavia puita, joitten varjossa lepäsimme,
+saman opetuksen eteeni vertauksen muodossa. Me olimme usein kaukaa
+ihmetelleet tämän ryhmän kaunista sopusuhtaisuutta, vaan nyt, kun
+katsoimme ylös, näin minä, kuinka vaillinainen jokainen yksityinen puu
+oli, kaikki kallistuen eri taholle, ja kaikki ainoastaan yhdeltä
+puolelta hyötyen. Jos jokainen puu olisi sanonut: "minä olen pyökkipuu
+ja minun on oikeus levittää oksiani joka haaralle, niinkuin veljeni,
+joka seisoo yksinään nummella," mitä tuosta ihanasta ryhmästä olisi
+tullut? Ja katsoen ylös viheriän, tiheän lehdistön lävitse sinistä
+taivasta kohden, minä sanoin:
+
+"Taivaallinen Isä, Sinä olet viisas! Minä en epäile enää. Istuta minut,
+mihin vaan tahdot, puutarhaasi, ja anna minun kasvaa mieltäsi myöten!
+Sinä et koskaan salli minun hairaantua korkeimmasta tarkoituksestasi."
+
+T:ri Luther on myöskin sekä keskusteluissaan että saarnoissaan sanonut
+monta asiaa, jotka tuontuostakin ovat paljon auttaneet minua.
+
+"Ohra", hän sanoi, "saa kärsiä paljon ihmisiltä. Ensiksi se kylvetään
+maahan, että se mätänee. Kun se sitten on kasvanut ja kypsynyt, se
+leikataan. Sitten se rouhennetaan, puserretaan, kuohutetaan ja
+laitetaan olueksi."
+
+"Juuri samanlainen martyri on pellava. Kun se on valmistunut, se
+nyhdetään, lioitetaan, loukutetaan, kuivataan, rohditaan, kehrätään ja
+kudotaan palttinaksi, joka taas paloitellaan ja leikataan. Jälestäpäin
+plaastaroitaan sillä paiseita ja tukotetaan haavoja. Sitten se muuttuu
+rievuiksi, pannaan tamppiin paperimyllyyn ja raasitaan pieniksi
+palasiksi. Siitä laitetaan paperia kirjoittamista ja painamista
+varten."
+
+"Nämät esineet ja moni muu heidän kaltaisensa, jotka ovat suureksi
+hyödyksi meille, saavat näin kärsiä. Niin saavat myöskin hyvät,
+jumaliset kristityt kärsiä paljon jumalattomain ja pahojen tähden.
+Mutta tällä tapaa ohra, viinirypäleet ja vilja jalostutetaan, ihmisessä
+muuttuen lihaksi, ja kristityn ihmisen ruumiissa astuen taivaalliseen
+valtakuntaan."
+
+Usein hän puhuu "kalliista, pyhästä rististä, josta osa on annettu
+jokaiselle kristitylle."
+
+"Kaikkien pyhien", sanoi hän kerta, kun yhden hänen ystävänsä lapsi
+makasi sairaana, "täytyy juoda katkerasta maljasta. Välttikö edes
+Maria, Herramme kallis äiti, sitä? Kaikkien, jotka ovat rakkaat
+Hänelle, täytyy kärsiä. Kristityt voittavat, kun kärsivät; ainoastaan
+kun he kapinoitsevat ja vastustavat, he voitetaan ja häviävät
+taistelossa."
+
+T:ri Luther tietää todella, mitä koetukset ja kiusaukset ovat. Monta
+katkeraa maljaa on hän saanut juoda, joka katsoo kristittyjen syntejä,
+itsekkäisyyttä ja eripuraisuutta omaksi surukseen ja häpeäkseen.
+Sentähden hän epäilemättä ymmärtääkin niin hyvin, kuinka tulee tukea ja
+lohduttaa. Niitten, jotka ovat aiotut kirkon luiksi ja suoniksi, täytyy
+odottaa kovimpia iskuja.
+
+Minä muistan hyvin, mitä hän sanoi lokakuun 8 päivänä 1529, ennenkuin
+hän lähti Coburgiin, jolloin hän ja hänen vaimonsa sairastivat
+kuumetta, ja häntä vaivasi myöskin lannetauti ja moni muu vamma:
+
+"Jumala on koettanut minua kovasti. Minä olen ollut kärsimätön; mutta
+Jumala tietää paremmin, kuin minä, miksi hyödyksi tämä on. _Meidän
+Herramme Jumala on niinkuin kirjanpainaja, joka latoo kirjaimet
+takaperin, jottemme täällä kykene niitä lukemaan. Kun me olemme
+painetut tuolla ylhäällä, tulevassa elämässä, osaamme lukea kaikki
+selvästi ja oikeinpäin_. Tällä välin meidän tulee olla kärsivälliset."
+
+Monella muulla tavalla, kuin voin mainita, ovat hän ja hänen sanansa
+auttaneet minua. Ei kukaan näytä ymmärtävän, niinkuin hän, mitä perkele
+on ja tekee. Se on _kiusaus surussa_, jota meidän tulee pelätä ja
+kavahtaa. Juuri tätä minä en ymmärtänyt ensin, kun Bertrand kuoli. Minä
+luulin itseäni kapinalliseksi, enkä rohjennut lähestyä Jumalaa,
+ennenkuin herkeisin tuntemasta itseäni kapinalliseksi. Minä en
+ymmärtänyt, että perkele, joka kiusasi minua kapinoimaan, myöskin
+kiusasi minua ajattelemaan, ettei Jumala antaisi anteeksi. Minä olin
+ennen ajatellut koetusta jonkunlaiseksi pyhyydeksi, jossa aivan
+luonnollisesti tuntisin Jumalan läsnä-olon. Minun tuli vielä oppia,
+että sekin voi olla jopa "pimeyden hetki," jolloin pimeyden ruhtinas
+näkymätönnä lähestyy meitä. Niinkuin T:ri Luther sanoo: "perkele
+ahdistaa meitä juuri siltä puolelta; josta olemme kaikkein hellimmät ja
+heikoimmat, niinkuin hän paratiisissa kääntyi Evaa eikä Adamia
+vastaan."
+
+Sanomattoman suuri lohdutus oli siitä, kun opin, kuka minua oli
+vaivannut, ja käännyin Hänen puoleensa, joka jo aikaa voitti kiusaajan,
+rukoillen, että Hän karkoittaisi tämän nyt minun luotani. Sillä vaikka
+T:ri Luther tuntee, kuinka kauhea langennut enkeli on -- "Kymmenien
+Käskyjen antithesis" (vastakohta), joksi hän nimittää häntä, "joka
+tuhansia vuosia on enkelin nerolla tutkistellut, kuinka tehokkaimmalla
+tavalla voi häiritä ja hävittää ihmisiä" -- muistuttaa hän meitä aina,
+että perkele kuitenkin on kukistettu vihollinen, ettei hän nytkään saa
+voittoa meistä, ja että, vaikka hän on rohkea ahdistamaan ja kiusaamaan
+suruttomia, yksi ainoa uskon sana tai katse panee hänet pakenemaan
+"niinkuin piestyn koiran." Juuri tämä tieto, että saatanalla on voima
+kiusata, ynnä vakuutus, ettei hän kykene uskovaista sydäntä
+vahingoittamaan, ne ovat niin usein tukeneet minua T:ri Lutherin
+sanoissa.
+
+Mutta hän ei ole ainoastaan tällä tapaa auttanut minua. Hän teroittaa
+usein, kuinka työnteko on aivan tarpeellinen. Parempi on, sanoo hän,
+ryhtyä halvimpaan askareesen, kuin istua yksinään joutilaana ja kohdata
+saatanan kiusauksia. "Usein on minun kiusauksissani tarve puhua vaikka
+vaan lapsen kanssa, että saisin karkoitetuiksi niitä ajatuksia, joilla
+perkele hätyyttää minua; ja tämä estää minua kerskailemasta, että itse
+omin neuvoin pystyn auttamaan itseäni ja kestämään ilman Kristuksen
+voimaa. Minä tarvitsen välisti semmoista auttajaa, jolla ei ole koko
+ruumiissansa niin paljon teologiaa, kuin minulla on yhdessä
+sormessani." "Ihmissydän", arvelee hän, "on niinkuin myllynkivi
+myllyssä: kun panet vehnää sen alle, se jauhaa ja murentaa vehnän
+jauhoksi; jollet pane vehnää, jauhaa se kuitenkin, mutta silloin se
+jauhaa itseänsä ja kuluu pois. Samoin ikään jättää ihmissydän, jollei
+sitä kiinnitetä työhön, sijaa perkeleelle, joka luikertaa sisään ja
+vetää myötänsä kokonaisen lauman pahoja ajatuksia, kiusauksia ja
+suruja, jotka jauhavat rikki sydämen!"
+
+Tämän hänen puheensa johdosta koetin minä ahkerasti hankkia jotakin
+toimitusta itselleni. Aluksi se näytti vaikealta. Elsa ei tarvinnut
+paljon apua lapsiansa varten taikka vaan satunnaisesti. Kotona olivat
+köyhyyden huolet ohitse, ja kallis isäni ja äitini voivat hyvin ilman
+minun avuttani. Tyytymättömyydessäni toivoin välisti, että he olisivat
+köyhät taas, niinkuin Elsan lapsuudessa, että minua tarvittaisiin ja
+minusta todella tuntuisi, kuin kehräämälläni ja ompelemallani
+hyödyttäisin, sen sijaan kuin nyt tunsin, että askaroitsin vaan
+joutilaisuutta karttaakseni ja ettei kenelläkään ollut mitään hyvää
+työstäni.
+
+Toisin aioin minua halutti päästä näkemästä koko sitä onnellista
+elämää, joka ympäröitsi minua, ja minä moitin puoleksi T:ri Lutheria
+sydämessäni, että luostarit hänen kauttansa olivat lakkautetut.
+Nunnana, arvelin minä, olisin ainakin ollut jotakin määrättyä ja
+arvossa pidettyä eikä se negativinen, kesken-eräinen olento, joksi
+tunsin itseni, eroitettuna likimmäisistäni sen kautta, että kaipasin
+sitä, joka teki heidän elämänsä todelliseksi ja onnelliseksi.
+
+Äitini tointuminen rutosta paransi minua vähän tästä. Se muistutti
+minua niistä siunauksista, jotka vielä olivat tarjonani kotona. Minä
+rupesin myöskin taas luottamaan Jumalaan ja sain lohdutusta, kun
+ajattelin, mitä äidin-äiti kerta sanoi minulle, kun olin vähäinen tyttö
+ja haikeasti itkin sekaantunutta vyyhtiä ja nyyhkytin: "en minä sitä
+ikinä selväksi saa"; "keri, rakas lapseni, keri vaan, tuuma tuumalta,
+avaa joka solmu toinen toisensa perästä, niin vyhti suorenee pian
+itsestänsä." Samalla tapaa minä päätin keriä vähäistä elämän lankaani
+päivästä päivään ja avata toisen vähäisen solmun toisen perästä, siksi
+kuin nyt vyhti todesti on suorinnut itsestänsä.
+
+Harvan naisen elämä on, luullakseni, enemmän täynnä rakkautta ja
+miellyttävää tointa, kuin minun. Minä olen ruvennut hoitamaan
+vähäistä tyttökoulua. Oppilaitteni joukossa on kaksi orpoa, jotka
+talonpoikais-sota teki isättömäksi ja jotka lähetettiin meille;
+tästäkin tulee minun kiittää T:ri Lutheria. Hän ei huoli mistään niin
+paljon, kuin nuorten kasvatuksesta; ei mikään sureta häntä enemmän,
+kuin se ahneus, joka kadehtii varoja kouluilta; eikä mikään ilahuta
+häntä enemmän, kuin pienokaisten edistyminen kaikessa hyvässä taidossa.
+Niinkuin hän kirjoitti vaaliruhtinas Johanille Coburgista kaksitoista
+vuotta takaperin:
+
+"Laupias Jumala osoittaa suurta armoa siinä, että Hän tekee sanansa
+niin hedelmälliseksi teidän maassanne. Herttaiset pienet pojat ja tytöt
+ovat niin hyvin opetetut katekismuksessa ja Pyhässä Raamatussa, että
+sydämeni sulaa, kun näen, kuinka nämät nuoret pojat ja tytöt osaavat
+uskoa ja puhua paremmin Jumalasta ja Kristuksesta, kuin kaikki vanhan
+ajan luostarit ja koulut."
+
+"Semmoinen nuoriso Teidän Arvonne maassa on ihana paratiisi, jonka
+vertaista ei löydy mailmassa. On niinkuin Jumala sanoisi: 'rohkeutta,
+rakas herttua Johan, minä uskon sinulle jaloimman aarteeni, kauniin
+paratiisini; sinä saat ruveta sen isäksi. Sillä minä jätän sen sinun
+huomaasi ja annan sinulle kunnian olla tarhurini ja huoneenhaltiani'.
+Tämä on totinen tosi. On myöskin, niinkuin Herramme Jesus olisi Teidän
+Arvonne vieras ja holholainen, koska Hänen sanansa ja Hänen
+pienokaisensa ovat teidän alinomaiset vieraanne ja holholaisenne."
+
+Vähä aika sitten eräs nainen, Lutherin vaimon ystävä, asui Tohtorin
+luona pannaksensa toimeen semmoista koulua Wittenbergissä nuoria
+tyttöjä varten; ja nyt se on joutunut minun haltuuni. Usein T:ri Luther
+tulee sisään ja laskee kätensä pienokaisten pään päälle, pyytäen
+Jumalaa siunaamaan heitä, taikka kuuntelee, kun he kertovat
+katekismusta taikka Pyhää Raamattua.
+
+
+Joulukuun 25 p. 1541.
+
+Kerta vielä on joulupuu sytytetty kodoissamme Wittenbergissä. Kuinka
+monta tämmöistä onnellista kristillistä kotia meillä on! Elsamme,
+Justus Jonaksen ja hänen lempeän, miellyttävän vaimonsa, joka, niinkuin
+T:ri Luther sanoo: "aina levittää iloa hyvillä, suloisilla
+kasvoillansa." Tämmöisissä tiloissa tulemme nyt kaikki kokoon Elsan
+luona. Lasten ääni on parempi, kuin valo, isäni sokeille silmille, ja
+äitini uudistaa jälleen omia äidin-ilojansa lapsen-lapsissaan, mutta
+ilman huolitta.
+
+Mutta kaikista näistä kodoista ei mikään ole niin onnellinen eikä niin
+hellästi yhteen liittynyt, kuin T:ri Lutherin. Hänen lapsenkaltainen
+ilonsa vähäisistä asioista tekee jokaisen perhe-juhlan hänen
+huoneessaan aivan riemuisaksi; ja lasten leikit ja huvit, samoin kuin
+heidän vähäiset huolensakin, ovat hänelle alinomainen vertaus
+taivaallisesta perheestä ja meidän keskuudestamme Jumalan kanssa.
+Hänellä on nyt viisi lasta, Hannus, esikoinen; Magdalena lempeä ja
+suloinen kolmetoistavuotinen tyttö; Paulus, Martin ja Margareta.
+
+Mikä onni niille, jotka ovat kadottaneet omansa ja ovat murheelliset,
+että meidän kristilliset juhlamme viittaavat eteenpäin ja ylöspäin,
+yhtä hyvin kuin taaksepäin; että ijankaikkinen ilo, jota lakkaamatta
+lähestymme, yhdistyy siihen maalliseen iloon, joka on mennyt ohitse.
+Niin, vanha pakanallinen elämänpuu, jota tämä nuori, viheriäinen kuusi
+maamme aarniometsistä sanotaan kuvaavan, on kristitty joulupuuksi.
+Vanha elämänpuu oli surun puu, sen juuret olivat katoavaisessa maassa,
+ja sen alla istuivat murhettivat Vaiheettaret valmiina leikkaamaan
+poikki ihmis-elämän lankaa. Luonto, joka aina uudistuu, oli surullinen
+vastakohta ihmis-elämään, joka kukoistaa vaan kerran. Mutta meidän
+elämänpuumme on ilon puu, ja sen juuret ovat ijankaikkisen ilon
+paratiisissa. Enkelit vartioivat sitä, ja se muistuttaa Toisen Ihmisen
+synnystä -- Herrasta, joka tuli taivaasta -- joka ei ole ainoastaan
+elävä sielu, vaan elämää antava henki. Elämänpuusta havaitsemme, kuinka
+katoavainen luonto, vaikka se näyttääkin kuolemattomalta, on
+vastakohtana kuolevaisen ihmisen todelliseen, ijankaikkiseen elämään.
+Pienten lasten ilosta näyttää, kiitos Jumalan, koko sydämeni kerran
+vielä riemuitsevan; sillä minäkin katson aamuruskoa kohden ja kuulen
+elämän lähteen solisevan, mihin hyvänsä minä käännyn. _Edessäni_ se
+kuitenkin on paras ja raikkain! sillä se kumpuaa ylös ijankaikkiseen
+elämään.
+
+
+Joulukuulla 1542.
+
+Varjo on laskeunut T:ri Lutherin rauhalliseen kotiin: Magdalena,
+itsensäkieltäväinen, kuuliainen, hurskas, armas lapsi -- hän sydämen
+suosikki -- on kuollut; esikoistytär, jonka kuva, kun hän oli vuoden
+vanha, ilahutti häntä Coburgissa.
+
+Viime Syyskuun viidentenä päivänä hän sairastui, ja silloin Luther
+kohta kirjoitti ystävällensä Marcus Crodel'ille, että tämä lähettäisi
+hänen poikansa Johanin Torgau'ista, jossa hän opiskeli, katsomaan
+sisartansa. Hän kirjoitti:
+
+"Armoa ja rauhaa, rakas Marcus Crodel'ini. Minä pyydän, että sinä
+salaat Johaniltani, mitä minä kirjoitan sinulle. Minun tyttäreni
+Magdalena on todella melkein haudan partaalla -- lähtee pian Isänsä luo
+taivaasen, jollei Jumala vielä katsoisi soveliaaksi säästää häntä.
+Mutta hän itse tahtoo niin hartaasti nähdä veljeänsä, että minun täytyy
+lähettää vaunut noutamaan häntä. He rakastivat toisiansa suuresti.
+Jospa hän eläisi, siksi kuin veli tulee! Minä teen, mitä suinkin voin,
+ettei jälestäpäin se ajatus, että laiminlöin jotakin, vaivaisi minua.
+Käske sentähden syytä ilmoittamatta hänen kiiruimman kautta palata
+näillä vaunuilla tänne; -- tänne, jossa Magdalena joko lepää Herrassa
+taikka tointuu. Jää hyvästi Herrassa."
+
+Veli tuli, mutta Magdalena ei tointunut.
+
+Kun hän nyt makasi kovin sairaana, sanoi Tohtori Martin:
+
+"Hän on hyvin kallis minulle; mutta, armollinen Jumala, jos siis tahdot
+ottaa hänet pois täältä, olen minä tyytyväinen siinä tiedossa, että hän
+on oleva Sinun kanssasi."
+
+Ja kun Magdalena makasi vuoteessansa, sanoi hän hänelle:
+
+"Pikku Magdalenani, tyttöseni, sinä tahtoisit jäädä isäsi luo; ja sinä
+olet myöskin tyytyväinen menemään Isäsi luo tuonne ylös?"
+
+Hän vastasi: "niin, kallis isä; niinkuin Jumala tahtoo."
+
+Silloin isä sanoi:
+
+"Sinä lemmittyni! Henki on altis, mutta liha on heikko."
+
+Sitten hän kääntyi pois ja sanoi:
+
+"Hän on hyvin kallis minulle. Jos jo liha on näin voimallinen,
+mimmoinen henki lieneekään?"
+
+Ja muun muassa hän sanoi:
+
+"Tuhanteen vuoteen Jumala ei ole antanut kenellekään piispalle niin
+suuria lahjoja, kuin Hän on antanut minulle; ja meidän tulisi riemuita
+Hänen lahjoistaan. Minä olen suuttunut itseeni, etten voi riemuita
+sydämessäni Magdalenastani enkä lausua kiitoksia; vaikka minä silloin
+tällöin osaan laulaa vähäisen laulun Jumalallemme ja kiittää Häntä
+vähän kaikista näistä. Mutta rohkaiskaamme mieltämme; joko elämme
+taikka kuolemme, olemme Herran. '_Sive vivimus, sive morimur, Domini
+sumus_.' Tämä on totta, olipa että ajattelemme '_Domini_' nominatioiksi
+taikka genitiviksi: me olemme Herran, ja Hänessä me olemme kuoleman ja
+elämän herrat."
+
+Nyt lausui mestari Georg Rörer:
+
+"Minä kuulin kerta teidän kunnian-arvoisuutenne sanovan jotakin, joka
+usein lohduttaa minua -- nimittäin: 'minä olen rukoillut Herraamme
+Jumalaa, että Hän antaa minulle autuaallisen lopun, kun lähden täältä.
+Ja Hän tekee sen; siitä minä olen varma. Viimeisellä hetkelläni olen
+minä vielä puhuva Kristuksen, meidän Herramme kanssa, vaikkapa kuinka
+lyhyen aikaa. Minä pelkään välisti', jatkoi mestari Rörer, 'että minä
+lähden täältä yht'äkkiä ja ääneti, enkä jaksa puhua sanaakaan.'"
+
+Siihen arveli T:ri Martin Luther:
+
+"Joko elämme taikka kuolemme, olemme Herran. Niin on laita, joko henki
+menee meistä siten, että lankeemme portaista alas taikka äkisti
+kuolemme, kun istumme ja kirjoitamme. Se ei vahingoittaisi minua,
+vaikka putoisin maahan tikapuista ja makaisin kuolleena niitten
+vieressä; sillä perkele vihaa meitä julmasti ja saa kaiketi
+semmoisiakin aikaan."
+
+Kun viimein pikku Magdalena oli juuri kuolemallansa, lankesi hänen
+isänsä polvillensa hänen vuoteensa viereen, itki katkerasti ja rukoili,
+että Jumala vastaan-ottaisi hänet. Nyt hän lähti täältä, nukkuen isänsä
+syliin. Hänen äitinsä oli myöskin huoneessa, mutta vähän taempana
+surunsa vuoksi. Tämä tapahtui vähäistä jälkeen kello yhdeksän
+keskiviikkona 19:nä Kolminaisuuden sunnuntaina 1542. Tohtori kertoi
+usein, niinkuin ennen mainittiin: "Minä tahtoisin mielellään saada
+pitää tyttäreni, jos Herramme Jumala jättäisi hänet minulle; sillä minä
+rakastan häntä hyvin paljon. Mutta tapahtukoon Hänen tahtonsa; sillä ei
+mikään ole parempi hänelle, kuin se."
+
+Kun hän vielä eli, sanoi hän hänelle:
+
+"Kallis tytär, sinulla on myöskin Isä taivaassa; sinä menet Hänen
+luoksensa."
+
+Silloin lausui mestari Filip:
+
+"Vanhempain rakkaus on semmoinen Jumalan rakkauden kuva ja selitys,
+joka on piirretty ihmissydämeen. Jos siis Jumalan rakkaus ihmiskuntaan
+on yhtä suuri, kuin vanhempien rakkaus lapsiinsa, on se todella suuri
+ja palava."
+
+Kun ruumis oli laskettu arkkuunsa, sanoi T:ri Martin:
+
+"Sinä lemmitty Lenchen, kuinka hyvä sinun nyt on olla!"
+
+Ja katsellessaan kun hän makasi tuossa, lausui hän:
+
+"Voi, sinä suloinen Lenchen, sinä nouset kuolleista jälleen ja loistat
+niinkuin tähti; niin, niinkuin aurinko!"
+
+He olivat tehneet arkun liian kapeaksi ja lyhyeksi, ja hän sanoi:
+
+"Vuode on liian vähäinen sinulle! Minä riemuitsen tosin hengessäni,
+mutta lihassani olen kovin murheellinen; tämä ero koettelee minua
+ylenmäärin. Se on kummallista, että olen niin murheissani, vaikka minä
+tiedän, että hän varmaan lepää rauhassa ja että hänen käy kaikite
+hyvin."
+
+Ja kun väki, joka tavallisuuden mukaan tuli asettamaan ruumista
+katsottavaksi, puhutteli Tohtoria ja surkutteli häntä, arveli hän:
+
+"Teidän tulisi iloita. Minä olen lähettänyt pyhimyksen taivaasen; niin,
+elävän pyhimyksen! Jospa me saisimme semmoisen kuoleman! Semmoisen
+kuoleman minä kuolisin mielelläni juuri tänä hetkenä."
+
+Tuosta lausui joku: "se on kyllä totta; kuitenkin tahtoo jokainen saada
+pitää omansa."
+
+Tohtori Martin vastasi:
+
+"Liha on liha, ja veri on veri. Minä olen iloinen, että hän on tuolla
+ylhäällä. Se on vaan liha, joka suree."
+
+Muille vieraille hän sanoi:
+
+"Älkäät surko. Minä olen lähettänyt pyhimyksen taivaasen; niin, minä
+olen lähettänyt kaksi semmoista sinne!" tarkoittaen pikku tytärtänsä
+Elisabetia.
+
+Kun he veisasivat ruumin luona: "Herra, älä muista meidän entisiä
+syntejämme, jotka vanhuudesta ovat", lausui hän:
+
+"Minä sanon: oi, Herra! ei ainoastaan meidän entisiä syntejämme, ei
+ainoastaan niitä, jotka vanhuudesta ovat, vaan nykyisiä syntejämme;
+sillä me olemme koronkiskojia, ryöstäjiä, saitureita. Niin, messun
+kauhistus on vielä mailmassa!"
+
+Kuu arkku naulattiin kiinni, ja hän haudattiin, sanoi hän: "_totisesti
+on ruumiin ylösnousemus olemassa_."
+
+Ja kun he palasivat haudalta, sanoi hän:
+
+"Tyttäreni on nyt hyvässä tallessa sekä ruumiin että sielun puolesta.
+Meidän, kristittyin ei tule valittaa mitään; me tiedämme, että niin
+pitää olla. Me olemme varmemmat ijankaikkisesta elämästä, kuin mistään
+muusta; sillä Jumala, joka on luvannut sen meille kalliin Poikansa
+tähden, ei koskaan valehtele. Kaksi pyhimystä minun lihastani on
+Herramme Jumala ottanut, mutta ei minun verestäni. Liha ja veri eivät
+voi periä Jumalan valtakuntaa."
+
+Paitsi muita hän puhui:
+
+"Meidän tulee pitää tarkkaa huolta lapsistamme, ja semminkin vähäisistä
+tyttö-raukoista; me emme saa jättää huolenpitoa heistä muille. Tällä en
+yhtään sääli poikia. Poika voi elättää itseänsä, missä hyvänsä hän on,
+jos hän vaan tahtoo tehdä työtä; ja jollei hän tahdo tehdä työtä, on
+hän konna. Mutta vähäiset tytöt kaipaavat sauvaa, johon saavat nojata."
+
+Ja taas:
+
+"Minä annoin tämän tyttären hyvin mielellään Jumalallemme. Lihan
+jälkeen olisin minä tosin tahtonut pitää häntä kauemmin luonani; mutta
+koska Hän on ottanut hänet täältä, kiitän minä Häntä."
+
+Yötä ennen, kuin Magdalena Luther kuoli, oli hänen äidillänsä uni,
+jossa hän näki kahden miehen, jotka olivat puetut valkoisiin
+vaatteisin, ihanat ja nuoret, tulevan saattamaan hänen tytärtänsä pois
+hänen sulhonsa luo. Kun seuraavana aamuna Filip Melancthon tuli
+luostariin ja kysyi hänen tyttärensä laitaa, kertoi hän hänelle unensa.
+
+Mutta Tohtori säikähtyi siitä ja sanoi muille:
+
+"Nämät nuoret miehet ovat kalliit enkelit, jotka tulevat johdattamaan
+tätä neitsyttä taivaan valtakuntaan oikean sulhon luo."
+
+Ja seuraavana päivänä hän kuoli.
+
+Joku aika hänen kuolemansa jälkeen lausui T:ri Martin Luther:
+
+"Jos tyttäreni Magdalena voisi virvota henkiin ja tuoda muassaan
+minulle Turkin valtakunnan, en minä tahtoisi vastaan-ottaa sitä. Voi,
+hänestä on pidetty hyvin huolta: '_beati mortui, qui in Domino
+moriuntur_' (Autuaat ne kuolleet, jotka Herrassa kuolevat). Niillä,
+jotka näin kuolevat, on varmaan ijankaikkinen elämä. Minä soisin, että
+minä ja lapseni ja te kaikki voisitte näin erota täältä; silla pahat
+päivät ovat tulossa. Minä en näe mitään apua eikä neuvoa enää maan
+päällä ennen tuomiopäivää. Minä toivon, jos Jumala niin tahtoo, ettei
+se kauan viivy; ahneus ja koronkiskonta lisääntyvät."
+
+Ja usein hän illallista syödessään kertoi: "_et multiplicata sunt mala
+in terris_" (Pahat maan päällä ovat monin kerroin karttuneet).
+
+Hän sepitti itse seuraavan hautakirjoituksen, ja asetti sen
+Magdalenansa haudalle:
+
+    "_Dormio cum sanctis hic Magdalena Lutheri Filia,
+    et hoc strato tecta quiesco meo.
+    Filia mortis eram, peccati semine nata,
+    Sanguine sed vivo, Christe, redempta tuo_."
+
+Suomeksi:
+
+    Täss' lepäjää tytär Lutherin, nuhteetoin Magdalena,
+    Autuas, peittehenä turve vihreä on.
+    Kuoleman laps olit, synnissä siinnyt ja kasvanut, mutta
+    Sullen taas elämän toi veri Kristuksen.
+
+Mutta vaikka hän koettaa kehoittaa muita, valittaa hän kauan ja
+katkerasti itse, niinkuin useat hänen kirjeensä osoittavat.
+
+Jonakselle hän kirjoitti:
+
+"Luullakseni olet sinä kuullut, että minun rakkain tyttäreni Magdalena
+on syntynyt uudestaan Kristuksen ijankaikkiseen valtakuntaan. Mutta
+vaikk'ei minun ja minun vaimoni tulisi tehdä muuta, kuin kiittää ja
+riemuita niin autuaallisesta ja pyhästä lopusta, jonka kautta hän on
+välttänyt lihan, mailman, Turkkilaisen ja perkeleen vallan, on
+kuitenkin luonnollisen rakkauden side semmoinen, ettemme voi erota
+hänestä ilman huokauksia ja sydämen vaikerrusta. Ne kiintyvät
+sydämeemme, ne pysyvät piirrettyinä sen pohjassa -- hänen kasvonsa,
+hänen sanansa -- tämän kalliin ja kuuliaisen lapsen katseet -- niin
+elävän kuin kuolevankin; niin että tuskin Kristuksenkaan kuolema (ja
+mitä kaikki kuolemat Hänen kuolemansa rinnalla ovat?) voi poistaa hänen
+kuolemaansa meidän muististamme. Kiitä sinä siis Jumalaa meidän
+sijastamme. Ihmettele Jumalan suurta työtä, Hänen, joka näin ylentää
+lihamme! Tyttäreni oli, niinkuin sinä tiedät, lempeä ja suloinen
+luonnoltansa, ja aivan rakastettava. Siunattu olkoon Herra Jesus
+Kristus, joka kutsui ja valitsi ja on näin kirkastuttanut hänet. Minä
+toivon itseni ja kaikkien omien puolesta, että me saisimme semmoisen
+kuoleman; ei, pikemmin semmoisen elämän, jota minä vaan rukoilen
+Jumalalta, kaiken lohdutuksen ja laupeuden Isältä."
+
+Ja taas Bremen'in pastorille Jakob Probst'ille:
+
+"Minun kaikkein rakkain lapseni Magdalena on mennyt taivaallisen Isänsä
+luo, nukkuen pois täynnänsä uskoa Kristukseen. Närkästynyt kuoleman
+kammo tukehuttaa kyyneliäni. Minä rakastin häntä hellästi. Mutta _sinä
+päivänä_ kostetaan meidän puolestamme kuolemalle ja hänelle, joka on
+kuoleman alla."
+
+Ja Amsdorfille:
+
+"Paljon kiitoksia siitä, että koetit lohduttaa minua perin rakkaan
+tyttäreni kuoleman vuoksi. Minä en rakastanut häntä ainoastaan
+sentähden, että hän oli minun lihaani, vaan sentähden, että hänellä oli
+niin lempeä ja hiljainen luonto, ja hän aina oli niin kuuliainen
+minulle. Mutta nyt minä iloitsen, että hän on mennyt elämään
+taivaallisen Isänsä kanssa ja on nukkunut suloisimpaan uneen siihen
+päivään saakka. Sillä ajat ovat pahat ja käyvät yhä pahemmaksi; ja
+sydämessäni minä rukoilen, että sinulle ja kaikille rakkailleni
+annettaisiin samanlainen lähtö täältä, ja että saisitte semmoisella
+hiljaisella tyvenyydellä nukkua Herrassa. _Vanhurskaat kootaan ja
+lepäävät vuoteissansa_. Sillä mailma on tosiaan kauhea Sodoma."
+
+Ja Lauterbach'ille:
+
+"Syystä sinä kirjoitat, että kuolemaa (taikka vielä oikeammin unta)
+tulee kaikkiin näihin aivan pahoihin aikoihin ikävöitä. Ja vaikka tämän
+kaikkein kalliimman lapseni lähtö on suuresti liikuttanut minua, olen
+enemmän iloinen, että hän, Jumalan valtakunnan tytär, riistettiin
+perkeleen ja mailman kidasta; niin suloisesti nukkui hän Kristuksessa."
+
+Niin murheellisesti ja hellästi hän kirjoittaa ja puhuu. Tämä surun
+varjo keskellä hänen elämäänsä pimittää koko mailman häneltä. Taikka
+pikemmin, niinkuin hän sanoisi, kun ei tuon armaan, kuuliaisen lapsen
+läsnä-olo enää ilahuta häntä, katsoo hän ulos kylmän ja mustan
+lietensä äärestä ja näkee mailman semmoisena, kuin se on: rikkaitten
+ahneuden; köyhien oikeat vaatimukset, mutta kapinalliset yritykset;
+Turkkilaisten sodan ulkopuolella, keisarikunnan riidan sisäpuolella;
+uhkaavan uskonnollisen vainon tuliset vihat; ystävien penseyden ja
+eripuraisuuden. Monta vuotta salli Jumala tämän herkkä-tunteisen
+sydämen vetäytyä kaikista näistä kodin valoisaan, eheään keskuuteen.
+Mutta nyt hän luo silmänsä tuolle puolen tätä elämää; kuolemaa kohden,
+joka vähitellen meille kaikille ilmaisee totuuden, vanhurskauden ja
+rakkauden valtakunnan, taikka pikemmin siihen kunniakkaasen
+Tulemukseen, joka julistaa sen kaikille. Näistä hän mielellään puhuu.
+Hän on varma, että mailman loppu on lähellä, ja hän sanoo, että
+kaikkien saarnaajien tulisi kehoittaa seurakuntiansa rukoilemaan sen
+tuloa, niinkuin kultaisen aikakauden alkua. Hän lausui kerta: "oi
+armollinen Jumala, tule pian jälleen! Minä odotan sitä päivää, sitä
+kevät-aamua, jolloin päivä ja yö ovat yhtä, ja tuon koiton kaunis,
+hohtava ruusu sinestyy. Tästä aamu-ruskosta lähtee, niin mielessäni
+kuvailen, paksu, musta pilvi, salamat leimuvat, jyräys, ja taivas ja
+maa raukeevat. Jumala olkoon ylistetty, joka on opettanut meitä
+ikävöimään ja vartomaan sitä päivää. Paavikunnassa veisaavat:
+
+"'_Dies irae, dies illa_' (Vihan päivä, tuo päivä); mutta me odotamme
+sitä toivolla; ja minä luulen, ettei se ole aivan kaukana."
+
+Ei hän kuitenkaan ole mikään uneksija, joka suruttomasti panee kätensä
+ristiin ja vartoo koittoa. Hän on päivän oma, valkeuden lapsi; ja
+levollisesti, vieläpä iloisesti, tekee hän lakkaamatta työtä muitten
+hyväksi, tarkasti muistaen kaikkein tarpeita ja iloja, vähimmästä
+alkaen suurimpaan saakka; hellästi ja mielellään luopuen hopeisista
+astioistansa, jalosti palkitakseen uskollista vanhaa palveliaa,
+joka eroo hänen tyköänsä; puollustaen avuttomia; kirjoittaen
+lohdutuskirjeitä halvimmallekin, joka kaipaa hänen tukeansa; pitäin
+huolta kaikista seurakunnista, kuitenkin vakavasti lapsiansa kurittaen,
+kun niin tarvitaan, taikka ottaen osaa kaikkien heidän tuumiinsa ja
+huvituksiinsa.
+
+
+Wittenbergissä, 1545.
+
+Näyttää siltä, kuin T:ri Luther olisi yhtä tarpeellinen meille nyt,
+kuin siihen aikaan, jolloin hän antoi ensimäisen kehoituksen parempiin
+pyrintöihin sillä, että hän ripusti thesinsä Wittenbergin oviin, taikka
+kansan silmät kaikki kääntyivät häneen Wormsissa. Rauhallisessa
+kodissaan hän istuu ja pitää kädessään niitä lankoja, jotka johdattavat
+niin monen elämää ja niin monen maan kohtaloa. Hän on näihin aikoihin
+usein sairastanut, jopa toisinaan aivan kovasti. Rikkaitten porvarien
+ja aatelisten itsekäs ylellisyys vaivaa häntä paljon. Kerta hän melkein
+väkisin avasi itselleen tien vaaliruhtinaan kabinettiin, vaatiaksensa,
+että hän määräisi osan takavarikkoon otetuista kirkonsaatavista pappien
+ja koulun-opettajien palkaksi; ja vakavasti hän kerta toisensa perästä
+saarnastuolista soimaa ahneutta.
+
+"Kaikki muut viat", hän sanoo, "tuottavat huvinsa; mutta viheliäinen
+saituri on tavaransa orja eikä sen herra; hänellä ei ole mitään iloa
+tästä eikä tulevasta elämästä. Täällä hän on kiirastulessa, siellä
+helvetissä; kun päinvastoin usko ja tyytyväisyys vuodattavat rauhaa
+sieluun täällä ja sitten saattavat sielun taivaasen. Sillä ahne kaipaa
+sitä, mitä hänellä on, yhtä paljon kuin sitä, mitä hänellä ei ole."
+
+Ei löytynyt koskaan sydäntä, joka olisi ollut vapaampi itsekkäistä
+edunpyynnöistä ja vehkeistä, kuin hänen. Hänen uskonsa tähtää aina
+näkymätöntä Jumalaa; ja hänestä tuntuu surkeimmalta hulluudelta sekä
+synniltä, kun ihmiset rakentavat pesänsä tähän metsään, jonka kaikissa
+puissa hän näkee "metsäherran merkin."
+
+Hänen saarnansa ovat nykyisin usein olleet nuhtelevaisia ja surullisia.
+
+Elsan Greeta, joka nyt on ajattelevainen kolmenkolmatta vuoden vanha
+tyttö, sanoi minulle tuonain:
+
+"Täti Thekla, miksi T:ri Luther välisti saarnaa niin, kuin hänen
+saarnaamisensa ei olisi tehnyt mitään hyvää? Eikö monta pahaa ole
+poistettu, jota hän moitti? Eikö raamattu ole jokaisessa kodissa?
+Äitimme arvelee, ettemme voi kylläksi olla kiitolliset siitä, että
+saamme elää niihin aikoihin, jolloin meille opetetaan totuus Jumalasta
+ja meille annetaan luottamuksen ja rakkauden uskonto epäilyksen ja
+pelon sijaan. Miksi T:ri Luther usein puhuu niin, kuin ei mitään olisi
+tehty?"
+
+Eikä minulla ollut muuta vastata, kuin tämä:
+
+"Me näemme, mitä on tehty; mutta ainoastaan T:ri Luther tietää, mitä
+hän toivoi saavansa aikaan. Hän lausui kerta: 'jos minä alusta olisin
+tietänyt, että ihmiset näin vihasivat Jumalan sanaa, olisin minä
+pysynyt alallani. Minä luulin, että he tekivät syntiä vaan
+taitamattomuudesta.'"
+
+"Minä arvelen, Greeta", jatkoin minä, "että hänen silmiensä edessä
+kangasti koko kristikunta, joka riensi rukoilemaan ja palvelemaan
+Herraansa, kun hän kerran oli näyttänyt heille, kuinka hyvä Hän on. Me
+näemme, mitä T:ri Luther on tehnyt. _Hän_ näkee, mitä hän toivoi
+saavansa aikaan, ja vertaa tätä siihen, mikä on jäänyt tekemättä."
+
+
+
+
+XXXIV.
+
+Äidin kertomus.
+
+
+Luullakseni ei löydy koko kristikunnassa yhtäkään vanhaa miestä ja
+vaimoa, jonka tulisi olla niin kiitollinen, kuin puolisoni ja minun.
+
+Epäilemättä ovat kaikki vanhemmat taipusat katsomaan omien lastensa
+parasta puolta; mutta minusta näyttää siltä, kuin meidän lapsilla
+tosiaan ei olisikaan muuta puolta, kuin tämä. Kenties Elsalla on
+välisti vähän liian paljon minun levottomasta luonnostani; mutta
+hänenkin hellässä sydämessään, niinkuin toisten kaikkien, on suuri
+määrä hänen isänsä toivokkaisuutta. Ja sitten, vaikkei heillä
+kenelläkään liene isän keksivää neroa, näyttää tästä tuskin olevan
+mitään vahinkoa; koska, niinkuin asiat käyvät mailmassa, toiset usein,
+juuri kun toinen on menestymällänsä, astuvat väliin ja poimivat
+keksinnön hedelmän sillä, että vaan lisäävät jonkun vähäpätöisen pikku
+asian, joka panee koneen käymään ja tekee, että näyttää siltä, kuin he
+olisivat olleet oikeat keksijät.
+
+Ei niin, että minä hetkeäkään nureksin niitä, joilla on tämä pikkuinen
+näppäryys, että hoksaavat juuri viimeisen tempun ja saavat asian
+menestymään; sekin on, niinkuin isä sanoo, Jumalan lahja, ja vaikkei
+sitä suinkaan voi verrata mieheni suuriin, yleviin ajatuksiin ja
+tuumiin, on sillä suurempi käypä hinta mailmassa. Ei niinkään, että
+minä hetkeäkään nureksin mailmaa. Meillä on kaikilla paljon enemmän
+siinä, kuin ansaitsemme (paitsi ehkä rakas mieheni, joka huolii niin
+vähän sen palkinnoista!). Se on aivan ihmeellistä, kuinka hyvät kaikki
+ovat olleet meitä kohtaan. Gottfried Reichenbach ja kaikki meidän
+vävymme ovat niinkuin omat poikamme; eivätkä he olisi voineet panna
+suurempaa arvoa tyttäriimme, jos näillä olisi ollut myötäjäiset, kuin
+prinsessoilla; vaikka minun täytyy suoraan sanoa, että minun mielestäni
+meidän tyttäremme ilman kreuzeriäkään myötäjäisiä ovat oikea aarre
+mille miehelle hyvänsä. Usein minua kummastuttaa, mistä he ovat
+oppineet niin oivallisiksi emänniksi, ja kuinka he ovat niin järkevät
+ja viisaat joka asiassa, kun minä en milloinkaan pitänyt itseäni
+ollenkaan taitavana talouden hoitajana. Tosin heidän isänsä keskustelut
+olivat aina hyvin opettavaisia; ja kallis äiti vainajani oli kokonainen
+viisauden ja kokemuksen vara-aitta. Ei siinä kuitenkaan ole vielä
+kylliksi selitystä. Jumala on ihmeellisen hyvä ja siunaa vähimpiäkin
+yrityksiä kasvattaa pienokaisia Häntä varten. Me ajattelemme usein,
+että heidän varhaisten vuosiensa köyhyys oli oikea kärsivällisyyden ja
+kotihyveitten koulu heille kaikille. Myöskin Kristofer ja Thekla, jotka
+alusta tuottivat meille enemmän huolta, kuin muut, ovat juuri
+vanhuutemme tuki ja ilo; joka osoittaa, kuinka vähän me edeltäpäin
+tiedämme, mitä hyviä asioita Jumala varustaa meille.
+
+Kuinka minä yhteen aikaan vapisin heidän molempien puolesta! Se suretti
+Elsaa ja minua kovasti, kun näimme Kristoferin, niinkuin me luulimme,
+kokonaan kääntävän selkänsä uskonnolle siitä saakka, kuin Fritz rupesi
+munkiksi; ja kuinka se lohdutti, kun huomasimme, että hän T:ri Lutherin
+saarnoista ja raamatusta löysi sen totuuden, joka taivutti hänen
+sydämensä kunnioitukseen, mutta kuitenkin jätti hänen luonteellensa
+tilaa edistyä eikä pusertanut sitä mihinkään kaavaan, joka oli tehty
+muita luonteita varten. Kuinka se lievitti, kun kuulimme, ettei hän
+hyljännyt uskontoa, vaan sen, mikä oli väärää silloisessa uskonnossa,
+ja havaitsimme, että hän antautui kirjanpainajan ammattiinsa yhtä
+pyhillä tunteilla, kuin Fritz papinvirkaansa!
+
+Sitten Theklamme, kuinka levoton minä olin hänen puolestaan yhteen
+aikaan! kuinka valmis ottamaan hänen kasvatustansa Jumalan käsistä
+omiin käsiini, joka, niinkuin minä taitamattomuudessani arvelin, ehkä
+säästäisi hänen hehkuvalta, innokkaalta, rakastavalta sydämeltään monta
+tuskaa.
+
+Minä tahdoin kesyttää ja tasoittaa kaikki hänessä lempeillä
+varoituksilla ja viisailla neuvoilla. Minä tahdoin, että hän rakastaisi
+vähemmällä kiivaudella, iloitsisi suuremmalla maltilla, surisi
+enemmällä kohtuudella. Minä koetin lujasti litistää hänen luonnettansa
+kapeampaan kaavaan. Mutta Jumala ei suvainnut sitä. Minä ymmärrän ne
+kaikki nyt. Hän oli luotu rakastamaan ja iloitsemaan, ja sitten
+itkemään ja valittamaan sydämensä kyllyyden mukaan, että hän, joko
+Jumala johdatti häntä korkeudelle tai syvyyteen, oppisi, mitä hänen
+tarvitsi oppia sen rakkauden korkeudesta ja syvyydestä, joka ulottuu
+kaiken ilon ylitse ja kaiken surun alitse. Sen sijaan, että hänen
+luontonsa minun taitamattoman käteni kautta olisi kutistunut ja
+kitunut, oli sen määrä tällä tapaa terästyä, vahvistua ja juurtua, että
+muut saisivat suojaa hänen hellyydessään ja rakkaudessaan, niinkuin
+aivan moni nyt saa. Minä olisin liennyttäissäni heikontanut; Luoja on
+liennyttäissään voimistuttanut ja laajentanut; Hän on tehnyt hänet
+kykeneväksi kestämään ja säälimään, niinkuin myöskin tuntemaan.
+
+Ei kukaan arvaa, mitä hän on meille, ainoa, joka on kokonaan jäänyt
+meille, jolle me olemme vielä likeisimmät ja rakkaimmat, joka sitoo
+meidän vuotemme yhteen hellän huolen ainaisen muiston kautta, tekee
+meidät nuoriksi lapsellisella rakkaudellaan, ja oman hyväntekeväisen
+ja toimellisen elämänsä kautta tuottaa väsähtyneelle elämällemme
+keski-ijän vireyden ja harrastukset.
+
+Elsa ja hänen perheensä ovat jokapäiväisen elämämme ilo; Eva ja Fritz
+ovat meidän kalliin ja pyhin aarre, ja kaikki muut ovat niin hyvät ja
+rakkaat, kuin lasten suinkin sopii; mutta heille kaikille me olemme
+iso-äiti ja iso-isä. Theklalle olemme yhä "isä" ja "äiti", hänen
+elämänsä turva ja hänen rakkautensa koti. Se vaan, että vanha,
+tuskallinen pelkoni välisti tunkee minuun, kun ajattelen, mihin hän
+aikoo ruveta, kun me olemme menneet. Mutta ei mikään puollusta enää
+semmoisia tunteita, kun minulla on kaikki nuot Herramme lupaukset ja
+Hänen sanansa kukista ja linnuista selvällä Saksan kielellä
+raamatussani, ja juuri nämät samat kukat ja linnut saarnaavat minulle
+värein ja lauluilla yhtä selvästi räystäältä ja puutarhasta
+ulkopuolelta akkunaani.
+
+Tuskin kenenkään naisen tulee kiittää T:ri Lutheria ja uskonpuhdistusta
+niin monesta hyvästä, kuin minun: Kristoferin uskonnosta; Fritzin ja
+Evan avioliitosta; Theklan olemisesta kotona, kun hän muutoin nyt
+eläisi nunnana jonkun luostarin kätkössä; kaikesta rakkaudesta niinä
+viime kuukausina, jotka kallis sisareni Agnes ja minä vietimme yhdessä
+ennen hänen rauhallista kuolemaansa; ja sitten raskas pelon taakka
+nostettuna pois omalta sydämeltäni!
+
+Vaan kuitenkin minun arka, rauhaa rakastava luontoni toisinaan kammoo,
+ei juuri sitä, mitä on tehty, mutta sitä tapaa, jolla se on tehty. Minä
+luulen, että hiukan enempi maltillisuutta olisi estänyt niin kauhean
+riidan uuden ja vanhan opin välillä; että talonpoikais-sota ehkä olisi
+saatu kartetuksi ja tavalla taikka toisella (kuinka, sitä minä en
+ollenkaan voi sanoa) hyvät ihmiset molemmilla puolilla olisivat
+pysyneet sovinnossa. Sillä että löytyy hyviä ihmisiä molemmilla
+puolilla, sitä ei mikään saa minua epäilemään. Eikö todellakin yksi
+omista pojistamme -- hyvä ja vakava Pollux -- vielä kuulu vanhaan
+kirkkoon? Ja sopiiko minun epäillä, että hän ja hänen hurskas, harras
+vaimonsa, jotka käyvät köyhien luona ja hoitavat sairaita, rakastavat
+Jumalaa ja koettavat palvella Häntä?
+
+Totta puhuen täytyy minun puolimmiten lukea sitäkin Jumalan
+armolahjaksi, että yksi meidän pojistamme pysyy vanhassa opissa; vaikka
+lapseni, jotka ovat viisaammat, kuin minä, eivät ajattele niin; eikä
+mieheni, joka on viisaampi, kuin he; eikä T:ri Luther, joka on
+kuitenkin viisaampi, kuin kukaan muu. Kenties minun pikemmin tulisi
+sanoa, että, vaikka meidän surumme on suuri ja hänelläkin on paljon
+vahinkoa siitä, minun mielestäni kuitenkin on jotakin hyvää siinä, että
+Polluximme pysyy niinkuin välittävä nivel meidän ja meidän esi-isiemme
+uskonnon välillä. Se muistuttaa meitä yhteisen luomisemme ja
+lunastuksemme siteestä sekä yhteisestä, vaikka himmeästä uskostamme
+Luojaamme ja Lunastajaamme. Se estää meitä ajattelemasta, että koko se
+kristikunta, joka kuuluu vanhaan oppiin, on aivan sama, kuin pakanat ja
+Turkkilaiset; ja se estää myöskin puolestansa vähän, etteivät he pidä
+meitä aivan kadotettuina väärä-uskolaisina.
+
+Paitsi sitä olen minä varma siitä, että T:ri Luther ja uskonpuhdistus
+ovat opettaneet Polluxille ja hänen vaimollensa monta asiaa, vaikka he
+eivät myönnä sitä. Heilläkin on saksankielinen raamattu; ja vaikka se
+on paljon vaikeampi, kuin T:ri Lutherin, eikä siinä, minun mielestäni,
+ole puoleksikaan niin puhdasta ja tukevaa saksaa, osaavat kuitenkin hän
+ja hänen vaimonsa lukea sitä; ja minä toivon välisti, että me
+vähitellen huomaamme, ettei ajatuksemme niin peräti eriä Vapahtajamme
+suhteen, vaikka eriävätkin T:ri Lutherin suhteen.
+
+Kukaties minä kuitenkin erehdyn, kun ajattelen, että olisi voitu
+hiljaisemmalla tavalla saada aikaan suuria muutoksia. Thekla sanoo,
+että kevät kaipaa ukkosen ilmojansa yhtä hyvin, kuin päivän paistettaan
+ja lempeitä sadekuurojaan, ja ettei kivi ollut vierinyt haudalta eikä
+esirippu temppelissä revennyt ilman maanjäristyksettä.
+
+Elsan Gottfried sanoo, ettei perkele koskaan suostuisi siihen, että
+hänen valheensa hyvästä ja armollisesta Jumalasta sysätään syrjälle
+ilman taistelematta; ja että kaikki pyhät enkelit saavat käydä ankaria
+sotia yhtä paljon, kuin hiljaisuudessa olla vartiolla pikku lasten
+kehtojen luona. Minä vaan soisin, että uskonpuhdistajat ja myöskin T:ri
+Luther seuraisivat yli-enkeli Mikaelin esimerkkiä eivätkä palkitsisi
+soimauksia soimauksilla.
+
+Yhdestä asiasta olen minä kuitenkin varma, sanottakoon mitä hyvänänsä;
+ja se on, että se on meidän suurimpia armolahjojamme, että Atlantimme
+joutui naimisiin Schweitziläisen kanssa, jotta hänen kauttansa meillä
+on yhdistysside veljiemme, niitten evankelisten kristittyjen kanssa,
+jotka tunnustavat Zwingli'n oppia. Minä olen aina kiitollinen niistä
+kuukausista, joita hänen isänsä ja minä vietimme heidän kattonsa alla.
+Jos T:ri Luther vaan tietäisi, kuinka he kunnioittavat häntä hänen
+jalosta työstään ja kuinka yksimieliset he ovat meidän ja hänen
+kanssaan uskossa Kristukseen ja kristilliseen rakkauteen!
+
+Minua hämmennytti hiukan yhteen aikaan, kuinka se oli mahdollista, että
+semmoiset hyvät miehet voivat riitaantua, siksi kuin Thekla muistutti
+minua, että perkele käy ympäri, syyttäin Jumalaa meidän edessämme ja
+meitä toinen toisemme edessä.
+
+Toiselta puolen ovat muutamat Zwinglianit suuttuneet Lutheriin hänen
+"sovinnostaan Roman kanssa" ja hänen "epäraamatullisista opeistaan",
+niinkuin muutamat heistä nimittävät hänen oppiansa sakramenteista.
+
+Näistä asioista minun pääni ei pysty keskustelemaan. Minusta on aina
+paljon luonnollisempi etsiä sovinnon kuin eripuraisuuden kohtia, ja
+minusta näyttää siltä, kuin syvällä kaikkien eripuraisuuksien alla
+hyvät ihmiset usein tarkoittaisivat samaa. T:ri Luther pitää lukua
+pyhästä kasteesta vastahakaan kaikkia luostari-lupauksia ja puollustaa
+kasteen ja sen kristillisen tunnustuksen yhteistä kunniaa, jossa
+kaikki kristityt ovat osalliset, kaikkien pappis- ja munkkikuntien
+yksin-omaisia vaatimuksia vastaan. Ja mitä Herran Ehtoolliseen tulee,
+näyttää hän minusta yksinkertaisesti väittävän, että siunaus varmaan
+lähtee sakramenteistä ja Vapahtajamme todellisesti on läsnä niissä,
+kun hän pitää kiinni sanoista: "tämä on minun ruumiini." Kaste on
+hänen silmissään kaikkien kristittyin vihki ja pappius, jota on
+puollustettava kaikkia eri veljeskuntien ahtaita etu-oikeuksia vastaan;
+Herran Ehtoollinen on Kristuksen varma läsnä-olo, jota on
+puollustettava kaikkia epäiliöitä vastaan.
+
+Schweitziläisten silmissä toiselta puolen vastakohta on uskon ja
+muodon, puustavin ja hengen välillä. Niin ainakin mieheni ajattelee.
+
+Minä soisin, että T:ri Luther viettäisi muutamia kuukausia Atlantimme
+ja hänen Konradinsa luona. Minä olen aina kiitollinen siitä, että me
+vietimme.
+
+Viime aikoina ovat T:ri Lutherin saarnat usein olleet moittivaiset ja
+täynnä varoituksia. Tämä eripuraisuus evankelisten kristittyjen välillä
+pahoittaa häntä paljon. Kuitenkin pitää hän itse lujalla tahdollansa
+heitä erinänsä, niinkuin hän pidättäisi lapsiansa myrkystä, laskien
+ankaria ja katkeria sanoja Zwinglianeista, joka välisti murhetuttaa
+minua kovasti, koska minä tunnen Konrad Winkelriedin seurakunnan ja
+Atlantin kodin.
+
+No niin, yksi asia on varma: jos T:ri Luther olisi ollut niinkuin minä,
+ei meillä olisi mitään uskonpuhdistusta ollut. Ja T:ri Luther ja
+uskonpuhdistus ovat tuottaneet rauhan sydämeeni ja ilon elämääni,
+joitten tähden olisin valmis kestämään mitä myrskyjä hyvänsä. Vaan kun
+täytyy jättää rakkaat omaisensa jälkeensä myrskyihin, se on toista!
+
+Mutta kallis taivaallinen Isämme ei ole suinkaan kutsunut meitä
+jättämään heitä vielä. Kun Hän kutsuu meidät, antaa Hän meille voimaa
+siihen. Silloin me näemme kaikki asiat aivan selvästi, sillä me näemme
+Vapahtajamme aivan selvästi, niinkuin Hän on, tunnemme Hänen
+rakkautensa ja rakastamme Häntä aivan täydellisesti. Mimmoinen se tila
+on, sitä emme vielä tiedä!
+
+Mutta minä olen kokonaan vakuutettu, että, kun todella näemme pyhän
+Isämme kasvoista kasvoihin ja näemme kaikki asiat Hänen valossaan, me
+kaikki hämmästymme suurin ja huomaamme, että meillä on jotakin
+unhotettavaa, niinkuin myöskin äärettömän paljon opittavaa; ei
+ainoastaan Polluxilla ja Zwinglianeilla ja minulla, vaan yksin T:ri
+Filip Melancthonillakin ja T:ri Lutherilla ja kaikilla.
+
+Sillä ei uskonpuhdistus eikä T:ri Lutherin saksalainen raamattukaan
+ole karkoittanut kaikkia pilviä. Yhä me näemme _niinkuin peilistä
+tapauksessa_.
+
+Mutta ne ovat opettaneet meille, ettei mitään pahaa eikä pimeää löydy
+sen takana; vaan paljon ilmaistaan, joka vielä on liian hyvää meidän
+ymmärrettäväksi ja liian kirkasta meidän katsottavaksi.
+
+
+
+
+XXXV.
+
+Evan Agnesin kertomus.
+
+
+Eislebenissä, 1542.
+
+Täti Elsa sanoo, ettei kenenkään mailmassa tule enemmän kiittää
+Jumalaa, kuin Heinzin ja minun, ja minä olen varma, että hän on
+oikeassa.
+
+Ensiksi meillä on paras isä ja äiti mailmassa, niin että milloin
+hyvänsä aikaisimmasta lapsuudestamme saakka he ovat puhuneet meille
+Isästämme taivaassa, meidän on tarvinnut vaan ajatella, mitä he olivat
+meille maan päällä, ja tuntea, että semmoinen kuin heidän rakkautensa
+ja hyvyytensä on yhteensä, semmoinen juuri on Jumala; mutta (jos meidän
+käy semmoista käsittäminen) paljon suuremmassa määrässä. Meidän on vaan
+tarvinnut _panna lisää_ siihen, mitä he ovat, oppiaksemme, mitä Jumala
+on, eikä vaillentaa mitään; sanoa itsellemme, niinkuin me ajattelemme
+vanhemmistamme, jotka ovat niin lempeät muita arvostellessaan, niin
+ystävälliset, niin totiset: "Jumala on heidän kaltaisensa -- se vaan,
+että Hänen rakkautensa on suurempi ja viisaampi, kuin isämme, hellempi
+ja hartaampi, kuin äitimme" (vaikka on vaikea sitä ymmärtää). Ja sitten
+on yksi asia, jossa Hän on toisenlainen. Hänen valtansa on rajaton. Hän
+voi antaa meille jokaisen siunauksen, jota hän katsoo soveliaaksi antaa
+meille.
+
+Kun minulla on semmoinen isä ja äiti maan päällä, ja semmoinen Isä
+taivaassa, ja Heinz, kuinka minä voin kiittää Jumalaamme?
+
+Ja äitimme on niin nuori vielä! Kallis isämme sanoi taannoin: "hänen
+hiuksensa eivät näytä ollenkaan harmaalta, vaan ovat vielä yhtä
+kultaiset, kuin Agnesimme. Ja hänen kasvonsa ovat niin kauniit ja
+suloiset, ja hänen äänensä on niin heleä ja täysinäinen, kun hän veisaa
+omia rakkaita virsiänsä taikka puhuu!" Täti Elsa arvelee, että mieli
+tuntuu levolliselta, kun katselee häntä, ja että hänen äänensä aina oli
+mitä suloisimpia mailmassa, jotakin kirkkosoiton ja kyyhkysen
+kuherruksen kaltaista. Täti Elsa kertoo myöskin, että hänellä oli jo
+lapsena sama tapa nähdä, mitä mikin ajattelee -- _päästä sisään_ toisen
+sydämeen ja tehdä, että kaikki, mitä siinä on hyvää, tuntee itsensä
+ymmärretyksi, ja kaikki, mitä siinä on pahaa, tuntee itsensä ilmi
+tulleeksi ja pujahtaa pois.
+
+Kallis isämme sen sijaan ei ole niin nuoren-näköinen; mutta minä pidän
+paljon miehistä, jotka näyttävät siltä, kuin olisivat olleet sodassa --
+kuin heidän sydämensä olisi hyvin kynnetty ja kylvetty. Ja hänen
+harmaat hiuksensa ja otsan vaot -- nuot molemmat pystysuorat, kun hän
+ajattelee -- ja hänen suunsa tiveys ja hänen sisään painuneet poskensa
+näyttävät minusta tavallansa yhtä kauniilta, kuin äitimme tyven otsa ja
+hänen huultensa lempeä luonto, joka on niinkuin hymyn koitto, ikäänkuin
+hyvyyden laki olisi muodostanut jokaisen taipeen.
+
+Sitten toiseksi (kenties minun olisi tullut sanoa ensiksi) meillä on
+"Katekismus." Ja täti Agnes sanoo, ettemme me, Heinz ja minä, ollenkaan
+käsitä, mikä siunaus se on meille. Tosin emme siihen aikaan, kuin
+opimme sitä, pitäneet sitä minäkään siunauksena. Mutta minä rupean
+ymmärtämään asiaa nyt, erittäinkin siitä asti, kuin olen ollut
+Wittenbergissä täti Elsan luona ja hän on jutellut minulle kaikista
+lapsuutensa ja ensi nuoruutensa epäilyksistä.
+
+Kun on alusta oppinut, että Jumala on Isä, "joka pitää huolta meistä
+joka päivä" -- runsaasti antaa meille kaikki, mitä tarvitsemme, ja
+"tekee nämät kaikki sulasta armostansa ja isällisestä hyvyydestä;" ja
+kun on oppinut, että "Herra Jesus Kristus on lunastanut minut, ja
+kaikesta synnistä, kuolemasta ja perkeleen vallasta vapahtanut minut
+omaksensa, ei kullalla eikä hopealla, vaan pyhällä ja kalliilla
+verellänsä"; ja että Pyhä Henki "asuu joka päivä meidän tykönämme,
+kutsuu meitä evankeliuminsa kautta, valistaa meitä ja armollisesti
+anteeksi antaa kaikki synnit;" kaikki nämät, sanoo hän, on suurin
+siunaus, mitä kukaan milloinkaan voi saada. Ei siis enää mitään pimeitä
+epäilyksen ajatuksia hyvästä Jumalasta, joita lapsuudestaan on
+huomaamatta imenyt ja joita nyt täytyy kitkeä sydämestä. T:ri Luther
+itse sanoo, että varsin vähän ymmärrämme, mikä lahja se on nykyiselle
+nuorisolle.
+
+Oli niinkuin olisin kuunnellut satuja pimeiltä aikakausilta vuosisatoja
+sitten, kun kuulin täti Elsan kertovan lapsuudestaan Eisenachissa,
+jolloin T:ri Luther vielä oli poika ja lauloi leivän tähden hyvän
+sukulaisemme Ursula Cottan ovella -- jolloin monilukuisten,
+korkeamuuristen luostarein munkit ja nunnat juhlallisesti astuivat
+katuja mustissa kaavuissaan; ja täti Elsa vapisi, kun ajatteli
+taivasta, koska se ehkä oli niinkuin luostarin puutarha, ja kaikki
+taivaan pyhimykset niinkuin täti Agnes.
+
+Meidän kallis iso-täti Agnes! kuinka mahdoton meidän on ymmärtää, että
+häntä niin pelättiin -- häntä, joka oli lapsuutemme leikkikumppani, ja
+joka, niinkuin äitimme sanoi, pilasi meidät sen kautta, että hän teki
+kaikki, mitä pyysimme, ja luulotteli meitä, että häntä huvitti, kun
+mielin määrin vedimme häntä sinne tänne ja teimme hänestä leijonan tai
+Turkkilaisen. Kuinka hyvin minä nyt muistan, mikä tuska tuli Heinziin
+ja minuun, kun meidän käskettiin puhua ja astua hiljaa, sillä hän oli
+kipeä, ja me sitten vietiin joka päivä vähäksi aikaa istumaan aivan
+ääneti hänen sänkynsä viereen jonkun kuva-kirjan kanssa, koska hän
+tahtoi katsella meitä, mutta ei sietänyt minkäänlaista melua. Ja
+vihdoin se päivä, jolloin me juhlallisesti talutettiin sisään, eikä hän
+enää voinut katsella meitä, vaan makasi aivan liikkumatonna ja
+vaaleana, ja me panimme kukkamme hänen vuoteellensa, ja kaikki näytti
+meistä niin pyhältä ja niin kirkonkaltaiselta, ettemme itkeneet --
+ennenkuin illalla rukous-aikamme tuli ja äitimme lausui meille, ettei
+täti Agnes enää tarvinnut meidän rukouksiamme, koska Jumala oli tehnyt
+hänet ihan hyväksi ja onnelliseksi taivaassa. Heinz sanoi, että hän
+tahtoisi, että Jumala ottaisi meidät kaikki ja tekisi meidät ihan
+hyviksi ja onnellisiksi täti Agnesin kanssa. Mutta kun me jätettiin
+yksin vähäisiin sänkyihimme, itkin minä katkerasti enkä saanut unta. Se
+tuntui niin kauhealta, kun ajattelin, ettei täti Agnes enää tarvinnut
+meitä, ja ettemme voineet tehdä mitään hänen hyväkseen -- vaikka hän
+oli ollut niin hellä ja hyvä meitä kohtaan! Minä pelkäsin myöskin,
+ettemme olleet kohdelleet häntä kylliksi hyvin, että olimme vaivanneet
+häntä leikittelemään kanssamme ja pitäneet suurempaa menoa, kuin meidän
+olisi pitänyt; ja että se oli syy, jonka vuoksi Jumala oli ottanut
+hänet pois. Heinz ei voinut ymmärtää tätä ollenkaan. Hän oli aivan
+varma, että siksi Jumala oli liian hyvä; ja vaikka hänkin itki, nukkui
+hän pian. Se lohdutti minua suuresti, kun äitimme tuli (hänen viimeinen
+toimensa illalla oli aina katsoa, joko me nukuimme) ja minä sain
+nyyhkyttää ulos suruni hänen sylissään ja sanoa:
+
+"Eikö täti Agnes koskaan enää huoli meistä?"
+
+"Kyllä, lemmittyni", vastasi äiti; "hän huolii meistä vielä. Hän
+vartoo, siksi kuin me kaikki tulemme hänen luokseen."
+
+"Häntä ei siis otettu pois sentähden, että me vaivasimme häntä, ja
+pidimme hälinää? Me rakastimme häntä niin paljon! Emmekö voi tehdä
+mitään hänen hyväkseen nyt?"
+
+Tuosta hän kertoi minulle, kuinka täti Agnes oli kärsinyt paljon
+täällä, ja että taivaallinen Isämme oli ottanut hänet kotiin, ja että,
+vaikkemme voineet tehdä mitään hänen hyväkseen, meidän ei tarvinnut
+jättää pois hänen nimeänsä iltarukouksistamme, sillä meidän sopi aina
+sanoa: "ole kiitetty joka otit kalliin täti Agnesin luoksesi!"
+
+Ja niin kaksi asiaa sinä iltana kirjoitettiin sydämeeni: että oli
+kodinkaltainen paikka tuolla puolen pilviä, jossa täti Agnes odotti
+meitä, rakastaen meitä yhtä paljon, kuin koskaan ennen, sekä Jumala,
+joka rakasti meitä enemmän, kuin kukaan muu; ja että meidän tuli olla
+niin hyvänlaiset, kuin suinkin mahdollista, ihmisiä kohtaan eikä
+surettaa ketään hetkeksikään, sillä semmoinen aika tuli kenties,
+jolloin he eivät kaivanneet meidän hyvyyttämme enää.
+
+Minun, joka aina ajattelen, kuinka täti Agnes odottaa meitä taivaassa
+samalla miettivällä, lempeällä katseella, joka hänellä oli, kun hän
+sairastaessaan vartoi Heintzia ja minua istumaan sänkynsä viereen, minun
+on sangen vaikea ymmärtää niitä toisenlaisia ajatuksia, joita täti Elsa
+piti hänestä, kun hän oli nunna.
+
+Mutta täti Elsa arvelee, että Heinz ja minä rasituksillamme, melullamme
+ja rakkaudellamme etupäässä vaikutimme hänen pyhityksensä. Niin, nuot
+täti Elsan lapsuuden ajat näyttävät olevan melkein yhtä kaukana meistä,
+kuin Unkarin Elisabetin ajat -- hänen, joka eli Wartburgissa --
+tuntuivat täti Elsan mielestä. On kummallista ajatella, mitä tuo
+vuorimiehen poika, jonka vanha Johan Reineck muistaa selässään
+kantaneensa mäkeä ylös kouluun, täällä Eislebenissä on tehnyt meidän
+kaikkien hyväksi. Niin täydellisesti tuo synkkä vanha aika näyttää
+kadonneen. Ei koko Sachsissa ole ainoatakaan luostaria enää, papit ovat
+kaikki naimisissa ja kouluja on perustettu joka kaupunkiin, joissa,
+niinkuin T:ri Luther sanoo, nuoret pojat ja tytöt kuulevat enemmän
+Jumalasta ja kristillisyydestä, kuin nunnat ja munkit kaikissa
+luostareissa yhteensä kolmekymmentä vuotta takaperin oppivat.
+
+Ei niin, että kaikki pojat ja tytöt ovat niin hyvät, kuin heidän
+pitäisi olla. Ei; sen huomaa selvästi siitä, mitä Heinz ja minä
+tunnemme ja tiedämme, ja myöskin siitä, mitä kallis isämme saarnaa
+sunnuntaisin kirkossa. Äitimme sanoo välisti pelkääväusä, että me, tämä
+sukupolvi, kasvamme itsekkäiksi ja veltoiksi, aivan toisenlaisiksi,
+kuin isämme, jotka saivat taistella mailmaa, lihaa ja perkelettä
+vastaan jokaisesta totuuden kipinästä, jonka he tunnustivat.
+
+Mutta rakas isämme hymyilee totisesti ja arvelee, ettei äidillä ole
+syytä pelkoon. Näitä kolmea vihollista ei ole vielä kukistettu,
+vaan he antanevat kyllin tekemistä nuorelle polvikunnalle. Paitsi
+sitä hallitsee paavi vielä Romassa, ja keisari uhkaa meitä nytkin
+sota-armeijalla, Turkkilaisia ja anabaptisteja mainitsematta, joista
+T:ri Luther puhuu niin paljon.
+
+Minä tiesin hyvin vähän mailmasta vielä kaksi vuotta takaperin enkä,
+luullakseni, itsestänikään paljon. Mutta kun olin noin viidentoista
+vuoden vanha, lähdin minä yksin käymään täti Chriemhildin ja täti Elsan
+luona, ja silloin minä opin monta asiaa, jotka suuresti huolettivat
+minua, kun opin niitä, mutta tekevät minut nyt, kun ovat opitut,
+onnellisemmaksi, kuin ennen; niin on äitini puhetta myöten useimpien
+Jumalan opetusten laita. Ennen tätä minä en ollut koskaan ollut poissa
+kotoa; ja vaikka Heinz, joka oli ollut poissa ja poikana tietysti
+joutunut enemmän muitten seuraan, kuin minä, usein sanoi minulle, etten
+minä ymmärtänyt enemmän todellisesta elämästä, kuin kapalolapsi, en
+minä koskaan ymmärtänyt, mitä hän tarkoitti.
+
+Minä olin, luullakseni, aina tietämättäni pitänyt isäämme ja äitiämme
+mailman keskuksena kaikille muille, samoin kuin meille itselle; ja olin
+juuri ollut kiitollinen kohtalostani elämässä, koska luulin, ettei
+kenelläkään muulla missään suhteessa ollut mitään niin hyvää, ja olin
+täydellisesti vakuutettu siitä, että jokainen sydämessään ajatteli
+samaa. Ja kun huomasin, että muitten ihmisten mielestä meidän tilamme
+elämässä näytti surkealta ja halvalta, hämmästyin sanomattomasti ja
+surin!
+
+Me jätimme vanhan kotimme metsässä monta vuotta takaperin, kun Heinz ja
+minä olimme varsin pikkuiset; ja se säilyi vaan muistissamme
+jonkunlaisena Edeninä eli satujen maana, jossa me keskellä luonnon
+kukkia, viheriäisiä nurmia, laulavia lintuja, ja jokia rakensimme kodin
+kaikille unelmillemme, emmekä kuitenkaan sydämessämme epäilleet, että
+uusi kotimme Eislebenissä oli tavallansa juuri yhtä oivallinen. Onhan
+meillä täälläkin puutarha asuinhuonetten takana, jossa on useita
+omenapuita ja lammikko, joka on yhtä suuri, kuin kenenkään naapurimme,
+ja tyhjä parvi sateisia päiviä varten -- oikein mainio parvi -- jossa
+sopii kertoa satuja taikka tehdä kokeita ja Heinzin työkaluilla
+valmistaa kummallisia puuleikkauksia kaikenlaisiksi lahjoiksi. Eikö
+Eislebenin laaksossamme myöskin ole vihantavia ja metsäisiä kukkuloita,
+ja eikö läheisistä metsistä yökaudet kummalliset valkeat hohda isoista
+vuorimiesten sulatusuuneista, joitten rinnalla Thüringin metsän
+sysimiesten valkeat ovat vaan lasten leikki? Ja eikö täällä lisäksi
+ole kaikenlaisia jylhiä luolia ja onkaloita, joista vuorimiehet
+tuon tuostakin tulevat esiin, nokisina ja itsenäisinä, ja laulavat
+moni-äänisiä, omituisia laulujansa, kun he astuvat kotiin työstään? Ja
+eikö Eisleben ole T:ri Lutherin syntymäpaikka? Ja eikö meillä ole
+korkeampi latinan-koulu, jonka T:ri Luther perusti, ja jossa rakas
+isämme opettaa latinaa? Ja emmekö kuule hänen saarnaavan kerta joka
+pyhä?
+
+Minusta ei mikään ennen näyttänyt eikä nytkään näytä jalommalta, kuin
+saada, niinkuin kallis isäni, pyhinä kertoa kansalle taivaan tiestä ja
+arkipäivinä opettaa heidän lapsiansa olemaan viisaat ja hyvät maan
+päällä. Minä hämmästyin suuresti, kun huomasin, etteivät kaikki
+ajatelleet samaa.
+
+Minä en tarkoita sitä, etteivät kaikki aina ole olleet erittäin hyviä
+minua kohtaan; mutta sattui näin.
+
+Eräänä päivänä olivat muutamat vieraat käyneet eno Ulrichin linnassa.
+He olivat kiitelleet kultaista tukkaani, jonka Heinz aina sanoo olevan
+samanvärisen kuin satujen prinsessain. Minä läksin ulos täti
+Chriemhildin pyynnöstä, puoleksi häpeissäni, puoleksi hyvilläni,
+leikittelemään serkkujeni kanssa metsässä. Kun istuin puitten välissä
+ja sidoin seppeleitä sinisirkkusista, joita serkkuni noukkivat alhaalla
+virran luona, kulkivat samat ylhäiset naiset ohitse.
+
+"Niin, hän on sievän-tapainen pikku otus koulumestarin tyttäreksi."
+
+"Minä en käsitä, mistä porvaristyttö -- ovathan kaikki Cottat
+porvareita, vai kuinka -- on saanut tuommoiset pienet, valkoiset kädet
+ja hienot kasvonjuonteet", arveli toinen.
+
+"Vaikka he epäilemättä myöskin ovat köyhiä!" kuului vastaus. "Luulisi
+pian, ettei hänen koskaan ole tarvinnut tehdä mitään talon-askareita,
+joka ei suinkaan liene laita."
+
+"Kuka hänen iso-isänsä oli?"
+
+"Se oli vaan kirjanpainaja Wittenbergissä!"
+
+"Vaan koulumestari!" ja "vaan kirjanpainaja!"
+
+Koko minun sydämeni nousi näitä halveksivia sanoja vastaan. Tätäkö
+siis ihmiset kiittelemisillään tarkoittivat? Tämmöiseksikö isää
+arvattiin -- häntä, joka oli jaloin mies mailmassa, joka olisi sopinut
+vaaliruhtinaaksi taikka keisariksi? Minussa syntyi katkera tunto, jota
+minä luulin rakkaudeksi ja loukatuksi oikeuden tunnoksi. Mutta rakkaus
+tuskin lienee niin katkera, eikä oikeus niin tulinen.
+
+Minä en jutellut tätä kenellekään enkä itkenyt kyyneltäkään, vaan
+rupesin jälleen nivomaan kukkakiehkuroitani, ja päätin luopua häijystä
+ja tyhjästä mailmasta. Enkö minä jo aikaa ollut kummieni kautta
+kasteessa luvannut tehdä niin? Nyt, luullakseni, sain oppia, mitä
+kaikkia se tarkoitti.
+
+Täti Elsan luona odotti minua kuitenkin toisenlainen kokemus. Markkinat
+olivat tulossa, ja meidän oli kaikkien määrä olla parhaissa
+juhlavaatteissamme. Serkuillani oli kalliita Itämaan juveleja
+liivissään; ja vaikkei heillä porvaristyttöinä ollut oikeutta käyttää
+samettia, niinkuin serkuillani linnassa, olivat heidän tröijynsä ja
+hameensa mitä kankeimmasta ja kalliimmasta silkistä, jota eno
+Reichenbach oli tilannut heille Italiasta ja Orientista.
+
+Minun villainen hameeni näytti kyllä yksinkertaiselta niitten rinnalla,
+mutta minä en huolinut vähintäkään siitä; oma rakas äitini ja minä
+olimme yhdessä neuloneet sen; ja hän oli löytänyt muutamia vanhoja,
+kalliita säästöjä ja ommellut minulle tafti-tröijyn, jota me molemmat
+olimme suurella mielihyvällä katselleet, koska se oli komein puku, mikä
+minulla milloinkaan oli ollut. Eikä se nytkään näyttänyt minusta
+hiukkaakaan rumemmalta. Äitini sormet olivat kosketelleet sitä, kun hän
+koetti sitä päälleni iltaa ennen lähtöäni. Ja täti Elsa sanoi, että se
+muistutti niin paljon äidistäni. Mutta se ei ollut oikein serkkujeni
+mieleen; sen minä selvästi näin; erittäin Fritzin ja vanhempien
+poikien. He eivät sanoneet mitään; mutta juhlapäivän aamuna oli kaunis,
+uusi puku, samanlainen kuin serkkujeni, pantu sänkyni viereen,
+ennenkuin minä heräsin.
+
+Minä panin sen päälleni jonkunlaisella ilolla, mutta kun katselin
+peiliin -- ei se käynytkään laatuun -- minä en voinut pitää sitä.
+Tuntui kuin se olisi soimannut äitiäni ja halpaa elämääni ja rakasta
+köyhää kotiani Eislebenissä, ja minä istuin alas ja itkin haikeasti,
+siksi kuin hiljainen koputus ovelle säpsähytti minua, ja täti Elsa tuli
+sisään ja näki minun istuvan kovasti häpeissäni, kyynelet poskillani ja
+uudella, kauniilla puvullani.
+
+"Etkö siis pidä siitä, lapseni? Se oli Fritzimme tuuma. Minä pelkäsin,
+ettei se miellyttäisi sinua."
+
+"Äiti arveli, että vanha oli kyllä hyvä minulle", vastasin minä
+vapisevalla äänellä. "Se oli kyllä hyvä minun kodolleni. Paras on, että
+lähden kotiin jälleen."
+
+Täti Elsa pyyhkeili huolikkaasti pois kyyneliä puvustani, mutta, kun
+lausuin nämät sanat, alkoi hän itse itkeä ja syleili minua, sanoen,
+että juuri semmoiset tunteet hänelläkin olisi ollut nuoruutensa aikoina
+Eisenachissa, vaan että minun nyt tuli pitää tätä uutta pukua juhlassa,
+mutta sitten minun ei tarvinnut ottaa sitä päälleni koskaan, jollen
+itse tahtonut; ja että olin oikeassa, kun en pitänyt mitään
+puoleksikaan niin hyvänä, kuin äitiäni ja kaikkia, mitä hän teki, koska
+ei kukaan ollut ikinä ollut eikä vasta olisi niin hyvä; sen hän aivan
+varmaan tiesi.
+
+Näin me itkimme yhdessä ja tulimme lohdutetuksi; ja minä olin puettu
+viheriään silkkiin markkinoilla.
+
+Mutta kun palasin kotiin häpesin enemmän itseäni, kuin silkkipukua
+taikka linnan imartelevia naisia. Rakas, kallis, vanha kotini näytti,
+vaikka kuinka koetin ajatella toisin, vähäiseltä ja köyhältä, ja
+huonekalut kuluneilta ja vanhoilta. Vaan kuitenkin näin joka paikassa
+todistuksia, kuinka minua muistettiin ja toivotettiin tervetulleeksi
+kotiin -- tuoreita kaisloja lattialla; uusi, valkoinen peitto
+vähäisessä sängyssäni, jonka minä tiesin äitini omin käsin kutoneen.
+
+Äiti havaitsi varsin pian, että olin huolissani jostakin,
+ja ennen pitkää hän tiesi kaikki, kun kerroin hänelle katkeran
+elämänkokemukseni.
+
+"Isäsi vaan koulumestari!" hän sanoi, "ja sinä itse saanut uuden
+silkkipuvun! Tässäkö kaikki sinun surusi, pikku Agnes?"
+
+"_Kaikki_", minä sanoin; "ja _vaan_!"
+
+"Onko siis isäsi mitään muuta, kuin koulumestari, Agnes?" hän kysyi.
+
+"Minä en hetkeäkään häpeä sitä, äiti", minä vastasin; "ethän sinä sitä
+suinkaan ajatellut. Minä arvelen, että on paljon jalompi opettaa
+lapsia, kuin ajaa kettuja, ja ostaa ja myydä silkki- ja villakankaita.
+Mutta mailma näyttää minusta niin kovasti tyhjältä ja nurinpuoliselta;
+enkä minä koskaan tahdo nähdä siitä mitään enää. Voi, äiti, luuletko,
+että kaikki oli järjettömyyttä minulta?"
+
+"Sinä olet, luullakseni, lapseni, saanut taistella mailmaa, lihaa ja
+perkelettä vastaan; eivätkä ne suinkaan ole mitään helppoja vihollisia.
+Minä varon, ettet ole vielä suoriunut niistä."
+
+"Mutta eikö isämme virka ole jalompi, kuin kenenkään muun, ja eikö
+kotimme ole sievin koko mailmassa?" minä sanoin; "ja Eisleben
+tavallansa yhtä kaunis, kuin Thüringin metsä, ja yhtä oppinut, kuin
+Wittenberg?"
+
+"Kaikki virat ovat jalot", hän vastasi; "mutta se, jonka Jumala määrää
+meille, on jaloin meille. Eisleben ei ole, luullakseni, yhtä kaunis,
+kuin Gersdorfin vanhat, metsäiset kukkulat; eikä Lutherin syntymäsija
+yhtä suuri, kuin hänen asuntopaikkansa, jossa hän saarnaa ja opettaa ja
+vuodattaa ympärillensä hurskaan jokapäiväisen elämänsä vaikutuksen.
+Muut kodit lienevät yhtä hyvät, kuin sinun, kallis lapseni, vaikkei
+mikään voi olla niin sinulle."
+
+Ja näin minä opin, että jokainen virka on jalo sen vuoksi, että Jumala
+on määrännyt sen, ja että jokainen asia on hyvä sen vuoksi, että Jumala
+antaa sen; ja ettei tyytyväisyys ole siinä, että suotta luulemme, että
+meidän tilamme on paras mailmassa, vaan siinä, että uskomme, että se on
+paras meille, ja kiitämme Jumalaa siitä.
+
+Tällä tapaa minä ensiksi opin mailmaa tuntemaan. Tällä tapaa opin
+myöskin paremmin ymmärtämään Katekismusta, semminkin sitä osaa, joka
+koskee Herran Rukoukseen ja toiseen Uskonkappaleesen, jossa luemme
+Herrasta, joka kärsi meidän syntiemme tähden ja lunasti meidät
+kalliilla verellänsä.
+
+Minä olen juuri palannut toiselta Wittenbergin matkaltani, joka oli
+paljon hupaisempi, kuin ensimäinen -- tosiaan erinomaisen hupainen.
+
+Suurin ilo koko matkallani oli kuitenkin se, että näin ja kuulin T:ri
+Lutherin. Hänen vähäinen tyttärensä Magdalena, joka oli kolme vuotta
+nuorempi, kuin minä, oli kuollut hiukkaa ennen, mutta se näytti vaan
+tekevän T:ri Lutherin lempeämmäksi, kuin koskaan, kaikille nuorille
+tytöille -- "tyttö-rievuille" -- joksi hän nimittää heitä.
+
+Hänen saarnansa olivat minusta niinkuin isä puhuttelisi lapsiansa, ja
+täti Elsa sanoo, että hän usein kertoo Katekismuksen "Jumalalle",
+ilahuttaaksensa sydäntänsä ja lujittaaksensa itseänsä -- tuo suuri T:ri
+Martin Luther!
+
+Minä olin kuullut niin paljon hänestä ja aina ajatellut häntä siksi
+mieheksi, joka oli lähinnä Jumalata maan päällä, ja jonka majesteetti
+oli sanomattoman monta kertaa suurempi, kuin vaaliruhtinaan taikka
+keisarin. Ja nyt tuntui erinomaisen hupaiselta saada nähdä häntä hänen
+kodissaan, tummalla panelilla varustetussa huoneessa, josta näki
+puutarhan. Hän nosti silloin tällöin päätään kirjoituksestaan ja
+hymyili lempeästi meille, istuessaan suuren pöydän ääressä lähellä isoa
+akkunaa, samalla kuin rouva Luther matalammalla istuimella ompeli hänen
+vieressään, ja pikku Margareta Luther, nuorin lapsi, hiljaisesti
+leikitteli heidän ympärillään, hyvin mielissään, kun vaan isä tuon
+tuostakin katsahti häneen.
+
+Minä olisin mielellään tahtonut nähdä Magdalena Lutherin. Hän oli
+varmaan erittäin hyvä ja rakastettava lapsi. Mutta sitä en saa
+ennenkuin taivaassa!
+
+Luullakseni minun tunteeni Lutherin suhteen ovat toisenlaiset, kuin
+äitini ja isäni. He tunsivat hänet taistelon kestäessä. Me tunnemme
+hänet ainoastaan voittajana, jonka jo melkein on palmu kädessä.
+
+Mutta minun paras ystäväni Wittenbergissä on täti Thekla. Ylimalkain en
+luule, että löytyy ketään, jonka kaltaiseksi minä mieluisammin
+tahtoisin tulla. Hän ymmärtää kaikki, vaikkei kerro hänelle mitään,
+samalla kummallisella tavalla, kuin äitini. Arvatakseni se on siitä
+syystä, että hän on kärsinyt niin paljon. Täti Elsa jutteli minulle
+siitä kauheasta surusta, joka kohtasi häntä, kun hän oli nuori.
+
+Rakkaalla äidillämme ja isällämme on myöskin ollut suuret surunsa,
+vaikka he pääsivät niistä tässä elämässä, ja täti Thekla pääsee
+surustansa vasta tulevassa mailmassa. Mutta tämä näyttää erinäisellä
+tavalla pyhittäneen heitä kaikkia. He kaikki ja myöskin T:ri Luther
+johdattavat mieleeni semmoisia ihmisiä, jotka, niinkuin puhutaan,
+osaavat maata tömistämällä keksiä, missä salaisia lähteitä löytyy, että
+muut tietävät, mistä kaivaa vettä. Suruko vaan antaa tämän lahjan,
+jonka avulla sydämen salaiset lähteet löydetään? Jos niin, maksaa hyvin
+vaivan kärsiä. Mutta pari kolme surua on sentään, joita meidän on
+tuskin mahdollinen kestää!
+
+Vaan, niinkuin äitimme sanoo, Vapahtajallamme on kaikki lahjat
+käsissään; ja "suurin lahja" kaikista (jonka kädessä jykeimmät työkalut
+aikaan saavat hienointa työtä) "on rakkaus!" Ja tämä on juuri se lahja,
+jota jokainen meistä tarvitsee määrättömästi.
+
+
+
+
+XXXVI.
+
+Theklan kertomus.
+
+
+Wittenbergissä, Tammikuun 23 p. 1546.
+
+T:ri Luther on tänään lähtenyt Wittenbergistä syntymäkaupunkiinsa
+Eislebeniin ratkaisemaan Mansfeldin kreivien riitaa muutamista
+patronati-oikeuksista.
+
+Hän oli mennessään hyvällä mielellä ja aikoo palata kolmen neljän
+päivän perästä. Hänen kolme poikaansa, Johan, Martin ja Paulus
+seurasivat häntä. Rouva Luther on levoton ja alakuloinen hänen lähtönsä
+tähden, mutta toivoaksemme ilman erinäistä syytä, vaikka Tohtori
+nykyisin usein on ollut heikko ja kipeä.
+
+Se unteliaisuus ja hiljaisuus, joka aina havaitaan Wittenbergissä, kun
+hän on poissa, on epäilemättä suurennut tämän talvisen ilman ja niitten
+sadetten ja myrskyjen kautta, jotka ovat paisuttaneet kaikki joet
+tulvilleen. Hän on todella meidän pikkuisen mailmamme isä ja kuningas;
+ja kun hän on meidän luonamme, näyttää koko Saksa ja mailma likemmältä
+meitä hänen lavean järkensä ja hänen sydämensä tähden, joka väreilee
+jokaisesta puutteesta ja surusta koko mailmassa.
+
+Rouva Luther on tänään kertonut minulle, että T:ri Luther sanoi,
+ennenkuin hän lähti, että "hän laskeuisi ilolla kuolinvuoteellensa, jos
+vaan ensin saisi nähdä rakkaat Mansfeldin herransa sopineina." Hän
+jutteli myöskin, että hän juuri on päättänyt Genesin kommentarinsa,
+joita hän on kirjoittanut näinä viime kymmenenä vuotena, näillä
+sanoilla:
+
+"_Minä olen heikko enkä jaksa tehdä mitään enää. Rukoilkaat Jumalaa,
+että Hän suo minulle levollisen ja autuaallisen kuoleman_."
+
+Hän arvelee, että T:ri Luther viime aikoina on tavallista enemmän
+ajatellut kuolemaa, ja pelkää, että hänellä on joku sisällinen aavistus
+elikkä tunto pikaisesta lähdöstä.
+
+Kuinka kauan hän on puhunut kuolemasta, niinkuin jostain toivottavasta
+asiasta! Kuitenkin surettaa se aina sydäntämme, kun kuulemme hänen
+puhuvan niin. Kun hän puhuu Tulemuksesta, niinkuin se olisi kaiken
+pahan loppu ja Jumalan valtakunnan alku, voimme hyvin kuunnella, mutta
+ei, kun hän puhuu siitä Tulemuksesta, joka olisi kaiken pahan loppu
+hänelle, vaan kaikkein surujen alku meille.
+
+Nyt on rouva Luther kuitenkin saanut vähän lohdutusta hänen
+kirjeistänsä, jotka ovat iloisemmat, kuin ne, jotka hän viime vuonna
+sai Tohtorin poissa ollessa. Silloin hän neuvoi rouvaansa myymään
+kaikki heidän Wittenbergin omaisuutensa ja muuttamaan kartanoonsa
+Zulsdorf'iin, että hän tietäisi hänen kunnialla pääsneen Wittenbergistä
+-- tuosta "itsekkäisyyden ja hekuman pesästä" -- ennenkuin hän kuoli.
+
+Hänen ensimäinen kirjeensä siitä, kuin hän tällä kertaa jätti
+Wittenbergin, on kirjoitettu näin:
+
+"Hyvälle ja rakkaalle Käthe Lutherin'alle Wittenbergiin. Armoa ja
+rauhaa Herrassa."
+
+"Kallis Käthe! Tänään kello puolivälissä yhdeksän tulimme Halleen,
+vaikk'emme vielä ole pääsneet Eislebeniin, sillä suuri anabaptisti
+lähetti meitä vastaan vedentulvan ja isoja jää-möhkäleitä, jotka
+peittivät maan ja uhkasivat kastaa meidät kaikki uudestaan. Emmekä
+myöskään voineet palata Muldan vuoksi. Sentähden pysymme levollisesti
+täällä Hallessa molempien jokien välissä. Ei sen vuoksi, että meitä
+haluttaisi juoda vettä, vaan me lohdutamme itseämme hyvällä Torgau'in
+oluella ja Rheinin viinillä siinä tapauksessa, että Saale rupeisi
+raivoamaan jälleen. Me, näet, ja palveliamme ja lauttamiehet emme tahdo
+kiusata Jumalaa ja rohjeta vesille; sillä perkele riehuu meitä vastaan
+ja asuu virroissa; parempi on karttaa häntä, kuin valittaa hänen
+päällensä, eikä ole tarpeellista, että me joudumme paavin ja hänen
+joukkojensa pilkan alaiseksi. Minä en olisi uskonut, että Saale näin
+yltyisi ja hyökkäisi maantien ja kaikkien yli. Ei muuta tällä kertaa;
+vaan rukoelkaat meidän puolestamme ja olkaat hurskaat. Luullakseni
+olisit sinä, jos olisit ollut täällä, neuvonut meitä tekemään juuri,
+mitä me olemme tehneet. Jotta kerran olisimme noudattaneet sinun
+neuvoasi. Täten jätän sinut Jumalan haltuun. Amen. Hallessa St.
+Paavalin kääntymyksen päivänä.
+
+                                      Martinus Luther."
+
+Hän on saanut neljä muuta kirjettä. Yksi niistä oli Helmikuun toiselta
+päivältä ja kuuluu näin:
+
+"Sydämellisesti rakastetulle puolisolleni Katarina Lutherin'alle,
+Zulsdorf'in Tohtorinnalle, Säumarktin omistajalle ja mikä virka hänellä
+muutoin lienee, armoa ja rauhaa Kristuksessa; ja vanha, köyhä (ja,
+niinkuin minä tiedän, voimaton) rakkauteni sinulle!"
+
+"Kallis Käthe -- minä kävin kovin heikoksi matkalla likellä Eislebeniä
+syntieni vuoksi; vaikka, jos sinä olisit ollut siellä, olisit sanonut,
+että se oli Juutalaisten syntien vuoksi. Sillä lähellä Eislebeniä
+kuljimme kylän kantta, jossa asuu paljon Juutalaisia; ja se on
+totta, että kun ajoimme sen halki, puhalsi kylmä tuuli barettini
+(tohtorin-hatun) ja pääni läpi, niinkuin se olisi tahtonut muuttaa
+aivoni jääksi."
+
+"Sinun poikasi lähtivät Mansfeldista eilen, koska Hans von Jene niin
+hartaasti pyysi heitä mukaansa. Minä en tiedä, mitä he tekevät. Jos
+olisi pakkanen, saisivat he auttaa minua vilua näkemään. Koska
+kuitenkin on lämmin taas, tehkööt taikka kärsikööt he mitä tahansa.
+Täten minä jätän sinut ja koko huoneeni Jumalan haltuun; sano terveisiä
+kaikille ystäville. _Vigilia purificationis_."
+
+Ja taas:
+
+"Syvästi oppineelle rouva Katarina Lutherin'alle, armolliselle
+puolisolleni Wittenbergissä, armoa ja rauhaa."
+
+"Kallis Käthe -- täällä me istumme ja annamme vaivata itseämme, ja
+olisimme mielellään poissa; mutta se ei käyne laatuun, luullakseni,
+ennenkuin viikon perästä. Tee hyvin ja sano mestari Filipille, että hän
+oikaiskoon selityksensä; sillä hän ei ole vielä oikein ymmärtänyt,
+miksi Herra nimitti rikkautta orjantappuroiksi. Täällä on se koulu,
+jossa sen saa oppia" (i.e. Mansfeldein omaisuuden-riidat). "Mutta
+mieleeni johtuu, että Pyhässä Raamatussa orjantappurat aina uhataan
+polttaa tulella, sentähden minulla on vaan enemmän kärsivällisyyttä, ja
+minä toivon Jumalan avulla saavani nämät kaikki hyvään päätökseen.
+Minusta on, niinkuin perkele nauraisi meitä; mutta Jumala nauraa häntä
+häpeään! Amen. Rukoile meidän puolestamme. Sanansaattaja hätii.
+St. Dorothean päivänä.
+
+                                L. (sinun vanha rakastajasi.)"
+
+T:ri Luther näyttää omalla, yksinkertaisella, sydämellisellä tavallansa
+iloitsevan vanhasta kodistaan. Aateliset ja porvarit vastaan-ottavat
+häntä erittäin ystävällisesti.
+
+Kolmas kirje, jonka rouva Luther on saanut, on täynnä leikillisiä,
+helliä vastauksia hänen huoliinsa Tohtorin suhteen.
+
+"Rakkaalle puolisolleni Katarina Lutherin'alle, Tohtorinnalle ja
+itsensäkiusaajalle Wittenbergissä, armolliselle rouvalleni, armoa ja
+rauhaa Herrassa."
+
+"Lue sinä, rakas Kätheni, Johanneksen evankeliumi ja pikku Katekismus,
+ja sinä olet kohta sanova: 'kaikki, mitä kirjassa seisoo, on minusta
+sanottu.' Sillä sinä sälytät päällesi Jumalasi huolet, niinkuin ei
+olisi kaikkivaltias ja voisi luoda kymmentä Tohtori Martin'ia, jos tämä
+yksi vanha Tohtori Martin hukkuisi Saaleen. Jätä minut rauhaan
+huolinesi! Minulla on parempi vartia, kuin sinä ja kaikki enkelit. Se
+on Hän, joka makasi seimessä ja armasteltiin neidon rinnalla; mutta
+joka myöskin nyt istuu Jumalan Kaikkivaltiaan Isän oikealla kädellä.
+Ole siis levollinen."
+
+Ja taas:
+
+"Pyhälle, levottomalle rouvalle Katarina Lutherin'alle, Zulsdorf'in
+Tohtorinnalle Wittenbergissä, armolliselle, rakkaalle vaimolleni, armoa
+ja rauhaa Kristuksessa."
+
+"Kaikkein pyhin rouva Tohtorinna -- me kiitämme teidän armoanne
+ystävällisesti teidän suuresta tuskastanne ja huolestanne meidän
+tähtemme, joka esti teitä nukkumasta; sillä siitä saakka, kuin te
+olitte niin levoton meidän puolestamme, on tulipalo lähellä huoneeni
+ovea ravintolassa likipitäin tehnyt lopun meistä; ja eilen (epäilemättä
+teidän huolenpitonne kautta) oli kivi vähällä pudota suorastaan
+päällemme ja rusentaa meidät, niinkuin hiiren ritaan. Sillä
+yksityisessä huoneessamme on kolmatta päivää kalkki ja muurisavi
+halkeillut katossa, siksi kuin lähetimme työmiehiä noutamaan, jotka
+vaan kahdella sormella koskivat kiveen, kun se jo putosi. Se oli yhtä
+suuri, kuin pitkä pään-alainen, kahta kämmentä leveä. Näistä kaikista
+olisimme saaneet kiittää teidän levottomuuttanne, jolleivät kalliit,
+pyhät enkelit myöskin olisi vartioinneet meitä! Minä rupeen pelkäämään,
+että, jollei levottomuutenne herkeä, maa vielä nielaisee meidät ja
+kaikki elementit vainoavat meitä. Opetatko sinä todella Katekismusta ja
+Uskontunnustusta? Rukoile siis ja jätä murheet Jumalalle, niinkuin
+luvattu on. 'Heitä huolesi Herran haltuun, Hän auttaa sinua.'"
+
+"Me tahtoisimme nyt mielellään päästä vapaaksi ja matkustaa kotiinpäin,
+jos Jumala niin soisi. Amen. Amen. Scholastican päivänä. Teidän
+pyhyytenne nöyrä palvelia.
+
+                               Martin Luther."
+
+
+Helmikuun 17 p.
+
+Hyviä uutisia meille kaikille Wittenbergissä! Rouva Luther on saanut
+Tohtorilta kirjeen, joka oli kirjoitettu Helmikuun 14 päivänä ja
+ilmoitti hänen pikaisen takaisin tulonsa.
+
+"Rakkaalle, kalliille vaimolleni Katarina Lutherin von Boralle
+Wittenbergiin.
+
+"Armoa ja rauhaa Herrassa, rakas Käthe! Tällä viikkoa toivomme, Jumala
+suo, pääsevämme kotiin jälleen. Jumala on osoittanut meille suurta
+armoa; sillä kreivit ovat välimiesten kautta sopineet kaikista, paitsi
+parista kolmesta asiasta -- joista yksi on se, että kreivi Gebhard ja
+kreivi Albrecht taas rupeisivat veljiksi, jota minä aion toimittaa
+tänään. Minä kutsun heidät luokseni vieraiksi, että he puhutelkoot
+toisiansa, sillä tähän saakka he ovat olleet niinkuin mykät keskenänsä
+ja katkeroittaneet toisiansa ankarilla kirjeillä."
+
+"Nuoret miehet ovat kaikki mainion hyvällä tuulella, tekevät huviretkiä
+re'illä ja narrinkulkusilla -- nuoret naiset samoin ikään -- ja
+hauskuttelevat yhdessä; ja heidän parissaan on myöskin kreivi
+Gebhard'in poika. Jotta meidän täytyy ymmärtää, että Jumala on
+'_exauditor precum_' (rukousten kuulia).
+
+"Minä lähetän sinulle vähäisen metsänriistaa, jota kreivinna Albrecht
+on lahjoittanut minulle. Hän iloitsee sydämellisesti sovinnosta. Sinun
+poikasi ovat vielä Mansfeldissa. Jakob Luther pitää hyvää huolta
+heistä. Meitä syötetään ja juotetaan täällä niinkuin aatelismiehiä, ja
+meitä palvellaan hyvästi -- jopa liiankin hyvästi -- että me helposti
+unhotamme teidät Wittenbergissä. Minulla ei ole mitään kipuja."
+
+"Tämän sinä saat näyttää mestari Filipille, Tohtori Pomer'ille ja
+Tohtori Creuzer'ille. Tänne on tullut semmoinen huhu, että Tohtori
+Martin on 'siepattu pois' (i.e. perkeleen kautta), niinkuin on tapa
+sanoa Magdeburgissa ja Leipzigissä. Semmoisia valheita nämät maamoukat
+kiertävät kokoon, jotka eivät näe kauemmaksi, kuin nenä on pitkä.
+Muutamat kertovat, että keisari on kolmekymmentä peninkulmaa tästä
+Soest'in luona Westfalissa; toiset, että Franskalainen on joutunut
+vangiksi, niinkuin myöskin maakreivi. Mutta me veisatkaamme ja
+sanokaamme, että odotamme, mitä Jumala Herramme tekee. -- Eislebenissä
+Valentinin pyhänä.
+
+                                                 M. Luther, D."
+
+Näin sovitustyö on tehty, ja T:ri Luther palajaa tällä viikkoa
+luoksemme -- kauaksi aikaa, toivomme, nauttimaan meidän parissamme
+rauhantekiän autuutta.
+
+
+
+
+XXXVII.
+
+Fritzin kertomus.
+
+
+Eislebenissä 1546.
+
+Täällä Eislebenissä on ollut oikea juhlapäivä. Se lapsi, joka
+kuusikymmentäkolme vuotta takaperin syntyi täällä Johan Lutherille,
+vuorimiehelle, palajaa nyt keisarikunnan suurimpana miehenä
+ratkaisemaan erästä Mansfeldin kreivien perhe-riitaa.
+
+Kun Eva ja minä halvan, onnellisen kotimme ovesta katselimme häntä, kun
+hän astui kaupunkiin, lausui Eva:
+
+"Joka tahtoo olla paras joukossanne, hän olkoon teidän palvelianne."
+
+Nämät kymmenen viimeistä työn vuotta ovat kuitenkin tehneet hänet
+kovasti vanhaksi!
+
+Minun täytyi itsekseni myöntää, että hän oli vanhentunut. Kärsimisen
+jälkiä näkyy hänen miehekkäissä kasvoissaan, ja hänen vartalonsa ja
+astuntansa osoittaa jommoistakin heikkoutta.
+
+"Miks'eivät", sanoin minä Evalle, "Elsa taikka Thekla kertoneet tätä
+meille? Hän on todellakin paljon heikompi."
+
+"He ovat aina hänen parissaan", hän vastasi; "emmekä me koskaan näe,
+mitä aika tekee, rakkaani, vaan ainoastaan, mitä se on tehnyt."
+
+Minä rupesin ajattelemaan hänen sanojansa. Oliko mahdollista, että
+mekin näin muutuimme, vaikka emme huomanneet sitä?
+
+Kun Tohtori Luther ja väkijoukko oli kulkenut ohitse, palasimme sisään,
+ja Eva rupesi jälleen ompelemaan, sillä välin kuin minä jatkoin
+saarnani lukemista; mutta salaisesti nostin minä silmäni kirjastani ja
+katselin häntä. Jos aika todella oli samalla tapaa muuttanut tämän
+rakkaan olennon, olihan parempi, että minä tiesin sen, jotta voisin
+paremmin arvata niitä kalliita päiviä, joita se niin viekkaasti paraikaa
+varasti minulta.
+
+Vaikka kyllä tarkasti katselin, huomasin tuskin mitään vanhuuden taikka
+kärsimisen jälkiä hänen kasvoissaan taikka vartalossaan. Tyven otsa oli
+yhtä valkoinen ja tyven, kuin ennenkin. Kultaisessa tukassa, joka oli
+sileäksi kammattuna ja palmikoittuna valkoisen emännän-lakin alla, ei
+ollut enemmän harmaita hiuksia, kuin Agnesimmekaan, joka hääri
+edestakaisin talvisessa päivänpaisteessa ja toimitti talon-askareita
+sivuhuoneessa. Hänen poskensa oli täysinäinen, vaikka kenties sen
+pyöreys oli hiukan muuttunut; ja kun hän katsahti ylös ja kohtasi minun
+silmäni, enkö minä nähnyt juuri samaa onnellista, lapsenkaltaista
+hymyä, kuin ennen, joka näytti tulvaavan hänen sydämensä runsaasta
+auringonvalosta?
+
+"Ei!" minä sanoin; "Eva, kiitos Jumalan, minä en ole pettynyt! Aika ei
+ole vielä ryöstänyt sinulta mitään."
+
+"Mutta muista, kuinka hyvässä suojassa minä olen ollut", hän sanoi.
+"Kuinka pilvetön ja levollinen minun elämäni on ollut. Minä en ole
+taistellut mitään myrskyä vastaan, paitsi tämmöisen kodin ja tämmöisen
+rakkauden satamassa. Mutta T:ri Luther on ollut niin kauan ensimäinen
+ja korkein, jonka rintaa vastaan jokainen myrsky on paiskannut ensi
+kiivautensa."
+
+Juuri samalla tuli Heintz'imme sisään.
+
+"Isäsi koettaa näyttää todeksi, etten minä käy vanhaksi", Eva arveli.
+
+"Kuka sitä äidistämme sanoi?" kysyi Heinz, kääntyen pikaisesti Agnesin
+puoleen.
+
+"Ei kukaan", minä vastasin; "mutta minä hämmästyin, kuu näin, kuinka
+muuttunut T:ri Luther oli, ja minä rupesin pelkäämään, mitkä muutokset
+lienevät huomaamatta tapahtuneet omassa kodissamme."
+
+"Onko T:ri Luther paljon muuttunut?" kysyi Heinz. "Minä en luullakseni
+milloinkaan nähnyt jalompia kasvoja, niin uskaliaita ja vilpittömiä,
+eikä semmoista terävää katsetta, kuin hänen mustissa silmissään. Hän
+olisi sopinut keisarin suurimmaksi kenraaliksi -- hän näyttää niin
+sotavanhuksen kaltaiselta."
+
+"Eikö hän siis ole sotavanhus, Heinz?" arveli Eva. "Eikö hän ole
+taistellut monta vuotta kaikkia taisteloita meidän sijastamme? Mitä
+sinä, Agnes, hänestä pidät?"
+
+"Minä muistan parhaiten sen katseen, jonka hän loi isääni ja sinuun",
+hän vastasi. "Hänen kasvonsa näyttivät niin lempeiltä; minä ajattelin,
+kuinka onnelliseksi hän tekee kotinsa."
+
+Tänä iltana me tietysti, Eva ja minä, johdatimme mieleemme menneitä
+tapahtumia. Ja kuinka suuri osa niistä on yhteydessä T:ri Lutherin
+kanssa! Jo se että kallis kotimme ollenkaan on olemassa, on Jumalan
+kautta hänen työnsä. Ja enemmän kuin se: sydämemme vapaus ja rauha
+tuli meille etupäässä ja ensiksi hänen kauttansa. Kun näin hänen
+kasvonsa jälleen, palasi koko entisyys eteeni, ikäänkuin se olisi
+yht'äkkiä peilistä heijastunut minua kohden. Ne ajat, jolloin hän
+lauloi täti Ursula Cottan ovella Eisenachissa -- kun se ääni, joka
+sittemmin liikutti koko kristikuntaa syvimpiä pohjia myöten, lauloi
+ylistyslauluja leipäpalasen tähden. Sitten kuinka hän vähitellen pääsi
+köyhyyden ulkonaisista koetuksista isänsä menestyksen ja anteliaisuuden
+kautta -- kuinka loistavat näkö-alat aukenivat hänelle yliopistossa --
+kuinka hän yhtäkkiä, vaikka tarkoin mietittyään, luopui kaikista näistä
+maallisista tuumista -- kuinka hän astui alas mustiin ja katkeroihin
+vesiin, jossa hän taisteli vuosisatansa taistelon ja melkein
+uppoamallansa löysi sen käden, joka pelasti hänet, ja saavutti rannan
+jälleen oikealla puolella; eikä yksin, vaan yhä tuettuna siltä kädeltä,
+joka puollusti häntä ja jonka hän on tehnyt tunnetuksi tuhansille
+sydämille.
+
+Sitten minä olin näkevinäni, kuinka hän seisoi keisarin edessä
+Wormsissa sinä hetkenä, jolloin ihmiset eivät tietäneet, kumpaa enemmän
+ihmetellä, hänen lempeyttänsä vai hänen uskallustansa -- sinä hetkenä,
+jota ihmiset luulivat hänen taistelon hetkeksensä, mutta joka
+todenteolla oli hänen triumfin hetkensä, koska oikea taistelo jo oli
+taisteltu ja oikea voitto voitettu.
+
+Ja nyt oli taas kaksikymmentä vuotta kulunut; hän on Saksan kielelle
+kääntänyt Pyhän Raamatun, jota nyt tutkitaan lukemattomissa kodoissa;
+kodoissa, joita hän on pyhittänyt (ja monessa paikassa luonut) oppinsa
+vaikutuksella.
+
+"Mitä oikeastaan", Eva arveli, "on hänen opetuksensa ja työnsä kautta
+saavutettu?"
+
+"Vanhan opin ja paavinvallan ies on särjetty", minä vastasin.
+"Evankeliumia saarnataan Englannissa ja suuremmalla tai vähemmällä
+menestyksellä koko Saksassa. Tanskassa on evankelinen pappi kruunannut
+kuningas Kristian kolmannen. Alankomaissa ja muualla ovat miehet ja
+naiset kärsineet martyrinkuoleman uskonsa tähden, niinkuin ensi
+vuosisatoina. Franskassa ja Schweitzissä ovat kymmenet tuhannet
+tunnustaneet evankelista totuutta, vaikkei T:ri Lutherin opin muodossa
+eikä hänen oman saarnansa johdosta."
+
+"Nämät ovat suuret seuraukset", Eva lausui; "mutta ne ovat ulkonaisia
+-- emme ainakaan voi nähdä muuta, kuin niitten ulkopuolen. Mitkä
+hedelmät ovat täällä Eislebenissä, tässä pikkuisessa mailmassa meidän
+ympärillämme, jonka sisällisistä oloista meillä on jonkunlainen tieto?"
+
+"Kultainen aikakausi ei totta puhuen vielä ole tullut", minä
+sanoin; "taikka Mansfeldin kreivit eivät suinkaan riitelisi
+patronati-oikeuksista ja tarvitsisi T:ri Lutheria sovittajaksi. Eikä
+T:ri Lutherin olisi pakko niin lakkaamatta varoittaa rikkaita ahneudesta
+ja kehoittaa heitä luopumaan siitä itsekkäisyydestä, joka tuhlasi
+tuhansia florineja anetten ostamiseen, mutta ei malta panna muutamia
+kreuzereitä Jumalan armon iloisen sanoman levittämiseen. Jos ahneus on
+epäjumalan palvelus, on varsin selvä, että uskonpuhdistus on monen
+suhteen ainoastaan muuttanut epäjumalan."
+
+"Niin", vastasi Eva; "se on todesti jo voitto, että epäjumala on
+siirretty kirkosta torille, että sitä nimitetään ylenkatsotulla eikä
+pyhällä nimellä, ja että se on puettu mihin asuun hyvänsä, paitsi
+pyhään."
+
+Niin me tulimme siihen päätökseen, että uskonpuhdistus oli tehnyt
+meille, mitä auringon-nousu tekee. Se oli herättänyt eloon ja
+kypsyttänyt todellisia taivaan hedelmiä monessa paikassa, sekä
+paljastanut pahojen ja vahingollisten asiain valhemuodon. Mailma, liha
+ja perkele pysyvät muuttamatta; mutta siinä on jo paljon, kun on
+oppinut, ettei mailma ole mikään määrätty paikkakunta ulkopuolella
+luostaria, vaan semmoinen ilman-ala, jota meidän tulee varoa, koska se
+on kaikkialla meidän ympärillämme; että liha ei ole rakkaus sukulaisiin
+taikka luontoon, vaan meihin _itseen_ näissä, ja että perkeleen tulisin
+nuoli on epäluottamus Jumalaan. Kuinka äärettömän paljon T:ri Luther on
+tehnyt meitä itseä ja omaisiamme varten; ja jos meitä ja omaisiamme
+varten, kuinka paljon on hän tehnyt lukemattomia muita sydämiä ja
+kotoja varten, joita emme tunne!
+
+
+Maanantaina, Helmikuun 15 p. 1546.
+
+T:ri Luther jakoi eilen Herran Ehtoollisen ja saarnasi. Siitä on ollut
+suuri apu, että hän on oleskellut meidän joukossamme. Neljä kertaa hän
+on saarnannut, vieläpä, niinkuin meistä tuntuu, yhtä pontevasti ja
+hartaasti, kuin koskaan ennen. Tänään oli kuitenkin jotakin erittäin
+syvää ja juhlallista hänen sanoissaan. Teksti oli Mattheuksen X:nnestä:
+"Älkäät sentähden heitä peljätkö; sillä ei ole mitään peitetty, joka
+ei ilmiin tule, eikä salattu, joka ei tule tiettäväksi. Jota minä
+teille pimeissä sanon, sitä sanokaat valkeudessa; ja mitä korvissanne
+kuulette, sitä saarnatkaat kattoin päällä. Älkäätkä peljätkö niitä,
+jotka ruumiin tappavat, vaan ei voi sielua tappaa; mutta peljätkäät
+enemmin sitä, joka voi sekä sielun että ruumiin helvetissä hukuttaa.
+Eikö kaksi varpuista yhteen ropoon myydä? Eikä heistä yksi putoo maan
+päälle ilman isätänne. Niin ovat kaikki päänne hiuksetkin luetut".
+Epäilemättä hän tunsi itsensä heikommaksi, kuin hän näytti, sillä hän
+päätti sanoilla:
+
+"Tätä ja paljon enemmän sopii sanoa tämän paikan johdosta, mutta minä
+olen liian heikko, ja _tähän me nyt päätämme_."
+
+Eva näytti hyvin totiselta koko loppupuolen päivää; ja kun tänä aamuna
+palasin koulusta, tuli hän minua vastaan ovessa tuskastuneella muodolla
+ja sanoi:
+
+"Onko Tohtori parempi?"
+
+"Minä en ole kuullutkaan, että hän on kipeä", vastasin minä. "Hän oli
+tänä päivänä taas kreivien riitaa sovittamassa."
+
+"Minun on mahdoton saada noita sanoja mielestäni", Eva jatkoi; "ne
+vaivaavat minua -- '_tähän me nyt päätämme_'. Minä ajattelen
+lakkaamatta, miltä tuntuisi, jos emme saisi koskaan enää kuulla tuota
+uskollista ääntä jälleen."
+
+"Sinä olet alakuloinen, armaani", minä sanoin, "kun ajattelet, että
+T:ri Luther jättää meidät tällä viikkoa. Mutta me lähdemme ennen pitkää
+vähäksi aikaa Wittenbergiin ja kuulemme hänet jälleen siellä."
+
+"Jos niin on Jumalan tahto!" sanoi hän totisesti. "Mitä Jumala on
+antanut meille hänen kauttansa, sitä ei meiltä koskaan riistetä."
+
+Minä olen kuitenkin monta kertaa tänään kysynyt uudestaan T:ri
+Lutherista, mutta ei näytä olevan mitään syytä levottomuuteen. Hän
+palasi kello kahdeksan Suuresta Salista, jossa keskustelut ja atriat
+pidetään; ja tänä iltana, niinkuin usein ennen hänen täällä ollessaan,
+kuuli T:ri Jonas hänen ääneen rukoilevan huoneensa akkunan vieressä.
+
+
+Tuorstaina Helmikuun 18 p.
+
+Pahin asia -- kaikkein pahin -- on tapahtunut! Uskollinen ääni on
+todella ijäksi vaiennut meiltä täällä maan päällä.
+
+Täällä, jossa hänen elämänsä alkoi, täällä se myöskin päättyi. Hän,
+joka kuusikymmentä-kolme vuotta takaperin makasi täällä pikkuisena,
+avuttomana lapsena, makaa täällä taas hengettömänä ruumiina. Se ei ole
+kuitenkaan näitten kuudenkymmenen-kolmen vuoden, vaan näitten kolmen
+viimeisen päivän vuoksi, kuin me tunnemme vastakohdan katkeruuden.
+Kolme päivää takaperin oli hän meidän parissamme neuvon-antajana,
+opettajana, Jumalan sanansaattajana, vaan nyt tuo sydän, joka oli niin
+avoin, niin hellä ottamaan osaa suruihin ja niin voimakas kantamaan
+kokonaisen kansan taakkaa, on tauonnut sykkimästä.
+
+Eilen huomattiin, että hän oli heikko ja kipeä. Anhaltin prinssit ja
+kreivi Albert Mansfeld, ynnä T:ri Jonas ja hänen muut ystävänsä
+käskivät hänen levätä omassa huoneessansa tänä aamuna. Ei ollut mikään
+helppo asia saada häntä säästämään itseänsä, eikä hän luultavasti olisi
+silloin taipunut, jollei hän olisi tietänyt, että sovitustyö oli
+täytetty, paitsi muutamissa pikku seikoissa. Melkoisen osan
+aamupäivästä hän sentähden lepäsi nahkaisella sohvalla huoneessansa,
+välisti nousten taudin levottomuudesta ja kävellen edestakaisin taikka
+seisoen akkunan luona ja rukoillen, että T:ri Jonas ja Coelius, jotka
+olivat toisessa paikassa huoneessa, kuulivat. Hän söi kuitenkin
+päivällistä Suuressa Salissa niitten seurassa, jotka olivat koossa
+siellä. Aterioidessaan hän sanoi jollekulle, joka istui likellä häntä:
+"jos minä todella voin sovittaa syntymäseutuni hallitsiat keskenänsä ja
+sitten Jumalan avulla päätän matkani takaisin Wittenbergiin, menisin
+minä kotiin ja panisin maata hautaani ja antaisin matojen syödä
+ruumiini."
+
+Hän ei ollut niitä, jotka veltosti huokailevat unta ennen yön tultua;
+ja me tiedämme nyt varsin hyvin, kuinka syvä se ruumiillisen väsymyksen
+ja heikkouden tunto oli, josta tämä halu lähti. Sydämen ja mielen
+jännitys ja lakkaamaton työ -- jokapäiväisen, koneentapaisen
+palkkalaisen reutoaminen ja suurimman ajattelian terävä, alinomainen
+miettiminen -- tämmöinen työnteko, yhtä ankara, kuin raastavan orjan,
+ja yhtä väsymätön, kuin kaikki hänen toimensa olisivat olleet hänen
+ilonsa, raukaisi hänen tukevaa talonpoikais-luontoansa kolmannella
+seitsemättä yhtä paljon, kuin useimpien muitten ihmisten yhdeksännellä
+kymmenellä, ja hän ikävöitsi lepoa.
+
+Jälkeen päivällisen valitti hän, että hänen rintaansa ahdisti, ja käski
+heidän hieroa sitä lämpimillä rievuilla. Tämä lievitti vähän; ja hän
+meni taas illastamaan ystäviensä kanssa Suureen Saliin. Pöydässä hän
+puhui paljon ijankaikkisuudesta ja sanoi luulevansa, että hänen oma
+kuolemansa oli lähellä; kuitenkin oli hänen puheensa sekä hupaista että
+välisti iloistakin, vaikka se etupäässä koski tulevaan mailmaan. Joku
+hänen vieressään kysyi, tuntenevatko pyhät vainajat toinen toistansa
+taivaassa. Hän sanoi: kyllä; hän uskoi, että he tuntevat.
+
+Kun hän nousi illallispöydästä, meni hän huoneesensa.
+
+Yöllä -- viime yönä -- istuivat hänen molemmat poikansa Paulus ja
+Martin, toinen kolmen, ja toinen neljäntoista vuoden vanha, ja
+valvoivat hänen luonansa, ynnä Jonas Justus, jonka iloihin ja suruihin
+T:ri Luther oli ottanut osaa niin monta vuotta. Coelius ja Aurifaber
+olivat myöskin siellä. Hän tunsi taas tuskaa rinnassaan, ja he
+koettivat jälleen hieroa häntä lämpimillä rievuilla. Kreivi Albert ja
+kreivinna tulivat kahden lääkärin kanssa ja toivat hänelle kaapeita
+yksisarvisen hampaasta, joka pidettiin erinomaisena lääkkeenä. Hän otti
+niitä, ja nukkui kello kymmeneen saakka. Silloin hän heräsi ja koetti
+taas kävellä vähäisen huoneessa; mutta hän ei jaksanut, vaan palasi
+vuoteesensa. Tuosta hän nukkui taas kello yhteen. Näinä kahtena taikka
+kolmena tuntina, joina hän nukkui, valvoivat hänen isäntänsä Albrecht,
+tämän puoliso, Ambrosius, Jonas ja Lutherin pojat ääneti hänen
+vieressään ja pitivät hiljalleen valkeata vireillä. Kaikki riippui
+siitä, kuinka kauan hän nukkui ja missä tilassa hän herätessään oli.
+
+Ensimäiset sanat, jotka hän puhui, panivat heidän sydämensä värisemään
+pelosta.
+
+Hän valitti vilua ja käski heidän lisätä puita pesään. Voi! se vilu
+hiipi hänen ylitsensä, jota ei mikään ihmisvoima pystynyt poistamaan.
+
+T:ri Jonas kysyi häneltä, tunsiko hän itsensä kyllä heikoksi.
+
+"Oi", hän vastasi, "kuinka minulla on kovat vaivat! Rakas Jonakseni,
+minä luulen, että kuolen täällä Eislebenissä, jossa minä synnyin ja
+kastettiin."
+
+Hänen muut ystävänsä herätettiin ja tuotiin hänen vuoteensa luo.
+
+Jonas arveli, että hiki hänen otsassaan oli hyvä merkki, mutta T:ri
+Luther vastasi:
+
+"Se on kuoleman kylmä hiki. Minun täytyy jättää sieluni Jumalan
+haltuun, sillä tautini kiihtyy."
+
+Nyt hän rukoili hartaasti, sanoen:
+
+"Taivaallinen Isä! ijankaikkinen ja armollinen Jumala! Sinä olet
+ilmestyttänyt minulle kalliin Poikasi, Jesuksen Kristuksen Herramme.
+Häntä minä olen opettanut; Häntä minä olen kokenut; Häntä minä olen
+tunnustanut; Häntä minä rakastan ja palvelen rakkaana Vapahtajanani,
+Uhrinani ja Lunastajanani -- Häntä, jota jumalattomat vainoavat,
+pilkkaavat ja soimaavat. Voi taivaallinen Isä, vaikka minun täytyy
+jättää ruumiini ja joutua pois tästä elämästä, tiedän minä, että saan
+olla Hänen kanssaan ijäti. Ota minun sielu raukkani luoksesi!"
+
+Jälestäpäin hän otti vähäisen lääkkeitä, ja ilmoittaen ystävillensä,
+että hän oli kuolemallaan, sanoi kolme kertaa:
+
+"Isä, Sinun käsiis minä annan henkeni. Sinä olet lunastanut minut, Sinä
+uskollinen Jumala. Totisesti _niin on Jumala mailmaa rakastanut_!"
+
+Sitten hän makasi aivan ääneti ja liikkumatta. Ne, jotka seisoivat
+hänen ympärillänsä, koettivat herättää häntä ja alkoivat hieroa hänen
+rintaansa ja jäseniänsä, ja puhutella häntä, mutta hän ei vastannut.
+Nyt Jonas ja Coelius niitten monien lohdutukseksi, jotka olivat
+vastaan-ottaneet totuuden hänen huuliltaan, puhuivat ääneen ja
+sanoivat:
+
+"Arvoisa isä, kuoletteko te uskossa Kristukseen ja siihen oppiin, jota
+aina olette saarnanneet?"
+
+Hän vastasi selvästi ja iloisesti: "kuolen!"
+
+Tämä oli hänen viimeinen sanansa täällä maan päällä. Sitten kääntyi hän
+oikealle puolellensa ja näytti vaipuvan levolliseen uneen, jota kesti
+neljänneksen tuntia. Kerran vielä heräsi toivo hänen lastensa ja
+ystäviensä sydämessä; mutta lääkäri ilmoitti heille, ettei se ollut
+mikään hyvä merkki.
+
+He pitivät kynttilää likellä hänen kasvojansa; kuoleman kalveus levisi
+paraikaa niitten yli, ja hänen kätensä ja jalkansa kävivät kylmäksi.
+
+Hän huokasi taas hiljalleen, pani kätensä ristiin rinnallensa ja antoi
+Jumalalle henkensä ilman mitään kamppausta.
+
+Tämä tapahtui kello neljä aamulla Helmikuun 18 päivänä.
+
+Ja huoneessa vastapäätä sitä kirkkoa, jossa hän kastettiin ja
+vastaan-otti ristin-merkin Kristuksen sotaa varten, lepää nyt Luther
+taistelo päätettynä, aseet riisuttuna, voitto saavutettuna -- rauhassa
+sen lipun alla, jota hän niin jalosti on kantanut. Samassa paikassa,
+jossa hänen silmänsä aukenivat maalliseen elämään, on hänen sielunsa
+herännyt taivaalliseen elämään. Usein hänen oli tapa puhua kuolemasta,
+niinkuin kristityn todellisesta synnystä, ja tästä elämästä, niinkuin
+vaan kasvamisesta kotelossa, jossa henki elää, siksi kuin se kehkiää,
+katkaisee kuoren, luo pois verhonsa, pyrkii eloon, levittää siipensä ja
+lentää ylös Jumalan luo.
+
+Evasta ja minusta se näytti kummalliselta, salaiselta sinetiltä, joka
+painettiin hänen uskoonsa, että hänen syntymäpaikkansa ja
+kuolemapaikkansa -- se näkymö, jossa hän syntyi maata ja taivasta
+varten -- oli sama.
+
+Me voimme vaan kesken herkeämättömiä kyyneleitä kertoa ne sanat, jotka
+usein olivat hänen huulillansa: "oi kuolema! katkera niille, jotka
+jätät elämään!" ja "älä pelkää, _Jumala elää vielä."
+
+
+
+
+XXXVIII.
+
+Elsan kertomus.
+
+
+Wittenbergissä, Maaliskuulla 1546.
+
+Kaikki on ohitse. Rakastettu, kunnioitettu ruumis on meidän luonamme,
+mutta Luther, isämme, sielunpaimenemme, ystävämme ei ole koskaan enää
+meidän joukossamme.
+
+Hänen lakkaamaton työnsä ja huolenpitonsa meidän kaikkien puolesta on
+näännyttänyt hänet -- semmoinen huolenpito, joka hävittää elämän voimia
+enemmän, kuin suru -- semmoinen huolenpito, jota ei kukaan ihminen ole
+tuntenut Pyhän apostoli Paavalin jälkeen ja jota hän ainoastaan
+Paavalin kaltaisen uskon kautta kykeni kestämään niin kauan.
+
+Tänä aamuna lähtivät hänen leskensä, hänen orpo poikansa ja
+tyttärensä ja useat ylioppilaat ja kaupunkilaiset Itäiselle portille
+vastaan-ottamaan hautajais-saattoa. Se kulki verkalleen pitkin
+täytettyjä, vaikka äänettömiä katuja Kaupunginkirkkoon, jossa hänen oli
+tapa saarnata.
+
+Fritz tuli saattoväen kanssa Eislebenistä, ja Eva ynnä Heinz ja Agnes
+ovat myöskin meillä, sillä oli mielestämme meidän kaikkien tarpeellista
+taas tuntea ja nähdä rakkaat omaisemme ympärillämme nyt, kun kuolema on
+osoittanut meille, kuinka voimaton kokonaisen kansan rakkaus on
+säilyttämään kaikkein kalliinta ja tähdellisintä elämää.
+
+Fritz on jutellut meille murheellisesta hautajais-matkasta
+Eislebenistä.
+
+Mansfeldin kreivit enemmän kuin viidenkymmenen ratsasmiehen kanssa, ja
+useat ruhtinaat, kreivit ja paronit seurasivat ruumiin-arkkua. Kaikissa
+kylissä, joitten läpi he kulkivat, soitettiin kirkonkelloja, niinkuin
+ruhtinaalle; kaikille kaupunginporteille tulvasi magistratin jäseniä,
+pappeja, nuoria ja vanhoja, äitejä, tyttöjä ja lapsia kohtaamaan
+saattoa, puettuina murhevaatteisin ja veisaten ruumiinvirsiä, jommoisia
+hän oli heille opettanut. Viimeisessä kirkossa, jossa ruumis makasi,
+ennenkuin se saapui lopulliseen lepopaikkaansa Wittenbergiin, kokoontui
+kansa sen ympärille ja veisasi yhden hänen oman virtensä: "Mä riemuin
+rauhass' ehdin pois" äänellä, jota nyyhkytykset ja kyynelet
+tukahuttivat.
+
+Näin ruumista yötä päivää verkalleen kannettiin Thüringin maan läpi.
+Talonpojat muistivat kerran vielä hänen uskollisen rakkautensa heitä
+kohtaan, ja joka paikasta, niin kylästä kuin vähäisestä mökki-ryhmästä,
+kiirehtivät miehet ja vaimot itkien kunnioittamaan sen maallisia
+jäännöksiä, jota he olivat niin usein väärin ymmärtäneet, kun hän eli.
+
+Kun pastori Bugenhagen oli pitänyt ruumiinsaarnan Lutherin
+saarnastuolista, puhui Melancthon muutamia sanoja arkun vieressä
+Kaupunginkirkossa. He rakastivat toisiansa suuresti. Kun Melancthon
+kuuli hänen kuolemastansa, tuli hän syvästi liikutetuksi ja sanoi
+luentosalissaan:
+
+"Oppi syntien anteeksi-antamuksesta ja usko Jumalan Poikaan ei ole
+keksitty minkään ihmisjärjen kautta, mutta Jumala on ilmoittanut sen
+meille tämän miehen kautta, jonka Hän on herättänyt."
+
+Ennenkuin ruumis laskettiin viimeiseen lepopaikkaansa likellä sitä
+saarnastuolia Kaupunginkirkossa, jossa Tohtori Lutherin oli tapa
+saarnata, lausui T:ri Melancthon arkun vieressä latinaksi nämät sanat,
+jotka Casper Creutziger kohta käänsi saksaksi:
+
+"Jokaisen, joka oikein tunsi hänet, täytyy todistaa, että hän oli
+hyvä-sydäminen, armelias mies, miellyttävä kaikissa puheissaan, lempeä
+ja rakastettava, eikä äkkipikainen, intohimoinen, itsepäinen ja pian
+närkästyvä. Vaan kuitenkin oli hänellä semmoinen totisuus ja uskallus
+sanoissa ja olennossa, joka sopi hänen kaltaiselle miehelle. Hänen
+sydämensä oli suora, uskollinen ja vilpitön. Se ankaruus, jota hän
+käytti kirjoituksissaan oppinsa vihollisia vastaan, ei lähtenyt
+riidanhaluisesta taikka kiukkuisesta mielenlaadusta, vaan suuresta
+vakavuudesta ja totuuden innosta. Hän osoitti aina ylevää rohkeutta ja
+miehuutta eikä hän vähäisestä vihollisten ärjynästä säikähtynyt.
+Uhkaukset, vaarat ja kauhut eivät peloittaneet häntä. Niin tarkka ja
+terävä oli hänen järkensä, että hän sekavissa, hämärissä ja vaikeissa
+asioissa yksinään pian huomasi, mitä tuli neuvoa taikka tehdä. Eikä
+hän, niinkuin muutamat luulevat, halveksinut muitten mietteitä, vaan
+piti aina lukua niitten ajatuksesta ja tahdosta, joitten kansa hänellä
+oli tekemistä. Hän ei opettanut kapinallisia mielipiteitä, joita
+väkivallalla julistettiin; hänen oppinsa on pikemmin Jumalan pyhän
+tahdon ja oikean palveluksen tulkitseminen, Jumalan sanan selittäminen,
+nimittäin Kristuksen evankeliumin. Nyt hän on yhtynyt niihin
+profeetoihin, joista hän niin mielellään puhui. Nyt he tervehtivät
+häntä työkumppanikseen ja hänen kanssansa ylistävät Herraa, joka kokoo
+ja säilyttää kirkkonsa. Mutta meidän tulee uskollisesti ja lakkaamatta
+ajatella tätä rakastettua isäämme eikä koskaan antaa hänen muistonsa
+kadota meidän sydämestämme."
+
+Hänen muotokuvansa asetetaan Kaupunginkirkkoon, mutta hänen elävä
+kuvansa on kätketty lukemattomiin sydämiin. Hänen muistopatsaansa ovat
+koulut ympäri koko maata, jokainen hurskas papinperhe ja ennen kaikkia
+"saksalainen raamattu Saksan kansalle!"
+
+
+Wittenbergissä, Huhtikuulla 1547.
+
+Me seisomme nyt tämän ajan polvikuntien etumaisessa rivissä.
+Isän-kotimme maan päällä on ainaiseksi rauennut. Vähä aika T:ri
+Lutherin kuoleman jälkeen meni lempeä äitimme hiljaisesti pois, ja
+isämme näki niitten toiveitten toteutuvan, jotka eivät koskaan petä ja
+joista hänen hilpeä sydämensä oli oppinut yhä enemmän pitämään kiinni
+siitä saakka, kuin hän kävi sokeaksi.
+
+He nukkuivat Jesuksessa samana vuonna ja molemmat isolla ijällä. Heitä
+ympäröitsivät kaikki heidän rakkaansa täällä maan päällä.
+
+Ja nyt asuu Fritz, jolla on virka yliopistossa, vanhempain talossa
+Evan, Theklamme ja lastensa kanssa.
+
+Minä ajattelen välisti, että Theklan elämä on kaikkein onnellisin koko
+perheessämme. Minä huomaan, että Jumala edeskatsomuksensa kautta tekee
+nunnia myöskin evankelisessa kirkossamme hyviä naisia, jotka
+vuodattavat rakkautensa aarteet kirkkoon; joitten sekä sisällinen että
+ulkonainen keskusta on Jumalan perhe. Kuinka monta, joita hän on
+kasvattanut koulussa ja hoitanut ruton tai rasituksen aikoina, elävät
+maan päällä ja sanovat häntä siunatuksi, taikka elävät taivaassa ja
+vastaan-ottavat häntä ijankaikkisiin asuntoihin!
+
+Ja yksi syy, jonka vuoksi hänen elämänsä on niin hyvä ja rikas
+rakkaudesta, on epäilemättä se, että hänen asemansa yhteiskunnassa ei
+ole mikään korkea, vaan päinvastoin matala.
+
+Hän ei ole mihinkään määrättyyn luostarin arvoon vaihtanut Jumalan
+säätämää luonnollista vaimon ja äidin arvoa. Elämässä on hänellä ollut
+_matalin_ sija; josta niinkuin muistakin syistä minä usein ajattelen,
+että hänellä taivaassa kenties on oleva _korkein_ sija. Mutta me emme
+kadehdi sitä häneltä, Eva, Chriemhild, Atlantis ja minä.
+
+Millä ilolla me kerran näemme tämän lempeän ja kärsivällisen otsan
+seppelöittynä kunnian ja ijankaikkisen ilon kirkkaimmalla kruunulla!
+
+Vähäinen puutarha Augustinin-luostarin takana on muuttunut pyhäksi
+paikaksi. Lutherin leski ja lapset asuvat vielä siellä. Ne, jotka
+tunsivat hänet ja sentähden rakastivat häntä kaikkein enimmän, tuntevat
+surunsekaista iloa, kun istuvat niitten puitten varjossa, jotka
+suojasivat häntä, sen suihkulähteen ja vähäisen kalalammikon vieressä,
+jotka hän on kaivanut, ja niitten kukkien keskellä, joita hän on
+istuttanut. He johdattavat mieleensä hänen sanansa ja ystävällisen
+käytöksensä; kuinka hänen oli tapa kiittää Jumalaa kaloista, joita hän
+sai lammikosta, ja ruokakasveista, jotka tuotiin puutarhasta hänen
+pöydällensä; kuinka hän ihmetteli Jumalan edeskatsomusta, joka elätti
+varpuset ja kaikki pikku linnut, "joka maksoi Hänelle enemmän
+vuoteensa, kuin Franskan kuninkaan tulot;" kuinka hän iloitsi
+"kasteesta, tästä Jumalan ihmeellisestä luomasta", ja ruususta, jota ei
+mikään taiteilia voinut mukailla, ja lintujen äänestä. Kuinka eläviksi
+Pyhän Raamatun kertomukset kävivät, kun hän jutteli niitä! -- suuresta
+apostolista Paavalista, jota hän kunnioitti niin paljon, mutta kuvasi
+"laihaksi mieheksi ja muodoltaan vähäpätöiseksi, niinkuin Melancthon;"
+taikka Neitsyt Mariasta, "joka epäilemättä oli ylhäinen ja jalo olento,
+ihana ja armas impi lempeällä ja suloisellä äänellä;" taikka siitä
+halvasta kodista Nazaretissa, jossa mailman Vapahtaja kasvatettiin
+vähäisenä, kuuliaisena lapsena.
+
+Ja vaikka hän oli niin kiivas, ei kukaan meistä voinut muistaa yhtä
+ainoatakaan kateuden tai epäluulon sanaa eikä suuttumuksen päivää; niin
+jalo ja luottavainen hänen luontonsa oli.
+
+Usein muistuvat myöskin mieleemme hänen rikkaan, totisen äänensä ja
+luutun tai lyyran sävelet, jotka aivan usein kaikkuivat hänen
+iso-akkunaisesta huoneestaan, kun hänen ystävänsä olivat hänen luonansa
+taikka yksinäisillä hetkillään.
+
+Kun hämärässä istumme ja juttelemme perheen kesken, kertoo rouva Luther
+välisti meille hänen koti-elämänsä tavoista -- kuinka hän sairaana
+ollessaan lohdutti häntä ja, kun hän itki, sanoi esiin tunkevilla
+kyynelillä: "kallis Käthe, lapsemme luottavat meihin siinäkin, jota he
+eivät ymmärrä; niin meidän tulee luottaa Jumalaan. Se on hyvä, jos
+luotamme; kaikki tulee Häneltä." Ja kuinka hän rukoili aamuisin ja
+iltaisin sekä atrioilla ja muutoin päivällä -- kuinka hän hartaasti
+kertoi Pikku Katekismusta "Jumalalle" -- kuinka hän alinomaa lausui
+innokkaasti Herran Rukousta taikka virsiä Psaltarista, jota hän aina
+kantoi muassaan plakkari-rukouskirjana. Taikka hän toisinaan
+kunnioituksella kertoi hänen taistelonsa hetkistä, kun hänen
+rukouksensa muuttuivat myrskyksi -- kuohuvaksi anietten virraksi --
+kamppaukseksi Jumalan kanssa, niinkuin poika väänneksii tuskissansa
+isän jalkain juuressa. Taikka taas, kuinka hän äkkiä heräsi öisin ja
+kohtasi näkymätöntä perkelettä palavilla rukouksilla taikka
+halveksivilla uhkauksilla taikka totuuden ja uskon sanoilla.
+
+Moni meistä tiesi, mikä syy hänellä oli uskon rukouksen voimaan. Ei
+ainakaan Melancthon voi koskaan unhottaa sitä päivää, jolloin hän
+makasi kuoleman kielissä, puoleksi taintuneena ja himmentyvillä
+silmillä, ja Luther tuli ja huudahti pelosta:
+
+"Jumala armahtakoon meitä! kuinka kauheasti perkele on raadellut tämän
+kuolevaisen ruumiin!"
+
+Sitten hän kääntyi pois seurasta akkunaa päin rukoillaksensa, katsoi
+ylös taivaasen ja meni (niinkuin hän itse jälestäpäin sanoi)
+"kerjäläisenä ja rukoiliana Jumalan luo ja ahdisti Häntä Pyhän Raamatun
+lupauksilla, joita hän suinkin muisti; niin että Jumalan täytyi kuulla
+minua, jos minä mihinkään enään olin Hänen lupauksiinsa luottava."
+
+Näin rukoiltuaan tarttui hän Melancthonin käteen ja sanoi: "ole hyvällä
+mielellä, sinä et kuole." Ja tästä hetkestä saakka alkoi Melancthon
+toipua ja tulla taidollensa ja pääsi terveeksi.
+
+Erittäin me kuitenkin kokoomme kaikki, mitä hän sanoi kuolemasta ja
+ylösnousemuksesta, taivaasta ja tulevan vanhurskauden ja riemun
+mailmasta, joista hän niin mielellään puhui. Muutamia näistä lauseista
+minä kirjoitan ylös lapsiani varten.
+
+"Paavikunnassa he tekivät pilgrimiretkiä pyhimysten alttareille --
+Romaan, Jerusalemiin, Jagoon syntejänsä sovittaakseen. Mutta nyt me
+uskossa voimme tehdä oikeita pilgimiretkiä, jotka todella ovat
+Jumalalle otolliset. Kun ahkerasti luemme profeetoja, psalmeja ja
+evankelistoja, matkustamme Jumalan luo, ei pyhimysten kaupunkein
+kautta, vaan ajatuksissamme ja sydämissämme, ja käymme oikeassa
+Luvatussa maassa ja ijankaikkisen elämän Paratiisissa."
+
+"Perkele on vannonut kuolemamme, mutta hän särkee tyhjän pähkinän;
+sydän on poissa."
+
+Hän oli niin usein ollut vaarallisesti kipeä, ettei kuoleman ajatus
+ollut ensinkään outo hänelle. Yhdessä taudissansa hän sanoi: "minä
+tiedän, etten minä kauan elä. Aivoni ovat niinkuin veitsi, joka on
+kulunut varteen saakka; ne eivät pysty enään mihinkään."
+
+"Coburgissa minä kävin ympäri ja hain levollista paikkaa, johon
+voisivat haudata minut, ja kappelissa ristin alla luulin viihtyväni
+hyvin. Mutta nyt minä olen huonompi, kuin silloin. Jumala suokoon
+minulle onnellisen lopun! Minä en halaja elää kauemmin."
+
+Kun kysyttiin häneltä, josko semmoiset paavin-uskolaiset, jotka eivät
+koskaan olleet kuulleet hänen oppiansa evankeliumista, pelastuisivat,
+lausui hän: "minä olen nähnyt monen munkin, jonka edessä tavallisuutta
+myöten krucifixiä pidettiin hänen kuolinvuoteellansa. Jos he uskoivat
+Hänen ansioihinsa ja kärsimiseensä, he kaiketi pelastetaan."
+
+"Mitä unemme on muuta", hän arveli, "kuin jonkunlainen kuolema? Ja mitä
+kuolema itse on muuta, kuin yön uni? Unessa pääsemme kaikesta
+väsymyksestä, tulemme hilpeiksi jälleen ja nousemme aamulla virkeinä ja
+terveinä. Samalla tapaa me viimeisenä päivänä heräämme haudoistamme,
+niinkuin olisimme vaan yön nukkuneet, pesemme silmämme ja nousemme
+virkeinä ja terveinä."
+
+"Minä olen nouseva", hän sanoi, "ja puhuva teidän kanssanne jälleen.
+Tämä sormi, jossa tämä sormus on, annetaan minulle takaisin. Kaikki
+asetetaan entisilleen. 'Jumala luo uudet taivaat ja uuden maan, jossa
+vanhurskaus on asuu.' Siellä on vaan puhdas ilo ja ihastus. Nuot
+taivaat ja tuo maa eivät ole mikään kuiva, hedelmätön hiekka. Kun
+ihminen on onnellinen, tekee puu, kukkaiskimppu, taikka jo yksikin
+kukka hänet iloiseksi. Taivas ja maa uudistetaan, ja se, joka uskoo, on
+joka paikassa _kotona_. Täällä ei ole niin; me ajetaan sinne tänne,
+että huokaisimme tuota taivaallista isänmaata."
+
+"Kun Kristus antaa pasunan soida viimeisenä päivänä, tulevat kaikki
+esiin, niinkuin hyönteiset, jotka talvella makaavat kuolleina, mutta,
+kun aurinko ilmestyy, taas heräävät henkiin; taikka niinkuin linnut,
+jotka koko talven ovat kätkössä vuoren rotkoissa taikka koloissa jokien
+rannoissa, vaan kuitenkin virkoovat keväällä jälleen."
+
+Hän sanoi toisella kertaa: "mene puutarhaan ja kysy kirsikkapuulta,
+kuinka on mahdollista, että kuivasta, kuolleesta oksasta keväällä
+puhkee vähäinen umpu, ja ummusta kasvaa marjoja. Mene huoneesen ja kysy
+emännältä, kuinka on mahdollista, että munista kanan alla tulee eläviä
+kananpoikia. Sillä jos Jumala näin tekee kirsikkapuitten ja kanojen,
+etkö voi kunnioittaa Häntä ja luottaa siihen, että, jos Hän antaa
+talven peittää sinut -- antaa sinun kuolla ja mädätä maassa -- Hän voi
+myöskin, kun todellinen kesä tulee, nostaa sinut jälleen maasta ja
+herättää sinut kuolleista?"
+
+"Oi armollinen Jumala!" hän huudahti, "tule pian, tule vihdoin! Minä
+odotan aina tuota päivää -- tuota kevät-aamua!"
+
+Ja hän odottaa sitä vielä. Tosin ei enää maan päällä, "mimmoisessa
+paikassa, me emme tiedä", niinkuin hän sanoi; "mutta aivan varmaan
+vapaana kaikesta surusta ja tuskasta, leväten rauhassa ja Jumalan
+rakkaudessa ja armossa."
+
+Mekin odotamme sitä Lunastuksen päivää. Me olemme vielä heikossa
+lihassa keskellä myrskyä ja taisteloa; mutta lujina ja levollisina
+siinä totuudessa, jonka Martin Luther opetti meille, ja siinä
+Jumalassa, johon hän loppuun asti luotti.
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Schönberg-Cotta perheen aikakirjat, by 
+Elizabeth Charles
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK SCHÖNBERG-COTTA PERHEEN AIKAKIRJAT ***
+
+***** This file should be named 23704-8.txt or 23704-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        http://www.gutenberg.org/2/3/7/0/23704/
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+http://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH F3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+http://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at http://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit http://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including checks, online payments and credit card donations.
+To donate, please visit: http://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     http://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/23704-8.zip b/23704-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..320698a
--- /dev/null
+++ b/23704-8.zip
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..12ab6f8
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #23704 (https://www.gutenberg.org/ebooks/23704)