diff options
Diffstat (limited to '20884-8.txt')
| -rw-r--r-- | 20884-8.txt | 6762 |
1 files changed, 6762 insertions, 0 deletions
diff --git a/20884-8.txt b/20884-8.txt new file mode 100644 index 0000000..63ba7f4 --- /dev/null +++ b/20884-8.txt @@ -0,0 +1,6762 @@ +The Project Gutenberg EBook of Yhdyselämää, by Jonas Lie + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Yhdyselämää + +Author: Jonas Lie + +Translator: Tekla Lampén (AKA Tekla Roschier) + +Release Date: March 23, 2007 [EBook #20884] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK YHDYSELÄMÄÄ *** + + + + +Produced by Matti Järvinen, Tuija Lindholm and PG +Distributed Proofreaders. + + + + + + + + + +YHDYSELÄMÄÄ + + +Jonas Lie + + +Suomentanut +Tekla Lampén + + +Ensimmäisen kerran julkaissut +Werner Söderström Osakeyhtiö 1916. + + + + +Tämä kirja on pohjoismaissa Jonas Lien kaikkein rakastetuimpia. + +Rakastettu -- minä punnitsen kyllä tarkoin tämän sanan käytön ja +merkityksen. Mutta Jonas Lien teoksista ei muuta voi sanoa. Hänen +tovereitaan ihaillaan. Hän ja hänen teoksensa ovat rakastettuja. Monissa +painoksissa, joiden suuruus niin suppealla kielialueella kuin +pohjoismaiden näyttää suorastaan satumaiselta, ovat hänen romaaninsa +levinneet jok'ikisen lukevan ihmisen käsiin. Ja samalla kuin +sadattuhannet henkisesti rikastuivat niistä -- on melkein ihme, että +Jonas Lie voitti sataintuhanten sydämet, vaikka hän loi romaanin koko +muodon uudestaan, sillä tavallisesti uudestiluominen aina riistää +runoilijalta joukkojen ymmärtämyksen --, ne pysyivät tuntijoistakin +kokonaisen aikakauden korkeimpina ja rakkaimpina mestariteoksina. +Sill'aikaa kuin monet jäljittelivät häntä ja jotkut kenties +täydellistyttivätkin hänen perustamansa kuvailevan (impressionistisen) +romaanin muotoa, Jonas Lie pysyi pohjoismaisen romaanitaiteen +suurmestarina, jolla ei kilpailijaa ollut. + +Sillä hän hallitsi sydämet -- sydämensä voimalla. + +Totta kyllä -- hänen runoutensa puhuu siitä, mikä on likinnä pohjolan +mielenlaatua ja kaipuuta. + +Hän runoili merestä, joka pohjolan lapsista on suuruuden esikuva. +Kaukaisella, myrskyn tuivertamalla merellä -- peitossa pitkän pimeyden, +jossa revontulet loimuavat ja räiskyvät --, merellä elävät, +työskentelevät ja taistelevat, sotivat ja voittavat hänen ensimmäisten +romaaniensa ihmiset. Siellä -- yössä ja synkeydessä --, talven +säälimättömien tähtien alla oli Jonas Lien mielikuvituksen paikka ja +koti, mielikuvituksen, joka oli rajoja vailla ja jonka kisatanterena oli +kaikki, missä outoa ja sadunomaista piili. Siellä, missä Jäämeri +kallioidensa välissä vaahtoaa, oli kohtalo ankara, niinkuin oli niiden +ihmisten tahto ankara, jotka kohtalon voittivat. Ja naiset olivat, +uhrautumisessaan, voimakkaat kuin miehet. + +Jonas Lie voitti itselleen lukijakunnan meri-runoilulla. Vielä enemmän +hän kiinnitti mielet niillä romaaneillaan, jotka sitten seurasivat, +hänen suurimmillaan ja saavuttamattomilla: perhe-elämää kuvailevilla. + +Käännyttyään pois merestä, jota hän rakasti niin palavasti, että hän, +tuo kokonaisen ihmisiän maanpaossa elänyt, rakensi synnyinmaahansa talon +voidakseen kuolla meren laulussa ja meren rannalla, yritettyään ensiksi +»Elämän orjassa» muuttaa romaani esitystä, siinä kun hän ensi kerran +paljasti myötätuntonsa, sydämensä koko maailman, hän sijoitti nyt +runoilunsa perheeseen ja teki pohjolan perhe-elämästä maailman, jonka +siihen saakka vain *luulimme* tunteneemme. Sillä vasta Jonas Lie opetti +meidät sitä todella tuntemaan. Hän *näyttää* meille perhe-elämän +maailman, jossa olimme kaiken ikämme eläneet lyhytnäköisinä ja +puolisokeina. + +Siten tullakseen perhe-elämän hallitsijaksi Jonas Lien täytyi +suunnattomalla tahdonponnistuksella muodostaa oma mielikuvituksensa +uudestaan. Sitä olivat askarruttaneet -- ja juuri siinä oli hänen luovan +kuvausvoimansa alkuperäisyys -- kaikenmoiset sadunomaiset miellekuvat, +meren aava, rajaton ulappa, meren tylyys, jättiläismäisyys, omituisuus. +Tässä mielikuvituksessa olivat »Peikko» ja »Peikonväet» eläneet, +mielikuvituksessa, joka ryntäsi vuorien uumeniinkin, tunkeutui sadun +välkkyviin syvyyksiin. + +*Mutta samoinkuin Jonas Lie muodosti romaanitaiteen uudestaan ja teki +sen kertovasta kuvailevaksi, samoin hän -- ja se oli vain nerolle +mahdollista -- muodosti oman mielikuvituksensa uudestaan.* + +Astuessaan todellisimpaan ja pienimpään kaikista maailmoista -- +perhe-elämän ja neljän seinän maailmaan --, hän kukisti oman +mielikuvitusvoimansa ja teki siitä ihmeellisen, ainoalaatuisen +arvausvoiman, joka tunki luihin ja ytimiin ja sydämen sisimpiin syihin. + +Enemmänkin: hän ei arvannut, hän näki lävitse. Vanhemmat ja lapset, +miehet ja naiset, sukulaisuuden, kotiseurustelun, palvelusväen, kaikki +nuo pikku seikat, joista elon kohtalot sukeutuvat -- niiden lävitse hän +näki ja teki ne meidän silmillemme läpinäkyviksi... Ristiriidat ja +yhteeniskennän, taistelut ja sovinnon, arkipäivän hankaukset, +likentäytymisen ja hiljalleen loittonemisen, mielenmasennuksen ja +ilonaiheet -- kaiken sen, mikä on perhe-elämän verenkiertoa, miljoonain +elävien olentojen onnen nousua ja laskua, Jonas Lie tunsi ja sen hän +saattoi meidät elämään niinkuin eläisimme omaa elämäämme. + +Tätä elämää, jonka nyt vasta älysimme ja näimme, nyt vasta, kuin hän sen +oli meille näyttänyt ... neronsa valossa. + +Kuinkapa ei runoilija mieltämme kahlehtisi, kun hänen taiteensa ensi +kerran asettaa eläväksi silmiemme eteen sen kodin, jossa elämme ja +hengitämme? + +Jonas Lie olisi voittanut meidät puolelleen jo yksistään sillä +probleemilla, joka oli hänen runoilunsa esineenä ja jonka hän ratkaisi +ja näki tarkemmin kuin kukaan muu, antaen sille elämän esitysmuodossa, +jonka täytyi vaikuttaa itse elämän tavoin. + +Kahlehtia hänen täytyi jo aiheellaan ja aiheenhallinnallaan. + +Mutta lumouspiirissään hän piti sydämensä voimalla. + +Runoilijasydämen myötätunto, sydämen, joka ei koskaan lepää eikä koskaan +tyynny, on hänen runoutensa valuva, punainen veri. + +Jonas Lie näki sydämellään. Hän ymmärsi sydämellään. Sentähden hän myös +osasi antaa anteeksi. Ja koska hän sydämensä pohjasta antoi anteeksi, +koetti hän tuoda parannusta. + +Hänen mielensä, joka oli yhtä miehekäs kuin lempeä, ei tuominnut koskaan +eikä ketään. Hän ymmärsi ... ja tahtoi lohduttaa. Ja hän osasi +lohduttaa. Sillä hänen sydämensä teki hänet viisaaksi. + +Ja kaikki, jotka kärsivät ja olivat särkyneet, kaikki, joiden elämä oli +tuhoutunut ja myrkyttynyt ja joiden sielussa haava veristi, -- kaikki +kokoontuivat hänen, ystävänsä, ympärille; ja kooten syvän viisautensa +yhteen lyhyeksi lauselmaksi hän lempeällä äänellään ilmaisi +evankeliuminsa: + +*»Ota ja anna laupiain käsin».* + +-- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- + +Se kohtalo, joka Jonas Lien tuotannolle ulkomailla tuli hänen eläessään +-- Lie kuoli v. 1908 -- ei ollut hänen ansioidensa mukainen. Aikana, +jolloin käännetään melkein kuumeenomaisella kiihkolla, jolloin koko +maailman silmät olivat suunnattuina runoilijan kotimaata ja sen +kirjallisuutta kohden, on Pohjolan suurinta romaanitaiteilijaa +tutustutettu muunkieliselle lukijakunnalle vain katkonaisesti; hän on +ollut miltei huomaaton. + +Osaksi olivat siihen olotkin syynä. + +Kun Norjan päivä koitti, oli teatterin valtaistuin tyhjänä. +Itseoikeutettuna sille koroitettiin Henrik Ibsen. Jonas Lielle, romaanin +mestarille, muodostuivat olot toisenlaisiksi. Ei vain se ollut +ratkaisevana, että romaanikirjailijan on aina vaikeampi tunkeutua esille +ja saavuttaa huomiota. Yhtä ratkaisevaa oli, että Europassa oli romaanin +hallitsijapaikka täytetty. Kun Jonas Lien taide säteili +keskipäivänkorkeudessaan pohjoismaissa, piti Emile Zola, jonka nerokkain +vastustaja Jonas Lie oli, vielä koko Europpaa otteessaan, hänen väkevä +kätensä ei vielä ollut hellittänyt yllätettyä niskaamme. Ja sill'aikaa +kuin Emile Zola hallitsi lännessä, astuivat idästä esiin mahtavat +venäläiset -- hallitsijajoukko, joka hallitsijansanoin puhui +suunnattomasta uudesta maasta, puolisivistyksestä, joka pani meidät +kummastelemaan... + +Tosiaankin liikaa olisi ollut, jos romaanikirjailija, joka tuli +syrjäisestä sopesta, olisi syössyt taisteluun... + +Eikä Jonas Lie itse tehnyt kerrassaan mitään tullakseen »nähdyksi». Hän +eli monet vuodet keskuksissa: Stuttgartissa, Dresdenissä, Hampurissa. +Mutta vieraallakin maalla hän pysyi omassa kodissaan, jossa Norjan lippu +riippui maanpakolaisen vuoteen päällä, ja ne neljä seinää, joiden +sisällä hän asui, missä ikinä hän muukalaismaassa olikin, pysyivät +palasena Norjaa, jolle hän ei ollut koskaan uskoton -- kaikkein +vähimmän, tunkeutuakseen näköisälle. + +Hän tarkkasi -- »kaksisilmäisenä nerona», joka hän oli, -- ulkomaiden +yhteiskuntaa neron juurtajaksaisella terävyydellä; mutta hänen ei tehnyt +mielensä pyrkiä tähän yhteiskuntaan. Niinkuin yksinistuja meren rannalla +tähyää ulapan yli, niin katseli Jonas Lie sitä yhteiskuntaa, jossa hän +eli. + +Sen kirjallisuuden hän tunsi ja sen kirjallisuuden sankarit. + +Uskon kyllä, että hän hiljaisessa sopukassaan vertaili itseään heihin, +noihin toisiin, jotka silloin hallitsivat romaanin taiteessa. Mutta +kilpailu ei häntä viehättänyt. + +Ylväänä ja hiljaisena hän pysyi pohjolan mestarina. Ja jos meidän +rakkautemme häntä kohtaan pysyy, tahdomme häntä siitä kymmenkertaisesti +kunnioittaa: + +Kunnia nerolle, jonka ominaisin lähde oli sydän! + + *Herman Bang.* + + + + +I. + + +Tuo mies, jonka olkihatun alta punertavanruskea tukka pisti esiin, oli +Mörk, Jakob Mörk; hän oli asianajaja ja vast'ikään muuttanut +paikkakunnalle. Ja puoli kuukautta oli tuo pitkä vaaleaverinen nainen, +joka valkea hattu päässä niin reippaasti asteli hänen rinnallaan, käsi +pistettynä hänen kainaloonsa, ollut rouva Mörk, rouva Letta Mörk -- hän +kirjoitti muuten nimensä kirjeisiin ja nimikortteihin Alette. Mutta +hänen miehensä kutsui häntä joka tapauksessa Letaksi ja samoin +ystävättäret, veljet ja serkutkin. Hänen notkeassa, solakassa +vartalossaan oli jotakin, johon tuo nimi niin hyvin soveltui, väitti +Jakob. + +Vastanaineet näyttivät erinomaisen tyytyväisiltä siinä sillalla +kulkiessaan. He olivat nähtävästi päättäneet pysytellä koko ajan +mahdollisimman lähellä kaidepuuta ja tekeytyivät kovin totisiksi, kun +vastaan tuli joku, jonka oli heitä väistettävä. + +Niin, he olivat todellakin erinomaisen hyvällä, oikein repäisevän +iloisella tuulella!... He olivat juuri käyneet asemalla saattamassa setä +ja täti Vosgraffia sekä Tobias-serkkua -- Aletten korkea-arvoisia +sukulaisia; ukko Vosgraff oli oikeusneuvos --, ojentaneet heille kukkia +ja liikutetun näköisinä jättäneet hyvästit ja kaiken lisäksi pyytäneet +heitä -- Lettahan sitä niin hartaasti oli tehnyt, väitti Jakob +harmistuneena -- pian taas käymään heidän luonaan; nyt he olivat +viipyneet vain kuusi päivää, mutta seuraavalla kerralla --. + +Näinä kuutena päivänä he olivat ennättäneet kiusata isäntäväkensä +melkeinpä kuoliaaksi, kiusata heitä hitaasti, lakkaamatta -- kukin +kohdaltaan, setä, täti ja Tobiaskin -- ei ollut ajattelemistakaan päästä +rauhaan tai olla kahden edes minuuttiakaan koko aikana. + +Heti ensimmäisenä päivänä he olivat oikopäätä rientäneet vierailuille -- +setä piti näet välttämättömänä tehdä tuttavuuksia ja Tobias-serkkua taas +houkuttelivat runsaat kestitykset ja leikinlasku pikkukaupunkilaisten +kustannuksella -- eivätkä he hellittäneet, ennenkuin oli käyty +paikkakunnan kaikissa perheissä. Ja koska näiltä tietysti taas oli +odotettava vastakäyntejä, oli täti Vosgraff järjestänyt koko talon aivan +uuteen kuntoon ja asettanut näytteille nuoren parin kaikki häälahjat ja +uudet kauniit kapineet -- mikä nyt oikeastaan oli hyvinkin hauskaa; +Letta ei ainakaan voinut ajatella parempaa tapaa saada ne yhdellä kertaa +näytetyiksi. Ja setä ja täti, jotka olivat Aletten kummeja ja jotka niin +runsaalla tuhlaavaisuudella olivat huolehtineet hänen myötäjäisistään +aivan kuin he -- lapsettomat kun olivat -- olisivat pitäneet häntä omana +tyttärenään, he nauttivatkin suuresti vieraiden osoittamasta ihailusta. + +Sedälle ja tädille oli tietysti kaiken päivää pidettävä seuraa milloin +sisällä, milloin puutarhassa, ja kun he joskus olivat poissa tai +lepäilivät makuuhuoneessa -- nuori pari oli luovuttanut heille omansa -- +heti Tobias, joka muuten maata loikoili tai lueskeli, ilmestyi siihen +sukkeluuksineen. Huh! sen kauheampaa Letta ei tietänyt kuin Tobiaksen +sukkeluudet, joille tietysti oli naurettava. Ja miten olikaan, Tobias +otti Jakobia käsivarresta ja kuljetti hänet mukanaan. + +»Pois ovat menneet, pois ovat menneet, pois, pois» Letta sitten hyräili +astellessaan tahdissa... + +He kiirehtivät katsomatta ympärilleen, ilakoiden ja leikkiä laskien, +pitkin suurta komeaa siltaa, molemmat saman iloisen ajatuksen +valtaamana, joka sai sydämen riemusta sykkimään -- oma koti taas vapaana +ja tyhjänä ja yksin heitä varten!... Tanssia hän, Letta, tahtoo läpi +huoneiden, kun kotiin pääsee. -- -- -- + +Ilmeistä salakavaluutta he siinä harjoittivat liketessään ikävää, +puheliasta kenraaliajutanttia, jonka tiesivät vannoneen, että nuoreen +somaan rouva Mörkiin voisi, hitto vie, vaikka rakastuakin, ja sitten +hänen ohitseen pyyhältäessään. Ja he tervehtivät ohikulkevia aivan kuin +olisivat tahtoneet välttää joutumasta heidän kanssaan puheluun. Moni oli +näet tänä kauniina kevätiltana lähtenyt kävelylle katsellakseen jokea, +joka par'aikaa oli korkeimmillaan tulvimassa. + +Vettä, vain vettä! + +Mahtava joki syöksyi korkeana ja tummana holvien alta, niin että silta +huojui ja patsaita tuskin näkyi. Leveä, kimmeltävä virta teki sillan +yläpuolella ikäänkuin majesteetillisesta tahdonponnistuksesta suuren +mutkan, muodostaen viehättäväksi panoraamaksi maiseman, jonka keskellä +kaupunki valleineen ja linnoituksineen korkealle kohosi. Se näytti +suurelta sisäjärveltä, josta sieltä täältä nousi saaria ja lehtoja ja +puita -- tuoksuava tuomi seisoi vyötäisiin asti vedessä sirotellen +kukkia ympärilleen --, aidat pistivät esiin pitkinä jonoina ja +loitompana näkyi vesien välissä taloja ja kartanoita aina tuonne saakka, +missä metsäiset harjut kohoilivat, taustanaan siintävien vaarojen +ääriviivat. + +Tuolta ylhäältä poikki niittyjen ja peltojen virtasivat kohisten +lisäjoet, valmiina murtamaan sillat ja sulut, yhä kasvaen ja paisuen +monista puroista. Pellonpientareilla vasta puhjenneet leiniköt ja +voikukat helottivat keltaisina syvällä veden alla, ja niiden varret +kumartuivat virran mukaan. Ihmeellisenä huumaavana huminana kulki läpi +kevätillan tämä luonnon uhkuva, kuohuva voima. + +Mutta noilta kahdelta jäi näköala kokonaan huomaamatta. + +Sillan päähän päästyään Jakob alkoi kävellä erästä hirttä pitkin +peloittaakseen Alettea, kunnes tämä suuttui. Ja vähän kauemma tielle +tultuaan hän pidätteli häntä -- oli löytänyt tieltä pajunoksan. Sen +päästä oli kuori lähtenyt. Hän puhalteli, tahtoi tehdä siitä pajupillin +... alkoi väännellä ja koputella ... nyt kun mahla nousee puihin, soi +joka oksassa huilu. + +Hän osoitti kaupungin vanhaa viheriöivää kaivoa, joka tuossa houkutteli +kansi auki. Sen viileässä syvyydessä riippui ketjun varassa raudoitettu +sanko puoleksi veteen painuneena. Hän innostui kuvittelemaan, että he +jonakin päivänä voisivat lähteä veistelemään pajupillejä; he +kalastelisivat ja keittäisivät kahvia... + +Letta odotteli jännitettynä, että hän vihdoinkin lopettaisi; Jakob yhä +vain jutteli -- hän näytti nauttivan ihan kaksinkertaisesti nähdessään +Letan noin kärsimättömänä. + +Oh, nytpä kävi hullusti! -- Kuori halkesi päästä, juuri kuin hän oli +saamaisillaan sen irti. + +Hän asetti oksan polvelleen ja alkoi sitä vähän alempaa ja oikein +innokkaasti koputella uudestaan kynäveitsensä varrella. + +»Ei, kuulehan Jakob, vieläkö aiot jatkaa... Meidänhän piti kiiruhtaa.» + +Heti hän olisi valmis, heti paikalla. Hän koputteli, käänteli ja +väänteli. + +Letta voihki kärsimättömänä kerta toisensa jälkeen. + +»Annahan minun katsoa», yritti hän vihdoin. + +Jakob ojensi hänelle luottavaisesti oksan, ja samassa se hävisi kaivoon. +Sitten hän katsoi miestään suoraan silmiin ylpeän voitokkaana ja lähti +hymyillen kulkemaan eteenpäin sellaisella tavalla, joka sai Jakobin +kokonaan unohtamaan pajunoksan. + +»Miten suloista tietää, että olemme taas kahden, sinä ja minä» puheli +Letta, »ettei tässä enää kukaan muu ole määräämässä kuin me kaksi!» + +»Kuin sinä yksin, tarkoitat kai», hän vilkaisi veitikkamaisesti Lettaan. + +»Tahdonko minä koskaan maailmassa muuta kuin mitä sinäkin, Jakob?»... + +-- -- -- Jos joku heidän tultuaan kotiin olisi kysynyt, paistoiko kuu, +olisivat he varmaankin kurkistaneet ikkunasta, miten oli. + +Vihdoinkin he olivat päässeet rauhaan. He eivät olleet istuneet oman +pöydän ääressä eivätkä omassa huoneessaan kahden kesken kuuteen pitkään +päivään!... + +Setä ja täti Vosgraff eivät suinkaan olisi olleet hyvillään, jos +olisivat nähneet heidän kasvojensa ilmeen, kun he seisoessaan +makuuhuoneensa ovella katselivat kaikkea sitä, mitä siellä oli muutettu +ja järjestetty, siirretty ja sovitettu heitä, vieraita, varten. Mutta +tuossa tuokiossa oli palvelustytön avulla kaikki taas asetettu +paikoilleen, ikkunat oli kiskaistu auki ja kaikissa muissakin huoneissa +tuulispään nopeudella suursiivous toimitettu. Helmillä kirjailtu patja +katosi sohvalta, sen edestä taas koiran kuvalla koristettu matto ja +keinutuolista viheriä tupsupäinen peite. Salin pöydällä oli Mörkin iso +mustepullo, jota oikeusneuvos vielä iltapäivällä oli käyttänyt -- sen +Jakob huomattavalla vahingonilolla vei takaisin konttoriin ja Letalle +taas kantoi nojatuolipeitteen, jota Tobias oli käyttänyt vetäessään +päivällisuntaan hänen sohvallaan. Sanomalehtikin oli vielä levällään +hänen jäljiltään ihan niin kuin hän oli sen kädestään heittänyt. + +Siinä oli todella koko työ ja touhu, ennenkuin taas kaikki oli saatu +kuntoon, kaikki jäljet hävitetyksi, poispuhalletuksi ... aina »tädin +sohvaan jättämään vaikutelmaan» asti, kuten Jakob sanoi. + +Sitten he tekivät vielä ylimääräisen retken puutarhaan nähdäkseen, eikö +todella sielläkään enää ollut ketään; pitihän Letan sitäpaitsi päästä +tutkimaan, oliko ehkä sen verran parsanjuurta jo maassa, että sitä saisi +vähän syödäkseen; hän näet oli, sairastettuaan kalvetustautia, +erityisesti ihastunut kaikenlaisiin raakaleisiin. + +Siellä pitikin heitä sitten vielä onnettomuuden kohdata -- heidän +tielleen ilmestyi yhtäkkiä tuo pieni kummallinen olento, opettaja +Krabbe, joka asui yläkerroksessa ja josta Jakob oli ihan +pääsemättömissä, kun joutui hänen kanssaan juttelemaan. Hän oli saanut +talon vaimonsa mukana ja oli opettajana keskikoulussa. Hänen kumara +vartalonsa puikahti esiin puitten välistä ja hän kurotti isoa päätään, +jota liian kapealierinen hattu suojasi, hyvin lähelle Mörkiä, aivan kuin +tahtoisi tunkeutua tämän ajatuspiiriin. + +»Leideninpulloja, katsokaa, leideninpulloja» -- hän nyökäytti päätään +hyvin kekseliään näköisenä -- »niin, juuri leideninpulloja me olemme» -- +ja hän tökkäsi äkkiä etusormellaan Jakobia rintaan, -- »Te ja minä, ja +Te myöskin, rouvaseni!»... Tämän viimeisen hän nähtävästi erityisellä +mielihyvällä lisäsi, -- -- »kaikki me olemme yk-sin-ker-taisesti vain +sähkö-akkumulaattoreita. Liika sähkö muuttuu ihmisessä tarmoksi -- +ajatukseksi, toiminnaksi ja -- anteeksi, rouvaseni -- myöskin tunteiksi» +-- taas ilmaisi ääni erityistä tyytyväisyyttä. »Ja sitten, +ymmärrättehän» -- hän työnsi taas sormellaan Jakobia niin, että tämän +pysyäkseen tasapainossa piti ottaa askel taaksepäin -- »sitten on vain +kysymys siitä, onko ihminen tässä maailmassa palanen yhteen- vaiko +vähennyslaskua, tuottaako kone enemmän voimaa kuin mitä se kuluttaa -- +yksinkertaisesti, rouva»... hän kääntyi puhuakseen Letalle. + +»Nyt minä löysin tädin jakkaran, Jakob», huusi Letta huvimajasta. Hän +heilutti jakkaraa kädessään aivan kuin hän tahtoisi sen avulla hyökätä +ulos siitä ansasta, johon he olivat joutuneet, ja asettui sitten vähän +kauemma käytävälle Jakobia odottamaan. + +»Tulen paikalla, Letta.» + +»Sen minä sanon»... Krabben suuret kasvot, jotka pyöreine silmineen ja +isoine koukkunenineen muistuttivat kiiltävään puutarhapalloon kuvastuvia +kasvoja, nyökyttävät hitaasti, vakuuttavasti; »lääketiede keksii kyllä +vielä keinoja elinvoiman ja tarmon säilyttämiseksi .. +yk-sin-ker-taisesti vain liikavoiman säästämiseksi .. tulee vielä +tekemään Napoleoneja kuin tehtaassa tavaraa!» Hän räpäytti silmiään +sangen tyytyväisenä. + +»Etkö jo tule, Jakob?» kuului kärsimätön ääni. + +Jakob olisi voinut työntää nurin tuon tukevan Krabben, joka seisoi siinä +tuijottaen häneen ja vähän väliä töykäten häntä rintaan -- päästäkseen +vaimonsa luo, jonka solakka vartalo häämötti tiellä. Parilla sanalla +anteeksipyytäen hän riistäytyi irti Krabbesta ja kiiruhti Letan jälkeen. + + + + +II. + + +Viimeisen käräjäpäivän vilkkaiden päivällisten päätyttyä oli korttipeli +täydessä käynnissä ja paksu tupakansavu lepäsi kahvikuppien ja +liköörilasien päällä. + +»Joko nyt lähdössä, herra Mörk?»... + +»On todellakin surullinen ilmiö nuoressa polvessa, että naisvalta vain +kasvamistaan kasvaa»... + +»Tuskinpa todellista miestä enää tapaakaan niiden joukosta, jotka ovat +alle neljänkymmenen! -- Ja sen minä sanon Teille, herra Mörk, että tämä +johtuu siitä, että miehet niin kevytmielisesti ja epäviisaasti luopuvat +esikoisoikeudestaan kuherruskuukauden aikana. Katsokaa ympärillenne -- +tässä näette naineita miehiä, jotka ovat ymmärtäneet säilyttää oikean +komennon talossaan.» + +Mörk seisoi hattu päässä, tukien isoa asiakirjakääröä kylmää uunia +vasten; hän koetti sitä sitoa nuoranpätkällä, jota hän piteli +hampaittensa välissä. + +»Etteköhän sentään, herra Mörk ... ettekö?» -- kehoitteli nimismies; hän +puuhasi par'aikaa pelipöydän siirtämistä pois siitä paikasta, johon pari +harmaata auringonsädettä heiluvan rullauutimen läpi oli löytänyt tiensä. +»Ettekö todellakaan? Yksi ainoa robbertti vain -- ettei tarvitsisi ottaa +puu-ukkoa peliin.» + +»Ei kiitos!» Suu puristi nuoranpätkää, kun hän kiristi sen lujempaan ja +vetäisi taakse solmuun. + +»Vor Liebe und Liebesweh» -- lausuili notari. + +»Parempi olla aviomiehenä kuin puu-ukkona?» + +»Luvannut kiiruhtaa kotiin?» + +»Vannonut ... tietysti tehnyt valan.» + +»Teerenpeliä omassa pesässä»... sateli pistopuheita näiden sangen +erilaisten sivistystasojen edustajain nauraessa ja virnaillessa. + +»Kummallinen otus!» -- sanottiin Mörkin lähdettyä. + +»Terävä pää sillä kuuluu olevan.» + +»Uskon pikemminkin, että takinkauluksen hemmut johtuvat kopan +tyhjyydestä...» + +»Mutta huomasitko, vouti», kuiskasi asessori Brink, »miten sekä notari +että kasööri äkämystyivät, kun hän lähti niin aikaisin? He tietävät, +että heitä tänä iltana odottaa kotona läksytys, kun istuvat täällä +juhlimassa käräjäin päätyttyä.» + + * * * * * + +Mörk ajaa jyrisytti niin, että raitioista räiskyi lokaa hänen päälleen +aina niskaan asti. + +»Etkö juokse!»... + +Vanhanpuoleinen likaisenharmaa kyytihevonen heristeli vähän väliä +korviansa; se oli alati varuillaan kaikkia niitä erilaisia temppuja +vastaan, joita kärsimätön ajaja teki majatalosta saamallaan +piiskanpahasella, ja sen punertavat mulkosilmät arvostelivat tottuneesti +jokaisen elkeen merkityksen ja arvon. Se saattoi hypähtää, kun ajaja +keksaisi uuden metkun, mutta ei välittänyt vähääkään niistä tyhjistä +läiskäyksistä, joita kuuli laihan selkänsä päältä, eikä liioin +kunniallekäyvistä puhuttelusanoista. + +Vinha vauhti hiljeni vähitellen hölkäntapaiseksi menoksi. + +Nyt oli tällä haavaa syntynyt rauhantila ja kuljettiin verkalleen. Mörk +nojautui rattaissaan takakenoon. Vanha nahkapalanen, joka toimitti +jalkapeitteen virkaa, oli luisunut alas polvilta, ja asiapapereita +sisältävä käärö näytti hiljaisen tärinän jatkuessa pyrkivän vapautumaan +kuluneesta hihnasta. + +... On se sentään toista, kun tietää tulevansa oman vaimonsa luokse, +kuin kömpiä poikamiehen kolkkoon koppiin. Tai lähteä etsimään tovereita +... tai ravintolaan. Ensin tuntikausia biljaardipöydän ääressä. Ja +sitten toti, sikarit ja kaasuilma. -- Ei epäilemistäkään, että elämä +sitäpaitsi käy halvemmaksikin... Ja kun tulen kotiin, niin seisoo hän +eteisessä, ja hymyilee minulle veitikkamaisesti ja arvelee, että nyt +minä taas olen hänen vallassaan. Ovat ne naiset sentään hiton hauskoja. + +»Etkö tahdo juosta, sinä...» hän keskeytti ajatusjuoksunsa, +kärsimättömänä piiskaan tarttuen. »Luulenpa, että aiot ruveta nukkumaan +keskellä maantietä.» + +Taas ajaa hölkytettiin eteenpäin. + +Sitten vauhti hiljenemistään hiljeni. + +»Juoksetko, taikka so -- hep, hep!... Kyllä minä sen majatalon isännän +opetan, sen eläinrääkkääjän -- pakottaa minut istumaan tässä koko ajan +piiskaa heiluttamassa.» + +»Nyt joutuin!» Hän nykäisi äkkiä ohjaksista niin kovasti, että hevonen +säikähtäen kavahti juoksuun, ja kappaleen matkaa kuljettiin taas täyttä +vauhtia. + +Mutta elukalla ei nähtävästi ollut taipumusta juoksennella lemmenpolkuja +ja se ilmeisesti katui, että oli antanut itseänsä petkuttaa. Jäi +seisomaan vallan, kunnes sen erinäisten seikkojen johdosta oli +lähdettävä hölkkäisemään. + +Maisema kiilteli vielä sadekosteana. Iltapäiväaurinko heijastui +jokaisesta lätäköstä ja tien alapuolella pilkotti honkien välistä järvi +toisensa jälkeen kapeina, kiiltävinä juovina, sänkipeltojen ja kankaiden +keskellä. + +... Hän tulee kai jo tiellä minua vastaan, silkkihuivi sidottuna leuan +alle. Sitten hän nousee rattaille ... pitelee ohjaksia hienoilla +valkeilla käsillään, itse istun takana... + +... Ihmeellistä, miten vähän ihmiset lopultakin ymmärtävät, mitä +merkitsee olla naimisissa, -- se on erikoinen olomuoto... Luonto on +viekas; se tuntee pappenheimiläisensä, kuten se yläkerroksen opettaja +sanoo -- se kätkee hennoimmat siemenet paksuimman kuoren alle. Ja koko +ihmiskasvun alkusiemenen -- rakkauden -- se on istuttanut keskelle +poroporvarillisuutta poroporvarilliseen muotoon, jota sanotaan +avioliitoksi. Rakkaus on haave, sanovat useimmat... »Ptruu -- ptruu»... + +Hän koetti pysäyttää hevosta, joka tahtoi poiketa tien viereen. + +»Vai niin, sinä tahdot juoda; niin minäkin.» + +Hän hyppäsi reippaasti rattailta. + +Siinä lirisi puro, ja vähän matkan päässä hevosesta yläjuoksun puolella +hänkin kumartui juomaan, asentoon, joka suorastaan soti vedenpainon +lakeja vastaan; hän oli siinä onnellisessa iässä, jolloin ihminen voi +seisoa päälaellaan ja juoda, aavistamatta, että tekee aikamoisen tempun. + +»Luulisipa tämän olevan toista kuin oluttulva tuolla käräjätalossa.» + +Nopeasti huuhdottuaan kasvonsa ja kätensä hän nousi taas rattaille. + +»Ja nyt olemme virkeät uuteen yritykseen, hiirakko!» Hän käänsi hevosen +nousemaan rinnettä ylös ja läiskäytti piiskaa. + +Mennä jytyytettiin taas yksitoikkoista hölkkää; piiskanvarrella täytyi +Mörkin vähän väliä työntää paperikääröä jalkapeitteen alle. Ei ollut +monta juttua ollut hänen ajettavanaan, ainoastaan viisi. Olihan hän +aloittanut asianajotoimensa vasta neljännesvuosi sitten eli keväällä +vähää ennen naimisiinmenoaan. + +... Ja nyt jo viisi juttua ... tai myös vasta viisi... + +Sitä voisi sanoa menestykseksi taikka päinvastoin, miten asian ottaa. +Mutta nyt sitä olikin käytävä toisella tavalla kiinni kuin tähän asti. +Tekee retkiä sinne tänne, solmiaa tuttavuuksia. Ja silloin voi... + +»Hep -- hep -- hep!... Koetapa vähän kiiruhtaa! -- Hänen oli pitänyt +juhlallisesti luvata Letalle, ettei tämän tarvitsisi odottaa häntä +kauemmin kuin kolmannen käräjäpäivän iltaan kaikkein viimeistään +seitsemään asti. + +Hevonen vastasi huiskauttamalla häntäänsä, niin että ohut siima +sotkeutui siihen, ja irroittamisessa oli aika puuha. + +... Niin, voisi hyvinkin ottaa hänet mukaan. Herättäisi enemmän +luottamusta, kun kävisi vaimonsa kanssa metsänomistajien tai +tilanherrojen luona noin niinkuin perhevierailulla, kuin jos vain +poikkeaisi sattumalta levähtämään. Oikeastaan pitäisi olla oma hevonen, +sillä eihän sitä kyytijuhdalla käydä vieraisilla levähtämässä. + +Hänen täytyi koettaa saada tuo hevosasia järjestetyksi, se antaisi heti +ammatille enemmän arvoa. Mutta -- hän tuijotti syvämietteisenä konin +paikullisiin lanteisiin. Lonkkaluut nousivat ja laskivat kuin puujalat +nahan alla, sitä mukaa kuin se liikutteli takaraajojaan -- se maksaa. +Tarvitsee yrittää, eikö kauppias Berg -- hänellä on kaksi -- vuokraisi +viikoksi... + +»Hei, he--hei! Koetapa saada jalat allesi! Elähän rupea tässä näköalaa +ihailemaan!» Sanoja seurasi ankara muistutus piiskalla. + +Maantie kulki nyt ulos metsästä kapeana kauniin järven vartta; toisella +puolella kohoavan harjun rinteellä oli joukko talonpoikaistaloja. + +Kaunista kyllä, kunpa vain näköalasta voisi elää... Letta ja minä +voisimme muuten vuokrata veneen ja tulla tänne kalastelemaan -- istua +kahden järvellä -- ja sitten keittää taimenia ja tilata viiliä ja +kermapuuroa jostakin talosta. + +»Hoi, mies! Mitähän kaloja näistä vesistä saa -- taimenia vai haukia?» + +»Hä--ääh?» Line 398 - Short line 53? + +»Kysyn vain, saako täältä taimenia vai haukia -- ehkä siikoja?» + +»Niin, järvestäkö?» + +»Niin, näistä vesistä.» + +»Vai niin» -- mies raapi korvallistaan; »onko herra ehkä asianajaja?» + +»Olen kyllä.» + +»Vai niin, no, sitähän minä arvelinkin ... niinpä niin.» + +»Ehk'ei täältä saakaan kaloja?» + +»Kyllä, kyllä voi, jos on kalaonni ... niin ja pyydyksiä. Mutta sitten +minä ajattelin, että ehkä herra voisi sanoa, onko se paikallaan, että +minun juttuni on maannut jo kolmatta vuotta siellä kaupungissa.» + +»Ylioikeudessako?» + +»Niin, siellähän se kai...» + +»Minun pitäisi ensin tuntea juttu, ymmärräthän.» + +»Niin nähkääs, herra asianajaja, se oli nyt alun pitäen niin, että he +kielsivät minulta kauppakirjan taloon, vaikka minulla on kontrahti.» + +»Mihinkä taloon?» + +»Niin, nähkääs, herra asianajaja, jotta pääsisitte oikein asian perille, +täytyy minun kertoa, että isäni ja Jonsrud vaihtoivat tiloja. Niin, sen +he tekivät.» + +Letan kasvot vilahtivat hänen silmiensä edessä. Kertomus saattoi venyä +pitkäksi... Mutta olihan tässä juttu tarjona. + +»Kuulehan, mikä sinun nimesi on», keksi hän pelastuksekseen. + +»Mobergejä minä olen, Halvor Moberg.» + +»Kuulepa, Halvor, jos tahdot, että minä rupean juttuasi selvittelemään, +niin voin käydä täällä jonakin päivänä, ja sitten sinä vuokraat minulle +veneen. Vaimoni -- minulla on sellainen kiltti pikku vaimo, näetkös -- +tahtoisi mielellään lähteä minun kanssani kalastelemaan, se olisi +hänestä hauskaa. Ja sitten voimme jutella asiasta niin paljon kuin +haluat.» + +»Niin kyllä, on minulla venekin, ja kyllä kai me vuokrasta sovimme ... +enhän minä sitä... Mutta minä tahtoisin mielelläni puhua herra +asianajajan kanssa toisestakin asiasta. Olen näet tässä aikonut syksyllä +lähteä Amerikkaan, poikani luokse näet, ja sitten --» + +»Niin, siitäkin asiasta me juttelemme sitten, Halvor!» + +»Mutta sitten tahtoisin vielä kysyä Teiltä, sillä näin herra asianajajan +käräjillä ja minusta näytti, että olette ikäänkuin uusi luuta -- niin +että tahtoisitteko myydä sen talon sellaisena kuin se on, ilman +kauppakirjaa?... Ja sitten pitäisi vielä selvittää ne kaksi vanhaa +juttua kalastusoikeudesta. Niin, nähkääs, herra asianajaja, jos +suvaitsette astua alas rattailta ja juoda kupin maitoa, niin näytän sekä +kartat että tarkastuspaperit... Sillä se asia, jonka minä hävisin +ylioikeudessa, se...» + +Ei ollut enää valitsemisen varaa; talonpoika talutti hevosen pitkin +mutkikasta tietä veräjän läpi ja pihan poikki tuvan oven eteen. + +Siitä tuli pitkä istunto; -- hän katseli kärsimättömänä ikkunasta, näki +tuomarin vaunujen ja asianajajain rattaiden ajaa huristavan ohitse +alhaalla maantiellä. + +Kello kävi jo yhdeksättä ja laskeva aurinko heitti viimeiset, keltaiset +säteensä suureen, puoleksi tyhjennettyyn kuhmuiseen maitokulhoon, +ennenkuin nuori asianajaja oli pöyhinyt, kuulustellut ja tutkinut +Halvorin kaikki neljä juttua -- niitä ei ollut sen vähemmän -- sitä +myöten, että ymmärsi, että hänellä oli edessään yksi noita ovelia +juriidisia päitä, joiden on vaikea tässä maailmassa saada oikeutta +puolelleen, mutta jotka sitä useammin vetoavat lakiin. Ei näissä +jutuissa -- kaksi koski talon yläpuolella kasvavaa metsää, kaksi taas +sen alapuolella kulkevia vesiä -- ollut yhtään sellaista, jossa ei olisi +ollut muutamia kultajyväsiä oikeutta käräjöimistä varten; paha vain, +että niitä oli niin tuiki vähän. + +Ja kun hän vihdoin yhdeksän aikaan pääsi ajamaan kotia kohti, arveli hän +itsekseen, että taisi suotta aikaansa tuhlata. Sopimuksen lopputulos +oli, että hän oli saanut tehtäväkseen myydä pienen talonpoikaistalon, +johon itse omistajan oikeus oli enemmän kuin riidanalainen ja jota +seurasi niin monta oikeusjuttua kuin maneerilla on lonkeroita. Siksi kai +tuo vekkuli aikoikin Amerikkaan. + +»So--so--so, so--so--so --». + +Hän oli tähän asti syvästi katunut, että oli tullut ottaneeksi tuon +kyytihevosen, joka seisoi käräjätalon oven edessä valmiina kääntymään +paluumatkalle. Mutta vakaa ikäkulu oli kotiinpääsyn toivossa kokonaan +muuttanut luontonsa, niin että hänen nyt oli pideltävä vastaan. Se +juosta laukkasi tulisella kiireellä ja liikutteli jalkojaan niin +keveästi ja somasti, että se saattoi muistuttaa vanhaa suosittua +tanssijatarta, joka vielä kerran haluaa esiintyä -- mielessä tosin pieni +kompastumisen pelko muistuttamassa jäykkäsäärisyydestä. + +He olivat jo sivuuttaneet rautatieaseman ja päässeet kaupungin +alapuolella olevalle sillalle juuri samassa kuin iltajuna puhkuen jo +vihelsi kaaren alla. Kevyt kudelma sumua tai savua leijaili hiljaa +ilmassa yli kummun, jolla kaupunki sijaitsi. + +Nuoren miehen ajatukset kiitivät sinne, missä nyt Alette häntä odotteli. + +»E--ei, kuulepa, älä sinne, tuossa se on meidän tiemme!» + +Hiirakko oli yrittänyt äkkiä poiketa tuttuun pysäkkipaikkaan ja kulki +nyt laiskasti ja vastahakoisesti toiselta tienvierukselta toiselle +osoittaen sitkeätä hitautta takaraajoissaan joka kerta, kuin jompikumpi +niistä oli muutettava, mikä olisi voinut tuottaa sille aika löylytyksen, +ellei ajajan koko huomio olisi ollut kiinnitettynä tarkastamaan, eikö +Lettaa näkyisi tiellä. + +Kun viimeinenkin toivo oli mennyt, kuului piiskanläimäys, johon oli +säestetty paljon pontta, ja rattaat lähtivät mennä kolistamaan vinhaa +vauhtia, kunnes pysähtyivät Krabben valkoisen kivitalon edustalle. + +Hän tarkasteli turhaan alakerran ikkunariviä somine uutimineen, +kutsuessaan kärsimättömänä muuanta poikaa ajamaan hevosen +kestikievariin. Vain rouva Krabbe kurotti uteliaasti päänsä ja tukevat +hartiansa kasvien välistä yläkerran avoimesta ikkunasta. + +Hän ei löytänyt Alettea eteisestä ja kiiruhti saliin. + +Ei sielläkään... + +»Alette!» hän huusi. + +Makuukamarin lukkoa kierrettiin hiljaa. + +»Jakob, oletko vihdoinkin kotona», -- hän tuli alakuloisena ulos +huoneesta. + +»Alette -- mutta mikä nyt?» + +Alette katseli häntä yhä kiihtyvällä mielenliikutuksella; kasvoissa +kuvastui ukkospilvi, joka vain odotti hänen tuloaan purkautuakseen +kyyneliin. + +»Rakas, rakas Lettaseni, mikä sinun nyt on?» + +Hän sulki hänet syliinsä ja aikoi häntä suudella. Mutta Letta vain tunki +päänsä hänen rintaansa vasten välttääkseen sitä. + +»Letta, oma kultaseni ... puhu toki! Onko sinulle tehty pahaa? Olenko +minä tehnyt sinulle jotakin?» + +Letta käänsi yhä päänsä pois. + +»Sinähän lupasit niin varmasti, niin varmasti tulla kotiin iltapäivällä +aikaisin...» + +Hän katsoi itkettynein silmin tutkivasti Jakobiin -- suoraan hänen +omaantuntoonsa; ja epäilys kasvoi surulliseksi varmuudeksi. + +»Sinä et välitä minusta... Ei, Jakob, sinä et välitä minusta... Sano se +vain suoraan.» + +»Mutta rakas pikku Lettaseni, -- miten voit edes ajatellakaan --». + +»Parempi on tunnustaa se suoraan, Jakob, sinä et ole kaikkina näinä +päivinä ollenkaan ajatellut minua!» Hän kääntyi kylmästi pois Jakobista, +joka koetti häntä pidättää. + +»Minäkö en olisi sinua ajatellut -- minä?» -- Hän koetti taas sulkea +hänet syliinsä. + +»Elä koske minuun, Jakob, anna minun olla... Olen niin pettynyt, niin +syvästi pettynyt! Kuinka minä olen sinua odottanut, kulkenut tässä yksin +kolme pitkää päivää! Kuuden, kaikkein viimeistään seitsemän aikaan sinä +lupasit olla kotona, ja nyt on kello jo yli kymmenen. En tietänyt, +tulisitko sinä enää ollenkaan kotiin.» + +»Letta-parka, pikku raukkaseni.» + +»Jos olisit edes hiukan ajatellut minua ja miten yksin olen ollut +täällä» -- häntä pyrki itkettämään kaikin mokomin ja hän puhui +katkonaisesti ja niellen --. »Minä olin järjestänyt illallispöydän niin +hauskaksi ja ajattelin, että meillä olisi oikein rattoisaa -- sinähän +olit ensimmäistä kertaa poissa! -- olin ottanut esille kauniin +pöytäkaluston, jonka saimme sedältä. Mitään en unohtanut. Ja sitten -- +mutta kaikki tämä on tietysti yhdentekevää sinusta, jolla on niin paljon +muuta huolehdittavaa -- pientä ja vähäpätöistä tietysti. Mutta minä -- +minulla ei ole yhtään mitään muuta kuin sinä, Jakob... Ja niin kuin minä +olin iloinnut!» + +»Mutta oma rakas vaimoni! Ymmärräthän, etten millään ehdolla päässyt +ennemmin. -- Minä vakuutan, Alette. Eräs talonpoika... Mutta kuulehan +toki...!» + +»Ja sitten tulivat rouva Krabbe ja neiti Dahl tänne istumaan koko +illaksi, minua muka lohduttelemaan, kun olin niin yksin. He eivät +lakanneet ihmettelemästä, mikset sinä tule, ja rouva Krabbe kertoi, +miten siellä käräjillä juodaan ja pelataan ja eletään. Kaikki he ajoivat +kotiinsa, vouti ja tuomari ja asianajajat -- ihan kaikki! Tuskin +uskalsin edes katsoa ikkunasta, etteivät vain luulisi minun olevan +levottoman. Mutta sinä vain et ikävöinyt minua, et rahtustakaan. Olitko +sinä tosiaankin unohtamaisillasi minut tykkänään Jakob?» + +»Jospa tietäisit, miten olen voidellut tuota kyytihevosparkaa sinun +tähtesi... Ja sitten tuli se talonpoika -- oikea käräjäpukari, -- en +päässyt hänestä eroon.» + +»Mutta Jakob, eivätkö nuo talonpojat voisi tulla sinun luoksesi +konttoriin, muuten saattaa käydä niin, että pysyt vuoden umpeen poissa +minun luotani. Sinä paha, paha poika!... Lupaatko, ettet koskaan enää +anna minun odottaa tällä tavoin?»... Hän tarttui Jakobin käteen ja vei +sen sydämelleen, joka sykki kiivaasti. + +Hän oli joutunut istumaan Jakobin polvelle, mutta nousi äkkiä ja alkoi +hengittää nenäliinaansa, jottei palvelustyttö huomaisi hänen itkeneen; +hänen piti mennä keittiöön pyytämään tyttöä laittamaan illallispöydän +kuntoon. + +»Älä mene vielä -- sinulla on tänään ylläsi tuo soma kukallinen +esiliina, näemmä; se on kuin kirsikanpunainen vyö uumenilla -- hurjan +soma, annahan minä katson!» + +»Luulet ehkä minun ottaneen sen ylleni vieraiden tähden?» + +»Kenenkäs sitten?» + +»Saattaisipa jonkin muunkin tähden -- sehän se oli minulla sinä päivänä, +kun menimme kihloihin. Etkö enää muista sitä, Jakob?» + +»Erinomaisen kauniisti se käy vyötäisillesi, ei tiukasti ja kireästi, +vaan niin joustavan pehmeästi... + +»Anna olla, Jakob, ei minulla nyt ole aikaa.» + +»Kuulehan» -- hän kääntyi äkkiä ovelta -- »minulla on iltapäivällä ollut +esillä koko teekalusto, jonka saimme täti Tranelta, sokeri- ja +kerma-astioineen, ja yksi äidin damastiliinoista pienine kirjailtuine +salvetteineen, tiedäthän -- ja sitte Ludvigin antamat teelusikat. Et +usko, miten he katselivat; he olivat yhtä mieltä siitä, että niin +yksityiskohtia myöten täydellistä uutta kotia he eivät milloinkaan ennen +olleet nähneet. Neiti Dahl väitti, että oli mahdoton keksiä mitään +syntymäpäivälahjaksi annettavaa. He kävivät makuuhuoneessakin, tiedätkö. +Muuten rouva Krabbe ei ollut yhtä rakastettava, hän ei voinut ymmärtää, +mitä iloa meillä enää oli jäljellä, kun näin alussa kaikki jo oli niin +täydellistä.» + +»Että mitäkö iloa meillä on jäljellä?... ha, ha, .. ho, ho, ho .. vai ei +hän sitä voi ymmärtää, poloinen... Enkö ole nähnyt sinua ilmielävänä +edessäni koko päivän ja enkö ollut ihan suunniltani, kun sinä et tullut +minua vastaan etkä edes katsonut ikkunasta, milloin minä tulisin. Minun +olisi pitänyt jäädä tuon talonpojan luo, niin olisikin pitänyt.» + +»Sinä olet paha, Jakob, oikein paha sinä olet.» + +»Ja sinä, Alette, olet niin ihana, ettet sitä itse tiedä -- et tiedä, +sen vakuutan...» + +»Mutta etkö ollenkaan muista, että minun pitää joutua iltaruokaa +laittamaan, ihan kiireimmiten.» + +Notkea vartalo kierittelihen irti hänestä; mutta keskellä huonetta hän +taas kääntyi: + +»Minulla on kylmää hyytelöityä lahnaa ja piparjuurikastiketta -- ja +sitte vaaraimia.» + +»Tule tänne vähäisen, Letta, tukassasi on jotakin hullusti.» + +»Ah, joutavia!» + +»On siinä, ihan varmasti, tuossa korvan takana, kokonainen tukku +irtaantunut.» + +Letta koetteli umpimähkään kädellään korjatakseen sitä. + +»Ei, tulehan tänne... Tuossa, juuri tuossa ... minä näytän»... hän +suuteli häntä korvalle. + +»Enkö arvannutkin.» Alette yritti lähteä. + +»Sanohan vain, Letta, vieläkö olet minulle vihainen... Etkö ollenkaan? +Voitko katsoa minua suoraan silmiin? Et vähääkään, et rahtustakaan? -- +En tiedä, mikä sinussa oikein on, mutta olet vielä kauniimpi nyt kuin +lähtiessäni, ryhdissäsi on jotakin, pääsi ja yläruumiisi asennossa» -- +Letta katsahti häneen välähdys uteliaisuutta ilmeessään -- »kun sinä +noin kiirehdit pois etkä tahdo kuulla.» + +»No, nythän itsekin myönnät, että minulla on kiire.» + +»Kuulehan, minä autan sinua» -- hän seurasi Aletten jälkeen... +»Tiedätkö, et voi keksiä mitään, joka soveltuu sinulle paremmin kuin +tuollainen väljä pusero ja punainen esiliina solmittuna +vyötäisillesi»... + +-- -- Miten somasti hän olikaan järjestänyt illallispöydän, kun Jakob +tuli ruokasaliin -- kaksi pientä värillistä ruokaliinaa, molemmat +siniset kodikkaat teekupit, sininen maitokannu, siniset munakupit, +siniset vesilasit -- ja sitte nuo kauniit hirvensarvipäiset veitset ja +hopeahaarukat, -- kaksi kutakin, kaikki niin pientä ja somaa ja +hienoa... + +Ja siinä hiukan syrjässä oli Jakobin keinutuoli, jossa hän kesäisinä +iltapäivinä oli istunut lukemassa vaimolleen ja joka oli keinutellut +heitä läpi kuherruskuukauden, kun he haastelivat ja uskoivat toisilleen +elämänsä ja ajatuksensa, kertoivat lempensä sytynnän ensimmäisestä +aavistuksesta asti. Yhä uudestaan he vakuuttelivat toisilleen, ettei +mitään maailmassa voinut verrata siihen, että he kaksi nyt istuivat +tässä samassa tuolissa keinuen yhdessä ja hengittäen samaa ilmaa. He +sanoivat sen uudestaan joka päivä, milloin vain toinen heistä oli ollut +käymässä kaupungilla tai Jakob istunut pari tuntia konttorissaan; oli +niin sanomattoman suloista tuntea Aletten läsnäolo ikäänkuin +ilmakehässä, tietää hänen olevan päivällisen laitossa tai nähdä hänen +olkihattunsa nyökkäävän jossakin paikassa puutarhassa, tuolla alhaalla +krassi- ja porkkanamaiden luona tai marjapensaiden keskellä. Ja hänen +istuessaan konttorissaan työhönsä syventyneenä saattoi yht'äkkiä pieni +oksa tai karviaismarjaraakale tulla tupsahtaa suoraan hänen +papereilleen. Alette seisoi piilossa avatun ikkunan alla tai pisti +päänsä esiin silmiä myöten ja nyökkäsi hänelle, jos kuka oli hänen +luonaan. Miten keveästi hän liikkui hienoissa avokengissään -- ja miten +kaikkea muuta ihanampaa oli olla näin yhdessä! + +Ja täten he olivat eläneet pienen puutarhan ympäröimässä talossa aina +toukokuusta asti -- eläneet mansikka-, viinimarja- ja +karviaismarja-ajan. He olivat koristaneet pöytäänsä ensimmäisillä +kevätesikoisilla, vaihtaneet nämä leukoijiin ja resedoihin ja sitten +jonkin aikaa hekumoineet ruusujen runsaudessa. Nyt alkoivat neilikat +kukkia; tänä iltana ne täyttivät pöydän kukkamaljakon, väkevinä ja +tuoksuvina... + + + + +III. + + +»Tulen iltajunassa, pidä kaikki syrjäiset loitolla, saadaksemme jutella +rauhassa.» + +Näin kuului sähkösanoma. Jakobin vanha toveri, Jörgen Basberg Berven, +oli aamupäivällä sähköttänyt pääkaupungista ollakseen varma siitä, että +Mörk oli kotona. + +Aluksi oli tämän sähkösanoman sävy Aletten mielestä tuntunut merkillisen +likeiseltä ja ikäänkuin lähettäjällä olisi ollut jonkinlainen +yksinoikeus Jakobiin ja -- mutta olivathan Jakobin parhaat ystävät +hänenkin ystäviään. He olivat asuneet samassa huoneessa ja vähistä +penneistään auttaneet toisiaan siihen aikaan, kuin toinen lueskeli +yliopistossa ja toinen harjoittelihen teknikoksi; he olivat tunteneet +toisensa läpikotaisin, ja Jörgen Basberg Bervenin nimi toistui kuin +loppukerto kaikessa, mitä Jakob kuvaili elämästään, siitä elämästä, jota +hän oli elänyt, ennenkuin kohtasi hänet, Aletten. + +Tuollainen vanha toveri, joka oli tuntenut Jakobin aina pojasta asti -- +suhde askarrutti suuressa määrin hänen mielikuvitustaan. Minkä näköinen +hän oli? Ja mitähän hän pitäisi hänestä, Jakobin vaimosta? -- Jakobin +paras ystävä, hänhän oli kuin osa Jakobista, hänen hyväksymistään hän +toivoi ja hänen suosionsa hänen välttämättömästi oli voitettava. + +Nämä ajatukset jännittivät nuoren rouvan mieltä enemmän kuin hän tahtoi +itselleenkään myöntää, ja koko päivän hän puuhaili +vastaanottovalmistuksissa. + +Tuon »parhaan» ystävän katseen hän näki edessään kaikessa, mitä hän teki +-- näki sen tutkivan ja tarkastavan häntä päästäkseen selville siitä, +oliko vaimo, jonka Jakob oli saanut, kyllin hyvä ja arvokas hänelle. + +Hänen piti pari kertaa mennä konttoriin Jakobin luo ja kiertää +käsivartensa hänen kaulaansa. Ei hän mitään erityistä halunnut, hän +sanoi. »Tahdoin vain tietää, että omistan sinut, että pidät minusta +oikein, oikein koko sydämestäsi, enemmän kuin kenestäkään muusta koko +maailmassa -- pidäthän?...» + +Ja illallispöydän hän järjestäisi niin hienosti ja samalla +yksinkertaisesti sekä ruoan että tarjoilun puolesta -- ei mikään +viittaisi siihen, että hän tahtoi näyttää uutta kotiaan tai muuten +kerskailla. Kaiken olisi oltava vain niin kovin kodikasta ja +jokapäiväistä. + +Siksipä hän useita kertoja tarkasteli itseään makuuhuoneen peilistä, +tokko pieni soma hiuskoriste sopii -- muutamia vaaleanpunaisia +silkkinauhasilmukoita vain... + +Kun Jakob illalla vihdoin oli lähtenyt asemalle ystäväänsä noutamaan, +kuljeskeli hän levottomana huoneesta toiseen, puettuna keveään vaaleaan +pumpulihameeseen, kaulassa pitsiröyhelöt. Hän tiesi, että illallinen oli +valmiina, että teekeittiö hehkuvine hiilineen porisi tarjoilupöydällä ja +palvelustyttö valkoinen esiliina edessään vain odotteli keittiössä +tuodakseen ruoat pöytään. + +Hän pysähtyi vielä parisen kertaa peilin eteen korjailemaan tukkaansa. + +Miten kauan kestikin, ennenkuin juna tänä iltana saapui! + +Hän kurkisteli vähän väliä ikkunasta, selaili nuotteja ja antoi sormien +liukua koskettimilla -- jos hän ehkä laulaisi illalla -- ja käänsi +ikkunalla olevan ruusun huoneeseen päin. + +Nyt kuului vihdoinkin junan porhallus alhaalta, -- viisi minuuttia yli +kahdeksan kuten tavallista... + +Miten huvitettu Jakob näyttikään olevan ajaessaan vanhoissa kieseissä +ystävänsä rinnalla. Berven oli varmaankin kertonut jotakin hauskaa, +jolle he molemmat nauroivat niin makeasti... + +Ja kohta tämän jälkeen hän kuuli Jakobin puhuvan portaissa kovalla +äänellä -- siinä oli jotakin poikamaisen vallatonta; he nauroivat +kumpikin omalla tavallaan, Berven ikäänkuin yskähtäen väliin. + +»Tässä hän nyt on, Letta», kuului Jakobin ääni ovelta, ja sisään astui, +kasvoissaan vielä äskeinen iloisuus, tummaihoinen, jotenkin pitkä, kapea +herrasmies. + +Aletten huomio kiintyi heti ruskeihin, veitikkamaisesti tutkiviin +silmiin; hänen nauraessaan loistivat hampaat valkoisina lyhyen, mustan +parran alta. + +»Hyvää iltaa, rouva, -- tulenko häi-häiritsemään Teitä?»... Jörgen +Berven änkytti hieman, kun hänen mielensä oli liikutettu. »Sähkötinkö +liian kursailemattomasti? Tunnustakaa vain; tulin perästä päin sitä +ajatelleeksi ... ajattelen näet aina perästä päin.» + +»Jakob ei ole puhunut muusta kuin Teistä koko päivän, ja tietysti minä +olen ollut kovin utelias.» + +»Ettekö ole ollenkaan suuttunut siitä, että näin muitta mutkitta käytän +entisiä oikeuksiani miehenne suhteen? Katsokaa, olen ollut naimisissa +hänen kanssaan ennen Teitä, hyvä rouva. En siksi, että minä millään +tavalla tahtoisin kilpailla Teidän kanssanne; lasken aseeni, kuten +näette.» -- Hän puhui hieman hermostuneen kovaäänisesti. + +»Minä tiedänkin sangen paljon Teistä jo etukäteen; luulen tuntevani +Teidät jokseenkin hyvin.» + +»Niin, Jakobin kautta. Ja tietysti hän on vain kiittänyt? Mutta siihen +ei Teidän pidä luottaa, rouva! Jakob on aina ollut kokonaan vailla +arvostelukykyä, kun hän kerran pitää jostakin ihmisestä. Tulee vain +osata asettua hänen suhteensa oikealle kannalle; silloin saattaa pidellä +häntä vaikka pahoinkin, -- jaa -- jaa -- niin että lienee ihan ilo olla +hänen kanssaan naimisissa.» + +»Tuo ei herätä minussa paljon kunnioitusta vanhaan tuttavuuteenne», +arveli Alette. »Ei Jakobia ollenkaan voi pidellä noin miten tahansa.» + +»Ah, minä ymmärrän -- Te näette hänet vielä ensimmäisen rakkauden +ruusuisessa hohteessa! -- Mutta ettekö tiedä, rouva Mörk, että +vilpittömyyden katkera manteli kuuluu jokaisen talouden maustevarastoon? +Kuherruskuukauden jälkeen kuuluu se maustelaatikko vedettävän esille +avioliiton höystämiseksi -- samasta syystä kuin Jumala on suolannut +meriveden, joka muuten ei kestäisi, vaan pilaantuisi.» + +»Jakob ja minä tunnemme toisemme. Olemme alusta alkaen olleet +vilpittömiä, sanomalla julki toistemme viat.» + +»Niin, mitä parhaimmassa valossa tietysti...» Berven hymyili. »Minulle +on kuitenkin ansioksi luettava, että olen käyttäytynyt säädyllisesti +häntä kohtaan, ja jätän hänet toisiin käsiin, jotka -- niin, jotka kyllä +--» + +»Mitä jotka kyllä?» -- Alette katsoi häntä vaativasti silmiin. »Sanokaa +vain?... Minkälaisiin käsiin?» + +»Herran tähden, olen jo aikoja sitten huomannut, että kätenne ovat +kauniit, rouva, ja otaksuttavasti myöskin voimakkaat.» + +»Vai niin -- vai olette sen huomannut?» + +»Ja Teidän silmänne panevat minut uskomaan, että kätenne osaavat olla +hyvät. Mutta katsokaa, rouva Mörk, avioliitossa tarvitaan suorastaan +laupiaita käsiä.» + +»Kerro hänelle, Letta», huusi Jakob, joka oli kulkenut edestakaisin +ripustamassa päällysvaatteita naulakkoon, »että meillä on savustettua +lohta ja munakokkelia ja sitäpaitsi vielä muutakin hyvää, niin saat +nähdä, miten leppeäksi hän tulee.» + +»Sanokaa minulle, herra Berven», puhui Alette vähän myöhemmin +tarjotessaan vieraalle illallispöydässä teetä -- »uskotteko, +rehellisesti sanoen, oikeastaan kenenkään naisen maan päällä olevan +kyllin hyvän Jakobin vaimoksi?» + +»Minä uskon aivan yksinkertaisesti, että se on hallintoasia, rouva -- +että Jakob on niitä, joita on kotioloissa hallittava... Voitte olla +notkea kuin pajunoksa ja ihana kuin enkeli, mutta ellei Teillä ole sitä +kykyä, niin -- tiedättehän, että minä tunnen hänet, olen hallinnut häntä +kyllin kauan.» + +»Sinä olet nyt aina luullut olevasi neropatti» -- pisti Jakob väliin -- +-- »Mutta pitäisipä sinun ymmärtää, että minä olen utelias tietämään, +millä asioilla oikeastaan liikut, Jörgen.» + +»Niin, katsopa, aion käydä metsäkauppoihin -- aloittaa tietenkin hiljaa +ja varovasti -- tiedäthän, että isäni konttorissa kotona oli kylliksi +sitä lajia, ja aina sitä jonkin verran vihiä jää. -- Kiitoksia paljon, +rouva!»... hän laski kädestään leipäkorin ottamatta mitään. -- »Ja joka +tapauksessa minulla on seitsemäntuhatta kruunua, millä aloittaa, ja +päälle päätteeksi sinä täällä, jolta voin saada juriidista ja asiallista +apua... Kiitoksia, en enempää... Vai anjovista, kiitos, kyllä»... Hän +otti hajamielisenä kalan kahveliin ja kääntyi taas Jakobin puoleen: + +»Tunnetko ollenkaan lännenpuoleisia metsiä?» + +»Mutta nyt teenne ihan jäähtyy, herra Berven.» + +»Kiitoksia paljon, rouva; juon sitä mieluimmin kylmänä, -- tiedätkö, +onko siellä suuria metsiä, jotka aiotaan myydä Anders Etnedalin pesän +laskuun; niihin tekisi mieleni päästä käsiksi, näetkös. Siellä päin asuu +näppärä metsäntuntija, yksi isäni entisiä lukijoita, jolta kyllä saan +tarkempia tietoja.» + +»Ole vain varuillasi; se väki ei juuri tunne toveruutta pelissä.» + +»Noo, on minulla muitakin lähteitä, -- ja osaanhan itsekin arvostella. +Aion lähteä niitä katselemaan, kulkea ne ristiin rastiin, ruveta +metsämieheksi.» + +»Onko sinulla niiden seutujen karttoja?» + +»On kyllä, tuolla matkalaukussani.» + +»Tuopa tänne!» + +He levittivät kartan pienelle sivupöydälle ja tutkivat sitä sekä pitkin +että poikin, ennenkuin joutivat syömään taas. + +Innoissaan he eivät huomanneet, että saivat uudet lämpimät lautaset +linnunpaistia varten; juttelivat vain, vaikka Alette tarttui Jakobin +sormeen muistuttaakseen häntä. Pieni ohimennen lausuttu kohteliaisuus +erinomaisen paistihillon johdosta; mutta muuten ikäänkuin ei emäntää +olisi talossa ollutkaan!... Alette olisi saanut panna tarjolle mitä +hyvänsä -- ei ollut olemassa muita kuin Berven ja Jakob. + +Vihdoin he käänsivät tuolinsa vastatusten, niin että he käsivarsillaan +vetivät pöytäliinan vinoon, ja Berven pyysi hajamielisesti saada +teekannun siirretyksi pois takaansa. + +Alette tunsi vähitellen kasvojensa jäykistyvän, -- niin kokonaan liikaa +hän tunsi siinä olevansa. He eivät kuulleet, kun hän tarjosi -- silloin +tällöin tuli vain jokin tyhjä kohteliaisuus ja Berven muisti virkkaa: +»ehkä me vain Teitä pidätämme, rouva». + +Ei muuta kuin liikeasioita -- miten kummalla he saattoivatkaan innostua +noin ikäviin asioihin... Ja sitten ihmetellä, minnehän maailman ääriin +se tai se mainio mies ja toveri oli joutunut. + +Jakob ei edes kertaakaan katsahtanut häneen koko aikana. Alette seisoi +hetkisen hänen tuolinsa takana ja nojaten käsivarttaan hänen olkaansa +antoi sormiensa lipua hänen tuuhean niskatukkansa läpi; kiusasikin +tahallaan häntä hieman; mutta Jakob oli vain kuin poissa. + +Ja kun he sitten vihdoin viimein nousivat pöydästä ja hälisten ja +nauraen menivät saliin, niin Jakob tuskin muisti kiittää ruoasta. Sen +verran käyttäytymistapaa oli toki Bervenissä! + +Sitten tuli Jakob ovelle piippu kädessä ja huusi, että totitarjotin +tuotaisiin alas huvimajaan; -- »eikö niin, Jörgen?» -- kääntyen tämän +puoleen. Hän katsoi niin iloisena ja huvitettuna Lettaan, kuin olisi +tämä ollut kaikkein hauskinta, mitä hän saattoi keksiä. + +-- Alette käveli taas yksin kodikkaasti järjestetyssä salissaan. + +... Tuo Jörgen Basberg Berven, hän oli siis ollut Jakobin ystävä ja +uskottu monta vuotta ennen häntä -- ollut perillä kaikista hänen +ajatuksistaan, jakanut hänen ilonsa ja vastoinkäymisensä... + +Lopulti tuntui hänestä, kuin omistaisi Berven osan hänen Jakobistaan. + +Hän johtui ajattelemaan tuolla kirjoituspöydällä olevaa sähkösanomaa -- +hänen mieleensä ei ollut juolahtanut ottaa sitä siltä kannalta; mutta +oli se todella jotenkin häikäilemätön ilmoitus -- oikein komentava -- +melkein kuin sysäys hänelle: nyt he tahtovat jutella kahden kesken!... +»Kaikki syrjäiset», sanottiin siinä, -- kuulosti siltä kuin hänkin +sisältyisi siihen määritelmään. + +Siellä he istuivat tunti tunnin jälkeen yöhön asti. + +Alette oli sytyttänyt yölampun ja virui vuoteessaan kuunnellen ja +odottaen, milloin kuulisi heidän eroavan. Berveninhän oli määrä lähteä +hotelliin yöksi. + +Vihdoin he puhelivat jo puutarhaveräjällä. Kylläpä ne nauroivat... + +Että saattoivat seisoa siinä niin kauan! + +Sitten tuli hiljaisuus. Hän huokasi helpotuksesta. + +Mutta puhetta jatkui kadulla portaiden edessä. He olivat taas päässeet +kiinni johonkin, josta ei tahtonut loppua tulla. + +Nyt hän kuuli selvään, miten Berven sanoi hyvää yötä. + +Jakob se tuota juttelua venytti ja aloitti aina uutta... + +He olivat varmaankin istahtaneet portaille! + +Hän pisti jalat tohveleihin, meni ikkunan luo ja siirsi varovasti +uudinta syrjään. Berven raapaisi tikulla tulta, niin että se valaisi +hänen kasvojaan ja sikarinpätkää. He olivat lähtemässä hotelliin. +Bervenillä oli matkahuopio hartioillaan, ja Jakob seurasi häntä iloisena +ja vilkkaana. Vielä kulmauksen takaa kaikuivat heidän äänensä. + +Alette ei kestänyt enää; hän istahti ja itki harmista. + +Tuolla hän vihdoin tuli! Alette kuuli hänen askeleensa autiolta kadulta +ja sitten portaista, ja hän vilkaisi peilistä itkettyneitä kasvojaan. + +Hän aikoi ensin hautoa silmiään, mutta jätti sen sikseen; Jakob saisi +nähdä, miten hän oli itkenyt. Hän otti saalin ympärilleen ja istahti +odottamaan; hän ei suonut Jakobille sitä lohdutusta, että muka +välinpitämättömänä oli pannut maata. + +Jakob tuli hilpeänä sisään ja aloitti mitään aavistamatta hellästi: + +»No, vieläkö valvot, Letta hyvä? Ja minua odottaaksesi? Olisit vain +pannut maata ... mutta sellaisiahan te naiset olette. Et usko, miten +olemme jutelleet. Ei hän ole mistään kotoisin, ennenkuin pääsee hänen +kanssaan kahden kesken. Mitä hän pöydässä puhui, se ei ollut minkään +arvoista. -- -- Mitä -- etkö pitänyt hänestä ... jonkin kokkapuheen +tähdenkö? Minä sanon sinulle, että tulet pitämään hänestä yhä enemmän, +mitä enemmän häneen tutustut; hän on nyt kerta kaikkiaan naisseurassa +vähän hermostuttava. Mutta Letta -- käännytkö pois minusta? Työnnätkö +minut luotasi? Onko hän ... olenko minä... Mutta Letta-kulta, kuulehan +toki!» + +»Niin, jatka vain, kuten olet tehnyt koko illan.» + +»Minä? -- oletko jostakin pahoillasi, olenko loukannut sinua jollakin +tavoin?» + +»Eihän toki, Jakob, miten voit sellaista ajatellakaan, -- ylenkatsonut +minua vain koko illan ... ja sinä tiedät hyvin, etten minä voi puoliani +pitää. Luulin todellakin, että tahdoit näyttää, että sinulla on vaimo +talossa. Mutta en totta tosiaan saanut paljon huomiota osakseni; +melkeinpä häpesin palvelustytön edessä, joka huomasi, miten liikaa minä +olin.» + +»Olisit vain sanonut minulle sanan, antanut minulle viittauksen ... +siitä on niin kauan, kuin tapasimme toisemme, näetkös. Ja Jörgen on nyt +kerta tuollainen, unohtaa kaikki.» + +»Jörgen ja Jörgen -- mitä minä tuollaisesta huonosti kasvatetusta +miehestä välitän... Mutta sinä et voi tarkoittaa, ettet ymmärrä olleesi +sydämetön, Jakob!» -- hän nousi ja katsoi häntä silmiin liikutuksesta +ihan kalpeana. + +»Minäkö sydämetön ... sinua ... sinua kohtaan?» + +»Oh!» Hän kääntyi pois kohauttaen olkapäitään ikäänkuin tahtoen päästä +hänestä vapaaksi -- ja vaipui taas istumaan. + +»Mutta Letta, kuulehan toki!» + +Letta tuijotti epätoivoisena käsiinsä, joita hän lujasti puristeli; hän +nähtävästi ei tahtonut tai voinut kuunnella Jakobia, huokasi vain vähän +väliä... + +»Mutta mikä ihmeessä sinun on? Jokin on siis kovin sinuun koskenut?» + +»Sano minulle suoraan, Jakob, oletko puhutellut minua tai edes katsonut +minuun koko tänä iltana?» + +»Enkö ole -- olenhan, Letta; mutta katso, ensi kerran taas tapasimme -- +-- --» + +»On tosiaankin hyvin mairittelevaa minulle, että sinulla on niin paljon +uskottavaa ystävällesi. Ja kun sinä lisäksi niin selvästi osoitat, miten +aivan liikaa minä olen, minä, vaimosi --». + +»Oh, Letta, elä nyt rupea liioittelemaan! Ikäänkuin sinä et tietäisi, +että kannan sinua käsilläni, rakastan sinua niin, että -- minä vain en +ymmärrä, mistä tämän kaiken olet nyt päähäsi saanut. Minä tulen kotiin +niin iloisena» --. + +»Niin, polje minua vain oikein jalkojesi alle! Osoita vain oikein +selvään, miten liikaa minä olen, koska se sinua niin huvittaa. Mutta sen +minä sanon sinulle, Jakob, että huomenna minä en astu jalallanikaan +ruokasaliin. Voitte syödä aamiaisen kahden kesken, niinkuin söitte +illallisenkin; -- riittää, palvelustyttö on tarjoamassa. + +»Mutta Alette --» + +»Pääsen siten ainakin tuntemasta, miten ylenkatsottu minä olen... Oh, +sinä olet loukannut minua niin syvästi, niin syvästi, Jakob!» -- Hän +kumartui ja painoi nyyhkyttäen kasvot käsiinsä, ja Jakob koetti turhaan +niitä irroittaa. + +»Mutta etkö nyt ymmärrä, että omiin liikeasioihinsa hän oli niin +kiintynyt, -- hän aikoo panna täällä pystyyn jotakin uutta. Täytyyhän +sinun toki käsittää, että on olemassa liikeasioita, joissa naiset eivät +juuri voi olla mukana...» + +Alette kavahti tuolissa suoraksi. + +»Kyllä olet koko juristi, Jakob! Nyt tahdot selviytyä asiasta -- nyt hän +on vain liiketuttava! Sinä tiedät ihan hyvin, mitä minä tarkoitan. +Olisit vain sanonut minulle, että minun paikkani tulee vasta sen ja sen +ystäväsi jälkeen... Mutta minulla ei ole ketään muuta, josta pitäisin +enemmän kuin sinusta», hän puhkesi hillittömästi puhumaan --. »Elä koske +minuun, elä koske... Tämä on niin häpeällistä, niin häpeällistä!... En +tiedä, minne tämän jälkeen pakenen...» + +»Minne sinä pakenet? Onko sinulla muualla olopaikkaa kuin minun luonani, +Alette?... Elä nyt enää ole suutuksissasi, kuulehan... Myönnän olleeni +kovin ajattelematon, oikein kauhean itsekäs sinua kohtaan -- miten vain +tahdot; -- mutta katsahda toki minuun. Saat nähdä, että huomenna on +toisin. Ja Letta, ethän sinä nyt niin huikean hullu ole, että todellakin +luulet minun pitävän kenestäkään ihmisestä edes lähimainkaan niinkuin +sinusta... Tämä on niin kaunis, Alette»... Letta makasi yhä hänestä pois +kääntyneenä, käsivarsi, johon Jakob oli tarttunut, selän takana. -- +»Sinähän ymmärrät, etten salli kenenkään olla sinulle epäkohtelias. Voit +olla varma siitä, että korjautuu se asia, minä kyllä --» + +»Ethän vain aio hänelle mitään virkkaa?» kysyi Alette katsoen +pelästyneenä Jakobiin. + +»Virkkaa -- en, mutta minä --» + +»Ja sitten *hän* rupeaisi armolliseksi -- se vielä puuttuisi»... + +»No, en virka mitään.» + +»En pane jalkaanikaan ruokasaliin.» + +»Kyllä sen sentään teet, ystäväni -- tahtoisinpa nähdä sen rouvan, joka +voi herättää kunnioitusta siinä määrin kuin sinä. Sinussa on jotakin +erikoista, Alette... Niin, sen sanoi Jörgenkin. Hän oli oikein ihastunut +sinuun, tiedätkö. Me puhuimme sinusta myöhemmin sangen paljon.» + +»Elä luule, että minä rahtustakaan välitän siitä, mitä hän minusta pitää +tai ei pidä. Minä välitän vain sinusta, Jakob!» Hän kiersi käsivartensa +Jakobin kaulaan. -- »Sinä et saa hänelle hiiskua tästä sanaakaan -- +lupaathan sinä sen»... + + * * * * * + +-- Aamiaista syötäessä -- hieman kiireisesti, koska Jakobin oli +jouduttava konttoriin -- katseli Jörgen Berven tutkivasti milloin +isäntään, milloin emäntään. Hän tunsi ilmassa jonkinlaisen viileyden, +niinkuin ukkosilman jälkeen, joka on purkautunut jossakin läheisyydessä; +eräänlainen tyynempi, hieman muodollinen ystävällisyys vallitsi nyt +eilisen vapaan, vallattoman toverillisen hilpeyden asemesta. Jo +silloinkuin Letta soma aamupuku yllään astui sisään reippaana ja +miellyttävänä, kädessä ruokaliinan peittämä muna-astia, ja kysyi, miten +hän oli nukkunut, luuli Berven huomaavansa itkun jälkiä nuoren rouvan +silmäluomissa. Ne tuntuivat ikäänkuin teennäisiltä, näin aikaisin +aamulla; mutta lemmon suloinen tuo rouva oli ja komea ryhdiltään, jonka +hän erinomaisesti osasi päästää näkyviin. + +Päivällispöydässä Jakob oli hyvin huomaavainen ojentaen ystävälleen +liemilautasen, jonka rouva oli täyttänyt, ja koetti lakkaamatta saada +vaimonsa mukaan keskusteluun. Hän kyseli ja jutteli hänen kanssaan +paistista, kun se tuotiin pöytään, ja kiinnitti huomionsa siihen, miten +Letta sitä leikkasi -- Jakob, joka ei koskaan ajatellut, mitä hän söi. +Ja sitten hän keskeytti Jörgenin, kun tämä yritti taas puhua +liikeasioista. »Niistä myöhemmin», hän sanoi, »ymmärräthän, ettei Alette +tahdo istua tässä sellaista kuuntelemassa. Konttorissa, ennenkuin +lähdet.» + +Ja sitten he keskustelivat pääkaupungin naisista ja tapahtumista, ja +teatterista ja kaikesta sellaisesta, mistä Jörgen ei välittänyt +hituistakaan eikä Jakobkaan -- sen hän huomasi. + +Oliko mies jo joutunut tohvelin alle?... + + + + +IV. + + +»Huh!»... Alette ripsautti musteen pois hienovartisesta kynästään, -- +»en todellakaan tiedä, mistä kirjoittaisin... Että tänään on harmaa +syksyinen ilma, että katu tuolla ulkona on yhtenä sohjona, johon puiden +keltaisia lehtiä on sotkeutunut -- siinä kaikki, mitä kykenen saamaan +kokoon; entä sitten, -- en totta tosiaan tiedä, mitä muuta minä Ingeborg +Gramille kertoisin.» + +Hän nousi kärsimättömänä pienen kirjoituspöytänsä äärestä, joka oli +täynnänsä kaikenlaisia pikku kapineita, ja sulki hienokantisen +juhtinahalle tuoksuavan kauniin kirjesalkkunsa... »En muuten luule, että +naimisiin mentyä enää onkaan niin paljon kirjoittamista. Kertoisinko, +että olemme toistamiseen käyneet vieraisilla apteekkarilla ja +voutilassa, missä kaikki oli ihan kuin edelliselläkin käynnillä. Tai +kuvailisinko tätä huonetta seitsemännen kerran?» Hän katseli hieman +ikävystyneenä ympärilleen; -- kaikki oli täydellistä, siitä ei enää +ollut mitään sanomista. + +Toinen käsi vyötäisillä hän kulki pari kertaa hitaasti ja rouvamaisen +arvokkaasti edestakaisin huoneessa ja istahti sitten tuolille ikkunan +ääreen. + +Ulkona ei muuta kuin lokaa ja kaksi sateenvarjoa kamppailemassa tuulen +kanssa... Hame korvissa koetti eräs vaimo saada suurta koriaan toisesta +ovenpuoliskosta leipurin puotiin ... ei ketään tuttua kadulla. + +Tuossa meni Krabbe sadeviitta hartioilla kouluunsa. Ei ollut helppo +päättää, oliko hän kyttyräselkäinen vaiko vain kumaraniskainen; sade +valui pitkin sateenvarjon kärkiä ja tippui varmaan hänen pitkästä +nenästäänkin, hänen pysähtyessään filosofeeraamaan. Väliin hän seisahtui +ja lähti taas jatkamaan kulkuaan. + +Alette nousi ja meni kyökkiin. Siellä oli kylmä; liian aikaista oli +vielä sytyttää tulta hellaan päivällistä varten ... kaikki oli +paikoillaan ja valmiina ja kiiltävää, tuntui melkein kolkolta. + +Häntä hieman värisytti ja palelsi. Hän vilkaisi eteiseen. Oli siellä +vieraita, konttorissa, oven edessä näkyi märkiä jälkiä; hän ei voinut +mennä Jakobinkaan luokse!... + +Ei ollut muuta neuvoa kuin ruveta ompelemaan kanavatyötä, jotta aika +kuluisi päivälliseen asti, tai -- hän otti romaanin ja istui +keinutuoliin. + +»Kunpa kerrankin tuossa kirjassa jotakin tapahtuisi!» hän huudahti +kärsimättömänä; hän selaili nopeasti lehtiä, ennenkuin alkoi lukea. + +Salin kello löi puolet tunnit ja kokonaiset, ja hän kuuli Karenin +kyökissä taittavan päreitä sytyttääkseen tulen... + +Kuului ääniä, palvelustytön ja toinen karkeampi... + +Saammepa nyt puita uuniin, oikeita mäntyhalkoja!» lausui Jakob astuen +tyytyväisenä sisään; -- hän oli ollut paljain päin ulkona sateessa +näyttämässä miehelle, joka toi halkokuormat, minne ne oli pinottava... +»Ja maksettu ne on, tiedätkö» -- hän kumartui suutelemaan vaimoaan. »On +siinä nyt vähäksi aikaa, neljässä sylessä»... + +»Hui, kylläpä olet märkä, Jakob, olisit voinut ottaa sateenvarjon... +Mutta kenen kanssa olet istunut tuolla konttorissasi, sieltä kuului +puhetta?» + +»Kenenkö -- tietysti sillä oli asiaa.» + +»Tahtoi saada haasteen tai miksi sitä nyt sanotaan?» + +»Ha, ha, ha, -- ei, sitä hän ei todellakaan tahtonut.» + +»No, mitä sitten ... etkö nyt voi selittää ... käräjöidä ... tai...» + +»Ei, kultaseni, et sinä sitä sentään ymmärrä»... hän taputteli häntä +hymyillen poskelle. -- »Ettäkö mies tahtoi saada haasteen?» hän nauroi. + +»Jokin asia on nyt saanut sinut hyvälle tuulelle, Jakob, sen minä +huomaan.» + +»Niin onkin, Alette, tuo mies, jolle juuri maksoin halot. Ja Krabbelle +maksan vuokran tänään 14. päivänä lokakuuta, näetkös. Eikä olekaan +vähäinen asia, että minä näin vast'alkajana -- ensimmäisenä vuonna -- +olen ansainnut siksi paljon, että vuokrarahat ovat tuossa valmiina +määräpäivälleen... Se ei tosiaankaan ole hullumpaa! -- Mutta sitten tuli +tuo halkomies, näetkö, sotkemaan laskut. Mutta yhtä kaikki sattui niin +onnellisesti, että juuri äsken sain aika hyvän palkkion erään kaupan +välittämisestä, ja nyt me olemme niin sanomattoman varakkaita, +Lettaseni!» + +Hän tarttui vaimonsa käsiin koettaen painaa hänet alas. + +»Talonkauppako se oli?» + +»Tai mies, joka tahtoi saada haasteen itselleen tai tulla tuomituksi -- +tai jotakin sellaista -- niinkö, Letta?» + +»Hyi, nyt sinä olet melkein kuin Tobias-serkku, niin ylimielinen»... + +»Ja sinä olet niin suloinen, niin sanomattoman suloinen»... hän tarttui +taas hänen käsiinsä ja löi ne yhteen... »voit istua omassa +huoneistossasi -- etukäteen maksetussa -- ja polttaa halkoja +sylimäärin»... + + * * * * * + +Kun Jakob illalla kynttilä kädessä hyräillen meni konttorista +sisähuoneisiin, tapasi hän eteisessä rouva Krabben. Tämä katsoi häneen +hieman tutkivasti ja kysäisi sitten: + +»Eihän herra Mörk vain ole maksanut vuokraansa Krabbelle?» + +»Olen minä maksanut, rouva, ja hän kuittasi myös.» + +»Mutta kylläpä...» hän juoksi portaita ylös ja tuli heti taas takaisin +setelit kädessään. + +»Niin, enkös minä arvannut! Älkää koskaan maksako Krabbelle, herra Mörk. +Olkaa hyvä ja pankaa se mieleenne; hän unohtaa niin helposti, pistää +rahat jonnekin ihmeelliseen paikkaan eikä sitten muista minne. Nytkin +löysin nämä hänen päällystakkinsa takataskusta. Minä sanon Teille, että +kun miehellä on niin paljon ajatuksia päässään kuin Krabbella, niin ei +käytännöllinen vaimo ole hänelle vahingoksi. Hän istuu nyt vihkojen +ääressä, -- kolmekymmentäyhdeksän kappaletta --, jotka hänen on +korjattava joka keskiviikko ja lauantai...» + +Ovi avautui yläkerroksessa ja yönuttuun puettu olento pujahti näkyviin. + +Rouva Krabbe katsahti sinne. »Minä tulen heti, Krabbe» hän huusi +kiirehtien pois. + +-- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- + +-- Oli rattoisaa istua illallisen jälkeen, kun nuo uudet halot palaa +räiskyivät uunissa ja lamppu hienoine paperivarjostimineen levitti +kodikasta valoaan ja Alette oli polvillaan uunin edessä lisäten, tulen +virikkeeksi, pesään lastuja ja päreitä. Puut olivat näet +kotiinajettaessa sateesta vähän kastuneet päältä, mutta nyt ne jo +alkoivat palaa iloisesti. + +»Katsohan, Jakob!» + +Jakob ei tällä kertaa vastannut. Hän istui mietteissään ja nousi nyt +piippuansa täyttämään. Eräässä oikeusjutussa oli kohta, joka kaipasi +selvitystä, ja hän oli ottanut lainopillisen tutkielman mukaansa +iltalukemiseksi. + +»Minusta tuntuu, että ilta alkaa vasta silloin, kuin näen sinun +sytyttävän piippusi, Jakob.» + +»Vai niin, ... vai niinkö se sinusta tuntuu, Letta» -- kuului hiukan +hajamielinen vastaus. + +»On melkein kuin en sinua päivällä ollenkaan omistaisi.» + +»Niin kyllä, Letta -- raukka...» + +Hän otti kirjan, joka oli avattuna hänen edessään pöydällä, ja käänsi +keinutuolin niin, että valo lankesi puoleksi takaapäin. + +»Tahdotko, niin luen sinulle Konstance Kjönigin kirjeen? Hän kirjoittaa +kokonaista yksitoista sivua, ajattelepas, -- kaikenlaisista sen puolen +asioista.» + +Jakob nosti hiukan vastahakoisesti katseensa kirjasta... »Enhän minä +ollenkaan tunne häntä. Ja tuollaiset pitkät ... hm ... kirjeet ... +täytyy olla erityisellä tuulella niitä kuunnellakseen, näetkö... Jätä se +nyt tänä iltana, Letta; voimmehan me lukea sen joskus toiste.» + +Alette nousi hiukan hitaasti ja seisoi hetkisen katselemassa uuninsuussa +leikkiviä liekkejä, miettien mitä hän nyt tekisi; otti sitten vähän +epäröiden virkkauksen, mutta laski sen kohta taas käsistään. + +»Mitähän, Jakob, jos tänäkin iltana ottaisimme vähän hilloa?» + +»Hilloa -- niin, ei hullumpaa, tuo tänne vaan.» + +»Vadelmia vai mansikoitako?» + +»Mitä vaan tahdot, molemmat ovat hyviä, -- mitä sinulla on +runsaammalti.» -- Hän oli taas syventynyt kirjaansa. + +Tuokion kuluttua Letta palasi tuoden pienellä somalla tarjottimella +kaksi lautasta lusikkoineen: + +»Tässä on vadelmia ja tuossa mansikoita, saat valita, kumpia tahdot; +enkö olekin sinulle hyvä, Jakob?» + +»Hyväkö? Olethan toki; ei ole ketään sellaista kuin sinä, tiedäthän sinä +sen.» Hän otti likimmän lautasen ja alkoi lukiessaan syödä. + +Tuossa tuokiossa oli lautanen tyhjä. + +Alette oli istuutunut matalaan mukavaan lepotuoliin aikoen pitkään +nauttia hillostaan. Hän nojautui veltosti taaksepäin, söi hitaasti, otti +lusikkaan hiukkasen, vain maistoi... + +Siinä istui Jakob sääri ristissä polven päällä, ja heilutellen jalkaansa +tuolla tavoin -- sen Alette tunsi niin hyvin. Hänen päänsä loi suuren +varjon seinään ja ainoastaan lehtien synnyttämä ääni, kun hän niitä +käänsi, katkaisi huoneen hiljaisuuden. + +»Minusta sinun pitäisi hankkia itsellesi vähän paremmat housut, Jakob, +noita vaaleita olet jo käyttänyt koko kesän.» + +»Niin -- kai -- pitää kai hankkia» -- -- -- + +Alette oli jo kaapinut lautasensa tyhjäksi ja asettanut sen pöydälle. +Hän ojensi itseään hiukkasen tuolissa. Vihdoin hän päättäväisesti nousi +ja meni pianon ääreen. + +Hän sytytti kynttilät ja alkoi selailla nuottejaan, kunnes löysi +haluamansa, ja istuutui soittamaan. + +Muutamia säveliä soitettuaan hän kääntyi: + +»Tämän voi muuten soittaa kahdella tavalla; voi sen ottaa näinkin.» + +Jakob katsahti hiukan hajamielisenä ylös kirjastaan. + +»Vai niin.» + +Alette jatkoi soittoaan. + +Kappaleen loputtua hän jäi odottamaan, eikö Jakob sanoisi jotakin, ja +pyöräytteli sitten pianojakkaraa, jolla istui. + +Jakob oli yhä mietteisiinsä vajonneena ja keinui lyhyin ottein tuolissa. + +»Kuunteletko sinä, Jakob!» + +Tämä alkoi kuunnella ja tuolin narina lakkasi. + +Alette löi muutamia sointuja ja alkoi laulaa. Hän tiesi, mistä Jakob +piti, ja oli valinnut muutamia pikku lauluja, jotka aina tunnelmoitavat +ja tempasivat hänet mukaansa. Hänen oli tapana sanoa, ettei kukaan laula +niitä niin kuin Alette -- ei tahtonut kerrassaan kuullakaan kenenkään +muun niitä esittävän. + +Alette pani koko sielunsa pariin lauluun. + +»Uh, tuota ikävää kirjaa» hän huudahti, kun Jakob ei hiiskahtanutkaan. + +»Kyllä minä kuuntelen.» + +Hän aloitti hetken aprikoituaan kolmannen laulun, lempeä uhkuvan: + +»Voiko ajatella mitään kauniimpaa kuin nämä Heinen sanat?» + +Jakob ei vastannut. + +Alette nousi pianon äärestä. + +»Minä varmaankin häiritsen sinua laulullani tänä iltana, Jakob?» + +»Et, rakkaani, jatka sinä vain niin kauan kuin sinua haluttaa» -- kuului +vähän hermostuneesti kirjan takaa. + +Hän sammutti jotenkin äkkiä pianokynttilät ja istahti sohvaan +puolipimeään, ulkopuolelle lampun valokehän. Häntä loukkasi suuresti, +että Jakob noin vain luuli voivansa olla kuuntelematta, kun hän +kuitenkin lauloi vain hänelle. + +Hän istui kuunnellen sateen rapinaa ruutua vasten; silloin tällöin +ajoivat kuormarattaat kolisten kadulla. + +Vihdoin hän kuuli rouva Krabben tulevan portaita alas ja lukitsevan +ulko-oven... + +»Kaikki hän tekeekin itse siellä ylhäällä», Alette huomautti. »Olen +varma siitä, että hän se kosikin ja otti Krabben, kun näki, että mies +kaipasi hoitajaa... Siellä meidän muuten kerran pitäisi käydä, he ovat +jo pari kertaa kutsuneet.» + +»Hm--m, niin kyllä» Jakob mumisi. + +»Ei todellakaan ole hauskaa, kun sinun täytyy istua lukemassa näin koko +ilta, Jakob!... Kello on jo kymmenen ja minua nukuttaa.» + +»Pane vain maata, Lettaseni!» + +Hän istui siinä vielä hetkisen haukotellen. + +Vihdoin Jakob nousi ja meni täyttämään piipun uudestaan. + +»Ei, nyt en enää jaksa odottaa, aloitatko toisen piipullisen, Jakob?» +Hän nousi väsyneenä ja kääri kokoon käsityönsä. + +»Mene vain, ystäväni, minä tulen kohta, olen heti lopettanut.» + +Letta seisoi epäröiden pöydän ääressä kynttilä kädessään. + +»Niin, hyvää yötä sitten! Minä varmaan jo nukun, kun sinä tulet.» + +Hän kumartui Jakobin puoleen ja suuteli häntä poskelle. + + + + +V. + + +Uuni oli ihmeteltävän nopeasti niellyt nuo neljä syltä ja kulumassa oli +jo uusi pino, jonka lisäksi oli hankittu lämmittävämpiä koivuhalkoja; +lakkaamatta loimusi räiskyvä tuli uunissa. + +Alette istui, jakkara jalkojensa alla, lämpimässä huoneessa, +ompelupöydän ääressä, joka oli siirretty vähän kauemma ikkunasta. Hän +kirjaili pienen lapsenpaidan kaulusta, josta piti tulla jotakin +erikoisen hienoa. Pöydän alla olevaan viheriään pussiin hän saattoi sen +piilottaa, jos vieras sattui tulemaan, ja siltä varalta hänellä oli +ompelupöydän avatun kannen alla keskentekoinen naisen kaulus neuloineen +ja lävistimineen. Seitsemän pientä paitaa oli jo valmiina ja sievästi +kokoonkäännettynä makuukamarin kaapin alalaatikossa -- ja tänä iltana +hän saisi sinne vielä yhden. Se laatikko oli vain odotettua pienokaista +varten. + +Tämä odotuksen aika oli hänelle alkanut sinä synkkänä vuodenaikana, +jolloin talvi teki tuloaan ja suuret raskaat lumihiutaleet himmensivät +ruudut. Se aika oli häneltä mennyt ohi melkeinpä huomaamatta. Lumipyryn +raivotessa ulkona ja kinosten kasvaessa teillä ja kujilla täytti hänen +mielensä yhä enemmän vain tuo yksi asia. + +Tuntui kuin olisi työtä ja puuhaa ollut niin paljon, se täytti päivät +niin ihmeellisesti... Ja näinä parina kylmänä pakkaskuukautena joulun +jälkeen, jolloin puhuttiin pohjaa myöten jäätyneistä vesistä, +talvimyrskystä, joka puhalteli kaikista ovenrakosista ja uhkasi jäätää +jäsenet ulkonaliikkujilta ja jota vastaan ei tepsinyt +sudennahkaturkkikaan, ja jolloin kaikkialla valitettiin hammassärkyä ja +kurkkutautia, -- aina vaan pyörivät hänen ajatuksensa tuon yhden +ympärillä. + +Se pyhä työ, joka hänessä oli täyttymässä, herätti hänen itsetuntonsa ja +sai hänet katselemaan kaikkea -- Jakobiakin -- uudessa valossa; oli +aivan kuin hän jo edeltäpäin olisi tuntenut perheenäidin +vastuunalaisuuden ja arvon. + +Hän ei enää ollut nuori tyttö, joka kevyesti voi juoksennella portaissa, +käden käänteessä pujahtaa paikasta toiseen ja notkistua ottamaan +lattialta, jos mitä putosi... + +Ja Jakob oli niin huomaavainen häntä kohtaan ja niin levoton, kuin olisi +hän kulkenut iljanteella, milloin hän vain pistäytyi ulkona. Hän keksi +milloin minkin tekosyyn, ilmestyi aamupäivin keskellä konttoriaikaa +katsomaan, oliko Letan lämmin ja hyvä olla ja istuiko hän vielä +kumartuneena ompelupöydän ääressä; tiesihän Letta, ettei se ollut +hänelle hyvä, mutta sittenkin hän siinä vain ahersi. Jakob otti pienen +lapsenpaidan ja piteli sitä molemmista pikku hihoista; ei ollut helppo +tietää, mitä nuo ruskeat silmät lasiensa takaa puhuivat. + +»Mutta oletko sinä todellakin nostanut tuon raskaan ompelupöydän? +Sinähän tiedät, ettei se ole luvallista, voithan toki huutaa minut +tuolta konttorista avuksi, kun se on muutettava.» + +»Elä nyt toru, Jakob!» + +»Mutta pitää sinulla olla vähän omaatuntoa -- eihän sinulla nyt ole +mitään muuta ajateltavaa kuin miten voisit varjella itsesi vahingolta. +Unohdat sen kerran toisensa jälkeen. -- Ja sitten sinä istut tässä alati +vain ompelemassa; minä en näe sinua enää ollenkaan liikkeellä.» + +»Nyt minä kudon, Jakob, katsohan!» + +»Sukkaako?» + +»Niin.» + +»Hm -- onko tuo olevinaan jalka?» Hymy suun ympärillä oli puoleksi ujoa, +puoleksi ilkkuvaa. + +Hän otti Jakobilta sukan. + +»Hm -- sinä olet paha -- et saa sitä koskaan enää nähdä.» + +»Enkö koskaan?» + +»Et koskaan, kun teet kiusaa.» + +»Teenkö kiusaa? -- minä kun en tiedä mitään sen merkillisempää +katseltavaa kuin sinä ja nuo sukat.» + +»Niitä tulee kuusi paria, kolmet punaiset ja kolmet valkoiset. Et usko, +miten hauska on niitä kutoa;» -- hän silitteli keveästi sukkaa pöydällä. + +»Mutta pitää kai siinä olla kantapääkin» -- hänen täytyi laskea leikkiä. + +»Eikö sinusta sillä todellakaan ole oikeata muotoa?» Alette kysyi äkkiä +huolestuneena. + +»Sehän kokonaan riippuu siitä, minkälaiseen jalkaan se tulee, tietysti.» + +»Nyt minä näen sinusta, että taas teet pilkkaa»... + +»Enpä teekään. Mutta jos sanon sinulle, että se yhtä hyvin voisi olla +rahakukkaron alku kuin sukan, niin en valehtele.» + +»Sellainen peikko! Elä vain luulottele olevasi sukkela»... + +»No, no, Lettaseni, ota se esille taas, kuulehan. Minä vain tarkoitan, +että se on niin kovin pieni ja soma», hän hyväili sitä, -- »että minun +täytyy haastella minkä mitäkin»... + +»Voisit sinä olla vähän kiltimpi, Jakob.» + +»Minähän seison suorastaan päälaellani sinun tähtesi ja sen toisen. Vai +luuletko, että minä olen luotu tällaiseksi lörpöttelijäksi... +Ompelulanka ankkuritouvin rinnalla on minun entinen rakkauteni siihen +verrattuna, mitä nyt tunnen sinua kohtaan» -- hän puhkesi lämpimästi +sanomaan ja suuteli suutelemistaan sukkaa ja kättä, joka sitä piteli; -- +»kuin silmäterääni minä sinua vaalin»... + +»Jos sinulla johonkin on taipumusta, niin kiusoitteluun ja sen päälle +sovinnontekoon. Olet todellakin syntynyt ja luotu asianajajaksi.» +Pohjaltaan Alette ihaili miestään aina kuin tämä noin kiusaili häntä. +Jakob oli hänen vallassaan -- eikä kuitenkaan ollut. Kiemurteli kuin +ankerias hänen käsistään. + +Hän taputteli Lettaa hellävaroen poskelle kuin olisi pelännyt omaa +kiihkeyttään; -- hänen oli taas lähdettävä konttoriin rahaa +ansaitsemaan. + +Siellä hän joka päivä astuskeli kuin mikäkin äskenhiottu juriidinen +partaveitsi, aivoituksiltaan valmiina hiuskarvalleen halkaisemaan +jok'ikisen sen paikkakunnan pulman. + +Ikävä vain, että partaveitsi sai yhä suurimman osan konttoriaikaa +välkkyä ypö yksikseen. Hän otti esille asiakirjoja, jotka kaikki oli jo +selvittänyt, ja pani ne taas kirjaimensa kohdalle hyllylle. Olihan siinä +jo monessa lokerossa papereita, mutta liian tyhjät olivat hyllyt hänen +mielestään kuitenkin vielä. + +Hän käveli edestakaisin, katseli ikkunasta, pysähtyi kopioimiskoneen +eteen, jonka rautaista ripaa hän miettiväisenä pyöräytti kuin +koetellakseen. Sehän saattoi kopioida kokonaisen postikonttorin kirjeet! +Hänessä itsessään kuohui sellainen käyttö- ja pyöritysvoima, että hän +vain halusi päästä edes hipaisemalla tapahtumiin kiinni kiskoakseen ne +puoleensa kuin vintturilla ikään. + +Hän ajatteli tulevaisuutta, jolloin koti oli kasvava. Niin +yksinkertainen ja luonnollinen kuin se asia itsessään olikin, oli se +kuitenkin kuin uuden elämänkatsantokannan lähtökohtana, pani häneen +uuden tulen ja innon. Hänessä heräsi toiveita ja intohimoja, jotka +antoivat elämälle sisällystä ja yhä enemmän valtasivat hänen mielensä. +Hän tahtoi ansaita rahaa, rahaa ... ehkä vähän keinotellakin, rakentaa +varovasti, valloittaa aseman askel askeleelta. + +Oli todella paljon tekemistä, ennenkuin kykeni voittamaan jalansijaa +piirikunnassa, missä jo ennestään toimi niin monta kilpailijaa, jotka +kaikki yhtyivät muodostamaan ikäänkuin muurin, josta ei uutta miestä +päästetty sisään. Hän ajatteli jonkinlaisella ilolla, miten hän +sittenkin murtaisi itselleen aukon. Hän oli mittaillut voimiaan sekä +yhden että toisenkin kanssa ja huomannut, että jos heillä, niin oli +hänelläkin omat ansionsa ja edellytyksensä. + +Hän istuutui tarkastamaan kassakirjaa, jonka hän erä erältä olisi voinut +ulkoapäin jäljentää, niin selvään hän muisti kaikki, mitä konttorissa +oli tapahtunut. Kun tulo- ja menoviennit täyttivät sivut, oli siihen +vedettävä viiva ja saldo laskettava, ja nykyjään täyttyivät sivut +nopeaan; hän oli ansainnut koko joukon enemmän kuin oli kuluttanut -- +mutta tulevaisuuteen katsoen ei kuitenkaan läheskään tarpeeksi... + + * * * * * + +»Saat valmistautua ottamaan vastaan päivällisvieraan, Letta» ilmoitti +Jakob astuessaan sisään. »Olen kutsunut Ole Elgesäterin päivälliselle -- +mahtava metsänomistaja, näetkö... Hän kävi aamupäivällä konttorissa +asioilla ja meni nyt vain pistäytymään kaupungilla. -- Olin ottaa hänet +tänne juomaan lasin viiniä.» + +»Mutta Jakob! Ethän toki aio... Enhän minä näin aamupuvussa voi ottaa +ketään vastaan... Sinä et sitten ollenkaan ajattele...» + +»Mutta kultaseni, sinähän olet sekä kaunis että hauska noin» -- hän +taputteli Lettaa poskelle ja leualle. »Sinä olet niin liikuttavan +suloinen, ettet sitä itse tiedäkään -- juuri tuossa väljässä puvussa; +siinä on jotakin niin kaunista ja todellista.» + +»Niin, sinusta, Jakob»... Hän painoi päänsä hänen rinnalleen; »mutta +voithan ymmärtää ujosteluni. Luulin sinun käsittävän, ettet minulle +ilmoittamatta saa ketään vierasta tuoda sisään.» + +»Joutavia, Alette! Sinähän olet liian lapsellinen, tekisi mieleni sanoa. +Aivan kuin sinun tarvitsisi piiloutua ihmisiltä»... + +Näkihän Jakob, että Letta oli käynyt vähän laihaksi, pikku raukka, nenä +teräväksi ja silmien alus tummaksi -- mutta niin sanomattoman kaunis hän +oli ... nytkin, kun hän katsahti ylös ja loi häneen moittivan katseen -- + +»Letta, rakkaani, et saa tästä nyt pahastua -- et millään ehdolla, se +olisi sinulle vahingollista, tiedäthän sen! -- Komea, arvossa pidetty +suurtalollinen, näetkö»... + +»Ja tänään meillä piti olla vain kaalikeittoa... Karen saa lähteä +hakemaan häränpaistin.» + +Hän laski nopeaan pois työnsä ja lähti keittiöön antamaan määräyksiään. +-- -- + +Ei ollut helppo saada päivällistä ajoissa valmiiksi. Kiirettä sai pitää, +ja hän kuuli jo Jakobin salissa puhelevan vieraansa kanssa, ennenkuin +paisti otti ruskettuakseen. + +Ole Elgesäter oli ensi aluksi saanut melko ryypyn odotellessaan... + +»Noilla käsillä ei ole moneenkaan pataan tartuttu», hän huomautti, kun +Alette tarjoili lientä pöydässä; -- suora mies ja hieno kohteliaisuus. +»Meillä maalla eivät naiset niin vähällä pääse.» + +»Onko Teillä montakin palvelijaa, Ole Elgesäter?» Alette kysyi. + +»Onhan niitä -- ei niistä aina niin tarkkaan voi lukua pitää -- neljä, +viisi piikaa ja pari, kolme renkiä arkioloissa. -- Talli ja navetta, +katsokaa; -- ja sitten talon ruoassa parikymmentä torpparia vaimoineen +heinän- ja elonkorjuuaikana -- ja sitten on heille laitettava eväät +mukaan metsänhakkuuseen ja ajoihin lähdettäessä.» + +»Niin, katsokaa, Ole Elgesäter, minulla on vain yksi palvelija.» + +»Mutta sen sijaan Te ostatte maidon ja ruoan ja vuokraatte hevoset ja +koko talon -- kaiken tuon saa rahalla... Minun vaimostani tuntuisi +kaiketi kummalliselta, jos hän yks' kaks' joutuisi noin valmiille. Hän +vain pyörisi lattialla kangaspuiden tyhjän paikan ympärillä. Kullakin +omat tapansa ja kasvatuksensa... Mutta on sitäkin, josta ei +kaupunginnainen maksamallakaan pääse -- äh -- häh» -- hän iski +veitikkamaisesti silmää nuorelle aviomiehelle -- »kukaan ei hänen +eteensä kanna lapsia»... + +Hän näytti oikein nauttivan. Nuo vilkkaat silmät katsahtivat +merkillisesti Aletten puoleen, ikäänkuin hän olisi odottanut tältä +saavansa erityistä tunnustusta syvämielisyydestään. + +Alette joutui nähtävästi hämilleen näiden tutkivien silmien edessä. +Ehdottomasti hän piilottautui liemimaljan taakse. + +»Tehän olette ollut naimisissa monta vuotta, Ole Elgesäter?» -- käänsi +Jakob puheen toisaalle. + +»Olin vasta täyttänyt seitsemänkolmatta, kun sain Elgesäterin talon +Olean kanssa. Ja sen jälkeen on kaikki käynyt hyvin, niin että +tyytyväisiä olemme, ei ole syytä muuhun. Ole Elgesäterin tarvitsee vain +pyöräyttää nimensä paperilappuun, niin saa sillä vapaasti mennä pankkiin +kuka hyvänsä.» + +»Ettekö tahdo ottaa noita palasia tuosta syrjemmältä» tarjoili Alette. +»Arvelen, että mieluummin syötte paistuneinta kohtaa.» + +»Niin, kaupunkilaisethan syövät lihaa raakana, niin erilainen on +kasvatus.» Tämä aihe se yleensä näytti täyttävän hänen mielensä +jonkinlaisella ihmettelyllä. »Niin, voihan elää onnellisena +molemmillakin tavoin», hän myönteli -- »kun vain on, mistä ruokansa +ottaa, niin saahan sen keittää enemmän tai vähemmän, miten kukin +haluaa... Niin, Tehän nyt vasta odotatte ensimmäistänne, rouva» -- hän +tarttui taas mieltymyksellä tuohon läheiseen aiheeseen -- »minun +vaimollani on ollut kahdeksan, eikä hän kuitenkaan ole ainoatakaan +päivää laiminlyönyt tehtäviään paitsi niinä muutamina päivinä, jolloin +oli vuoteessa.» + +»Mahtaa olla reipas vaimo», kiitteli Jakob. + +»Onpa, väsymätön hän on, ei voi muuta sanoa. Ja koko ajan hän on +kulkenut lapsi rinnoillaan, toinen toisensa jälkeen.» + +Alette soitti äkkiä pöytäkelloa. + +»Karen on hyvä ja vaihtaa lautasia.» Hän istui hämillään ja posket +hehkuvina. + +»Ja nöyrä kuin ompelulanka -- mutta hän tahtoo, että muutkin ovat +nöyriä» -- hän lisäsi hienosti rouvalle nyökäten -- »muuten eivät asiat +pysyisi tolallaan meidän asemassa. On niin somaa, kun kätkyt alkaa +kodissa liekkua...» + +Hitto miehekseen tuo, ajatteli Jakob. + +»Teillä nyt ainakin on kalikoita padan alle panna, Ole Elgesäter» -- +yritti Jakob taas uutta puheenainetta. + +»Ei valittamista.» + +»Ja nyt hän taas aikoo ostaa metsää, Alette, ja melkoisen ostaakin.» + +»En kurota pitemmälle kuin kukkaro kestää -- silloin sitä ainakin tietää +omistavansa sen, minkä omistaa... Mutta mitä sanotte siihen, rouva, että +otan miehenne mukaani illalla? Tahdon aina asiat heti päätökseen, se on +minun tapojani. Siten voimme saada kaupan suoraksi ja paperin +allekirjoitetuksi Kjölbergissä jo ylihuomenna. Ei hänellä Elgesäterissä +mitään hätää ole.» + +»Nytkö jo tänä iltana?» Alette kääntyi säikähtyneen Jakobin puoleen. + +»Vapaa kyyti ja vapaa hoito minun seurassani ja palkkio lisäksi -- +heh--he --» hän nauroi; hän oli hiukan käheä kuin olisi kaulan lihavuus +häntä vaivannut; -- »se ei ole pahinta, mitä voi tapahtua miehelle, joka +hm--hm» -- taas hän iski silmää veitikkamaisesti Letalle -- »saattaa +saada sellaisia asiatuttavia, jotka eivät maksa... Ette te elä pelkästä +ilmasta, e--ei». + +Oli niin hupaista, että viimeiset varmasti todet sanat katkaisi yskä... +»Tulee ottaa vastaan, kunnes kuorma on täysi.» + +Jakob huomasi, että Alette istui itku kurkussa ja silmät maahan +luotuina, koettaen peittää harmiansa. + +»Mitä Te siitä sanoisitte, jos odottaisimme huomisaamuun, Ole Elgesäter? +Voin olla lähtövalmiina vaikkapa viiden aikaan, jos tahdotte», koetti +Jakob esittää. + +»Seitsemän peninkulmaa omalla hevosella»... hän pudisti päätään; -- »nyt +on kuutamo ja jos ajamme jokea pitkin, olemme Bergsätissä tänä iltana -- +hän on minun lankoni, Hans Bergsät. Sitten olemme kotona Elgesäterissä +hyvissä ajoin huomenna... Vähän minulla vielä on toimitettavaa +kaupungilla... Asianajaja on hyvä ja hankkiutuu valmiiksi viimeistään +kello kuudeksi illalla.» Hän otti esille paksun hopeakellon kotelosta; +-- »niin siihen aikaan tulen isolla reellä oven eteen.» + +»Niin, niin, -- rouva ei kyllä näy siitä oikein pitävän!» pisti hän +leikiksi, kun hän jotenkin iloisella päällä ja kasvot pakkasilmasta +punoittaen otti jäähyväiset ja meni konttoriin hakemaan +päällyssaappaitaan ja sudennahkaturkkiansa. -- »Me käärimme hänet kuin +kapalolapsen -- hyvään karhuntaljaan... Olea oli myöskin tuollainen ... +ensimmäisenä vuonna kuin olimme naimisissa, ja hän aina kuvitteli, että +jäällä juoksentelee paljon viirunaamoja, mutta sitten se pelko hävisi», +kuului vielä eteisestä. + +-- -- »Ymmärsit kai oikein hänen sukkeluutensa, Letta?» kysyi Jakob +sisään tullessaan. + +»Että saatotkin minua noin kiusata, Jakob» -- Letta valitti itku +kurkussa. + +»Mitä nyt siitä välität, Letta! Sinullahan oli vallan erinomainen +päivällinen», hän lohdutteli, »olet sentään reipas emäntä, sen minä +sanon!» + +Letan huulet vähän vavahtelivat. + +»Istuin siinä kuin mikäkin maalitaulu, johon hän kerta toisensa jälkeen +ampui niin hyvin kuin osasi...» + +»Niin, näinhän minä, että koetit piilottautua liemimaljan taakse.» + +»Minä istuin kuin tulisilla hiilillä ... oikein pelkäsin, mitä hän aina +uutta keksisi.» + +»Hän tahtoi sinua vain mielistellä; hänestäkin sinussa oli jotakin +pyhää.» + +»Mutta eihän hän kuulu meidän seurustelupiiriin, sen kai sinä myönnät, +Jakob.» + +»Suuri metsäkauppias, näetkö; sellainen saattaa olla hyväkin tuttavuus.» + +»Sillä tavoin voimme saada koko konttorin tänne vieraisille... Emmehän +toki vieraanvaraisuuttamme rahasta myö!» sanoi Letta harmistuneena. + +»Hm -- emme kyllä» -- Jakobissakin jokin vähän kuohahti; hänen oli +vaikea puhua perin pohjin tästä asiasta. -- »Täytyy jakaa ihmiset +tuloiksi ja menoiksi, näethän, Letta» -- tuumi hän puoliksi piloillaan. +-- »Vieraskutsut täällä kotona ne ovat menoja -- meille ainakin +toistaiseksi; -- ja talonpojat ja tilanomistajat ovat tuloja. On +vedettävä paksu sininen viiva -- toisella puolen tulot, toisella menot, +-- ja se mies, joka istui täällä tänään, osaa erottaa ne kaksi asiaa +toisistaan, siitä voit olla varma.» + +»Ja pakottaa sinut matkustamaan -- vielä tänä iltana! En uskalla +ajatellakaan jäädä yksin niin moneksi päiväksi.» + +Tämä mielikuva sai hänet yhä enemmän valtaansa. + +»Minun on ollut niin vaikea, niin vaikea olla, ettet uskokaan», hän +kuiskasi allapäin ja kokoonkyyristyneenä -- »joka kerran kuin olet ollut +yötä poissa.» + +Jakob kumartui hänen puoleensa ja sulki hänen päänsä lämpimiin käsiinsä, +silitteli hänen hiuksiaan ja poskeaan ja koetti häntä rauhoittaa. + +»Kun kävelen tässä koko illan ja tiedän, etten sinua mistään tapaa ja +että minun lopulta pitää sammuttaa valo, niin valtaa minut yht'äkkiä +sellainen kauhea pelko», hän nyyhkytti. -- »Minähän en ole niin aivan +terve, näetkö, ja minusta tuntuu, että olen hirveän yksin... Minä +pidätän Karenia panemasta maata niin kauan kuin suinkin ja istun +ompelemassa lampun ääressä myöhään asti saadakseni ajan kulumaan. -- +Tuntuu kuin joku onnettomuus vaanisi. En uskalla katsoa ikkunaan päin, +kun sieltä tuijottaa vain musta pimeys»... + +»Sinä olet hermostunut, kultaseni.» + +»Ja sitten sinun tyhjä vuoteesi, kun yöllä ojennan käteni siihen... +Minun täytyy ottaa *sinun* päänaluksesi, tiedätkö; olen iloinen, kun +saan edes sitä pitää.» + +Hän tarttui kiinni Jakobiin kiihkeänä ja kuumeisena, jatkaen +kiihoittuneita kuvittelujaan. »Ja sitten tulen loikoessani ajatelleeksi, +että sinä liikut siellä kaikkien noiden vieraiden ihmisten parissa, +jotka pelaavat ja juovat -- olen kuullut siitä jo niin paljon -- ja että +he saavat ehkä sinutkin juomaan liiaksi, niin ettet enää tiedä, mitä +teet.» + +»Kuulehan, Alette, uskotko, että minulla nyt on jotakin, mille elää -- +vai etkö sinä sitä usko?» + +»Ja miten sitten myöhemmin käy, kun sinun yhä vain on matkustettava?» +puhkesi hän epätoivoisena puhumaan. + +»Meidän on oltava vähän urhoollisia, kummankin kohdaltamme -- eikö +niin?»... alkoi Jakob puhua rohkaisevasti, -- »etkä sinä meistä ensiksi +vääjää, kun kovalle ottaa, sen tiedät itse parhaiten; -- alakuloisuutesi +ja hermostumisesi ja kaikki sellainen johtuu nyt vain tästä tilastasi... +Ajattele, jos olisit merimiehen vaimo!» + +»En olisi koskaan, en koskaan mennyt naimisiin merimiehen kanssa!» + +»Et sittenkään, vaikka minä olisin ollut merimies ... ja olisin tullut +niin nöyränä kosimaan?» + +Alette veti hänet luokseen ja suuteli häntä. + +»Luuletko, Letta, että tekisin tyhmästi, jos menisin tuonne Krabben luo +ja pyytäisin rouva Krabbea pistäytymään täällä iltaisin? -- Sinähän voit +kestitä häntä, kunnes hän uupuu! Mitä -- tai luuletko ehkä, että hän +tulee hyppäämään portaissa edestakaisin kuin eräs mies pullossa?» + +»Miten viisas sinä olet, Jakob», hän hymyili. »Nyt olet seisonut tässä +ja kääntänyt kaikki valoisaksi ja helpoksi taas!» -- + +-- Sillävälin kuin sudennahkaturkki, matkavyö ja päällyssaappaat olivat +levitettyinä salin tuolille vapautuakseen siitä monen asteen +kylmyydestä, joka niihin oli eteisessä tarttunut -- lähtivät he pienelle +vieraskäynnille Krabben luokse. Se oli hieman noloa, kun he tähän asti +olivat pysytelleet jotenkin vieraina naapuriensa suhteen ja jättäneet +noudattamatta rouva Krabben monesti uudistaman kutsun käydä heillä. + +Rouva Krabbe oli sytyttämässä lamppua heidän astuessaan sisään. Teepöytä +oli katettuna, luultavasti Krabbea odottamassa. Huone ja ruokapöytä +tekivät hieman pikkuporvarillisen vaikutuksen; käytetty salvetti oli +vahakankaisella pöytäliinalla, herajuusto syrjällään liian pienellä +lautasella, toiselta juustolta puuttui kupu ja teekupit olivat halvinta +posliinia. + +Rouva Krabbe säpsähti -- yllätyksen sattuessa hänen kasvonsa näyttivät +siltä, kuin hän puhaltaisi kuumaan keittoon. Hän näytti kuitenkin heti +tajuavan, mikä oli heidät tuonut tänne; Alette istutettiin mukavaan +sohvaan ja pakina oli pian käynnissä, alkaen paikkakunnan asioista ja +päättyen kotioloihin, miksei Krabbe tahtonut ottaa koulupoikia +täysihoitoon, vaikka siitä olisi ollut heille paljon etua. + +Oven takana niistettiin nenää -- kuului kuin torventörähdys -- ja sisään +astui opettaja Krabbe, jäykkänä, rakastettavan kohteliaana, toinen käsi +vielä työntämässä nenäliinan takataskuun. + +»Mitenkä voitte, rouva Mörk?» hän kysyi. + +»Vai niin ... vai niin..?» Hän tuijotti kauan ja miettiväisenä Aletteen +ja näytti ylen hyväntahtoiselta. Nähtävästi hänelle alkoi selvitä että +hän olisi saattanut tehdä onnistuneemmankin kysymyksen. + +»Pyydän kiittää Teitä, rouva!»... hän taas aloitti. + +Omatunto soimasi Lettaa ja hän punastui. Hän oli kirjeissään niin +monesti tehnyt pilkkaa »tuosta kauheasta filologista», joka saattoi +tulla töksähtää heitä vastaan vain vaippa tai aamunuttu yllään ja +tohvelit jalassa ja uhkasi panna mitä odottamattomimmissa ja +sopimattomimmissa paikoissa vireille syvämielisen keskustelun. + +»Katsokaa, rouva», selitteli hän -- »tuo tuoli tuossa uunin vieressä on +minun mielipaikkani illoin, kun Te soitatte siellä alhaalla... Olette +herättänyt mielenkiintoni ihmisiä kohtaan, jotka aloittavat +yhteiselämänsä, ja soittaessanne kuvittelen itsekseni, minkälainen +ihmiskasvu *voisi* olla. Kuulen kuin laulun hyminää kukkasnupusta» -- +hän kallisti suurta päätään kuunnellakseen. »Maailmassa laulaa niin +monta nuppua; mutta minä istun tässä kuuntelemassa yhtä, jota sattumalta +tunnen hiukan ... joka maksaa minulle vuokraa» -- hän lopetti ujosti, +vetäytyen takaisin kuoreensa. + +»Ei, kuulehan, Krabbe» -- puuttui puheeseen hänen vaimonsa, joka tuli +sisään tuoden tarjottimella teekupit -- »elä nyt rupea *siitä* +puhumaan!» + +Mutta hän osaa olla oikein miellyttävä, tuumi Alette -- miten kauniit +silmät hänellä onkaan. + +Krabbe suuntasi nyt askeleensa nuorta asianajajaa kohti, ja Jakob, joka +pelkäsi joutuvansa liian pitkään keskusteluun hänen kanssaan -- kiire +kun hänellä oli --, koetti häntä väistää. + +»Olen juuri matkalle lähdössä, herra Krabbe» hän selitti ja meni +nostamaan kierreuudinta. »Kuu on jo noussut -- minulla on aikaa vain +puolisen tuntia.» Hän katsoi kelloaan. + +Mutta Krabbe jatkoi omaa ajatuskulkuaan... »Olisipa hauska kerrankin +nähdä, miten tuollainen perhemylly jauhaa -- juurta jaksain. Ne pyörivät +kaikkialla -- toinen perhemylly toisensa vieressä; -- ja me saamme +kuulla niistä kaikenlaista, johon emme voi luottaa.» Hänen silmissään +väikkyi leikkisä ilme. -- »Mutta mitä niistä lähtee, miten likelle +toisiaan kivet on kierrettävä, jotteivät jauhaisi tyhjää, tai myöskin, +liian lähekkäin jouduttuansa, vain toisiaan kuluttaisi -- s--s--s» -- +hän suhisutti ilmaa hampaittensa välitse -- »siitä on kysymys... Ja +sitten siitä, mitä myllystä lähtee» -- hän tarttui Jakobia takinnappiin +-- »tulevasta sukupolvesta»... + +Jakob ja Alette katsoivat toisiinsa puoleksi hätääntyneenä. + +Käytännöllisellä tavallaan rouva Krabbe kiiruhti väliin tuoden +vadillisen leivoksia. »Olkaa hyvä ja ottakaa, herra Mörk! Eikö -- mutta +olkaa nyt niin hyvä!» + +»Ei, kiitos, mutta minä vakuutan Teille, rouva Krabbe», -- ja hän kulki +joutuin hänen jälkeensä -- »että parempaa ajatusta kuin tarjota minulle +lasi teetä juuri näin matkalle lähdössä ei olisi voinut keksiä»; hän +puhui täydellisesti vastoin omaatuntoaan, fraaseiksi hän sellaista +puhetta sanoi. »Ja jos rouva Krabbe sitten tahtoisi pitää vähän huolta +vaimostani minun poissaollessani, niin»... + +»Rouva Krabbe on jo ystävällisesti sen minulle luvannut» -- puuttui +Alette puheeseen. + +»-- niin olen minä Teille sydämestäni kiitollinen.» + +»Juokaa nyt vielä kuppi teetä, herra Mörk», pakotteli rouva Krabbe; »se +tekee Teille hyvää. Täällä on jo kuppi valmiina.» + +Jakob tunsi, että hänen täytyi teossa todistaa sanansa, ja kaatoi +jotakin tulikuumaa suureen perhekuppiin, kunnes sisällys tuli maidon +valkeaksi. + +Krabbe siirsi tuolinsa hänen vierelleen... »Lapsemme ne ovat meidän +kuvamme», hän kuiskasi salavihkaa. »Kun maalari kuvaa toisen ihmisen, +niin omaa henkeänsä hän siinä sittenkin pyrkii tuomaan esille ... hassua +kyllä!» Hän nieleskeli kulauksittain teetään -- »itseään mies maalaa, -- +työntäytyy vain toisen hahmoon...» + +»Mikä onni, ettei hän ole muotokuvamaalari», lohduttelihen Jakob +mielessään. + +»Tosiasia kuitenkin on, että me vain lyömme oman kuvamme tähän maailmaan +niinkuin keisari oman kuvansa rahaan -- yksinomaan oman itsemme, oman +itsemme, oman personallis-keisarillisen rahamme!»... Hän istui +selkäkenossa, käsivarret ristissä rinnalla, siihen ajatukseen +syventyneenä. + +Jakob katseli kattoon ikäänkuin kärsivällisesti odottaen mitä nyt esiin +nousisi ja kaatoi teen suuhunsa pitkin siemauksin. + +»Luuletko tosiaan, Krabbe, että asianajajalla on aikaa mietiskellä +tuollaista», keskeytti hänen vaimonsa hänet. -- »Kyllä minä pidän +hänestä huolta, herra Mörk, olkaa vain ihan levollinen -- ja jos +muutenkin mitä tarvitsette, niin lähettäkää vain sana tänne ylös»... + + + + +VI. + + +Jakob olisi ollut vaativampi kuin oli, jos olisi valittanut huonoa +menestystä asianajajana. Oli ollut runsaasti sekä juttuja että matkoja +melkeinpä ympäri vuoden, ja viime aikoina oli näyttänyt siltä, kuin +karttuisi niitä yhä enemmän. Hänen oli kai ruvettava ajattelemaan oman +hevosen ja omien rattaiden hankkimista sekä nyt lokakuun muuttopäivästä +renkipojankin ottoa, -- ja lisäksi vielä jonkinlaista apulaista +hoitelemaan konttoria, kun hän itse oli poissa. + +Oli harmaa sadepäivä, kun Jakob tuli kotiin eräältä matkalta +läpimärkänä; hänen oli saatava kuivat vaatteet konttoriin. Raskaista +saappaista, jotka hän oli heittänyt jalastaan, valui vesi kahtena +virtana lattiaa pitkin. + +Hänen oli muutettava vaatteet kiireestä kantapäähän, ei puhettakaan +muusta! Kuiva hänen oli oltava, ruti kuiva aina hiusrajaa myöten, +ennenkuin meni sisään. Koko matkan hän tänään oli iloinnut ajatellessaan +kotiintuloa Letan luo, joka taas oli jalkeilla, ja pienokaista, tuota +kierosilmäistä poikaa, jolla oli niin lystikäs nenä ja jonka kädet +äkkinäisin, kömpelöin liikkein haparoivat hänen kasvojaan, kun hän oli +polvillaan kehdon ääressä eikä malttanut lähteä, ennenkuin hänet +suorastaan ajettiin pois. + +Alette tuli häntä vastaan salissa. + +»Sss sss, hiljaa», hän kuiskasi, »hän nukkuu tuolla sisällä. + +»Vai nukkuu?» + +»Olen iloinen, kun olet kotona taas, Jakob; nyt saat heti kuumaa teetä.» + +»Anna, kun katselen sinua, Alette!» hän piti häntä vähän loitompana; -- +»nyt vasta sinä olet kaikkein kauneimmillasi, -- niin uusi ja valkea ja +niin... Tuollainen nuori vaimo on kaikkein kauneinta maailmassa», sanoi +hän hiukan keinotekoisen leikillisesti; oikeastaan hän aikoi sanoa aivan +toista, -- -- jotakin sellaista, että tuo nuori kalpea äiti oli +liikuttavampi kuin mitä hän sanoilla saattoi ilmaista; vaan hän oli +tapansa mukaan liian arkatunteinen paljastaakseen sisimpäänsä... »Mutta +nyt, kun sinulla on tuo poika, saan kai lähteä vaikka sinne, missä +pippuri kasvaa. »Sanopa, muori», hän suuteli häntä, »olethan toki +hiukkaisen ikävöinyt minua?... Olin niin läpi märkä, tiedätkö...» + +»Olin juuri nukuttamassa häntä, kun sinä tulit, enkä voinut muuta kuin +osoittaa sormella, mitä tytön piti viedä sinulle.» + +»Ja nyt hän nukkuu?» + +Jakob astui varpaisillaan makuuhuoneen ovea kohti. + +»Saahan sentään edes kurkistaa tuonne sisään -- saahan?» Jakob alkoi +hyvin hiljaa vääntää avainta. + +»Et saa, Jakob, anna olla!» Letta kuiskasi. + +Hän väänsi niin hiljaa kuin suinkin, pitäen väliä jokaisen kierroksen +jälkeen, kunnes lukko yht'äkkiä odottamattoman äänekkäästi paukahti +auki. + +He katsoivat säikähtyneinä toisiinsa; mutta kaikki näytti yhä +rauhalliselta, ja ovenraosta hän näki kehdon sinisine verhoineen, jotka +puoleksi peittivät sen. Pojasta ei näkynyt muuta kuin hiukkaisen pientä +kättä, joka puoleksi suljettuna lepäsi peitteellä, peukalo ojennettuna. +Se näytti nukkuvan sekin... + +Pieni käsi oli liian houkutteleva. Ei auttanut, vaikka Alette kielteli +ilmeillään ja elkeillään. Oli kai nyt sentään lupa varpaisillaan hiipiä +hiukan katselemaan. + +Eikö Jakob todellakaan voinut olla koskettamatta tuota punertavaa +peukalonpäätä tai pikku etusormea, jotka kumpikin viattomasti osoittivat +eri suuntaan, tai tuliko hän sysänneeksi kehtoa -- sitä Alette +todellakaan ei huomannut, ja samahan tuo saattoi ollakin. + +»Siinä sen nyt näet, Jakob!» Hän kumartui kiireesti kehdon yli ja otti +syliinsä pienokaisen, joka oli herännyt ja alkoi huutaa. + +Jakob seisoi siinä kuin rikoksentekijä. + +»Enhän minä sille mitään voinut, Alette. Kutsunko lapsenhoitajan?» + +»Elä, sulje vain ovi! -- en tahdo, että hän kuulee pojan itkevän, muuten +hän on taas heti täällä. Minä ihan kärsin, kun näen hänen ottavan lapsen +syliinsä, enkä minä voi siitä häntä kieltääkään... Sinä et tiedä, miten +minä maatessani harmittelin, kun näin, kuinka hän pitelee poikaa. +Tarttuu häneen, tiedätkö, niin kovakätisesti, repii ja runtoo -- ei +kätevyyden alkuakaan! -- oikein olen peloissani, kun hänen pitää koskea +poikaan.» + +»Sitten hän saa lähteä, annamme hänelle puolen vuoden palkan ja hankimme +heti toisen.» + +»Ei toki, hän koettaa kuitenkin parastaan ja sitäpaitsi hän pitää +pojasta. Minä vain luulen, että hän on mustasukkainen minulle, tiedätkö, +sillä näyttää siltä kuin hän ei sietäisi, että minä pitelen poikaa, ja +olenhan minä sentään hänen oma äitinsä... Saat nähdä, että hän taas +nukkuu»... + +»Minä en todella häneen koske, en vähääkään, Alette, saanhan minä»... +hän kumartui kehdon yli. + +»Nyt kuuluvat tuovan sinulle teetä saliin, Jakob. Kulje nyt vain hiljaa +ovesta, niin olet kiltti» -- + +Jakob ennätti tuskin juoda teensä ja lukea kirjeet, jotka olivat +saapuneet hänen poissaollessaan, kun palvelustyttö pisti päänsä ovesta +ja ilmoitti, että nyt ovat taas täällä ne herrat, jotka olivat käyneet +häntä päivällä tapaamassa. + +»Käske vain sisään, minä tulen kohta.» + +Hän oli koko sielullaan antautunut asianajajatoimeensa. Oli yksi väite, +jota hän sisimmässä sydämessään aina pilkkasi, se nimittäin, ettei mies +muka voisi tehdä työtä kahtatoista tuntia päivässä, ja jos sikseen tuli, +yötäkin lisäksi. Kysymys oli oikeastaan vain saada jotakin +toimitettavakseen, niin kyllä se aina suoritetuksi tulee. Omasta +puolestaan hän ei nähnyt mitään syytä, miksei hän aivan yksin voisi +hoitaa kaikkia niitä sekä oman paikkakunnan että koko piirikunnan +asioita, jotka nyt oli jaettu neljälle, viidelle asianajajalle. + +Hän oli viime aikoina vähän laihtunut ja hänen silmänsä käyneet +tiukemmiksi; hänen hymyynsä oli tullut jokin uhittelevan kaksimielinen +tuntu ja hän touhusi alati. + +Usein hän oli melkein herättää pienokaisen, kun hän myöhään iltaisin +tuli konttorista. + +Mutta pitipä poika sen sijaan huolta siitä, että sekä hän että Alette +pysyivät valveilla öin. Hän oli keksinyt juuri sen ajan huutaakseen, -- +oli ääneti melkein koko päivän, ikäänkuin hän olisi laskenut, ettei se +aika ollut tarpeeksi sopimaton. Hän tahtoi, että joku välittäisi hänen +itkustaan, tuo veitikka. + +Vanhan filosofin he olivat hänestä saaneet, väitti Jakob... »katso vain +tuota kaarevaa otsaa, Alette! ja tuota viisasta, kokeneen piirrettä +suupielissä; -- hän ei tiedä, kannattaako tässä marista... Ei rahtuakaan +pojanrakkautta minua kohtaan, sinua vain tavoittelee, Letta. Omaa tahtoa +näkyy olevan -- katso vaan, miten hän vastustaa käsivarsillaan. Sinun +luoksesi hän tahtoo.» + +Ja tätä elämää poika piti yön toisensa jälkeen, niin että Alette vihdoin +oli nääntyä, hänen kun täytyi kävellä edestakaisin poika sylissä. + +Hän hyräili ja lauleli. Jakob ei olisi luullut Aletten osaavan niin +monta kehtolaulua. Niitä vain pulppusi esille, laulunpätkä toisensa +jälkeen; ja hän osasi panna ääneensä nukuttavaa unilääkettä, niin että +pojan piti haukotella; -- ja haukottelipa Jakobkin, Letan astellessa +siinä yölampun valossa. + +Mutta eikö se taaskin ruvennut itkemään!... Alette kävi sekä kalpeaksi +että heikoksi kaikesta tästä yövalvonnasta, alkoi jo terveys olla +vaarassa. + +Ja niin pahankurinen sitten, -- aina juuri silloin, kuin Alette oli +saanut silmänsä umpeen, hän parahti itkemään -- ihan kuin hän vain olisi +maannut väijymässä oikeata hetkeä. + +Ja taas oli Letan noustava. + +Melkein joutui poikaa vihaamaan, hänellähän oli selvä aikomus tappaa +äitinsä! + +Pai--pai -- kuului kehdon luota; mutta pikku herra ei siihen tyytynyt, +hän tahtoi ylös, syliin tuuditettavaksi... Ja niin Alette taas käveli ja +lauleli itku kurkussa, yhä kovemmin ja kovemmin. Tämä oli nyt neljäs +kerta samana yönä, -- ja joutuen ihan suunniltaan Jakob hypähti ylös: + +»Anna minulle poika, Alette! Niin, kuulehan, mene sinä nyt hetkeksi +lepäämään, ja anna minun koettaa. Saatpa nähdä, kyllä minä saan hänet +nukkumaan.» + +Näytti siltä, kuin poika olisi hätkähtänyt tuota outoa leposijaa. Hän +vaikeni melkein paikalla, sulki silmänsä ja näytti todellakin nukkuvan. +Mutta kun oli koetettava saada hänet kehtoon, päästi hän yht'äkkiä uuden +voimakkaan parahduksen. + +»Ei sinun kannata koettaa, Jakob»; Alette kohottautui vuoteesta. + +»Nuku sinä vain, Letta! Etkö ymmärrä, että hän tahtoo maata sylissä» -- +ja niin Jakob taas alkoi kävellä edestakaisin, tuudittaen ja laulaen. + +Erikoisen musikaalinen hän ei ollut, mutta hän oli älynnyt tempun ja +venytti säveltä yhä pitemmäksi ja houkuttelevan nukuttavaksi; -- ja +nukkuihan ainakin Alette!... Pienokainen makasi nähtävästi vain +vaanimassa, milloin Jakob todellakin luuli hänen nukkuneen ja lakkaisi +tuudittamasta, ollakseen heti valmis jatkamaan siitä, mistä äsken +lopetti, -- kyllä Jakob hänet jo tunsi. Ja niin hän yhä vain venytteli +lauluaan lakkaamatta, uudestaan ja uudestaan kokonaisen tunnin, poika +painuneena syvään hänen lämpimään syliinsä, kunnes salin kello löi +kolme. Siinä se poika nyt nukkui, siitä ei epäilystäkään; ja riitti sitä +unta sitten heille kaikillekin aina aamuun asti, jolloin lapsenhoitaja +tuli huoneeseen. + +»No, Alette, enkö saanut poikaa nukkumaan?» -- + +Tämän mestarinäytteen seurauksena oli, että hänen +soitannollis-hypnoottiseen taitoonsa oli turvauduttava viimeisenä +keinona aina kuin poika oli levoton yöllä. Kun hän koko päivän +matkusteltuaan ja työskenneltyään käveli yöllä poika sylissä ja lauloi +tuutilauluja, tuntui kuin hän kulkisi unessa, niin lopen väsynyt hän +oli. Mutta se tosiasia, että poika ei oikein ottanut nukkuakseen, +ennenkuin oli päässyt hänen syliinsä, hiveli hänen mieltään enemmän kuin +hän itse tiesi; pienokainen veti hänet vastustamattomasti luokseen, -- +»katso noita suloisia sormia, nyt hän nukkuu, Alette!»... + +Sillä välin kuin Jakob konttorissaan jonkinlaisella hymyilevällä +varmuudella selvitteli asiat, heräsi salin puolella eräs kysymys, joka +aiheutti yhä enemmän päänvaivaa ja josta lopulta näytti kehittyvän oikea +gordilainen solmu. + +Poikahan oli kastettava, ja että hän saisi nimet Johan Henrik -- +ensimmäisen Jakobin isän ja toisen vanhan setä Vosgraffin mukaan -- se +oli selvä. Mutta sitten -- kumpiko kummeista oli kantava lasta +kasteelle, Aletten äitikö Tönsbergistä vai täti Vosgraff? Tästä syntyi +pulma, jota oli ihan mahdoton ratkaista. Rouva Vosgraff oli mielestään +itseoikeutettu tähän tehtävään; hän oli lähettänyt kauniin ristiäispuvun +ja ilmoittanut aikovansa Vosgraffin kanssa saapua ristiäisiin. Eivätkä +he toiselta puolen voineet antaa itse isoäidin seisoa vain myssyä +riisumassa. + +Oli todellakin pulmallista hoidella tätä kirjeenvaihtoa. + + + + +VII. + + +Oli ollut työläs päivä ja kopiokone oli käsitellyt melkoisen joukon +kirjeitä, jotka Jakob itse viime hetkessä oli jouduttanut postiin. +Illalla hänen vielä oli laadittava laajahko talonvuokrasopimus, joka +tullinhoitajan ja pataljoonanlääkärin oli allekirjoitettava. Molemmat +istuivat kärsivällisesti odottaen -- toinen heistä, vuokraaja, ilmaisi +vähän väliä murahtelemalla tyytymättömyytensä vuokrasummaan, toinen +taas, talonomistaja, hymyillen tyytyväisenä nojasi milloin leukaansa, +milloin nenäänsä suureen pyöreäpäiseen keppiinsä. Hienolla +ironiansekaisella ymmärtämyksellä he käsittivät aseman: tässä he nyt +tapasivat toisensa asioissa, kumpikin viimeiseen asti pitäen kiinni +omasta edustaan, ja tunnin tai puolentoista kuluttua he taas hyvinä +tovereina istuvat hotellin kulmahuoneessa pelipöydän ääressä, +kummallakin höyryävä totilasi edessään. Lääkärin ilmeissä leikitteli jo +valmis sukkeluus, joka tänä iltana tuli lyötäväksi pöytään. + +Aamusta asti Jakob oli työskennellyt ajatukset ja huomio jännitettyinä, +ja sen lisäksi hänen oli täytynyt kuunnella kaikenlaista hyödytöntä +puhetta ja pitkiä selityksiä. Nyt hän kaipasi ikäänkuin vapaampaa ilmaa, +jotakin virkistystä ja vaihtelua; ja hänen mieleensä juolahti, että hän +voisi kutsua tullinhoitajan ja lääkärin luokseen illalliselle. Heidän +kanssaan hän saisi jutella, puhua politiikkaa ja laskea leikkiä. Sillä +aikaa kuin konttoriapulainen kirjoitti puhtaaksi asiapaperin, hän lähti +tässä mielessä sisähuoneisiin pienelle tiedusteluretkelle. + +Uunin ääressä olevalla tuolilla riippui villavaippa ja makuukamarin +avonaisesta ovesta hän näki valoa kiiluvan; Alette ja lapsenhoitaja +olivat par'aikaa molempia pienokaisia kylvettämässä. + +»Vai niin, -- siis kylpyilta»... + +Hän meni sisään. Olihan sangen kaunista katsella, miten pienokaiset +pyristelivät kylpyammeessa ja miten ne viihtyivät siinä erinomaisen +hyvin, kunnes heidät oli nostettava syliin kuivattaviksi, ensin +pienempi, syksyllä tullut pikku tyttö; -- hän joutui onnellisesti, +itkemättä ja vastustelematta, kehtoon; ja sitten poika, joka ei ollut +aivan yhtä taipuvainen... Hän potki ja huitoi lämpimän lakanan sisässä, +ja huusi kuin olisi häntä puukolla pistetty, kun hänen päätään +kuivattiin; mutta sitten hänkin tyynenä ja tyytyväisenä antoi kantaa +itsensä pieneen sänkyyn lastenkamariin. + +Alette otti pienen lampun, joka oli asetettu tuolille kylpyammeen +ääreen, ja vei sen saliin. + +Tuossa puolipimeässä riittämättömässä valaistuksessa oli jotakin, joka +Jakobin tällä kertaa hieman arkaan mieleen johti pettymyksen, jota hän +äsken oli tuntenut saliin astuessaan. + +»Ikävännäköistä tällainen ... ja kovin täällä on kuumaa», pääsi häneltä. + +»Niin, meillähän on ollut kaikenlaista puuhaa tänä iltana; mutta odota +vähäisen, niin sytytän sinulle paremman lampun.» + +Siinä sattui lapsenjakkara hänen tielleen ja tuolilla uunin edessä +riippui vielä joitakuita vaatekappaleita. + +»Ei teidän sopisi pitää salia lastenkamarina, Alette; -- sen pitäisi +aina olla kunnossa, jos joku sattuisi tulemaan», purki hän +tyytymättömyyttään... »Tuonnekin on sukka heitetty lattialle!» + +»Sehän on pikku pojan, Jakob! Saahan nyt poika toki sukkansa +pudottaa?... Ethän sinä sentään häneen suutu?» + +»Kaikki joutuu vain niin epäkuntoon ... en minä muuten», jatkoi hän +sävyisemmin. + +Ääni, jolla tuo sana epäkuntoon lausuttiin, loukkasi Alettea. + +»Niin, kyllä kai tässä yksi ja toinen paikka saattaa olla epäkunnossa, +jos oikein rupeat tarkastamaan» -- hän sanoi puhdistaessaan +lampunsydäntä, ennenkuin pani lasin paikoilleen... »Meilläkin on vähän +tekemistä täällä, näetkös.» + +»Letta rakas, tiedäthän sinä, että voit ottaa itsellesi niin paljon apua +kuin ikinä mielesi tekee, onhan meillä siihen varaa. Sinun ei tarvitse +muuta kuin istua salissa ja komentaa ja antaa muiden palvella itseäsi.» + +Aletten silmissä välähti; näytti siltä, kuin juuri nämä sanat olisivat +omiaan suututtamaan häntä. + +»Kiitoksia, kyllä minä tiedän, että sinä nyt luulet jalomielisyydelläsi +ihan hämmästyttävän minut... Me olemme vain sivuseikkoja sinulle, me +tällä puolen, Jakob! Sinä elät omissasi, sinä siellä -- toimituksia, +aina vain toimituksia»... + +»Niin tietysti, sivuseikkoja, jotka minä mieluimmin työntäisin luotani! +-- Voinko minä tehdä sen enempää kuin tarjota sinulle kaiken sen avun, +minkä vain voit keksiä, kantaa sinua käsilläni.» + +»Oi, voit kyllä ... voit tarjota jotakin itsestäsi!» sai hän +puserretuksi esiin. »Ennen oli toisin. Voit uskoa»... + +»Vai niin, vai sillä tavoin! Luulenpa todellakin sinun tahtovan, että +lyhentäisin konttoriaikaa ja jäisin lehdellä soittelemaan», puhkesi hän +kärsimättömästi. »Olen tullut -- ja väsynyt minä olen -- kysymään, +voisinko kutsua tullinhoitajan ja lääkärin illalliselle.» + +»Kyllä osasitkin valita oikean illan, juuri toisen niistä kahdesta, +jolloin kylvetän lapsia! Sitäpaitsi minun pitäisi muuttaa pukuakin.» + +»Ei, tietysti ei tule kysymykseenkään kutsua heitä -- tämän jälkeen! +Menen takaisin konttoriin ja koetan saada heidät lähtemään.» + +»Mutta kuulehan, Alette» -- hän sanoi kelloa katsoen. »Kello käy jo +yhdeksättä, niin että olisi minusta jo illallisen aika.» + +»Tiedäthän, mikä tässä on viivyttänyt, mutta kohta se on valmista, +ystäväni -- elä nyt vain ole kärsimätön!» + +Konttorilamppu oli kierretty miltei alimmilleen ja Jakob käveli +edestakaisin viheltäen ja odottaen. Mutta vielä se näytti kestävän... + +Toinen lapsista itki tuolla sisällä... + +»Ja tällainen huvi, että saan täällä kävellä ja odottaa, saattaa +saavuttaa minut kahdesti viikossa» hän mutisi nälkäisenä, väsyneenä ja +harmissaan. + +»Saada itseensä jotakin kunnollista, hyvä pihvi ja lasi totia +tulliherran ja tohtorin seurassa tuolla ylhäällä»... »Hm, hm» -- hän +katsoi taas kelloa ja kulki kärsimättömänä pari kertaa edestakaisin +lattialla. + +Hetken kuluttua hän seisoi hattu päässä ja päällystakki yllään kyökin +ovella. + +»Sano rouvalle», ilmoitti hän lyhyeen palvelijalle, »että menen tänä +iltana hotelliin.» -- + +Alette oli vihdoin, käytyään välillä poikaa rauhoittamassa, päässyt niin +pitkälle, että voi ryhtyä särkemään munia pannuun; ne oli vietävä +pöytään lämpiminä; -- olipa nyt Jakob saanutkin odottaa! -- +Palvelustytön ilmoitus sai hänet keskeyttämään työnsä, juuri kuin hän +oli rikkonut ensimmäisen munan. + +Hän jäi seisomaan ja valutti keltuaisen vuorotellen toisesta +kuoripuoliskosta toiseen valkuaisen vuotaessa maljaan. Kesti vähän +aikaa, ennenkuin hän tajusi... + +Kyllä hänellä oli hattu ja takki yllään, vahvisti tyttö. + +Tuntui aluksi melkein siltä, kuin Jakob olisi istuutunut rattaille ja +ilman muuta lähtenyt ajamaan pois hänen luotaan -- siinä hän nyt seisoi +yksin... Mennyt noin vaan! + +Hän ei rikkonut kuin tuon yhden munan pannuun ja tiesi kuitenkin +paistavansa yhden liikaa. + +»Älä kata pöytää, -- otan täältä teetä kuppiini, Karen. Ei, älä tuo +liha-asettia... En tahdo muuta kuin vähän leipää ja voita.» + +Hän veti tuolin viistoon kyökkipöydän ääreen juodakseen siinä teensä, +mutta ei jaksanut koskea ruokiin, jotka olivat pöydällä hänen edessään +epämiellyttävinä, ylenkatsottuina ja hylättyinä. + +Ensi yllätyksen haihduttua valtasi hänet suuttumus. + +... Eikä tule edes itse sanomaan, hän harmitteli -- lähettää lyhyesti +vain sanan, että hän lähtee, -- oikein ennakolta mietittyä! Tiesihän +Jakob kuitenkin, että hän kiirehti, minkä kerkesi, saadakseen iltaruoan +valmiiksi... + +Hän seisoi kauan salin ikkunassa ja katseli valoa, joka loisti hotellin +yläkerroksesta. + +Oliko *hänellä* sitten niin hauskaa? Siinä hän kulki yksin, aherteli ja +sovitteli, ja Jakob vain välisti pistäytyi hänen luokseen, hajamielisenä +ja liikeasioistaan väsyneenä. + +Hän heittäytyi sohvalle ja painoi päänsä patjaan. + +Loukata minua tällä tavoin! -- Ehkä hän tahtoi näyttää, että hän on +isäntä talossa?... + +Hänessä oli noussut epätietoisesti hermostuttava tunne siitä, että hän +oli laskeutunut rakastajan haaveilevasta, sokeasta äärettömyysmaailmasta +käytännölliseen suhteeseen, -- aviomies saattoi vaatia iltaruokansa +kellonlyönnilleen! + +Hän makasi siinä ja tuijotti Jakobin rikokseen, kunnes salissa alkoi +tuntua kylmältä. Eikä hän tietänyt, miten hän voisi leppyä... + +Hitaasti riisuutuessaan nousi monta katkeraa asiaa hänen mieleensä... +Entä jos hänkin lähtisi noin vaan kotoa pois! -- jättäisi kaikki +palvelijoille; ottaisi vain apua! -- Kannattiko tässä enää välittää +pojasta ja pikku tytöstä!... + +Hän loikoi ja odotti, kuunteli jokaista ääntä, tulisiko Jakob ehkä. +Hänen kasvoissaan oli päättävä ilme, joka ei ennustanut Jakobille +helppoa pääsyä hänen suosioonsa. Jakob tapaisi hänet sangen tyynenä ja +kylmänä. + +Alette oli mahtanut nukkua jo hyvän hetken, kun heräsi siihen, että joku +aukaisi hiljaa oven. Jakob liikkui niin varovan äänettömästi kuin +mahdollista, varpaillaan, ettei pienokainen kehdossa heräisi. Alette oli +nukkuvinaan, seurasi vain yölampun hänestä luomaa varjoa. + +Jakob kumartui varovasti vuoteen yli. + +»Nukutko, Letta?» hän kysyi. + +Kun ei vastausta tullut, alkoi hän hiljaa viheltää, mutta vaikeni heti. + +Sitten hän rupesi hyräilemään, vetäessään saappaat jalastaan, ikäänkuin +muistellen jotakin hauskaa. + +»Alette, nukutko -- todellakin?» + +Varjo kumartui samassa kuin hänkin. + +Kyllä hän nukkui; hengitys kulki tasaisesti ja kuuluvasti. + +Nyt hän tuli hiljaa ja kumartui kehdon puoleen, joka seisoi aivan +lähellä sänkyä, niin että Letta saattoi koskettaa siihen kädellään. + +Vaikeaksi kävi muuten Letalle näytellä osansa loppuun. Hän ei nyt voinut +sietää Jakobin hyväilyjä; ja tämä seisoi siinä ja katseli häntä ja +suuteli häntä koetteeksi otsalle, ennenkuin meni vuoteeseen, aivan kuin +hänessä sittenkin olisi ollut jokin epäilys siitä, miten tuon unen laita +oikeastaan oli. + +Aikoiko Jakob todellakin ruveta nukkumaan ilman mitään selitystä!... +Sydän löi yhä kovemmin ja kovemmin, niin että hän melkein itsekin sen +kuuli. + +Jakobin hengitys kävi yhä tasaisemmaksi. + +Vihdoin Alette hiljaa nousi istualleen. Hän kumartui Jakobin puoleen +tarkastaen häntä yölampun valossa. + +»Jakob!» kuului hänen puoleksi rukoileva äänensä, ja hän laski kätensä +varovaisesti hänen päälleen. + +Mutta Jakob nukkui jo syvästi ja sikeästi pahasta omastatunnostaan +huolimatta. + +Hän itki pois surunsa ja pettymyksensä, ja kyyneleet vierivät runsaina +ja polttavina. Hän laski päänsä Jakobin pään viereen... + +Tuo keveä pieni suudelma... Kuinka hän nyt katui, ettei ollut herännyt, +... olisi ollut heräävinään, -- ja kiertänyt käsivartensa hänen +kaulaansa... + +-- -- Seuraavana aamuna hän heräsi siihen, että Jakob kiireesti kysyi +palvelijattarelta, paljonko kello oli. + +Loukkauksen muisto virkosi uudella voimalla hänen nähdessään Jakobin +tuolla tavoin nopeasti pukeutuvan, ajatukset suunnattuina vain +toimeensa. Tietysti -- mitä hänen asiansa olivat sen rinnalla! + +»No, Alette, etkö todellakaan huomannut, kun minä yöllä tulin kotiin? -- +-- No elä nyt, ethän sinä toki ole suuttunut minuun, vaikka illalla +meninkin ulos!... Oli oikein hauskaa, tiedätkö ... ja olen nukkunut kuin +kivi meren pohjassa. Onko pikku tyttö itkenyt? -- Vai ei ole --. + +Loukkaantunutko? Johan nyt! Tyhmyyksiä, sanon minä sinulle... Vai +kohtauksiako sinä tässä! Minulla ei todellakaan ole aikaa, tiedätkö -- +-- -- Oikein, Karen, vie vain kahvi saliin. Minulla on konttori täynnä +väkeä ja asiakirja laadittava valmiiksi ennen kello kymmentä. -- Käytä +toki järkeäsi! Tahdonko sinulle mitään pahaa? Tahdonko äidille mitään +pahaa, tyttöseni? -- Siinä sinä sen kuulet, Letta! Miten saatat olla +noin mahdottoman lapsellinen... Et vastaa sanaakaan. Kylläpä älyätkin +tehdä itsesi miellyttäväksi», hän vihdoin kiivastui, »ja tehdä +kärpäsessä härkäsen. Mutta minulla ei todellakaan ole aikaa.» Hän +tarttui kiivaasti oveen ja kiiruhti konttoriin. + +Hän meni todellakin, meni tänäänkin. + +Ensimmäisen kerran he olivat menneet nukkumaan sanomatta toisilleen +hyvää yötä ja olematta ystäviä. Letta ei koskaan olisi luullut sellaista +voivan tapahtua. + +Erinomaisen hitaasti kului aamupäivä eikä Jakobia näkynyt. + +Reippaasti hän astui sisään päivällisille. Hilpeänä ja ujostelematta, +luoden vain nopean katseen silmälasien takaa Lettaan nähdäkseen, millä +kannalla asiat nyt olivat. + +»Lihakeittoa ja kokkareita! Mainiota, minulla on kova nälkä, -- konttori +oli täynnä väkeä koko aamupäivän!» + +Aletten hiljainen pidättyväinen käytös ei suinkaan houkutellut pitempiin +puheisiin. Jakob jättikin ne sikseen ja alkoi kiireesti syödä. + +»Tahdotko lisää?» Alette kysyi, kun Jakob oli tyhjentänyt lautasensa. + +»En, kiitos, -- sinulla on paistia! sepä hyvä»... + +Jakobin ihastus ruokaan ei nähtävästikään saanut Alettea heltymään. Puhe +taukosi taas, Letta vain huomaavaisena ja tyynenä ojensi Jakobille +kastikeastian sekä laitteet, toisen toisensa jälkeen. + +»Erinomaista!» väitti hän, pureskellen paistia alkuun päästyään... +»Mutta rakas Letta, etkö sinä sitten ollenkaan syö -- tätä ihanaa +paistia? Hilloa sinä nyt ainakin otat;» hän siirsi lautasen lähemmä +Lettaa. + +Viimeinen rohkea yritys jäi sekin tuloksetta ja Jakob istui hetken +neuvottomana, veitsen ja haarukan kalistessa sitä kovemmin lautasta +vasten merkiksi siitä, että niiden käyttäjällä oli kiire. + +»Eiköhän sinun pitäisi lähteä hiukan kävelemään, tänään on niin ihana +kevätilma! Se varmaan virkistäisi sinua, Alette», hän sanoi, kun oli +valmis, laskien pois veitsen ja haarukan. + +»Kiitos, minulla on kyllä tarpeeksi hauskaa näinkin, näethän sen.» + +Hän nousi ja siirsi tuolin paikoilleen. + +»Niin, mene sinä vain, Jakob!» + +»Ymmärräthän, että minulla on kiire!» + +»Koetan tottua siihen» hän vastasi soinnuttomasti. + +»Tottua? Mihin?» + +»Sinulla ei eilisiltana ollut kiire ja kuitenkin hennoit jättää minut -- +ja sitten panna maata sanomatta minulle ainoatakaan sovinnon sanaa.» + +»Sinähän nukuit!» + +Oh! -- + +Letta loi häneen musertavan, halveksivan katseen, mutta ei kuitenkaan +nähnyt hyväksi ryhtyä tarkempiin selityksiin. + +»Tietysti, sinä et nukkunut. Minä sanon vain, että te naiset olette +merkillisiä». + +»Naura vain! Sinä menet tiehesi, kun täällä on vähän ikävä.» + +»Tietysti meneekin tiehensä, kun on ikävä. Ja sinä näyt pian pitävän +huolta siitä, että teen sen tänäänkin!» hän puhkesi kärsimättömästi, +»kävelet tässä ja olet sennäköinen, että ihan pelkään sinua... +Senvuoksi, että minä eilen sain odottaa väsyneenä ja nälissäni enkä +tietänyt, mitä tehdä». + +»Voi, Jakob, etkö luule minunkin saattavan joskus olla väsyksissä»; -- +hän kääntyi poispäin ja alkoi ottaa lautasia pöydästä; »minä kävelen +tässä päivät päästään samoja jälkiä, hyssytän ja kannan ja laulan.» + +»Jopa nyt jotakin! Tuommoista en olisi odottanut, -- eikä siihen juuri +kannattaisi vastata. Niinkuin en minä saisi hyssyttää ja laulaa ja +kantaa teitä kaikkia konttorillani!» Hän astui kiivaasti lattian poikki, +kädet housuntaskuissa. »Tietysti minä olen itsekäs» -- hän kääntyi äkkiä +ja jäi seisomaan matkan päähän, -- »erittäin itsekäs enkä koskaan +ajattele sinua ja lapsia -- niin, minäkö heistä välittäisin!» hänen +äänensä koveni. + +»Minä en koskaan olisi voinut nukkua kaiken tuon jälkeen ja tieten, että +sinä loioit vuoteessasi pahoilla mielin ja suruissasi, sen sinä tiedät, +Jakob; -- minä olisin kyllä tullut sinun luoksesi!» Kyyneleet kimalsivat +hänen silmissään ja hän lähestyi Jakobia. + +»Niin kyllä! Mitä minä sitten olisin muuta tahtonut? -- Mutta sinä +painostat minua, ehkäiset minua, pidätät minua, niin, sen sinä teet, -- +painostat sietämättömästi, sanon minä... Minä jo alan luulla tehneeni +jotakin pahaa», hän rupesi kiivastelemaan. + +»Kun minä kiusaan sinua sillä, että kaipaan sinua kaiket päivät»... + +»Niin, minähän olen niin kaukana, koko eteinen on välillämme ja +konttori. Eiköhän sentään?» -- hän taputteli Lettaa -- »eikö sinusta +sentään vaimo ja kahden lapsen äiti saisi olla vähäisen järkevämpi?» + +»Sinä tapaat niin paljon ihmisiä pitkin päivää, Jakob, mutta minä +käyskentelen täällä ihan yksikseni», hän valitteli. + +»Letta rakas, jospa tietäisit, miten mielelläni minä jättäisin ne kaikki +sinulle!» + +... »Ja kun sinä sitten vielä menet pois tai istut hajamielisenä.» + +»Niin kyllä, rakas ystäväni... Mutta aloitammeko nyt siitä?» sanoi hän +rukoilevasti, samalla kuin hän silitti hänen poskeaan ja tukkaansa. +»Minulla ei todellakaan ole aikaa», hän vakuutti. »Niin, niin, pikku +raukkani, ei kai sinunkaan aina ole niin hyvä olla. -- Mutta +ymmärräthän, että minulla on tulinen kiire, Alette!» hän huudahti. + +»Niin, niin, kultaseni», hän jatkoi lempeästi lohduttaen. + +»Mutta nyt minun täytyy lähteä konttoriin, näetkö», -- hän yritti +lempeällä äänellä. + +»Älä nyt enää ole noin -- kovin -- suruissasi.» Hän nyökkäsi hänelle +pari kertaa rohkaisevasti ovensuulta... + +Viimeistä kehoitusta Aletten ei ollut helppo seurata; siinä oli jotakin, +joka hänen sydänjuuriaan kaiveli. Ei rahtustakaan ymmärtämystä! Jakob +eli omaa, hän omaa elämäänsä. + +-- Iltapäivällä, kun Letta vihdoinkin oli päässyt rauhaan ja istui +kutomassa villahametta pikku tytölle, tuli Jakob konttorista. + +»Minä olen varmaan kohtuuton», hän puhui tullen Letan luo; »en ole +välittänyt siitä, miten laitasi on. Luulen todella, että miehet ovat +heittiöitä.» + +»Niinkö sinä nyt arvelet», sanoi Letta ilostuen. + +»Luonnoltaan, -- vain luonnoltaan... Tulin tässä iltapäivällä näitä +asioita ajatelleeksi. Sinä elät täällä tosiaan niin yksinäsi, että +pakostakin tulet huonolle tuulelle, raukka. Olet oikeassa, Letta, minä +myönnän sen.» + +Alette nousi äkkiä ja kavahti hänen kaulaansa. + +»Rakkaani, -- oma kultani!» + +Jakob painoi hänen lämpimän vavahtelevan ruumiinsa rintaansa vasten... +»Onko minulla sitten ketään muuta kuin sinä, Letta?» + +»Entä minulla, entä minulla, Jakob?» Alette painautui intohimoisesti +lähemmä häntä. »Meidän täytyy pysyä yhdessä.» -- + +»Olen ajatellut, näetkö, että sinä kaipaat seuraa -- ystävää +lähettyvillesi -- voisithan pyytää luoksesi jonkun serkuistasi tai +tuttavistasi kesäksi -- vaikkapa talveksikin, jos haluat; meillähän on +tilaa kyllin. + +Mitä? Eikö se olekaan mieleesi? Sinä katsot minuun... Oliko se niin +tyhmää?» + +»Ei -- ei suinkaan», sai Letta sanotuksi -- hitaasti kuin haaveesta +heräten; »voisihan se olla kylläkin ... kylläkin hauskaa.» + +»No niin -- kenen siis?» tiukkasi Jakob. + +»Ehkä serkkuni Konstance Kiönigin», vastasi Alette mietiskeltyään. + +»Niin, onhan hän kirjeistä päättäen sekä hauska että sukkela... Ota kynä +käteesi ja kirjoita heti -- pyydä häntä tulemaan niinpiankuin suinkin!» + + + + +VIII. + + +Konstance Kiönig oli nyt ollut heillä viikon päivät. Hänellä oli oma +sievä huoneensa, jonka Alette oli järjestänyt pitäen silmällä kaikkia +mahdollisia mukavuuksia -- sitäkin, että hän saattaisi vapaasti olla +huoneessaan yksin milloin halusi, lukea, kirjoittaa kirjeensä tai +asettua mukavaan lepoon. Hän oli ollut opettajana kuusi, seitsemän +vuotta ja nyt palannut kotiin äitinsä luo joksikin aikaa lepäämään -- ja +juuri tämä oli aiheuttanut Aletten kutsun. + +He katselivat ihmisiä sangen eri kannalta, nämä kaksi, Alette ja +Konstance, vaikka kummallakin oli taipumusta panna merkille hauskat +puolet. Esimerkiksi Krabbe, jota Alette ensin oli kuvaillut mitä +hullunkurisimmaksi, mutta jonka puolta hän lopulta piti, oli Konstancen +mielestä kaikkein pöhköin tomppeli, joka koskaan oli yömyssyä silmäinsä +ja korvainsa päälle vetänyt. Ei -- rouvalle oli toki etusija annettava; +-- käytännöllinen ja näppärä ja kelpo nainen... + +... »Alette, kuulehan», kuulusteli Konstance varovasti, »te käytte kai +vieraisillakin joskus?» + +»Kyllä, käymmehän me» -- + +»Minä vain ihmettelen, kun ette ole minun aikanani olleet ulkona +ainoatakaan iltaa.» + +»Sinusta ehkä tuntuu täällä ikävältä ja pitkäveteiseltä?» + +»Minusta, ei toki! Sinua minä ajattelin.» + +»Jakobilla on niin vähän aikaa, näetkös, monesti hän ei ole +konttoristaan vapaa ennenkuin myöhään illalla.» + +»Niin Jakob. Entä sinä?» hän kysyi tutkien; monta kertaa hänen silmänsä +hämmästyksestä suurenivat, ennenkuin pääsi perehtymään talon oloihin, -- +»eikö sinusta aika käy pitkäksi ja ikäväksi? Ethän *sinä* työskentele +konttorissa!» + +»Täytyy sitä vähän miestäänkin muistaa, -- ja kun nyt Jakob...» + +»Niin, sinä istut kotona ja olet *olemassa* häntä varten.» + +Alette kohautti päätään. Sanoissa oli sellaista sävyä, että hänellä +olisi ollut halu vastata niihin. Mutta samassa tuli lapsenhoitaja +ulosmenoa varten puettu pikku tyttö käsivarrellaan, ja pojan oli +lähdettävä mukaan. Tämä istui lattialla keskellä auringonpaisteruutua ja +reuhtoi ja puri lakkaamatta puuhevosensa häntää. + +Vihdoinkin he pääsivät menemään eteisen ovesta, ja naiset palasivat +saliin. Alette kokoili vaipat ja leikkikalut pojan jäljeltä, hänen +ystävättärensä istui keinutuolissa, hiljakseen kiikkuen, puoleksi +loikoen, ja, niinkuin näytti, vain tarkastellen somia sormiaan. Tuon +tuostakin siirtyi katse sormien yli Lettaan. + +»Ulkona on todellakin ihanaa!» + +»Niin, kyllä se lapsille tekee hyvää». -- + +»Ihan kesä-ilma. -- Mutta onko sinulla oikeastaan mitään toimittamista +täällä kotona nyt... Jospa lähtisimme pienelle kävelyretkelle? -- ja +entä jos sitten illalla menisimme apteekkarille, niin olisi se käynti +tehtynä. -- Rouvahan meitä niin pyysi tulemaan, kun täällä viimein +kävi.» + +»Niin -- mutta Jakob, näetkö, -- eihän hän voi jäädä kotiin +yksikseen...» + +»Taivas varjelkoon minua menemästä naimisiin ja joutumasta olemaan +olemassa toista varten. En iki päivinäni siihen kelpaisi. Tuolla +konttorissa istuu miehesi ja on olemassa sinua varten ja täällä istut +sinä ja olet olemassa häntä varten.» + +»Käymmehän me usein ulkona yhdessä ... eikä nainut vaimo todellakaan saa +olla noin ylen määrin huvittelunhaluinen!» hän huomautti hieman torjuen +ja samalla tahtoen tuoda esiin oman arvonsa naituna naisena vanhemman +serkun rinnalla. + +»Olet kahdenkymmenenkolmen tai -neljän vanha... Noinko talttuneeksi sitä +käy, kun on naimisissa! -- niin ettei voi edes juolahtaa mieleenkään +lähteä yksin kävelymatkalle, vaikka on tällainen ilma... Onhan teillä +hevonen ja rattaat -- ja renkipoika?» + +»On toki! -- Ja kyllä me niitä käytämmekin; mutta Jakob on jo +kyllästynyt ajelemiseen, ymmärräthän -- kaikki toimitusmatkat...» + +»Ajattelepas, jos hän pistäytyisi talliin ja huomaisikin sen tyhjäksi! +Eihän hän hevosta tänään tarvitse... Minuun on mennyt sellainen kauhea +halu tehdä jotakin, Alette! -- nähdä Jakobin kasvot, kun me pyydämme +ajopelejä lähteäksemme ulos iltapäivällä. Tahdotko, niin kysyn häneltä?» + +»Kiitos, kyllä minä sen itsekin teen. Sinä muuten erehdyt, jos luulet, +etten minä hevosta saa milloin ikinä vain tahdon. Kysymys on vain siitä, +tahdonko.» + +»No tahdotko -- todella, -- -- kyllä oletkin totuttanut hänet perin +pohjin hulluille tavoille.» + +Samassa Alette lähti konttoriin ja palasi seurassaan Jakob, joka +osoittautui ylen kohteliaaksi... Se oli hänen syynsä, ihan +anteeksiantamatonta, ettei hän ennemmin ollut tullut ajatelleeksi +tarjota Konstancelle ajoneuvoja; tietysti ne olivat hänen +käytettävissään milloin hän vain sinnepäinkään viittaisi. Sanalla sanoen +ihan ja juuri yksinomaan ne olivat hänen käytettävissään. + +Hevonen valjastettiin hänen huolellisesti valvoessaan toimitusta, ja +itse hän auttoi heidät rattaille -- reippaan, tuhkanvaalean serkun +ensiksi... + +Minne heidän oli ajettava? Jopa nyt, ei hän tahtonut puuttua niin +vaaralliseen toimeen, muka antamaan viittauksia ja neuvoja; -- hehän +olivat itsenäisiä naisia... Kyllä, kyllä hän sanoo terveiset pikku +tytölle ja pojalle, kun he ajoneuvoissaan saapuvat kotiin! + +He vierivät tiehensä ja Jakob jäi portaille seisomaan vertaillen +eräänlaisella tyytyväisyydellä päivänvarjon alla istuvan vaimonsa +kaunista tyylikästä vartaloa serkun lyhyempään, tanakampaan, +reippaampaan. Hän otti silmälasit nenältään ja pyyhki niitä hymyillen +kaksimielinen ilme kasvoissaan. + +Tuollaisella serkulla ei ilmeisesti ole käsitystä muusta kuin +oikeuksista... + +Tilata hevonen ja ajoneuvot noin vaan portaitten eteen -- tokko tuo +lienee omiaan talon tavoiksi ajan mittaan... Olisipa mukavaa tietää, +miten kauan hän on ollut kahdenkymmenenyhdeksän vuoden vanha, niinkuin +sanoo... + +Monet kerrat hän sinä iltapäivänä kävi konttorinikkunasta katsomassa; +kesti kauan, ennenkuin naiset saapuivat kotiin... + +Hän istui kokonaan syventyneenä hakemuskirjaan, jonka hän toivoi +saavansa valmiiksi vielä tänä iltana, kun kuuli rattaiden kolinaa. He +nauroivat ja puhelivat eteisessä, ja sitten Alette hattu ja päällystakki +vielä yllään pisti päänsä ovesta: + +»Tässä nyt olemme, Jakob! Et voi uskoa, miten meillä on ollut hauskaa!» + +Raittiin ilman tuoksu vielä ympärillään hän seisoi kirjoituspöydän +ääressä ja suuteli miestään lämpimästi pari kolme kertaa. »Tulethan +kohta sisään... Tiedätkö, onko pikku tyttö ollut kiltti?» hän kysäisi +äkkiä ja pyörähti ulos ovesta. + +Tämä oli kuin uusi tapaus tuossa tavallisessa jokapäiväisessä elämässä, +tämä vaimon käynti kylässä noin omin päin; ja Jakob istui siinä +lopultikin aika uteliaana tietämään, minkälainen heidän matkansa +oikeastaan oli ollut. + +Mutta rientää heti sisään -- saahan heitä vähän kiusata... + +Illallispöydässä kävi mieliala oikein vilkkaaksi. He olivat ajaneet +kauas pitkin kaunista joenrantaa ja paluumatkalla käyneet parissa +paikassa vieraisilla -- mieli vielä aaltoili siitä. Konstance huvitti +heitä kuvailemalla sattuvia havaintojaan paikkakunnasta ja sen +henkilöistä ja Jakob ja Alette pitivät huolta siitä, että hän sai kaikki +vaillinaiset tietonsa täydennetyiksi. + +»Sanokaa minulle, herra asianajaja», hän lopuksi kysyi, -- »olemme kai +teidän mielestänne tänä päivänä olleet oikeita hurjapäitä, hevonen +karannut tallista ja rouva talosta?» + +»Ja saat uskoa, että hauskaa olemme pitäneet», vakuutteli Alette. + +»Ja minä voin vakuuttaa, että tulit luokseni konttoriin niin raittiina +ja reippaana kuin jos olisit käynyt Amerikassa», Jakob selitti. + +»Mitä, -- onko hän muuten sitten ikävä teidän seurassanne?» ihmetteli +Konstance ilkeämielisesti. »Alan vähitellen uskoa, että olet perin +pohjin pilannut miehesi, Alette. Ollapa minulla hevonen ja ajoneuvot!» + +»Kyllä sitten menoa riittäisi! Sanokaa, ottaisitteko miehenne mukaan +matkoillenne?» kuulusteli Jakob. + +»Tarkoitatte, että mies on niissä ihan välttämätön olemassa; hevonenhan +se toki vetää. -- Mutta voitte uskoa, että grüneriläisten silmät +suurenivat, kun näkivät rouva Mörkin tulevan ilman herraansa ja +miestänsä! Melkein kuin eivät olisi uskoneet sinun voivan seisoa yksin +omilla jaloillasi, Alette! Kyllä ne rouvat tekeytyvät avuttomiksi... +Sinusta olisi kai ihan kauhistuttavaa ajatella, että jonakin iltana +lähtisit yksin ulos.» + +»Saattaisi olla; kyllä se minusta tuntuisi vähän epämieluisalta.» + +»Vai tuntuisi?» ihmetteli Jakob. + +»Olen niin tottumaton olemaan noin omin päin, näetkö... Olen käynyt +ikäänkuin ujoksi, tunnen sen.» + +»Oma raukkani, niinkö todellakin? Olet kulkenut tässä ja tuuditellut ja +kiikutellut, kunnes olet käynyt ihmispeloksi»... + +Hän vaipui ajatuksiin; teekeittiön takaa hän katsahti vaimoonsa. + +»Minä luulen, että saamme ruveta harjaantumaan ja karkaisemaan itseämme +olemaan taas ihmisten seurassa -- kuten muinoin roomalaiset +totuttautuivat kimbreihin ja teutooneihin... Vai mitä, Letta? Jos +aloittaisimme pitämällä tervetuliaiskestit neiti Konstancelle huomenna +tai ylihuomenna -- niinpiankuin vain kerkeät. En ollenkaan epäile, ettei +siitä seuraa kutsuja sinne ja tänne -- erittäinkin kun meillä on +syöttinä sellainen uutuus kuin sinun serkkusi.» + +Ehdotukseen suostuttiin empimättä. Nyt alkoi vilkas keskustelu vieraiden +valinnasta, sillävälin kuin ajoretken aiheuttama teen ja voileipien +suurenmoinen menekki herätti Jakobissa ihastusta. + +»Ei, nyt meidän täytyy nousta!» päätti Alette; hänen oli pantava lapset +nukkumaan. + +-- Kello oli jo puoli kymmenen, kun hän taas tuli saliin. + +»Mutta, Jakob-kulta, etkö olekaan konttorissa?» hän kysyi ihmetellen. +»Siellä palaa lamppu turhaan.» + +Jakob käveli lattialla puhellen innokkaasti Konstancen kanssa. + +»Sammuta se vaan, Aletie; ei näy työstä enää tänä iltana tulevan +mitään...» + +... »Vai niin, Te panette rahanne elinkorkolaitokseen?» hän jatkoi +huvitettuna. + +»Yksinäinen tyttö, kuten minä, seisoo aivan toisin omilla jaloillaan, +kun hän tietää tulevaisuutensa turvatuksi.» + +Hän istui keinutuolissa niska patjaa vasten, ja kun hän kumartui +asennostaan eteenpäin ja jutteli innoissaan, muodostui hänen vaaleihin +kasvoihinsa pari hymykuoppaa, joilla tuskin oli mitään tekemistä +lemmentunteiden kanssa. + +»Niin, niin», myönteli Jakob miettivästi, »olenhan minäkin vähän +säästöjä koonnut ... ja usein on ollut sangen vaikea ratkaista, minne ne +sijoittaa. Ja olen tullut siihen päätökseen, että täytyy luottaa sen +paikkakunnan olosuhteisiin, jossa työskentelee, ja kulkea niiden mukana +-- uskoa metsään... Mitä, neiti Konstance, ettekö luule, että siinä +liikemies tekee järkevästi?» + +Alette seisoi hetkisen kuunnellen heitä... Ihan he täydellä todella +keskustelivat liikeasioista. + +»Ja niin minä olenkin tehnyt pienen alun ostamalla pari metsäpalstaa. Ne +saavat kasvaa. Se on säästökassa sekin.» + +»Ei, mutta Jakob! -- Etkä sinä ole siitä minulle virkkanut mitään. +Ettäkö meillä todellakin on kaksi metsää?» + +»On kyllä, -- kaksi kertaa tuhat kruunua on minulla sijoitettuna, ihan +Bervenin metsän viereen Länsijoen varrelle. Ja jos minä saan vähän lisää +varoja kokoon tänä vuonna, panen nekin sinne! -- Katsotte minuun, neiti +Konstance, ikäänkuin luulisitte minua keinottelijaksi! -- olkaa huoleti. +Mutta hiukkaisen, -- hiukkaisen pitää toki uskaltaa panna yhden kortin +varaan, jos mielii jotakin voittaa -- vai mitä arvelette, neiti? -- +Muutenhan voisi rahansa yhtä hyvin pankissakin pitää»... + +Kysyä Konstancen mieltä tuollaisista asioista! ihmetteli Alette päätään +tuskin huomattavasti keikauttaen. + +»Vähän tuulta purjeisiin liikeasioissa -- vähän suolaa ja pippuria +säilöönpanossa -- niin että metsä saa humista tulevaisuutta ... -- +kasvaa hirsiä omaa kotia varten»... + +Alette istui tuijottaen mieheensä. Ei hän koskaan ollut *hänelle* noin +puhunut. Oli jotakin uutta, -- tuo, mitä hän puhui heidän omasta... + +Yhä jatkui vilkas keskustelu metsästä ja siitä, mikä saattoi olla +uhkapeliä ja mikä vain järkevää luottamusta paikkakunnan edellytyksiin +ja oloihin. + +Jakob yhä innostui puhumaan ja Konstance, joka oleskellessaan eri +seuduilla maata oli saavuttanut melkoisen käytännöllisen arvostelukyvyn, +ylläpiti hänen intoaan tuomalla esiin omia mielenkiintoisia +huomautuksiaan. + +Kynttilä, jonka Konstance vihdoin sytytti lähteäkseen omaan +huoneeseensa, sai lyhetä hyvän matkaa, ennenkuin lähdöstä tuli tosi. + +Alette saattoi häntä kuten ainakin, mutta vastoin tapaansa jäi vain +hetkiseksi hänen luokseen. + +»Todellakin älykäs nainen», selitti Jakob hilpeänä, kun Alette palasi +saliin, »tervejärkinen.» + +»Sain tänä iltana oppia yhtä ja toista, mitä en ennen tietänyt», Alette +huomautti. + +»Eikö totta? -- hän on sangen huvitettu kaikenlaisista asioista -- +ollakseen nainen?» + +»Eikä sinun näy olleen kovinkaan vaikea jättää konttoritöitä tänä +iltana» Alette lisäsi lyhyeen. + +»Mitä?»... Jakob katsoi häneen tutkivasti. -- »Niin, näetkö, hän voi +keskustella liikeasioista, ja se vetää -- -- Tuntuu niin hyvältä täällä! +Jos tietäisit, miten pidän tätä kodistani, tästä huoneesta, +vaimostani... + +»Kun lisää tulee vähän pippuria ja suolaa; niin, puhu suoraan vaan!» + +»Mutta sinähän olet kaiken tämän sieluna, -- niin raikkaana kuin tänään +tulit. -- Epäiletkö, Letta?» + +»En, Jakob, en minä epäile.» + +»No niin -- katso minuun sitten.» + +»En minä epäile, kuulethan sen. Uskon kyllä, että sinä pidät minusta.» + +»Jumaloin sinua, niin sinun pitää sanoa, -- niin solakka ja ylväs koko +olennoltasi! Ja nyt sinun totta tosiaan on lähdettävä ihmisten joukkoon, +että saavat nähdä, kuka sinä olet. Minä tahdon, että pääset oikeuksiisi; +-- olen ollut kuin mikäkin vanginvartija. -- No, etkö olekaan +tyytyväinen?... Olet niin suloinen.» + +»En ollenkaan halua olla tuollainen korkeampi olento.» + +»Siinäkö sitä taas ollaan! -- Onko maailmassa mitään muuta kuin te, +joille minä elän, -- enkö tee työtä vain sinua varten, teenkö muuta kuin +ajattelen sinua ja lapsia, ja sittenkin --» + +Hän asteli edestakaisin, mieli kuohuksissa. + +»No niin, huomaan sen kyllä» -- hän jatkoi tyyntyneenä; »oma syynihän +on, kun olen antanut sinun istua täällä kotona yksinäsi, niin että olet +saanut mielialasi vain minusta... Tietysti sinun pitää päästä muiden +seuraan... Näethän, miten hauskaa tänäänkin oli, -- -- siihen asti kuin +jäimme kahden!» hän ei voinut olla lisäämättä. + +Hän lähti harmistuneena makuuhuoneeseen. + + + + +IX. + + +Tämähän oli oikein virkeä ja hauska paikkakunta, päätteli Konstance. +Tiesi taivas, mitä enimmällä osalla näitä ihmisiä oikeastaan oli +toimitettavaa, sillä aikaa heillä oli aina! + +He olivat huvitelleet koko kesän. Jollei ollut kutsuja tai pieniä +vieraskäyntejä, niin lähdettiin huviretkelle, ja Konstancella oli aivan +erikoinen taito saada ihmiset liikkeelle: hän ei voinut olla rauhassa +kahta päivää, ilman että kolmantena oli välttämättä keksittävä jotakin +uutta. Vilkkaana ja puheliaana, täynnä leikkiä ja kujetta hän huvitti +kaikkia. Hänellä oli erinomaiset seurustelulahjat ja hän oli kekseliäs, +mikä joskus saattoi käydä isäntäväelle rasittavaksi, mutta sen sijaan +loi vilkkautta vieraisiin. Senpä tähden kaikki halusivatkin hänen +seuraansa. + +Ja kotona kävi sitten iloinen puhelu ja armoton arvostelu. Jos Alette +oli erikoisen taipuvainen huomaamaan elämän koomilliset puolet, niin oli +toisella lisäksi kyky pistellä samalla kuin oli sukkela. Elämä, joka +kaikkialla oli asettanut hänelle rajat ja pakottanut itsehillitsemiseen, +oli kasvattanut häneen teräviä okaita; ja täällä hän nyt sattumalta oli +joutunut oloihin, missä hän sai päästää kahleditun kielensä vapaasti +valloilleen. + +»Totta tosiaan, hän ei ole mikään piikitön hunajamehiläinen», Jakob +selitti; »mutta sukkela hän on!» + +Ja sinä aikana kesällä, jolloin setä ja täti Vosgraff olivat heillä +käymässä, hän oli aivan verraton, kerrassaan kuin pelastuksen enkeli +talossa. Sedän levottomuuden ja tädin jutteluhalun -- molemmat hän tiesi +tyydyttää; hän oli elämän varrella tottunut kaikenlaisiin vaatimuksiin +ja velvollisuuksiin. Vanhempia herroja kohtaan hän heti löysi oikean +sävyn. Entäs tädin suhteen! -- jo ensi silmänluonnilla hän huomasi, mitä +hänen puvussaan oli kallisarvoista ja ihailtavaa -- ja osasi sitäpaitsi +antaa hänelle viittauksia paikkakunnan oloista ja henkilöistä. + +Oikeusneuvos nautti aina siellä käydessään jonkinlaisella oikeutetulla +ylpeydellä siitä, että noiden nuorten menestys paikkakunnalla oli +silminnähtävästi yhä vain kasvamaan päin. + +»Hän on totisesti sangen lahjakas, ansaitsee varmaankin enemmän kuin +valtioneuvos»... Oli muutamia korkeampi-arvoisia henkilöitä, joita +oikeusneuvos kunnioitti tällaisella tuttavallisella lausunnolla. + +Ja asianajaja Mörkin talon saattoi vähitellen laskea paikkakunnan +vieraanvaraisimpiin. Olikin eroa entisen ja nykyisen rouva Mörkin +välillä: hieman ujon Alenen, joka keväällä alkoi näyttäytyä +seuraelämässä, ja tuon reippaan, arvokkaan vallasnaisen, joka hillityn, +säädyllisen rouvamaisuuden taa jossakin määrin peitti huvitteluilonsa, +jota sai pyytämällä pyytää tanssiin ja joka parikin kertaa esteli, +ennenkuin suostui olemaan leskisillä nuorten kanssa ulkona nurmella. + +Jakob maksoi jonkinlaisella tyydytyksellä uuden seuraelämän tuottamat +lisämenot. Ja kun Alette, puettuna kutsuja varten, iltasilla pistäytyi +konttoriin ja koetti pusertaa häneltä lupauksen tulla perästä +niinpiankuin ennätti; ja kun, hänen toivotettuaan vaimolleen hauskaa +iltaa, ovi oli sulkeutunut, saattoi kyllä Jakobinkin mielessä väikkyä, +että ehkei pieni korttipeli ja jutustus olisi niinkään hullua. Ja niin +hän hyvinkäytetyn työajan jälkeen kävi pistäytymässä lasten luona +makuuhuoneessa pukeutuakseen ja lähteäkseen perästä. + +Jakob oli alkanut melkeinpä ylpeillä siitä, että hänellä oli kaunis koti +ja kaunis vaimo näytettävänä. Alette sai alituiseen kuulla, että hän oli +kaunein koko maailmassa; oli todellinen ilo katsoa, miltä hän näytti, +hän ei iki päivinä olisi toisenlaista vaimoa tahtonut! + +Hän toisti tämän uudelleen ja taas uudelleen, ja pari kertaa nämä sanat +tuntuivatkin kuin laastari Aletten mielipahalle sen johdosta, että Jakob +kotimatkalla iltaisin melkeinpä yksinomaan kääntyi Konstancen puoleen, +kun tuli puhe jostakin vakavammasta kysymyksestä -- paikkakunnan +henkilöistä, heidän oloistaan ja liikeasioistaan. + +Hän ei voinut olla harmittelematta huomatessaan, että nämä kotimatkat +jok'ikinen kerta päättyivät tuontapaisiin keskusteluihin... + +Ja kun sitten eräänä iltana heidän kotiin tultuaan Alette vastasi +Jakobin lämpimään tunteenpurkaukseen itkettynein silmin, tämä suorastaan +hermostui ja moitti vaimoaan oikulliseksi. + +Mutta oliko tuo sitten hauskaa, että Jakob kerran toisensa jälkeen jäi +saliin kertomaan Konstancelle -- ja aina vain hänelle -- kaikenlaisista +konttorissa tapahtuneista asioista. Hän ei voinut sille mitään, että +kyyneleet nousivat hänen silmiinsä heidän myöhemmin ollessaan kahden +kesken, ja silloin Jakob kävi kärsimättömäksi ja katsoi häneen +pilkallisesti silmälasiensa takaa... »Eihän hän nyt toki ollut +mustasukkainen? -- kadehtiko hän serkkuaan? -- Tyttöraukalla ei ole +muuta kuin harvinaisen terve järkensä, millä komeilla tässä +maailmassa... Ole sinä oma itsesi, kultani -- se on tuhat kertaa enemmän +kuin kaikki järkeily.» -- + +Saattoi muuten olla niinkin, että Alette itse oli tavallista +arkatunteisempi, hän ei nykyjään oikein ollut siinä mielentilassa, että +olisi voinut ottaa asiat valoisalta kannalta ... jotenkin huonossa +voinnissa päivin, hänen oli pakko vähän säästää itseään ja usein kesken +kaiken levähtää sängyssä näin syyspuoleen. Hän nojautui hieman raskaasti +Jakobin käsivarteen; olihan taas piakkoin perhe lisääntyvä. Ja vaikka +hän viime aikoina oli tuntenut olevansa liian väsynyt lähteäkseen +vieraisille, oli hän sen kuitenkin tehnyt pysyäkseen mukana ja +seuratakseen Konstancea. Silloin hän istui katsellen haluttomana yhtä ja +toista sellaista, joka muuten olisi häntä hyvinkin huvittanut, ja hänen +täytyi ponnistaa kaikki voimansa pysyäkseen edes hiukankin vilkkaana. + +Tänä iltana oli taaskin kutsut -- luultavasti isonlaiset, kapteeni +Böckmanin luona. + +Hänellä ei tähän aikaan ollut kuin pari sopivaa vieraspukua, ja hän oli +ottanut ne esille katsoakseen, mitä koristuksia hän voisi niihin +käyttää. Mutta kun hänen piti ruveta pukeutumaan, ei hänellä ollut +siihen vähääkään halua. Hän kulki siinä hämärissä kahden vaiheilla; hän +tahtoi lykätä päätöksenteon mahdollisimman kauas. + +»Hm, hm -- lähteäkö nyt tuonne pimeään ja märkään», hän sanoi, kun Jakob +tuli sisään saadakseen konttorilampun sytytetyksi. + +»Etkö luule, että se virkistäisi sinua vähäisen -- voithan valjastuttaa +hevosen ja lähteä ajaen?» + +»Olisi niin suloista kerrankin olla yksin kotona, levätä sohvalla ja +lukea, -- -- mitä arvelet, Jakob!» + +»No niin, ystäväni, niinkuin itse tahdot, ehkä se on sinulle parasta.» + +»Nyt se saa olla päätettynä; ripustan pukuni kaappiin takaisin»... + +»Konstance, Konstance!» hän huusi ovesta serkulleen. »Saat lähteä yksin +tänä iltana... Minkä puvun sinä otat? -- Sinä käytät liian usein samaa. +Saat hyvin mielellään minulta jonkin pitsikauluksen ja uuden +hopeanuoleni voisit panna tukkaasi.»... + +-- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- + +-- -- Alette oli sinä iltana asettautunut oikein mukavasti lepäämään +sohvalle lampun ääreen. Pikku poika leikki ja kompuroi kaikessa rauhassa +hänen vierellään lattialla ja lastenkamarista kuului tuuditus-laulua. + +Tuntui niin rauhalliselta kerrankin olla ilman Konstancea. Ja +konttorissa istui Jakob; hän teki työtä heidän kaikkien edestä, raukka! + +Miten hän rakasti heitä.... Alette saattoi ihan nähdä hänet edessään, +ruskea tukka punertavana lampunvalossa ja nuo leveät kasvot, joissa oli +eloa joka piirteessä; hänen miettiessään liikkuivat leukapielet kuin hän +olisi pureskellut tupakkaa... + +Kello oli jo kohta yhdeksän, kun Jakob vihdoin kiireesti pistäytyi +sisään, lamppu kädessä. + +»Oletko lopettanut työsi, Jakob?» + +»Olen, ja nyt menen pukeutumaan -- kyllä vielä ennätän, ennenkuin +illallinen siellä alkaa.» + +»Etkö sitten ... ja minä kun --» + +»Mitä?» + +»Ei mitään, Jakob! -- Mene sinä vaan, koska sinua huvittaa.» + +Hän oli jo makuukamarissa. + +Alette nousi äkkiä istualleen. + +»Uh, miten sinä lykkäät tuolia, poika», hän sanoi tarttuen lapseen +hiukan kiivaasti, niin että pienokainen alkoi huutaa. + +Hän nosti pojan syliinsä. + +»No, no, muruseni, älä itke! Olin paha sinulle, niin olinkin... Mutta me +jäämme yksin, näetkö. Sama se meistä -- ja vieraissa on hauskempaa... +Olet uninen, pikku raukkani; äiti panee pojunsa nukkumaan»... + +Poika, joka kerran oli päässyt itkun alkuun, nyyhkytti vielä, kun Jakob +seurustelupuvussa tuli sisään. + +»Hyvää yötä molemmat», sanoi hän suudellen heitä kiireesti. »Ole nyt +kiltti äidille, pikku mies... Kaipaan vähän juttelua. Ja onhan +Konstancekin haettava.» -- + +-- -- Seuraavana aamuna kuvaili Konstance aamiaispöydässä mitä +sukkelimmalla tavalla eilisiä kutsuja. Hänellä oli koko joukko asioita +kerrottavana ja alituiseen hän vetosi Jakobiin, osoittaakseen, ettei hän +liioitellut. Silmien tummentuessa puoleksisuljettujen luomien alla ja +kasvojen hymyilemättä hän keikisti päätään taaksepäin ikäänkuin hänen ei +tarvitsisi muuta kuin viitata saadakseen asiat koomillisiksi, ja Jakob +söi ja nauroi ja myönsi tyynesti: + +Ei, kyllä sitä ei voi kieltää; Konstance oli eilen pistänyt oikeat lasit +hänen nenälleen. + +Viimeisen kerran hän nyt oli siellä käynyt ennen lähtöään, Konstance +päätti huokaisten. Ja kyllä he olivat pitäneet huolta siitä, ettei hän +heitä unohtaisi. + +»Mitä Te sanotte -- ettehän aikone meitä vielä jättää?» huudahti Jakob +lämpimästi. + +»Lokakuun lopussa; eihän siihen enää ole pitkäkään aika»; hän painoi +vaalean päänsä, jossa kiharat kiersivät korvanjuuressa, alas lautasta +kohti. + +Alette oli tämän viimeisen keskustelun aikana noussut jotenkin äkkiä. +Hänellähän oli lapset ja aamuaskareet hoidettavina. + +»On kai aika pyytää häntä jäämään meille talveksikin», lausui Jakob +tultuaan hänen perästään makuukamariin. + +»Ja onhan onni, että meillä on hänen apunsa käytettävänä talossa nyt, +kun sinäkin alat olla noin huonossa voimissa» hän jatkoi, kun Alette ei +vastannut. + +»Niin, sen kyllä ymmärrän, että sinusta talo tuntuisi merkillisen +tyhjältä ilman häntä», hän vihdoin virkkoi oudon hiljaa; hän ei +kääntänyt päätään Jakobiin päin, järjesteli vain yhä laatikkoon lasten +vaatteita. + +»Mitä nyt tuolla taas tarkoitat?» kysyi hän ärtyisästi -- »sen +käytännöllisemmin ei asioita juuri voi järjestää -- hän on ystäväsi, +jonka tunnet perin pohjin ja johon voit luottaa.» + +»Niin, sinä olet todellakin huolehtivainen, Jakob -- ainakin siinä +suhteessa»... hän verkalleen vastasi. + +»Sinun tähtesi -- tietysti!» -- + +»Eikö mitä, Jakob!» Hän suoristautui äkkiä ja katsoi Jakobia silmiin -- +»et minun, vaan itsesi tähden. Älä vedä suutasi hymyyn -- minä muka olen +mustasukkainen tai kadehdin häntä.» + +»Minusta tuntuu, etten ole sanonut mitään, Alette! -- en sanaakaan.» + +»Et ole, -- mutta minä tiedän kuitenkin niin erinomaisen hyvin, mitä +ajattelet... Ja sano mitä tahdot, mutta loukkaavaa on vaimon nähdä +toisen anastavan hänen paikkansa miehensä uskottuna.» + +»Uskottuna? -- Siksikö, että hän on sukkela ja huvitettu juttelemaan +käytännöllisistä asioista. Ei siis pitäisi seurustella ihmisten kanssa, +jotka ovat hauskoja -- tai sukkelia -- tai huvitettuja jostakin, kun +kerran on naimisissa?» + +»Se riippuu kyllä asianhaaroista!» + +»Ei, tietysti he kaikki anastavat vaimon paikan; -- vaimon pitää riittää +täyttämään miehen koko näköpiiri, hänen yksin -- muuten hyväinen aika!» + +»Sinä tiedät hyvin, Jakob, etten minä sitä tarkoita!» + +»Et, tietysti et ... pitää vain karttaa kaikkia niitä, jotka ovat +huvittavia, ymmärrän sen hyvin -- niitä naisia nimittäin! -- Silmälaput +päähän omassa talossaankin!» + +»Niin, pilkkaa sinä vaan; -- mutta pyytää häntä jäämään -- vielä +kokonaiseksi talveksi -- minunko?» Hänen kasvonsa hehkuivat ja ääni +vapisi -- »ei, Jakob, sitä minä en tee!» + +»Hyväinen aika, rouva! Niinkuin tahdot, ihan miten haluat»... + +»En minä ole mustasukkainen» hän purskahti itkemään, -- »olen vain niin +sanomattoman onneton ja olen ollut aina siitä asti, kuin hän tuli +taloon... Et ainoatakaan iltaa sinä minun tähteni ole sisällä, hänen +armostaan vain saan sinut tänne... Ja eilen sinä lähdit ilman muuta ja +jätit minut yksin»... + +»Jo riittää, Alette! Olet sanonut ihan tarpeeksi ... olen täydellisesti +tyytyväinen viittauksiisi. -- Tietysti olet erehtynyt perin pohjin, +mutta samapa se... Ja mitä pikemmin sinä kohteliaalla tavalla saat +ystäväsi lähtemään, sitä parempi. + +Sano minulle», hän hieman kostonhaluisena kysyi kääntyen ovella -- +»vieläkö tämän jälkeen aiot olla hänen kanssaan kirjeenvaihdossa?» + + + + +X. + + +Alkoi nähtävästi vähitellen selvitä, että hyvät ajat olivat tulossa koko +laajalla metsäalueella. Paikkakunnan sanomalehdessä oli tuon tuostakin +puutavarain hintatietoja, jotka osoittivat yhä nousevaa suuntaa. +Pienemmätkin puut, joilla ei ennen mitään arvoa ollut, kannatti nyt +kaataa ja muuttaa rahaksi. Ja neliöpeninkulmittain seisoivat metsät +harjujen rinteillä kasvaen yhtä varmasti kuin omistajan parta ja kantaen +hänelle kultaa joka tuumalta, minkä koko eneni. Pienikin hinnannousu +saattoi kohottaa sen arvoa sadoilla tai tuhansilla talareilla. + +Yli talonpoikaistalojen ja kautta koko pienen kaupungin kävi +jonkinlainen huumaus noista rajattomista metsistä, joissa tuhansien +hakkaajain kädet heiluttelivat kirvestä ja jotka tuntemattomina, +mittaamattomina ulottuivat silmänkantamattomiin. Ja humu kuului joelta, +joka aina vain täytensä kuljetti hirsiä tuosta salaperäisestä +kultalasta. + +Huhuttiin metsäkauppiaista, ja huhut näyttäytyivät tosiksi. Miehet, +joilla ei vielä eilen ollut penninkään edestä luottoa, olivat nyt +suurtilallisia, taskussa suurnumeroiset pankkikirjat ja hoidossaan +kokonaiset liikeyritykset. + +Koko paikkakunta oli vähitellen saanut levottomamman leiman. Siellä +täällä kaupungissa tai pitkin molempia joenrantoja kohosi +vastarakennettuja tai juuri valmistumaisillaan olevia puutaloja, joiden +omistajat panivat pystyyn pienen kauppapuodin tai olutmyymälän tai +työpajan tavallisesti jo ennen kuin talo vielä oli laudoitettu tai +ikkunat valmiit yläkerroksessa, missä rakennustyö vielä oli täydessä +käynnissä. + +Pääkadulla näkyi -- paitsi tunnettua korutavara- ja maalaistuotteiden +kauppaa -- kaksi äskenmaalattua taloa, valkoinen ja keltainen, joihin +kumpaiseenkin oli rakennettu yksi kerros lisää ja joiden alakerrassa +suuret uudenaikuiset näyteikkunat komeilivat. Hautuumaan edessä olevalta +aukealta paikalta, joka kulki torin nimellä, olivat muutamat +maaseutulaiset äskettäin ostaneet ison tontin vanhoine taloineen, jotka +he aikoivat repiä alas; -- sanottiin, että aikomus oli rakentaa siihen +hotelli, ja kivijalasta päättäen oli siitä tuleva oikein melkoisen +tilava puupalatsi. + +Se seikka, että eräs arkkitehti oli huomannut maksavan vaivaa asettua +asumaan kaupunkiin, todisti, etteivät laajat rakennuspuuhat tulisi tähän +pysähtymään. Ja tuon tuostakin kuuli kerrottavan rakennuksista, jotka +ympäristön tilanomistajat aikoivat joko koroittaa lisäkerroksilla tai +rakentaa uudenaikuiseen tyyliin. + +Ja saattoiko löytää parempaa todistusta tällaisen rakennuskuumeen +tarttuvasta voimasta kuin sen, että nyt oli itse opettaja Krabbekin -- +s. o. rouva Krabbe -- ruvennut yrittämään, ostanut talonsa viereisen +tontin vanhoine puuhökkeleineen ja alkanut rakentaa ja laajentaa +taloaan. + +Alakerrassa asuva asianajaja Mörk se näet tarvitsi tilavamman +huoneiston, muuten heidän olisi täytynyt muuttaa; he olivat jo kauan +asuneet liian ahtaasti. Ei riittänyt enää se, että ulkorakennuksia ja +vaunuvajaa oli laajennettu; itse asuinhuoneisto oli saatava avarammaksi. +He eivät enää voineet kaikessa vaatimattomuudessa sulloa +seurapiirivieraitaan pariin pieneen huoneeseen, ja suorastaan +välttämättömänä täytyi pitää kunnollista vierashuonetta, jossa +saattaisivat palkita sen rakastettavuuden, mitä erinäiset +maaseutututtavat heitä kohtaan osoittivat, -- puhumattakaan siitä, että +he konttorin lisäksi välttämättömästi tarvitsivat etuhuoneen, missä +konttoristi Tobiesenilla olisi pulpettinsa ja paikkansa. + +Mörkillä ei enää ollut niinkään pieni talous: kolme palvelustyttöä ja +renki sekä konttorissa yksi, toisinaan kaksikin apulaista. + +Paitsi vanhinta, lähes kahdeksanvuotiasta Johan Henrikiä, käveli, +tallusteli ja ryömi huoneissa enemmän tai vähemmän pystysuorassa +asennossa vielä kolme pienempää: Pikkutyttö, Alf ja Viking; -- viimeinen +vasta viime kesästä. + +Mutta Alette saattoi aivan huoletta jättää kotinsa päiväksi tai pariksi, +hänen Kareninsa ja hänen luotettava lapsenhoitajansa olivat kuin kaksi +tukipylvästä, ja renki Gudbrand ei koskaan juonut itseään humalaan +paitsi lauantai-iltaisin työn päätyttyä, ja silloin hän aina alkoi kehua +rouvaa. + +Ja kohosihan Alette-rouva jotenkin paljon hänen maalaiskokemuspiirinsä +yläpuolelle, kun hän istui turkkiin puettuna leveässä reessä, jota +Gudbrand ajoi, raikkaasti hymyillen ja harson takaa nyökäyttäen päätään +vastaantuleville tuttaville. Alettea ympäröi jonkinlainen ylevä +arvokkuus, joka ikäänkuin huumasi Gudbrandia. Pari kertaa sattui, että +Gudbrand sai pidellä hänen puuhkaansa; siinä oli nenäliina, joka tuoksui +kölninvedeltä -- voi sentään! -- mitenkäs muuten, kun se kerran oli +rouvan. + +Rouva Mörkin mielihuvituksia olivat tällaiset ajeluretket, kauniilla +keltaisella hevosella, varsinkin milloin hän voi poiketa sen tai tämän +ystävättären luo ottaakseen hänet mukaansa leveään rekeen. Ja hyvin +käärittyinä he ajoivat kirkkaassa, kylmässä, raikkaassa talvi-ilmassa +läpi kuusimetsän, jossa puut seisoivat oksat lumen peitossa tai täynnä +jääpuikkoja, jotka kimalsivat iltapäiväauringon valaisemina kuin +hopeahetaleinen satumaailma -- poikkesivat kahvia tai teetä juomaan +Storstadiin Böllingien tai Libergiin kapteenin luo, pappilaan, +Böckmaniin tai Sörsäteriin tientarkastajan taloon. Ainahan oli hyvä +pistäytyä Storstadissa tai Libergissa tiedustamassa, mitä huveja +toisella puolen jokea suunniteltiin; saattoi tapahtua, että +heidänpuoleiset enimmäkseen päätettiin juuri tässä leveässä reessä, +jossa rouva Mörk ja jokin toinen rouva istuivat ajelemassa. + +Jo aikoja sitten oli Alette päässyt siitä käsityksestä, ettei hän voisi +lähteä kylään ilman Jakobia. Ensiksi oli Jakobilla itsellään aivan +tarpeeksi omia matkoja ja toiseksi ei pälkähtänyt hänen päähänsäkään +jättää keskellä päivää konttoriaan ja asioitaan, niin kiinni hän niissä +nykyjään oli. + +Vähän vaikealta tuntui kyllä riistäytyä irti lapsista. Heikkoudessaan +hän hemmoitteli heitä, ja hänen äidillinen silmänsä löysi aina heistä +itsekustakin ihmeellisiä ominaisuuksia -- neljä itsenäistä eri tahtoa, +jotka oli hoidettava ja kasvatettava. + +Mutta nyt he kaikki olivat täydessä leikissä, ja hän riensi pukeutumaan +matkaa varten. + +»Jos sinne tulisi muitakin, Jakob, ja minä ehkä jäisin illaksi, tuletko +sinä hakemaan?» + +»Sinä arvelet, että sinne ehkä voisi sattua korttiseurakin? Lähetä joka +tapauksessa reki takaisin, niin saamme nähdä.» -- + +Tämä oli heidän tavallinen sopimuksensa, ja silloin tällöin sattuikin, +että hän tuli. Muuten oli korttipöytä, jos hän sitä halusi, lähempänä +hotellissa, josta monien paikkakunnalla liikkuvain matkustajain takia +oli tullut jonkinlainen pieni pörssi. + +Konttoriapulaisen avulla sujui työ nykyjään yhtä helposti kuin se näinä +erinomaisina aikoina tuotti tuloja. Konttorista oli tullut kuin +itsestäänkäypä kone, joka, ei kaivannut muuta kuin vähän silmälläpitoa. +Mikä kerran oli ollut kovaa ponnistusta, se oli nyt muuttunut +tottumukseksi, melkeinpä tympäiseväksi taituruudeksi. + +E--ei, aikaa hänellä kyllä oli; hän oli myöskin alkanut lihota ja näytti +leveämmältä. Entisen tarmon kärki oli ikäänkuin, tylpennyt, ja milloin +hän ei vieraiden tai liiketuttavainsa parissa säilyttänyt entistä +terävyyttään ja vilkkauttaan, oli hänen kasvoissaan jonkinlainen +ikävystyneen ilme, joka helposti muuttui kärtyisäksi. Alette huomasi, +että hän saattoi vähimmästäkin joutua pois tasapainostaan; tuskin mitään +tarvitsi kotona tapahtua, ennenkuin myrsky jo nousi, ja siksi Alette +olikin viime aikoina oppinut hyvin varovaiseksi. + +-- -- »Jörgen Berven tulee metsistään meille tänään, Alette!» sanoi +Jakob eräänä aamuna tullessaan kirje kädessä makuukamarin kynnykselle. +»Hän viipyy pari päivää. Anna palvelijan järjestää vierashuone kuntoon.» + +Ääni kuulosti kärsimättömältä. Hänen kulkiessaan salin läpi oli lasten +leikkikaluja ympäri lattiaa, ja makuuhuoneessa istui Alette, vasta +nousseena, puoleksipukeutuneena, peilin edessä kähertämässä tukkaansa +pihdeillä, joita hän kuumensi vieressä olevalla väkiviinalämmittäjällä; +pari lapsista juoksenteli leikkien hänen ympärillään. + +... »Tänäänkö?» hän kääntyi äkisti, mikäli käherryspihdeiltään; saattoi, +ja katsoi Jakobiin yöröijynsä hihan yli. »Kyllä hän aina osaakin tulla +sopimattomaan aikaan -- juuri kuin olemme kutsutut Böllingeille +illaksi.» + +Hän jatkoi kähertämistään. + +»Sille ei mahda mitään!» sanoi Jakob olkapäitään kohauttaen, kun ei sen +enempää kuulunut. Alette istui paikallaan tuuhean tukkansa sisässä. + +»Tietysti meidän on jäätävä kotiin»... Hän katsahti äkkiä Jakobiin päin. +»Hyvä ystävä, ethän sinä vain istuudu tuolille, jossa on minun +kureliivini... Se on kyllä vähän ikävää, he pyysivät meitä ihan varmasti +vastaamaan, tulisimmeko tänä iltana -- niin että kyllä tämä tulee +näyttämään hyvin omituiselta -- ehkä panevat ihan pahaksi.» + +»Ei, ei, mene sinä vaan. Me tulemme Jörgenin kanssa niin erinomaisen +hyvin toimeen täällä, me kaksi.» Hänen äänessään tuntui katkera sävy. + +»Lähteäkö, minä? Kyllä sinä tiedät hyvin, etten minä sitä tee, Jakob... +Mutta olet niin kovin arka heti, milloin luulet minun vähänkin kajoavan +tuohon verrattomaan Berveniin.» + +-- »Hm!»... Hän jäi katselemaan Aletten käsivarsien sulavia liikkeitä. +»Sinulla on niin kaunis tukka», -- hän tarttui kädellään siihen. + +»Rakas ystävä, älä koske!» Alette vetäytyi kärsimättömänä syrjään, +peläten tukkalaitteensa pilallemenemistä. + +»No, no, en sitten vaivaa sinua.» + +... »Mutta me kai voisimme ottaa hänet mukaamme, vai mitä?» arveli +Letta. »Vaikka sen minä sanon, että kyllä näyttää sangen vaativaiselta, +kun mies kulkee tuolla tavoin aina vain matkavaatteissa eikä ota edes +vieraspukua mukaansa.» + +»Kun saattaa vetää viisikolmattatuhatta kruunua jokaisesta taskustaan, +käyvät nuo harmaat housut aina koko lailla siedettäviksi. Mutta sinä et +kärsi häntä oikeastaan missään puvussa, siinä on koko asia.» + +»Minä vakuutan, etten mitään sen mieluummin näkisi kuin että sinulla on +joku, jonka kanssa jutella, Jakob -- tiedän sinun sitten ainakin olevan +tyytyväisen. Mutta nyt saat mennä, ystäväni», kehoitti hän häntä -- +»vierashuone kyllä tulee kuntoon.» + +Jakob lähti jotenkin nopeasti saliin ja jäi ikkunan luo seisomaan. + +... Hän istuu tuolla sisällä eikä aavista, että hän olisi voinut tehdä +minut ilosta ihan hulluksi, kun vain olisi kietonut minut tukkaansa. +Mutta sellaiset lapsellisuudet olemme tietysti jo jättäneet taaksemme +... ja hänen päässään on tietysti niin paljon muuta, ettei tilaa liikene +minulla... Lapset ... seuraelämä ... vieraat ja kaikenlaista muuta -- +koti-oloissa olemme sitten vain *me itse*. -- Ei siitä sen enempää!... + +»Karen!» hän huusi temmaten auki kyökinoven -- »korjaa pois lasten +romut.» + + * * * * * + +Oli aina todellinen -- hiukan katkeransekainen -- virkistys Jakobille +nähdä Alette tuolla tavoin hienona, seurustelupukuun puettuna, koko +olento jännitettynä odotuksesta; -- se oli paraatinäytäntö, joka sekä +kiihoitti että hermostutti häntä enemmän kuin Alette aavisti. + +Ja tänä iltana näyttäytyessään konttorissa ilmoittaakseen Bervenille ja +miehelleen, että nyt hän on valmis -- heidän oli määrä kaikkien kolmen +lähteä Böllingille -- Alette oli viehättävämpi kuin milloinkaan. + +Berveniä huvitti tarkata häntä tuolla kutsuissa. Siellä vasta, noin +vieraisilla ollessaan, hän oli oikeassa olossaan, ikäänkuin kasvanut +joksikin muuksi kuin minä hän kotona puoleksi välinpitämättömänä +liikkui. + +... Hänellä oli erikoinen, Berven olisi melkein sanonut keimaileva tapa +ottaa askelet, mikä johtui selän suoruudesta ja teki hänen käyntinsä +omituisen viehättäväksi. + +Mitä ... eihän hän nyt toki Jakobille veikistelle? Hän kulki todellakin +hänen ohitsensa pari kertaa kuin sattumalta, vähän matkan päästä, +ikäänkuin hän olisi laskenut tekemänsä vaikutuksen. Saattoi hyvinkin +olla tuollainen naistemppu. Tämä oli joka tapauksessa hieman +salaperäistä, sitä sieti vähän aprikoida... Ei, mutta ... hm, hm!... +keimailla Jakobille!... Haluaa musertaa seuraelämässä miehensä niin, +että tämä muistaa sen vielä kotonakin, kun hän kulkee aamuröijyssä tai +antaa miehen odottaa ruokaa, kunnes itsekukin lapsista on saanut +tahtonsa täytetyksi... + +-- -- Niin kaunis ja miellyttävä ja vilkas vaimo, joka epäilemättä on +horjumattomasti kiintynyt mieheensä ja lapsiinsa, -- jos tässä +puutteellisessa maailmassa todellakin on olemassa kadehdittavan +onnellisia avioliittoja, niin on varmaan Mörkin yksi sellainen! + +Tällainen alkoi muodostua pysyväiseksi kohteliaisuudeksi, missä tämä +rakastettu pari liikkuikin, ja kaikessa vaatimattomuudessaan oli heidän +itsensä kummankin myönnettävä, etteivät he tietäneet mitään syytä +kieltää sen todenperäisyyttä. + +Joskin kaikki olivat päässeet eittämättömän yksimielisiksi tästä +paikkakunnan onnellisesta tosiasiasta, oli sen sijaan Jörgen Berven +käydessään tuon tuostakin ystävänsä kotona tehnyt sen huomion, että +kyllä siinä sentään saattoi olla erinäisiä varjopuolia. + +Hän oli nyt kerta kaikkiaan epäilijä ja väitti, että avioliittojen laita +oli sama kuin kauppaliikkeittenkin. Vararikko tulee näkyviin vasta +silloin, kuin sen *täytyy*, Annapa vain pulan tulla; -- eikä kuitenkaan +enimmistä aviohaaksirikoista syrjäiset saa mitään tietää, sillä ne +päättyvät useammin kuin missään muualla kahdenkymmenenviiden, +viidentoista tai viiden prosentin sopimukseen -- suostutaan elämään niin +hyvin kuin on mahdollista ja sietämään toisiaan -- lasten ja sukulaisten +ja häpeän välttämisen vuoksi tietysti! Jokaisen varsinaiseen eroon +päättyvän avioliittovararikon osalle tulee kymmenen tällaista +järjestelyä ... tai, änkytti Berven, hunnutusta, jos niin tahdotte; se +on niin peräti kuollutta kaikki tyyni!... + +Jörgen Bervenin suuri elämänvaikutelma oli, että hänen vanhempainsa +välit olivat hänelle avanneet tuollaisen kalkitun haudan. Hän oli +lapsena luottanut vanhempiensa väliseen rakkauteen niin varmasti kuin +siihen maahan, jolla hän seisoi, uskonut siihen kuin Jumalaan -- -- ja +sittenkin oli eräänä päivänä maa murtunut hänen jalkojensa alta. + +Ystävänsä suhdetta hän erityisellä harrastuksella seurasi. Se näytti +todellakin alussa poikkeukselta. Kaikenlaisten pikku seikkojen johdosta, +joita saattoi sattua hänen siellä ollessaan, hän kuitenkin vähitellen +oli alkanut tehdä johtopäätöksiä -- omaksi opikseen -- että oli sentään +paljon tinkimisen varaa mitä tämän suhteen ihanteelliseen +täydellisyyteen tuli. + + + + +XI. + + +Johan Henrik tallusteli kouluun joka aamu. Hänen eli oltava siellä +täsmälleen kello kahdeksan, ja tämä tuotti äidille paljon puuhaa. Ensin +oli pojan pukeuduttava ja syötävä ja sitten tuli tarkkaan katsoa, että +kirjalaukussa oli kaikki, mitä hän tarvitsi, niin ettei häneltä, +poloiselta! mitään unohtuisi, -- ja sitten, että hänellä oli nenäliina +taskussaan. + +Yksitoistavuotias poika lähetettiin liikkeelle kuin mikäkin keilakuula +äidin käden viskaamana ja hänen suojelevan silmänsä seuraamana +makuuhuoneesta alkaen läpi eteisen ja portaita alas aina siihen asti, +missä hän katosi kadunkulmauksessa. Muuten tuntui äidistä +rauhoittavalta, että poika oli joutunut yhtä luokkaa alemmaksi kuin +mihin hän ikänsä puolesta olisi kuulunut; useammat oppilaat näet olivat +häntä nuorempia, niin että liikarasittumisen vaara siten oli pienempi. + +Vanhempien välillä oli ollut kova ottelu siitä, minkä ikäisenä poika oli +pantava kouluun. Alette oli lukenut, ettei mikään ollut sen +vahingollisempaa aivojen kehitykselle kuin koulutyön aloittaminen liian +aikaisin, jopa että sitä ei oikeastaan voinut aloittaa tarpeeksi +myöhään; -- ja Jakob, jolla oli niin paljon muuta ajateltavaa ja joka +oli vielä tähän asti tottunut jättämään koko lastenhoidon äidin +huostaan, antoi myöten kotirauhan takia, kunnes hän eräänä kauniina +päivänä tuli tehneeksi sen huomion, että Johan Henrik kävi kahdeksatta +vuottaan eikä osannut muuta kuin äidin johdolla lukea sisältä aapista +sekä kirjoittaa numerot. + +Tämä aiheutti äkillisen voimatoimenpiteen Jakobin puolelta. Välittämättä +vähääkään siitä, ettei ollut lukukauden alku eikä edes viikon +ensimmäinen päivä hän ilman muuta tarttui poikaa kädestä ja itse vei +hänet sinne, josta oli tuleva hänen vastainen jokapäiväinen +pakkopaikkansa. + +Yhtämittaisen penkinpainamisen ansiosta Johan Henrik oli päässyt +etenemään kolmannelle luokalle, kun taas kolme vuotta nuorempi Alf +vietti verraten huolettomia päiviä koulun alimmalla. + +Mutta sitten tuli tuo kysymys läksyistä, joilla koulu armottomasti +rasitti lapsien aivoja. Se käy joka tapauksessa esiin todistuksista, -- +siihen katkaisi Alette aina hänen ja isän vähänkin kiihkeähkön +keskustelun siitä, että pojan oli vaikea selviytyä kotitöistä, -- +toisethan olivat pienestä pitäen tottuneet lukemaan ja muistamaan! -- +Sitäpaitsi Johan Henrikillä oli kylläkin omintakeisia päähänpistoja -- +ei katsonut asioita niinkuin kaikki muut... Jakob olisi ihmetellyt hänen +luontonsa erikoisuutta, -- jos hänellä yleensä olisi ollut hiukankaan +aikaa huolehtia lapsistaan ja oppia heidät tuntemaan! + +Jakobinkin mielestä oli juuri todistusten perusteella johtopäätökset +tehtävä. Poika tuli kotiin, viskasi lakin vaaleatukkaisesta päästään +johonkin nurkkaan ja jätti kirjalaukun minne sattui. Vähääkään käsitystä +siitä, että todistuskirjan sisällys ehkä siveellisesti saattoi lisätä +kirjalaukun painoa, ei ollut huomattavissa eikä tämä ollutkaan tarpeen +niin kauan kuin äiti joka lauantai pikku seikkoja lähemmin tutkimatta +varusti kirjan sanalla: »Näytetty.» + +Mutta kun Jakob eräänä päivänä pääsi selville siitä, mihin tämä pojan +onnellinen tyytyväisyys perustui, ja huomasi, että hänen edistyksensä +oli pitkin matkaa arvosteltuna nelosilla ja viitosilla, muuttui yhdellä +kertaa tämä entinen mukava olo. + +Johan Henrik toi eräänä lauantaina koulusta viitosen maantiedossa ja +toisen uskonnossa. + +... Se tuli siitä, -- selitti hän konttorissa, että häneltä oli kartta +hukkunut ja hänen oli täytynyt lukea läksynsä ilman sitä eilen illalla, +ja uskonnossa taas hänen oli ollut mahdoton saada selville, mitä heillä +oli läksynä... + +»Siinä sinä sen kuulet, Jakob, se ei ole pojan syy, hän ei voinut sille +mitään.» + +»Ei, ei -- mene sinä vaan, äiti!» + +»Ja eilinen muistutus kirjoituksesta?» + +Hänellä oli ollut niin huono kynä, siitä se tuli -- + +»Entä kuutonen historiassa?» + +»Minä en tietänyt, että meillä oli historiaa, minä luulin --» + +»No niin» -- sanoi isä leppeästi. -- + +»Ja tuo seuraava viitonen, taas maantiedossa? On kai siihenkin jokin +syy?» + +»Niin, se, tuli taas siitä,» hän jatkoi rohkeasti, »että ... että»... + +»Kuulehan nyt poikaseni, kaikki nuo selitykset -- muuttavatko ne sinusta +millään tavoin viitosiasi ja kuutosiasi? Jos sinä putoat jokeen tai +vierit portaita alas ja loukkaat itseäsi, auttaako sinua, jos voit +kertoa, mistä se johtui? + +Ymmärrätkö!... Ja kun minun nyt täytyy rangaista sinua, ei asia käy +paremmaksi silti, että kerrot, mistä se johtui. Viitonen on viitonen ja +selkäsauna on selkäsauna, se ei sokeroimalla parane. Ja jos niitä +viitosia karttuu viikossa liiaksi, niin käy sinun ensi lauantaina yhtä +huonosti kuin tänäänkin!» -- -- + +»Alette rakas, käsitäthän toki, että juuri nuo tekosyyt meidän on +kitkettävä pois pojasta -- johtuivatpa ne sitten mistä tahansa» -- sanoi +Jakob perästäpäin koettaessaan saada vaimonsa vakuutetuksi. + +Mutta näytti siltä kuin hänen yrityksensä eivät millään muotoa ottaisi +onnistuakseen; juuri nuo tekosyyt liikuttivat äidin sydäntä. Syvästi +loukkaantuneena hän väitti, että oli sydämetöntä ja väärin rangaista +poikaa ottamatta ollenkaan huomioon, mitä hänellä saattoi olla +puolustuksekseen sanottavaa -- eikä sitä tee kukaan muu isä kuin +sellainen, joka tuli kuin vieras lastensa luo suoraan liikeasioidensa +keskeltä. Hän, Alette, ei ollut tottunut käsittelemään heitä noin +kylmästi, ikäänkuin painon ja mitan mukaan. + +Jakobissa heräsi kiusallinen tunne, että Alette lapsirakkautensa +turvassa ikäänkuin varustihen häntä vastaan; hänhän nousi suorastaan +intohimoisesti miestään vastustamaan, ikäänkuin Jakob olisi olemassa +vain hänen ja lasten nujertamista varten... + +Oliko hän narri vai mikä?... Keskellä Aletten kuohuvia +tunteenpurkauksia, hänen syyttäessään häntä kovuudesta ja +sydämettömyydestä -- joka ei edes nyt, kun poika itkien tyrski +viereisessä huoneessa, taipunut myöntämään, että hän oli väärässä; -- +kun Aletten huulet vapisivat ja hän katsoi mieheensä melkein kuin tämä +olisi rangaissut häntä eikä poikaa, -- seisoi Jakob koettaen hänen +säihkyvistä silmistään, hänen kauniilta, vihaisilta huuliltaan etsiä ja +sisäisesti miltei kerjätä, että hänen hyvästä rakkaasta sydämestään +pääsisi näköisälle edes pieni lämmin pilkahdus, muistuttaen siitä, että +lopulti he kaksi sittenkin olivat toisilleen kaikki kaikessa. + +Mutta hän näki edessään äidin täydessä hehkussa; Jakob oli vain +tarvekalu, jota ei voinut ajatella intohimoisten värähdysten yhteydessä. +Kodin uusi tuli oli lapset; *hän* oli siirretty arkiromuihin! Mitään +muuta ajatusta ei Aletten otsalta saattanut lukea, sehän oli niin +itsestään selvää! + +Niin he olivat vastatusten -- kummallakin omat velvollisuutensa lapsia +ja kotia kohtaan. Ei säkenettäkään entistä lempeä! -- -- + +Kehto, joka ensin oli alkanut keinua juhlamielisesti kuin rakkauden uusi +korkea veisu, oli ruvennut narisemaan kuivasti, jokapäiväisesti... + +Ja kuitenkin, -- työteliäimpinä, väsyttävinä tunteina tai hetkinä, +jolloin ajatukset askaroivat mahdollisimman kaukana, saattoi hänet +yht'äkkiä vallata haaveksuva mieliala; Letan ääni saada niin liikuttavan +rakkaan sävyn, että hänen suorastaan täytyi hiipiä kuuntelemaan, eikö se +toistuisi; keskellä painostavaa väsymystä hänen hahmonsa vilahtaa +sellaisena, joka toi muistoja ja sydämeen menneiden päiväin huumaavan +kaipauksen. -- Mutta Aletten omien asioiden täyttämä mieli ja silmät +epäsivät, tekivät mahdottomaksi tavoittaa häntä, välinpitämättömyyttä +itseään... + +Eikä hän kuitenkaan muuta voinut! Seisoessaan siinä hänen kiihkeitten +syytöstensä esineenä Jakob yht'äkkiä kiersi hurjan rajusti käsivartensa +hänen ympärilleen, veti hänet puoleensa ja suuteli. + +Se tuli niin yllättävänä ja Aletten kasvoissa kuvastui semmoinen +hämmästys, että Jakob riensi pois huoneesta. Hän tempasi auki konttorin +oven... Hän istui tuijottaen lattiaan, katsoi ja mietti ja havaitsi, +että menee päin mäntyyn... Hän raastoi ja uhrautui Aletten ja kodin +hyväksi -- eikö hänkin saattanut odottaa jotakin... + +Lopuksi hän painui mielentilaan, joka oli ollut hänelle vieras monta +vuotta -- hän itki... + +Mutta riitakysymykseen se vaikutti merkillisesti. Ei sanaakaan enää +Johan Henrikistä -- ja pojalle vain sävyisiä kehoituksia. Isähän +tarkoitti vain hyvää... + +Näytti siltä kuin Aletten silmiin olisi vilahtanut yhtä ja toista. + +Tuo äkillinen purkaus oli todella saattanut hänet ymmälle. Jotakin +tavatonta oli hänestä lähtenyt. -- Se ei ollut vain hurja päähänpisto; +jotakin sydäntävihlovaa, mitä Jakob ei saanut sanoin ilmaistuksi, paloi +hänen silmissään; Alette näki tuon ihmeen edessään ja hänen tuli häntä +sääli -- ja hän ilostui... + +Jakobin astuessa sisään oli illallispöytä huolellisesti katettu, tee +höyrysi lämpimänä ja hautuneena ja kaikki oli ihan valmista. Lapset oli +hiljakseen toimitettu pois tieltä, etteivät häiritsisi isää -- uuni +hehkui lämpimänä, lamppu oli sytytetty ja Alette hääri toimeliaana hänen +ympärillään. + +Hän pani ruokaa hänen lautaselleen, oli muistanut tuoda pöytään tähteet +eilisestä, vieraita varten valmistetusta ruokalajista, josta Jakob +erityisesti piti, ja jutteli vain kaikenlaisia hauskoja pikku asioita. + +Hän oli melkein nöyrä huolenpidossaan. Ja kun lapset tulivat sisään +toinen toisensa jälkeen toivottamaan hyvää yötä, sanoi hän tulonsa +heidän luokseen riippuvan siitä, lähteekö isä takaisin työhön vai jääkö +hän saliin istumaan. + +Jakobia liikutti kummallisesti vaimonsa hellyys, joka ilmeni hänen +olennostaan selvemmin kuin jos hän olisi sen sanoin ilmaissut. + +Ja kun hän kerran sattumalta kulki Jakobin ohi tämän istuessa +keinutuolissa koettaen kiinnittää kaiken huomionsa sanomalehteen, +tarttui Jakob äkkiä häntä käsivarteen ja veti hänet luokseen. + +»Voi!» puhkesi hän hiljaa sanomaan laskien Aletten käden otsalleen -- +»kuinka minä välisti kaipaan, kaipaan niin uskomattomasti edes yhtä +ainoaa hellää sanaa»... + +»Minähän en koskaan tiedä, mitä sinä milloinkin ajattelet -- sinulla on +mielessäsi metsät ja oikeusasiat... Jos tietäisin, että ajattelet minua, +niin saat uskoa... En käsitä, Jakob, että saatat olla noin kovin +lapsellinen»... + +Aikaisemmin päivällä Jakob oli kyyneliä vuodattanut, nyt lepäsi Alette +itkien hänen rinnallaan. -- Heistä tuntui, että he olivat löytäneet +toisensa uudelleen tänä iltana. -- + +-- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- + +Tämän selvityksen jälkeen oli heidän suhteensa muuttunut ihan +toisenlaiseksi ja lämpimäksi. Sen he molemmat tunsivat. + +Olihan selvä, että siinä vaadittiin vähän sovittelemista, vähän +myöntymistä kummaltakin puolen. Mutta he taipuivat siihen niin +mielellään! + +Jakobilla oli nyt usein aikaa lähteä vaimonsa kanssa ajelemaan, -- he +olivat molemmat nykyjään niin virkeät ja iloiset ja Alette entistään +kauniimpi, posket raikkaasta pakkasesta punoittaen. Jakob ehdotti, että +he lähtisivät yhdessä pitemmillekin matkoille -- hän jättäisi vaimonsa +jonkun hyvän tuttavan luo siksi aikaa kuin hän itse kävi asiansa +toimittamassa. Ja pari tällaista matkaa he tekivätkin. + +Mutta oli lapsiakin ajateltava; ei elämää kuitenkaan sopinut järjestää +yksin oman huvin kannalta. + +Ja jos hänen oli lähdettävä ulos iltaisin ilman Jakobia -- siitäkös +keskustelua ja sovittelua syntyi! Alette ei millään ehdolla tahtonut, ja +Jakobin oli kerta toisensa jälkeen vakuutettava, että hänen täytyi +kuitenkin istua työnsä ääressä myöhään iltaan asti, niin että oli +yhdentekevä, oliko Letta kotona vai ei. + + + + +XII. + + +Kesäinen aurinko paistoi pelloille ja niityille. Mutta kuivuiko olki vai +tuliko satoa -- se kysymys oli monin paikoin vain sivuseikka. + +Pääasia oli metsä ... metsä... + +Puiden latvat kummittelivat kaikkien mielikuvituksessa, niiden humu +täytti ilman, ne panivat veren levottomaan liikkeeseen. Metsällä +keinoteltiin, metsäasioissa matkusteltiin, ja metsän takia lähti maamies +liikkeelle, kauroilla syötetty hevonen kääsien edessä, jättäen talon +työt vaimon tai täyskasvuisen pojan hoitoon, pojan, joka maleskeli +kotona, morkkasi maatyötä raskaaksi ja mietiskeli vain, miten hän itse +pääsisi metsäkauppoihin käsiksi. + +Ei ollut helppo arvata, miten suuri oli niiden omaisuus, jotka nyt +omistivat metsää. + +Puutavarain hinnat olivat yhä nousseet ja niiden mukana maatilojen arvo. +Toinen huomiotaherättävä kauppa toisensa jälkeen päätettiin ja siirtyi +usein heti kolmannelle miehelle tuhansiin nousevalla voitolla. + +Oli jo kauan tuntunut siltä, kuin kiinteä maa alkaisi liikkua. Maatilat, +jotka olivat perintönä kulkenut isältä pojalle, siirtyivät nyt kädestä +käteen kuin panokset pelipöydällä, ja metsät vaihtoivat omistajaa miltei +yhtä nopeasti kuin siinä joululeikissä, jonka nimenä on »paikanvaihto.» + +Ja kerta toisensa jälkeen todettiin viimeinen kauppa parhaimmaksi. Mikä +keväällä oli näyttänyt uhkapeliltä, se osoittautui syksyllä +pilkkahinnalla tehdyksi kaupaksi. Metsänomistajilla itsellään ei ollut +mitään käsitystä siitä, mitä rikkauksia heidän metsissään piili, +sanottiin. + +Ja Jakobin konttorissa ja hänen välityksellään päätettiin monen monta +tuollaista kauppaa, joista kaikista hän nosti tuntuvat palkkiot. + +Jakob Mörkistä oli tulemassa varakas mies. Oikeusasioittensa ja monien +liikesuhteittensa kautta hän oli hankkinut itselleen laajan kokemuksen +metsäkauppojen mahdollisuuksista eikä häneltä suinkaan puuttunut +tilaisuutta sijoittaa rahojaan milloin mihinkin hyvään yritykseen. Ja +jos olisi laskenut yhteen kaikki ne metsäpalstat, jotka hän sen silloin +tuon tällöin oli ostanut tai joissa hän oli osakkaana, olisi tulos ollut +se, että hän oli seudun melko suuria tilanomistajia. Tämä aiheutti +tiheään matkoja, paljon liikehommaa ja yllin kyllin ajattelemista. + +Johan Henrikin ja Alfin ei enää tarvinnut pelätä, että isä tarkastaisi +todistuskirjoja useammin kuin kerran kuukaudessa, ja silloin he menivät +-- niin moitti häntä Alette -- kuin mestauslavalle. Vai olivatko +kertaakaan käyneet hänen luonaan, ilman että siitä oli surua koitunut? + +»Kenelle, Alette? -- lapsilleko vai minulle? Nähdä noitten pitkien +poikien säännöllisesti koristavan luokan alinta penkkiä?... Pahinta +tässä on, etten minä *aina* lauantaisin tarkasta heidän todistuksiaan, +vaan sinä, Alette! He vetävät sinua nenästä, minä näen sen selvästi ... +mutta minulla ei ole aikaa puuttua siihen.» + +»Pidät ainakin huolta siitä, että he oppivat sinua rakastamaani» + +»Minun on joka tapauksessa katsottava, että minä rakastan heitä... +Siksi, että sinä olet heille liian hyvä viikon kuutena päivänä, on minun +käytettävä keppiä seitsemäntenä. Ja kun se tapahtuu vain joka neljäntenä +lauantaina, kerääntyy tilitettävää sitä enemmän. Alf raaputtaa pois +arvosanansa -- seisoo edessäni peloissaan sinisine, silmineen, pitkine +kauloineen ja vaaleine kutreineen -- sinun kuvasi ilmi elävänä, kun olit +seitsemän- kahdeksantoista vuotta vanha. -- Ja sitten tuntea, miten hän +ihan vapisee käsissäni -- se on totisesti kuin pyövelintyötä, sen sanon +sinulle! No, enemmän minä tyhjää läimäytän kuin lyön.» + +Kuri Jakob oli usein poissa kotoa ja sillävälin kovin kiinni +konttoritöissään, sai hänen osuutensa ja valvontansa lasten +kasvatuksessa lähinnä vain ukkosilman luonteen. Hän raivosi hetken, ja +sitten oli tyyntä pitkän aikaa. Heti jälkeenpäin hän istui syventyneenä +työhönsä, mielessä korkeintaan jonkinlainen tyydytyksen tunne siitä, +että hän ehkä oli saanut asiat kääntymään paremmalle tolalle. Kun hän +sekaantui niihin, oli se toki tapahtuva voimakkaasti. + +Nämä hänen isällisyytensä ilmaukset, jotka purkautuivat konttorissa tai +sen ulkopuolella, vaikuttivat puoleksi tuskan tavoin koko taloon. Se +väikkyi poikien ilmeessä, kun isä joskus silitteli milloin yhden milloin +toisen pojan tukkaa kysyen, miten tänään oli koulussa käynyt. Mieli +keveni, kun hän taas lähti. + +Ja Alette oli häntä kohtaan ikäänkuin alituisella puolustuskannalla, -- +yhtä varuillaan ja valmis peittämään sitä, mikä voisi Jakobia suututtaa, +kuin harras avaamaan hänen silmänsä huomaamaan niitä erilaisia +merkittäviä ominaisuuksia, jotka rupesivat yhä selvemmin ilmenemään +heissä kussakin. + +On uskomatonta, miten helposti lapsen mieli voi murtua!... »Älä peloita +Alfia! Hän on niin kummallinen, hän saattaa iltapäivin istua monet +puolet tunnit pianon ääressä läksykirja nuottitelineellä ja vain silloin +tällöin lyöden muutamia ääniä. Nyt hän on tehnyt kokonaisen sävelmän, +kuuletko... Ja etkö näe, että Johan Henrikissä on jotakin älykästä; +mutta hän ei opi muuta kuin sitä, mihin hänellä on halua. Pakolla ei +hänestä mitään saa»... + +Ja täytyihän Jakobin myöntää, että vaikka hänen lapsensa eivät koulussa +olleet sankareita, oli toiselta puolen aika ihmeellistä, miten he, -- +vieläpä nuorinkin, Viking -- ymmärsivät käyttäytyä. Alettella oli +tosiaan suorastaan kyky istuttaa heihin miellyttävä ja säädyllinen +käytöstapa. + +Kun heille tuli vieraita, seisoi tuo pitkä, kookas Johan Henrik +eteisessä, tumma tukka lyhyeksi leikattuna ja somat kasvonsa +veitikkamaisina, kumarsi, auttoi vierailta päällysvaatteet, kantoi +tuolit ja haki kullekin mitä hän tarvitsi, yhtä maailmanmiehisenä ja +tarkkaavaisena kuin tottunut kavaljeeri. + +Ja kun hän sitten seisoi tuolin takana ja hymy huulillaan lausui +Vesselin »Koiranmurhan» tai »Talonpojan rengin nimeltä Hannu», niitti +hän kättentaputuksia kuin paraskin näyttelijä, joutumatta silti +vähääkään hämilleen. + +Hillityllä olennollaan veti Alf puoleensa yhtä suuresti, lian pujahti +naisten väliin ja seisoi aina jonkun vieressä tuttavallisesti +juttelemassa. Häntä ei tarvinnut pakottaa, vaikka saattoi panna +merkille, miten kalpean, hennon pojan kaulassa valtimo tykytti, kun +hänen tuli esittää se pieni pätkä, jonka hän itse oli säveltänyt, tai +soittaa jotakin oppimaansa. + +Ja pikku tyttö! -- yksitoistavuotias vaaleatukkainen Elisabet -- +juoksenteli edestakaisin Krabben portaissa. Hän oli jo ollessaan aivan +pieni liittynyt opettaja Krabbeen tai oikeastaan Krabbe häneen. + +Ja varma oli, että milloin ilma tuntui vähänkin painostavalta tai +levottomalta -- joko sitten oli erimielisyyttä vanhempien välillä tai +pojille läheni tilinteon hetki --, pujahti hänen lyhythameinen olentonsa +paksuine palmikkoineen Krabben ovesta sisään. Hän istui aluksi vaiti +kuin kana, joka kyköttää orrella, ja kuunteli pelon alaisena, kunnes +Krabbe alkoi kertoa ja sai hänen huomionsa käännetyksi toisaalle. + +Hän toi sieltä muassaan kaikenlaisia tiedonmurusia, joita hänen oli +kaikkea muuta kuin helppo selvittää veljilleen, jotka eivät olleet +erikoisen otollisia ymmärtämään häntä, vaan nauroivat ja pilkkasivat +Krabben omituisuuksia. Krabbe ja hänen olentonsa oli alati koulupoikien +sukkeluuksien maalitauluna -- vaikka hän toiselta puolen oli opettajista +se, jonka suola hänen erittäin säännöttömän opetustapansa ohella sekä +höysti heidän olonsa koulussa että avasi heidän silmänsä. + +Pikku Elisabet saattoi lukea läksynsä ja oleskella tuolla yläkerroksessa +kaiket iltapäivät, ja Alette oli levollinen siinä suhteessa, sillä tytön +arvostelukirjan, jonka hän toi Bangin tyttökoulusta, olisi voinut, +niinkuin Jakob sanoi, hyvin jakaa molempia veljiä kohti. + +Vanhemmat tiesivät aina, mistä hän oli löydettävissä. + +Yläkerros tarjosi hänen mielikuvitukselleen erinomaisen vaihtelevaa ja +monipuolista askarrusta, siellä oli -- rouva Krabben kyökkiä +lukuunottamattakaan -- kuvitettuja kirjoja, raskas punainen magneetti, +mikroskooppilasi ja erinäisiä pikku koneita fysikaalisia kokeita varten. +Ja suuren viheriän kirjoituspöydän alla oli yllin kyllin tilaa hyllyille +ja nukkekaapille. + +Itse istui Krabbe mielellään kumarassa uunin vieressä katsellen tyttöä +tämän leikkiessä tai selaillessa hänen kirjojaan ja suurta kuvitettua +mytologiaansa. + +... »Tiedätkö, sehän se teki jumalat niin säteilevän iloisiksi; heissä +oli niin paljon eloa, että he voivat riemuita ja iloita koko maailman +kanssa... Ja kun ihmiset surevat, niin ettei heistä aurinkokaan enää +näytä paistavan heidän päälleen, niin johtuu se siitä, etteivät he jaksa +elää elämän mukana.» + +»Pai pa--ai»... hän sanoi katsellen sormiensa lävitse puoleksi +umpeenpainunein silmin... »Kun kenen elämä on vain kuihtunut oksa; -- ja +kun hän on tehnyt sen suuren, suuren keksinnön, mitä eläminen merkitsee, +-- niin voi hänellä sittenkin olla jäljellä jonkinlainen puolielämä, ilo +siitä, että joku toinen saa elää. Se on kuin pieni viheriä lehti +paljaassa vesassa!...» + +Kun hän sitten käveli edestakaisin lattialla puettuna yönuttuunsa ja +jokin ajatus valtasi hänet, oli hänessä kuvakirjojen villin intiaanin +näköisyyttä. Hän otti lattialla pari haltioituneen ripeätä askelta, +suoristui sitten jonkinlaisella äkkinäisellä liikkeellä ja jäi vihdoin +seisomaan kädet yönutun taskuissa ja nyökäytellen päätään. + +Elisabet oli tottunut hänen tapoihinsa. Hän sulautui hänen mielikuviinsa +niinkuin kirjan kuvat. + +Kun Elisabet sitten tuli alas yläkerrasta, pistäytyi hän Tobiesenin luo +etumaiseen konttorihuoneeseen katsomaan, olivatko pojat siellä, tai +kerjäämään häneltä lakkaa, kyniä ja kynänvarsia. Tuo pyöreä, paksu +Tobiesen oli kaikkien heidän ystävänsä ja uskottunsa, joka hankki heille +paperia leijoihin ja paperihattuihin, pani kirjoihin päällykset ja +viivoitti heidän vihkonsa ja käden käänteessä laski poikien laskut, niin +ettei heille jäänyt muuta työtä kuin puhtaaksikirjoittaminen. + + + + +XIII. + + +Talvikelin aikana seisoi rautatienasemalla pitkä rivi rekiä kuormaamassa +pianiinoja, peilejä, kuomurekiä ja huonekaluja, joita piirikunnan +kaukaisimmissakin sopissa elävät tilanomistajat olivat tilanneet +pääkaupungista; samppanja ja muut viinit löysivät tiensä kellareihin, +jotka eivät ennen olleet nähneet juuri muuta kuin olutta ja viinaa. +Lakkaamaton tuontitulva rautateitse oli varmin todistus enentyneestä +varallisuudesta, joka vastasi kasvanutta hirsimäärää, minkä joki oli +tänä vuonna kuljettanut alas metsistä. + +Tiellä vilisi ajajia, nuorempia ja vanhempia, jotka pää täynnä +kauppasuunnitelmia, leveissä ja kapeissa reissä kiitivät iloista vauhtia +toistensa ohi, pysähtyivät ja tervehtivät, tai käänsivät hevosensa +pihaan pannakseen korttipelin käyntiin ja saadakseen sen varrella +kauppansa päätetyksi. + +Ja joulun edellä olivat junat täynnä vieraita, jotka hajosivat ympäri +seudun. Ilma oli täynnä jouluhumua, ylivuotavaa vieraanvaraisuutta, ja +ken jaksoi, olisi saattanut siirtyä kesteistä kesteihin, voi sanoa, yhtä +pitkälle kuin jokivartta riitti. -- + +-- -- Jakob ja Alette istuivat hyvin käärittyinä leveän reen perässä +lämpimän karhuntaljan alla, virkku, varma hevosensa aisoissa. He olivat +kotimatkalla suurista joulukutsuista ja tanssiaisista, jotka viidentenä +joulupäivänä oli pidetty tohtorin luona Nordsätissä. + +Tuuli ujelsi ja lakaisi jäätä, väliin pilkahti levottomalta pilviseltä +yötaivaalta kuutamon häivettä valaisten tuokioksi jokitien +kuusiviittoja. Mutta Jakob oli tottunut ja samoin hänen teräväkenkäinen +hevosensa. Hän olisi hyvin saattanut nukkua ajaessaan; hevonen piti +kyllä tiestä vaarin. + +Heidän oli ajettava puolikolmatta peninkulmaa, eivätkä he olleet +vaihtaneet sanaakaan matkan ensimmäisen puoliskon varrella, eivät edes +silloin, kuin Jakob kääri Aletten rekeen; Alette ei liioin ollut +vastannut mitään Jakobin kysyessä, oliko hänen hyvä ja lämmin. + +Jakob tunsi koko ajan, ettei Letta kuitenkaan ollut vaipunut unen +suloiseen helmaan; asiaa tarkemmin tutkiessa hän saattoi joistakin +pienistä liikkeistä päästä siitä selville. + +Rupesi ikäänkuin käymään hänen hermoilleen; tietenkin taas jokin +oikku... Mutta olkoon... Ei maksa vaivaa siihen sekaantua... Hep! + +Ajettiin hyvää vauhtia. Viitat ja puut kiitivät kuunvalossa ohitse tien +kummallakin puolen ja reki hetkahteli silloin tällöin syvennyspaikoissa +tai kun sattui jääpalanen eteen... + +»Nyt olemme Rolstadissa, Letta -- ei ole kuin puolisen peninkulmaa +jäljellä!» + +»Vai niin»... + +»Onko sinun mukava istua? -- Eikö tunnu ahtaalta?» + +»Ei, kiitos!» Letta siirtyi vain vielä kauemma. + +»Aioin todella olla huomaavainen sinua kohtaan, Letta.» + +»Vai niin -- kyllä sinä olet sangen kohtelias mies vaimollesi.» + +»Sitä eivät suinkaan kaikki vaimot voi sanoa,» Jakob arveli. + +»Sitä minäkin...» + +»Olet ollut niin rakastettava koko matkan; olen tuntenut eräänlaista +samansuuntaista liikettä heti kuin olen siirtynyt lähemmäksi. -- Se +mielihyvä on säästetty miehelle rekeen -- tietysti, kun hänellä on +vieraisilla ollut hauska.» + +Hän maiskautti hevoselle. + +»Enhän minä muuta tahdokaan kuin että sinulla on hauska, Jakob. Mutta on +hiukan merkillistä... Sitä tulee ajatelleeksi...» + +»Mitä merkillistä? + +»Noo, -- että olet niin hilpeä juuri siinä seurassa, missä neiti Thams +on.» + +»Vai niin -- nytkö vasta olet sen keksinyt?» + +»Sanon sen itsesi tähden; omasta puolestani en puhu siitä sanaakaan! -- +Mutta miltä luulet näyttävän, kun arvossapidetty mies, kuten sinä, tekee +itsensä narriksi nuoren tyttöhäiläkän edessä, tytön, joka vain koettaa +harjaantua mielistelytaidossa... Ja kun näin sinun tosiaan nousevan +pelipöydästä ja antautuvan vakaiseen keskusteluun tuon kutripäisen +pienen kaunottaren kanssa, joka nähtävästi pitää koko maailmaa vain +sokeripalana, mitä nakerrella somilla hampaillaan -- ja joka tänä iltana +on sinusta ja sinun huomaavaisuudestasi tehnyt suorastaan pilkkaa, -- +niin minä istuin -- minä vakuutan, en itseni tähden,» hän puhui torjuvan +kylmästi, »näpeissäni ja peläten, että ihmiset kiinnittävät huomiota +sinuun, ja toivoen olevani kaukana, kaukana!» + +»Nyt minä en vastaa sinulle mitään, Alette. Mahtanet olla sairas ... tai +nähdä näkyjä.» + +»Niin tietysti olen sairas; -- en virka enää sanaakaan siitä. -- Näkyjä, +sanot? -- niin minun täytyy sanoa, että illalla olin suorastaan +pahoinvoipa katsellessani sinua; kasvosi sulivat ihan voiksi ja +hunajaksi istuessasi häntä hakkailemassa -- ja vähän enemmänkin kenties! +-- ihastuksen huumauksessa.» + +»Kyllä osaat, saisit hävetä, järkevä ihminen -- saada raivostumisen +puuska siksi, että minä puhelen nuoren tytön kanssa! Jos tahdot tietää, +niin -- hän todellakin huvittaa minua -- ja ajattelen, että Berven saisi +hänestä hyvän vaimon. Niin miellyttävä koko olennoltaan, niin +ehdottomasti suloinen, kasvot eloisat ja mikä vartalo... Ellei Berven +nyt mene naimisiin, niin jää se ainiaaksi tekemättä.» + +»Kyllä ymmärrän, kyllä ymmärrän -- olet ihastunut.» + +»Tiedätkö mitä, Alette!» + +»Sanon vain, että pidä sinä huolta ystävästäsi; -- mutta saat antaa +anteeksi, että minä pyydän saada olla näkemättä, miten sinä kaikkien +silmissä teet itsesi narriksi. Sitäpaitsi, -- ole huoletta, Berven näkee +ensi silmäyksellä, että se tyttö ei ole kuin sokerileivos!» + +»Niinkö luulet?» -- Jakob hymyili itsekseen hiukan omituisesti. + +Alette ymmärsi hyvin, että Jakobilla oli jotakin häijyä mielessä, +sentapaista, ettei häneltä, Alettelta, tai ylipäänsä naisilta ollut +odotettava puolueetonta tuomiota tässä asiassa. + +... »Sinusta kai tuntuu, ettei ole paras ystävyydenosoitus, jos neuvoo +toista menemään naimisiin?» kysyi Jakob ivallisesti... »Onhan kukin +kohdaltaan tehnyt kokemuksiaan sen kultalinnun suhteen, jota onneksi +sanotaan! -- Se on kuin tämäniltainen kuutamo» hän mumisi itsekseen... +»koko lailla vaikea huomata. Sitä voisi yhtä hyvin sanoa pimeydeksi... +Hep, hep!» + +Hevosen kavioiden kapse kaikui tasaisen voimakkaasti ja säännöllisesti +jäisellä tiellä, ja yhtä mittaa sinkoili eläimen takajaloista jääpalasia +reen suojuslautaa vasten. + +»Käännä kaikki hyväksi taas, Letta», Jakob pyysi, käärien taljaa +paremmin hänen ympärilleen. + +»En muuta tiedä kuin että minun puoleltani on kaikki ollut hyvin koko +ajan.» + +»Niin, niin... Minusta ei meidän pitäisi ruveta kiusaamaan toisiamme +näin turhan takia. Meillä ei ole huolta minkäänlaista, jollemme sitä +itse hanki... Etkö myönnä, että olomme on kylläkin hyvä ... +inhimillisesti katsottuna... Hyvältä tuntuu päästä taas kotiin ja omaan +sänkyynsä», sanoi hän haukotellen. + + + + +XIV. + + +Ettäkö Johan Henrik saisi reput ylioppilastutkinnossa! -- Se oli +kerrassaan naurettava pelko. Mutta reput hän vaan sittenkin sai... + +Hän oli maannut pääkaupungissa ottaen yksityistunteja parina viimeisenä +vuotena, sittenkuin hän oli eronnut koulusta, jonka ilma lopulti muka +oli hänet tukahuttaa. Säännöllinen, jokapäiväinen pakko oli vähällä +nujertaa pojasta kaiken itsenäisyyden, oli kerrassaan tappaa kaiken sen, +mikä hänessä oli parasta! + +Pitkä salainen taistelu oli käyty, ennenkuin asia oli saatu +järjestetyksi. Johan Henrik oli itse syvästi vakuutettu, ja hänen +äitinsä oli itkukohtauksin ja kyynelin pannut parhaansa pelastaakseen +poikansa »musertumasta tuossa henkisessä polkumyllyssä». + +Miten loistavia kirjeitä Alette saikaan pojaltaan, niin sukkelia, että +ne olisi voinut painattaa jok'ikisen. Hän seurusteli vain huomattavien +henkilöiden kanssa, taiteilijat ja näyttelijät olivat hänen +sinä-tuttujaan, ja hän itse kirjoitteli -- vaikka tämä oli vain hänen ja +äidin yhteinen salaisuus -- runoja, sekä mitallisia että suorasanaisia. + +Isältä hän oli saanut kuivan kirjeen. Tietysti oli epäonnistumiseen +syynä se, että hän ei ollut tehnyt mitään tai oli tehnyt kaikkea muuta +paitsi sitä, mikä oli tarpeen. Oli ylipäänsä olemassa vain yksi keino, +jos mieli tulla joksikin: tarttua työhön täydellä todella ja keskittää +kaikki voimansa siihen. Ei tanssimisella eikä saavuttamalla kuuluisuutta +kotona jouluna eikä pääkaupunkilaisella hienostelulla miksikään tulla. +Lopuksi hän tahtoi huomauttaa, ettei hänen isäänsä eikä äitiänsä oltu +reputettu, vaan juuri hänet itse -- Johan Henrik. + +Aletten mielestä isän kirje oli sydämetön. Nyt juuri, kun poikaa oli +kohdannut niin suuri onnettomuus, hän olisi kaivannut hiukan rakkautta +ja lohdutusta! Hänen luonteelleen ei sopinut, ei ensinkään sopinut, että +hän joutui ystäviensä ylenkatsomaksi -- hän, joka juuri tässä suhteessa +oli niin äärettömän arkatunteinen. + +Äiti kirjoitti kirjeen toisensa jälkeen, ymmärsi niin hyvin, miksi oli +käynyt onnettomasti, mutta ainoastaan pyysi, rukoili, kerjäsi ja käski +häntä tulemaan kotiin. + +Mutta Johan Henrikillä ei näyttänyt olevan kiirettä. Vihdoin oli isän +nykäistävä voimakkaasti kellonvivusta. Hän lähetti sähkösanoman, jota ei +käynyt muuta kuin totteleminen. + +Ja lauantai-iltana kahdeksan aikaan Alette lähti, Viking kuskina, +kääseillä asemalle vanhinta poikaansa vastaan. + +Junan porhaltaessa asemalle he avonaisesta ikkunasta näkivät Johan +Henrikin istuvan innokkaasti keskustelemassa. + +Hän astui ulos harmaa kesäpuku yllään, pitkänä ja komeana, ja jäi, hattu +puoleksi koholla tumman tukan päällä ja monokkeli silmässä, seisomaan +kumarrellen; hän vastasi ja kumarteli yhtä mittaa, loppumattomasti, +sill'aikaa kuin Aletten sydän sykki odotuksesta. + +Ja kun Alette vihdoin oli syleillyt ja suudellut häntä, avasi Johan +Henrik uudestaan vaunun oven ja esitti: + +»Tahtoisin vain, että näkisitte äitini... Tuomari Lundberg rouvineen ja +miniöineen -- ruotsalaisia, äiti!» + +»Sangen hauskaa» -- vastasi Alette hymyillen ja tervehti. Häntä ei +huvittanut tutustua kehenkään Lundbergiin juuri nyt; mutta tuntui +kuitenkin hyvältä nähdä, että pojalle osoitettiin ystävällisyyttä. + +Viking, joka oli päässyt ripille keväällä, seisoi kädet taskussa hevosen +vieressä, puettuna puseropukuun, housunlahkeet saapasvarsissa. Hän +odotti, mitä veli sanoisi uusista kääseistä, joissa oli valonheijastaja +ja lyhdyissä paksut hiotut lasit. + +»Ei näy tuommoisessa oppineessa herrasmiehessä olevan paljoakaan +käytännöllistä älyä», tuumaili hän, kun Johan Henrik kiinnittämättä sen +enempää huomiota tuohon uutuuteen nousi kääseihin äitinsä viereen. + +Heidän ajaessaan sillan yli täytyi Aletten moneen kertaan puristaa +poikansa käsivartta... »Olen ollut niin levoton, niin kovin levoton +sinun tähtesi, Johan Henrik», hän huokasi. + +»Oh!» Hän katsoi kasvoissa karskin riippumattomuuden ilme alas jokeen, +-- »minullahan on tarpeen tullen kynäni!»... Kumea ahdistus nousi häneen +nyt, kun hän oli kohtaava isänsä. + +»No, sen tutkinnon sinä helposti suoritat ensi vuonna.» + +»Luuletko minun sitä epäilevän, äiti? -- siellä oli kolmesataa, kaikki +minua typerämpiä, jotka läpäisivät. Mutta että se sattui juuri siihen +aikaan, jolloin minä sommittelin uutta runoelmaa, sitä tietysti ei käy +isälle kertominen. Saa vain vaieta ja ottaa vastaan», hän sanoi +kohauttaen miehekkäästi olkapäitään. + +-- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- + +Tuossa tuli isä konttorista hienosti ja mukavasti sisustettujen +huoneiden läpi, joiden ikkunat ja ovet olivat helteisen kesäpäivän +jälkeen auki; hän tervehti ystävällisesti Johan Henrikiä, joka seisoi +äidin ja seitsentoistavuotiaan sisarensa seurassa. Hän taputti poikaa +hartioille: + +»Parempi onni ensi kerralla, poikani! -- nyt ankarasti työhön kiinni.» + +»Mutta ensin kesälupa, ja uusia voimia», puhui Alette hänen puolestaan. + +Vasta kun tämä isän tapaaminen oli onnellisesti ohi, alkoi Johan Henrik +huomata, mitä uutta oli hänen poissaollessaan lisää hankittu. Oviverhot +ja tuo pieni mukava sohva, jossa kolme saattoi istua seläkkäin sekä +ruokakaapin yläpuolella riippuva suuri neliskulmainen peili, jossa hän +oli ruokasaliin tullessaan nähnyt oman kuvansa, siihen sen enempää +huomiota kiinnittämättä, sukeltautuivat nyt äkkiä ikäänkuin pimeästä +esiin. + +Hän selitti avomielisesti, että oli ihanaa tulla kotiin. Ja äiti!... hän +oli vielä vähän lihonnut, mutta se sopi hänelle hyvin. + +Ja Elisabet -- »on suorittanut keskikoulututkintonsa» oli hän +sanomaisillaan -- mutta sanat tarttuivat kurkkuun ja hän sanoi sen +sijaan: »miten pitkäksi hän on kasvanut!» + +Hän oikein riemuitsi päästyään äskeisestä painostuksesta, jutteli +kaikenmoista, kertoi sukkeluuksia ja kaupunginkuulumisia, ihmetteli ja +puhui toiveistaan, kaikki samassa puhetulvassa. + +Nytkös hän lukisi! Jahka vain ensin lepäisi. Laudatur-arvosanan hän +ottaa; vaikka samantekevää se muuten oli elämässä, minkä arvosanan saa. +Ainakin hänelle, joka ei koskaan ammattimieheksi aikonut. + +Ja sitten oli tuomari Lundberg, jonka kanssa hän tänään matkusti, +kutsunut häntä käymään heillä, syksyllä hän siellä pistäytyy, mutta ei +ennen kuin oli saanut valmiiksi sen teoksen, jota hän parastaikaa +kirjoittelee... + +-- -- Alette tunsi mielessään aivan toisenlaista rauhaa nyt, kun hänellä +oli kaksi poikaa kotona, vaikka he pitivätkin suurta hälinää ja +käänsivät talon nurin. + +Milloin oli lähdettävä sinne, milloin tänne, väliin kuljetti Johan +Henrik häntä vieraisille perheisiin, joissa hän ei koskaan ollut +ajatellut käydä, siksi vain, että talossa oli hauska nuori herra, jonka +kanssa puhella, tai kaunis nuori tytär, ja väliin hän taas yhdessä +muiden nuorten kanssa lähti eväineen pariksi kolmeksi päiväksi isän +metsiin. + +Mutta eihän tällainen levottomuus mieltä kalvanut niinkuin se alinomaa +ajatuksissa pyörivä tieto, että pojat ovat omissa hoteissaan poissa +kotoa. Ja kun hän vielä saa kotiin Alfinkin Tharandtista Saksista, jossa +hän opiskeli metsänhoitoa, silloin tulee sieluun ihan rauha -- kaikki +lapset niin lähellä, että saattoi heihin käsin koskea! + +»Tässä on Alfilta kirje», hän sanoi Johan Henrikille, joka astui eräänä +aamuna sisään äidin vaihtaessa pukua. »Hän iloitsee siitä, että hänellä +on vain parin tunnin matka Dresdeniin, jonne hän aina voi lähteä +musiikkia kuulemaan. Hän kertoo käyvänsä siellä aina kuin Wagneria +esitetään... Isän mielestä hän menettää liiaksi rahaa; mutta onhan nyt +musiikki kaikkein viattominta huvia, mitä hän voi itselleen suoda! Ja +pitäähän hänen olla vähän reilu kaikkien noiden rikkaiden +tilanomistajanpoikien seurassa, jotka siellä Tharandtissa opiskelevat. +Ne ovat kunnon tovereita, hän kirjoittaa. -- -- Minun tulee aina niin +sääli sitä poikaa, hän on niin omituisesti kiintynyt musiikkiin... Saat +nähdä, Johan Henrik, että musiikkimies hänestä olisi pitänyt tulla!» + + * * * * * + +Kesäloma oli mennyt ja vietetty mahdollisimman hauskasti; sitä +koetettiin venyttää niin pitkälle kuin vain Alfia saattoi pitää kotona, +ennenkuin tuli lähtö Tharandtiin. + +Näistä kahdesta kotiinsaapuneesta pojasta, jotka olivat, voi sanoa, joka +perheessä tutut ja rakastetut, tuli ikäänkuin talon ylpeys. + +Kotona kävi alinomaa nuorisoa, ja he saivat poltella isän sikareja ja +käyttää talon molempia hevosia, jotka päivän ohjelman mukaan palvelivat +vaunu-, kääsi- ja ratsuhevosina. + +Se ilo oli nyt mennyttä. Alf oli matkustanut, Viking kävi koulua ja +Johan Henrikin piti isän määräyksestä lukea kahden yksityisopettajan +johdolla. + +Kodin kellolaitos oli vedetty ja käynyt tasaisesti jo viikon päivät. Isä +istui alati työskennellen konttorissa, ja Johan Henrik luki ja tupakoi +omassa huoneessaan pihan toisella puolen. Jakob näki opettajien tulevan, +toisen kello yksitoista aamupäivällä, toisen kello kolme iltapäivällä, +ja sitten tunnin kuluttua lähtevän Tuo säännöllisyys saattoi hänet +hyvälle tuulelle, vaikka hänellä muuten nykyjään oli yhtä ja toista +ajattelemista. Eräs puutavaraliike oli lakkauttanut maksunsa, ja saattoi +viedä häviöön pari Jakobin maaseutuystävää. Joka tapauksessa asia +aiheutti hänelle matkoja ja huomenna hänen oli lähdettävä muutamaksi +päiväksi pääkaupunkiin. + +-- Johan Henrikistä tuntui niin kummallisen loma-ajantapaiselta, +sittenkuin isä oli aamulla lähtenyt, -- sai kuljeskella huoneissa +piippunysä suussa ja laulaa ja rallatella tarvitsematta pelätä isän +ankaraa tutkivaa katsetta: -- »Etkö istu huoneessasi lukemassa?» + +Hän tuli ja meni; mutta aamupäivätunnista oli selviydyttävä. Hänen +oikein piti ponnistaa päästäkseen viime hetkessä läpi pari lukua +Liviusta. + +Sitten tuli päivällinen, -- ja kahden aikaan posti ja sanomalehdet, +joissa aina oli jotakin uutta tutkittavaa. + +Ei, hän ei ollenkaan ollut lukutuulella tänään, -- voihan toki tämän +yhden kerran lähettää pienen kirjelipun kandidaatti Hansenille, että +tänään ei matematiikka sujunut... + +Tuli loma-iltapäivä! + +Hän pyöri ja tanssi äidin ja siskon ympärillä salissa. + +»Lähdetkö minun kanssani ajelemaan, Elisabet?» + +»En kiitos -- saat yksin ajella matematiikkaasi pakoon. Minun nähdäkseni +sinä olisit voinut päntätä sitä päähäsi.» + +»Oh-hoo, niin omantunnontarkka minun puolestani», hän pilkkaili +sisartaan teennäisen tuntehikkaana... »Vai emme mitenkään tahdo lähteä, +emme veljen seurassa -- meillähän on niin paljon hauskempi Krabben +luona, kun tuo erinomaisen mieltäkiinnittävä tuleva tohtori saapuu +sinne!... Saattaisimme muuten myöhästyä -- hänen seuransa on varmaan +hyvin hauska, tuon Morten Finnen! -- Keskustella tuollaisista korkeista +asioista, joista naiset pitävät» -- hän puhui ylimielisesti -- »siitä, +mitä voi tehdä maailman parantamiseksi, ja muusta sellaisesta. -- Tuolla +yläkerroksessa on iltapäiväisin koolla punainen seura... Ja *sinä* olet +punainen, siksi että Morten Finne on punainen, -- jos hän olisi +keltainen, niin tietysti sinäkin olisit keltainen. Ja Morten Finne on +punainen, koska Krabbe on punainen -- kuin keitetty krapu, -- ja siellä +hän käy tietysti saadakseen tavata sinua eikä suinkaan koulupoika +Johnsenia, jonka ovat saaneet täyshoitolaiseksi... Sillä tavoin riippuu +toinen asia toisesta!» + +»Johnsen on juuri yhtä paljon koulupoika kuin sinäkin, Johan Henrik! +Vaikka hän tosin ei vielä ole tehnyt sitä lähempää tuttavuutta +ylioppilastutkinnon kanssa, kuin sinä», letkautti Elisabet +harmistuneena. + +»Hän on työjuhta, tyttöseni, -- ja hänestä tulee arvattavasti oikea +virkanousukas, niinkuin kaikista harjaantuneista ja hyvin valjastetuista +työjuhdista voi tulla» hän vastasi kohteliaasti kumartaen. + +... »No niin, sitten minä ajan Lidbergiin ilman rakastettavaa +sisartani.» + +»Tule sinä minun kanssani, Viking», hän kehoitteli. + +Viking hymyili pilkka suupielissä: + +»Hevosellako sinä aiot lähteä -- vai kenties lentäen?» + +»Kun vain ei tarvitse lukea -- etkös tuota älyä, -- niin sama hänelle, +nelistääkö vai lentää», huomautti Elisabet. + +»Niin, katso, Tobiesen on mennyt Ruskolla asiamatkalle, on poissa tämän +päivän ja huomisen, Musta seisoo tallissa takajalka kääreessä, kaviossa +on, näetkös, tulehdusta.» + +Sepä oli harmillista -- mutta ymmälle ei sen takia tarvinnut joutua, +miten saisi vapaapäivän kulumaan. + +Hän otti hattunsa ja lähti kaupungille voudin luo kahville ja asianajaja +Dahlille teelle ja sinne illaksikin lyömään korttia naisten kanssa. + +Maata pannessaan hän tunsi jonkinlaista lievää katumusta siitä, että +säännöllinen työjärjestys, johon hän nyt oli päässyt, oli tullut +keskeytetyksi, ja hänen unisessa mielessään pyöri hämäriä aikomuksia +huomispäivän varalle. + +Hän muisti ne vielä aamulla, kun nousi ylös, ja pukeutuessaan hän +ajatuksissaan alkoi tehdä tavanmukaista yhtä tyydyttävää kuin huvittavaa +laskelmaa siitä, miten pitkälle hän jouluun mennessä pääsee, kun hän +joka päivä lukee niin ja niin monta säettä Homerosta ja niin ja niin +monta lukua latinaa j. n. e. + +Hänen päähänsä juolahti aihe, ja siitä oli saatava runo syntymään, +ennenkuin se haihtuisi tiehensä. + +Tuntui kovin houkuttelevalta saada kerrankin päästää henkensä vapaaseen +lentoon. Ja kun hän lähetti epuun opettajille, ei hän sitä tehnyt +saadakseen lomapäivän, vaan työpäivän ja kaikkein ankarimman. + +Hän istuikin kirjoittelemassa yhtä mittaa päivälliseen asti. + +Mutta tämän voimannäytteen jälkeen hänen tietenkin tuli levätä +iltapäivä. + +Illalla Tobiesen vihdoin palasi Ruskolla ja Johan Henrik alkoi miettiä, +minne hän huomenna lähtisi. + +»Oletko todellakin pyytänyt Gudbrandia laittamaan kääsit kuntoon», kysyi +Viking kiihkeästi tullessaan sisään. -- »Ajattelehan äiti, Johan Henrik +aikoo ottaa Ruskon, vaikka se on ollut kaksi päivää ajossa. Mitähän isä +sanoo, kun hän saa sen kuulla?» + +»Sinä kai ilmoitat, vai mitä?» + +»Minä luulen, että hevonen itse tekee sen, jahka olet sillä ajellut». + +»Elä nyt riitele, Viking», äiti pyysi. »Voihan Johan Henrik ajaa +varovasti ja Gudbrand antaa kauroja eteen. Ei hän tästä puolin enää +montakaan ajomatkaa tee, kun pitää lukea lujasti.» + +Viking lähti harmistuneena huoneesta. + +»Oletko huomannut, miten Viking aina säälii hevosia, Johan Henrik», +kysyi äiti miettiväisenä. »Kaikki, mikä on käytännöllistä, siinä hänen +alansa, -- hevoset ja ajot. On oikein hauska nähdä hänet asemalla +hääräämässä pakettien ja tavarain kimpussa... Isän täytyy hankkia +hänelle toimi, joka sopii hänelle sitten tuonnempana ... talo +hoitaakseen. -- Ellei isää olisi, niin minä en saisi häntä pistämään +jalkaansakaan kouluun. Sillä kun se poika sanoo, että hän välittää viis +kirjoista, niin hän sitä tarkoittaa ... totisesti...» + + + + +XV. + + +Todeksi se sittenkin osoittautui, se, millä Johan Henrik alituisesti oli +kiusaillut sisartaan, vaan johon Alette ei vähääkään ollut uskonut; oli +sillä pojalla merkillinen silmä! + +Eräänä päivänä -- lunta tulla tuprutti taivaasta kuin se olisi ollut +pumpulia täynnä -- Elisabet oli käynyt makuukamarissa isän ja äidin +puheilla ja sitten kasvot onnesta loistaen ja säteillen ja hehkuen +syössyt portaita ylös Johan Henrikin ohi; -- tämä näki, että jotakin oli +tekeillä, ja arveli tulen päässeen irti Krabbella, kuten hän perästäpäin +sanoi. Hetken kuluttua palasi Elisabet hiljaa ja juhlallisesti +asianomaisen, lääketieteenylioppilas Morten Finnen rinnalla. + +Jakobin täytyi tunnustaa, että asia oli tullut kerrassaan yllätyksenä -- +noin yht'äkkiä tuntea tyttärensä käsivarret kaulassaan, juuri kuin hän +istuu mietteissään ja vaivaa päätään Varaasin metsän +kiinnityspapereilla... + +Tietysti hänen olisi pitänyt aavistaa jotakin tällaista; Elisabethan +kävi jo yhdeksännellätoista. Mutta kun hän ei elänyt kotitapausten +keskipisteessä, vaan ikäänkuin niiden radan kehässä, niin -- -- -- + +... Talossa oli siis ollut kuunvaloa, mutta hän ei ollut nähnyt mitään! + +... Intelligentti nuori mies, siltä ainakin näyttää -- ja katsoo +rohkeasti tulevaisuuteen... Aloittaa tämän elämän pettävän unelman kuten +me muutkin... Onhan meillä syytä olla tyytyväisiä. + +-- -- Tyytyväisiä, oli Jakob sanonut -- tyytyväisiä... + +Mutta juuri tätä havaintoa ei Alette voinut tehdä itsestään. + +Hän ei lainkaan kuulunut niihin, joiden mielestä oli nostettava suuri +riemunhälinä joka kerta, kuin kaksi ihmistä sai päähänsä ruveta +uskottelemaan toisilleen kuvitteluja, joista oli herjettävä vähin erin +vuosi vuodelta. -- Hän oli ollut naimisissa alun kolmattakymmentä vuotta +ja ennättänyt tehdä kokemuksiaan. Hän ja Jakob olivat kerran luottaneet +haavekuvaan niin lämpimästi kuin konsaan kukaan... + +Kun hän ajatteli, miten vavahtelevan kukkuroillaan sanomatonta, hurjaa +onnea ja uskoa sen kestävyyteen hän silloin oli ollut -- ja nähdä nyt +Elisabet samanlaisena!... Niin, se oli kuin muistaa maljakkoa, joka oli +täynnä raikkaita, tuoksuvia kukkia... + +Maljakko kestää -- se on kai luonnon järjestys. -- Mutta kukat... Että +pitääkin tehdä itsensä onnettomaksi kohdistamalla kaikki +mielikuvitusvoimansa tuohon onnenhaaveeseen -- yksistään siihen... + +-- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- + +-- -- Kihlajaiskesteissä oli opettaja Krabbea erinomaisen hauska +katsella; Johan Henrik tarkasteli häntä pitkin iltaa. + +Hän liikkui juhlallisen hiljaa nurkasta toiseen nyökäyttäen päätään +ihmisille, jotka eivät ymmärtäneet, miksi, vaan niinpiankuin mahdollista +vetäytyivät hänestä erilleen. Ja vähän väliä hän loi veitikkamaisen, +isällisen katseen sinnepäin, missä Elisabet seisoi. + +Vasta illalla, kun punssi oli tuotu sisään, pääsi hänen juhlatunnelmansa +puhkeamaan sanoiksi. Hän tarttui äkkiä vanhaa kuuroa kapteeni Böckmania +takinnappiin... + +»Ihmissydän, nähkääs, ajaa veren kulkemaan yksitoista jalkaa sekunnissa, +se tekee kuusisataakuusikymmentä jalkaa minuutissa, kapteeni! -- +Ajatelkaapa kaikkea tuota itsetiedotonta voimaa, joka ihmisessä on -- +sillä tavoin sydän tekee työtä seitsemänkymmentä vuotta -- +seitsemänkymmentä vuotta! -- Ja ajatelkaa sitten, mikä voiman määrä +sillä onkaan käytettävänään vetoon ja työntiin, rakkauteen ja vihaan! +Puhutaan käyttämättömistä koskista ja vesivoimasta; -- mutta tässä on +kokonaisen maailman käyttämätön -- hm-m» sanoi hän hoksattuaan suotta +tuhlaavansa ruutia... + +Krabben sydän oli tulvillaan tänä iltana, ja lopulti hän pääsi sinne, +jonne koko illan oli tähdännyt, talonemännän luo, joka oli tähän asti +ollut kiinni muilla tahoilla. + +»Mitä on elämä, rouva -- mitä elämisen lahja?»... Hän katsoi +surumielisen tutkivasti Alettea silmiin -- ja Krabbe saattoi olla +kaunis, siitä ei voinut olla eri mieltä, ajatteli Alette. -- »Eikö ole +totta, että jaksamme laskea ne kerrat, jolloin voimme sanoa eläneemme? +Ne ovat elämässämme ne loistopisteet, joita emme koskaan unohda, joskin +kaiken muun peittää pimeys... Jospa saisimme koko elämämme muodostumaan +todelliseksi elämäksi? -- tai, rouva, kun se meiltä luisuu, lapsemme... +Voi *elää* suuressa rakkaudessa»... + +-- Tuo on kyllä kaunista, aprikoi Alette itsekseen jälkeenpäin. Mutta +opettajahan oli peräti epäkäytännöllinen. + +Häntä vaivasi ajatus, että Krabben vaikutuksesta tuo korkealentoinen, +ruusunpunainen elämänkäsitys oli syöpynyt Elisabetin vereen. + +Hän ei voinut olla koettamatta edes hiukan järkyttää tyttärenpä +mielikuvia; ehkä hän siten herättäisi hänen, arvostelukykynsä -- +keskellä sitä huumausta, missä tyttö nyt eli. + +»Ethän sinä vain, Elisabet, kuvitelle, että se, mitä nyt tunnet, on +poikkeus kaikkien muiden kihlautuneiden tunteista; kaikki tyynni ne sinä +aikana ovat yhtä rakastuneita. -- Ei sitä voisi jälkeenpäin uskoa»... +pääsi häneltä hairingossa. + +»Jos tietäisin, ettei tätä kestä», puhkesi Elisabet intohimoisesti +vastaamaan, »niin purkaisin kihlauksemme vielä tänä päivänä!» + +»Niin sitä puhuu, kun on äärimmillään vireessä. Mutta elämässä on niin +monta puolta. Voihan kuitenkin tuntea tyydytystä -- arvokas, turvattu +asema -- lapset... On se ainakin toista kuin elää yksin.» + +»Tuhat kertaa mieluummin minä eläisin yksin, äiti, kuin olisin koko +elämäni iän sidottuna toiseen ihmiseen, jota en rakastaisi -- en +rakastaisi niin paljon, etten voisi elää ilman häntä! -- Ajatella, etten +hänestä koskaan, koskaan pääsisi irti, -- sehän olisi pahempaa kuin +elinaikuinen orjuus... Enkö silloin mieluummin purkaisi!» + +»Tuo on nyt vain pingoittuneisuutta, joka on sinuun tarttunut tuolta +ylhäältä Krabbesta! Ajattelehan sentään vähän -- tahtoisitko tosiaan +sittenkään purkaa, jos tietäisit, että olonne kenties muuttuisi +tympeäksi ja jokapäiväiseksi -- esimerkiksi kymmenen vuoden perästä? +Ajattele tarkkaan... Et suinkaan haluaisi noita kymmentä vuotta +olemattomiksi; -- niiden muistolla voisi olla helpompi elää.» + +Elisabet tuijotti äitiinsä; hänen mieleensä välähti jotakin ... +kerääntyi yhtä ja toista isän ja äidin keskinäisestä suhteesta. Ja +kääntyen äitiinsä hän kysyi vain: + +»Mutta miksei se sitten kestäisi, äiti?» + +Äiti pudisti päätään, hän ei tahtonut kajota siihen puoleen. Hän seisoi +ompelupöytänsä ääressä käsitellen ompelutarpeita, omiin mietteisiinsä +vaipuneena... »Tuo Krabbe on kummallinen, hänessä on kuin +päähänpintynnäisenä saada jokin selvitetyksi... Nyt hän on kaikesta +sielustaan kiintynyt sinun kihlaukseesi. -- Aikoinaan olimme me, minä ja +isäsi, äsken naimisiinmenneinä, hänen harrastuksensa esineenä... Voitko +sinä ymmärtää sitä?» + +»Minä ymmärrän sen niin hyvin, äiti! Hän on tietysti aina ollut liian +ruma ja omituinen ja kummallinen, jotta kukaan nuori tyttö olisi hänestä +huolinut, ja rouva Krabbe on tosiaan liian vähäpätöinen kaikin puolin, +eikä ymmärrä häntä; -- eikä hän koskaan ole mahtanut olla sieväkään; hän +näyttää siltä, kuin hän olisi leikattu poikki alhaalta ja jäänyt liian +matalaksi. -- Ja kun on sellainen sydän ja sellaiset lahjat kuin +Krabbella -- on melkein, kuin hän olisi joutunut autiolle saarelle.» + +Äiti katsahti häneen hieman hämmästyneenä: + +»En tiedä, Elisabet, mutta joskus tuntuu minusta kuin sinä olisit +vanhempi kuin äitisi!» -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- +-- -- -- -- + +-- Kova välttämättömyys se vasta panee rautaa ihmiseen, päätteli Jakob. +Varallisuudessa kasvatetuista tulee vain heikkoja ja velttoja... + +Morten Finnessä oli toisenlainen vauhti ja varmuus kuin mitä Jakob oli +tottunut näkemään omissa pojissaan. Opintojensa rinnalla hän antoi +tunteja voidakseen pysytelläidä yliopistossa ja hankkiakseen lisää +niihin vähiin varoihin, mitä hän kotoa sai. Vain lakki +vaaleakiharaisessa päässä ja lyhyt harmaa takki -- olisipa hän +kehoittanut Johan Henrikiä tai Alfia menemään sillä tavoin puettuna +vieraisille!... + +Jakob oli alkanut pitää tuosta pojasta. Elisabet olisi totisesti voinut +valita huonomman. + +Häntä harmitti Johan Henrikin veltto työskentelytapa -- poika otti asian +kovin mukavalla kannalta, ja hän rupesi pitämään häntä hiukan silmällä +ja valvontansa alaisena, vaikk'ei se ollut nuoresta herrasta erittäin +mieleen. Sanoivathan opettajat, Hansen ja Jentoft, että poika luki. +Mutta aina vain valui tupakansavua hänen pihan toisella puolella olevan +huoneensa puoliavoimesta ikkunasta, ja yks kaks tuli tuttavia, joille +oli tarjottava lasi olutta. Aina niin siunatun runsaasti aikaa! + +Arkihuoneessa ollessaan hän vain askaroi maatilalle rakennettavan ja jo +alullepannun huvilan piirustusten ja luonnosten kimpussa. + +Tämä kaikki hermostutti Jakobia juuri nyt, jolloin hän olisi mieluummin +lykännyt huvilan rakentamisen ensi vuoteen, kunnes taas puutavarain +hinnat alkaisivat nousta. Ulkomaan markkinat olivat tällä haavaa täynnä +tavaraa, niin että oli mahdoton saada kunnollisia hintoja. Mitä varten +sitten hankkia uusia menoja! Hänellä oli totisesti yllin kyllin huolta +ja raha oli nykyjään kallista. + +Hän ei voinut päästä vapaaksi jonkinlaisesta huolestumisesta, minkä +aiheuttajana oli eräs Varaasin metsän yhteisistä asiakumppaneista, +tilanomistaja Vingaard. Sitä miestä pidettiin, jos ketään, vakavaraisena +-- toivottavasti oli kaikki vain puhetta; mutta tosiaan liikkui +erinäisiä huhuja takuista ja pulaan joutumisesta... + +No, sehän oli sellaista, johon oli viisainta olla kajoamatta ennen +aikojaan -- tuli vain pysyä vaiti... Mutta olisipa ihme, ellei hän, +jahka kuollut aika hintojen alalla on ohi, pääsisi hänestä eroon... Hän +oli todellakin vähän säikäyksissä. + +-- Mutta Johan Henrikin huolettomasta sielusta oli ihan samantekevää, +mistä rahat tulivat! Jakob näki hänen istuvan arkihuoneessa puolet +iltapäivää paperikääröt edessään pöydällä, miettien ja tutkien; sai +arkkitehti Holmin puolelleen tekemään uusia luonnoksia ja piirustuksia +ja lopuksi Aletten ja kaikki muut ihan intoihinsa. Perustus oli +välttämättä oleva valmis, ennenkuin maa menee routaan -- ja hirret +vedätetään paikalle kelin tultua! + +Totta tosiaan ei saattanut käsittää, mitä isällä oli sitä vastaan, että +soma sveitsiläiskuosinen huvila seisoisi valmiina syksyyn mennessä... + +-- Mieliala laskeutui koko lailla painuksiin, kun Jakob eräänä iltana, +vähääkään perustelematta, lyhyesti ja päättävästi ilmoitti panevansa +tätä hommaa vastaan, josta he kaikki olivat niin kovin iloinneet. + +Johan Henrik sanoi selvään kaikki, mitä sanottavaa oli, äiti oli niin +täydellisesti hänen puolellaan, suunnitelma kaikin puolin niin mainio ja +kunnossa; mutta hän puhui kuuroille korville; vihdoin hän lähti +mielenosoituksellisen kuuliaisena vihellellen omaan huoneeseensa, ja +Viking nykäisi, hiukan liian kovaan paukauttaen, oven perässään kiinni. + +»Ellei tuo nyt ole samaa kuin säästää pennejä, mutta antaa markkojen +mennä, niin hänen järkensä seisoo!»... + +»Sinä tuotat todellakin lapsille surua tuolla itsepäisyydelläsi, Jakob», +sanoi Alette illallisen jälkeen kiihtyneenä. -- »Johan Henrik on pannut +siihen niin paljon älyä ja työtä --; minä näin, miten se koski häneen.» + +»Paljoa parempi olisi, jos hän panisi älyä ja työtä siihen, millä +rakentaisi tulevaisuutensa. Mutta hän tekee kaikkea muuta paitsi sitä, +mitä hänen pitäisi tehdä.» + +»Se on oikein, morkkaa häntä nyt siitäkin, että hänellä on lahjoja; +hänhän on ilmeinen arkkitehti.» + +»Toivoisin vain, että hän saisi professoritkin vakuutetuiksi! -- +Ylipäänsä, hänellä on aivan erikoiset lahjat -- kuluttamiseen; on +kasvatettu rikkaan miehen pojaksi»... vastasi Jakob luoden katseen +vaimoonsa. + +»Sinä kai tarkoitat, että se on minun syyni, Jakob! -- Sinulla on +ainakin se etu puolellasi, että voit sanoa, että olet välittänyt vähät +heidän kasvatuksestaan -- paitsi milloin oli toruttava tai rangaistava. +Senpä vuoksi et ole voittanut heidän luottamustaan -- ja siksi ei +sinulle liioin merkitse paljon, että särjet heidän ilonsa. -- Ole +huoleti, kyllä Johan Henrik ja Viking muistavat tämän illan, jolloin +heiltä kaunis rakennus romahti kokoon! Sillä tavoin sinä riistät heiltä +uskon, Jakob. -- -- Minä kyllä omasta puolestani voisin mukautua, kun +vain näkisin yhden ainoankin järkevän syyn. Mutta noin vaan sanoa: ei -- +ja ei ... se ei vaikuta kehenkään hyvin, tiedätkö. -- Minäkin olin +siihen ajatukseen paneutunut, olimme suunnitelleet kaikki valmiiksi -- +oman huoneen Johan Henrikille, kun hän tulee ylioppilaslakki päässä, ja +Alfille ja Elisabetille ja hänen sulhaselleen. Ja sitten kielto -- +perheen isä ei sitä tahdo»... + +Jakob näki, miten pettymys oli nostanut kyynelet Aletten silmiin, miten +hän taisteli poikainsa jokaisen toivomuksen puolesta... + +»Rakentakaa päälle, rakentakaa päälle»... Hän peräytyi itkettyneiden +kasvojen edessä. + + + + +XVI. + + +Jörgen Bervenin komea, musta, höyryävä hevonen ja hänen hienot, +kiilloitetut rattaansa, joihin tieltä oli räiskynyt lokaa, tulivat +portista Mörkin pihalle. + +»Ollaanko täällä kotona, Gudbrand, Mörk itse, tarkoitan?... Vai niin -- +konttorissa... Pane talliin ja harjaa hyvin ... äläkä heti anna sille +vettä»... hän huusi kiiruhtaen matkalaukku kädessään portaita ylös. + +Hänen liikkeensä olivat yhä samat nuorekkaat, vartalo vain laihuuttaan +terävämpi ja luisevampi kuin ennen, ja partaan oli ilmestynyt korvain +seutuville ja keskelle leukaa harmaita täpliä. + +Jakob tuli häntä vastaan jo käytävässä ja näytti aikovan viedä hänet +saliin. + +»Älähän, selvitämme asiat ensin tuolla konttorissa», pyysi Berven. + +»Ajattelin vain, että ehkä lasi viiniä maistuisi hyvältä näin matkan +jälkeen.» + +»Tuolla sisällä tulee kuitenkin pitkät jutut -- parempi saada se sitten +perästä päin... + +Mutta mistä tässä nyt on kysymys, Jakob?» hän sanoi, kun sisäkonttorin +ovi oli sulkeutunut heidän jälkeensä. »Et sinä tavallisesti minua tuolla +tavoin kutsu -- tulee kirje suoraan metsiin... Olet huonolla tuulella, +huomaan minä. -- Ethän vain ole huolissasi --?» -- Hän katseli häntä: +»Tai et suinkaan tarkoittane saada minua mukaan yrityksiisi?... Siihen +et minua saa, sen minä sanon. Et iki päivinäni!» + +»Pikemmin tahtoisin itse päästä erilleni; -- tuo Varaasin metsä tekee +tukkani harmaaksi.» + +»Mitä vielä, metsä on hyvä!». + +»Meidän on täytynyt lunastaa neljäs mies, tilanomistaja Vingaard pois +koko kaupasta, Mathiesenin ja Ringnæsin ja minun; hän on näet vararikon +partaalla! -- Ja sitten olen kovassa rahapulassa nykyjään... Tämän jutun +takia on minun ollut pakko ottaa suuret maksut niskoilleni -- ja raha on +kaikkialla niin tiukassa, ettet usko. Menot -- ne vain ovat varmat. -- +Niin, nyt olen kyllä selviytynyt tämän vuoden maksuerästä, mutta minä +sanon sinulle, että olenkin ihan puhtaaksi nyljetty -- on täytynyt +kerätä kokoon kaikki mahdolliset varat, niin että konttorikassakin on +typö tyhjä. Mutta nyt ovat nuo jokapäiväiset suoritukset alati +kiusaamassa... Minä vakuutan sinulle, että oikein säikähdän, kun joku +tulee konttoriin; en enää voi maksaa kuittaamalla vanhoja saatavia, +minulla täytyy aina olla rahat kädessä. -- Enkö ole mielestäsi +laihtunut?» + +»Kyl-lä -- kyllä oletkin.» + +»Niin, jollen, niin kiitos vahvan ruumiinrakenteeni, sillä pahemmassa +pulassa en ole eläessäni ollut», Jakob huokasi. + +»Niin, sinä et juuri ole tottunut vastatuuleen.» + +»Kuulkaa, Tobiesen» -- Jakob huusi ovesta, »ilmoittakaa, että herra +Berven on täällä ja jää päivälliselle!» + +»Katsohan, Jörgen, lyhyesti sanoen, sinä voit säästää minulta monta +huolta, jos nyt lainaat minulle viisitoistatuhatta kruunua yhdeksi +vuodeksi, sillä ehdolla että saati maksaa ne takaisin vähitellen. +Sinullahan on rahaa viljalti.» + +»Heti paikalla; olisit sen voinut sanoa jo tuossa salaperäisessä +kirjelapussasikin.» + +»Oletko hullu! Minäkö omalla nimikirjoituksellani vakuuttaisin, että +olen rahapulassa!» sanoi Jakob leikillä, mieli jo keventyneenä. »Eihän +niillä muuten niin kiirettä ote, kun vain saan heti kuin tarvitsen.» + +Berven istuutui kirjoituspöydän ääreen ja otti kynän käteensä. + +»Kunpa puutavaramarkkinat taas vähän vilkastuisivat», sanoi Jakob. + +»Saamme kai varustautua kärsivällisesti odottamaan, kunnes Lontoon +varastot ovat alkaneet vähetä.» + +»Hm -- puutavaraliike on ollut melkein pysähdyksissä viime vuoden +keväästä asti», jupisi Jakob kävellessään edestakaisin lattialla. + +»Tietysti, kun ihmiset ovat kaataneet metsää ja lastanneet laivoja kuin +hullut. Tämä puuska on kestettävä -- se voi tuoda hyvääkin mukanaan, +seuloa pois vastuukyvyttömyyttä hiukan... Kas niin, siinä on +maksuosoitus.» + +»Kiitos, Jörgen!» -- Jakob kulki vielä pari kertaa lattian poikki ja +pysähtyi sitten paperi yhä kädessään Bervenin eteen. + +»Mitä sanot nykyisistä ajoista, Jörgen?» + +Berven istui Jakobiin päin kääntyneenä ja nojaten kyynärpäätäin +kirjoituspöytää vasten. + +»Mitä sinä arvelet, joka olet liikeasioissa kiinni? Katsopas, joka +kerran on saanut oman nahkansa pelastetuksi kärventymästä, sillä ei enää +ole oikeaa tuntoa.» + +»Jospa minä tietäisin!» Jakob alkoi vihellellä. + +»Niin kauan kuin maailmassa rakennetaan, tarvitaan myöskin hirsiä», +Berven arveli. »Ja ovathan kaikki pätevimmät liikemiehemme, niinkuin +ammattikielellä sanotaan, ehdottomasti yksimieliset siitä, etteivät ajat +enää voi vakavasti huonota.» Ääni kuulosti hieman epäilevältä. + +»Niinhän sitä väitetään, -- on pidettävä kortit kädessään -- ei myydä +mitään», virkkoi Jakob vilkaisten omituisesti Berveniin. »Eikä kukaan +voi sanoa, mistä tuuli huomenna puhaltaa. Mutta se vain on varma, että +jos tätä tyyntä jatkuu, keikahtaa moni mies. Nyt ne juovat totia ja +pelaavat korttia ja odottavat nykäystä nousuun päin -- ja kirjoittavat +toisilleen papereita. Rahasta vain on kova puute»... + +-- Päivällisellä kohdistui perheen jäsenten keskustelu uuden kesähuvilan +sisustukseen. Se oli jo kohta valmis, ruokasalista vain puuttui +joitakuita kapineita. + +Johan Henrik oli äsken palannut kotiin. Hän oli keväällä taas yrittänyt +suorittaa ylioppilastutkintoa ja saanut reput -- tulos, jonka hän otti +vastaan ylevällä mielentyyneydellä. Pääasia oli yksinomaan se, että +hänen sielunsa kärsi siinä tutkinnossa vauriota niin vähän kuin suinkin, +jotta hän kerran voisi päästä siihen päämäärään, johon hän todella +pyrki. + +Hän oli aamupäivällä käynyt puuseppä Willumsenin luona katsomassa, miten +pitkällä huonekalut olivat... + +»Leikkauksilla varustetut, ilman täytettä ja patjoja; mutta tyyli!» -- +hän selitti Bervenille; -- »ei tuollaisia hinteliä sorvattuja tuoleja, +jotka kohta särkyvät ja heiluvat kolmella jalalla. Yksinkertaista ja +mukavaa, sen periaatteen puolella minä aina olen ollut, kaiken +sivistyneen maun nimessä. Eikö niin, Berven?» + +»Niinpä kyllä -- niin...» Hauska olisi tietää, millä puolella Jakob on, +-- hän itsekseen ajatteli, -- luultavimmin kukkaronsa. + +»Sinun pitäisi käväistä katsomassa, Berven», ehdotti Viking, -- »pian +sinne hevosella pistäytyy iltapäivällä, minä tulen mukaan. Nyt on pohja +ojitettu, niin että siellä on ihan ruti kuivaa. Ja me voisimme mennä +kalaan, jos haluat, ahvenia ja haukia on kosolti. Mutta ikävä kyllä, +vain ruuhipahanen ... isän täytyy tankkia ensi kesäksi oikea vene, +sellainen, johon voi panna purjeet.» + +»Ne tarpeet saamme lykätä toistaiseksi, Viking», keskeytti isä lyhyesti. +»Et saa alati keksiä uusia ostettavia.» + +»Järvessä on niin paljon kaloja, että ne kyllä pian veneen maksaisivat, +isä», vastasi Viking järkähtämättömällä varmuudellaan. »Minä ajan siellä +ollessani itse kivet laituria varten.» + +»Niin, ette voi uskoa, miten paljon siinä on ollut työtä», jatkoi +Alette. »Ja syksyllä saa puutarhuri istuttaa sinne hedelmäpuita ja +marjapensaita. Lapset toivovat niin hartaasti, että me siellä omassa +talossa sitten parin vuoden perästä vietämme hopeahäitämme. Onhan +hauskaa, jos puutarha siihen mennessä jo on hiukan kasvanut.» + +»Ja sitten me riitelemme nimestä», sanoi Viking, »Minä tahtoisin sen +Kuusivaaraksi tai Haukkavuoreksi.» + +»Niin, nimi se tosiaan tuottaa meille enimmän vaivaa», selitti Johan +Henrik, sivellen kädellään kaunista tummaa tukkaansa. + +»Tietysti siitä tulee jokin arkipäiväinen Tyynelä tai Lepola tai +Iltarauha»... + +»Tja! Se on senaikuinen murhe,» virkkoi Jakob väliin. »Ei totisesti ole +sillä hyvä, että saa huvilan rakennetuksi, -- on myös katsottava, millä +mielellä sinne sitten astuu sisään.» + +»Millä mielellä -- onhan toki katsottava, että iloista mieltä riittää +hopeahääpäiväksi; -- se on kuitenkin juhla, jota *lapset* aina +muistelevat,» huomautti Alette painavasti. + +»No niin; lapset»! -- Jakob koetti nauraa. + +»Minulla on siis jossakin suhteessa etua, rouva, -- minulla ei ole +lapsia,» sammalsi Berven; »minä saan elää itseäni varten»... Hän söi +tapansa mukaan hyvin hitaasti ja he istuivat odottaen, että saisivat +tarjota hänelle enemmän purolohta. + +»Silloin ei ainakaan saa kokea pettymystä, kun on niin onnellinen, että +voi rakastaa vain itseään» -- vastasi Alette, kädessään ruokaliina, jota +hän löi pöytää vasten. + +»Mitä sinä, Elisabet, sanot siitä asiasta?» kysyi Berven tuttavallisesti +nyökäyttäen hänelle päätään. »Oletko kuullut hänestä mitään, tuosta +medisiinaristasi? + +»Minä olen niin iloinen, kun äidin on lähdettävä ostamaan uutimia», +vastasi Elisabet hyvillään; »pääsen hänen mukanaan pääkaupunkiin.» + +»Niin, kyllä meidän on hankittava yhtä ja toista uutta, Jakob, jos +mielimme huvilasta saada iloa tänä vuonna. -- Minä aion asua setä +Vosgraffin luona; he ovat oikein loukkautuneet, kun en tullut sinne +hänen ensimmäisenäkahdeksatta syntymäpäivänään. Ja silloinhan on parasta +ottaa kaikki yhdellä kertaa -- sänkyvaatteet, matot ja muut»... + +»Ja muutamia peilejä pitää siellä huoneissa välttämättä olla,» lisäsi +Johan Henrik. + +»Onko ehkä tarkoitus jatkaa lukuja uu-uutta tutkintoa varten siellä +maalaiselämän hiljaisuudessa?» kysyi Berven, jota Johan Henrikin varma +ylimielisyys harmitti. + +»Miksei!» kuului välinpitämätön vastaus. Johan Henrik ei välittänyt +pistopuheista. + +»Niin, miksei?... Siellähän on tilaisuutta nuorelle herrasmiehelle niin +moneen hauskuuteen: kalastukseen, metsästykseen, urheiluun»... pisteli +Berven. + +Syntyi kiusallinen äänettömyys. + +Alette oli loukkautunut. Berven saattoi tässä talossa sanoa mitä vain +tahtoi -- tietysti tuon vanhan, pyhän ystävyyden nimessä! + +»Niin» se minun täytyy sanoa,» virkkoi hän, »että kaikessa, mikä koskee +tuota huvilaa, minä ehdottomasti noudatan Johan Henrikin mieltä, -- +senhän itse arkkitehtikin on saanut tehdä.» + +»Se nyt ei minun itserakkauteeni yhtään vaikuta, äiti; tuo arkkitehti +Holm ei ole sen enempää kuin keskinkertainen kyky.» + +»Vai niin, -- no koska olet niin perillä niistä asioista, niin -- hm -- +kai sinulla on myös tarkka käsitys laskuista?... Ne ovat niin sanoakseni +leijan pyrstö, ne» -- jatkoi Berven tyynesti, kääriessään ruokaliinaansa +kokoon. + +»Kiitos ruoasta,» sanoi Jakob, nousi jotenkin äkkiä ja työnsi tuolin +pöydän alle. »Lähetä kahvi konttoriin, Alette!» + +-- He istuivat taas kahden kaikkein pyhimmässä kahvia juoden, ja Jakobin +piippu tuprusi vahvasti. + +Bervenillä oli oma merenvahapiippunsa mukanaan kotelossa ja omaa +valikoitua tupakkaansa. + +Hän seisoi vielä pienen pöydän ääressä sohvan vieressä täyttäen erittäin +huolellisesti piippuansa. Nyt hän raapaisi tulta ja imi piippuaan, +kunnes se oli kunnollisesti syttynyt. + +»Hm ... puh ... kuulehan, Jakob,» sanoi hän jääden seisomaan nysä +puoleksi koholla kädessä ja katsellen ystäväänsä... »Minun täytyy sanoa, +mitä minä ajattelen, näetkö, Jakob -- minusta tuntuu aika omituiselta, +että annat koko perheesi istua tuolla tietämättömänä kuin taivaan linnut +siitä, että sinulla on tällä haavaa rahahuolia. + +Jakob; joka istui sohvassa, rykäisi tahdottomasti. + +»No niin -- se on minun ajatukseni!... Tuntui, suoraan sanoen, kuin +olisin nähnyt palasen takaperoista maailmaa kuullessani, miten he kaikki +-- vaimo ja lapset -- vain koettavat purjehtia ja soutaa ja kaivaa ja +matkustaa sinun rahasi kuittiin; -- ja juuri nyt!... Minun täytyy sanoa, +velihopea, että minun on sääli Alettea; hän on sekä liian hyvä että +liian järkevä tuolla tavoin rusinoilla ja manteleilla syötettäväksi; -- +sinähän et anna hänelle vihiäkään mistään! Häntä on sääli totisesti. Ja +sinä olet -- no, nyt sen tiedät... Mene, ja paranna itsesi!» + +Jakob katsahti häneen äkkiä; hänen kasvoihinsa kohosi jotakin, mutta hän +malttoi mielensä. + +»Niinpä niin -- minun on otettava oppia sinulta, joka puhut +kokemuksesta?... Tällainen suhde on kuin kokonainen koneisto, -- sinä et +siitä tiedä mitään, usko pois... Etkö luule, että hänelläkin on kyllin +ja joka puolella omia surujaan, puuhaa ja huolta lapsista, jotka nyt +kerran ovat hänen heikkoutensa! -- Vieläkö minun lisäksi pitäisi +pelästyttää rahahuolilla, joihin hän ei ole vähääkään tottunut -- ja +jotka tietysti kasvaisivat hänen mielessään suuremmaksi kuin ovatkaan. +Kenties säikäyttäisin hänet kuoliaaksi... Kyllä sinä puhut!» + +Berven poltteli kiihkeästi... »Suot hänelle vain miellyttävyydet -- +säästät pieniltä suruilta ja tuotat hänelle kaikkein suurimman, -- sen, +ettet luota häneen!... Sen ver-verran ymmärrän minäkin avioliittoa, että +tiedän, ettei vaimo koskaan miestään siitä kiitä... Päinvastoin pitäisi +hänen -- vihata sellaista miestä... tuntea itsensä halveksituksi ja +syr-syrjäytetyksi!» + +»Ratsasta sinä vain keppihevosellasi, Jörgen, niin minä polttelen. -- +Tiedänhän minä vanhastaan, että sinä siinä kohdin olet aika +kaunopuheinen. Mutta näetkö, sinä tajusit käyttää kauppaoloja hyväksesi +ja siksi sait metsää; mutta naimisasioita, jotka ovat aina pyörineet +päässäsi sekavana vyyhtinä, sinä et ole tajunnut ja siksi et ole saanut +vaimoa itsellesi... Minulla ei tosiaan ole enempää sanomista, eikä +toivoakseni enää sinullakaan! Istu nyt mieluummin rauhassa äläkä intoile +toisten asioista; seisot siinä kuin mikäkin pitkä kuiva tulitikku, joka +on syttynyt palamaan.» + +Mahdollista on, että ystävän sekaantuminen hänen perheasioihinsa olisi +käynyt päinsä jossakin muussa tilaisuudessa; mutta jo päivällispöydässä +olivat nuo lainatut viisitoistatuhatta kruunua alkaneet ikäänkuin painaa +ja ahdistaa Jakobin taskussa. Hän ei ollut ensinkään tottunut +lainanottajan asemaan. Tuolla ruokasalissa hän oli tuntenut häpeävänsä +ja olevansa ikäänkuin tilivelvollinen ystävälleen, joka kerta kuin jokin +menoerä mainittiin. Ja täällä konttorissa seisoi nyt itse lainanantaja +hänen edessään ja tutki kaikki, mikä hänen oli, -- sydämen ja munaskuut. +Tietysti hänellä oli siihen oikeus, niin kauan kuin Jakobilla oli hänen +viisitoistatuhatta kruunuansa hallussaan! + +Berven ei ollut se mies, jonka tapoihin kuului lähteä lyötynä +väittelystä. Hän koputti piippunysää kämmeneensä. + +»Joka tapauksessa vaadin terveeltä järjeltäsi, ettet vapaaehtoisesti ota +päällesi tarpeettomia suruja ja huolia. He eivät aavista vaivaavansa ja +kiusaavansa sinua... Tartu asioihin hiukan kiinni ja asetu noita +hullutuksia vastaan, niin saat pian talosi paremmalle pohjalle!» + +Jakobin silmien eteen ilmaantui tuo paperi, joka hänellä oli +lompakossaan -- kolmeen taitteeseen käännetty pankkiosoitus ja siinä +vinossa allekirjoitus: Jörgen Berven. + +... »Tuo kesähuvila vetää ja imee sinulta rahaa joka päivä... Lykkää +vain sen valmistaminen asuttavaan kuntoon ensi kevääksi, niin pääset +huolista; -- onhan kesä jo kohta puolissa. Eikä totisesti Johan Henrik +talveksi kesähuvilaa tarvitse!»... + +»Sitä kannattaa ajatella, Jörgen,» virkkoi Jakob laskien aikaa sitten +sammuneen piippunsa kahvipöydälle. -- »Mutta olen tässä miettinyt +muutakin sinun jutellessasi.... Näetkö, olen laskenut, että voin +jotenkuten selviytyä ilman noita viittätoistatuhatta kruunuasi.»... + +»Mutta Jakob hyvä, sinä voit pitää ne pari, kolme vuotta, jos tahdot!» + +»Kiitos -- tai neljä, tahdot kai sanoa; mutta se ei ole laina, se +sellainen.» -- Hän otti esiin lompakkonsa ja ojensi maksuosoituksen +Berveniä kohti... »niin, kiitos vaan, Jörgen, tässä saat sen takaisin!» + +»Ei, ei, kyllä minä totta tarkoitan» -- hän tarjosi sitä Bervenille -- +»se on kuitenkin kerran maksettava ... en tahdo, että sekin vielä on +minua painamassa.» -- + +Berven seisoi hetkisen hiljaa... »Kieltäydytkö ottamasta -- minulta?» + +»Jos minun on pakko lainata, niin lainaan mieluummin pankista, -- niin +en ole tekemisissä kenenkään mieskohtaisen velkojan kanssa.» + +»E-et siis tahdo ottaa sitä -- Jakob?» + +Berven seisoi paperi kädessä; se vapisi vähän. + +»En voi,» vastasi Jakob päättävästi. + +»Etkö?...» Bervenin silmät kostuivat. + +»Vai niin -- no niin -- -- sitten et sinä minua enää tarvitse, Jakob», +-- hän puhui hitaasti, -- »mikäli ym-ymmärrän ... ja siinä tapauksessa +pyydän saada hevoseni valjastetuksi; -- tahdon mielelläni päästä tuonne +metsään vielä tänä iltana.» + +»Tietysti niinkuin itse tahdot, Jörgen! -- Minusta tosiaan on ikävää, +että olen sinua näin kauan pidättänyt. Minun olisi ensin pitänyt +ajatella, miltä lainaaminen tuntuu.» Jakob ihan toivoi Bervenin pian +lähtevän. + +Berven ei puhunut enää sanaakaan. Hän otti matkalaukun ja laski sen taas +kädestään, seisoi siinä päällystakki yllään kalpeana ja epäröiden, +menisikö hän sisään hyvästi jättämään. + +Hän avasi oven raolleen ja nyökkäsi jäähyväiseksi Elisabetille, joka +istui salissa. + +-- Jakob seisoi kylmän kohteliaana portailla, kun hänen vanha ystävänsä +taakseen katsomatta ajoi tiehensä mustalla, virkulla juoksijallaan.... + +Hän jäi hetkeksi katselemaan Bervenin jälkeen, harmahtava pää paljaana. + +»Taidanpa olla ihan järjiltäni!» pääsi häneltä vihdoin, kun hän äkkiä +lähti konttoriin. + +... Ihan järjiltään hän oli taitanut olla! -- Eronnut ainoasta vanhasta +koetellusta ystävästään -- vaimon takia, joka ei ollut lähempänä hänen +luottamustaan ja huoliaan kuin -- hm... + +Hän kulki kauan edestakaisin konttorissa. Nysästä, jonka hän tapansa +mukaan oli pistänyt suuhunsa, mutta unohtanut sytyttää, hän oli purrut +suukappaleen halki hampaittensa välissä. + + + + +XVII. + + +Jakob astui konttoriin, piiska vielä kädessä, riisumaan vyön ja +sudennahkaturkin yltään. Hän oli ajanut koko päivän ja kasvot +punoittivat pakkasesta. + +»Martin Ringnæs on tehnyt vararikon, Tobiesen! -- Me saamme nyt, +Mathiesen ja minä, ottaa maksettavaksemme myöskin hänen osansa Varaasin +metsästä.» + +»Vai tehnyt vararikon? -- Onko kummempaa kuultu -- sellainen rikas +mies!» + +»Rikas, niin! He kaatuvat kaikki tyynni -- koko siirtäjäseurue kuin +korttitalo.» + +»Niin, niin -- tuo onneton sahalaitos, joka heidän piti saada niin +suurenmoiseksi omine laivoineen ja muine vehkeineen!» puhkesi Tobiesen +harmistuneena. + +Jakob koetti pari kertaa kärsimättömänä potkaista toista matkasaapasta +jalastaan. + +»Antakaa minun auttaa», pyysi Tobiesen. + +»Tietysti on ollut niitä, jotka ovat ajoissa hoksanneet, mistäpäin tuuli +käy. -- Nyt me olemme kyllä kaikki viisaita, Tobiesen -- nyt +perästäpäin»... Hän sinkosi saappaan kauas lattialle. + +»Niin, nuo keinottelijat», jatkoi Tobiesen itsepintaisesti, »he luulivat +istuvansa Kaliforniassa. On ne rajansa kevytmielisyydelläkin!» + +»Huh, luulenpa, että aiotte keittää itsenne täällä tänä iltana!... Ei, +ei, älkää tehkö mitään», sanoi Jakob ja tarttui ovenripaan mennäkseen +sisään; »ulkoatulleesta tuntuu tietysti kuumalta.» + +»Kuulin sinun tulevan», sanoi Alette tullen häntä vastaan kyökinovella, +»ja käskin lämmittää vähän päivällistä viilokkia; et kai ole vielä +syönyt...» + +Hän meni taas kyökkiin jouduttamaan ruokaa. + +Salissa ei ollut ketään; Elisabet oli mennyt kaupungille, kertoi +palvelustyttö, joka tuli uunia kohentamaan. + +Hän asteli edestakaisin lattialla. + +»Mutta Alette, kuulehan», hän avasi kärsimättömänä kyökinoven, »kestääkö +nyt näin kauan, ennenkuin saa hiukan ruokaa kokoon? -- Ja lähetä joku +sytyttämään lamppu!» + +»Kohta, ystäväni, kohta on kaikki kunnossa; -- kun et vain pitkästy, +Jakob!» + +Alette sytytti ison, kauniin lampun ja laski alas uutimet, sillä aikaa +kuin tyttö kattoi pöydän ja toi ruoan sisään. + +»No nyt, Jakob, kun saat ruokaa, niin tulet hauskemmalle mielelle.» + +Alette istuutui pöytään vastapäätä, sukan kudin kädessä. + +»Saimme korin olutta tänään Kristianiasta. Se on juuri tuota, jota on +edessäsi. -- Kävitkö tuomarin luona? Etkö?... Olet ollut pitkällä +matkalla, Jakob, neljä, viisi päivää poissa; tuskin muistankaan; -- +elämä on nykyjään niin yksitoikkoista, olemme niin yksinämme, -- +Elisabet vain ja minä»...--. + +Hän huomasi, että Jakob oli huonolla tuulella, ja koetti päästä perille +syystä. + +»On sattunut niin monta vararikkoa viime aikoina. Voudin luona ei +puhuttu eilen muusta kuin huonoista ajoista», hän aloitti. + +»Ni--in, niistäkin voi keskustella aika hauskasti!» + +»Mutta asianajajathan ansaitsevat rahaa niistä. Et suinkaan siitä sano: +sen pahempi! Jakob?» kysyi hän. + +Sukkelaan liikkuvat puikot kiilsivät lampunvalossa kiusallisen +hermostuttavasti suoraan Jakobia silmiin. + +»Valo häikäisee silmiäni, etkö voi siirtää vähän lamppua, Letta», sanoi +hän ärtyisästi. + +»Kyllä, ystäväni!» + +»Ja sitten on tullut kirje Vikingiltä», hän taas yritti. »Hän ei ole +oikein tyytyväinen; maanviljelyskoulu on liian teoreettinen, hän sanoo. +Hänellä on, sillä poloisella, niin kova halu päästä Skotlantiin! Mutta +saat itse lukea kirjeen. -- Ja Alf»... + +»Kyllä tiedän, Alette -- yhdentenätoista päivänä hänen tulee saada +rahaa! Ja Johan Henrikin myöskin...» Hän vapisi; -- »tietysti, heidän +täytyy saada päivälleen.» + +»Niin, tietysti heidän on saatava ne täsmälleen, Jakob. Miten he raukat +muuten tulisivat toimeen? Ja onhan meille pieni asia muistaa olla +säntillinen.» + +»Niin, tietysti»... + +Jakob oli mennyt konttoriin ja Alette istui taas yksin arkihuoneessa. +Lampunvalo lankesi tumman puvun olkapäille ja hänen täyteläisille, +sangen luonteenomaisille kasvoilleen. Niissä oli surumielinen miettivä +ilme ja hän kutoi ahkerasti. + +Mikähän Jakobiin oikeastaan on mennyt? Hän oli jo kauan tuntenut, että +jotakin oli kierossa... He olivat nyt melkein yksikseen -- lapset kukin +omalla tahollaan. Mutta tuntui ihan kuin hänen käsivartensa eivät +ulottuisi Jakobiin! + +Hän kuuli miehensä ottavan päällystakin ylleen ja lähtevän ulos. -- + +»Eihän lamppu vain jäänyt palamaan tuolla sisällä?» kyseli Alette +Tobiesenilta, joka seisoi lakki päässä, lähtövalmiina; -- hän tahtoi +vain tietää, oliko Jakob aikonut tulla pian kotiin vai lähtikö hän +klubiin. + +Ei, kyllä lamppu oli sammutettu. + +»Sanokaa minulle, Tobiesen», -- Alette istuutui hetkeksi +konttorihuoneeseen -- »Mörk oli vähän niinkuin huonolla päällä tänään, +enkä tullut häneltä syytä kysyneeksi; siksi olen vähän levoton. Eihän +hän liene hävinnyt mitään juttua? Minä tiedän, että se aina koskee +häneen kipeästi.» + +»Ei, rouva», Tobiesen tuijotti pienillä terävillä silmillään +kirjoituspöytään -- »ei ainakaan mikäli minä tiedän.» + +»No, sehän on hyvä, olisi ollut ikävää istua koko ilta yksin +mietiskelemässä, mikä mahtaa olla vinossa. Mutta, Tobiesen -- olisiko +hän joutunut riitaan tai epäsopuun jonkun kanssa?» + +»Ei toki, mikäli tiedän, rouva -- ei suinkaan!» + +»Nythän on ihmisillä niin huonot ajat täällä päin. Kenties on +miehellänikin rahallisia vaikeuksia?» kysyi hän kiinnittäen huomiotaan +Tobiesenin kasvonilmeeseen. + +»Niin, mahdotontahan on päästä ihan ehjänä kaikesta, kun on niin monessa +mukana». Tobiesen kaiveli kynällä pöytää ikäänkuin miettiäkseen, miten +hän jatkaisi... »Ja niiden, jotka ovat keinotelleet metsällä, saattaa +nyt olla paljonkin kestettävä.» + +»Täälläkin voisi siis olla jonkinlainen vaikeus kestettävänä?» +tiedusteli Alette epäröiden. + +»Ei täällä meillä» Tobiesen virkkoi sukkelaan. -- »Ei rouva saa minua +väärin käsittää. Ei, me täällä, me katselemme vain niitä muita... Jos +tuomiopäivä tulisi kaiken tuon keinottelun ylitse, niin -- ho-ho-hoo -- +niin ei meillä täällä sentään hätä häilyisi!» + +»Ei tietenkään, Mörkillähän on oma hyvä toimensa ja hän on niin +arvossapidetty ja vakavarainen... Ja tiedättekö, -- jos häviäisimmekin +jonkun verran; -- niin, vaikka menettäisimme kaikki nuo metsätilat, -- +niin minä totta tosiaan en päästäisi huokaustakaan, Tobiesen! En ole +koskaan toivonut rikkautta. Ne ovat sittenkin kaikista onnellisimmat, +joilla on vain riittämiin asti, mitä tarvitsevat, ja olen varma siitä, +ettei Jakobille ole ollut paljonkaan iloa noista metsistään -- vaivaa +vain ja huolta! Eivätkä ne kuulu hänen alaansakaan, hänellä olisi ollut +kylliksi tekemistä omassa toimessaan... Eikä Alf, josta nyt tulee +metsäherra, siksi ensinkään sovellu; -- jospa edes Viking olisi +ruvennut...» + +»Teidän kai pitää lähteä, Tobiesen, minä näin, että Teillä oli lakki +päässä, kun tulin tänne.» + +-- Olisiko Jakobilla todellakin rahahuolia? hän mietti. + +Jakob loikoi varmaankin valveilla öisin; kynttilät hänen huoneessaan +olivat usein aamuisin ihan loppuun palaneet... + +Ei, Alette ei päässyt selville hänestä -- hän saattoi äkkiä suuttua +pienimmästäkin syystä. Ja hullummaksi asia vain kävi, vaikka hän +tarkoitti parasta ja hellävaroen koetti päästä häntä lähemmäksi. + +Häntä harmitti, että hänen noin oli kautta rantain täytynyt urkkia ja +tutkia Tobiesenia päästäkseen selville siitä, mikä oikeastaan oli +hullusti. + +Hänen ajatuksensa kiersivät joka suunnalle. + +Eihän hänellä vain ollut mielitiettyä, johon hän oli rakastunut! -- -- +Sitäkö hän ehkä sureskeli! Ne miehethän voivat saada sellaisia +päähänpistoja... Oliko hän, Alette, ollut ihan sokea? Jakob oli aina +niin synkkä ja kiivas, kun hän tuli kotiin matkoiltansa... + +Hänet valtasi silmänräpäykseksi hurja tuska; ja hän haeskeli lähimmästä +ympäristöstään ja kauempaa tuota mahdollista rakkaudenesinettä. + +Seuraelämässä Jakob jutteli kyllä mielellään naisten kanssa -- saattoi +olla hyvinkin rakastettava, kun sille päälle sattui. -- -- Mutta joku +erityinen!... hän pudisti päätään. + +... Tietää, että Jakobin oli paha olla, että hän kärsi; -- ehkä vain +jonkin kuvitellun huolen takia, ehkä turhamaisuudesta?... Ja kuitenkin +seisoa lukitun oven takana... Katkeruus nousi hänen sydämeensä; tuntui +melkein kuin hän vihaisi häntä! + +Kun Alette tuli saliin, istui Elisabet lukemassa sulhaseltaan saamaansa +kirjettä; -- hän oli tietysti säästänyt sen herkkupalan koko iltapäivän, +postin tulosta asti. + +Häntä kiusasi aina nähdä tyttärensä niin tavattoman varmana ja +turvallisena tulevaisuudesta, ikäänkuin elämään ei kätkeytyisi mitään +vaaraa; -- ja nyt tänä iltana, kun hän ajatteli kaikkia pettymyksiä, +joilla Elisabet vain leikitteli... + +Alette tunsi, että hän oli vähällä sanoa hänelle yhtä ja toista, joka +koskisi häneen kipeästi. Mutta oli sääli häiritä hänen onneaan. Sehän +kestää vain niin kauan kuin kestää! + +»Sanopa, kirjoittaako Morten mitään amanuenssinpaikasta?» kysyi hän +kääntääkseen ajatuksensa muuanne. + +»Hän saa sen, äiti, heti kuin hän syksyllä valmistuu», Elisabet kertoi +ilosta säteillen. + +»No, silloinhan ei sittenkään ole mahdotonta, että voitte viettää häänne +meidän hopeahääpäivänämme.» + +»Etkö luule, -- juuri siitähän Morten puhuukin, äiti!» -- + +Vilkas, vaalea tyttö hypähti ylös ja kiersi käsivartensa äitinsä +kaulaan. -- »Se on vain niin kummallista, niin kummallista, etten voi +käsittää, että se todellakin voi kerran tapahtua?» + +»Kyllä meidän täytyy sitä ajatella, tyttöseni; -- on jo aika ruveta +puuhaamaan sinulle yhtä ja toista kokoon kapioiksi. Ei ole haitaksi +katsella ympärillemme vähän, joka kerta kuin olemme pääkaupungissa +käymässä; tilapäisesti sattuu väliin saamaan oikein hauskoja kapineita.» + +»Oi, äiti! Morten ja minä tiedämme niin hyvin, miten järjestämme +kotimme; me aloitamme aivan vaatimattomilla koivusilla huonekaluilla. +Eihän meillä ole paljon rahaa, millä elää, ja me olemme aivan yhtä +onnelliset, vaikka kotimme olisi kuinka vaatimaton, siitä olen varma!» + +»No, no, Elisabet, elä nyt kuvittele noin liikoja! -- Ajattele, lapseni, +että koetat aina tehdä parhaasi. Mutta sinun täytyy myös ymmärtää, ettei +sellaista suhdetta ole niin helppo käytännössä toteuttaa. Katso +ympärillesi, esimerkiksi lähimpiä tuttaviamme. Tuossa on asianajaja +Sövig ja kauppias Möller -- onko mielestäsi heidän vaimoillaan syytä +kiittää elämää? Ja hekin ovat aloittaneet sen kenties yhtä rakastuneina +kuin sinä ja samoin toivein kuin sinä.» + +»Mutta se johtuu varmasti siitä, etteivät he ole missään kohden +eläytyneet yhteen. Eihän miehen ja vaimon toki pidä vain kulkea +toistensa rinnalla vetäen ja raataen kuin parihevoset ilman jälkeäkään +yhteisistä harrastuksista!» + +Tyttären viimeisissä sanoissa oli jotakin, joka ihan ärsytti Alettea: -- +tuollaiset puheet olivat hassuja. + +»Et kai tarkoita, että aiot miehesi ohella käydä käsiksi hänen +lääkärintoimeensa ja puoskaroida muijain tavoin tai istua konttorissa +kirjoittamassa hänen laskujaan? Hän tarvitsee, tiedätkö, myöskin +vaatteisiinsa nappeja ja illoin taloonsa vaimoa, joka ei ole yhtä +väsynyt ja menehtynyt kuin hän itse.» + +»Minä tarkoitan, että tahdon, kiinnittää mieleni häneen *itseensä*, +äiti, niin ettei hän mitään sen mieluummin halua kuin saada puhua minun +kanssani toimistaan, -- juuri siitä, mikä häntä huolestuttaa. -- Ja jos +voin häntä auttaa, niin sitä parempi; mutta en minä varmaankaan siihen +kelpaa.» + +Alette punastui ja vaikeni; hän tuskin katsoi tyttäreensä. Kenties juuri +tämä kohta, heidän keskinäinen luottamuksensa, oli se kari, johon hän +aikanaan oli haaksirikkoutunut... + + + + +XVIII. + + +Täti Vosgraff oli sattumalta aina pahoinvoipa, kun oli kysymys huvilaan +lähdöstä. + +Hän oli hienotunteinen, väitti Johan Henrik; hän oivalsi tietysti, että +juuri siksi, että he, setä ja täti olivat tulleet mörkiläisten luo, nämä +eivät tänä vuonna voineet lähteä huvilaansa, jossa ei ollut tilaa niin +paljolle väelle, vaan olivat pakotetut jäämään kaupunkiin hengittämään +katutomua ja tuulettumaan avattujen ikkunain ääressä... Täti oli ihan +kuuro, kun Haukkavuoren nimikin vain mainittiin; kuuloaisti suorastaan +petti erityisesti sen kirjainyhtymän suhteen. Vieläpä ensikeväisistä +hopeahäistäkin puheen tullen hän oli mitään kuulematta niinpiankuin +sanottiin jotakin sensuuntaista, että ne pidettäisiin Haukkavuoressa. Se +sana oli kuin kosketin, josta ei lähtenyt ääntä, se muuttui paljaaksi +ilmaksi!... + +Mutta muuten hän kuuli kerrassaan mainiosti! selitti Johan Henrik. +Pieninkin viittaus kutsuihin, ja heti virkosi häneen jonkinlainen +juhlatunnelma, hän pani kahden mustan tekotukka-aallon reunustamat +kasvonsa arvokkaisiin poimuihin ja valmistautui jossakin anastamaan +ensimmäisen kunnia- ja sohvapaikan. Vierailulle hän lähti aina +hevoskyydillä, vaikka matkaa olisi ollut vain viisi talonväliä; mutta +muuten oli aika hauska nähdä hänen mennä piipertävän kadulla ja +pyörähtävän milloin mihinkin kauppapuotiin. + +Parempi oli toki seurata oikeusneuvosta vierailumatkoille! Siinä virassa +sai toimia milloin Johan Henrik, milloin Elisabet. Vanhus kantoi +kolmekahdeksatta vuottaan niin erinomaisen hyvin, sen he saivat kuulla +joka kynnyksellä. Mutta niinpä tarjotuinkin lasi viiniä tahi muuta +hyvää, minne he tulivatkin, oli sitten aamu- tai iltapäivä, ja kun +hovineuvos Tinn -- Tobias-serkku, kuten häntä yhä kutsuttiin -- tarttui +lasiin ja piti pieniä eloisia puheitaan siitä, mitä hän samassa talossa +oli nähnyt ja kokenut -- annahan, kun lasken -- seitsemäntoista tai +tasan kaksikymmentä vuotta sitten! Ja mitä kaikkea hän tiesikään! +Silloin oli ollut toinen kruununvouti, toinen henkikirjoittaja, aivan +toinen pappi ja samoin lukkari -- puhumattakaan siitä, miten +kauppapuotien nimikilvet olivat vaihtuneet. Ja hän sai aina ihmiset +erittäin liikutetuiksi, juuri senvuoksi, että tuosta kaikesta oli +kulunut niin ja niin monta vuotta. + +Sellaisessa muistojen huumauksessa hän leijaili iloisesti kaksi kertaa +päivän mittaan. Mutta hän sai kuin saikin viinilasit taloissa esille, +niin että kannatti kyllä ottaa hänet mukaansa vieraskäynneille. + +-- »Jakob-kulta, kuulehan», valitti Alette, »ei käy päinsä, että jätämme +sedän aina vain Johan Henrikin huostaan, minusta näyttää, että hän on +siinä käsityksessä, että sinä laiminlyöt häntä. Etkö voi ajaa hänen +kanssaan Böllingille iltapäivällä? Gudbrandin pitäisi lähteä noutamaan +Viking asemalta kuuden aikaan.» + +»Niin, minullahan on nykyjään niin erinomaisen hyvää aikaa huviretkiin», +vastasi Jakob hieman ivallisesti. + +»Mutta kyllä sinun on tehtävä se, Jakob! Setä on ihan loukkaantunut, sen +minä huomaan. Hän jo aamupäivällä viittasi sinnepäin, että heidän on +kohta lähdettävä; -- eikä se ennusta hyvää, mikäli minä hänet tunnen.» + +»Niin, niin -- tietysti minun tulee ensi sijassa olla isäntä... Mutta +koeta katsoa, että kahvi tulee vasta myöhemmin -- runsasta puolta tuntia +myöhemmin, jos käy laatuun. Minun täytyy ensin saada posti, se on +minulle nyt hyvin tärkeää.» + +»Tärkeää? Mitä sinulla sitten -- --» + +»Olet ruvennut kaikkia kyselemään», hän vastasi kärsimättömästi. +»Pitäisihän sinun toki ymmärtää, etten minä alinomaa jouda pitkiin +selityksiin.» + +Todellakin, Jakobin alkoi nyt käydä olo kuumaksi. Kaikki nuo ihmiset +halusivat vain huvitusta, sillävälin kuin hän käveli hermostuneena ja +jännityksessä, odottaen kaksi kertaa päivässä mitä uutisia posti tuo... +Ei toivettakaan suoriutua heistä, jollei hän toitottaisi joka +ilmansuuntaan, että hän oli kuin ahdistettu otus! Hän ei ennättänyt +yhdestä paperista selvitä, ennenkuin jo toinen lensi hänen eteensä! +Hänen oli tehtävä kuin hummerin -- uhrattava pihdit -- kaikki, mitä +hänellä oli Varaasissa metsää -- pelastaakseen jos mahdollista +henkensä... + +»Kuulkaa, Tobiesen», Jakob antoi määräyksiään konttorissa, ennenkuin +nousi oikeusneuvoksen kanssa vaunuihin -- »jos iltapäiväpostissa tulisi +jotakin, jota arvelette tärkeäksi, jotakin pankista ... tai, niin, +ymmärrättehän, millä on kiire, niin sulkekaa se koteloon -- oikein +huolellisesti -- ja lähettäkää heti paikalla minulle. Toimittakaa sisään +sanomalehdet ja mitkä tunnette yksityiskirjeiksi, mutta» -- hän katsoi +Tobieseniin merkitsevästi -- »älkää antako kenenkään --, Johan Henrikin +tai kenenkään muun, ymmärrättehän, pistää nenäänsä kirjeisiin. Sulkekaa +kaikki lukon taakse pulpettiin.» + +Tobiesen kyllä ymmärsi. Hän oli huomannut, että ihmiset iskivät silmää +toisilleen, kun tuli kysymys Varaasin metsästä -- asianajaja Mörk taisi +olla pahoinkin kiinni siinä. + +... »Ei ole koskaan ennen tapahtunut», sanoi Alette seisoessaan +portailla salaneuvoslaisia saattamassa, »etteivät he olisi jääneet +yhdennenkolmatta, tädin syntymäpäivän yli, täällä käydessään. Ei +puhettakaan siitä, että setä ja täti lähtisivät pois ennen. Vai mitä, +Jakob?» + +»Ei tietystikään»... + +Jakob auttoi oikeusneuvoksen vaunuihin, jotka lähtivät vierimään pois. + + * * * * * + +»Kaksitoista -- viisitoista -- kolmekymmentä -- yksikahdeksatta ... +kaksitoista -- viisitoista -- kolmekymmentä -- yksikahdeksatta»... + +Tobiesen oli alkanut koneellisesti laskea yhteen kassakirjan +numerorivejä ylhäältä alas ja alhaalta ylös. Hänet oli vallannut jonkin +vaaran ahdistava aavistus. + +Oli alkanut kuulua huhuja, että Mathiesenkin oli nurin... + +Katse tähyili ja vaani, tiesikö jo hänen päämiehensä tästä mitään. + +Tämä istui sisäkonttorissa ja suori entiseen tapaansa kirjeitä ja +lähetyksiä tai tuli silloin tällöin ovelle pyytämään Tobiesenilta +jotakin paperia, joka oli haettava käsiin konttorin hyllyltä. + +Tänään hän kuitenkin sulki oven, joka muulloin aina sai olla raollaan, +niin että hän saattoi puhella Tobisenille siitä. + +Oliko se ehkä merkki... + +Mutta sitten hän tuli kiireesti huoneestaan ja pyysi paria kolmea +huutokauppapöytäkirjaa. + +Ei, kyllä hän ei vielä ollut mitään kuullut. Hänellä olisi siinä +tapauksessa ollut muuta ajattelemista kuin noita pikku asioita. + +Nyt hän käveli siellä viheltäen. Vihelteli sangen kauan. + +Ehkä sittenkin oli jotakin, jonka takia viheltää. + +Nyt hän tuli ovelle ja katsoi kelloa. -- »Ei vielä yhtäkään!» + +Tobiesen katsoi hänkin kelloaan -- »viisi minuuttia yli, tämä käy ihan +oikein». + +Ehkä hän odotti tietoja postista? + +-- Posti oli saapunut heidän istuessaan päivällispöydässä, ja kirje, +josta kerrottiin vararikosta, oli sanomalehtien päällä hänen vieressään. +Johan Henrik lasketteli peiteltyjä sukkeluuksia Tobias-serkusta, ja +keskustelu tädin ja sedän kanssa kulki tavallista uomaansa: ihmisistä, +joiden seurassa he olivat olleet, kruununvoudin tämäniltaisista +kutsuista sekä Alfista, jonka piti saada isän metsätilat hoitoonsa, +jahka vihdoin pääsee metsäopistosta. Se oli aivan luonnollista. + +Lautanen alkoi näyttää kahdelta Jakobin silmissä. + +»Noo, onko sattunut jotakin mietittävää?» kysyi oikeusneuvos. + +»Joka postissa sitä sellaista nykyisin tulee»... + +»Niin, tietysti -- tietysti»... + +»Ei pitäisi tuoda postia pöytään», huomautti Alette; »se on huono tapa.» + +»Vähän pippuria vain ruokaan», sanoi Jakob leikillä. + +»Etkö syökään, Jakob?» + +Kiitos, hän oli jo saanut kyllikseen. + +-- -- Jakob oli iltapäivällä lähettänyt Tobiesenin asioille ja itse hän +istui konttorissa. Hän oli ilmoittanut, että hänellä oli kiire ja että +hän tahtoi olla rauhassa. + +Hän oli nyt siis yksin vastaamassa Varaasin metsän koko kauppahinnasta! +Syksyllä eräytyvä maksupäivä, joka oli häämöttänyt harmaana viivana, +musteni mustenemistaan mitä enemmän hän siihen yksinäisyydessään +tuijotti. + +Se oli tavoittanut hänet kaameana kauhuna ja nyt se oli kasvanut +musertavaksi taakaksi, sill'aikaa kuin hänen sisintä itsetuntoaan +poltti. Hän oli ollut monen taloudellisen häviön todistajana, nähnyt +*ne* sieluntuskat ja luuli sen kohdan tuntevansa, mutta oikeastaan vasta +tänä päivänä hän oli tullut käsittämään, mitä merkitsee, kun maa +todellakin alkaa huojua jaikain alla. + +Rahakkaana ja varmana hän oli elänyt -- nyt hän näki itsensä +nöyrytettynä ja pikku miehenä kaikkien muiden rinnalla, nyt hänen täytyi +varoa loukkaamasta ketään, jotteivät vihoitetut sitten onnettomuuden +päivänä nousisi häntä vastaan, hiipiä pankkien ohi. -- Varpaisillaan... +Varpaisillaan kaikkien edessä... + +Ei kolmatta-osaakaan hän voisi saada kokoon yhdenkään metsätilansa +arvosta! + +Hänen oli pakko taistella ja tapella, kiertää ja kaartaa, koota kaikki, +mitä hänellä oli antaa vakuudeksi, saadakseen lainan, koettaa hankkia +nimiä antamalla omansa, panna miinoja ja kuitenkin kulkea taattuna, +turvattuna miehenä -- jos ehkä sittenkin olisi mahdollista päästä yli +ensimmäisen maksuajan. + +Selvä järki sanoi hänelle sanomistaan, että se oli suorastaan mahdotonta +-- ellei tapahtuisi ihmettä siinä muodossa, että puutavarain hinnat +yht'äkkiä alkaisivat nousta. + +Sitä ihmettä oli vain odotettava! -- Kukaan ei pane päätään +mestauspölkylle, ennenkuin siihen on pakko; -- eikä sitäpaitsi ollut +kysymys vain omasta päästä, vaan -- + +Ja sitäkö varten hän siis oli taistellut ja raatanut ja koettanut +menetellä rehellisen miehen tavoin -- nähdäkseen kaiken nyt yhdellä +kertaa luhistuvan kokoon, kumarrellakseen lopulti kaikkialla, kotona ja +kylässä... + +-- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- + +-- Pitkät ajat hän saattoi päiväisin seisoa ikkunassa katselemassa +maisemaa, joka metsineen ja taloineen laskeutui alas jokea kohti -- +tuonne sillalle, missä hänen vaununsa, kaksi hevosta edessä, vielä +iloisesti vierivät, ja tielle, jota hän niin monet kerrat oli Aletten +kanssa ajanut menneinä nuoruuspäivinään, jolloin hän uskoi, että onni ja +rakkaus olivat hänen mukanaan vaunuissa. + +--- Jos virta kääntäisi suuntansa -- jos suurpolitiikka ... jos vaikka +Australia alkaisi niellä hirsiä -- jos kauppaolot muuttuisivat ja hinnat +nousisivat; -- tähän oljenkorteen nojautui koko hänen taloudellinen +olemassaolonsa. Se oli kuin pieni rako, josta hänen pelosta vapiseva +sielunsa tirkisti pelastuksen maahan helpotusta löytääkseen. -- +Tällainen oli nyt se pohja, jolla hän seisoi, hän, arvossapidetty vankka +liikemies, joka kaksikymmentä vuotta oli rakentanut mainettaan. + +Ei, hän ei todella ollut omiaan elämään epävakaisessa asemassa. +Kertaakaan ei hän voinut lähteä rattaillaan ajelemaan ajattelematta, +että sekä rattaat että hevonen myydään huutokaupalla ja että koko +vaunuvajan sisällys vedetään pihalle. + +-- Hän kuuli kuin horroksissa, miten he pyysivät oikeusneuvoslaisia +viipymään heillä vielä jonkun aikaa, miten he juttelivat ja +keskustelivat siitä, olisiko Viking lähetettävä Skotlantiin, ja miten +Alette ja täti Vosgraff hankkivat Elisabetin myötäjäisiä. + +He kulkivat vieraisille ja ottivat vieraita vastaan, ja hän oli itsekin +mukana... Alette oli kaunis ja iloinen ja touhussa lakkaamatta, nyt kun +talo oli täynnä väkeä, saneli Johan Henrikille, mitä kaikkea hänen oli +kirjeellisesti toimitettava pääkaupungista: jäädytettyä merikalaa ja +lihaa ja lohta ja mitä muuta vain saattoi keksiä tällaisena tukalana +kesäaikana... Hän pohti, mitä liina- ja pitovaatteita tarvitsi laitattaa +pojille nyt, kun he taas olivat kotona. + +Ja Jakob pääsi todellakin oikeusneuvoksettaren syntymäpäivän ohi! + +Toinen toisensa jälkeen saapuivat paikkakunnan huomatuimmat herrat ja +naiset onnittelulle. Päinvastoin kuin oli tapana oikeusneuvoksesta niin +tunnelmaaherättävästi huomauttaa, ei pälkähtänyt kenenkään päähän ottaa +puheiksi tädin ikävuosia; »hänellä on vain syntymäpäivät», sanoi Johan +Henrik kuljeskellessaan vieraita huvittamassa. + +Oli jo tarjottu viiniä ja leivoksia. Bölling ja Libergin kapteeni ja +tuomari ja rovasti olivat salissa. Mieliala oli korkeimmillaan. + +Tuli sitten se hetki, jolloin Jakobin piti olla kaikkein parhaalla +juhlatuulella ja koota kaikkien läsnäolijain onnittelut +oikeusneuvoksettarelle kohdistettavaan maljapuheeseen; -- johon vanha +oikeusneuvos vastasi toivottamalla menestystä »sille talolle, jota Jakob +rakensi». Sill'aikaa kuin ahtaat ajat ikäänkuin puhalsivat pois katot +taloista kaikkialla koko laajassa piirikunnassa, seisoi tämä talo vain +sitä vankempana. -- Nyt oli asianajajilla hyväin tulojen aika -- ja +sivumennen sanoen, oli suorastaan ikävä nähdä heidän kukoistavan muiden +tuhon hinnalla... + +»Saattepahan nähdä», kuiskasi Johan Henrik, »nyt tulee Tobias-serkku +esille: -- niin ja niin monta vuotta on täti pitänyt suojelevaa kättänsä +tämän talon yli!» + +Kilisteltiin ja vastattiin, ja jonkin verran vanhanaikuisen pramean +juhlallisuuden alta pilkisti sieltä täältä esiin todellista, jos +tyhjääkin tunnelmaa. + +Ja Jakob kulki heidän keskellään miellyttävänä, tyynenä isäntänä, istui +keskustelemassa ja kohotti lasinsa ja kuunteli puheita ja kilisteli +vieraiden kanssa... + +Hänestä tuntui vain ikäänkuin hän seisoisi kaiken tämän ulkopuolella, +kuolleena. Hän katseli kuin harson läpi -- kuin jotakin rakasta ollutta +ja mennyttä --, miten hänen ihailtu komea vaimonsa liikkui ryhdiltäänkin +hiukan erikoisena, ja hänen mielensä tuli liikutetuksi, kun hän joutui +ajattelemaan, että vanhukset olivat ehkä viimeistä kertaa heidän luonaan +täällä! + + * * * * * + +Oli lämmin iltapäivä. Ikkuna oli auki ja Jakob kuljeskeli +konttorihuoneissa. Almanakka riippui seinällä Tobiesenin kirjoituspöydän +yläpuolella... Jokainen poisrevitty lehti merkitsi, että hänen +taloudellinen häviönsä oli yhtä päivää, maksun erääntyminen askelta +likempänä. + +Hän oli käynyt ikäänkuin ohuemmaksi ja laihemmaksi ja hänen ilmeessään +oli nyt hänen yksin ollessaan jotakin sanomattoman hajamielistä ja +painostunutta. Hänen silmänsä oli kuin sen, joka ei näe maata. + +Hän kuuli rattaiden vierivän pihalle ... nyt hän erotti puhetta... + +Mutta mitä? Hän kävi äkkiä tarkkaavaksi. + +Ei, siitä ei voinut erehtyä -- se oli Bervenin ääni... + +»Viisi pitkää peninkulmaa olen ajanut sillä tässä paahtavassa helteessä, +Gudbrand! Jos sinä annat sille vettä -- niin lyön sinulta pään poikki... +Ja miten täällä muuten jaksetaan?» hän kysyi hillitymmällä äänellä. + +»Oh, rouva on mielissään; hän on saanut molemmat poikansa kotiin, ja +sitten ovat täällä ne vanhuksetkin Kristianiasta ja -- niin, siitä on +pitkä aika kuin kävitte täällä, herra Berven... Ei, mutta katsokaa +mustaa, minä luulen, että se tuntee paikat; tahtoo talliin -- kuulkaa, +miten se hirnuu. Niin, on kyllä muitakin vieraita -- pappilalaiset.» + +Jakob pisti päänsä ulos ikkunasta. Hän tervehti vain kutsuvalla +kädenliikkeellä. + +»Yksinkö konttorissa, Jakob?» huusi Berven. + +»Teit hyvin, kun tulit, Jörgen», virkkoi Jakob hiljaa, tullen Berveniä +vastaan ja puristaen hänen kättään pitkään ja hartaasti. -- »Muuten on +laitani huono», sanoi hän ja katsoi ystäväänsä suoraan silmiin. + +»No niin -- näetkö -- olen tullut tuomaan sinulle kirjallista tarjousta +Tostie & Kumppanilta. He tahtovat ostaa koko Varaasin metsän»... Hän +otti esille lompakkonsa... »Jos voit sitä käyttää, niin... Riippuu vain +sinusta, tahdotko suostua siihen vai et. Tietysti hinta on alhainen.» + +Jakob seisoi Bervenin edessä ajattelematta oikeastaan mitään. Hän luki +Tostie & Kumpp:n tarjouksen ja katseli allekirjoitusta ja tunsi vain, +sitä myöten kuin hänen katseensa seurasi kirjoitettuja rivejä, miten hän +alkoi vitkaan nousta ikäänkuin elevaattorin nostamana eri kerrosten läpi +ylös vakavaraisuuden valtakuntaan. Hän painautui kantapäilleen ikäänkuin +pysyttääkseen itsensä tasapainossa, ja kävi aivan kalpeaksi, kunnes veri +nousi päähän, niin että korvat suhisivat. + +»Tämä tietää sitä, että olen pelastettu, Jörgen!» hän melkein kuiskasi +äänellä, joka pusertautui hänen rintansa syvyydestä... »Niin, niin, se +merkitsee, että tässä seisoo Jakob Mörk taas omilla jaloillaan sinun +edessäsi! -- ja ikuisesti, ikuisesti olen sinua kiittävä siitä, Jörgen!» + +Hän alkoi kävellä edestakaisin lattialla, lyhyesti ja vähän väliä +keskeyttäen. Vaivoin hän sai hillityksi liikutuksensa. + +»Sinä siis huomasit, että asiat olivat hullusti, Jörgen?» + +»Niin, tietysti, kun Mathiesen meni kumoon»... + +Berven oli jättänyt hatun päähänsä. »Minä pistäydyn täällä taas parin +päivän perästä, palatessani, Jakob! Saat sillävälin koettaa sulattaa +tuota alhaista tarjousta!» kuului hiukan hermostuneen lystikkäästi, kun +hän oli jo rientämässä ulos. -- + +-- -- Jakob oli saattanut Berveniä rattaille ja nähnyt hänen lähtevän. + +Pelastettu! -- turvattu ... humisi hänen sisässään, kun hän nopeasti +juoksi portaita ylös. + +»Joko Berven lähti?» tiedusteli Alette, joka tuli eteisessä häntä +vastaan. + +Myrskytuulena kohahti Jakobiin se tunne, että nyt hänen tuli olla juuri +häntä, vaimoaan likellä, painaa päänsä hänen helmaansa ja yhdessä hänen +kanssaan riemuita pelastuksesta -- Aletten ja kodin ja kaikkien... + +Hän sulki hänet äkkiä syliinsä ja puristi häntä kiihkeästi rintaansa +vasten. + +Että saattoikin vaikuttaa häneen niin syvästi tuon ystävän käynti! -- se +ajatus katkeran mustasukkaisuudentunteen värittämänä lensi Aletten +mieleen. + +»Ruustinna ja molemmat tyttäret jäivät tänne. Minun pitää jouduttaa +illallista»... sanoi hän väistäen ja puoleksi hämillään. Olihan hän +kyllä jo aikaa sitten pannut merkille, että ystävysten välille oli +tullut jotakin, koska Berven ei ollut käynyt heillä enää. + + + + +XIX. + + +Sellainen toukokuunpäivä kuin olla saattoi... Olisi voinut sanoa ilmaa +kauniiksikin --, tuuli kylmähkö; järven pinnalla tuolla alhaalla sinisiä +vihureja; -- joitakuita ajopilviä taivaalla ja valkoisia hattaroita +nousemassa yli harjun; -- mutta kun aurinko päivemmällä pääsee +paistamaan, tulee sentään aika lämminkin... + +Tällaisia aamuhuomioita tekivät Johan Henrik ja Alf seisoessaan huvilan +verannalla toistaiseksi vain puoleksipuettuina ja odottaen kahvia, jota +parastaikaa kannettiin lasiovella varustettuun huvimajaan. Alempana +pihalla seisoi Viking housunlahkeet ylöskäärittyinä, vanha huopahattu +päässä ja päällystakki heitettynä hartioille, katsomassa, miten +tilapäinen hevosvaja oli juuri valmistumaisillaan. + +Perheen kauan valmistettu kaksinkertainen juhla koitti tänään, -- Morten +Finnen ja Elisabetin häät sekä isän ja äidin hopeahäät. + +Ja kovassa touhussa olivat sekä pojat että äiti olleet koko viime viikon +saadakseen kaikki järjestykseen täällä huvilassa vietettävää juhlaa +varten -- isä oli tullut kovin säästeliääksi sen jälkeen kuin oli +menettänyt niin paljon rahaa Varaasin metsässä -- ja hienoksi ja +siistiksi joka paikan, piano ja ylimääräinen kuorma tuoleja ja muita +huonekaluja oli tuotava kotoa kaupungista tätä tilaisuutta varten, +tilapäisiä lepo- ja istumapaikkoja sijoitettava sinne tänne ja kaikki +huoneet koristettava ja saatava käyttökelpoiseksi mahdollisimman +parhaalla tavalla -- siltäkin varalta, että sattuisi tulemaan ruma ilma +ja sade, niin että vieraiden olisi pakko pysytellä sisällä. + +Aamiaispöytään ilmaantui erinäisiä, täydellisemmin tahi vaillinaisemmin +puettuja perheenjäseniä ja hävisi heti taas. Elisabetille vietiin ruoka +huoneeseen ja äiti tuli sisään tukka laitettuna koholle ja saali +heitettynä valkean aluspuvun päälle. + +Hän tuskin maistoi kahvia; -- oli kuin hänen täytyisi yhtä mittaa +tukahuttaa vastentahtoisia nykäyksiä, jotka tulivat rinnasta +jonkinlaisin kouristuksin, apeaa mielialaa, joka pyrki esille syvältä +hänen sisimmästään, mutta jolle ei saanut antaa valtaa. Ja nyt oli hänen +vietävä myrttiseppele, joka vielä oli ymmyrkäisessä kotelossaan +kulmapöydällä, Elisabetille ja koristettava hänet, jotta hänkin kerran +astuisi hopeamorsiamen tietä samoin kuin nyt hän, äiti... + +»Käy liiaksi äidin sydämelle, kun hänen täytyy nyt luopua Elisabetista. +Sehän on maailman meno» tuumaili Johan Henrik äidin mentyä. + +Morten Finne oli saapunut eilisiltana ja yöpynyt hotelliin; hänhän saisi +vasta kirkossa nähdä morsiamen. + +Päivällisen jälkeen oli Gudbrandin kyydittävä morsiuspari asemalle, ja +vieraat ja kaikki muut lähtisivät heitä saattamaan, paitsi isä ja +äiti... Äiti ei tahtonut ottaa jäähyväisiä kahdesti. -- + +-- Hoikka ja laiha Alf, pitkä kaulansa paljaana ja kullankeltaiset +silkinhienot hiuksensa valtoinaan, istuu vielä pianon ääressä haaveillen +ja lyöden muutamia sointuja siitä juhlamarssista, joka hänellä oli +päässään, kun morsian ja hopeamorsian yhdentoista aikaan astuivat saliin +noustakseen vaunuihin, jotka Gudbrand oli ajanut oven eteen. + +Äiti oli puettu vaaleaan sinipunertavaan silkkiin, tukka paljaana, ja +Elisabet oli suloinen valkeassa puvussa, harsoineen; -- »kylläpä olikin +haltioissaan», arvelivat veljet, »ei kuullut eikä nähnyt mitään». + +»Etkö saa vaatteita päällesi, Alf, kiiruhda toki; nyt meidän on jo +mentävä vaunuihin!» huusi sisääntuleva Viking kärsimättömänä. + +Alf pani kaikki ylösalasin löytääkseen Tharandtista tuomansa +uudenaikuiset kravatit, sitä leveää saksalaista kuosia, jota +yhdistykseen kuuluvat teknikot siellä aina käyttävät. + +»-- huutaa Marttaa; onko siihen nyt aikaa!» + +»Sinähän saatat tukkeuksiin koko menot»... + +Totisesti, eikös hän yhä etsi ja hyräile... + +»Alfin pitää ensin löytää kravattinsa, isä!» huusi hän villaisena +vaunuihin. + +»Vihdoin viimeinkin... Voit sitoa sen matkalla. Onko sinulla hansikkaat, +entä nenäliina?»... + +He ajoivat kirkkoon, morsiusparit vaunuissa ja pojat nelipyöräisillä. -- + +-- Heti vihkimisen jälkeen, ja ennenkuin vielä oli keritty ajoneuvoihin, +lähtivät veljekset nelipyöräisillään, joiden edessä oli pikkuinen +pohjoisvuonolainen musta juoksija, kotia kohti -- pikajunan vauhdilla -- +niinkuin Johan Henrik sanoi. -- Heidän tuli olla ennen muita kotona +ottamassa vieraita vastaan. + +Ja kun vaunut sitten puolen tunnin kuluttua saapuivat, seisoivat he +kaikki kolme portailla, valkeat kaulahuivit kaulassa ja silkkivuoriset +takinliepeet tuulessa heiluen. + +Viking, joka, ollen aina varma, käytännöllinen ja hairahtumaton -- hän +oli muuten ensimmäinen, joka sanoi »rouva Finne» -- piti huolta +hevosista ja ajokaluista, sillävälin kuin molemmat toiset veljet +kumpikin omalla tavallaan tottuneesti ja kohteliaasti ottivat vastaan +vieraat, Johan Henrik valmiina sinkoamaan aina sangen osuvia pikku +sukkeluuksiaan, ja Alf hienona ja hiukan vieraan-ulkomaisena. + +Eteisessä seisoi kaksi palvelustyttöä, valkeat esiliinat vyötäisillä, +auttamassa naisia ja osoittaakseen heille, missä pukuhuone oli. + +Ennenkuin käytiin pöytään, luettiin kolme, neljä kaukana-asuvilta +ystäviltä hääpareille saapunutta onnentoivotussähkösanomaa; -- ja niiden +joukossa pääkaupungista vanhuksilta tullut... Kevätlinnuthan lähtevät +lentoon niin aikaisin, kaksi vanhaa varista ei uskalla ulos... + +Tuon viimeisen oli oikeusneuvos itse lisännyt omin päinsä, sen sanoi +Johan Henrik voivansa vannoa! + +Vaunuja, rattaita ja kääsejä valjakkoineen seisoi päätiellä pitkä jono +ikäänkuin juhlakulkueena, ja sisältä soljuivat vieraat hitaassa +marssissa juhlapäivällispöytää kohti. Tietysti, kun kutsuttuja oli niin +paljon, tarjottiin seisova päivällinen; huoneisiin oli ylt'ympäriinsä +järjestetty istumapaikkoja ja pieniä pöytiä, ja vieraat leiriytyivät +vähitellen kaikkiin nurkkiin ja soppiin, jopa verannallekin. + +Ruokasalissa istuivat morsiusparit ja huomatuimmat arvohenkilöt, ja +ovesta näkyi morsian ja morsiusneidot häikäisevän valkoisissa +puvuissaan. + +Veitset ja haarukat välkkyivät esillepilkahtaneen iltapäiväauringon +valossa, joka tuli ja katosi ajelehtivain pilvien mukana. Alas järvelle +aukeneva näköala, josta oli puhuttu niin innokkaasti sill'aikaa kuin +odotettiin pöytäänpääsyä, ei enää kiinnittänyt kenenkään huomiota. + +Jakob oli toivottanut vieraat tervetulleiksi ja viitaten ruokapöytään +huomauttanut heille itsetoiminnan periaatetta. Jokainen kävi täyttämässä +oman sekä naisensa lautasen, ja ensimmäiset viinilasit alkoivat jo +vilkastuttaa mielialaa. + +Mutta vasta rovastin puhe nuorelle parille sai jäykkyyden karkkoamaan. +Lasi kädessä koetti jokainen tunkeutua ruokasalin jommallekummalle +ovelle, takimmaiset kurottautuivat nähdäkseen ja kuullakseen; -- sitten +oli päästävä kilistämään morsiamen kanssa, joka itki, ja sulhasen, joka +yhä mietti -- perästäpäin hän tunnusti, että siihen häneltä pilautui +toinen puoli koko päivästä -- sitä, miten selviytyisi niistä kahdesta +puheesta, jotka hänen oli pidettävä, toinen vanhemmille ja toinen +morsiustytöille. + +»Ei ollut suinkaan juhlan hauskin osa, kun kuuli, miten hän koetti olla +niin lyhyt kuin suinkin eikä kuitenkaan päässyt pitkälle» -- kuiskasi +Johan Henrik. + +Mutta nyt vasta näytti hääpäivä Mortenille alkavan. + +Sorina ja eloisuus kasvoi, nuo kolme veljestä olivat -- laiminlyömättä +itseänsä -- niin sanoaksemme kaikkialla läsnä. Kukaan ei voinut olla +rakastettavampi kuin Viking huolehtiessaan niistä, joissa ei ollut +täyden rohkeuden tunnetta tunkeutuakseen kunniavieraiden väliin +ruokapöydän ääreen. + +Ja Jakob teki lasi kädessä retken milloin mihinkin huoneeseen +tervehtimään ja juttelemaan. Tänään istui vieraiden joukossa yksi ja +toinen mies, joita kohtaan hän sydämensä pohjasta tunsi toveruutta; hän +oli heidän kanssaan kamppaillut tämän vaikean pula-ajan taistelut, ja +kenties he eivät olleet kaikki suoriutuneet siitä yhtä ehjin nahoin kuin +hän. -- + +Sillävälin oli ollut morsiusparin maljaa juotaessa samppanja-kausi, ja +nyt jälkiruokaa ja hääkakkua syötäessä seurasi toinen, hopeahääparille, +ilmoitti Johan Henrik. + +Tuomari -- jonka ja hopeaparin välillä oli uusi hääkakku -- nousi +seisoalleen ja monivuotisena ystävänä kävi puhumaan. + +Tässä istuu -- hän aloitti -- Jakob Mörk juhlapuvussaan -- iloisena ja +harmahtavana -- pitämässä juhlaa omalle ja tyttärensä onnelliselle +rakkaudelle; ja onhan tämä näky jo sellaisenaan omansa lämmittämään ja +virkistämään elämänuskoamme, kun näin näkee tulokset. Mutta ken tahtoo +tuntea tämän miehen, Jakob Mörkin, oikein, hän menköön jonakin +työteliäänä arkipäivänä hänen konttoriinsa: siellä tapaa hänet puettuna +siniseen puoliavoimeen takkiin, kaulaliina paidanrinnalle luiskahtaneena +ja parta vielä ajelemattomana, koska ihmiset eivät ole antaneet hänelle +rauhaa hamasta siitä lähtien kuin hän nousi ylös aamulla... Tai tulkoon +katsomaan, kun hän tyynesti hymyillen ja katsellen kakkulainsa takaa +silmin, jotka aina tarkoin tietävät, mitä tahtovat, juttelee ihmisten +kanssa, tarttuen tuon tuostakin -- tuomari jäljitteli hyvin Mörkin +liikettä -- punertavaan poskipartaansa. Juuri sillä tavoin hän aina sai +esille asian yksinkertaisen ytimen. + +Tietäväthän kaikki, että Jakob Mörk oli ollut tulemaisillaan, niinkuin +sanotaan, varakkaaksi mieheksi. Ja että tämä tyyni mies oli käynyt läpi +taloudellisen tulikokeen, ankaramman kuin ehkä kukaan muu näinä ahtaina +aikoina, ei sekään liene mikään salaisuus... + +Alette tuijotti tuokion aikaa hämmästyksen lyömänä Jakobiin. + +Mutta oli jotakin, jota ehkä kaikki eivät tietäneet: miten hän oli +varjellen pitänyt kätensä sen päällä, joka nyt istuu hänen rinnallaan. +Hänen suojissaan oli kaikki rasvatyyntä -- kodin rauhaa eivät päässeet +häiritsemään nuo jokapäiväiset tuskalliset huolet, jotka saattavat +kalvaa ja kuluttaa elämää kuin ruoste -- hänen rakkaaseen päähänsä ei +suru saanut koskea. + +Ja jos tämä pulan aika olikin pannut jonkin verran lisää harmaata hänen +hiuksiinsa -- niin hänet, joka on hänen rinnallaan niin nuorekkaan +suorana ja ikäänkuin luotu tueksi, hänet hän on säilyttänyt. Totisesti +hän on asunut miehensä rakkauden turvissa... + +Hopeamorsian istui harmaankalpeana; velvollisuudesta hän kilisti +jokaisen kanssa, joka ojensi lasinsa häntä kohtaan; -- mutta he kaksi +vain unohtivat tehdä sitä keskenään. + +Hopeasulhanen vastasi puheeseen jonkinlaisella kalsealla huumorilla, +joka otettiin suurella mieltymyksellä vastaan. Hän puhui elämän +vaihtuvista oloista ja siitä, mitä niistä tavalla tai toisella saattaa +pusertaa hyväkseen. Aloitettiin vehnäsellä ja jatkettiin tietenkin +jokapäiväisellä halpa-arvoisemmalla, mutta sangen terveellisellä +ruisleivällä... Hän olisi kiittämätön, jos hän sanoisi avioliittoansa +muuksi kuin onnelliseksi tai jos hän tinkisi vähääkään siitä +kiitoksesta, jonka hän oli vaimolleen velkaa taaksejääneistä +viidestäkolmatta vuodesta... + +Oli kuin he molemmat olisivat perästäpäin kaiken aikaa välttäneet +toisiaan. + +Alette oleskeli Elisabetin seurassa -- hehän kohta eroaisivat... + +Tuossa tuli vanha Krabbe heidän pariinsa, leveänä ja kumaraisena, +puettuna valkoisiin, ylös asti napitettaviin liiveihin, joissa näkyi +viinitahroja, suuret kasvot kuumoittaen ja ilmeisesti sisäisen +liikutuksen puristuksen alaisena. + +»Niin, Alette-rouva, olen minäkin koettanut kasvattaa häntä niin, että +pystyisi elämään jonkin muun kuin ruokapalan vuoksi... Totisesti» -- hän +nyökytti päätään hitaasti -- »kysyy tavallista enemmän rakkautta, jos +mielii läpäistä yhdyselämän niin, että se muodostuu eläväksi +kehitykseksi. Sitä varten on tarpeen kokonainen sydämen ja järjen +taito... Pulma on, pikku Elisabet» -- hän kohotti sormeaan -- »tuo iän +ilmoinen ... ei vain ottaa, vaan antaa»... + +-- Ja nyt alkoi vaunuja saapua portaiden eteen. + +Elisabet oli äidin huoneessa muuttamassa pukua. He sanoivat siellä +toisilleen jäähyväiset; ja sitten saattoi isä hänet vaunuihin. -- + +Hopeamorsian ja hopeasulhanen seisoivat verannalla kahden vaunujen +vieriessä toinen toisensa jälkeen tietä pitkin. + +Sitten lähtivät viimeiset. + + * * * * * + +Alette oli mennyt sisään vilkaisemattakaan Jakobiin. Häneen oli noussut +niin kovin voimakas vastenmielisyyden tunne tuon kaiken johdosta. + +Hän antoi palvelustytöille määräyksen, että huoneita oli raivattava +kuntoon ja poikain sängyt tuotava paikoilleen, niin että edes +jonkinlainen järjestys saataisiin yöksi, ja meni itse huoneeseensa +riisuakseen yltään koko hopeahääkomeuden! + +»Oletko täällä, Alette?» -- -- kysyi Jakob raottaen ovea. + +»Vai niin -- sinä näyt saaneesi tarpeeksi juhlallisuuksista?» sanoi hän +leikillisesti. »He ovatkin jo lähteneet kaikki tyynni. Me olemme vain +kahden taas!» + +»Meillä kahdella ei ole paljon toisillemme sanottavaa tänään, Jakob», +virkkoi Alette soinnuttomasti. + +Jakob seisoi kuin neuvotellen itsekseen. + +»Oliko ehkä tuomarin puheessa jotakin, josta et pitänyt?... Kyllä hän +olisikin voinut jättää yhden ja toisen pikku asian sanomatta»... + +Alette katsoi häneen katkerana. + +»Sellaisen pikku asian, tarkoitat, kuin että sinun on ollut kestäminen +vaarallinen, koko kotiamme uhannut pula ... että sinulla on ollut +äärimmilleen huolia, jotka koko kaupunki tietää -- paitsi minä --, ja +joista ihmiset suvaitsevat kertoa minulle hopeahääpäivänäni.» + +»Niin, Alette», hän tunnusti, »minulla oli todellakin yhteen aikaan +kovemmat päivät kuin sinä tiesit; -- tahdoin niin hartaasti, niin +hartaasti säästää sinua, näetkö»... + +»Niin, tosiaan minua on säästetty!» -- sanoi hän itsekseen. -- -- »Mutta +jos olisit säästänyt minua hiukan vähemmän, niin en kenties olisi näin +köyhä nyt.» + +»On kerta kaikkiaan niin, että sinä olet kokonaan elänyt lapsiamme +varten, Alette. Ja nyt he ovat kohta jo täysikasvuiset ja poissa.» + +»Voi, Jakob, minun oli oltava iloinen siitä, että minulla oli, kenestä +pitää -- kenelle olla jotakin!» + +»Olen tosin hartaasti toivonut, että sinä olisit ollut jotakin minulle, +Alette!» hän sanoi surumielisesti. »Sinä luulet, että vain sinä yksin +olet tuntenut kaipausta... Mutta -- miestä tyydyttää ajan oloon +ainoastaan työ. Se tuo sisällystä hänen päiviinsä», hän istui heiluttaen +jalkaansa -- »ammentaa toisella kädellä ja levittää toisella +maailmalle... No niin, mutta älä nyt näytä noin onnettomalta!» Hän +ojensi hänelle kätensä. + +»Voi, minusta tuntuu vain, että elämämme on -- kurjaa!» hän puhkesi +sanomaan... »Tarkoitan, että naimisissaolevain ihmisien laita on kuin +eläimien, Herra Jumala on kieltänyt heiltä puheen lahjan. He saattavat +menehtyä toistensa rinnalla!» + +»Siinä, mitä puhut, taitaa olla perää, Alette»... + +Hänen juohtui mieleensä se aika, jolloin hän vaimonsa hommain ja +kotoisen seuraelämän vilinän keskellä oli ollut niin ahdistuksessa ja +tuskan kalvamana odottanut, mitä päivä toisi mukanaan, että hämärsi +hänen silmissään, kun hän astui vierashuoneeseen. + +»Ja se minua nyt tässä mietityttää», sanoi Alette hiljaa; -- »onko elämä +käyvä Elisabetille samanlaiseksi?» + +»En usko sinun tarvitsevan sitä surra, Letta! Näyttää siltä, kuin heidän +tulisi olonsa oikein hyvä.» + +»Luulen pikemmin, että saan ruveta suremaan oman itseni takia, Jakob!» +lausui hän ajatuksiin vaipuneena. -- »Miten ovatkaan välimme käyneet +tällaisiksi?... Aloitimmehan mekin kerran niinkuin nyt he; ei ollut +meissä kummassakaan ajatusta, jota toinen ei tahtonut saattaa toisen +tietoon... Siitä on kauan kauan. Onko syy minun? -- Vai sinäkö olet +minut luotasi työntänyt?» + +Jakob istui ja katsoi häneen niin omituisesti... »Kenties minä olen +ollut tomppeli -- aika tomppeli... Ei ole ollut hyvä olla sinunkaan +minun kanssani, raukka, huomaan... Mutta -- minä tulin niin monta kertaa +sydän täynnä -- tulin omalla tavallani -- painaakseni pääni sinun +helmaasi ja purkaakseni suruni tai iloni sinulle; -- mutta sinulla ei +ollut aikaa tai mielessäsi oli niin paljon muuta. -- Niin sitä tottuu +kulkemaan yksin... Ja sillä tavoin yhdyselämä luhistuu raunioiksi!» +virkkoi hän liikutuksen valtaamana. + +Hän istui tuijottaen eteensä. Aletten kasvot ikäänkuin siirtyivät kauas +hänestä. Oli, kuin he olisivat joutuneet seisomaan kumpikin eri puolella +jokea voimatta päästä sen poikki toisensa luo, vaikka molemmat +halusivat... + +Joen? -- + +Koko elämän juoksun virta heidät erotti! + +»Ja tulos!» -- alkoi hän puhua -- »entä tulos? Avioelämämme +käytännöllinen puoli käy ilmi muun muassa kahdesta väärinymmärretystä +nerostamme, pojista, jotka ovat kasvatuksemme hedelmät. Ellei heillä +olisi vanhempia turvanaan, eivät he pystyisi elättämään henkeään. Mitä +ajatuksia voikaan muutaman vuoden perästä viritä heidän sydämeensä, +mistä heidän on isäänsä ja äitiänsä kiittäminen muusta kuin +täydellisestä elämään pystymättömyydestä. + +Toivokaamme vain, että me olemme kumpikin menneet pois, ennenkuin se +tilitys tulee. + +Ja kuitenkin!» -- sanoi hän synkeästi -- »kysyttäisiin vain yhtä +voimakasta kättä... Kokonaista miestä, jolle vaimonsa olisi *lisänä*, ei +miestä, joka on vaimoansa *vailla*. Mutta niin takaperoinen saattaa +maailma olla, näetkö. Juttu on kerta kaikkiaan sama ja sinä pysyy: +*sinä* et voi kestää, että minä käyn tiukasti käsiksi poikiin, sillä +silloin vuotaa sydänveresi, ja -- *minä* en voi nähdä sinun sydänveresi +vuotavan! + +Ja niinpä sitten, kun käy liian raskaaksi, lähetämme molemmat mainiot +neromme -- sen, josta sinun mielestäsi pitäisi tulla säveltäjä, +maanviljelyskouluun ulkomaille, ja toisen ylioppilasleipomoon, josta hän +palaa entisenlaisenaan jouluksi kotiin taas. Sitä kampia saamme +pyörittää koko elinikämme -- ympäri, ympäri.» + +Hän tunsi yht'äkkiä vaimon pään rintaansa painautuneena. Alette itki +itkemistään. + +»Ystäväiseni, tämä on katkeraa... + +Ja niin sääli sinua, -- ja minua myös» -- + +Hän tunsi Aletten lämpimät, kosteat kasvot poskellaan ja miten hänen +ruumiinsa hytkähteli kouristuksentapaisesti hänen nyyhkyttäessään. + +Hän silitteli hänen tukkaansa koneellisesti, silitteli +silittelemistään... + +»Meidän täytyy mukautua» -- sanoi hän alistuvaisesti. + +»Tyhjyyteenkö?» lausui Alette nousten äkkiä ylös... + +»Tässä nyt olemme, Jakob! Minä, joka olen hemmoitellut lapsia, ja sinä +tuskinesi. Tosiaan on meidän tarpeen pysyä yhdessä, jos eteenpäin mieli. +Kun sinä vain tahdot auttaa minua ja puhua suusi puhtaaksi, mikä on +järkevää ja oikein pojille, -- sekä heille että minulle, niin olet kyllä +näkevä minussa vaimon, joka tukee, vaikkakin saattaa hiukan kirvellä. +Mutta vasta tänä iltana minä näin ensi kertaa sinun sydänveresi, ja +sitävarten minä olin varhemmin heikko ja yksin.» + +Hän käänsi hameen, joka oli tuolin selkämyksellä vuori ulospäin, niin +että kauniin morsiuspuvun silkki kahisi. + +»Jospa voisi aloittaa uudestaan alusta, Alette», -- virkkoi Jakob syvän +totisena. + +»Niillä silmin, jotka tänään ovat auenneet, varmasti voimme, Jakob!» +puhkesi Alette kiihkeästi sanomaan, ja lämmin väri valahti hänen +kasvoihinsa. + +»On jotakin, jota sanotaan intiaanikesäksi, Letta... Se kuuluu olevan +kaunis aika -- niin leppoinen ja lämmin ja kuulakka. -- Se tulee +syksypuoleen»... + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Yhdyselämää, by Jonas Lie + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK YHDYSELÄMÄÄ *** + +***** This file should be named 20884-8.txt or 20884-8.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + http://www.gutenberg.org/2/0/8/8/20884/ + +Produced by Matti Järvinen, Tuija Lindholm and PG +Distributed Proofreaders. + + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +http://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at http://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit http://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including checks, online payments and credit card donations. +To donate, please visit: http://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + http://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. |