path: root/20114-8.txt

The Project Gutenberg EBook of Goethen runoja, by Johann Wolfgang von Goethe

This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.org


Title: Goethen runoja

Author: Johann Wolfgang von Goethe

Translator: V. A. Koskenniemi

Release Date: December 15, 2006 [EBook #20114]

Language: Finnish

Character set encoding: ISO-8859-1

*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK GOETHEN RUNOJA ***




Produced by Tapio Riikonen






GOETHEN RUNOJA

Kirj.

Johann Wolfgang von Goethe


Suomentanut V. A. Koskenniemi


WSOY, Porvoo, 1922.



SISÄLLYS:

Esipuhe

Yö
Onni
Lauluilleni
Sokkosilla
Jo, Friederike, herää!
Löi sydämeni: ratsahille!
Kotka ja kyyhky
Vaeltajan myrskylaulu
Vaeltaja
Prometheus
Resensentti
Muhammedin laulu
Ganymedes
Taiteilijan iltalaulu
Nicolaille
Pyhä mies ja fauni
Metsämiehen iltalaulu
Kaukaiselle armaalle
Ihmisyyden rajat
Lidalle
Jumaluus
Amor ja runottaret
Alppi
Uusi Amor
Malja
Yö-ajatuksia
Harpunsoittajan lauluista
Aamuinen valitus
Legenda
Levoton veri
Terve menoa!
Esikuva
Tunnustus
Harras huokaus
Sotilaan lohdutus
Maailman meno
Hautakirjoitus
Talismani
Nää, tertut täyteläiset --
Jos muodoin tuhansin sa itses peität --
Jälleentapaaminen

MIETELMIÄ JA PIKKURUNOJA:

Minä kuljen maita manteria --
Mitä siitä, jos sydän sun rauhasi vei --
Te menkää! On iloni mulla --
Minun satulaani te jäädä suokaa --
On perintöosani --
Innostus se, sanonpa teille --
Voi täällä kaikkea --
Sua kompassis johtaa --
Niin pitkälle kuinka oot tullutkaan --
Noin nuoret ne itselleen uskottaa --
Ei mulle ois --
Menis elämä --
Olet muodolla murheisella --
Näin Quidam lausuu --
On sormia --
Me ratsain ristiin rastihin --
Jos mun kanssani --
Typötyhjä --
Jalo mies jos vastahas rikkonut --
Se teko se vasta --
Siis vihdoin painovapaus --
Jos et tahdo --
Oo kohtelias -- rahvaallekin --
Tuli suuresta seurasta parhaillaan --
Sa kanna kuormas --
Ilomieliä --
Voit säästää sa vaivasi --
Jos käydä sa tahdot --
Ei kurkota katse korkeimpaan --
Tuhat kärpästä --
Kiitetty olkoon rypäleen jumala --
Suuret ja pienet --
Et toivoa taitais --
Jos tahdot taiten vaeltaa --
Kuka mies --
Että naiset vihaa --
Sitä miestä --
Mitä magneetti pohjoisest' etsiikään?
Koska kumartainkin --
Näin unta --
Sinut armahastas jos erotetaan --
Tääll' oletko taivahan laina --
Saa aistit sekaannusta --




ESIPUHE


Samalla kertaa »avoimena» ja »salaperäisenä» seisoo Goethe
»hämmästyneen maailman edessä» -- lainataksemme hänen oman kuvansa
»Talvisesta Harzin-matkasta»: avoimena ja yksinkertaisena kuin luonto,
jonka näemme ympärillämme kasvavan ja kukoistavan, alati itseään uusien
ja nuorentaen, mutta myöskin salaperäisenä ja ongelmallisena kuin
luonto, joka mustasukkaisesti kätkee meiltä syntynsä ja voimansa
selityksen. Hän on samalla kertaa helppo- ja vaikeatajuinen, kevyt ja
syvällinen, hän tuntuu yhdistävän itseensä tunteen lennon ja ajatuksen
painavuuden, kukan ja hedelmän, kevään levottoman kaipauksen ja syksyn
alistuvan rauhan, päiväpaisteen ja tähtivalon, hän on maan poika, tomun
ja murheen kahlehtima, mutta hän voi myöskin tulla meitä vastaan kuin
Ariel Aeoluksen harppujen saattamana. Sen rikkaan inhimillisyyden
lähteitä, joista hänen runoutensa on vuotanut, niitä alkuelämyksiä,
jotka ovat muodostaneet hänen persoonallisuuttaan, emme missään ole
niin lähellä kuin hänen lyriikassaan. Siinä tunnemme paljaimpana
hänen valtimonsa lyönnin. Siinä aavistamme olevan kätkettynä hänen
neroutensa ja vaikutusvoimansa syvimmän salaisuuden. Siitä voimme
välittömimmin lukea hänen sydämensä ripin ja helpoimmin seurata hänen
elämänvaelluksensa jälkiä. Goethen valtavassa, henkisen elämän eri
aloille suuntautuneessa tuotannossa on lyriikalla keskeinen, vallitseva
asema. Se on jokaisen Goethe-lukijan lähtökohta, mutta se on myöskin se
päätepiste, johon hän palaa »Wilhelm Meisterin» ja »Faustin» jälkeen.
Lyriikallaan ennen muuta on Goethe ensiksi laulanut itsensä jokaisen
uuden sukupolven tietoisuuteen ja lyriikallaan tulee hän varmaan
kauimmin puolustamaan asemaansa maailmankirjallisuudessa. Runouden
klassikkojen joukossa on Goethe ennen kaikkea lyyrikko, ehkä suurin,
minkä historia tuntee.

Lyriikka säestää Goethen eri ikäkausia hänen ensimäisistä
nuoruusvuosistaan hänen pitkän elämänsä iltaan saakka, keskeytymättä,
jos otamme lukuun myöskin sen epigrammin-luontoisen mieterunouden, jota
Goethe viljeli niinäkin kausina, jolloin hän oli lyyrillisesti vähimmän
tuottelias. Leipzigin-kauden ensi kokeiden jälkeen, jotka suureksi
osaksi vielä olivat ajan kirjalliseen rokoko-henkeen tehtyjä mukaelmia,
löysi Goethe Strassburgissa, Herderin ja kansanlaulun opastamana,
persoonallisen runouden lähteille ja kirjoitti Friederikelaulunsa,
joita syyllä on sanottu uuden saksalaisen lyriikan puhkeavaksi
keväimeksi. Tästä lähtien saa Goethen laulurunous sen tunnustuksellisen
luonteen, joka on sille ominainen ja joka sallii meidän siitä seurata
hänen sisäisiä kehitysvaiheitaan. Me voimme kuulla siitä hänen
myrsky- ja kiihkokautensa uskon heräävään nerouteensa, nähdä hänen
»Prometheuksessa» nousevan uhmaan itse Zeusta vastaan tai
»Ganymedeksen» keväthymnissä hurmautuneena avaavan sylinsä luonnon
panteististä jumaluutta kohti, me saamme siitä havaita, miten rakkaus
hänen elämänsä vaiheissa, itse aina uutena, etsii uusia ilmauksia,
kasvaen lopulta siksi suureksi, maailmoja syleileväksi tunteeksi, joka
sykkii »Jälleentapaamisen» säkeissä. Mutta myöskin vähemmän keskeiset
elämykset ovat jättäneet jälkiä hänen lyriikkaansa, jota hän itse on
nimittänyt »tilapäärunoudeksi», tarkoittaen tällä nimityksellä sitä
läheistä suhdetta, mikä hänen runojensa synnyllä oli konkreettisiin
elämäntapahtumiin. Se joka tuntee Goethen elämän ulkonaiset vaiheet ja
voi sen perustalla sovittaa kunkin runon historialliseen ajankohtaansa,
hän saakin epäilemättä Goethen lyriikasta enemmän kuin se, joka joutuu
arvostelemaan hänen runojaan ilman sitä taustaa, minkä niiden tekijän
elämäkerta tarjoo.

Goethen lyriikassa kuvastuu hänen nuoruutensa levoton etsintä, hänen
miehuutensa tyyni voima ja hänen vanhuutensa kuulas viisaus. Mutta
siinä kuvastuu myöskin nuoruus, joka varhaiskypsyydessään saattaa
muistuttaa vanhuutta, samoinkuin siinä voimme tavata vanhuuden, joka
elämystensä välittömyydessä tuo mieleen nuoruuden. Siinä kuvastuu
ilossa ja surussa elämä, jonka syvällinen, lämmin, rikas inhimillisyys
oikeuttaa jälkipolvia piirtämään mestarin hautakiveen hänen omat
sanansa:

    Das ist fürwahr ein Mensch gewesen.

       *       *       *       *       *

Seuraavat suomennokset, jotka pääasiassa ovat syntyneet
Goethe-luentojen ohella ja osaksi niitä varten, eivät pyri antamaan
mitään tyhjentävää kuvaa mestarin lyriikasta. Suomentaja ei ole runojen
valinnassa voinut pitää silmällä yksistään kappaleiden edustavuutta,
hänen on usein täytynyt tehtävän ylivoimaisuuden takia luopua
yrityksestä siirtää toiseen kieleen useita Goethen tunnetuimmista
runoista. Hänen on niinikään ollut monta kertaa pakko niihinkin
runosuomennoksiin nähden jotka ovat tässä kokoelmassa saaneet sijansa,
kaihomielellä todeta se välimatka, mikä on jäänyt alkuperäisen runon ja
suomennoksen välille. Mutta sellaisenaankin voinee tämä kokoelma olla
jonkinlaisena suomenkielisenä johdantona suurimman saksalaisen
runoilijan maailmaan. Jos tämä kokoelma johtaisi lukijan Goethen
alkuperäisiin runoihin, olisi suomentaja saavuttanut sen, mitä hän
lähinnä on tarkoittanut.

Runot seuraavat toisiaan yleensä aika-järjestyksessä, sikäli kuin
niiden kronologia on tunnettu, lukuunottamatta »Mietelmiä ja
pikkurunoja», joista on tehty erikoinen osasto. Kokoelman kolme
ensimäistä runoa on otettu mukaan enemmän tyypillisinä näytteinä
Goethen Leipzigin-ajan tuotannosta kuin runollisen arvonsa perusteella.
-- Samoinkuin varhemmin »Lyyrassa ja paimenhuilussa» on suomentaja
tässäkin kokoelmassa vähemmän pyrkinyt tavoittelemaan sananmukaista
uskollisuutta kuin oikeudentekoa alkuperäisen runon tunnearvoille.

Turku, marraskuussa 1922

V. A. K.




    Yö.


    Armahani luota lähtein,
    samoelen hiljalleen,
    kuljen välkkehessä tähtein
    läpi metsän nukkuneen.
    Luna nousee, valtavasti
    tammilehdot kirkastaa.
    Koivut sille hartahasti
    pyhän savun suitsuttaa.

    Varjot värjyy kuutamossa,
    sydän vavahtaen lyö,
    kulkee kuiske viidakossa.
    Mikä onnentäysi yö!
    Riemu! Autuus! Taivas sulle
    suon ma öitäs tuhannen,
    jos mun armahani mulle
    antais yön vain ainoisen.

    (1767).




    ONNI.


    Niin useasti unissasi
    mun nähnyt olet rinnallasi
    sa käyvän luokse alttarin.
    Niin useasti valvehilla,
    Annette, sun suusi suudelmilla
    ma peittänyt oon varkahin.

    Pois katos onnen hetket varhain,
    pois autuutemme aika parhain,
    pois vien virtaan elämän.
    Mit' auttaa nautinto mua voikaan?
    Kuin vinhaan ohi karkeloikaan
    pois hetket onnen pienimmän!




    LAULUILLENI.


    Te laulut, viekööt teidät tuulet
    ja aallot unhon merehen!
    Ei teitä toista tytön huulet,
    ei poika aikaan keväimen.

    Te armastani ylistitte,
    nyt pilkkaa hän mun lempeäin.
    Te kaiken veteen kirjoititte
    ja vesi vierii eteenpäin.




    SOKKOSILLA.


    Sun sokoks aina soisin!
    Kuin katsotkaan sa toisin
    mua silmin näkevin!
    Mut silmät peittehessä
    jo löysit hetkisessä
    sa mun -- miks mun sa löysitkin?

    Kun sokkona sa kuljit,
    mun käsihisi suljit,
    ma syliis raukenin.
    Sait tuskin näkeväksi,
    kun kaikki ilo läksi:
    pois työnsit sokon julmimmin.

    Hän hoippuroi ja horjui,
    hän vaivoin iskut torjui,
    kun häntä tuupittiin. --
    Ja jos et lempimähän
    mua opi, pimeähän
    ma jään kuin sokko siteisiin.




    JO, FRIEDERIKE, HERÄÄ!


    Jo, Friederike, herää,
    pois aja yö!
    Jo avaa silmäs terää,
    yö pakoon lyö!
    Jo laakso, metsän rinne
    ne laulavat,
    mun sisartani sinne
    ne kutsuvat.

    Jo suviaamu salaa
    sun huoneesees
    se kultiansa valaa:
    et herää ees!
    Sa siskoos rakkahasti
    vain painallat
    ja yhä hartaammasti
    sa nukahdat.

    Ei satakielten kuoro
    sua heräämään
    oo saanut -- mun on vuoro,
    en minäkään!
    Niin raskaat painot riimein
    jo kantaa sain.
    Oi Musa, herää viimein!
    Sa -- nukut vain!




    LÖI SYDÄMENI: RATSAHILLE!


    Löi sydämeni: ratsahille!
    Kuin aatos oli tehty työ!
    Loi ilta varjot maisemille
    ja vuorilla jo vartoi yö.
    Ja sumussa ja pimennossa
    jo seisoi rivit tammien
    ja pensastossa, viidakossa
    kaikk' kului silmät pimeyden.

    Kuu pilvivuoren takaa nousi,
    ui unisena esihin
    ja tuulen siivet hiljaa sousi,
    soi ilma oudoin sävelin.
    Yön kauhut kasvoi vastahani,
    mut rohkeuteni karttui vain.
    Mun poltti tuli suonissani,
    mun hehkui liekki rinnassain

    Sun näin, ja ilo silmistäsi
    se kohta syttyi minuhun.
    Mun sydämeni vierelläsi
    koht' oli, itse olin sun.
    Jo oli rusko, valon tuoja,
    sun kasvos rakkaat kullannut
    ja hellyytes mua kohtaan -- Luoja!
    sit' toivoin, mut en ansainnut.

    Jo kevätaamu poies vie mun,
    ja eron raskas hetki lyö.
    Sun suudelmissas autuus riemun,
    sun silmissäsi tuskan yö!
    Ma lähden -- kyynel puserrettu
    sun poskellasi kimaltaa.
    Mik' onni olla rakastettu,
    mik' onni itse rakastaa!




    KOTKA JA KYYHKY.


    Kotkanpoika nousi ylös
    saaliin hakuun.
    Tapas hänet metsämiehen nuoli,
    lamautti siiven iskuvoiman.
    Alas syöksähtää hän myrttilehtoon,
    tuskissansa siellä viettää
    hän kolme päivää
    ja kolme pitkää, pitkää yötä.

    Viimein hänet parantaa
    balsami, mi ain' on läsnä,
    kaikkiparantava luonto.
    Hän lehdost' esiin tunkee
    ja siivet ojentaa -- mut ah,
    poiss' on niiden nostokyky,
    tuskin maasta nousta voi hän,
    saada jonkun halvan saaliin.
    Surullisna asettuu hän
    kivikolle puron ääreen,
    katsoo tammipuuhun ylös
    ja taivaan lakeen
    ja kyynel silmähänsä kiertyy.

    Niin saapuu huoletonna kuherrellen
    myrttipesästänsä kyyhkyspari,
    alas laskeuu ja nyökytellen kulkee
    yli kultahiedan puron reunaan
    toisiansa nokitellen.
    Punasilmät kiertää joka suuntaan,
    keksii kotkanpojan surevaisen.
    Uroskyyhky uteliaan-toimelias
    hiipii lähipensaaseen ja sieltä
    itsetyytyväisnä kotkaan katsoo.
    »Sa suret», kuiskuttaa se makeasti,
    »sa mieles rohkaise jo, ystäväni!
    Sull' eikö hiljaisehen onneen täällä
    oo kaikki, mitä toivoa vain saatat?
    Sa etkö iloita voi kultaoksasesta,
    jok' auringolta sua suojelee?
    Sa etkö illan ruskotusta vastaan
    voi rannan sammal-vuotehelta
    rintaas nostaa?
    Sa kuljet kesken kukkain kasteisten
    ja pensaikosta sopivata ruokaa
    sa yltäkyllin noukit
    ja lähteen hopeaisen vettä juot.
    Oi ystäväni, tosi onni on
    vain mielen tyytyväisyys
    ja tyytyväisyydelle aina
    on kaikkialla kyllin.»
    »Oi sinä viisas», lausui kotka vaipuin
    vain syvemmälle omaan ltsehensä:
    »Oi Viisaus, sa puhut niinkuin kyyhky!»




    VAELTAJAN MYRSKYLAULU.


    Ketä, Genius, et hylkää
    hänt' ei sade eikä myrsky
    vavisuta sydämessä.
    Ketä, Genius, et hylkää,
    hälle synkkä sadepilvi,
    hälle raju myrskykuuro
    vastaan laulaa,
    niinkuin laulat,
    leivo, tuolla.

    Ketä, Genius, et hylkää,
    hänet nostat liejun yli
    tulisiivin.
    Niinkuin kevein kukkaisjaloin
    ylvääst' yli liejun käy hän,
    tappain Python käärmeen,
    Pythius Apollo.

    Ketä, Genius, et hylkää,
    annat untuvat sa alleen,
    kun hän kalliolla nukkuu,
    siivin hellin häntä suojaat
    lehdon yössä.

    Ketä, Genius, et hylkää,
    hänet lumituiskussakin
    lämmität sa.
    Lämpöön runottaret kaipaa,
    lämpöön sulottaret kaikki.

    Runottaret, tulkaa,
    tulkaa, sulottaret!
    Tuoss' on vesi, tuossa maa
    ja veden ja maan poika tässä,
    maan, min yli vaellan
    jumalten lailla.

    Olette puhtaat niinkuin veden sydän,
    puhtaat niinkuin maan ydin,
    leijutte ympärillä, kanssanne nousen
    veden yli, maan yli
    jumalten lailla.




    VAELTAJA.


    _Vaeltaja_.

    Siunattu ollos, nuori vaimo
    ja imevä poika
    rinnallasi
    Suo minun kallioseinää vasten
    jalavan varjossa
    taakkani heittää,
    vierelläs levätä.

    _Vaimo_.

    Mikä askar ajaa
    päivän helteessä sinua
    tomuista tietä?
    Kannatko kaupungista
    tavaraa?
    Hymyilet kysymystäni,
    matkamies?

    _Vaeltaja_.

    En tuo tavaraa kaupungista.
    Viileäks muuttuu ilta.
    Näytä minulle kaivo,
    josta haet vettä,
    rakas nuori vaimo.

    _Vaimo_.

    Vuoritietä ylös!
    Kulje edellä! Pensaikon läpi
    johtaa polku majalle,
    missä asun,
    kaivolle,
    josta juon.

    _Vaeltaja_.

    Ihmiskäden jälkiä
    viidakossa!
    Noita kiviä et sinä asettanut,
    antelias luonto.

    _Vaimo_.

    Ylemmäs!

    _Vaeltaja_.

    Sammalen peittämä templin pääty!
    Tunnen sinut, luova henki!
    Olet painanut leimasi kiveen.

    _Vaimo_.

    Eteenpäin, muukalainen!

    _Vaeltaja_.

    Kirjoitus kivessä tuossa!
    Mahdoton lukea!
    Kuluneet olette
    uurretut sanat,
    te joiden tuli todistaa
    mestarinne hartautta
    tuhansiin polviin.

    _Vaimo_.

    Ihmettelet, muukalainen
    kiviä tuossa?
    Ylhäällä on niitä paljon
    majani luona.

    _Vaeltaja_.

    Ylhäällä?

    _Vaimo_.

    Suoraan vasemmalle
    pensaikon läpi,
    tänne.

    _Vaeltaja_.

    Musat ja Gratiat!

    _Vaimo_.

    Tuossa on majani.

    _Vaeltaja_.

    Temppelin rauniolla!

    _Vaimo_.

    Tuolla syrjässä
    pulppuaa lähde,
    josta juon.

    _Vaeltaja_.

    Hehkuen leijut
    hautasi yllä,
    Genius! Soraan
    suistunut sun on
    mestariluomas,
    kuolematon!

    _Vaimo_.

    Varro, noudan ruukun
    juodaksesi.

    _Vaeltaja_.

    Muratti on verhonnut
    jumalaisen muotos.
    Kuinka te nousette,
    nousette tomusta,
    pylväspari!
    Ja sinä yksinäinen
    sisar tuolla,
    kuinka te kaikki, tumma sammal
    päänne kiireellä, katsotte
    kuninkaallisesti
    kaatuneita siskojanne
    jaloissanne.
    Karhunmarjapensaan juurella
    peittää niitä tomu ja maa
    ja korkea ruoho huojuu yläpuolla.
    Niinkö pidät arvossa, luonto,
    mestariluomaasi?
    Tunteettomana murskaat
    pyhäkkösi,
    kylvät sen rauniolle ohdakkeita.

    _Vaimo_.

    Kuinka poika nukkuu!
    Tahdotko levätä majassa,
    muukalainen? Vaiko mieluummin
    viipyä taivasalla?
    On jo kylmä. Ota poika,
    että menen noutamaan vettä.
    Nuku, rakkaani, nuku.

    _Vaeltaja_.

    Ihana on leposi!
    Tai vahan-raikas
    sun hengityksesi
    Sinä, syntynyt raunioilla
    pyhän muinaisuuden,
    varjelkoon se hengellään sinua!
    Ketä se ympäröi,
    jumalten onnea, itsetuntoa
    saa hän nauttia.
    Nouse täytenä, oras,
    kukkivan kevään
    ihana ylpeys,
    loistaos vertaistesi keskellä!
    Kuihtuessa kevääsi
    nouskoon rinnastas
    täysi hedelmä
    ja kypsyköön päivää kohti!

    _Vaimo_.

    Jumala siunatkoon nukkuvaa lasta! --
    Voin tarjota sulle raikkaan veden lisäksi
    vain palan leipää.

    _Vaeltaja_.

    Kiitos.
    Kuinka ihanasti kaikki kukkii
    ja viherjöi täällä!

    _Vaimo_.

    Mieheni hän pelloltaan
    pian saapuu kotiin.
    Viivy luonamme
    ja kanssamme jaa ehtoollinen.

    _Vaeltaja_.

    Te asutte täällä?

    _Vaimo_.

    Niin, tuonne muurien väliin
    isäni jo majan tiilistä
    ja sorakivistä rakensi.
    Nyt asumme me täällä,
    isäni antoi minut peltomiehelle
    ja kuoli syliimme. --
    Heräätkö jo, sydänkäpyseni?
    Kuinka ilakoikaan hän ja leikkii,
    hän veitikka!

    _Vaeltaja_.

    Oi luonto, iki-itäväinen,
    luot kaikki elon nautintoon
    ja lapsillesi äidin tavoin
    oot suonut perinnön, oot majan suonut.
    On räystään alla pääskyn pesä,
    se tunteetonna taideluoman keskeen
    sen rakentaa.
    Ja hyönteistoukka kutoo suvulleen
    ylt ympär oksan talvimajan.
    Ja menneisyyden
    sa yleville raunioille
    sun majas pystytät,
    oi ihminen,
    ja nautit elämästä haudoilla!
    Jää hyvästi, sa onnellinen vaimo.

    _Vaimo_.

    Et tahdo jäädä?

    _Vaeltaja_.

    Herran huomaan!
    Siunattu olkoon poikanne!

    _Vaimo_.

    Onnea tiellenne!

    _Vaeltaja_.

    Mihin johtaa vuoren taakse
    polku tuo?

    _Vaimo_.

     Se Cumaan vie.

    _Vaeltaja_.

    Se onko kaukana?

    _Vaimo_.

    On hyvän kolmen virstan päässä

    _Vaeltaja_.

    Jää hyvästi
    Oi ohjaa askeltani, luonto,
    mun, vaeltajan askelta, mi vie
    mun pyhän menneisyyden hautain yli!
    Vie askeleeni paikkaan rauhaiseen,
    mi suojassa on pohjoiselta
    ja missä helteheltä päivän
    suo varjon poppelit.
    Ja ehtoolla
    kun kotiin käyn
    ma majallein,
    jonk' illan viime säteet kultaa,
    suo että vastahani saisi vaimo tuollainen,
    sais poika sylissään!




    PROMETHEUS.


    Peitä pilvisumuun, Zeus,
    taivahasi,
    koeta kuin poika, joka katkoo
    ohdakkeita tiellään,
    voimaas tammihin ja vuoriin!
    Sentään sinun täytyy jättää
    maani mulle,
    majani, jot' et sa tehnyt,
    lieteni,
    min hehkun tunnet
    kademielin.

    En tiedä auringon alla
    kurjempaa kuin te, jumalat!
    Niukasti ruokitte
    uhriveroilla
    majesteettianne,
    nääntyen, jolleivät
    lapset ja kerjurit
    olisi toivovia houkkoja.

    Kun olin lapsi
    enkä tiennyt kättäni pitemmälle,
    käänsin harhaavan katseeni
    päivää kohti kuin siellä
    olisi korva pyyntöäin kuuleva,
    sydän kuin minun,
    surun painamaa armahtava.

    Kuka auttoi minua
    titaanien ylimieltä vastaan?
    Ken pelasti minut kuolosta,
    ken orjuudesta?
    Etkö itse kaikki tehnyt,
    pyhästi hehkuva sydän?
    Sinä, joka nuorena ja viatonna
    hehkuit, petettynä, kiitosta
    nukkujalle ylhäällä tuolla.

    Sinua kunnioittaa? Miksi?
    Oletko keventänyt koskaan
    raskautetun tuskia?
    Oletko koskaan kuivannut
    ahdistetun kyyneliä?
    Eikö ole minua mieheksi takonut
    kaikkivoipa aika
    ja ikuinen kohtalo,
    minun herrani ja sinun?

    Luuletko ehkä,
    että ma elämää vihaisin,
    erämaahan pakenisin,
    kun eivät kaikki
    unelmat kypsyneet?
    Tässä istun, teen ihmisiä
    kuvani mukaan,
    suvun kaltaiseni
    kärsimään, itkemään
    nauttimaan, iloitsemaan,
    suvun, joka ei sinua kunnioita,
    suvun kuin minä!




    RESENSENTTI.


    Mies mull' oli vieraana muuankin.
    Oli sopumme mitä parahin:
    näki pöydässä ruokani tavallisen
    ja söi sitä vatsan-täydellisen,
    ja jälkiruokahan tultuaan
    söi senkin suuhunsa makeaan.

    Niin lankes paulaan Pirun ja Pahan,
    rupes ruokiani moittimahan:
    »Ei sako soppaa haitannut,
    oli paisti hiukan palanut --»
    Pyhä sakramentti!
    Ulos mies, se koira! Hän on resensentti.




    MUHAMMEDIN LAULU.


    Vuorilähde nähkää,
    kirkassilmäinen
    kuin tähti!
    Pilvien takana ruokkivat
    hänen nuoruuttansa
    hyvät henget
    pensaisissa rotkoissa.

    Täynnä nuorta voimaa
    tanssii se pilvistä
    marmoripaasille,
    hypähdellen kohti
    taivahan sineä.

    Vuorisolissa
    heittelee se kirjavia kiviä,
    tempaa käskijävoimalla
    sisarlähteet
    mukaansa.

    Alhaalla laaksossa
    nousee kukkia tiellään,
    kedot elävät
    hänen henkäyksestään.

    Eivät häntä pidätä
    varjoiset laaksot, eivät kukat,
    jotka hänen polviaan syleilevät,
    houkutellen rakkauden silmillä.
    Lakeutta kohti hän pyrkii
    käärmeenä kulkien.
    Purot yhtyvät häneen
    onnekkaina. Nyt hän käy jo
    lakeutta, hopealle hohtaen,
    ja lakeus loistaa mukanaan.
    Joet lakeudelta,
    purot vuorilta
    huutavat riemussa hänelle: »Veli,
    veli, ota veljet mukaasi
    vanhan isäsi luo
    ikuisen valtameren,
    joka odottaa meitä
    levitetyin käsivarsin,
    jotka, ah, turhaan avautuvat
    meitä, kaipaavia kohti.
    Meitä jäytää erämaassa
    ahnas hiekka, päivän paahde
    imee meistä veren, kunnes
    patoo lammeks meidät! Veli,
    ota veljet lakeudelta,
    ota veljet vuoristosta,
    ota mukaan, isäs luo!»

    »Tulkaa kaikki.»
    Ja hän kasvaa
    ihanasti. Sukukunnat
    käsin kantaa ruhtinastaan!
    Vyöryväisin riemusaatoin
    maat hän nimittää ja syntyy
    kaupunkeja askelistaan.

    Edelleen hän aina vyöryy,
    jättää tornit liekkihuiput,
    marmoriset talot, jättää
    luomat valtavaiset tielleen.

    Kantaa seedritalot Atlas
    valtavilla olkapäillään,
    hulmuu hänen päänsä yllä
    viirit tuhantiset kertoin
    kauas hänen kunniataan.

    Niin hän kantaa veljet kaikki,
    lapsensa ja armahansa,
    kantaa riemuntäysin mielin
    ikävöivän isän syliin.




    GANYMEDES.


    Kuin hehkut aamussa
    ympärilläin
    sa kevät, armain!
    Sa lemmenonnella
    tuhatkerroin
    mun täytät, lämmöllä
    pyhän tuntees,
    sa iki-kaunis.
    Jospa sun tavoittaa
    käsin ma voisin!

    Ah, sinun rinnallas
    lemmessä lepään,
    kukkasi, ruohosi
    poveeni tunkevat.
    Vilvoitat hehkuvan
    rintani janon,
    aamuinen tuuli!
    Satakieli kutsuu
    laakson sumuista.

    Ma tulen! Ma tulen!
    Minne, ah, minne?

    Ylös, ylös on matka!
    Pilvet painuvat
    alaspäin, pilvet
    taipuvat lempeni puoleen
    Puoleeni, luokseni!
    Sylissänne
    ylöspäin!
    Rakkauden sylissä!
    Ylöspäin rinnallesi,
    Kaikkeus-isämme!




    TAITEILIJAN ILTALAULU.


    Ah, että voima sisäinen
    mun liikkuis rinnassani,
    ja että muoto täyteinen,
    mun virtais sormistani!

    Ma vielä etsin, haparoin,
    mut aina tuohon palaan:
    sun, luonto, tuntea jo voin,
    sua kuvata ma halaan.

    Kuin moni vuosi kulunut
    niin ilotonna koitti!
    Miss' oli nummi kuivunut
    nyt ilon lähde soitti!

    Sun luokses, luonto, halajan,
    sun luonas tahdon elää.
    Kuin vesi kaivon vilpoisan
    ylt' ympär suihkees helää.

    Mun voimani sa virvoitat
    ja yli elon rajan,
    ah, ikuisuudeks avarrat
    sa ahtaat ääret ajan.




    NICOLAILLE.


    Hän vaaralliseks mua väittänyt on,
    mut ei mustat kironsa riitä.
    Hän on itse uimataidoton
    ja syyttää vettä siitä.
    Minä tunnoton Berlinin pannalle oon,
    makutuomarin, pappipahan.
    Ken ei ymmärrä minua, oppikoon
    mua paremmin lukemahan.




    PYHÄ MIES JA FAUNI.


    Pyhä mies hän arolla vaeltaen
    tapas faunin pukinjalkaisen,
    joka alkoi puhua: »Herra, sun
    esirukoustasi pyytäisin,
    ma että taivaan iloihin,
    myös päästä voisin ja heimoni mun».

    Mut pyhä mies hän vastasi noin:
    »Sun pyyntösi tuskin täyttää voin,
    on halusi melkein toivoton,
    sillä pukinjalkahan sinulla on.»
    Mies hurja hän huusi kuultuaan tään:
    »Mit' on pukinjalkani tehnytkään?
    Niin usein jo taivasta kohti ma näin
    monen astuvan uljain aasinpäin.»




    METSÄMIEHEN ILTALAULU


    Ma hiivin, hanan viritän,
    käyn riistan etsintään,
    kun silmissäin sun lempeän,
    sun rakkaan kuvas nään.

    Kai käynet kotilaaksojes
    nyt tietä rauhaisaa.
    Mun kuvani sun mielehes,
    ah, eikö koskaan saa,

    mun, joka maita kiertelen
    nyt lailla tuomitun,
    käyn itähän, käyn läntehen,
    kun täytyi luotas sun?

    Mun ympäröi, kun muistan sun,
    kuin välke kuutamon,
    niin tyyni rauha täyttää mun
    ja olo outo on.




    KAUKAISELLE ARMAALLE.


    Niin olenko sun menettänyt,
    sun, sydämeni kaivatun?
    On korvani mun säilyttänyt
    sun sanasi ja äänes sun.

    Kuin vaeltaja pilven alta
    vain kiurun laulun kuulla voi,
    mut etsii turhaan taivahalta
    hän laulajaa, jonk' ääni soi,

    niin kenttää, tietä, metsänrantaa
    ma seuraan katsein harhaavin.
    Ja laulut kaipuutani kantaa:
    Oi tule, armas, takaisin!




    IHMISYYDEN RAJAT.


    Kun ikivanha
    taivahan isä
    levollisin käsin
    vyöryvistä pilvistä
    siunaavat salamat
    maanpäälle kylvää,
    suutelen viimeistä
    viittansa lievettä
    lapsekas vavistus
    rinnassa syvällä.

    Sillä ei jumalten
    kanssa sovi mitata
    itseään ihmisen.
    Jos hän ylös pyrkii,
    koskettaa päälaella
    tähtiä taivaan,
    eivät tapaa maata
    allansa anturat,
    heittelevät häntä
    pilvet ja tuulet.

    Jos hän seisoo lujin,
    jäntevin jäsenin
    kestävällä, pysyvällä
    maapohjalla,
    ei hän voi päästä
    edes tammen,
    ei edes köynnöksen
    korkeuden tasalle.

    Mikä erottaa
    ihmisistä jumalat?
    Jumalten edessä
    kulkevat aallot,
    ikuinen virta:
    meidät aalto nostaa,
    meidät aalto nielee
    ja me uppoamme.

    Pieni kehä
    saartaa elämämme,
    suku suvun jälkeen
    asettuu riviin
    olemassaolon
    jatkuvaan jonoon.




    LIDALLE.


    Sen jota lempiä voit sa, Lida, sen vaadit
    itselles täysin ja oikeudella.
    Sinun hän onkin kokonaan.
    Sillä kun luotasi poiss' olen,
    on mulle elämän kiivain,
    meluisin liike
    vain harso, jonka läpi sun olentos
    edelleen, niinkuin pilvissä, näen:
    välkkyen vastaani lempeänä, uskollisna,
    niinkuin revontulten vaihtuvain valojen halki
    ikuiset tähdet loistaa.




    JUMALUUS.


    Jalo olkoon ihminen,
    avulias ja hyvä,
    sillä se yksin
    erottaa hänet
    kaikista olennoista,
    joita me tunnemme.

    Olkaa tervehdityt, korkeat,
    tuntemattomat,
    joita me aavistamme!
    Ihmisen esikuva opettakoon
    uskomaan teihin.

    Sillä vailla tunteita
    aivan on luonto:
    aurinko paistaa
    hyville ja huonoille,
    pahantekijälle
    loistavat kuin parhaalle
    kuu sekä tähdet.

    Tuuli ja virrat,
    ukkonen ja sateet
    vyöryvät tietään,
    tempaavat ohitse
    kulkiessansa
    toisen jälkeen toisen.

    Niin myöskin onni
    sokkona kulkee,
    valitsee poikasen
    viattomat kiharat,
    milloin taasen kaljun,
    syyllisen päälaen.

    Ikuisten, rautaisten
    lakien pakosta
    täytyy meidän
    olemassaolomme
    kehä käydä umpeen.

    Ainoastaan ihminen
    kykenee mahdottomaan,
    hän yksin valikoi,
    erottaa, tuomitsee,
    hän vain voi hetkelle
    kestävyyttä antaa.

    Häll' on yksin lupa
    hyvää palkita,
    pahaa rangaista,
    parantaa ja pelastaa,
    kaikkea eksyvää
    ohjata tielle.

    Jumalille suomme
    kunnian kuin ois he
    ihmisiä, tekisivät
    suuressa sen, minkä
    meistä parhain pienessä
    tekisi tai tahtoisi.

    Jalo ihminen olkoon,
    avulias ja hyvä!
    Väsymättä luokoon hän
    hyödyllistä, oikeaa,
    olkohon esikuva
    aavistettuin jumalten.




    AMOR JA RUNOTTARET.


    Sai Musat halun keinoin taidokkain
    myös Psychen lyyran käyttöön opastella,
    hän että myös vois runoella,
    mut Sielu pysyi proosallisna vain.
    Ei soinnahtanut oikein lyyran kieli,
    vaikk' oli ihanaisin kesäyö.
    Niin saapui kerran Amor hehkumieli
    ja koko oppi oli hetken työ.




    ALPPI.


    Ruskea eilen viel' oli pääs kuin armahan kutrit
        jonk' kuva mielessäin väikkyvi kaukahinen.
    Harmaa nyt, hopeainen on pääs, lumen peittämä, jonka
        tuulinen, myrskyvä yö yllesi heittänyt on.
    Nuoruus ja vanhuus, niin liki ootte te kuin elämässä,
        vain uni yön välillään, huomen ja eilinen on.




    UUSI AMOR.


    Amor, nuori ja vallaton, hän, joka vietteli Psychen,
        katsehen loi Olympoon voittajan silmäyksin.
    Keksi hän Venuksen, yli muiden loistavan, kauniin,
        keksi, ja rinnassaan sai tuli loimuamaan.
    Ah, jumalattarenkin pyhän vastustella on turha,
        Amor vallaton tuo vei hänet armahakseen.
    Heistäpä silloin syntyi uusi ja lempeä Amor,
        mielensä sai isältään, sai tavat äidiltä hän.
    Aina sa voit hänet löytää Musain seurasta, hänpä
        syttävi nuolellaan taitehen rakkauden.




    MALJA.


    Siron, täyteläisen maljan pidin
    kaksin käsin, siitä juodakseni
    halukkaasti viinin hurmausta,
    huolet, surut ajaakseni poies.

    Amor, sisään astuin, löysi minut,
    hymyeli hienotunteisesti,
    niinkuin tahtonut ois säälitellä:

    »Tunnen vielä kaunihimman maljan,
    jonne koko sielun upottaa voi.
    Mitä lupaat, jos sen sulle suon ma,
    täyttäin toisella sen nektarilla?»

    Miten täysin sanansa hän piti,
    kun on taivuttanut sinut, Lida,
    minun, kauan ikävöivän, puoleen!

    Kun sun sylihini suljen, Lida,
    kun sun huuliltasi rakkahilta
    lemmen balsamia nautin, silloin
    puhun itsekseni autuaana:

    »Eipä kukaan toinen jumalista
    tehnyt, omistanut moista maljaa!
    Muotoja ei noita tee Vulcanus
    hienoisimmallakaan vasarallaan!
    Bacchus lehtevillä kukkuloilla
    vanhimpain ja viisahimpain faunein
    suokoon parhaan viinin puserrella,
    itse käymistä sen tarkastellen:
    eipä voi hän tehdä moista juomaa!»




    YÖ-AJATUKSIA.


    Teitä säälin, ilottomat tähdet,
    jotka ihanasti taivahalta
    merimiehen tietä valaisette.
    Teit' ei kukaan kuolevista kiitä,
    ette lemmen onnea te tunne.
    Lakkaamatta hetket, tunnit teitä
    ajaa taivaan autiota rataa.
    Minkä matkan kuljittekaan aikaan,
    jonka viivyin armahani luona,
    unohtaen keskiyön ja teidät!




    HARPUNSOITTAJAN LAULUISTA.


    Hän, jonk' ei leipää kyynel kastellut,
    hän, jok' ei koskaan, vaipuin sielun vaivaan,
    oo itkein vuoteellansa istunut,
    ei tunne teitä hän, te vallat taivaan.

    Te johdatatte meidät elämään
    ja kurjan syylliseksi tulemahan,
    niin jätätte te hänet kärsimään,
    kun kaikki syy maan päällä kostetahan.




    AAMUINEN VALITUS.


    Oi sa oikukas, sa rakas tyttö,
    sano mulle, mitä oon ma tehnyt,
    että tuomitset mun tähän piinaan,
    että annetun sa sanas rikoit?

    Iltasella eilen armahasti
    käsiäni puristellen kuiskit:
    »Niin, ma tulen aamun koittehessa,
    tulen, ystäväni, aivan varmaan --»

    Raollensa oveni ma jätin,
    koettelin ensin saranoita,
    iloitsin, kun narisseet ne eivät.

    Mikä odotuksen yö on mennyt!
    Joka neljänneksen kulun laskin.
    Hetkeksi kun nukahdin ma, oli
    sydämeni sentään valvehilla,
    herättäen minut unestani.

    Siunasin ma pimeätä, joka
    kaikki kääri rauhaisehen vaippaan,
    iloitsin ma hiljaisesta yöstä,
    kuuntelin ma hiljaisehen yöhön,
    eikö mikään ääni vielä liiku.

    »Jos mun ajatukseni ois hällä,
    jos mun tunteheni hällä oisi,
    eipä aamua hän odottaisi,
    tulisi jo hetkellä hän tällä.»

    Hyppi kissanpoika ullakolla,
    raapi hiiri tuvan nurkkausta,
    jotain liikkui talon sisäpuolia --
    aina askeltasi kuulostelin
    aina sinut tulevaksi toivoin.

    Niin ma maaten tunnit pitkät vuotin,
    alkoi päivä verkkaan sarastella,
    joka suunnalta jo ääntä kuului.

    »Hänen ovensako kävi? Jospa
    ois se minun ollut!» Liikkumatta
    vuotehessa istuin, oveen katsoin,
    eikö vihdoinkin se aukeneisi.
    Pysyi palkoillansa oven puolet,
    riippui raollansa saranoissa.

    Kirkkahammaks tuli aamu yhä,
    kuulin naapurin ma oven käyvän
    hänen askareitaan alottaissa,
    kuulin kohta vaunujenkin jymyn,
    oli kaupungin jo portti auki,
    torin täydeltä jo ulkosalla
    ihmistä ja rihkamata liikkui.

    Talossakin alkoi työ ja touhu,
    ylös, alas rappusissa käytiin,
    ovet paukkui, kolisteli kengät,
    enkä sentään vieläkään ma voinut
    tyyten eroon toivostani päästä.

    Vasta aurinko kun kirottuine
    säteinensä seinälleni sattui,
    nousin, sekoittaaksein hengityksen
    kuuman, kaipaavaisen viileähän
    aamutuuleen siimeksessä puiston,
    kohdatakseni sun ehkä siellä --
    mut en lehtimajasta sua löydä,
    enkä lehmuskujanteesta myöskään.




    LEGENDA.


    Kun vielä, salaten suuruuttaan,
    meidän Herramme kulki päällä maan
    ja oppilait' oli täysin määrin,
    jotka tulkitsi kalliit sanansa väärin,
    hän ohjasi heitä turuille, teille
    ja puhui siellä halusta heille,
    sillä alla vapaan taivahan
    sanan pikimmin löytää sattuvan.
    Opit korkeat niin hän, kussa hän kulki,
    pyhän suunsa kautta saattoi julki,
    pani vertauskuviinsa totuuden murun,
    teki temppelikseen markkinaturun.

    Niin kerran, kun joukkoansa johti
    hän rauhassa pientä kylää kohti,
    näki tiellä kiiltävän esineen,
    näki hevosenkengän kappaleen.
    Päin Pietaria hän silmänsä luo:
    »Ota maasta rautakappale tuo.»
    Pyhä Pietari tuost' ei milläänkään,
    oli nähnyt unta käydessään,
    oli suurta ja syvää kuvitellut,
    oli mielessä maailman rakennellut,
    oli antanut ajatustensa viedä,
    eik' ajatukset rajoista tiedä.
    Oli liian pieni löytönen,
    ois valtikka tullut olla sen.
    Hän moisen vuoksko selkäänsä vaivais,
    palan rautaa maantieojasta kaivais?
    Tien oheen hän kauas katsoi pois
    kuin ei Mestarin sanoja kuullut ois.

    Meidän Herramme pitkämielinen
    maast' ottaa rautakappalen
    eikä siitä sen koommin virka hän.
    Kun tullahan vihdoin kylähän,
    sepän oveen kolkuttain hän lyö
    ja raudan kolmesta pennistä myö.
    Turun poikki sitten kulkiessa
    näkee kirsikoita hän vakkasessa
    ja ostaa kolmella pennillä niitä --
    ei synny suurtakaan kauppaa siitä!
    Mut marjat elein rauhaisin
    hän pistää hihansa poimuihin.

    Ulos toisesta portista astuttiin
    ja tultiin aavalle nummelle niin,
    miss' ei varjoa puu, ei pensas suo,
    mut aurinko paahtava hellettä luo,
    ja missä vesitilkkanen
    ois ollut aartehen arvoinen.
    Meidän Herramme edellä vaeltaa,
    salavihkaa kirsikan pudottaa.
    Pyhä Pietari kohta sen korjaa pois
    kuin jos kultaisen omenan löytänyt ois,
    söi makeaan suuhunsa marjasen.
    Meidän Herramme hetken jälkehen
    suo pudota kirsikan toisenkin --
    sen noukkii Pietari pikimmin.
    Panee Herramme kumartumaan näin
    monet kerrat Pietarin peräkkäin.
    Kun kestänyt tuota on kotvasen,
    puhui Herramme hänelle hymyillen:
    »Jos ajallas vaivan nähnyt sa oisit
    nyt mukavammin kulkea voisit.
    Ken pieniä seikkoja halveksuu,
    vielä pienempien vuoks vaivautuu.»




    LEVOTON VERI.


    Ulommas, ulommas, ulapalle,
    yli maiden, menen,
    mielikuvat kaikkialle,
    ees ja taakse liidellen!
    Uusi on kokemus myöhään ja varhain,
    aina sydän surunsa luo,
    tuskat on nuoruuden ravinto parhain,
    riemulaulua kyynel vuo.




    TERVE MENOA!


    Olin ystävä narrijoukon,
    heit' tupaani pyytelin,
    kolus kohta he joka loukon
    tavoin rakennusmestarin.
    Pois tahtoi he katon kantaa,
    tuoda toisen sijahan sen,
    joka sopelle muotonsa antaa,
    koko taloni purkaen.

    Niin kulki he aamuin ja illoin
    ja tyrkkivät toisiaan,
    meni piru minuun silloin
    ja ma puhkesin puhumaan:
    »Ulos narrit, joka houkko!»
    Kovin oli he äkeissään,
    vaan lähtivät, koko joukko,
    vieden vehkeensä mennessään.

    Otin tuosta ma opikseni,
    pidän vahtia ovellain.
    Jos ken kääntyy portilleni,
    ma huudan: »Käy eellehen vain!
    Olet narri, en narreja siedä!»
    Hän minulle virnistää:
    »Sinä senkin! Huutia tiedä!
    Mikä niin sua pöyhistää?
    Me kuljemme toreja, teitä,
    me yhdessä iloitaan
    ja harvoin kenkään meitä
    on moittinut milloinkaan.
    Älä nimittele sa meitä!»

    Niin harmini päättymään sain:
    oven ohi he joskin kulkee,
    eivät enää mun tuvassain.




    ESIKUVA.


    Jos alan ma kärsimättömäks tulla,
    Maa-äidissä esikuva on mulla.
    Se saa kääntyä, kiertyä päivittäin
    ja vuodesta vuoteen se kulkee näin.
    Mikä muu minun osani olisikaan?
    Minä Rouva Äitiä seurata saan.




    TUNNUSTUS.


    Mitä on vaikea salata? Tulta.
    Päivin savu sen paljastaa,
    öisin lieskan hehkuva kulta.
    Salata myöskin on vaikeaa
    lempeä: hiljaa kyteissäkin
    syttyä saattaa se silmihin.
    Runo sentään salata vaikein on,
    sit' ei kätketä vakan peittohon.

    Jos sen laulaja laulaa täysin rinnoin,
    koko olentonsa se täyttää innoin.
    Jos hän sirosti kirjoittain sen laatii,
    koko maailman kiitosta sille hän vaatii,
    hän sen melulla seurasta seuraan vie,
    jos se kiusaks taikka huviksi lie.




    HARRAS HUOKAUS.


    Ah, paljon säästyisi meiltä,
    moni välttyisi harhateiltä,
    tekis onnekkaammaks se olomme maisen
    ja pienemmät pettymyksemme ois --
    jos sais viinin pois
    ja kyynelet naisen.




    SOTILAAN LOHDUTUS.


    Tääll' on kyllin lohdutusta:
    tytöt valkeet, leipä musta!
    Vaihtuu paikka, onni eipä:
    tytöt mustat, valkee leipä!




    MAAILMAN MENO.


    Kun olin huoleton sälli vain
    vuosina keväisinä,
    pitivät maalarit kasvojain
    liiaksi vähäisinä.
    Mut moni tyttönen lempeään
    tuhlasi minulle sydämestään.

    Nyt kun ma mestariks mainitaan,
    aina on nimeni kuuluvissa,
    kuin vanhaa Fritziä kaupitaan
    mua piipuissa, lautasissa.
    Mut pois hävis tyttöset kaikoten.
    Oi nuoruus! Tähti kultainen!




    HAUTAKIRJOITUS.


    Olit poikana uhmahan nopea,
    olit nuorukaisena kopea,
    olit miehenä tekoihin taipuva,
    olit ukkona oikkuihin vaipuva
    sun hautakivesi sinusta ties:
    tuo totisesti on ollut mies.




    TALISMANI.


    Jumalan on itämaa,
    Jumalan on länsimaa.
    Etelän ja Pohjan puolen
    maista pitää Herra huolen.

    Hän on Vanhurskas ja Vakaa,
    aina oikeutta jakaa.
    Ylistetyt yksinänsä
    olkoot nämät nimistänsä.




    NÄÄ, TERTUT TÄYTELÄISET


    Nää, tertut täyteläiset
    kuin kypsyy, armahin,
    nää helmät vihriäiset
    jo kuorin karvaisin!

    Ne riippuu oksan täyden
    niin hiljaa itsekseen
    ja tuulenhengen käyden
    ne soutaa verkalleen.

    Mut sydän niissä salaa
    niin paisuvainen on,
    se ilmaan päästä halaa
    ja nähdä auringon.

    Ja kuoren, armahani,
    se särkee, vapaaks saa.
    Niin laulut laulamani
    sun syliis putoaa.




    JOS MUODOIN TUHANSIN SA ITSES PEITÄT --


    Jos muodoin tuhansin sa itses peität,
    sa, kaikkeinrakkain, kohta tunnen sun,
    jos taikahunnut yllesi sa heität,
    ma sentään kaikkialla tunnen sun.

    Miss' sypressien rungot kohoavat,
    sa, kaikkeinsolakin, ma tunnen sun,
    kun kanaalissa laineet lipattavat,
    sa, kaikkeinsuloisin, ma tunnen sun.

    Kun vesisuihkun helmet ilmaan heittyy,
    sa, kaikkileikkinen, ma tunnen sun,
    kun pilvi muodostuu ja toiseen peittyy,
    sa, kaikkimuotoinen, ma tunnen sun.

    Kun suven keto tähtikukin palaa,
    sa, kaikkitähtinen, jo tunnen sun,
    ja muratti kun pilana halaa,
    sa, kaikkisyleilevä, tunnen sun.

    Ja koska aamu syttyy vuorten takaa,
    sua, kaikkivalaiseva, tervehdän
    ja koska kirkkauttaan taivas jakaa,
    sua, kaikkiavartava, hengitän.

    Ma mitä tiedän, tunnen maailmata,
    sen, kaikkein viisain, tunnen kauttas sun.
    Kun lausun Allahin ma nimet sata,
    niin liitän jokaisehen nimes sun.




    JÄLLEENTAPAAMINEN.


    Niinkö jälleen, armas tähti,
    vastahani rintas lyö!
    Poiesko jo tuska lähti,
    loppui erottava yö?
    Niin, sa olet rinnallani,
    elämäni, ainoinen!
    Kun ma muistan murhettani,
    nykyisyyttä vapisen.

    Maailma kun muinoin kerran
    lepäs luona Jumalan,
    kaikui mahtikäsky Herran
    kautta kaiken olevan:
    Tulkoon! Tuskaa huokaavaiset
    ilman ääret raikuivat.
    Tolsistansa olevaiset
    kaaoksessa kulkivat.

    Valo pimeydestä julki
    astui Luojan maailmaan,
    synkät alkuvoimat kulki
    eri teille toisistaan,
    ikuisuuden mykän mailla
    kulki kukin suunnalleen,
    kulki kaipausta vailla
    aavain yöhön hiljaiseen.

    Kulki kaikki matkan loiton,
    yksikseen jäi Luojakin.
    Silloin ensi aamun koiton
    sytti voima Allahin.
    Aamurusko säteillänsä
    valoi riemun maailmaan.
    Olevaiset lemmessänsä
    etsi taasen toisiaan.

    Lähestyä jälleen tohti
    mikä kuului yhtehen.
    Kääntyi tunne toistaan kohti,
    kääntyi katse toisehen.
    Kaikki, mikä eros kerran,
    yhtyi halki aavan, yön.
    Meille siirtyi voima Herran,
    siirtyi ihme luomistyön.

    Aamun siivet, kautta vaivain
    luokses toivat, armas, mun,
    sinetöi yö tähtitaivain
    pyhän liiton solmitun.
    Riemuinemme, suruinemme
    oomme lapsia me maan.
    Soikoon sana: Tulkoon! -- emme
    eroo enää milloinkaan.

    (1815).






    MIETELMIÄ JA PIKKURUNOJA.


    Minä kuljen maita manteria
    ja etsin sanoja sukkelia.
    Pahat päivät minulle iloa suovat:
    sanat sukkelimmat ne suuhuni tuovat.

           *     *     *

    Mitä siitä, jos sydän sun rauhasi vei
    ja sun päätäsi viettelys vaivaa.
    Ken enää ei lemmi, ken eksy ei,
    saa hautansa hän kaivaa.

           *     *     *

    Te menkää! On iloni mulla:
    ma maljani juon yksinäin.
    Voi toisten kanssa viisaaks tulla,
    mut innostua vain omin päin.

           *     *     *

    Minun satulaani te jäädä suokaa
    ja rauhassa telttanne, majanne luokaa.
    Minä lasketan avaraan maailmaan,
    minun hattuni yllä tähdet vaan.

           *     *     *

    On perintö-osani rajaton:
    mun omani on aika, se mun peltoni on.

           *     *     *

    Innostus se, sanonpa teille,
    on läheltä sukua ostereille:
    jos niit' ei nautita tuoreeltaan,
    ne totisesti on pahaks vaan.
    Ei innostus ole sillikalaa,
    jonk' yli voi vuosiksi suolaa valaa.

           *     *     *

    Voi täällä kaikkea kestää -- yksin
    ei hyviä päiviä pääksytyksin.

           *     *     *

    Sua kompassis johtaa jos tahdot sa antaa,
    et itse saa magneettikiveä kantaa.

           *     *     *

    Niin pitkälle kuinka oot tullutkaan?
    Sull' on keinosi ollut, kerrotaan.
    Sinä laps! Olen ohjetta seurannut:
    en oo ajattelemista ma ajatellut.

           *     *     *

    Noin nuoret ne itselleen uskottaa:
    heidän kastepäivänään luotiin maa.
    Niin helposti unohtuupi heiltä,
    mitä kummilahjoina sai he meiltä.

           *     *     *

    Ei mulle ois piinaa pahempaa
    kuin yksin Eedeniss' asustaa.

           *     *     *

    Menis elämä tahtihin oivanmoiseen,
    jos kaikki vois tehdä kertaan toiseen.

           *     *     *

    Olet muodolla murheisella
    jo kulkenut päiviä umpehen.
    Kai tulis mun tiedustella:
    mikä pistänyt on sua hyttynen?

           *     *     *

    Näin Quidam lausuu: »Vaivainen
    en ole mestarien, koulujen.
    Ja aatoskin se luotain poistukoon,
    ma että vainajille velass' oon.»
    Tuon puheen tulkitsen ma näin:
    »Minä olen narri omin päin.»

           *     *     *

    On sormia seppelen solmintahan,
    mut löytääpä pää sitä kantamahan!

           *     *     *

    Me ratsain ristiin rastihin
    päin tuulta nelistämme.
    Mut kuinka tiemme kääntyykin,
    soi haukku perässämme.
    Jo tallist' asti vouskuttain
    noin koirat ilmaa haukkaa.
    Se koiran-haukku tietää vain:
    me lasketamme laukkaa.

           *     *     *

    Jos mun kanssani tahdot asustaa,
    niin jätä sa petosi oven taa.

           *     *     *

    Typötyhjä on helppo kantamus,
    mut on keveä kuorma rikkaus.

           *     *     *

    Jalo mies jos on vastahas rikkonut,
    ole kuin jos et tuot' olis huomannut.
    Hän viepi sen kyllä kirjoihin:
    omas korkoines saat takaisin.

           *     *     *

    Se teko se vasta teolta maistaa,
    kun itsensä omassa rasvassa paistaa.

           *     *     *

    Siis vihdoin painovapaus!
    Ken iloinen ei oo!
    Tää eläköhön tapaus
    in dulci jubilo.
    Nyt kaikki painatamme,
    kaikk' esiin, valohon!
    Ja hänet vaiennamme,
    ken toista mieltä on.

           *     *     *

    Jos et tahdo sa ostaa rihkamoita,
    niin älä sa juokse markkinoita.

           *     *     *

    Oo kohtelias -- rahvaallekin! neuvotaan.
    Ei sovi silkki säkin neulontaan.

           *     *     *

    Tuli suuresta seurasta parhaillaan
    mies, hiljainen oppinut, kotiaan.
    Joku kysäsi: »Miten miellytti teitä?»
    »Jos kirjoja ois he, en lukisi heitä.»

           *     *     *

    Sa kanna kuormas niinkuin voit
    ja salaa surusi visuimmin.
    Jos osankin ystävälles soit,
    saat kohta tusinan takaisin.

           *     *     *

    Ilomiellä heitä opettaisi,
    jollei kohta he mestareiksi saisi.

           *     *     *

    Voit säästää sa vaivasi työlään ja harmaan:
    jos ruusuja on ne, ne kukkivat varmaan.

           *     *     *

    Jos käydä sa tahdot äärettömyyteen,
    mene joka suuntaan äärellisyyteen.

           *     *     *

    Ei kurkota katse korkeimpaan,
    kukin kadehtii vain vertaistaan.
    On karvain kantaa kateus sen,
    joka näkee kaikissa vertaisen.

           *     *     *

    Tuhat kärpästä surmasin iltasella.
    Yks herätti aamuvarhaisella.

           *     *     *

    Kiitetty olkoon rypäleen jumala!
    Nuoruutemme on viinitön humala.
    Vanhuus jos itsensä nuoreks juo,
    hyveistä verrattomin on tuo.
    Elämä suruista huolen pitää,
    rypäleistä lohdutus itää.

           *     *     *

    Suuret ja pienet päällä maan
    kutovat haurasta verkkoaan.
    Tyytyväisnä keskeen sen
    asettuvat he istuen.
    Mutta jos osuu heihin luuta,
    huutavat kohta he täyttä suuta,
    ett' on rikottu palatsi valtainen.

           *     *     *

    Et toivoa taitais sa enää muuta
    kuin että makkarat kiertäisi viinipuuta!

           *     *     *

    Jos tahdot taiten vaeltaa,
    kaks säkkiä sa kanna.
    Sa kokoo toiseen tavaraa
    ja toisesta sa anna.
    Niin teet sinä tavalla oikean prinssin,
    joka ryösti ja onnellistutti provinssin.

           *     *     *

    Kuka mies on kelvoton kerrassaan?
    Ken ei käskeä voi, ei totellakaan.

           *     *     *

    Että naiset vihaa ja rakastaa,
    se heille rauhassa sallikaa,
    mut kun he lausuvat tuomioita,
    on usein kummaa kuulla noita.

           *     *     *

    Sitä miestä kiittää kannattaa,
    edut vihollisensa ken tunnustaa.

           *     *     *

    Mitä magneetti pohjoisest' etsiikään?
    Sen ei sallittu löytää itseään.

    Vasta silloin rauhasta tietää maa,
    kun napa toistaan koskettaa.

    Maan lapset, te Luojaa kiittäkää,
    että iäksi navat erille jää.

    Syvin minulle magneetin arvoitus:
    se on sama kuin viha ja rakkaus.

           *     *     *

    Koska kumartainkin sa kauniisti toimit?
    Kun armaalles kevätkukkia poimit.

           *     *     *

    Näin unta ja lemmin kirkkahasti:
    ett' elin, sen tunsin ma tietoisasti.

           *     *     *

    Sinut armahastas jo erotetaan
    kuin lännestä itä aikoinaan
    ja sun sydämes harhaa ääriä maan,
    tien viitat se matkallansa kohtaa:
    niin lähellä lempiväin Bagdad hohtaa.

           *     *     *

    Tääll' oletko, taivahan laina,
    sun ääneskö ihana soinut on?
    On ihmettä ruusu aina,
    satakieli uskomaton.

           *     *     *

    Saa aistit sekaannusta sieluhun,
    ne onneamme uhkaa turmiolla.
    Kun näen sun, ma tahdon kuuro olla
    ja sokea, kun kuulen sun.








End of Project Gutenberg's Goethen runoja, by Johann Wolfgang von Goethe

*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK GOETHEN RUNOJA ***

***** This file should be named 20114-8.txt or 20114-8.zip *****
This and all associated files of various formats will be found in:
        http://www.gutenberg.org/2/0/1/1/20114/

Produced by Tapio Riikonen

Updated editions will replace the previous one--the old editions
will be renamed.

Creating the works from public domain print editions means that no
one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
(and you!) can copy and distribute it in the United States without
permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
such as creation of derivative works, reports, performances and
research.  They may be modified and printed and given away--you may do
practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
subject to the trademark license, especially commercial
redistribution.



*** START: FULL LICENSE ***

THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase "Project
Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
Gutenberg-tm License (available with this file or online at
http://gutenberg.org/license).


Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
electronic works

1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
even without complying with the full terms of this agreement.  See
paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
works.  See paragraph 1.E below.

1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
collection are in the public domain in the United States.  If an
individual work is in the public domain in the United States and you are
located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
keeping this work in the same format with its attached full Project
Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.

1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
a constant state of change.  If you are outside the United States, check
the laws of your country in addition to the terms of this agreement
before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
creating derivative works based on this work or any other Project
Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
the copyright status of any work in any country outside the United
States.

1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.org

1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
and distributed to anyone in the United States without paying any fees
or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
1.E.9.

1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.

1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg-tm License.

1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
that

- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
     must be paid within 60 days following each date on which you
     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
     address specified in Section 4, "Information about donations to
     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."

- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
     License.  You must require such a user to return or
     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
     and discontinue all use of and all access to other copies of
     Project Gutenberg-tm works.

- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
     of receipt of the work.

- You comply with all other terms of this agreement for free
     distribution of Project Gutenberg-tm works.

1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
electronic work or group of works on different terms than are set
forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
works, and the medium on which they may be stored, may contain
"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
your equipment.

1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH F3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.

1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from.  If you
received the work on a physical medium, you must return the medium with
your written explanation.  The person or entity that provided you with
the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
refund.  If you received the work electronically, the person or entity
providing it to you may choose to give you a second opportunity to
receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
is also defective, you may demand a refund in writing without further
opportunities to fix the problem.

1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
with this agreement, and any volunteers associated with the production,
promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
that arise directly or indirectly from any of the following which you do
or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.


Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm

Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of computers
including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's
goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.


Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
http://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
permitted by U.S. federal laws and your state's laws.

The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
throughout numerous locations.  Its business office is located at
809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
information can be found at the Foundation's web site and official
page at http://pglaf.org

For additional contact information:
     Dr. Gregory B. Newby
     Chief Executive and Director
     gbnewby@pglaf.org


Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation

Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
spread public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements.  We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance.  To
SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
particular state visit http://pglaf.org

While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations.
To donate, please visit: http://pglaf.org/donate


Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
works.

Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
concept of a library of electronic works that could be freely shared
with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.


Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
keep eBooks in compliance with any particular paper edition.


Most people start at our Web site which has the main PG search facility:

     http://www.gutenberg.org

This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.