initial commit of ebook 19374HEADmain

5 files changed, 3335 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/19374-8.txt b/19374-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..8a74010
--- /dev/null
+++ b/19374-8.txt
@@ -0,0 +1,3319 @@
+The Project Gutenberg EBook of Valkaman perhe, by Osmo Lajula
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Valkaman perhe
+
+Author: Osmo Lajula
+
+Release Date: September 25, 2006 [EBook #19374]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK VALKAMAN PERHE ***
+
+
+
+
+Produced by Matti Järvinen and Distributed Proofreaders Europe.
+
+
+
+
+
+
+
+
+Valkaman perhe
+
+Kertomus
+
+
+Osmo Lajula
+
+
+Ensimmäisen kerran julkaissut
+Vihtori Kosonen 1908.
+
+
+
+
+1.
+
+
+Kirkas toukokuun päivä. Tänä keväänä oli aurinko aikaisin talven vallan
+nujertanut. Vappuna olivat järvet jäistä vapaat, maa viheriöi ja koivut
+olivat isolla hiirenkorvalla.
+
+Valkaman kartano oli ison koivikon keskellä. Rannan puolelle, puutarhan
+läpi oli aukaistu suora kuja, jota pitkin näki ison salin ikkunoista
+Utuselän yli, sen toiselle puolelle parin peninkulman päähän. Kukkulan
+takaa tuolla kaukana pisti esiin suippopäinen kirkontorni.
+
+Nimismies Verner Arnold seisoi ikkunan edessä Valkaman kartanon isossa
+salissa ja tuijotti ulos. Katse kiiruhti koivukujan vankkojen
+pihtipielien ohi, suuren selän taakse, pysähtyi sitten ikäänkuin jotain
+määrättyä nähdäkseen. Arnoldin väsyneet kasvot hiukan hymähtivät. Nyt
+hän sen huomasi. Lähimmän kaupungin kirkontorni kohosi kuin pieni piippa
+selkeää taivasta vasten.
+
+Siellä oli huvia ja iloisia ihmisiä tuon kirkon läheisyydessä.
+
+Arnold putisti päätään, kääntyi pois ikkunasta ja alkoi kävellä
+edestakaisin salissa. Se oli iso komea sali. Seinillä riippui
+öljymaalauksia. Perällä, keskiseinällä oli Valkaman kartanon ensimmäisen
+Arnold nimisen omistajan kuva. Se oli ollut Verner Arnoldin isä,
+Saksasta Suomeen saapunut karkulainen. Hän oli kertonut suuresta
+aatelissuvustaan ja näyttänyt joitain sineteillä varustettuja papereita,
+jotka muka olivat aateliskirjat. Suomalaiset niitä uskoivat, sillä
+olihan Arnold ulkomaalainen, ja se oli jotain.
+
+Verner Arnold tiesi hyvin noiden paperien sisällön. Hän pysähtyi,
+katsahti kuvaan ja hymähti:
+
+-- Vai aatelismies, sinäkin isä, hän itsekseen sanoi, pyörähti ympäri ja
+kulki rauhattomana huoneesta huoneeseen.
+
+Yhtä tyhjää oli kaikkialla. Kartanon toistakymmentä huonetta oli hyvin
+sisustettu, mutta niissä oli yksi ainoa asukas, kartanon perijä ja
+omistaja, nimismies Verner Arnold.
+
+Hänen isänsä oli nainut Valkaman ainoan perijättären, kiusannut vaimonsa
+kuoliaaksi ja vihdoin muuttanut itsekin ikuiseen lepoon. Verner pääsi
+nimismieheksi kotipaikalleen ja asettui asumaan isolle tilalleen.
+
+Mutta elämä oli hänestä ikävää, yksitoikkoista, kiusallista. Edellisenä
+päivänä hän oli käynyt naapuripitäjän nimismiehen luona. Siellä kului
+yökin. Ikävyys oli haihtunut, mutta nyt se jälleen kaksinkertaisella
+voimalla palasi. Väsytti ja hermostutti. Yksin hän ei viitsinyt juoda.
+
+Arnold asetti kauluksen kaulaansa, otti silkkisen huivin ja sitoi sen
+laskoksille rintamukseen. Vasemman käden nimettömässä kiilsi sileä
+sormus. Arnold katsahti siihen kuin säikähtäen.
+
+-- Ester parka! hän itsekseen hymähti, huokasi raskaasti ja lähti
+kiireesti ulos.
+
+Puutarhan sivua, korkean kiviaidan kuvetta johti tie rantaan. Korkeat
+koivut tuuheine latvoineen varjostivat kapeata polkua ja lehväiset oksat
+ylhäällä muodostivat kuin katon kulkijan pään päällä. Rannalla avautui
+Utuselkä aavana kirkkaine laineineen, ja tuolla selän toisella puolella,
+missä vastaiset maat toisiaan kaartaen lähenivät, näkyi veden pintaa
+vasten musta juova. Se oli silta, jonka kaksi valvausta näyttivät kuin
+vaanien tarkastelevan Valkaman kartanon kaukaista rantaa.
+
+Vähän oikealle venerannasta, joka oli tien kohdalla, oli rakennettu
+uimahuone ja höyrypurren "Asran", laituri.
+
+-- Onko Asra jo kunnossa? kysyi Arnold pienehköltä nokinenäiseltä
+nuorukaiselta, joka ahkerasti hääräsi pikku purressa.
+
+-- Kyllä muuten, muttei ole vielä tarpeeksi höyryä.
+
+-- Vai ei ole.
+
+Arnold meni huvipurteensa, tarkasteli ja ihasteli siistejä, kiiltäviä
+paikkoja. Hän katsahti kauvas ulapalle. Kirkontorni näkyi tännekin. Se
+näkyi kaupungista. Kauvan katseli Arnold. Hänen pitkä solakka vartalonsa
+keinui hiukan veneen liikkeiden mukaan. Ja vasta, kun suurempi aalto
+voimakkaammin venettä heitti, hän horjahtaen ajatuksistaan heräsi.
+
+-- Kohota pian höyryä, Arvi, hän puhui rengille.
+
+Savu kohosi nokisen mustana Asran pienestä savupiipusta. Mutta höyry ei
+Arnoldin mielestä noussut kyllin nopeasti. Hän otti ison petroolikannun
+ja heitti sen täyteisen palavaan uuniin. Kohta kohahti kattilassa ja
+suhisi varaventtiilissä.
+
+Arnold istui perässä ja Arvi konetta hoiti. Asran keula kääntyi suurelle
+Utuselälle, kohti sillan vaanivia valvauksia.
+
+Se oli Asran ensimmäinen matka tänä kesänä, ja se kulki kuin sillä olisi
+ollut kova kiire petollisesti myöhästyttäneen levon jälkeen.
+
+Valkaman isäntä istui ajatuksiinsa vaipuneena. Jo kolme vuotta hän oli
+yksin asunut, melkein joka ilta pitoihin porhaltanut, huveja etsinyt ja
+löytänyt. Talvisin suhisi lumi orhin reenjalaksissa, kesäisin höyrypursi
+laineita halkoi.
+
+Mutta tyhjältä oli tuntunut sittekin. Virantoimitus sujui huonosti,
+kartanoa sai hoitaa arentimies. Tuloja oli kylläkin kymmeniä tuhansia,
+mutta eivätpä ne sittekään jaksaneet tyydytystä tuottaa.
+
+Arnold ei ollenkaan pitänyt omasta elämästään. Hän tahtoi ja oli jo
+kauvan tahtonut elämänsä muuttaa. Ja vihdoin oli keinon keksinyt, mennyt
+kihloihin ja päättänyt ensi kesänä häänsä viettää. Vielä parisen
+kuukautta -- ja sitten.
+
+Oma, vakinainen vaimo oli hankittava. Eikä se ollut liioin vaikeata
+hänen miehelleen. Hän tahtoi ottaa sen, jota rakasti -- olipa köyhä tai
+rikas. Oli sattunut köyhä kihlatuksi.
+
+Kihlaus oli tapahtunut viime kevät-talvena. Omituinen sattuma.
+
+Laskiaisena oli toimeenpantu rekiajot kaupungista Valkaman kartanoon.
+Vieraita oli toista kymmentä hevoskuormaa. Arnold oli kotoaan
+matkustanut kaupunkiin ja ajanut erään "naisystävänsä" kanssa.
+
+Kun nyt Verner Arnold tätä muisteli, hymähti hän. Sellaisia
+"naisystäviä" hänellä oli ollut paljon, paljon --.
+
+Hupaisesti oli matka kulunut. Perillä, Valkaman isossa salissa
+tanssittiin ja remuttiin koko yö. Seuraavan päivän vieraat nukkuivat,
+söivät sitten vahvan päivällisen ja pimeän tullen poistuivat.
+
+Mutta sillä välin oli tapahtunut jotain merkillistä. Vierasten joukossa
+oli ollut nainen, jonka Arnold näki ensi kerran eläessään. Se oli
+istunut erään sohvan vieressä tuolilla, noussut siitä niin solakasti ja
+kauniisti, kun hänet Arnoldille esitettiin.
+
+-- Neiti Ester Lilieroos...
+
+Arnold muisti sen niin selvään. Hän oli puristanut Esterin kättä niin
+lämpymästi, että lähelläolevat sen huomasivat. Ja sitten ... sitten
+alkoi valloitus.
+
+-- Pelasta minut, Ester, pelasta... huokasi Arnold, ja hänen kasvonsa
+kirkastuivat.
+
+Talven kuluessa oli Arnold usein käynyt Esteriä tervehtimässä,
+lahjoittanut hänelle uusia pukuja, koruja ja kirjoja. Vihdoin he
+pääsivät lähemmin tutuiksi. Mutta kerran sitten heidän ajellessaan
+yritti Arnold Esteriä suutelemaan... Nuolen nopeudella hyppäsi Ester
+reestä ja katosi illan hämärään.
+
+Arnold suuttui, oli pitkät ajat Esteriä etsimättä, sillä sellainen
+nolaus oli hänelle sattunut -- ensi kerran.
+
+Ylpeä oli Arnold. Hän tahtoi hyvitystä, laittoi pidot pitojen perästä,
+kutsui vieraat ja kävi itse orhillaan Esterin noutamassa, sillä Ester ei
+sovinnon tultuakaan suostunut lähtemään Arnoldin kanssa kahden kesken
+yksinäiseen Valkamaan.
+
+Kerran -- Arnold säpsähti tätä muistellessaan -- kun tanssin jälkeen
+vieraat vetäytyivät väsyneinä nukkumaan, oli Arnold, rohkean iloisella
+tuulella ollessaan, kutsunut Esterin yksinäiseen huoneeseen.
+
+-- Minulla on sinulle salaisuus, oli Arnold sanonut.
+
+-- Mikä se on? Ester iloisen uteliaana oli kysynyt.
+
+-- Tulehan!
+
+-- Tulen!
+
+Ja Arnold oli ottanut esille pöytänsä laatikosta kultaisen rannerenkaan.
+Se soveltui niin mukavasti Esterin ranteeseen.
+
+-- Tämä on ollut niin kauvan minulla, ota se muistoksi minulta.
+
+-- Minulle se on liian komea.
+
+-- Etkö huoli siitä?
+
+-- Jos välttämättömästi tahdot.
+
+-- Tahdon!
+
+Alas katsoi Ester, kiihkeänä häntä vaani Arnoldin katse. Esterin käsi
+vapisi, kun hän kiitoksia lausui, sitten ovelle kääntyi poistuakseen.
+
+-- Ester, emmekö ole ystäviä?
+
+-- Olemme!
+
+Esterin ääni värähteli. Arnold karkasi kiinni häneen, mutta Esterin
+vapiseva käsi ehkäisi suutelon. Peremmäksi talutti Arnold Esteriä, mutta
+silloin singahti kultainen rengas seinään ja putosi kimmahtaen
+lattialle.
+
+-- Katso, tuossa on korusi, sanoi Ester varmasti sormellaan osottaen,
+sitten ovesta katosi ja salin yli juoksi.
+
+Seuraavana päivänä ei Arnoldin tarvinnut Esteriä saattaa. Ennen muiden
+heräämistä hän oli poistunut.
+
+Mutta sitten pääsiäisenä sai Arnold häneltä ensi suutelon. Ester antoi
+sen sen jälkeen, kun Arnold oli vakuuttanut häntä rakastavansa aina
+kuolemaan saakka...
+
+Arnold oli sittenkin voittanut, mutta tämä voitto oli tuottanut hänelle
+velvollisuuksia, hänen mielestään nyt hauskoja velvollisuuksia.
+
+Pursi oli kulkenut sillan alatse ja kaartoi niemen kärkeä, jonka takaa
+kaupunki pistäytyi näkyviin.
+
+
+
+
+2.
+
+
+Ester Lilieroos oli kotiopettajattarena pormestarin perheessä. Hän oli
+saanut pienen sievän huoneen asuttavakseen. Se oli hänen oma
+valtakuntansa, jossa hän sai järjestää kaikki oman makunsa mukaan ja
+jossa hän yksin ilonsa hymyi ja ikävänsä itki.
+
+Ester oli kaunis ja miellyttävä. Taivaan sinestä olivat hänen syvät,
+isot silmänsä ja hiuspalmikon vienon vaalea väri sopi niin hyvin
+somistamaan hänen valkoista kaulaansa. Rinta kohosi kaartuvana ja leuvan
+päässä oli herkkä kuoppa, posket olivat pehmoiset kuin sametti. Kun
+häneen katsoi, niin luuli näkevänsä kesäillan haaleankaihoisan hämärän.
+
+Hän istui pöytänsä ääressä katsellen tummaverisen miehen kuvaa. Kirje
+oli toisessa kädessä. "Rakastuin sinuun ensi näkemästä. Etkö muista,
+kuinka kättäsi puristin, kun sinulle minut esiteltiin", niin oli
+kirjeessä.
+
+Muistihan Ester sen varsin hyvin, mutta hän ei sitä ymmärtänyt silloin.
+Ja hän jatkoi lukemistaan:
+
+"Sitä suuremmalla syyllä voit ymmärtää tulisuuttani noina parina
+kertana, kun en jaksanut hillitä itseäni."
+
+Ester katsoi kuvaan jälleen. Tuo mies, jonka kuva oli hänellä edessään,
+rakasti häntä niin tulisesti. Hän painoi kuvan rintaansa vasten ja
+kohotti katseensa korkeuteen...
+
+Ovi oli hiljaa avautunut, ja Verner Arnold seisoi kynnyksellä ihannoiden
+rukoilevaa morsiantaan.
+
+-- Verner, kuinka sinä minua säikäytit, huudahti Ester ja heittäytyi
+hänen kaulaansa.
+
+-- O, miten olet kaunis, Ester!
+
+He istuutuivat sohvalle. Ester nojasi häneen luottavasti. Vernerin
+hengitys oli kuuma. Mutta keskustelu sujui huonosti.
+
+-- Katso minun töitäni, Verner!
+
+Ja Ester otti esille ison koruompeluksen, käänteli sitä Vernerin edessä
+selittäen hänelle, mitä oli jo ommeltu ja mitä oli vielä jälellä. Hän
+oikein innostui puhumaan. Verner ei vastannut hänen kysymyksiinsä,
+Verner ei kuullut hänen puhettansa, hän vain tuijotti Esteriin.
+
+-- Miksi et sano mitään, etkö pidä tästä...?
+
+Mutta kun Ester katsahti häneen, putosi työ hänen kädestään lattialle ja
+tietämättään hän peräytyi pari askelta.
+
+-- Verner...!
+
+-- Ei Ester, ei se ole mitään. Kuule, tule syliini, tule! puhui Verner.
+
+Ja hän veti Esterin syliinsä, katseli häneen tulta säihkyvin silmin,
+suuteli hänen kaulaansa, rintaansa...
+
+-- Verner, minä pelkään sinua.
+
+-- Et saa peljätä. Minä rakastan sinua, minulla on sinua aina ikävä,
+katkera kaiho täyttää rintani joka hetki, kun en sinua saa nähdä.
+
+-- Mikä sinua vaivaa?
+
+-- Ikävä, tuska, loppumaton tuska. Kuule, Ester, lähde nyt Valkamaan
+kanssani, lähde, olethan sinä minun, minun...
+
+Mutta punastuen vastasi Ester:
+
+-- En vielä, Verner.
+
+-- Sinun täytyy.
+
+Ester painoi päänsä Vernerin rintaa vasten ja alkoi nyyhkiä. Verner
+suuteli kuiviksi hänen kyyneleensä, asetti hänet sohvalle istumaan,
+sytytti paperossin ja alkoi keskustelun.
+
+-- Ester, anna anteeksi, mutta sinä olit niin sanomattoman kaunis.
+Annathan anteeksi?
+
+-- Mielelläni!
+
+Ja hänen silmänsä säkenöivät ilosta.
+
+-- Mutta todellakin, lähde nyt Valkamaan. Saatan sinut huomenna
+takaisin, sanoi Verner.
+
+-- Hyvä Verner, ei se nyt sovi, minulla on täällä vielä tänään työtä. Ja
+onhan sitten aikaa olla yhdessä. Tulen pyhäksi, jos aamulla haet ja
+illalla tuot takaisin.
+
+-- Tietysti. Mutta pidä myöskin sanasi.
+
+-- Pidän!
+
+Auringon lähetessä taivaanrantaa heitti Verner hyvästit, astui purteensa
+ja ohjasi kotia kohti. Hän istui miettivänä peräsimessä, puisteli
+välistä päätänsä ja hymähteli itsekseen epäselviä sanoja. Asra oli jo
+kulkenut useita virstoja.
+
+Ilta-auringon viimeiset säteet punasivat kaupungin talojen ikkunoita,
+kun Arnold katsahti taaksensa. Samassa hän käänsi peräsimen koko
+saranaan, ja Asra teki kauniin kaaren kääntäen keulansa takaisin
+kaupunkia kohti.
+
+Aurinko oli jo korkealla taivaalla, kun Asra jälleen nähtiin Valkamaa
+kohti vilistävän.
+
+Mutta pienessä kammiossaan pormestarin talossa valvoi Ester yön ollessa
+puolessa. Hän istui mukavassa nojatuolissaan nojaten kyynäspäillä
+pöytää vasten, leuka käsien välissä. Valkoisten sormien lomista näkyi
+poskien punertava silkinhieno hipiä.
+
+Elämä vilisti nopeasti hänen sielunsa silmissä.
+
+Kansakoulunopettaja oli isä ollut, uuttera työmies, naapurien lemmikki
+ja Esterin hellä huoltaja. Lapsuudessa oli meri aina näytellyt
+lakkapäitä laineitaan kotirannassa; alastomille kallioille olivat taajat
+lintuparvet laskeutuneet tuulten ja myrskyjen suojaan. Kodin ikkunasta
+oli ihan selvään nähnyt, miten ne siellä vaahtojen keskellä
+tepastelivat, milloin lentoon lehahtivat, taas laskeutuakseen.
+
+Mutta poissa oli entinen koti. Äiti oli jo kauvan haudan hiljaisuudessa
+levännyt, isä sinne vuosi sitten siirtynyt.
+
+Entinen koulutalo, meri ja alastomat kalliot olivat vain jäljellä tuolla
+hyvin kaukana, kaukana...
+
+Ikäänkuin lastu veistäessä puun kupeesta singahtaa oli Esterkin
+vierotettu isästään turvattomana maailman kolkkia kiertämään. Miten
+toisenlaista oli kaikki täällä sisämaassa. Eivät laineet loiskineet
+rantoja vastaan samalla voimalla, eivät linnut tepastelleet yhtä
+ketterästi täällä kuin siellä...
+
+Mutta hän oli suudellut täällä vierasta miestä. Siellä ei.
+
+Ester katsoi kuvaan ja hymähti.
+
+Rakkaus, miten voimakas, miten omituinen on rakkaus. Hän säpsähti.
+Näytti kuin kiiluvat silmät olisivat häntä tähystelleet... Ei se ollut
+mitään. Kuva oli pöydällä jalustassaan. Vernerin silmät katselivat
+häneen niin tyynesti ja lepyttävästi.
+
+Verner oli kaunis mies, hän oli naisten ihailema suosikki. Kaikissa
+huveissa, kaikissa juhlatilaisuuksissa naiset häntä hempeydellään
+kokivat lumota, nauroivat, laskivat leikkiä ja kilvan suositella
+pyysivät. Verner oli hyvä mies...
+
+Ja Ester avasi laatikon. Siinä Vernerin antamat kultaketjut, kello,
+sormus, rannerengas, solki... Hän oli rikas.
+
+-- Olen iloinen, että voin sinut huolettomana elättää; tämä on kaikki
+sinua varten ja sinun, oli Verner kerran sanonut näytellessään Valkaman
+kartanon rikkauksia.
+
+Ester rakasti Verneriä. Ei hän sitä oikein itsekään ymmärtänyt, mistä
+syystä. Pääasiahan oli, että rakasti, että osasi antaa vastarakkautta.
+Hän oikein ikävöi nyt Verneriä; hänen olisi pitänyt saada kuiskata nyt
+juuri Vernerin korvaan: rakastan sinua niin äärettömästi. Mutta hän
+kirjoittaa sen heti, vie kirjeen postiin, Verner saa sen huomenna.
+
+Ja niin Ester tekikin. Hän suuteli vielä kirjekuorta ennenkuin pani sen
+talon seinällä riippuvaan postilaatikkoon.
+
+Sitten hän riisuutui, katsoi kerran peiliin, sammutti tulen ja
+heittäytyi sänkyyn. Hän nukkui pian, mutta heräsi kohta kiljahtaen.
+Hänen editseen oli unissa kulkenut kaksi kiiluvaa silmää. Mutta kun hän
+oli kynttilän sytyttänyt, tuli rauhallinen uni.
+
+
+
+
+3.
+
+
+-- Oooo! Siinäpä sulhasmieskin tulee, rähähtivät kaikki herrat kun
+yhdestä suusta nähdessään Arnoldin astuvan kaupungin hotellin valaistuun
+kahvilahuoneeseen.
+
+Arnold oli mielitty seurakumppali herroille, varsinkin köyhemmille,
+sillä hän oli aulis tarjooja. Kaikki muuten hänestä pitivät
+avomielisenä, auliina ja vilpittömänä toverina. Herrat nousivat,
+tervehtivät ja varustivat Arnoldille paikan pöydän päähän.
+
+-- Kerroppa kuulumisia, puhui pormestari.
+
+-- Olin äsken morsiameni luona. Siellä kului aika sangen hupaisesti,
+vastasi Arnold.
+
+-- Arvaahan tuon! Sittepä oletkin täyttänyt velvollisuutesi kuin kunnon
+mies ainakin. Sopii istua hyvällä omallatunnolla, sanoi pormestari.
+
+-- Sen omantunnon kanssa on vähän niin ja näin, virkkoi Arnold. Mutta
+kun on kerran tullut, niin täytynee, täytynee, hän jatkoi näyttäytyen
+huolettomalta.
+
+Mutta hän tilasi kahvia ja konjakkia koko joukolle. Ja sitä maisteltua
+haihtui katumus, ja iloinen nauru ja leikkisät puheet täyttivät savuisen
+huoneen.
+
+-- Arnold, sanoi eräs nuorehko hienopiirteinen mies häntä olalle lyöden,
+etkö ole huomannut, että hotelliin on tullut uusi tarjoilijatar. Vai
+etkö heistä enää välitä? Odotapas, kun kutsun hänet -- hän on kaunis
+tyttö.
+
+Ja ennenkuin Arnold oli ehtinyt tajuta asiaa, saapui tarjoilijatar. Hän
+oli pitkän solakka, vaaleaverinen nainen, jonka kasvonpiirteet eivät
+olleet vastenmieliset.
+
+-- Neiti Irma, jos saan luvan esittää.
+
+Arnold kohotti lasinsa, joi ja istuutui. Irmalle tarjottiin myöskin lasi
+-- hän jäi herrojen seuraan nauramaan ja ilkamoimaan. Arnold tuli ensin
+totiseksi, mutta sitten hänen katseensa alkoi viipyä Irmassa.
+
+Irma istui erään maisterin sylissä. Kauvan tuijotti Arnold Irmaan,
+tempasi hänet vihdoin luokseen ja suuteli häntä.
+
+-- Noin minä naisen otan, hän virkkoi ja asetti Irman polvilleen.
+
+Irma katseli ensin kummastuneena, mutta pian hän alkoi viihtyä komean
+tummasilmäisen valloittajansa huostassa. Toiset kohottivat lasinsa, ja
+niin juotiin "pulskan parin" kunniaksi.
+
+Arnold kaivoi taskustansa jotakin ja pisti Irman käteen. Käsi oli
+lämmin ja se puristi hellästi saamaansa esinettä. Kun Irma pöydän alla
+tarkasteli salavihkaa lahjaansa, näki hän pikku rasiassa kultaisen
+soljen. Kiitokseksi tarttui hänen kätensä Arnoldin käteen.
+
+Ja kuiskutellen nuo kaksi asiansa sopivat. Lopuksi kysyi Arnold:
+
+-- Niinkö?
+
+Irma nyökäytti päätään hellänmyöntävästi.
+
+Vähitellen väsyi seura. Toiset poistuivat hotellista, toiset
+heittäytyivät sohville. Mutta Arnold siirtyi sivuhuoneeseen -- --.
+
+Kun hän aamulla lähti kotiinsa, otti hän miehen purtta ohjaamaan. Itse
+hän vaipui huopapeitteiden väliin Asran pohjalle.
+
+       *       *       *       *       *
+
+-- Herra vallesmanni, nyt olemme kotirannassa, puheli Arvi isännälleen
+hiljaisella äänellä kuin anteeksi pyydellen.
+
+Arnold nousi purren pohjalta, kömpi laiturille ja kulki kotiinsa. Pää
+oli raskas ja omatunto alkoi työnsä. Hän oli matkalla melkoisesti
+selvinnyt.
+
+Hän katsoi isoon peiliin, mutta hämmästyi ja vetäytyi takaisin. Kasvot
+olivat pöhöttyneet, silmänalukset kuopalla, hivukset pörrössä. Hänen
+suunsa vetäytyi vääräksi ja hampaidensa välistä hän kuin sylkemällä
+päästi raa'an kirosanan.
+
+-- Paha ei sinua ikinä kahleistaan päästä, hän huudahti rintaansa
+lyöden.
+
+Hän hengitti raskaasti ja raivostui, iski nyrkkinsä pöytään. Lasilla
+varustetut valokuvatelineet hypähtivät korkealle ja vierivät helisten
+lattialle. Ison peilin hän potkasi säpäleiksi.
+
+Arnold seisoi keskellä lattiaa, katseli tuhoa ja nauroi pirullisesti.
+
+-- Nyt olet tyytyväinen, hän itsekseen höpisi.
+
+Sänky valkoisine lakanoineen oli koskematta. Hän heittäytyi siihen.
+Mutta ei tuntunut nukuttavan.
+
+-- Rapakossa saisit rypeä, hän taas virkkoi pystyyn hypäten, meni
+ruokasaliin, otti ison pullon ja asettui huoneeseensa juomaan.
+
+Hän joi yksin, nauroi ja irvisteli, joi, kunnes nukkui istualleen.
+
+Hän heräsi vasta iltapäivällä. Arvi oli tullut hänen huoneeseensa
+postilaukku kainalossa ja katsoi nyt ihmeissään isäntäänsä, joka hieroi
+unta silmistään. Vähitellen muisti Arnold kaikki. Huone oli kamalan
+näköinen.
+
+-- Arvi, hyvä poika, auta minua. Vie ulos nuo roskat, hän sanoi peiliä
+osottaen.
+
+Arvi ryhtyi työhön ja vähitellen tuli huone yhä autiommaksi. Pöydän
+vieressä lattialla oli Esterin valokuva, sen kehys ja lasi pirstaleina.
+Arnold kohotti kuvan pöydälle ja painoi kädellään tuskan ahdistamaa
+sydäntään.
+
+-- Ester parka!
+
+Postilaukussa oli Esterin kirje. Arnold otti sen käteensä pahoja enteitä
+aavistaen. Olisikohan pormestari kotiin tultuaan kertonut Esterille? Ei,
+ei se ollut mahdollista -- -- eiväthän herrat sellaisia kerro. Mutta jos
+Ester muutoin olisi saanut tietää... Hän avasi kirjeen, selaili sitä
+sieltä täältä. Hänen kasvonsa tulivat yhä valoisemmiksi. Sitte hän sen
+luki kokonaisuudessaan.
+
+"Rakas oma kulta Vernerini!
+
+Miten sinua nyt ikävöin, miten kadun, etten kanssasi lähtenyt. Olen
+istunut valveilla yli puoli yön, sinua muistellen, sinua ikävöiden.
+
+En tiedä, mikä minua on alkanut vaivata. Äskenkin sieluani ahdisti.
+Sitte näin vilahdukselta näyn, tiikerin silmät..."
+
+Arnold keskeytti: "tiikerin silmät", hän itsekseen toisti -- ja hänen
+rintaansa ahdisti. Hän soimasi itseään, soimasi ankarasti. Vihdoin hän
+luki Esterin kirjeen loppuun ja suuteli sitä kerta toisensa jälkeen.
+
+Hän aikoi kirjoittaa Esterille heti ja tunnustaa hänelle kaikki. -- Ei.
+Parempi oli se suusanallisesti hänelle kertoa. Mutta painajaisesta oli
+päästävä, isäin rikokset olivat sovitettavat. Kumpahan vain löytäisi
+sopivan keinon... Unohtaa niitä ei voinut, ne seurasivat kaikkialla
+kantapäillä...
+
+Arnold meni saliin. Katsellessaan isänsä kuvaa hänen rintansa alkoi
+riehua.
+
+-- Sinäkin! hän huudahti.
+
+Hän haki työhuoneestansa ison kirveen, kohotti sen kuvaa vastaan.
+
+-- Kuole! Kuole muisto, sanon minä.
+
+Ja kirveen terä vilahti hänen olkansa yläpuolella ja sattui kuvaan
+sydämen kohdalle. Kehykset singahtelivat pikku sirpaleina lattialle.
+
+Arnold hengitti raskaasti, mutta tasaiseen. Välinpitämättömänä hän
+kääntyi pois, kutsui Arvin sisälle.
+
+-- Kanna täältä ulos tuo mädännäisyys! Vie se tunkiolle.
+
+Arvi katsoi ihmeissään juhlallista isäntäänsä. Hänen tapansa ei ollut
+vastustella. Arnold vei kirveensä pois ja jäi kävelemään huoneeseensa.
+
+-- Jokikisen kalvavan muiston minä tästä rakennuksesta hävitän. Parasta,
+kun polttaisi koko talon...
+
+Hän pysähtyi saliin vievän oven kohdalle ja katsoi surumielin
+äitivainajansa kuvaan. Sormi sattui huulille -- ja Arnold lähetti hellän
+lentosuutelon äitinsä kuvalle.
+
+-- Hymyile sinä aina minun majani pyhimmässä paikassa.
+
+Hän jatkoi jälleen kävelyään.
+
+Olisiko enää mitään mahdollisuutta uuden elämän alkamiseen? Eikö vanha
+tottumus vaatinut saman suunnan jatkamista? Niin ei saisi tapahtua.
+Mutta isiltä peritty kehnous, joka asui veressä, veressä, jota itse oli
+saastuttanut, turmellut... Olisiko mahdollista puhdistaa tuota
+turmeltunutta verta, kohentaa raukeita jäseniä ja elähtynyttä sielua
+puhdistaa? Niin täytyi tapahtua.
+
+Kaikki tekeminen riippui tahdosta. Heikko, voimaton tahto ... oh, jospa
+sen voisi karaista, terästyttää. Ei Arnoldilla itsellään siihen voimia
+enää ollut. Olihan hän jo niin usein yrittänyt, yrittänyt oikein
+tosissaan. Mutta päätös piti vain päivän, korkeintaan pari... Ja sitten
+alkoi taas sama, entinen, isänaikuinen, huono elämä.
+
+Yksi tähti oli tuolla synkkäpohjaisella taivaalla. Se oli Ester.
+
+
+
+
+4.
+
+
+Seuraavana sunnuntaina saapui Ester Valkamaan. Arnold hänet itse sinne
+kävi valkokupeisella purrellaan noutamassa. Aamupäivällä he tekivät
+pitkän kävelymatkan Valkaman tiluksien ympäri. Päivällisen jälkeen he
+istuivat köynnöspenkillä lehtimajassa.
+
+Arnoldin kädet olivat kääriytyneet Esterin vyötäisille.
+
+-- Siihen on vielä koko joukko toista kuukautta, puhui Arnold melkein
+surumielisesti.
+
+-- Niin, vastasi Ester lempeästi.
+
+-- Mutta olethan sinä nyt jo minun, olet kokonaan ... ja onhan meidät jo
+kuulutettu...
+
+Ester ei vastannut mitään. Hän katsoi haaveellisesti lehtimajan ovesta
+ulos. Pääskyset visertelivät tuuhean koivikon keskellä ja pilvenhattarat
+päilyivät oksien lomitse taivaan sineä vasten.
+
+-- Miksi et puhu, Ester? Etkö enää minua rakasta?
+
+Ester kääntyi äkkiä häntä kohti, kietoi kätensä hänen kaulaansa ja
+kuiskasi tunteellisena hänen korvaansa:
+
+-- Verner, rakastan, rakastan...
+
+Arnoldin silmät saivat kiiltävän ilmeen. Hän painoi Esterin miehuutensa
+koko voimalla sykkivää sydäntänsä vasten.
+
+-- Ei, ei Verner, älä niin kovasti. Minä vallan tukehdun, puhui Ester
+punaisin poskin ja hehkuvin silmin, koettaen irroittaa itseään
+kauvemmaksi Verneristä.
+
+-- Mutta miksi et...?
+
+-- Ei Verner, ei!
+
+Ja hän katsoi jälleen ulos lehtimajan ovesta, painoi päänsä alas ja
+jatkoi surumielisesti:
+
+-- En ilkeäisi isääni koskaan enää häpeämättä ajatella, jos...
+
+Hän keskeytti. Kyyneleet uurtivat kosteita vakoja hänen poskilleen. Ne
+olivat isoja, kristallinkirkkaita kyyneleitä.
+
+Arnold istui hetkisen mietteissään, kuivasi sitten hänen kyyneleensä ja
+sytytti tupakan. Ester ei ollut huomannut tällä kertaa mitään
+merkillistä Arnoldin silmissä.
+
+-- Tahdon sinua ymmärtää. Säilytä isäsi muisto kirkkaana. Anna minulle
+anteeksi, Ester.
+
+-- Niin mielelläni sinulle anteeksi annan, jos annettavaa on. Hyvä, että
+ymmärrät minua, vastasi Ester.
+
+-- Mutta, rakas Ester, me vietämme häämme ensi sunnuntaina, puhui
+Arnold.
+
+Hämmästyneenä kääntyi Ester häneen ja tahtomattaan hän kysyi:
+
+-- Senkötähden?
+
+Mutta sitte hän punastui.
+
+-- Muutenkin, vastasi Arnold lyhyesti.
+
+Kumpikin vaikeni. He istuivat nyt hiukan erillään toisistaan.
+
+-- Suostuthan sinä, Ester? kysyi Arnold vihdoin.
+
+-- Mutta Verner, ihmiset nauraisivat meille.
+
+-- Mitä ihmisillä on meidän kanssa tekemistä?
+
+-- Minä olen luvannut olla kotiopettajattarena koulun loppuun.
+
+-- Ja siihen on aikaa kaksi viikkoa.
+
+-- Niin.
+
+-- No kahden viikon perästä sitten?
+
+Ester ei vastannut. Hän katsoi pientä harmaata varpusta, joka ahkerasti
+työskenteli lehtimajan edustalla olevassa pensaassa.
+
+-- Etkö sinä siihenkään suostu? kysyi Arnold.
+
+Ester kohotti katseensa ja huomatessaan Vernerin alakuloisen katseen,
+hän heittäytyi hänen rintaansa vasten.
+
+-- Sitten olen _kokonaan_, ikuisesti sinun.
+
+He olivat vaiti. Kuului vain hengitystä, joka kummankin kaulaa poltti.
+-- --
+
+Salissa oli kaikki muuten entisellään, ukko Arnoldin kuvan paikka vain
+oli tyhjä. Kaikki ikkunat ja ovet olivat selki selällään ja keväinen
+huumaava tuoksu kulki huoneiden läpi. Ohi mennessään se sattui nenään --
+ja ihminen nautti tästä sattumasta, puhalsi ensimmäisen vienonhellän
+vaikutuksen äkkiä ulos saadakseen uudelleen ahmaista ylenmäärin. Ihminen
+ei tyydy vähään! Mutta ahneus rangaistaan. Tuoksu tunkeutui liian
+voimakkaana Arnoldin nenään; se kutitti nenän seinämiä ja häntä
+tirskutti.
+
+-- Pardon! hän sanoi käsivarressaan riippuvalle Esterille, joka juuri
+oli päässyt salin kynnyksen yli, ja alkoi nenäliinallaan tukehduttaa
+seuraavaa kohtausta.
+
+-- Ah, kun täällä on suloinen tuoksu... Mutta mitä? Ester äkkiä huudahti
+käsiään yhteen lyöden.
+
+Arnold ei muistanut tällä hetkellä salissa tapahtunutta muutosta, vaan
+jäi ihmetellen katsomaan Esteriin.
+
+-- Missä isävainajasi kuva on? kysyi Ester.
+
+Arnold ei heti ollut valmis vastaamaan. Hän mietti hetkisen ja hänen
+silmänsä synkistyivät.
+
+-- Ester, olen särkenyt kuvan -- tahallani, hän vihdoin sanoi.
+
+-- Miksi? kysyi Ester ihmeissään.
+
+-- Minulla ei ole yhtä hyviä muistoja isästäni kuin sinulla, siksi olen
+sen rikkonut.
+
+-- Etkö hänestä pitänyt?
+
+-- En, ja hänen kuolemansa jälkeen olen häntä ruvennut sadattelemaan.
+
+-- Onko mahdollista, että lapsi voi sadatella vanhempiaan? kysyi Ester
+ikäänkuin häntä ei olisi kukaan kuunnellut.
+
+-- On, se on mahdollista. Ja sitten, kun meillä on kylliksi aikaa,
+kerron sinulle, miksi häntä halveksun.
+
+Ester katsoi vain tyhjään paikkaan seinällä ja puhui vieläkin kuin
+itsekseen:
+
+-- Hän oli kuvassa niin kovin sinun näköisesi, Verner. Varmaan sinäkin
+muutut ihan samanlaiseksi, kun tulet vanhemmaksi.
+
+Arnold meni ikkunan eteen ja katsoi ulos lehtikujan läpi ja yli
+Utuselän. Hän huokasi.
+
+-- Varmaan minäkin muutun ihan samanlaiseksi, hän itsekseen toisti.
+
+Mutta kun Ester läheni häntä, sanoi hän ääneen:
+
+-- Tästä näkyy kaupungin kirkontorni. Katsopas!
+
+-- Näkyykö; missä? huudahti Ester ja asettui ikkunaan.
+
+-- Tuolla tuon korkeimman kukkulan vasemmalla puolella. Näetkö?
+
+-- Nyt näen, nyt näen, vastasi Ester iloisena.
+
+-- Sitä usein katselen ja ajattelen, että sinä asut ihan sen vieressä,
+vähän siitä paikasta oikealle, juuri tuon korkeimman kukkulan kohdalla.
+
+-- Niinkö? Mutta nousen huomenna tuonne torniin katsomaan Valkamaa ja
+ajattelemaan sinua, puhui Ester näpertäen sormiensa välissä Arnoldin
+nutun nappia ja katsoen häntä suloisesti silmiin.
+
+-- Tee se. Tai nouse mieluummin kävelyretkelläsi tuonne kukkulalle,
+sieltä varmasti näet Valkaman kokonaan.
+
+-- Niin, sen minä teen.
+
+Ilta-auringon hiljaa laskeutuessa länttä kohti saattoi Arnold
+morsiamensa kaupunkiin. He istuivat kumpikin perässä, Arvi hoiti
+konetta.
+
+-- Oh, jospa elämämme tulisi onnelliseksi! puhui Arnold.
+
+-- Epäiletkö sitä, Verner? sanoi Ester havahtuen ajatuksistaan.
+
+-- Välistä, kun tuntuu raskaalta ja yksinäiseltä, vastasi Arnold.
+
+-- Älä ole niin paljon yksin. Voithan käydä kaupungissa vaikkapa joka
+päivä.
+
+-- Eipä se siitä parane, enemmän pahenee vain.
+
+-- Mutta kuinka se voi olla mahdollista? Ja kuitenkin valitat
+yksinäisyyttä.
+
+-- Sinä et sitä ymmärrä.
+
+Kun Ester ei virkkanut mitään, jatkoi Arnold entistään hiljemmin:
+
+-- Minä en ole normaali.
+
+Ester katsoi vain kysyvästi Arnoldiin osaamatta puhua mitään. Arnold
+veti hänet lähemmäksi itseään.
+
+-- Tahdon olla sinulle avomielinen, tahdon puhua, tunnustaa sinulle
+kaikki. Sinun tulee olla minulle hellä, sinun pitää ymmärtää minua
+oikein, sinä et saa minuun koskaan suuttua, pitkästyä. Ester, sinä et
+saa sitä tehdä, ethän...
+
+Ester heltyi. Hän olisi tahtonut ymmärtää Verneriä, mutta hän ei
+ymmärtänyt. Otaksumiset liikkuivat sinne tänne hänen sielussaan. Mutta
+hän hylkäsi ne kaikki. Eihän niistä mikään voinut olla mahdollinen.
+Yhden hän ymmärsi, ja sen tunteen valtaamana hän kietoi kätensä Vernerin
+kaulaan.
+
+-- Minä rakastan sinua, hän kuiskasi.
+
+He olivat saapuneet perille. Hyvästellessä sanoi Arnold Esterille
+epävarmana kuin neuvoa kysellen:
+
+-- Menisinköhän pistäytymään hotellissa. Ompahan vielä iltaa mennä
+kotiinkin.
+
+-- Mene toki. Saatpa vielä yksin kotonasikin olla.
+
+-- Kaksi viikkoa, vastasi Arnold ilosemmin.
+
+Ester löi häntä hiljaa poskelle ja naurahti onnellisin ilmein:
+
+-- Niin, _kaksi viikkoa_!
+
+Hän pyörähti ympäri ja katosi kevein askelin portista sisään.
+
+Mutta iloisin mielin istahti Arnold purtensa perään ja ohjasi sen
+hotellin rantaan. Hän oli tänä iltana vapaa. Ester varmaan ymmärsi hänet
+oikein.
+
+Vasta seuraavana päivänä Arnold saapui kotiinsa. Hän nukkui koko päivän.
+
+
+
+
+5.
+
+
+Valkaman salin seinää kaunisti Esterin suurennettu valokuva komeissa
+kultakehyksissä. Mutta Arnold ei antanut asettaa sitä isävainajansa
+kuvan paikalle, vaan toiselle puolelle salia, keski-ikkunan kohdalle.
+Siinä, missä isän kuva ennen oli ollut, oli nyt tummiin kehyksiin
+pingoitettu musta silkkivaate. Säretyn ison peilin paikalla oli
+entistään komeampi, mutta ihka uusi, luonnollisessa suuruudessa ihmisen
+kuvan näyttävä peili.
+
+Varsinkin kahta huonetta Valkaman kartanossa oli erityisesti koetettu
+saada uuteen kuntoon. Ne olivat Esterin huone ja sänkykamari. Niistä
+olikin entiset huonekalut kadonneet kuin näkymättömiin.
+
+Kerran oli Arnold tullut kotiin kiihtyneenä. Se oli tapahtunut viikko
+ennen häitä. Ei kukaan huomannut, oliko hän juopunut vai selvä, eikä
+kukaan tiennyt mistä hän tuli. Sanaakaan puhumatta oli siepannut kirveen
+ja iskenyt säpäleiksi huonekalut kahdessa huoneessa.
+
+-- Ne ovat isäni saastuttamat, hän oli huutanut.
+
+Mutta kohta olivat entistään upeammat huonekalut ilmestyneet entisten
+sijalle. Asra oli hinannut ison proomun kaupungin rannasta, ja siinä ne
+olivat saapuneet. Lattiat, seinät ja kattokin olivat näissä huoneissa
+ihka uudet.
+
+Usein oli Arnold ollut poissa kotoa vähän ennen häitä. Ja silloin, kun
+oli kotona, hän asusti paraastaan Esterin tulevassa kamarissa, hyräili
+ja käveli edestakaisin. Välistä taas pysähtyi yhteen paikkaan pitkäksi
+aikaa.
+
+Oli vain pari päivää enää siihen, kun Arnold kulettaisi Esterin omaan
+kotiinsa. Hän istahti kirjoituspöytänsä ääreen tulisesti ja varmana:
+
+      "_Minun Esterini!_
+
+Olen saanut kunnalta luvan purkaa kannen sillan toisen valvauksen päältä
+häidemme ajaksi. Asetan sen sitten jälleen paikoilleen. Olen tilannut
+niin suuren höyrylaivan kuin suinkin sillan läpi mahtuu sinua tänne
+tuomaan. En tahdo sinua Asralla tänne retuuttaa, sillä samalla aluksella
+voisit poiskin luotani kadota. Mutta kun sitten sillan tukin
+rautakannella, niin eipä toista kertaa sellainen laiva kuin se, joka
+sinut tänne tuo, sinua luotani vie. Tahdon sinut säilyttää ikiomanani.
+-- sinun täytyy luonani viihtyä, luonani viipyä. Varusta siis itsesi
+kärsiväisellä luonteella ja ota viihdytystä mukaasi. Uhraan kaikki,
+kunhan sinulle vaan saan hyvän olon, tahdon unohtaa kaiken maailman
+saatuani sinut luokseni.
+
+Ilmoita myöskin tuttaville, etteivät hommaisi veneitä tai muita
+kulkuneuvoja, sillä minun tilaamaani laivaan mahdumme kaikki. Laiva
+odottaa täällä, kunnes vieraat palaavat.
+
+Vihkimispaikkamme kirkon kaunistamisesta kuuluvat huolen pitävän --
+ystävämme.
+
+Sunnuntaina olen ajoissa luonasi.
+
+      _Oma
+      Vernerisi._"
+
+Hän vei kirjeen Arville ja käski hänen heti lähtemään sitä viemään. Itse
+hän oli päättänyt pysyä kotona, päättänyt varmasti.
+
+Kului ilta, yö läheni. Kesän haaleat varjot väikkyivät vielä lännen
+taivaalla.
+
+Pitkältä alkoi Arnoldista aika tuntua. Asraa ei kuulunut. Ehkä se jotain
+uutisia olisi kaupungista tuonut. Hän kulki rantaan. Kuului pientä
+puhkumista selältä päin ja kipeniä näkyi muutaman virstan päässä
+rannasta. Siellä tuli Asra. Hän odotti, hääräsi ja puuhasi ja avusti
+Arvia, kun Asra vihdoinkin oli saapunut.
+
+Arvi antoi Esterin kirjeen. Arnold pisti sen taskuunsa, hän luki sen
+sitten huoneessaan.
+
+-- Eikö Arvi lähde jo kartanoon? kysyi Arnold hyväntahtoisesti
+rengiltään.
+
+-- Eihän tuota vielä, vastasi Arvi ja seisoi kuin tuomittu veneen
+keulassa halkojen vieressä.
+
+-- Mitäs Arvilla siellä on? kysyi Arnold huomattuaan isohkon korin Arvin
+selän takana.
+
+-- Eihän täällä mitä, vastasi Arvi epävarmana.
+
+Mutta Arnold ei heittänyt. Hän meni ja kohenti koria. Sen päällä oli
+nimi: Ester Lilieroos.
+
+-- Mitä, mistä tämän olet saanut?
+
+-- Tuota, se ryökkinä sanoi, että minun oli se salaa vietävä aittaan,
+eikä mitenkään näytettävä herra vallesmannille, selitti Arvi.
+
+-- No johan nyt. Kyllä minä sen nyt sittekin otan, sanoi Arnold ja
+tarttui kiihkeänä koriin.
+
+-- Mutta, huudahti Arvi peloissaan, se ryökkinä niin kovasti minua
+tenäsi...
+
+-- Sano minun syykseni, sanoi Arnold ja meni kartanoa kohti.
+
+-- Mitähän salaisuuksia hän minulta tahtoo peittää? hän hymähti yksin
+mennessään.
+
+Hänen epäluulonsa syttyi. Kiihkeänä hän liikkui huoneissa. Hän luki
+kirjeen. Siinä oli puhdasta, vilpitöntä rakkautta ja ihmettelyä ja
+ylistystä uhrauksista, joita Arnold hänen, köyhän orpotytön tähden
+tahtoi tehdä.
+
+Kirje rauhoitti ja hyvitti hänen mieltään. Mutta korin sisältö oli
+hänelle vielä arvoitus. Hän ei saanut rauhaa, ennenkuin oli kori avoinna
+ja naisen vaatteita hänen käsissään.
+
+Arnold ihastui, otti esille kaikki ja riemuitsi. Siinä oli leninkejä ja
+alushameita, valkeita, punaisia, ruskeita.
+
+Hän käveli edestakaisin katsellen vuoroin vieretysten olevia parisänkyjä
+ja vuoroin pöydälle ja lattialle sirotettuja vaatteita. Oikeanpuoleinen
+sänky oli Esterin -- ja tuo toinen hänen.
+
+Mutta hetkisen kuluttua riisuutui Arnold, otti yllensä Esterin hameen ja
+heittäytyi oikeanpuoleiseen sänkyyn.
+
+Valkaman kartanon peittivät kesäyön varjot helmaansa.
+
+
+
+
+6.
+
+
+Häät vietettiin suurella kiireellä. Vihkiminen toimitettiin kaupungin
+kirkossa, isolla laivalla kulettiin Valkaman rantaan ja perillä syötiin
+pulskat päivälliset.
+
+Ihana oli Ester morsiamena, ja tummina välkkyivät Arnoldin silmät, kun
+hän kohotti samppanjalasinsa ottaakseen vastaan onnitteluja.
+
+Mutta tanssiin ja seurusteluun ei Arnoldilla ollut aikaa. Hän oli
+laittanut asiat niin, että laiva viipyi perillä vain neljä tuntia.
+Sitten hän tahtoi vieraistaan päästä. Ja hän oli nyt mies, joka ajoi
+tahtonsa perille. Kaikki kävi kuin itsestään.
+
+Pian olivat vieraat poissa. Tuolla Utuselällä ne vielä nenäliinojaan
+huiskuttivat. Mutta Valkaman rannalla vastasivat huiskutuksiin vain
+palvelijat, sillä kartanoa kohti kulkivat jo Arnold ja Ester käsitysten.
+
+-- Sinä olet nyt Valkaman kartanon kaunis emäntä, sanoi Arnold, kun he
+sisään astuivat.
+
+Ester ei vastannut, puristautui vain lujemmin hänen käsivarteensa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Päivät vierivät, kesä kului ja syksy oli käsissä. Valkaman perheonni oli
+pyhä. Arnold oli melkein yksinomaan kotona, vain hätätilassa
+virkamatkalleenkaan lähti. Hän oli tahallaan hävittänyt suurimman osan
+entisistä huonekaluistaan ja hankkinut uudet. Kun nyt talvi läheni,
+antoi hän ajorekensäkin pois ja osti uuden.
+
+-- Miksi niin teet? Tuohan on vielä vallan mainio reki, huomautti Ester,
+kun näki rekeä pois vietävän.
+
+He istuivat Esterin huoneessa kahvia juoden.
+
+-- No niin, jos tahdot tietää, niin kerron, miksi täältä tahdon kaiken
+entisyyden hävittää, vastasi Arnold.
+
+-- Kerro, kerro, kehoitti Ester.
+
+-- Isäni, alkoi Arnold, oli saksalainen. Hän oli syntynyt Rheinin
+varsilla. Kotimaassaan hän oli tehnyt kavalluksen...
+
+-- Kavalluksen? keskeytti hänet Ester.
+
+-- Niin. Muutamat sukulaiset täyttivät kavalluksella anastetun kassan ja
+lähettivät hänet ulkomaalle. Hän tuli Suomeen -- kuten niin moni muu
+saksalainen -- ja pääsi valheiden varjolla erään tehtaan hoitajaksi.
+Näin ollen auttoi häntä se, että hän oli ulkolainen ja osasi saksaa ja
+hiukan engelskaa, mutta siinäpä hänen kielitaitonsa ja muu ansionsa
+olikin.
+
+Sitte häntä vielä auttoi yksi seikka, nimittäin se, että hän väärensi
+itselleen paperit, joiden nojalla hän muka oli aatelismies, -- Suomessa
+kunnioitettiin ennen ja vielä nytkin kunnioitetaan aatelismiestä melkein
+puolijumalana. Aatelismiehenä ja tehtaan hoitajana hän sai paljon
+ystäviä ja juomaveikkoja, pääsi tuttavuuteen varakasten kanssa, tuli
+kostoretkelle Valkaman kartanoon ja saikin ainoan perijättären
+pauloihinsa.
+
+Arnold keskeytti hetkiseksi ja katsoi epäillen ympärilleen, Ester
+huomasi hänen levottomuutensa.
+
+-- Verner, ellet tahdo kertoa -- -- ja jos se on ikävää...
+
+-- Ei, ei, kyllä minun täytyy saada puhua nyt suuni puhtaaksi...
+
+Hän poltti muutaman savun ja jatkoi sitten:
+
+-- Jo sinä aikana, kun minun muistini alkaa, oli äitini nääntynyt. Isäni
+potki ja pieksi häntä joka päivä, eli palvelijoidensa kanssa ja kuletti
+vieraita muualta. Hän juopotteli aamusta iltaan. Minä sain olla hänen
+juomakumppaninaan melkein lapsesta saakka...
+
+-- Onko mahdollista? huudahti Ester tuskan ilme kasvoissa.
+
+-- On ystäväni, on!
+
+Arnold nousi seisaalleen ja käveli kiivaasti.
+
+-- Hän opetti minulle kaikki paheet, hän juurrutti sieluuni kaiken
+maailman saastan. Hän ei tehnyt sitä selvänä, mutta milloinkapa hän
+juuri selvä olikaan?
+
+-- Äitini, hän hetkisen kuluttua jatkoi, koetti minua suojella, pitää
+kuin silmäterää... Mutta minkäpä äitini mahtoi. Hän oli itsekin liian
+onneton. Ilkkuen isäni äidille kertoi ja vieraille kehui, että minusta
+tulee "isän poika", minusta muka tulee "mies".
+
+Ester tarttui kiinni Arnoldiin ja kuin rukoillen pyysi:
+
+-- Verner, älä kerro enempää, älä kerro!
+
+-- Siinäpä onkin jo kylliksi. Yksityiskohdat jääkööt sikseen, vastasi
+Arnold.
+
+Hän käveli kauvan sanaakaan puhumatta. Ester istui sohvan nurkassa
+painaen päätä käsiinsä. Hämärä oli huomaamatta hiipinyt huoneeseen.
+
+Kun lamput sytytettiin, oli valossa jotain surullisen kammottavaa. Eikä
+heitä sinä iltana kumpaakaan naurattanut.
+
+Ja vasta vähitellen, suurien ponnistuksien perästä, he saivat kiinni
+entisestä elämäntavastaan, joka oli ollut kuin jollain tavoin
+loukkautunut.
+
+Joskus Arnold katuikin kertoneensa niin tarkoin isänsä elämästä, ja
+Esterin mielessä kiehtoi ajatus, joka pyrki saamaan selville, mitä
+kaikkea saastaa Arnold oli isältään oppinut. Ester oli kokematon lapsi.
+
+Ei kumminkaan kestänyt kauvan, ennen kuin hänelle asiat rupesivat
+selkenemään.
+
+He olivat tulleet nyt sangen hyviksi tuttaviksi. Olipa usein oikein
+hupaistakin yhdessä ilkamoida, miehen ei tarvinnut hävetä naista eikä
+naisen miestä. Esteristä tuntui se nyt sangen ihmeelliseltä. Ei hän
+olisi sitä osannut aavistaakaan puolta vuotta aikaisemmin.
+
+Ensi lumet kattoivat jo maata. Arnoldin piti lähteä virkamatkoille. Hän
+teki sen sangen vastenmielisesti. Mutta täytyihän sitä. Matka piti aina
+piirin pisimpiin pohjukoihin. Kului päivä, toinen ja kolmas. Vasta
+neljäntenä Arnold saapui iltapäivällä. Hän oli juovuksissa.
+Naapuripitäjässä oli ollut päivän vieraisilla, kun matkalla oli tavannut
+virkaveljensä.
+
+Ester hoiti häntä kuin lasta, pesi, kampasi, antoi lämmintä maitoa,
+keitti hyvää ruokaa. Arnold käveli rauhattomana; ja hänen silmänsä
+alkoivat kiilua, kun hän sänkykamarissa päältään riisui. Ester pelästyi
+ne nähdessään. Se oli sama kiilto, joka kerran ennen oli hänelle
+näyttäytynyt pormestarin pienessä kamarissa. Häntä värisytti, mutta hän
+koetti pysyttäytyä tyynenä. Hän ymmärsi Arnoldin pienimmätkin
+viittaukset.
+
+Hetkisen kuluttua uinui Valkaman kartano ulkoa nähden talvisen yön
+varjoissa.
+
+Mutta vähän ennen puoliyötä ilmestyi valoa sänkykamariin. Siellä liehtoi
+yöpuvussaan Arnold. Hänen silmänsä kiiluivat.
+
+-- Sinä kieltäydyt velvollisuuksistasi, hävytön!
+
+-- En, rakas Verner, en, en, kuului itkun sekainen vastaus.
+
+Sänkykamarin ovi avautui, saliin ilmestyi valoa ja Arnoldin omaan
+kamariin ilmestyi valoa.
+
+Iso kirves kohoaa, iskee. Tammisesta kirjoituspöydästä singahtelee isot
+palat pitkin lattioita, ja viimein romahtaa koko laitos alas. Arnold
+katselee työtään. Hänen silmissään on kiiluva liekki ja suu on
+irvistyksissä.
+
+Mutta sänkynsä nurkkaan kyyristyneenä itkee Ester kuullen kirveen
+jykevät iskut.
+
+Hän ei voinut, ei voinut. Olihan kaikki jo niinkin kammottavan
+häpeällistä. Ja vieläkin enemmän...
+
+Ester alkoi tajuta mitä Verner oli tarkoittanut sillä, ettei hän ollut
+normaali. Mutta mikä siihen oli syynä, se oli arvoitus... Oi, ettei
+Ester voinut sitä auttaa!
+
+-- Ester, anna minulle anteeksi!
+
+Ester säikähti, katsoi ylös. Hänen miehensä oli sängyn vieressä
+polvillaan lattialla. Outo kiilto oli kadonnut silmistä ja huulet
+värähtelivät tunteellisesti.
+
+-- Anna minulle anteeksi, Ester, toisti Arnold.
+
+-- Älä ole minulle julma, Verner, pyysi Ester ja tarttui kiihkeästi
+hänen käteensä.
+
+-- En tahtoisi. Annatko minulle anteeksi, minä nukkuisin sitte niin
+hyvin?
+
+-- Se on jo annettu, vastasi Ester ponnistaen voimiaan saadakseen
+lausutuksi nuo muutamat sanat.
+
+-- Nyt minun on hyvä nukkua, sanoi Arnold, suuteli vaimoaan otsalle ja
+poistui omaan huoneeseensa.
+
+
+
+
+7.
+
+
+Aina silloin, kun Arnold oli poissa kotoa, oli Ester ahkerassa työssä.
+Hän ompeli lapsen vaatteita, vaikkei hänellä ollut vähintäkään tietoa
+pienokaisesta. Ja kun hän toivottomana tätä muisteli, kuului syvä
+huokaus sydämmen syvyydestä. Olihan hänen miehensä kylläkin sanonut,
+ettei ainakaan muutamaan vuoteen saisi tulla, mutta Ester sittenkin
+toivoi.
+
+-- Miksi ei saisi tulla? oli Ester ihmeissään kysynyt.
+
+-- Se olisi niin kovin ikävää, oli Arnold lyhyesti vastannut.
+
+Ester rakasti noita pikku hommiaan. Hänellä oli erityinen piirongin
+laatikko toivotun pienokaisen vaatteita varten. Siinä oli pikku "popot",
+siinä "kutit" ja "tutit". Ja aina kun Ester niitä järjesteli -- eikä se
+suinkaan harvoin tapahtunut -- oli hänen suunsa niin somassa hymyssä.
+
+Mutta toive ei vain näyttänyt toteutuvan. Yli kaksi vuotta he nyt olivat
+olleet naimisissa, eikä vieläkään! Sitä ikävämpää Esterille, kun Arnold
+oli yhä tiheämmin ja tiheämmin poissa. Yksin hän sai istua, miettiä.
+Vernerin virkatoimet olivat niin sanomattomasti lisääntyneet, sillä
+virkamatkoille hän melkein aina oli lähtenyt, useita päiviä poissa
+viipynyt. Kotiin tultuaan hän oli aina särkenyt jonkun isävainajansa
+aikuisen esineen. Nyt ne olivat lopussa. Valkaman kartanon huoneissa oli
+sisustus kokonaisuudessaan Vernerin hankkima.
+
+Ester oli tullut kivuloiseksi. Hän ei kotoaan liikahtanut juuri
+mihinkään, ja se teki hänen mielentilansa raskaaksi.
+
+Eräänä iltana joulun tienoossa hän äkkiä sairastui. Arnold ei ollut
+kotona, mutta häntä lähetettiin noutamaan sieltä, mihin oli sanonut
+lähtevänsä virantoimituksille.
+
+Arnold tuli yöllä kotiin. Hän oli tavallista enemmän kiihtynyt.
+Sänkykamarin ovi oli lukittu. Arnold kirosi. Palvelija kiiruhti
+ilmoittamaan isännälleen rouvan sairastumisesta. Se ei vaikuttanut
+mitään. Hän otti kirveensä ja iski oven säpäleiksi. Sänkykamarissa oli
+kuumetta sairastava Ester polvillaan oven edessä.
+
+-- Miksi lukitsit oven? hän vaimolleen ärjäsi.
+
+-- En tiennyt sinun kotiin tulostasi.
+
+-- Et siis minua odottanut?
+
+-- Olen sinua kauvan odottanut. Mutta minä olen sairas.
+
+-- Ja siksi sinun on sulettava minulta ovi?
+
+-- Verner, anna minulle anteeksi, en sillä mitään pahaa tarkoittanut.
+
+Arnold katsoi kauvan vaimoonsa. Hänen silmissään oli taaskin tuo outo
+kiilto.
+
+-- Pyydätkö sinä anteeksi? Ester!
+
+Ja yhdellä nykäyksellä oli Ester Arnoldin sylissä. Hän vei hänet sänkyyn
+ja suuteli häntä tulisesti.
+
+-- Verner, minä olen niin kovin sairas, valitti Ester.
+
+Mutta Arnold ei häntä kuullut.
+
+-- Verner, mistä hakija sinut löysi, kun näin pian jouduit kotiin,
+kuule, mistä?
+
+-- Mikä hakija? huudahti Arnold vihdoin kiihtyneenä.
+
+-- Minähän lähetin sinua noutamaan ja ilmoittamaan...
+
+-- Minua noutamaan?
+
+-- Niin, ja ilm...
+
+-- Sinä siis vakoilet minua, huusi Arnold, siksipä oletkin taas noin
+kylmäkiskoinen kohtaani. Mutta ole vain, jos tahdot, hän
+ylenkatseellisesti jatkoi, hyppäsi pois sängystä ja poistui. Salista
+kuului kirveen iskuja ja kirosanoja. Esterin kuva oli salin lattialla
+pirstaleina.
+
+Arnold oli nukkunut salin sohvalle, kun palvelia hänet herätti yöllä
+nöyrästi niiaillen:
+
+-- Herra nimismies, kuulkaa.
+
+-- Mitä? ärähti Arnold.
+
+-- Saako tohtoria lähettää hakemaan, rouva on niin kovin sairas, että
+ihan hourii.
+
+-- Herran tähden, onko rouva sairas? Heti paikalla lääkäri tänne!
+
+Kartanossa tuli kiirettä ja touhua. Paras hevonen kaupunkiin, sen sai
+ajaa vaikka kuoliaaksi.
+
+Mutta kun Ester houreestaan heräsi, näki hän Arnoldin sängyn vieressä
+polvillaan, kyyneleet silmissä.
+
+Taaskin anteeksi pyyntö sai sovittaa tehdyn rikoksen.
+
+-- Oh, jos tietäisit, miten minä kadun, valitan, puhui Arnold.
+
+Ester ei jaksanut mitään virkkaa, puristi vain hellästi Arnoldin kättä.
+
+Vasta puolen päivän tienoissa tuli lääkäri. Tauti ei ollut hänen
+mielestään vaarallista, mutta piti kumminkin olla hyvin varoillaan.
+Hiljainen lepo oli paras lääke sitten, kun kuume oli saatu poistetuksi.
+Lääkäri lupasi käydä joka toinen päivä, jollei tauti näytä
+vaarallisempia oireita.
+
+-- Kuule Ester, puhui Arnold, kun he olivat kahden, en ollutkaan eilen
+virkamatkoilla, kuten sanoin meneväni, vaan olin kaupungissa juomassa.
+Sellainen raukka minä olen. -- Tuskin voinenkaan enää muuksi muuttua...
+
+Esterin silmät olivat painuneet umpeen; hän oli nukkunut. Syvään
+huokaisten nousi Arnold paikaltaan ja kulki raskain askelin omaan
+huoneeseensa.
+
+Kun hän katsoi peiliin, huomasi hän korvallisellaan harmaita hivuksia.
+
+-- Mies vasta kolmenkymmenen ikäinen -- ja lumi putoilee hivuksiin, hän
+ivallisesti itsekseen puhui. Mutta se onkin synnin puhdistumatonta
+myrkkyä, eikä taivaan valkoista lunta.
+
+Hän ei ymmärtänyt itsekään itseään. Kummallista. Hän luuli aina
+vihapäissään jakavansa vain oikeutta. Aina kun hän kiivastui, kiivastui
+hän syystä, sillä hän oli muka kärsinyt vääryyttä. Eikö hänellä
+esimerkiksi vaimoonsa nähden ollut rajoittamattomat oikeudet? Hän myönsi
+nyt, ettei niin ollut. Mutta kuinka kauvan hän sen muistaisi? Siksi kun
+jälleen saapui juovuksissa kotiin.
+
+-- Kirous! hän ärjäsi, mutta laski alas kohotetun nyrkin ja jatkoi
+kävelyään.
+
+
+
+
+8.
+
+
+Esterin poskien puna oli kalvennut niinkuin punainen ruusu vaalenee
+ollessaan auringossa, saamatta kylliksi virkistävää kosteutta.
+Valkeiden, laihojen käsien selkämyksissä näkyivät selvästi jänteet.
+Mutta kaunis oli Ester vieläkin. Hän oli kuin hento kukka, jolta
+suurempi kasvi auringon lämpymän säteen siimestää.
+
+Ester odotti ja pelkäsi. Kunhan vain Arnold ei tulisi juovuksissa
+kotiin. He olivat tehneet sopimuksen, ettei hän tulisi päihtyneenä
+sänkykamariin. Aluksi oli Arnold sopimusta hiukan seurannut. Mutta
+sitten se vanheni. Ensin hän pyrki anoen ja pyytäen oven avaamista,
+lupauksilla rukoustaan säestäen. Oven avauduttua alkoi sama sietämätön
+elämä. Kun Ester tuskan kalvamana kieltäytyi ovea avaamasta, särkyi se
+kirveen iskuista -- ja sen jälkeen särkyi aina joku huonekalu,
+kallisarvoinen esine.
+
+Ester pelkäsi ja odotti. Usein hän toivoi -- vaikka salaisesti -- että
+Arnold viipyisi, viipyisi kauvan, tai että hän tulisi ja toisi vieraat
+mukanaan. Auliisti Ester palveli isäntäänsä ja hänen vieraitaan. --
+Ellei niin olisi tehnyt, olisi voinut käydä huonosti.
+
+Yksin istui Ester. Hän ikävöi ja itki. Kun talvi-illan pimeässä
+rakennuksen nurkat paukkuivat ja vihainen pohjan viima löi vasten
+ikkunoita, juoksi Ester ulkoportaille, koetti kuulostaa, joko kulkuset
+kilisisivät. Sisällä hän oli kuulevinaan. Mutta ei hän toki vielä
+tullutkaan. Yö oli niin kammottavan pitkä. Parempi, kun tulisi aamulla.
+
+Miten Verner saattoi olla sellainen, tuo kaunis, ennen niin jalo, hyvä
+Verner? Ja kalvoihan sekin Esterin mieltä, kun Verner kerran riidan
+ollessa kuumimmillaan oli sanonut, ettei Ester mitään Valkamaan tuonut,
+köyhänä ja avuttomana oli tullut ja tuskin olisi elämässä pysynyt, ellei
+Verner olisi häntä ottanut -- armosta. Armosta, niin hän oli sanonut.
+Olihan tosin Verner sitten jälleen pyytänyt anteeksi, mutta silläkö se
+oli hyvä.
+
+Ester oli koettanut sydämellisellä hellyydellä miestänsä parantaa, jo
+kolme vuotta hän oli koettanut yötä ja päivää. Turhaan. Viime vuotena se
+oli ollut ihan aina samanlaista temmellystä.
+
+Kunhan Ester olisi saanut lapsen. Sekin toive oli kokonaan turhaan
+rauennut. Kun olisi edes jonkinlaista seuraa tässä tukahduttavassa
+yksinäisyydessä. Olihan hän välistä yrittänyt hankkia itselleen
+tuttavallista naisseuraa, vieläpä ystäviäkin, mutta ystävyys ei kauvan
+kestänyt. Aina kun asiat kiristyivät, menivät ystävättäret Vernerin
+puolelle, vieläpä ilmaisivat heille uskotuita vaarallisia
+aviosalaisuuksiakin. Ja kun heitä nuhteli, niin sanoivat he hyvin
+yksinkertaisesti: vaimon tulee alistua kaikissa miehensä tahdon
+alaiseksi. Kaikissa? Alistua alemmaksi kuin eläin? Ei. Ester ei sitä
+voinut. Petollisia olivat Esterin naisystävät.
+
+Ester oli tullut siihen käsitykseen, että ystävän piti olla miehen.
+Mutta olihan sekin hirveä askel. Kuolema olisi ollut paras ystävä. Ja
+usein olikin Ester kävellyt kirkonkylän hautausmaalla mustien ristien
+keskellä. Siellä vasta oli rauhallinen paikka. Tuulessa huojuvien
+petäjien suhinakin oli ihan toisen äänistä kuin muualla. Se oli mollissa
+laulettua nukutusvirttä. Oh, tuolla yläkulmassa oli niin kaunis paikka,
+hietakumpu nuorehkon petäjikön keskellä. Sinne vilkkuivat Utuselän
+hopeiset laineet, sinne näkyi nurkka Valkaman isosta päärakennuksesta.
+Vernerkin ehkä joskus ikkunastaan katsahtaisi kalmistoon päin.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Eräänä keväänä otti Arnold kartanon omaan hoitoonsa. Hän hankki kymmenen
+komeata hevosta, lähes sata lehmää ja kaikki taloustarpeet. Valkamaan
+tuli toisenlainen homma ja puuha kuin ennen. Ihmisiä kävi nyt paljon
+enemmän herrasväen pakeilla, ja Ester sai emäntänä tarttua kovasti
+työhön talon askareissa. Kun Arnold oli poissa, kysyttiin häneltä
+kaikenlaista. Hän sai päättää. Ja kun tiukka paikka tuli, täytyi hänen
+kääntyä pehtorin puoleen, joka aina tiesi neuvon pulman
+ratkaisemiseksi. Pian kääntyi Ester pienimmissäkin asioissa pehtorilta
+neuvoa kysymään, sillä hän luotti tähän mieheen.
+
+Ensio Rikberg, Valkaman kartanon uusi pehtori, oli kotoisin
+Pohjanmaalta. Hän oli nuorena päässyt oppikouluun, mutta erotettu
+neljänneltä luokalta, eikä saanut muuallakaan oppikoulua jatkaa. Hän
+tahtoi maanviljelijäksi, kävi opiston ja oli nyt pehtorina Valkamassa.
+
+-- Tämä on erinomaisen hyvä tila, oli Rikberg sanonut tiluksia
+tarkastellessaan.
+
+Hänen työsuunnitelmansa onnistuivat hyvin. Hän ei paljoa puhunut, mutta
+omistamansa vallan hän osasi käyttää. Arnold alusta alkaen oli
+tyytyväinen ja iloinen nähdessään hänen hommansa. Päivämääriä hän
+itsekin ensimmäisenä kesänä kuleksi Rikbergin kanssa tiluksilla ja
+huomasi paljon sellaista mistä hän ennen oli ollut vallan tietämätön.
+Näytti kuin uusi ilma olisi puhdistanut Valkaman ummehtuneen kartanon.
+Esterkin kävi poskiltaan taas hiukan punakammaksi.
+
+-- Luuleeko Rikberg tämän tilan viljelyksien kannattavan? kysyi Arnold
+erään kerran heidän istuessaan Arnoldin huoneessa.
+
+-- En epäile sitä, herra nimismies, minun ymmärtääkseni tämä tila on
+paikkakunnan paras. Tänä kesänä on Valkaman peltojen viljasato
+sellainen, että sitä täytyy ihmetellä. Jos meidän sato merkitään
+yhdellä, niin sitä lähinnä parhaan talon viljasato koko kunnassa on
+merkittävä kolmeneljänneksellä. Tämän seikan voin puhtaasti numeroilla
+todistaa.
+
+-- Vai niin, vai niin, sanoi Arnold hyväntahtoisesti hymyillen.
+
+-- Entäs, millaiset metsät teillä on! Voin vakuuttaa, että
+satakaksikymmentä tuhatta ostaja maksaa ensi näkemältä, puhui Rikberg
+kiihkeästi.
+
+-- Oikeinko totta?
+
+-- Kyllä se on varma.
+
+Arnold kohosi istuimeltaan, katsahti pitkään Rikbergiin ja virkkoi
+haparoiden:
+
+-- Olettekos te raittiusmies?
+
+-- Minäkö? Eihän toki, vastasi Rikberg iloisesti.
+
+-- No sitte saanen tarjota lasin konjakkia kahvin kanssa?
+
+-- Kiitoksia, kyllä se menee.
+
+-- Ester, huusi Arnold.
+
+Ester ilmestyi ovelle tyynen ja totisen näköisenä, mutta huomatessaan
+pehtorin hänen kasvoinsa yli vilahti hentoinen hymy. Sitä ei kukaan
+huomannut.
+
+-- Kutsuitko minua, Verner?
+
+Arnold meni vaimoaan vastaan, laski käsivartensa hänen olalleen ja
+virkkoi hellästi:
+
+-- Toisitko meille hiukan kahvia ja konjakkia? Tarjoisin Rikbergille
+pienen lasin.
+
+Esterin sielussa töksähti niin omituisesti. Hän tiesi, että jos hän
+vähänkään estelisi, suuttuisi Arnold. Niin hän oli aina tehnyt. Vaikka
+hän kuin pyytäen tai neuvoa kysyen ensin oli palvelusta halunnut, hän
+kuitenkin raivostui, ellei pyyntöä täytetty. Hilliten itsensä vastasi
+Ester:
+
+-- Tuon heti paikalla.
+
+Ester poistui. Mutta mennessään tunkeutui huokaus esille:
+
+-- Juoko tuo toinenkin!
+
+Pian olivat kahvit ja konjakit Arnoldin kamarin pöydällä.
+
+-- Juodaanpa sitten, sanoi Arnold lasiansa kohottaen.
+
+-- Terveydeksenne, herra nimismies, vastasi Rikberg, juoden lasinsa
+pohjaan.
+
+Mutta salin oven raosta tirkisti sininen silmäpari salavihkaa ja
+huomattuaan lasit tyhjiksi kääntyi se pois -- ja äänettömin askelin
+katosi Ester omaan huoneeseensa.
+
+Kun he olivat tyhjentäneet neljä lasia, kohotti Arnold viidennen
+nyökäyttäen päätään.
+
+-- Ei kiitoksia, herra nimismies, ei enempää minulle. Neljä lasia on
+korkein määrä, mitä samana päivänä olen ottanut, ja sen olen juonut nyt
+isäntäni tähden, sanoi Rikberg kohteliaasti.
+
+Arnold hämmästyi. Hän laski lasinsa pöydälle eikä virkkanut mitään.
+Rikberg lähti ulos omille hommilleen.
+
+-- Neljä lasia korkein määrä, sopersi Arnold itsekseen Rikbergin mentyä.
+Ja kuitenkin oli hän niin iloisesti ilmaissut, ettei hän ollut raitis.
+-- Hm -- -- -- hm -- -- jospa minäkin olisin sellainen!
+
+Mutta Arnoldia alkoi vaivata ikävät ajatukset. Hän joi lasinsa pohjaan.
+
+Ikkunastaan näki Ester Rikbergin vakavin askelin kulkevan pihan yli.
+Kenelläkäs nyt oli määrä? Hän tahtoi selvyyttä, meni salin ovelle ja
+tirkisti salaa sisälle. Hänen miehensä istui entisellä paikallaan ja
+tyhjensi juuri lasinsa. Istuutuessaan työnsä ääreen ihan ääneen virkahti
+Ester:
+
+-- Tuollaisen tulee miehen olla!
+
+Kuului askeleita Arnoldin huoneesta. Siellä käveli kartanon herra
+raskain askelin edestakaisin. Vihdoin hän lähetti sanan Arville, hevonen
+valjaisiin. Sitten Arnold katosi huimaa vauhtia kirkonkylälle päin.
+
+Rikberg seisoi pihalla puistellen päätään. Hän oli kuullut
+palvelijattarilta isäntänsä tuhotöistä, tiesipä, missä onnettomuutta
+tuottava kirveskin säilytettiin. Mutta ikkunan ääressä istui Ester.
+Vettyneet siniset silmät tuijottivat pihalla seisovaan mieheen.
+
+Seuraavana iltana myöhään palasi Arnold. Rikberg oli häntä odottanut.
+Hellävaroen ja kohteliaasti renki tervehti isäntäänsä, auttoi alas
+rattailta ja saattoi sisälle.
+
+Kiirein askelin riensi Arnold kamariinsa, tarkasti kaikki paikat.
+Rikberg seisoi oven suussa. Viimeksi meni Arnold sänkykamarin ovelle. Se
+oli lukittu. Silloin astui Rikberg esille.
+
+-- Herra nimismies, hän sanoi kohteliaasti, mutta vakavasti, minulla
+olisi nyt teille hyvin tärkeätä asiaa. Se koskee taloutta ja
+maanviljelystä.
+
+Arnold käännähti äkkiä takansa, kuullessaan Rikbergin äänen. Hänen
+silmänsä paloivat.
+
+-- Mitä se olisi? hän kysyi ja suuntasi kulkunsa omaan huoneeseensa.
+
+Rikberg asettui ison piirongin eteen, nojaten sitä vasten kuin
+sattumalta. Hän tiesi kirveen olevan piirongissa.
+
+-- Jos herra nimismiehellä olisi aikaa, asiani on hiukan pitkänlainen,
+selitti Rikberg.
+
+-- Eikö sitä voi jättää huomiseen? kysyi Arnold hermostuneesti.
+
+-- Ei sitä sopisi, tarvitsisimme tietoja jo aamulla töitä alotettaessa.
+Jos herra nimismiehellä olisi kärsivällisyyttä istuutua tuohon sohvaan?
+
+-- No, kyllä minä, kyllä minä, sopersi Arnold ja heittäytyi sohvalle.
+
+Rikberg alkoi puhua soista, niityistä ynnä muista maista. Hän puhui
+pitkäveteisellä, tasaisella äänellä. Alkua kuunteli Arnold, hänen
+silmänsä liikkuivat väsyneesti sinne tänne. Silloin tällöin hän
+keskeytti:
+
+-- Entäs sitten ... ja mitä sitten...?
+
+Rikberg kertoi vain samaan tapaan. Kohta kuului kuorsausta. Arnold
+nukkui, laskeutui vähitellen kuin itsestään pitkin sohvaa. Mutta Rikberg
+jatkoi kertomustaan samaan tapaan kuin alottikin. Lopuksi hän asetti
+tyynyn mukavasti isäntänsä pään alle ja poistui hiljaisin askelin
+huoneesta.
+
+Seuraavana päivänä, kun Arnold oli noussut makuulta, ilmestyi Rikberg
+jälleen ja kyseli isännältään tosi asioita. Arnold ei vielä havainnut
+renkinsä eilistä menettelyä.
+
+Mutta aina, kun Rikberg kulki pihan yli, liikahti Esterin kamarin
+ikkunaverho hiukan, ja sininen silmäpari loisti verhon ja ikkunapielen
+välissä.
+
+
+
+
+9.
+
+
+Arnoldin maanviljelysinnostus pian lamaantui. Yhä useammin ja useammin
+hän viipyi kaupungissa tai pitäjällä tuttaviensa parissa. Hän oli
+alkanut kaihtia Rikbergiä, sillä hän häpesi elämäänsä ja heikkouksiaan.
+Vaimostaan hän ei juuri muutoin välittänyt kuin juovuspäissään.
+
+Rikberg ei ollut koskaan sanallakaan huomauttanut Arnoldia hänen
+käytöksestään. Mutta aina, kun vain sai tilaisuuden olla ottamassa
+isäntäänsä vastaan tämän kotiin tullessa, oli hän keksinyt sopivan
+keinon, jonka avulla ehkäisi Arnoldin tuhotyöt. Niistä oli ennen kaikkea
+Ester, mutta myöskin Arnold itse hänelle sangen kiitollinen. Esterkin
+oli koettanut löytää jonkun neuvon hillitäksensä miestään rajupäällä
+ollessa. Mutta ne eivät auttaneet. Arnold jumaloi ja ylisti vaimoaan
+tämän antautuessa, mutta kun hekuma kuohahti elukkamaisenkin piirin
+ulkopuolelle, jota Ester ei paraimmalla tahdollaankaan voinut sallia,
+silloin kuuluivat kirosanat ja kirveen iskut.
+
+Voimaton oli Ester miestään vastaan. Selvillä päin oli Arnold aina
+myöntänyt vaimonsa olevan täysin oikeassa, vieläpä pyytänytkin, ettei
+tämä ikinä sallisi moista häväistystä -- mutta asia ei parantunut.
+
+Rikberg hoiti tilaa ja hoiti sitä kuin omaansa isännän hyödyksi. Usein
+hän Arnoldin poissa ollessa joutui keskusteluihin Esterin kanssa
+kysellen hänen mielipidettään talon asioissa. Ne olivat kasvattavia
+hetkiä, sillä Esterillä ei ollut ennen ollut muuta ajattelemista kuin
+ruuanlaittoon kuuluvat pikkutehtävät.
+
+-- Mitä pidätte miehestäni? kysyi Ester kerran Rikbergiltä heidän
+keskustellessaan Esterin huoneessa.
+
+Tämä katsoi kummastuneena kysyjään ja sanoi sitten miettien:
+
+-- Pitääkö minun vastata suoraan ajatukseni vai saanko kierrellä?
+
+-- Toivoisin teidän aina puhuvan suoraan ajatuksenne.
+
+-- Tahdon sen tehdä, mutta yhdellä ehdolla.
+
+-- Ja millä?
+
+-- Etten tarvitsisi sotkeutua juoruihin enkä sanojeni tähden saisi
+itselleni ikävyyksiä.
+
+-- Olkaa siitä varma.
+
+-- Hyvä, sitte sanon. Pidän miestänne sydämmensä puolesta mitä
+paraimpana ihmisenä, mutta käytöksensä puolesta hän on raukka.
+
+Ester käänsi katseensa alas. Hän mietti jotain. Sitte vastasi:
+
+-- Niin hän onkin. Te olette oikeassa.
+
+-- Hyväsydämisillä ihmisillä on tavallisesti hyvin paljon heikkouksia,
+selitti Rikberg vaatimattomasti.
+
+Ester oli kauvan aikaa vaiti. Hän mietti itsekseen, mistä tuo mies oli
+oppinut niin kauniin puhetavan, niin siivon käytöksen ja saanut niin
+luontevat kasvonpiirteet? Ja hän oli vain tavallinen pehtori, työnorja?
+
+-- Kuulkaa, mistä te olette kotoisin? kysyi Ester epäröiden ja katsoen
+ikkunasta ulos.
+
+-- Pohjanmaalta. Olen köyhän torpan poika.
+
+-- Oletteko te käynyt koulua ehkä? tiedusteli Ester.
+
+-- Olen käynyt neljä luokkaa lyseota; mutta minut erotettiin sitten.
+
+-- Eroitettiin? kysyi Ester hätäisesti. Mitä varten teidät eroitettiin?
+
+Rikberg rykäsi, kohensi vartaloaan ja vastasi:
+
+-- Löin uskonnonopettajaani korvalle. Se oli rikos.
+
+-- Te löitte uskonnonopettajaanne korvalle, tekö? huudahti Ester
+innokkaana ja kohottautui seisalleen.
+
+-- Niin. Olin silloin vielä lapsi.
+
+-- Mutta mistä syystä te sen teitte?
+
+-- Ihan vähäpätöinen syy. Hän sanoi minulle, että valehtelin, vaikka
+minä puhuin totta, selitti Rikberg tyynesti, ja lisäsi hetkisen
+kuluttua: hän nimittäin olisi tahtonut, että olisin valehdellut.
+
+-- Vai niin, sanoi Ester. Mutta kuinka te olette tullut pehtoriksi?
+
+-- Koulun jälkeen olin kolme vuotta kirjanpitäjänä eräällä maatilalla ja
+sitten menin maanviljelyskouluun. Sitä tietä on ratani jatkunut, ja nyt
+olen pehtorina teillä.
+
+-- Vai niin, sanoi Ester painavasti ja jäi istumaan mietteisiinsä.
+Mutta hetkisen kuluttua hän kysyi: haluaisitteko kirjoja lukeaksenne;
+saisitte niitä valita meidän kirjakaapista.
+
+-- Kiitoksia. Olen teille kiitollinen, jos niitä saan.
+
+Ja he menivät kirjakaapille kirjoja etsimään. Ester avasi laatikot,
+kaapin ovet selkiselälleen. Kun hän kurotti yläkaapin avaimeen, kohosi
+povi ja paisui rinta, puna nousi poskille ja hame teki miellyttävän
+kierroksen säärien ympäri. Rikberg huomasi hänet niin kauniiksi. Sääli
+tahtoi juurtua hänen sydämeensä, mutta hän haihdutti sen ja rupesi
+selailemaan kirjoja.
+
+-- Luetteko te ruotsia? kysyi Ester.
+
+-- Kyllä minä ymmärrän jotenkin hyvin sitä kieltä, vaikka olen unohtanut
+paljon. Äidinkieleni oli ruotsi.
+
+-- Vai niin. Niin oli minunkin, virkkoi Ester ihmetellen.
+
+Rikberg valitsi kirjastosta itselleen Heinen runokokoelman.
+
+-- Te siis luette saksaakin? puhui Ester.
+
+-- Olen lukenut paljon saksalaista kirjallisuutta, joten ymmärrän saksaa
+jotenkuten.
+
+Kun Rikberg oli mennyt, jäi Ester kauvaksi aikaa seisomaan kirjakaapin
+edustalle. Hänen leukansa oli käden varassa ja hän katsoi johonkin
+siltapalkin rakoon.
+
+Tuo mies oli torpan poika, koulusta erotettu. Hänen kanssaan voi syntyä
+millainen keskustelu tahansa. Sellaisissahan sitä tosi elämää olikin.
+Olihan sitä elämää ollut hänenkin isässään. Hän oli ollut talollisen
+poika. Ja Ester itse -- hän oli talollisen pojan tytär, kotiopettajatar,
+ja tuo toinen, hän oli -- pehtori.
+
+Ester säpsähti. Tuntui kuin joku olisi koskettanut häntä olkapäälle. Ei,
+ei se ollut kukaan. Mutta hän oli rauhaton. Rakastiko hän? Ei, ei, se ei
+saanut tapahtua.
+
+Illalla, kun Ester oli mennyt sänkykamariin, hän lukitsi oven peläten
+miehensä tulevan kotiin. Mutta Arnold ei tullutkaan, häntä ei ollut
+missään, vaikka Ester häntä aamulla haki joka huoneesta.
+
+Päivällä teki Ester asian Rikbergin huoneeseen, kun tämä oli poissa. Hän
+meni sinne kuin varkaisiin, katsellen joka taholle, ettei vain kukaan
+häntä huomaisi. Kun hän oli tullut sisälle pikku rakennukseen, jonka
+toisessa päässä oli kartanon konttori ja toisessa Rikbergin huone sekä
+näiden välillä eteinen, sykki hänen sydämensä tavallista valtavammin.
+
+Rikberg oli järjestänyt huoneensa hyvin siistiksi. Kaikki oli maukkaasti
+paikoillaan. Entäs kirjahylly, sehän oli kuin oppineiden salongeissa.
+Suomalaista, ruotsalaista, saksalaista, ja osaksi latinalaistakin
+kirjallisuutta.
+
+Ihmeellistä. Ja tuo mies oli muka renki, tunkion kuokkija. Hyvä. Ja
+katkeruudella hän muisti erään kartanon paroonin ennen sanoneen: eivät
+rengit tarvitse oppia Corneliusta. Miksei? Tuo pehtori varmaan oli
+onnellisempi työssään kuin moni parooni mukavassa nojatuolissaan. Oli
+ihan saman tekevää, mitä työtä teki, kunhan vain teki rehellistä työtä.
+Oli ihan saman tekevää, millainen yhteiskunnallinen asema ihmisellä oli,
+kunhan hänellä vain oli sivistystä ja ennen kaikkea sielun sivistystä.
+Rengin vaimona olisi usein paljon onnellisempi olo kuin korskean
+kartanon herran.
+
+Pöydällä oli avoin kirja, saksalaiset runot. Ester katsahti avoimelle
+sivulle: "Leise wehen, meine Lieder...", hän luki. Ja kyyneleet silmissä
+hän melkein polvistuneena, kädet taivasta kohti yhteen puristettuina
+toisti:
+
+-- "Leise wehen, meine Lieder."
+
+Hän ei huomannut, että ovi avautui hänen takanaan, ja Rikberg astui
+sisälle. Mutta kun lukko rasahti kiinni, kääntyi hän äkkiä ja huomasi
+tulijan. Hän katsoi häneen kauvan, otti askeleen eteen päin ja
+heittäytyi voimattomana vieressään olevalle sohvalle.
+
+-- Minä olen niin sanomattoman onneton, hän huudahti.
+
+-- Minä tiedän sen, eikä se ole ihmekään, vastasi Rikberg kunnioitusta
+osottavin ilmein, ja jatkoi: voinko teitä jollakin tavoin palvella?
+Tekisin sen mitä mieluimmin.
+
+-- En tiedä nyt mitään. Minä en jaksa ajatella, tai toisin sanoen minä
+en nyt jaksa puhua. Mutta toisten; sitten minä puhun. Hän nousi
+kävelemään ja jatkoi ponnistettuja liikkeitä tehden: minun täytyy
+katkaista ne kahleet, jotka minut tekevät matelevaksi orjaksi. Minun
+sydämeni on nyt kivettynyt osaksi, mutta osa on vielä tallella ja sen
+minä säilytän itselleni ja sille, joka sitä ehkä tahtoo käyttää. Ja
+minä, minä, hän puhui rintaansa lyöden, minä tahdon, että se sydämen
+kolkka, joka vielä on minun omani, että se tulee oikein käytetyksi. --
+Herra Rikberg, tässä on käteni, te olette luvannut minua auttaa, pitäkää
+myöskin sananne!
+
+Rikberg tarttui hänen käteensä.
+
+-- Sen teen, hyvä rouva, hän vastasi.
+
+-- Ei kukaan saa tietää, että olin huoneessanne. Teille ilmaisen, että
+tulin tänne uteliaisuudesta. Minun uteliaisuuteni on nyt tyydytetty. Te
+annatte sen minulle anteeksi.
+
+Ennenkuin Rikberg ehti vastata, oli Ester kadonnut. Hän hiipi varovasti
+kiertäen koivikkoon ja sieltä ohjasi askeleensa päärakennukseen. Hänen
+vartalonsa oli oiennut entisestään, hänen päänsä oli kohonnut ja käynti
+oli varmaa ja tahdikasta. Kun hän huoneissaan liikkui, kajahtelivat
+askeleet äänekkäinä rakennuksen toisesta päästä toiseen.
+
+
+
+
+10.
+
+
+Koko iltapäivän puuhasi Ester kotoisissa hommissa. Hän ei uskaltanut
+jättää työtänsä hetkeksikään, etteivät ikävät ajatukset pääsisi hänen
+mieltään häiritsemään. Hän oli tehnyt suunnitelman ja päätti varmasti
+sitä seurata.
+
+Kun hän maata meni, lukitsi hän kaikki ovet heittäytyen sänkyynsä
+iltavaatteissaan: pitkä, löysä, vaaleanpunainen nuttu päällään ja
+valkoiset tohvelit jalassa. Pieni yölamppu valaisi kellertävällä
+häämeydellä huonetta.
+
+Ester odotti miestään, hän halusi hänen nyt kotiin tulevan. Mutta tunnit
+kuluivat, keskiyö vieri ohi, eikä mitään kuulunut. Esteriä alkoi
+raukaista, silmät olisivat niin mielellään ummistuneet. Mutta hän koetti
+pysyttäytyä valveilla.
+
+Hän heräsi horroksestaan kuullessaan liikettä eteisestä. Hän tajusi heti
+asemansa; hänen sydämensä sykähti rajusti, kun hän korviaan koki saada
+hyvin herkkäkuuloisiksi. Nyt askeleet lähestyivät ovea, käsi tarttui
+ovenripaan, mutta ovi ei auennut. Hänen miehensä juopunut ääni kysyi
+ankarana:
+
+-- Ester, oletko valveilla?
+
+-- Olen, vastasi voimakas ääni.
+
+-- Päästä sisälle.
+
+-- En.
+
+Arnold seisoi kauvan oven edessä pimeässä huoneessa sanaakaan
+puhumatta. Viimein hän pyörähti ympäri, kuin keksien jotain.
+
+-- Vai sellaisella äänellä? Vai niin, hän mörähteli mennen omaan
+huoneeseensa.
+
+Tulet hän sytytti kaikkiin huoneisiin salinpuoleisessa päässä. Se
+tapahtui nopeasti ja kiihkoisesti. Viimein hän tahtoi ottaa kirveensä,
+avasi laatikon -- kirves oli poissa.
+
+Raivostus oli täydellinen. Kuin tiikeri, ketteränä ja silmät palaen hän
+puhaltautui keittiön läpi sänkykamarin toiselle ovelle. Sekin oli
+kiinni. Hänen nyrkkinsä ponnahti ovipeiliin, mutta kirkaisten hän vetäsi
+nyrkkinsä pois, sillä se oli pimeässä sattunut peiliraamien särmään.
+Keittiöstä hän löysi ison halon.
+
+Kun Ester kuuli miehensä kiihkeät askeleet taaskin salin puolelta ovea
+lähenevän ja ensimäisen halon sysäyksen oveen sattuvan, hän huudahti:
+
+-- Verner, älä säre ovea, minä avaan sen!
+
+Keittiön puoleisen oven hän ensin aukaisi. Palvelijat olivat hereillä ja
+Rikberg seisoi keittiön keskilattialla tyynesti palvelijattarien kanssa
+keskustellen. Ihan kuin ei olisi mitään tapahtunut eikä tapahtuisi.
+Ester rauhoittui. Hän meni salinpuoleiselle ovelle. Rikberg näki hänen
+valkoiset tohvelinsa liikkuvan kepeästi lattialla.
+
+Oli kuulunut toinen ja kolmas jysäys.
+
+-- Älä riko ovea, minä avaan sen, puhui Ester kiihkeänä, mutta
+pelkäämättä.
+
+-- Avaa pian! kiljahti Arnold.
+
+Ester väänsi kiireesti avaimen ympäri juosten heti nopeasti
+vastakkaiselle ovelle. Hän asettui selin keittiöön. Arnold veti
+voimakkaasti oven auki ja halko kohennettuna hän hyppäsi sänkykamarin
+lattian yli. Ester seisoi jäykkänä ja levollisena katsoen vainoojaansa.
+Mutta ihan viime silmänräpäyksessä, kun halko oli Esterin pään
+yläpuolella pudotakseen ja antaakseen hänelle tuhoisan iskun, katosi
+Ester kynnykseltä ja kaksi voimakasta kättä kohosi iskua vastaan
+ottamaan.
+
+Rikberg oli Esterin takaa tarttunut hänen vyötäisiinsä ja siirtänyt
+hänet kuin pikku lapsen taaksensa, jääden itse iskettäväksi. Mutta
+lyönti oli jo heikko, sillä Arnold oli tahtonut lyödä vain vaimoansa.
+Rikberg otti halon ja välinpitämättömänä heitti sen lattialle.
+
+-- Herra nimismies, sanoi Rikberg ottaen Arnoldia käsivarresta, antakaa
+anteeksi, saanko saattaa teidät huoneeseenne?
+
+Ja sanaa puhumatta katosivat miehet salin läpi Arnoldin huoneeseen.
+Rikberg nukutti lauhtuneen Arnoldin sohvalle. Siihen ei paljoa aikaa
+kulunut, sillä Arnold oli rajattomasti väsynyt.
+
+Kun Rikberg palasi keittiön puolelle, oli Ester tajuttomana lattialla.
+Hänen voimansa olivat ponnistuksista loppuun kuluneet. Kuin hentoisen
+lapsen kantoi Rikberg hänet sänkyynsä. Kuorma tuntui niin keveältä, hän
+olisi kantanut häntä mielellään pitemmänkin matkan. Esterin ihon
+huumaava tuoksu sattui hänen nenäänsä -- ja hän nautti siitä.
+
+Mutta sitte Rikberg lähetti noutamaan lääkäriä.
+
+Kenellekään näyttäytymättä oli Arnold kadonnut kotoaan. Arvi oli hevosen
+valjastanut ja sen kuin salavihkaa vienyt koivukujan päähän
+valtamaantielle, jota pitkin sitten porhaltivat kirkonkylään päin.
+Ainoastaan Arvi tiesi Arnoldin matkoista, mutta kun häneltä joskus
+niistä kysyttiin, hän vain naurahti -- ja siihen sai tyytyä.
+
+Ester parani pian. Ei hän tarvinnut lääkkeitä -- kohtaus oli ohimenevää,
+säikähdyksen aikaansaamaa laatua. Ja Ester oli mielellään tunnustanut
+Rikbergille, että hän oli enemmän säikähtänyt hänen kuin itsensä tähden.
+
+-- Minunko? puhui Rikberg kevyesti naurahtaen. Mitäpä minusta väliä,
+kunhan rouvan elämä säilyy. Ei toki, minä olen vain renki, enkä sitä
+häpeäkään. Työni on kunniallista.
+
+-- Talonpoikainen minäkin olen. Isäni oli talokkaan poika ja
+kansakoulunopettaja, puhui Ester, ja hänen äänensä hellästi värähteli,
+kun isästä tuli puhe.
+
+Rikberg katsoi häneen pitkään vastaamatta. Kun Ester sen huomasi,
+jatkoi hän keveästi naurahtaen:
+
+-- Kyllä se on totta!
+
+-- Enhän epäilekään, vastasi Rikberg keveämmin.
+
+-- Jouduin naimisiin rikkaan kartanon omistajan kanssa, mutta sen tein
+puhtaalla tunteella, selitti Ester totisempana. Elämäni ei ole ollut
+onnellista.
+
+-- Minä tiedän, vastasi Rikberg osaaottavasti.
+
+-- Ikävä on kalvanut jo pitkät ajat sieluani. Suurin toivomukseni on
+jäänyt toteutumatta...
+
+Hän keskeytti. Rikberg oli vaiti liikahtamatta paikaltaan ja katsoi
+Esteriä suoraan silmiin. Syvä hiljaisuus vallitsi huoneessa. Se alkoi
+vaivata Esteriä.
+
+-- Tulkaapas katsomaan, hän paikoiltaan nousten sanoi ja hänen silmänsä
+loistivat. Tulkaapas tänne, herra Rikberg.
+
+Ester käveli kevyesti lattian yli, aukaisi piirongin laatikon, jossa oli
+paljon vaatteita. Hän veti esille vaatekappaleen toisensa perästä ja
+selitti innokkaana:
+
+-- Tässä on pikku "paituli", tässä "popot", tässä koltti -- ja hän
+rypisti ne yhteen myttyyn ja painoi kaikki rintaansa vasten, kääntyi
+Rikbergiin hehkuvin poskin ja loistavin silmin -- sanokaa toki, eivätkö
+ne ole kauniita, eivätkö ole...?
+
+-- Ovat, ovat niin ihmeen kauniita, vastasi Rikberg ystävällisesti
+riemuiten.
+
+Ja Ester rypisteli vaatteita vieläkin enemmän, painoi poskeaan ja
+huuliaan vasten.
+
+-- Ei se tee mitään, jos nämä rypistyvät. Sitten on minulle hauskaa
+työtä taas suoria ne ja järjestää uudestaan. -- Ne ovat niin
+sanomattoman kauniit. Ette te sitä käsitä, te miehet -- ette edes
+tekään.
+
+Rikberg yhä hymyillen katsoi innostunutta Esteriä.
+
+-- Kyllä minä näen ne kauniiksi. Mutta mielestäni ne olisivat vielä
+kauniimmat, jos olisivat päällä...
+
+-- Niin, lapsen, pienokaisen päällä. Te olette oikeassa -- ja sen päälle
+ne kerran vielä pannaan.
+
+Rikberg oli unohtanut itsensä innokasta puhetta kuullessaan, hän seisoi
+melkein typerän näköisenä, hymyili ja kummasteli.
+
+-- Ette näytä puhettani uskovan. Mutta kun sanon, että olen itseni
+lääkärillä tutkituttanut, ja hän on sanonut minun olevan varmasti
+normaalin -- mutta mieheni ei --.
+
+Ester keskeytti. Hän asetti vaatteet laatikkoon ja työnsi sen kiinni.
+Rikberg meni pöydän luokse ja jotain sanoakseen kysyi, ottaen
+kahvikannun käteensä:
+
+-- Saanko itse kaataa itselleni toisen kupin?
+
+-- Olkaa hyvä, kaatakaa minulle kanssa.
+
+-- Niin mielelläni, vastasi Rikberg painolla.
+
+He joivat kahvia. Ester oli hetkisen vaiti, puhui sitten tasaisella
+äänellä:
+
+-- Ja ettei teille jäisi mitään epäselväksi ja arvailemisen varaan,
+tahdon huomauttaa, että minä itse määrään isän lapselleni. Sen täytyy
+olla terveen ja voimakkaan ja lapsesta pitää tulla samanlaisen.
+
+Hän keskeytti odottaen Rikbergin lausuntoa. Mutta kun tämä ei puhunut
+mitään, jatkoi Ester:
+
+-- En pidä itseäni enää Arnoldin vaimona -- ja halukkaimmin tahtoisin
+hänestä laillisen eron saada. Näinä kärsimyksen vuosina olen asiaani
+tuuminut ja sieluani tutkinut. Minä en tee väärin näin menetellessäni,
+sillä minä uskon asiaani, minä uskon siihen vilpittömästi -- ja mihin
+ihminen vilpittömästi, tosisielullaan uskoo, hän ei voi koskaan väärin
+tehdä itseään kohtaan, eikä rikkoa jumalan lakia -- ja tämä asia ei enää
+muita liikuta. Kristilliseen avioon en ikinä enää mene, jos Arnoldista
+kerran vapaaksi pääsen, mutta luontaisten taipumuksien tähden miehelle
+kyllä antaun ja hänen kanssaan elän, jos sopua ja rakkautta, molemmin
+puolista sopua ja rakkautta riittää.
+
+Ester oli noussut kävelemään. Hänen askeleensa olivat vakavat ja pää oli
+pystyssä, melkein niskaa vasten nakkautunut.
+
+-- Minä ymmärrän teitä ihan täydellisesti, sanoi Rikberg hiljaisella
+äänellä, laski kädestään kahvikupin pöydälle ja nousi poistuakseen.
+
+-- Niin, ajatelkaapas hiukan näitä asioita ja lausukaa niistä minulle
+joskus arvostelunne.
+
+-- Minä kiitän teitä, rouva Ester, tästä suuresta luottamuksesta.
+
+-- Toivon, etten olisi tarvinnut teidän suhteenne erehtyä.
+
+-- Minä vakuutan, sanoi Rikberg kohteliaasti ja poistui.
+
+
+
+
+11.
+
+
+On sydäntalvi. Ester tiesi tulevansa äidiksi. Yhä useammin ja useammin
+hän vaatelaatikoitaan penkoi ja tarkasteli, oliko vain mitään unohtunut,
+vaikka aikaa ajan täyttymiseen oli ainakin kuusi kuukautta.
+
+Arnoldin elämä oli vain hurjistunut. Jos joskus kotiin tuli, oli hän
+aina juopunut. Rikberg pani hänet siivosti nukkumaan kuin lapsen,
+välittämättä hänen puheistaan juovuspäissä.
+
+-- Herra nimismies, oli Rikberg aina sanonut, puhutaan huomenna.
+
+-- Miksei nyt? Olenko juovuksissa mielestänne?
+
+-- Eihän sitäkään, mutta muuten väsynyt.
+
+Arnoldin oli aina pakko taipua. Seuraavana päivänä hän selvittyään
+anteeksi pyydellen kaihti kaikkia -- ja katosi jälleen entisille
+retkilleen. Ester ei ollut häntä saanut puhutella moneen kuukauteen,
+vaikka olisi kuinka tahtonut. Juovuksissa ei Arnold Esterin luo päässyt,
+vaikka kuinka olisi halunnut. Sen esti voimakas mies. Selvänä pakeni
+Arnold aina Esteriä.
+
+Eräänä iltana keski talven aikaan kuului tieltä kovaa kulkusen kilinää.
+Valkaman pihaan porhalti puolikymmentä hevosta, pysähtyivät rappujen
+eteen -- ja iloisia ihmisiä alkoi tulvata päärakennuksen eteiseen.
+Sänkykamarin oven lukko napsahti kiinni ja eteiseen ilmestyi Rikberg
+vieraita vastaanottamaan. Tulijat, naisia ja miehiä, melkein puoleksi
+kumpiakin, olivat hyvällä tuulella.
+
+Arnold antoi käskyn riisua hevoset ja viedä talliin. Kohta syttyivät
+kaikki kynttilät ja lamput Valkaman huoneissa, kohta höyrysivät kuumat
+pulppuilevat lasit salin samettiliinaisilla pöydillä. Mutta sänkykamarin
+ovi oli vieläkin lukossa.
+
+Ovelle kuului hiljaista naputusta.
+
+-- Ester! kuului Arnoldin ääni.
+
+Ester avasi oven. Hänen miehensä oli juovuksissa, mutta näytti tyyneltä.
+
+-- Mitä tahdot? kysyi Ester varmasti.
+
+-- Tule tervehtimään vieraita, sanoi Arnold.
+
+-- Mielelläni, vastasi Ester ja seurasi miestään saliin.
+
+Siellä oli paljon kaupunkilaisia: pormestari, pari maisteria, viskaali
+sekä naisia, huumaantuneita, posket pakkasen ja alkohoolin piinaamia.
+Arnold esitti tuntemattomat vieraat. Oli siellä Irmakin. Hänet
+esiteltäessä sanoi Arnold ollakseen hyvin leikillinen:
+
+-- Tässä on tuleva vaimoni, kun sinä minut jätät.
+
+-- Sepä on hyvä, vastasi Ester ihan luonnollisella äänellä. Näytti kuin
+Arnoldin sanat olisivat lieventäneet hänen olemustaan.
+
+Arnoldin kasvonpiirteet saivat omituisen jäykkyyden, eikä häntä enää
+naurattanut. Mutta Ester vähän aikaa vieraiden kanssa oltuaan huomasi
+itsensä tarpeettomaksi ja kenenkään näkemättä poistui ja lukitsi oven.
+
+Arnold joi kiihkeästi. Irma istui hänen polvillaan. Arnold toivoi, että
+Ester olisi sen nähnyt ja hän uskoi, että Ester sen näkikin. Mutta
+miksei tullut haukkumaan ja huutamaan? Se kiusasi Arnoldia -- ja hän joi
+vieläkin kiihkeämmin.
+
+Mutta Ester ei nähnyt mitään, hän puuhasi ruokia, hyviä ruokia
+vieraille. Rikberg näki kaikki eteisestä, ja hänen sielunsa sykähti
+omituisesti. Hän ei virkkanut tästä Esterille sanaakaan, hän tahtoi
+säästää häntä uudesta häpeästä.
+
+Vieraat remusivat kauvan, söivät hitaasti ja joivat vielä. Vihdoin alkoi
+väsyttää. He päättivät lähteä kaupunkiin. Hevoset olivat valmiit ja
+lähtijät pukeutuivat, Arnold myöskin. Rikberg oli heitä eteisessä
+auttamassa.
+
+-- Mitä te täällä roikalehtelette aina? tiuskasi Arnold hänelle.
+
+-- Aikooko herra nimismies lähteä myöskin? kysyi Rikberg ihan kuin ei
+olisi kuullutkaan Arnoldin puhetta.
+
+-- Mitä se teitä liikuttaa, senkin lurjus, kiljasi Arnold. Saatte mennä
+helvettiin koko talosta -- ja vielä tänä yönä.
+
+-- Minulla olisi ollut sangen tärkeätä asiaa herra nimismiehelle, puhui
+Rikberg.
+
+-- Minulla ei ole teille mitään asiaa, senkin mötys, ähkyi Arnold.
+
+Rikbergiin ei näyttänyt vaikuttavan mikään. Ihmeissään kompuroivat
+vieraat ulos ja etsivät rekensä. Vimeisinä menivät Irma ja Arnold.
+Heidän hevosensakin oli viimeisenä.
+
+Kaikki oli valmiina lähtemään. Kellot kilahtivat, ihmiset rähähtivät --
+ja hevoset olivat täydessä laukassa. Mutta juuri kuin Arnoldin reki
+nytkähti liikkeelle, tarttui Arnoldiin kaksi vahvaa kättä. Arnold nousi
+kuin kevyt tallukka Rikbergin syliin. Reki oli jo alta pois.
+
+-- Aja, Arvi! komensi Rikberg niin voimakkaasti, ettei Arvi uskaltanut
+taakseen katsoa saadakseen tietää, mitä siellä tapahtui.
+
+Ja Arnoldin hevonen katosi korkean koivukujan varjoihin. Irma sai yksin
+ajaa kaupunkiin. Mutta vastuksista välittämättä kantoi Rikberg Arnoldin
+hänen kamariinsa ja nukutti hänet sohvalle viipyen itse huoneessa koko
+yön.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Aamulla aukoi Arnold vaivaloisesti silmiään, painoi kädellä päätään ja
+valitti. Rikberg, joka oli oven puolella, astui muutaman askeleen häntä
+kohti. Arnoldin posket vaihtoivat nopeasti väriään: vuoroin ne
+kalpenivat, väliin olivat sinertävän harmaat. Rikberg kiiruhti Esterin
+luo.
+
+He kantoivat Arnoldin huoneeseen mukavan rautasängyn, riisuivat hänen
+päältään ja asettivat hänet sänkyyn. Vaivoin lienee Arnold itse
+huomannut, mitä hänelle tehtiin, aukoi vain joskus silmiään, joissa oli
+raukea katse, ja valitti voihkien. Ester asetti hänen päähänsä kylmän
+kääreen, vaihtoi sitä usein, eikä paljon hetkeksikään lähtenyt hänen
+vuoteensa vierestä.
+
+Illalla saapui lääkäri ja selitti taudin alkohoolin aikaansaamaksi
+voimattomuudeksi. Arnold ei voinut elää enää ilman alkohoolia. Hänelle
+oli annettava konjakkia ainakin kahdeksannes litraa päivässä -- ja sitte
+vähitellen annoksia vähennettävä joka päivä.
+
+Parin päivän kuluttua näytti Arnold hiukan virkistyvän. Hän katsoi
+Esteriin niin lempeän raukeasti, että Esterille tuli vedet silmiin.
+
+-- Oletko jo niin voimissasi, Verner, että jaksat puhua kanssani.
+Minulla on niin tärkeätä asiata, että minun on paha olla, ellen saa sitä
+nyt sanotuksi.
+
+Verner käänsi katseensa Esteristä ja vavahti, hänen kasvonsa saivat
+pelokkaan ilmeen. Arnold ajatteli, hän otaksui, että Ester alkaisi
+soimata. Sitä hän pelkäsi. Hän puhui hiljaisella äänellä.
+
+-- Ei vielä, Ester, anna minun ensin parantua terveeksi.
+
+-- Ehkä on parasta, sanoi Ester raskaasti.
+
+Arnold nukkui, Ester meni omaan huoneeseensa ja kutsui Rikbergin
+luokseen.
+
+-- Jospa Arnold -- Ester ei ollut kutsunut häntä miehekseen enää pitkiin
+aikoihin -- nyt pian paranisi, että saisin hänelle ilmaista suuren
+salaisuuteni.
+
+-- Kunhan hän saa runsaasti lepoa; kyllä hän siitä vielä nousee, vastasi
+Rikberg.
+
+-- Kuule Ensio -- he kutsuivat toisiaan kahden kesken sinuksi, mutta ei
+muiden kuullen -- kun minä olen saanut salaisuuteni Arnoldille
+ilmaistuksi, niin jätän minä Valkaman. En voi asua täällä kauvemmin.
+
+-- Niin teen minäkin, kun nimismies vain tulisi siksi terveeksi, että
+saisin hänelle tehdä tilin töistäni, sanoi Rikberg.
+
+-- Mutta mihin menen? kysyi Ester hiukan epävarmana.
+
+-- Kyllä minä tiesi raivaan, vastasi Rikberg varmana.
+
+-- Onhan meille maailmassa tilaa meillekin! puhui Ester iloisella
+luottamuksella. En tahdo mitään muuta, kun pidät huolen siitä pienestä
+elämästä, joka meille syntyy. Itsestäni aina huolehdin.
+
+-- Ei hätää mitään! vakuutti Rikberg. Kunhan et vain rupea katumaan,
+niin kaikki käy hyvin.
+
+-- En koskaan, en koskaan, sillä nyt minä olen alkanut toteuttaa omaa
+itseäni -- ja joku aika sitten koetin täydentää toisen sielua, mutta
+siinä en onnistunut, ja luulen, ettei siinä kukaan onnistu.
+
+-- Mahdottomuus se onkin, sanoi Rikberg vakaumuksella. Ellei ihmisessä
+itsessään ole miestä itsensä toteuttamiseen, ei hänelle toinen mitään
+mahda.
+
+-- Ei vanhempana, oikaisi Ester. Se taimi, joka nuorena juurtuu, versoo
+täysikasvaneenakin samaan suuntaan.
+
+-- Ja mikä merkillistä, puhui Rikberg kiihkeästi, perinnöllisyys näkyy
+astuvan esiin lapsissa ihan säännöllisesti. Luonnollistahan se onkin,
+millainen siemen, sellainen itu.
+
+-- Arnoldissa on perinnöllisyyden esimerkki elävänä silmäimme edessä.
+
+-- Niinkö?
+
+-- Hänen isänsä lienee ollut vieläkin enemmän paheen pauloissa. Hän on
+itsekin siitä minulle puhunut. Kirous on hänen elämänsä myrkyttänyt.
+
+-- Vai oli hänen isänsäkin...
+
+-- Mutta emme nyt siitä puhu, tulee vain ikävä ja paha olla, keskeytti
+Ester, ja hiukan vaiettuaan jatkoi: minusta on niin omituista, ettemme
+koskaan puhu rakkaudesta, vaikka kuulumme niin läheisesti toisillemme.
+
+-- Eihän rakkaudesta rakastavat voi puhuakaan, he vain elävät, sanoi
+Rikberg iloisesti.
+
+-- Olet oikeassa. Tunnetta on oikeastaan mahdoton pukea sanoiksi, vaikka
+sitä jotkut yrittävät.
+
+-- Ei sanojen vaikutuksesta itselleen oikeata tunnetta saa, mutta
+kauniiden silmien katselemisesta ja hyvän sydämen kosketuksista, sanoi
+Rikberg ja nousi paikaltaan. Lähetä sana, jos jotain tarvitset. Nyt
+menen työhön.
+
+Hän poistui. Ester katsoi iloisin mielin hänen jälkeensä.
+
+-- Jospa olisin jo täältä poissa, hän hymähti.
+
+
+
+
+12.
+
+
+Arnold oli maannut sängyssä lähes kuukauden. Ester oli usein pyytänyt
+keskustelua hänen kanssaan, mutta Arnold oli aina sen torjunut valittaen
+heikkouttaan. Enimmäkseen hän tahtoi olla yksin.
+
+Esteriä pelotti. Jos Arnold huomaisi hänen tilansa ennen kuin hän sen
+oli itse ehtinyt ilmaista. Muutamat vanhat ihmiset sen jo olivat
+huomanneet ja kuiskailivat siitä salavihkaa, vieläpä levittivät pahoja
+huhujakin. Mutta Ester ja Rikberg eivät siitä välittäneet. Heillä oli
+selvittämättömiä asioita ainoastaan Arnoldin kanssa.
+
+Konjakki annokset oli Arnoldilta vähennetty melkoisen pieniksi. Mutta
+kun hän oikein pyytämällä pyysi, ei Ester saattanut olla hiukan annosta
+lisäämättä, mutta vain hiukan.
+
+Eräänä päivänä pyysi Arnold, että Ester jättäisi hänet, hän tahtoi
+nukkua. Ester meni heti ja sulki hiljaa oven. Kun hän oli mennyt, nousi
+Arnold ikkunasta ulos katselemaan. Kauvan hän sai siinä odotella, mutta
+vihdoin hän alkoi viittoa kädellään ikkunasta ulos. Kohta ilmestyi Arvin
+naama ikkunaan. Arnold puhui hänelle venttiilin reiästä:
+
+-- Tule huoneeseeni, ettei kukaan sinua huomaa.
+
+Pian oli Arvi sisällä, ovensuussa seisomassa. Arnold meni hänen
+luokseen.
+
+-- Kenen palvelia sinä olet?
+
+-- Hyh. Herra nimismiehenhän minä, vastasi Arvi ihmetellen.
+
+-- Ketä sinun tulee totella.
+
+-- Tottahan tok' isäntääni.
+
+-- No niin. Kun tulee pimeän hämärä, valjasta hevonen ja vie se
+koivukujan päähän. Mutta tee se niin, ettei sitä kukaan huomaa, puhui
+Arnold puoliääneen.
+
+-- Kyllä, kyllä.
+
+-- Näytäpäs taitosi!
+
+-- Kyllä.
+
+Ja Arvi poistui. Arnold meni vuoteeseensa, kutsui Esterin ja pyysi
+ruokaa.
+
+-- En saanutkaan unta oikein, vaikka niin väsyttää. Tuntuu nälältä, hän
+lopetti selityksensä.
+
+Ester laittoi hänelle mitä parasta. Arnold söi oikein miehen tavalla.
+
+-- Kohta tästä pääsen ylöskin -- ja sitten on meillä aikaa keskustella.
+Nyt voit antaa minun nukkua oikein kauvan ja rauhassa, puhui Arnold
+Esterille, joka korjaili ruokia.
+
+-- Nuku vain, nuku vain. Huomenna tulee taas lääkäri, ehkä hän antaa
+sinulle luvan liikkuakin.
+
+-- Jopa tässä alkaa aika pitkäksi käydäkin.
+
+Ester poistui, ja kaikki oli taas hiljaista. Arnold nousi, otti
+vaatteet esille ja pukeutui nopeasti. Eteisessä olevan matkaturkkinsa
+hän antoi olla paikoillaan ja tyytyi vaatekaapissa olevaan pienempään
+kävelyturkkiin. Varmuuden vuoksi hän pukeuduttuaan vielä heittäytyi
+sänkyyn, peittäen pukunsa hyvin lakanalla aina leuvan alle saakka. Mutta
+kukaan ei häntä häirinnyt.
+
+Pian tuli pimeä. Arnold kohosi vuoteeltaan, avasi ikkunan ja hiipi ulos.
+Valtamaantiellä odotti jo Arvi. Arnold nousi rekeen, peitti itsensä
+hyvin vällyihin ja hoihkasi:
+
+-- Hei poika, annappa pyyhkiä kaupunkiin. Näytäpä minulle, vieläkö
+heponi osaa "polskata."
+
+Arnoldia ei olisi tuntenut samaksi, joka äsken makasi sängyssään
+Valkaman kartanon kamarissa. Hän hyräili, lauleli ja vihelteli, vieläpä
+Arvin kanssa leikkiäkin lasketteli.
+
+Keli oli hyvä, ja Arnoldin komea orhi taittoi tuon lähes
+kolmenpeninkulman taipaleen Valkamasta kaupunkiin kahdessa tunnissa. He
+olivat pian kaupungin hotellin pihalla. Hevonen kyllä vaahtosi, mutta
+kylläpähän se siitä lakkasi. Arnold komensi sen viemään tupaan. Se piti
+pestä vedellä ja saippualla ja kuivata hyvin sekä vasta sitten antaa
+sille ruokaa. Arnold piti hevosestaan, hän tahtoi, että sitä myöskin
+hoidettaisiin hyvin.
+
+Hotellissa olivat herrat jo hyvällä tuulella. Riemastuen he Arnoldin
+vastaan ottivat. Irma rähähti nauruun Arnoldin nähdessään.
+
+-- Siinä se on kavaljeeri! hän sanoi. Et tiedä miten ikävä minun yksin
+oli teiltä tulla.
+
+-- Kyllä oletkin mies, kun renkisi annat tuolla tavoin riehua. Sehän se
+Valkaman isäntä taitaa ollakin, ilkkui pormestari.
+
+Arnold ei virkkanut aluksi mitään koko asiasta, mutta sitte, kun oli
+juopunut, pyysi hän anteeksi Irmalta ja lupasi pehtorilleen näyttää.
+Irma taaskin suostui häneen yhtä hyvin kuin ennenkin, eikä hän enää
+kaukaan aikaan ollut hävennyt herroja Irmaa hyväillessään.
+
+Seuraavana aamuna hän lähti hotellista kertoen menevänsä Helsinkiin ja
+käskien hevosensa lähettämään kotiinsa. Hän otti ajurin ja ajoi
+rautatien asemalle.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Iltasilla, samana, jolloin Arnold pakeni kodistaan, nousi suuri häly
+Valkaman kartanossa.
+
+Tee oli valmista, ja Ester tahtoi tarjota sitä Arnoldillekin. Kynttilä
+kädessä hän hiipi pimeän eteisen läpi ja avasi Arnoldin huoneen oven.
+Kylmä talvinen ilma sieltä hohahti häntä vastaan. Hän siunasi
+säikähtyneenä ja kynttilä putosi hänen kädestään ja sammui.
+
+-- Verner, oletko täällä? hän huudahti.
+
+Ei kuulunut vastausta.
+
+-- Sano toki, sano! pyysi Ester.
+
+Pimeässä hän rupesi pelkäämään. Vihdoin hän löysi tulitikut miehensä
+kirjoituspöydältä ja sai valkean kynttilään. Hän lähestyi miehensä
+vuodetta. Se oli tyhjä. Eikä koko huoneessa näkynyt ketään. Lähemmin
+tarkastettuaan hän havaitsi ikkunan olevan auki ja kylmän viiman
+puhaltavan siitä suoraan sisälle. Ikkunan alla lumihangessa näkyi
+jälkiä.
+
+Siitä oli hänen miehensä mennyt.
+
+Kun Rikberg sai asiasta tiedon, meni hän talliin. Arnoldin ajohevosen
+paikka oli tyhjä -- ja Arvikin oli poissa.
+
+-- Mihin hän on mennyt? kysyi Ester Rikbergiltä kun he asiasta
+keskustelivat.
+
+-- Sitä on vaikea päättää. On kolme mahdollisuutta: joko kirkonkylään,
+naapurinimismiehen luo tai kaupunkiin. Luultavinta että hän meni
+kaupunkiin, vastasi Rikberg.
+
+-- Pitäisi mennä etsimään.
+
+-- Ei se sovellu. Hänhän on järjissään oleva mies, eikä häntä ainakaan
+kotinsa ulkopuolella sovi holhota.
+
+-- Mutta kun minä poloinen en saanut hänelle kertoa asiaani -- ja se
+tuntuu minusta ikävältä. En voi täältä lähteä ennen kuin olen hänen
+kanssaan asiani selvittänyt.
+
+-- Eikä ole tarpeellistakaan, lohdutti Rikberg.
+
+-- Jäätkö luokseni tänä iltana? kysyi Ester hiljaa.
+
+-- Jään, jos tahdot, vastasi Rikberg hellästi.
+
+-- Etkö sinä sitten tahdo? kysyi Ester edelleen ujosti.
+
+Rikberg katsoi häneen hellästi ja vastasi:
+
+-- Kun asiat nyt ovat näin kuin ovat, annan sen riippua kokonaan sinun
+tahdostasi.
+
+-- Mutta muuten sinäkin ilmaisisit tahtosi?
+
+-- Niin!
+
+Ester lähestyi häntä, laski kätensä hänen olalleen, katsoi häntä
+lempeästi silmiin ja sanoi:
+
+-- Luonnollisesti meidän niissä asioissa on alistuttava toistemme
+tahtoon, kun kaikki tapahtuu oikealla tavalla.
+
+-- Ja senhän teemmekin mielellämme, vastasi Rikberg.
+
+
+
+
+13.
+
+
+Huhtikuun keskivaiheilla saapui Esterille kirje Helsingistä. Se oli
+hyvin lyhyt ja kirjoitettu niin vapisevalla kädellä, että tuskin siitä
+selkoa sai. Rahaa siinä käskettiin lähettämään ja osote ilmaistiin.
+
+Ester kirjoitti pitkän kirjeen vastaukseksi. Hän kertoi kaunistelematta
+kaikki ihan kuin asiat olivat, kehoitti häntä tulemaan kotiin, jotta hän
+pääsisi muuttamaan pois kartanosta, jonka kanssa hänellä ei enää ollut
+mitään tekemistä.
+
+"Lapsi minulle syntyy noin kahden kuukauden kuluttua", jatkoi Ester, "ja
+silloin minun täytyy välttämättömästi olla sinusta vapaa. Jollet itse
+tule, niin lähetä valtakirja jollekin asianajajalle kaupunkiin, jotta
+voimme heti ryhtyä asiaan. Sinua en syytä mistään. Myönnän itse tehneeni
+törkeän aviorikoksen, ja sehän on aivan kylliksi.
+
+Ja jollet itse tule kotiin, niin ilmoita, kenen hoidettavaksi tila
+jätetään. Tee se niin pian kuin mahdollista."
+
+Rahoja heillä ei ollut paljoa kotona, sillä uusi nimismies, jonka
+kuvernööri oli paikkakunnalle lähettänyt, sai yli kymmenen tuhatta
+Arnoldin huostassa olleita ryöstö y. m. maksuja. Ainakin puolet -- ja
+enemmänkin -- tästä summasta sai Arnold pulittaa omasta taskustaan,
+sillä niin suuressa määrin hän oli köyhille antanut ryöstöjä anteeksi.
+Arnold oli ollut hyväsydämminen nimismies -- ja moni pahoitteli, että
+nyt tuli uusi. Mutta minkäs sille taisi.
+
+Rikberg hankki rahaa isännälleen: Hän myi osan viljaa edellisen kesän
+hyvästä sadosta -- ja tuhansittain pistettiin seteleissä Helsinkiin
+lähtevään kirjeeseen.
+
+-- Kyllä sen miehen kelpaisi elää vaikka millaisessa loistossa, kunhan
+vain voisi luontonsa hillitä, sanoi Rikberg rahakirjettä sulkiessaan.
+
+-- Oi, kun on surullista tämän maailman elämä! vaikeroi Ester itku
+kurkussa.
+
+-- Eipähän siinä maailmaa auta syyttäminen, vika on veressä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Arnold ei lähettänyt valtakirjaa eikä mitään tietoja. Hän saapui kotiin
+toisten saattamana toukokuun loppupuolella. Hän oli saanut halvauksen --
+koko vasen puoli ruumista oli herpoutunut. Sauvan varassa hän pääsi
+liikkumaan huoneissa. Toisten hoidossa hän ei ollut saanut
+väkijuomiakaan nauttia, joten hänen luonteensa oli varsin hiljainen ja
+vähän kuin sekaisin.
+
+Muutaman päivän kotona oltuaan hän kirjoitti valtakirjan alle ja
+avioerohakemus lähetettiin tuomiokapituliin. Arnold näytti suostuvan
+vaikka mihin.
+
+Mutta kun Ester alkoi muuttoa hommata, ällistyi Arnold, katsoi häneen
+kysyvästi ja puhkesi valittaen puhumaan:
+
+-- Voisitpa nyt täälläkin sentään asua. Enhän sinua enää häiritse. Pidä
+sinä kyökin puoli rakennuksesta, minä asustan tässä päässä.
+
+-- Mutta minähän sanoin jo kirjeessäni, että minun on pakko muuttaa.
+
+-- Missä kirjeessä?
+
+Arnold ei ollut kirjettä lukenutkaan. Se löytyi hänen taskustaan. Rahat
+hän oli kuoresta kyllä ottanut, mutta kirjeen jättänyt koskematta. Ester
+lähti pois, sillä Arnold tahtoi lukea kirjeen.
+
+Omituiset väreilyt varjostelivat hänen kasvojaan lukiessa. Kirje oli
+pöydällä hänen edessään ja oikealla kädellä hän käänteli sen lehtiä
+sikäli, kun pääsi eteenpäin. Usein hän pysähtyikin pitkiksi ajoiksi,
+irvisteli, hymyili ja nauroi. Sitte taas luki.
+
+Loppuun päästyään hän pitkin mietittyään näytti tehneen päätöksensä. Hän
+koetti sitte sauvansa varassa kävellä huoneessaan edestakaisin, mutta
+sekin kävi kömpelösti. Vihdoin hän heittäytyi sohvalle. Ester tuli kohta
+hänen luokseen. Nyt vasta Arnold huomasi hänen tilansa.
+
+-- Nyt päästät minut kai mielelläsi? sanoi Ester melkein ylpeästi.
+
+-- Ei, sitä en tahtoisi.
+
+-- Et tahtoisi? huudahti Ester hämmästyneenä.
+
+-- Vaikeahan sinun on nyt lähteä, kun olet tuollaisessa tilassa. Mutta
+Rikberg kyllä voi mennä matkoihinsa.
+
+-- Minä seuraan Rikbergiä, mihin ikinä hän meneekin!
+
+Arnoldin kasvoilla vaani pirullinen iva.
+
+-- Olet tainnut jo kauvan häntä seurata.
+
+-- Sen jälkeen, kun kieltäydyin sinua palvelemasta. Ja se on totta.
+
+-- No enhän sitä epäilekään. Voitte jäädä molemmat.
+
+-- Emme voi.
+
+-- Mutta jos minä nyt kauniisti pyydän, niin ette nyt sentään minua heti
+jätä.
+
+Rikberg kutsuttiin sisälle. Arnold oli hänelle matelevan kohtelias,
+vaikka hän silloin tällöin kulmakarvojensa alta katsahti häneen
+karsaasti. Mutta Rikberg ei sitä huomannut. Arnold tahtoi antaa heille
+kaikki, kunhan vain jäisivät, vetosi heidän sääliinsäkin. Esterille
+valuivat vedet silmiin.
+
+-- Kohtahan minä kuolenkin, saatatte edes hautaan, valitti Arnold.
+
+Kauvan keskusteltuaan Ester ja Rikberg suostuivat toistaiseksi jäämään.
+
+Ester sai pitää entiset huoneensa, Rikberg asui omassaan. Ja sitte
+vasta, kun eronpyyntöön oli tullut päätös, sitte vasta he ajattelivat
+omat asiansa erityisemmin järjestää.
+
+-- Minusta on niin kauhean vaikeaa jäädä tänne, valitti Ester
+Rikbergille.
+
+-- Sen kyllä arvaan, ja siksipä saatkin sinä tässä asiassa päättää. Minä
+kyllä tulen puolestani toimeen.
+
+-- Minä koetan kärsivällisesti, ehkä kaikki käy hyvin.
+
+Kun Arnold sai asiasta kuulla, puristi hän kummankin heidän kättään.
+
+-- Arvasinhan, ettette minua nyt vaivaisena jättäisi, hän sanoi.
+
+Ei kumpikaan heistä huomannut omituista välähdystä hänen silmissään.
+
+Arnoldille hankittiin kaupungista sairaanhoitajatar, joka piti hänestä
+huolta, oli yöt päivät hänen kanssaan. Arnold ei päässyt itse sänkyyn
+eikä sängystä pois, niin pahoin oli halvaus hänet runnellut.
+
+Elämä Valkaman kartanossa jälleen oli siirtänyt suuntaa, mutta päivät
+vierähtelivät entisellään. Palvelijat liikkuivat työssään kuten
+ennenkin, mutta hiljaisempina ikään kuin painostavan tunteen vallassa.
+Isäntäänsä he näkivät ainoastaan silloin, kun tämä kannettiin tuolissa
+lehtimajaan istumaan ja ulkoilmaa hengittämään.
+
+Ester ei pitänyt itseään enää emäntänä, vaan ainoastaan hoitajattarena.
+Kylillä hänestä kuiskailtiin mustia juttuja.
+
+
+
+
+14.
+
+
+Esterin pikku vaatteet olivat käytännössä. Lapsi oli syntynyt vähän
+ennen juhannusta ja jo saman päivän iltana isä ja äiti hänet yhdessä
+ristivät "Teppo Ensioksi". Se oli siis poikalapsi. Se huusi ja parkui
+kuin kuristusnuora kurkussa. Mutta äidin ja isän mielestä oli itku kuin
+taivaallista musiikkia.
+
+-- Näethän, isä Ensio, että se on terve, sanoi Ester poikaansa hänelle
+näyttäen.
+
+-- Terve sen täytyy olla, vastasi isä nauraen.
+
+Joku aika syntymäpäivän jälkeen pyrki Arnoldkin pikku tulokasta
+katsomaan. Hän kulki lyyhystäen keittiön kautta. Hänen suunsa vetäytyi
+surumieliseen hymyyn, kun hän lasta katseli ja huomasi äidin suloisen
+silmäyksen. Mutta Ester meni toiseen huoneeseen itkemään. Hänen kävi
+niin sääliksi Arnoldin kohtalo, ettei hän voinut nähdä häntä nyt, kun
+ilo suurimmillaan pulppuili hänen sielussaan.
+
+Ennen poistumistaan antoi Arnold Esterille kukkaron.
+
+-- Pane tuon sisältö pankkiin poikasi varalta, hän sanoi. Ester otti
+vastenmielisesti lahjan vastaan, mutta ei voinut sitä ottamattakaan
+olla. Kun Arnold kiersi keittiön kautta omalle puolelleen, tuli Rikberg
+häntä vastaan. Arnold vastasi jäykästi hänen tervehdykseensä -- ja kun
+Rikberg oli mennyt pari askelta hänen ohitsensa, katsahti hän hänen
+jälkeensä kirous huulilla.
+
+Avioero hakemukseen ei vieläkään ollut tullut päätöstä eikä tullut koko
+kesänä. Syksyllä tahtoivat Ester ja Rikberg lähteä pois Valkamasta,
+sillä siellä tuntui heistä niin ikävän kolkolta.
+
+Arnold tosin ei ollut heitä häirinnyt, sillä hän eli vallan yksinäistä
+elämäänsä sairaanhoitajattarensa huolehtimana. Mutta hänen näkemisensä
+teki heille kummallekin -- ja varsinkin Esterille -- kovin surullisen
+vaikutuksen. Joskus oli Arnold, kun oli sattunut saamaan liiemmälti
+konjakkia, pyytänyt Esterin luokseen, vieläpä jäämäänkin, mutta kun
+Ester heti oli sanonut muuttavansa, jos Arnold sellaista uskalsi vaatia,
+niin anteeksi Arnold aina osasi pyytää. Ainoastaan kerran oli Arnold
+tulistunut siihen määrin, että paiskasi ison pöytälampun lattialle.
+Muuten hänestä ei ollut vastusta.
+
+Kun Rikberg esitti muuttoaikeensa Arnoldille, sanoi tämä melkein
+itkukurkussa:
+
+-- Mitä pahaa olen teille tehnyt, kun nyt taas tahtoisitte lähteä?
+
+Rikbergin täytyi myöntää, että hän oli tehnyt vain hyvää.
+
+-- No mitä varten sitte? kysyi Arnold.
+
+Ja neuvottelun jälkeen katsoivat he taas velvollisuutensa vaativan
+jäämään.
+
+-- Jäämme vielä talveksi, sanoi Ester lopuksi, mutta sitte täytyy meidän
+pitää päätöksemme.
+
+-- Olkoon niin, vastasi Rikberg.
+
+Ja niin he jäivät talveksi.
+
+Arnold oli päättänyt myydä metsänsä. Sitä varten oli se tarkastettu
+moneen kertaan. Salolta oli kuulunut huutoja viikkomääriä aamusta
+iltaan, sillä puolikymmentä ostajaa oli oikein halukkaasti kilpaillut
+kaupasta.
+
+Eräs ostaja Helsingistä oli tehnyt korkeimman tarjouksen. Mutta Arnold
+ei tahtonut vielä kaupasta lopullisesti päättää.
+
+-- Kyllä minä lähetän sitte miehen Helsinkiin kauppaa päättämään, jos
+kerran kauppaan suostun.
+
+Ja niin se jäi päättämättä. Ja näytti kuin Arnold olisi unohtanut koko
+jutun. Mutta eipäs.
+
+Joulukuu oli käsissä. Lumi peitti maan pinnan ainakin kyynärän
+paksuudelta. Sitten tuli kovat pakkaset. Celciuksen lämpömittari osotti
+kovimpina pakkaspäivinä aina 38 astetta alle nollan. Usein puhaltelivat
+myöskin kovat pohjatuulet.
+
+Eräänä pakkaspäivän aamuna kutsutti Arnold Rikbergin luokseen.
+
+-- Teidän pitäisi lähteä nyt Helsinkiin minun asioilleni, sanoi Arnold.
+
+Rikberg oli aina kohdellut kunnioittavasti isäntäänsä ja täyttänyt
+empimättä kaikki hänen toivomuksensa, kun hän vain määrätessään oli
+selvillä päin. Ja nytkin hän vastasi kohteliaasti:
+
+-- Kyllä, kyllä minä lähden. Mitä siellä olisi tehtävää?
+
+-- Tuoda rahoja sataviisikymmentä tuhatta. Nyt myyn metsäni. Ostaja on
+luvannut käteismaksun.
+
+Rikberg kuunteli hänen puhettaan tarkoin. Arnold jatkoi:
+
+-- Voitte lähteä tänä iltana siksi aikaiseen, että ehditte kaupunkiin
+yöksi ja junaan aamulla.
+
+-- Minä lähden aamuyöstä täältä. En minä unesta niin kovin paljon
+välitä.
+
+-- Tehkää kuten tahdotte. Muita asioita siellä on myöskin
+toimitettavana. Paperit laitan kohta valmiiksi, käykää ne iltapäivällä
+täältä hakemassa.
+
+-- Kyllä! vastasi Rikberg ja poistui.
+
+Hän ei huomannut Arnoldin kiiluvia silmiä, kun ne hänen jälkeensä
+tähystelivät.
+
+Ester tuli hiukan levottomaksi kuultuaan Rikbergin matkasta, mutta eihän
+sille mitään voinut.
+
+-- Kauvanko siellä viivyt? hän kysyi.
+
+-- Se riippuu kokonaan siitä, miten paljon asioita saan, sillä kuuluu
+olevan muitakin, eikä vain metsäkauppa.
+
+Mutta kun Rikberg oli saanut Arnoldin asiapaperit, tiesi hän ainakin
+viikon perillä viipyvänsä.
+
+Aamuyöstä hän ajoi Valkaman kartanon portista koivukujaista pitkin
+valtamaantielle Esterin seisoessa rapuilla ja katsellen hänen jälkeensä.
+Kartano oli kokonaan varjojen peittämä, kirkkaita tähtiä loimusi
+taivaalla vilkkuen pakkashattaroiden lomitse.
+
+Joulu läheni, kiirettä oli kaikkialla.
+
+Viime aikoina oli Arnold usein pyytänyt luokseen pikku Teppoa, sillä hän
+ei ollut Esterin puolelle itse mennyt. Vanhanpuoleinen hoitajatar kantoi
+Tepon Arnoldin kamariin ja toi sen sieltä pois. Aina oli Tepon mukana
+jokin pikku lahja, kun se Arnoldin kamarista palasi.
+
+-- Ai, kuinka se nimismies tästä lapsesta pitää, ihmetteli hoitajatar.
+
+-- Sehän on hauskaa, sanoi Ester huokaisten.
+
+Oli neljäs päivä Rikbergin lähdettyä. Arnold tahtoi tavata Esteriä. Tämä
+meni uteliaana ja peläten Arnoldin huoneeseen.
+
+-- Nyt ehkä pyydän sinulta liian suurta palvelusta, mutta ehkä se on
+viimeinen, jonka tarvitset minua kohtaan täyttää, sanoi Arnold.
+
+-- Mikä se olisi?
+
+-- Joulu on niin lähellä, enkä minä itse mihinkään kykene, lähde sinä
+jouluostoksille kaupunkiin.
+
+-- Minäkö? Kuinka minä? kysyi Ester hätäisesti.
+
+-- Onhan poikasi jo puolen vuoden vanha, hänellä on hyvä hoitaja, joten
+kylläkin muutamaksi tunniksi voit kodin jättää.
+
+-- Kyllä se tuntuu hiukan uskalletulta.
+
+-- Ota paras hevonen, se vie sinut kahdessa tunnissa perille ja samassa
+ajassa tuo takaisin. Perillä pari kolme tuntia, siis yhteensä noin kuusi
+seitsemän tuntia. Aamulla yhdeksän tienoissa lähdet, iltapäivällä kolmen
+neljän aikaan ole kotona.
+
+Ester neuvotteli lapsenhoitajattaren kanssa.
+
+-- Eihän Tepolla mikä hätä ole, kun se jo tuttiakin syö, lohdutteli
+hoitajatar.
+
+Ja niin päätti Ester suostua Arnoldin pyyntöön. Hän lähti seuraavana
+aamuna kello yhdeksän. Hänellä oli Arnoldin oma tulinen orhi edessään --
+ja se kyllä pian kaupungin välin taivalti.
+
+Pakkanen paukkui nurkissa, talvinen aamupäivä oli kirkkaimmillaan.
+Arnold tarkasti lämpömittaria, se osotti 36 alle nollan. Hän hymyili
+tämän huomion tehdessään. Sitte hän lähetti oman hoitajattarensa pyykin
+pesuun sanoen iltasilla varmasti tarvitsevansa muutamia villavaatteita.
+Oli siis kiire pesulla ja kuivauksella. Kyökkipiika sai myöskin jonkun
+tärkeän tehtävän.
+
+Valkaman kartanon koko päärakennuksessa oli ainoastaan Arnold, pikku
+Teppo ja tämän hoitajatar. Arnold kulki huoneessaan vaivaloisesti
+sauvaansa nojaten. Hän näytti miettivältä. Viimein hän avasi piironkinsa
+alimman laatikon, kaivoi sieltä esille pari villavaate kappaletta, pani
+ne kainaloonsa ja alkoi linkuttaa keittiöön.
+
+Siellä ei ollut ketään. Hän meni Esterin kamariin. Siellä istui
+hoitajatar Tepon vuoteen vieressä.
+
+-- Miten pienokainen jaksaa? kysyi Arnold huolettomasti.
+
+-- Kiitos kysymästä, hyvä herra, se voi vallan mainiosti, vastasi
+hoitajatar.
+
+Arnold läheni pikku vuodetta. Lapsi nukkui rauhallisesti.
+
+-- Sepä nukkuu suloisesti, puhui Arnold.
+
+-- Ei siitä lapsesta suuria vastuksia ole.
+
+-- Mutta, sanoi Arnold, tekisittekö minulle pienen palveluksen?
+
+-- Kyllä, kyllä, hyvä herra!
+
+-- Kun jäivät pyykistä pois nämä vaatteet, ne olisi vietävä pesutupaan.
+
+Pesutupa oli rannalla, vähän vasemmalla kesäisestä veneen nostopaikasta.
+Sinne oli runsaasti puolikilometriä matkaa.
+
+-- Pianhan minä ne sinne vien, antakaa vain tänne.
+
+-- Kyllä minä lasta katson sillaikaa, sanoi Arnold.
+
+-- No sitte ei hätää mitään.
+
+Arnold istuutui pikku vuoteen viereen, hoitajatar lähti asialle.
+
+Kun Arnold kuuli ulko-oven painautuvan kiinni hänen jälkeensä, kohosi
+hän paikaltaan ja avasi lukosta saliin johtavan oven. Sali oli ollut
+kylmillä koko talven. Sitä ei oltu kertaakaan lämmitetty, sillä sitä ei
+kukaan tarvinnut.
+
+Tavattoman ketterästi Arnold sieppasi nukkuvan lapsen kehdosta oikean
+puoliseen kainaloonsa ja lyyhysti kylmään saliin. Lapsi heräsi ja alkoi
+itkeä.
+
+Arnold laski lapsen varovasti kylmälle lattialle, avasi kapalot ja
+paljasti sen pikku ruumiin. Kun se oli tehty, kieritti hän pienokaista
+ympäri lattiaa ja jätti sen viimein mahalleen itkemään. Arnold lyyhysti
+takaisin, sulki salin oven ja meni keittiöön. Hänellä oli kello
+kädessä, ikkunasta hän vielä varmuuden vuoksi tarkasteli, milloin
+hoitajatar palaisi.
+
+Lapsi oli itkenyt kylmällä lattialla kahdeksan minuuttia, silloin Arnold
+palasi saliin, otti lapsen kainaloonsa, heitti sen vuoteelle ja sulki
+salin oven entiselleen. Lapsi oli vallan musta, niin voimakkaasti se
+itki.
+
+Kun vihdoin hoitajatar palasi, oli Arnold lapsen kapaloita aukovinaan.
+
+-- Pienokainen heräsi, ehkä nuo kapalot sitä ahdistavat. Olen sentähden
+avannut ne, selitti Arnold.
+
+Mutta hoitajatar pelästyi ja alkoi lasta hyssyttää rauhallisemmaksi.
+
+Arnold poistui huoneesta, otti esille konjakkipullon ja alkoi
+kamarissaan ryyppiä.
+
+-- Nyt on aika juoda, hän hymähti.
+
+Rakennuksen toisesta päästä kuului Arnoldin korviin voimakasta ja
+valittavaa lapsen itkua. Mutta tämä ei siitä välittänyt.
+
+
+
+
+15.
+
+
+Kun Ester illalla saapui kotiin, oli pikku Teppo kuumeessa. Hoitajatar
+ei uskaltanut hänelle tunnustaa olleensa Arnoldin asialla, joten kaikki
+epäilykset siltä taholta suunniteltua salahanketta vastaan olivat
+aiheettomat. Eikä hoitajatarkaan uskonut Arnoldin hänen poissa
+ollessaan mitään vehkeilleen.
+
+Koko yön valvoi Ester silmäänsä ummistamatta pienokaisen vuoteen
+vieressä, vaikkapa hän olikin sangen väsynyt kaupunkimatkansa jälkeen.
+
+Lääkärikin hankittiin seuraavana päivänä lasta katsomaan. Se selitti
+taudin tulleen vilustumisesta.
+
+-- Mutta missä hän olisi vilustunut? kysyi Ester hermostuneesti.
+
+-- Lapset tarvitsevat niin vähän. Voimakkaampi puhallus avoimesta ovesta
+voi niille aikaan saada taudin, selitti lääkäri.
+
+Ester koetti saliin johtavaa ovea. Se oli kiinni kuten ainakin.
+
+-- En voi ymmärtää, sanoi Ester, miten hän olisi vilustunut.
+
+Äidille sanoi lääkäri lähteissään, ettei nyt vielä kaikkea toivoa
+tarvitsisi kadottaa, mutta hoitajattarelle huomautti olevan tarpeetonta
+enää lääkärin apuun luottaa.
+
+Ester valvoi seuraavan yön ja päivän ja vielä sitä seuraavan. Kun hän
+voimattomana tuolilla istuessaan torkahti, hypähti hän heti pienenkin
+äänen vuoteelta kuultuaan seisalleen ja parkasi tuskasta. Hän oli
+tulemaisillaan hulluksi paljaasta valvomisesta ja tuskasta. Oliko
+mahdollista, että tuon pienokaisen piti kuolla. Ei, se ei saanut kuolla.
+
+Kauheata oli sekin, ettei Rikberg ollut kotona. Ester sai välistä
+tuskaisia itkun kohtauksia. Hän repi tukkaansa, ja kuultuaan
+pienimmänkin liikkeen, vaikkapa se olisi ollut hänen itsensä
+aikaansaama, hän juoksi ikkunaan huudahtaen:
+
+-- Vihdoinkin Ensio tulee.
+
+Mutta hän ei tullutkaan.
+
+Neljäntenä yönä vielä Ester valvoi. Hän ei suostunut kenenkään
+neuvoihin. Hän ei tarvinnut lepoa. Lapsikaan ei enää juuri äännähdellyt,
+mutta Ester tahtoi katsoa häntä. Kylmässä vedessä hän huuhtoi silmiään
+ja hieroi niitä sitten jollain karvaalla kiihottavalla aineella.
+Aamuyöstä kuoli pikku Teppo. Mutta Ester oli samalla ummistanut silmänsä
+ja nukkui horroksissa. Hänet oli laskettu sänkyyn, ja kun yritettiin
+riisua vaatteet hänen yltään, huusi hän niin, että kaikkien täytyi paeta
+hänen läheisyydestään.
+
+Pienokaisen ruumis pestiin, pantiin kirjailtu paita päälle ja asetettiin
+jalustalla varustetulle pöydälle. Mutta mihin ruumis vietäisiin?
+Hoitajatar koki saada selkoa Esterin tahdosta. Vihdoin, monen kovan
+kyselyn perästä kuului vastaus:
+
+-- Viekää hänet Ension tykö.
+
+Rikbergin kamari pikku rakennuksessa jätettiin kylmilleen ja päivällä
+saatettiin lapsukaisen ruumis sinne.
+
+Ester makasi vain yhä. Välistä kuului itkua, välistä huutoa hänen
+huuliltaan. Iltapäivällä hän näytti nukkuvan rauhallisemmin. Silloin
+ehdotti lapsenhoitajatar, että riisuttaisiin hänen vaatteensa. Uni oli
+siten paljon tehokkaampaa, ja rouva tarvitsi paljon virkistävää unta.
+Nyt riisuminen onnistuikin, ja Ester näytti nukkuvan rauhallisesti
+sängyssään.
+
+Iltayöstä Ester heräsi. Hän istui sängyssään ja tuijotti eteensä, sitten
+hyppäsi hän ylös ja alkoi etsiä ympäri huonetta jotain. Hoitajatar, joka
+makasi sohvalla samassa huoneessa, hämmästyi herätessään.
+
+-- Mihin te olette hänet vieneet? Sanokaa!
+
+-- Rouvahan käski hänet viedä Rikbergin kamariin.
+
+-- Mitä? Onko Ensio kotona?
+
+-- Ei.
+
+-- Miksi veitte?
+
+-- Lapsen ruumis...
+
+-- Kuollut, kuollut...
+
+Sen enempää päälleen ottamatta riensi Ester ulos talviseen pakkaseen,
+avojaloin, ainoastaan valkoiset päällään. Kun toiset ehtivät hänen
+jälkeensä pihalle, tuli hän lapsen ruumis sylissä takaisin.
+
+-- Pikkunen vallan paleltuu täällä, kun on niin kylmä, hän höpersi ja
+vei ruumiin sänkyynsä.
+
+Pienokaisen ruumis oli jo vallan jähmettynyt, mutta Ester ei siitä
+välittänyt. Hän vain hyväili lastaan.
+
+Täytyi hankkia apua, jotta ruumis saatiin häneltä pois. Jälleen se
+vietiin entiseen säilöönsä. Ester näytti rauhallisemmalta. Mutta kun
+kaikki näytti olevan taas hiljaista, ponnahti hän vuoteeltaan ja hiipi
+ulos. Hän ei päässyt ruumishuoneeseen, sillä avain oli otettu pois
+lukosta, vaan seisoi oven edustalla ja kuunteli.
+
+-- Ei se ole kuollut, nyt se itkee, nyt se käännähtää, oi, oi, kuulivat
+etsijät hänen valittavan. Oi, kun sillä polosella on kylmä!
+
+Esteriä vartioittiin sitten koko yö. Unta hän ei saanut hetkeksikään.
+
+Parin päivän kuluttua tuli Rikberg vihdoin kotiin. Ester tyyntyi hiukan,
+sillä Rikberg oli hänelle laajasti selittänyt, että kaikki asiat piti
+ottaa kylmän järjen kannalta. Näin selitti Rikberg, mutta kun hän meni
+Arnoldin luo ja pihalla kulki sen ikkunan ohi, jonka takana pikku ruumis
+lepäsi, vierähti raskas kyynel hänen poskeltaan lumikinokseen.
+
+Rikberg oli hyvin matkansa suorittanut. Arnold kuunteli Rikbergin
+selityksiä ja myönnytteli: "hyvä, hyvä!" Rikberg oikein oudoksui hänen
+käytöstään. Ja kun hän lähti pois, tarttui Arnold hänen käteensä.
+
+-- Kiitän teitä kaikesta, hän sanoi katsoen alas.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Pikku ruumis oli laskettu maan poveen. Surumielin kulki Ester kotiinsa
+Rikbergin häntä voimiensa perästä lohdutellen. Kun he olivat tulleet
+Esterin kamariin, oli pöydällä pakka isoja papereita. He huomasivat ne
+avioeropäätökseksi. Esterille oli erityisesti kirje, hän näki osotteessa
+Arnoldin vapisevan käsialan. Hän luki:
+
+      "_Entinen Esterini._
+
+Ota paperit, eropaperit. Ne ovat olleet minulla jo useita kuukausia.
+Muut paperit löydät laatikostani. -- Tunnustan sinulle nyt suurimman
+rikokseni: olin syypää lapsesi kuolemaan. Poissa ollessasi vilustutin
+sen kylmässä salissa. -- Koetan menettelylläni sovittaa tekoni.
+Sydämessäni ei ole enää vihan siementäkään muita kuin kurjaa itse
+raukkaani kohtaan.
+
+      _Entinen
+      Vernerisi._"
+
+Kirjettä lukiessaan oli Ester alkanut väristä, ja vaivoin hän oli
+päässyt kirjeen loppuun. Rikberg tuskin ymmärsi viimeisten sanain
+merkitystä. Hän tuki Esteriä, ettei tämä kaatuisi, otti kirjeen ja itse
+sen luettuaan vasta täysin tajusi sen kamalan sisällön. Rikbergin kädet
+pusertautuivat nyrkeiksi ja koston kirous karkeloi hänen huulillaan.
+
+Ester tuskan valtaamana katsahti häneen. Hän ymmärsi Rikbergin sielun
+taistelun.
+
+-- Paetkaamme mieluummin -- ennen kuin uusi rikos tapahtuu, kuiskasi hän
+Rikbergille.
+
+Mutta ennen kuin hän oli saanut sanansa loppuun lausutuksi, oli Rikberg
+jo menossa ovella.
+
+Arnoldin huoneessa oli kaikki hiljaista. Rikberg pysähtyi keskelle
+lattiaa ja tuijotti yhteen paikkaan. Esterin vapiseva käsi tarttui
+häneen kuin estääkseen jostakin, mutta sitte se voimatonna hervahti
+alas. Ei ollutkaan enää estämisen tarvetta. Arnold oli hirttäytynyt
+pellinnuoraan.
+
+Masentava oli vaikutus. He eivät pitkään aikaan voineet paikoiltaan
+liikahtaa.
+
+-- Jos meidän tuskamme ovat raskaat, ovat hänen olleet sietämättömät,
+sanoi Rikberg vihdoin -- ja kyynel vierähti hänen poskelleen.
+
+Esterin silmät vettyivät ja hän heltyi sydämmellisen virvoittavaan
+itkuun.
+
+Piirongin laatikosta löytyi lahjakirja, jolla Ester ja Rikberg saivat
+koko Valkaman kartanon kaikkineen itselleen.
+
+-- Meillä on nyt tilaisuus tehdä hyvää, sanoi Rikberg.
+
+-- Sovittakoon hauta kaiken! puhui Ester kyyneltensä läpi.
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Valkaman perhe, by Osmo Lajula
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK VALKAMAN PERHE ***
+
+***** This file should be named 19374-8.txt or 19374-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        http://www.gutenberg.org/1/9/3/7/19374/
+
+Produced by Matti Järvinen and Distributed Proofreaders Europe.
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+http://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH F3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+http://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at http://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit http://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including checks, online payments and credit card donations.
+To donate, please visit: http://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     http://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/19374-8.zip b/19374-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..1a22c1b
--- /dev/null
+++ b/19374-8.zip
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..db6d939
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #19374 (https://www.gutenberg.org/ebooks/19374)