diff options
Diffstat (limited to '18870-8.txt')
| -rw-r--r-- | 18870-8.txt | 2400 |
1 files changed, 2400 insertions, 0 deletions
diff --git a/18870-8.txt b/18870-8.txt new file mode 100644 index 0000000..970f1b3 --- /dev/null +++ b/18870-8.txt @@ -0,0 +1,2400 @@ +Project Gutenberg's Soitannollisia satuja ja jutelmia, by Elise Polko + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Soitannollisia satuja ja jutelmia + +Author: Elise Polko + +Translator: Ferd. Ahlman + +Release Date: July 19, 2006 [EBook #18870] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK SOITANNOLLISIA SATUJA JA JUTELMIA *** + + + + +Produced by Tapio Riikonen + + + + + + +SOITANNOLLISIA SATUJA JA JUTELMIA + +Kirj. + +Elise Polko + + +Suomeksi sommitellut Ferd. Ahlman ["Musikalische Märchen, Phantasieen +und Skizzen"]. + + +G. W. Edlund, Helsinki, 1880. + + + +SISÄLLYS: + + 1. Violetta + 2. Kesäyö-unelma + 3. Joulujuhla metsässä + 4. Stabat mater dolorosa + 5. Ludvig van Beethoven + 6. Harmonikan keksintö + 7. Lumikukkanen + 8. Leikkikumppanit + 9. Kadonneet tähdet +10. Ensimmäisen satakielen kuolema + + + + +VIOLETTA. + + +Pari penikulmaa Wienin kaupungista on pieni kylä, jonka nimen minä olen +unhottanut; mutta sen en luulekaan tekevän mitään, sillä ainoastaan +yksi niin ihana kylä on koko mailmassa. Mäellä seisoo kirkkonen, +metsäruusut ja muratit suikertelevat ylös sen harmaita muureja myöten +ja ikkunoihin katselevat tiheimmästä pensastosta valkoiset, sievät, +matalat huoneukset nöyrinä niinkuin hurskaat rukoilijat. Koko tätä +rauhan sijaa ympäröivät vanhat, korkeat lehmus- ja kastanjapuut. + +Kyläseurakunnan lukkarin asunto oli viehättävin kaikista, siinä kun se +ikään kuin kukkain verhoamana lepäsi erillään muista taloista. Näitä +kukkia hoiti ja huolteli vanha lukkari juuri kuin elämänsä korkeinta +iloa; ja kaikkein näiden ruusujen, orvokkien, liljain ja tulpanien +keskellä oli kasvanut kukkanen kaikista kaunein: hänen tyttärensä +Violetta. Uskollisen elämäntoverinsa hän hautasi, kun lapsensa oli +kuudennella vuodella; sepä oli haikein suru koko hänen elämässään, joka +muuten niin hiljaa ja rauhallisesti oli vierinyt eteenpäin kuin +juokseva puronen. Mutta hänellä oli myös aina rinnallaan ollut muuan +ihmeellinen ja voimallinen lohduttajatar, joka häntä jokaisen +vastuksen, jokaisen murheen yli hellin käsin kannatteli, joka hänet +armaasti syliinsä otti, kun hänen uskollinen vaimonsa oli silmänsä +sulkenut; sen lohduttajattaren nimi oli "Musika", ja se se oikeastaan +olikin hänen sydämensä hehkuvalla lemmellä rakastettu, ainokainen +haltijatar. + +Muuan toinen kallis tavara oli hänellä asuinhuoneensa nurkassa, +nimittäin vanha klaveri; ja tässä tuo vanha kanttori seurusteli suuren +Bachin ja Händelin henkien kanssa, oli juttelussa vanhain Italian +mestarien kanssa ja onnellista oloa nautti siinä tenhopiirissä, joka +hänelle oli avautunut. + +Violetta tosin huomasi, ett'eivät nuo puhelut aina ihastuttavan +kauniilta soineet; klaveri tuon tuostakin riuski ja surisi varsin +kummallisesti eivätkä isän sormetkaan välistä tahtoneet oikein +kerkeästi päästä paikasta pois; mutta hän varoi sitä sanoakseen ja +istui aivan ääneti ja leppeänä työssään vieressä. Kun soittaja sitte +vihdoin innostuksensa korkeimmilleen tultua taukosi ja häneen katsoi, +puhumatonna, vaan kirkastunein silmin, niin hän hymyllä huulin nyökkäsi +hänelle, vieläpä vienosti suutelikin häntä otsaan. Silloin oli isän +hänelle kertominen, mitä vanhoista mestareista tiesi, ja tyttö ei +ensinkään tahtonut uskoa, että sävelten valtakunnan suuri hallitsija +Sebastian Bach oli pitänyt rumaa pitkää peruukkia ja Händel mestari +niin ankarasti nuuskannut. Hän näistä tämmöisistä upeista ilmiöistä +sävelten taikamailmassa arveli aivan toista, oli itselleen maalaellut +varsin suloisia heleitä kuvia, jotka isä nyt niin julmasti hävitti. +Mutta melkein joka päivä toisteli lukkari ukko samoja kertomuksia ja +Violetta kuunteli yhtä hiljaisella tarkkuudella, melkeinpä hartaudella, +kuin ensi kerrallakin, eikä hänen herttaisten kasvojensa piirteissä +näkynyt niin merkkiäkään väsymyksestä. Hänkin, se onnellinen Violetta, +oli nähnyt erään kuuluisan sävelniekan, ja se ei hetkeksikään mennyt +hänen mielestänsä: ihmiset nimittivät sitä miestä "ukko Haydn". +Violettan isä sanoi häntä aina "kuninkaaksensa", ja hänen sydämensä +syvimmässä pohjukassa hehkui ihailus ja rakkaus, jonka mahdista hänen +lapsensa sielussa ei ollut aavistustakaan. + +Pienenä tyttönä oli Violetta kerran pääsnyt isänsä kanssa isoon +keisarinkaupunkiin; siellä oli hän summattoman suuressa kirkossa +kuullut esitettävän komean komeata soittoa, jota "Vuodenajoiksi" +nimitettiin. Lapsen mieltä melkein masensivat ne mahtavat äänteet, +jotka ensi kerran hänen päällensä tulvailivat, ja kuitenkin oli +Violetta niin ihastuksissaan, niin hurmaavain liikutusten vallassa. Hän +uneksi "keväästä"; häneen huokui "kesänhelle" henkeänsä; sitte +jahtitorvet toitahtelivat ja muistuttivat "syksyä"; ja kun "talvi" tuli +tulojansa, niin tyttö luontelihe lähemmäksi isänsä kylkeen. Tämä taas +tuskin tiesi lapsensa olemassakaan olevan; hän istui Violettan vieressä +puoliksi hengittämättä kuunnellen ja hänen muotonsa suurine +mustasilmineen oli kuin autuuteen vaipuneena; hän nauroi ja itki +vuoroitellen. Kun kaikki oli loppunut, tarttui hän lapsensa käteen ja +tunkeutui pikaisesti, sanaakaan sanomatta, kirkosta ulos. Ulkona seisoi +paljo kansaa, vanhoja ja nuoria, miehiä ja naisia, ja keskellä +vanhanlainen, hoikkavartinen mies, jonka kasvot olivat kuin rauha ja +silmät taivahiset. "Ukko Haydn!" kuului ylt'ympäri. Violetta katsoi +häneen kainolla kunnioituksella ja uhkuvin silmin; Haydn ukolla oli +jokaiselle lempeä sana tahi kättely ja lempeä katse; naurahtelu, suopea +iloisuus ja leikillisyys pyörivät alati hänen huulillansa ja heleillä +kasvoillansa. Siinä sitte Violettan isäkin halvassa mustassa +vaatteuksessaan tunkihe tiheän kehän lävitse ja kävi Haydnia käteen, +ennenkuin tämä mitään tiesikään, ja huusi melkein läkähtyneenä: +"kiitoksia, ukko Haydn!" Mestari puolestaan oli hänen kättänsä +pusertanut, hänelle nyökännyt ja naurahtanut. Kaiken tämän oli Violetta +kyllä nähnyt; kuitenkin täytyi hänen melkein joka päivä kuulla +kertomusta tästä tapahtumasta; olihan se valokohta hänen isänsä +elämässä. "Jos vielä kerran kuninkaani näkisin", oli hänen tapansa +joskus sanoa, "niin täytyisi minun iloon kuolla; usko se, lapsi +armaani! Minusta oli hänen siunattua luomis-kättänsä kädessäni +pitäessäni, juuri kuin olisi sydämeni ollut pakahtumaisillaan." + +Eräänä päivänä, kuin lehmukset kukkivat ja ruusut, ja kylä oli +koreimpaan verhoonsa pukeutuneena, tapahtui, että Violetta istui +puutarhassa uneksimassa, niinkuin hänen tapansa välistä oli. +Lehtimajassa istui isä lukemassa. Äkisti kuului lystikäs rallatus +puutarhan aidan takaa, ja tiheän pensasaidan päällitse, ihan sorean +Violetta neiden vieressä, katsoi sisään verevä ilokas naama, joka oli +nuoren solakan miehen. Hän näytti väsyneeltä ja kantoi kädessään +vähäistä salkkua sekä vankkaa sauvaa toisessa; päätä peitti pieni musta +hattu, tuuhea tummanruskea tukka riippui jokseenkin pörhöisenä ympäri +päätä ja olkapäällä oli kesy kottarainen, puhujalintu. "Tyttö kaunis, +laske minua sisään!" pyysi outo, ja hänen siniset silmänsä rukoilivat +vielä enemmän kuin sanansa. Odottamatta kuitenkaan muuta vastausta, +kuin Violettan naurahduksen, hypätä heiskahutti hän pensasaidan ylitse. +Vanha kanttori kiirehti paikalle; Violetta nauroi, niin että kirkkaat +vedet silmistä valuivat, ja nuori mies oli uhkahyppäyksen tehdessään +pudottanut salkkunsa; nuottilehdet ja lyijyskynät lensivät tuo +tuonnekin; kottarainen rääkähti: "kova onni, kova onni!" ja rupatti +monta monituista italialaista sanaa sikin sokin. + +Rohkea hyppääjä ojensi kättä kanttorille, sanoen: "isä hyvänen, tässä +näette nuoren musiikin-opiskelijan Wienistä, joka on kaiken päivää +juoksennellut saadakseen suloisilta metsänlintusilta säveliä +varastetuksi; mutta tämä välimieheni tässä" -- nyt osotti hän +kottaraiseen, joka viisailla silmillä häneen katsoi -- "on minua +häpeällisesti pettänyt, leipävarani nokkinut, visertelijät mitä +viehättävimmät pois karkoittanut hullulla rupatuksellaan; ja siis +pyydän minä hartaasti, että surevan vatsan tuiki tuskallisen +mollisävelikön muuttaisitte vahvan atrian duurinuotiksi." + +Tämä lystikäs puhe miellytti lukkari ukkoa erinomaisesti; hän pakotti +iloista vierastansa tulemaan lehdikkoon ja Violetta toi tuoretta +leipää, oivallista maitoa ja voita, vieläpä kirsikoitakin ja meheviä +mansikoita. Nuori mies piti kaikki hyvänään ja niinpä kottarainenkin, +puhujalintu; he kilvan söivät ja joivat, herra ja lintu, ja +rupattelivat myöskin kilpaillen. Jos vieras sanoi leikkisanan, niin +kottarainen sen matki, ja sillä välin se alinomaa huusi: "Hoi! Figaro, +ota vaari! Figaro, ota vaari!" + +Hetken kuluttua olivat pienen valkoisen talon asukkaat vieraansa kanssa +niin tuttavat, kuin olisivat vuosikausia yhdessä eläneet, ja alkoipa jo +vanha kanttori puhella yhtä ja toista Bach mestaristakin, jota +tehdessään hän nuoressa musiikin-opiskelijassa näki tarkkaavaisen +kuulijan. -- Lopulta vanhan miehen sydän kokonaan aukeni tämän +ilokkaan, teeskentelemättömän nuorukaisen läheisyydessä, ja niin +salavihkaa, kuin olisi hän sille mitä kalliimman aarteen ilmaisnut, +kertoa höpötti hän mielijuttunsa Haydn ukon kättelemisestä. Hymyssä +suin ja äänetönnä kuulteli nuori mies hänen puheitansa; ja vanhuksen +lakattua kertoi hän puolestansa vesissä silmin ja vienosti vapisevalla +äänellä, että ukko Haydn oli vielä suutakin antanut hänelle. Tuota nyt +ei kanttori tahtonut ollenkaan uskoa, vaikkapa kottarainen juuri kuin +riivattuna huusi: "totuus, olipa vaikka rikoskin!" -- Kuun ja tähtien +valossa sanoivat he jäähyväiset toisillensa; silloin vasta vilpittömän +vanhuksen mieleen juolahti kysyä nuoren vieraansa nimeä. + +"Nimeni on Amadeus", vastasi tämä, "ja minä olen hyvin usein takaisin +tuleva." + +"Tehkää niin!" nauroi kanttori ja pudisti hänen kättänsä, "sitten +saatte myös nähdä nuottikokoelmani, oikean aarreaitan, sen mä sanon!" +-- Violetta lahjoitti samalla Amadeukselle vielä komean +ruusukimppusenkin; nuori mies siitä suuteli tyttöä niin keveästi, kuin +perhonen ihanalle kukalle suuta antaa; mutta kottarainen huusi: +"hyvästi nyt, me lähdemme menemään; hyvästi, hyvästi, toiste taas +nähdään!" Ja niin ne läksivät. Vielä kauvan kuulivat jäljelle jääneet +iloisen ihmis- ja linnun-äänen armasta kaksinlaulua. + +Tuskin neljääkään päivää kului, niin iloinen musiikin-opiskelija +jälleen tulla hyppäsi pensasaidan ylitse, mutta tällä kertaa ei +väsyneenä ja näännyksissä, vaan reippaana ja ripeänä. Violetta +riemuitsi häntä nähdessään; tämä kietoi kursastelematta kätensä hänen +kaulaansa ja muiskasi suuta; kottarainen huusi: "ken on löynnyt +armahisen!" Kuinka iloitsikaan lukkari ukko, kun tuon nuoren miehen +taas näki! Hän veti hänet salamielisesti tupaseensa, avasi vanhan +kaapin, ja Amadeus näki hämmästyneenä edessään aarteen parhaita Bachin, +Händelin, Palestrinan, Pergolesen ja monen muun teoksia. Haydn ukolta +oli siinä muutamia messuja; kukin teos oli sievästi sidottuna ja +niskassa loisti kultakirjaimilla säveltäjän nimi ja syntymävuosi. +Amadeus selaili oikein onnellisen näköisenä niitä paksuja niteitä, +tunsi ja tiesi kaikki varsin hyvin, kanttorin suurimmaksi ihmeeksi, +puheli kaikista niin ihmeellisen ymmärtäväisesti ja selkeästi, ja +innostuksen kirkkaus loisti hänen kasvoistansa. Vanhus laski kaapunsa +pois, pani kätensä miekkosen olkapäille, katsoi häneen hartaasti ja +lausui: "te olette herttainen sielu mieheksenne ja teistä varmaan tulee +suuri mestari, jos Jumala teitä varjelee!" ja siinä sitte syleili +häntä ja suuteli hänen poskiansa; mutta kottarainen huusi: eläköön +"Sarastro!" -- Sitte alkoi Amadeus soittaa, ja vanha klaveri järähteli +hänen voimakkaissa käsissänsä; ihmeen ihanat sävelet tuudittelivat +Violettan ja hänen isänsä sielut suloisiin unelmiin. -- Illan tultua +mentiin puutarhaan ja poika juoksi kilpaa Violettan kanssa; he +viskelivät toisiinsa kukkasia ja ruusunlehtiä ja pilailivat, kuin kaksi +lasta, kielevän kottaraisen kanssa. Amadeus kertoi Violettalle, kuinka +paljon hän siitä linnusta piti ja ett'ei hän siitä koskaan erkanisi. +Hänen äiti vainajansa oli sen kasvattanut ja hänelle lahjoittanut, ja +nyt se oli yöt päivät hänen kumppaninansa, laskeutui iltasella +isäntänsä päänaluselle, käänsi päänsä siiven alle ja nukkui seuraavaan +aamuun. + +Kesä kului, mutta ei ainoatakaan viikkoa, jolloin ei Amadeus +kaupungista tullut laulamaan Violettan kanssa -- sillä tämä lauloi +suloisella, koristelemattomalla äänellä kaikenlaisia vanhoja lauluja -- +sekä haastelemaan vanhan kanttorin kanssa Sebastian Bachista ja +kertoelemaan Haydn ukosta. Kerran kanttori kysäsi: "sanokaapa mulle, +mitä pidätte Mozartista, joka nykyjään alkaa niin suurta humua +mailmassa nostaa teoksillansa; mielellänipä jotakin kuulisin hänestä." + +"No niin", vastasi nuori mies, "minä hänet tunnen aivan tarkalleen, +niin hyvin kuin itsenikin, ja voin hänestä teille antaa mitä paraat +tiedot. Mozart on hyvin lystikäs, huoleton veitikka, melkein minun +näköiseni, kuitenkin vähän vakaampi, kun johtajankapulaa kädessään +pitää taikka kynää. Onnellinen hän on niinkuin lapsi ja parasta hän +myös tahtoo; hänen sielunsa uiskentelee suloisten sävelten meressä, +jotka häntä ihastuttavat; mailma hymyilee hänelle, ja hänen sydämensä +on hilpein ja iloisin koko maanpiirillä. Viiniä hän myös rakastaa, +mutta kaikkein ennemmin armaita tyttöjen kasvoja; ja sen ohessa kukkia +ja perhosia. Rakastava te olette häntä, sen voin vakuuttaa, sillä +hänellä ei oikeastaan ole ainoatakaan vihamiestä; mutta emäntä hänellä +on, jota hän lempii sanomattomasti ja joka sen ansaitseekin, sillä +hänessä on virheitä vähä; ainoastaan kateellinen hän on ja se Mozart +hupsua hiukan tuskittaa." + +Kanttori heilutti päätänsä naurahdellen; mutta Amadeus jätti joutuisaan +hyvästi, vaikka tuskin tuntiakaan oli siellä ollut ja aurinko vielä oli +korkealla. "Tänä iltana esitellään eräs Mozartin säveltämä opera, Don +Juan," sanoi hän, "ja minua haluttaa tietää, miten se on oleva ihmisten +mieleen; minä olen vähän levotonta luontoa, ja tänään erittäinkin niin +kiihoksissa, ett'ei Mozart itsekään voi olla sitä kiihoittuneempi; +huomenna teille kerron siitä." Kottaraisella oli tuskin aikaa huutaa: +"nopsat jalat, rohkeutta!" ja isäntänsä ei edes muistanut Violettaa +suudella, ja kukkakimpunkin hän jätti olemaan. Mutta tyttö oli kaiken +päivää alla päin; unhotetun suutelonko vai lakastuneiden kukkain +tähden, sitä en tarkoin tiedä sanoa. + +Huomispäivä kului, Amadeusta ei kuulunut eikä näkynyt; aurinko aleni +alenemistansa ja keltaiset lehdet putoilivat puista. Vanha kanttori +istui nojatuolissaan nuottikirjainsa sekaan haudattuna; Violetta +rallatteli, mutta hiljaa hyräillen vaan; ei ollut oikein iloinen +sydämessänsä. Silloin äkisti naputettiin ikkunapieleen: heleä tuttu +ääni pyysi sisään päästä; Violetta hypähti seisoalleen: sen +hullutukseen tottuneena hän avasi ikkunan ja Wienin musiikin-opiskelija +hyppäsi huoneesen. "Isä hyväseni", sanoi hän sen muotoisena, kuin +keväinen aamu, "Mozart on tehnyt tehtävänsä oikein hyvin! Don Juan on +toki varsin välttävä opera; muuten hän käski sanomaan terveisiä ja +lähetti muassaan jotakin, jonka teille heti sisään tuon. Mutta tässä +on, ottakaa ensiksi pieni muisto minulta!" -- ja niin sanoen, pisti hän +sievän vihkosen vanhan ystävänsä käteen. Se oli eräs _Ave verum_. +Violetta sai soman paperilehden, johon oli kirjoitettu: "Minun +orvokilleni!" Se oli muuan laulu, jonka alkusanat kuuluivat: + + Niityllä kasvoi orvokki, + Huomaamatonna kauniisti; + Kaunis olj orvonkukka. + +Tyttö riemuitsi; mutta vanhus kävi vakavin silmin kaikki lehdet läpi; +sitte hän nousi tuoliltaan, meni ääneti nuottikaappinsa luo ja asetti +vihon varovasti Bachin ja Händelin keskelle. Nuoren miehen hilpeitä +kasvoja värvähytteli hiljainen liikutus; kanttori ojensi hänelle +molemmat kätensä ja sanoi: "te parhaiten tiedätte, mikä tuon paikan +arvo on!" Silloin tulivat Amadeuksen sinisilmät kyyneliä täyteen; hän +tarttui innokkaalla kiivaudella vanhuksen käteen ja huudahti: "isäseni, +minä se olenkin Mozart, iloinen, hullu Mozart, jolle te tuolla +yksinkertaisella kunnian osoituksella olette tehnyt suuremman, syvemmän +sydämen ilon, kuin mitä koko mailman kaikki mieltymyksen kaikumiset +ovat tehdä voineet. Minä kiitän teitä, mutta minulla vielä on teillekin +muuan ilo!" + +Ikään kuin lapsi heittäytyi hän kirkkahaisesti katsahtavan vanhuksen +rintoihin, likisti häntä poveansa vasten ja lensi sitte ovesta ulos. +Hetkisen perästä näkyi hänen ilosta loistava muotonsa jälleen; +kottarainen huusi: "eläköön Sarastro!" ja huoneesen astui -- ukko +Haydn. Riemun salama vanhan kanttorin silmistä, hänen huultensa +vapiseminen oli ainoa tervehdys hänen mestarillensa ja kuninkaallensa. +Hänen ruumiinsa ei kestänyt sielun järistyksiä; ja kun Haydn mielevällä +myhäilyksellään sanoi "Jumalan terveeksi" ja hänelle kättänsä kurotti, +Mozart tuskan tunnolla kumartui hänen puoleensa, mutta Violetta +aavistavaisena isänsä polvia syleili, niin Jumala viittasi häntä ja +hänen henkensä kohosi taivaiden ikisointujen ilmoihin. + +Monta, monta vuotta on siitä jo vierinyt; ukko Haydn johdattaa jo +aikoja sitte tuolla ylhäällä suloisia, jaloja enkelien kuoreja; Mozart +myös makaa sikeätä pitkää untansa maan kylmässä; nämät ja useat muut +tähdet ovat meidän mailmamme taivaalta laskeneet; mutta pieni kylä se +vielä aina niin hiljaisena ja herttaisena pilkistää pensasten välistä, +vanhat lehmukset tuoksuvat vielä kuin ennenkin ja kanttorin asunnossa +elelee aivan yksinänsä vanha eukko. Se on se aikanaan niin kaunis ja +viehättävä Violetta. Hän ei ole koskaan naimiseen mennyt ja elää +unelmaeloa muistoissaan. Mutta jos tahdotte hänen luonansa käydä, niin +kysykää häneltä vaan mestari Mozartia: silloinpa hänen silmänsä +vilkastuvat ja hänen kasvoillensa leviää juuri kuin nuoruuden hohde. Ja +hän on hänestä puhuva tuntikausia; lopulta hän teille ehkä näyttää +pienen, oi jo varsin kellastuneen nuottilehden, johon on kerkeällä +kädellä kirjoitettu: + + "Niityllä kasvoi orvokki." + + + + +KESÄYÖ-UNELMA. + + +Ihmeen lauhkean kesäyön utupeite oli levitettynä kauneudesta kylläisen +maan ylitse; kuu hymyili niin suloisesti ja tenhokkaasti, kuin +onnellisen, lempivän tytön vetistynyt silmä; kukkaset eivät tältä +katseelta voineet nukkua ja puiden lehdet kuiskaelivat keskenänsä. +Mutta erittäinkin kuun hymyily kirkasti erästä uhkeaa lehmuspuuta, joka +seisoi keskellä isoa synkeätä puutarhaa. Monta korkeata yksivakaisen +kaunista puuta oli sen rinnalle ylennyt; myöskin kaikenkarvaisia +kukkasilmiä pilkisteli matalista pensaista ja puutarhan keskupaikalla +lähellä lehmusta rehotti ihana ruohokko, lahea kuin sametti. Vihantain +pensaikkojen välistä hohtivat komean huoneuksen valkoiset muurit. Oli +sydänyö. Linnut olivat jo unessa, niinpä perhosetkin; siellä täällä +vielä pyrähteli kotia kohden joku kiiltokuoriainen, joka oli +viivähtänyt armaan ruusukuningattaren luona, ja kuppuroitsi, lemmen +nautinnosta autuaallisesi hurmautuneena, kaikkien kukkain sydämelle, +jotka tuota viehkeilijää piloillaan huutelivat. + +Silloin kapisi yön äänettömyydessä keveä, ravakka astunta, ja solakka, +nuorekas mies, jonka otsa oli korkea, mietemielinen, ja silmät +ihmeellisen loistavaiset, läheni lehmusta. Puun kukat huokuilivat +suloisempia hajuja hänen lähestyessänsä ja lehdet riensivät lähemmäksi +toisiansa, ett'eivät kuun etsiviltä silmiltä peittäisi lemmityisen +katsantoa. Haaveksien katsoi nuorukainen taivaan hiljaiseen sinilakeen, +ja hänen silmäyksissään pyöri tuhansia vakaita kysymyksiä tähdille, +jotka loistivat häntä kohden; miettien katseli hän sitte pimeitä puiden +varjoja, jotka niin synkeästi, hirveästi, armahtamatta lepäsivät +heteillä kukkapenkereillä, ja hän huokasi syvältä. Silloin soi äkisti +kaukaa etäisyydestä hiljainen helinä, ikään kuin mitä kevein tuulonen +suutelee herkkää ilmakannelta, ja tumman viheriäisestä ruohokosta +rupesi valaisemaan. Hopeanhohtavia usman hattaroita kohoeli maasta ja +viehättävä ruusujen ja liljain tuoksu täytti ilmat. Lukemattomia +pienoisia sääksentapaisia olentoja, joista on se puhe, että niiden +löyhyelämä kestää ainoastaan yhden yön, liipoitteli tähän +vaaleanviheriäisillä lentimillänsä ja kokoutui tiheäksi kehäksi +ruohovaipan ympärille. Tuo suloinen helinä kävi yhä äänekkäämmäksi, +hurmaavimpia säveliä virtaili ulos varsin vaihtelevaisesti, väliin +ilakoitsevina, leikkiä laskevina, väliin vaikertelevina, surkeina, +murhehtivaisina, mutta aina mieltä huumaavina ja viettelevinä, +yltäkylläinen joukko kauniimpia ruusulehtiä laskeusi nyt alas ja +jokaisesta lehtyestä nousi kevyt keijukkamainen olento, äärettömän +herttainen, hentovartinen kuin enkeli, silmät säkenöitseväiset, hiukset +pitkät kullankarvaiset ja yllä huikaisevan valkea huntu. Jokainoa +näiden viehättäväin olentojen liikehdys oli suloisinta soitantoa, +jokainoa henkäys sävelääni, ja kun ne kihertyivät hilpeihin +hyppykehiin, niin sen vapisevan ihmislapsen sydän, jonka oli suotu +semmoisia ihmeitä katsella, oli menehtyä ihastuksesta. + +Kuuntelijan kauniit kasvot kirkastuivat kirkastumistaan: silmistä uhkui +taivaallinen loisto ja huulilla leikitsi autuaallinen hymyely. Oi, +jälleenpä ne herääntyivät taas, nuo hänen lapsuutensa unelmat, ne +kulkivat ohitse niikkaellen naurahdellen, nuo hänen hilpeän +mielikuvituksensa ihanat kuvat; kultainen satumailma astui esiin +kätköstänsä kaikessa entisessä komeudessaan ja ihanuudessaan! -- +Silloin helkähti hopeanheleitä kellon ääniä ja hiljainen suhina veti +hänen silmänsä ylös puoleensa. Puhtaan liljan kuvusta muodostettu +valtaistuin tuli kiikkuellen alaspäin, lukemattomia utuolentoja +ympärillä löyhymässä, puoliksi kätkettyinä ihanain, outojen kukkaisten +kupuihin. Koko ilmalinnanen riippui kahdessa kuun säteessä kiinni, +juuri kuin hopeisissa ketjuissa, ja kiikkua heilueli sinne tänne. +Ruohonkorret kurottivat mieliteolla vihantoja käsivarsiansa ottaaksensa +tenhokuningattaren istuinta vastaan; ruohokon eriskummaiset vartijat +lakuttelivat viheliäisiä siipiänsä tervehdykseksi ja tervetulijaisiksi +kuningattarelle, ja se oli kuin harpun hyminää. Mutta kuningatar nousi +valtaistuimeltansa ja koski pienokaisen jalkansa kärjellä vihantaan +vaippaan. Mitään ihko ihanaisempaa, ihastuttavampaa kuin tämä +keijuisten kuningatar -- siksi häntä nimitettiin henkien valtakunnassa +-- et ikinä ajatella voi: päässä kruununen kukkain kyynelistä, jotka +hohtivat kauniimmin kuin mailman kalleimmat kiiltokivet; kuningattaren +harsohuntu oli valoa, hänen silmänsä taivasta ja hymynsä autuutta. Hän +kohotti hennon kätensä, nyökähytti päätään ja nyt alkoi tanssi. Ah +semmoista tenhollista heilumista ja häilymistä, semmoista suloista, +armahista kiertelyä, kallistelua ja lennähtelyä! Kaikki kukat lähellä +ja kaukana avasivat itsensä, jokaisesta kuvusta lähti tuoksua ja +soittoa -- oi, sepä oli ihmeen ihanata elämää! + +Tätä tunsi hänkin, se yksinäinen ihmislapsi tuolla lehmuksen juurella, +ja tämän taikayön hekuma painui niin kaikkivaltiaasti nuorelle +sydämelle, että se oli raukeamaisillansa, ja syvä huokaus, hiljainen +"oh!" ihastuksen yltäkylläisyydestä puhjennut, pääsi hänen huuliltansa. +Yhtäkkiä oli juuri kuin ankara tuulenpuuska olisi tarttunut noihin +hentoihin olennoihin: säikähtyneinä ja hämmästyneinä he horjuvat ja +hoipertavat hajalle; mutta kuningatar viittaa leikkijöille; vakaasti, +jopa murheellisesti katsoen osottaa hän lehmukseen, jota hän pitää +kudottuna tuhansiin hentoihin lankoihin. Keijukaiset verhoutuvat +huntuihinsa ja lähenevät vapisevaa nuorukaista, jonka oikea käsivarsi +on puun ympärille vyöttynyt, ikään kuin tuo vakainen ystävä, joka jo +tässä suojelee hänen rakkaita vanhempiansa ja niiden vanhempia, voisi +häntäkin varjella mahtavalta tenhomailmalta. Kuningatar heijailee +tulla; "sinä olet kuolemaan vihitty," laulaa hän, "sinä armas, +runsaasti siunattu maan lapsi, pääsemättömästi, armahtamattomasti! Ei +kukaan kuolevainen saa rankaisematta katsahtaa henkien elämään! -- +_Sinun täytyy nyt huolla!_ Sinun loistoelosi on sammuva, äkisti, +ihmeellisesti, suloisesti, niinkuin tähti sammuu, loistavampana jälleen +ilmestyäksensä. Sinä olet valittu tuhansittain tuhansista sukusi +olennoista; korkea jumalatar Musika, jota kaikki taivaan ja maan henget +kumartavat, on sinut vihkinyt suudelmallansa. Onnen tähti paistoi sinun +kehdollesi; sinulle annettiin nimeksi _Felix_; siinä nimessä on kaiken +olemisesi kuva: sinä olet oleva onnellinen, rakastettu, ihailtu, +jumaloittu, ja vihdoin, oi sinä siunattu maanlapsi, olet sinä pois +menevä maineessasi, loistossasi, mahdissasi -- ja armas, puhdas olento +on käypä sinun edelläsi, viimmeisenä hetkenä suudellen ottaaksensa +poistavan sielun huuliltasi. Oi, siunaa kohtaloasi, rakastettu +kuolevainen!" + +Heläjävät sanat herkesivät soimasta, kuningatar laski taas päänsä alas, +mutta niin matalalle, että kukkakyynel hänen kruunustansa putosi +unennäkijän vaalealle otsalle, katsoi häntä taas kasvoihin +suloisimmasti hymyillen ja kuiskutti erotessaan: "hyvää yötä!" +Keijukaiset mennä suhisivat hänen ohitsensa; kaikki heittivät leikiten +jonkin muiston hurmoksissa olevan sydämelle, mikä pienen neulan kuun +säteestä, mikä kummallisen sammalkukkasen tahi kainon kielokukan, mikä +taas vaippasen, iltaruskosta kudotun, ja niin tehdessään ne laulaen +huokuivat: "hyvää yötä, hyvää yötä!" -- Valtaistuin, kuningatar, +tanssijattaret, sulohajut, valot, helinät, kaikki katosi; nuorukainen +vaipui tainnuksiin. + +Kun hän jälleen silmänsä avasi, olikin aurinko häntä herättämässä: se +suuteli hänen otsaansa ja kummasteli itsekseen lemmikkinsä kalpeita +poskia; linnut lauloivat, kukat kylpivät kastevesissä ja katsoivat +ujoillen ja pelvolla häneen päin; ikivanhain puiden lehdillä taas oli +kaikellaista salaista toisilleen ilmoitettavana; hepakat perhoset +kiitivät mielikukkiensa luo, voidakseen suottaillen ja hyväillen niiden +sulohuulilta tietoonsa houkutella kuluneen yön salaisuudet; muutamat +vanhat, mustat kuoriaiset juoksivat supisten pitkin ruohokkoa, +pystyttelivät hentoja ruohonkorsia ja olivat suuressa siivoamisen +puuhassa. Mutta talon vanha puutarhuri aamulla päätänsä huiskuttaen +huomasi kummallisen vaalakan kehän, joka meni yltä ympäri ruohokkoa: se +oli keijuisvaltakunnan pienien, heikkojen siivellisten vartijain +kuolleet ruumiit. + +Felix meni puutarhan kautta semmoisella kasvojen muodolla, johon +korkein ja puhtain innostus oli valoisan valtaistuimensa asettanut: hän +riensi nopein askelin hiljaiseen kammioonsa ja kätki itsensä kaikkein +omaistensa silmistä; kun hän sitte vihdoin astui rakkaittensa +keskuuteen, laski hän merkillisesti naurahtaen nuottivihkosen vanhimman +sisarensa, taidekumppaninsa ja ystäväisensä käsiin. "_Fanny_," sanoi +hän, "nuo lehdet kertovat sinulle Pelixisi _kesäyö-unelman_; kuuntele +niitä hetkinen malttavaisesti!" + +Keijuiskuningattaren sanat kävivät toteen: se loistava, kunnioitettu +mestari, joka näki ihmeen ihanan kesäyö-unelman taikasävelistä, hän on +viheliäisestä maastamme eronnut! Siinä laakeriseppeleessä, joka +nuorellisia ohimoita vyötti, ei mikään lehti vielä ollut lakastuneena; +hän sulki hilpeät ja hilpeennyttävät silmänsä täysimmässä voimansa +tiedossa, maineensa himmenemättömässä loistossa. Ja me sitte? Oi, me +notkistamme polvemme sen unhottumattoman arkulla, katselemme kuumin +kyynelin ja loppumattomalla surulla hänen tyveniä kasvojansa ja +koskemme aralla kunnioituksella viimmeisen kerran siihen lepäävään +käteen, joka elämässä ei levosta tiennyt, joka niin paljon jaloa ja +ihanata loi ja aikaan sai. Kuinka pian pakeni se kirkastettu meidän +sekasortoisia maallisia sointeita! Hän vietiin valtaavasti ylös kaiken +sopusoinnun valoisaan kotiin. Siellä ovat kaikki hänen unelmansa +muuttuneet tosiksi, autuaan tosiksi: ylevän sielunsa ikävöiminen on +viihdytetty! + +Mekin olemme heränneet; mutta heränneet lohduttomaan todellisuuteen. +Kuinka talviseksi on käynyt yöllä, kuinka yksinäiseksi ja surulliseksi +maan päällä! Jätettynä seisoo valtaistuin, vaienneena on kannel, +itkussa silmin ja alla päin valittaa korkea jumalatar Musika, ja +tuhansittain tuhansia ihmissilmiä katsoo kysyen vähäiseen, korkeaan +taivaasen; -- mutta voi! siltä ei tule vastausta tuohon arkaan, +katkeraan kysymykseen: "miksi?" + + + + +JOULUJUHLA METSÄSSÄ. + + +Onkohan ihanampaa puhekieltä täällä alhaalla -- jos ehkä eroitetaan +kahden rakastavaisen sulokuiskeet -- kuin tuoretten lehtien havina +kauniissa metsässä? Totta tosiaan, lystikkäimmän ja reippaimman +veitikankin sydän heltyy ja hän pysähtyy edelleen astumasta, kun +herttaisena kevätpäivänä nuoret, heleät puut, ihastuksesta väristen, +puhelevat keskenänsä, kun kaikki ylt'ympärillä hymyilee ja kuiskii. +Vaeltaja heittäytyy ruohokkoon, niin että tuoksuvat vihannat aallot +hänen päänsä yli yhteen kohahtavat, kukat kumartavat hänen huuliansa +suutelemaan ja hän kuunnellen katsahtaa viheriäiseen lehtitaivaasen, +uneksien kodistansa, isän ja äidin sydämestä ja armahisensa silmistä. +Leppeissä lempiloruissa kumartuu muhkea tammi solakan, viehättävän +koivun puoleen, varsin tärkeitä asioita on suoralla pyökillä väkäiselle +jalavalle uskottavana, ja siihen sekaan lakkaamatta lörpöttelee +lepäämätön haapa. Elämä, hekuma käy kautta koko metsän, ihmeellisesti +virkistävänä ihmissilmälle ja vaikuttavana ihmissydämelle. + +Mutta keskellä kaikkea tätä uhkuvaa hekumaa seisoo äänetön tumma puu, +joka ei voi puhua eikä heleillä lehdillä leikkiä: se on _kuusipuu_ +pienine pistävine neulasineen. Rakastaen levittää se käsivartensa, +kateutta ei asu sen sydämessä, mutta se katselee niin suruisena, Ikään +kuin murhehtiva mies nauravain, leikkiväin lasten joukossa seisoo se +lehtikoristeellisten puiden keskellä. Harvoin kyllä joku lintu +matkoillansa metsässä hetken levähtää sen oksilla; paljoa kernaammin +hän kätkeytyy tuoksuvain lehvien sekaan, jotka niin vastustamattomasti +houkuttelevat, viileyttä ja varjoa luvaten. Eivät mehiläisetkään ja +kullankarvaiset kuoriaiset poikkea hiljaiseen "Kuuselan" majataloon, +yksinään seisoo kuusi keväällä, yksin se jää loistavana kesäaikana; +vieläpä syksylläkin _sen_ puku _yksinään_ on suruvaatteiden kaltainen: +se on huolipuvussa kirjokoristeellisten puiden tähden, joihin kuolema +niiden komeudesta huolimatta huokuu. Niin tulee vihdoin talvi, +kimeltelevä jääkaapu yllä, ja sen seurassa palvelijansa kolkot tuulet; +hirveästi ne riistävät alas kaikki nuo hennot lehdet; lumivaltias +löyhyttelee joutuisaan valkoisia hahtuvia, heittääpä paksuja +vaippojakin koko maan päälle, ja kaikki lämpöinen elo jähmettyy sen +katseen edessä. Ainoastaan kuusipuu katsoo häntä silmiin pelkäämättä ja +naurahtelee umpimielisenä, kun mahtavalla jääkaapuisella loihtijalla ei +ole voimaa sen ylitse. Mutta rakas Jumala, joka itsekullekin +luoduistansa lahjoittaa ihanan ilon ja autuaan ajan, ihmisestä alkaen +alas pienimpäänkin koppiaiseen asti, on vakaalle, kärsiväiselle +kuusellekin hankkinut palkan, joka on yhtä ihastuttava kuin keväinen +ilma ja päivän paiste. + +Joulukuun neljännenkolmatta päivän yönä, josta kaikki pyhät kirjat niin +monia ihmeteltäviä asioita kertovat, sinä yönä, jota me vuotuisesti +rakkaiden omaistemme helmoissa lapsen iloisella mielellä vietämme ja +_jouluksi_ nimitämme, astuu taivaan enkeli alas äänettömän kuusen +luoksi, antaa sille suuta ja kaunistaa sen eriskummaisilla, valkoisilla +kukilla. Näin se virkaansa vihitään, tuo sanomattomasta autuudesta +värähtelevä puu, ja tulee kaikista metsän puista valituksi valmistamaan +iloista _joulunjuhlaa_ kaikille linnuille ja kaikille muille pienille +olennoille, jotka eivät voineet päästä hirveän lumivaltiaan käsistä ja +joita se vankina pitää ja ankarasti vartioitsee. Kahdennellatoista +hetkellä soi sydämiä vavahuttava laulu muutoin niin vaitiolevaisen +kuusen oksista, ihmeellisen voimallinen veisaus ikään kuin hämäriltä +ajoilta nykyisyyteen humisten. Ja sen äänet menevät mahdikkaina kautta +metsän, ja kaikki linnut kuulevat sen viehättävän huminan eivätkä voi +vastustella, kohottavat lentimensä ja liipoittelevat laulavalle puulle; +puoliksi jähmettyneet kuoriaiset ja sikeästi nukkuvat kärpäset, kaikki +kaikki ne heräjävät, ravistavat raskaan talviunen siivistänsä ja +kulkevat puolivalveilla, puoliksi tointuneina, säveliä kohden. Ne +lintu-raukatkin, jotka me ihmiset ahtaasen vankihuoneesen tuomitsemme, +että ne meitä huvittaisivat viehättävällä laulullansa, kuulevat kuusen +tenhohuudon ja lyödä räpähyttelevät vienosti valittaen ja halusta +huolehtien siipensä varsin haavoille vankeutensa armotonta häkkiseinää +vasten. Ihmiskorva, ummistettuna puun ihmeellisesti ihastuttavalta +laululta, huomaitsee hämmästyksellä vaikerruksen, joka pienen vangin +rinnasta ulos pusertuu, ja siellä täällä joku lapsi, joka kirkkaan +jouluyön hurmaavalta riemulta ei voi nukkua, hiipii sääliväisesti +lemmikkinsä vankihuoneen luo, lohduttaen katsoaksensa häkin läpi +aroilla lemmekkäillä silmillänsä. + +Virvatulet, jotka syksyisistä pahanelkisistä pilatöistänsä väsyneinä +rotkoissa uinailivat, keikahtavat pystyyn ja tanssivat metsän poikki +käydäkseen tiheään kehään kuusen ympärille; mutta tämä hehkuu ja hohtaa +ruusuvalossa ja veisata tunnistaa humistamistansa. Lumi kimeltelee +niinkuin lukemattomat ilokyynelet, ja virvatulet hyppivät ja +heilahtelevat ihmeellisten sävelten voimasta; keltasirkut, tiaiset, +käpylinnut, vanhat vakaiset kaarneet lapsinensa, kielevät harakat +ja varikset, huikentelevat varpuset, kaikki ovat täällä +jouluhartauksissansa, kuuntelevat ääneti ja uneksivat, silmät +puoliummessa, auringon säteistä ja kukkain tuoksusta. Silloin kuusi +yht'äkkiä ravistaa oksiansa, ja kaikenkaltaisia oivallisia siemeniä, +pieniä viehättäviä hedelmiä, herttaisia lumihiuteita kuin tähtikukkasia +putoilee ja laukuilee alas, ihastuttavia joululahjoja jokaiselle. Oi, +kuinka ne riemahtelevat, nuo luontokappaleet, hullunkurisesti +tunkeilevat kuusen ympärille sitä hyväilemään ja kiittämään! -- +Hellämieliset keltasirkut ja tiaiset visertävät halusta, varpuset +tahtovat kiittää, vaikka vielä nokka on täynnä kaikenlaisia makupaloja; +kaarneet ja hurjat käpylinnut varsin yllättävät puun hehkuvilla +lempipuheillansa, niin että se on kuuroksi tulla koko pauhusta, ja +siihen sekaan suristavat kuoriaiset ja kärpäset kiitosvirttänsä, ja +sammal kohoilee lumen alla, ikään kuin olisi kevät siihen hengittänyt; +paljaat puut vapisevat, niiden oksat huokailevat ja varvuilta +valahtelee kyynelvesiä. Mutta soreat hongat ja tanakat männyt saattavat +hiljaa ryhtyä onnellisen, kirkastetun kuusen veisaukseen aina selkeään +huomispäivään asti, ja rakas Jumala katselee hymyillen tuolta ylhäältä +taivaasta tätä autuaallista joulunviettoa metsässä. + + + + +STABAT MATER DOLOROSA. + + +"Vedere Napoli e poi morire!" Näiden sanain (Nähdä Neapeli ja sitte +kuolla) totuus ei voinut olla kenenkään ihmisen sydämen lävitse +tunkematta eikä kenenkään silmää valtaamatta, jonka eteen Neapelia +läheisen maiseman jalo ihanuus aukeni eräänä loistoisena syksyaamuna +vuonna 1735. Siinä se oli, tuo tenhoinen kaupunki epälukuisine +kirkkoineen ja tornineen, joissa aamuruskon säteilevä kultaharso +riippui! Siinä korkealle kohosi tuo kaikista valtavimman kirkon +mahtava, pilveinpeitteinen kupulaki, Vesuvion huippu! Ja tuo komea +golfo (lahti), se lepäsi niinkuin painava, kultainen jättiläispisara +maan ylpeälle rinnalle pudonneena pilvenpäällisestä vellovasta +valomerestä, sinne tänne välkkävänä aaltoellen. Punertava lämpöinen utu +ympäröitsi sakeita myrtti- ja orangsimetsiä, hasersi ketteräin +viiniköynnösten ympärillä, jotka toisilleen ojentelivat vihannoita +käsiänsä ja viehättävässä hypyssä pyörivät pitkin puutarhaa, ja suuteli +niitä suuria kukka- ja kierrekasveja, jotka maan kuroivat kuin +monenkarvaiseen verkkoon. Oli juuri kuin olisi Jumalan henkäys käynyt +tämän ihanimman paikan yli maansa päällä, juuri kuin pitäisi tässä asua +pelkkää ikuista rauhaa, suloa ja kauneutta. + +Erään kukoistavan kunnahan loivaan rinteesen, kätkettynä komeiden +laakeriruusujen uhkeasti rehoittavain pensasten sekaan, platanien ja +öljypuiden varjoamana, herttaisten magnolien ja sirojen köynnösten +puolittain peittämänä, nojautui ristiinnaulitun korkea kuva, sureva +madonna sen juuressa. Kentiesi olivat ihmeelliset onnenvaiheet tämän +kuvaryhmän tänne vieneet ja hurskas usko pyytänyt tätä kalleutta +hävitykseltä varjella, koska se oli tähän hiljaiseen turvapaikkaan +paennut; sillä teos oli liikuttavan, hämmästyttävän kaunis ja olisi +hyvin ansainnut sijaista jaloimmassakin kirkossa. Kaikissa noiden +täysikokoisten kuvain muodoissa näyttihe mestarinkäsi, joka kovan kiven +pehmeäksi muuttaa ja ihmeellisen eläväksi tekee: ristinpuussa riippui +voittanut uskonsankari eikä piinattu kuolija; kasvojen jalot piirteet +olivat pyhät, levolliset, ja melkein kirkastetut, kaunis ruumis +voittamattomassa kuolon jäykkyydessä, ei missään enää jälkeäkään +kärsimisestä ja kamppauksesta. Entäs Maria, mater dolorosa, mikä näky! +Ihanainen vartalo, kokoon murtuneena, ei vaan painuneena tuskan painon +alla, ihmeteltävä kasvoin muoto, jossa mitä hirmuisin tuska +kivettyneenä kuvautui, semmoisen murheen kuva, joka ei sinä ilmoisna +ikänä voi loppua. Kiviset kyynelpisarat riippuivat, voi noin raskaina, +silmäripsistä ja kauniin suun seutuja tempoeli vaiva, joka ei +taivahasta eikä maan päältä ollut lohdutusta löytänyt. Säälien olivat +tuoreet viheriäiset lehdet luonnelleet tämän kärsijän verhon ylle, ja +suloiset kukat, ristiinnaulitun ruumiin vierestä puhjenneina, peittivät +hellästi haavansijat. Harvoin sattui, että ohitsekulkeva hurskas +vaeltaja tämän kuvan keksi, harvoin tämän ristin edessä polvi +notkistui. + +Mutta ylläsanottuna syksyaamuna tapahtui, että eräs nuori kalpea mies +heittäytyi maahan tuon yksinäisen pyhänkuvan eteen; kipeät ja vakaiset +olivat hänen kasvonsa, uupuneet ja surulliset hänen tummat silmänsä, +heikko ja sortunut oli mittava vartalo; syvältä huokaillen katsahti +hän ristiinnaulittuun. Hän katseli suuren kuolleen taivahista rauhaa +ja häntä värisytti mitä innokkain hartaus; hän näki Marian +enkelinmuotoiset kasvot, näki niissä tuon sanomattoman vaivan ja +säikähti semmoisen summattoman tuskan kuvaa. Ääretön sääliväisyys +täytti hänen mielensä; tuntui, kuin pitäisi hänen väkivoimalla +tempaista pois ne miekat, jotka viileskelivät ahdistunutta äidin +sydäntä; tuntui, kuin kovat kivikyyneleet silmäripsillä olisivat +ääneensä huutaneet armahtamista. Hänen oma kipunsa, jonka vaivaamana +hän oli tähän tullut, katosi tämän äänettömän tuskan jättiläissuuruuden +rinnalla; kaikki valitukset tunkeuivat pakahtuvaan sydämeen takaisin; +hän unhotti kalvavat vaivat omassa povessansa ja kallisti päänsä +nöyryydellä. Silloin kuului ilmassa heleä, herttainen Ave Maria, +kahden suloisen naisäänen laulama: muuan sisaruspari, jonka sairaan +äidin madonna armoissaan oli parantanut, tuli paikalle tuomaan +taivaan kuningattarelle jokapäiväistä tuoreiden kukkain kiitosuhria. +He olivat kaksi kaunista olentoa, toinen varreltansa rehevä ja +uhkea, uljassilmäinen ja vereväposkinen, toinen hempeä, vaalea, +tummasilmäinen, lempeän ja viehättävän muotoinen. He laskivat +hyvähajuiset seppeleet ristinkuvan juurelle, rukoilivat hiljaa ja +astuivat edelleen. Vaaleanverevä vielä kerran salavihkaa vilkaisi +yksinäiseen rukoilijaan. + +Tämä nyt katsahti ylös ja rukoili hiljaisella äänellä: "pyhä madonna, +armahda minua; minä olen yksin, ihan yksinäni tässä kauniissa mailmassa +ja minä kärsin vaivaa; suo minulle armas sydän, joka minua lempii, ja +paranna rintani kivut!" -- Silloin ikään kuin olisi utuhuntu revennyt +hänen itkeväin silmäinsä edessä; madonnankuva vapisi, elon salama +sävähteli murheen-äidin kasvoissa ja kivinen suu huokui: "kanna minun +äärettömille tuskilleni _otollinen_ uhri, ota minulta nuo julmat, +jähmeät kyynelet, sulata ne, että suopeasti vierisivät pois ja +ahdistettua sydäntäni helpoittaisivat, anna minun hyytyneitten haavaini +verta vuotaa, niin sinun rukouksesi tulee kuulluksi." + +Kun tainnoksiin mennyt jälleen pääsi ajatuksissansa selville, loi jo +puolipäivän aurinko hehkuvia säteitänsä, ja kaikki, mikä elävätä oli, +kätki itseänsä arasti sen kuumilta, paahtavilta henkäyksiltä. +Ainoastaan ylösnousnut ei niistä huolinut, hänen poskensa paloivat, +silmänsä leimahtelivat, huulillaan pyöri autuaallinen hymy; +juoksunjalkaa riensi hän Neapeliin takaisin. + +Jo seuraavana päivänä taas hellät sisarukset tulivat aamuauringon +paisteessa, lauloivat lapsen hartaudella Ave Maria, ja hempeän +vaaleanverevän hopeanheleä sopranoääni oli ihastuttavana vastakohtana +viehättävän tummanverevän täysinäiselle alto-äänelle. Ja taas he +pyhänkuvan vieressä tapasivat sen ruskeakutrisen ja miettelyotsaisen +nuoren miehen; mutta tällä kertaa hän ei ollut polvillansa ristin +juurella, vaan nojallaan kunnahan rinteessä, hänen innostuneet +silmäyksensä pyörivät sinne tänne, hän piti kädessään paperilehteä ja +kirjoitteli siihen piirtimellä kaikellaisia eriskummaisia merkkejä. +Hänen kasvoillaan oli semmoinen loisto, että hurskas, kaino Lauretta +melkein unhotti laskea ruusukimppunsa madonnan helmaan ja tulinen Lucia +kummastuksissaan katseli loistavaa nuorukaista. Vitkalleen läksivät +sisarukset vihdoin menemään, mutta Lauretta laski tuoksuvan +orangsikukka-kimppusensa rinnastaan salaa putoomaan tuntemattoman +jalkoihin. + +Näin näkivät he toisensa joka päivä aamusilla, nuo kolme kaunista +henkeä, eikä myrsky eivätkä juonikkaat sateet saaneet näitä vaelluksia +estetyiksi. Hehkuvan Laurettan silmäykset kävivät yhä hartaammiksi, +lempeämmiksi, hellemmiksi, mutta vienon tervehdyksen ääni ja sanat yhä +kainommiksi, värisevämmiksi, ja ihastus yksivakaisen miehen +kasvonpiirteissä yhä kirkkaammaksi. + +Teki sitte tulojansa Maaliskuu, tuo Italian ihmeellisen suloinen +kuukausi uusine kukkaumppuineen, heleine lehtineen ja lauhkeine +tuulosinensa. Mutta Lauretta ei huomannut, että nuorukaisen ryhti +elähyttävistä kevään hengityksistä huolimatta raukeni raukenemistaan, +hänen astuntansa kävi hitaammaksi ja hänen poskensa lontostuivat; sillä +pettävä kumman kaunis puna vivahteli hänen jaloilla kasvoillansa ja +tummista silmistä tuikki kuin ylenluonnollinen tuli. Sitte hän eräänä +päivänä kysyi hiljaisella äänellä: "Saanko minä huomispäivänä tuoda +erään laulun, se on kiitosvirsi pyhälle äidille? Ja tahdotteko sen +minulle laulaa ihanilla äänillänne ja siten auttaa minua _uhrin_ +edeskantamisessa? Madonna on semmoista uhria pyytänyt, hän on minulle +palkaksi luvannut mitä herttaisinta. Oi, kuinka minä halajan sen +toteenkäymistä! -- Auttakaa minua, auttakaa minua täyttämään pyhää +lupaustani: veisatkaa minun virteni tulevana sunnuntaina tämän +ristiinnaulitun kuvan juuressa, ja niin te tulette todistajiksi niistä +ihmeistä, jotka madonna minulle tekee." Lucia nyökäytti leppeästi +suostumustansa, mutta Lauretta pani vapisevan kätensä miekkosen käteen, +ja suuri, polttava kyynel herahti hänen silmäinsä herttaisesta +pilvestä. + +Oli Maaliskuun 16 päivä, sunnuntain ilta, kuin ne taas kolmisin +saapuivat pyhänkuvan luo. Lauretta tuki nuorukaisen horjuvia askelia, +orvonkukka-seppele riippui hänen käsivarrellansa. Ristiinnaulitun kuva +katsoi vakaasti tätä joukkoa. Vaipunut mies lankesi maahan, kohotti +vaalahtuneet kätensä ja huudahti intoisesti ja syvällä liikutuksella: +"o pyhä murheen-emonen, ota vastaan minun uhrini!" + +Ja hänen vierestänsä nousivat, ikään kuin soiva uhrituoksu, molempain +naisten äänet korkeuteen, ihmeellisen puhtaat, totiset ja ylevät; he +lauloivat sanat: + + "Stabat mater dolorosa + Juxta crucem lacrimosa, + Dum pendebat filius". + + (Murehella haikialla + Seisoi äiti ristin alla, + Johon poika naulitaan.) + +Ei tuulenhenkäyksiä hymisnyt puiden lehtilöissä, ei kuulunut +ylt'ympärillä äännähystäkään; oli pyhä hiljaisuus, oli luonnon +vaikeneminen tämän virren, näiden sävelten jalouden ja totisen pyhyyden +edessä. Syvä, vieno surumielisyys värähteli naisten äänissä ja vuoti +alas jokaisessa sointeessa. + +Rukoilija näytti ihastuksiinsa menehtyvän. Pois kääntymättä, +sanomattomasti vaikutettuina, tuskasta riutuvina, kuumeellisesti +odottavina riippuivat hänen katseensa kiinni Marian kasvoissa; ja kun +kaikuivat nämät sanat: + + "Quis est homo, qui non fleret, + Christi matrem si videret + In tanto supplicio?" + + (Ken ei itkun pirasoita + Vuodattane katkeroita + Tätä huolta nähdessään.) + + Suom. A. Oksanen. + +Kun nämät tenhosuloiset sävelet jalointa sääliväisyyttä täynnänsä +lähtivät innostuneitten laulajattarien huulilta, katso, silloin vavahti +murheen-emon muoto: sanomattomin murhe haihtui, taivaallinen liikutus +valosti ihanan suun; painavat, kiviset kyynelet pehmenivät, sulivat, +noruivat pois; miekan lävistämän rinnan haavat vuotivat verta, ja +heleitä, kuumia pisaroita valui uhraajan päähän. + +Silloin ne hiljenivät, nuo hänen väsyneen ruumiinsa iäti kalvavat, +raivokkaat vaivat, silloin se täysistä vapaista hengityksistä kohoeli, +tuo hänen ahdistunut sairas rintansa, ihmeen suloinen uupumus valtasi +hänet, hän levitti käsivartensa autuahasti, Lauretta heittäytyi mielen +ahdistuksissa hänen viereensä, naurahdus lensi kuin auringon säde +kokoonvaipuvan kasvoille; -- _Giovanni Battista Pergolese_ oli +kuoliaana. + +Murhehtivan Marian ihmekuva on aikoja sitte rauvennut ja rapautunut, +jasmininvarret ja aloepensaat peittävät tätä herttaista paikkaa, ja sen +kuolemattoman, maineella seppelöidyn, nuorekkaan mestarin ruumis, jonka +uskovainen sielu veisasi iäti ihanan Stabat mater, lepää Vescoraton +viileässä kirkossa. Mutta sen kunnaan juurella, jonka rinteen nojassa +ristiinnaulitun kuva kerran seisoi, kohoaa tuskin huomattavana kukkihin +kudottu hautakumpu, puolittain vajoksissa ajan raskaasta astunnasta ja +surevain kypressien varjoamana. Se kätkee sen lempiväisen sydämen +puhdasta verhoa, jonka madonna kerran lupasi rukoilevalle: vienon, +vaaleanverevän _Laurettan_ maallisia jäännöksiä. + + + + +LUDVIG VAN BEETHOVEN. + + +Täällä riemu- ja kyynelrikkaassa mailmassamme on olentoja, jotka +ovat meidän muotoisiamme ja joita ihmisiksi sanotaan niinkuin +meitäkin, mutta joiden päälle näkymättömät jumalain kädet ovat +tuhlaavasti tyhjentäneet yltäkylläisyyden-sarven kalleimpia ja +harvinaisimpia lahjoja ja joille maa ei voi muuta enempää antaa kuin +ainoastaan jalkain alustan. Jalossa tunnossa mittaamattomasta +yltäkylläisyydestänsä nämät jumalainlemmikit sitte usein unhottavat +mailman ja ihmiset, antavat voitollisten silmäystensä mitään +huomaamatta lentää meidän riemukevättemme ja vaivatalviemme, meidän +kukkaimme ja ohdakkeittemme ylitse, ja katselevat ainoastaan siihen +ikuiseen valomereen, josta heille heidän kirkkautensa tullut on. Oi, +alentakaa toki joskus kiiltoisia silmiänne, te loistavaiset! Älkäätte +halveksiko pientä maata, joka teidät synnytti; naurelkaa ja itkekää +ihmisten kanssa, jotka teihin ihmetellen katsahtavat ja hiljaa +kruunuanne huokailevat! Varokaa itseänne, kavahtakaatte! Jokaista sanaa +teidän ilosta juopuneilta huuliltanne kuuntelemassa on vihamielisiä +valtoja ja haikeasti kostaa kaikkein eläväin emo röykkeille +lapsillensa. Manner pitelee heitä kiinni, niitä loistavia hahmoja, ja +syvyyden ja pimeyden haltijat, nuo onnenkantamain ihmisten ikivanhat, +häviämättömät viholliset, katselevat karsain silmin valiohenkilöitä, +haavoittavat paranemattomilla käärmeenpistoilla heidän varomattomasti +astelevia jalkojansa, panevat paulojansa ja vierittävät mustia +verkkojansa naurusuisille valonlapsille, joiden siivet ovat sidottuina, +eivätkä he koskaan lepää, ei päivällä eikä yöllä. Ainoastaan _yksi_ +taika voittaa nuo pimeät, hirveät valtiaat, ainoastaan yksi turva ja +suoja on hornan valtaa vastaan: on kukkainen _nöyryys!_ + +Eräässä suuressa varjokkaassa puutarhassa _Bonnin_ kauniissa +kaupungissa istui ihanana kesäiltana neljä ystävällistä, iloista, +kiitollista ihmistä, kolme naispuolta ja yksi nuoruudenhilpeä, tarmokas +mies. He olivat ääneti kaikki, salaisesti liikutettuina, sillä maa +juuri vietti jokailtaista unelma- ja lepojuhlaansa: kuu oli +kumartuneena hiljaisen kaunistetun armaansa luokse ja sitä +katsellessansa hänen vieno muotonsa heltyi ja suli lemmeksi ja +ihastukseksi; kukat kuiskuttelivat tähtien kanssa ja länsituulonen +suuteli puiden lehtiä, niin että ne hekumasta vavahtelivat. Kaikki +laulut ja helkytykset alkoivat nukahdella; kaukaa vaan kuului valtavan, +hopealla huolitetun Rhein-virran kohina, ja hurskas kellonsoitto +kumisteli lämmintä ilmaa. + +Vihdoin tämän hartaudellisen äänettömyyden lopetti nuori, soinnukas +ääni. "Mummo, äiti, Ludvig!" puheli viehättävä immensuu, "kuinka +kaunis, kuinka ihastuttava onkaan maa! kuinka rikkaat ja onnelliset +olemmekaan kaikki, jos hyviä olemme! -- Eivätkös palavimmat halumme +mene uneen tämmöisenä taika-iltana?" + +Lempeät äidin kasvot kääntyivät puhelijan puoleen ja vastasivat +syvämietteisellä rakkauden silmäyksellä; mutta nuori mies laski hiljaa +voimakkaan, kaunismuotoisen kätensä sisaren vaaleatukkaiselle päälaelle +ja sanoi: "Mikä eroitus sinun ja minun välillämme, sinä armas uneksija! +Sinun lapselliset halusi vaikenevat suloisessa illan voipumuksessa, +mutta minun halaukseni, ne kiivaat, heräjävät ja koroittavat äänensä +kovemmin kuin selkeänä pauhuisena päivänä!" + +"Mutta mitäpä vielä saattaisit pyytää, sinä taivasten tavottelija?" +kuiskutti tyttö, ja loi viehättävän, hellyyden ja huolen sekaisen +katseen hartaasti rakastetun jalon-ylpeihin kiihoittuneihin kasvoihin. + +"Mietipäs toki asiata, rakkaani!" vastasi hän; "mikähän lienee +kauniinta maan päällä, mikähän korkeinta, mitä ihmiselle voi tulla +täällä alhaalla, mikähän lienee jumalain loistavin lahja +ponnistelevalle, haluavalle ihmissielulle?" + +"Kaunein, loistavin lahja?" matki impi vakaisesti. "Oi, mummo kulta, +sitäpä meidän ensin on kysyminen sinulta, joka jo olet niin monta monta +vuotta nähnyt mailman ja ihmiset ohitsesi kulkemassa; puhu, armas, ja +auta minua!" -- Ja hän kääntyi veljestänsä hiljaiseen, kumaraiseen +olentoon, joka istui lehvakkaan lehmuksen siimeksessä ja jonka +talvisissa kasvoissa näkyivät ikuisen sydänkevähän jäljet +haihtumattomina. + +"Kaunein, loistavin on tietysti _valo_, armahaiseni!" oli vanhuksen +vastaus. Eukko oli nimittäin sokea; hän ei enää isoon aikaan ollut +nähnyt kevättä, ei rakkaittensa uskollisia helosilmiä, ei päivän +kirkkautta eikä kuutamaöitä, ja hän nyt varmaan pimeydessänsä ajatteli +ijankaikkista taivasta, joka huikaisevalla loisteellaan likemmä ja +likemmä läheni hänen väsynyttä sydäntänsä ja jota kohden hänen koko +sielunsa riemahteli. + +"Valoko?" -- huudahti Ludvig epäillen, ja hänen silmänsä välähtivät +niin eriskummallisesti, -- "eipähän, ei ole suinkaan valo korkein lahja +ihmiselle, valo on vaan makea virvoitus, suloinen ilo, lämmin lohdutus; +mutta valo ei ikinä ole _korkeinta!_ Valo ei ole elämää." + +Silloin sisar äkisti tarttui hänen ojennettuun käteensä; "Ludvig, +_sävel_ on kauniinta!" sopotti tuo ihana olento iloisesti, ja ajatteli +isän kauniita lauleloita, veljen ihmeellisiä soittohaaveita kotona +pianon luona istuessansa, ja lemmetyisiänsä, noita suloisesti +viserteleviä lintuja, ja satakieltä helkkyrintaa, tuota taivaallista +kevätvierasta tummassa lehmuspuussa, ja kaikkia niitä rakkaita +ihmisääniä, jotka niin lempeästi hänen nuorta sydäntänsä koskettelivat. + +"Sinä lapsensydämyt!" vastasi veli hyväillen; "tosin tuntee sielu +hurmaavaista hekumata, kun valtavan sointuvirran sävel-aallot sitä +kätkevät, sukelluttavat, hautaavat, kannattelevat ja kiikuttelevat; +sävel ja sointo onkin enemmän kuin valo, se on valon ruumiillinen +olemus; mutta eipä kuitenkaan _korkeinta!_ -- Äiti, äiti! etkö sinä +sitä arvaa?" huudahti hän vielä kiivaammin ja heittäytyi polvilleen sen +armaan eteen. Ja hänen älykkäät kasvonsa, joissa piirteet olivat niin +oudontapaiset, niin epäsäännölliset, kirkastuivat ihmeellisesti tänä +odotuksen ja innostuksen hetkenä: muuan ylevämpi, hänen rakkaillensa +vielä käsittämätön pyhitys ympäröitsi hänen jaloa päätänsä, ja näytti +siltä, kuin olisi oikein sädekruunu laskeutunut alas hänen +nuorelliselle päälaellensa, niin heloitti kuuvalo leimahdellen hänen +tummissa, tuuheissa hiuksissansa. + +"Lapseni!" lausui äiti äärettömän lempeästi ja veti poikansa +rintoihinsa: "korkein on _rakkaus_." + +Nyt nuorukainen päästi kätensä laskeumaan, riuhtasi itsensä irti ja +kuiskahutti haikeasti: "Etkö sinäkään, äiti armas? Rakkaus, sanot sinä. +Oi, onhan rakkaus ainoastaan unennäköä; ja minä en tahdo uneilla, +äitiseni, en, vaan minä tahdon toimia, elää. Kuulkaatte siis, +rakkahaiseni, ja uskokaa minua: korkein, loistokkain jumalten lahja on +_voima_, tuottavainen, alati ehtymätön voima, ja minä aavistan, minä +tunnen sen olemisen, sen itämisen ja kasvamisen rinnassani. -- Jumalat, +jumalat, sallikaatte minun saada tämä hurmaava voima, suokaa se minulle +ja ottakaa minulta sen edestä kaikki, mitä ihmiset korkeimpana ja +kauneimpanansa tunnustavat, halajavat ja rukoilevat! Valo, sointo, +rakkaus, -- mitä en tarvitse! -- Teidän lahjastanne minä alttiiksi +annan kaikki maalliset sopusoinnut, kaikki auringon ja tähtien paisteet +ja tuhannet lempikyynelet ilman ainoatakaan huokausta! Riistäkää +minulta kaikki maalliset ilot ja hyvyydet, mutta antakaa minulle +ikuinen luomisvoima, niin minä teitä ylistän niin kauvan kuin henki +pysyy. Sitte minä rakennan itselleni oman mailman! Ei en ainoastaan +_yhtä_ mailmaa, vaan tuhansittain tuhansia mailmoja on syntyvä minun +voimastani, minun käskylläni. Mitäpä minulle yltäkylläisessä elossani, +ylenpaltisessa autuudessani on tästä viheliäisestä maasta? Sopusointuja +minä olen huomaava, mutta en maallisilla aisteillani; valoa olen näkevä +mutta en suinkaan ruumiillisilla silmillä; -- ja rakkautta? -- oi, ketä +jumalat rakastavat, se ei ikinä heikkoa ihmissydäntä kaivanne!" -- +Korkealle kohonneena hän siinä seisoi, jaloimman, mutta hillittömimmän +ylpeyden kuva rohkea rukoilija, rukoileva käskijä! Mikä jumala voipi +häntä vastaanseisoa? + +Mutta syvä arkuus värisytti juuri kuin kylmä kauhu lempiväin naisten +sydämiä: sisaren poski vaaleni ja äidin silmä täyttyi kyynelistä. -- +Pilvi hajosi kuun edessä, tuima öinen tuuli nousi äkisti; kukat +huumoksissaan ummistivat kupulehtensä, suhina ja tohina, värinä ja +vavistus kävi kautta koko luonnon ja säikähytti lepäävää maata kuin +paha unennäkö; tummat varjot laajenivat ja pitenivät; yöpöllön ilkeä +kirkuna riekui kuin pilkkanauru, lintuset havaantuivat ja lentää +rapistelivat sinne tänne. + +"Uhkamielinen, rakastettu lapsi, jospa et milloinkaan tätä yötä +murheella muistelisi!" lausui vanhus ja ylensi itseänsä. Ääneti ja +huokaillen saattoivat tytär ja tyttärentytär häntä huoneen suojaan. +Ainoastaan nuorukainen viipyi unelmissaan puolen yökautta pimeän +lehmuksen alla ylellisessä autuaallisten tunteiden ja ennustavain +aavistusten nautinnossa, ja lehmuksen heilimoita, kastehelmen +painoisia, putoeli hänen rintoihinsa kuin tuoksuisia kyyneleitä. + +Ja vaan joitakuita kuukausia myöhemmin, vuonna 1792, lähti _Ludwig +van Beethoven_ tutusta vanhempainsa huoneesta, toivehikkaana ja +odottavaisena mennäkseen silloin niin loistavaan _Wienin_ +keisarin-kaupunkiin. Jumalain lahja, mahtava _luomisvoima_, pysyi +hänellä -- senhän me kaikki tiedämme -- vähentymättömässä loistossa, +niinkuin ei kellään muulla kuolevaisella, aina viimmeiseen hengenvetoon +asti: sävelaaltoja syntyi hänen käskystänsä, ja leikiten laski hän +niitä käsistänsä vierielemään, huolimatta siitä, josko ihmiset +notkistivat polvensa hartaudellisessa ihailemisessa vaiko ihastuksesta +itkivät ja riemuitsivat. Beethovenin simfoniat, messut, Fidelio, +overturit, sonatit, hänen kalleimmista jalokivistä kutomansa teokset, +kirkkaat virsihelmet, kaikki ne ovat hänen taivaita tavottelevan +luomismahtinsa tuotteita. Mutta pieni maa, jota hän oli ylenkatsonut, +sulki suuttuneena häneltä vähitellen kaikki kukilla koristetut ovensa, +ja ylevän vakaiseksi, samoin kuin jumalten lemmetyinen itsekin, kävi +hänen yksinäisyytensä. Pimeä haltija koski kylmällä kädellään vahingon +ilosta ilkkuvana hänen korvaansa; ja siitä päivin ei mitään sointoa +ulkomailmasta enää pääsnyt hänen suureen ja kuitenkin niin herkkään +sieluunsa. Ei mitään lemmen taikakukkaa pudonnut hänen tiellensä; ja +lopulta sammui maan armas valokin; synkkä yö ja haudan hiljaisuus +ympäröivät sitä masentumatonta jättiläisolentoa. Kaikki hänen rakkaansa +olivat jo aikoja sitte kotihinsa menneet; vieraat kädet taluttivat +saamatonta, kuninkaallista vanhusta; vieraat kädet tekivät hänen +viimmeisen vuoteensa. Ja kaikki nuo pistävät vaivat, joita hänen +maallinen olonsa tuotti, paino hän herkuleellisilla voimilla syvälle +vahvaan rintaansa takaisin, kaikki haavansa hän salasi mailman +silmiltä; ei milloinkaan tuo jalon ylpeä päästänyt ainoatakaan +valituksen ääntä; mutta ei hänen myös koskaan nähty naurahtavan. + +Mutta ne, jotka häntä tunnustavat, ihmettelevät, rakastavat, varmaankin +havaitsevat sen epätoivon parkunan, joka hänen mahtavissa töissänsä +haltiakkaasti pauhaa ja mieltämme niin voimakkaasti vapisuttaa; se oli +jättiläisluonteen ikävöiminen halveksitun _rakkauden_ perään, yksinänsä +valvovan halajaminen niihin ihaniin unelmiin, joita miljonat hänen +vieressänsä niin suloisesti uneksivat. Ja ne tummat varjot, jotka +siellä täällä lennähtävät hänen luomishenkensä loistokuville, ne olivat +kahleitun, itsekseen heitetyn Prometeyn huokauksia _valon_ perään, sen +maan _sävelten_ perään, joka häntä kantoi ja jonka hän kerran +uhkamielisyydessään työnsi pois luotansa. + +Ja hirveästi, leppymättömästi piteli se häntä kiinni, tämä kostava maa, +kunnes iltasella 26 p:nä Maaliskuuta v. 1827, käsi kädessä maan kevään +kanssa, myöskin ijankaikkinen kevät tulla tuhutteli yksinäisen, uhkean +sankarin luo. Loistavimman lennon jäykät siteet heltisivät, sielun +vankihuone kukistui kokoon! -- "Äiti, Äiti! nyt minä tahdon uneksia ja +levätä! Minä olen väsyneenä luomasta ja valvomasta!" huusivat kuolevat +huulet. + +Mutta tuolla ylhäällä ijankaikkinen _valo_, ijankaikkinen _sointo_ ja +ijankaikkinen _rakkaus_ taivaallisessa yhdistyksessä huomaansa ottivat +suuren päästetyn ihmissielun. + + + + +HARMONIKAN KEKSINTÖ. + + +Isojen isossa Lontoon kaupungissa on tietysti pieniäkin huoneuksia; +niinpä oli kaupungin City-osassa muuan vähäpätöinen, kuitenkin +kolmenkertainen huoneus, jossa eräänä kolkkona Marraskuun iltapäivänä +palaa rätisi takkavalkea mitä sievimmässä pienessä kulmahuoneessa, kuin +suinkin ajatella voi. Roihu nauroi vasten naamaa yrmeälle talvelle, +joka par'aikaa ikkunaruutuihin viskeli kourallisittain lumihöytäleitä +ja jääpalasia sekä sen lisäksi ulvoi ja pauhasi kuin kahleittu karhu. +Hämärä jo harmaasen huntuun peitti äärettömän kaupungin; ainoastaan S:t +Paulin kirkontornin huippu ja Tover-linnan jättiläisrakennus vielä +puolustelivat ja vastustelivat, ylenivät vielä tuon sakean sumun +ulkopuolelle. Katujen lyhdyt olivat jo sytytettyinä ja taistelivat +jokailtaista taisteluansa päivänvalon kanssa. Kulmahuone oli myös +hämärtyneenä, ja liekkien leikkivä loisto hyppeli seinillä ylös alas, +leiskui lattialla, karkeli katossa ja pyörähteli näillä retkillään +väliin myös niihin neljään ihmiseen, jotka siellä yhdessä olivat. + +Etevin ilmiö tässä pienessä perheessä oli muuan mies, joka takan +kyljessä istui matalassa nojatuolissa, pää selkälautaa vasten. Hän oli +mustissa vaatteissa, mutta päässä ei sen ajan tapaan ollut peruukia, +vaan omat harmaat valuvat hiukset, jotka ohimoilta olivat taapäin +pyyhkäistyinä. Mutta mimmoinen otsa siinä näkyi, mitkä ihmeen kauniit +otsakulmat! Oli mahdotonta ajatella jalompia ihmisen kasvoja; suuren +sielun unelmat olivat siihen piirrettyinä ja kaksi kirkasta, innokasta +silmää seisoi vieressä unenselittäjinä. Kuka olisi tätä päätä +katsellessaan saattanut kysäistä, oliko se kaunis juonteiltaan, oliko +nuoruus puhaltanut pois poskilta ja huulilta, oliko se suu, joka niin +lumoavasti hymyillä osasi, säännöllisesti muodostettu? Muoto ei +mitenkään merkillinen ollut, mutta miehen kaikki liikkeet olivat vakaat +ja jalot. Entä hänen nimensä? _Benjamin Franklin_, se rakastettava +ihmisystävä, kuuluisa Amerikan kansalainen, ylistetty oppinut. Eräs +tieteellinen toimi oli hänet nyt juuri, lopulla vuotta 1752, saattanut +Filadelfiasta Lontoosen, kussa hän aikoi viipyä moniaita kuukausia. +Kaikkein ensimmäiseksi kävi hän tervehtämässä erästä suuressa arvossa +pitämäänsä sukulaista, kunnioitettavaa mistress Davies'ta, joka +miehensä kuoltua eleli molempain taidikkain tyttäriensä, Maryn ja +Cecilian kanssa perin yksinäistä säästäväistä elämää suuressa +mailmankaupungissa. + +Franklin tuskin muistikaan noita tyttöjä, jotka hän vaan +kerran oli nähnyt vielä varsin lapsina, kummastui suuresti, kun +näki kahden solakkavartisen, viehättävän, kahdeksantoista- ja +yhdeksäntoista-vuotiaan neitsyen tervehtävän itseänsä sukulaisen +tuttavuudella. Vilkas Cecilia lensi paikalla hänen kaulaansa, vanhempi +sisar Mary vaan ojensi vavisten ja punehtuen kätensä. Molemmat tytöt +voivat tuskin käsittää, että he todellakin nyt edessään näkivät sen +miehen, jonka maineella heidän äitinsä oli ikään kuin syöttänyt heitä. +Oli tuskin päivääkään mennyt, jona ei olisi puhetta ollut hänestä. Se +sätehikkö, joka ympäröitsi sen miehen nimeä, jonka taivas oli asettanut +heitä likemmäksi kuin muita, tuli päivänpaisteeksi tämän pienen perheen +sydämille. _Tuon_ hengen erinomainen etevyys, _tuon_ sielun jalo +aatelisuus ei ollut missäkään syvemmin ja hartaammin tunnustettu, kuin +kolmannessa kerrassa tätä mitätöntä huoneusta Lontoon cityssä. +Jokaisesta tapahtumasta Franklinin elämässä oli rouva Davies puhunut +tyttärillensä, jokainen sen erinomaisen miehen työ ja toimi oli näistä +kolmesta semmoinen, ett'ei siihen ollut koskemista. Hänen ensimmäinen +rakkautensa ihmeen ihanaan miss Nells'iin, hänen eronsa siitä ja uusi +yhdistyksensä sen kanssa, joka sillä välin oli ollut toisen vaimona, +oli nuorille mielille kovin kiihoittavaista. Mary ei voinut ymmärtää, +mitenkä mikään tytön sydän, jos häntä _semmoinen_ mies lempi, ikinä +saattoi toiseen mieheen luontua, kun taas Cecilia varsin oikein +huomautti, että Franklin siihen aikaan, kuin viehättävää neiti Nells'iä +kosi, ei vielä ollutkaan _korkeakunniainen_ Franklin. + +"Ah, jospa olisin minä ollut neiti Nells!" oli Mary hiljaa huoahtanut, +johon sisko oli hiukan harmittavasti vastannut: "kuinka voitkaan tahtoa +nyt olla vanha ja ruma ja enää laulaa taitamatta!" + +"Oi, jos hän minua rakastaisi, niin antaisinpa kaikki pois, yksin +äänenikin!" + +"Olkaa, lapset, semmoisia mielettömiä, syntisiä juoruelematta!" Näillä +sanoilla oli rouva Davies sen puheen katkaisnut. "Meidän kuuluisa +sukulaisemme on nykyjään vanha ja nainut, ja jos te häntä näkemään +tulette, niin eipä kumpikaan teistä tule ajatelleeksikaan häneen +rakastumista." + +Kaikkein naislemmen erinäisten ja eriskummaisten lajien seassa, joita +ei kukaan oppiniekka vielä ole koettanut järjestelmään asettaa, löytyy +yksi, joka tosin ei niin harvoin kukoista, kuin koko mailmalle +vihoittelevan suuren intohimon ihmekukka, vaan joka ilmestyessään +aina liikuttaa ja miellyttää. Se on tuo salainen, innostunut +hellätuntoisuus, joka sormi huulillaan noudattelee arvollisten, +ylhäälle kohoilevain miesten muotoja. Korkeiden palmujen, vankkain +tammien, jalojen platanien juurella kehittää se siivo kukka kainoja +lehdykäisiänsä, mitään muuta pyytämättä kuin semmoista paikkaa. Se elää +niistä auringonsäteistä, jotka puun latvahan putoavat; sen hennon +elämän hienot juuret kietoutuvat vähitellen puun juurihin; ne tuntevat +ja kärsivät yhdessä sen kanssa, sen mitään aavistamatta, ja kuolevat +sen kuollessa. Mutta ei kukaan, joka vavisten seisoo kukistuneen tammen +vierellä, sure orvokkia, jonka se maahan sorti. Ei kävisi vaikeaksi +kaikkein suurten miesten elämässä näyttää sellaisten kukkakasvien +suloista olemista. Mary Davies oli suloisimpia niistä. + +Se sanoma, että Benjamin Franklin vihdoin todellakin oli tuleva +Englantiin ja Lontoossa viipyvä muutamia kuukausia, nosti tietysti +oikean ilomyrskyn Davies'in huoneessa. "Meidän pitää _hänen kuultensa +laulaa_, oikein paljon _laulaa_," huudahti Cecilia, "että hän toki +huomaa, että _meissäkin_ on jotain _ihmeteltävää_!" Ja oikeassa hän +olikin, tuo mitä herttaisin tyttönen; hänen ja Maryn laulanto ansaitsi +ihmettelemistä, nämät sisarukset olivat jo isossa Lontoossa herättäneet +huomiota ja huhua sen kautta, että heissä, mikä harvinaista oli, +runsas musiikkitaito ja ihastuttava kauneus olivat yhdistyneinä +lapselliseen kainouteen ja häveliäisyyteen. Heidän nimensä oli kylläksi +saamaan konserttisalit täyteen. + +Ja niin tuli se aika, jona hän todellakin oli siellä, hän se ylistetty, +kauvan ikävöitty, ja jolloin hän melkein joka ilta istui heidän +luonansa siinä pienessä kulmahuoneessa, niinkuin tämän kertomuksen +alussa olemme kuvailleet. + +Rouva Davies, muhkea ja leppeä nainen, käydä keputti sinne tänne +jokseenkin levotonna, tempasi tästä jonkun tuolin, asetti tuossa +pöytävaatteen toisin, lykkäsi siellä kukkavaasin tuonnemmaksi, meni +milloin ikkunan luo, milloin kakluunin viereen ja sanoi kymmeniä +kertoja: "onpa melkein pimeä!" Hän oli nimittäin luonnostaan hyvin +vireä eikä ollut milloinkaan ymmärtänyt haaveellisten hämärähetkien +sulolumousta, eikä myös koskaan tyttärillensä sallinut tätä vaarallista +huvitusta. Mutta sittenkuin hänen mainio sukulaisensa oli tullut, +täytyi hänen sitä kärsiä, kun Franklin juuri erinomattain rakasti hämyn +aikaa. Tytöt puheskelivat hiljaa ikkunan ääressä. Cecilia istui +jakkaralla vanhemman sisarensa jaloissa ja oli pannut hienon +käsivartensa sen helmaan. Hänen ruusuiset kasvonsa olivat ylöspäin, +mustat tuuheat kiharahiuksensa kävivät kauvas pyöreiltä poskilta ja +valuivat täyteläisille hartioille. Hän kyseli, puheli, naureli, +niinkuin kahdeksantoista-vuotias tyttö kysyy, puhuu ja nauraa, mutta +Mary vaan hajamielisenä kuunteli hänen herttaisia hullutuksiansa, +silmät olivat Franklinin pulskeaan otsaan kiintyneinä. Mary oli oikea +vanhan Englannin tytär, vaaleakutrinen ihmeen ihana olento, silmät +tummansiniset ja heleä kasvoin karva. Vakaissa liikunnoissa, solakan +vartalon asussa, pään vähän kallellaan olossa vasemmalle puolen oli +sanomaton miellyttäväisyys, mutta mustain silmäripsien raskaassa +hitaassa avautumisessa, siron suun jyrkkäkulmaisissa pielissä havaitsi +syvemmälle katsova silmä ylen pehmeän sydämen salaisen merkin, herkän +mielen peitellyn haavanjäljen, havaitsi suoran liikuttavan murheen. + +"Tänäpänä pitää teidän, tyttö kullat, vihdoinkin laulaa minulle +jotakin!" sanoi nyt Franklin, "mutta antakaa vaan olla näin hämäräistä, +musiikki niin soi suloisimmin, vaikuttaa mahtavammin kuin muutoin." + +Sisarukset nousivat istumasta, Mary avasi kannen klaverista, joka +seisoi lähellä ikkunaa, ja Cecilia siirsi tuolin hänelle. Vanhemman +sisaren hennot sormet juoksivat liukkaasti mustia päriseviä näppäimiä +myöten, mutta Maryn soittaen ne helisivät kultaisesti kuin kanteleen +kielet. Hän säisteli sisarensa laulua. Cecilian ääni oli ihmeteltävän +täysinäinen ja taipuvainen, mitä helkkävin, oivallisin soprano. Tyttö +lauloi täydellisellä taidolla erään Händelin aarian. Jos ääniä sopii +värihin verrata, niin loisti Cecilian ääni kuin heleä, iloisa +taivaansini. Huone oli liian ahdas niille sointeille, joita tästä +nuoresta rinnasta uhkueli. Laulajattaren lopetettua sanoi Franklin +iloisesti rouva Daviesille: "No, Fanny, vieläkö täällä on pimeä? Minä +se olen valossa!" + +Myöhemmin pyysi Cecilia lempeästi miellytellen: "Mary, laulapas yksi +vanhoista balladeistasi, ei mitään aariaa, vaan se sinun _little +scottish songs_, jota ei kukaan mailmassa niin osaa laulaa kuin juuri +sinä!" Ja Mary käänsi vielä kerran pääkkösensä Franklinia kohden, +ravisti sitte kutrinsa taapäin, näpähytti surutuntoisen akordin ja +lauloi ihmeellisen, syväsuruisen veisun, entis-englantilaisen +jäähyväis-laulun: + + "Then fare thee well, my dear dear love!" + +Franklin oli kuunnellen kumartunut tuolissaan ja aivan tahtomattaan +pannut kätensä ristiin; tytön laulu kävi syvälle hänen sydämehensä. Hän +tunsi itsensä äkisti palautetuksi lapsuuteensa, äidin ääni kohtasi +hänen korviansa, rakkaita suloisia lapsuuden kuvia kulki kuin utupilviä +hänen ohitsensa. Mutta kuta enemmän sävelet virtailivat, tulvi hänen +päällensä tulinen tuska, äärettömän surullinen ikävöiminen, kadonneen +_nuoruuden_ ikävä. Hän olisi saattanut tällä hetkellä heittää pois +kaikki, maineensa ja loistonsa, koko kuluneen rikkaan elämänsä, sillä +saadakseen kaksikymmen-vuotiaan nuoruuden hohteen. Silloinhan hän olisi +voinut tälle nuorelle valkoveriselle tytölle näyttää ne hehkuvat +kyynelet, jotka nyt hänen poskiansa pitkin vierivät ja joita iästyvä +mies nyt melkein häpesi. Maryn äänessä oli ylipäin jotakin hermoja +hervastuttavaa, voimia valtaavaa, niin vieno kuin se ääni itsessään +olikin. Se väreili ja vivahteli kuin kuunpaiste tyynen järven pinnalla, +ja äänteen omituinen sameus oli sanomattomasti miellyttävä. Franklin +taisteli mitä ankarimman liikutuksen kanssa, kuin hän milloinkaan oli +tuntenut, sillä vaikka olikin ruumiinsa mahdikas, oli hän kuitenkin +pohjimmaltansa hentorakenteista luontoa. Maryn lakattua laulamasta +viimmeisen värsyn yksinkertaista synkeätä lauluansa, piti hänen nousta +mennäkseen hänen luoksensa, mutta kävikin käsillään tyhjään kiinni ja +kuukertui kumoon. Otsa loukkaantui kakluunin messinkiheloihin; +vasemmalta kulmaluulta tipahteli veripisaroita. + +Pieni perhe tästä tapaturmasta joutui sanomattomaan säikäykseen. +Cecilia huusi valkeata, rouva Davies koetti taintunutta ylös nostaa, -- +Mary vaan, ikään kuin kuvapatsas, seisoi liikkumatonna keskellä +kamaria. Vasta sitte kuin piika kynttilä kädessä tuli huoneesen ja +rouva kuului sanovan: "Hanna, auta nyt ensin minua tässä ja juokse +sitte tohtori Snobbersin luo!" tuli tuo jäykkä olento liikuntoon. Mary +katsahteli toivottomuuden omana Frankliniin ja hiipi hiiskumatta +huoneesta. Ei kukaan häntä kaivannut, kaikki puuhasivat taintioimen +kanssa. Hän juoksi rapusta alas, avasi talon oven ja seisoi +lumisella kadulla. Hyinen pohjatuuli, joka täällä tapaili hänen +hehkuvia poskiansa ja hajoitteli hänen hiuksiansa, saattoi hänet +silmänräpäykseksi värisemään, mutta sitte hän sitä nopeammin eteenpäin +riensi, joutua saaden paljaasta tästä ajatuksesta: "hän kuolee ja minä +olen hänet kuoliaaksi laulanut!" Voi kuinka hän tällä hetkellä omaa +ääntänsä vihasi! Kuin varjo vieri hän huoneusten vieritse; kaksi +lyhyttä katuahan vaan häntä eroitti vanhan talon-ystävän ja lääkärin +asunnosta. + +Eräältä pimeämmältä syrjäkadulta kuului meteliä; siitä hän ei huolinut. +Mutta joukkio iloisia poikamiehiä tulvasi paikalle, lyhdyn valo näytti +ihanat kalpeat tytönkasvot, kauhistuneena tunkihe Mary huoneuksien +varjoon, mutta turhaan -- miehet kävivät hänen ympärillensä ja +kiusasivat nuorta tyttöä kaikellaisilla pilapuheilla. -- Hän kokosi +kaiken rohkeutensa ja sanoi jokseenkin lujalla äänellä, vaikka sydän +sykki milt'ei kuuluvasti: "Jumalan laupeuden kautta, antakaa minun +mennä! Minä aivon noutaa lääkäriä erään kuolevan luokse. Tohtori +Snobbers asuu parinkymmenen askeleen päässä!" Hänen kalmankalpeat +kasvonsa, tuskalliset silmänsä, äänensä laatu puhuivat semmoista +totuutta, että vallaton poikajoukko ehdottomasti syrjään väistyi. +Ajettu vuohi välttyi, pääsi tohtorin asuntoon, syöksi sen vanhan herran +huoneesen ja kaatui, huutaen: "Franklin kuolee!", alas hänen eteensä. + + * * * * * + +Benjamin Franklin oli jo aikaa sitte parantunut "pienestä +hermokohtauksestansa," niinkuin hän itse sitä naurahtaen nimitti, mutta +musta kuoleman-enkeli vielä Maryn vuoteen vieressä seisoi. Tuo +iltakävely ja siihen yhdistyneet kiivaat mielen liikutukset olivat +hennon tytön saattaneet kovaan sairauteen, josta hän vaan vähitellen +toipui. -- Kun hän vihdoin, omaistensa iloksi, oli vuoteeltaan nousnut +ja ylistetyn ystävänsä käden nojalla jälleen uskalsi astua ensimmäiset +askeleensa, kun hän näki hänen hiljaisen huolensa ja vakaan +hellyytensä, niin hän salaisesti sydämessään siunasi sitä hirveätä +iltahetkeä, joka oli hänelle tuottanut onnen, mitä hän ei koskaan ollut +kokenut, sen onnen, että oli tullut _hänen_ huoleksensa. + +Mary parka! Hän ei silloin vielä aavistanut, mitä se hetki oli häneltä +vienyt! Muutamia viikkoja myöhemmin hän sen havaitsi summattomalla +surulla, haikeassa ahdistuksessa, joten koko sielunsa oli menehtyä: hän +oli äänensä kadottanut. + +Tohtori Snobbers oli ainoa, joka ei ihmetellyt varomattoman iltakävelyn +seurausta. "Semmoisesta muka onnettomuudesta ei maksa vaivaa +puhuakaan," sanoi hän; "Mary itse oli henkensä kaupoilla!" Hän ei +käsittänyt, miksi naiset niin lohduttomina itkivät, sillä äiti ja sisar +tuskin vähemmän haikeasti kuin Mary itse surivat paljaan äänen +menetystä. Oi, kelle ei laulun taivaallista lahjaa ole suotu, se ei +tosiaankaan käsitä, mimmoisena puhtainten ilojen, suloisimman +lohdutuksen lähteenä se voi olla, että sydän siinä löytää kaikki, mitä +sen muutoin täytyy vailla olla! Joka laulaa taitaa, se laulaa jokaisen +ilon syvemmälle sydämehensä ja löytää katkerimmallekin lävistykselle +tuutulaulun. Tuhansittain suloisia salaisuuksia laulaessa huulille +nousee, sävelissä sydän värisee, itkee, riemuitsee, niissä se puhelee +hartaasta rakkaudesta ja hehkuvista haluista -- ja älköön kukaan sitä +siitä syyttäkö tahi rangaisko. + +Kun Mary Davies, kaikkia ajateltavia keinoja hukkuneen aarteen +jälleensaamiseen koetettua, vihdoin ymmärsi, että se oli ikipäiviksi +kadonnut, ei hän tosin vaipunut synkeään lohduttomuuteen, mutta hän +surkastui hiljakseen, niinkuin kuihtuupi kukka, jolta auringon valo on +viety. Taidokas klaverin soitto häntä ei ilahuttanut enää. "Siitä minä +tuskallisimmin tunnen, mitä kadottanut olen!" sanoi hän ja soitti +vaan silloin kuin sisartansa säisti. Ensimmältä hän Ceciliankin +laulaessa joutui kyynelten valtaan, vähitellen hän kuitenkin näkyi +levollisemmaksi. Näkyväisestä hän pyysi kunnioitetulle ystävällensä +näyttää mielenmalttia, jota hän, vaikka kuinkakin koitti, -- _ei_ +itsessään tuntenut. + +Mutta Franklin ei antanut pettää itseänsä. Hän jätti Filadelfiaan +palajamisen toistaiseksi kuukausi kuukaudelta ja ilmestyi aina kuin +ennenkin iltahetkiksi rouva Davies'in taloon. Mutta ajatuksissaan ja +hajamielisenä, syviin miettimisiin vajonneena, hän tuijotteli eteensä +ja tuskin vastasikaan niihin kysymyksiin, joita rouva Davies ja Cecilia +hänelle tekivät. Soitantoa hän ei enää tahtonut kuulla, pieni klaveri +pysyi suljettuna hänen siellä ollessaan. Mutta Maryn häntä vienolla, +sortuneella äänellään puhuteltua hän havahti ja leppeästi vastasi, jopa +tyttö raukan vaan itseänsä liikutettuakin hän siihen päin katsoi, niin +ajatuksiinsa vaipuneelta kuin näyttikin. Hänen silmänsä seurailivat +häntä alati, ei ainoakaan huokaus, ei yksikään salainen kyynel, ei +mikään mielihaikeuden varjo, joka kasvoille lensi, jäänyt häneltä +huomaamatta. Mutta hän ei niin milloinkaan puhunut Maryn vahingosta. + +Vieri niin viikkoja vierimistänsä, kesä hankkieli lähtöänsä, +ensimmäiset lehdet varisivat; silloin Benjamin Franklin eräänä iltana +tavallista myöhäisemmällä hetkellä astui hiljaiseen kulmakamariin. Äiti +ja tyttäret istuivat pikku pöydän ääressä, Cecilia luki, rouva Davies +teki työtä, Mary uneili. Tämä katsoi hämmästyneenä sisääntulijaan: niin +kirkastuneina ei hän ollut milloinkaan nähnyt hänen kasvojansa, syvä +sanomaton ilo loisti miehen silmistä ja loi äkisti tytönkin sydämeen +hellät onnen tunteet. Franklin astui hänen eteensä ja kävi häntä +käteen. "Armas Mary kulta," lausui hän hiljaa ja lempeästi, "sinä olet +minun tähteni suloisen äänesi kadottanut, äänen, jota en koskaan, en +koskaan unohda; tänään minä sinulle tuon jotakin palkkioksi: sinä olet +taas laulava, josko et omilla huulillasikaan. Malta vaan tässä, kun +minä menen sivuhuoneesen, ja huomaa niitä äänteitä, jotka sieltä +luoksesi luontelevat." + +Odottavaisina, melkeinpä vavisten kävivät naiset toistensa viereen; +sivukamarin ovi jäi lonkalleen. Ei aikaakaan -- niin väreili, vierieli, +virtaeli suloisia sointeita kuulijain korviin ja sydämiin, niin +liikuttavan vienoja, niin erinomaisen sulavia, jommoista ei harppu, ei +huilu, ei mikään ennen kuultu soitin voinut kuuluviin saada. Ne olivat +ääniä, jotka tuntuivat tulevan toisesta mailmasta, kirkastetun +ihmisäänen säveliä, enkelinlaulua, niitä ei saattanut kyynelittä +kuunnella. Sydämen ne povesta vetivät, kuuntelevat naiset tunsivat +mielihaikeaa ja hekumaa yht'aikaa. Ja kun se äänekkäämmin kuului, +tuo ihmeellinen soitto, niin kaikki sen entis-englantilaisen +hyvästijättö-laulun haikeasurullisen sävelen tunsivat, sen viimmeisen +virren, jonka Mary oli laulanut: + + "Then fare thee well, my dear dear love!" + +Silloin heistä oli kuin olisivat todellakin kuulleet _Maryn_ äänen, sen +hellän, eriskummaisen, sydäntä järähyttelevän äänen, joka aikaa sitte +oli kuollut. Toiset naiset itkeä nyyhkyttivät; mutta Mary ei saanut sen +kauvemmin itseänsä hillityksi: ahdistavimmasta innostuksesta parahtaen +riisti hän itsensä irti Cecilian syleilystä ja lensi vierikamariin. + +Franklin seisoi kummallisen soittokoneen edessä. Siinä oli pyörivä +tela, jalukselle asetettuna. Tähän telaan oli kiinnitetty lasisia +puolipalloja, jotka olivat suuruutensa mukaan säännöllisessä +järjestyksessä ja niin toinen toisensa sisälle sovitettuja, että kunkin +pallonpuoliskon reuna ulottui seuraavan yli. Franklin oli asetellut +hyppysensä lasikellojen reunoille, pannut jalallaan polkemalla telan +pyörimään ja siten toimeen saanut nuo tenhokkaat sävelet. + +"Mary, näin olet sinä laulanut!" huudahti hän hämmästynyttä ja +kiihoittunutta tyttöä vastaan. "Ja tuleppas nyt, että sinua taas +laulamaan opetan -- ja sinun _tässä_ laulaessasi minun sieluni laulaa +sinun kanssasi. Minä olen äänen sinulle keksinyt!" + + * * * * * + +Kaunis Mary Davies se oli, joka sittemmin tällä soivalla uudella +kuuluisan Franklinin keksinnöllä (_Harmonikaksi_ hän sen nimitti) +mailman saattoi kummastuksiin. Herkenemättömällä harjoituksella oli hän +oppinut ihmeteltävän taitavasti käyttämään tätä eriskummaista soitinta. +Voitettuansa sen hetken, jona hän jumaloidulle ystävällensä sanoi +jäähyväiset -- hänen sieluansahan hän käsissään piteli --, ja +Franklinin palattua Amerikaan matkusti Mary ensin Ranskaan, sitte myös +Saksaan ja esiintyi useissa etevissä kaupungeissa harmonikansoittajana. +Niinkuin _hän_ ei kukaan sen jälkeen tätä soitinta soitellut; koko +hänen sielunsa helkkyi ja soi muassa, kuin hoikat sormet kellojen +reunoja koskettelivat. Hän oli niin ihastuttavan kaunis semmoisina +hetkilöinä, niin innostuksen kohottamana, niin salaisesta ilosta +kirkastuneena, että ihmiset, jotka häntä silloin kuulivat, joutuivat +melkein yhtäläisen hurmaannuksen valtaan. Moni ei saanut soittoa +kestetyksi, meni tainnoksiin, ja kuitenkin väkeä tunkeili ihanan +Englannittaren lyhyihin synkkämielisiin soittajaisiin, niinkuin ihmisiä +muuten tungeksii loistaviin juhlatiloihin. + +Kun Maryn äiti oli kuollut ja sisarensa Cecilia ylistettynä laulajana +Italiassa loisti, palasi hän vihdoin Lontoosen takaisin, ja vasta +täällä hän havaitsi, että tuo toinen äänensä oli hänen terveyttään +tärvännyt enemmän kuin se ensimmäinen kadotettu ehkä milloinkaan olisi +voinut. Hän nyt vetäytyi kokonaan pois julkisuudesta ja eli +umpinaisimmassa hiljaisuudessa, tuskin likimpäin ystäväinsäkään +nähtävissä. Yksinänsä ja eroitettuna kaikesta, mikä hänen sydämelleen +kallista oli, näki Mary päivän menevän, toisen tulevan, ilman toivoa, +mutta ilman murhettakin. Hän ei koskaan vaikeroinnut, vieläpä oli +iloinenkin; taisihan hän _laulaa_ ja lauloihan _toisen_ sielu hänen +kanssansa! -- Ja tämä ääni, jonka hän häneltä oli saanut, pysyi niin +nuorena ja ihmeen ihanana, kuin Maryn hiukset jo aikoja sitte olivat +vaalenneet, ajan ankara käsi oli hänen kasvoinsa kauneuden pois +pyyhkinyt. Mutta _minne_ hän ne ihanat sointeet lähetti, jotka hän +vielä joka ilta rakkaasta harmonikastansa ilmiin saattoi? Sitä ei +kukaan tiennyt. -- + +Lääkäreitä kummastutti, kun tuo heikko olento vielä hengissä pysyi, he +eivät ymmärtäneet, mistä hän ravintonsa sai, he jo kauvan aikaa +ennustivat Maryn kuolemata. Täytyipä toki maan päällä jotakin olla, +mikä valtaavin voimin tuota sielua kiinni piteli sen särkyväisessä +verhossa. + +Huhtikuun 27 päivä 1790 se oli, jona Mary taas kerran antoi kantaa +itsensä harmonikkansa ääreen; iloisesti hymyillen hän kelloihin koski, +hyvästijättö-laulu + + "Then fare thee well, my dear dear love!" + +helisi hänen vielä kauniiden kättensä alla. Yht'äkkiä hän kavahti ylös, +oli kuin kuuntelisi jotakin, nojautui taaksepäin ja -- ei enää +hengittänyt. Hänen heikon elonsa lanka oli katkennut. + +Mutta samalla hetkellä oli kuolon enkeli, kaukana tästä hiljaisesta +kuolinkammiosta, tuolla puolen aavaa, aavaa valtamerta, taivaihin +kannatellut suuren voimallisen sielun: _Benjamin Franklinin_ sielun. + + + + +LUMIKUKKANEN. + + +Ihan yksinäisessä, pienessä saaremassa, upean kuninkaankaupungin +Dresdenin katolisessa kalmistossa, on muuan syrjäinen, mutta pyhä +toivioretken paikka uskovaisille sieluille ja erinomattainkin niille +sydämille, joille ihmeistä rikas ja salaisuuksia täynnä oleva sävelten +mailma on ilmestynyt ja jotka ovat oppineet lapsen nöyryydellä +kumartumaan korkeasti ylhäisen Musikan kaikkivallan edessä. Hurskasten +rukoilijain kirkon kuvukkona on ääretön taivaanlaki, heidän +polvistuslautanansa halpa harmaa kivi, heidän pyhänkuvanansa tähdillä +ympäröitty lyyry ja heidän rukouskirjassansa ainoastaan sanat: + + _Carl Maria von Weber_. + +Niin, sellaisessa rauhan majassa lepää sen maineella seppelöidyn +tomuverho! Siellä hän nukkuu, se monen itkemä, pitkää unelmatonta +untansa monien kovain taistelujen, monien loistavain voittojen jälkeen. +Elämän orjantappurain haavoittamana lauloi hän joutsenvirtensä +yksinään, kaukana rakkaasta kodista -- ja vaikeni sitte ikuiseksi. +Mailma hänen hengettömän ruumiinsa laakerilla koristi, peitti sen +kotoisiin multiin ja kokosi kuolleelle kaikki ne kunniat, jotka +elävältä kieltänyt oli. Lieneepä monta katkeraa katumuksen kyyneltä +salaa pudonnut niihin tuhansiin surumielisyyden ja kiitoksen +pisaroihin, joita poisnukkuneelle vuoti! Meistä usein tuntuu +unennäöltä, mutta suloiselta, rakkaalta, että tuo suuri mestari meidän +kanssamme, seassamme, vieressämme eli, lauloi, kärsi; ja kuitenkin on +niiden vuosien määrä, jotka sen ihanan ajan ja tämän päivän välillä +ovat kuluneet, niin varsin vähäinen! -- Erään pimeän, ahtaan kadun +varrella Dresdenissä seisoi hänen hiljainen huoneuksensa; pienestä +kukilla koristetusta ikkunasta tunkielivat ne tenhosointeet ja +sävellykset, joita hänen sielunsa täynnä oli ja joita vielä jälkimailma +on ylistelevä. Kuinka usein hänen virsikkään povensa kultainen virta +tulvaili äänettömän yön helmoihin! Ja sillä ahtaalla kadulla tungeskeli +silloin kuuntelijoita, unet ja väsymykset unohtaen, ja vuodattelivat +virkistävää sointisadetta janooville sieluillensa, antajaa palavalla +hartaudella kiittäen semmoisesta taivaallisesta virvoituksesta. +Uskollisen vaimon huolekas lempi teki sen suuren taideniekan +onnelliseksi, rajaton hellyys loisti hänelle vastaan lastensa iloisista +silmistä; mutta kaikki tuo liikuttava, itsensä uhraava mielihartaus ei +voinut tasoittaa sitä koleata tietä, jota rakastetun vaeltaa täytyi, +eikä syrjäyttää niitä teräviä pistoksia, joita kateus ja häijyys +ilkkuen iskivät hänen sydämehensä. Kuinka usein vuotikaan verta tuo +jalo, herkkä sydän! Mutta kaikki kipu ja tuska unhottui ja hautaantui, +kun kevät tuli ja kolkon kaupungin herttaiset ympäristöt lukemattomilla +miellykkeillä kaunisti: kun kukat nouseskelivat pienistä piiloistansa +ja puut tuhansilla kukansilmillä häikäistymättä katsoivat säteileviä +auringon kasvoja; kun kaikki luodut riemuitsivat ja olemisen hekumaa +tunsivat. Yksinkertainen kukkakimppu kieloja tahi orvokkeja taas +uudelleen ihastutti ja ylensi mestarin sielua ja kukkain sulohaju +muodostui hänen kultakanteleellansa tenhokkaiksi kevätsäveliksi, +kukkaislauluiksi ja keijukaisveisuiksi. + +Mutta kaikista kukista hän enimmin rakasti _lumikukkasia_, noita +hentoja kukkia, niin hopeanheleitä ja saastumattomia kuin lapsen mieli. +Ja lapsi se olikin, joka hänelle joka vuosi ensimmäisinä kevään päivinä +toi täyden kimpun noita huikeanvalkeita lemmetyisiä; muuan siro, hyvä +tyttönen, erään myllärin, jonka mylly yksinään ja syrjäisenä seisoi +kauniilla Plauenin tiluksilla ja usein oli ollut mestarin hiljaisten +kävelyjen päämaalina. Tyttö pienoinen ei koskaan tahtonut vastaanottaa +palkintoa kukkasistansa, pyysi vaan hiljaa ja ujoillen: "oi, soitelkaa +minulle jotakin!" Ja sen tekikin lahjan saanut mitä leppeimmällä +hymyllä, salaa huvitellen itseänsä kuuntelevan lapsen äänettömästä +riemusta, + +Niin vierivät vuodet, kunnes eräänä päivänä mestari huomasi, että +tyttönen oli tullut varsin isoksi ja soreaksi, lapsi muuttunut +kukoistavaksi immeksi. Mutta jälleen tullessansa seuraavina +kevätpäivinä oli hän kalpea, sanomattoman kalpea, ja kuolema katseli +hänen kuopakkaista silmistänsä. Ja kuinka hän nyt siinä itki niin +katkerasti, kun kunnioitetullensa valkoiset kukkaset toi ja se hänelle +entiseen tapaan suloisia, ihania sävelsatuja kertoi! + +"Minä en enää tule takaisin ensi kevännä," lausui hän erotessansa, +"voikaa hyvin! Huomenna ne kutovat morsiusseppeleen hiuksiini ja niin +tulee minusta rouva!" + +"Ja siitä sinä sureilla tahdot, hyvä lapsi!" sanoi mestari ja koetti +suottailla. "Luulenpa, että kiltti piikaseni rupee minulle _myös_ +satuja kertomaan; sillä harvoinpa kaunis vihanta neitsytseppele on +ketään morsianta itkettänyt!" + +"He eivät naita minua omalle kullalleni!" nyyhkäytti se vaalea raukka. +"Voi! muuan tuntematon mies vie minut taloonsa. Minun rakastettuni +lähti pois viimmeis joulun aikaan, kauvas avaraan mailmaan, hyvästi +jättämättä, eroterveisittä; voinko minä siis iloinen olla?" Ja hän löi +hoikat kätensä yhteen, ja viehättävistä kasvoista näkyi sydäntä vihlova +vaiva. + +Ja kun kevätpäivä kaivattu ilmaantui ja kellot laaksossa soivat, kysyi +eräs vanha surusilmäinen mies halvoissa vaatteissa "sävelmestari +Weberin" asuntoa. Tämän lemmelliseen huoneesen vietynä tervehti hän +häntä suruisesti hymyillen ja ojensi hänelle täyden kimpun hentoja +lumikukkasia. "Tässä tuon teille viimmeisen tervehdyksen lapseltani!" +-- urahteli ukko vaivalloisesti -- "eilen meidän Marketta haudattiin. +Hän kuoli kuin kukka pienoinen, jota halla kouristeli, -- ah, -- ja +kuoli niin mielellään! Lempi hänen sydämensä särki, -- ja me vaivaiset +vanhemmat olemme syynä siihen. Oi, jospa olisimme arvanneet, että hän +häntä niin suuresti rakasti, sitä soreata Konrad kisälliä, totta +tosiaan me emme häntä olisi mailmalle työntänyt! Hän oli meistä liian +köyhä, se kelpo poika, uskollisuus ja lempi sydämessään; rikas mylläri, +joka kaunista lastamme pyysi, oli meille paremmin mieleen; ja kun +Konradin rakkaus oli niin kaino ja Marketta vienosti leppeänä ja +aavistuksitta mailmaan katsoi ikään kuin puhkeava ruusun-umppu, niin me +rohkenimme tuolle arkailevalle sanoa, että tyttäremme ei hänestä +huolinut, vaan oli sydämensä ja kätensä rikkaalle kosijalle luvannut. +Ja kun nyt Konrad salaisesti läksi pois, niin ylpeänä ja kuitenkin niin +kurjana, silloin meidän huoneesemme astui loppumaton surkeus; niin +rupesi Markettamme kalpenemaan, kuihtumaan, niin me tunsimme hänen +sydämensä!" + +"Kuinka hartaasti hän oli poislähtenyttä rakastanut, tunnusti hän vasta +kuolinvuoteellansa. Ja vaikka hänessä oli se salainen, ankara vaiva, +oli hän kuitenkin miehellensä siivo, uskollinen, kelpo vaimo; hän ei +milloinkaan rakastettunsa nimeä maininnut; mutta tämän pienen +paperilehden me löysimme hänen rukouskirjastansa. Tuoss' on, pitäkää se +hänen muistoksensa! Te olette lapsi raukallemme paljon iloa +lahjoittanut; hän ei saanut odotetuksi sitä aikaa, jolloin ensimmäiset +lumikukkaset eloon heräsivät. Älkää unhottako häntä, Marketta +poloista!" Kuumat kyyneleet melkein tukahuttivat viimmeiset sanat +onnettomalta, katuvaiselta isältä. + +Kun liikutukseen joutunut sävelniekka taas oli yksinänsä, avasi hän +paperilehden ja luki siitä vaivoin, sillä kirjoitus oli sekavaa, +epävakaista, puolittain kyynelistä hävinnyttä: + + Pois läksi kultani vaeltamaan, + Muu jätti tänne murehtimaan: + Kentiesi kuolikin jo rauhaan vaipuen, + Sen tähden olen nyt näin murheinen. + + Kun kultani kanssa menin kirkkohon, + Siell' liikkui moni kieli, viekas, armoton, + Ja parjausta lausui he siellä montakin; + Ne saattavat kyynelet mun silmihin. + + Nuo orjantappuraiset ne kyllä pistävät, + Vaan viekkahat kielet on vielä häijymmät; + Niin ankarasti polta ei tuli palava, + Kuin rakkauden liekki, mi palaa salassa. + + Voi, mitä mulle teki isäni, äitini! + Miest' ottamahan toista he minut pakoitti; + Vaan kuinka voisin toista ma koskaan rakastaa? + Niin kovin kurjaksi se sydämmeni saa. + + Oi armahani, tämä on pyyntöin hartahin, + Sä että tulisit mun hautajaisihin', + Kun mua lasketahan maan mustaan multahan, + Sen tähden että sua vaan aina rakastan. + +Ja mestari ei häntä, Marketta parkaa unhottanut; laulu vaeltamassa +olevasta kullasta liikkui aina ja alinomaa hänen sydämessänsä ja +ajatuksissansa; ja eräänä iltana hän laski sormensa kulkemaan klaverin +näppäimillä, ja niin siitä synnyn sai sävellys noihin surullisiin +sanoihin, ihmeellinen, surumielinen, sydäntä liikuttava ja kuitenkin +niin lapsellisen suora kuulla. Yksivakaisena säisteenä olivat +pitkälliset soitanteet; ja oli ikäänkuin olisi tuhat kyynelpisaraa +äänissä tärisnyt ja ahdistettujen ihmissydänten huolehtivia +lemmenhuokauksia väkivoimalla sointuihin sekaantunut. + +Niin oli uusi lakastumaton kevätkukkanen puhjennut mestarin +loppumattomiin yltäkylläisestä sielusta, ja sen kukan hän laski +varhaisen vainajan yksinäiselle hautakummulle. + +Laulakaatte sitä pientä, surullisen suloista laulua, jos teitä valtaa +huolinen kaipaus tahi muistot murheelliset! Vanhat, aikoja sitte +nukkuneet tuskat silloin heräjävät ja silmänsä avaavat, hiljaa pyytäen: +"antakaa meille vielä kerran huokaus, uhratkaa meille vielä kerran +kyynel, niin me taas kernaasti uneen menemme ja heräämme ainoastaan +silloin kuin meitä uudelleen huudatte." Mutta vihdoin sen +yksinkertaisen laulun ihmeellisen hentojen äänteiden helähdellessä +surumielisyys, kaipaus ja vaivat sulavat ja vuotavat pois huojentavissa +kyynelvirroissa. Kun teidän sielunne silmät ihannellen ovat kiintyneinä +siihen kuolemattomain soitonluomain iäti tuoreesen kukkaseppeleesen, +joka loisteisena ympäröipi kirkastetun mestarin kuvaa, kun uhkeat +ihmekukat "Eyryanthe" ja "Oberon", iäti nuori ruusu "Taika-ampuja", +hellästi hymyilevä kevään kielonen "Preciosa", lukemattomat +laulelmakukkaset ja muut viehättävät puhjennaiset teitä hurmovat ja +ihastuttavat, niin älkää silloin unhottako pientä, vaaleata +lumikukkasta, joka niin kainona tuoksuu ja niin arkana piileilee +toisten komeain kukkavartaloiden takana! Tervehtikää sitä sydämellä ja +suulla ja kiittäkää hyvää mestaria semmoisesta miellyttävästä lahjasta! +Sillä tosiaankin, tuo lumikukkanen, tuo hento, surullinen laulu +vaeltelemassa olevasta kullasta, on kiiltävä kastehelmi sen kultaisen +laakerikruunun kauneimmalla lehdellä, joka unhottumattoman miehen päätä +koristaa. + + + + +LEIKKIKUMPPANIT. + + +Toukokuun päivä Italian loistavan, ihastuttavan taivaan alla on niin +tenhoavainen, että me pohjolan lapset emme sitä voi käsittää, tuskinpa +joskus saatamme aavistaa unelmissamme. Maa rehoittaa ja heloittaa +moninaisessa kirjokaunistuksessa, päivänsilmä sitä ihanneltavaa +katselee täynnänsä kiihkoista, raukaisevaa halua, ja koko ilma on +palsamituoksua. Sydän ihmisen povessa puhkeaa kauniimmaksi tässä +ihanuudessa ja riemuitsee ja hehkuu, samoin kuin kaikki muukin yltä +ympärillä, ja kaikki ihmissilmät katselevat niin palaen ja haluten kuin +silmä päivyenkin. Jäykän, väsähtyneen kasvoinmuodon näkee siellä yhtä +harvoin kuin jonkin jääkukkaisenkin. + +Sitä oudompi siis oli se ilmiö, kun eräs poika Toukokuussa vuonna 1793 +yksin istui meren rannalla, selin kauniisen _Genuan_ kaupunkiin, joka +ikäänkuin onnesta loistava morsian nojautuu jalon meren kainaloon, ja +katsoa tuijotteli välkähtelevää, näkymättömiin ulottuvaa vedenkalvoa. +Hän oli noin kymmenvuotias lapsi, hentovartaloinen, siro-, vaan +kalpea-kasvoinen, tummatukkainen, silmäkarvat pimeät ja silmät mitä +ihmeellisimmät, mustimmat mailmassa. Nämät silmät näyttivät melkein +kamottavilta äkillisten muutostensa tähden: milloin ne olivat tulta +säkenöitsevät, valtavat ja jalot, milloin taas surkean surulliset, +varsin kuollakseen pois. + +Hellä, herkkä lapsen ääni keskeytti nuoren uneksijan synkeät mietteet; +viehättävä pieni tyttönen tuli juosten ja syöksähti hänen rintoihinsa +huudahtaen: "paha Nikolo, missäs olet ollut kaiken pitkän iltapäivää? +kuinka olenkaan minä sinua hakenut joka paikasta!" ja siinä sitte +suuteli häntä innokkaasti, katsoi häneen kiivaasti suurilla, rumilla +silmillänsä ja ravisteli viimmein valkoisesta esivaatteestaan +hänen eteensä ison joukon kukkia: metsäruusuja, myrttioksia ja +orangsikukkasia. + +Nikolo syleili pientä puhuttelijaa, hymyili melkein iloisena, silitti +hänen mustia hajahiuksiansa ja sanoi hiljaisesti: "Isältäni olen tänne +luikahtanut, Gianetta; minua halutti saada hiukkasen uneilla ja +onnellinen olla tässä kauniin, kirkkaan meripeilin ääressä; tiedäthän +sinä tämän olevan leikkikumppanisi mielipaikan!" + +Mutta siihen mitäkään virkkamatta rupesi Gianetta vaan soimaamaan +nuoren ystävänsä pahaa isää. "Hän ei suo sinulle lepoa yöllä eikä +päivällä," kiivaili tyttö; "hän sinut vielä ennen pitkää hautaan panee; +Nikolosi ei ole vahva ja voimallinen, sanoo aina äitini; hänen hullu +viulunsa riuduttaa hänen sielunsa ja isä turmelee hänen ruumiinsa. -- +Tosiaankin hän on oikeassa;" lopetti Gianetta murheellisena. + +"Älä sitä luule!" vastasi Nikolo vakaasti; "minä en kuole; minä en voi +kuolla, pitäähän minusta ensin tulla suuri mies; ja heikkokaan en ole, +katsos tässä!" Näin sanoen hän kohotti itsensä pystyyn, hänen +vartalonsa näytti kasvavan, silmänsä paloivat riehutulessa, suuta +vavahutti eriskummainen naurahdus; hän nosti Gianettan yht'kkiä ylös +maasta ja piteli häntä väkevin käsivarsin vedenpinnan päällä. Tyttö ei +vaalennut, se vaan hiljaa huokaili, kun Nikolo hänet jälleen maahan +laski, mutta ei sanonut sanaakaan kuolemasta, vaan katseli häntä +kainosti sivultapäin. Pian hän kuitenkin taas oli kuin ennenkin +miellyttävän teeskentelemätön, lorueli ja lauloi, ja Nikolo antoi +kärsivällisesti itselleen kertoa kaikista hänen tuhansista +lapsellisista tuumistansa, hänen kukkasistansa ja naurukyyhkyistänsä; +ja jos hän hänen makeasti rupattaessansa välistä vaipui synkeihin +mietteihin, niin hänet havautti Gianettan suudelma tahi silittely hänen +kätösellänsä; silloin hehkui tyttö ja heloitti ja oli sanomattoman +herttainen. + +Niin he istuivat meren rannalla kahden kahtustansa, tummansininen +taivaanlaki heidän päällänsä; molemmista nuorekkaista päistä loisti +kirkkautta ja auringonpaistetta, mutta pojan otsa oli yksivakainen ja +murheellinen, tytön poskipäät kevään kaltaiset. Myöhemmin, kun jo pimeä +tuli, menivät he kotiin käsi kädessä, kävelivät monia leveitä katuja, +kunnes vihdoin poikkesivat eräälle syrjäkadulle, jonka päässä seisoi +kaksi huoneusta viiniköynnösten keskellä; toisessa asui Gianetta, ja +Nikolo vastapäätä toisessa. Poikaa odotti isän kova, tuima muoto; tytön +äiti seisoi tuskallisena kuunnellen ovellansa ja suuteli hellästi +huimaa tytärtänsä. Lapset sanoivat "hyvää yötä!" ja erosivat. + +Syvältä huokaillen yksinäiseen kamariinsa tultuansa avasi Nikolo äkisti +alahaisen ikkunan, että ihmeen ihana yöilma sisään virtailisi, otti +vähäisestä, ruumiin-arkun näköisestä laatikosta vanhan viulun, katseli +sitä kiihkoisimman hellyyden silmäyksillä ja alkoi soitella +mielihaaveita. Puhtaat, eriskummallisesti liikuttavat äänteet +lähtivät ulos äänettömään yöhön taikka aaltoilivat, väikkyilivät ylös +ja alas ahtaassa huoneessa, niin että seinät tuntuivat tärisevän ja +järkkyvän sävelten voimasta. Mutta tuskin oli ensi sävel äännähtänyt, +kun erinomaisen iso, kauniinkirjava risti-hämähäkki tiheästä +viinilehdikosta ikkunan kautta huoneesen pujahti. "Hei, hopealukki, +terve tultua!" sanoi Nikolo ja laski kätensä ikkunalaudalle; hämähäkki +tuli siihen ja poika pani sen viulunsa hevolle, johon se itsensä +pienillä jaloillaan kiinni kämmersi ja jäi jäykkänä ja järkähtämättä +kuuntelemaan sävelmertä, joka lakkaamatta päälle kuohahteli. Poika +soitti, kunnes käsivarsi väsyi, silmälaudat rupesivat painumaan ja +aamukoitto ruusuhuntuisena huoneesen katsoi. Sitte hän laski rakkaan +viulunsa pois, hämähäkki elpyi jälleen ja meni, juuri kuin kiittää +tahtoen, hiljaa hiipimällä Nikolon vaaleasta kädestä, jossa oli pääsnyt +ikkunalle, mistä sitte äkisti katosi viinimetsään. Pojan silmät +noudattelivat sitä ison matkaa; häntä valtasi tunne lohduttomasta +yksinäisyydestä, tunne, jonka valtoihin hän joutui joka yö, kun +ristilukki, se eriskummainen kuuntelija ja seurustelija hänen hämärinä +lapsuutensa vuosina, oli pois rientänyt. + +Tätä pientä, uskollista luontokappaletta Nikolo oikein hartaasti +rakasti: ensimmäinen ääni hänen viulustansa huusi sen hnoneesen ja +vasta viimmeisen sointeen vaiettua se havahti suloisesta +horrostilastansa, ihmeellisen hurmaavaisesta unestaan, johon se +tenhosävelistä joutui. Usein, kun Nikolo synkeihin mietteihin +vaipuneena uneksui kunnianhimoisten ja rohkeain halujen, ylpeiden +toiveiden toteutumista ja silloin konemoisesti kosketti viulun kieliä, +tuli ristilukki hiljaa luokse hiipien, ja poika tunsi sen koskemisen +ikään kuin suun muiskaukseksi, sulki sitte silmänsä, unhotti +yksinäisyytensä ja ett'ei häntä rakastanut kukaan. Isä oli hänen ankara +isäntänsä; lempeä äiti oli häneltä kuollut, hänen ikäisensä pojat +karttoivat häntä kainostellen; ainoastaan pikku Gianetta hänen +kanssansa leikitteli ja häntä suuteli; mutta Nikolon sydämestä +oli osa tällä hellällä tytöllä, toinen tuolla eriskummaisella +ikkuna-ystävättärellä. Gianetta ei kuitenkaan voinut kärsiä +hämähäkkejä; "ne ovat noitia," sanoi hän kamoksuen. Eikä Nikolo koskaan +pannutkaan ristilukkia viuluhevolle, kun tyttönen hänen tykönänsä oli +ja hengittämättä, hänen ihmeteltävää soittoansa kuunnellen, oli kamarin +nurkkaseen painunut. Sen näkyikin hämähäkki pian huomaavan; se ei +milloinkaan tullut sisään, kun Gianetta oli kuulemassa; mutta jos +Nikolo viuluineen läheni ikkunaa ja salaa tiedustellen katsoi ulos, +niin hän aina näki, mitenkä se mykkä kuulijatar liikkumatonna +viinilehdellä riippui. Mutta Gianetta ei koskaan ollut tyytyväinen, kun +Nikolon käsivarsi uuvuksissa hervahti alas ja sointeet vaikenivat; +pojan täytyi vielä päälliseksi kertoella jotakin ja sen hän tekikin +mielellänsä. Mutta ei ainoastaan julmia, kauheita satuja hän kertonut +kuuntelevalle lapselle, ei, vaan myös kaikki oman hehkuvan sydämensä +unelmat, kaikki korkealle kurottelevan mielensä tuumat hän kätki +viehättävän tyttösen vaiti olevaan, uskolliseen poveen. Ja tämä ei +vastannut sanaakaan, vaan puristi hänen poltekuumaa kättänsä yhä +lujemmin ja lujemmin ja silmäili häntä aivan erinomaisesti ja +ymmärtäväisesti. Kun Nikolo kertoi Saksan kuuluisasta sävelniekasta +Mozartista, kuinka se kuudennella vuodellansa jo suuret konsertit +kirjoitteli ja säveltaiteen taivaalla tähtenä loisti, silloin hänen +poskensa paloivat, hän vavahteli kiihoittuneena ja kuumia mielipahan +kyyneliä välähteli hänen silmistänsä. "Katsos, Gianetta," sanoi hän +katkerasti naurahtaen, "mikä huitukka vaivainen minä olen hänen +rinnallaan!" -- Ja tyttö ei voinut häntä lohduttaa. + +Eräänä päivänä oli Nikolo isänsä edessä ja haikeissa sielun tuskissa +soitellut mitä yksitoikkoisimpia harjoituksia: kätensä olivat varsin +voivuksissa, otsa hehkui, mutta koko hänen voimansa, kaikki ruumiinsa +elo oli silmiin kokoontunut; ne kiiluivat niin ihmeellisesti. Silloin +kuuli hän äkisti Gianettan äidin äänen; se huusi varsin pikaisesti ja +tuskallisesti hänen nimeänsä. Nikolo lensi hänen luoksensa: Gianetta +oli yht'äkkiä sairastunut, tulinen kuume oli tavannut häntä. Hän +silmäili pitkään mieluisinta leikkikumppaniansa, rakasta ystäväänsä; +tämä ymmärsi silmäyksen ja meni noutamaan viulunsa. Hänen sydämessään +pauhasi ja myrskysi. "Gianetta, nukkumalaulu sinulle!" huusi hän +huimasti. -- Tyttö hymyili. -- Silloin pojan tenhollinen viulu laulaa +vieretteli viehättävimmän, erinomaisimman, ihanimman kaikista +nukkumalauluista. Sen loputtua kohotti Gianetta itseään ylös +vuoteellensa ja mainitsi Nikolon nimen; hän syöksi hänen syliinsä. +"Kiitos sulle armahiseni!" kuiskutti tyttö, "Nikolo, nyt minä nukun +suloisesti! Mutta sinun ei vielä ole lepääminen, sinun pitää paistaman +maan päällä, heloittaman kirkkaana, kaikki loistossa voittavana +tähtenä. Lähde pois, kauvas, kauvas pois täältä! Muista minua ja näitä +sanoja!" -- Lapsi kaunoinen kallisti hiljaa huoahtaen päänsä ja -- +kuoli. + +Nikolo ei koko yönä lähtenyt lemmittynsä ruumiin vierestä; melkein +mielipuolena hän seuraavan päivän juoksi sinne tänne ilman vaan. Kun +hän myöhään illalla kotiin palasi, tuntui pimeä hiljainen kamari niin +kolkolta, niin kamottavalta; ikkunasta hän suoraan katseli Gianettan +kammioon: kynttilät oli siellä sytytetty, tyttönen makasi paarten +päällä, kaunistettuna ja melkein peitettynä kukkasilla, kuin enkeli +ihanaisena. Arkun vieressä oli polvillaan munkki ja rukoili sen nuoren +puhtaan sielun edestä, joka tuon kauniin ruumisverhon niin varhain oli +jättänyt. -- "Hyvästi, sulo sydämyiseni!" lausui sureva poika hiljaa, +ja kuumat kyynelet valuivat hänen vaaleille poskillensa; "minä lähden +pois, menen kauvas, voi niin kauvas kuin pääsen! eihän minua enää +mikään pidätä, minua yksinäistä, lemmen heittoa!" -- Ja siinä hän +lankesi polvilleen ja itkeä nyyhkytti värvähdellen. + +Samalla hetkellä hän tunsi hiljaista, kummallista koskemista käteensä; +hän säpsähti; ristilukki siinä tulla kömpi. "Sinä se olet, puhumaton, +oi nyt ainoa elämäni toveri!" huudahti Nikolo, ja hänen kasvoilleen +lensi kuin riemun loisto. Hän katseli miettien tuota pientä luotua. +Vihdoin hän kavahti pystyyn: "vielä yksi hyvästijättö Gianettalle, ja +sitte ulos mailmaan sinun kanssasi, sinä sydämeni ainoa, tenhoava, +taivahinen lemmikki!" -- Näin sanoen hän raivokkaasti painoi viulun +rintoihinsa; silloin sen kielet laulaa helottivat ihmeellisemmin, +umpimielisemmin kuin milloinkaan: vaivanväreellisiä, toki ihmeen +ihastuttavia säveliä lentää liihotteli tuonne nukkuvan Gianettan luo; +kuollut näytti hymyilevän, kaikki kukat herttahiset tärisivät, +vapisivat kynttilänliekit, rukoileva munkki päästi kätensä rististä +alas ja häneen tuli outoja, hurmaavia unia. + +Kun aamuaurinkoinen hehkusilmin pieneen huoneesen katsoi, näki se +puoliksi pyörtyneen pojan lattialla makaamassa, viulu käsivarrella; +mutta viulun kielistä riippui lujasti kiinni kämmertyneenä ristilukki +ja oli kuolleena. + +Kävivätköhän toteen armaan Giannettan ennustussanat? Pojan nimi oli +_Nikolo Paganini_, -- Oletteko hänestä joskus jotakin kuulleet? + + + + +KADONNEET TÄHDET. + + +Oli kerran ihmeen kaunis koivu, joka seisoi koreakirjaisella, +samettisileällä ruohovaipalla ja katsoi vapaasti ja rohkeasti ulos +ilmoihin; sen sorean puun juurella taas pulpahteli kristallikirkas, +helmiheleä lähde. + +Eipä olekaan tuskin mitään viehättävämpää nähdä, kuin vankka, +soleavartaloinen, hopeankarvainen koivupuu vihannoine lehtineen, joiden +hentoja poskipäitä länsituulonen varsin lemmekkäällä innolla suutelee! +Koivussa asuu metsän runotar! Mutta se koivu, josta nyt kertomaan käyn, +oli sen lisäksi aivan erinomaisen komea, eikä ollut kaukana ympärillä +pulskempaa puuta eikä herttaisempaa pientä puroa; sen tiesi kevään +luonnotar ja kaikki kukat ja puut maassa, mutta solakka koivu ja kirkas +lähde itse eivät sitä tienneet. Koivun päälaella oli ikuinen kevät; +sentähden sen oksat tohisivat niin taukoomatta. Taikanuotteja siitä +liikkeelle lähti, laskeutui maan päälle, välähteli avoimiin kukkain +sydämiin, meni menojaan kauvas kaikkiin maihin; mielissään puut +latvojansa pudistelivat, vieläpä vanhat vakaat hongatkin ja kuuset, +joiden oksilla jäinen talvi vallitsi, unhottivat lumihiuksensa ja +luulivat, että olipa nuoruuden kesä jälleen tullut. Usein oli myöskin, +kuin olisi metsäin ja kaiken, mitä elävää oli, täytynyt olla +juhlahartauksissa, sillä niin täysiä ja pyhiä ne virsinuotit olivat, +joita koivusta mailmaan kulki. Mutta onnellisin kaikista +kuulijattarista oli lähde! Sehän se _ensin_ kaikista muista kuuli +jokaisen äänteen, jokaisen soinnullisen huokauksen, jopa jokaisen +henkäyksen siitä rakkaasta puusta! Eikös koivun vartalo niin mielellään +kuvastunut sen hopeaheleihin vesiin? Ja eikös se rohjennut olla niiden +rakkaiden sointeiden herttaisena kaikuna, jotka puun oksista siihen +laskeutuivat? -- Mutta lauloipa lähdekin; viehättäviä, selkeitä ja +sydämellisiä olivat sen laulelmat, ja niihin pulska puu nyökäytti +päätänsä varsin leppeästi ja hymyellen. Mutta kaikkein miellyttävämpää +oli koivun ja lähteen puhelu; silloin se loistoisa puu salamielisesti +kumarsi päätänsä alemmaksi ja aina alemmaksi, oli kuin olisi lähde +uskaltanut olla hänen ainokainen uskottunsa, ja sen lehtien +kultavälkkeet valahtelivat siihen kuin kipenät kristallihin; lähde +knmpueli korkealle ja kutoi kanteleennäppäyksiä koivun lauleloon, ja +usein ei ollut helppo tietää, kulkivatko taikasävelet _ylhäältä_ vai +_alhaalta_, koivuko vai lähde soi. Ympärikuhisijoita oli kummallakin +yhä ja alinomaa: koppiaiset, perhoset ja linnut tulivat läheltä ja +kaukaa ja tahtoivat niitä kuulla. Tapahtui sitte niinkin, että paksu +mehiläinen, luonnollista myrinäänsä myöten, rupesi moittivan +muotoiseksi ja arveli: että soisipa paljoa kauniimmalle, jos puronen +E:duria solistaisi C:mollin asemesta, -- että _pilkallisempi_ tahti ei +haittaisi j.n.e.; mutta eräs pistelevä kateellinen tikka, +nokkimistoimestaan kopeillen, päätti: että koivu lauloi ylen paljon ja +turmeli itsensä ja ett'ei sen ääni enää ollut likimainkaan niin +mahdikas kuin alusta y.m.s. Mutta lukemattomain muiden kuuntelijain +kiitolliset riemuhuudot äänellään kokonansa voittivat semmoiset +pahankuriset surinat ja rääkkymiset. + +Niin ne olivat, niin ne lempivät, niin ne lauloivat päivästä päivään; +ei kumpikaan voinut olla toisettansa, ja molempain elämä oli, vaikka +näennäisesti erillänsä, kuitenkin sopusointuista yhteyttä. Yksinpä +uneillessaankin ne toisillensa kuiskuttelivat. Ja puronen kertoi +kaikille kukille siitä ihmepuusta, ja silloin oli aina, kuin olisi +koivu autuaammin laulanut, niin herttaisina ja tosina kertomukset +puhtaalta lähteeltä tulivat. Ja kukkivat kasvit ihannellen katselivat +lähdettä ja nyökähyttelivät päätänsä ohitse lorisevalle purolle; mutta +lemmen ruusu uskalsi muita enemmän ja syöksi hehkuen sen kirkkahaisen +sydämelle, ja iloisempana ja ruusunhohteisena vieri puronen edellensä. + +Tätä koivun ja lähteen ihastuttavaa suloleikkiä näkivät hyvät +enkelitkin, jotka tuolla ylhäällä paratiisissa sinisen esiripun takana +asuskelivat, eivätkä saattaneet väsyä katselemasta, kuinka lähde ja +koivu toisiansa rakastivat. "Oi, jospa nuo kaksi hyväistä, kaunista +olisivat täällä ylhäällä taivaamme tarhassa!" sanoivat he toinen +toisellensa ja hymyilivät niin ikävöiden tänne alas, että maan +kukkaissilmät vetistyivät. Ja hyvä Jumala tiesi noiden valo-olentojen +toivomukset ja sanoi päivättärelle: "anna sinä, hehkuvainen, suloisin +suudelmasi heleälle lähteelle, että se vielä kirkastuneempana juoksisi +ylös taivonkedoillemme! Maan kukkain sijaan pitää sitä kultakutrisien +enkelien täällä kumarteleman." -- "Entäs tuo jalo ihmepuu?" kysyivät +kauniit enkelit. -- "Se seuraa armasta, siskollista kumppaniansa," +vastasi hyvä Jumala; "_nuo molemmat ovat yksi ijankaikkisesti_." + +Ja päivätär antoi äkisti suuta elokkaasti pulppuavalle puhtaalle +lähteelle, siinä kuin se kuuntelevain kukkain keskellä kertoeli +laulavasta, hohtavasta koivusta. Tulisuudelmasta, helteisestä säteestä +ehtyi lähde; sen haudalle surevana kyykistyi lakastumaton lemmen ruusu. + +Entäs se sorea puu? + +Kun lempivän, siskollisen kumppanin suu on vaiennut, hellä silmä umpeen +mennyt, sen sielu, tuo puun kirkas peili, pois eronnut, niin puun oksat +painuvat mannerta päin ja uhkeista lehdistä lähtee kiiltävä kulta ja +putoilee kyynelhelminä alas. Pitkällisesti vaalenee vihannuus; +pitkällisesti häviää kaikki ilo, sitte kauneus, sitte voima ja vihdoin +elämä. Jalo, päivänpaisteinen ihmepuu on kuollut. + +Suonut minä olisin saattavani kertoa teille vaan satusen; mutta tuo +hyväinen kumppanipari, koivu ja lähde, on todellakin maamme päällä +vieretellyt ihmishahmossa. Sitä keväisen virkeätä, siunattua puuta, +jonka suloisten soitelmain loputtua laulajametsän runotar vaikeni ja +nukkumaan kävi, nimitimme me nimellä _Felix Mendelsohn_, ja se +ihmeellinen lähde oli muuan jalo nainen, jonka ohimoille taiteen +loistava otsaripa kiertyi, lempivä puoliso, hellivä äiti, varhain +valmistuneen kirkastettu sisar ja hartain ystävätär: _Fanny Hensel_. + + + + +ENSIMMÄISEN SATAKIELEN KUOLEMA. + + +Niinä kauvan sitte kadonneina, autuaina aikoina, jolloin maa +paratiisiksi nimitettiin ja yltäkylläisessä, saastuttamattomassa +kauneudessa loisti --, kauneudessa, jota meille vaan hämärät, mutta +hurmaavaiset tarinat kuvailevat --, uiskenteli joutsen viehättävän +järven vesillä. Laskeuva aurinko loi kultasäkeniä vedenkalvolle ja +valeli soman linnun höyheniin huikaisevaa valoa. Mutta silloin +joutsenet osasivat laulaa joikutella; hyvä Jumala oli niille äänen +antanut, täysinäisen, mahtavan, vapisuttavan, ja joutsenen aamu- ja +iltalaulu oli ihastuttava hartausvirsi kaikille luoduille. Ja niin +lauloi sekin loistavin ja upein kaikista joutsenista, josta nyt +kertomaan lähden. Laineet värähtelivät hekumasta, päivä viivytteli +lähtöänsä, kuun kalpeat kasvot kävivät heleämmiksi, jopa tähtiäkin +siellä täällä ilmestyi kuuntelemaan noita sanomattoman hurmaavia ääniä. +Kirkastuneina katselivat kukkain silmät, puut humisivat sydämen +halusta, ja enkelit, joilla siihen aikaan vielä oli tapana joka ilta +loistaen kävellä pitkin paratiisia puhaltelemassa Jumalan henkeä +jokaiseen olentoon, jotta ne saisivat virvoittavaa unta, katsoivat +laulajaan taivaallisen hyvillä silmillä. Se taas vaikeni vähitellen; +ylpeä ilo aaltoili sen rinnassa ja kerskaten se huudahti: "Kenenkäpä +ääni on kauniimpi, ihastuttavampi kuin minun? Minä, minä yksin olen +Jumalan laulun valtakunnassa! Kuka voi minulle vertoja vetää?" -- Tätä +huutoa seurasi syvä hiljaisuus; mutta enkelien silmät synkistyivät ja +heidän valkeat olentonsa kulkivat ohitse niinkuin vienot huokaukset. +Kukat laskivat päänsä alas ja kuiskivat keskenänsä, mielipahoissaan +puut pudistelivat päätänsä. Joutsen, jota raukeat, vaaleat vesiruusut +ympäröitsivät, ei tuota pannut huoliaksensa: se vaan kallisti päänsä ja +nukkui. + +Silloin äkisti ilmaa värähyttivät surumieliset, sanomattoman suloiset +sointeet ja tunkeutuivat kaikkein kukkain unelmiin, mutta varsinkin +syvälle, lainetten levähtävän laulajan rintaan. Hän ei voinut silmiänsä +kohottaa; milloinkaan tuntematon, haikea hekuma painoi väkisin hänen +silmänsä umpeen. Sävelet kävivät kovemmiksi, laulelu voimallisemmaksi, +semmoista ääntä ei joutsen ollut niin milloinkaan kuullut, väliin se +ääni riemahteli halusta heltyneenä, väliin taas vaikerteli vaivasta +vapisevana, niin että kuuntelijan ylpeää sydäntä värisytti. Kuinka +autuaallinen ja kuitenkin tuskallinen tämä yö oli lepoa saamattomalle +lainetten laulukuninkaalle! Mutta ensimmäisessä aamun koitossa +vaikenivat taikasävelet; etsien joutsen katsoi ympärillensä; kukkain +silmät olivat vetistyneinä, linnut ilohuudoilla ylistivät taivahista +yölaulajatarta, vieläpä vanhat puutkin olivat makeain muistelmain +valloissa. Ensi kerran nyt kenenkään kuulematta kaikui joutsenen +huomenlaulu. Siitä tuli suuttumus, tuska, kateus, viha hänen raivoisaan +sydämeensä; hän uida kiiruhti rantaan, kusta kuluneena yönä sointeet +olivat kuuluneet, ja tiedusteli tenhollista laulajatarta. Mutta +turhaan, ei ainoakaan lintu, ei yksikään kukkanen voinut hänelle tietoa +antaa. + +Siinä se sitte huomasi kukoistavan ruusupensaan kirkkaita kastekyyneliä +tihkuvana, "Sanopas minulle, sinä kaunis kukkakuningatar," kysyi se +ruusulta, "oletko sinäkin menneenä yönä nähnyt unta taivaallisen +suloisista sävelistä? Ja tiedätkös, kenen rinnasta se ihmelähde +pulppueli?" -- "Sen tiedän, sen tunnen minä," kuiskutti ruusu ja hehkui +heleämmin: "_satakieli_ se oli, siunatuin, puhtain kaikista +laulajattarista, hän, se sävelmailman säteilevä kuningatar, hän, jota +minä rakastan kuin päivää," -- "Oi, laulanpa minäkin sen ylistystä +sinun kanssasi, ihanainen!" vastasi joutsen, "mutta minun sydämeni +palaa halusta häntä nähdäkseni, häntä suudellakseni; pitäähän kuninkaan +ja kuningattaren rakastaa toisiansa. Oi, ilmoita sinä sulohuulillasi +sille ylhäiselle, että minä häntä rakastan, että tulevana yönä häntä +odotan kristallivesillä, raikkailla laineilla, joille kuu suuta antaa; +siellä hänelle hyvähajuiset mesiruusut vastaan tuoksuvat, siellä hän on +lepäävä kuninkaan kainalossa, ja autuaasti yhdistettyinä sitte meidän +äänemme kaikuvat uneilevalle mailmalle." -- Ruusu painutti herttaista +päätänsä alemmaksi, huoaten: "oi, ett'ei se noudattaisi houkuttelevaa +huutoa, sillä minä aavistan kipua ja pahaa!" + +Ja yöhyt katseli tuhansin loistavin lempisilmin kaikkea ihmeen ihanan +maan lukemattomia viehäkkeitä; joutsen souteli soreampana, +kuninkaallisempana kuin koskaan ennen kullan kiiltävillä vesillä; sen +raivokas rinta kohoeli, mustina ja kamalina säkenöitsivät silmät. +Lämmin tuoksuhenkäys, enkelin hymyily kävi kautta luonnon; silloin +kuului hiljainen siipien suhahdus, ja joutsenen sydämen puoleen painui +satakieli, laulun kuningatar. Kummastuen silmäili kuningas alas häneen: +kuinka yksinkertainen oli se harmaa vaatteus, kuinka pieni ja hento +hänen vartalonsa; mutta silmät kimeltivät kuin kaksi timanttikyyneltä, +tulista hekumaa ja valjua haikeutta taikatavalla sekaisin. Kun nyt +satakieli joutsenta silmäili, ja hiljalleen lentimiänsä liikutellen, +taivaallisella sävelkielellään puhutteli, niin se vanha paha +vihollinen, kateuden nimellinen, jälleen voimallisesti heräsi joutsenen +povessa: hän tarttui pyristeleväiseen ja painoi sen syvälle kylmään +armahtamattomaan veteen. Yksi ainoa sydäntä vihlaiseva uikahdus kuului, +ja hiljaista, kauhean hiljaista oli sitte vienoilla vesillä. + +Kuningattaren kuollut ruumis makasi seuraavana aamuna rannalla, +uskollisen ruusupensaan siimeksessä, ja se oli hajoitellut kaikki +punalehtensä kuolleen päälle ja kuoleman kolkon salaisuuden se +kanssansa hautaan vei. Mutta ylpeän joutsenen luo astui eräs enkeli, +katsoi siihen yksitotisesti ja sanoi: "Sinulta ja sinun suvultasi +olkoon tästä hetkestä aikain laulun jumalallinen lahja pois otettu +ikipäiviksi!" + +Ja enkelin sanat kävivät toteen. Satakielet asuskelevat aina +yksinäisten vetten luona ja laulaen itkevät ensimmäistä armasta +kuningatartansa; joutsenet taas, kauniit kiiltävät lainekuninkaat, +kuulevat joka yö nuo itkuvirret ja uneksivat kadotetusta +paratiisistansa, niinkuin mekin poloiset ihmisen lapset; mutta +ainoastaan kuolinhetkellä täytetään niiden rintain epätietoinen kova +halu: hyvän ijankaikkisen Jumalan hellä siunauksen käsi silloin +kirvoittaa niiden kielen siteet, ja hekumasta hurmaannuksissa ne +hiljaisen elämänsä pois henkäisevät vienoissa, ihmeen suloisissa +sävelissä. + +Ah, niinpä meidänkin haavoista haljenneille, pettyneille sydämillemme +paratiisi aukenee viimmeisenä hädällisenä maan hetkenä: kaikki kahleet +lähtevät, sielu riemahtelee, huikaiseva valonloisto virtaa silmihimme, +taivahiset sävelet tulevat korviimme, väriseväiset huulet koettavat +niitä henkäyksillä tavoitella, noita loihtivia lauluja, -- näin me +menemme kadotettuun, innolla ikävöittyyn onnelaamme; -- ihmiset +puolestaan nimittävät noita viimmeisiä kirkastuksen sointeita +_joutsenlauluksi_. + + + + + + + + +End of Project Gutenberg's Soitannollisia satuja ja jutelmia, by Elise Polko + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK SOITANNOLLISIA SATUJA JA JUTELMIA *** + +***** This file should be named 18870-8.txt or 18870-8.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + http://www.gutenberg.org/1/8/8/7/18870/ + +Produced by Tapio Riikonen + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +http://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at http://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit http://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including checks, online payments and credit card donations. +To donate, please visit: http://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + http://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. |