initial commit of ebook 17674HEADmain

1 files changed, 4631 insertions, 0 deletions

diff --git a/17674-8.txt b/17674-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..d6dc1a7
--- /dev/null
+++ b/17674-8.txt
@@ -0,0 +1,4631 @@
+The Project Gutenberg EBook of Nora, by Henrik Ibsen
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Nora
+       Näytelmä kolmessa näytöksessä
+
+Author: Henrik Ibsen
+
+Release Date: February 4, 2006 [EBook #17674]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK NORA ***
+
+
+
+
+Produced by Matti Järvinen, Tuija Lindholm and Distributed
+Proofreaders Europe.
+
+
+
+
+
+
+NORA.
+
+(ET DUKKEHJEM.)
+
+NÄYTELMÄ KOLMESSA NÄYTÖKSESSÄ
+
+
+Kirjoittanut
+Henrik Ibsen.
+
+
+Suomennos.
+
+
+Ensimmäisen kerran julkaissut
+K. E. Holm 1880.
+
+
+
+
+HENKILÖT.
+
+
+ASIANAJAJA HELMER.
+NORA, hänen vaimonsa.
+TOHTORI RANK.
+ROUVA LINDE.
+ASIANAJAJA KROGSTAD.
+HELMERIN KOLME PIENTÄ LASTA.
+ANNA-MAIJA, Helmerin lapsenpiika.
+SISÄPIIKA samassa talossa.
+KANTAJA.
+
+(Tapaus tapahtuu Helmerin asunnossa.)
+
+
+
+
+Ensimäinen Näytös.
+
+
+_(Soma ja kauniisti vaikkei rikkaasti sisustettu huone. Oikealla
+puolella perällä oleva ovi vie etuhuoneesen; toinen vasemmalla puolella
+perällä oleva vie Helmerin työhuoneesen. Näitten molempien ovien välillä
+on piano. Vasemmalla sivulla on keskellä seinää ovi ja edempänä ikkuna.
+Lähellä ikkunaa on ympyriäinen pöytä nojatuolineen ja pikku sohvaneen.
+Oikean puolisella sivuseinällä, hiukan taempana, on ovi, ja samalla
+seinällä, lähempänä katsojaa, on fajanssiuuni ja sen edessä pari
+nojatuolia ja liekkutuoli. Uunin ja sivuoven välillä on pieni pöytä.
+Seinillä on vaskipiirroksia. Kirjahylly porsliinikaluineen ja muine
+pikku taideteoksineen; pieni kirjakaappi kauniisti sidottuine
+kirjoineen. Mattoja lattialla; tulta uunissa. Talvipäivä.)_
+
+_(Etuhuoneesta kuuluu kellonhelinää; vähän ajan takaa kuullaan, että ovi
+avataan. *Nora* tulee mielissänsä hyräellen huoneesen, hänellä on
+päällystakki yllänsä ja hän kantelee koko joukon paketteja, jotka hän
+panee oikealla puolella olevalle pöydälle. Hän jättää oven etuhuoneesen
+auki ja siellä näkyy *kantaja*, joka kantaa joulukuusta ja koria, minkä
+hän antaa sisäpiijalle, joka oli avannut oven heille.)_
+
+_Nora._ Kätke joulukuusi hyvin, Leena. Lapset eivät saa nähdä sitä
+ennenkuin illalla, kun se on koristettu. _(Kantajalle, ottaessaan
+rahakukkaroa esille.)_ Kuinka paljon --?
+
+_Kantaja._ Viisikymmentä äyriä.
+
+_Nora._ Tuossa on kruunu. Ei, pidä se kokonansa!
+
+_(Kantaja kiittää ja menee. Nora panee oven kiinni. Nora hymyilee
+iloisella mielellä riisuessaan päällystakkinsa.)_
+
+_Nora (ottaa paperi-pussillisen konfehtiä taskustaan ja syö pari
+kappaletta; sitten menee hän varovasti ja kuuntelee miehensä kamarin
+ovella.)_
+
+On, hän on kotona. _(hyräilee taasen mennessään oikealla puolella
+olevalle pöydälle.)_
+
+_Helmer (huoneestaan.)_ Leivolintunenko se visertelee siellä?
+
+_Nora (avatessan muutamia paketteja.)_ Se se on.
+
+_Helmer._ Pikku oravako se siellä häärii?
+
+_Nora._ Juuri se!
+
+_Helmer._ Milloinka orava tuli kotia?
+
+_Nora._ Vast'ikään. _(panee konfehtipussin taskuun ja pyyhkii
+suutansa.)_ Tules tänne, Torvald, niin saat nähdä mitä olen ostanut.
+
+_Helmer._ Äläppäs häiritse. _(vähän ajan perästä; avaa oven ja katsoo
+ulos kynä kädessä.)_ Ostanut, sanot. Noita kaikkia? Onko nyt käpyseni
+käynyt ulkona taasen hukkaamassa rahoja?
+
+_Nora._ Niin, Torvald, voimmehan tänä vuonna todellakin vähän menettää
+rahoja. Onhan tämä ensimäinen joulu, jolloin meidän ei tarvitse säästää.
+
+_Helmer._ Oh, tiedätkö mitä, tuhlata emme voi.
+
+_Nora._ Hiukan, Torvald, hiukan voimme kyllä tuhlata nyt. Eikö niin?
+Pikkuruisen vain. Saathan sinä nyt ison palkan ja tulet ansaitsemaan
+paljon, paljon rahaa.
+
+_Helmer._ Niin, uudelta vuodelta alkaen; mutta koko neljännes vuotta
+kuluu ennenkuin palkka saadaan.
+
+_Nora._ Hui, hai; voimmehan lainata siksi aikaa.
+
+_Helmer._ Nora! _(menee hänen luoksensa ja nipistelee leikitellen häntä
+korvasta.)_ Onko kevytmielisyys nyt ulkona kummittelemassa?
+Olettakaamme, että minä tänäpänä lainaan tuhatta kruunua ja sinä
+tuhlaisit ne jouluviikolla ja minä sitten uuden vuoden aattona saisin
+katonpaanun päähäni ja jäisin siihen paikalle. --
+
+_Nora (sulkee kädellään hänen suunsa.)_ Oh hyi; älä puhu niin ilkeästi.
+
+_Helmer._ Niin, olettakaamme että niin tapahtuisi -- mitäs sitten?
+
+_Nora._ Jos jotakin niin pahaa sattuisi, niin olisipa melkein
+yhdentekevää oliko minulla velkaa vai ei.
+
+_Helmer._ Entäs ne, joilta minä olin lainannut?
+
+_Nora._ Ne? Kukas niistä huolisi! Vento-vieraitahan ne ovat.
+
+_Helmer._ Nora, Nora, sinä olet vaimo! Vaan leikkipuhe sikseen, Nora;
+sinä tiedät, mikä minun ajatukseni on tässä asiassa. Ei velkaa! Eikä
+koskaan lainata! Siihen tulee jotakin ahdistavaa, ja siis myöskin jotain
+epäkaunista siihen kotiin, joka perustetaan lainalle ja velalle. Nyt
+olemme kumpikin miehuullisesti kestäneet aina tähän päivään saakka; ja
+sitä tahdomme myös tehdä sen lyhyen ajan, jona sitä vielä tarvitaan.
+
+_Nora (menee kakluuniinpäin.)_ Niin, niin, niinkuin tahdot, Torvald.
+
+_Helmer (seuraa häntä.)_ No, no; ei pikku laululintunen nyt saa laskea
+siipiänsä lerpalleen. Mitä? Seisooko pikku oravani siinä ja nyrpistelee?
+_(ottaa rahakukkaronsa esille.)_ Nora; mitäs luulet minulla tässä
+olevan?
+
+_Nora (kääntyy ripsaasti.)_ Rahaa!
+
+_Helmer._ He tuossa. _(antaa hänelle muutamia seteleitä.)_ Kyllähän minä
+tiedän että talossa tarvitaan paljonkin joulu-aikaan.
+
+_Nora (lukee rahoja.)_ Kymmenen -- kaksikymmentä -- kolmekymmentä --
+neljäkymmentä! Kiitos, kiitos, Torvald; näillä minä pääsen pitkälle.
+
+_Helmer._ Niin, sen saat todellakin tehdä.
+
+_Nora._ Niin, niin, sen minä kyllä teen. Mutta tules tänne, niin näytän
+sinulle kaikki mitä olen ostanut. Ja kuinka halvalla hinnalla! Kas,
+tässä ovat uudet vaatteet Iivarille -- ja sitten sapeli. Tässä on
+hevonen ja vaskitorvi Bobille. Ja tässä on nukki ja nukensänky Emmylle;
+ne ovat kyllä halpaa tekoa; mutta hän lyö ne kumminkin kohta
+pirstaleiksi. Ja tässä on minulla leninkikangasta ja kaulahuiveja
+piioille; vanhan Anna-Maijan olisi nyt pitänyt saada paljoa enemmän.
+
+_Helmer._ Ja mitä tuossa paketissa on?
+
+_Nora (huutaa.)_ Älä, Torvald, sitä et saa nähdä ennenkuin täniltana!
+
+_Helmer._ Vai niin. Mutta sano nyt minulle, pikku tuhlari, mitäs olet
+aikonut ostaa itsellesi?
+
+_Nora._ Vielä mitä; itsellenikö? Minä en huoli ollenkaan mistään.
+
+_Helmer._ Kylläpä huolit. Sano nyt jotakin mahdollista, jota
+mieluisimmin haluaisit.
+
+_Nora._ En, en todellakaan tiedä mitään. Niin, kuules, Torvald --
+
+_Helmer._ Noh?
+
+_Nora, (hapuilee hänen nappejansa, katsomatta häneen.)_ Jos tahdot antaa
+minulle jotakin, niin voisithan --, sinä voisit --
+
+_Helmer._ No, no; sano suoraan.
+
+_Nora (ripsaasti.)_ Sinä voisit antaa minulle rahaa, Torvald. Ainoastaan
+senverran kuin voit olla ilman; niin minä sitten jonakuna päivänä ostan
+niillä jotakin.
+
+_Helmer._ No mutta, Nora --
+
+_Nora._ Tee se, Torvald-kulta; minä pyydän sitä niin hartaasti sinulta.
+Minä sitten ripustaisin rahat kauniissa kultapaperin kääreessä
+joulukuuseen. Eikös se olisi hauskaa?
+
+_Helmer._ Miksi niitä kutsutaan, jotka aina hukkaavat rahoja?
+
+_Nora._ Niin, niin, tuhlareiksi; sen kyllä tiedän. Vaan tehkäämme
+niinkuin minä sanon, Torvald; niin minä saan aikaa miettiäkseni mitä
+minä enimmin tarvitsen. Eikös se ole sangen järkevätä? Eikös?
+
+_Helmer (hymyillen.)_ On kyllä; se tahtoo sanoa, jos sinä todellakin
+voisit pitää kiinni niistä rahoista, jotka minä sinulle annan, ja
+todellakin ostaisit niillä jotain itsellesi. Vaan ne, arvaan ma, kuluvat
+talouden tarpeihin ja niin moniin muihin turhuuksiin, ja sitten saan
+minä taasen maksaa ulos.
+
+_Nora._ Mutta, Torvald --
+
+_Helmer._ Sitä et voi kieltää, rakas Noraseni. _(panee käsivartensa
+hänen ympärillensä.)_ Lintuseni on suloinen, mutta hän hukkaa sangen
+paljon rahoja. Et usko kuinka kalliiksi miehelle käy semmoisen linnun
+pitäminen!
+
+_Nora._ O hyi, kuinka sinä voitkaan puhua semmoista? Minä, joka
+todellakin säästän minkä suinkin voin.
+
+_Helmer (hymyilee.)_ Kas, siinä puhuit totta. Minkä suinkin *voit*. Vaan
+sinä et ollenkaan voi.
+
+_Nora (hyräilee ja hymyilee mielissänsä.)_ Hm, jospa vain tietäisit,
+Torvald, kuinka paljon kulunkeja meillä leivosilla ja oravilla on.
+
+_Helmer._ Sinä olet kummallinen pikku olento. Aivan isäsi kaltainen.
+Keinoista rahaa ansaitaksesi pidät sinä tarkkaa huolta; vaan heti rahat
+saatuasi ne ikäänkuin sulavat pois käsissäsi; sinä et milloinkaan tiedä
+mihin ne olet menettänyt. No, täytyy tyytyä sinuun semmoisena kuin olet.
+Se on syntyperäistä. Niin, niin, niin, semmoinen vika kulkee perintönä,
+Noraseni.
+
+_Nora._ Ah, minä toivoisin, että olisin perinyt useamman isäni avuista.
+
+_Helmer._ Ja minä en toivoisi sinua toisenlaiseksi, kuin juuri
+semmoiseksi kuin sinä olet, minun sulo, pikku laululeivoseni. Vaan
+kuules; jotain johtuu mieleeni. Sinä näytät niin -- niin -- miksi sitä
+sanoisinkaan? -- niin luulonalaiselta tänään --
+
+_Nora._ Todellako?
+
+_Helmer._ Aivan varmaan. Katsoppas minua suoraan silmiin.
+
+_Nora (katsoo häneen.)_ Noh?
+
+_Helmer (uhkaa sormellansa.)_ Eihän herkkusuu lie ollut liikkeellä
+kaupungilla tänään?
+
+_Nora._ Ei; kuinkas se nyt pisti päähäsi.
+
+_Helmer._ Eikö herkkusuu todellakaan ole pistäytynyt konditorin luona?
+
+_Nora._ En, minä vakuutan sen sinulle, Torvald --
+
+_Helmer._ Eikä maistellut hiukan marjahilloa?
+
+_Nora._ En, en ollenkaan.
+
+_Helmer._ Eikä syönyt yhtä konfehtiakaan tai kahta?
+
+_Nora._ En, Torvald, minä vakuutan sen sinulle toden totta --
+
+_Helmer._ No, no, no; sehän on tietysti pelkkää leikkiä minulta --
+
+_Nora (menee oikeanpuoliselle pöydälle.)_ Eihän minulle voisi juolahtaa
+mieleenkään tehdä vastoin sinun tahtoosi.
+
+_Helmer._ Et, kyllähän minä sen tiedän; ja olethan sinä antanut minulle
+sanasi sen päälle --. _(kääntyen häneen.)_ Noh, pidä sinä pikku
+joulusalaisuutesi omanasi, mun armas Norani. Tulevathan ne kai ilmi
+täniltana kun joulukuusi on sytytetty, arvaan ma.
+
+_Nora._ Oletko muistanut kutsua tohtori Rankia?
+
+_Helmer._ En. Vaan eihän sitä ole tarvis; seuraahan se itsestänsä, että
+hän on illallisella meidän kanssa. Muutoin kutsun minä hänet, kun hän
+tulee tänne aamupuolella. Hyvää viiniä olen minä hankkinut. Nora, et voi
+uskoa, kuinka minä iloitsen illan tulosta.
+
+_Nora._ Niin minäkin. Entäs lapset, mikä riemu niillä on oleva, Torvald!
+
+_Helmer._ Ah, kuinka suloista on ajatella, että olen saanut varman,
+turvallisen paikan; että minulla nyt on riittävät tulot. Eikö niin; sitä
+on suloista ajatella?
+
+_Nora._ Oh, se on eriskummaista!
+
+_Helmer._ Muistatko viime joulua? Kokonaista kolme viikkoa edeltäpäin
+sinä suljit itsesi joka ilta lukittuun huoneesen ja valvoit puoliyötä
+kauemmin tehdäksesi kukkasia joulukuuseen ja kaikkia noita muita
+koristuksia, joilla aioit ihastuttaa meitä. Uh, se oli ikävin aika, jota
+koskaan olen viettänyt.
+
+_Nora._ Silloin ei minulla ensinkään ollut ikävää.
+
+_Helmer (hymyillen.)_ Vaan se oli kumminkin jokseenkin köyhää kaikki,
+Nora.
+
+_Nora._ Oh, aiotko nyt taasen naurella minua siitä. Mitäs minä sille
+mahdoin, että kissa oli tullut sisälle ja repinyt kaikki repaleiksi?
+
+_Helmer._ Et, ethän sinä voinut sille mitään, pikku Nora-rukkaseni.
+Sinulla oli paras tahto ilahuttaa meitä kaikkia, ja se on pää-asia.
+Mutta hyvä on kumminkin, että ahtaat ajat ovat ohitse.
+
+_Nora._ Niin, se on oikein eriskummaista.
+
+_Helmer._ Nyt ei minun huoli istua tässä yksinäni ikävissäni; ja sinun
+ei tarvitse vaivata sulosilmiäsi eikä pieniä, hienoja kätösiäsi --
+
+_Nora (taputtaa käsiänsä.)_ Niin, Torvald, eikö niin, sitä ei enää ole
+tarvis? Oh, kuinka eriskummaisen kaunista on kuulla sitä _(tarttuu hänen
+käsivarteensa.)_ Nyt sanon sinulle, kuinka olen ajatellut, että asetamme
+taloutemme, Torvald. Heti kun joulupyhä on ohitse -- _(etuhuoneen kelloa
+soitetaan.)_ Oh, siellä soittavat. _(siivoaa vähän huonetta.)_ Siellä
+varmaan tulee joku. Sepä oli ikävätä.
+
+_Helmer._ Visiiteillä kävijöille minä en ole kotona; muista se.
+
+_Sisäpiika (ovessa.)_ Rouva, tässä on vieras rouvasihminen --
+
+_Nora._ Anna hänen tulla sisään.
+
+_Sisäpiika (Helmerille.)_ Ja samassa tuli tohtori.
+
+_Helmer._ Menikö hän suoraan minun kamariini?
+
+_Sisäpiika._ Niin, hän meni sinne.
+
+_(Helmer menee kamariinsa. Piika osoittaa Linde-rouvalle joka on
+matkavaatteissaan, tulemaan sisään ja panee oven hänen jälestänsä
+kiinni.)_
+
+_Rouva Linde (ujosti ja hiukan viivytellen.)_ Hyvää päivää, Nora.
+
+_Nora (epävarmaan.)_ Jumal'antakoon --
+
+_Rouva Linde._ Sinä et taida tuntea minua enää.
+
+_Nora._ En; minä en tiedä --; kumminkin, kun minä tunnustelen --
+_(huutaen.)_ Mitä! Kristiina! Sinäkös se todellakin olet?
+
+_Rouva Linde._ Niin, minä se olen.
+
+_Nora._ Kristiina! Ja minä kun en alussa tuntenut sinua! Vaan miten minä
+olisin voinutkaan -- Kuinka sinä olet muuttunut, Kristiina!
+
+_Rouva Linde._ Niin, muuttunut olen kyllä. Yhdeksän -- kymmenen pitkää
+vuotta --
+
+_Nora._ Onko niin pitkä aika jo kulunut siitä kun viimein näimme toinen
+toisemme? Niin, niinpä taitaa olla. Oh, viime kahdeksan vuotta ovat
+olleet onnellista aikaa, usko se. Ja nyt olet siis tullut tähän
+kaupunkiin? Tehnyt pitkän matkan talvisaikaan. Se oli reippaasti tehty.
+
+_Rouva Linde._ Minä tulin höyrylaivalla juuri tän'aamuna.
+
+_Nora._ Huvitellaksesi jouluna, tietysti. Oh, kuinka se on hupaista!
+Niin, huvitellaita, sitä tahdomme oikein. Mutta riisuhan päällystakki
+päältäsi. Eihän sinulla lie kylmä? _(auttaa häntä.)_ Kas niin; nyt
+istumme hauskasti tähän uunin eteen. Ei, käy nojatuoliin tuohon! Tässä
+keinutuolissa tahdon minä istua. _(tarttuu hänen käsiinsä.)_ Niin, no
+nythän sinulla on vanhat kasvosi jälleen; oli ainoastaan ensi tuokiossa
+--. Vähän kalpeammaksi olet kumminkin tullut, Kristiina, -- ja ehkä
+hiukan laihemmaksikin.
+
+_Rouva Linde._ Ja paljon, paljon vanhemmaksi, Nora.
+
+_Nora._ Niin, ehkäpä hiukan vanhemmaksi; pikkuruikkuisen vain; ei
+ollenkaan paljon. _(keskeyttää äkkiä puhettansa, vakaasti.)_ No, mutta
+minua hupsua kun istun tässä ja lavertelen! Armas Kristiina-kulta,
+voitko antaa minulle anteeksi?
+
+_Rouva Linde._ Mitäs tarkoitat, Nora?
+
+_Nora (hiljaan.)_ Kristiina-raukka, olethan tullut leskeksi.
+
+_Rouva Linde._ Niin, kolme vuotta takaperin.
+
+_Nora._ Oh, tiesinhän minä sen; luinhan minä sen sanomissa. Oi,
+Kristiina, usko minua, minä aioin monta kertaa kirjoittaa sinulle siihen
+aikaan; vaan yhä lykkäsin minä sen toistaiseksi ja yhä tuli sille
+jotakin estettä.
+
+_Rouva Linde._ Armas Nora, sen minä käsitän aivan hyvin.
+
+_Nora._ Ei, se oli pahasti minulta, Kristiina. Voi, sinua raukkaa, mitä
+kaikkea oletkin saanut kokea. -- Ja eihän hän jättänyt sinulle mitään,
+millä elää?
+
+_Rouva Linde._ Ei.
+
+_Nora._ Eikä yhtään lasta?
+
+_Rouva Linde._ Ei.
+
+_Nora._ Ei mitään siis?
+
+_Rouva Linde._ Eipä suruakaan eikä kaipausta, joka mieltä kalvaisi.
+
+_Nora (katsoo uskomattomana häneen.)_ Mutta, Kristiina, kuinka se voi
+olla mahdollista?
+
+_Rouva Linde. (hymyilee suruisesti ja silittää hänen hiuksiansa.)_ Niin,
+semmoista tapahtuu toisinaan, Nora.
+
+_Nora._ Niin peräti yksinäsi. Kuinka se mahtaa olla kauhean raskasta
+sinulle. Minulla on kolme kaunista lasta. Niin, nyt et saa heitä nähdä,
+sillä he ovat ulkona piijan kanssa. Vaan kerro minulle nyt kaikki --
+
+_Rouva Linde._ Ei, ei, ei, kerro mieluummin sinä.
+
+_Nora._ Ei, alota sinä. Tänään en tahdo olla itsekäs. Tänään tahdon
+ajatella vain sinun asioitasi. Vaan yhden asian sanon sinulle kumminkin.
+Tiedätkös, mikä suuri onni on kohdannut meitä näinä päivinä?
+
+_Rouva Linde._ En. Mikä se on?
+
+_Nora._ Ajatteleppas, mieheni on tullut tirehtöriksi osakepankkiin!
+
+_Rouva Linde._ Miehesikö? No, mikä onni --!
+
+_Nora._ Niin, sanomaton! Elää asianajajana, sehän on niin epävarmaa,
+varsinkin kun et tahdo tietää muista asioista kuin semmoisista, jotka
+ovat kunnollisia ja kauniita. Ja sitä Torvald tietysti ei ole koskaan
+tahtonut; ja siinä olen minä aivan yhtä mieltä hänen kanssaan. Oh,
+ymmärräthän, että me olemme iloiset! Hän alkaa tointansa pankissa jo
+uudesta vuodesta, ja silloin saa hän suuren palkan ja paljon
+prosentteja. Tästälähin saatamme elää peräti toisin kuin ennen -- aivan
+niin kuin tahdomme. Oi, Kristiina, kuinka minä tunnen itseni keveäksi ja
+onnelliseksi! Niin, ompa kumminkin hauskaa, kun on oikein paljon rahoja
+eikä ollenkaan huolia. Eikö niin?
+
+_Rouva Linde._ Niin, ainakin mahtaa olla hauskaa, kun saa mikä on
+tarpeellisinta.
+
+_Nora._ Ei, ei ainoastaan tarpeellisinta, vaan oikein, oikein paljon
+rahoja!
+
+_Rouva Linde (hymyilee.)_ Nora, Nora, etkö vieläkään ole tullut
+järkeväksi? Koulussa ollessasi olit aika tuhlari.
+
+_Nora (hymyy hiljaan.)_ Niin, siksi Torvald sanoo minua vieläkin.
+_(uhkaa sormellaan.)_ Vaan "Nora, Nora" ei ole niin hupsu kuin luulette.
+-- Oh, me emme todellakaan ole olleet semmoisissa varoissa, että minä
+olisin voinut tuhlata. Meidän on täytynyt tehdä työtä kumpaisenkin.
+
+_Rouva Linde._ Sinunkin?
+
+_Nora._ Niin, vähäpätöisiä töitä, käsitöitä, virkkaamista ja
+korko-ompelusta ja muuta semmoista; _(huolimattomasti)_ ja muita töitä
+myöskin. Tiedäthän, että Torvald otti eron virkakunnasta kun menimme
+naimisiin? Siinä ei ollut toivoa päästä korkeampaan virkaan hänen
+virastossaan, ja täytyihän hänen nyt ansaita enemmän rahaa kuin ennen.
+Vaan ensi vuonna teki hän yli voimiensa työtä aivan kauheasti. Hänen
+täytyi hakea kaikenlaisia sivutuloja, senhän voit arvata, ja tehdä työtä
+yöt, päivät. Mutta sitä hän ei kestänyt ja niin tuli hän kuoleman
+sairaaksi. Silloin sanoivat lääkärit aivan välttämättömäksi, että hänen
+piti päästä etelämaille.
+
+_Rouva Linde_, Niin, olittehan koko vuosikauden Italiassa?
+
+_Nora._ Olimme. Ei ollut helppoa päästä liikkeelle, sen voit arvata,
+Iivar oli juuri syntynyt silloin. Mutta lähteä meidän tietysti täytyi.
+Oh, se oli eriskummaisen kaunis matka. Ja se pelasti Torvaldin hengen.
+Mutta se maksoi hirveän paljon rahaa, Kristiina.
+
+_Rouva Linde._ Sen saatan kyllä arvata.
+
+_Nora._ Kaksitoista sataa specie-riksiä se maksoi. Neljätuhatta
+kahdeksan sataa kruunua. Se on iso summa se.
+
+_Rouva Linde._ Niin, vaan semmoisissa tiloissa on ainakin suuri onni,
+kun rahoja on olemassa.
+
+_Nora._ Niin, tahdon sanoa sen sinulle, me saimme rahat isältä.
+
+_Rouva Linde._ Vai häneltä. Se oli juuri siihen aikaan kun isäsi kuoli,
+jos oikein muistan.
+
+_Nora._ Niin, Kristiina, se oli juuri siihen aikaan. Ja ajatteles sitä,
+minä en voinut lähteä hänen luoksensa hoitamaan häntä. Minä kävin täällä
+joka päivä odotellen pikku Iivarin syntymistä. Ja lisäksi oli minulla
+kuolemantaudissa oleva Torvald-raukkani hoidettavana. Armas, kiltti
+isäni! Minä en enää saanut nähdä häntä, Kristiina. Oi, se on raskainta
+mitä olen kokenut sittepäivin kun naiduksi tulin.
+
+_Rouva Linde._ Tiedän sinun rakastaneesi häntä paljon. Vaan sitten
+läksitten Italiaan?
+
+_Nora._ Niin; olihan meillä rahat; ja lääkärit kiiruhtivat matkaamme.
+Niin läksimme kuukautta myöhemmin.
+
+_Rouva Linde._ Ja miehesi tuli aivan terveenä takaisin.
+
+_Nora._ Terveenä kuin tervakanto.
+
+_Rouva Linde._ Mutta -- tohtori?
+
+_Nora._ Kuinka?
+
+_Rouva Linde._ Olipa minusta kuin piika olisi sanonut tohtoriksi sitä
+herraa, joka tuli tänne samalla kertaa kuin minäkin.
+
+_Nora._ Niin, se oli tohtori Rank; vaan hän ei käy täällä sairasta
+katsomassa; hän on meidän lähin ystävämme ja pistäytyy täällä ainakin
+kerta päivässä. Ei, Torvald ei ole ollut hetkeäkään sairaana sen
+koommin. Ja lapset ovat terveinä ja raittiina ja minä myös. _(Kavahtaa
+ylös ja taputtaa käsiänsä.)_ Voi kuitenkin, Kristiina, ompa toki
+eriskummaisen hauskaa elää ja olla onnellisena! -- -- Oh, mutta ompa
+kumminkin pahasti minulta tehty; -- minä vain puhun omista asioistani.
+_(Käy jalkajakulle istumaan aivan rouva Linden lähelle ja panee
+käsivartensa hänen polvillensa.)_ Oi, älä suutu minuun! -- Sano minulle,
+onko todellakin totta, ettet sinä rakastanut miestäsi? Miksikä hänen
+sitten otit!
+
+_Rouva Linde._ Äitini eli vielä; ja hän makasi vuoteen omana sairaana ja
+tarvitsi apua. Olipa vielä kaksi nuorempaa veljeä minulla hoidettavana.
+Minusta ei olisi ollut oikein tehty hyljätä hänen tarjoustaan.
+
+_Nora._ Ei, ei, sinä saatat olla oikeassa. Hän oli siis rikas siihen
+aikaan?
+
+_Rouva Linde._ Hän oli hyvin hyvissä varoissa, luulenma. Mutta ne oli
+epävarmoja toimia. Hänen kuoltuansa meni kaikki kumoon ja siinä ei
+jäänyt mitään jäljelle.
+
+_Nora._ Entäs sitten --?
+
+_Rouva Linde._ Niin, sitten olen minä hankkinut elatustani pitämällä
+pikku kauppaa ja pikkulasten koulua ja mitä milloinkin on ollut tarjona.
+Kolme viimeksi kulunutta vuotta ovat olleet minulle kuin yksi ainoa
+pitkä työpäivä eikä lepoa ollenkaan. Nyt se on päättynyt, Nora.
+Äiti-raukkani ei enää tarvitse minua, sillä hän on muuttanut manalaan.
+Eikä pojatkaan; ne ovat saaneet paikan ja voivat nyt elättää itseänsä.
+
+_Nora._ Kuinka se mahtaa tuntua helpolta sinusta --
+
+_Rouva Linde._ Eipäs niinkään; ainoastaan sanomattoman tyhjältä. Ei ole
+enää ketään, jonka vuoksi eläisin. _(Nousee levotonna.)_ Sen tähden en
+enää kärsinyt olla tuossa syrjäisessä pikku kaupungissa. Täällä kai
+mahtanee olla helpompi löytää jotakin, joka voi antaa työtä tarpeeksi
+asti ja kiinnittää ajatukseni. Jos vain olisin niin onnellinen, että
+saisin vakinaisen paikan, jotakin konttorityötä --
+
+_Nora._ Mutta, Kristiina, se on niin kauhean rasittavaa; ja sinä näytät
+jo niin rasittuneelta edeltäpäin. Olisi paljoa parempi sinulle, jos
+voisit lähteä johonkin kylpypaikkaan.
+
+_Rouva Linde (menee ikkunalle.)_ Minulla ei ole isää, joka voisi
+lahjoittaa minulle matkarahat, Nora.
+
+_Nora (nousee ylös.)_ Oh, älä suutu minuun.
+
+_Rouva Linde (kääntyy häneen.)_ Nora-kulta, älä sinä suutu minuun. Sepä
+se on pahinta minun tilassani, että se synnyttää niin paljon
+mielikarvautta. Ei ole ketään, jonka puolesta työtä tekisit; ja
+kumminkin on pakko ottaa vaari kaikesta. Täytyyhän sitä elää; ja niin
+muutut itsekkääksi. Kun sinä kerroit minulle kuinka onnellisesti teidän
+tilanne oli parantunut -- voitko uskoa sitä? -- minä en iloinnut siitä
+niin paljon sinun puolestasi, kuin omasta puolestani.
+
+_Nora._ Kuinka niin? Oh, minä ymmärrän. Sinä arvelet, että Torvald ehkä
+voisi tehdä jotakin sinun eduksesi.
+
+_Rouva Linde._ Niin, sitä minä ajattelin.
+
+_Nora._ Ja sen hän tekeekin, Kristiina. Jätä se asia minun huolekseni;
+minä panen asian alkuun niin hienosti, niin hienosti, -- keksin jotakin
+rakkahaista, joka on oikein mieliksi hänelle. Oh, minä tahdon niin
+sydämmellisen kernaasti olla sinulle avullisna.
+
+_Rouva Linde._ Kuinka kauniisti on sinulta tehty, Nora, että niin
+harrastat minun asiatani, -- kahta kauniimmasti sinulta, joka itse niin
+vähän tunnet elämän tuskaa ja vaivaa.
+
+_Nora._ Minä --? Minäkös niin vähän tuntisin --?
+
+_Rouva Linde (hymyillen.)_ No, Herran nimessä, nuo vähäiset käsityöt ja
+muut semmoiset. -- Sinä olet lapsi, Nora.
+
+_Nora (keikahuttaa päätänsä ja astuu yli lattian.)_ Sitäpä ei sinun
+pitäisi sanoa noin suurennellen.
+
+_Rouva Linde._ Vai niin?
+
+_Nora._ Sinä olet niinkuin nuo muut. Te luulette kaikki, ettei minusta
+ole mihinkään oikein vakavaan --
+
+_Rouva Linde._ No, no --
+
+_Nora._ -- etten ole kokenut mitään tässä matoisessa maailmassa.
+
+_Rouva Linde._ Armas Nora, vastahan sinä kerroit minulle kaikki
+vastuksesi.
+
+_Nora._ Pyh, -- noita vähäpätöisiä! _(hiljaan)._ Minä en ole puhunut
+sinulle siitä suuresta asiasta.
+
+_Rouva Linde._ Mikä suuri asia? Mitäs tarkoitat.
+
+_Nora._ Sinä ylenkatsot minua peräti, Kristiina; vaan sitä sinun ei
+pitäisi tehdä. Olet kai ylpeä siitä, ettäs niin raskaasti ja kauvan olet
+tehnyt työtä äitisi puolesta.
+
+_Rouva Linde._ Minä kyllä en ylenkatso ketään. Vaan se on totta: minä
+olen sekä ylpeä että iloinen, kun ajattelen, että minulle oli suotu
+tehdä äitini loppuijän senkin verran huolettomaksi.
+
+_Nora._ Ja olet myös ylpeä, kun ajattelet, mitä olet tehnyt veljiesi
+eduksi.
+
+_Rouva Linde._ Siihen, näyttää minusta, on minulla syytä.
+
+_Nora._ Niin minustakin. Mutta nyt saat kuulla jotakin, Kristiina.
+Minullakin on jotain, josta saatan olla ylpeä ja iloinen.
+
+_Rouva Linde._ Sitä en epäile. Vaan mitä sinä tarkoitat?
+
+_Nora._ Puhu hiljaan. Ajatteles, jos Torvald kuulisi sen! Sitä hänen ei
+pidä saada millään muotoa --; sitä älköön kukaan saako tietää,
+Kristiina; ei kukaan paitse sinua.
+
+_Rouva Linde._ Mutta mikä se sitten on?
+
+_Nora._ Istu tähän _(vetää hänet luoksensa sohvalle istumaan.)_
+Tiedätkös -- minullakin on jotain, josta olen ylpeä ja iloinen. Minä se
+olen, joka olen pelastanut Torvaldin kuolemasta.
+
+_Rouva Linde._ Pelastanut --? Millä tavoin pelastanut?
+
+_Nora._ Kerroinhan minä sinulle matkastamme Italiaan. Torvald ei olisi
+voinut jäädä eloon, jos hän ei olisi päässyt sinne --
+
+_Rouva Linde._ No niin; isäsi antoi teille rahat, jotka siihen
+tarvittiin --
+
+_Nora (hymyilee.)_ Niin, -- sitä luulevat sekä Torvald että kaikki muut;
+mutta --
+
+_Rouva Linde._ Mutta --?
+
+_Nora._ Pappa ei antanut meille äyriäkään. Minä se olin, joka rahat
+hankin.
+
+_Rouva Linde._ Sinäkö? koko tuon ison summan?
+
+_Nora._ Kaksitoista sataa specieriksiä. Neljä tuhatta kahdeksan sataa
+kruunua. Mitäs siihen sanot?
+
+_Rouva Linde._ Mutta, Nora, kuinka se oli mahdollista? Olitko voittanut
+arpajaisissa?
+
+_Nora (halveksien.)_ Arpajaisissa? _(puhaltaa.)_ Mitäs vaikeata siinä
+silloin olisi ollutkaan?
+
+_Rouva Linde._ Mutta mistä sinä sitten otit ne?
+
+_Nora (hyräilee ja hymyilee salakähmää.)_ Hm; tra la, la, la!
+
+_Rouva Linde._ Sillä lainatahan et niitä voinut.
+
+_Nora._ Vai niin? Miksikä ei sitä?
+
+_Rouva Linde._ Ei, eihän vaimo voi lainata ilman miehensä suostumusta.
+
+_Nora (keikahuttaa päätänsä.)_ Oh, kun on semmoinen vaimo, jolla on
+hiukan kykyä toimeliaisuuteen, -- vaimo, joka ymmärtää menetellä hiukan
+älykkäästi, niin --
+
+_Rouva Linde._ Mutta, Nora, minä en ollenkaan ymmärrä --
+
+_Nora._ Sitä sinun ei tarvitsekkaan. Kuka on sanonut minun _lainanneeni_
+rahat. Olenhan minä voinut saada ne toisella tavoin _(heittäytyy
+nojautumaan sohvaan.)_ Olenhan voinut saada ne toiselta tai toiselta
+ihailijoistani. Kun on sen verran viehättävät kasvot kuin minulla --
+
+_Rouva Linde._ Sinä olet hupakko.
+
+_Nora._ Nyt olet varmaankin sanomattoman utelias, Kristiina.
+
+_Rouva Linde._ Kuuleppas nyt, Nora-kulta, -- etköhän siinä asiassa lie
+toiminut ajattelemattomasti.
+
+_Nora (käy jälleen suoraan istumaan.)_ Onko ajattelematonta pelastaa
+miehensä henkeä?
+
+_Rouva Linde._ Minusta nähden se on ajattelematonta, että sinä hänen
+tietämättänsä --
+
+_Nora._ Vaan eihän hänen sopinut saada mitään tietää! Herra Jumala,
+etkös sitä voi käsittää? Hänen ei sopinut edes saada tietää, kuinka
+vaarallinen hänen laitansa olikaan. Minun tykö lääkärit tulivat ja
+sanoivat, että hänen henkensä oli vaarassa; ett'ei mikään muu voinut
+auttaa häntä kuin olo etelämailla. Luuletkos, etten minä alussa kokenut
+maanittelemalla päästä aikeeni perille? Minä sanoin hänelle, kuinka
+hauskaa olisi minulle päästä matkustamaan ulkomaille niinkuin muut
+nuoret vaimot; minä sekä itkin että rukoilin; minä pyysin häntä
+johtamaan mieleensä missä tilassa minä olin, ja että hänen tulisi olla
+kiltti ja suostua pyyntööni; ja sitten ehdottelin minä, että hän voisi
+ottaa lainan. Mutta silloin oli hän vähällä suuttua, Kristiina. Hän
+sanoi minua kevytmieliseksi, ja että hänen velvollisuutensa aviomiehenä
+oli vastustella minun elkiäni ja oikkujani -- joksi hän muistaakseni
+nimitti sitä. Niin, niin, ajattelin minä, pelastettava sinä kumminkin
+olet; ja silloin ryhdyin minä toimiin --
+
+_Rouva Linde._ Ja eikö miehesi saanut isältäsi tietää, ett'eivät rahat
+tulleetkaan häneltä?
+
+_Nora._ Ei, ei koskaan. Pappa kuoli juuri niinä päivinä. Olin aikonut
+saada häntä osalliseksi salaisuuteeni ja pyytää häntä olla mitään
+ilmoittamatta. Vaan kun hän makasi niin sairaana --. Sen parempi, sitä
+ei ollutkaan tarpeen.
+
+_Rouva Linde._ Ja etkös sittemmin koskaan ole uskonut asiata miehellesi?
+
+_Nora._ Ei, Jumala varjelkoon, kuinka sinä voit semmoista ajatella? Hän,
+joka on niin ankara siinä asiassa. Ja sitä paitsi -- Torvald, miehen
+itsetunnollaan, -- kuinka tuskallista ja nöyryttävää hänen olisi tietää,
+että hänen on jostakin kiittäminen minua. Se rikkoisi peräti meidän
+välimme; meidän kaunis, onnellinen kotimme muuttuisi toisenlaiseksi kuin
+se nyt on.
+
+_Rouva Linde._ Etkös milloinkaan aio sanoa sitä hänelle?
+
+_Nora (mietiskellen, puoleksi hymyillen)._ Niin -- joskus kenties; --
+monen vuoden perästä, kun en enää ole niin kaunis kuin nyt. Älä naura
+sille! Minä tarkoitan tietysti: kun Torvald ei enää huoli minusta niin
+paljon kuin nyt; kun häntä ei enää huvita, että minä tanssin hänen
+edessään ja pukeun valepukuun ja deklamoitsen. Silloin voisi olla hyvä,
+että on jotakin takavarana -- _(keskeyttäen)_ Lipi lapi! Se aika ei tule
+koskaan. -- Noh, mitäs nyt sanot minun suuresta salaisuudestani,
+Kristiina? Enkö minäkin kelpaa johonkin? -- Muutoin voit uskoa, että se
+asia on saattanut minulle murhetta. Ei ole todellakaan, ollut helppoa
+minulle täyttää sitoumuksiani oikeaan aikaan. Tahdon sanoa sinulle, että
+asioimismaailmassa on jotakin, jota sanotaan kvarttalikoroksi, ja
+jotakin, jota kutsutaan maksunsuoritukseksi; ja niitä on aina niin
+kauhean vaikeaa saada suoritetuksi. Siis on minun näet täytynyt
+säästellä siellä sekä täällä, missä olen voinut. Taloudenrahoista en
+voinut panna mitään syrjään, sillä Torvaldin piti elää hyvin. Lasten
+minä en voinut antaa käydä huonoissa vaatteissa; minkä minä sain heitä
+varten, sen katsoin velvollisuudekseni käyttää kaikki. Ne suloiset,
+armaat pienokaiseni!
+
+_Rouva Linde._ Niin täytyi sinun siis supistaa omia tarpeitasi,
+Noraraukka?
+
+_Nora._ Tietysti. Minuahan se asia lähimmästi koskikin. Joka kerta kun
+Torvald antoi minulle rahaa uusiin vaatteihin ja muuhun semmoiseen,
+käytin minä ainoastaan puolet niistä; ostin aina huonointa ja halvinta
+laatua. Onneksi kaikki soristaa minua niin hyvin, ettei Torvald
+huomannut sitä. Mutta usein se tuntui minusta kyllä raskaalta,
+Kristiina, sillä ompa kumminkin hauskaa käydä hienoissa vaatteissa. Eikö
+niin?
+
+_Rouva Linde._ On mar kyllä.
+
+_Nora._ No, onpa minulla ollut vielä muitakin tulolähteitä. Viime
+talvena oli minulla onni saada koko kasan puhtaaksi kirjoitettavia. Niin
+suljin minä itseni kamariin ja kirjoitin joka ilta myöhään yöhön asti.
+Ah, minä olin usein uupua väsymyksestä. Mutta sanomattoman hauskaa oli
+kumminkin istua sillä tavoin työn ääressä ja ansaita rahaa. Oli melkein
+kuin olisin ollut mies.
+
+_Rouva Linde._ Vaan kuinka paljon olet sinä nyt sillä tavoin voinut
+suorittaa velastasi?
+
+_Nora._ Niin, sitä en saata niin tarkoilleen sanoa. Semmoisista asioista
+on, näet, hyvin vaikeata pitää lukua. Tiedän vain, että olen maksanut
+kaikki, mitä suinkin olen voinut saada kokoon haalituksi. Useinkaan en
+ole tietänyt mikä neuvoksi. _(hymyilee)._ Silloin istuin tässä ja
+luulettelihen, että joku vanha, rikas herra oli rakastunut minuun.
+
+_Rouva Linde._ Mitä! Mikä herra?
+
+_Nora._ Oi, loruja! -- että hän nyt oli kuollut ja kun hänen
+testamenttinsa avattiin, niin siinä seisoi suurilla kirjaimilla: "Kaikki
+minun rahani ovat heti maksettavat rakastettavalle rouva Nora
+Helmerille".
+
+_Rouva Linde._ Mutta armas Nora, -- mikä herra se oli?
+
+_Nora._ Herrainen aika, etkös voi sitä ymmärtää? Ei semmoista vanhaa
+herraa ollenkaan ollut olemassa; se oli vain mielikuvitus, jota minä
+tässä istuissani aina kuvailin mielessäni, kun en tietänyt mitään neuvoa
+mistä saada rahoja. Vaan yhdentekevää se onkin; tuo vanha, ikävä herra
+saa minun puolestani jäädä sinne missä hän on; minä en huoli hänestä
+enkä hänen testamentistaan, sillä nyt olen minä huoleton. _(kavahtaa
+ylös)._ Voi, kuinka hauskaa ajatella sitä, Kristiina. Huoleton! Voida
+olla huoletonna, aivan huoletonna; voida leikkiä ja kuperrella lasten
+kanssa; voida pitää taloa kauniina ja sievänä, kaikki niinkuin Torvald
+rakastaa sitä! Ja ajatteles, sitten tulee kohta kevät kauniine
+ilmoinensa. Niin pääsemme ehkä matkustamaan vähäisen. Minä ehkä saanen
+nähdä merta taasen. Niin, niin, onpa oikein eriskummaista elää ja olla
+onnellisena!
+
+_(Etuhuoneen kello soi.)_
+
+_Rouva Linde (nousee ylös)._ Soitetaan; ehkä lienee parasta, että minä
+menen.
+
+_Nora._ Ei, istu sinä; ei tänne tule ketään; se on varmaan Torvaldille
+--
+
+_Sisäpiika (etuhuoneen ovessa)._ Pyydän anteeksi, rouva, -- täällä on
+herra, joka tahtoo puhutella asianajajata.
+
+_Nora._ Pankkitirehtöriä kai tarkoitat.
+
+_Sisäpiika._ Niin, pankkitirehtöriä; mutta minä en tietänyt -- kun
+tohtori on siellä sisällä.
+
+_Nora._ Kuka se herra on?
+
+_Asianajaja Krogstad (etuhuoneen ovessa)._ Minä se olen, rouva.
+
+_Rouva Linde (säpsähtää, hämmästyy ja kääntyy ikkunaanpäin)._
+
+_Nora (ottaa askeleen häntä vastaan, ällistyneenä, puoliääneen)_ Tekö?
+Mitä se tietää? Mistä asiasta te tahdotte puhua mieheni kanssa?
+
+_Krogstad._ Pankkiasioista -- tavallansa. Minulla on vähäinen paikka
+Osakepankissa, ja teidän miehenne tulee nyt meidän päälliköksi, kuulin
+ma --
+
+_Nora._ Se on siis --
+
+_Krogstad._ Pelkkiä kuivia asioita, rouvani; ei mitään muuta.
+
+_Nora._ No, tahdotteko olla hyvä ja mennä sisään konttorinovesta.
+
+_(tervehtii huolimattomasti pannessaan etuhuoneen ovea kiinni; menee
+sitten ja katsoo kuinka uunissa palaa)._
+
+_Rouva Linde._ Nora, -- kuka se mies oli?
+
+_Nora._ Oli eräs asianajaja Krogstad.
+
+_Rouva Linde._ Se oli siis todellakin hän.
+
+_Nora._ Tunnetko häntä?
+
+_Rouva Linde._ Olen tuntenut häntä -- vuosikausia sitten. Hän oli yhteen
+aikaan asianajajana meidän seuduilla.
+
+_Nora._ Niin, se on totta se.
+
+_Rouva Linde._ Kuinka hän oli muuttunut.
+
+_Nora._ Hänellä on ollut hyvin onneton avioelämä.
+
+_Rouva Linde._ Onhan hän nyt leski?
+
+_Nora._ Monen lapsen kanssa. Kas niin; nyt se palaa. _(panee uunin oven
+kiinni ja siirtää liekkutuolin vähän syrjään)._
+
+_Rouva Linde._ Hänellä sanotaan olevan monenlaisia asioita toimena?
+
+_Nora._ Vai niin? Saattaa olla; minä en ollenkaan tiedä --. Mutta
+älkäämme ajatelko asioita, ne ovat niin ikäviä.
+
+_(Tohtori Rank tulee Helmerin kamarista)._
+
+_Tohtori Rank (vielä ovessa.)_ Ei, ei; minä en tahdo häiritä; menen
+mieluummin hetkeksi vaimosi luokse. _(sulkee oven ja huomaa
+Linde-rouvan)._ Oh; suokaa anteeksi; minä häiritsen näenmä täälläkin.
+
+_Nora._ Ei, ei suinkaan. _(esittää.)_ Tohtori Rank. Rouva Linde.
+
+_Rank._ No mutta. Nimi, jota usein kuulee tässä talossa. Minä luulenma
+menin rouvan ohitse rappusilla tullessani.
+
+_Rouva Linde._ Niin; minä astun hyvin hitaasti rappusia ylös, minä en
+oikein kärsi sitä.
+
+_Rank._ Aha, hiukan turmeltunut sisusvärkki.
+
+_Rouva Linde._ Oikeastaan liika työn vaivaus.
+
+_Rank._ Eikö muuta? Siis olette kai tulleet kaupunkiin levätäksenne
+kaikissa noissa pidoissa?
+
+_Rouva Linde._ Olen tullut tänne työtä hakeakseni.
+
+_Rank._ Onko se niin hyvä keino liika työn vaivausta vastaan?
+
+_Rouva Linde._ Täytyy elää, herra tohtori.
+
+_Rank._ Niin, yleinen mielipidehän se on, että se on niin välttämätöntä.
+
+_Nora._ Oh, tiedättekö mitä, tohtori Rank, -- tekin tahdotte mielellänne
+elää.
+
+_Rank._ Sitä maarian tahdonkin. Niin kurja kuin olenkin, tahdon
+kumminkin kernaasti kärsiä piinaa niinkauvan kuin suinkin. Kaikki minun
+hoidettavani ovat yhtäläiset. Ja sama on laita niittenkin, jotka
+siveyden puolesta ovat sairaita. Juuri tällä hetkellä on semmoinen
+siveyden puolesta sairastava hospitaalin jäsen tuolla Helmerin luona.
+
+_Rouva Linde (hilliten tuntoansa)._ Ah!
+
+_Nora._ Ketä te tarkoitatte?
+
+_Rank._ Oh, onhan muuan asianajaja Krogstad mies, jota te ette ollenkaan
+tunne. Hän on turmeltunut sydämmensä juurista, rouva. Mutta itse rupesi
+hän lavertelemaan, kuni jostakin tärkeän tähdellisestä asiasta, että
+hänen pitää _elää_.
+
+_Nora._ Vai niin? Mitä asiaa hänellä oli Torvaldille?
+
+_Rank._ En todellakaan tiedä; kuulin vain, että oli jotain
+Osakepankista.
+
+_Nora._ En tietänyt että Krog--, että tuolla asianajaja Krogstadilla oli
+mitään tekemistä Osakepankin kanssa.
+
+_Rank._ Niin, hän on saanut jonku paikan siellä. _(Linde-rouvalle.)_ En
+tiedä, onko teidänkin paikkakunnalla semmoisia ihmisiä, jotka juoksevat
+läähättäen ympäri päästäksensä siveellisen mätäisyyden perille ja sitten
+saadaksensa asianomaisen asetetuksi tarkastusta varten toiseen tai
+toiseen edulliseen asemaan. Terveet tyytykööt kauniisti siihen, että
+saavat seisoa ulkopuolella.
+
+_Rouva Linde._ Sairaatpa ne kumminkin enimmin tarvitsevat tulla
+sisäänsuljetuiksi.
+
+_Rank. (kohottaen olkapäitään.)_ Niin, siinä se temppu onkin. Se
+katsantotapa se tekee yhteiskunnan sairashuoneeksi.
+
+_Nora. (Omissa ajatuksissaan, purskahtaa nauruun ja taputtelee
+käsiänsä.)_
+
+_Rank._ Miksi nauratte sille? Tiedättekö oikein, mitä yhteiskunta on?
+
+_Nora._ Mitä huolin minä tuosta ikävästä yhteiskunnasta? Minä nauroin
+peräti toiselle asialle -- sanomattoman hauskalle. -- Sanokaa minulle,
+tohtori Rank -- kaikki, joilla on virkoja osakepankissa, tulevat siis
+nyt Torvaldin käskyn-alaisiksi?
+
+_Rank._ _Sekö_ se mielestänne on niin sanomattoman hauskaa?
+
+_Nora (hymyilee ja hyräilee.)_ Olkoon se minun asiani! Olkoon se minun
+asiani! _(kävelee lattialla.)_ Niin, onpa oikein sanomattoman hauska
+ajatella, että me -- että Torvald on saanut niin paljon
+vaikutusvoimaaniin moneen mieheen. _(ottaa pussin taskusta.)_ Tohtori
+Rank, suvaitsetteko pikku konfehdin?
+
+_Rank._ Kas, kas konfehteja. Minä luulin sitä kielletyksi tavaraksi
+täällä.
+
+_Nora._ Niin, mutta nämä on Kristiina antanut minulle.
+
+_Rouva Linde._ Kuinka? Minä --?
+
+_Nora._ No, no, no; älä hämmästy. Ethän sinä voinut tietää Torvaldin
+kieltäneen niitä. Tahdon sanoa sinulle, että hän pelkää minun
+hampaitteni turmeltuvan niiden kautta. Mutta pyh, -- olkoon menneeksi
+tällä kertaa --! Eikö niin, tohtori Rank? Olkaa niin hyvä! _(pistää
+konfehdin hänen suuhunsa.)_ Ja sinä myös, Kristiina. Ja minun tulee myös
+saada yksi; pikkarainen vain -- tai korkeintaan kaksi. _(kävelee
+taasen.)_ No, nyt olen minä oikein sanomattoman onnellinen. Nyt löytyy
+yksi ainoa asia maailmassa, jota minun niin sanomattomasti tekisi
+mieleni.
+
+_Rank._ No? Ja mikä se on?
+
+_Nora._ Onpa jotain, jota minun niin sanomattomasti tekisi mieleni sanoa
+niin että Torvald sen kuulisi.
+
+_Rank._ Ja miksi ette siis voi sanoa sitä?
+
+_Nora._ En, minä en uskalla sanoa sitä, sillä se on niin häijyä.
+
+_Rouva Linde._ Häijyä?
+
+_Rank._ No, silloin se ei ole sopivata. Mutta meille voitte kyllä. --
+Mikä se on, jota mielenne niin tekee sanomaan Helmerin kuullen?
+
+_Nora._ Minulla on niin sanomaton halu lausua: tuhat tulimaista!
+
+_Rank._ Oletteko hullu!
+
+_Rouva Linde._ Mutta, Herran tähden, Nora --!
+
+_Rank._ Sanokaa se. Tuossa hän on.
+
+_Nora (kätkee konfehtipussin.)_ Hys, hys, hys!
+
+_(Helmer, päällystakki käsivarrella ja hattu kädessä, tulee
+kamaristaan.)_
+
+_Nora (menee hänelle vastaan.)_ No, Torvald kulta, pääsitkö hänestä?
+
+_Helmer._ Niin, nyt hän läksi.
+
+_Nora._ Saanko esittää sinulle -- se on Kristiina, joka on tullut
+kaupunkiin.
+
+_Helmer._ Kristiina --? Suokaa anteeksi, mutta minä en tiedä --
+
+_Nora._ Rouva Linde, Torvald-kulta; rouva Kristiina Linde.
+
+_Helmer._ Vai niin. Varmaankin joku vaimoni lapsuudenystävistä?
+
+_Rouva Linde._ Niin, me olemme tuttavia lapsuuden ajoista.
+
+_Nora._ Ja voitkos ajatella sitä, nyt on hän tehnyt tuon pitkän matkan
+tänne saadaksensa puhutella sinua.
+
+_Helmer._ Mitä se tietää?
+
+_Rouva Linde._ Niin, eipä oikeastaan --
+
+_Nora._ Kristiina on nimittäin niin erinomaisen pystyvä konttoritöihin,
+ja sitten on hänellä niin hirmuisen suuri halu päästä oivan miehen
+johdon alle, oppiaksensa enemmän kuin mitä hän nyt osaa --
+
+_Helmer._ Sangen järkevästi, rouva.
+
+_Nora._ Ja kun hän nyt kuuli sinun tulleen pankkitirehtöriksi -- oli
+tullut sähkösanoma siitä -- niin läksi hän niin pian kuin hän taisi
+matkalle tänne ja --. Eikö niin, Torvald, voithan sinä minun tähteni
+tehdä hiukan Kristiinan eduksi? Mitä?
+
+_Helmer._ Hyvin mahdollista. Rouva on luultavasti leski?
+
+_Rouva Linde._ Olen.
+
+_Helmer._ Ja olette tottuneet konttorintoimiin?
+
+_Rouva Linde._ Niin, jokseenkin.
+
+_Helmer._ No, silloin on hyvin mahdollista että minä voin hankkia teille
+paikan --
+
+_Nora (taputtaa käsiänsä.)_ Näetkös; näetkös!
+
+_Helmer._ Te olette tulleet onnelliseen hetkeen, rouva --
+
+_Rouva Linde._ Oi; kuinka saatan minä kiittää teitä --
+
+_Helmer._ Sitä ei ole tarvis. _(ottaa päällystakin päällensä.)_ Mutta
+tänäpänä suonette minulle anteeksi --
+
+_Rank._ Odota; minä tulen sinun kanssasi. _(noutaa turkkinsa
+etuhuoneesta ja lämmittää sitä uunin edessä.)_
+
+_Nora._ Älä viivy kauan ulkona, armas Torvald.
+
+_Helmer._ Tunnin aikaa; ei enempää.
+
+_Nora._ Menetkö sinäkin, Kristiina?
+
+_Rouva Linde (ottaa päällystakin päällensä.)_ Niin, nyt minun täytyy
+mennä hankkimaan itselleni asuntoa.
+
+_Helmer._ Niin menemme ehkä yhdessä kadun poikki.
+
+_Nora (auttaa häntä.)_ Kuinka ikävää, että me asumme näin ahtaasti;
+mutta meidän on mahdotonta --
+
+_Rouva Linde._ Oh, mitäs sinä ajatteletkaan! Hyvästi, armas Nora, ja
+kiitoksia kaikesta.
+
+_Nora._ Hyvästi siksi aikaa. Niin, tän'iltana tietysti tulet jälleen. Ja
+tekin, tohtori Rank. Mitä? Jos jaksatte? Oh, sen kyllä teette; ottakaa,
+vain hyvästi päällenne.
+
+_(menevät puhellen keskenänsä etuhuoneesen. Sieltä kuuluu lasten-ääniä
+ulkoa rappusilta)_
+
+_Nora._ Siinä ne ovat! Siinä ne ovat!
+
+_(Hän juoksee sinne ja avaa oven. Lapsenpiika Anna-Maija tulee lasten
+kanssa.)_
+
+_Nora._ Tulkaa sisään; tulkaa sisään! _(kyyristyy heitä
+suudellaksensa.)_ Voi, te herttaiset, sulo --! Katsos niitä, Kristiina.
+Eivätkö ole kauniita!
+
+_Rank._ Ei loruella tässä missä vetotuuli käy!
+
+_Helmer._ Tulkaa, rouva Linde; nyt ei tässä kärsi olla muut kuin äidit.
+
+_(Tohtori Rank, Helmer ja rouva Linde menevät alas rappusista.
+Lapsenpiika menee lasten kanssa saliin. Nora samoin ja panee kiinni oven
+etuhuoneesen.)_
+
+_Nora._ Kuinka riskiltä ja uljailta te näytätte. No, mitkä punaposket
+teillä on! Niinkuin omenat ja ruusut. _(lapset puhuvat hänelle suuhun
+seuraavan puheen alla.)_ Oletteko huvitelleet hyvästi? Sepä oli hauskaa.
+Vai niin; sinä olet vetänyt sekä Emmyn että Bobin kelkalla? No, ja
+molemmat yhtaikaan! Niin, sinä olet reipas poika, Iivari. Oi, anna minun
+pitää häntä hiukan, Anna-Maija. Niin, niin, mun sulo, pikku
+nukki-lapseni! _(ottaa pienimmän lapsen lapsenpiijalta ja tanssii sen
+kanssa.)_ Niin, niin, mamma tanssii Bobin kanssa myös. Mitä? Oletteko
+olleet lumisilla? No, siinä olisi minunkin pitänyt olla mukana! Ei,
+annas olla; tahdon itse riisua heidän päältänsä, Anna-Maija. Niin, niin;
+salli minun se tehdä; se on niin hupaista. Mene sisään niin kauaksi;
+sinä näytät niin vilustuneelta. Siellä on lämmintä kahvia sinulle uunin
+päällä.
+
+_(Lapsenpiika menee vasemmalla olevaan kamariin. Nora riisuu lasten
+päällys-vaatteet ja heittää ne sinne tänne, sallien lasten puhua
+toisilleen suuhun sikinsokin.)_
+
+_Nora._ Vai niin? Vai oli iso koira, joka juoksi teidän perästänne?
+Mutta se ei purrut? Ei, koirat ei pure pikku, kauniita nukkilapsia. Älä
+katsele paketteja, Iivari. Mitä niissä on? Kunpa vain tietäisitte. Ei,
+ei; siinä on jotakin ilkeätä. Noh! Käymmekö leikitsemään? Mitä leikkiä?
+Olla piiloisilla. No, olkaamme piiloisilla. Bob menee ensin piiloon.
+Pitääkö minun? Hyvä, minä menen ensin piiloon.
+
+_(Hän ja lapset leikitsevät nauraen ja riemuiten salissa ja kamarissa,
+joka on oikealla puolella. Lopuksi piilee Nora pöydän alle; lapset
+tulevat riehuten sisään, hakevat, vaan eivät löydä häntä, kuulevat hänen
+nauruansa, juoksevat pöydän luo, nostavat pöytäliinan ja näkevät hänen.
+Riemu on ylimmillään. Hän ryömii esiin ikäänkuin peloittaaksensa heitä.
+Uutta riemua. Sillä välin on koputettu ovelle, vaikkei kukaan ole
+huomannut sitä. Nyt avataan ovi puoleksi ja asianajaja Krogstad tulee
+näkyviin; hän odottaa vähän; leikkiä jatketaan.)_
+
+_Krogstad._ Pyydän anteeksi, rouva Helmer --
+
+_Nora (huudahtaa painuneella äänellä, kääntyy ja hypähtää ylös.)_ Ah!
+Mitäs te tahdotten?
+
+_Krogstad._ Suokaa anteeksi; ulko-ovi oli longallansa; joku lie
+unohtanut panna sen kiinni --
+
+_Nora (nousee ylös.)_ Mieheni ei ole kotona, herra Krogstad.
+
+_Krogstad._ Sen tiedän.
+
+_Nora._ No, -- mitäs sitten tahdotten täältä?
+
+_Krogstad._ Puhua pari sanaa teidän kanssanne.
+
+_Nora._ Minun --? _(lapsille hiljaa)._ Menkää Anna-Maijan luokse. Mitä?
+Ei, vieras herra ei tahdo tehdä mammalle mitään pahaa. Kun hän on mennyt
+leikitsemme jälleen. _(hän vie lapset vasemmalla puolella olevaan
+kamariin ja panee oven kiinni heidän jälestänsä.)_
+
+_Nora (levotonna, jännityksissään.)_ Tahdotte puhua minun kanssani.
+
+_Krogstad._ Niin, sitä tahdon.
+
+_Nora._ Tänään --? Vaan eihän meillä vielä ole kuukauden ensimäinen
+päivä --
+
+_Krogstad._ Ei, meillä on jouluaatto. Teistä itsestänne tulee
+riippumaan, mitä jouluiloa te saatte.
+
+_Nora._ Mitäs tahdottekaan? Minä en mitenkään voi tänäpänä --
+
+_Krogstad._ Siitä älkäämme toistaiseksi puhuko mitään. Onpa aivan
+toista. Onhan teillä hetkinen aikaa?
+
+_Nora._ On; tietysti, onhan sitä minulla, vaikka --
+
+_Krogstad._ Hyvä. Minä istuin Olsenin ravintolassa ja näin teidän
+miehenne kulkevan kadun poikki --
+
+_Nora._ No niin.
+
+_Krogstad._ -- rouvasihmisen seurassa.
+
+_Nora._ Entäs sitten?
+
+_Krogstad._ Saanko luvan kysyä: eikö se rouvasihminen ollut eräs rouva
+Linde?
+
+_Nora._ Oli.
+
+_Krogstad._ Vasta tullut kaupunkiin.
+
+_Nora._ Niin, tänään.
+
+_Krogstad._ Onhan hän hyvä ystävä teille?
+
+_Nora._ Niin, hän on. Mutta minä en ymmärrä --
+
+_Krogstad._ Olen minäkin tuntenut häntä kerran.
+
+_Nora._ Sen tiedän.
+
+_Krogstad._ Vai niin? Te tunnette sen asian. Sitä kyllä luulinkin. No,
+niin tahdon kysyä teiltä suoraan: saako rouva Linde jonku paikan
+Osakepankissa?
+
+_Nora._ Kuinka te uskallatte urkkia sitä _minulta_, herra Krogstad,
+_te_, joka olette minun mieheni käskyn-alaisia? Vaan koska kysytte, niin
+voitte saada sen tietää: Niin, rouva Linde saa paikan. Ja minä se olin,
+joka puhuin hänen puolestaan, herra Krogstad. Nyt sen tiedätte.
+
+_Krogstad._ Olin siis aprikoinnut oikein.
+
+_Nora (astuu edes takaisin pitkin lattiata.)_ Oh, onpa mar kumminkin
+hiukan vaikutusvoimaa, luulisin. Vaikka nainen olenkin, ei sen vuoksi
+ole sanottu, että --. Kun olette toisen vallan alainen, herra Krogstad,
+niin teidän todellakin pitäisi varoa, ettette loukkaa sitä, jolla -- hm
+--
+
+_Krogstad._ -- on vaikutusvoimaa?
+
+_Nora._ Juuri niin.
+
+_Krogstad (muuttaa ääntä)._ Rouva Helmer, tahdotteko olla niin hyvä ja
+käyttää vaikutusvoimaanne minun edukseni.
+
+_Nora._ Mitä nyt? Mitä tarkoitatte?
+
+_Krogstad._ Tahdotteko olla niin hyvä ja pitää huolta siitä, että minä
+pysyn alhaisessa virassani pankissa.
+
+_Nora._ Mitä tämä tietää? Kuka aikoo ottaa virkaanne teiltä?
+
+_Krogstad._ Oh, älkää minun edessäni teeskennelkö niinkuin ette mitään
+tietäisi. Minä huomaan kyllä, ettei teidän ystävällenne saata olla
+suotuista joutua semmoiseen tilaan, jossa hän voi töytäistä yhteen minun
+kanssa; ja minä huomaan nyt myös, ketä minun tulee kiittää siitä, että
+minua ajetaan pois.
+
+_Nora._ Vaan minä vakuutan teille. --
+
+_Krogstad._ Niin, niin, niin, lyhykäisesti: vielä on aikaa ja minä
+neuvon teitä käyttämään vaikutusvoimaanne estääksenne sitä.
+
+_Nora._ Mutta, herra Krogstad, minulla _ei ole_ mitään vaikutusvoimaa.
+
+_Krogstad._ Eikö? Minusta on kuin vastikään itse olisitte sanoneet --
+
+_Nora._ Se tietysti ei ollut sillä tavoin ymmärrettävä. Minäkö! Kuinka
+voitte uskoa, että minulla olisi semmoista vaikutusvoimaa mieheeni?
+
+_Krogstad._ Oh, minä tunnen miehenne ylioppilasajoista asti. Luullakseni
+ei herra pankkitirehtöri ole lujempi kuin muutkaan aviomiehet.
+
+_Nora._ Jos puhutte halveksivalla tavalla miehestäni, niin osoitan
+teille ovea.
+
+_Krogstad._ Rouva on rohkea.
+
+_Nora._ Minä en pelkää teitä enää. Kun uuden vuoden päivä on tullut,
+olen kohta oleva irti koko asiasta.
+
+_Krogstad (maltillisemmin.)_ Kuulkaa nyt minua, rouva. Jos tulee
+välttämättömäksi, niin minä taistelen niinkuin hengen puolesta
+pitääkseni pientä paikkaani pankissa.
+
+_Nora._ Siltä todellakin näyttää.
+
+_Krogstad._ Sitä en tee ainoastaan tulon vuoksi; siitäpä minä vähimmin
+huolin. Vaan siinä on jotakin muuta --. No niin, sanon sen suoraan! Asia
+on näettenkös tämä. Tietysti tiedätten tekin, yhtä hyvin kuin muut, että
+minä kerran muutamia vuosia takaperin tein itseni syypääksi
+ajattelemattomaan tekoon.
+
+_Nora._ Luulenpa kuulleeni jotain semmoista.
+
+_Krogstad._ Asia ei tullut oikeuden eteen, mutta kaikki tiet ikäänkuin
+suljettiin minulta samalla. Niin ryhdyin minä niihin toimiin, jotka te
+kyllä tiedätte. Täytyihän minun johonkin ryhtyä; ja minä voin sanoa,
+etten ole ollut niitä pahimpia. Mutta nyt tahtoisin ulos kaikesta tästä.
+Poikani varttuvat varttumistaan; heidän tähden tahdon hankkia itselleni
+niin paljon kansalais-arvoa kuin mahdollista. Tämä paikka pankissa oli
+ikäänkuin ensimäinen porras minulle. Ja nyt tahtoo miehenne potkaista
+minua portailta alas, niin että minä tulen seisomaan loassa jälleen.
+
+_Nora._ Mutta, Herran tähden, herra Krogstad, ei minun vallassani ole
+ollenkaan auttaa teitä.
+
+_Krogstad._ Sen vuoksi, ettei teillä ole tahtoa siihen; mutta minulla on
+keinoja pakottaakseni teitä siihen.
+
+_Nora._ Ettehän kumminkaan aikone kertoa miehelleni, että olen teille
+velkaa?
+
+_Krogstad._ Hm; mitäpäs, jos kertoisin hänelle siitä?
+
+_Nora._ Se olisi häpeällisesti tehty teiltä. _(itkusuulla.)_ Tämä
+salaisuus, joka on minun iloni ja ylpeyteni, sen saisi hän tietää niin
+ilkeällä ja kömpelöllä tavalla, -- saisi sen tietää _teiltä_. Te
+saattaisitte minulle kauheinta mieliharmia --
+
+_Krogstad._ Pelkkää mieliharmiako?
+
+_Nora (kiivaasti.)_ Mutta tehkää se vain; pahinta on se teille
+itsellenne, sillä silloin saa mieheni selvästi nähdä, mikä kurja mies te
+olette, ja silloinpa ette suinkaan saa pitää paikkaanne.
+
+_Krogstad._ Minä kysyin, perheellistä mieliharmiako te ainoastaan
+pelkäättekin?
+
+_Nora._ Jos mieheni saa tietää sen, niin hän tietysti kohta maksaa mitä
+vielä on maksamatta; ja sitten ei meillä ole mitään teidän kanssanne
+tekemistä.
+
+_Krogstad (tulee askeleen lähemmä.)_ Kuulkaa, rouva Helmer; -- teillä
+joko ei ole hyvää muistoa, taikka ei ollenkaan tietoa tämmöisistä
+asioista. Minun tulee siis selittää teille asia vähän tarkemmin.
+
+_Nora._ Millä tavalla?
+
+_Krogstad._ Miehenne sairaana ollessa tulitte minun luokseni
+lainataksenne kaksitoistasataa specieriksiä.
+
+_Nora._ En tietänyt ketään toista.
+
+_Krogstad._ Minä lupasin silloin hankkia teille sen summan. --
+
+_Nora._ Te sen hankittenkin.
+
+_Krogstad._ Minä lupasin hankkia teille rahat määrätyillä ehdoilla. Te
+ette ajatelleet silloin muuta kuin miehenne sairautta, ja olitte niin
+kärkäs matkarahoja saamaan, että minä luulen teidän ei panneen
+muistoonne kaikkia sivuseikkoja. Sentähden ei ole liikaa muistuttaa
+teille niistä. No; minä lupasin hankkia teille rahat velkakirjaa
+vastaan, jonka minä sepitin.
+
+_Nora._ Niin, ja jonka alle minä panin nimeni.
+
+_Krogstad._ Oikein. Mutta sen alle lisäsin muutamia rivejä, joissa
+isänne otti vastatakseen velasta. Näitten rivien alle piti isänne
+kirjoittaa.
+
+_Nora._ Piti --? Kirjoittihan hän.
+
+_Krogstad._ Minä olin jättänyt päivän panematta; se tahtoo sanoa, teidän
+isänne piti itsen panna päivä jona hän kirjoitti velkakirjan alle.
+Muistaako rouva sitä?
+
+_Nora._ Niin, luulen kyllä --
+
+_Krogstad._ Minä annoin teille sitten velkakirjan, jotta postilla
+lähettäisitte sen isällenne. Eikö niin?
+
+_Nora._ Niin.
+
+_Krogstad._ Ja sen tietysti teitte heti; sillä jo viiden -- kuuden
+päivän perästä toitte minulle kirjan isänne allekirjoituksineen. Ja niin
+saitte vastaanottaa rahat.
+
+_Nora._ No niin; enkö ole säännöllisesti suorittanut maksoja velastani?
+
+_Krogstad._ Jokseenkin säännöllisesti. Mutta -- palatakseni siihen,
+josta puhuimme, -- se oli kyllä raskas aika teille silloin, rouva?
+
+_Nora._ Niin se oli.
+
+_Krogstad._ Isänne makasi myös hyvin sairaana, luulenma.
+
+_Nora._ Hän oli viimeisillänsä.
+
+_Krogstad._ Kuoli kohta sen jälkeen?
+
+_Nora._ Niin.
+
+_Krogstad._ Sanokaa minulle, rouva Helmer, voitteko kenties muistaa minä
+päivänä isänne kuoli? Tarkoitan minä päivänä kuukaudessa.
+
+_Nora._ Isä kuoli Syyskuun 29 p:nä.
+
+_Krogstad._ Aivan oikein; siitä olen hankkinut tiedon. Ja sentähden on
+tässä jotakin kummallista, _(ottaa esille paperin.)_ jota minä en
+mitenkään saata käsittää.
+
+_Nora._ Mitä kummallista? Minä en tiedä --
+
+_Krogstad._ Se on se kummallisuus, rouva, että teidän isänne on
+kirjoittanut tämän velkakirjan alle kolme päivää kuolemansa jälkeen.
+
+_Nora._ Kuinka? Minä en ymmärrä --
+
+_Krogstad._ Isänne kuoli Syyskuun 29 p:nä. Vaan katsokaas tänne: Tähän
+on isänne kirjoittanut nimensä alle 2 p:nä lokakuuta. Eikös se ole
+kummallista, rouva?
+
+_Nora (on vaiti.)_
+
+_Krogstad._ Voitteko selittää minulle sitä?
+
+_Nora (on edelleen vaiti)._
+
+_Krogstad._ Silmään pistävätä on sekin, että sanat 2 p:nä lokakuuta ja
+vuosiluku eivät ole teidän isänne käsialaa, vaan toista käsialaa, joka
+mielestäni on tuttu. No, sen voipi kyllä selittää; isältänne on
+saattanut unohtua päivän kirjoittaminen ja niin on joku toinen tehnyt
+sen umpimähkää täällä, ennenkuin vielä tiedettiin minä päivänä hän oli
+kuollut. Siinä ei ole mitään pahaa. Nimen allekirjoitus on se asia,
+josta kaikki riippuu. Ja sehän on oikea, rouva Helmer? Onhan se
+todellakin teidän isänne, joka on piirustanut nimensä tähän?
+
+_Nora (vähän ajan vaiettua, keikahuttaa päätänsä ja katsoo uhalla
+häneen.)_ Ei, sitä se ei ole. _Minä_ olen kirjoittanut isäni nimen.
+
+_Krogstad._ Kuulkaa, rouva, -- tiedättekö, että tämä on vaarallinen
+tunnustus?
+
+_Nora._ Miksi niin? Te saatte kohta rahanne.
+
+_Krogstad._ Saanko kysyä teiltä, miksi ette lähettäneet paperia
+isällenne?
+
+_Nora._ Se oli mahdotonta. Olihan pappa sairaana. Jos olisin pyytänyt
+hänen nimeänsä, niin olisi minun myös pitänyt sanoa hänelle, mihin rahat
+olivat käytettävät. Mutta enhän minä voinut sanoa hänelle, niin sairaana
+kun hän oli, että mieheni henki oli vaarassa. Mahdotontahan se oli.
+
+_Krogstad._ Niin olisi ollut parempi teille, että olisitte jättäneet
+ulkomaan matkan tekemättä.
+
+_Nora._ Ei, se oli mahdotonta. Sen matkanhan piti pelastaa mieheni
+henki. Sitä en voinut jättää tekemättä.
+
+_Krogstad._ Vaan ettekö sitä ajatelleet, että se oli petosta minua
+vastaan --?
+
+_Nora._ Sitä en mitenkään voinut ottaa lukuun. Minä en ollenkaan
+huolinut teistä. En voinut kärsiä teitä kaikkien niitten kylmien
+verukkeitten tähden, joita teitte, vaikka tiesitte missä vaarallisessa
+tilassa mieheni oli.
+
+_Krogstad._ Rouva Helmer, teillä ei ollenkaan näy olevan selvää
+käsitystä siitä, mihin te oikeastaan olette tehneet itsenne syypääksi.
+Vaan minä voin kertoa teille, ettei se ollut enempää eikä pahempaa, se,
+jonka minä kerran tein ja joka hävitti minun koko yhteiskunnallisen
+asemani.
+
+_Nora._ Tekö? Tahdottenko saattaa minua uskomaan, että te olisitte
+tehneet jotain uskaliasta pelastaaksenne vaimonne henkeä?
+
+_Krogstad._ Laki ei kysy mistä syystä rikos tehdään.
+
+_Nora._ Se mahtaa olla joku hyvin typerä laki.
+
+_Krogstad._ Typerä taikka ei, -- jos minä vien tämän paperin oikeuden
+eteen, niin teidät tuomitaan lain mukaan.
+
+_Nora._ Sitäpä en usko. Tyttärellä eikö olisi oikeutta säästää vanhalta,
+kuolinvuoteella makaavalta isältään huolia ja tuskia? Eikö vaimolla
+olisi oikeutta pelastaa miehensä henkeä? Minä en tunne lakeja niin
+tarkoin; mutta siitä olen vakuutettu, siellä jossakin seisovan, että
+semmoista on luvallista. Ja sitä _te_ ette tiedä, te joka olette
+asianajaja? Mahdatte olla huono lakimies, herra Krogstad.
+
+_Krogstad._ Saattaa niin olla. Mutta asioita, -- semmoisia asioita kuin
+meillä kahdella on keskenämme, -- niitähän toki uskonette minun
+ymmärtäväni? Hyvä. Tehkää nyt mitä tahdotte. Mutta _sen_ sanon teille:
+jos minua toistamiseen sysätään ulos; niin saatte te tehdä seuraa
+minulle.
+
+_(Kumartaa ja menee ulos etuhuoneen kautta.)_
+
+_Nora (Vähän aikaa mietiskellen; keikahuttaa päätänsä.)_ Mitä vielä! --
+Hän tahtoi peloittaa minua! Niin typerä en kumminkaan ole. _(rupee
+kokoomaan lasten vaatteita kokoon; herkeää pian.)_ Mutta --? -- -- Ei,
+vaan se on mahdotonta! Rakkaudestahan minä sen tein.
+
+_Lapset (vasemmalla ovella.)_ Mamma, nyt vieras meni portista ulos.
+
+_Nora._ Niin, niin, minä tiedän sen. Mutta älkää puhuko kellenkään
+vieraasta herrasta. Kuulitteko sen? Ei papallekaan!
+
+_Lapset._ Ei, mamma; mutta tuletko leikitsemään jälleen?
+
+_Nora._ Ei, ei; nyt ei.
+
+_Lapset._ Mutta mamma, lupasithan tulla.
+
+_Nora._ Niin, mutta minä en voi nyt. Menkää sisään; minulla on niin
+paljon tekemistä. Menkää sisään, menkää, rakkaat lapsikullat. _(hän vie
+heidät varovasti kamariin ja panee oven kiinni heidän jälestänsä.)_
+
+_(Nora istuu sohvalle, ottaa korko-ompeluksen ja ompelee hiukan, mutta
+lakkaa kohta.)_ Ei! _(heittää ompeluksen pöydälle, nousee, menee
+etuhuoneen ovelle ja huutaa:)_ Leena! Tuo joulupuu sisään. _(menee
+vasemman puoliselle pöydälle ja avaa pöydänlaatikon; seisattuu
+jälleen.)_ Ei; vaan aivan mahdotontahan se on!
+
+_Sisäpiika (tuoden puuta.)_ Mihinkä minä sen panen, rouva?
+
+_Nora._ Tuohon; keskelle lattiata.
+
+_Sisäpiika._ Onko vielä muuta tuotavana?
+
+_Nora._ Ei, kiitos; minulla on kaikki mitä tarvitsen. _(Piika, joka on
+pannut puun luotansa, menee ulos.)_
+
+_Nora. (rupee koristelemaan joulupuuta.)_ Tähän kynttilä -- ja tähän
+kukkasia. -- Tuo inhoittava mies! Lipi lapi! Ei siinä ole mitään tiellä.
+Joulupuu on tuleva kauniiksi. Tahdon tehdä kaikki, mitä haluat, Torvald;
+-- minä laulan sinulle, tanssin edessäsi --
+
+_(Helmer, paperitukku kainalossa, tulee ulkoa.)_
+
+_Nora._ Ah, -- tuletko jo takaisin?
+
+_Helmer._ Tulen. Täällä on käynyt joku?
+
+_Nora._ Täälläkö? Ei.
+
+_Helmer._ Sepä oli kummallista. Minä näin Krogstadin menevän portista
+ulos.
+
+_Nora._ Vai niin? No, se on totta, Krogstad kävi täällä pikimmältään.
+
+_Helmer._ Nora, minä näen silmistäsi, että hän on käynyt täällä
+pyytämässä sinua puhumaan hänen puolestansa.
+
+_Nora._ Niin.
+
+_Helmer._ Ja se piti sinun tehdä ikäänkuin itsepuolestasi? Sinun piti
+salata minulta hänen käyneen täällä. Eikö hän sitäkin pyytänyt?
+
+_Nora._ Pyysi, Torvald; mutta --
+
+_Helmer._ Nora, Nora, ja siihen voit sinä suostua? Puhella tuommoisen
+miehen kanssa ja luvata hänelle jotain! Ja päällepäätteheksi valehdella
+minulle!
+
+_Nora._ Valehdella --?
+
+_Helmer._ Etkö sanonut, ettei täällä ollut kukaan käynyt? _(uhkaa
+sormella.)_ Sitä älköön pikku laululintuseni enää tehkö milloinkaan.
+Laululinnulla tulee olla puhdas kieli millä visertelee; ei milloinkaan
+väärää nuottia. _(syleilee häntä.)_ Niinhän sen tulee olla, eikö niin?
+Niin, sen kyllä tiesin. _(laskee häntä.)_ Eikä sen enempää siitä
+asiasta. _(istuu uunin eteen.)_ Ah, kuinka tässä on rauhallista ja
+hauskaa! _(selailee papereitansa.)_
+
+_Nora (joulupuun ympärillä häärien; vähän loma-ajan perästä.)_ Torvald!
+
+_Helmer._ No.
+
+_Nora._ Minä iloitsen niin äärettömästi tuosta kostyymibaalista
+Stenborgin luona ylihuomenna.
+
+_Helmer._ Ja minä olen äärettömän utelias näkemään, millä sinä aiot
+ällistyttää minua.
+
+_Nora._ Oi, mikä typerä tuuma.
+
+_Helmer._ Noh!
+
+_Nora._ En voi keksiä mitään, joka kelpaisi: kaikki tulee niin
+typeräksi, niin mitättömäksi.
+
+_Helmer._ Onko pikku Nora tullut siihen päätökseen?
+
+_Nora (hänen tuolinsa takana, käsivarret tuolin selkälaudalla.)_ Onko
+sinulla hyvin kiire, Torvald.
+
+_Helmer._ A --
+
+_Nora._ Mitä paperia nuo ovat?
+
+_Helmer._ Pankki-asioita.
+
+_Nora._ Nyt jo?
+
+_Helmer._ Olen antanut eroavan toimikunnan antaa minulle täyden vallan
+ryhtyä tarpeellisiin muutoksiin, sekä virkamiesten että
+toiminnansuunnitelman suhteen. Siihen aion käyttää jouluviikon. Tahdon
+saada kaikki reilaan uudeksi vuodeksi.
+
+_Nora._ Oli siis sen vuoksi kuin tuo Krogstad-raukka --
+
+_Helmer._ Hm.
+
+_Nora (nojaten tuolin selkäluutaa vasten, kättelee hänen niskapuolista
+tukkaansa.)_ Ellei sinulla olisi niin kiire, olisin pyytänyt sinua
+tekemään minulle sanomattoman suuren palveluksen, Torvald.
+
+_Helmer._ Annas kuulla. Mikä se olisi?
+
+_Nora._ Eihän ole kellään niin hienoa maun-aistia kuin sinulla. Nyt
+tahtoisin mielelläni olla komeannäköinen kostyymibaalissa. Torvald, etkö
+voisi ottaa minua huostaasi ja määrätä, mikä minun tulee olla, ja
+millaiseksi minun pukuni on tehtävä?
+
+_Helmer._ Ahaa, onko pikku visapää ulkona hakemassa pelastajaa?
+
+_Nora._ Niin, Torvald, en tule mihinkään päätökseen ilman sinun
+avuttasi.
+
+_Helmer._ Hyvä, hyvä; tahdon miettiä asiata; kylläpä neuvo keksitään.
+
+_Nora._ No, se oli kiltisti tehty sinulta. _(menee jälleen joulupuulle;
+loma-aikaa.)_ Kuinka kauniilta nuo punaiset kukkaiset näyttävät. --
+Mutta sano minulle, onko se todellakin niin pahaa, se, johon tuo
+Krogstad on tehnyt itsensä syypääksi?
+
+_Helmer._ Kirjoittanut väärän nimen. Ymmärrätkös mitä se on?
+
+_Nora._ Eikö hän ole voinut tehdä sitä pakosta?
+
+_Helmer._ Niin, taikka niinkuin niin moni ajattelemattomuudessaan. Minä
+en ole niin sydämetön, että ehdottomasti hylkäisin miehen semmoisen
+yksinään olevan teon vuoksi.
+
+_Nora._ Niin, tosiaankin, Torvald!
+
+_Helmer._ Moni voi siveellisesti nousta jälleen, jos hän vilpittömästi
+tunnustaa rikoksensa ja kärsii rangaistuksen.
+
+_Nora._ Rangaistuksen --?
+
+_Helmer._ Mutta sitä tietä ei Krogstad astunut; hän auttoi itseänsä
+juonilla ja mutkilla; ja tämä se on joka siveellisesti on sortanut
+hänen.
+
+_Nora._ Luuletkos, että --?
+
+_Helmer._ Ajatteles vain; kuinka semmoisen viallisen miehen tulee
+valehdella ja viekastella ja teeskennellä kaikin puolin, käydä naamio
+silmillään lähimmäistensä, niin, vieläpä vaimonsa ja omain lastensakin
+edessä. Ja tätä lasten edessä, sehän se kauheinta on, Nora.
+
+_Nora._ Miksi niin?
+
+_Helmer._ Siksi että semmoinen valheen ilmakehä saastuttaa
+taudinaineellaan koko kodin elämän. Joka hengenveto, jonka lapset
+tekevät semmoisessa talossa, on täynnänsä ituja johonkin pahaan.
+
+_Nora (lähempänä hänen takanansa.)_ Oletko varma siitä?
+
+_Helmer._ Oh, kultaseni, sitä olen kyllin kokenut asianajajana. Melkein
+kaikilla aikaisin turmelluilla ihmisillä on ollut valheelliset äidit.
+
+_Nora._ Miksipä juuri -- äidit!
+
+_Helmer._ Se johtuu useimmin äidistä; vaan isät vaikuttavat samaan
+suuntaan; sen tietää jokainen asianajaja sangen hyvin. Ja kumminkin on
+tuo Krogstad käynyt kotonaan vuosikausia ja istuttanut omiin lapsihinsa
+valheen ja teeskentelemisen myrkkyä: näet, sen vuoksi kutsun minä häntä
+siveellisesti kadonneeksi. _(ojentaa hänelle käsiänsä.)_ Sentähden tulee
+sulo pikku Noraseni luvata minulle olla hänen asiatansa ajamatta. Anna
+kätesi sen päälle. No, no, mitä se on? Anna minulle kätesi. Kas niin.
+Siis päätetty. Minä vakuutan sinulle, minun olisi mahdotonta tehdä työtä
+yhdessä hänen kanssaan; minä suoraan sanoen tulen ruumiillisesti
+kipeäksi semmoisten ihmisten läheisyydessä.
+
+_Nora (vetää kätensä pois ja menee toiselle puolelle joulupuuta.)_
+Täällä on niin lämmin. Ja minulla on niin paljon tekemistä.
+
+_Helmer (nousee ja kokoo paperinsa kokoon.)_ Niin, minunkin tulee
+ajatella saada muutamat näistä läpi luetuksi ennen kun ruualle menemme.
+Sinun pukuasi tahdon myöskin pitää mielessä. Ja jotakin ripustettavaksi
+kultapaperissa joulupuuhun lienee minulla myöskin varalla. _(panee
+kätensä hänen päälaelleen.)_ Oi, sinua armasta laululintuistani. _(menee
+kamariinsa ja lukitsee oven jälestänsä.)_
+
+_Nora (hiljaan, vähän loma-ajan perästä.)_ Vieläkös! Se ei ole niin. Se
+on mahdotonta. Olkoon mahdotonta.
+
+_Lapsenpiika (vasemman puolisessa ovessa.)_ Lapset pyytävät niin
+kauniisti päästäksensä mamman tykö.
+
+_Nora._ Ei, ei, ei; älä laske heitä minun luokseni! Ole sinä heidän
+luonansa, Anna-Maija.
+
+_Lapsenpiika._ Hyvä, rouva. _(panee oven kiinni.)_
+
+_Nora (vaaleana pelosta.)_ Turmella minun pikku lapsiani --! Myrkyttää
+kotia? _(vähän loma-aikaa; hän nostaa päätänsä.)_ Sepä ei ole totta.
+Sepä ei koskaan iki päivinä ole totta.
+
+
+
+
+Toinen Näytös.
+
+
+_(Sama huone. Nurkassa pianon vieressä seisoo joulupuu, tyhjäksi
+ryöstettynä, pahoin raastettuna, kynttilät loppuun palaneina. Noran
+päällystakki on sohvalla.)_
+
+_(*Nora*, yksinään huoneessa, kävelee levottomasti edestakaisin; viimein
+hän seisahtuu sohvan viereen ja ottaa takkinsa.)_
+
+_Nora. (päästää takin jälleen käsistään.)_ Nyt tuli joku! _(menee
+oveenpäin, kuuntelee.)_ Ei -- eipä ollut ketään. Tietysti -- kukas se
+tulisikaan tänään, ensimmäisenä joulupyhänä; -- eikä tule huomennakaan
+ketään. -- Mutta kenties -- _(aukaisee oven ja katsahtaa ulos.)_ Ei; ei
+mitään kirjelaatikossa; se on typötyhjä _(astuu poikki lattian.)_ Oh,
+hullutusta! Hän tietysti ei puhunut täyttä totta. Eihän toki semmoista
+voi tapahtua. Se on mahdotonta! Onhan minulla kolme pientä lasta.
+
+_(Lapsenpiika, iso pahvi-vakka kädessä, tulee vasemmanpuolisesta
+kamarista.)_
+
+_Lapsenpiika._ Jopa vihdoinkin löysin tuon vakan, jossa on
+maskeraativaatteet.
+
+_Nora._ Kiitoksia; pane se pöydälle.
+
+_Lapsenpiika (tekee niin.)_ Mutta ne ovat vielä kovin hajallaan.
+
+_Nora._ Voi, jos minä voisin ne repiä sadaksituhanneksi kappaleeksi!
+
+_Lapsenpiika._ Herra varjelkoon! Voihan ne hyvin laittaa kuntoon jälleen
+-- hiukan malttia vain!
+
+_Nora._ Niin, lähden pyytämään rouva Lindeä avukseni.
+
+_Lapsenpiika._ Vai ulos jälleen? Tuommoiseen ilkeään ilmaan? Te
+vilustutte, rouva, -- tulette kipeäksi.
+
+_Nora._ Oh, se ei olisikaan pahin paha. -- Kuinkas lapset voivat?
+
+_Lapsenpiika._ Ne pikku-raukat leikittelevät joululahjoillaan, -- --
+
+_Nora._ Kysyvätkö ne usein minua.
+
+_Lapsenpiika._ Ovathan ne niin tottuneet näkemään mammaa luonansa.
+
+_Nora._ Mutta, Anna-Maija, minä en tästä lähtein voi olla niin paljon
+heidän kanssansa kuin ennen.
+
+_Lapsenpiika._ No, no, tottuuhan pikkulapset jos mihinkin.
+
+_Nora._ Niinkös luulet? Luuletkos heidän unohtavan äitinsä, jos olisin
+aivan poissa?
+
+_Lapsenpiika._ Herra varjelkoon! -- aivanko poissa!
+
+_Nora._ Kuules, sanoppas minulle, Anna-Maija -- sitä olen usein
+ajatellut.-- kuinka sydämesi salli sinun panna lapsesi vieraan
+hoidettavaksi?
+
+_Lapsenpiika._ Täytyihän minun, koska mun piti tulla pikku-Noran
+imettäjäksi.
+
+_Nora._ Niin, mutta että sinun teki _mieli_ siihen?
+
+_Lapsenpiika._ Kun oli niin hyvä paikka tarjona! Köyhä, onnettomuuteen
+joutunut tyttö-parka saattoi kiittää onneaan siitä. Eihän tuo ilkiö
+pitänyt mitään huolta minusta.
+
+_Nora._ Vaan nyt on tyttäresi varmaan unohtanut sinut.
+
+_Lapsenpiika._ Eipä niinkään. Kirjoittihan hän minulle kirjeen, sekä
+silloin kun pääsi ripille että silloin kun meni naimisiin.
+
+_Nora (kavahtaa hänelle kaulaan.)_ Vanha Anna-Maija, sinä olit hyvä äiti
+minulle, kun olin piennä lapsena.
+
+_Lapsenpiika._ Eihän pikku Nora-paralla ollutkaan mitään muuta äitiä,
+paitsi minua.
+
+_Nora._ Ja jos ei minun pikkuisillani olisi ketään toista, niin tiedän
+että sinä -- -- Joutavia, joutavia. _(avaa vakan.)_ Mene lasten luokse.
+Minun nyt täytyy --. Huomenna saat nähdä, kuinka kauniiksi laitan
+itseni.
+
+_Lapsenpiika._ Niin, eipä koko baalilla tule olemaan ketään niin
+kaunista kuin meidän Nora-rouva. _(hän menee vasemmanpuoliseen
+kamariin.)_
+
+_Nora (rupee ottamaan vaatteita ulos vakasta, mutta viskaa pian kaikki
+pois.)_ Voi, jospa uskaltaisin lähteä ulos! Kunhan vaan ei tulisi
+ketään. Kunhan vaan ei sillä aikaa tapahtuisi mitään täällä kotona.
+Hullutusta! eihän nyt tule ketään. Ei huoli vaan ajatella. Annas kun
+harjaan käsiturvaani. Sieviä sormikkaita, sieviä sormikkaita! Pois se
+mielestä, pois se mielestä! Yks, kaks, kolme, neljä, viis, kuus --
+_(huudahtaa:)_ Ah, tuossa he tulevat -- _(rientää ovelle päin, vaan
+seisahtuu kahdamielin.)_
+
+_Rouva Linde (tulee etuhuoneesta, jossa on riisunut päällys-takkinsa.)_
+
+_Nora._ Ah, sinäkös se olet, Kristiina? Eihän vaan liene ketään muuta
+tuolla ulkona? -- Voi, kuinka hauska, ettäs tulit.
+
+_Rouva Linde._ Kuulin sinun käyneesi ylhäällä minua kysymässä.
+
+_Nora._ Niin, pistäysinpä sivumennessäni. Minä tarvitsisin hiukan sinun
+apuasi. Istukaamme tähän sohvalle. Kas niin. Huomis-illalla on näet
+maskeraati konsuli Stenborg'illa, ja Torvald tahtoo, että minä pukisin
+itseni neapelilaiseksi kalatytöksi ja tanssisin Tarantellaa, jonka opin
+tuolla Kaprisaaressa.
+
+_Rouva Linde._ Jopa, jopa! Vai sinun tulee oikein näyttää koko kometia?
+
+_Nora._ Niin, Torvald tahtoo, että sen tekisin. Kas tässä on puku; sen
+Torvald teetti minulle tuolla Italiassa. Vaan nyt se on kaikki
+hajallaan, enkä tiedä -- --
+
+_Rouva Linde._ Noh, sen me pian saamme kuntoon; eihän siitä ole muu kuin
+ripsut sieltä täältä vähän ratkenneet. Onko neulaa ja lankaa? Kas niin,
+tässähän on kaikki, mitä tarvitsemme.
+
+_Nora._ Voi kuinka sinä olet kiltti.
+
+_Rouva Linde (ompelee.)_ Vai että sinä huomenna puet itsesi
+maskeraati-pukuun, Nora? Tiedätkös -- sitten pistäyn hetkeksi tänne
+katsomaan, miltä näytät koristeissasi. Vaan olenpa kokonaan unohtanut
+sanoa sinulle kiitoksia eilisestä hauskasta illasta.
+
+_Nora (nousee ja astuu poikki lattian.)_ Oh, eilen minusta ei tuntunut
+niin hauskalta täällä, kuin mitä tavallisesti on ollut. -- Olisitpa
+tullut vähää aikaisemmin kaupunkiin, Kristiina. -- Niin, Torvald osaa
+kyllä laittaa kotimme oikein hauskaksi ja sieväksi.
+
+_Rouva Linde._ Et suinkaan sinä ole vähemmin taitava; suottako olisit
+isäsi tytär. Mutta sanoppas minulle, onko tohtori Rank aina niin
+alakuloinen kuin eilen?
+
+_Nora._ Ei, eilen se oli kovin silmäänpistävää. Mutta hänessä onkin
+sangen vaarallinen tauti; hänen raukan selkä-ytimensä näivettyy.
+Katsoppas, hänen isänsä oli tuommoinen ilettävä ihminen, joka piti
+jalkavaimoja ja muuta sellaista; ja senvuoksi, näetkös, on hänen
+poikansa lapsuudestaan asti ollut kivuloinen.
+
+_Rouva Linde (hellittää ompelutyön käsistään.)_ Mutta, armas Nora-kulta,
+mistäs sinä tuommoisia saat kuulla?
+
+_Nora (kävelee edestakaisin.)_ Pyh -- kun on saanut kolme lasta, niin
+saa joskus nähdä -- rouvia, jotka ovat puolilääkäreitä; ja ne juttelevat
+yhtä ja toista.
+
+_Rouva Linde (ompelee taas hetkinen äänettömyyttä.)_ Käypikö tohtori
+Rank jokapäivä tässä talossa?
+
+_Nora._ Joka ikinen päivä. Hän on Torvaldin paras nuoruuden-ystävä ja
+myös _minun_ hyvä ystäväni. Tohtori Rank ikään kuin kuuluu meidän
+taloon.
+
+_Rouva Linde._ Vaan sanoppas minulle: onkos se mies oikein suora? Minä
+tarkoitan, eikö hän puhu ihmisille mielin kielin?
+
+_Nora._ Ei, päinvastoin. Kuinka se sinulle mieleen sattui?
+
+_Rouva Linde._ Kun sinä eilen esitit minua hänelle, vakuutti hän usein
+kuulleensa minun nimeäni mainittavan tässä talossa. Mutta sitten
+huomasin, ettei miehelläsi ollut ollenkaan käsitystä siitä kuka minä
+oikeastaan olin. Kuinkas siis tohtori Rank saattoi -- --?
+
+_Nora._ Se on aivan oikein, Kristiina. Torvald rakastaa minua niin
+sanomattomasti, ja siksi hän tahtoo minua aivan yksin-omaisesti omistaa,
+niinkuin hän sanoo. Ensi-aikoina tuli hän ikään kuin mustasukkaiseksi,
+jos vaan satuin mainitsemaan jonkun teistä rakkaista tuolla kotona.
+Sentähden jätin teidät tietysti mainitsematta. Mutta tohtori Rank'in
+kanssa puhelen usein semmoisista asioista, sillä hän, näetsä, mielellään
+niitä kuultelee.
+
+_Rouva Linde._ Kuuleppas, Nora; sinä olet monin suhtein vielä aivan
+lapsi. Minä olen koko joukon vanhempi sinua ja myös vähän enempää
+kokenut. Minä sanon sinulle jotain: sinun pitäisi laittaa että pääsisit
+irti tuosta tohtori Rank'in asiasta.
+
+_Nora._ Mistä asiasta minun pitäisi laittaa itseni irti?
+
+_Rouva Linde._ Sekä yhdestä että toisesta, minun mielestäni. Eilen sinä
+loruelit jotain rikkaasta ihailijasta, jonka kautta toivoit saavasi
+rahaa -- --
+
+_Nora._ Niin, semmoisesta, jota ei ole olemassa -- paha kyllä. Entäs
+sitten?
+
+_Rouva Linde._ Onko tohtori Rank varakas?
+
+_Nora._ On.
+
+_Rouva Linde._ Eikö hänellä ole ketään, josta olisi huoli pidettävä?
+
+_Nora._ Ei ketään; mutta --?
+
+_Rouva Linde._ Ja hän käy jokapäivä tässä talossa?
+
+_Nora._ Johan sen kuulit.
+
+_Rouva Linde._ Mutta kuinkas tuo hienosti sivistynyt mies voi olla niin
+päälletunkevainen?
+
+_Nora._ Minä en ollenkaan käsitä puhettasi.
+
+_Rouva Linde._ Älä nyt teeskele, Nora. Etkös luule minun älyävän,
+keneltä ne 1,200 riksiä olet lainannut?
+
+_Nora._ Oletkos ihan järjetön? Voikos mieleesi semmoista lentää!
+Ystävältämme, joka tulee tänne joka ikinen päivä! Sehän vasta olisi
+hirveän tuskallinen tila!
+
+_Rouva Linde._ Vai todentodella et ole häneltä lainannut?
+
+_Nora._ En, sen vakuutan. Se ei olisi minulle silmänräpäykseksikään
+päähän pistänyt --. Eikä hänellä silloin ollutkaan rahaa lainaksi antaa;
+hän sai vasta perästäpäin periä.
+
+_Rouva Linde._ No, se uskonma oli sinulle onneksi, Nora-kultani.
+
+_Nora._ Ei, se toki ei olisi koskaan sattunut mieleeni, että olisin
+pyytänyt tohtori Rank'ilta --. Muuten olen ihan varma, että jos
+pyytäisin häneltä --
+
+_Rouva Linde._ Vaan sitä et tietysti tee.
+
+_Nora._ En, tietysti. En voi ajatella että se tulisi tarpeelliseksi.
+Mutta olenpa ihan varma, että jos puhuisin tohtori Rank'ille --
+
+_Rouva Linde._ Miehesi tietämättäkö?
+
+_Nora._ Täytyyhän minun laittaa itseni irti tuosta toisesta asiasta;
+onhan _sekin_ tehty mieheni tietämättä. Minun _täytyy_ laittaa itseni
+irti tästä.
+
+_Rouva Linde._ Niin, oikein, senhän minäkin eilen sanoin; mutta --
+
+_Nora (kävelee edestakaisin.)_ Mies paljon helpommin selvittää semmoiset
+asiat, kuin vaimonpuoli --
+
+_Rouva Linde._ Niin, oma mies.
+
+_Nora._ Loruja. _(seisahtuu.)_ Kun joku koko velkansa suorittaa, saahan
+hän sitten velkakirjansa takaisin?
+
+_Rouva Linde._ Se on tietty.
+
+_Nora._ Ja voi repiä sen tuhannen tuhanneksi palaseksi, ja polttaa sen
+-- tuon ilkeän, inhoittavan paperin!
+
+_Rouva Linde (katsoa tuijottaa häneen, panee pois ompeluksensa ja nousee
+hitaasti.)_ Nora, sinä salaat minulta jotain.
+
+_Nora._ Näetkös sen silmistäni?
+
+_Rouva Linde._ Sinulle on tapahtunut jotain eilis-aamuisesta. Nora, mitä
+se on?
+
+_Nora (menee hänelle vastaan.)_ Kristiina! _(kuultelee.)_ Hist! Nyt tuli
+Torvald kotiin. Kuuleppas, mene lasten luokse siksiaikaa. Torvald ei
+kärsi nähdä räätälintyötä. Ota Anna-Maija avuksesi.
+
+_Rouva Linde (kokoo osan kaluista.)_ Kyllä, kyllä, vaan en lähde täältä,
+ennen kuin olemme puhuneet suumme puhtaaksi.
+
+_(Hän menee pois vasemmalle; samassa tulee Helmer etuhuoneesta sisään.)_
+
+_Nora (menee hänelle vastaan.)_ Voi, kuinka olen sinua odottanut,
+Torvald kulta.
+
+_Helmer._ Oliko tuo ompelutyttö --?
+
+_Nora._ Ei, se oli Kristiina; hän auttaa minua pukuani kuntoon
+laittaessani. Saatpa nähdä kuinka sievännäköiseksi minä tulen!
+
+_Helmer._ Niin, eikös se ollut sangen hyvä tuo mielijohteeni?
+
+_Nora._ Erinomainen! Vaan enkös minäkin ole hyvin kiltti, kun teen
+sinulle mieliksi?
+
+_Helmer. (nipistää vaimonsa leukaa.)_ Kilttikö -- senvuoksi kun teet
+miehellesi mieliksi? No, no, pikku hupakko, tiedänhän, ettei sanasi sitä
+tarkoita. Vaan enpä tahdo estää sinua; sinun kai pitää nyt koettaa
+vaatteita päällesi?
+
+_Nora._ Ja sinun kai pitää tehdä työtä?
+
+_Helmer._ Niin; _(näyttää paperitukkua.)_ Kas tässä. Olen käynyt
+pankissa -- -- _(tahtoo mennä kamariinsa.)_
+
+_Nora._ Torvald.
+
+_Helmer. (seisahtuu.)_ Mitä?
+
+_Nora._ Jos nyt pikku oravasi oikein kauniin kauniisti rukoilisi jotain
+sinulta --?
+
+_Helmer._ Mitä sitten?
+
+_Nora._ Suostuisitko siihen?
+
+_Helmer._ Ensiksihän minun tietysti pitää tietää, mitä se on.
+
+_Nora._ Oravasi hyppelisi iloissaan ja löisi leikkiä, jos sinä olisit
+niin kiltti ja suostuisit.
+
+_Helmer._ Virka sitten asiasi.
+
+_Nora._ Leivosesi viserteleisi kaikissa huoneissa, sekä kaikuvasti että
+hiljaa --
+
+_Helmer._ Mitä vielä, viserteleehän leivonen jo ilmankin.
+
+_Nora._ Minä rupeaisin keijukaiseksi ja tanssisin sinulle kuutamossa,
+Torvald.
+
+_Helmer._ Nora -- se ei suinkaan mahda olla sama asia, josta puhuit tän'
+aamuna?
+
+_Nora. (tulee lähemmin.)_ On, Torvald; minä rukoilen sinua niin
+hartaasti!
+
+_Helmer._ Ja sinä todella uskallat ottaa sen asian uudestaan esille?
+
+_Nora._ Niin, niin, sinun pitää tehdä minulle mieliksi; sinun _pitää_
+antaa Krogstad'in pysyä virassansa pankissa.
+
+_Helmer._ Nora-kulta, sen viran olen määrännyt rouva Lindelle.
+
+_Nora._ No, se on erinomaisen kiltisti tehty; mutta voithan vaan antaa
+eron toiselle konttoriherralle Krogstad'in sijasta.
+
+_Helmer._ Oletpa kun oletkin sanomattomasti itsepäinen! Siksi että sinä
+ajattelemattomasti lupasit puhua hänen puolestansa, pitäisi muka minun
+--!
+
+_Nora._ Ei senvuoksi, Torvald. Sinun itsesi tähden. Kirjoitteleehan tuo
+mies kaikkiin häijyimpiin sanomalehtiin; sen olet itse sanonut. Hän voi
+tehdä sinulle sanomattoman paljon pahaa. Minä häntä niin kauheasti
+pelkään --
+
+_Helmer._ Ahhaa, minä ymmärrän; sinua vanhat muistot säikähyttävät.
+
+_Nora._ Mitäs sillä tarkoitat?
+
+_Helmer._ Muistat kai isääsi?
+
+_Nora._ Niin, aivan oikein. Muistahan vaan, mitä kaikkea pahanilkiset
+ihmiset kirjoittivat isästä sanomalehtiin ja mitä kauheita juorupuheita
+he hänestä panivat liikkeelle. Pelkäänpä, että hän olisi saanut
+virka-eronsa, jos ei ylihallitus olisi lähettänyt sinua sinne asiaa
+tutkimaan, ja jos et sinä olisi ollut hyvä ja avulias häntä kohtaan.
+
+_Helmer._ Noraseni, onpa jommoinenkin eroitus isäsi asemalla ja minun
+asemallani. Isäsi ei ollut nuhteeton virkatoimissaan. Mutta minä olen;
+ja semmoisena toivon pysyväni, niin kauan kuin olen tässä paikassa.
+
+_Nora._ Oh, eihän kukaan taida tietää, mitä kaikkea pahat ihmiset
+saattavat keksiä! Nyt meillä voisi olla niin hyvä, niin hauskaa ja
+onnellista tässä rauhallisessa, huolettomassa kodissamme -- sinulla ja
+minulla ja lapsilla, Torvald! Senvuoksi rukoilen sinua koko sydämmestäni
+--
+
+_Helmer._ Ja juuri tällä esirukouksellasi teet minulle vasta oikein
+mahdottomaksi pitää häntä virassa. Pankissa jo tietävät, että minun on
+aikomus eroittaa Krogstad virasta. Jos nyt saataisiin kuulla, että uusi
+pankinjohtaja on muuttanut mielensä vaimonsa rukousten tähden -- --
+
+_Nora._ Entäs sitten --?
+
+_Helmer._ Tietysti ei mitään, kunhan vaan tää pieni visapää saisi asian
+käymään tahtonsa mukaan! -- Vai minun pitäisi muka saattaa itseni
+kaikkein virkamiesteni naurun alaiseksi -- saattaa ihmiset siihen
+luuloon, että minuun kaikellaiset syrjäiset syyt voivat vaikuttaa?
+Saisinpa, sen vakuutan sulle, piankin kokea seuraukset siitä! Ja paitse
+sitä -- onpa yksi seikka, joka tekee Krogstad'in olon aivan
+mahdottomaksi tässä pankissa, niin kauan kuin minä olen johtajana.
+
+_Nora._ Mikä se olisi?
+
+_Helmer._ Hänen siveelliset virheensä olisin hätätilassa kenties voinut
+kärsiä --
+
+_Nora._ No niin, Torvald!
+
+_Helmer._ Ja kuulenpa hänen olevan työssänsä sangen taitavan. Mutta
+meillä on nuoruuden-tuttavuus keskenämme. Se on niitä ajattelemattomasti
+solmittuja tuttavuuksia, jotka sitten myöhemmin elämässä niin usein ovat
+vastukseksi; voinpa sanoa sen sinulle suoraan: me sinuttelemme
+toisiamme. Eikä tuo typerä mies sitä yhtään peitä silloin, kun on toisia
+läsnä. Päinvastoin -- hän luulee itsellään olevan oikeuden kohdella
+minua niinkuin vanhaa veikkoa; ja niin hän joka silmänräpäys paiskaa
+ulos tuota: "sinä, sinä Helmer"iänsä. Se on oikein tuskallista minulle,
+sen vakuutan sinulle. Hänen kauttansa tulisi oloni pankissa
+mahdottomaksi kärsiä.
+
+_Nora._ Torvald, tuolla kaikella et tarkoita mitään.
+
+_Helmer._ Vai niin? Miks'en?
+
+_Nora._ Et, sillä ovathan nämä kaikki vain turhapäisiä syitä.
+
+_Helmer._ Mitä sanot? Turhapäisiäkö? Olenko minä mielestäsi
+turhamielinen?
+
+_Nora._ Et, päinvastoin, Torvald-kulta; ja juuri sen vuoksi --
+
+_Helmer._ Ykskaikki; sinä sanot syyni turhapäisiksi; siispä lienen
+itsekin turhamielinen. Turhamielinen! Vai niin! -- No, tästä totta
+tosiaan pitää tehdä loppu. _(menee etuhuoneen ovelle ja kutsuu:)_ Leena!
+
+_Nora._ Mitäs aiot?
+
+_Helmer. (hakee papereistaan.)_ Tehdä lopun.
+
+_(Sisäpiika tulee.)_
+
+_Helmer._ He! otappas tää kirje ja mene kohta alas. Hae joku kaupungin
+sanansaattaja ja käske heti paikalla toimittaa se perille. Mutta
+joutuun. Adressi on päälle kirjoitettu. He tässä rahaa.
+
+_Piika._ Hyvä on. _(hän lähtee kirjettä viemään.)_
+
+_Helmer. (panee paperinsa kokoon.)_ Kas näin, minun pikku visapääni.
+
+_Nora. (hengästyneenä.)_ Torvald -- mikä kirje se oli?
+
+_Helmer._ Erokirja Krogstad'ille.
+
+_Nora._ Peruuta se, Torvald! Vielä on aika. Voi, Torvald, peruuta se!
+Tee se minun tähteni -- itsesi tähden; lastemme tähden! Kuuletkos,
+Torvald; tee se! Et tiedä, mitä pahaa tämä voi tuottaa meille kaikille.
+
+_Helmer._ Jo on liika myöhäistä.
+
+_Nora._ Niin, liika myöhäistä.
+
+_Helmer._ Nora-kulta, minä annan tämän tuskasi anteeksi, vaikka se
+oikeastaan on häpäisevä minulle. Niin, sitä se on! Vai eikö olisi
+minulle häpäiseväinen tuo luulosi, että minun tarvitsisi peljätä
+tuommoisen nurkkakirjuri-rentun kostoa? Mutta kuitenkin annan sen
+sinulle anteeksi, koska se samassa osoittaa sinun syvää rakkautta
+minuun. _(syleilee häntä.)_ Niin pitää olla, oma armas Noraseni. Tulkoon
+nyt vaan, mitä tulleekin. Saatpa nähdä, että kun asia oikein vaatii,
+minussa on niin hyvin miehen mieli kuin miehen voima. Saatpa nähdä, että
+minussa on mies kaikkea kestämään.
+
+_Nora. (peljästyneenä.)_ Mitä sillä tarkoitat?
+
+_Helmer._ Kaikkea, sanon --
+
+_Nora. (vakautuen.)_ Sitä et saa koskaan ikipäivinä tehdä.
+
+_Nora._ Hyvä on; niin kannamme kuorman yhdessä, Nora -- niinkuin miehen
+ja vaimon sopii. Se on, niinkuin olla pitää. _(hyväilee häntä)_ Oletkos
+nyt tyytyväinen? Kas niin, kas niin; ei ole tarvis noita pelollisia
+kyyhkysensilmiä. Eihän koko asiassa ole muuta kuin aivan perättömiä
+luuloja. -- Nyt sinun pitäisi tanssia kerta Tarantella-tanssi läpi ja
+harjoittaa tamburinon lyöntiä. Minä menen sisäkamariini ja panen
+väli-oven kiinni, niin en kuule mitään; peuhaa sinä täällä vaikka kuinka
+paljon. _(kääntyy ovessa.)_ Ja kun Rank tulee, sano hänelle, mistä hän
+saa minut tavata. _(Hän nyykähyttää päätä vaimolleen jäähyväisiksi,
+menee papereineen kamariinsa ja panee oven kiinni jälkeensä.)_
+
+_Nora. (hurjistuneena tuskasta, seisoo kuin paikkaansa kiinninaulittuna,
+kuiskaa.)_ Hänen sydämmensä salli hänen tehdä näin. Hän tekee sen. Hän
+tekee sen, vaikka mitä tapahtuisi. -- Ei, ei koskaan sinä ilmoisna ikänä
+tätä! Ennen vaikka mitä! Pelastusta --! Mikä neuvoksi -- _(Kello soi
+etuhuoneessa.)_ Tohtori Rank --! Ennen vaikka mitä! Ennen _kaikkea_
+muuta, mitä ikinä lieneekin!
+
+_(Hän pyyhkäisee kasvojaan, hillitsee tuskansa, menee ja avaa oven.
+Tohtori Rank seisoo siellä ulkona ja ripustaa juuri turkkinsa naulaan.
+Seuraavan keskustelun aikana alkaa pimetä.)_
+
+_Nora._ Hyvää päivää, tohtori Rank. Tunsinpa teidät soittamisestanne.
+Mutta älkää nyt menkö sisään Torvald'in luokse; hänellä on, luulen ma,
+jotakin työtä.
+
+_Rank._ Entäs teillä?
+
+_Nora. (astuen saliin ja pannen kiinni oven tohtorin jälkeen.)_ Kyllähän
+te sen tiedätte -- teidän varallenne on minulla aina hiukkanen aikaa.
+
+_Rank._ Kiitoksia siitä. Sitä aion käyttää hyväkseni niin kauan kuin
+voin.
+
+_Nora._ Mitä te sillä tarkoitatte? Niin kauan kuin voitte?
+
+_Rank._ Juuri niin. Peljästyttekö niistä sanoista?
+
+_Nora._ Onpas se hyvin kummallinen puhe. Pitäiskö sitten jotain
+tapahtuman?
+
+_Rank._ Tapahtuva on se, jonka jo kauan olen tiennyt tapahtuvaksi. Vaan
+en tosin uskonut sen tapahtuvan niin pian.
+
+_Nora. (tarttuu häntä käsivarteen.)_ Mitä te olette saanut tietää?
+Tohtori Rank, teidän pitää virkkaa se minulle!
+
+_Rank. (istahtaa uunin viereen.)_ Minun loppuni on tulossa. Siihen ei
+voi tehdä mitään.
+
+_Nora. (hengähtää helpommin.)_ Teidänkö --?
+
+_Rank._ Kenenkäs muun sitten? Ei auta valehdella itselleen. Minä olen
+viheljäisin kaikista hoidettavistani sairaista, rouva Helmer. Juuri
+näinä päivinä olen läpitutkinut kaikki sisälliset tilikirjani.
+Konkurssi. Kuukauden kuluttua kenties jo makaan ja mätänen tuolla
+kirkkomaassa.
+
+_Nora._ Hyi, kuinka ilkeästi te puhutte.
+
+_Rank._ Asia onkin hiiden ilkeä. Mutta pahin on, että sen edellä käy
+niin paljon muuta ilkeyttä. Yksi seikka on minulla vielä tutkimatta; kun
+se on suoritettu, tiedän jokseenkin, milloin loppu alkaa. Tahdonpa sanoa
+teille jotakin. Helmer'in hieno luonto on niin kovasti vastahakoinen
+kaikelle inhottavalle. En tahdo, että hän tulee minun sairashuoneeseni
+--
+
+_Nora._ Mutta tohtori Rank --
+
+_Rank._ Minä en tahdo että hän tulee sinne. Minä suljen oveni häneltä.
+-- Niin pian kuin olen saanut täyden selvän pahimmasta, lähetän teille
+käyntikorttini, musta risti nimeni päälle piirustettuna, ja silloin
+tiedätte tuon inhottavan hävityksen alkaneen työtänsä.
+
+_Nora._ No, mutta tänään te olette aivan hurja. Ja minä, joka niin
+mielelläni olisin suonut, että olisitte olleet oikein hyvällä tuulella.
+
+_Rank._ Kuolema rinnassako? -- Ja kun minun näin pitää kärsiä
+rangaistusta toisen tähden. Onkos siinä kohtuutta? Ja jokaikisessä
+perheessä on tavalla tai toisella tuommoinen leppymätön kosto
+kärsittävänä -- --
+
+_Nora. (peittää käsillä korviansa)._ Joutavia! Ollaan iloiset! Ollaan
+iloiset!
+
+_Rank._ Ei mar' siinä ole muuta kuin naurettavaa koko asiassa. Minun
+viattoman selkäpii-parkani täytyy kivistää isäni lystien
+luutnantinpäivien tähden.
+
+_Nora (vasemmalla puolella pöydän ääressä.)_ Olihan hän niin ahne
+parsseille ja hanhenmaksa-pasteijalle. Eikö niin?
+
+_Rank._ Niin oli; ja myös tryffeli-sienille.
+
+_Nora._ Niin; oikein, tryffeli-sienille. Ja ostereillekin, luulen ma?
+
+_Rank._ Myös ostereille, ostereille; se on tietty.
+
+_Nora._ Ja sitten vielä kaikille noille portviineille ja sampanjoille
+lisäksi. Surkeata on että kaikki nuo hyvät herkut tekevät niin pahaa
+selkäpiille.
+
+_Rank._ Varsinkin että ne tekevät pahaa semmoisellekin
+selkäpii-raukalle, joka ei niistä ole saanut vähintäkään maistaa.
+
+_Nora._ Niin, niin, sehän se on kaikkein surkein.
+
+_Rank. (katsoo tarkastellen rouvaan.)_ Hm!
+
+_Nora. (tuokion kuluttua.)_ Miksi te hymyilette?
+
+_Rank._ En minä; te hymyilitte.
+
+_Nora._ Enkä, tehän hymyilitte, tohtori Rank!
+
+_Rank. (nousee.)_ Olettepa toki suurempi veitikka, kuin mitä minä
+luulin.
+
+_Nora._ Olen tänään niin hullunkurisella tuulella.
+
+_Rank._ Siltä näyttää.
+
+_Nora. (laskien molemmat kätensä tohtorin olkapäälle.)_ Hyvä, hyvä
+tohtori Rank, te ette saa näin kuolla ja jättää Torvaldia ja minua.
+
+_Rank._ Oh, se kaipaus teiltä kyllä pian haihtuu. Se, joka menee pois,
+unohtuu pian.
+
+_Nora. (katsoo pelollisesti häneen.)_ Niinkös te luulette?
+
+_Rank._ Löydetään pian toisia ystäviä, ja niin --
+
+_Nora._ Kukas löytää toisia ystäviä?
+
+_Rank._ Sen teette sekä te että Helmer, kun minä olen poissa. Itse
+oletten jo hyvän matkan sillä tiellä, luullakseni. Mitäs tuolla rouva
+Lindellä oli asiaa tänne eilen illalla?
+
+_Nora._ Ahaa -- ettehän toki liene mustasukkainen Kristiina-paralle?
+
+_Rank._ Niinpä olen. Hän on perivä minun sijani tässä talossa. Kun
+minulle on tullut este, on kenties tää rouva --
+
+_Nora._ Hist! älkää puhuko niin kovaan; hän on tuolla kamarissa.
+
+_Rank._ Vai tänään myös? Enkös sitä sanonut!
+
+_Nora._ Hän on vain täällä pukuani ompelemassa. Herrainen aika, kuinka
+järjetön te olette! _(istahtaa sohvalle.)_ Olkaa nyt kiltti, tohtori
+Rank; huomenna saatte nähdä, kuinka kauniisti minä tanssin, ja silloin
+voitte kuvitella mielessänne, että minä teen sen ainoasti teidän
+mieliksenne -- ja tietysti myös Torvald'ille mieliksi; se on tietty.
+_(ottaa kaikellaista ulos vakasta.)_ Tohtori Rank; käykääpä tänne näin
+istumaan, niin näytän teille jotain.
+
+_Rank (istahtaa.)_ No mitä sitten.
+
+_Nora._ Kas tässä. Katsokaas!
+
+_Rank._ Silkkisukkia.
+
+_Nora._ Ihonkarvaisia. Eikö ne ole somia? No niin, nyt on täällä niin
+hämärä; mutta huomenna -- Ei, ei, ei -- ette saa katsella muuta kuin
+jalkapuolta. No, no, vaikkapa sentään varttakin katselisitte.
+
+_Rank._ Hm -- --
+
+_Nora._ Miksi te näytätte niin tarkastavaiselta? Ettekö luule niiden
+sopivan?
+
+_Rank._ Siitä minulla ei millään lailla voi olla perustettua arvelua.
+
+_Nora (katsahtaa häneen.)_ Hyi teitä! _(huiskahtaa häntä sukilla
+korville.)_ Kas tuossa saatte! _(panee taas sukat kokoon.)_
+
+_Rank._ Ja mitä muita koreuksia vielä saan nähdä?
+
+_Nora._ Ette saa nähdä mitään enempää, kun ette ole siivo. _(hän
+hyräilee vähäisen ja hakee jotain kalujen seasta.)_
+
+_Rank (kun hetkinen on oltu vaiti.)_ Kun näin ystävällisesti istun tässä
+yhdessä teidän kanssanne en voi ajatella -- en voi ollenkaan käsittää --
+mikä minusta olisi tullut, jos en koskaan olisi joutunut tähän taloon.
+
+_Nora (hymyilee.)_ Kylläpä minä uskon, että te sangen hyvin viihdytte
+meidän luonamme.
+
+_Rank (hiljemmin, katsoen eteensä.)_ Ja kun nyt täytyy lähteä ja jättää
+tämä kaikki --
+
+_Nora._ Mitä vielä; ette te lähde pois täältä.
+
+_Rank (niinkuin ennen.)_ -- eikä voi jättää jälkeensä edes mitään
+pienintä kiitollisuuden merkkiäkään tuskinpa haihtuvaisen kaipauksen --
+ei muuta kuin tyhjän paikan, jonka ken tahansa voi täyttää.
+
+_Nora._ Ja jos nyt pyytäisin teiltä --? Ei --
+
+_Rank._ Mitä?
+
+_Nora._ Suurta ystävyyden osoitusta --
+
+_Rank._ Niinkö?
+
+_Nora._ Ei, tarkoitan -- sanomattoman suurta aputyötä.
+
+_Rank._ Tahtoisitteko todella _yhden_ kerran saattaa minut niin
+onnelliseksi?
+
+_Nora._ Mutta ettehän ollenkaan tiedä mitä se on.
+
+_Rank._ No niin; virkkakaa se sitten.
+
+_Nora._ Mutta en voi, tohtori Rank; -- se on jotakin niin sanomattoman
+paljon -- sekä neuvo että apu ja ystävyyden työ --
+
+_Rank._ Sitä parempi. En voi käsittää mitä te tarkoitatte. Mutta puhukaa
+siis. Ettekö luota minuun?
+
+_Nora._ Kyllä luotan niinkuin en keneenkään muuhun. Te olette minun
+uskollisin ja paras ystäväni, sen kyllä tiedän. Sentähden tahdonkin
+virkkaa sen teille. No niin, tohtori Rank; on asia, jota estämään te
+voitte auttaa minua. Te tiedätte kuinka sanomattoman syvästi Torvald
+rakastaa minua; hän ei silmänräpäystäkään epäilisi, jos hänen tulisi
+heittää henkensä minun puolestani.
+
+_Rank (kallistuen Noran puoleen.)_ Nora -- luulettenko sitten hänen
+olevan ainoan -- --?
+
+_Nora (vähäisen säpsähtäin.)_ Joka -- --?
+
+_Rank._ Joka iloisesti heittäisi henkensä teidän puolestanne.
+
+_Nora (raskaasti.)_ Vai niin.
+
+_Rank._ Olin vannonut sydämmessäni, että teidän pitäisi saada se tietää,
+ennen kuin minulle tulee lähtö. Parempaa tilaisuutta en koskaan voisi
+löytää. -- Niin, Nora, nyt te sen tiedätte. Ja nyt te siis myös
+tiedätte, voivanne minulle uskoa kaikki, niinkuin ei kellenkään muulle.
+
+_Nora (nousee; sanoo tyynesti ja hätäilemättä.)_ Antakaa sijaa, että
+pääsen pois täältä.
+
+_Rank (antaa sijaa, mutta jääpi istumaan.)_ Nora --
+
+_Nora (Etuhuoneen ovella.)_ Leena, tuo lamppu sisään. -- _(menee uunin
+puolelle.)_ Voi, hyvä tohtori Rank, tämä oli teiltä oikein pahasti
+tehty.
+
+_Rank (nousee.)_ Että olen rakastanut teitä yhtä syvästä sydämmestä kuin
+suinkin joku ihminen? Oliko se pahasti tehty?
+
+_Nora._ Ei, vaan että te sen virkatte minulle. Eihän se ollut millään
+muotoa tarpeellista --
+
+_Rank._ Mitä te tarkoitatte? Tiesittekö te sitten --?
+
+_(Sisäpiika tuopi sisään lampun, asettaa sen pöydälle ja lähtee jälleen
+pois.)_
+
+_Rank._ Nora -- rouva Helmer -- sanokaa minulle, tiesittekö jo jotain?
+
+_Nora._ Oh, tiedänkö minä siitä, mitä tiesin, mitä en? En tosiaan taida
+sitä sanoa teille --! Että voitte olla niin kömpelö, tohtori Rank!
+Olihan kaikki niin hyvin.
+
+_Rank._ No, kumminkin on teillä nyt se varma tieto, että koko minun
+henkeni ja sieluni on teille alttiina. Puhukaa siis suoraan.
+
+_Nora (katsoo häneen.)_ Tämän jälkeenkö?
+
+_Rank._ Minä pyydän teitä, antakaa minun saada tietää mitä se oli.
+
+_Nora._ Nyt ette saa mitään tietää.
+
+_Rank._ Saan, saan. Älkää minua näin rangaisko. Sallikaa minun tehdä
+teidän puolestanne, mitä ihmiselle on mahdollista.
+
+_Nora._ Nyt te ette voi tehdä mitään puolestani. -- Muuten, enpä
+tarvitsekaan mitään apua. Ne oli vaan turhia mielenkuvitelmiani, sen
+saatte nähdä. Aivan niin ne ovat. Tietysti! _(istahtaa liekkutuolille;
+katsoo tohtoriin ja hymyilee.)_ Niin, olettepa te oikein soma veitikka,
+tohtori Rank! Ettekö itsekin häpeä nyt kun lamppu on tuotu sisään?
+
+_Rank._ En; oikeastaan en. Mutta kenties minun nyt pitäisi lähteä pois
+-- ijäksi?
+
+_Nora._ Ei, sitä ette suinkaan saa tehdä. Teidän tietysti pitää tulla
+tänne niinkuin ennenkin. Tiedättehän, ettei Torvald voi olla ilman
+teidän seurattanne.
+
+_Rank._ Niin, mutta _te?_
+
+_Nora._ Oh, minun mielestäni tulee aina niin erinomaisen hauska, kun te
+ilmautte taloon.
+
+_Rank._ Se se juuri viekoitti minut harhatielle. Teistä on mahdoton
+saada selvää. Monta kertaa on minusta tuntunut, ikäänkuin te melkein
+yhtä mielellänne pitäisitte seuraa minun kanssani kuin Helmerinkin
+kanssa.
+
+_Nora._ Niin, näettenkös, onhan ihmisiä, joita yli kaikkein rakastaa, ja
+toisia, joiden kanssa melkein mieluimmin pitää seuraa.
+
+_Rank._ No, saattanee siinä olla jotain perää.
+
+_Nora._ Vanhassa kodissani rakastin tietysti isääni yli kaikkein. Vaan
+kuitenkin oli minusta aina niin sanomattoman hauska, kun voin salaa
+pujahtaa piikakamariin; sillä ne eivät ojentaneet minua koskaan; ja
+sitten ne aina juttelivat niin lystejä asioita keskenänsä.
+
+_Rank._ Ahaa, vai _niiden_ sijaan sitten minä tulin.
+
+_Nora (kavahtaa ylös ja tohtorin luokse.)_ Voi, hyvä kiltti tohtori
+Rank, enhän sitä tarkoittanut. Mutta voittehan toki ymmärtää, että
+Torvald on minulle samoin kuin isäni ennen --
+
+_(Sisäpiika tulee etuhuoneesta.)_
+
+_Sisäpiika._ Rouva! _(kuiskaa ja ojentaa käyntikortin.)_
+
+_Nora (katsahtaa korttiin.)_ Ah! _(pistää kortin taskuunsa.)_
+
+_Rank._ Mikä nyt on hätänä?
+
+_Nora._ Ei, ei, ei mitään; se on vain --; se on minun uusi pukuni --
+
+_Rank._ Kuinka? Tässähän teidän pukunne on.
+
+_Nora._ Niin se; mutta tuo tuolla on toinen; olen sen teettänyt --;
+Torvaldin ei pidä saada siitä tietoa --
+
+_Rank._ Ahaa, vai siinäkö se nyt on, se suuri salaisuus.
+
+_Nora._ Niin onkin; menkää nyt vaan Torvald'in luokse; hän istuu
+sisäkamarissaan; pidättäkää häntä niin kauan --
+
+_Rank._ Olkaa huoletta; ei hän pääse irti minusta. _(menee Helmer'in
+kamariin.)_
+
+_Nora (piijalle.)_ Ja hän on kyökissä odottamassa?
+
+_Sisäpiika._ On, hän tuli takarappuisista ylös --
+
+_Nora._ Vaan etkö sanonut, että täällä oli vieras?
+
+_Sisäpiika._ Sanoin, mutta eipä siitä apua.
+
+_Nora._ Hän ei siis tahdo mennä pois?
+
+_Sisäpiika._ Ei, hän ei sano menevänsä, ennen kuin on päässyt rouvan
+puheille.
+
+_Nora._ Anna hänen sitten tulla sisään; mutta hiljaa. Leena, siitä et
+saa puhua kellenkään mitään; se on salaisuus, jolla aion äkkiluulematta
+ilahuttaa miestäni.
+
+_Sisäpiika._ Kyllä, kyllä, minä ymmärrän -- _(menee ulos.)_
+
+_Nora._ Tuo kauhea tapaus on tulossa. Se tapahtuu kuitenkin. Ei, ei, ei,
+se ei voi tapahtua; se ei saa tapahtua. _(hän menee ja lukitsee
+Helmer'in oven.)_
+
+_(Sisäpiika avaa etuhuoneen oven asian-ajaja Krogstad'ille ja panee sen
+sitten kiinni. Krogstad on matkapuvussa, turkissa, päällyssaappaissa ja
+puuhkalakissa.)_
+
+_Nora (menee hänelle vastaan.)_ Puhukaa hiljaa; mieheni on kotona.
+
+_Krogstad._ No, olkoon vain!
+
+_Nora._ Mitä te tahdotte minulta?
+
+_Krogstad._ Saada selvää eräästä asiasta.
+
+_Nora._ Niin puhukaa joutuun. Mitä se on?
+
+_Krogstad._ Tiedättehän että olen saanut virka-eron.
+
+_Nora._ En voinut sitä estää, herra Krogstad. Olen ponnistanut ja
+pitänyt puoltanne viimeiseen asti, mutta siitä ei ollut apua.
+
+_Krogstad._ Niin vähänkö teidän miehenne teitä rakastaa? Hän tietää
+mihin vaaraan minä teidät voin saattaa, ja kuitenkin hän uskaltaa --
+
+_Nora._ Kuinka te voitte luulla hänen saaneen sitä tietää?
+
+_Krogstad._ Ei, enhän sitä nyt luullutkaan. Eihän olisikaan meidän
+siivon Torvald Helmer'in tapaista näyttää niin paljon miehuutta --
+
+_Nora._ Herra Krogstad, minä vaadin että puhutte kunnioituksella
+miehestäni.
+
+_Krogstad._ Kyllä mar', kaikella velvollisella kunnioituksella. Mutta
+koska te, rouva, pidätte tämän niin petollisesti salassa, niin voinen
+arvata, että te myös eilisestä asti olette saaneet vähän paremmin
+selville, mitä te oikeastaan olette tehneet?
+
+_Nora._ Paremmin kuin mitä _te_ koskaan voisitte neuvoa minulle.
+
+_Krogstad._ Mitäs tämmöinen huono lakimies kuin minä --
+
+_Nora._ Mitä minulta tahdotte?
+
+_Krogstad._ Tahdoinpa vaan nähdä, kuinka te voitte, rouva Helmer. Olette
+näet olleet mielessäni koko päivän. Onpa myös velkojen sisään-ajajalla,
+nurkkakirjurilla, -- sanalla sanoen, tämmöiselläkin miehellä kuin minä
+hiukkasen sitä, mitä sanotaan sydämmeksi.
+
+_Nora._ Osoittakaa se sitten; muistakaa minun pienet lapseni.
+
+_Krogstad._ Oletteko te ja teidän miehenne muistaneet minun lapsiani?
+Mutta se voi nyt olla ykskaikki. Sen vain arvelin sanoa teille, ettei
+teidän huoli antaa tämän asian liioin rasittaa mieltänne. Ensiksikin
+minä en aio vetää sitä oikeuteen.
+
+_Nora._ Ette suinkaan; eikö niin; senhän tiesin.
+
+_Krogstad._ Voihan koko asia tulla laitetuksi kaikessa sovinnossa; sen
+ei ollenkaan tarvitse päästä koko maailman tiettäväksi; se jääpi meidän
+kolmen kesken.
+
+_Nora._ Minun mieheni ei pidä koskaan saada tietoa tästä.
+
+_Krogstad._ Milläs te tahdotte sitä estää? Voitteko kenties vielä
+suorittamatta olevan velan maksaa?
+
+_Nora._ En, en nyt kohta.
+
+_Krogstad._ Vai onko teillä kenties mitään keinoa näinä päivinä saada
+rahat kokoon?
+
+_Nora._ Ei mitään keinoa, jota tahtoisin käyttää.
+
+_Krogstad._ Paitsi sitä, ei siitä nyt olisi ollutkaan teillen apua. Jos
+teillä nyt tässä olisi vaikka kuinka suuret summat selvää rahaa
+kädessänne, niin ette saisi velkakirjaanne minulta.
+
+_Nora._ Selittäkää sitten minulle, mihin te aiotte sitä käyttää.
+
+_Krogstad._ Aion vain pitää sen tallella, -- pitää sen hallussani. Ei
+kukaan syrjäinen saa siitä mitään vihiä. Jos teillä siis kenties on
+mielessä yksi tai toinen epätoivoinen tuuma --
+
+_Nora._ Niin on minulla.
+
+_Krogstad._ -- jos teillä olisi tuuma karata pois kodistanne ja
+perheeltänne --
+
+_Nora._ Niin on minulla!
+
+_Krogstad._ -- taikka jos ajattelette jotain vieläkin pahempaa --
+
+_Nora._ Kuinkas te sen voitte tietää?
+
+_Krogstad._ -- niin jättäkää pois semmoiset tuumat.
+
+_Nora._ Kuinka te voitte tietää, että _sitä_ ajattelen?
+
+_Krogstad._ Useimmille meistä ensihetkellä lentää semmoista päähän.
+Minäkin ajattelin sitä; mutta eipä ollut minulla siihen uskallusta --
+
+_Nora. (painuneella äänellä.)_ Eikä minullakaan.
+
+_Krogstad (helpommin hengittäen.)_ Eikö niin; teillä ei ole uskallusta
+siihen, ei teilläkään?
+
+_Nora._ Ei ole; ei ole.
+
+_Krogstad._ Se olisikin aivan hupsun työtä. Kun vaan ensimmäinen
+kotimyrskyn puuska on ohitse --. Minulla on taskussani tässä kirje
+teidän miehellenne --
+
+_Nora._ Ja siinä olette kaikki kertoneet?
+
+_Krogstad._ Niin helpoittavilla sanoilla kuin mahdollista.
+
+_Nora (ripeästi.)_ Se kirje ei saa tulla hänen käsiinsä. Reväiskää se
+palasiksi. Kyllä minä kuitenkin jollakin lailla hankin rahat.
+
+_Krogstad._ Älkää pahaksi panko, hyvä rouva, vaan sanoinhan teille
+äsken, luullakseni --
+
+_Nora._ Oih, minä en puhu niistä rahoista, jotka olen teille velkaa.
+Sanokaa minulle kuinka suuren summan aiotte vaatia mieheltäni, niin minä
+hankin teille ne rahat.
+
+_Krogstad._ En aio vaatia mitään rahoja teidän mieheltänne.
+
+_Nora._ No, mitä sitten aiotte vaatia?
+
+_Krogstad._ Sen voin teille sanoa. Minä tahdon jälleen päästä
+jaloilleni, rouva; minä tahdon päästä lentoon; ja siihen pitää teidän
+miehenne olla minulle avullisna. Puoleentoista vuoteen en ole mitään
+epäkunniallista tehnyt; olen koko sen ajan ponnistellut ahtaimmissa
+oloissa; olin jo iloinen kun askel askelelta pääsin ylöspäin. Nyt on
+minut pois-ajettu, enkä tyydy ainoasti siihen, että minut jälleen
+armoihin otetaan. Minä tahdon päästä lentoon, sanon ma. Minä tahdon taas
+saada paikan pankissa, -- mutta korkeamman; teidän miehenne pitää
+laittaa joku virka minua varten --
+
+_Nora._ Sitä hän ei tee ikinään!
+
+_Krogstad._ Tekeepä, kun tekeekin; minä hänet tunnen; hän ei uskalla
+hiiskahtaakaan. Ja kunhan minulla vain taas on paikka siellä yhdessä
+hänen kanssansa, saattepa sitten nähdä! Ennen vuoden kuluttua olen
+pankinjohtajan oikea käsi. Niilo Krogstad'in pitää hallita Osakepankkia,
+eikä Torvald Helmer'in.
+
+_Nora._ Sitä ette koskaan ole elävin silmin näkevä!
+
+_Krogstad._ Aiotteko te kenties --?
+
+_Nora._ Nyt minulla on uskallusta siihen.
+
+_Krogstad._ Oh, ettepä minua saa säikähtymään. Hieno, hemmoiteltu rouva,
+kuin te --
+
+_Nora._ Saattepa nähdä, saattepa nähdä!
+
+_Krogstad._ Aventoonko kenties? Tuohon kylmään, sysimustaan veteen? Ja
+sitten keväällä tulisitte tuuli-ajona rantaan, inhottavana,
+tuntemattomana, poiskarissein hiuksin --
+
+_Nora._ Ette saa minua säikähtymään.
+
+_Krogstad._ Ettekä tekään minua. Semmoista te ette tee, rouva Helmer. Ja
+paitsi sitä, mitä apua siitä olisi? Onhan Helmer niin kuin näinkin minun
+taskussani.
+
+_Nora._ Vielä senkin jälkeen? Vaikka en minä enää --?
+
+_Krogstad._ Unohdatteko sitten, että silloin on teidän jälkimaineenne
+_minun_ käsissäni?
+
+_Nora (seisoo, saamatta ääntä suustansa, ja katsoo häneen.)_
+
+_Krogstad._ No niin, nyt tiedätte kaikki. Älkää siis tehkö mitään
+tuhmuutta. Kun Helmer on saanut kirjeeni, odotan vastausta häneltä. Ja
+muistakaa hyvin: teidän miehenne itse se on pakoittanut minut taas
+noille teille poikkeemaan. Sitä en hänelle koskaan anna anteeksi.
+Hyvästi, rouva Helmer. _(menee ulos etuhuoneen kautta.)_
+
+_Nora (rientää etuhuoneen ovelle, avaa sen raolleen ja kuultelee.)_
+Menee. Ei pane kirjettä laatikkoon. Ei, ei, se olisikin ollut
+mahdotonta! _(avaa ovea yhä enemmän.)_ Mitä se on? Hän seisoo tuolla
+ulkona. Ei mene alas rappusilta. Onko hän kahdamielin? Aikoisiko hän --?
+
+_(Kirje pudota ropsahtaa kirjelaattkkoon, sitten kuuluu Krogstad'in
+askeleet yhä kauempaa portailta.)_
+
+_Nora (puolihillityllä parahduksella, juoksee poikki lattian
+sohvapöydälle asti; on vähän aikaa ääneti.)_ Kirjelaatikkoon. _(hiivii
+arkana etuhuoneen ovelle.)_ Tuossa laatikossa se on. -- Torvald, Torvald
+-- nyt olemme hukassa!
+
+_Rouva Linde (tuopi puvun vasemmasta kamarista.)_ Kas niin, nyt en enää
+löydä parsittavaa paikkaa. Koetammeko sitä nyt päälle --?
+
+_Nora (langenneella äänellä ja hiljaa.)_ Kristiina, tule tänne.
+
+_Rouva Linde (heittää puvun sohvalle.)_ Mikäs sun on? Näytäthän aivan
+kuin olis loppusi käsissä?
+
+_Nora._ Tule tänne. Näetkö tuota kirjettä tuossa? _Tuossa_ katsahda --
+lasin kautta kirjelaatikkoon.
+
+_Rouva Linde._ Kyllä, kyllä; minä näen sen.
+
+_Nora._ Se kirje on Krogstad'ilta --
+
+_Rouva Linde._ Nora, -- Krogstad se on antanut sinulle rahat lainaksi!
+
+_Nora._ Niin; ja nyt saa Torvald tietää kaikki.
+
+_Rouva Linde._ Usko minua, Nora, se on parasta teille kummallekin.
+
+_Nora._ Siinä on pahempaa, kuin mitä sinä tiedät. Olen kirjoittanut
+väärän nimen --
+
+_Rouva Linde._ Mutta Herran tähden --?
+
+_Nora._ Sen vaan tahdon nyt sanoa sinulle, Kristiina, että sinun pitää
+olla minun todistajani.
+
+_Rouva Linde._ Kuinka todistajana? Mitä minun pitää --?
+
+_Nora._ Jos minä tulisin hulluksi -- ja olisihan se hyvinkin mahdollista
+--
+
+_Rouva Linde._ Nora!
+
+_Nora._ Taikka jos minulle jotain muuta tapahtuisi -- jotain semmoista,
+joka tekisi, etten voisi olla täällä läsnä --
+
+_Rouva Linde._ Nora, Nora, ethän ole täydessä järjessä!
+
+_Nora._ Ja jos sitten joku toinen tahtoisi ottaa päällensä kaikki, koko
+syyn, ymmärrätkö --?
+
+_Rouva Linde._ Kyllä, kyllä; mutta kuinka voit uskoa --?
+
+_Nora._ Silloin todista sinä, että se ei ole totta, Kristiina. Minä en
+ole ollenkaan hullu; minä olen aivan täydessä järjessä; ja minä sanon
+sinulle: asiasta ei ole kukaan muu tietänytkään; minä yksin olen kaikki
+tehnyt. Muista se.
+
+_Rouva Linde._ Kyllä muistan. Vaan enpä käsitä tätä kaikkea.
+
+_Nora._ Oh, kuinka sitä voisitkaan käsittää? Se kummahan tuo onkin, joka
+nyt on tapahtuva.
+
+_Rouva Linde._ Se kummako?
+
+_Nora._ Niin, se kumma. Mutta se on niin kauheata, Kristiina; -- se ei
+saa tapahtua, ei millään muotoa ikinä.
+
+_Rouva Linde._ Minä menen paikalla Krogstad'in puheille.
+
+_Nora._ Älä mene; hän voisi tehdä sinulle pahaa.
+
+_Rouva Linde._ Oli aika, jolloin hän mielellään olisi tehnyt mitä ikänsä
+minun mielikseni.
+
+_Nora._ Hänkö?
+
+_Rouva Linde._ Missä hän asuu?
+
+_Nora._ Oih, mistäs minä tiedän --? Maltas _(pistää käden taskuunsa.)_
+tässä on hänen käyntikorttinsa. Mutta kirje, kirje --!
+
+_Helmer (kamarissaan koputtaa oveen.)_ Nora!
+
+_Nora (kiljahtaa tuskissaan.)_ Oh, mitä nyt? Mitäs tahdot?
+
+_Helmer._ No, no, älähän toki niin säikähdy. Emmehän tulekaan sisään;
+olethan pannut oven lukkoon; koetatko pukuas?
+
+_Nora._ Niin, niin, minä koetan. Minä tulen niin sieväksi, Torvald.
+
+_Rouva Linde (on katsahtanut käyntikorttiin.)_ Asuuhan hän aivan tässä
+likellä, kolkan takana.
+
+_Nora._ Niin; mutta eihän se auta. Me olemme hukassa. Onhan kirje tuossa
+laatikossa.
+
+_Rouva Linde._ Ja avain on miehelläsi?
+
+_Nora._ Niin on, aina.
+
+_Rouva Linde._ Krogstad saa vaatia kirjettänsä takaisin lukematonna; hän
+saa keksiä jonkun tekosyyn --
+
+_Nora._ Mutta juuri tähän aikaan on Torvald'in tapana --
+
+_Rouva Linde._ Viivytä häntä; mene sisään hänen luokseen siksi. Minä
+tulen takaisin, niin pian kuin mahdollista. _(menee nopeasti ulos
+etuhuoneen oven kautta.)_
+
+_Nora (menee Helmer'in ovelle, avaa sen ja tirkistää sisään.)_ Torvald!
+
+_Helmer (sisäkamarista.)_ No, joko nyt vihdoin on lupa tulla omaan
+saliinsa. Tule, Rank, nytpä saamme nähdä -- _(ovessa.)_ Mutta, mitäs se
+on?
+
+_Nora._ Mikä, Torvald kulta?
+
+_Helmer._ Rank sanoi minulle että tässä tulisi komea maskeraati
+nähtäväksi.
+
+_Rank (ovessa.)_ Niin olin käsittänyt, mutta olen siis erehtynyt.
+
+_Nora._ Ei kukaan saa minua koko komeudessani nähdä ennen kuin huomenna.
+
+_Helmer._ Mutta, Nora-kulta, sinä näytät niin rauenneelta. Oletko liian
+ahkerasti harjoittanut?
+
+_Nora._ En, en ole vielä kertaakaan harjoittanut.
+
+_Helmer._ Olispa se kuitenkin tarpeellista --
+
+_Nora._ Niin, se on aivan tarpeellista, Torvald. Vaan en tule millään
+lailla toimeen ilman sinun avuttasi; olen peräti unhottanut kaikkityyni.
+
+_Helmer._ Oh, kylläpä me sen pian taas saamme päähäsi.
+
+_Nora._ Niin, ota minut vihdoinkin huomaasi, Torvald. Lupaatkos sen?
+Voi, minua niin peloittaa. Tuo suuri ihmisjoukko --. Sinun pitää antaa
+itsesi aivan yksin-omakseni tänä iltana. Ei saa nyt olla hiukkaakaan
+asioita; ei pännääkään kädessä. Mitä? Eikö niin, Torvald kulta?
+
+_Helmer._ Sen lupaan sulle; tänä iltana olen kokonaan sinun
+käskyläisesi, -- sä pikku turvaton raukka. -- Hm, se on tosi, yhtä
+tahdon kuitenkin ensin -- _(menee etuhuoneen ovea kohti.)_
+
+_Nora._ Mitäs aiot tuolla ulkona?
+
+_Helmer._ Vaan katsoa, onko tullut kirjeitä.
+
+_Nora._ Ei, ei, älä sitä tee, Torvald!
+
+_Helmer._ Mitä se on?
+
+_Nora._ Torvald, tee minulle mieliksi; ei siellä ole mitään.
+
+_Helmer._ Annas kun katsahdan yhtähyvin. _(alkaa mennä.)_
+
+_Nora (istuu pianon eteen ja soittaa ensitahdit Tarantellasta.)_
+
+_Helmer (seisahtuu oveen.)_ Ahhaa!
+
+_Nora._ En voi tanssia huomenna, jos en nyt saa harjoittaa avullas.
+
+_Helmer (menee hänen luokseen.)_ Oletkos todella semmoinen pelkuri,
+Nora-kulta?
+
+_Nora._ Niin, minua niin kauheasti peloittaa. Harjoitetaanpas heti
+kohta; onhan vielä aikaa, ennen kuin menemme ruualle. Käy nyt istumaan
+tähän ja soita minulle, Torvald-kulta; neuvo minua, ojenna minua,
+niinkuin sinulla on tapana.
+
+_Helmer._ Mielelläni, aivan mielelläni, koska niin tahdot. _(istahtaa
+pianon ääreen.)_
+
+_Nora (ottaa tamburinon vakasta, niin myös pitkän, kirjavan shaalin,
+jonka hän kiireesti panee ympärilleen; sitten hypähtää hän
+keskilattialle ja huutaa:)_ Soita nyt minulle! Nyt tahdon tanssia!
+
+_(Helmer soittaa ja Nora tanssii; tohtori Rank seisoo pianon kohdalla
+Helmer'in takana, ja katselee.)_
+
+_Helmer (soitellen.)_ Hitaammin -- hitaammin.
+
+_Nora._ En voi toisin.
+
+_Helmer._ Ei noin hurjasti, Nora!
+
+_Nora._ Juuri niin pitää olla.
+
+_Helmer (lakkaa soittamasta.)_ Ei, ei, se ei millään lailla käy laatuun.
+
+_Nora (hymyilee ja heiluttaa tamburinoa.)_ Sanoinhan minä sen.
+
+_Rank._ Annas minun soittaa hänelle.
+
+_Helmer._ Tee se, niin minä voin paremmin neuvoa häntä.
+
+_(Rank istahtaa pianon ääreen ja soittaa; Nora tanssii yhä hurjemmin.
+Helmer seisoo uunin vieressä ja oikaisee häntä aina välistä hänen
+tanssiessaan. Nora ei näy kuulevan miehensä neuvoja; hänen tukkansa
+hajoo ja valahtaa alas olkapäille; Nora ei sitä huomaa, vaan yhä
+tanssii. Rouva Linde astuu sisään.)_
+
+_Rouva Linde (seisahtuu oveen, ikään kuin äänensä olisi sulkeunut.)_ Aa
+--!
+
+_Nora (tanssien.)_ Tässä näet iloa, Kristiina.
+
+_Helmer._ Mutta, armas Nora-kulta, tanssithan, ikäänkuin henki olisi
+vaarassa.
+
+_Nora._ Niin se onkin.
+
+_Helmer._ Rank, lakkaa soittamasta; onhan tää selvää hulluutta. Lakkaa,
+sanon minä.
+
+_(Rank lakkaa soittamasta ja Nora seisahtuu äkkiä.)_
+
+_Helmer (Noralle.)_ Tätäpä en olisi uskonut. Olethan unohtanut kaikki,
+mitä sinulle opetin.
+
+_Nora (viskaa pois tamburinon.)_ Näetkös sen nyt itsekin!
+
+_Helmer._ Tässä tarvitaan oikein johdatusta.
+
+_Nora._ Niin, näethän kuinka tarpeellinen se on. Sinun pitää johdattaa
+minua viimeiseen asti. Lupaatkos sen, Torvald?
+
+_Helmer._ Siihen voit täydesti luottaa.
+
+_Nora._ Ei sinulla saa tänään eikä huomenna olla mitään muuta mielessä,
+paitsi minua -- et saa aukaista mitään kirjettä -- et
+kirjelaatikkoakaan.
+
+_Helmer._ Ahaa, sinä yhä vielä pelkäät tuota miestä --
+
+_Nora._ Pelkään, pelkään sitäkin.
+
+_Helmer._ Nora, sen näen käytöksestäs, joku kirje häneltä on tuossa
+kirjelaatikossa.
+
+_Nora._ En tiedä, vaan kyllä luulen; mutta sinä et saa nyt lukea mitään
+sellaista; ei saa tulla mitään ilkeää välillemme, ennenkuin kaikki on
+loppunut.
+
+_Rank (hiljaa Helmerille.)_ Älä häntä vastusta.
+
+_Helmer (syleilee vaimoansa.)_ Täytyyhän tehdä lapselle mieliksi. Mutta
+huomenna yöllä, tanssisi jälkeen --
+
+_Nora._ Silloin olet vapaa lupauksestas.
+
+_Sisäpiika (oikeanpuolisessa ovessa.)_ Rouva, ruoka on pöydällä.
+
+_Nora._ Tuo sampanjaa sisään, Leena.
+
+_Sisäpiika._ Hyvä on, rouva. _(menee ulos.)_
+
+_Helmer._ Hei, hei -- suuret kemut siis!
+
+_Nora._ Sampanja-pidot aamun valkenemiseen asti. _(huutaa.)_ Ja vähän
+konfehtia, Leena, paljon --, täksi kerraksi vain.
+
+_Helmer (tarttuu Noran käsiin.)_ Kas niin, kas niin; ei tuommoista
+hurjaa pelkoa. Ole nyt taas pieni leivolintuseni, niinkuin tapasi on.
+
+_Nora._ Hyvä, hyvä, siksi kyllä tulen. Mutta meneppäs sisään ennalta; ja
+te myös, tohtori Rank. Kristiina, auta sinä minua, että taas saan
+tukkani laitokseen.
+
+_Rank (hiljaa, mennessään.)_ Eihän toki liene jotain -- jotain
+tuommoista tulossa?
+
+_Helmer._ Vielä vai, veikkonen. Ei siinä ole muuta, paitsi tuota
+lapsimaista pelkoa, josta sinulle puhuin. _(Menevät oikealle pois.)_
+
+_Nora._ No!?
+
+_Rouva Linde._ Lähtenyt maalle.
+
+_Nora._ Sen näin jo silmistäsi.
+
+_Rouva Linde._ Hän tulee kotiin huomenna illalla. Minä jätin hänelle
+pienen kirjeen.
+
+_Nora._ Sitä ei olisi pitänyt tehdä. Älä estä mitään tapahtumasta. Onpa
+kuitenkin aika riemullista kävellä tässä ja odottaa tuon kumman
+tapahtumista.
+
+_Rouva Linde._ Mitä sinä sitten odotat?
+
+_Nora._ Oh, sitä et sinä voi ymmärtää. Mene sisään herrojen luokse;
+minäkin tulen paikalla jäljestä.
+
+_(Rouva Linde menee ruokakamariin.)_
+
+_Nora (seisoo hetkisen, ikäänkuin asettaakseen levottomuuttansa: katsoo
+sitten kelloansa.)_ Viis. Seitsemän tuntia sydän-yöhön. Sitten
+kaksikymmentäneljä tuntia seuraavaan sydän-yöhön. Silloin
+Tarantella-tanssini loppuu. Kaksikymmentäneljä ja seitsemän
+kolmekymmentä-yksi tuntia enää elettävää.
+
+_Helmer (oikeanpuolisessa ovessa.)_ Vaan, mihinkäs sitten pikku
+leivolintuseni jäi?
+
+_Nora (juoksee hänelle vastaan, syli avoinna.)_ Tässä on leivolintusesi!
+
+
+
+
+Kolmas Näytös.
+
+
+_(Sama huone. Sohvanpöytä sen ympärillä olevine tuolineen on muutettu
+keskelle lattiata. Palava lamppu pöydällä. Ovi etuhuoneesen on avoinna.
+Tanssisoittoa kuuluu yläkerrasta.)_
+
+_(*Rouva Linde* istuu pöydän ääressä ja selailee hajamielin jotakin
+kirjaa, koittelee lukea, vaan ei näy voivan pitää ajatuksiansa koossa;
+kuultelee pari kertaa tarkkaan ulko-ovea kohti)._
+
+_Rouva Linde (katselee kelloansa.)_ Ei vieläkään. Ja nyt olisi kumminkin
+jo aika. Ellei hän vain -- _(kuultelee jälleen.)_ Ah, siinä hän on.
+_(menee hiljaan etuhuoneesen ja avaa varovasti ulko-oven; kuuluu
+hiljaisia askeleita rappusilla; hän kuiskasee:)_ Tulkaa sisään. Tääll'
+ei ole ketään.
+
+_Asianajaja Krogstad (ovessa.)_ Löysin kotonani kirjeen teiltä. Mitä
+tämä tietää?
+
+_Rouva Linde._ Minun täytyy välttämättömästi puhua teidän kanssanne.
+
+_Krogstad._ Vai niin? Ja pitääkö sen välttämättömästi tapahtuman tässä
+talossa?
+
+_Rouva Linde._ Minun kotonani se oli mahdotonta; minun huoneellani ei
+ole omaa sisäänkäytävää. Tulkaa sisään; me olemme aivan kahden kesken;
+piika nukkuu ja Helmerit ovat paalissa yläkerrassa.
+
+_Krogstad (astuu sisään.)_ Vai niin, vai Helmerit tanssivat tän'iltana?
+Oikein tottako?
+
+_Rouva Linde._ Niin, miks' eivät sitä tekisi?
+
+_Krogstad._ No niin, miks'ei.
+
+_Rouva Linde._ Niin, Krogstad, puhukaamme nyt keskenämme.
+
+_Krogstad._ Onko meillä kahdella vielä mitään puhuteltavaa keskenämme?
+
+_Rouva Linde._ Meillä on keskenämme paljon puhumista.
+
+_Krogstad._ Sitä en olisi uskonut.
+
+_Rouva Linde._ Ette, sillä te ette ole milloinkaan ymmärtäneet minua
+oikein.
+
+_Krogstad._ Oliko siinä mitään muuta ymmärtämistä, kuin se, mikä on niin
+tavallista maailmassa? Sydämmetön nainen antaa miehelle rukkaset kun
+hänelle tarjoutuu jotakin edullisempaa.
+
+_Rouva Linde._ Luuletteko, että minä olen niin aivan ilman sydämmettä?
+Ja luuletteko, että minä helpolla sydämmellä rikoin välimme?
+
+_Krogstad._ Ettekö sitä?
+
+_Rouva Linde._ Krogstad, oletteko todellakin uskoneet sitä?
+
+_Krogstad._ Jos ei asia ollut niin, miksipä silloin kirjoititte minulle
+semmoista kuin te teitte?
+
+_Rouva Linde._ Enhän muuta voinut. Kun minun tuli rikkoa välimme, niin
+olihan se minun velvollisuuteni juurinensa hävittää teissä kaikki, mitä
+te tunsitte minua kohtaan.
+
+_Krogstad (vääntää käsiänsä.)_ Vai sillä tavoin. Ja tätä -- tätä
+ainoastaan rahojen tähden!
+
+_Rouva Linde._ Älkää unohtako, että minulla oli apua tarvitseva äiti ja
+kaksi pientä veljeä. Me emme voineet odottaa teitä, Krogstad; siihen
+aikaan tulevaisuutenne vielä hämärti kaukana.
+
+_Krogstad._ Olkoon niin; vaan teillä ei ollut oikeutta hyljätä minua
+toisen miehen tähden.
+
+_Rouva Linde._ Niin, en tiedä. Useasti olen kysynyt itseltäni, oliko
+minulla oikeutta siihen.
+
+_Krogstad (hiljemmin.)_ Teidät kadottaessani oli minusta ikäänkuin
+kaikki vahva pohja olisi vierinyt pois jalkojeni alta. Katsokaa minuun,
+nyt olen minä niinkuin haaksirikkoon joutunut mies laivahylyllä.
+
+_Rouva Linde._ Apu lienee lähellä.
+
+_Krogstad._ Se oli lähellä; mutta silloin tulitte te ja astuitte väliin.
+
+_Rouva Linde._ Tietämättäni, Krogstad. Vasta tänäpänä sain sen tietää,
+että minä tulen teidän sijaanne Pankkiin.
+
+_Krogstad._ Minä uskon teitä, kun sen sanotte. Mutta nyt, kun sen
+tiedätte, ettekö sittenkään peräy?
+
+_Rouva Linde._ Ei; sillä se ei kumminkaan hyödyttäisi teitä ollenkaan.
+
+_Krogstad._ Oh, hyödyttäis, hyödyttäis --; minä sen tekisin kumminkin.
+
+_Rouva Linde._ Olen oppinut toimimaan järkevästi. Elämä ja kova, katkera
+täytymys ovat sitä opettaneet minulle.
+
+_Krogstad._ Ja elämä on opettanut minua ei luottamaan puhetapoihin.
+
+_Rouva Linde._ Niin on elämä opettanut teille sangen järkevän asian.
+Mutta tekoihin kumminkin luottanette?
+
+_Krogstad._ Mitä sillä tarkoitatte?
+
+_Rouva Linde._ Sanoitte olevanne kuin haaksirikkoon joutunut mies
+laivahylyllä.
+
+_Krogstad._ Sitäpä minulla oli syytä kyllä sanoa.
+
+_Rouva Linde._ Minä istun myös niinkuin haaksirikkoon joutunut vaimo
+laivahylyllä. Ei ketään, jota surisin, eikä ketään, josta huolta
+pitäisin.
+
+_Krogstad._ Itse sen olette valinneet.
+
+_Rouva Linde._ Ei ollut muuta valittavana silloin.
+
+_Krogstad._ No, entäs sitten?
+
+_Rouva Linde._ Krogstad, jospa nyt me kaksi haaksirikkoon joutunutta
+voisimme tulla toinen toisensa luokse.
+
+_Krogstad._ Mitäs sanottekaan?
+
+_Rouva Linde._ Kaksi samalla laivahylyllä tulevat aina paremmin toimeen
+kuin kumpainenkin heistä yksinään omallaan.
+
+_Krogstad._ Kristiina.
+
+_Rouva Linde._ Minkätähden luulette minun tulleeni tänne kaupunkiin?
+
+_Krogstad._ Olisitteko muistaneet minua?
+
+_Rouva Linde._ Minun tulee tehdä työtä, jos mielin elää. Koko ikäni,
+niin kauas kuin saatan muistaa, olen minä työtä tehnyt, ja se on ollut
+mun paras ja ainoa iloni. Mutta nyt olen minä ypöyksinäni maailmassa,
+niin kauhean tyhjänä ja hyljättynä. Tehdä työtä omaksi eduksi, siitä ei
+ole mitään iloa. Krogstad, hankkikaa minulle joku ja jotakin, joitten
+eduksi tekisin työtä.
+
+_Krogstad._ Tuommoista minä en usko. Se ei ole muuta kuin kiihoittunut
+naisen ylpeys, joka antaa itsensä noin altiiksi.
+
+_Rouva Linde._ Olettenko koskaan huomanneet minussa kiihoittunutta
+mieltä?
+
+_Krogstad._ Voisitteko todellakin sitä? Sanokaa -- tunnettenko
+täydellisesti minun entisyyteni?
+
+_Rouva Linde._ Tunnen.
+
+_Krogstad._ Ja tiedättenkö minä miehenä minua täällä pidetään?
+
+_Rouva Linde._ Kuuluipa ennen teidän puheestanne kuin olisitte arvelleet
+minun kanssani muuttuvanne toisenlaiseksi.
+
+_Krogstad._ Sen tiedän aivan varmaan.
+
+_Rouva Linde._ Eikö se voisi vieläkin tapahtua?
+
+_Krogstad._ Kristiina; -- tuon sanotte aivan vakaalla mielellä! Niin,
+sen teette. Minä näen sen silmistänne. Onko teillä siis todellakin
+uskallusta --?
+
+_Rouva Linde._ Minä olen jonkun tarpeessa, jolle voisin olla äitinä; ja
+teidän lapsenne tarvitsevat äitiä. Me molemmat tarvitsemme toisiamme.
+Krogstad, minä luotan luontonne perijuureen; -- minä uskallan kaikki
+yhdessä teidän kanssanne.
+
+_Krogstad. (tarttuu hänen käsiinsä.)_ Kiitos, kiitos, Kristiina; -- nyt
+tiedän minäkin miten voin kohota arvoon muitten silmissä. -- Ah, vaan
+minulta unohtui --
+
+_Rouva Linde. (kuultelee.)_ Hist! Tarantellaa! Menkää, menkää!
+
+_Krogstad._ Minkä tähden? Mitä se on?
+
+_Rouva Linde._ Kuulettenko tuota tanssia tuolla ylähällä? Kun se on
+loppunut voimme odottaa heitä tulevaksi.
+
+_Krogstad._ Hyvä, minä lähden. Onhan se kaikki turhaan. Te ette tietysti
+tiedä mihinkä toimeen olen ryhtynyt Helmeriä vastaan.
+
+_Rouva Linde._ Tiedän, Krogstad, minä tiedän sen.
+
+_Krogstad._ Ja kumminkin olisi teillä uskallusta --?
+
+_Rouva Linde._ Minä tiedän hyvin, mihin epätoivo voi saattaa semmoisen
+miehen kuin te olette.
+
+_Krogstad._ Ah, jospa voisin tehtyä saada tekemättömäksi!
+
+_Rouva Linde._ Sen kyllä voisitte, sillä teidän kirjeenne on vielä
+kirjelaatikossa.
+
+_Krogstad._ Olettenko varma siitä?
+
+_Rouva Linde._ Aivan varma; mutta --
+
+_Krogstad. (katselee tarkastellen häntä.)_ Olisiko asia niin
+ymmärrettävä? Te tahdotten pelastaa ystävätänne mihin hintaan tahansa.
+Sanokaa se yhtä hyvin suoraan. Onko asia niin?
+
+_Rouva Linde._ Krogstad; joka kerran on myönyt itsensä toisten tähden,
+hän ei tee sitä enää toistamiseen.
+
+_Krogstad._ Tahdon pyytää kirjettäni takaisin.
+
+_Rouva Linde._ Ei, älkää.
+
+_Krogstad._ No tietysti; minä odotan täällä kunnes Helmer tulee alas;
+minä sanon hänelle, että hänen tulee antaa minulle kirjeeni takaisin, --
+että se koskee ainoastaan minun ylössanomistani, -- että hänen ei pidä
+lukea sitä --
+
+_Rouva Linde._ Ei, Krogstad! älkää vaatiko kirjettänne takaisin.
+
+_Krogstad._ Mutta sanokaa minulle, ettekö juuri sen vuoksi minua tänne
+kutsuneet?
+
+_Rouva Linde._ Sen tein ensi hädässä; mutta nyt on koko vuorokausi
+kulunut ja sillä ajalla olen huomannut uskomattomia seikkoja tässä
+talossa. Helmer saakoon tietää kaikki; tuo onneton salaisuus tulkoon
+ilmi; asia tulkoon täydellisesti selville heidän kahden välillä;
+mahdotonta on jatkaa elämätä kaikkine noine peittelemisineen ja
+verukkeineen.
+
+_Krogstad._ No hyvä; jos siis uskallatten sitä --. Mutta _yhden_ asian
+voin kaikissa tapauksissa tehdä, ja se on paikalla tehtävä --
+
+_Rouva Linde. (kuultelee.)_ Joutukaa! Pois, pois! Tanssi on loppunut; me
+emme voi olla turvallisina hetkeäkään enää.
+
+_Krogstad._ Minä odotan teitä tuolla alhaalla.
+
+_Rouva Linde._ Niin, tehkää se; saattakaa minua portilleni asti.
+
+_Krogstad._ Näin sanomattoman onnellinen en ole koskaan ennen ollut.
+_(menee ulos ulko-oven kautta; ovi etuhuoneen ja salin välillä jää
+edelleen avoimeksi.)_
+
+_Rouva Linde. (siivoaa hiukan huonetta ja panee päällysnuttunsa
+reilaan.)_ Mikä käänne! Niin, mikä käänne! Ihmisiä, joita varten on
+työtä tekeminen, -- joita varten on eläminen; koti, johon saatan tuottaa
+iloa ja hauskuutta. No, siitä on tietysti kiinni pidettävä --. Voi, jos
+tulisivat kohta -- Ahaa, siinä ne ovatkin. Takki päälle. _(Ottaa hatun
+ja takin.)_
+
+_(Helmerin ja Noran äänet kuuluvat ulkoa; avain väännetään ja Helmer tuo
+Noran melkein väkisin etuhuoneesen. Nora on puettu italialaiseen pukuun
+suuri musta shaali päällänsä; Helmer on juhla-vaatteissa, avonainen
+musta domino päällä.)_
+
+_Nora. (vielä ovella, vastustellen.)_ Ei, ei, ei tänne sisään! Tahdon
+ylös jälleen. En tahdo mennä pois niin aikaiseen.
+
+_Helmer._ Mutta Nora-kulta --
+
+_Nora._ Oi, minä rukoilemalla pyydän sinua Torvald; minä pyydän sinua
+niin sydämmellisen hartaasti, -- ainoastaan yhden tunnin vielä!
+
+_Helmer._ Ei minuutiakaan, armas Norani. Sinä tiedät, mikä välipuhe
+meillä oli. Kas niin; käy sisään; sinä seisot tässä ja vilustut. _(hän
+vie Noran, huolimatta hänen vastustelemisestaan, mukavasti huoneesen.)_
+
+_Rouva Linde._ Hyv'iltaa.
+
+_Nora._ Kristiina!
+
+_Helmer._ Mitä, rouva Linde, olettenko täällä näin myöhään?
+
+_Rouva Linde._ Niin, suokaa anteeksi; tahdoin niin mielelläni nähdä
+Noraa hänen hempuvaatteissaan.
+
+_Nora._ Oletkos istunut täällä minua odotellen?
+
+_Rouva Linde._ Olen; pahaksi onneksi en ennättänyt tänne aikaisin kyllä;
+sinä olit jo tuolla ylhäällä; ja niin arvelin minä, etten saata lähteä
+täältä, ennenkuin olen sinut nähnyt.
+
+_Helmer. (ottaa Noran shaalin hänen päältänsä.)_ Niin, katsokaa tarkkaan
+häntä. Luulisinpa että häntä kyllä kelpaa katsella. Eikös hän ole
+kaunis, rouva Linde?
+
+_Rouva Linde._ Niin, se täytyy myöntää --
+
+_Helmer._ Eikö hän ole ihmeellisen kaunis? Semmoinen olikin yleinen
+mieli seurassa. Mutta kauhean itsepäinen hän on, -- tuo armas, pikku
+lello. Mitäs sille teemme? Voitteko uskoa, että minun täytyi melkein
+väkisin tuoda hänet sieltä pois.
+
+_Nora._ Oh, Torvald, sinä vielä kadut sitä, kun et sallinut minun viipyä
+vaikkapa vain puoli tuntia lisäksi.
+
+_Helmer._ Siinä kuulette, rouva. Hän tanssii Tarantellaansa, -- saa
+äärettömästi mieltymyksen osoituksia, -- joka oli hyvin ansaittu, --
+vaikka hänen esityksessään kenties oli melkoisesti luonnollisuutta; minä
+tarkoitan, -- hiukan enemmän kuin, tarkkaan punniten, saattaa soveltua
+yhteen taiteen vaatimusten kanssa. Mutta olkoon menneeksi! Pää-asia on,
+-- hän saa mieltymystä; saa äärettömästi mieltymystä. Antaisinko minä
+nyt hänen jäädä sinne tämän perästä? Heikontamaan vaikutusta? Eipäs;
+minä otin pikku, kauniin Kaprityttöni -- kaprisisen Kaprityttöseni
+voisin sanoa -- kainalooni; kiersimme kiireesti salin ympäri; kumarsimme
+joka haaralle, ja -- niinkuin romaaneissa sanotaan -- tuo kaunis näkö
+ompi kadonnut. Lopun tulee aina olla vaikuttavainen, rouva Linde; vaan
+_sitä_ minun on mahdotonta saada Noran käsittämään. Puuh, kun täällä on
+lämmin. _(heittää dominon tuolille ja avaa oven kamariinsa.)_ Mitä?
+Pimeähän siellä on. No niin; tietysti. Suokaa anteeksi -- _(hän menee
+sinne sisään ja sytyttää pari kynttilätä palamaan.)_
+
+_Nora. (kuiskaa ripeästi ja hengästyneenä.)_ No?!
+
+_Rouva Linde. (hiljaa.)_ Olen puhunut hänen kanssaan.
+
+_Nora._ Entäs sitten --?
+
+_Rouva Linde._ Nora, -- sano kaikkityyni miehellesi.
+
+_Nora. (langenneella äänellä.)_ Sen minä arvasin.
+
+_Rouva Linde._ Sinun ei huoli peljätä mitään Krogstadin puolelta; mutta
+puhua sinun pitää.
+
+_Nora._ Minä en puhu.
+
+_Rouva Linde._ Niin puhuu kirje.
+
+_Nora._ Kiitos, Kristiina; nyt tiedän, mitä minun tulee tehdä. Hist --!
+
+_Helmer. (tulee sisälle jälleen.)_ No, rouva, olettenko ihailleet häntä?
+
+_Rouva Linde._ Olen; ja nyt tahdon sanoa hyvää yötä?
+
+_Helmer._ Oh mitä, nytkö jo? Onko se teidän, tämä neulomustyö?
+
+_Rouva Linde. (ottaa sen.)_ On; kiitos; olinpa unohtaa sen.
+
+_Helmer._ Te neulotten siis?
+
+_Rouva Linde._ Niin teen.
+
+_Helmer._ Tiedättenkö mitä, teidän pitäisi mieluummin harjoittaa
+korko-ompelusta.
+
+_Rouva Linde._ Vai niin? Miksikä sitä?
+
+_Helmer._ Koska se on paljon kauniimpaa. Tahdottenko nähdä;
+korko-ommeltava pidetään tällä tavoin vasemmalla kädellä ja sitten
+käytetään neulaa oikealla kädellä -- tällä tavoin -- ulos keveään
+pitkään kaareen; eikö niin --?
+
+_Rouva Linde._ Niin, saattaa kyllä olla --
+
+_Helmer._ Kun sitä vastoin neulominen -- se ei milloinkaan voi olla
+muuta kuin epäkaunista; katsokaas; nuo yhteen likistetyt käsivarret --
+neulouspuikot, jotka kulkevat ylös ja alas; -- siinä on jotakin
+kiinalaista. -- Ah, se oli todellakin mainiota sampanjaa, jota siellä
+tarjottiin.
+
+_Rouva Linde._ Niin, hyvää yötä, Nora, äläkkä enää ole itsepäinen.
+
+_Helmer._ Hyvin sanottu, rouva Linde!
+
+_Rouva Linde._ Hyvää yötä, herra tirehtöri.
+
+_Helmer. (saattaa häntä ovelle.)_ Hyvää yötä, hyvää yötä; minä toivon
+teidän pääsevänne hyvin kotiin? Minä niin mielelläni --; vaan eihän se
+ole mikään pitkä matka, mikä teidän on käytävänä. Hyvää yötä, hyvää
+yötä. _(Rouva Linde menee; Helmer lukitsee oven hänen jälestänsä ja
+tulee jälleen sisään.)_ Kas niin; vihdoinkin hän saatiin menemään. Hän
+on kauhean ikävä, tuo vaimo.
+
+_Nora._ Etkös ole hyvin väsynyt, Torvald?
+
+_Helmer._ En, en ollenkaan.
+
+_Nora._ Eikös sinua nukutakkaan?
+
+_Helmer._ Ei rahtuakaan; päinvastoin tunnen itseni äärettömän virkeäksi.
+Entäs sinä? No, sinä näytät oikein sekä väsyneeltä että uniselta.
+
+_Nora._ Niin, minä olen hyvin väsynyt. Minä tahdon kohta käydä
+nukkumaan.
+
+_Helmer._ Näetkös; näetkös! Oli siis kumminkin oikein tehty minulta,
+ettemme viipyneet kauemmin.
+
+_Nora._ Oh, kaikki on oikein tehty mitä sinä teet.
+
+_Helmer. (suutelee hänen otsaansa.)_ Nyt puhuu leivolintunen niin kuin
+se olisi ihminen. Vaan huomasitko kuinka iloinen Rank oli tänä iltana?
+
+_Nora._ Vai niin? Oliko hän iloinen? Minä en saanut puhua hänen
+kanssaan.
+
+_Helmer._ Tuskinpa minäkään; vaan minä en ole moneen aikaan nähnyt häntä
+niin hyvällä tuulella, _(katselee vähän aikaa Noraa; tulee sitten
+lähemmäksi.)_ Hm, -- ompa kumminkin ihanata olla omassa kodissaan
+jälleen; olla aivan kahden kesken sinun kanssasi. -- Oi, sinä
+viehättävä, kaunis nuori vaimo!
+
+_Nora._ Älä katso minuun tuolla tavoin, Torvald!
+
+_Helmer._ Enkös katselisi kallihinta omaisuuttani? Kaikkea tuota
+ihanuutta, joka on minun omani, ainoastaan minun, minun kaikkinensa.
+
+_Nora. (menee toiselle puolelle pöytää.)_ Älä puhu minulle tuolla tavoin
+tänä yönä.
+
+_Helmer. (seuraa jälestä)._ Sinulla on vielä Tarantella suonissasi,
+huomaan ma. Ja se tekee sinut vieläkin viehättävämmäksi. Kuuleppas! Nyt
+alkavat vieraat mennä. _(hiljemmin.)_ Nora, -- kohta on hiljaista koko
+talossa.
+
+_Nora._ Niin, sitä toivon.
+
+_Helmer._ Niin, eikö totta, oma armas Norani? Oi, tiedätkös, -- kun minä
+tuolla tavoin olen sinun kanssasi ulkona seuroissa, -- tiedätkös, miksi
+minä puhun sinulle niin vähän, pysyn niin erilläni sinusta, lähetän
+sinulle vain salaisen silmäyksen toisinaan, -- tiedätkös, miksi minä
+sitä teen. Se on sentähden, että minä silloin mielessäni kuvailen sinun
+olevan mun salaisesti rakastettuni, nuoren salaisuudessa kihlattuni,
+eikä kenenkään aavistavan että meidän välillämme on mitään sidettä.
+
+_Nora._ Niin, niin, niin; kyllähän tiedän, että kaikki sinun ajatuksesi
+ovat minun luonani.
+
+_Helmer._ Ja kun meidän sitten tulee lähteä pois, ja minä panen shaalin
+sinun hienoille, nuoruuden noreille hartioillesi, -- tuolle kumman
+kauniille kaulallesi, -- silloin ajattelen mielessäni, että sinä olet
+nuori morsiameni, että me juuri tulemme vihiltä, että minä ensikertaa
+vien sinut asuntooni, -- että minä ensikertaa olen kahden kesken sinun
+kanssasi, -- aivan kahden kesken kanssasi, sinä nuori, vapiseva
+kaunotar! Koko tämän illan en ole halannut muuta kuin sinua. Kun minä
+näin sinun kiitävän ja houkuttelevan tarantellassa, -- kiehui vereni;
+minä en kärsinyt sitä kauemmin; -- sentähden otin minä sinut niin
+aikaiseen tänne alas --
+
+_Nora._ Mene nyt, Torvald! Sinun pitää mennä pois minun luotani. Minä en
+tahdo kaikkea tätä.
+
+_Helmer._ Mitä tämä tietää? Teetkö pilkkaa minusta, Noraseni. Et tahdo;
+et tahdo? Enkö minä ole sinun aviomiehesi --?
+
+_(ulko-ovella koputetaan.)_
+
+_Nora (säikähtyen.)_ Kuulitkos --?
+
+_Helmer (etuhuoneesen päin.)_ Kuka siellä on?
+
+_Tohtori Rank (ulkoa.)_ Minä se olen. Saanko hetkeksi tulla sisään?
+
+_Helmer (hiljaa, närkästyneenä.)_ Noh, mitäpä hän nyt tahtoo?
+_(ääneen.)_ Odota vähän. _(menee ja avaa oven.)_ No, ompa siivosti
+tehty, ettet mene meidän ovemme ohitse.
+
+_Rank._ Minusta oli kuin olisin kuullut sinun ääntäsi, niin tekipä
+mieleni pistäytyä tänne sisään. _(antaa silmänsä kulkea ympäri
+huonetta.)_ Niin, niin, nämä rakkaat, tutut paikat. Teillä on
+rauhallista ja hauskaa kodissanne, teillä kahdella.
+
+_Helmer._ Näyttipä siltä kun olisit viihtynyt sangen hyvin tuolla
+ylhäälläkin.
+
+_Rank._ Oivallisesti. Miksi en sitä olisi tehnyt? Miksi ei pitäisi kokea
+kaikkea tässä maailmassa? Ainakin sen verran, minkä voi, ja niin kauan
+kuin voi. Viinit olivat oivallisia --
+
+_Helmer._ Etenkin sampanja.
+
+_Rank._ Huomasitko sinäkin sen? Onpa miltei uskomatonta, kuinka paljon
+voin viruttaa kurkustani alas.
+
+_Nora._ Torvald joi myös paljon sampanjaa tänä iltana.
+
+_Rank._ Vai niin?
+
+_Nora._ Niin; ja silloin on hän aina niin iloinen perästäpäin.
+
+_Rank._ No, miksei illalla saisi iloita hyvin käytetyn päivän perästä?
+
+_Helmer._ Hyvin käytetyn; siitä, paha kyllä, minä en saata kerskata.
+
+_Rank (lyö häntä olkapäälle.)_ Mutta sen saatan minä, tiedätkös.
+
+_Nora._ Tohtori Rank, olette varmaankin toimittaneet tieteellisen
+tutkimuksen tänäpänä.
+
+_Rank._ Niin juuri.
+
+_Helmer._ Kas, kas; pikku Nora puhuu tieteellisistä tutkimuksista!
+
+_Nora._ Ja saanko toivottaa teille onnea johtopäätöksen suhteen?
+
+_Rank._ No, sitä kyllä saatte.
+
+_Nora._ Se oli siis hyvä?
+
+_Rank._ Mahdollisuutta myöten paras sekä lääkärille että hoidettavalle,
+-- visseyttä.
+
+_Nora (ripeästi ja tarkastellen häntä.)_ Visseyttä?
+
+_Rank._ Täydellinen visseys. Enkö minä siis tekisi iltaa iloiseksi sen
+perästä?
+
+_Nora._ Siinä teitte oikein, tohtori Rank.
+
+_Helmer._ Sen sanon minäkin; kunhan vain huomenna pääset kohmelosta.
+
+_Rank._ No, eihän mitään saa ilmaiseksi tässä elämässä.
+
+_Nora._ Tohtori Rank, -- te varmaankin pidätte paljon maskeraateista?
+
+_Rank._ Niin, kun on hyvin monta lystillistä valepukua --
+
+_Nora._ Kuulkaapas; miksikä me molemmat pukeumme tulevassa
+maskeraatissa?
+
+_Helmer._ Pikku hepakko -- joko sinä ajattelet tulevaa maskeraatia?
+
+_Rank._ Mekö molemmat? No, sen sanon teille; teidän tulee olla onnen
+lapsena --
+
+_Helmer._ Niin, mutta keksipä puku, joka voi sitä osoittaa.
+
+_Rank._ Anna vaimosi tulla semmoisena kuin hän on --
+
+_Helmer._ Se on tosiaankin sattuvasti sanottu. Vaan etkös tiedä, minä
+itse tahtoisit olla?
+
+_Rank._ Tiedän, velikulta; sen olen saanut aivan selväksi.
+
+_Helmer._ No?
+
+_Rank._ Ensitulevassa maskeraatissa tahdon olla näkymätönnä.
+
+_Helmer._ Sepä oli sukkela mielijohde!
+
+_Rank._ Löytyy iso, musta hattu --; etkös ole kuullut puhuttavan
+näkymättömyydenhatusta? Sen kun panet päähäsi, niin ei kukaan voi sinua
+nähdä.
+
+_Helmer (vastahakoisesti hymyillen.)_ Niin, siinä olet oikeassa.
+
+_Rank._ Mutta perätihän minä unhotan, minkä vuoksi tänne tulin. Helmer,
+anna minulle sikari, yksi noita tummia Havannan.
+
+_Helmer._ Aivan mielelläni. _(tarjoo sikarikotelostaan.)_
+
+_Rank (ottaa yhden ja leikkaa kärjen pois.)_ Kiitoksia.
+
+_Nora (ottaa tulitikulla tulta.)_ Sallikaa minun tarjota teille tulta.
+
+_Rank._ Kiitoksia siitä. _(Nora pitää tikkua; hän sytyttää sikariansa.)_
+Ja nyt, jääkää hyvästi!
+
+_Helmer._ Hyvästi, hyvästi, velikulta!
+
+_Nora._ Nukkukaa hyvin, tohtori Rank.
+
+_Rank._ Kiitoksia hyvästä suomastanne.
+
+_Nora._ Toivottakaa minulle sitä samaa.
+
+_Rank._ Teillenkö? No, koska sitä tahdotten --. Nukkukaa hyvin. Ja
+kiitos tulesta _(hän nyykäyttää päätä heille kumpaisellekin ja menee.)_
+
+_Helmer (painuneella äänellä.)_ Hän oli juonut melkoisesti.
+
+_Nora (muuta ajatellen.)_ Ehkä.
+
+_(Helmer ottaa avaimensa taskusta ja menee etuhuoneesen.)_
+
+_Nora._ Torvald -- mitäs siellä aiot?
+
+_Helmer._ Aion tyhjentää kirjelaatikkoa; se on täpösen täynnänsä; siinä
+ei ole sijaa sanomalehdille aamulla --
+
+_Nora._ Aiotko tehdä työtä tänä yönä?
+
+_Helmer._ Tiedäthän, etten aio. -- Mitä tämä on? Täällä on joku käynyt
+lukkoa koittamassa.
+
+_Nora._ Lukkoa --?
+
+_Helmer._ Aivan varmaan. Mikä siinä mahtaa olla? Enpä kumminkaan uskoisi
+piikojen --? Tässä on katkaistu hiusneula! Nora, se on sinun --
+
+_Nora (ripeästi.)_ Niin lienevät lapset olleet --
+
+_Helmer._ Siitä sinun tosiaankin tulee taivuttaa heitä pois. Hm, hm; --
+no, sainpa vihdoinkin sen auki. _(ottaa mitä siinä on ja huutaa
+kyökkiin.)_ Leena? -- Leena; sammuta lamppu rappuisilla. _(hän tulee
+jälleen saliin ja lukitsee oven etuhuoneesen.)_
+
+_Helmer (kirjeet kädessä.)_ Kas tässä. Katsoppas, kuinka paljon sinne
+oli kokoontunut. _(selailee niitä.)_ Mitä tämä on?
+
+_Nora (ikkunalla.)_ Kirje! Ei, ei, Torvald!
+
+_Helmer._ Kaksi käyntikorttia -- Rankilta.
+
+_Nora._ Tohtori Rankiltako?
+
+_Helmer (katselee niitä.)_ Lääketieteen tohtori Rank. Ne olivat
+päällimmäisinä; hän lienee mennessänsä pistänyt ne laatikkoon.
+
+_Nora._ Onko niissä mitään?
+
+_Helmer._ On musta risti nimen päällä. Kas tässä. Sepä kumminkin on
+kamoittava juoni. Onpa ikään kuin hän ilmoittaisi omasta kuolemastaan.
+
+_Nora._ Sen hän tekeekin.
+
+_Helmer._ Mitä? Tiedätkö mitään? Onko hän jotakin sanonut?
+
+_Nora._ On. Kun nämä kortit tulevat, niin hän on jättänyt jäähyväiset
+meille. Hän sulkee itsensä sisään ja kuolee.
+
+_Helmer._ Ystävä-raukkaani. Tiesinhän, etten saisi kauan häntä pitää.
+Mutta näin aikaiseen --. Ja sitten hän piileksen kuni haavoitettu otus.
+
+_Nora._ Kun sen _täytyy_ tapahtua, niin on parasta, että se tapahtuu
+ilman sanoitta. Eikös niin, Torvald?
+
+_Helmer (kävelee edes takaisin.)_ Hän oli niin kasvanut yhteen meihin.
+Minä en voi sitä ajatella, että hän olisi poissa. Hän, intohimoinensa ja
+yksinäisyydellänsä, oli ikäänkuin pilvinen pohja meidän päivän
+kirkkaalle onnellemme. No niin, ehkä on parasta näin. Ainakin hänelle.
+_(seisahtuu.)_ Ja kenties meillekin, Nora. Nyt meidän kummankin tulee
+turvautua ainoastaan toisihimme. _(ottaa häntä syliinsä.)_ Oi, sinä
+rakastettu vaimoni; minusta on kuin en voisi lujasti kyllä pitää sinua
+kiinni. Tiedätkös, Nora, -- usein toivon minä, että joku äkkinäinen
+vaara uhkaisi sinua, niin että minä voisin uskaltaa henkeni ja vereni ja
+kaikki, kaikki sinua pelastaakseni.
+
+_Nora (irtautuu hänestä ja sanoo ääneen ja päättäväisesti:)_ Nyt sinun
+tulee lukea kirjeesi, Torvald.
+
+_Helmer._ Ei, ei; tän'yönä ei. Tahdon olla sinun luonasi, mun rakas
+vaimoni.
+
+_Nora._ Ystäväsi kuolemaa muistellen --?
+
+_Helmer._ Sinä olet oikeassa. Tämä asia on saattanut meidät kumpaisenkin
+kauhistukseen; siihen on tullut epäkaunista meidän välillemme; kuoleman
+ja häviön mietteitä. Tästä meidän tulee kokea päästä irti. Siihen asti
+--. Menkäämme kumpikin omaan huoneesensa.
+
+_Nora (karkaa hänelle kaulaan.)_ Torvald, -- hyvää yötä! Hyvää yötä!
+
+_Helmer (suutelee häntä otsalle.)_ Hyvää yötä, sä pikku laululintuseni.
+Nuku makeasti, Nora. Nyt luen minä kirjeet läpi. _(hän menee
+kirjetukkunensa kamariinsa ja lukitsee oven jälestänsä.)_
+
+_Nora (silmät raivossa, hapuilee ympäri huonetta, ottaa Helmerin
+dominon, heittää sen ympärillensä ja kuiskaa ripeästi, käheästi ja
+katkomalla.)_ Ei koskaan enää nähdä häntä. Ei koskaan. Ei koskaan. Ei
+koskaan. _(heittää shaalinsa päähänsä.)_ Eikä koskaan nähdä lapsiakaan
+enää. Eipä niitäkään. Ei koskaan; ei koskaan. -- Ui, tuota jääkylmää,
+mustaa vettä! Ui, tuota pohjatonta --; tuota --. Oh, jospa se vain olisi
+ohitse. -- Nyt se on hänellä; nyt hän lukee sitä. Oh ei, ei; ei vielä.
+Torvald, jää hyvästi, sinä sekä lapset --
+
+_(Hän aikoo töytäistä ulos etuhuoneen kautta; samassa tempaa Helmer
+ovensa auki ja seisoo siinä avoin kirje kädessä.)_
+
+_Helmer._ Nora!
+
+_Nora (kiljaisee kovasti.)_ Ah --!
+
+_Helmer._ Mitä tämä on? Tiedätkös, mitä tässä kirjeessä seisoo?
+
+_Nora._ Tiedän. Anna minun mennä! Anna minun päästä ulos!
+
+_Helmer (pidättää häntä.)_ Mihinkäs aiot?
+
+_Nora (kokee päästä irti.)_ Sinä et saa pelastaa minua, Torvald!
+
+_Helmer (kellehtää takaisin.)_ Tottako? Onko se totta, mitä hän
+kirjoittaa? Kauheata! Ei, ei; mahdotontahan se on, että tämä voisi olla
+totta.
+
+_Nora._ Se _on_ totta. Minä olen rakastanut sinua yli kaiken tässä
+maailmassa.
+
+_Helmer._ Oh, älä tule turhilla kierrättelyksillä.
+
+_Nora (ottaa askeleen häntä kohti.)_ Torvald --!
+
+_Helmer._ Onnetonta sinua, -- mihinkä vehkeesen olet ruvennut!
+
+_Nora._ Anna minun mennä, sinun ei huoli kantaa sitä minun tähteni.
+Sinun ei huoli ottaa sitä päällesi.
+
+_Helmer._ Heitä jo ilveilykset. _(lukitsee etuhuoneen oven.)_ Tähän
+sinun täytyy jäädä ja tehdä tili minulle. Käsitätkös, mitä olet tehnyt?
+Vastaa minulle! Käsitätkös sitä?
+
+_Nora (katsoo lakkaamatta häneen ja sanoo kangistuneella äänellä.)_
+Niin, nyt alan käsittää sitä perijuurin.
+
+_Helmer (kävelee lattialla.)_ Oh, kuinka kauheasti olen herännyt
+unestani. Kaikkina näinä kahdeksana vuotena, -- hän, joka oli minun
+iloni ja ylpeyteni, -- oli teeskentelijä, valehtelija, pahempi,
+pahempikin, -- oli rikoksen tekijä! -- Oh, tuota ääretöntä häijyyttä,
+joka piilee kaiken tämän alla! Hyi, hyi!
+
+_Nora (on vaiti ja katsoo edelleen lakkaamatta häneen.)_
+
+_Helmer (seisattuu hänen etehensä.)_ Minun olisi pitänyt aavistaa
+jotakin semmoista tapahtuvan. Minun olisi pitänyt edeltäpäin arvata
+sitä. Kaikki sinun isäsi löyhämieliset perusjohteet --. Vaiti! Kaikki
+isäsi löyhämieliset perusjohteet olet sinä perinyt. Ei uskontoa, ei
+siveyttä, ei velvollisuuden tuntoa --. Voi, kuinka olen tullut
+rangaistuksi siitä, että hellittelin häntä. Sinun tähtesi minä sen tein;
+ja tällä tavoin sinä palkitset minua.
+
+_Nora._ Niin, tällä tavoin.
+
+_Helmer._ Nyt sinä olet hävittänyt kaiken minun onneni. Koko
+tulevaisuuteni olet sinä hukannut. Oh, sitä on kauheata ajatella. Minä
+olen joutunut tunnottoman miehen valtaan; hän voi tehdä minun kanssani
+mitä hän tahtoo, vaatia minulta vaikka mitä, käskeä minua mihin häntä
+lystää; -- minä en tohdi hiiskahtaakaan. Ja näin kurjallisesti täytyy
+minun hukkua ja vajota pohjaan kevytmielisen vaimon tähden!
+
+_Nora._ Kun minä olen poissa maailmasta, olet sinä vapaa.
+
+_Helmer._ Oh, heitä ilveesi! Semmoista puhetta oli isälläsikin aina
+valmiina. Mitäs se minua hyödyttäisi, että sinä olisit poissa
+maailmasta, kuten sanot? Se ei vähintäkään minua hyödyttäisi. Hän voi
+kumminkin saattaa asian julkisuuteen; ja jos hän sen tekee, niin minua
+ehkä epäillään tietäneeni sinun rikoksestasi. Luullaan ehkä vielä, että
+minä olen seisonut sinun takanasi, -- että minä olen kehoittanut sinua
+siihen! Ja kaikesta tästä saan sinua kiittää, sinua, jota olen käsilläni
+kantanut koko avioelomme ajan. Jokos nyt käsität, mitä olet rikkonut
+minua vastaan?
+
+_Nora (kylmällä levollisuudella.)_ Jo.
+
+_Helmer._ Tämä on niin uskomatonta, etten voi pitää sitä kiinni
+mielessäni. Vaan meidän tulee katsoa, että asia saadaan sovitetuksi. Ota
+shaali päältäsi. Ota se päältäsi, sanon minä! Minun pitää koittaa saada
+häntä tyydytetyksi tavalla tai toisella. Asia on saatettava painumaan
+alas mihin hintaan tahansa. -- Ja mitä sinuun ja minuun tulee, niin
+näyttäköön siltä, kuin kaikki meidän välillämme olisi entisellään. Mutta
+tietysti ainoastaan ihmisten silmissä. Sinä niin muodoin jäät edelleen
+tähän taloon; se seuraa itsestänsä. Mutta lapsiamme et saa kasvattaa;
+niitä en voi uskoa sinulle --. Oh, että minun täytyy sanoa tätä hänelle
+jota niin palavasti olen rakastanut ja jota minä vieläkin --! No, olkoon
+se mennyttä! Tästälähin ei enää ole kysymystä onnesta; nyt on vain
+katsottava, miten saadaan säilytetyksi jäännökset, pätkät, ulkomuoto --
+
+_(etuhuoneen kelloa soitetaan.)_
+
+_Helmer (säikähtyy.)_ Mitä se tietää? Näin myöhään. Jokohan tuo kauhein
+kauheimmista --! Joko hän --? Kätke itsesi, Nora! Sano ettäs olet
+sairaana.
+
+_(Nora jää seisomaan liikkumatonna. Helmer menee ja avaa etuhuoneen
+ovea.)_
+
+_Sisäpiika (puoleksi alastonna etuhuoneessa.)_ Tässä tuli kirje
+rouvalle.
+
+_Helmer_, Anna se minulle. _(ottaa kirjeen ja lukitsee oven.)_ Niin, se
+on häneltä. Sinä et saa sitä; minä tahdon itse lukea sen.
+
+_Nora._ Lue sinä.
+
+_Helmer (lampun ääressä.)_ Tuskin minulla on uskallusta siihen. Kenties
+olemme hukassa, sekä sinä että minä. Ei; minun tulee se tietää. _(avaa
+kiireesti kirjeen; silmäilee pari riviä; katsoo kirjeessä olevaa
+paperia; riemunhuuto.)_ Nora.
+
+_Nora. (katsoo kysyväisesti häneen.)_
+
+_Helmer._ Nora! Ei; minun pitää lukea se vielä kerta. -- Niin, niin;
+asia on niin. Minä olen pelastettu! Nora, minä olen pelastettu!
+
+_Nora._ Entäs minä?
+
+_Helmer._ Sinä, myös, tietysti; me olemme pelastetut kumpikin, sekä sinä
+että minä. Kas tässä. Hän lähettää sinulle velkakirjasi takaisin. Hän
+kirjoittaa paheksivansa ja katuvansa --; että onnellinen käänne hänen
+elämässään --; oh, yhdentekevääpä se lienee mitä hän kirjoittaa. Me
+olemme pelastetut, Nora! Ei ole ketään, joka voisi tehdä sinulle mitään.
+Oi, Nora, Nora --; ei, ensin tämä inhoittava paperi pois mailmasta.
+Annas kun katson -- _(vilkaisee velkakirjaan.)_ En, minä en tahdo nähdä
+sitä; se älköön olko minulle muuta kuin unelmata kaikkityyni. _(repäisee
+velkakirjan sekä molemmat kirjeet palasiksi, heittää kaikki uuniin ja
+katselee kuinka ne palavat.)_ Kas niin; nyt ei niitä enää ole olemassa.
+-- Hän kirjoitti, että sinä jouluaatosta alkaen --. Oh, ne ovat
+mahtaneet olla kolme kauhean kauheata päivää sinulle, Nora.
+
+_Nora._ Olen taistellut kovaa taistelua näinä kolmena päivänä.
+
+_Helmer._ Ja ollut tuskissasi, etkä löytänyt muuta apua kuin --. Ei;
+älkäämme muistako kaikkea tätä inhoittavaa. Tahdomme vain riemuita ja
+kertomalla kertoa: se on ohitse; se on ohitse! Kuulehan toki minua,
+Nora; sinä et näy käsittävän sitä: se on ohitse. Mitäpä tämä tietää --
+nämä kangistuneet kasvosi? Oh, Nora-raukkaseni, minä sen kyllä käsitän;
+sinä et näy voivan uskoa, että minä olen antanut sinulle anteeksi. Mutta
+sen olen tehnyt, Nora; minä vannon sen sinulle: olen antanut sinulle
+kaikki anteeksi. Tiedänhän minä että, minkä sinä teit, sen sinä teit
+rakkaudesta minuun.
+
+_Nora._ Se on totta.
+
+_Helmer._ Olet rakastanut minua niin kuin vaimon tulee rakastaa
+miestänsä. Ainoastaan keinoista ei sinulla ollut ymmärrystä kyllä
+päättää. Vaan luuletkos olevasi minulle vähemmin rakas sen vuoksi, ettet
+ymmärrä toimia omin neuvoin? Ei, ei, nojaa sinä vain minuhun; minä
+neuvon sinua; minä johdan sinua. Minä en olisi mies ellei juuri tämä
+vaimon saamattomuus tekisi sinua kahta viehättävämmäksi minun
+silmissäni. Älä pidä lukua noista kovista sanoista, jotka minä ensi
+kauhistuksissani lausuin sinulle, kun minusta kaikki oli päälleni
+sortumaisillaan. Minä olen antanut sinulle anteeksi, Nora; minä vannon
+sen sinulle, että olen antanut sinulle anteeksi.
+
+_Nora._ Minä kiitän sinua anteeksi-antamuksestasi. _(hän menee ulos
+oikeanpuolisesta ovesta.)_
+
+_Helmer._ Ei, jää tänne --. _(katsoo ovesta.)_ Mitäs siellä alkovissa
+teet?
+
+_Nora. (huoneesta.)_ Riisun maskeraati-puvun päältäni.
+
+_Helmer (avonaisella ovella.)_ Niin, tee se: koittele saada rauhaa ja
+viihdyttää mieltäsi tasapainoon taasen, sä pikku säikäytetty
+laululintuni. Lepää turvallisesti; minulla on leveät siivet
+suojellakseni sinua. _(kävelee oven edessä.)_ Oh, kuinka kotimme on
+rauhallinen ja kaunis, Nora. Tässä on suojaa sinulle; tässä tahdon
+pidellä sinua kuni ajeltua kyhkyistä, jonka olen vahingoittamatonna
+saanut haukan kynsistä pelastetuksi; minä kyllä saatan sykkivän
+sydänraukkasi rauhaan. Vähitellen on se tapahtuva, Nora; usko minua.
+Huomenna on kaikki tämä näyttävä aivan toisenlaiselta sinulle; pian on
+kaikki oleva entisellään; kauan minun ei huoli kertoa sinulle, että olen
+antanut sinulle anteeksi; sinä olet itse järkähtämättömästi vakaantuva
+siitä, että olen sen tehnyt. Kuinkas voitkaan luulla, että minulle voisi
+tulla mieleen tahtoa hyljätä sinua tai nuhdellakaan sinua? Oh, sinä et
+tunne oikean miehen mielenlaatua, Nora. Miehestä on niin sanomattoman
+suloista ja tyydyttäväistä se, kun hän tietää itsestänsä, että on
+antanut vaimollensa anteeksi -- antanut täydestä ja vilpittömästä
+sydämmestä. Onhan vaimo sen kautta ikäänkuin kaksin kerroin tullut hänen
+omakseen; hän on ikäänkuin asettanut vaimonsa uudestaan maailmaan; vaimo
+taasen on kerrallaan tullut hänen vaimokseen ja hänen lapsekseen
+yhtaikaan. Semmoisena olet sinä oleva minulle tästälähin, sä pikku,
+neuvoton, avuton olento. Älä ole suruissasi mistään, Nora, ole vain
+avosydämminen minua kohtaan niin minä olen sinulle sekä tahtonas että
+omana tuntonas. -- Mitä tämä on? Et käynytkään nukkumaan? Oletkos
+pukeunut toisiin vaatteihin?
+
+_Nora. (arkivaatteissaan.)_ Niin, Torvald, nyt olen ottanut toiset
+vaatteet päälleni.
+
+_Helmer._ Mutta miksi nyt, näin myöhään --?
+
+_Nora._ Tänä yönä minä en nuku.
+
+_Helmer._ Mutta, Nora kulta --
+
+_Nora. (katsoo kelloansa.)_ Kello ei vielä ole niin paljon. Istu tähän,
+Torvald; meillä kahdella on paljon puhuttavaa keskenämme. _(hän käy
+pöydän toiselle puolelle istumaan.)_
+
+_Helmer._ Nora, -- mitä tämä tietää? Nuo kangistuneet kasvosi --
+
+_Nora._ Käy istumaan. Sitä on pitkältä. Minulla on paljon sinulle
+sanottavaa.
+
+_Helmer. (istuu pöydän ääreen häntä vastapäätä.)_ Sinä saatat minua
+tuskaan, Nora. Ja minä en ymmärrä sinua.
+
+_Nora._ Et, siinäpä se juuri onkin. Sinä et ymmärrä minua. Enkä minäkään
+ole koskaan ymmärtänyt sinua -- ennenkuin tän'iltana. Ei, älä keskeytä
+minua. Kuule vain mitä sinulle sanon. -- Tämä on tilintekoa, Torvald.
+
+_Helmer._ Mitä sillä tarkoitat?
+
+_Nora. (vähän aikaa vaiettuansa.)_ Eikös _yksi_ asia sinua kummastuta
+meidän näin tässä istuessamme?
+
+_Helmer._ Mikäs se olisi?
+
+_Nora._ Kahdeksan vuotta olemme jo olleet naimisissa. Eikö mieleesi
+pistä, että tämä on ensi kerta kun me kaksi, sinä ja minä, mies ja
+vaimo, puhumme vakavasti keskenämme.
+
+_Helmer._ Niin, vakavasti, -- mitä se tietää?
+
+_Nora._ Koko kahdeksan vuotta, -- vieläpä kauemminkin, -- ani meidän
+aikaisimmasta tuttavuudestamme asti emme ole koskaan vaihtaneet vakavata
+sanaa vakavista asioista.
+
+_Helmer._ Olisiko minun sitten yhä ja alinomaa pitänyt ilmoittaa sinulle
+huolista, joita et kumminkaan voinut auttaa minua kantamaan?
+
+_Nora._ Minä en puhu huolista. Minä sanon, emme ole ikänämme istuneet
+vakaisina yhdessä, koettaaksemme saada yhtäkään asiaa selville.
+
+_Helmer._ Mutta, Nora-kultani, olisiko se ollut mieliksi sinulle?
+
+_Nora._ Siinä juuri tulemme asiaan. Sinä et ole koskaan ymmärtänyt
+minua. -- Paljon vääryyttä on minua vastaan tehty, Torvald. Ensin
+isältäni ja sitten sinulta.
+
+_Helmer._ Mitä? Me kaksi, -- me kaksi, jotka olemme rakastaneet sinua
+enemmän kuin kaikki muut ihmiset?
+
+_Nora. (pudistaa päätänsä.)_ Te ette ole koskaan minua rakastaneet.
+Teistä on vain ollut hupaista, olla rakastuneina minuun.
+
+_Helmer._ Mutta, Nora, mitä puhetta tämä on?
+
+_Nora._ Niin, niinpä asia nyt on, Torvald. Kotona, isäni luona
+ollessani, kertoi hän minulle kaikki mielipiteensä, ja niin oli
+minullakin samat mielipiteet; ja jos minulla olikin toinen mieli, niin
+minä peitin sen, sillä sitä hän ei olisi kärsinyt. Hän kutsui minua
+nukkilapsekseen ja leikitteli minun kanssani niinkuin minä leikittelin
+minun nukkieni kanssa. Tulinpa sitten tähän taloon sinun luoksesi --
+
+_Helmer._ Mitä sanoja sinä käytät meidän avioliitostamme?
+
+_Nora. (häiriytymättä.)_ Minä tarkoitan, että sitten jouduin isäni
+käsistä sinun käsiisi. Sinä laitoit kaikki oman makusi mukaan, ja niin
+sain minä saman maun kuin sinäkin, taikka minä luulin ainoastaan niin,
+en tiedä oikein --; arvelenpa olleen kumpaakin; milloin yhtä ja milloin
+toista. Kun nyt katselen sitä, olen mielestäni elänyt täällä kuin köyhä
+ihminen; -- ainoastaan kädestä suuhun. Olen elänyt konsteja tekemällä
+sinun edessäsi, Torvald. Vaan sitähän sinä tahdoitkin. Sinä ja isä
+oletten tehneet suurta syntiä minua vastaan. Te olette syypäät siihen,
+ettei minusta ole tullut mitään.
+
+_Helmer._ Nora, kuinka luonnoton ja kiittämätön sinä oletkin! Etkös ole
+ollut onnellinen täällä?
+
+_Nora._ En, sitä en ole ikänäni ollut. Luulin sitä; mutta en ole ikänäni
+ollut sitä.
+
+_Helmer._ Etkös -- etkös onnellinen!
+
+_Nora._ En, ainoastaan iloinen. Ja sinä olet aina ollut niin kiltti
+minua kohtaan. Mutta meidän asuntomme ei ole ollut muuta kuin
+leikkitupa. Tässä olen minä ollut sinun nukkivaimonasi, niinkuin minä
+kotona olin isän nukkilapsena. Ja lapset, ne ovat taasen olleet minun
+nukkeinani. Minusta oli hupaista kun sinä otit leikitelläksesi minun
+kanssani, niinkuin lasten oli hupaista kun minä rupesin leikittelemään
+heidän kanssaan. Se on ollut meidän avioelämämme, Torvald.
+
+_Helmer._ Tuossa on vähän totuutta noissa sanoissasi, -- niin liialliset
+ja ylenpaltiset kuin ne ovatkin. Mutta tästälähin on elämämme tuleva
+toisenlaiseksi. Leikin aika on lakkaava; nyt tulee kasvatuksen aika.
+
+_Nora._ Kenenkä kasvatus? Minunko vai lasten?
+
+_Helmer._ Sekä sinun että lasten, armas Noraseni.
+
+_Nora._ Ah, Torvald, sinussa ei ole miestä kasvattamaan minua oikeaksi
+vaimoksi sinulle.
+
+_Helmer._ Ja sen sinä sanot?
+
+_Nora._ Entäs minä, -- kuinka minä olen valmistettu kasvattamaan
+lapsiamme?
+
+_Helmer._ Nora!
+
+_Nora._ Etkös itse sanonut sitä vast'ikään, -- ettet sitä tointa voinut
+minulle uskoa.
+
+_Helmer._ Kiivastuksissani! Kuinkas voit pitää lukua siitä?
+
+_Nora._ Niin; se oli sinulta aivan oikein sanottu. Se tehtävä on minulle
+mahdoton. Toinen tehtävä on ensin suoritettava. Minun tulee koittaa
+kasvattaa itseäni. Sinussa ei ole miestä auttamaan minua siinä. Se tulee
+minun tehdä yksinäni. Ja sentähden matkustan minä nyt pois luotasi.
+
+_Helmer. (kavahtaa ylös.)_ Mitäs sanoitkaan?
+
+_Nora._ Minun tulee elää aivan omin neuvoin, jos mielin saada selvää
+itsestäni ja kaikesta, mikä on ympärilläni. Sentähden en voi jäädä sinun
+luoksesi kauemmin.
+
+_Helmer._ Nora, Nora!
+
+_Nora._ Sentähden aion mennä täältä nyt heti. Kristiina ottaa minut
+kyllä luoksensa täksi yöksi --
+
+_Helmer._ Sinä olet mieletön! Sinä et saa lupaa! Minä kiellän sen
+sinulta!
+
+_Nora._ Ei auta kieltää minulta mitään tästälähin. Minä otan mukaani
+mikä itselleni kuuluu. Sinulta en tahdo mitään, en nyt enkä
+myöhemminkään.
+
+_Helmer._ Hulluuttahan tämä on!
+
+_Nora._ Huomenna matkustan minä kotia, -- tarkoitan, vanhalle
+kotipaikalleni. Siellä minun lienee helpointa löytää jotakin tointa.
+
+_Helmer._ Voi sinua soaistua, kokematonta olentoa!
+
+_Nora._ Minun tulee koittaa saada kokemusta, Torvald.
+
+_Helmer._ Heität kotisi, miehesi sekä lapsesi! Etkä ajattele sitä, mitä
+ihmiset tulevat sanomaan.
+
+_Nora._ Sitä en voi ollenkaan ottaa lukuun. Sen vain tiedän, että tämä
+tulee minulle välttämättömäksi.
+
+_Helmer._ Oh, se on kauhistavaa. Näin voit sinä laiminlyödä pyhimmät
+velvollisuutesi.
+
+_Nora._ Mitä sinä siis luet minun pyhimpiin velvollisuuksiini?
+
+_Helmer._ Ja sitä minun on tarvis sanoa sinulle! Eivätkö ne ole
+velvollisuudet miestäsi ja lapsiasi kohtaan?
+
+_Nora._ Minulla on toisia yhtä pyhiä velvollisuuksia.
+
+_Helmer._ Niitä sinulla ei ole. Mitä velvollisuuksia _ne_ olisi.
+
+_Nora._ Velvollisuudet itseäni kohtaan.
+
+_Helmer._ Sinä olet ennen kaikkea vaimo ja äiti.
+
+_Nora._ Sitä en enää usko. Uskonpa olevani ennen kaikkea ihminen minä
+yhtähyvin kuin sinäkin, -- taikka ainakin, että minun tulee koittaa
+siksi tulla. Tiedän kyllä, että useimmat sanovat sinun olevan oikeassa,
+Torvald ja että jotakin senmoista löytyy kirjoissa. Mutta minä en
+kauemmin voi tyytyä siihen, mitä useimmat sanovat ja mitä kirjoissa
+luetaan. Minun tulee itsen ajatella näitä asioita, ja kokea saada niistä
+selvää.
+
+_Helmer._ Etkö tietäisi asemaasi omassa kodissasi? Eikös sinulla
+semmoisissa kysymyksissä ole luotettavaa ohjajaa? Eikös sinulla ole
+uskontoa?
+
+_Nora._ Ah, Torvald, enhän minä oikein tiedä mitä uskonto onkaan.
+
+_Helmer._ Mitä sinä sanot!
+
+_Nora._ Enhän muuta tiedä, kuin minkä pappi Hansen sanoi silloin kuin
+kävin rippikoulua. Hän sanoi uskonnon olevan _sitä_ ja _sitä_. Kun minä
+joudun pois tästä kaikesta ja pääsen yksinäisyyteen, niin tahdon ottaa
+senkin asian tutkiakseni. Tahdon nähdä, oliko oikein, mitä pappi Hansen
+sanoi, tahi ainakin, onko se oikein _minulle_.
+
+_Helmer._ Oh, semmoistapa ei ole kuultu niin nuorelta vaimolta! Vaan
+ellei uskonto voi saattaa sinua oikealle tielle, niin anna minun toki
+herättää sinun omaa tuntoasi. Sillä siveyden tuntoa sinulla kumminkin
+on? Taikka, vastaa minulle, -- eikö sinulla sitäkään liene?
+
+_Nora._ Niin, Torvald, siihen en osaa vastata. Enhän minä ollenkaan sitä
+tiedä. Minä olen aivan hämilläni semmoisissa asioissa. Sen vain tiedän,
+että minulla on peräti toisenlainen käsitys moisista asioista kuin
+sinulla. Nyt kuulen myös että lait ovat toisenlaiset kuin miksi minä ne
+luulin; vaan että ne lait olisivat oikeat, sitä en mitenkään voi saada
+päähäni. Vaimolla niin muodoin ei olisi oikeutta säästää vanhaa,
+kuoleman kielissä olevaa isäänsä tahi pelastaa miehensä henkeä! Sitä
+minä en usko.
+
+_Helmer._ Sinä puhut kuin lapsi. Sinä et ymmärrä sitä yhteiskuntaa,
+missä sinä elät.
+
+_Nora._ En, en sitä ymmärrä. Vaan nyt tahdon sitä tutkia. Minun tulee
+koittaa saada selvää siitä kumpi on oikeassa, yhteiskuntako vai minä.
+
+_Helmer._ Sinä olet sairas, Nora; sinulla on kuume; luulenpa melkein
+ettäs olet kadottanut järkesi.
+
+_Nora._ En ole koskaan ennen tuntenut olevani niin selvä-järkisen ja
+asiastani vissin kuin tänä yönä.
+
+_Helmer._ Ja selväjärkisenä ja asiastasi vissinä hylkäät sinä miehesi
+sekä lapsesi?
+
+_Nora._ Niin; sen teen.
+
+_Helmer._ Niin on ainoastaan _yksi_ selitys mahdollinen.
+
+_Nora._ Mikä?
+
+_Helmer._ Sinä et enää rakasta minua.
+
+_Nora._ En, siinäpä se juuri onkin.
+
+_Helmer._ Nora! -- Ja sen sinä sanot!
+
+_Nora._ Oh, se niin kirvelee mieltäni, Torvald; sillä sinä olet aina
+ollut niin kiltti minua kohtaan. Vaan minä en voi sille mitään. Minä en
+enää rakasta sinua.
+
+_Helmer (väkinäisellä malttamuksella.)_ Onko tämäkin selvä ja vissi
+vakuutus?
+
+_Nora._ On, aivan selvä ja vissi. Juuri sen vuoksi minä en kauemmin
+tahdo olla täällä.
+
+_Helmer._ Ja voitko myös tehdä minulle selvää siitä, millä tavoin minä
+olen menettänyt sinun rakkautesi?
+
+_Nora._ Niin, sen voin kyllä. Se oli tänä iltana, kun se kumma ei
+tullut; sillä silloin huomasin minä ettei sinussa ole sitä miestä, jota
+olin mielessäni kuvaillut.
+
+_Helmer._ Selitä se tarkemmin; minä en ymmärrä sinua.
+
+_Nora._ Olen niin kärsivällisesti nyt odottanut kahdeksan vuotta; sillä,
+Herra nähköön, tiesinhän minä, ettei se kumma tule joka päivä. Niin tuli
+tämä asia sortuen minun päälleni; ja silloin olin minä niin varma siitä,
+että nyt se kumma tulee. Kun Krogstadin kirje oli tuolla
+kirjelaatikossa, ei minulle hetkeksikään pistänyt päähän, että sinä
+voisit tahtoa antautua tuon miehen vaatimusten alle. Minä olin niin
+lujasti varma siitä, että sinä sanoisit hänelle: tehkää asia kuuluksi
+koko maailmalle. Ja kun se oli tapahtunut --
+
+_Helmer._ Niin mitä sitten? Kun olisin antanut oman vaimoni altiiksi
+häpeälle ja häväistykselle --!
+
+_Nora._ Kun se oli tapahtunut, silloin luotin minä niin lujan lujasti
+siihen, että sinä astuisit esille ja ottaisit kaikki päällesi sanoen:
+minä olen syyllinen.
+
+_Helmer._ Nora --!
+
+_Nora._ Sinä arvelet, etten minä koskaan olisi ottanut vastaan semmoista
+uhrausta sinulta? En, se on tietty. Vaan mikä arvo minun vakaamuksillani
+olisi ollut sinun vakaamuksiesi rinnalla? -- Siinä se kumma, jota minä
+peloissani toivoin. Ja _sitä_ estääkseni, aioin minä tehdä lopun
+elämästäni.
+
+_Helmer._ Ilolla tekisin minä yöt päivät työtä sinun puolestasi, Nora,
+-- kantaisin surua ja murhetta sinun tähtesi. Vaan ei ole ketään joka
+antaisi _kunniansa_ altiiksi rakastettunsa edestä.
+
+_Nora._ Sen ovat tuhannen tuhannet vaimot tehneet...
+
+_Helmer._ Oh, sinä sekä ajattelet että puhut niinkuin ymmärtämätön
+lapsi.
+
+_Nora._ Olkoon. Vaan sinä -- et ajattele etkä puhu niinkuin se mies,
+jonka kanssa minä voisin yhdistyä. Kun sinun pelkosi oli haihtunut, --
+ei siitä mikä minua uhkasi, vaan siitä, johon itse olit joutua, ja kun
+koko vaara oli ohitse, silloin oli sinusta niinkuin ei mitään olisi
+tapahtunutkaan. Minä olin aivan niinkuin ennenkin sinun pikku
+laululeivosesi, sinun nukkesi, jota sinä tästälähin aioit kahta
+varovammin kantaa käsilläsi koska se oli niin hauras ja hapero. _(nousee
+ylös.)_ Torvald, -- sinä hetkenä nousi mieleheni se miete, että minä
+kahdeksan vuoden kuluessa olen elänyt tässä yhdessä vieraan miehen
+kanssa ja että olen saanut kolme lasta --. Oh, minä en kärsi ajatella
+sitä! Voisin repiä itseni palasiksi.
+
+_Helmer (raskaasti.)_ Minä näen sen; minä näen sen. Siinä on todellakin
+avautunut pohjaton aukko meidän välillemme. -- Mutta, Nora, eikö sitä
+voisi täyttää?
+
+_Nora._ Semmoisena, kuin nyt olen, ei minusta ole sinun vaimoksesi.
+
+_Helmer._ Minulla on voimaa muuttua toisenlaiseksi.
+
+_Nora._ Kenties, -- jos -- nukki otetaan sinulta pois.
+
+_Helmer._ Erota -- erota sinusta! Ei, ei, Nora, minä en voi käsittää
+sitä ajatusta.
+
+_Nora (menee oikeanpuoliseen huoneesen.)_ Sitä varmemmin on se
+tapahtuva. _(hän tulee takaisin päällystakkinensa ja pienellä
+matkasäkillä, jonka hän panee pöydän viereiselle tuolille.)_
+
+_Helmer._ Nora, Nora, älä nyt! Odota huomiseksi.
+
+_Nora (ottaa takin päällensä.)_ Minä en voi jäädä yöksi vieraan miehen
+huoneihin.
+
+_Helmer._ Vaan emmekö voi asua täällä niinkuin veli ja sisar --?
+
+_Nora (köyttää hattuansa.)_ Tiedäthän aivan hyvin ettei sitä kauan
+kestäisi --. _(panee shaalin päällensä.)_ Hyvästi, Torvald. En tahdo
+nähdä noita pienokaisia. Minä tiedän heidän olevan paremmissa käsissä
+kuin minun. Semmoisena, kuin nyt olen, en voi olla heille miksikään
+avuksi.
+
+_Helmer._ Mutta kerran, Nora, -- kerran --?
+
+_Nora._ Kuinka minä voisin sitä tietää? Enhän minä ollenkaan tiedä, mikä
+minusta tullee.
+
+_Helmer._ Vaan sinä olet minun vaimoni, sekä semmoisena kuin olet, että
+semmoisena, joksi tulet.
+
+_Nora._ Kuules, Torvald; -- kun vaimo jättää miehensä talon sillä tavoin
+kuin minä nyt sitä teen, niin olen kuullut, että mies lain mukaan on
+vapaa kaikista velvollisuuksista häntä kohtaan. Minä kaikissa
+tapauksissa päästän sinut kaikista velvollisuuksista. Älä pidä itseäsi
+sidottuna mihinkään, yhtä vähän kuin minäkään sitä teen. Olkoon täysi
+vapaus molemmin puolin. Kas, tässä saat sormuksesi takaisin. Anna
+minulle omani.
+
+_Helmer._ Vieläkös sitäkin?
+
+_Nora._ Sitäkin myös.
+
+_Helmer._ Tässä se on.
+
+_Nora._ Kas niin. Nyt se siis on ohitse. Tähän panen minä avaimet.
+Kaikista talouden asioista tietävät piijat -- paremmin kuin minä.
+Huomenna, minun matkustettuani pois, tulee Kristiina tänne panemaan
+kokoon ne kapineet, jotka kotoani toin mukaani. Ne pyydän saada
+lähetetyiksi jälkeeni.
+
+_Helmer._ Mennyttä; mennyttä! Nora, etkös koskaan enää muista minua?
+
+_Nora._ Tulen varmaankin useasti muistamaan sinua ja lapsia ja tätä
+taloa.
+
+_Helmer._ Saanko kirjoittaa sinulle, Nora?
+
+_Nora._ Et, -- et koskaan. Siihen et saa lupaa.
+
+_Helmer._ Oh, mutta saanhan kumminkin lähettää sinulle --
+
+_Nora._ Ei mitään; ei mitään.
+
+_Helmer._ -- auttaa sinua, jos sitä tarvitsisit.
+
+_Nora._ Et, sanon minä. Minä en ota vieraalta mitään vastaan.
+
+_Helmer._ Nora, enkö koskaan voi tulla muuksi kuin vieraaksi sinulle?
+
+_Nora (ottaa matkasäkkinsä.)_ Ah, Torvald, silloin täytyy kummista
+kummallisimman tapahtua. --
+
+_Helmer_ Nimitä minulle tämä kummista kummallisin!
+
+_Nora._ Silloin täytyy sekä sinun että minun muuttua niin, että --. Oh,
+Torvald, minä en enää usko kummia tapahtuvan.
+
+_Helmer._ Mutta minä tahdon uskoa sitä. Nimitä se! Meidän tulee muuttua
+niin että --?
+
+_Nora._ Että yhdis-elämä meidän kahden kesken voisi tulla avio-elämäksi.
+Jää hyvästi. _(hän menee ulos etuhuoneen kautta.)_
+
+_Helmer (vaipuu tuolille lähellä ovea ja peittää kasvojansa.)_ Nora,
+Nora! _(katselee ympärillensä ja nousee ylös.)_ Tyhjää. Häntä ei enää
+ole täällä. _(toivo herää hänen mielessään.)_ Kummista kummallisinta --?
+
+_(alhaalta kuuluu pauke kun portti lyödään lukkoon.)_
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Nora, by Henrik Ibsen
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK NORA ***
+
+***** This file should be named 17674-8.txt or 17674-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        http://www.gutenberg.org/1/7/6/7/17674/
+
+Produced by Matti Järvinen, Tuija Lindholm and Distributed
+Proofreaders Europe.
+
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+http://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH F3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+http://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at http://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit http://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including checks, online payments and credit card donations.
+To donate, please visit: http://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     http://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.