diff options
Diffstat (limited to '17486-8.txt')
| -rw-r--r-- | 17486-8.txt | 6249 |
1 files changed, 6249 insertions, 0 deletions
diff --git a/17486-8.txt b/17486-8.txt new file mode 100644 index 0000000..b47abbb --- /dev/null +++ b/17486-8.txt @@ -0,0 +1,6249 @@ +The Project Gutenberg EBook of Lukemisia lapsille 8, by Zacharias Topelius + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Lukemisia lapsille 8 + +Author: Zacharias Topelius + +Release Date: January 9, 2006 [EBook #17486] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK LUKEMISIA LAPSILLE 8 *** + + + + +Produced by Matti Järvinen and Tuija Lindholm. + + + + + + + + +LUKEMISIA LAPSILLE. + + +Kirjoitti +Z. Topelius. + + +Tekijän luvalla suomennettu. + + +Kuvilla varustettu painos. + + +8:as osa. + + +Ensimmäisen kerran julkaissut +Werner Söderström 1897. + + + + +SÄILYTÄ KRUUNUSI + + +Oi, pikku ystävä, armahainen, +Sa suojaa enkelin etsi vainen! +Sua taivas hellivi lapsenaan, +Sä kannat tiedotta kruunuaan. +Säilytä kruunus! Säilytä kruunus! + +Viel' synti pahoine aatteinensa +Sun luokses saapuvi pauloinensa. +Se aarrettas sulta vainoaa +Ja aamun yöks' tehdä haluaa. +Säilytä kruunus! Säilytä kruunus! + +Kun sanat kuulet: on ikää sulla, +Et lapsen laill' elä rukoilulla, +Et rakkaudella, uskollasi, +Oot aikaihminen kasvultasi: +Säilytä kruunus! Säilytä kruunus! + +Sä aina säilytä taivahasi, +Ja älä unhoita Jesustasi! +Sun riemus, murehes kevyet +Kuin aamukastehet keväiset! +Säilytä kruunus! Säilytä kruunus! + +Niin moni kruunuas haluaisi, +Jos etsimällä sen omaks' saisi, +Niin moni turhasti etsii vaan. -- +Sua taivas hellivi lapsenaan! +Säilytä kruunus! Säilytä kruunus! + + + + +KESÄNKYLÄN SYYNE. + + +Kesänkylän asukkaat pitivät paljo koreista nimistä. Kun suutari sai +kuulla, että räätälin pojalle oli annettu nimeksi Ahasverus, tuli hän +kateelliseksi ja nimitti poikansa Zefyrinukseksi. Sitte sai räätäli +tytön ja antoi sille nimen Eufrosyne. Suutari tuli jälleen kateelliseksi +ja ajatteli itsekseen: -- Onpa nyt sitte naskalin ihme, jollen minä +löytäisi hienompaa nimeä almanakasta! -- Hän haki ja haki, kunnes hän +vihdoin syyskuun 8:n päivän kohdalta ruotsalaisesta almanakasta löysi +nimen Mormessa. Se oli merkillinen nimi! Kellään kristityllä ei ollut +ennen sellaista nimeä ollut. Sillä syyskuun 8 päivänä oli ennen aikaan +pidetty messu Jumalan äidin, Neitsyt Marian, kunniaksi ja senvuoksi oli +se päivä saanut nimen morsmessa, joka on suomeksi äidin-messu. + +Mutta suutarin mielestä oli nimi oikein hienon hieno ja niin sai pikku +tyttö nimekseen Mormessa. Mutta olikos kyläläisillä aikaa niin pitkien +nimien lausumiseen? Ahasverusta rupesivat he sanomaan nimellä Sveru, +Zefyrinuksesta tuli Rinu, Eufrosynestä Syyne ja Mormessa sai nimekseen +Morsa, sillä »Messa» maistoi kaikkien mielestä niin kirkolle, ettei se +sopinut oikein ihmisen nimeksi. + +Jonkun ajan perästä kuoli suutari ja vähä sen jälkeen kuoli räätälin +vaimo. Silloin ajattelivat leskeksi jääneet, että heistä voisi tulla +pari, koska kerran olivat naapureja, ja niin meni räätäli suutarin +lesken kanssa naimisiin. Silloin joutuivat kaikki neljä lasta, Sveru, +Rinu, Syyne ja Morsa, yhteen ja tulivat tavallaan sisaruksiksi, mutta +oikeita sukulaisia heistä ei tullut, sillä olihan heillä, kahdella ja +kahdella, eri isä ja äiti. + +Kuitenkin olisivat he varmaankin vähitellen sopineet yhteen, ellei +suutarin leski, joka nyt oli räätälin rouva, olisi ollut aika äkäpussi. +Räätälin entinen vaimo oli ollut siivo, mutta nyt joutui räätäli +»tohvelin alle», eli oikeammin »polvihihnan alle», jonka uusi vaimo oli +tuonut mukanaan suutarin työpajasta. Se oli peloittava hihna -- ja sen +vaikutuksesta oli se seuraus, että räätälin uusi vaimo tuli isännäksi +talossa. + +Ei sitä aina voi niin tarkkaan tietää, kehen lapset tulevat. Räätälin +lapsista oli Sveru äkäluontoinen ja Syyne lauhkealuontoinen; suutarin +lapsista oli Riinu lauhkealuontoinen ja Morsa äkäluontoinen. Molemmat +lauhkealuontoiset lapset olivat tavallisesti yhdessä ja elivät hyvässä +sovussa; molemmat äkäluontoiset tappelivat parhaastaan keskenään, mutta +olivat joskus yhdestä puolin lauhkealuontoisia lapsia kiusatakseen. + +Uusi räätälinmuori -- Priska oli hän nimeltään, sekin oli korea nimi! -- +pelmuutti lapsia, kun hän oli väsynyt miestään pelmuuttamaan. Molemmat +äkäluontoiset lapset olivat muorin suosikkeja; hän tunsi niissä itsensä. +Molemmat lauhkealuontoiset saivat selkäänsä ja saivatpa kärsiä +nälkääkin, jos vaan muori löysi heissä yhdenkään virheen. Syyneä hän ei +voinut sietää silmiensä edessä; olihan aivan kärsimätöntä, ettei se +lapsi koskaan vastustanut häntä ja että se oli aina niin tottelevainen, +kärsivällinen ja ahkera kaikissa toimissaan. Sensijaan oli Morsa äitinsä +kaltainen; hän osasi kynsiä, hän; laiskotella hän osasi myöskin ja +joskus vähä valhetellakin; se teki puheen mehevämmäksi Priska-muorin +mielestä. + +-- Nyt sinun täytyy mennä paimentamaan rustitilallisen lehmiä, -- sanoi +Priska Syynelle. + +Se oli aikaisin keväällä. Maa ei ollut vielä oikein paljaana, ja +niityillä oli tuskin yhtään viheriää kortta, mutta heinät olivat +loppuneet rustitilallisen ladosta ja lehmät olivat jo kaksi viikkoa +syöneet olkia. + +-- Kyllä, äiti, -- vastasi Syyne. + +-- Sinä saat leipäpalasen mukaasi ja sen täytyy riittää iltaan asti. + +-- Kyllä, äiti. + +-- Kyllä ja kyllä, -- tiuskasi Priska, -- muuta ei sinulta saa kuulla! +Eikö sinulle sitte tule kylmä, senkin heittiö? + +-- Minä juoksen lämpimikseni, -- sanoi Syyne. + +-- Uskallappas vaan juosta pois lehmien luota! Sinun täytyy koko päivä +istua samassa paikassa. + +-- Tahdon koettaa, äiti. + +Niin, se tyttö oli aivan mahdotoin itsepäisine kyllä ja kyllä sanoineen. +Morsa selitti, ettei hänestä ollut mikään ikävämpää kuin koulunkäynti, +mutta kouluun kuitenkin pantiin hän ja Sveru. Molemmat toiset lapset +eivät saaneet mitään oppia. + +Syyne läksi paimeneen. Hän oli silloin kahdeksan vuoden vanha. Kenkiä +hänellä ei ollut, sillä kengät olisivat voineet kulua metsässä. Sukkia +hänellä ei myöskään ollut; mutta mitäs hän olisi tehnyt sukilla, kun ei +hänellä ollut kenkiä? Lyhyt villamekko hänellä oli ja sen alla paita, +siinä kaikki; ja Priskan mielestä siinä oli kylliksi. + +Syyne tuli rustitilallisen navetalle. Hänellä oli mukanaan lyhyt +pihlajakeppi, mutta vaan näön vuoksi, sillä hän ei koskaan lyönyt +eläimiä, vaan houkutteli lehmät mukaansa, vaikka se olikin alussa sangen +vaikeaa. Karja näki nyt ensi kerran auringon valon ja hengitti raitista +kevät-ilmaa oltuaan kuusi kuukautta pimeään navettaan suljettuna. Oli +hupaista nähdä heidän kummastustaan ja iloansa. Tirkistellen katselivat +he valoa, juoksivat huumautuneina ja villeinä häntä pystyssä, eivätkä +tienneet mihin mennä. Joukossa oli myös kaksi vasikkaa. Ne rupesivat +laukkaamaan minkä pääsivät pitkillä, honteloilla jaloillaan. Härkä oli +siellä myös. Siis yksi härkä, seitsemän lehmää ja kaksi vasikkaa, ne +piti Syynen muistaa, ettei hän antaisi jonkun niistä eksyä metsään. +Härkä oli ainoa, joka muisti arvonsa, kun hän nyt näki hyväksi +kunnioittaa Jumalan vapaata luontoa korkealla läsnäolollaan. Hän äänsi +vaan pitkäveteisesti »muuu» osoittaen siten armollista mieltymystään. + +Siinä ei ollutkaan vähä vaivaa saada lehmät metsään lähtemään hyvässä +järjestyksessä kellokas edellä, mutta vihdoin se kuitenkin onnistui ja +Syyne kuljetti lehmät metsänrinteen alapuolella olevalle niitylle. +Kesällä oli koko rinne punanaan mansikoita, mutta nyt oli siellä vielä +paikkapaikoin lunta kuihtuneen, keltaisen kuloheinän seassa; ja +sellaisissa paikoin, missä kinokset olivat olleet korkeimmat, oli +lumenpinta kuin hämähäkin verkon peitossa. Huonoa ruokaa oli täällä +lehmille paremman puutteessa: kuivaneita koivunlehtiä ja mustikan +varsia. Osa lehdistä oli murtunut eikä kelvannut syötäväksi, mutta +toiset olivat keltaisia ja punaisia ja kelpasivat hätätilassa. Lehmät +koettivat syödä mustikanvarsia. Ne olivat sitkeitä pureskella; ne +maistuivat samalla tavoin, kuin köyhille ihmisille perunankuoret. + +[Kuva: Kesänkylän Syyne.] + +Hui, miten tuuli oli kylmä! Se puisti köyhän Syynen ohutta ja lyhyttä +hametta ja puhalsi ihan sieluun asti. Kun hän oli saanut lehmät +veräjästä, haki hän itselleen hyvän paikan mäkirinteellä, josta hän voi +laskea karjansa ja jossa hänellä oli tuulensuoja suuren kiven takana. +Sitte söi hän puolet leipäpalasestaan aamiaiseksi. Eikö hän voisi tehdä +tuokkosta ja lypsää yhden lehmän, niin saisi hän hauskat pidot täällä +metsässä? Ei, vasikat olivat saaneet luvan imeä tänään emäinsä maitoa, +että tulisivat lihavammiksi, ja Syyne tiesi, etteivät ne koskaan +muulloin saisi sitä tehdä. Ei hän tahtonut varastaa vasikoiden ruokaa. + +Aika tuli pitkäksi hänen istuessaan kiven takana. Hänellä ei ollut +mitään kirjaa, kuin ei hän osannut lukea, ja jotakin hänen piti tehdä. +Hän löysi puunpalasia, kaarnankappaleita ja männynkäpyjä. Hän rakensi +itselleen pienen tuvan kiven viereen, teki aidan, veräjän, navetan, +pisti neljä puikkoa jokaisen männynkävyn alle ja sai seitsemän oikein +lihavaa lehmää. Härällä täytyi olla sarvet ja sarvet hän saikin, sillä +puikkoja oli kyllin metsässä. Sitte piti siellä olla pieni hyvä eukko, +joka hoitaisi lehmiä. Syyne puki erään kaarnakappaleen punaisista +lehdistä tehtyyn hameeseen, teki pään kuusenkävyn puoliskosta, silmät, +nenän ja suun menneen vuotisista puolukoista. Kädet ja jalat teki hän +tikuista. Selvää on, että lehmät tarvitsisivat ruokaa ja juomaakin. +Olihan siellä sammalta heiniksi, ja lunta oli vielä suuren kiven alla. +Syyne pani kourallisen lunta lehmien eteen; kunhan lehmät vähän aikaa +odottaisivat, sulaisi lumi. + +Mutta mihinkäpä talosta olisi ilman isäntää? Syyne päätti tehdä isänsä, +räätälin, eräästä kannosta; siitäpä tulisi taloon oikein hieno isäntä. +Hän saisi istua ja neuloa pöydällä ja hänellä olisi sakset ja neula ja +lanka ja silitysrauta vieressään. Siinäpä tarvittiin taitoa, ennenkuin +sellaiset kummalliset kapineet olivat kunnossa, ja kiven vieressä ei +ollut sopivia tavaroita sitä varten. Syynen täytyi mennä vähän matkaa +metsään etsimään, mutta ei suinkaan kauaksi, sillä hänen piti pitää +silmällä lehmiä. Hän meni muutamia askeleita ja etsi puiden välistä. +Siellä näkyi jotain kanervikossa korkean männyn alla. Mitähän se mahtoi +olla? Pieni, harmaa lintunen -- ja se oli kuollut, se oli paleltunut +kuoliaaksi! + +Syyne otti linnun kylmään käteensä ja hengitti siihen. Ei, se oli kylmä +ja kuollut. Mutta jos hän panisi sen paidan alle ja lämmittäisi sitä +povellaan. Hän tahtoi koettaa. Ja lintu oli kylmä kuin jääpalanen, kun +hän pani sen lähelle sydäntään. Kylmää ulkona, kylmää sisällä, huu! +Syyneä rupesi värisyttämään. Mutta kun lintu oli maannut muutamia +minuutteja lähellä hänen lämmintä sydäntään, alkoi se liikuttaa +siipiänsä. + +-- Se elää, se elää! + +Syyne tuli kovin iloiseksi, otti linnun käteensä ja suuteli sen nokkaa. +-- Sinä pieni, viatoin ystäväni, kiitos, kiitos siitä, että elät! Kerro +minulle, kuka olet ja miten olet paleltunut kuoliaaksi! + +Lintu pyristi pari kertaa jäykistyneitä siipiään, ojensi ne suoriksi ja +lensi visertäen tiehensä. + +-- Se oli leivonen, -- huudahti Syyne, samalla iloissaan ja harmissaan. +-- Onko ennen nähty moista pientä kiittämätöntä homsaa! Mutta se ei tee +mitään, kunhan hän ei vaan uudelleen kuoliaaksi palellu! + +Nyt oli Syynellä oma talonsa. Isännän piti olla olevinaan hänen isänsä, +räätäli, mutta mistä saisi hän hyvän räätälin täällä metsän keskellä? + +Syyne meni etsimään korkeiden puiden välistä. Silloin näki hän +lumikinoksen alla niin sopivan esineen, ettei hän koskaan voinut +parempaa räätäliä saada. Se oli kapea, vanha, taittunut ja kaatunut +männynkanto, jonka juuret ja haarat törröttivät ilmassa. Sillä oli kädet +ja jalat, ja juuri siinä, missä pään piti olla, oli sillä sopiva pahka, +jossa oli harmaata partaa ja hiukan silmän, nenän ja suun tapaista. +Syyne hinasi kannon suurella vaivalla taloonsa, pyyhki sen puhtaaksi +sammalella ja asetti sen veräjälle. Eihän se tupaan mahtunut, sillä se +ulottui paljo yli katonkin, mutta yhtä hyvä se oli sittenkin. Sellainen +kunnon mies! Ja kuinka hän oli Syynen isän näköinen! Ei puuttunut muuta +kuin silitysrauta ja sakset, mutta nehän voi tehdä puikoista. Syyne +tahtoi itse olla Priska-emäntä, ja hän päätti olla kiltti +hyvänluontoista miestänsä kohtaan. Mutta voi surkeutta! Nyt hän oli +unohtanut karjan laitumella! Kymmenen niitä piti olla; hän osasi juuri +laskea kymmeneen. Yksi, kaksi, ... missä olikaan punainen vasikka? +Sippido! Vasikka oli poissa. + +Nyt olivat hyvät neuvot kalliit. Syyne juoksi alas niitylle ja kysyi +kellokkaalta, jonka tuli olla toisten poliisina. Kellokas kääntyi ja +katsoi häneen nuhtelevasti, aivan kuin olisi tahtonut sanoa: jos olet +vasikkatäti, niin anna minulle takaisin punaisin lapseni! + +Syyne peljästyi. Hän haki niityltä, hän haki aidan ympäriltä, hän haki +metsänrinteeltä, turhaan! Punaista vasikkaa vaan ei löytynyt. Hän etsi +kivien ja kantojen alta, hän tirkisteli puihin, jos vasikka +mahdollisesti olisi piiloutunut sinne, tehdäkseen hänelle kiusaa. Mutta +ei pienintäkään punaista karvaa näkynyt, ainoastaan yksi ruskea häntä, +joka vilkkui oksain välistä. Orava siellä oli! Mutta mitäpä Syyne tekisi +oravalla? Eihän hän voinut viedä sitä kotiin ja sanoa: tämä on vasikka! + +Syyne istahti kivelle. Rupeisiko hän itkemään, vai rupeisiko hän +päivällistä syömään? Mutta missä olikaan leipäpalasen puolikas, jonka +hän oli säästänyt päivälliseksi? Poissa kuin vasikkakin! Leipä oli +pudonnut sammaleen, orava pujahti alas puusta, istahti takajaloilleen, +otti leipäpalan etukäpälöittensä väliin, järsi etuhampaillaan, nyökytti +päätään ja nautti mielin määrin hyvästä herkusta. Syynen täytyi nauraa, +vaikka hän olikin suruissaan. -- Sellainen pieni, ahnas veitikka! Hän +syöpi minun päivälliseni ja minä saan katsella päältä. No, pidä +hyvänäsi! Kyllähän minulla on nälkä, mutta sinulla on ehkä vielä enempi +nälkä, kuin minulla. + +Kaiken tämän harmin lisäksi näkyi vielä ilkeä Sveru tulevan Syyneä kohti +maantieltä päin. + +-- Äiti on lähettänyt minut katsomaan, miten sinä hoidat karjaa. Missä +ovat elukat? Vai niin, tuolla niityllä. Kymmenenhän niitä piti olla. +Yksi, kaksi, kolme ... kahdeksan. Missäs ovat vasikat? + +-- Vasikat? -- kysyi Syyne peljästyneenä. + +-- Niin, molemmat vasikat? Ehkä susi on ne vienyt? + +-- Rakas Sveru, auta minua, etsikäämme yhdessä! + +-- Etsi itse! -- vastasi Sveru. + +-- Rakas Sveru, pyydä Rinua heti tulemaan tänne auttamaan minua +etsiessäni! + +Sveru nauroi. -- Rinu istuu kellarissa, sillä hän kaatoi maitopytyn +etsiessään linkkuveistään hyllyltä. Äiti on lukinnut hänet sinne, ja kun +sinä tänäiltana tulet kotiin ilman vasikoita, lukitsee hän sinutkin +sinne. Hyvästi nyt! Mitä romua sinulla on tuolla kiven vieressä? -- Ja +mennessään potkaisi Sveru rikki kauniin uudistalon aitoineen, +veräjineen, navetoineen ja lehmineen. + +Syyne silmäili taloansa, katseli harmaata kantoa, joka yksin seisoi +paikoillaan, ja ajatteli sydämessään: -- Jos sinä nyt olisit minun elävä +isäni, auttaisit sinä minua. Mutta sinä olet vaan vanha kaatunut ja +lahonut puuraukka! + +-- Älä itke, minä autan sinua! -- sanoi käheä ääni hänen vieressään. + +Syyne silmäili hämmästyneenä ympärilleen. Niin kauas kuin hän voi nähdä +niityllä, tiellä ja metsänrinteellä, ei hän huomannut yhtään ainoata +muuta elävää olentoa kuin lehmät ja hyttyisparven, joka tanssi katrillia +auringonpaisteessa aidan luona. Olihan nyt kevät, mutta Syynen +surullisessa sydämessä oli syksy. + +-- Tässä minä olen, -- sanoi ääni jälleen. Ja nyt huomasi Syyne suureksi +hämmästyksekseen, että se, joka puhui, olikin kanto, -- kanto, joka oli +olevinaan hänen isänsä, räätäli! + +-- Miksi sinä pelkäät minua? -- jatkoi kanto. -- Olenhan minä vaan +vanha, kaatunut puuraukka. Ymmärrätkö sinä, mitä minä sanon? + +-- Ymmärrän, -- sanoi Syyne. Hänestä rupesi ääni kuulumaan yhä +selvemmältä, kuta enempi kanto puhui. Aivan niinkuin kuollut leivonen +ensin liikutti siipiänsä ja vihdoin alkoi visertää. + +-- Se on hyvä, -- sanoi kanto. -- Huomaa nyt, mitä minä sanon! Sinä olet +lämmittänyt minun paleltunutta leivoistani lapsensydämelläsi ja +herättänyt hänet jälleen eloon. Sinä olet suonut vasikoille maidon, +vaikka sinulla itselläsi oli jano, ja oravalle sinä olet antanut +leipäsi, vaikka sinulla itselläsikin oli nälkä. Etkö luule, että kaikki +eläimet ja kasvit, yksin metsän halveksitut kannotkin, käsittävät, kun +joku on hyvä heitä kohtaan? Niin on asia, luota siihen! Ja etkö tiedä, +että kaikissa eläimissä on elävä henki? Niin, niin on, mutta se on +sidottu, se ei ole vapaa, kuten sinun vapaa henkesi. Se on saman Luojan +työ ja elää elämäänsä, kuten sinäkin elät elämääsi. Se puhuu omaa +kieltänsä, mutta ihmiset eivät sitä ymmärrä; sen vuoksi he sanovat: +kasvi ei voi puhua, eläin ei voi puhua. Vanhat ihmiset ja vanhamaiset +lapset eivät ymmärrä luontoa. Ja kuitenkin puhuu koko luonto. Hyvät, +turmeltumattomat lapset ymmärtävät luonnon kielen, mutta toiset +selittävät, että se on vaan mielikuvitusta, ja sanovat sitä saduksi, +mutta muista, että se on tosisatu; siinä on enempi todellisuutta, kuin +ihmiset uskovatkaan. + +Syyne ei enää yhtään peljännyt, oli vaan kummastuksissaan ja iloissaan. +Hän tiesi kyllä saduista, että koko luonto osasi puhua, mutta etteivät +kaikki sitä ymmärrä. Hän ymmärsi kyllä joka sanan; hän mietti vaan, kuka +kanto oli. + +Kanto jatkoi puhettaan, aivan kuin olisi se arvannut hänen ajatuksensa: + +-- Sinä mietit, kuka minä lienen? Minä olen vaan vanha kantoraukka, enkä +mitään muuta. Minä olen ollut suuri puu, olen vanhentunut toisten tavoin +ja myrsky on minut taittanut. Heitä minut tuleen, niin minä palan; +hakkaa minut rikki, niin minä muutun lastuiksi. Mutta niin kurja ja +katoava kuin olenkin, olen kuitenkin pienoinen pala suurta, elävää +luontoa, ja sama voima, jonka Jumala on pannut luontoon, asuu +minussakin. En voi enempää, kuin luonto voi, mutta minkä luonto voi, sen +voin minäkin. No niin, sinä olet hyvä lapsi, sinä olet vetänyt minut +esiin lumikinoksesta, pyyhkinyt minut puhtaaksi ja asettanut minut +talosi kunniavahdiksi. Minä tahdon palkita sinua senvuoksi. Kuinka monta +sormea sinulla on? + +Sitä ei Syyne tietänyt. Mutta hän osasi laskea kymmeneen; hän laski +sormensa ja vastasi: kymmenen. + +-- Hyvä, -- sanoi kanto. -- Satujen hyvät haltijat täyttävät +tavallisesti kolme toivomusta, mutta minä tahdon olla jalomielisempi, +minä tahdon täyttää niin monta sinun toivomustasi, kuin sinulla on +sormia molemmissa käsissäsi, ja sillä tavoin kuin voimani riittävät. +Huomaa, että voin antaa sinulle ainoastaan sitä, mitä luonto antaa; +mutta minä en voi muuttaa Jumalan tahtoa, enkä ihmisten sydämiä. Jos +toivot jotain sellaista, on sen sormen osa menetetty. Mieti sentähden +tarkoin, ja valitse älykkäästi! Nyt aloitamme. Toivo jotakin? Oikean +käden peukalo! + +-- Toivoisin, että saisin vasikkani takaisin! -- sanoi Syyne +ajattelematta. + +Kanto taittoi kuivan oksan rosoisesta rinnastaan, vei sen suuhunsa ja +puhalsi siihen kuin pilliin. Heti näkyi, Syynen suureksi iloksi, +punainen ja sitte valkoinen vasikka kömpivän esiin kivien välitse +honteloilla jaloillaan. + +-- Miksi te olette karanneet? -- kysyi kanto. + +-- Miksi olette tuottaneet siivolle paimentytölle niin paljo surua? + +-- Susi vei meidät, -- vastasivat vasikat. Ne vastasivat todellakin. +Nekin siis osasivat puhua! + +-- Susi? Eikö se repinyt teitä heti kuoliaaksi? + +-- Kyllä se aikoi repiä, mutta sitte se sattui näkemään sinut täällä, ja +silloin se peljästyi. + +-- Hyvä. Menkää nyt takaisin äitienne luokse, älkääkä enää toiste +karatko! + +Vasikat menivät noloina tiehensä, ja kanto jatkoi: + +-- Oikean käden etusormi! + +-- Jos minä voisin saada vähän ruokaa! -- sanoi Syyne. -- Minua palelee +ja minun on niin nälkä. + +Uusi puhallus pilliin. Kohta ilmestyi siihen vadillinen höyryävän +lämmintä palttua ja puulusikka. Kanto katseli tyytyväisenä, kun +nälkäinen lapsi söi kyllikseen. Ettei mitään puuttuisi, tuli siihen myös +kupillinen lämmintä maitoa. -- Oikean käden keskisormi! -- jatkoi kanto, +kun Syyne oli syöntinsä lopettanut. + +-- Että härkä, lehmät ja vasikat saisivat myöskin kyllikseen ruokaa! -- +pyysi Syyne. + +Pilli vihelsi, ja heti peittyi niitty rehevällä ruoholla, jossa +nälkäiset elukat kahlasivat korkeassa heinikossa, tallaten jalkoihinsa +enempi heinää kuin ehtivät syödä. Syyne taputti käsiään ihastuksesta. +Sippido! Tämä on sentään toista kuin mustikan varret! + +-- Oikean käden nimetön sormi! -- + +-- Että kaikki ihmiset, kaikki eläimet ja kaikki kasvit saisivat aina +ravintoa kyllikseen! -- huudahti Syyne ilon-innossaan toivottaen +kaikille yhtä hyvää, kuin itse oli saanut. + +-- Lapseni, -- sanoi kanto, -- minusta on ikävätä, että sinulta nyt on +mennyt yksi sormi hukkaan. Luonnon ja ihmisen ylenhyvä Isä, joka +ravitsee kaikki elävät olennot, on viisaudessaan nähnyt hyväksi joskus +koettaa lastensa uskoa kieltämällä niiltä joksikin aikaa heidän +jokapäiväisen leipänsä. Tätä sinun toivoasi en minä voi täyttää. Oikean +käden pikkusormi! + +Vähän alakuloisena vastasi Syyne lyhyen miettimisen perästä: -- Että +äiti olisi hyvä isälle! + +-- Jälleen yksi sormi hukkaan, lapseni. Rukoile Jumalalta, että Hän +taivuttaisi äitisi kovan luonnon rakkauteen, kuten Hän itse on rakkautta +täynnä kaikkia luotujansa kohtaan. Tätäkään pyyntöäsi en voi täyttää. +Nyt ovat oikean kätesi sormet lopussa. Mieti nyt tarkasti! Vasemman +käden peukalo! + +Syyne vastasi itku kurkussa: -- Minä tahtoisin niin mielelläni, että +äiti ja Sveru ja Morsa olisivat hyviä ja tulisivat onnellisiksi, mutta +minä en uskalla sitä toivoa. Saanko minä toivoa, että pääsisin kouluun? + +-- Saat kyllä. Huomisaamuna saat alkaa koulun-käyntisi. Vasemman käden +etusormi? + +[Kuva: Kesänkylän Syyne.] + +-- Ja oikein painettu aapiskirja kukkoineen! + +-- Saat painetun aapiskirjan kukkoineen. Mutta voi, mikä houkkio +oletkin! Sen olisit saanut aivan ilman minun apuani. Älä kuluta +tilaisuutta turhaan, toivomalla niin vähäpätöisiä asioita! Vasemman +käden keskisormi! + +-- Nyt en, hyvä kanto, tiedä enää toivoa mitään... Odotas vaan! Isäni +jäykistyy, kun hän istuu alituisesti pöydällä jalat ristissä. Hänelle +tekisi ratsastaminen hyvää. Lähetä hänelle kaunis hevonen! + +-- Ai, ai, se voi olla vaarallinen huvi räätälin hoikille säärille. Onko +isäsi koskaan istunut hevosen selässä? + +-- Ei, sitä en usko. Mutta näyttää niin kauniilta, kun voudin Kalle +ratsastaa kirkkoon töyhtö hatussa. Tahdon, että isästäni tulee yhtä +kaunis. + +-- No, ratsastamaan en voi häntä opettaa, mutta huomisaamuna seisoo +häntä varten satuloitu hevonen pihassa. Sinulla on nyt jälellä kaksi +sormea. Vasemman käden nimetöin sormi! + +-- Kaksi sormea? Rakkahin kanto, sano minulle, mitä toivoisin, sillä nyt +en tiedä enää mitään! Toivoisinko rahaa isälle? + +-- Keksi jotain parempaa! + +-- Niin, no sitte minä toivon Morsalle riisiryynimakkaran, Rinulle +kuvakirjan, Sverulle ... niin, mitäs toivoisinkaan?... ja äidille ... +mitäs minun tulisi äidille toivoa? + +-- Sveru on potkaissut talosi rikki, ja äiti on lähettänyt sinut ilman +nuttua kylmään tuuleen. + +-- Ei, ei, Sveru saakoon uuden hatun ja äiti puuvillahameen, niin +tulevat he molemmat hyviksi. + +--- Sinä olet toivonut neljä lahjaa yhden sijasta. Olkoon menneeksi, +sinä saat ne! Mutta nyt on sinulla ainoastaan yksi sormi jälellä. Toivo +nyt jotain oikein järkevätä itsellesi! Vasemman käden pikkusormi! + +-- Niin, sanoppas nyt, mitä minun pitää toivoa itselleni? Onko hyvä, jos +minä toivon itselleni kaikki maailman rahat, tahi jos toivon pääseväni +keisarinnaksi, tahi jos toivon oppivani aapiskirjan ulkoa, tahi saavani +parin uusia sukkia, koska vanhoissa sukissani on reijät kantapäissä? +Tahi jos minä toivoisin, että sunnuntai-aamuna saisin kaksi palaa +sokeria kahvikuppiini yhden asemesta? Tahi ... mutta kuinka minä saan +härän ja lehmät ja vasikat kotiin, koska täällä metsässä on susia? Oi, +jospa ne kymmenen pian olisivat jälleen terveinä navetassa! + +-- Tuolla näet niiden käyvän kotiin päin maantietä pitkin. Ne tulevat +kaikki kotiin terveinä ja ravituina. + +-- Menevätkö ne jo? Ei, odota vähän! Minä toivon itselleni jotain muuta! + +-- Viimeinen toivosi on täytetty. Toivoa voit, niin kauan kuin elät, +mutta toivosi täyttyminen ei ole enää sinun eikä minun vallassani. +Lapset toivovat pikku seikkoja, silloin kuin voisivat toivoa suuria, +mutta sinä olet ajatellut enempi toisten onnea kuin omaasi. Vanha harmaa +kanto ei sinua moiti. Mene nyt kotiin ja ole aina Jumalan lapsi, niin +olet myöskin luonnon hyvä lapsi. Hyvästi, pikku Syyne! + + * * * * * + +Kun Syyne tuli karjan kanssa, seisoi Priska-muori kellarin-avain kädessä +rustitilallisen veräjällä. Hän oli sanonut rustitilallisen emännälle: -- +Tyttö on antanut suden syödä kaksi vasikkaa, jotka meidän täytyy maksaa, +mutta siksipä saapikin tyttö istua seitsemän päivää ja seitsemän yötä +kellarissa. + +Rustitilallisen emäntä sanoi Priskalle, luettuaan ja tarkastettuaan +karjan: -- Nehän ovat kaikki täällä. Ja äläpäs, miten lihaviksi ne ovat +tulleet, niin että oikein kiiltävät! Onhan tämä ihan ihmeellistä, kun +ruokaa on vielä niin vähän, näin aikaisin keväällä. Näin mainiota +paimentyttöä meillä ei ole koskaan ollut! + +-- Mutta silloinhan on Sveru valhetellut minulle! -- huudahti Priska. +Sveru sattui juuri tulemaan toivottaakseen sisarelleen paljo hauskuutta +kellarissa. Voi sitä kyytiä! Sveru sai luudanvarrella niin ankarasti +selkäänsä, että Syynen täytyi rukoilla hänen puolestaan. + +-- Älä lyö häntä, äiti! Vasikat olivat poissa, kun Sveru tuli minun +luokseni metsänrinteelle. Mutta ne tulivat takaisin. + +Koko kylä ihmetteli, miten rustitilallisen lehmät olivat niin lihaviksi +tulleet. Mutta ihmetteleminen lisääntyi vielä, kun seuraavana aamuna +kaunis satuloitu hevonen seisoi räätälin pihalla. Kenenkähän se kaunis +varsa oli? Olikohan se herrastalon patruunan? + +-- Se on sinun hevosesi, isä, -- sanoi Syyne, joka ei voinut olla +ilmoittamatta iloaan. -- Nyt sinä saat ratsastaa joka päivä. + +-- Pitääkö minun ratsastaa? -- nauroi räätäli. -- Sepä näyttäisi +somalta! + +-- Mutta koetteleppas, -- sanoi Syyne. Räätäli taipui vähitellen, +kiipesi hevosen selkään ja putosi maahan kuin parsittu lapanen. -- Ai, +ai, -- sanoi hän. -- Mutta kunhan totun, niin kyllä se käy. + +-- Minä olen saanut uuden kuvakirjan, -- huusi Rinu. + +-- Minä olen saanut uuden myssyn, -- huusi Sveru. + +-- Minä olen saanut riisiryynimakkaran, -- iloitsi Morsa. + +-- Mitä ihmettä! -- huudahti Priska-äiti. -- Minä olen saanut +uuden-uutukaisen puuvillahameen! + +Syyne hymyili hiljaa itsekseen, mutta toiset huomasivat sen. + +-- Sinä tiedät jotain, -- sanoivat he. --- Sinä tiesit jotain isän +uudesta hevosesta. Kerro! Kerro! + +Syyne-parka ei voinut valhetella, hänen täytyi kertoa kaikki, mitä +hänelle oli tapahtunut tuona merkillisenä päivänä, jona hän oli +rustitilallisen lehmiä paimentamassa. Hän unohti ainoastaan, miten hyvä +hän oli ollut eläimiä kohtaan. + +-- Syyne, -- sanoi Priska-äiti, -- sinä et ole mikään tyhmä tyttö, sinä +olet antanut minulle kauniin puuvillahameen. Sinä saat ruveta käymään +koulua ja saat alkaa jo tänään. Morsa tahtoo lopettaa koulunkäynnin, +sillä se on hänestä ikävintä, mitä hän tietää. -- Morsa ei ollut +kertonut, että hänet oli laiskuuden tähden eroitettu koulusta. + +Syyne kiitti. Hän oli jo saanut oikean aapiskirjan kukkoineen. + +-- Äiti, -- sanoi Morsa, -- anna minun mennä huomenna paimentamaan +rustitilallisen lehmiä! + +Äidillä ei ollut mitään sitä vastaan, jos Morsa voisi tuoda hänelle +pitkän kankaan lakanapalttinaa. + +Ja Morsa sanoi Sverulle: -- Sepäs olisi jotain, saada Syynen tavoin +toivoa itselleen mitä ikinä tahtoo. + +-- Tosiaankin, -- sanoi Sveru, -- minä tulen mukaan. + +Seuraavana aamuna menivät Morsa ja Sveru rustitilallisen karjaa +paimentamaan. Heillä oli hyvät eväät ja lämpöiset vaatteet. Lehmät +ajettiin kepinlyönneillä niitylle, joka jälleen oli kuihtunut ja +kellastunut, ja kun karja oli aituuksen sisäpuolella, istuivat Sveru ja +Morsa syömään aamiaista Syynen hävitetyn talon viereen. Kanto seisoi +siinä vielä; se oli harmaa, vanha ja äänetöin. Lapset katselivat häntä +uteliaasti. Olisko mahdollista, että tuollainen kurja puukanto antaisi +kaikki, mitä siltä pyytää? He tahtoivat koettaa. + +-- Kantoraukka, -- sanoi Morsa, -- lähetä minulle helminauha! -- Lähetä +minulle pyssy! -- käski Sveru. + +-- Minä tahdon olla korein kirkossa, -- lisäsi Morsa. + +-- Minä tahdon ampua kaikki leivoset ja oravat tässä metsässä, -- +selitti Sveru. + +Kanto seisoi hiljaa, kuten ennenkin, mutta jos Syyne olisi ollut täällä, +olisi hän ehkä huomannut, että sen parta liikkui, aivan kuin olisi se +hymyillyt. Eihän hän voinut puhua sellaisille, jotka eivät häntä +ymmärtäneet. + +Silloin suuttui Sveru. -- Vai niin, sinä et tottele? Minä tahdon opettaa +sinua tottelemaan, vanha kuivanut variksenpelätin! -- Ja sitte Sveru +antoi kannolle niin kovan iskun kepillään, että kanto kaatui kumoon. + +-- Mitä sinä olet tehnyt? -- valitti Morsa. -- Nyt suuttuu hän meihin, +eikä anna meille mitään lahjoja. -- Sitte nosti Morsa kannon seisomaan +ja siveli voita hänen suullensa lepyttääkseen hänen vihaansa. + +-- No, kanto, -- sanoi Sveru uhaten, -- tahdotko nyt heti lähettää +minulle pyssyn, tahi muutoin sytytän sinut tuleen. Minulla on +tulitikkuja taskussa. + +-- Sen jätät tekemättä, -- huusi Morsa. + +-- Mitä vielä! -- nauroi Sveru ja otti esille tulitikun. -- Saanko, tahi +enkö saa pyssyä? + +Kanto oli vaiti. Morsa tahtoi ottaa Sverulta pois, tulitikun, mutta +Sveru tuuppasi hänet mäkirinnettä alas. + +-- Vai niin, minä en saa pyssyä! -- huusi Sveru. -- Minä tahdon opettaa +sinua tottelemaan, vanha rahjus! + +Ja sitte pisti hän palavan tulitikun kannon pitkän parran alle. Parta +oli kuiva ja tulenarka kuin ruuti, se tupsahti tuleen ja heti oli koko +kanto ilmiliekissä. Tuuli oli heti valmiina, sehän on tietty; ken ei +tuntisi kevättuulta? Monta viikkoa oli se jo lakaissut niittyjä ja +kuivannut metsää. Nyt se sai uutta työtä, laajensi keuhkonsa ja puhalsi +raittiisti liekkeihin. Kannosta levisivät liekit nopeasti sammaleen, +sammalesta kanervikkoon, kanervikosta katajapensaisiin, niistä kuusiin +ja niin yhä edelleen metsään, mäntyihin ja koivuihin; hui! siitäpä vasta +tuli takkavalkea! Pian oli koko suuri metsä tulena ja savuna, tuuli +tanssi liekkien kanssa ja heitti niitä aidan toiselle puolelle niityllä +oleviin kuiviin lehtiin. Härkä, lehmät ja vasikat pakenivat häntä +pystyssä, mutta sudet olivat nähneet heidät, ja susia ei enää ollut +peloittamassa metsänrinteellä seisova kanto. Silloin on selvä, etteivät +sudet jättäneet sopivaa tilaisuutta hyväkseen käyttämättä. Voi lehmä- ja +vasikka-raukkoja! En henno kertoa, kuinka heidän kävi! + +Morsa tuli juosten kotiin ja kertoi onnettomuudesta. Härkä tuli mylvien +hänen perässään. Härkä oli ainoa nelijalkainen, joka oli voinut pelastaa +itsensä. Koko kylä läksi liikkeelle; kaikki väki riensi metsään tulta +sammuttamaan. Mitä piti heidän tehdä? Koko metsä hehkui ja niitty oli +porona. Sverusta ei ollut muuta kuin yksi saapas jälellä. Kanto oli +kaatunut hänen päällensä ja sytyttänyt hänen vaatteensa tuleen. Luonnon +voimia ei pidä koskaan ärsyttää. + +Räätäli voi kiittää onneansa, että rustitilallinen tyytyi ottamaan hänen +uuden hevosensa palkkioksi lehmistä ja vasikoista. Mutta ei ole mitään +pahaa, josta ei olisi myös jotain hyvää. Priskasta tuli siitä päivästä +lähtien toinen ihminen. Hän ei voinut unohtaa, että hän oli lähettänyt +lapset paimeneen sitä varten, että ne toisivat hänelle pitkän kankaan +lakanapalttinaa. Katumus ja häpeä teki Morsastakin hyvän tytön. Hänestä +ja Rinusta ja Syynestä tuli pian hyvät ystävät. + +Seuraavana keväänä menivät nämä kolme lasta metsänrinteelle, missä +onnettomuus oli tapahtunut ja Sveru ja lehmät kuolleet. Metsästä oli +jälellä ainoastaan muutamia palaneita kantoja, jotka olivat enemmän +nuohojan kuin räätälin näköisiä, ja mustalle niitylle oli muutamia +viheriöitä oraita kohonnut tuhasta. Lempeä, voimakas kevät, joka +herättää uutta eloa luonnon haudoista, oli jo ruvennut poistamaan +hävityksen jälkiä tästä raivatusta erämaasta. + +Turhaan etsivät lapset jälkeäkään siitä ihmeellisestä kannosta, joka +kerran oli ollut isäntänä Syynen talossa. + +-- Syyne, -- sanoi Morsa, -- tiedätkös, minä luulen, ettei se kanto +ollut mikään oikea kanto; se oli varmaan itse metsänkuningas. Sanotaan, +että metsänkuningas näyttäytyy valepuvussa lapsille ja metsästäjille. + +-- Niin, niin kertoo satu, -- vastasi Syyne. -- Mutta minä olen kuullut +kannon itsensä sanovan, että hän oli kanto, kuten muutkin kannot. Kuinka +hän olisi muutoin voinut palaa? Niin kauan kuin hän oli olemassa, asui +hänessä elävä henki, joka asuu kaikissa kasveissa ja kaikissa eläimissä. +Morsa, olkaamme hyviä kasvia ja eläimiä kohtaan. Älkäämme koskaan +saattako murheelliseksi sitä elävää henkeä, joka niissä asuu. + + + + +[Kuva] + + + + +PAIMENPOJAN LAULU. + +Sävel: Honkain keskellä. + + +Yö yhä uinuvi, männikkö huojuu, +Aamun poika on vuorella, oi! +Järvet ne välkkyvi, kankahat kaikuu, +Rastahan laulu helkkyen soi. +Hoi lal la lal la laa +Nyt vuoret kajahtaa! +Ei kaikuun ja rastaaseen luottaa saa! + +Käki jo kukkuvi koivussa yllä: +Muistatko tyttöä torpan tuon? +Sulhonsa viipyvi vuosia kyllä +Ennenkun taas onpi omansa luon! +Hoi lal la lal la laa +Nyt vuoret kajahtaa! +Ei tyttöin ja käkihin luottaa saa. + +Kyynärän pitkästä mies kyllä kasvaa, +Siunausta tuottavi uskollisuus. +Kirves se pystyy, mut' Jumala ohjaa. +Jumalan armo on aina uus. +Hoi lal la lal la laa. +Nyt vuoret kajahtaa! +Luojaan ja maahansa luottaa saa. + + + + +KUN AURINKO TANSSII. + + +Oletkos nähnyt auringon tanssivan pääsiäis-aamuna? + +Minä näin sen, kun olin pieni; minä näen sen vieläkin, kun olen vanha ja +harmaa. Sinä et sitä usko, et! Odotas, minä kerron sinulle, millaista se +on. + +Se ei ole ollenkaan ihmeellistä. Jos Jumala tahtoisi, niin voisi hän +antaa meidän nähdä auringonkin tanssivan, niinkuin hyttyisten +auringonpaisteessa. Mutta hän ei tuhlaa ihmeitään kaikille uteliaille ja +tyhmille katseille. Hän antaa ainoastaan niiden, jotka uskovat hänen +voimaansa ja hänen rakkauteensa, nähdä enempi kuin toisten. + +Oletko sinä nähnyt tähtien vilkkuvan? Oletko sinä nähnyt auringon +tanssivan peilikirkkaalla järvellä, jossa virta käy tai maininki vyöryy? + +Niin, ei sinun sentään tarvitse luulla, että tähdillä on silmänluomet, +joita ne räpyttävät yöllä. Eikä sinun tarvitse uskoa, että aurinko, joka +on monta kertaa suurempi kuin maa, hyppäisi harakkaa avaruudessa. +Aurinko voi kyllä kauniimmalla tavalla todistaa pääsiäisestä, jolloin +Vapahtajamme nousi kuolleista. + +Etkös ymmärrä, että kevät on ylösnousemisen juhla, kuolleista +ylösnousemisen? Silloin herää koko kuollut luonto elämään. Silloin +itkevät kaikki hanget, samoin kuin paljo itkettiin Vapahtajamme +haudalla. Silloin kätketään viljansiemenet multaan, kuten ikuisen elämän +herrakin kerran kätkettiin hautaan. Silloin murtuvat jäät aaltojen +haudoilta, kuten raskas kivi vyörytettiin Vapahtajamme haudalta. Silloin +kohoaa valo kauniina pitkästä talviyöstä, kuten Hän nousi kuoleman +pimeydestä. Silloin alkaa luonnon uusi elämä vihantana ja ihanana, kuten +uusi elämä Jumalassa on Vapahtajamme kanssa alkanut ihmismaailmassa. Ja +kaikki tämä on auringon työtä: silloin me sanomme sen tanssivan. + +Tarkasta auringonsäteitä! Mistä koko maailmassa voit löytää niiden +kaltaista, jotain niin hienoa, niin kevyttä, niin hellän iloista ja +samalla niin lämmittävää, niin lohduttavaa, niin elähdyttävää? Ja sinä +luulet, etteivät ne tanssi? Kysy pehmoisilta pilviltä, jotka kullatuin +reunoin leijuvat sinisellä taivaalla! Kysy kimaltelevalta järveltä ja +puiden puhkeavilta lehtisilmuilta, joiden ympärillä auringonpaiste +liehuu kuin välkkyvä hopea. Kysy leivoita, kysy ensimäisiltä perhosilta, +kysy tanssivilta hyttysiltä, kysy iloisilta lapsilta, jotka juoksevat +poskensa punaisiksi vapaudessa ja valossa! Ne tulevat kaikki sinulle +vastaamaan: -- Niin, me tiedämme sen, me ymmärrämme sen, me todistamme +sen: aurinko tanssii pääsiäis-aamuna. Eikös se ole _silloin_ uuden elon +aurinko? Ja sekö ei tanssisi? + + + + +AMMATTILAULUJA. + + +[Kuva: Ajuri] + +Mä korkeella istuen katselen vaan +Mun matkallain katuja, teitä. +On aisoissa hirvillä vertaisiaan +Ja kenties! ylikin heitä. +Kas, Kotka on tuo, +Kuin vikkelä vuo, +Ja Leijona toinen, mi vauhtia luo. +Jo vaan +Nopeaan! +Hei, hei minun varsani, nyt ajetaan. + +Pois tieltäni joukko, kun tulen mä, hoi. +Ett' kipunat kivistä paukkaa! +Nyt poikaset juoksee, min kengästä voi. +Ja eukot ne pakohon laukkaa. +Ptruu! Ptruu! Seiso, seis! +Tuoll' koira on ees, +Kuka pienosen tieltäni poi'es veis! +Vai niin, +Hän on siin'! +Hän elää. Hän ontuu. Ei siis olla kiin'! + +Nyt maalle, heleijaa! On veräjä tuo... +Siis siinä kiusa jo alkaa! +Mut ken tuolla tulee kuin nopea vuo? +Kas, tyttöstä paljas-jalkaa! +Oi, kiitosta vaan +Nyt lausua saan! +Ja lantti on tuossa! Hei, hei, hurrataan! +Noin, noin, +Ilakoin! +Mä veräjät pirstoiksi silpoa voin! + +Mull' Kotka ja Leijona rakkahat on +Nuo korkeasukuiset, oivat. +Vaan joskuspa meillä niin ikävä on +Kun kestissä herramme »voivat». +Mut' pehmeän vaan +Kun loimen mä saan +Mun varsani ylle, niin taas varrotaan. +Hehee, +Helelee! +Kuin prinssit, mun varsani ain' elelee. + +On sydäntä meillä, mun varsani, oi! +Tuoss' kauroja sulle mä kaadan. +Ken hevosta huonosti kohdella voi, +Hän ruoskasta itse voi saada! +On hevosella +Kyll' ajatusta +Enempi kuin monella ajajalla. +Jo vaan +Nopeaan! +Minne tie? Se on Luojalla tiedossaan! + + + + +[Kuva] + + + + +KALASTAJA. + + +Hei, Antti ja Martti ja Tiina ja Mai, +Nyt nuotalle! Tuotte mun nuttuni kai! +Mitä tekee, jos hiukkasen puhaltaa, +Nyt Mikon aikana siikoja saa. +Jos meri se hyrskyy +Ja vettä jos tyrskyy, +Niin äyskäri mukahan ottakaa! + +Kas nyt on mun verkkoni aalloilla noin! +Sen jällehen hinata takaisin voin. +Seis, nuoria tuolla te loiskuttakaa, +Ei siika nyt verkosta karata saa! +Ja Tiinako että +Nyt pelkäävi vettä! +Sä hametta nosta ja laulele vaan! + +Mä muistan, kun kesällä laulusi soi, +Kun nuotta runsaasti kaloja toi, +Ja silakat välkkyi kuin hopea vaan. +Sun reipasta työtäs mä kiitellä saan. +No, mitäs se luikkaa +Nyt Kallea, suikkaa? +Hän piankin suuttuvi Amerikkaan. + +Ja vaikk' olis rikaskin Amerikka, +Ja siellä lohia, silakoita, +Niin ennen mä puuroni kotona syön +Ja täällä teen ankaran merellä työn. +Ja naureksin noita +Herras-onkijoita, +Kun liejussa tekevät turhasti työn. + +Mä merellä keinuva oon merimies, +Mun purteni viikinkiretkiä ties. -- +On peltoni meri, sielt' leipäni saan, +Siell' eloni pursi se keinuvi vaan. +Jos purteni hukkuu +Ja aalloille nukkuu, +Niin pääsen mä taivahan satamaan. + + + + +[Kuva: Tuttemuj.] + + + + +[Kuva: Tuttemuj.] + + +Hän oli pieni miehen alku, nelivuotias vain, mutta mies hän oli +mielestään, pieni ja reipas. Tuttemuj oli hänen nimensä. Se nyt oli +liikanimi vain; isä ja äiti kai tiesivät enemmän; semmoisilla miehillä +on monta nimeä. Kaksi veljeä hänellä oli, Mikke ja Nikke, toinen 9 ja +toinen 11 vuoden vanha. Niilläkin oli monta nimeä. He olivat saaneet +kankaasta tehdyn valkoisen veneen, joka oli kevyt kuin herneenpalko. +Sitä kun sinisellä melalla meloi, niin se tanssi järvellä. Ajatelkaas, +oikein tanssi järvellä! + +Eräänä päivänä saapui Mikke palkoveneineen kotia ulkomaamatkalta. Hän +oli näet käynyt Espanjassa, joka oli lahden tuolla puolen. Espanjaan on +pitkä matka; Mikke oli melonut itsensä väsyksiin ja riensi kotiin, +mielessä vain maukkaat voileivät. Palkoveneensä jäi irralleen +venelaiturin kupeelle. Sehän se on poikain tavallinen huoleton tapa. + +Salaa ja minkään poliisin seuraamatta oli Tuttemuj lähtenyt ulos +retkeilemään; mikä onkaan jalon vapauden vertaista. + +Matkallaan saapui hän venelaiturillekin ja näki sen ääressä palkoveneen. +Tuttemuj tietysti oli heti valmis siihen kömpimään. Kyllä hän oli +kuullut Ahdista puhuttavan, mutta hänpä oli myös nähnyt miten +palkovenettä melotaan. Ja ennenkuin mikään poliisi ennätti häntä keksiä +oli hän jo ulkona järvellä. + +Rasvastyynenä oli järven pinta ja ensikertaa oli nelivuotias mies yksin +ulapalla. Kuinka pehmosta ja hienoa vesi oli; mela upposi siihen kuin +lusikka velliin. Osaisikohan veden päällä kävellä? Olisipa sitä hauska +koettaa. Käveliväthän pojatkin syksyllä jään päällä, ja kärpäset +kävelivät viilipytyissä. + +Tuttemuj kastoi kättään veteen. Tuohan oli aivan yhtä märkää kuin +kylpysoikossa. Ei hän viitsinytkään lähteä kylpysoikkoon. Ja hän pisteli +melallaan oikealta ja vasemmalta, aivan kuin veljensäkin olivat tehneet. +Hyvin se kävikin! -- + +Kepeänä lenteli itikka vedenpintaa pitkin. -- Osaatko sinäkin lentää, +vaikket olekaan lintu? Olisipa lysti, kun osaisi lentää! + +Tuli sitten utelias salakka, sieppasi itikan ja nielasi sen yhdellä +kerralla. -- Osaatko sinä uida, vaikka olet niin pieni? Kuka sinulle on +sitä opettanut? Mikke osaa uida, Nikke osaa uida, Wahti osaa uida, mutta +minä olen pieni vielä. Kun kasvan suureksi, niin uin Espanjaan. + +-- Ainahan uida osaa, vastasi salakka. -- Pahempi on kävellä kuivalla +maalla. + +-- Mutta sitä minä osaan, tuumaili Tuttemuj. Salakka ei huomannutkaan, +että iso ahven oli juuri hänen takanaan, ja yks' kaks' sujahti salakka +ahvenen kitaan. + +-- Mitä se oli? + +-- Eipä mitään; -- sanoi ahven, -- minä syön vain aamiaistani. + +-- Meillä on tapana paistaa kalat, -- sanoi Tuttemuj. + +-- Mutta eipä ahvenkaan huomannut että iso hauki väijyi takana +kaislikossa. Tuokiossa ennätti se palkoveneen luo ja nielasi ahvenen +aamiaisineen päivineen. Kun hauki sivalsi pyrstöllään, niin syntyi +vedessä pyörre, joka pani palko veneen keinumaan. -- Häpee toki, sanoi +Tuttemuj. -- Aiotko minutkin syödä? Samassa löi hän melalla veteen niin +reippaasti, että se pääsi kädestä ja lähti uimaan omia teitään. Samassa +tuli pieni tuulenpuuska, ja palkovene ajelehti minne tahtoi järvellä, +Tuttemuj ei nähnyt valkoista enkeliä, joka istui hänen vierellään. + +Tuulen mukana oli hauska kulkea. Mutta ei Tuttemuj voinut siinä ristissä +käsin istua. Hän pani taas kätensä veteen, otti sitä kuin kauhalla ja +laski sen juoksemaan takaisin järveen. Vene kallistui vähän ja sekös +lystiä oli. Hän kiikutti sitä puolelle ja toiselle. Vene kallisteli +kovasti, ja sepä vasta oli kaikista hauskinta! Olisippas äiti ollut +näkemässä, miten taitava hän oli! + +Hetken päästä juolahti Tuttemujlle mieleen, pysyisikö hänen pieni, +sininen lakkinsa vedenpinnalla. -- Pysyi se, ja se kellui aivan kuin +melakin. -- Voisikohan sillä vettä ammentaa? Näkyi se vettäkin pitävän! +Mutta tokkohan kengät pysyisivät veden päällä! Tuokiossa riisui Tuttemuj +molemmat kenkänsä ja laski ne veteen. Aivan oikein, nekin pysyivät! Ja +nyt hänellä paitsi palkovenettä oli kolme venettä vesillä. Olihan siinä +kokonainen laivasto! Mikellä oli vain yksi höyrylaiva, jonka nimi oli +Wellamo. + +Lakki ja kengät kyllä pitivät urhoollisesti puoliaan, mutta eivät +suvainneetkaan seurata palkovenettä. Omia teitään nekin menivät kuin +melakin. Pieni käsi tavoitti niitä, mutta se oli liian lyhyt. + +Tuttemuj istui nyt sukkasillaan. Voisihan hän yhtähyvin olla paljain +jaloinkin. Hän vetäisi sukat jalasta ja koetti ammentaa niihin vettä. +Mutta se ei maksanut vaivaa, kun vesi juoksi niistä läpi, eivätkä ne +edes pysyneet veden päällä. Tuttemuj viskasi ne pois. Toinen putosi +järveen ja upposi. + +Tuuli puhalsi Espanjaan päin, eikä aikaakaan, niin palkovene ajelehti +Espanjalaiseen satamaan. Ja Tuttemuj päätti siellä nousta maihin. Mutta +mitähän tuolla lepikossa liikkui? Mahtoiko se olla Ahti? Mutta eihän +Ahti asunut Espanjassa, hänhän asui järvessä. Lähellä rantaa oli litteä +kivi, sille kapusi Tuttemuj, samassa sattui hän jalallaan potkaisemaan +palkoveneen ulos järvelle. Hyvästi vain; sekin meni menojaan niinkuin +airo, lakki ja kengät. + +Tuttemuj seisoi kivellä ja arveli, miten maihin pääsisi. Siinä oli vielä +vettä välillä. -- Mitäpä siitä, minä uin, ajatteli Tuttemuj, hän oli jo +unohtanut ettei osannutkaan uida. Samassa tuli jotakin näkyviin +lepikosta. Lehmähän se olikin! Sen perässä tuli toinen ja kolmas lehmä, +ja vihdoin tuli härkäkin. Niiden teki mieli veteen seisomaan, lepikossa +kun oli niin paljon sääskiä. Kenties niitä janottikin. Äkkiä ne +huomasivat kivellä pienen miehen. + +-- Ammuu, huusivat ne. Luulivatko ne Tuttemujta koiraksi? Melkein se +siltä näytti. Koirat kun aina haukkuvat lehmiä ja näykkivät niitä +jaloista, niin lehmät ovat koirille vihaisia. + +Mutta eipä Tuttemuj hätäillyt. Mistähän asetta saisi? Kivellä oli aallon +tuoma kuiva kaisla. Hän otti kaislan aseeksi. Ase oli urhon vertainen. + +-- Ammuu, sanoivat lehmät, ja härkä mylvi. Sitten kaikki lähtivät +kahlaamaan matalaa rantaa. Aikovatkohan ne syödä minut? arveli Tuttemuj +itsekseen ja ojensi uhkaavasti kaislansa vihollista kohti. Jos ne +lähelle tulevat, niin minä lyön niitä! + +Saatuaan voileipänsä muisti Mikke palkoveneen, jonka hän oli luvannut +aina sitoa laituriin kiinni. Juosten riensi hän rantaan. Palkovenettä ei +näkynyt. Ja missä oli Tuttemuj? Mikke hyppäsi soutuveneeseen ja lähti +löytöretkelle. Karkulaista ei näkynyt. Mutta mitähän tuolla veden päällä +kellui? Kenkä! Kenenkähän se oli? Sehän oli Tuttemujn. Vähän matkan +päässä ui pieni, sininen lakki juuri uppoamaisillaan. Mikelle nousi +sydän kurkkuun; hän souti Espanjaan ja löysi kaislikosta melattoman +palkoveneen. Sen nähtyään olisi äiti varmaan pyörtynyt. Mutta Mikke +souti eteenpäin ja keksi vihdoin urhean sotasankarin, joka seisoi +kivellä paljain jaloin, lakittomin päin ja vihollisten saartamana. + +Vapaaehtoisesti karkulainen kömpi veneeseen. Vapaus on ihanaa, mutta +pelastuksellakin on puolensa. Kenties Tuttemujn urhokkaisuus sentään +lopulla olisi pettänyt, mutta nyt hän oli niin vallan varma +rohkeudestaan. -- Olisivatpa vain tulleet, minä olisin lyönyt niitä niin +että! sanoi hän ylpeästi heilutellen kauheaa kaislaa. + +-- Missä mela on? kysyi Mikke. + +-- Melako? + +-- Niin; entä kengät ja sukat? + +Tuttemuj joutui hämilleen ja vaikeni. + +-- Mokomaa pikku retusta! arveli Mikke. + +-- Mutta eivätpä ne uskaltaneet syödä minua, sanoi Tuttemuj. + +-- Ammuu, sanoivat lehmät. + + + + +[Kuva] + + + + +POVARI-MUORI. + + +Josko tiedän mä lain, +Mitä tuleva lie? +Senkö tietäisin vain -- +Tiedän enempi mie. +Voin mä povata näin +Aina edeltäpäin, +Kuinka asiat käy, +Joit' ei koskahan näy. + +Kas, se on aina näin: +Jos te uskotte vain, +Käy kyllä sinne päin, +Mi on ennustamain. +Mutta uskoa vaan +Jos on vajavaltaan, +Niin se turhahan käy, +Eikä jälkeä näy. + +Neitisein, antakaa +Käsi pieni mun luo, +Että saan tarkastaa... +Oi, kuin hieno on tuo! +Siell' on viivoja ... aa! +Tästä selkoa saa! +Nuori yl'oppilas +Teidän on kuningas. + +Tääll' on kadetti, kas, +Kovin rakastunut... +Kapteen' myös urhokas, +Olat on kullatut! +Vielä, yks' yrittää: +Vanha kenraal' on tää! +Pian täys tusina... +Sääli kadettia! + +Vielä kortitko nyt? -- +Tahi kentiesi saa +Kupin kahvia nyt? +Se on virvoittavaa. +Silloin haihtuvi pois +Surut, jos niitä ois. +Eläköön! Asentoon! +Tuossa kadetti on! + + + + +VOILEIPIEN VÄLILLÄ. + + +Äiti puhdisti vadelmia suuren ruokapöydän ääressä. Vikke istui avojaloin +pienellä rahilla ja söi voileipää. Hänen märät saappaansa seisoivat +surullisina, uunin vieressä ja odottivat päiväpaistetta. + +-- Kun minä tulen isoksi ja äiti tulee pieneksi, niin ajan minä aina +äidin kanssa vaunuilla, etteivät äidin jalat kastu. Äidin ei tarvitse +yhtään peljätä, minä ohjaan hevosta itse. + +-- Kiitoksia paljo! + +-- Minä rakennan äidille kultaisen linnan, jossa on neljä ikkunaa, ja +äiti saa olla minun pikku lapseni. Minä tulen ja pesen äidin, niin että +äiti on oikein puhdas, eikä äidin pidä juonitella, sillä katsos äiti, se +on äidin omaksi hyväksi. + +-- Mutta, Vikke, minähän olen jo kerran ollut pieni ja missäs sinä +silloin olit? Et sinä kammannut tukkaani, et sinä kuljettanut minua +vaunuissa, etkä sinä rakentanut minulle kultalinnaa. Kuinka sinä jätit +tämän kaiken tekemättä? + +-- En minä sitä muista, äiti. + +[Kuva: Voileipien välillä.] + +-- Ei, minä en nähnyt silloin poikaistani. Hän oli varmaankin metsässä +marjoja poimimassa. Ja kun minä olin ulkona sateessa, kuten sinäkin +tavallisesti olet, kuului vesilätäköissä läiskettä ja loisketta. Vikke, +Vikke, kuinka sinä annoit minun jalkojeni tulla niin märiksi? + +-- No, mutta äiti, miksi sinä et etsinyt minua? Olinko minä silloin iso? + +-- En minä tiedä, olitko sinä iso vai pieni, minähän en nähnyt sinua. En +minä tiennyt, oliko koko maailmassa Vikkeä. Mutta minä olin pieni ja +minulla oli äiti, niinkuin sinullakin nyt on, ja hän kampasi ja pesi +minua kuin posliininukkea. + +-- Niin, ja kun sinä tulit isoksi, tuli sinun äitisi pieneksi ja sinä +kannoit hänet pesu-ammeeseen. Rakensitko sinä hänelle linnan? + +-- Mitä minä olisin rakentanut, minähän olin tyttö! Kun minä tulin +isoksi, tuli minun äitini niin pieneksi, etten häntä enää nähnyt. Näin +tyhjän sohvan, jossa hän tavallisesti istui, kun hän piti minua +sylissään. Näin hänen kauniin sinisen hameensa, joka riippui +vaatekammiossa, ja hänen virsikirjansa, joka hänellä oli muassaan +kirkossa käydessä ja johon hänen nimensä oli suurilla kirjaimilla +kirjoitettu. Minä en tuntenut enää hänen käsivarsiaan kaulani ympärillä, +en hänen suudelmiaan otsallani enkä hänen hyviä, lämpimiä silmiään, +jotka katselivat minuun. Minä en kuullut hänen enää lukevan kanssani +iltarukousta: Jumala, lasten ystävä... + +-- Juoksiko hän pois sinun luotasi? + +-- Hän nukahti eräänä päivänä, ja silloin oli hän poissa. Ei kukaan ole +pitänyt minusta niin, kuin hän minusta piti. + +-- Kyllä, minä, äiti. + +-- Luuletko sinä? Kun sinä tulet isoksi ja minä tulen pieneksi, unohdat +sinä minut niinkuin sadun, jonka kuulit eilen. + +-- Oi, en! Minä muistan Robinpojan ja Sampo Lappelillin, joka ratsasti +sudella. + +-- Kun sinä tulet isoksi ja minä tulen pieneksi, saat sinä toisen äidin, +Vikke. Silloin on sinulla suuri äitisi, isänmaa. Puolusta häntä ja +rakenna hänelle kultainen linna! + +Vikke näytti hetkisen hyvin miettivältä. Hänen ajatuksensa kulkivat +kaaressa ympäri, niinkuin jänikset metsässä ja saapuivat aina samaan +paikkaan, mistä olivat lähteneet. + +-- Kun minä tulen isoksi, -- sanoi hän, -- rakennan minä laivan ja +purjehdin Afrikkaan ja lyön kuoliaaksi kaikki tiikerit ja käärmeet, +mutta jalopeurain annan minä elää, sillä niiden tulee olla minun +metsäkoiriani. Norsut saavat olla hevosiani, ja minä rakennan niille +tallin, joka on niin suuri kuin kirkko. Minä ratsastan niillä, niin että +ne polkevat metsän lakoon kuin heinän. Onko äiti ratsastanut norsulla? + +-- Ei. Mutta miksipä ei siivo Harmo enää kelpaa sinulle ratsuhevoseksi? + +-- Katsos äiti, Odinin hevosella, Sleipnerillä, oli kahdeksan jalkaa, ja +Harmolla on vaan neljä. + +-- Norsuilla on myöskin ainoastaan neljä jalkaa ja Vikke-poloisella on +vaan kaksi. + +Vikke aprikoi hiukan. + +-- Kun minä tulen isoksi, äiti, lyön minä kuolijaaksi kaikki ryövärit ja +kaikki sudet ja kaikki turkkilaiset. + +-- No, no, ei sinun pidä olla niin ankara! Sinun pitäisi lähettää +turkkilaiset kouluun, että heistä tulisi kristityitä. + +-- Koska minä pääsen kouluun, äiti? + +-- Sitte, kun osaat kaikki kirjaimet. + +-- Minä osaan jo A, B, D. Minä osaan laskea neljääntoista. Yksi, kaksi, +kolme, viisi, kuusi, kolmetoista, neljätoista. + +-- Niin, kyllä kuulen. Ja kun sinusta tulee koulupoika, miksi sinä sitte +aijot ruveta? Tuleeko sinusta prinssi, pappi, porvari, talonpoika, +kerjäläinen, tataarilainen vaiko... + +-- Hyvä äiti, saanko vielä voileivän? + +-- Mene ruokakaapille ja laita itsellesi! Miksi sinä aijot ruveta, kun +tulet isän pituiseksi? + +-- Minä rupean kuninkaaksi ... mutta täällä on niin vähän voita. + +-- Ole tyytyväinen vähään! Täytyy aina »pitää suu säkkiä myöten». Miksi +sinä tahdot ruveta kuninkaaksi. + +-- Siksi, että silloin minä saan tehdä mitä tahdon. + +-- Vai niin. Kerronko sinulle yhden sadun? + +-- Kerro, äiti. Pitkä. satu. + +-- No, pitkä se ei ole tällä kertaa. Poikia ja tyttöjä oli kokoontunut +niitylle juhannusiltana. Ja silloin he päättivät valita itselleen +kuninkaan, että he saisivat tehdä kaikkea, mitä he tahtoivat. + +-- Ja niin he valitsivat leijonan kuninkaakseen. + +-- Muutamat tahtoivat leijonaa ja muutamat kotkaa, mutta toiset +pelkäsivät, että leijona ja kotka söisi heidät. Muutamat ajattelivat +joulu-ukkoa, mutta kuinka joulu-ukko sopisi kuninkaaksi juhannusiltana? +Ja sattui, että heillä kaikilla oli kova nälkä ja silloin he valitsivat +yksimielisesti voileivän kuninkaakseen. + +Vikke näytti hyvin hämmästyneeltä, mutta hänellä oli suu täynnä +voileipää, eikä hän voinut vastata. + +-- Niin, voileipä huudettiin kuninkaaksi, ja sitä kannettiin +riemukulussa niityn ympäri. Ja sitte se syötiin. Sitä he juuri olivat +tahtoneet, sillä hehän olivat halunneet tehdä kaikkea mitä tahtoivat. + +-- Äiti kertoisi pitkän sadun, -- pyysi Vikke kiihkeästi, sillä hän oli +hiukan pettynyt voileipäkuninkaan suhteen. + +-- Minä tunsin kolme nuorta mäntyä vuorella, missä kuu nousee ja tuulet +ohitse rientävät, mennessään rotkoon nukkumaan. Mäntyjen nimet olivat: +Kultalatva, Hopealatva ja Villalatva. Tähdet olivat antaneet niille +nimet, ja pilvien-kuningatar oli ollut niillä kummina. Kaikki kolme +elivät iloisina ja reippaina toivoen, että heistä vielä maailmassa +jotain tulisi. Ja kun he seisoivat korkealla ja joka aamu joivat +pilvien-kuningattaren maitoa, kasvoivat he nopeasti auringon paisteessa +ja katselivat alas laaksoon, jossa kasvoi pienempää väkeä. + +-- Äläpäs huoli, miten hienoja nuo ovat olevinaan, -- sanoi katajapensas +harakanvarpaille. Ja sitte hän ojensi itseänsä tullakseen myöskin +puuksi, mutta se ei onnistunut, hän oli sattunut tarttumaan neuloistaan +kiinni sammaleen. + +Eräänä iltana, kun pohjoistuuli ajoi pilvien-kuningattaren vaunua vuoren +ylitse, tapahtui, että hevoset sotkeutuivat valjaistaan kiinni noiden +kolmen männyn tuuheisiin latvoihin, niin että vaunut ja kuningatar +jäivät riippumaan puiden oksille. Selvää on, että vuorella syntyi elämä! +Tuuli ulvoi, pilvi itki ja katajapensas sanoi harakanvarpaille: -- Tässä +nyt näkee, mitkä seuraukset siitä on, kun nuoriso tähän aikaan pitää +niin pitkät hiukset. Kiiruhda, naapuri, juokse räätälille ja lainaa +häneltä sakset, niin leikkaan minä mäntypoikaisten latvat! + +-- Pois tieltä, matelijat, kyllä minä itseni autan! -- kiljui +pohjantuuli. Ja sitte hän tukisti noita kolmea mäntyä niin lujasti, että +hän sai hevosensa vapaaksi ja vaununsa jälleen kuntoon. Mutta +Kultalatva, Hopealatva ja Villalatva seisoivat siinä häveten ja +hämillään, aivan kuin vasta kerityt koulupojat. Nyt ei mikään maisteri +saanut kiinni heidän hiuksistaan. + +-- Rohkeutta, pojat, -- huusi pilvien-kuningatar, kun pohjoistuuli ajoi +pois hänen kanssansa. -- Jos teitä on minun tähteni tukistettu, niin +tahdon minä myöskin palkita teitä. Kukin teistä saapi itse valita, miksi +hän tahtoo ruveta tässä maailmassa. + +Olipa se oikea kuninkaan sana! Nuo kolme mäntyä joivat yhä edelleen +pilven maitoa ja imivät vuoren rautaa. Pian olivat niiden latvat jälleen +kasvaneet entistä tuuheammiksi, ja niin tuli niistä korkeita honkia, +joihin kotkat rakensivat pesiään ja joihin ukkonen mielellään laukaisi +kanuunansa. Mutta tähdet olivat kuulleet pilvien-kuningattaren lupauksen +ja olivat uteliaita tietämään, miksi nuo kolme mäntyä tahtoivat tulla, +kasvettuaan noin korkeiksi. + +-- Rakas, --- sanoivat tähdet länsituulelle, joka räpytteli siipiään +vuorella, -- kysy sinä heiltä, miksi he aikovat! + +Länsituuli puisteli veitikkamaisesti mäntyjen latvoja ja lauloi: + + Hulevi, hulee, + Länsi laulelee: + Mikä Kultalatvasta tulee? + +-- Minä tahdon tulla korkeimmaksi, sillä pilvien-kuningatar on minun +kummini, -- vastasi Kultalatva. + +-- Vai niin, -- sanoi länsituuli. -- No: + + Hulevi, hulee, + Länsi laulelee: + Mikä Hopealatvasta tulee? + +-- Minä tahdon tulla suurimmaksi, sillä minä olen kasvanut vuoresta, -- +vastasi Hopealatva. + +-- Vai niin, -- sanoi länsituuli. -- No: + + Hulevi, hulee, + Länsi laulelee: + Mikä Villalatvasta tulee? + +-- Minä tahdon tulla ahkerimmaksi, sillä Jumala on luonut minut sitä +varten, että jollain tavoin tekisin hyötyä maailmassa, -- vastasi +Villalatva. + +-- Vai niin, hulevi! -- Ja yhdellä hyppäyksellä oli länsituuli +lähimmässä tähdessä kertomassa mäntyjen vastauksen. Katajapensas pisti +harakanvarvasta kylkeen ja sanoi: -- Kuuletkos, naapuri, mitä männyt +sanovat? Joka elää, se näkee. + +Tässä vaikeni äiti, aivan kuin satu olisi ollut jo lopussa. + +-- Mikä niistä tuli? -- kysyi Vikke uteliaasti. + +-- Senjälkeen matkustin minä ulkomaalle, -- sanoi äiti, -- ja olin monta +vuotta poissa. Kun tulin takaisin, tahdoin tervehtiä vanhoja ystäviäni +mäntyjä, mutta löysin vuorella ainoastaan niiden kannot. Aurinko loisti +entiseen tapaansa ylhäisille kuten alhaisillekin, tuulet hyppivät +harakkaa kallioilla, pilvet purjehtivat äänettöminä iltataivaalla. + +-- Mitähän lienee tullutkaan Kultalatvasta, Hopealatvasta ja +Villalatvasta? -- sanoin itsekseni. + +-- Sen sanon sinulle, -- vastasi hieno terävä ääni vuorenrinteeltä, ja +minä tunsin katajapensaan. -- Kultalatvasta, joka tahtoi tulla +korkeimmaksi, tuli torninhuippu, ja sen päässä oli ruosteinen +tuuliviiri, joka alituisesti riiteli tuulien kanssa. Eräänä kauniina +päivänä, kun viiri oli hyvin suututtanut pohjoistuulen, tapahtui, että +tuuli puhalsi koko tornin kumoon. Hopealatva oli tahtonut tulla +suurimmaksi, mutta se ei siltä näyttänyt, sillä hän hakattiin pieniksi +paloiksi ja sorvattiin keilikuninkaaksi. Mutta hän oli kuitenkin kolme +korttelia korkea, ja toiset kahdeksan keiliä olivat ainoastaan kaksi +korttelia. Ja kun keilipallo tuli vierien rataa pitkin ja kaatoi kaikki +nuo kahdeksan, mutta kaarrettu kuningas seisoi suorana, huusi keilipoika +niin kovaa kuin voi, saadakseen jonkun lantin: + +-- Hurraa, hurraa, eläköön suuri kuninkaamme! + +-- Ja Villalatva? Mikä siitä tuli? + +-- Villalatva ei ollut korkein, mutta se oli tervein, -- kertoi +katajapensas. -- Se aijottiin ensin sahata honkalaudoiksi, mutta sitte +tarvittiin oikein paksu ja luja ratastukki suureen, kosken rannalla +olevaan myllyyn, ja silloin ei löytynyt koko metsästä parempaa kuin +Villalatva. Hän se on, jonka ympäri nyt suuri myllynratas pyörii. Hän se +myllynrattaan kantaa, hän juuri. Monena vuonna on hän jo jauhattanut, ja +vielä silloin, kun ei kukaan enää muista Kultalatvaa ja Hopealatvaa, +tulee Villalatva jauhamaan ihmisten viljan. + +Vikke istui hiljaa ja näytti jälleen hyvin miettiväiseltä. + +-- Nyt on se satu lopussa, -- sanoi äiti. -- Mitä sinä ajattelet? + +-- Minä ajattelen: jos minä rupeaisin mylläriksi, -- vastasi Vikke. -- +Äiti saisi asua minun kanssani myllykamarissa. + +-- Mutta sinähän aijoit rakentaa minulle kultalinnan? + +-- Niin, katsos äiti ... mutta eikös myllyä voisi kullata? + + + + +[Kuva] + + + + +PILVIJÄTTILÄINEN. + +(Satu kauniista ilmasta.) + + +Oli kerran seppä, joka osasi takoa kaunista ilmaa. Hänet tahtoisimme me +saada pajaamme, hän tulisi saamaan hyvän palkan. Mutta alkakaamme +alusta! + +Rikki on Viikin kuninkaantalon nuorin mies. Rikki on hänen nimensä, sen +käsittää jokainen, vaikka Agathe-täti, joka on niin kursaileva, nimittää +häntä Richardiksi, silloin kun heillä on vieraita. Miksikä hyvän miehen +kunnollinen nimi turmellaan? + +[Kuva: Pilvijättiläinen.] + +Hän on seitsemän vuoden vanha, ehkä hiukan kahdeksannella, tuima ja +vireä. Kolme kertaa vuodessa leikataan hänen ruskeat kiharansa; neljä +kertaa vuodessa paikataan kantapäät hänen läntistyneissä saappaissaan, +oikeissa saappaissa, ei lastenkengissä! -- Hän on käynyt pienten lasten +koulussa tyttöjen kanssa, mutta niitä hän nyt halveksii ja lukee kotona +erään maisterin edessä. Onko hän ahkera? Niin, sitä en todellakaan +tiedä, kysy maisterilta! Kun hänet viimeiseksi näin, elokuulla, oli +lupa-aika. Hän asui silloin jonkinlaisessa kanankopissa ullakolla +maisterin ullakkokamarin vieressä ja hänellä oli järvelle päin oma +kyynäränkorkuinen ikkunansa, jonka voi avata. Älä suinkaan sano +_kanankopissa_, niin että Rikki sen kuulee! Hän on sisustanut +kesälinnansa oman aistinsa mukaan; siellä on oikea sänky, kanto pöytänä, +pieni rahi tuolina, venhe nimeltä Aramintha, joka on kaksikymmentä +centimetriä pitkä, ja yksi kuusenkarahka, joka on olevinaan metsä. Hän +kerää kasveja, postimerkkejä ja kirjavia kiviä. Olkoon siinä kylliksi +sanottu; nyt sinä tunnet hänet. + +Kukaan ei tiedä, onko kuninkaantalossa koskaan asunut kuningasta, mutta +siellä asuu eräs mies, joka ei Rikin silmissä ole kuningasta huonompi, +ja se on rokonrikkoma seppä nimeltä Jukka. Hän on pieni kooltaan ja +senvuoksi sanotaan häntä Pikku-Jukaksi. Pieni, mutta hartiakas ja +hirmuisen väkevä. Näkisitpäs hänen iskevän vasarallaan, niin että +palavat rautasirpaleet lentävät pajan ympäri kuin tulilinnut. +Pikku-Jukka, hän vasta onkin oiva seppä, hän takoo kaikkea, mitä hän +tahtoo, hevosenkengistä ja kolmentuumannauloista aina, -- niin mitäs +sanoisinkaan? aina kauniiseen ilmaan asti. Niin ainakin luuli Rikki. Hän +on Pikku-Jukan paras ystävä ja suurin ihailija. Pikku-Jukka voipi +ahjonsa ja palkimensa ääressä kertoa merkillisimpiä satuja +jättiläisistä, kääpiöistä ja pienistä keijukaisista, jotka eivät ole +juuri tavallista tulitikkua pitempiä. + +Eräänä iltana tuli Rikki pajaan ja sanoi: -- Huomenna me purjehdimme +Kaunissaareen, jos on kaunis ilma. Oletko sinä nähnyt Araminthan? Se on +nyt uudelleen köysitty ja siinä on uudet purjeet; se on toista kuin +palkovenheet! Huomenna otan Araminthan mukaan ja se saa purjehtia kilpaa +isän purjeveneen Varman kanssa. + +-- Niin, jos tulee kaunis ilma, -- arveli Pikku-Jukka. + +-- Mitä, etteikö tulisi kaunis ilma! Onhan nyt ollut kaunista ilmaa +kolme viikkoa! + +-- Mutta nyt laskeutuu aurinko pilviin ja kartanokoira Musti syö ruohoa. + +-- Nyt täytyy tulla kaunis ilma, sillä maisteri on sanonut, että +lukeminen alkaa jälleen ylihuomenna. Etkö sinä voi takoa kaunista ilmaa, +sinä, joka osaat kaikkea, Jukka? + +-- Hm, niin, minä voin kyllä polttaa sateen, -- tuumasi seppä. + +-- Kuinka se käy päinsä? + +-- Minä annan sataa kuivan nahkan päälle ja heitän nahkan tuleen. + +-- Auttaako se? + +-- Ei se aina auta. On olemassa ainoastaan yksi, joka voi tehdä kauniin +ilman, ja se on Suuri-Jukka tuolla pilvissä. + +-- Suuri-Jukka? Kuka hän on? + +-- Hän on mestariseppä, hän. Hän on Herramme isäntärenki ja hänen +pajansa on pilvissä. Hän on ukkosen iskijä. Rikki menee nyt kiltisti +nukkumaan. Jos tulee kaunis ilma, niin tulee kaunis ilma, ja jos tulee +ruma ilma, niin en minä voi takoa kilpaa Suuren Jukan kanssa. + +Rikki meni, repäisi kourallisen ruohoja tien vierestä ja ojensi ne +Mustille koirankoppiin. Musti näytti hämmästyneeltä, mutta otti yhden +heinänkorren suuhunsa ja rupesi pureskelemaan. Tämä huolestutti Rikkiä. +-- Rikki pani maata, nukkui levottomasti, uneksi Suuresta Jukasta ja +heräsi aamun sarastaessa, ennen auringon nousua. Kummallista läiskettä +kuului ikkunan takaa. Mitähän se mahtoi olla? Yhdellä hyppäyksellä oli +Rikki ikkunan luona, jonka hän avasi. Oi, voi! Ulkona oli rankkasade! +Oikea kauhea sade, aivan kuin korvosta olisi kaatanut. Kaunissaari! +Kaunissaari! Ja Aramintha!... + +Jos Rikki olisi ollut kahdenkymmenen vuotias, olisi hän kenties lyönyt +nyrkkinsä pöytään; aika-ihmisethän joskus käyttävät tätä viatointa +huvia, kuin ei mikään muu auta. Mutta Rikki oli vasta seitsemän vuotias +ja alkoi itkeä. Närkästys suolasi surun. + +-- Odotappas, -- sanoi hän sateelle, -- nyt minä poltan sinut. + +Pöydällä oli irtirevitty kirjoitusvihkon lehti. Rikki otti lehden ja +piti sitä vähän ikkunan ulkopuolella. Seitsemän vesipisaraa putosi +lehdelle. Rikki otti tulitikun ja sytytti lehden. Se tupsahti tuleen, ja +pian oli paperista jälellä ainoastaan muutamia tuhkanharmaita höntyjä +pölkyn päällä, joka oli huoneessa pöytänä. + +Mutta samassa hetkessä liikkui muutamia pieniä olentoja pölkyn päässä. +Oli vielä puolipimeä ja Rikin täytyi sytyttää uusi tulitikku nähdäkseen, +mitä ne olivat. Ihme ja kumma! Siinähän oli seitsemän pientä tulitikun +pituista tyttöä, jotka sanoivat Rikille heikolla solskevesiäänellä: -- +Mitä käsket, herra? + +-- Vai niin, -- sanoi Rikki, joka halveksi kaikkia tyttöjä. -- Mitäs +pikku matelijoita te olette ja mihin minun tulee teitä käskeä? + +-- Me olemme sadepisaroita, -- sanoivat pikku tyttöset. -- Se, joka +meidät muuttaa höyryksi, on meidän herramme, jota meidän tulee totella. + +Sadepisaroita! Vettä! Rikki oli nähnyt höyrykoneita. Nyt ymmärsi hän, +miksi vesihöyryjen täytyi totella koneenkäyttäjän käskyjä. -- No, -- +sanoi hän hetkisen mietittyään, -- koska olen teidän herranne, niin +viekää minut Suur-Jukan pajaan! Meidän tulee matkustaa tänään +Kaunissaarelle, ja minä tahdon tilata meille kauniin ilman. + +Pian näki Rikki noiden seitsemän pienen tytön jälleen haihtuvan +höyryksi, nostavan hänet kevyeen sumuunsa ja kantavan kauas myrskyiseen +avaruuteen. Hih -- hei! Niinkuin vinha tuuli kiitivät he kattojen ja +puunlatvojen yli! Lyhyemmässä ajassa, kuin leppäkerttu tarvitsee +siipiensä levittämiseen ja tiehensä lentämiseen, oli Rikki jo +mustimmassa sadepilvessä. Täällä seisoi tuo torninkorkuinen, +harmaapartainen Suuri-Jukka täydessä työssä pajassaan. Aamurusko hehkui +ahjossa, palkeet puhalsivat myrskyä, moukari takoi ukkosen jyrinää, +pilvet räiskyivät salamoita, pilvenhetaleet lensivät liehuen ilman läpi +ja putosivat sateena maan pinnalle. + +-- Mitäs asiaa pojalla on minun pajaani? -- kysyi seppä tuimasti. + +-- Rakas Suuri-Jukka, -- pyysi Rikki, -- meidän täytyy aivan +välttämättömästi purjehtia tänään Kaunissaareen, ja minä tulen pyytämään +sinulta, että takoisit meille kauniin ilman. + +-- Välitänkö minä teidän pienistä huvimatkoistanne? -- ärjäsi +torninkorkuinen jättiläinen. -- Pellot kärsivät kuivuutta, lähteet +ehtyvät, karja menehtyy janoon ja minä olen saanut käskyn takoa sadetta. +Pois tieltä, pikku naskali, jollet tahdo joutua moukarini alle! + +-- Vai niin, -- sanoi Rikki. -- Nyt olen pyytänyt sinua siivosti, ja +sinä vastaat minulle ylpeästi. Etkös tiedä, Suuri-Jukka, että minä osaan +polttaa sadetta ja että minä olen sinun herrasi? + +Jättiläinen katsoi töykeästi Rikkiin ja Rikki katsoi töykeästi +jättiläiseen. Silloin vetäytyivät Suuri-Jukan harmaapartaiset huulet +leveään hymyyn, ja hän alkoi puhua lempeämmällä äänellä: -- Ei, kuules +vaan pikku naskalia! Sinulla on rohkeutta, pikku kääpiö! Eikös ilma +sinun mielestäsi nyt ole kaunis? Voiko janoinen maa pyytää parempaa +ilmaa? + +-- Miten lienee, -- arveli Rikki harmistuneena, -- mutta meistä, joiden +täytyy purjehtia Kaunissaarelle, on tämä ilma oikein ilkeätä. + +-- Vai niin, -- nauroi jättiläinen, -- se ei mukamas kelpaa pikku +herroille. Silloin täytyy minun antaa heille oikea rankkasade. Rupeanko +takomaan pilven, josta sataa kananmunan kokoisia rakeita, tahi annanko +palkeen puhaltaa sellaisen myrskyn, joka kaataa kumoon kokonaiset metsät +ja lakaisee tieltään suuret kaupungit merenvirran mukana. + +-- Ei, -- vastusti Rikki itsepäisesti, -- sinun tulee takoa auringon +paistetta ja kesäilmaa, sinun tulee puhaltaa sopiva tuulahdus Araminthan +uusiin purjeisiin. Älä ole niin ylpeä, Suuri-Jukka! Katsos, minulla on +tulitikkuni muassa; varo itseäsi, jos minä sytytän pilvesi tuleen! Eilen +kertoi isä, että Amerikassa osataan tehdä sadetta. Mutta mikä konsti on +tehdä sadetta? Paljo suurempi konsti on voida tehdä kaunista ilmaa. + +Olisitpas nyt nähnyt ankaran pilvenjättiläisen! Rikin rohkeus huvitti +häntä tavattomasti. Hän tarttui partaansa ja purskahti niin kovaan +nauruun, että pilvi halkesi, palkeet repesivät, alasin muuttui vedeksi +ja ahjon hehkuva aamurusko vuoti niinkuin laava koko taivaankannelle. + +-- Onko moista poikaista ennen kuultu? Hän tahtoo muuttaa minut, +Suuri-Jukan, höyryksi, aivan kuin teekeittiön! Urhokas sittiäinen, minä +pidän sinusta! Koska nyt olen täyttänyt isäntäni käskyn ja kastellut +maan, niin saat sinä nyt vuorostasi leikki-ilmasi. Katso ympärillesi, +niin saat nähdä! + +Ja nyt alkoivat pilvenjättiläisen uudet komentosanat jylistä avaruudessa +niille miljoonille ja jälleen miljoonille vesipisaroille, jotka äsken +olivat räiskyneet hänen vasaransa alta. -- Lakaiskaa pois tuo punainen +laava, joka on vuotanut ahjostani taivaankannelle. + +-- Ei, anna kauniin aamuruskon palaa! -- pyysi Rikki. + +-- Suu kiinni, pikku kääpiö, älä ole tyhmä! Iltarusko selvä ilma, +aamurusko pilvipäivä. No ... nyt on laava poissa. Tehkää nyt aamutaivas +harmaaksi kuin tuhka! + +-- Mitä sinä sanot, Suuri-Jukka? Rupeatko jälleen takomaan sadetta? + +-- Jollet ole vaiti, pikku kääpiö, niin saapi koko Kaunissaari kylpeä +sateessa. Etkös käsitä, että pilvisen aamun perästä tulee kirkas päivä. +Noin ... nyt on kaikki tuhkaa. Rakentakaa nyt sateenkaari! + +Monet miljoonat sadepisarat marssivat pitkässä, kaarevassa juhlakulussa +ylös läntiselle taivaankannelle. Tuskin olivat ne tulleet paikoilleen, +ennenkuin yhtä monta miljoonaa idästä nousevan auringon sädettä riensi +esiin polkupyörillä ratsastaen yhdestä tuon suuren tuhkakattilan +kolosta. + +-- Seis! -- komensi pilven jättiläinen. -- Vasempaan päin! Herrat +Auringonsäde pyytävät neitejä Vesipisara pyörretanssiin minun +sillallani! Mars! + +Ja nyt alkoi tanssi loistavalla sillalla! Herrat Auringonsäde pyörivät +niin iloisesti Vesipisara-neitien kanssa, että pikku neitien +hameenhelmat vivahtelivat kaikille väreille, ja heidän pulleat poskensa +tulivat tanssista ruusunpunaisiksi. Silloin hymyilivät herrat +Auringonsäde, suloisemmin kuin kukaan muu voi hymyillä, naisten +hämmästykselle, kumarsivat kohteliaasti, nousivat polkupyörilleen ja +ratsastivat takaisin tuhkaan kattilassa olevan aukon kautta. Neidit +Vesipisara menivät kotiinsa suorimaan hiuksiaan ja sitomaan +kengännauhojaan pyörryttävän tanssin jälkeen. Mutta missä oli nyt +taivaan loistava silta? Niin, missä on nyt kaunehin, mikä silmäämme elon +aamuna ihastutti? + +-- Nyt tulee sade! -- huokasi Rikki, kun kaikki oli harmaata hänen +ympärillään. + +-- Mene kotiin ja pane maata! -- murisi Suuri-Jukka. + +Rikki ei itse tietänyt kuinka hän oli tullut kotiin. Mutta luultavasti +oli nuo seitsemän pientä Vesipisara-neitiä kantanut hänet nöyrästi +takaisin, kuten olivat vieneetkin, sillä kun hän heräsi sängyssään, +paistoi aurinko häntä suoraan silmiin. Samassa kuului maisterin ääni +ovella: -- Ylös, laiskuri! Varma on valmiina lähtemään Kaunissaareen! + +Kaunissaareen? Yhdellä hyppäyksellä oli Rikki jaloillaan ja neljä +minuuttia myöhemmin riensi hän rantaan Aramintha käsivarrellaan. +Pikku-Jukka seisoi pajan ovella: -- Yöllä oli aika sade, -- sanoi hän, +-- mutta nyt on Suuri-Jukka takonut meille kauniin ilman. + +-- Niin, senvuoksi, että minä peloitin häntä tulitikuillani, -- selitti +Rikki. + +-- Se on luultavaa, -- tuumi Pikku-Jukka. -- Kukas ei Rikkiä pelkäisi? + +-- En minä tiedä, pelkäsikö hän minua, -- vastasi Rikki vähän hämillään, +-- mutta kyllä se siltä näytti. Tiedätkös, Jukka, nyt minä olen oppinut +tekemään ukkosen ilmaa ja komentamaan sateenkaarta. Kun ensi kerran +sataa, tahdon minä koettaa. + +-- Tokkohan? Ehkä me jätämme tuon taivaallisen Isämme tehtäväksi, joka +komentaa Suuri-Jukkaa ja meitä kaikkia. Minä luulen, että Hän ymmärtää +asian paremmin kuin me. + +-- Rikki! -- kuului maisterin ääni venheestä. + +Ja Rikki purjehti venheellä Kaunissaareen, ja Aramintha purjehti kilpaa +Varman kanssa. Ja Suuri-Jukka nauroi Rikille pilvessä taivaanreunalla, +ja herrat Auringonsäde olivat syöneet neidit Vesipisara, niin että +ainoastaan muutamat harvat heistä ehtivät piiloutua kanervien punaisiin +kukkasiin metsämättäällä. + + + + +[Kuva: Florio kertoo Lapinmaan peikoista.] + + + + +FLORION JA UNDA MARINAN SATUJA. + + +10. Unda Marina kertoo Imatrasta. + +Ootko nähnyt, kuin aurinko purppurassaan +Vaipuu Saimaan aaltoihin uinailemaan, +Ja kuinka aamutar nukkuvan herättää, +Kullalle kuusien latvat ne kimmeltää? + +Uskoa voitko, kuin järvi uinailustaan +Nousee nopsasti villinä raivoamaan, +Kuohuvaks' koskeksi muuttuu, vaahtoisaksi? +Mieleeni painunut on se ainiaksi. + +Uin Nevanjokea illalla myöhäiseen +Nähden linnat ja lyhdytkin loistoineen. +Siell' oli juhla nyt linnassa keisarin, +Mutta mä Laatokan aalloille kiiruhdin. + +Vaahtona nousin mä portista Vuoksen tuon, +Lohena hyppelin läpi koskien vuon, +Silloin ihmeeks' kuulin kaukana kohinaa, +Imatran mahtavan pyörtehen pauhinaa. + +Siskoni Vellamon neidot, nuo pienoiset, +Saimaan aalloissa aikansa leikkinehet, +Vastaani vimmoin rientävät, kiiruhtaen, +Vaipuvat verta vuotaen mun povellen. + +-- Siskoni, oi, on poskenne kalpeat nyt! +Ken on rauhanne teiltä jo hävittänyt? +-- Oomme tullehet valtahan viettelijän, +Vaipunehet niin hirvittävän syvähän. + +Uimme riemuisna rannalla kukkasien, +Saapuvi vuorenhaltija imarrellen: +-- Tullos, kaunihin lapseni, kanssani pois, +Kultavaununi aalloilla sinulle ois! + +-- Oi, me emme muuta voinehet ymmärtää, +Ol' ajo vaunujen meistä viehättävää! +Näin vei hän meidät vierelle jyrkäntehen +Ja kiskaisi kanssaan aaltojen pyörteesen. + +Nyt kuljettiin ain' yhäti alemmas päin; +Kuin leikkien kävi tuo matka ensin näin. +Mutt' äkkiä jouduimme aimo ahdinkoon +Ja vaivuimme vaahtopäisehen onkaloon. + +Kuinka kaduimme taas, kuinka surimme me! +Mutta särkynehet oli aaltosemme. +Kun me taivasta kohti nyt katseltihin, +Kuoli pyyntömme kolkkoihin kallioihin. + +Oi, sä onnekas ystävä, lahdelmallais, +Joka kostutat kukkia rantamallais, +Meitä muistaos joskus, me kadonnehet, +Me Saimaan muinoiset aaltosehet. + +Tää on aaltojen satu. Sen kuulin mä näin, +Ja niin sanoin mä heille: -- Oi kotia päin! +Onhan Luojamme armias auttamaan, +Minä vien teidät merehen suojaisaan. + +Yhä kuohu käy kuilussa Imatran tuon, +Yhä kansa se katsovi voimaa vuon. +Mutt' ei kenkähän tiedä, ett' kauneus sen +Onpi kyynelet aallokon murtunehen. + + +11. Florio kertoo Lapinmaan peikoista. + +Ootko kuullut sä peikoista Lapinmaan, +Kuin ne tarttuvat kovasti kulkijaan, +Kuin ne järvillä, tuulissa temmeltävät, +Sua, silmäsi lumoten, viettelevät? + +Otin sauvan ja läksin mä astelemaan +Läpi Suomen ja kauemmas pohjolaan; +Mua karhuni metsissä tervehtivät. +Tulin Lappiin, miss' tiet kaikki päättyivät. + +-- Missä peikot? Heit' verojen maksuun ei näy, +Kesäyönä nyt näytän kuin sellaisten käy. +-- Rakas herra, nyt tunturin kätköss' ne on; +Tule jouluna verojen ottohon! + +Mutt' en lunta ja yötä mä voi odottaa... +Haen Inarin noidan, mi voi avustaa, +Ja kun kiivaasti loitsuja lausuvi hän, +Aukko aukeevi tunturin seinähän. + +Siellä paasilla kömpivän peikkojen nään, +Näen mörköjä, pöpöjä yhtenään, +Ne on niitä, mi lapsia peljättävät, +Ja aikaisten toimia häiritsevät. + +Otin luudan ja sillä mä puhdasta tein, +Koko kuopan sisällön merehen vein, +Kuten huonehet pestähän suovalla vaan, +Niin tyhjensin komeron kauttaaltaan. + +Kuin ne kulkivat purren ja irvistäen, +Kuin ne riippuivat reunoissa louhikkojen. +Taasen uimalla rantojen saapuivat luo, +Minä heitin ne sinne, miss' kovin ol' vuo. + +Siellä rannalla näre ol' rungoton vaan, +Sinisilmänen keiju sill' ol' takanaan. +-- Oi, prinssi, -- nyt lausuvi keijunen tuo +-- Ootko tykeillä saapunut hyttyisten luo? + +Käyt turhaan sä peikkoja lakaisemaan, +Ne on siellä niin kauan kuin uskotte vaan. +Anna peikkojen rauhassa temmeltää; +Poista pimeys, peikotkin häviää. + +-- Oi, kiitosta! hyvä sun neuvosi on! +Linnan Lappihin nostan, mi auringon on. +-- Oi, prinssi, sä kouluja rakenna vaan, +Joihin valo pääsevi virtanaan! + +Ja niin rakensin koulun mä pohjolahan, +Luojan totuutta valaisten valvomahan. +Nytpä lapset ne iloiten työssänsä käy, +Eikä unissa heillä nyt mörköjä näy. + +Mutta peikoista tarina kertonut on: +Näkin-kengillä uivat ne louhikkohon. +Ja mahtava tietäjämies Inarin +Paleltui mennä jouluna kinoksihin. + + + +[Kuva] + + + + +HÄRMÄJÄTTILÄINEN. + +(Satu Jotunheimistä). + + +Kaukana pohjolassa oli maa, jonka nimi oli Jotunheim, ja siellä asui +jättiläisiä, joita sanottiin härmäjättiläisiksi. Thor[1] oli sodassa +härmäjättiläisten kanssa ja löi ne kuoliaaksi vasarallaan, mutta yksi +jättiläinen jäi eloon. Hän oli piiloutunut erään jäävuoren luo lähellä +Nordkapia, ja siellä asui hän vielä mennä vuonna. Kukaan ei tiennyt, +miten vanha hän oli, kenties noin kolme tahi neljä tuhatta vuotta, sillä +hänen nimeänsä ei ollut missään kirkonkirjoissa. Mutta pitkä hän oli, +pitkä ja tyhmä, kilometrin pitkä ja kuusi kilometriä tyhmä, niin sanoi +kansa. No, kenties se oli panettelua, parasta on uskoa vaan puolet. + +[1] Ruotsalaisilla oli muinoin monta jumalaa. Korkein heidän jumalistaan +oli Odin; Thor oli ukkosen jumala, ja kaikki jumalat asuivat valoisassa +Valhallassa. Mutta Jotunheim oli pimeyden, noitien ja jättiläisten maa +kaukana pohjolassa. + +Härmäjättiläinen pysyi jotakuinkin koossa, vaikka hän oli niin vanha. +Hän oli jähmettynyt jääksi ja kesti kyllä pakkaista, mutta suojasäällä +pelkäsi hän sulavansa. Suurimman osan aikaansa nukkui hän jäävuoressa, +mutta joka sadasvuosi hän heräsi ja katseli ympärilleen maailmassa. Tämä +virkisti häntä, niin että hän kyllä luuli voivansa vielä elää tuhannen +vuotta. + +Härmäjättiläisillä oli palveluksessaan pieniä viekkaita kääpiöitä, joita +nimitettiin mustakeijukaisiksi. Ne voivat nähdä vuoren läpi ja tiesivät +kaikki, mutta eivät voineet tehdä auringonpaistetta. Ennen niitä oli +niin lukuisasti, että kun huusi metsään, tuli heti vastaus. Mutta nyt +olivat myöskin mustakeijukaiset hävinneet härmäjättiläisten kanssa, niin +että jäljellä oli vaan yksi härmäjättiläinen ja yksi mustakeijukainen. +Ja Nordkapin luona asuva jättiläinen oli pannut keijukaisensa vahtimaan +jäävuoren kupeeseen siksi aikaa, kun hän nukkuisi. + +Tänä vuonna heräsi jättiläinen vähä ennen joulua, potkaisi reiän +jäävuoreen ja oikaisi jäykkiä sääriään. -- Kuinka pitkältä on aika +kulunut? -- kysyi hän vakoilijaltaan keijukaiselta, joka seisoi vuoren +reunassa vartioimassa. + +-- Sata vuotta lähemmäksi maailman loppua, -- vastasi vakoilija. + +-- Vai niin, vai niin, -- sanoi jättiläinen. -- Onko tänne näiden sadan +vuoden aikana ilmestynyt joku, joka on viisaampi ja voimakkaampi minua? + +-- Mistä se tulisi? Suuri jättiläinen, sinä olet voimakkain ja viisain +mies koko maailmassa! + +-- Mutta minä rupean tulemaan vanhaksi. + +-- Se ei tee mitään, kun voi nukkua niinkuin sinä. Nukkuessaan tulee +ihminen voimakkaaksi ja viisaaksi, eikä kukaan nuku niin hyvin kuin +sinä. + +-- Niinpä luulisin. Mutta miten voipi Thor tähän aikaan? + +-- Thor on mennyt Valhallaan Odinin luo vieraaksi. Hän ajaa enää hyvin +harvoin vaunuillaan pilvissä. + +-- Ei suinkaan tänään ole ukkois-ilma? + +-- Eihän toki! Eihän ukkonen käy talvella! + +-- Nyt menemme kävelemään Jotunheimiin. Kiipeä selkääni! Ihmiset +tyhmenevät tyhmenemistään. Tahdonpa nähdä, miten tyhmiksi ne ovat +tulleet sadan vuoden kuluessa. + +Mustakeijukainen kiipesi härmäjättiläisen niskaan ja istui siellä kuin +kärpänen. Mustakeijukainen ei ollut pitempi kuin pieni poikanen, joka on +saanut ensimäiset housunsa. + +Härmäjättiläinen oikaisi itseänsä niin, että hänen jyreät jalkansa +rauskuivat, veti seitsenpeninkulmaiset saappaat ylleen ja oli jo parilla +askeleella Lapinmaassa Rastekaintunturilla. -- No, se on hauskaa, +etteivät tunturit ole sulaneet auringon paisteessa. Mutta mitä mustia +viivoja minä näen tuolla lumessa? + +-- Ne ovat rautateitä, suuri jättiläinen. Tuo läntinen menee Lofoteniin +ja itäinen on ehtinyt Ouluun. + +-- Rautateitä? Onko se jäätynyttä rautaa? + +-- Ei, tyhmät ihmiset ovat keksineet monta konstia näinä viimeisinä +satana vuotena. Nyt ajavat ne rautateillänsä kuusi peninkulmaa tunnissa. + +-- Kuusi peninkulmaa! Sepä nyt olisi jotakin! -- huudahti jättiläinen +halveksien, astui seitsenpeninkulmaisen askeleen ja tuli Tromsöhön +Norjassa. Siellä takertui hän sähkölankaan ja oli vähällä katkaista +murean jalkansa. + +-- Kas, miten tyhmiä ansoja ne ovat asettaneet naaleille! -- murisi hän. + +-- Niin, eikös se ole typerää? -- sanoi mustakeijukainen. -- Ja sitte ne +puhelevat toistensa kanssa noita lankoja pitkin. + +[Kuva: Härmäjättiläinen.] + +Härmäjättiläinen suuttui Norjaan, kääntyi takaisin ja oli, muutamia +askeleita astuttuaan, Lapinmaassa Inarijärven rannalla. Täällä kohosi +erään uudisasukkaan tuvasta savu, niinkuin punainen pilari, hallaiseen +talvi-ilmaan. Savun mukana tuli sieltä suloinen, tuoksu, joka miellytti +jättiläistä. + +-- Mitäs pieni väki siellä keittää? + +-- Ne keittävät kahvia. + +-- Kahvia! Onko se jonkinlaista puuroa? + +-- Suuri jättiläinen, kahvi on eräänlaista ruskeata lientä, joka tekee +ihmiset iloisiksi. + +-- Maistakaamme tuota ruskeata soppaa! -- sanoi jättiläinen ja otti +askeleen eteenpäin, mutta unohti, että hän samassa olikin seitsemän +peninkulman päässä kahvipannusta. -- Onhan joskus epämukavaa käydä +seitsenpeninkulmaisissa saappaissa. -- Kas vaan sitä tupaa, joka juoksi +pois luotani! sanoi jättiläinen suuttuneena. + +Silloin näki hän maassa pienen mustan esineen lumessa. Hän otti sen +ylös, katseli sitä joka sivulta, pisti sen suuhunsa ja alkoi pureskella +sitä. -- Se oli sitkeä poronliha palanen, -- sanoi hän, -- se on +varmaankin kauan saanut kuivaa auringossa. + +-- Luultavasti, -- vastasi mustakeijukainen. -- Muutoin nimittävät +ihmiset tuota kumikalossiksi. Sen on joku matkustavainen hukannut +lumeen. + +-- Mitä ne tekevät kumikalosseilla? + +-- Ne pitävät niitä jalassaan kosteilla teillä, etteivät jalat tulisi +märiksi. + +-- Kosteilla teillä! Jalat märiksi! Mitä velttioita ne ovat, jotka +nykyään asuvat Jotunheimissa? Minä tahdon opettaa heitä solskuttelemaan! +-- + +Ja silloin härmäjättiläinen sylkäsi pois kalossin, otti suunsa täyteen +talvi-ilmaa ja puhalsi sen ulos sieramistaan. Heti nousi kauhea +lumimyrsky, joka vähässä ajassa peitti seudun miehenkorkuisilla +lumikinoksilla. -- Missä on kahvipata? -- kysyi jättiläinen. + +-- Mustakeijukainen viittasi pohjoiseen, jättiläinen oli tuntevinaan +ilmassa kahvin hajua, astui nopeasti muutamia askeleita, mutta eksyi +lumipyryssä ja joutui suoraan Pohjan lahteen. Meri oli jäässä, mutta +mikäpä jää olisi sellaista raskasta otusta, kun härmäjättiläistä, +kannattanut! Jättiläinen pudota puksahti mereen ja nyt olisi hän kyllä +tarvinnut kumikalossit! + +-- Kas tuota solskevettä, joka rupeaa kohoamaan saapasteni varsien +ylitse, -- huudahti jättiläinen, seisoen keskellä merta. Mutta pahinta +oli se, että jalat rupesivat sulamaan seitsenpeninkulmaisissa +saappaissa. Tässä ei ollut muuta neuvoa, kuin kömpiä kuivalle maalle +takaisin. Krits, krats kiipesi hän jälleen merestä. + +Nyt seisoi hän eräässä kylässä Suomenmaassa. Siellä oli suojasää, +aurinko paistoi ja lapset laskivat mäkeä, rinnettä alas, pellon luona +olevalle riihelle. + +-- Ovatko ne sammakoita? -- kysyi jättiläinen. + +-- Suuri jättiläinen, paetkaamme, täällä on vaarallista viipyä! -- +varoitti mustakeijukainen. -- Nuo tuolla, metsän rinteellä eivät ole +sammakoita, ne ovat ihmislapsia. + +-- Vai niin, vai niin, -- sanoi jättiläinen, -- minä olen nukkunut niin +kauan, että olen unohtanut, miltä lapset näyttävät. Olisipa hauska +nähdä, miten tyhmiä nuo elukat ovat. -- Samalla ojensi hän pitkän +käsivartensa, sai yhden lapsen tukasta kiinni ja nosti sen varovasti +luoksensa. Nähtyään jättiläisen juoksivat toiset lapset huutaen pois. + +Uteliaana tarkasteli jättiläinen saalistaan. Se oli pieni kymmenvuotias +pojannallikka, nimeltään Matti Nopsa ja tavoiltaan nimen mukainen. +Pojalla oli sydän kurkussa, mutta hän nieli itkun ja katseli jykeätä +jättiläistä navakasti silmiin. + +-- Vai niin, -- sanoi jättiläinen, -- oletko sinä yksi niistä, jotka +ajavat kuusi peninkulmaa tunnissa ja puhelevat toistensa kanssa ketun +ansoilla? Voi sellaista pientä kääpiöraukkaa! Pidätkö itseäsi viisaana, +mitä? Tiedätkös kuka minä olen? Minä olen maailman viisain mies. + +-- Se tulee sinun näyttää toteen, ennenkuin voin sinua uskoa, -- vastasi +Matti Nopsa. Jättiläisen ylpeileminen harmitti häntä. + +-- Näyttää toteen? Mitä se on? + +-- Sinä saat antaa minulle kolme arvoitusta arvattavaksi, ja minä annan +sinulle kolme. Jos sinä arvaat minun arvoitukseni... + +-- Niin minä syön sinut, -- keskeytti jättiläinen. + +-- Olkoon menneeksi, -- sanoi Matti, -- ja jos minä arvaan sinun +arvoituksesi, niin syön minä sinut. + +Jättiläisestä oli tämä tavattoman huvittavaa, hän piti tuosta pienestä +aimo kerskailijasta ja asetti hänet seisomaan päällensä lumeen. Mutta +Matti oli heti jälleen jaloillaan ja komensi: aloita! + +-- Ei, suuri jättiläinen, -- kuiskasi mustakeijukainen, -- älä anna +narrata itseäsi! Sinä olet tosin viisain mies maailmassa, mutta +viisaimmankin voivat nuo tyhmät ihmislapset joskus pettää. + +-- Pidä suusi kiinni! -- sanoi jättiläinen suuttuneena. -- Sinä saat +vielä nähdä, että minä syön tuon nulikan! Minulla on nyt oikein oiva +ruokahalu. Vai niin, kolme arvoitusta! No, mitä sinä olet ja minä en +ole? + +-- Kymmenen vuotta vanha, -- vastasi Matti Nopsa. + +-- No, se on kyllä totta. Mutta mitä se on, jota minä olen ja sinä et +ole? + +Matilla oli hyvä halu sanoa: tyhmä. Mutta hän oli kyllin viisas +vastatakseen: tuhat vuotta vanha. + +-- Niin, niin! Se on myöskin totta. Mutta kuuleppas nyt, -- sanoi +jättiläinen voitostaan varmana: -- Mutta mitä se on, jota en minä ole ja +jota et sinäkään ole? + +-- Krokotiili, -- vastasi Matti. + +-- Krokotiili ... mitä se on? + +-- No, sopuli, jos sen paremmin ymmärrät. + +-- Sopuli? No, se on kyllä myöskin totta, -- arveli jättiläinen +huolestuneena. + +-- Nyt on sinun vuorosi kysyä. + +-- Kuka se on, joka syntyi silloin, kun maailma luotiin, ei kuole +ennenkun maailma loppuu, eikä kuitenkaan ole vielä viiden viikon vanha? + +-- Oh, sitä ei kukaan tiedä, et sinäkään, -- vastasi jättiläinen +hämillään. + +-- Tiedänpä; se on kuu. No, kuka se on, joka aina nauraa? + +Jättiläinen arveli, että se on varmaankin hän itse. + +-- Ei, se on seinänrako. Arvaa nyt mitä tämä on: + + Lensi lintu siivetöin, + Istui puussa jalatoin, + Ampui neiti huuletoin, + Paistoi ilman pannua, + Söi ilman suoloja! + +Jättiläisen korvat tulivat niin kuumiksi, että ne alkoivat sulaa. + +-- Syö poika suuhusi! Syö poika suuhusi! -- kuiskasi mustakeijukainen. +Mutta jättiläinen tahtoi pitää sanansa ja mietti perinpohjin. Miten +lintu voi olla siivetöin ja neiti huuletoin, se oli suorastaan +käsittämätöintä. + +-- Kuule nyt, Matti, -- sanoi hän, -- kumpi meistä oikeastaan on tyhmä, +sinä taikka minä? + +-- Sitä minä en tiedä, -- vastasi Matti varovasti. -- Mutta lintu +siivetöin on lumi ja neiti huuletoin on aurinko. + +-- Vai niin, vai niin, -- sanoi jättiläinen, -- silloin et sinä +taidakaan olla tyhmä. Mutta mitä se merkitsee voimaan verrattuna? +Tiedätkös, sanotaan, että minä olen maailman voimakkain mies. + +-- Se sinun tulee myöskin näyttää toteen, ennenkuin uskon sen, -- sanoi +Matti. -- Koeta muuttaa tätä vuorta kolme tuhatta peninkulmaa ja vie se +entiselle paikalleen jälleen huomiseksi! + +Jättiläinen katseli vuorta, mutta hänen mielestään oli se melkein liian +raskas. -- Turhaa lorua! -- sanoi hän. -- Tuota kalliomöhkälettä ei voi +kukaan nostaa. + +-- Kyllä minä voin, -- vastasi Matti, --- sen olen oppinut koulussa. Nyt +istahdan vuorelle ja istun tässä aamuun asti. Vuori kääntyy maanpallon +mukana ympäri kulkien siten kolmetuhatta peninkulmaa +kahdessakymmenessäneljässä tunnissa, ja huomenna tähän aikaan olemme +vuori ja minä jälleen täällä. + +-- Suuri jättiläinen, hän pettää sinua! -- kuiskasi mustakeijukainen. + +-- Ei, kuules nyt, Matti, -- väitti jättiläinen, -- nuo ovat vaan +oppineitten konsteja. Anna minun osoittaa voimaani sellaisella tavalla, +jonka kaikki käsittävät. + +-- Saat osoittaa, -- sanoi Matti. -- Tässä on meidän riihemme. Mene ja +pistä pääsi suoraan seinän läpi! + +Tähän suostui jättiläinen mielellään. Kerta toisensa perästä paiskasi +hän jäisen päänsä seinään, niin että jääsirpaleet päästä lentelivät, +mutta seinän läpi ei se vaan mennyt. Läähättäen selitti hän, ettei sitä +voi tehdä kukaan. + +-- Minä voin sen kyllä tehdä, -- sanoi Matti. Sitte juoksi hän riiheen, +pisti päänsä ulos riihenluukusta ja huusi: -- Hyvää päivää, suuri +jättiläinen! Nyt minä syön sinut! + +Tämä oli jättiläisestä niin selittämättömän huvittavaa, että hän rupesi +nauramaan. Siitä oli ainakin pari tuhatta vuotta, kun hän viimeiseksi +oli nauranut, ja se oli tapahtunut silloin, kun Thor vaunuineen ajoi +kuperinkeikkaa pilvissä. Niin hillitsemättömästi rupesi hän nyt +nauramaan, että hän aivan unohti vanhan, hauraan ja heikon jääruumiinsa. +Korvat olivat sulaneet, pää oli hankautunut riihen seiniä vastaan, +jäinen sydän oli sulanut ja jalat muuttuneet meressä vedeksi. Nauru ja +auringon paiste tekivät hänestä tykkänään lopun. Prrr, katrakull, +pimpass! Koko jääolento meni murskaksi ja jäljelle jäi vaan suuri kasa +vettä ja hyhmää. Siinä oli nyt jättiläisen jäähyväiset tälle maailmalle. +Mustakeijukainen peljästyi niin, että hän livisti tiehensä minkä voi, +juoksi metsään, tarttui jäniksenlankaan ja lopetti mustan elämänsä +valkoisessa lumessa. + +Matti Nopsa oli ylpeä voitostaan, mutta hänen kävi sääliksi, että niin +voimakas jättiläinen oli yhtäkkiä muuttunut vesilätäköksi. Kylän lapset +kokoontuivat hämmästyneinä ja uteliaina tuolle korkealle kinokselle, +johon jättiläinen oli uupunut, ja mietiskelivät, olikohan hän syönyt +montakin lasta. Mutta eräs pieni tyttö hiihti suksillansa kinokselle ja +sanoi: -- Ei, jättiläinen oli hyvä, jättiläinen ei ole syönyt lapsia. +Kirjoittakaamme hänelle hautakirjoitus. -- Ja sitte hän kirjoitti suksen +sauvalla lumeen: + +»Tässä lepää viimeinen härmäjättiläinen. Hän oli suuri ja tyhmä, mutta +hän ei tehnyt mitään pahaa maailmassa. On hyvä olla viisas, mutta +parempi on olla tyhmä ja hyvä, kuin viisas ja paha». + +Ja sitte itki pieni tyttö auringonpaisteessa härmäjättiläisen haudalla. +Ja härmäjättiläisen hautakirjoitus oli, kuten monen muunkin, kirjoitettu +lumeen. + + + + +[Kuva] + + + + +LEIKKAA KAURAA. + + +Leikkaa, leikkaa kauraa, +Kenpä sitoo lyhteen? +Senpä tekee armahani, +Koska me pääsemme yhteen. +Meninpä ulos aamulla, +Kaste oli ruohossa -- +Mutt' armas oli poi'essa, +Sain yksin kotiin tulla. + +Leikkaa, leikkaa kauraa, +Kenpä puipi lyhteen? +Kenpä jyväni myllyyn vie? +Ken saapi kanssani yhteen. +Meninpä ulos päivällä, +Kävin linnun pesällä -- +Lintu ei laulanut lemmestä, +Sain yksin kotiin tulla. + +Leikkaa, leikkaa kauraa, +Kelle puuron annan? +Sille, ken saapi lusikkani +Ja jonka sormusta kannan. +Meninpä ulos illalla +Kuutamolla kauniilla; +Ja kukin otti omansa, +Mutt' tonttu jäikin ilman. + + + + +[Kuva: Punaset kengät.] + + + + +PUNAISET KENGÄT. + + +Oletkos kuullut puhuttavan Löfin Riikasta, joka tahtoi mennä taivaaseen +punaiset kengät jalassa? -- Mitä ihmettä? Mennä taivaaseen? -- Odota +hiukan! Löf oli uutisasukas, joka raivasi metsää ja oli rakentanut +itselleen mökin sen suuren joen rannalle, joka laskee Oulunjärveen. +Lehtinen oli hänen oikea suomalainen nimensä, mutta kaupungissa oli joku +kääntänyt hänen nimensä Löfiksi, se oli muka hienompaa. Kunnollinen +työmies hän oli, ja hänen vaimonsa oli yhtä ahkera. Talvella hoiti vaimo +kahta lehmää ja kahta lammasta, mutta kesällä auttoi hän miestään tervan +poltossa, ja elukat saivat parhaastaan tulla omin neuvoin toimeen, +paitsi silloin, kun satuttiin saamaan kylästä joku paimenpoika +ruokapalkalla. + +Heidän ainoa rikkautensa oli tyttö, jonka nimi oli Erika ja jota +kutsuttiin Riikaksi. He olisivat kyllä toivoneet itselleen poikaa, joka +kerran olisi auttanut isää tervahaudalla, mutta Riikka oli jo +seitsemännellä, eikä hänellä vielä ollut veljeä. + +Kirkolle ei ollut pitkältä, mutta kylään oli pitkä matka, ja Riikalla ei +ollut ketään, jonka kanssa olisi leikkinyt, kun vanhemmat olivat +metsässä. Mutta Riikka ei ollut neuvotoin. Hän teki itselleen lehmiä +männynkävyistä, pani niille tikuista neljä jalkaa, kaksi sarvea ja +hännän. Ne asuivat hänen navetassaan tuvanportaan alla, mutta Riikalla +itsellään oli oma tupa ja talo erään suuren kiven takana veräjän luona. +Joka aamu vei hän lehmät laitumelle ja joka ilta kotiin lypsettäväksi. +Särkyneen lautasen palaset olivat olevinaan viilipyttyjä. Yhtä hauska se +oli. Lehmät olivat siivoja lehmiä, jotka eivät koskaan juosseet hänen +luotaan metsään, eikä mitkään karhut niitä ahdistelleet. Männynkävythän +osasivat puskea. + +Riikalle juohtui mieleen, että lehmien seurassa tulisi olla lampaita. +Hän löysi metsästä leppien siemennuppuja ja teki niille jalat. Ne olivat +pikku lampaita; niitä ei hän voinut lypsää, sillä lampaita ei lypsetä. +Mutta leppien siemennuput eivät olleet yhtä kuuliaisia kuin männynkävyt; +ne pyörivät pois tuulen mukana, linnut nokkivat niitä ja saivat tikkuja +kurkkuunsa. + +-- Minä tarvitsen paimenpojan, -- ajatteli Riikka. -- Enhän minä voi +olla koko päivää metsässä lampaita paimentamassa. Minunhan täytyy +puhdistaa tupani ja lakaista lattiani. Jospa minä saisin veljen +paimenpojaksi! Rakas Herra Jumala, anna minulle pieni veli! + +Riikka oli joka sunnuntai kuullut isän ja äidin lukevan Jumalan sanaa. +Hän tiesi, että Jumala on hyvä, että Hän mielellään antaa, jos Häneltä +pyytää jotain hyvää, ja että Hän asuu taivaassa. Ja tapahtui, että +Jumala, joka aina kuulee lasten rukoukset, nytkin kuuli pikku Riikan +rukouksen ja antoi hänelle veljen paimenpojaksi tahi johonkin muuhun +toimeen maailmassa. + +Kun Riikka palasi tupaan, näki hän suureksi ilokseen pienen veljen +samassa kätkyessä, jossa hän itse oli muutamia vuosia ennen nukkunut. -- +Äiti, äiti, -- huusi hän, -- Jumala on antanut minulle paimenpojan! Anna +hänen heti tulla minun kanssani lammasten luo metsään! + +-- Odota vähän! -- sanoi äiti. + +Isä sanoi: -- Odota, kunnes pikku veljesi on oppinut kävelemään! + +Pojalle annettiin nimeksi Maunu, ja Riikka odotti koko kesän, syksyn, +talven ja kevään, mutta vielä seuraavan kesän alussa osasi Maunu +ainoastaan ryömiä niinkuin koiranpenikka, sillä jalat eivät häntä +kannattaneet. Riikan lehmät ja lampaat olivat talven ajan asuneet takan +alla padan kanssa, mutta nyt täytyi niiden päästä laitumelle, ja heti +kun lampaat tulivat ulos, vei tuuli ne mukanaan. Riikan kärsivällisyys +loppui. -- Rakas Herra Jumala, -- pyysi hän, -- opeta Maunu käymään, +että saisin hänestä paimenpojan! + +Riikka toivoi, että Maunu hänen tupaan tullessaan juoksisi häntä +vastaan. Mutta ei, Maunu ryömi entiseen tapaansa, eikä Riikka voinut +käsittää, miksi Jumala ei auttanut. -- Kenties ei Hän ole kuullut minua! +Kenties täytyy minun mennä Hänen luokseen taivaaseen, että Hän oikein +kuulisi pyyntöni! + +Eräänä lauantai-iltana hämärän ajalla saapui taloon kuljeskeleva suutari +raskas pussi seljässä. Isä oli ulkona ja Riikka oli lehmiensä luona; +äiti kehräsi tuvassa ja suutari latoi pöydälle joukon kenkiä, joita +hänellä oli sekä suurille että pienille. Äiti osti isälle parin pieksuja +ja itselleen puukengät. Lapset eivät nyt mitään kenkiä tarvinneet; +Riikka kulki avojaloin, ja Maunu sai odottaa, kunnes hän oppi +kävelemään. + +Mutta suutari oli itsepäinen. Hänellä oli pienet pieksut juuri Riikkaa +varten ja kun ei äiti tahtonut niitä ostaa, veti hän pussistaan esiin +parin punaisia sahviaanikenkiä, jotka olivat jollekin herraslapselle +tilatut. + +-- Menkää matkaanne! Tuollaista turhamielisyyttä! Mitä minä tuollaisilla +koruilla tekisin? -- vastasi äiti. + +-- Ostakaa nyt sentään, -- pyysi suutari liikuttavasti; -- saatte ne +puolella hinnalla. Minä tein ne herrastalon pienelle neidille, mutta ne +eivät sopineet hänelle, ja niin sain minä, köyhä mies, pitää ne ja +menettää kaiken sen, mitä ne olivat minulle maksaneet. + +Liekö sitte syynä ollut äidin hyvä sydän, vaiko se, että kengät sai +puolella, pääasia on, että äiti lopuksi osti nuo punaiset kengät. Ne +piti säilytettämän lukitussa arkussa. Riikka ei saisi niitä nähdä, +ennenkuin hän tuli ymmärtäväisemmäksi. Kengät olivat tehdyt yhdentoista +vuoden vanhalle tytölle. Ja kun arkku oli ullakolla, mutta äidin täytyi +mennä lehmiä lypsämään, niin asetti hän kengät toistaiseksi +nurkkakaappiin. + +Keväällä oli taloon tullut sokea ruotimummo, jonka piti olla talossa +kolme kuukautta. Seuraavana sunnuntaiaamuna, kun isä ja äiti menivät +kirkkoon, lupasi ruotimummo heidän poissa ollessaan hoitaa taloa ja +lapsia. Riikka tuuditti pikku veljeä ja mietiskeli, milloinkahan Jumala +antaisi sille niin lujat jalat, että se kykenisi hänelle paimenpojaksi. + +-- Onko taivaaseen pitkä matka? -- kysyi hän ruotimummolta, joka istui +ja luki ulkoa vanhoja virsiä, joita hän ei enää voinut lukea kirjasta. + +-- Muutamilla on pitkä matka ja muutamilla lyhyt, -- vastasi mummo, -- +mutta hyvillä lapsilla ei ole koskaan pitkältä taivaaseen. Heidän tulee +vaan muistaa, että tie on kapea ja tien molemmilla puolilla on syvät +ojat: oikealla puolen maailma ja vasemmalla puolen synti. Eikä sitä niin +tarkasti tiedä, mitä alla on. Mutta sen, joka tahtoo taivaaseen vaeltaa, +tulee kulkea varovasti ja katsoa suoraan eteensä; ei saa katsella +oikealle, ei vasemmalle, eikä tielle jalkojensa alla. + +Riikan miettiessä, mitähän nämä sanat merkitsivätkään, sattui hänen +katseensa puoliavoimeen nurkkakaapin oveen, ja siellä kiilsi jotain +punaista. Äiti oli kiireissään sunnuntai-aamuna unohtanut kätkeä +punaiset kengät kirstuun. + +Riikka tuli uteliaaksi, kiipesi hiljaa penkille ja veti kengät esiin. +Oi, niin kauniit kengät! Näin koreata ei hän ollut koskaan ennen nähnyt. +-- Ne ovat liian pienet äidille, ne ovat varmaankin minua varten tehdyt! + +Sitte koetti hän kenkiä. Niin, vähän liian isot ne olivat, mutta sitte +ne eivät purista varpaita. Oi, miten hienoa! Ja samassa juolahti hänelle +mieleen, että nythän hän voisikin mennä taivaaseen. Ei hän voinut mennä +sinne avojaloin, mutta näin hienoissa kengissä Jumala kyllä hänestä +pitäisi. + +Tuossa tuokiossa oli hän ulkona, eikä köyhä, sokea ruotimummo huomannut +mitään. Mistä Riikka nyt löytäisi Jumalan? Taivas oli niin suuri ja niin +korkea... Mutta jos hän menisi vanhan, kyhmyisen männyn luo, jonne hän +näki auringon eilis-iltana laskeutuvan? Aurinkohan menee Jumalan luo +nukkumaan; siis täytyy Jumalan asua kyhmyisen männyn takana. + +Riikka kiirehti askeleitaan. Hän tahtoi joutua takaisin päivälliseksi. +Joka toisella askeleella katsoi hän jalkoihinsa. Kengät olivat niin +pehmoiset; tikut ja kivet eivät ollenkaan tuntuneet. Kengät laahasivat +hiukan, koska olivat liian suuret, mutta ei se haitannut sitä, joka oli +tottunut käymään avojaloin. + +Kuitenkin oli jotain hyvin kummallista noissa uusissa kengissä. Sillä +kaikkialla missä Riikka kulki, tuntui hänestä, kuin olisi joku huutanut +hänen jälkeensä. Veräjä sanoi: -- Minnekäs Riikka on matkalla niin +kauniissa kengissä? Tie sanoi: -- Varo kenkiäsi, etteivät kastu +rapakossa! Aita sanoi: -- Kiipeä minun ylitseni, jos uskallat niin +koreilla kengillä! Ja harakka ladonkatolla nauroi: -- Anna minulle +kenkäsi, Riikka, näethän, että olen avojaloin! + +Tie kulki lähellä joen rantaa ja sielläkös syntyi sipinää suuressa +koskessa, kun Riikka tuli lähemmäs. Kaikki aallot, kaikki kivet ja +kaikki hyppivät kalat huusivat: -- Riikka, Riikka, Riikka, me olemme +niin köyhiä, anna meille punaiset kenkäsi! + +Eikä asia muuttunut paremmaksi, kun hän tuli kyhmyisen männyn luo ja +istahti lepäämään eräälle kivelle. Siellä oli suuri muurahaispesä männyn +juurella; sata muurahaista tahtoi kiivetä hänen jaloilleen ja syödä +hänen kenkänsä. Heinäsirkka oli yhdellä hyppäyksellä hänen hameensa +liepeellä, kihnutti jalkojansa ja sanoi: -- Muurahaiset ovat niin +nälkäisiä, Riikka, anna niille punaiset kenkäsi! + +-- Etkös häpeä! -- sanoi Riikka, hyppäsi seisoalleen ja puisti elukat +itsestään. Mutta nyt oli hän männyn luona, ja missäs oli taivaaseen +vievä ovi? Yhtä kaukana oli yhä männynkin takana taivaan sininen reuna. +Eikö taivaassa ollutkaan ovea? Tahi kenties ei Jumala ollut kotona? +Kenties oli hän kirkossa?... Niin, nythän oli sunnuntai! -- Miten tyhmä +olinkaan, -- ajatteli Riikka. -- Tänään on Jumala kirkossa. Minun täytyy +mennä sinne. + +Oli vielä hyvä matka kirkolle, mutta Riikka astui reippaasti. Hän oli +ollut ennen siellä isän ja äidin kanssa jouluaamuna ja silloin oli +hänellä ollut sukat ja virsut, mutta nyt oli hän paljo hienompi. + +Riikka tuli kirkkoon jumalanpalveluksen kestäessä. Siellä oli paljo +väkeä ja kaikki penkit olivat täynnä. Riikka tunkeutui sisälle ja istui +käytävän lattialle. Silloinhan hänen täytyi ojentaa jalkansa, niin että +kaikki saivat nähdä hänen punaiset kenkänsä. -- Mitähän ne pitävät minun +punaisista kengistäni, -- ajatteli Riikka. Pappi saarnasi ja messusi, +urut soivat, kansa lauloi virsiä, mutta Riikka ei kuullut mitään, hän +näki vaan punaiset kenkänsä ja ajatteli, mahtoiko kirkossa olla muita +yhtä koreita kuin hän. + +Jumalanpalvelus loppui, kansa virtasi ulos kirkosta ja Riikka meni myös. +Kuka veti häntä hameesta kirkon portailla? Äiti se oli, hänen oma +äitinsä, ja heti jälessä tuli isä. -- Rakas lapsukaiseni, kuinka sinä +olet yksin tänne tullut? + +-- Minä menin taivaaseen pyytämään Jumalalta, että hän opettaisi Maunua +kävelemään, mutta Jumala ei ollut kotona. Minä luulin hänen olevan +kirkossa. + +-- No löysitkö sinä hänet kirkosta? Oletko sinä rukoillut oikein +hartaasti, niinkuin Jumalaa tulee rukoilla? + +Ei, sitä ei Riikka ollut tehnyt. Hän häpesi sitä tunnustaa. Hän oli +aivan unohtanut, mitä varten hän oli tullut kirkkoon. + +-- Minä ymmärrän, -- sanoi äiti, joka nyt huomasi punaiset kengät, -- +sinä et tiedä parempaa. Onhan suuriakin ihmisiä, jotka eivät ajattele +muuta kuin turhamielisyyttä kirkossa. Heitä nyt pois koristuksesi, ja +kulje meidän mukanamme avojaloin kotiin! + +Riikka totteli. Äiti tarkasteli kenkiä. Ne olivat lintassa, likaiset ja +repaleet. -- Miksi en lukinnut heti pahuksia arkkuuni? Nyt eivät ne +kelpaa mihinkään muuhun, kuin lapselleni turhamielisyyttä opettamaan. +Tule Riikka! + +Kotimatkalla tulivat he kosken rannalle. Kivet, virta ja kalat ilkkuivat +kuten ennenkin: -- Riikka, Riikka, me olemme köyhiä, anna meille +kenkäsi! + +-- Kuule, äiti, mitä ne sanovat! + +-- Mitä ne sanovat? + +-- Ne sanovat: me olemme niin köyhiä, anna meille kenkäsi! + +-- No, eivät ne tule rikkaammiksi siitä aarteesta. Mutta saakoot +mielellään, mitä tahtovat. + +Ja niin heitti äiti punaiset kengät koskeen. Riikka näki niiden +tanssivan aalloilla, kunnes virranpyörre ne nielasi. -- Voivatkohan +kalat uida niissä, -- ajatteli Riikka. Mutta hänellä oli itku kurkussa. +Ei hän koskaan maailmassa saisi enää niin kauniita kenkiä. + +-- Älä itke, -- lohdutti äiti. -- Mitä' sinä luulet, että Jumala olisi +sanonut, jos sinä olisit tullut hänen luokseen punaisissa kengissä. +Jumala olisi sanonut: -- Välitänkö minä sinun punaisista kengistäsi? +Pois luotani, turhamielinen sydän! Minun luokseni tulevat ainoastaan +köyhät ja nöyrät ihmiset, ja ne tulevat kaikki avojaloin! + +Riikan pyyhkiessä kyyneleitään tapahtui, kun he tulivat kotiin, että +ruotimummo tuli heitä vastaan pikku Maunun kanssa, joka nyt otti ensi +askeleitaan omin jaloin. Ja Riikka tuli niin iloiseksi, että hän aivan +unohti punaiset kenkänsä. Jumala on niin ihmeellisen hyvä, että hän +kuulee nekin rukoukset, jotka ihminen on ainoastaan ajatellut, mutta +unohtanut rukoilla. + + + + +[Kuva] + + + + +LAPSENI. + + +Pikku Tuttu Koivu on +Kädetön ja jalaton! -- +Lattiat hän puhtahaksi +Tekee meille, mieluisaksi. +Nyt sä, pieni lapsosein, +Istu hiljaa polvellein! +Ihmiset sun unhoittavat, +Tuskin ruokaa tarjoavat. +Mitäs tänään syödä sait? +Rikkoja? No, oles vait! +Nyt saat syödä kyllikses, +Puuroni on einehes; +Siitä tulet lihavaksi, +Somaksi ja pulskeaksi. +Mutta yksi ehto mulla, +Jonka täytyy muistoos tulla, +Onpi: että piilohon +Käyt, kun vitsaa tarvis on! + + + + +OVELA TULEE OLLA. + + +Petter Marttinen tuli jauhojansa hakemaan myllystä. -- Niin ja niin +paljo tulee olla jauhoja, -- arveli Petter, -- sillä niin ja niin paljo +rukiita minä tänne toin. + +-- Niitä tulee olla yksi kappa enempi, -- vastasi Mylly-Matti. + +-- Ei, mutta, -- sanoi Petter. + +-- Kyllä, mutta, --- sanoi Matti, -- sillä niin ja niin paljo sinä tänne +toit. + +Matti oli itsepäinen. Ja mitäs Petter rupeaisi kinastelemaan, koska hän +sai enempi? Mutta se, joka oli suutuksissaan, oli myllärin Maija. + +-- Kuuleppas nyt Matti, -- sanoi hän ukolleen, sinä olet niin typityhmä, +että sinä voit syödä lusikan puuron mukana. Miksi sinä lahjoitit +Petterille kapan jauhoja, kun ei hän niitä tahtonut ottaa? + +-- Koska ne oikeuden mukaan olivat hänen, -- sanoi Matti viattomasti. + +-- Hänen ja hänen? Sinun ne olivat, koska ei hän tahtonut niitä ottaa. +Tulee aina pitää puoliaan, tulee olla ovela. + +Matti ihaili Maijan tavatonta ymmärrystä. Hän piti kyllä puoliaan, hän +oli ovela, hän! Mutta eräänä päivänä valitteli hän: + +-- Rotat syövät meidät kokonaan. + +-- Eivät ne ole minuun koskeneetkaan, -- sanoi Matti. + +-- Ne syövät kaikki mitä meillä on, -- selitti Maija. + +-- Yöllä ovat ne syöneet reijän Mikkolan säkkiin. + +-- No, viritä hiirenloukkuja! + +-- Luuletko, että ne menevät pyydyksiin? Mitä vielä, siksi ovat ne liian +viisaita. Mutta nyt olen minä ovelampi niitä. Minä viritän rotansakset +ja kylvän jauhoja niiden päälle, niin että ne näkevät vaan jauhot. + +Maija viritti rotansakset myllynlattialle ja riputti jauhoja niiden +päälle. Vähän ajan perästä kuuli hän Pikku-Matin huutavan niin kovasti, +että se kuului, vaikka myllynratas kolisi. + +-- Mikä poikaa vaivaa? -- + +Pikku-Matti oli kolmivuotias vapautta rakastava mies; hän vaelteli +ympäri ilman poliisia. Nyt oli hänen oikea jalkansa tarttunut kiinni +rotanpyydykseen. + +-- Saitko sinä jotain? -- kysyi Matti suppilon kautta myllyn +ylikerrasta. + +-- En muuta kuin yhden pojan, joka on tyhmän isänsä kaltainen, -- +vastasi Maija, irroittaen pojan rotanpyydyksestä. + +-- Nyt tulen olemaan viisaampi, -- ajatteli Maija. -- Mitä ne välittävät +pienistä loukuista? Nyt tulen virittämään kokonaisen vuoren niille. -- +Sitte otti Maija vanhan hyljätyn tomuluukun, joka oli raskas kuin ovi, +asetti sopivan puikon sen alle ja puikon alle palan paistettua juustoa. +-- Haju viekoittelee ne tänne ja täällä tulee kestit. Koko rottaparvi +rupeaa jyrsimään kilpaa, ja, puksis, putoaa luukku. + +Seuraavana aamuna oli Maija utelias. Oikein, luukku oli pudonnut, mutta +reuna oli ylhäällä. Vähemmän kuin kuusi ei niitä voinut olla, kenties +oli niitä koko tusina. Maija nosti riemuissaan luukkua ja löysi parhaan +kanansa, joka oli aivan litistyneenä rottien vuoren alla. + +-- Saitko jotain? -- huusi Matti suppilon kautta. + +-- Sain, -- vastasi Maija puoleksi itkien, -- minäkin rupean tulemaan +sinun kaltaiseksesi, isä! Kuinka minä voinkaan unhoittaa, että kanoilla +on tapa pistäytyä myllyyn, saadakseen osansa jyväsäkeistä? + +Nyt loppui vähäksi aikaa sota rottia vastaan. Mutta nuo kiittämättömät +kuokkavieraat käsittivät niin vähän Maijan rauhaa rakastavaa +ajatustapaa, että ne tulivat yhä julkeammiksi. Vihdoin nakersivat ne +rikki Matin saappaat ja Maijan sukat. + +-- Kas niitä, miten hyvä ruokahalu niille on tullut! -- sanoi Matti. + +-- Ei, nyt ei auta mikään muu, kuin että lainaamme lukkarin kissan. Se +kuuluu olevan oikein mainion viisas rottakissa, lukkarin muorin sanojen +mukaan. + +-- Niin, niin, -- sanoi Matti. -- Kunhan hän vaan ei sinua narraisi. + +-- On kai minulla sentään enemmän ymmärrystä kuin kissalla ja sinulla, +-- tiuskasi Maija. + +Maija sai lainaksi lukkarin kissan ja kestitsi sitä niin maidolla ja +jauhopuurolla, ettei mirri ollenkaan välittänyt rotista. + +-- Vai niin, -- sanoi Maija, -- aijotko sinä olla minua ovelampi? -- +Sitte antoi hän mirrin nähdä nälkää kaksi päivää sillä seurauksella, +että mirri söi häneltä parhaan kukonpojan. Jotainhan täytyy saada, kun +on pyydetty vieraaksi. + +-- Saitko jotain? -- kysyi Matti. + +-- Sellainen! Odotappas, nyt saat ensin nähdä nälkää ja sitte sinut +suljetaan myllyyn! + +[Kuva] + +Mirrin oli nälkä ja hän asettui vahtimaan, nyt vihdoinkin hoitaakseen +virkaansa. Rotan hajua oli siellä joka nurkassa. Mutta rotat olivat yhtä +oveloita kuin mirrikin, eivätkä tulleet ulos koloistaan. Mirri sai +odottaa. Mutta mirri ei ollut suotta niin mainion viisas, miksi +lukkarinmuori oli häntä kehunut. Tuolla oli tyhjä säkki myllyn +lattialla. -- Jos minä nyt menen säkkiin, -- ajatteli mirri, -- niin +tuntevat rotat ainoastaan jauhojen hajun ja luulevat, että minä olen +juossut pois. + +Niin, mirri kömpi säkkiin. Mutta sitä ei hänen olisi pitänyt tehdä. +Sillä Matilla oli paljo tänä yönä jauhatettavaa ja hän kulki lyhty +kädessä myllyssä nähdäkseen, oliko jyviä suppilossa, etteivät kivet +kuumenisi. Silloin liikkui jokin tyhjässä säkissä. -- Vai niin, -- +ajatteli Matti, -- ovatko ne nyt tuolla? Nyt ei niille enää kelpaa +saappaat ja sukat, nyt täytyy niille olla säkin parhaat jauhot. Mutta +minä ne kyllä narraan. Ovela täytyy olla. + +Matti sitoi varovasti säkinnuoran kovaan solmuun, heitti säkin selkäänsä +ja meni myllynrännille. Vesi virtasi, Matti piti säkkiä niin kauan veden +alla, että rottien varmaankin nyt jo täytyi olla kuolleina. -- Miten ne +potkivat ja vinkuvat ne raukat! -- ajatteli Matti. -- Oih! Sellaista +inhoittavaa työtä. Mutta nyt minä narraan Maijaa, joka on niin +käsittämättömän ovela! + +Kun kaikki säkissä oli hiljaa, meni Matti kotiini otti säkin mukaansa ja +pani sen tuolille sängyn viereen, jossa Maijan hame riippui. Aamulla +aikoi Maija ottaa hameensa, mutta löysi hämmästyksekseen märän säkin. + +-- Mitä siinä on? -- sanoi hän. + +-- Siinä on uusia perunoita, -- sanoi Matti. Niin viisas ei hän ollut +mielestään ollut eläessään. Uusia perunoita! Ja sitte ne olisivatkin +noita kauan turhaan pyydystettyjä rottia! Matti nauroi, niin että putosi +säkin päälle istumaan. + +-- Kuules nyt, ukkoseni, -- sanoi Maija epäilevänä, -- sinä olet luotu +narrattavaksi, mutta et muita narraamaan. Avaa heti säkin nuora! + +Umpisolmu leikattiin auki, ja siellä makasi lukkarin ylistetty mirri +aivan näköisenään, mutta sillä erotuksella, että hän nyt oli kuollut. +Matin tavatoin iloisuus sai ällistävän lopun. + +-- Tyhmä, tyhmä, tyhmä, tyhmä! -- olivat ensimäiset sanat, jotka Maija +sai kuuluviin hämmästyneiltä huuliltaan. Hän olisi voinut lisätä sanat, +joita niin usein on syytä puheeseen liittää: -- tyhmästi, mutta hyvässä +tarkoituksessa! + +Kun hän jälleen oli saanut takaisin palasen entistä rohkeuttaan, lisäsi +hän: -- Nyt ei auta muu, kuin että koko mylly täytyy polttaa! + +-- Tokkohan? -- sanoi Matti. + +-- Täytyy, -- sanoi Maija, -- sillä ihmisen tulee olla ovela. + +-- Tokkohan? -- sanoi Matti vielä kerran. + + + + +SAIRAAN LAPSEN KEHTOLAULU. + + +Pikku lintu pesähäs +Lennä leposalle. +Unta, pieni, silmähäs, +Rauha nukkuvalle! +Lumi tuolla lankeaa, +Äiti lullan valmistaa; +Äiti valvoo lasta, +Pois on nukkumasta. + +Äidin sulo-helmahan +Nuku nurmikoille. +Myrskytuulet maailman +Eivät saavu noille. +Tuolla myrsky pauhajaa, +Lapsen posket kalventaa; +Äidin henki hellä +Ne peittää kukkasella. + +Souda maille unelmain +Pikku venosessa; +Siellä riemua on vain +Rauhan kunnaksessa. +Taivas siellä sinertää, +Tähdet tulin välkkyää, +Kuuhut kultaa valaa +Yli metsän alaa. + +Siellä merta unelmain +Ajatukset kulkee, +Kysymykset monet vain +Kuolo i'äks sulkee. +Ajat jälleen muinoiset +Kauan poi'es mennehet +Iloksemme palaa, +Muistoin meitä halaa. + +Nyt jo tuska laukeaa, +Uni suopi hoivaa, +Pieni jalka levon saa, +Käsi pieni voimaa. +Ilolla kuin lintunen +Lennät läpi aikojen, +Merten yli maille +Toivon, armahaille. + +Eikös oksaa, kuihtuvaa +Kevät herättele, +Eikös jäätä koleaa +Lämpö sulattele! +Eipä haavaa tuskaisaa, +Jot' ei Hän voi parantaa, +Hän, mi kasvun antaa, +Meistä huolen kantaa. + +Nuku, silmä lemmekäs, +Helmaan äidin, hellä, +Nuku Luojan turvihin, +Heräät keväellä. +Nuku, lapsi viatoin; +Taivaan Isä verratoin +Antaa lempeyttä, +Kristus terveyttä. + + + + +MOPPE. + + +Tiedätkö, lapsi, mitä suojelusenkelisi sanoisi, jos hän istuisi jonakin +aamuna vuoteesi vieressä ja näkisi sinut valmiiksi puettuna menemään +päivän askareihin? Hän sanoisi: + +-- Rukoile Jumalalta selviä ajatuksia, ja hanki ajatellaksesi +hyödyllisiä tietoja. Rakasta hyvää, missä ikinä sitä löydät, ja inhoa +pahaa, missä ikinä se sinua viekoitteleekin. Säilytä mielikuvituksesi +puhtaana, että Jumala joka silmänräpäys voipi katsella sitä niinkuin +kristallikirkasta lähdettä. Mutta ennen kaikkea opi kieltämään oma +tahtosi, ja taivuta se vapaaehtoiseen tottelevaisuuteen sen hyväksi, +joka on oikein, niin olet oppinut vaikeimman tehtävän maailmassa. +Tahdosta riippuu toiminta, ja toiminnasta riippuu ihmisen arvo. Mutta +oman tahdon taivuttamisessa on paljo vastusta ja usein kyyneleitäkin. +Monet kiitetyt sankarit ja kuninkaat ovat hallinneet maita ja kansoja, +mutta joutuneet perikatoon, kun eivät ole voineet hallita itseänsä. + +Tahdon kertoa sinulle kolme muistoa lapsuudestani. Ne olivat +vähäpätöisiä tapauksia, mutta en unohda niitä helposti, koska olen +niistä oppinut, miten lasten tulee taivuttaa omaa tahtoansa. + +Olin yksi niistä onnellisista lapsista, joilla on hyvä koti ja hyvät +vanhemmat. Isäni ja äitini näkivät: meidät mielellänsä iloisina, eivätkä +koskaan kieltäneet meiltä viatointa huvia. Meillä oli paljo vapautta, +mutta aina sillä ehdolla, että tottelisimme, ja tottelisimme +vapaatahtoisesti. Vanhempani olivat kalliisti ostetun kokemuksen kautta +oppineet tietämään, mistä arvosta itsensä kieltäminen on. + +[Kuva] + +Olin kuusi vuotta vanha ja sisareni neljä vuotta, kun äitimme eräänä +päivänä tuli hautajaisista ja toi sen ajan tavan mukaan tuliaisiksi +suuren rinkilän lapsille. Hän jakoi rinkilän kahteen yhtä suureen osaan, +ja me olimme rupeamaisillamme sitä maistelemaan, kun isäni yhtäkkiä +sanoi: koettakaapa säästää se huomiseksi! + +Katsoimme hämmästyneinä toisihimme. Emmekös olleet saaneet rinkilää +omaksemme, että saisimme tehdä sillä mitä tahdoimme? + +-- Kyllä, jatkoi isäni, rinkilä on teidän; te saatte kyllä syödä sen nyt +heti, mutta koettakaa säästää se huomiseksi! + +Tarkastelin rinkilää asiaa ymmärtävän katseella. Se oli aivan tuore, +maukas ja saframinkeltainen; muutamia suuria rusinoita oli helmien +tavoin sen pullealla pinnalla. Ahneus lapsellisessa sydämessäni sanoi: +maista vaan palanen, ainoastaan palanen, voithan säästää loput +huomiseksi! Ja minä maistoin. Mutta yksi pieni pala vaati toista, ja +lopuksi oli rinkilästä ainoastaan rusinat jäljellä. Miksi niitä +säästäisi? Ne menivät samaa tietä kuin muukin. Isäni oli vaiti. + +Seuraavana aamuna tuli pieni sisareni ja näytti voitonriemulla +säästämänsä rinkilän puoliskon. -- Nyt tulee se maistumaan kaksinkerroin +paremmalta kuin eilen, sanoi hän. + +En tahtonut antaa hänen huomata, että häpesin. Mutkittelin oman tuntoni +kanssa, niinkuin tällaisissa tapauksissa tehdään. Olihan rinkilä minun! +Olihan minulla lupa tehdä sen kanssa mitä tahdoin. + +Pari vuotta sen jälkeen, eräänä kauniina marraskuun päivänä, oli meidän +koulullamme luistinlupa. Joen pinnan ensi jää lepäsi kirkkaana kuin +peili. Koulupoikien riemun voipi kyllä ajatella. Olimme päättäneet +kokoontua, jäälle kello 10 edellä puolen päivän. Aijoimme liidellä +vapaana kuin lintuset illan pimenemiseen asti. + +Olin puhdistanut luistimeni kirkkaiksi kuin auringonpaiste, kun isäni +kello 9 aamiaispöydässä sanoi, aivan kuin olisi äkkiä muistanut jotain: +etkös kertonut, että sinulla on vaikea läksy biblian historiassa +huomiseksi? + +-- Kyllä, mutta sen ehdin oppia iltasella. + +-- Mutta eikö olisi parempi nyt jäädä kotiin läksyä lukemaan? + +Kyynelet kohosivat silmiini. -- Isähän on luvannut minut tänään +luistelemaan! + +-- Tee mitä tahdot, olenhan sinut luvannut. Mutta jos menet jäälle, +kadut sitä kenties huomenna. + +-- En kadu, isä! + +[Kuva] + +Biblian historia oli auki pöydälläni. Sisällinen ääni sanoi minulle: jos +sentään lukisit läksysi ensimäiseksi? Otin kirjan ja luin epätoivon +nopeudella. Kirjaimet tanssivat silmieni edessä luistimilla. Muistan +vielä, että läksynä oli Jakobin pojat, äidit ja jälkeentulevat. Nyt ne +osaan, sanoin hetken kuluttua, ja koetin saada itseni varmaksi siitä, +että ne osasin. Kello 11 olin jäällä. Täällä onnistuin unohtamaan kaikki +Jakobin kaksitoista poikaa Rubenista Benjamiin asti niin tykkänään, kuin +ei niitä olisi koskaan ollutkaan tässä maailmassa koulupoikien +luistinluvan tiellä. + +Illalla olin liian väsynyt voidakseni lukea, en jaksanut, vaan nukuin +koko Abrahamin sukukunnasta. Ja seuraavana aamuna kävi niinkuin isäni +oli ennustanut. Tartuin kiinni läksyissäni aika lailla, ja hiukan oli +lohtunani vaan se, että koko luokkamme teki samoin, paitsi erästä +poikaa, joka ei ollut jäällä eilen, siksi että hänellä oli hammastauti. + +Kotona tunnustin suoraan tappioni, mutta lisäsin, että en ollut huonompi +kuin toisetkaan. Yksi ainoa meistä kaikista osasi luetella Jakobin +pojat, ja hänellä oli ollut hammastauti eilen. + +Isäni hymyili. -- Täytyykö välttämättömästi olla hampaansärkyä, että voi +tehdä velvollisuutensa vapaaehtoisesti? + +Koetukset jatkuivat silloin tällöin, usein tappiolla, joskus voitolla. +Ja merkillisintä oli, että ensimäinen voitto teki seuraavat helpommiksi, +mutta lisäsi samalla sitä häpeää, jota tappio tuotti. + +En ollut vielä uhrannut mitään toisten hyväksi. Eihän kirkonkukkaroon +pantu raha, eikä kerjäläiselle annettu leipä ollut minun lahjani. Minun +tuli koettaa antaa pois se, mikä minulle oli rakkainta. + +Minulla oli Moppe niminen kelkka, jonka jalakset olivat raudoitetut, ja +joka senvuoksi meni mäessä kaikkien muiden ohi. Moppe oli ylpeyteni ja +kallehin aarteeni. Päivällä oli hän kilpajuoksijani, illalla kannoin +hänet makuuhuoneeseeni, ollakseni hänestä oikein varma. Olin niin +kateellinen Mopesta, ettei kukaan kuolemanrangaistuksen uhalla saanut +siihen koskea luvattani. + +Lähin naapurimme oli seppä, ja hänen poikansa Josua oli saman ikäinen +kuin minäkin. Olimme jokapäiväiset leikkitoverukset, mutta emme aina +parhaimmat ystävykset. Josualla oli myöskin kelkka, jonka nimi oli +Flinken, ja Flinken ja Moppe olivat kunnianhimoisia kilpaveljeksiä. +Flinken koetti aina rientää Mopen ohitse, mutta se ei sille tavallisesti +onnistunut. Joskus kuitenkin sattui, että Flinken riensi Mopen edelle, +kun minä ohjasin taitamattomasti, -- ja tämä suututti minua. +Ystävyyteemme tuli solmu ja kumpikin kehui kelkkaansa parhaimmaksi. + +Päätimmepä siis eräänä päivänä panna toimeen ratkaisevan kilpailun +voitosta ja otimme mukaamme kaksi muuta poikaa todistajaksi ja +asianratkaisijaksi. Menimme jyrkimmälle läheisyydessä olevalle +vuorenrinteelle, jonka nimi oli Taivaanharju, ja josta jyrkkä ja +kiertelevä laaksotie johti korkeudesta joen jäälle. Se, joka tulisi +kauimmaksi jäälle, olisi voittaja. Me löimme arpaa siitä, ken ensiksi +laskisi mäkeä alas, ja arpa lankesi Josualle. + +Hän heittäysi vatsalleen, ja Flinken lensi eteenpäin kuin nuoli. Hänen +jäljestään tulin minäkin vatsallani Moppeni kanssa. Eipä moni uskaltanut +tällaisessa asennossa lasketella Taivaanharjulta; se olikin oikea +miehuudenkoe, kelkka lensi huimaavaa vauhtia, ei voinut mitään muuta +nähdä eikä kuulla, kuin lumenpyryä vuorenlouhussa. + +Mutta nyt meni kelkka jyrkässä käänteessä, jonka oikealla puolella oli +huimaava kuilu. Kun saavuin siihen nopeassa vauhdissa, huomasin, että +Moppe oli tullut alas ennemmin kuin Flinken joutui pois tieltä, ja niin +hyökkäsi Moppe Flinkenin jalaksille, ja Flinken ja Josua lensivät +sivulle ja vierähtivät, alas huimaavaan kuiluun. Moppe jälleen jatkoi +matkaansa, eikä pysähtynyt ennenkuin jäällä. + +Riensimme Josuata etsimään ja löysimme hänet liikkumatoinna makaamassa +kuilun pohjalla; luulin, että hän oli kuollut. Flinken makasi vähän +matkan päässä hänestä, jalakset taittuneina. Hämmästyksemme voipi kyllä +arvata. + +Josua ei ollut kuollut, hän oli vaan pyörryksissä ja heräsi pian +valittaen, sekä koetti nousta ylös, mutta ei voinut. Vedimme hänet +kelkassa kotiinsa. Täällä huomattiin, että hän oli taittanut oikean +käsivartensa ja vaarallisesti niukahduttanut oikean jalkansa. + +Hän oli kauan kipeänä, ja minä kävin hänen luonansa joka päivä. Vanhat +väitöksemme kelkoista olivat nyt unohtuneet. Pahaa sanaa ei sattunut +välillämme. Hän ei nuhdellut minua onnettomuuden-tapauksen tähden, hän +antoi sen minulle anteeksi. Kuinka sinä olisit voinut nähdä eteesi niin +kovassa kyydissä? Ja, tiedätkös, kyllä Moppe sentään on nopein kelkka +koko maailmassa. Flinken, oli niin paljo edellä, ja kumminkin sai Moppe +hänet kiinni. + +Kun kerroin tämän isälle, sanoi hän hymyillen: Flinkenin jalakset ovat +poikki. Mistäs Josua nyt saapi toisen kelkan? + +Toisen kelkan? Ymmärsin tarkoituksen, mutta se koski sisimpiä +tunteitani. Moppe, ylpeyteni, aarteeni, rakkaimpani, voisinko sitä +koskaan pois lahjoittaa? Vastasin vältellen: Seppä tekee varmaankin +Josualle uuden kelkan. + +-- Ja jos Josua saa uuden kelkan, mitä iloa hänellä siitä on, kun hänen +täytyy aina ajatella, että Moppe on kuitenkin maailman paras kelkka? + +Taistelin epätoivoisasti tuota ajatusta vastaan. Harmistuin, häpesin ja +itkin. Moppeni? Ei koskaan! Ja jälleen sanoin itselleni: jos Josuan +oikea käsivarsi tulee jäykäksi koko hänen elinajakseen ja sinä, +vaikkakin viattomasti, olet siihen syypää, eikö sinun ole tehtävä jotain +hänen hyväkseen siitä, mitä hän on kärsinyt ja kenties vielä saapi +kärsiä. + +Kolme päivää sen jälkeen olin voittanut sisällisen vastustuksen. Sanoin +isälleni: Josua saapi Mopen! Silloin näin isäni silmässä ilon kyyneleen. +-- Oikein, poikani, sanoi hän hellästi. Aina omantunnon mukaan, aina +velvollisuus, vaikka tapahtuisikin se vertavuotavalla sydämellä! Olet +voittanut suurimman kaikista voitoista, olet voittanut itsesi, ja usko +minua, palkinto ei jää tulematta. + +Hän oli oikeassa, palkinto ei jäänyt tulematta. + +[Kuva] + +Tästä hetkestä alkain tunsin itseni niin iloiseksi, niin rauhalliseksi, +kuin olisin itse saanut kalliin lahjan pois lahjoittamani sijasta. Josua +sai Mopen eikä salannut ihastustaan. Kadehtimatta näin hänen tällä +voittavan kaikki toiset. Hänen kunniansa oli minunkin. -- Hänen +käsivartensa parani eikä tullut jäykäksi. Meistä tuli ystävykset koko +elinajaksemme. + +Myöhemmin, poikasen leikeistä kasvettuani on minulla usein ollut syytä +muistaa ja siunata noita kieltäymyskokeita onnellisessa lapsuudessani. +Silloin oli kysymys makeisista, huveista ja leikkikaluista; sittemmin +tuli kysymykseen elämän vakavat puolet. Kuinka olenkaan tarvinnut +taistella voittaakseni halut, turhuuden ja itseviisauden ja antaakseni +paremmalle oikeudelle ja vakuutukselle sijaa, luopuakseni +ennakkoluuloistani toisten eduksi, uhratakseni kaikki ja nurisematta +antaakseni takaisin Jumalalle rakkahimman, minkä maailmassa olen +omistanut! Ja aivan kuin lapsuuden päivinä, olen nytkin yhtä usein +kokenut tappion häpeää kuin voiton riemuakin. Mutta ken on niin heikko +kuin se, joka on oman tahtonsa orja? Ja ken on niin voimakas, kuin se, +jolla on voimaa voittaa kaikki, kuin se, joka voi voittaa itsensä? + + + + +LEPPÄKERTTU. + +(Neitsyt Marian avainpiika). + + +Neitsyt Maria oli yhdeksän vuoden vanha, kun hänen äitinsä Anna sanoi +hänelle: -- Mene tätisi Elisabethin luo Bethaniaan ja pyydä takaisin +minun kultainen avaimeni, jonka unohdin eilen hänen luokseen. Mutta elä +suinkaan hukkaa avainta, sillä se on niin merkillinen avain, että se +avaa kaikki sydämet. + +Neitsyt Maria meni ja oli onnellinen koska oli saanut sellaisen +luottamustoimen. Hänellä oli kiire, hän melkein juoksi koko matkan. +Aurinko paahtoi kuumasti Jerusalemin kaduilla ja pieni tyttö väsyi, +mutta hän jatkoi yhä juoksemistaan. Matkalla oli silta Kidronin puron +yli ja hän kuuli puron aaltojen lorisevan: -- Miksikä sinä menet sillan +yli? Kahlaa mieluummin meidän kirkkaiden laineidemme poikki! Sinun +silmissäsi loistaa lapsuuden nelikärkinen tähti: sinä olet niin totinen, +niin hyvä, niin kuuliainen, niin nöyrä, että me mielellämme tahtoisimme +suudella sinun jalkojasi. + +-- Minulla ei ole aikaa, -- vastasi neitsyt Maria ja jatkoi matkaansa +levähtämättä. + +Puron aallot jäivät yksin perhoisten ja kaikkien ilman pienten +siivekästen kanssa, jotka surisivat vedenpinnalla viikunapuun varjossa. + +-- Mitä merkitsee _olla totinen_? -- kysyi pieni kovakuoriainen, jolla +oli kuusi mustaa pilkkua punaisissa kuorisiivissään, ja joka kömpi +pajupensaassa. + +-- Se merkitsee, että on aina olevinaan parempi, kuin mitä on, -- +vastasi hämähäkki kutoen verkkoansa niin tavattoman ohueksi, etteivät +kärpäset sitä näkisi. + +-- Mutta mitä merkitsee _olla hyvä_? -- jatkoi kovakuoriainen, joka ei +ollut oikein tyytyväinen ensimäiseen vastaukseen. + +-- Se merkitsee, että on hyvä itseään kohtaan, mutta pistää kuoliaaksi +kaikki muut, -- vastasi ampiainen. + +-- Mitä merkitsee _olla kuuliainen_? + +-- Se merkitsee, että tekee mitä itse tahtoo, -- vastasi paarma ja lensi +niin päättömästi tiehensä, että hän putosi puroon ja oli vähällä hukkua. + +-- Ai, ai, -- sanoi kovakuoriainen. -- Mutta mitä merkitsee _olla +nöyrä_? + +-- Mitä muuta se merkitsisi, kuin että pukea itsensä koreaksi, niin että +koko maailma saapi ihailla? -- vastasi kultakärpänen levittäen +korskeasti loistavia siipiään auringonpaisteessa. + +-- Anteeksi, että kysyn niin tyhmästi, -- sanoi kovakuoriainen +surullisena. -- En ymmärrä paremmin. + +-- Sellaisen kurjan matosen ei pitäisi koskaan vaivata viisaampaa väkeä +tyhmillä kysymyksillään, -- surisi sontiainen maaten seljällään liassa +ja koettaen turhaan kömpiä ylös. + +Illemmalla tuli Neitsyt Maria takaisin vielä entistä väsyneempänä ja +istahti lepäämään sillan viereen. + +-- Tule, kahlaa puron ylitse, me vilvoitamme polttavia jalkojasi, -- +lorisivat jälleen pienet aallot. + +-- Oi, tosiaan, sepä olisi ihanaa, -- sanoi pieni tyttö, kohotti +hameensa ja kahlasi puron yli. Se oli ihastuttavan raitista, ja aallot +suutelivat iloisesti loiskien hänen paljaita jalkojaan. + +-- Kiitos, -- sanoi hän ja jatkoi virkistetyin mielin matkaansa +kaupunkiin. + +Mutta pitkän ajan perästä tuli hän levottomana takaisin; aurinko oli jo +lähellä laskuansa. -- Rakkaat pienet aaltoset, oletteko nähneet minun +kultaista avaintani? Se oli minulla hameeni taskussa, ja minä hukkasin +sen varmaan tänne, kun kohotin hamettani. Minä olen kysynyt auringolta +ja aurinko vastasi: -- Onko minulla nyt aikaa ajatella sinun avaimiasi, +kun viikunat kypsyvät? Olen kysynyt vuorelta ja vuori vastasi: -- +Minulla on muuta tehtävää; minä tähystän nähdäkseni, jos roomalaiset +tulevat! Tahdoin kysyä kuulta, mutta hän vastasi: -- Hassu tyttö, +minähän en ole vielä noussutkaan! -- Sinä puro, tiedät sen varmaankin, +sillä täällä minä juuri kohotin hamettani. + +Mutta Kidronin puro ei tiennyt avainta paremmin kuin aurinko, vuori ja +kuukaan. -- Onko minulla aikaa ajatella sinun avaintasi nyt, kun minun +täytyy kastella kaikki lummekukat kuuman päivän jälkeen? + +Pienet siivelliset olivat avuliaampia. Kaikki rupesivat hakemaan. +Perhoset pistivät siipiänsä veteen, hämähäkki etsi verkostaan, +kultakärpänen unohti koristuksensa. Sontiainen, joka nyt vihdoinkin oli +päässyt jaloilleen, kömpi hitaasti rantaa kohti. Kaikki elävät hakivat. +Kotka kysyi kyyhkyseltä, leijona kysyi jänikseltä ja viikunapuu kysyi +lummekukalta: -- Etkös ole nähnyt Neitsyt Marian kultaista avainta? + +Ei, kukaan ei ollut nähnyt avainta, paitsi se pieni kovakuoriainen, +jolla oli kuusi mustaa pilkkua punaisissa kuorisiivissään. Se oli nähnyt +avaimen kiiltävän pienten kivien välissä puron rannalla ja rupesi +surisemaan: + + Aalloissa kiiltää, + Silmiä viiltää, + Kulta jo hohtaa, + Toiset ei kohtaa. + Tyhmin ja pienin + Huomasi ensin + Kullan kiillon, + Silmien viillon. + +Neitsyt Maria kuuli kovakuoriaisen heikon surinan, juoksi rannalle ja +löysi todellakin pienen avaimensa kahden vähäisen punaisen ja valkoisen +kiven välistä. Hän tuli hyvin iloiseksi ja sanoi kovakuoriaiselle: Tule +tänne, istu hameelleni ja vartioitse avaintani! Sinä saat olla minun +avainpiikani. + +-- Mutta minä olen niin pieni, niin köyhä ja niin tyhmä, -- sanoi +kovakuoriainen. + +-- Juuri senvuoksi, että sinä pidät itseäsi köyhänä, vähäisenä ja +tyhmänä, tulet sinä minun uskotuksi palvelijakseni ja saat seurata +minua, minne minä ikänä menen. + +Pieni kovakuoriainen lensi iloisena paikalleen hameenliepeelle ja +seurasi sitte haltijatartaan kaikkialle, ollen hänen avainpiikansa. Ja +pienestä tytöstä Kidronin puron luona tuli suuri, nöyrä, kaikkien +ihmisten tuntema ja rakastama Neitsyt Maria; hän kasvoi pitkäksi ja sai +kultaisen avaimen äidiltään. Sillä avasi hän kaikki sydämet maailmassa. + +[Kuva] + +Mutta hämähäkki ja ampiainen ja kultakärpänen ja paarma ja sontiainen +eivät voineet kyllin kummastella sitä kunniaa, joka tuli niin kurjan +elukan, kuin tuon pienen kovakuoriaisen osaksi. Vielä tänäänkin istuu +Neitsyt Marian avainpiika eli leppäkerttu pajupensaassa, ja vielä +tänäänkin pitää hän itseänsä pienimpänä ja tyhmimpänä olentona koko +maailmassa. Oletko sinä nähnyt häntä, oletko? Niitä on kokonainen suuri +suku, jolle oppineet ovat antaneet latinalaisen nimen _coccinella_; +muutamilla niistä on keltaiset kuorisiivet, joissa on valkoisia +pilkkuja, toisilla on ainoastaan kaksi tahi kolme mustaa pilkkua. Mutta +oikea »avainpiika» on se, jolla on punaiset kuorisiivet ja niissä kuusi +mustaa pilkkua. Hän on kyllä hyvä tuttu monen lapsen kanssa, jotka +leikkivät ruohostossa. Kukaan ei voi varmuudella tietää, jos +»avainpiikaa» vielä tavataan Jerusalemin luona olevan Kidronin puron +rannoilla. Siitä on jo niin kauan, kun Neitsyt Maria oli yhdeksänvuotias +ja kahlasi tuon puron yli palatessaan kotiin Bethaniasta. + + + + +[Kuva] + + + + +KANSAKOULULASTEN LAULU KOULUTIELLÄ. + + +Me astumme lapsuuden keväällä näin +Nyt seppele otsilla kouluhun päin. +Me kuljemme syksyt ja talvien säät, +Me kuljemme hanget ja järvien jäät. +On tupa ahdas, vaan +Siis tietä marssimaan +Nyt kilvalla kouluhun riemuisaan. +Siell' Luojamme töist' aina tietoja saa, +Siellä totuudet eteemme aukeaa. + +Me olemme Suomelle aamun koi, +Se voima, mi vastukset voittaa voi. +Me maan oomme viljoa kukkivaa. +Miss' rakkauden kylvö nyt kukoistaa. +Kasva rauhassa vaan, +Oi, syntymämaan! +Pian joudumme eestäsi taistelemaan. +Pian kannamme vaivan ja teemme me työn, +Ja poistamme varjot ja pimeän yön. + +Niin lähdemme kodista maailmahan, +Kuin haapojen siemenet kulkemahan, +Ja matkamme johtaja taivahinen +Vie tyynehen meit' läpi myrskyjen. +Nyt laulu kajahda +Kuin lähde raitisna! +Viel', viel' onpi aikamme joutuva! +Käy vuottaen matka ja rukouksin... +Viel' kukkiva tähkä tuo satoakin. + + + + +[Kuva] ENKELIEN JOULULAHJA. + + +Kaukana tähtitaivaan yläpuolella seisovat suuret, lumivalkeat +enkeliruhtinaat Jumalan valtaistuimen ympärillä ja odottavat hänen +käskyjänsä, jotka heidän tulee panna toimeen maailmassa. Niiden takana +seisovat pitkissä riveissä lasten vaaleansiniset enkelit, joista Jesus +on sanonut, että ne aina näkevät Jumalan kasvot taivaassa. + +Ilma pimenee maanpallon pohjoisosissa, ilma pimenee Betlehemissä. +Myrskyt riehuvat, sade lankeaa virtoina etelämaissa, mutta kaukana +pohjoisessa peittää valkoinen lumi kuolleet kukat ja kuihtuneet lehdet. +Joulu lähestyy: eivätkö enkelit muistaisi joulua! Kuinka voisivat ne +koskaan unohtaa, että maailman Vapahtaja syntyi ikivalkeudeksi maan +pimeimmässä yössä? Kuinka he eivät aina muistaisi iloista sanomaa, jonka +he ilmoittivat Betlehemin paimenille ja ihanata kiitoslauluansa, joka +sen yön jälkeen on yli maailman kaikunut ja joka kaikuu joka joulu +kaikissa kirkoissa, kaikissa kodeissa, joissa Jumalan ylistys asuu, ja +kaikkien lasten sydämissä, jotka rakastavat Vapahtajaansa? + +Nyt seisovat lasten vaaleansiniset enkelit kokoontuneina keskenään +tuumimaan, miten he tänä jouluna valvoisivat, varoittaisivat, +lohduttaisivat ja ilahduttaisivat lapsia, niin että kaikissa kodeissa +olisi oikea jouluilo Jumalan rakkaudessa ja että Jesus voisi olla +kutsuttuna kaikkialle jouluvieraaksi. Sillä missä ei Jesus ole läsnä, +siellä ei ole oikein iloinen joulu, siellä eivät enkelit laula, siellä +ei ole todellista sydämen iloa täysinäisten pöytien ympärillä, siellä +sammuvat kynttilät kuusesta ja pimeys katselee sisään lumisten +akkunaruutujen läpi synkkiin ihmissieluihin. + +Enkelit neuvoittelevat keskenään ensiksikin siitä, miten he valvovat +pyhänä yönä, jolloin ei mikään elävä olento maan päällä saa tehdä +toiselle pahaa, ja sitte siitä, millä lahjoilla he tänä vuonna +ilahduttaisivat rakkaita lapsiaan. Muutamat sanovat: -- Me tahdomme +mennä köyhien, sairasten, kodittomien, hyljättyjen, onnettomien ja +surevien luo. Toiset sanovat: -- Me tahdomme mennä vankiloihin, +sydänmaiden kinoksiin, pimeällä, myrskyisellä merellä oleviin laivoihin, +erämaiden polttaville hieta-aavikoille ja maan-alaisiin kaivoksiin. +Toiset jälleen sanovat: -- Me tahdomme mennä iloisiin ja onnellisiin +koteihin, missä Jumalan ylistys asuu. Miksi ne unohtaisimme? Eikös hyvä +ilokin ole taivaallinen lahja maan suruissa? + +Kun he näin kertoilevat aikomuksistansa toisilleen, seisoo kaksi +loistavaa enkeliruhtinasta auringon säteen tavoin heidän keskellään ja +sanoo heille: -- Meidän on käsketty valvoa oikeutta ja laupeutta +maailmassa. Mitä olette opettaneet lapsille näistä Jumalan käskyistä? + +Vaaleansiniset enkelit vastaavat: -- Olemme usein kuiskanneet lasten +omaan tuntoon kehoituksen olemaan hyvät ja oikeutta rakastavat kaikkia +eläviä olentoja kohtaan maailmassa, ihmisiä, eläimiä ja maan kasvia. Ja +useimmat lapset tahtovat mielellään totella kehoitustamme, mutta heidän +mielensä on niin kevyt, heidän tahtonsa heikko, ja he unohtavat sen heti +seuraavassa hetkessä. + +-- No hyvä, -- sanovat enkeliruhtinaat, -- antakaa niille tänä vuotena +sellainen joululahja, joka alituisesti muistuttaa niitä teidän +äänestänne heidän omissatunnoissaan! Niinkuin jokaisella lapsella on +suojelus-enkelinsä, tulee jokaisella lapsella olla myöskin hoidokkaansa. +Antakaa niille jokaiselle hoidettavaksi ja rakastettavaksi joku elävä +olento, joka on niitä itseään heikompi! Sanokaa heille: On pelkurimaista +ja kauheaa tehdä turvattomalle olennolle pahaa, mutta rohkeata ja +kunniakasta on puolustaa häntä! + +Vaaleansiniset enkelit katselevat hämillään toisiinsa ja vastaavat: -- +Korkeat ruhtinaat, olemme opettaneet lapset _ymmärtämään_ sitä, mikä on +oikein, ja _tahtomaan_ sitä, mikä on hyvä; mitä toivotte vielä? -- +Menkää, -- sanovat enkeliruhtinaat, -- menkää Jumalan rakkaudessa ja +opettakaa lapset myöskin _tekemään_ sitä, mikä hyvä on! + +Samassa ovat loistavat auringonsäteet poissa ja enkeliruhtinaat jälleen +näkymättömissä. Vaaleansiniset enkelit seisovat hetkisen neuvotoinna. +Mistä he löytävät hoidokkaan, joka on heikompi heikkoa lasta, köyhempi +köyhää, sairaampi sairasta ja onnettomampi onnetointa? + +Silloin on heidän seassaan eräs enkeli, joka on vaaleampi kuin toiset, +ja hän on sen lapsen enkeli, joka kerran istui Vapahtajan sylissä ja sai +hänen siunauksensa. Tämä enkeli keksii keinon, hän sanoo neuvottomille: +-- Ettekö käsitä Jumalan rakkautta? Voisiko ihmislapsi koskaan olla niin +heikko, niin turvaton, niin avuton, ettei se löydä jotain elävää +olentoa, joka on vielä turvattomampi ja avuttomampi kuin se itse? Tehkää +kaikki kuten minä aijon tehdä, kun joulu tulee, ja sanokaa kaikissa +kodeissa, kaikkien lasten sydämiin samat sanat, jotka minä tulen +sanomaan siinä kodissa, jonne minä menen jouluvieraaksi! Huomatkaa nyt, +älkääkä unohtako, että Jumala on antanut lapsille joululahjan oikeuden +ja laupeuden enkeliruhtinasten kautta, ja onnellinen se, joka kylvää +nämä sanat lapsena sydämeensä tulevaisuuden satoa varten! + +Niin tahdon minä tehdä, -- jatkoi enkeli. -- Kun kuusi on sytytetty +jouluiltana ja lapset ovat kokoontuneet, menen minä sellaiseen kotiin, +jossa Jesus on jouluvieraana, ja sanon muutamia sanoja sen kodin isälle +ja äidille, kun he ovat lopettaneet joulurukouksensa. Ja isä tahi äiti +saapi kertoa minun sanani lapsille, ja lapset saavat valita vapaasti, +mutta jos ovat kahdella päällä, saavat vanhemmat neuvoa heitä. Minä +tulen sanomaan näin: + +1. Jumala antaa jokaiselle lapselle hoidokkaan, jota hän saapi rakastaa +ja puolustaa, niin että lapsi rakastaessaan tätä yhtä olentoa oppisi +olemaan hyvä kaikkia kohtaan. + +2. Jokaisen kaksi vuotiaan tahi sitä vanhemman lapsen tulee +hoidokkaakseen valita joku elävä olento, ihminen, eläin tahi kasvi, joka +on heikompi kuin lapsi itse. + +3. Tätä olentoa tulee lapsen hoitaa niin hyvin kuin voi, puolustaa sitä +voimiensa mukaan, mutta ei hemmoitella, ei suositella toisten +vahingoksi, ei sallia mitään vääryyttä, pahaa tahi sopimatonta. + +4. Ja tämä tulee lapsen tehdä rakkaudesta Jumalaan ja hänen luotuihinsa. + +Tässä vaikenee vaaleansinisin näistä vaaleansinisistä. Suuri, loistava +joukko tuhansittain tuhansia lasten-enkeleitä seisoo siinä kuunnellen ja +myöntyen äänetöinnä. Heistä näyttää, kuin leviäisi nyt siunaus, jonka +lapsi Vapahtajan sylissä sai, yli kaikkien taivaan valittujen lasten +maan päällä, ja he valmistautuvat hiljaisina viemään tätä uutta +joululahjaa kaikille niille, jotka tahtovat sen vastaanottaa. + + * * * * * + +Mitä sanovat vastaanottajat? Monet eivät tule käsittämään lahjan arvoa; +he tarvitsevat vanhempien neuvoa. Monet tulevat olemaan liian laiskoja, +toiset liian välinpitämättömiä valitakseen itselleen hoidokasta. Toiset +jälleen tulevat kuuntelemaan ehdoitusta kuten satua, jonka kuulee +tänään, mutta unohtaa huomenna. Monetkin tulevat iloisina valitsemaan +jotain, jonka heti muistavat, mutta väsyvät pian sen hoitamiseen ja +mieluummin ajattelevat ainoastaan itseänsä. Se on aivan kuin kylväjän +vilja. Muutamat lankeavat kivistöhön, muutamat tien-oheen, muutamat +ohdakkeitten ja orjantappurain sekaan. Mutta muutamat siemenet lankeavat +hyvään maahan ja kantavat runsaan hedelmän. + +Paljon on tässä joululahjassa sellaista, jota täytyy lapsille selittää. +Jos Kaarlo tahtoo hoitaa nuorta varsaa; jos Anna haluaa hoidokkaakseen +pienen vasikan tahi valkoisen lampaanvuonan; jos Vilhelmi valitsee +koiran ja Karin vikkelän kissanpoikasen; jos Viktor ottaa kesyn oravan +ja Elsa nuoren kanarialinnun; jos Bertil kasvattaa perhosen koterostaan; +jos Julia suojelee nuorta omenapuuta; jos Rikard mieluummin hoitaa +pientä veljeään, mutta Liina rakastaa leukoijaansa, jonka hän on +sirkkalehdistä alkain ruukussa kasvattanut; -- ketä sitte Lilly hoitaa, +hän, joka itsekin vielä nukkuu kätkyessä? Ketä Josef-raukka voi +suojella, joka makaa tuhkarokossa eikä voi hoitaa itseänsäkään, vielä +vähemmin ajatella toisia? Ketä voi köyhä kerjäläispoika suojella, joka +itsekin on nälkäinen ja avutoin ja kulkee talosta taloon leipää anoen? + +Sen tahdon sanoa sinulle. Lilli säästää omalta äidiltään paljo +yönvalvontaa, paljo levottomuutta, jos hän ei tuskaile eikä valita, vaan +on aina kärsivällinen ja iloinen. Sillä tavoin hänen tulee hoitaa +rakkahinta ystäväänsä. Samalla tavoin tulee sairaan Josefin suoda +hoitajalleen rauhaa ja lepoa niin paljo kuin suinkin voipi; hoitaja on +oleva hänen hoidokkaansa. Niin köyhä ei ole kerjäläispoikakaan, ettei +jäsenrikkoinen pieni linnunpoika, jonka hän löytää pesästä pudonneena, +tahi eksynyt lapsi, jonka hän ohjaa kotiin, ole häntä köyhempi. Jokainen +palvelus, jonka sinä vapaaehtoisesti toiselle teet, tekee sinut sillä +hetkellä häntä voimakkaammaksi, ja joka kerta, kun kiellät itseltäsi +jotain toisen tähden, on tuo toinen sinua heikompi. Muistatko +Vapahtajamme sanat: »Jonka olette tehneet yhdelle näistä vähimmistä +minun veljistäni, sen olette tehneet minulle.» + +Kas, niin ihmeellistä on maailman meno, että heikoimmat ja köyhimmät +ovat ne, jotka tarvitsevat ja pyytävät enimmän kieltäytymistä toisilta, +mutta voimakkaimmat ja rikkaimmat ovat ne, jotka voivat kieltää oman +ilonsa toisten ilon tähden. + +Ymmärrätkös nyt, mitä holhominen on? Käsitätkö Jumalan rakkauden tässä +uudessa joululahjassa, kun Hän antaa jokaiselle lapselle hoidokkaan +rakastettavaksi, hoidettavaksi ja suojeltavaksi, siinä määrässä kuin +kukin lapsi voi? Ei löydy koko maailmassa yhtään niin heikkoa olentoa, +jolla ei olisi jotakin vielä heikompaa suojeltavana. Ei kukaan ole niin +köyhä, ettei hän voi palveluksellaan toista hyödyttää. Ja joka kerta, +kuin hän näin tekee, antaa hän jälleen vähäisen, vähäisen osan Jumalan +rakkautta, joka armahtaa meitä kaikkia. Ja joka kerta huomaa hän +itsessään jotain siitä lapsesta, jonka Vapahtaja otti syliinsä ja jota +Hän siunasi. + + + + +PIKKU KOULUILLE. + + +1. Viheriässä metsässä. + +Lapset käyvät parittain metsään. +*Nuotti*: »On mennyt aika vielä». + +Käy metsään vihantahan, +Miss' on niin viileää. +Siell' koivukultaa tapaat +Ja mänty-ystävää. +On lähde peilinämme, +Kun päivä heloittaa, +On tuuli seilinämme +Ja istuimena maa. + +Käy, kulje rinnallani +Nyt tietä viherjää. +Kas, nythän kotinamme +On koko luonto tää. +On jalka kevyt, nopsa, +On mieli riemuisa, +Siskomme joka oksa +Ja linnut veikkoja! + + +2. Käki kukkuu. + +Jatkoa n:o 1:een. Nyt ovat lapset metsässä. Joka toinen istuu piiriin +mättäille, joka toinen seisoo välillä kuusena, koivuna, leppänä j. n. e. +Laulun lopussa sanoo opettaja: nyt tulee käki koivuun istumaan, nyt +kuuseen j. n. e. Silloin tulee sen kukkua, joka on kuusi, koivu j. n. e. +Lopussa yhtyvät lapset käkeen. + +Huom.! Ne lapset, jotka ovat puina, heiluttavat käsiään. + +[Nuotti] + +Täss' is-tuin lau-le - lem-me Kes - kel-läs metsik- + +[Nuotti] + +ko. Jo kukkuu kä-kö - semme Ja huojuu hongik- + +[Nuotti] + +ko. Sä kal - lis, sä ra-kas, sä hauska kä-kö- + +[Nuotti] + +nen Oi, tul-los lau-la-ma-han ain' lä-pi vuo-si- + +[Nuotti] + +en. Kuk - kuu, kuk - kuu, kuk - kuu! Kuk-kuu, kuk- + +[Nuotti] + +kuu, kuk-kuu! Kuk-kuu kuk-kuu, kukkuu, kukkuu! + + +3. Hyttysten tanssi. + +Lapset juoksevat parittain tahdissa. Yksi on varpunen. Hän ottaa kiinni +jonkun lapsista aina värssyn lopussa. Hyttyset juoksevat pakoon, kunnes +kaikki ovat kiinni otetut. + +[Nuotti] + +Kas hyt-tyset au-rin-gon paisteeseen Nyt tanssihin käy- + +[Nuotti] + +vät lys-tikseen Pit-ki-ne sääri-neen. sum, sum, sum, sum kuin + +[Nuotti] + +tans - si lie, Sum, sum, sum, sum, ne var - pu vie! + + +4. Kellosepän laulu. + +*Nuotti:* »Ukko Noa». Lapset heiluttavat käsiään matkien kellon heilurin +liikettä: tornikellon hitaasti, seinäkellon nopeammin, taskukellon hyvin +nopeasti. Laulu samoin. + +Kelloja oon, kelloja oon monta tehnyt mä, +Hiljaa käyvät, hiljaa käyvät, vinhaan välistä. +Aika meiltä vilkkaa, +Kun tuo kello kilkkaa, +Tik ja tak ja tik ja tak ja tik ja tak ja tik. + +Suuri kello, suuri kello kirkon tornissa +Vahdin kanssa, vahdin kanssa astuu sovussa. +Yöks' jo päivä taipuu, +Lapset maata vaipuu. +Tik ja tak ja tik ja tak ja tik ja tak ja tik. + +Vanha kello, vanha kello käypi seinällä, +Huutaa meille, huutaa meille: nouskaa sängystä! +Aamuhetki raitis +Onpi kullan kallis! +Tik ja tak ja tik ja tak ja tik ja tak ja tik. + +Niin käy aika, niin käy aika Luojan tahdosta. +Pikku kellon, pikku kellon käynt' on vilkasta! +Pikku lintu napsaa, +Pesässänsä kapsaa, +Tik ja tak ja tik ja tak ja tik ja tak ja tik. + + +5. Kissa ja hiiri. + +Lapset pyörivät piirissä ja hiiri on keskellä. Kissa hiipii piiriin ja +hiiri hiipii ulos. Kun hiiri on saatu kiinni, rupea hän kissaksi ja joku +toinen hiireksi. + +[Nuotti] + +Nyt mir - ri var - pa - hil - la Jo tu - lee il - ta- + +[Nuotti] + +sil - la. Hän par-haan hii-ren ha - lu - aa. Oi, + +[Nuotti] + +hii-ri pie-ni, pii-loon saa. + + +6. Myllärin laulu. + +Lapset laulavat piirissä. Laulaessaan jäljittelevät he käsillään +seuraavia töitä: miten säkkiä kannetaan myllyyn ja heitetään siellä pois +selästä; miten mylly pyörii ja kivet kierivät ympäri; miten taikinata +alustetaan, leipää leivotaan ja puuroa hämmennetään. Viimeisen värssyn +ajalla kannetaan säkki myllystä ja lopuksi juoksevat kaikki parittain +takaisin myllyyn tuomaan jauhoja köyhille lapsille. + +[Nuotti] + +Kas myl - ly se jau-haa ja pyö - ri - en käy, Klip, + +[Nuotti] + +klap! Ja myl-lä - ri jau-hois-na myl-lys - sä käy, Klip, + +[Nuotti] + +klap! Tuoll' sei - so - vi köy - hi - ä lap - si - a + +[Nuotti] + +kaks', Ei säk-ki-ä heill' o - le jau-het-ta- + +[Nuotti] + +vaks'. Klip, klap, klip, klap, klip, klap. + +Ja ratas se pyörii ja kivet ne jyrrää, +Klip, klap! +Ja jauhot ne myllyssä ympäri hyrrää, +Klip, klap! +Pian taikina valmis on, leipäkin jo, +Ja puuro on padassa, hätää ei oo, +Klip, klap, klip, klap, klip, klap. + +Sä mylläri rakkahin, jyviä suo, +Klip, klap! +Nyt köyhille lapsille tänne tuo, +Klip, klap! +Se määrä, min hiiret söi menneenä yönä, +Niin »mylläri-leikki» se meillä on työnä. +Klip, klap, klip, klap, klip, klap! + + + + +PUKIN LAULU. + + +[Nuotti] + +Ol' Puk-ki ro-tu--a Es - pa-ni - jan. Vau- + +[Nuotti] + +vau, vau-vau, vau-vau - e - di - vau, Niin mus-ta ja + +[Nuotti] + +hi - e - no kar - val - ta-han, Vau-vau, vau-vau - e - di- + +[Nuotti] + +vau. Vau - vau, vau - vau, vau - vau! Vau- + +[Nuotti] + +vau-e - di vau-e - di - - vau-e - di-vau-e - di - - vau! + +2. Hän kahdelta asteli ravintolaan, +Vauvau j. n. e. +Oli minuutilleen aina paikallaan, +Vauvauedi j. n. e. + +3. Jos isäntä asian unohtaa, +Vauvau j. n. e. +Niin Pukki kalossit esille saa, +Vauvauedi j. n. e. + +4. Kuus' lautasta lihaa hän syö tosiaan, +Mutt' seitsemäs ei ole paikallaan! + +5. Hän kyökissä kauhua aikaan saa, +Kun syö, mitä löytää ja haluaa. + +6. Jos kesteissä herkut paikalt' on pois, +Niin Pukkia siit' ehkä syyttää vois. + +7. On taistelu Pukille mieluisaa, +Hänet kissa silmäpuoleksi saa. + +8. Hän oiva on vahtina kartanon +Ja rosvojen kauhuna verraton. + +9. Hän haukkuvi äänensä sorruksiin +Ja seuraavi herraansa kuoloonkin. + +10. Ja kerran yöllä ja talvella näin +He matkusti kauas korpehen päin. + +11. Kas, nytpäs kirku ja pauhina käy -- +Mut reki ja herra -- oi, niit' ei näy! + +12. Nyt Pukkia vastaan julmimpaa +Käy sutta seitsemän, raatelevaa. + +13. Ja Pukki riehuu ja puree ja lyö +Ja verta näkevi hangella yö. + +14. Mut pöllö, mi männyn latvassa haipuu, +Saa nähdä, kun Pukki hangelle vaipuu. + +15. On reki nyt poissa vainajan luota, +Mutt' hanki itkevi Pukkia, tuota. + + + + +Leikkejä. + + + + +METSÄNKUNINGAS. + + +Henkilöt: + +Tapio, ukko; tummanruskea parta, korkea havunneulahattu, kuusennaavainen +turkki, kultainen vasara. +Mielikki, nuori nainen; kultainen rannerengas ja seppeleitä, siniset +sukat punaset kengännauhat, kultaiset avaimet. +Nyyrikki, poika; sininen levätti, sininen tahi punanen korkea hattu, +kirves. +Tellervo, tyttö; kullankeltainen tukka, kevyt, hienohelmainen paita. +Tuulikki, tyttö; koivunvarpuja, punainen silkkiliina. +Metsänpiika, pieni tyttö, huilu kädessä. +Kaksi haltijaa, joilla on hunaja-arkkunen. +Ensimäinen, toinen ja kolmas haltija. +Eräs metsästäjä. +Tapion karjalaumoja. + +_Tasanko metsässä. Suuria ja pieniä lintuja ympärinsä kaikilla oksilla._ + +METSÄNPIIKA (yksin). + +Huu -- nyt tuulee vihaisesti, +Metsä kolkko on ja musta, +Ja mä tänne salaisesti +Riensin kohti valaistusta. +Oi, kuin tääll' on koreaa, +Siroa ja loistavaa, +Oksilla on lintusia +Tänne alas katsovia! + +Hyvää iltaa, ystävät! +Sallittenko että vähän +Levähdän, kun väsyvät +Jalkani? -- Jos istun tähän, -- +Ah, mut mua ette tunne! +Olen palvelija vaan, +Metsän pieni hempukainen, +Metsänpiiaks' sanotaan. +Työtä tehdä saan ma vainen: +Kuivat oksat katkoella, +Suot ja nevat puhdistaa, +Vuoret vöihin sitoella, +Metsänpolut kaunistaa; +Variksille pesät tehdä, +Marjat syödä metsämiesten, +Siman karhun suuta varten. +Ja kun sudet lasta vainoo, +Olla sille tuki ainoo. + +Aamuin metsän haltijalle +Siman kokoon mahtavalle. +Isäntäni käskemänä +Torvehen saan toitottaa, +Pian ovat lähempänä, +Joit' hän tahtoo komentaa. +Palvella saan emäntätä, +Liinat kaikki kehrätä; +Sukat kudon väsymättä, +Saunan panen lämmitä; +Vielä pikku linnuillekin +Siroittelen jyviä -- +Vaivojani elämässä +Kertoa en voine tässä. + +Nyt on seikka tämänlainen: +Tapioll' on lapsia, +Poikia on sata vainen, +Tyttöjä yks' tuhatta. +Kaikki ovat tyhmäpäitä, +Aivan vailla tietoja, +Mahdotoin on kestää näitä, +Jolleivät saa oppia, +Käydä oikein koulua, +Siellä sievistetyks' tulla. -- +Väsyneenä lapsihin, +Aikoo isäntäni mennä +Kanssa lasten kaikkien +Luokse vanhan Väinämöisen, +Saada sieltä neuvoja, +Ohjehia viisaita. + +Mutta metsän läpi mä +Riensin tänne suksillani, +Noiden toisten edellä, +Ett' ois yöksi herrallani +Hyvä paikka levätä. +Jälempänä herrani +Jyskehellä tulevi, +Hämeenkangas kai'un antaa, +Jonka tuuli tänne kantaa! + +_(Kuuluu torven toitotusta.)_ + +Sijaa tehkää Tapiolle, +Väellensä mainiolle, +Palvelijoilleen kaikille! + +_(Tapio ja Mielikki seurueineen saapuvat.)_ + +TAPIO. + +Seis! Nyt levätkäämme tässä, +Täss' on kaunis metsämaa. +Virvatulet hämärässä +Maata hiukan valostaa, +Metsänpiika meille on +Hankkinut tään asunnon. +Mielikki, sä kaunoinen, +Istu tälle kivellen, +Väsynyt sun ukkos tähän +Istahtavi kannon päähän. + +_(He istuvat)._ + +No, nyt väki astukaa +Tänne, mulle kertokaa +Kaikki tämän päivän työ! +Kuu jo loistaa. Meill' on yö. + +ENSIMÄINEN HALTIJA. + +Tuon kosken männyssä +Pesäni on. +Sitä hakkaamaan +Sai mies onneton. +Mut' miehen mä nappasin, +Kumoon kappasin, +Löin kirveen kivehen +Kiemuksi varisten. + +TOINEN HALTIJA. + +Asun lähtenen luona +Mist' hirvet on juon'na. +Sai sinne tyttönen +Juomista hakien. +Mä huomasin kyllä +Kuin heikko ol' pieno; +Niin ämpärin täytin, +Sen tytölle näytin, +Ilo poskista hohti +Nyt minua kohti. + +KOLMAS HALTIJA. + +Tuo vuori on mun. +Kas, isäni kun +On kääpiö vainen +Ja äit' keijukainen. +Mä kultia sain +Noin vaan hatullain. +Ne leskelle kannoin -- +Näin köyhälle annoin. + +[Kuva: Metsän kuningas.] + +TELLERVO. + +Mä pensahikossa +Näin jänösen heikon, +Ja verta vuoti tuon +Jalasta veikon. +Mä rientäen juoksin +Nyt sairahan luoksi, +Mä sidoin ja hoidin +Ja haavoja voidin. +Näin apua annoin, +Ja lopuksi vielä +Hänet kotiin kannoin. + +NYYRIKKI. + +Kas, hangessa tuolla +Mä näin mehiläisen, +Mi koht' oli kuolla. +Mä otin tuon jäisen +Ja säälien kannoin, +Mä huulilla hengiten +Lämpöä annoin. +Se virkosi, pienoinen. +Sit' yhä suojaten +Panin sen povellen'. + +TUULIKKI. + +Tuoll' orava oksalla +Iloisna rapsoi, +Mutt' pyssymies metsässä +Nuolia kapsoi. +Mä myrskynä saavuin +Ja miestä mä löin, +Ja särin sen nuolen. +Sitt' tuskin ja töin +Taas piilohon puikin, +Jo metsähän luikin. + +METSÄSTÄJÄ. + +Kuullos, rouva ihanainen, +Metsän maammo kaunokainen, +Kuullos tuota tyttö nurjaa, +Minua hän petti kurja; +Multa vei hän saalihini. +Lyö nyt häntä mielikseni, +Anna vitsan koivupuista +Pehmitellä ilkiluista, +Ettei toiste miestä pilkkaa! -- +Vyölläsi sun kullat kilkkaa, +Avainkimppu helisevi, +Rikkauttas muistelevi. +Avaa aarre Tapiolan, +Anna metsäonni mulle! +Salli palvelijas soman +Soitatella iloks' sulle, +Soitatellen viekoittaa, +Metsän karjaa kuljetella +Ympäriltäs tähän tiehen, +Onneks' tämän metsämiehen. + +MIELIKKI. + +Pyyntös täytän mielelläni! +Metsänpiika, pikkarainen, +Käske karja kaikenlainen, +Sudet, karhut, teiret, metsot, +Kyyhkyt, kotkat, ketut, osmot; -- +Ilvekset ja jänöt kanssa +Olkoot vielä saaliinansa. + +_(Metsänpiika puhaltaa koolle metsän eläimet.)_ + +METSÄSTÄJÄ _(ampuen eläimet, jotka kaatuvat hänen nuolistaan)._ + +Metsänruhtinatar, sua +Ylistän, ett' autoit mua, +Lahjas annoit runsahasti, +Kaikki kaadoin mieluisasti. +Nyt saa riemu tupahamme, +Pian pannut pihisevät, +Pian juomat kihisevät, +Pienimmätkin elukkamme, +Kärpänen ja heinäsirkka, +Tänään nimeäsi virkkaa, +Mielikkiä muistelevat, +Onneksesi huutelevat! + +MIELIKKI. + +Luuletko sä, metsämiesi, +Että surmaa tuopi tiesi? +Metsän nä'yt pettää voivat +Metsämiehet vallan oivat. +Ennenkuin sun paistis paistuu, +Nousee kaikki kaatamasi, +Metsänriista ampumasi +Jaloillensa; hallussani +Ovat jälleen ominani! + +_(Hän antaa merkin Metsänpiialle, joka puhaltaa pilliin. Kaatuneet +eläimet heräävät eloon ja hyppelevät iloisina ympäri)._ + +METSÄSTÄJÄ. + +Oi, sä velho pettäväinen! + +MIELIKKI. + +Oi, sä narri tyhmäpäinen! +Verta vuotaa karjaseni. +Tullos pieni palkkalainen, +Tuo'os juoma hunajainen, +Virkistä'ös aarteheni! + +_(Metsänpiika tarjoo karjalle hunajata.)_ + +TAPIO. + +Ken rohkeni illalla loistosan yön +Mun kanssani ilkamoida, +Ja tehdä tuhoa tuottavan työn, +Mun karjani kassaroida? +Mull' voimaa eikö ja mahtia myös, +Mi vallita voipi metsien yöss' +Ja hallita kankahat, kummut? + +_(Kuuluu rakeiden rapinaa ja myrskyn pauhua)._ + +METSÄNPIIKA _(nousee, eräälle vuorelle ja puhuu seuraavaa:)_ + +Herra kuningas, kuulen rakeiden rapinaa ja myrskyn pauhua. Näen +tummanpunaisia pilviä, joissa salamat välähtelevät -- ja jotka +avaruuksien läpi meitä lähenevät. Ne ovat tulevat vuosisadat, jotka +saapuvat maahan, kaataen metsät ja karkoittaen meidät pois. Herra +kuningas, pelkään, että valtasi on ohitse! + +MIELIKKI. + +Puhalla pilliisi ja karkoita tulevaisuus pois! + +METSÄNPIIKA. + +Ruhtinatar, minä puhallan turhaan; pillini ei soi! Meillä ei ole voimaa +kukistaa tulevaisuutta. Uusi vuosituhannes astuu esiin. Paetkaamme! + +_(Kaikki kokoontuvat Tapion ympärille ja valmistautuvat lähtemään.)_ + +TAPIO. + +Viel' honkien humina laajalla käy +Mun Suomeni suurilla mailla. +Ei kirvestä kirkasta korvessa näy, +Ei metsissä, kotkien mailla. +Toki tiedän, ett' aika se tuleva on, +Kun pelloksi muuttunut linnani on +Ja lankuiksi metsäni uljaat. + +Mut Tapio, metsien haltija, voi +Ei peikkojen valtahan joutaa. +Hän, mahtava, yhäkin askaroi +Ja honkien sarkoja hoitaa. +Hän lämpöä metsistä maahamme tuo, +Hän kosteutta kentille runsaasti suo +Ja kummukot ruoholla peittää. + +Nyt kentältä tältä me poistumme pois, +Pois kauemmas metsihin maamme, +Jos paha tai hyvä tääll' elämä ois, +Sen vihdoin kuulla me saamme. +Mut voima jos täällä ja valokin lie, +Mi Jumalan totuuden perille vie, +Niin seisovi Suomen maamme! + +_(Kaikki poistuvat)._ + + + + +AIKOJEN KUVASTIN. + + +Henkilöt: +Isoäiti (75 vuotta). +Lotta (15 vuotta). +Kuvastinkuvia. + +_Huone. On ilta ja kaksi kynttilää palaa pöydällä. Perällä varjostin. +Varjostimen keskiosassa vaan puitteet. Ovi, piironki, keinutuoli, palli. +Isoäiti kutoo sukkaa keinutuolissa. Lotta istuu pallilla hänen +jalkojensa juuressa._ + +LOTTA. Ajatteles, miten merkillinen päivä, isoäiti! Sinun +syntymäpäiväsi! Äiti ja isä ja kaikki serkut ja kaikki palvelusväki ovat +onnitelleet sinua, setä Fritz on pitänyt sinulle puheen, -- ja me olemme +laulaneet virren sinun kunniaksesi. + +ISOÄITI. Jumalan kunniaksi. Jumala on kantanut minua käsivarsillaan läpi +vaihtelevien aikojen ja antanut minun kokea monta surua, mutta paljo +enempi armoa ja hyvin paljo rakkautta. + +LOTTA. Tänään tahdon minä olla koko päivän sinun palvelustyttösi, tänään +ja kaikkina päivinä. Saanko olla, isoäiti? + +[Kuva: Aikojen kuvastin.] + +ISOÄITI. Saat, hyvä lapsi. Kaikki te kilvan koetatte minua ilahduttaa. +Minä tarvitsen niin vähän. Minä tiedän kyllä, että te pidätte minusta. + +LOTTA. Isoäiti täytyy pukea, isoäidin hiukset täytyy suoria, isoäidin +täytyy saada istua mukavasti ja hauskasti, isoäidillä täytyy olla +valoisaa ja lämmintä ympärillään. Koirat eivät saa haukkua, ja ovet +eivät saa seisoa ra'ollaan, että huoneeseen tulee vetoa. Sitte sinä +tarvitset yhden, joka lukee sinulle ääneen. Mitä sinä kaikkein +mieluimmin haluat kuulla? Luullakseni Davidin 103:n psalmin. + +ISOÄITI. Niin, lue se viimeiseksi tänä iltana. Lue Jumalan armosta ja +anteeksi antavasta rakkaudesta koko elämäni ajalla ja myöhäisenä elämäni +iltana. + +LOTTA. Mutta onko tosiaankin totta, että sinä tänään täytät +seitsemänkymmentä viisi vuotta? + +ISOÄITI. On. Jumala antaa ensimäisen numeron kasvaa, mutta toinen alkaa +aina alusta. Oli kerran aika, jolloin minäkin kirjoitin, niinkuin sinä +nyt, ikäni yhden ja viiden numerolla. + +LOTTA. Todellakin! Onko isoäiti tosiaankin kerran ollut viisitoista +vuotias? + +ISOÄITI. Miksi pidät sitä niin uskomattomana? Onko se niin mahdotointa, +että minun keltaiset poskeni ovat kerran olleet punaiset, minun +ryppyinen otsani sileä, minun harmaa tukkani ruskea ja minun kuihtuneet +käteni pehmoiset? + +LOTTA. Ei, mutta isoäiti on ollut vanha, niin kauan kuin minä muistan. + +ISOÄITI. Etsi piironkini ylimmäisestä laatikosta, niin löydät +muistokotelon nuoruuteni ajalta. + +LOTTA _(etsii ja löytää laatikosta muistokotelon, metaljongin)._ Oi, +katsohan! Onko tämä nuori tyttö juuri sinä, isoäiti. Miten hyvältä hän +näyttää! Ja kuinka hän on minun oman äitini näköinen! Minä tahtoisin +olla hänen sijassaan! + +ISOÄITI. Jos sinä olisit hänen sijassaan, niin olisit sinä se vanha +mummo, jota sinä sanot isoäidiksesi. Sinä joutuisit vaihtaessasi +tappiolle, pikku Lotta. + +LOTTA. Ei, isoäiti! Katsos miten veitikkamaiselta ja iloiselta hän +näyttää! Noin kaunis ja noin hyvä en minä ole koskaan ollut. +Vaihdammeko? + +ISOÄITI. Niin, mitäs ei uskaltaisi viidentoista vanhana tehdä! Rakas +lapsi, ajattele minun silmälasiani ja minun harmaita hiuksiani; ajattele +takanasi pitkää elämää monine koettelemuksineen ja edessäsi vuosien +lunta ja elämän ehtohämärää! Niin, totta on, että illan jälkeen sarastaa +uusi aamu, uusi nuoruus, joka ei koskaan kuihdu. + +LOTTA. Kuta kauemmin tätä sinun nuoruudessasi otettua kuvaa katselen, +sitä paremmin tunnen sinut. Jotain nuorta ja lämmintä loistaa vuosien +lumen alta, kuten sinä sanot. Varmaankin senvuoksi, että sinä olet niin +ylen hyvä. Kas, nyt nauraa kuvasi muistikotelossa! Sinulla oli varmaan +hyvin hauska, kun olit nuori. + +ISOÄITI. Oli kyllä; lyhyessä hameessa ollessamme hyppää koko maailma +harakkaa edessämme. Pitkässä hameessa kompastuu helpommin. + +LOTTA. Onko sinulla ollut harmia? Unohda ne, isoäiti! Muista ainoastaan +se iloinen ja ihana seikka, että olet ollut noin suloinen tyttö! Siis, +vaihtakaamme! Sinä olet olevinasi minä, ja minä olen olevinani sinä! + +ISOÄITI. No niin, etsi samasta laatikosta, josta löysit minun +valokuvani! Vasemmasta kulmasta löydät rasian ja rasiasta mustan +kuvastimen, jonka kerran sain eräältä köyhältä eukolta. Kun olin sinun +ikäisesi, menin eräänä päivänä metsään marjoja poimimaan ja näin siellä +mummon, joka oli taittanut jalkansa, makaavan avutoinna yhdessä +muurahaispesässä. Minä kannoin hänet kotiin ja hoidin häntä, kunnes hän +parani. Kiitollisuudesta antoi hän minulle kallehimman aarteensa, +taikakuvastimen, jonka keijukaisten ruhtinatar oli hukannut +aamuterheneen. Pidä varovasti kuvastinta, lapsi, sillä sellaista on +ainoastaan yksi koko maailmassa! Siinä näkee entiset, nykyiset ja +tulevaiset, aivan kuin ne eläisivät edessämme. Olen kätkenyt sen +kaikilta, mutta sinä saat sen nähdä, voidaksesi käsittää, mitä merkitsee +vaihtaa vuosia isoäidin kanssa. + +LOTTA _(etsien piirongissa)._ Kuvastin? Täällä on rasia, jossa on +sormuksia ja helmiä... täällä on kilpikonnan-kuoresta tehty kampa, joka +on kullalla koristettu ... kuinka sinä olet rikas, isoäiti!... Ja täällä +on muistikotelo, jossa on isoisän valokuva. Oi, niin hieno +herrasmies!... Ei, mutta katsos! Täällä on kirjesalkku, jossa on +kirjeitä ja painetuita kukkia! Mutta missä on peili? + +ISOÄITI. Peili on eräässä norsunluu-rasiassa. + +LOTTA. Tässä on rasia. Miten kauniisti se on tehty! Kannessaan enkeli, +joka käy pyörivän pallon päällä. + +ISOÄITI. Aika ja onni käyvät pyörivällä pallolla. + +LOTTA. Isoäiti, minä pelkään! Minä en uskalla avata aikojen kuvastinta. + +ISOÄITI. Niin, anna sen olla koskemattomana piilossansa. Meille voi olla +hyödyllistä nähdä menneitä aikoja, mutta ei tulevia! + +LOTTA _(epäillen)._ Mutta nähdä samalla kertaa sekä menneitä että +tulevia! Nähdä kaikki, mikä on ollut, ja kaikki, mikä on tuleva! +Isoäiti, avaa sinä kuvastin ja minä katson sinun olkasi ylitse. + +ISOÄITI _(ottaa rasiasta esille pienen kuvastimen)._ No, mitä sinä +tahdot nähdä? + +LOTTA _(katsoen hänen olkansa ylitse)._ Rohkenenko? Saanko? Tahtoisin +nähdä sinut, isoäiti, viisitoistavuotisena. + +ISOÄITI. Kuihtunut vanhus, muutu jälleen nuoreksi! Näyttäydy +jälkimaailmalle! + +KUVA N:O 1. _(Nuori tyttö, 1830-aikaisessa puvussa ja pitkät palmikot +niskassa, tulee näkyviin varjostimen keskelle)._ + +LOTTA. Aivan kuin valokuva! Miten suloinen hän on! Saanko puhua hänelle? + +ISOÄITI. Katsoa ja puhella saat, mutta et saa koskea häntä, sillä +silloin haihtuu hän ilmaan. + +LOTTA _(hämillään)._ Mikä on neidin nimi? + +KUVA _(niiaten)._ Nimeni on Beata Sophia Randers. + +LOTTA _(kuiskaten)._ Se olet sinä, isoäiti. _(Ääneen kuvalle)._ Tunteeko +neiti tätä vanhaa rouvaa tässä keinutuolissa? + +KUVA. En, en ole koskaan ennen häntä nähnyt. + +LOTTA _(kuiskaten)._ Isoäiti, hän ei tunne sinua! + +ISOÄITI. Miten voisi viisitoistavuotisena tuntea itseään +seitsemänkymmenen viiden vuoden vanhana? + +LOTTA _(kuvalle)._ Minunkin isoäitini nimi oli Beata Sophia Randers, +ennenkuin hän meni naimisiin. Onko neiti nähnyt kapteeni Silfversparrea? + +KUVA. Olen kyllä, hän on kadetti Haminassa. Minä tanssin hänen kanssansa +eilen, syntymäpäivänäni. Sotilasvaatetus pukee häntä, hän tanssii +valssia niin hyvin, että pää voipi aivan mennä pyörälle. Muutoin +nimitämme me tytöt häntä aina variksenpelättimeksi, sillä hän ei osannut +kerran ampua varista. + +ISOÄITI. Niin ne tytöt! Me ilveilimme siihen aikaan joskus +Silfversparren kanssa. + +LOTTA. Tietääkö neiti, että kadetti Silfversparresta tuli sitte minulle +isoisä? + +KUVA. Älkää tehkö hänestä pilaa! + +LOTTA. Hän meni naimisiin minun isoäitini kanssa, ja neiti itse on minun +isoäitini. + +KUVA. Oi, miten hauskaa! Nöyrin palvelijasi; kunnioitukseni +isoäidillesi... Sano mulle, etkö sinä ole minun koulutoverejani +vapaaherratar Rosenin kasvatuslaitoksesta? Suo anteeksi, etten sua heti +tuntenut. Meitähän on niin monta. + +LOTTA _(vilkkaasti)._ En ole koskaan kuullut puhuttavan Rosenin +kasvatuslaitoksesta. Mutta me olemme varmaankin tanssineet ja leikkineet +yhdessä. Mehän olemme saman ikäiset, mehän sinuttelemme toisiamme. Onko +sinusta hauskaa ajaa polkupyörällä? + +KUVA. Kuinka? Polku... + +LOTTA. Polkupyörällä. Minä osaan jo ajaa ja sinäkin saat pian oppia. +Sinun täytyy usein käydä meidän luonamme. Asutko sinä lähellä +rautatietä? + +KUVA. Rautatietä? Mitä rautatietä? + +LOTTA. Oikeata rautatietä tietysti. Onko teillä telefoonia, että voimme +joskus keskustella keskenämme? Sähkösanomien lähettäminen tulee liian +kalliiksi. + +KUVA. Tele...? Sähkö...? Parlez vous français, mademoiselle? + +LOTTA _(kuiskaten)._ Isoäitiähän puhuu ranskan kieltä! + +ISOÄITI. Se olikin ainoa, mitä opimme vapaaherratar Rosenin +kasvatuslaitoksessa. + +LOTTA _(ääneen)._ Miksikä sinä kysyt minulta, osaanko puhua ranskaa? + +KUVA. Sinä käytät niin paljo vieraita sanoja. Minä tulen sinun luonasi +käymään. Missä sinä asut? + +LOTTA. Missä minä asun? Täällä kotona tietysti. + +KUVA. Näytä minulle merkkausliinasi. Minun on seinällä puitteissa ja +lasin takana. + +LOTTA. Merkkausliina, mitä se on? + +KUVA. Se on tietysti merkkausliina! Mutta suo anteeksi, äiti odottaa, +meidän täytyy ruveta leipomaan joululeipää ja kastamaan kynttilöitä. + +ISOÄITI. Niin, sitä me saimme oppia kotona. + +LOTTA. Mutta sitä minä en osaa! Mutta sinä olet niin kiltti ja iloinen, +että minun täytyy saada tanssia sinun kanssasi seitsemän kertaa +ympäri... _(Juoksee kuvan luo, koskettaa siihen ja kuva katoaa)._ Beata, +minne jouduit?... Hän katosi, isoäiti! + +ISOÄITI. Minähän sanoin sen jo sinulle! Luuletko sinä, että minulla +viidentoistavuotiaana oli aavistustakaan polkupyörästä, rautatiestä, +sananlennättimestä ja telefoonista? Minä tiesin niistä yhtä vähän, kuin +sinä tiedät merkkausliinoista tahi kynttiläin kastamisesta. Mutta +sinähän halusit vaihtaa vuosia minun kanssani. Tahdotko nyt nähdä itsesi +minun ikäisenäni? + +LOTTA _(hämmästyen)._ En, isoäiti, en uskalla. Minähän saisin nähdä +itseni katoavan! + +ISOÄITI. Ole tyytyväinen, pikku Lotta, iloisine viisinetoista vuosinesi. +Kenties voin näyttää sinulle toisen pienen tytön, joka kuuluu +sinullekin. Tule vielä kerran tänne ja katso olkani ylitse, niin saat +nähdä tyttäresi-tyttären saman ikäisenä kuin itse nyt olet. + +LOTTA. Tyttäreni-tyttären! Saanko minä tyttärentyttären? + +ISOÄITI. Saat kyllä tyttären-tyttären, joka tulee vuorostaan nimittämään +sinua isoäidiksi. + +LOTTA. Oi, isoäiti tekee minusta pilkkaa! + +ISOÄITI. Kaikki on mahdollista. Lotan tyttärentytär, astu esiin! + +_(Lotta menee entiselle paikalleen keinutuolin taakse. Kuva n:o 2, nuori +tyttö tulee esiin varjostimen takaa, hän on puettu omituiseen +tulevaisuuden pukuun, punainen nauha vyöllä, silmälasit nenällä, lyhyt +piippu suussa; hänellä on lyhyeksi leikattu tukka ja tohtorinhattu +päässä; lukee erästä kirjaa. Äänettömyys)._ + +ISOÄITI. No, etkös kysy mitään? + +LOTTA _(kuiskaten)._ Hän näyttää kopealta. Hän on kuusta pudonnut. +_(Ääneen). _ Mikä sinun on nimesi? + +KUVA _(katsoo ylös kirjasta)._ Mitä tarkoitatte? + +LOTTA. Minä kysyn sinun nimeäsi? + +_(Kuva kääntää hänelle selkänsä)._ + +LOTTA. Vai niin, anteeksi! Mikä on tohtorittaren nimi, jos rohkenen +kysyä? + +KUVA _(kääntyy takaisin)._ Magneta Hypothenusa Problem, +sosiaalidemokratiian tohtori, palvelijanne. + +LOTTA. Rohkenenko kysyä, mikä tuo kirja on, jota tohtori Magneta +Hypothenusa Problem noin ahkerasti tutkii? + +KUVA. Se on »20:nen vuosisadan edistys», jonka on kirjoittanut sama +kirjailija, joka myös on kirjoittanut »19:sta vuosisadan raakuus». + +LOTTA. Hyvin hauskaa tohtorittaren esi-isille. Suorittaako tohtoritar +pian ylioppilastutkinnon? + +_(Kuva kääntää hänelle jälleen selkänsä)._ + +LOTTA. Anteeksi! Minun aikanani käytiin vielä tohtorin ijällä koulua. + +KUVA _(kääntyy jälleen)._ _Meidän_ aikanamme käy koulu sähköllä +kuusikymmentä kilometriä tunnissa. + +LOTTA. Vai niin. Opetetaanko koulussa myöskin tupakoimaan? + +KUVA. Kaikki sivistyneet tytöt polttavat nykyään apelsiinin siemeniä. + +LOTTA. Vai niin. No, mitä muuta koulussa saa oppia? Osaako tohtori +hypätä harakkaa? + +KUVA. Olkaa hyvä ja lausukaa ajatuksenne tieteellisemmin! + +LOTTA. Tahdon koettaa. Osaako Magneta olla nuori, iloinen, vallaton? +Osaako Hypothenusa tanssia? Ymmärtääkö tohtoritar Problem tehdä +kepposia? Osaako hän nauraa ja itkeä, kuten viisitoista vuotiaana +nauretaan ja itketään? + +KUVA _(ylpeästi)._ Minä osaan kaikkea, paitsi vastata sopimattomiin +kysymyksiin. + +LOTTA _(suuttuneena)._ Mitä nyt, neiti Luonnonvoima? Tokko hän tietää, +että olen hänen isoäitinsä? + +KUVA. Harakan isoäiti sinä olet etkä minun ... antediluvian! + +LOTTA _(kuiskaten)._ Mitä se merkitsee isoäiti? Antediluvian? + +ISOÄITI. Se on olento, joka on syntynyt ennen vedenpaisumusta. + +LOTTA. Vai niin. Tietääkö Hypothenusa, että ennen vedenpaisumusta +antoivat isoäidit epäkohteliaille lapsenlapsilleen vitsaa? + +_(Juoksee esiin ja tarttuu kuvan silkkivyöhön. Kuva katoaa)._ + +LOTTA _(silkkinauha kädessä)._ Sanoa isoäitiään antediluviaaniksi! Minun +äitini on antanut minulle vitsaa vähemmästäkin... Mutta minne joutui +Hypothenusa? + +ISOÄITI. Kysele kuvastinkuvaa! Kas, sinä sait silkkinauhan käteesi! Ajan +punainen kummitus on ainoa, joka on jälellä tulevaisuuden aaveesta. + +LOTTA. Minäkö olisin tuollaisen krokotiilin isoäiti! Ei, mummo, minä en +mene koskaan naimisiin! + +ISOÄITI. Ei koskaan ... viidentoista vanhana. + +LOTTA _(tarkastaa silkkinauhaa)._ Mitä tämä merkitsee? Kaikki muu on +harhanäköä, mutta tämä nauha on todellinen punainen silkkinauha, jonka +olen nähnyt jossain tätä ennen. Olisivatko Constance ja Louise +pukeutuneet kujeillakseen kanssani? Mutta serkkuni eivät ole ilmaa, +niistä voi pitää kiinni. Poltanko tämän silkkinauhan? En polta! _(Sitoo +nauhan vyötäisilleen)._ Onhan uusin kuosi pukea itsensä sillä tavoin +kuin viisikymmentä vuotta tämän jälkeen pukeudutaan. Mutta anna minulle +kuvastin, isoäiti, nyt tahdon ottaa korkeimman arvosanan historiassa. +Mitä minä välitän tulevista vuosisadoista? Pitäkööt huolen itsestään! +Minä tahdon nähdä Semiramin riippuvat puutarhat, Cæsarin tulon Roomaan +ja Columbuksen, kun hän löysi Amerikan. Minä annan sinun äidinäitisi +tulla esiin ja niiata sinulle. Minä annan isän-isäni isän juosta +»niijamaijaa» ja vetää perässään koko lauman esi-isiänsä aina Aatamiin +asti. Anna minulle kuvastin, isoäiti, minä tahdon nähdä Eevan +paradiisissa! + +ISOÄITI. Hiljaa, hiljaa, pidä varovasti kuvastinta! Velhon kapineihin ei +ole luottamista! Paradiisissa oli käärme. + +LOTTA _(ottaa peilin ja vilkuttaa riemuiten sitä)._ Minä tahdon poimia +kirsikan elämän puusta ja omenan tiedon puusta. Minä tulen jakamaan sen +sinun ja äidin ja isän ja kaikkien ihmisten kanssa. Isoäiti Eva, astu +esiin ja salli minun nähdä paradiisi! + +KUVA N:O 3. _(Pitkä, valkoinen kummitus, jonka ympärille on kääriytynyt +suuri käärme, astuu esiin varjostimesta)._ + +ISOÄITI. Varo itseäsi lapsi! + +LOTTA. Hui ... käärme! Se matelee tänne päin! Isoäiti, puolusta minua! + +_(Hän pakenee, kompastuu ja putoaa. Kuva katoaa)._ + +ISOÄITI. Hyvästi Semiramis, Cæsar, Columbus, Eeva ja paradiisi! Lapsi, +lapsi, sinä olet lyönyt maailmanhistorian kappaleiksi! + +LOTTA _(nousee hämmästyneenä)._ Onko käärme poissa? Hui, kuinka se +peljästytti minut! Mutta ... minä luulen, että kuvastin on mennyt rikki! +_(Kokoaa palaset)._ Eikö sitä voi liimata, isoäiti? On olemassa +eräänlaista kittiä, jolla on nimenä »Älä itke». + +ISOÄITI. Ei varjoja voi liittää yhteen! Ei mikään kitti voi tehdä +menneitä aikoja jälleen ehyiksi! Ne ovat olleet ja menneet ikipäiviksi. + +LOTTA _(nyyhkyttäen pallilla ja nojaten isoäidin polveen)._ Minä olen +lyönyt maailmanhistorian kuoliaaksi... Minä olen surmannut tulevaisuuden +... ja sen olen tehnyt oman isoäitini syntymäpäivänä! + +ISOÄITI. Älä sure, lapseni. Sinä olet särkenyt muiston hauraan lasin; +tee itsellesi uusi kuvastin tulevaisuuden toivoa varten. Paranna +särkyneitä ihmissydämiä! Monet tahtovat tietää tulevaisia asioita ja +vapisevat kuitenkin niiden outoa kaukaisuutta. Anna niille parempi +kuvastin, joka ei koskaan putoa kappaleiksi. Anna heille Jumalan +kaitselmus, joka tekee meidät ymmärtäväisiksi menneiden aikain suhteen +ja levollisiksi tulevaisuuteen nähden!... Tahdotko vieläkin vaihettaa +vuosia kanssani? + +LOTTA _(katsoo kysyvästi isoäitiin)._ Tahtooko isoäiti vaihettaa minun +kanssani? + +ISOÄITI. En, lapseni. Uusi aika tarvitsee uusia voimia ja jokaisella +ajalla on rajansa. Onnelliset me, jos olemme voineet täyttää aikamme +tarkoituksen! Elä parhaimman hyväksi ajallasi, kuten minä olen ajallani +elänyt! + +LOTTA. Kuinka sinä olet hyvä, isoäiti! + +_(Esirippu laskee)._ + + + + +PERDITA + +eli + +KADOTETTU KEVÄT. + + +Henkilöt: + +Maija, koulutyttö, nimitetään Perdita. +Svante April, poikaveitikka, äänetöin henkilö. +Kaiku, poika, jolla on torvi. +Prinssi Florio, metsänkuningas, valepuvussa. +Perhonen, poika. +Korennoinen, tyttö. +Kaksi sinivuokkoa, äänettömiä tyttöjä. +Käki, poika. +Koululapset poikia ja tyttöjä. + +_Näyttämönä on metsä. Molemmat sinivuokot nojautuvat nukkuen puun runkoa +vastaan._ + +_(Svante April juoksee tanssien sisään kukkaiskori kädessä, pysähtyy, +katsoo taaksensa ja ilkamoipi jollekulle)._ + +MAIJA _(sivulta)._ Svante! Minun korini! Minun kukkaiseni! + +SVANTE _(vilkuttaa ilkamoiden korilla)._ + +_(Maija tulee esiin. Hän on kömpelö ja hengästynyt. Hänellä on +talvipuku: turkki, puuhkio, hilkka, saali, villalapaset ja +päällyskengät. Svante näyttää pitkää nenää)._ + +MAIJA. Mutta pysähdy nyt, Svante! Anna minulle takaisin kukkani! +_(Svante heittää lentosuukkojen, pakenee ja katoaa)._ Hän pakenee, häntä +ei enää näy! Oi, sitä poika veitikkaa! _(Koroittaa äänensä)._ Svante-e! + +KAIKUÄÄNET _(joka puolelta)._ Svante-e! + +MAIJA _(istahtaa huohottaen mättäälle)._ Se vielä puuttui! Koko metsä +pilkkaa minua. Eikä yksikään armelias kuusenkarahka pidä kiinni varasta, +minun omaa veljeäni Svante Aprillia, joka on varastanut kaikki minun +kukkani! _(Pyyhkii silmiänsä)._ Ei, ... kukaan ei saa nähdä minun +itkevän! _(Nousee ylös reippaana ja iloisena)._ Hyvää huomenta, metsä! +Tunnetteko minua, herra Hongikko. Kenties rouva Kuusela muistaa minut +menneestä vuodesta? Enkös minä sinutellut neiti Lehmusta, Vaahteraa, +Pihlajaista ja Tuomista? Vuodet kuluvat, pikku tytöille tulevat entiset +puvut liian ahtaiksi... Vai niin. Herrasväki näyttää niin oudolta, +herrasväellä ei ole kunnia? Minun täytyy kai sitte esitellä vähäinen +olentoni _(niiaa)._ Minä olen Maija, kukkaistyttö, jonka koko Eurooppa, +pohjois-Aasia ja pohjois-Amerikka tuntee. Mutta tänä vuonna on nimeni +Perdita, kadotettu Toukokuu. Ajatelkaas, eilen, viimeinen päivä +Huhtikuuta, oli auringonpaiste; tänään, ensimäinen päivä. Toukokuuta, on +talvi ja lunta! Oi, miten minua paleli, kun avasin silmäni tänä aamuna! +Kaikki koululapset etsivät minua, mutta eivät löytäneet mistään. Minä +olin kömpinyt valkoisen peittoni alle. Arvatkaas, tuliko kodissa surua +ja valitusta! Lastenhan piti tänään saada iloisin vapaapäivänsä, ja +missä on nyt heidän iloinen Toukokuun ensimäinen päivänsä? Perdita! +Perdita! + +KAIKU _(näkymätöinnä)._ Perdita! Perdita! + +MAIJA. Tuossa sen kuulette! Mutta ei ole kylliksi yhdessä äänessä. +Kaikki vuoret, kummut ja laaksot, kaikki odottavat lehtisilmut, kaikki +paleltuneet laululinnut, kaikki hyttyset, joiden tuli tanssia franseesia +tänään, etsivät ja surevat minua. Sano niille vaan yksi sana, niin saat +sata vastausta. Sano niille: _(koroittaa äänensä)_ Perdita! + +_(Sadat näkymättömät kaikuäänet kertovat kaikilta sivuilta: Perdita! +Perdita!)_ + +MAIJA. No niin, hiljaa, olkoon siinä nyt kylliksi! _(Kaikuäänet +vaikenevat)._ Huomaatko nyt, metsä, että luonto kuulee meitä ja vastaa +meille. Kaikki odottaa, kaipaa ja toivoo meidän kanssamme... Kun minä +nousin ylös ja hain kukkiani, oli veljeni Svante ottanut ne. Oi, sitä +petturia! Minä juoksin hänen jälestään saadakseni hänet kiinni, mutta +... huu, miten kylmä ulkona oli! Minun tätini, täti Almannakka, juoksi +minun jälestäni. _(Matkii mummoa, jolla on ääni sorruksissa)._ Lapsi, +lapsi, mitä sinä ajattelet! Menet ulos ohuessa hameessasi ja saat +»lentsun!» _(Yskii)._ Pue itsesi kunnollisesti, tyttö, kas tässä! Ja +sitte hän puki ylleni kaikki, mitä vaatehuoneesta löytyi, vaatteita, +jotka oli jo pantu kesäksi koita pakoon. Niin, minä olen kaunis, minä! +Minun tulee olla olevinani kukkaistyttö ja olen aivan kuin talvipöpö. + +KAIKU _(näkymätöinnä). _ Talvipöpö! + +MAIJA. Oh! Ole hiljaa! Sitä ei tarvitse minulle uudelleen sanoa! +_(Kovemmin)._ Svante-e! + +KAIKU _(näkymätöinnä)._ Svante-e! + +MAIJA _(suuttuneesti)._ Pidä suusi kiinni, narri! + +KAIKU _(kuten ennen)._ Pidä suusi kiinni, narri! + +MAIJA. Ei, tuon kanssa ei toki kannata riidellä. Oi, kuinka minun on +kylmä ja kuinka väsynyt minä olen! Kas, tuossa on kaksi paleltunutta +sinivuokkoa. Minä istun' niiden viereen. _(Istuu)._ Anteeksi, rouva +Kuusela, että istun rouvan hameenliepeelle! _(Huokaa)._ Miten valo on +ihanaa, kun se samalla on lämmintä! Miten kevät on iloinen, kun se +todellakin on kevät!... Mutta kuka tulee tuolla? Lumiukko! + +_(Valkoiseen lakanaan puettu lumiukko, jolla on naamio kasvojen edessä +ja pitkä, valkoinen parta, astuu esiin nojaten kahteen kainalosauvaan)._ + +MAIJA. Miten vanhalta ja huonolta hän näyttää! Mistä sinä tulet, köyhä +vanhus? + +LUMIUKKO. Alpeilta. + +MAIJA. Sinä tarkoitat kai Lapista. Minulla ei ole penniäkään sinulle +antaa, mutta jos olet väsynyt, niin lepää tässä pehmeillä kuusenoksilla! + +LUMIUKKO. Kiitos. Tahdon nukkua itseni lämpöiseksi. _(Hän istahtaa ja +nukkuu havunoksille)._ + +MAIJA. Mitä? Nukkuuko hän jo? Ja minä olen melkein yhtä väsynyt kuin +hänkin. Jos minä pitäisin itseäni valveilla lukemalla koululäksyäni?... +Jangtsekiang eli Sininen joki... Hoangho eli Keltainen joki +_(haukottelee)_... Tschinkiang, Sutscheu, Schanghai... Koskahan mahtanee +prinssi Florio saapua tänne kylmään pohjolaan. Hän ei kiirehdi. Koko +hänen seurueensa tulee kantamaan hänet riemukulussa ... ja aikaa +tarvitaan, ennenkuin kaikki ovat pukeutuneet hovipukuihin. Me toiset +_(haukottelee)_ saamme odottaa... Jospa hiukan nukahtaisin. Hyvää yötä, +auringon säde! _(Nukkuu)._ + +_(Perhonen ja korennoinen lentävät näyttämölle)._ + +PERHONEN. Täällä on kevääntyttönen kulkenut ennen meitä. Minä näen hänen +jälkensä lumessa. Korennoinen, minulla on kylmä ja nälkä; anna minulle +yksi ainoa kirsikankukka! + +KORENNOINEN. Perhonen, minulla on yhtä kylmä kuin sinullakin, ja vielä +ankara jano. Anna minulle sininen järvi kauniine aaltoineen! + +PERHONEN. Jos olisin varpunen, söisin sinut heti. + +KORENNOINEN. Jos sinä olisit kastehelmi, joisin minä sinut heti. + +PERHONEN. Kuuleppas, korennoinen! Minun mielestäni meistä kahdesta voisi +tulla pari. Eilen, auringon loistaessa, kömmimme molemmat ulos +koteroistamme. Tänään, kun aurinko ei loista, voimme kuolla yhdessä. Me +olemme eläneet yhden päivän ja yhden yön hyvinä ystävinä. Olemme eläneet +kylliksi. + +KORENNOINEN. Yhden päivän valossa ja yhden yön varjossa. Sinä olet +oikeassa, kuolkaamme tänä yönä toistemme vierelle lumeen ja kiittäkäämme +Jumalaa. + +_(He istuvat maahan ja nukahtavat. Lumi[1] lankeaa valkoisena heidän ja +Maijan, lumiukon ja sinivuokkojen yli. Kaiku tulee esiin)._ + +[1] Lumi on valkoista, pieniksi paloiksi leikattua paperia. + +KAIKU. Lapsi raukat! Jumala katsoi niihin lämpimänä aurinkona, ja ne +heräsivät eloon. Jumala käänsi pois kasvonsa, ja ne katosivat. Heidän +elämänsä oli yksi päivä ja yksi yö. Mutta Jumala on armelias, hän +herättää jälleen eloon kaikki, jotka nöyryydessä kärsivät ja kuolevat +maan päällä. Minä panen ensimäisen viheriän pajunoksan perhosen ja +korennoisen haudalle. _(Hän panee viheriän oksan niiden päälle)._ +Sanotaan, että olen ilkeä ja kielevä. Mutta sellainen olen siitä syystä, +kuin kaikki pilkkaavat minua. Minä osaan kyllä olla hyväkin. Sanokaa +vaan minulle ystävällisiä ja kauniita sanoja, niin minä kyllä vastaan, +samoin kuin minua puhutellaan. _(Kuuntelee)._ Mikä myrskytuulen pauhina! +Zefyyri lakaisee metsää. Hän on prinssi Florion kamaripalvelija; hän +odottaa herraansa ja siivoaa hänen viheriäistä linnaansa. Florio on +kiltti poika, mutta vähän turhamielinen, kuten kaikki nuoret prinssit. +Hän tahtoo saapua tänne kuninkaallisesti. Senvuoksi saamme me toiset +odottaa ja väristä. _(Kuuntelee jälleen)._ Mutta kuka visertää tuolla +ylhäällä pilvissä? _(Kuuluu leivosen viserrys)._ Olisiko se leivonen? +Mahdotointa! Hän paleltuisi kuoliaaksi. _(Uusi viserrys)._ Mutta se on +kuitenkin hän! Minä lyön vetoa kaikista maailman juoruista, että nyt ei +prinssi Florio enää voi olla kaukana. Se vaan vielä puuttuisi, että +käkikin... _(Käki kukkuu)._ Ei, mutta kuulkaa, tuossa se nyt tosiaankin +on! _(Käki, siivellinen, harmaisiin puettu poika, astuu esiin)._ + +KÄKI. Hyvää huomenta, kaiku! Miksi et vastaa kukkumiseeni? + +KAIKU. Ei, kuules nyt, pikku käkönen, sinä olet varmaankin erehtynyt. +Minä en näe sinistä taivasta, tuisku on asettunut, mutta sade räiskyy +vielä vasten kasvojani. Rouva Kuusela, olkaa hyvä ja lainatkaa minulle +sateensuoja! + +KÄKI. Prinssi Florio, metsän nuori kuningas, tervehtii uskollisia +puitansa, ruohojansa, kukkiansa ja lintujansa. Hän palajaa Alpeilta +pohjoiseen valtakuntaansa ja kysyy, onko hän tervetullut? + +KAIKUÄÄNET _(ympäriinsä). _ Tervetullut! + +KÄKI. Pois kaikki talviset pilvet, jäät, lumet, pimeys ja usvat! Sininen +taivas, viheriä maa, vapaa meri! Kaikki purot lirisemään! Kaikki metsät +viheriöimään! Kaikki kedot kukkimaan! Kaikki lapset piiriin tanssimaan! + +KAIKU. Ja tuollaista sinä kehtaat uskotella meille, juuri kun kaikki +_(yskii ja niistää nenäänsä)_ olemme menehtyä yskään ja nuhaan. Missä +hänen prinssinsä sitte on? Enpäs minä häntä näe! Ääneni on sorruksissa; +kadotan kokonaan kauniin ääneni, enkä voi enää virkaani hoitaa. + +_(Käki kukkuu kolme kertaa vähäisten väliaikojen jälkeen. Ensimäisen +kukunnan aikana nousee lumiukko ylös. Toisen kukunnan aikana pudottaa +hän päältänsä pois valkoisen lakanan, parran ja naamion. Kolmannen +aikana seisoo hän näyttämön keskellä; hän on nuori, kukkaisiin puettu +prinssi)._ + +FLORIO. Tässä olen, metsä! Tässä olen, taivas! Tässä olen, meri! Kaikki +suuri tulee hiljaisuudessa. Aamu kirkastuu yöstä. Kevään vihanta kohoaa +talven lumesta. Kaikki, mikä kärsii, hengittäköön terveyttä. Kaikki, +mikä on kuollut, herätköön uuteen eloon! + +_(Näitä sanoja lausuttaessa nousevat Maija, molemmat sinivuokot, +perhonen ja korennoinen ylös)._ + +PERHONEN. Kummallista! Uneksuin, että olin paleltunut kuoliaaksi. + +FLORIO. Ei, saat elää onnellisena lyhyen perhoiselämäsi. Saat kokonaisen +viikon vielä lentää kukasta kukkaan ja kiittää Jumalaa. + +KOBENNOINEN. Uneksuin sinisestä järvestä, jota en koskaan saisi nähdä. + +FLORIO. Sinä saat liidellä kimeltävässä auringon valossa sinisten +aaltojen yli, ja kun kuolet, tulee Unda Marina pitämään sinua, niinkuin +timanttikoristetta, liehuvissa suortuvissaan. + +MAIJA. Florio, Florio, missä olet viipynyt niin' kauan? Me odotimme +sinua, kuten prinssiä, loistavassa juhlakulussa, ja sinä tulit köyhänä +lumiukkona, unohdettuna ja tuntematoinna! + +FLORIO. Ken olet sinä, vanha, paleltunut mummo, jota en ole koskaan +ennen nähnyt? + +MAIJA. Hän kysyy, ken minä olen! Ja kuitenkin se olen minä, joka olen +tuhannen vuotta hänen kanssaan rakentanut laivoja puroihin, maalannut +perhoisten siivet ja kerinyt kultalankaa aamuruskon hunnussa! Kas, miten +ne ovat käärineet minut talven turkkeihin! + +FLORIO. Oletko se sinä, Maija! Oi, miten nuo julmat, ymmärtäväiset +ihmiset ovat rumasti pukeneet kevään iloisimman tyttösen! Tule, saa'os +jälleen vapautesi! Sinä, puuhkio _(heittää pois puuhkion)_, saat olla +oravanpoikasien leikkitupana. Sinä, talvihilkka _(hän heittää pois +hilkan)_, olet sopiva variksen pesäksi. Sinä, saali _(heittää pois +saalin)_, saat liehua tuulessa metsän korkeimman kuusen latvassa. Sinut, +turkki _(heittää pois turkin)_, lahjoitan minä joulutontulle ensi +jouluna. Oikeaan kenkään _(heittää pois päällyskengät)_, saapi +västäräkki ja vasempaan kenkään saapi harakka munia munansa tänä kesänä. + +MAIJA _(seisoen kukkaisilla koristetussa kevätpuvussa)._ Minulla on +sinulle pyyntö, Florio. Kaikilla koululapsilla on tänään vapaapäivä, ja +kaikki ovat olleet aivan onnettomia, kun on ollut näin kylmä ja -- +lunta. Pyydä, että taivas selkenisi! Anna meille kaunis Vapunpäivä! + +FLORIO. Eikös käki ole jo sitä teille luvannut? Katso ylös! Mitä näet? + +MAIJA. Aurinko! Aurinko! + +KAIKU. Aurinko! Aurinko! _(Panee sormen suulleen)._ Oi, suokaa anteeksi, +prinssini, ääneni on ollut sorruksissa kaksikymmentä minuuttia, enkä ole +senvuoksi voinut hoitaa virkaani, mutta nyt en voi enää vaieta. + +FLORIO. Puhu, kaiku, ja anna iloisten äänten metsässä kajahtaa! +_(Koululapsia tulee näyttämölle, molemmilta sivuilta)._ Missä on +kapellimestarini? + +KÄKI. Mitä käskee teidän korkeutenne? + +FLORIO. Soita tanssin sävel! Kaikki lapset piiriin! Kaikki lehdet +lepattamaan! Kaikki linnut visertämään! Kaikki hyttyset katrillia +tanssimaan, -- mutta tarpeeksi etäälle! + +_(Kaikki koululapset, perhoset, korennoiset ja sinivuokot tekevät piirin +prinssi Florion ympärille, joka ojentaa kätensä Maijalle. Kaiku puhaltaa +torveensa. Käki antaa merkin alkamaan, laulaen: kukkuu!)_ + + +KOULULASTEN KEVÄTLAULU TANSSIESSA[1]. + +[1] Sävel Jul. Hammarlundin »Barnens sångbok» n:o 101. + +Räisky, talvi kylmä, hangen lumisen! +Rauska, järvi jäinen, alla luistimen! +Kenpä pelkäis sua, kylmä haltia. +Lumen alta voipi kevät saapua. +Ei nyt huolta! Hän jo tulee tuolta! +Taivaan tumman rannan kevät kirkastaa, +Kevätpäivä kultaa pilviin hajoittaa. +Räisky, talvi kylmä, hangen lumisen! +Rauska, järvi jäinen, alla luistimen! +Kenpä pelkäis sua, kylmä haltia. +Lumen alta voipi kevät saapua. +Ei nyt huolta! Hän jo tulee tuolta. + +Nyt me seppelöimme kevään haltian! +Piiri riemuin pyörii päällä kanervan. +Puiden oksat keinuu, purot pulppuaa, +Lintuin kevätlaulu ilmaan kajahtaa. +Kevät saapuu! Poi'es talven kaapu! +Ennen noin ei metsä ollut vihanta, +Ennen noin ei Vappu ollut ihana! +Nyt me seppelöimme kevään haltian! +Piiri riemuin pyörii päällä kanervan. +Puiden oksat keinuu, purot pulppuaa, +Lintuin kevätlaulu ilmaan kajahtaa. +Kevät saapuu! Poi'es talven kaapu! + +_(Leikin lopussa kukkaissade)._ + + + + +HYRRÄ. + +Leikillinen +[Kuva] Satu neljässä +seikkailussa. + + +Henkilöt. + +Kuningas. +Kuningatar. +Prinsessa Kielevä, heidän tyttärensä, jota sanotaan Hyrräksi. +Kuvernööri Hämähäkinjalka. +Kuvernöörin rouva Eau de Cologne, prinsessan opettaja. +Raatimies Teiri, ylituomari. +Kapteeni Puks, henkivartion päällikkö, Hämähäkinjalan adjutantti; +Pytt, hänen poikansa, kääpiö. +Kuninkaan airut. +Hannu-mestari, seppä. +Hannu-muori, hänen vaimonsa. +Sukkela Pekka, } +Viisas Matti, } heidän poikansa, sepänoppilaat. +Tyhmä Olli, } +Liisa, heidän kasvattityttärensä. +Ruusuposki, } +Lumihiutu, } haltijattaria. +Ukonjylinä, } +Ilkisiipi, noita-akka. +Hovineitejä ja ääniä, jotka puhuvat. +Hovi, henkivartio, kansaa, joka katselee ja huutaa hurraata. + +Sadun aika: Oli kerran. + + +Ensimäinen seikkailu. + +_Hannu-mestarin paja. Ahjo, alasin, palje, pietti ikkuna ja ovi. Sukkela +Pekka lausuu, Hannu-mestari ja Matti takovat tahdissa alasimella[1], +Olli lietsoo palkeella, Liisa istuu nurkassa kutoen sukkaa._ + +[1] Vasaranlyönnit sattuvat alleviivattujen tavujen kohdalla. + +PEKKA _(mittelevästi)._ + + Ne _sa_tua _ta_koo, + Niin _pit_kää, kuin _ra_ko, + Kuin _ov'_ _leveää_. + Onks'[1] _tut_tua _tää_. + + Jos _sa_dustain _et_ saa, + Sä _mie_lelles _vit_saa, + Niin _kuun_nella, _oi_. + Sen _tois_te_kin_ _voi!_ + +[1] Lyhennys sanasta _onkos_. + +HANNU-MESTARI. No, pojat, nyt on lauvantai-ilta, äiti odottaa +puuropatoineen, voimme lopettaa päiväntyömme. Vai niin, Matti ei ole +vielä valmis. Minä odotan sinua ja pistän tupakkata piippuun. _(Panee, +tupakkaa piippuun, polttaa ja katsoo ikkunasta)._ Hakaset ja lehtiäiset! +Mitä väkeä on tuo _(osoittaa sormellaan katselijoita)_, joka istuu +tuolla kuun valossa ja tirkistelee tänne pajaan. + +PEKKA. Ne ovat säkeneitä savupiipusta. Isä luulee, että ne ovat silmiä, +kun ne loistavat pimeässä. + +LIISA. Ei ne ole säkeniä. On olemassa paljo muuta, mikä säihkyy pimeässä +lauantai-illoin. + +HANNU-MESTARI. Jumala siunatkoon sinua, lapseni, sinä olet haltijatarten +kummilapsi, sinä näet enempi kuin toiset. Mitä, jos tuolla ulkona olisi +väkeä! _(Katsojille)._ Kernaasti minun puolestani. Olkaa hyvä ja +katsokaa meitä, kyllä meitä kannattaa katsella. Minä olen Hannu, +mestariseppä, joka olen takonut hopeakengät kuninkaan hevoselle, +Tulenkorskujalle. Muori on tuvassa, mutta tässä näette lapseni. Tässä on +sukkela Pekka; hän osaa takoa hyrriä ja soittaa harmonikkaa. Tässä on +viisas Matti; hän takoo konstilukkoja ja on niin tavattoman ovela, että +hän voi pettää ketunkin. Tässä on Olli, sanovat tyhmäksi Olliksi +senvuoksi, että hän puhuu vaan kuusi tahi seitsemän sanaa viikossa, +mutta hän osaa matkia kukkoa. No niin, tässä on Liisa; lapsi, jonka +löysimme eräänä sunnuntai-aamuna pajasta. Meillä on kolme poikaa, sanoi +vaimoni, me tarvitsemme kyllä tytön. Olkoon menneeksi, sanoin minä, ja +kas, hänestä tuli voinsilmä puuroon. Niin, katsokaa nyt vaan, sellaista +väkeä me olemme. _(Ovelle koputetaan)._ Luulen, että väki rupeaa +pyrkimään kuutamosta huoneeseen. Kapene ja kömmi sisään, sanoi lukko +avaimelle. + +_(Pytt astuu huoneeseen, naurettavaan upseerinpukuun puettuna, ja +tervehtii sotilaan tavoin)._ + +LIISA. Ah, sehän on Pytt! Mistä sinä tulet? Me olemme vanhoja tuttuja, +isä. Pytt vetää minua talvella kelkassa haltijattarien kouluun +Sinivuorille. Hän aikoo ruveta sotilaaksi, sillä hän on niin pitkä ja +reipas. + +PEKKA. Caesar Aleksanteri Napoleon Pytt! + +MATTI. Minä lähden pakoon. Julma herra sotamies, älä tapa minua! + +HANNU-MESTARI. Hiljaa, Matti! No, mitä suurella Pytt-herralla nyt on +ilmoitettavaa? + +PYTT _(tehden kunniaa)._ Armollinen herrani ja kuninkaani käskee +ilmoittaa sinulle, mestariseppä, että hän tarvitsee maanantai-aamuna sen +lukon, jonka hän on sinulta tilannut. + +MATTI. Suuri Pytt, tuon lukon taon minä ja se on pian valmis. + +HANNU-MESTARI. Minne tarvitsee kuningas niin suuren, tiirikalla +avaamattoman lukon? + +PYTT. Uuteen lasikaappiinsa, jonka isäni, kapteeni Puks, hänen +käskystään rakentaa. + +HANNU-MESTARI. Ne ovat varmaankin kallisarvoisia aarteita, joita +kuningas siellä aikoo tallentaa. Kenties kruunuansa? + +PYTT. En uskalla kertoa. Se on valtiosalaisuus. + +LIISA. Minä tiedän, isä, olen kuullut sen haltijattarilta. Kuningas +rakennuttaa lasikaapin säilyttääkseen siellä tytärtään prinsessa +Kielevää, jota kansa sanoo Hyrräksi. + +HANNU-MESTARI. Mitä ihmettä! Ainoata lastansa, joka tulee perimään +kruunun ja valtakunnan! + +PYTT. _(Olkapäitään kohottaen)._ Hänen täytyy! + +HANNU-MESTARI. Miksi hänen täytyy? _(Pytt vaikenee kohottaen jälleen +olkapäitään)._ Miksi hänen täytyy, Liisa? + +LIISA. Siksi...[1] _(puoleksi itkien)._ Ei, minä en tahdo puhua pahaa +Hyrrästä. + +[1] Kolme pistettä merkitsee vähäistä vaitiolon aikaa. + +HANNU-MESTARI. Älä istu ja värise, tyttö-letukka! Totuus esiin! Miksi +hänen täytyy? + +LIISA _(itkien)._ Hän lörpöttelee. + +HANNU-MESTARI. Mitä niin? Täytyykö prinsessan istua lasikaapissa sen +vuoksi, että hän lörpöttelee. + +LIISA _(vastenmielisesti)._ Kas, asia on niin, että kuninkaalla oli +ennen kaksi kilttiä prinsessaa, mutta hänen mielestään olivat ne aivan +liian hiljaisia, sillä hän tahtoo, että hovissa on iloista elämää. +Silloin ottivat haltijattaret pois ne kaksi kilttiä prinsessaa ja +lähettivät kuninkaalle Hyrrän niiden sijaan. Ja vuosi vuodelta lisääntyi +Hyrrän lörpöttelemishalu kaksinkertaiseksi. Mutta nyt, kun hän jo on +viisitoistavuotias... + +HANNU-MESTARI. No, nyt kun hän jo on viisitoistavuotias? + +LIISA _(itku kurkussa)._ Ei kukaan enää jaksa häntä kuulla. Jokainen +työntää puuvillaa korviinsa ja kaikki käyvät paksut liinat pään ympäri +käärittyinä, aivan kuin hammastaudissa. Ja sitte eivät he myöskään voi +kuulla mitä toiset sanovat. + +HANNU-MESTARI. Ja sitte? + +LIISA _(entiseen tapaansa)._ Nyt täytyy kuninkaan sulkea hänet +lasikaappiin, jollei kukaan tahdo olla niin armelias ja mennä hänen +kanssansa naimisiin. + +PEKKA. Saako se, joka menee Hyrrän kanssa naimisiin, myöskin +valtakunnan? + +MATTI _(takoen)._ Niin, saako hän myös valtakunnan?... Ai, ai, sormeni! +Löin sormeeni! Hiisi vieköön Hyrrän ja valtakunnan myös! + +LIISA. Häpeä, Matti! Etkö tiedä, että kun Hiittä huutaa, tapahtuu heti +jotain pahaa? + +_(Ilkisiipi tulee pajaan ratsastaen luudalla, piiska, kädessä ja säkki +selässä)._ + +[Kuva: Hyrrä.] + +ILKISIIPI. Kiitoksia paljo! Ken oli niin hyvä ja pyysi minut sisälle? +Uh, olen ratsastanut itseni väsyksiin; olen matkalla Hiitolaan. Onko +täällä joku, joka riitelee? Minä tarvitsen haukkumasanoja, paljo +haukkumasanoja tänä iltana, sillä minä aion jauhaa ne kahviksi -- en +sano kenelle. + +HANNU-MESTARI. Mikä marakatti te olette? + +ILKISIIPI _(haukkaa ilmaa)._ Kiitän nöyrimmästi! Se oli hyvä sana. +Jokainen sellainen sana on kahvinpapu minulle. Eikö täällä ole enempää? + +MATTI. Voitteko parantaa minun sormeni, senkin pohjaanpalanut, nokinen +noita-akka? + +ILKISIIPI _(haukkaa ilmaa)._ Kiitos, kiitos, sekin oli hyvä sana. Mutta +nyt ei minulla ole aikaa, minun täytyy aamulla anivarhain rientää +kuninkaan hoviin, minulla on asiaa Hyrrälle, ja siellä saan minä paljo +mainioita kahvinpapuja. _(Vainuten ilmaa)._ Ptsih! _(Aivastaa)._ +Varjelkoon, luulenpa, että täällä haisee pakanan veri! Varpusen +poikanen! _(Tarttuen Pyttiin)._ Hänen täytyy mun pussiini aamiaiseksi +huomenna. + +_(Pytt pakenee ja kätkeytyy palkeen taakse)._ + +PEKKA. Uljas Pytt, lävistä akka miekallasi! + +ILKISIIPI _(ahdistaen Pyttiä)._ So, so, so, varpusen poikanen, älä ole +olevinasi! Säkkiin sinun täytyy, vartaaseen sinun täytyy, minä höyhennän +sinut, minä paistan sinut, sipulissa ja pippurissa minä sinut paistan, +paistan, kunnes tulet mureaksi! _(Olli vastustaa häntä)._ Mitä nyt, +nuohojapoika? Tahdotkos nähdä pitkiä kynsiäni? Minun täytyy saada +käsiini tuo kääpiö! + +OLLI _(kukkoa matkien)._ Kukko kiekuu! + +ILKISIIPI _(pelästyneenä)._ Hui, mikä se oli! Kukko laulaa, minä tulen +liian myöhään Hiitolaan. Ja ainoastaan kaksi kahvinpapua olen minä +saanut tässä kurjassa pajassa. Simpele, timpele, murra palurra, hei, +ilmaan, hei, mun hevosein! _(Lyö luutaansa ja ratsastaa ulos)._ + +HANNU-MESTARI. No, olipa toki hyvä että pääsimme tuosta noidasta. Tunsin +merkillistä halua paistaa hänet ahjossani. _(Pytt kömpii esiin)._ Hänhän +tahtoi syödä sinut, siivo poikaseni. + +PYTT _(uljaasti)._ Miekkani oli liian lyhyt. Jos hän olisi tullut vaan +hiukan lähemmäksi, olisin naulannut hänet seinään kiinni. + +HANNU-MESTARI. No niin, pojat, äiti odottaa ja puuro jähtyy. +_(Torventoitotus kuuluu ulkoa)._ Mitäs se mahtaa olla? Kuninkaan airut +niin myöhään lauantai-iltana! Nyt on varmaankin aika kiire. _(Kuuntelee +ikkunan luona)._ Oikein! Airut lukee kuninkaallisen julistuksen... +_(kuuntelee ja kertoo)._ Koska hänen korkeutensa prinsessa Kielevä +kärsii huolestuttavassa määrässä liian suuren kaunopuheliaisuuden tautia +... ja koko valtakunnan onni ja menestys täten on vaarassa ... niin ... +mitä hän sanoo?... niin julistaa kuningas kaikkein armollisimmin +kilpailun, johon kaikki valtakunnan naimattomat miehet, mistä säädystä +ovatkin, saavat osaa ottaa ... ja tulee kilpailijoiden ensi +maanantai-aamuna saapua kuninkaan kartanoon... Ja se, jonka onnistuu +saada hänen korkeutensa vaikenemaan viisi minuuttia, -- kuulkaas vaan: +viisi minuuttia! -- se saa hänet puolisokseen ja saapi periä valtakunnan +kuninkaan kuoleman jälkeen. _(Pekka ja Matti hypähtävät ylös)._ Mutta +se, joka koettaa, mutta ei onnistu, ... hän saa istua jalkapuussa, +kunnes on oppinut ulkoa kaikki, mitä hänen kuninkaallinen korkeutensa +kahdentoista päivän kuluessa on armollisesti suvainnut hänelle lausua. +Annettu meidän kuninkaallisessa linnassamme aika ja paikka j. n. e. +j. n. e. + +PEKKA ja MATTI _(yht'aikaa)._ Minä tahdon myöskin mennä, isä! + +HANNU-MESTARI. Kuulkaa nyt pojat! Ettekö häpeä! Pekka, miten sinä aijot +tulla toimeen kaunopuheliaan Hyrrän kanssa? + +PEKKA. Minä suututan häntä, niin että hän halkeaa. + +HANNU-MESTARI. Ja sinä, Matti? Aiotko takoa hänet nauloiksi? + +MATTI. Ei, mutta minä taon hänelle lukon suulle. + +HANNU-MESTARI. No, kyllä siis valtakunta saa kauniita kuninkaita aikaa +myöten. On toki hyvä, että minulla on Olli jälellä. + +OLLI _(jäykästi)._ Minä ... tahdon ... mennä ... myös! + +HANNU-MESTARI. Olli myös! Nuo olivat ensimäiset sanat, jotka kuulin +pojan suusta sitte keskiviikon! No, miten sinä aijot saada prinsessan +vaikenemaan? _(Olli panee sormen suullensa)._ Vai niin, vai niin, onnea +vaan, sinä tahdot opettaa hänelle oman taitosi. Se on minusta viisaasti, +jollei se vaan satu olemaan tavattoman tyhmästi. Minä jään aivan ilman +pajarenkiä. Kuka täällä nyt lietsoo? Kenties Liisakin tahtoo mennä +mukaan? + +LIISA. Ei, isä. Minun täytyy huomenna auringon noustessa mennä +haltijattarien jumalanpalvelukseen sinisille vuorille. + +HANNU-MESTARI _(katsojille)._ Tuossa kuulette itse, hyvät ihmiset! +Kaikki lapseni karkaavat luotani. Mitä minun pitää tehdä? Pitääkö minun +pönkittää ovi kiinni ja sanoa heille: lasten tahto on isän +housuntaskussa! Tahi annanko heidän mennä nenänsä mukaan? No, menkööt +vaan, tulevat ne varmaankin vielä takaisin kotiin, kun mielensä rupeaa +tekemään äidin puuropadan ääreen. Ohhoh! mitä kaikkea saa kuulla ja +nähdä yhtenä lauantai-iltana! Mutta nyt on jo aika saada leipäpala +suuhunsa ja päästä levolle. _(Katsojille)._ Hyvää yötä, rakkaat ystävät, +nukkukaa hyvin, niin saatte nähdä Hyrrän huomenna ja kuninkaan +ylihuomenna. + +_(Esirippu laskeutuu)._ + + +Toinen seikkailu. + +_Varhain aamulla kuninkaan puistossa. Puita ja ruusupensaita. Niiden +takana perällä siniset vuoret. Kuuluu pienten kellojen helinä. Pytt, +sotilaspuvussa, kastelee ruusupensaita._ + +PYTT. Aurinko nousee. _(Haukoittelee)._ Ja näin aikaisin hennoo +kuvernööri Hämähäkinjalka lähettää sotilas-poloisen niin mitättömään +työhön, kuin ruusujen kastelemiseen! Kaikki täytyy, mukamas, olla niin +hienoa huomeneksi, kun prinsessa myydään huutokaupalla. _(Kuuntelee)._ +Mikä siellä soittaa? Vai niin, nythän on sunnuntai ja sinikellot +soittavat haltijattarien jumalanpalvelukseen tuolla vuoristossa... Ai, +nyt pistin käteni ruusunpiikkiin!... Mutta eilen olinkin urhokas, kun +tuo kauhistuttava noita tahtoi paistaa minut sipulissa ja syödä +elävältä. Uks, sanoi Puks! Syödä, niin! Olisipas hän vaan tullut puoli +tuumaa lähemmäksi minua, niin olisi hän ollut kuoleman oma. _(Vetää +miekkansa ja lyö sillä ilmaa)._ Jos hän tulisi vielä kerran, niin +lävistäisin minä hänet näin ... ja näin... _(hän pistää puuhun)._ + +_(Ilkisiipi tulee takaperin vasemmalta, askel askeleelta, puolustaen +itseään hengästyneenä luudalla, jota hän pitää ojennettuna edessään. +Pytt piiloutuu vavisten pensaan taakse)._ + +ILKISIIPI _(huutaen saadakseen äänensä kuulumaan Hyrrän ääntä kovemmin. +Hyrrä, seuraa häntä puhuen samalla aikaa)._ Suloinen, armas prinsessa, +olenhan sanonut sinulle, että sinä olet minun rakkahin pikku lapseni, ja +nyt sinä olet viisitoista vuotta, ja pian tulee sinun mennä naimisiin, +ja siis täytyy minun toki saada suudella sinua, ennenkuin joku toinen +vie sinut mukanaan. + +HYRRÄ _(lörpöttäen lakkaamatta ja helistäen variksenpäristintä, silloin +kuin hänen täytyy vetää henkeä)._ Ja sitte sinä tulet luokseni keskellä +yötä, kun minä nukun suloisimmassa unessani ja sanot, että sinä olet +minun äitini, aivan kuin olisi soveliasta tulla kuninkaallisen henkilön +luo keskellä yötä, kun hän nukkuu suloisimmassa unessaan, ja aivan kuin +sellaisen repaleisen eukon, kuin sinun, olisi sopivaa sanoa, että olet +minun äitini, ja sitte et sinä olekaan minun äitini, sammakkojen äiti +sinä olet, mutta et minun äitini, sillä minä olen kuninkaan tytär, ja +sinä et ole kelvollinen lattiatani lakaisemaan, ja sitte sinä tulet +minun luokseni keskellä yötä, kun minä nukun suloisimmassa unessani, +sillä minun täytyy levähtää, ja minun täytyy levähtää, sillä minulla on +koko päivän suuri työ opettaessani tyhmille hovineitsyille heidän +tehtäviään, ja jollen minä saa levätä, miten voisi kukaan muu saada +levätä, ja miksi saisivat muut levätä, enkä minä saisi levätä? Mutta +sinä suriset kuin kärpänen, niin etten minä saa sanoa sanaakaan, sillä +sinä suriset ja suriset ja suriset... + +_(Hengästyy ja helistää päristäjää. Molemmat poistuvat näyttämöltä ja +jatkavat puhettaan näyttämön, takana)._ + +PYTT _(kömpien varovasti esiin)._ Suriset ja suriset! Siinä sai noita +yhden, joka tarttuu hänelle kurkkuun. Sinkadus, sanoo isä, olen aivan +kuuro _(kuuntelee)_, en kuule enää sinikellojen soivan... Tuolla ne +juoksevat, noita takaperin, Hyrrä jälestä... Nyt ne tulevat lammikolle, +noita ei katso taaksensa ... plums, siellä hän nyt on! Ei hätää, +sellainen heittiö kelluu kyllä veden päällä... Mutta kas, tuolla tulee +Liisa! On hauskaa, saada taas olla oikeitten ihmisten seurassa. Mistä +tulet näin aikaisin, Liisa? + +LIISA _(astuu esille)._ Tulen haltijattarien kirkosta tuolta vuorilta. +Siellä oli niin kaunista... Kun aurinko nousi, rupesivat sinikellot +soimaan. + +PYTT. Niin, kuulin ne kyllä tänne asti. + +LIISA. Silloin lauloivat siellä kaikki linnut, kukkaset ja perhoset +aamuvirttä. Sininen taivas oli kirkkona, vuori oli alttarina, satakieli +messusi, hyttynen soitti urkuja, laulurastas oli lukkarina ja alkoi +virren, vanha tammi, joka kasvaa vuorella, oli pappina ja saarnasi niin +ihmeen kauniisti, kun itätuuli humisi sen latvassa. Kaikki haltijattaret +ja puut ja kukkaset kumartuivat tuulessa rukoukseen, pieni karitsa +nukkui suden vieressä, ja suuren maakotkan siiven alla lepäsi pieni +kyyhkynen. + +PYTT. Oi, niin kaunista! Jospa minä kerran saisin olla mukana! + +LIISA. Tule kanssani huomis-aamuna, kun haltijattaret punnitsevat +ihmisten sanoja! + +PYTT. Mitä se on: punnitsevat sanoja?... + +LIISA. Ne punnitsevat puntareillaan kaikki sanat, jotka sinä ja minä ja +kaikki ihmiset sanovat. + +PYTT. Mitä, kuinka ne kestävät sellaisen työn? Mutta kas, tuolla tulee +isä! + +_(Kapteeni Puks astuu esiin, vetäen perässään hirttä, kirvestä ja +nuijaa. Hän on pieni, lihava, sotilaspukuun puettu ukko. Hänellä on +vyötäisille asti ulottuva parta)._ + +KAPTEENI PUKS. Uks, sanoi Puks. Auttakaa minua, lapset! Minä aivan +näännytän itseni tuolla kauhealla puulla. + +LIISA. Eikö kapteeni tiedä, että nyt on sunnuntaiaamu? Ei pidä koskaan +tehdä työtä sunnuntai-aamuna, sillä silloin tapahtuu jokin onnettomuus. + +KAPTEENI PUKS. Onko minulla aikaa olla jouten sunnuntai-aamuna? +Kuninkaan uusi lasikaappi on valmis, mutta siinä täytyy myöskin olla +sellainen puu, jota ei kukaan muu, paitsi minä osaa valmistaa. Se täytyy +halkaista ja siihen pitää tehdä reijät, sillä siinä täytyy niiden istua, +jotka huomenna koettavat saada prinsessaa vaikenemaan, eivätkä onnistu +saamaan. + +LIISA. Voi niitä raukkoja, jotka saavat siinä istua! + +KAPTEENI PUKS. Pitäkää nyt kiinni hirrestä, että saan sen halaistuksi! +_(Hakkaa)._ Oo, vielä kerran! Se on aika sitkeä, junkkari! Minun täytyy +lyödä siihen kiila. _(Hän lyö kiilan)._ Eikö se rupea halkeamaan? +_(Kumartuu alas katsomaan)._ Niin, kyllä se halkesi vähän, mutta ei +tarpeeksi... luullakseni _(kumartuu yhä enempi)._ Onkohan kiila liian +paksu? _(Paneutuu vatsalleen nähdäkseen paremmin. Kiila putoaa ja +kapteenin parta tarttuu halkeamaan)._ Mitä ihmettä? Luulenpa, että +partani... _(Koettaa nousta, mutta turhaan)._ Sinkadus! Olenhan kiinni; +auttakaa minua; lapset! _(Pytt ja Liisa vetävät häntä jaloista)._ Ai, +ai, ai, tehän vedätte minut palasiksi! Pääni lähtee irti ruumiista! + +LIISA. Kiilaa isäsi irti, Pytt! + +PYTT _(kohottaa nuijan)._ Isä, kiilaanko minä? + +KAPTEENI PUKS. Oletko sinä aivan mieltä vailla, poika? Tahdotko lyödä +nuijalla omaa isääsi? + +PYTT _(huutaa)._ Isä on hirressä! Onko täällä joku, joka voisi kiilata +isän irti? + +PEKKA _(astuu sisään soittaen harmonikkaa)._ Kuka täällä huutaa? Vai +niin, onko se ukko Puks pitkine partoineen? Hänhän surisee niinkuin +ampiainen hämähäkinverkossa. Pysy siinä vaan ja riemuitse, ukkoseni, +minä soitan sinulle hanhenmarssia. _(Soittaa)._ + +LIISA. Elä ole nyt tyhmä, Pekka! Kiilaa heti ukko irti! + +PEKKA. Ei minulla ole aikaa. Minun täytyy mennä kuninkaankartanoon +soittamaan Hyrrälle, että hän pitäisi minusta huomenna. _(Menee)._ + +LIISA. Tuolla tulee Matti. Hän kyllä auttaa meitä. _(Matti tulee)._ Ole +niin hyvä, Matti, ja kiilaa irti kapteeni Puks! + +MATTI _(nauraen)._ Hah, hah, hah, haa! Onko hän nyt tuossa kiinni, se +vanha variksenpelätin! Suuri Pytt, sinä, joka olet sotamies, vedä esiin +miekkasi ja lyö sillä pää poikki isältäsi, niin pääsee hän varmaan +vapaaksi. + +LIISA. Matti, Matti, voitko olla niin armotoin? + +MATTI. Ei minulla ole aikaa. Minun täytyy ottaa mitta huomiseksi Hyrrän +suusta. _(Menee)._ + +KAPTEENI PUKS _(itkien)._ Oi, mitä valtionkavaltajia, tähän ne jättävät +minut kuolemaan, kuin jäniksen satimeen! Toivon, että Pekka ja Matti +kerran saisivat istua samassa hirressä! Mutta mitä sanoo kuningas, kun +hän ja koko valtakunta saavat käydä surussa kapteeninsa jälkeen? + +_(Olli tulee paikalle)._ + +LIISA. Älkää itkekö, kapteeni! Täällä tulee Olli, hän on hyvä, hän kyllä +auttaa meitä. Rakas Olli; tässä on kapteeni Puks-parka kiinni hirressä. +Kiilaa hänet irti. + +OLLI _(tarkastaa partaa ja hirttä)._ Saksit. + +LIISA. Minulla on keritsimet taskussani. _(Ojentaa hänelle keritsimet. +Olli kumartuu alas ja leikkaa poikki kapteenin pitkän parran)._ + +OLLI. Irti. + +KAPTEENI PUKS. Mitä sinä teet, miehen tappaja? Minun verratoin, +kunnianarvoinen, peloittava partani! Mutta olenko todellakin vapaa? +_(Hyppää ylös)._ Vapaa! Vapaa! Minä elän, minä lennän, kuninkaan ei +tarvitse käydä surussa uskollisen kapteeninsa tähden! Ja kuitenkin... +_(Itkien)._ Minun kunniani, minun ylpeyteni, minun erinomainen, +ihmeteltävä, majesteetillinen partani. + +PYTT _(pyörii ympäri isänsä kanssa)._ Älä nyt itke, älä nyt toru, isä! +Kuninkaan pukilla on erinomaisen komea parta. Tänä iltana ajan minä +parran häneltä ja liimaan sen sinun leukaasi. Miksi ei kapteeni Puks +voisi käyttää tekopartaa, koska kuvernööri Hämähäkinjalka käyttää +tekotukkaa? + +LIISA. Kiitos, Olli. Oletko sinäkin täällä prinsessaa katsomassa, +ennenkuin koetat onneasi huomenna? + +_(Olli nyökäyttää päätään)._ + +KAPTEENI PUKS. Hyväntekijäni, henkeni pelastaja. jos olet yksi +kilpailijoista, niin kuiskaan sinulle palkinnoksi jotain korvaasi. Mutta +oletko sinä myöskin viisas? + +_(Olli puistaa arvelevaisesti päätään)._ + +LIISA. Niin, kapteeni, Olli tietää kyllä, että kaikki nimittävät häntä +tyhmäksi Olliksi, senvuoksi, että hän on niin hiljainen, mutta ei hän +ole niin tyhmä, kuin miltä hän näyttää! + +KAPTEENI PUKS. No, siis pitää sinun huomenna panna mieleesi yksi asia. +_(Kuiskaten)._ Hyrrä puhelee, sillä hän ei tahdo, että kukaan muu +puhuisi. Älä sano huomenna yhtään sanaa! + +_(Olli nyökäyttää päätään)._ + +PYTT. Ei mutta katsos, isä, katsos, Liisa, kuka tuolla tulee? + +LIISA. Siellähän tulevat Pekka ja Matti. + +KAPTEENI PUKS. Ja heidän jälestään Hyrrä. Heidän rangaistuksensa alkaa. + +_(Pekka ja Matti juoksevat paeten näyttämön ylitse ja heidän jälestään +Hyrrä, helistäen variksenpäristäjällä)._ + +LIISA _(itkien)._ Ruusuposki, rakas Ruusuposki, sinähän olet luvannut +kuulla minua, kun huudan sinua! Tule! + +HALTIJATAR RUUSUPOSKI. _(nousee perältä)._ Mitä tahdot minulta? + +LIISA. Minä häpeän Hyrrän vuoksi. Tuolla näet, miten pahoin hän +käyttäytyy! Kaikki tytöt häpeävät hänen tähtensä. Muuta hänet pojaksi! + +RUUSUPOSKI. Jos kaikki pienet tytöt muistaisivat Hyrrän, niin +lörpöttelisivät he vähempi sekä koulussa että kotona. Hyrrä ei ole +mikään oikea tyttö. Pojaksi en voi häntä muuttaa, mutta tahdon koettaa +opettaa häntä vaikenemaan. _(Katoaa jälleen)._ + +KAPTEENI PUKS. Opettaa Hyrrä vaikenemaan, sen tahdon minä nähdä. Jos +sellainen ihme tapahtuisi, niin lupaan ajella pois koko partani. +_(Kuiskaten Ollille)._ Pidä suusi kiinni huomenna! + +_(Olli nyökäyttää päätään)._ + +KAPTEENI PUKS _(katsojille)._ Hyvästi nyt, hyvät ystävät, meillä ei ole +nyt aikaa teidän kanssanne! Jalkapuun täytyy olla valmiina aamulla +varhain, ja jos joku tahtoo nähdä, ken siinä saa istua, niin on hän +tervetullut katsomaan! Silloin saamme myöskin nähdä sen ihmeen, saako +joku Hyrrän vaikenemaan viideksi minutiksi. En minä sen usko onnistuvan, +mutta mitä te luulette? + +_(Esirippu laskeutuu)._ + + +Kolmas seikkailu. + +_Maanantai-aamu. Sama puisto. Istumasijoja on valmistettu kuninkaalle ja +ylhäisille katselijoille. Jalkapuu on näkyvissä ja siinä istuu jo kaksi +epäonnistunutta kilpailijaa._ + +KAPTEENI PUKS _(marssii sisälle vartion kanssa. Hänellä on nyt +pukinparta)._ Yks' kaks', yks' kaks', yks' kaks', seis'. Tähän asettuu +kaksi miestä kaikessa alamaisuudessaan valvomaan hänen kuninkaallista +korkeuttaan, jos hän koettaisi paeta. Ja tähän jälleen asettuu kaksi +miestä ottaakseen kiinni kilpailijoita, jos heidän päähänsä pistäisi +lähteä käpälämäkeen. Minä komennan reserviä. Kivääri olalle, mars! +_(Vahdit asettuvat määrätyille paikoilleen)._ + +_(Kuvernööri Hämähäkinjalka, hovipukuun puettu laiha herra, astuu +sisään. Hänellä on paksu, liina pään ympäri käärittynä. Hän katselee +varovasti ympärilleen)._ + +HÄMÄHÄKINJALKA. Onko hän täällä? Uskallanko tulla? + +KAPTEENI PUKS _(huutaen hänen korvaansa)._ Hän on vielä linnaan +suljettuna. + +HÄMÄHÄKINJALKA _(ottaa huivin pois korviltaan ja vetää puuvillaa pois +korvistaan.)_ Hengitän. Onko hän saanut opastusta? Tietääkö hän, että +jollei hän taivu hyvällä, hänet ilman armoa suljetaan lasikaappiin? + +KAPTEENI PUKS. Hän ei tiedä muuta, kuin että hänen tulee ottaa vastaan +kosioita; ja hän on luvannut olla siivo. + +HÄMÄHÄKINJALKA. Minä ihailen sinua, Puks. Sinä olet ainoa, joka jaksat +kuulla tuota kauheata lörpöttelijätä ilman mitään varokeinoja. + +KAPTEENI PUKS. Minä olen henkivakuutettu, teidän armonne. + +HÄMÄHÄKINJALKA. Mitä mä näen? Tuollahan istuu jo kaksi miestä +jalkapuussa. + +KAPTEENI PUKS. Niillä oli niin kiire, että ne ilmoittausivat jo +ennenkuin prinsessa oli noussut. Hän oli utelias näkemään niitä, ja hän +puhui ne niin perinpohjin kumoon, että ne vapaaehtoisesti kömpivät +jalkapuuhun pelastaakseen henkensä. Eikö teidän armonne kuule, miten ne +laulavat? + +_(Nuotti: »Minä köyhä maanmies.» Jalkapuussa olevat miehet laulavat +vuoroon joka toisen rivin.)_ + + Me istumme tukkiin, + Saamme reikiä takkiin. + Eipä hyppiä harakkaa + Kuluks' aikansa täss' saa. + +HÄMÄHÄKINJALKA. Hyvä, hyvä. Rakas Puks, minä ehdoitan sinut sopivassa +tilaisuudessa majuriksi. Mutta mikä merkillinen parta sinulle on +ilmestynyt? + +KAPTEENI PUKS. Se on kuninkaallinen pukinparta ja kuuluu olevan nykyään +muodissa. Mutta kas, tuolla tulee hänen majesteettinsa, raatimies Teiren +seuraamana. + +HÄMÄHÄKINJALKA. Kuule nyt, Puks. Anna kaikella muotoa meille merkki, kun +prinsessa lähestyy, että tiedämme valmistautua ajoissa! + +_(Kuningas astuu sisään. Häntä seuraavat raatimies Teiri, kuvernöörin +rouva Eau de Cologne sekä seurue ja osa hoviväkeä. Kaikilla muilla, +paitsi kuninkaalla, on pään ympärillä liinoja ja paksuja tanuja. He +asettuvat paikoilleen. Muuta väkeä kokoontuu myöskin paikalle. Niiden +joukossa Liisa.)_ + +KUNINGAS _(huoaten.)_ Oi, että asioiden täytyi mennä näin pitkälle! +Isällinen sydämeni vuotaa verta, mutta mitäpä en tekisi valtakunnan +menestyksen vuoksi? Kuvernöörin rouva, kuvernöörin rouva, miten te +olette kasvattanut tyttäreni? + +KUVERNÖÖRIN ROUVA _(ottaa tanun pois päästään)._ Keskusteluun, teidän +majesteettinne, keskusteluun. Teidän majesteettinne tietää, että +keskustelu on seuraelämän kukka, ja hänen kuninkaallisella korkeudellaan +on mitä parhaimmat keskustelun lahjat. + +KUNINGAS _(huokaa.)_ Niin, liiankin »parhaat.» Minä olen ajatellut, että +kun keskustellaan, niin on siinä kaksi, jotka puhuvat vuorotellen -- +eikä ainoastaan yksi. + +KUVERNÖÖRIN ROUVA. Luonnollisesti teidän majesteettinne on aina +oikeassa. Mutta toinen voipi sanoa: vai niin, ja antaa toisen puhua. +Tahi voivat ne puhua molemmat yht'aikaa. + +HÄMÄHÄKINJALKA. Koska teidän majesteettinne suvaitsee käskeä kilpailun +alkaa? + +KUNINGAS _(huoaten.) _ Antakaa sen alkaa heti. + +AIRUT _(kolmen torven toitotuksen jälkeen.)_ Armollisen käskyn mukaan on +jokaisen nuoren, naimattoman miehen, joka tahtoo julistetuilla ehdoilla +kilpailla hänen kuninkaallisen korkeutensa prinsessa Kielevän kädestä, +nyt astuttava esiin, yhden kerrallaan, ja aloitettava koetuksensa. + +_(Pekka astuu esiin kumartaen)._ + +HÄMÄHÄKINJALKA _(pistäen puuvillaa korviinsa)._ Tahtooko kapteeni Puks +olla niin hyvä ja tuoda tänne hänen kuninkaallisen korkeutensa. +_(Väliaika, jolloin kaikki hovilaiset, paitsi kuningas, panevat päänsä +kääreisiin)._ + +KAPTEENI PUKS _(huutaen)._ Hänen kuninkaallinen korkeutensa tulee! + +_(Yleinen levottomuus ja uteliaisuus)._ + +KUNINGAS _(Teirelle, joka tahtoo myöskin tukkia korvansa)._ Raatimies on +palkintotuomari, hän ei saa tukkia korviaan! + +TEIRI _(huoaten). _ Tämä vie minut manalle! + +PRINSESSA _(katsoen hämmästyneenä ympärilleen)._ Mitä tämä merkitsee? +Jos tämä jotain merkitsee, niin merkitsee tämä varmaan, että täällä on +jonkinlainen ilveily, koska kerran hovi pitää ilveilystä, jossa minun +itseni täytyy ilveillä, ja jos tämä on ilveily, jossa minun täytyy +ilveillä, niin tahdon tietää mikä ilveily tämä on, jossa minä olen +mukana, ja jos tämä on ilveily, jossa minua pidetään pilkkana, niin teen +minä totisesti ilveilyn tällaisesta ilveilystä ... ja mitä tuo narri +tuossa ilveilee. _(Hengittää)._ + +_(Pekka on ottanut taskustaan esiin hyrrän ja antaa sen surista +ruohokossa)._ + +PEKKA. Kaikkein armollisin prinsessa, olkaa niin armollinen ja ottakaa +vastaan vähäinen sopiva lelu; _(Huutaen, kun prinsessa rupeaa +puhumaan)._ Minulla on kaksitoista hyrrää taskussa ja viisisataa varalla +kotona. Ja kun hyrrät saavat armosta pyöriä armollisen prinsessan +edessä, niin pidän minä huolen soitosta. _(Soittaa harmonikkaa)._ + +PRINSESSA. Mitä tuo sittiäinen huutaa, etten minä saa puhua sanaakaan, +ja mitä sammakon poikasia se panee maahan hyppimään, aivan kuin pannaan +kuparirahoja pyörimään pienille lapsille, ja aivan kuin minä välittäisin +hänen eläväisistään. _(Potkaisee, pois yhden hyrrän jalallaan. Pekka +panee uuden hyrrän liikkeelle)._ Ja tuolla virnastelee joukko syrjäisiä +ja kenties ne virnastelevat minulle, mutta minä sanon niille, ettei +kunnon ihmisten seassa virnastella ja vielä vähempi siellä, missä +kuningas on läsnä, ja jos ne virnastelevat minulle _(potkaisee jälleen +yhtä hyrrää. Pekka panee uuden, jälleen pyörimään)_, niin sanon heille, +että he ovat aaseja ja rakkikoiria, jotka uskaltavat, virnistellä +kuninkaalliselle henkilölle, ja mitä väkeä Puks komentaa +pukinpartoineen, joka ei ymmärrä _(potkaisee, kolmatta hyrrää. Pekka +panee uuden liikkeelle)_, opettaa roskaväelle kuinka kuninkaallista +henkilöä kunnioitetaan, ja hän tuossa kurjine hyrrineen, mitähän sekin +on olevinaan, onkohan muka aikomus solvata sillä minua, mutta saakoon +hän silloin hyrränsä vastoin tyhmää naamaansa _(poimii hyrrät ja heittää +ne Pekan päälle)_, niin että hän tulee kasvoistaan ruohonpäiseksi kuin +tuore pinaatti, ja kenties hän tahtoo nyt mennä syrjään ja pitää tyhmää +suutansa kiinni, että minäkin saan sanoa yhden sanan, sillä minähän en +ole saanut sanoa yhtään sanaa noilta hänen surkeilta hyrriltään, mutta +minäpäs tulen niin hyrräämään hänelle, että hänen korviensa ympärillä +hyrisee seitsemänsataa hyrrää. _(Seuraa Pekkaa hyrrät kädessä. Pekka +pakenee ja molemmat katoavat sivulle)._ + +RAATIMIES TEIRI _(läähättäen). _ Jalkapuuhun tuo mies, jalkapuuhun! Hän +on kumoonpuhuttu! + +USEAT ÄÄNET. Jalkapuuhun! Jalkapuuhun! + +_(Vahtisotilas tuo Pekan, joka pannaan jalkapuuhun)._ + +AIRUT _(toitottaa torvella)._ Onko täällä vielä joku nuori mies, joka +tahtoo kilpailla hänen kuninkaallisen korkeutensa kädestä? + +_(Matti astuu kumartaen esiin)._ + +HÄMÄHÄKINJALKA _(kapteenille)._ Tuokaa sisälle prinsessa! + +_(Puks tuo prinsessan sisään, joka istahtaa hetkiseksi hengähtääkseen)._ + +MATTI _(viekkaasti)._ Teidän korkeutenne ei pidä peljätä minua, minä +olen aivan kuuro, teidän korkeutenne saa kertoa, niin paljo kuin teidän +korkeuttanne haluttaa. Minä olen kultaseppä, joka teen mitä kaunehimpia +koristeita ja korvarenkaita, ja _(lähestyy)_ nyt minä pyydän teidän +korkeutenne armollisesti antamaan minun ottaa mittaa kaulakoristeeseen, +jommoista ei toista löydy koko maailmassa... + +_(Samalla kun hän on ottavinaan mittaa, kiinnittää hän nopeasti +prinsessan huulille suunsalvan ja sitoo sen nauhalla niskaan. Prinsessa +hyppää ylös, koettaa turhaan päästä vapaaksi salvasta ja mutisee +epäselviä sanoja)._ + +USEAT ÄÄNET. Hän voittaa! Hän voittaa! + +MATTI _(pilkaten)._ Hiljaa, suuni, niin saat sokeria! Miksi ei koski +kohise? Miksi ei mylly jauha? Pää, pää, pää, missä on nyt räystäsvesi, +joka pelästytti meidät eilen niin hävittömästi paolle? Tule tänne, +Liisa, ja niiaa tulevalle kälyllesi! Katsos, miten kiltiksi hän nyt on +tullut! Kun minä tulen kuninkaaksi, paistan minä hänet voissa. + +LIISA _(tulee nopeasti esiin ja avaa solmun prinsessan niskassa)._ Ei +mitään petosta! Hyi häpeää, Matti, tuollaista viekkautta! + +_(Katsojat taputtavat käsiään)._ + +[Kuva: Hyrrä.] + +PRINSESSA _(vapaana, raivoaa ja lyö Mattia salvalla, liukuu +tukehtuneilla, puolinaisilla sanoilla)._ Sinä ... sinä ... sinä ... +käärmeenkieli, ketunpaula, myrkyllinen skorpiooni ... sinut minä poljen +jalkojeni alle niinkuin hämähäkin ... ja sinä tahdot tulla kuninkaaksi, +sinä, joka tulet riippumaan korkeimmassa tammessa tuolla vuorella... +Varikset tulevat kaivamaan silmät sinun päästäsi ... muurahaiset tulevat +puremaan sinun myrkyllistä kieltäsi ... kaikki harakat seitsemän +peninkulman laajuudella tulevat nauramaan sinulle ... sinä ... sinä ... +sinä. _(Hän seuraa Mattia, joka pakenee, ja molemmat katoavat näyttämön +taa. Kuningas ja hovi nousevat paikoiltaan.)_ + +RAATIMIES TEIRI _(läähättäen)._ Pannaan mies jalkapuuhun! + +MONI ÄÄNI. Jalkapuuhun! Jalkapuuhun! _(Vartijat tuovat sisälle Matin, +joka hämillään ja vastustamatta antaa panna itsensä jalkapuuhun.)_ + +AIRUT _(toitottaa torveen)._ Onko täällä vielä joku nuori mies, joka +rohkenee kilpailla hänen kuninkaallisen korkeutensa kädestä? + +MONI Ääni. Ei kukaan rohkene. + +_(Väliaika. Olli astuu esiin kumartaen jäykästi.) _ + +HÄMÄHÄKINJALKA _(Puksille)._ Tuokaa prinsessa sisään! + +KAPTEENI PUKS. Hän tulee vapaasti. + +PRINSESSA _(astuu hiljoilleen sisään, horjuvin askelin ja lausuu +katkonaisia sanoja)._ Petetty ... häväisty ... solvaistu ... myyty +huutokaupalla kuninkaan ja hovin läsnäollessa! Kaikki pakenevat minua +... kaikki nimittelevät minua ... kaikki minulle nauravat ... eikä +yksikään armelias ystävä puolusta minua... _(Hän heittäytyy nyyhkyttäen +ruohopenkereelle.)_ + +LIISA. Älkää itkekö, prinsessa! Onhan olemassa hyviäkin ihmisiä! + +PRINSESSA. Sinäkö se olit, joka irroitit salvan suultani? + +LIISA. Minä ja tässä on veljeni Olli. Hän on hyvä poika. Hän ei tahdo +solvaista prinsessaa, vaan hän tahtoo päinvastoin puolustaa. + +PRINSESSA _(Ollille)._ Tahdotko sinä puolustaa minua? Kuka sinä olet? +Mitä sinä tahdot? Mitä sinä voit? Mene kuoliaaksi paleltuneen +talvikärpäsen luo ja kuvittele hänelle, että olet auringon paiste. +_(Olli on ääneti.)_ Puhu, minä en keskeytä sinua! _(Olli on vaiti.)_ +Ymmärrän, hän on kuuromykkä. + +LIISA. Ei, kyllä hän puhuu, mutta hän puhuu harvoin ja ymmärtäväisesti. + +PRINSESSA. Ymmärtäväisesti! Mitä on ymmärtäväisesti? Kiekuuko kukko +ymmärtäväisesti? Visertääkö varpunen ymmärtäväisesti? Mene, sinä +ymmärryksinesi, ja salli toisten puhua omalla tavallaan! Tahi onko +parempi olla vaiti? + +LIISA. Luulen, että on parempi olla vaiti. + +PRINSESSA. No, sitte minä olen vaiti, vaikka vaan suututtaakseni niitä, +jotka minulle nauravat. Liisa, jos unohtaisin päätökseni ja rupeaisin +jälleen puhumaan, niin sano sinä heti: harakat nauravat. + +LIISA. Sen kyllä sanon. + +PRINSESSA _(sormi suulla)._ Vaiti! Hyrrä! + +RAATIMIES TEIRI _(kääntää tiimalasia)._ Hän vaikenee. + +KUNINGAS. Saamme nähdä mitenkä kauan. + +OLLI _(alussa jäykästi sitte sujuvammin)._ Kuule nyt ... yksi sana +täytyy sinun vielä sanoa ... sano *otan* vihillä oltaessa. Sinulla on +rohkeutta... Minä pidän sinusta... Sinä olet morsiameni... Kukaan ei saa +enää nauraa sinulle. _(Prinsessa nyökäyttää päätään äänettömänä)._ + +LIISA _(lyö hämmästyneenä kätensä yhteen)._ Prinsessa on vaiti ja Olli +puhuu! + +HÄMÄHÄKINJALKA. Onko hän vaiti? + +MONI ÄÄNI. Onko hän vaiti? + +KAPTEENI PUKS. Aivan kuin kuollut paarma. + +RAATIMIES TEIRI _(näyttäen tiimalasia)._ Hänen kuninkaallinen +korkeutensa prinsessa Kielevä on, yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi, on +suvainnut olla vaiti viisi minuuttia! Eläköön prinsessa Kielevä ja hänen +tuleva puolisonsa, prinssi... + +KAPTEENI PUKS. Prinssi tyhmä Olli! + +RAATIMIES TEIRI Prinssi Olavi! Eläköön! Eläköön! Eläköön! + +MONI ÄÄNI. Eläköön! + +KUVERNÖÖRIN ROUVA EAU DE COLOGNE. Rohkeneeko ottaa jo päähineen pois +päästänsä? + +HÄMÄHÄKINJALKA. Kapteeni Puks, te vastaatte meidän hengestämme ja +turvallisuudestamme, jos hän jälleen alkaa. + +KAPTEENI PUKS. Vaara on ohitse. Hyrrä vaikenee. Oi, tuhat tulimmasta! +Nyt kadotan toisen kerran partani! + +_(Kaikki riisuvat pois kääreet päänsä ympäriltä ja vetävät puuvillan +korvistaan.)_ + +KUNINGAS. Mikä riemu! Mikä onni minulle ja koko valtakunnalleni! Lapseni +tulkaa syliini! _(Hän syleilee prinsessaa ja Ollia.)_ + +OLLI. Ei kuninkaan tarvitse pelätä nokeutuvansa. Minä tulen suoraapäätä +saunasta. + +KAPTEENI PUKS _(puoliääneen)._ Tuossa pisti tyhmä Olli esiin. + +KUNINGAS. Juokaamme nyt näiden kihlattujen malja, ja huomenna pidetään +häät. Kuinka iloiseksi puolisoni tuleekaan! Hänen majesteettinsa ei +mitenkään suvainnut kunnioittaa kilpailua läsnäolollaan... Mutta mitäs +laulua tuolta etäämpää kuuluu? + +_(Katsojat syrjäytyvät. Jalkapuussa istuvat Pekka, Matti ja kaksi +tuntematointa tulevat näkyviin. Nyt he laulavat vuororivin lauluunsa.)_ + + Me istumme tukkiin, + Saamme reikiä takkiin. + Eipä hyppiä harakkaa + Kuluks' aikansa täss' saa. + + Ui tukki ja heiluu. + Neljä miestäpä keiluu + Laivan kannella kohta, + Tuuli purjeita pohtaa! + +KAPTEENI PUKS. Terveydeksenne, tukkijunkkarit! Se on sama tukki, jossa +minä olin kiinni, kun te nauroitte minulle. + +NELJÄ JALKAPUUSSA ISTUJAA. + + »Terveheks'«, sanoi pukki, + »Kuten keitit«, niin kokki, + Nöyrin kunnia, kapteen Puks, + Mikäs tuo onpi lukki? + +KAPTEENI PUKS _(katsojille)._ Kuulkaas, miten suupalttia muutamat voivat +olla, vaikka istuvatkin jalkapuussa! Mutta nyt tarjoaa kuningas meille +simaa, rusinoita ja manteleja, ja huomenna hyvät ystävät, pyydän minä +kuninkaan nimessä teitä kaikkia olemaan tervetulleet häihin! + +_(Esirippu laskee)._ + + +Neljäs seikkailu. + +_(Valtiosali kuninkaan linnassa. Pytt yksin, varovasti sisään hiipien.)_ + +PYTT. Minä menen tänne piiloon pöydän alle, että saan nähdä hääkulkueen. +Kirkossa oli niin paljo väkeä ja kaikki ne olivat minua pitempiä! En +saanut nähdä mitään muuta kuin hiukan Hyrrän morsiushuntua ... +prinsessan huntua, piti minun sanoa. Nyt minun täytyy piiloutua, +ennenkuin kukaan ehtii tulla. _(Kömpii yhden pöydän alle.)_ Täällä ei +minua kukaan näe. Hiljaa, siellä tulee joku! + +KAPTEENI PUKS _(tulee sisään leuka sileäksi ajeltuna.)_ Vihdoinkin +minuutin lepoaika! Uks, sanoi Puks, kuninkaalliset häät ovat pahemmat +kuin sota. _Heittäytyy tuolille Pyttin pöydän viereen.)_ Missähän minun +poika-veitikkani lienee? _(Pytt nipistää häntä jalasta.)_ Mitä? Onko +täällä koiranpenikka? + +PYTT _(pilkistää esiin)._ Hiljaa, isä, minä olen täällä incognito[1]. + +[1] Salaisesti, salanimellä. Suom. muist. + +KAPTEENI PUKS. Oletko sinä siellä, riivattu velikulta! Ajattelen +onnetointa partaani. Vieläköhän prinsessa voinee olla vaiti? + +PYTT. Ei, hän on puhunut. + +KAPTEENI PUKS. Niin, enkös sitä ajatellut! Hän on puhunut! Ja nyt näytän +hänen tähtensä aivan vastasyntyneeltä lapselta. + +PYTT. Hän on sanonut _otan_ vihillä seisoessaan. + +KAPTEENI PUKS. Eikö muuta? Sana _otan_ vihillä ollessa ei ole sana, se +on muiskaus. + +HÄMÄHÄKINJALKA _(tulee sisälle kiiruhtaen)._ Seurue tulee kirkosta. Onko +kaikki kunnossa? Kaikki kutsutut? + +PUKS. Niin, koko sepän perhe, paitsi niitä, jotka istuvat jalkapuussa. +Toivokaamme, että seppä on peseytynyt. Uusi prinssimme tarvitsee suopaa +ja pesoa. + +HÄMÄHÄKINJALKA. Tulevatko haltijattaret? + +PUKS. Haltijattaret ovat lähettäneet terveisiä ja käskeneet sanoa, että +heillä on este; heidän täytyy punnita sanoja tänään. Mutta Ruusuposki on +luvannut lentää tänne ennenkuin he alkavat... Vartijat, aseisiin! Seurue +saapuu. + +_(Vartijasto sisäänkäytävässä. Torventoitotusta. Hääseurue saapuu soiton +kaikuessa ja asettuu paikoilleen. Nuorta pariskuntaa onnitellaan. Läsnä +ovat myöskin kuningatar; Hannu-mestari, Hannun vaimo ja Liisa. Pytt +tirkistelee uteliaana pöydän alta._ + +_Seuraa baletti, jonka saa sovittaa tilaisuuden ja varojen mukaan._ + +_Baletin loputtua astuu Ilkisiipi sisään, kummallisessa höyhenillä ja +kulkusilla koristetussa puvussa, niiaa, kaikille suunnille ja asettuu +istumaan morsiamen viereen. Hovilaiset kuiskailevat keskenään ja +osoittelevat Ilkisiipeä. Pytt pilkistelee pöydän alta Ilkisiipeä, +koettaa paeta, mutta joutuu vartijoin käsiin ja kömpii vavisten pöydän +alle takaisin)._ + +HÄMÄHÄKINJALKA. Kutsumatoin vieras! _(Ilkisiivelle)._ Ettekö häpeä! Kuka +te olette, ja kuka on teidät tänne kutsunut? + +ILKISIIPI _(ylpeästi)._ Minä kutsun itse itseni oman tyttäreni häihin. + +HÄMÄHÄKINJALKA. Oletteko hullu? Menkää tiehenne! + +ILKISIIPI. Menkää itse! Tässä istun ja tässä aijon istua. _(Yleinen +hämmästys ja sekasorto)._ + +KUNINGAS. Hiljaa! Kuvernööri Hämähäkinjalka, kuullustelkaa tuota hullua +ihmistä! + +HÄMÄHÄKINJALKA. Hänen majesteettinsa on kovin armollinen. No, +selittäkää, rouva näsäviisas! + +ILKISIIPI _(lörpöttäen)._ Selittäkää? Selittäkää? Mitä siinä on muuta +selittämistä, herra utelias, kuin että minä ensimäisenä yönä prinsessa +Kielevän syntymisen jälkeen kiipesin ikkunan kautta kuninkaalliseen +lapsenkamariin ja panin lapseni prinsessan kätkyeen. Eikö hän nyt +ymmärrä, että morsian on minun oma lapseni ja että minä en +käskemälläkään lähde pois oman tyttöni häistä? Ja koska minä en aijo +antaa käskeä pois itseäni, niin aijon istua täällä, ja kun istun täällä, +niin aijon istua täällä kuninkaallisen huoneen sukulaisena. + +PUKS _(puoliääneen)._ Aivanhan tuo muistuttaa Hyrrän puhetta +ennenaikaan! + +KUNINGATAR. Onneton! Ja minne panitte _minun_ lapseni? + +ILKISIIPI. Kuninkaan lapsen? Niin, se oli kai kuollut, luullakseni. Mitä +sellaiset kurjat pienokaiset eläisivät? + +KUNINGATAR. Sinä valhettelet. kurja! Sinä olet surmannut minun lapseni! + +ILKISIIPI. En, niin totta kuin ratsastan luudalla; kun viimeksi hänet +näin, eli hän vielä. + +RAATIMIES TEIRI. Tässä on sattuma, ristiinpuhelu, otaksutaan ... +sallikaa minun tuumia! + +KUNINGAS. Pitäkää suunne, Teiri, ja antakaa poliisin tutkia. + +HÄMÄHÄKINJALKA. Ensin sanotte, että lapsi oli kuollut, ja sitte sanotte, +että se eli. + +ILKISIIPI. Sanon ja sanon! Minä sanon, että morsian on minun oma +lapseni. + +PRINSESSA _(hyökkää lörpöttäen ylös ja seuraa Ilkisiipeä kerran salin +ympäri. Hovilaiset pitelevät korviaan)._ Omani, omani, omani, onko +koskaan kuultu niin omamaisia valheita, kuin tuo omamainen noita takoo +ja lörpöttää ja lörpöttää ja lörpöttää, aivan kuin minä olisin ollut +kuollut ja kuitenkin minä elän vielä tänäänkin, ja aivan kuin minä +olisin ollut hänen noitapenikkansa ja minä olenkin kuninkaallista verta, +ja tuota kehtaa koko hovi kuulla, ja tuo saa lörpötellä ja valhetella +eikä kukaan vastusta hänen tyhmiä juttujaan, ja tässä täytyy minun +istua, enkä saa avata suutani, että hän saisi oikein solvaista +kuninkaallista vertani, ja... + +LIISA. Harakat nauravat! + +_(Prinsessa vaikenee ja kätkee itkien päänsä Ollin syliin)._ + +_(Ruusuposki tulee sisälle. Kaikki kumartavat kunnioittavasti)._ + +RUUSUPOSKI. Ilkisiipi on noita ja hänen lapsensa on noidan lapsi. +_(Hämmästys ja huudahtuksia: prinsessa on noidan lapsi!)_ Älä itke, +nuori morsian! Totuuden täytyy tulla ilmi, mutta sinä olet viatoin, sinä +tulet vielä hyväksi ja onnelliseksi. Ja älä itke, kuningatar, lapsesi +elää! + +KUNINGAS. Puhu, korkeasukuinen, jalomielinen haltijatar! Me uskomme +sinua kuten totuutta itseään! + +RUUSUPOSKI. Ilkisiipi pani lapsensa kätkyeen, ratsasti pois +kuningattaren lapsen kanssa ja heitti sen virtaan. _(Huudahtuksia ja +äänettömyys. Vartijat ottavat kiinni Ilkisiiven)._ Sieltä löysin lapsen +vielä hengissä, otin sen käsivarsilleni ja kannoin sen hyvien ihmisten +luokse. + +RAATIMIES TEIRI. Niin, tuossa on jälleen sattuma! Prinsessa elää, eikä +elä, prinsessa on olemassa, eikä ole olemassa... + +KUNINGAS. Pidä suusi, Teiri! + +KUNINGATAR. Lapseni! Missä on lapseni? + +HÄMÄHÄKINJALKA. Jonkun täällä hovissa täytyy olla prinsessa! +_(Huudahtuksia ja kysymyksiä. Kolme hovineitiä niiaa, kukin vuorostaan +Ruusuposkelle ja kysyvät: teidän armonne, olenko se minä?)_ + +RUUSUPOSKI. Kärsivällisyyttä! Minä käärin alastoman, värisevän, märän +lapsen huntuuni, vein sen Hannu-mestarin pajaan ja panin sen yhteen +koppaan ahjon päälle, joka oli vielä lämmin. + +HANNU-MESTARI. Se on totta. Seuraavana aamuna löysin minä korin, jossa +oli lapsi. Minä annoin kastaa lapsen Liisaksi. Hänen armonsa Ruusuposki +oli lapsella kummina. + +KUNINGATAR. Missä on lapseni? _(Liisa viedään hänen eteensä. Hän +syleilee Liisaa)._ Oma, rakas, kadonnut lapsiraukkani! + +HANNUN VAIMO _(tarttuu Liisan käsivarteen ja tahtoo vetää häntä +luokseen)._ Ei, suokaa anteeksi! Minä en anna minkään noidan varastaa +lastani! Hannu, mitä hullutuksia tämä on! + +KUNINGATAR _(vetää Liisan luoksensa)._ Eikö rouva kuule, että tyttö on +minun lapseni, eikä rouvan! Tahdotteko päästää Kielevän? + +HANNUN VAIMO _(vetää Liisaa puoleensa)._ Päästättekö irti Liisani. _(He +kiistelevät lujasti Liisasta)._ + +RUUSUPOSKI. Uskollinen kasvatusäiti! Tämä lapsi ei tule koskaan +unhottamaan sinun hellää huolenpitoasi, mutta nyt sinun täytyy antaa +Liisa hänen oikealle äidillensä. Teidän majesteettinne, lapsenne nimi ei +ole enää Kielevä, hänen nimensä on Elisabeth. _(Liisa jätetään +kuningattarelle)._ + +MONI ÄÄNI. Eläköön prinsessa Elisabeth! + +ILKISIIPI _(vartioituna)._ Simpele, timpele, missä on luutani? + +HÄMÄHÄKINJALKA. Onko teidän majesteettinne tahto että hirtämme tämän +noidan nyt heti tahi paistamme hänet hiljaisella tulella? + +RUUSUPOSKI. Minä pyydän armoa Ilkisiivelle. Minun sisareni Ukonjylinä +tarvitsee häntä palveluksessaan. + +KUNINGAS. Minä olen saanut jälleen kadotetun lapseni. Noita saapi armon, +jalkapuussa istuvat miehet saavat vapautensa. + +ILKISIIPI _(joka viedään pois.)_ No hyvä, minua tarvitaan vielä, niin +kauvan kuin maailmassa on pahoja sanoja. + +RUUSUPOSKI. Hyvästi jääkää! Velvollisuuteni kutsuu minua sinisille +vuorille. Jos läsnäolevat tahtovat nähdä, mitä ihmisten sanoista kerran +tulee, tahdon hetkiseksi muuttaa siniset vuoret tänne. + +KUNINGAS. Mahtava haltijatar, sen kyllä tahdomme nähdä! Sinä yksin olet +kyllin voimakas vuoria paikoiltaan siirtämään. + +RUUSUPOSKI. Sinä erehdyt! On olemassa kaksi voimaa, jotka voivat vuoret +siirtää ja ne ovat: satu ja usko! _(Hän katoaa.)_ + +PUKS _(huoaten.)_ Ei mikään voima voi enää minun partaani kasvattaa. + +KUNINGAS. Kyllä, aika, uskollinen kapteenini. Muistoksi tästä iloisesta +päivästä nimitän minä sinut majuriksi _(Pytt kömpii esiin)_ ja sinun +poikasi luutnantiksi sodassa, kääpiöitä vastaan. + +PUKS JA PYTT. Eläköön kuningas tuhannen vuotta! + +KUNINGAS. Parahultaisesti, rakas Puks, parahultaisesti! Mitä sanoisikaan +seuraajani, jos hän saisi odottaa niin kauvan? Mutta kuule nyt Olavi +tahi Olli, sinä, josta ei enää tule kuningasta ja Kielevä, joka et enää +ole prinsessa, mitä te kaksi sanotte tästä kaikesta? Mitä nyt teistä +tulee tässä maailmassa? + +OLLI _(jäykästi)._ En minä kelpaa kuninkaaksi enkä siitä välitäkään. +Minä olen seppä ja aijon elättää vaimoani sepäntyöllä. Se, joka vielä +uskaltaa nimitellä Kielevää Hyrräksi, saapi tuntea moukariani. + +KIELEVÄ _(kiivastuen.)_ Hyrrätä ja hyrrätä, ne hyrräävät, enkä minä, ja +se, joka hyrrää minun kunniallista nimeäni, sitä minä hyrrään niinkuin +rukin pyörää, seitsemän kierrosta ja seitsemäntoista ja +seitsemänkymmentä seitsemän ja seitsemänsataa seitsemänkymmentä +seitsemän... + +LIISA. Harakat nauravat! + +KIELEVÄ _(hillitsee itseään)._ Ei ... minä annan anteeksi kaikille, +jotka ovat antaneet minulle pilkkanimiä. Minä olen ne ansainnut. Mutta +nyt on Hyrrä kuollut, ja noitapenikka on kuollut, ja tässä on jäljellä +vaan sepän onnellinen vaimo, joka kiittää prinsessa Elisabethia siitä, +että hän on opettanut hänelle nuo hyvät sanat. + +KUNINGATAR. Ja mitä sanoo jälleen löydetty lapseni? Oletko sinä +onnellinen, Elisabeth? + +LIISA _(suutelee kuningattaren kättä)._ Olen, onnellinen kuin +keltasirkkunen kultaisessa häkissä. + +KUVERNÖÖRIN ROUVA EAU DE COLOGNE. Armollinen pikku prinsessa pelkää, +ettei hän osaa oikein keskustella hovissa. Mutta älkää peljätkö, +armollinen prinsessa; minä annan teidän korkeudellenne aivan erinomaisia +oppitunteja. + +KUNINGAS. Ei, millään muotoa, niistä minä tahdon päästä. + +HÄMÄHÄKINJALKA. Nyt on ainoastaan löydettävä kyllin arvokas prinssi +tälle ihmeen ihanalle prinsessalle. Onko täällä joku nuori ritari, joka +haluaa kilpailla prinsessa Elisabethin kädestä? _(Katselijoiden paikalta +kuuluu kaksi ääntä)._ + +ENSIMÄINEN ÄÄNI. Minä tahdon kilpailla. + +TOINEN ÄÄNI. Minä myöskin. + +ENSIMÄINEN ÄÄNI. Ota sinä Hyrrä, niin otan minä tuon toisen! + +TOINEN ÄÄNI. Hiljaa sinä, sinä tulet jalkapuuhun! + +MAJURI PUKS. Mitäs asiaankuulumattomia siellä on! Te ette kuulu satuun. +Olkaa hiljaa siellä, siniset vuoret siirtyvät. + +_Torventoitotusta. Peräseinä katoaa ja näkyviin tulevat siniset vuoret +ja haltijat. Ylinnä istuu enkeli, joka kirjoittaa suureen kirjaan. +Alempana ovat haltijattaret Ruusuposki, Lumihiutu ja Ukonjylinä, +kaikilla ojennetussa oikeassa kädessään vaaka. Ruusuposken jalkojen +juurella on kultamalja, Lumihiudun jalkojen juurella hopeamalja ja +Ukonjylinän jalkojen juurella kuparimalja. Ukonjylinän edessä alempana +istuu noita Ilkisiipi ja hänen edessään tulella seisoo rautapata)._ + +_(Kuvaelma, soittoa, melodraama)._ + +RUUSUPOSKI: + + Me oomme voimia taivahista, + Me teemme tiliä aattehista. + Kaikk' muuttuvaa ompi maailmassa, + Mutt' kaikk' on tallella tai vahassa. + Ain' aatos elää, ain' sanat säilyy, + Tuoss' ajan kirjassa kaikki päilyy, + Ne enkel' sinne noin kirjoittavi + Ja ikiajoiksi tallentavi, + Siks' kunnes aikojen lopussa + Saa kukin omastaan vastata. + + Nuo sanat kasvavat kukan lailla + Ain' sielun juuresta, ääntä vailla. + Ne kaikki ainian todistavat + Kuin luodut kuihtuvat, kukoistavat. + Ne kantaa hedelmän tuleville, + Ja hyvän, pahankin aattehille. + Mut turhat sanat ne häviävät + Ja tyhjät tarinat unhoon jäävät, + Kuin tuulen saaliiksi tulleet ois, + Ne haihtuu ilmahan kaikki pois. + +Siskomme Ukonjylinä, sinä, joka kuparimaljaasi kokoat pahat sanat, +ilkeät, kovat, valheelliset, petolliset, rumat, likaiset, ivaavat ja +rakkaudettomat sanat, osoita niille heidän paikkansa! + +_(Ukonjylinä laskee, vaakansa alas ja kaataa kuparimaljasta mustaa +nestettä, joka valuu Ilkisiiven pataan, jota noita hämmentää tulella)._ + +UKONJYLINÄ. Sisaremme Lumihiutu, sinä, joka hopeamaljaasi kokoot +ajattelemattomat, tyhjät, turhat, lörpötellyt ja epävakaiset sanat, +osoita niille heidän paikkansa! + +_(Lumihiutu laskee vaakansa alas ja ottaa hopeamaljasta kerta toisensa +jälkeen kourallisen valkoisia lumihiu-tuvia, jotka hän hajoittaa +ilmaan)._ + +LUMIHIUTU. Sisaremme Ruusuposki, sinä, joka kultamaljaasi kokoat hyvät, +viisaat, puhtaat, lempeät, lohduttavat, parantavat, hyvittävät ja +sydämestä iloiset sanat, osoita niille heidän paikkansa! + +_(Ruusuposki laskee vaakansa alas ja vetää kultamaljastaan esiin +ruususeppeleen, jota kaikki haltijattaret kannattavat.)_ + +RUUSUPOSKI _(heittäen uusia ruusuja katselijoille.)_ + + Sä lapsi maailman häilyväinen, + Niin lämmin syömminen, leikkiväinen, + Nyt tiedät sanojes matkamäärän, + Niin sanan oikeen kuin sanan väärän. + Oi salli, että mä suutelulla + Pois sanat poistan, mi turhat sulla. + Ja että hyvät vaan sanat sitten + Käy suustas kaltaisna ruusuisitten! + Kas, silloin Hyrrä ei turhaa työt' + Oo tänään tehnyt. Hyv' yöt'! Hyv' yöt'! + +_(Esirippu laskeutuu.)_ + + + + +SISÄLTÖ. + + +Säilytä kruunus................................ 3 +Kesänkylän Syyne............................... 5 +Paimenpojan laulu.............................. 24 +Kun aurinko tanssii............................ 26 +Ammattilauluja. + Ajuri.................................... 28 + Kalastaja................................ 31 +Tuttemuj....................................... 33 + Povari muori............................. 38 +Voileipien välillä............................. 40 +Pilvijättiläinen............................... 48 +Florion ja Unda Marinan satuja + 10. Unda Marina kertoo Imatrasta......... 57 + 11. Florio kertoo Lapin peikoista........ 59 +Härmäjättiläinen............................... 62 +Leikkaa kauraa................................. 71 +Punaiset kengät................................ 73 +Lapseni........................................ 81 +Ovela tulee olla............................... 83 +Sairaan lapsen kehtolaulu...................... 89 +Moppe.......................................... 94 +Leppäkerttu.................................... 101 +Kansakoululasten laulu......................... 106 +Enkelien joululahja............................ 108 +Pikku kouluille + 1. Viheriässä metsässä................... 115 + 2. Käki kukkuu........................... 116 + 3. Hyttyisten tanssi..................... 117 + 4. Kellosepän laulu...................... 117 + 5. Kissa ja hiiri........................ 118 + 6. Myllärin laulu........................ 119 +Pukin laulu.................................... 121 +Leikkejä: + Metsänkuningas........................... 124 + Aikojen kuvastin......................... 134 + Perdita eli Kadotettu kevät.............. 146 + Hyrrä.................................... 156 + + + + + + +End of Project Gutenberg's Lukemisia lapsille 8, by Zacharias Topelius + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK LUKEMISIA LAPSILLE 8 *** + +***** This file should be named 17486-8.txt or 17486-8.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + http://www.gutenberg.org/1/7/4/8/17486/ + +Produced by Matti Järvinen and Tuija Lindholm. + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +http://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at http://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit http://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including checks, online payments and credit card +donations. To donate, please visit: http://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + http://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. + +*** END: FULL LICENSE *** + |