initial commit of ebook 16837HEADmain

5 files changed, 9240 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/16837-8.txt b/16837-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..37ee567
--- /dev/null
+++ b/16837-8.txt
@@ -0,0 +1,9224 @@
+The Project Gutenberg EBook of Ryöstölapsi, by Robert Louis Stevenson
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Ryöstölapsi
+       Kertomus David Balfourin seikkailuista
+
+Author: Robert Louis Stevenson
+
+Translator: O. E. Lampén
+
+Release Date: October 9, 2005 [EBook #16837]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK RYÖSTÖLAPSI ***
+
+
+
+
+Produced by Matti Järvinen, Tuija Lindholm and Distributed
+Proofreaders Europe.
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+RYÖSTÖLAPSI
+
+KERTOMUS DAVID BALFOURIN SEIKKAILUISTA
+
+hänen ryöstöstään, haaksirikostaan, kärsimyksistään autiolla saarella,
+harhailuistaan Highlandin länsiosissa, tuttavuudestansa _Alan Breck
+Stevart_in ja muiden kuuluisien highlantilaisten jakobiittien kanssa;
+käsittäen kaiken mitä hän, _Ebenexer Balfour of Shaws_iksi väärin
+nimitetyn enonsa käsissä sai kärsiä; jonka kertomuksen on kirjoittanut
+hän itse ja nyt julaissut
+
+Robert Louis Stevenson
+
+
+Englanninkielestä suomentanut
+O. E. Lampén
+
+
+Ensimmäisen kerran julkaissut
+Kustannusosakeyhtiö Otava 1910.
+
+
+
+
+1 LUKU.
+
+Lähtö Shawsin kartanoon.
+
+
+Kertomukseni seikkailuistani alkaa muutamasta varhaisesta aamusta
+kesäkuussa armon vuonna 1751, jolloin viimeisen kerran otin avaimen
+isäni talon ovelta. Aurinko alkoi pilkistää esiin vuorenhuippujen takaa
+astellessani tietä pitkin. Ja saapuessani pappilan kohdalle visertelivät
+jo mustarastaat puutarhan sireeneissä ja sumu, joka päivän sarastaessa
+oli peittänyt laakson, alkoi nousta ja hälvetä.
+
+Mr Campbell, Essendeanin pappi, odotti minua puutarhan portilla. Hän
+kysyi minulta olinko syönyt aamiaista, ja kuultuaan, etten mitään
+halunnut, hän tarttui käteeni molemmin käsin ja pisti sen hellästi
+kainaloonsa.
+
+»Nyt, David poikaseni», lausui hän, »lähden minä saattamaan sinua
+kaalamolle asti pannakseni matkasi hyvälle alulle.»
+
+Läksimme astelemaan äänettöminä eteenpäin.
+
+»Onko sinusta ikävää lähteä Essendeanista?» kysyi hän hetken kuluttua.
+
+»Jos tietäisin, sir», vastasin, »minne minun on mentävä tai mikä minusta
+on tuleva, vastaisin teille suoraan. Essendean on todella hauska paikka
+ja siellä olen elänyt onnellisena; mutta muualla en ole ollutkaan. Kun
+isäni ja äitini nyt ovat kuolleet, en ole heitä lähempänä täällä kuin
+Unkarissakaan, ja suoraan sanoen, jos tietäisin tulevani paremmaksi
+siellä minne nyt on minun mentävä, niin lähtisin ilomielin.»
+
+»Niinkö?» lausui Mr Campbell. »Aivan oikein, David. Nyt on minun vain
+ilmoitettava sinulle kohtalosi tai se minkä siitä tiedän. Kun äitisi oli
+kuollut ja isäsi, tuo arvossapidetty kristitty, alkoi tuntea loppunsa
+olevan lähellä, antoi hän minun huostaani erään kirjelmän sanoen sen
+olevan sinun perintösi. 'Heti kun minä olen kuollut', lausui hän, 'ja
+pesä on järjestetty sekä irtaimisto myyty (mikä nyt on tehty), jätä tämä
+kirjelmä poikani käteen ja opasta hänet Shawsin kartanoon, joka on
+Cramondin lähellä. Sieltä minä tulin ja sinne poikani palatkoon. Hän on
+järkevä poika', lopetti isäsi, 'ja vankka kävelijä, enkä epäile hänen
+pääsevän onnellisesti perille ja tulevan siellä hyvästi
+vastaanotetuksi.'»
+
+»Shawsin kartanoon!» huudahdin minä. »Mitä yhteyttä isä paralla oli
+Shawsin kartanon kanssa?»
+
+»Ei mitään», vastasi Mr Campbell. »Kuka sen on sanonut? Mutta sen
+perheen nimi, David poikaseni, on sama kuin senkin jota sinä kannat --
+Shawsin Balfour -- vanha, kunniallinen ja maineikas suku, nykyisin ehkä
+jo sammunut. Myöskin sinun isäsi oli niin oppinut mies kuin hänen
+asemansa vaati. Ei kukaan johtanut koulua paremmin kuin hän, eikä
+hänellä ollut tavallisen opettajan käytös ja puhetapa, ja kuten itse
+muistat, soin minä aina mielelläni hänen seurustelevan säätyläisten
+kanssa pappilassa. Omat sukulaisenikin Kilrennetin, Dunswiren, Minchin
+y. m. Campbellit ja muut tunnetut henkilöt olivat mielellään hänen
+seurassaan. Lopuksi, selvittääkseni asian perinpohjin, jätän tässä
+sinulle itse testamentin, jonka manalle mennyt veljemme on omakätisesti
+allekirjoittanut.»
+
+Hän antoi minulle kirjelmän, jossa oli seuraava osoite: »Shawsin herran
+Ebenezer Balfourin käteen; jättää poikani David Balfour Shawsin
+kartanossa.» Sydämeni tykytti kovasti näiden suurten toiveiden
+koittaessa seitsentoista-vuotiaalle nuorukaiselle, Ettrickin köyhän
+maalaisopettajan pojalle.
+
+»Mr Campbell», änkytin, »menisittekö te minun sijassani?»
+
+»Varmasti», vastasi hän, »hetkeäkään epäilemättä. Tuollainen reipas
+poika kuin sinä kävelee Cramondiin, joka on Edinburgin lähellä, parissa
+päivässä. Jos taas nuo korkeat sukulaisesi -- olen näet vakuutettu että
+he ovat sinun heimolaisiasi -- käännyttäisivät sinut oveltaan, olisi
+sinun vain käveltävä pari päivää takaisinpäin kolkuttaaksesi pappilan
+ovelle. Mutta mieluummin toivoisin kuitenkin, että sinut otetaan hyvin
+vastaan, kuten isäsikin arveli, ja joka tapauksessa toivon sinun
+kehittyvän vielä kerran suureksi mieheksi. Ja nyt, David poikaseni,
+vaatii omatuntoni minua käyttämään hyväkseni tätä eronhetkeä
+varjellakseni sinua maailman kiusauksilta.»
+
+Hän katseli ympärilleen löytääkseen mukavaa istuinta, huomasi tien
+vieressä suuren kiven, istuutui vakavan näköisenä sille, ja kun aurinko
+nyt paistoi kahden kukkulan välistä suoraan silmiimme, asetti hän
+nenäliinan varjoksi kolmikulmaisen hattunsa päälle. Siinä hän sitten
+etusormi kohotettuna varoitti minua monista vääristä uskoista, joihin en
+ollenkaan tuntenut kiusausta, ja kehoitti minua ahkerasti rukoilemaan ja
+lukemaan Raamattua. Senjälkeen hän teki minulle selkoa siitä suuresta
+kartanosta, johon minun oli mentävä, sekä opasti minua miten siellä
+pitäisi käyttäytyä.
+
+»Jokapäiväisessä elämässäsi ole nöyrä», sanoi hän. »Pidä mielessäsi»
+sanoi hän, »että vaikka oletkin ylhäistä sukua, olet kuitenkin maalla
+kasvanut. Elä saata meitä häpeään, David, elä saata meitä häpeään! Näytä
+siellä suuressa, varakkaassa kartanossa olevasi yhtä miellyttävä, yhtä
+viisas, kekseliäs ja vaitelias kuin muutkin. Mitä kartanonisäntään tulee
+-- huomaa, hän on kartanonisäntä, -- niin kunnia sille, jolle kunnia
+tulee. Huvikseen kartanonisäntää tottelee, -- ainakin nuorukainen.»
+
+»Lupaan teille koettaa seurata neuvojanne», vastasin.
+
+»Hyvin puhuttu», virkkoi Mr Campbell lämpimästi. »Ja nyt, aineellisista
+asioista puhuakseni, täällä on minulla eräs käärö, jossa on neljä
+esinettä.»
+
+Tätä sanoessaan hän kaivoi käärön vaivaloisesti esiin takkinsa
+hännystaskusta.
+
+»Ensimäinen näistä neljästä esineestä on sinun laillinen omaisuutesi:
+pieni rahasumma isäsi kirjoista ja huonekaluista, jotka minä olen
+ostanut, kuten alussa jo sanoin, myydäkseni voitolla tulevalle
+opettajalle. Toiset kolme ovat rouva Campbellin ja minun lahjojani, ja
+me olisimme erittäin iloiset, jos sinä ne ottaisit vastaan.
+Ensimäisestä, joka on muodoltaan pyöreä, on sinulla suuri hyöty
+alkumatkallasi. Mutta, David, se on ainoastaan pisara meressä. Se auttaa
+sinua ainoastaan muutaman askeleen ja häviää kuin tuhka tuuleen. Toinen,
+joka on litteä ja neliskulmainen sekä kirjoituksella varustettu, tulee
+hyödyttämään sinua koko elämäsi ajan kuten tukeva sauva vaeltaessasi ja
+pehmeä päänalus sairastaessasi. Ja viimeinen, kuutiomainen, on avaava
+sinulle, sitä hartaasti toivon, tien parempaan elämään.»
+
+Näin sanoen hän nousi seisoalleen, paljasti päänsä ja rukoili hetkisen
+ääneensä liikuttavin sanoin maailmalle lähtevän nuorukaisen puolesta.
+Sitten hän äkkiä sulki minut syliinsä ja puristi kiihkeästi rintaansa
+vasten, piti minua vähän matkan päässä itsestään katsoen minuun
+surullinen ilme kasvoillaan ja pyörähti sen jälkeen ympäri ja huutaen
+minulle hyvästit läksi puolijuoksua kiiruhtamaan takaisin samaa tietä,
+jota olimme tulleet. Jostakin toisesta se olisi arvattavasti näyttänyt
+naurettavalta; mutta minua ei naurattanut. Katselin hänen jälkeensä niin
+kauan kuin hän oli näkyvissä, eikä hän vähääkään hiljentänyt vauhtia
+eikä kertaakaan katsahtanut taakseen. Älysin nyt, että tuohon oli syynä
+suru, jonka poislähtöni hänelle tuotti, ja omatuntoni alkoi minua
+ankarasti soimata siitä että minä puolestani olin erittäin iloinen
+päästessäni pois täältä hiljaiselta maaseudulta suureen eloisaan
+kartanoon, keskelle rikkaita ja arvossa pidettyjä heimolaisiani.
+
+»David, David», ajattelin itsekseni, »voitko todellakin olla niin
+kiittämätön? Voitko unhottaa vanhat muistot ja vanhat ystävät yhden
+ainoan nimen takia? Hyi, häpeä!»
+
+Istuuduin kivelle, jolta tuo kunnon mies juuri oli lähtenyt ja avasin
+käärön nähdäkseni minkälaisia saamani lahjat olivat. Siitä, jota hän oli
+nimittänyt kuutiomaiseksi, en hetkeäkään ollut epätietoinen: se oli
+taskussa kannettava pieni Raamattu; pyöreä esine oli shillingin raha; ja
+kolmas, jonka niin ihmeellisesti piti minua auttaa sekä terveenä että
+sairaana, oli pieni pala keltaista, karkeaa paperia, johon punasella
+musteella oli kirjoitettu seuraavaa:
+
+_"Miten kielon nestettä valmistetaan._
+
+Ota kielonkukkia, purista niistä neste ja tislaa se kankaan läpi ja
+nauti siitä lusikallinen tahi pari tarpeen vaatiessa. Se saattaa mykät
+puhumaan, auttaa luuvalossa, vahvistaa sydäntä ja muistoa. Ja jos panet
+kukat tarkoin suljettuun lasiin, asetat sen muurahaiskekoon ja kuukauden
+kuluttua otat sen keosta ulos, on kukista kerääntynyt nestettä, joka
+sinun on pantava pieneen lasipulloon. Se on hyvää sairaille ja
+terveille, miehille ja naisille."
+
+Papin omalla käsialalla oli siihen lisätty:
+
+"Jos niukahutat jonkun jäsenen, hiero sillä kipeää paikkaa ja
+vatsataudissa nauti sitä lusikallinen tunnissa."
+
+Luonnollisesti nauroin tälle kaikelle. Mutta nauruni oli kuitenkin
+surunvoittoista, ja aivan kuin paeten heitin myttyni sauvani päähän ja
+lähdin kaalamon yli kapuamaan sen toisella puolen kohoavalle kukkulalle.
+Tultuani viheriöivälle karjapolulle, joka kiemurteli kanervikon läpi,
+silmäsin viimeisen kerran Essendeanin kirkkoa, pappilan puistikkoa,
+hautausmaan reheviä pihlajoita, joiden alla äitini ja isäni lepäsivät.
+
+
+
+
+2 LUKU.
+
+Perille.
+
+
+Kun minä seuraavana aamuna saavuin muutaman kummun laelle, näin koko
+edessäni olevan seudun vähitellen laskeutuvan meren rantaan, ja keskellä
+rannikkoa, muutamalla pitkällä vuorenselänteellä, savusi Edinburgin
+kaupunki kuin paras polttouuni. Lippu liehui linnan tornissa ja
+ankkuroituja laivoja keinui satamassa. Niin kaukana kuin olinkin, erotin
+selvään nämäkin yksityisseikat, ja maalaispoika kun olin, pani tämä näky
+sydämeni sykähtelemään.
+
+Heti senjälkeen saavuin erään paimenen asunnolle ja sain siellä vähän
+tietoja Cramondin ympäristöstä. Vähän väliä kysellen tietä jatkoin
+matkaani Colintonin kautta pääkaupungista länteenpäin, kunnes saavuin
+Glasgowin tielle. Siellä näin ilokseni ja ihmeekseni rykmentin
+sotamiehiä, aivan yht'aikaa jalkaa polkien, marssivan soiton tahdissa,
+vanha, punakka kenraali harmaan hevosen selässä rivin toisessa päässä ja
+toisessa komppania krenatöörejä korkeine hattuineen. Nähdessäni noita
+punatakkeja ja kuullessani tuota suloista soitantoa, valtasi minut
+elämänhalu.
+
+Vähän matkaa kuljettuani sain tietää olevani Cramondin pitäjässä ja
+aloin senvuoksi kysellä Shawsin kartanoa. Vaan se nimipä näytti
+hämmästyttävän niitä, joilta tietä tiedustelin. Alussa tuumailin, että
+yksinkertainen, maantiellä pölyyntynyt maalaispukuni oli kovin suuri
+vastakohta tuolle ylhäiselle kartanolle, jonne aijoin. Mutta saatuani
+parilta kolmelta saman silmäyksen ja saman vastauksen, aloin epäillä,
+että Shawsissa itsessään oli jotain omituista.
+
+Päästäkseni varmuuteen, muutin kysymysteni muotoa, ja tavattuani
+muutaman avomielisen miehen, joka kärrynaisalla istuen ajeli kujaa
+pitkin, kysyin tältä, oliko hän koskaan kuullut puhuttavan kartanosta,
+jota nimitettiin Shawsin kartanoksi.
+
+Hän pysäytti kärrynsä ja katseli minua aivan samalla tavoin kuin
+toisetkin, joilta aikaisemmin olin asiaa tiedustellut.
+
+»No, miksi niin!» sanoi hän.
+
+»Onko se suuri kartano?» utelin.
+
+»Epäilemättä», vastasi hän, »se on suuri, ränstynyt kartano.»
+
+»Vai niin», sanoin minä, »mutta entäs talonväki?»
+
+»Talonväki?» huudahti hän. »Oletteko hullu? Eihän siellä ole ketään,
+jota talonväeksi voisi sanoa!»
+
+»Mitä?» kysyin minä. »Eikö Mr Ebenezeriäkään?»
+
+»Kyllä, kyllä», vastasi mies. »Kartanonisäntä siellä kyllä on, jos häntä
+tarkoitatte. Mitä sinulla, miekkosella, hänelle on asiaa?»
+
+»Arvelin siellä saavani jonkun toimen», vastasin minä koettaen näyttää
+niin rohkealta kuin mahdollista.
+
+»Mitä?» huudahti mies niin kiivaasti, että hänen hevosensakin säikähti.
+»No niin, mies kulta», jatkoi hän sitten, »se ei kuulu minuun; mutta
+sinä näytät rehti pojalta ja jos tahdot minua uskoa, niin pysy erilläsi
+Shawsista.»
+
+Seuraava vastaantulija oli vilkas, pikkuinen mies, päässä kaunis, valkea
+tekotukka. Hän näytti minusta seudun parturilta, ja tietäen hyvin, että
+parturit ovat hyviä juorukelloja, kysyin minä häneltä suoraan, mikä
+Shawsin Balfour oli miehiään.
+
+»Ai, ai», vastasi parturi, »ei mikään hyvä mies, ei ollenkaan hyvä
+mies», ja alkoi kärkkäästi kysellä, mitä minulla oli hänelle asiaa.
+Mutta minä olin häntä ovelampi, ja niin sai hän lähteä yhtä viisaana
+kuin oli tullutkin.
+
+En kykene kuvaamaan, minkä iskun tämä antoi unelmilleni. Kuta hämärämpiä
+syytökset olivat, sitä ikävämmiltä ne minusta tuntuivat, ne kun olivat
+omiaan herättämään jos jonkinlaisia arveluita. Minkälainen tuo talo
+oikeastaan oli, johon tietä kysyttäessä koko pitäjän väki säpsähti ja
+jäi tuijottamaan kysyjään? Ja mikä tuo mies oli, jonka huono maine
+saattoi ihmiset väistymään syrjään? Jos Essendeaniin olisi ollut vain
+tunnin kävelymatka, olisin jättänyt seikkailuni siihen ja palannut Mr
+Campbellin luo. Mutta kun jo olin kulkenut niin pitkän matkan, esti jo
+yksistään häpeä minua luopumasta yrityksestäni, ennenkuin saisin nähdä
+oliko syytöksissä perää. Oma arvontuntoni vaati jo minua tekemään niin,
+ja niin vastenmielisiltä kuin kuulemani asiat minusta tuntuivatkin ja
+niin haluton kuin kävelemiseen jo olinkin, kyselin edelleenkin tietä ja
+vaelsin eteenpäin.
+
+Vähän ennen auringon laskua tapasin erään lihavan, kärttyisen näköisen
+naisen, joka tulla laahusti alas kukkulan rinnettä. Tehtyäni hänelle
+tavallisen kysymykseni, pyörähti hän tiukasti ympäri ja saattoi minut
+samalle kummulle, jolta hän juuri oli tullut. Sieltä hän osoitti minulle
+erästä suurta rakennusta, joka yksinäisenä seisoi keskellä niittyä
+lähimmässä laaksossa. Ympäristö mataloine kumpuineen ja metsän
+siimeksestä pilkistävine vesineen oli ihana ja viljavainiot näyttivät
+minusta reheviltä. Mutta itse rakennus näytti rappeutuneelta. Ei
+minkäänlaista tietä vienyt sinne. Savua ei noussut piipuista eikä
+merkkiäkään puutarhasta näkynyt. Sydäntäni ahdisti.
+
+»Tuoko!» huudahdin.
+
+Naisen kasvoilla kuvastui katkera viha.
+
+»Siinä on Shawsin kartano», puhkesi hän puhumaan. »Verellä sitä on
+rakennettu, veri keskeytti sen rakennuksen ja veri on sille turmion
+tuottava. Katso», jatkoi hän, »minä syljen tähän maahan, minä kiroon
+sitä! Hirvittävä olkoon sen perikato! Jos tapaat kartanonisännän, kerro
+hänelle minun sanani, kerro hänelle, että Jennet Clouston on kaksitoista
+sataa ja yhdeksäntoista, kertaa kironnut hänet ja hänen väkensä ja
+vieraansa, poikansa, vaimonsa ja tyttärensä, -- synkkä, synkkä olkoon
+heidän perikatonsa!»
+
+Ja vaimo, jonka ääni puhuessa oli käynyt kaameaksi ja puoleksi
+laulavaksi, pyörähti äkisti ympäri ja meni matkaansa. Seisoin hiukset
+pystyssä siinä, mihin hän oli minut jättänyt. Siihen aikaan ihmiset
+vielä uskoivat noita-akkoihin ja kauhistuivat kirousta; ja tämä,
+ilmestyessään näin tärkeänä hetkenä kuin aave tien viereen estääkseen
+minua toteuttamasta aikomustani, herpasi jalkani.
+
+Minä istuuduin ja aloin tuijottaa Shawsin kartanoon. Kuta kauemmin
+katsoin, sitä miellyttävämmältä näytti seutu. Kukkivia
+orapihlajapensaita oli istutettu ylt'yleensä, lammaslauma oli niityllä
+laitumella, parvi peltovariksia leijaili taivaalla ja kaikki osoitti
+suotuisaa maaperää ja ilmanalaa. Mutta tuo kasarmintapainen rakennus
+keskellä tätä ihanuutta turmeli unelmani.
+
+Maakansaa kulki ohitseni pelloilla istuessani siinä ojan reunalla, mutta
+minulla ei ollut halua tervehtiä heitä. Vihdoin meni aurinko mailleen,
+ja silloin huomasin kellertävää taivasta vasten savua kohoavan ohuena
+kiemurana talosta. Minulle ei savu näkynyt juuri selvempänä kuin
+kynttilän suitsu, mutta se ilmaisi minulle kuitenkin, että sisällä oli
+tulta, lämpöä ja keittopuuhia sekä joku elävä asukas, joka tulen oli
+sytyttänyt. Se tyynnytti sydäntäni.
+
+Läksin noudattelemaan pientä polkua, joka matkani suuntaan kiemurteli
+heinikossa. Polku oli todellakin vähäpätöinen ollakseen ainoa tie
+ihmisasuntoon; mutta muuta en löytänyt. Se vei minut kohta kivestä
+hakattujen pilarien luo, joiden vieressä oli pieni, katoton hökkeli.
+Pilarien päälle oli asetettu vaakunakilvet. Pääkäytävää siitä nähtävästi
+oli aiottu, mutta jätetty keskentekoiseksi. Rautaporttien asemesta oli
+pari säleaidan palasta kiinnitetty olkiköydellä pilarien väliin, ja kun
+ei jälkeäkään puutarhamuurista tahi käytävästä näkynyt, johti polku,
+jota myöten olin tullut, oikealta puolen pilarien ohi taloa kohti.
+
+Kuta lähemmä taloa tulin, sitä synkemmäksi se muuttui. Se näytti
+puolivalmiin talon sivurakennukselta. Pääty, jonka olisi pitänyt liittyä
+päärakennukseen, oli lattiasta asti seiniä vailla ja taivasta vasten se
+näytti portaineen ja tikapuineen muurauspaikalta, jossa työ oli kesken.
+Useissa ikkunoissa ei ollut laseja, yölepakot lentelivät niistä ulos ja
+sisään kuin kyyhkyset kyyhkyslakasta.
+
+Yö alkoi jo olla käsissä päästessäni talon luo. Kolmea alimmaista
+ikkunaa, jotka olivat pieniä ja jotenkin korkealla maasta, valaisi
+sisällä palavan pienen liekin lepattava kajastus.
+
+Tämäkö se nyt oli tuo herraskartano, johon minun oli taivallettava?
+Noidenko seinien sisällä minä olin löytävä uusia ystäviä ja alkava
+onnellisemman elämän? Niinköhän! Minun isäni talosta Essendeanissa
+loisti valo jo peninkulman päähän ja sen ovi avautui kerjäläisenkin
+kolkuttaessa!
+
+Lähenin taloa varovasti, ja tarkasti kuunnellessani keksin jonkun
+sisällä kalistelevan astioita ja yskivän kuivasti. Mutta puhelua ei
+kuulunut eikä koiran haukuntaa.
+
+Sikäli kuin pimeässä näin, oli ovi tehty yhdestä ainoasta suuresta
+puumöhkäleestä ja vahvasti raudoitettu. Sydän kurkussa kopautin kerran
+ja jäin odottamaan. Talossa syntyi synkkä hiljaisuus eikä äänettömyyttä
+hetken aikaan häirinnyt muu kuin yölepakot pääni päällä. Kopautin
+uudelleen ja jäin taas kuuntelemaan. Korvani olivat jo silloin niin
+äänettömyyteen tottuneet, että selvään voin erottaa kellon naksutuksen
+sisästä sen hitaasti sekunteja laskiessa. Jos talossa joku oli, pysyi
+hän hiljaa kuin hiiri ja pidätti henkeään.
+
+Olin jo vähällä lähteä tieheni; mutta viha sai minussa silloin vallan.
+Rupesin voimaini takaa ryskyttämään ovea ja huutamaan Mr Balfouria. Olin
+juuri täydessä touhussa, kun kuulin yskintää suoraan pääni päältä.
+Peräydyttyäni kiireesti jonkun matkaa ja silmättyäni ylös, näin eräässä
+ennenmainituista ikkunoista suureen yömyssyyn verhotun miehen pään ja
+pyssyn piipun.
+
+»Tämä on latingissa», sanoi ääni.
+
+»Minulla on täällä kirje Mr Ebenezer Balfourille, Shawsin herralle. Onko
+hän täällä?»
+
+»Keneltä?» kysyi pyssymies.
+
+»Ei hän ole siellä eikä täällä», vastasin, sillä vihani alkoi kiehua.
+
+»Hyvä!» kuului vastaus, »voit jättää sen kynnykselle ja korjata luusi
+sieltä.»
+
+»Sitä en tee», huudahdin. »Tahdon jättää sen Mr Balfourin käteen, kuten
+minua on käsketty tekemään. Tämä on tärkeä kirje.»
+
+»On mikä?» kysyi ääni terävästi.
+
+Minä toistin sanani.
+
+»Kuka sinä itse olet?» kuului seuraava kysymys hetken äänettömyyden
+jälkeen.
+
+»Nimeäni en häpeä», vastasin. »David Balfouriksi minua nimitetään.»
+
+Olen varma, että vastaukseni sai hänet säpsähtämään, sillä minä kuulin
+pyssyn kolahtavan ikkunalautaa vasten; ja vasta pitkän aikaa vaiettuaan
+hän kysyi omituisella äänenpainolla:
+
+»Onko isäsi kuollut?»
+
+Hämmästyin tästä niin suuresti, etten saanut sanaakaan suustani, vaan
+jäin seisomaan kuin puusta pudonnut.
+
+»Hän on kuollut», jatkoi mies, »epäilemättä, ja sentähden sinä olet siis
+tullut oveani jyskyttämään.»
+
+Taaskin äänettömyys, mutta sitten hän lopetti päättäväisesti:
+
+»No niin, ukkoseni, minä päästän sinut sisään.»
+
+Sen sanottuaan hän hävisi ikkunasta.
+
+
+
+
+3 LUKU.
+
+Tutustun setääni.
+
+
+Hetken perästä kuulin jonkun koluuttelevan salpoja ja ovi avattiin hyvin
+varovasti ja suljettiin taas heti kun olin päässyt sisään.
+
+»Mene keittiöön eläkä koske mihinkään», sanoi ääni, ja sillä aikaa kuin
+talonisäntä itse asetteli salvat takaisin paikoilleen, haparoin minä
+pimeässä eteenpäin ja pääsin keittiöön.
+
+Himmeästi palava kynttilä valaisi minulle autioimman huoneen, mitä
+koskaan olen nähnyt. Puoli tusinaa ruoka-astioita oli hyllyllä. Pöytä
+oli katettu illallista varten, johon kuului vadillinen kauravelliä ja
+kuppi kaljaa. Sarvesta tehty lusikka odotti vadin vieressä. Paitsi jo
+mainitsemiani, ei tässä suuressa, kivestä muuratussa, autiossa kamarissa
+ollut muita esineitä kuin joukko lukittuja kirstuja pitkin seiniä ja
+munalukolla varustettu ruokakaappi nurkassa.
+
+Heti kun viimeinen salpa oli paikallaan, tuli mies luokseni. Hän oli
+keskikokoinen, kumaraselkäinen, kapeaharteinen ja kasvoiltaan
+savenkarvainen olento. Iältään hän oli arvattavasti viiden- ja
+seitsemänkymmenen välillä. Yömyssy oli hänellä flanellista ja takin ja
+liivien asemesta oli yönuttu heitetty repaleisen paidan päälle.
+Partaansa hän ei näyttänyt pitkiin aikoihin ajaneen. Mikä minua
+kuitenkin enimmän kiusasi ja pelästytti oli se, ettei hän hetkeksikään
+jättänyt minua silmistään, vaan ei myöskään katsonut suoraan silmiini.
+Hänen ammattinsa ja sukuperänsä oli arvoitus, jota järkeni ei kyennyt
+ratkaisemaan, mutta enimmän hän näytti minusta Vanhalta, kunnottomalta
+palvelijalta, joka oli jätetty tähän suureen taloon ruokarahoillaan
+elämään.
+
+»Onko sinun nälkä? kysäisi hän vilkaisten vatsapuoleeni, »jaksat kai
+syödä tuon vadillisen kauravelliä?»
+
+Vastasin arvelevani, että se oli hänen oma illallisensa.
+
+»Siitä ei väliä», sanoi hän, »minä tulen kyllä toimeen ilmankin. Minä
+pidän sitävastoin huolen oluesta, sillä se helpottaa yskääni.»
+
+Hän joi kupin puolilleen, tähystellen juodessaan herkeämättä toisella
+silmällään minua, ja ojensi sitten äkkiä kätensä tokaisten: »Näytäppä se
+kirje tänne.»
+
+Sanoin, että kirje oli Mr Balfourille eikä hänelle.
+
+»Kenenkä sinä sitten luulet minun olevan?» sanoi hän, »Anna Aleksanderin
+kirje minulle!»
+
+»Tiedätte isäni nimen?»
+
+»Merkillistä olisi, jos en tietäisi», vastasi hän, »sillä minä olen
+isäsi oikea veli, ja niin vähän kuin näytätkin pitävän minusta,
+talostani ja hyvästä kauravellistäni olen sinun oikea setäsi, David
+poikaseni, ja sinä minun oikea veljenpoikani. Anna nyt kirje tänne ja
+rupea aterioimaan.»
+
+Jos olisin ollut muutamaa vuotta nuorempi, niin häpeissäni, masentuneena
+ja pettyneenä olisin purskahtanut itkemään. Mutta nyt en saanut suustani
+sanaakaan, en pahaa enkä hyvää, vaan annoin hänelle kirjeen ja istuuduin
+vellivatini ääreen niin peräti haluttomana, kuin nuori mies konsaan voi
+olla syömään käydessään.
+
+Sillä välin setäni käänteli kirjettä käsissään tulta vasten puolin ja
+toisin.
+
+»Tunnetko tämän sisällön», kysäsi hän äkkiä.
+
+»Näettehän itsekin», vastasin, »että sinetti on ehyt.»
+
+»Näen kyllä», sanoi hän, »mutta miksi sinä tänne tulit?»
+
+»Kirjettä tuomaan.»
+
+»Vai niin. Mutta epäilemättä on sinulla ollut joitakin toiveita», jatkoi
+hän viekkaasti.
+
+»Myönnän todellakin toivoneeni varakkaiden sukulaisteni, joita minulla
+kerrottiin olevan, auttavan minua. Mutta mikään kerjäläinen minä en ole.
+Minkäänlaista apua en teiltä odota enkä halua mitään, jota ei
+vapaatahtoisesti minulle anneta. Niin köyhältä kuin näytänkin, on
+minulla tosi-ystäviä, jotka ilolla auttavat minua.»
+
+»So, so!» sanoi Ebenezer setä, »elähän nyt sentään nenälleni hyppää!
+Kyllä me vielä hyvin sovimme. Ja nyt, David, jos sinä jo olet saanut
+kylliksesi sitä kauravelliä, niin pistelisin minäkin sitä vähän
+illalliseni täytteeksi. Voi, voi», jatkoi hän saatuaan minut jättämään
+tuolin ja lusikan »tämä on maukasta ja terveellistä ruokaa, -- tämä on
+erinomaista ruokaa, tämä kauravelli.» Hän murisi hetken itsekseen ja
+jatkoi sitten: »Isäsi oli muistaakseni aika herkkusuu; hän oli vankka
+syöjä, joskohta ei mässääjä, mutta minä en saattanut kuin maistaa
+ruokaa.» Hän otti kulauksen kaljaa ja se kai huomautti häntä isännän
+velvollisuuksista, sillä hän jatkoi: »Jos sinua janottaa, niin vettä on
+tuolla oven takana.»
+
+Siihen en vastannut mitään, seisoin vain jäykkänä ja katsoa tuijotin
+vihasta kiehuen setääni. Hän puolestaan jatkoi syöntiään kuin mies,
+jolla ei ole aikaa vitkastella, ja silmäili milloin kenkiini milloin
+kotikutoisiin sukkiini. Ainoastaan kerran, kun hän uskalsi katsoa
+ylemmäksi, yhtyivät meidän katseemme. Ei edes varaskaan, joka on
+yllätetty toisen taskuja kopeloimasta, voi näyttää niin hämmästyneeltä
+kuin hän silloin. Se pani minut arvailemaan, johtuiko tuo arkuus liian
+pitkästä erakkoelämästä, vai oliko se häviävä jonkun aikaa yhdessä oltua
+ja setäni muuttuva aivan toiseksi mieheksi.
+
+Näistä mietteistäni herätti minut hänen terävä äänensä.
+
+»Onko siitä jo pitkä aika kuin isäsi kuoli?» kysyi hän.
+
+»Kolme viikkoa.»
+
+»Hän oli salaperäinen mies, tuo Aleksander, -- salaperäinen ja vaitelias
+mies», jatkoi hän. »Nuorena ollessaan ei hän juuri paljoa puhellut. Ei
+kai hän koskaan kertonut minusta?»
+
+»Ennenkuin te itse minulle ilmoititte, en edes tiennyt, että hänellä oli
+veli.»
+
+»Hyvänen aika, eikä Shawsistakaan, arvelen?»
+
+»Ei hän maininnut sellaista nimeäkään», vastasin minä.
+
+»No kaikkea!» huudahti hän. »Lujaluontoinen mies!
+
+Kaikkeen tähän hän näytti olevan erittäin tyytyväinen; mutta itseensä,
+minuun, vaiko isäni käytökseen hän oli tyytyväinen, se jäi minulle
+arvoitukseksi. Joka tapauksessa näytti kuitenkin vastenmielisyys ja
+ilkeys, joka hänessä minua kohtaan oli alussa herännyt, vähenevän, sillä
+hän hyppäsi seisoalleen, tuli huoneen yli taakseni ja löi minua olalle.
+
+»Kyllä me vielä hyvin sovimme», puhkesi hän puhumaan. »Minä olen jo
+iloinen, että päästin sinut sisään. Tulehan nyt makuupaikallesi.»
+
+Ihmeekseni ei hän sytyttänyt kynttilää eikä lamppua, meni vain muutamaan
+pimeään käytävään, alkoi ähkien ja puhkien kompuroida ylös pitkiä
+portaita ja pysähtyi avoimen oven eteen. Minä olin seurannut hänen
+kintereillään parhaani mukaan hapuillen ja tunnustellen tietä. Hän pyysi
+minua astumaan sisään, ilmoittaen tämän olevan minun huoneeni. Seurasin
+hänen pyyntöään, mutta pysähdyin muutaman askeleen otettuani ja pyysin
+tulta voidakseni käydä nukkumaan.
+
+»Mitä vielä», sanoi hän, »onhan nyt kirkas kuutamo.»
+
+»Eihän nyt valaise kuu eikä tähdet. Täällähän on pimeä kuin haudassa»,
+koetin minä selittää. »En minä voi nähdä sänkyäkään.»
+
+»Joutavia!» sanoi hän. »Tulta en minä kärsi huoneessa. Minä pelkään
+pahasti tulta. Hyvää yötä vain, David poikaseni.»
+
+Ennenkuin ehdin tehdä uusia vastaväitteitä, paiskasi hän oven kiinni, ja
+minä kuulin hänen lukitsevan sen ulkoapäin. Nyt en tiennyt pitikö minun
+nauraa vai itkeä. Huone oli kylmä kuin kellari, ja vuode, jonka lopulta
+löysin, kostea kuin suosammal. Onneksi olin kuitenkin ottanut mukaan
+myttyni ja peitteeni, ja käärien viimemainitun ympärilleni, heittäydyin
+suuren sängyn viereen ja vaivuin raskaaseen uneen.
+
+Päivän koittaessa heräsin ja huomasin olevani suuressa huoneessa, jonka
+seinät oli verhottu nahalla ja huonekalut koruompeluksilla varustettu.
+Valoa virtasi sisään kolmesta suuresta ikkunasta. Kymmenen tahi
+parikymmentä vuotta sitten se oli varmaan ollut niin miellyttävä
+makuukamari kuin toivoa voi, mutta kosteus, lika ja huono hoito sekä
+hiiret ja hämähäkit olivat sen sillä välin piloille turmelleet. Moni
+ikkunanruutu oli sitäpaitsi rikki ja siivo huoneessa oli todella
+sellainen, että minä päätin setäni täällä viettäneen jonkun aikaa
+vihastuneiden naapuriensa piirittämänä -- mahdollisesti Jennet
+Cloustonin piiritystä johtaessa.
+
+Ulkona paistaa hellitteli aurinko, ja kun kurjassa huoneessani oli
+tavattoman kylmä, aloin koputtaa ja huutaa siksi kuin vanginvartiani
+tuli laskemaan minut ulos. Hän vei minut kaivolle rakennuksen
+takapuolelle ja kehoitti minua »pesemään naamani, jos halusin». Sen
+tehtyäni osailin omin neuvoin keittiöön, jossa setäni oli tehnyt tulen
+ja keitti parhaillaan kauravelliä. Pöydälle oli nyt asetettu kaksi vatia
+ja kaksi sarvilusikkaa, mutta kaljaa oli vain yksi kupillinen.
+Mahdollisesti ilmaisi katseeni kummastusta sen johdosta, ja setäni
+huomasi sen, koskapa hän kysyi ikäänkuin vastaukseksi mietteisiini,
+tekikö minun mieleni olutta -- siksi hän kaljaansa nimitti.
+
+Sanoin niin olevan asianlaidan, mutta hänen ei tarvitsisi siitä
+välittää.
+
+»No, no!» tokaisi hän. »En minä tahdo kieltää sinulta mitään
+tarpeellista.»
+
+Hän otti hyllyltä esiin toisen kupin. Mutta sen sijaan, että olisi
+täyttänyt sen kalja-astiasta, hän kaasi hämmästyksekseni siihen puolet
+toisesta kupista. Se oli jotain sellaista jalomielisyyttä, joka sai
+minut pidättämään henkeäni. Jos setäni todellakin oli saituri, oli hän
+niin juuriaan myöten, että hän miltei sai paheen arvokkaalta näyttämään.
+
+Syömästä päästyämme setäni aukasi erään laatikon ja veti sieltä esiin
+savipiipun ja tupakkaa, josta otti piipun täyden, ennenkuin sulki
+takaisin laatikkoon. Sen tehtyään hän istuutui äänettömänä piippuaan
+imien ikkunan ääreen auringonpaisteeseen. Silloin tällöin hän käänsi
+harhailevan katseensa minuun, kysäisten aina silloin jotakin. Kerran hän
+virkkoi: »Entä äitisi?» Ilmoitettuani, että hänkin on kuollut, huudahti
+hän: »Hän oli kaunis tyttö!» Pitkän vaitiolon jälkeen hän kysyi: »Keitä
+ystäviä sinulla sitten on?»
+
+Kerroin hänelle, että niitä olivat kaikki Campbell-nimisen perheen
+jäsenet, vaikka heistä ainoastaan yksi, pappi, oli autellut minua. Mutta
+silloin aloin tuumia, että setäni sai liian tarkan selon asemastani, ja
+kun olin hänen kanssaan kahden kesken, en olisi tahtonut hänen pitävän
+minua turvattomana.
+
+Hän näytti mietiskelevän itsekseen tätä seikkaa, ja hetkisen kuluttua
+hän lausuikin: »David, poikaseni, sinä olet osunut oikeaan paikkaan
+tullessasi setä Ebenezerin luo. Minulla on suuret tuumat sukumme suhteen
+ja minä aion kohdella sinua oikeudenmukaisesti. Mutta sillä välin kuin
+minä mietiskelen, mikä sinulle olisi paras toimi -- lakimiehen, papin
+vaiko sotilaan, josta pojat enimmän pitävät -- en kärsi Balfourien
+alentuvan ylämaalais-Campbellien joukon edessä, ja pyydän sentähden
+sinua pitämään kielesi lukossa. Ei yhtä kirjettä, ei minkäänlaista
+viestiä, ei niin sanaa kellekään: taikka -- tuossa on oveni.»
+
+»Setä Ebenezer», lausuin minä, »minulla ei ole pienintäkään syytä
+epäillä teillä olevan muita kuin hyviä aikomuksia minun suhteeni. Siitä
+huolimatta pitäkää mielessänne, että minä tunnen oman arvoni. Omasta
+tahdostani en suinkaan tullut luoksenne. Ja jos ajatte minut ulos,
+lähden empimättä.»
+
+Hän näytti joutuvan kokonaan pois suunniltaan.
+
+»So, so, poika», virkkoi hän. »Elähän nyt! Odota päivä tahi pari. En
+minä mikään noita ole, löytääkseni onnesi vellivadin pohjalta. Mutta
+annahan minulle aikaa päivä tahi pari, eläkä virka sanaakaan kellekään,
+niin toden totta teen sinulle oikeutta myöten.»
+
+»Hyvä juttu», vastasin minä, »siinä on kylliksi. Jos tahdotte auttaa
+minua, olen siitä iloinen, eikä kukaan tule saamaan vihiä asiasta.»
+
+Minusta näytti (liian aikaiseen, voin nyt sanoa) siltä kuin olisi setäni
+nyt vallassani, ja aloin sen tähden selvittää hänelle, että vuoteeni ja
+makuuvaatteeni täytyy tuulettaa ja panna kuivamaan auringonpaisteesen,
+sillä sellaisessa pesässä en mitenkään saata nukkua.
+
+»Sinunko vai minun taloni tämä on?» tiuskasi hän ankarasti ja vaikeni
+sitten äkkiä. »Ei, ei», jatkoi hän hetken perästä, »en minä sitä
+tarkoita. Mikä on minun on sinunkin, David poikaseni, ja mikä on sinun
+on minunkin. Veri on vettä sakeampi, eikä täällä ole muita eläviä
+olennoita kuin sinä ja minä.»
+
+Ja sitten hän alkoi tehdä selkoa suvustamme, sen laajuudesta ja
+isästään, joka alotti talon rakentamisen, sekä itsestään, joka keskeytti
+rakentamisen, se kun muka oli jumalatonta tuhlausta.
+
+Silloin päätin kertoa hänelle, mitä Jennet Clouston oli _käskenyt
+sanomaan_.
+
+»Se roisto!» huudahti hän. »Kaksitoistasataa ja viisitoista -- sehän on
+juuri niin monta päivää kuin on kulunut siitä kun sen roiston saatoin
+vararikkoon! No hyvä, David, hänet täytyy paistaa kuumilla kivillä
+ennenkuin minä olen tyydytetty! Noita-akka -- ilmeinen noita-akka! Minä
+lähden lakimiesten puheille.»
+
+Näin sanoen hän avasi erään arkun ja otti sieltä vanhat, mutta hyvin
+säilytetyt liivit ja takin sekä jotenkin hyvän huopahatun, kuitenkin
+ilman nauhaa. Ne hän puki kiireesti päälleen ja oli juuri ulos lähdössä,
+kun joku ajatus juolahti hänelle päähän.
+
+»Minä en voi heittää sinua yksiksesi tänne taloon», sanoi hän. »Minun
+täytyy jättää sinut ulos ja lukita ovet.»
+
+Veri syöksähti päähäni.
+
+»Jos jätätte minut ulos lukittujen ovien taa, näette minut viimeisen
+kerran teille ystävällisenä.»
+
+Kalpeana ja huultaan purren hän pyörähti silloin takaisin.
+
+»Ei tällä tavoin», virkkoi hän vihaisesti katsellen huoneen nurkkaan,
+»ei tällä tavoin minun suosiooni päästä, David.»
+
+»Hyvä herra», lausuin minä, »ikänne ja sukulaisuutemme tähden en tahdo
+halveksua suosiotanne. Mutta minua on opetettu pitämään huolta
+itsestäni, ja vaikka te kuinkakin olisitte setäni ja sukulaiseni, en
+tahdo sellaisesta hinnasta ostaa teidän ystävyyttänne.»
+
+Setä Ebenezer meni ikkunan luo ja katseli hetken aikaa ulos. Minä näin
+hänen vapisevan kuin iäkkään vanhuksen. Mutta kääntyessään minuun päin,
+väikkyi hymy hänen kasvoillaan.
+
+»Hyvä», sanoi hän, »meidän täytyy antaa myöten ja hillitä itseämme. Minä
+en mene minnekään, siinä kaikki!»
+
+»Setä Ebenezer», sanoin minä, »tämä ei mielestäni selvitä asiaa. Te
+kohtelette minua kuin varasta. Te ette kärsi minua täällä talossanne,
+sen osoitatte minulle joka sanallanne, joka hetki. Ei voi olla
+mahdollista, että te pidätte minusta. Ja mitä minuun itseeni tulee, niin
+olen puhunut teille tavalla, jolla en luullut kellekään joutuvani
+puhumaan. Miksi tahdotte pidättää minua. Päästäkää minut pois. Antakaa
+minun mennä ystävieni luo, jotka pitävät minusta.»
+
+»Ei, ei, ei, ei», sanoi hän kiihkeästi. »Minä pidän sinusta paljon.
+Kyllä me vielä hyvin sovimme. Ja taloni maineen takia en voi päästää
+sinua takaisin. Jää vain tänne ja ole ääneti, niin olet hyvä poika. Pysy
+vain täällä hiljaa jonkun aikaa, niin saat nähdä että me tulemme toimeen
+toistemme kanssa.
+
+»Hyvä», sanoin minä hetken asiaa ajateltuani. »Minä jään tänne joksikin
+ajaksi. Onhan luonnollisempaa, että minua auttavat sukulaiseni eikä
+vieraat. Ja jollemme sovi yhdessä elämään, koetan parhaani mukaan
+katsoa, ettei syy siihen olisi minun.»
+
+
+
+
+4 LUKU.
+
+Joudun suureen vaaraan Shawsin kartanossa.
+
+
+Vaikka päivä olikin alkanut niin huonosti, kului se siitä huolimatta
+jotenkin rauhallisesti. Päivälliseksi söimme taas kauravelliä kylmänä ja
+illalliseksi kuumana. Kauravelli ja kalja oli setäni ainoa ruoka. Hän
+puheli vähän ja senkin entiseen tapaansa, tehden yksikantaisen
+kysymyksen aina pitkän äänettömyyden perästä. Ja koettaessani saada
+hänet puhumaan tulevaisuudestani, vaikeni hän jälleen. Hän salli minun
+mennä huoneeseen, jonka ovi oli keittiön oven vieressä, ja sieltä löysin
+suuren joukon sekä latinan- että englanninkielisiä kirjoja, joiden
+parissa kului koko iltapuoli päivää erittäin hauskasti. Aika kului
+todellakin niin nopeasti kirjojen ääressä, että aloin jo melkein tyytyä
+Shawsin luona olooni, eikä mikään muu kuin setäni näkeminen ja hänen
+vilkkuilevat silmänsä herättänyt minussa epäluuloja.
+
+Eräs tekemäni löytö pani minut ajattelemaan. Se oli muuan kirjoitus
+erään Patrick Walkerin julkaiseman lentolehden päällyksessä. Kirjoitus
+oli selvästi isäni käsialaa ja kuului: »Veljelleni Ebenezerille, hänen
+viidentenä syntymäpäivänään.» Tämä oli minulle vaikea arvoitus siksi,
+että isäni olisi täytynyt, nuorempi veli kun luonnollisesti oli, joko
+suuresti erehtyä, tahi osata kirjoittaa komeata, selvää ja miehekästä
+käsialaa jo nuorempana kuin viisivuotiaana.
+
+Koetin haihduttaa näitä mietteitä mielestäni, mutta vaikka otin esiin
+monta mieltäkiinnittävää teosta, vanhaa ja uutta, historiallisia, runo-
+ja kertomuskirjoja, oli aina tuo isäni käsiala silmäini edessä. Ja kun
+viimein menin keittiöön takaisin, kysyin ensi sanoikseni setä
+Ebenezeriltä oliko isäni ollut hyvin teräväoppinen.
+
+»Aleksanderko? Ei ollenkaan!» kuului vastaus. »Minä opin paljoa
+helpommin. Minä olin nokkela poika nuorena ollessani! Ja entäs vielä,
+minä opin lukemaan samaan aikaan kuin hänkin!»
+
+Tämä hämmästytti minua yhä enemmän. Mutta silloin pälkähti eräs ajatus
+päähäni ja minä kysyin, olivatko hän ja isäni kaksoiset.
+
+Hän hyppäsi ylös tuolilta ja sarvilusikka kirposi hänen kädestään
+lattialle.
+
+»Miksi sinä sitä kysyt?» tiuskasi hän ja tarttui rintaani katsoen
+tiukasti silmiini. Hänen silmänsä olivat pienet ja kiiluvat kuin linnun
+ja vilkkuivat omituisesti.
+
+»Mitäs nyt?» kysyin minä levollisesti, sillä minä olin paljoa
+voimakkaampi häntä enkä vähällä säikähtänyt. »Kätenne pois rinnastani!
+Tällainen kohtelu ei kelpaa.»
+
+Setäni näytti vaivalla hillitsevän itsensä.
+
+»David, poikaseni», sanoi hän, »sinun ei pitäisi puhua kanssani
+isästäsi. Siinä syy.»
+
+Hän istuutui hetkiseksi, yhä vain vapisten ja silmiään räpyttäen.
+
+»Hän oli minun ainoa veljeni», lisäsi hän -- ei kuitenkaan lämpimästi --
+otti sitten lusikkansa ylös lattialta ja rupesi jatkamaan keskeytynyttä
+syöntiään, mutta yhä vain tutisten.
+
+Se, että hän oli käynyt minuun käsiksi, ja tuo äkillinen rakkauden
+ilmaus isä-vainajaani kohtaan oli minulle niin täydellisesti
+käsittämätöntä, että minä aloin sekä pelätä että toivoa. Toiselta puolen
+aloin epäillä, että setäni ehkä oli hullu ja mahdollisesti
+vaarallinenkin, toiselta puolen taas muistui vasten tahtoani mieleeni
+eräs kansansuussa kiertelevien rekiviisujen tapainen tarina muutamasta
+köyhästä pojasta, suurenlaisen omaisuuden laillisesta perijästä, ja
+hänen ilkeästä sukulaisestaan, joka koetti anastaa hänen omaisuutensa.
+Tarina ei mielestäni oikeastaan minuun sopinut, sillä mitäpä setäni
+olisi tahtonut sukulaisesta, joka melkein kerjäläisenä oli tullut hänen
+ovelleen koputtamaan, etenkin kun hänellä oli syytä pelätä tätä.
+
+Näiden mietteiden johdosta, jotka kyllä minusta olivat kaikkea perää
+vailla, mutta jotka kuitenkin juurtuivat mieleeni, aloin nyt minäkin
+puolestani silmäillä häntä salakavalasti, ja niin istuimme pöydän
+ääressä kuin kissa ja hiiri, kumpikin pitäen salaa toistaan silmällä.
+Hänellä ei enää ollut mitään minulle sanomista, ei hyvää eikä pahaa,
+mietiskeli vain ahkerasti jotain itsekseen. Ja kuta kauemmin me istuimme
+ja kuta enemmän minä häntä tarkastelin, sitä varmemmaksi tulin, että tuo
+jokin oli minulle vihamielistä.
+
+Korjattuaan astiat pöydältä pois ja täytettyään piippunsa, samoin kuin
+aamullakin, hän veti tuolin uuninnurkkaan ja istui siellä hetken aikaa
+selin minuun piippuansa imien.
+
+»David», sanoi hän viimein, »minä olen tässä mietiskellyt --.»
+
+Hän oli taas hetken ääneti ja kertoi sitten sanansa
+
+»Ennenkuin sinä synnyitkään, minä puolittain lupasin sinulle pienen
+summan rahaa», jatkoi hän. »Lupasin sen isällesi. Huomaa ettei siinä
+ollut mitään sitovaa. Oli vain miesten pilapuhetta viinin ääressä. No
+niin. Minä erotin rahat omistani -- se oli suuri uhraus, mutta lupaus
+kuin lupaus -- ja nyt niistä on kasvanut aivan tarkalleen -- aivan
+penssilleen --», siinä hän taas vaikeni ja sanoa tokaisi sitten --
+»penssilleen neljänkymmenen punnan suuruinen summa!» Tämän sanottuaan
+hän heitti minuun olkansa yli merkitsevän silmäyksen ja lisäsi
+seuraavassa silmänräpäyksessä melkein hätäisesti: »Skotlantilaisen
+punnan!»
+
+Kun Skotlannin punta on sama kuin Englannin shillinki[1], oli tuon
+muutaman sekunnin tuumailun synnyttämä erotus sangen suuri. Huomasin
+sitäpaitsi selvään, että koko juttu oli valhetta ja keksitty jossakin
+tarkoituksessa, josta minun täytyi saada selvä. Vastasin sentähden
+leikillisellä äänellä:
+
+[1] Engl. punta (noin 25 Smk.) = 20 shillinkiä, 1 shillinki = 12 pensiä.
+
+»Oho, muistelkaapa tarkemmin! Eiköhän se ollut Englannin puntaa!»
+
+»Juuri niin sanoinkin», selvitti setäni. »Englannin puntaa! Ja jos
+tahdot mennä minuutiksi ulos katsoaksesi vain millainen ilma nyt on,
+haen rahat esiin ja kutsun sinut sitten takaisin sisään.»
+
+Tein hänen pyyntönsä mukaan, myhäillen halveksivasti itsekseni sille,
+että hän luuli minut niin helposti pettävänsä.
+
+Yö oli pimeä. Joku yksinäinen tähtönen pilkisti esiin pilvien lomasta.
+Ja seisoessani ulkona oven edessä kuulin tuulen kolkosti vaikeroivan
+kaukana kukkulain lomissa. Tuumailin itsekseni ilmassa olevan ukkosta,
+ollenkaan aavistamatta miten suuri merkitys sillä oli oleva minulle,
+ennenkuin ilta oli kulunut.
+
+Kun minut kutsuttiin takaisin sisään, laski setäni kouraani
+kolmekymmentä seitsemän kultaista guinean[1] rahaa. Loput, pientä kulta-
+ja hopearahaa, hän piti kädessään. Mutta siinä hänen rohkeutensa petti
+ja hän pistikin ne omaan taskuunsa.
+
+[1] 1 guinea = 21 shillinkiä.
+
+»Siinä on», sanoi hän. »Se riittää sinulle. Minä olen omituinen mies, ja
+omituisella miehellä on omituiset tavat. Mutta sanani on sitova ja tässä
+on siitä todistus.»
+
+Setäni näytti minusta sinä hetkenä niin saiturimaiselta, että tämä
+äkillinen anteliaisuus sai minut kokonaan hämilleni enkä kyennyt
+sanallakaan kiittämään häntä.
+
+»Ei sanaakaan!» sanoi hän. »Elä kiitä minua. Minä en halua kuulla
+kiitoksia. Minä täytän velvollisuuteni. En mene väittämään, että
+jokainen olisi noin menetellyt. Mutta minä puolestani olen iloinen
+(vaikka olenkin tarkka mies) voidessani tehdä veljeni pojalle oikeutta
+myöten, ja minusta on hauskaa ajatella, että nyt sovimme elämään yhdessä
+kuten hyvät ystävät ainakin.»
+
+Minä puolestani olin hänelle niin kohtelias kuin osasin. Mutta koko ajan
+ihmettelin, mitähän nyt oli tuleva ja miksi hän oli pidättänyt itselleen
+osan kallisarvoisista guineoista, sillä hänen sen johdosta antamaansa
+selitystä ei pikku lapsikaan olisi hyväksynyt.
+
+Seuraavassa tuokiossa setäni vilkaisi taas minuun syrjäsilmällä.
+
+»Ja nyt» sanoi hän, »palvelus palveluksesta.»
+
+Sanoin olevani valmis osoittamaan hänelle kiitollisuuttani siihen
+määrään kuin olin velvollinen ja jäin odottamaan jotain tavatonta
+pyyntöä. Mutta kun hän viimeinkin rohkaisihe puhumaan, oli hänellä vain
+sanottavana minulle (mielestäni aivan oikein), että hän alkoi jo vanheta
+ja lamautua ja että hän pyytäisi minua auttamaan häntä talon ja pienen
+puutarhan laittamisessa.
+
+Lausuin olevani valmis auttamaan häntä.
+
+»Hyvä», sanoi hän, »alota siis.»
+
+Hän kaivoi taskustaan ruostuneen avaimen.
+
+»Tässä on», sanoi hän, »avain porrastorniin rakennuksen tuonnimmaisessa
+päässä. Sinä pääset sinne ainoastaan ulkoapäin, sillä se osa taloa on
+keskeneräinen. Mene ovesta sisään, nouse sitten portaita ylös ja tuo
+tänne alas se laatikko, joka on portaiden päässä. Siinä on papereja»,
+lisäsi hän.
+
+»Saanko ottaa tulen mukaani, sir?» kysäisin minä.
+
+»Ei, ei», vastasi hän nokkelasti. »Ei mitään valoa minun talossani.»
+
+»Vai niin», sanoin. »Ovatko portaat hyvät?»
+
+»Mainiot», vastasi hän, ja lisäsi, kun jo olin menossa: »Pysy likellä
+seinää. Portaissa ei ole käsipuita, mutta astuimet ovat varmat.»
+
+Menin ulos synkkään yöhön. Tuuli yhä valitteli kaukana, vaikka Shawsin
+kartanolle ei päässyt henkäystäkään. Oli tavattoman pimeä ja minusta
+tuntui turvallisemmalta kulkea seinän viertä siksi kuin saavuin
+porrastornin oven kohdalle talon keskeneräiseen päähän. Minä olin juuri
+saanut avaimen reikään ja vääntänyt sitä, kun yhtäkkiä ilman tuulen
+henkäystä tai ukkosen jyrinää, koko taivas leimahti häikäisevän
+kirkkaaksi pimitäkseen seuraavassa silmänräpäyksessä yhtä synkäksi kuin
+ennenkin. Minun täytyi peittää kädellä silmäni tottuakseni uudelleen
+pimeään ja torniin astuessani olin vielä puolisokea.
+
+Sisällä oli niin pimeä että tuskinpa näki hengittääkään. Minä haparoin
+käsilläni ja jaloillani ympärilleni ja pian löysinkin seinän ja portaat.
+Seinä tuntui olevan sileäksi hakatusta kivestä. Portaatkin, vaikka
+olivatkin melkein liian jyrkät ja kaidat, olivat muuratut ja
+kiilloitetut. Astuimet olivat säännölliset ja vakavat jalan alla.
+Muistaen mitä setäni oli kaidepuista sanonut, pysyttäydyin likellä
+seinää ja läksin pilkkosen pimeässä, pamppailevin sydämin, nousemaan
+ylös.
+
+Shawsin kartano oli viisikerroksinen, ullakkoa lukuunottamatta. Minusta
+tuntui kuin raput ylempänä olisivat käyneet ilmakkaammiksi ja hiukan
+valoisammiksi. Mietiskellessäni syytä siihen leimahti toinen salama.
+Etten silloin huudahtanut ääneen, johtui siitä, että pelko kuristi
+kurkkuani, ja etten pudonnut alas, riippui enemmän taivaan armosta kuin
+omasta voimastani. Tunkeutuessaan seinän raoista sisään valasi salama
+joka sopukan ja minä huomasin kiipeäväni korkealla avonaisten
+rakennustelineitten päällä. Mutta tuo sama salama näytti myöskin
+minulle, että portaat olivat tavattoman kapeat ja että toinen jalkani
+sillä hetkellä oli ainoastaan parin tuuman päässä kuilun partaalta.
+
+Nämä olivat siis nuo mainiot portaat, ajattelin, ja se ajatus sai
+minussa jonkunlaisen raivokkaan rohkeuden leimahtamaan. Setäni oli
+varmasti lähettänyt minut tänne joutuakseni suureen vaaraan, ehkä
+kuolemaankin. Minä vannoin ottavani selon siitä, mikä tuo »ehkä» oli,
+vaikka taittaisin niskani sen takia, ja läksin nelin kontin ryömien
+jatkamaan nousuani niin hitaasti kuin mahdollista, tunnustellen joka
+tuuman edessäni ja koettaen jok'ainoan kiven kestävyyttä. Pimeys näytti
+salaman jälkeen tulleen kahta synkemmäksi. Eikä siinä kaikki, sillä
+yölepakkojen äänekäs surina ylhäällä tornissa kiusasi korviani ja
+hämmensi ajatukseni. Ja alas lentäessään nuo ilkeät siivekkäät
+tupsahtelivat tuon tuostakin vasten kasvojani ja ruumistani.
+
+Torni oli luullakseni kuusikulmainen ja jokaiseen rappujen käänteeseen
+oli asetettu erilainen suuri kivi, joka yhdisti eri porrasjaksot
+toisiinsa. Kerran olin juuri pääsemässä sellaiseen nurkkaukseen, kun
+tapani mukaan tietä eteenpäin tunnustellessani, käteni luiskahtikin
+kivenkulman yli eikä sen takana tavannut muuta kuin tyhjyyttä. Portaat
+loppuivat siihen. Lähettää tottumaton kapuamaan niitä ylös pilkkoisen
+pimeässä oli sama kuin lähettää hänet varmaan kuolemaan, ja vaikka minä
+olinkin turvassa, -- siitä kiitos salamoille ja omalle varovaisuudelleni
+-- sai jo paljas ajatuskin siitä perikadosta, johon olin joutumaisillani
+ja siitä kammottavasta korkeudesta, josta olisin pudonnut alas, minut
+kauhusta hikoilemaan ja herpasi minun jäseneni.
+
+Mutta nyt tiesin mitä minun oli tekeminen. Minä käännyin takaisin ja
+läksin kopeloiden laskeutumaan alas vihasta kirvelevin sydämin.
+Puolimatkaan päästyäni tuli äkillinen ja ankara tuulenpuuska, joka
+tornia hetkisen puisteltuaan kuoli pois. Alkoi sataa ja ennenkuin pääsin
+maahan, tuli vettä taivaan täydeltä. Minä pistin pääni ovesta ulos ja
+katsoin pitkin seinää keittiöön päin. Ovi, jonka minä lähtiessäni olin
+sulkenut, oli nyt auki ja heikko valon kajastus virtasi siitä ulos. Minä
+olin näkevinäni miehen haamun seisovan sateessa ikäänkuin kuuntelemassa.
+Silloin leimahti häikäisevä salama, ja sen valossa näin selvään setäni
+seisovan juuri siinä missä olin otaksunutkin. Salamaa seurasi
+tärisyttävä jyrinä.
+
+Arveliko nyt setäni jyrinän syntyneen minun putoamisestani vai kuuliko
+hän siinä Jumalan äänen huutavan murhaa, jätän lukijan arvattavaksi.
+Varmaa vain on, että hänet valtasi kamala pelko ja että hän syöksyi
+sisään huoneeseen jättäen oven auki. Minä kiiruhdin niin hiljaa kuin
+mahdollista hänen jälkeensä ja päästyäni huomaamatta keittiöön,
+seisahduin tarkastelemaan häntä.
+
+Hän oli jo ehtinyt avaamaan nurkkakaapin, ottanut sieltä suuren
+taskumatin paloviinaa ja istui nyt pulloineen pöydän ääressä selin
+minuun. Tuontuostakin puistatti väristys hänen ruumistaan ja hän ähki
+raskaasti. Vähänväliä hän vei pullon huulilleen ja joi raakaa väkijuomaa
+pitkin siemauksin.
+
+Minä astuin likemmäksi, menin ihan hänen taakseen ja lyöden häntä
+olkapäille huudahdin. »Aha!»
+
+Setäni päästi määkinän tapaisen parahduksen, levitti sylinsä ja tupertui
+lattialle kuin kuollut. Säikähdin siitä hiukan; mutta ennen kaikkea oli
+minun pidettävä huolta itsestäni enkä sentähden ollenkaan epäillyt
+jättää häntä virumaan siihen, mihin oli kaatunut. Avaimet riippuivat
+nurkkakaapissa, ja aikomukseni oli varustautua aseella ennenkuin setäni
+tointuisi ja kykenisi keksimään uusia konnuuksia. Nurkkakaapissa oli
+muutamia pulloja sisältäen nähtävästi lääkkeitä, sekä laskuja ja muita
+papereita, jotka minä kyllä olisin kernaasti lähemmin tarkastanut, jos
+vain minulla olisi ollut siihen aikaa. Vielä oli kaapissa joitakuita
+minulle arvottomia tarvekaluja. Kävin nyt arkkujen kimppuun. Ensimäinen
+oli täynnä jauhoja, toisessa oli olkilyhteisiin kätkettynä rahapusseja
+ja papereita; kolmannesta löysin monenlaisten tavaroitten seasta --
+enimmäkseen olivat ne pukutarpeita -- ruostuneen, kurjannäköisen ja
+tupettoman ylämaalais-tikarin. Piilotin sen liivieni sisäpuolelle ja
+käännyin setääni päin.
+
+Hän virui samassa asennossa mihin oli tupertunutkin, kokoon
+kyyristyneenä ja toinen polvi ja käsi ojennettuna sivulle. Hänen
+kasvonsa olivat sinertävät ja hengityskin näytti lakanneen. Aloin
+peljätä hänen kuolleen. Noudin vettä ja kaasin sen hänen kasvoilleen.
+Siitä hän näytti vähän tointuvan ja alkoi liikutella huuliaan ja
+räpäytellä silmiään. Viimein hän katsahti ylös, ja kun hän huomasi
+minut, kuvastui hänen silmistään yli-inhimillinen pelko.
+
+»Oletko sinä elossa?» sopersi hän. »Kuule mies, oletko sinä elossa?»
+
+»Olenpa tietenkin», vastasin, »enkä siitä juuri teitä kiittele!»
+
+Hän oli alkanut syvään huokaillen haukkoa henkeänsä.
+
+»Sininen lasipullo --», sammalsi hän, »kaapissa -- sininen lasipullo
+--.»
+
+Hänen hengityksensä kävi yhä harvemmaksi.
+
+Minä kiiruhdin kaapille ja löysinkin sieltä sinisen, reseptillä
+varustetun lääkepullon. Juoksutin sen kiireimmän kautta sedälleni.
+
+»Se on entinen kipuni», sanoi hän toinnuttuaan hiukan. »Sydänvaiva,
+David.»
+
+Minä asetin hänet istumaan tuolille ja silmäilin häntä. Toden totta kävi
+säälikseni noin sairaannäköinen mies, mutta minussa kiehui oikeutettu
+viha ja minä esitin hänelle kysymykset, joihin tahdoin selitykset: Miksi
+hän valehteli minulle joka sanassaan, miksi hän pelkäsi minun jättävän
+hänet; miksi hänestä oli vastenmielinen viittaus siihen, että hän ja
+isäni olivat kaksoset -- »Siksikö, että se on totta?» kysyin. »Miksi hän
+oli antanut minulle rahaa, johon minulla varmasti ei ollut mitään
+oikeutta, ja lopuksi, miksi hän oli koettanut surmata minut.»
+
+Hän kuunteli kaikki kysymykseni vaieten ja pyysi sitten päästä levolle.
+
+»Minä vastaan sinulle huomenna», vakuutti hän »yhtä varmaan kuin tahdon
+kuolla.»
+
+Hän oli niin heikon näköinen, etten voinut olla pyyntöön myöntymättä.
+Lukitsin kuitenkin hänet omaan huoneeseensa ja pistin avaimen taskuuni.
+Sen tehtyäni menin takaisin keittiöön, laitoin sinne sellaisen tulen,
+jota siellä ei moneen pitkään vuoteen oltu pidetty, ja kääriytyen
+peitteeseeni laskeuduin levolle arkkujen päälle ja vaivuin uneen.
+
+
+
+
+5 LUKU.
+
+Minä lähden Queens Ferryyn.
+
+
+Sinä yönä satoi paljon ja seuraavana aamuna puhalsi purevan kylmä
+luodetuuli ajaen repaleisia pilvenhattaroita edellään. Ennen auringon
+nousua ja viimeisten tähtien sammumista kävelin kuitenkin purolle ja uin
+eräässä sen syvässä pyörteessä. Kylmän veden vielä ihoani kihelmöidessä
+menin sisään, korjailin tulta, istuuduin sen ääreen miettiäkseni
+perinpohjin asemaani.
+
+Nyt olin varma siitä että setäni oli viholliseni. Varmaa oli myöskin,
+että elämäni oli minun kädessäni ja että setäni oli paneva parhaansa
+saattaaksensa minut perikatoon. Mutta minä olin nuori ja uskalias ja
+kuten useimmilla maalaispojilla oli minullakin suuret käsitykset
+viekkaudestani. Olin tullut hänen ovelleen kerjäläisenä ja melkein
+lapsena. Hän oli kohdellut minua kavalasti ja väkivaltaisesti. Paras
+päätös asialle olisi, jos minä rupeaisin käskijäksi ja ohjaisin häntä
+kuin lammasta.
+
+Istuin siinä tulen ääressä imien polveani ja naureskellen itsekseni.
+Ajatuksissani kuvittelin itseni puristavan häneltä salaisuuden toisensa
+perästä ja pääseväni tuon miehen käskijäksi ja ohjaajaksi. Kerrotaan,
+että Essendeanin noita oli tehnyt peilin, josta saattoi nähdä
+tulevaisuutensa. Sellaisen peilin täytyi olla valmistettu jostain muusta
+aineesta kuin hehkuvista hiilistä, sillä minä en nähnyt yhdessäkään
+niistä tulevaisuuden kuvista, joita siinä istuessani katselin, laivaa,
+karvalakkista merimiestä, kivusta lyijynraskaaksi käynyttä päätäni, enkä
+merkkiäkään niistä kärsimyksistä, jotka odottivat minua.
+
+Hetken kuluttua läksin pää täynnä ajatuksia nousemaan portaita
+vapauttaakseni vankini.
+
+Hän toivotti minulle kohteliaasti hyvää huomenta. Minä vastasin
+alentuvasti ja itsetietoisesti hymyillen. Pian istuimme aamiaispöydän
+ääressä, ikäänkuin ei mitään olisi tapahtunut.
+
+»No, sir», kysyin minä ivallisella äänellä, »eikö teillä ole mitään
+sanomista minulle?» Ja kun en mitään selvää vastausta saanut, jatkoin:
+»On jo aika tulla ymmärtämään toisiamme. Te pidätte minua maalaispojan
+pöllönä, jolla ei ole enempää tervettä järkeä eikä rohkeutta kuin
+vellikapustalla. Minä taas luulin teitä hyväksi mieheksi, tai en
+ainakaan muita huonommaksi. Näyttää siltä kuin molemmat olisimme
+erehtyneet. Mitä syytä teillä on pelätä minua, pettää minua ja vaania
+henkeäni --?»
+
+Hän murisi jotain leikistä ja että hän piti pienestä pilasta. Mutta
+nähtyään minun hymyilevän, hän muutti puhetapansa ja vakuutti minulle
+tekevänsä kaikesta selon heti kun olimme syöneet. Minä näin hänen
+naamastaan, ettei hänellä ollut valmista valhetta, minkä minulle
+syöttäisi, vaan että hän nyt oli täydessä touhussa jotain kelpaavaa
+keksiäkseen. Olin juuri aikeissa sanoa hänelle huomioni, kun joku
+koputti ovelle.
+
+Pyytäen setääni pysymään paikallaan menin avaamaan ja näin oven takana
+puolikasvuisen, merimiespukuun puetun poikasen. Heti kun hän näki minut,
+tanssi hän muutamia askeleita merimiestanssia, josta en koskaan tähän
+asti ollut kuullut puhuttavankaan, sitä vähemmin nähnyt, näpäytellen
+sormiaan ja viskellen jalkojaan erittäin nokkelasti. Siitä huolimatta
+hän oli kylmästä sinisenä. Ja hänen kasvoillaan oli puoleksi itkevä,
+puoleksi naurava ilme, joka näytti kovin surkuteltavalta eikä ollenkaan
+sopinut yhteen tuon iloisen tanssin kanssa.
+
+»Kuinkas voit, toveri?» kysyi hän narrimaisella äänellä.
+
+Minä kysyin tyynesti syytä hänen iloonsa.
+
+»Ah, iloani!» sanoi hän, ja alkoi sitten laulaa:
+
+      »Se mulle on huvi, kun tullut on suvi,
+      se vuoden aika parhain»;
+
+»No niin», sanoin minä, »jos sinulla ei ole mitään asiaa, jätän minä,
+julmasti kyllä, sinut oven taa.»
+
+»Seis, veli!» huudahti hän. »Etkö sinä ollenkaan leikkiä ymmärrä? Vai
+tahdotko sinä, että minä saisin kuuman selkäsaunan? Minulla on kirje
+ukko Heasy-oasyltä Mr Belflowerille[1].»
+
+[1] Nimet vääristellyt. Heasy-oasy = Hoseason, Belflower = Balfour.
+
+Puhuessaan hän näytti kirjettä.
+
+»Ja kuule, toveri», lisäsi hän, »minä olen nälkäinen kuin susi.»
+
+»Hyvä», sanoin minä, »tule sisään, niin saat palan haukataksesi, jos
+sinä siitä mielevämmäksi tulet.»
+
+Minä vein hänet sisään ja asetin istumaan omalle paikalleni, jossa hän
+ahnaasti kävi aamiaisemme jäännösten kimppuun, iskien tuon tuostakin
+minulle silmää ja kujehtien naamallaan tavalla, jota tuo hullu parka
+piti luullakseni miehekkäänä.
+
+Sillä aikaa oli setäni lukenut kirjeen ja istui nyt ajatuksiinsa
+vaipuneena. Yhtäkkiä hän hyppäsi vilkkaasti ylös ja vei minut huoneen
+etäisimpään nurkkaan.
+
+»Lueppa tämä», sanoi hän pistäen kirjeen käteeni.
+
+Kirje, joka nyt on tuossa edessäni, kuuluu sanasta sanaan näin:
+
+»Harwesin ravintolassa, Queens Ferryssä.
+
+Sir, -- täällä minä olen, köydet maissa, ja lähetän laivapoikani tuomaan
+tietoja. Jos teillä on entisten lisäksi jotain asiaa meren taa, on
+tänään siitä tieto annettava, sillä tuuli auttaa meidät nyt hyvin ulos
+salmesta. En koeta salata, että olen joutunut asiamiehenne, Mr.
+Rankeillorin kanssa riitaan, josta, jos siitä ei pian loppua tule,
+saatte odottaa tappioita. Minä olen asettanut vekselin nimellenne, kuten
+tämän reunaan on merkitty, ja jään teidän kuuliaisimmaksi, nöyrimmäksi
+palvelijaksenne.
+
+      Elias Hoseason.»
+
+»Katsos nyt, David», lausui setäni, heti kun näki minun lopettaneen,
+»minulla on eräs uhkapeli käynnissä tämän Hoseasonin kanssa, joka on
+erään Dysartilaisen kauppalaivan, »Covenantin», kapteeni. Jos nyt sinä
+ja minä lähtisimme tämän pojan mukana, voisin minä käydä tapaamassa
+kapteenia Hawesissa taikka ehkä »Covenantissa» ja katsoa, olisiko
+hänellä joitain papereita allekirjoitettavina. Ja kun meillä on kyllin
+aikaa, voimme pistäytyä lakimiehen, Mr. Rankeillorin luo. Kaiken sen
+jälkeen mitä on tapahtunut, lienee sinulle vaikeata uskoa paljaita
+sanojani, mutta Rankeilloria sinä uskonet. Häntä käyttää puolet tämän
+seudun sivistyneistä asianajajanaan. Hän on kekseliäs mies, ja -- näin
+ystävysten kesken sanoen -- erittäin arvossa pidetty. Hän tunsi isäsi.»
+
+Mietiskelin hetkisen. Hän pyysi minua lähtemään jonkunlaiselle
+lastauspaikalle, joka epäilemättä oli vilkasliikkeinen. Siellä ei setäni
+uskaltaisi panna toimeen mitään ilkitöitä, niistä jo suojelisi minua
+laivapojan läsnäolokin. Luulinpa melkein uskaltavani käydä lakimiehenkin
+luona, vaikka sedälläni saattoikin olla pahat aikomukset sitä
+esittäessään. Ja mahdollisesti halusin sisimmässäni nähdä lähemmältä
+merta ja laivoja. Lukijani on muistaminen, että minä olin elänyt kaiken
+ikäni sisämaan vuoristossa ja että ainoastaan kaksi päivää oli kulunut
+siitä kun ensi kerran näin meren leviävän eteeni kuin sinisen lattian ja
+purjelaivojen keinuvan siellä pieninä kuin leikkialukset. Minä tein
+päätökseni.
+
+»No niin», sanoin, »lähtekäämme Ferryyn.»
+
+Setäni pani hatun päähänsä, takin päällensä ja kiinnitti vanhan,
+ruostuneen sapelin sivulleen. Tuli sammutettiin, ovi pantiin lukkoon ja
+niin läksimme kävelemään.
+
+Tuuli, joka näillä kylmillä seuduilla oli luoteinen, puhalsi meille
+kulkiessamme suoraan vasten kasvoja. Oltiin kesäkuussa. Ruoho oli
+valkeanaan päivänkukkia ja puut täydessä kukassa. Sinisistä kynsistämme
+ja kirvelevistä ranteistamme päättäen olisi luullut olevansa keskellä
+talvea ja luonnon valkovaippaa joulukuun huurteeksi.
+
+Setä Ebenezer kulkea retusti pitkin ojaa, huojuen laidasta toiseen kuin
+vanha kyntömies työstään kotia tullessaan. Hän ei virkkanut sanaakaan
+koko aikana ja minä jouduin pakinoihin laivapojan kanssa. Hän kertoi
+nimensä olevan Ransome ja kulkeneensa meriä yhdeksänvuotiaasta asti,
+mutta ei voinut sanoa, kuinka vanha hän nyt oli, hän kun oli sotkeutunut
+laskuissaan. Hän näytti minulle maalauksia, joita oli hänen rinnassaan,
+paljastaen sen purevassa tuulessa estelystäni huolimatta -- minä näet
+pelkäsin hänen siitä saavan kuolinvian. Puhuessaan hän lakkaamatta
+kiroili karkeasti, mutta enemmän ymmärtämättömän koulupojan kuin miehen
+tavoin. Hän kertoi kehastellen useista kauheista teoistaan, niinkuin
+viekkaista varkauksista, vääristä syytöksistä, vieläpä murhastakin;
+mutta kaikesta niin hajanaisesti ja niin turhamaisen kerskailevasti,
+että minä häntä surkuttelin enemmän kuin uskoin.
+
+Kyselin häneltä prikistä, jonka hän selitti olevan parhaimman aluksen,
+mikä koskaan on meriä kyntänyt, ja kapteeni Hoseasonista, jota
+ylistellessään hän oli yhtä suurisanainen. Heasy-oasy (joksi hän aina
+väänsi laivurin nimen) oli hänen mielestään mies, joka ei pelännyt
+mitään, ei maallista eikä taivaallista, mies, joka, kuten ihmiset
+sanoivat, »laskisi täysin purjein viimeiseen tuomioon asti», ankara,
+pikainen, tunnoton ja raaka. Tätä kaikkea oli tuo laivapoika raukka
+oppinut ihailemaan jonakin merimiehen ja miehekkyyden esikuvana.
+Ainoastaan yhden vian hän myönsi epäjumalassaan olevan. »Hän ei ole
+mikään merimies», myönsi hän. »Prikiä kuljettaa Mr Shuan. Hän on paras
+merimies mitä on olemassa, mutta patajuoppo, ja se on toden totta.
+Katsohan tätäkin», sanoi hän kääntäen sukkansa alas ja näyttäen minulle
+suuren, avonaisen ja verisen haavan, joka sai minun vereni hyytymään.
+»Hän teki tämän -- Mr Shuan teki tämän», selitti hän ylpeillen.
+
+»Mitä!» huudahdin, »kärsitkö sinä tuollaista raakaa kohtelua häneltä.
+Ethän sinä ole orja, jotta sinua voitaisiin tuolla tavalla kohdella!»
+
+»En ole», sanoi tuhmuri parka muuttaen äkkiä äänensä, »ja sen on hänkin
+näkevä. Katsos tätä», huudahti hän näyttäen minulle suurta tuppipuukkoa,
+jonka hän sanoi varastaneensa. »Yrittäköönpä hän vielä -- kyllä minä
+uskallan -- sen minä teen kuin teenkin. Eikä hän ole ensimäinen!» Ja
+sanojensa vahvistukseksi hän taaskin kirosi karkeasti.
+
+Minä en ole surkutellut ketään koko tässä maailmassa niin syvästi kuin
+tätä puolihullua olentoa. Ja minulle alkoi selvitä, että tämä priki
+»Covenant», hurskaasta nimestään huolimatta[1], oli tuskin parempi kuin
+meriä kulkeva vankila.
+
+[1] Covenant = sovinto.
+
+»Eikö sinulla ole ketään ystäviä?» kysyin minä.
+
+Hän sanoi, että hänellä oli isä eräässä englantilaisessa satamassa,
+jonka nimeä minä en muista.
+
+»Hän oli kunnon mies», lisäsi hän, »mutta on nyt kuollut.»
+
+»Taivaan nimessä», huudahdin minä, »etkö sinä sitten voisi löytää mitään
+kunniallista tointa maalla?»
+
+»Eikö mitä», sanoi hän näyttäen hyvin viekkaalta. »Kyllähän ne panisivat
+minut kauppa-alalle, mutta tietääkseni on se nykyistä tointani kahta
+pahempi.»
+
+Minä kysyin häneltä, mikä voi olla kammottavampi kuin ala, jolla hän nyt
+oli. Siellähän ei uhannut hänen henkeään ainoastaan myrskyt ja meri,
+vaan myöskin hänen päällysmiestensä pöyristyttävä julmuus. Sen hän
+tunnusti todeksi; mutta sitten hän alkoi ylistellä elämäänsä, kuvaillen
+miten hauskaa on astua maihin rahaa lakkarissa, tuhlata sitä kuin mies,
+ostaa omenia, kulkea nokka pystyssä ja hämmästyttää maanmoukkia.
+
+»Eikä sitäpaitsi kaikki olekaan niin surkeaa kuin mitä äsken kerroin»
+lisäsi hän. »On siellä huonompiosaisiakin kuin minä. Esimerkiksi
+»kahdenkymmenen punnan ihmiset.» Näkisitpähän sinä heidän
+tunteenpurkauksiansa. Kuulehan kun minä olen nähnyt miehen, varmaan yhtä
+vanhan kuin sinäkin, (hänen mielestään minä olin vanha) -- niin, ja
+hänellä oli partakin -- joka, heti kun olimme päässeet ulos joelta ja
+hän oli tullut selville asemastaan, alkoi parkua ja elämöidä niin
+mokomasti! Ja tiedätkös, kun minä tein hänestä surkeasti pilaa! Ja
+sitten on siellä vielä pikku paitaressujakin -- pieniä minuun nähden. --
+Ja niitä minä pidän kurissa. Kun me milloin kuljetamme noita
+paitaressuja, on minulla omituinen köyden pätkä, jolla pidän heitä
+aisoissa.»
+
+Siihen tapaan hän jatkoi selityksiään kunnes minulle selvisi, että hän
+»kahdenkymmenen punnan ihmisillä» tarkoitti noita onnettomia, jotka oli
+lähetetty meren taakse Pohjois-Amerikkaan orjuuteen, ja että nuo vielä
+onnettomammat, viattomat olennot olivat lapsia, jotka oli yksityisistä
+syistä tai kostonhalusta ryöstetty kotoaan.
+
+Saavuimme nyt kummun laelle ja alhaalla edessämme näkyi Ferry ja Hope.
+Forthin lahti näyttää tältä paikalta melkein leveältä joelta, joka
+pohjoisessa muodostaa hyvän lauttauspaikan ja ylemmässä päässään maan
+ympäröimän, laivoille suojaisan sataman. Keskellä kaitaisinta paikkaa on
+pieni saari, jossa on joitakuita raunioita. Oikealle rannalle on
+rakennettu laituri lauttausta varten ja laiturin päässä, tien toisella
+puolen näin »Harwes Inn»iksi nimitetyn rakennuksen keskellä kaunista
+puistoa, jossa kasvoi tammia ja orapihlajia.
+
+Queensferryn kaupunki on kauempana lännessä ja ravintolan ympäristö
+näytti tähän aikaan päivästä jotenkin autiolta, sillä laiva
+matkustajineen oli juuri lähtenyt pohjoiseen. Pienoinen ruuhi keinui
+kuitenkin laiturin vieressä ja muutamia merimiehiä nuokkui sen teljolla.
+Siinä oli, kuten Ransome ilmoitti minulle, prikin venhe kapteenia
+odottamassa ja noin puolen peninkulman päässä aivan yksinään ankkurissa,
+näkyi itse »Covenant». Laivassa valmisteltiin merelle lähtöä. Raakapuita
+asetettiin paikoilleen, ja kun tuuli oli maallepäin, saatoin kuulla
+merimiesten laulavan purjeita haalatessaan.
+
+Kaiken sen jälkeen mitä matkalla olin kuullut, silmäilin laivaa katkeran
+vihaisesti ja surkuttelin sydämeni pohjasta kaikkia niitä ihmisraukkoja,
+joiden täytyi purjehtia sen mukana.
+
+Kaikki kolme olimme pysähtyneet kummun laelle. Silloin minä harppasin
+tien yli setäni luo ja sanoin hänelle:
+
+»Luullakseni on parasta sanoa teille, ettei mikään saa minua lähtemään
+'Covenantiin'».
+
+Hän näytti ikäänkuin heräävän unesta. »Oho», sanoi hän. »Mitä sinä
+sanoit?»
+
+Minä toistin sanani.
+
+»Hyvä, hyvä», vastasi hän, »meidän täytynee mielitellä sinua, luulen ma.
+Mutta mitä me täällä seisomme. Nyt on jäätävän kylmä, ja jollen erehdy,
+laitetaan 'Covenantia' juuri merikuntoon.»
+
+
+
+
+6 LUKU.
+
+Mitä Queens Ferryssä tapahtui.
+
+
+Päästyämme ravintolaan vei Ransome meidät rappuja ylös muutamaan pieneen
+huoneeseen, jossa oli yksi vuode ja joka suurella kivihiilivalkealla oli
+lämmitetty uuni kuumaksi. Suuren pöydän ääressä, kamiinin edessä, istui
+suuri, tummaverinen ja totisennäköinen mies kirjoittamassa. Vaikka
+huoneessa olikin paahtavan kuuma, oli hänellä paksu, leukaan asti
+napitettu merimiesjakku päällään ja suuri korvien yli painettu
+karvalakki päässään. En koskaan ole nähnyt miestä, en edes tuomariakaan
+tuolillaan, joka olisi näyttänyt kylmäverisemmältä, miettivämmältä ja
+itsetietoisemmalta, kuin tämä merikapteeni.
+
+Sisään astuessamme hän nousi heti ylös ja tullen meitä vastaan tarjosi
+suuren kouransa Ebenezerille.
+
+»Minä olen ylpeä teidät nähdessäni, Mr Balfour», sanoi hän kauniilla,
+syvällä äänellä, »ja iloinen, että tulitte ajoissa. Tuuli on mainio ja
+nousuvesi alkaa kohta laskeutua. Ennen yötä olemme May-saarella.»
+
+»Kapteeni Hoseason», sanoi setäni, »te pidätte huonettanne kovin
+kuumana.»
+
+»Se on minun tapani, Mr Balfour», vastasi laivuri, »minä olen
+kylmäluontoinen mies; minulla on kylmä veri, sir. Eivät turkit eivätkä
+villavaatteet, ei edes kuuma huonekaan saa minussa niinsanottua
+luonnonlaatua kuumenemaan. Niin on aina miesten laita, jotka ovat
+paistuneet kuuman ilmanalan merillä.»
+
+»Aivan niin, kapteeni», vastasi setäni, »meidän on kunkin seurattava
+luontoamme.»
+
+Mutta nyt kävi niin, että tällä kapteenin taipumuksella oli suuri osa
+minun onnettomuuksissani. Sillä vaikka olinkin itselleni luvannut, etten
+päästäisi sukulaistani näkyvistäni, olin kuitenkin niin kiihkeä näkemään
+merta lähempää ja niin kiusaantunut huoneessa vallitsevasta lämmöstä,
+että hänen pyytäessään minua »juoksemaan alas ja huvittelemaan hetkisen»
+olin kyllin hullu noudattaakseni pyyntöä.
+
+Läksin siis pois jättäen nuo kaksi miestä istumaan pullon ja suuren
+paperikasan ääreen, ja kävelin ravintolaan tuovan tien yli rannalle.
+Tällaisella tuulella loiski rantaa vasten vain pieniä laineita, tuskin
+suurempia kuin sisäjärvessä näkemäni. Mutta ruohot rannalla olivat
+minulle tuntemattomia. Toiset olivat viheriöitä, toiset ruskeita ja
+pitkiä ja muutamissa kiilui pieniä vesikuplia, jotka särkyivät sormieni
+välissä. Niinkin kaukana lahden pohjukassa oli meriveden haju erittäin
+suolainen ja virkistävä. »Covenantkin» alkoi levitellä pitkin raakapuita
+käärittyjä purjeitaan. Ja kaikessa mitä näin, oli leima, joka saattoi
+minut ajattelemaan pitkiä matkoja ja vieraita maita.
+
+Tarkastelin myöskin »Covenantin» ruuhen miehiä. He olivat isokasvuisia
+ja ahavoituneita. Muutamilla heistä oli päällään pusero, toisilla jakku
+ja joku oli kääräissyt värillisen nenäliinan leukansa alle. Eräällä oli
+pari pistoolia taskuissaan, kahdella tai kolmella kyhmyiset lyijypäiset
+kepit ja kaikilla tuppipuukot. Minä kulutin jonkun aikaa päivästä
+puhelemalla erään miehen kanssa, joka näytti vähemmin pelottavalta kuin
+hänen toverinsa ja kysyin häneltä milloin priki lähtee purjehtimaan. Hän
+sanoi heidän lähtevän matkalle niinpian kuin luode on loppunut ja
+ilmaisi ilonsa siitä, että pääsi ulos satamasta, jossa ei ollut
+kapakoita eikä viuluniekkoja. Mutta puhuessaan hän kiroili niin
+kauheasti, että minä kiireimmän kautta jätin hänet.
+
+Menin takaisin Ransomen luo, joka näytti parhaimmalta koko tästä
+miesjoukosta. Hän tuli pian ulos ravintolasta juosten minun luokseni ja
+pyytäen pikarillista punssia. Ilmoitin hänelle etten minä anna hänelle
+sellaista tavaraa, sillä en minä eikä hän ollut vielä siinä iässä, jotta
+sellaiset nautinnot tulisivat kysymykseen. »Mutta lasin olutta voit
+kernaasti saada», lisäsin minä. Hän haukkui ja sätti minua; mutta oli
+siitä huolimatta iloinen, kun sai olutta, ja hetken kuluttua istuimme
+pöydän ääressä, ravintolan etuhuoneessa, molemmat syöden ja juoden
+hyvällä ruokahalulla.
+
+Siellä juolahti minulle mieleen, että kun isäntä oli tältä seudulta, oli
+minulle eduksi saada hänestä ystävä. Minä tarjosin hänelle tuolin, joka
+siihen aikaan pidettiin erinomaisena kohteliaisuutena vieraan puolelta.
+Mutta hän oli liian mahtava mies istuakseen sellaisten vähäpätöisten
+vierasten kanssa, kuin Ransome ja minä. Hän aikoi juuri poistua
+huoneesta, kun minä kutsuin hänet takaisin kysyäkseni tunsiko, hän Mr
+Rankeilloria.
+
+»Aivan hyvin», sanoi hän. »Hän on erittäin kunniallinen mies. Mutta,
+sivumennen kysyen, sinäkö tulit sisään Ebenezerin kanssa?»
+
+Vastattuani siihen myöntävästi, kysyi hän: »Ethän sinä ole hänelle
+sukua?»
+
+Minä kielsin sen kokonaan.
+
+»Sitä minäkin arvelin», sanoi isäntä; »mutta kuitenkin sinä muistutat
+vähän Aleksanderia.»
+
+Siihen minä huomautin, että Ebenezer näytti olevan huonossa huudossa
+paikkakunnalla.
+
+»Epäilemättä», vastasi isäntä. »Hän on ilkeä ukko ja monet, kuten Jennet
+Clouston ja useat muut, jotka hän on häätänyt pois taloistaan ja
+tiluksiltaan, näkisivät mielellään hänen roikkuvan köyden silmukassa. Ja
+kerran hänkin oli kaunis nuori mies. Mutta se oli ennenkuin alkoi kuulua
+huhuja Mr Aleksanderin kuolemasta.»
+
+»Ja mitä siitä kerrottiin?» kysyin minä.
+
+»No, että hän oli murhannut hänet», selitti isäntä. »Etkö ole koskaan
+kuullut siitä?»
+
+»Miksi hän olisi murhannut hänet?» kyselin edelleen.
+
+»Miksikäs muuten kuin saadakseen talon itselleen», vastasi hän.
+
+»Talon? Shawsinko?»
+
+»Tietääkseni juuri sen.»
+
+»Vai niin», huudahdin. »Onko asiat sillä tavalla? Oliko minun -- oliko
+Aleksander vanhin poika?»
+
+»Olipa niinkin», vastasi isäntä. »Miksikäs hän muuten olisi hänet
+murhannut!»
+
+Niin sanoen hän meni matkaansa, mitä hän alusta alkaen oli
+kärsimättömänä yritellyt.
+
+Tietysti olin jo kauan sitten jotain tällaista aavistellut; mutta
+varmuus on toista kuin arvailu. Onnestani huumautuneena istuin nyt siinä
+enkä jaksanut uskoa, että tuo sama poika parka, joka tuskin pari päivää
+sitten oli tallustellut pitkin lokaista tietä Ettrickin metsästä, oli
+nyt yksi maailman pohatoista, omisti kartanon ja suuret tilukset ja
+voisi vaikka huomenna nousta hevosen selkään. Nämä ja monet muut
+suloiset ajatukset täyttivät pääni istuessani siinä tuijottaen
+ravintolan ikkunasta ulos ja välittämättä mistään mitä näin. Muistan
+vain nähneeni kapteeni Hoseasonin alhaalla laiturilla merimiesten luona
+puhuvan heille arvokkaasti. Pian hän läksi astumaan takaisin taloa
+kohti, eikä hänessä silloin huomannut merkkiäkään merimiehen
+kömpelyydestä. Hän päin vastoin piti muhkeata, suurikasvuista vartaloaan
+miehekkäästi pystyssä ja entinen tyyni, totinen ilme lepäsi hänen
+kasvoillaan. Epäilin voisivatko Ransomen kertomukset olla tosia, ne kun
+olivat niin räikeässä ristiriidassa miehen ulkonäön kanssa. Mutta
+oikeastaan ei hän ollut niin hyvä kuin olin kuvitellut, eikä aivan niin
+huono kuin Ransome oli sanonut, sillä todellisuudessa hänessä oli kaksi
+ihmistä ja paremman niistä hän jätti heti laivansa kannelle astuttuaan.
+
+Seuraavassa tuokiossa kuulin setäni kutsuvan minua ja minä tapasin
+miehet seisomassa yhdessä tiellä. Kapteeni kääntyi puoleeni ja puhutteli
+minua juhlallisen toverillisesti (suuri kunnia nuorelle poikaselle):
+
+»Sir», sanoi hän, »Mr Balfour on kertonut minulle suuria asioita
+sinusta, ja omasta puolestani minä pidän sinun katseestasi. Minä
+toivoisin viipyväni kauemmin täällä, jotta meistä voisi tulla paremmat
+ystävät. Mutta meidän täytyy käyttää parhaamme mukaan tämä vähä aika.
+Tule mukaamme prikilleni puoleksi tunniksi, siksi kunnes luode on
+loppunut, juomaan malja kanssani.»
+
+Minä halusin kyllä nähdä laivaa sisältäkin kiihkeämmin kuin sanoin voi
+kertoa; mutta en tahtonut toisekseen antautua vaaraan ja siksi sanoin
+hänelle, että minulla setäni kanssa oli asiaa eräälle lakimiehelle.
+
+»Ei se mitään», sanoi hän, »setäsi mainitsi siitäkin minulle. Laiva voi
+näet laskea sinut maihin kaupungin laiturille ja siitä ei Rankeillorin
+talo ole kuin kivenheiton päässä.» Siinä hän äkkiä kumartui ja kuiskasi
+korvaani. »Pidä sitä vanhaa kettua silmällä; hänellä on pahat
+aikomukset. Tule laivaan, jotta voin vaihtaa sanan kanssasi.» Ja pistäen
+kätensä kainalooni hän jatkoi sitten ääneensä, astellen venhettänsä
+kohti: »Kuulehan, mitä minä saan tuoda sinulle Carolinasta? Mr Balfourin
+ystävällä on oikeus käskeä. Rulla tupakkaa; intialaisia sulkateoksia;
+villi-eläimen nahan; kivipiipun; matkija-linnun, joka kissan tavoin
+naukumalla matkii kaikkia ihmisiä; vaiko kardinaali-linnun, joka on
+väriltään veripunainen? Valitse nyt vapaasti mieluisesi.»
+
+Silloin olimme jo ehtineet venheen vierelle ja hän talutti minut siihen.
+Ei johtunut mieleenikään tehdä vastarintaa. Minä hullu kuvittelin
+löytäneeni hyvän ystävän ja auttajan ja olin iloissani kun sain nähdä
+laivan. Heti kun kaikki olimme astuneet paikoillemme, työnnettiin venhe
+laiturista ja se alkoi lipua pitkin veden pintaa. Olin niin ihastunut
+tähän uuteen kulkutapaan ja niin ihmeissäni matalasta asemastamme ja
+rannikon ulkonäöstä sekä siitä, että priki kasvoi yhä suuremmaksi, kuta
+lähemmäksi sitä tulimme, että saatoin tuskin käsittää, mitä kapteeni
+puhui, ja tietysti vastailinkin hänelle päin seiniä.
+
+Heti kun olimme laskeneet laivan kylkeen -- siinä minä kummailin laivan
+korkeutta, vuoroveden äänekästä solinaa laivan kylkeä vasten ja
+merimiesten hauskoja hoilotuksia, joilla he työtään säestivät -- käski
+Hoseason, selittäen hänen ja minun ensimäisinä nousevan kannelle, laskea
+alas ison raa'an taljan. Siinä nostettiin minut ensin ilmaan ja
+laskettiin jälleen alas kannelle, jossa kapteeni jo oli minua
+odottamassa ja pisti heti kätensä kainalooni. Minä seisoin siinä
+hetkisen hieman pyörällä päästä, kun kaikki ympärilläni tuntui niin
+epävakaiselta, mahdollisesti vähän pelästyneenäkin; mutta samalla
+erittäin mielistyneenä kaikkiin näihin minulle outoihin seikkoihin.
+Kapteeni selitti minulle kuitenkin kummallisimmat, sanoi niiden nimet ja
+tarkoitukset.
+
+»Mutta missä on setäni?» kysäsin äkkiä.
+
+»Niin, siinä kysymys!» vastasi Hoseason äkillisen julman ilmeen
+välähtäessä kasvoilleen.
+
+Huomasin olevani hukassa. Pannen kaikki voimani liikkeelle, riistäydyin
+irti hänestä ja juoksin laivan reunalle. Totta tosiaan! Siellähän keinui
+venhe kaupunkia kohti ja setäni istui perässä. Minä päästin sydäntä
+särkevän huudon: -- »Auttakaa, auttakaa! Murha!» -- niin että lahden
+rannat kajahtivat ja setäni kääntyi istuimellaan ympäri ja näytti
+minulle kasvot, joista julmuus ja pelko kuvastui.
+
+Muuta en nähnyt. Vankat kädet olivat jo tarttuneet minuun kiinni
+takaapäin, tuntui kuin ukonnuoli olisi minuun sattunut, silmäni iskivät
+tulta ja minä kaaduin tunnottomana alas kannelle.
+
+
+
+
+7 LUKU.
+
+Lähden merelle priki "Covenantissa".
+
+
+Tullessani tuntoihini olin pimeässä ja tunsin kauheita tuskia. Huomasin
+olevani sidottu käsistä ja jaloista ja tavaton melu ympärilläni huumasi
+minua. Korviini tunkeutui veden loiskina kuin suunnattoman suuressa
+myllynrattaassa, raskaiden laineiden jyske, purjeiden jyminä ja
+merimiesten korvia särkevät huudot. Koko maailma tuntui päätä
+huimaavalla tavalla vuorotellen kohoavan ylös ja paiskautuvan alas. Ja
+niin kipeä ja runneltu oli ruumiini, ja pääni niin sekaisin, että kului
+kotvan, ennenkuin, aina vähän väliä uudesta tuskan puuskasta tajuntani
+menettäen, sen verran tulin tuntoihini, että kykenin käsittämään
+makaavani sidottuna tuon onnettoman laivan pohjalla, ja huomaamaan
+tuulen kiihtyneen. Samalla kun vaarallinen asemani minulle selvisi,
+valtasi minut synkkä epätoivo, kauheat omantunnon vaivat oman tyhmyyteni
+tähden ja katkera viha setääni kohtaan, ja minä pyörryin vielä kerran.
+
+Tainnoksista selvittyäni pelotti ja huumasi minua sama melske, sama
+ilkeä ja epätasainen kiikkuminen. Ja entisten kipujeni ja tuskijeni
+lisäksi tulin nyt merikipeäksi, maalaisena kun olin tottumaton vesillä
+oloon. Seikkailurikkaassa nuoruudessani sain monta kovaa kokea, mutta en
+yhtään sellaista, joka olisi ollut niin henkisesti ja ruumiillisesti
+perin pohjin masentavaa ja niin toivotonta, kuin nämä ensimäiset tunnit
+prikillä.
+
+Minä kuulin kanuunan laukaistavan ja arvelin myrskyn kiihtyneen niin
+tuimaksi, että meidän täytyi jo ampua hätälaukauksia. Toivo
+pelastuksesta, vaikkapa sen toisikin kuolema meren syvyyteen, oli
+minusta tervetullut.
+
+Syy laukaukseen ei kuitenkaan ollut se, vaan (kuten jäljestäpäin sain
+tietää) kapteenin totuttu tapa, josta tässä nyt mainitsen näyttääkseni
+että huonoimmallakin miehellä voi olla hellemmät puolensa. Olimme näet
+silloin olleet muutamien peninkulmien päästä sivuuttamassa Dysartia,
+jossa priki oli rakennettu ja jonne vanha rouva Hoseason, kapteenin
+äiti, oli joku vuosi sitten muuttanut asumaan. Olipa nyt »Covenant»
+menossa tai tulossa, ei se koskaan purjehtinut päivällä tämän paikan ohi
+laukaisematta tykkiä ja nostamatta lippua.
+
+Ajan kulusta en tiennyt mitään. Yö ja päivä olivat yhtäläiset tässä
+pahanhajuisessa komerossa laivan sisimmässä sopessa, jossa minä viruin.
+Ja surkea tilani pitensi tunnit kaksinkertaisiksi. En sentähden voi
+sanoa, kuinka kauan siellä makasin odottaen kuulevani laivan
+murskautuvan jotain kalliota vasten tahi tuntevani sen keula edellä
+syöksyvän meren syvyyteen. Mutta uni vapautti minut viimein surullisista
+ajatuksistani.
+
+Heräsin, kun käsilyhdyn valo lankesi suoraan kasvoilleni. Eräs pieni,
+noin kolmenkymmenen ikäinen, vihreäsilmäinen ja pörrötukkainen mies
+seisoi vieressäni tarkastellen minua.
+
+»No», sanoi hän, »kuinkas sinun laitasi on?»
+
+Nyyhkytys oli vastaukseni.
+
+Vieraani koetti sitten valtasuontani ja ohimoitani ja istuutui pesemään
+ja sitomaan haavaa päässäni.
+
+»Ai, ai», puhui hän, »ilkeä haava. Mitä nyt, mies? Rohkaise mielesi! Ei
+maailma paha ole! Sinulle on vaan käynyt alussa hullusti, mutta vielä
+sinä menestyt paremmin. Oletko sinä saanut ollenkaan ruokaa?»
+
+Vastasin, etten halunnut sitä. Sen kuultuaan hän antoi minulle
+tinatuopista vähän paloviinaa ja vettä ja jätti sitten minut jälleen
+yksikseni.
+
+Kun hän seuraavan kerran tuli minua katsomaan, makasin puolinukuksissa
+silmät pimeässä selkiselällään. Meritaudin vaivoja en tuntenut, mutta
+sen sijaan huimasi ja pyörrytti päätäni kauheasti, ja sitä oli miltei
+vaikeampi kärsiä. Sitäpaitsi särki joka jäsentä, ja köydet, joilla olin
+sidottu, tuntuivat tulena polttavan. Haju komerossa vaivasi minua yhtä
+paljon kuin kivutkin ja pitkällä väliajalla, joka kului hänen viime
+käynnistään, murjoi minua kalvava pelko, jonka aiheuttivat milloin
+laivan rotat, jotka tuontuostakin juoksivat vasten kasvojani, milloin
+taas kuumeen tuottamat pöyristyttävät mielikuvitukset.
+
+Laskuluukun auetessa paistoi lyhdyn heikko valo sisään mielestäni kuin
+taivaan kirkkaus, ja vaikka sen valossa näinkin ainoastaan laivan --
+vankilani -- tukevat, mustat kannen niskatukit, olin melkein huudahtaa
+ilosta. Vihreäsilmäinen mies laskeutui ensiksi alas portaita ja minä
+huomasin hänen horjahtelevan. Kapteeni tuli hänen perässään. Ei
+kumpikaan virkkanut sanaakaan. Edellinen vain laitteli siteitä ja tutki
+minua ja sitoi haavani kuten ennenkin. Sillä aikaa tarkasteli Hoseason
+minua omituisin synkin katsein. »Nyt, näette itsekin, sir», lausui
+edellinen, »kova kuume, ei ruokahalua, ei valoa, ei ruokaa; näettehän
+itsekin mihin tämä vie.»
+
+»En minä ole mikään taikuri, Mr Riach», sanoi kapteeni.
+
+»Antakaa minulle suostumuksenne, sir», pyysi Mr Riach, »onhan teillä
+hyvä pää hartioillanne ja hyvä skottilainen kieli käskeäksenne. Mutta
+minä tahtoisin, että tämä poika ilman mitään verukkeita otetaan pois
+täältä ja viedään kanssiin.»
+
+»Teidän tahdostanne, sir, ei välitä muut kuin te itse», vastasi
+kapteeni; »mutta minä voin lausua sanan, jota on toteltava. Täällä hän
+on ja täällä hän pysyköön.»
+
+»Otaksuen, että teille on maksettu tarpeeksi», sanoi toinen, »pyydän
+minä nöyrimmästi saada ilmoittaa ettei niin ole minun laitani. Minulle
+maksetaan kyllä, eikä suinkaan liiaksi, siitä että olen tämän vanhan
+saavin toisena perämiehenä, ja itse voitte aivan hyvin huomata, että
+koetan parhaani mukaan täyttää velvollisuuteni, mutta mistään muusta en
+ole palkkaa saanut.»
+
+»Jos voisitte olla maljaan koskematta, ei minulla olisi teistä mitään
+valittamista», vastasi kapteeni, »ja minä rohkenen huomauttaa, että
+tekisitte parhaiten jos säästäisitte keuhkojanne kauravellinne
+jäähdyttämiseen, ettekä löpertelisi arvoituksia. Meitä tarvitaan
+kannella», lisäsi hän ankarammalla äänellä ja laski jo toisen jalkansa
+portaalle.
+
+Mutta Mr Riach tarttui häntä hihaan.
+
+»Otaksuen, että teille on maksettu jotta tekisitte murhan -- --», alkoi
+hän.
+
+Hoseason pyörähti kiivaasti häneen päin.
+
+»Mitä tämä on?» karjaisi hän. »Mitä puhetta tämä on?»
+
+»Näyttää siltä kuin se olisi puhetta, jota ymmärrätte», puhui Mr Riach
+katsoen toista vakavasti silmiin.
+
+»Mr Riach! Minä olen purjehtinut kanssanne kolme vuotta», vastasi
+kapteeni. »Sillä ajalla olisi teidän pitänyt jo oppia minut tuntemaan.
+Minä olen itsepäinen ja pelkäämätön mies. Mutta tuo äskeinen puheenne --
+hyi, hyi -- se lähtee huonosta sydämestä ja pahasta omastatunnosta. Jos
+väitätte että poika kuolee -- --.»
+
+»Mitä, itsestäänkö --!» huudahti Mr Riach.
+
+»No niin, sir, eikö siinä ole kylliksi?» sanoi Hoseason. »Viekää hänet
+minne haluatte!»
+
+Sen sanottuaan hän läksi nousemaan portaita ylös; ja minä, joka tämän
+kummallisen sananvaihdon aikana olin maannut äänettömänä, näin Mr
+Riachin, ivallisesti polviinsa asti kumarrellen, lähtevän hänen
+jälkeensä. Ja niin sairas kuin silloin olinkin, sain minä kaksi seikkaa
+selville: että perämies oli humalassa, kuten kapteeni oli huomauttanut,
+ja että minä hänestä, juopuneena tai selvänä, näytin saavan arvokkaan
+ystävän.
+
+Viisi minuuttia sen jälkeen olin vapaa siteistäni. Minut autettiin
+muutaman miehen selkään, vietiin kanssiin ja laskettiin lavitsalle
+huopapeitteiden päälle, jossa minä ensi työkseni menin tajuttomaksi.
+
+Oli todella suloista avata jälleen silmänsä päivänvalossa ja huomata
+olevansa miesten seurassa. Kanssissa oli tilaa kyllin. Ylt'ympäriinsä
+oli siellä lavitsoita, joissa vahdista vapaita miehiä istui tupakoiden
+tahi makasi uneen vaipuneina. Kun päivä oli herttainen ja tuuli
+suotuisa, oli luukku auki ja sisään pääsi, ei ainoastaan suloinen
+päivänvalo, vaan laivan kallistuessa myöskin auringon kirkkaat säteet,
+jotka häikäisivät silmäni mutta samalla riemastuttivat minua. Tuskin
+olin vielä liikahtanut kun muuan miehistä toi minulle jotain Mr Riachin
+valmistamaa lääkejuomaa ja pyysi minua makaamaan liikahtamatta, niin
+pian tulisin taas terveeksi. Hän selitti, että luut olivat aivan
+rikkoutumatta: »Isku päähän ei merkitse mitään», sanoi hän. »Juuri minä
+sen annoin.»
+
+Makasin siellä monet päivät kuin koppiinsa teljetty vanki ja tulin
+jälleen terveeksi. Siellä opin myöskin tuntemaan toverini. He olivat
+raakaa joukkoa, kuten merimiehet enimmäkseen ovat, miehiä, jotka elämän
+valoisista puolista olivat kokonaan osattomia. Heidän osanaan oli
+ajelehtia yhdessä oikullisilla merillä, eivätkä heidän päällysmiehensä
+suinkaan olleet parempia. Jotkut heistä olivat purjehtineet merirosvojen
+mukana ja nähneet asioita, joista puhuminenkin olisi häpeällistä.
+Muutamat taas olivat karanneet vankeudesta kuninkaan laivoissa ja
+kantoivat kahleita kaulassaan, jota eivät ollenkaan salanneetkaan. Ja
+kaikki olivat he sotajalalla parhaimpia ystäviään vastaan. En ollut
+kuitenkaan monta päivää oleskellut heidän seurassaan ennenkuin jo aloin
+hävetä ensimäistä arvosteluani, jonka Ferryn laiturilla olin heistä
+itsekseni lausunut, sitä luuloani nimittäin että he olivat syntisiä
+julmureita. Ei yksikään mies ole läpeensä paha. Kullakin on omat vikansa
+ja ansionsa. Eivätkä nämä minun laivatoverini olleet poikkeuksena tästä
+säännöstä. Raakoja he toden totta olivat, mutta heillä oli paljon
+hyviäkin puolia. He olivat ystävällisiä, milloin sille tuulelle
+sattuivat, suoria minun laistanikin, yksinkertaista maalaispoikaa
+kohtaan ja olipa heissä vielä hiukan jätteitä kunniallisuudestakin.
+
+Eräs heistä, yhteensä noin neljästäkymmenestä, saattoi tuntikausia istua
+vuoteeni reunalla ja puhua minulle vaimostaan ja lapsestaan. Hän oli
+kalastaja, joka oli menettänyt venheensä ja sitten joutunut aavoja meriä
+purjehtimaan. On jo vierähtänyt vuosia siitä, mutta häntä en ole
+unhottanut. Hänen vaimonsa, joka hänen sanansa mukaan oli »nuori häneen
+itseensä verraten», odotti turhaan miehensä palaavan. Ei koskaan saa hän
+enää laittaa aamuisin vaimolleen tulta takkaan eikä koskaan saa hän
+kannella lastaan vaimonsa sairastaessa. Monet näistä mies paroista
+olivat, kuten tapahtumat myöhemmin osoittivat, viimeisellä matkallaan.
+He joutuivat pohjattomien aaltojen ja ihmissyöjien kalojen saaliiksi. On
+hyvin ajattelematonta puhua halveksien kuolemasta.
+
+Heidän hyvistä teoistaan mainittakoon se että he jättivät minulle
+takaisin rahani, jotka oli jaettu miesten kesken, ja vaikka niitä olikin
+vain kolmas osa alkuperäisestä summasta, olin kuitenkin iloinen ne
+saadessani ja toivoin niistä paljon hyvää siellä vieraassa maassa jonne
+nyt olin matkalla. Laivan päämäärä oli Carolina, eikä sinun, lukijani,
+ole luuleminen, että minä olin menossa sinne yksistään maanpakolaisena.
+Orjakauppa oli jo silloinkin hyvin rajoitettu ja sittemmin siirtomaiden
+kapinan ja Yhdysvaltojen muodostumisen takia loppui se kokonaan. Mutta
+minun nuoruuteni aikana myytiin vielä valkoihoisia sinne orjiksi
+maatilojen omistajille, ja sellaisen kohtalon oli ilkeä setäni minulle
+aikonut.
+
+Laivapoika Ransome, jolta ensin olin kuullut tästä halpamaisesta
+kaupasta, pistäysi toisinaan luokseni kansihytistä, jossa hän asui ja
+palveli. Alhaalla vankilassani hän milloin nuoleksi tuskiaan
+valittamatta jotakin loukattua jäsentään, milloin taas manasi Mr Shuanin
+julmuutta. Se vihloi sydäntäni, mutta miehet pitivät suuressa kunniassa
+perämiestään, jonka he sanoivat olevan ainoan merimiehen koko
+joukkueesta eikä ollenkaan pahan miehen selvänä ollessaan. Minäkin tulin
+huomaamaan, että meidän molemmat perämiehemme olivat todellakin aivan
+vastakohtia. Mr Riach oli selvänä ärtyisä, häijy ja ankara ja Mr Shuan
+ei taas olisi hyttysellekään pahaa tehnyt muulloin kuin juovuksissa.
+Kyselin myöskin kapteenista; mutta minulle kerrottiin, etteivät juomat
+tehneet siihen rautaiseen mieheen mitään vaikutusta.
+
+Niinä lyhyinä hetkinä, joina minulla oli tilaisuutta siihen, koetin
+parhaani mukaan tehdä Ransomesta miestä tai oikeammin poikaa. Mutta hän
+oli melkein epäinhimillisessä sieluntilassa. Hän ei muistanut mitään
+muuta ajoilta ennen merille lähtöään kuin sen että hänen isänsä oli
+tehnyt kelloja ja että hänellä oli ollut asuinhuoneessaan rastas, joka
+osasi viserrellä laulun »Pohjoinen maa». Kaikki muu oli häneltä
+unhottunut näinä vuosina, joiden kuluessa hän oli saanut kärsiä kovuutta
+ja julmuutta. Mannermaasta oli hänellä omituinen, merimiesten
+kertomusten nojalla muodostettu käsitys. Siellä pantiin muka pojat
+orjuuteen n. k. kauppa-alalle, jossa oppipoikia tuon tuostakin pidettiin
+ilkeissä vankiloissa. Kaupungissa hän arveli joka toisen ihmisen olevan
+viettelijän ja joka kolmannen talon paikan, jossa merimiehiä myrkytetään
+ja murhataan. Minä koetin kyllä hänelle kertoa miten lempeästi minua oli
+kohdeltu mannermaalla, jota hän niin kovin pelkäsi, ja kuinka hyvin sekä
+ystäväni että vanhempani olivat minua ravinneet ja kuinka huolellisesti
+opettaneet. Jos häntä oli syvemmin loukattu, silloin hän saattoi itkeä
+katkerasti ja vannoa karkaavansa laivasta; mutta milloin hän oli
+tavallisella hurjalla tuulellaan tai etenkin jos hän oli saanut lasin
+väkijuomaa kansihytissä, teki hän pilaa puheistani.
+
+Mr Riach (taivas hänelle antakoon anteeksi) oli juuri se, joka antoi
+pojalle juomia. Epäilemättä hän teki sen hyvässä tarkoituksessa. Mutta
+paitsi sitä että väkijuomat turmelivat pojan terveyden, oli mitä
+surkeinta nähdä tuon onnettoman, yksinäisen olennon hoipertelevan ja
+hyppivän ja puhuvan päättömyyksiä. Muutamat miehistä nauroivat; mutta
+eivät suinkaan kaikki. Toisten muoto synkistyi -- he ajattelivat ehkä
+omaa nuoruuttaan tahi omia lapsiaan -- ja he pyysivät häntä lopettamaan
+turhan höpinänsä ja ajattelemaan mitä hän teki. Minä puolestani en
+iljennyt katsoa hänen menoaan, ja yhä vieläkin näen unissani tuon lapsi
+paran.
+
+Tähän aikaan oli »Covenantilla» yhtämittainen vastatuuli. Vastalaineet
+heittelivät sitä ylös ja alas. Laskuluukku oli sentähden melkein aina
+kiinni ja kanssia valaisi vain katossa häilyvä lyhty. Kaikille miehille
+oli nyt työtä. Purjeita täytyi joka tunti milloin enentää milloin
+vähentää. Miesten mielentilan ilmaisi heidän puheensa: aamusta iltaan
+kuului heidän lavitsoiltaan nurinaa, ja kun minun ei sallittu astua
+jalallani kannelle, voi arvata miten raskaaksi elämäni kävi ja miten
+kärsimättömänä odotin jotain vaihtelua.
+
+Ja muutos olossani tapahtuikin, kuten pian saatte kuulla, mutta ensin on
+minun kerrottava eräästä keskustelustani Mr Riachin kanssa, joka antoi
+minulle jonkun verran voimia kantamaan huoliani. Tavattuani hänet kerran
+tarpeeksi humalassa -- selvänä ei hän näet käynyt katsomassakaan minua
+-- vein hänet muista erilleen ja kerroin hänelle koko elämäni vaiheet.
+
+Hän sanoi niiden olevan aivan tarumaiset ja lupasi koettavansa parhaansa
+mukaan auttaa minua. Minulla pitäisi nyt olla paperia, kynä ja mustetta
+kirjoittaakseni muutamia rivejä Mr Campbellille ja Mr Rankeillorille, ja
+jos olin totta puhunut, panisi hän kymmenen yhtä vastaan siitä, että hän
+heidän avullaan kykenisi ajamaan asiani perille ja hankkimaan minulle
+oikeudenmukaisen asemani.
+
+»Ja sillä aikaa», lausui hän, »pysy vain rohkeana! Et sinä ole ainoa,
+sen saatan sinulle sanoa. Moni mies, joka oikeastaan saisi satuloida
+hevostaan oman kotonsa ovella, hakkaa meren tuolla puolen tupakkaa.
+Sellaisia on lukemattomia. Elämä on todella muuttuvaista. Katsos
+minuakin! Minä olen tilanomistajan poika ja vähää vaille lääkäri. Ja
+täällä minä nyt olen Hoseasonin käskyläisenä.»
+
+Minusta oli asianmukaista tiedustella hänenkin elämänvaiheitaan.
+
+Vastaukseksi hän päästi pitkän vihellyksen ja sanoi:
+
+»Ei minulla ole mitään sellaisia ollut. Minä vain puhuin pilaa.»
+
+Ja niin sanoen hän kiiruhti pois kanssista.
+
+
+
+
+8 LUKU.
+
+Kansihytti.
+
+
+Eräänä yönä, noin kello yhdentoista aikaan, tuli muuan mies Mr Riachin
+vahtihuoneesta, joka oli kannella, hakemaan jakkuaan alhaalta. Heti
+alkoivat miehet kanssissa kuiskailla toisilleen: »Nyt on Shuan
+viimeinkin hänet tappanut.» Nimeä ei kenenkään tarvinnut lausua, me
+kaikki ymmärsimme ketä tarkoitettiin. Mutta tuskin olimme vielä täysin
+asian käsittäneet ja sitä vähemmin ehtineet siitä keskustella, kun
+laskuluukku jälleen kiskastiin auki ja kapteeni Hoseason ilmaantui
+portaille. Hän tähysteli lyhdyn lepattavassa valossa tarkasti
+ympärilleen ja tullen sitten luokseni, lausui minulle kummakseni
+lempeällä äänellä:
+
+»Poikani, sinua haluttaisiin kansihyttiin palvelemaan. Sinä ja Ransome
+saatte vaihtaa makuusijoja. Laittauduhan nyt sinne peräpuoleen.»
+
+Vielä hänen puhuessaan ilmestyi laskuluukulle kaksi miestä kantaen
+käsissään Ransomea. Juuri silloin kallistui laiva, ja lyhdyn
+heilahtaessa lankesi valo suoraan pojan kasvoille. Ne olivat aivan
+vahankarvaiset ja vääntyneet kamalaan hymyyn. Veri hyytyi suonissani ja
+minä vedin henkeäni kuin tukehtumaisillani.
+
+»Korjaa luusi täältä peräpuolelle ja paikalla», ärjäisi Hoseason
+minulle.
+
+Suin päin syöksyin minä portaita ylös kannelle ohi merimiesten ja pojan,
+joka ei hiiskahtanut eikä liikauttanut jäsentäkään.
+
+Laiva syöksyi juuri huimaavaa vauhtia erään pitkän ja viheriän
+hyökylaineen läpi. Se oli oikealle puolen kallellaan ja tuulen kaartaman
+etupurjeen laidan alta näin mailleen menneen auringon vielä valaisevan
+taivaanrantaa. Tämä näky näin myöhään yöllä kummastutti minua suuresti.
+Minä en näet tiennyt, että me kiersimme Skotlannin pohjoista rannikkoa
+ja olimme nyt, vältettyämme Pentlandin vaaralliset virtapaikat, kaukana
+pohjoisessa, Orkney- ja Shetland-saarien välisillä vesillä. Minä, joka
+niin pitkän ajan olin viettänyt pimeään kanssiin suljettuna enkä tiennyt
+vastatuulista mitään, olin otaksunut purjehtivamme puolivälissä Atlantin
+valtamerta. Paitsi sitä, että vähän ihmettelin näin myöhäistä
+auringonlaskua, en välittänyt koko asiasta. Ponnistelin vain
+peräpuolelle, pidellen kiinni köysistä laineiden vyöryessä kannen yli ja
+juosten eteenpäin tieni vapaana ollessa. Jos kannella olevat miehet,
+jotka aina olivat olleet minulle ystävällisiä, eivät olisi oikeassa
+hetkessä aina tulleet avukseni, olisin sillä matkalla varmasti joutunut
+aaltojen saaliiksi.
+
+Kansihytti, jonne minut oli määrätty ja jossa tästä lähtien olin nukkuva
+ja palveleva, oli laivan kannesta noin kuusi jalkaa korkea ja prikin
+suuruuteen nähden erittäin tilava. Sisällä oli kiintonainen pöytä ja
+penkki sekä kaksi lavitsaa, toinen kapteenille ja toinen molemmille
+perämiehille. Lattiasta kattoon saakka oli pitkin seiniä kirstuja,
+joihin olisi luullut mahtuvan koko päällystön omaisuuden ja vielä osan
+laivan muonavaroistakin. Hytin alapuolella oli suurempi varastohuone,
+jonka sisäänkäytävä oli keskellä laivan kantta. Parhaimmat ruuat ja
+juomat sekä kaikki ruuti oli koottu kansihyttiin ja kaikki ampuma-aseet
+kahta messinkitykkiä lukuunottamatta, riippuivat rivissä peräseinällä.
+Suurin osa miekoista oli myöskin siellä.
+
+Yksi luukuilla varustettu ikkuna ja kattoikkuna ylhäällä katossa laski
+päivillä valoa sisään, ja koko pimeän osan vuorokautta paloi lamppu.
+Minun sisääntullessanikin oli lampussa tuli. Kovin kirkkaasti se ei
+valaissut, mutta siksi kuitenkin että sen valossa näin Mr Shuanin
+istuvan pöydän ääressä paloviinapullo ja tinatuoppi edessään. Hän oli
+suurikasvuinen, vankkarakenteinen ja hyvin musta mies. Siinä istuessaan
+hän tuijotti eteensä pöytään aivan kuin mielipuoli.
+
+Minun sisääntulostani ei hän ollenkaan välittänyt eikä liikahtanut,
+vaikka kapteenikin tuli kohta perästäni ja nojautui vierelleni lavitsaa
+vasten silmäillen synkästi perämieheen. Minä pelkäsin, syystä kyllä,
+Hoseasonia; mutta vaistomaisesti käsitin, ettei minun juuri nyt
+tarvinnut olla peloissani hänen tähtensä. Kuiskasin senvuoksi hänen
+korvaansa: »Mitenkä hänen laitansa on?» Kapteeni pudisti päätänsä kuin
+se, joka ei tiedä eikä tahdo ajatella, ja hänen kasvonsa olivat hyvin
+totiset.
+
+Silloin astui Mr Riach sisään. Hän heitti kapteeniin silmäyksen, joka
+ilmaisi yhtä selvään kuin sanat, että poika oli kuollut, ja jäi
+seisomaan kuten mekin. Siinä seisoimme nyt äänettöminä kaikki kolme
+tuijottaen Mr Shuaniin, ja tämä taas istui paikallaan sanaakaan
+virkkamatta ja katse eteensä pöytään kiinnitettynä.
+
+Äkkiä hän kurotti kätensä tarttuakseen pulloon; mutta silloin astui Mr
+Riach askeleen eteenpäin, sieppasi pullon pois ja ärjäisi kiroten,
+paremmin hämmästyneenä kuin vihoissaan, että siitä hän oli maistellut
+aivan liiaksi, ja että koko laiva oli tuomittu perikatoon. Ja puhuessaan
+hän heitti pullon avoimesta vasemmanpuolisesta ovesta ulos mereen.
+
+Silmänräpäyksessä oli Mr Shuan seisoallaan. Silmissään oli hänellä yhä
+tuo mielipuolen katse; mutta nyt se ilmaisi selvään murhan aikomusta. Ja
+jollei kapteeni olisi tullut väliin, olisi hän tehnytkin toisen murhan
+samana yönä.
+
+»Istukaa!» karjaisi kapteeni. »Te sika, te viinasta hullu raukka, ettekö
+käsitä mitä olette tehnyt? Te olette surmannut pojan!»
+
+Mr Shuan näyttikin ymmärtävän, sillä hän istuutui jälleen ja vei käden
+otsalleen.
+
+»Niin», sanoi hän. »Hän toi minulle likaisen tuopin!»
+
+Tämän kuultuamme silmäilimme me kolme hetken aikaa pelokkaina toisiimme.
+Sitten Hoseason meni ensimäisen perämiehensä luo, tarttui häntä
+olkapäähän ja vei hänet vuoteelleen pyytäen häntä nukkumaan, aivan kuin
+olisi puhunut pahankuriselle lapselle. Murhamies ärjähteli kyllä vähän,
+mutta veti kuitenkin merisaappaansa jaloistaan ja totteli.
+
+»Ah!» huudahti Mr Riach kammottavalla äänellä. »Teidän olisi pitänyt
+tulla väliin paljoa ennen. Nyt se on liian myöhäistä.»
+
+»Mr Riach», sanoi kapteeni, »tämän yön tapahtumat eivät saa tulla
+tunnetuiksi Dysartissa. Poika putosi mereen, sir; siinä koko juttu; ja
+minä annan omasta taskustani viisi puntaa siitä että se on totta!» Ja
+kääntyen pöytään päin hän jatkoi: »Mutta miksi te heititte hyvän pullon
+mereen? Siinä teossa ei ollut järkeä. Noudappa sinä, David, minulle
+toinen. Ne ovat alimmaisessa laatikossa», neuvoi hän ja antoi minulle
+avaimen. »Teillekin on kyllä lasi tarpeen, sir», lisäsi hän Mr
+Riachille. »Se oli iljettävä näytelmä.»
+
+He istuutuivat ja alkoivat kilautella lasejaan. Sillä aikaa murhaaja,
+joka oli hiljalleen vaikeroiden virunut tilallaan, kohottautui
+kyynäspäilleen ja katseli heitä ja minua.
+
+Tämä oli ensimäinen yö uudessa toimessani ja seuraavan päivän kuluessa
+totuin siihen täydellisesti. Minun oli tarjottava ateriain aikana, jotka
+kapteeni aina söi määrätyillä tunneilla yhdessä silloin toimestaan
+vapaana olevan alapäällikkönsä kanssa, ja pitkin päivää sain noutaa
+ryyppyjä milloin kellekin kolmesta isännästäni. Yöt nukuin hytin
+perimmäisessä päässä lattialle levitetyllä villapeitteellä. Se oli kylmä
+ja kova vuode ja ovien välissä kun oli, kävi siinä kova veto.
+Häiritsemättä en suinkaan saanut nukkua, sillä aina pistäytyi joku
+kannelta sisään saamaan ryypyn ja vahteja vaihdettaessa saattoi pari
+heistä ja joskus kaikki kolmekin istuutua hyttiin juomaan maljan
+yhdessä. Kuinka he pysyivät terveinä, käsitän yhtä vähän kuin sitäkään,
+että minä säilytin siellä oman terveyteni.
+
+Mutta toiselta puolen oli toimeni helppo. Pöydälle ei tarvinnut liinaa
+levittää, sellaista kun ei ollut; ruokana oli joko kaurajauhovelliä tai
+kuivaa hyvin suolaista lihaa paitsi kaksi kertaa viikossa, jolloin
+syötiin jauhokokkareita. Ja vaikka minä olinkin hyvin kömpelö ja,
+tottumattomana keinuvalla laivalla kävelemään, pudotin joskus
+kannettavani, olivat sekä Mr Riach että kapteeni erittäin kärsivällisiä
+kanssani. Tätä en voinut muuten ymmärtää, kuin että he siten koettivat
+tyynnyttää omaatuntoaan, ja tuskinpa he olisivat olleet niin hyviä
+minulle, elleivät Ransomea olisi niin julmasti kohdelleet.
+
+Mitä Mr Shuaniin tuli, niin olivat juomat taikka hänen suuri rikoksensa,
+tai molemmat yhdessä saattaneet hänet pois järjiltään. Voinpa melkein
+sanoa, etten koskaan nähnyt häntä täydellä järjellä. Hän ei pitänyt
+minun siellä-olostani, tuijotti vain lakkaamatta minuun -- joskus
+luullakseni pelokkaastikin -- ja useat kerrat työnsi takaisin käteni,
+kun hänelle jotain tarjoilin. Minä olin alusta alkaen melkein varma
+siitä, ettei hän käsittänyt mitä oli tehnyt, ja jo toisena päivänä
+näyttäytyi luuloni todeksi. Olimme silloin kahden kesken. Hän oli pitkän
+aikaa katsonut minuun, kun hän yhtäkkiä hyökkäsi ylös istualtaan ja tuli
+kauhukseni luokseni. Mutta minun ei olisikaan tarvinnut pelätä häntä.
+
+»Ethän sinä ennen ollut täällä?» kysyi hän vain.
+
+»En, sir», vastasin.
+
+»Täällä oli toinen poika»? kysyi hän uudelleen ja vastattuani
+myöntävästi sanoi hän: »Sitähän minäkin tässä», ja meni jälleen istumaan
+eikä virkkanut enää sanaakaan, viinan pyytämistä lukuunottamatta.
+
+Voinee tuntua luonnottomalta, mutta niin inhottava kuin hän minusta
+olikin, surkuttelin häntä. Hän oli nainut mies ja hänen vaimonsa oli
+Leithissä. En muista oliko hänellä lapsiakin, mutta toivoakseni ei.
+
+Elämäni ei ollut kovinkaan raskasta jäljellä olevana laivassa
+olo-aikanani, joka, kuten tulette näkemään, ei ollut varsin pitkä.
+Ruokani oli yhtä hyvää kuin kenentahansa heistä, ja etikassa
+säilytetyistä vihanneksistakin, jotka olivat suurimpana herkkuna, minä
+pääsin osalle. Jos olisin tahtonut, olisin vielä saanut juoda aamusta
+iltaan kuin Mr Shuan. Seuraa minulla oli ja laillaan hyvääkin. Mr Riach,
+joka oli ollut kimnaasissa, puheli hyvällä tuulella ollessaan minun
+kanssani kuin ystävä ja kertoi paljon hauskoja asioita, joista muutamat
+olivat opettavaisiakin. Ja kapteenikin, joka muuten enimmäkseen piti
+minut tarpeellisen välimatkan päässä, saattoi toisinaan käydä
+puheliaaksi ja kertoa minulle ihanista maista, joissa hän oli käynyt.
+Ransome paran varjo painoi luonnollisesti meitä kaikkia ja minua ja
+erittäinkin Mr Shuania kaikista raskaimmin. Sitäpaitsi oli minulla
+toinen, yksityinen huoli. Olin näet näiden miesten minulle häpeällisessä
+palveluksessa, miesten, joita halveksin ja joista yksi oli ansainnut
+vähintäänkin hirsipuun. Se oli huolenani nykyisyydestä. Ja
+tulevaisuuteni -- sen valossa näin vain raatavani orjana
+tupakkapelloilla neekerien parissa. Mr Riach ei ruvennut enää,
+arvattavasti varovaisuuden vuoksi, kanssani puheisiin asiastani, ja
+kapteeni, koettaessani lähestyä häntä, työnsi minut pois luotaan kuin
+koiran eikä tahtonut kuulla sanaakaan. Siten kului päivä toisensa
+jälkeen ja rohkeuteni väheni vähenemistään. Lopulta olin iloinen, kun
+sain edes tehdä työtä, joka esti minua ajattelemasta.
+
+
+
+
+9 LUKU.
+
+Alan Breck ja hänen kultavyönsä.
+
+
+Vähän toista viikkoa oli kulunut, ja sillä aikaa kävi huono onni, joka
+»Covenantia» oli tähän asti matkalla seurannut, yhä ilmeisemmäksi.
+Muutamina päivinä priki pääsi jonkun matkaa eteenpäin, toisina se taas
+ajautui suorastaan taaksepäin. Lopulta olimme joutuneet niin kauas
+etelään, että koko yhdeksännen päivän purjehdimme edestakaisin Cape
+Wrathin ja sen molemmin puolin kohoavien jylhien ja kallioisten rantain
+näkyvissä. Tämän johdosta pitivät päälliköt neuvottelun, jossa tehtyä
+päätöstä minä kyllä en ymmärtänyt, mutta sen seurauksen näin. Entistä
+epäedullista tuulta käytimme näet eduksemme ja laskimme etelää kohti.
+
+Kymmenennen päivän illalla pienenivät laineet ja paksu valkoinen sumu
+kietoi kaiken märkään vaippaansa, niin ettei nähnyt prikin toisesta
+päästä toiseen. Koko iltapuolen päivää näin kannella käydessäni miesten
+ja päälliköiden tirkistelevän reilingin yli »tyrskyjä etsien», kuten he
+sanoivat. Vaikka tuosta en vähääkään ymmärtänyt, vainusin kuitenkin
+vaaraa, ja olin sen tähden peloissani.
+
+Noin kello kymmenen aikaan yöllä, palvellessani Mr Riachia ja kapteenia
+illallis-pöydässä, laiva törmäsi voimakkaalla rytinällä jotakin vastaan,
+ja me kuulimme huutoja. Molemmat isäntäni hypähtivät ylös.
+
+»Nyt ollaan karilla!» sanoi Mr Riach.
+
+»Eikö mitä sir», vastasi kapteeni. »Olemme vain laskeneet jonkun venheen
+yli.»
+
+He kiiruhtivat ulos.
+
+Kapteeni oli oikeassa. Olimme sumussa purjehtineet muutaman venheen yli.
+Se oli mennyt keskeltä kahtia ja vajonnut pohjaan kaikkine väkineen yhtä
+lukuunottamatta. Pelastunut mies oli, kuten sittemmin kuulin, istunut
+perässä muiden hoitaessa airoja. Yhteentörmäyksessä oli venheen perä
+kohonnut ilmaan ja mies, hänellä kun olivat kädet vapaina eikä hänen
+polviin asti ulottuva verkaviittansa sanottavasti haitannut liikkeitä,
+oli silloin hypännyt ylös ja tarttunut prikin keularaakaan. Selvää oli,
+että miestä seurasi onni ja että hän oli tavattoman notkea ja voimakas,
+kun hän sillä tavalla pelastautui niin suuresta vaarasta. Ja kun
+kapteeni toi hänet kansihyttiin ja minä ensikerran loin silmäni häneen,
+oli hän yhtä levollisen näköinen kuin minäkin.
+
+Hän oli lyhyenläntä, mutta kaunisvartaloinen ja vilkas kuin vuohi.
+Kasvot olivat avomieliset, mutta auringon paahtamat ja täynnä
+rokonarpia. Silmät olivat tavattoman vaaleat ja niissä oli jonkunlainen
+välkähtelevä, raivokas ilme, joka samalla kertaa veti puoleensa ja
+pelästytti katselijaa. Heitettyään päällystakin yltään hän pani pöydälle
+kaksi hopeahelaista pistoolia, ja vyöllä näin minä hänellä olevan suuren
+miekan. Hänen käytöksensä oli sen lisäksi hieno, ja kapteenia hän
+puhutteli erittäin nokkelasti. Ensi silmäyksellä näin, että häntä oli
+minun pitäminen paremmin ystävänä kuin vihamiehenä.
+
+Kapteenikin teki havannoitaan; mutta enemmän vaatteista kuin itse
+miehestä. Ja otettuaan päällystakin pois, näyttikin vieraamme todella
+liian hienolta kauppaprikin kansihyttiin. Hänellä oli näet sulilla
+varustettu hattu, punaiset liivit, mustat villasamettiset polvihousut
+sekä hopeanapeilla ja hopeaompeluksilla varustettu nuttu. Kallisarvoinen
+puku siis, vaikka nyt vähän sumusta ja vaatepäällä nukkumisesta
+turmeltunut.
+
+»Minä olen pahoillani venheen takia, sir», virkkoi kapteeni.
+
+»Siinä hukkui muutamia kunnon miehiä», vastasi vieras, »jotka ennemmin
+soisin jälleen tapaavani kuivalla maalla kuin pelastavani kymmenkunnan
+venhettä.»
+
+»Teidän ystäviänne?» kysyi Hoseason.
+
+»Ei teillä ole yhtään sellaista ystävää», vastasi toinen. »He olisivat
+kuolleet kuin koirat minun tähteni.»
+
+»Mutta, sir», jatkoi kapteeni tarkastellen yhä häntä, »onhan maailmassa
+enemmän miehiä kuin venheitä, joihin he mahtuisivat.»
+
+»Se on aivan totta», huudahti toinen, »ja te näytätte olevan sangen
+teräväjärkinen mies.»
+
+»Minä olen ollut Ranskassa, sir», lausui kapteeni äänellä, josta selvään
+huomasi hänen sanoillaan tarkoittavan enemmän kuin näytti.
+
+»Vai niin. Onhan siellä kyllä moni kunnon mies käynyt», vastasi toinen.
+
+»Epäilemättä», jatkoi kapteeni, »ja koreatakkisetkin.»
+
+»Soo-o!» huudahti vieras. »Vai sieltä päin se tuuli käy!»
+
+Näin sanoen tarttui hän nopeasti pistooleihinsa.
+
+»Elkäähän olko niin kuumaverinen!» lausui kapteeni. »Elkää tehkö
+tyhmyyksiä ennenkuin näette onko sellaisia tarvis. Teillä on
+ranskalaisen sotamiehen puku yllänne ja skotlantilainen kieli suussanne;
+mutta niin on monella kunnon miehellä näinä aikoina, enkä minä siitä
+tahdo mitään pahaa puhua.»
+
+»Niinkö? Kuulutteko te kunnialliseen puolueeseen?» kysyi koreatakkinen
+vieras, tarkoittaen kysyä: »oletteko jakobiitti», sillä tällaisissa
+valtiollisissa kiistoissa pitää kumpikin puolue itseään kunniallisena.
+
+»Minä olen harras protestantti ja siitä kiitän Jumalaa», vastasi
+kapteeni. -- Tämä oli ensi kerta, jolloin kuulin hänen puhuvan
+uskonnosta. Jälestä päin sain kuulla, että hän maissa ollessaan kävi
+ahkerasti kirkossa. -- »Mutta minä voin tuntea sääliä vainottuja miehiä
+kohtaan.»
+
+»Voitteko todellakin?» kysäisi jakobiitti. »No niin, sir. Ollakseni
+aivan suora teitä kohtaan ilmoitan, että olen yksi noita kunniallisia
+miehiä, jotka vuosina neljäkymmentäviisi ja kuusi olivat ahtaalla, ja
+jos minä joutuisin noiden punatakkisten käsiin, kävisi minun hullusti.
+Minä olin matkalla Ranskaan. Eräs ranskalainen laiva luovi täällä,
+ottaakseen minut mukaansa, mutta sumussa se meni huomaamattaan ohi --
+jonka toivoisin sydämestäni teidänkin tehneen! Ja nyt sanon teille: jos
+voitte laskea minut maihin siellä minne olin menossa, on minulla
+ystäviä, jotka runsaasti palkitsevat teille vaivanne.
+
+»Ranskaan?» sanoi kapteeni. »Ei, sir; se ei käy päinsä. Mutta mistä te
+tulette -- puhutaanpa siitä.»
+
+Silloin hän sattui pahaksi onneksi huomaamaan minun seisovan nurkassani
+ja käski minut keittiöön laittamaan ruokaa vieraalle. Saatte olla
+varmat, etten käskyä täyttäessäni viivytellyt. Tullessani takaisin
+hyttiin näin miehen ottaneen vyöltään rahavyön ja heittäneen pari
+guineaa pöydälle. Kapteeni loi katseensa suuttuneen näköisenä ensin
+rahoihin, sitten vyöhön ja vieraan kasvoihin.
+
+»Puolet siitä ja minä olen teidän miehenne», huudahti hän.
+
+Toinen pisti rahat takaisin vyöhön ja piilotti sen liiviensä alle.
+
+»Olen jo sanonut teille, sir», lausui hän, »ettei äyriäkään siitä ole
+minun omaisuuttani. Se on minun päällikköni, ja», jatkoi hän hattuunsa
+tarttuen, »samalla kun olisin tuhma asiamies, jos en raskisi, menettää
+muutamia kolikoita saadakseni loput perille, olisin kurja olento, jos
+ostaisin oman turvallisuuteni liian kalliisti. Kolmekymmentä guineaa,
+jos laskette minut maihin merenrannalla ja kuusikymmentä jos viette
+Linnhen lahteen. Sen saatte jos tahdotte; muussa tapauksessa tehkää mitä
+haluatte.»
+
+»Todellako!» tuumi kapteeni. »Mutta jos jätän teidät sotamiesten
+käsiin?»
+
+»Siinä tekisitte tyhmästi», vastasi toinen. »Päällikköni on menettänyt
+omaisuutensa, kuten kaikki muutkin kunnialliset miehet Skotlannissa.
+Hänen maatilansa on tuon Kuningas Yrjöksi nimitetyn miehen hallussa, ja
+tämän upseerit kantavat tai koettavat kantaa maatilan verot. Mutta
+Skotlannin kunnian tähden pitävät alustalaisparat piileskelevästä
+isännästäänkin huolta, ja nämä rahat ovat juuri osa niistä veroista,
+joita Kuningas Yrjö himoitsee. Ja nyt, sir, te näytätte minusta asian
+ymmärtävältä mieheltä; viekää nämä rahat hallitukselle ja paljonko
+luulette niistä teidän osalle lankeavan!»
+
+»Arvattavasti kovin vähän», sanoi Hoseason ja lisäsi sitten kuivasti,
+»jos he tietäisivät. Mutta luullakseni voisin, jos koettaisin, pitää
+suuni kiinni asiasta.»
+
+»Mutta minä annan teidät ilmi!» huudahti vieras. »Pettäkää vain minut,
+niin minä petän teidät. Jos minut otetaan kiini, tulevat he saamaan
+tietää kenen rahat ovat.»
+
+»No niin», vastasi kapteeni, »kun sen kerran täytyy niin käydä, niin ei
+sille mitään mahda. Kuudestakymmenestä guineasta teen siis sen. Tässä on
+käteni.»
+
+»Ja tässä on minun», lausui toinen.
+
+Sen jälkeen kapteeni meni ulos, -- mielestäni tavallista kiiruummin --
+ja jätti minut vieraan kanssa kahden kesken hyttiin.
+
+Tähän aikaan, muutama vuosi jälkeen 1745:n, palasi moni maanpakoon
+ajettu mies henkensä uhalla takaisin kotiseudulleen tapaamaan ystäviään
+tahi keräämään jonkun verran rahoja, ja jokapäiväisenä puheenaineena
+oli, miten erittäinkin karkoitettujen ylämaalais-johtajien alustalaiset
+elivät tarkasti säästääkseen rahoja heitä varten, ja kuinka heidän
+klaaniensa hoitajat uhmasivat sotilasvaltaa haaliakseen ne kokoon ja
+suuren sotalaivastomme vartioimisesta huolimatta kuljettivat ne heille
+meren toiselle puolen. Tästä kaikesta olin tietysti minäkin kuullut
+kerrottavan. Ja nyt oli tuossa edessäni mies, joka oli tuomittu
+kuolemaan ei ainoastaan sentähden, että hän oli kapinoitsija ja
+salakuljettaja, vaan myöskin siksi, että hän oli mennyt Ranskan
+kuninkaan Louis'in palvelukseen. Ja ikäänkuin tämä kaikki ei olisi vielä
+riittänyt, oli hänellä nyt ympärillään vyö täynnä kultaisia guinean
+rahoja. Mikä minun mielipiteeni olikin, en saattanut olla katselematta
+sellaista miestä vilkkaalla mieltymyksellä.
+
+»Ja te siis olette jakobiitti?» alotin kantaessani ruokaa hänelle.
+
+»Olenpa niinkin», vastasi hän ruveten syömään. »Ja sinä, pitkästä
+naamastasi päättäen olet whig?»[1]
+
+[1] Whig eli Whigamore oli niiden nimi, jotka olivat kuningas Yrjölle
+uskollisia.
+
+'Siltä väliltä', sanoin, jotten suututtaisi häntä, sillä todellisuudessa
+olin niin ankara whig, kuin Mr Campbell oli minusta saanut.
+
+»Tyhmyyksiä!» sanoi hän. »Mutta kuuleppas sinä Mr 'Siltä väliltä', tämä
+pullosi on tyhjä; ja kovin surkeaa on, jos minun nyt pitää maksaa
+kuusikymmentä guineaa enkä saa edes ryyppyäkään kaupan päällisiksi.»
+
+»Minä käyn noutamassa avaimen», lausuin ja astuin ulos kannelle.
+
+Sumu oli yhtä sakea kuin ennenkin, mutta laineet olivat hävinneet
+melkein jäljettömiin. Priki oli pantu ankkuriin, kun ei enää tiedetty
+missä oltiinkaan, eikä heikko tuuli ollut matkan suunnalle suotuisa.
+Jotkut miehistä tarkastelivat vielä merta, mutta kapteeni ja molemmat
+perämiehet seisoivat innokkaasti keskustellen keskellä laivaa. Heti
+pälkähti päähäni ettei heillä ollut hyvä mielessä, ja jo ensimäiset
+sanat, jotka kuulin lähestyessäni hiljaa heitä, vahvistivat luuloni.
+
+Ikään kuin olisi äkkiä keksinyt jonkun mainion tuuman huudahti näet Mr
+Riach:
+
+»Emmeköhän saisi häntä viekotelluksi ulos kansihytistä!»
+
+»Parempi on», vastasi Hoseason, »että hän pysyy vain siellä. Hänellä ei
+ole siellä tilaa käyttää miekkaansa.»
+
+»Se on totta», sanoi Riach; »mutta hänen kiinniottaminen ei ole leikin
+tekoa.»
+
+»Joutavia», lausui Hoseason. »Voimmehan mennä häntä puhuttelemaan,
+asettua toinen toiselle puolen häntä ja ottaa kiinni häneltä molemmat
+kädet. Ja jos se ei onnistu, hyökätään sisään molemmista ovista ja
+nujerretaan hänet allemme, ennenkuin hän ehtii paljastaa miekkaansa.»
+
+Tämän kuultuani rupesin pelkäämään ja vihaamaan noita kavaloita, ahnaita
+ja verenhimoisia miehiä, joiden seurassa purjehdin. Ensin aioin juosta
+tieheni, mutta tulin sitten rohkeammaksi ja sanoin:
+
+»Kapteeni, vieras haluaa ryyppyä ja pullo on tyhjä. Tahdotteko antaa
+minulle avaimen?»
+
+Kaikki kolme säpsähtivät ja kääntyivät minuun päin.
+
+»Ahaa, kas tässä keino, jolla ampuma-aseet saadaan! huudahti Riach, ja
+jatkoi sitten minulle: »Kuuleppa, David. Tiedätkö missä pistoolit ovat?»
+
+»Miksei», puuttui Hoseason puheeseen. »David tietää; David on hyvä
+poika. Katsos, David, tuo rajupäinen ylämaalainen on laivalle
+vaarallinen, paitsi sitä että hän on Kuningas Yrjön, Jumala häntä
+siunatkoon, katkera vihamies.»
+
+Ei koskaan sitten laivalle tuloni oltu minua niin davideltu kuin nyt.
+Minä myöntelin vain, ikäänkuin kaikki mitä puhuttiin olisi ollut aivan
+luonnollista.
+
+»Pulma on nyt siinä», jatkoi Hoseason, »että kaikki ampuma-aseemme,
+pienet ja suuret, ovat kansihytissä tuon miehen nokan edessä, samoinkuin
+ruutikin. Jos nyt minä, tahi jompikumpi perämiehistä menisi niitä
+ottamaan, heräisi hänessä epäluulo; mutta sinunlaisesi poika saattaisi
+huomiota herättämättä näpistää sieltä ruutisarven ja pistoolin tahi
+parikin. Ja jos tämän taidolla suoritat, pidän minä asian mielessäni,
+jos milloin olet hyvän ystävän tarpeessa -- ja sellaista tarvitset
+ainakin Carolinaan päästyämme.»
+
+Tässä kuiskasi Mr Riach hänelle jotain.
+
+»Aivan oikein, sir», vastasi Hoseason ja lisäsi sitten minulle: »Ja
+kuulehan vielä, David, tuolla miehellä on vyö täynnä kultaa ja minä
+panen sanani pantiksi siitä, että pääset rahoista osalle.»
+
+Sanoin tekeväni, kuten hän tahtoi, vaikka sydäntäni ahdisti niin, etten
+tahtonut saada sanaakaan suustani. Myöntymykseni saatuaan hän antoi
+minulle väkijuomakaapin avaimen ja minä läksin hitaasti kävelemään
+hyttiin päin.
+
+Mitä minun oli tekeminen? He olivat koiria ja varkaita, he olivat
+ryöstäneet minut kotimaastani, he olivat murhanneet Ransome raukan.
+Pitikö minun nyt olla avullisena toiseen murhaan? Mutta toiselta puolen
+oli varma kuolema edessäni, sillä mitäpä voi poika ja mies, vaikka he
+olisivat olleet rohkeita kuin jalopeurat, laivan koko miehistöä vastaan!
+
+Tuumailin vielä asiaa puolelta jos toiseltakin, saamatta sitä sen
+selvemmäksi, kun saavuin kansihyttiini ja näin jakobiitin lampun alla
+syövän rauhassa illallistaan. Silloin selvisi asia minulle yhtäkkiä.
+Minun ansioni se ei ollut eikä oma päätökseni saanut minua ottamaan tätä
+askelta. Ikäänkuin vaistomaisesti menin suoraan pöydän luo ja laskin
+käteni hänen olkapäälleen.
+
+»Tahdotteko, että teidät murhataan?» lausuin.
+
+Hän hypähti ylös ja loi minuun selvästi kysyvän katseen.
+
+»Kaikki ovat murhamiehiä täällä», huudahdin. »Koko laiva on heitä
+täynnä. He ovat jo murhanneet pojan, ja nyt on teidän vuoronne!»
+
+»No, no, eivät he vielä ole minua käsiinsä saaneet», sanoi hän ja jatkoi
+sitten katsoen veitikkamaisesti minuun: »Tahdotko sinä auttaa minua.»
+
+»Tahdon, totisesti», vastasin. »Minä en ole varas, enkä vielä
+murhamieskään. Minä tahdon auttaa teitä.»
+
+»No, mikä sinun nimesi sitten on?» kysyi hän.
+
+»David Balfour», vastasin ja arvelin, että noin hienosti puettu mies
+tietysti piti ylhäisistä ihmisistä, lisäsin ensi kerran: »of Shaws».
+
+Hänelle ei edes pälkähtänyt päähän epäillä minua, vaikka ylämaalainen on
+tottunut näkemään ylhäiset miehet mahtavassa asemassa; mutta hänellä
+itsellään kun ei ollut maatiloja, loukkasivat sanani hänen lapsellista
+turhamielisyyttään.
+
+»Nimeni on Stewart», lausui hän kohoten seisoalleen. »Alan Breckiksi
+minua nimitetään. Kuninkaallinen nimi minulla kyllä on, vaikka kannankin
+sitä koristelematta ja vaikka minulla ei olekaan minkään talorähjän
+nimeä sen peräkaneetiksi.»
+
+Sen sanottuaan hän kääntyi tarkastelemaan puolustuslaitoksiamme.
+
+Kansihytti oli rakennettu erittäin vahvaksi, jotta se kestäisi
+hyökylaineiden iskut. Sen viidestä aukosta olivat ainoastaan
+katto-ikkuna ja molemmat ovet siksi suuria että mies mahtui siitä. Ovet
+saattoi sitäpaitsi vahvasti sulkea. Ne olivat jykevästä tammesta tehdyt
+ja uurroksissa kulkevat sekä varustetut haoilla, joilla ne tarpeen
+mukaan voi pitää kiinni tahi aukinaisina. Toinen niistä oli jo suljettu
+ja minä vahvistelin vielä sen salpoja. Mutta kun rupesin työntämään
+toistakin ovea kiinni, esti minut Alan siitä.
+
+»David», lausui hän, »-- en näet jaksa pitää mielessäni tuota sinun
+kartanoasi ja siksi uskallan kutsua sinua ainoastaan Davidiksi -- tämä
+ovi on avoimena tärkein puolustuspaikkamme.»
+
+»Vielä parempi se olisi suljettuna», huomautin.
+
+»Ei ollenkaan, David», lausui hän. »Huomaa, että minulla on silmät
+ainoastaan yhdelle suunnalle, ja niin kauan kuin tuo ovi on auki ja
+minulla kasvot sinnepäin, on suurin osa vastustajiani edessäni, jossa
+minä toivoisin niiden aina olevan.»
+
+Puistellen päätään ja tuumien, ettei hän ikimaailmassa ollut kurjempia
+aseita nähnyt, hän antoi minulle seinältä miekan, joita siellä pyssyjen
+joukossa oli muutamia. Sitten hän asetti minut istumaan pöydän ääreen ja
+antoi minulle ruutisarven, pussillisen kuulia ja kaikki pistoolit, jotka
+hän käski minun lataamaan.
+
+»Se on parempaa työskentelyä», sanoi hän, »jalosukuiselle herrasmiehelle
+kuin kaaputtaa lautasia ja kantaa ryyppyjä tervaisille merimiehille.»
+
+Sen sanottuaan hän asettui keskelle lattiaa, päin oveen, paljasti suuren
+miekkansa ja teki sillä muutamia liikkeitä tutustuakseen huoneeseen,
+jossa hänen oli sitä käytettävä.
+
+»Minun täytyy vain pistää eteenpäin», sanoi hän päätään pudistaen, »ja
+se on hyvin ikävä seikka. Siten ei ole paljon hyötyä
+miekkailutaidostani, joka nyt on ainoa pelastuksemme. Ala nyt sinä
+ladata pistooleja ja pane mieleesi mitä sanon.»
+
+Lupasin olla tarkkaavainen. Rintaani ahdisti, suutani kuivasi ja
+silmiäni hämärsi. Ajatellessani sitä mieskarjaa, joka pian oli hyökkäävä
+päällemme, menin aivan sekaisin, ja prikin laitoja vasten loiskivat
+aallot, joihin ruumiini arvelin varhain huomenaamuna heitettävän,
+tekivät minuun kummallisen vaikutuksen.
+
+»Ensiksikin», sanoi Alan, »kuinka monta meillä on vastassamme?»
+
+Laskin heidät, mutta ajatukseni olivat niin sekaisin, että sain heidän
+lukunsa melkein kaksinkertaiseksi ja vastasin: »Viisitoista.»
+
+Alan vihelsi.
+
+»No niin», sanoi hän, »sille ei mitään mahda. Kuule vain nyt mitä sanon.
+Tästä ovesta, jossa päätaistelun luulen syntyvän, pidän minä huolen.
+Sinulla ei siinä ole mitään tekemistä. Muista vain ettet ammu tänne
+päin, vaikka minä joutuisinkin alakynteen, sillä ennemmin soisin
+kymmenen vihollista uhkaavan minua etupuolelta kuin sinunlaisen ystävän
+ampua paukuttelevan selkäni takana.»
+
+Tunnustin, etten todellakaan ollut mikään mainio ampuja.
+
+»Se oli rohkeasti sanottu», huudahti hän hyvin hämmästyneenä
+avomielisyydestäni. »Monella kunnon miehellä ei olisi päätä puhua noin
+suoraan!»
+
+»Mutta, sir», huomautin, »takanasi on toinen ovi, jonka he ehkä
+murtavat.»
+
+»Aivan niin», sanoi hän, »siinä onkin sinun osasi. Heti kuin olet
+ladannut pistoolit, tulee sinun kiivetä tuolle lavitsalle, josta käsin
+voit helposti vahtia ikkunassa, ja jos he rupeavat käymään käsiksi
+oveen, täytyy sinun ampua. Mutta siinä ei ole kaikki. Opetetaanpa sinua
+vähän sotilaaksi, David. Mitä muuta tulee sinun vartioida?»
+
+»Kyllähän tuota kattoikkunaa», vastasin, »mutta silloin pitäisi minulla
+olla silmät takanakin, jotta voisin pitää molemmista huolta. Vahtiessani
+näet toista, olen selin toiseen.»
+
+»Se on totinen tosi», sanoi Alan. »Mutta eikö sinulla ole korvia?»
+
+»Varmemmasti onkin!» huudahdin. »Täytyyhän minun kuulla, jos lasit
+särjetään.»
+
+»Näkyy sinussa olevan hiukan järjen kipinääkin», lausui Alan
+leikillisesti.
+
+
+
+
+10 LUKU.
+
+Taistelu kansihytissä.
+
+
+Mutta nyt oli lepoaikamme lopussa. Kannella olijat olivat odottaneet
+minua ikäväkseen asti, ja tuskin oli Alan lausunut viimeiset sanansa,
+kun kapteenin kasvot ilmestyivät avonaiseen oveen.
+
+»Seis!» karjaisi Alan, ojentaen miekkansa häntä kohti.
+
+Kapteeni pysähtyikin, mutta ei väistynyt askeltakaan.
+
+»Miekka kädessä?» sanoi hän. »Onpa tämä kummallinen palkinto
+vieraanvaraisuudesta.»
+
+»Ymmärrättekö?» lausui Alan. »Minä olen kuninkaallinen henkilö; minä
+kannan kuninkaan nimeä. Minun asemerkkini on tammi. Näettekö miekkaani?
+Se on katkonut kaulat useammalta whigamorelta kuin teillä on varpaita
+jaloissanne. Kutsukaa roskajoukkonne taaksenne, sir, ja käykää päälle.
+Kuta pikemmin taistelu alkaa, sitä sukkelammin tunnette tämän teräksen
+tunkeutuvan sisälmyksiinne.»
+
+Kapteeni ei vastannut mitään Alanille, vaan heitti minuun vihasta
+säihkyvän silmäyksen. »David», sanoi hän, »tätä minä en unhota.» Hänen
+sanansa viilsivät ilkeästi sydäntäni.
+
+Samassa hän hävisi ovelta.
+
+»Katso nyt päätäsi», sanoi Alan, »sillä kohta alkaa leikki.»
+
+Alan otti vasempaan käteensä tikarin siltä varalta, että joku pääsisi
+pujahtamaan hänen miekkansa alitse. Minä puolestani kiipesin raskain
+sydämin lavitsalleni syli täynnä pistooleja ja avasin ikkunan, jossa
+minun oli vahdittava. Ainoastaan pientä osaa kannesta saatoin pitää
+silmällä, mutta siinä olikin tarpeeksi. Meri oli laannut aaltoilemasta
+eikä tuulen henkäyskään liikutellut purjeita. Laivalla vallitsi siten
+syvä hiljaisuus, jonka kestäessä minä olin selvään kuulevinani puhelun
+hyminää. Hetken kuluttua kuulin teräksen rämähtävän kantta vasten. Siitä
+arvasin, että nyt jaettiin siellä miekkoja, ja että joku oli pudottanut
+aseensa kannelle. Sitten oli taas kaikki hiljaa.
+
+En tiedä, lienenkö ollut peloissani, mutta sydämeni tykytti kuin linnun,
+yhtä tiheään ja yhtä lyhyeen. Silmieni eteen laskeusi verho, jonka vähän
+väliä karkoitin, mutta joka yhä uudelleen ilmestyi. Toivoa ei minulla
+ollut nimeksikään. Mieltäni murjoi synkkä epätoivo ja jonkinlainen viha
+maailmaa kohtaan, ja sen tähden tahdoin myydä henkeni niin kalliista
+kuin mahdollista. Muistan koettaneeni rukoilla; mutta kiihottunut
+mielentilani ei antanut minulle aikaa ajatella sanoja. Toivoin vain että
+tappelu alkaisi ja kaikki olisi ohi.
+
+Äkkiä se alkoikin. Ensin jalkojen töminää ja miesten mölinää, sitten
+Alanin riemuhuuto, aseiden kalsketta ja jonkun haavoittuneen parahdus.
+Vilkaisin taakseni olkani yli ja näin Mr Shuanin mittelevän ovella
+miekkoja Alanin kanssa.
+
+»Hän se juuri murhasi pojan!» huusin.
+
+»Pidä huolta ikkunastasi», vastasi Alan: ja kääntyessäni paikalleni näin
+hänen lävistävän miekallaan perämiehen.
+
+Olikin jo aika huolehtia tehtävästäni, sillä tuskin olin kääntänyt
+kasvoni takaisin ikkunaan päin, kun viisi miestä muurin-murtajan sijasta
+vara-raakapuu käsissään, juoksi ohitseni ja asettui asentoon murtaakseen
+oven. Pistoolia en ollut vielä koskaan lauaissut, harvoin kivääriäkään,
+sitä vähemmin ihmisolentoa kohti. Mutta nyt tai ei koskaan: ja juuri kun
+he heilauttivat raakapuuta, karjaisin minä: »Tuossa on teille!» ja
+ammuin heidän keskelleen.
+
+Luultavasti laukaus osui, koska eräs heistä parahti ja horjahti askeleen
+taaksepäin. Muut hyökkääjistä pysähtyivät hämmästyneinä. Mutta minä en
+antanut heille aikaa miettimiseen, vaan ammuin toisen kuulan heidän
+päittensä yli. Kolmannella laukauksellani, joka sattui yhtä huonosti
+kuin toinenkin, he heittivät raakapuun käsistään ja juoksivat pois.
+
+Nyt katselin taas ympärilleni kansihytissä. Se oli aivan täynnä
+ruudinsavua ja korvani tuntuivat menneen rikki paukauksista. Mutta
+siellä seisoi Alan kuten äskenkin; siinä vain oli eroa, että hänen
+miekkansa oli veressä kahvaa myöten, ja itse hän näytti niin
+voitonriemua säteilevältä ja seisoi niin uhkeassa asennossa, kuin olisi
+hän ollut aivan voittamaton. Aivan hänen edessään lattialla oli Mr Shuan
+kontallaan. Verta pulppusi hänen suustaan, ja kauhistuttava ilme
+kalmankalpeilla kasvoillaan hän vajosi hitaasti yhä alemmaksi. Juuri
+siinä minun katsellessani tarttui muuan takana seisovista häntä
+kantapäihin ja laahasi hänen ruumiinsa ulos kansihytistä. Luullakseni
+hän heitti silloin henkensä.
+
+»Siinä on teille yksi whigejänne!» huudahti Alan ja kysyi sitten
+kääntyen minuun päin, olinko saanut mitään aikaan.
+
+Ilmoitin tehneeni lopun yhdestä, luullakseni kapteenista.
+
+»Ja minä olen toimittanut kaksi tieltä pois», sanoi hän. »Ei, verta ei
+ole vielä kylliksi vuotanut. He tulevat pian takaisin. Paikallesi,
+David! Tämä oli vain ryyppy ruuan alle.»
+
+Asettauduin takaisin paikalleni, latasin laukaisemani kolme pistoolia ja
+rupesin vahtimaan sekä silmin että korvin.
+
+Vihollisemme neuvottelivat kannella lähellä minua ja niin kovalla
+äänellä, että maininkien loiskeessa kuulin sanan tai pari heidän
+keskustelustaan.
+
+»Tämä oli Mr Shuanin syy», kuulin jonkun sanovan.
+
+Toinen vastasi siihen: »Hiljaa, mies! Hän on maksanut osansa.»
+
+Sitten alenivat taas äänet entiseksi muminaksi. Kuulin vain jonkun
+heistä puhuvan melkein koko ajan kuin sotajuonta esittäen ja sitten
+yhden toisensa jälkeen vastaavan hänelle lyhyesti, ikäänkuin määräyksen
+saatuaan. Siitä tiesin varmaan heidän hyökkäävän uudelleen ja ilmoitin
+huomioni Alanille.
+
+»Juuri sitä tulee meidän rukoillakin», sanoi hän. »Jos me emme saa
+annetuksi heille selkään oikein perinpohjaisesti, et sinä enkä minä tule
+saamaan rauhaa. Mutta muista, että tällä kertaa on heillä tosi
+mielessä.»
+
+Nyt olivat pistoolini valmiit, eikä minulla ollut muuta tekemistä kuin
+kuunnella ja odottaa. Ottelun kestäessä en ollut joutanut miettimään
+olinko peloissani, mutta nyt kun kaikki jälleen oli hiljaista, ei
+ajatuksissani ollut sijaa millekään muulle. Ne pyörivät vain terävissä
+miekoissa ja kylmän teräksen kanssa. Ja kuullessani seuraavassa
+tuokiossa hiipiviä askelia ja miesten vaatteiden kahinaa kansihytin
+seinää vasten heidän asettuessaan pimeässä paikoilleen, olisin
+mielelläni huudahtanut ääneen.
+
+Askeleet ja kahina kuuluivat Alanin puolelta, ja minä aloin jo luulla
+osani taistelussa loppuneen, kun kuulin jonkun pudottautuvan hiljaa
+katolle pääni päällä.
+
+Kuului meripillin vihellys ja se oli merkki. Parvi miehiä hyökkäsi
+miekka kädessä ovea kohti ja samassa iskettiin kattoikkuna sirpaleiksi.
+Aukosta pujottautui mies ja hyppäsi lattialle. Ennenkuin hän pääsi
+jaloilleen olin minä jo painanut pistoolin hänen selkäänsä vasten.
+Olisin hänet ampunutkin: mutta pistoolin suun koskettaessa häntä,
+ihmisolentoa, menin aivan tarmottomaksi enkä kyennyt vetämään liipasinta
+yhtä vähän kuin osasin lentääkään.
+
+Alas hypätessään hän oli pudottanut miekkansa ja tuntiessaan
+pistoolinsuun selässään hän pyörähti heti ympäri ja kiroten karkeasti
+tarttui minuun kiinni. Joko minun rohkeuteni silloin palasi tai nousi
+pelkoni vastaavaan määrään, mutta kirkaisten ammuin minä häntä keskelle
+ruumista. Hän päästi mitä kamalimman ja ilkeimmän ähkinän ja kaatui
+lattialle. Samassa koskettivat toisen miehen kattoikkunasta riippuvat
+jalat päätäni. Tartuin toiseen pistooliin ja ammuin häneltä reidet läpi,
+ja mies solahti aukon läpi pudota möksähtäen alas toverinsa ruumiin
+päälle. Nyt ei ollut aikaa harhaan ampumiseen yhtä vähän kuin
+tähtäämiseenkään. Asetin sen tähden pistoolinsuun pudonneen ruumista
+vasten ja laukasin.
+
+Olisin arvattavasti tuijottanut heihin liian kauan, mutta silloin kuulin
+Alanin huudahtavan ikäänkuin apua pyytäen ja se sai minut jälleen
+tajuihini.
+
+Siihen asti hän oli pitänyt puoliaan ovella. Mutta eräs merimies oli,
+Alanin kamppaillessa toisen kanssa, pujahtanut hänen miekkansa alitse ja
+tarttunut hänen ruumiiseensa. Alan pisteli häntä vasemmalla kädellään
+tikarillaan, mutta mies riippui hänessä kiinni kuin iilimato. Eräs
+toinenkin oli murtautunut sisään ja seisoi jo miekka koholla. Oviaukko
+oli täynnä miesten naamoja. Luulin olevamme hukassa ja tarttuen
+miekkaani hyökkäsin sivulta heidän päälleen.
+
+Mutta avuksi en ennättänyt. Iilimato päästi viimeinkin saaliinsa ja
+Alan, väistyttyään ensin taaksepäin saadakseen miekalleen tarpeellista
+tilaa hyökkäsi kuin karhu toisten päälle. He hajaantuivat hänen edessään
+kuin lampaat, pyörähtivät ympäri, ja läksivät käpälämäkeen kompastuen
+kiireessään toisiinsa. Alanin miekka välähteli keskellä pakenevaa
+vihollistemme parvea ja joka välähdyksen jälkeen kuului haavoittuneen
+kiljaisu. Luulin vielä olevamme hukassa, kun suureksi kummakseni
+huomasin kaikkien vastustajiemme hävinneen ja Alanin ajavan heitä takaa
+pitkin kantta kuin lammaskoira lampaita.
+
+Ollen yhtä varovainen kuin rohkeakin, oli hän tuossa tuokiossa jälleen
+hytissä, ja silläaikaa merimiehet juoksivat yhä parkuen luullen hänen
+olevan heidän kintereillään. Kuulimme heidän yhdessä mylläkässä
+syöksevän kanssiin ja lyövän luukun jälkeensä kiinni.
+
+Kansihytti näytti teurastushuoneelta. Kolme kuollutta makasi sisässä ja
+muuan virui kuoleman kielissä kynnyksellä. Ja Alan ja minä olimme
+voittajina ja vahingoittumatta.
+
+Avoimin sylin hän lähestyi minua. »Tule syliini!» huudahti hän ja
+syleili ja suuteli minua kiihkeästi. »David», sanoi hän, »minä rakastan
+sinua kuin veljeäni. Mutta sano, veli», huudahti hän innoissaan, »enkö
+minä ole uljas miekkailija?»
+
+Sitten hän kääntyi neljän vihollisensa puoleen, lävisti heistä jokaisen
+miekallaan ja vieritti toisen toisensa jälkeen ulos ovesta. Sitä
+tehdessään hän hymisi, lauleli ja vihelteli ikäänkuin jotain laulua
+muistutellen. Mutta _hänen_ muistuttelemisensa oli sama kuin laulun
+laatiminen. Koko ajan hänen kasvonsa hehkuivat ja silmissä oli loiste
+kuin lapsella saadessaan uuden leikkikalun. Hetken kuluttua hän istahti
+miekka kädessä pöydälle. Laulunpätkä, jota hän oli sepitellyt, alkoi
+sujua selvemmin ja selvemmin ja lopuksi hän puhkesi kovalla äänellä
+laulamaan geelinkielistä laulua. Usein jälkeenkinpäin hän lauloi sitä ja
+laulu tulikin aivan yleiseksi. Monet kerrat olen sitä kuullut ja se on
+vähitellen selvinnyt minulle:
+
+      Tämä on laulu Alanin kalvasta:
+      tuli sen karasi,
+      surmaksi varasi,
+      Alan ei henkeä myy sillä halvasta.
+
+      Heit' oli monta, ja silmät ne hohti,
+      nostamaan nopeita
+      käsiä kopeita:
+      kalpa nous yksin kaikkia kohti.
+
+      Peuroja juoksee kukkulan laella,
+      häviten jälleen,
+      vuori jää tälleen,
+      pystyssä, yksin, ei varjossa vaella.
+
+      Tulkaatte kotkat korpien yöstä,
+      saarilta meren,
+      janoojat veren,
+      saaliinne kimppuun jo saatte te syöstä.
+
+Tämä laulu, jonka sekä sanat että sävelen hän sepitti voittomme hetkenä,
+ei ole aivan oikeudenmukainen minua kohtaan, joka koko ajan olin otellut
+hänen rinnallaan. Mr Shuan ja viisi muuta olivat joko kuolleet tai
+kokonaan taisteluun kykenemättömiä, ja näistä kuudesta olin minä
+lopettanut kaksi, ne, jotka tulivat kattoikkunasta. Sitäpaitsi oli vielä
+haavoitettuja neljä kappaletta ja niistä oli yksi, eikä suinkaan
+halpa-arvoisin, saanut haavansa minun kädestäni. Siten olin minäkin
+osaltani tappanut ja haavoittanut riittävästi tullakseni mainituksi
+Alanin runossa. Mutta runoilijan täytyy ajatella sointujaan; ja
+suorasanaisesti puhuessaan Alan oli minulle enemmänkin kuin
+oikeudenmukainen.
+
+Silloin en vielä tiennytkään, että minulle oli tehty vääryyttä. Sillä
+lukuunottamatta sitä, etten ymmärtänyt sanaakaan geelinkieltä, olin
+pitkästä epätietoisesta odotuksesta ja vilskeestä ja jännityksestä
+molempien lyhyiden ottelujemme aikana, sekä ennen kaikkea pelosta miten
+omalta osaltani niissä suoriutuisin, niin väsynyt, että olin iloinen,
+kun sain heittäytyä istumaan. Rintani oli niin raskas, että tuskin
+saatoin hengittää. Nuo ampumani kaksi miestä ahdistivat minua
+painajaisen tavoin, ja yhtäkkiä aloin, tietämättä miksi, itkeä
+nyyhkyttää kuin lapsi.
+
+Alan taputti minua olkapäälle sanoen, että olin urhoollinen poika, mutta
+nukkumisen tarpeessa.
+
+»Minä pidän ensiksi vahtia», lausui hän. »Joka tapauksessa on sinusta
+minulle suuri hyöty, enkä tahtoisi sinusta luopua vaikka saisin koko
+Appinin -- vaikkapa vielä Breadalbanenkin.»
+
+Tein siis itselleni vuoteen lattialle, ja pistooli kädessä ja miekka
+polvilla hän oli vahtina ensimäisen vuoron, seinällä naksuttavan
+kapteenin kellon mukaan kolme tuntia. Sitten hän herätti minut ja
+vuorostani vahdin minä toiset kolme tuntia. Ennen vahtiaikani loppua oli
+jo aivan kirkas päivä. Aamu oli tyyni, meri lainehti uinaillen,
+keinutellen laivaa ja pannen veren kansihytin lattialla häilymään
+edestakaisin. Rankka sade lotisi kattoa vasten. Koko vahdinpito-aikanani
+ei kuulunut mitään mieltäkiinnittävää; ja peräsimen heilahduksista
+huomasin, ettei ketään ollut sitäkään hoitamassa. Miehistä oli
+todellakin (kuten sittemmin sain kuulla) niin moni haavoitettu tahi
+kuollut, ja loput niin masennuksissa että Mr Riachin ja kapteenin
+täytyi, kuten Alanin ja minunkin, olla vahdissa, tai muutoin olisi priki
+ajautunut kauniisti karille. Oli onni, että yö oli niin tyyni; heti
+sateen alettua tyyntyi näet tuuli. Laivan ympärillä kalastamassa
+lentelevien lokkien valittavista huudoista saattoi kuitenkin päättää,
+että tyynestä huolimatta olimme ajautuneet jotenkin lähelle rannikkoa
+tai jotakuta Hebridien saarista. Viimein näinkin, katsellessani ulos
+hytin ovesta, oikealla puolen Skyenin korkeat louhikkoiset kummut ja
+vähän matkaa siitä peräänpäin omituisen Rum-saaren.
+
+
+
+
+11 LUKU.
+
+Kapteeni myöntyy.
+
+
+Noin kello kuuden aikaan istuuduimme Alan ja minä aamiaista syömään.
+Lattia oli lasin sirpaleitten ja veritahrojen vallassa ja se vei minulta
+ruokahalun. Muuten asemamme oli miellyttävä, tavallaan hullunkurinenkin.
+Olimme näet ajaneet päälliköt ulos omasta hytistään ja käytettävinämme
+olivat kaikki laivan juomat, niin viini kuin väkijuomatkin, sekä kaikki
+herkkuruuat, kuten vihannessäilykkeet ja hyvä leipä. Tämä jo oli
+itsessään kylliksi saamaan meidät hyvälle tuulelle; mutta suurimpana
+syynä leikillisyyteemme oli kuitenkin se, että Skotlannin kahden
+janoisimman miehen (Mr Shuan oli näet kuollut) täytyi laivan
+keulapuoleen suljettuina tyytyä juomaan, jota he enimmin vihasivat, --
+kylmään veteen.
+
+»Saat nähdä», huomautti Alan, »eivätkö he piankin tule puheillemme.
+Miehen voi kyllä pidättää taistelemasta, mutta maistelemasta ei
+koskaan.»
+
+Me viihdyimme hyvin toistemme seurassa. Alan puheli todellakin mitä
+herttaisimmin; ja ottaen pöydältä veitsen, hän leikkasi minulle
+takistaan yhden hopeanapeista.
+
+»Nämä minä sain isältäni, Duncan Stewartilta», lausui hän, »ja yhden
+niistä annan nyt sinulle viime yön muistoksi. Ja kuljetpa sinä missä
+tahansa, ovat Alan Breckin ystävät kokoontuvat ympärillesi, kun vain
+näytät tätä nappia.»
+
+Tämän hän sanoi ikäänkuin hän olisi ollut Kaarle Suuri ja sotajoukkojen
+käskijä. Ja niin suuresti kuin ihailenkin hänen rohkeuttaan, olin aina
+vaarassa nauraa hänen turhamaisuudelleen. Sanon vaarassa, sillä minua
+pelottaa jo ajatellakin sitä vihaa, joka hänessä olisi syttynyt jollen
+olisi hillinnyt naurunhaluani.
+
+Heti kun olimme päässeet syömästä, alkoi hän kaivella kapteenin arkun
+sisällystä, kunnes löysi sieltä vaateharjan. Sitten hän riisui takin
+päältään ja rupesi tarkastelemaan pukuaan ja hankaamaan siitä pois
+tahroja niin suurella huolella, että sellaisen olin luullut olevan
+ainoastaan naisten tapana. Totta puhuen ei hänellä ollutkaan toista
+pukua, ja sitäpaitsi se sopi, kuten hän itse sanoi, vaikka kuninkaalle
+ja sentähden oli siitä pidettävä kuninkaallista huolta.
+
+Nähdessäni, miten huolellisesti hän nyhti langat pois siitä, mistä oli
+napin leikannut, aloin pitää hänen lahjaansa arvokkaampana.
+
+Hän oli vielä täydessä puuhassa, kun kuulimme Mr Riachin huutavan meitä
+pyytäen päästä puheille. Minä kiipesin kattoikkunan laidalle istumaan,
+pistooli kädessä ja kasvoiltani hyvin rohkean näköisenä, mutta
+sisimmässäni peläten lasin särkyvän, ja pyysin häntä puhumaan suunsa
+puhtaaksi. Hän tuli kansihytin luo ja nousi köysikimpun päälle, joten
+hänen leukansa tuli katon tasalle. Hetken ajan silmäilimme äänettöminä
+toisiamme. Luullakseni ei Mr Riach ollut ensi miehiä taistelussa eikä
+senvuoksi ollut saanutkaan pahempaa vammaa kuin haavan leukaansa, mutta
+hän näytti hyvin alakuloiselta ja väsyneeltä, kun oli ollut jalkeilla
+koko yön joko vahdissa tahi haavoitettuja hoitamassa.
+
+»Tämä oli huono teko», lausui hän viimein päätään pudistaen.
+
+»Se ei ole meidän syymme», vastasin.
+
+»Kapteeni tahtoisi puhua ystäväsi kanssa», sanoi hän. »Voivathan he
+keskustella ikkunan ääressä.»
+
+»Mutta emmehän tiedä mikä petos hänellä nyt on mielessä», huomautin.
+
+»Ei mikään, David», vastasi mr Riach. »Ja jos hänellä olisikin, niin,
+suoraan sanoen, emme saisi miehiä mukaamme.»
+
+»Ovatko asiat sillä kannalla?» huudahdin.
+
+»Saatanpa sanoa sinulle vielä enemmänkin», vastasi hän. »Niin ei ole
+laita ainoastaan miesten vaan minunkin, pelkään minä, David.»
+
+Tätä sanoessaan hän hymyili minulle. »Ei», jatkoi hän sitten, »ainoa
+toivomme olisi päästä hänestä erillemme.»
+
+Keskustelin asiasta Alanin kanssa ja päätökseksi tuli, että puheille
+pääsö myönnettiin ja molemmin puolin luvattiin heittää vihollisuudet
+siksi aikaa. Mutta Mr Riachilla oli muutakin asiaa. Hän pyysi minulta
+ryyppyä entisen ystävyytemme nimessä ja niin hartaasti, että minä
+viimein ojensin hänelle tuopillisen paloviinaa. Hän joi siitä osan ja
+vei loput mukanaan, arvattavasti jakaakseen sen päällikkönsä kanssa.
+
+Hetken kuluttua tuli kapteeni, kuten oli sovittu, erään ikkunan ääreen
+ja seisoi siellä sateessa, kantaen kättään siteessä ja näyttäen niin
+kalpealta ja synkältä ja niin vanhentuneelta, että sydämeni soimasi
+minua, kun olin häntä ampunut.
+
+Äkkiä Alan ojensi pistoolin hänen kasvojaan kohti.
+
+»Pankaa tuo ase pois!» lausui kapteeni. »Enkö minä ole antanut sanaani,
+sir? vai tahdotteko te häväistä minua?»
+
+»Kapteeni», vastasi Alan, »minä pelkään ettei sanaanne ole luottamista.
+Viime yönä te höpisitte ja löpisitte kuin toriämmä ja panitte sitten
+sananne pantiksi minulle, vahvistaen sen kädenlyönnillä; mutta aivan
+hyvin tiennette miten kävi. Häpeä sanallenne!»
+
+»Hyvä, hyvä, sir», lausui kapteeni. »Vähän te hyödytte
+vannottelemisestanne. Mutta meillä on muutakin puhumista», jatkoi hän
+katkerasti. »Te olette saattaneet prikin häviöön. Minulla ei ole
+kylliksi miehiä jäljellä sitä hoitaakseni, ja ensimäinen perämieheni,
+joka oli minulle välttämätön, on saanut miekkanne sisuksiensa läpi ja
+kuollut sanaakaan virkkamatta. Minulla ei ole muuta neuvoa, sir, kuin
+purjehtia takaisin Glasgowiin hankkimaan uusia miehiä, ja sieltä olette,
+jos haluatte, löytävä niitä, jotka voivat paremmin kanssanne puhella.»
+
+»Vai niin?» huudahti Alan. »Mutta minä tahdon tosiaankin puhua heille!
+Vaikka koko tuossa kaupungissa ei olisi ketään, joka ymmärtää
+englanninkieltä, on minulla heille kaunis puhe pidettävänä! Viisitoista
+matruusia toisella puolen ja mies ja puolikasvuinen poika toisella! Ai,
+ai, mies paha, se on surkeaa!
+
+Kapteeni sävähti punaiseksi.
+
+»Ei», jatkoi Alan, »se ei käy päinsä. Teidän täytyy laskea minut maihin
+juuri siinä paikassa, mistä oli sovittu.»
+
+»Mutta», väitti kapteeni vastaan, »minun ensimäinen perämieheni on
+kuollut -- itse tiedätte parhaiten millä tavalla. Ei kukaan meistä
+jäljelle jääneistä tunne tätä rannikkoa; ja se on vaarallisimpia
+purjehdusvesiä.»
+
+»Minä annan nyt teidän valita», lausui Alan. »Laskekaa minut maihin joko
+Appinissa, Ardgourissa, Morvenissa, Arisaigissa tai Morarissa; taikka,
+sanalla sanoen, missä tahansa kolmenkymmenen peninkulman laajuisella
+alalla kotipaikastani lukien, lukuunottamatta kuitenkin Campbellien
+tiluksia. Onhan siinä alaa! Jos siihen ette osaa ohjata, täytyy teidän
+olla yhtä kunnoton purjehtija kuin taistelija. Ja minun kotipaikkani
+miehet purjehtivat pienillä kalastusvenheillään saaresta saareen
+millaisella ilmalla tahansa -- vieläpä yölläkin, jos niikseen tulee.»
+
+»Mutta pieni kalastusvenhe ei olekaan laiva», vastasi kapteeni. »Se ei
+ole syväkulkuinen.»
+
+»No sama se, Glasgowiin sitten, jos haluttaa», sanoi Alan. »Teille
+saadaan siis lopultakin nauraa.»
+
+»Vähät minä nyt naurusta välitän», vastasi kapteeni. »Mutta tämä kaikki
+maksaa rahaa.»
+
+»Aivan niin, sir», sanoi Alan, »en minä mikään tuulenpieksäjä ole.
+Kolmekymmentä guineaa jos laskette minut maihin merenrannalla ja
+kuusikymmentä jos viette Linnhen lahteen.»
+
+»Mutta, sir, täältä missä nyt olemme, ei ole kuin tunnin matka
+Ardnamurchaniin. Antakaa minulle kuusikymmentä, niin saatan teidät
+sinne.»
+
+»Ja minäkö antautuisin vaaraan joutua punatakkien käsiin ollakseni vain
+teille mieliksi?» huudahti Alan. »Ei, sir. Jos tahdotte ansaita
+kuusikymmentä guineaa, on teidän vietävä minut omille alueilleni.»
+
+»Mutta siten joutuisi priki vaaraan», väitti kapteeni, »ja teidän
+henkenne samalla.»
+
+»Ottakaa tai olkaa ilman», vastasi Alan.
+
+»Voisitteko te ollenkaan auttaa laivan ohjaamisessa?» kysyi kapteeni
+synkän näköisenä.
+
+»Sitä en voi taata», vastasi Alan. »Minussa on enemmän miekkailijan
+(kuten itsekin olette nähnyt) kuin merimiehen vikaa. Mutta minut on
+monet kerrat noudettu täältä ja laskettu maihin tälle rannalle, ja
+pitäisi minun sentähden ainakin jonkun verran tuntea sen salakareja.»
+
+Kapteeni pudisti synkkänä päätään.
+
+»Jos minulta olisi tämän onnettoman luovimisen aikana tuhlaantunut
+vähemmän rahaa», lausui hän, »näkisin mieluummin teidät köyden
+silmukassa kuin sallisin prikini joutua vaaraan. Mutta olkoon niin kuin
+tahdotte. Niin pian kuin saan vähänkin tuulta (ja jos en aivan pahasti
+erehdy, onkin sitä jonkun verran tulossa) käytän sitä hyväkseni. Mutta
+vielä yksi asia. Joku kuninkaan laivoista saattaa tavata meidät ja panna
+tarkastuksen toimeen, johon minä en ole syypää. Tämä rannikko on täynnä
+risteilijöitä -- te tiedätte kyllä minkätähden. No niin; jos niin
+sattuisi käymään, antanette kai silloin rahat minulle.»
+
+»Kapteeni», vastasi Alan, »niin pian kuin merkkilipun näette, on teidän
+asianne kiiruhtaa pakoon. Mutta minähän kuulin, että teillä siellä
+keulapuolella on viinan puutos. Eiköhän tehtäisi tässä pieni
+vaihtokauppa: puteli paloviinaa kahdesta saavillisesta vettä.»
+
+Se oli keskustelun loppuehdotus, ja molemmat puolet täyttivät sen
+tunnollisesti. Siten saimme me, Alan ja minä, viimeinkin pestä
+kansihytin ja hävittää tappamiamme miehiä muistuttavat verilätäköt. Ja
+kapteeni ja Mr Riach tulivat taas omalla tavallaan onnellisiksi, --
+viinaa saatuaan.
+
+
+
+
+12 LUKU.
+
+Kuulen Punaisesta Ketusta.
+
+
+Olimme vielä kansihyttiä puhdistamassa kun pieni tuulenpuuska puhalsi
+pohjoisluoteesta. Sade lakkasi ja aurinko pilkisti esiin.
+
+Mutta nyt minun täytyy antaa pieni selitys, ja hyvä olisi jos lukijalla
+olisi kartta apuna. Sinä päivänä, jona sumussa purjehdittiin Alanin
+venheen yli, olimme kulkemassa Pienen Minchin läpi. Taistelun jälkeisenä
+päivänä olimme kantautuneet Cannan-saaren itäpuolelle, tämän ja
+Eriska-saaren väliin Long Island-saaristoon. Suorin tie täältä Linnhen
+lahteen olisi nyt ollut ahtaan Mull-salmen kautta. Mutta kapteenilla ei
+ollut merikarttaa; hän ei uskaltanut viedä prikiään niin kauas
+saaristoon. Kun nyt tuulikin oli suotuisa, päätti hän ennemmin kiertää
+Tiree-saaren länsipuolitse ja tulla siten suuren Mull-saaren
+eteläpuolelle.
+
+Tuuli pysyi koko päivän samalla suunnalla pikemmin kiihtyen kuin
+laimentuen, ja iltapäivällä alkoivat laineet aavalta mereltä vyöryä jo
+ulommaisten Hebridien ympäri salmeen. Sisäsaaria kiertäessämme oli
+suuntamme lounainen, joten ensimäiset jättiläislaineet tulivat sivulta
+heilutellen meitä pahasti. Mutta kun yön tultua käännyimme Tiree-saaren
+ympäri, joten suuntamme tuli enemmän itäiseksi, kävivät ne myötäisiksi.
+
+Aamupäivä oli kuitenkin, ennenkuin hyökylaineet meidät yllättivät,
+erittäin ihana, meitä suosi kirkas auringon paiste ja joka suunnalla
+näkyi vuorisia saaria. Alan ja minä istuimme kansihytissä, jonka
+molemmat ovet olivat auki, -- tuuli oli näet myötäinen -- ja poltimme
+yhden tai pari piipullista kapteenin hienoa tupakkaa. Silloin saimme
+kuulla toistemme elämänvaiheet, ja se oli erittäinkin minulle tärkeää
+kun minä siten sain tietoja jylhästä Highlannista, jonne pian olin
+joutuva. Siihen aikaan, jolloin tuo suuri kapina vielä oli tuoreessa
+muistossa, täytyi joka miehen tietää mitä teki, ohjatessaan kulkunsa
+noille kanervakankaille.
+
+Kertomalla hänelle kaikki vastoinkäymiseni, olin hänelle esimerkkinä.
+Alan kuunteli kertomustani erittäin hyväntahtoisesti; mutta mainitessani
+hyvän ystäväni Mr Campbellin nimen, hän ponnahti ylös istualtaan sanoen
+vihaavansa kaikkia sen nimellisiä ihmisiä.
+
+»Mutta», sanoin minä, »hän on mies, jonka ystävyydestä ylpeilisit.»
+
+»Campbellien kanssa en tahdo olla missään tekemisissä», huudahti Alan,
+»paitsi jos lyijypalasesta on kysymys. Minä vainoon heitä kaikkia kuin
+metsän eläimiä. Kuoleman kielissäkin kömpisin polvilleni kamarini
+ikkunan ääreen ampuakseni jotakuta heistä.»
+
+»Mutta mitä sinä, Alan, Campbelleille kiukuttelet?»
+
+»No niin», vastasi Alan, »sinä tiedät aivan hyvin että minä olen Appinin
+Stewarteja ja että Campbellit ovat kauan kiusanneet ja ryöstäneet sen
+nimisiä ihmisiä. Ovatpa he vieneet meiltä maatiluksiakin kavaluudella --
+mutta eivät koskaan miekalla», karjaisi hän iskien viimeistä sanaa
+lausuessaan nyrkkinsä pöytään. Mutta siitä en minä ollenkaan välittänyt,
+sillä tiesin alakynteen joutuneitten tavallisesti niin puhuvan. »Mutta
+he ovat tehneet vieläkin enemmän», jatkoi hän, »ja kaikki vain samassa
+tarkoituksessa: saadakseen mielet yhä enemmän kuohuksiin. He ovat
+valehdelleet kuin reppukerjäläiset sekä sanoissa että paperilla, mutta
+aina vain kietoutuen lain suojelevaan vaippaan.»
+
+»Sinun, joka tuolla tavalla tuhlaat nappeihisikin», huomautin, »en juuri
+luulisi kauppa-asioita paljon ymmärtävän.»
+
+»Saattaa niin olla», vastasi Alan hymyillen. »Tuhlaavaisuuteni perin
+samalta mieheltä kuin nappinikin, isä paraltani, Duncan Stewartilta,
+rauha hänen sielulleen. Hän oli sukunsa uljain mies; ja paras
+miekkailija koko Highlannissa, David, ja se on sama kuin koko
+maailmassa. Sen voin vakuuttaa, sillä hän se juuri minuakin opetti. Hän
+oli Black Watchissa siihen aikaan kuin väennosto niissä seuduissa
+toimitettiin, ja kuten muitakin jalosukuisia omillaaneläjiä, seurasi
+häntä palvelija kantaen matkoilla hänen pyssyään. Nyt sattui niin että
+kuningas halusi nähdä Highlannin miekkailijoita, ja isäni sekä kolme
+muuta valittiin Lontooseen lähetettäviksi, jotta hän saisi nähdä
+parhaimmat. He olivat olleet palatsissa ja kuningas Yrjön, kuningatar
+Karolinan ja tuon Cumberlandin, verikoiran, sekä monen muun, joiden
+nimet olen unhottanut, läsnäollessa he näyttivät miekkailutaidon
+perinpohjin, viipyen siinä kokonaista kaksi tuntia. Heidän lopetettuaan
+puhui kuningas, vaikka hän olikin tunnettu vääryyden tekijä, kauniita
+sanoja ja antoi joka miehelle kolme guineaa. Mennessään ulos palatsista
+täytyi heidän kulkea erään portinvahdin kojun ohi. Silloin juolahti
+isäni mieleen, että hän kun ehkä oli ensimäinen jaloverinen
+highlantilainen, joka tämän portin kautta kulki, pitäisi hänen tuolle
+vahtiparalle selvään näyttää minkälaisia miehiä he ovat. Hän pisti siis
+kuninkaalta saamansa kolme guineaa portinvartijan kouraan ikään kuin se
+olisi ollut hänen tavallinen tapansa, ja jäljessä tulevat kolme toveria
+tekivät samalla tavalla; ja niin he tulivat kadulle hyötymättä
+penniäkään vaivoistaan. Mielipiteet ovat eriäviä siitä, kuka ensimäisenä
+antoi rahansa portinvartijalle, mutta toden totta se oli juuri minun
+isäni, ja sen olen valmis näyttämään toteen sekä miekalla että
+pistoolilla. Niin, sellainen oli isävainajani, Jumala häntä
+armahtakoon!»
+
+»Mielestäni hän ei ollut omiaan jättämään sinulle suuria perinnöitä.»
+
+»Siinä olet oikeassa», vastasi Alan. »Hän jätti minulle ainoastaan
+housut jalkojeni peitteeksi ja vähän muuta. Siinä juuri oli syy miksi
+tulin ruvenneeksi sotaväkeen, teko, joka on tahrannut kunniani
+parhaimmassa iässä ollessani ja vieläkin olisi raskauttava asianhaara,
+jos joutuisin punatakkien käsiin.»
+
+»Mitä», huudahdin, »olitko sinä Englannin sotaväessä?»
+
+»Olin», vastasi Alan. »Mutta Preston Pansin luona menin minä oikeassa
+olevien puolelle -- ja se sovittaa jossakin määrin hairahdukseni.»
+
+Minä en voinut oikein hyväksyä sellaista kantaa. Pidin näet sotaväestä
+karkaamista anteeksiantamattomana, kunniaa loukkaavana tekona. Mutta
+niin nuori kuin olinkin, olin kuitenkin liian viisas lausuakseni
+mielipidettäni julki.
+
+»Ai, ai, Alan parka», sanoin vain, »sellaisesta on kuolema
+rangaistuksena.»
+
+»Niin on kyllä», vastasi hän; »ja jos he saisivat minut käsiinsä,
+roikkuisi Alan pian köyden silmukassa. Mutta minulla on taskussani
+Ranskan kuninkaan antama valtakirja, jonka pitäisi ainakin osaksi
+suojella minua.»
+
+»Sitä suuresti epäilen», sanoin.
+
+»Minä epäilen itsekin», vastasi Alan kuivasti.
+
+»Mutta taivaan tähden, hyvä ystävä», huudahdin, »sinä, joka olet
+tuomittu kapinoitsija, karkulainen ja Ranskan kuninkaan puoluelainen --
+mikä houkuttelee sinua takaisin tuohon maahan? Se on Jumalan
+uhmaamista!»
+
+»Mitä vielä», vastasi Alan. »Minä olen käynyt siellä joka vuosi
+neljänkymmenen kuuden jälkeen!»
+
+»Minkä tähden?»
+
+»Minulla on palava halu saada nähdä ystäviäni ja maatani», vastasi hän.
+»Ranska on epäilemättä hyvä olinpaikka, mutta minä ikävöin kotipuolen
+kanervikkoja ja hirvilaumoja. Ja sitten on minulla muutamia asioita,
+joista minun on pidettävä huoli. Silloin tällöin minä saan muutamia
+nuorukaisia Ranskan kuninkaan palvelukseen rekryyteiksi, ymmärräthän, ja
+siten ansaitsen aina jonkun kolikon. Mutta pääsyynä ovat päällikköni,
+Ardshielin asiat.»
+
+»Muistaakseni oli sinun päällysmiehesi nimi Appin», huomautin.
+
+»Niin kyllä; mutta Ardshiel on klaanin kapteeni», kuului hänen
+selityksensä, josta minä en kuitenkaan tullut hullua hurskaammaksi.
+»Katsos nyt, David, hän, joka koko miehuutensa iän on elänyt kuuluisana
+miehenä ja on syntyperältään ja nimeltään kuninkaallinen henkilö, on
+syösty sellaiseen alennustilaan, että hän elää eräässä Ranskan
+kaupungissa kuin mikäkin köyhä ja mitätön mies. Tuon miehen, jonka
+vihellystä neljäsataa miekkaa totteli, olen minä näillä omilla
+silmilläni nähnyt ostavan voita torilta ja kantavan sen kaalinlehdessä
+kotiinsa. Tämä ei ole ainoastaan katkeraa nähdä, vaan suuri häpeä meille
+hänen sukulaisilleen ja klaaninsa asukkaille. Tässä ihanassa maassa on
+lapsia, Appinin toivoja, joille täytyy opettaa aakkosia ja miekan
+käyttöä. -- Appinin alustalaisten täytyy nyt maksaa veroa Yrjö
+kuninkaalle; mutta sydämeltään he ovat luotettavia, he ovat
+päällikölleen uskollisia. Ja millä rakkaudella, kurjuutta kärsimällä ja
+mahdollisesti uhkamielisyydelläkin, nuo ihmisparat haalivatkaan kokoon
+toisen veron Ardshielille. Ja, David, minä olen välittäjä, joka kuljetan
+ne perille.» Näin sanoen hän löi kädellään vyöhönsä, jotta guineat
+kilisivät.
+
+»Maksavatko he molemmille?» huudahdin.
+
+»Aivan niin, molemmille», vastasi hän.
+
+»Mitä, kahdet verot?» kysyin uudelleen hämmästyneenä.
+
+»Niin, David», sanoi hän. »Minä selitin erilailla kapteenille, mutta
+tämä on totta. Ja minua ihmetyttää miten vähän heitä tarvitsee siihen
+pakottaa. Mutta tämä on sukulaiseni ja isäni ystävän Glensin Jamesin
+työtä, James Stewartin, Ardshielin velipuolen. Hän juuri kantaa verot ja
+pitää niistä huolta.»
+
+Silloin kuulin ensi kerran tuon James Stewartin nimen, joka sittemmin,
+siihen aikaan kuin hänet hirtettiin, tuli niin kuuluisaksi. Mutta tästä
+seikasta en paljoa välittänyt, koko huomioni kun oli kiintynyt noiden
+highlantilaisten jalomielisyyteen.
+
+»Se on jaloa», huudahdin. »Minä olen whig, tai vähän parempi; mutta
+sittenkin minä sanon tätä jaloksi menettelyksi.»
+
+»Sinä olet whig», vastasi Alan, »mutta sinä olet sivistynyt mies; siinä
+syy. Jos sinä olisit joku noita kirottuja Campbelleja, kiristelisit
+hampaitasi, tämän kuullessasi. Jos olisit »Punainen Kettu...»
+
+Sitä nimeä lausuessaan hän puri hampaitaan yhteen ja vaikeni. Olen
+nähnyt julmistuneita hahmoja paljonkin, mutta en koskaan kauheampaa kuin
+nyt Alanin, mainitessaan »Punaisen Ketun» nimeä.
+
+»Kuka sitten 'Punainen Kettu' on?» kysyin kauhistuneena, mutta
+tarkkaavaisena vieläkin.
+
+»Kukako hän on?» huudahti Alan. »No niin, minä kerron sen sinulle. Kun
+klaanien miehet joutuivat Cullodenin luona tappiolle, joten hyvä asiamme
+meni myttyyn, ja hevoset kahlasivat vuohisiaan myöten Pohjan miesten
+jalossa veressä, täytyi Ardshielin paeta kuin ahdistetun hirven
+vuoristoon vaimoineen ja lapsineen. Meille oli vaikea tehtävä toimittaa
+hänet laivaan, ja hänen vielä kanervikossa piileskellessään nuo
+englantilaisroistot kävivät käsiksi hänen oikeuksiinsa. He riistivät
+häneltä oikeudet, anastivat hänen maatilansa ja riisuivat aseet hänen
+alustalaisiltaan, miehiltä, jotka polvesta polveen olivat niitä
+kolmekymmentä vuosisataa kantaneet; menivätpä he niinkin pitkälle, että
+riistivät vaipat heidän selästään -- ja nyt pidetään rikoksena
+tarttanin[1] käyttämistä; ja jos mies käyttää esimerkiksi hametta,[2]
+pistetään hänet heti vankikoppiin. Mutta yhtä he eivät voineet riistää:
+rakkautta, jota klaanin asukkaat tuntevat herraansa kohtaan. Nämä
+guineat ovat siitä todistuksena. -- Maatiloille tulee nyt muuan mies,
+eräs Campbell, punatukkainen Glenuren Colin --.»
+
+[1] Tarttan = olan yli heitetty ruudukas vaippa, joka kullakin klaanilla
+on erimallinen.
+
+[2] Highlantilaisen kansallispukuun kuuluva hame, joka jättää polvet
+paljaiksi. Suom. muist.
+
+»Häntäkö sinä nimität Punaiseksi Ketuksi? kysyin keskeyttäen.
+
+»Tahdotko hankkia minulle hänen hiusharjaksensa?» huudahti Alan
+raivokkaasti. »Aivan niin, hän juuri on tuo mies. Hän saapuu maatilalle,
+saa kuningas Yrjöltä kirjalliset todistukset siitä, että hän on Appinin
+maiden n. s. kuninkaallinen käskynhaltija. Alussa hän ei pidä suurta
+ääntä ja on Shnemus'in, Glensin Jamesin, päällikköni asiamiehen hyvä
+ystävä ja veli. Mutta pian hän sai kuulla tästä, mitä sinulle nyt olen
+kertonut, että nimittäin Appinin väki, arentilaiset, torpparit ja
+työkansa, käänsivät taskunsa nurin maksaakseen toisen veron ja
+lähettääkseen sen meren yli Ardshielille ja hänen lapsiparoilleen.
+Miksikä sinä nimititkään tätä, kertoessani sinulle äsken siitä?»
+
+»Minä sanoin heidän käytöstään jaloksi, Alan», vastasin.
+
+»Olet sinä sentään jonkun verran parempi kuin tavallinen whig!» tuumi
+Alan. »Mutta kun se saapui Colin Royn korviin, kiehahti hänessä
+Campbellien samea veri. Hän kiristeli hampaitaan juomatavaroilla katetun
+pöytänsä ääressä. 'Mitä, jottako yksi Stewarteista saa täältä palan
+leipää, enkä minä voi sitä estää?' Haa, sinä Punainen Kettu! jos minä
+joskus saan sinut pyssyn kantaman päähän, niin Jumala sinua
+armahtakoon!» (Alan vaikeni hillitäkseen kiukkuaan). »No, David, mitä
+luulet hänen tehneen? Hän ilmoitti antavansa vuokralle kaikki
+arentitalot. Mustassa sydämessään hän ajatteli: 'Pian minä saan toisia
+arentilaisia, jotka tarjoavat enemmän kuin nämä Stewartit, Maccollit ja
+Macrobit (kaikki nimiä, David, jotka esiintyvät minun klaanissani) ja
+silloin', ajattelee hän, 'täytyy Ardshielin Ranskassa ruveta
+kerjäämään'.»
+
+»No mitä siitä seurasi?» kysyin.
+
+Alan pani pois kädestään piipun, jonka hän kauan sitten oli antanut
+sammua, ja laski kätensä polvilleen.
+
+»Sitä et koskaan voisi arvata», vastasi hän. »Nämä samat Stewartit,
+Maccollit ja Macrobit, jotka maksavat kaksi veroa, yhden pakosta
+kuningas Yrjölle ja toisen hyvästä sydämestään Ardshielille, tarjosivat
+näet hänelle paremmat hinnat kuin kukaan Campbell koko laajassa
+Skotlannissa. Kaukaa -- niinkin etäältä kuin Clyden rannoilta ja
+Edinburgin toiselta puolen -- hän oli kyllä etsittänyt heitä ja pyytänyt
+heitä tulemaan. Yhdeltä Stewartilta oli näet nyt leipä ryöstettävä
+muutaman punatukkaisen Campbelli-koiran mieliksi!»
+
+»Tämä on kummallinen, mutta kaunis kertomus, Alan. Ja vaikka olenkin
+whig, olen iloissani, että tuo mies joutui tappiolle.»
+
+»Hänkö tappiolle? Vähänpä tunnet Campbelleja ja vielä vähemmän Punaista
+Kettua. Hänkö tappiolle? Ei; eikä joudukaan, ennenkuin hänen verensä
+lasketaan kankaalle! Mutta jos se päivä koittaa, David ystäväni, jolloin
+saan aikaa ja sopivaa tilaisuutta metsästämiseen, niin ei koko
+Skotlannissa kasva kylliksi kanervaa, suojellakseen häntä minun
+kostoltani!»
+
+»Alan ystäväni», lausuin. »Sinä et menettele ollenkaan viisaasti etkä
+kristillisesti purkaessasi tuolla tavalla kiukkuasi. Sinun sanasi
+vahingoittavat yhtä vähän Ketuksi nimittämääsi miestä, kuin tekevät
+sinulle itsellesi hyvää. Kerro minulle selvään kertomuksesi! Mitä hän
+sitten teki?»
+
+»Huomautuksesi on paikallaan, David», vastasi Alan. »Totta tosiaan eivät
+ne häntä vahingoita; enemmän siihen tarvitaan! Ja lukuunottamatta
+huomautustasi kristillisyydestä, josta minulla on kokonaan toinen
+mielipide, tai en ole ollenkaan kristitty, olen kanssasi yhtä mieltä
+tässä asiassa!»
+
+»Olipa mielipiteet minkälaisia tahansa», vastasin, »tunnettu asia vain
+on, että kristinusko kieltää kostamasta.»
+
+»Huomaa selvään», lausui Alan, »että sinua on Campbell opettanut! Heille
+ja heidän laisilleen olisi tämä erittäin mukava maailma, jos
+kanervapensaiden takana ei istuisi miehiä pyssy kädessä! Mutta se on
+sivuseikka. Minunhan piti kertoa, mitä Punainen Kettu sitten teki.»
+
+»Niin, kerro siitä!»
+
+»No niin, David. Kun hän ei päässyt hyvällä uskollisista alustalaisista
+erilleen, vannoi hän karkoittavansa heidät pahalla. Ardshielin täytyi
+kuolla nälkään, se oli hänen tarkoituksensa. Hän ei onnistunut saamaan
+niitä, jotka elättivät Ardshielia hänen pakopaikassaan, pois tiloiltaan
+vuokraamalla talot uudestaan; -- mutta sen täytyi tapahtua laillisella
+tai laittomalla tavalla. Sen vuoksi hän keräsi nyt selkäsuojakseen
+lakimiehiä, todistuksia ja punatakkeja. Ja kaikkien seudun hyvien
+ihmisten täytyi lähteä matkaansa, poikien isäinsä kodista, paikoilta,
+jossa he olivat syntyneet ja kasvaneet ja leikkineet lapsuutensa ajan.
+Ja ketä ovat heidän seuraajansa? Paljasjalkaisia kerjäläisiä! Kuningas
+saa kauan odottaa verojaan; hän jää vähemmälle. Mutta eläköön vähän
+säästävämmin; mitä Punainen Colin siitä piittaa! Jos hän vain voi
+vahingoittaa Ardshielia, on hänen toivonsa täytetty, ja jos hän voi
+ryöstää ruuan päällikköni pöydältä ja pikku leikkikalut tämän lasten
+käsistä, marssii hän laulaen kotiinsa Glenureen.»
+
+»Annapa minunkin sanoa sana tähän asiaan!» lausuin. »Jos pienempiin
+veroihin tyydytään, on varmaa, että hallituskin on mukana tässä jutussa.
+Se ei ole yksistään tuon Campbellin syyksi luettava, ystäväni, -- siihen
+ovat syynä hänelle annetut määräykset. Ja mitäpä siitä olisi hyötyä, jos
+tappaisitkin tämän Colinin vaikka huomenna? Hänen sijaansa tulisi uusi
+käskynhaltija niin pian kuin hevoset jaksavat sinne nelistää.»
+
+»Sinä olet kunnon poika tappelussa», sanoi Alan, »mutta, ystäväni,
+suonissasi virtailee whigien verta!»
+
+Hän puheli kyllä ystävällisesti, mutta tyynen pinnan alla kiehui
+sellainen viha, että katsoin viisaimmaksi vaihtaa keskustelunainetta.
+Sanoin sentähden ihmetteleväni miten mies hänen asemassaan saattoi
+kiinni joutumatta käydä täällä, vaikka koko vuoristo oli täynnä
+sotaväkeä kuin piiritystilaan julistettu kaupunki.
+
+»Se käy päinsä helpommin kuin sinä luuletkaan», vastasi Alan. »Metsätön
+mäen rinne on kuin leveä tie: jos yhdessä kohti on vahti, niin kuljetaan
+toisesta. Ja joka paikassa on siellä ystävien taloja ja ystävien
+navettoja ja heinäpieleksiä. Kun sitäpaitsi puhutaan, että maa on täynnä
+sotamiehiä, niin se on parhaimmassa tapauksessa vain tyhjä sananparsi.
+Sotamies ei täytä suurempaa alaa maata kuin hänen kenkänsä pohjat. Minä
+olen kalastellut joella ja saanut oikein komean raudun ja vahti on ollut
+kumminkin toisella puolen. Ja kerrankin istuimme kanervapensaissa kuuden
+jalan päässä toisistamme, ja kuunnellen hänen vihellystään opin erään
+kauniin kuninkaallisten laulun. Tämä laulu se oli», lausui hän viheltäen
+säveleen.
+
+»Eikä nyt sitäpaitsi», jatkoi hän, »ole enää asiat niin kireällä kuin
+vuonna neljäkymmentäkuusi. Ylämaa on, kuten he sanovat, rauhoitettu. Ja
+ihmekös tuo, kun he Cantyresta Kap Wrathiin saakka ovat riistäneet
+mielestään kaikki ampuma-aseet ja miekat asukkailta, lukuunottamatta
+kuitenkaan niitä, jotka nuo huolelliset ihmiset olivat piilottaneet
+katto-olkiin! Mutta yhden asian minä tahtoisin tietää, David; kuinka
+kauan maa pysyy rauhoitettuna? Ei kovinkaan kauan, arvelet kai, kun
+sellainen mies kuin Ardshiel on pakojalalla ja Punaisen Ketun tapainen
+istuu hänen kotonaan naukkien viiniä ja köyhiä rasittaen. Mutta vaikea
+on päättää, mitä kansa tahtoo kärsiä ja mitä se ei tahdo. Tai kuinka on
+selitettävissä se seikka, että Punainen Colin saa rauhassa ratsastella
+minun kotiseudussani, Appinissa, ilman että kukaan lähettää kuulaa hänen
+kalloonsa?»
+
+Sen sanottuaan Alan vaipui ajatuksiinsa ja istui pitkän aikaa synkkänä
+ja äänettömänä.
+
+Tahdon liittää tähän, mitä minulla on muuta sanottavaa ystävästäni. Hän
+oli taitava musiikkimies, erittäinkin säkkipillin soittamisessa. Omalla
+murteellaan hän oli etevä runoilija; hän oli lukenut paljon ranskan ja
+englanninkielisiä teoksia; oli hyvä onkimies, tarkka ampuja ja verraton
+miekkailija, niin lyhyellä kuin omalla erikoisella miekallaankin. Hänen
+vikansa olivat jokaisen huomattavissa, ja minä tunsinkin ne kaikki.
+Pahimman niistä, lapsellisen kärkkäytensä loukkautumaan ja nostamaan
+riitaa, hän, muistaen taisteluamme kansihytissä, hillitsi minun kanssani
+puhellessaan. Mutta tekikö hän sen siksi, että minä olin hyvin
+suorittanut osani siinä, vai siksi, että minä olin ollut hänen
+verrattoman urhoollisuutensa todistajana, sitä en voi sanoa. Sillä
+vaikka hän suuresti pitikin toisten rohkeudesta, ihaili hän kuitenkin
+enimmän Alan Breckin uljuutta.
+
+
+
+
+13 LUKU.
+
+Haaksirikko.
+
+
+Oli jo myöhäinen yö ja niin pimeä kuin tähän vuoden aikaan saattoi olla
+(oli siis vielä jotenkin valoisaa), kun kapteenin pää ilmestyi
+kansihytin ovelle.
+
+»Tulkaa nyt ulos», sanoi hän, »ja koettakaa, kykenettekö luotsin virkaa
+toimittamaan.»
+
+»Onko tämä joku teidän konnankoukkujanne?» kysyi Alan.
+
+»Näytänkö minä nyt sellaiseen halukkaalta?» tiuskasi kapteeni. »Minulla
+on muutakin ajattelemista, -- prikini on vaarassa!»
+
+Hänen huolestuneista kasvoistaan ja etenkin katkerasta äänestä, jolla
+hän viimeiset sanansa lausui, näimme selvään, että hän puhui täyttä
+totta, ja me astuimme sen tähden, Alan ja minä, mitään petosta
+pelkäämättä kannelle.
+
+Taivas oli kirkas, tuuli puhalsi navakasti ja oli purevan kylmä. Päivän
+kajastus väikkyi vielä taivaan rannalla ja melkein täysi kuu paistoi
+kirkkaasti. Priki purjehti aivan liki tuulta kiertäessään juuri
+Mull-saaren lounaista kulmaa, jonka kukkulat, Ben More sumun peittämine
+huippuineen muita korkeammalla, olivat suoraan alahangan puolella.
+Vaikka Covenant ei oikeastaan noussut hyvin tuuleen, kiiti se kuitenkin
+viskelehtäen ylös ja alas ja lännestä tulevien maininkien takaa ajamana
+vinhaa vauhtia laineiden halki.
+
+Yö oli siis jotenkin suotuisa purjehtimiseen, ja minä aloin jo
+ihmetellä, mikä kapteenia mahtoi vaivata, kun hän, laivan kohotessa
+erään korkean hyökylaineen päälle, viittasi kädellään ja käski meitä
+katsomaan. Kaukana alahangan puolella näimme kuun valossa välkkyvän
+veden kohoavan yhtäkkiä ilmaan kuin suihkulähteestä ja heti sen jälkeen
+kuulimme hiljaista pauhinaa.
+
+»Tiedättekö mitä tuo on?» kysyi kapteeni synkästi.
+
+»Siellä murtuvat laineet salakareja vastaan», vastasi Alan. »Mutta
+nythän te tiedätte missä ne ovat ja muutahan teidän ei tarvitsekaan
+tietää.»
+
+»Niin kyllä», lausui Hoseason, »jos se olisi ainoa.»
+
+Ja ikäänkuin hänen sanojensa vahvistukseksi kohosi samassa kauempaa
+etelässä toinen vesipatsas ilmaan.
+
+»Kas tuolla!» huudahti kapteeni. »Näettehän itsekin. Jos minä olisin
+tiennyt näistä salakareista, jos minulla olisi ollut merikartta, tahi
+jos Mr Shuan olisi jäänyt eloon, en kolmestakymmenestä guineasta, ei, en
+edes kolmestasadastakaan olisi tuonut prikiäni tällaiseen louhikkoon!
+Mutta te, sir, jonka piti meitä ohjata, eikö teillä ole sanaakaan
+sanottavana?»
+
+»Minä tuumailen tässä», vastasi Alan, »että nämä mahtavat olla noita
+niin sanottuja Torran Rockseja[1].»
+
+[1] Torran Rocks = Tyrskyvät kalliot. Suom. muist.
+
+»Onko niitä paljonkin?» kysäsi kapteeni.
+
+»Minä en kyllä ole mikään luotsi», vastasi Alan, »mutta muistaakseni on
+niitä kymmenen peninkulmaa.»
+
+Mr Riach ja kapteeni vilkasivat toisiinsa.
+
+»Kai täällä jossakin on väylä niiden läpi?» kysyi kapteeni.
+
+»Epäilemättä», vastasi Alan, »mutta missä? Mutta mieleeni muistuu nyt
+että kareja pitäisi rannempana olla harvemmassa.»
+
+»Todellako? No sitten meidän, Mr Riach, täytyy laskea enemmän tuuleen;
+meidän tulee päästä niin lähelle Mull-saaren kärkeä kuin tuuli sallii;
+ja silloin jo suojaa maa meitä tuulelta ja tämä louhikko jää alahangan
+puolelle. Muuta neuvoa ei nyt ole. Yrittäkäämme siis!»
+
+Näin sanoen hän antoi käskyn perämiehelle ja lähetti Riachin
+keulamastoon tähystelemään. Kannella oli ainoastaan viisi miestä,
+Hoseason ja Mr Riach niihin luettuna. Siinä oli kaikki, jotka olivat
+työhön kykeneviä -- tai ainakin kykeneviä ja halukkaita. Siksi täytyi Mr
+Riachin kiivetä mastoon. Siellä hän istui nyt tähystellen ympärilleen ja
+yhtämittaa ilmoitellen huomioitaan kannella olijoille.
+
+»Etelässä meri on epäilyttävän näköinen», huusi hän ja lisäsi hetken
+kuluttua: »Maan puolella näyttää selvemmältä.»
+
+»Olkoon menneeksi, sir», lausui Hoseason Alanille, »me koetamme teidän
+osoittamaanne tietä. Mutta minun mielestäni voisin yhtä hyvin uskoa
+sokeaa viuluniekkaa. Rukoilkaa Jumalaa, että olisitte oikeassa.»
+
+»Jumalaa rukoilenkin», sanoi Alan minulle. »Mutta missä minä olen
+kuullut tästä väylästä puhuttavan? No niin, no niin, kohtalolleen ei voi
+mitään.»
+
+Saapuessamme lähemmä niemen kärkeä alkoi kareja ilmestyä tuhkatiheään
+aivan tiellemmekin, ja useat kerrat käski Mr Riach meitä muuttamaan
+suuntaa. Joskus tuli hänen käskynsä aivan viime hetkellä, sillä eräskin
+kari oli niin likellä prikin ylälaitaa, että aallon murtuessa sitä
+vastaan tyrskyt lensivät kannelle saakka kastellen meidät likomäriksi.
+
+Valoisassa yössä näimme nuo salakarit yhtä selvään kuin päivällä ja se
+kai teki tilamme vielä tuskaisemmaksi. Minä näin myöskin kapteenin
+kasvot, kun hän seisoi siellä perämiehen vieressä kohotellen vuorotellen
+toista ja toista jalkaa ja tuontuostakin puhaltaen käsiinsä, mutta
+lakkaamatta kuunnellen ja tähystellen ja näyttäen järkähtämättömältä
+kuin korven honka. Ei hän eikä Mr Riach ollut osoittautunut taistelussa
+eteväksi, mutta nyt minä näin, että he omalla alallaan olivat
+pelkäämättömiä, ja minä ihmettelin heitä vieläkin enemmän huomatessani
+Alanin käyneen kalmankalpeaksi.
+
+»David», lausui hän, »tällaista loppua en ole itselleni toivonut!»
+
+»Mitä, Alan», huudahdin, »pelkäätkö sinä?»
+
+»En», vastasi hän huuliaan kostutellen, »mutta täytynee sinunkin
+myöntää, että tällainen kuolema olisi kovin epämiellyttävä.»
+
+Vähän väliä käännellen milloin toiselle milloin toiselle puolen
+välttääksemme jotakin salakaria, mutta lakkaamatta kohoten vain tuuleen
+ja ohjaten maata kohti, olimme jo silloin päässeet Iona-saaren ympäri ja
+lähenimme Mull-saaren sivua. Vuorovesi virtasi niemen luona hyvin
+voimakkaana ja heitteli pahasti prikiä. Kaksi merimiestä hoiti
+ohjausratasta ja joskus täytyi Hoseasonin itsensäkin olla heille apuna.
+Näytti hyvin kummalliselta, kun kolme vankkaa miestä koko
+ruumiinpainollaan väänsi ratasta, mutta se ponnisti vastaan kuin elävä
+olento, työntäen miehet takaisin. Tässä olisi ollut meille suurikin
+vaara tarjona, jollei meri niillä paikoin olisi ollut karitonta.
+Sitäpaitsi ilmoitti Mr Riach mastosta, että hän edessä päin näki selvää
+vettä.
+
+»Te olitte oikeassa», lausui Hoseason Alanille. »Te olette pelastanut
+prikin, sir; minä muistan tämän tilinteossa välillämme.» Ja minä olen
+varma, ettei hän ainoastaan aikonut, vaan olisi tehnytkin sen mitä
+lupasi, sillä niin suuriarvoinen oli »Covenant» hänelle.
+
+Mutta nämä ovat vain minun omia arvelujani, sillä asiat eivät käyneet
+niin kuin hän oli arvellut.
+
+»Laskekaa vähän alemmaksi!» huusi Mr Riach. »Kari on tuulenpuolella.»
+
+Mutta samassa ryösti vuorovesi prikin mukaansa, vieden tuulen sen
+purjeista. Priki kääntyi toiselle puolen joutuen taas tuuleen ja
+seuraavassa silmänräpäyksessä se iski karia vasten sellaisella
+jysäyksellä, että me kaikki lensimme kannelle pitkällemme ja Mr Riach
+oli vähällä pudota alas mastosta.
+
+Minä olin pian jaloillani. Kari, jolle laiva oli ajanut, oli lähellä
+Mull-saaren lounaista kärkeä, erään pienen Erraid nimisen saaren
+edustalla. Viimemainittu näkyi matalana ja mustana alahangan puolella.
+Toisinaan kuohuivat hyökyaallot suoraan ylitsemme, toisinaan taas
+ryskyttivät prikiä karia vasten, jotta me selvään kuulimme kuinka se
+pirstoi runkoaan kallioihin. Purjeiden mahtavasta jyminästä, tuulen
+vingunnasta ja vaahdosta, jota kuun valossa näin lentelevän
+ympärillämme, sekä vaaran tunteesta oli pääni kai mennyt melkein
+sekaisin, koska minulla ei ollut selvää käsitystä siitä mitä näin.
+
+Samassa huomasin Mr Riachin ja miesten puuhaavan ruuhen ympärillä.
+Juoksin heitä auttamaan yhä vieläkin ollen päästä pyörällä, mutta heti
+kun kävin työhön käsiksi, selkeni ajatuskykyni. Ruuhen vesille saaminen
+ei ollut suinkaan helppo asia, sillä se oli keskellä laivaa ja
+kaikenlaista kalua täynnä, ja suuremmat hyökylaineet pakottivat meidät
+tuontuostakin lakkaamaan työstä ja alkamaan taas uudelleen. Mutta
+milloin vain saatoimme, teimme työtä kuin hevoset.
+
+Sillä aikaa olivat kaikki haavoitetut, jotka vain kykenivät, kömpineet
+kanssista kannelle ja ryhtyneet hekin auttamaan; kun taas toiset, jotka
+avuttomina viruivat lavitsoillaan, kiusasivat minua huutaen ja anoen
+pelastusta.
+
+Kapteeni ei välittänyt mistään mitään. Näytti siltä kuin hän olisi
+yht'äkkiä tullut tylsämieliseksi. Hän seisoi yhdessä kohti pidellen
+maston köysistä, puhellen itsekseen ja parahtaen joka kerran kun laiva
+kolahti kallioihin. Priki oli hänelle kuin vaimo ja lapsi. Päivästä
+päivään hän oli välinpitämättömänä katsellut miten Ransome parkaa
+rääkättiin; mutta kun prikistä tuli kysymys, näyttivät sen saamat
+jysäykset koskevan häneenkin.
+
+Koko siltä ajalta kun ruuhen kanssa työskentelin, en muista mitään
+muuta, kuin sen että katsoen sivulleni rannalle päin, kysyin Alanilta
+mikä maa se oli. Hän vastasi sen olevan hänelle mitä pahimman, sillä se
+oli Campbellien maata.
+
+Olimme käskeneet erään haavoitetuista pitämään silmällä laineita ja
+varottamaan meitä. Meillä oli jo ruuhi melkein merikunnossa, kun tämä
+mies kirkasi: »Herran tähden, pidelkää!» Hänen äänestään kuulimme, että
+nyt oli jotain tavatonta tulossa. Ja aivan oikein huutoa seurasikin niin
+mahtava hyökylaine, että se nosti prikin ylös ilmaan ja paiskasi sitten
+kyljelleen. Joko nyt huuto tuli liian myöhään, tai pidin minä liian
+heikosti kiinni, en voi päättää; mutta laivan äkkiä heilahtaessa lensin
+minä kaidepuiden yli mereen.
+
+Minä vajosin, sain vettä suuni täyteen, kohosin veden pinnalle, näin
+vilaukselta kuun ja vajosin uudelleen. Sanotaan, että kolmannen kerran
+vajoaa liian syvälle. Minua ei silloin saane laskea muiden ihmisten
+joukkoon, sillä minua ei haluta panna paperillekaan kuinka monta kertaa
+vajosin ja kohosin taas takaisin pinnalle. Koko ajan pyöritteli, riuhtoi
+ja puristeli vesi minua ja sulki sitten taas kokonaan märkään syliinsä.
+Kaikki tämä sai minut niin pois suunnilta, etten surrut enkä pelännyt.
+
+Yhtäkkiä huomasin pitäväni kiinni jostain pyöreästä puusta, joka auttoi
+minua jonkun verran, ja samassa olin tyynessä vedessä ja aloin saada
+tajuntani takaisin.
+
+Puu, josta olin saanut kiinni, oli vara-raaka. Kauhistuin huomatessani
+kuinka kauas prikistä olin ajautunut. Koetin huutaakin; mutta se oli
+selvästi jo äänen kuulumattomissa. Priki pysyi vielä koossa, mutta olin
+liian kaukana ja liian alhaalla nähdäkseni olivatko he jo saaneet ruuhen
+vesille vai eivät.
+
+Huutaessani huomasin, että osa vedenpinnasta prikin ja minun välillä ei
+ollut niin myrskyistä, mutta kuohui kuitenkin vielä valkoisena, ja kuun
+valossa näin sen olevan aivan täynnä pyörteitä ja vesikuplia. Toisinaan
+koko tuo ala heilahti sivulle kuin elävän matelijan häntä; toisinaan se
+taas hävisi silmänräpäykseksi kokonaan ja kuohahti sitten uudelleen. En
+voinut ymmärtää mitä ilmiö merkitsi, ja se sai minut yhä enemmän
+pelkäämään sitä. Mutta nyt tiedän että sen täytyi olla vuoroveden
+synnyttämä voimakas virta, joka oli kuljettanut minua niin kovaa vauhtia
+ja pyöritellyt niin armottomasti ja sitten ikäänkuin leikkiin
+kyllästyneenä heittänyt minut ja vara-raa'an maan puolelle.
+
+Nyt olin aivan yhdessä kohti ja aloin tuntea, että voi yhtä helposti
+kylmettyä kuoliaaksi kuin nukkuakin. Erraidin ranta oli lähellä. Kuun
+valossa näin selvään kanervikot ja kiiltokiven kimaltelevan kallioissa.
+
+»Jos nyt en jaksa päästä tuonne asti, olen hukassa», ajattelin
+itsekseni.
+
+En osannut ollenkaan uida, kotiseudullani kun Essenin vedet ovat kovin
+vähäpätöiset; mutta kun tartuin raakapuuhun molemmin käsin ja potkin
+jaloillani taaksepäin, huomasin pian liikkuvani. Raskasta oli työ ja
+surkean hidasta kulku; mutta noin tunnin ajan potkittuani ja
+pulikoituani pääsin onnellisesti mataloiden kumpujen reunustamaan
+hietarantaiseen lahdelmaan.
+
+Meri oli siellä aivan tyyni, tyrskyjen kohinaa ei kuulunut; kuu paistoi
+kirkkaana ja minä tuumailin itsekseni, etten koskaan ollut nähnyt niin
+autiota ja yksinäistä paikkaa. Mutta se oli kuivaa maata; ja kun vesi
+viimeinkin kävi niin matalaksi että saatoin jättää raakapuun ja kahlata
+pohjaa myöten maalle, en voi sanoa olinko enemmän väsynyt vai
+kiitollinen. Joka tapauksessa olin kuitenkin sekä väsynyt että
+kiitollinen; väsyneempi kuin koskaan sinä yönä, ja Jumalalle yhtä
+kiitollinen kuin -- sitä toivon -- usein muulloinkin olen ollut, vaikka
+en koskaan suuremmalla syyllä.
+
+
+
+
+14 LUKU.
+
+Saarella.
+
+
+Samalla kun laskin jalkani rannalle, alotin seikkailujeni onnettomimman
+ajan. Kello oli puoli yksi yöllä ja vaikka maa suojasikin tuulelta, oli
+yö kylmä. En uskaltanut istuutua, sillä pelkäsin paleltuvani, vedin vain
+kengät jaloistani ja kävelin paljain jaloin edestakaisin hietikolla.
+Mieltäni painoi sanomaton ikävä. Siellä ei kuulunut ihmisten eikä karjan
+ääniä, kukko ei laulanut vaikka ensimäisen kieunnan aika jo oli käsissä.
+Kaukaa ulapalta kuului laineiden pauhu ja se johdatti mieleeni oman ja
+ystäväni vaaranalaisen aseman. Kun samalla tulin ajatelleeksi käveleväni
+meren rannalla moiseen aikaan ja sellaisessa kolkossa erämaassa, valtasi
+minut epämääräinen pelko.
+
+Heti kun päivä alkoi sarastaa, panin kengät jalkaani ja läksin
+kiipeämään kukkulalle. Se oli vaikein kiipeäminen, mihin koskaan olen
+ryhtynyt. Koko matkan kiertelin suurien graniittilohkareiden välissä
+tahi hypin toiselta toiselle. Päästyäni kukkulan huipulle oli jo selvä
+päivä. Prikistä ei näkynyt merkkiäkään. Se oli kai laineen mukana
+kohonnut karilta ja uponnut. Ruuhtakaan ei näkynyt missään. Valtamerellä
+ei näkynyt yhtään purjetta eikä maalla niin laajalti kuin sitä näin,
+yhtään taloa eikä ihmisiä.
+
+En uskaltanut ajatella, kuinka toverieni oli käynyt, enkä katsella
+kauemmin näin autiota maisemaa. Olihan minulla ilman sitäkin kylliksi
+päänvaivaa märistä vaatteistani, väsymyksestäni ja nälkää potevasta
+vatsastani. Läksin sentähden vaeltamaan itäänpäin pitkin eteläistä
+rantaa toivoen löytäväni talon, jossa saisin lämmitellä ja mahdollisesti
+myöskin kuulla jotain kadottamistani tovereista. Pahimmassa tapauksessa
+nousee kuitenkin pian aurinko, niin ajattelin, ja kuivaa vaatteeni.
+
+Vähän aikaa kuljettuani pysäytti minut salmi tahi meren lahti, joka
+näytti pistävän kauas maan sisään. Minulla kun ei ollut mitään keinoa
+päästä yli, täytyi minun muuttaa suuntaa ja lähteä kiertämään sen
+ympäri. Kulkeminen oli vieläkin mitä tukalinta. Koko Erraid ja sen
+puolinen osa Mull-saarta, jota nimitetään Rossiksi, on näet täynnä mitä
+suurimmassa sekasorrossa makaavia tavattoman kookkaita
+graniittilohkareita, joiden välissä luikertelee kanervikko. Alussa
+näytti lahti kapenevan kuten olin odottanutkin, mutta hetken perästä se
+alkoi hämmästykseksi jälleen laajeta. Tämän huomattuani koetin vaivata
+päätäni miettimällä mitenkä asiani nyt olivat, pääsemättä kuitenkaan
+selville, kunnes viimein matkaa jatkaessani näin maan edessäni
+nousemistaan nousevan. Silmänräpäyksessä selvisi minulle silloin, että
+olin joutunut pienelle hedelmättömälle saarelle, jota suolainen meri
+joka suunnalla ympäröi.
+
+Sen sijaan, että aurinko olisi noussut kuivaamaan minua, alkoikin sataa
+ja nousi paksu sumu, joten tilani oli surkuteltava.
+
+Seisoin vavisten sateessa ja tuumailin mitä olisi tehtävä. Juolahti
+silloin mieleeni, että ehkäpä lahden yli pääseekin kahlaamalla. Menin
+suorinta tietä takaisin rannalle ja astuin veteen. Mutta tuskin olin
+kahlannut kolmea metriä rannasta kun äkkiä upposin umpipäähän, ja että
+minä olen elävien joukossa riippuu enemmän Jumalan armosta kuin omasta
+viisaudestani. Tässä onnettomuudessani en kyllä kastunut entistä
+pahemmaksi, se kun oli mahdotonta, mutta sitä enemmän alkoi minua
+kylmätä. Kadotettuani nyt toisenkin toivoni, olin vielä monin verroin
+onnettomampi.
+
+Äkkiä juolahti nyt raakapuu mieleeni. Sehän oli kuljettanut minut
+vuolaan vuorovesivirran poikki; täytynee sen helposti kannattaa tämän
+pienen ja tyynen lahdenkin yli. Tuossa tuokiossa läksin rohkaistuneena
+samoamaan takaisin kukkulan yli tuodakseni raakapuun lahdelle. Kulkuni
+oli kaikin puolin hankalaa ja jos toivo ei olisi minua kannustanut,
+olisin arvattavasti viskautunut maahan kuolemaan. Minua vaivasi kova
+jano, liekö siihen sitten ollut syynä suolainen merivesi vai yhä
+kiihtyvä kuume; ja matkani varrella täytyi minun vähän väliä pysähtyä
+juomaan suonsilmäkkeiden sammaleista vettä.
+
+Saavuin viimein, enemmän elävänä kuin kuolleena lahdelle, jossa olin
+noussut maihin. Ensi silmäyksellä näin, että raaka nyt oli kauempana
+kuin jättäessäni sen. Kolmannen kerran astuin mereen. Hiekka oli hienoa
+ja kovaa ja merenpohja aleni loivasti. Siten voin kahlata niin kauas,
+että vesi ulottui melkein niskaani ja pienet laineet lipattivat
+kasvojani vasten. Mutta sitten eivät enää jalkani ylettyneet pohjaan
+enkä uskaltanut mennä etemmäksi. Ja raakapuu kellui rauhassa noin
+parikymmentä jalkaa kauempana.
+
+Aina tähän pettymykseen saakka oli käytökseni ollut hillittyä; mutta
+päästyäni nyt rannalle heittäydyin maahan ja puhkesin itkuun.
+
+Saarella viettämäni hetket ovat minulle vieläkin niin kamalia ajatella,
+että minun täytyy vaan kosketellen kertoa niistä. Kaikissa
+kertomuksissa, joita olen lukenut haaksirikkoisista, on ihmisillä ollut
+taskut täynnä työkaluja, tahi on joku tavaralaatikko, ikäänkuin
+tahallansa, ajautunut heidän kanssaan rannalle. Minun kohtaloni oli
+kokonaan toisenlainen. Taskuissani ei ollut mitään muuta kuin rahaa ja
+Alanin hopeanappi, ja sisämaassa kasvanut kun olin, oli minulla yhtä
+vähän tietoja kuin nyt apuneuvoja.
+
+Tiesin kuitenkin, että vedessä eläviä kuoriaiseläimiä pidetään hyvänä
+ruokana ja kallionlohkareitten välistä löysin paljon simpukoita, joita
+alussa en tahtonut saada irti kallion kyljestä, kun en tiennyt, että
+siinä täytyi liikkua sukkelasti. Sitäpaitsi oli siellä vielä eräitä
+toisiakin, pienempiä simpukoita.
+
+Nämä olivat ainoana ravintonani. Söin ne semmoisina kuin löysin, kylminä
+ja raakoina, mutta minä olin niin nälkäinen, että nekin tuntuivat
+herkullisilta.
+
+Mahdollisesti oli aika sopimaton simpukkain syömiseen, tai oli saartani
+ympäröivässä merivedessä jotain vahingollista; sillä heti syötyäni niitä
+ensimäisen vatsantäyden alkoi minua pyörryttää ja oksennuttaa ja pitkän
+aikaa makasin puolikuolleena. Toisen kerran koettaessani samaa ruokaa,
+-- minulla ei totisesti ollut muuta -- onnistuin paremmin ja voimani
+elpyivät. Mutta koko saarellaolo-aikanani en koskaan voinut olla varma,
+minkälainen vaikutus ateriallani kulloinkin oli. Toisinaan meni kaikki
+hyvin; mutta toisinaan sairastuin ruuastani ilkeään tautiin enkä voinut
+käsittää, mikä simpukkalaji oli minulle vahingollinen.
+
+Koko päivän satoi kuin korvosta kaataen ja saareni valui vettä kuin
+uitettu vasikka, eikä siinä löytynyt jalansijaakaan kuivaa maata.
+Laskeutuessani sinä yönä levolle kahden lohkareen väliin, jotka
+muodostivat vähän katontapaista pääni päälle, saivat jalkani tyytyä
+vesilätäkössä virumiseen.
+
+Toisena päivänä kiertelin saarella joka suunnalle. Se oli yltäänsä
+samanlaista, autiota louhikkoa. Saarella ei ollut muita eläviä olennoita
+kuin metsälintuja, joita mielelläni olisin jonkun teurastanut, sekä
+lokkeja, jotka pitivät rantakallioilla tavatonta meteliä. Lahti, tahi
+oikeammin salmi, joka erotti saareni Ross-nimisestä osasta mannermaata,
+laajeni pohjoisessa merenlahdeksi, joka taas aukeni Ionan salmeen. Tämän
+paikan valitsin nyt asuinpaikakseni.
+
+Siihen olikin minulla painavia syitä. Sillä puolen saarta oli pieni
+sikolätin tapainen koju, jossa kalastajat olivat nukkuneet, joutuessaan
+kalastusretkillään tälle saarelle. Mutta sen turvekatto oli pudonnut
+kokonaan sisään, joten minulle ei kojusta ollut mitään hyötyä, se kun ei
+suojellut minua edes niinkään paljon kuin kallion lohkareet. Tärkeämpää
+oli, että rannalla löytyi viljalti simpukoita, joista elin. Vuoroveden
+laskettua sain niitä tunnissa poimituksi suuren kasan ja se oli minulle
+kieltämättä mukavaa. Mutta painavampikin syy oli minulla. En ollut vielä
+vähääkään tottunut saaren kammottavaan tyhjyyteen, vaan katselin yhä
+ympärilleni kuin takaa-ajettu mies, toivoen näkeväni jonkun
+ihmisolennon. Täältä näin nyt Ionan suuren vanhanaikaisen kirkon sekä
+ihmisasuntojen katot häämöttävän vuoren rinteellä meren lahden toisella
+puolen. Toiselta suunnalta taas, Rossin mataloiden maisemien ylitse,
+näkyi aamuin ja illoin savua kohoavan taivasta kohti kuin laakson
+pohjassa sijaitsevasta kartanosta.
+
+Tuota savua katselin tavallisesti silloin kun olin läpimärkä ja
+viluissani ja yksinäisyydestä puolihulluna. Ajattelin takkavalkeaa ja
+ihmisseuraa, kunnes sydämeni oli pakahtua. Sama oli Ionasta näkyvien
+kattojenkin vaikutus. Oli miten oli, mutta ihmisten kotien ja mukavan
+elämän katseleminen, vaikka se kohottikin kärsimykseni huippuunsa asti,
+piti minussa vielä toivonkipinää vireillä ja teki minulle jo
+inhottaviksi käyneiden raakojen simpukoiden syönnin mahdolliseksi sekä
+pelasti kauhuntunteesta, joka minut aina valtasi ollessani yksin
+kuolleiden kallioiden, lintujen, sateen ja kylmän meren keskessä.
+
+Sanon, että se piti toivonkipinää vireillä, ja kuitenkin näytti hyvin
+mahdolliselta, että minä olin kuoleva tänne kotipuoleni rannikolle
+kirkontorni ja ihmisasunnoista kohoava savu silmäini edessä. Huolimatta
+siitä, että pimeän tuloon asti katselin tarkkaavaisesti eteeni
+keksiäkseni venheen salmessa tai ihmisiä Rossin kentillä, kului toinen
+päivä ilman että apua minulle saapui. Sade ei lakannut. Laskeuduin
+levolle aivan läpimärkänä ja tuntien kurkussani ankaraa tuskaa, mutta
+hiukan lohdutettuna siitä, että olin sanonut hyvää yötä lähimmille
+naapureilleni, Ionan asukkaille.
+
+Kaarle Toinen on sanonut, että Englannin ilmanalaa voi kestää taivasalla
+kauemmin kuin minkään muun maan. Tämä on hyvin kuninkaan tapaista, jolla
+on palatsi ja kuivia vaatteita varalla. Mutta hänellä on täytynyt olla
+parempi onni pakomatkallaan Worcesterista kuin minulla tällä kurjalla
+saarella. Nyt oli sydänkesä, ja sadetta oli jo kestänyt enemmän kuin
+kaksikymmentäneljä tuntia, eikä taivas seestynyt ennenkuin kolmannen
+päivän iltana.
+
+Se oli tapauksista rikas päivä. Aamulla näin punahirven komeine
+sarviruunuineen seisovan sateessa saaren korkeimmalla huipulla; mutta
+heti kun se huomasi minun nousevan kallionlohkareen alta, juoksi se
+tiehensä toiselle puolen saarta. Arvelin sen uineen salmen yli, vaikka
+en voinutkaan käsittää mitä mikään elävä olento Erraidilla teki.
+
+Hetken perästä juoksennellessani simpukkain keruussa, hämmästyin kun
+yksi guinean raha putosi eteeni kalliolle ja vierähti siitä mereen.
+Merimiehet eivät olleet, jättäessään minulle rahani takaisin,
+pidättäneet itselleen ainoastaan kolmatta osaa koko alkuperäisestä
+summasta, vaan myöskin isäni nahkakukkaron, ja siitä saakka olin pitänyt
+rahojani irrallaan taskussani, jonka suu oli napilla suljettu. Nyt näin,
+että tasku oli rikki, ja minä tartuin nopeasti siihen käsin kiinni.
+Mutta se oli samaa kuin sulkea tallin ovi vasta sitten kun paras hevonen
+oli varastettu. Queensferryn rannalta lähtiessäni oli minulla ollut
+likemmä viisikymmentä puntaa; nyt en enää löytänyt kuin kaksi guineaa ja
+yhden hopeashillingin.
+
+Pian löysin vielä kolmannen guinean, joka kiilteli maassa turpeen
+palasella. Kolme puntaa ja neljä shillinkiä Englannin rahassa oli siis
+tuon pojan koko omaisuus, joka oli suuren maatilan laillinen perijä ja
+joka nyt nälkään kuolemaisillaan harhaili saarella jylhän ylämaan
+kaukaisimmassa sopukassa.
+
+Tämä keksintö teki minun asemani yhä tukalammaksi, ja kolmantena aamuna
+olikin tilani toden teolla surkuteltava. Vaatteeni alkoivat mädätä.
+Erittäinkin sukkani olivat kokonaan rikki, joten sääreni olivat aivan
+paljaat. Alituisesta märkyydestä olivat käteni käyneet aroiksi. Kurkkuni
+oli kipeä, voimani vähentyneet, ja ruoka, jota minun oli pakko syödä,
+etoi niin sydäntäni, että sen paljaasta näkemisestä tulin melkein
+sairaaksi.
+
+Ja pahin oli vielä tulematta.
+
+Erraidin luoteisessa osassa oli jotenkin korkea kallio, jolle oli tapani
+tuon tuostakin kiivetä, ei senvuoksi, että kärsimyksiltäni olisin saanut
+rauhaa missään erityisessä paikassa, lukuunottamatta niitä hetkiä
+jolloin nukuin, vaan siksi että sen huippu oli tasainen ja sieltä voi
+pitää silmällä koko salmea. Mutta alituisella kuljeksimisellani sateessa
+rasitin vain liiaksi itseäni.
+
+Heti kun aurinko pilkisti esiin, laskeuduin kuitenkin pitkäkseni
+mainitulle kallion huipulle kuivaillakseni itseäni. En voi sanoin kertoa
+miten virkistävä ja vahvistava auringon säteiden vaikutus oli. Ne saivat
+minut jälleen toivomaan pelastusta, jota jo olin alkanut epäillä, ja
+uudella innolla tarkastelin merta ja Rossia. Kallioni eteläpuolella
+peitti eräs ulkoneva saaren osa aavan meren katseiltani. Siten saattoi
+venhe tietämättäni tulla tältä suunnalta hyvin lähelle minua.
+
+Yhtäkkiä ilmestyikin ruskeapurjeinen kalastusvenhe parin kalastajan kera
+mainitun niemekkeen takaa kiitäen kovaa vauhtia Ionaan päin. Minä
+päästin äänekkään huudahduksen, laskeusin sitten polvilleni kalliolle ja
+kädet kohotettuina rukoilin heitä. He olivat kyllä kuulomatkan päässä --
+saatoinpa nähdä heidän tukkansakin värin, ja epäilemättä he
+huomasivatkin minut, sillä he huusivat jotain geelin murteella ja
+nauroivat. Mutta venhe kiiti vain edelleen suuntaansa muuttamatta Ionaa
+kohti aivan silmäini edestä.
+
+En saattanut uskoa ihmisiä niin raaoiksi, vaan juoksin pitkin rantaa
+kiveltä kivelle huudellen heille surkealla äänellä. Sittenkin kun venhe
+oli jo ääneni kuulumattomissa, huusin ja huiskutin yhä heille. Ja kun
+venhe katosi kokonaan näkyvistäni, luulin sydämeni halkeavan. Koko tänä
+kärsimysten aikana en itkenyt kuin kahdesti. Ensi kerran, kun en saanut
+kiinni raakapuuta ja toisen, kun nämä kalastajat olivat kuuroja
+huudoilleni. Mutta nyt itkin ja paruin kuin pahankurinen lapsi repien
+kynsilläni turpeita ja hieroen kasvojani maata vasten. Jos paljas toivo
+voisi tappaa ihmisen, niin eivät nuo kalastajat olisi enää aamua
+nähneet, enkä minä saareltani palannut.
+
+Kun pahin vihani oli asettunut, täytyi minun taas ruveta syömään, mutta
+inhoni ravintoani kohtaan oli käynyt niin suureksi, että vaivalla voin
+sitä hillitä. Parempi olisikin ollut, jos olisin nähnyt nälkää, sillä
+simpukat myrkyttivät taaskin minut. Kaikki entiset tuskani vaivasivat
+minua, kurkkuni oli niin kipeä, että tuskin saatoin mitään niellä.
+Ruumistani värisytti niin että hampaat kalisivat, ja minut valtasi tuo
+kamala pahoinvoinnin tunne, jolle ei Skotlannin eikä Englannin kielissä
+nimeä löydy. Luulin kuolevani ja sovitin välini Jumalan kanssa antaen
+kaikille ihmisille anteeksi. Heti kun tällä tavoin olin valmistautunut
+ottamaan pahinta vastaan, selveni järkeni. Huomasin, ettei ensi yönä
+tule kosteus haittaamaan. Vaatteeni olivat suurimmaksi osaksi kuivaneet,
+ja toden totta oli asemani parempi kuin koskaan saarelle tuloni jälkeen.
+Ja niin menin kiitollisin tuntein levolle.
+
+Seuraavana päivänä, neljäntenä kamalasta elämästäni saarella, tunsin
+ruumiinvoimani hyvin heikoiksi. Mutta aurinko paistoi, ilma oli ihana ja
+se, minkä simpukoita sain syödyksi, sopeutui hyvin elimistööni ja
+virkisti rohkeuttani.
+
+Tuskin olin ehtinyt takaisin kalliolleni, jonne aina heti syötyäni
+kiipesin, kun huomasin venheen tulevan salmea pitkin ja mielestäni
+ohjaavan kulkuansa minuun päin.
+
+Paikalla valtasi minut rajaton toivo ja pelko samalla kertaa. Arvelin,
+että nuo eiliset miehet olivat kai alkaneet katua julmuuttaan ja tulivat
+nyt takaisin avukseni. Mutta kun ajattelin uuden pettymyksen
+mahdollisuutta, murtui mieleni. Käännyin senvuoksi selin mereen enkä
+katsahtanut venheeseen päin ennenkuin olin laskenut useita satoja. Venhe
+tuli vieläkin saarta kohti. Käännyin uudelleen siihen selin ja laskin
+nyt, sydämeni jyskyttäessä kuin ulos rinnasta pyrkien, täysiä tuhansia
+niin hitaasti kuin suinkin voin. Mutta sitten ei ollut enää epäilemistä.
+Se tuli suoraan Erraidiin!
+
+En voinut kauempaa hillitä itseäni, vaan juoksin rannalle ja etenin
+siitä kiveltä kivelle hyppien niin kauas kuin pääsin. Oli kerrassaan
+ihmeellistä etten silloin hukkunut, sillä kun minun viimeinkin täytyi
+pysähtyä, vapisivat jalat allani ja suuni oli niin kuiva, että minun
+täytyi kostuttaa sitä merivedellä, ennenkuin kykenin huutamaan.
+
+Koko ajan oli venhe tullut likemmäksi ja nyt saatoin eroittaa, että
+siinä oli sama venhe ja samat miehet kuin eilenkin. Sen näin heidän
+hiuksistaan, jotka toisella olivat vaaleankeltaiset ja toisella mustat.
+Mutta nyt oli heidän kanssaan kolmas mies, joka näytti hienompaan
+luokkaan kuuluvalta.
+
+Heti kun he pääsivät siksi lähelle, että voimme helposti puhella,
+laskivat he purjeen alas ja pysähtyivät. Pyynnöistäni huolimatta he
+eivät tulleet lähemmäksi, ja, mikä minua enimmän pelästytti, tuo uusi
+mies puisteli nauraen päätään puhuessaan ja katsellessaan minua.
+
+Sitten hän nousi seisoalleen venheessä ja puhui pitkän aikaa minulle
+nopeasti ja käsillään merkkejä tehden. Sanoin hänelle etten ymmärtänyt
+sanaakaan geelinkieltä. Siitä hän sydämystyi, ja minä aloin aavistaa,
+että hän luulikin puhuvansa englanninkieltä. Kuunneltuani erittäin
+tarkasti, keksin sanan »mistä tahansa» useat kerrat, mutta kaikki muu
+oli geelinkieltä ja minulle samaa kuin kreikka tai hebrea.
+
+»Mistä tahansa», sanoin osoittaakseni kuulleeni, ainakin muutaman sanan.
+
+»Niin, niin -- niin, niin!» huudahti hän ja katsoi sitten tovereihinsa
+ikäänkuin tahtoen sanoa: »Englanninkieltähän minä sittenkin puhuin», ja
+alkoi jälleen yhtä itsepäisenä selvittää minulle jotain geelinkielellä.
+
+Tällä kertaa sain selville erään toisen sanan »vuorovesi». Nyt aloin
+toivoa. Muistin, että hän aina oli viittonut kädellään Rossiin päin.
+
+»Tarkoitatteko, että kun vuorovesi on laskeutunut --?» huusin, mutta en
+voinut lopettaa.
+
+»Niin, niin», sanoi hän. »Vuorovesi.»
+
+Sen kuultuani pyörähdin selin neuvonantajaani, joka oli uudelleen
+alkanut nauraa päätään pudistellen, hypin kiveltä kivelle takaisin samaa
+tietä kuin olin tullutkin ja läksin juoksemaan saaren yli sukkelammin
+kuin koskaan sitä ennen. Noin puolessa tunnissa olin jo tuon salmen tahi
+lahden rannalla, ja totta tosiaan, se oli kuivanut pieneksi puroksi,
+jonka yli kahlatessani ei vesi noussut kuin polviin asti. Ilosta
+parkaisten nousin Mull-saaren rannalle.
+
+Se, jolla vähänkin on tietoja meren tavoista, ei olisi päivääkään
+pysynyt Erraidissa, joka on ainoastaan n. s. ajoittainen saari.
+Lukuunottamatta sitä aikaa kuukaudessa, jolloin laskuvesi on kaikkein
+alimmillaan voi saareen päästä tahi sieltä tulla kaksi kertaa
+vuorokaudessa joko aivan kuivin jaloin tai ainakin kahlaamalla. Minäkin,
+jonka silmäin edessä vuorovesi nousi ja laski merenlahdessa, ja joka
+pidin silmällä laskuvettä saadakseni helpommin simpukkani -- minäkin,
+jos vaan olisin ruvennut asiaa miettimään sen sijaan että kirosin
+kohtaloani, olisin varmasti pian keksinyt salaisuuden ja päässyt
+vapaaksi. Ei siis ollut ollenkaan ihmeellistä, etteivät kalastajat
+olleet minua ymmärtäneet. Paremminkin oli se ihmeellistä, että he
+koskaan olivat arvanneet minun surkean väärinkäsitykseni ja viitsivät
+tulla takaisin. Olin kärsinyt kylmää ja nälkää tällä saarella melkein
+sata tuntia. Mutta ilman kalastajia olisivat luuni tyhmyyteni tähden
+arvattavasti jääneet sinne valkenemaan. Ja vaikka näinkin kävi, sain sen
+kalliisti maksaa, en ainoastaan aikaisemmilla kärsimyksilläni, vaan
+myöskin nykyisellä tilallani. Sillä vaatteeni olivat kuin kerjäläisen,
+itse kykenin tuskin kävelemään ja kipeätä kurkkuani kirveli kauheasti.
+
+Olen nähnyt häijyjä ja hulluja ihmisiä, paljon molempia; ja uskon, että
+kummatkin saavat lopulta palkkansa; mutta hullut ensin.
+
+
+
+
+15 LUKU.
+
+Poika, jolla oli hopeanappi. Mull-saaren halki.
+
+
+Rossiksi nimitetty osa Mull-saarta, jonne nyt nousin, oli yhtä
+epätasainen ja tietön kuin äsken jättämäni saari. Se oli aivan täynnä
+soita, orjantappurapensaita ja suuria kiviä. Mahdollisesti löytyi siellä
+teitä niille, jotka tunsivat seudun erittäin hyvin, mutta minulla ei
+ollut muuta johdattajaa kuin oma vainuni eikä muuta tienviittaa kuin Ben
+More.
+
+Ohjasin kulkuni niin hyvin kuin voin savua kohti, jonka saareltani olin
+usein nähnyt. Niin väsynyt kuin olinkin ja niin vaikeaa kuin olikin
+päästä eteenpäin, saavuin kuitenkin noin kello viiden tai kuuden aikaan
+aamulla talolle, joka sijaitsi pienen laakson pohjassa. Talo oli matala
+ja jotenkin pitkä. Katto oli turpeista ja seinät hakkaamattomista
+kivistä. Eräällä multapenkereellä talon edustalla istui auringon
+paisteessa vanha mies imien piippuaan.
+
+Hän osasi ainoastaan vähän englanninkieltä, mutta sain kuitenkin
+selville, että laivatoverini olivat päässeet onnellisesti rannalle ja
+syöneet juuri tässä talossa haaksirikon jälkeisenä päivänä.
+
+»Oliko heidän joukossaan eräs herrasmiehen tapaan puettu mies?» kysyin.
+
+Hän kertoi että heillä kaikilla oli karkeat, harmaat takit; mutta
+yhdellä, joka tuli yksinään, oli polvihousut ja sukat, sen sijaan että
+muilla oli merimieshousut.
+
+»Vai niin», sanoin, »hänellä kai oli sulitettu hattu?»
+
+Hän kielsi. Kaikki olivat he olleet paljainpäin kuten minäkin.
+
+Ajattelin ensin että Alan oli arvattavasti kadottanut hattunsa; mutta
+sitten johtui sade mieleeni ja senvuoksi pidin luonnollisempana että
+Alan oli varovaisuuden vuoksi pistänyt sen päällystakkinsa alle.
+Ajatellessani, että ystäväni oli pelastunut ja muistaessani hänen
+turhamaisuuttaan pukunsa suhteen, vetäytyi suuni hymyyn.
+
+Vanhus vei sitten käden otsalleen ja sanoi että minä kai olin se poika,
+jolla oli hopeanappi.
+
+»Olen; mitä sitten!» vastasin vähän ihmeissäni.
+
+»Hyvä», lausui vanhus, »silloin on minulla sinulle muuan sana
+sanottavana. Sinun tulee seurata ystävääsi Torosayn kautta hänen
+kotipuolelleen.»
+
+Sitten hän tiedusteli minulta, miten tänne olin tullut, ja minä kerroin
+kaikki vaiheeni. Etelämaan mies olisi varmasti nauranut, mutta tämä
+vanha arvonmies -- nimitän häntä siten hänen käytöksensä takia, vaikka
+puku hänellä olikin takapuolelta rikki -- kuunteli minua koko ajan
+totisena ja sääliväisenä. Lopetettuani hän otti minua kädestä kiinni,
+vei minut mökkiinsä -- sen parempi ei talo ollut -- ja esitteli
+vaimolleen, aivan kuin tämä olisi ollut kuningatar ja minä ruhtinas.
+
+Vaimo asetti eteeni kauraleipää ja kylmää teerenpaistia taputtaen
+olkapäätäni ja hymyillen koko ajan minulle, kun hän ei osannut ollenkaan
+englanninkieltä. Ja vanhus, jottei jäisi vaimostaan jälelle, laittoi
+minulle maalaisviinastaan väkevää palanpainetta. Syödessäni ja myöhemmin
+maljoja maistellessani voin tuskin uskoa hyvää onneani. Huonekin, vaikka
+se oli täynnä turpeensavua ja hatara kuin seula, näytti minusta
+palatsilta.
+
+Nauttimani juoma rupesi minua kovasti hiottamaan ja nukuttamaan, ja
+ystävällinen talonväki antoi minun mennä levolle. Seuraava päivä oli jo
+melkein puolissa ennenkuin läksin matkalle. Kurkkuni oli jo terveempi ja
+voimani olivat täydellisesti virkistyneet hyvistä uutisista. Vaikka
+koetinkin itsepäisesti tyrkyttää, ei vanhus ottanut mitään maksua.
+Antoipa hän vielä vanhan hatunkin päähäni. Eihän minun tarvitsisi kyllä
+siitä mainita, mutta tuskin olin poissa talon näkyvistä, kun jo hyvin
+epäilevästi hänen lahjaansa tarkastellen pesin sen lähteessä tien
+vieressä.
+
+Ajattelin itsekseni: »Jos nämä nyt ovat noita raakoja ylämaalaisia, niin
+soisin kotiseutuni ihmiset vielä raaemmiksi.»
+
+Taivalsin eteenpäin noin puolen tuntia. Matkallani tapasin paljon
+ihmisiä muokkaamassa pieniä, kurjia peltojaan, joiden ei olisi luullut
+elättävän kissaakaan, tai paimentamassa pieniä aasinkokoisia
+nautaeläimiään. Ylämaalaispuku kun oli lain kautta kielletty ja kansaa
+pakotettiin käyttämään alamaalaisia vaatteita, joita se katkerasti
+vihasi, tarjosivat heidän vaihtelevat pukunsa eriskummaisen näyn.
+Muutamat käyttivät vain alusvaatteita, joiden päälle oli heitetty vaippa
+tahi päällystakki. Housujaan he kantoivat selässään ikäänkuin
+hyödyttömänä taakkana. Muutamat jäljittelivät tarttaania pienistä
+ruudukkaista ja monivärisistä vaatekaistaleista kokoonkyhäämillään
+vaipoilla, jotka näyttivät aivan vanhojen ämmien topatuilta
+sänkypeitteiltä. Toiset taas kantoivat vieläkin ylämaalaisten
+tarttaania, mutta olivat, kiinnittämällä vaipan päät jalkojen välissä
+laskoksille, muuttaneet sen hollantilaisten housujen näköiseksi
+vaatekappaleeksi. Kaikki sellainen jäljittely oli rangaistuksen uhalla
+kielletty ja viranomaiset seurasivat tavallisesti ankarasti lakia
+toivoen siten juurineen hävittävänsä kansallishengen. Mutta tällä
+syrjäisellä, meren ympäröimällä saarella ei siitä juuri välitetty ja
+vielä vähemmin annettiin ketään ilmi.
+
+He näyttivät elävän suuressa köyhyydessä, ja se olikin luonnollista, kun
+ryöstäminen nyt oli mahdotonta ja päälliköt olivat maanpaossa.
+Maanteillä ja vieläpä sellaisellakin syrjäpolulla, jota minä seurasin,
+häiritsivät kerjäläiset kulkijoita. Siinä huomasin taaskin eroituksen
+tämän ja kotiseutuni välillä. Alamaamme kerjäläiset -- itse
+yliopistolaisetkin, jotka kulkevat kerjuulla erityisestä luvasta --
+olivat nöyriä ja imartelevia, ja jos heille antoi plack'in[1] pyytäen
+senkin vaihtamaan, jättivät he kohteliaasti boddlen[2] takaisin. Mutta
+nämä ylämaalais-kerjäläiset olivat röyhkeitä, pyysivät almuja ainoastaan
+ostaakseen itselleen nuuskaa eivätkä antaneet mitään takaisin.
+
+[1] Plack = vanha skottilainen vaihtoraha (= noin 3 penniä).
+
+[2] Sama, arvoltaan noin 1/6 penniä. Suom. muist.
+
+Tämä ei nyt kyllä minuun sen enempää kuulu, kuin minkä siitä matkani
+varrella sain kärsiä. Lähemmin koski minua se, että ainoastaan harvat
+osasivat täällä englanninkieltä ja nekin, jotka osasivat, eivät, etenkin
+jos kuuluivat kerjäläisten heimokuntaan, suinkaan olleet halukkaita
+auttamaan sillä minua. Tiesin Torosayn olevan määräpaikkani. Koetin
+hokea heille sitä nimeä ja viittoa, mutta sen sijaan että olisivat vain
+yksinkertaisesti näyttäneet kädellään suunnan, he laskettelivat pitkän
+pinollisen geeliläisiä sanoja, jotka olivat saada minut hulluksi. Ihme
+ei olisi siis ollut, vaikka olisin mennyt harhaan yhtä monta kertaa kuin
+pysähdyin.
+
+Noin kello kahdeksan aikaan yöllä saavuin viimeinkin väsyneenä eräälle
+yksinäiselle talolle, jonne pyysin päästä sisään. Taloon ei minua
+laskettu ennenkuin mieleeni juolahti koettaa kullan vaikutusta tässä
+köyhässä maassa. Panin guinean rahani sormieni väliin ja kohotin käteni.
+Se vaikutti. Talonmies, joka tähän asti ei ollut osaavinaan sanaakaan
+englanninkieltä, ja oli merkeillä käskenyt minua menemään matkaani,
+alkoi nyt äkkiä puhua sitä välttävän selvästi ja suostui viidestä
+shillingistä antamaan minulle yösijan ja opastamaan minut seuraavana
+päivänä Torosayhin.
+
+Sinä yönä nukuin levottomasti, sillä pelkäsin rosvoja. Mutta sen huolen
+olisin voinut säästää itseltäni, sillä isäntäni ei ollut rosvo, vaan
+ainoastaan rutiköyhä ja suuri petturi. Yksin hän ei ollut köyhyydessä
+elänyt, sillä seuraavana aamuna täytyi meidän yhden guineoistani
+vaihtaaksemme, kulkea viisi peninkulmaa[1] ennenkuin tulimme talolle,
+jossa hän sanoi rikkaan asuvan. Tämä oli arvattavasti Mull-saaren
+pohatta. Mutta tuskinpa hän sitä nimeä olisi etelässä saanut, sillä
+häneltä itseltään meni kaikki rahat, talosta kaivettiin joka nurkka ja
+haettiinpa vielä naapuristakin lisää ennenkuin hän sai kokoon
+kaksikymmentä shillinkiä hopeassa. Ylijäävän shillingin hän piti itse
+väittäen, ettei hän voinut pitää »niin suurta summaa käsillä». Muuten
+hän oli hyvin kohtelias ja puhelias, pyysi meitä molempia ruokailemaan
+perheensä kanssa ja laittoi meille hienoon porsliinimaljaan punssitodin,
+johon minun kurja oppaani niin ihastui, että kieltäytyi lähtemästä
+matkalle.
+
+[1] Tarkoitetaan aina englannin peninkulmaa, joka on noin 1,6
+kilometriä. Suom. muist.
+
+Minä aloin jo sydämystyä ja vetosin pohattaan (Hektor Maclean oli hänen
+nimensä), joka oli todistajana kuullut sopimuksemme ja nähnyt minun
+maksavan viisi shillinkiä. Mutta Macleankin oli saanut osansa juomasta.
+Hän huusi vain, ettei kukaan kunnon mies erkane punssimaljalle
+pyydettynä hänen pöytänsä äärestä. Ei siis auttanut muu kuin istua ja
+kuunnella jakobiitin maljapuheita ja geelinkielisiä lauluja, siksi kuin
+kaikki tulivat aivan päihinsä ja hoipertelivat vuoteelle tai latoon
+yölevolleen.
+
+Seuraavana päivänä, matkani neljäntenä, olimme ylhäällä jo ennen kello
+viittä aamulla; mutta kurja oppaani istuutui uudelleen pullon ääreen ja
+kello oli jo kolme päivällä ennenkuin sain hänet talosta pois, Kuten
+lukija tulee näkemään, huomasin kuitenkin pian pettyneeni hänen
+suhteensa.
+
+Niin kauan kuin kuljimme Mr Macleanin talon edessä olevaa laaksoa alas,
+kävi kaikki hyvin. Oppaani vilkkuili vain lakkaamatta olkansa oli ja
+kysyessäni syytä siihen sain vain irvistyksen vastaukseksi. Tuskin
+olimme päässeet erään kummun taa ja joutuneet pois talon näkyvistä, kun
+hän ilmoitti, että Torosay oli suoraan edessäni ja että tuo vuorenhuippu
+(jota hän osotti kädellään) oli paras tienviittani.
+
+»Siitä minä hyvin vähän välitän», sanoin, »kun te kuitenkin kuljette
+mukanani.»
+
+Tuo häpeämätön rosvo vastasi minulle geelinmurteella ettei hän osannut
+englanninkieltä.
+
+»Kunnon toverini», sanoin, »minä tunnen aivan hyvin teidän
+englanninkielen taitonne elpymiset ja ehtymiset. Sanokaahan mikä sen nyt
+saa elpymään. Tahdotteko enemmän rahaa?»
+
+»Viisi shillinkiä lisää», vastasi hän. »Sillä on asia autettu.»
+
+Mietin hetkisen ja tarjosin sitten kaksi, jotka hän ahnaasti otti
+vastaan selittäen että hänen kielitaitonsa heti elpyi -- »onneksi»,
+sanoi hän, mutta minä luulen että se paremminkin oli onnettomuudeksi.
+
+Kaksi shillinkiä ei auttanut häntä kuin muutaman peninkulman eteenpäin.
+Sitten hän istuutui tiepuoleen riisuen housut jalastaan kuin levolle
+mennäkseen.
+
+Vihani kiehahti. »Soo-ho!» huudahdin. »Ettekö enää osaakaan
+englanninkieltä?»
+
+»En», vastasi hän röyhkeästi.
+
+Nyt loppui mielenmalttini ja minä kohotin käteni lyödäkseni. Mutta hän
+heittäytyi taaksepäin, vetäisi puukon ryysyistään ja irvisti kuin villi
+kissa. Silloin hyökkäsin hänen päälleen unhottaen kaiken muun paitsi
+vihani, työnsin vasemmalla kädelläni hänen veitsensä syrjään ja iskin
+oikealla häntä vasten suuta. Olin vankka ja sisukas poika ja hän oli
+vain pikkuinen mies. Raskaasti hän kaatui eteeni, ja veitsi kirposi
+onneksi hänen kädestään.
+
+Otin sekä puukon että housut maasta, toivotin hänelle hyvää huomenta ja
+läksin jatkamaan matkaani jättäen hänet sinne paljasjalkaiseksi ja
+aseettomaksi. Kulkiessani naureskelin itsekseni, sillä tiesin varmaan
+menetelleeni tuota roistoa kohtaan aivan oikeudenmukaisesti. Ensiksikin
+hän tiesi ettei hän voinut saada minulta enempää rahaa; sitten maksoivat
+housut näillä seuduin ainoastaan muutaman pennyn ja lopuksi hän kantoi
+vastoin lakia puukkoa, joka oikeastaan olikin tikari.
+
+Noin puolen tuntia käveltyäni tapasin kookkaan, ryysyisen miehen, joka
+kulki jotenkin nopeasti, mutta kopeloi sauvalla eteensäpäin. Hän oli
+aivan sokea ja sanoi olevansa uskonopettaja, joka voisi tehdä minut
+autuaaksi. Mutta hänen kasvonsa olivat minusta vastenmieliset: ne
+näyttivät synkiltä, uhkaavilta ja salaperäisiltä. Kulkiessamme
+vierekkäin huomasin äkkiä pistoolin teräspiipun pistävän esiin hänen
+takkinsa taskusta. Sellaisen aseen kantamisesta oli ensi kerralla sakkoa
+viisitoista puntaa ja toisella lähtö siirtomaihin. Enkä minä voinut
+käsittää, miksi uskonopettaja kulki aseellisena, ja mitä sokea mies
+pistoolilla teki.
+
+Kerroin hänelle oppaastani, sillä minä ylpeilin vähän teostani, ja
+turhamaisuuteni voitti tällä kertaa viisauteni. Mainitessani viidestä
+shillingistä huudahti hän niin kovasti, että minä päätin olla mitään
+virkkamatta toisista kahdesta, ja olin iloinen kun hän ei voinut nähdä
+kasvojeni ilmeitä.
+
+»Oliko se liian paljon?» kysyin vähän epävarmasti.
+
+»Liian paljon!» huusi hän. »Minä itse opastan teidät Torosayhin
+viinaryypystä ja sallin teidän kaupan päälle nauttia seurastani, minun,
+joka olen jotenkin oppinut mies.»
+
+Sanoin etten käsittänyt kuinka sokea mies voi olla oppaana, mutta hän
+vain nauroi äänekkäästi ja sanoi, että hänen sauvallansa olivat silmät,
+jotka kelpasivat vaikka kotkalle.
+
+»Ja päälliseksi Mull-saaressa», jatkoi hän, »jossa tunnen jokaisen kiven
+ja kanervapensaan. Katsokaapa nytkin», lausui hän viittoen oikealle ja
+vasemmalle ikäänkuin sanojaan vahvistaakseen, »tuolla alhaalla virtaa
+puro, ja sen yläpäässä on pieni kumpu, jonka laella näkyy kivi. Aivan
+sen kummun juurelta kulkee tie Torosayhin, ja tämä kun on ajotie, on se
+kovaksi poljettu ja näyttää kanervikossa ruoholta.»
+
+Minun täytyi tunnustaa, että hän oli kaikinpuolin oikeassa ja lausuin
+ihmetteleväni sitä.
+
+»Haa, ei se ole mitään ihmeellistä. Uskottekos nyt, että ennen näitä
+viimeisiä tapahtumia, silloin kun tässä maassa oli aseita, minä osasin
+ampua? Osasinpa toden totta!» huudahti hän ja lisäsi sitten nokkelasti:
+»Jos teillä on sellaista kapinetta kuin pistoolia, niin voin näyttää
+teille miten ammutaan!»
+
+Sanoin, ettei minulla sellaista kapinetta ollut, ja väistyin hänestä
+ulommaksi. Mitähän jos hän olisi tiennyt, että hänen pistoolinsa pisti
+selvästi esiin taskusta, ja että minä näin auringon kimaltelevan sen
+piipussa! Mutta onnekseni ei hän siitä mitään tiennyt, vaan luuli aseen
+olevan hyvässä kätkössä ja piilossa syrjäisten silmiltä.
+
+Sitten hän alkoi hyvin viekkaasti kysellä minulta mistä tulin, olinko
+rikaskin ja voisinko vaihtaa hänelle viidenshillingin rahan, jonka hän
+sanoi itsellään olevan nahkalaukussaan. Koko ajan hän koetti lähennellä
+minua ja minä taas välttelin häntä. Seurasimme nyt jonkinlaista
+karjanpolkua, joka luikerteli kummun yli Torosayta kohti, ja kiertelimme
+toisiamme kuin mehiläiset kekonsa ympärillä. Vahvemmuudestani olin niin
+varma, että tämä sokkosilla leikkiminen alkoi minua huvittaa. Mutta
+uskonopettaja kiivastui kiivastumistaan ja lopulta hän alkoi kiroilla
+geelinmurteella ja kopeloida sauvallaan jalkojani.
+
+Silloin sanoin hänelle, että taskussani oli pistooli yhtähyvin kuin
+hänelläkin, ja jollei hän marssi kummun yli suoraan etelään, lähetän
+totisesti kuulan hänen kalloonsa.
+
+Heti hän muuttui ystävälliseksi. Mutta koetettuaan jonkun aikaa turhaan
+minua lepytellä hän rupesi uudelleen geelinmurteella kiroilemaan minua
+ja meni sitten matkaansa. Näin hänen sauvallaan kopeloiden kävelevän
+suoraan soiden poikki ja orjantappurapensaiden läpi, kunnes hän kääntyi
+muutaman kummun taa ja hävisi näkyvistäni seuraavaan laaksoon.
+
+Suuntasin kulkuni jälleen Torosayta kohti ja olin mielissäni, kun minun
+ei tarvinnut sellaisen oppineen miehen kanssa vaeltaa. Päivä oli minulle
+onneton, ja nämä kaksi miestä, joista hädin tuskin olin päässyt
+erilleni, olivat pahimmat mihin vuoristossa kuljeksiessani yhdyin.
+
+Torosayssa Mull-salmen rannalla oli ravintola, josta oli näköala salmen
+yli mannermaalle, Morveniin päin. Ravintoloitsija, Maclean hänkin, kuten
+sain tietää, kuului hyvin ylhäiseen sukuun. Ravintolaliikettä pidetään
+näet ylämaissa paljon kunniallisempana kuin meillä, mahdollisesti
+senvuoksi että tahdotaan päästä vieraanvaraisuudesta osallisiksi taikka
+myöskin siksi, että sellainen liike on oikea laiskottelijan ja juopon
+toimi. Ravintolan isäntä puhui sujuvasti englanninkieltä, ja kuultuaan
+että minulla oli jonkun verran koulusivistystä, hän koetti ensin
+taitoani Ranskan kielessä, jossa minä heti jouduin alakynteen, ja sitten
+latinankielessä, mutta kumpi siinä oli taitavampi, en kykene päättämään.
+Tämä hauska kilpailu teki meistä pian ystävykset, ja minä istuuduin
+juomaan punssia hänen kanssaan -- tai oikeammin katselemaan hänen
+juopotteluaan -- kunnes hän tuli niin humalaan, että purskahti
+olkapäähäni nojautuen itkemään.
+
+Ikäänkuin sattumalta näytin hänelle Alanin nappia, mutta selvää oli,
+ettei hän koskaan ollut nähnyt sitä eikä tiennyt mitään koko asiasta.
+Oikeastaan olikin hänellä vähän vihankaunaa Ardshielin suvun jäseniä ja
+ystäviä kohtaan ja ennen juopumistaan hän luki sujuvalla latinalla
+kirjoitetun pilkkarunon, jonka hän oli sepittänyt erittäin purevaan,
+valittavaan muotoon muutamasta mainittuun sukuun kuuluvasta henkilöstä.
+
+Mainitessani uskonopettajastani hän pudisti päätään ja sanoi, että sain
+kiittää onneani, kun olin päässyt hänestä erilleni. »Se on hyvin
+vaarallinen mies», lausui hän. »Duncan Mackiegh on hän nimeltään. Hän
+ampuu varmasti maaliin monen yardin päästä ja häntä on monet kerrat
+syytetty ryöväyksistä maanteillä ja kerran murhasta.»
+
+»Paras tästä kaikesta on», sanoin, »että hän nimittää itseään
+uskonopettajaksi.»
+
+»Miksikäs ei», vastasi hän, »kun hänellä juuri sellainen virka onkin.
+Duartin Maclean antoi sen hänen toimekseen, kun hän oli sokea. Mutta
+ehkä se olikin hyvin tehty, sillä mies on aina matkalla, kulkien
+paikasta paikkaan kuulustellen nuoren kansan uskonnontaitoa, ja
+epäilemättä se innostuttaa miesparkaa.»
+
+Lopulta kun isäntäni ei enää jaksanut juoda enempää, opasti hän minut
+vuoteelleni ja minä laskeuduin hyvillä mielin levolle. Olin näet
+kulkenut jalkaisin suurimman osan laajasta Mull-saaresta, Erraidista
+Torosayhin. Matkaa tuli linnuntietä viisikymmentä peninkulmaa, mutta
+tekemieni kierrosten kanssa lähemmä sata, ja sen olin taivaltanut
+neljässä päivässä tarvitsematta ollenkaan rasittaa itseäni. Olinpa vielä
+paljon paremmissa voimissa ja paremmalla mielellä tämän pitkän
+patikkamatkan suoritettuani kuin sitä alkaessa.
+
+
+
+
+16 LUKU.
+
+Poika, jolla oli hopeanappi. Matkalla Morvenin yli.
+
+
+Mannermaan puolella sijaitsevan Kinlochalinen ja Torosayn väliä kulkee
+lauttausvenhe säännöllisesti. Rannat molemmin puolin salmea ovat suuren
+Macleanin klaanin maita ja melkein kaikki ihmiset, jotka olivat
+lauttavenheessä samalla kuin minäkin, kuuluivat mainittuun klaaniin.
+Sitävastoin oli lautturin nimi Neil Roy Macrob, ja kun Macrob oli yksi
+Alanin klaanilaisten nimiä ja Alan itse oli lähettänyt minut juuri tälle
+lauttauspaikalle, koetin päästä Neil Royn kanssa puheille kahden kesken.
+
+Tässä täpötäydessä venheessä se oli tietysti mahdotonta ja kulku oli
+hidasta. Oli aivan tyyni, ja venhe oli niin kurjasti varustettu, ettei
+airojakaan voitu käyttää kuin yhtä toisella ja kahta toisella puolen.
+Miehet koettivat kuitenkin panna parastaan matkan jouduttamiseksi ja
+matkustajat vuorottelivat heidän kanssaan soutamisessa. Ja kaikki
+yhteisesti huvensivat hetkiä laulamalla geeliläisiä venhelauluja. Laulu
+kun kaikui, meri-ilma oli raikasta, mieliala kepeä ja sää herttainen,
+muodostui ylikulusta matka, jota mielellään muistelee.
+
+Mutta surullinen osansa oli silläkin. Alinen lahden suulla huomasimme
+suuren valtamerilaivan ankkurissa. Ensin arvelin sitä kuninkaan
+risteilijäksi, joita tällä rannikolla makaili kesät ja talvet estämässä
+yhdysliikettä Ranskan kanssa. Tullessamme lähemmäksi tunsimmekin sen
+kauppalaivaksi, ja, mikä minua vielä enemmän kummastutti, näimme ettei
+ainoastaan sen kansi, vaan myöskin merenrannikko oli mustanaan ihmisiä.
+Ruuhia liikkui myötäänsä laivan ja rannan väliä. Päästessämme vieläkin
+lähemmäksi alkoi kuulua korviimme äänekkäitä valitushuutoja, joita
+laivalla ja rannalla olijat vaihtoivat keskenään.
+
+Nyt käsitin, että alus olikin siirtolaislaiva, joka oli lähdössä
+siirtomaihin Amerikassa.
+
+Laskimme lauttausvenheen laivan kylkeen ja siirtolaiset kurottautuivat
+kaiteen yli ojennellen itkien käsiään matkatoverejani kohti, joissa
+heillä oli muutamia läheisiä ystäviä. Siinä olisimme arvattavasti
+kauankin viipyneet, sillä he eivät näyttäneet välittävän ollenkaan ajan
+kulumisesta, jollei viimein laivan kapteeni, joka huudoista ja
+epäjärjestyksestä näytti joutuneen melkein pois suunniltaan, olisi
+tullut laivan laidalle ja pyytänyt meitä poistumaan.
+
+Neil noudatti heti pyyntöä. Laulun sävel venheessämme muuttui nyt
+surulliseksi ja siihen yhtyivät sekä laivassa että rannalla olijat,
+joten se kaikui nyt kaikilta suunnilta kuin hautausvirsi. Monelta
+mieheltä ja vaimolta venheessämme näin soutaessakin valuvan kyyneleitä
+pitkin poskipäitä, eikä kaikki nämä näkemäni ja kuulemani ollut
+minuunkaan syvästi vaikuttamatta.
+
+Kinlochalinessa sain Neil Royn viedyksi toiselle puolen laituria ja
+lausuin, että hän varmaan oli Appinin miehiä.
+
+»Miksikäs en?» vastasi hän.
+
+»Minä etsin erästä henkilöä», jatkoin, »ja nyt juolahti mieleeni, että
+teillä kai on tietoja hänestä. Alan Breck Stewart on hänen nimensä.» Sen
+sijaan, että olisin näyttänyt hänelle nappia, koetin pistää shillinkiä
+hänelle kouraan.
+
+Hän väistyi. »Te loukkaatte minua syvästi», lausui hän. »Tällä tavalla
+ei kunniallinen mies suinkaan käyttäydy toista kohtaan. Mies, jota
+kysytte, on Ranskassa, mutta vaikka hän olisi laukussani ja teidän
+vatsanne täynnä shillinkejä, en sittenkään pienimmälläkään tavalla
+vahingoittaisi häntä.»
+
+Huomasin menetelleeni väärin ja tuhlaamatta aikaa anteeksipyyntöihin
+näytin hänelle nappia.
+
+»Se on toinen asia», sanoi Neil, »siitä laidasta teidän olisi tullut
+alun pitäen alkaa! Mutta jos olette poika, jolla on hopeanappi, on
+kaikki hyvin, ja minua on käsketty pitämään huolta teidän
+turvallisuudestanne. Mutta anteeksi, jos puhun suoraan!» lisäsi hän. »On
+eräs nimi, jota teidän ei pidä koskaan lausua, ja se on Alan Breck. Ja
+sitten on eräs tapa, jota teidän ei pidä koskaan yrittää uudelleen,
+nimittäin: tarjota kunnialliselle ylämaalaiselle likaisia rahojanne.»
+
+Minun ei ollut suinkaan helppo puolustautua, sillä totta puhuen en ollut
+uneksinutkaan, että hän oli kunnonmies, ennenkuin hän itse sen ilmoitti.
+Neilillä taas ei ollut vähääkään halua jatkaa keskustelua kanssani, vaan
+hän kiirehti ilmoittamaan mitä tietä minun oli kuljettava. Yö oli minun
+vietettävä Kinlochalinen ravintolassa, seuraavana päivänä tuli kulkea
+Morvenin läpi Ardgouriin ja olla yötä Claymoren Johnin talossa, jolle
+tulostani oli ilmoitettu. Kolmantena päivänä oli kuljettava muutaman
+lahden yli Corranin kohdalta ja erään toisen lahden yli Balachulishin
+luota. Sitten piti kysellä tietä Glensin Jamesin taloon, joka oli
+Aucharnin luona Appinin Durorissa. Suuri osa oli siis venematkaa, sillä
+meri vuorien juuria kierrellessään uurtaa näillä seuduin syviä vuonoja
+vuoristoon. Sellainen seutu on vaikea pitää valtansa alla ja hankala
+matkustaa, mutta se tarjoo paljon ihmeellisen jylhiä ja sydäntä
+kouristavia näköaloja.
+
+Neil neuvoi minua vielä olemaan puhelematta kenenkään kanssa matkallani,
+välttämään whigejä, Campbelleja ja »punatakkeja», väistymään tiepuoleen
+ja piilottautumaan pensaaseen, heti kun näin jonkun viimemainittuja
+tulevan, sillä »heihin yhtyminen ei ole koskaan eduksi». Ja yleensä tuli
+minun käyttäytyä kuin rosvon tai jakobiittien asiamiehen, joksi Neilkin
+oli arvattavasti minua luullut.
+
+Kinlochalinen ravintola oli kuin kurjin sikolätti, täynnä savua,
+syöpäläisiä ja äänettömiä ylämaalaisia. En ollut tyytymätön ainoastaan
+yöpaikkaani, vaan myöskin itseeni, kun Neiliä olin niin kollomaisesti
+kohdellut, ja minä tuumailin jo, että surkeampaan asemaan tuskin voi
+joutua. Mutta siinä erehdyin, kuten pian sain kokea. Tuskin olin näet
+ollut ravintolassa puoltakaan tuntia, seisoen enimmäkseen ovensuussa
+suojellakseni edes vähänkin savulta silmiäni, kun puhkesi raju
+ukkosilma, hyökylaineet kohosivat aina kummulle asti, jolla ravintola
+oli, ja talon toinen pää joutui veden valtaan. Yleisön käytettäviksi
+aiotut talot olivat tähän aikaan koko Skotlannissa hyvin kehnot. Ei siis
+ollut mikään ihme, että minun täytyi kahlata uunin luota makuusijalleni
+vedessä, joka nousi yli kengänvarsieni.
+
+Jo alkumatkasta seuraavana päivänä kohtasin pienen, lihavan ja
+totisennäköisen miehen, joka käveli hitaasti, jalkaterät ulospäin,
+lukien väliin kirjaa, väliin taas kulkien mietteissään ja pitäen
+sormeaan kirjan välissä merkkinä. Hänen pukunsa oli siisti ja kuosiltaan
+selvästi papillinen.
+
+Huomasin, että hän oli toinen uskonopettaja, mutta kokonaan toista
+laatua kuin tuo Mull-saaren sokea mies. Hän olikin yksi niistä, joita
+Edinburgin »Seura Kristinuskon levittämistä varten», lähettää ylämaan
+raaimpiin paikkoihin saarnaamaan evankeliumia. Hänen nimensä oli
+Henderland. Puheessaan hän käytti leveätä etelämaalaisen murretta, jota
+jo olin alkanut kaivata, ja kun sitäpaitsi olimme kotoisin samoilta
+paikoilta, huomasimme pian, että meillä oli paljon yhteisiä
+harrastuksia. Hyvä ystäväni Essendeanin pappi oli näet lomahetkinään
+kääntänyt geelinkielelle koko joukon virsiä ja uskonnollisia kirjoja,
+joita Henderland käytti työssään ja piti erittäin arvokkaina. Sekin
+kirja, jota hän kohdatessamme lueksi, oli juuri yksi niitä.
+
+Tiemme kun oli sama Kingairlochiin asti, lyötyimme heti yhteen seuraan.
+Matkalla hän pysähtyi puhuttelemaan jokaista kulkijaa ja työmiestä,
+jonka vain tapasimme tai sivuutimme. Vaikka en luonnollisesti ymmärtänyt
+heidän keskustelujaan, päätin kuitenkin että Mr Henderlandin täytyi olla
+suuressa suosiossa näillä seuduin, sillä minä huomasin monen kaivavan
+esiin nuuskarasiansa ja tarjoavan hänelle hyppysellisen nuuskaa.
+
+Ilmoitin hänelle niin paljon asioitani, kuin katsoin viisaaksi, se on:
+kaikki muut, paitsi Alania koskevat, ja sanoin olevani matkalla
+Balachulishiin tapaamaan erästä ystävää. Arvelin näet että Aucharn tahi
+Duror olivat liian huomattavat paikat, ja että niistä olisi voinut
+ruveta minua epäilemään.
+
+Hän kertoi taas puolestaan minulle paljon työstään ja kansasta, jonka
+keskuudessa hän työskenteli, piileskelevistä katolilaisista papeista ja
+jakobiiteista, aseiden poisottamisesta, puvuista ja mainitsi monta muuta
+aikojen ja näiden seutujen tapahtumaa. Mielipiteiltään hän tuntui
+suvaitsevalta ja moitti parlamenttia monessa kohti, erittäinkin sen
+vuoksi, että se oli vainonnut niitä, joilla oli kansallispuku,
+ankarammin kuin aseellisia.
+
+Tämän hänen suvaitsevaisuutensa tähden päätin kysyä häneltä Punaisesta
+Ketusta ja Appinin alustalaisista. Mielestäni piti niiden kysymysten
+tuntua hyvin luonnollisilta näillä seuduilla matkustajan huulilta.
+
+Hän sanoi niitä ikäviksi asioiksi. »Ihmeellistä on», lausui hän, »mistä
+alustalaiset saavat rahoja, sillä heidän elämänsä on paljasta
+nälännäkemistä. -- Eihän teillä, Mr Balfour ole nuuskaa? -- Ei. -- No
+parempi onkin, että olen ilman sitä. -- Niin, nuo alustalaiset, joista
+oli puhe, ovat epäilemättä tavallaan pakotetut siihen. Durorin James
+Stewart, jota nimitetään Glensin Jamesiksi, on Ardshielin, klaanin
+päällikön, velipuoli, ja hän on mies, jota pidetään suuressa kunniassa
+ja joka puuhaa innokkaasti. Sitten on vielä eräs mies, jota nimitetään
+Alan Breckiksi -- --.»
+
+»Ah, kuinkas hänen laitansa on?» huudahdin.
+
+»Kuinkas tuulen, joka puhalsi siellä missä sen humina kuului?» vastasi
+Henderland. »Hän on täällä eikä ole täällä, tänään hän on täällä, mutta
+huomenna poissa: oikea metsäkissa. Vaikka hän nyt tuosta ohdakepensaasta
+tarkastelisi meitä, en sitä ollenkaan ihmettelisi. Eihän teillä ole
+nuuskaa, vai kuinka?»
+
+Vastasin ettei minulla ollut ja huomautin että hän oli jo ennenkin
+minulta samaa asiaa kysynyt.
+
+»Kuka tiesi», sanoi hän, »mutta minusta on kummallista, ettei teillä
+sitä ole. No niin; tuo Alan Breck on rohkea, häikäilemätön mies, Jamesin
+oikea käsi. Hänet on jo tuomittu kuolemaan, mutta hän ei säikähdä
+mitään, ja vaikka vainooja olisi jo hänen selässään kiinni, saisi hän
+kuitenkin työnnetyksi tikarin sen rintaan.»
+
+»Eipä ole kertomuksenne hauskimpia, Mr Henderland», virkoin minä. »Jos
+kummallakin puolen on vain vihaa ja vainoa, niin en halua kuulla
+enempää.»
+
+»Eipä niinkään», vastasi Mr Henderland. »Heissä on rakkauttakin ja
+itsensäkieltämistä, joka saa teidän ja minun laiset häpeämään. Heissä on
+jotain hienotunteisuutta, jos ei juuri kristillistä, niin ainakin
+inhimillistä hienotunteisuutta. Myöskin Alan Breck on, sen mukaan kuin
+olen kuullut, kunnioitusta ansaitseva mies. Kirkkomme palveluksessa on
+moni mies, Mr Balfour, jota maailma pitää kunniassa, mutta joka saattaa
+olla monta vertaa huonompi mies kuin tuo harhaan joutunut ihmisveren
+vuodattaja. Oli miten oli, meidän pitäisi vain ottaa heistä oppia. --
+Tuumitte kai nyt, että minä olen liian kauan oleskellut ylämaalla?»
+lisäsi hän katsoen hymyillen minuun.
+
+Vastasin, etten niin ajatellut, ja että itsekin olin ylämaalaisissa
+huomannut paljon ihmettelyn arvoista, ja olihan sitäpaitsi itse Mr
+Campbellkin ylämaalainen.
+
+»Se on totta», vastasi hän. »Se on puhdasta verta.»
+
+»No, mitenkäs kuninkaan tilanhoitajan laita on?» kysyin.
+
+»Colin Campbellinko?» vastasi Henderland. »Hän on pistänyt päänsä
+mehiläispesään.»
+
+»Hänhän kuuluu väkipakolla ajavan arentilaiset tiloiltaan pois?»
+
+»Kyllä», vastasi hän, »mutta sen asian laita on niin ja näin. Ensin
+ratsasti Glensin James Edinburgiin, hankki sieltä avukseen muutaman
+lakimiehen -- Stewartin tietysti, sillä he vetävät kaikki yhtä köyttä --
+ja sai toimitukset keskeytetyiksi. Sitten tuli Colin Campbell vuorostaan
+Edinburgiin ja sai ylimmät viranomaiset puolelleen. Ja nyt on kerrottu
+minulle että ensimäinen arentilainen muuttaa huomenna. Muutto alkaa
+Durorissa, aivan Jamesin ikkunain edessä, ja se ei näytä minusta
+ollenkaan viisaalta.»
+
+»Luuletteko että he tarttuvat aseisiin?» kysyin.
+
+»Niin luulen», vastasi Henderland. »Heiltä on kyllä riistetty aseet, --
+tai ainakin niin luullaan -- mutta siitä huolimatta on heillä koko
+joukko terästä kätkössä. Ja silloin tulevat sotamiehet Colin Campbellin
+avuksi. Mutta siitä huolimatta -- jos olisin hänen vaimonsa en saisi
+rauhaa, ennenkuin olisin tuonut hänet sieltä takaisin kotia. Ne ovat
+viekkaita veitikoita nuo Appinin Stewartit.»
+
+Minä kysyin olivatko he pahempia kuin heidän naapurinsa. »Eivät»,
+vastasi hän, »ja se onkin pahin juttu. Sillä jos Colin Roy saakin
+Appinissa tuumansa toteutetuksi, on hänen alotettava alusta Mamoressa,
+joka on yksi Cameronien tiluksia. Kuningas on asettanut hänet molempien
+käskynhaltijaksi ja kummastakin täytyy hänen ajaa arentilaiset pois. Ja
+minun mielipiteeni on, puhuakseni teille suoraan, se, että jos hän
+toisesta pääsee ehjin nahoin, saa hän surmansa toisessa.»
+
+Niin kävelimme puhellen suuren osan päivää, kunnes Mr Henderland
+viimein, lausuttuaan mielihyvänsä minun seurastani sekä siitä että oli
+tavannut Mr Campbellin ystävän -- Campbellin, »joksi» sanoi hän
+»rohkenen nimittää meidän Sionin-liittomme sulokielistä laulajaa» --
+esitti, että tyytyisimme tänään lyhyempään päivämatkaan ja jäisimme
+yöksi hänen taloonsa vähän matkaa Kingairlochin toisella puolen. Totta
+puhuen olin siitä erittäin iloinen, sillä en juuri kaivannut Claymoren
+Johnia, ja kun oppaani ja lautturi olivat minulle vielä tuoreessa
+muistissa, pelkäsin vähän outoja ylämaalaisia. Sovimme siis asiasta
+kädenlyönnillä ja iltapäivällä saavuimme yksinäiseen taloon
+Linnhe-lahden rannalle. Ardgourin jylhien vuorien tämänpuoleinen rinne
+oli jo varjossa, mutta Appinin kukkuloita valaisi vielä aurinko. Lahti
+oli tyyni kuin sisämaanjärvi, eikä hiljaisuutta häirinnyt muu kuin
+rantoja kierrellessään kirkuvat kalalokit. Koko seutu näytti niin
+juhlalliselta ja eriskummaiselta.
+
+Tuskin olimme päässeet Henderlandin asunnon ovelle, kun hän suureksi
+kummastuksekseni -- olin näet jo tottunut ylämaalaisten kohteliaisuuteen
+-- hyökkäsi hyvin epäkohteliaasti ohitseni sisään, tarttui muutamaan
+pulloon ja sarvilusikkaan ja alkoi ammentaa nenäänsä nuuskaa tavattomat
+määrät. Sitten hän aivasti oikein sydämensä pohjasta ja katsoi,
+hassunkurinen hymy huulillaan, olkansa yli minuun.
+
+»Minä olen tehnyt erään lupauksen», selitti hän. »Olen pyhästi luvannut,
+etten pidä nuuskaa mukanani. Kieltämättä se on vaikea kieltäymys; mutta
+ajatellessani marttyyrejä, ei ainoastaan tämän skottilaisen
+seurakuntamme, vaan myöskin Raamatussa kerrottuja, häpeän minä
+mainitessani siitä.»
+
+Heti kun olimme syöneet -- kaurajauhovelli ja hera olivat hänen
+pääasiallisena ruokanaan, -- muutti hän muotonsa juhlalliseksi ja sanoi
+että Mr Campbell oli jättänyt hänen velvollisuudekseen tutkistella
+suhdettani Jumalaan. Minun teki mieleni nauraa hänelle tuon nuuskajutun
+jälkeen, mutta hän ei ollut kauankaan puhunut, kun jo kyyneleet nousivat
+silmiini. On olemassa kaksi ominaisuutta, joihin ei koskaan kyllästy:
+hyvyys ja nöyryys. Kumpaistakaan niistä emme saa liiaksi nauttia tässä
+myrskyisessä maailmassa kylmien ja ylpeiden ihmisten keskuudessa. Mutta
+Mr Henderlandin sanoista huokui molempia. Ja vaikka koko lailla
+pöyhkeilin seikkailuistani ja siitä että olin niistä loistavasti
+suoriutunut, nöyryytti hän minut pian, ja minä lankesin polvilleni tuon
+yksinkertaisen ja köyhän miehen viereen ja olin sekä ylpeä että iloinen
+siitä.
+
+Ennen levolle menoamme hän otti mökkinsä turveseinässä olevasta
+huononnäköisestä ruokasäiliöstä kuusi penssiä, tarjoten niitä minulle
+matka-avuksi. En tiennyt miten ottaa vastaan niin tavattoman hyvyyden
+todistusta. Hän pyysi minua kuitenkin niin innokkaasti, että katsoin
+parhaaksi täyttää hänen tahtonsa ja jättää hänet köyhemmäksi kuin itse
+olin.
+
+
+
+
+17 LUKU.
+
+"Punaisen Ketun" kuolema.
+
+
+Seuraavana päivänä Mr Henderland löysi miehen, jolla oli oma venhe ja
+joka aikoi iltapäivällä lähteä Linnhe-lahden yli Appinin puolelle
+kalastamaan. Miehen, joka oli hänen puoluelaisiaan, hän sai lupaamaan
+minut mukaansa. Sillä tavalla minä pääsin pitkästä, päivän
+kävelymatkasta ja säästin maksut kahden lauttauspaikan käyttämisestä,
+joiden kautta minun muussa tapauksessa olisi täytynyt kulkea.
+
+Päivä oli jo puolissa, kun läksimme rannasta. Taivas oli pilvessä ja
+aurinko pilkisti vain pilvien raoista esiin. Meri oli täällä syvä ja
+tyyni, tuskinpa värekään karehti sen pinnalla, ja minun täytyi maistella
+vettä ennenkuin uskoin sen suolaiseksi. Kalliot olivat molemmilla
+puolilla korkeita, jylhiä ja kaljuja. Pilvien synnyttämässä varjossa ne
+näyttivät mustilta ja synkiltä, mutta auringon paisteessa kimaltelivat
+niillä pienet, lirisevät purot. Kolkoilta näyttivät nämä Appinin seudut,
+ja kuitenkin rakastivat niitä ihmiset niinkin paljon kuin Alan.
+
+Ainoastaan yksi seikka ansaitsee mainitsemista. Kohta kun olimme
+rannasta lähteneet, valaisi aurinko muuanta pientä helakanpunaista
+joukkuetta, joka aivan vesirajassa liikkui pitkin rantaa pohjoista
+kohti. Sen väri oli hyvin samanlainen kuin sotamiesten takkien, ja tuon
+tuostakin näkyi sieltä väläyksiä aivan kuin auringon säteiden sattuessa
+kirkkaaseen teräkseen.
+
+Kysyin soutumieheltäni mikä tuo ilmiö oli. Hän arveli sitä
+punatakki-joukkueeksi, joka oli tulossa Fort Williamista Appiniin
+kurittamaan sen arentilaisparkoja. Asia oli minulle vakavaa laatua. Joko
+nyt senvuoksi, että tulin ajatelleeksi Alania, tai oliko siihen syynä
+vain jonkunlainen aavistus, mutta minusta he tuntuivat vastenmielisiltä,
+vaikka näinkin vasta toisen kerran Yrjö kuninkaan joukkoja.
+
+Ohjatessamme Leven-lahteen, tulimme niin lähelle rantaa, että minä
+pyysin päästä maalle. Soutumieheni, joka oli kunniallinen mies ja
+uskonopettajalle antamalleen lupaukselle uskollinen, olisi kyllä
+mielellään vienyt minut Balachulishiin, mutta kun siten olisin joutunut
+kauemmaksi salaisesta päämäärästäni, panin minä vastaan ja pääsin
+viimein maalle Lettermoren (eli Letternoren, molempia käytetään) metsän
+kohdalla Appinissa, Alanin kotiklaanissa.
+
+Se oli vankkaa koivumetsää, joka kasvoi muutaman lahden yli nojautuneen
+kallion äkkijyrkällä ja louhisella rinteellä. Halkeamia ja sananjalkain
+peittämiä kuiluja oli siellä tuhkatiheässä. Rinteen keskustan yli kulki
+kompassineulan suuntaan tie tahi ratsaspolku, jonka päässä löysin
+lähteen ja istuuduin syömään Mr Henderlandin antamia voileipiä ja
+miettimään asemaani.
+
+Kokonainen pilvi pisteleviä hyttysiä tuli siihen kiusakseni, mutta
+enemmän kuin ne, vaivasivat minua omat ajatukseni, joissa epäilys jo oli
+saanut jalansijaa. Mitä piti minun tehdä, mitä varten yhtyä Alanin
+laiseen mieheen, joka oli lainsuojaton ja mahdollisesti murhaaja.
+Enköhän tee paljon viisaammin, jos lähden suoraa päätä etelämaahan
+takaisin, luottaen suunnan suhteen omaan vaistooni ja suorittaen kulut
+omasta kukkarostani. Mitähän Mr Campbell ja Mr Henderland minusta
+ajattelevat, jos he joskus maailmassa saavat tietää tyhmyyteni ja
+uhkarohkeuteni.
+
+Sellaiset epäilykset saivat minussa nyt suuremman vallan kuin koskaan
+ennen.
+
+Istuessani siinä mietteissäni alkoi metsästä kuulua miesten ääniä ja
+hevosten kavioiden kopsetta. Eräästä tienmutkasta tulikin pian neljä
+matkustajaa näkyviin. Polku oli sillä kohdalla niin kivinen ja kapea,
+että he kulkivat jäljekkäin ja taluttivat suitsista hevosiaan.
+Ensimäinen heistä oli kookas, punatukkainen herrasmies, jolla oli
+käskevä ilme tulipunaisilla kasvoillaan. Hän piti hattua kädessään ja
+viuhtoi sillä itseänsä; hänellä näytti olevan hiottavan kuuma. Toisen
+tunsin siististä, mustasta puvustaan ja valkeasta tekotukastaan
+lakimieheksi. Kolmas oli palvelija ja hän kantoi osan vaatteistaan
+tarttaanissa, josta näin, että hänen herransa oli ylämaalainen ja joko
+lainsuojaton tai muuten erittäin hyvissä väleissä hallituksen kanssa,
+sillä tarttaani oli laissa kielletty. Jos näihin asioihin olisin ollut
+paremmin perehtynyt, olisin tuntenut tarttaanin värit Argylen s. o.
+Campbellien tunnusmerkiksi. Palvelijalla oli, kuten ylellisyyttä
+rakastavien matkustajain tapa oli näillä seuduin, suuri matkalaukku
+kiinnitettynä hevosen selkään ja satulankaaressa riippui pussi
+sitroonia, joita nautitaan punssin kera.
+
+Mitä neljänteen mieheen tulee, joka päätti jonon, olin hänet nähnyt jo
+ennenkin ja äkkiä tunsin hänet oikeudenpalvelijaksi.
+
+Heti kun näin miehet, päätin, -- en käsitä mistä syystä -- jatkaa
+seikkailujani loppuun saakka, ja kun ensimäinen heistä oli kohdallani,
+kohottauduin pensaikosta ja kysyin häneltä tietä Aucharniin.
+
+Hän pysähtyi ja katseli minua mielestäni vähän kummallisesti. Kääntyen
+lakimieheen päin hän sanoi sitten: »Mungo, moni mies pitäisi tätä
+paremmin varoitusmerkkinä kuin paljaana tiedusteluna. Olen nyt matkalla
+Duroriin suorittamaan tehtävää, jonka tunnette, ja tässä nousee poikanen
+pensaikosta kysellen, olenko matkalla Aucharniin.»
+
+»Glenure», vastasi toinen, »tästä asiasta ei kannattaisi leikkiä
+laskea.»
+
+Molemmat miehet olivat nyt aivan lähelläni ja tuijottivat herkeämättä
+minuun. Toiset kaksi olivat pysähtyneet noin kivenheiton matkan päähän
+heidän taakseen.
+
+»Ja ketä sinä Aucharnista etsit?» kysyi Glenuren Colin Roy Campbell, eli
+n. s. »Punainen Kettu», sillä, seisauttamani mies oli juuri hän.
+
+»Sitä miestä, joka asuu siellä», vastasin.
+
+»Glensin Jamesia», virkkoi Glenure miettivästi ja jatkoi sitten
+lakimiehelle: »Onkohan poika keräilemässä hänen väkeään, vai mitä
+arvelette?»
+
+»On tai ei», vastasi tämä. »Joka tapauksessa on parasta, että odotamme
+täällä, kunnes sotamiehet yllättävät meidät.»
+
+»Jos te olette minun tähteni levottomia», lausuin, »niin saatan sanoa,
+etten ole hänen enkä teidän miehiänne, vaan kunniallinen Yrjö kuninkaan
+alamainen, joka ei ole kenellekään kiitollisuuden velassa eikä pelkää
+ketään.»
+
+»Hyvin puhuttu», vastasi tilanhaltija. »Mutta uskallanko kysyä, mitä
+tällä kunniallisella miehellä on näin kaukana kotipaikaltaan tekemistä
+ja miksi hän etsii veli Ardshielia? Minä käsken täällä, se minun täytyy
+sinulle sanoa. Olen useimpain näiden tilojen kuninkaallinen
+käskynhaltija ja minun jäljestäni tulee kaksitoista ruotua sotamiehiä.»
+
+»Olen kuullut maaseuduilla kuiskailtavan», lausuin vähän närkästyneenä,
+»että te olette kovakourainen mies.»
+
+Hän tuijotti yhä epäilevän näköisenä minuun. »Sinulla on rohkeat
+puheet», sanoi hän viimein, »mutta minä pidän avomielisyydestä. Jos
+jonakin muuna päivänä olisit tiedustellut minulta tietä James Stewartin
+ovelle, olisin minä neuvonut sen ja rukoillut sinulle Jumalan onnea.
+Mutta tänään -- mitäs arvelette Mungo?» kysyi hän kääntyen jälleen
+lakimieheen päin.
+
+Mutta samassa kun hän kääntyi, kuului ylempää kallion rinteeltä laukaus,
+ja Glenure kaatui tielle.
+
+»O-oh, minä kuolen -- minä kuolen!» hoki hän.
+
+Lakimies oli tarttunut häneen kiinni ja piteli häntä käsissään
+palvelijan seisoessa kädet ristissä vierellä. Haavoitettu antoi kauhua
+kuvastavan katseensa liukua toisesta toiseen ja hänen äänensä väre tunki
+sydämeeni.
+
+»Varokaa itseänne! Minä kuolen!» lausui hän.
+
+Hän koetti avata vaatteitaan ikäänkuin haavaa katsoakseen, mutta sormet
+lipuivat nappien sivu. Samassa tunki syvä huokaus hänen rinnastaan, pää
+painui olkapäätä vasten ja hän oli hengetön ruumis.
+
+Lakimies ei virkkanut sanaakaan, mutta hänen kasvonsa olivat yhtä
+kalpeat kuin kuolleenkin, ja niistä kuvastui mitä katkerin kiukku.
+Palvelija puhkesi itkemään ja parkumaan kuin pikku lapsi. Minä taas
+tuijotin kauhuissani heihin. Virkamies oli heti laukauksen kuultuaan
+juossut takaisin kiirehtimään jäljessä tulevia sotamiehiä.
+
+Viimein lakimies laski kuolleen veriinsä tielle ja kohottausi vavisten
+seisoalleen.
+
+Hänen liikuntonsa sai kai minutkin heräämään järkiini, sillä heti kun
+hän oli jaloillaan, ryntäsin minä kapuamaan vuoren rinnettä ylös
+huutaen: »Murhaaja, murhaaja!»
+
+Niin nopeasti oli tämä kaikki tapahtunut, että päästyäni ensimäisen
+jyrkänteen huipulle, josta näki osan kaljuja kallioita, huomasin
+murhaajan kiiruhtavan vähän matkan päässä poispäin. Hän oli kookas mies
+ja päällään oli hänellä kullatuilla napeilla varustettu musta takki ja
+kädessä pitkä lintupyssy.
+
+»Täällä!» kirkaisin. »Minä näen hänet!»
+
+Sen kuultuaan murhamies vilkaisi olkansa yli taakseen ja läksi
+juoksemaan. Samassa hän hävisi koivujen sekaan ja tuli sitten näkyviin
+koivikon ylälaidalta kiipeillen siellä jyrkännettä ylös kuin apina.
+Sitten hän hävisi muutaman kalliokielekkeen taa, enkä enää sen koommin
+nähnyt häntä.
+
+Minäkin olin juossut koko ajan ja olin jo jotenkin korkealla, kun kuulin
+jonkun käskevän minua pysähtymään.
+
+Olin nyt ylemmän metsikön reunassa ja kun pysähdyttyäni vilkasin
+taakseni, näin koko metsättömän rinteen alapuolellani.
+
+Lakimies ja oikeudenpalvelija seisoivat vielä tiellä suoraan allani ja
+huusivat ja viuhtoivat käsillään minua tulemaan takaisin. Vasemmalta
+puolen heitä alkoi punatakkeja, musketit käsissä, ilmestyä metsästä
+vuoren juurella.
+
+»Miksikäs minä tulisin takaisin?» huusin heille vastaukseksi. »Tulkaa te
+tänne!»
+
+»Kymmenen puntaa sille, joka ottaa tuon pojan kiinni!» kuulin lakimiehen
+huutavan. »Hän on heidän rikostoverinsa. Hänet oli asetettu tänne
+puhuttelemaan meitä.»
+
+Kuulin nämä sanat aivan selvään, vaikka ne olivatkin lausutut
+sotamiehille eikä minulle, ja minut valtasi kauhu, jota en koskaan vielä
+ollut tuntenut. On kokonaan toisenlaista olla menettämäisillään henkensä
+kuin olla vaarassa kadottaa sekä henkensä että kunniansa. Tuomioni tuli
+sitäpaitsi äkkiä ja aavistamatta kuin salama pilvettömältä taivaalta.
+Siinä minä seisoin kauhusta aivan jähmettyneenä ja kokonaan avuttomana.
+
+Sotamiehet rupesivat hajautumaan. Toiset läksivät juoksemaan ja toiset
+ojensivat pyssynsä minua kohti estääkseen minua pakenemasta. Ja minä
+seisoin yhä paikallani.
+
+»Pistäydy tänne puiden väliin», lausui ääni aivan vierelläni.
+
+Tottelin ääntä, vaikka tuskin tiesinkään mitä tein ja heti kun
+liikahdin, kuulin pyssyjen paukahtavan ja kuulien vinkuvan koivikossa.
+
+Puiden varjossa seisoi Alan ongenvapa kädessä. Hän ei tervehtinyt minua,
+eikä siihen ollut aikaakaan, sanoi vain: »Tule!» ja läksi juosta
+vilistämään pitkin rinnettä Balachulishiin päin. Minä porhalsin hänen
+jälkeensä.
+
+Juoksimme milloin koivujen lomitse, milloin taas kumarassa matalien
+pengermien taitse, tai ryömimme nelinkontin kanervikossa. Vauhtimme oli
+niin ankara, että sydämeni tuntui pakahtuvan kylkiluita vasten, eikä
+minulla ollut aikaa ajattelemiseen enkä hengästyksissäni saanut
+sanaakaan suustani. Muistan vain ihmeekseni huomanneeni, että Alan tuon
+tuostakin ojentautui suoraksi ja katsoi taaksensa. Silloin kuulin aina
+kaukaa sotamiesten karjuntaa ja ilonhuutoja.
+
+Neljännestunnin juostuamme pysähtyi Alan, heittäytyi pitkäkseen
+kanervikkoon ja kääntyi minuun päin.
+
+»Nyt on tärkeä hetki käsissä», sanoi hän. »Tee niinkuin minäkin jos
+henkesi on sinulle kallis!»
+
+Ja yhtä kovaa kyytiä kuin äskenkin, mutta paljon varovaisemmin, läksimme
+kiirehtimään takaisin pitkin vuorenrinnettä, mutta nyt vähän
+korkeammalta. Lettermoren ylemmässä metsikössä, siellä missä hänet olin
+tavannut, viskautui Alan viimein maahan ja jäi siihen makaamaan painaen
+päänsä sananjalkapensaikkoon ja läähättäen kuin koira.
+
+Sivujani pakotti, päätäni pyörrytti ja kuiva ja kuuma kieleni riippui
+suusta ulkona. Pikemmin kuolleena kuin elävänä heittäydyin hänen
+vierelleen.
+
+
+
+
+18 LUKU.
+
+Puhelen Alanin kanssa Lettermoren metsässä.
+
+
+Alan selvisi ensiksi. Hän nousi ylös ja meni metsän laitaan. Sieltä hän
+tarkasteli vähän ympärilleen, tuli takaisin ja istuutui.
+
+»No, David», lausui hän, »olihan se kuuma leikki!»
+
+Minä en virkkanut mitään, en edes päätänikään nostanut. Olin nähnyt
+suuren, punakan ja iloisen herrasmiehen saavan surmansa murhaajan
+kädestä, ja se surullinen näky oli vielä minulla tuoreessa muistissa.
+Eikä se ollut kuin osaksi syynä levottomuuteeni. Olihan murhattu mies,
+jota Alan vihasi, ja minä olin tavannut Alanin metsissä piileskelemässä
+ja nähnyt hänen pakenevan sotamiehiä. Ja samantekevää oli, oliko Alan
+ampuja vai ainoastaan käskijä. Ainoa ystäväni tässä jylhässä seudussa
+oli siis mitä julmin murhamies. Minä pelkäsin häntä, enkä voinut katsoa
+häntä suoraan silmiin. Olisin kernaammin maannut yksinäni sateessa
+kylmällä saarellani kuin tässä lämpimässä metsässä murhaajan vierellä.
+
+»Oletko vielä väsyksissä?» kysyi hän.
+
+»En», vastasin pitäen yhä päätäni sananjalkain seassa. »En ole nyt
+väsyksissä. Voinhan minä puhuakin. Sinun ja minun täytyy erota»,
+lausuin. »Minä pidin sinusta paljon, Alan, mutta sinun tiesi eivät ole
+minun tieni: ne eivät ole Jumalan. Sanalla sanoen, meidän täytyy erota.»
+
+»Ilman jonkunlaista syytä voin tuskin erota sinusta, David», vastasi
+Alan juhlallisesti. »Jos sinulla on jotain minun mainettani vastaan,
+niin, vanhan ystävyytemme tähden, sano minulle mitä se on. Ja jos
+seurani on vain käynyt sinulle vastenmieliseksi, on minun asiani ottaa
+selvä, onko minua paneteltu.»
+
+»Alan, mitä tämä merkitsee? Tiedäthän aivan hyvin, että tuo Campbell
+makaa verissään tiellä.»
+
+Hän vaikeni hetkeksi.
+
+»Etkö koskaan ole kuullut», sanoi hän sitten, »tarinaa Miehestä ja
+Hyvistä ihmisistä?» -- Hyvillä ihmisillä hän tarkotti keijukaisia.
+
+»En», vastasin, »enkä tahdo kuullakaan.»
+
+»Luvallasi, Mr Balfour, kerron sen kuitenkin sinulle», lausui Alan.
+»Mies, josta on kysymys, oli ajautunut muutamalle kalliolle meren
+keskellä, jolla Hyvät ihmiset tavallisesti levähtivät leijaillessaan
+saariston halki. Kalliosaarelle on annettu nimeksi Skerryvore eikä se
+ole kaukana siitä missä kärsimme haaksirikon. No niin; tuo mies rukoili
+niin liikuttavasti saada nähdä pientä lastaan ennen kuolemaansa, että
+Hyvien ihmisten kuningas viimein armahti häntä ja lähetti yhden
+joukostaan viemään pussissa ilmojen halki lasta hänelle. Tämä laski sen
+miehen vierelle hänen nukkuessaan, ja kun hän heräsi, näki hän
+vieressään laukun, jonka sisällä oli jotain liikkuvaa. Mutta nyt oli tuo
+mies yksi niitä, jotka epäilevät kaikessa pahan piilevän, ja varmuuden
+vuoksi hän työnsi ensin tikarinsa laukun läpi ennenkuin avasi sen ja
+näki siellä lapsensa kuolleena. Minun mielestäni, Mr Balfour, olet sinä
+ja tuo mies jotenkin samanlaisia.»
+
+»Tarkoitatko sillä, ettet sinä ollut ollenkaan siihen osallisena?»
+huudahdin nousten istumaan.
+
+»Tahdon ensiksi sanoa sinulle, Mr Balfour of Shaws», lausui Alan, »että
+jos minä olisinkin aikeissa murhata jonkun herrasmiehen, niin en sitä
+tekisi omalla maallani, etten tuottaisi klaanilleni ikävyyksiä; ja jos
+otteluun aikoisin, niin en kuljeksisi ongenvapa olalla.»
+
+»Totta puhut», myönsin minä.
+
+»Ja nyt», jatkoi Alan, paljastaen tikarinsa ja laskien erikoisella
+tavalla kätensä sen päälle, »vannon minä kautta Pyhän Raudan, etten ole
+ollut siinä osallisena, en ajatuksin enkä töin.»
+
+»Siitä kiitän Jumalaa!» huudahdin tarjoten hänelle käteni.
+
+Hän ei ollut sitä näkevinään.
+
+»Ja liian suurta melua on tässä nyt pidetty yhden ainoan Campbellin
+takia!» lausui hän. »Ei heistä tietääkseni puutosta ole!»
+
+»Oikeastaan et voisikaan», huomautin, »moittia minua, sillä muistat kai
+aivan hyvin, mitä minulle prikillä puhuit. Mutta kiusaus ja teko ovat
+kokonaan eri asioita, ja siitä kiitän Jumalaa. Kaikki joudumme aina
+kiusaukseen; mutta ottaa toinen kylmäverisesti hengiltä, Alan!» Enempää
+en hetken aikaan saanut sanotuksi. »Tiedätkö kuka sen teki?» lisäsin
+sitten. »Tunnetko tuon mustatakkisen miehen?»
+
+»En ole aivan varma siitä minkälainen hänen takkinsa oli», vastasi Alan
+vältellen, »mutta olen muistavinani, että se oli sininen.»
+
+»Sininen tai musta; mutta tunsitko hänet?» tiuskasin.
+
+»En minä voisi juuri hänen ulkomuodostaan mennä hyvällä omallatunnolla
+valalle», vastasi Alan. »Kyllä hän meni aivan läheltäni, mutta
+merkillistä on, että minun juuri silloin piti sattua sitomaan
+kengännauhojani kiinni.»
+
+»Voitko vannoa, ettet tunne häntä?» huudahdin osaksi suutuksissani,
+osaksi huvitettuna hänen verukkeistaan.
+
+»En vielä», vastasi hän, »mutta minä olen erittäin nopea unhottamaan,
+David!»
+
+»Mutta yhden seikan huomasin aivan selvään», lausuin, »sen nimittäin,
+että sinä tahallasi vedit sotamiesten huomion puoleemme!»
+
+»Aivan oikein», vastasi Alan. »Niin olisi jokainen kunnonmies
+menetellyt. Sinä ja minä olimme viattomia.»
+
+»Sitä suuremmalla syyllä olisi meidän pitänyt erehdys oikaista, kun
+meitä syyttömästi epäiltiin! Viattomuutemme olisi tullut ilmi.»
+
+»Oho, David», lausui Alan. »Viattomilla on aina tilaisuus puhdistautua
+oikeuden edessä, mutta pojalle, joka laukauksen ampui, on luullakseni
+kanervikko paras paikka. Niiden, jotka eivät ole antautuneet mihinkään
+vaikeuksiin, pitäisi tarkemmin ajatella niiden asemaa, jotka sen ovat
+tehneet. Ja se on oikeata kristillisyyttä. Sillä jos kaikki olisi ollut
+päinvastoin, ja tuo poika, jota en aivan selvään nähnyt, olisi ollut
+meidän housuissamme ja me hänen -- mikä olisi hyvin helposti voinut
+tapahtua -- niin luulenpa, että me itse olisimme olleet hänelle sangen
+kiitollisia, jos hän olisi kiinnittänyt itseensä sotamiesten huomion.»
+
+Nämä sanat kuultuani minä langetin tuomioni Alanista. Mutta hän näytti
+niin viattomalta ja puhui niin vilpittömästi ja oli niin valmis
+uhraamaan itsensä täyttääkseen sen, mitä hän piti velvollisuutenaan,
+että sanat kuolivat huulilleni. Mieleeni muistuivat Mr Henderlandin
+sanat: »meidän itsemme pitäisi ottaa oppia näistä hurjista
+ylämaalaisista». Nyt minulla oli siihen tilaisuus. Alanin
+oikeuskäsitteet olivat selvästi nurinkurisia, mutta hän oli valmis
+uhraamaan henkensä niiden vuoksi.
+
+»Alan», minä virkoin, »minä en sano, että tämä minun ymmärtääkseni on
+oikeata kristillisyyttä, mutta mukiinmenevää kuitenkin. Tässä käteni
+toisen kerran.»
+
+Hän tarttui käteeni molemmin käsin ja selitti, että minä varmaankin olin
+hänet lumoihin pannut, koskapa hän saattoi antaa minulle anteeksi mitä
+tahansa. Sitten hän muuttui hyvin vakavaksi ja sanoi, ettei meillä ollut
+aikaa tuhlata lörpötyksiin, sillä meidän täytyi molempien paeta tästä
+maasta; hänen siksi että hän oli karkulainen ja että koko Appin nyt
+tullaan nuuskimaan nurkasta nurkkaan ja jokaisen täytyy antaa itsestään
+tarkka selonteko; minun taas siksi että minut aivan varmaan sekoitetaan
+murhaan.
+
+»Se ei merkitse mitään!» virkoin minä aikoen antaa hänelle pienen
+ripityksen, »minä en ollenkaan pelkää maani lainkouraa».
+
+»Ikäänkuin tämä olisi sinun maatasi!» Alan virkkoi »ja ikäänkuin sinut
+täällä Stewartien maassa asetettaisiin oikeuden eteen!»
+
+»Onhan tämä Skotlantia!» huomautin.
+
+»Minusta sinä, mies, olet toisin ajoin perin kummallinen», Alan lausui.
+»Murhattu on Campbelleja. Asia tulee käsiteltäväksi Inverarassa,
+Campbellien pääpesässä, siellä missä viisitoista Campbellia istuu
+tuomarintuoleilla ja suurin Campbell -- herttua -- kopeilee penkillä.
+Lainkourastako puhuit, David? Se on totta totisesti aivan samanlainen
+kuin se, joka äsken tapasi Glenuren tien vieressä!»
+
+Täytyy tunnustaakseni, että tämä minua vähän pelästytti ja olisi
+pelästyttänyt enemmänkin, jos olisin tiennyt miten lähelle totuutta
+Alanin kuvaus osasi. Ainoastaan yhdessä kohti hän liioitteli.
+Valamiehistössä istui näet ainoastaan yksitoista Campbellia, mutta kun
+loputkin neljä olivat herttuasta riippuvaisia, tultiin kuitenkin
+jotenkin samaan tulokseen.
+
+Väitin vieläkin, että hän arvosteli väärin Argylen herttuaa, joka,
+vaikka olikin whig, oli siitä huolimatta viisas ja kunniallinen
+aatelismies.
+
+»Myönnetään, myönnetään», virkkoi Alan. »Mies on whig, se on tosi, enkä
+taas väitäkään, ettei hän olisi hyvä alustalaisilleen. Mutta mitähän
+klaanilaiset sanoisivat, kun Campbell on ammuttu, eikä ketään siitä
+hirteen vedettäisi ja heidän oma päällikkönsä istuu ylituomarina? Mutta
+olenhan minä jo usein huomauttanut», lisäsi Alan, »ettei teillä
+alamaalaisilla ole vähääkään tietoa siitä mikä on oikein ja mikä
+väärin.»
+
+Tämä jo minua nauratti ja ihmeekseni yhtyi Alankin minuun ja nauroi yhtä
+iloisesti kuin minäkin.
+
+»Ei, ei», hän puhui, »me olemme Ylämaassa, David, ja kun minä käsken
+sinua juoksemaan, niin silloin juokse. Kieltämättä on vaivaloista
+hiiviskellä ja nähdä nälkää kanervikossa, mutta vielä raskaampaa on
+virua telkien takana punatakkien vankilassa.»
+
+Minä tiedustelin, minne aioimme paeta, ja kuultuani alamaiden olevan
+päämäärämme taivuin mieluummin hänen mukaansa lähtemään. Olin näet jo
+ruvennut kärsimättömänä odottamaan hetkeä, jolloin pääsisin takaisin
+setäni kimppuun. Sitäpaitsi Alan vakuutti niin varmasti, ettei tässä
+asiassa ollut puhetta oikeudesta, että minä aloin jo pelätä hänen olevan
+oikeassa. Kaikesta vähimmin halusin kuolla hirsipuussa, ja tuon kamalan
+laitoksen haamu kuvastui tavattoman selvänä ajatuksissani -- aivan
+sellaisena kuin olin sen kerran nähnyt muutaman arkkiveisun alkukuvassa
+-- ja järkytti kokonaan luottamukseni tuomioistuimeen.
+
+»Olen valinnut, Alan», lausuin, »minä lähden sinun mukaasi.»
+
+»Mutta huomaa», vastasi Alan, »että se on helpommin sanottu kuin tehty.
+Sinun täytyy nukkua ilman makuuvaatteita kovalla alusella ja monta
+kertaa kestää hiukaisevaa nälkää. Kanervikko on oleva vuoteesi, elämäsi
+kuin vainotun hirven, ja nukuttavakin on sinun ase kädessä. Monta
+vaivaloista askelta on sinun otettava, ennenkuin olemme perillä. Minä
+sanon kaiken tämän jo lähtiessä, sillä se on elämää, jonka minä juurta
+jaksain tunnen. Mutta jos kysyt, onko sinulla mitään muuta neuvoa,
+vastaan: ei. Joko lähdet kanssani kanervikkoja samoilemaan tai menet
+hirsipuuhun.»
+
+»Helppo on tässä valita», lausuin, ja me löimme kättä suostumuksen
+merkiksi.
+
+»Vilkaistaanpa nyt uudelleen punatakkeja», virkkoi Alan ja vei minut
+metsikön koilliseen reunaan.
+
+Puiden välistä näimme suuren osan vuoren rinnettä, joka jyrkkänä
+laskeutui aina lahden rantaan saakka. Maisema oli jylhää; suuret
+ulkonevat kallionlohkareet, kanervikot ja pienet koivuviidakot
+kohtasivat kaikkialla katselijan silmää. Kaukana Balachulishissa päin
+kiiruhti pieni parvi punatakkeja kumpuja ylös ja alas ja pieneni
+pienenemistään. Ei kuulunut enää heidän hoilauksiaan. Luullakseni he
+tarvitsivat keuhkojensa toimintakykyä muuhun. Mutta he seurasivat
+vieläkin polkua ja luulivat epäilemättä meidän olevan aivan heidän
+edessään.
+
+Alan katseli heitä itsekseen hymyillen.
+
+»Kyllä heitä väsymys tapaa, ennenkuin saavat tehtävänsä täytetyksi. Sinä
+ja minä, David, voimme nyt hengähtää hetkisen, haukata vähän leipää ja
+ottaa naukun pullostani palan paineeksi. Sitte lähdemme patikoimaan
+Aucharnia, päällikköni Glensin Jamesin taloa kohti, josta minun täytyy
+noutaa vaatteeni, aseeni ja rahaa matkaa varten. Ja sitten, David,
+huudahdamme: 'eteenpäin! Olkoon onni seuranamme!' ja teemme pienen
+matkan kanervikon halki.»
+
+Istuuduimme siis uudelleen, mutta nyt syömään ja juomaan. Paikaltamme
+näimme auringon laskeutuvan jylhään ja autioon vuoristoon, jonne minun
+nyt oli toverini seurassa lähdettävä.
+
+Sekä siinä istuessamme että myöhemmin matkalla. Aucharniin kertoi
+kumpikin meistä seikkailunsa. Alanin vaiheista kerron tässä nyt sen,
+mikä niistä on huvittavaa tai tarpeellista.
+
+Heti kun hyökylaine oli ohi, oli hän juossut laivan laidalle ja nähnyt
+minun vuorotellen ilmestyvän ja häviävän aallokossa. Viimein hän oli
+vilaukselta nähnyt minun pitävän kiinni raakapuusta. Se oli saanut hänet
+toivomaan, että minä sittekin pääsisin mahdollisesti maalle, ja antamaan
+nuo ohjeet ja käskyt, jotka olivat tuoneet minut -- syntieni tähden --
+tänne onnettomaan Appiniin.
+
+Sillä välin olivat prikillä olijat saaneet ruuhen vesille, ja pari kolme
+heistä istui jo siinä, kun tuli toinen, edellistä suurempi hyökylaine,
+joka kohotti prikin ylös karilta. Jos priki ei olisi tarttunut muutamaan
+salakarin ulkonevaan osaan, olisi laine sortanut sen meren pohjaan. Ensi
+kerran karille ajaessaan laiva oli tarttunut kiinni keulastaan, joten
+perä oli alimpana. Mutta nyt oli perä kohonnut ilmaan ja keula
+työntäynyt veden alle, jolloin vesi alkoi syöksyä kanssiin.
+
+Jo sen kertominenkin mitä sitten seurasi, karkoitti veren Alanin
+kasvoilta. Kanssissa makasi näet lavitsoillaan mihinkään kykenemättöminä
+vielä kaksi miestä, ja nämä, nähdessään veden virtaavan sisään ja
+luullen laivan uppoavan, alkoivat parkua niin sydäntäsärkevästi, että
+kaikki kannella olijat työntyivät yksi toisensa jälkeen ruuheen ja
+tarttuivat airoihin. Ei ollut vielä kahtakaansataa metriä laivan ja
+ruuhen väliä, kun kolmas vesivuori tuli. Se kohotti prikin kepeästi
+karin yli. Hetkeksi pullistuivat vielä sen purjerepaleet ja se näytti
+niiden ajamana liikkuvan eteenpäin, mutta vajosi hitaasti koko ajan.
+Priki painui yhä syvempään aivankuin näkymätön voima olisi vetänyt sitä
+alaspäin, ja viimein peittivät laineet priki »Covenantin» Dysartista.
+
+Rannalle soutaessa ei kukaan virkkanut sanaakaan, sillä kaikki olivat
+hukkuvien huutojen synnyttämästä kauhusta huumauksissa. Mutta tuskin he
+olivat astuneet maalle, kun Hoseason heräsi aivan kuin unesta ja pyysi
+heitä ottamaan Alanin kiinni. Miehillä ei kuitenkaan ollut siihen halua
+ja he vetäytyivät ulommaksi, mutta Hoseason käyttäytyi kuin
+verivihollinen ja kirkui miehille, että Alan oli yksin, että hänellä oli
+suuri summa rahaa, että juuri hän oli syynä prikin haaksirikkoon ja
+toverien hukkumiseen, ja että tässä oli nyt sekä kosto että ansio
+samalla kertaa tarjona. Heitä oli seitsemän yhtä vastaan, eikä tässä
+osassa rantaa ollut minkäänlaista kallionseinää, jota vasten Alan olisi
+voinut selkänsä nojata. Merimiehet alkoivat jo hajaantua ja hiipiä hänen
+taakseen.
+
+»Silloin» kertoi Alan, »se punatukkainen pieni mies -- en muista hänen
+nimeänsä.»
+
+»Riach.»
+
+»Niin juuri, Riach! Hän tuli avukseni ja kysyi miehiltä, eivätkö he
+ollenkaan pelänneet rangaistusta, ja sanoi: 'Kävi miten kävi, minä
+asetun ylämaalaisen selkäsuojaksi.' »Hän ei ole mikään huono mies, tuo
+pieni, punatukkainen mies», jatkoi Alan. »Hänessä on vähän
+kunniallisuudenkin kipinää!»
+
+»On kyllä», sanoin. »Hän oli tavallaan ystävällinen minuakin kohtaan.»
+
+»Niin hän oli Alaniakin kohtaan», Alan virkkoi, »ja totta puhuen,
+minusta oli hänen menettelynsä erittäin hyvä. Mutta huomaa, David, että
+prikin haaksirikko ja miesparkojen huudot olivat vielä hänellä tuoreessa
+muistissa, ja luullakseni oli juuri se syynä hänen käytökseensä.»
+
+»Niin minäkin luulen», vastasin, »sillä alussa hän oli yhtä kiivas kuin
+kuka tahansa toisista. Mutta mitäs Hoseason siitä tuumi?»
+
+»Olen muistelevinani, ettei hän siitä suinkaan pitänyt», vastasi Alan.
+»Mutta se pieni mies käski minua juoksemaan, ja kun se minusta oli
+järkevä huomautus, noudatin paikalla hänen käskyään. Vilkaistessani
+heihin viimeisen kerran, näin heidän kääriytyneen yhteen nippuun
+rannalle, aivan kuin ihmiset, jotka eivät ole juuri hyvässä sovussa
+keskenään.»
+
+»Mitä sillä tarkoitat?» kysyin.
+
+»Sitä, että minä näin nyrkkien heiluvan ja yhden miehen lentävän
+tantereesen kuin vaatemytyn. Mutta minä katsoin parhaaksi livistää
+sieltä heti tieheni. Siinä osassa Mull-saarta löytyy näet muutamia
+Campbelleja, jotka eivät suinkaan ole minunlaiseni kunnonmiehen ystäviä.
+Muussa tapauksessa olisin viivähtänyt siellä ja lähtenyt itse sinua
+etsimään tai ainakin mennyt pienen miehen avuksi.» (Tuntuu vähän
+naurettavalta Alanin tapa kuvata Mr Riachin kokoa, sillä toinen ei ollut
+toistaan pienempi). »Läksin siis», jatkoi hän, »juoksemaan edelleen
+minkä vain käpälästä pääsin ja kaikille, keitä tapasin, huusin että
+rannalla oli laivahylky. Eivätkä he pysähtyneetkään minua puhuttelemaan.
+Olisitpa nähnyt kuinka he yksi toisensa perään läksivät juosta
+hölkkäsemään rantaa kohti! Ja sinne päästyään he huomasivat juosseensa
+vain huvikseen, ja se tekee aina hyvää Campbellille. Minä luulen, että
+priki vajosi kokonaisena pohjaan eikä hajonnut. Mutta sinulle se oli
+onneton tapaus, sillä jos rannalle olisi kapulakaan ajautunut, olisivat
+he kyllä nuuskineet joka paikan ja löytäneet pian sinutkin.»
+
+
+
+
+19 LUKU.
+
+Kauhun talo.
+
+
+Yö saavutti meidät kävellessämme, ja pilvet, joita iltapäivällä oli
+alkanut nousta, taajenivat ja synkkenivät. Vuodenaikaan nähden oli
+sentähden tavattoman pimeä. Tie, jota kuljimme, vei pitkin louhikkoisia
+vuorenrinteitä, ja vaikka Alan kiiruhti empimättä eteenpäin, en voinut
+käsittää, miten hän voi pysyä oikealla tolalla.
+
+Noin kello puoli yhdentoista aikaan saavuimme viimein muutaman kummun
+laelle ja näimme tulia alapuolellamme. Jonkun talon ovi oli nähtävästi
+auki ja siitä virtasi takkavalkean ja kynttilän valoa ulos. Rakennusten
+ympärillä touhusi viisi tai kuusi ihmistä palavat tulisoihdut kädessä.
+
+»Nyt on James päästä sekaisin», sanoi Alan. »Jos nyt tässä olisi meidän
+sijastamme sotamiehiä, joutuisi hän hyvin tukalaan asemaan. Mutta
+arvattavasti on hänellä vahdit valtatiellä ja hän tietää varmaan, ettei
+yksikään sotamies tunne sitä tietä, jota me tulimme.»
+
+Sitten hän vihelsi erikoisella tavalla kolme kertaa. Oli omituista
+nähdä, miten ensimäisellä vihellyksellä kaikki soihdut pysähtyivät
+ikäänkuin niiden kantajat olisivat säikähtäneet ja kuinka kolmannella
+vihellyksellä touhu alkoi uudelleen entiseen tapaan.
+
+Rauhoitettuamme siten pihalla puuhaajien mielet, laskeuduimme alas
+kummulta. Pihaportilla oli meitä vastassa suurikasvuinen, kaunis ja yli
+viisikymmentä vuotta vanha mies, joka lausui jotain Alanille
+geelinmurteella.
+
+»James Stewart», sanoi Alan, »pyydän sinua puhumaan skotinkieltä.
+Minulla on täällä mukanani eräs nuori mies, joka ei ymmärrä
+geelinmurretta. Tässä hän on», lisäsi hän pistäen kätensä kainalooni,
+»eräs nuori kunnonmies alamaalta, tilanomistaja sitäpaitsi, mutta
+luullakseni on hänelle parasta, ettemme hänen nimeään mainitse.»
+
+Glensin James kääntyi hetkeksi minuun päin ja tervehti minua erittäin
+kohteliaasti. Seuraavassa tuokiossa hän jo puheli Alanin kanssa.
+
+»Tämä oli kamala tapaus; siitä on ikävyyksiä tälle seudulle», lausui hän
+käsiään väännellen.
+
+»Mitä vielä!» vastasi Alan. »Sinun täytyy ottaa asian hyvätkin puolet
+lukuun. Muista, että Colin Roy on kuollut!»
+
+»Mutta, totta puhuen», lausui James, »toivoisin minä hänen jälleen
+elävän! Helppoa on kerskailla edeltäpäin, mutta nyt se on tehty; ja kuka
+saa siitä syyn niskoilleen? Murha tapahtui Appinin alueella -- muista
+se, Alan, Appin saa siitä vastata, ja minä olen perheellinen mies.»
+
+Keskustelun aikana katselin minä palvelijoita. Toiset seisoivat
+tikapuilla ja kaivelivat rakennusten katto-olkia, joista he vetivät
+esiin pyssyjä, miekkoja ja muita sota-aseita, toiset kantoivat niitä
+pois. Kauempaa notkosta kuuluvista kuokkien iskuista päätin että he
+kaivoivat aseet maahan. Vaikka he kaikki olivatkin niin touhuissaan, ei
+heidän työssään ollut minkäänlaista järjestystä. Useampia miehiä töytäsi
+aina samaa pyssyä kantamaan ja tyrkki toisiaan palavilla soihduillaan.
+Tuontuostakin keskeytti James puhelunsa Alanin kanssa antaakseen
+käskyjä, joita ei kuitenkaan kukaan noudattanut. Soihtujen valossa
+kuvastui kaikkien kasvoilta kiire ja kauhistus, ja vaikka kukaan ei
+puhunut muuten kuin kuiskaamalla, kuului heidän puhelunsa sekä
+hätääntyneeltä että vihaiselta.
+
+Muuan tyttönen tuli nyt ulos huoneesta kantaen jotain kääröä tai
+myttyjä. Usein on minua jälestäpäin naurattanut, muistaessani kuinka
+Alanin huomio heräsi heti kun hän näki tytön.
+
+»Mitäs tyttösellä on mytyssään?» kysäsi hän.
+
+»Olemme juuri laittamassa taloa järjestykseen, Alan», vastasi James
+pelokkaalla ja vähän liehakoivalla tavallaan. »He tulevat nuuskimaan
+jokaisen nurkan Appinissa, ja meillä täytyy olla kaikki paikat
+paikoillaan. Parhaillaan hautaamme pyssyjä ja miekkoja sammalikkoon; ja
+tuo on luullakseni sinun ranskalainen pukusi. Meidän täytyy kai haudata
+sekin.»
+
+»Haudata minun ranskalaiset vaatteeni!» huudahti Alan. »Totta toisen
+kerran, se ei saa tapahtua!»
+
+Niin sanoen hän tarttui kääröön ja poistui navettaan muuttamaan pukuaan.
+Siksi aikaa hän jätti minut sukulaisensa huomaan.
+
+James vei minut keittiöön. Siellä istuuduimme pöydän ääreen ja alussa
+hän puheli ja nauroi kanssani erittäin ystävällisesti. Mutta yhtäkkiä
+valtasi hänet uudelleen synkkämielisyys. Hän istuksi otsa rypyssä ja
+kynsiään pureskellen eikä muistanut minua kuin aika ajoin. Lopulta hän
+antoi minulle vain sanan tai pari ja vaivaloisen hymyilyn ja vaipui
+jälleen omiin pelon hämmentämiin ajatuksiinsa. Hänen vaimonsa istui
+valkean ääressä ja itki painaen kasvojaan käsiinsä. Vanhin poika oli
+kyyryllään lattialla ja selaili suurta paperipinkkaa työntäen aina
+tuontuostakin jonkun niistä tuleen. Muuan punakkaposkinen palvelijatar
+penkoi sillä aikaa suurella kiireellä joka paikan huoneessa ja
+voivotteli lakkaamatta. Ja vähän väliä pisti joku miehistä päänsä ovesta
+sisään ja kysyi mitä oli tehtävä.
+
+Lopulta ei James enää jaksanut pysyä paikoillaan, vaan pyysi saada minun
+luvallani olla epäkohtelias ja poistua seurastani. »Ei minusta ole juuri
+seuraksi, sir», sanoi hän. »Minä en nyt kykene muuta ajattelemaan kuin
+tuota kamalaa tapausta ja onnettomuutta, jonka se on tuottamaisillaan
+viattomille ihmisille.»
+
+Vähän sen jälkeen hän huomasi poikansa polttavan paperia, joka hänen
+mielestään olisi pitänyt säilyttää. Silloin puhkesi hänen kiihottunut
+mielialansa esiin tavalla, jota oli vaikea katsella. Useat kerrat hän
+löi poikaansa.
+
+»Oletko hullu?» huusi hän. »Tahdotko nähdä isäsi hirsipuussa roikkuvan?»
+Ja unohtaen minun läsnäoloni hän sadatteli geelinmurteella pitkän aikaa
+poikaansa, joka ei vastannut mitään. Mutta hänen vaimonsa, kuullessaan
+hirsipuusta mainittavan, heitti esiliinan kasvoilleen ja nyyhkytti
+entistä äänekkäämmin.
+
+Tällaista menoa oli minun, vieraan ihmisen, kiusallista kuulla ja nähdä,
+ja olin iloinen, kun Alan tuli takaisin päällään entinen hieno
+ranskalainen pukunsa, -- vaikka oikeastaan se oli nyt melkein liian
+kulunut ja kutistunut ansaitakseen 'hienon' nimen. Talon toinen poika
+vei sitten minut vuorostani muuttamaan vaatteita, joiden tarpeessa jo
+kauan olin ollut. Sain myöskin hirvennahasta tehdyt ylämaalaiskuosiset
+kengät, jotka alussa tuntuivat vähän oudoilta, mutta totuttuani niihin,
+erittäin mukavilta jaloille.
+
+Poissa ollessani oli kai Alan kertonut matkansa vaiheet, sillä kaikki
+näyttivät tietävän, että minä olin pakomatkalla hänen kanssaan, ja
+laittoivat nyt matkavarustuksiamme kuntoon. Molemmille meille annettiin
+miekka ja pistooli, vaikka koetinkin vakuuttaa etten edellistä osannut
+käyttää. Saatuamme vielä vähän ampumavaroja, pussin kaurajauhoja,
+rautaisen pannun ja pullon oikeaa ranskalaista paloviinaa, olimme
+valmiit matkalle lähtemään. Rahoja tosiaankin puuttui vielä. Minulla oli
+noin kaksi guineaa jäljellä, ja kun Alanin vyö oli jätetty toisiin
+käsiin, ei tällä uskollisella välittäjällä ollut kuin seitsemäntoista
+penssiä koko omaisuudestaan jälellä. Mitä Jamesiin tuli, oli hän
+Edinburgin matkoilla ja käräjänkäynnillään arentilaisten hyväksi
+köyhdyttänyt itsensä niin täydellisesti, ettei hän saanut kokoon enempää
+kuin kolme shillinkiä ja viisi ja puoli penssiä ja senkin suurimmaksi
+osaksi kuparissa.
+
+»Tämä ei vetele», tuumi Alan.
+
+»Sinun täytyy löytää jostain lähistöltä turvallinen piilopaikka ja
+lähettää sana minulle», sanoi James. »Ymmärräthän, Alan, että sinun
+täytyy selvitä ehjin nahoin tästä jutusta. Nyt ei ole aikaa jäädä
+odottamaan paria guineaa. He ovat varmaan saaneet sinusta vihiä ja
+etsivät sinua. Ja minä olen vakuutettu siitä, että he syyttävät sinua
+tämänpäiväisestä tapauksesta. Siitä saamme kärsiä sekä sinä että myöskin
+minä, joka olen sinun sukulaisesi ja pitänyt sinua luonani täällä
+ollessasi. Ja jos he syyttävät minua --», hän vaikeni ja pureskeli
+kalpeana sormiaan. »Se olisi ikävä juttu ystävillemme, jos minut
+hirtetään.»
+
+»Se olisi surkea päivä Appinille», lausui Alan.
+
+»Se päivä pyörii nyt päässäni», puhui James. »Voi mies paha, Alan! Sinä
+ja minä olemme lörpötelleet kuin kaksi mielipuolta!» huusi hän lyöden
+nyrkkinsä seinään, jotta koko talo kajahti.
+
+»Totta on mitä puhut, ja tämä alamaalais-ystäväni», lausui Alan
+nyökäyttäen päätään minuun päin, »on puhunut minulle järkeviä asioita.
+Kumpahan vain olisin totellut häntä.»
+
+»Mutta kuulehan nyt, Alan», jatkoi James entiseen tapaansa. »Jos he
+panevat minut kiinni, niin silloin juuri tarvitset rahaa. Sillä
+huolimatta siitä mitä minä ja sinä olemme tässä puhuneet, on meidän
+kahden tulevaisuus kovin synkkä, kuten käsittänet. Sinä saat vielä
+nähdä, että minä itse tahdon syyttää sinua; minä tarjoan palkinnon
+päästäsi; sen teen! Onhan se kyllä ikävä juttu näin läheisten ystävysten
+kesken, mutta jos minua syytetään tästä kamalasta tapauksesta, tulen
+minä puolustaumaan. Ymmärrätkö?»
+
+Hän puhui kiihkeästi ja tarttui Alanin takinkaulukseen.
+
+»Kyllä ymmärrän», vastasi Alan.
+
+»Sinun täytyy jättää nämä seudut -- jättää Skotlanti -- sinun ja sinun
+alamaalais-ystäväsi! Sillä minä syytän myöskin alamaalais-ystävääsi.
+Etkös sitä käsitä, Alan, sano, että käsität!»
+
+Alan näytti punastuvan. »Tämä on kovin vaikeaa minulle, joka toin hänet
+tänne, James», lausui hän nostaen päänsä pystyyn. »Minähän tulen siten
+petturiksi!»
+
+»Kuule, Alan!» huudahti James. »Katso asioita oikeassa valossa! Hänet
+leimataan joka tapauksessa syylliseksi. Mungo Campbell syyttää
+epäilemättä häntä; mitä siis haittaa jos minäkin häntä syytän? Ja
+sitäpaitsi olen minä, Alan, perheellinen mies.»
+
+Molemmat vaikenivat hetkeksi.
+
+»Ja sitten vielä Alan: tuomarit ovat Campbelleja!» lisäsi James.
+
+»Yksi seikka tässä on huomattava», lausui Alan miettiväisenä, »se
+nimittäin ettei kukaan tiedä hänen nimeään.»
+
+»Eikä tule koskaan tietämäänkään, Alan! Tuossa on käteni», huudahti
+James, aivan kuin hän todellakin olisi tiennyt nimeni ja luopui nyt
+jostain edusta. »Mutta se puku, joka hänellä oli päällään, hänen ikänsä
+ja ulkomuotonsa ja muut sellaiset seikat? Ne minun ainakin täytynee
+ilmoittaa!»
+
+»Tuumasi kummastuttavat minua», lausui Alan ankarasti. »Aiotko sinä
+kavaltaa pojan lahjallasi? Annatko sinä ensin uuden puvun ja sitten
+petät hänet?»
+
+»Ei, ei, Alan», vastasi James. »Mutta se puku, jonka hän riisui
+päältään, se, jossa Mungo hänet näki.»
+
+Minusta näytti James kuitenkin pelokkaalta. Hän koetti käyttää kaikkia
+mahdollisia keinoja hyväkseen, ja uskallanpa väittää, että hän näki koko
+ajan silmäinsä edessä verivihollisiensa istuvan tuomarinpenkeillä ja
+hirsipuun tämän näyn taustana.
+
+»No, sir», lausui Alan minuun kääntyen, »mitä sinä tästä sanot? Sinä
+olet täällä minun kunniallisuuteni turvissa, ja minun asiani on katsoa,
+ettei mitään tehdä vasten tahtoasi.»
+
+»Minulla on ainoastaan muuan sana sanottavana», vastasin, »sillä tähän
+sanakiistaan nähden olen kokonaan syrjäinen. Mutta yleisen
+oikeuskäsitteen mukaan on selvää, että on syytettävä oikeaa henkilöä,
+tässä tapauksessa siis ampujaa. Lykätkää syy hänen päälleen, usuttakaa
+vainoojat hänen jälkeensä ja antakaa kunniallisten viattomain ihmisten
+olla rauhassa.»
+
+Mutta sen kuultuaan huudahtivat Alan ja James kauhistuksesta ja pyysivät
+minua pitämään suuni tukossa, sillä siitä ei voisi olla puhettakaan. He
+kysyivät minulta että mitähän Cameronit siitä ajattelisivat -- kysymys,
+josta minulle selvisi, että joku Mamoren Cameroneista oli murhaaja -- ja
+enkö käsittänyt, että poika joutuisi silloin kiinni? »Sitä et selvästi
+ole tullut ajatelleeksi», tuumivat he niin viattoman totisina, että
+käteni valahtivat hervottomina sivuilleni ja minä kadotin kaiken toivon
+mielipiteeni lopullisesta voitosta.
+
+»Vai niin», lausuin, »no syyttäkää sitten minua, kun teitä haluttanee,
+syyttäkää Alania, syyttäkää Yrjö kuningasta! Kaikki kolme me olemme
+viattomia ja juuri niistä näyttää nyt kysymys olevan. Mutta, sir»,
+lisäsin Jamesille toinnuttuani ensin suuttumuksestani, »olenhan minä
+Alanin ystävä, ja jos hänen ystävilleen voin olla avuksi, en vaaroja
+säikähdä.»
+
+Katsoin parhaaksi antaa suostumukseni jonkun kauniin syyn nojalla, sillä
+minä näin Alanin käyneen miettiväksi. Ja sitäpaitsi -- päättelin
+itsekseni -- heti kun käännän heille selkäni, ottavat he kuitenkin minut
+mukaan syytöskirjaansa, joko sitten suostun siihen tahi en. Mutta siinä
+huomasin erehtyneeni. Tuskin olin näet nuo sanat lausunut, kun Jamesin
+vaimo karkasi ylös tuoliltaan, tuli luoksemme ja itki ensin minun ja
+sitten Alanin olkaa vasten kiittäen Jumalaa hyvyydestämme hänen
+perhettänsä kohtaan.
+
+»Sinä, Alan, täytät täten vain luonnollisen velvollisuutesi», sanoi hän.
+»Mutta tämä poika, joka on vain käymässä täällä ja on nähnyt meidät
+surkeimmassa asemassa ja rakkaan puolisoni touhuavan kuin armon
+kerjääjän, poika, jonka oikeuden mukaisesti tulisi jaella käskyjä kuin
+kuninkaan, -- niin, teidän tähtenne on sydämeni surullinen senvuoksi,
+etten tiedä nimeänne. Mutta onhan minulla teidän kasvonpiirteenne! Ja
+niin kauan kuin sydämeni tykkii rinnassani, olen ne säilyttävä
+muistissani, ajatteleva niitä ja siunaava niitä.»
+
+Sen sanottuaan hän suuteli minua ja puhkesi uudelleen niin valtaviin
+nyyhkytyksiin, että minä jäin aivan häpeissäni seisomaan siihen.
+
+»Jo riittää, jo riittää», lausui Alan hyvin hajamielisen näköisenä.
+»Päivät valkeavat heinäkuussa kovin aikaiseen. Ja huomenna on Appinissa
+kova kiire, rakuunoita vilisee, »Cruachan»[1] -huutoja kajahtelee ja
+punatakkeja juoksentelee kaikkialla. Silloin on sinun ja erittäinkin
+minun oltava muualla.»
+
+[1] Campbellien käyttämä sotahuuto. Suom. muist.
+
+Jätimme hyvästi ja läksimme jälleen matkalle ohjaten kulkumme vähän
+enemmän itäänpäin. Yö oli lauhkea ja sysimusta, ja tiemme kulki melkein
+samanlaisia louhikkoisia seutuja kuin ennenkin.
+
+
+
+
+20 LUKU.
+
+Pako kanervikossa. Louhikossa.
+
+
+Riensimme eteenpäin milloin juosten milloin kävellen, ja aamupuoleen
+yötä kiirehdimme yhä enemmän kulkuamme. Vaikka seutu näytti aivan
+autiolta, oli siellä kuitenkin kumpujen peitossa ihmisten taloja ja
+mökkejä, joita sivuutimme luullakseni ainakin parikymmentä. Aina kun
+sellaiselle saavuimme, jätti Alan minut tielle ja meni itse koputtamaan
+seinään ja puhutteli hetkisen ikkunassa nukkumasta herätettyä asukasta.
+Tällä tavalla levitettiin tietoja, ja näillä seuduin oli se niin tärkeä
+velvollisuus, että Alanin henkensä edestä paetessaankin täytyi pysähtyä
+täyttämään sitä ja niin sukkelaan kulkivat tiedot suusta suuhun, että
+enemmässä kuin puolessa niistä taloista, joissa kävimme, tiedettiin jo
+murhasta. Toisissa taas, sen mukaan kuin taampana seisoessani kuulin ja
+sain selvää vieraasta kielestä, synnytti uutinen enemmän kauhua kuin
+kummastusta.
+
+Kaikesta kiirehtimisestämme huolimatta alkoi päivä sarastaa meidän vielä
+ollessa kaukana turvallisemmista paikoista. Olimme silloin muutamassa
+tavattoman laajassa, kallionlohkareitten peittämässä laaksossa, jonka
+läpi virtasi kuohuva joki. Jylhät vuoret ympäröivät laaksoa, eikä siinä
+kasvanut puita eikä ruohoa. Jälkeenpäin olen arvellut, että se
+arvattavasti oli Glencoen laakso, sama, jossa tuo verinen taistelu
+Wilhelm kuninkaan aikana taisteltiin. Mutta mitä seutuja me yleensä
+samoilimme, en vieläkään tiedä, sillä me seurasimme milloin oikoteitä,
+milloin taas teimme pitkiä kierroksia. Kulkumme oli sitäpaitsi
+kiireellistä ja enimmäkseen yön aikaan, ja paikannimet, joita kysyin,
+olivat geelinkielisiä, joten ne ovat sitä helpommin unehtuneet.
+
+Päivän ensimäinen kajastus valaisi siis silmäimme eteen mainitun kolkon
+paikan, ja minä näin Alanin rypistävän otsaansa.
+
+»Tämä ei ole minulle eikä sinulle sopiva paikka», lausui hän. »Tänne he
+asettuvat vahtimaan.»
+
+Niin sanoen läksi hän juoksemaan entistään kiivaammin alas joen rantaan
+erääseen paikkaan, missä kolme kallionlohkaretta jakaa joen kahteen
+haaraan. Vesi syöksyi uomassaan kumeasti pauhaten, ja putouksen päälle
+muodostivat hyrskyt ohuen sumuvaipan. Alan ei katsahtanut puolelle eikä
+toiselle, vaan hyppäsi suoraapäätä keskimmäiselle kalliolle ja
+heittäytyi siellä nelinkontin pysähtyäkseen vauhdistaan. Kallio oli näet
+pieni ja hän oli nähtävästi viskautunut sen toiselle laidalle. Tuskin
+oli minulla aikaa välimatkan mittaamiseen tai vaanivan vaaran
+ajattelemiseen, kun jo olin syöstäytynyt hänen jälkeensä ja hän oli
+ottanut vastaan ja seisauttanut minut.
+
+Siinä nyt seisoimme rinnatusten pienellä, hyrskyistä liukkaalla
+kalliolla. Edessämme oli vielä leveämpi kuilu ja joka suunnalla viskoi
+vihainen virta vesisuihkuja ilmaan. Nähdessäni missä olin valtasi minut
+lamauttava pelko ja minä vein käden silmieni eteen. Alan tarttui minuun
+ja ravisti minua. Näin hänen puhuvan, mutta vesiputouksen ärjynnältä ja
+hämmentyneeltä mielentilaltani en kuullut mitään. Näin vain, että hän
+oli kiukusta punaisena, ja että hän polki jalkaa kallioon. Samalla
+silmänluonnilla näin myöskin ohitse kiitävän veden ja ilmassa
+leijailevan sumun; mutta sitten suljin silmäni ja ruumistani puistatti.
+
+Seuraavassa tuokiossa oli jo Alan asettanut viinapullon huulilleni ja
+pakottanut minut juomaan. Viina ajoi veren takaisin päähäni. Asettaen
+kätensä torvelle suunsa eteen hän karjaisi sitten korvaani: »Hyppää tai
+huku!» ja kääntyen selin minuun hän hyppäsi virran toisenkin haaran yli
+ja pääsi onnellisesti rannalle. Olin nyt yksinäni kalliolla, jossa siten
+oli minulla parempaa tilaa. Paloviina suhisi korvissani. Äskeinen
+esimerkki oli vielä tuoreena edessäni ja ymmärrykseni kyllin selvä
+käsittääkseni, että nyt tai ei koskaan oli minun hypättävä.
+Kyyristäydyin alas ja ponnistin eteenpäin tuolla epätoivoisella
+kiukulla, joka on joskus antanut minulle voimia rohkeuteni pettäessä.
+Ainoastaan käteni ulottuivat kuitenkin perille. Ne luiskahtivat irti
+rantakalliosta, tarttuivat jälleen siihen kiinni ja taas luiskahtivat.
+Soluin jo alas joen uomaan päin kun Alan sai minusta kiinni, ensin
+tukasta, sitten kauluksesta ja kiskoi minut ylös kalliolle.
+
+Sanaakaan virkkamatta hän puhaltui uudelleen juoksuun ja minun täytyi
+kompuroida jaloilleni ja lähteä juoksemaan hänen jälkeensä. Olin
+ennenkin ollut väsynyt, mutta nyt tuntui koko ruumiini olevan kipeä ja
+aivan kuin möyhyksi piesty, ja sitäpaitsi olin vielä paloviinasta hiukan
+juovuksissa. Juoksuni oli horjuvaa ja pistokset alkoivat käydä niin
+ankariksi, että olivat vähällä masentaa minut kokonaan. Kun Alan viimein
+pysähtyi muutaman tavattoman suuren kiven juurelle, joita siinä paikassa
+oli suuri joukko, ei se suinkaan ollut David Balfourille liian
+aikaiseen.
+
+Sanoin, että kivi oli tavattoman suuri, mutta oikeastaan niitä olikin
+siinä kaksi, jotka ylhäällä vetäytyivät yhteen. Molemmat ne olivat noin
+kaksikymmentä jalkaa korkeat ja näyttivät ensi silmäyksellä
+mahdottomilta kavuta ylös. Alankin (vaikka hänellä voi sanoa olleen
+neljä kättä) sai tehdä kaksi onnistumatonta kiipeemis-yritystä. Vasta
+kolmannella, ja silloinkin vain noustuaan olkapäilleni ja ponnistettuaan
+niistä niin voimakkaasti, että luulin solisluuni taittuneen, hän pääsi
+ylös. Päästyään kivelle hän laski nahkavyönsä alas ja sen ja parin
+kivensyrjässä löytyvän pienen nikaman avulla kapusin hänen vierelleen.
+
+Nyt älysin, miksi sinne olimme kiivenneet. Nämä kaksi kivenmöhkälettä,
+jotka ylhäältä olivat koverot ja vinosti yhteen kallistuneet,
+muodostivat näet teevadin kaltaisen syvennyksen, jossa kolme tai neljä
+miestä voi maata piilossa.
+
+Koko aikana ei Alan ollut virkkanut sanaakaan. Oli vain juossut ja
+kapuillut niin vihaisella ja mielettömällä kiireellä, että minä arvasin
+hänen pelkäävän pahasti jotain epäonnistumista. Kalliollekaan päästyämme
+ei hän suutaan avannut eikä edes lieventänyt ryppyjä otsallaan,
+heittäytyi vain pitkälleen ja kohottaen ainoastaan toisen silmänsä
+rintavarustuksemme yläpuolelle, tarkasteli ympärillemme kaikkiin
+ilmansuuntiin. Aamu oli jo valennut aivan kirkkaaksi. Me näimme laakson
+kiviset seinämät, sen louhikkoisen pohjan ja joen, joka koskisena
+virtasi laaksoa pitkin. Mutta missään ei näkynyt ihmisasunnosta kohoavaa
+savua, eikä yhtään elävää olentoa, lukuun ottamatta muutamia, erästä
+vuorennyppylää kierteleviä, kirkuvia kotkia.
+
+Vihdoinkin kirkasti hymy Alanin kasvoja.
+
+»No nyt meillä on onnistumisen toivoa», lausui hän ja silmäillen minua
+mielihyvällä lisäsi sitten: »Et sinä ole oikein reipas hyppääjä.»
+
+Arvattavasti näytin loukkaantuneelta hänen arvostelustaan, koska hän
+jatkoi paikalla: »No vähät siitä väliä! Pelätä yritystä ja kuitenkin
+tehdä se, se todistaa että mies on mitä urhein. Ja olihan siinä
+sitäpaitsi vettä, ja vesi on ainetta, joka pelottaa minuakin. Ei, ei
+sinun tarvitse hävetä, vain minun.»
+
+Kysyin minkävuoksi.
+
+»Minkäkö vuoksi!» vastasi hän. »Minä olen tänä yönä ollut aikamoinen
+pässinpää. Ensiksikin eksyin väärälle tielle, eksyin Appinissa, omassa
+kotiseudussani. Sentähden yllätti meidät päivä paikassa missä meidän ei
+koskaan olisi pitänyt olla. Siitä hyvästä on asemamme tässä kivellä
+vähän vaarallinen ja kirotun epämukava. Toiseksi -- ja se on kaikesta
+pahinta miehelle, joka on niinkin paljon samoillut kanervikkoja kuin
+minä -- olen lähtenyt ilman vesipulloa, ja koko pitkä kesäpäivä täytyy
+meidän nyt lojua tässä ilman mitään muuta juomaa kuin paloviina.
+Ajattelet ehkä, että se on vähäpätöinen asia, mutta ennen yön tuloa,
+David, saan kyllä sinulta siitä kuulla.»
+
+Halusin jälleen kunnostaa itseäni ja tarjouduin juoksemaan joelle ja
+täyttämään pullon vedellä, jos hän ensin tahtoi tyhjentää siitä viinan.
+
+»Enpä mielelläni heittäisi viinaakaan hukkaan», vastasi hän. »Se on
+tehnyt sinulle suuren palveluksen tänä yönä. Muussa tapauksessa -- se on
+minun vähäarvoinen mielipiteeni -- aikailisit sinä vieläkin tuolla
+vesikivellä. Ja, mikä on vielä tärkeämpää, sinä olisit vielä voinut
+huomata, kun olet niin teräväjärkinen, että Alan Breck Stewart käveli
+ehkä tavallista kiivaammin.»
+
+»Sinäkö!» huudahdin. »Sinähän juoksit, minkä käpälästä pääsi!»
+
+»Niinkö?» vastasi Alan. »No, sama se. Ole vain siinä uskossa. Silloin ei
+ollut aikaa siekailemiseen. Ja nyt olemme puhelleet kylliksi. Laittaudu
+sinä, poika, levolle, minä vahdin.»
+
+Noudatin kehotusta ja panin maata. Ylhäälle kallionlohkareitten väliin
+oli kasaantunut vähän sammaleista multaa, jossa kasvoi joitakuita
+sananjalkoja. Siinä oli nyt vuoteeni. Viimeinen ääni, minkä kuulin, oli
+kotkien kirkuminen.
+
+Luullakseni oli kello yhdeksän tienoilla aamua, kun minut herätettiin
+jotenkin kovakätisesti, ja minä huomasin Alanin painavan kättään suutani
+vasten.
+
+»Hsst!» kuiskasi hän. »Sinä kuorsasit.»
+
+»No, onko se nyt niin vaarallista?» tokaisin, kummastellen hänen
+kasvojensa hätäistä ja synkkää ilmettä.
+
+Hän kurkisti kiven särmän yli ja viittasi minua tekemään samoin.
+
+Päivä oli nyt kirkas ja kuuma, ja taivas pilvetön. Laakso levisi allamme
+selväpiirteisenä kuin kuvataulu. Noin puolen mailin[1] päässä rannasta
+oli punatakkien leiripaikka. Sen keskellä leimusi suuri nuotio, jonka
+ääressä muutamia miehiä hommasi keittopuuhissa. Lähellä sitä, muutaman
+meidän kivemme korkuisen kallion laella seisoi vahti. Hänen aseensa
+välkkyivät auringon paisteessa. Pitkin joenrantaa näkyi toisia vahteja,
+jotka oli asetettu toisin paikoin tiheään toisin taas harvempaan.
+Muutamia heistä oli sijoitettu, kuten nuo ensin mainitsemanikin,
+korkeammille paikoille, toiset taas maahan, jossa he astuskelivat
+edestakaisin. Kauempana, laakson yläpäässä, jossa maa oli aukeampaa, oli
+vahtiketjun jatkona hevosmiehiä, joiden näimme siellä ratsastelevan
+edestakaisin. Alempana laaksossa oli jalkaväkeä, mutta kun joki siellä,
+yhdyttyään erään sivuhaaran kanssa, äkkiä leveni, oli heitä vain hyvin
+harvassa eivätkä he vahtineetkaan muuta kuin kaalamoita ja kiviä joiden
+avulla olisi voinut päästä joen yli.
+
+[1] Mile (maili) = Englannin maapeninkulma, = vähän yli 1 1/2
+kilometriä. Suom. muist.
+
+Kerran vain katsahdin tätä ja painauduin takaisin vuoteelleni. Tuntui
+vähän kummalliselta nähdä nyt laakson, joka auringon noustessa oli aivan
+autio, aseita välkkyvän ja punaisia takkeja ja polvihousuja vilisevän.
+
+»Siinä nyt näet», sanoi Alan. »Tätä minä juuri pelkäsin, että he
+nimittäin asettuvat joen puolelle vahtiin. Noin pari tuntia sitten alkoi
+heitä tulla, ja sinä, mies, olet vain nukkunut raskaasti! Paikkamme on
+tässä vaarallinen. Jos he nousevat vuorelle, voivat he helposti keksiä
+meidät kaukoputkella. Mutta jos he pysyttelevät vain laaksossa, ei
+meillä ole hätää. Vahteja on joen alapäässä harvemmassa, ja yön tultua
+koetamme pujahtaa heidän ohitsensa.»
+
+»Mitäs me teemme siihen asti?» kysyin.
+
+»Lojumme tässä ja paistumme», vastasi Alan.
+
+Ja »paistumista» olikin koko päivä. Täytyy muistaa, että me makasimme
+paljaalla kivellä kuin pannukakku lautasella. Päivä paahtoi meitä
+säälimättä, ja kivi kuumeni niin, että siihen tuskin voi koskea.
+Pienellä sananjalkojen peittämällä maatumalla, joka pysyi vähän
+viileämpänä, ei ollut sijaa kuin yhdelle kerrallaan. Vuorotellen
+makasimme paljaalla kalliolla, ja siinä oli jotenkin samanlaisessa
+asemassa kuin marttyyri, jota kidutettiin tuliraudoilla. Tulin
+ajatelleeksi miten merkillistä oli, että samassa ilmanalassa, ainoastaan
+muutaman päivämatkan päässä, voi kärsiä niin julmasti ensin kylmästä
+saarellani ja nyt kuumuudesta tällä kalliolla.
+
+Koko aikana oli meillä karvas paloviina ainoana juomisena ja sen
+nauttiminen pahensi vain tilaamme. Pulloa koetimme pitää niin kylmänä
+kuin mahdollista hautaamalla sen multaan, ja kostuttamalla sitten
+viileällä viinalla rintaa ja ohimoitamme saimme vähän helpotusta.
+
+Sotamiehet tarkastelivat koko päivän laakson pohjaa, milloin vaihtaen
+vahtivuoroja, milloin taas pienissä joukoissa samoillen
+kallionlohkareitten välissä. Niitä oli taajalti ja tiheässä, joten
+miehen etsiminen niiden seassa oli samaa kuin hakea neulaa heinätukosta.
+Ja kun heidän tehtävänsä oli niin toivoton, olivat he sitä
+huolimattomampia. Näimme tuontuostakin sotamiesten viiltävän kanervikkoa
+pistimillään ja kylmä väristys kävi silloin ruumiini läpi. Toisinaan he
+kiertelivät meidänkin kiveämme ja silloin uskalsimme tuskin
+hengittääkään.
+
+Kuta pitemmälle päivä ehti, sitä hitaammin ja vaivaloisemmin kuluivat
+meiltä tunnit kivellä. Alustamme kävi näet yhä kuumemmaksi ja
+auringonpaahde yhä sietämättömämmäksi. Lisäksi täytyi kärsiä
+pyörrytystä, pahoinvointia ja luuvalon tapaisia tuimia pistoksia.
+Mieleeni muistuivat silloin, ja ovat usein jälestäpäinkin muistuneet,
+skottilaisen virtemme säkeet:
+
+      "Sua kuuvaloyö ei järjiltä lyö,
+      ei päivän aurinko pistä."
+
+Ja todellakin suojeli meitä ainoastaan Jumalan armeliaisuus
+auringonpistoksesta.
+
+Lopulta, noin kello kahden aikana, kävi olomme aivan sietämättömäksi, ja
+meidän täytyi nyt kestää kiusausta yhtä hyvin kuin kipujakin. Aurinko
+oli näet jo painunut hiukan länteen ja loi kiven itäpuolelle vähän
+varjoa. Sillä puolen oli myöskin sotamiesten katseilta turvassa.
+
+»Kuolema kuin kuolema!» lausui Alan, ja pudottautui kiven särmän yli
+alas varjonpuolelle.
+
+Hetkeäkään kadottamatta seurasin häntä ja putosin pitkin pituuttani
+maahan, niin heikko ja niin pyörryksissä olin pitkällisestä kitumisesta.
+Siinä viruimme sitten tunnin tai pari, velttoina kuin lankavyyhti.
+Ruumistamme pakotti kiireestä kantapäähän, ja jokainen sotamies joka
+vain olisi osunut sinne, olisi keksinyt meidät. Ketään ei kuitenkaan
+tullut kiven sille puolen. Kaikki sivuuttivat kiven vastakkaiselta
+puolelta, joten se nytkin oli meidän suojamme.
+
+Vähitellen palautuivat voimamme, ja sotamiehet kun nyt pysyttelivät
+lähempänä jokea, ehdotti Alan, että koettaisimme lähteä liikkeelle.
+
+Ainoastaan yksi seikka pelotti minua tänä hetkenä, ja se oli takaisin
+kivelle nouseminen. Kaikki muu oli minulle tervetullut. Laittauduimme
+siis viivyttelemättä lähtökuntoon ja aloimme hiipiä kiveltä kivelle,
+vuoroin madellen niiden suojassa vatsallamme, vuoroin juosten sydän
+kurkussa toisen taa.
+
+Tarkasteltuaan pintapuolisesti tämän puolen laaksoa, ja ollen ehkä vähän
+uneliaita kuumuudesta, eivät sotamiehet enää olleet niin valppaita, vaan
+nukkuivat paikoillaan tai pitivät ainoastaan joen pengermiä silmällä.
+Vältellen laakson pohjaa ja painuen samalla, vuoria kohti, etäännyimme
+taukoamatta heidän läheisyydestään. Mutta tämä yritys oli vaikein mihin
+koskaan olen ryhtynyt. Siinä olisi pitänyt olla silmiä sadottain joka
+paikassa ruumista, pysyäkseen piilossa tällä epätasaisella maalla ja
+niin taajaan sijoitetun vahtijoukon silmänkantamilla. Aukean paikan yli
+juostessa ei tullut yksistään nopeus kysymykseen, vaan täytyi myöskin
+silmänräpäyksessä saada selville paikan asema ja jokaisen kiven
+vakavuus, jolle jalkansa laski. Ilma oli näet nyt niin tyyni, että kiven
+vierähtäminenkin kajahti kuin pyssynlaukaus ja kaiku toisteli sitä
+kukkuloiden ja kumpujen välissä.
+
+Auringon laskuun olimme niinkin hitaasti kulkien päässeet hyvän matkaa
+eteenpäin, vaikka kallionlohkareelle asetettu vahti näkyi vielä aivan
+selvään. Mutta silloin tapasimme jotakin, joka hälvensi kaiken pelkomme.
+Se oli syvä kuohuinen puro, joka tässä kohti muodosti putouksen,
+yhtyäkseen alempana olevaan jokeen. Purolle päästyämme heittäysimme
+maahan ja pistimme pään ja olkapäät veteen, enkä voi sanoa kumpi tuntui
+suloisemmalta, puistutusko, joka kävi ruumiin läpi kylmän veden
+virratessa päällemme vaiko nautinto, jolla vettä joimme.
+
+Kun rantatörmät estivät meidät näkymästä sotamiehille, makasimme siinä
+kaikessa rauhassa, joimme yhä uudelleen ja uudelleen, valelimme
+rintaamme ja annoimme käsiemme viiltää virrassa, kunnes kylmä rupesi
+niitä vihavoimaan. Virkistyimme siitä ihmeellisesti ja otimme lopulta
+jauhopussin esiin ja laitoimme rautaisessa pannussa »drammachia». Vaikka
+se on ainoastaan kylmään veteen sekoitettuja kaurajauhoja, tulee siitä
+kyllin hyvä ateria nälkäiselle miehelle, ja milloin ei ole tuliaineita
+tahi sattuu, kuten nyt me, sellaiseen asemaan, ettei voi tulta tehdä, on
+se kanervikon kulkijain paras auttaja.
+
+Heti kun yön varjot alkoivat laskeutua läksimme jälleen taipaleelle.
+Alussa etenimme yhtä varovasti kuin ennenkin, mutta sitten rohkeammin,
+kävellen suorina ja pitkin askelin. Kulkumme oli hyvin vaivaloista, kun
+täytyi milloin kiivetä ylös jyrkkiä vuorenrinteitä, milloin kapuilla
+kuilujen partaita pitkin. Auringon laskettua oli taivas vetäytynyt
+pilveen ja yö oli pilkkoisen pimeä. Väsymystä en sanottavasti tuntenut,
+mutta sen sijaan alati pelkäsin putoavani tai luiskahtavani alas
+rinteiltä, eikä minulla matkan suunnasta ollut aavistustakaan.
+
+Vihdoin nousi kuu ja näki meidän vieläkin pysyvän tiellä. Kuu oli
+loppupuoliskolla ja enimmäkseen pilvien peitossa. Mutta hetkisen
+kuluttua se pilkisti esiin ja näytti minulle joukon mustia
+vuorenhuippuja. Kaukana allamme välkkyi sen valo kapean merenlahdelman
+pinnalla.
+
+Molemmat silloin pysähdyimme, minä hämmästyneenä löytäessäni itseni
+korkealta, ja kuten minusta näytti pilvien päällä kävelemästä. Alan taas
+määrätäkseen suuntamme.
+
+Hän oli nähtävästi mielissään ja varma siitä että olimme poissa kaikkien
+vainoojiemme kuuluvilta, sillä koko loppuosan öisestä marssistamme hän
+kulutti viheltäen sotaisia, reippaita ja surullisia sävelmiä,
+tanssikappaleita, jotka panivat jalan kepeämmin nousemaan, minun
+eteläisen kotiseutuni säveliä, jotka saivat minut halajamaan kotiin
+seikkailuiltani. Ja nämä kaikki olivat matkatovereinani jylhässä,
+synkässä ja autiossa vuoristossa.
+
+
+
+
+21 LUKU.
+
+Pako kanervikossa. Corrynakieghin rotko.
+
+
+Heinäkuun alussa valkenevat päivät kyllä aikaiseen, mutta oli vielä
+pimeä saapuessamme määräpaikkaamme rotkolle muutaman korkean vuoren
+laella. Rotkon läpi juoksi puro ja sen toisella puolen oli kallioon
+muodostunut matala luola. Koivuja kasvoi siellä harvahkona, kauniina
+metsänä, mutta kauempana ne vaihtuivat mäntyihin. Puro oli täynnä
+taimenia, ja metsä sepelkyyhkysiä. Vuoren aukealla puolen isokuovit
+viheltelivät lakkaamatta ja käkiä siellä oli niinikään lukuisasti.
+Rotkon suulta näkyi osa Mamoria ja merenlahti, joka eroitti sen
+Appinista. Olimme niin huimaavan korkealla, että maiseman katselemisesta
+riitti minulle koko ajaksi ihmettelemistä ja ihailemista.
+
+Rotkon nimi oli Corrynakiegh, ja vaikka se oli niin korkealla ja niin
+lähellä merta että pilvet sen usein peittivät, oli se ylipäänsä
+miellyttävä paikka, ja ne viisi päivää, jotka siinä vietimme kuluivat
+onnellisesti.
+
+Luola oli makuuhuoneemme ja vuoteemme laitoimme kanervapehkoista, joita
+sitävarten kävimme leikkaamassa. Peittona meillä oli Alanin
+päällystakki. Muutamassa puron polvessa oli suojaisa syvennys, jonne
+uskalsimme laittaa pienen nuotion. Sen ääressä lämmittelimme itseämme,
+milloin pilvet peittivät rotkon, keitimme kaurajauhovellimme ja
+paistoimme pienet taimenet, jotka pyydystimme käsin purosta kivien alta
+ja rantaonkaloista. Se olikin meidän pääasiallisena toimena ja
+huvituksena. Paitsi sitä, että jauhomme säästyivät siten pahempien
+päivien varalle, kului meiltä aika hauskasti kun vyötäisiin asti
+alastomina pulikoimme purossa pyydystäen kilvan kaloja. Suurimmat
+taimenet, mitkä saimme, olivat noin neljännesnaulan painoisia. Mutta ne
+olivat rasvaisia ja hyvänmakuisia, ja kun ne paistoi hiilillä, puuttui
+ainoastaan suolaa, jotta olisi saanut oikein herkkuruuan.
+
+Väliaikoina Alan opetti minua miekan käyttöön, sillä kunnottomuuteni
+siinä kiusasi häntä. Sitäpaitsi luulen hänen hyvinkin mielellään
+ryhtyneen harjoitukseen, jossa hän oli niin paljon minua etevämpi, kun
+minä kalastuksessa vein hänestä joskus voiton. Miekkailua hän käytti
+oikeastaan rangaistuksena, sillä koko harjoitusten ajan hän haukkui
+minua jotenkin hillittömästi ja ahdisti niin ankarasti, että luulin
+hänen jo lävistävän minut miekallaan. Usein teki mieleni livistää
+pakoon, mutta seisoin kuitenkin paikallani ja opin siten ainakin
+pysymään varman näköisenä puolustusasennossa, joka usein on kaikki mitä
+tarvitaan. Vaikka siten en koskaan ollut vähääkään opettajani mieliksi,
+en sentään ollut aivan tyytymätön itseeni.
+
+Sillä ei tarvitse luulla että olisimme unhottaneet päätarkoituksemme,
+pakenemisen.
+
+»Kotvan kestää», lausui Alan minulle ensimäisenä aamuna, jonka rotkossa
+vietimme, »ennenkuin punatakeille pälkähtää päähän etsiä meitä
+Corrynakieghistä. Meidän on nyt sentähden lähetettävä sana Jamesille,
+jotta hän hankkii meille rahat.»
+
+»Mutta millä tavoin saamme viestin hänelle?» kysyin. »Olemmehan täällä
+autiossa seudussa. Emme uskalla sitä vielä jättää, eivätkä kai
+linnutkaan rupea sanansaattajiksemme. En ymmärrä miten on meneteltävä.»
+
+»Etkö?» vastasi Alan. »Kylläpä sinussa, David, ei ole kekseliäisyyttä!»
+
+Sen sanottuaan hän vaipui ajatuksiinsa tuijottaen hiillokseen. Hetken
+perästä hän otti puunpalasen, muodosteli siitä ristin ja mustasi sen
+haarukat hiilellä. Sitten hän katsoi vähän arasti minuun ja lausui:
+
+»Etköhän lainaisi minulle nappiani? Lahjan takaisin pyytäminen ei kyllä
+ole tavallista, mutta minä tunnustan, etten mielelläni leikkaisi toista
+nappia».
+
+Annoin hänelle napin. Sen hän pujotti päällystakistaan repimäänsä
+vaatekaistaleeseen, jolla oli sitonut ristin kokoon, ja kiinnitettyään
+siihen vielä pienen koivun- ja petäjänlehvän, hän katseli laitostaan
+tyytyväisenä.
+
+»Vähän matkan päässä täältä on pieni Koalisnacoan niminen kylä. Siellä
+asuu muutamia minun ystäviäni, joiden käsiin voin uskoa henkeni, ja
+toisia, joista en ole niin varma. Katsos nyt, David. Meidän päistämme
+luvataan palkinto. Jameskin lupaa niistä palkinnon, ja mitä
+Campbelleihin tulee, niin he eivät koskaan säästä rahaa, milloin vain on
+kysymys jonkun Stewartin vahingoittamisesta. Jos asiat toisin olisivat,
+voisin milloin tahansa mennä Koalisnacoaniin ja uskoa henkeni heidän
+käsiinsä yhtä helposti kuin ottaa jonkun omiin turviini.»
+
+»Mutta asiain tällä kannalla ollessa?»
+
+»Silloin minä käyn siellä kenenkään näkemättä», vastasi Alan.
+»Kaikkialla on huonoja, ja mikä pahinta, heikkoja ihmisiä. Pimeän tultua
+hiivin siis kylään ja asetan tämän tekeleeni John Breck Maccollin
+ikkunaan. Hän on hyvä ystäväni ja Appinin »bouman».[1]
+
+[1] Boumanneiksi nimitettiin Skotlannissa tilan vuokraajia, jotka ovat
+ruvenneet isännän kanssa yhtiöön ja jakavat hänen kanssaan maatilan
+tulot. Suom. muist.
+
+»Aivan kernaasti voit sen tehdä», lausuin. »Mutta jos hän sen löytääkin,
+niin mitä on hänen siitä ajateltava?»
+
+»Toivon, että hän olisi vähän teräväjärkisempi mies, sillä pelkäänpä
+pahoin ettei hän paljoakaan siitä käsitä! Mutta näin olen minä
+ajatellut. Tämä risti vivahtaa vähän arpakapulaan, jonka kiertäminen
+meidän klaaneissamme merkitsee kokoontumista. Vielä hän ymmärtää aivan
+hyvin, ettei klaani aio tehdä kapinaa, kun kapula on asetettu ikkunaan
+ilman minkäänlaista kirjoitusta. Hän tuumii siis: »Klaani ei aio tehdä
+kapinaa, mutta jotakin tämä merkitsee.» Silloin hän huomaa nappini, joka
+on ennen ollut Duncan Stewartin, ja ajattelee: »Duncanin poika on
+kanervikossa ja tarvitsee minua.»
+
+»Saattaa niin käydä», sanoin minä. »Mutta vaikka hän arvaisikin
+tarkoituksen, on Forthin ja tämän välillä hyvä joukko kanervikkoa.»
+
+»Se on aivan totta», vastasi Alan. »Mutta silloin huomaa John Breck
+koivun ja männyn lehvät, ja päättää -- jos hänellä on vähänkään järkeä,
+jota minä epäilen -- että »Alan piileskelee metsässä, jossa kasvaa sekä
+koivuja että petäjiä». Sitten hän lisää: »Sellaista metsää ei näillä
+seuduin ole monessa paikassa», ja tulee luoksemme Corrynakieghiin. Ja
+jos hän ei tule, niin periköön piru hänet, sama se minulle, sillä
+silloin ei hän ansaitse edes suolaa velliinsä.»
+
+»Kas vain», sanoin tehden hänestä vähän pilkkaa, »oletpa sinä aika
+kekseliäs! Mutta eikö sinulle olisi yksinkertaisempaa kirjoittaa hänelle
+muuan sana?»
+
+»Sepä mainio huomautus, Mr Balfour», hän vastasi tehden vuorostaan
+minusta pilaa. »Tosiaankin olisi minulle paljon yksinkertaisempaa
+kirjoittaa hänelle, mutta sen lukeminen olisi John Breckille hankala
+juttu. Hänen pitäisi ensin käydä koulua pari kolme vuotta ja
+mahdollisesti väsyisimme me odottamiseen.»
+
+Samana yönä Alan vei arpakapulan kylään ja asetti sen John Breckin
+ikkunaan. Takaisin tullessaan hän oli levoton, sillä koirat olivat
+ruvenneet haukkumaan ja ihmisiä juossut asunnoistaan ulos. Luulipa hän
+kuulleensa aseidenkin kalinaa ja nähneensä yhden punatakin muutamalla
+ovella. Koko seuraavan päivän oleksimme sentähden metsän reunassa, ja
+pidimme tarkasti vahtia voidaksemme, jos tulija oli John Breck, ohjata
+hänet heti luoksemme, tai jos se oli punatakki, hyvissä ajoin paeta.
+
+Puolenpäivän tienoissa huomasimme miehen kiertelevän aukeaa
+vuorenrinnettä ylös ja varjostaen kädellään silmiään katselevan
+tullessaan ympärilleen. Heti kun Alan hänet huomasi, vihelsi hän. Mies
+kääntyi ja tuli jonkun matkaa meitä kohti. Alan vihelsi toisen kerran ja
+mies tuli lähemmäksi. Sillä tavalla ohjasimme hänet vähitellen
+luoksemme.
+
+Hän oli ryysyinen, hurjannäköinen, parrakas mies, iältään noin
+neljänkymmenen vaiheilla, rokonarpien rumentama ja näytti sekä tuhmalta
+että julmalta. Vaikka hän puhui huonosti ja murteellisesti
+englanninkieltä, pyysi Alan kuitenkin -- seuraten entistä kaunista
+tapaansa, milloin minä olin läsnä -- ettei hän puhuisi geelinkieltä.
+Mahdollista on, että vieras kieli sai hänet näyttämään vielä hitaammalta
+kuin hän oikeastaan olikaan; mutta minusta vain näytti, ettei hänellä
+ollut paljon halua auttaa meitä ja että sekin vähä oli pelosta ja
+pakosta.
+
+Alan tahtoi häntä viemään sanan Jamesille, mutta »boumanni» ei siitä
+tahtonut kuulla puhuttavankaan. »Minä unhotan sen», kirkui hän ja vaati
+vain kirjettä, muuten hän uhkasi jättää meidät oman onnemme nojaan.
+
+Nyt arvelin Alanin joutuneen ymmälle, sillä kirjoitusneuvoja ei meillä
+tässä erämaassa ollut. Mutta hän olikin nokkelampi kuin luulinkaan. Hän
+etsi metsästä sepelkyyhkysen siipikynän, josta sitten muodosti kynän.
+Mustetta hän laittoi sekoittamalla ruutia veteen, ja repäisten nurkan
+ranskalaisesta sotilasvaltakirjastaan, jota hän kuletti taskussaan kuin
+mitäkin hirsipuusta suojelevaa taikakalua, hän istuutui kirjoittamaan
+seuraavat rivit:
+
+»Rakas sukulaiseni. -- Tee hyvin ja lähetä tämän tuojan mukana rahat
+siihen paikkaan, jonka hänelle olen ilmoittanut.
+
+                                              Sinun uskollinen serkkusi,
+                                                       A. S.»
+
+Kirjelmän hän uskoi miehelle, joka lupasi kiirehtiä niin paljon kuin
+suinkin ja läksi kirjeineen laskeutumaan alas kummulta.
+
+Kolme kokonaista päivää oli hän poissa, mutta noin kello viiden aikaan
+kolmannen päivän illalla kuulimme metsästä vihellyksen, johon Alan
+vastasi. Heti ilmestyi »boumanni» puron rannalle etsien meitä silmillään
+oikealta ja vasemmalta. Hän ei ollut nyt niin pahantuulisen näköinen
+kuin ennen ja epäilemättä hän olikin hyvillään saatuaan niin vaarallisen
+tehtävänsä loppuun suoritetuksi.
+
+Seudun uutisina hän kertoi, että maa oli täynnä punatakkeja, että aseita
+oli löydetty ja ihmisiä sentähden saatettu joka päivä onnettomuuteen,
+että James ja hänen palvelijansa oli, rikokseen osallisuudesta
+epäiltyinä, pistetty Fort Williamin vankilaan. Kaikille suunnille tuntui
+ilmoitellun, että Alan Breck oli ampuja, ja hänestä ja minusta oli
+levitetty julistus, jossa luvattiin meistä sadan punnan palkinto.
+
+Nämä olivat meille mitä ikävimpiä uutisia, ja lyhyt kirjelmä, jonka
+rouva Stewart oli John Breckin mukana lähettänyt, oli läpeensä haikeaa
+valitusvirttä. Siinä hän pyysi hartaasti Alania välttämään
+kiinnijoutumista, vakuuttaen, että jos hän kerran joutuu sotamiesten
+käsiin, ovat sekä hän että James mennyttä kalua. Rahasumma, jonka hän
+lähetti, oli kaikki minkä hän oli saanut kerjätyksi tai lainatuksi, ja
+hän rukoili Jumalaa, että tulisimme sillä toimeen. Lopuksi -- kirjoitti
+rouva -- liitti hän mukaan julistuksen, jossa meistä puhuttiin.
+
+Sitä paperia tarkastimme uteliaisuudella ja pelolla -- aivan kuin
+olisimme katsoneet peiliin ja samalla vihollisen pyssyn suuhun
+saadaksemme selville onko hänellä todellakin tosi mielessä. Alanin
+tuntomerkeiksi oli siinä ilmoitettu: »pieni, rokonrikkoma ja
+notkealiikkeinen mies, iältään kolmenkymmenen viiden vaiheilla, päässä
+sulitettu hattu, pukunaan ranskalainen, sinivärinen ja hopeanapeilla
+varustettu silkkinuttu, jonka koruompelukset ovat jo suurimmaksi osaksi
+vaalenneet, punaiset liivit ja mustat, nukkakankaasta tehdyt
+polvihousut». Minusta oli sanottu: »suuri, vahva, noin kahdeksantoista
+vuotias poika, päällä vanha, hyvin repaleinen sininen nuttu, vanha
+ylämaalais lakki, pitkät, kotikutoiset liivit, siniset polvihousut;
+kintut paljaat, kengät alamaalaista kuosia ja kärjistä rikki, puhuu
+alamaalaisten tavoin, ja on parraton».
+
+Alan oli mielissään, kun hänen komeutensa oli hyvin muistettu ja niin
+tarkoin kerrottu. Koruompeluksista lukiessaan hän vain käänsi katseensa
+paperista niihin vähän loukkaantuneen näköisenä. Mitä minuun tuli
+tarjosin minä mielestäni julistuksen mukaan surkean näyn. Mutta
+toisekseen olin siitä hyvillänikin, sillä vaihdettuani entiset ryysyni
+pois, ei kuvaus enää ollut vaarallinen, vaan paremminkin päinvastoin.
+
+»Alan, sinun pitäisi vaihtaa pukua», huomautin.
+
+»Eikö mitä», vastasi hän. »Minulla ei ole toisia vaatteita. Näyttäisipä
+se somalta jos palaisin Ranskaan »bonnetti»[1] päässä!»
+
+[1] Ylämaalaisten kansallispukuun kuuluva kankaasta tehty lieriömäinen
+lakki. Suom. muist.
+
+Tämän hänen vastauksensa johdosta tulin ajattelemaan, että jos eroan
+Alanista ja hänen kielittelevistä vaatteistaan, minun ei tarvitse pelätä
+kiinnijoutumista, vaan voin liikkua julkisesti asioillani. Eikä siinä
+kaikki, sillä jos otaksutaan, että minä joudun yksinäni kiinni, ei minua
+vastaan ollut mitään syytöksiä, mutta jos joudun tuon murhaajaksi
+luullun miehen seurassa vangiksi, oli asemani hyvin vakava. Näistä
+mietteistäni en kyllä kehdannut virkkaa mitään, mutta sellaisia
+ajatuksia liikkui kuitenkin mielessäni.
+
+Näitä seikkoja tulin ajatelleeksi vieläkin enemmän, kun sanansaattajamme
+veti esiin viheriän kukkaron, jossa oli neljä guineaa kullassa ja vähää
+vaille guinea hopearahoissa. Summa oli kyllä suurempi kuin minun. Mutta
+Alanin olikin vähän vaille viidellä guinealla päästävä aina Ranskaan
+asti, ja minun vaille kahdella vain tälle puolen Queensferryn. Jos
+kaikki otetaan huomioon, ei Alanin seura ollut minulle ainoastaan
+hengenvaarallinen, vaan myöskin kukkaroani rasittava.
+
+Mutta niin ei kunniallinen seuralaiseni ajatellut. Hän luuli vain
+palvelevansa, auttavansa ja suojelevansa minua. Mitä minun oli siis
+tekeminen muuta kuin pysyä ääneti ja tyynenä tyytyä osaani!
+
+»Onhan tämä vähän pienenlainen summa», tuumi Alan pistäen rahat
+taskuunsa, »mutta eikö tuo riittäne tarpeisiini. Jos nyt te, John Breck,
+tahdotte antaa minulle nappini, lähdemme tämän kunnon miehen kanssa
+matkalle.»
+
+Mutta »bouman», harailtuaan ensin karvoista tehdyssä pussissaan, joka
+ylämaalaisten tapaan riippui hänellä etupuolella -- jalassa oli hänellä
+sitävastoin alamaalaisten merimieshousut -- alkoi mulkoilla pahasti
+silmillään ja sanoi lopuksi: »Minä olen tainnut kadottaa sen.»
+
+»Mitä!» ärjäisi Alan, »oletko sinä hukannut minun nappini, jonka olen
+saanut isältäni? Silloin täytyy minun ilmoittaa sinulle, että tämä oli
+pahin päivätyö, minkä kuuna kulloisna ikänäsi olet tehnyt.»
+
+Puhuessaan Alan pani kädet polvilleen ja katsoi mieheen ivahymy
+huulillaan ja silmissä välke, joka ennusti pahaa hänen vihollisilleen.
+
+Mahdollista on että mies puhui totta, mahdollista myöskin että hän aikoi
+pettää, mutta huomaten sitten olevansa autiossa seudussa yksin meitä
+kahta vastaan, katsoi hän itselleen parhaimmaksi turvautua totuuteen.
+Pääasia vain on, että hän oli äkkiä löytävinään napin ja ojensi sen
+Alanille.
+
+»Oikein, tämä puhuu Maccollien kunniallisuuden puolesta», lausui Alan ja
+jatkoi sitten minulle: »Tässä on nappisi takaisin. Minä kiitän sinua
+siitä, että raskit napista luopua. Se on teko, joka on todistuksena
+ystävyydestäsi minua kohtaan.»
+
+Sitten hän jätti »boumannille» lämpimät hyvästit. »Sillä», sanoi hän,
+»sinä olet tehnyt minulle suuren palveluksen ja antautunut uhkarohkeaan
+yritykseen. Minä olen aina antava sinulle hyvän miehen nimen.»
+
+John Breck läksi viimein omalle suunnalleen ja Alan ja minä pannen
+kapineemme yhteen taakkaan, poistuimme toiselle jatkaaksemme
+pakomatkaamme.
+
+
+
+
+22 LUKU.
+
+Pako kanervikossa. Suolla.
+
+
+Käveltyämme pysähtymättä ja rivakasti noin seitsemän tuntia, olimme
+varhain aamulla vuorijonon toisessa päässä. Edessämme levisi epätasainen
+ja autio alanko, jonka yli meidän nyt oli kuljettava. Aurinko oli vielä
+alhaalla ja paistoi suoraan silmiimme. Suosta kohosi ohut,
+savunkaltainen sumu, joten -- Alanin sanojen mukaan -- alangolla voi
+olla vaikka kaksikymmentä eskadroonaa ratsuväkeä, ilman että meillä
+niistä oli aavistustakaan.
+
+Istuuduimme sentähden eräälle vuoren rinteen pengermälle odottamaan
+sumun haihtumista, laitoimme »drammachia» ja pidimme sotaneuvottelun.
+
+»David», lausui Alan, »tämä on vähän vaarallinen paikka. Majailemmeko
+nyt tässä yöhön asti, vai uskallammeko eteenpäin?»
+
+»Jos siinä on kaikki, niin käykäämme eteenpäin», vastasin minä.
+
+»Niin, mutta kun siinä ei ole kaikki, ei edes puoletkaan», puhui Alan.
+»Asemamme on nyt seuraava: Appinissa odottaa meitä varma kuolema,
+etelässä on kaikki Campbellien aluetta eikä siis sinne ole
+ajattelemistakaan. Pohjoiseen ei meillä kummallakaan ole asiaa, ei
+sinulla, joka aijot Queensferryyn, eikä minulla jonka matka pitää
+Ranskaan. Itäänpäin voimme siis suunnata kulkumme.»
+
+»Tehkäämme se!» vastasin iloisesti. Mutta itsekseni ajattelin: »Parasta
+olisi meille molemmille, että sinä lähdet yhdelle suunnalle ja annat
+minun mennä toiselle.»
+
+»Mutta huomaa, että idässä on suo edessämme», lausui Alan. »Jos sinne
+lähdemme, antaudumme uhkapeliin. Mihin kummaan tuolla lakealla, aukealla
+kentällä piiloon pistäytyy? Heti kun punatakit pääsevät jonkun kummun
+yli, voivat he nähdä meidät peninkulmien päästä, ja silloin saat pian
+maistaa heidän hevostensa kavioista. Se ei ole paikka meitä varten ja
+uskallanpa lisätä, että se on vielä vaarallisempi päivällä kuin yöllä.»
+
+»Kuule, Alan, mitä minä olen tästä ajatellut. Appinissa odottaa meitä
+kuolema. Rahoja ei meillä suinkaan ole liiaksi, jauhoista puhumattakaan.
+Kuta kauemmin he meitä etsivät, sitä likemmä arvaavat he olinpaikkamme.
+Kaikkialla olemme siis vaarassa, ja lupaan sanallani ponnistaa
+eteenpäin, kunnes kaadumme.»
+
+Alan ihastui. »On hetkiä», lausui hän, »jolloin sinä olet aivan liian
+viekas ja liian whigimäinen minunlaiseni kunnonmiehen seuraksi, mutta on
+toisiakin hetkiä, jolloin sinä osoittaudut rohkeaksi, ja silloin juuri
+rakastan minä sinua kuin veljeäni.»
+
+Sumu haihtui ja alanko levisi eteemme autiona kuin meri. Ainoastaan
+riekot ja töyhtöhyypät kirkuivat siellä ja kaukana idässä liikkui
+hirvilauma pienenä pisteenä. Suurimmaksi osaksi se oli punaista
+kanervikkoa, muu ala enimmäkseen suota, heteikköä ja sammaltuneita
+vesilammikoita. Muutamin paikoin oli kulovalkea polttanut maanpinnan
+mustaksi ja toisin paikoin oli kokonaisia metsiä kuivuneita mäntyjä,
+jotka seistä törröttivät siellä kuin luurangot. Elottomamman näköistä
+erämaata ei missään näe, mutta sotamiehiä ei siellä näkynyt ja se oli
+meille tärkeintä.
+
+Laskeuduimme siis alas autiolle kankaalle ja alotimme vaivaloisen ja
+monimutkaisen kulkumme itää kohti. Joka haaralla ympäröivät meitä, -- se
+tulee muistaa -- vuorenhuiput, joilta meidät voitiin nähdä milloin
+hyvänsä. Sentähden täytyi meidän seurata notkopaikkoja, ja kun ne
+kääntyivät pois meidän suunnastamme, liikkua aukealla kentällä mitä
+huolellisimmin. Joskus, puolikin tuntia yhteen menoon, meidän täytyi
+ryömiä kanervapehkosta toiseen kuin metsämiehen ollessaan likellä
+hirveä. Päivä oli taas kirkas, aurinko paahtoi kuumasti. Vesi
+viinapullostamme loppui pian, ja jos olisin arvannut minkälaista oli
+ryömiä puolet matkasta vatsallaan ja kävellä loput melkein polviin asti
+kumarassa, olisin varmaan luopunut sellaisesta murhaavasta
+uhkayrityksestä.
+
+Ponnistaen ja leväten ja uudelleen ponnistaen taivalsimme eteenpäin
+aamupäivän ja puolenpäivän tienoissa paneuduimme maata sankkaan
+kanervapehkoon. Alan piti ensin vahtia. Mielestäni olin tuskin silmäni
+ummistanut kun hän jo herätti minut vahtimaan vuorostani. Kummallakaan
+meillä ei ollut kelloa, jonka mukaan olisimme eläneet. Sen puutteessa
+pisti Alan kanervan oksan pystyyn maahan. Kun pensaan varjo oli ehtinyt
+siihen, oli minun herätettävä hänet. Mutta nyt olin minä niin väsyksissä
+että olisin voinut nukkua kaksitoista tuntia yhtä päätä. Uni kangerti
+kurkussani ja jäseneni lepäsivät, vaikka ajatukset olivatkin valveilla.
+Kanervikon kuuma tuoksu ja ahertavien mehiläisten surina tekivät minuun
+saman vaikutuksen kuin olutjuusto, ja tuon tuostakin kohautin päätäni
+huomaten menneeni unen horroksiin.
+
+Viimeisen kerran herätessäni huomasin olleeni kokonaan toisessa
+maailmassa ja arvelin auringon jo kulkeneen hyvän matkaa rataansa.
+Vilkasin kanervan oksaan ja olin vähällä parahtaa, sillä minä näin
+laiminlyöneeni luottamustoimeni. Pääni oli mennä sekaisin pelosta ja
+häpeästä, ja katseltuani ympärilleni, tuntui sydämeni pysähtyvän. Osasto
+ratsuväkeä oli näet maatessani laskeutunut alangolle ja tuli nyt
+kaakosta melkein suoraan meitä kohti viuhkan muotoisesti hajaantuneena
+ja ratsastellen notkopaikoissa edestakaisin.
+
+Herätettyäni Alanin vilkasi hän ensin sotamiehiin, sitten merkkiin ja
+auringon asemaan ja puristi kätensä nyrkkiin heittäen minuun samalla
+kertaa vihaisen ja huolestuneen silmäyksen. Muulla tavalla ei hän minua
+nuhdellut.
+
+»Mitäs nyt on tehtävä?» kysyin.
+
+»Meidän on leikittävä jänistä», vastasi hän. »Näetkö tuota vuorta?»
+kysyi hän sitten osoittaen koilliseen.
+
+»Kyllä», vastasin.
+
+»Sitä kohti on nyt meidän riennettävä. Sen nimi on Ben Alder, ja on se
+jylhä, autio vuori täynnä kumpuja ja kuiluja. Ja jos sinne ehdimme ennen
+aamua, voimme vielä pelastua.»
+
+»Mutta Alan», huudahdin, »sitenhän joudumme aivan sotamiesten tielle!»
+
+»Sen tiedän aivan hyvin», vastasi Alan, »mutta jos meidät ahdistetaan
+takaisin Appiniin, olemme molemmat mennyttä miestä. Joutuin nyt siis,
+David!»
+
+Sen sanottuaan hän läksi juosta vilistämään nelinkontin niin tavattoman
+nopeasti, että olisi voinut luulla sen olevan hänen tavallinen
+kulkutapansa. Koko ajan hän seuraili notkoja, joissa olimme parhaiten
+suojassa. Muutaman näistä oli kulovalkea polttanut tai ainakin
+kärventänyt ja siitä nousi nyt kasvoihimme, jotka olivat likellä
+maanpintaa, sokaiseva, tukahduttava savuntapainen tomu. Vesi oli kaukana
+ja nelinkontin juokseminen tekee niin herpaisevan heikoksi ja
+väsyneeksi. Jäseniäsi pakoittaa ja ranteet kuoleutuvat ruumiisi painon
+alla.
+
+Vähän väliä, päästyämme johonkin suureen kanervapehkoon, lepäsimme ja
+läähätimme hetken aikaa. Taivuttaen syrjään kanervia, tarkastelimme
+takaa tuleviin ratsumiehiin. He eivät olleet huomanneet meitä, vaan
+kulkivat suoraan eteenpäin. Heitä oli luullakseni puoli eskadroonaa ja
+kulkiessaan he tarkastivat erittäin huolellisesti noin parin peninkulman
+levyisen alan. Olin herännyt viime hetkessä. Jos olisin nukkunut
+vähänkin kauemmin, olisi meidän täytynyt paeta aivan heidän edessään,
+sen sijaan että nyt olimme heidän sivullaan. Nytkin voi pieninkin
+onnettomuus ilmaista meidät ja kun riekko sattui pyrähtämään siipiään
+räpyttäen lentoon, makasimme hiljaa kuin hiiret, uskaltaen tuskin
+hengittääkään.
+
+Pakotus ja velttous ruumiissani, sydämen jyskytys, kipu käsissäni ja
+alituisen pölyn ja tuhkan synnyttämä kirvely silmissäni ja kurkussani
+olivat pian käyneet niin sietämättömiksi, että olisin ilomielin luopunut
+koko yrityksestä. Ainoastaan Alanin pelko piti minussa teennäistä
+rohkeutta sen verran yllä, että jatkoin kulkuani. Mitä häneen itseensä
+tuli -- on muistettava, että hänellä oli päällystakki päällään -- oli
+hän ensin käynyt hehkuvan punaiseksi, mutta ajan pitkään alkoi hänen
+kasvoilleen ilmestyä valkoisia täpliä. Hänen hengityksensä oli vinkuvaa
+ja äänessä ei ollut vähääkään inhimillistä sointua, kun hän
+lepoaikoinamme kuiskaili huomioitaan korvaani. Siitä huolimatta ei hän
+näyttänyt ollenkaan kadottaneen rohkeuttaan eikä hänen notkeutensa
+vähenneen. Minun täytyi ihmetellä miehen kestävyyttä.
+
+Ensimäisten yön varjojen laskeutuessa kuulimme viimein torven
+törähdyksen ja vilkaistessamme kanervien yli taaksemme näimme
+sotamiesten alkavan kokoontua. Hetken kuluttua he olivat jo laittaneet
+nuotion ja asettuneet melkein keskelle erämaata yön pitoon.
+
+Silloin pyysin ja rukoilin, että mekin panisimme maata.
+
+»Tänä yönä ei levätä!» vastasi Alan. »Nuo sinun väsyneet ratsumiehesi
+pitävät tästä lähtien vuoret hallussaan eikä yksikään siivetön olento
+pääse silloin pois Appinista. Me luiskahdimme loukusta viime hetkessä ja
+panisimmeko nyt vaaralle alttiiksi sen mitä siten olemme voittaneet? Ei,
+ei, huomispäivä on löytävä meidät jossain turvallisessa paikassa Ben
+Alderilla.»
+
+»Alan, ei minulta tahtoa puutu, vaan voimia», selitin. »Jos voisin, niin
+tekisin. Mutta niin totta kuin elän, en voi.»
+
+»Sama se», tokaisi Alan. »Minä kannan sinua.»
+
+Katsoin häneen nähdäkseni, laskiko hän leikkiä, mutta niin ei ollut
+asian laita, pienellä miehellä oli tosi mielessä. Sellainen lujuus sai
+minut häpeämään.
+
+»Paina päälle!» huudahdin. »Minä tulen perästä.»
+
+Hän heitti minuun silmäyksen aivan kuin tahtoen sanoa: »Oikein, David»,
+ja läksi vihaisinta vauhtiaan rientämään eteenpäin.
+
+Yön tullen pimeni vähän ja ilma muuttui koleammaksi. Taivas oli
+pilvetön. Oltiin heinäkuun alussa ja kaukana pohjoisessa. Yön
+pimeimmillään ollessa olisi kyllä hyvät silmät olleet tarpeen, mutta
+talviseen aikaan on keskipäivälläkin joskus pimeämpi. Runsas kaste
+kostutti maanpinnan aivan likomäräksi ja virkisti minua vähäisen. Kun
+huokaamaan pysähdyttyämme minulla oli aikaa katsella ympäristöäni ja
+minä näin miten kirkas ja miellyttävä yö oli, kuinka vuorien haamut
+näyttivät uinailevan sen helmassa ja miten nuotio takanamme tuikki
+valoisana pilkkuna aavikon keskellä, valtasi minut äkkiä vihanpuuska,
+kun minun täytyi vielä rehkiä vaivaloisesti eteenpäin ja niellä
+matelijain lailla maan tomua.
+
+Päättäen siitä, mitä kirjoista olen lukenut, luulen ettei monikaan
+kynäniekka ole koskaan ollut oikein todenteolla väsyksissä. Muussa
+tapauksessa kuvaisi hän sitä räikeämmin värein. Minä en välittänyt
+vähääkään elämästäni, en menneestä enkä tulevasta, tuskinpa edes
+muistinkaan, että sellainen poika kuin David Balfour oli olemassa.
+Itseäni en ajatellut, vaan sen sijaan jokaista uutta askelta, jonka
+epätoivoissani arvelin olevan viimeiseni. Ajattelin Alaniakin, mutta
+vihaisena, sillä hän oli syynä kärsimyksiini. Sotilasalalla oli Alan
+paikallaan. Upseerin asia on saada miehet herkeämättä ponnistamaan
+eteenpäin, silloin kun he ymmärtämättömyydessään jäisivät paikalle
+lepäämään -- jos heillä tilaisuus siihen sattuisi -- ja joutuisivat
+surman suuhun. Ja uskallanpa väittää, että minä olisin käynyt
+kunnollisesta sotamiehestä, sillä viime tunnit olin siinä vahvassa
+uskossa, ettei minulla ollut mitään muuta neuvona kuin totella niin
+kauan kuin kykenin ja kuolla totellen.
+
+Päivä alkoi sarastaa -- vuosien perästä, minun mielestäni. -- Silloin
+olimme jo päässeet suurimmasta vaarasta ja saatoimme kävellä jaloillamme
+sivistyneiden ihmisten tavoin tarvitsematta enää raakalaisten lailla
+ryömiä nelinkontin. Mutta hyvänen aika, minkälainen pari mahdoimme
+ollakaan, kävellessämme kumarassa kuin vanhat vaarit, hoiperrellen kuin
+ensi askelia ottavat pikkulapset ja kalpeina kuin ruumiit. Sanaakaan ei
+vaihdettu. Kumpikin kulki suu kiinni puristettuna ja eteensä tuijottaen
+ja nosteli jalkojaan kuin näyttelijät, jotka markkinaväen huviksi
+nostelevat painoja. Sillä välin kirkuivat riekot kanervikossa
+yksitoikkoista virttään ja idän kulma valkeni hitaasti ennustaen päivän
+nousua.
+
+Sanoin, että Alankin teki samoin kuin minä. En kyllä häneen kertaakaan
+katsonut, sillä omien askeleitteni tarkkaamisesta oli minulle kylliksi
+huolta. Mutta selvää on, että hänkin oli yhtä tylsistynyt väsymyksestä
+kuin minä ja että hän yhtä vähän kuin minäkään katsoi minne menimme,
+sillä muuten emme olisi astuneet suoraa päätä väijytykseen kuin
+umpisokeat miehet.
+
+Se tapahtui näin. Laskeuduimme muutamaa kanervien peittämää kumpua alas
+ja kuljimme kuin viuluniekka akkoineen, Alan edellä ja minä askeleen
+pari jälempänä, kun yhtäkkiä kanervikko rasahti ja kolme tai neljä
+parrakasta miestä hyökkäsi päällemme. Seuraavassa silmänräpäyksessä
+olimme selällämme ja kummankin kurkkua kohti ojennettiin tikari.
+
+Luullakseni en koko tapauksesta välittänyt mitään. Tämän kovakouraisen
+kohtelun synnyttämät tuskat eivät enää tuntuneet minussa, sillä siksi
+ankarat olivat kärsimykseni jo ennestään ja niin iloinen olin
+päästessäni pitkälleni, ettei uhkaava tikarikaan minulle mitään
+merkinnyt. Viruin siinä tuijottaen minua pitelevän miehen kasvoihin.
+Muistan, että ne olivat auringon paahtamat ja että hänen silmänsä olivat
+vaaleat, mutta minä en pelännyt häntä. Kuulin Alanin supattavan erään
+toisen miehen kanssa geelinmurteella, mutta mitä he puhuivat, oli
+minulle aivan yhdentekevää.
+
+Keskustelusta oli kumminkin seurauksena, että miehet pistivät tikarinsa
+tuppeen, ottivat meiltä aseet pois ja asettivat meidät istumaan
+vastakkain kanervikkoon.
+
+»He ovat Clunyn miehiä», sanoi Alan. »Paremmin ei meille olisi voinut
+käydä. Me odotamme nyt täällä näiden etuvartijain kanssa, kunnes he
+saavat lähetetyksi päällikölleen sanan minun tulostani.»
+
+Cluny Macpherson, Vourichin klaanin päällikkö, oli kuusi vuotta sitten
+riehuneen kapinan johtajia. Hänen päästään oli luvattu palkinto, ja minä
+olin luullut että hän ja muut jäljelle jääneet tämän äärimmäisen
+puolueen johtajat olivat jo kauan sitten paenneet Ranskaan. Niin väsynyt
+kuin olinkin, sai uutinen minut puoleksi hereille.
+
+»Mitä», huudahdin, »onko Cluny vielä täällä?»
+
+»Onpa niinkin!» vastasi Alan. »Vieläkin omassa maassaan ja oma klaaninsa
+elättää häntä. Ei Yrjö kuninkaan valta sen pitemmälle ulotu.»
+
+Olisin kai enemmänkin asiasta kysellyt, mutta Alan tukki suuni, sanoen:
+»Minä olen nyt väsyksissä ja tahtoisin panna maata.» Ja sanaakaan
+lisäämättä hän laski päänsä sankkaan kanervapehkoon ja näytti paikalla
+vaipuvan uneen.
+
+Minulle ei saman tempun tekeminen ollut mahdollista. Olet kai kuullut
+heinäsirkkain sirittävän heinikossa kesäpäivänä. No niin; tuskin olin
+ummistanut silmäni kun koko ruumiini ja erittäinkin pää, vatsa ja
+ranteet tuntuivat olevan tuollaisia sirittäviä heinäsirkkoja täynnä.
+Minun täytyi avata paikalla silmäni, kieriskellä ja heittelehtää
+edestakaisin tilallani, nousta istumaan ja viskautua uudelleen
+pitkälleni, tuijottaa ylös taivaaseen, joka häikäisi silmiäni, tai
+Clunyn raa'an ja synkännäköisiin vahtimiehiin, jotka näkyivät kummun
+toiselta puolen ja kuuluivat lörpöttelevän keskenään geelinmurteella.
+
+Sen paremmin en ollut saanut levätyksi, kun sananviejä jo palasi, ja
+meidän täytyi jälleen nousta ylös ja lähteä taivaltamaan eteenpäin.
+Cluny oli näet ilmoittanut meidän olevan tervetulleita hänen luokseen.
+Alan oli erinomaisen hyvällä tuulella, levosta virkistynyt, nälkäinen ja
+iloitsi jo edeltäpäin ryypystä ja lihapaistista, joiden sananviejä oli
+ilmoittanut odottavan meitä.
+
+Mitä minuun tuli, niin tuntui minusta vastenmieliseltä kuulla syömisestä
+puhuttavan. Tähän asti oli minun ollut vaikea liikkua, mutta nyt tunsin
+jonkunlaista kamalaa kepeyttä, joka ei olisi antanut kävellä. Tuntui
+siltä kuin olisin untuvan lailla liidellyt ilmassa, maanpinta näytti
+minusta pilviltä ja vuoret kepeiltä kuin höyhenet. Ilmakehä tuntui
+olevan alituisessa liikkeessä kuin virtaava puro, joka mielestäni
+kuljetteli minua edes-takaisin. Tämän lisäksi painoi mieltäni synkkä
+epätoivo, ja minä olisin voinut itkeä omaa avuttomuuttani.
+
+Huomasin Alanin puivan minulle nyrkkiä ja otaksuin hänen olevan
+vihoissaan minulle. Pelästyin siitä yhtä mielettömästi kuin pikku lapsi.
+Muistan hymyilleenikin silloin enkä voinut lakata hymyilemästä, vaikka,
+arvellen ettei se nyt ollut soveliasta, kuinkakin koetin sitä vastustaa.
+Mutta kunnon toverillani ei ollut kuin hyvä mielessä, ja pian otti kaksi
+palvelijaa minua kainaloista kiinni ja alkoi kantaa eteenpäin kovaa
+kyytiä, kuten minusta tuntui, vaikka todellisuudessa taisi kulku olla
+hyvinkin hidasta. Kuljimme lukemattomien kolkkojen notkojen ja rotkojen
+kautta tämän jylhän Ben Alder-vuoren sisimpään osaan.
+
+
+
+
+23 LUKU.
+
+Clunyn häkki.
+
+
+Viimein saavuimme metsän reunaan, joka peitti tavattoman jyrkkää ja
+louhista vuorenrinnettä. Korkealla metsän yläpuolella näkyi kalju,
+pystysuora kallion seinämä.
+
+»Täällä se on», sanoi muuan oppaistamme, ja me läksimme kapuamaan ylös
+vuorelle.
+
+Puut olivat imeytyneet kiinni rinteeseen kuin merimiehet laivan
+mastotouveihin ja niiden rungot muodostivat luonnolliset portaiden
+kaidepuut, joiden avulla nyt kiipesimme ylöspäin.
+
+Aivan vuoren huipulta, äsken mainitsemani pystyseinäisen kallion
+juurelta löysimme tuon kummallisen ihmisasunnon, joka näillä seuduin
+tunnettiin »Clunyn häkin» nimellä. Useiden puiden rungot oli taivutettu
+ristiin, välit vahvistettu seipäillä ja maa tämän rintavarustuksen
+takana tasoitettu lattiaksi. Muuan rinteellä kasvava puu muodosti elävän
+kurkihirren. Seinät olivat oksista ja sammalella peitetyt. Koko kyhäys
+vivahti muodoltaan munaan ja se puoleksi riippui puoleksi seisoi tällä
+sankan metsän peittämällä jyrkänteellä, kuin ampiaispesä viheriässä
+orapihlajassa.
+
+Kojun sisään mahtui jotenkin mukavasti viisi tai kuusi henkeä. Kallion
+kielekettä käytettiin tulisijana ja kun savu tuli nousemaan pitkin
+kallionseinämää ja oli väriltään tämän kanssa melkein yhtäläinen, ei
+sitä alhaalta voinut huomata.
+
+Tämä oli vain yksi Clunyn piilopaikoista. Hänellä oli vielä näillä
+seuduin luolia ja maanalaisia komeroita asumapaikkoina, ja seuraten
+vakoojiensa tiedonantoja muutti hän paikasta toiseen sen mukaan kuin
+sotamiehet joko tulivat lähemmäksi tai vetäytyivät kauemmaksi. Tällaista
+elämää eläen ja klaaninsa huolenpidon avulla ei hän ainoastaan ollut
+turvassa, samalla kuin moni muu oli pakotettu pakenemaan tai joutui
+kiinni ja tuli surmatuksi, vaan eleli täällä vielä viisi tai kuusi
+vuotta ja ainoastaan ylipäällikkönsä nimenomaisesta käskystä muutti
+lopulta Ranskaan. Siellä hän pian kuoli, ja niin kummalliselta kuin se
+tuntuukin, kaipasi hän siellä ollessaan »häkkiänsä» Ben Alderilla.
+
+Tullessamme ovelle hän istui takkakallion ääressä tarkastellen
+palvelijansa keittohommia. Pukuna oli hänellä vain korviin asti vedetty,
+vyötäisiltä kiinni köytetty yönuttu. Aikansa kuluksi hän imeksi rumaa
+piipunnysää. Siitä huolimatta hän käyttäytyi kuin kuningas, ja hauskaa
+oli nähdä hänen nousevan ylös istuimeltaan tervehtiäkseen meitä.
+
+»No, Mr Stewart, käykää sisään, sir!» lausui hän, »ja tuokaa mukananne
+ystävännekin, vaikka en vielä hänen nimeänsäkään tiedä.»
+
+»Kuinkas te voitte, Cluny?» sanoi Alan. »Toivoakseni mainiosti, sir.
+Olen ylpeä tavatessani teidät ja saadessani esittää teille ystäväni,
+Shawsin herran, Mr David Balfourin.»
+
+Kahden kesken ollessamme ei Alan koskaan lausunut arvonimeäni muuten
+kuin ivaten, mutta vieraiden läsnäollessa hän lasketteli sen kuin
+kuuluttaja.
+
+»Käykää sisään molemmat», kehoitti Cluny. »Lausun teidät tervetulleiksi
+talooni, joka kyllä on ruma ja alkuperäinen hökkeli, mutta jossa eräs
+kuninkaallinen henkilö on käynyt luonani. Mr Stewart, te arvaatte
+epäilemättä ketä tarkoitan. Nyt otamme ryypyn sen tapauksen kunniaksi,
+ja niin pian kuin tämä minun kömpelökätinen mieheni on saanut lihapalat
+paistetuksi, syömme päivällisen ja otamme sitten kortit esille kuin
+kunnonmiehet ainakin. Minun elämäni on vähän yksitoikkoista», jatkoi hän
+kaataessaan paloviinaa laseihin. »Harvoin minun luonani käy vieraita.
+Istun vain täällä peukaloitani punoen ja muistelen tuota mennyttä,
+mainehikasta päivää ja odotan toista mainehikkaampaa, jonka me kaikki
+toivomme pian koittavan. Juokaamme nyt maljat toivoen, että Stuartit
+pääsevät jälleen valtaistuimelle!»
+
+Kaikki kilistimme laseja ja joimme. Varmaa on, etten toivottanut Yrjö
+kuninkaalle mitään pahaa, ja jos hän itse omassa persoonassaan olisi
+ollut saapuvilla, olisi hän kai tehnyt samoin kuin minäkin. Heti ryypyn
+otettuani tunsin itseni paljon paremmaksi, ja kykenin seuraamaan toisten
+hommia ja kuuntelemaan puhelua. Järkeni taisi kyllä vielä olla vähän
+hämärä, mutta minua ei enää vaivannut entinen aiheeton pelko ja
+synkkämielisyys.
+
+Paikka oli todellakin kummallinen, ja kummallinen oli isäntämmekin.
+Pitkänä piileskelemis-aikanaan oli Clunyyn juurtunut kaikki pinttyneet
+tavat, jotka vanhoissa piioissa tavallisesti tapaa. Hänellä oli
+erityinen paikkansa, jossa ei saanut istua kukaan muu kuin hän. »Häkki»
+oli määrätyllä tavalla järjestetty, eikä kukaan saanut siinä
+pienintäkään muutosta tehdä. Keittohommat olivat hänen mielitehtäviään,
+ja meitä tervehtiessäänkin hän piti koko ajan syrjäsilmällä paistista
+huolta.
+
+Myöhemmin kävi selville, että hän toisinaan kävi tervehtimässä vaimoaan
+tai kävi tämä taikka joku läheisimmistä ystävistä Clunyä yön peitossa
+katsomassa. Muuten hän eleli enimmäkseen yksikseen ja seurusteli muiden
+kanssa ainoastaan vahtimiestensä ja käskyläistensä kautta, jotka
+palvelivat häntä »häkissä». Aamulla tuli ensiksi eräs heistä, parturi,
+ajamaan häneltä partaa ja kertoi hänelle seudun kuulumiset, joille hän
+oli tavattoman ahnas. Isännän kysymyksistä ei tahtonut ollenkaan tulla
+loppua ja niitä sateli tiheään kuin lapsen suusta. Joillekuille
+vastauksille hän saattoi nauraa aivan säädyttömästi ja vielä kauan aikaa
+parturin mentyäkin hän voi purskahtaa nauruun niitä muistaessaan.
+
+Kaikki hänen kysymyksensä olivat kumminkin asiallisia, sillä vaikka hän
+olikin näin erillään muusta maailmasta ja häneltä kuten muiltakin
+Skotlannin tilanomistajilta oli parlamentin päätöksen mukaan joku aika
+sitten riistetty lain suoja, piti hän vielä klaanissaan isällistä kuria.
+Riidat jätettiin hänen ratkaistavikseen, ja nekin hänen
+alustalaisistaan, jotka virallisesta tuomioistuimesta eivät olisi
+vähääkään välittäneet, jättivät kostotuumansa toimeenpanematta ja
+maksoivat kiltisti sakot, joihin tämä rikokselliseksi tuomittu ja
+lainsuojaton mies heidät langetti. Milloin hän oli suutuksissaan, joka
+kylläkin usein sattui, jakeli hän määräyksiään ja rangaistusuhkauksiaan
+kuin kuningas, ja silloin poistuivat sananviejät hänen luotaan vavisten
+ja nöyrästi kumarrellen kuin lapset vihastuneen isän edestä. Sisään
+tullessaan hän tervehti heitä kaikkia juhlallisesti kättä antaen ja
+molemmat veivät sitten sotilaan tavoin käden hatun laitaan. Minulla oli
+siis nyt mainio tilaisuus nähdä yhteiskunnallista elämää ylämaalaisessa
+klaanissa. Klaanin päällikkö oli vielä tässä tapauksessa lainsuojaton ja
+pakolainen, ja hänen tiluksensa olivat valloitetut ja sotamiehiä
+kuljeksi joka suunnalla häntä etsimässä, toisinaan tuskin
+peninkulmankaan päässä hänen piilopaikastaan. Ja tämän lisäksi olisi
+vielä vähäpätöisinkin näistä parrakkaista miehistä, joita hän torui ja
+uhkaili, voinut ansaita suuret summat ilmiantamalla hänet.
+
+Tänä ensimäisenä päivänä, jonka hänen luonaan vietimme, puristi Cluny
+omakätisesti lihapaistiin, heti kun se oli valmista, sitroonanmehua --
+hänellä näet oli runsaasti ylellisyystavaroitakin -- ja pyysi sitten
+meitä käymään ruokaan käsiksi.
+
+»Tämä», selitti hän lihapaistia tarkoittaen, »on samanlaista kuin se,
+mitä tarjosin Hänen Kuninkaalliselle Korkeudelleen juuri tässä
+huoneessa. Sitroonanmehua ei siinä kumminkaan ollut, sillä siihen aikaan
+olimme iloisia kunhan vain saimme ruokaa, olipa siinä sitten mausteita
+tai ei. Totta tosiaan, maassani oli silloin, vuonna neljäkymmentäkuusi,
+enemmän rakuunoita kuin sitroonia.»
+
+En tiedä lieneekö paisti todellakin ollut niin erinomaista. Mutta
+sydäntäni etoi sitä nähdessäni, enkä voinut syödä kuin hiukan. Koko ajan
+Cluny jutteli meille prinssi Kaarlen käynnistä »häkissä», ja kertoi
+keskustelut sanasta sanaan ja nousi ylös pöydän äärestä näyttääkseen
+missä he olivat seisoneet. Hänen puheistaan päätin prinssin olevan
+kohteliaan ja vilkkaan pojan, kuten sivistyneen kuningassuvun jäsenen
+tulikin olla, mutta aivan yhtä viisaalta kuin Salomo ei hän tuntunut.
+Minulle selvisi vielä, että hän »häkissä» oleskellessaan oli usein
+juovuksissa. Tuo hänen vikansa, joka hänestä sittemmin teki sellaisen
+hylkiön, oli jo silloin esiintynyt.
+
+Heti kun olimme päässeet ruualta, veti Cluny esiin vanhan, paljon
+käytetyn ja rasvaisen korttipakan, sellaisen, joita näkee huonossa
+ravintolassa, ja hänen silmänsä kirkastuivat hänen ehdottaessaan että
+rupeaisimme pelaamaan.
+
+Korttipeli oli yksi niitä huvituksia, joita minua oli pienestä pahasta
+opetettu pitämään huonoina, sillä isäni ei katsonut sopivan kristitylle
+eikä kunnonmiehelle panna pelipöydällä yhdelle heitolle alttiiksi oma
+omaisuutensa ja onkia itselleen toisen rahoja. Olisin kyllä nyt voinut
+syyttää köyhyyttäni, joka olisi ollut tarpeeksi pätevä puolustus, mutta
+minä arvelin tarvittavan siihen vielä todistuksia. Taisin karahtaa
+punaiseksi kasvoiltani, mutta sanoin kuitenkin häikäilemättä, ettei
+minua haluttanut ollenkaan olla toisten tuomarina, mutta että minä
+omasta puolestani luulin korttipelissä tehtävän vääryyttä.
+
+Cluny keskeytti korttien sekaamisen.
+
+»Mitä hittoa tämä on?» huudahti hän. »Mitä whigimäistä, röyhkeää puhetta
+tämä on, ja vielä Cluny Macphersonin talossa?»
+
+»Minä voin taata Mr Balfourin», lausui Alan. »Hän on kunniallinen, mutta
+kiivasluontoinen mies, ja minä pyydän teitä huomaamaan kuka sen sanoo.
+Minä kannan kuninkaan nimeä», jatkoi hän hattuansa kohottaen, »ja minä
+ja jokainen, jolle minä ystävän nimen annan, kelpaa seuraksi kenelle
+tahansa. Mutta toverini on väsyksissä ja tarvitsee lepoa. Jos hänellä ei
+olekaan halua kortinlyöntiin, ei se suinkaan estä teitä ja minua
+ryhtymästä siihen. Ja minä olen sekä halukas että valmis tulemaan mukaan
+mihin peliin vain haluatte.»
+
+»Tietäkää, sir», vastasi Cluny, »että tässä minun talopahassani saa
+jokainen noudattaa omia tapojaan. Vaikka ystävänne haluaisi seistä
+päälaellaan, on hän sittenkin tervetullut. Mutta jos hän tai te tai kuka
+tahansa ei ole täällä tyytyväinen, en kursaile vähääkään, vaan talutan
+hänet ovesta ulos.»
+
+Minä en ollenkaan tahtonut, että nuo kaksi ystävystä olisivat
+riitaantuneet minun tähteni.
+
+»Sir», lausuin sentähden, »olen hyvin väsynyt, kuten Alan jo sanoi, ja
+kun teilläkin on omia poikia, ilmoitan teille painavammankin syyn: minua
+estää isälleni antamani lupaus.»
+
+»Elkää sanoko enempää, elkää sanoko enempää», keskeytti Cluny ja
+viittasi minulle »häkin» nurkkaan kanervista laitettua vuodetta. Siitä
+huolimatta hän ei ollut minuun tyytyväinen, katseli minua vain
+kierosilmin muristen itsekseen. Tunnustaa täytyykin, että minun
+epäilykseni ja sanat, joilla ne lausuin ilmi, maistuivat vähän
+liittolaiselta[1], eivätkä olleet vähääkään paikallaan raakojen
+ylämaalais-jakobiittien parissa.
+
+[1] Tarkoitetaan liittoa, jonka Skotlannin parlamentti v. 1643 teki
+ominpäinsä Englannin parlamentin kanssa paavilais-papillista puoluetta
+vastaan. Suom. muist.
+
+Paloviina ja liha alkoivat minua nyt kummallisella tavalla painostaa ja
+tuskin olin asettunut vuoteelle, kun vaivuin jonkunlaiseen horrostilaan,
+jota kesti melkein koko sen ajan minkä »häkissä» vietin. Toisinaan olin
+täydellisesti valveilla ja käsitin kaikki mitä ympärilläni tapahtui,
+toisinaan vain kuulin puhetta tai miesten kuorsaamista, ja seinällä
+riippuvat tarttaanit näyttivät minusta vuorotellen pienenevän ja
+suurenevan, kuin takkavalkean kattoon heittämät varjot. Joskus taisin
+puhella ja parahtaa itsekseni, sillä muistan vähän väliä
+hämmästyksekseni huomanneeni, että minulle vastattiin. Kumminkaan ei
+minua tuntunut painajainenkaan vaivaavan, vaan ainoastaan tavallinen
+synkkä ja itsepäinen pelontunne. Pelkäsin hökkeliä, jossa olin,
+vuodetta, jolla makasin, seinällä riippuvia tarttaaneja, ääniä, tulta ja
+itseäni.
+
+Parturi, joka samalla oli lääkäri, kutsuttiin luokseni, mutta kun hän
+puhui geelinkieltä, en ymmärtänyt hänen lausuntoaan, ja olin liian
+sairas pyytääkseni selitystä. Tunsin vain voivani pahoin ja muusta en
+välittänyt.
+
+Tässä surkeassa tilassa maatessani en kiinnittänyt huomiotani juuri
+mihinkään. Alan ja Cluny viettivät enimmät ajat korttien ääressä. Alan
+taisi alussa voittaa, sillä minä muistan istumaan noustessani nähneeni
+heidän olleen kiihkeässä pelin touhussa ja pöydällä suuren kasan
+kiiltävää kultaa. Siinä saattoi olla rahaa noin kuudenkymmenen tai sadan
+guinean vaiheilla. Tuntui kummalliselta, kun näki niin suuren omaisuuden
+tällaisessa kallion kylkeen kyhätyssä, puiden oksista palmikoidussa
+hökkelissä. Ja erittäinkin Alanille se oli uhkapeliä, hänellä kun ei
+ollut turvana muuta kuin viheriä kukkaro ja viiden punnan omaisuus.
+
+Onni näytti kääntyvän toisena päivänä. Puolenpäivän aikaan herätettiin
+minut tavallisuuden mukaan suurukselle. Entiseen tapaani kieltäydyin
+syömästä ja minulle annettiin viinaryyppy, johon oli sekoitettu jotain
+parturin määräämää katkeraa ainetta. Aurinko paistoi »häkin» avoimesta
+ovesta sisään ja sen valo häikäisi ja kiusasi minua. Cluny istui pöydän
+ääressä korttipakka kädessään. Alan seisoi vuoteeni yli kumartuneena ja
+hänen kasvonsa olivat aivan silmieni edessä. Kuumeen rasittama kun olin,
+näyttivät ne minusta kamalan suurilta.
+
+Hän pyysi minulta rahojani lainaksi.
+
+»Mitä varten?» kysyin.
+
+»Lainaksi vain», vastasi hän.
+
+»Mutta minkä vuoksi?» toistin. »Minä en käsitä.»
+
+»Joutavia, David», vastasi Alan, »sinäkö et uskoisi minulle lainaa?»
+
+Minun olisi pitänyt ajatella, olinko täysissä järjissäni. Mutta silloin
+en muusta piitannut, kunhan vain sain hänen kasvonsa pois silmieni
+edestä, ja niin annoin hänelle rahani.
+
+Kolmannen päivän aamuna, oltuamme »häkissä» neljäkymmentä kahdeksan
+tuntia, heräsin tuntien itseni hyvin virkistyneeksi. Heikko ja väsynyt
+kyllä vielä olin, mutta nyt näin asiat oikeassa valossa, ja huomasin
+niillä lepäävän arkipäiväisen leiman. Tunsin ruokahalua ja mieleni teki
+nousta omasta tahdostani vuoteeltani. Heti aamiaisen syötyämme menin
+ulos ja istuuduin metsän reunaan. Päivä oli harmaa ja ilma vilpoinen ja
+miellyttävä. Koko aamun istuin siinä unelmieni helmassa. Ainoastaan
+Clunyn vakoojat ja palvelijat, jotka kulkivat edestakaisin tuoden
+ruokavaroja ja tietoja, häiritsivät minua. Rannikko oli näet nyt
+sotamiehistä vapaa, ja Cluny piti yhteyttä ulkomaailman kanssa melkein
+julkisesti.
+
+Sisään palatessani puhuttelivat Alan ja Cluny muuatta palvelijaa.
+Viimemainittu kääntyi minuun päin ja sanoi jotain geelinkielellä.
+
+»Minä en osaa geelinkieltä», huomautin.
+
+Korttijutun jälkeen oli kaikki, mitä sanoin, Clunylle kiusallista.
+
+»Teidän nimellänne on enemmän järkeä, kuin itsellänne», lausui hän sen
+tähden äkäisesti, »sillä se on puhdasta geelinkieltä. Asia on tämä.
+Vakoojani ilmoittaa, että etelässä on nyt tie auki. Kysymys on vain
+siitä, onko teillä voimia jatkaa matkaa?»
+
+Minä näin pöydällä kortit, mutta en rahoja. Clunyn puolella oli
+ainoastaan kasa kirjoituksella varustettuja paperilippuja. Alanin
+kasvoilla oli sitäpaitsi omituinen ilme, josta huomasin, ettei hän ollut
+tyytyväinen. Pahat aavistukset valtasivat minut.
+
+»En tiedä lienenkö aivan täysissä voimissani», vastasin, »mutta sen
+vähäisen rahasumman, joka meillä on, pitäisi auttaa meidät hyvän matkaa
+eteenpäin.»
+
+Alan puri huultaan katsoen maahan.
+
+»David», sanoi hän viimein, »minä olen sen menettänyt, siinä
+peittelemätön totuus.»
+
+»Minunko rahani myöskin?» tiuskasin.
+
+»Niin, sinunkin rahasi», vastasi Alan katkerasti. »Sinun ei olisi
+pitänyt antaa niitä minulle. Korttipöydän ääressä minä olen mieletön.»
+
+»Joutavia, joutavia!» sekaantui Cluny puheeseemme. »Sehän oli vain
+leikkiä. Tietysti te saatte rahanne takaisin ja toisen mokoman lisää,
+jos sen sallitte. Menetteleisinpä kovin alhaisesti, jos pitäisin ne. Ei
+pidä luulla, että minä olisin esteenä kunnonmiehille, jotka ovat
+sellaisessa asemassa kuin te, se olisi kovin alhaista», selitti hän ja
+alkoi punaisena kasvoiltaan ammentaa kultakolikoita taskustaan.
+
+Alan ei virkkanut sanaakaan, tuijotti vain maahan.
+
+»Tahdotteko tulla kanssani vähän syrjemmäksi, sir», lausuin.
+
+Cluny vastasi tekevänsä sen mielellään ja seurasi minua heti, mutta
+näytti olevan hämillään ja hajamielinen.
+
+»Ensiksi on minun nyt, sir», alotin, »kiitettävä teitä
+anteliaisuudestanne.»
+
+»Joutavia!» huudahti Cluny. »Eihän tässä anteliaisuudesta ole kysymys?
+Tämä on kyllä hyvin ikävä juttu, mutta mitä muuta pitäisi minun tehdä,
+-- tähän töllipahaseeni sullottuna -- kuin pyytää ystäviäni
+kortinlyöntiin, milloin vain siihen on tilaisuus? Ja jos he häviävät, on
+luonnollisesti selvää --.» Hän vaikeni.
+
+»Niin, jos he häviävät», jatkoin minä, »annatte te heille rahat
+takaisin, ja jos he voittavat, pistävät he teidän rahanne omaan
+kukkaroonsa. Uudistan siis sanani ja kiitän teidän anteliaisuuttanne.
+Mutta minulle itselleni on erittäinkin ikävää tällaiseen asemaan
+joutuminen.»
+
+Seurasi lyhyt vaitiolo, jonka kestäessä Cluny näytti aikovan jotain
+sanoa, mutta pysyi kumminkin äänettömänä. Samalla hän kävi kasvoiltaan
+yhä punaisemmaksi.
+
+»Minä olen nuori mies», jatkoin, »ja pyydän teiltä neuvoa. Neuvokaa
+minua kuin olisin teidän oma poikanne. Ystäväni on menettänyt nämä
+rahat, voitettuaan ensin teiltä monta kertaa suuremman summan. Voinko
+minä ottaa ne takaisin? Vai menettelisinkö oikeammin, jos koettaisin
+pelionnea? Huomaatte kai tekin, että kumpikin on vähänkin
+ylpeäluontoiselle miehelle vaikeata.»
+
+»Vaikeata tämä on minullekin, Mr Balfour», vastasi Cluny, »ja te
+leimaatte vielä minut jotenkin selvästi mieheksi, joka on innostuttanut
+köyhiä ihmisiä kortinlyöntiin nylkeäkseen sitten heiltä rahat. Minä en
+salli, että minun talossani ketään ystävääni häväistään, enkä myöskään
+että he ketään häpäisevät», lisäsi hän sitten äkkiä kuohahtaen.
+
+»Ja sitten on, sir», lausuin, »minulla vielä jotain lisättävää,
+nimittäin että sellainen uhkapeli on kunnonmiehelle alentavaa. Mutta en
+ole vielä kuullut teidän mielipidettänne.»
+
+Olen varma, että jos Cluny ketä ihmistä vihasi, niin hän vihasi David
+Balfouria. Hän silmäili minua tuimin katsein ja äkäiset sanat pyörivät
+jo hänen kielellään. Mutta joko sitten nuoruuteni tai hänen
+oikeudentuntonsa haihduttivat hänen vihansa, mutta joka tapauksessa
+täytyi hänellä olla painavat syyt menetelläkseen niinkuin hän menetteli.
+
+»Mr Balfour», lausui hän. »Mielestäni te olette liian turhantarkka
+mielipiteissänne ja lupauksissanne, mutta siitä huolimatta on teillä
+oikea kunnonmiehen luonne. Kunniani kautta, ottakaa rahat -- niin
+sanoisin pojalleni -- ja tässä on käteni sovinnoksi.»
+
+
+
+
+24 LUKU.
+
+Pako kanervikossa. Riita.
+
+
+Yön pimeässä saatettiin meidät Errocht-järven yli. Sen itärantaa pitkin
+jatkoimme sitten matkaa etelään päin toiselle piilopaikalle lähellä
+Rannoch-järven pohjoispäätä, jonne meidät johti »häkistä» saamamme opas.
+Hänellä oli kantamuksena kaikki tavaramme ja Alanin päällystakki
+päälliseksi. Taakka, jonka puolikin painoa olisi tavallisissa oloissa
+painanut minut maahan asti, ei näyttänyt häntä rasittavan enempää kuin
+höyhen voimakasta vuoristolaisponya, ja kuitenkin hän oli vain mies,
+jonka minä suorassa ottelussa olisin voinut rutistaa kahden kämmeneni
+väliin.
+
+Kieltämättä oli suuri helpotus saada kävellä taakatta, ja mahdollista
+on, etten ollenkaan olisi jaksanut astua ilman tätä huojennusta ja siitä
+johtuvaa vapauden ja kepeyden tunnetta. Olinhan juuri noussut
+sairasvuoteelta, eikä meidän nykyinen asemamme suinkaan ollut omiaan
+terästämään minua raskaampia ponnistuksia kestämään. Tiemme näet kulki
+Skotlannin synkimpien ja autioimpien seutujen halki, taivas pysyi
+pilvessä, ja sen lisäksi olimme Alanin kanssa epäsovussa.
+
+Pitkään aikaan ei kumpikaan meistä virkkanut sanaakaan. Kuljimme vain
+jäykkinä milloin rinnatusten, milloin jäljekkäin, minä vihaisena ja
+ylpeänä, kiihottaen kaikin tavoin näitä hillittömiä ja syntisiä
+tunteita; Alan taas vihaisena ja häpeissään, häpeissään siitä, että oli
+hävittänyt rahani, ja vihoissaan, kun minä olin siitä niin kovasti
+pahastunut.
+
+Eroamistuumat saivat minussa yhä suuremman vallan, ja kuta enemmän
+niihin mukaannuin, sitä enemmän niitä häpesin. Alan olisi menetellyt
+kauniisti ja jalomielisesti, jos olisi sanonut minulle: »Mene, minä olen
+suuressa vaarassa ja seurani vain saattaa sinun asemasi
+vaarallisemmaksi.» Mutta jos minä olisin sanonut ystävälleni, joka
+varmasti rakasti minua: »Sinä olet hyvin vaarallisessa asemassa, minä
+vain nimeksi; ystävyytesi rasittaa minua, mene, vastaa töistäsi ja kanna
+yksin kova kohtalosi --»; ei, se oli mahdotonta, ja jo sellaisen
+ajatteleminenkin sai minut korvia myöten punastumaan.
+
+Ja kuitenkin Alan oli käyttäytynyt kuin lapsi, ja mikä pahempi, kuin
+kavala lapsi. Hän oli houkutellut minulta rahani maatessani puoleksi
+tiedottomassa tilassa, ja se oli tuskin muuta kuin varkautta. Siitä
+huolimatta hän kulki nyt tuossa rinnallani taskut tyhjinä ja
+ymmärtääkseni valmiina tulemaan osalle niistä rahoista, jotka hän oli
+pakottanut minut pyytämään. Oikeastaan olinkin valmis jakamaan ne hänen
+kanssaan, mutta minua raivostutti nähdessäni hänen olevan niin varman
+minun hyväntahtoisuudestani.
+
+Nämä kaksi seikkaa pyörivät lakkaamatta ajatuksissani, enkä minä olisi
+voinut puhutella kumpaakaan matkatoveriani lausumatta heille ilkeitä
+epäkohteliaisuuksia. Tein sentähden toisella pahalla tavalla: en
+virkkanut sanaakaan, enkä edes katsonut seuralaiseeni muuten kuin
+toisinaan syrjäsilmällä.
+
+Kävellessämme toisella puolen Errocht-järven muutaman kaisloja kasvavan
+tasangon yli, jossa astuminen oli helppoa, loppui Alanilta vihdoin
+kärsivällisyys ja hän tuli lähelleni.
+
+»David», lausui hän, »tällä tavoin ei kahden ystävyksen pitäisi pikku
+asiasta suuttua toisiinsa. Minun on sanottava, että tapaus surettaa
+minua, ja nyt se on sanottu. Jos sinulla on mitään mielessäsi, niin on
+parasta sanoa se.»
+
+»Ei minulla ole mitään», vastasin. Hän näytti hämmästyvän, josta minä,
+häpeä kyllä, olin mielissäni.
+
+»Vai ei», jatkoi hän melkein vapisevalla äänellä. »Mutta jos sanon, että
+syy on kokonaan minun?»
+
+»Tiedänhän minä, että syy on sinun», vastasin kylmästi. »Mutta sinä
+myöntänet, etten ole sanallakaan moittinut sinua.»
+
+»Aivan oikein», lausui hän, »mutta sinä tiedät aivan hyvin menetelleesi
+vielä pahemmin. Onko meidän nyt erottava? Niin olet kerran ennenkin
+sanonut. Aiotko sanoa sen nyt uudelleen? Kahden meren välillä on täällä
+kylliksi kumpuja ja kanervikkoja, David, ja minä myönnän, etten ole
+ollenkaan halukas pysymään seurassa, missä minua ei suvaita.»
+
+Hänen sanansa kirvelivät minua. Ne tuntuivat paljastavan uskottomuuteni.
+
+»Alan Breck!» huudahdin. »Luuletko, että kääntäisin sinulle selkäni,
+silloin kun olet tukalimmassa asemassa? Sellaista ei sinun pitäisi sanoa
+minulle vasten silmiä. Koko käytökseni todistaa sen valheeksi. Totta on,
+että nukuin vahdissa ollessani, mutta siihen oli väsymys syynä, ja sinä
+teet väärin syyttäessäsi minua siitä --»
+
+»Jota minä en koskaan ole tehnyt» keskeytti Alan.
+
+»Mutta mitä muuta minä sitten olen tehnyt?» jatkoin.
+
+»Mikä sitten saa sinut paljaiden arvelujen nojalla pitämään minua tuskin
+koiraa parempana? En koskaan ole vielä ystävää pettänyt, eikä ole
+luultavaa, että sinut ensiksi petän. Meidän välillämme on seikkoja,
+joita minä en koskaan voi unhottaa, vaikka sinä ne unhottaisitkin.»
+
+»David», vastasi Alan rauhallisesti, »ainoastaan yhtä seikkaa tahdon
+sinulle huomauttaa. Jo kauan olen ollut sinulle velassa henkeni
+pelastamisesta, ja nyt olen sinulle rahavelassa. Sinun pitäisi koettaa
+keventää taakkaani.»
+
+Näiden sanojen olisi pitänyt liikuttaa sydäntäni, eivätkä ne
+jättäneetkään vaikutustaan tekemättä. Mutta vaikutus oli päinvastainen.
+En ollut enää suuttunut yksistään Alaniin, vaan myöskin itseeni, ja se
+teki minut entistään julmemmaksi.
+
+»Sinä pyysit minua puhumaan», lausuin. »Olkoon menneeksi, minä puhun
+suuni puhtaaksi. Sinä tunnustat itsekin, että olet tehnyt minulle huonon
+palveluksen; minun on täytynyt kärsiä häväistys. Kumminkaan en ole sinua
+siitä moittinut enkä koko asiasta virkkanut sanaakaan, ennenkuin itse
+otit sen puheeksi. Ja nyt sinä nuhtelet minua sentähden», huudahdin,
+»etten voi nauraa ja laulaa, ikäänkuin olisin häväistyksestä iloissani.
+Kai minun pitäisi vielä langeta eteesi polvilleni ja kiittää sinua
+siitä! Sinun pitäisi ajatella enemmän toisia, Alan Breck. Jos toisia
+enemmän ajattelisit, puhuisit ehkä vähemmän itsestäsi. Ja kun ystäväsi
+joka sinusta pitää, on sivuuttanut loukkauksen sanaakaan virkkamatta,
+niin pitäisi sinun antaa asian jäädä sikseen, eikä vetää sitä uudelleen
+esiin häntä kiusataksesi. Sinun asiasi olisi siis hävetä eikä hankkia
+riitaa.»
+
+»Jo riittää, jo riittää!» huudahti Alan.
+
+Syntyi jälleen äänettömyys. Saavuimme määräpaikkaamme, söimme illallisen
+ja asetuimme levolle lausumatta sanaakaan.
+
+Aikaiseen seuraavana aamuna saattoi palvelija meidät Rannoch-järven yli
+ja neuvoi meille tien, joka hänen mielestään oli edullisin. Ensin oli
+meidän ohjattava kulkumme suoraan ylös vuorille, kierrettävä sitten
+Lyon-, Lochay- ja Dochart-jokien latvojen ympäri ja laskeuduttava
+alamaille Kippenin luona, joka on Forth-joen yläjuoksun varrella. Alan
+ei ollut oikein tyytyväinen tähän tiehen, se kun vei hänen
+verivihollistensa Glenorchyn Campbellien alueen halki. Hän väitti, että
+kääntymällä nyt itäänpäin me pääsisimme heti Atholen Stewartien keskeen,
+jotka ovat hänen omia sukulaisiaan, vaikka toisen päällikön
+alustalaisia. Sitä tietä pääsisimme sitäpaitsi, selitti Alan, paljon
+helpommin ja nopeammin matkamme päämäärään. Mutta palvelija, joka oli
+Clunyn vakoojien päällikkö, esitti painavia syitä ehdotuksensa tueksi
+luetellen sotajoukkojen lukumäärän kullakin seudulla ja vakuutti
+lopuksi, sen mukaan kuin minä heidän puhettansa ymmärsin, ettei meitä
+missään niin vähän häirittäisi kuin juuri Campbellien alueella.
+
+Alan suostui lopulta, vaikkakin vastenmielisesti, hänen ehdotukseensa.
+
+»Se on vastenmielisimpiä seutuja koko Skotlannissa», virkkoi hän, »eikä
+siellä minun tietääkseni ole mitään muuta kuin kanervaa, variksia ja
+Campbelleja. Mutta minä huomaan, että te olette sangen älykäs mies ja
+senvuoksi olkoon niin kuin te tahdotte.»
+
+Läksimme siis eteenpäin palvelijan antamien ohjeiden mukaan. Kolme yötä
+melkein läpeensä vaelsimme tavattoman jylhiä vuoria pitkin ja kuohuvien
+jokien alkulähteitten ohitse. Usein saimme haparoida sumussa ja melkein
+lakkaamatta kestää tuulta ja sadetta. Ei kertaakaan aurinko säteillään
+sulostuttanut kulkuamme. Päivät makailimme likomärässä kanervikossa ja
+yöt herkeämättä kiipeilimme huimaavan korkeilla vuorilla ja
+louhikkoisilla kallioilla. Monet kerrat eksyimme ja monet kerrat ympäröi
+meidät niin sankka sumu, että täytyi jäädä odottamaan sen hälvenemistä.
+Nuotion virittäminen ei tullut kysymykseenkään. Ravintonamme oli
+ainoastaan drammachia sekä vähän suolattua lihaa, jota olimme ottaneet
+mukaamme »häkistä». Juomaan nähden taas tietää taivas, ettei meiltä
+vettä puuttunut.
+
+Kamalat olivat ne päivät, ja sään ja seudun kolkkous teki ne vielä
+kamalammiksi. Minulla ei ollut hetkeäkään lämmin, hampaat kalisivat
+suussani, kurkkuni oli samalla tavalla kipeä kuin saarella, kylkeeni
+pisti lakkaamatta ja märällä vuoteellani maatessani lotisi sade päälleni
+ja allani kuohui haiseva muta. Unenhorroksissa elin uudelleen
+seikkailujeni kaikki synkimmät hetket -- näin salaman valaisevan Shawsin
+kartanon tornin, miesten kantavan Ransomea selässään, Shuanin kuolevan
+kansihytin lattialla ja Colin Campbellin kuolemankielissä haparoivan
+takkinsa nappia. Näistä katkonaisista unennäöistä herätettiin minut
+säännöllisesti illan hämärtäessä. Nousin silloin istumaan samaan
+lätäkköön, jossa olin maannut ja nautin illallisekseni kylmää
+»drammachia». Sade pieksi kasvojani tai valui kylminä juovina pitkin
+selkääni. Sumu ympäröi meitä kaikkialla kolkkona seinänä, tai haihtui
+äkkiä tuulen puhalluksesta loihtien eteemme pimeän laakson pohjattoman
+syvyyden, jossa joet ärjyen kiitivät eteenpäin.
+
+Kuului siltä kuin olisi jokia joka suunnalla kuohunut. Pitkällisestä
+sateesta paisuivat lähteet vuorilla, jokaisesta vuorenonkalosta syöksyi
+vettä kuin vesisäiliöstä. Kaikki joet tulvivat yli äyräittensä.
+Yöllisten vaellustemme aikana tuntui juhlalliselta kuulla niiden
+möyryävän alhaalla laaksoissa, milloin ukkosena jymisten, milloin taas
+kuin vihasta karjuen. Nyt ymmärsin tarinan koskenhaltijasta, jonka
+kerrotaan vaikeroiden ja ärjyen odottelevan kaalamoilla siksi kuin joku
+perikatoon tuomittu kulkija sattuu saapumaan. Minä huomasin Alanin
+uskovan ainakin puolittain todeksi tuon tarinan, sillä kun joen pauhina
+kiihtyi tavallista vihaisemmaksi, näin hänen ihmeekseni -- vaikka minun
+tietenkin piti yhä olla vihainen hänelle -- katolilaisten tapaan
+ristivän silmiänsä.
+
+Koko tänä kamalana aikana ei meidän välillämme ollut merkkiäkään
+ystävyydestä, tuskinpa sanaa toisillemme lausuimme. Totta puhuen minä
+itse kärsin jäykkyydestäni, ja se on paras puolustukseni. Mutta
+sitäpaitsi minä olen luonteeltani leppymätön, hidas suuttumaan, mutta
+vielä hitaampi unhottamaan. Ja nyt olin suuttunut sekä toveriini että
+itseeni. Parin päivän ajan hän oli minulle väsymättömän ystävällinen.
+Sanattomana hän kyllä pysyi, mutta oli aina valmis auttamaan ja toivoi
+yhä -- sen selvään huomasin -- että suuttumukseni lopulta haihtuisi.
+Mutta minä pysyin vain umpimielisenä, haudoin vihaani ja säälimättä
+kieltäydyin vastaanottamasta hänen palveluksiansa antaen katseeni
+luistaa hänen ohitsensa, aivankuin hän olisi ollut pensas tai kivi.
+
+Toisena yönä tai oikeammin varhain kolmannen päivän aamuna olimme
+aukealla vuorella, joten emme voineet entiseen tapaamme heti asettua
+syömään ja nukkumaan. Ennenkuin pääsimme turvallisempaan paikkaan, oli
+hämärä jo muuttunut jotenkin valoisaksi päiväksi, sillä vaikka sadetta
+yhä jatkui, kulkivat pilvet kuitenkin korkeammalla. Alan vilkasi
+kasvoihini ja näytti vähän huolestuneelta.
+
+»Parempi olisi, jos antaisit kantamuksesi minulle», ehdotti hän jo
+ainakin yhdeksännen kerran siitä lähtien kuin olimme Rannoch-järven
+rannalla eronneet oppaastamme.
+
+»Kyllä tämä menee, kiitoksia vain», vastasin jäätävän kylmästi.
+
+Alan sävähti tulipunaiseksi.
+
+»Viimeisen kerran nyt tarjosin», tiuskasi hän. »Ei minunkaan
+kärsivällisyyteni loppumaton ole.»
+
+»Enhän ole sitä väittänytkään», kuului ajattelematon, häijy vastaukseni,
+joka olisi ollut omiaan kymmenvuotiaan poikanulikan suuhun.
+
+Alan ei vastannut siihen halaistua sanaa, mutta hänen käytöksensä tästä
+lähtien oli selvänä vastauksena. Hän ei enää välittänyt koko
+korttijutusta, vaan heitti jälleen hattunsa takaraivolle, astui
+keikaillen ja vihellellen ja vilkuili minuun syrjäsilmällä suu
+ivallisessa hymyssä.
+
+Kolmantena yönä oli meidän vaellettava Balquhidderin läntisen osan
+halki. Ilma kirkastui ja kylmeni. Huurteinen pohjoistuuli ajoi pilvet
+taivaalta ja sytytti tähdet kiiluen tuikkimaan. Virrat olivat
+luonnollisesti tulvillaan ja pitivät vuorien välissä vieläkin aika
+mellakkaa, mutta minä huomasin, ettei Alan enää ajatellut vedenhaltijaa,
+vaan oli nyt erittäin hilpeällä tuulella. Mutta minulle tuli sään muutos
+liian myöhään. Olin saanut maata liejussa niin kauan, että -- raamatun
+sanojen mukaan -- vaatteeni minua kammottivat. Olin näännyksiin asti
+väsyksissä ja kaikenlaisten tuskien ja vilutaudin murjoma. Tuulen viima
+tunkeutui luihin ja ytimiin, ja sen suhina kiusasi korviani. Tällaisessa
+kurjassa tilassa oli minun vielä kestettävä melkeinpä suoranaista
+kidutusta toverini puolelta. Hän puheli ahkeraan, mutta aina vain
+ivallisesti. Muuta nimeä kuin »Whig» ei hän minulle antanut. »Tässä on
+taas lätäkkö ylihypätäksesi, whig-pikkuseni!» toimesi hän, »minä tiedän
+kyllä, että sinä olet mainio hyppääjä!» Ja sellaisia pistopuheita sateli
+päälleni herkeämättä.
+
+Tiesin kyllä, että syy oli minun eikä kenenkään muun, mutta minä olin
+liian kurjassa tilassa kyetäkseni sovittamaan rikokseni. Tunsin, etten
+enää jaksaisi laahata itseäni kovinkaan pitkälle. Pian täytyi minun
+viskautua maahan kuollakseni tänne kuin metsäneläin vetiseen vuoristoon,
+ja luuni olivat täällä valkenevat kuin minkäkin petoeläimen. Pääni taisi
+olla vähän sekaisin, mutta joka tapauksessa alkoi tämä ajatus minua
+miellyttää, ja kuolema täällä autiossa erämaassa, kesyttömien kotkien
+pitäessä minulle seuraa viimeisinä hetkinäni, rupesi tuntumaan
+kunniakkaalta. Silloin Alan katuisi, ajattelin; kuoltuani hän muistaisi
+kuinka suuressa kiitollisuuden velassa hän minulle oli, ja tämä muisto
+seuraisi häntä ainaisena kiusanhenkenä. Niin kiihotin vihaani toveriani
+kohtaan kuin häijy, ajattelematon ja pahasisuinen koulupoika, sen
+sijaan, että minun olisi pitänyt polvillani rukoilla Jumalalta armoa. Ja
+joka kerran kun Alan pilkkasi minua, onnittelin itseäni. »Haa!»
+ajattelin itsekseni, »minulla on parempi herjaus sinulle varattuna. Kun
+minä kuolen tänne, niin tuntunee se sinusta kuin isku vasten kasvojasi.
+Ah, mikä kosto! Kuinkahan silloin kadutkaan kiittämättömyyttäsi ja
+julmuuttasi!»
+
+Joka hetki kävin heikommaksi. Kerran kaaduin, kun jalkani suorastaan
+pettivät allani. Ensin se säpsäytti Alania, mutta kun olin nopeasti taas
+jaloillani ja jatkoin matkaa, aivan kuin ei mitään olisi tapahtunut,
+niin hän unhotti pian koko tapauksen. Vuoroin minulla oli polttavan
+kuuma, vuoroin värisyttävän kylmä. Pistos kyljessäni oli melkein
+sietämätön. Lopulta alkoi tuntua siltä kuin en jaksaisi enää kauemmaksi,
+ja samalla valtasi minut äkkiä halu puhua Alanille suuni puhtaaksi,
+päästää vihani valloilleen ja lopettaa elämäni nopeammalla tavalla. Taas
+hän nimitti minua whigiksi. Minä pysähdyin.
+
+»Mr Stewart», puhkesin puhumaan värisevällä äänellä, »sinä olet vanhempi
+kuin minä ja sinun pitäisi tietää miten sinun on käyttäydyttävä. Onko
+sinun mielestäsi niin erinomaisen viisasta tai sukkelaa syyttää minua
+herkeämättä puoluekannastani? Minä olen luullut, että jos ero
+mielipiteissä syntyy, niin on kunnonmiesten meneteltävä silloin
+säädyllisesti, ja jos minä en tahdo niin tehdä, niin voin ilmoittaa nyt
+sinulle, että voisin keksiä vähän purevamman herjauksen kuin mitä sinä
+olet nyt lasketellut.»
+
+Alan oli pysähtynyt eteeni, hattu takaraivolla, kädet housuntaskuissa ja
+pää kallellaan. Hän kuunteli sanatulvaani suu ilkeässä hymyssä, sen
+verran kuin tähtien valossa voin nähdä, ja lopetettuani hän rupesi
+viheltämään muuatta jakobiittilaista laulunpätkää, joka on sepitetty
+kenraali Copen Preston Pansien luona kärsimän tappion häväistykseksi:
+
+      "No hei Johnnie Cope, olet jalkeilla vielä?
+      Ja ehkäpä rumpuas pärrytät vielä?"
+
+Johtui mieleeni, että juuri tuona tappelupäivänä Alan oli karannut
+kuninkaallisten puolelle.
+
+»Miksi sinä vihellät juuri sitä säveltä, Mr Stewart?» kysyin. »Teetkö
+sen vain huomauttaaksesi minulle, että molemmat puolueet ovat sinua
+purreet?»
+
+Alanilta jäi viheltäminen kesken.
+
+»David!» huudahti hän.
+
+»Mutta nyt on aika lopettaa nämä jankutukset», jatkoin minä, »minä
+tarkoitan, että sinun tästä lähtien on puhuttava säädyllisesti
+kuninkaastani ja hyvistä ystävistäni Campbelleista.»
+
+»Minä olen Stewart --», alkoi Alan.
+
+»Niin, niin!» keskeytin, »kyllä minä tiedän, että sinä kannat kuninkaan
+nimeä. Mutta sinun on muistettava, että oltuani nyt ylämailla, olen
+nähnyt hyvän joukon ihmisiä, joilla on sellainen nimi. Ja paras minkä
+heistä voin sanoa on, etteivät he pesusta ollenkaan pahenisi.»
+
+»Tiedätkö, että nyt loukkaat minua?» kysyi Alan hiljaa.
+
+»Se on hyvin ikävää --» vastasin, »sillä minä en ole vielä lopettanut,
+ja jos nämä sanat jo tuntuvat vastenmielisiltä, niin pelkäänpä etteivät
+seuraavatkaan ole sinusta hauskempia. Puolueeni täyskasvuiset miehet
+ovat ajaneet sinut pakoon ja pojan uhmaaminen lienee kovin huono
+lohdutus. Sekä Campbellit että whigit ovat sinua purreet, sinä olet
+heitä paennut kuin jänis. Sinun on puhuttava heistä kuin itseäsi
+paremmista.»
+
+Alan seisoi liikahtamatta paikallaan ja tuuli heilutteli hänen
+päällystakkinsa liepeitä.
+
+»Tämä on ikävä juttu», lausui hän viimein. »Tässä on lausuttu sanoja,
+joita ei voi ilman muuta sivuuttaa.»
+
+»Enhän minä ole sitä pyytänytkään», lausuin. »Minä olen yhtä valmis kuin
+sinäkin.»
+
+»Valmisko?» huudahti hän.
+
+»Aivan niin», vastasin. »Minä en olekaan sellainen kiivastelija ja
+kerskuri kuin muuan, jonka nimen voisin ilmoittaa. Käy päälle!» Ja
+paljastaen miekkani asetuin puolustusasemaan, kuten Alan itse oli minua
+opettanut.
+
+»David!» huudahti hän. »Oletko hullu? Minä en voi paljastaa miekkaani
+sinua vastaan, David. Sehän olisi selvä murha.»
+
+»Sitä kai tarkoititkin loukatessasi minua», vastasin.
+
+»Se on tosi!» huudahti Alan, ja seisoi hetkisen paikallaan puristaen
+huulensa epätietoisena käsiensä välissä tiukasti yhteen. »Se on
+peittelemätön totuus!» toisti hän ja paljasti miekkansa. Mutta ennenkuin
+hän oli ojentanut sen minua kohti, viskasi hän aseensa kädestään ja
+heittäytyi maahan. »Ei, ei», hoki hän, »ei, ei, minä en voi, en voi.»
+
+Silloin hälveni minusta viimeinenkin vihan kipinä, ja minä tunsin itseni
+ainoastaan sairaaksi ja surulliseksi ja nolostuneeksi ja käytöksestäni
+kummastuneeksi. Olisin antanut koko maailman, jos olisin voinut ottaa
+sanani takaisin. Mutta kuka voi kerran lausutun sanan lausumattomaksi
+saada? Mieleeni muistui kaikki se ystävyys ja rohkeus, jota Alan oli
+osoittanut, kuinka hän oli auttanut ja rohkaissut minua ja ollut
+kanssani kärsivällinen pahoina päivinämme. Ja sitten muistelin kaikkia
+niitä häväistyksiä, joita hän oli saanut minulta kärsiä, ja huomasin nyt
+ainiaaksi kadottaneeni tämän kunnon ystäväni. Samalla tuntuivat kipuni
+tulevan kaksinkertaisiksi ja pistokset kyljessäni raatelevan minua kuin
+terävä miekka. Luulin siihen paikkaan pyörtyväni.
+
+Silloin juolahti eräs ajatus päähäni. Ei mikään anteeksianto voinut
+sovittaa sanojani, turhaa oli sellaista ajatellakaan, ei mikään voinut
+sovittaa rikostani. Mutta jos anteeksianto oli turhaa, täytyi haikean
+avunpyynnön saada Alan takaisin puolelleni. Annoin ylpeyteni mennä
+menojaan ja lausuin: »Alan, jos sinä et voi minua auttaa, täytyy minun
+kuolla tähän.»
+
+Hän hypähti kiivaasti istualleen ja katsahti minuun.
+
+»Se on totinen tosi!» jatkoin. »Loppuni on lähellä. Oh, vie minut
+johonkin ihmis-asuntoon -- siellä voisin kuolla helpommin.» Nyt ei minun
+tarvinnut teeskennellä. Puhuin itku kurkussa, tahdoinpa tai en, ja se
+olisi voinut pehmittää vaikka kivisydämen.
+
+»Voitko astua?» kysyi Alan.
+
+»En», vastasin, »en ilman apua. Viime tunteina ovat jalkani huojuneet
+allani, kylkeeni pistää kuin tulikuumaa rautaa siinä kierrettäisiin, ja
+vaivoin käy hengityskin. Jos kuolen, voitko antaa minulle anteeksi,
+Alan? Sydämeni sisimmässä olen sinusta pitänyt -- häijyimmilläkin
+hetkilläni.»
+
+»Lopeta jo, lopeta jo!» huudahti Alan. »Elä puhu sillä tavalla! David
+ystäväni, tiedäthän sinä --.» Hän vaikeni tukeuttaakseen nyyhkytyksen.
+»Annahan minun kietoa käteni ympärillesi», jatkoi hän, »kas näin!
+Nojaudu nyt kokonaan minua vasten. Jumala tiesi, missä täällä on taloja.
+Mutta mehän olemmekin Balquhidderin seuduilla. Ei täällä pitäisi
+taloista puutosta olla, ei ystävienkään taloista. Onko sinun nyt
+helpompi astua, David?»
+
+»On kyllä, tällä tavalla voin kyllä jatkaa matkaa», vastasin ja likistin
+kädelläni hänen käsivarttaan.
+
+Uudelleen hän oli vähällä heretä nyyhkyttämään. »David», lausui hän,
+»minussa ei ole vähääkään oikeudenmukaisuutta. Minussa ei ole järkeä
+eikä hellyyttä. En jaksanut muistaa, että sinä olit vain lapsi, en
+voinut käsittää, että sinä olit kuolemaisillasi. David, koeta olla
+kärsivällinen kanssani, koeta antaa minulle anteeksi!»
+
+»Oi ystäväni, elkäämme puhuko enää siitä!» lausuin. »Meistä ei kumpikaan
+kykene sovittamaan rikostaan toisen kanssa -- se on peittelemätön
+totuus! Kummankin meidän täytyy olla kärsivällisiä toisiamme kohtaan ja
+hillitä itseämme. Mutta voi! Kylkeeni pistää niin kauheasti. Eikö täällä
+ole yhtään taloa?»
+
+»Minä etsin sinulle talon, David», vastasi hän päättävästi.
+»Laskeukaamme tätä puronreunaa alaspäin, siellä täytyy olla taloja.
+Ystävä parkani, eiköhän sinulla olisi helpompi selässäni?»
+
+»Mitä puhutkaan, Alan», vastasin, »olenhan minä vähintään kaksitoista
+tuumaa sinua pitempi.»
+
+»Etkä ole», vastasi Alan kiivaasti. »Liekö tuuma tai pari pituudessamme
+eroa. En kumminkaan tahdo väittää olevani mies, jota sinä pitäisit
+suurena, ja ajatellessani nyt tarkemmin asiaa», lisäsi hän sitten
+alentaen naurettavalla tavalla ääntään, »tuntuu minusta kuin sinä
+olisitkin oikeassa. Niin, kyllä eroa sittenkin on jalan tai kämmenen
+leveyden paikoille, ja mahdollisesti enemmänkin!»
+
+Oli hauskaa ja naurettavaa kuulla Alanin pyörtävän paikalla sanansa
+peljäten niiden antavan aihetta uuteen riitaan. Olisin purskahtanut
+nauramaan, ellei pistos kyljessäni olisi niin ankarasti minua vaivannut.
+Mutta jos olisin nauranut, olisin luullakseni samalla itkenytkin.
+
+»Alan», huudahdin. »Mikä saa sinut näin hyväksi minua kohtaan? Mikä saa
+sinut välittämään tällaisesta kiittämättömästä toverista?»
+
+»Kunpa minä itsekään sen tietäisin», vastasi Alan. »Joku aika sitten
+luulin näet pitäväni sinusta sentähden, ettet koskaan riidellyt -- ja
+nyt pidän sinusta vielä enemmän!»
+
+
+
+
+25 LUKU.
+
+Balquhidderissä.
+
+
+Heti ensimäisen talon ovelle, jolle saavuimme, koputti Alan. Se ei ollut
+suinkaan mikään vaaraton yritys sellaisessa ylämaaseudussa kuin
+Balquhidder. Siellä ei pitänyt mikään suurempi klaani järjestystä, vaan
+siellä asusti keskenään riitaisia pieniä heimoja tai niiden tähteitä ja
+n. s. »päälliköttömiä ihmisiä», jotka Campbellit olivat karkoittaneet
+tänne jylhään vuoristoon Forth- ja Teith-jokien lähteiden seuduille.
+Täällä oli Stewarteja ja Maclareneja, jotka olivat sodassa samalla
+puolen kuin Alan ja kuuluivat samaan klaaniin kuin Appin. Vielä oli
+täällä paljon vanhan, valloitetun, vähän tunnetun ja huonomaineisen
+Macgregorien klaanin väkeä. He olivat tehneet ajattelemattomia tekoja,
+nyt enemmän kuin koskaan ennen, eikä kukaan heihin luottanut. Päällikkö,
+Macgregorin Macgregor oli maanpaossa ja tämän puolueen Balquhidderin
+seuduilla avustavien jäsenten lähin päällikkö, James More, Rob Royn
+vanhin poika, odotti tuomiotaan Edinburgin linnassa. He olivat riidassa
+ylä- ja alamaalaisten, Grahamien, Maclarenien ja Stewartien kanssa, ja
+Alan, jolla oli tapana sekaantua ystäviensä riitoihin, olivatpa nuo
+ystävät kuinka kaukaisia tahansa, koetti kaikin mokomin välttää heitä.
+
+Yrityksemme onnistui erinomaisesti, sillä me olimme osuneet muutaman
+Maclarenin talolle, jonne Alan ei ollut ainoastaan nimensä takia
+tervetullut, vaan jossa myöskin hänen maineensa oli tunnettu, Täällä
+sain heti laskeutua vuoteelle ja luokseni noudettiin lääkäri, joka
+tunnusti tilani olevan vaarallisen. Oliko nyt lääkäri erittäin taitava,
+vai vaikuttiko siihen nuoruuteni ja voimakas ruumiinrakenteeni, mutta jo
+viikon kuluttua voin nousta vuoteeltani, ja kuukauttakaan ei vielä ollut
+kulunut kun jo kykenin täysin voimistuneena jatkamaan matkaa.
+
+Pyynnöstäni huolimatta ei Alan jatkanut matkaansa, vaan jäi odottamaan
+tervehtymistäni. Hänen uhkarohkeutensa, jota hän viipyessään osoitti,
+oli parin kolmen ystävän, jotka oli päästetty salaisuudesta osallisiksi,
+vasituisena valittamisen aiheena. Päivisin hän piileksi muutamassa
+luolassa pienen metsän suojassa ja öisin, milloin vain tie oli vapaa,
+hän tuli taloon minun luokseni. Ei liene tarpeellista huomauttaa, että
+minusta oli erittäin mieluista tavata häntä. Emäntämme, Mrs Maclaren, ei
+tiennyt miten sellaista vierasta vaalia, ja kun vielä Duncan Dhulla --
+se oli isäntämme nimi -- oli kaksi säkkipilliä ja hän itse oli innokas
+soiton rakastaja, oli siellä olomme yhtämittaista juhlimista, ja me
+suorastaan muutimme yöt päiviksi.
+
+Sotamiehet antoivat meidän olla rauhassa, vaikka kerrankin heitä kaksi
+komppaniaa ja muutamia rakuunia samosi pitkin laaksoa. Näin heidät
+ikkunasta vuoteella maatessani. Ja mikä vielä ihmeellisempää, ei yhtään
+lainvalvojaa käynyt minua tapaamassa, eikä kertaakaan minulta kysytty,
+mistä tulin ja mihin olin menossa. Koko tämän jännittävän ajan sain olla
+kyselyiltä yhtä rauhassa, kuin olisin maannut erämaassa. Kumminkin
+tiesivät läsnäoloni kaikki Balquhidderin ja sen ympäristön asukkaat.
+Talossa kävi näet maan tavan mukaan paljon vieraita ja he kertoivat
+sitten kuulemansa uutiset naapureilleen. Julistuskirjat oli nyt
+levitetty painettuina. Yksi niistä oli naulattu sänkyni jalkapuoleenkin,
+ja siitä voin nyt nähdä omat tunnusmerkkini, jotka eivät olleet juuri
+imartelevia, ja paksummilla numeroilla painetun palkinnon, joka päästäni
+oli luvattu. Duncan Dhu ja muut, jotka tiesivät minun tulleen Alanin
+kanssa, olivat epäilemättä varmat siitä kuka olin, ja muutkin olivat
+tietysti arvailleet sinnepäin. Sillä vaikka pukuni olikin muuttunut, en
+siltä voinut muuttaa ikääni enkä ulkomuotoani, ja
+kahdeksantoista-vuotiaat alamaalaispojat olivat, etenkin tähän aikaan,
+harvinaisia näillä seuduin. Siten saattoi helposti sattua, että he
+sovittelemalla eri asianhaaroja toisiinsa päättivät minun olevan juuri
+tuon julistuksessa mainitun pojan. Niin olikin asian laita. Jotkut
+kertovat salaisuuden ainoastaan parille kolmelle lähimmälle ystävälleen
+ja kuitenkin se tulee tunnetuksi, mutta tämän klaanin asukkaiden kesken
+oli tapana kertoa salaisuus heti kaikille ja se pysyi siitä huolimatta
+ainoastaan heidän tietonaan vaikka kokonaisen vuosisadan.
+
+Yksi tapaus ansaitsee vain kertomisen, se oli Robert Oigin, kuuluisan
+Bob Royn pojan käynti luonani. Hänen syytettiin ryöstäneen erään naisen
+Balfronista ja menneen väkisin (kuten väitettiin) naimisiin tämän
+kanssa, ja sentähden etsittiin häntä joka suunnalta. Kumminkin hän
+kuljeksi Balquhidderin ympäristöllä kuin isäntä omalla alueellaan. Juuri
+hän oli ampunut James Maclarenin tämän kyntäessä rauhassa peltoaan.
+Siitä syntyi riita, jota ei koskaan ole vielä sovittu, ja kumminkin hän
+astui nyt verivihollisensa huoneeseen kuin kauppamatkustaja ravintolaan.
+
+Duncan ennätti kuiskata minulle, kuka hän oli, ja molempia meitä
+huolestutti hänen läsnäolonsa. On huomattava, että Alanin piti myöskin
+kohta saapua, ja hän ja kutsumaton vieraamme eivät suinkaan olleet
+ystävyksiä. Emme voineet lähettää sanaa tai antaa Alanille minkäänlaista
+merkkiä, sillä se olisi heti herättänyt epäluuloja miehessä, joka oli
+niin hankalassa asemassa kuin Macgregor.
+
+Sisään astuessaan hän tekeytyi erittäin kohteliaaksi, mutta käyttäytyi
+kuin itseänsä alempiarvoisten seurassa. Mrs Maclarenia tervehtiessään
+hän otti bonnetin päästään, mutta kääntyessään Duncanin puoleen painoi
+sen takaisin päähänsä. Saatettuaan siten itsensä mielestään oikeaan
+valoon, hän tuli vuoteeni ääreen ja kumarsi.
+
+»Olen kuullut, sir, että teidän nimenne on Balfour.»
+
+»David Balfouriksi minua nimitetään», vastasin, »-- palvelijanne.»
+
+»Ilmoittaisin teille nyt oman nimeni», selitti hän, »mutta siitä on
+viime aikoina pidetty suurta ääntä. Lienee kai tarpeeksi kun sanon, että
+olen James More Drummondin eli Macgregorin lihallinen veli, ja hänestä
+varmaankin olette joskus kuullut mainittavan.»
+
+»Olen, sir», vastasin, »ja isästänne Macgregor-Campbellista myös.»
+Kohottauduin vuoteella istualleni ja kumarsin, arvelin näet parhaimmaksi
+osoittautua häntäkin kohtaan kohteliaaksi, sillä Robin mahdollisesti oli
+ylpeä siitä, että hänen isänsä oli lainsuojaton.
+
+Hän kumarsi takaisin. »Ja asiani, sir, on seuraava», jatkoi hän. »Vuonna
+1745 nostatti veljeni osan Gregorien alueista kapinaan ja marssi kuuden
+komppanian kanssa vetämään hänkin kortensa hyvän asian eteen. Välskäri,
+joka seurasi meidän klaanimme mukana, ja paransi veljeni jalan, joka
+taittui ottelussa Preston Pansin luona, oli samanniminen kunnonmies kuin
+tekin. Hän oli Baithin Balfourin veli, ja jos te olette tarpeeksi
+läheinen sukulainen tälle miehelle, olen minä ja väkeni teidän
+käytettävinänne.»
+
+On huomattava, etten perhesuhteistani tiennyt enempää kuin kerjäläisen
+koira. Setäni oli kyllä höpissyt jotain korkeista sukulaisistamme, mutta
+mistään tällaisista hän ei ollut maininnut, ja nyt huomasin häpeäkseni,
+että minulle kuului jokin korkea asema, josta en mitään tiennyt.
+
+Robin lausui sentähden vain lyhyesti olevansa pahoillaan, kun oli
+vaivannut itseään turhan tähden, ja käänsi minulle selkänsä
+nyökäyttämättä päätäänkään hyvästiksi. Ovella mennessään kuulin hänen
+tuumivan Duncanille, että minä olin »vain heimoton pojan nulikka, joka
+ei tuntenut edes omaa isäänsäkään». Näistä sanoista olin niin vihoissani
+ja tietämättömyydestäni niin häpeissäni, että tuskin voin pidättää
+nauruani, kun mies, joka oli lain rangaistuksen alainen (kolme vuotta
+myöhemmin hänet hirtettiinkin), piti niin tarkalla sukulaissuhteitaan.
+
+Ovessa tuli Alan häntä vastaan. Molemmat ottivat askeleen taaksepäin ja
+tuijottivat kuin vihaiset koirat toisiinsa. Molemmat olivat
+pienikasvuisia, mutta näyttivät paisuvan ylpeydestä. Kummallakin oli
+miekka, ja pienellä liikkeellä he nykäisivät sen kahvan esiin, jotta
+helpommin voisivat vetää sen huotrastaan.
+
+»Mr Stewart, ellen erehdy», lausui Robin.
+
+»Aivan oikein, Mr Macgregor, ei sitä nimeä tarvitse hävetä», vastasi
+Alan.
+
+»Enpä tiennyt, että te olitte minun maassani, sir», jatkoi Robin.
+
+»Luullakseni olen minä ystävieni, Maclarenien maassa», vastasi Alan.
+
+»Se ei ole niinkään varmaa», tuumi toinen. »Siitä voi olla erimieltä.
+Mutta minä muistelen kuulleeni, että te osaatte muka käytellä
+miekkaanne?»
+
+»Vaikka olisitte kuurona syntynyt, Mr Macgregor, on teidän täytynyt
+kuulla enemmänkin siitä asiasta», vastasi Alan. »En minä ole ainoa mies
+Appinissa, joka voi vetää säilänsä esiin. Ja kun sukulaiseni ja
+kapteenini, Ardshiel, oli ottelussa teidän nimisenne herrasmiehen
+kanssa, en koskaan kuullut mainittavan, että kukaan Macgregor olisi
+siinä voiton vienyt.»
+
+»Tarkoitatteko isääni, sir?» kysyi Robin.
+
+»Tepä sen sanoitte?» tokaisi Alan. »Se herrasmies, jota tarkoitan, oli
+kyllin häpeämätön liittääkseen Campbell-nimen omaansa.»
+
+»Isäni oli vanha mies», vastasi Robin, »ja naimiskauppa oli sopimaton.
+Meistä, sir, tulisi parempi pari.»
+
+»Sitä minäkin olen tässä tuumaillut», lausui Alan.
+
+Minä olin sängystäni puoleksi ulkona ja Duncan oli pysytellyt koko ajan
+tappelupukarien vieressä ollakseen valmis käymään väliin, jos siihen oli
+vähänkin syytä. Viimeisten sanojen jälkeen hänen oli tehtävä se heti tai
+ei koskaan, ja arkailematta, vaikka vähän kalpeana kasvoiltaan, Duncan
+heittäytyikin riitaveljesten väliin.
+
+»Kuulkaa herrat», lausui hän, »minulla olisi toinen ehdotus tehtävänä.
+Tuolla on minulla kaksi säkkipilliä ja tässä on teitä kaksi kuuluisaa
+soittajaa. Vanha riidanaihe on ollut, kumpi teistä on parempi. Nyt on
+mainio tilaisuus ratkaista se.»
+
+»Vai niin, sir», lausui Alan yhä Robinille, josta hän ei ollut
+hetkeksikään silmiään kääntänyt, eikä Robin hänestä. »Muistelen minäkin
+kuulleeni sellaisia huhuja. Onko teissä sitten soittoniekan vikaa, kuten
+kerrotaan? Osaatteko puhaltaa säkkipilliä?»
+
+»Minä puhallan kuin Macrimmon», vastasi Robin.
+
+»Eiväthän ne suuret sanat suuta halkaise», tuumi Alan.
+
+»Olen minä ennen tehnyt suuremmistakin sanoista pieniä», vastasi Robin,
+»ja parempienkin vastustajien kanssa kilpaillessa.»
+
+»Helppohan on nyt koettaa», lopetti Alan.
+
+Duncan Dhu toimitti kiireellä esiin säkkipillit, jotka olivat hänen
+arvokkain omaisuutensa, ja asetti vieraittensa eteen suolaista
+lampaanlihaa ja putelin »Atholen puuroksi» nimitettyä juomaa. Se
+valmistettiin vanhasta whiskystä, happamattomasta kermasta ja
+siivilöidystä hunajasta, jotka määrätyssä järjestyksessä ja määrässä
+sekoitettiin hitaasti toisiinsa. Molemmat riitaveljet olivat vielä
+kiihottuneita, mutta istuutuivat kumpikin toinen toiselle puolen pöytää
+tekeytyen erittäin kohteliaiksi. Maclaren pyysi heitä maistamaan
+lampaanlihaa ja »vaimonsa puuroa», huomauttaen että hänen vaimonsa oli
+Atholesta kotoisin ja laajalti tunnettu erinomaiseksi puuron
+valmistajaksi. Mutta Robin ei huolinut tarjouksesta väittäen, ettei se
+ollut hyvää keuhkoille.
+
+»Minun on huomautettava, sir», lausui Alan, »etten kymmeneen tuntiin ole
+ruuan kipenettäkään suuhuni pannut, ja se on pahempi keuhkoille kuin
+mikä puuro tahansa koko Skotlannissa.»
+
+»Minä en tahdo mitään etuja, Mr Stewart», vastasi Robin. »Syökää ja
+juokaa, minä teen seuraa.»
+
+Molemmat söivät vähän lihaa ja nauttivat lasin Mrs Maclarenin puuroa.
+Sen jälkeen Robin tarttui monen kursastelun jälkeen säkkipilleihin ja
+puhalsi jonkun sävelmän lisäten siihen runsaasti koristuksia.
+
+»Kas vain, osaattehan te soittaa», lausui Alan, ja ottaen pillin
+kilpailijaltaan soitti hän saman sävelmän ja aivan samalla tavalla kuin
+Robin. Siitä hän siirtyi sitten variatsioneihin, somistellen niitä
+tositaiteilijan maulla ja hienoudella.
+
+Robinin soitto oli minua miellyttänyt, mutta Alanin kerrassaan hurmasi
+minut.
+
+»Tuo oli jotakin, Mr Stewart», lausui Robin, »mutta somistelunne on
+laihaa.»
+
+»Laihaako!» huudahti Alan veren karahtaessa hänen kasvoilleen. »Nyt
+puhutte päättömiä!»
+
+»Tunnustatteko siis joutuneenne soitannossa alakynteen, kun koetatte
+vaihtaa säkkipillin miekkaan?»
+
+»Hyvin puhuttu, Mr Macgregor», vastasi Alan, »ja tästä kaikesta
+huolimatta» (hän pani näille sanoilleen painoa), »peräytän minä
+syytökseni. Minä vetoon Duncaniin.»
+
+»Ei teidän tarvitsisi kehenkään vedota», lausui Robin. »Itse te voitte
+ratkaista asian monta vertaa paremmin kuin yksikään Balquhidderin
+Maclareneista, sillä päivän selvää on, että te olette Stewartiksi
+tavattoman etevä soittoniekka. Ojentakaapa säkkipillit minulle!»
+
+Alan noudatti pyyntöä ja Robin alkoi jäljitellä muutamia Alanin
+variatsioneista. Huomasi selvään että hänellä oli erinomainen muisti.
+
+»Kyllä teissä tuntuu soittajan vikaa olevan», tuumi Alan nyrpeänä.
+
+»Päättäkää nyt itse Mr Stewart», lausui Robin, ja ottaen muunnelmat
+alusta alkaen, hän väritti ne läpeensä niin uudella tavalla, niin
+taitavasti ja tuntehikkaasti, niin vilkasta mielikuvitusta ja tavatonta
+sormien näppäryyttä todistavalla tavalla, että minä jouduin kokonaan
+ymmälle sitä kuullessani.
+
+Alan istui paikallaan naama hehkuvan punaisena ja kynsiään pureskellen
+aivan kuin mies, jota on perinpohjin nolattu.
+
+»Riittää!» huudahti hän. »Te osaatte puhaltaa säkkipilliä -- nauttikaa
+nyt täysin määrin voitostanne!» Ja hän yritti nousemaan.
+
+Mutta Robin pyysi käden liikkeellä hiljaisuutta, ja alkoi soittaa
+muuatta alussa harvatahtista sotamarssia. Kappale oli jo itsessään hieno
+ja se esitettiin arvokkaasti, mutta sitäpaitsi se oli Appinin Stewartien
+ja erittäinkin Alanin suosikki. Tuskin olivat ensimäiset säveleet siitä
+kajahtaneet, kun jo ilme Alanin kasvoilla muuttui. Tahdin kiihtyessä hän
+näytti istuvan kuin tulisilla hiilillä, ja paljon ennen kuin kappale oli
+lopussa, oli jo viimeinenkin vihan väre hänen kasvoiltaan haihtunut ja
+hän näytti olevan kokonaan soiton hurmaama.
+
+»Robin Oig», lausui hän kappaleen loputtua, »te olette suuri
+soittoniekka. Minä en ole kelvollinen soittamaan edes samassa
+kuningaskunnassakaan kuin te. Voi minua! Teillä on kannuksissanne
+enemmän soitannollisuutta kuin minulla päässäni! Mutta vaikka vieläkin
+olen sitä mieltä, että minä miekalla voisin otaksuttavasti näyttää
+teille toisenlaista musiikkia, varoitan teitä siitä jo edeltäpäin --
+siitä ei hyvä seuraisi. Luontoni ei sallisi hakata kappaleiksi miestä,
+joka soittaa säkkipilliä niin taitavasti kuin te.»
+
+Siihen loppui se riita. Läpi koko yön kierteli »puuro»-malja ja
+säkkipillit kulkivat kädestä käteen, ja oli jo selvä päivä, ennenkuin
+Robinille johtui poislähtö mieleen.
+
+
+
+
+26 LUKU.
+
+Pakomatkan loppu. Kuljemme Forthin yli.
+
+
+Kuten jo sanoin, ei kulunut täyttä kuukautta, ennenkuin lääkärini jo
+ilmoitti minun kykenevän matkalle. Oltiin jo kaukana elokuussa. Ilma oli
+herttainen ja lämmin, ja täynnä valmistumaisillaan olevan ja
+runsassatoisen viljan tuoksua.
+
+Rahavaramme olivat huvenneet niin vähiin, että meidän täytyi koettaa
+mahdollisimman pian joutua perille. Sillä jos emme pian päässeet
+Rankeillorin luo, tai jos hän kieltäytyi auttamasta, oli meidän pakko
+kuolla nälkään. Alanin takaa-ajaminen oli nyt paljon laimentunut, eikä
+Forthin seutuja, tuskinpa Stirlingin siltaakaan, joka on joen tärkein
+ylikulkupaikka, enää niin huolellisesti vartioitu.
+
+»Sodassa on pääsääntönä», selitti Alan, »kulkea sieltä, missä vähimmin
+odotetaan. Forth on nyt vastuksenamme ja tunnethan sinä sananlaskun:
+»Forth pitää rajun ylämaalaisen ohjissa.» No niin, jos koetamme kiertää
+tämän joen latvan ympäri ja laskeudumme alamaalle Kippenin tai Balfronin
+kohdalla, ovat he juuri siellä meitä vaanimassa. Mutta jos oijustamme
+suoraan vanhalle Stirlingin sillalle, niin panen miekkani pantiksi
+siitä, että he antavat meidän kulkea estelemättä yli.»
+
+Ensimäisenä yönä samosimme sentähden muutaman Strathiressä asuvan
+Maclarenin, Duncanin ystävän, talolle, jossa nukuimme 21 päivän
+elokuuta. Illan hämyssä alotimme toisen helpon taipaleen ja 22 päivän
+makasimme kanervapehkossa Uam Varin rinteellä. Siellä leppoisassa,
+tuoksuvassa auringonpaisteessa ja ruutikuivalla tantereella nauttimani
+kymmenen tunnin lepo oli suloisin, mitä koskaan olen nauttinut.
+Seuraavana yönä saavuimme Allan-joelle ja seurasimme sen rantaa
+alaspäin. Päästyämme ulos vuoristosta, näimme alapuolellamme koko
+Stirlingin rannikkoseudun lakeana kuin pannukakku. Sen keskellä, eräällä
+vuorella oli Stirlingin kaupunki linnoituksineen ja vasemmalla
+kimaltelivat Forthin lahdelmat kuun valossa.
+
+»En tiedä välittänetkö siitä sen enempää», lausui Alan, »mutta nyt olet
+jälleen omassa maassasi. Yöllä, ensimäistä käydessä kuljimme ylämaan
+rajan yli, ja kun vain nyt pääsisimme tuon koukertelevan vesivyön yli,
+voisimme heittää hattua ilmaan.»
+
+Allan-joessa, lähellä sen laskua Forthiin, huomasimme pienen hiekkaisen
+saaren. Siellä kasvoi takiaisia, voikukkia ja muita sellaisia lyhyitä
+kasveja, jotka parhaiksi voivat peittää meidät pitkällämme maatessamme.
+Tälle saarelle asetuimme nyt levolle. Stirlingin linnasta voitiin meidät
+helposti huomata. Korviimme tunkeutui sieltä rummun pärinä. Osa
+varusväestä piti siellä paraatia. Leikkuumiehet tekivät koko päivän
+työtä pellolla toisella puolen jokea, ja me saatoimme selvään kuulla
+sirppien karahtelun kiviä vasten ja puhelua, josta toisinaan sanatkin
+erotti. Meidän oli siis painauduttava tiukasti maata vasten ja pysyttävä
+hiljaa. Mutta hiekka allamme oli lämmin, kasvit varjostivat päätämme,
+ruokaa ja juomaa meillä oli runsaasti ja lopuksi -- pelastus oli tuossa
+edessämme.
+
+Heti kun leikkuumiehet olivat lopettaneet työnsä ja hämärä alkoi
+laskeutua, kahlasimme rannalle ja suuntasimme aitojen suojassa kulkumme
+peltoja pitkin Stirlingin siltaa kohti.
+
+Silta on aivan linnavuoren juurella. Se on vanha, korkea ja kapea, ja
+pitkin sen käsipuita on pieniä torneja. Helposti voi käsittää, että
+katselin sitä mielenkiinnolla, en ainoastaan siksi, että se oli kuuluisa
+historiallinen paikka, vaan myöskin senvuoksi, että sen yli kulki nyt
+tie Alanin ja minun lopulliseen pelastukseen. Kuu ei ollut vielä noussut
+sinne saapuessamme. Ainoastaan muutamia tulia tuikki linnoituksesta, ja
+alempana kaupungissa oli vain jokunen ikkuna valaistu. Muuten oli
+pilkkosen pimeä, eikä sillallakaan näyttänyt olevan vahtia.
+
+Minä yritin mennä suoraa päätä yli, mutta Alan oli varovaisempi.
+
+»Kyllähän tuo näyttää jotenkin turvalliselta», lausui hän, »mutta
+piiloudutaan siitä huolimatta tuonne ojaan ja otetaan ensin asiasta
+varma selko.»
+
+Noin neljännestunnin makasimme siellä vihellellen tuontuostakin ajan
+ratoksi. Ei kuulunut mitään epäilyttävää, aallot vain hiljaa loiskuivat
+sillan arkkuja vasten. Viimein tuli tietä pitkin muuan vanha, ontuva ja
+kainalosauvaa käyttävä vaimo. Hetkeksi hän pysähtyi aivan lähellemme,
+valitteli itsekseen kovaa kohtaloaan ja kulkemansa matkan pituutta, ja
+läksi sitten kapuamaan jyrkkää sillan kantta ylös. Vaimo oli niin pieni
+ja yö vielä niin pimeä, että me pian kadotimme hänet näkyvistämme.
+Kuulimme vain, kuinka hänen askeleittensa ja keppinsä kopina eteni
+etenemistään.
+
+»Nyt hän on päässyt yli», kuiskasin.
+
+»Ei ole», vastasi Alan, »hänen ontoilta kajahtavista askeleistaan kuulee
+että hän on vielä sillalla.»
+
+Samassa kuului ääni huutavan. »Kuka siellä?» ja me kuulimme musketin
+perän kolahtavan kiveä vasten. Arvattavasti oli vahti nukkunut, joten
+olisimme päässeet huomaamatta yli, jos vain heti tultuamme yritimme.
+Mutta nyt hän oli valveilla ja hyvä tilaisuus oli mennyt käsistämme.
+
+»Tästä ei tule mitään», lausui Alan. »Tästä ei voi tulla mitään, David.»
+
+Sen enempää arvelematta aloimme ryömiä peltoja myöten sillalta pois.
+Päästyämme näkymättömiin nousimme ylös ja läksimme astelemaan itäänpäin
+vievää tietä pitkin. En voinut käsittää mikä hänellä oli mielessä, ja
+vastoinkäymisestämme olin tosiaankin niin närkästynyt, ettei mikään
+minua miellyttänyt. Äskettäin olin kuvitellut koputtavani Mr
+Rankeillorin ovelle mennäkseni vaatimaan omaisuuttani takaisin, ja nyt
+olin taas harhaileva, vainottu pojannulikka ja väärällä puolen Forthia.
+
+»No mitä nyt?» tiuskasin.
+
+»Niin, mitäs nyt?» vastasi Alan. »He eivät olekaan niin tuhmia kuin
+luulin. Forth on meillä vielä ylikuljettavana, David. Kirotut olkoot
+sateet, jotka sen synnyttivät ja vuorenrinteet, jotka sen juoksun juuri
+tähän ohjasivat.»
+
+»Mutta miksi kuljemme itäänpäin?»
+
+»No, koettaaksemme vielä onneamme!» vastasi hän. »Kun emme joen yli
+pääse, niin katsokaamme olisiko meillä lahdella parempi onni.»
+
+»Joen yli vie kaalamoita mutta ei lahden», huomautin.
+
+»Totisesti on joessa kaalamoita ja siltakin sitäpaitsi», tuumi Alan,
+»mutta mitä hyötyä niistä on, kun niitä vahditaan?»
+
+»Mutta voihan joen yli uida.»
+
+»Voi se, joka osaa», vastasi hän, »mutta kumpikaan meistä ei taida olla
+siinä erittäin taitava. Ainakin minä uin kuin kivi.»
+
+»En tahdo vietellä sinua takaisin, Alan», lausuin »mutta ymmärtääkseni
+pahennamme vain tällä tavalla tilaamme. Vaikea on päästä joen yli, mutta
+selvää on, että merenlahden yli pääseminen on vieläkin vaikeampaa.»
+
+»Mutta siellä on niinsanotuita venheitä», vastasi Alan, »jos vain en
+kokonaan erehdy.»
+
+»Ja siellä kysytään rahaa», kampesin vastaan, »mutta meille, joilla ei
+ole venhettä eikä rahaa, on samantekevä olipa siellä venheitä tai ei.»
+
+»Niinkö luulet?» tuumi Alan.
+
+»Niin luulen», vastasin.
+
+»Kyllä sinussa, David, ei ole kekseliäisyyttä ja vielä vähemmin uskoa.
+Mutta annahan, kun minä panen älyni liikkeelle, ja jos en saa venhettä
+pyydetyksi, lainatuksi enkä edes varastetuksikaan, niin minä teen
+sellaisen kapineen.»
+
+»Luulenpa ymmärtäväni mitä tarkoitat», vastasin, »Mutta kuulehan vielä:
+jos käytät siltaa ylipäästäksesi, ei se kielittele mitään, mutta jos
+kuljemme lahden yli, joutuu venhe sopimattomalle puolen sitä -- jonkun
+on se täytynyt kuljettaa sinne -- pannaan toimeen tut...»
+
+»No mutta mies kulta», keskeytti Alan, »jos venheen teen, niin teen
+miehenkin, joka vie sen takaisin! Ja nyt elä enää vaivaa minua
+lörpötyksilläsi, vaan marssi päälle -- siihen olet näet tottunut -- ja
+anna Alanin pitää huolta itsestäsi.»
+
+Yötä myöten samosimme sitten jokilaakson pohjoispuolen halki, pitkin
+korkeiden Ochil-vuorien juurta ja kiersimme matkamme varrelle sattuvat
+Alloan, Clackmannanin ja Culrossin. Noin kymmenen aikaan aamulla
+saavuimme nälkäisinä ja väsyneinä Limekilnsin pieneen kylään. Tämä kylä
+on lähellä rantaa, vastapäätä Queensferryn kaupunkia. Savuja näkyi joka
+haaralta kohoavan ilmaan. Vainioilla leikattiin parhaillaan eloa, pari
+laivaa kellui Hopella ankkurissa ja venheitä lipui edestakaisin sen
+pinnalla. Eteeni leviävä taulu oli siis kaikin puolin miellyttävä, enkä
+voinut mielestäni kylliksi ahmia silmilläni noita hauskannäköisiä,
+viheriöiviä, viljeltyjä kumpuja ja noita toimeliaita, maalla ja merellä
+hääriviä ihmisiä.
+
+Mutta lahden etelärannalla oli Mr Rankeillorin talo, jossa rikkaus minua
+epäilemättä odotti ja minä olin pohjoisella rannalla, puettuna kehnoon,
+vieraskuosiseen pukuun, kolme hopeashillinkiä, jäännös koko
+omaisuudestani, taskussani, lainsuojaton mies ainoana seuranani, ja
+lopuksi oli omasta päästäni luvattu palkinto.
+
+»Mikä kohtalon oikku, Alan», huudahdin. »Lahden tuolla puolen odottaa
+minua kaikki, mitä itselleen voi toivoa, ja linnut kulkevat yli, venheet
+kulkevat yli -- kaikki, millä vain on halu, voi kulkea yli, minä vain
+en! Oi, toveri, siitä on sydän pakahtua!»
+
+Limekilnsissä astuimme muutamaan pieneen ravintolaan, ja ostimme sieltä
+vähän leipää ja juustoa hyvännäköiseltä tarjoilijattarelta. Ostoksemme
+panimme kääröön aikoen syödä ne rannalla pienessä metsikössä, jonka
+huomasimme noin kolmannespeninkulman päässä. Kävellessämme katselin
+herkeämättä lahden toiselle puolen ja huokailin itsekseni. Alan asteli
+mietteisiinsä vaipuneena. Äkkiä hän pysähtyi.
+
+»Huomasitko tyttöä, jolta nämä ostimme?» kysyi hän viitaten leipään ja
+juustoon.
+
+»Kyllä», vastasin. »Hän oli kaunis tyttö.»
+
+»Siihenkö päätökseen tulit?» huudahti hän. »Merkit ovat hyvät, David.»
+
+»Kaiken ihmeellisen nimessä, kuinka niin?» kysyin. »Mitä hyvää siitä voi
+olla?»
+
+»Minä tässä olen arvellut», vastasi hän, katsellen leikillisesti minua,
+»että se ehkä voisi hankkia tuon meille välttämättömän venheen.»
+
+»Jos olisin toisessa tilassa, voisi se kyllä sattua», lausuin.
+
+»Eihän sinun ymmärryksesi pitemmälle kanna», selitti Alan. »En minä
+tahdo, että tyttö rakastuu sinuun, vaan että alkaa surkutella sinua,
+David, ja sitä varten ei sinun tarvitse olla kaunis. Annahan, kun
+katson», lausui hän silmäillen minua veitikkamaisesti kiireestä
+kantapäähän. »Saisit olla vähän kalpeampi, mutta muuten sinä sovit
+erinomaisesti siihen tarkoitukseen -- sinulla on tuollainen oikea luihu,
+kerjäläismäinen, hävytön silmänluonti, aivan kuin olisit varastanut
+takin itse paholaiselta. Tule, käännös perinpäin ja takaisin ravintolaan
+hankkimaan venhettämme.»
+
+Seurasin häntä nauraen.
+
+»David Balfour», lausui hän, »sinä olet tavallasi aika leikkisä mies, ja
+tämä on sinulle epäilemättä leikkisä tehtävä. Siitä huolimatta pyydän
+sinua ottamaan sen vakavalta kannalta, jos vain vähääkään välität minun
+kaulastani -- omastasi puhumattakaan. Aion näet ryhtyä leikkiin, jonka
+onnistumisesta riippuu, joudummeko hirsipuuhun vai pelastummeko. Tee
+siis hyvin ja pidä se mielessäsi ja käyttäydy sen mukaan.»
+
+Lähestyessämme kylää hän käski minun tarttumaan käsivarteensa ja
+varautumaan siihen, aivankuin olisin väsymyksestä kokonaan uupunut.
+Avatessamme ravintolan ovea hän oli minua puoleksi kantavinaan. Tyttö
+näytti hämmästyvän pikaisesta takaisin tulostamme, mutta Alan ei
+tuhlannut sanaakaan selitykseksi, auttoi vain minut tuolille, pyysi
+pikarillisen paloviinaa, jonka hän pienin kulauksin juotti minulle ja
+ottaen sitten esiin leivän ja juuston syötti niitä minulle kuin pikku
+lapselle. Kaiken sen hän teki niin vakavan huolestuneen ja hellän
+näköisenä, että tuomarinkin olisi siitä täytynyt heltyä. Ei siis ollut
+mikään ihme, että meidän, köyhän, sairaan ja liiaksi rasittuneen pojan
+ja hänen hellän hoitajansa, muodostama taulu teki tyttöön vaikutuksen.
+Hän tuli lähemmäksi ja pysähtyi likellemme nojaten pöytää vasten.
+
+»Onko hän sairas?» kysyi hän viimein.
+
+Hämmästyksekseni Alan pyörähti vihaisen näköisenä häneen päin. »Sairas?»
+tiuskasi hän. »Hän on astunut useampia satoja peninkulmia kuin hiuksia
+on hänen päässään ja maannut useammin märässä kanervikossa kuin kuivilla
+lakanoilla. Sairas, arvelee hän! Sairaspa kylläkin, luulen minä! Sairas
+tosiaankin», murisi hän suuttuneena ja jatkoi ruokkimistani.
+
+»Hän on kovin nuori sellaisia rasituksia kestämään», lausui tyttö.
+
+»Liian nuori», tuumi Alan kääntyneenä selin häneen.
+
+»Hänen olisi parempi ratsastaa, arveli tyttö.
+
+»Mutta mistä minä hänelle hevosen hankin», ärähti Alan pyörähtäen taas
+kiukkuisesti tyttöön päin. »Pitäisikö minun mielestäsi varastaa se?»
+
+Pelkäsin, että tyttö tällaisesta raa'asta käytöksestä närkästyneenä
+olisi mennyt matkaansa, ja hetkeksi hän jäikin äänettömäksi. Mutta
+toverini tiesi, mitä teki, sillä vaikka hän muutamissa suhteissa olikin
+teeskentelemätön, osasi hän tällaisissa asioissa petkuttaa tavattomasti.
+
+»Huomaan sanomattakin», lausui tyttö viimein, »-- te kuulutte
+herrassäätyyn.»
+
+»Ja jos otaksutaan niin olevan asian laidan?» lausui Alan, tästä
+lapsellisen suorasta selityksestä vähän leppyneenä -- vasten tahtoaan
+luullakseni. »Oletko koskaan kuullut, että yksistään ylhäissukuisuudesta
+taskut täyttyvät?»
+
+Tyttö huokasi, aivan kuin olisi hän itse ollut suurisukuinen, mutta
+perinnöttömäksi tuomittu nainen. »En», vastasi hän. »Se on totta.»
+
+Osa, jota minun oli näyteltävä, kiusasi minua, ja koko ajan olin istunut
+äänettömänä tuntien vuoroin häpeää, vuoroin naurunhalua. Mutta nyt en
+jaksanut enempää, vaan pyysin Alania jättämään minut rauhaan, kun olin
+jo muka parempi. Sanat tahtoivat takertua kurkkuuni, sillä minä vihasin
+valehtelemista. Mutta änkyttämiseni oli vain eduksi. Tyttö näet piti
+käheää ääntäni sairauden ja puutteen seurauksena.
+
+»Eikö hänellä ole yhtään ystävää?» kysyi hän sääliväisesti.
+
+»On hänellä ystäviä», vastasi Alan, »kun vain saisimme heidät käsiimme
+-- ja rikkaita ystäviä, vuoteita, joissa voisi nukkua, ruokaa yllin
+kyllin, lääkäreitä, jotka hoitaisivat häntä -- ja kuitenkin täytyy hänen
+kahlata täällä liassa ja loassa ja maata kanervikossa kuin minkäkin
+kerjäläisen.»
+
+»Mutta miksi?» kysyi tyttö.
+
+»Siihen en voi vaaratta vastata, neitiseni», vastasi Alan, »mutta sen
+sijaan saatan sinulle viheltää pienen laulunpätkän.» Niin sanoen
+kumartui hän pöydän yli ja vihelsi tytölle erittäin sulavasti muutamia
+säkeitä laulusta. »Kaarle on mun lemmittyin.»[1]
+
+[1] Jakobiittien laulu. Suom. muist.
+
+»Hiljaa!» kuiskasi tyttö vilkaisten olkansa yli oveen päin.
+
+»Siinä syy», lausui Alan.
+
+»Ja noin nuori!» huudahti tyttö.
+
+»Kyllin vanha tähän näin -- --», vastasi Alan ja pyyhkäisi etusormellaan
+niskaansa tarkoittaen, että olin kyllin vanha menettääkseni pääni.
+
+»Se olisi hyvin häpeällistä», huudahti tyttö sävähtäen punaiseksi.
+
+»Niin on kuitenkin käyvä», lausui Alan, »jos vain emme yrityksessämme
+onnistu.»
+
+Tyttö pyörähti, nämä sanat kuultuaan, ympäri ja meni matkaansa jättäen
+meidät kahdenkesken. Alan oli erittäin iloisella tuulella, kun aikeemme
+näytti onnistuvan, mutta minä olin närkästyksissäni siitä, että minua
+oli nimitetty jakobiitiksi ja kohdeltu kuin lasta.
+
+»Alan», huudahdin, »minä en jaksa enää jatkaa tätä peliä.»
+
+»Sinun täytyy, David», vastasi Alan. »Jos nyt teet tenän, voit kyllä
+pelastaa leikistä oman nahkasi, mutta Alan Breck on mennyttä miestä.»
+
+Se oli totta puhetta, enkä voinut muuta kuin itsekin valitella kohtalon
+kovuutta, mutta valitukseni hyödytti Alanin tuumaa. Sen näet kuuli
+tyttö, joka nyt kiirehti sisään tuoden lautasellisen makkaroita ja
+pullon voimakasta olutta.
+
+»Poika parka!» lausui hän ja asetettuaan ruuan eteemme hän tuli luokseni
+ja kosketti ystävällisesti olkapäätäni aivan kuin tahtoen siten pyytää
+minua rohkaisemaan mieltäni. Sitten hän pyysi meitä käymään ruokiin
+käsiksi, maksusta ei nyt tulisi kysymystä. Ravintola oli hänen, tai
+oikeammin hänen isänsä, joka täksi päiväksi oli matkustanut
+Pittencrieffiin. Toista käskyä emme odottaneet, sillä leipä ja juusto
+eivät juuri sanottavasti vatsaa täytä, ja makkarat lemusivat erinomaisen
+hyvälle. Meidän syödessämme tyttö seisoi lähimmän pöydän ääressä,
+tuijottaen eteensä, miettiväisenä rypistellen itsekseen kulmakarvojaan,
+ja hypistellen esiliinansa nauhaa käsiensä välissä.
+
+»Minun mielestäni te olette liian kerkeäkielinen», lausui hän viimein
+Alanille.
+
+»Mutta huomaa, että minä tiedän kelle puhun», vastasi Alan.
+
+»Niin, en minä voisi teitä pettää -- jos sitä tarkoittanette.»
+
+»Sitä minäkin, et sinä ole sellainen ihminen», tuumi Alan. »Mutta sen
+sijaan sinä voisit auttaa meitä.»
+
+»En minä voi», vastasi hän päätään puistaen. »Ei, en minä voi.»
+
+»Mutta jos voisit?»
+
+Tyttö ei vastannut mitään.
+
+»Kuule nyt, neitiseni», lausui Alan. »Venheitä täällä kyllä on, sillä
+tullessani kaupunkiin näin niitä kaksittainkin rannalla. Jos nyt
+saisimme venheen kulkeaksemme yön peitossa Lothianiin ja luotettavan,
+vaiteliaan miehen, joka toisi sen takaisin ja pitäisi matkansa omana
+tietonaan, olisi kahden ihmisen henki pelastettu -- minun kaiken
+todennäköisyyden mukaan -- hänen aivan varmaan. Jos emme venhettä saa,
+on kolme shillinkiä ainoana turvanamme koko avarassa maailmassa ja mihin
+silloin osaamme, ja mitä silloin teemme? Eikö hirsipuu ole silloin varma
+kohtalomme. Siinä kuulette peittelemättömän totuuden. Täytyykö meidän
+lähteä ilman venhettä, tyttöseni? Nukkuisitko sinä lämpimässä vuoteessa
+ja ajattelisit meitä tuulen ulvoessa uunin piipussa ja sateen räiskiessä
+kattoa vasten? Söisitkö sinä kaikessa rauhassa loimuavan takkavalkean
+ääressä ja ajattelisit tätä sairasta poika raukkaa, joka saa liejussa
+viruen viluissaan ja nälissään pureskella sormiaan? Olipa hän sairas tai
+terve, täytyy hänen aina vain samota eteenpäin, kuolemankielissäkin
+hänen on pakko lakkaamatta raastaa itseään sateessa pitkät matkat, ja
+kun hän jossain kylmällä kivikasalla vetää viimeisen hengenvetonsa, ei
+hänen kuolinvuoteensa ääressä ole ketään muita ystäviä kuin minä ja
+Jumala.»
+
+Tämän vetoamisen huomasin saattavan tytön epätietoiseksi. Hän olisi
+tahtonut auttaa meitä, mutta pelkäsi, että hän mahdollisesti tulisi
+siten auttamaan pahantekijöitä. Päätin nyt minäkin sekaantua asiaan ja
+hälventää hänen epäilyksiään tosiseikoilla.
+
+»Oletko kuullut mainittavan Ferryn Mr Rankeillorista?» kysyin.
+
+»Asianajaja Rankeilloristako?» lausui hän. »Olen kyllä.»
+
+»No niin», jatkoin. »Hänen luokseen on minulla matka. Siitä voit päättää
+olenko pahantekijä. Ja voinpa sanoa sinulle enemmänkin. Vaikka pahan
+erehdyksen takia henkeni tosiaankin on vaarassa, ei Yrjö kuninkaalla ole
+koko Skotlannissa uskollisempaa ystävää kuin minä.»
+
+Hänen kasvonsa kirkastuivat, mutta Alanin synkkenivät.
+
+»Enempää en tarvitse tietää», lausui hän. »Mr Rankeillor on tunnettu
+mies.» Ja hän pyysi meitä lopettamaan ateriamme, poistumaan kylästä niin
+pian kuin mahdollista, ja piilottautumaan rannalle metsikköön.
+»Luottakaa minuun», vakuutti hän. »Minä keksin kyllä jonkun keinon
+saadakseni teidät lahden yli.»
+
+Toivomme oli nyt täytetty ja kiitollisina puristimme hänen kättään.
+Kiireesti teimme lopun makkaroista ja poistuimme Limekilnsistä
+metsikköön. Se oli aivan vähäpätöinen puistikko, lieneekö siinä
+kaikkiaan ollut parisenkymmentä seljaa ja orapihlajaa ja muutamia
+saarnipuita, jotka nekin olivat niin hienoja ettemme voineet mennä
+ohikulkijoilta piiloon niiden taakse. Siellä täytyi meidän kumminkin nyt
+maata ja nauttia parhaamme mukaan herttaisesta, lämpimästä säästä ja
+hyvistä pelastuksen toiveista, ja miettiä tarkemmin miten meidän nyt oli
+menetteleminen.
+
+Ainoastaan yksi ikävämpi tapaus sattui meille koko päivänä. Muuan
+kiertelevä pillipiipari asettui näet samaan metsikköön kuin mekin. Hän
+oli punanenäinen, tihrusilmäinen ja juopunut veitikka. Taskussaan
+hänellä oli suuri whisky-pullo ja hän lörpötteli meille pitkiä juttuja
+vääryyksistä, joita hän oli saanut kärsiä kaikensäätyisiltä ihmisiltä
+alkaen ylimmän tuomioistuimen presidentistä, jolta hän ei ollut saanut
+oikeutta, aina alimpiin maistraatin virkamiehiin saakka, jotka taas
+olivat antaneet sitä liiaksi. Oli hyvin luultavaa, että hän alkaisi
+epäillä meitä, jotka koko päivän vietimme metsikössä voimatta ilmoittaa
+mitään syytä siihen. Luonamme ollessaan hän kiusasi koko ajan meitä
+tunkeilevilla kysymyksillään, ja hänen mentyään odotimme kärsimättöminä
+hetkeä, jolloin mekin saisimme lähteä, sillä hän ei suinkaan ollut
+vaiteliainta laatua.
+
+Sää pysyi koko päivän kirkkaana, ja yö tuli tyynenä ja valoisana. Tulia
+ilmestyi talojen ja töllien ikkunoihin ja alkoi sitten yksi toisensa
+perään hävitä. Kello oli jo yli yhdentoista, kun vihdoinkin kärsittyämme
+jo kauan aikaa epätoivon tuskaa kuulimme airojen narinaa hankoja vasten.
+Tähystimme ulos lahdelle ja näimme tytön itsensä soutavan meitä kohti.
+Hän ei ollut uskonut salaisuuttamme kenellekään muulle, ei edes
+lemmitylleenkään -- jos hänellä sellainen oli, vaan hiipinyt heti isänsä
+nukuttua ikkunan kautta ulos, varastanut naapurinsa venheen ja lähtenyt
+yksinään avuksemme.
+
+En voinut löytää sanoja lausuakseni hänelle kiitollisuuteni, mutta hän
+ei tahtonut niitä kuullakaan, pyysi vain meitä kiirehtimään ja pysymään
+äänettöminä huomauttaen aivan oikein, että pelastuksemme riippui juuri
+nopeudesta ja äänettömyydestä. Pian hän oli laskenut meidät maihin
+Lothianin rannikolle Carridenin lähelle, ja jättänyt meille hyvästit ja
+samassa hän oli jälleen vesillä soutaen Limekilnsiä kohti, eikä vielä
+sanaakaan oltu lausuttu hänen palveluksestaan tai meidän
+kiitollisuudestamme.
+
+Hänen poistuttuaankaan emme saaneet sanaa suustamme, eikä sellaista
+hyvyyttä voinutkaan mitenkään riittävästi palkita. Kotvan aikaa Alan
+seisoi rannalla päätään puistellen.
+
+»Siinä on rehti tyttö», lausui hän viimein, »David, siinä on rehti
+tyttö.» Ja vielä tuntia myöhemmin, maatessamme muutamassa kuopassa meren
+rannalla ja minun ollessani jo puolinukuksissa, hän puhkesi uudelleen
+ylistelemään tytön luonnetta. Minä puolestani en voinut virkkaa mitään,
+sillä hän oli niin viaton olento, että minua sekä kadutti että pelotti,
+kadutti sentähden, että olimme käyttäneet hänen tietämättömyyttään
+hyväksemme ja pelotti siksi, että olimme ehkä sekoittaneet hänetkin
+asemastamme johtuviin vaaroihin.
+
+
+
+
+27 LUKU.
+
+Tulen Mr Rankeillorin luo.
+
+
+Seuraavana päivänä sovimme siitä, että Alan pitäisi huolta itsestään
+auringon laskuun asti, mutta heti pimeän tultua hänen oli kiirehdittävä
+lähelle Newhallsia tien vieressä oleville pelloille, ja pysyttävä
+siellä, kunnes kuuli minun viheltävän. Ensin esitin, että viheltäisin
+hänelle esimerkiksi laulua »Suloinen Airlien talo», josta minä
+erityisesti pidin, mutta hän väitti laulun olevan niin yleisesti
+tunnetun, että kuka kyntömies tahansa voisi sitä sattumalta viheltää.
+Sen sijaan hän opetti minulle pienen pätkän muuanta skotlantilaista
+säveltä, jonka vielä tänäkin päivänä muistan ja tulen kai kuolemaani
+saakka muistamaan. Joka kerran kun se johtuu mieleeni, palaavat
+ajatukseni tähän päivään, jona viimeisen kerran tilani oli epävarma, ja
+minä näen Alanin istuvan kuopan pohjalla ja viheltäen näyttävän tahtia
+sormellaan, harmaan illanhämyn valaistessa hänen kasvojaan.
+
+Ennen päivän nousua olin jo Queensferryn pitkällä kadulla. Queensferry
+on sievästi rakennettu kauppala, talot ovat hyvästä kivestä ja monet
+niistä liuskakivillä katetut. Raatihuone ei mielestäni ollut yhtä hieno
+kuin Peeblesissä eivätkä kadutkaan niin sileitä, mutta ylipäänsä oli
+siellä siksi siistiä, että minä häpesin rumia ryysyjäni.
+
+Sitä myöten kuin aamu kului ja tulia alettiin sytytellä, akkunoita
+availla ja ihmisiä ilmaantua ulkoilmaan, kävi levottomuuteni ja
+alakuloisuuteni yhä synkemmäksi. Huomasin nyt, ettei minulla ollut
+minkäänlaista tukea väitteilleni, ei mitään todistusta oikeuksieni
+olemassa olosta eikä edes siitäkään, että minä todellakin olin David
+Balfour of Shaws. Jos kaikki olikin vain tyhjää puhetta, olin todella
+surkeasti petetty ja surkeassa asemassa. Vaikka asiat olisivatkin niin
+kuin luulin, kestäisi kumminkin kauan, ennenkuin väitteeni olivat
+todeksi näytetyt. Mutta oliko minulla aikaa odottaa, kun kolme
+shillinkiä oli koko omaisuuteni ja tuomittu, takaa-ajettu mies oli minun
+saatava lähetetyksi laivalla maasta pois. Totta tosiaan, jos toiveeni
+pettivät, roikuimme molemmat ennen pitkää hirsipuussa. Kävellessäni
+katua edestakaisin ja nähdessäni ihmisten kaduilla ja ikkunoista
+silmäilevän minua kysyväisesti ja naurusuin tekevän merkkejä ja
+huomautuksia toisilleen, aloin pelätä lakimiehen puheille pääsemisen
+käyvän minulle vaikeaksi ja vielä hankalammaksi saada hänet vakuutetuksi
+asiani todenperäisyydestä.
+
+En kuolemaksenikaan uskaltanut puhutella yhtään noista kunnianarvoisista
+porvareista. Minä häpesin sellaiseen likaiseen ryysykasaan puettuna
+lausua heille sanaakaan. Arvelin, että jos olisin kysynyt Mr
+Rankeillorin laisen miehen taloa, he olisivat nauraneet minulle vasten
+naamaa. Niin harhailin katua ylös ja alas kuin isännästään eksynyt
+koira. Tunsin itseni vieraaksi ja vähän väliä valtasi minut synkkä
+epätoivo. Päivä oli jo kulunut pitkälle, saattoi olla noin kello
+yhdeksän tienoissa aamulla, kun harhailuuni väsyneenä olin viimein
+pysähtynyt maanpuolelle kaupunkia muutaman muhkean rakennuksen
+edustalle. Talossa oli kauniit, kirkkaat lasi-ikkunat, kukkaiskimppuja
+näkyi ikkunalaudoilla, seinät olivat uudenaikaisesti karkeiksi hakatut,
+ja ajokoira istui haukotellen portailla kuin kotonaan ainakin. Katselin
+siinä parhaillaan kadehtien tuota järjetöntä luontokappaletta, kun ovi
+aukeni ja viisaannäköinen, punakka, hyvänsävyisen ja mahtavannäköinen
+mies vahvasti jauhotettu tekotukka päässä ja silmälasit nenällä astui
+ulos. Ulkoasuni oli sellainen, ettei kukaan luonut silmiään minuun
+pyörähtämättä heti uudelleen minua tarkastelemaan, ja tähän
+kunnonmieheen teki kurja olentoni sellaisen vaikutuksen, että hän tuli
+suoraa päätä luokseni ja kysyi, mikä olin miehiäni.
+
+Sanoin hänelle olevani Queensferryssä asioilla, ja rohkaisten mieleni
+pyysin häntä ohjaamaan minut Mr Rankeillorin asunnolle.
+
+»Se talo on juuri tämä, josta minä tulin ulos», vastasi hän, »ja ihmeen
+vuoksi olen minä juuri Mr Rankeillor.»
+
+»Silloin, sir», lausuin, »pyytäisin päästä puheillenne.»
+
+»En tiedä nimeänne», huomautti hän, »enkä vielä tunne kasvojannekaan.»
+
+»Nimeni on David Balfour», lausuin.
+
+»David Balfour?» huudahti hän hämmästyneenä. »Ja mistä tulette, Mr David
+Balfour?» kysyi hän katsoen terävästi silmiini.
+
+»Minä tulen monesta kummallisesta paikasta, sir», vastasin, »mutta
+luullakseni olisi parasta selittää asia tarkemmin vähän turvallisemmassa
+paikassa kuin tässä.»
+
+Hän näytti epäilevän hetken aikaa, puristaen huultaan sormillaan ja
+silmäillen vuoroin minuun vuoroin katuun.
+
+»Aivan niin, se on epäilemättä parasta», lausui hän lopulta ja vei minut
+sisään. Siellä hän huusi jollekin, jota en nähnyt, ettei häntä saa koko
+aamuna häiritä, ja vei sitten minut muutamaan pieneen kamariin, jossa
+kirjoja ja asiapapereita oli kaikkialla suloisimmassa sekasorrossa. Hän
+istuutui ja pyysi minuakin tekemään samoin, vaikka hän mielestäni
+katsoikin vähän surkuttelevasti ensin puhtaaseen tuoliinsa ja sitten
+lokaisiin ryysyihini. »Ja nyt», lausui hän, »jos teillä on jotain asiaa,
+niin pyydän teitä välttämään pitkiä puheita ja käymään heti käsiksi
+ytimeen. *Nec gemino bellum Trojanum orditur ab ovo*[1] -- ymmärrättekö
+sitä?» kysyi hän katsoen terävästi silmiini.
+
+[1] Eihän Troijan sodan kertomuskaan ala aina kahdesta munasta (s. o.
+Ledan lasten, Helenan ja Dioskuurien synnystä) asti.
+
+»Teen niin kuin Horatius neuvoo, sir», vastasin hymyillen, »ja vien
+teidät suoraan *in medias res*[1].» Hän nyökäytti päätään tyytyväisen
+näköisenä; oikeastaan hän tahtoikin vain tutkia minua latinallaan. Tästä
+huolimatta ja vaikka olinkin jo vähän rohkeammalla päällä, karahdin
+tulipunaiseksi kasvoiltani lisätessäni: »Minulla on luullakseni vähän
+oikeuksia Shawsin maatilaan.»
+
+[1] Asiain keskelle. Suom. muist.
+
+Hän veti laatikostaan esiin asiakirjanidoksen ja avasi sen eteensä
+pöydälle. »No, entäs sitten?» virkkoi hän.
+
+Mutta minun rohkeuteni oli pettänyt ja minä istuin äänettömänä.
+
+»Eteenpäin, eteenpäin, Mr Balfour», puhui hän, »teidän täytyy jatkaa.
+Missä olette syntynyt?»
+
+»Essendenissä, sir», vastasin, »12 päivänä maaliskuuta vuonna 1733.»
+
+Hän näytti vertaavan tiedonantoani asiakirjanidokseensa, mutta missä
+tarkoituksessa, sitä en käsittänyt. »Isänne ja äitinne?» jatkoi hän.
+
+»Isäni oli Alexander Balfour, koulumestari ennenmainitussa paikassa»,
+vastasin, »ja äitini Grace Pitarrow, luullakseni Anguksesta.»
+
+»Onko teillä mitään papereita, jotka todistavat teidät oikeaksi
+henkilöksi?» jatkoi Mr Rankeillor.
+
+»Ei, sir», vastasin, »mutta ne ovat Mr Campbellin, Essendenin papin
+hallussa ja ne voidaan helposti saada käsiin. Sitäpaitsi takaisi kyllä
+Mr Campbell minut, enkä luulisi setänikään minua tässä asiassa
+kieltävän.»
+
+»Tarkoitatte Mr Ebenezer Balfouria?»
+
+»Juuri häntä.»
+
+»Jonka olette tavannut?»
+
+»Joka on ottanut minut vastaan omassa talossaan.»
+
+»Tapasitteko koskaan Hoseason-nimistä miestä», kysäsi Mr Rankeillor.
+
+»Tapasin, sir -- syntieni tähden», vastasin. »Sillä juuri hänen avullaan
+ja setäni toimesta ryöstettiin minut tämän kaupungin edustalla, vietiin
+merille, kärsin haaksirikon ja sadoittain muita vastoinkäymisiä, ja
+seison nyt edessänne tässä kurjassa asussani.»
+
+»Sanotte kärsineenne haaksirikon», virkkoi Mr Rankeillor. »Missä se
+tapahtui?»
+
+»Mull-saaren eteläisen kulman edustalla», vastasin. »Sen saaren nimi,
+jolle ajauduin on Erraid.»
+
+»Kas vain», tuumi Mr Rankeillor hymyillen, »tehän olette maantieteestä
+paremmin selvillä kuin minä. Mutta tähän asti käy teidän kertomuksenne
+täsmälleen yhteen toisten tietojen kanssa, joita minulle on annettu. --
+Te mainitsitte tulleenne ryöstetyksi. Missä tarkoituksessa?»
+
+»Kuten tavallista, personallisista syistä, sir», vastasin. »Olin tulossa
+teidän luoksenne, kun minut viekoiteltiin prikille, lyötiin tainnoksiin
+ja heitettiin alas laivan pohjalle, enkä tullut tuntoihini, ennenkuin
+olimme jo kaukana merellä. Minut oli määrätty tupakkakentille
+vietäväksi, jonka kohtalon nyt olen Jumalan armosta välttänyt.»
+
+»Priki joutui haaksirikkoon 27 päivänä kesäkuuta», puhui Mr Rankeillor
+papereitaan selaillen, »ja nyt on jo 24 päivä elokuuta. Siinä on
+melkoinen väliaika, Mr Balfour, vähää vaille kaksi kuukautta. Se on
+maksanut ystävillenne äärettömiä vaivannäköjä, ja minä tunnustan, etten
+ole tyytyväinen ennenkuin se on selvitetty.»
+
+»Nämä kuukaudet ovat hyvinkin helposti täytetyt», vastasin minä, »mutta
+ennenkuin kerron tarinani, olisin iloinen tietäessäni puhuttelenko
+ystävää?»
+
+»Nyt ei kuljeta kiertoteitä», lakimies vastasi. »Minä en voi liittyä
+kehenkään, ennenkuin olen kuullut, mitä teillä on sanottavaa. En voi
+olla ystävänne ennenkuin olen asiasta täydellisesti selvillä. Teidän
+pitäisi olla luottavaisempi. Se sopisi paremmin teidän iällenne. Ja
+tiedättehän, Mr Balfour, että meillä on sananlaskuna: pahantekijät ovat
+aina arkoja.»
+
+»Elkää unhoittako, sir», lausuin, »että minä olen jo saanut kärsiä
+luottavaisuudestani, ja minut aikoi lähettää orjuuteen mies, joka -- jos
+olen oikein ymmärtänyt -- käyttää juuri teitä asianajajanaan.»
+
+Minä olin keskustelumme aikana tehnyt yhä paremman ja paremman
+vaikutuksen Mr Rankeilloriin ja samassa suhteessa saavuttanut enemmän
+luottamusta. Mutta lausuttuani tämän huomautuksen, jonka minä itsekin
+tein enemmän leikillä, hän purskahti äänekkääseen nauruun.
+
+»Ei, ei», virkkoi hän, »niin hullusti eivät ole asiat. *Fui, non
+sum*[1]. Minä olin todellakin setänne asianajajana, mutta sillä aikaa
+kuin te (*imberbis juvenis custode remoto*[2]) olette lännessä
+rakastellut, on hyvä joukko vettä virrannut siltojen alitse; ja jos
+teidän korvanne eivät ole soineet, niin ei siihen ole syynä se, ettei
+teistä ole puhuttu. Juuri samana päivänä kuin teidän merionnettomuutenne
+tapahtui, astui Mr Campbell toimistooni ja vaati teitä takaisin vaikka
+sillan raosta. En ollut koskaan kuullut teidän olemassaolostanne, mutta
+isänne olin tuntenut, ja tietooni tulleiden asianhaarojen nojalla (joita
+pian koskettelemme) olin taipuvainen pelkäämään pahinta. Mr Ebenezer
+tunnusti nähneensä teidät, selitti antaneensa (joka ei ollut ollenkaan
+luultavaa) teille melkoisia summia rahaa ja teidän lähteneen Eurooppaan
+lopettaaksenne opintonne, mikä oli hyvin luultavaa ja kiitettävää.
+Kysyttäessä, miksi ette tullut lähettäneeksi mitään ilmoitusta Mr
+Campbellille, hän vakuutti teidän lausuneen haluavanne katkaista kaikki
+siteet menneen ajan kanssa. Kysyttäessä edelleen, missä te nyt olitte,
+hän väitti ettei hän sitä tiennyt, mutta arveli teidän olevan
+Leidenissä. Ne olivat hänen vastauksensa lyhyesti kerrottuina. Uskoiko
+kukaan häntä, en varmaan tiedä», jatkoi Mr Rankeillor naurusuin, »ja
+erittäinkin muutamat päätelmäni olivat hänelle niin vastenmielisiä, että
+hän suoraan sanoen ajoi minut ulos. Senjälkeen emme ole päässeet sen
+etemmäksi, sillä olivatpa epäluulomme kuinka varmoja tahansa, ei meillä
+ollut mitään todistuksia. Sitten ilmestyi kapteeni Hoseason näyttämölle,
+ja kertoi teidän hukkuneen. Koko asia raukesi siihen, eikä siitä ollut
+muita seurauksia kuin huolia Mr Campbellille, ja häpeää minulle ja
+setänne maineeseen uusi tahrapilkku, jota se ei enää olisi sietänyt.
+Nyt, Mr Balfour, tiedätte asian kulun ja voitte itse päättää, miten
+paljon voitte minuun luottaa.»
+
+[1] Olin, mutta en ole enää.
+
+[2] Parrattomana poikasena poissa vartian silmäin alta. Suom. muist.
+
+Oikeastaan hän oli vielä enemmän turhantarkka, kuin miksi hänet voin
+kuvata ja käytti vielä enemmän latinaisia lauseparsia puheessaan, mutta
+hänen esitystapansa oli niin sydämellinen ja kasvojensa sävy niin
+ystävällinen, että epäluuloni olivat jo aikoja sitten haihtuneet.
+Huomasin sitäpaitsi, että hän kohteli minua, kuin ei minun suhteeni
+olisi ollut mitään epäilyksiä, joten hän näytti täydellisesti
+tunnustavan minut oikeaksi henkilöksi.
+
+»Sir», vastasin, »jos kerron teille vaiheeni, täytyy minun uskoa erään
+ystäväni henki teidän käsiinne. Luvatkaa minulle, että se on turvassa,
+ja mitä minuun itseeni tulee, ovat teidän kasvonne minulle riittävänä
+takeena.»
+
+Hän antoi hyvin vakavan näköisenä pyytämäni lupauksen. »Mutta», lausui
+hän, »tämähän on vähän kummallinen esipuhe. Jos kertomuksessanne
+esiintyy joitain laittomuuksia, niin pyydän teitä muistamaan, että olen
+lakimies, ja koettamaan välttää niitä.»
+
+Senjälkeen minä kerroin hänelle vaiheeni alusta alkaen. Hän kuunteli
+silmälasit otsalle kohotettuina ja silmät kiinni. Aika ajoin pelkäsin
+hänen nukahtaneen. Mutta niin ei ollut asian laita! Hän kuuli jokaisen
+sanan, kuten jäljestäpäin huomasin, ja monet kerrat sain hämmästyä hänen
+nopeaa käsityskykyään ja terävää muistiaan. Vieraat geeliläiset
+nimetkin, jotka hän ainoastaan silloin kuuli, muisti hän ja huomautti
+minulle niistä vielä vuosienkin kuluttua. Mainitessani peittelemättä
+Alan Breckin nimen, syntyi kumminkin välillämme tilapäinen sananvaihto.
+Alanin nimi oli luonnollisesti murha- ja palkintouutisen mukana tullut
+tunnetuksi yli koko Skotlannin, ja tuskin olin sen lausunut, kun
+lakimies liikahti tuolillaan ja aukasi silmänsä.
+
+»Minä en mainitsisi tarpeettomia nimiä, Mr Balfour», lausui hän,
+»etenkin ylämaalaisten, joista useat ovat lain rangaistuksen alaisia.»
+
+»Parempi olisi ehkä ollut, etten olisi maininnut», vastasin, »mutta kun
+nyt kerran olen sen päästänyt huuliltani, täytynee minun kai jatkaa.»
+
+»Ei suinkaan», selitti Mr Rankeillor. »Minun kuuloni ei ole oikein
+luotettava, kuten ehkä olette huomannut, enkä ole ollenkaan varma,
+kuulinko nimen oikein. Nimittäkäämme ystäväänne esimerkiksi Mr
+Thomsoniksi, ettei siinä olisi sen enempää muistelemista. Ja tästä
+lähtien menettelisin samalla tavalla kaikkiin ylämaalaisiin nähden,
+joita kertomuksessanne esiintyy, olivatpa ne elossa tai kuolleita.»
+
+Tästä huomasin, että hän oli kuullut nimen liiankin selvästi ja oli jo
+arvannut, että minä olisin murhastakin mainitseva. Jos hän katsoi
+parhaaksi jäädä niistä asioista tietämättömäksi, ei se minua
+liikuttanut. Huomautin siis vain myhäillen, ettei nimi tuntunut juuri
+ylämaalaiselta ja suostuin hänen esitykseensä. Koko loppuosassa
+kertomustani kulki Alan Mr Thomsonin nimellä. Se huvitti minua sitäkin
+enemmän, kun uusi nimi oli ristiriidassa Alanin mielipiteiden kanssa.
+Samaan tapaan nimitettiin James Stewartia Mr Thomsonin sukulaiseksi,
+Colin Campbell kulki Mr Glenin nimellä, ja Clunylle, ehdittyäni
+kertomuksessani niin pitkälle, annoin nimen »Mr Jameson,
+ylämaalais-päällikkö.» Se oli mitä peittelemättömintä narripeliä, ja
+minua ihmetytti, että lakimies menetteli sillä tavalla. Mutta sellainen
+oli sen ajan henki. Valtakunnassa kiisteli kaksi vastakkaista puoluetta
+keskenään, mutta löytyi maltillisiakin henkilöitä, jotka,
+mielipiteiltään kun eivät olleet niin jyrkkiä, koettivat keinoilla millä
+tahansa välttää kummankaan puolueen loukkaamista.
+
+»Vai niin, vai niin», lausui Mr Rankeillor lopetettuani. »Tämä on
+suurenmoinen taru, teidän Odysseianne. Teidän pitäisi, päästyänne opin
+teillä pitemmälle, julaista se latinankielellä, taikka englanninkin, jos
+niin haluatte, vaikka minä puolestani antaisin voimakkaammalle kielelle
+etusijan. Paljon olette taivalta tehnyt, *quæ regio in terris* -- mitä
+Skotlannin kolkkaa -- vapaasti kääntääkseni -- ette olekaan kuljeksinut
+ristiin rastiin? Olette sitäpaitsi osoittanut erityistä taipumusta
+vääriin asemiin ja, miksikäs en sitä tunnustaisi, yleensä näyttänyt
+suoriutuvanne niistä hyvin. Tuo Mr Thomson tuntui minusta jotenkin
+hienolta herrasmieheltä, vaikka ehkä vähän verenhimoiselta. En olisi
+ollenkaan pahoillani, vaikka hän (kaikkine hyvine ominaisuuksineen)
+joutuisikin Pohjanmeren saaliiksi, sillä siitä miehestä, Mr David, on
+paljon vastusta. Mutta te olette kumminkin ollut aivan oikeassa
+kiintyessänne häneen, epäilemättä hänkin on teihin kiintynyt. *It
+comes*[1] -- niin voimme sanoa -- hän oli teidän uskollinen toverinne,
+*paribus curis vestigia figit*[2] uskallan näet väittää. No niin, no
+niin, ne ajat ovat olleet ja menneet, ja minä luulen (puhuakseni
+kohteliaasti), että kärsimyksenne ovat lähellä loppuansa.»
+
+[1] Kulkee kumppalina.
+
+[2] Vaeltaa vaivat tasaten. Suom. muist.
+
+Tarkastellessaan siten seikkailujani siveelliseltä kannalta, hän
+silmäili minua niin leikillisin ja hyväntahtoisin katsein, että minä
+tuskin voin hillitä mielihyvääni. Olin niin kauan elänyt
+lainsuojattomien ihmisten parissa ja makaillut vuorilla paljaan taivaan
+alla, että minusta tuntui kerrassaan mieltäylentävältä, kun jälleen sain
+istua katon alla siistissä huoneessa ja puhella tuttavallisesti hienosti
+puetun herrasmiehen kanssa. Silloin sattui katseeni säädyttömiin
+vaateriekaleihini ja minä jouduin jälleen hämilleni. Mutta Mr Rankeillor
+huomasi sen ja ymmärsi ajatukseni. Hän nousi istualtaan, käski
+palvelijoitaan laittamaan vielä yhdelle hengelle sijaa pöydän ääreen,
+selittäen Mr Balfourin jäävän aamiaiselle, ja vei minut sitten
+makuukamariin rakennuksen yläkertaan. Siellä hän asetti eteeni vettä,
+saippuaa ja kamman ja antoi poikansa vaatteet käytettävikseni.
+Järjestettyään kaikki muutkin tarpeelliset kapineet varalleni, hän jätti
+minut sinne pukeutumaan.
+
+
+
+
+28 LUKU.
+
+Menen vaatimaan perintöäni.
+
+
+Parhaani mukaan koetin muuttaa ulkomuotoani, ja hauskalta tuntui minusta
+kun katsoessani peiliin, huomasin kerjäläispojan hävinneen ja David
+Balfourin ilmestyneen jälleen maailmaan. Mutta tämä muutoskin minua
+hävetti ja erittäinkin lainatut vaatteeni. Lopetettuani pukeutumishommat
+tapasi Mr Rankeillor minut rappusissa. Hän sanoi minulle muutamia
+kohteliaisuuksia ja vei minut takaisin työhuoneeseensa.
+
+»Istukaahan, Mr David», lausui hän, »nythän te olette vähän enemmän
+näköisenne. Antakaas kun muistelen, eikö minulla olisi mitään uutisia
+teille kerrottavana. Ihmettelette kai isäänne ja setäänne? Mutta se on
+hyvin yksinkertainen juttu, ja sen teille selittäminen ujoksuttaa minua.
+Sillä», jatkoi hän todellakin hämillään, »sen pohjalla on rakkausjuttu.»
+
+»Minusta se ei oikein sovi setääni», lausuin.
+
+»Mutta setänne ei ole aina ollut vanha, Mr David», vastasi hän, »ja mikä
+teitä ehkä enemmänkin hämmästyttää, hän ei ole aina ollut ilkeä. Hänellä
+oli kauniit, eloisat kasvonpiirteet, ja ihmiset kiiruhtivat aina ulos
+huoneistaan katsomaan hänen jälkeensä, kun hän virmalla hevosellaan
+ratsasti ohi. Olen nähnyt sen näillä omilla silmilläni ja, tunnustan sen
+suoraan, tuntenut kateutta häntä kohtaan. Minä näet olin vain halpa
+pojannulikka ja isäni oli vain halpa ihminen, ja siihen aikaan oli
+paikallaan lause: *Odi te, qui bellus es, Sabelle*[1].
+
+[1] Vihaan sinua, koska kaunis olet, Sabellus.
+
+»Tämähän on kuin unennäköä», huudahdin.
+
+»Eikö mitä!» vastasi lakimies, »sellainen on nuoruus ja vanhuus. Eikä
+siinä kaikki! Hän oli vielä lahjakas ja hänestä toivottiin suuria
+tulevaisuudessa. Vuonna 1705 hän luonnollisesti karkasi kapinallisten
+puolelle. Isänne läksi häntä ajamaan takaa, löysi hänet muutamasta
+ojasta ja toi takaisin *multum gementem*[1], koko seudun iloksi. Sattui
+sitten niin, *majora canamus*[2], että nämä kaksi poikaa rakastuivat, ja
+samaan naiseen. Mr Ebenezer, joka oli ihailtu, rakastettu ja hemmoteltu,
+oli epäilemättä varma voitostaan, ja huomattuaan pettyneensä hän alkoi
+mellastaa kuin paholainen. Kaikki seudun asukkaat kuulivat siitä.
+Vuoroin hän makasi sairaana kotonaan, ja hänen teeskentelemättömät
+omaisensa seisoivat kyyneleet silmissä hänen vuoteensa vieressä, vuoroin
+hän ratsasti ravintolasta ravintolaan ja toitotti surujaan kaikkien
+Mattien ja Pekkojen korviin. Isänne, Mr David, oli hyväluontoinen
+kunnonmies, mutta hän oli löyhä, surkuteltavan löyhä. Nämä hulluttelut
+kävivät hänelle ajan pitkään ikäviksi ja hän -- luopui neidosta. Tyttö
+ei ollut kumminkaan niin ajattelematon -- häneltä kai olette perinyt
+terävän järkenne, eikä suostunut noin vain vaihtamaan sulhasia. Molemmat
+veljekset lankesivat polvilleen hänen eteensä, ja lorun loppu oli se,
+että tyttö näytti kummallekin missä viisi hirttä oli poikki. Tämä
+tapahtui elokuussa, samana vuonna kuin minä lopetin opintoni. Kohtaus
+mahtoi olla hullunkurinen.»
+
+[1] Haikeasti huokailevana.
+
+[2] Pää-asiasta puhuaksemme. Suom. muist.
+
+Tuumailin itsekseni, että tämä oli ikävä juttu, mutta en voinut
+unhoittaa, että isälläni oli siihen osaa. »Eikö se sentään vivahda vähän
+murhenäytelmään?» lausuin.
+
+»Ei sir, ei ollenkaan», vastasi lakimies. »Murhenäytelmän juonena on
+näet joku selvä riitakysymys, joku *dignus vindice nodus*[1], ja tämä
+oli vain nuoren, hemmotellun aasin oikkuja, jonka korkeimpana päämääränä
+oli päästä naimisiin ja saada sormus sormeensa. Se ei ollut kuitenkaan
+isänne tarkoitus, ja hänen tehtyään myönnytyksen toisensa perään ja
+setänne esitettyä mitä itsekkäimpiä vaatimuksia, he joutuivat lopulta
+jonkunlaiseen kaupankäyntiin, jonka seurauksista olette äskettäin saanut
+kärsiä. Toinen otti tytön, toinen talon. Paljon puhutaan, Mr David,
+armeliaisuudesta ja jalomielisyydestä, mutta monasti minä olen
+huomannut, että tässä riidanhaluisessa maailmassa tullaan onnellisimpaan
+lopputulokseen, kun turvaudutaan lakimieheen ja pidetään kiinni kaikesta
+siitä minkä laki myöntää. Isänne Don Quixotemainen menettely, se kun
+itsessään oli väärä, on joka tapauksessa antanut aihetta lukemattomiin
+vääryyksiin. Isänne ja äitinne elivät ja kuolivat köyhinä ihmisinä,
+teidän kasvatuksenne on surkealla tavalla laiminlyöty, ja, toiselta
+puolen, minkälaista aikaa tämä on ollut Shawsin maatilan asukkaille! Ja
+voinhan lisätä -- vaikka siitä vähät välitän -- minkälaista aikaa Mr
+Ebenezerille!»
+
+[1] Riitelemisen arvoinen solmu. Suom. muist.
+
+»Ja kumminkin on tässä merkillisintä», lausuin, »miten miehen luonne on
+voinut tällä tavalla muuttua.»
+
+»Onhan se niinkin», vastasi Mr Rankeillor. »Mutta sittenkin minä pidän
+sitä aivan luonnollisena. Hän ei voinut uskotella itselleen
+menetelleensä oikein. Ne, jotka tunsivat asian oikean laidan, kohtelivat
+häntä kylmästi, ne taas, jotka eivät siitä mitään tienneet, alkoivat
+nähdessään toisen veljistä häviävän ja toisen ottavan maatilan
+haltuunsa, puhua murhasta. Siten hän joutui kaikkien hylkimäksi. Rahat
+olivat kaikki, mitä hän sopimuksen mukaan sai. Hänen ajatuksensa
+kiintyivät siten yhä enemmän niihin. Itsekäs hän oli nuorena, itsekäs
+hän on nyt vanhanakin, ja miksi asiat viime aikoina ovat kehittyneet,
+sen olette itse nähnyt.»
+
+»Mikä on nyt kaiken tämän jälkeen mielipiteenne asemastani?» kysyin.
+
+»Maatila on epäilemättä teidän», lausui lakimies. »Isänne sopimuksilla
+ei ole mitään merkitystä, te olette sukutilan perijä. Mutta setänne on
+mies, joka puolustaa vääryyttä, ja luultavaa on, että hän väittää
+ettette ole oikea henkilö. Mutta oikeudenkäynti maksaa ja oikeudenkäynti
+perheasioissa on aina häpeällistä, ja jos sitäpaitsi suhteenne
+ystäväänne Mr Thomsoniin tulisi vähänkin tunnetuksi, saisimme nähdä
+pistäneemme sormemme tuleen. Teidän ryöstämisenne olisi kyllä meillä
+hyvänä valttina, jos vain sen voisimme näyttää toteen. Mutta se taitaa
+olla vaikea tehtävä, ja neuvoni yleensä on, että sovitte setänne kanssa,
+ehkäpä annatte hänen pitää Shawsinkin, johon hän neljännesvuosisadan
+kuluessa on juurtunut, ja tyydytte sen sijaan riittävään eläkkeeseen.»
+
+Sanoin erittäin mielelläni olevani sovinnollinen, ja että perheasioiden
+julkisuuteen saattaminen oli askel, jota ottamaan minulla ei vähääkään
+ollut halua. Keskustelumme aikana oli minulle vähitellen pääpiirteissään
+selvinnyt se menettelytapa, jota sittemmin noudatimme.
+
+»Pahin pulma on siis siinä», kysyin, »miten saada ryöstetty takaisin
+kotiinsa?»
+
+»Aivan niin», vastasi Mr Rankeillor, »ja jos mahdollista, tuomiosalista.
+Sillä katsokaa nyt, Mr David, epäilemättä voisimme löytää joitakuita
+Covenantin miehiä, jotka valallaan vakuuttaisivat teidän ryöstämisenne
+todeksi. Mutta kun he kerran olisivat tuomarin edessä, emme enää voisi
+pitää heidän todistuksiaan tarpeellisten rajojen sisällä, ja silloin
+tulisi varmasti jotain ystävästänne, Mr Thomsonista mainituksi. Ja se,
+päättäen siitä mitä olette kertonut, ei mielestäni olisi meille
+ollenkaan otollista.»
+
+»Minun ehdotukseni, sir, olisi tämä», lausuin ja ilmaisin hänelle
+tuumani.
+
+»Minun pitäisi siis tavata tuo Thomson?» kysyi hän lopetettuani.
+
+»Niin olen todellakin ajatellut», vastasin.
+
+»Jopa jotakin!» huudahti hän otsaansa hieroen. »Ei, Mr David, minä
+pelkään, että tuumanne on mahdoton. En sano mitään ystäväänne, Mr
+Thomsonia vastaan, kun en tiedä mitään häntä vastaan, mutta jos
+tietäisin, -- huomatkaa se, Mr David -- olisi velvollisuuteni vangita
+hänet. Nyt kysyn teiltä: onko viisasta tavata häntä? Hän saattaa olla
+rikoksellinen. Ei ole sanottu, että hän on puhunut teille suunsa
+puhtaaksi. Mahdollista on, ettei hänen nimensä ole edes Thomson!»
+toimesi lakimies silmiään vilkuttaen, »sillä sellaiset junkkarit voivat
+poimia nimiä tienpuolesta sillä aikaa kuin toinen räpäyttää silmiään.»
+
+»Teidän itsenne täytyy ratkaista se asia», vastasin.
+
+Mutta selvään huomasi, että tuumani oli herättänyt hänessä huomiota,
+sillä hän vaipui mietteisiinsä, siksi kun meidät kutsuttiin aamiaiselle.
+Mutta tuskin oli Mrs Rankeillor, joka syödessämme piti meille seuraa,
+jättänyt meidät kahden kesken viinipullon ääreen, kun hän jälleen otti
+ehdotukseni puheeksi. Milloin ja miten tapaisin ystäväni Mr Thomsonin?
+olinko varma Mr Thomsonin maltillisuudesta? suostuisinko, jos saisimme
+vanhan ketun petetyksi, siihen ja siihen myönnytykseen? -- nämä ja muita
+samanlaisia kysymyksiä hän teki minulle aina pitkän vaitiolon päästä
+pyöritellen miettiväisenä viiniä kielellään. Vastattuani niihin
+kaikkiin, nähtävästi hänen tyytyväisyydekseen, hän vaipui vielä
+syvempiin ajatuksiin, unhottaen viininkin. Sitten hän otti paperiarkin
+ja kynän, ja ryhtyi kirjoittamaan, punniten joka sanaa. Lopuksi hän
+soitti kirjurinsa huoneeseen.
+
+»Torrance», sanoi hän, »tämä pitäisi kirjoittaa puhtaaksi ennen yötä, ja
+kun olet saanut sen tehdyksi, tahtonet panna hatun päähäsi ja olla
+valmis lähtemään tämän herran ja minun matkaan, sillä sinua tarvitaan
+luultavasti todistajaksi.»
+
+»Mitä, sir», huudahdin heti kirjurin mentyä, »te aiotte siis yrittää?»
+
+»Se on aikomukseni», vastasi hän täyttäen lasinsa. »Mutta elkäämme enää
+puhuko siitä asiasta. Torrancen näkeminen johtaa mieleeni muutaman
+joitakuita vuosia sattuneen hassun tapauksen. Olimme tuon veitikan
+kanssa päättäneet yhtyä Edinburgin kirkon luona. Kumpikin oli ollut
+omilla asioillaan, ja kun päästiin kello neljään, oli Torrance ottanut
+naukut, eikä tuntenut omaa isäntäänsä ja minä, unhotettuani silmälasini,
+olin niin sokea ilman niitä, etten -- sen vakuutan sanallani -- tuntenut
+omaa kirjuriani.» Jutulleen hän nauroi sitten sydämellisesti.
+
+Myönsin sen olleen hassun sattuman ja nauroin kohteliaisuuden vuoksi,
+mutta ihmeekseni hän toisteli ja jankutti koko iltapäivän samaa juttua
+lisäten siihen aina uusia sivuseikkoja ja nauraen joka kerralla. Lopulta
+aloin jo joutua hämilleni ja hävetä ystäväni houkkamaisuutta.
+
+Kun alkoi joutua aika, jolloin Alanin kanssa olimme luvanneet yhtyä,
+läksimme talosta. Mr Rankeillor ja minä astelimme käsikkäin ja Torrance
+tuli jäljessämme. Asiapaperi oli hänellä taskussa ja kädessä kannellinen
+vakka. Kaupungin läpi kulkiessamme lakimies kumarteli oikealle ja
+vasemmalle, ja vähän väliä pysäytti joku herrasmies hänet puhelemaan
+oikeus- tai yksityisasioista. Tulin huomaamaan, että häntä pidettiin
+koko maakunnassa suuressa arvossa. Lopulta olimme sivuuttaneet talot ja
+läksimme astumaan satamaa pitkin kohti Hawesin ravintolaa ja
+lauttauslaituria, missä onnettomuus minua oli kohdannut. En voinut
+liikutuksetta katsella tuota paikkaa, muistellessani kaikkia niitä,
+jotka silloin olivat täällä kanssani, mutta joita ei enää ollut
+olemassa: Ransomea, joka, kuten toivoin, oli pelastunut häntä
+odottavasta kurjuudesta, Shuania, joka oli kuollut paikassa, mitä en
+uskaltanut palauttaa mieleeni, ja niitä mies parkoja, jotka prikin
+mukana olivat vaipuneet meren pohjaan. Näistä kaikista tapaturmista ja
+prikistä itsestään olin onnellisesti päässyt. Tunteissani ei siis olisi
+pitänyt olla sijaa muulle kuin kiitollisuudelle, mutta siitä huolimatta
+valtasi minut surumielisyys toisten kohtalon tähden, ja kylmät,
+uudistuneen pelon tunteen synnyttämät väreet karmivat ruumistani.
+
+Minun näitä mietiskellessäni, Mr Rankeillor päästi äkkiä huudahduksen,
+pisti kätensä taskuihinsa ja purskahti nauramaan.
+
+»Mutta tämäpä on hassua!» lausui hän. »Kaikesta siitä huolimatta, mitä
+olen jutellut, olen unhottanut silmälasini!»
+
+Nyt ymmärsin hänen tarinansa tarkoituksen, ja käsitin, että jos hän oli
+jättänyt silmälasinsa kotia, oli hän tehnyt sen siksi, että hän voi
+käyttää Alanin apua hyväkseen tuntematta häntä. Se oli todellakin
+nerokas keksintö, sillä miten saattoi Rankeillor nyt -- jos asiat
+menivät hullusti -- todistaa Alan oikeaksi henkilöksi, tai kuinka voi
+häneltä nyt vaatia mitään raskauttavia todistuksia minua vastaan?
+Toisekseen hän oli jo hyvän aikaa tullut toimeen ilman silmälasejaan, ja
+puhutellut ja tuntenut monen monta ihmistä kulkiessamme kaupungin läpi,
+eikä minulla ollut ollenkaan epäilystä siitä, ettei hän olisi nähnyt
+kyllin hyvästi.
+
+Heti kun olimme sivuuttaneet Hawesin (siellä tunsin isännän, joka
+piippuaan imien seisoi ovella, ja olin iloinen huomatessani, ettei hän
+ollut vanhentunut) muutti Mr Rankeillor marssijärjestyksemme jääden
+Torrancen kanssa jälelle ja lähettäen minut etukynteen vakoojaksi.
+Astuskelin kummun rinnettä ylös viheltäen vähän väliä geeliläistä
+säveltäni, ja lopulta kuulin ilokseni siihen vastattavan ja näin Alanin
+kohottautuvan pensaan takaa. Hän näytti vähän masentuneelta, koko päivän
+kun oli piileskellyt yksinään maakuopissa ja syönyt ainoastaan hiukan
+muutamassa olutkapakassa lähellä Dundasia. Mutta nähtyään uuden pukuni
+hän alkoi vähän elostua, ja kerrottuani, miten hyvästi asiamme
+edistyivät, ja minkä osan loppuponnistuksessamme olin hänelle valinnut,
+hänestä tuli kokonaan toinen mies.
+
+»Tuumasi on erittäin hyvä», lausui hän, »ja uskallanpa väittää, ettet
+sen toimeenpanijaksi olisi voinut löytää parempaa miestä kuin Alan Breck
+on. Se on tehtävä, (huomaa se), johon ei joka mies kykene, mutta toisin
+on teräväjärkisen kunnonmiehen laita. Mutta sinun lakimiehellesi taitaa
+aika käydä pitkäksi odottaessa.»
+
+Minä huusin ja huiskutin Mr Rankeillorille. Hän tuli luoksemme ja minä
+esitin hänet ystävälleni Mr Thomsonille.
+
+»Mr Thomson, olen iloinen tavatessani teidät», lausui hän. »Mutta minä
+olen unhottanut silmälasini ja tämä Mr David ystävänne (selitti hän
+lyöden minua olkapäälle), voi ilmoittaa teille, että olen melkein sokea,
+ja ettei teidän tarvitse hämmästyä, jos huomenna en teitä tunne.»
+
+Tämän hän sanoi luullen Alanin tulevan hyvilleen siitä, mutta
+ylämaalaisen turhamielisyys olisi vähemmästäkin kiehahtanut.
+
+»Vai niin, sir», lausui Alan jäykästi, »eihän se nyt paljoa merkitse,
+kun olemme yhtyneet täällä erityisessä tarkoituksessa, pitääksemme
+huolta Mr Davidin oikeuksista, ja kun meillä ymmärtääkseni ei mitään
+muuta yhteyttä olekaan. Mutta minä hyväksyn teidän anteeksipyyntönne, se
+oli aivan paikallaan.»
+
+»Se on enemmän kuin minä uskalsin toivoakaan, Mr Thomson», lausui
+Rankeillor sydämellisesti. »Ja nyt kun te ja minä olemme yrityksessä
+päähenkilöitä, pitäisi meistä tulla hyvät ystävät. Pyydän teitä
+senvuoksi tarjoamaan minulle käsivartenne, sillä (nyt kun on hämärä ja
+minulla ei ole silmälaseja) minä en taitaisi muuten pysyä tiellä. Ja
+mitä teihin, Mr David, tulee, niin on teillä Torrancessa hauska
+puhetoveri. Sallikaa minun vain huomauttaa, ettei hänen tarvitse kuulla
+enempää seikkailuistanne eikä -- -- hm -- -- Mr Thomsonin asioista.»
+
+Lakimies ja Alan läksivät siis innokkaasti puhellen jatkamaan yhdessä
+matkaa, ja Torrance ja minä muodostimme jälkijoukon.
+
+Oli jo yö saadessamme Shawsin kartanon näkyviimme. Kello oli sivu
+kymmenen, yö oli pimeä ja lauhkea ja lännestä kävi leppoisa tuulen
+henki, joka pani puiden lehdet kahisemaan ja esti siten askeleemme
+kuulumasta. Tultuamme lähemmäksi näimme, ettei mistään osasta rakennusta
+vilkkunut tulta. Setäni näytti menneen jo levolle, ja se sopi parhaiten
+meidän aikeisiimme.
+
+Viimeisen neuvottelumme pidimme kuiskien noin sadan askeleen päässä
+talosta. Lakimies, Torrance ja minä kapusimme sitten kummulle ja
+kyyristyimme talon nurkan taa, ja heti kun olimme paikoillamme, asteli
+Alan ovelle ja alkoi koputtaa.
+
+
+
+
+29 LUKU.
+
+Tulen valtakuntaani.
+
+
+Jonkun aikaa Alan ryskytti ovea, mutta ainoastaan kaiku talon sisästä ja
+ympäristöstä vastasi hänen kolkutuksiinsa. Lopulta kuulin kumminkin
+ikkunan varovaisesti avattavan ja arvasin setäni tulleen
+tähystyspaikkaansa. Oli siksi valoisa, että hän saattoi nähdä Alanin
+haamun rappusilla. Ja kun me kolme todistajaa olimme piilossa, ei
+minkään olisi pitänyt herättää levottomuutta kunniallisessa miehessä,
+joka oli turvassa omassa talossaan. Siitä huolimatta setäni tarkasteli
+hetkisen äänettömänä vierastaan ja kun hän rupesi puhumaan, tuntui hänen
+äänensä epäluuloiselta.
+
+»Mitä tämä on», lausui hän. »Tämä ei ole sopiva aika säädyllisille
+ihmisille, eikä minulla ole mitään tekemistä yökulkijain kanssa. Mitä
+teillä täällä on tekemistä? Minulla on tuliluikku.»
+
+»Tekö siellä olettekin, Mr Balfour?» vastasi Alan, ottaen askeleen
+taaksepäin ja silmäillen ylös pimeyteen. »Pidelkää varovasti sitä
+tuliluikkua, se on viekas paukahtamaan.»
+
+»Mitä teillä täällä on tekemistä? ja kuka olette?» tiuskasi setäni
+äkäisesti.
+
+»Minulla ei ole ollenkaan halua ilmoitella nimeäni kyläkunnalle»,
+vastasi Alan. »Mutta mitä minulla täällä on tekemistä, se on toinen
+juttu, asiani kun koskee enemmän teitä kuin minua.»
+
+»Mikä se sitten on?» kysyi setäni.
+
+»David», vastasi Alan.
+
+»Mitä se oli?» huudahti enoni kokonaan toisella äänellä.
+
+»Sanonko koko nimen sitten?» kysyi Alan.
+
+Syntyi hetken äänettömyys.
+
+»Parasta taitaa olla, että lasken teidät sisään», tuumi sitten setäni
+epäilevästi.
+
+»Voi olla», vastasi Alan, »kysymys on vain siitä, tulenko minä? Sanon
+nyt teille, mitä minä asiasta ajattelen. Tässä kynnyksellä tulee meidän
+asiasta keskustella, tässä tai ei missään. Teidän tulee näet ymmärtää,
+että minä olen yhtä jäykkäniskainen kuin tekin, mutta herrasmies
+parempaa sukua.»
+
+Tämä käänne saattoi setäni levottomaksi, ja hetkiseksi hän jäi
+mietteisiinsä. Sitten hän tuumi: »No niin, no niin, minkäpä sille
+sitte», ja sulki ikkunan. Mutta alas tuleminen vei häneltä paljon aikaa
+ja salpojen päästeleminen vielä enemmän, sillä luullakseni hän katui
+suostumustaan ja hänen pelkonsa yltyi joka toiselta askeleelta ja
+jokaiselta pönkältä, jonka hän päästi. Lopulta kuulin kumminkin oven
+narahtavan, setäni hiipi varovasti ulos ja nähtyään Alanin väistyneen
+askeleen tai pari ulommaksi istuutui ylimmälle rapulle tuliluikku
+valmiina kädessään.
+
+»Muistakaa nyt», varoitti hän, »että minulla on pyssy, ja jos vain
+astutte askeleenkaan lähemmäksi olette kuoleman oma.»
+
+»Tuopa on toden totta kohteliasta puhetta», tuumi Alan.
+
+»Oli mitä oli», vastasi setäni, »mutta teidän tulonne ei näytä juuri
+satunnaiselta ja minun täytyy olla varuillani. Nyt kun ymmärrämme
+toisiamme, voitte ilmoittaa asianne.»
+
+»No niin», lausui Alan, »kun te olette niin älykäs mies, lienette jo
+huomannut, että olen ylämaalainen herrasmies. Nimeni ei kuulu tähän,
+mutta ystävieni asuinpaikat eivät ole kovinkaan kaukana Mull-saaresta,
+josta kai olette kuullut. Niillä seuduin kärsi eräs laiva haaksirikon,
+ja kun muuan sukuuni kuuluva kunnonmies seuraavana päivänä käveli pitkin
+rannikkoa keräillen laivan sirpaleita polttopuikseen, tapasi hän
+hukkumaisillaan olevan pojan. Hän veti pojan maalle ja vei hänet
+muutamien toisten kunnonmiesten avulla erääseen vanhaan, rappeutuneeseen
+linnaan, jossa hän siitä saakka tähän päivään asti on ollut ja
+aiheuttanut ystävilleni suuria kulunkeja. Minun ystäväni ovat vähän
+raakalaisten tapaisia eivätkä ole niin tarkkoja lakipykälien suhteen
+kuin muutamat, joita voisin mainita, ja saatuaan tietää, että pojalla
+oli jonkunmoisia sukulaisia ja että hän oli teidän veljenpoikanne, Mr
+Balfour, he pyysivät minun käymään teidän luonanne keskustelemassa
+asiasta. Ja sivumennen voin mainita, että jos emme ehdoista sovi, saatte
+pojan luoksenne. Ystäväni eivät näet», lisäsi Alan mutkattomasti, »ole
+oikein varakkaita.»
+
+Setäni yskäisi kurkkuaan selvitellen ja vastasi: »Minä en ole hänestä
+millänikään. Hän ei ollut ollenkaan hyvä poika, eikä minua haluta
+sekaantua koko juttuun.»
+
+»Vai niin», tuumi Alan. »Kyllä minä älyän, mikä teillä on mielessä, ette
+ole hänestä välittävinänne saadaksenne lunnaat pienemmiksi.»
+
+»Ei suinkaan», vastasi setäni, »olen puhunut täyttä totta. Minä en
+välitä vähääkään pojasta enkä rupea maksamaan minkäänlaisia lunnaita.
+Saatte tehdä hänestä kirkon tai myllyn, minulle se on samantekevä.
+
+»Joutavia, sir!» tokasi Alan. »Veri on vettä sakeampi, kautta
+paholaisen! Te ette voi hyljätä veljenpoikaanne, sellaisen menettelyn
+häpeällisyyden tähden. Ja jos sen tekisitte ja se tulisi tunnetuksi,
+ette olisi silloin seutunne suosittu, taikka olen minä surkeasti
+erehtynyt.»
+
+»En minä nytkään ole mikään erityinen suosikki», vastasi setäni, »enkä
+käsitä miten se voisi tulla ihmisten tietoon. Minun kauttani ei
+ainakaan, eikä teidän tai ystäviennekään kautta. Nämä ovat siis vain
+joutavia verukkeita, herraseni.»
+
+»Mutta David ilmaisisi silloin asian», lausui Alan.
+
+»Miten se on mahdollista», kysäsi setäni tiukasti.
+
+»Tällä tavalla», vastasi Alan. »Ystäväni pitävät luonnollisesti
+veljenpoikaanne luonaan, niin kauan kuin on vähänkin toivoa ansaita
+hänestä rahaa, mutta jos he sen huomaavat turhaksi, olen varma siitä,
+että he antavat hänen mennä minne haluaa ja kiroavat hänet hyvästiksi.»
+
+»Mutta en minäkään hänestä välitä», tuumi setäni. »Ehdotukseenne en
+suostu.»
+
+»Sen arvasinkin», lausui Alan.
+
+»Miten niin?» kysäsi Ebenezer.
+
+»Katsokaas, Mr Balfour», vastasi Alan, »kaikesta siitä mitä olen
+kuullut, päätin tässä olevan kaksi mahdollisuutta: joko te pidätte
+Davidista ja suostutte maksamaan saadaksenne hänet takaisin, taikka oli
+teillä painavia syitä päästä hänestä erillenne ja maksaa meille siitä,
+että pidämme hänet luonamme. Huomaan nyt, etteivät asiat ole
+ensinmainitulla kannalla, niiden täytyy siis olla jälkimäisellä, ja se
+on minulle mieleen, sillä siitä heruisi kauniit summat minun ja
+ystävieni taskuihin.»
+
+»Minä en suostu siihen», lausui setäni.
+
+»Ettekö?» tuumi Alan. »Mutta kuulkaahan nyt, te ette halua poikaa
+takaisin, mitä sitten tahdotte meidän hänelle tekevän, ja paljonko
+maksatte?»
+
+Setäni ei vastannut mitään, vääntelehti vain raskaasti istuimellaan.
+
+»Vastatkaa, sir», tiuskasi Alan. »Tietäkää, että minä olen kunnonmies,
+minä kannan kuninkaan nimeä, en minä ole mikään kauppamatkustaja, joka
+rupeaisin pokkuroimaan teidän talorähjänne ovella. Joko vastaatte te
+kohteliaasti ja paikalla, tai, kautta Glencoen huipun, minä tungen kolme
+jalkaa terästä sisälmyksiinne.»
+
+»So, so mies», huudahti setäni kompuroiden seisaalleen, »antakaa toki
+minulle vähän ajatusaikaa. Mikä teitä oikeastaan vaivaa? Minä olen suora
+mies enkä mikään tanssimestari, ja minä koetan olla niin kohtelias kuin
+säädyllisyys sallii. Tuollainen puhuttelu on alentavaa. Sisälmyksiini,
+sanotte te! Mutta mihinkä minut tuliluikkuineni jätätte?» murisi hän.
+
+»Ruuti ja vanhat kätenne ovat kuin pisara meressä verrattuna Alanin
+käden heiluttamaan miekkaan», vastasi toinen. »Ennenkuin vapisevat
+sormenne löytäisivät liipasimen, törröttäisi kahva jo rinnassanne.»
+
+»Kukapa sitä on koettanut kieltääkään?» tuumi setäni. »Pistelkää sillä
+mielin määrin, minä en pane rikkaa ristiin estääkseni teitä. Mutta
+sanokaa nyt, mitä tahdotte, ja saatte nähdä, että me vielä hyvästi
+sovimme.»
+
+»Se on toista, sir», vastasi Alan, »minä en pyydä mitään muuta kuin
+suoraa käytöstä. Kahdella sanalla: tahdotteko, että poika tapetaan vai
+pidetään?»
+
+»Voi, voi, sir!» huudahti setäni. »Voi minua! Tuo ei kelpaa!»
+
+»Tapetaanko vai pidetäänkö?» toisti Alan.
+
+»Pidetään, pidetään!» parkui setäni. »Elkäämme vuodattako verta.»
+
+»Niinkuin tahdotte», vastasi Alan, »se on kalliimpi.»
+
+»Kalliimpi?» huudahti Ebenezer. »Tahraisitteko kätenne rikoksella?»
+
+»Joutavia!» tuumi Alan. »Kumpikin on rikos, jos siitä puhe tulee! Mutta
+tappaminen on helpompi, nopeampi ja varmempi. Pojan pitäminen on hankala
+juttu, hankala, mutkikas seikka.»
+
+»Sittenkin tahdon, että hänet pidetään», vastasi setäni. »Minä en ole
+koskaan tehnyt mitään, joka olisi siveellisesti väärin, enkä minä ole
+niin hullu, että tekisin hurjan ylämaalaisen mielen mukaan.»
+
+»Kovinpa te olette tunnollinen», ivasi Alan.
+
+»Minä pidän kiinni periaatteistani», kuului Ebenezerin typerä vastaus,
+»ja jos minun sentähden täytyy maksaa, niin minä maksan. Ja te
+unhotatte, sitäpaitsi» lisäsi hän, »että poika on veljeni poika.»
+
+»Hyvä, hyvä», lausui Alan, »tuumikaamme nyt palkkiosta. Minun on vähän
+vaikeanlainen määrätä sitä, ennenkuin olen saanut tietää muutamia
+seikkoja. Tahtoisin esimerkiksi tietää, paljonko Hoseasonille maksoitte
+ensi yrityksestä?»
+
+»Hoseasonille?» huudahti setäni säpsähtäen. Miksi?»
+
+»Davidin ryöstämisestä», vastasi Alan.
+
+»Se on vale, se on törkeä vale!» kirkui setäni. »Ei häntä koskaan ole
+ryöstetty! Se on ollut päästä vialla, joka teille sellaista on kertonut.
+Ryöstetty? Ei koskaan!»
+
+»Ei se ole minun eikä teidän vikanne», vastasi Alan, »eikä
+Hoseasoninkaan, että kertoja on mies, johon voi luottaa?»
+
+»Ketä tarkoitatte?» huudahti Ebenezer. »Kertoiko Hoseason teille?»
+
+»Voi, te vanha aasi, mistä minä muuten tietäisin?» huudahti Alan.
+»Hoseason ja minä olemme osakkaita, me panemme tulot tasan. Siitä
+näette, mitä valehteleminen teitä auttaa. Ja minä sanon suoraan teille,
+että te teitte hullun kaupan kun menitte ilmoittamaan tuolle
+merimiehelle niin paljon yksityisiä asioitanne. Kysymys on nyt siitä:
+kuinka paljon maksoitte hänelle?»
+
+»Kertoiko hän itse asian teille?» kysyi vielä setäni.
+
+»Se on minun asiani», vastasi Alan.
+
+»Mutta», tuumi setäni, »mitä minä hänen puheistaan, hän valehteli, mutta
+se on, kautta Jumalan, totta, että minä annoin hänelle kaksikymmentä
+puntaa. Mutta minä tahdon olla nyt teille vilpitön: paitsi sitä, hänen
+oli myytävä poika Carolinassa, ja se oli tuottava hänelle paljon
+suuremmat summat, mutta ei minun taskustani.»
+
+»Kiitoksia, Mr Thomson. Tämä kelpaa erinomaisen hyvin!» lausui lakimies,
+astuen esiin, ja lisäsi sitten erittäin kohteliaasti: »Hyvää iltaa, Mr
+Balfour!»
+
+Ja, »Hyvää iltaa, setä Ebenezer», lausuin minä.
+
+Ja, »Nyt on kaunis ilta», lisäsi Torrance.
+
+Setäni ei virkkanut sanaakaan, ei hyvää eikä pahaa, istui vain
+portaallaan kuin kivettyneenä. Alan sieppasi häneltä pyssyn pois, ja
+lakimies, tarttuen häntä käsivarteen, nosti hänet seisaalleen ja vei
+keittiöön, jonne me kaikki häntä seurasimme. Siellä Mr Rankeillor asetti
+hänet istumaan tuolille takan viereen, jossa tuli oli sammunut ja
+hiillos vain enää hehkui.
+
+Hetkisen me kaikki katselimme häntä, menestyksestämme riemuiten, mutta
+samalla surkutellen miehen häväistystä.
+
+»Puhukaa, puhukaa, Mr Ebenezer», kehoitti lakimies. »Elkää olko
+alakuloinen, sillä ehtomme ovat helppoja. Antakaahan nyt aluksi meille
+kellarin avain, niin Torrance käy noutamassa meille pullon isänne viiniä
+illan kunniaksi.» Kääntyen sitten minuun päin ja tarttuen käteeni, hän
+lisäsi: »Mr David, minä toivon teille kaikkea hauskuutta hyvästä
+onnestanne, jonka luulen teidän ansainneen!» Sitten hän kääntyi Alanin
+puoleen ja lausui vähän leikillisesti: »Mr Thomson, minä onnittelen
+teitä, te menettelitte erittäin taitavasti. Mutta yhdessä kohti en teitä
+käsittänyt. Onko teidän nimenne James, vai Charles, vai Georgeko?»
+
+»Miksi sen pitää olla jonkun näistä kolmesta, sir?» lausui Alan,
+ojentuen suoraksi, kuin loukkaantuneena.
+
+»Siksi vain, että te mainitsitte kuninkaan nimen», vastasi Rankeillor,
+»ja kun ei koskaan ole ollut kuningas Thomsonia, -- en ainakaan ole
+kuullut hänestä --, päätin minä teidän tarkoittavan ristimänimeänne.»
+
+Tämä oli Alanin arin kohta, ja minun on tunnustaminen, että hän pahastui
+näistä sanoista. Hän ei vastannut mitään, vaan vetäytyi keittiön
+kaukaisimpaan soppeen ja istuutui sinne närkästyneen näköisenä. Vasta
+sitten kuin minä menin hänen luokseen, tarjosin hänelle käteni ja kiitin
+häntä huomauttaen, että menestykseni oli pääasiallisesti hänen ansionsa,
+alkoi hän vähän hymyillä ja saatiin lopulta yhtymään seuraamme.
+
+Sillä aikaa olimme sytyttäneet tulen ja avanneet viinipullon. Torrancen
+korin sisällöstä valmistimme hyvän illallisen, jonka ääreen Torrance,
+Alan ja minä istuuduimme. Lakimies ja setäni vetäytyivät viereiseen
+huoneeseen keskustelemaan. Siellä he viipyivät noin tunnin ajan.
+Tullessaan sitten takaisin keittiöön he olivat saavuttaneet täydellisen
+yksimielisyyden, ja setäni ja minä panimme virallisesti puumerkkimme
+sopimuksen alle. Sen määräyksen mukaan setäni sitoutui ottamaan
+Rankeillorin omaisuutensa hoitajaksi ja maksamaan minulle kolmanneksen
+Shawsin vuotuisista tuloista.
+
+Rekiviisussa mainittu kerjäläinen oli siten tullut kotiinsa, ja
+laskeutuessani sinä yönä levolle kirstujen päälle, olin varakas mies ja
+minulla oli tunnettu nimi. Alan, Torrance ja Rankeillor nukkuivat
+kuorsaten kovilla vuoteillaan, mutta minuun, joka olin niin monta päivää
+ja yötä maannut paljaan taivaan alla, mutaisella maankamaralla ja
+kivillä, usein kuolemanpelossa ja vatsa tyhjänä, vaikutti tämä asemani
+onnellinen muutos masentavammin kuin yksikään noista aikaisemmista
+kurjuuksista, ja päivännousuun saakka makasin valveilla tuijottaen
+katossa leikkivään tulenheijastukseen ja laatien suunnitelmia
+tulevaisuutta varten.
+
+
+
+
+30 LUKU.
+
+Hyvästi!
+
+
+Omalta osaltani minä olin nyt satamassa, mutta Alan, jolle minä olin
+suuressa kiitollisuuden velassa, oli vielä huolenani. Sitäpaitsi olivat
+vielä murha ja Glensin Jamesin asia minulle raskaana taakkana. Nämä
+molemmat huoleni uskoin seuraavana aamuna Rankeillorille, kävellessämme
+kello kuuden tienoilla Shawsin kartanon edustalla, missä katseeni
+kiertelivät vain peltoja ja metsiä, jotka olivat olleet esi-isieni ja
+nyt olivat minun. Esillä olevista vakavista asioista puhuessanikaan en
+malttanut olla heittämättä ihailevaa silmäystä tiluksiini ja sydämeni
+paisui ylpeydestä.
+
+Lakimiehellä ei ollut epäilystä velvollisuudestani ystävääni kohtaan.
+Minun täytyi auttaa hänet maasta pois, kävi miten tahansa. Mutta Jamesin
+suhteen hän oli toista mieltä.
+
+»Mr Thomson», lausui hän, »ja Mr Thomsonin sukulainen ovat kokonaan eri
+asioita. En kyllä ole asiasta täysin selvillä, mutta arvaan, että
+eräällä ylhäisellä henkilöllä (nimittäkäämme häntä vaikka D of A'ksi[1])
+on osansa asiassa ja luultavasti myöskin kostoaikeita. D of A. on
+epäilemättä oivallinen aatelismies, mutta, Mr David, *timeo qui nocuere
+deos*[2]. Jos te sekaannutte asiaan tehdäksenne hänen kostotuumansa
+tyhjäksi, tulee teidän muistaa, että on olemassa eräs keino, jolla
+päästään teidän todistuksistanne: teidät pannaan syytettyjen penkille.
+Silloin te olisitte samassa pihdissä kuin Mr Thomsonin sukulainen.
+Väitätte olevanne syytön, mutta niin hänkin väittää. Jos joudutte
+tutkittavaksi kuolemanrikoksesta ylämaalaisen oikeuden edessä,
+ylämaalaisessa riidassa ja ylämaalaisen tuomarin istuessa
+tuomarinistuimella, niin on matka hirsipuulle hyvin lyhyt.»
+
+[1] Argyllin herttua.
+
+[2] Pelkään niitä, jotka ovat rikkoneet jumalia vastaan. Suom. muist.
+
+Näitä seikkoja olin ennenkin miettinyt, tulematta mihinkään varmaan
+päätökseen. Vastasin siis yksinkertaisesti: »Minulla ei siis näin ollen
+ole muuta neuvoa kuin mennä hirteen -- vai kuinka?»
+
+»Rakas poikani!» huudahti hän, »menkää Jumalan nimeen ja tehkää, minkä
+katsotte oikeaksi. Raskasta olisi minun ajatella neuvoneeni teille
+kerran elämässäni turvallisen ja häpeällisen tien; ja pyytäen anteeksi
+minä otan sanani takaisin. Menkää ja tehkää velvollisuutenne, ja astukaa
+hirsipuulle, jos se on välttämätöntä, kunnonmiehen lailla. Maailmassa on
+pahempiakin asioita kuin hirsipuu.»
+
+»Vähän, sir», vastasin hymyillen.
+
+»On, sir», huudahti hän, »on paljonkin! Monta kertaa parempi olisi
+sedällennekin, (ottaaksemme esimerkin läheltä) jos hän roikkuisi
+hirressä.»
+
+Sen sanottuaan hän läksi sisään hyvin kiihtyneessä mielentilassa, josta
+huomasin tehneeni häneen syvän vaikutuksen edukseni. Siellä hän laati
+minulle kaksi kirjettä, tehden kirjoittaessaan niiden johdosta
+huomautuksia. »Tämä», puhui hän, »on minun pankkiireilleni, British
+Linen Companylle, ja oikeuttaa teidät nostamaan heiltä rahaa.
+Neuvotelkaa Mr Thomsonin kanssa, hän kyllä keksii keinot, ja te voitte
+näillä rahoilla pitää huolta välikappaleista. Minä olen varma, että
+käytätte rahojanne oikealla tavalla, mutta sellaisen ystävän hyväksi,
+kuin Mr Thomson on, minä olisin tuhlaavainenkin. Mitä sitten hänen
+sukulaiseensa tulee, en tiedä parempaa keinoa, kuin että te hankitte
+asianajajan, kerrotte hänelle asianne ja tarjoatte todistuksia; ottaako
+hän asian ajaakseen ja hyökkää D. of A'n kimppuun vai ei, on kokonaan
+toinen juttu. Tullaksenne sitten pääprokuraattorin luo hyvillä
+suosituksilla varustettuna, annan tässä teille kirjeen kaimallenne,
+oppineelle Mr Balfourille, Pilrigin herralle. Hän on mies, jota minä
+kunnioitan. Näyttää paremmalta, että teidät esittää sukulaisenne, ja
+Pilrigin herraa pitävät kaikki asianajajat suuressa arvossa, ja hän on
+pääprokuraattorin kanssa hyvissä väleissä. Jos olisin teidän sijassanne,
+en vaivaisi häntä pikkuseikoilla, ja -- ymmärrättekö? -- mielestäni on
+tarpeetonta mainita Mr Thomsonista. Tehkää niinkuin sukulaisenne neuvoo,
+hän ymmärtää asiat, prokuraattorin kanssa toimiessanne olkaa
+varoillanne, ja kaikissa näissä asioissa ohjatkoon teitä Herra, Mr
+David!» Sen sanottuaan hän jätti hyvästi ja läksi Torrancen kanssa
+Ferryä kohti, samalla kuin Alan ja minä suuntasimme kulkumme
+Edinburgiin. Seuratessamme polkua ja sivuuttaessamme porttipylväät ja
+keskentekoisen kojun katsoimme taaksemme isieni kartanoon. Siellä se
+seisoi, yksinäisenä, kookkaana ja autionnäköisenä eikä savua kohonnut
+sen savupiipusta. Yhdessä ylimmistä ikkunoista näkyi vain yönutun
+nurkka, heiluen ylös ja alas, edes ja takaisin kuin kaniini kolonsa
+suulla. Vähäisen sain osakseni ystävällisyyttä sinne tullessani ja vielä
+vähemmän siellä ollessani, mutta siitä huolimatta katseltiin minua
+poislähtiessäni.
+
+Alan ja minä astelimme hitaasti tietä pitkin, haluttomina sekä
+kävelemiseen että puhelemiseen. Molemmat oli vallannut sama ajatus:
+eronhetkemme oli lähellä. Menneiden aikojen muistot saivat meidät
+haikealle mielelle. Mutta keskustelimmehan me tosiaankin siitä, mitä nyt
+oli tehtävä! Päätettiin, että Alan pysyttelisi lähistöllä, piileskellen
+milloin missäkin, mutta tullen kerran päivässä määrättyyn paikkaan,
+jossa minä voisin hänen kanssaan neuvotella joko itse tai välittäjien
+kautta. Sillä välin minun piti etsiä asianajaja, muuan Appinin
+Stewarteja, ja siis täysin luotettava mies. Hänen toimekseen
+annettaisiin laivan hankkiminen ja huolenpito Alanin toimittamisesta
+laivaan. Tuskin olimme nämä asiat loppuun keskustelleet, kun puheemme
+tuntui tyrehtyvän, ja vaikka minä koetin laskea Alanin kanssa leikkiä
+hänen uudesta nimestään Mr Thomsonista ja hän minun uusista vaatteista
+ja maatilastani, olisi selvään voinut nähdä, että meillä olivat
+kyyneleet lähempänä kuin nauru.
+
+Me kuljimme syrjäteitä Corstorphinen kukkulan yli, ja saavuttuamme
+likelle sitä paikkaa, jolle on annettu nimeksi: »Levähtäjän Kiitos», ja
+katsellessamme allamme olevia Corstorphinen soita ja kaupunkia ja
+kummulla komeilevaa linnaa, pysähdyimme molemmat, sillä sanomattakin
+älysimme tulleemme paikkaan, jossa tiemme erosivat. Siinä hän vielä
+toisti kaikki, mitä meidän kesken oli sovittu, lakimiehen osoitteen sekä
+ajan, jolloin Alan oli löydettävissä, ja merkit, jotka jokaisen häntä
+tapaamaan tulevan täytyi antaa. Minä annoin sitten hänelle kaikki rahat,
+mitä minulla oli -- pari Rankeillorilta saamaani guineaa -- jottei hänen
+tarvitsisi odottaessaan nähdä nälkää. Hetkisen hän seisoi sitten
+paikoillaan, katsellen äänettömänä Edinburgin kaupunkia.
+
+»No, hyvästi nyt», sanoi Alan, ojentaen vasemman kätensä.
+
+»Hyvästi», sanoin minä, puristin kiireesti kättä ja läksin laskeumaan
+kummulta alas.
+
+Ei kumpikaan meistä katsonut toistaan silmiin, enkä minä, niin kauan
+kuin hän olisi ollut näkyvissäni, kertaakaan vilkaissut taakseni
+ystävääni, jonka nyt jätin. Mutta kulkiessani omaa tietäni kaupunkia
+kohti tunsin itseni niin hyljätyksi ja avuttomaksi, että mieleni teki
+istuutumaan ojan reunalle ja itkemään ja parkumaan kuin pikku lapsi.
+
+Päivä oli jo melkein puolissa kuin West Kirkin ja Grassmarketin ohi
+saavuin kaupunkiin ja tulin pääkaduille. Rakennusten tavaton korkeus,
+niissä kun oli kymmenen- ja viisitoistakerroksisiakin, ahtaat
+kaarikattoiset sisäänkäytävät, joista lakkaamatta tulvi kävelijöitä,
+kauppatavarat ikkunoissa, melu ja alituinen liike, ilkeä löyhkä ja
+hienot puvut, sadat pikku seikat, joita ei kannata luetella, vaikuttivat
+minuun niin lamauttavan hämmästyttävästi, että annoin tahdottomana
+ihmisvirran kuljetella itseäni edestakaisin. Ajatuksissani oli
+lakkaamatta Alan »Levähtäjän Kiitoksen» luona, ja koko ajan -- vaikka
+olisi luullut minun tunteneen vain mielihyvää tätä komeutta ja näitä
+uutuuksia nähdessäni -- tunsin sydämessäni kalvavaa tuskaa, ikäänkuin
+olisin katunut jotain tekemääni vääryyttä.
+
+Kohtalon käsi ohjasi minut harhaillessani British Linen Company pankin
+ovelle.
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Ryöstölapsi, by Robert Louis Stevenson
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK RYÖSTÖLAPSI ***
+
+***** This file should be named 16837-8.txt or 16837-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        https://www.gutenberg.org/1/6/8/3/16837/
+
+Produced by Matti Järvinen, Tuija Lindholm and Distributed
+Proofreaders Europe.
+
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+https://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH F3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at https://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+https://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at https://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit https://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including including checks, online payments and credit card
+donations.  To donate, please visit: https://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     https://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
+
+*** END: FULL LICENSE ***
+
diff --git a/16837-8.zip b/16837-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..e34f349
--- /dev/null
+++ b/16837-8.zip
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..4db9d8e
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #16837 (https://www.gutenberg.org/ebooks/16837)