diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 16708-8.txt | 3994 | ||||
| -rw-r--r-- | 16708-8.zip | bin | 0 -> 85440 bytes | |||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 |
5 files changed, 4010 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/16708-8.txt b/16708-8.txt new file mode 100644 index 0000000..8667066 --- /dev/null +++ b/16708-8.txt @@ -0,0 +1,3994 @@ +The Project Gutenberg EBook of Kuolleet omenapuut, by Joel Lehtonen + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Kuolleet omenapuut + Runollista proosaa + +Author: Joel Lehtonen + +Release Date: September 17, 2005 [EBook #16708] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KUOLLEET OMENAPUUT *** + + + + +Produced by Matti Järvinen, Tuija Lindholm and Distributed +Proofreaders Europe. + + + + + + + + + +KUOLLEET OMENAPUUT + +Runollista proosaa + + +Ensimmäisen kerran julkaissut +Kustannusosakeyhtiö Otava 1918. + + + + +MUTTISEN ONNI + +eli laulu Lyygialle. + + +»Mitä, häh?» sanoo kirjakauppias Aapeli Muttinen. »Ettäkö minä olen +pomomies?... Että asun kuin Horatius, -- kaikkein alamaisimmasti se +myönnettäköön, turkkilainen! Että minulla on Tusculum, vai mikä se +huvila oli, se, jonka Maecenas oli lahjoittanut hänelle +sabinilaismaassa? Turkkilainen sen muistakoon. No, hän palveli +Maecenasta, minä -- yleisöä ... viidenkymmenen pennin kirjoja +myymällä...» + +Se »Tusculum» on Muttisen maatila. Ihana paikka, jota on rauhoittavaa +ajatellakin kesän alkaessa tulla, kaupunkilaistalven jälkeen, mammonan +touhuissa, harmaan taivaan alla menneen, harmaan niin, että se tekee +Muttisen otsan rypyt kaksin verroin lukuisammiksi. Kesäisen ajan työtön +paratiisi... + +Sievoisen matkan päässä kaupungista, hänen synnyinseudullaan, huvila +mäellä Saimaan lahden sokkelossa. Tuuheain koivujen välitse pilkottaa +lahdelle hänen parvekkeensa. + +Onnellinen on Aapeli siellä varsinkin kesän ensimmäisinä päivinä, juuri +silloin kun hän on ylen kyllästynyt ja väsynyt kaupunkilaiseen +touhuunsa, silloin kun maalla köllöttämisellä on hänelle jälleen uuden +ja kulumattoman lumous. + +Niin uupunut hän on tuon rakkaan rahan haalimisesta, tiskinsä takana +törröttämisestä, ettei hänen otsansa viimein keväällä jaksa enää mitään +ajatella, ei mitään muistellakaan. Että hän haluaa vain heittäytyä +luontomuorin leveään ja pehmeään helmaan. Ainoastaan köllötellä, olla ja +olla. Ei Muttinen, ei mikään, ei filosofi eikä porsas! Olla kuin hän ei +olisi -- minkäänmoinen olento. + +Onni on hänelle kesän alussa täysin ajatuksetonta, muistotonta, se on +hetkellistä, epämääräistä rauhaa. + +Kauneimmat, enimmän vailla ajatuksia ja muistoja ovat nuo kesän +ensimmäiset päivät. Ja yöt, joiden valo on kuin heleintä kultaa; se +ympäröi hänet lämpöisenä, sanattomana onnena. + +Kevätkesän aamuna, yön jälkeen, jolloin hän ei ole valvonut eikä +nukkunut, ei lukenut, ei ajatellut, vaan ainoastaan loikonut +hiljaisuudessa, kellervät luomet ummessa, mukavassa horteessa, nousee +hän laiskasti pystyyn ja aukaisee parvekkeensa oven. Sille parvekkeelle +hän pääsee kamaristaan. Suoraan edessä, kaiteen juurella, joka on +koristettu vanhanaikaisilla leikkauksilla kansanomaiseen tapaan, +rehottaa tuomia, valkeanaan kukassa, leveitä ja tuoksuvia. Toukka ei ole +niihin päässyt, täällä erämaassa; kukat ovat puhtaita, puut ikäänkuin +ripoteltu täyteen riisiryynejä, tai kasautunut oksille lunta: niin on +nuppuja niissä, ja vastapuhjenneita kukkia. Niistä leviää huoneeseen +mainio haju. + +Mutta tuomien sivuitse säkenöi kesäinen aamumaisema ympärillä, kirkasta +ja lämmintä valoa. On vielä varhaista. Lyygia, -- sillä niinkuin +Horatiuksella muinoin oli kahdeksan Maecenaan lahjoittamaa orjaa ynnä +moni Lydiansa, niin on Aapelilla Lyygia, sillä antaa Horatiuksen oodien +lemmityisen nimeä omalleen olisi Aapelista julki röyhkeää; -- niin, +Lyygia -- nukkuu toisaalla. Puiden varjot tuolla notkossa ovat vielä +pitkät ja vilpoiset. Usvia kohoilee vesistä ja noroista, lahden +reheviltä rannoilta. Pienimmänkin ruohon kärjessä kiiluu monivärinen +vesipisara. Käet kukkuvat. Kaikkialla välkkyy värisevä kauneus. Muttinen +nauraa itsekseen noille pisaroille, jotka ruohojen nenissä heiluvat. Hän +köllöttelee vielä. Ei malta sitten enää, herättää Lyygian, mokomakin +Horatius: hän tahtoo teetä isoon vatsaansa, nauttia sen tuolla +parvekkeella, kymmenen käen kukkuessa iloista kukuntaa. + +Sitten Aapeli syö ahvenia ja perunoita, suuria ja tuoreita ahvenia ison +määrän, ja kuusi kananmunaa, sekä hilloa puoli lautasellista, ja hörppii +kannun hapanta piimää päälle. Sitten hän kuhnailee tyytyväisenä, täysin +vatsoin. + +Ja nyt hän lähtee Lyygian kanssa, jolla on väljänä häilähtelevä puku ja +kädessä iso vihko spireoita ja sinipunervia syreeninterttuja, -- niillä +hän kätkee veikeileviä, kirkkaita silmiään, -- kävelemään, katselemaan, +näiden mukavien kesäpäivien kuluksi. Toisessa kädessä on Lyygialla pieni +eväskori, mutta Muttisella on taskussaan veskunoita. Souturetkillekin he +lähtevät Saimaan suurelle ulapalle, ja kuljeskelemaan sen takaisille +manterille, jotka kuultavat tuolla kaukana vaaleina ja sinertävinä. +Parhaiksi hiirenkorvalle päässeet rantojen koivut pitkine riippuvine +ritvoineen ovat pehmeäpiirteisiä, ne ovat kuin mitäkin keveitä, +vihertäviä strutsinsulkia. Lahden suussa aukeavat näkyviin etäiset +maisemat: niistä ei erota kesäisissä autereissa mitään yksityiskohtia +eikä värejä, kaikki on epämääräistä, utuista ja sinertävää ... ikäänkuin +unta. + +Aurinko lämpenee yhä. Pilvet heijastuvat ulapan syvään ja suureen veteen +monivärisinä. Muttinen soutaa, jos sattuu viitsimään, hikoillen ja +hiljaa... + +Kas vettä! Veden kalvo säkenöi paikka paikoin täynnä smaragdeja: ne ovat +leppäterttuja, niiden vihreistä kuorista kimpoaa jokaisesta terävä säde. +Muttinen sanoo: »Siinä sinulle jalokiviä, Lyygia!» Leppäterttuja, jotka +ovat lähteneet parveilemaan leveän salmen ylitse ja pudonneet lämpöiseen +veteen, sinne hukkuneet, paritusten enimmät, toiset elävät vielä. Niitä +on usein vieri vieressä, laajana kirjailuna: tuhansia vihreitä kuoria +salmi täynnä. + +Toisella rannalla he nousevat hiljaa mäelle, lämpöisiltä rantaniityiltä, +joilla kulleroita loistaa, keltaisia ja raikkaita palloja. He tulevat +kyläiselle harjulle. Siellä kukkii paikoittain tuomia ja levitteleiksen +tuuheita pihlajia. Kiertelevän maantien varrelta näkyy joskus vanha +herraskartano, palsamihaapainsa keskeltä, tai harmaa, matala +talonpoikaistalo, jonka ympärillä oraspellot hohtavat. + +Nyt he painuvat jälleen vaaralta notkojen viileyteen. + +Ja niin suuresti onneen uuvuttava on kevätkesäinen aurinko, niin +juovuttavaa koivujen ja koko silmikoistaan puhkeavan metsän tuoksu, että +he tulevat vähitellen sanattomiksi, että heidän tarvitsee puhua yhä +vähemmän, kuta kauemmaksi he kulkevat. Jossakin rinteellä he istuvat +suuren ja paksun riippakoivun siimekseen, riisuvat jalkansa, ja viipyvät +siinä kauan, Aapeli nauttien lapsuutensa muistoja, paljain päin, +tuulenhengen värisytellessä hapsia hänen kaljun päälakensa ympärillä. +Onpa jokainen kivi tämän tien varrella hänelle tuttu. Lyygia luo häneen +silloin tällöin kesästä onnellisen katseen. + +Sitten he kävelevät edelleen, siimeistä lepikkopolkua. Sen poikki +pursuaa puroja ylemmiltä mailta, keveästi ja riemukkaasti solisevia, +syöksyen ne katoavat lepikon hämäryyteen. Lyygia kumartuu juomaan +purosta, ottaa vettä sammalpäisten kivien välistä käteensä, raikasta, +kirkasta, iloisesti kiiltelevää vettä; ja maasta käsiensä varasta +katsahtaa hän veitikkamaisesti Muttiseen. Silloin myhähtää Aapeli +ajatuksissaan jotakin leikillistä, ja ajattelee ainoastaan: *Lyygia*! -- +Tahi kun tulee eteen jokin Muttiselle lapsuuden ajalta tuttu paikka ja +hän virkkaa puolittain itsekseen: »Tästä minä ennen kuljin, noin +pienenä», silloin Lyygia painaiksen hänen kainaloonsa ja sanoo jotakin +hyvää ja hellää kuin pienelle lapselle, kuvitellen lihavaa Muttista +tepsuttamassa siinä niin pienenä, pienenä. Ja uneksien muuta... + +Kaislainen sisälahti, jonka rantatietä he kävelevät, välkehtii tyynenä. +Pienet louhikkosaaret hohtavat kuin hiukan mustunut tina. Siellä täällä +soutelee rahvasta, kalastellen, paitahihasillaan; hiljainen, iloinen +puhelu kuuluu venheistä kauas... + +Mutta tuolla toisella rannalla on tyttöväkeä uimassa. He huutavat ja +kirkuvat, liikkuvat paitasillaan ja alasti. + +Muttinen ja Lyygia kulkevat tietään, majoittuen jollekin hohtavalle +rantakalliolle, joka huokuu lämmintä, ja sytyttävät siihen tulensa, +asettavat pannunsa kiehumaan. Siinä he loikovat ateriaansa odotellen, +Muttinen onnellisena, ajatuksettomana ... sillä tavalla vain siinä kesää +viettäen... + +Päivä on lämmin, he sulkevat silmänsä, he eivät katsele sinisen taivaan +laupiaaseen äärettömyyteen. Lämpö vain heitä ympäröi, metsissä +kaikkialla helisevät yhtenä pauhuna karjankellot, ja tuuli humisee +väkevänä ja ihanasti uuvuttaen. Antaa mennä, antaa ajan mennä: on kesä, +lämmin! Kummallisen haikeasti ne kellot soittavat, ikäänkuin vihjaten +jotakin arasti... + +Lyhyt on aika, ihmisen aika, lyhyempi onnellinen päivä! -- Iltapuoli on +jo tuossa tullut, kun he nyt jälleen kulkevat kotiin päin, rantaan, +johon he jättivät venheensä, tuntien kumpikin ihossaan päivän +raukaisevan hehkun, ruumis ja sielu luonnon valo-ihanuutta täynnä. +Hiljaa niittyjen teitä, ylös mäkiä ja alas toisia, keskellä +karjankellojen soittoa ja käkien kukkumista. + +Paikoin he pysähtyvät niemien kuumille kallioille, joilla veden +heijastus häikäisee silmiä, köllöttelemään, lepäilemään. Ja yhä +vaiteliaammiksi he tulevat, yhä suurempi, epämääräisempi onni tulvii +heidän ylitsensä. Syreenien tertut Lyygian lämpöisellä povella ovat +lakastuneet, mutta hänen katseensa hatun pehmeän reunan alta hymyilee +pelkkää hyvyyttä. + +Tuolla lahden rannalla matalalla näkyy vanha ristikirkko, tuuhean ja +kukkivan kalmiston keskeltä. Sen kalmiston läheisyys aivan kuin yllyttää +heitä iloitsemaan, vakuuttaa niiden hetkien lyhyydestä, joita he +viettävät tällä kertaa suuren raidan varjossa, lehviään ikäänkuin surren +liikuttavan. + +On ilta, päivän jälkeen, joka on paisuttanut hehkullaan suonet melkein +pakahtumaan, pyöryttänyt päätä kesän lämpöisillä metsätuoksuilla; +viilenevä ja rauhoittava ilta. He soutelevat hiljaisin aironvedoin +jälleen kotia kohti. + +Auringonsauhu on harsonnut omituisella hämyllä kaikki, tehnyt maailman +vuoristomaisen suureksi, peittäen siitä viimeisetkin yksityiskohdat +näkymästä; se on loitontanut maat ja sulattanut mäet ja metsät utuiseksi +yhtenäisyydeksi, tuo kevätkesäinen autere, joka ei lähennä, pienennä +eikä selvennä niinkuin sydänkesän ja syyspuolen valaistukset. Hiljaa +soluvat he lämpöistä vettä pitkin, monien saarien välitse. Lyygia on +jättänyt melan pois, hän istuu kumarassa, käsillään laitoihin nojaten, +aivan kuin jännityksessä, ja jotakin yhä ihanampaa ja ihmeellisempää +odotellen. Joskus pyrkii hän huudahtamaan, onnellisena maailman +kauneudesta, huutamaan lyhyeen, hellällä, hiljaisella äänellä. Jotakin +laulurastaasta hän tahtoo huudahtaa, sillä ilta on tullut ja yö +lähestyy, tuskin yhtään hämärtyvä yö; laulurastaan ääni kajahtelee +metsistä. Mutta silloin Muttinen leikkiä laskien vaientaa hänet, niin +suuri on hänen epämääräinen, hiljaisuutta vaativa onnensa. + +Venhe soljuu syvää vettä pitkin kapeasta salmesta ulapalle. Lyygia +säpsähtää: ulapan suulla kohoaa kuin porttina valtavan korkea +kallioseinä, saari, joka nousee varmaankin, siltä tuntuu heistä tällä +hetkellä, -- kymmeniä syliä pystysuorasti veden syvyydestä: niin +omituisesti suurentaa illan autere korkean kallion hahmoa. »Katso, +Böcklinin Kuolleiden saari, mokomakin», sanoo Muttinen matalasti. -- +»Minä pelkään», vastaa Lyygia hiljaa, ja värähtää sitä oudommasta +kauniin näyn ja kammon onnesta, kuta lähemmäksi he tulevat mustaa +kallionseinää. Nyt se työntää heidän päittensä ylitse reunansa +ulospuskevia möhkäleitä. Haukat, jotka pesivät vuoren harjalla, +viheltelevät. Siellä täällä kuultaa illan hämärässä kallioseinäin +raoissa pieniä, vihreitä pihlajantaimia. Kallionmöhkäleet vuoressa +näyttävät olevan niin irrallaan, että luulisi niiden voivan +vähimmästäkin pudota. Muttista itseäänkin ne peloittavat. Alla on musta +ja mittaamaton syvyys. Lyygian ääni käy hiljaisemmaksi, hellemmäksi: +»Kas tuolla tuota punertavaa sammalta, kas tuota pihlajaa korkealla +vuoren seinässä, pientä, pientä.» Muttinen laskee leikkiä: »Hyst, älä +hiisku, lohkareet voivat jopa kuiskauksesta irtautua...» + +Saimaan ulappa on kadottanut todellisuuden mittasuhteet, niin äärettömän +laajalta se näyttää yön himmeässä ja tuokion kestävässä hämyssä. +Lieneekö yö jo hämärimmillään? Aurinko ei ole vielä varsin laskenut. +Tuolla kulkee hinaajalaiva udussa suuren ulapan reittiä; sen punainen +lyhty tuikkii kauniisti autereesta, salaperäisesti jyskyttää kone +kulkiessaan. Ja sieltä kuuluu sirmakansoittoa. + +Kun laiva on kulkenut ohitse, se jättää valtavat mainingit, joihin juuri +laskevan auringon viimeinen hehku sattuu. Mainingit vyöryvät nyt +korkeina, ne keikuttavat venhettä pystyyn ja poikittain, nakkaavat sen +ylös ilmaan ja syöksevät välkkyvän aallon pohjaan. Nuo aallot, jotka +ovat pyöreitä ja kiiltäviä kuin kuvastin, loistavat kirkaisevanväkevää, +kiiltävää punaa, mustanpuhuvaa ja metallista hehkua, loimahtelua +laskevasta auringosta. + +Kotona jälleen epämääräistä onnea lyhyenä hämärän tuokiona, jota on +kevätkesän yö. + + * * * * * + +Mutta kun hämärä katoaa ja Lyygia on poistunut, kellertävä, kukankuvilla +kirjattu vaippa hartioillaan, ja kun hetkeksi luomensa ummistanut päivä +avaa ne uudestaan, loistaen sisään Aapelin ikkunoista, iloisesti +säkenöiden tuolta metsäisten kunnaiden takaa ja pilkistäen kukkivien +tuomien lomitse, jotka hän näkee vuoteelleen avoimesta ovesta, -- kun +pikkulinnut laulavat kilpaa käkien kanssa, silloin Muttinen kuulee +Lyygian huoneesta hillitöntä, kiihkeää itkua, joka koettaa vaientua. +Muttinen tietää, mitä se merkitsee. + +Silloin kääntelehtii lihava Muttinen tuskissaan. + +»Onnellinen päivä», mutisee hän itsekseen. »Niin, onnellisin päivä +mennyt! Yksi vain, se riittää minulle. Kun en usko pitkään onneen... +Voisinpa antaa sinulle mitä kaipaatkin, raukka, -- onnenuskoja. Voisin, +jos uskoisin. Ei pysy onni, se livistää, Lyygia: hellimmätkin rakkaudet +ovat sammuneet, sen tiedän minä vanha möhkäle. Autuaimmat päivät menevät +niinkuin armas kevätkesän päivä. Täyteläisyys, lakastuminen...» + +Muttinen, josta onnenhetket maailmassa ovat niin harvat, tuntee, ettei +hänellä ole *oikeutta* antaa toisille, jälkeläisille, elämän taakkaa, +joka sittenkin on enimmäkseen pahaa, inhottavaa... + + + + +HERRA JA MOUKKA + +eli »Mitä kylvää, sitä korjaa». + + +Muttisen Aapelin tilan nimi on Putkinotko. Siellä hänellä on vuokramies, +jonka tulisi hoitaa tilaa ja sen puutarhaa ja vartioida talvisin +huvilaa, asuen siitä hiukan syrjemmällä, pienessä mökissä. + +Miehen nimi on Juutas Käkriäinen. + +On kesäinen aamu, vielä melkoisen varhaista. Käkriäinen seisoo isäntänsä +puutarhassa, sen pengermittäin kohoavan rinteen alareunamaila. Edessä on +hänellä muutamia isoja kiviä, hänen maasta irroittamiaan, joista hänen +pitäisi rakentaa puutarhaan aitaa. Niitä hän nyt katselee, ja vuoroin +ympärilleen, uneliailla silmillään, joihin auringon aamuiset säteet +koskevat päästessään yhä enemmän sinne viileään notkopaikkaan. + +Lahden rannalta hälvenee kylmä usva verkalleen. Siellä, suopellolla, +ojentuvat varjot mahdottoman pitkinä, yli monen saran. Rastaat +räkättävät, ja pienet linnut, mitä kaikkia lienevätkään, laulavat +kimeästi. + +Siinä seisoo Käkriäinen, hiukan köykkyselkäinen mies. Hänen käsivartensa +ovat tavattoman pitkät, ikäänkuin gorillan; kämmenet ovat leveät, jalat +hyvin lyhyet. Päässä hänellä on karvalakki, näin kesälläkin: kuuma se on +nytkin, auringon alkaessa jo vähitellen lämmittää; siksi hän onkin +päätään raapiessaan sysännyt sen toiselle korvalliselle, niin että tukka +pääsee pörröttämään esille oikealta ohimolta, tukka, joka on sekainen +kuin tappurakuontalo. Hänen suustaan valuu, paitsi silloin tällöin +sylkäistessä, muulloinkin ruskeaa mällinestettä, vankkojen leukojen +karkealle sängelle. + +Housujen takalistosta riippuu riekaleita, joista jotkut hipovat +kasteista ruohikkoa, pitkinä kuin rättimaton kuteet. + +Tällä hetkellä kiiluvat Käkriäisen silmät, -- kaksi pientä silmää +itsepintaisen otsan alla ja ulkonevain poskipäitten välissä, -- kovin +vihaisina ja synkkinä. Ne välkähtelevät joskus, milloin auringonsäde +sattuu niihin, punaisina kuin koiran tai jonkun metsäneläimen. + +Hänen sisulleen pistää niin jumalattomasti. Sillä hänen pitäisi nyt, +kuten sanottu, rakentaa tuohon kiviaitaa, rustata: korkea muuri kivistä +Muttisen puutarhan ympärille, aluksi sen yhteen reunaan. Vyöryttää yhä +möhkäleitä tuolta louhesta. Isäntänsä, mokoman herra Muttisen, +viinimarjapensaiden suojaksi, ja omenapuiden, jotka ovat kaikki +kuolleet, -- syistä sellaisista, että Käkriäinen ne tietää, heh, heh. +Siinä ne nyt törröttävät mustina. Mutta herra istutti niiden juurille +uusia pehkoja, joita nyt vielä pitäisi hoidella. Entä sitten hänen +syreenipuitaan, jotka versovat ylhäällä huvilan seinämällä: ihan +seinässä kiinni, mädättämässä hyvät seinät, sellainen törky. Se nouseva +syreeniviidakko on Juutas Käkriäisestä ilkeän näköinen. Ja samoin +muutkin kaunistukset ... joutavine kukkineen, joiden tähden, mitä +lienevätkään, pitäisi nyt tehdä tämä aita, etteivät elukat pääsisi niitä +sotkemaan. + +Pitäisi viimeinkin! Ei tässä enää muu auta. Sillä Muttinen teki hänelle +lopulta pakon: toi tänne maalle todistajat ... herratuttaviaan; ja +komentaa kontrahdin nojalla tällaista tekemään. Ja ajaa hänet tilalta +pois, jos hän ei tottele komennuksia. + +Pois hänet, Käkriäisen! Joka on pitänyt tätä taloa, Putkinotkoa, jo kuin +omanaan. Niin, melkein kuin omanaan, kymmenisen vuotta. + +Siinä se nyt oli! Koko perhana tuo Muttinen. Herra ja petkuttaja! Oli +hänet narrannut, Käkriäisen. + +Tällä tavalla oli Muttinen Käkriäisen narrannut: + +Kymmenkunta vuotta sitten oli tämä Aapeli ostanut tämän tilan. Ei täällä +ollut silloin muuta rakennusta kuin tuo mökki metsikön takana, se sama, +jossa Käkriäinen nykyisin asuu. Ei ollut huvilaa, -- eikä olisi +tarvinnut ollakaan. Ei edes nuusniekkaa, -- ja olisi tuota tultu toimeen +ilman sitäkin, kunnes Muttinen pakotti Käkriäisen rakentamaan +nuusniekan. Oli rakentanut sen nuusniekan ... ja hänkö ei ollut +muutenkin täyttänyt täällä velvollisuuksiaan... Sen niekan ja peltoa +raivannut lisää... Silloin täällä ei ollut mitään. + +Huokealla sai Muttinen sentähden tämän, osasi ostaa halpaan aikaan. + +Sitten hän rustasi tuon huvilansa. Ja pahimpaan louhikkoon... Siihen +hänen nyt piti se teettää. Että olisi näköalaa; mutta antaapa sitten +syreenien tukkia ikkunansa! Ja tähän rupesi ja raivautti itselleen +ryytimaan. Louhikkoon. On tämä nyt viljelyspaikka. + +Kun Muttinen oli saanut valmiiksi huvilansa, siihen verangot alakertaan +ja vinnillekin, istuskellakseen niillä yksinään, yksinäinen mies, hän +oli lähtenyt kulkemaan, kutvittelemaan, kylille: oli tiedustellut +mökeistä, mistä saisi miehen, joka vartioisi talvella tätä tyhjää +huvilaa, etteivät varkaat pääsisi hänen tavaroitaan kaivelemaan. Ja mitä +lie muuta tahtonut hänen siellä tekemään. Asua lupasi hän sen +vahtimestarin tuolla mökissä, josta oli jo hommannut väen pois. + +Juutas Käkriäinen oli silloin äskettäin akoittunut. Oli asunut +kestikievarin torpassa: tarkka mies se oli, kievari; kahdeksankymmentä +possakkapäivää otti, niistä hevospäiviä niin monta kuin tahtoi. Ja +Käkriäisellä oli eukko jo kakaroinut, kovalle se oli ottanut eläminen +siellä... Toista se oli kuin tässä, -- muuten, jos ei tuo Muttinen olisi +häntä narrannut. + +Käkriäinenkin oli kuullut, että se kirjanpitäjä, tai miksi häntä silloin +lienee luullut, halusi huvilalleen tilanvoutia eli vahtimestaria. Ja hän +oli, kun akka kehoitteli, kävellyt kysäisemään täältä, että millaiset +nuo possakat ja muut ehdot sitten tältä voudilta olisivat. + +Muttinen vastasi, että paljonkos niitä, tällaisella tilalla. Tällaisella +muka: ainoastaan sataviisikymmentä tynnyrinalaa, niin sanoi. Rikas se +oli, pakana, jo silloin; tai ei ymmärtänyt maalaisoloja. Siksi se +ehdotti, että voudin ei tarvitsisi muuta kuin vartioida huvilaa ja +hoidella puutarhaa. Mitä? Puutarhaa. Rekooria, ryytimaata. Tätä, jota +silloin paraikaa tähän istutettiin, mahdottoman isoa. Iso se oli +silloin; mutta ei ei se pyytänyt muuta kuin vetämään siihen satasen +kuormaa mutaa joka talvi; se veisi aikaa viikon päivät vuodessa, osan +talvella, toisen kesällä. Itse hän lupasi hankkia ja kustantaa +lisäväkeä, istuttajia ja leikkaajia, mokomien. Käkriäisen oli lisäksi +ainoastaan vartioitava ryytimaata lampailta ja jäniksiltä. Ja +kotielukkain tähden rakennettava viiden vuoden kuluessa tähän kivinen +aita. Ja siinä se Muttinen kyllä on pitänyt sanansa, pelkästään mudan +vedosta ja aidan teosta on Käkriäistä tiukannut. Ja onpa tämä +puutarha-ala paljon pienentynytkin ensin aiotusta, on tavattomasti. + +Muita ehtoja ei tällä Aapelilla ollut. Talon verotkin hän sanoi +maksavansa itse, jopa maantien korjaukset ja kaikki. Ja on se maksanut. +Sen sijaan sai vahti luvan hoidella tämän Putkinotkon maita aivan kuin +omiaan, omaksi edukseen, ja oman mielensä mukaan. + +Käkriäinen ällistyi mokomista ehdoista niin, että katsoi ensin suu auki. +Sitten hän höristi isoja korviaan ja kysyi uudestaan, mitenkäs ne +possakat sitten olivat. Muttinen naurahti, nauraa hörötti, ja luetteli +entiset ehdot. Sellainen oli, -- hyvä mies silloin. Viikon päivät +possakkaa tästä alasta, josta olisi voinut saada seitsemän, +kahdeksansataa markkaa arentia vuodessa! + +Oliko Muttisella paha mahassa? Tai sitten hän oli hölmö herra: annapas +sillä tavoin työntää ihan ilmaiseksi. + +Vieläpä lupasi Muttinen sovitella kestikievarinkin isännän kanssa, että +Käkriäinen pääsisi pois mökistään ennen vuokra-ajan loppumista. Niistä +sovitteluista hän sanoi tuovansa itse tiedon Käkriäisen mökille, jossa +sitten vahtimestarin muuttamisesta Putkinotkoon päätettäisiin +lopullisesti. + +Käkriäinen juoksi iloissaan kotiinsa viemään eukolleen näitä uutisia. +Mutta niin ihmeelliset olivat ne eukostakin, ettei hänkään vielä +tiennyt, iloitako niistä piti vai oliko niissä jotakin pahaa alla. +Kuitenkin hän ajatteli lopulta, samoin kuin Juutaskin, että liian +kokematon kirjanpitäjä oli näissä asioissa, kokematon, hyvä mies. Ellei +se nyt vain peräytyisi ehdotuksestaan! + +Mutta Muttinen ei peräytynyt. Hän tuli sinne kievarin mökille: oli +purkanut mökin vuokrasopimuksen, maksaen isännälle korvausta; ja +luetteli nyt entiset lupauksensa. Silloin Käkriäisen vaimo sanoi, että +helpot ovat ehdot, ja lennätti kiireesti kahvipannun pankolle, tullen +kieleltään vilkkaammaksi. Varsinkin, kun Muttinen piteli häntä ja +Juutasta kuin vertaisiaan: oli vetänyt suuren palttoonsa povitaskusta +ison putelin ja kaateli siitä heille kahviin jotakin hentomakuista, ja +katseli lapsia, vedet silmissä, ja sanoi rakastavansa kansaa, +ymmärtävänsä varattomia: tahtoi auttaa, sentähden antoi Putkinotkon +hoitoon niin halvalla... Ja lopuksi se sanoi, jumaliste, sen sanoi, jos +vain olisi ollut todistajia, että hän antaa Käkriäiselle kerran koko +tilan, hän kun on vanhapoika... Tai ainakin se lupasi hänelle omaksi +siitä palstan ... jos vahtimestari täyttäisi hänen toivomuksensa hyvin. + +Juutas Käkriäinen oli pudota permannolle kapealta rahilta, jolla hän +istui, niin hän ällistyi tällaista lupausta. Hän kyllä jo silloin sitä +epäili: mitähän Muttinen hänelle salaa aikoi, kun se sitä hyvää... Mutta +sehän oli sellainen mies, ei ymmärtänyt. Ja mikäs hänen oli antaa, oli +rikas, ryökäle. + +Siksi hän suostui, Käkriäinen. Ja nyt ei ole saanut omaksi tätä tilaa, +tai palstaa tästä. + +No, se jankuttaa siitä toiveiden täyttämisestä. Eikö hän sitten ole +niitä täyttänyt? Hm, mutta mokomia toiveita: sonnitella puita ja kukkia. +Kaikenlaisia niitä on ihmisiä ... narrasi hänet. + +Käkriäinen muutti Putkinotkon mökkiin, kun Muttinen oli sen +korjauttanut; sellaisen vaivan näki Käkriäinen, syksyn ensimmäisillä +lumilla, vetäen perässään hevoskaakkia, jonka reessä olivat kuormana +akka, lapset ja perunasäkki, ja viimeiseksi käveli lehmä. + +Eikä siitä mudanvedosta Muttisen puutarhaan tullut ensimmäisenä talvena +mitään, tuosta kolmen päivän possakasta. Piti hankkia sitä törkyä +elukoille ja pennuille ja akalle. Ja oma pelto tarvitsi mutaa, kun taas +omenapuut... Ja siinä meni aika kotiutuessakin uuteen paikkaan ja +ajatellessa, miten sitä nyt ollaan talon vuokralainen, jopa muutakin +oikein, kerran; mukavaa oli istuskella naapureissa pakisten, että niin +se Aapeli, hyvä mies, oli sanonut antavansa Putkinotkon hänelle ... +jos... Mutta jäniksiä hän olikin ajellut pois puutarhasta, sen hän oli +tehnyt! + +Eikä se Muttinen, kun tuli kaupungista keväällä maalle, kaikeksi kesää +maata lötköttämään, ollut millänsäkään siitä mudanvedon viivästymisestä. +Käkriäinen oikein tarkasteli häntä, mitä se arvelisi, kun puille ja +pehkoille tarkoitettu muta oli vielä haudassaan, tuolla alhaalla +suoniityllä. Ei, Muttinen työnsi ainoastaan paksua turpaansa hiukan +töröön, ja katseli naama pitkällä pehkojaan, joiden olisi hänen +mielestään kai ollut pulskasti rehotettava, hehe. Mutta kun Juutas +selitteli, että ei ollut vielä joutanut, näin alussa, koska hänen pieni +väkensä huusi leipää, niin sanoi Muttinen, ettei se teekään mitään, ja +ennättäähän sitä mutaa vedättää nyt kesälläkin. Ja siinä se tunnusti +totisen asian, sillä mitäs näille puille ja pehkoille mutaa. Oikein oli +Käkriäisen vaimo nauratellut, kuinka hyvä mies se Muttinen oli ollut +silloin. + +Käkriäinen ei ollut sitten kesälläkään liioin hätäillyt näiden puiden ja +marjapensaiden mutaamisesta. Oli täällä uudessa mökissä miehellä +muutakin tehtävää. Jos Muttinen olisi sitä vaatinut, olisi hän +vastannut, niinkuin ajattelikin, ettei se muta ole sopivaa työntää +kesällä pehkon alle, sillä se kuivaa pehkot. Mutta ei Muttinen +vaatinutkaan. Mitäs, otti miehiä ja hevosia muualta ja teetti niillä. +No, oli hänellä rahaa. + +Ja Muttinen teki itsekin ryytimaalla työtä, sitten seuraavana keväänä. +Väänsi kiviä, pehnasi pensaiden juurella kynsineen, niinkuin porsas +kärsä mullassa. Aivan kuin hänen olisi tarvinnut. Jopa kukkien tähden, +ja muiden sellaisten; lystäili, herra... + +Mutta Käkriäinen sen sijaan teki töitä, omiaan. Vilkkaasti siinä menikin +aika, kun sai nyt järjestellä elantoaan oman mielensä mukaan, availla +viljelyksiä ja lyödä kaskeksi niin että romisi. Kyllähän se Muttinen +marisi ensin kaskesta, mutta kun selitteli sille, että uutta peltoa +avatessa se aina sopii, niin tyytyi; tunnusti, ettei sellaisia asioita +ymmärtänyt. Ja jos jokin kaskettu rinne onkin sitten jäänyt +viljelemättä, niin tarvitseehan karja heinäalaa. + +Hätäpäs täällä oli elää. Maa antoi ihan tuhottomasti perunoita, ja ellei +ruista kasvannutkaan koko vuodeksi, niin voi sitä ostaa perunoilla, +kuten muutakin mujua. Ja kaloilla. Täällä on omat kalavedet. Entäs kun +saattoi antaa hiukan kalupuita täältä metsästä tarvitseville; sitä on +puuta täällä mädätäkin... Kyllähän täällä kelpasi. Toista oli siellä +kestikievarin mökissä, josta sai vääntää kahdeksankymmentä päivää +possakkaa vuodessa. + +Ja kuitenkin tuo herra petti Käkriäisen. Petti se! + +Sillä sehän oli sanonut silloin, kun se kymmenen vuotta sitten tuli +houkuttelemaan Käkriäisen tänne, että hän ehkä antaisi maata +Käkriäiselle omaksi, jos... Ja siitä oli Käkriäisen päässä alkanut +paisua sellainen ajatus, että se antaisi koko tilan, kun se oli niin +hyvä ja hölmö. Ja sitten, että tila olikin hänen... + +Tahi ainakin se oli sanonut, että hän saisi hoitaa sitä kuin omaansa. +Eikä se alussa tunkeutunutkaan toisen asioihin; pysyi siivosti +verangollaan, verkkovivussa, kun tuli kaupungista kesällä tänne maalle; +tai missä lienee oleskellut, paahtamassa mahaansa punaiseksi +auringonpaisteessa. Talvet sai Käkriäinen elää vielä mainiommassa +rauhassa, jos muulloinkin hoidella Putkinotkoa mielensä mukaan. Eikö hän +ollut sitä hoidellut? Laajentanut oli peltojaan alussa. Neljänneksen +kasvatti hän nyt perunoita enemmän kuin ennen. Oli talvella perunoita, +oli niitä maha täyteen, ja huoletta voi köllötellä uunilla tai +penkilläkin, sillä Käkriäinen saattaa siepata unen vaikkapa korttelia +kapealla rahilla. Ja kuten äsken ajateltu, tulihan toisiakin saatavia, +joilla hän osti jauhoja ja sokeria... Kaloilla, ja tukkipuilla: mitä ne +täällä metsässä... + +Niin meni vuosia. + +Mutta sitten alkoi Muttinen, pitkien aikojen päästä eräänä keväänä, +nurista, että Putkinotkon raja-aidat olivat rappiolla. Käkriäinen oli +laskenut ne kaatumaan ja mätänemään risukasoiksi. Käkriäinen kummastui +tästä niin, ettei saanut ensin yhtään sanaa suustaan vastaukseksi. Ja +sitten Muttinen nurisi, että Käkriäisen tuvan ikkunat olivat menneet +rikki ja paikatut päreillä ja rievuilla, jopa yksi niistä tukittu umpeen +oljista kyhätyllä matolla, viime talvena. Millä? Matollako? Aukiko sen +sitten olisi pitänyt olla, pakkaselle ja pohjatuulen vingalle? Kyllä +Käkriäinen asiansa tiesi... Kelpasivat ne ikkunat hänelle itselleen, jos +ei... Entä ne raja-aidat: että Käkriäisen lehmät pääsevät naapurien +maille ... noista kymmeniä syliä leveistä veräjistä? Niinkuin elukat +eivät naapurien mailla saisi sitä laajempaa laidunta. Eikä ole naapurien +lehmien tänne tulemista: kyllä Käkriäisen lapset antavat niille +kyydin... + +Mutta kun se Muttinen pirisi yhä edelleen, ettei Käkriäinen viime +vuosina huolinut koota kesällä itselleen edes polttopuita, vaan kaatoi +talvella koivikoita, niin lopulta kiehahti Käkriäisen sisu ja hän +karjaisi aivan suoraan, että mitä Muttinen tulee pirisemään tänne hänen +mökkiinsä. Hän kun ei suvaitse sellaista piristelyä. + +Silloin oli Muttinen ällistynyt, hänen silmänsä olivat lentäneet +pyöreiksi. + +Mutta sitten hän oli lupsahuttanut huuliaan, ja nyökytellyt päätänsä, +ilkeästi, ja toistanut: »Vai niin...» Ja oli lökötellyt pois sen +näköisenä, että Käkriäinen pelästyi. + +Häntä peloitti kauheasti, että mitähän tämä Aapeli silloin tekisi. Mutta +ei se tehnyt mitään, varsinkaan, kun Käkriäinen vähän korjaili niitä +aitoja, hätäpäissään, muka mieliksi. + +Kuitenkin ryhtyi hän sitten saamaan varovasti selville, ihanko se oli +totta, ettei se ollutkaan antanut tätä Putkinotkoa hänelle, sopimuksesta +huolimatta. Ja silloin Käkriäinen huomasi, ettei se aikonutkaan hänelle +sitä antaa. + +Miksi ei? Siksi, ettei hän muka ollut täyttänyt siellä toiveita, -- +hoitanut noita pensaita, kukkia, -- tehnyt jos jotakin, mudan vetoa, -- +mitä lienee aikoinaan vaatinut. Mutaa mokomille, -- ja vahtia piti niitä +jäniksiltä, isoilta ryssänjäniksiltä. Olisivat kasvut olleet lanttuja, +kaaleja; mutta ovat törkyä, punaisia ja sinisiä kukkia; ja nyt, kun +omenapuut ovat kuolleet, sellaisia viinimarjapehkoja, etteivät +pienetkään voi maistaa heistä, kasvavat mustia räähkänmarjoja. + +Ei, Muttinen petti hänet, vaikka Käkriäinen jo oli ajatellut, kuinka hän +eläisi täällä mukavasti, jos möisi koko metsän. Ja nyt antoi Muttinen +hänelle pitkän nenän! + +Tämä petos vimmastutti Käkriäistä. Muttiselle ei hän tosin mahtanut +mitään, kun ei tuhmuudessaan ollut vaatinut kirjoja, että tämä tila... +Mutta kyllä hän osasi muut temppunsa... Näyttää hänen kukilleen ja +muulle törylleen. Vaatiikin häneltä, herra, joutavia... Ilkeää, rikas +mies ... helpolla rahaa saanut, kirjan kaupalla ... imee kuin iiliäinen. +Vaikka on iso maha. Eikä ole kakaroita. Käkriäiselle on näitä +karttunut... Kahdesti on Luoja viime vuosien aikana kaksosiakin +siunannut ... sittunut. Mutta Muttinen makaa myöhään, mikäs herroilla; +istuu tuolla verangoillaan kirja kädessä, piika siihen passailee. Ja +hilaa tänne Käkriäisen kiusaksi kaikenlaisia vieraita, jotka +iloittelevat, nauravat. Ihmekös, jos nauravat: holkkivat viinaa +varhaisesta aamusta, sehän se miehiä naurattaa, mikäs muu. Ja se sama se +soitattaakin heitä, pianoilla, pimputtimilla. Käkriäinen antaa himpun +pimputtimille! + +Ja armoton on Muttinen Käkriäisen lapsi-raukoillekin; kahdeksan niitä +nyt on; niitä pitäisi lykätä kouluun, kengät teetti kerran parille +koulua varten, menivät ne kotonakin, nyt ei anna enää kenkiä, rikas ja +saita. Mutta kouluun ne pitäisi, etteivät muka ulvoisi täällä kuin +sudet, niiden herrasvierasten kuullen. Vaikka yksi heistä, se laulaja +Valkki, aina itse vinkuu. Ja mitäpä sanoi Muttinen kerran Käkriäisestä +ja hänen akastaan? Että he haisevat kuin ukkosen tappama pirunraato, +että heissä on luteita... Olipa vaikka sontiaisia! Että he olisivat +voineet suorastaan rikastua täällä, niin helpoilla vaatimuksilla, jos +olisivat tahtoneet. + +Rikastua! Hän, Käkriäinen, rikastumaan toista rikastuttamalla, hoitaen +hänen metsiään, hänen aitojaan. + +Ei; siitä petoksesta alkaen, vuodesta, jona hän huomasi, ettei Muttinen +anna tilaa hänelle, ei hän ollut laajentanut peltojaankaan yhtään. Eikä +ruvennut hoitamaan Muttisen kukkia ja pehkoja. Ei ajelemaan +talvipakkasella enää jäniksiä, -- no, eihän niillä nyt enää olekaan +ollut omenapuita syötävinä; sillä Muttisen kiusaksi antoi Käkriäinen +lampaittensa jyrsiä puita entistä enemmän, ja sitten hän keksi niille +vielä toisenkin hävityskeinon, kunnes pakkanen ne lopulta tappoi: kun +näet Muttinen kerran ryhtyi omenapuitaan lannoittamaan, oli Käkriäinen +saanut hänet tekemään sen tuoreella lehmänlannalla, ja siksi uskoi +Käkriäinen puiden tulleen matoja täyteen. + +Niin, jo muutamia vuosia on Käkriäinen ollut itsepintaisella kiusanteon +päällä. Hän ei ole hoitanut Putkinotkoa, ei säästänyt metsää, vaan +antanut varkaiden viedä sieltä runsaasti runkoja. Ei ole ollut +millänsäkään aitojen korjaamisesta, on väittänyt naapurien karjain niitä +särkevän. Peltoja ei hän tosin ole voinut lyödä laimin, sillä muuten ne +eivät kasvaisi hänelle viljaa. Mutta mökkiään hän on parannellut juuri +sen verran, että siinä lude hyvin talvella tarkenee. Ja kun Muttinen on +ärhentänyt eikä Käkriäisellä ole ollut mitään paperille pantua +kontrahtia, jonka nojalla häntä ei saisi täältä pois, ja koska hänen +kuitenkin mainiosti kannattaa elää täällä, niin hän on ollut antavinaan +myöten, luvannut ruveta Putkinotkoa hartaasti vaalimaan ... kunhan tässä +lapsilaumalta kerkiää. Mutta siinä salassa hän on pitänyt taitavasti +puoltaan tuota porhoa ja rikasta Muttista vastaan; hän on käynyt kylillä +töissä saunanuuneja kutomassa, saadakseen leipää; ja lopulta hän keksi +ruveta keittämään viinaa. Ettei jo aikaisemmin moista huomannut! Silloin +ei hänen olisi tarvinnut välittää mitään näistä pelloistakaan. Mikäpä +täällä olisi ollut keittäessä? Yksinään on saanut olla. Ja on siitä +lähtenytkin taskuun, täällä hyödyttyjen muiden säästöjen lisäksi, niin +että on passannut elää muhkeasti, kiusallakin, jopa pistää pankkiin, +tuskanpäivien varalle. + +Sillä tavalla Muttinen narrasi Käkriäisen; olisi houkutellut hänet +sonnittamaan puitaan, pehkojaan ja kukkiaan, joita Käkriäinen vihaa. +Mokomia pimentoja talon lähistöllä! Nyt hankki tuohon omenapuiden +paikalle ruusujakin; sellaiseen länttäsi sen mokoman rahaa! Hyvä, ettei +Käkriäinen tullutkaan niitä alusta hoitaneeksi. Niin, hän vihaa noita +kaunistuksia, niinkuin ... koko herra Muttisen ilmaa. Kun Muttinen +oleksii huvilassaan, sanoo Käkriäinen lapsukaisilleen: »Kas niin, lapset +ovat kesällä iloisia, huudelkaapa vain että: huih.» Ja hän on mennyt +huvilaan Muttisen puheille silloin, kun siellä on oikein herrasvieraita, +kaikkein pahimmissa ryysyissään, vaikka onhan hänellä nykyään oikeita +ryysyjä, ja haisee siellä oikein, kukkien joukkoon. Ja veipä hän sinne +kerran tulitikkulaatikossa elukoitakin, kainalonsa alta kouraistuja. + +Mutta nyt ... kukas luuli, että siitä vastarinnasta olisi sellainen +seuraus! Mitenkäs pitikin käydä. + +Muttinen vaati häntä äskettäin allekirjoittamaan kontrahtia. Sen +kuultuaan Käkriäinen ensin katosi: hän piileskeli viikon metsissä ja +kylillä; mutta täytyipä hänen viimein ilmestyä takaisin kotiinsa. Ja +silloin olivat siellä yhä ne todistajat ... niitä herraskaisia. Muttinen +kutsui hänet luokseen ja luki ääneen ehdot. + +Hiisi sellaisiin sitoutumaan, ajatteli Käkriäinen alussa. Kovathan ne +tosin eivät olleet; olivatpa yhtä lauhkeat kuin entisetkin, ne +suullisesti sovitut; mutta näissä olivat määräykset puutarhan +vaalimisesta ja tämän kiviaidan teosta ynnä metsän ja mökin hoidosta +sekä muusta aivan selvinä ja tarkkoina parakraahveina. Jopa +viinanpoltostakin, sellainen, ettei Käkriäinen saisi tehdä sitä muuten +kuin Muttisen tietämättä. Mitähän se sillä tarkoitti? Ja lopuksi paperin +hännässä sitoumus, että Käkriäisen on lähdettävä matkaansa talosta sen +vuoden jälkeisenä Maariana, jolloin hän ei niitä ehtojaan rikulleen +täytä. + +Niin kovat olivat ehdot. Mutta mikäs puoli Käkriäisellä oli: ehdot +olivat hyvät ... siihen nähden, mitä ne saattaisivat olla kaikkialla +muualla. Ja olisihan Käkriäinen saanut jäniksen passit, ellei olisi +suostunut, vahvistanut pismaa puumerkillään, sillä hän ei osaa yhtään +kirjoittaa eikä mokomasta välitäkään. Ja lopuksi varoitti Muttinen vielä +todistajain kuullen, että lähtö tästä Käkriäiselle tulee, ellei hän +muista varsinkin sitä pykälää viinanpoltosta. Ja nauroi päälle, se piru. + +Sellainen piru on tuo Muttinen. Ja siksi pitäisi Käkriäisen rustata tätä +kiviaitaa, näiden puiden ja pehkojen ympärille, joita hän on koettanut +konsteillakin juurittaa pois. Joutavia silmänrumennuksia! Vaikk'ei ole +saanut muuta kuin matoja omenapuihin. + +Ihanko se Muttinen tosissaan tällaisen pahan?... + +Sitä mietiskelee Käkriäinen siellä puutarhan alareunassa, katsellen +kiviä, joihin hänen tulisi käydä käsiksi. Ja yht'äkkiä hän pelästyy. +Ikkuna huvilassa narahtaa ja lentää auki; mutta ehkäpä siellä olikin +joku niitä herrasvieraita, häijyjä todistajia? Ei, Muttinen itse se +olikin, hän se sieltä nyt ilmestyy punaisessa paidassaan parvekkeelle, +koivujen väliin, pitkässä akanpaidassaan. Piruako se näin aikaiseen? +vilahtaa Käkriäisen päässä. Makaisi, Muttinen; niin hän tekisi, +Käkriäinen, jos olisi Muttinen, rikas mies; ja tavallisesti hän +makaakin, tai istuu keinustuolissaan, -- ihan kuin Käkriäinen istuisi... +Käkriäinen on hyvin säikähtänyt, niin hän on siinä vielä torkkunut +mietteissään, seisoskellut aitaa rustaamassa. Ja hän arastuu yhä +enemmän, kun Aapeli tulee aivan kaiteen viereen ja katselee sinne, juuri +häneen ... niin totisena, turpein ja tuimin silmäluomin. Käkriäinen +muistaa kontrahdin, hänelle tulee touhu, hän kääntyy sinne, kääntyy +tänne, katselee kivenmöhkäleitä, ottaakseen niitä syliinsä. Mutta +samassa liikkuu hänen aivoissaan kuitenkin ajatus: oikeinkohan se +sittenkin tarkoittaa totta, eiköhän miestä saattaisi jotenkuten +lepyttää, lauhduttaa? Ettei se vaatisi kontrahtia näin kivenkovaan. +Esimerkiksi ... naurattamalla häntä hiukan ... se kun on niin lauhka +mies. Siksi tempaa Käkriäinen nyt puoleksi kiukuissaan ja puoleksi +pelästyneenä maasta koholle niin tavattoman ison kiven, että se tuskin +mahtuu syliin, ja nostaa sen, -- sillä hän on väkevä kuin peikko, -- +päänsä päälle, pitelee siinä sitä pitkän aikaa ja tirkistää kiven alta +Muttiseen ja nauraa, rohkaisevalla äänellä: + +»Hähhäh.» + +Mutta Muttinen ei myhähdäkään, hän kääntyy selin ja menee sisään. + +Totta se tarkoittaa, kiviaita tähän täytyy tehdä, ensinnäkin. Ja sen hän +tekee, Käkriäinen. Korkea ja suora siitä tuleekin. Sillä ... herra on +koira ... kontrahti ... eikä tämä ole pahimpia. + + + + +PIKKU LIISA + +eli romantiikan prinsessa. + + +On lempeä kevätkesäinen päivä, taivas kuultaa sinisenä pilvien lomasta; +ne väikkyvät pehmeinä ja valkoisina. + +Hedelmättömän kankaan hietaiselle tielle, jota runoniekka ja säveltäjä +Falk kävelee, näkyy tuolta jo pieni, tumma kukkula; sitä kohti hän on +menossa. Pian pilkottaa sitten kukkulalta mustanpunertava pikku talo, +vanhain petäjien keskeltä; niiden jykevät oksat kellertävät, ja +tuuheissa havuissa suhisee tuuli surumielisesti. + +Se rakennus on entinen herraspaikka; viimeksi asui siinä erään +vähäpätöisyyteen joutuneen ylimyssuvun kaksi naimatonta naista, jotka +muutama vuosi sitten kuolivat. + +Tuollaisten rakennusten lähistöllä kuljeksii haaveileva Lauri Falk +mielellään, hän, romantiikan merkeissä keskellä hienostuksesta köyhää +aikaa kasvanut talonpojan poika. + +Nykyään hän kaipaa ylimyksellisten muistojen ilmaa kipeämminkin kuin +ennen. On vuoden 1918 kesä; edellisenä talvena nousi osa Suomen rahvasta +Venäjän ärsyttämänä kapinaan porvarillista luokkaa vastaan, joka pyrki +vapauttamaan maansa Venäjästä ... kapinalliset tappoivat sivistyneempiä, +kiduttaen, silmät puhkoen, elävältä haudaten; he polttivat kartanoita, +hävittivät taideteoksia. + +Lauri Falk, joka on pelastunut, ei ole voinut tätä käsittää; hän oli +tottunut kuvittelemaan kansaansa sen romanttisen käsityksen mukaiseksi, +minkä Runeberg ja Topelius siitä loivat; eikä hän ollut seurustellut +rahvaan kanssa muulloin kuin kesän lyhyinä päivinä, ja silloinkin +pelkästään juhlahetkinä, jolloin hän näki sen suloisen viinilasinsa +lävitse. Ei hän ollut ajatellut yhteiskunnan epäkohtia eikä keksinyt +tässä raakuuksien tulvassa myöskään yleismaailmallisia aatevirtauksia, +jotka sitä selittivät. + +Näin ollen teki kaikki tämä hänet lopulta ainoastaan entistäänkin +suljetummaksi ja taipuvammaksi ainaisiin romanttisiin unelmiinsa. Nytkin +hän on oikeastaan menossa ostamaan tuosta pienestä talosta, siinä +asuvalta loisakalta, kananmunia, Muttisen pöytään, jossa hän +kesävieraana syö. Talo on nykyään erään tukkiyhtiön; mutta sellaisia ei +Lauri Falk ajattele, kun hän pysähtyy kukkulan rinteellä. Siinä hän +katselee vanhojen petäjien keltaisia oksia, ja sitten tuolta näkyvää +rakennuksen somasti sammaltunutta kiviaitaa, ja särkynyttä säleporttia +siinä, ja portin takana kasvavaa lyhyttä syreenikäytävää, jossa versoo +metsittyneiden oksien seassa vielä muutamia tuoreitakin vesoja: niiden +latvassa nuokkuu heikkoja, sinertäviä kukkaterttuja. Käytävän oikealla +puolella tietää Falk olevan ruusupensaita, joihin sitten kesällä tulee +kukkia, niin kauniita kuin karu seutu täällä sallii; ja vasemmalla +jälleen on spireoita, ja kirsikkapuita, alhaalta lehdettömiä ja +kuivuneita, mutta ylimmissä latvoissa hohtaa jokunen hieno kukka, kuin +outo tähti tämän taivaan kalpeassa sinessä, keinuen lempeässä tuulessa +ja kylpien päivänpaisteessa. + +Lauri Falk ajattelee: Täällä on edes syreeneitä ja spireoita, jopa on +koeteltu viljellä ruusujakin. Milloin on vielä Suomen talonpoika +koristanut asuntonsa ympäristöä tarpeettomilla tai vähän hyödyttävillä +puilla ja kukkapensailla? + +Hän kuvittelee nyt, kuinka rakennus oli ennen muka sisustettu +aistikkaasti; kuinka siellä muka luettiin kirjoja, myöskin runoutta, +luulee hän; -- nykyaika ei hänestä ole niin herkkä sellaiselle kuin +mennyt; -- kuinka siellä soi hillitysti vanhanaikainen soittokone; ja ne +neidit istuivat siellä rokokoo-leningeissään, nuo pikku huvilan +hengettäret. Niin, siellä oli hänen mielestään runollisuutta, haavetta +ja tunnelmaa, kaikkea, joka oli hieman irrallaan maasta. + +Näissä mietteissä Falk menee pienen, nurmisen pihan poikki; sen yhdessä +kulmassa kasvaa suuri lehmus; hän tulee siroilla kaari-ikkunoilla +varustettuun kuistiin, aukaisee eteisestä vasemmalle johtavaa ovea ja +vilkaisee siitä sisälle, väkeä etsien. Eipä ollut kamarissa ketään: +ainoastaan rääsykasa näkyi huonekaluttoman kamarin lattialla, kartanon +loisväen makuupaikka. Sitten hän menee ummehtuneeseen keittiöön. Ja sen +takaa, pienestä salista, kuuluukin nyt liikettä. + +Nyt tulee kai häntä vastaan haaveiltu hengetär, sillä kun hän raottaa +hiljaa salin ovea, niin kas, loiseukon tytär, pikku Liisa, se kääntyy +sisällä nopeasti tulijaa kohti, ikkunapöydän äärestä, jossa hän askaroi +silitysrauta kädessä, punaista esiliinaa oikomassa. Ja pikku Liisa, -- +ei niin pieni ikänsä kuin kokonsa puolesta, -- rientää ovelle herra +Falkia vastaan, antaa hänelle kättä ja rientää nopeasti puhumaan: + +»Kah, tekö sitä ... käykää peremmälle; kah, kun ryykkyyraudankin tuohon +unohdin, olinpa vörkkelini polttaa, no, eihän se vielä. No, tulkaa +peremmälle, tänne...» + +Ja Liisa lyykistää sievästi ja menee Laurin edellä selin, viitaten +vierasta tulemaan peremmälle. Liisa on pyöreä ja lihava, mutta hänen +kasvonsa ovat väriltään kelmeät; vartalonsa on kierokin; ainoastaan +harmaat silmät ovat suuret, viattomat ja kauniit. Hän jatkaa anteeksi +pyydellen: + +»Sohvallehan tuohon teidän pitäisi; mutta sattuivatkin nuo vaatteet +pesuun ja siihen; mutta tulkaahan nyt tänne, on täällä meillä +karmastuoli. -- Ei, äiti ei ole kotona, lähti kaupungissa käymään, mutta +odottakaahan, odottakaa, eihän ole kiire. Istukaa nyt...» + +Ja samassa lennättää Liisa rautansa pöydältä hellalle, -- entisessä +herrassalissa on näet suuri, punainen tiilihella, -- ja alkaa siellä +hääriskellä käsi kahvipannun sangassa, ja juttelee: + +»Eihän mitä, jopahan tästä nyt puuhaa; onhan herralla aikaa, äiti kyllä +tulee. -- Ja kun en ennätä olla seurana, on minulla noita postikortteja, +kauniita, katselkaa noita, ensimmäiseen hätään...» + +Innoissaan Liisa kantaa Falkin eteen pahvirasiallisen kuvapostikortteja; +niissä on toistensa sylissä istuvia ja hyväileviä pareja, noissa +värjätyissä valokuvissa. Pikku Liisa naurahtaa onnellisena ja +viattomasti: + +»Sulhasilta! -- Ja on minulla kirjekin... Sulhaselta. Täällä se on, +seinän raossa, odottakaa, kun minä annan, lukekaa. Mikäs siinä, +lukekaa!» + +Liisa levittää Falkin eteen jonkinlaisilla variksenvarpailla kyhätyn +kirjeen, likautuneen paperiarkin; ei auta muu kuin silmäillä sitä. + +»Rakastettuni, nyt otan minä kynän käteeni», jne. »Oli sytämmeni +pakahtua, kun erosin Teistä, suloinen olitte kuin narisissin kukka. Minä +olen rehellinen kansanmies ja sotamies», jne. + +Liisa selittää: + +»Ja se tulee kohta tänne käymään, tämä sulhanen. Tämä on varvilainen, on +sotamiehenä, siellä sodassa ... se entinen olikin sellainen kiertävä, +rautatiesakkia. Eikä se tämä petä...» + +Falk katsoo häneen ihmetellen, sillä pikku Liisa ei ole hänestä aivan +narsissin kukka: hänen suunsa on kovin vino, melkein pystyssä, ja huulet +nykerön nenän alla pöhöttyneet ikäänkuin jostakin taudista. + +Yht'äkkiä puhkeavatkin Liisan silmistä, kun hän seisoo siinä hellan +kulmalla kahvin kuumetessa, suuret kyynelet. Hänen päänsä kallistuu +surullisesti, ja huulet alkavat vavista; hän jatkaa hiljaa ja +vaikeroivalla äänellä, silmäten Falkiin rukoilevasti: + +»Minulla se oli näet tässä jo poikakin ... kuoli toki, mihinkäs se olisi +joutunut, kun se rautatiesälli jätti. -- Mutta tämä ei jätä, sitten sitä +ruvetaan, aiotaan ... tämä on niiden oikeain puolella, mutta niin sanoi, +että jos eivät sodasta palkkaa anna, niin kansan puolelle menee, +punaisten. Kyllä hän osaa rahaa hankkia! Enkähän minäkään niin huono. +Vaikka linnassa olen istunut; ei se minun syyni ole ollut. Katsokaa +itse, tässä on linnan tirehtöörin todistus ... että minulla on ollut +hyvä käytös.» + +Liisa tuo Falkille vankilasta annetun todistuksen. Ja selittää: + +»Ei se minun vikani, se varkaus. Hän se, rautatieläinen, kertoi, että +siinä talossa oli niin kauniita vaatteita, ja itse hän ne meni ikkunasta +ottamaan. Ja minä sitten panin päälleni... Ja lopulta tahtoi kaikki +minun syykseni... Salaamisesta minut linnaan. -- Ja siellä sitten +halvaus ... näin veti suunkin vinoon... Hyvä, että Jumala sen pienen +otti. Niin surin, että tuli halvaus. -- Mutta nyt ... katsokaapas, +tällainen -- minulla on kesähattukin, kun sulhanen tulee. Minä aion +värjätä sen vaaleanpunaiseksi, vaikka sanoohan äiti, että mitä sitä +värjäilet, ampuvat porvarit, kun punaista... Mutta minkähänlainen tuo +olisi toisenvärisenä, herra Valkki? Olisikohan muoti punainen näissä +hiihtohatuissa...?» + +Kahvi on valmistunut, Liisa kaataa sitä yhteen kuppiin, ei itselleen; +hän kursailee, on kohtelias: + +»Mutta juodaanpas nyt, mitäs tuosta, ennätänhän minä sittenkin. Sillä +minulla on kirjoja, minä näytän ne teille heti, iso läjä kirjoja, antoi +se rautatieläinen, ja itse olen ostanut jonkin.» + +Pikku Liisa tuo pöydän kulmalle viidenkymmenen pennin kirjoja, niiden +kansissa on kauniita kuvia, ruusuja, naisia. Ne kirjat ovat +»Lemmenjuoma», »Sininen lilja», »Kolmasti syntynyt» jne. + +»Ja tämä on Titanikin haaksirikko», sanoo Liisa. »Voi, kun siinä on +muuan Anttila-niminen mies, pelastui ihmeen kaupalla; ja siitä kun tuli +miljonääri, oli saanut laivan pohjasta rahaa, mitä lienee. Paljon se +sai, köyhän tytön nai, se Anttila; kun tulee sulhanen nyt tänne, minulla +on aitta, valmiiksi siistitty, -- siellä on linnunpesä, mennäänkö sitä +katsomaan? Se on siellä sisällä, sen voi ottaa käteensä, eikä emälintu +sitä hylkää. -- Mutta kah: nythän äiti jo tulikin kaupungista», +keskeytti Liisa yht'äkkiä vilkaisten ulos kuusiruutuisesta ikkunasta, +jonka laudalla kukki köyhänilo ja josta näkyi metsikön lomitse kaista +Saimaata, tummansinistä, tuulista ja surumielistä. + +Eteisen lahonnut permanto kolisikin; ja kun loiseukko, kuiva ja ruskea, +pistäysi nyytti kädessä sisään, sanoi Liisa: + +»Minä olen näytellyt täällä kortteja, pitänyt selskaapia...» + +»Sinä»... vastasi muori Liisalle puolittain vihaisesti, samalla kuin +kätteli Falkia. »Kirjoinesi ... joutaisivat ... kaikki taas jutellut +varmaankin ... itsekin narrattava. -- On, kyllähän niitä on munia, +taitaahan niitä kaksi ja puoli paria ... saahan nuo, kun maksaa. +Menehän, tyttö, tuolta kyökistä hakemaan...» + +Pikku Liisa tulee piankin takaisin. Mutta nyt hän kantaa munien lisäksi +suurta vihkoa syreenin terttuja, ja angervopensaiden valkeita kukkia, ja +sanoo Falkille: + +»Minä toin teille kukkia ... ei mitään, on niitä siellä, täällä on +paljon kukkia kesällä, herrasväkien... Mutta tulkaa, tulkaa meille +juhannuksena. Täällä on sellainen pyöreä lehtimaja syreeneistä, +ryökkinät siinä ennen istuivat, kahvia joivat, mennäänkö sinne? Nyt jos +mentäisiin? Se on niin ympyriäinen kuin mikä linnunpesä. Mutta +juhannuksena tulkaa, ihan varmaan, silloin on täällä sulhaseni, jonka +kanssa minä istun silloin siellä. Tulkaa, olkaa hyvä ... selskaapia, +herra Valkki.» + + + + +URHEILIJA TOMMOLA + +eli »Mens sana in corpore sano». + + +Tuomari Tommola on ruvennut urheilemaan. Terveyssyistä on täytynyt. + +Oli hän urheillut jo ennenkin, kauan sitten, pienenä nallikkana mamman +luona, eh-eh. Siellä hän oli lyönyt isipapan pihalla veljiensä kanssa +painia ja pureskellut heitä koipiin, sillä hän oli nuorin kyläkauppiaan +lapsista. Ja hiihdelleet he olivat kuin Jukolan pojat. Mutta nyt ei hän +ollut enää pitkiin aikoihin hoitanut terveyttään. + +Äskettäin hän kuitenkin alkoi tuntea sydämessään merkillisiä pistoksia, +jotka muuttivat hänen muotonsa tummaksi ja arvelevaksi. Tommolan +punaisen muodon, naaman, joka on pyöreä kuin täysikuu ja kiiltää kuin +saippuoitu. Ilosta se kiilteli vielä äskettäin, hänen syödessään illoin +vankasti pihvejä ja höystettyjä makkaroita, afääreistään jutellen, +kallistaen ruokanaukkuja ja ajatellen, kuinka hän sitten ryntäisi +tyttöjen perästä kuin orhi. Sellaisena hän luuli kestävänsä, vaikk'ei +joskus saanut öisin unta: niin mietti hän päässään tulevaisuutensa +afääreitä, muikunkauppoja ja muita. Mutta sitten alkoivat ne pistokset! +Ja omituinen ahdistus sydämessä. Johtuikohan se siitä, että hän söi +mansikoita siemenineen? Ehkä ne siemenet olivat tunkeutuneet +umpisuoleen? -- Oiva Tommola meni levottomana lääkäriin. Tuttu tohtori +sanoi kyllä, että sydänhermot olivat ehkä hiukan kiihottuneet: sopisihan +Tommolan, jos hän neuvoja vaatisi, nauttia illoin ainoastaan yksi pihvi +ja pienempi luku pippuroituja makkaroita; naukkuset ja tyttöset +menisivät vielä mukiin... Silti Tommola pelästyi. Hänen mieleensä johtui +kauppaneuvos Könölin, joka oli kuollut yht'äkkiä sydänhalvaukseen, juuri +kun oli kaiken ikänsä ponnisteltuaan päässyt rikkaaksi. Ja Oiva Tommola +aikoi itsekin rikkaaksi. + +Se oli synkkä esimerkki. Nyt, näin varhain, alkoi terveys, piru, +juonitella... + +Tommola päätti ryhtyä ajoissa tarmokkaasti sitä hoitamaan. + +Hän osti »Myllerin Systeemin» ja muita arvokkaita kirjoja. Jopa hän +lainasi kalliit punnuksetkin. Ja hän voimisteli aamuin ja illoin. +Kesäkuussa hän meni kylpemään, Ollin-saunaan, pikkukaupungin +kylpylaitokselle. + +Mutta ne kylvyt kävivät hänestä niin peijakkaan kalliiksi. Kylpylän +hierojatkin harmittivat häntä; aamuisessa pohmelossaan tulivat nuo +keltanokat ylioppilaat muka häntä hieromaan, annettuaan hänen odotella +kokonaisen tunninkin hieromasalissa, ja sitten ne sivelivät kymmenisen +minuuttia käsivarsia ja reisiä kuin kanansulalla, -- ja se maksoi +kauniin viitosen kerralta. + +Sitä paitsi kiusasi häntä nähdä kylpylaitoksella aina ontuvia ja +ihotautisia; ja venakoita, niin paksuja, että kun nuo pallomaiset mammat +loikoilivat puistossa penkeillä, otti yksi kohta vaivoin kiinni +penkkiin, sillä kädet ja jalat heiluivat koholla ilmassa. Nuoriakin +venakoita siellä tosin kyllä oli, mutta niitä hän ei tahtonut, varmuuden +vuoksi, sydänvikansa tähden, lähennellä, ja nyt ne olivat turhaan +ärsyttämässä. Samoin kuin pihvit ja makkarat, ja makeat naukkusetkin. + +Ja ennen kaikkea: elämä ja hoito kylpylaitoksella oli niin peijakkaan +kallista. + +Ja tulivatko sairaat siellä sen paremmiksi? Muttinenkin oli kylpönyt, +iskiaksensa vuoksi, jonka hän oli saanut resorivuoteessa +filosofoimisesta. Se oli maksanut hirveästi, ja yhäpä onnahteli Aapelus. + +Silloin sattui Muttinenkin päättämään, että nyt hän tahtoo oleskella +jälleen parhaan osan kesäänsä Putkinotkossa, koettaa parannella siellä +konttaansa, maalaistapaan: saunalla ja tervalla ja paahtamalla +auringonpaisteessakin ruhoaan... + +»Saunalla ja tervalla!» huudahti Oiva Tommola siihen. »Kuules, veli, -- +minä tulen mukaasi maalle! Hoitamaan sydäntäni. Minäkään en usko näihin +kylpyläafääreihin. Mutta sauna ja terva, ehkäpä ne ... Entä viina! -- +Jos ei terva ja viina auta, on se kuolemaksi, sanoo suomalainen +sananlasku... Vanhankansan viisautta. Ja lisäksi aurinkokylpyjä, ja +yleensä potraa maalaiselämää...» + +Tommola tuli Aapeli Muttisen luo. + +Hän nousi siellä ensimmäisenä aamuna vuoteestaan lujasti päättäen hoitaa +terveyttään, -- ei kuitenkaan varsin varhain, vaan kello puoli kymmenen, +sillä levon täytyy olla maalla syvä, sellainen, että jalat käyvät unen +pohjaan asti, sanoi Oiva Tommola. Se oli yksi hänen terveysohjeitaan, +jollaiset hän oli pohtinut valmiiksi viime päivinä, päätettyään lähteä +maalle, ohjeita, joista hän oli sulkenut pois kaikki lääkärien kalliit +ja epäilyttävät vehkeet suosiakseen sitä enemmän tervettä maalaiselämää. +Siinä hän uskoi nykyään pihvien ja pienten naukkujenkin menevän +mukiinsa... + +Muttinen köllötteli maalla myöskin yhtä myöhään kuin Tommola. -- +Yht'äkkiä hän sinä ensimmäisenä aamuna pelästyi, kun kuuli viereisestä +yliskamarista, johon Tommola oli sijoitettu, kovan kumahduksen. Tommola +se siellä ponnahti sängystä permannolle, sellaisella voimalla, että koko +huvilan välisilta huojui. + +Sitten Tommola alkoi voimistella. Hän mylleröi, lukien ääneen: »Yks, +kaks, yks, kaks.» Jalat löivät permantoon, nikamat natisivat. Sen +jälkeen hän voimisteli punnuksilla. Ja sitten hän huusi Muttiselle +seinän läpi: + +»Joko sinä olet mylleröinyt, Aapelus? Minä olen. -- Kuulepas, Aapelus, +sinun täytyy ruveta mylleröimään, muuten et sinä saa pois iskiastasi. +Joka aamu, vähän aikaa, mutta rajusti. Mutta nyt minä menen uimaan.» + +Oiva Tommola ryntää alas ullakolta niin, että luukut ja ovet paukkuvat. +Hän törmää kuistille alasti ja nauraa tyytyväisenä Muttisen vuokraajan +eukolle, joka katselee häneen ällistellen aidan takaa. Tervettä ja +reipasta maalaiselämää! Sitten hän juoksee pihalta rinnettä alas +lahdelle. Hän hyppää heti järveen uimapaikalta, jonka hän on edellisenä +iltana valinnut. Porskis! panee vesi, ruiskahtaa korkealle ilmaan. +Tommola pärskyttää vettä; pian hän istuu keskellä lahtea näkyvällä +kivellä. Siinä hän alkaa sitten laulaa jotakin reilua ja maalaista, +sellaista rekirivoa, sillä terve täytyy ihmisen olla, täällä maalla, +ajattelee hän. Niin hän laulaa hetken kovaäänisesti, kimeällä nuotilla +ja vähän väärillä sanoilla. + +Sitten hän juoksee takaisin ylös rannalta; mutta loppuosan mäkeä kovasti +jalkojaan tömistäen. Hän tulee portaille, siihen sattuu juuri Aapelin +emännöitsijäkin. »No nyt kahvia, onko se valmis?» huudahtaa Tommola. +Muttinen rypistelee otsaansa ja suutansa, sillä kun aurinko paistaa +kuistille, niin kellahtaa Tommola siihen vatsalleen, kahvia +odottaessaan, piehtaroimaan alastomana kuin nyljetty. Tommola loikoo +hetken selällään, toisen vatsallaan. Välistä hän nousee istumaan, ja +katselee itseään, rintapieliään ja reisiään. + +Ja siinä hän ajattelee niitä nuoria venakoita, eh-eh. + +Muttinen on asettunut kuistille. Hän lueksii jotakin kirjaa, niin +vakavasti, että Tommolaa alkaa harmittaa. Varmaan jotakin +filosofoimista, romaania. Ensin Muttista ärsyttääkseen ja sitten +omastakin innostuksesta alkaa Tommola pian puhua noista venakoista, +nuorista ja mukavista, jotka häneltä jäivät kaupunkiin joutilaiksi. + +»Ovatkohan venakot parempia kuin ruotsalaiset, sveesittäret?» sanoo +Tommola. »Ja minkähänlaisia kiinattaret ovat, pehmeät ja pienijalkaiset? +Entä neekeritytöt? Eh-eh ... on minulla voimaa! Katsopas näitä lihaksia! +Mustat neekeritytöt, ainoastaan vähäisen punaista, eh-eh. Oletkos nähnyt +tällaista miestä, Aapelus, tällaisia reisiä? Taitaa olla turha se juttu +taudista ... ja sydänvian ainakin tämä parantaa, tämä maalaiselämä. Se +antaa nälkää. Eiköhän se kahvi ole valmis?» + +Tommola menee katsomaan, joko kahvi on valmis, alasti. On se valmis. Hän +huutaa Muttista ruokasaliin. Alasti istuu Tommola sitten siellä +pöydässä. Emännöitsijä ei tosin uskalla tulla huoneeseen, mutta viis +siitä, ajattelee Tommola. Miksi kuljettikin Muttinen tänne +kaupunkilaisnaisia? Tommola antaa luikuria naisväelle yleensäkin, +nimittäin näin terveyttään hoitaessaan, eh-eh. Ruvetapa häiritsemään +kesäistä elämää heidän tähtensä. Ei, hän ilmaisee nyt aikovansa istua +ruokapöydässäkin alasti: luonnonparannusta. Eräät englantilaiset +asuvatkin kesällä puissa, kuin varikset pesässä. -- Tai Tommola aikoo +esiintyä ainoastaan pelkkä paita päällä. Niinkuin Jukolan pojilla. Ja +jos sopisi niistää nenänsä paidan helmaan, niinkuin oikeat Jukolan +veljekset, se olisi selvä meno. + +Pian tulee aamiainen. Ja kun Tommola on syönyt makkaraa ja kallistanut +naukun parrunpäästä, jonka Muttinen on tuonut maalle mukaansa, niin +sittenpä se homma täksi aamuksi jo riittääkin: Tommola lähtee +yliskamariinsa ruokalevolle. + +Muttinen istuu parvekkeellaan ja katselee koivuja, jotka tuolla metsässä +keinuvat, notkeina ja tuuheina, kesän onnekasta laulua suhisten. Oiva +Tommolakin on onnellinen, maaten sikeää unta ullakkokamarissa, jonka +ikkunat hän on tarkoin peittänyt, levällään pilkkopimeässä, alasti +peiton alla. + +Yht'äkkiä herättää Muttisen jälleen epämääräisistä unelmista huikkaus, +joka kuuluu yläkerrasta. Oiva Tommola tulee nyt sieltä jytisten alas. +»Nyt täytyy lähteä aurinkokylpyyn», huudahtaa hän. »Täytyy paistaa +itseään aikanaan. Tule mukaan! Iskias! Ja nyt me otetaan sitä tervaa +mukaan, eh-eh. Ja me urheillaan, Muttinen. Hypitään korkeushyppyä. +Katso, tällä tavalla! Ja näin on sinun voimisteltava. Tällainen liike se +venyttää sitä iskiasjännettä, sen näyttää Myllerin Systeemi. Mikä? +Hahaa. Eikö se ole jänne, vaan hermo? No, se nyt yksi ja sama. Mutta nyt +me haetaan tervaa ja pitkä nuora.» + +»Kunhan et aikone hirttää minua?» kysyy Muttinen. + +»Ei, nuoran yli aiotaan hypätä», vastaa Tommola. + +He etsivät pytyllisen tervaa ja pitkän pyykkinuoran. Sitten he menevät +rannalle, Tommola edeltä sääriään ponnahutellen, Muttinen perästä, jokin +kirja kainalossa ja huokaillen. Emännöitsijä on luvannut tuoda sinne +myöhemmin päiväkahvit. + +Aurinko on lämmittänyt rannalla hiekan niin, että se polttaa +jalkapohjia. Muttinen riisuutuu, ja ähkii, kääntelehtii hiekassa, +kaivelee siihen itselleen kuoppaa, ja ähkii. Tommola pingoittaa puusta +puuhun hietikon yli nuoran, ja huutaa: + +»No, nyt hyppäämään, Aapeli! Katso päältä, näin minä hyppään. -- Katsos, +noin korkealta jo meni, meistä tulee oikeita Kolehmaisia, terveitä +miehiä. Mutta nyt on sinun hypättävä. No, nouse pois, hyppää, minä annan +starttisignaalin.» + +Muttisen täytyy hypätä. Tommola nauraa: + +»Eihän sillä tavalla! Spurtti on tehtävä näin! Hahaa, niin menit +turvallesi. Mutta katsos, minä hyppään vielä yhden pykälän korkeammalle! +Nyt lähden, tämä tällainen on startti... Sinä annat nyt signaalin...» + +He hyppäävät. + +Ja sitten he juoksevat. + +Ja kun Muttinen jälleen istuu läähättäen ja hiestä märkänä hiekassa, +puhuu Tommola: + +»Tämä se on jotakin. Taisi olla hyvä, että tultiin tänne. Luulen, että +tämä terva ja viina... Mutta kuulepas, tuo sinun arentaattorisi sanoi +minulle, että pikiöljy pitäisi olla jalalle kuivetustaudissa, -- se kai +on samaa kuin iskias, -- vielä parempaa kuin terva, ja sanoipa hän, että +kipeää paikkaa olisi voideltava jollakin ... mitä se olikaan?... +Kolotiita ja karhunrasvaa. Hahaa, mitä ne ovat? Kolotii, +kolotusvoidettako? Ahaa, collodiumia. No, sama se, mutta nyt me ensin +tervataan. Katso, näinhän mies tervaa.» + +»Tervaatko sinä pääsikin?» huudahtaa Muttinen. »Hihii, tukkasi on +paksussa tervassa... Ja nyt piehtaroit hiekassa...» + +»Niin, se on päänahalle hyvää», vastaa Tommola. »Täytyy olla +perinpohjainen. Tervaatko sinä ainoastaan jalkasi?» + +»Kun minulla on ainoastaan jalka kipeä», sanoo Muttinen. + +»Niin, mutta minulta saattaa tulla kipeäksi muukin», jatkaa Tommola. +»Siksi varustaudun ajoissa. Ettäkö olen tervassa ja hiekassa kuin ... +mikä? Caliban? Mikä se on? Oh, olipa mitä tahansa! Terveys, sitä on +hoidettava aikanaan, muuten saattaisi se käydä liian myöhäiseksi... Voi +helkkari, kuinka terva kirvelee silmiä... Panepa sinäkin silmiisi +tervaa, niin näet miten se, perkele, kirvelee! Ei, ihankohan pitäisi +pestä terva silmistä pois?» + +»Ehkäpä se on parasta», sanoo Muttinen. »Voisi muuten käydä kuin +kullatulle pojalle Merežkovskin Vincissä. Missäkö? Se on kirja +sellainen. Niin, siinä muuan poika kuoli, kun kullattiin koko ruumis.» + +»Kuoliko?» huudahtaa Tommola. »Merežkovskin? Ja Calibanin... Mutta tämä +saattaa olla vaarallista, tällainen hikireikien tukkiminen. Mitäs me nyt +tehdään? Ei, tämä ei vetele. Meidän täytyy mennä noutamaan tänne pata, +jolla keitämme itsellemme pesuvettä. Minä menen sitä noutamaan. Kokoa +sinä, Aapelus, risuja padan alle sillä aikaa.» + +Tommola menee huvilaan, hänen alaston ruumiinsa on tervasta kiiltävä ja +paikoin hiekasta karkea; naama on niin tervan vallassa, että silmät +vaivoin saattavat sinertää tervan läpi. -- Rannalle palattuaan hän sanoo +Muttiselle: + +»Mitä, eikö veljellä vielä olekaan vedenkeittopuita? Hm, kirjaa tutkit! +Minä annan luikuria -- romaaneille... Tärkeintä on ihmiselle, että hän +on terve. Ja siksi ei pidä rasittaa itseään, vaan sen sijaan urheilla. +Urheilla ... terve mies. Oh, onpa täällä metsässä risuja. Puhdistettava +olisi ... lähtisi enemmän rahaa myydessä ... olisi kuin paratiisi... Ja +kymmenen Eevaa täällä pitäisi juosta alasti, eh-eh, jos tämä olisi +minun. Minkälaisiahan ne neekeritytöt ... tai jaavattaret...» + +Kun he ovat paahdelleet roviossa tervaansa ja huuhdelleet sen pois +kuumalla vedellä, he heittäytyvät jälleen hiekkaan, aurinkokylpyyn. +Hetken he makaavat siinä hiljaa. Aurinko säteilee kasvoille, sen kuumat +lämpöaallot lainehtivat pitkin ruumista, jäsenestä jäseneen. -- Tyynellä +ulapalla kulkee ohitse tervahöyryjä, kumisevassa tahdissa jyskyttäen. +Pienet, kristallina kuultavat aallot vierivät rantahiekkaan, ohuena, +leikkivänä rivinä. Ja sitten, kun laivat ovat kulkeneet ohitse, tulevat +varsinaiset mahtavat mainingit, korkeampina vyöryen, hyrskyten... Ne +pauhaavat hetken, asettuvat jälleen, vaikenevat lempeäksi +kuiskaukseksi... + +Kaikki on hiljaista; muutamat hienot hattarat väikkyvät auringon +sivuitse. Veden heijastus värisee rantamäntyjen latvoissa: näyttää kuin +havut sauhuaisivat. Kaikki on pelkkää valoa ja lämpöä. + +Tällainen tekee Tommolan rauhattomaksi, tämä kauneus, ikäänkuin kaiken +olemattomuus. -- Johtuvat mieleen afääritkin, joiden hän toivoisi olevan +vieläkin parempia kuin ne todellisuudessa ovat. Ja hän on päättänyt olla +ajattelematta mitään: levätä täällä maalla, hoitaa terveyttään. Myöskin +ne nuoret venakot tulevat jälleen niin elävästi silmien eteen... Ja +villit jaavattaret, jopa mustalaislikat ... täällä, miettiessä +maaelämään sulkeutumista... + +Siksi alkaa Tommola pian puhella Muttiselle noista naisista, venakoista, +ja kiinattarista ja mustalaistytöistä. Ja minkälaisiahan kääpiökansain +tytöt olisivat? Olisiko niillä...? Sekä afääreistä; hän haluaisi nykyään +leikkauttaa jollakin taiteilijalla, -- sellaisia halvan työn +tarvitsijoitahan on paljon, -- kuvakirjan korkkimattoon. Hän painattaisi +kirjan sellaisilla laatoilla, parilla värillä. Ja Muttinenhan myisi +sitten sitä kirjaa kaupassaan. »Se olisi kekseliäs afääri, eikö niin, +eh-eh?» + +Muttinen kuuntelee hetken, väsyy, köllöttelee vaiti. Tulee hiljaisuus. +Se vaivaa Tommolaa. Hän vääntelehtii kupeelta kupeelle hiekassa. Ja +sitten hän huudahtaa: + +»Ei, uidakin täytyy; terveys ennen kaikkea...» + +Hän juoksee kallionkärjelle, pousahtaa järveen, näyttää selällään, +kuinka yksimastoinen purjehtii, tai kuinka moottorin perä purskuttaa, ja +huutaa: + +»Tule tänne ploiskimaan. Aapeli. Heh, ne lääkäritkö? Voihan se kyllä ... +se sinun iskiaksesi. Mutta kuulehan, jos me nyt todellakin koeteltaisiin +tuota karhunrasvaa, voideltaisiin sillä koipesi? Arentaattorisi muijalla +sitä on. Mutta tässä näet miehen! Meidän täytyy koettaa parantaa +itseämme. Minä tulen täältä ylös, painiskellaanpas! Yksi täys-nelson... +Tai juostaanpas kilpaa. Minä olen tällä kertaa _starter_. No, lähdetkö? +Ei, mutta tuollahan tulee jo kahvia...» + +Lyygia ilmestyykin rannalle lehtopolulta, kantaen kahvivehkeitä. +Tommolaa harmittaa ja kiihottaa nähdä naisväkeä, täällä... Tulevat +mieleen ne nuoret venakot kaupungissa ... ja mustalaistytöt... + +Siksi hän vetää jälleen rekilaulun, motevan, kovalla äänellä ja väärillä +sanoilla... Sitten he juovat kahvia, kolmisin, ja siinä Tommola +aprikoitsee neekerien tyttäristä, sekä innostuu jälleen laskemaan, mitä +hän voittaisi sillä kuvakirjalla. Mutta nytpä häntä alkaakin jo +vähitellen raukaista, se tervaaminen ja uiminen, ja varsinkin +aurinkokylpy. Siksi hän sanoo: + +»Ei, täytyypä tästä lähteä jo makaamaan, täytyy hoitaa terveyttään, +päivällisateriaan ja postintuloon asti, jolloin minulle pitäisi saapua, +kuules Aapelus, eräs merkillinen kirja, se on Gogin ja Magogin sota. +Sitäpä me katselemme sitten yhdessä.» + +Ja Tommola menee makaamaan. + +Tervahöyryjä ja jaaloja kulkee ulapalla kaukana ohitse. Mainingit +solahtavat hiekkaan. Metsä tuoksuu raikkaasti ja lämpöisesti. Kuikka +alkaa itkeä jossakin ... nyt kohoaa sen musta pää tuolta vedestä; se ui +toisten kuikkien luo, jotka ilmestyvät etempää ja rientävät laulaen +yksinäistä vastaan; koko parvi soutelee sitten jonona salmien lomaan... +Lyygia katselee Muttiseen kirkkain silmin, sitoen päähänsä seppeleen +tuuheista sananjaloista; he hymyilevät onnesta. + +Kun he menevät päivälliselle, on Oiva Tommola jo valveilla. Ruumista oli +polttanut niin, että sitä täytyi vuoteessa väännellä, ja kyhnytellä +hartioita. Aivan oli tehnyt levottomaksi, että jos se aurinkokylpy +olikin ollut liikaa, ja terva rasittanut sydäntä. Hän siis nousi, meni +alas ja etsi Muttisen kaapeista vaseliinia voidellakseen kuumaa ihoaan. +Ei löytynyt vaseliinia. No, hän nouti Putkinotkon vuokralaiselta tähän +hätään tuota karhunrasvaksi sanottua ja siveli sillä palavaa ruumistaan +ja pyöreitä kasvojaan. Hyh, se haisi pahalta, miltä lienee haissut, +mutta... Sitten hän meni saliin odottamaan päivällistä ja postia. Siellä +hän odotteli, -- hehkuvan punaisena ja ihmettelevin silmin, sillä +hänestä tuntui olo yksinään täällä maalla niin merkilliseltä. Sen vuoksi +hän otti aikansa kuluksi hyllyltä jonkin kirjan ja rupesi lueskelemaan, +hiukan epäillen, olisiko siinä hauskaa. Se hänen oma kirjansa ei ollut +vielä tullut. No, tämä kirja sattui olemaan -- Tolstoita. Tommola +lueskelee vakavasti. Mutta jonkin minuutin kuluttua, ja juuri kun +Muttinen tuli rannalta, hän kohottaa levottomana päätänsä, näyttää +koettavan miettiä luettavaansa. Nähtävästi hän ei jaksa sitä tehdä, +sillä nyt hän läiskäyttää kirjan pöydälle ja nousee, sanoo: + +»En minä tuosta Tolstoista... Sen romaanit ovat sellaisia ... kaikki on +niissä niinkuin on! Ja filosofoi vääryyksistä... Koska kaikki on +vääryyttä. Ei, terve miehen pitää olla ... ja minä annan Tolstoille +huin!... Mutta kuules, kylläpäs se aurinkokylpy kirveli ... vai +olisikohan se ollut se terva? Pitäisi olla vaseliinia.» + +Vaseliinia on sittenkin: Tommolan hartiat voidellaan karhunrasvan päälle +vaseliinilla; jopa rinta ja kasvotkin. Se on Muttisestakin hauskaa. He +nauravat, ja juttelevat sitten tytöistä, Tommolan neekerittäristä. +Sitten sanoo Tommola: + +»Mutta tästähän tulee hyvää. Katso, näin minä hieron vähän sydäntäni. +Katso, tällä tavoin sydäntä on voimistettava, tällaisilla liikkeillä, +kirjojen mukaan. Ihmisen täytyy hoitaa ruumistaan. Erinomaista tämä +maalaiselämä. Mutta aika on käytettävä tarkoin. Mitä sanot siihen, +Aapelus, jos me päivällisen jälkeen mennään ongelle? Sehän me teemme. +Minä lähden jo nyt kaivelemaan matoja, eh-eh. Ja sitten me nostelemme +aikamoisia matikoita, kilon painoisia! Mutta hei, tuollahan tulee jo +posti. Ensin posti, saattaa olla tärkeitä asioita maailmalta. Ja se uusi +kirja, se on tässä. -- Mitähän uutta suurvaltojen sodasta? -- Kas niin, +saksalaiset ovat nyt voittaneet Romaniankin, valloittaneet Bukarestin. +Ne ovat poikia ... keksinnöillään he... Keksisivät jotakin ... +ampuisivat räkätautibasilleja vihollisen armeijaan, eh-eh-eh. +Voittamatonta kansaa, nuo saksmannit...» + +Tommola hyräilee jotakin, josta vähitellen erottuu sävel: »Nouse, +riennä, Suomen kieli.» Ja sitten hän jatkaa: + +»Mutta Saksassa onkin terveyttä ... tai urheilijoita ... nimittäin +ylioppilaat miekkailevat ... ja silti juovat olutta, eivät filosofoi... +Ja se kansa tottelee! Jos oltaisiin siellä, tietäisin, minkälaisen +tempun tehdä lakkolaisille, jotka yhä vaativat lisäpalkkaa... Mutta +mitäs kuuluu meikäläisestä urheilumaailmasta? Kas Kenkura on taas saanut +maailmanennätyksen, hyppäämisessä, Filadelfiassa. Se, se on ... +suomalaista. Me ollaan ensimmäisiä jo jalkapalloilussakin... Ja +maratonijuoksussa; niin, me ollaan kuin muinaisia kreikkalaisia, eh-eh. +Maratonia juostaan. Sellaisia poikia meillä enemmän pitäisi olla... +Urheilijoita... Kerrotaan, että itse Saksan keisari on sanonut meidän +suomalaisista, että ollapa minulla enemmän tällaisia. Eläköön Kenkura! +Mutta noudattakaamme hänen esimerkkiään: hoitakaamme hyvin terveyttämme. +Kun olemme saaneet päivällistä, makkaraa, ja kunnon naukku mukaan, niin +me menemme ongelle.» + +He saavat päivällistä. He menevät ongelle. + +Soutavat kolmen kesken, keula pystyssä, sillä Muttinen painaa perässä. + +Sudenkorennot liitelevät hopeisin, rapisevin siivin. Auringon kuva +häikäisee vedestä silmiä, tuuheat rannat nousevat sinertävinä +syvyydestä. Sitten alkaa metsä vähitellen punertaa illan hohteessa. +Hyttyset hyrräävät ilmassa, kuovit lentelevät vehmaan niityn kohdalla, +pesäpaikkansa ympärillä valittavasti rillittäen. Viimeinkin tuuli +tyyntyy. Koivut uneksivat, laulurastas virittää hiljaisen laulunsa. +Lyygia kuuntelee, kauneuden epämääräinen haikeus järkyttää Muttisen +mieltä. Lyygia vilkaisee Muttiseen: tytön huulet väräjävät, ja hän +kääntyy pois. -- Tommola on levoton. Nuokin sudenkorennot tulevat juuri +tuohon, nokan eteen, ongenpahlaimella hommailemaan. Niitä on aivan +satoja... Ja ne tytöt siellä kaupungissa. + +»Pääsettekö siitä hommaamasta», äännähtää Tommola sudenkorennoille ja +lyö niitä ongenvavalla. + +»Ei syö, on liian tyyntä», sanoo Muttinen. + +»No, lauletaanpa sitten!» arvelee Tommola ja alkaa laulaa. Muttinen +nauraa hänen laululleen, ja he laulavat yhdessä. Sitten tulee jälleen +hiljaisuus. Sitä kestää kauan. Viimein sanoo Oiva Tommola: + +»Ei, mutta kuulepas, nythän meidän onkin mentävä kotiin. Iltaurheilu on +tekemättä. Minä olen siinä suhteessa keksinyt jotakin ihka uutta. Saat +nähdä. -- Ja sitten täytyy pitää huoli saunan lämmittämisestä. Sauna ja +tervahan se täällä on sitä parasta terveyskuuria. Ja minä olen +ajatellut, että minä kuhnin tänä iltana. Onhan sinulla jokin pesupunkka? +Se on omituinen parannuskeino, se kuhniminen: taitavat parantua sillä +munuaistaudit ja kaikki. Minä koetan tuon sydämeni tähden sitä. Kirjat +sanovat kuitenkin, että se on tehtävä sangen huolellisesti. Ei saa ottaa +liian kylmää, ei liian lämmintäkään...» + +He lähtevät kotiin, ja Tommola lämmittää saunaa. Mutta siinäpä onkin +ilta jo kulunut, ja vielä on urheilu tekemättä, ja täällä maalla olisi +Tommolasta mentävä aikaisin levolle; siksi ei hän enää huoli odottaa +kolmannen uunillisen loppuun palamista, vaan sammuttaa pari viimeistä +kekälettä, heittämällä vähäisen vettä kiukaan alle. Mutta lämmittäessään +hän on samalla kuhninut ja lukenut: hän on ottanut mukaansa Gogin ja +Magogin sodan, jota tutkien hän on huuhdellut pakaroitaan ja +käsivarsiaan. + +Muttinenkin tulee saunaan. Hän sanoo: + +»Mitä turkkilaista, täällähän on vielä vinkaa.» + +»Vinkaa? Mitä se on? Häkääkö? No, lyödään sitten se löylyllä ulos», +vastaa Tommola. »Mutta koetapas minun pakaroitani, miten ne nyt ovat +kylmät. Sillä tavoin se miehessä verenkierto tottelee, eh-eh! Mutta +päälle on lyötävä kovasti vihdalla, että ne jälleen tulistuvat. Silloin +tulee niistä terve. Koettaisit sinäkin kuhnia, Aapeli. Minä voitelen nyt +itseäni pikiöljyllä. Se on kansanlääke, vaikka se haisee. Nyt ... +minäkin taidan tuntea reidessäni jotakin, tuolla juuressa ... +vihlomista... Olisikohan se iskiasta? Sille täytyy antaa kelpo kyyti.» + +Tommola menee ulos. Hän ottaa lapion, jonka talonvuokraaja on jättänyt +saunan nurkalle, ja lapioi kasaan ison läjän multaa ja siirtää sen +toiseen paikkaan. + +Käkriäinenkin sattuu siihen, kysyy: + +»Mitä, mitäs täällä tehdään? Kukkamaitako?» + +»Urheilua», vastaa Tommola. »Huomisaamuna lapioin mullan takaisin tuonne +samaan paikkaan. Ylihuomenna siirrän sen taas tähän. Edestakaisin.» + +»Häh?» ihmettelee Käkriäinen. + +»Urheilua, -- siitä et sinä, mies-parka, tiedä mitään.» + +»Niin, mutta ... hm», murisee Käkriäinen. »Veisitte mullan kaalismaalle; +kasvaisi kaali paremmin.» + +»Hm?», ällistelee Tommola. + +»Maalle siitä olisi hyötyä, siitä urheilemisesta», jatkaa Käkriäinen. + +»Isänmaalle ... tosiaan, ehkä enemmän kuin kongresseista ja +olympialaisista, tosiaan», arvelee Muttinenkin. + +»Häh!» ällistyy nyt Tommola. »Te ette mitään ymmärrä. Se olisi kuivaa, +tekisi urheilun kuivaksi. Se olisi hikistä työtä. Mutta nyt pääsin +hikeen: hiki täytyy huuhtoa pois. Mennään saunaan.» + +He menevät. Tommola lyö kipallisen löylyä, niin että paukkuu ja tuhka +pöllyää, ja nousee sitten lavolle: + +»Ai, perkele, kuinka polttaa ... auringon paahtamia paikkoja. Ei tainnut +olla tämä pikiöljy hyväksi? Olisi pitänyt voidella ehkä vaseliinilla. +Sinunkin, Aapeli, olisi tullut voidella itseäsi. Mies saattaa pilata +iäksi hermonsa, ellei voitele vähän itseään vaseliinilla aurinkokylvyn +päälle. -- Uhhuh... Ja praa! Se oli löyly! Mutta nyt ei auta, minä menen +järveen. Tämä on finaali... Täällä maalla jos ei parane, niin ei +missään. Eikä tämä tule kalliiksi, eh-eh.» + + * * * * * + +Tommola on uinut, Tommola on syönyt alasti vankan aterian. Tommola on +mennyt nukkumaan. + +Maalaishuvilassa vallitsee hiljaisuus. Illan tuoksu nousee ruohikoista +ja metsistä, laulurastaan ääni soi kaukaa. Valo on kultainen, lahden +lämpöinen vesi tyyni. Muttinenkin loikoo huoneessaan ja miettii, käsi +pään alla, maailman mutkia. + +Nyt jysähtää viereisessä kamarissa. Siellä keikahtaa Tommola sängyssään +niin rajusti, että permanto heiluu. Hän ajelee hyttystä, lyöden +kämmenellään reiteensä niin että läiskähtää. Hän peitti kyllä ikkunan, +mutta sittenkin yksi hyttynen... Nyt hän alkaa ähkiä. Ja viimein hän +huudahtaa, kysyy, nukkuuko Aapeli... Hän itse ei nuku. Hän on miettinyt +sitä uutta urheiluaan, mullan siirtämistä paikasta toiseen; ja sitä +Magogin sotaa... Omituinen kirja! Eikö Aapelus, joka on kirjojen +kauppias, ole sitä vielä lukenut? Siitä puhutaan syyllä. Siinä +ennustetaan raamatun pohjalla. Kummallista ... käsittämätöntä: +ennustettu tämä suurvaltain sota ... ja että Ryssän keisari näkee +valtakuntansa ikkunasta. Se on jo totta. + +»Mitä, Aapeli? Että kysyt, onko sanottu: Venäjän keisari? Ei, mutta +tarkoittaa sitä. Ja ennustaa, että Suomi tulee vapaaksi. Eikö sekin ole +totta? Kummallista, että saattaa sillä tavoin ennustaa. Ikäänkuin nähden +unissa. Minä ... minä en näe unessa mitään ... ainoastaan tyttöjä ... +eh-eh. -- Mutta kuulehan Muttinen», äännähtää Tommola levottomasti +yht'äkkiä, »minä ... minä luulen, että olen sairas...» + +»Sairas?» kysyy Muttinen. + +»Niin, ei se illallinen nyt oikein motevasti maistunut. Ja nyt minusta +tuntuu kuin ylenannattaisi. En ole voinut saada unta. Päätäkin särkee. +Perhana, kun tuli luetuksi tuota Magogin sotaa! Sellaisesta saattaa +tulla hulluksi. Ei ihmisestä ole ymmärtämään noita seikkoja... Ei +pitäisi ihmisen lukea yhtään mitään, se vie unen. Oikea filosofi ei +ajattele mitään. Uih, nyt minua yökättää... Hahah, sen ohjeen minä annan +Tolstoille... Se Magog, Maakokki, merikokki...» + +Muttinen mutisee jotakin aurinkokylvyistä ja tervasta ja pikiöljystä ja +vaseliinista ja uimisesta ja multaurheilusta ja häkäisestä saunasta ja +kuhnimisesta ja karhunrasvasta, kun menee hakemaan sairaalle veikolle +naukkua. Hänen tullessaan takaisin istuu Tommola kalpeana sänkynsä +reunalla, hän heittäytyy vuoroin loikomaan, ja nousee jälleen, +voivottelee: + +»Oih, minua vilustaa ... alkaa tuntua kuin horkka... Olisikohan +sydän...? Eikö sinulla ole kamferttia? Jos se terva ... tukki ehkä +huokoset? Mikä sen kirjan nimi oli, jossa enkeli kuoli, kun se +kullattiin? -- Ei, lähetä, Aapelus, joku hakemaan lääkäriä... Jos se on +sydän ... koetapas, kuinka se lyö ... oksennuttaa niin ... joku hakemaan +lääkäriä. Oi, että täytyykin olla täällä metsässä! Jos, jos tämä on ... +lääkäri valehteli ehkä, kun sanoi, että ainoastaan sydänhermot... Ehkä +se on muutakin. -- Ei, älä lähetä hakemaan lääkäriä! Nyt se jo tulee +ulos. -- Ei, ei se tullutkaan! Huh, huh, huh, kuka uskoisi... Muttinen, +lähetä sittenkin hakemaan lä... lääkäriä. Koskaan en ole ollut sairaana, +ja nyt se tuli. Lähetä heti, Aapeli-parka... Oih, mikähän tähän oli +syynä? Mitä sinä tästä luulet, Aapeli? Olisikohan niissä makkaroissa, +joita minä tänne kaupungista toin, ollut luita?» + + + + +HEITUKAN KOHTALO + +eli muuan maalaisäiti. + + +Konttoristi Heitukka on ruma olento. Hänen päänsä on iso, jalkansa +väärät, suu kuin kalan, niin vinosti luisuu alaleuka kaulaa kohti, ja +surullisen otsan alta katselevat silmät, joista toinen on kiero; ne +näyttävät melkeinpä vihaisilta juuri silloin, kun hän vääntää huuliaan +ystävälliseen hymyyn. + +Lahjoiltaankin hän on huono, vaivalla hän on läpäissyt kauppakoulunsa ja +päässyt konttoristiksi, sen tietävät kaikki, jotka sattuvat häntä joskus +ajattelemaan. Sellaisia ei ole monta, sillä jokainenhan tietää, että +Heitukka juokin. Viime vuosina hän on siinä oikein yltynyt. + +Mikä lienee vaikuttanut siihen, että hänestä on tullut juoppo? Kukapa on +vaivannut itseään sellaista aprikoimalla. + +Tosin kertovat ne, joiden pakina ehkä osuu Heitukkaankin, että hänellä +olisi ollut jonkinlaisia suunnitelmia kauppaneuvos Könölinin tyttäreen +nähden, tuolla raukalla, silloin, kun Lauri Falk ja Svea kihlautuivat. +Jopa kuului Heitukka sitten myöhemmin, kun Könölin oli kuollut ja Lauri +jättänyt Svea Könölinin, pyrkineen Svean lähettyville; mutta Svea +ajatteli tietysti ainoastaan Falkia. Mitäpä hän Heitukasta. + +Surkeaa oli konttoristin elämä ollut, kun hän oli kadottanut +ylläpitäjänsä, kauppaneuvoksen; hän oli yritellyt puodeissa, mutta ei +hänestä ollut kirjanpitoonkaan, eikä edes tiskimieheksi. + +Sen jälkeen hän on elänyt se tiesi miten, oleskellut muilla +paikkakunnilla, ja täällä etukylässä, ikäänkuin piiloon painuneena, se +juoppo. Kesäisin hän on kalastellut, saadakseen vähän rahaa +juopotellakseen. + +Kuitenkin ne harvat, jotka tuntevat Heitukkaa paremmin, tietävät, että +hän alkoi juoda jo kauan ennen kauppaneuvos Könölinin kuolemaa ja Svean +kihlautumista. + +Jo vuosia aikaisemmin hän oli ryypytellyt, -- silloin kun se hänen +mökkinsä paloi. Onpa niitäkin seurassa, joille mies-parka on muka +uskonut sydämensä kertomuksen. Ja he saattavat sen tarinoida muille, +mitään pahaa sillä tarkoittamatta. + +Mertsi Heitukka on syntyisin jostakin takakunnasta, jossa hänen isänsä +kuului olleen karvari. Isä oli alkanut juoda kohta, kun oli Mertsin +äidin nainut. Hän oli juonut nurin karvariverstaansa, aivan kuin +uhmalla. Ja sitten hän oli hukkunut vesillä ollessaan, humalassa, +sanottiin. + +Sillä hänen vaimonsa, Mertsin äiti, oli nyt sellainen, että hän tahtoi +elää miten halusi. Hän piti hauskaa miesten kanssa, -- niin, keskellä +kirkasta päivää hän oli kulkenut kylänsä valtatiellä juomilta +höyrähdellen, astellen komeasti kirjavassa kretongissa, pöyhkeänä ja +pystynä. Karvari sai hänestä nähden olla vaikka suolla. + +Kun karvari kuoli, veivät velkojat tehtaan. Mutta silloin vielä nuori +leski katosi pitäjästä ja jätti sinne poikansa ihmisten varaan. + +Kierrellessään kerjuulla oli Mertsi sitten joutunut johonkin kunnon +taloon, josta hänet oli hommattu kansakouluunkin. + +Oli hänen kiero silmänsä ja muukin rumuutensa tuottanut hänelle siellä +surua; häntä oli sanottu länkisääreksi ja möhkäpääksi... + +Sillä päällään hän oli kuitenkin läpäissyt kansakoulunkin, ja sitten hän +oli kaivannut johonkin parempaankin. + +Ja kuinkas ollakaan: kun hän oli puotipoikana eräällä kauppiaalla, hän +sattui kuulemaan, että itse kauppaneuvos Könölin oli sukua hänelle, +kaukaista sukua, -- oli syntyisin samasta pitäjästä kuin hänkin. Ja +Mertsin isäntä, kauppias, oli silloin yllyttänyt häntä kääntymään +Könölinin puoleen ja pyytämään avustusta, koska näet Mertsi ajatteli, +kuinka hän pääsisi kauppakouluun. + +Mertsi oli mennyt Könölinin puheille, ja Könöliniltä lähtikin apua +hiukan koko sen koulun ajan. + +Mutta siinäkin koulussa toi köyhyys ja rumuus Mertsille surua. Aina oli +hän siellä elänyt syrjässä. Kukapa tyttökään saattoi tuollaista +kierosilmää muuta kuin ehkä säälitellä? + +Ja niin yksinäiseltä ja katkeralta alkoi maailma tuntua Mertsi +Heitukasta, että hän sitten, kun oli päässyt kauppakoulusta ja saanut +pienen viran täällä kauppaneuvos Könölinin sahalla, rupesi palavasti +haluamaan jotakin läheistä, rakasta. + +Siitä se hänen synkeytensä alkoi. + +Palavasti haluamaan, että hänelläkin olisi jotakin omaa, omaista, johon +hän vetäytyisi kiinni. + +Niin, silloin hän oli ryhtynyt tiedustelemaan, missä hänen sukulaisiaan +olisi. Äitiään hän oli kai erityisesti tarkoittanut, mutta hän ei +puhunut niin, sillä äidistään hän lienee jo pienenä kuullut sellaista, +ettei hänen mielensä nyt tehnyt kysellä, missä äiti oli. + +Ei voinut poika kysellä äitiä, vaikka oli kai jo vuosia sanomattomasti +kaivannut juuri häntä. Hän mahtoi pelätä, että hänelle ladeltaisiin +äidistä taas samoja kuvauksia kuin ennen lapsena, hänelle, joka +kuvitteli itsekseen äidin helläksi ja hyväksi, parhaaksi lohduttajaksi. + +Sillä tavoin sukulaisia tiedustellessaan Heitukka saikin kuulla, että +eli se äiti vielä, jossakin toisessa pitäjässä. Jopa ilmoitettiin +hänelle, että hänellä oli yksi sisarkin, karvarin kuoleman jälkeen +syntynyt. Sisaren oli äiti jättänyt köyhäintalolle, -- sieltä hän oli +karannut jonnekin, -- eikö liene joutunut Helsingin kaduille. Äidistä ei +kerrottu sen enempää. + +Suruiseksi se vihjailu teki Mertsin, mutta ei hän siitä vielä sen +enempää välittänyt. -- Kukapa tiesi, millainen äidin kohtalo oli ollut, +-- ehkä oli köyhyys ja kurjuus hänet kaikkeen pakottanut. Ja varmaan oli +äiti jostakin salaisesta ja hellästä syystä antanut pojalleen +ristimänimenkin Mertsi, -- nimittäin _Schmerz_, joka merkitsee Tuskaa: +Genoveva-kirjasta otettu nimi, sama kuin Genovevan poikasen. + +Mertsi Heitukka tahtoi nyt nähdä äitinsä. Ja kai ehkä hiukan näyttää +itseäänkin. Edes jollekulle, -- että tässä hän nyt oli, miehenä, +konttoristikin oli, kovasta kohtalostaan huolimatta. + +Siksi lähti hän siihen pitäjään, jossa kertoivat äidin elävän. + +Siellä hän sai kuulla, että äiti asui jossakin mökissä salon sydämessä, +ja oli jälleen sairas, niinkuin usein ennenkin. + +Heitukka riensi äitinsä luokse... Se oli ollut heinäkuinen päivä; +kangas, jota Heitukka kulki, -- oikeinpa komeaksi pukeutuneena: vaalea +huopahattu päässä, korviin ulottuvat kaulukset, ja punaisen ja viheriän +kirjava liina kaulassa, keppi kädessä, -- höyrysi kuumuutta; tien +varrella kiiluivat pienet ja punaiset ketoneilikat. + +Järkytetyin mielin oli Mertsi pujahtanut matalasta ovesta pirttiin, +jossa hänen äitinsä oli maannut. Vakavana ja onnellisena hän oli mennyt, +-- koreaa kravattiaan asetellen, -- vuoteen luo, jossa äiti vääntelehti, +ja ojentanut äidille kätensä. + +Tervehdittiin siinä. Äiti katseli poikaa, heltyi huokauksiinkin. Mutta +kun Mertsin puhe sitten oli saanut ikäänkuin tutkivan sävyn, keskeytti +äiti yht'äkkiä sanomalla mökin väen kuullen: + +»Rumapa, ruma hänestä tulikin.» + +Oudosti se mahtoi käydä Mertsin sydämeen. Mutta Mertsihän tiesi, että +äiti puhui totta, -- ja kai äiti oli sanonut niin ainoastaan salatakseen +joitakin muita tunteitaan. Joskaan hän ei nyt päässyt lähestymään äitiä +sen enempää, niin varmaankin äiti oli lähestyvä häntä sitten, myöhemmin, +kun oli tullut jälleen terveemmäksi. + +Niin, sitten, kun Mertsi oli ottanut hänet hoiviinsa, sillä sen hän +aikoi tehdä. + +Ja hän teki sen. Hän käänsi kukkaronsa nurin, ja lähetti äidille +lääkkeitä, ja käytti häntä kaupungissa tohtorissa, jopa saikin hänet +terveeksi. + +Entistä keveämmällä mielellä oli Mertsi sitten elänyt sahalla, pienessä +virassaan, ovelan Könölinin pikku kätyrinä, kuten hän juovuksissa +ollessaan sanoi. Hän oli nyt onnellinenkin. Sillä hänellä oli suuri +suunnitelmansa: hän hommasi mökkiä äidilleen ja itselleen. + +Könölinin pienellä avulla hän sen sai. Syyspuoli kesää se oli ollut. +Melkoisen kaukana oli se mökki kaupungista, yksinäisellä niemellä; kovin +pieni se oli ja musta. Mutta hän aikoi korjauttaa siellä kuntoon läävän, +ja kaikki, ja elää siellä kesin äitinsä kanssa, oleskella aina lomansa, +ja hoidattaa siellä äitiään. Äidilleen hän hankkisi mökkiin viljelijän. +Kanojakin siellä piti olla, ja karviaispensaita aikoi Mertsi sinne +istuttaa. Niin, äiti oli lohduttava häntä ja hän äitiä. + +Kun hän oli ostanut sen mökin ja sitä hiukan järjestänyt, oli hän +kirjoittanut siitä asiasta kiireesti äidilleen maalle ja pyytänyt häntä +menemään katsomaan tuota hovia, koska ei itse virastaan heti joutanut. +Mutta Mertsi lupasi tulla tapaamaan äitiään mökille seuraavana pyhänä. + +Sinä sunnuntaina hän astelikin tuomiskäärö kainalossa mökilleen. + +Eräässä talossa, jonka kautta hän kulki, hän sai kuulla, että äiti oli +kyllä jo käynyt mökillä, mutta ei ollut sanonut tyytyvänsä siihen: oma +kamari hänellä täytyisi olla, piika täytyisi hänelle hankkia, kaksi, +kolme lehmääkin. No, Mertsi Heitukka ainoastaan hymähti tällaiselle: +jospa äiti-raiska tietäisi, kuinka tukalaa jo tuon yhdenkin tupasen +saanti oli ollut! Mutta ehkäpä äidille hommataan tilaa vielä enemmänkin, +-- ja kaikkea muuta, lehmä tietysti piankin, sitten, kun saadaan +viljelysten hoitaja; ja lopuksi piikakin, äidille. + +Seuraavassa talossa puhelivat ihmiset Heitukalle äidin haastelleen +äskeisten lisäksi, että vieläpä hänelle hyvin käy, niinkuin ennenkin: +poika hänellä on, sen täytyy häntä elättää, täytyy; sellainen akka hän +on, yhtä luja vanhana kuin nuorenakin. + +Se tyrmisti Mertsiä. + +Ja kun hän sitten kolmannessa talossa kuuli, että äiti oli siellä häntä +moittinut, oli haukkunut häntä taas rumaksi, sanonut joutavaksi +konttoristiksi, jolla oli palkkaa vaivainen sata kuussa, -- ja olipa +äiti uhannut haastaa hänet oikeuteenkin, ellei pojalta tule hänelle +parempaa asuntoa kuin se salomökki, sellaista asuntoa, joka entisen +karvarin leskelle sopii, -- silloin Mertsi lähti siitä talosta ylen +synkkänä. Ja sitten illalla hän istui mökkinsä pienessä tuvassa, kituvan +tulen ääressä, katkerana ja onnettomana, odottaen kauhuissaan äitiä, +sillä hän tahtoi saada häneltä selitystä näihin kylän juttuihin. + +Äiti oli tullutkin sinne myöhemmin. Mertsi, joka ei uskonut moista +mahdolliseksi äidissä, kaivatussa, joka oli antanut hänelle nimen Tuska, +toivoi näkevänsä totuuden äidin silmistä, kauniimman totuuden kuin kylä +kertoi. + +Ovi avautui hämärtyvänä syysiltana. Mertsi suuntasi katseensa tulijaan, +sanaakaan virkkamatta, kai rukoilevasti. Silloin hän oli nähnyt äidin +huulilla pelokkaan ja matelevan hymyn. Mertsi nosti kauhistuneena isoa +päätänsä, ikäänkuin uhkaan. Äidin silmät vastasivat hänelle uhmalla; ne +säkenöitsivät Mertsin mielestä ivaa. Mertsi vaati selitystä kylän +juttuihin. Äiti vastasi oikeudella uhaten: hän tahtoi saada eläkkeensä, +ei mitään mökkiä salolla. + +Silloin oli Heitukka noussut, hän oli osoittanut oveen ja huutanut: +»Ulos!» + +Äiti oli mennyt, uhaten ja nauraen. + +Heitukka ei ollut jaksanut päästä paikaltaan, vaikka hän olisi tahtonut +juosta tuon naisen perästä, kuristaa, tappaa hänet, sillä äidinmurhaaja +hän olisi tahtonut olla. + +Mistäpä hän, huonopäinen raukka, olisi ymmärtänyt sielujen tavallisia +luonnonoikkuja, sairaalloisuuksia? Kuinka hän olisi osannut loihtia +esille viheliäisyydestä niitä kullanmuruja, joita ehkä piili sen +pohjalla? Varmaankin hän olisi ilolla tyytynyt muruihinkin, jos olisi +niitä saanut. + +Ei, Heitukka nousi vähän ajan päästä, otti pankolta kekäleen ja sytytti +tuleen sen mökkinsä. Se on totuus sen mökin palosta. + +Sitten hän oli lähtenyt sieltä sielullisesti kovin runneltuna, liekkien +lyödessä hänen takanaan mustaa taivasta kohti. + +Siihen aikaan hän rupesi ryyppimään. Jos kuka kysyi häneltä jotakin +mökistä, sillä hän oli onneaan suunnitellessaan kertonut siitä jo +ihmisille, hän sanoi sen palaneen vahingossa; mutta jos äidistä +puhuttiin, hän ei vastannut, vaan antoi muiden kysellä. Siitä alkaen hän +on yhä luisunut; ja varsinkin sitten, kun Lauri Falk vielä kihlasi ja +jätti Svean. + +Ehkäpä Heitukka ajattelee, että kun hänellä on suku sellainen, niin +mitäpä hänkään olisi muuta kuin turmioon tuomittu. Hän juo, -- parhaasta +päästä yksinään, asuen etukaupungissa: kukapa hänen seuraansa, +ainoastaan jotkut maalaiset ja joutavat rentut. + + + + +LAURI FALK JA SVEA + +eli rakkauden kuvitteluvoima. + + +Eivät loppuneet Lauri Falkin ja kauppaneuvos Könölinin tyttären välit +vielä siihen, että Falk loukkasi Sveaa, kihlattuaan. + +Lauri ei ampunut suinkaan itseään, niinkuin oli aikonut, sen tähden, +että hän oli tullut suudelleeksi kauppaneuvoksetar Könöliniä. Hän lähti +kyllä seudulta pois, kovin suruissaan ja tuntien itsensä aivan kuin +maanpakolaiseksi; mutta hän eli sitten edelleen, Viipurissa, tavaten +siellä vanhoja ystäviä, jotka auttelivat häntä, niin lauhkea ja mukava +poika hän oli. Svea sai tietää, minne hän oli joutunut. Eikä hän +jaksanut olla pyytämättä Laurilta kirjeellä selitystä äskeiseen +inhottavaan tapahtumaan. Falk antoikin sen hänelle niin suoraan kuin +voi, paljastaen koko heikon ja hetkellisen luonteensa käsittämättömät +kuilut, joihin hänellä ei ollut voimaa estää itseään suistumasta, ja +salaamatta ainoaakaan puutteistaan, mikäli niitä tunsi. + +Svea vastasi sitten Laurille katkerin moittein, näyttämällä hänelle, +kuinka ruma hänen tekonsa oli ja miten se saattoi ihmisen, joka sitä +ajatteli, suorastaan epätoivoisen masennuksen valtaan. Mutta rivien +välistä kuulsi kuitenkin, että Svea syytti tapahtumasta enemmän äitiään +kuin Lauria, sekä pahaa maailmaa ja elämää, joka oli jättänyt Laurin +sellaiselle kehitysasteelle. Ja kuohuvimmin kohdistui Svean tuomio hänen +äitiinsä, jota hän silti nimitti kirjeessään säälivästi sanoilla +»äitiparka». + +Svea elätti isänsä kuoleman jälkeen äitiään ja jonkin aikaa +sisartaankin, hankittuaan itselleen vähäpätöisen paikan +pikkukaupungissa. Ja äiti antoi hänen itseään elättää, suunniteltuaan +tosin jonkin liikkeen perustamista Helsinkiin, mutta jättäen pian ne +aikeet. + +Svea ja Falk alkoivat pian kirjoittaa yhä useammin toisilleen. +Sietämättömän raskasta näytti Sveasta elämä olevan. Mutta tietoisuus +velvollisuudesta äitiäkin kohtaan tuntui hänessä kasvaneen viime aikoina +horjumattomaksi. Ja sitä paitsi ajatteli Svea ihmisistä lopultakin, että +he olivat sellaisia, joiksi olivat luodut: eivät voineet olla +toisenlaisia. + +Svean elämä oli kovin yksinäistä. Hän ei jaksanut suvaita ihmisten +seuraa: hän kaipasi aistia, hienoutta sanoissa, teoissa ja puvuissa. +Muut pitivät häntä naurettavana; hän vihastui näet parjauksista, hän +kärsi ylenpalttisesti, jos ketä loukattiin. Hän meni ihmisten mielestä +liiallisuuksiin köyhien auttamisessa, antoi heille vaatteita, joita +olisi itse kipeästi tarvinnut, saaden lisätyöllä hankkia sitten +itselleen toisia. Hän kasvatti omituisia kasveja, joiden kukat olivat +tulisen värisiä; hän sanoi tuntevansa lumen tuoksun: väitti sen +muistuttavan vaniljan hajua; hän luki Tagorea, ja tutki viime aikoina +myöskin Swedenborgia. Melkein kaikki iltansa Svea vietti yksin kotonaan, +kärsien äitinsä oikut, lueskellen ja ommellen. + +Mutta salassa hän varmaankin toivoi vielä jotakin Falkista. + +Sillä hän oli antanut Laurille heti anteeksi. Hän rakasti Lauria. + +Ja nyt oli Lauri viimein mennytkin urkurikouluun. Svean toiveet +kasvoivat. Hänen ainoa ilonsa olivat Laurin kirjeet, jotka virkistivät +häntä yksitoikkoisuudessa ja saivat hänelle tulevaisuuden hohtamaan +omituisena kangastuksena. + +Lauri Falk oli alussa samoin yksin. + +He kirjoittivat sitten toisilleen kaikesta ja kaikkensa. Svea +tunteittensa ja Lauri tunnelmiensa juhlahetket, ja varsinkin Svea +vähitellen pieniäkin kotiasioitaan. + +Mutta kun he sillä tavoin erillään ollen toisilleen kirjoittivat, niin +alkoivat noiden kirjeiden arkisimmat kohdat liukua yhä enemmän heidän +silmiensä ohitse, etenkin Lauri Falkin. + +Sen sijaan he muistivat tarkoin, kuinka he olivat viime aikoina usein +illan tullen katselleet johonkin samaan tähteen, kultaiseen tähteen, -- +juuri samalla kellon hetkellä; olivat nähneet sen tähden yht'äkkiä +ikkunastaan ja tervehtineet sitä yhdessä samaan aikaan; se selvisi +heille toisen kirjeestä. Olivat ikäänkuin kohdanneet sielullisesti +toisensa. + +Svea alkoi sitten erikoisesti huomauttaa Laurille monista muistakin +sellaisista kohtaamishetkistä, joista sovittiin näin pitkän matkan +päästä. Ja hän pani tyystin muistiinsa näiden hetkien runsauden. + +Eivät he ajatelleet sitä, että toinen heistä oli esimerkiksi vielä +useammin katsomatta kuin katsoi tuohon tähteen silloin, kun toinen oli +asettunut sitä tähystelemään ja tunsi toisen paraikaa sitä katselevan. +Ne hetket, jolloin katseleminen ei sattunut yhteen, jäivät kirjeissä +ilmenevinäkin ottamatta huomioon. + +Svea puhui niistä sielullisen kohtaamisen tuokioista niin usein, että +Lauri Falk alkoi tuntea hänet yhä useammin ikäänkuin sielullisesti +läsnäolevaksi: Svea ympäröi hänet jokainen hetki. + +Ja kirjeistä näki, että Svea aavisti, mitä Lauri kulloinkin teki. + +Sillä olihan Svea niin erikoisen herkkähermoinen ja hieno olento. + +Joskus, kun Lauri loikoi yksin iltahämärässä alakuloisena sohvallaan, +hän oli näkevinään Svean ilmestyvän ovelleen lempeästi hymyillen. Ja +katso, sitten tuli kirje, jossa Svea kertoi koettaneensa juuri sinä +iltana päästä sielullaan Laurin luokse, lohduttamaan Lauria, koska hän +tiesi, että Laurin oli silloin tuskallista olla! + +Sitä ei Lauri, saati sitten Svea, tullut noiden kirjeiden tosiasioista +huomanneeksi, että heidän uskottelunsa osuivat vielä useammin harhaan +kuin oikeaan, heidän luullessaan muka tietävänsä matkan päästä toistensa +ajatuksia ja tunteita, varsinkin Svea. + +Lopuksi uskoi Lauri, että Svea aavisti, tunsi aivan kaikki hänen +surunsa, tiesi hänen asiansa kauas. Niin, Laurin mielestä Svea näki +sellaisia asioita, joita tavallinen ihminen ei voinut nähdä. + +Samaan tapaan uskoi myöskin Svea, joka tutki Swedenborgia ja rakasti +Lauri Falkia; varsinkin omiin salaperäisiin voimiinsa hän uskoi. + +Sitten tapahtui seuraavaa: + +Oltuaan kauan yksinään kohtasi Lauri Falk tytön, joka häntä miellytti. +Leipurinkaupassa, tiskin takana Lauri hänet näki. Tytön jokapäiväinen ja +tavallinen nimi oli Marketta. Kaupasta lähdettyään Lauri Falk ajatteli, +kuinka naisellisen kainosti ja veikeästi neitonen oli luonut häneen +katseen sinisistä silmistään, ja kuinka pitkä, oljenhohtava tukka +hänellä oli ... uhkeat palmikot. Tosin hänen kätensä eivät olleet niin +pienet kuin Svean... Mutta Falkista tuntui elämä runottomalta; +alakuloinen syksy oli saapunut, lehdet olivat tosin punaisia ja +loistavan keltaisia, mutta satoi, satoi, -- ja Laurista oli ikävää, +niinkuin harmaina päivinä täällä pohjolassa ainakin. Eikä hänellä ollut +rahaa eikä seuraa. + +Hän lähentyi hiljaa tytön tuttavaksi ja ilostui hiukan. Hän mainitsi +neitosta itsekseen nimeltä Margareta. + +He istuivat Laurin huoneessa, haastelivat ja nauttivat punaista +Chianti-viiniä, jota Lauri oli hankkinut. Ja piankin he suutelivat +toisiaan. + +Sitten Laurin kirjeet Svealle harvenivat. Viikkoihin hän ei niihin +vastannut. Viimein hänen täytyi se tehdä. Ja hän kertoi Svealle asian: +että hänellä oli ystävätär. + +Eikä hän sitä kirjoittaessaan liioin näyttänyt surevan. + +Vastaus viipyi jonkin aikaa. + +Ja sillä aikaa kehittyivät Laurin ja tyttösen suhteet niin pitkälle kuin +miehen ja naisen läheiset välit saattavat kehittyä. + +Sitten tuli kirje Svealta. Ja katso: se oli sellainen, että Lauri Falk +näki Svean tienneen tämänkin asian, itsestään ja ennenkuin hän oli +saanut mitään kirjettä siitä. Ihmeellistä! Juuri sinä iltana, jolloin +Laurin ja tyttösen oli käynyt niin, oli Svea siellä kaukana tuntenut +omituista ahdistusta, vastenmielistä, kauheaa. Svea sanoi selvästi +aavistaneensa, että Lauri Falk syleili toista. + +Svea tiesi todellakin siis kaikki, sen hän oli tuhannesti osoittanut. + +Nyt alkoivat Lauri Falkille synkät päivät, sillä ensimmäinen ihastus +Margaretaan oli hieman laimentunut, mutta uusi ystävätär kiinnitti häntä +kuitenkin sellaisella aistien ja yksinäisen elämän voimalla, ettei hän +saattanut neitosesta irtautua, vaikk'ei ollut vielä kertaakaan tullut +pohtineeksi, pitikö hän Margaretasta koko sydämestään vai ei. Ja nyt oli +hän, ryhditön raukka, taas pettänyt ihanan ja uskollisen Svean. + +Ja vielä enemmän kuin nämä ajatukset tuskastutti Lauria sitten se +seikka, että Margareta, joka tuli, samoin kuin hänkin, viime viikkoina +omituisen hermostuneeksi, heittäytyi eräänä iltana hänen kaulaansa ja +tunnusti itkien hänelle erään syvimmän, kahdenkeskisen salaisuuden. + +Laurin oli silloin vaikea kätkeä kovin levotonta mielialaansa. + +Hän ajatteli, että siihen ne nyt menivät lopullisesti välit Svean +kanssa. Ja mikä oli tuo tyttö? Nyt huomasi taiteilija entistä selvemmin, +etteivät Margaretan kädet olleet niin kauniit kuin Svean. Eikä Margareta +ollut lukenut Tagorea, saati sitten ihmeellistä Swedenborgia. Pitikö nyt +kohtalon sitoa hänet Margaretaan? + +Oliko se aivan pakko? + +Ei, Lauri Falkin oma harkinta ei tässä riittänyt. Ja hän oli jo tottunut +aina hädässä turvautumaan Sveaan. + +Hän aikoikin kirjoittaa asiasta Svealle. + +Silloin tuli Svealta kirje. Omituinen, lyhyt. Kirje, kuten joka päivä; +mutta tässä sanoi Svea ainoastaan, että hän tulisi seuraavana aamuna +Laurin luokse. + +Lauri ajatteli: jos Svea tietäisi tämänkin asian, hän voisi varmaan +keksiä siihen myöskin parhaan ratkaisun. + +Lauri meni hotelliin, jossa Svea asui. Hän tekeytyi huolettomaksi, +hymyillen hän astui Svean huoneeseen, he tervehtivät toisiaan. Lauri ei +puhunut mitään Margaretan salaisuudesta, vaan pakinoi iloisesti +kaikenmoisista muista asioista. Svea katseli häntä tutkivasti ja +kummissaankin. Ja Lauri näki ohimennen, että hän istui kalpeana +nojatuolissaan. + +Viimein Lauri kysyi: + +»No, tiedätkö, mitä minulle nyt kuuluu?» + +»Että sinä tulet isäksi», vastasi Svea heti. + +Svean silmissä oli tumma kuulto. Hänen rintansa kohoili kiivaasti. + +Lauri Falk hätkähti. Vähän ajan kuluttua hän kysyi äärimmäisen +hämmästyksen vallassa, hiljaa, miten Svea oli saanut sen tietää. + +Svea oli sen tuntenut! Hän oli tuntenut eräänä yönä Laurin kärsivän +unettomana, hän ei ollut silloin itse saanut tuskasta unta silmäänsä. Ja +se yö oli juuri sama, jonka edellisenä iltana tyttönen oli ilmaissut +Laurille salaisuutensa. + +Svea oli valvonut monia öitä jo sitä ennen ajatellen tällaista +mahdollisuutta; mutta tätä puolta asiasta he eivät nyt joutuneet +huomaamaan. + +Lauri Falk ajatteli: Tällainen ei ole enää sattumaa! Olihan Svea niin +monesti ennen osoittanut sellaiset sattumat varmaksi tiedokseen. + +»Mitä sinä sitten tästä arvelet?» kysyi Lauri viimein Svealta. + +»Että lapsi ei ole sinun», vastasi Svea empimättä. + +Svea, joka uskoi aavistuksiinsa, rakasti Lauria; ja hän oli nyt enemmän +kuin mustasukkainen, hän oli epätoivoisesti onneton. + +Laurikin joutui silloin epätoivon valtaan. Sillä paitsi että hän nyt yhä +enemmän näki, miten erilaiset Svea ja Margareta olivat, Svea niin +omituisen ihmeellinen, hän uskoi nyt Svean aavistuksen nojalla, että +Margareta oli hänet pettänyt. Lauri oli tuntenut Margaretaa niin kovin +lyhyen aikaa. + +Kuitenkin aikoi Lauri olla mies, ottaa Margaretan, vaikka itse joutuisi +kärsimäänkin. + +Silti ei hän voinut olla sanomatta Margaretalle, kun he kohtasivat +toisensa seuraavalla kerralla, ettei lapsi muka ollut hänen. + +Tyttö katsoi häneen kummastuneena, kauhuissaan. Hän ei vastannut +Laurille muuten kuin poistumalla kohta hänen luotansa. + +Kun häntä ei kuulunut moneen päivään, meni Lauri tapaamaan häntä. + +Viimein sanoi Margareta itkuunsa pakahtumaisillaan: + +»Se oli sinun...» + +»Oli?» kysyi Lauri Falk. + +»Eikä sitä ole enää», vastasi Margareta. + +Sitten sai Laurin sydän vaikeroida, ja hänen tuntonsa syyttää, sillä +mistä hän, paitsi naisen omista silmistä, joista puhui viattomuus, +arastellen kuulustelikin Margaretasta, hän sai tietää neidon suoraksi ja +hyväksi. Mutta hän itse oli nyt jälleen tehnyt rikoksen, murhannut oman +itsensä Margaretassa... + +Ja tähän hänet oli saanut Svea. + +Falk alkoi Sveaa hämärästi melkeinpä vihata. + +Koskaan ei hän kirjoittanut Svealle enää sielullisista asioista. Jopa +hän kieltäytyi vähitellen huolimasta hänen kirjeitäänkin. + +Viaton Svea suri kuollakseen. + +Tällä tavoin loppuivat Lauri Falkin ja Svean välit. + + + + +PARTURI KIKKA + +eli runoilija ynnä Don Juan. + + +Parturi Kikka on runoilija, ei kuitenkaan sellainen kuin Lauri Falk, +joka ehkä pystyisi johonkin, elleivät saamattomuus ja epäily estäisi +häntä. Kikka yrittää, mutta... + +Siitä, että hän on runoilija, ei silti yksinomaan johdu, että hän nyt +istuu kuvastimen edessä, parturintuvassa pikkukaupungissa, katsellen +itseään. + +Hän on pukeutunut juhlallisesti bonjouriin, hieman vihertävään ja +kurttuiseen, jonka rintapielistä hän on äsken hangannut +pesurievunkulmalla pois voi- ja kahvitahroja, koska parturinsalongin +omistaja vei pyyheliinat tänä lauantai-iltana pesuun; Kikka on näet +myynyt tämän parturinliikkeen, joka oli ennen hänen, toiselle. Bonjourin +alta näkyvät häneltä samettiliivit, loistavan sinertävät ja punertavilla +napeilla varustetut: heh, kun pitää visusti kiinni kaksi bonjourin +ylänappia, ja nuoraksi rypistyneen taiteilijankravatin niin levällään +kuin mahdollista, ei tarvitse surra paidasta, jonka ei sovi näkyä, +peijakkaan, sillä Kikan vaatekasasta, parturintuvan nurkasta, ei +löytynyt puhdasta paitaa. Sen sijaan pidetään pitkänlaisen helmatakin +kaikki alanapit auki, niin että nuo liivit, hiukan nukkavierut, saavat +paistaa. Kaulaliinan kuluneet paikat on sovitettu piiloon, samoin kuin +pesurievun kulmalla kiilloitettujen patiinien nauhain solmutkin. + +Niin, ei tarvitse olla millänsäkään, tämä asu kyllä kelpaa, hän on +_comme il faut_. Tukka, joka on ruskean punertava ja keskeltä otsikkoa +jo harvuuttakin käpertynyt, on harjattu niin perin pohjin, että kulmat +paistavat punaisilta. Samanvärinen on nenäkin, terävä ja ikäänkuin +kaikkialle pujahteleva, huipusta lihavahko. + +»_Comme il faut_», on hän lausunut jo äsken, sillä tavoin kuin se +kirjoitetaan, seisten kuvastimen edessä, pysähtyneenä siihen vielä +tarkastamaan asuaan, -- pienikokoinen mies, bonjourin helmat levällään. +Sitten ovat sormet kohonneet hypistelemään leukaa, pää on mennyt +kumaraan ja sääret hiukan koukkuun; siinä hän on katsellut kauan +mietteissään kulmiensa alta, kierrellen riippuvia viiksiään. + +Hellästi hän on katsellut, hiukan ovelin silmin. Ja sitten hän on +alkanut hymyillä. + +Sillä kuvastimesta hymyilee hänelle vieläkin, kun hän on lopuksi +asettunut parturintuoliin istumaan, poski kämmenen nojaan, kaunis, +kiharainen nuorukainen ja loistavat, ystävälliset, älykkäät, melkein +taivaansiniset silmät. + +Hän katselee kuvaansa ja huokaisee: + +»Ah, paitsi runoniekka myöskin Ton Juan.» + +Nyt hän tietää, mitä Ton Juan tarkoittaa. Ennen muinoin, pienenä +poikana, hän oli seisonut korpikylässä äitinsä helmoissa laiturilla ja +katsellut laivaa, jonka keulassa oli nimi »Don Juan»; hän oli +ihmetellyt, mitä se nimi merkitsi. Mutta silloin ei hän ollut edes +kansakoulussakaan. Oi, kuinka aika meneekin. Mutta vielä tässä ennättää, +kunhan touhuaa, sillä hän on iältään vasta vähän neljännelläkymmentä, ja +juuri päässyt oikeaan hyvään alkuun ja otteeseen runoniekkana sekä +sellaisena individinä, joka on Ton Juan. + +Kyllä tässä oli ollut taistelua. Se kansanopistokin oli täytynyt jättää +kesken, -- köyhyyden vuoksi, ja taipua ajelemaan parturinoppilaana +leipänsä edestä ihmisten leukoja, tässä pikkukaupungissa. Mutta nythän +siitä on päästy. Sillä, kuten sanottu, parturinsalonki, se sama, jossa +hän asustaa nyt tilapäisesti täällä oleskellessaan ja jonka hän +vähitellen hankki omakseen ja melkein velattomaksi, on ollut myyty jo +toista vuotta sitten. Rahoja ei enää ole jäljellä, mutta sen sijaan +paljon runoja; komeana käärönä pullistelevat ne tuossa bonjourin +povitaskussa. Ja hallussa on koko elämä, jossa on niin hauskaa olla Ton +Juan, viimeinkin. + +Ne runot ovat nyt lähdössä kirjakauppias Muttisen luokse. Heti tuonoin +kaupunkiin tultuaan hän oli mennyt Muttisen pakinoille ja esittänyt +hänelle ylimalkaisesti asiansa, saaden pyynnön viedä Muttiselle kirjansa +tänään. Siksi hän toivoo, että Muttinen julkaisisi niistä runoista +sarjan, tai antaisi edes hänelle vähän rahaa niiden painattamiseen ja +esiintyisi kirjanlevittäjänä, -- kun näet kustantajat siellä +Helsingissä, jossa Kikka on oleskellut talven, sekä muuallakin ne +pakkasivat. + +Mutta runoistahan ei yksinomaan johdu, että Kikan yllä on vihertävä +bonjouri ja kaulassa taiteilijanliina, joskin hän mielellään esiintyi +taiteilijana, varsinkin nyt, oltuaan täältä poissa. Ei; vaikkapa Kikka +uskookin arvokkaan ulkoasun ja sulavan käytöksen vaikuttavan Muttiseen +tällaisissa asioissa, hänellä on toisiakin syitä olla näin »_comme il +faut_», Ton Juan. + +Sellainen Don Juan, jolla on naistuttavia. Tänä aamuna hän on soittanut +Muttiselle, eikö hän saisi tuoda kirjakauppiaan luokse tuon toisen asian +ohella myöskin joukon ystävättäriään, jotka tahtoisivat mielellään +tutustua Muttiseen, avioeron tehneeseen porhoon. Kikasta olisi ollut +niin hauskaa ottaa heidät mukaansa kävelylle kaupungille. Ja Muttinen +oli suostunut, se mainio mies. + +Mutta, ottaako se Muttinen ne hänen runonsa, painattaakseen tai edes +levittääkseen? Se ajatus nostaa Kikan paikaltaan; sen mietteen +herättämänä hän käy levottomasti edestakaisin parturinsalongissa, +nyppien pois karvoja sieraimistaan. Muttinenhan on rikas, se peijakas! +Kyllä hän voisi sen tehdä, auttaa Kikkaa. Kikka ei vaatisi paljoa, -- +kun hän nyt vain pääsisi julkisuudessakin alkuun. Voitosta maksaisi +Kikka kyllä avun takaisin. + +Sillä menemään on hänen välttämättä nämä runot saatava. Ne ansaitsevat +todellakin julkisuuden, nimittäin juuri nämä. Hän on näet kirjoittanut +paljon muitakin. Jo kauan sitten, kansanopistossa. Siellähän sitä +oppilaat runoilivat. Ja sitten, siirryttyään parturinuralle... Silloin +hän halusi joskus niin kiihkeästi runoilla, että jäi keskellä parranajoa +seisomaan liikkumattomaan asentoon, unohtaen saippuan kundin suupieleen, +-- varmaankin merkilliseen asentoon, se hänen täytyy nyt myöhemmin +itselleen tunnustaa: partaveitsi koholla, jalka hauskasti koukussa, ja +pitäen vasemmalla kädellä kiinni vieraan viiksestä. Partaveitsi vapisi +ajeltavan pään kohdalla, kun parturi teki kädellään hajamielisiä +liikkeitä katsellen kuvastimeen. Sillä kuvastimesta hän näki kadulla +ohitse kulkevia naisia, -- ja hän oli siihen aikaan pyrkinyt taiteessaan +erikoisesti harrastamaan naista... Jopa siihen suuntaan vaistomaisesti +jo aikaisemminkin, kansanopistossa, runontöitä aloittaessaan... +Kaihoillut ... sellaista. + +Mutta kun Kikka oli sillä tavoin ajanut partoja, oli joku pelkuri kundi +ärsyttänyt Kikan isännän häntä siitä haukkumaan. Silloin oli Kikka +suuttunut, ja se olikin pelkäksi hyväksi. Sillä hän erosi siitä +liikkeestä ja perusti omansa, kekseliäisyytensä ja lahjainsa avulla: +kirjoittaen Viipuriin Häkli Lallukan liikkeelle kirjeen ja juhlarunon, +joka alkoi: »Karjalan kukka, Häkli Lallukka», ja saaden sieltä ja sitten +muualtakin rahoja hankkiakseen oman salonkinsa, jossa hän voi jatkaa +taiteilijanyrityksiään entistä suuremmassa rauhassa. + +Köyhyyttä hän kyllä kärsi, niinkuin nytkin ... mutta kyllä tämä vielä +selviää. Eikä niillä silloisilla runoilla ollut vielä muuta kuin +harjoittelun arvo, enempää kuin noilla kansanopistossa tehdyillä +runouden ensi askelillakaan: kaikki entiset olivat vielä kovin +ylimalkaisia ja persoonattomia, -- toisenlaisia kuin uudet. Vanhat +olivat isänmaallisia, yleisinhimillisiä, aatteellisia, jollaiset siihen +aikaan olivat muodissa. Ja joskin Kikka oli viime talvena Helsingissä +ollessaan tarjonnut kaupaksi niitäkin, ei häntä pohjaltaan liioin +harmita, että ne saivat pakin, vaikka tosin niissäkin ilmeni jo +paikoittain selvä vivahdus siitä, mihin hän nyt on näissä päässyt: +naisen käsittelyyn. + +No, silloin, ennen muinoin, häneltä puuttui kokemusta. Mutta ainoastaan +ja etupäässä kokemusta, asiantuntemusta. Naisväen tuntemusta. +Harrastuksesta huolimatta. Hänellä oli kyllä kykyä ja persoonallisuutta, +mutta ei ollut aiheita. + +Nyt hänellä on aiheita ja kokemusta. + +Kikkaa oikein huvittaa, kun hän muistaa, kuinka hän silloin nuorempana, +täällä salongissaan, oli yksinäisyydessä ja myöskin köyhyydessä +sepitellyt iltapuhteilla runoja naisista, -- millaisia runoja. Mutta +hemaisevista naisista, kylpylaitokselle tulleista venakoista. Niistä, +joita hän oli nähnyt kulkevan kadulla ohitse. Ne runot olivat vielä +enimmäkseen noita kansanopistolaishenkisiä, aineettomia ja aiheettomia, +joskin niissä näkyi jo itua täydellisempään. + +Mutta mikä antoi hänelle alkusysäyksen tähän täydellisempään? Ensin +eräiden nuorten suomalaisten kirjailijain teokset, joissa puhuttiin +paljon naisista, ja naiset miehistä, -- rakkaudenkohtauksista, ja siitä, +josta ei miehille tule riitaa. Puhuttiinhan niissä teoksissa muustakin, +kaikenlaisesta, mutta nämä kohdat olivat Kikasta parhainta. Naisesta ... +se oli uutta. Kohtaukset juuri sellaisina kuin ne kai olivat, +hemaisevina, taiteellisina. Entä sitten Boccaccio: se oli niin +hemaisevaa ja uudenaikaista, ettei Shakespeare siinä suhteessa mitään +... no, ei uutta, mutta aatteellisesti uudenaikaista, repäisevää. Ah, +ah, tuo juttu nunnaluostarin puutarhurista! Sellaista elämää tahtoi +Kikkakin, lukien illoin sängyssään nerokkaita kohtia, vääntyen kieppuun +ja katsellen kirjaa silmät pyöreinä ja vetäen peiton korviinsa, niin +että vain käherretty tukka oli näkyvillä, pystyssä ihastuksesta. + +Ja nyt, nyt hän oli itse ... nunnain tarhuri Lamporecchio. + +Siitä se oli alkanut tämä mainio elämä, että hän uskalsi viimein iskeä. +Naiseen! Tosin se oli ainoastaan eräs kaupungin etukylän Mesopotamian +nainen, kylän, jonka kaikki väki oli retkuja. Mutta se oli ennen ollut +emäntä, ja pulska se oli, niin iso, että sanoi Kikan ylettävän hänelle +kainaloon. Eikä ymmärtänyt, kun Kikka vastasi vitsillä hänelle, että +pienestä tehdään suuri Shakespeare, vaan haukkui, ettei Kikalla ollut +tarjolla konjakkia täällä salongissaan. Se tuollaisille konjakkia, -- +naisille paremmillekaan: palvelevathan ne muutenkin miestä. Ja lopuksi +se ryösti ja joi Kikan hajuvedet. Mutta Kikka unohti mielellään nämä +pahat, sillä hän oli onnellinen, kun oli uskaltanut. Oi, niin +tyytyväinen, että hän seuraavana aamuna supatti ensimmäiselle kundille +korvaan olevansa nyt suhteissa, -- hänellä oli ollut tyttö, niin +rakastunut tyttö, että oli ollut syödä hänet. Moisesta voitosta hän oli +siihen aikaan iloinnut. Nyt niitä on paljon, ja parempia. Oli ollut jo +kauan ennenkuin hän lähti tästä peijakkaan kaupungista Helsinkiin. +Pikkukaupungissa, jossa häntä alettiin haukkua; kun hän ajeli naisia: +malliksi, saadakseen aiheita. Sillä hän kirjoitteli yhä edelleen. Mutta +nyt uudella tavalla, löydettyään itsensä äskeisistä elämyksistä. +Osasihan hänkin näet tuollaisia ... hemaisevia ja taiteellisia asioita, +jotka olivat muodissa: sellaisia kuin eräiden helsinkiläisten +runoilijain yönystävättäristään laulamat ... sellaisia, joita +pikkukaupungin herrat toistelivat keskenään joskus ... niitä hemaisevia +kohtia... Niin, vitsailemaan hän oli oppinut kuin Boccaccio ... jopa +olivat jotkin kohdat ehkä yhtä nasevia kuin Shakespearen. + +Mutta tämä pikkukaupunki! Hänen kehityksensä kaipasi syventyä naisiin. +Ja silloin eräät perherouvat, joihin hän koetti iskeä, haukkuivat häntä. +Ja pilkkasivat niitä naisiakin, jotka antautuivat hänen seuraansa; aivan +hienoja naisia. Sillä Kikka oli silloin jo lakannut hakkailemasta +Mesopotamian heiluhelmoja. Ei silti, että hän olisi halveksinut +näitäkään tyttö-parkoja, jotka antoivat kaipaaville rakkauttaan, vaan +siitä syystä, että kaupunkiin oli tullut venäläistä sotaväkeä, +russakoita, jotka kaappasivat nämä naiset itselleen, -- ja auta armias +solttujen kanssa kilpailemaan: ne voivat pistää suomalaisen miehen +painetillaan puhki. Onneksi jäi kaupunkiin vielä sellaisiakin tyttöjä, +jotka eivät tohtineet edes upseerienkaan kanssa, vaikka rakkautta, +vapautta kaipasivatkin. Näiden tutuksi Kikka nyt koetti hankkia itsensä +ja pääsikin. Ensin erään kuumesairaalan piian avulla, johon hän oli +iskenyt sairaalan portailla. Piika auttoi hänet sitten sattumalta kolmen +sairaanhoitajattaren tutuksi, jotka olivat nimeltään Metsola, Kaipainen +ja Ruoju. Ja sairaanhoitajattarien luona hän sitten taas joutui +konttorineiti Tuulikki Pohjantähden seuraan. + +Ah, hän eli tyttöjen keskellä kuin käärme ruusustossa, kahvilla, +voipullilla ja kermalla, jota hänelle kannettiin. Aina siihen saakka, +kunnes hän lähti koko kaupungista. Sen hän teki viime syksynä. Tuon +harmillisen juoruamisen tähden, johon ei ollut mitään syytä, sillä +vartioivathan nuo naiset itse toisiaan, jopa häntäkin. Ja varsinkin +näiden naisten itsensä kynsistä hänen täytyi lähteä! Sillä parhain +heistä, Sointu Metsola, jonka otsan sileäksi ja matalalle kammattu musta +tukka teki luonnollistakin viehkeämmän näköiseksi, hän, jonka kanssa +Kikka alkoi jo olla Ton Juan ja puhua hänelle vapaista aatteista ja +erään sveitsiläisen lääkärin kirjoittamista, naisten ja miesten asioita +koskevista puolista, niin, tuo tytöistä hempein, rikas Metsola, menikin +yht'äkkiä jonkun nuoren teologin morsiameksi, muuttuen samalla +sulhasensa vakaumuksen mukaan kiihkeäksi hihhuliksi. Ja sairaalan +palvelijatar Manta Ahma tahtoi sitten hänet naida: paiskautui kerran +pimeässä keittiössä hänen kaulaansa, se keltainen ja laihaluinen +rakastunut tyttö. Jos sen olisi antanut, naimisiin se olisi hänet +vetänyt, hänet, joka oli luotu muuhun. Eikä Kikka muuten ollut varma, +eivätkö toisetkin noista naisista, jotka tosin tuntuivat ajattelevan ja +katselevan häntä runoilijana, jopa neiti Pohjantähti jonkinlaisena +pienenä Shakespearenä, sittenkin etsineet hänestä vain miestä. + +Ei, lipettiin tästä kaupungista täytyi; Helsinkiin, jossa sai vapaasti +tulla joksikin. + +Hän aikoi näyttää vielä noille rouvillekin, jotka pilkkasivat häntä... +Nyt jo hän tulee Helsingistä takaisin huomatuimpina. + +Katkeraa taistelua tämä on tosin alussa. Ei siellä Helsingissä riittänyt +paljoon se raha, minkä hän sai parturinsalongistaan. Mutta apua sekin +oli, kolmisenkymmentä markkaa kuussa. Ja hän keksi tähän pohjasummaan +lisää. Ei hän pelkästään kustantajien varassa, jotka pakkasivat sekä ne +vanhat ja muodista pois joutuneet runot että nämä uudet, sillä hän teki +tietysti edelleen työtä, -- nyt kaikkein parhaassa muodossa, sonetin, +sillä se oli runouden kukka, oli muodissa. Ei, Kikka hankki näille +uusille runoilleen, joissa hän tiesi jotakin olevan, vaikka niitä +hyljeksittiinkin muotovirheiden tähden ja soimattiin plagioimisesta, +paikkaa kuva- ja pilalehdissä, mielestään heikoimmille »Kurikassa», +jolle kaikki kelpasi. Sillä tavoin hän mursi vapaahenkisyyden vainon, +joka ilmeni hänen runojensa hylkäämisenä kirjankustantajissa. Ja +varsinkin tämän nimeltä mainitun pilalehden ystävyys varatonta +taiteilijaa kohtaan muutti Kikan piankin hieman oikeinpa todella +sosialistiksi. -- Sitä paitsi hänellä oli toisetkin keinonsa. Kohta +Helsingissä hän oli vastannut »Työmiehen» takasivulle painettuun +ilmoitukseen, jolla »neljä pulista kärsivää neitosta halusi pulittomien +miesten tuttavuuteen»; näistä neljästä ei tosin sitten varastoon jäänyt +muuta kuin yksi, sillä vastauksensa valokuvan keralla lähettäessään oli +Kikka käsittänyt tuon »pulittoman» väärin; sehän tarkoittikin näet +rahapulaa. Mutta yksi jäi; hänet Kikka suggeroi jäämään, Kikka, joka oli +nyt muun työn ohella ruvennut paitsi itseään sivistämään, lukien +ranskalais- ja englantilais-suomalaisia sanakirjoja, myöskin tutkimaan +teosofiaa ja hypnoosia. Ja silloin hän huomasi olemuksensa parhaan +salaisuuden, nimittäin väkevän suggeroimisvoimansa, jolla hän hankki +itselleen pian toisiakin naisia: kolme, neljä sairaanhoitajatarta, +niinkuin täällä pikkukaupungissakin, mutta intelligentimpiä, yhden +sikarikaupassa palvelevan neidin, ja jonkun sodassa olevan korkean +venäläisen vänrikin rouvan, yleensä kaikki intelligenttejä, joskin +vaatimattomia. Ainakin yksi heistä meni tiedottomaksi, kun Kikka +hypnotisoi häntä, katsoen oikein lujasti hänen silmiinsä, ja makasi +sitten tiedottomana toista päivää; tämä oli postineiti, kyllä jo +ikäihminen, mutta intelligentti. Kaikki he puhuivat Kikan kanssa +runoudesta, tuoden tullessaan hänelle paitsi voipullia ja kermaa kahvia +varten silloin tällöin mantelileivoksiakin, jopa illoin munia ja +makkaraa. Ainoastaan ensimmäiseksi suggeroitu oli vaiti ja siisti hänen +huonettaan. Mutta venakko oli hänen hurmaava suhteensa. + +Miehiäkin on Kikka suggeroinut, nimittäin lehtien toimittajia, jotka hän +on saanut usein ostamaan hänen kaikkein heikoimmat runonsa, ne vuosia +vanhat. + +Ja nyt viimeksi hän on suggeroinut kirjakauppias Aapeli Muttisen. +Muttinen lupasi näet katsella hänen runojaan. + +Kun se nyt ottaisi ne! Täytyy edelleen suggeroimalla häneen vahvasti +vaikuttaa... + +Kas peijakas: moniääninen seinäkello lyö jo puoli seitsemän, Kikka +tempaa palttoonsa naulakosta, pistää hattunsa takaraivolleen ja juoksee +ulos. Pian hän kohtaa Pitkälläsillalla daaminsa, jotka ovat täkäläisiä, +niitä entisiä; ei vain yhtä, Sointu Metsolaa, hihhulipapin rouvaa. + +Kesäinen päivä paistaa, virran pyörteet välkähtävät silmissä. Kikan +punainen naama nauraa, hän näyttää onnelliselta, hän saa ison vihon +syreeninkukkia rintaansa. Kaikki sujuu erinomaisesti, hän kävelee +daamiensa ympäröimänä, katselee vuorotellen kuhunkin heistä, bonjourin +helmat näkyvät lyhyen palttoon alta. + +Nyt hän tulee Muttisen luo, joka tosiaan ällistyy naisten paljoutta. Nyt +hän riisuu saketteja daamiensa yltä, kumarrellen ja heiluttaen helmojaan +ja nauraen: »Hah, heh, hih!» Nyt ryntäävät naiset kilvalla leveään +maalaiskeinutuoliin. Nyt kiikkuu, rynkyttää, Don Juan siinä daamiensa +päällä. Nyt hän vie daaminsa katselemaan ystävä Muttisen huoneistoa, +»loaakkia», sanoo hän vitsillä. Nyt hän pysähtyy vatsa keikassa +kirjakaapin eteen ja huudahtaa tirkistellen kirjan selkää, jossa on +kultaisin kirjaimin: »Renan, Jeesuksen elämä», ja katsellen Muttiseen +pyörein, kummastelevin silmin: »Jeesuksen elämä? Mitä? Muttisen Aapeli +... Jeesuksen elämää. -- Mutta kas, mikä tuo kirja on? Paul ja Virginia, +ah, ahaa, jotain hempeistäkö asioista, hemaisevista naisista? Ja ah, +Bokkakkio ... ihan oikeako, vanha? Se on erinomainen kirja! Kuvallinen. +Tätäpä minä katselen. -- Hihii», nauraa hän nyt Muttisen Aapelin kanssa. +»Mutta pankaa tämä kirja pois ... daamien tähden! -- Minulla on vielä +hemaisevampia kuvia, -- naisia, saksalaisista kuvalehdistä leikattuja. +Tulkaa katsomaan, Muttinen. Tulkaa, taivaan nimessä...» + +»Mikä se on, mitä se on?» huutavat naiset nähdessään Kikan ja Muttisen +piilottelevan kuvitettua kirjaa. + +»Ei mitään, kuvaraamattu vain», sanoo Muttinen. + +»Kuvaraamattu, mainiota!» huudahtaa Kikka ja taputtaa käsiään. »Mikä +vitsi ... pis ... bis Muttinen! Entä tuo ranskalainen kirja? Kuinka +siinä tuo sana ... tuo _femme_ luetaankaan suomeksi?» + +»Luetaan _vam_», sanoo Muttisen Aapeli. + +»Ahaa, _vam_, -- pistän sen muistiin, tarvitsen sitä erääseen runooni», +sanoi Kikka. »Mutta tuossa taulussa ... Susanna ... hihii ... hahaa... +Mutta kuvassa ei ole raamia. Kuulkaas, minäpä tunnen Helsingissä +arkitehti Nikulinin. Mainio mies ... läheisiä tuttuja. Minäpä kirjoitan +hänelle, hän piirtää teille tauluun raamit! Erinomaista. Mutta, +muistaessani, terveisiä runoilija Spekulinilta... Tehän tunnette hänet, +Muttinen? Mainio mies, viiksekäs, terävät viikset, vaksitut ... +vitsikäs, sanoi, ettei hänen teoksiaan kukaan lue viidenkymmenen vuoden +päästä.» + +»Paha kyllä, viiden», murahtaa Aapeli Muttinen. + +»Paha kyllä, mikä sana, mainiota, Muttinen!» huudahtaa Kikka. »Mutta +pidetään nyt hauskaa ... seuraa daameille. Mitäs te, naiset, arvelette +tuosta raamittomasta taulusta?» + +»Se ei ole mallin mukainen», sanoo neiti Pohjantähti. + +»Kuinka niin, kuinka niin?» kysyy Kikka. + +»Miksi täytyy taiteilijalla aina olla ... alastomia maalatessaan malli?» +kysyy neiti Kaipainen. + +»Kuinkas hän muuten voisi naisen maalata?» sanoo Kikka. + +»Maalaisi valokuvista», arvelee Manta Ahma. + +»Hahaa», nauraa koko seura. + +Kikka ehdottaa: + +»No, no... Ruvetaanko me sokkosille? Tai ei ... ei, minäpä näytän +naisille jotakin uutta... Me ruvetaan hypnotisoimaan! Helsingissä +opittua... Te ... te olette opjektiivi, neiti Kaipainen. Minä voin +hypnotiseerata, sen tietävät monet, minulla on sellainen... No, neiti +... neiti Enne-Leena, katsokaa nyt vain silmiini... Oh, oh, ei voi +katsoa... Se naisen sydän! No, ei vaivata. Mutta ... anteeksi ... mutta +minäpä luen teille runon. Viimeisen runoni. Se on ehkä oikein hyvä, näin +jos tohtii itse sanoa. Ei, se ei ole vielä paperilla, mutta minä teen +sen heti. Ainoastaan arkki, jos saan luvan... Otanko paperikorista? Minä +asetun hetkeksi tähän kirjoituspöydän ääreen, istukaa te muut vain, +jutelkaa, minä saatan hyvin ottaa osaa pakinaanne. Hahaa, vitsillä +sanoen... Napoleon tikteerasi kolmelle yht'aikaa... Hetki hiljaisuutta. +Sonetti 47...» + +Nyt Kikka kirjailee, kääntyen välillä muihin päin, jotka juttelevat ja +nauravat keskenään, ja nakkaa jonkin sanan heidän pakinaansa, jatkaen +samalla runoaan. Nyt ottaa Tuulikki Pohjantähti runon ja lukee sen +ääneen: + + »SONETTI NAISILLE. + + Yölamppuni punaisen sytytän ja hiirin + työn ääressä ma valvon, runoilija-haamuna. + On sallimus kolkko mun elämäni aamuna. + Mut ylläni kuulen ma rohkaisevan viirin. + + Ja eessä näen runoilijain runoilijain piirin: + sen ystävän, jolla on otsa kuin maamuna, -- + vitseillä kuin Heine, on lyöty veriraamuna, -- + ja Danten ja Boccaccion keralla Shekspierin + + He hymyilevät minulle, nuo nerot vähätuloiset. + Ja myöskin toiset ystäväiset yhtä suloiset, + ah, Sointu ja Tuulikki ja Manta, jotka antaa + + Voipullia ne antaa ja kermaa, muuta kantaa. + En vaihtais siis sfeerien soitteluun ma Mantaa. + Syön tuskassa, pois epäilykset alakuloiset!» + +»Ah, ah!» huutavat naiset. + +»Hyi, hyi», toruvat toiset. + +»Omituista», miettii joku. + +»Maamunat, hm -- hihuu», nauraa Aapeli Muttinen. + +»Sanokaa, herra Kikka, mitä se kohta merkitsee teidän runossanne, siinä +runossa, jossa on riiminä: Maailman kanteleet niin kaatavasti soivat?» + +»Riiminä?» huudahtaa Kikka. »Oi naiset! Heikkous on nimesi, nainen! +Sehän on miesten asioita, sellainen ... aivotyötä... Mutta kuulkaahan, +me Muttisen kanssa menemme nyt pienelle asialle, tulkaa, eikö niin, +Muttinen... Niin, herra kirjakauppias, ja kai kustantajani, täällä ovat +nyt ne runot. Mennäänkö toiseen huoneeseen? Luen niitä teille. Tässä on +yksi, se on parhaita, se alkaa...» + +He menevät peräkamariin, Muttinen asettuu nojatuoliin, Kikka jatkaa: + +»Se on tällainen, hiukan leikillinen: Yö hiipii kerakkeesi +immytunelmiin...» + +»Kerakkeesi? Mitä? Hm ... häh?» kysyy Muttinen. + +»Niin, se kerake ... vitsi, ymmärrättehän ... naisväestä... No, jos se +ei miellytä, niin tässä on toinen. Uutta tyyliä... Sillä tyyliä pitää +olla: Tuuti hiljaa elämän viljaa, Sointua sulhoa varten...» + +»Hm, viljaa, hiljaa, liljaa, niljaa», mutisee Aapeli. + +»Niin, ei löydy muita riimejä. Mutta ehkäpä te vakavammasta... Tässä on +sellainen: Oli minunkin syömeni kerran hellä ja hyvä, -- ja henkeni +herkkä ja...» + +Muttinen kuuntelee kauan. + +Siinä hän ajattelee, että Kikan ääni tuntuu levottomalta; ja eiväthän +nämä runot ole sen huonompia kuin muidenkaan. Mitäs, jos auttaisi häntä +esille? Kun on kerran Aapeli Muttinen. + +Sen hän sitten sanoo Kikalle. + +Kikka hyppii ilosta ja taputtaa käsiään. Samassa aukeaa ovi ja heitä +kutsutaan toiselle puolelle kahville. Siellä puhelevat naiset paraikaa +Peer Gyntistä. Neiti Pohjantähti on noussut pystyyn, hän on ummistanut +silmänsä ja sanoo: + +»En muista erästä kohtaa siinä... Näin sen kyllä viimetalvena +Helsingissä käydessäni. Kaikkein kauneinta kohtaa... Jotakin hyvin +syvää. Miten se olikaan? Jotakin, jotakin se oli, sellaista... Ole ... +ole itsesi! Ei, miten se olikaan...» + +»Hurraa, voitto!» huudahtaa Kikka saliin rynnäten. + + + + +KUOLLEET OMENAPUUT + +tai miksikä ei perunoita? + + +Omenapuut Putkinotkossa ovat kuolleet, melkein viisitoista vuotta vanhat +omenapuut. + +Syksy muuttui rajusti sateisesta kylmäksi ja peitti niiden oksat jäällä; +talvi palelsi sitten niitä vimmatulla pakkasella; ja lopuksi tuli kevät +kovin yht'äkkiä, kuumin päivin ja kylmin öin: kun aurinko lämmitti puita +ja kiihdytti niiden mahlan aikaisin juoksuun, niin yö hyyti ne ja +halkaisi niiden rungot. + +Niin ne kuolivat. + +Kirjakauppias Aapeli tuli kesän alkaessa syrjäisen lahtensa rannalle ja +näki omenapuut puutarhansa rinteellä mustina ja lehdettöminä, jo +irtautuvin kuorin. + +Koko ympäristö varustausi pukeutumaan kesään; metsä, joka oli saanut +versoa melkoisessa luonnonrauhassa, oli kultaisen ilman harsoissa +vaaleasti vihreä ja pyrki lehteen ja kukkaan. Mutta omenapuut seisoivat +kaiken muun keskellä mustina, ne olivat kuin kalisevia luurankoja. + +Otsa kurtussa ja huulet törröllään katseli Aapeli Muttinen ensin niitä. +Hän oli harmistunut, sillä hän ajatteli hukkaan menneitä vaivojaan, mitä +hänellä oli ollut noista hedelmäpuista. + +Mutta samassa hän tunsi jossakin rintansa pohjukassa vieläkin kipeämmän +piston: niiden menneiden aikojen muistelemisen tuoman surun, jolloin hän +oli ne puut hommannut tänne. Mieleen johtuivat unelmat, jotka olivat +eläneet silloin hänen niitä tänne toimittaessaan, kauniit toiveet, +nimenomaan näihin puihin aikoinaan liittyneet. Ja miettipä hän siinä +ylimalkaan muitakin, noiden omenapuiden tavalla hukkaan menneitä +elämänsä asioita, luonnon jokapäiväisen ankaruuden hävittämiä. + +Muttinen seisoskelee parvekkeellaan, keskellä korkeita koivuja, jotka +loistavat kevään vaaleutta, kiiltäen täynnä pieniä ja tuoksuvia +lehdenalkuja, ja katselee kuolleita omenapuitaan. Hänen mielessään +kulkevat kuvat niiltä ajoilta, jolloin hän oli nuorempi kuin nyt, niin, +ajoilta, jolloin tuo päälaki ei ollut vielä aivan kalju. Silloinhan ne +nämä omenapuut istutettiin. + +Muttinen hymyilee ja nyökyttää päätänsä, sillä hän muistaa hyvin, että +hän oli suunnitellut tänne, tähän sangen pohjoiseen ja karuun luontoon, +kokonaista valtavan suurta hedelmätarhaa. Enimmäkseen omenapuita. +Kuusisataa, seitsemänsataa niitä piti täällä olla, ei enempää eikä +vähempää. Hän oli ajatellut tarhan istutettavaksi porrasmaisille +pengermille, jotka hän päätti kaivattaa tuohon huvilan ympärillä +olevalle pyöreälle rinteelle. + +Kuinka ne puut sitten kukkisivat, varsinkin omenapuut, ja kirsikatkin, +oli hän silloin miettinyt. Koko mäen lähinnä rakennusta piti olla +piankin kevätkesin valkea kukista kuin luminen metsä. Kerran olisivat +puut ryhmyisiä, vanhan ja arvokkaan näköisiä, niiden oksat omituisesti +kiertyneitä. Silloin hän istuisi niiden varjossa jonkun naisen kanssa, +ja ympärillä pieniä pirpanoita. Entä ne makeat hedelmät sitten, joita +varsinkin omenapuut kantaisivat. Muttinen piti omenoista, -- vielä +enemmän kuin kirsikoista, koska omenat ovat isompia... + +Niin kummallinen ei hän ollut siihenkään aikaan, että olisi koettanut +sijoitella tänne päärynöitä tai sitten luumuja. + +No, kuutta-, seitsentäsataa ei niitä omenapuita tullut. Hän ei edes +tilannutkaan niin paljoa, vaikka oli ensin aikonut: sen verran hän jo +tinki alussa, että päättikin tilata ainoastaan sataviisikymmentä. + +Mutta kuinka lienee käynytkään: tuli jos jonkinmoisia esteitä, ettei +tilatuista saapunut enempää kuin viitisenkymmentä. + +Siihen ne hupenivat jo alussa, nuo seitsemänsataa, valtava hedelmätarha, +kaikenlaisten jo nykyään unohtuneiden pikkuesteiden vuoksi. + +Mutta touhua oli Muttisella hommatessa ne viisikymmentäkin tänne maalle, +kun ne saapuivat kerran syksyllä taimistosta sinne kaupunkiin. Hän oli +käynyt kaikkien kolmen puutarhurin puheilla ja pakissut ensin heidän +kanssaan yhdessä, nähdäkseen kuka heistä oli asiaan pystyvin. Ja sitten +hän oli valinnut parhaan ja neuvotellut hänen kanssaan erikoisesti juuri +näistä viidestäkymmenestä omenapuusta, ennenkuin lähetti hänet sopivilla +ohjeilla varustettuna tänne maalle niitä istuttamaan. Itse ei hän +silloin vielä tänne joutanut, alkava ja vähävarainen mies; hänenhän piti +haalia rahaa näitä istutuksia varten. Mutta ohjeet hän sen sijaan antoi +tarkat: minkälaiset pengermät tarhurin piti teettää työmiehillä tänne +rakennuksen ympärille, -- juuri nämä samat pengermät, -- ja piirsi +hänelle valmiiksi kartankin, johon oli merkitty jokaisen omena- ja +kirsikkapuun paikka. Monilla muillakin evästyksillä Muttinen hänet vielä +varusti. + +Ja kun hän ei silloin syksyllä päässyt töiltään kaupungista katsomaan +näitä istutuksia, niin hän ajatteli sitten kaupungissa kaiken talvea, +miltä ne näyttäisivät seuraavana keväänä, istutettuina sillä tavoin +hänen mielensä mukaan. + +No, aivan hänen mielensä mukainen ei istutus sitten ollutkaan. Pengermät +eivät toteutettuina olleet sellaisia, joiksi hän oli ne ajatellut, -- +eikä puutarhurikaan ollut niitä teettäessään noudattanut tarkalleen +hänen pyyntöjään. Ja mikä oli harmillisinta: monet puut kuivuivat jo +kyynärän korkuisina, niin huolimattomasti oli sekin valittu tarhuri ne +istuttanut. Muttisen täytyi kaivaa niitä pois paikoiltaan ja istutella +niitä uudestaan, syvemmin muokattuun multaan ja kauniimpiin asemiin. +Kuinka hän oli kaivellut hiki otsassa kuoppia, joiden piti hänen +mielestään olla oikein leveitä, ja täyttänyt ne ruokamullalla, tilansa +kaalimaiden mustimmalla ja kuohkeimmalla! Pää kuopassa ja leveä perä +pystyssä hän oli sitten istuttanut puita uudestaan. + +Mutta niistä hänen omistakin istuttamistaan oli vielä kuollut monta; hän +oli jälleen itse tehnyt eräitä harmillisia virheitä. + +Kolmisenkymmentä jäi kuitenkin niistä jäljelle, ja olihan työ niiden +puolesta monenlaisten toivojen valaisemaa. Niiden versovissa silmuissa +piilivät kauneimmat unelmat. Muttinen muistaa hämärästi ne kaukaiset +alkukesän päivät, jolloin hän oli puuhannut lantaa omenapuilleen; +lehmänlantaa hän oli koetellut, sitä oli vuokralainen, Juutas +Käkriäinen, neuvonut, kujilla palanutta, talven alla seisonutta; sitä +hän oli koonnut ja kanniskellut itse, Aapeli Muttinen. Mutta se tärveli, +turkkilainen, omenapuita, niin hän oli myöhemmin kylillä kuullut. Siksi +hän oli omin käsin kaivanut sitä jälleen puiden ympäriltä pois ja tuonut +niille nyt hevosenlantaa, ja sianlantaa, tallista. Kädet kyynärpäihin +asti moskassa hän oli touhunnut, sillä loma-aikana hän tahtoi vaalia +puitansa. + +Hän muistaa, kuinka ne sitten ensi kerran kukkivat, pienikokoisina ja +hentoina, aukoen muutamia valkeita ja keskeltä punaisia kukkia, jotka +hänen täytyi nipistellä pois, etteivät puut rasittuisi liian nuorina. +Niin, Muttisen mieleen tulevat myöskin helteiset heinäkuun päivät, joina +hän oli hälyttänyt talonsa väen, Käkriäisen vaimoineen ja lapsineen, +kantamaan omenapuilleen vettä, kymmenet korvot alhaalta rannasta. Jopa +vieraansakin hän oli pannut siihen urakkaan, paitsi että hän oli +tietysti itse kantanut, mokomasta touhusta hiukan ärtyneenä. + +Entä sitten puuhat niiden omenapuiden suojelemiseksi! Kirjeet +vuokralaiselle, ettei hän saisi antaa lampaittensa ja kirottujen +pässiensä niitä jyrsiä ... eikä jänisten talvella, isojen +rusakkojänisten, jotka tulevat aivan ikkunan alle helmikuun paistavassa +kuutamossa, pelkäämättä koiraakaan. Niitä jäniksiä piti ampua; Muttinen +hankki Käkriäiselle ampuma-aineet ja maksoi tapporahat. Ja peijakkaan +myyrät sitten, maanalaiset sissittäjät! Ja metsärotat. Jäniksiä vastaan +varattiin pahalta haisevaa hirvensarvi-rasvaa, ripustettiin sillä +täytetyt tulitikkulaatikot puiden oksiin; ja rotille merisipulit ja muut +myrkyt. + +Kiviaidankin hän oli suunnitellut tuon alkuperäisestään paljon +pienentyneen tarhansa ympärille; mutta sen nousemista odottaessaan hän +oli antanut pystyttää pisteaidan, päistä somasti leikatuista laudoista +tehdyn; harmaaksi oli se jo muuttunut, jopa vihertäväksikin, kauniin ja +vanhan väriseksi... Viisitoista vuotta oli mennyt aikaa sen +rakentamisesta, sujahtanut. + +Ja omenapuut olivat varttuneet, ja olivat oivallisia omenapuita! Kelpasi +näyttää vieraallekin, mitä niistä kuudesta-, seitsemästäsadasta oli +jäänyt jäljelle. Muttinen oli niistä ylpeä, kun tuttavat niitä +kevätkesällä ylistivät. Hän seisoi silloin ääressä aivan sanattomana, +niin onnellinen hän oli toisten ihailusta, ja vielä enemmän itse puista. +Ne olivat kasvaneet sievoisen töllin korkuisiksi; oksat olivat pystyt ja +suorat kuin monihaaraisen kynttilänjalan haarut: kestäisivät mainiosti +muhkeain omenain kuormaa. Ja kukkia ne olivat täynnä. Puut paistoivat +yhtenä valkeana tukkuna Muttisen silmiä huikaisten! Ampiaisia pörisi +niissä kaiken kevättä. Yhdessäkin puussa oli yksinään kolmetuhatta ja +seitsemänkymmentä kukkaa, luki Aapeli kerran. + +Kymmenvuotiaasta hän oli antanut niiden jo kantaa hedelmääkin. Ja ne +alkoivat jo näyttää oikeilta omenapuilta, vanhoilta ja jykeviltä. Rungot +olivat tulleet hiukan vinoiksi ja kehittyneet muhkuisiksi. Oksat olivat +kiertyneet vapaasti, niinkuin oikea kauneus vaatii. + +Entä omenat sitten! Muttinen maiskuttelee suutansa ajatellen niitä omia +Antonofkiaan ja Säfstaholmiaan, joita hän oli jo saanut syödä, jopa +antaa muillekin ... vieden sinne kaupunkiin laatikoissa. + +Ja nyt, tulevana syksynä, Aapeli Muttinen aikoi pitää suuret kemut. Joko +täällä Putkinotkossa tai siellä kaupungissa. Kynttilöitä palaisi joka +huone täynnä lamppujen lisäksi. Vieraita joka huoneessa. Ja pöydillä +olisi varsinkin omenoita, omia omenoita. + +Ja kun ystävät niistä pitäisivät, hän työntäisi niitä heille, -- jopa +oudoillekin. Työntäisi kilomäärin, pussittain, toisille lykkäisi koko +säkin selkään: »Ota, tuossa on, ryökäle, ota vaan! Ne ovat Muttisen +Aapelin omenoita.» + +Ja nyt... + +Kun hän tuli maalle, oli pakkanen ne kaikki tuhonnut. Kaikki +kolmekymmentä. Ei Käkriäisen huolimattomuus eikä viekas kateus ollut +niitä lopullisesti turmellut. Vaan kova pakkanen. + +Kaiken neuvottelun, juoksun, touhun, vedellä virkistelyn tehnyt +turhaksi; kaikki suunnittelut ja pöyhkeilyn sillä, mitä niistä kerran +tulisi. Pakkanen hävittänyt Muttisen tarhan niinkuin kaikkien muidenkin +koko seudulla. + +Pälkähtääpä nyt hänen päähänsä, viimeinkin, miksi rahvas täällä on koko +ajan suhtautunut näihin hänen omenatarha-hommiinsa hiukan kuin +pilkallisesti. Ja miksi tämän seudun talonpoikaistaloissa ei yleensä näe +hedelmäpuita: pakkanen tuhoaa näet ne ainakin joka viideskymmenes vuosi. + +Hm, ajattelee Muttinen, tämäkin kauneus, ylellisyys on siis meille +liikaa. Ja moni muu... + +Muuan toinenkin asia johtuu vertauskuvallisesti hänen mieleensä. + +Niinkuin hän oli odottanut liikaa omenapuilta, niin muustakin elämästä, +mukavuutta, täydellisyyttä, sopusointua. + +Nyt kiipeilevät omenapuut tuossa pengermiensä portaita ylös ikäänkuin +parvi kummallisia luurankoja, mustia luurankoja. + +Ennen olivat ne jo olleet täynnä makeanpunaisia nuppuja ja hyvältä +lemuavia kukkasia. + +Muttinen oli uneksinut, kuinka pirpanat leikkisivät noiden omenapuiden +alla, kuinka hän ja joku toinen, se akka, istuisivat vanhoina näiden +samojen kukkivien puiden juurella, silloin jo ylen suurien, mutta yhä +kukkivien. Kauas paistaisi lahden pohjukasta hänen omenatarhansa. + +Hamekansaa hän oli rakastanut. Se asia oli muuttunut hänelle +yhdentekeväksi. He olivat alkaneet keskenään riidellä, kyllästyneet ja +eronneet... Monta oli sellaista tapausta jo ennenkuin nämä omenapuut +kuolivat. + +»Perunoita täällä sopii viljellä», oli rahvas joskus hänelle sanonut. +Miksi hän olikaan vaatinut liikaa omenapuilta, vasten luontoa? + +»Hm, miksi ei tosiaan perunoita?» hymähtää Muttisen Aapeli. + + + + +MUTTISEN AAPELI SODASSA + +eli lapsettoman Mannun kosto. + + +Savossa Varkauden tehtaalla vuonna 1918. Talvinen yö. Seuraava päivä on +helmikuun 21:s. + +Kiväärit räiskävät ja kuularuiskut ratisevat silloin tällöin pimeydessä. +Osasto Suomen vastamuodostettua ja vielä vapaaehtoista armeijaa +piirittää tehdasta, jossa on parituhatta suomalaista sosialistia, +kapinassa omaa hallitustaan vastaan, täällä niinkuin monilla muillakin +seuduilla, -- Venäjällä kuohuvien yleismaailmallisten aatteiden +kiihottamina ja Suomessa vielä juonittelevien venäläisten aseistamina +nujertamaan niitä kansalaisiaan, jotka tahtovat vapauttaa pienen maansa +venäläisistä. + +Pohjaton pimeys. Ainoastaan joskus kohoavat taivaalle salaperäisinä +valonheittäjien säteet tuolta sahalta päin, sillä piiritetyillä on +tehtaan telakalta otettuja laivojen valonheittäjiä, -- sen matalan mäen +takaa, jonka toisella puolella ystävämme Muttinen makaa hangessa. Ei +kuitenkaan rintamaketjussa, vaan jätettynä varaväkeen, vartiostoon +rautatielinjan vierelle. + +Valonheittäjien häikäisy osuu kauempana notkelmien aukoista rataan, +saattaen kiskot heikosti kiiltämään ja paljastaen paikoin vartijoitakin, +joita seisoo aina lyhyen välimatkan päässä. + +He seisovat, vaikka ovat lähempänä vaaraa kuin Muttinen, joka makaa. Ja +pelkää. + +Ja hän ajattelee, ajattelee. + +Hänen takanaan kunnaalla on talo, sinne on tuotu haavoittuneita, sillä +jo eilen on tällä kertaa taisteltu, ja punaiset, -- ne ovat lyöneet +hyökkääjät takaisin jäälohkareista ja laivanrakennuslevyistä tehtyjen +patteriensa suojasta. Muttinen ajattelee: Mitä, jos he voittavat? Jos +eivät tottele tykkejäkään? Vaan ryntäävät kimppuun, nuo punaiset +paholaiset. Saavat kiinni hänet, raatelevat, puhkaisevat vatsan, +leikkaavat korvat, kaivelevat silmät päästä, niinkuin ne toisaalla +maassa kuuluvat tehneen. + +Mutta pakoon ei voi lähteä; täytyy olla tässä, asian puolesta. + +Tumman talon kulmalla kasvaa muutamia ikivanhoja kuusia, jotka näyttävät +valon joskus niihin sattuessa Muttisesta aavemaisilta. Sitten ne jälleen +pimenevät. + +Yötuuli puhaltaa välistä, ja kuusissa käy silloin huokaus, joka tuntuu +Muttisesta milloin surunvoittoiselta, milloin niin synkältä, kuin se +uhkaisi jollakin hirveällä, -- haastaisi ikäänkuin jostakin kostosta; +ainoastaan joskus soi tuuli hiukan iloisemmasti, riippuen Muttisen +omista mielialoista. + +Mistä tuo iloinen vivahdus? Siitäkö toivosta, joka pilkahtaa Muttisessa, +että Suomi saadaan viimeinkin vapaaksi? Monet etelämpänä ja lännessä +käydyt taistelut, joissa maan kansallinen, enimmäkseen talonpojista +koottu armeija on torjunut venäläisten sotaväen ja suomalaisten +punaisten raivoisat ryntäykset, lupaavat onnea. + +Mutta kuinka pitkäksi aikaa? kysyy Muttinen itseltään ja katselee +mietteissään korkeuteen, syvään korville vedetyn reuhkalakin alta. + +»Pieni Suomi ... ryssiä jää vielä kuusi-, seitsemänkymmentä miljoonaa... +Tulevat uudestaan ... kuitenkin», mutisee Muttinen. »Äh, nuo +sotakiväärit...» + +Taas räiskähti laukauksia metsän pimeydestä, piiritysketjusta +varmaankin. Muttinen keskeyttää mutinansa, hän painaa päänsä hankeen, ja +sitten hän kohottaa hiukan lakkiaan, että kuulisi, viuhahtaako +harhalaukaus korvissa. + +»Entä sitten, kun ne tulevat, ryssät? Silloin nämä hullut, joita vastaan +nyt otellaan, menevät russakkain puolelle... Sillä vapaus, millä +hinnalla se saadaankin? Verellä... Veljesverellä. Miten, miten +tällaisesta voi koskaan tulla pysyvää rauhaa? Ja kuinka voi ihmisen +kallo ymmärtää tämän veljesten raivon toisiaan vastaan?» + +Ei, Aapeli ei ymmärrä... + +Lieneekö se muista niin selvää?... Innolla he tappelevat, kahistavat. +Mutta hän ... hm ... pelkuri. No, seisoopa hän edes viimein tässä... Tai +ei, makaa maha lumessa, häntäväessä. Ja varustettuna haulikolla, niin +ruostuneella, ettei hän ensin saanut patruunaa työnnetyksi sen torveen. + +Mitä tällaisella, jos ne punaiset, perkeleet ... hänen kimppuunsa? +Vähälukuiset oikeat kiväärit tarvittiin tuolla ketjussa... + +Ja mitäpä hän paremmallakaan, -- hän, joka ei ole ampunut eläessään +muuta kuin yhden ainoan palokärjen, pienenä poika-parkana... Ei ole +hennonut, ei, ei ole viitsinyt. + +Kiväärit taas räsähtävät. + +Jos hän, Aapeli Muttinen, kuolisi täällä! Hän, jonka asiat ovat niin +hyvin, joka on rikas. Tällä tavalla! Hän, jolla olisi niin mukava +olla... + +Ja oh, tuskaa! + +Muttinen pörhistää korviaan, hän vetää alas paitsi lakkinsa reuhkoja +myöskin kamelinkarvaisen villapaitansa paksun kauluksen, joka kietoo +pussina hänen lyhyttä kaulaansa, sillä nyt hän on kuulevinaan jotakin. +Vingahtiko lähistöllä kuula? Suuren kuusen oksa rasahtaa, jotakin +tipahtaa maahan: varmaankin harhalaukaus. Tai vaaniiko häntä joku? +Muttinen liikahduttaa isoihin huopatöppösiin työnnettyjä jalkojaan kuin +paetakseen; mutta ei, täytyy tässä olla. Murhamiehiä vastaan, sillä +nuokin piiritetyt ovat tappaneet paljon täällä maaseudulla. + +Hiljaisesta yöstä kuuluu etempää yksityisiä, epäselviä huudahduksia, +omituisen kolealla äänellä: päällikön komennuksia; ja vielä kauempaa +jokin säe marseljeesia, kehittymättömällä kurkulla laulettuna, sävelessä +haikea, epätoivoinen sointu. + +Miksi tämä veljessota? + +Edellisenä kesänä siitä oli ollut hajua, joskaan moni ei luullut sen +ennustavan tällaista. Maassa kallis aika... Europan sodan tuomisina +tullut, kirotun. Miksi pitääkin kansojen keskenään tapella, katistaa? +Kansojen? Nekö sitä tahtovat... Kyntömiehet, turpeenpuskijat, tehtaiden +kampien vääntäjät?... Edes pienet porvaritkaan? Ei, vaan suuret porhot +... liikkeet, jotka kilpailevat toistensa kanssa eri maissa. Ja siitä +kokonaisten kansakuntien kilpailu ... pakko tappaa toisiaan ... pässien. +Ja nyt tässä, -- kuinka pitikin tähän joutua? Tätä ajatellessa tulee +höperöksi... + +Se kallis aika täällä, näillä Suomen kasvamattomilla kankailla... +Isoilla tiloilla siellä muualla, Lounais-Suomessa, maurusi työväki yhä +lisää palkkaa. Omistajat ... hm, enimmäkseen ruotsalaisia, eri rotua, +joka ei tunne suomalaista sielua, ei sen raivokasta vihaa ja +kostonvimmaa ... eivät tahdo lisätä. Vaikk'ei Muttinen ainakaan ole koko +suuren kansojen sodan telmäessä tavannut täällä yhtään tilallista, +pientäkään, joka ei olisi kehunut, että tämä sota, se on +maanviljelijälle kulta-aikaa Ja sitten tulivat lakot... Niitä nuo +tilalliset sanoivat isänmaalle ylen vaarallisiksi... Oh, eivätkö he +olisi voineet -- uhrautua, maksaen yli varojenkin, jos tätä isänmaatansa +rakastivat? No, ei kai se yksinään niiden porhojen vika. Tehtaillakaan +ei työtä, ei muuta raaka-ainetta kuin työläiset. Niissäkin lakkoja... +Turkkilainen tätä ymmärtäköön, suuri on asia. -- Ja lakoista ensin +asekahakkoihin: työväki tarttuu ryssien tyrkyttämiin kivääreihin, -- +toinen puoli kansaa uhkaa Saksasta hankittavilla. Ja yhä leviää +sellainen kytö... Alkaa rosvoilu, jota Muttinen oli ensin ainoastaan +ällistellyt, ja nauranutkin. Siellä Turussahan oli tuo punainen kaarti, +jollaisia perustettiin joka nurkkaan maassa, hitto tiesi mitä varten: +sitä ei Muttinen silloin käsittänyt, -- ryöstellyt hienoja hattuja +tyttöheilakkainsa päähän ja rannerenkaita heidän käsiinsä, kelloja omaan +taskuunsa, ynnä hännystakkeja ja kiiltäviä korsteenihattuja +koristeikseen, ulvoen kuolevansa nälkään. Ja Muttisen ällistys muuttui +kummastukseksi ja kauhuksi, kun nuo näpistelijät häpäisivät +varakkaampien asuntojakin, liaten mattoja, repien tauluja, jopa heitä +itseään murhaten. Tällainenko oli Suomen työmies? Ei aivan; näitä arveli +Muttinen tekevän niiden irtolaisten, joita ryssät olivat sodan ajan +keränneet patteritöihinsä, -- turkkilaisinta osaa kansasta, +kelpaamatonta elämään omilla seuduillaan. Nepä ne aloittivat riehumisen, +johon sitten työväen lehdet yllyttivät toisiakin, väittäen luihusti, +että Venäjää vastaan aseistautuva porvaristo valmisteleiksen tappamaan +nälkäistä työväkeä, -- lahtaamaan kivääreillä niinkuin sikoja. Ja se +työväki oli niin alkeellinen, että uskoi tätä! Siinä määrin mikäli se ei +liene halunnut ainoastaan tekosyytä voidakseen itse aseistautua +vääntämään maata ihanteittensa mukaiseksi. Eikö liene enimmäkseen vain +totellut päälliköitään ... joiksi tulivat piankin villiytyneen rahvaan +linnoista irti päästämät metsärosvot ja vorot, miesmurhaajat. Näiden +johdolla nuuskittiin rikkaiden ruokia, rusinoita ... sekä ennen kaikkea +heidän asekätköjään. Ja tehtiin murhia... + +Ja nyt paraikaa kulkee tuo työväkemme irtolaisten ja rosvojen kanssa +kiväärit olalla rintamaan. Tuhansittain on sitä kaatunut parina viikkona +Vilppulassa, Antreassa, Mouhussa... Kaatuen omien kansalaistensa +kuulista, joita vastaan se ryntää kuin päätön. Polttaa valtaamillaan +paikoilla kylät ja karjat, kiduttaa ihmisiä, varakkaita ja köyhiä, +elleivät yhdy heidän kanssaan polttamaan ja tappamaan... Niin, +halkaisevat vatsat, -- Muttisen pallea, jota raskas patruunavyö painaa, +vapisee, kun hän ajattelee noita ilkeitä venäläisten kiväärien +vartaita... Kirveellä hakkaavat poikki sormet, halkosahoilla jyrsivät +käsivarret. Vetelevät lihat reisistä, hautaavat elävältä. + +Helpointa olisi olla sen, joka ei tätä ajattele. Mutta lieneeköhän niitä +montakaan. + +»Tämäkö, tämäkö on Runebergin kansaa, Topeliuksen kansaa?» mutisee +Muttinen. Hän, joka oli rahvaan lapsi ja ollut tekemisissä sen kanssa, +oli kyllä aina hymähtänyt niille kuvitteluille kansasta... Pitänyt niitä +romanttisina, hyvältä osalta... Ja aavistellut niitä ehkä +vaarallisiksikin. Mutta nyt, kun ne kuvittelut näyttivät koko valheensa +... kun hänenkin olisi tullut olla valmiina odottamaan yhtä ja toista +kansansa suurelta metsäläisainekselta, hän ällistyi, kuinka ihannoitu +hänenkin käsityksensä oli vielä ollut. Kukapa tätä olisi aavistanut? +Muuten kai olisi toisella puolen jo tiedetty varustautua paremmin kuin +haulikoilla, joita nyt maansa ensimmäisillä puolustajilla oli +käytettävinään. Näinkö typerää, kateellista ja salavihkaista oli osa +Runebergin kansaa? + +Ja oliko se niin kehnoa, ettei sitä enää kannattanut edes koettaa +ymmärtää? Ei, Muttinen ei voinut olla sitä tekemättä, ei tappaa +sokeasti, ajattelematta mitään. + +Hän oli sitä ajatellut, ajatellut. Oli kummastellut ja pelännytkin, kun +tehdas- ja irtolaisväki toista kuukautta sitten oli houkutellut maassa +raivoavan venäläisen sotaväen ryöstöretkille hänen kaupunkiinsa. Silloin +Muttinen piileskeli. Hän vapisi, että pian hänenkin talonsa katosta tuli +tupruaisi. Ja hän mietti, minne kyyristyä, perunakuoppaanko vai hankeen. +Mutta kun kaupungin pieni porvarikaarti sai jyrkällä käytöksellä vaaran +vältetyksi, niin kelpasi Muttisen myhäillä; hän tarjosi Bongmanille, +urhoista uljaimmalle, oikeaa vanhaa malaga-viiniä, pyöritteli silmiään, +joihin tulivat vedet, ja sanoi: + +»Sinä olet kunnon mies... Hyvä mies... Olet patriootti.» + +Sitä hänen ei kuitenkaan olisi pitänyt tehdä. Sillä kun tammikuussa +alkoi tämä varsinainen peijakas, oikea sota, ja nuorta väkeä ryntäsi +kaupungista ja sen ympäristöstä kilvan Karjalan rintamalle, silloin +juoksi Bongman taas Muttisen luokse. Hänellä oli kädessä vanha +berdaanikivääri, rinnassa Suomen vaakuna, hänen tukkansa huiskahteli +innosta, hänellä oli eväsreppu selässä ja pitkät pieksut jalassa. Ja hän +huudahti: + +»Tule nyt, mainiota!» + +Aapeli istui paraikaa ruokasalissaan, paitahihasillaan, annos +riisipuuroa edessä. + +»Häh?» kysyi hän. + +»Ryssät työntävät punaisten avulla Karjalaan laumoja. Tie pohjoiseen voi +mennä tukkoon...» + +Muttinen alkoi hädissään hokea, kuinka hän sitten pääsisikään täältä +pois... Norjaan, Ruotsiin ... sitä hän oli suunnitellut... + +»Mitä?» kysyi toinen. »Minä komennan sinua sotaan.» + +»Sotaan?» + +Muttinen oli pudota leveälle takalistolleen... Ja hän selitti, ettei hän +ollut koskaan ampunut muuta kuin yhden palokärjen... + +»Palokärjen... Mainiota, punapäinen oli sekin...» + +»Punapäinen, häh? Mutta ... nämä lasisilmät...» + +»Ota kahdet...» + +Muttinen sanoi, että kyllä hän sitten... Ja on niin vaikeaa, ei jaksa +käsittää. + +Bongman ei raivonnut tällä kertaa: hän naurahti, ja lähti. + +Mutta Muttinen sulkeutui taloonsa. Ei ennättänyt hommautua edes +intendentuuriin, kuten Tommola, hyvä järjestävä kyky. Ja olisihan +sielläkin saattanut käydä kamalasti, jos nuo hirveät punakaartilaiset +pääsisivät kaupunkiin. Siksi ei Muttinen liikkunut kaduilla missään, +vaan painautui emännöitsijänsä pimeään vaatekonttoriin, pyyteli häntä +sanomaan, jos joku tulisi tiedustamaan häntä, että hän oli nyt +matkoilla. Sinne hän varusti itselleen telttasängyn, sellaisen kuin on +hyvissä sotaleireissä, polsterilla pehmitetyn, jolla hän köllötteli +puolittain valmiiseen asuun pukeutuneena, luumuputinkia ja yhtä ja +toista muuta hyvää muonituksenaan: sitä sopi lusikoida siellä pimeässä, +seinällä riippuvien hameiden alla, silmissä vedet. Ja miettiä, miettiä. +Että hänet, joka ei ollut koskaan ampunut muuta kuin kerran punapäistä +palokärkeä, tahdottiin ... eikö tätä riitaa olisi muuten saatu +sovitetuksi? Jos olisi ollut hallitus älykäs ... kuin Saksassa, +sellainen, joka olisi järjestänyt elintarveasiat niin, etteivät gulassit +olisi saaneet keinotella maasta pois syömistä ja siten yllyttää +nälkäisiä raivoon. Mutta jos gulasseja olisi ahdisteltu, niin olisi +hänkin, Muttinen, jäänyt vähemmälle sokerille! Niin, mutta punaisethan +tahtoivat muutakin hyvää... Tehtaat kruunulle. No, mitäpä siitä? Miksi +on harvain tehtaanpamppujen saatava työntää lakkariinsa koko mahdoton +voitto? Miks'ei osuutta työmiehille, -- niinkuin osuuskaupoissakin, tai +valtiolle? Ovathan nuo rautatietkin kruunun, mistä syystä eivät muutkin +liikkeet tämän yhteiskunnan? No, ne vaativat valtiolle maat, jopa +huvilatkin, venäläisten bolsevikkien tapaan, -- ja Aapelilla on +itsellään maatila ja kaupunkitalo. Ei, hullutusta tämä mahtoi olla! Ja +Muttista harmitti, että ne vietäisiin häneltä, vaikka hän olikin +muutamina hetkinä jo valmis antamaan ne, kunhan henki säilyisi. Sillä +mikä esikoisoikeus hänellä pohjaltaan oli niihin? Kymmenisen vuotta +sitten hän oli tilansa ja tonttinsa ostanut; niiden arvo oli nyt sodan +aikana kohonnut kaksinkymmenin kerroin. Mikä syy juuri hänellä oli saada +tämä ilmainen voitto? Miks'ei yhtä hyvin muillakin vuorostaan? Jos ... +ne punaiset tänne tulisivat ja vaatisivat, -- niin hän olisi hellä. Ja +köpittäisi, kuin ennen Tolstoi, tyhjin taskuin kotoaan pois. Kovaahan se +olisi, mutta olipa hän jo osansa saanut, kun taas noilla tulenpunaisilla +ei ollut muka maata. Monesti hän oli ajatellut surren sitä, että +maapallon kamara tälläkin seudulla joutui yhä enemmän tukkiyhtiöille tai +harvoille porhoille. Missä olivat nyt niiden tilojen entiset isännät? +Juoneet rahansa, holkkineet, rappeutuneet. He itse tai heidän pirpanansa +irtolaisia, juuri noita patterijätkiä, rautatiesällejä tai mustien +ruukkien työmiehiä, jotka nyt hyökkäsivät omaa isänmaatansa vastaan. + +Ja hänelläkin, Muttisella, oli tähän kaikkeen syytä: hänellä oli tilalla +vuokralainen, jolle ... jolle hän ei antanut sitä maata. No, +vuokralainen oli kehno, ei sitä maata hoitaisikaan, enempää kuin nuo +entiset tiloiltaan jätkiksi joutuneet; myisi muille. Mutta kaikki ne nyt +maata tahtoivat ... ja eikö heillä ollut oikeus kokeilla? Kukapa sen +tiesi. Sekaisinhan tässä pää ihan meni... + +Kuusi Muttisen takana humahtaa. + +Hän kohottaa hangessa päätänsä. Mitä, mitä se kohisi? + +Jos maattomilla olisi ollut maata ... jos heitä olisi opetettu sitä +säilyttämään ... neuvottu hoitamaan sitä, kun sen sijaan heille +pidettiin runollisia esitelmiä isänmaasta ... niin että he niitä +kuunnellessaan torkkuivat ... olisi nyt maassa ollut enemmän leipää... +Yleiseuropalaiset aatteet, joita nyt virtaili kaikkialla ... kasvaen +kerran varmaan verenpaisumukseksi ... alkaen täällä meillä vimmasta +sotaa vastaan, niin kiivaana epäilyksenä, että se nousi estämään sodalla +kansallisen sotalaitoksen syntymistä, -- niin, jos maassa olisi ollut +enemmän leipää, ei ehkä yleiseuropalaisten aatteiden virta olisi +murtanut itselleen meillä näin leveää uomaa... + +Mantu ... huutaa kostoa... + +Näin oli Muttinen miettinyt jo siellä piilossa emännöitsijänsä hameiden +alla. Ne mietteet olivat tehneet hänet lohduttomaksi, ja samalla oli +hänen sydämessään ja päässänsä ainainen ahdistus ja pelko. Että +vietäisiinkö hänet vatsalta halkaistavaksi... Jos näet nuo metsien +irtipäästetyt hirviöt voittaisivat. Suru ja kansallinen häpeä ja elämän +tuska kiusasivat häntä niin, että hänen matalaa otsaansa särki ja ettei +luumupuurokaan lopulta maistunut. + +Viimein hän uskalsi hipsuttelemaan sukkasillaan huoneissaan. Ja lopulta +vei uutisjano, niin sietämätön uteliaisuus, ettei hän voinut sitä +vastustaa, hänet kaupungillekin. Siellä ... siellä hän näki +kuljetettavan paareja ... monia verisiä paareja kaupunkiin... Häntä +ylenannatti, hänen päätänsä pyörrytti... Ja hävetti ... ettei hän voinut +olla niiden mukana, jotka olivat lähteneet taisteluun... Sillä heitä +tarvittiin: punaiset eivät olleet vieläkään lyödyt, vaan vyöryttivät yhä +lisää venäläistä sotaväkeä ja lättiläisiä ... rättiläisiä ... omaa +maatansa vastaan... Tuhansittain niiden kuolemaksi, jotka olivat +rientäneet suojelemaan tätä Suomea. Kaupungista vapaaehtoisina kaikki +paitsi muonituksesta huolehtimaan jääneet ... hm, heissä oli tosin +myöskin Tommolan tapaisia. Kuusikymmenvuotiaatkin vanhukset, jopa pienet +poikanaskalit tappelemassa. Miten se oli mahdollista ... etteivät he +pelänneet? Ja ympäristön väki, varsinkin pikkutilalliset, lähteneet +tarkoin: eräitten taloista seitsemän, kahdeksan poikaa ja vielä kepin +nojassa köpittävä ukkokin. + +Muttisen päätä alkoi yleinen isänmaallisuus huimata. Naisetkin touhussa +... valvoivat silmänsä kipeiksi ommellen kilvalla kaiket yöt +patruunavöitä, olkalappujen kultaisia Suomen jalopeuroja, käsivarsiin +Karjalan punaisia vaakunoita, viimeiseen asti jännitettyjä Savon +jousia... Talolliset tyhjensivät laarinsa muonittaakseen poikiaan... +Eikä Muttinen voinut enää syödä rauhassa luumujaan: hän muisti +kertomukset, kuinka nälissään vähälukuinen armeija oli taistellut +huikeita ylivoimia vastaan, maaten pari vuorokautta yhtä mittaa syömättä +hankihaudoissa, palelluttaen varpaansa ... ja ampuen yhä niin, että +ryssiltä riistettyjen kiväärien puuosat syttyivät palamaan. + +Kansalliskiihkolle hymyilevä ja sotavirsiä kammova Muttinen ällistyi, +mikä -- Runebergin laulujen sotainen kansa täällä sittenkin eli. Niin, +sodanhaluinen kansa, mutta... Kuitenkin huimasivat hänen mietiskelyn +vaivaamia aivojaan omituisesti tarinat sellaisista rahvaanpojista, jotka +tahtoivat tapella, tapella, -- nauraen kuolemalle vasten naamaa. +Tappeluviettiä! Villiä sankaritarinaa jostakin sellaisesta +kansansankarista, joka ei koskaan suostunut ampumaan muuta kuin +seisoaltaan ... joka valloitti yksinään ja paljain käsin kuularuiskun ja +käänsi sen satoja ryntääjiä kohti; Bongmanista, jonka päästä vastustajat +olisivat maksaneet kultaa, talonpojista, joiden tunnuslauseena oli: +»Eihän mies kuole ampumalla.» Niin, ja sitten he menivät monet +kotipaikkoihinsa ruumisarkuissa. Muttisen silmistä tippuivat noiden +kaatuneiden jonoa katsellessa liikutuksen ja omituisen äitelyyden +sekaiset vedet: ruumiita. + +Ne uljaat olivat enimmäkseen pikkutilallisia ... nuo, jotka olivat +kaataneet rintamilla tuhansia irtolaisia, jätkiä, tehdastyöläisiä, +rääsyihin tai venäläisten sinelleihin verhottuja, rangaistusvankien +johtamia... Ampuneet taistelussa tai sitten raivoissaan vangiksi +otettuaan ... peittäneet kentät omien kansalaisten ruumiilla: siellä he +makasivat liittolaistensa, ryssien joukossa, otsat puhki, rinnat +verissä, hampaat irvissä... + +Parin viikon ajalla tuli Muttinen sellaiseksi, että ihmiset alkoivat +hokea: + +»Hah hah, oletteko nähneet kirjakauppiasta? Naama venähtänyt, keltainen; +suu menee väärään, kun sodasta kerrotaan, silmät ammottavat haaleina, ja +vesi pyörii niissä, huulet alkavat tutista. Ja hän supisee itsekseen +jotakin...» + +Viimein hänen täytyi lähteä. Täytyi omasta halustaankin, enemmän vimma +rosvoja vastaan kuin häpeä pakotti hänet tänne, jossa toiset ovat +otelleet jo kuukauden päivinä, punaiset lyöneet hyökkäykset takaisin ... +meikäläisille verisin tappioin. Punaiset, riivatut, riehuttuaan +täälläkin lähistöllä, tappaen herroja, talonpoikia ... pesiytyen +kirkkoon, jossa he teurastivat ryöstämänsä karjan, pistivät lehmien päät +alttarin reunalle ja jakoivat niille ehtoollista; sitten tanssivat +ristikäytävällä ja halasivat parvilla urkujen säestyksellä. Oh, +tällaisia kirkon vastustajia. Ei, tästä tulkoon loppu. + +Yleinen virta nielaisi Muttisen mukaansa. + +Mutta silti särkee hänen otsaansa ajatus, riipaisee joskus terävästi ja +vihlovasti. Ja yhä häntä peloittaa... + +Ja hän tuntee, vaikka hänestä onkin selvää, että Suomi täytyy puhdistaa +moisesta saastasta, puhkaista musta veri ulos sen paisumista, ettei hän +enää tällaisen jälkeen, nyt ... kun hän on nähnyt tappamista, jopa ollut +siinä mukana ... ettei hän enää voi koskaan elää niinkuin ennen. Ei, +vaikk'ei hän juuri itse joutuisikaan surmaamaan. Muttinen tuntee, ettei +hän, joka rakastaa syvästi luontoa, voi enää tulevana keväänä nauttia +koivujen tuoksusta, ei aukeavien vesien entisestä välkynnästä ... tuskin +saattaa enää nähdä mitään kaunista. Kaikkialla pelkää huomaavansa +ainoastaan sotaa, kirottua ... ja murhaa; verta hän ajattelee näkevänsä +tippuvan metsien puista sadepisarain asemesta. Ja sellainenko pitää +hänen elämänsä olla silloin, kun Suomi viimein toivotaan saatavan +vapaaksi ... ja kukoistus puhkeaa kuorestaan? Muttinen rukoilee +palavasti, että hän pelastuisi edes jostakin ... vielä kauheammasta. Hän +rukoilee Jumalaa; hän tietää, että hänen on hassua rukoilla, jopa +väärinkin silloin, kun tahtoo jo tappaa. Vaikkapa vain roistojakin... +Oh, itse Iivarikaan ei tällaista jaksa ymmärtää. + +Kuuset humahtavat taas. Sitä entistä ... uhkausta... Jota hän on +kuunnellut sielussaan viikkoja. Mannun kostoa. Ne puhuvat: + +»Metsän he ovat hävittäneet, ettei se ole voinut suojata metsäläisiä...» + +Se on Mannun laulua. Se jatkuu: + +»Pellot he ovat kylväneet männyiksi tai heinään, niin etteivät pentuni +ole saaneet niistä ruokaa; niiden on täytynyt siirtyä tehtaisiin, +kaupunkiin. Mutta nyt kostaa Mantu. Nyt tulevat poikani takaisin +suurista kaupungeista ja tehtaista, he ovat vielä metsän lapsia, +hurjempia kuin verenhajuun päässeet pedot. He tappavat kaikki, jotka +näyttävät heistä vastustajilta ... metsieni hävittäjiltä, Mannun +ryöstäjiltä... Puhki vatsat, silmät pois päästä... Mantu, maa-äiti...» + +Yht'äkkiä viiltää Muttisen päästä niin, että hän välttämättä tahtoisi +jotakin. On ikäänkuin häntä janottaisi. Mutta se jano on sielussa. Nyt +hän tietää, mikä tässä tuntuisi hyvältä: hän tahtoisi kuulla musiikkia +... iloista ... »Sotilaspoikaa» kymmenien torvien soitolla ... että se +tukkisi korvat ja juovuttaisi ajatukset ... jollakin innostuksen +nousulla. + +Aamu on alkanut sarastaa, karuvaloisena ja ikäänkuin tylynä. Saattaa jo +erottaa hämärässä talot ja töllit, ja sitten nähdä kuulanreiät niiden +seinissä. Uuden päivän urakka kiihtyy. Tykit yhtyvät kiväärien leikkiin. +Jossakin jylähtää, ja korkealta Muttisen pään yli viuhuu jotakin ... +srapnelleja; ne räjähtävät tuolla sahalla ... tuntuu kuin joka +laukauksella luhistuisi raunioiksi suuri kivirakennus, haudaten alleen +miehiä ja naisia, kivääri kädessä raivoisasti ottelevia. Sauhupatsas +nousee metsän takaa, ja liekkien kielet vilahtelevat, saha on syttynyt +tuleen. Sitten huudetaan jotakin yhteisrynnäköstä ... kaikki on +Muttisesta kuin sekavaa unta, samalla sekä pahaa että ihanaa. Hänen +päätänsä särkee... Omat miehet taistelevat Suomen vapauden puolesta... +Hurjan komeaa tuo punaisten vastarintakin... Tällaista seikkailua ... +vie ajan hirvittävällä nopeudella. Sen se tekee; sillä kun yht'äkkiä +tulee lähetti, joka komentaa varaväen kauempaa radan vieriltä esille, +huomaa Muttinen, että tätä päivää on ollut kauan. Varaväkeä tarvitaan. +Muttisen on marssittava, hän ei tiedä minne. Mutta käsky on tullut hänen +piiritysosastonsa päälliköltä, hurjistuneelta, ei, urhoolliselta +soturilta, joka on ollut Saksassa, jääkäriltä, joka tekee mitä +velvollisuus vaatii. Velvollisuus! Aapeli marssii muiden rivissä, +hartiat ja niska koukussa, puuskuttaen hiessään ja kömpien huopakengin +hangessa. + +Saha on valloitettu, se palaa. Siellä on kiinnisaatuja vankeja ... niitä +vartioimaan heitä viedään. Muut hyökkäävät toisille tehdasrakennuksille +päin, jonne punaisten lauma on perääntynyt. + +Vangit pannaan heti tuomiolle, kenttäoikeudessa... Ovat käyttäneet +väärin valkeaa lippua. Sodassa -- muka käyttäneet väärin. Kuolemaan! +kajahtaa Muttisen korvissa. Mitä hän joutuu tekemään? Hän marssii, +tuntee järkensä yhä paksunevan. He menevät nyt rantaa pitkin, jonka +kahden puolen on lumessa punaisia, niljaisia tahroja. Joku kiljuu, että +menköön koko tehdas, vaikka se maksaa niin ja niin monta miljoonaa, +kunhan nuo roistot kukistetaan. Tehtaanomistajiako? Muttinen tuntee +vihaavansa häntä ... sekin ... tehtaineen ... ärsyttänyt rahvaan +kateutta. Mutta tämä ajatus keskeytyy siihen, sillä nyt heidän on +otettava vankijono. Vietävä sitä suitsuavan ja raunioiksi luhistuvan +sahan ohitse... Lumi on ympäriltä paahteesta sulanut. Eukko, joka kulkee +kahnustaa Muttisen vieressä, voihkaisee tuskallisella äänellä, että +rahalla näkyy pääsevän vaikka taivaaseen, koska herrat voittavat. Mutta +nuori, raskas nainen uhkaa: »Ei päivä niin alas laske, ettei se...» Ja +Muttisen mielessä välkähtää kuva kuudestakymmenestä miljoonasta +ryssästä, ja muidenkin maiden sosialisteista. Talonpoikaissotilaat ovat +vimmoissaan, he iskevät vankeja kivääriensä perillä ... kostoa janoavat +... murhista, silpomisista ... janoavat verta: hirveää metsäläiskansaa, +-- ei sittenkään oikeaa Runebergin... Vangit viedään jonnekin, asetetaan +riviin seinän viereen. Muttinen näkee edessään olentoja, joita hän +kauhistuu ... vaikka sääliikin. Sellainen valikoima henkisesti ja +ruumiillisesti raihnaan näköisiä. Tuolla ukko, lyhyt ja vääristynyt; +silmänsä näyttävät kipeiltä, ne ovat syvissä kuopissa. Siihen tuotuna +hän lyyhähtää kuin kauheinta aavistaen heti polvilleen ja rukoilee +heikolla, surkealla äänellä: + +»Armahtakaa, Ristuksen tähden...» + +Sitten mies, jonka leukaluut ovat kehittyneet kummallisen suuriksi kuin +mammuttitautisella. Ja tuossa poika, jolla on pieni pää, mutta siinä +mahdottomat, mustanpunaiset huulet ja älyttömät, suuret silmät. Ja +tuossa kääpiö, lyhyt, hartioilla tavaton pää; aivan kuin Velasquezin tai +Zuloagan tauluissa... Odotapa näiltä järkeä, tunteita. Voiko, voiko +tällaisia edes koettaa ymmärtää? Nyt hän ne näki, vanha idealistiherra. +Tähän asti olivat entiset romantiikan kuvailut rahvaasta häntä +pettäneet, -- moiseen asti. Tuokin tuossa! Roikale, jota hän tuntee heti +vihaavansa. Tuota jättiläistä, jonka hipiä on punainen ja terve, naaman +leukapuoli lihavahko, eikä otsaa laisinkaan: niin alhaalta se lähtee +luisumaan niskaa kohti; päälakea ei nystyrää. Hänet tuotiin juuri +Muttisen eteen, mies peittää silmänsä kämmenellään, sillä lakki oli +pudonnut tai paiskattu hänen päästään; luulee, että hänet ammuttaisiin +heti. Sitten hän vilkaisee kätensä takaa, ja kun näkee, etteivät +vartijat nosta pyssyjään, välkähtävät hänen sinertävät silmänsä kuin +ilveksen, ja aistillinen suu vetäytyy hymyyn. Hän alkaa ... alkaa +murista: + +»Kerran sitä on kuoltava kuitenkin.» + +Muuan talonpoikaissoturi, laiha ukko, jonka kasvot ovat sielullisesta +kärsimyksestä keltaiset, jopa melkein vihertävät, nauraa tuolla +syrjemmällä, vedet silmissä, ilosta, kun kuulee toisten kertovan, että +eräät pojat ovat ampuneet muutamia vankeja ... erehdyksessä. Hän on +uskonnollinen mies. Häneltä ovat punaiset murhanneet ainoan pojan. Nyt +hän näkee tämän pitkän vangin ilkkuvan kuolemalle. Hän juoksee luokse ja +uhkaa miehen ampua. Muttistakin kuohuttaa silloin yhä kummallisempi viha +tuota vihaamaansa kohtaan. Hän tahtoisi kiväärin ... sillä jos tuo +punainen hänen edessään saa vähänkin lempeyttä, hän karkaa kimppuun, +tappaa ihmisiä kuin ilves lampaita... + +»Metsään!» kajahtaa syrjemmältä huuto, kenttäoikeudesta, jota +parhaillaan käydään. On tuomittu joku kuolemaan. Tuo vanki tuossa, joka +puhuu venäjää, eikä ymmärrä suomea eikä ruotsia. Kolme, neljä +talonpoikaa, kaikki kiihtyneitä ja kasvoiltaan verenpunaisia, taluttaa +hänet jonnekin lähelle, katsoen ympärilleen nauruntapainen irvistys +huulillaan. Sieltä, jonne mies vietiin, räiskähtää yhteislaukaus. +Muttisen sydäntä riipaisee, häntä oksennuttaa, pelkuria, ja otsaa särkee +kauheasti; ja samalla tekee hänen mielensä myöskin ampua. Tuossa väittää +vanki, ettei hän ole ryssä, vaikka hänellä on selvä musikan naama: +ulospuskevat poskipäät, tukka kuin ryssänkulin niiniä, ja sieraimet auki +ilmaa kohti. Hän puhuu aito-nilsiäläistä suomea. Jonnekin hänet viedään. +Kuuluu julistus, että joka kymmenes kapinoitsija ammutaan, paitsi +lisäksi erikoisen syyllisiä; ampujat kulkevat jo suitsevat pyssyt +kädessä kuljettaen vankeja rivissä. Pahimpia heistä on se ilveskin, jota +Muttinen vihaa. Hän sanoo olleensa punakaartissa alusta alkaen, +tappaakseen, ilkkuu hän röyhkeästi, porvareita, tilallisia, jotka eivät +tahdo luovuttaa köyhille leipää. Oli tainnut polttaa ja ryöstää jo +sievoisen joukon taloja, jatkaa hän, punaiset huulet ylimielisessä +hymyssä. Joku ammuttavista huutaa: »Eläköön vallankumous!» eikä tahdo +kuollessaan silmilleen peitettä ... kuolee kuin mies. Silloin se pitkä +roikale aikoo myöskin huutaa jotakin... Muttinen ei erota mitä: hänen +rintansa huohottaa, silmänsä ovat tylsät, mutta hän, hän tahtoo pistää +tuota ilvestä vatsaan, ampua... + +Eräät tutut näkivät, että hänellä oli jotakin, mutta oli kiire, eivätkä +he saaneet häntä estetyksi menemästä teloitukseen; ja hän raivosi, löi +nyrkeillään ympärilleen, ja sanoi ampuvansa. + +Lauhkea Muttinen ampui haulikollaan ihmisen, jota hän vihasi kuin +villipetoa. + +Sitten hän ei kuullut kiväärien räiskettä, ei nähnyt välkkyviä, ilkeitä +pistimiä taistelussa, jota kesti vielä edelleen toista vuorokautta. Hän +mutisi näkevänsä aivoja, jotka pärskyivät veren seassa hänen edessään, +ja kuulevansa kuusten kohinaa, -- tahtovansa kauas, Sumatraan, jossa +kasvaa punaisia palmuja. + +Tutkittavaksi säästettyjen vankien mukana vietiin Muttisen Aapeli +junalla Kuopioon: Niuvanniemeen, virkistymään joksikin aikaa. No, +harvassa on niin pelkureita. + + + + +BONGMANIN KUOLEMA + +eli »... pro patria mori». + + +Sankarien haudalla, -- talvella 1918 käydyn Suomen itsenäisyystaistelun +sankarien, -- nuokkuivat verenpisarat: toiset vaaleanpunaiset tai +valkeat, toisten sisimmäiset terälehdet mustanpunaiset kuin tosissaan +hyytynyttä verta. Kukkien ympärillä on kasassa seppeleiden nauhoja, +jotka ovat hautakummun keltaiseen hiekkaan tahrautuneet ja kosteat +heinäkuun hiljaisesta sateesta, koko kesän sateesta. Kalmistossa käy +väkevä kukkien ja palsamihaapain tuoksu ja hautausmaan haju, ikäänkuin +kalman haju, lihava ja äitelä. Kauniiden petäjäin välitse, ikivanhain ja +vääristyneiden, kuultaa alempaa leikittelevin muodoin salmi ja sen takaa +sinertää uneksivaa metsäseutua, sekä pikkukaupunki valkeina ja +punertavina talopilkkuina. + +Nyt tulee tuomari Oiva Tommola hautausmaalle, joku nainen, reipas ja +päättäväisen näköinen, käsikoukussa. Nopeasti ja iloisena astuu Tommola +sankarihaudan ääreen, laskee siinä päänsä alakuloisesti kumaraan, mutta +huudahtaa hyvin pian ja vilkkaasti naiselle: + +»Kas niin, tämä on viimeinen kävelymme nyt, kihlattuni, armaani, -- tänä +mainiona kesänä, Suomen vapaustaistelun jälkeen. Muurmanniin ja Vienan +Karjalaan lähden, sinne, mihin on mennyt Suomen poikia paljon, +vapaaehtoisina engelsmanneja, ranskalaisia ja poseteivareita vastaan, +jotka sitä tietä pyrkivät turhaan Saksan kimppuun, -- paljon Suomen +reippaita poikia luomaan Suur-Suomea: liittämään Kalevalan kankaat +näihin muun Suomen peltoihin. Hoida nyt hyvin omaisuuttani täällä, -- +tai omaisuuttamme. Myy ensi syksynä Muttisen Aapelukselta ostettu +kaupunkitalo ja maatila, jos hinnat ovat huikeasti kohonneet, -- hullu +Muttinen: myydäpä kaikkensa minulle, liian aikaiseen, oikeaa hintojen +nousua odottamatta, ja lähteä ulkomaille, Tanskaan, aikomuksella siirtyä +Amerikkaan, iäksi, niin kävi hänen heikolle sydämelleen viimetalvinen +kansalaissota, -- siirtyä syömään rahojaan ehkä Sumatraan, eh-eh. +Sellaista se on, kun on heikot hermot! Noh, ei ole luotu elämään se +kansa, jossa sellaisia on paljon. Mutta minä tahdon yrittää! +Muurmanniin! Vienan Karjalaan, jonne Suomen pojat ja saksalaiset yhdessä +voittamattomina ryntäävät, -- sinne minun on nyt ehdottomasti +lähdettävä. Siellä, siellä on suuria metsiä, mahdottoman vanhoja, +koskemattomia, joissa huikeat puut kaatuvat käyttämättä. Siellä on +koskia. Siellä on mahdollisesti mineraalipaikkojakin. Vielä tosin +kruunun, mutta... Saksalaiset perustavat varmaan sinne liikkeitä, kun se +maa on Suomen, järjestävät sen toisin, rakentavat kuljetusteitä. Nyt +juuri siellä täytyy koettaa, saisiko metsiä, lahjoitusmaita. Niillä voi +pian olla huikea arvo. Niitä menen katselemaan, tyttöseni. Sinä olet +näppärä, kauppaopiston käynyt, rullatehtaan konttorituolilla istunut, et +tyttöjen uniseen tapaan joutavana rullannut. Jos saat omaisuutemme +kaupatuksi ja seteleitä pankeissa uhkaisi jokin oikku, sijoita ne +jälleen johonkin afääriin, pyydän, ole uskollinen, armaani. Niin meidän +käy hyvin, kuten viimeiset vuodet yhä ovat minulle käyneet. -- Mutta +katso, tuossa se mies, jota saan kiittää tästä onnellisesta ja vankasta +olostani, osaltaan häntäkin, yhtä vapaussotamme sankareista! Tuossa +hiekan alla nukkuu tiedäthän, mies, josta kai olen jo sinulle kertonut, +maisteri Bongman. Niin, siinä hän nyt on, Väinö Leopold Henslev +Bongman.» + +Tommolan pää painuu jälleen hiukan kumaraan, ja hän istahtaa +mietteissään lumivalkeaksi maalatulle penkille, joka on asetettu +sankarien haudan eteen, pyytäen silmin morsiantaan tulemaan viereensä ja +aukaisten sateenvarjonsa. Tommola istuu hetkisen vaiti, ja sitten hän +jatkaa: + +»Kuinka omituista. Että hän oli sittenkin sankari, tuo Bongman! Sillä, +sinulle sen voin tunnustaa, minä en sitä aikoinani oikein voinut uskoa. +Minä olin hänen kanssaan huonoissa väleissä. Hän karkaili kimppuuni, +pisteli, kun pudistin päätäni hänen puheilleen ja hommilleen, jotka +tähtäsivät Suomen vapauttamiseen, Venäjän Karjalan, -- no, eihän: Vienan +Karjalan, -- valloittamiseen ja vielä sitäkin suuremman Suomen +luomiseen. Ja liikoja hänen suunnitelmansa ja kaikkien niihin liittyvien +unelmien vivahteet olivatkin -- siihen aikaan. Silloin hallitsi meitä +vielä Venäjän keisari, ja minä kuuluin, kuten nytkin, vanhasuomalaiseen +puolueeseen, silloin maltilliseen. Mutta nyt on Suomi vapaa, Saksan +lujan keisarin suojatti. Ja Bongman, meidän vapautemme puolesta +kaatunut, on sankari kaikkine liioitteluineen. Niinkö lienee, että +ihmisen täytyy liioitella saavuttaakseen jotakin, tässä tapauksessa +paljon? Mutta vähät filosofiasta!» + +Tommolan kihlattu sanoo: + +»Olet Bongmanista kertonut minulle -- merkillisiä asioita. Kuinka oli +sekin ... ja sekin tapaus? Ja se...» + +»Ah, oikein sankari!» vastaa Tommola. »Merkillisiä, kyllä niin, olen +kertonut; sellaisia asioita, joille ennen nauroin ... osaksi, mutta +joille en nyt suinkaan naura. Mies, joka ylpeili sillä, että hän oli jo +pikku poikana Oulussa, aina, kun näki venäläisiä upseereita, vetäytynyt +syrjään ja puristanut kätensä, pienet kätensä, nyrkkiin ja katsonut +heihin vihaten, noihin ryssiin, nyt maastamme karkotettuihin. Mies, joka +koulupoikana oli pulpettinsa ääressä suuttunut ja pannut vastalauseensa, +kun venäjänkielen opettaja väitti suomalaisen sanan _sauna_ johtuvan +venäläisestä sanasta _banja_. Ja vielä jokunen vuosi sitten väitti +Bongman yhä, että _banja_ oli päinvastoin tullut sanasta _sauna_. Kuinka +lieneekään asian laita, en tiedä. Mutta totta on se, että hän oli +urhoollinen mies; hän on kuollut sankarina. Miten omituisia +keikahduksia! Olisin aikoinani pitänyt melkoisen arveluttavana, että hän +nuorena ylioppilaana agiteerasi meillä asevelvollislakkoa, kun oma +sotaväkemme lakkautettiin, -- pistipä perunakuoppaan pelkurit +nuorukaiset, jotka silloisten maltillisten ja pelkurien lehtien neuvosta +aikoivat mennä sotaväkeen tarkastettaviksi, Venäjälle vietäviksi. No, se +olikin vaarallista aikaa, Venäjä oli silloin mahtava; tai ei: Bongman, +peijakas, näki, että se oli heikko, sillä se ei jaksanutkaan ottaa +väkisin poikiamme riviinsä, vaan saimme maksaa asevelvollisuutemme +verona. Kuinka hän sen heikkouden arvasi, tuo Bongman? Omituista. +Sittemmin hän järjesti boy-scout-liikettä, hommasi pojille punakeltaisia +lippuja, muka jonkin voimakkaamman hengen symboliksi kuin sen, jota +sinivalkea hänestä edusti; no, suvaitsi hän sinivalkeaakin, sillä hän +tahtoi sulattaa tässä maassa sovintoon germaanit ja mongolit; mutta +vaikea oli senkin hänen poikashommansa edistyminen silloin vielä; se +olikin vaarallista. Ja vielä vaarallisempia Voimaliitot, joita hän +perusteli salaisesti ryssiä vastaan; vihaakin hän sai omilta +suomalaisilta siitä hommasta palkakseen, jopa säälivää ivaa, kertovat; +hullukaan ei voinut hänen puuhiinsa yhtyä, ei ainakaan moni meistä +suomalaisista, tietääkseni: keräämään ruotsalaistemme kanssa, niinkuin +hän, rahoja kiväärien ostamiseksi ulkomailta; ja sanoivatpa käyneen +kerran niinkin, että Sveitsi myi hänenkin kokoamiinsa miljooniimme +vanhoja, kelvottomia kiväärejään, jotka sitten ostajaimme puolesta +jätettiin ruostumaan johonkin katottomaan sveitsiläiseen muinaislinnan +torniin, mutta lopuilla rahoilla hummasivat ostajat muutamia viikkoja +Geneven tyttöjen kanssa. Mitäpä lienee Bongman tästä ajatellut? Samoin +kuin siitä, että jotkut maahan tulleet kiväärilastit täytyi upottaa +mereen tai jo maalle päässeinä paiskia järveen, -- se oli vaarallista +aikaa. -- Kunnes Bobrikoff ammuttiin. Silloin hän riemuitsi julkisesti, +vaikka, suoraan sanoen, me muut vapisimme ja nurisimme. -- Mitä vielä +muistankaan sankarista? Ensimmäisen suuremman vapausyrityksemme, +suurlakon ajaksi hän kuului jääneen tänne pikkukaupunkiin, kun junat +seisahtuivat kulkemasta, ja silloin hän oli tulla melkeinpä +mielipuoleksi siitä jännityksestä, mitä pääkaupungissa tapahtui; ja oli +sen jälkeen haikea surusta, ettei Suomi noussut jo silloin kapinaan +Venäjää vastaan ja lyönyt itseään irti ryssästä. Mutta sitäkin suuremman +tuskan toi hänelle suurlakon kintereillä asteleva venäläistyttämisen +taantumus, jolloin maa joutui niin ahtaalle, ettei boy-scouteista ja +urheilusta, saati sitten asehommista saanut hajuakaan lemahtaa. Silloin +hänen suomalainen innostuksensa löysi toisia purkautumismuotoja ... hm, +hiukan lystikkäitä siihen aikaan nähtyinä; -- mutta suurten ajatusten +kai täytyy liioitella, jos ne aikovat ... mutta helvettiin filosofit! +Hän suunnitteli erikoissuomalaista teollisuutta, piirsi keinutuoleja, +joiden sivuina oli kaksi Suomen vaakunaa, sapelit jalaksina ja miekat +kädennojina, sekä teki tuohesta housunkannattimia ja takkeja. Niin, tai +jotakin siihen suuntaan. Hän jumaloi Kalevalaa maailman parhaana +kirjana, kuten se suuresti saattaa olla. -- Kului siinä kohta viisi, +kuusi vuotta, tuli maailmansota, Saksa joutui Venäjää vastaan. Kuinka +hän riemuitsi keisari Vilhelmin voitoista, kuinka hän kulki +maaseutulaistuvissa ja näytteli ontuvalla jalallaan, sikari toisessa +kädessä ja toista heiluttaen, ja nauraen, miten Preussin kaarti marssii. +Komea näky tosiaan, voittamattomat marssien suorassa rivissä, jalat yhtä +tahtia nousevat, rivi ei yhtään käyristy. Tosin Bongmanin kipeään +jalkaan koski, kun hän iski sitä permantoon; se oli liioittelua, mutta +kurin ihailija hän oli. Sitten hänkin alkoi hommata poikia Saksaan, +taistelemaan ryssiä vastaan, oman päänsä uhallakin, santarmit +kintereillään; olisi kai mennyt sinne itsekin, mutta hänellä nyt oli se +kämpä, ja tarvittiinpa sellaista miestä Suomessakin. Ja miten hän oli +onnellinen, kun sai tietoja, että poikamme Saksassa kunnostautuivat. +Ravintoloissa, juotaessa punssimaljoja keisari Vilhelmille, hän vannoi +ja vakuutteli, että Suomen pojat olivat valloittaneet sen tai sen +kukkulan ranskalaisilta, lepakkomiehiltä, ja englantilaisilta, +väkäleuoilta, valloittaneet aivan yksin. Sillä niistä pojista, +kotimaassaan joskus ennen afäärinsä esimerkiksi fuskanneista, oli +Saksassa tehty oikeita miehiä, ei surkua sodan vaivoissa koskaan. Ja +kauas he näkivätkin tulevaisuuteen, samoinkuin myöskin Bongman, +innostuksensa antamalla vaistolla. Omituinen on todella sydämen vaisto +tienviittana! Sillä maallemme tulikin sopiva hetki: Venäjän suuri +vallankumous, jolloin venäläiset lupasivat Suomelle vapauden. +Kummallista, miten olen viime aikoina joutunut näitä asioita tuumimaan, +kuin mikä Muttinen. Silloin sommitteli Bongman Suomen valtakunnalle +lippua; entiset lukemattomat mallit eivät miellyttäneet häntä: toiset, +puna- ja keltarantuiset, olivat hänestä kuin naisten alushameita, +toiset, joissa oli sininen risti valkealla pohjalla, kuin +raittiusravintolan osoitekilpiä, -- eikä Bongman suinkaan ollut raitis. +Hän kiisteli, jopa joskus tappelikin kuin leijona punapohjaisen +leijonalipun puolesta; se leijona ei hänestä ollut lipussa sopiva; hänen +mielestään olisi meidän oikeassa lipussamme pitänyt ulkolaisen elävän +asemesta olla jokin kotimainen, parhaiten karhu, -- mutta sehän oli +venäläisten symboli. No, nythän se punapohjainen lippu jäikin; punaisten +kapinan vuoksi tuli punainen ihan inhottavaksi. Ja liian kopea se lippu +olikin pienelle ja köyhälle maalle. Ei, vaatimattoman valkean vaatteensa +alla on Suomi marssiva suuruuteensa saksalaisten kanssa. -- Mutta pianpa +sai Bongman jälleen muuta ajattelemista. Lippumme liehuivat katoilla, +mutta ryssien armeijat eivät lähteneetkään Suomesta pois; ne alkoivat +päinvastoin ryöstellä jo muutenkin sodan aikana puutteeseen joutunutta +maata, ja sosialistimme tuntuivat aikovan yhtyä vihollisiin, tehdessään +lakkoja tehtaissa ja maakartanoissa, aivan mahdottomia palkkavoittoja +vaatien, nimittäin nuo ryssien väliköissä pilatut ja laiskistuneet +patterijätkät, kuten minä ja Bongman heitä arvostelimme. -- Mutta kyllä +jätkät asettuvat, kunhan ryssille annetaan maasta krakoviakia ja +Ville-keisarin rautakourasta jäniksenpassi, ja jätkille oppia, sanoi +Bongman. Eikä hän pelännytkään venäläistä sotaväkeä, jonka +panslavistinen bolsevikkihallitus katsoi pahoin silmin Suomen +riistäytymisestä irti Venäjästä, tahtoi tukea punaisiamme, elintarpeiden +ryöstäjiä. Ei, Bongman ryhtyi järjestämään suojeluskuntia +sosialistejamme, armeijaa Venäjää vastaan. Perin pahaa kansastamme +uskomatta hän teki sen silloin vielä. + +»Niin, niin, vuosi sitten kesällä Bongman kehuskeli iloisesti leikillään +maataloissa ja tölleissä, koettaessaan saada kansaa ryssää vastaan, että +pian tässä noustaan, pian hänellä on kenraalin nauhat housuissa; ja +seuraavassa marraskuussa hän sai paeta oman isänmaamme työväen +punakaartia metsissä, loikoa öitä tölleissä piillen kehnoissa sängyissä, +punanahkoja korvistaan ja tukastaan ravistellen. Ja punaiset ottivat +hänet kiinnikin, eräänä iltana maalaissaunassa; he tanssittivat häntä, +perkeleet, alasti hangessa, he anastivat hänen kannussaappaansa ja +antoivat huopakengät jalkaan, he uhkasivat viedä hänet jononkin +työmies-ja sotamiesneuvostoon, mutta juuri saunasta tulleena hän +vilustui köysissä kurjien saattajiensa, jätkien reessä, sai kuumeen ja +laskettiin sairaalaan. Siellä Bongman ihan itki surusta: kyyneleet +suuret kuin karpalot virtasivat hänen silmistään; hän ei ymmärtänyt, +miksi sosialistimme yhtyivät ryssiin omaa isänmaatamme vastaan. +Sellainen oli Bongman, isänmaatansa rakastava; hän ihaili silloin vielä +punakaartiakin, kun näki sen marssivan riveissä, sotaväen malliin. +Olivathan nuo punanauhaiset suomalaisia, ja tottelivat käskyjä, joskin +puoluejohdolta tulleita, sokeasti kuin sotaväki, iskivät sellaisella +komennolla vaikka päänsä seinään, niin että otsikko rusahti. Jospa he +vain olisivat iskeneet maan vanhaa vihollista, suri Bongman. Mutta nyt +he ryhtyivät jo lyömään ryssäläiskansan pistimet omien +kansallismielisten porvariemme rintaan. Kummallista tämä on yhäti +minustakin. Tämä keskinäinen eripuraisuutemme, jonka täytyi kehittyä +kansalaissodaksi. -- Kun selvä taistelu alkoi ja Viipurissa tapettiin +meitä porvareita, veri laskettiin kurkusta pyttyyn, silloin katosi +Bongman täältä ympäristölle ja palasi kaupunkiin kuin myrsky +parikymmentä suojeluskuntalaista mukanaan. Hän varustausi sotaan, hän +hankki valkean karvalakin, hänen rintapielensä täyttivät patruunavyöt ja +keskellä rintaa oli Suomen leijona vaakuna, hihassa Karjalan taistelevat +miekat. Iloisesti hän lauloi: 'Rientäkäämme, savolaiset, sekä poiat +pohjalaiset!' Vannoi, että nyt on hetki tullut, parin viikon päästä on +viimeisellekin ryssälle annettu maasta iäksi krakoviakia; sitten +riennetään Vienan Karjalaan, jossa, lauloi hän, kultakäköset kukkuu, ja +valloitetaan Pietari, josta tehdään suomalainen kaupunki, sillä se on +täysin suomalaisella alueella, ja vähitellen, vuosikymmenien kuluessa +leviää Suur-Suomi, minne hän sanoikaan? Kamtšatkaan asti, jossa se yhtyy +meidän mongoliseen veljeskansaamme, japanilaisiin; se oli tietysti +puolittain leikkiä. Eikä hän pitänyt punaisten kapinaakaan vielä vallan +vakavana, kun lennätti pienen ryhmänsä kaikkein ensimmäisinä Viipuria +suojelemaan, Karjalan vilkkaalle rintamalle. Kourallisen huligaanejamme +hän sanoi heti kukistavansa; ryssistä ei vaivaa, koko kansamme noustessa +näet heitä ajamaan pois. Emmekä me muutkaan ymmärtäneet asiaa kovin +vaaralliseksi; kunnes tuli tieto, että työväki koko Etelä-Suomessa oli +aloittanut sodan porvareita vastaan, ja aloitti jo näilläkin main, mutta +silloin oli meidän pakko nousta. Bongman palasi rintamalta kokoamaan +väkeä lisää; suorastaan ihmeitä olivat suojeluskunnat tehneet huonoilla +aseillaan, kaksinkymmenin verroin luvukkaamman vihollisen kuularuiskuja +ja kanuunoita vastaan. Vielä hän oli tuskassa, miksi niin suuri määrä +meidän omaa kansaamme, puolet siitä hyvin, oli mennyt ryssien puolelle. +Mutta kun Muttinen aprikoi ja filosofoi syitä ... paitsi köyhempien +tuhmuutta ja nälkää, varakkaiden ja maanviljelijäin itsekkyyttä muka, +etteivät he hellittäneet viimeisiä murujaan tarvitseville, noudattamalla +takavarikkolakeja, vaan pistivät itselleenkin piiloon, niin, ehkä +toivoen aseita aittojensa suojaksi, -- myöskin muka joitakin tulevia +yleismaailmallisia aatteita, tuulentupia kansojen välisestä liitosta, +joka estäisi niiden hallitukset syöksemästä niitä keskenään sotiin, +joista on etua kapitaalille ja mainetta kruunuille, -- sekä mutisi +jotakin filosofiaa rahvaan ainaisesta vastenmielisyydestä sotakomentoa +kohtaan, jota porvarit meille perustivat, vaikk'ei Muttisesta ollut +varmaa, voisimmeko siten näin pientä maata ryssältä suojata muuten kuin +Saksan avulla, mikä apu jälleen hänestä näytti epävarmalta meille, +porvareille, jos saksalaisetkin nousisivat kerran kapinaan sotaista +keisariaan vastaan, -- ja sitä luuli Muttinen tulevaisesta Saksan +kansasta ... filosofi: tiuskahtelipa hän tämän suurvaltojen sodan +tekevän kansojen silmissä isänmaan ja kristinuskonkin käsitteet +rikokseksi, joista niiden kannattajat, mitä lienevät, saavat maksaa +verellään... + +»Mutta kun Muttinen näin filosofoi ja huokaili, ja ruikutti, ja valvoi +yöt, ja kulki vedet silmissä ja oli kyllästynyt ihmisen elämään, silloin +tämä Bongman, niin, ennen nauramani, menetteli kuin elävä ja terve mies, +kun syttyy tulipalo tai kun hän joutuu hankalaan rahapulaan: jos ei ole +kolikkoa taskussa, millä päivänkin elää, hän hankkii ensi hätään edes +jotakin, ja sitten vasta ajattelee suurempia afääreitä. Jos punaiset +voittaisivat, joutuisi maa venäläisiin mullistuksiin. Se oli ensin +estettävä, sisällisiä vikoja ei ollut nyt aikaa paikata. -- Ja sota oli +hänelle iloa, jonkinlaista Vänrikki Stoolin sankarilaulua. + +»Hän oli rintamalla kuolemaansa saakka. Intendentuuriin tuli hänestä +hämmästyttäviä sanomia. Hän oli haavoittunut monta kertaa, viety +sairaalaan, ja rynnännyt haavat auki jälleen taisteluun. Hän oli +nurisematta maannut juoksuhaudoissa hangessa vuorokaudet yhtä mittaa, +saamatta muuta ruokaa kuin kuivan leivänpalan; hän yleni kapteeniksi +asti; hän oli innostanut pientä pataljoonaansa, hän oli ampunut niin +että sai jäähdyttää kuumentunutta kivääriänsä kinoksessa; hän oli +lukemattomat kerrat noussut srapnellituiskussa tupruavan lumen, mullan +ja rakennusten sirpaleitten alta yhä vain nauraen ja kiroten ja huutaen: +'Mainiota!' Hän oli kiskonut sotamiehiään jaloista esille samoista +sirpalekasoista. Hän oli valloittanut melkein yksinään tykin, hän oli +hypännyt vallille heiluttamaan lakkiaan ihan vihollisen näkyvissä, +huutaen tunnuslausettaan: 'Suur-Suomi ja Saksan Vilkko!' Hän oli +lepohetkillä maannut kuorsaten navetoissa, kun kanuunat jyskivat +ympärillä, tuo ennen niin hermostunut mies; sota karkaisee ja kasvattaa. +Hän oli veistellyt suuria räikkiä, sellaisia, joita jänisjahdissa +käytetään jäniksiä liikkeelle säikytettäessä, ja pyörittänyt niistä +kuuluville kuularuiskun ääntä muistuttavaa pauketta: meillä ei näet +ollut paljon kuularuiskuja, nyt luuli vihollinen hänen räikkiään niiksi. +Hän sepitti vihollisesta monia häpäiseviä pilkkalauluja, joita koko +armeija sitten veisasi, hän otti lehmänkellon, ripusti sen puun oksaan, +soitteli sitä ja kutsui punikkeja saamaan lyijyrokkaa. Kun punaiset +huusivat juoksuhaudoistaan meidän puolelle: 'Mitä asiaa teillä, +maakansalla, on täällä, sodassa porvareita vastaan; menkää kotiinne +tekemään tunkioita!' niin vastasi Bongman omalta puoleltaan: 'Niin on +tehtykin; on jo pantu pohja ryssistä, teidät pannaan päälle.' -- 'Tulkaa +tupakalle, lahtarit', huusivat punikit. -- 'Ei me polteta Majakoita!' +vastasi Bongman, -- itämaisen tehtaan savukkeita näet. Hän teki +rankaisuretkikuntia; missä valkeain rintaman takana vielä tarvittiin +seulojaa, sinne kutsuttiin Poltti, kuten häntä ennen nimitettiin, +joukkoineen; hän vangitsi punikkeja ja vei tutkittavaksi kavalluksesta, +eikä ollut vangilla mukisemista; jos hän sanankin virkkoi, Bongman +sieppautti metsään ja annatti 'leipäkorttia', ammutti, ymmärrät, -- +talonpoikaisarmeijamme ei liioin kursaile, -- ja sitten punikkimullikat +hautaan ja kalkkia päälle. Meni siinä viattomiakin. Ja se on sotaa. Ja +mitäpä hirmutöitä sosialistitkin tekivät punaisessa Suomessa: kaivoivat +silmät valkeilta, keittivät, paistoivat, ristiinnaulitsivat. + +»Niin hän ponnisteli, puuhasi, tulisti joukkojaan, valloitti asemia; +hänen tumma muotonsa oli ollut melkein musta ruudinsavusta, hän oli +ollut aivan veressä, pölyssä, tukkansa ja partansa kasvaneet sekaisin, +valkea lakkinsa niin hemmetin likainen, vaakunansakin repaleiksi +kuluneet. Eikä hän ajatellut muuta kuin taistella isänmaan puolesta. + +»Hän kuoli kuin sankari, Ahvolassa: sai, ennenkuin näki +itsenäisyystaistelumme lopun, kuulan sydämeensä. + +»Ja häntäkin, -- menneet heikkoudet unhoon, -- me saamme kiittää +vapaudestamme. Ellei häntäkin olisi ollut, jos punaiset olisivat +puhkaisseet täällä valkeain rivit, miten olisi maamme käynyt? Olisinko +nyt Muttisen omaisuuden ostaja, mies, jonka käsissä se varmaan on +karttuva kymmenkertaiseksi, sillä vielä on jäljellä tätä suursodan +aikaa? Ei, onnellinen olen vapaudesta. Nyt saa elää, tehdä jotakin. Minä +lähden Vienan Karjalaan, koettamaan, ennenkuin saksalaiset sinne +joutuvat. Älä ole huolissasi, armaani, minä olen voimakas mies ja +urheilija. Kyllä selviän tästäkin startista.» + +»Ihmeellistä tuollainen reippaus, sankaruus», sanoo Oiva Tommolan +kihlattu. »Sellaiset miehet ovat kuin Runebergin kansaa. Täytyy ottaa +häneltä kukkia muistoksi.» + +Nainen katkaisee verenpisaran sen ristin edestä, jonka valkeassa +laudassa on kirjoitus: Väinö Bongman. Tommola taputtaa häntä isällisesti +ja suojelevasti hartioihin. + +Sitten he jatkavat kävelyretkeään kalmiston takana kohoavalle kankaalle, +jonne Saimaan ulapat näkyvät harmahtavan surumielisinä. Verenpisarat +haudalla jäävät hiljaisuuteen, lempeään sateeseen. + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Kuolleet omenapuut, by Joel Lehtonen + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KUOLLEET OMENAPUUT *** + +***** This file should be named 16708-8.txt or 16708-8.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + https://www.gutenberg.org/1/6/7/0/16708/ + +Produced by Matti Järvinen, Tuija Lindholm and Distributed +Proofreaders Europe. + + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +https://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at https://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +https://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at https://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit https://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including including checks, online payments and credit card +donations. To donate, please visit: https://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + https://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. + +*** END: FULL LICENSE *** + diff --git a/16708-8.zip b/16708-8.zip Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..cddfc1c --- /dev/null +++ b/16708-8.zip diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..26234e0 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #16708 (https://www.gutenberg.org/ebooks/16708) |